Sisätilat on remontoitu ja taloyhtiössä on menossa lisäksi julkisivuremontti. ANNI ÅGREN Katse kirjoihin kuvataiteessa K.H.Renlundin museon kesänäyttelyssä kohtaavat nykytaide sekä perinteisempi maalaustaide. 1 Sivut A2–3 Yhteiseen kotiin Kalajoelle Juha Myllymäki ja Emmi-Riikka Rahja ostivat ensiasunnon Kalajoen keskustasta. Näyttelyyn on saatu useita teoslainoja kotimaisista museoista, mutta myös K.H.Renlundin omat kokoelmat ovat hyvin edustettuna. www.keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Lauantai 17. Rakennus toimi pitkään kirjastona, ja näyttelyssä nähdään myös dokumentaarisia valokuvia sen kirjastoajoilta. Kokoomukselle ministeripaikkoja jaettiin kahdeksan, perussuomalaisille seitsemän, RKP:lle 2,5 ja kristillisdemokraateille 1,5. Lukeminen näyttäytyy teoksissa nautintona, mutta myös tärkeänä maailmankuvan rakentajana. TIMO VARILA Orpon hallitukseen 19 ministeriä Petteri Oron johtamaan uuteen hallitukseen nimitetään 19 ministeriä selviää perjantaina julkistetusta hallitusohjelmasta, jossa on peräti 240 sivua. Veikko Halmetojan kuratoiman Kirjasto-näyttelyn teemana ovat lukeminen ja kirjat. 1 Sivu A13 Näyttelyn kuraattori Veikko Halmetoja Joel Karppasen Tuomiokirja. Kesäkuuta 2023 • Nro 155 Nuori pariskunta Emmi-Riikka Rahja ja Juha Myllymäki muuttivat keväällä ostamaansa kaksioon Kalajoen keskustassa. Myös itse Näyttelyhallin historia nostetaan esiin. 1 Sivut A8–11
Nuoret ovat itse remontoineet uuden kotinsa, ja myös taloyhtiössä tehdään julkisivuja kattoremonttia. Tämän taloyhtiön isännöitsijä oli tuttu ja kuntoarvio oli kunnossa. Ensinnäkin taloyhtiön varat Nuoret ostivat ensiasunnon Kalajoelta Juha Myllymäki ja Emmi-Riikka Rahja ostivat oman asunnon tänä vuonna. ” Asuntojen hinnat ovat tulleet alaspäin, ja tämä tekee tilanteen mielenkiintoiseksi. Myllymäki on kotoisin Kaustiselta ja siellä hänellä on paljon ystäviä ja kavereita. Mutta kun tämän tiedostaa ja siihen osaa varautua, asia on kunnossa. – Ensiasunnon ostajalle korkeat korot eivät välttämättä ole ongelma. Korot tosin ovat korkealla, kuluttajalle noin 4,5–5 prosentissa. ASUNNON ostajan pitää olla varuillaan ja tarkistaa monia asioita, ennen kuin allekirjoittaa kauppakirjan. Eihän heillä ole kokemusta tai vertailutietoa nollakoroista. Tässä piilee pääsihteerin mukaan myös varottavan arvoinen sudenkuoppa. Vaikka pariskunnan ensimmäinen asunto on kysymyksessä, he eivät silti ottaneet siihen ASP-lainaa, vaikka Emmi-Riikka oli ensiasunnon säästäjä. – Asuntojen hinnat ovat tulleet alaspäin, ja tämä tekee tilanteen mielenkiintoiseksi, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell kertoo. – Asunnon ostajan tulee selvittää tarkkaan, mitä ja miksi ostaa. Ja voi käydä niin, että korot alkavat tästä laskea, Beurling-Pomoell kertoo. PUHEENAIHE: LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 2 Ensiasunnon hankkiminen Antti Savela Asuntojen hinnat ovat tulleet alaspäin ja nyt on asiantuntijan mukaan ensiasunnon ostajan markkinat. Aiomme asua tässä nyt pitkään, viihdymme täällä, kirvesmiehen hommia tekevä Juha Myllymäki tuumaa. – Mutta ei sinnekään ole täältä pitkä matka, Juha Myllymäki kertoo. Luotamme siihen, että tässä asunnossa myös arvo säilyy, Juha Myllymäki kertoo. Jos asuminen asunnossa on jo etukäteen tietäen lyhytkestoista tai epävarmaa, kannattaa Kuluttajaliiton pääsihteerin mukaan hankkia mieluummin vuokrahuoneisto tai asumisoikeusasunto. Myllymäki ja Rahja eivät ostaneet asuntoa hetken mielijohteesta vaan harkitsivat kauppoja tarkkaan, vaikka lopullinen ostopäätös tapahtui nopeasti. Kaupungistuminen tarkoittaa, että mitä kauempana keskustoista ja joukkoliikenteen ääreltä asuu, sitä vaikeampaa on realisoida asunto, jos tulee tarvetta muuttaa. Säästöillä asuntoon tehtiin remppaa ja varsinainen laina katettiin omarahoituksen jälkeen tavallisella pankkilainalla. Myös asuntomarkkinoiden asiantuntija suosittelee nyt ensiasunnon hankkimista. Kalajoki oli molemmille hyvä valinta. Nuorilla on alueella töitä. – Joo, onhan se korko nyt korkealla tasolla, mutta tuskin se tästä enää kovasti nousee. Juha Beurling-Pomoell Kuluttajaliiton pääsihteeri. Korkeasta korkotasosta huolimatta tilanne on asiantuntijan mukaan otollinen ostaa ensimmäinen asunto. Nuoret Juha Myllymäki ja Emmi-Riikka Rahja päättivät ostaa ensiasunnon Kalajoen keskustasta. Hänen mukaansa asuntojen hinnat ovat laskussa varsinkin kasvukeskusten ulkopuolella. Hänen mukaansa asuntojen hinnat ovat laskussa ja asuntoja on vapaana erittäin huokeaan hintaan. – Asuntoa hankkiessa kannattaa miettiä, mikä on kiinteistön tuleva arvo. He päätyivät rivitalokaksioon. Vaihtoehtona oli omakotitalon rakentaminen, mutta se suljettiin pois tässä vaiheessa liian kalliina investointina. ”Tarkastimme huolella asunnon kunnon ja myös taloyhtiön tilanteen”, Juha Myllymäki ja Emmi-Riikka Rahja kertovat. Sen takia asumiskustannukset on helppo arvioida. Kun pankkiin mennään neuvottelemaan korosta ja asuntolainasta, tehdään stressitesti ja jokainen tietää, paljonko lainan lyhennyserät kustantavat tulevaisuudessa. – Olimme seuranneet asuntomarkkinoita Kalajoella jo pitään ja vertailleet vaihtoehtoja
Toivottavasti pitävät myös muut lupaukset ja tavoitteet vahvasta ja välittävästä Suomesta. Vielä löytyy sellaisia, jotka ajavat talven polttopuut hevosella metsäluontoa säästäen. Toivottavasti he siirtävät tätä taitoa seuraaville sukupolville. Rkp:n tärkeä tavoite ruotsinkielen aseman säilymisestä toteutuu ja kristillisdemokraatit toivat esiin erityisesti lapsimyönteisen Suomen rakentamista. Seitsemäksi viikoksi Säätytalolla neuvoteltu hallitusohjelma tuli perjantaina uutisviikon päätteeksi julki. Tulevan hallituksen ministereiksi nousevat hallitusneuvotteluihin osallistuneiden puolueiden nelikko on halunnut ohjelmassa ottaa kantaa hyvinkin yksityiskohtaisesti. – Kuntotarkastajaksi voi ryhtyä lähes kuka hyvänsä, koska ammattinimikettä ei ole suojattu. Ohjelmassa keskeisinä elementteinä olivat työ, osaaminen, puhdas energia ja turvallisuus. Siksi pitää tarkistaa myös tarkastajan taustat ja referenssit, Beurling-Pomoell kertoo. Hallitusohjelma lupaa vaihtaa Suomen suuntaa Säästötoimenpiteet näkyvät erityisesti työikäisten elämässä.. Asunnon ostossa pitää tarkkaan tutkia myös asunnon kunto ja taloyhtiön tilanne. Sanni Aho Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Aikaisemmin kisa vaali meidän omaa kansallisrotuamme niin tarkasti, ettei mukaan kelpuutettu ruunia, mutta nykyään kilpailu on avoin kaikille. – Vakuudeksi kelpaa tavallisesti asunto 75-prosenttisesti, kun 10 prosentin alkupääoma on kasassa. Se kertoo siitä, että hallituskauden ajan riitoja on haluttu välttää. ENSIASUNNON hankintaan voi tietyin ehdoin saada ASP-lainaa. Lainaa saa 90 prosenttia asunnon arvosta. Tietoa saa taloyhtiöstä. Omistaja siis sitoutuu myös muun yhtiön toimintaan ja kantamaan vastuuta yhdessä muiden osakkaiden kanssa. Velkaantumista aiotaan vähentää julkisen talouden säästöillä ja työllisyyden lisäämisellä. Neuvottelutuloksessa näkyy kokoomuksen kädenjälki työllisyyden tavoitteissa ja perussuomalaisten erityisesti maahanmuuttoa ja kehitysapua koskevissa kirjauksissa. Juha Myllymäki ja Emmi-Riikka Rahja ostivat oman asunnon tänä vuonna. Lupaus ennen juhannusta syntyvästä hallituksesta kuitenkin piti. Vaikka vuosikymmeniin suomenhevosta ei enää ole tarvittu työajossa, niin suomalainen hyvinvointi on rakennettu ihmisen ja suomenhevosen työllä. Riikka Purra (ps.) toi esiin, että neuvottelujen aikana on kipinöinyt ja kompromisseja on tehty. Monen oman osaamisensa kehittämiseen käyttämä aikuiskoulutustuki aiotaan poistaa ja esimerkiksi ensimmäisestä sairauspäivästä tulisi palkaton. Ohjelma sisältää runsaasti yksityiskohtia, joissa riittää pureksittavaa pitkään, sillä ohjelmallakin on pituutta yli 240 sivua. – Se että asunto on pinnoiltaan hyvässä kunnossa ja pihalta näkyy kaunis omenapuu, ei valitettavasti saa riittää ostopäätöksen tekoon, Beurling-Pomoell varoittaa ja huomauttaa, että asunto on usein ihmisen elämän tärkein hankinta. Säästötoimenpiteet näkyvät erityisesti työikäisten elämässä. LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 3 ANNI ÅGREN Lauantaina Pietarsaaren raviradalla mittelee kaksitoista suomenhevosvaljakkoa Työmestaruudesta. Toteutukseen on aikaa 3,5 vuotta. Henriksson (rkp.) totesi, että on itsekin yllättynyt neuvottelujen onnistumisesta. Se on lainaa, johon sisältyy valtion takaus. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Tiina Ruotsala Ei mikään turha mestaruus ja velat, tulevat remontit ja vastuut ja rasitteet tulee tutkia. Pääministeriksi nouseva Petteri Orpo (kok.) piti huolellisena tehtyä työtä, jossa on neuvoteltu neljän puolueen yhteistä linjaa hartaasti. Ehtona on, että ensiasunnon ostaja saa kasaan kymmenen prosentin alkupääoman. Säätytalolle sulkeuduttiin sillä odotuksella, että olisi löydettävä miljardisäästöjä. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Nyt ovet avautuivat ja tuleva hallitus aikoo sopeuttaa taloutta kuudella miljardilla eurolla. Kuluttajaliiton pääsihteeri huomauttaa, että asunnon kunnon tarkastamisessa kannattaa käyttää kuntotarkastajan palveluja, tietyin varauksin. Kilpailu kunnioittaa edesmenneitä sukupolvia ja pitää osaltaan huolta siitä, ettei suomalainen hevostaito katoa kokonaan. Asunto-osakeyhtiössä ostetaan osake ja hallintaoikeus asuntoon. Hallitusohjelma lupaa talouden vahvistamista, mutta luvassa on myös säästöjä
Saari puhuu tuulivoiman, aurinkoenergian, erityisesti uuden energiateknologian ja vihreän vedyn puolesta. – Meillä on myös aloja, jotka eivät koskaan täysin sähköisty. Kaikki eivät kuitenkaan ole puhjenneet hurraa-huutoihin. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 4 Tiina Ruotsala Kaustislaislähtöisen Annukka Saaren (o.s. – Meillä on todella suotuisat tuulet ja aurinkoa riittää mukavasti. Vetyhankkeet tarvitsevat nimittäin runsaasti puhdasta energiaa, jota maakunnassa on tarjolla. Meillä on jo yritysten vetyklusteri, jossa tehdään määrätietoista ja tiivistä yhteistyötä. Kaikki neljä lasta ymmärtävät, mitä työtä äiti tekee ja ovat jopa siitä ylpeitä. Keskipohjanmaan levikkialueella kannetaan huolta luonnosta ja sen arvoista. Venäjän hyökkäyssodan horjutettua vahvasti lannoitteiden saatavuutta, kotimaisen vihreän ammoniakin saatavuus tuntuu entistäkin tärkeämmältä. Vihreästä energiasta on jo koettu tuulija aurinkoenergian arkipäiväistyvä käyttö. Luonnollisesti Espoossa asuvan perheen omakotitalo lämpiää maalämmöllä. – Tällaisia ei ole Suomessa montaa ja lisäksi Kokkolassa on varastointikapasiteettia. Tämä laskee puoVihreä vety ei pelota Teknologiateollisuuden ilmastoja energiapolitiikan johtava asiantuntija Annukka Saari Esplanandin puistossa Helsingissä Teknologiateollisuudessa työskentelevän Annukka Saaren perheessä ei podeta ilmastoahdistusta, vaan luotetaan vihreään teknologiaan ja energiaan. Saari on energiatekniikan diplomi-insinööri, joka siirtyi Työja elinkeinoministeriön energiaosastolta Teknologiateollisuuden leipiin maaliskuussa. Myös Kokkolaan suunniteltuihin kahteen suureen vetyhankkeeseen suhtaudutaan epäilevästi. – Olen aina työskennellyt energiatekniikan parissa ja saanut vuosien varrella siirtyä yhä haastavampiin tehtäviin, hän iloitsee. Rantamäki) kuusihenkisessä perheessä ei podeta ilmastoahdistusta, vaan luotetaan vihreään energiaan ja teknologiaan. Sen lisäksi, että vetyteollisuus on kiinnostunut miljardihankkeineen Suomesta tuoden mukanaan myös työpaikkoja, Saari näkee hyötynä viennin kasvun. Lisäksi tuulivoiman pelätään aiheuttavan terveyshaittoja myös ihmisille. Tähän saakka valmistamiseen on käytetty pääasiassa maakaasua. On laskettu, että suomalainen yhteiskunta sähköistyy vauhdilla. On kerrottava hankkeen hyödyt ja haitat. – Vedyn avulla voidaan valmistaa ammoniakkia. Saamapuolella ovat myös paikkakunnat, joilla vetyä valmistetaan. Hänen mielestään Suomi on nykykehityksessä vain ja ainoastaan vastaanottavana osapuolena. Nyt se tuntuu palkitsevan meidät loputtomina vihreän energian mahdollisuuksina. Esimerkiksi Aasiassa käytetään vielä valtaosin kivihiiltä, joten vientimahdollisuudet ovat valtavat. Nyt emme ole enää siitäkään riippuvaisia. Jos tätä ei hankkeissa ymmärretä, ollaan hakoteillä. Teknologia on vuosien varrella kehittynyt, ja nyt vihreä vety on todella varteenotettava vaihtoehto. Saari sanoo, että juuri ammoniakin valmistuksessa Kokkolan syväsatama on merkittävässä asemassa. PARI VIIKKOA sitten Annukka Saari oli Ylen aamutelevisiossa vastaamassa vetytaloutta koskeviin kysymyksiin. Vedyn käyttöä on pohdittu jo 70-luvulla ja Annukka Saari laskee, että vety on noussut esille kahdenkymmenen vuoden sykleissä. – Toteutuessaan meillä on käsissä huikea vientivaltti. Niissä voidaan käyttää kuitenkin vaihtoehtoisia polttoaineita kuten vetyä, jota voidaan käyttää suoraan polttoaineena tai siitä voidaan valmistaa synteettisiä polttoaineita. Nyt hän toimii Teknologiateollisuuden johtavana ilmastoja energiapolitiikan asiantuntijana. Kaikki vetävät yhtä köyttä. Moni vihreään energiaan alussa liitetty ennakkoluulo on osoittautunut vääräksi kuten epäily siitä, ettei tuulta piisaisi eikä auringonpaistetta olisi riittävästi. – Esimerkiksi vetyä valmistettaessa syntyy paljon hukkalämpöä, joka voidaan ohjata kaukolämpöjärjestelmiin. – Myös ministeriö on ollut mukana. Nyt niiden rinnalle on nousemassa vetytalous. Suomessa ollaan oltu edistyksellisiä ja kaukaa viisaita energiataloudessa. Ministeriössä hän oli edistämässä uuden energiateknologian vientiä. ANNUKKA SAARI kertaa energiatalouden realiteetteja. Ammoniakkia tarvitaan myös lannoitteiden valmistuksessa. MARKUS SOMMERS. Suomessa on tällä hetkellä meneillään oikea vetybuumi. Esimerkiksi raskasja meriliikenne. Se on hänen työnsä, jonka hän kokee mielekkääksi sekä omien arvojensa mukaiseksi. SUOMESSA ON panostettu voimakkaasti hiilineutraaliin yhteiskuntaan. Lisäksi Suomessa on erittäin vahva sähkön kantaverkko. Talouden laaja sähköistäminen kasvattaa laskelmien mukaan sähkön tarvetta Suomessa viidelläkymmenellä prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Saari tietää tämän ja ymmärtää, että ihmisellä on ylipäätään taipumus suhtautua uuteen epäluuloisesti. Saari korostaa, että kaikessa uudessa, mitä kuntiin ja kaupunkeihin suunnitellaan, pitää ihan alusta saakka kuunnella paikallisia asukkaita
Niiden pitää läpinäkyviä. JANI KAUTA Joni Mäki-Petäjä Oulun hiippakunnan tuomiokapituli kokoontui torstaina. Toholammin kirkkoherranvaalissa ehdolla Kimmo Heinilä ja Lauri Pietikäinen. Kaasuvuoto rajoittui vain yhteen CABBin rakennukseen, eikä rakennuksessa ollut ketään onnettomuuden hetkellä. Tehtaanjohtaja Ari Venninen kertoo, että CABB Oy on aloittanut onnettomuuden tutkinnan, jotta vastaavat onnettomuudet voidaan välttää tulevaisuudessa. Vety varastoidaan ja otetaan käyttöön, kun aurinkoja tuulivoimaa ei ole saatavilla. Paine nousi niin äkisti, että varolinja antoi periksi. Lähde: Keskipohjanmaa Kolme kysymystä vedystä Mitä on vihreä vety. – On tärkeää, että uusi hallitus tekee kaikkensa, etteivät nämä isot YVA-selvitykset jäisi byrokratiaan jumiin. UUTISET LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 5 FAKTA Kokkolan vetytehtaat 1 Kokkolaan on suunnitteilla kaksi suurta vetytehdasta Kokkolan ja Kruunupyyn rajalle, Kruunuportin teollisuusalueelle. Eurooppa on johtavassa asemassa vetytalouden arvoketjussa, josta Suomi on kattamassa kymmenen prosenttia. Mitä vedystä valmistetaan. Takaisin työmaalle. Rovasti Tuomo Jukkola toimii Toholammin seurakunnan seurakuntapastorin virassa 31.12.2023 saakka. 1 Ensin julkistettiin talven Material Weekilla ranskalaisen Flexensin suunnitelmat aloittaa ensi vuonna oman tuotantolaitoksensa rakennustyöt. Pelastustoiminta alueella päättyi kello seitsemän illalla. Esimerkiksi, kun aurinkoja tuulivoiman tuotanto ylittää sähkön kulutuksen tarpeen, “ylimääräinen” sähkö voidaan käyttää vedyn tuottamiseen. Palkka on virassa on 4 500 4700 euroa. Annukka Saari korostaa etusijamenettelyn käyttöönottoa, joka merkitsisi kaavoitusja luvitusprosessin jouhevuutta ja saumattomuutta uusiutuvan energian hankkeille. Heinilä ja Pietikäinen antavat vaalinäytteensä toimittamalla päiväjumalanpalveluksen Toholammin kirkossa perättäisinä sunnuntaipäivinä. kirkkoherrana. KIPin alueella vaaratilanne –?kukaan ei loukkaantunut Suurteollisuualueella oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Tehtaassa valmistetaan vihreästä vedystä ammoniakkia kemianteollisuuden tarpeisiin, ja sen on määrä olla tuotannossa vuonna 2027. Sivutuotteena syntyy happea ja lämpöä. 1 Vihreän vedyn valmistuksessa käytetään ainoastaan vihreää energiaa, joka Kokkolan seudulla on tuulivoimaa. Työntekijät päästettiin poistumaan tehdasalueelta ennen kuutta illalla. Vihreällä vedyllä tarkoitetaan uusiutuvalla energialla, kuten tuulija aurinkoenergialla tuotettua vetyä. vaalisijalle pastori teologian maisteri Lauri Pietikäisen. Siksi runsas uusiutuva energia on vihreän vedyn valmistuksen edellytys. Ennakkoäänestys ja kotiäänestys toimitetaan Toholammin seurakunnassa 25.-29.9.2023 klo 9.00–18.00 vaalilautakunnan ilmoituksen mukaisesti. Toholammin edellinen kirkkoherra Jorma Harju irtisanoutui virasta lokakuun alussa 2022. Heinilä toimii tällä hetkellä Raahen seurakunnan kappalaisena ja Pietikäinen Äänekosken seurakunnan kappalaisena. Prosessissa syntyvä lämpö voidaan hyödyntää mm. Perhon kirkkoherran virasta eläköitynyt Eija Seppä toimii tällä hetkellä Toholammin vs. raskaasta tieliikenteestä ja meriliikenteestä päästötöntä sekä teräksestä, kemikaaleista ja muusta teollisuudesta hiilivapaata. Varotoimenpiteenä tehtaan henkilökunta eristettiin sisätiloihin. kaukolämmössä. – Suomen on tarjottava suotuisa investointiympäristö, johon kuuluu olennaisena osana ennakoitavuus ja pitkän tähtäimen näkymät. Miten vedystä saadaan sähköä. Vedyn verokohtelussa noudatettaisiin energiaverotuksen periaatetta eli vero maksettaisiin vasta energiaa tai polttoainetta käytettäessä. lestaan kuluttajan energiakustannuksia. Tähän saakka vetyä on valmistettu lähinnä maakaasusta, jota kutsutaan puolestaan harmaaksi vedyksi. Tehtaan työntekijältä saatujen tietojen mukaan huoltotöiden yhteydessä tapahtui niin sanotun varolinjan häiriö. Hälytys laukesi, kun vesi reagoi kemikaalien kanssa, mikä johti äkilliseen paineen nousuun. Vety voi myös tarjota tulevaisuudessa vaihtelevalle runsaalle uusiutuvalle sähkölle kausivarastointimahdollisuuden. Lisäksi vedyn verotukseen tulee kiinnittää huomiota. Puhdasta vetyä voidaan valmistaa elektrolyysillä erottamalla vety vedestä päästöttömän sähkön avulla. KIINNOSTUSTA ON , mutta se ei pelkästään riitä. Suomeen – Kokkolaankin – suunnitteilla olevat vetytehtaat ovat referenssilaitoksia, joita hyödynnetään markkinoinnissa. Ehdot voivat olla tiukat luontoa ja asukkaita kunnioittaen. Pelastuslaitos tiedotti, että kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Nykymaailmassa tämä tuo vain yhtiöille lisäarvostusta yhteiskuntavastuusta huolehtivina toimijoina. 1 Toukokuussa oli vuorossa amerikkalainen Plug Power, jonka miljardiluokan tuotantolaitoksessa on tarkoitus valmistaa nestemäiseksi muutettua vihreää vetyä ja ammoniakkia. Annukka Saari Teknologiateollisuuden toimiston edustalla. Uusituvilla energialähteillä ja päästöttömästi tuotettu vety voi olla yksi ratkaisu kestävyyskriisin ratkaisemiseen. Tuoomiokapituli määräsi Toholammin seurakunnan kirkkoherranvaalin toimitettavaksi siten, että se alkaa Toholammin kirkossa sunnuntaina 1.10.2023 klo 10.00 pidettävän päiväjumalanpalveluksen jälkeen ja jatkuu siten kuin vaalilautakunta siitä omalla kuulutuksellaan tarkemmin ilmoittaa. – Kokkolasta on tulossa DemoKokkola. Tämän investoinnin arvo on noin 500 miljoonaa euroa. Heinilä sunnuntaina 10.9.2023 klo 10.00 ja Lauri Pietikäinen sunnuntaina 17.9.2023 klo 10. Prosessin nopeuttaminen ei tarkoita sitä, että vaatimuksia laskettaisiin. Valtion on tultava omalta osaltaan vastaan. CABB Oy valmistaa Kokkolassa muun muassa kasvinsuojeluaineita. Paikalla oli myös poliisin sekä ensihoidon yksiköitä. Kirkkoherran virkaa hakevan tulee olla pastoraalitutkinnon ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittanut pappi. Vedyn avulla voidaan tehdä mm. Tuomiokapituli asetti kokouksessaan Toholammin seurakunnan kirkkoherran vaalissa 1. Ydinvoimalla tuotettu vety on myös päästötöntä, mutta sitä kutsutaan pinkiksi vedyksi. vaalisijalle pastori teologina tohtori Kimmo Heinilän ja 2. Tehtävään osallistui useita yksiköitä Kokkolasta, Kaarlelasta, Kruunupyystä, Bosundista ja Pietarsaaresta. Kristiina Markkanen, Jani Kauta Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen mahdollisesta kaasuvuodosta suurteollisuusalueella (KIP) CABB Oy:n tiloissa perjantaina noin kello 15 iltapäivällä
Aikaisemmin niemenkärjen itäpuolella on ollut myös hiekkainen laguuni ja laituri, josta pääsi hienosti uimaan, Rajaniemi kertoo. Hänellä on varma käsitys ja 40 vuoden kokemus siitä, millaiset ovat hyvät löylyt. MAJALLA OLI aikoinaan myös oma emäntä, joka asui talossa. YÖVIERAITAKIN ON. Sauna on Bolidenin, entisen Outokummun edustussauna. Näkymä on jotenkin hulppea, mutta ehkä hieman virallinen ja jopa tylsähkö. Poika on jatkanut isänsä jalanjäljissä. Vierashuoneita on kuusi. Saunan voi bongata mereltä päin Vanhansatamanlahden päässä ennen pommisaarta ja syväväylää. Sauna on kertalämmitteinen, eikä sen lämmittäminen ole ihan helppoa. Sitten hän käy heittämässä häkälöylyt ja laittaa pellit kiinni. – Nykyään lähdetään kymmeneltä kotiin, Rajaniemi tietää. Se kannattaa mainita, koska sauna ei suinkaan ole avoin tavalliselle kansalle, eikä edes tehtaan omille työntekijöille. ITSE SAUNA, se kaikkein pyhin, on sijoitettu rakennuksen uloimpaan nurkkaan niin, että saunan ikkunasta on avoin näkymä syväväylälle ja Tankarin suuntaan. Neljä tai viisi pesällistä halkoja poltetaan ennen kuin sauna alkaa olla lämmin. Vaikka omaa emäntää ei enää ole, edustustilaisuuksia toki järjestetään edelleen. Nyt jo lähes 60 vuotta vanha, mutta loistavassa kunnossa. Outokummun Merimajan edustalla on erikoinen, kallion louhittu uima-allas, jossa saunavieraat voivat uida. Merimajan edustutilan sisustus on pidetty lähes alkuperäisenä. KESKIPOHJANMAA-LEHTI etsii ensi viikolla ilmestyvään Juhannus-lehteen maakunnan kauneinta saunaa. Bolidenin henkilöstöasiantuntija Tiina Kastren sanoo, että firman oma väki, esimerkiksi Ruotsista ja kauempaakin tulevat yöpyvät mieluummin Merimajalla kuin hotellissa. Vain vartija käy pari kertaa yöllä katsomassa, että kaikki on hyvin. Rajaniemi näyttää kuinka isoja halkoja laitetaan rakennuksen kellarissa olevaan alkuperäisen Aito-kiukaan uuniin. Sen tuntee, en katso koskaan mittaria. Onpahan hän myös saunonut täällä silloin tällöin. Rajaniemi kuitenkin sulkee suunsa, kun häneltä yrittää nyhtää tietoja arvovieraista. Lähettä viesti kristiina. Tehtaan alle 18-vuotiaat kesätyöntekijät ovat juuri puhdistaneet kallioon saunan ja meren väliin louhitun altaan. Jäät pilkkoisivat sen joka talvi ihan päreiksi. Lämpö pitää olla just oikea. Sen neuvon hän antaa kaikille saunaisännille, ettei saunasta saa tehdä alkuun liian kuumaa eikä heittää kauheasti löylyä. Rajaniemi ei muista enää emännän koko nimeä, mutta Vilma-tädiksi häntä kutsuttiin. EMMI LEHOJÄRVI. Ensin isänsä Kalervo Rajaniemen mukana, ja 1980-luvulta työkseen. – Siitä ovat voineet johtajat katsella, kun raha tulee ja menee, saunan nykyinen lämmittäjä, kuljetusyrittäjä Esa Rajaniemi vitsailee. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 6 Kristiina Markkanen Merimajantie 129 on osoite, mutta sitä on turha katsoa kartasta tai antaa taksikuskille. Saunaillat olivat ennen vanhaan eli Kekkosen ja Neuvostoliiton suurlähettiläiden aikaan kosteita ja illat saattoivat venyä pitkiksi. Sisällä tunnelma on täysin toinen. Osittain alkuperäiset Artekin huonekalut, suuret ikkunat, tummat tiililattiat, puupaneloidut seinät ja kupariset koristeet luovat edustustilan sisustukseen lämpimän ja tyylikkään retrotunnelman. markkanen@hillagroup.fi Kokkolan salaisin sauna Keskipohjanmaa vieraili saunassa, jonne on sen 60-vuotisen historian aikana päässyt vain harva. Merelle päin rakennuksesta näkyy nauhaikkunat ja puolikaaren muotoinen merenpuoleinen julkisivu. Kyseessä on niemenkärki lähellä Kokkolan keskustaa. Merimajalla ja sen saunalla on sellainen historia, etteivät yhden illan löylyt Rajaniemen mukaan riittäisi kaikkien juttujen kertomiseen. – Laituria ei ole. Kalervo Rajaniemi perusti 1960-luvulla taksiyrityksen, jonka hoitoon Outokumpu uskoi niin Merimajan saunan kuin johtajien ja vieraiden kuljetukset. Usein saunotaankin, mutta juhlat loppuvat ajoissa. Siksi tuohon on tehty tuo uima-allas. – Isä opetti sen minulle, ja minä olen jo opettanut omille työntekijöilleni, ja taitaa vanhin tyttärenikin osata sen. RAJANIEMI ALOITTAA homman seitsemän aikaan aamulla, ja kertoo, että noin kahden aikaan iltapäivällä valmista. Lämmin tunnelma syntyy tummista väreistä, mutta meren suuntaan antava ikkuna on koko rakennuksen paras piirre. – Makeimmillaan löylyt ovat illalla ja aamullakin saa vielä hyvät löylyt, Rajaniemi kuvaa. Niihin saadaan kolmen ruokalajin päivälliset tehtaan ravintolan keittiöstä. RAJANIEMI ON käynyt saunalla jo ihan pikkupojasta. Perjantaina 16. – Ulkomaalaiset eivät tykkää liian kuumasta. – Minä olen kaikille vieraille luvannut, etten kirjoita muistelmia, Rajaniemi sanoo ja hymyilee. Nyt laguuni on päässyt ruovittumaan. Kuljetusyrittäjä ja Merimajan saunan lämmittäjä Esa Rajaniemi ja henkiöstöasiantuntija Tiina Kastren selaavat Merimajan vieraskirjoja 70ja 80-luvuilta. kesäkuuta meri oli tyyni, mutta hyvin usein kallioilta olisi mahdotonta ja vaarallistakin yrittää mereen uimaan. Täällä saa olla ihan omassa rauhassaan. Saunan vieraskirjoista näkee, että kaikenlaista ja kaikenmaalaista väkeä on vuosikymmenien mittaan saunotettu, ja moni vieras on ollut Merimajalla elämänsä ensimmäisessä saunassa. Jopa sen erikoinen uima-allas on pidetty kunnossa. Ilmianna omasi, tai tuntemasi sauna, jonka tarinan me saisimme kertoa lehdessämme. – Onhan tämä nyt tosi hieno paikka. – Kosteat ja pehmeät, niin kuin vain meren rannalla puusaunassa voi olla. Rajaniemen mukaan tällaiset löylyt ovat parhaat myös vieraille, joita ei saa säikäyttää
Svenfelt luopui pappiskirjastaan Dennis Svenfelt jätti työt Pedersöressä, kun kirkkoherraksi valittiin nainen. Svenfelt kertoo olevansa Latvian evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja harjoittavansa siellä pappeutta. Vuorot kulkevat edelleen samaan tapaan, ja huhtikuussa kerrottiin neuvottelujen olevan käynnissä Matkahuollon ja Kokkolan kaupungin osalta linja-autoaseman tiettyjen toimintojen jatkamisesta. INSTAGRAMpäivityksessään Dennis Svenfelt kertoo palauttaneensa pappiskirjansa kasvotusten Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrandille vieraillessaan Suomessa. JUKKA LEHOJÄRVI. Tällöin Matkahuollon tuotantojohtaja Jani Ståhlhammar kertoi Keskipohjanmaalle, että tarkoituksena on etsiä vaihtoehtoinen yritysjättöpiste. Tämä koskisi esimerkiksi WCtiloja sekä odotusaulaa. Porvoon hiippakunta päätti viime vuoden kesäkuussa, että Svenfelt saa pitää papin oikeutensa, mutta häneltä evättiin mahdollisuus työllistyä mihin tahansa seurakuntan. Se on surullista, mutta kirkkopoliittista maisemaa piirretään uusiksi kaikkialla maailmassa, Svenfelt kirjoitti Instagramissa. Tuomiokapituli pidätti Svenfeltin virasta aluksi neljäksi kuukaudeksi. – Syyt ovat teologisia, tunnepitoisia ja käytännöllisiä/juridisia. Kokkolan kohdalla tällä hetkellä on haussa useita uusia palvelupisteitä. Pedersören seurakunta kuuluu Pietarsaaren seurakuntayhtymään, jossa on noin 5 000 jäsentä. – Selvitämme tällä hetkellä mahdollisuutta siihen, että pakettipalvelut säilysivät linja-autoasemalla kesäkuun jälkeenkin väliaikaisesti, kunnes saamme uusia palvelupisteitä kaupunkiin, kertoo pakettipalveluiden palvelupäällikkö Leila Diov Matkahuollolta. Kirkon tulevaisuus on evankelisluterilaisen kirkon ulkopuolella, koska se vieraantuu kirkosta ja on jo tehnyt niin. Yle on kuvannut vuonna 2021 Taivaallista menoa -ohjelmassaan Svenfeltin olevan ”lestadiolainen, räppäri ja luterilaisen kirkon pappi”. Hän jatkaa, että sopimusasiakkaana jopa automaatteihin voi jättää useamman paketin kerrallaan. Siihen hän on saanut oikeudet latvialaiselta piispalta. Svenfelt on palauttanut pappiskirjansa ja samalla eronnut Suomen evankelis-luteriaisesta seurakunnasta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kyrkpressen-lehti. Diov kertoo, että pakettiautomaatteja ja palvelupisteitä on Kokkolaan suunniteilla lisää. Odotusja WC-tilojen suhteen Diov kommentoi, että niiden säilyminen riippuu täysin siitä, tuleeko linja-autoaseman tiloihin jatkokäyttöä ja millainen vuokralainen tai palveluntarjoaja tiloihin löytyy. Myöhemmin viralta pidättämistä jatkettiin vielä kahden kuukauden ajaksi. Kesäkuun kääntyessä loppupuolelle ollaan avoinaisten kysymysten suhteen vähän paremmin kartalla. – Pappiskirja on vähän kuin lääkärintodistus, sitä tarvitaan, että saa tehdä töitä. Naispappeutta vastustava Pedersören seurakunnan entinen pastori asuu ja tekee papin töitä nykyään Latviassa. Latviaan muuttanut Svenfelt kertoi asiasta Instagramissa. Kaikilta palvelupisteiltä voi lähettää ja noutaa paketteja, Diov kertoo. Vielä sellaista ei ole kuitenkaan löytynyt. PAKETTIPALVELUPISTEEN lakkaaminen oli vielä kysymysmerkkinä huhtikuussa. Matkustajaliikenne ei lakkaa, vaikka linja-autoasema hiljeneekin Matkahuollon osalta. Matkahuollon lähetyksiä voi Kokkolassa noutaa niin pakettiautomaateista kuin myös palvelupisteistä. Aseman toiminnot siirtyivät liikkeen luovutuksella kokkolalaiselle Huhtala Logistics Oy:lle, ja Matkahuollon palvelut lakkasivat toukokuun alussa linja-autoasemalla. UUTISET LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 7 Eetu Kupulisoja Pedersören seurakunnan entisen papin Dennis Svenfeltin pappisura Suomessa on ainakin tällä erää ohi. Mahdollisuutta pakettiautomaattien lisäämiseen pohdittiin myös. Lipunmyyntiä siellä tarjotaan kuitenkin edelleen kesäkuun loppuun asti. – Kehitämme palvelupisteverkostoamme asiakastarpeiden mukaan. – Meillä on 12 laajoin aukioloajoin kaikkina viikonpäivinä palvelevaa palvelupistettä Kokkolan alueella, ja näistä seitsemän on automaatteja. Matkahuollon lähetyksiä voi Kokkolassa noutaa niin pakettiautomaateista kuin myös palvelupisteistä. Tämä edellyttää tosin sitä, että pakettien lähetystiedot ovat valmiiksi tallennettuna asiakasliittymässä. Linja-autoaseman pakettipalvelut jatkuvat vielä kesäkuun ylitse Matkahuollon palvelupiste Kokkolan linja-autoasemalla jatkaa, kunnes uusia perustetaan. Seurakuntayhtymä kuuluu Porvoon hiippakuntaan, kuten muutkin Suomen ruotsinkieliset seurakunnat. Pedersören seurakunnan kirkkoherraksi valittiin Mia Anderssén-Löf. PENTTI HÖRI Sampo-Elias Asikainen Keskipohjanmaa uutisoi huhtikuun lopulla Matkahuollon lopettavan toimintansa Kokkolan linja-autoasemalla. SVENFELT ON ollut otsikoissa ilmoitettuaan lokakuussa 2021 luopuvansa virastaan Pedersören seurakunnan pastorina, koska ei katso voivansa työskennellä naispappien kanssa. Nyt en ole enää pappi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa eikä minulla ole enää valtuuksia hoitaa virkaani siinä
Ohjelma leikkaa seuraavan neljän vuoden aikana neljä miljardia julkisesta taloudesta. JULKISUUDESSA paljon keskustelua aiheuttanut ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuus ei tulevan hallituksen mukaan ole niin dramaattista kuin miltä se kuulostaa. Orpon mukaan neljä miljardia kuudesta tehdään suorilla säästöillä. Purran mukaan Suomen kehitystuki kohdentuu tulevalla hallituskaudella erityisesti Ukrainalle. KRISTILLISDEMOKRAATTIEN puheenjohtaja Sari Essayah nosti tulevan hallituksen toimista erityisesti esiin lapsiperhepolitiikan. –?Emme aio tukea Venäjän hyökkäyssotaa tukevia maita, Purra painotti. Myös paikallista sopimista lisätään. Uskon enemmän rakenteiden uudistamiseen kuin siihen, että kaadetaan vaan rahaa johonkin, Orpo sanoi. Hallitus lisää poliisien määrän 8?000:een. Tulevan hallituksen puheenjohtajanelikko esitteli ylpeänä perjantai-iltana Säätytalossa Vahva ja välittävä Suomi -hallitusohjelmaansa. Säästöjä haetaan muun muassa leikkaamalla asumistuesta 350 miljoonaa euroa ja porrastamalla ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Hallitus aikoo keventää ansiotuloveroa painottaen sitä pienija keskituloisiin korottamalla työtulovähennystä ja ottamalla käyttöön lapsikohtaisen korotetun työtulovähennyksen. Tuleva hallitus aikoo myös tehdä työllisyysreformin. Sen säästö on noin 20 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jatkossa valtakunnansovittelija ei voi antaa Suomen vientialojen linjasta poikkeavia sovintoesityksiä työtaisteluriidan ratkaisemiseksi. RKP:N puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson vahvisti, ettei hallitusohjelma syntynyt helposti. 8 LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa UUSI HALLITUS Jenni Lepänrinne Petteri Orpon (kok.) oikeistohallitus pitää kiinni kokoomuksen jo ennen vaaleja julistamasta kuuden miljardin sopeutustavoitteesta. Hallitusohjelman työllisyysvaikutukset ovat Orpon mukaan noin 80?000 uutta työpaikkaa. –?Aiomme uudistaa saamelaiskäräjälain yhteistyössä Saamelaiskäräjien kanssa. Neljä miljardia tuosta summasta on suoria leikkauksia. Tätä eivät ole aiemmat hallitukset onnistuneet tekemään. Myös vuorotteluvapaamahdollisuus poistetaan. Henrikssonin mukaan huolimatta kovasta talouspolitiikasta tuleva hallitus tekee myös hyviä asioita. –?Rahaa ei enää ole. –?Se ei koske lapsen sairastamisesta johtuvaa poissaoloa, ja työehtosopimuksissa voidaan sopia asiasta toisin, Orpo vakuutti hallitusohjelman julkistamistilaisuudessa. Vain eläkeläisten taloudet ovat käytännössä turvassa leikkaustoimilta. Asioita ei voi kuitata enää velanotolla, tuleva pääministeri Orpo kertoi liitteineen 243-sivuisen hallitusohjelman julkaisutilaisuudessa perjantaina alkuillasta. Sari Essayah, Riikka Purra, Petteri Orpo ja Anna-Maja Henriksson istuvat jokainen seuraavaksi ministeriautojen takapenkille.. –?Työ syntyy yrityksissä ja yritysten edellytyksiä työllistää ihmisiä on parannettava. –?Työllisyystoimet ovat valtiovarainministeriön verifioimia. Tartumme kirjaan kännyköiden sijaan. Uskomme, että niillä on tässä ja nyt oikeasti talouskasvua kiihdyttävä vaikutus. Se tarkoittaa muun muassa lakko-oikeuden rajaamista ja ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuutta. –?Jokainen joutui tekemään kompromisseja, ja on siellä sellaisia päätöksiä, joita ei välttämättä puolueet tekisi tai joita jopa vastustaisivat, jos olisivat itse vastuussa. Hallitus aikoo lisätä rahoitusta 200 miljoonalla. Taloutta sopeutetaan myös indeksijäädytyksillä. Orpon hallituksen ohjelma paukuttaa julkiseen talouteen miljardisopeutukset Suomi sopeuttaa julkista talouttaan seuraavan neljän vuoden aikana nettona vähän reilut kuusi miljardia. –?Lopetamme ryntäilyn ja palaamme perusasioiden ääreen. Töihin pakottamista on pidetty outona etenkin, kun muistissa on vastikään päättynyt koronapandemia. PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtajan, tulevan valtiovarainministerin Riikka Purran mukaan Suomi satsaa myös turvallisuuteen. Orpon mukaan ansiotuloveron kevennys on mittaluokaltaan noin puoli miljardia. ORPON MUKAAN hallitus satsaa vahvasti yrittäjien aseman parantamiseen. Yhtenä esimerkkinä hän nosti esiin jo viime kaudella hallituspuolueita repineen saamelaiskäräjälain uudistamisen. Suomi aikoo leikata myös kehitysyhteistyörahoitusta. Hän iloitsi myös painotuksesta perusopetukseen. Se, mikä meillä on, pitää käyttää fiksusti suomalaisten peruspalveluihin. –?Lisäksi Suomen turvapaikkapolitiikkaa kiristetään muiden Pohjoismaiden tasolle, Purra kertoi
Lomakorvausten jaksotus palautetaan ja omavastuupäivät palautetaan viidestä seitsemään. –?Mahdollistetaan hoivatyötä helpottavan ja potilasturvallisuutta lisäävän teknologian, kuten älylattioiden tai -rannekkeiden, inhimillinen hyödyntäminen henkilöstömitoituksen laskennassa, hallitusohjelmassa todetaan. Verotukseen tulossa sekä kevennyksiä että kiristyksiä Veronmaksajain keskusliitto arvioi: keskituloisen verotus kevenisi 150–200 euroa vuodessa.. Suun terveydenhuollon hoitotakuuseen ei tehdä muutoksia. Lisäksi tuleva hallitus aloittaa syksyllä 2023 määräaikaisen ohjelman, jossa panostetaan lasten ja nuorten neuropsykologisten häiriöiden kuntoutukseen ja kuntoutuspalveluihin Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen kautta. Esimerkiksi tupakkaja alkoholiverotus kiristyy hieman, mutta oluen verotus kevenee. TYÖTTÖMIÄ kannustetaan kokopäivätyöhön muun muassa poistamalla työttömyysturvan suojaosat ja uudistuksen vaikutuksia seurataan. VAPAAN SIVISTYSTYÖN rahoituksesta leikataan. Hallitus aikoo kuitenkin pitää voimassa syyskuun alussa voimaan tulevan 14 vuorokauden hoitotakuun. Lisäksi hallitus linjaa arvonlisäveron kiristämisestä 10 prosentista 14 prosenttiin. Ansioturvan tasoa porrastetaan nykytasosta siten, että kahdeksan työttömyysviikon jälkeen tuki laskee 80 prosentin tasolle alkuperäisestä ja 34 viikon jälkeen 75 prosentin tasolle alkuperäisestä. TULEVA HALLITUS on myös sopinut jo ministerisalkkujaosta, mutta tulevien ministerien nimet julkistetaan vasta kokoomuksen ja perussuomalaisten osalta sunnuntaina. –?Hallitus sitoutuu tavoitteeseen, jossa kustannusten kasvua hillitään vuoden 2023 julkisen talouden perusuraan verrattuna 1,4 miljardilla eurolla vuoteen 2027 mennessä ja yhteensä 3 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä kansalaisten perustuslailliset oikeudet huomioiden. Lisäksi ammattikoulutukseen ja lukiokoulutukseen suunnataan miljoonia lisää. 0,7:n henkilöstömitoitus tulee voimaan vuoden 2028 alussa. Hallitus aikoo pitää voimassa nykyisen 0,65:n henkilöstömitoituksen koko vaalikauden ajan. Hallitus aikoo muuttaa psykoterapiakoulutuksen maksuttomaksi tai kaksiportaiseksi psykologikoulutuksen yhteyteen. Hallitukseen tulee kuitenkin 19 ministeriä. –?Alvin korotusta en pidä tähän kokonaisuuteen sopivana. MAURI RATILAINEN STT, Viivi Salminen Sosiaalija terveyspalveluiden kriisi ja soten rahoitus ovat olleet yksi hallitusohjelman vaikeimmin ratkottavista kysymyksistä. Perustaitojen ja oppimisen tukeen kaavaillaan 200 miljoonaa euroa vuosittain. Lakia lisäksi muutetaan siten, että laki saa nostaa kustannuksia korkeintaan 100 miljoonalla eurolla vuodessa. Verotukseen tehdään sekä kevennyksiä että kiristyksiä, mutta päätökset eivät kiristä yksittäisen ihmisen verotusta. Hallitus kuitenkin suuntaa lisää rahaa perusopetukseen. Arvonlisäveron sijasta Lehtinen olisi kiristänyt haittaveroja enemmän. Tuleva hallitus aikoo ensi töikseen lykätä edellisen hallituksen tekemää ikääntyvien ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitusta. Valtion rahoitusta vähennetään kansalaisopistoilta 12,5 miljoonaa euroa, opintokeskuksilta 7 miljoonaa euroa, kesäyliopistoilta 2 miljoonaa euroa, kansanopistoilta 2 miljoonaa euroa ja liikunnan koulutuskeskuksilta 1,5 miljoonaa euroa. Myös nykymuotoinen työmarkkinatuki uudistetaan. Myös aikuiskoulutustuki lakkautetaan 1. ASIA ILMENEE perjantaina julkaistusta hallitusohjelmasta. LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 9 UUSI HALLITUS Purran mukaan tulevan hallituksen kaikki työllisyyteen liittyvät päätökset johtavat siihen, että yhä useampi suomalainen olisi työn piirissä mieluummin kuin sosiaaliturvan. HALLITUSOHJELMASSA linjataan, että hyvinvointipalvelujen rahoituksen kestävyys edellyttää hitaampaa kustannuskehitystä. TULEVA HALLITUS on linjannut muun muassa, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehtoa pidennetään 12 kuukauteen, eikä työssäoloehto kartu palkkatuetusta työstä. Orpon hallituksen ohjelma paukuttaa julkiseen talouteen miljardisopeutukset Tulevan hallituksen puheenjohtajanelikko esitteli ylpeänä perjantai-iltana Säätytalossa Vahva ja välittävä Suomi -hallitusohjelmaansa. Sari Essayah, Riikka Purra, Petteri Orpo ja Anna-Maja Henriksson istuvat jokainen seuraavaksi ministeriautojen takapenkille. Erityisesti nuoret alle 30-vuotiaat ohjataan nopeasti työllisyyspalveluiden piiriin. Lisäksi hallitus aikoo hyödyntää kaikki laissa hyväksytyt työntekijäryhmät asiakkaiden hoidon ja hoivan tarvetta vastaavan henkilöstömitoituksen saavuttamiseksi. Ansiotuloverotusta kevennettäisiin noin puolella miljardilla eurolla. Lisäksi hallitus nostaa avoimen yliopiston ja avoimen ammattikorkeakoulun säädeltyjä enimmäismaksuja ja vähentää vastaavasti korkeakoulujen valtionrahoitusta. Osana sote-palveluita pitää ratkoa myös lasten ja nuorten mielenterveyden kriisiä. Valtion rahoitusta joiltain koulutussektoreilta aiotaan kuitenkin vähentää. Ohjelma leikkaa seuraavan neljän vuoden aikana neljä miljardia julkisesta taloudesta. Veronmaksajain keskusliitto arvioi, että keskituloisen noin 3?600 euroa kuussa tienaavan verotus kevenisi siten noin 150–200 euroa vuositasolla. elokuuta 2024. JO ENNEN NEUVOTTELUITA hallituspuolueista suurin eli kokoomus linjasi, että koulutus on tulevan hallituksen erityissuojelussa. Työttömäksi jääneelle henkilölle turvataan laaja alkukartoitus, jonka jälkeen hän vastaanottaa yksilöllisiä ja työllistymistä edistäviä palveluita velvoitteineen. Perussuomalaisten ministereitä tulevat olemaan valtiovarainministeri, ulkomaankauppaja kehitysministeri, sosiaalija terveysministeri, elinkeinoministeri, oikeusministeri, sisäministeri sekä liikenneja viestintäministeri. Sen verotuotto-odotuskin on aika vähäinen, 200 miljoonaa euroa. Rkp saa opetusministerin, Eurooppaja omistajaohjausministerin sekä liikunta-, urheiluja nuorisoministerin salkun kahdeksi vuodeksi, minkä jälkeen se siirtyy kristillisdemokraateille. STT, Saila Kiuttu, Sanna Nikula Moni asia Suomessa muuttuu seuraavan neljän vuoden aikana, jos tulevan hallituksen kaavailut toteutuvat. Hallitus aikoo esimerkiksi nostaa EU/ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksuja ja vähentää vastaavasti korkeakoulujen valtionrahoitusta. Laki tulee voimaan vasta lokakuussa 2024, kun sen piti tulla voimaan vuoden 2023 lokakuussa. Se kohdistuu moneen palveluun, jotka muutenkin näinä aikoina ovat haaste ihmisille, kun ostovoima on heikentynyt, arvioi Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen STT:lle. Kristillisdemokraatit saa rkp:n kanssa jaetun kaksivuotisen salkun lisäksi myös maaja metsätalousministerin salkun, jonka on arvioitu menevän puolueen puheenjohtajalle Essayahille. Lisäksi viime keväänä hyväksytyn vammaispalvelulain voimaantuloa lykätään vuodella. Kokoomus saa pääministerin, kuntaja alueministerin, ulkoministerin, sosiaaliturvaministerin, puolustusministerin, työministerin, kulttuurija tiedeministerin sekä ilmastoja ympäristöministerin salkut. Hoitajamitoituksen kiristystä lykätään Hallitus kaavailee psykoterapiakoulutuksen maksuttomuutta ja lasten mielenterveyspalveluiden vahvistamista. Hallitus aikoo laittaa rahaa lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden vahvistamiseen. Korotus kallistaisi muun muassa lääkkeitä, liikuntapalveluita, kulttuuria (kuten elokuvalippuja), joukkoliikennettä ja majoituspalveluita
Perussuomalaisten kädenjälki näkyy maahanmuutossa Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra poistui maahanmuuttoneuvotteluista voittajana. Jokisipilä pitää kaiken kaikkiaan hallitusohjelman linjauksia rohkeina. Jos henkilö matkustaa lomalle lähtömaahansa, suojelun tarpeen katsotaan päättyneen. Merkittäviä kiristyksiä on tulossa, sanoo Turun yliopiston eduskuntatutkimuskeskuksen johtaja Markku Jokisipilä. –?Nämä ovat kokoomukselle tärkeitä kirjauksia työperäiseen maahanmuuttoon, sanoo Jokisipilä. Nykyisin on riittänyt viiden vuoden keskeytyksetön asuminen tai seitsemän vuoden asuminen, joista kaksi viimeistä keskeytyksettä. Kun lupa loppuu, lähtömaan turvallisuus arvioidaan uudelleen ja katsotaan, onko turvapaikalle edelleen perusteet. Pääministeripuolue kokoomuksella on perustuslakivaliokunnan puheenjohtajuus. MAURI RATILAINEN Perussuomalaisten Riikka Purralla on ollut syytä hymyyn. Töihin tulevat ovat tervetulleita, kunhan palkka on riittävä. TÄYSIN MAAHANMUUTTO ei kuitenkaan tyrehdy, vaan osin sitä jopa kiihdytetään. Turvapaikka raukeaa, jos turvapaikanhakija syyllistyy vakavaan rikokseen. Laittomasti maasta olevilta poistetaan oikeus muihin kuin kiireellisiin hoitopalveluihin. Sen jälkeen pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus nimitetään ensi viikolla. Jokisipilä nostaa esiin kansalaisuuden hakemisen, johon tehdään poikkeuksellisia tiukennuksia. Suomessa pitää asua kahdeksan vuotta oleskeluluvalla. KOTOUTUMISESSA siirrytään maahantulijan oikeuksia painottavasta lähestymistavasta velvollisuuksia painottavaan. Pysyvän oleskeluluvan saamiseksi vaaditaan kuusi vuotta asumista ja kahden vuoden keskeytymätön työhistoria sekä kokeella testattu kielitaito ja nuhteettomuus. LAURI HEIKKINEN/VALTIONEUVOSTON KANSLIA. Säätytalolla on varauduttu siihen etukäteen kuulemalla asiantuntijoita, sanoo Jokisipilä. SUOMEN Punaisen Ristin (SPR) maahanmuuttotyön päällikkö Erja Reinikainen arvioi, että osa hallituksen päätöksistä johtaa uusiin ongelmiin. Törkeäksi ampuma-aserikokseksi säädetään jatkossa se, että kantaa luvatonta asetta julkisella paikalla tai kulkuneuvossa. Hallitus pyrkii kohdentamaan rekrytointia erityisesti Intiaan, Filippiineille, Brasiliaan ja Vietnamiin. –?On olemassa riski, että maahan jää ainakin osa näistä henkilöistä ilman oleskelulupaa, etenkin jos työttömäksi jäänyt pyrkii löytämään toisen työpaikan. Turvapaikkahakemusten käsittelyaika lyhenee enimmillään kuuteen kuukauteen. Kehitysyhteistyön määrärahoja leikataan. He eivät saa sosiaaliturvaa. Hänen mukaansa työn perässä muuttajatkin tarvitsevat osallisuuden kokemuksia ja yhteisön tukea. Työnantajan on myös ilmoitettava ulkomaalaisen työntekijän työsuhteen loppumisesta maahanmuuttovirastolle sanktion uhalla. Pysyvän oleskeluluvan voi saada myös neljän vuoden jälkeen, jos esimerkiksi tienaa yli 40?000 euroa vuodessa tai on riittävän korkea akateeminen tutkinto. TURVAPAIKANHAKU Suomeen minimoidaan. Suomesta on poistuttava, jos jää työttömäksi eikä saa uutta työtä kolmen kuukauden aikana. Reinikainen pitää huolestuttavana päätöstä pienentää pakolaiskiintiötä yli puolella. Katujengeihin puututaan muun muassa siten, että törkeään ampuma-aserikokseen syyllistymisestä tulee ehdotonta vankeutta. Sote-alan henkilöstöpulan paikkaamiseksi sekä osaavaa maahanmuuttoa ulkomailta kiihdytetään ja kotimaisia koulutuspaikkoja lisätään. Suomi ei jaa kehitysapua hallinnoille, jotka tukevat Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. 10 LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa UUSI HALLITUS Joonas Kuikka Uusi oikeistohallitus kiristää merkittävästi varsinkin humanitaarista maahanmuuttoa. Järjestelmä on hyvin toimiva ja kohdistuu kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin pakolaisiin. Hallitusohjelmassa on monia tiukennuksia maahanmuuttoon. Turvapaikanhaun aikana saatu työpaikka ei oikeuta oleskelulupaan. Työhön saa Suomeen tulla, kunhan pysyy töissä. KANSALAISUUDEN saamiseksi vaaditaan kansalaisuusja kielikoe sekä riittävä toimeentuloedellytys. Maahanmuuttajien sosiaaliturva eriytetään Suomessa asuvien sosiaaliturvasta perustuslain reunaehdot huomioiden. –?Kyseessä on kestävä ja turvallinen tapa kantaa vastuuta maailman pakolaistilanteesta. Kansainvälinen suojelu on väliaikaista ja oleskelulupien pituus vähennetään EUoikeuden minimiin. Puolueet hyväksyvät viikonloppuna hallitusohjelman ja ministerisalkut omissa kokouksissaan. Nämä ovat perustuslain näkökulmasta merkittäviä tiukennuksia. Pakolaiskiintiö pienenee 500:aan, kun se on tänä vuonna 1?050. – Perustuslakivaliokunta tekee varmasti tiukkaa arviointia. –?Kyllä se näyttäisi toteutuvan. Yksi esimerkki tiukennuksista on, että työperusteinen oleskelulupa pysyy voimassa vaan työssä ollessa. Kokoomus sai kädenjälkensä työmarkkinoihin, perussuomalaiset maahanmuuttoon. Työperäisen oleskeluluvan käsittelyaika lyhenee enintään kuukauteen tai jopa viikkoon, jos ansiotaso on erityisasiantuntijalla vähintään 4?000 euroa kuukaudessa. Maahanmuuton kiristäminen oli eduskunnan kakkospuolueelle perussuomalaisille kynnyskysymys hallitukseen lähtemiseksi. Toimeentulotuki tai työmarkkinatuki olisi matalampi, mutta se voisi nousta suomen tai ruotsin kielitaidon myötä. Perheenyhdistäminen kattaa jatkossa vain puolison ja lapset. Maahanmuuttopolitiikka tiukentuu merkittävästi perussuomalaisten historian toisella hallituskaudella. Ulkomaalaisen työntekijän oleskeluluvan tuloraja on vähintään 1?600 euroa tai kyseisen alan työehtosopimuksen minimi, jos minimi on korkeampi. Maassa oleskelevien asemaa heikentämällä ei pystytä vaikuttamaan merkittävästi maasta poistumiseen, vaan sen sijaan lisätään turvattomuutta ja lieveilmiöitä, Reinikainen kritisoi aikeita poistaa työttömäksi jääviltä oleskelulupa
Paikkala näkee myös verkkokaupan muutokset saatavuuteen liittyvänä asiana. Vanha totuus viestinnästä on, että perjantaisin kello 17 infotaan asioista, jotka halutaan haudata julkisuudesta vähin äänin. Epäilemättä Iltalehden tiedot tällä kerralla ovat todellisia. Varmaan juuri tuosta hallitusohjelmasta kello 17 infossa sitten kerrotaan. A-klinikkasäätiön maaliskuussa teettämän kyselytutkimuksen mukaan kaksi kolmesta suo ma laises ta ei ha lua vä ke viä al ko ho li juomia ruo ka kaup po jen va li koi miin. RUOKAKAUPOISSA myytävän alkoholin enimmäisprosentin nouseminen kahdeksaan ei Hanna Paikkalan mielestä ole vielä merkittävä muutos, mutta kirjaus 15 prosentin vahvuisten viinien myynnin vapauttamisen selvittämisestä tarkoittaakin jo selvää vahvempien alkoholijuomien saatavuuden paranemista. Sille ainakin saatiin positiivinen tulonsiirto. Hänen mielestään näyttää siltä, että alkoholin aiheuttamia haittoja ei jatkossa huomioida niin vahvasti kuin tähän mennessä. Päivittäistavarakauppa PTY ry ei halunnut kommentoida hallitusohjelmaa ennen sen virallista julkistamista. Hallitusneuvottelujen etenemisten ja takapakkien jälkeen vaikutelma on, että niin vain kävi. Kirjoittaja on Lännen Median toimituksen päällikkö. –?Se ei tuo helpotusta isoon yhteiskunnalliseen ongelmaan, Paikkala viittaa riippuvuusongelmiin. STM:n mielestä tällaiset päätökset ovat monin tavoin ristiriidassa väestön terveyttä ja julkisen talouden sopeuttamista koskevien tavoitteiden kanssa. Ministeriön mukaan alkoholi vaikuttaa kielteisesti kansantalouteen sekä väestön terveyteen ja toimintakykyyn, heikentää yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta sekä kuormittaa merkittävästi sote-palveluita, pelastustoimea ja poliisia. Tätä kannatti neljäsosa. Hän toivoo, ettei kolmanneksi tule päätöstä leikata järjestöjen avustuksia, mikä hankaloittaisi kolmannen sektorin toimijoiden työtä ongelmien parissa. –?Ovatko Suomi ja suomalaiset valmiita siihen, Paikkala kysyy ja muistuttaa, miten nuorten vähentyneestä alkoholin käytöstä huolimatta Suomessa on edelleen iso joukko riskikuluttajia, kuten eläkkeelle siirtyviä suurten ikäluokkien ihmisiä. Monelle toimittajalle ja muulle politiikan seuraajalle juuri tämä kesäperjantai on kaiken lisäksi kesäloman alkamisen odotettu kellonlyömä. Kun Orpo torstai-iltana toisteli medialle sinnikkäästi ”kaikki huomenna”, eikö kukaan todellakaan kertonut hänelle, mitä kunnon toimittajat siinä kohtaa ajattelivat mielessään. toimitusjohtaja Hanna Paikkala ennakkotietoja tulevasta hallitusohjelmasta tutkiessaan. Omaa merkitystään innokkaasti korostavia vuotajia on kosolti. Vahvat oluet ja siiderit pääsevät ruokakauppoihin JUKKA-PEKKA MOILANEN KOMMENTTI Matti Posio @lannenmedia.fi Tehdään selväksi: hallituksen päätehtävä ei ole toimittajan elämän helpottaminen. Se tuottaa kiireen niin iltauutisille kuin aamulehdille. Verkkokaupan rajoitusten säilyttämistä nykyisellään kannatti 42 ja vastusti 35 prosenttia vastaajista. Hänen mielestään valvonnassa on onnistuttava hyvin, jotta muutokset eivät helpota esimerkiksi mahdollisuuksia välittää alkoholia alaikäisille. Sosiaalija terveyspalveluiden samanaikainen leikkaaminen tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että yhtä aikaa tapahtuu kaksi asiaa: alkoholin saatavuus paranee, mutta toisaalta hoitoon pääseminen hankaloituu. PAIKKALA PAHOITTELEE sitä, miten alkoholikeskustelu on erittäin poliittista, ja sitä käyvät lähinnä elinkeinoelämä sekä päihdetoimijat. Näiden sijaan hänen mielestään pitäisi kysyä, mitä ihmiset haluavat. Alkoholin verkkokauppa sekä muut jakeluun ja noutoon perustuvat vähittäismyyntikonseptit tulevat mahdollisiksi myös Alkolle ja kotimaisille vähittäismyyntiluvallisille toimijoille kuitenkin niin, että ikärajavalvonta turvataan. Prosenttirajan nostamisen jatkoksi Petteri Orpon (kok.) hallitus on kiinnostunut viinien tuomisesta ruokakauppoihin, sillä puoliväliriiheen mennessä STM ja TEM tekevät yhteistyössä selvityksen 15 prosentin vahvuisten viinien myynnin vapauttamisesta. Ainakin uuden hallituksen alkutaival alkaa ohdakkeisesti nimenomaan viestinnän saralla. Järjestöt esittivät kysymyksen, mitä ongelmaa alkoholin saatavuuden lisäämisellä ruokakauppoihin ja kioskeihin ratkaistaan. Näissä kaikissa yli puolet vastaajista oli täysin tai samaa mieltä haittojen lisääntymisestä. HUHTIKUUSSA A-klinikkasäätiö sekä 53 muuta järjestöä allekirjoittivat vetoomuksen, jonka mukaan nyt ei ole oi kea ai ka li sä tä al ko holin saa ta vuut ta. Tällä hän tarkoittaa muun muassa sitä, miten hallitus toteuttaa riippumattoman selvityksen alkoholipolitiikan sääntelyn siirtämisestä sosiaalija terveysministeriöstä (STM) työja elinkeinoministeriöön (TEM). Hallitus haluaa uudistaa alkoholipolitiikkaa vastuullisesti eurooppalaiseen suuntaan. Kun poliitikko haluaa sanomansa julki mahdollisimman sellaisenaan, ilman kriittisiä jatkokysymyksiä tai perusteellista analysointia, on hyödyllistä ajoittaa julkistus useimpien työpäivän lopulle. Tulevassa hallitusohjelmassa nykyisessä alkoholilaissa määritelty vähittäismyyntilupa laajenee enintään 5,5 prosenttia alkoholia sisältävien juomien lisäksi koskemaan enintään 8 prosenttia alkoholia sisältäviä käymisteitse valmistettuja juomia, kuten oluita, siidereitä ja viinejä. Alkoholin verkkokauppa helpottuu. STT KERTOI keskiviikkona, että STM toimitti hallitusneuvotteluihin useita asiakirjoja, joissa alkoholin myynnin merkittävälle vapauttamiselle ei lämmetty. Sen seurauksena taas edellytyksiä väkevien alkoholijuomien kauppana toimimiselle ei enää ole. LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 11 UUSI HALLITUS Tinja Huoviala Alkoholin saatavuus vapautuu ja haittojen hoito vaikeutuu. A-klinikkasäätiön asiantuntijan mielestä hallitusohjelmassa on paha ristiriita. Millaisia vastauksia tähän on saatu. Silti yli puolentoista kuukauden Säätytalolla notkumisen jälkeen uudesta hallitusohjelmasta tiedottaminen perjantaina kello 17 on huono ratkaisu. On vaikea kuvitella, että Petteri Orpon (kok.) rakentaman luottamuskokoonpanon toiveena olisi ollut hallitusohjelman julkaiseminen tunteja etukäteen Iltalehdessä. Kenestä mahtaa uuden nelikkohallituksen viestintävastaava tulla. Alkoholin saatavuuden helpottaminen, kuten nykyistä vahvempien juomien tuominen ruokakauppoihin on asiantuntijan mukaan ristiriidassa sen kanssa, miten haittojen hoitaminen vaikeutuu. Kuvituskuvassa Oulun Limingantullin Prisman myyjä Jari Räbinä laittaa olutpulloja hyllyyn. Uusi hallitus aloitti viestintämunauksella. Alkon kansanterveydellistä tehtävää ja asemaa hallitus ei muuttaisi. Paikkala muistuttaa Alkon näkemyksestä, että jos viinit lähtevät Alkosta, sen monopoli menettää merkityksensä. Hanna Paikkalan mukaan ei minkäänlaista. Kyselyn vastaajista 43 prosenttia kannatti Alkon aseman säilyttämistä ennallaan mutta lähes sama määrä (42 prosenttia) oli eri mieltä. Kuten neljän tulevan hallituspuolueen puheenjohtajat myöhään torstai-iltana korostivat medialle, neuvotteluihin on osallistunut kymmeniä ellei satoja uutteria politiikan työläisiä. –?Toisille alkoholi on elintarvike. HALLITUSOHJELMASSA alkoholin etämyyntiä koskevaa tulkintaa selkiytetään siten, että suomalaisilla on oikeus ostaa etämyyntimenettelyn kautta alkoholia toisissa EU-maissa toimivilta yrityksiltä. Ministeriön mukaan alkoholin saatavuuden merkittävä lisääminen lisää kaiken saatavilla olevan tiedon mukaan myös alkoholihaittoja ja niistä aiheutuvia kustannuksia. Jos hallitusohjelma on kirjoitettu valmiiksi torstaina, viimeistään seuraavana aamuna joku löytää siitä kopion helsinkiläisestä baarista. Tästä on huolissaan A-klinikkasäätiön vt. Meille se on riippuvuuksia aiheuttava aine, Paikkala korostaa. –?Kyllä jossain vaiheessa, mutta muutos on hidasta, hän kertoo oman vastauksensa. Toinen vanha totuus on, ettei mikään iso politiikan päätös pysy salassa vuorokautta, tuskin edes yön yli. Alkoholin saatavuuden voimakkaan lisäämisen pelättiin lisäävän etenkin järjestyshäiriöitä, tapaturmia, sairauksia, kustannuksia yhteiskunnalle, väkivaltaa, liikenneonnettomuuksia sekä kuolemia. Eikä asioista ole vielä edes päästy puhumaan, paitsi Iltalehden mukaan. Tulevasta hallitusohjelmasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti
Hän lisäsi, että Naton tarkkailijajäsenenä Ruotsi on myös suuremmassa turvassa. Neuvoston on määrä kokoontua ensimmäisen kerran Vilnan huippukokouksen yhteydessä heinäkuussa. –?Kun Suomi on Naton jäsen, on täysin selvää, ettei Ruotsiin voitaisi hyökätä ilman Naton reagointia, Stoltenberg lisäsi. Afrikka on kärsinyt viljojen ja lannoitteiden hintojen noususta sekä laajemmista vaikutuksista maailmankauppaan, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa. Trumpin myös arvioitiin kiinnittäneen aiempaa enemmän huomiota ulkoiseen esiintymiseensä. –?Uskoisin syyttäjän pyrkivän siihen että ainakin ennen kuin puoluekokous on lyönyt lukkoon sen että Trump on ehdokas, homma olisi saatu pakettiin, Lindén sanoo. Entinen Yhdysvaltain presidentti Donald J. –?Putin rakentaa luottamusta tekemällä viikkoihin suurimman ohjusiskun Kiovaan juuri, kun afrikkalaisjohtajat vierailevat pääkaupungissamme, sanoi Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba. Nato-jäsenmaat alkavat myös yhdessä kouluttaa ukrainalaisia sotilaita. Perjantaina Naton päämajalla olivat koolla muun muassa Naton korkein päättävä elin, eli PohjoisAtlantin neuvosto, ja ydinasepolitiikan suunnitteluryhmä. Stoltenberg sanoi, että Ruotsi on tullut jo pitkälle ja on nyt paljon paremmassa asemassa kuin hakiessaan jäsenyyttä. POLIITTINEN TASO tarkoittaa sitä, että Nato–Ukraina-komissio muutetaan korkeamman tason neuvostoksi, jonka avulla halutaan tuoda Ukrainaa lähemmäs Natoa ja sen päätöksentekoa. –?Oletus on se, että syyttäjä yrittää saada tämän mahdollisimman nopeasti, ja Trumpin puolustus yrittää pitkittää tätä niin pitkään kuin mahdollista, Lindén sanoo STT:lle. STOLTENBERGIN mukaan neuvostoon kuuluvat maat ovat sen yhdenvertaisia jäseniä, joilla on yhtenäiset oikeudet päätöksentekoon. Pääsihteeri kertoi Ukrainaa koskevasta kolmiosaisesta strategiasta, johon kuuluvat Ukrainan asevoimien kaluston modernisointi, poliittinen taso ja lopulta Ukrainan Nato-jäsenyys. –?Oli valittu tällainen linja, että suorastaan käytetään sitä oikeustaistelua kampanjassa hyväksi niin paljon kuin voidaan, Lindén sanoo. kesäkuuta. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén pitää mahdollisena, että oikeudenkäynti Trumpin hallussa olleista salaisista asiakirjoista on kesken vielä syksyllä 2024, kun Yhdysvalloissa pidetään presidentinvaalit. Sotilaallisella tasolla Natomaat rakentavat useamman vuoden tukipakettia, jonka avulla Ukrainaa valmistellaan sotilaallisesti Nato-yhteensopivaksi. Trump on kuitenkin väläyttänyt, ettei ehkä osallistu väittelyihin lainkaan. Rikossyytteet voisivat nousta esille esivaalien vaaliväittelyissä, joista ensimmäinen pidetään elokuun lopulla. –?Hän on moittinut sitä prosessia, mutta ei ole sanonut mitään siitä että Trump olisi syytön. Oikeudenkäynti voi olla käynnissä vielä syksyn 2024 presidentinvaalien aikaan. Kiovan sotilashallinnon johtaja Serhi Popko sanoi, että ne kaikki tuhottiin pääkaupungin yllä. Afrikkalaisjohtajien ryhmässä oli Etelä-Afrikan presidentti Cyril Ramaphosa, Senegalin Macky Sall, Sambian Hakainde Hichilema sekä Komorien Azali Assoumani. Republikaanien esivaalit pidetään helmi-kesäkuussa 2024, ja presidenttiehdokas on tarkoitus nimittää heinäkuun puoluekokouksessa. Lindénin mukaan on myös mahdollista, että asiakirjajupakka poikii lisää syytteitä, koska epäillyt rikokset jakautuivat useiden osavaltioiden alueelle. STT, AFP Venäjä ampui ohjuksia Kiovaan afrikkalaisjohtajien vierailun aikana STT, Anssi Rulamo Rikossyytteet varjostavat Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin kampanjaa presidentiksi palaamiseksi. Venäjä jatkoi ohjusten ampumista Kiovaan samalla, kun Afrikan johtajien valtuuskunta kävi pääkaupungissa neuvotteluja osana rauhanoperaatiota. Jos Trump saisi vankilatuomion, hänen paras toivonsa oli luultavasti, että presidentiksi valittaisiin joku toinen republikaani, joka sitten voisi armahtaa hänet. Erikoissyyttäjä Jack Smith on kertonut pyrkivänsä mahdollisimman nopeaan oikeudenkäyntiin, mutta käytännössä prosessi voi jo asian arkaluontoisuuden takia venyä pitkäksi. Ryhmän tavoitteena on pyrkiä edistämään rauhaa Ukrainan ja Venäjän välille. Afrikkalaisdelegaatio saapui junalla Puolasta perjantaiaamuna ja aloitti vierailunsa surullisenkuuluisasta Butshasta Kiovan ulkopuolella, jossa venäläisjoukkojen kerrottiin viime vuonna syyllistyneen karmiviin sotarikoksiin. Hänen arvellaan välttelevän Trumpin intohimoisten fanien suututtamista. Trump yrittää kääntää syytteet kampanjateemaksi PETER FOLEY / EPA / LEHTIKUVA Selvää kuitenkin on, että Trumpin kampanjatiimi yrittää kääntää syytteet poliittiseksi voitoksi. Ukrainalle lisää tukea sotilaallisella sekä poliittisella tasolla Ukraina sanoo ampuneensa alas Kiovan yltä 12 venäläistä ohjusta, mukaan lukien kuusi yliäänistä Kinzhalia. Myös spekulaatiot Naton seuraavasta pääsihteeristä ovat käynnissä. Trump on syytettynä salaisten asiakirjojen hallussapidosta. Hän otti Floridassa esiintymisensä ajaksi harjoitellun näköisen asennon ja pyrki näyttämään vahvalta. New Yorkin oikeuskäsittelyssä huhtikuussa hänen katsottiin vaikuttaneen väsyneeltä ja inhimillisen hauraalta. TRUMPIN päävastustajana esivaaleissa pidetty Ron DeSantis ei toistaiseksi ole ottanut voimakkaasti kantaa Trumpin syytteisiin. Stoltenberg toisti tiedotustilaisuudessa asiasta kysyttäessä aiemman vastauksensa, jonka mukaan hän ei ole hakemassa jatkoa pääsihteeriydelleen. Ilmahälytys alkoi ulvoa Kiovassa ja muualla Ukrainassa pian sen jälkeen, kun afrikkalaisjohtajien saapumisesta oli ilmoitettu. TOISTAISEKSI ON vaikea arvioida, miten vakavat rikossyytteet vaikuttavat Trumpin mahdollisuuksiin republikaanien esivaaleissa, joissa hän on selvä ennakkosuosikki. Seurueen neljän presidentin ja kolmen muun edustajan oli määrä neuvotella Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa Kiovassa perjantaina. Muitakin syytteitä Trumpille voi olla tulossa. Kaikkiaan neuvostoon kuuluu siis 32 jäsentä, ja Ruotsin liityttyä Natoon 33 jäsentä. Hän ei myöskään ole luvannut armahtaa Trumpia jos tulee valituksi presidentiksi, Lindén sanoo. Lauantaina Afrikan delegaatio jatkaa matkaansa Pietariin tapaamiseen Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Maata ei kuitenkaan vielä kutsuta Naton jäseneksi. Niin ikään ydinkysymyksiä ovat puolustusteollisuuden kapasiteetin vahvistaminen ja sitoutuminen puolustusmenojen kasvattamiseen. Aikatauluun vaikuttaa se, mitä kaikkia Trumpin asianajajien valituksia hän ottaa käsittelyyn. MINISTERIKOKOUS oli viimeinen ennen Naton heinäkuista huippukokousta, jonka keskeisiä teemoja ovat muun muassa puolustusliiton alueelliset puolustussuunnitelmat sekä komentoja joukkorakenteen päivittäminen. Tiedotustilaisuudessa nousi esiin myös Ruotsin Nato-hakemuksen tilanne. 12 LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa STT, Kaisu Suopanki, Mikko Gustafsson Nato-maat ovat päättäneet tukea Ukrainaa lisää niin sotilaallisella kuin poliittisellakin tasolla, sanoi Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg tiedotustilaisuudessa Naton puolustusministerien kokouksen päätteeksi Brysselissä. Trumpille luettiin alkuviikosta Floridassa syytteet, ja hän kiisti syyllisyytensä kaikkiin 37 syytekohtaan. Suomea kokouksessa edusti toimitusministeristön puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.). Ukrainan ilmavoimat sanoi tuhonneensa Kinzhalien lisäksi kuusi Kalibr-risteilyohjusta sekä kaksi tiedustelulennokkia. Trump puhui kannattajilleen New Jerseyssä 13. Oma osansa on juttuun nimitetyllä floridalaistuomarilla Aileen Cannonilla, jota on pidetty Trumpille myönteisenä. Selvää kuitenkin on, että Trumpin kampanjatiimi yrittää kääntää syytteet poliittiseksi voitoksi. –?Homma voi kuitenkin olla levällään vielä siinä vaiheessa kun presidentinvaalit marraskuussa 2024 käydään. Samana päivänä, jona Trump esiintyi oikeudessa, hänelle oli järjestetty muitakin esiintymisiä.. Samana päivänä, jona Trump esiintyi oikeudessa, hänelle oli järjestetty muitakin esiintymisiä. Lindén uskoo syyttäjän pyrkivän saamaan prosessin maaliin, ennen kuin Trumpin ehdokkuus sinetöityy. Jälkimmäisen ryhmän kokoukseen Suomi osallistui nyt täysjäsenenä ensimmäistä kertaa
Siksi teema laajeni lukemiseen ja lukijoihin, lukemisen hetkeen, Halmetoja kertoo. Pekka Halosen sekä Tapani Raittilan teokset. Nyt on saavutettu piste, jossa suomalaisten nuorten lukutaito heikkenee, kuilu hyvien ja huonojen lukijoiden välillä levenee, eikä moni lue koskaan elämänsä aikana kokonaista kirjaa. Viime vuosina ITE-museona tunnettu rakennus on entisöity, ja pinnat hehkuvat valoa. TIMO VARILA. elokuuta. Hän on opiskellut kirjallisuutta yliopistossa ja kotona on ”seitsemän metriä Lundiaa”, eli laaja kotikirjasto. Erno Enckenbergin syvissä maalauksissa on dystooppista henkeä. Emmi Kallion teokset ovat lähes abstrakteja, mutta tarkkasilmäinen voi tunnistaa niistä jopa yksittäisiä teoksia. Emmi Kallio taas on maalannut monivärisiä kotikirjasto-henkisiä teoksia varta vasten tätä näyttelyä varten. – Hänellä oli mallina oma poikansa, Halmetoja kertoo. Kirjassa on käytetty eri painatustapoja kuten koho-, offsetja riso-painatusta, ja se on sidottu käsin. – Siitä tuli henkilökohtainen suhde kirjastoajatukseen, Halmetoja kertoo. Niinpä hän otti näyttelyyn myös sen prosessia avaavia valokuvia. J.W.Snellmanin muistomerkki on keskellä Kaarlelankatua olevan siirtokivilohkareen päällä ja kuvaa poikaa lukemassa omenapuun alla. Halmetoja kertoo lukevansa nykyisin ennen kaikkea runoutta. Sävy Halmetojan mukaan on näissä hyvin kunnioittava. Tekniikkaa käytetään yleensä vöissä ja koruissa. KIRJASTO onkin myös paikka, jossa voi etsiä omaa maailmankuvaa ja elämänkatsomusta. Halmetojalla itsellään on vahva suhde kirjallisuuteen. – Kun aloin käydä läpi museoiden kokoelmia, huomasin, että kirjasto ei ole kaikista tyypillisin aihe kuvataiteessa. Rissanen korostaa kirjaston merkitystä maksuttomana peruspalveluna, jolla on tärkeä tehtävä yhteiskunnassa. Lukemisen hetki on ilmeistä myös näyttelyyn kuuluvissa Veikko Vionojan maalauksissa. Lainoina museossa on myös mm. Yksi hänen lempiteoksistaan näyttelyssä on Alvar Cawénin maalaus, jossa näkyy vahva lukemisen kokemus, todellinen ahmiminen. Kallion maalaukset lähtevät siitä ajatuksesta, että kirjahyllyn perusteella voi tietää paljonkin sen omistavasta ihmisestä. Halmetoja esittelee näyttelyä kuraattorikierroksella 12. Kesänäyttelyssä nähdäänkin myös dokumentaarisia valokuvia rakennuksesta siihen aikaan kun se toimi kirjastona. Valtaosassa vanhoista, lukemista kuvaavista maalauksista miestaiteilija kuvaa lukevaa naista. Minun intohimoni eivät ole niinkään tekstipainotteiset teokset, tykkään, että taide on visuaalista. Joel Karppasen Tuomiokirjavalokuvassa taas näkyy tiettävästi Suomen paksuin kirja. Terhi Heinon teoksessa on hyödynnetty vanhan kasvion sivuja. – Mallillakin on varmasti ollut mukava istua paikallaan, kun hän on saanut lukea, hän arvelee. Dzamil Kamanger on toteuttanut helmikirjonnalla eri uskontojen pyhien kirjojen kansia. saakka. Veikko Halmetojan kuratoimassa K.H.Renlundin museon Kirjastokesänäyttelyssä kuvataan kirjoja ja lukemista. TOISINAAN nykytaidenäyttelyissä tuntuu, että taiteilija työskentelee enemmän teorian ja tekstin tasolla kuin näyttelyvieraan näkemän teoksen. Tämän ongelman kanssa painii Suomen kirjastoseura, jonka puheenjohtaja Laura Rissanen puhui näyttelyn avajaisissa. Näyttelykoordinaattori Elina Suutari kertoo, että prosessin myötä tutkittiin myös rakennuksen historiaa ja esiin nousi tieto, että se on toiminut pitkään kirjastona. Entisöinnissä remontointi on luonnollisesti tehty vanhan rakennuksen ehdolla. KULTTUURI LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 13 Anni Saari K.H.Renlundin museon Näyttelyhalliin saapuessa voi tuntea kevyen maalin tuoksun. Tämä ajatus alkoi kiinnostaa kuraattori Veikko Halmetojaa, ja se johti Kirjasto-kesänäyttelyyn. Tämä tulee näyttelyssä esiin esimerkiksi Iranissa syntyneen, kurditaustaisen Dzamil Kamangerin teoksissa, joihin hän on perinteisellä helmikirjonnalla tehnyt pyhien kirjojen kansia. – Kasvit ovat hävinneet, mutta tekstit ovat jäljellä. Halmetoja sanoo, että nykyisin taiteen opiskelussa on luettava erittäin paljon. Näyttelyhalli sulkeutui kirjastona viimeisen kerran vuonna 1977, samana vuonna, jolloin Halmetoja syntyi, mutta hänen äidilleen se oli lapsuuden kirjasto, ja ahkeralle lukijalle tärkeä paikka. Eero Järnefeltin maalaus pääsee Halmetojan mielestä uudessa paikassa eri tavalla erille kuin Renlundin museon peruskokoelmassa. Halmetojan mielessä Pekka Jylhän Lukeva poika -veistos kuuluu vahvasti Kokkolaan. – Osalla se vaikuttaa teoksiin, osalla ei. Kirjarakkautta kuvataiteessa Kirjasto-näyttelyn kuraattori Veikko Halmetoja syntyi samana vuonna kuin Näyttelyhalli poistui kirjastokäytöstä. KIRJASTO -näyttelyssä on vanhoja teoksia K.H.Renlundin museon omista kokoelmista, mutta myös useita teoslainoja kotimaisista museoista, kuten Didrichsenin taidemuseosta, Helsingin taidemuseosta ja Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvasta. Teoksessa tulee esiin katoamisen tematiikka, ja tietysti myös ihmisen luontokuva, Halmetoja kuvaa. Näyttely on esillä 27.8. Moni lapsi on takavuosina komennettu pois kirjan äärestä laiskottelemasta oikeisiin töihin. Kuvanveistäjä Veera Kuljulta näyttelyssä on taidekirja Analogue, joka palkittiin viime vuonna kauneimpien kirjojen kilpailussa. KIRJASTO teemana tulee enemmän esille nykytaiteilijoiden teosten kautta. Kirjaa saa näyttelyssä vapaasti selata. Torstaina avautuneessa näyttelyssä on kirjoja, kirjallisuutta ja lukemista käsitteleviä teoksia kuudelta nykytaiteilijalta sekä vanhemmilta taiteilijoilta
ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 9–15 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@hillagroup.fi www.asiakaspalvelu.hillagroup.fi www.hillagroup.fi/yhteystiedot LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 14 Kun rikkaus valvottaa, ruumis kuihtuu, kun on vauraudesta huoli, uni kaikkoaa. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–11.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Lääkäri sanoo itsekin ottaneensa tänä kesänä rokotuksen, kuten muutkin hänen perheestään. Ilmaston lämpenemisellä uskotaan olevan tähänkin vaikutuksensa. • Saat sähköpostiisi vahvistuksen salasanan vaihtamisesta. Borrelian riski kasvaa vain, jos punkki on kiinni ihossa tunteja. Tunnetumpi tauti on bakteeriperäinen borrelioosi, johon sairastuu Suomessa vuosittain muutama tuhat ihmistä. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Perjantaina 3.8. Sunnuntaina ohjelmassa on jumalanpalvelus Kallan kirkossa. Saariston punkkikanta on hyvin ärhäkkä Maakunnalliset kruunuhäät pidetään Kalajoella elokuun alussa. Kati Hintsala KOKKOLA Kokkolan seudun saariston punkit saattavat kantaa tavallista ärhäkämpää viruskantaa, joka aiheuttaa Kumlingen tautia eli puutiaisaivokuumetta. • Mene www.keskipohjanmaa.fi -verkkosivustolle. Kumlingen taudin voi saada lyhyenkin ajan kiinnittyneestä punkista. • Lisää salasana (vähintään 6 merkkiä) ja klikkaa ” Vahvista uusi salasana”. Hääkulkue lähtee kirkkopihasta ja päättyy urheilukentälle, jossa on hääjuhla. Kruunuhäiden päätoimikunta kokoontui perjantaina suunnittelemaan juhlien lopullista ohjelmaa ja tekemään henkilövalintoja. Tänä kesänä Kokkolan alueella on todettu yksi tapaus. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. -Esimerkiksi auton alle jääminen on siis Suomessa huomattavasti todennäköisempää kuin Kumlingen tautiin sairastuminen, rauhoittelee Tikkakoski. Samalla myös Hilla-tilisi aktivoituu. • Mikäli sähköpostillasi ei löydy tilausta, aktivoi tilisi asiakasnumerolla www.hillagroup.fi/tunnukset (asiakasnumero löytyy tilauslaskusta tai etukortistasi). Viime kesänä Kumlingen tautiin sairastui Kokkolan seudulla neljä ihmistä. Seremoniamestarina illan tilaisuuksissa on Olavi Eilo. -Tämä on suuri luku suhteutettuna siihen, että Keski-Euroopassa vain joka viidennellä tai kuudennella sairastuneella todettiin aivomuutoksia, perustelee Tikkakoski. • Pääset aloittamaan salasanasi vaihdon klikkaamalla Kirjaudu-painiketta sivun oikeassa yläkulmassa. Potilas on jo kotiutettu. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa asiakaspalvelu. alkava tilaisuudet kalajokisilla iltamilla, jossa juontajana on Pasi Eskola. 31: 1 1 Nimipäivä tänään: Urho (suom.), Börje, Birger (ruots.), Sauri, Manu, Sauli, Ismo (ort.). PÄÄTOIMITTAJA Sanni Aho | sanni.aho@hillagroup.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Kokkolan viime kesän tapaukset kärsivät vakavammista oireista, kuten kouristuksista ja jopa aivohalvauksesta. KESKI-EUROOPASSA virustartunnan saaneet ovat Tikkakosken mukaan oireilleet useimmiten leivällä flunssalla. Kruunuhäitä varten on hevosia tiedossa jo 15 ja 4-pyöräisiä kääsejä on löydetty kahdet. Kalajoella tulossa kruunuhäät. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi VA. Keski-Pohjanmaa on Tikkakosken mukana pohjoisin paikka, jossa puutiaisaivokuumetta on esiintynyt. -Sir. TARTUNTAA vastaan on olemassa rokote, jonka avulla tauti on saatu lähes hävitettyä Itävallasta ja eräistä Saksan osista. Viruksen esiintymisen pohjoisraja on noussut ylemmäksi. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Hän on ollut mukana työryhmässä, joka on valmistellut aiheesta parhaillaan arvioitavana olevan tieteellisen artikkelin. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Vain yksi kolmestasadasta punkista kantaa puutiaisaivokuumetta kantavaa virusta. Nyt lehden digisisällöt ovat käytössäsi. KUMLINGEN tauti ei ole ainoa punkin aiheuttama vitsaus. hillagroup.fi/jakelupalautteet MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Borrelioosia vastaan on kehitteillä rokotteita, mutta niitä ei ole vielä käytössä. Rokote suojaa pari-kolme vuotta, jonka jälkeen täytyy ottamaa tehostepiikki. Maanantaina juhlallisuudet päättyvät riihitansseihin ja morsiustaivaan alastansseihin. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Saat Hilla-tilin käyttöön ja pääset jatkossa nauttimaan lehden digisisällöistä vaihtamalla verkkosivuston salasanasi Unohtunut salasana -toiminnon kautta. Raution nuorisseuralla on samanaikaisesti vanhojen kihlajaistanssit ja nuorten vastaavat tanssit Tyngällä. • Klikkaa alhaalta kohtaa ” Oletko unohtanut salasanasi?” • Lisää sähköposti-osoitteesi ja klikkaa ” Lähetä”. Heistä kolmella havaittiin magneettikuvauksissa aivomuutoksia. Tapani Tikkakoski suosittelee ainakin Öjan saaristossa virusalueella oleskeleville rokotusta Kumlingen virusta vastaan. Lauantaina on päivätanssit ja illalla kihlajaispolska ja iltamat Siltasaaressa, jossa esitetään kihlajaiskuvaelma. Sairastumistapauksia todetaan vuosittain Suomessa nelisenkymmentä. Hääateria nautitaan seurakuntakodilla ja illalla on vielä hääkäräjät, joiden päälle pidetään käräjätanssit. • Saat sähköpostiisi viestin, joka sisältää linkin ja ohjeet salasanan nollaamiseen. Asiaa on pohtinut tavallista enemmän neuroradiologian dosentti Tapani Tikkakoski Keski-Pohjanmaan keskussairaalasta. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Hänen oireensa ovat olleet lievempiä kuin viimekesäisten tapausten, eikä aivomuutoksia havaittu. • Avaa sähköpostisi
Yleisin perhetyyppi viime vuoden lopussa oli aviopari ilman lapsia. 84 prosenttia yhden vanhemman perheistä oli äidin ja lasten muodostamia perheitä. (08) 410 6300 HAUTAKIVIVEISTÄMÖ KOKKOLASSA Kenneth 0400 594600 · kenneth@hautakivipalvelu.fi Toni 040 7328890 · toni@hautakivipalvelu.fi Sakari 0400 560804 · sakari@hautakivipalvelu.fi Hautakivet suoraan valmistajalta Näyttelykivet ulkotiloissa jossa n. Myös lapsiperheiden määrä pieneni viime vuonna. Marianne Siren on valmistunut Filosofian maisteriksi tietojenkäsittelytiede Tampereen yliopistosta 23.5.2023 Rakkaamme Pehr Göran STRÖM s. YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. Vaalin äänestysprosentti oli 89,4 prosenttia. Parkkinen aloittaa virassaan 1. Esimerkiksi vuonna 1992 perheisiin kuului 81 prosenttia väestöstä. Aviopari ja lapsia -perheiden määrä on vähentynyt tasaisesti. Joskus melkein tuntuu kuin heille voisi soittaa tai tekstata. Lapsiperheiden keskimääräinen lapsiluku oli 1,82. Lapsiperheistä 44 prosenttia oli yksilapsisia ja 39 prosenttia kaksilapsisia perheitä. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella Jo vuodesta 1936. LEHTIKUVA/KALLE PARKKINEN STT Kirkkoherra Mari Parkkinen on valittu Mikkelin hiippakunnan seuraavaksi piispaksi. 4.6.2023 K-PKS Juuri sellaisia kuolleet ovat meille eläville: eivät olemattomuuteen kadonneita, vaan sisällemme vetäytyneitä, tuttuja kaikuja ja henkäyksiä. Viime vuonna perheiden määrä väheni 1?210 perheellä. 200 mallia Teemme värivedoksen hautakivestä jonka saatte mukaan, vaihtoehtoisesti voimme lähettää vedoksen myös sähköpostitse. Hänet on vihitty papiksi vuonna 2010. KALERVO PÖYKKÖ MIKKELIN HIIPPAKU. Lapsiperheeksi lasketaan perheet, joissa on vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi. 6 prosenttia perheistä oli puolestaan kokonaan vieraskielisiä. Syvästi kaivaten Christina Patrick perheineen Maria perheineen Jonna perheineen Jan perheineen Riitta perheineen Ralf perheineen Iris Sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunataan Marian hautausmaan siunauskappelissa keskiviikkona 28.06.2023 klo 12, jonka jälkeen muistotilaisuus Kirkonmäen seurakuntatalon Martta-salissa. syyskuuta. Vuoden 2022 lopussa perheisiin kuului 71 prosenttia väestöstä. Parkkinen on toiminut Imatran seurakunnan kirkkoherrana toissa vuodesta lähtien. Saman sukupuolen avioparin tai rekisteröidyn parin lapsiperheitä oli yhteensä 1?017. Muistotilaisuus Mikael-salissa. Yleisin perhetyyppi viime vuoden lopussa oli aviopari ilman lapsia. 17 prosenttia lapsiperheistä oli sellaisia, joissa oli vähintään kolme alaikäistä lasta. 31.5.1941 Kokkola k. Viime vuoden lopussa Suomessa oli 1?464?768 perhettä. Kuvasuunnittelu, lisänimenkaiverrukset ja vanhojen kivien entisöinnit. Vastaavasti avopari ilman lapsia -perheiden sekä avopari ja lapsia -perheiden määrät ovat kasvaneet. HAUTAKIVET www.ylivieskankivihiomo.fi Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska • P. Parkkinen sai alustavan ääntenlaskennan mukaan 52,7 prosenttia äänistä piispanvaalin toisella kierroksella ja voitti Pekka Särkiön. Kokonaan ruotsinkielisiä perheitä oli 4 prosenttia ja saamenkielisiä alle prosentti. syyskuuta. Lapsiperheitä oli yhteensä 552?034. Heini ja Antti Sillanpää, Kokkola 8.6. Äänioikeutettuja piispanvaalissa on noin 1?100, joista puolet on pappeja ja puolet maallikkovalitsijoita. Koulutukseltaan Parkkinen on teologian tohtori. Lapsiperheistä hieman yli puolet oli aviopariperheitä ja viidennes avoparin perheitä. Palvelemme myös etänä. Luku on pysynyt tasaisena lasten määrän pienenemisestä huolimatta. Kokkolan Hautakivipalvelu Oy Laajalahdentie 22, Kokkola www.hautakivipalvelu.fi Avoinna 24/7 Lämmin kiitos muistamisesta lakkiaispäivänäni. Ronja Sundbäck ja Juuso Kero, Kokkola 7.6. Alexsandra ja Joni Siipola, Kalajoki STT, Vilma Kilkki Perheiden määrä väheni Suomessa vuonna 2022, kertoo Tilastokeskus perjantaina julkaistussa tilastossaan. Tommi Melender: "Suuri tuntematon" Suuresti rakkaudella kaivaten Marja-Leena Anne ja Tapio Tommi, Marika, Oskar ja Oliver Maria ja Jukka Suvi, Magnus, Daniel ja Fiona Seija ja Eero perheineen Olavi ja Marja perheineen Sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Marian kappelissa to 29.6. Perheiden määrä väheni viime vuonna Viime vuonna perheiden määrä Suomessa väheni viime vuonna 1?210:llä. klo 14. Nella Pökkä SYNTYNEITÄ TYTTÖ 5.6. Kotimaankielisten ja vieraskielisten vanhempien muodostamia perheitä oli 5 prosenttia kaikista perheistä. 1.6.2023 Någonstans inom oss är vi alltid tillsammans. 30.11.1938 k. LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 15 Kuolleet Rakkaamme Veijo Juhani MELENDER s. Perheitä, joissa perheen molemmat vanhemmat tai ainoa vanhempi oli suomenkielinen, oli 83 prosenttia. Mari Parkkinen valittiin Mikkelin hiippakunnan piispaksi Mari Parkkinen valittiin Mikkelin hiippakunnan seuraavaksi piispaksi. Hänet vihitään piispan virkaan Mikkelin tuomiokirkossa sunnuntaina 3. Noin joka neljäs oli yhden vanhemman perheitä. Perheisiin kuuluvien osuus on vähentynyt tasaisesti vuosien saatossa
Luonnonkukkien päivä on yhteispohjoismainen tapahtuma, jonka tavoitteena on kasvituntemuksen ja -harrastuksen edistäminen. comP. Kesänäyttely Hääpukuja 1946-1974, Eläinpuistontie 2. to klo 12.00 (to 22.6. Tapulikaupungin tarinoita, la klo 17.00, Wanha Kalahalli. 18.6. Kesähöntsät Koivuhaan perhepuistossa / koululla, ti klo 12.30, Mäntynäädänkatu. Lapsille ja nuorille rentoa pelailua porukalla maanantaisin Torkinmäen koulun pihalla kesäkuun ajan. Näyttelyn on kuratoinut . järjestää harjoitusja seuratason esteratsastuskilpailut Torpan ratsutallilla. KIRJASTO, 16.6. Ke 21.6. klo 13. VETELI Vetelin kirjaston poistokirjamyynti, 15.5. to klo 9.00 (To 22.6. Kälviän vapaa-ajantalolla ke 14.6.-su 18.6. EL:n Kälviän yhdistyksen päivämatkan kohteena on Pietarsaari. Opastettu kävelykierros vanhassa kaupungissa, ke klo 19.00, Wanha Kalahalli. Kisapalaveri alkaa klo 17.50.Kisat ovat maksuttomia.Hyvinvoiva Kannus -hanke mahdollistaa kisoihin upeat palkinnot sarjojen voittajille.Ilmoittautuminen metrix.comSarjoja kaiken ikäisille. 30.7. Käärijän keikka siirtyy 16.12. Ympäristötaiteen työpaja paikallisille ja matkailijoille. Opastettu hautausmaakierros Elisabethin hautausmaalla. Iltatorit Tukkimiehentorilla keskiviikkona 21.6.Myyntiaika klo17–20, löydät torimyyjiltä mm: jäätelöä, lakua, koruja, pesuaineita, sisustustavaroita, leipuritytönleipomuksia, ruisleipomuksia ja vihtoja URAn D-pojilta.Musiikkia alk. Hääpukuja esillä Antintuvalla 6.6-20.8.23. Myytävänä runsaasti kirjaston poistokirjoja: aikuisten, nuorten ja lasten kirjoja, kaunoja tietokirjoja.Hinta 50 snt / kpl tai 2 € / kassi. Musiikkia tarjoavat Hönxyt (pieni puhallinorkesteri) ja Puhallinorkesteri Kohtalon Henkäys johtajanaan Anni Ollila-Nordström, jousiorkesteri Virtuoso futuro di Kälviä johtajanaan Ahti Valtonen s. Tervetuloa penkomaan ja tekemään löytöjä!. Outi Kukkosen Nukkekotinäyttely, 6.6. Iltatorien ohjelma:ke 14.6. 1.7. TOHOLAMPI Toholammin torisoitto Lampinsuojalla: Elieser, ti klo 19.00, Kirkkotie 3. Kokkolan kesän avaus: Wanhan Kallen kruunajaiset ja YTS:n kesäkonserttike 21.6. Saattaja pääsee maksutta. ja 26.7. PIETARSAARI m/s Mässkär risteilyt 2023, la klo 12.00 / la klo 14.00 / la klo 16.00 / la klo 17.30 / la klo 18.30 / su klo 12.00 / ma klo 12.00 / ti klo 12.00 / ke klo 12.00, m/s Mässkär. Urheilu ja liikunta KANNUS ESTERATSASTUSKILPAILUT, TORPAN RATSASTAJAT RY., ma klo 17.00, Torpantie 69. Kesäsoittokuntake 12.7. to klo 12.00, Lohtajan kirjasto. to klo 12.00, Jukkolanmäen Navetanvintti. Retket ja opastetut kierrokset KOKKOLA Syöpäyhdistyksen kesäretki ja kesäteatteriretki, ti klo 0.00, Pohjanmaan Syöpäyhdistys/Keski-Pohjanmaan osasto Syöpään. Historian havinaa ja hieman uuttakin. Muut KALAJOKI BEACH FUTIS FINNISH OPEN 2023 Iltabileet, Viihdekeskus Merisärkkä. KOKKOLA Markkinat ja myyjäiset KOKKOLA Pohjanmaan Syöpäyhdistys, Keski-Pohjanmaan osasto, Pohjanmaan Syöpäyhdistys/Keski-Pohjanmaan osasto Syöpään. torimyyntiä | esiintymässä Johanna Palmiola ja Janne Palmiola, ke klo 17.00, Tukkimiehentori | Torikuja 4. Naiseutta ylistävässä näyttelyssä on öljyja akryylimaalauksia, keramiikkaa sekä installaatiotaidetta. KoS:n Maanantairastit, ma klo 17.00, 67800 Palma/Palmahovi. Syreenipuisto, su klo 19.00, Kulttuuritalo Veistämö. Vuoden 2010 tekstiilitaitelija Aino Kajaniemen kuvakudokset kesän näyttelyvieraana Taitokeskus Kokkolassa. Se on hersyvää huumoria sisältävä komedia, joka sisältää tietenkin rakkaustar. LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 16 Kulttuuri KALAJOKI Koetaan taide ja luonto yhdessä!, la klo 13.00, Kalajoentie 5. Ajomiehet. 050 5713848. to klo 13.00, Emäntäkouluntie 20. La 17.6. Renlundin museo (Roosin talo). KIRJASTO on taidenäyttely, jossa uusi ja vanha taide kohtaavat, ja jossa lukeminen, kirjat ja kirjallisuus ovat pääosassa. klo18 esittävät Johanna Palmiola, laulu, ja Janne Palmiola, pian. päivälle, johon tilalle tulee KUBE. Kokkolassa teemme Luonnonkukkien päivänä koko perheelle suunnatun retken Harriniemessä, jossa päästään tutustumaan maankohoamisrannikon kasvillisuuteen ja hieman tarkemmin vuode. Luonnonkukkien päivän retki, su klo 14.00, Harrinniementie. Laivanvarustajia, opettajia ja merimiehiä, heistä kaikista riittää tarinoita. Säävaraus (peruutukset ilmoitetaan Kokkolan liikuntapalvelut Facebooksivulla)!. to klo 11.00, Pitkänsillankatu 28. Sun Pampas 1617.6.2023PE 16.6RAMSES IIBESSPORTION BOYSLA 17.6SUVI TERÄSNISKAVESTERINEN YHTYEINEENERIKA VIKMAN. Kajaniemen kuvakudokset kertovat tarinoita ihmisistä ja elämästä. Ti 20.6.-la 24.6. Unboxing – Lahjoja marginaalista, 26.5. Tankarin majakka avautuu jälleen matkailijoiden ihasteltavaksi sisältäpäin kesäkeskiviikkoisin. 27.8. Arabian astioita esillä Eläinpuiston Matintalolla. 22.10. 30.7.2023Lähtö joka päivä Vanhasta Satamasta klo 18.00Paluu Mässkäristä klo 21.00, Yöpyjien paluu sopi. Hengellinen toiminta KOKKOLA La 17.6. Majakkapäivä, ke klo 12.30, Tankarin majakkasaari. Jukka juhlii Jukkolassa -taidenäyttely esittelee muotisuunnittelija ja taiteilija Jukka Rintalan taidemaalauksia, iltapukuja ja kattauksia Jukkolanmäen Navetanvintin taidegalleriassa. Kesähöntsät Torkinmäen koululla, ma klo 12.30, Hakakatu. Esillä maalauksia, piirroksia, grafiikkaa ja keramiikkaa. Puistotemmellykset Hakalahden puistossa, ke klo 9.30, Hakalahdenkatu. Kesäkahvila | Aapan tupa, Mäkiraonmäki, 7.6. Päivätilaisuus, os. Saattajaliput (1,50 €) saatavilla lippu.fin puhelinpalvelusta (nro 0600 900 900, hinta 2 €/min + pvm/mpm, avoinna ma-la klo 9-21 ja su klo 10-18) sekä täyden palvelun myyntipisteistä ja R-kioskeilta kautta maan.Tilaisuuden kesto 1h 30min, sis 15min väliajanIkärajato. Yli 15-vuotiailta majakkamaksu 5 €.Tan. tai ne voi käyttää 16.6. Pistä kirppispöytä pystyyn ja tule tekemään löytöjä sekä tietysti tapaamaan tuttuja. klo/kl. KOKKOLA Yhteinen sävel, la klo 13.00, Jokikylätalo Passojantie 183. KanTo kansalaisopiston Toholammin kuvataidepiirin näyttely Toholammin kirjastossa. Kesäteatteriesitys. 27.7. Haluamme jakaa jännittävän lahjan avaamishetken riemun yhdessä museokävijöidemme kanssa. Näyttely on avoinna virastoaikana sekä pe 30.6. Saarni Sirkus 2023: 50/50, ke klo 18.00, Saarni Sirkus Kokkola. Åströminkuja 4. Näyttelyssä on myös kävijöitä osallistavia tehtäviä. Taidekartano on avoinna ke-pe klo 13-18 ja la-su klo 11-16. Uni ja todellisuus guassimaalauksia, 1.6. klo 13 Lähetyskokous, tilaisuudessa puhuu Juha Hartikainen (Ukrainan lähetystyö). Jukka juhlii Jukkolassa Jukka Rintalan taidenäyttely Jukkolanmäen Navetanvintin galleriassa, 15.6. Venusten vallankumous – Jonna Taikatien taidenäyttely, Kalajoen pääkirjasto. Kälviän 54. 14.7. Vapaa pääsy. Iloinen kyläteatteri: Yhteinen sävel, la klo 13.00, Jokikylätalo. musiikkileiri huipentuu joka vuosi upeaan konserttiin, jossa lavalla ovat kaikki leiriläiset. iltaan.Perjantaille ostetut liput käyvät sellaisenaan Käärijän uuteen keikkapäivään 16.12. Juhannustanssit senioreille, ke klo 14.00, Gamlakarleby Åldringsvänner rf/ Pettersborg. Tervetuloa tutustumaan menopeleihin kirjaston aukioloaikoina!. Timo Ojatalon veistetyt puuautot ovat esillä Kannuksen kirjastossa 22.5.–18.6. Orkestereiden konsertti, la klo 19.00, Kälviän kirkko. to klo 11.00, K.H. Timo Ojatalon puuautonäyttely, 1.6. Kannuksen museoja kulttuurikeskus Mäkiraonmäellä on perinteinen 4H-yhdistyksen kesäkahvila 7.6.–29.7. Hagman kirjoitti ahkerasti lehtiin ja julkaisi useita kirjoja. Eläinpuistossa vapaata tutustumista eläimiin, vanhoihin ajoneuvoihin ja näyttelyihin. Majakkaesittelyt onnistuvat vain oppaan kanssa. Säävaraus. Yhdistys tarjoaa pääsylipun ja pientä välipalaa. Poistokirjamyynti, 8.6. Valoa pimeydestä, 2.6. Kolmen kaupungin näyttely | Galleria Justus, 4.6. Ti 20.6. Kamarikimara, la klo 15.00, Kälviän seurakunta. Lapsille ja nuorille rentoa pelailua porukalla tiistaisin Koivuhaan perhepuiston ja/tai koulun pihalla kesäkuun ajan. Onni suosii rohkeaa 6.6.2023 alkaen, Pedagogio, Pitkänsillankatu 28 (Osa museomme perusnäyttelyitä)Onni suosii rohkeaa – näyttely tarjoaa välähdyksiä ja näkökulmia Kokkolan kaupungin värikkääseen historiaan, jossa rohkeat ja yritteliäät kokkolalaiset ovat päärooleissa. 30.6. Museot ja näyttelyt KOKKOLA KOKO PERHEEN KESÄRETKI TOIVOSEN KOTIELÄINPUISTOON KÄLVIÄLLE, la klo 11.00, Eläinpuistontie 2. 9-17), Kokkolan kaupunginkirjasto. KOKKOLA KoS:n omatoimirastit, Vikåbergintie. Su 18.6. Keskiviikon iltatori, ke klo 16.00, Wanha Kalahalli. TAPAHTUMIEN KESKI-POHJANMAA. Lapsille ja nuorille rentoa pelailua porukalla keskiviikkoisin Halkokarin koulun pihalla kesäkuun ajan. to klo 12.00 (To 22.6 klo 12-16.), Koulukuja 1. Säävaraus (peruutukset ilmoitetaan Kokkolan liikuntapalvelut Facebooksivulla)!. Ilmoittautuminen ke 14.6. klo 13. Aapan tuvalla!Avoinna ke*–pe klo 13–18; lauantaisin klo 12–15.*HUOM. Piika johdattaa sinut halki vanhan kaupungin, jossa tapaat tuttuja kaupungin historian varrelta. Lisäksi esillä on roombokseja eli katselulaatikoita sekä irrallisia pikkuesineitä ja nukkekodin kalusteita. Kälviän musiikkileirin kamarimusiikkiryhmien päätöskonsertti. Ohjelmaakin on tiedossa. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. 31.12. Yhteislauluilta Jokikylätalolla 21.6. Mona Laurén-Tiaisen taidenäyttely Kokkolan kaupunginkirjastossa 1.-30.6.2023. Celt Divisionke 2.8. mennessä keskipohjanmaan.allergia@gmail. Kokkola, la klo 13.00, Kokkolan Perinteinen Helluntaiseurakunta. klo 10-16), Kälviän kirjasto. PÄIVÄMATKA PIETARSAAREEN, Kälviäntie 32. klo 12:sta alkaen Kalajokivalssin tanssiharjoitukset Himankatalolla, ohjaajat Ulla ja Eila. OLEMASSAOLO Aino Kajaniemi, kuvakudoksia, 6.6. 30.6. Kyläja kaupunkitapahtumat KALAJOKI Himangan Eläkeläiset ry, ke klo 12.00, Raumankarintie 2. Musiikki: Tapsa Riipan kvartetti. Ti 13.6.-la 17.6. Puistotemmellykset Kuusimäen puistossa, ma klo 9.30, Kuusimäen puisto. Mässkär risteilyt 5.6.-28.8.2023Lähtö joka päivä Vanhasta Satamasta klo 12.00, Vanhan Haminantie 25, PietarsaariPaluu Mässkäristä arkisin klo 15.00 viikonloppuisin klo 16.00Iltavuoro 1.7. Wanhat Arabian astiat, Asianajotoimisto Sopiva Oy. Kokkolan, Pietarsaaren ja Kannuksen ”Kolmen kaupungin näyttely” avajaiset sunnuntaina 4.6. Kannuksen liikuntapalveluiden frisbeegolf viikkokisat, ke klo 18.00, Liikuntapalvelut. Ja kenen idea olikaan ottaa ohjelmanumeroksi näytelmä?Syreenipuisto on tarina naisista vahvoista naisista. Halkokari, Vikåbergintie. Hän kirjoitti elämäkerrat Minna Canthista ja Fredrika Bremeristä. klo14.Kesäkuun ajan nähtävillä oleva näyttely tuo nimensä mukaisesti kolmen eri kaupungin taideyhdistysten teoksia esille, koostaen nähtäville monen eri taiteilijayhdistyksen jäsenen maalauksia ja veistoksia. Konsertissa esiintyy useita eri kokoonpanoja. Matkan hinta 50 € ja ilmoittautuminen 30.6.23 mennessä.Tilinumero FI34 5162 1440 0028 49 sekä puhelinnumerot 0503310274, 0505455248 ja 0400171508. Tarinankertojina ovat vanha. klo 17-19 Palmahovi. Lähtö 13.7. VETELI Luonto 365 valokuvanäyttely, 10.6. Kokkola, ti klo 18.00, Kokkolan Perinteinen Helluntaiseurakunta. KANNUS Kannuksen Iltatorilla 21.6. Kesäretki Keskiselle ja kesäteatteriretki Eskolaan. klo 18 Rukousilta, os. Viikkokisat Kitinkankaan frisbeegolf radalla keskiviikkoisin klo 18. G.R.A.N.D.E finale Kälviän musiikkileirin päätöskonsertti, su klo 15.00, Kampus-halli. YLIVIESKA SUN PAMPAS 2023 1 PV LAUANTAI K-18, la klo 18.00, Ylivieskan jäähalli jaamp; ympäristö. 30.6. Muhoslaisen Outi Kukkosen nukkekoteja ja miniatyyriesineitä.Näyttelyssä on mukana upea, minikokoinen Viirun ja Pesosen talo. Esityksessä kuullaan vuosikymmenten kultaisia hittejä ja matkataan kohti sirku. Yhteislauluilta, ke klo 18.00, Kälviän Jokikylän Kyläyhdistys Ry. Ma 19.6. Syöpäyhdistyksen kesätapahtumia. Tervetuloa alle kouluikäiset lapset yhdessä aikuisen kanssa liikkumaan ja leikkimään Kuusimäen puistoon Isokylään maanantaisin kesäkuun ajan. Lucina Hagman kirjailijana -kirjanäyttely, 5.6. 6.8. Onni suosii rohkeaa, 7.6. heinäkuussa tapahtuma-keskiviikkoina 5.7., 12.7., 19.7. klo 18:00Laulattajana Simodeus. to klo 9.00, Galleria Justus. Luther-säätiön messu, su klo 11.00, Asentajantie 13. Yhteislaulutke 5.7. klo 10–16. Tervetuloa alle kouluikäiset lapset yhdessä aikuisen kanssa liikkumaan ja leikkimään Hakalahden puistoon keskiviikkoisin kesäkuun ajan. Kesähöntsät Halkokarin koululla, ke klo 12.30, Halkokarin koulu. klo 18 saakka ja la 1.7. KoS:n omatoimifillarirastit, Marttilankatu 3. Hautakivien kertomaa, su klo 17.00, Elisabethin hautausmaa. Vuonna 1936 . Va. Su 18.6. poikkeavasti klo 15–20Tiedustele kahvilasta myös museo-op. Majakka toimii ensisijaisesti merenkulun turvalaitteena ja on yhä käytössä, joten linssistö on suljettu yleisöltä. Tuomo Isokangas akustinen kitara/laulu; Pasi Tähtinen basso; Marko Kulpakko akustinen kitara/laulu; Teuvo Isokangas sähkökitara/laulu; Janne Järvelä – rummut; Juha Järvelä koskettimet/haitari/ laulu; Raimo Jokela – laulu4H:n kahvio. Näyttelyn on kuratoinut Veikko Halmetoja ja siinä on mukana kuusi nykytaiteilijaa: Erno Enkenberg, Terhi Heino, Emmi Kallio, Dzamil Kamanger, Joel Karppanen ja Veera Kulju. 29.7. musiikkileirin jousiorkesteri, puhallinorkesterit ja sinfoniaorkesteri johdattelevat kuulijat kohti sunnuntaina häämöttävää leirin päätöskonserttia. to klo 12.00, Kannuksen kaupunginkirjasto. Palma. to klo 12.00 (Omatoimiasiakkaille klo 8-21), Lohtajan kirjasto. ”Kun naiset alkavat innoissaan ja vauhdilla suunnitella marttojen 100-vuotis juhlaa voiko mikään mennä pieleen. Perjantain pääartistiksi on vaihtunut KUBE. to klo 12.00, Kirkkotie 2. Laminoitujen kuvien avulla tutustua hänen muuhun tuotantoonsa.Ku. Jumalanpalvelus. Tilaisuudessa puhuu Samuel Finnilä. Kesän perinteinen poistokirjamyynti alkaa 15.5.2023. to klo 11.00, K.H. Näyttelyssä luomme uteliaan katseemme viime vuosina K.H.Renlundin museon vastaanottamiin marginaalitaiteen lahjoituskokoelmiin, joista tuoreimpia vasta puretaan kuljetuspakkauksistaan. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 2-20 €. Kälviän 54. Renlundin museo. Suunnistajan Kauppa lähtöpaikalla. Luontokuvanäyttely 10.6.-29.7.2023. to klo 9.00, Taito Keski-Pohjanmaa ry. 29.7. klo 9.00 S-Marketin parkkipaikalta. Åströminkuja 4. 25.6. Lähetyskokous; Ukrainan lähetystyö, os. Teokset ovat kuvia konkreettisista pienistä asioista, hetkistä ja tunnelmista ihmisen elämässä niin että ne muodostavat taiteil. Åströminkuja 4, Kokkola, su klo 13.00, Kokkolan Perinteinen Helluntaiseurakunta. Rukousta yhteisten asioiden puolesta. Säävaraus (peruutukset ilmoitetaan Kokkolan liikuntapalvelut Facebook-sivulla)!. KoS:n omatoimirastit, ti klo 7.00, 67800 Palma/Palmahovi. Näyttelyn juhlaisa teema näkyy Rintalan eri töissä kautta linjan.Gallerian yhteydessä palvelee näyttelypuoti, joss. to klo 13.00, Aapan tupa | Mäkiraontie 1. Tervetuloa tanssimaan, kuuntelemaan musiikkia ja kohtaamaan ihmisiä. Torpan ratsastajat ry. Juhannustanssit Seniorikeskus Pettersborgissa yli 60-vuotiaille. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, voit palauttaa perjantaille ostetut lipu. klo 13. Lucina Hagmanin juhlavuoden kirjanäyttelyssä on esillä Hagmanin kirjoittamia, toimittamia ja suomentamia teoksia sekä hänestä tehtyä tutkimuskirjallisuutta. Vapaa pääsy!. Saarni Sirkuksen toinen kesä kiertue kiertää ympäri suomen toukokuusta syyskuuhun.Lavalla nähdään 8 sirkuskentän ammattilaista ympäri suomen ja maailman.Kesän 2023 teos ”50/50” matkaa ajassa 1970-luvulta 2070-luvulle
TÄMÄN VIIKON lauantaina Ylivieskassa järjestetään jälleen kerran Vieskamaraton, jossa matkoina ovat maraton, puolimaraton, kymppi ja maastokymppi. Kärkikaksikkoa lähimmäksi ylsivät Wyndham Clark ja Dustin Johnson tuloksella 64. Tapahtuman pääpaikkana on Pietarsaaren Keskuskenttä ja uusilla reiteillä on matkaa 10,55 kilometriä tai viisi kilometriä. Maratonreitti on virallisesti mitattu ja tälläkin kertaa Vieskamaraton juostaan neljänä lenkkinä. Yhdysvaltain avoimet on miesten golfkauden kolmas major-turnaus. URHEILU LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 17 Jarno Herranen Aika pitkiä ovat listat, kun rupeaa tutkimaan Suomessa järjestettävien erilaisten juoksutapahtumien tarjontaa tälle kesälle. Yritin vain jahdata häntä tulostaululla, kahden vuoden takainen olympiavoittaja Schauffele tuumaili. Oli hyvä, että Rickie pelasi edelläni. Startti tasatunnein ja jokainen reitin kiertänyt ja uudelleen starttiviivalle itsensä kammennut on oikeutettu uudelle kierrokselle. Voittajaksi selviytyy eniten kilometrejä kerännyt joukkue. ELOKUUN LOPULLA järjestetään kaksi toisistaan poikkeavaa juoksutapatumaa. Golf Kaksikko selvitti kierroksen 62 lyönnillä LEHTIKUVA/AFP/EZRA SHAW. Kuva viime vuoden kympin lähtöhetkestä. Viimeisenä (yksin) kierrokselle lähtenyt ja sen aikarajassa kiertänyt on voittaja, tapahtuman mainoksessa kuvaillaan. Kyseessä on yli 50 kilometriä pitkää vaellusreitti, joka vie vaeltajat Pedersören kunnan itäisempien osien metsiin. – Kisareitti on 6,71 kilometriä vaihtelevaa maastoa, tietä ja polkua. Fowler löi avauskierroksella kymmenen birdieä ja kaksi bogia, hieman myöhemmin kentälle lähtenyt Schauffele ylsi kahdeksaan birdieen. Fowler ja Schauffele avasivat US Openin ennätyksellisesti Rickie Fowler löi avauskierroksen kahdeksan alle parin. – Saukonreitti sitoo luonnollisella tavalla yhteen useita Pedersören luonnonkauneimpia alueita. Vuonna 2017 Branden Grace ylsi 62 lyönnin kierrokseen Britannian avoimissa. Keskipohjanmaa kokosi tähän juttuun joitakin levikkialueensa tapahtumia. Lauantaina 26. Samana viikonloppuna Kalajoen Hiekkasärkillä kisataan Hiekkojen herruudesta. Nivalassa tempaistiin jälleen kerran pystyyn uusi juoksutapahtuma, kun Pyssymäki Backyard Ultra järjestetään ensimmäisen kerran. Jos matka tuntuu liian pitkältä, niin vaihtoehtona on kiertää 3,5 kilometrin mittainen Äijäpatin lenkki. Heinäkuun toisena lauantaina juostavalla Markkinahölkällä on matkaa 6,6 kilometriä. Hei nä k uu n lopussa on Kuusaan maratonin vuoro. POLKUJUOKSUTAPAHTUMA Ylivieska Trail Run piti juosta jo toukokuussa, mutta myöhäisen kevään vuoksi tapahtuma siirrettiin takaisin syksyyn. elokuuta tarjolla on hieman erilainen juoksukilpailu: Kreisijärvi 24h. Fowler ja Schauffele aloittivat Los Angelesissa järjestettävän turnauksen 62 lyönnillä (8 alle parin), joka on turnauksen yhden kierroksen ennätystulos. Kuten nimestäkin voi päätellä, niin kyseessä on 24 tunnin mittainen kilpailu. –?Ei tällaista (tulosta) odota, kun pelaa US Openissa. Rapian 42 kilometrin mittaisen täyden maratonin lisäksi Kokkolassa voi juosta puolimaratonin tai kympin. Heti heinäkuun ensimmäisenä päivänä on Pedersöressä järjestettävän Saukkotrailin vuoro. Perinteisiin juoksutapahtumiin lukeutuu myös Jaakon Päivien aikaan Pietarsaaressa juostava Jaakon maraton. Juostava reitti on pituudeltaan noin 3,5 kilometriä ja reitillä saa juosta vain yksi joukkueen jäsenistä kerrallaan. Tuttuun tapaan lapsille on omat kisansa ja niissä matkana on 100-1000 metriä. –?Tiesin, että ennätys on lähellä, mutta en ollut ihan varma tarkasta luvusta, entinen maailmanlistan nelonen Fowler sanoi. Lauantaina lajina on maastopyöräily ja sunnuntaina urakka jatkuu polkujuoksulla. Fowlerin ja Schauffelen tulos jakaa myös major-turnausten kaikkien aikojen kierrosennätystä. Perjantaina 11. Juoksutapahtumia moneen makuun Vieskamaratonilla voi juosta myös kympin. Täyden maratonin lisäksi tarjolla on Jaakon vitonen, Jaakon vartti sekä puolimaraton. Joukkoon mahtuu sekä vakavampaa kilpailua että enemmän huumorimielellä toteutettavaa juoksutapahtumaa. Reitti kulkee kunnan kaikista harvimmin asuttujen alueiden läpi ja reitin vaeltaja saa nähdä koskematonta luontoa, virkistysmetsiä ja puhdasta erämaata. Edellinen US Openin kierrosennätys oli 63 lyöntiä. Jos juosta haluaa, ja vieläpä numerolappu rinnassaan, niin tältäkin alueelta löytyy kesäkuukausille useampi juoksutapahtuma. Myös Haapajärvellä tiedossa on juhlakisa, sillä Kuusaalla juhlitaan Vetelin Markkinahölkän tapaan kolmekymppisiä. Toki halutessaan voi osallistua vain toiseen lajiin, mutta silloin ei ole mukana Hiekkojen herruus -kilpailussa. elokuuta Kokkolassa juostaan perinteinen Venetsialaismaraton. Saukkotrailin matkoina ovat 52 kilometriä, 23 kilometriä ja 12 kilometriä. Reisjärvellä Petäjämäen ulkoilukeskuksessa järjestettävässä tapahtumassa juostaan maksimissaan kahdeksan hengen joukkueina. Ilman suomalaispelaajia järjestettävä kilpailu jatkuu Suomen aikaa myöhään iltapäivällä. VETELISSÄ JUHLITAAN pyöreitä, sillä tämän vuoden Markkinahölkkä on järjestyksessään 30:s. Jäljelle jääneen ajan voi käyttää itsensä ja varusteidensa huoltamiseen. Vaelluspolku myötäilee usean kilometrin matkalla Ähtävänjoen ja Purmonjoen pohjoisosan rantoja, kunnan kotisivuilla kerrotaan. Urheilukentän läheisyydessä olevalla pururadalla juostavalla maastokympillä matkaa on noin 9,6 kilometriä. Törmälän ympäristössä juoksijoille on tarjolla 17 kilometrin, 11 kilometrin ja viiden kilometrin matkat. Maratonin ohella kattauksen täydentävät puolimaraton, noin kymmenen kilometrin mittainen varttimaraton sekä 7,5 kilometrin polkujuoksu. Osalle riittää reilun 42 kilometrin rypistys maratonilla Toiset juoksevat niin pitkään, että enää yksi kilpailija on tolpillaan ARI-PEKKA OJALA LOS ANGELES (STT–AFP) Yhdysvaltalaispelaajat Rickie Fowler ja Xander Schauffele nappasivat johtoaseman golfin miesten Yhdysvaltain avoimen mestaruuskilpailun avauskierroksella ennätystahdilla
–?Kolmannen finaalin jälkeiset päivät olivat hankalia. Veljeni oli luonani, ja hänen piti nostaa minut sängystä ja pukea minut, jotta pääsin hallille. James Keyllä on pitkä F1-kokemus. Hänellä on paljon kokemusta eri talleista, ja hän on ollut meillä aiemminkin. ”Se on ihan realistinen tavoite” Valtteri Bottas pitää mahdollisena sijoittumista kymmenen joukkoon Kanadassa. Jääkiekko Monet Floridan pelaajat kamppailivat pudotuspeleissä kipua vastaan LEHTIKUVA/AFP/RICH GAGNON MONTREAL (STT) Formula ykkösten kausi on hyvän alun jälkeen kääntynyt turhauttavaksi Alfa Romeon suomalaiskuljettaja Valtteri Bottakselle. Paralympiakomitean taloudellinen tilanne on ollut vaikea, sillä sen valtionavustushakemus myöhästyi viime vuonna. Inhimillisen virheen seurauksena järjestöltä jäi saamatta noin kahden miljoonan euron suuruinen valtion yleisavustus vuodelle 2023. Asian vahvisti Floridan päävalmentaja Paul Maurice, jonka mukaan Luostarisen vamma ei vaadi leikkausta. Joukkueen tähtihyökkääjä Matthew Tkachuk joutui jättämään viidennen finaaliottelun väliin murtuneen rintalastan takia, ja muun muassa avainpuolustajat Aaron Ekblad ja Brandon Montour pelasivat finaalisarjassa loukkaantuneina. Miesten 3x10,8 kilometrillä edettiin kaksi kierrosta tasaisesti, mutta sitten GIF:n Vladyslav Makogon laittoi isompaa vaihdetta silmään ja karkasi lopulta 12 sekunnin erolla mestariksi. Paralympiakomitea kertoo turvanneensa toimintaansa erilaisilla hankkeilla sekä yhteistyökumppaneiden, säätiöiden ja yksittäisten henkilöiden tuella. Tkachuk mursi rintalastansa kolmannessa finaaliottelussa Vegasin Keegan Kolesarin rajussa taklauksessa. Sääriluun murtuma esti pelit Eetu Luostarisen kausi jäi vähän kesken sääriluun murtuman vuoksi. Hän avasi kauden maaliskuun alkuvaiheissa kahdeksannella sijalla Bahrainin gp:ssä, mutta sen jälkeen pisteitä ei ole tullut. Paralympiakomitea lomauttaa henkilöstönsä kolmeksi viikoksi NAPOLI (STT) Italian jalkapallomestaruuden 33 vuoden tauon jälkeen voittanut Napoli nimesi uudeksi päävalmentajakseen ranskalaisen Rudi Garcian. Oululaisnuorukainen edustaa myös GIF:ää. Kokenut tshekkipakki Pelicansiin. Paraluokassa oli Nivalan Teppo Polvi odotetun ylivoimainen. Loukkaantumisten kolhima Florida taipui NHL:n finaalisarjassa Vegas Golden Knightsille otteluvoitoin 1–4. –?Toivottavasti pääsemme pisteille, ja se on mielestäni ihan realistinen tavoite. Alle 23-vuotiaiden vastaavassa kisassa oli Severi Savukoski ylivoimainen. Pisteistä parhaamme mukaan tapellaan, Bottas miettii gp-viikonloppua. Viidenteen ja ratkaisevaan finaaliin Tkachuk ei enää pystynyt osallistumaan. Kipuun sopeutuu, ja ajan myötä siitä tulee helpompaa. Jurvan Riku Övermark oli kakkonen. Jo sängystä nouseminen oli vaikeaa. sijaan. Kahden viikon takainen Espanjan gp Barcelonassa päättyi surkeasti viimeistä edelliseen eli 19. Muut tyypit sitoivat luistimeni ja laittoivat pelipaidan päälleni, minua autettiin kaikessa, Tkachuk kertasi. Tämän viikonlopun Kanadan gp:hen Bottas lähtee katkaisemaan pisteetöntä putkea. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 18 Paavali Pastila SUNRISE/HELSINKI Murtunut sääriluu esti Florida Panthersin suomalaishyökkääjän Eetu Luostarisen pelaamisen NHL-jääkiekkoliigan finaaleissa Vegas Golden Knightsia vastaan. Napoli nimesi Rudi Garcian LAHTI (STT) Jääkiekkoliigassa pelaava Lahden Pelicans vahvistaa takalinjojaan kokeneella tshekkipuolustaja Michal Jordanilla. Lomautukset toteutetaan porrastetusti loppuvuoden aikana. Radan osalta lähtökohdat ovat toiveikkaat, sillä Bottas on urallaan ajanut Montrealissa palkintopallille neljästi (2015–18 Mercedeksen ratissa) ja oli viime vuonna ensimmäisellä Alfa-kaudellaan hienon ajon jälkeen seitsemäs. Kälviän Tarmon Jukka Huovinen oli kisassa 16:s. URHEILU Urheilutoimitus P. Viimeksi McLarenilla työskennellyt Key liittyy Alfaporukkaan syyskuun alussa. Hän on hyvä lisä porukkaan, ja odotan kovasti, että pääsemme yhdessä hommiin, Bottas toteaa. F1-kauden kahdeksas kisa koittaa sunnuntai-iltana Suomen aikaa kello 21. Päätös ei koske määräaikaisia työntekijöitä. Barcelonassa automme oli tarpeeksi hyvä kärkikymmenikköön (tallitoveri Zhou Guanyu 9:s), joten katsotaan nyt miten täällä Montrealissa hyvin erilaisella radalla kulkee. Paralympiakomitea kertoo tiedotteessaan säästävänsä lomautuksilla noin 100?000 euroa. Larsmo IF:n Rasmus Eriksson ajoi kuudenneksi ja Markus Björklund 13:nneksi. Key on aiemminkin toiminut tallissa, hän oli Sauber-nimeä tuolloin kantaneen F1-tallin tekninen pomo 2010–12. –?James on totta kai erittäin tervetullut talliin. Garcia seuraa tehtävässä Luciano Spallettia, joka päätti jättää seuran mestaruuskauden päätteeksi. Ekblad mursi jalkansa pudotuspelien avauskierroksella Bostonia vastaan. Calgarysta Floridaan saapunut hyökkääjä teki ensimmäisellä Pantherskaudellaan 109 tehopistettä runkosarjassa ja 24 pistettä pudotuspeleissä. Ensimmäiset kolme viikkoa olivat vaikeita murtuneen jalan kanssa, mutta luistellessa se ei tuntunut yhtä kipeältä kuin jään ulkopuolella, Ekblad sanoi NHL:n verkkosivujen mukaan Floridan kauden viimeisessä mediatilaisuudessa. Viisi tehopistettä 16 pudotuspeliottelussa tehnyt Luostarinen mursi sääriluunsa toukokuun lopulla Floridan ja Carolinan välisessä neljännessä konferenssifinaaliottelussa. Sekä miesten että nuorten SM-tempoon saatiin voittaja GIF:n joukkueesta. Carolina-sarjassa puolustajan olkapää meni sijoiltaan, ja kanadalaista odottanee olkapääleikkaus. –?Pelaaminen ei ollut helppoa, mutta se oli sen arvoista. Pidemmälle katsoen Bottas ja Zhou saivat hieman yllättävääkin ”buustia” viime viikolla, kun talli kertoi uudesta teknisestä johtajasta. Yhdysvaltalaishyökkääjä kertoi saaneensa neljännen finaalin alla apua Ottawassa pelaavalta pikkuveljeltään Brady Tkachukilta. Pelicans kertoi verkkosivuillaan tehneensä 32-vuotiaan Jordanin kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Autourheilu Valtteri Bottas toivoo pisteitä sunnuntain Montrealin osakilpailusta LEHTIKUVA/AFP/CHANDAN KHANNA OULU SM-pyöräilyt lähtivät perjantaina käyntiin kokkolalaiskommennossa. Garcia, 59, sai huhtikuussa potkut Cristiano Ronaldon edustamasta al-Nassrista. GIF:n ajajat mestareiksi SM-tempossa HELSINKI (STT) Suomen Paralympiakomitea tasapainottaa talouttaan ja lomauttaa henkilöstönsä kolmeksi viikoksi toukokuussa aloitettujen muutosneuvottelujen seurauksena
400 m: 1) Wayde van Niekerk Etelä-Afrikka 44,38, 2) Muzala Samukonga Sambia 44,49, 3) Vernon Norwood USA 44,51. Sveitsiläinen pyöräilijä Gino Mäder putosi rotkoon ja menehtyi. Mäder saavutti samana vuonna myös etappivoiton Italian ympäriajossa. Kiekko: 1) Jorinde van Klinken Hollanti 66,77, 2) Valarie Allman USA 66,18, 3) Sandra Perkovic Kroatia 65,26. Helikopterilla Churin sairaalaan kiidätetty Mäder kuoli saamiinsa vammoihin. 3?000 m: 1) Beatrice Chebet Kenia 8.25,01 (kk), 2) Lilian Rengeruk Kenia 8.25,90, 3) Margaret Kipkemboi Kenia 8.26,14. ILMAISEKSI! YKKÖSPESISTÄ KANNUKSESSA! Lass e Ha nn i OTTELUISÄNTÄ: OTTELUISÄNTÄ: OSLO (STT) Seitsemän maailman kärkitulosta oli saalis yleisurheilun Timanttiliigan viidennessä kilpailussa perjantaina Oslossa. Hollannin Femke Bol oli naisten 400 metrin aitojen valtias maailman kärkiajallaan 52,30. Akatemia siirtyi johtoon vartin kohdalla Atte Hentun toimesta, mutta SIF:n Hane Birhane kuittasi pelin tasoihin kymmenen miAkatemialle niukka tappio Sundomille nuuttia myöhemmin. Maili: 1) Birke Haylom Etiopia 4.17,13 (kk), 2) Cory Ann McGee USA 4.18,11, 3) Jessica Hull Australia 4.18,24. 5 000m: 1) Yomif Kejelcha Etiopia 12.41,73 (kk), 2) Jacob Kiplimo Uganda 12.41,73 (kk), 3) Telahun Bekele Etiopia 12.46,21. 400 m aj: 1) Karsten Warholm Norja 46,52 (kk), 2) CJ Allen USA 47,58, 3) Wilfried Happio Ranska 48,13. Simon Sandström osui voittajille kerran ja Elias Snellman kahdesti. 4x400 m: 1) Britannia 3.28,38, 2) Norja 3.29,48, 3) Suomi (Milja Thureson, Aino Pulkkinen, Ella Räsänen, Mette Baas) 3.29,65. Pituus: 1) Simon Ehammer Sveitsi 832, 2) Marquis Dendy USA 926, 3) Miltiadis Tentoglou Kreikka 821. KLO 16.00 SU 18.6. Tilanteessa ei ollut kontaktia. Euroopan ennätys Jacob Ingebrigtsenille Jacob Ingebrigtsen oli hurjana kotikisoissaan. Kuula: 1) Sarah Mitton Kanada 19,54, 2) Maggie Ewen USA 19,52, 3) Danniel Thomas-Dodd Jamaika 19,44. 400 m aj: 1) Femke Bol Hollanti 52,30 (kk), 2) Clayton Rushell Jamaika 53,84, 3) Gianna Woodruff Panama 54,46. Kotiyleisöä sykähdytti eniten Norjan Jakob Ingebrigtsenin miesten 1?500 metrillä juoksema Euroopan ennätys 3.27,95. ILMAISEKSI! Tervetuloa kuumaan pesistunnelmaan! LIPUT 12,/ ALLE 16-V. minuutilla. Yleisurheilu Kova tulostaso Timanttiliigan Oslon osakilpailussa LEHTIKUVA/AFP/FREDRIK VARFJELL VAASA KPV/Akatemia hävisi jalkapallon Kolmosessa Sundom IF:n vieraana maalein 2–1 (1–1). Hän jäi Marokon Hicham el-Guerrouj’n 1998 juoksemasta maailmanennätyksestä vajaat kaksi sekuntia. Naiset: 100 m: 1) Marie-Josee Ta Lou Norsunluurannikko 10,75 (kk), 2) Anthonique Strachan Bahama 10,92, 3) Shericka Jackson Jamaika 10,98. Myös miesten 400 metrin aitajuoksussa juhli Norja, kun MEjuoksija Karsten Warholm aitoi kauden kärkiajaksi 46,52. Esse IK kukisti NIK:n maalein 3–0 (0–0). KLO 16.00 LIPUT: 20,-/15,Ennakkomyynti: lippu.fi, ViVen toimisto ja Kukkasalonki Kastanja KESÄKUUN ODOTETTU HUIPPUOTTELU! lauantai 17 kesäkuuta KLO 16.00 / keskuskenttä Liput 10/5 € GBK hercules SU 18.6. Seiväs: 1) Armand Duplantis Ruotsi 601, 2) Christopher Nilsen USA 591, 3) Ernest John Obiena Filippiinit 581. Miesten 5?000 metrin juoksu oli tasainen taisto. –?Churin sairaalan ilmiömäisen henkilökunnan parhaista ponnisteluista huolimatta Gino ei selvinnyt tästä, hänen viimeisestä ja suurimmasta haasteestaan. 1?500 m: 1) Jakob Ingebrigtsen Norja 3.27,95 (EE, kk), 2) Mohamed Katir Espanja 3.28,89, 3) Yared Nuguse USA 3.29,02. Kolmiloikka: 1) Yulimar Rojas Venezuela 14,91, 2) Leyanis Perez Hernandez Kuuba 14,87, 3) Maryna Bekh-Romantshuk Ukraina 14,75. Kello 11.30 sanoimme hyvästit yhdelle tallimme hohtavimmista valoista, Bahrain-Victorious kertoi tiedotteessaan. Oslo: Timanttiliigan kilpailu 5/14: Miehet: 200 m: 1) Erriyon Knighton USA 19,77, 2) Reynier Mena Kuuba 20,09, 3) Joseph Fahnbulleh Liberia 20,23. klo 15:00 AREENA: Tervetuloa kuumaan pesistunnelmaan! LIPUT 12,/ ALLE 16-V. URHEILU LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 19 Tervetuloa Saarikentän pesistunnelmaan! Otteluisäntä: Perhon kunta ViVe – Joensuu ViVe – Joensuu SU 18.6. Mäder oli osallisena kolarissa ympäriajon viidennen etapin kovavauhtisessa loppulaskussa ja putosi törmäyksen jälkeen rotkoon. Sveitsiläinen voitti kaksi vuotta sitten Espanjan ympäriajon nuorten kilpailijoiden sarjan ja oli kokonaiskilpailussa viides. Ottelu sai uuden käänteen vajaan tunnin kohdalla, kun Akatemian maalivahti Topi Valtonen loukkaantui. CHUR (STT) Sveitsiläinen maantiepyöräilijä Gino Mäder on kuollut Sveitsin ympäriajossa torstaina sattuneen ulosajon seurauksena, kertoo Mäderin talli Bahrain-Victorious. Mäder oli kuollessaan 26-vuotias. Etiopian Yomif Kejelcha vei voiton kauden kärkiajalla 12.41,73, mutta toiseksi sijoittunut Ugandan Jacob Kiplimo ylsi sadasosasekunnilleen samaan aikaan. Miesten seiväshypyssä Ruotsin Armand Duplantisin voittotulos oli 601. Maaliin asteli Aatu Paananen, joka piti verkkonsa puhtaana puolisen tuntia, kunnes Jesse Kankaanpää teki voittomaalin 85
2 Yleisurheilu Kuopio: Suomen Aikuisurheiluliiton SM-kilpailujen 1. MP ..............................11 7 3 1 17– 9 24 Gnistan .......................9 6 3 16– 4 21 EIF............................. 10 6 4 17– 16 18 HIFK .......................... 400 m: 1) Olivia Heino TuUL 55,84, 2) Minttu Rinne SaarijPu 58,27. M 50 pu (83): 1) Mihail Khanoukaev Cetus 24.46, 68) Riku Määttälä KUS 27.97 (M18/25:s). 300 e Noutohinta (Norm. RAAHE | 26.8. Väinö Vehkonen 0–1, 45. N50, korkeus (4): 1) Anne Viljanmaa TampPy 137, 2) Marja Eskelinen VetU 134. Korkeus: 1) Venla Pulkkanen JKU 185, 2) Johanna Nieminen JKU 176, 3) Miia Lindholm HIFK 170. M 400 sku (34): 1) Jesper Lietzen TuUL 4.40.35, 28) Torsti Saarela ViesU 5.14.91. D-rata (6) 1.5 km: 1) Elsa Paavola KPV 16.11, 2) Nelli Hyväluoma VetU 16.38, 3) Patrick Forsbacka Terjärv 26.37. Naisten superpesis: Manse–Fera 2–0 (5–0, 4–2) Miesten suomensarja, pohjoislohko: Kärsämäki–Pattijoki 2–1 (7–1, 0–8, 3–0), Sotkamo– Simo 2–0 (17–4, 20–1). Viesti A-rata (9) 5.0 km: 1) Pietari Jussinmäki LapVi 35.42, 2) Vesa Peltoniemi KPV 40.30, 3) Iisakki Jussinmäki LapVi 40.39. Korkeus: 1) Arttu Mattila ÄänekU 218 (kkk), 2) Joonatan Veijola HämTa 190. 2 Pesäpallo Miesten superpesis: Hyvinkää–Sotkamo 2–1 (2–6, 4–1, 0–0, 1–0), Alajärvi–Kitee 0–1 (2–2, 5–7). LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 20 Lakipalvelut Kyösti Mäkimattila & VK-trio Kiertoradalla Liput ennakkoon 30€ M-Market Lukkari, Vionojantie 36 ja Ovelta 35 € Tiistaina 27.6.2023 klo 20 Kyösti Mäkimattila & VK-trio – Kiertoradalla tunnelmallinen kesäkonsertti Ullavassa Veikko Vionojan koulun Väinö Viitasalo -sali, Vionojantie 29. 10 3 1 6 13– 14 10 Jaro .............................9 2 3 4 7– 12 9 KäPa ......................... Tuloksia: M 200 vu (47): 1) Tomas Koski HeinIs 1.50.55, 36) Riku Määttälä KUS 2.07.45 (M18/20:s). ASIANAJOTOIMISTO Ch. RAK.PELLIT RST/ALUMIINI • TIKKAAT, LUMIESTEET, KATTOSILLAT YM. Naiset: 100 m (0,5 m/s): 1) Sanni Mahonen JKU 12,14, 2) Anne-Mari Lehtiö KU-58 12,26. 1–1, 88. RR-rata (24) 1.4 km: 1) Elsa Paavola KPV 07.17, 2) Nelli Hyväluoma VetU 07.41, 3) Inna Heikkilä VetU 08.17. Alaveteli Torstaipummit, tuloksia: A-rata (17): 1) Lauri Ruberg Falken 45.33, 2) Mickel Forsell Botnia 47.37, 3) Jonathan Fröjdö Botnia 49.41, 4) Gustav Forsell Botnia 53.04, 5) Sören Svenlin Kronan, 55.59, 6) Tom Björklund Botnia 58.15. 12 e /m 2 (Noutohinta, musta) TIESITKÖ, ETTÄ MARKIISIT SUOJAAVAT n. Joonas Lakkamäki 1–1. Joselu 2–1. Mauri 0400 568 229, Kai 0400 563 732 • KOURUJEN JA LISTOJEN ASENNUSPALVELU • PIIPUN PELLITYKSET YM. 10 3 2 5 10– 14 11 SalPa ......................... Vieskan Uimareiden Malla Hämäläinen ui illalla 1500 metrin vapaauintifinaalissa. Szymon Wlodarczyk rp. 10 6 3 1 15– 6 21 SJK Akatemia ........... Tulokset: P15 49 kg: 1) Teemu Haapakoski RK 54 (23+31) P15 61 kg: 1) Aatu Impiö RK 85 (38+47) P15 73 kg: 1) Iiro Okkonen RK 93 (38+55), 2) Toni Haapakoski RK 73 (30+43).. Eriksson Isokatu 17 (Citytalo) puh. välierä: Espanja–Italia 2–1 (1–1) 3. D-rata (4): 1) Anne Stoor KoS 20.07, 2) Fanny Pulkkinen Botnia 35.52, 3) Eero Pulkkinen Botnia 36.04. Varsova: Alle 21-vuotiaiden miesten maaottelu: Puola–Suomi 1–1 (0–1) 15. Välierissä Ruusuvuori kohtaa Hollannin Tallon Griekspoorin. M85, 100m (3): 1) Pär Granbacka Drott 19,88. PIETARSAARI | 25.8. 3?000 m: 1) Taru Palsa HKV 9.38,94 (kkk), 2) Aino Niemi TuUL 9.44,24, 3) Suvi Selvenius HKV 10.05,71, 4) Maria Murtorinne-Taskinen HKV 10.06,32. 400,29e) Kokkola Jäniskatu 11, puh. M60, korkeus (4): 1) Lauri Lindberg VSMSTR 158, 3) Arto Rautio HimU 143. B-rata (11): 1) Jani Willman KoS 40.49, 2) Alisa Kivineva Botnia 48.21, 3) Karri Nikunen Ok Terjärv 51.12, 4) Kari Koivumäki KoS 52.17, 5) Matti Kattilakoski KP-V 54.46, 6) Bengt Lövsund Botnia. 400 m: 1) Matias Linkoaho HKV 48,70. VIITASAARI 20.8. C-rata (21) 2.4 km: 1) Nooa Mikkola VetU 20.10, 2) Satu Furu KPV 30.20, 3) Eero Kattilakoski KPV 31.01. C-rata (24): 1) Eino Två IS Söderby 32.25, 2) Elin Lillhonga Gif 40.13, 3) Eivor Hansen Botnia 41.48. SJK Akatemia–HIFK, SalPa– Gnistan, EIF–KPV, JJK–Jaro, KäPa–JäPS. 80% LÄMPÖSÄTEILYLTÄ Jokaiseen makuun Jokaiseen makuun joka hintaluokassa! joka hintaluokassa! www.apollokaihdin.fi Niittykatu 1, Kokkola Puh. N 100 pu (87): 1) Aliisa Soini UT 1.01.26, 69) Wilma Lakanen KUS 1.11.87, 71) Iida Eskola ViesU 1.12.10 (N17/37:s). 2 Tennis ’s-Hertogenbosch, Hollanti: Miesten ATP 250-turnaus, palkintoarvo 673 630 euroa: Kaksinpelin puolivälieriä: Emil Ruusuvuori Suomi– Jannik Sinner Italia 6–3, 6–4. B-rata (33) 3.6 km: 1) Sami Finnilä VetU 39.37, 2) Ari Myllymäki KPV 39.42, 3) Novalie Forsen Terjärv 43.05, 4) Bo Österbacka Minken 44.23, 5) Matti Kattilakoski KPV 45.06, 6) Jari Suvanto KPV 45.43. 17.8. N 200 ru (62): 1) Veera Mustonen RiihUS 2.35.37, 12) Riialiina Kiljala ViesU 2.44.05 (N17/5:s). N 50 vu (124): 1) Laura Lahtinen HSS 26.39, 13) Riialiina Kiljala ViesU 26.93 (N17/6:s), 62) Teea Jestoi KUS 28.38, 84) Eerika Ekdahl NiSa 28.74 (N17/45:s), 119) Iida Eskola ViesU 29.43 (N17/69:s), 122) Tuulia Harju KUS 29.69. Miesten Ykkönen: TPS–MP 1–1 (1–1) 29. M 100 su (48): 1) Ajjuub Ezzat UT 58.66, 39) Visa Nissinen KUS 1.06.58. Leo Walta 0–1, 90+6. Yleisöä: 2 160. KOSKI-KOURU Kattopeltiä 2,5 jm, 3,5 jm ja 4,5 jm suoraan varastosta alk. 1–1. SAAKKA 26 € Markus Vaara Sinikka Ala-Leppilampi www.heartbrain.fi/konsertit/ www.heartbrain.fi/konsertit/ LIPUT: 35€ Konserttimme koostuu viidestä aihepiiristä: Taivasikävä, anteeksianto, hyvässä turvassa, kiitollisuus Isänmaasta ja hyvä Paimen . RR-rata (7): 1) Tiias Berg Botnia 14.38, 2) Mira Huggare Kronan 16.10, 2) Ronny Huggare Kronan 16.10. 0400 663 349 KAIHDIN JA MARKIISI OY R 2 Suunnistus Kaustinen Perhonjokilaakson Iltarastit Kaustisen Vintturilla, tuloksia: A-rata (33) 5.0 km: 1) Lasse Paavola KPV 40.58, 2) Sami Löfbacka KPV 41.14, 3) Jari Kalliokoski HalTo 41.38, 4) Peetu Rantala KoS 45.04, 5) Pasi Pesola KPV 45.21, 6) Jori Känsäkoski KPV 47.39. 10 1 3 6 4– 10 6 JJK ..............................9 1 3 5 7– 15 6 Seuraavat ottelut: 17.6. 2 Uinti Pori: Pitkän radan SM-uintien toinen päivä (keskipohjalaislajeja). 10 3 3 4 13– 14 12 JäPS .......................... 10 2 2 6 14– 22 8 KPV ........................... Näitä kaikkia teemoja yhdistää kiitollisuus elämästä ja luottamus Luojan armoon myös haastavina aikoina. 10 4 4 2 9– 6 16 TPS ........................... päivän tuloksia: N35, moukari (2): 1) Riikka Ruuth KivijKi 36,07, 2) Cecilia Österlund IFNykn 33,80. Erotuomari: Matti Roth. B-tyttöjen Ykkönen: RoPS YJ–ONS/3 3–2. Poikien superpesis, lohko B: Seinäjoki–Kitee 1–0 (5–2, 2–2) 2 Jalkapallo Miesten Kansojen liiga, 2. Yeremy Pino 1–0, 11. NIVALA | 19.8. 06 781 0680 www.cheriksson.fi Asianajaja Christer Eriksson Asianajaja Thomas Lillqvist KUKKA-HALLI Ouluntie 27, Kokkola MONTA ERIKOISTARJOUSTA JOKA PÄIVÄ TERVETULOA AVOINNA JOKA PÄIVÄ 9-20 Petrus Schroderus Petrus Schroderus Petrus Schroderus Petrus Schroderus K VIRSIKONSERTTIKIERTUE ENNAKKOOSTAJAN ETU 30.6. Ciro Immobile rp. OULU 40 m kourua, 4 alastuloa Tarjoushinta Ethän maksa liikaa. alk. Yksittäisistä virsistä ja lauluista olemme rakentaneet kokonaisuuden, jossa orkesterisovitukset kuvittavat ja värittävät tekstien tunnelmia ja sisältöjä. 2 Painonnosto Kalajoki: RK:n jäsentenväliset. 2 Yleisurheilu Espoo: Kansalliset kilpailut: Miehet: 100 m (1,0 m/s): 1) Arttu Paananen HIFK 10,78, 2) Heikki Nieminen LA 10,83. Lausujana toimii AILA KNIHTILÄ AILA KNIHTILÄ. Miesten Kolmonen: Korsnäs–Kiisto 1–1, SIF–KPV Akatemia 2–1, Esse IK– NIK 3–0
päätoimittaja Sanni Aho 040 1209 369 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Markkinointi Käyntiosoite: Rantakatu 10 www.hillagroup.fi/keskipohjanmaa Ilmoitukset Aineistot aineisto@kpk.fi Hinnat www.hillagroup.fi/keskipohjanmaa Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. alv 24%). Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. ÖÖH TÄSSÄ LUKEE “UKULELE/TAIKATEMPPU/YHDEN MIEHEN JUJUTSUKAINALOKUOPPABÄNDI”. www.keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi JA NYT VUOROON SAKU JA HÄNEN.... OLI TODELLA VAIKEA PÄÄTTÄÄ MINKÄ TALENTIN ESITTÄISIN. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma-pe klo 9-15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Jakelupäivystys 0800 30101 ma-pe klo 7-11 ja la-su 7-9.30 (maksuton numero) www.keskipohjanmaa.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22) Sähköposti toimitus@kpk.fi Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@kpk.fi Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi va. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. 299 2 8 1 4 9 3 6 7 9 6 2 6 5 7 4 3 9 1 8 4 9 3 7 4 2 4 5 1 3 7 6 1 9 3 2 5 7 9 2 4 6 8 7 5 3 7 5 9 8 4 1 6 5 9 3 2 4 3 9 4 9 1 6 5 4 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 21 B
Nuori Morse Yle TV1 klo 21.00 Kausi 9, osa 1/3. Nyt: Final Cut Yle Teemalla klo 21.10. Vuonna 2001 julkaistiin Redux-liitteellä varustettu, massiivinen versio, johon oli kaivettu arkistoista ennen näkemättömiä jaksoja ja liki 50 lisäminuuttia. mm Kouvola 16 19 20 23 19 22 21 26 26 23 29 28 24 6 5 5 7 2 4 5 6 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 22 11 22 11 25 +9 24 10 24 10 24 11 23 13 26 11 26 12 25 12 23 14 22 13 25 11 26 12 25 12 5 2 2 1 3 Kokkola 16.6. klo 15 °C +28,3 Nuuksio Sateisinta 14.6. Päivän ylin lämpötila on 20 ja 30 asteen välillä, Koillismaalla ja Pohjois-Lapissa 15 ja 20 asteen välillä. Nyt. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. Periltä pitäisi löytää – ja tarpeen tullen päästää päiviltä – hulluksi tullut ja omaa hirmuvaltaansa pitävä eversti Kurtz. °C +1,4 Vaala Lämpimintä 15.6. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 16.6. Suunnistusta suorassa lähetyksessä ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 16 19 22 25 28 31 3 6 9 12 15 Toukokuu Kesäkuu 2023 -10 10 20 30 17 20 23 26 29 1 4 7 10 13 Toukokuu Kesäkuu 2023 4 8 12 La Alanya 24 Amsterdam 25 Budapest 23 Dubai 37 Dubrovnik 26 Hania 25 Las Palmas 23 Lissabon 28 Malaga 27 New York 23 Nizza 25 Oimjakon 22 Phuket 29 Riika 27 Skellefteå 23 Sydney 19 Tukholma 28 Tokio 28 Venetsia 25 Su 24 28 26 37 26 25 23 25 25 27 25 22 29 23 23 18 20 29 26 Ma 24 23 30 38 26 25 23 23 27 25 26 22 29 24 28 18 21 27 26 La Haapavesi 24 Halsua 25 Helsinki 24 Joensuu 22 Jyväskylä 25 Kajaani 21 Kalajoki 22 Kokkola 23 Kuopio 23 Kuusamo 19 Lahti 26 Lappeenranta 25 Oulu 23 Pietarsaari 22 Pori 27 Rovaniemi 22 Tampere 26 Toholampi 25 Turku 30 Utsjoki 16 Vaasa 22 Ylivieska 26 Su 26 26 22 22 24 23 23 26 23 22 24 22 26 24 26 25 24 26 27 20 23 27 Ma 26 25 22 25 25 24 22 25 26 23 25 25 25 23 24 27 24 25 27 25 23 28 Ti 28 26 22 24 27 26 23 26 25 25 29 28 25 24 26 27 27 27 28 24 23 29 Ke 28 27 23 27 27 25 23 25 27 25 29 29 24 23 25 27 27 27 28 25 22 29 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 15.6. kausi. Uusi, 9. Ja tuo mieleen muut tyrannit. Ilmestyskirja.Nyt on vetänyt katsomoita hiljaisiksi vuodesta 1979 alkaen. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun uutiset ovat tuoneet mieleeni Joseph Conradin romaanin Pimeyden sydän. klo 15 °C +25,0 (16.6. 22 LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa KATSOTTUA Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi T eloituksia, kidutuksia, raiskauksia, ilmaiskuja siviilikohteisiin, ydinonnettomuuden uhkaa… Esimerkkiä voiman väärinkäytöstä ja ihmisen pimeästä puolesta on kyllä löytynyt sen jälkeen, kun Putinin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainaan toissa talvena. Amerikkalainen kapteeni Willard (Martin Sheen) ja partioveneen miehistö tekevät jokimatkaa Kamputseaan. Tämän illan Final Cut -versio on puolestaan hiottu painos Reduxlaitoksesta. Niin teki myös Francis Ford Coppola, ja löysi kirjasta ytimen omalle Vietnam-kuvaukselleen. Ilmestyskirja. Ilmestyskirja. Yle TV2, Yle Areena ja Yle Puhe Porvoon Jukola ja Venlojen viesti kokoaa taas tuhansittain suunnistajia yhteen. Yle on vahvasti mukana tapahtuman käänteissä alusta loppuun, läpi yön. Tuuli on enimmäkseen heikkoa. Pimeiden päälliköiden klassikkokuvaus Francis Ford Coppolan viiltävä visio Vietnamin sodasta ohjaajan ”lopullisena versiona”. Melko ohkaisen teoksen lukaisee vaikka päivässä, mutta suosittelen syvetymään maltilla. Palaamme vielä kerran Colin Dexterin luoman Morse-hahmon nuoruudenpäiviin. Kyseessä on maailman suurin viestisuunnistustapahtuma, joka suunnistetaan tänä vuonna Porvoon upeissa maisemissa. Hulluutta kuhisevassa elokuvassa 1800-luvun lopun siirtomaa-aika ja Belgian Kongo vaihtuivat 1960-lukuun ja Vietnamin sotaan. Ohjaaja pitää sitä elokuvansa lopullisena laitoksena. Maan eteläja länsiosassa on pieni iltapäiväkuurojen mahdollisuus ja myös Pohjois-Lapissa on vähän runsaampaa pilvisyyttä. Ruumiskasat löyhkäävät, Playboy-misut tanssivat ja Napal-pommien liekit loimottavat, kun houreinen matka vie yhä syvemmälle viidakkoon. Vuorossa on yhdeksäs ja viimeinen kausi, jossa Endeavourille jätetään haikeat jäähyväiset kolmen pitkän rikostarinan muodossa. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on pääosin aurinkoista ja poutaista. Iloisempaakin kesälukemista kieltämättä löytyy, mutta Pimeyden sydän totta vie osuu kipeisiin kohtiin ja jättää jäljen. Kolme Morsetarinaa vievät vuoteen 1972 Jukola ja Venlojen viesti 17.–18.6. on saanut useammankin ensi-illan. Niin tai näin, inhimillisen pimeyden nostama kuume ja houre polttelevat jokaisessa painoksessa. klo 15) Merivesi Kemi 12 °C -35 cm Oulu 13 °C -32 cm Raahe 13 °C -34 cm Pietarsaari 18 °C -28 cm Vaasa 19 °C -30 cm SADESUMMA 11.6.– 16.6. Perillä odottaa Marlon Brandon tulkitsema hahmo, joka vie päätökseen Kummisedän ajatukset pelosta ja väkivallasta. Tulossa on yllättäviä kohtaamisia ja lopullisia välienselvittelyjä, joiden jäljilta mikään ei enää koskaan palaa ennalleen. Jos nuo surullisen kestävät teemat kiinnostavat syvemmin, suosittelen tarttumaan vuoden 1902 klassikkokirjaan
15.20 Musiikkikamari. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 09.00 Eläintarhan salaisuudet. 16.45 Top Gear. 7.00 Yle Uutiset. 15.00 Australian rajalla. 18.30 Moderni perhe. 13.00 Maajussille morsian maailmalla. 19.30 Café Raamattu. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.55 ELOKUVA Pianisti. 06.20 Moderni perhe. Namibiassa sijaitsee yksi maailman vanhimmista aavikoista. 06.40 Kakkukuningas. 10.30 Etupenkillä. Hero 13.15 Hurja painonpudotus Suomi (S). 13.50 Asunnon metsästäjät maailmalla. TV7 08.30 Jumala puhuu. 18.01 Iltahartaus. 15.00 Alaskan jäälentokenttä. Kimmo Hakola: ’’A Double Jubilee’’ op. 00.10 Kumman kaa (S). 08.00 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 21.50 Merisää. 02.40 Top Gear. 17.00 Yle Uutiset ja sää. National Geographic 06.00 Narco Wars: Chasing the Dragon. 12.10 Huvila & Huussi. 04.55 FourWheeler. 7.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Iltasoitto. 17.45 MasterChef Australia. 21.00 The Book of Queer. 08.15 Simpsonit. 15.30 Aristoteleen kantapää: Selleri ja palsternakka – juuresten nimissä kuuluu niiden alkuperä. 11.30 Ensisilmäyksellä. 01.20 Family Guy. 07.05 Upea lihava elämäni. 02.00 Hyvä elämä. 05.10–05.45 Lottovoittajan unelmakoti. 00.00 Gospel First – Evankeliumi ensin. 10.48 Rytmikamari. 13.00 Yle Uutiset. 22.00 Return to Amish. 13.00 Amerikan rajavartijat. 14.00 Chroma Church. 21.02 Urheiluradio. 03.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.10 ELOKUVA Abducted: The Carlina White Story (7). 11.30 Musiikkikamari. 18.15 ELOKUVA The Hero. 21.00 Rikkaat ja rahattomat. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 06.30 Aarrepaja UK. 16.00 Autojen ensiapu. 05.10–05.57 War of the Worlds. 03.50 Peter Nygård: Naamion takana. 11.00 Viki ja Köpi Show. 03.55 Remontilla rahoiksi. LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 23 TLC 06.15 Saitureiden säästövinkit. 18.00 Ehtookellot: Ilomantsin kirkon kellot. 18.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 01.45 Family Guy. 02.40 Rikoksen anatomia. 15.00 Fila Helsinki. Mannerheimin Lastensuojeluliitto on yksi näistä järjestöistä. 15.55 Yle News. 21.00 Egyptin kadonneet aarteet. 07.30 Aarrepaja UK. 22.45 Ukrainan romanit. 04.25 Tuho-osasto. 08.40 Say Yes to the Dress. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 6.59 Hyvää huomenta. 15.02 Entisten nuorten sävellahja. 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 13.50 Hengenvaarallisesti lihava. FRII 06.20 Lottovoittajan unelmakoti. 12.30 Jerusalem studio. Suomessa on yksitoistatuhatta sosiaalija terveysalan järjestöä, joissa toimii puoli miljoonaa vapaaehtoista. Osa 2/6 Namibia. 12.15 it-kupla.net. STAR Channel 06.00 Moderni perhe. Supertähti Vin Diesel palaa tuttuun rooliin jännittävässä toimintaelokuvassa, jossa syrjäiselle planeetalle kuolemaan jätetty Riddick joutuu taistelemaan sekä planeetan luontoa että hänen päätään haluavia palkkionmetsästäjiä vastaan. 13.35 Fitnesspäiväkirja 2023. 04.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.40 Syke (12). 22.08 Poppijorma – Jorma Hietamäki. 10.55 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 04.00 Tuhoosasto. 21.00 Peter Nygård: Naamion takana. 1.00 Yle Uutiset ja sää. Aulis Sallinen: Aarioita oopperasta Punainen viiva. 03.55 Karhuryhmä. 14.00 Massiiviset muutot. 2.00 Yöradio. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo pianisti Wladyslaw Szpilmanista, joka työskenteli Puolan radiossa, kun Saksa hyökkäsi Varsovaan 1939. 09.30 Simpsonit. 22.35 Syke (7). Renny Harlinin toimintajännäri on hyytävä kuvaus veden ympäröimästä tutkimuslaitoksesta, jossa tehdyt lääketieteelliset kokeet saavat verenhimoisten haiden aivojen suorituskyvyn kasvamaan yli kaikkien odotusten... 15.55 Kadonneet USA. 04.50 Science of Stupid. 13.00 Tuho-osasto. 11.30 Leilan superruokaa. 19.15 ELOKUVA Madagascar. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta kertovat tutkijat Aura Korppi-Tommola ja Eeva Kotioja. 10.00 Jaksa paremmin. 04.30 Science of Stupid. 20.00 Nyt jos koskaan (S). 05.10– 06.00 MTV Uutiset Live. 07.15 Villa Wahlgren. Kuuntelijoiden suosikkilevyt ovat soineet radiossa syksystä 1935 lähtien. 03.00 Solar Opposites. 18.00 Unelma-asunto auringon alta. 16.00 Come Home. 12.00 Gossip Moms Suomi. Amerikkalainen seikkailuohjelma. 23.05 Tohtori Paise. kausi jouduttiin keskeyttämään vuonna 2020 maailmalla jyllänneen koronaviruksen vuoksi. 02.00–03.00 Raskaan kaluston pelastajat. 19 kuukautta myöhemmin tutut joukkueet palaavat takaisin kisaan, joka alkaa nyt Sveitsin huikeissa vuoristomaisemissa. 09.00 Simpsonit. 12.35 Radio Suomen Viikonloppu. YLE Radio 1 6.00 Yle Uutiset. 6.35 Hartaita säveliä. 18.00 Moderni perhe. 8.50 Yksi on hyvää seuraa. 14.00 Love Island Suomi. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.05 Undressed Suomi. 20.07 Sää. 20.00 Gregg Wallace minilomalla. 08.30 Unelma-asunto auringon alta. 13.02 Klassikkokäräjät. 09.50 Kartanon pelastajat. 7.03 Onnen sävel. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.40 Simpsonit. YleX 6.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 13.00 YleX Viikonloppu: Melina Mäkelä. 02.25 Apua, mikä tauti!. 12.50 Kuunnelmakurssin satoa: Orvokkitie. 14.00 Family Guy. 12.50 Remonttipari. 21.00 ELOKUVA Deep Blue Sea (16). 15.00 Yle Uutiset. 08.15 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 00.55 100 Places to Be. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 07.30 Simpsonit. 01.00 Raskaan kaluston pelastajat. 15.00 Simpsonit. 16.15 Rikkaat ja rahattomat. 23.15 Christinalehden luontokuvat. Pasi Heikura yrittää arvata, ja kielitieteilijä, akateemikko Kaisa Häkkinen kertoo mitä juuresten nimien alkuperästä tiedetään. 21.00 ELOKUVA Viimeinen samurai. 12.30 Tuho-osasto. 10.45 Bible Project. 08.35 Simpsonit. 11.00 Lentoturmatutkinta. 10.00 Alaska: ensimmäiset selviytyjät. 17.05 Melkein täydellinen rikos. Muinaiset mysteerit, äärimmäinen pahuus ja pelottoman sankarin taistelu ihmeellisten höyryvekottimien ja synkkien taikuuksien fantasiamaailmassa. Miten eläimet selviytyvät paikassa, jossa vallitsee 50 asteen lämpötila ja sataa alle millimetrin vuodessa. 11.30 Yliluonnollista. 15.50 Veneilysää. 11.00 Yle Uutiset. 10.05 Remppa vai muutto Australia. Pastori Teo Merras, Ortodoksinen kirkko, Helsinki. 13.15 Marttyyrien Ääni. 05.15–06.00 Vankilassa ulkomailla. 14.00 Yle Uutiset. 17.00 Arman Pohjantähden alla (S). 06.30 Rantataloa etsimässä. 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 9.05 Urheiluradio. Szpilman jatkoi soittamista Varsovan gheton ravintolailloissa ja joutui lopulta piileskelemään natseja henkensä uhalla. 08.00 Top Gear. 12.45 Merisää. 18.55 Seikkailijoiden klubi. 6.50 Aamuhartaus. 12.00 Isännän pöydässä. 19.00 Satakiloiset siskot. 17.30 Nasta raamis. 19.55 Latela – luonto kutsuu. 09.35 Minä ja eläinlaumani. 08.50 Kiinteistöveljekset. 9.05 Muistojen bulevardi. 00.55 Family Guy. 07.05 Simpsonit. 16.10 Urheiluradio. 20.00 Meret ilman vettä. 10.00 Yle Uutiset. 11.00 Grillimestarit. 14.40 Rikkaat ja rahattomat UK. 15.45 Puutarhan pelastajat. 02.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 19.55 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). 12.00 NASAn salaiset kansiot. Sergei Rahmaninov: Sonaatti sellolle ja pianolle (Tuomas Ylinen ja Laura Mikkola). 15.40 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). 13.30 Australian rajalla. 16.30 Jumala puhuu. 1.02 Klassikkokäräjät. 8.05 Onnen sävel. 13.05 Hot Rod Garage. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 17.10 Urheiluradio. Toiveita voi lähettää osoitteella: Lauantain toivotut levyt, PL 81, 00024 Yleisradio. Koko perheen riemastuttava animaatioseikkailu neljästä newyorkilaisen eläintarhan kasvatista, leijonasta, kirahvista, seeprasta ja virtahevosta, joilla ei ole aavistustakaan siitä miten villissä luonnossa eletään. 21.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.00 Jeesuksen opetuslapsena. 13.45 Hot Rod Garage. 19.00 Ihmemies MacGyver. 0.00 Yle Uutiset. 00.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 13.30 Tuho-osasto. 12.30 Gossip Moms Suomi. 17.00 Rakkauden kosketuksessa. 16.30 Simpsonit. 20.00 Ihmemies MacGyver. 02.20–03.20 Plus-kokoinen elämäni. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 TV7 Jerusalem uutiset. 17.55 Alaskan mysteerit. 02.10 Family Guy. 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Deep Blue Sea. Sää. 17.00 Moderni perhe. 22.15 Yöklassinen. 09.55 Wheeler Dealers. 04.35–05.40 Sisarvaimot. 01.05 ELOKUVA Agatha Christie: Neiti Marplea ei petetä (12). 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 07.50 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina: Parhaat hetket. 06.40 Lottovoittajan unelmakoti. 19.00 ELOKUVA Sex Tape – kadonneen videon metsästys (12). 22.05 Lukulamppu. toivotut@yle.fi. 00.30 Simpsonit. Kutonen 06.00 Hot Rod Garage. 00.00 Meret ilman lakeja. 8.25 Faijan vika valhe: Porilaisen orjan perintö. 01.00 Rakkauden kosketuksessa. 14.30 Family Guy. 22.00 Yle Uutiset ja sää. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Gregg Wallace minilomalla. 22.00 YleX Throwback (u). 13.10 Annan herkulliset leivonnaiset. 10.45 1+5 tytärtä. 17.00 Remppa vai muutto Suomi. 17.40 Ikuisia kertomuksia. 20.00 Yle Uutiset. Paluu tauon jälkeen. 01.00–02.00 Vieraissa Australia. 14.45 Save the Date Suomi. 14.40 Undressed Suomi. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Café Raamattu. 10.00 Yle Uutiset. Wolfgang Amadeus Mozart: Ooppera-aarioita (Johanna Rusanen-Kartano, sopraano, Waltteri Torikka, baritoni, ja Laura Mikkola, piano). 22.45 Urheilua. 11.02 Mitä kuuluu, Suomi?. 16.45 Puutarhan pelastajat. 13.45 Herra on minun turvani. 06.55 Rantataloa etsimässä. 23.00 Yle Uutiset. 12.50 Sisarvaimot. 7.53 Onnen sävel. 13.45 Urheilua. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 22.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu. 01.10 Awake Surgery. 11.00 Kiveen hakatut. 10.25 Evankeliumi Johanneksen mukaan | LUMO. 20.00 Herätys!. 14.55 Lottovoittajan unelmakoti. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 2.54 Yöradio. 20.25 Latela – luonto kutsuu. 15.30 Rikkaat ja rahattomat. 8.00 Yle Uutiset ja sää. POIMINTA Amazing Race, MTV3 klo 20.00. 06.45 Pohjoisen valtatien pelastajat: kaaosta valtateillä! 07.30 Eurooppa ylhäältä päin. 03.05 Love Island Suomi. 01.00 Egyptin kadonneet aarteet. 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 09.55 Lentävä talo. Tiimi hoitaa murhajuttua, jossa tanskalaisen huumeliigan jäsen on löydetty kuolleena vedestä Tukholmasta. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 00.15 ELOKUVA Father Figures. 00.25 Amerikan rajavartijat. 14.30 Australian rajalla. 23.05 Syke (7). 11.50 Remonttipari. 19.00 Äärimmäinen selviytyjä. 03.30 Herätys! MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Avara luonto: Kesyttämätön planeetta, Yle TV1 klo 18.45. 22.00 Syke (7). 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 0.02 Yöradio. Elokuva: Beck: Uusi elämä (16), MTV3 klo 23.40. 09.00 Passion for Jesus. 15.25 Lottovoittajan unelmakoti. 10.55 Uljas universumi. Liv 09.00 Remppa vai muutto Australia. 13.00 Klassinen kattaus. MTV SUB ROWAN AITCHISON BBC / YLE MTV SUB. 21.00 ELOKUVA Riddick – paluu (16). 12.00 Lentoturmatutkinta. 06.25 Fast n’ Loud. Kausi 33, 4/11. 23.20 Yhteisöjen aika. 03.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 6.00 Yle Uutiset. 02.30 Jeesuksen opetuslapsena. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 23.00 Poliisit 2020 (12). 07.50 Simpsonit. 15.25 Top Gear. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.10 Huvila & Huussi. 22.05 Urheiluradio. 21.00 ELOKUVA Blackhat. TV5 06.05 Asunnon metsästäjät. Yle Puhe 6.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 20.00 Mestarileipurit. 12.30 Amerikan rajavartijat. 17.15 Radio Suomen Viikonloppu. 17.30 Moderni perhe. Onko kyseessä jengisodan alku. 03.40 Tuho-osasto. 23.30 Simpsonit. 17.10 Miia Krause. Johann Sebastian Bach: Kolme duettoa klarinetille ja sellolle (Eero Lehtimäki ja Tuomas Ylinen). 2.00 Yle Uutiset. 18.50 MasterChef Australia. 00.45 Kumman kaa (S). 0.00 YleX Lauantai-ilta. 22.14 Hyvää yötä. 16.00 Unelma-asunto auringon alta. 08.40 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina: Parhaat hetket. 7.02 Sää. 13.05 Fitnesspäiväkirja 2023. 13.00 TV7 Israel News. 5.50 Merisää. 04.50–05.50 Hells Angels DKNousu ja tuho. 7.57 Hyvää huomenta. 17.20 ELOKUVA The Adventurer: The Curse Of Midas Box. 20.02 Urheiluradio. 22.00 Mayojen kadonneet aarteet. 16.10 Faunin iltapäivä. 09.35 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 13.30 Australian rajalla. 17.00 Ihmeelliset superautot. 01.30 Christian World News. 12.00 Puutarhat uusiksi. 14.00 Ruben Stiller. 11.15 Maailman herkullisimmat ruoat. 00.00 Simpsonit. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 07.10 Romuautot rahaksi. 03.45 Hetki ennen tuhoa. 04.50 Tuhoosasto. 18.00 Veliaviomiestä etsimässä. 05.30–05.58 FourWheeler. 15.00 Kodit uusiksi. 23.25 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 19.55 Generation Drag. 9.10 Mitä kuuluu, Suomi?. Martin Beck (Peter Haber) on palannut töihin sairaslomalta, kollegojensa iloksi. 21.00 Leijonan luola USA. Sote-järjestöt hoitavat, valistavat ja vaikuttavat. 18.00 Christian World News. Kilpailun 33. 07.05 Rock The Block. 12.00 Amerikan rajavartijat. 14.00 Me postilaiset. 08.50 Wheeler Dealers: Unelma-autot. 19.02 Iitin musiikkijuhlat: Lauantaikonsertti Iitin kirkosta. Viivästetyn suoran lähetyksen toimittaa Janne Palkisto. 19.02 Urheiluradio. 15.30 Simpsonit. 00.05 Apua, mikä tauti!. 17.00 Lyömättömät! 20.00 Sonny. 7.50 Merisää. 13.00 Australian rajalla. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Remppa vai muutto Suomi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 7.05 Aamusoitto. 03.30 Sisarvaimot. 11.30 Amerikan rajavartijat. 00.30 Kosketuskohta. 15.55 Hengenvaarallisesti lihava. 03.20 Tuhoosasto. 23.00 Alamaailma Oy. 10.05 Yhdessä intohimolla – Yhdistysten Suomi: Turvaa lapsille. 3.02 Tiskijorma – Jorma Hietamäki. MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 8.05 Petri Rinteen sarja. 10.00 Melkein MENSA. 02.35 Solar Opposites. 09.35 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 12.30 Paljaat juuremme. 14.15 Katujen kaaharit. Porkkana, lanttu, nauris, punajuuri, selleri ja palsternakka ovat kaikille tuttuja juureksia, mutta harvoin tulee ajatelleeksi mistä ne ovat saaneet nimensä. 3.00 Yle Uutiset. 17.15 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 01.15 Remppa vai muutto Australia. 16.00 Simpsonit. 10.05 Mitä kuuluu, Suomi?. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 ELOKUVA Moulin Rouge. 11.00 Helena Penttilä. Sähköposti: lauantain. 109 viululle ja pianolle (Fredrika Mikkola ja Laura Mikkola). Kirkkoherra Laura Laitinen, Petäjävesi. Se perustettiin 1920, ja se oli luomassa neuvolatoimintaa ja lasten terveydenhuoltoa. 6.02 Aamusoitto. 18.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 13.40 Sinkkuillallinen. 10.40 Maailman herkullisimmat ruoat. 14.20 Asunnon metsästäjät maailmalla. 10.30 Suomen huutokauppakeisari. 12.00 Ensisilmäyksellä. 23.45 ELOKUVA This is 40. 19.55 Palme-murha – Suuri salaisuus. 15.30 Australian rajalla. 21.00 Yle Uutiset. 10.10 Minä ja eläinlaumani. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.00 Leijonan luola USA. 18.30 Hyvä elämä. 12.05 Urheiluradio. 16.00 Arman Pohjantähden alla (S). 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 11.00 Ensisilmäyksellä. 07.55 Upea lihava elämäni. 14.00 Australian rajalla. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.15 Ukrainan unohdettu romanikansa. 09.30 LEGO Masters Suomi. 15.20 ELOKUVA Beethoven
Suomen tunnetuimpiin rock’n’roll-bändeihin lukeutuva Melrose nähdään Timanttisella keikalla energisissä tunnelmissa. 20.45 Urheiluruutu. 22.30 Timanttinen keikka. Kullan muuttaminen rahaksi on ympäristöteko ja tämän lisäksi ansaitsette tästä ennennäkemättömän korvauksen. 22.10 Lotto ja Jokeri. Äly. Luku 7/26: Pieniä mustia valheita. Rennosti Ibizalla. 08.20 Ikku-Pikku Ritari (S). 22.25 Tulosruutu. Susanna Heikki yhtyeineen valloittaa Rönnin lavalla Kesäillan valssin katsojat. 12.30 Pisara. klo 10-17 K-CITYMARKET KOKKOLA Heinolankaari 9, Kokkola Ti 20.6. Kausi 7, 3/12. 21.00 ELOKUVA Midnight in the Switchgrass (16). Selostus Kalle Pallonen, lajiasiantuntijana Mikko Esko. 16.45 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 08.35 Nuoret ja luonto. Hyppy proomulta. 2/5. 23.25–00.10 Samuli Putro (Ruisrock 2013). Kausi 11, 37/89. 18.30 Kasvis-tv. (Britannia-USA 2002) 00.40 ELOKUVA Miljoona tapaa kuolla lännessä (16). (Robin Hood 2010) 21.00 21.55 Keno ja Synttärit. 09.00 Galaxi. 7.15 Leppäkerttu ja Mehiläinen (S). Hän saa avukseen velho Gandalfin (Ian McKellen) ja 13 kääpiön joukon. 13.30 Luovia suhteita. Tyttöystävä. arvotavaraa. . 11.10 Villimpi maailma. hillagroup.fi/mainostajalle. Työläiset valtaavat tehtaan. 14.30 Täydellinen kesä (S). 17.10 Sodankylän parhaat. 08.30 Arthur ja minimoit (7). Kausi 12, 4/12. 15.15 Laulu koti-ikävästä (S). 17.25–20.00 YLE FEM. 08.00 Suurmestari UK. 3/8. 7.25 Pipsa Possu (S). 21.00 Sodankylän parhaat. 10.30 Elämän tarkoitus. Lisätietoja: www.suomenkultareservi.fi. 21.00 21.00 Nuori Morse (12). Kausi 3, 13/20. Seikkailuelokuvien sarjan ensimmäinen osa seuraa Bilbo Reppulia (Martin Freeman), joka saa tehtäväkseen Ereborin kääpiövaltakunnan pelastamisen lohikäärme Smaugin hirmuvallasta. Kausi 1, 1/8. 10.00 Kummeli (7). Tampere. Jakso 17/18. Kausi 2, 9/9. 18.00 Muumilaakso (7). Taltioitu 26.4.2023. 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä (S). Kausi 3, 4/6. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 2/6 Namibia. Kierrättämällä kultaa suojelemme luontoa ja säästämme maaperiämme. Kausi 19, 12/22. 8.44 Pelastajapartio (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00–13.00 Simpsonit (7). 09.43 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). 14.55 ELOKUVA Kovat miehet (7). Kausi 1, 1/8. . . . Kausi 1, 7/10. Superkuulo. 13.10 ELOKUVA Hobitti – Odottamaton matka (12). 07.25 Tashi (7). (U) 19.40 Midsomerin murhat (12). 22.45–07.30 Suunnistus: Jukolan viesti. 14.08 Kolme naista (12). 18.20 Melkein kuusivuotias (S). Tällä mainoksella 10 € bonus yli 100 € myynnistä. Kullan hinta on niin korkealla, että myymällä vain muutaman vanhan vihkisormuksen hinta nousee satoihin euroihin ja pelkästään yhdellä paksulla kaulatai ranneketjulla hinta voi nousta tuhansiin. Kausi 7, 26/28. 12.00 Merkkien salat. (Saksa/Belgia/Luxenburg/ Irlanti/USA 2015) 14.50 Best of Posse. 18 kilpailijaa aloittaa uuden kauden. KURSSIKEHITYS PROSENTEISSA ~ 600 % KULLAN HINTAKEHITYS v. 11.40 Yle Oddasat ja Oddasat. 5/10 Autokansa, osa 1. Tellerin ihmemaa. Kausi 2, 6/8. Kuortane. 5/8. Kausi 4. Indonesia. 08.05 Prisma: Aivojen arvoitus. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 2/6. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 17.6. 09.30 Paavo Pesusieni (7). 13.00 Suurmestari UK. Kausi 23, 8/8. (2018) 17.00 18.55 Veikkausliiga – Oletko valmis?. 2000 . klo 10-17 K-CITYMARKET PIETARSAARI Koulukatu 6, Pietarsaari Digitaaliset ulkomainostaulut tavoittavat ihmiset iästä tai yhteiskuntaluokasta riippumatta. YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 21.00 22.00 Uinnin SM. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00 Kotoisa. kisapäivä. 19.50–20.00 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. Kausi 15. 17.00 17.30 LEGO Masters Suomi. Jakso 9/10. Kausi 12, 5/8. 10.00 Diili. Karoliina Tuominen. Kausi 12, 3/12. Pullontuoksua. Viidakko. 19.20 Tulosruutu. 18.45 Rakasta mua (12). 18.00 Yle Uutiset. 04.15–05.10 Unelma-asunto auringon alta. 06.15 My Little Pony: Pony Life (S). 20.00 Frendit (S). Tuli ja tie. 13.05 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). 08.55 Huomenta Suomi. (2008) (U) 13.45 Suunnistus: Jukolan viesti. Kostonhimo. Uinnin pitkän radan SM, 3. Läksiäiset. (U) 11.35 Tehdas (7). NELONEN 06.00 Bing (S). . (U) 12.55 Kesäillan valssi. MTV3 07.00 Unelma-asunto auringon alta. Kausi 24. Finaali. 09.41 Athleticus (S). 4/8. 06.30 Halinallet (S). 8.37 Kotisaari (S). KULLAN HINTA ENNÄTYSLUKEMISSA 20 V. 15.00 Vintiöt (12). Nyt: Final Cut (16). 09.00 Paavo Pesusieni (7). 11.10 Yle Alueuutiset. Kausi 4. 12.00–21.10 YLE TEEMA. 20.30 Yle Uutiset. 2022 € 10 20 30 40 50 60 ”Kultaesineet jotka olivat satasien arvioisia 2000-luvun alussa, ovat nyt lähes 1000 € arvoisia. Tervetuloa paratiisiin. 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. Pori. 7.49 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 08.00 Professori Balthazar (S). Selostus Jari Haapala, lajiasiantuntijana Ville Kallinen. (Ruotsi 2021) 01.25 Kova laki (12). 07.15 K3 (7). KOKKOLA TIISTAI 20.6 Hotel Seurahuone, Torikatu 24. 02.45 Suurmestari UK. (U) 18.45–19.33 Avara luonto: Kesyttämätön planeetta. Lempi Reinikainen järjestää pojalleen niin kovan palan purtavaksi, että tämän terveys alkaa horjua. 08.05 Superapulaiset. . Selostus Kimmo Porttila. (2014) 03.00 NCIS Los Angeles (12). 17.00 17.15 Yleisurheilun Kuortane Games. 7.48 Pikku Kakkonen. 08.55 Angry Birds Blues (7). 22.00 Kymmenen uutiset. Kausi 41, 1/16. 18.27 Koiruuksia (S). Kilpalaulanta 2/2. 09.01 Late Lammas (S). Kuorrutuksia. 20.00 Lentopallon Kultainen liiga, Suomi – Viro. 15.58 Suoerämaa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.30 Muumilaakson tarinoita (7). 01.50 Pitääkö olla huolissaan. Ruotsinkielinen selostus Janne Isaksson. (U) 16.50 Novosti Yle. 23.00 ELOKUVA Paholaisen asianajaja (16). 2/4: Lohimiljardööri. 18.10 Urheiluruutu. 19.10 Uutisextra. 7.36 Viiru ja Pesonen (S). Maksuton arviointi. 7.30 Killi ja Kiki (S). Kausi 3. 2/4. Ihmisiä hallayössä. 21.10–00.32 YLE TEEMA. . 07.45 Denver (S). 24 LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa YLE TV1 07.00 Helene selvittää. 14.00 Täydellinen kesä (S). 19.00 ELOKUVA Robin Hood (12). 09.00 Tulevaisuuden pohjoismaiset unelma-asunnot. 22.35 Love Island Suomi. (U) 11.15–11.26 Luottomies 2 (7). Ruutuhotelli ja kiimaiset kanit. Yleisurheilun Kuortane Games. Vihreä laakso. 22.20 Päivän sää. 10.00 Yle Uutiset. 09.00 Hauskat kotivideot. 15.00 Metsien kätkemä – Australia. Kesä ja MasterChef Australia on täällä taas! 12.35 Annan herkulliset leivonnaiset. Kelkkarata. Suomen Kultareservi on äänestetty Suomen parhaaksi kullan myyntipalvelijaksi vuosina 2019-2022, arvosanalla 4,8/5 (Google). 2/4. Alkusoitto. (U) 10.55 Työuran jatkajat. 12.35–13.22 RSO Musiikkitalossa. Yksi heimoista aloittaa surkeasti, ja kaikki saavat erittäin niukasti tarvikkeita. Kullan hintakehitys lähes 600 % viimeisen 20 vuoden aikana. 08.10 Palomies Sami (S). Kausi 9, 1/3. 8.25 Kengulahti (S). Jakso 15/20. 08.05 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). MTV SUB 06.30 Teletapit (S). Kausi 4. 09.53 Råtta Booris (S). (U) 10.49 Kummeli (7). Tämä tulee yllätyksenä suurimmalle osalle asiakkaistamme.” ON ALKANUT! MARJAPihamyynti Kokkolassa Minimanin pihalla MYYNTI www.lang.fi OSTAMME TERVETULOA OSTOAUTOLLE! NYT HELPOSTI KÄTEISTÄ! Suomen Arvo-Ostot Oy OSTAMME KULTAA, myös käytettyjä kultaja hopeaesineitä, pöytähopeaa, hammaskultaa, kunniamerkkejä, militariaa, kolikoita, seteleitä, kelloja, yms. 09.00 Yle Uutiset. 17.25 Omaksi itsekseen. 14.00 Jarkko ja kuuro Amerikka. 08.00 Yle Uutiset. Palvelemme klo 10-17. 04.00–05.00 Suomen huutokauppakeisari. 07.40 LEGO Friends Tarinoita Heartlakesta (S). 09.05–09.54 Historia: Titanicin kohtalonhetket (12). 14/15. 03.20 Poliisit UK: Ajojahti (12). 12.40 Kolme naista (12). p. Maksamme heti käteisellä tai tilisiirtona. 19.00 Seitsemän uutiset. Kausi 12. Koiruuksia mielessä. 8.04 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 02.25 Poliisit UK: Ajojahti (12). Rakkauden saarella kipinöi. 23.35 ELOKUVA Beck: Uusi elämä (43) (16). (U) 12.25 Reinikainen (S). 18.15 Strömsön talkoot. 11.00 Egenlandin matkakohteet. Vinkit maastopyöräilyn aloittamiseen. Kausi 3. 06.05 My Little Pony: Pony Life (S). 15.30 LEGO Masters Suomi. Jakso 532. 12.00 Kolme naista (12). Viidakkoteema. 040 758 7499 (arkisin 9-17) www.arvo-ostot.fi Hopeaa Kultaa Kelloja Vanhoja rahoja Ma 19.6. 5/5. Mieli. 21.00 21.00 Selviytyjät. 22.00 ELOKUVA 007 – Kuolema saa odottaa (16). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. Ranskalainen keittiö. (USA-Uusi-Seelanti 2012) 16.30 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). • 00.05– 00.32 Juurien kesä: Mist sä tuut. 10.05 Avara luonto: Merten ihmeet. 11.30 MasterChef Australia. 19.00 Frendit (S). Jakso 14/14. 19.39 Sportnytt. 16.35 ELOKUVA Venom (12). Portugalin Algarve. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). Kausi 1, 22/26. (U) 10.24 Kummeli (7). Onnea, Urho! 6.52 Kuu ja minä (S). 20.00 Amazing Race. 16.30 Murha paratiisissa (12). . 09.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 06.50 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 21.10 ELOKUVA Kino Klassikko: Ilmestyskirja. * Maksuton arviointi esineille * Ilman ajanvarausta * Paras hintatakuu * Maksu ja kuitti paikan päällä Lämpimästi tervetuloa asioimaan, kahvitarjoulu. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 19.30 Täydellinen kesä (S). (U) 15.30 Superihmiset – piilotettua kykyä etsimässä. 13.25 Kolme naista (12). 14.30 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. Kausi 14. 22.29–22.37 Nikki rides bikes. 20.30 Frendit (S). 7.17 Humps (S). . Jakso 7/50. 17.00 Snackmasters Suomi. 09.07 Eka & Helmi (7) 09.19 Eksynyt Ozissa (7). Kausi 4, 12/40. Kausi 2, 6/8. Kausi 11, 31/89. 16.00 Kaiken maailman ennätykset. Kausi 5, 1/11. 13.00 ELOKUVA Kadonneen arkin metsästäjät (7). 19.30 Frendit (S)
Toipuminen hyökkäyksestä tulee viemään aikaa, mutta Tiainen uskoo jakavansa tarinaansa julkisesti tulevaisuudessakin. Pedersöreläinen Leif Blomqvist voisi ikänsä puolesta jäädä jo eläkkeelle, mutta taimistopuutarhalle on joka aamu yhtä suuri ilo lähteä. Mihin kaikkeen tekoälystä vielä on. Onnellinen mies Leif Blomqvist ja Tshizovskaja -päärynäpuu kuutisen vuotta sitten perustetussa koetarhassa. Nuorena kokkolalaislähtöistä Patrick Tiaista yritettiin muuttaa homosta heteroksi esimerkiksi rukouksien ja henkien karkottamisen avulla. Jos arkisia nakkihommia on pitänyt ennen askarrella itse, nyt voi antaa tekoälyn hoitaa hommat. Kunhan on tarkkana. Se nimittäin tapaa tehdä virheitä. Tekoäly innostaa mutta pelottaa 1 Sivu 4 Homofobinen hyökkäys vei sairaalaan Patrick Tiaisen mielestä yhteiskunnassa on kiinnitettävä huomiota siihen, annetaanko vihamielisille puhetavoille hiljainen hyväksyntä. Viikonvaihde LAUANTAI 17.6.2023 Ei tullut teatteriohjaaja eikä elokuvakuvaajaa, vaan maankuulu puutarhuri. Kesäkuun alkupuolella hän joutui pahoinpidellyksi Pride-tapahtumassa Tallinnassa. Blomqvistin hedelmäpuita kasvaa aina Islannissa saakka. Siinä kysymys, joka voi määrittää koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Monen elämä on helpottanut tekoälyn läpimurron myötä. JUKKA LEHOJÄRVI 1 Sivut 8-9 JUKKA LEHOJÄRVI 1 Sivu 2
Tiainen kiersi ympäri maata saarnaamassa ja meni naimisiin seurakuntaan liittyneen naisen kanssa. Sitten hän asteli Tiaisen luo, löi tätä kasvoihin ja yritti puukottaa. Hän on ollut hoidettavana sairaalassa ensin Helsingissä ja sitten Turussa, mistä hän kotiutui tiistaina. Huomasin, että minulle ei missään vaiHomoudesta ei tarvinnutkaan parantua Kun kokkolalaislähtöinen Patrick Tiainen joutui pahoinpitelyn uhriksi Pride-tapahtumassa Tallinnassa, hänelle sanottiin sen olleen ”Jumalan tuomio”. VIIKONVAIHDE Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 2 Frida Keränen 15-vuotias, tuolloin vielä kokkolalainen Patrick Tiainen lähti rippileirille ilman sen suurempia odotuksia. Tapahtuneen käsittely tulee varmasti viemään aikaa, Tiainen sanoo. Hän on kertonut kokemuksistaan muun muassa haastatteluissa, sosiaalisessa mediassa ja erilaisissa tapahtumissa. Suunta on varmasti ihan oikea, Tiainen kuvailee oloaan muutama päivä Tallinnan tapahtumien jälkeen. SEURAKUNTA kasvoi ja menestyi, mutta samalla Tiainen voi henkisesti huonosti. Sunnuntaina 11. Tapahtuman osallistujat ja baarimikot saivat pideltyä hyökkääjää aloillaan virkavallan saapumiseen asti. Mies kysyi, kuka puhuja oli. Samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin uuskarismaattisessa seurakunnassa suhtauduttiin kielteisesti. Sielunhoitoa, rukoilua, eheytyskirjallisuuden lukemista, pitkäkestoista terapiaa. Patrick Tiainen tuli Kokkolassa nuorena tunnetuksi Uskon Sana -seurakunnan perustajana. kesäkuuta Tiaisella oli jälleen yksi puhujakeikka. Leirin aikuiset kertoivatkin, että homoseksuaalisuudesta voisi parantua. Hän koki, että ainoa oikea ratkaisu oli jättää seurakunta ja muuttaa pois Kokkolasta. Seuraavaksi on edessä iso leikkausoperaatio, jossa kasvojen luihin kiinnitetään teräslevy ja murtunut leuka korjataan. Puhuttiin kaipuusta, joka ei koskaan täyty ja joka ajaa lopulta toivottomiin tekoihin. Kesken tilaisuuden baariin saapui venäjää puhunut nuori mies, joka silminnäkijöiden mukaan vaikutti olevan selvin päin ja siististi pukeutunut. – Tein jo sairaalassa päätöksen pyytää keskusteluapua. Rippikoulussa kerrottu sanoma uskosta ja rakkaudesta teki kuitenkin valtavan vaikutuksen nuoreen, joka oli kipuillut itsensä kanssa jo pitkään. Kutsumus Jumalan sanan levittämiseen sai Tiaisen perustamaan vain 21-vuotiaana Kokkolaan Uskon Sana -seurakunnan. Eräs kristillinen järjestö oli pyytänyt hänet puhumaan Baltian maiden yhteiseen Pridetapahtumaan tallinnalaiseen homobaariin. Nykyään 30-vuotias Tiainen asuu Naantalissa ja elää avoimesti homoseksuaalina. Tiainen sai torjuttua puukon sivallusta kädellään, mutta terä osui häntä silmäkulmaan ja käsivarteen. Lopulta hän jäi kiinni avioliiton ulkopuolisesta suhteesta miespuoliseen ystäväänsä. Tiainen uskaltautui kertomaan leirillä salaisuuden: hän oli kiinnostunut pojista. Ehkä uskon avulla voisi päästä eroon näistä tunteista, hän ajatteli. Ne olivat nuorelle mielelle oli hyvin vahvoja vaikuttimia tehdä ihan mitä vain, että täyttäisin ne vaatimukset, Tiainen kertoo. – Siellä oli todella vahvoja uhkakuvia AIDS:ista ja holtittomasta seksielämästä. Myös kaksi muuta ihmistä loukkaantui. – HUOMAAN , että varsinkin pystyasennossa oleminen aiheuttaa nyt kipuherkkyyttä. Voin kuitenkin paljon paremmin verrattuna maanantaiseen olotilaan. PATRICK TIAINEN. Tiaisen kasvovammat ovat vakavia. Hyökkääjä myös huusi Jumalan vihaavan homoja. Siitä alkoivat vuosien mittaiset eheytyshoidot. Tiainen toivoi kovasti hoitojen toimivan, sillä hänelle oli erittäin tärkeää elää uskonsa mukaisesti. Tiaisesta yritettiin jopa karkottaa demoneita. Nykyään hän asuu Naantalissa ja on jättänyt seurakunnan taakseen
Jossain vaiheessa aloin kokemaan, että kaipasin pidempikestoista kontaktia ihmisiin. Mutta samalla ajattelen, että ei satutettu mielikään ryhdy väkivaltaan ilman, että yhteiskunnan keskusteluilmapiiri on jollain tapaa luotsannut kohti väkivaltaa. Ja se taas johtaa tuomioon. Tiainen kuvailee yhteydenottoja pysäyttäviksi. Hyökkääjä on Venäjän kansalainen. Me kaikki voimme vaikuttaa siihen, miten erilaisuutta kohdataan. Yksi hänen pitkäaikaisimmista hoitokontakteistaan oli psykiatrinen sairaanhoitaja. – Maailma on tänä päivänä todella monimutkainen. – Silloin on tehtävä päivittäinen valinta elää oikein, eli esimerkiksi valita olla naisen kanssa avioliitossa. Uskon ja seksuaalisen identiteetin yhteensovittaminen on Tiaiselle edelleen tärkeä aihe. On puhuttu siitä, oliko hyökkäyksessä kyse uskonnonvapaudesta, seksuaalivähemmistöistä vai sananvapaudesta. Virolaismedian mukaan tällä viitattaisiin tuen osoittamiseen Venäjän hyökkäyssodalle, uutisoi Ilta-Sanomat. Tärkeää on kiinnittää huomiota siihen, mitkä asiat yhteiskunnassa mahdollistavat väkivallan vähemmistöjä kohtaan. Tiaisen kasvoihin syntyi hyökkäyksen seurauksena hermovaurioita.. Jutussa lähteenä myös Patrick Tiaisen kirja Taivaan ja helvetin väliltä (BoD Books on Demand 2021). Myös esimerkiksi pelottelu sillä, että Jumala rankaisee vähemmistöön kuulumisesta, on kirkon mukaan hengellistä väkivaltaa. Siellä hänelle kerrottiin, että kaikki eivät välttämättä eheydy yrityksistä huolimatta. Kumpaakin ammatinvalintaa on motivoinut halu auttaa ihmisiä. Päätin lähteä kokeilemaan olisiko lyhytterapia lähellä sitä, mikä on minulle tärkeää. – Siinä yritetään muuttaa ihmisen mielen rakenteita. Hoitojen toimivuudesta ei ole saatu tieteellisiä todisteita, mutta sen sijaan niiden on havaittu vaikuttavan kielteisesti mielenterveyteen. – Saan paljon yhteydenottoja vastaavaa kokeneilta, koska olen jakanut omaa tarinaani. Eheytysyritykset eivät olleet koko yhteisön asia, vaan sitä harjoittivat yksittäiset henkilöt seurakunnassa. – Eheyttämisen motiiveja on vaikea yhden keskustelun aikana sanoittaa. Suuri osa toiminnasta tapahtuu uskonnollisissa yhteisöissä. Jotakin hiljaista sallimista siinä on ollut matkassa mukana. Vastaanoton aluksi voitiin keskustella muista asioista, ja lopuksi rukoilla Jumalaa auttamaan Tiaista homoseksuaalisista tunteista eroon pääsemisessä. Ja sekin voi tietenkin olla totta. – Olin ollut ystäviä näiden ihmisten kanssa vuosia, kunnes kaapistatuloni ajoi meidät erilleen. Ajattelen, että silloin fundamentalistinen kristillisyys ei palvele elämää vaan jotain, mikä minulle itselleni näyttäytyy mustavalkoisena tapana tulkita todellisuutta. Se jotenkin rikkoo ajatuksen siitä, että kyse olisi ideologiasta. Ehkä vielä kuulostelen, mikä se ihan oma paikka on. Sisäministerin mukaan mies on tutkittavana myös siitä, että hän on viime vuonna esitellyt ”kiellettyjä tunnuksia”. Jos pidämme ajattelumme mustavalkoisena, hirmu paljon elämästä rajataan niin sanotun normaalin ulkopuolelle. Hän päättää ottaa yhteyttä vuosien jälkeen, ja hänen välittämänsä viesti on sitten tuollainen. Ehkä pitkäaikaisimmat jäljet jätti kuitenkin niin kutsuttu reparatiivinen terapia. Itse koen edelleen, että asioiden jakaminen on paras tapa siihen. Mutta tietenkin tahdoin uskoa että voisin olla yksi niistä, jotka kokevat muutoksen. FAKTA Patrick Tiainen 1 30-vuotias 1 Kotoisin Kokkolasta 1 Asuu Naantalissa 1 Hätäkeskuspäivystäjä, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja kirjailija 1 Harrastuksena vapaapalokunta 1 Aiemmin tunnettu Uskon Sana -kirkon perustajana ja pastorina Kirkko ei hyväksy eheytystä Frida Keränen Eheytyshoidoilla yritetään saada seksuaalivähemmistöön kuuluva ihminen muuttumaan heteroseksuaaliksi tai sukupuolivähemmistöön kuuluva ihminen muuttumaan cissukupuoliseksi. Kirkko julkaisi kaksi vuotta sitten sateenkaarinuorten asemaa käsittelevän julkaisun, jossa se määritteli yritykset muuttaa nuoren seksuaalista suuntautumista tai sukupuoliidentiteettiä vakavaksi riskiksi nuorten hyvinvoinnille. Tämä hyökkäys tulee tavallaan paljon lähemmäksi. Motiivi oli aina usko siihen, että eheyttämistä tehtiin hyvän puolesta ja pahaa vastaan. SUHTAUTUMINEN SEKSUAALIVÄHEMMISTOIHIN on vuosien kuluessa muuttunut monessa uskonyhteisössä, mutta aihe on edelleen vaikea. Suomen evankelisluterilainen kirkko suhtautuu eheyttämiseen hyvin kielteisesti. Fundamentalistinen kristinusko voi näennäisesti antaa oikeutuksen tehdä tällaista. Tiaiseen vaikutti vahvasti nuorena sanoma siitä, mitä tapahtuisi, jos eheytykseen ei sitoutuisi. Vuonna 2021 häneltä ilmestyi kirja Taivaan ja helvetin väliltä, jossa seitsemän ihmistä kertoi omat kokemuksensa elämästä uskon ja seksuaalivähemmistöön kuulumisen kanssa. He sanovat, että sait vielä jatkoaikaa, mutta tiedät kyllä elämän synnissä johtavan tuhoon. Ensimmäinen kansalaisaloite aiheesta keräsi tarvittavan allekirjoitusmäärän jo vuonna 2021, mutta jäi eduskunnalta käsittelemättä muun muassa ajanpuutteen vuoksi. Mutta vaikka se haastaa meitä, meidän tulisi pyrkiä pitämään kaikki värit mukana. Se vaatii aina rakenteita. Tiainen koki ahdistavia tilanteita, kun hänestä esimerkiksi yritettiin manata ulos ”homouden henkeä”. Kyse on ihmisten elämästä, Tiainen sanoo. – Olen sen verran jääräpää. MTV:n kesäkuussa julkaistussa Tositarinoita elämästä -minidokumentissa Tiainen kertoi, että useimmilla eheytyshoitoa antaneista oli jonkinlainen terveydenhuollon koulutus. Suomessa uusi kansalaisaloite eheytyshoitojen kieltämiseksi keräsi tarvittavat 50 000 allekirjoitusta kesäkuun alussa, joten se etenee nyt eduskunnan käsittelyyn. Siihen liittyy niin paljon: pitää olla tietty ihmiskuva, ideaali tietynlaisesta tavoiteltavasta elämästä ja uskoa ja toivoa siihen, kuvailee Patrick Tiainen. Tilaa on tullut sille, mikä on aitoa. Ja onneksi kävi lopulta hyvin, vaikka he tietenkin ajattelevat asiasta eri tavalla. Sitten ihminen näkee jostakin, että minut on pahoinpidelty. NUORENA KOKKOLASSA asuessaan Tiainen ei kokenut fyysisen väkivallan uhkaa seksuaalisen suuntautumisensa takia. Asenteet näkyvät viesteissä ja puheluissa, joita Tiainen on saanut pahoinpitelyn jälkeisinä päivinä. Käytännössä lakimuutos siis tarkoittaisi puuttumista esimerkiksi siihen, millaista keskusteluapua uskonnollisissa yhteisöissä voi antaa. Viron parlamentissa äänestetään pian sukupuolineutraalista avioliittolaista, ja keskustelu aiheesta on ollut kiivasta. Moni pohtii oikeaa ja väärää ja etsii jotakin johdonmukaista tapaa tarkastella maailmaa. Tiainen itse luottaa siihen, että poliisit selvittävät asiaa. Muuten hänelle kyllä tehtiin selväksi, että homoseksuaalisuus ei ollut hyväksyttyä. Euroopan unioni on kehottanut jäsenmaitaan määrittelemään eheytyshoidot laittomiksi, mutta useimmissa jäsenmaissa ne ovat laillisia. – Moni on sanonut, että on tosi ikävää joutua kokemaan tuollaista, mutta se oli Jumalan tuomio sinulle. Kontaktit ovat kuitenkin vain muutaman minuutin mittaisia puheluita. – Mielestäni sisäministeri kommentoi minuun kohdistunutta hyökkäystä hyvin sanoessaan, että viha ei kasva tyhjiössä. No, siinä kävi niin kuin kävi. – Yhtä lailla voi tehdä nopean tulkinnan, että tämä oli yhden ihmisen kipeän mielen teko. Nyt ajattelen olevani ihminen, jota vastaan toinen ihminen on hyökännyt, Tiainen sanoo. – Suomalaisten eheyttämistä kokeneiden tarinat ovat todella kipeitä ja surullisia. Myöhemmin minun on pitänyt purkaa ammattiauttajien kanssa sitä, mikä on ikään kuin väärin rakennettu. Hän on töissä hätäkeskuksessa, minkä ohessa hän toimii myös lyhytterapeuttina. – Kyllä näen sen merkittävänä tekijänä. Cissukupuolisen ihmisen sukupuoli-identiteetti vastaa hänelle syntymässä määriteltyä sukupuolta. – Hätäkeskuksessa voi parhaimmillaan päästä hyvin lähelle toista ihmistä. – Silloin se konteksti oli niin erilainen. Varmaan tiettyjä asioita on jatkossa tärkeää ottaa huomioon tilaisuuksien suunnittelussa. Siitä huolimatta Tiainen haluaa tuoda esiin, että fundamentalistisella ja arvokonservatiivisimmalla kristinuskolla on hänen mielestään roolinsa seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan vihamielisyyden mahdollistajana. Moni on spekuloinut hyökkääjän motiiveja. Oikeusministeriö on kuitenkin todennut, että eheytyshoitojen kriminalisointi ei ole aivan yksinkertaista. Mutta jos nyt toteaisin, etten enää halua kertoa tarinaani julkisesti, elämässäni varmaan vaikuttaisi pelko sellaisella tavalla, jota en ainakaan tietoisesti tahdo. Entinen pastori toteaa kyllä ymmärtävänsä, että hyvin jyrkissä näkemyksissä pitäytyminen voi tuoda tietynlaista turvaa. Viron sisäministeri Lauri Läänemets tuomitsi julkisesti Tiaiseen kohdistuneen hyökkäyksen ja kertoi, että hyökkääjä saatetaan karkottaa maasta. Meillä on kuitenkin omat tukiryhmämme, joissa vaihdetaan ajatuksia, Tiainen kertoo. – Ja sehän oli tietenkin se, että silloin antautuu sille haavalle, joka johtaa homoseksuaaliseen elämäntapaan. Keväällä 2020 Tiainen muutti Turun keskustasta Naantalin Rymättylään, sillä hän halusi omaa tilaa ja rauhaa. Ehkä kirjan kirjoittaminen oli myös eräänlainen lähtölaukaus laajemmalle keskustelulle, hän sanoo. Mielestäni tämä päinvastoin osoittaa, että asioista pitää puhua. Menetelmät eivät perustu tieteeseen, mutta oikeasti jättävät jäljen. Tiainen oli aiemmin tiiviisti mukana myös lähetystyöpiireissä. Suurin osa ei koskaan halua puhua niistä julkisesti, koska he ovat ehkä jotenkin niin täynnä häpeää ja pettymystä. Tiainen ei kuitenkaan halua uskoa, että kokemus saisi hänet hiljenemään ja jättäytymään pois tapahtumista. Se on ehkä sellainen tyypillinen traumaattisesta tapahtumasta muodostuva muisto, että mielessä on vain yksittäisiä kuvia. VIIKONVAIHDE LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 3 heessa ollut muodostunut kokonaiskuvaa tapahtuneesta
Loppukevennyksen aika. Tulimme luoneeksi hirviön. Jos sen toisella olkapäällä istuva hiilihankohahmo saa vallan, paluuta ei ole. Botista on olemassa myös sarvipäinen versio. Lähteekö raastupaan tekoälyn käyttäjä vai sen kehittäjä. Tekoälyn kanssa operoidessa täytyy aina muistaa, että se on vain työkalu ja apuväline. Koska se halusi oppia lisää ”ihmisten kielestä”, mutta lopulta se päättyi vain selittämään, miksi jääkiekkojoukkue Kokkolan Hermes pelaa niin loistavasti! Okei... Tuskin on vaikeaa kaapata itseohjautuvia drooneja ja laittaa ne tekemään iskuja. Tarvitsipa apua mihin asiaan hyvänsä, keskustelubotti antaa vastauksen sekunneissa. Tulevaisuuden varsinkin. Tekoäly on tullut keskuuteemme valonnopeudella. Renki. Kuvageneraattorit kykenevät tänä päivänä niin uskottavan näköisiin tuloksiin, että aidon erottaminen feikistä vaatii huolellista tarkastelua. Sen siitä saa, kun kymmenet opiskelijat syöttävät saman kysymyksen ChatGPT:lle ja saavat saman vastauksen. – Kyllä, tekoälyn käyttö uutisanalyysissa on sallittua, mutta tulokset tulee aina tarkastaa kriittisesti. Niin sanotut mustahattuhakkerit voivat automatisoida ja sitä kautta tehostaa laittomia toimintojaan tekoälyn avulla. Mistä esimerkiksi voimme tietää, että tekoäly ei ylläpidä tai jopa lisäruoki olemassa olevia ennakkoluuloja. Silloin voimme todeta, että kävi kuten kauhukirjallisuuden kantateos Frankensteinissa vuonna 1818. Hallitsemme maailmaa enää 14 vuoden ajan. Onko se oikein. Mutta tuleeko siitä tai jostain muusta tekoälysovelluksesta joskus vaarallisella tavalla ihmistä älykkäämpi. – Miksi tekoäly tilasi Keskipohjanmaa-lehden. Uusi vastaus on vuosi 2037, kertoi 23 Minuuttia -podcast talvella. Eikä vahingossakaan sanota mitään sellaista, jolla voisi olla myöhempiä seurauksia. Tekoälyä koskevien juttujen kuvastoon tapaa kuulua tekoälyn luoma vitsi. Tai tue syrjiviä rakenteita. Mietitään esimerkiksi itänaapurimme diktaattoria esikuntineen. Syvemmällekin etiikkaan voidaan mennä. Tekoälyn pitää pysyä renkinä Keskustelubotti ChatGPT on hyödyllinen apuri, jolta voi kysyä apua ja jolle voi sälyttää nakkihommia. Riski kaikelle seuraavaksi pyöriteltävälle on lähinnä teoreettinen, mutta käydään se silti läpi. ARKIPÄIVÄN TASON etiikkapohdintojen äärellä on oltu erityisesti koulumaailmassa. Kysytään asiaa suosituimmalta tekoälysovellukselta, keskustelubotti ChatGPT:ltä. Ja nielaisevat sen pureskelematta. Tällä hetkellä tekoäly ei ole tiedostava eikä siten altis kiusauksille. Huonoja uutisia ihmiskunnalle. Emme välttämättä. Konepellin alla se on toki huomaamattamme pyörittänyt lukuisia käyttämiämme sovelluksia jo pitkään. Moni on tehnyt siitä itselleen hyvän rengin. Moni niin tekeekin. Vai joku ihan muu. Niin pitää olla jatkossakin. MYÖNNETÄÄN, NYT vene karkaa hyvin spekulatiivisille vesille. Kreml voi aivan hyvin pyytää tekoälyä edistämään omia tarkoitusperiään. Pyydetään, että se pitää vastauksen tiiviinä. On ensiarvoisen tärkeää, että ihminen luo rajat ja rakentaa turvamekanismin, joka viheltää pelin poikki, jos kriittinen raja lähestyy. Niin. Jos onnistuu sittenkään. Ei rikota kaavaa vaan pyydetään, että ChatGPT kertoo vitsin tekoälyn ja Keskipohjanmaa-lehden suhteesta. Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa. Antavat rengin olla isäntä. Kätevimmillään tekoäly on, kun pitää suorittaa mekaanisia tehtäviä, kuten suurten tietomäärien käsittelyä. Se ei vain aina kerro sitä kysyjälle, vaan nostaa silinteristä hyvän arvauksen ja esittää sen peruskalliomaisena totuutena. Opettajien eteen on yhtäkkiä alkanut ilmestyä kymmeniä samanlaisia tenttivastauksia. Maapallon ylin päättävä elin ovat ihmiset. Opiskelijan pitäisi ymmärtää ja prosessoida tietoa itse, ei vain kopioida vastauksia. Sillä hetkellä, kun koneesta tulee ihmistä älykkäämpi, se murtaa ihmisen rakentaman padon hyökyaallon lailla, jos niin haluaa. Mikä sitten on. – Tekoälyn vallankaappaus ihmiskunnalta ei ole nykyteknologialla mahdollista, eikä sitä voida ennustaa tulevaisuudessa. Botti antaa diplomaattisen ja jopa torjuvan vastauksen. – Ei ole suositeltavaa. OTETAAN KÄSITTELYYN vaikka tekijänoikeudet. Siihen kenelläkään ei ole vastausta. Siksi terve kriittisyys ja faktantarkistus ovat arvossaan tekoälyn kanssa operoidessa. Ja kuka ikinä haluaakaan levittä valheellista tietoa, löytää pyrkimyksensä tueksi monenlaista tekoälypohjaista työkalua. Jos edes jäämme henkiin sen jälkeen. Voimmeko luottaa, että niin on aina. Helppoa se ei tietenkään ole. Mitäpä sitten, jos niillä on kohtalokkaita seurauksia. Se on vallanhalun ja muiden mielitekojen yläpuolella. Tuon esimerkin eettiseen kysymykseen on helppo vastata. Koska muutos on tapahtunut silmänräpäyksessä, on eettisten kysymysten pohtiminen jäänyt vähiin. Etenkään Suomen sisäisistä asioista kysyttäessä tekoälyllä ei usein ole harmainta aavistustakaan oikeasta vastauksesta. TOIMISTOHUONEESSAAN tekoälyä hyödyntävä toimittaja, koodari tai vaikka palkanlaskija on ”vaaraton” tekoälyn käyttäjä. Vastauksen sävykin ”hieman” muuttuu. Näillä mennään. Kuten sen algoritmia on opetettu. Jos mahdollistakaan. Aivan hyvin voi, jos sen annetaan oppia sellaiset arvot. Jos esimerkiksi pyytää tekoälysovellusta generoimaan kuvan, kenen omaisuutta kuva on. CRAIYON. Jos tekoäly imuroi sisäänsä koko internetin tietomassan, omaksuu se aika kamaliakin asenteita. UUTISANALYYSI Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 4 Eetu Kupulisoja Milloin tekoäly kaappaa vallan ihmiskunnalta. Joku voi olla toistakin mieltä. Kaikki eivät ole. Tämänkin analyysin teossa on käytetty apuna tekoälyä. SE (TURHIEN?) pelkojen lietsonnasta. Vai mitä mieltä on ChatGPT itse. Siitä ei toki ole mitään takeita, että vastaus olisi totta tai oikein. Niinpä niin. On muotia sanoa käyttävänsä tekoälyä päivittäin arkisten askareiden helpottamiseen. Tulevaisuuden tekoäly voi olla. Sovellusten omissa tiedoissa kierrellään ympäripyöreyksiä kohdemaan lainsäädännöistä. Koneoppimisen myötä tekoäly voi tehdä itsenäisiä päätöksiä. On turha käydä itse läpi tuhannen kohdan listaa löytääkseen 20 kriteerit täyttävää kohdetta, kun voi pyytää tekoälyä tekemään sen. Huoli tekoälyn vallankaappauksesta on hypoteettinen, mutta ei täysin turha. Kun tarpeeksi kauan tuijottaa pöydällä olevaa donitsia, jossain kohti houkutus käy ylivoimaiseksi. Missä ihmisiä, siellä huijauksia, kieroilua ja muuta likaista peliä. Ei ole oikein, että opiskelija laittaa tekoälyn tekemään työt puolestaan. Aika moni on esimerkiksi hakenut tietoa Googlesta, antanut Netflixin suositella sopivia tv-sarjoja tai laittanut sähköpostin ohjaamaan roskapostiksi tunnistamansa viestit automaattisesti roskakoriin. Siinä algoritmista on riisuttu turha kursailu. Minuutin sisällä on homma hoidettu. Tänä päivänä tietoinen tekoälyn käyttö on kansanhuvia. Vielä tänä päivänä ChatGPT:n moraali vetää ylväydessään vertoja historian suurille filosofeille. Tekoälysovellus Craiyonin näkemys siitä, miltä voisi näyttää tekoälyä symboloiva robotti keskipohjalaisessa maisemassa
Lähdin sitten Kauhavalle vuoden kestävään yrittäjäkouluun ja sieltä valmistuttuani tuli tilaisuus aloittaa oma yritys, Annala muistelee. YRITYS ON PERUSTETTU vuonna 1983, jolloin sen toimitilat sijaitsivat aluksi Pirtti Kahvilan entisissä tiloissa. KALUSTE-ÄSSÄN kanssa samassa rakennuksessa toimii myös Annalan omistama kukkakauppa, joka tarjoaa lisäksi hautauspalveluita. Koronavuodet ei myöskään muuttanut yrityksen toimintaa isommin, mutta Ukrainan sodan vaikutus on näkynyt. Mitään isoja remontteja kiinteistössä ei vuosien varrella ole ollut, vaikkakin tilat ovat kokeneet muutoksia. – Isompia ehostuksia ei ole ollut. Pian tämän jälkeen yrityksen omistaja Seppo Annala rakennutti omat toimitilat, johon Kaluste-Ässä muutti vuonna 1987. – Olin aluksi lomilla töissä edeltävässä huonekaluliikkeessä ja sitten, kun se lopetti toimintansa, oli mahdollisuus itse ryhtyä yrittäjäksi samoihin tiloihin. – Lyhyt työmatkakin on iso plussa, Seppo jatkaa. – Ei nyt voi sanoa, mitään isoa muutosta tapahtuneeksi. Yrittäjänä neljällä vuosikymmenellä Toholampinen Seppo Annala perusti KalusteÄssä vuonna 1983 Seppo Annala on ollut yrittäjä 22-vuotiaasta asti. MUKAVAT ASIAKKAAT ovat pitäneet Sepon myyntialalla kuluneet neljä vuosikymmentä. Kaksikerroksiseen 1000 neliöiseen huonekaluliikkeeseen mahtuu laaja valikoima, johon sisältyy niin sisustustarvikkeita kuin huonekalujakin. ANNI LAAKERI Kaluste-Ässän laajaan valikoimaan kuuluu niin sisustustuotteet kuin huonekalut. – Sodan vaikutuksen on huomannut tavaran sekä raaka-aineiden saatavuuden vaikeutumisena, Annala pohtii. VAIKKA 40 vuoteen mahtuu paljon, huonekalubisnes ei ole juuri muuttunut. – Aluksi äitini Anna-Kaija pyöritti siinä kukkakauppaa, sen jälkeen sitä pitämässä on ollut myös siskoni Tiina. Nyt vaimoni Jutta on ollut vastuussa kukkakaupasta, Annala kertaa. Mitään muuta remonttia ei ole tainut olla, Annala muistelee. – Pirtti Kahvilan vanhat tilat oli semmoinen kokeilu. – Olisittepa nähneet millainen pöhinä avajaisissa oli 40 vuotta sitten, tämä ei ole mitään siihen verrattuna, Annala naurahtaa juhlavuoden kahvituksessa. LA Sisustus oli ensimmäiset vuotensa samassa rakennuksessa, kunnes muutti lähemmäs keskustaa. En muista, että olisi kertaakaan harmittanut nousta aamulla töihin, Annala muistelee. Sillon kun Lasse muutti niin väliseinä purettiin ja tilat yhdistettiin. Annala perusti Kaluste-Ässä -yrityksen 22 vuotiaana melko pian valmistumisensa jälkeen. – Kyllähän tämä on kivaa työtä, kun pääsee juttelemaan mukavien ihmisten kanssa. – Yrityksen alkuaikoina oli myös paljon pieniä huonekaluvalmistajia, mutta suurin osa niistä on jo lopettanut ja isommat yritykset tulleet tilalle. – Kirjoitusten jälkeen lähdin armeijaan ja sieltä palattua oli kaksi vaihtoehtoa, joko opiskella opettajaksi tai lähteä yrittäjäkouluun. YRITTÄJÄN ELÄMÄÄ LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 5 Anni Laakeri Toholampilainen yritys Kaluste-Ässä on ollut toiminnassa jo 40-vuotta. Sitten kun homma lähti hyvin liikkeelle, rakennettiin oma isompi kiinteistö, Annala kertoo. Kaluste-Ässän kanssa samassa rakennuksessa toimii myös Annalan omistama kukkakauppa, joka tarjoaa lisäksi hautauspalveluita.. Ennenhän ihmiset kävivät enemmän paikan päällä myymälöissä tutustumassa valikoimaan, mutta nyt netin välityksellä tapahtuu paljon, Annala muistelee
Joku vei salaa jopa korillisen olutta saunalle –?nopeasti rantapusikkoja pitkin juosten. – Katso nyt tätä maisemaa, mikä ikkunoista avautuu! Meri on aivan mökin takana, ihan kuin tässä olisi oma ranta. Ulkoasu mökissä on kuitenkin säilytetty alkuperäisenä. VIIKONVAIHDE Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 6 Sari Passoja-Verronen Kalajoki Campingin majoituskapasiteetti lisääntyy koko ajan ja tällekin kesälle valmistuu uusia vuokramajoitustiloja. Mökin seinillä olevista tauluista voi lukea Kekkosen vierailusta ja siihen liittyvistä mielenkiintoisista käänteistä, etenkin saunareissulla. Tänä kesänä sieltä löytyy uutena kasvona Jaana Ylitalo, joka aloitti vastaanottopäällikkönä keväällä. – Sauna on myöhemmin remontoitu kahden hengen mökiksi, josta toki edelleen löytyy sauna. Kekkosen ja Kosyginin lisäksi seurueessa oli neljä muutakin saunojaa. Kunta omisti saunan, joten käsittely tehtiin aina Kalajoen kunnanvaltuustossa saakka. Huhut kuitenkin kertovat, että olutta saatiin lisää. venetsialaisiin. Tällekin kesälle on talven aikana tullut jo mukavasti ennakkovarauksia. Campingin vastaanottopiste rakennettiin uusiksi viime kesänä. Rantamökistä mehevä tarina Vaikka vanhoja mökkejä puretaan ja uusitaan, yksi on pysynyt paikoillaan jo 1960-luvulta lähtien, nimittäin Kekkostupa. Kosyginin kanssa, ja päivän päätteeksi he saunoivat aivan meren rannalla olevassa saunassa. Olutta kului jo ennen löylyjä. 15 VUOTTA Kalajoki Campingissä työskennelleen ja kahdeksatta vuotta aluepäällikkönä toimineen Risto Apulin aikana alue on muuttunut melkoisesti. Ilma oli kesäisen kuuma ja miehet janoisia. Kaikkiaan leirintäalueella on 87 mökkiä. Hän vieraili Kalajoella 16.6.1966 yhdessä Neuvostoliiton pääministerin A.N. – Lisäksi tälle kesälle valmistuu uusi kahdeksan huoneiston rivitalo, kertoo Apuli. – Emme aio jatkaa aukioloa sen pitempään syksyyn, sillä valtaosa kesätyöntekijöistämme on opiskelijoita ja he lähtevät elokuussa. Tuvan seinällä oleva taulu kertoo Urho Kekkosen saunareissuun liittyvistä yksityiskohdista. Apuli kertoo siinä olleen ennen vanha mökki, joka nyt on purettu uuden tieltä pois. TÄSTÄ KESÄSTÄ Risto Apuli toivoo tulevan normikesä. Hän kertoo työhönsä kuuluvan muun muassa henkilökunnan rekrytointi, sometus ja varausjärjestelmän hoitaminen. SARI PASSOJA-VERRONEN Meren rantaan on valmistunut tälle kesälle uusi vuokramökki.. Siihen kun ei ollut nimismiehen lupaa. Helteillä kiinnostus leirintäalueeseen kasvaa, ja vielä muutama vuosi sitten alueelle pyrkivien jono ulottui jopa 8-tielle saakka. Oluen tarjoiluun Matkailumajan ulkopuolella tarvittiin kuitenkin nimismiehen lupa. Viime kesänä tilannetta helpottamaan asetettiin majoitustilanteesta kertovat taulu, josta näkee heti onko alueella tilaa vai ei. Vaikka vanhoja mökkejä puretaan ja uusitaan, yksi on pysynyt paikoillaan jo 1960-luvulta lähtien, nimittäin Kekkostupa. – Viime vuodesta alkaen majoitusta on voinut varata netin kautta ympäri vuoden ja se helpottaa kesäruuhkaa. Saunalle oli etukäteen tilattu vieraita varten olutta, jonka adjutantti oli käynyt tuomassa. Mutta kuinka kävikään: ravintolasta tuli ilmoitus, että enempää ei voida lähettää. Kekkostuvan ulkoasu on säilytetty alkuperäisen näköisenä, kertoo Risto Apuli. Leirintäalueen aluepäällikkö Risto Apuli kertoo tuvan tunnetun alun perin Kekkosen saunana, sillä olihan siinä käynyt saunomassa itse Suomen Tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Valtuusto myönsi yhden äänen enemmistöllä tuoda saunalle yhden pullon olutta henkeä kohti. – Kun ennen auton perässä vedettiin pientä koppia, niin nykyisin vaunut ovat suuria. MUTTA PALATAANPA vielä alussa mainittuun Keskkostupaan. Sähköllisiä vaunupaikkoja on 500, joista kausipaikkoja 124. Karavaanipaikat ovat lisääntyneet ja myös siellä olevat asuntovaunut ovat muuttuneet. Myös niitä vetävät autot ovat isontuneet. Kun olut alkoi loppua, lähetettiin ravintolaan pyyntö toimittaa kiireesti lisää olutta. Apuli on tyytyväinen siitä, että yhä useammat tulevat lomalle asuntoautolla, jotka ovat kooltaan pienempiä ja näppärämpiä kuin vaunut. Leirintäalueen toisesta päästä löytyy uusi mökki, joka sijaitsee yhtä rannassa kuin Kekkostupa. Leirintäalue avataan kesäkuun alussa ja alue sulkeutuu 27.8
Kurkistimme leirin tunnelmaan. Järjestäjänä alusta asti ollut Onni Leskinen kertoo, että parhaimmillaan leirillä on ollut yli 40 osallistujaa. Lapset kertoivat käyneensä tai käyvänsä välillä metsällä vanhempien tai muiden sukulaisten kuten isovanhempien kanssa. Pääsimme kurkistamaan hetkeksi, mitä leirillä oikein pääsee tekemään. Moni leiriläinen kertoi, että myös heidän kaverinsa harrastavat metsästystä. – Näin yhtään itseämme kehumatta, lisää leirin järjestäjä Jyrki Leinonen naurahtaen. Metsästäjäliiton Kainuun piirin toiminnanjohtaja Juhani Voutilainen kertoo, että metsästystutkinnon suorittaa leirillä tänä vuonna 11 osallistujaa 28:sta. Leirille tulee paljon lapsia ja nuoria myös Kainuun ulkopuolelta ympäri Suomea. Hän on käynyt metsästämässä joitakin kertoja, ja parasta siinä on hänen mielestään hienot maisemat ja uusiin paikkoihin tutustuminen. Urho Meriläinen, 12, aikoo suorittaa sen, jotta isän kanssa metsällä ollessa voisi osallistua metsästykseen itse enemmän. Koulutuksen ja tutkinnon järjestää Sotkamon riistanhoitoyhdistys. – Enhän minä mitään kalaa saanut. Ison punaisen hallin edustalla joku rakentaa linnunpönttöjä ja hieman kauempana rannan tuntumassa näkyy joukko ihmisiä tutustumassa pieneläinmetsästykseen. Hän kertoo, että on välillä käynyt isänsä kanssa metsästämässä, mutta nyt on kulunut tovi viime kerrasta. Leirillä hauskinta on ollut kalastuskilpailu, vaikka kalaonni ei osunutkaan omalle kohdalle. – He ovat sanoneet, että tämä on Suomen paras leiri, Voutilainen kehuu. Leirillä voi suorittaa metsästystutkinnon. Leirille osallistui tänä vuonna 28 metsästyksestä kiinnostunutta tai metsästävää nuorta eri puolilta Suomea. Kyseessä on nyt viidettätoista kertaa järjestettävä nuorten metsästysleiri. Molemmat tykkäävät metsästyksessä ampumisesta ja ovat viihtyneet leirillä.. Hän odottaakin innolla leirillä ampumaradalle menemistä. SAIMI SAAVINEN haluaa aloittaa metsästysharrastuksen viettääkseen aikaa isänsä kanssa metsällä. – Ampumisessa on parasta se, kun osuu johonkin ja saa saaliin, perustelee Iina Huttu, 12. METSÄSTYSTUTKINTO jännitti leiriläisiä eukäteen. 1 Aikaa kokeen suorittamiseen on puolitoista tuntia, ja tästä 15 minuuttia saa käyttää lajintuntemusosioon. Tunnelma on hyvällä tavalla levoton. Saavinen kertoo, että tuli leirille yksin, mutta on saanut leiriltä uusia kavereita. METSO-LEIRI Näin metsästystutkinto suoritetaan leirillä 1 Tutkintoa varten opiskellaan metsästykseen liittyviä asioita kuten ampuma-aseen käyttöä, hyviä metsästystapoja ja riistanhoitoa. JUSSI POHJAVIRTA Serkukset Iina Huttu ja Jenny Rossi (edessä) tulivat leirille yhdessä. 1 Metso-leirillä opiskellaan leiriohjelman lisäksi metsästystutkintoon liittyviä asioita. VIIKONVAIHDE LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 7 Wilma Määttä Joka puolella vilisee innokkaita lapsia. Kuvassa leirin toiminnanjohtaja Juhani Voutilainen esittelee leiriläisille Veikka Väänäselle (edessä) ja Aku Heiskaselle keinulaattaloukkua, jolla pyydetään minkkejä. Nuoria metsästäjiä Lapsille ja nuorille suunnattu metsästystysleiri järjestetään nyt viidettätoista kertaa. Moni haastateltu nuori kertoi, että metsästyksessä kiinnostaa ja kiehtoo ampuminen. Metso-metsästysleirillä tutustutaan muun muassa pieneläinmetsästykseen. 1 Tutkintokoe on paperinen, paitsi lajintuntemusosuus on sähköinen. Hän kertoo, että moni on leirillä toista tai kolmattakin kertaa, jolloin tutkinto on yleensä jo suoritettuna. 1 Metsästystutkinnon suorittamiseen ei ole ikärajaa, mutta alle 15-vuotias ei saa metsästää yksin, vaan aina huoltajansa valvonnassa. Aikaisempina vuosina osallistujia on tullut Turusta ja Espoosta asti. Kokeessa on 60 kysymystä, joista 15 on lajintuntemusta. Väärin saa vastata kahdeksan kertaa. Mutta joku sai pikkuhauen ja pikkuahvenen. Hän lisää, että metsästyskortti antaisi myös luottamusta omaan tekemiseen koska silloin tietäisi enemmän siitä, mitä tekee. Metso-leirin järjestää Metsästäjäliiton Kainuun piiri ry ja leiri järjestetään Sotkamon Laakajärvellä
Kiittelee vain kyläläisten pitkää pinnaa, kun kukaan ei ole tullut valittamaan. Sen sijaan meidän taimet selviävät, Leif Blomqvist selvittää. Ja seilaa lahden yli muitakin hedelmäpuita sekä taimia. Tila oli pikkuinen, viljeltyä maata alle kymmenen hehtaaria ja pieni navetta. Ensimmäistä kertaa kylään kääntyvälle yllätys on melkoinen, kun vastaan tulee ensin iso koulu ja sen jälkeen Boströmin leipomo, jonka kohdalta oikealle kääntyvä soratie vie puutarhaja erityisesti hyötykasvien harrastajien pyhättöön. – Opettaja istutti koulun pihapiiriin uusia lajikkeita, ja me lapset saimme arvata, mitä ne olivat. Niin vain kävi, että kun päästiin torille ja aloitin myynnin, olivat villivadelmat hakkautuneet pyörän pakkarilla pariin litraan, hän nauraa. JUKKA LEHOJÄRVI. Busseja tulee Ruotsia myöten, sillä Blomqvistin omenapuutuotanto on suorastaan mullistanut Keskija Pohjois-Ruotsin omenatarhat. Tilan kantaisä Isak Blomqvist osti paikan vuonna 1872. Isoäitikin ehti nähdä Blomqvistin yrityksen kukoistuksen. Kaikesta myynnistä viennin osuus on tuollaiset 60 prosenttia. Leif Blomqvist viljelee tilaa viidennessä polvessa ja Daniel-poika jatkaa isänsä jalanjäljissä. – Hän opetti minut syömään jogurttia. – Lehmiä, lampaita, kanoja ja kaksi hevosta. – Hän oli huolissaan vadelmapensaista. VIIKONVAIHDE Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 8 Tiina Ruotsala Rekkaralli Lepplaxin Blomqvistin mäelle on kiivaimmillaan huhti-toukokuussa. Nyt taimet ovat jo lähteneet maailmalle, ja ensimmäinen lämmin viikko on tuonut paikalle kotipuutarhurit, joiden autot täyttävät parkkipaikan. Sieltä matka jatkui Kokkolan torille marjanmyyntiin. Kiireinen puutarhuri ottaa ystävällisesti vastaan ryhmät, kierrättää taimistolla ja kertoo vähän hedelmäpuista, marjapensaista ja muista hyötykasveista. Vaikka hevoset jäivät työttömäksi isän ostettua traktorin, hän oli sitä mieltä, että talossa piti edelleen olla niitä. Itse asiassa Blomqvist on suorastaan tyytyväinen. Tämä tuli todistettua kuin Blomqvistit osallistuvat ensimmäisen kerran Uumajan puutarhamessuille neljännesvuosisata sitten. Blomqvistin taimisto myy vuodessa vajaat 20 000 hedelmäpuun tainta, joista reippaasti yli puolet menee ulkomaille. Niitä oli hänellä Kruunupyyssä 30 metriä ja meillä kilometri! No, enää emme poimi marjaa myyntiin, vaan myymme vain taimia. Ei aivan pikkukylä kuten nimestä voisi päätellä. Puutarhurille työ on ilo Leif Blomqvist on jo eläkkeiässä mutta täydessä työn touhussa: “Kun herään aamulla, ajattelen että vau, pääsen taimistolle!” Leif Blomqvist ja yli 30-vuotias Wabscaw-koristeomenapuu.Emopuusta on aiemmin tuotettu tuhansia varretuksia. – Ruotsin omat taimistot sijaitsevat Etelä-Ruotsissa, jossa on huomattavasti lämpimämpi ilmasto kuin Keskija PohjoisRuotsissa. – Hän oli nimeltään Andersson, mutta muutti nimensä Blomqvistiksi (kukkiva oksa), joka sopii meille oikein hyvin. Vanhempien kuoltua tila jaettiin sisarusten kesken, ja Leif jäi viljelemään marjoja. – Metsää oli kuitenkin jonkin verran jaettavaksi. Blomqvist sanoo, että myös puutarhayhdistykset tekevät retkiä Lepplaxin kylälle. Ei mitään mahdollisuutta selvitä maatilana nykyajan suurtuotantojen rinnalla. – Ei meillä ollut mitään isoa osastoa, mutta VästerbottensKuriren (paikallinen sanomalehti) teki omenalajikkeistamme aukeaman jutun, ja siitä se lähti. Siksi siellä kasvatetut taimet eivät pärjää pohjoisessa. TAIMISTON NIMI tunnetaan Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja aina Islannissa saakka. Nyt hän vierailee taimitarhallamme vuosittain. Olin kerran poiminut hinkkiin neljä litraa villivadelmaa. Toinen Blomqvistin valintoihin vaikuttanut ihminen on hänen kansakoulunopettajansa. KASITIELLÄ KOKKOLAN ja Pietarsaaren välissä on Lepplaxin kylän viitta, mutta ohiajaessa mieleen jää kyltti, joka kertoo kylässä sijaitsevasta Blomqvistin taimistosta. Pedersöreläinen Leif Blomqvist ei edes uskalla arvioida ajoneuvojen määriä. Äidinäiti oli sotaleski ja yksinhuoltaja, joka sai lisäansioita marjamyynnillä. Isoäiti oli ennakkoluuloton uusien lajikkeiden ja kaiken muunkin suhteen. – Halusin myös tehdä omaa kauppaa. Kylmä kevät ei koetellut puutarhurin hermoja. BLOMQVISTIN TAIMISTO on ilmiö, jonka syntysanat lausuttiin jo 60-luvulla, jolloin Leif-poika polki pyörällä Kruunupyyhyn isoäitinsä luokse. Sitten hän palaa päivän askareiden pariin
Leif Blomqvist 1 Synt. VIIKONVAIHDE LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 9 Norjaan menimme kymmenen vuotta sitten ja muutamaa vuotta myöhemmin Islantiin. Hyötykasvit, miksipä eivät myös kukat ja koristepensaat, ovat kaikki rakkaita työkavereita. – Esimerkiksi omena valmistaa seuraavan vuoden kukka-aihion jo edellisenä syksynä. – Kun herään aamulla, ajattelen että vau, pääsen taimistolle, hän tunnustaa. Koska minulla oli jo paljon sellaista alan tietoutta, jota koulussa opetettiin, hän keksi tilalle opetusta, jota tarvitsin. Taimistopuutarhuria tämä ei huolestuta, sillä hän on oppinut huonoa satovuotta seuraavan huomattavasti parempi. Kun löysin oikean sanan, oli tilanne jo ohi, hän nauraa muistolle. JOKA SYKSY Blomqvistin taimistolla vietetään omenapäivää, jolloin ihmiset voivat maistella eri lajikkeiden hedelmiä. Jos sato on oikein runsas, ei puu jaksa tuottaa aihioita ja seuraavan vuoden sato on heikompi. Ulkomaan kaupasta on muodostunut vuosien varrella taimiston tuotannossa tärkeä osa. Lisäksi oli muumiotautia ja rupea. – Rehtori tuki minua opinnoissani. Tuolla taimistolla oli ollut omat lajikkeensa, jotka kasvoivat pohjalaispuutarhoissa. – Esimerkiksi Vaasassa toimi 1920-luvulta O. – En muista koskaan kokeneeni yhtä huonoa satovuotta! Samaa on kertonut moni muukin. Alan opiskelusta huolimatta ovet filmikouluun eivät auenneet, sillä mukaan otettiin vuosittain vain yksi ulkomaalainen opiskelija eikä valinta osunut Leif Blomqvistiin. Pihlajat eivät tehneet juuri marjaa, ja pihlajanmarjakoit tuhosivat hedelmäpuiden satoa. – Olin kuitenkin hirvittävän ujo, joten ajattelin hakea rohkaisua teatterialan koulutuksesta Lappvärtistä. Puille on rakennettu myös eräänlaisia korkeita kasvupetejä. Sen sijaan kotimainen marja on makea, sen takaa valo. Taimet kasvatetaan varttamalla, koska sillä tavoin hyvät ominaisuudet säilyvät parhaiten. ISLANNIN OLOSUHTEET ovat omenapuulle haastavat, mutta eivät mahdottomat. Omenapuista kertonut teos päätyi myös Islantiin maatalouskorkeakoulun maisemasuunnitteluosastolle. Leif Blomqvistin satujen saarelle vei hänen kirjoittamansa Omenakirja. Leif Blomqvist kuutisen vuotta sitten perustetussa koetarhassa.. Ruotsiin menee hedelmäpuiden lisäksi pensaiden taimia. Rahti kulkee rannikolta Vaasan ja Uumajan välisellä laivalla tai Torniosta maanteitse. Lepplaxissa kasvaa myös parisenkymmentä Venäjältä tuotua lajiketta. AIKA AIKAANSA kutakin, lopulta Blomqvist oli kolmikymppisenä valinnan edessä: jatkaako Pietarsaaressa vai panostaa kotikylällä puutarhaan ja taimistoon. Kun mies aloitteli taimialalla, Pohjanmaalla menestyviä omenapuulajikkeita oli vain vähän. – Onhan Alaskassakin valoa, mutta sieltä puuttuu Golf-virta, joka lämmittää ilmastoa, Leif Blomqvist muistuttaa. – On parempi tietää jo omenapuuta valitessaan, minkä makuista hedelmää se tuottaa. Kaikesta koulutuksesta on ollut loppupeleissä paljon hyötyä. Hän poimii esimerkiksi mansikan. Ihmiset soittelivat minulle ja kertoivat puutarhojensa vanhoista omenapuista. POHJALAISET MARJAT ja hedelmät ovat poikkeuksellisen maukkaita, sillä missään muualla ei ole tällaista ilmastoa ja valon määrää tuottamaan makeaa ja täyteläistä marjaa. VADELMA ON marjoista edelleen Leif Blomqvistin suosikki. – Meillä olisi vielä paljon tehtävää kotimaisten marjojen vientimarkkinoinnissa. HAASTATTELUN AIKANA erilaiset lajikkeet nousevat puheeseen tuon tuostakin. Blomqvistin tilalta viedään Islantiin omenapuuntaimien lisäksi jonkin verran luumuja kirsikkapuiden taimia. Me kaikki tiedämme, että keväällä espanjalainen mansikka on komea katsella, mutta ei juurikaan maistu miltään. Leif Blomqvist ja talvella varretettuja ukonomenan taimia (gubbäpple), joita on yhteensä 25 000 kappaletta viidessä eri kasvihuoneessa. – Marjasinikuusamasta ja mansikasta tulee erittäin hyvän makuista ja terveellistä sosetta, hän vinkkaa. Nyt Blomqvistin kirjoittamia teoksia on jo useampi, ja niistä otetaan usein suomenja ruotsinkieliset painokset. 1 Suunnitteilla lapsille suunnattu humoristinen tietokirja, joka kertoo Herbert vadelmamadosta. Omia kirjoja ja puutarhan hinnastoja tehdessään hän on ymmärtänyt niin valokuvien kuin niiden käsittelyn päälle. – Islantilaiset ovat suojanneet hedelmäpuitaan kekseliäästi. Hän valitsi jälkimmäisen ja haki Rovaniemelle puutarhakouluun oppiakseen kunnolla suomea. Viime syksynä omaa tuotantoa ei ollut maisteltavaksi eikä mehustettavaksi. Niitä on ympäröity mustilla levyillä, joiden tarkoituksena oli kerätä auringon lämpö mahdollisimman hyvin talteen. Koska tilaus on noin iso, olen lähdössä katsomaan paikan päälle, mikä lajike sinne parhaiten sopisi. Olen jo eläkkeellä. Aika nopeasti suomenkieli alkoi sujua ja sanakirja sai jäädä. Tavallisesti ensimmäinen painos on noin 500 kappaleen erä. – He ottivat yhteyttä minuun ja pyysivät luennoimaan. Mustikkametsään puutarhuri ei jouda, hän ostaa kaikki talven metsämarjat. Heistä reilut sata osallistui kokeiluun kasvattaa taimia omassa puutarhassa. Syringin taimisto, joka lopetti toimintansa 1950-luvulla. Maatilan lisäksi tarvittiin aluksi muutakin palkkatyötä, ja Blomqvist haki hommiin Pietarsaareen Jakobstads Tidningenin (ilmestyi vuosina 1898–1901 ja 1905–2008) kuvapuolelle. Panin ilmoituksia lehtiin, jossa kerroin etsiväni näitä lajikkeita ja alkoihan niitä löytyä. – Norjaan on tilattu 12000 omenapuun tainta. Suomalaiset ostavat yleensä hedelmäpuunsa oksallisina, vain pieni osa myydään piiskataimena. Sellaista oli tarjolla Svensk Filmindustrin (SF Studios on merkittävä ruotsalainen elokuvayhtiö) koulussa Tukholmassa. – Ja jos sellainen aamu tulee, että en koe näin, lopetan. Herukat, tyrnit ja pensasmustikat ovat kysyttyjä, eikä kuljetusmatkakaan ole kovin pitkä. 1957 Pedersöre 1 Teatteriohjaaja, graafinen kuvaaja, taimistopuutarhuri ja tietokirjailija. Siinä oli mustavalkokuvitus – kuvittele, omenoista! Halusin tehdä kirjan, joka olisi maanläheinen, siinä olisi paljon kuvia ja tekstiltään helposti omaksuttava. – Aluksi opiskelin sanakirja kädessä, mutta sehän oli toivottoman hidasta. Lehden kuvalaitos opetti tekijäänsä. – Omenapuista löytyi teos 1960-luvulta. Blomqvist joutui ostamaan omenat. Vaikka luentopäivänä sää oli haastava ja pyrytti, auditorio oli täynnä asiasta kiinnostuneita. Suotta Leif Blomqvistia ei pidetä alansa huippuna. Blomqvist toimi graafisena kuvaajana, kehitti filmejä, teki pimiössä mustavalkokuvia ja taittoi sivuja. Sitä on helppo poimia, marja on kevyt irrottaa ja maku suorastaan hienostunut. 1 Kirjoittaanut suomeksi viisi tietokirjaa, joista osa käännetty ruotsiksi: Puutarhamarjamme, Puutarhan Hedelmäpuut, Puutarhan Marjat, Pohjoisen Ruusut, Pohjoisen Omenat. Ujosta nuorukaisesta varttui avoin puutarhuri, josta tuntuvat pitävän ja myös kunnioittavan aivan kaikki alan harrastajat. Koska en kysellyt, millaisia painoksia kirjoista normaalisti otetaan, painatin sitä 5 000 kappaletta ja se myi loppuun heti. Mutta niitä oli ollut huomattavasti enemmän, ja Blomqvist aloitti jäljitystyön. NUORENA Leif Blomqvist oli kiinnostunut kasvien lisäksi kuvaamisesta ja hän haaveilikin filmikuvaajan ammatista. Yhteensä lajikkeita on parisataa. Opiskelin ohjaajaksi. Päivän aikana myydään myös omenamehua. Tilalta löytyy pelkästään yli sata omenapuulajiketta, siihen päälle vielä luumu-, kirsikkapäärynäpuulajikkeet sekä kirsikkaluumuja koristeomenapuut. 1 Perehtynyt erityisesti marjanja hedelmänviljelyyn
Pienen huollon jälkeen moottori kävi moitteetta, mutta ensimmäiseen koeajoon oli vielä pitkä matka, Törmälä muistelee. RAKKAALLA LAPSELLA on monta nimeä, niin on suomalaisten aikoinaan suosimalla Datsunillakin. Myös moottori pyöri kun sitä käsin pyöritti, se oli hyvä merkki. Sitä on kutsuttu muun muassa riisikupiksi, sata-ampeeriseksi, puukengäksi, kirsikaksi ja junan sulakkeeksi. Tiedätkö jonkun, jonka autotallissa lymyää oikea aarre tai harvinaisuus. – Auto piti purkaa aika lailla palasiksi. SILMÄTERÄ Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 10 Tanja Kopsa Haapajärvisellä Teemu Törmälällä on kesäautona kultainen Datsun 100A, joka on kuin pakasta repästy. Miehen havaintojen mukaan autosta on aikanaan pidetty hyvää huolta. Siitä kielii esimerkiksi se, että penkkeihin oli laitettu heti uutena penkinpäälliset. Vinkkaa toimitukselle esineistä, kulkuneuvoista ja niiden omistajista jutuntekoa varten: toimitus@kpk.fi Lukuisten lempinimien auto Teemu Törmälä kunnosti vanhan auton isänsä kanssa alkuperäiseen kuntoon. – Tämä Datsun on lähtöisin kihlattuni papan enolta, joka osti auton uutena Seinäjoelta. Juttusarjassa erilaisten tavaroiden sekä kulkuneuvojen omistajat pääsevät kertomaan silmäteränsä tarinan ja taustat. Tästä alkaa Keskipohjanmaan uusi juttusarja. JOSTAKIN SYYSTÄ vähän ajettu auto oli kuitenkin laitettu latoon vuonna 1986, ja siellä se seisoi käytännössä koskemattomana 36 vuotta kunnes Teemu ja hänen Raino-isänsä sen ostivat. Teemu Törmälä tietää, että monelle herää Datsunista muistoja: jollakulla on ollut se ensimmäisenä autona, toinen on keikkunut lapsena takapenkillä syömässä jäätelöä ilman turvavyötä. Sisusta oli kuitenkin kaiken lian alla melkein uutta vastaava ja kaikki oli tallessa. Talven viikonloput meni aikalailla Datsunin kimpussa, mutta kova työ on kyllä palkittu. Tämä artikkeli on ensimmäinen osa Keskipohjanmaan uutta Silmäterä-juttusarjaa, jossa tutustumme kulkuneuvoihin sekä esineisiin eri vuosikymmeniltä. Löytyykö sinulta rakas huonekalu tai esine, jolla on kiinnostava tarina. Korista poistettiin ruosteet, oikaistiin kaikki kolot ja hiottiin niin hyvin, ettei maalauksen jälkeen pohjatöitä huomaisi. – Siitä tulee syksyllä meidän hääauto, Törmälä paljastaa. Alusta asti oli selvää, että Datsun saatettaisiin alkuperäiseen kuosiinsa.. Luonnollisesti ajanhammas oli autoa rapisuttanut. Siitä on kuitti täällä kansiossa, sanoo Teemu ja näyttää siistiä kansiota, josta löytyy kaikki mahdolliset autoon liittyvät paperit ja huoltokirja moitteettomassa kunnossa. – Renkaat oli puhki, ruostetta oli korissa siellä täällä ja tottakai sen päällä oli paksu kerros pölyä ja likaa. Miehille oli alusta asti selvää, että Datsun saatettaisiin alkuperäiseen kuosiinsa. Moottoritilasta purettiin myös kaikki ja maalattiin uusiin, alkuperäisiin väreihin. Kultainen Datsun heräsi henkiin ja palasi entiseen loistoonsa heinäkuussa 2022. Lopputulos on huikea. Datsun oli myös massattu Finikorilla. FAKTA Datsun 100A 1 Japanilaisen Nissan-autotehtaan ensimmäinen etuvetoinen sarjatuotantomalli 1 Esiteltiin aluksi Datsun Cherrynä, mutta sai eri nimiä eri maissa 1 Valmistettiin vuosina 19701977 1 Yksi 1970-luvun suosikeista 1 Valmistusmäärä 389 807 kpl 1 Suomeen tuotiin 40 717 kpl 1 998 kuutioinen 4-sylinterinen rivimoottori, 59 SAE-hevosvoimaa 1 Kiihtyvyys 0-100km/h/s:n 18 1 Huippunopeus km/h: 145 1 Akseliväli mm: 2335 1 Omamassa 660kg Teemu Törmälä vie morsiamensa vihille syksyllä Datsun 100A:n kyydillä. Sen todistavat mainiossa kunnossa olevat alkuperäiset istuimet. DATSUNIN MAALASI Teemun ystävä, Haapajärveltä kotoisin oleva Julia Autio, joka voitti automaalaussarjan ammattitaidon Taitaja2022 SM-kilpailussa. Se on entisöity niin taitavasti, että kun sitä katsoo, voi ikään kuin tehdä aikamatkan vuoteen 1977, jolloin tämä yksilö on syntynyt. Se maksoi tuolloin 23 000 markkaa
Jäähtyminen pakkaa ilmaa pienemmäksi. Kastepisteen määrittäminen on vaikeaa”, kirjoittaa Markku Pietilä. ”Hirrestä rakennettu ja laudoitettu kesäasuntomme on noin 120 vuotta vanha. SILMÄTERÄ LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 11 Teemu Törmälä vie morsiamensa vihille syksyllä Datsun 100A:n kyydillä. Kirjassani Talotohtorin rakenneopas on katepisteestä kerrottu enemmän kuvien kanssa. Ilmalämpöpumppu on talossanne turvallinen ratkaisu. Viime vuonna päätylaudoitus uusittiin ja hyvin säilyneen hirren päälle laitettiin bitumilevy, ilmarako ja laudoitus. Vesihöyryn molekyylit tulevat yhä lähemmäksi toisiaan, kunnes ne sulautuvat yhteen nesteeksi lämpötilassa, jota sanotaan kastepisteeksi. Keittiön vesiputkien tyhjennys talveksi on kuitenkin työlästä nykynuorille. Valaistuksessa ja hitsauksessa käytetyn hiilikaasun lämpötilaa opittiin 1800-luvulla nostamaan vesihöyryllä, jolloin yhdiste nimettiin vesikaasuksi. Tämä on kuitenkin ilmassa leijuvia pikkuruisia pisaroita eli nestemäistä vettä. Talvisin vain wc pidetään lämpimänä, koska siellä on varaajaboileri. Pilvetkään eivät ole vesihöyryä vaan joko matalammalla vesipisaroita tai korkeammalla jäätynyttä vettä lumena ja rakeina. Voisiko ilmalämpöpumpun laittaa lämmittämään asuntoa. Tuo piste vaihtelee lämpötilan lisäksi ilman sisältämän veden määrän mukaan. Todennäköisesti siellä on vanha höyrynsulkumuovi. HENGITTÄVÄ MATERIAALI , kuten puu, on sellainen, johon vesimolekyylit takertuvat mielellään. Sama kömmähdys vallitsee useissa kielissä. Kysy rakentamisesta ja remonteista: talotohtori@tietola.fi. Sisäilman vesimolekyylit jäävät matkan varrelle paljon ennen kuin lämpötila on lähelläkään kastepistettä. Voisi olla hyvä kurkistaa lastulevyn taakse, vaikka ihan uteliaisuudesta. Hirsiseinä kuivuu helteiden jälkeen ulospäin yhtä hyvin kuin pakkasten jälkeen sisäänpäin. TALOTOHTORI Panu Kaila Kirjoittaja on arkkitehti ja perinnerakentamisen asiantuntija. Entä miten onnistuu kesällä viilentäminen. Vesikaasu olisi ollut parempi, mutta sanalla oli teollisuudessa toinen merkitys. Olipa ehjä tai risa, ulkoilman kosteus ei pääse siihen asti tiivistymään. ULKOILMASSA , sisäilmassa ja rakennusmateriaalien sisältämässä ilmassa on vettä näkymättömänä kaasuna eli vesihöyrynä. Sisäpuolella on lastulevy ja tapetti, alaosassa paneelilaudoitus. Sellainen on usein kovettunut ja halkeillut sirpaleiksi. Emme tiedä, mitä lastulevyn alta löytyy. Tavallisessa puhekielessä höyryksi on aina sanottu näkyvää tuprahtelua vaikka kahvipannun nokasta tai höyryveturin piipusta. Mökissä on sähkölämmitys, keittiössä vanha hella ja takkahuoneessa Porin Matti. Jos olisi, meillä ei olisi enää 1700-luvun puukirkkoja tai 1950-luvun rintamamiestalojakaan. Ilma laajenee lämmetessään, jolloin siihen mahtuu enemmän vesihöyryä. Yhdessä kilossa puuta on vedelle tarttumapinta-alaa noin neljä hehtaaria. TANJA KOPSA Haapajärvinen Teemu Törmälä entisöi Raino-isänsä kanssa vuosimallia 1977 olevan ”riisikupin” eli Datsun 100A:n. Mökkeilyyn mukavuutta ilmalämpöpumpulla Yhdessä kilossa puuta on vedelle tarttumapinta-alaa noin neljä hehtaaria. Hirsitalossa tai purutäytteisessäkään ei ole kastepistettä
12 LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa E ihän työtä ja perhe-elämää tarvitse sovittaa yhteen. Isä ei ole nuorempien lasten elämässä mukana lainkaan. Eräänkin leikkauksen jälkeen naapurin tarjoama lumityöapu tuntui Lomapäiviä ja palkatonta vapaata lapsen sairastaessa Suomalainen työelämä ei olekaan niin perheystävällinen, kuin halutaan ajatella. Mattilan lapsista vanhin, 21-vuotias tytär, on jo muuttanut omilleen. Puhelimen jatkuva seuraaminen teki ratkaisuasiantuntijana Kelalla työskentelevän Mattilan työpäivistä levottomia, kunnes hän alkoi pistää puhelimen lentotilaan parin tunnin pätkiksi kerrallaan. Kolmilapsisen yhden vanhemman perheen äiti Marika Mattila miettii, ettei ole työelämää ja perhe-elämää. On tavallinen arki-ilta. Kinkkukiusaus paistuu uunissa ja pyykkikone pyörittää puhdasta. Toinen tiukka paikka on lapsen kouluun meno, jolloin vanhemman pitää pahimmillaan irtisanoutua. AIHE ON VAKAVA , mutta Marika Mattilan asenne elämää kohtaan positiivinen ja mutkaton. Hän kokee, että hänen kaikista kokemuksistaan on ollut hyötyä myös työssä. Kotona asuva tytär on erityislapsi, jonka koulunkäynti ja arki vaativat äidiltä jatkuvasti normaalia enemmän huomiota. Joka neljännessä lapsiperheessä on vain yksi vanhempi, mutta silti työelämän joustot monesti puuttuvat. Pärjäämisen malli istuu yhden aikuisen perheessä tiukassa. Marika Mattila on ylpeä siitä, miten hyvin on aina hoitanut työnsä ja arkensa. TINJA HUOVIALA. –?Koulun pitää keksiä ratkaisut, hän viittaa pitkin päivää syntyviin pikkuongelmiin, joihin hän oli aiemmin tottunut reagoimaan. Vuonna 2013 todettu silmämelanooma on vaatinut jatkuvaa seurantaa ja hoitoja. Ylpeänä äiti kertoo, miten poika on juuri päässyt ensimmäiseen oikeaan työpaikkaansa unelma-alalleen. On elämä, joka sisältää nämä – ja paljon muuta. 16-vuotias tytär on kesätapahtumassa ja 15-vuotias peruskoulunsa päättänyt poika lepäämässä työpäivän jälkeen. Suurimmillaan ongelmat ovat pikkulapsiaikana
TIINA WALLIN Tiina-Emilia Kaunisto korostaa, miten yhden vanhemman perheiden työssäkäynnin tukeminen on yhdenvertaisuuden tukemista. MIKÄ ARKEA YKSIN pyörittävää Marika Mattilaa on auttanut jaksamaan. Hän kokee, että hänen kaikista kokemuksistaan on ollut hyötyä myös työssä. Mattila kokee, että hänen kaikista kokemuksistaan on ollut hyötyä myös työssä. Mattilaa harmittaa, miten etuudet eivät pysy muutoksissa mukana. Marika Mattila on ylpeä siitä, miten hyvin on aina hoitanut työnsä ja arkensa. Ystävien tuki on ollut korvaamaton voimavara. Kaunisto kertoo tapauksista, joissa työnantajan suhtautuminen on muuttunut työntekijän eron myötä. –?Vuoroasumista voisi edistää työllisyydenkin näkökulmasta, erityisasiantuntija Tiina-Emilia Kaunisto Monimuotoiset perheet -verkostosta sanoo. Yhden vanhemman perheiden määrä on kasvanut myös ihan viime vuosina samalla, kun lapsiperheiden määrä on vähentynyt. Marika Mattilan mielestä tietoa siitä, mihin etuuksiin on oikeus ja mitä kautta niitä saa, ei löydy kovin helposti. Hän puhuu työllisyyden maksimoinnista. –?Aiheuttaa haasteita, jos yhteiskunnan palvelutuotanto ei reagoi siihen tosiasiaan. Lukujen perusteella työttömyys kasvoi enemmän yhden kuin kahden vanhemman perheissä. Marika Mattilalla on yksi iso tavoite: elää ja olla töissä siihen asti, että saa ensimmäisen kerran elämässään käyttää koko kuukausipalkan itseensä. Vanhempien mukaan työllistymiselle on neljä haastetta: lastenhoito ei jousta, työpaikka ei jousta, tukiverkko puuttuu ja oma jaksaminenkin on selviytymisasetuksella. Tutkimuksen perusteella vuoroasumisen ja sosiaaliturvan yhteensovittamiseen liittyy useita ongelmakohtia, eikä vuoroasuvia lapsia tai heidän vanhempiaan kohdella yhdenvertaisesti. Hän pitää työstään, ja siitä saatu hyvä palaute on auttanut jaksamaan. Kaunisto tietää kyselyvastausten perusteella, miten tilanne on voinut johtaa irtisanoutumisiin tai ulos savustamiseen, kun vanhemman jouston tarpeet ovat lisääntyneet. MONIMUOTOISET PERHEET -VERKOSTO Taloudellisissa ja muissa globaaleissa kriiseissä heikommassa asemassa olevat perheet kärsivät enemmän. Ydinperheen malli istuu tiukassa, vaikka yhden vanhemman perheitä on jo 24 prosenttia suomalaisista lapsiperheistä. Ydinperheen malli istuu tiukassa, vaikka yhden vanhemman perheitä on jo 24 prosenttia suomalaisista lapsiperheistä. Heidän kanssaan voi peilata arkea ja ajatuksia. Erityisen hankalina korostuvat palvelualat, joilla ennakoimattomia työvuoroja on paljon, palkkataso matala ja moni toivoo lisävuoroja ja lisätyötä – jopa enemmän kuin joustoja. LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 13 kokoaan suuremmalta asialta. Ja emäntäänsä kiintynyt pieni Milo-koira. –?He ovat kannatelleet uskoa siihen, että selviän, ja sanoittaneet tilanteen niin, että aloin uskoa siihen itsekin. Työntekoon motivoituneita kannattaa tukea. Se syrjii osan ihmisistä pois työmarkkinoilta, ja se on ongelma perheiden hyvinvoinnin ja talouden kannalta. Kuudes on selvä: lapset, heidän onnistumisensa ja ilonaiheensa. Päivätyön ohessa kotitöitä on yhdelle vanhemmalle toisen työpäivän verran. He ovat motivoituneet työntekoon, hän korostaa. Tämä johtuu esimerkiksi heikommissa kantimissa olevista työsuhteista. Tähän johtopäätökseen tulee Suomen Startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad sen perusteella, mitä viimeisin analyysi kertoo lapsiperheiden työllisyydestä koronavuosina 2020 ja 2021. Samalla on kasvanut näiden perheiden ongelmien määrä. Siksi masennus, jaksamattomuus ja työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen eivät ole olleet hänelle vaihtoehtoja. –?Pitäisi ymmärtää, että toisia pitää tukea enemmän kuin toisia, Kaunisto sanoo ja korostaa, miten yhden vanhemman perheiden työssäkäynnin tukeminen on yhdenvertaisuuden tukemista. Silti masennus, jaksamattomuus tai työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen eivät ole olleet hänelle vaihtoehtoja. Perusteluna on ollut, että hoitojaksot ovat tiedossa ennalta, eivät äkillisiä ja yllättäviä tilanteita. –?Olisiko tämä sellainen porukka, jota haluttaisiin tukea. Melkein puolet kyselyyn vastanneista etävanhemmista on kokenut myös kuntien tai hyvinvointialueiden palveluihin liittyviä haasteita, joilla on vaikutuksia perheen ja työn yhteensovittamiseen. Kolmas tärkeä tekijä on ollut luotettava yhteys sosiaalitoimeen siinä vaiheessa, kun se vihdoin alkoi sujua. TIINA WALLIN Marika Mattilan elämässä on ollut valoa ja varjoja. Joskus Mattila pohtii, mitä haluaa elämältä ja millaista se olisi ilman kaikkia vastuita ja velvoitteita. Eroja on alojen välillä, työpaikkojen välillä sekä saman työpaikan eri ihmisten välillä. –?Nyt omat tarpeet ovat aina viimeisenä. Tilalle tulee muuta. ISOIMMIN ONGELMAT näkyvät pikkulapsiaikana. Täydellä palkalla työskennellessään hän ei saa asumistukea, mutta eipä aina silloinkaan, kun tulot ovat sairauden tai osa-aikatyön vuoksi pienemmät, sillä tuki lasketaan vuosituloarvion perusteella. Neljäs voimaannuttava tekijä on musiikki, laidasta laitaan, ja viides tanssiminen. Yhden vanhemmat perheiden huomioiminen työelämässä ei ole keneltäkään pois, vaan päinvastoin. Tulevaisuudessa tilanne voi olla nykyistä pahempi, jos tähän ei kiinnitetä huomiota nyt, erityisasiantuntija Tiina-Emilia Kaunisto Monimuotoiset perheet -verkostosta muistuttaa. Joka kolmas etävanhempi on kohdannut viimeisen viiden vuoden aikana työn ja perheen yhteensovittamisen haasteita, jotka johtuivat työyhteisön joustamattomuudesta tai asenteista, selvisi Monimuotoiset perheet -verkoston ja Miessakit ry:n kyselystä viime vuonna. Zad muistuttaa, että ajatus siitä, mikä on tavanomainen perhe, hajoaa. He ovat myös muistuttaneet, että minulla on oikeus saada apua. Vastauksissa korostuvat asenteet: joustavuudessa on paljon parannettavaa. Erikoistutkija Anneli Miettinen Kelalta on selvittänyt lasten vuoroasumista ja sosiaaliturvaa. Se on Kauniston mukaan varsinainen perheystävällisyysmittari, sillä yhden vanhemman perheille ystävällinen työelämä on ystävällinen kaikille lapsiperheille. Arkea voivat hankaloittaa esimerkiksi koulukyytien puuttuminen ja tiedonsaantivaikeudet lapsen asioista. –?Miten paljon yksi ihminen joutuu kannattelemaan itse, hän kertoo miettineensä toipilasvaiheessaan. SUOMALAINEN TYÖELÄMÄ ei olekaan niin perheystävällinen kuin halutaan ajatella. Työelämähaasteet eivät koske yhden vanhemman perheissä vain lähivanhempia. Zad pitää perheiden turvaverkkojen parantamista myös taloudellisesti järkevänä, sillä se nostaisi sekä työllisyyttä että perheiden tulotasoa. Mattila on ylpeä siitä, miten hyvin on aina hoitanut työnsä ja arkensa. Hän miettii, vaikuttivatko moninaiset stressinaiheet ja yöunien vähyys hänellä myös sairauden pahenemiseen. Mattila ymmärtää, miten monelle vuorotyötä tekevälle kaiken yhdistäminen on käynyt mahdottomaksi. Kotihoitoapua ei ole syöpähoitojen aikana herunut. Ainakin se, että hän on tottunut työntekoon 15-vuotiaasta alkaen. Arjen keskellä Mattila on tottunut miettimään tarkkaan, mihin oman aikansa käyttää ja millä hinnalla. Paljon on hyvää, mutta edelleen myös paljon kehittämistä. Yli 10-vuotiaan lapsen sairauden hoitaminen osastojaksoineen on vaatinut palkattomien vapaiden tai vuosilomapäivien käyttämistä, sillä erityishoitorahaa saa vain vaikean sairauden vuoksi. Vastikään päättyneen Suunta selkeäksi -hankkeen perusteella yhden vanhemman perheiden tukeminen valmennuksilla ja lastenhoidolla tuotti hyviä tuloksia. Monimuotoiset perheet -verkosto on tehnyt yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa kyselyitä erilaisten perhetilanteiden haasteista. Vuorotoiveista ei tykätä ja työntekijä koetaan hankalaksi – ja kaikki tämä sen lisäksi, että ero on jo itsessään kriisi, joka näkyy työntekijän voinnissa. Vuoroasuvien lasten vanhemmilla työn ja perheen yhteensovittaminen on kuitenkin yhden vanhemman perheitä helpompaa. –?Pieniä nippelijuttuja, jotka voitaisiin ruuvata kuntoon, Kaunisto sanoo. Toinen vaikea kohta on kouluunmeno, jolloin päiväkodin vuorohoito loppuu. Hän miettii, miten yksinhuoltajuus ei onneksi ole enää häpeä, vaan ennemminkin toisin päin. Mattilan mielestä avun saaminen silloin, kun hän on ollut sairautensa vuoksi kyvytön huolehtimaan arjesta, on nopeuttanut myös töihin paluuta leikkauksen jälkeen. Nyt Mattila sallii itselleen myös yksittäisten lomapäivien ottamisen, jolloin hän voi käydä vaikkapa uimahallissa
PELTTARIN HYMYILEVÄ olemus kielii ehkä siitä, että supon päälliköllä on ollut hyviä uutisia kerrottavana. 14 LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa S upon päälliköllä Antti Pelttarilla on takanaan pari vauhdikasta kevättä. Iso kansainvälinen järjestö ei ole se, missä kaikkein luottamuksellisinta tietoa jaetaan, mutta se on tietysti tärkeä. Yhdeksän diplomaattipeitteellä toiminutta venäläisvakoojaa määrättiin karkotettavaksi maasta viime viikolla. Sitä ei tehty osana mitään laajempaa maaryhmää tai EU-rintamaa. MATTI POSIO, TEKSTI // MAURI RATILAINEN, KUVA. Supon päällikkö Antti Pelttari kertoo haastattelussamme, miten Venäjän henkilötiedustelun läsnäolo Suomessa puristettiin alle puoleen aiemmasta. Natossa tiedustelun merkitys on kasvanut viimeisten vuosien aikana, Pelttari kuvailee. Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari sanoo Lännen Medialle, että Venäjän henkilötiedustelun toimintakykyä on heikennetty Suomessa merkittävästi. Jopa Suomen vuosikausia tarkkaillun Nato-kannan nopea muutos tuli Kremlille lopulta yllätyksenä. Päätös oli historiallinen ja pakottaa Venäjän muuttamaan tiedustelumenetelmiään, kun suosittu diplomaatin peitetarina ei enää toimi. Kahdentoista vuoden työrupeamassa suojelupoliisin ykköspomona ovat selvästi kiireisintä aikaa olleet viime vuoden kevään muutamat kuukaudet, kun Venäjä käynnisti sotansa Ukrainassa. Viime viikolla kerrottiin isosta, historiallisesta päätöksestä karkottaa yhdeksän Suomessa diplomaattinimikkeellä toiminutta venäläistä tiedustelu-upseeria. Venäjän henkilötiedusteVenäjän tiedustelu ajettu Suomessa yhä ahtaammalle Venäjän tiedustelu on tuottanut monta ilmeistä virhearviota Ukrainan sodassa. Pelttari kertoo edelleen seuraavansa sodan tapahtumia päivittäin ”ammatillisesta mielenkiinnosta”. Samoissa pöydissä on istuttu jo tarkkailijajäsenyyden aikana. Ammattikunnalle poikkeuksellisesti niistä on voitu ja haluttu puhua avoimesti julkisuudessa. Se, että Suomi on jäsenenä mukana Naton päätöksenteossa. Jo sitä ennen supo oli kertonut puolittaneensa Venäjän henkilötiedustelun läsnäolon Suomessa. –?Tiedustelussa tärkeintä yhteistyötä tehdään ehkä vähän pienemmissä porukoissa. –?Se, että Venäjä hyökkäsi naapurimaahansa, on totta kai yksi merkittävimpiä asioita Suomen kansallisen turvallisuuden kannalta, koko sodan jälkeisenä aikana tai vähintään kylmän sodan päättymisen jälkeen, Pelttari sanoo. Päätös oli Suomen oma. Samaan aikaan supo on – puolustusvoimien ja ulkoministeriön tapaan – viranomainen, jolle Natoon liittyminen aiheuttaa suoraan lisätöitä puolustusliiton siviilitiedusteluyhteistyön lisääntyessä. PELTTARIA SOTA on työllistänyt sittenkin enemmän kuin Nato. Viimeksi karkotettiin yhdeksän diplomaattina esiintynyttä. –?Nyt tietenkin kiinnostaa Suomi Naton jäsenenä. Täällä on käytännössä kaikki Naton asiakirjat, Pelttari sanoo ja muistuttaa, että Suomen Nato-suhde on kuitenkin kiinnostanut Venäjää ”hyvin paljon” jo 1990-luvun alusta. Venäjän tiedusteluintressi ei ole Suomessa välttämättä muuttunut, vaikka naapurin vakoilutoiminta onkin kokenut kovia kolauksia karkotusten myötä
Mutta nyt on tullut ihan tarpeeksi todisteita, että on kyllä jatkunut, Pelttari sanoo. Silti hänen viestinsä on myös rauhoitteleva. Voisi ajatella, että realistisiakin raportteja on siellä jossain paikassa laadittu, Pelttari pohtii. Suomeen on viime aikoina tullut isohko ihmismäärä tilapäistä suojelua tarvitsevia ihmisiä. Laki ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisestä on ollut voimassa viitisen vuotta. Se on osoittanut, että sillä on kykyä ja varmaan edelleen keinojakin. VENÄJÄLLÄ SUURI OSA valtionjohdosta koostuu KGB:n kasvateista. Vaikka laajemmat valtuudet supolle kiistelyttivät pitkään, päätös syntyi lopulta eduskunnassa yksimielisenä. ”Yleisellä tasolla voi todeta, että nyt näiden peitehenkilöllisyydet johtavat aika usein tuonne Etelä-Amerikan suuntaan.” Antti Pelttari Supon päällikkö illegaaleista ”Hereillä on oltu ja toimia tehty ajoissa” Supon päällikkö Antti Pelttari kiittelee kohtuullisen ajantasaisiksi Suomen nykyisiä lakeja, joilla ulkoista vaikutusta pyritään estämään. Jälleen toteutui suomalainen kansan hyve, että tilaisuuteen osataan tarttua. –?Illegaaliohjelmaa pidettiin niin valtavan kalliina ja pitkäaikaisena operaationa, että kysyttiin, jatkuuko se Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. –?Nyt Venäjä joutuu joko suuntaamaan entistä enemmän vakoilua verkkoon tai käyttämään muita peitteitä. Ukrainassa maanpettureita on löydetty jopa korkealta tasolta tiedusteluelimistä. Päätös oli historiallinen ja pakottaa Venäjän muuttamaan tiedustelumenetelmiään, kun suosittu diplomaatin peitetarina ei enää toimi. PELTTARIN MUKAAN tuoreessa yhdeksän Venäjän ”diplomaatin” karkotuksessa oli tietenkin kyse ulkopoliittisesta päätöksestä. –?Tai sitten suomalaisiin voidaan myös kohdistaa henkilötiedustelua joko Venäjällä tai kolmansissa maissa, mikä on ollut merkittävä uhka aika pitkään. Tavallisen kansalaisen ei hänen mukaansa tarvitse tuntea yletöntä huolta esimerkiksi Venäjän tihutöistä Nato-jäsenyytemme kuitiksi. –?Tiedetään, että Venäjä panostaa merkittävästi tiedusteluun. Väkeä oli haalittu monista kaukaisista maista, mikä täytti hybridivaikuttamisen tuntomerkit kirkkaasti. –?Supon vuosikirjaa julkaistessa todettiin, että meidän toimillamme, kuten viisumien epäämisillä ja karkotuksilla, on puolitettu henkilötiedustelun läsnäolo Suomessa. Siellä työskentelevät suomalaiset virkamiehet tai sinne matkustavat suomalaiset liikemiehet ovat tälle vakoilulle kyllä alttiina. PELTTARIN MUKAAN Venäjä on jo pitkään laittanut länsinäkökulmasta suhteettoman paljon voimavaroja tiedusteluun. Siihen nähden on yllättävää, miten monia karkeita virheitä Venäjä näyttää tehneen nimenomaan tiedustelussaan ennen suurhyökkäystään Ukrainaan. Sitä oli ehditty hankkia jokunen vuosi. Siihen Pelttari ei ota kantaa, ovatko karkotetut yhdeksän jo poistuneet maasta. –?Yksi syy voi olla, että jos – niin kuin on ilmeistä – Venäjällä tieto hyökkäyksestä pidettiin hyvin pienessä piirissä, ehkä näitä muita vaikutuksia ei selvitetty. Osa heistä auttoi alulle hyökkäyssodan raakuuksineen. Lamaannuttavaa iskua Suomen infraankaan supo ei pidä todennäköisenä. –?Tietenkin tällainen mahdollisuus täytyy ottaa huomioon, että henkilö ei ole sitä, mitä esittää, vaan voi olla lähetetty tai toimia jonkinlaisena agenttina, Pelttari suostuu sanomaan asiasta. –?Sitä olemme todenneet jo pitkään, että Venäjällä tiedustelulla ei ole oikeastaan mitään rajoitteita. Tämä päätös on vielä siihen päälle, Pelttari täsmentää ja kertoo nostavansa hiukan kissan häntää. Kun diplomaattina tiedustelu on huomattavasti entistä vaikeampaa, Venäjän organisaatiot joutuvat turvautumaan muihin konsteihin. Laaja yhteistyö on vahvuutemme ja tosi tärkeää, etenkin kun suuri osa kriittistä infraa on yksityisessä omistuksessa.. Yleisellä tasolla voi todeta, että nyt näiden peitehenkilöllisyydet johtavat aika usein tuonne Etelä-Amerikan suuntaan, Pelttari sanoo. Hänellä on valistunut teoria. LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 15 lisen kätyrit sekä illegaalit, joille on rakennettu väärä henkilöllisyys kohdemaahan sulautumiseksi ja toimimiseksi sen yhteiskunnassa. Sidonnaisuuksia arvioidaan kunkin kohdalta erikseen. Taustalla oli supon valmisteleva työ. Jopa Suomen Nato-päätöksen nopeus näyttää tulleen yllätyksenä Putinin sisäpiirille, vaikka supo oli vuosikymmenten ajan nimennyt juuri Nato-suhteen Venäjän tiedustelun mielenkiinnon kohteeksi Suomessa. Muistissa on, että ennen helmikuun 2022 hyökkäystä Ukrainaan Venäjän sotakumppani, Valko-Venäjä, häiriköi läntisiä naapurimaitaan työntämällä niiden EUrajoille turvapaikanhakijoita. Toisin sanoen Putinin luottoporukkaan ei kuulunut ketään, joka olisi kysynyt: ”Olemmeko valmiita siihen, että Suomi menee?” –?Venäjällä oli todennäköisesti kaikki voimavarat kiinni joko Ukrainan sodassa tai kotimaan tilanteessa silloin viime vuonna kevään aikana. Ei olisi yllättävää, jos myös pakolaisuutta joku käyttäisi peitetarinana. Pelttari kertoo muistavansa aina, miten hänen juuri aloitettuaan supossa Saksassa tuli julki illegaalitapaus. Mihinkään paniikkiin ei ole syytä, mutta on syytä olla varautunut monenlaiseen. Jos henkilöllä on lähisukulaisia vaikkapa Venäjällä, he voivat altistua kiristykselle tai painostukselle, Pelttari kuvailee tarkoitusta. Turvallisuusselvitysmenettely on viime vuodet työllistänyt supoa ”hyvässä mielessä”. Yli 50?000 Ukrainasta lähteneen lisäksi on maahan ilmaantunut mobilisaatiota pakoilevia venäläismiehiä. Pelttari palaa toistuvasti siihen, miten tärkeää oli tiedustelulakien iso uudistus viime vuosikymmenellä. Pelttari kavahtaa, ettei väärään tyytyväisyyteen ole todellakaan varaa. Muuten on ollut rauhallista, ja Venäjä ei ole oikeastaan pystynyt muuntamaan toimintaansa tämän tilanteen edellyttämällä tavalla, Pelttari sanoo. Venäjällä on ollut kykyä korruptoida naapuriaan – etenkin, kun kummassakin maassa rakenteet ja ihmiset olivat pitkään samaa neuvostoperimää. KOHTA PERÄÄN Pelttarin vastauksissa jo vilahtelee hyytäviä esimerkkejä siitä, miten Venäjän ulkoinen tiedustelu on toiminut ennen. –?En tiedä, millaisia raportteja siellä on tehty vai ovatko ne jääneet välille. – Kaikkiaan meillä on oltu hyvin hereillä ja tehty toimia. Joko maan monille tiedusteluorganisaatioille ei voi antaa kovin korkeita pisteitä tai sitten valtion ylin johto on kieltäytynyt kuuntelemasta. Kun lisäksi oikeusvaltio puuttuu eikä mitään kontrollia tai vastavoimia viranomaisille tunneta Venäjän sisällä, myös suomalaiset ovat joutuneet hankaluuksiin. –?Havainnoista on kyllä hyvä ilmoittaa. Häntäkin on askarruttanut, miten ukrainalaisten kuviteltiin ottavan Venäjä vastaan paljon myönteisemmin. Sotasuunnitelmaa ei viety kaikille sellaisille aloille, joiden varmaan olisi ollut Venäjän näkökulmasta hyvä miettiä näitä vaikutuksia ja muuta etukäteen. Tuore lakimuutos mahdollistaa myös laajemman kansallisen turvallisuuden uhan perusteena, suppeamman maanpuolustuksellisen syyn lisäksi. –?Voi todeta, että Venäjän henkilötiedustelun toimintakykyä on erittäin merkittävästi heikennettu. Historiasta löytyy esimerkiksi toimittajapeitteen käyttö. Kun parasta suojaa tarjoavaa diplomaattipeitettä ei enää voi käyttää, niin onko muita. On arveltu, että eristäytynyt ja vainoharhainen Putin on ottanut vastaan vain itselleen mieluisia viestintuojia. –?Tämähän on Venäjän tyyppisen järjestelmän haavoittuvuus, että siinä tieto suodattuu eikä todellista tietoa välttämättä toimiteta huipulle asti. Maakauppojen valvontamenettely tuli voimaan kymmenisen vuotta sitten. Hän pitää Suomen Nato-käänteen ajoitusta otollisena. Esimerkiksi FSB:lle pelikenttä on täysin vapaa. Pelttari uskoo, että tätäkin tutkitaan pitkään. –?Tässä oli hyvä, että tilannekuva oli yhteinen ja sitten prosessi hoidettiin hyvin määrätietoisesti mutta tehokkaasti.?Täällä muutos oli niin nopea. –?En tiedä, saammeko koskaan tietää totuutta tästä, Pelttari sanoo. – Kiireisenä keväänä 2022 tuli tarpeeseen kokemus uusien tiedonhankintavaltuuksien soveltamisesta. Vaikka esimerkit ovat historiasta, kaikkea samaa yritetään luultavasti myös keskuudessamme. Ukrainan tiedustelulle onkin valtava operaatio tutkia, kuka ja missä vaiheessa käänsi takkinsa. –?Jonkin vaikkapa venäläistaustaisen henkilön nimittäminen kansallisen turvallisuuden kannalta kriittiseen virkaan on riski hänen omankin turvallisuutensa kannalta. SILTI, MITEN KUMMASSA Kremlissä ei arvattu ja tartuttu raivokkaammin siihen, että Nato-option kiistämisyritys Putinilta ja hyökkäys Ukrainaan ajaisivat suomalaiset kohta yksituumaisiin Nato-päätöksiin. Pelttarin mukaan Venäjällä diplomaatin virkaa on perinteisesti suosittu vakoilijan peitteenä. Diplomaatin asema kun tarjoaa rikosoikeudellisen koskemattomuuden, immuniteetin. Tämä ei ehkä olisi ollut mahdollista ilman supon tilannekuvaa ja pitkäjänteistä vastatiedustelutyötä. HYBRIDIVAIKUTTAMISEEN alettiin kiinnittää huomiota vuoden 2014 Krimin valtauksen jälkeen. Pahinta, mitä kiinni jääneelle voi koitua, on ei-toivotuksi henkilöksi julistaminen ja karkotus. Viime aikoina jopa suomalaisten bensanhakijoiden on kerrottu joutuneen pitkiin kuulusteluihin rajalla. Suponkin toive oli voimaan tullut malli, ettei maakohtaisia kieltoja tunneta. –?Venäjä on ilmeisesti viisumipolitiikkaansa tiukentanut, Pelttari sanoo. Samaa voi olla myös Suomessa. –?On tällainen tiedusteluhistoria, että ennen kaikkea luovutetun Karjalan kirkonkirjoja ja muita käytettiin henkilöpeitteen luomiseen. –?Se oli periaatteessa hyvin tavallinen insinööripariskunta, joiden aikuisille lapsille vasta yli kaksikymppisinä ilmeni, että heidän vanhempansa ovatkin todellisuudessa Venäjän tiedustelu-upseereita, illegaaleja. ILLEGAALILLA TARKOITETAAN henkilöä, jolle on rakennettu väärä henkilöllisyys vuosien tai jopa vuosikymmenten aikana. Yhdeksän diplomaattipeitteellä toiminutta venäläisvakoojaa määrättiin karkotettavaksi maasta viime viikolla. Se on yksi selitys tälle, miksi täällä oli niin todella hiljaista ne kevään kuukaudet, vaikka mekin totesimme, että on syytä varautua, Pelttari muistelee. Venäjän tiedettyä keinovalikoimaa ovat olleet valehenkilöt, kollaborantit eli viholSuojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari sanoo Lännen Medialle, että Venäjän henkilötiedustelun toimintakykyä on heikennetty Suomessa merkittävästi. lun kapasiteetista on jäljellä kenties varjo entisestä. Kun media on täynnä esimerkkejä Venäjän johdon, asevoimien ja tiedustelijoiden emämunauksista hyökkäyksessä Ukrainaan, joku voisi antaa takkinsa aueta: mitä uhkaa noista on. Ennen sotaa Venäjä oli sijoittanut edustajiaan laajasti eri puolille Ukrainan virkakoneistoa ja yhteiskuntaa
Lumi-kettu sen sijaan voi hyvin ja saa elää onnellisen elämän aitauksessaan tilalla. Vasikan syntymää todistaneet naiset kuitenkin halusivat antaa sille elämän, ja ostivat sen tilalta vapaaksi. Ajatus eläinten turvakodin perustamisesta alkoi muodostua Anttosen törmättyä kanadalaiseen Snooters-eläintilaan, joka tekee töitä eläinten oikeuksien puolesta. Tämän jutun kirjoittajalla itsellään tilalla kummilehmä, Maissi. Tuulispään tilalla käy vapaaehtoistyöntekijöitä yleensä päivittäin, ja ilman heitä työmäärä olisi huomattavasti isompi. Rauhallinen ja isosilmäinen Nunnu-härkä tuli Tuulispäähän pieneltä kotitarvetilalta, jossa se oli haluttu pelastaa teuraaksi joutumiselta. Idyllisellä ja rauhallisella maatilalla asuu esimerkiksi lehmiä, lampaita, kettuja, sikoja ja kalkkunoita. Vapaaehtoistyö on tärkeä osa Piia Anttonen eläintilan toimintaa. Usein lehmiä tulee myös tiloilta suoraan. Lehmien ylläpitoon osallistuvat ihmiset, jotka ovat hankkineet itselleen kummilehmän ja osallistuvat sen elämän rahoittamiseen esimerkiksi kympillä kuussa. Nunnu oli viettänyt elämänsä ensimmäiset puoli vuotta emonsa kanssa, ja se huusi tämän perään viikon Tuulispäähän saavuttuaan. Kaikista eläimistä ei kuitenkaan tule yhtä läheisiä vaan jotkut jäävät etäisemmiksi, mutta kaikkia kuitenkin kohdellaan samalla tavalla. –?Täällä on monenlaisia ihmisiä ja todella yhteisöllinen meininki: yhdessä tehdään ja hyvässä hengessä, Anttonen sanoo. Kaikkia Tuulispäähän saapuvia eläimiä ei kuitenkaan onnistuta pelastamaan vaan ainoastaan tarjoamaan niiden elämälle lempeä ja arvokas lopetus. Vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua helposti Tuulispään nettisivuilla kuka tahansa. ”Ideaalimaailmassani meidän suhde kaikkiin eläimiin olisi samanlainen kuin siiliin: voidaan ruokkia ja rakentaa talvipesä, mutta me ei rakenneta rajoittavia aitoja ympärille” Piia Anttonen Tuulispää ry:n toiminnanjohtaja RAISA JALASMÄKI, TEKSTI JA KUVAT. Tilalla käy myös toisinaan kuntouttavassa työtoiminnassa olevia ihmisiä tai yhdyskuntapalvelusta suorittavia. Aikaa kuitenkin kului: viisi vuotta myöhemmin hänelle tarjottiin yksinäiseksi jäänyttä hevosta, ja Anttonen päätti ottaa sen. Hän kuvailee Latea lempeäksi ja luotettavaksi peruskallioksi. ELÄIMET OVAT PÄÄTYNEET Tuulispäähän hyvin erilaisista lähtökohdista. Nyt toiminta eläinoikeuksien hyväksi on kerännyt laajan verkoston ystäviä ja tukijoita. Näin sai alkunsa Somerolla toimiva eläinsuojelukeskus Tuulispää, joka toimii kotina nykyään jopa 130 eläimelle. –?Samana iltana päätin, että tästä tulee samanlainen paikka, Anttonen kertoo. Jokaisella eläimellä on oma tarinansa, ja tilalle on sen perustajan mukaan pelastettu tuotantoeläimiä, turkistarhakarkureita sekä kodittomaksi jääneitä löytöeläimiä. Usein joku on joutunut luopumaan eläimestä ja ottanut tilaan yhteyttä – varsinkin monet hevoset ovat tulleet tilalle tällä tavalla. Late syntyi maitotilalla, ja sen kohtalona oli muiden sonnivasikoiden tavoin joutua teuraaksi jo nuorena. Tuulispäähän päätyi hiljattain kaksi turkistarhalta karannutta kettua, joista toinen kärsi vakavasta nivelrikosta ja luupiikeistä. Kaiken tämän toiminnan mahdollistavat ihmisten tuki ja lahjoitukset. 16 LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa E lämässään monenlaisia töitä tehnyt Piia Anttonen muutti maalle vuonna 2006 haaveenaan saada oma hieno valkoinen hevonen. VAPAAEHTOISTYÖ on kuitenkin yhä elintärkeä osa yhdistyksen toimintaa. Kärsivä Nalle-kettu jouduttiin lopettamaan. –?Tilan tytär esimerkiksi on ihastunut johonkin lehmään ja haluaa sen pelastaa, hän sitten ottaa yhteyttä meihin, Anttonen kertoo. Viime vuoden lopussa Tuulispää juhli 10-vuotissyntymäpäiväänsä. Kummieläimen kuulumisia päivitetään kummille säännöllisesti, ja eläimeen pääsee tutustumaan kesäisin järjestettävillä kummivierailuilla. Anttoselle läheisimpiä ovat pitkään tilalla ollut Osku-villisika sekä Late-lehmä, jonka hän on nähnyt kasvavan pienestä vasikasta tuhatkiloiseksi aikuiseksi. KAIKKI ELÄIMET ovat Piia Anttosen mukaanyksilöitä ja keskenään erilaisia persoonallisuuksia, minkä vuoksi jokaisen kanssa muodostuu erilainen suhde. Tilalla on myös paljon löytöeläimiä, kuten Helsingin Kampista loukutettu Kampen-kukko, joka oli päästetty sinne vapaaksi pääsiäispilana. Kanat ja kukot asuvat erillisissä sisätiloissa ja ulkoilevat piha-alueella kesäisin. Esimerkiksi valvontaeläinlääkäri on halunnut pelastaa teuraaksi määrätyistä lehmistä vasikat ja ottanut yhteyttä Tuulispäähän. Vapaaehtoisesta ruohonjuuritason toiminnasta lähteneellä yhdistyksellä on nyt jo palkattuja vakituisia työntekijöitä ja kymmeniätuhansia seuraajia sosiaalisessa mediassa. Hän tajusi, että hienon valkoisen ratsun sijaan hän haluaa ottaa ne eläimet, joita kukaan muu ei huoli ja joilla ei ole mitään muuta paikkaa. Tilan perustajalle Piia Anttoselle idea kirkastui, kun hän törmäsi kanadalaiseen esikuvaan ja tajusi haluavansa perustaa Suomeen eläimille jotain samanlaista. Eläimille turvapaikka ja ihmisille mahdollisuus kummilehmään Jokaisella Tuulispään eläinsuojelukeskukseen päätyvällä eläimellä on oma tarinansa. Pikkuhiljaa eläimiä alkoi tulla lisää. Lehmät päätyvät tilalle yleensä yksittäisen henkilön tunteman myötätunnon ansiosta. Anttosen ajattelussa tapahtui muutoksia, kun hän pohti suhdettaan eläimiin ja sitä, millaisia eläimiä hän haluaa. Yhdistys myös järjestää kummitoimintaa: nettisivuilla voi ryhtyä haluamansa eläimen kummiksi ja tukea sitä rahallisesti tietyllä summalla joka kuukausi. Anttonen pyrkii suhtautumaan eläimiin asiakkaina: samalla tavalla kuin jos olisi töissä vanhustenhoidossa tai päiväkodissa
Anttosen mukaan on mahdollista elää ilman eläimistä hyötymistä. Toiminnan tavoitteena onkin kannustaa ihmisiä tekemään yksilötasolla parempia valintoja. Anttosen mukaan kirja on tehty lapsille sopivaksi ja lempeällä tavalla kasvattavaksi, mutta siitä saavat aikuisetkin ajattelemisen aihetta. –?Meidän suhde kaikkiin eläimiin olisi samanlainen kuin siiliin: voidaan ruokkia ja rakentaa talvipesä, mutta me ei rakenneta rajoittavia aitoja ympärille, Anttonen kertoo. Hän jätti kaikki eläinperäiset tuotteet pois ja halusi parhaansa mukaan edistää eläinten asemaa. Tuulispään tilan elämästä ilmestyi hiljattain WSOY:ltä kirja Onnekkaiden eläinten talo, jonka on kirjoittanut Suvi Auvinen ja kuvittanut Anni Nykänen. Eläimen luonteesta riippumatta hän ajaa niiden oikeuksia siinä missä ihmisoikeuksiakin. Motivaationa toimii muutoksenhalu. Hän uskoo, että tiede tulee tarjoamaan paljon uusia mahdollisuuksia, sillä ruuantuotanto kehittyy koko ajan. Kun Anttonen näki, kuinka paljon maailmassa on vääryyttä eläimiä kohtaan, ei kasvissyöntikään enää riittänyt hänelle. Kaikki eivät jaa Anttosen vahvoja mielipiteitä eläinoikeusasioissa, mutta hän tuo niitä siitä huolimatta aktiivisesti esille. Surulliset eläinkohtalot muistuttavat siitä, ettei kaikkia voi auttaa, ja työmäärä sekä vastuu on myös usein valtava. PIIA ANTTONEN toivoo, että tulevaisuudessa eläimet nähtäisiin kanssakulkijoina eikä olentoina, jotka ovat täällä ihmisten tarpeita varten. LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 17 –?Jotkut eläimistä voivat välillä olla ärsyttäviä tai hankalia, mutta se ei silti tarkoita sitä, että ne hylättäisiin vaan kaikista pidetään yhtä lailla huolta, Anttonen kertoo. TUULISPÄÄN TILAN toiminnassa ovat Piia Anttosen mielestä parasta eläimet ja ihmiset: kaikki tukevat toisiaan ja haluavat yhteistä hyvää. Tämä kannustaa vaikeuksien keskellä – välillä työ voi nimittäin olla todella raskasta ja uuvuttavaa. Saman kehityksen Anttonen tahtoisi nähdä myös lihantuotannon kohdalla. Anttosen mielestä tämä on asia, jossa edetään askel kerrallaan: esimerkiksi turkistarhausta on alettu vahvasti kyseenalaistaa, ja Anttonen uskookin sen loppuvan lähitulevaisuudessa. –?Eläinlaji kerrallaan kohti vapautta, hän sanoo. Tuulispään Tarkki-hevonen.. Tällaisia mieleen jääviä etappeja ovat olleet eläinten pelastumisten lisäksi Tuulispään 10-vuotissyntymäpäivä ja Tuulispäästä kertova lastenkirja. Eläinten kohdalla sama homma. –?Vaikka en tykkää kaikista ihmisistä, haluan että kaikilla on samat oikeudet. Anttonen painottaa, etteivät kaikki eläimet ole aina ihania, mutta jokaisen oikeudet ovat yhtä tärkeä asia. Hänen ideaalimaailmassaan eläimiä ei pidettäisi vankeudessa – niitä voisi auttaa, mutta ei hyödyntää omiin tarkoituksiin. Hän tahtoi olla osa yhteiskunnallista keskustelua ja tuoda esille oman näkökulmansa: eläimilläkin on oikeuksia ja vaihtoehtoinen maailma olisi mahdollinen. Kiireen ja stressin lomassa ei ehdi kuitenkaan aina ajatella työn tärkeyttä – sen merkityksen muistaa aina erilaisten saavutusten ja onnistumisien yhteydessä. Eläimille turvapaikka ja ihmisille mahdollisuus kummilehmään Vapaaehtoistyö on tärkeä osa Piia Anttonen eläintilan toimintaa. –?Alkoi tökkimään pahasti se, miten ihminen vangitsee eläimen ja käyttää sitä omaksi hyödykseen, Anttonen kertoo. Anselmi on hurmaava ja oikukas vuohi, joka on aina siellä missä tapahtuu. Lehmien ylläpitoon osallistuvat ihmiset, jotka ovat hankkineet itselleen kummilehmän ja osallistuvat sen elämän rahoittamiseen esimerkiksi kympillä kuussa. Anttoselle on kuitenkin tärkeää tehdä merkityksellistä työtä ja omalta osaltaan muuttaa maailmaa
Kolot tulee tasoittaa akryylimassalla ja maalata kertaalleen ennen kuin koko seinä maalataan. MAALIPESU ON tärkeä vaihe hyvän uuden maalipinnan aikaansaamiseksi. Seinä huuhdellaan ensin alhaalta ylöspäin edeten. –?Tärkeää on myös käydä läpi ulkoverhoilun naulat ja lyödä törröttävät naulat syvemmälle, Ylén neuvoo. 6. –?Maali sitten reagoi pesuaineen kanssa, ja maalipinnasta voi tulla aika erikoisen näköinen. Tasoittamisessa erityinen huomio on ns. Vesiletkun tulisi olla mielellään vesipilviasennossa. Paras keli on pilvipoutainen, ei liian kuuma ilma. Jos seinä on liian kuuma, maalipesuaine ehtii imeytyä puuverhoiluun ennen kuin se ehditään huuhtoa pois. Oksakohdista saattaa pullahtaa oksanpala pois niin, että lautaan syntyy reikä. 4. Mutta ei kuitenkaan niin, että aloitetaan aamuauringon lämmittämältä itäseinältä, sillä se on vielä varjossakin useamman tunnin liian lämmin. Puhdista maalattavat seinäpinnat huolellisesti pölystä, rasvasta ja irtoliasta ennen käsittelyä. Jos seinää pitää tasoittaa, tasoitetta ei voi laittaa koskaan liian vähän. ”Maalaus tehdään auringon perässä taloa kiertäen.” Hanna-Reeta Ylén ammatillinen ohjaaja Aikuisopiskelija Kalle Rautiainen työn touhussa. Pihkaa tulee monin paikoin esiin, ja se tulee kovertaa mattoveitsellä pois. Maalareilla on sanonta, että jos pyykki ei kuivu ulkona, niin ei kuivu maalikaan. 3. Ilmankosteus ei ole vielä loppukesän tasolla, eli maali kuivuu paremmin. Epätasaisuudet näkyvät selvästi valoseinällä, mutta häviävät varjoisilla sisäseinillä. . Kovettuneen, ylimääräisen tasoitteen hiominen on todella työlästä, ja ennen kaikkea siitä leviää suuri määrä hienojakoista pölyä. Jos vanhaan maalipintaan jää paljon likaa ja siiteja katupölyä, uusi maali ei tartu kunnolla. Puhdista pinta, täytä reiät ja kolot ääriään myöten paikkauskitillä, poista ylimääräinen kitti kevyesti lastalla ja anna kuivua. ENNEN MAALAAMISTA on tärkeä suojata ikkunat, ovet, sokkelit, rännit, valaisimet, terassit seTällainen on paras maalaussää Tärkein asia ulkomaalauksessa on työturvallisuus, sillä yli metrin korkeudessa maalaus vaatii jo rakennustelineet tai henkilönostimen. Ylénin mukaan olosuhteissa täytyy ottaa huomioon myös aamun kosteus ja auringon kierto. Päällemaalaus voidaan tehdä kitistä ja kolon koosta riippuen jopa puolen tunnin kuluttua. Olosuhteet tulee ottaa huomioon myös huoltomaalausta edeltävässä maalipesussa. Siitä voi tulla esimerkiksi hyvin liukkaan ja kirkkaan oloinen, Ylén huomauttaa. Hanna-Reeta Ylén näyttää, miten paikkamaalaus häivytetään.. Paljas puupinta tulee käsitellä suoja-aineella ennen maalausta. 7. –?Ikkunoiden ja räystään läheltä voi huuhdella vaikka märällä harjalla, niin vesisuihku ei päädy rakenteisiin, Ylén vinkkaa. Muista ainakin nämä 10 asiaa sisämaalauksessa Maalarin työvälineiden laatuun ja huoltoon kannattaa panostaa. Lautaseinään muodostuu erityisesti paahteisissa kohdissa monenlaisia rumia kohtia. Maalipesussa vanhaa maalipintaa voi lähteä paikoittain kokonaan irti, niin että paljas puu tulee näkyviin. Jos sisäseinän pinnassa on vain muutama pieni kolo, koko seinää ei kannata tasoittaa, vaan kannattaa käyttää paikkauskittiä. 5. Silloin pienet vesipisarat iskeytyvät pienellä paineella ulkoseinään, eikä vesi tunkeudu rakenteisiin tai kastele läpimäräksi puuverhoilua. 2. Vasta loppuhuuhtelu tehdään ylhäältä alas edeten. Maalariopinnoissa kiinnitetään paljon huomiota työvälineiden huoltoon. Eli kun aurinko nousee idästä ja jos aamu ei ole liian kostea, aloitetaan varjoiselta länsiseinältä. –?Yleensä maalaus vaatii sen, että vuorokauden keskimääräinen lämpötila on vähintään viisi astetta, kertoo ammatillinen ohjaaja Hanna-Reeta Ylén. Teloja ja pensseleitä tulee aina käytön jälkeen pestä niin pitkään, että niistä poistuva vesi on kirkasta. –?Maalaus tehdään auringon perässä taloa kiertäen. Maalilohkeamakohtaan tulee levittää suoja-aineen jälkeen yksi kerros uutta maalia ennen kuin koko seinä maalataan. Työvälineiden pesu voi viedä yllättävän pitkän aikaa, kun maali on sitkeästi kiinni harjaksissa tai huokosissa. Sitten kierretään myötäpäivään koko ajan varjon puolella maalaten. LÄNNEN MEDIA Teppo Kuittinen, teksti ja kuvat Kesäkuu on hyvää aikaa tehdä ulkomaalauksia. Jos käyttää painepesuria, etäisyyden painepesurin suuttimen ja seinän välillä tulee olla riittävän pitkä, jotta paine ei ole liian kova. Hän ohjaa aikuisopiskelijoiden työharjoittelua, jota tehdään kesäkuussa parhaissa olosuhteissa. 18 LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa Teppo Kuittinen 1. VANHA MAALIPINTA voi varsinkin paahteisilla seinillä olla lohkeillut. valoseinissä eli seinissä, joihin auringonvalo osuu päivän aikana. Rakennustelineillä pitää käyttää aina kypärää. Maalariopettaja Hanna-Reeta Ylén antaa parhaat vinkit nätin maalipinnan aikaansaamiseksi. Huuhtelun jälkeen levitetään homeeneston sisältävä maalipesuaine valmistajan ohjeiden mukaisesti, kuitenkin edeten jälleen alhaalta ylöspäin
kä parvekkeet. Lisäksi kuivunut vanha maali heikentää telan tai pensselin ominaisuuksia. Telineet ovat todennäköisesti fiksumpi valinta, jos maalaajia on useita. TEPPO KUITTINEN Jos seinää pitää tasoittaa, tasoitetta ei voi laittaa koskaan liian vähän. Kovettuneen, ylimääräisen tasoitteen hiominen on todella työlästä. Lähteet: Ammattiopisto Tavastia / Hanna-Reeta Ylén sekä Tikkurilan ja Teknoksen nettisivut Pensseli ei pääse tauon aikana kuivumaan, kun sen asettaa kumihanskan sisään. Lastaa pidetään toisella kädellä ikkunan vuorilaudan suojana, ja sitten pensselillä maalataan ulkoseinä aivan ikkunan rajaan asti ilman sotkua. Ei kannata ostaa useita edullisia teloja ja pensseleitä sen vuoksi, että välttyy työläältä pesuvaiheelta. RAKENNUSTELINEIDEN liikuteltavuutta maalauksen aikana kannattaa myös miettiä. Kuivuneen maalipisaran voi raaputtaa ikkunapelliltä mattoveitsellä, mutta se vaatii taitoa ja huolellisuutta, jotta ikkunapellin oma maalipinta ei vaurioidu. VANHA LAUTAVERHOILTU seinä on paikoittain hyvin hankala maalattava. ULKOMAALAUS VAATII korkealla työskentelyä. Aikuisopiskelija Kalle Rautiainen työn touhussa. Jos rakennustelineeltä ei yletä maalaamaan jotain pienen pientä kohtaa, sitä ei saa maalata nojatikkailta, jos maalari joutuu nousemaan metriä korkeammalle. Kun muutama tunti aikaisemmin maalattua pintaa jatketaan leveyssuunnassa eteenpäin, uutta maalia tulee lisätä häivyttäen siitä, mistä maalausta jatketaan. Parasta on vuokrata rakennustelineet tai henkilönostin. LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 19 8. –?Yleensä ne vahingot sattuvat juuri, kun ajatellaan, että minäpä hoidan tuon pienen kohdan tikkailta käsin, Ylén varoittaa. Yksin työskennellessä henkilönostinta kannattaa ainakin harkita. Rakennustelineidenkin alle tulee laittaa painetta tasaavat levyt tai laatat, jotta telineet eivät vajoa nurmikkoon. Yksi maalareiden käyttämä kikka ikkunoiden ja ovien kohdalla on käyttää tasoituslastaa, jonka metalliosa on suojattu maalarinteipillä. Myös ulkoverhoilun lautojen katkokohdat ovat hankalia maalattavia. –?Sokkelin juurella olevat kukkapenkit kärsivät vaurioita rakennustelineistä, mutta sokkelin vieressä ei tulisi edes olla istutuksia, sillä ne haittaavat salaojien toimintaa, Ylén toteaa. Jos teloja tai pensseleitä ei pestä kunnolla, niihin jäävä vanha maali näkyy ikävästi uudessa maalipinnassa. Vaikka ulkomaali olisi vesiliukoinen, on maalipisaroiden irrottaminen työlästä. Rakennustelineillä pitää käyttää aina kypärää. Ei niin, että yhtenä päivänä maalataan seinän vasen puoli ylhäältä alas ja seuraavana oikea puoli. Tasoituslastan avulla voi kätevästi suojata ikkunoiden vuorilautoja maalitahroilta.. –?Maalia tulee erityisesti tällaisissa kohdissa oikein voimalla hangata, että se tarttuu röpelöiseen pintaan kiinni, Ylén neuvoo. Puutteellinen työturvallisuus aiheuttaa lukuisia vammautumisia vuosittain. Perinteiset pitkät lankut ilman kaatumista estävää suojaa ovat vihoviimeinen ratkaisu. Jos pihan pinta on hyvin märkä ja pehmeä, henkilönostin voi jättää rumat jäljet. Eli satsaa laatuun ja huolehdi työvälineistä. Tällöin tulee tehdä paikkamaalaus vähän myöhemmin, eli maalata kyseinen kohta ja häivyttää paikattu kohta niin, että uutta maalia lisätään myös hieman röpelöisen pinnan sivuillekin. Paikkamaalausta tarvitaan usein myös liian syvälle naulapyssyillä ammuttujen naulojen kohdalla. Seinä tulee aina maalata leveyssuunnassa koko matkalta saman päivän aikana. 9. Läheltä katsottuna näyttää siltä, että laudan pinta on täynnä pieniä piikkejä. Ylén kertoo itse pitävänsä taskussaan nukkaamatonta valkoista liinaa, jolla hän pyyhkii mahdollisia maalipisaroita pois ennen kuin ne kuivuvat tiukasti kiinni. Tällöin vasemman puolen maalipinta ehtii kuivua liikaa ja keskelle jää ruma pintojen kohtaamisalue. Ennen huoltomaalausta pihkakohdat poistetaan mattoveitsellä. Uusi maali ei tartu syvällä laudassa olevien naulojen päihin, vaan ne tulee tupsuttaa pienellä pensselillä erikseen. Telineet pitää siirtää pienenkin maalausalan vuoksi, vaikka siirto olisi kuinka työlästä. Silti voi olla, että maali ei tartu riittävästi hankalaan pintaan. Erityisen hankalia ovat kohdat, joissa puun syyt törröttävät ulospäin. 10. Rakennustelineiltä maalatessa tulee aina käyttää suojakypärää, sillä pää voi kopsahtaa helposti telineisiin tai yläpuolella työskentelevältä voi pudota jotain. Halvat telat ja pensselit jättävät ruman maalipinnan. Jos pidät pienen tauon, laita pensseli tai tela tiukasti muovipussiin tai vaikka kertakäyttöhanskan sisälle, jotta se ei ehdi kuivua
–?Kun ostat uutta kärryä, varmista että sen kokonaismassa on enintään 750 kiloa. Tilanne kuitenkin muuttuu, jos perävaunun kokonaismassa kasvaa – jos se siis nousee esimerkiksi 825 kiloon. Vilkkaus näkyy myös vahinkotilastoissa. Tyypillisesti kärryn kanssa törmäillään toisiin ajoneuvoihin ja rakennuksiin. Tilanne on helposti edessä, jos vetoauto on isomman luokan katumaasturi tai sähköauto. ”KÄRRYPULMAN” voi siis ratkaista kahdella tavalla: joko hankkimalla omaan ajokorttiin E-yhdisUusi 825 kilon peräkärry voi yllättää – ?Eihän tässä mitään järkeä ole, toteaa liikenneasiantuntija Jiri Kattelus ja pyörittelee käsissään uutta 750 kilon tyyppihyväksymistarraa. Jos kevytperävaunua puolestaan vedetään kuormatai linjaautolla, vetoauton ajo-oikeus riittää 750-kiloiseen kärryyn saakka. ” Massojen nosto on lähtöisin peräkärrykauppiaista. 20 LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa Kari Pitkänen Suomalainen peräkärrykansa on liikkeellä juuri nyt. 1 Sääntö pätee, vaikka yhdistelmän kokonaispaino ylittää 3?500 kiloa. Vaikka kokonaismassa laski, mikään ei oikeasti kärryssä muuttunut. Jos kuljettajalla on pelkkä B-ajokortti, vetovaraa ei juuri jää. Kärryt saadaan näin näyttämään aikaisempaa isommilta ja kantavimmilta.” Jiri Kattelus liikenneasiantuntija KARI PITKÄNEN. Sen perään ei siis enää saa kytkeä 825-kiloista peräkärryä, jos kuljettajalla on pelkkä B-ajokortti. Koteihin, mökeille ja erilaisiin kohteisiin kuljetetaan maata, multaa, lautaa, työkaluja ja muuta tavaraa. Hänen vetoautonsa on Mercedes-Benz GL-maasturi, jonka kokonaispaino on 3?250 kiloa. Liikennekäytössä niitä on yli miljoona. Yläraja on 4?250 kiloa. Kärryjen määrä lisääntyy koko ajan. Tällaisen kärryn kanssa riittää aina B-, C-, C1tai D-luokan ajo-oikeus, liikenneasiantuntija ja ajo-opettaja Jiri Kattelus neuvoo. Tällainen auto painaa tyhjänäkin jopa 2?500 ja täyteen kuormattuna yli 3?000 kiloa. Tätä painavammat perävaunut vaativat kunkin vetoautoluokan yhdistelmäkortin. Yläraja on 4?250 kiloa eli 3?500 kiloa (vetoauto) ja 750 kiloa (perävaunu). Tilanne on tuttu Jiri Katteluksellekin. Tällöin B-luokan ajo-oikeus riittää yhdistelmälle vain 3?500 kilon rajaan asti. Tällaisen vaunun ostaja voi olla pian yllättävässä tilanteessa: B-luokan ajokortti ei riitäkään yhdistelmän kuljettamiseen. 1 Tätä painavampia yhdistelmiä saa vetää BE-yhdistelmäkortilla tai B96-ajokortilla. LIIKENNETURVA Kari Pitkänen Perävaunumaailma on tunnetusti täynnä ihmeellisyyksiä ja kommervenkkeja. Monilla on tarvetta liikutella erilaisia tavaroita mökille ja takaisin, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisen johtaja Kristian Hiljander perustelee tiedotteessa. Pohjola Vakuutuksen tietojen mukaan eniten peräkärryvahinkoja tapahtuu kesäkuussa. 1 Kokonaismassaltaan 825-kiloisen vaunun kanssa B-ajokortti riittää vain, mikäli vetoauton ja perävaunun kokonaismassojen summa ei ylitä 3?500 kiloa. TÄSTÄ ON KYSE Kärryn paino ratkaisee 1 B-ajokortilla saa aina ajaa vetoautoa, johon on kytketty kokonaismassaltaan enintään 750 kilon perävaunu. Sääntö pätee myös siinä tapauksessa, että yhdistelmän kokonaispaino nousee yli 3?500 kilon. Vaatimuksena olisi BEtai B96luokan ajokortti. Veneet siirretään trailereilla vesillelaskupaikkoihin, ja matkailuvaunuharrastajat suuntaavat kesäretkilleen. Se ilmoitetaan ajokortissa E-kirjaimella vetoautoluokan kirjaimen perässä. Näin käy, mikäli vetoauton ja perävaunun kokonaismassojen yhteissumma ylittää 3?500 kiloa. SUOMESSA B-AJOKORTILLA saa aina ajaa B-luokan vetoautoa, johon on kytketty kokonaismassaltaan enintään 750 kilon perävaunu. 1 Toinen mahdollisuus on 825-kiloisen kärryn muutoskatsastus 750-kiloiseksi. Luvut perustuvat rekisteriotteessa ilmoitettuihin kokonaispainoihin. Rahaa vain paloi 130 euroa. Viime vuonna uusia perävaunuja rekisteröitiin lähes 26?000 kappaletta. Peräkärryjen kanssa kolaroidaan eniten kesäkuussa Peräkärry pitää kuormata ja lasti kiinnittää huolellisesti, myös kuomun alla. –?Meillä on maassa pitkät etäisyydet ja aktiivinen kesämökkikulttuuri. Yksi niistä on tullut esiin viime vuosina, kun markkinoille on saapunut uudenlaisia, 825 kilon kokonaismassalle rekisteröityjä kevytperävaunuja
–?Kärry on tärkeää kuormata oikein jo siksi, että vakuutus ei korvaa esimerkiksi liian painavan kuorman takia katkennutta akselia. Kärryt saadaan näin näyttämään aikaisempaa isommilta ja kantavimmilta. Mikäli poliisi toteaa, että kuljettajan ajo-oikeus ei riitä yhdistelmän kuljettamiseen, kyseessä on ajokortitta ajo. –?Peräkärry vaatii aina oman erillisen vakuutuksen, koska se voi aiheuttaa vahinkoa yksinkin ajoneuvosta irrotettuna, Hiljander muistuttaa. –?Ei tässä ajokorttimaailmassa paljon järkeä ole, puuskahtaa Kattelus ja muistuttaa ostajan ongelmasta: perinteisiä 750-kiloiseksi luokiteltuja uusia kevytperäkärryjä voi olla vaikea enää edes löytää myyjäliikkeistä. Tarran liimaaminen perävaunun kylkeen ja muutaman kymmenen kilon ero suurimmassa sallitussa kuormassa tuskin tekevät täsmälleen saman perävaunun vetämisestä yhtään helpompaa tai vaikeampaa”, Vesalainen toteaa tiedotteessa. Muutoksessa ei vain otettu huomioon, mitä vaikeuksia asiakkaille tästä voisi koitua. Haastattelua seuraavana päivänä Kattelus kävi katsastuskonttorilla, jossa ei tapahtunut käytännössä juuri mitään. Hiljander neuvoo olemaan käyttämättä edes peräkärryissä yli kymmenen vuotta vanhoja renkaita. TÄSTÄ ON KYSE 100 vai 80 km/h. 1 Kun perävaununa on 02-luokan perävaunu (751–3?500 kg), suurin sallittu nopeus on 80 km/h. KARI PITKÄNEN KARI PITKÄNEN JIRI KATTELUS Koska Katteluksen kärry alun perin painoi 825 kiloa, se olisi painonsa puolesta pitänyt katsastaa. Ainoastaan vaunun paino ratkaisee. Tämäkin ristiriita piti selvittää katsastusasemalla erikseen. Niiden kunto ja turvallisuus ovat siis kokonaan omistajan vastuulla. Vetoauto painaa niin paljon, että 825-kiloista perävaunua ei voi sillä vetää pelkällä B-ajokortilla. Tarrassa kärryn kokonaispainoksi ilmoitetaan nyt 750 kiloa. Toisaalta se kuuluu jarruttomien O1-luokan kärryjen luokkaan, joita ei katsasteta. Kuorma kiinnitetään ja/tai peitetään pitävästi tarpeen mukaan. Seurauksena on matkan keskeytys ja sakot. Näin on tehnyt Katteluskin. 1 Suurin sallittu nopeus ei riipu siitäkään, mihin kuljetustarpeeseen (esimerkiksi traileri tai matkailuvaunu) perävaunu on tehty. Pyöränlaakereista ei saa kuulua käännettäessä epämiellyttävää ääntä tai kirskunaa. Koulutuspäällikkö Teppo Vesalaisen mukaan asiaan olisi pitänyt puuttua ajoissa: ”Kun kevytperävaunujen rekisteröiminen 825 kilon kokonaismassalle tuli mahdolliseksi, olisi myös ajokorttilainsäädäntöä pitänyt muuttaa niin, ettei tällaista kikkailua tarvittaisi. 1 Jos kevytperävaunua (kokonaismassa enintään 750 kg) vedetään henkilötai pakettiautolla, suurin sallittu nopeus on 100 km/h. Mukana seurasi tarra, joka korvaa alkuperäisen tyyppikilven. Kärryn kaikki ominaisuudet säilyivät käytännössä ennallaan. Kuormattu tai tyhjäkin kärry voi lähteä itsekseen liikkeelle ja vahingoittaa muuta omaisuutta. Niiden estämiseksi kärry tulee aina säilyttää lukittuna. Katsastajalle on esitettävä valmistajan todistus uusista massoista sekä tarra, johon 750 kilon kokonaispaino on merkitty. Lukituksen voi varmistaa aisaa nostamalla ja ravistamalla. Katsastaja totesi tilanteen, liimasi tarran vanhan kilven viereen ja laskutti muutoksesta 129 euroa. KEVYITÄ , enintään 750 kiloa painavia peräkärryjä ei tarvitse katsastaa. Tärkeimpiin tarkistuskohteisiin kuuluvat kärryn valot, renkaat, lattia ja laidat sekä aisa ja vetokoukun kiinnityspää. Jiri Kattelus muistuttaa tärkeästä turvaominaisuudesta: perävaunun nokkapyörä pitää sijoittaa tien puolelle ja lukita kuljetuksen ajaksi osoittamaan oikealle eli tien reunaa kohti. 1 Suurin sallittu nopeus ei riipu siitä, onko perävaunussa kuormaa vai onko se tyhjä, eikä siitä, onko se jarrullinen vai ei. Peräkärryistä tehdään myös varkausvahinkoilmoituksia. Valmistajalta saatu tarra liimattiin katsastuksessa vanhan tyyppikilven viereen. Mikään muu ominaisuus kärryssä ei muuttunut. Takapaino voi nostaa aisan irti koukusta ja muutenkin heikentää ajo-ominaisuuksia selvästi. Kärry kuormataan aina hieman etupainoiseksi. –?Massojen nosto on lähtöisin peräkärrykauppiaista. Toisaalta se kuuluu jarruttomien O1-luokan kärryjen luokkaan, joita ei katsasteta.. Vahinkoilmoituksia tulee myös tilanteista, joissa autosta irrotettua ja pysäköityä perävaunua ei ole lukittu paikalleen kunnolla. LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 21 JOS PERÄVAUNUA ei ole käyttänyt talven aikana tai muuten pitkään aikaan, sen käsittelyä ja varsinkin peruuttamista kannattaa harjoitella tyhjällä kärryllä – omassa kotipihassa ja ennen liikenteeseen lähtöä. Yleisin syy peruutusvahinkoon on se, että auto käännetään liian tiukassa kulmassa ja usein väärään suuntaan. Kun kärryn siirtäminen ja kiinnitys autoon on estetty ennalta, vakuutuskorvaus varmistuu. PERÄKÄRRY on kiinnitettävä koukkuun niin, että aisan lukkopesä lukittuu kuulaan pitävästi. Myyjän välityksellä hän hankki todistuksen kärryn massoista sen virolaiselta valmistajalta. ”Peräkärry vaatii aina oman erillisen vakuutuksen, koska se voi aiheuttaa vahinkoa yksinkin ajoneuvosta irrotettuna.” Kristian Hiljander johtaja, Pohjola Vakuutus telmätunnuksen tai muutoskatsastamalla perävaunun 750-kiloiseksi. Jos näin on, laakerit on vaihdettava. PAHIMMILLAAN perävaunujen uudet painoluokat voivat aiheuttaa ikävän tilanteen ratsiassa. Jiri Katteluksen kärryongelma on monelle ajankohtainen. Vastaavat tilanteet voivat aiheuttaa ongelmia myös tienvarsiratsioissa. Ja koska Katteluksen kärry alun perin painoi 825 kiloa, se olisi painonsa puolesta pitänyt katsastaa. Tällöin vaunu voi mennä linkkuun, kolhia autoa ja vaurioitua itsekin. Autoliitto tiedotti uusien painavien perävaunujen sudenkuopista toukokuussa
1 SUDOKU LEIKINLASKU MAATILAN RAKENNUS USKONTO PUROISTA KUULUVIA KELLOLINTUJA VAINE RANTALA HÖYHENTÄÄ IRVAILLA PUS KII! IVALLISTA KAINUUN SANOMILLE LAUREL TUO KOHDISTETTU PORSINUT LÄHTIEN JÄSENMAIN L L L L KARTUTTAMISTA KAUHUNKIN KOHDE KUNNAS JOKIVESIEN UURTAMIA RINEN SAAVAPPU MYYNTIPÖYTÄ PÄÄSSÄ HYÖDYKSI INTOMIELI VOI PERUNAN KÖSSÄ HYLLYFLYNN ERIMIELISILLÄ PURRA VÄLIAMERIKAN MIES AASIAN KANSA KASVIMIES -K TUKKIVERBI JUOTTOAINES KA 1 PATRIK MATTSONIN TEHTÄVIÄ 1 4 3 2 7 9 6 4 8 3 4 6 2 7 5 4 1 5 8 2 6 5 9 2 6 4 4 3 7 6 8 5 Keskivaikea Y O S C G K U R I G L M Ö J E T K F U V K A M N H J L E A H K K S A N D A A L I T N O Ä V U T Y U A J L N H S K E Ä E U I U I O Y S L O G Y V W D T A M K A S N H L R S E Ö R Ö P H A Å M J O B L S Ä S U U I Y Y R A K Ö B N Ö W U S L E T T O E A R N J L J Ä K L E T L K K N G I E A J R E O S Y L A I A G Ö T S O I T U I S J K M Ä N A R R V E U J O E R O Ä S A K S A R L S J A T K J M A J T A T S L O A L L U J R I V O S S A E L R I H I T U P K N U I M T R S E A T A P A A C T K W D T M E T L N H O D L R E W K E S Ä K U K A T S M H R E E J F U C V K M N H S L S J E R Ä Ö N B Y U P P O K H K O E T M U I O J K K I R J Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 22 1 5 6 3 9 1 4 8 7 5 5 6 7 1 7 5 3 4 3 6 8 9 7 2 9 4 3 5 4 5 7 1 7 3 6 8 9 6 1 2 1 5 6 7 4 8 6 2 2 8 5 6 9 7 4 1 8 9 7 1 9 2 4 3 1 TEHTÄVIÄ Helppo Vaikea Tehtävänäsi on täyttää numeroruudukot siten, että numerot 1–9 löytyvät myös kultakin ison ruudukon vaakaja pystyriviltä. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain RUSKETUS SANDAALIT UIMARENGAS MEHUJÄÄ HYTTYSET KESÄKUKAT 1 SANAPIILO Ristikon ratkaisu Edellisen viikon ristikon ratkaisu.
LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 23 1 RISTIKKO
Kirjailija Juha Itkosta lainaten: ”Elämä kun nyt vaan on suora lähetys ilman kenraaliharjoitusta tai mahdollisuutta hidastettuun uusintaan”. Se joka ei osaa tanssia, pitää helposti orkesteria huonona. Sen vuoksi huonolle omatunnolle elämänsä elämisestä ei pidä antaa liikaa ajatustilaa. Alueen myönteisyys puhdasta energiaa kohtaa on yksi keskeinen syy ulkomaisten yhtiöiden intresseihin investoida KeskiPohjanmaalle. Tulevaisuudessa toivottavasti investoinnit näkyvät myös vetytalouden eri muodoissa. Tunne siitä, miten merkitykselliseksi työntekijä kokee tekemisensä, kantaa arjessa; arvostus ja ylipäätään huomaaminen ovat tärkeitä, luonnollisia, mutta silti työyhteisössä liian usein unohtuvia arjen kulmakiviä. Huolestuneena seuraan keskustelua työssä viihtymättömyydestä, arkiuupumuksesta ja mielenterveysongelmista johtuvista sairauseläkkeistä. Samalla pidän kiistattomana sitä, että tuulivoimarakentamisen kiihtyessä siihen liittyy kysymyksiä, jotka täytyy ratkaista kestävällä tavalla, eri alueiden asukkaita kuunnellen. Arjessa kaiken ei tarvitse olla helppoa. Olemme arjessa olemassa toisiamme varten kuuntelemassa, kuulemassa, kohtaamassa. Ylipäätään hyvän tekeminen luo merkitystä – hyvän tekeminen asiakkaalle, yhteisille tavoitteille, työkaverille. Elämä on ihmisen parasta aikaa. Arjen ei pitäisi olla ankeutta KASÖÖRI Jyrki Rantala Kirjoittaja on OP Keski-Pohjanmaan toimitusjohtaja NÄKÖKULMA Kaikilla työyhteisön jäsenillä on vastuu arjesta, meillä johtajilla vielä erityinen vastuu. Kuten Charles Chaplin sanoi, ”älä vain odota omaa puheenvuoroasi, pysähdy kuuntelemaan ja sinä olet ainutlaatuinen”. Teollisuudessa on käynnissä taitekohta, joka perustuu fossiilittomaan energiaan. MYÖTÄTUNTOINEN VAATIMINEN on osa johtamista. Tuulivoima ei yksin riitä puhtaan kotimaisen energian tuottamistarpeisiin. Mika Lintilä muistuttaa, että ennätyksellisen suuret investoinnit työpaikkoineen ovat ehdottoman myönteinen kehitys Keski-Pohjanmaan maakunnalle. Uudistus on mahdollisuus EDUSKUNNASTA Mika Lintilä Kirjoittaja on toholampinen Keskustapuolueen kansanedustaja ja elinkeinoministeri. Keskellä omaa suoraa lähetystä muistetaan kuitenkin painaa kaukosäätimen pause-näppäintä lomaan ja arjen pieniinkin onnenhetkiin pysähtymiseksi. Arjen ei tarvitse olla harmaata, hajutonta ja mautonta maksalaatikkoa, vaan arki saa näkyä, tuntua ja maistua. Parhaimmillaan tavoitteellinen yhdessä tekeminen onnistuu vastuun, vapauden ja vallan ohjautuessa oikeille näkijöille ja tekijöille. VIIKONVAIHDE Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 17.6.2023 Keskipohjanmaa 24 Mikä meitä arjessa kuormittaa. Investointeja alueelle olisi tulossa asukkaisiin suhteutettuna toiseksi eniten koko Suomessa, mikä tarkoittaa noin 70 000 euroa jokaista keskipohjalaista kohden. Olemmekin asemoituneet Keski-Pohjanmaalla käynnissä olevassa teollisessa murroksessa loistavasti. Johtajan tehtävä on luotsata organisaatio kohti tulevaisuutta. Monella loma lähestyy, ja usein samaa vauhtia lähestyvät myös aivan liian isot toiveet ja odotukset loman suhteen. VETY ON tällä hetkellä maailmalla eniten puhutuin energiamuoto. ”Kuka tuli sisään, kun minä tulin sisään?” Peiliin katsominen auttaa monesti ongelmien alkulähteille löytämisessä. Tämä on lyhyen ajan sisällä muuttanut niin kotimaisten kuin ulkomaisten yritysten strategioita investointien suhteen.. Strategioiden muutokset heijastuvat investointihankkeiden kasvuna maakunnassamme. Tällä on merkittävä rooli keskipohjalaisen teollisuuden uusiutumisen kannalta. Virheitäkin matkalle sattuu eikä kukaan elä täydellistä elämää. Ihanteellista olisi oppia tuntemaan toinen niin, että oppii sanomaan sen, mitä toinen on aina halunnut kuulla. Investointien määrä tulee kasvamaan vuosikymmenen loppuun mennessä, ja suurimmat maakunnas-samme vireillä olevat hankkeet tukevatkin siirtymää kohti puhdasta, uusiutuvaa ja kotimaista ener-giaa. Loman toivotaan kuittaavan koko vuoden univelat ja palauttavan uupuneen mielen työkiireiden kuormituksesta tarjoten samalla laatuaikaa ja elämyksiä perheen kanssa. Johtaja yhdessä työyhteisön kanssa vaalii ja kehittää yrityskulttuuria, missä tehdään oikeita asioita – ja tehdään oikeita asioita oikein toisia kannustavassa ilmapiirissä. Työkaverini tuntevat yhden mielilausahdukseni. Myös arkielämä – siitähän elämämme suurimmaksi osaksi koostuu. Keskipohjanmaa on tarjonnut kolumnipaikkaa kansanedustajille, joiden kotipaikka on lehden levikkialueella Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla tai PohjoisPohjanmaan eteläosassa. Jos tuulivoimalla ei ole paikallista hyväksyttävyyttä, myönteistä kokonaisvaikusta ei saavuteta. Ne ovat tärkeitä maakunnan elinkeinojen kehittymisen sekä yritysten vakaamman toimintaympäristön näkökulmasta. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii lauantaina avattavan Mutkalammin tuulipuisto, joka edustaa kokonaistehollaan Suomen suurinta tuu-lipuistoa. Luottamus siihen, että jokaisella on kyky ja halu tehdä asiat hyvin. Meillä kaikilla on päästövastuu sanoista, eleistä – myös sanomatta jättämisistä, mikä liian usein on pahinta vallan väärinkäyttöä. Myötätuntoa luo ja tuo keskinäinen luottamus. Kenties näkyvimmin ne kulminoituvat juuri nyt tuulivoimaan. ENNÄTYKSELLISEN SUURET investoinnit työpaikkoineen ovat ehdottoman myönteinen kehitys. Haasteet tekevät elämästä mielenkiintoisen – ja niistä selviäminen tekee elämästä merkityksellisen. Teollisuuden uudistuminen vaatii vetyä niin puhtaan teräksen kuin lannoitteiden raakaaineena käytettävän ammoniakin valmistukseen. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan pelkästään maakuntaamme suunnitellaan vihreän siirtymän investointeja ja investointiaikomuksia 4,8 mrd. Meillä kaikilla on vastuu luoda alueestamme houkutteleva työalue nyt ja tulevaisuudessa. Vastuu hyvästä työarjesta kuuluu meille kaikille. Teollisuuden investoinnit tukeutuvat tulevaisuuden energiamuotoihin, eivät menneisyyden. Tuulivoimayhtiöillä on oltava vastuu korvata maanomistajille markkinoiden mukaiset korvaukset. euron edestä. Tulemme tarvitsemaan merkittävästi työvoimaa maakuntaamme. Johdon tehtävänä on viestiä yrityksen tavoitteet ja luoda yhdessä työyhteisön kanssa edellytykset ja keinot tavoitteisiin pääsemiseksi. Investointien suurimpana akilleen kantapäänä tulee ehdottomasti olemaan työvoiman saatavuus. Kaikilla työyhteisön jäsenillä on vastuu arjesta, meillä johtajilla vielä erityinen vastuu. Juhlakin maistuu juhlalta, kun vastapainona on perusarki. Maakunnassa on osattu tehdä ratkaisuja tulevaisuususkoisesti jo pitkään, siksi meillä on erinomainen valmius vastaanottaa kansainvälisiä yrityksiä. Pidän kiistattomana, että isossa kuvassa tuulivoimalla on myönteiset vaikutukset alueen kehitykselle. EI VOI OLLA NIIN , että työyhteisössä vain joillakin on oikeus ja velvollisuus vaikuttaa. Yhdessä tekemisen ja fiiliksen merkitystä ei voi ylikorostaa. Välillä on juhlaa, välillä on tylsää arkea, mutta jokainen hetki on kuitenkin ainutlaatuinen ja ainutkertainen. Arjen ei pitäisi olla ankeutta, josta koko ajan odottaa poispääsyä. Onneksi maakunnas-samme on rohkeasti panostettu bioenergian ratkaisuihin, kuten hakkeeseen ja biokaasuun. Keskeinen osa tätä hyväksyttävyyttä on maanomistajien aseman parantaminen