. . Viestintävirastossa kannatettiin yhteyden avaamista, sillä telemarkkinalain mukaan yhteyden katkaisemisesta tulisi kertoa viestintäja liikenneministeriölle viikkoa ennen. . .16-17 IRTONUMERO 1,18 € 7 MK Nro 165 TIISTAINA 18. . . . Seminaarissa puhuivat komission edustajan ja suomalaisten asiantuntijoiden lisäksi myös ranskalaisen ja espanjalaisen yhteistyökumppanien edustajat. . . . . – Perunaa, vihanneksia, yrttejä, kukkia, perennoja, mansikoita – mitä itse kukin haluaa, seurakuntapuutarhuri Anders Härmälä vastaa kysymykseen siitä, mitä palstoilla saa viljellä. . Rakennuksesta tulee kaksikerroksinen, ja löytyneet perustukset antavat osviittaa mittasuhteista. . . . . .10 Kulttuuri . Kuva: Leena Nygård Anne Rutanen KOKKOLA (KP) Kotikylältä maailman markkinoille yrittäjäseminaari Sokojan kylätalolla houkutti salin täyteen yleisöä. . .15 Tv, Radio . . . Rakentaminen on aloitettu katto-osasta, johon kuuluu peräti kolmen metrin korkuinen näköalatorni. . . Petsamon Erillisosaston sotatoimet päätti marssi läpi tuhotun Lapin. . . . . Sivu 3 Laatta kotiuttamisen kunniaksi Kälviän kautta rauhan aikaan Veli-Matti Jokela ja Pekka Jokela poistivat verhon Petsamon Erillisosaston eli Luton Miesten muistolaatan yltä. . Kokkolan kaupungin ja Oy Coop Consult Ab:n järjestämä seminaari oli osa EU:n PACTE-projektia, johon Kokkolan alueen yrityksillä on mahdollisuus osallistua. .12-14 Sarjakuvat . Osasto taisteli jatkosodan aikana Luttojoella. . Vaikka koulukiistojen laineet kaupungissa kävivät ajoittain korkeinakin, viehättävään lopputulokseen yllettiin hyvällä yhteistyöllä. Tekijöinä oli yhteensä 23 oppilasta. . . . Jaossa on ollut viljelypalstoja kiinnostuneille, ja noin puolet niistä eli 12 on jo varattu ja käytössä. . . Sivu 5 Viestintävirasto etsi sopua Telian ja Radiolinjan kanssa s Telemarkkinalain noudattamista valvova viestintävirasto selvitti koko maanantain Telian ja Radiolinjan kanssa viime viikolla puhjennutta yhteyskiistaa. – Tämä muistolaatta kertoo myös kotirintama-alueeseen kuuluneen Kälviän yhteydestä rintamajoukkoihin – Petsamon Erillisosasto ei ollut ainoa täällä kotiutettu joukko-osasto. . . . Hanke on kolmen maan, Suomen, Ranskan ja Espanjan yhteinen. . Talvipuutarhasta eli orangerie´sta tiedettiin lähinnä vain sijainti, joka varmistui vuosi sitten, kun perustukset löydettiin puutarha-arkeologissa kaivauksissa. . Laatta sai paikkansa Kälviän sotiin lähteneiden muistokiven läheisyydestä. . . . . . . Marraskuussa kotiuttamiskäskyn saanut osasto marssi Kemiin ja saapui sieltä laivalla Ykspihlajaan. .9 Sää ja News in Brief . . . . . . . Jos työn tuottavuus nousee samaa vauhtia kuin talouskasvu, voidaan työttömyysasteen arvioida olevan kahdeksan vuoden kuluttua työministeriön luvuilla edelleen 9–10 prosenttia ja tilastokeskuksen luvuilla 7–8 prosenttia. Sivu 4 PACTE-projekti tukee pienyrityksiä Yrittäjäseminaarissa pohdittiin globalisaatiota Tutkimusjohtaja Hannu Katajamäki Vaasan yliopistosta uskoo luovuuden syntyvän vakaassa työsuhteessa. . . . Puutarhan maat on jo muokattu ja puutarhan osittain koukeroinen barokki-ilme hahmottunut. . Alakertaa käytetään talvelle arimpien kasvien talvehtimispaikkana ja yläkertaan tulee kokoontumistiloja esimerkiksi yhdistysten käyttöön. .2 Maakunta . . . Tekemistä riitti Raikulan mukaan jokaiselle, sillä työvaiheita ja työtapoja oli lukuisia. . . . . KESÄKUUTA 2002 Sisältö Sääennuste Sivu 10 Leena Nygård PIETARSAARI (KP) – Tämä tekstiilityö muistuttaa siitä, että ainakin oppilaiden tasolla kieliriidat ja koulukiistat pystytään voittamaan ja korvaamaan yhteistyöllä, käsityönopettaja Anne Raikula sanoo Bonäsin ja Ruusulehdon koulujen kuudesluokkalaisten yhteisestä projektista, Pietarsaarta kuvaavasta seinävaatteesta. . . . . . .5-6 Talous . . .7 Mielipide . . . . . . . . . . . Sivu 7 Raffarin uudelleen pääministeriksi s Ranskan presidentti Jacques Chirac on nimittänyt Jean-Pierre Raffarin uudelleen pääministeriksi, ja samalla muodostamaan Ranskalle uuden hallituksen. Jatkosodan Petsamon Erillisosasto eli Luton Miehet kotiutettiin Kälviällä marraskuussa 1944. Haluamme tällä muistolaatalla kertoa myös siitä yksimielisyydestä ja uhrivalmiudesta, mikä Suomen kansaa yhdisti noina ankarina sotavuosina, aseveli Jaakko Jokela kuvaili muistolaatan paljastamistilaisuudessa. . . . . . . Tähän pyritään rahoittamalla yrityksille räätälöityjä koulutusja konsultointihankkeita sekä järjestämällä yhteisiä koulutustilaisuuksia projektiin osallistuville yrityksille. Vaatteeseen on tiivistetty lasten ja nuorten näkemys kotikaupungistaan ja siitä, mikä siellä on tärkeää ja mukavaa. Sivu 4 Vasarat paukkuvat puutarhassa Huvimaja ja talvipuutarha rakenteilla Aspegrenin maille Ari Vainionpää (vas.), Gunnar Smeds ja Anders Härmälä Aspegrenin mailla. . . . – Erityisen tärkeää on innovatiivisuus ja siihen liittyvä tiedonsiirto. . . . . Muuten vaarana on, että Suomessa on tulevina vuosina samaan aikaan työvoimapula ja laaja rakenteellinen työttömyys. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Tiistai A B Tänään . . Lapin sodassa se osallistui taisteluihin pohjoiseen vetäytyneitä saksalaisia vastaan. . . . . Raffarin jätti maanantaiaamuna protokollanmukaisen eronpyyntönsä presidentille sen jälkeen, kun keskusta-oikeiston vaaliliitto oli voittanut kansalliskokousvaalit. . . .11 Urheilu . . . . . Luton Miesten perustamismuistomerkki on Ivalon rajavartioalueen johtopaikan lippuaukiolla. . Sivu 3 Yhteistyöllä se syntyi – Yhdet kasvot, pilvet, yksi numero, kukkien ompelu, Henrika Granholm luettelee omaa osuuttaan. Osapuolet väänsivät tänään kättä siitä, pitääkö Radiolinjan avata yhteys niille Telian asiakkaille, jotka eivät ole vaihtaneet sim-korttiaan uuteen tai jotka eivät ole siirtyneet jonkin toisen operaattorin asiakkaaksi. . . . . . . . . . Huvimaja kohoaa keskelle 1700-luvun puutarhaa, samalle paikalle, jolla sen tiedetään sijainneen alun perinkin. . . . . . . . . . . . . Hyviä toimintatapoja on pyrittävä siirtämään maantieteellisiltä alueilta ja myös toimialoilta toisille. . .8 Ulkomaat . . . . . . Kuva: Leena Nygård Kaisa Kujanpää KÄLVIÄ (KP) Kälviän Kruunun makasiinin seinään asetettu muistolaatta Luton Miesten kotiuttamisen kunniaksi paljastettiin juhlavin menoin maanantaina. Jo tänä kesänä puutarhan kasvimailta ja yrttitarhasta saadaan jonkin verran satoa, ja vuoden loppuun mennessä on tarkoitus saada valmiiksi puutarhan rakennukset eli huvimaja ja talvipuutarha. . . . 53-vuotiaan Raffarinin uskotaan valitsevan suurin piirtein entisen ministerikokoonpanon jatkamaan hallituksessa. . – PACTE:n avulla pyritään luomaan uusia ja parempia työpaikkoja, toteaa EU:n komission edustaja Bodo Richter. . . Kuva: Tomi Hirvinen Viiden prosentin työttömyysaste vaatii paljon lisätyötä s Työministeri Tarja Filatovin mukaan työttömyysasteen alentaminen viiteen prosenttiin vuoteen 2010 mennessä vaatii runsaasti lisäsatsauksia työttömyyden hoitoon. Sivu 9 Ulkomaat. Kuva: Tomi Hirvinen Kotimaa +23 +24 +22 5-9 m/s Leena Nygård PIETARSAARI (KP) Aspegrenin puutarhan entistämisprojekti Pietarsaaressa on edennyt ripeään tahtiin. Filatov totesi tänään, ettei suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle ratkaise työttömyysongelmaa. . .3-4 Kotimaa . . Taustalla rakenteilla oleva huvimajan katto torneineen. Projektin tavoitteena on tukea pienyritysten sopeutumista markkinoiden muutoksiin. . . . . . . Kälviälle saatu muistolaatta kunnioittaa henkensä menettäneiden aseveljien muistoa ja kertoo elinikäisestä aseveljeydestä. . Seinävaatetta työstettiin käsityötunneilla.
Tämä selittänee, että lapsista puolet on asettunut Lappiin. Jones Dixon sanoo saaneensa Dolphosta kuusi valitusta viimeisen vuoden aikana, ja niistä kolmessa väitettiin ihonvärin vaikuttaneen välikohtaukseen. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,24 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Kalajoki, Pitkäsenkylä Kehrääjä 25.5. Kokkola, Pikiruukki Vesipääsky 23.5. Kaulushaikara ja ruskosuohaukka ovat lisääntyneet vesistöjen rehevöitymisen takia, koska niille löytyy asuinpaikkoja järviruo’on valtaamilta alueilta. Ilmoitushinnat 1.1.2002 alkaen mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Suomen lintualueista on kansainvälisesti merkittäviä noin sata. Tärkein keskittymä on Ylä-Lapissa. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Kaikista teistä, joita olen kohdannut työni kautta: työtovereista ystävistä eri piireissä ja ryhmissä, kodeissa ja laitoksissa esirukoilijoista Kiitos muistamisesta Matka jatkuu Taivaan Isän hoidossa ja johdatuksessa. Olisiko yksi syy siinä, että Holman mukaan Toholammilla vaikutti voimakas osuustoiminta-aate. Aikuislintujen oleskelu luodon tienoilla on kuitenkin varma merkki pesinnästä. Ensimmäiset naaraskuovit matka-sivat jo 7.6. Holma lähtee pirteästi liikkeelle kun pyydetään, mutta vaimo jo toppuuttelee. Kokkola, Rummelö Lehtokerttu 19.5. Syynä lajin katoamiseen ovat osittain elinympäristöjen ja rantaniittyjen väheneminen sekä sirkkujen häviäminen niiden talvehtimisja muuttoalueita Kaukoidästä. Näin ei kuitenkaan Toholammilla käynyt. Korkein oikeus katsoi, että ”omattunnot” ovat jo niin tottuneita kovaan liikennekieleen, ettei herjoista tule rangaista. Kokkola, Rummelö Mehiläishaukka 23.5. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. – Asia on tällä hetkellä EY:n tuomioistuimessa, josta päätöstä odotetaan lähikuukausina. Uusikaarlepyy, Vexala Jänkäsirriäinen 22.5. Joillakin alueilla se tarkoittaa muun muassa sitä, että ei tehdä mitään tai jopa edistetään maankäyttöä. Juhannuskokko voi tuhota linnunpesiä Italia: Liikenteessä saa herjata (KP) Keskipohjanmaa.netin kyselyyn vastanneista suurin osa luottaa yhä Kimi Räikköseen. Tämä johtui siitä, että moni kunnasta muuttanut nuori perhe toi lapsensa synnyinkuntaansa pyhäkouluun! Toinen esimerkki myönteisestä suhtautumisesta oli Holman tapa ottaa rippilapset mukaan suorittamaan Jumalanpalvelusta. Mies oli antanut kielensä laulaa kiistassa, joka käytiin parkkipaikasta. Lintujärjestö Birdlife Suomi muistuttaakin juhlijoita, ettei kokkoa kannata kyhätä esimerkiksi luodolle. Toholammin Kivelässä on Timo Holman toinen lapsuudenkoti, mummola, jonka asukkaat olivat Holman mukaan sydämen kristittyjä. Holman lapsista kaksi on seurannut isänsä jalanjälkiä. Pojista Hannu on asettunut Helsinkiin, musiikinopettaja ja "ostopalvelukanttori" hänkin. lomamatkan vuoksi. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Yhteishenki eli vahvana. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Jos päätös on tuomitseva, Suomi joutuu suojelemaan lisää alueita, Asikainen selvittää. Laajoissa kartoituksissa löydettiin useita alueita, joiden luontoarvoja ei ole aiemmin tunnettu. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. 32:1 Aurinko nousee: Kokkolassa 3.03 (pimeys päättyy -) Helsingissä 3.54, Oulussa 2.19 Aurinko laskee: Kokkolassa 23.55 (pimeys alkaa -) Helsingissä 22.49, Oulussa 0.19 Nimipäivät huomenna: Siiri, Sigrid ja Siri ortodokseilla Juuda Nimipäivät tänään: Tapio ja Ingolf ortodokseilla Leino ja Onni Tänään Kiitokset Tiistaina 18.6. Lohtaja, Kipponpauha Pikkulepinkäinen 21.5. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Vahva yhteishenki Helposti voisi kuvitella, että viljava maitopitäjä olisi tuottanut äveriäitä ja itsestään tietoisia talollisia. 10.6. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Lea Osari EN JUHLI MERKKIPÄIVÄÄNI Aila Hietamäki Kihlauduimme 10.6.2002 Jenni Anttila & Sakari Orava Kihlauduimme 12.6.2002 Hanna Nykänen & Janne Penttilä Lämmin kiitos muistamisesta merkkipäivänäni. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Parhaita pesimäluotoja ovat vähäpuustoiset tai puuttomat luodot. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Saksan demareilla kondomikampanja BERLIINI (STT–Reuters) Saksan demarit ovat valinneet erikoisen tavan äänestäjien tavoittamiseksi. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Poliisikoiraa syytetään rasismista NEW YORK (STT) Kaupunginvaltuutettu Wanda Jones Dixon Yhdysvaltain Pennsylvaniasta syyttää McKees Rocksin pikkukaupungin ainoaa poliisikoiraa rasismista, brittilehti the Guardian raportoi lauantaina. – Suuren urakan ovat tehneet sadat lintuharrastajat eri puolilla Suomea talkootyönä. – Muutos on radikaali, sillä näillä näkymin sekä metso että kuukkeli ovat hivuttautumassa pohjoiseen, Suomen ympäristökeskuksen tutkija Markku Mikkola-Roos kertoo. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Toholammin pyhäkouluinto ja kinkeriperinne sekä kuntalaisten myönteinen asenne kirkolliseen elämään näkyi muun muassa siinä, että Toholammin pyhäkouluihin tilastoitiin kävijöitä enemmän kuin kunnassa oli pyhäkouluikäisiä lapsia. Timo Holma puhuu Toholammista aitoa rakkautta äänessään, ja väliin lapsuuden onnelliset muistot nostattavat kyyneleet silmiin. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Lasten musiikkiopinnot olivatkin aikanaan syynä muuttoon Haukiputaalle. Lintualueita on kaikkialla Suomessa; joskin myös selkeitä keskittymiä löytyy. Kalajoki, Vihaspauha Jääkuikka 18.5. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Ehkäisyvälineiden pakkauksiin on painettu mainoslause ”hyvältä tuntuu, SPD”. Liittokansleri Gerhard Schröderin puolue kampanjoi myymällä kondomeja paketeissa, joissa on SPD:n kirkkaanpunaiset värit. Vaikka kyseessä on vauras maitopitäjä, Holma sanoo, ettei Toholammilla koskaan havainnut asenteissa vaurauden ja köyhyyden kontrastia. Ylioikeus kumosi näin alemman oikeusasteen antaman tuomion. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Metso katoamassa etelästä Metson ja kuukkelin tilanne on Etelä-Suomessa erityisen huolestuttava, sillä ne ovat vähentyneet lähes puoleen 1950-luvun tilanteesta. 2 riviä, sis. Linnut ovat kansainvälinen luonnonvara ja siksi esimerkiksi EU:n täytyy luoda standardit suojelutyölle, Mika Asikainen painottaa. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Timo Holma on tuttu pappi muillekin keskipohjalaisille. Kun lasten isovanhemmat olivat toisaalta toimineet kansanopiston opettajina Yli-Torniossa, myös Pohjois-Suomi ja sen ihmiset olivat heille tuttuja. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Holma kuvaa Kivelän tunnelmaa sanalla onnellinen kodikkuus. 130 vastaajasta selvä vähemmistö oli sitä mieltä, että Mika Häkkisen tulisi korvata Kimi Annetaan Räikköselle mahdollisuus Räikkönen McLaren tallissa. Suojelun kannalta merkittäviä ovat myös rannikon laajat saaristoalueet, suurten järvien selkävedet Itä-Suomessa, PohjoisPohjanmaan suot ja itärajan metsät. – Toholammille oli tyypillistä aito huolenpito naapureista. Yhteisvastuu jäsentyi Lestijokeen virtaavien purojen mukaan, kukaan ei saanut unohtua. Kivelän ilmapiiri kannusti Holmaa opiskemaan papiksi. Lapsuuden kesät kuluivat kuitenkin mummolassa Toholammilla, ja kun Toholammin seurakunta haki pappia 1966, nuori Holma pisti paperit vetämään – tosin vasta harkinnan jälkeen. Kokkola, Suntinsuu Etelänkiisla 20.5. EU:lta moitteita Suomelle Jotkin Suomen lintualueet kaipaavat kuitenkin nopeita suojelutoimia, sillä EU:n komission mukaan Suomi ei ole suojellut tärkeimpiä lintualueitaan. Linnut viihtyvät isoissa, rauhallisissa metsissä, joita etelässä on hakattu. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Kalevi Sorsa linjasi Suomen demarien vaalitaktiikan aikanaan lauseella ”vaalihevosten pitää laukata, muttei liian virmasti”. SPD:n edustaja ilmoitti, että punaisia sadan kondomin paketteja myydään 44 euron hintaan. (06) 827 2000 ark. – Kansainvälinen lintukartoitus on tärkeää, sillä yleensä puhutaan meidän linnuista, vaikka ne viettäisivätkin Suomessa vain muutaman kuukauden vuodessa. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Lohtaja, Ohtakari Eskimo/valkoperäsirri 28.5. Heikki Holma on Tervolan seurakunnan ja Juhani Holma Tornion seurakunnan pappi. Alueita ovat kartoittaneet Suomen ympäristökeskus sekä lintuharrastajien kattojärjestö Birdlife Suomi. Kälviä, Koskela Harri Hongell ornitologi Tärkeitä lintualueita satoja Havainnot koottiin kirjaksi Tärkeät lintualueet STT, lähde: BirdLife Suomi HELSINKI (STT) Ajattelemattomasti rakennettu juhannuskokko voi tuhota kymmenien lintujen pesinnän. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Kalajoki, Plassi Pensassirkkalintu 25.5. Sen sijaan kulttuuriympäristöt sekä selkäja lintuvesien suojelu on hieman retuperällä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Tytär Liisa toimii puolestaan Ivalon kansalaisopiston musiiki opettajana. Suurin osa lintualueista on liitetty myös Natura-ohjelmaan. Kokkola, Rummelö Tunturikihu 18.5. Parhaiten on suojeltu tunturi-, saaristoja suoalueet. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Lintualueiden suojelu ei tarkoita pelkästään rauhoittamista. Suomen ympäristökeskus ja linnuston suojelujärjestö Birdlife Suomi valitsivat lintualueet 92:n Suomessa esiintyvän tai tänne pesiytyvän lajin perusteella. Toholammilta hän siirtyi Haukiputaan seurakuntaan, jossa toimi seuraavat 22 vuotta. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Myös Hollanti joutui tilille liian vähäisestä lintualueiden suojelusta, ja maassa jouduttiin liittämään uusia alueita suojelun piiriin. – Mutta kyllä heillä on valoisat ja rakkaat muistot myös Toholammista, ja ohikulkumatkalla he piipahtavat Toholammin pappilan puistossa, jos vain aikataulu antaa myöten. Pesissä saattaa siis olla munia tai asustaa pieniä untuvikkoja. 1900-luvun alussa maahamme kotiutuneen linnun ainoat pesintäalueet sijaitsevat Perämeren rannikolla ja Pohjois-Karjalassa. Kalajoki, Vihaspauha Kultarinta 19.5. kohti etelän maita ja päivää myöhemmin ensimmäiset mustaviklotkin eli paluumuutto on jo alkanut! Ohessa kevätmuuttolistan viimeinen päivitys toukokuun puolivälin tilanteesta lähtien. Esimerkiksi todella uhanalainen etelänsuosirri ei menesty Suomessa, ellei merenrantaniittyjä hoideta, Mika Asikainen sanoo. Lohtaja, Harjukari Pikkusieppo 2.6. Pietarsaari, Kisor Arosuohaukka 25.5. ROOMA (STT–Reuters) Italian korkein oikeus on päättänyt, ettei törkeästä kielenkäytöstä liikenteessä tule rangaista. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Toisaalta läheisimpiin harrastuksiin kuuluu paikallishistoria ja sukututkimus sekä musiikki. Syntymäpäiviään Timo Holma juhlii Haukiputaalla seurakuntakodissa klo 17-20, jonka jälkeen sävelhartaus kirkossa. Johanna Alpia HELSINKI (STT) Suomessa on yli 400 sellaista aluetta, joissa asustaa uhanalaisia tai kansainvälisesti tärkeitä lintulajeja. Eteläväylä, Kokkola. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Kartoituksen tulokset ovat hyödyllinen työkalu muun muassa kuntien viranomaisille luonnonsuojelua sekä maankäyttöä suunniteltaessa. – Tämähän piti paikkansa. Holma toimi pappina Toholammin seurakunnassa vuosina 1966-74. Parhaillaan netissä kysytään nuorten kesätyön mielekkyydestä.. Jones Dixonin mielestä saksanpaimenkoira Dolpho tulisi lopettaa. Yhdessäkään muussa maassa ei ole tehty yhtä tarkkaa kartoitusta, toiminnanjohtaja Mika Asikainen Suomen Birdlifestä kertoo. – Jos Suomen kohdalla päätös on sama, muiden EU-maiden kannattaisi jo suosiolla suojella lisää alueita, Asikainen toteaa. 2001 28 385 kpl Lukijoita 85.000 (KMT syksy 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Dolphon väitetään purreen yhdeksänvuotiasta mustaa poikaa. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . 2002 mennessä oli Keski-Pohjanmaalle saapunut 181 muuttolintulajia. Kotiseutu ei unohdu Rovasti Timo Holma Kuva: Jukka Lehojärvi 70-vuotias Lintukesä valmis Lintumaailman kesä on valmis ja syysmuuttokin aluillaan. Juhannuksen aikaan monilla vesija rantalinnuilla pesintä on vielä kesken. Holma jäi aivan pienokaisena orvoksi äidistään, ja isän matkassa hän muutti Haukiputaalle. 2002 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi keskipohjanmaa.net s viikko 25 Merkkipäivät Kihlautuneet Kiitoksia Iloisesti kiitän kädet yhteen liitän. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Nyt Suomen tärkeimmät lintualueet on koottu kansien väliin mittavaksi raportiksi. Toisaalta ratkaisua helpotti tieto, jonka mukaan Toholammin seurakunta oli Oulun hiippakunnan kirkollisin seurakunta. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Lohtaja, Kipponpauha Viiriäinen 6.6. Lohtaja, Ohtakari Tundrakurmitsa 21.5. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Onhan hän tehnyt tuurauksia ja toisaalta hoitanut muuten vain vihkimisiä ja siunaustilaisuuksia valtavan monessa keskipohjalaisessa seurakunnassa, viimeksi viime kesänä Himangalla ja Kannuksessa. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Reisjärvi, EteläSydänmaa, Raatejärvi Rytikerttunen 4.6. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Kalajoki, Hiekkasärkät Japaninnokkavarpunen 26.5. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Kokon polttaminen tällaisella luodolla tuhoaa pesimälinnuston täysin. Kokkola, Pikiruukki Ruisrääkkä 25.5. Juhannuskokkoa varten kannattaa rakentaa esimerkiksi ankkuroitu lautta, jonka avulla roihun voi sijoittaa kauemmaksi lintujen reviiriltä. Eero Polso EN JUHLI SYNTYMÄPÄIVÄÄNI Yrjö Lukkarila Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Vaikka kesäinen aamukahvihetki on rovasti Timo Holman kotona Kokkolassa, jutustelu keskittyy lähinnä Toholammille ja historiaan. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Lintujen pesät ja munat ovat hyvin naamioituja, joten vaikka asukkaita ei näkyisikään, alueet kannattaa jättää rauhaan. Holman mukaan rakkaus Jumalan sanan viljelyyn näkyi myös siinä, että seuroihin edellisenä päivänä tulleet majoitettiin, ja toisaalta yöpaikan saaneet eivät olleet kranttuja makuupaikan suhteen. Kultasirkkuja ei pelastane mikään, sillä niitä on havaittu enää kaksi paria. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Ja tiedän, että tällainen henki elää edelleen. Kaiken kaikkiaan suojelutilanne on kuitenkin Suomessa varsin hyvä. Toholampi on huomenna 70 vuotta täyttävälle Holmalle enemmän kuin vain seurakunta, jonka pappina hän kahdeksan vuotta työskenteli. Pulmussirri 15.5. Holman perheen kuopus Leena asuu nykyään Lontoossa ja on viulisti. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Korkeimman oikeuden mukaan vulgääri sanailu on yleistynyt motoristien kesken niin paljon, ettei asiaa tule pitää enää kunnianloukkauksena. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Ne ovat perinteisesti olleet myös mieluisia juhannuskokon polttopaikkoja. (06) 827 2234, . 0204 52 1058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . Kokkola, Pikiruukki Tervapääsky 19.5. Mahdolliset muistamiset Inkerin kirkon tilille 562009-11857, tiedonantoihin tunnus TH70. Ennakkopäätös saatiin tapauksessa, jossa alioikeus oli tuominnut 32-vuotiaan miehen säädyttömästä kielenkäytöstä. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.2.2002 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € mk € mk 12 kk 188 1117,80 12 kk 201,05 1195,39 6 kk 96 570,79 6 kk 103,40 614,79 4 kk 65 386,47 4 kk 72,75 432,55 3 kk 49 291,34 3 kk 54,75 325,53 2 kk 33 196,21 1 kk 18,45 109,70 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Tämä puolestaan edellytti kodeilta virsievankeliumin ja rukouskirjan hankkimista, eikä ainoakaan koti tästä koskaan valittanut tai vastustanut. Lohtaja, Ohtakari Viitakerttunen 28.5. Toholammilla osattiin pitää huolta lähimmäisistä. – Tavoitteena on alueiden säilyminen linnuille soveliaana. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Sana: ”Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois.” Ps. Haapajärvi, keskusta Idänuunilintu 28.5. Holma selvittää epävarmuuttaan sillä, että nuorelle papille vauras maalaisseurakunta tuntui kovin suurelta haasteelta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka
Katseen vangitsevat heti jäätelötötteröt (ikävä vain, että oma jäätelötehdas joutui lopettamaan) ja jalkapallo. Molemmissa tapauksissa palon syttymissyynä pidetään laakerin ylikuumenemista. Kotiuttamiskäskyn osasto sai Sodankylän Poikelassa. Minulle tämä oli pedagoginen kehittämishanke, jollainen kuuluu käsityönopettajaksi pätevöitymiseeni, työtä ohjannut Raikula kertoo. Lisäksi hän oli ainakin ommellut työhön virkattuja kukkia sekä pilviä taivaalle ja tehnyt yhden vuosiluvun numeroista. OSTA NYT, MAKSA ELOKUUSSA! Todellinen vuosikorko, joka sisältää kaikki tililuoton käytöstä aiheutuvat kustannukset, on 1000 €:n Käyttöluotolle 18,88 % (11.01) Huolto Korkeimman tason (Level 3) puhelinhuolto Digiman Oy:n tarjoamana • Kaksitaajuuspuhelin • GSM-chat • Ennustava tekstinsyöttö • 4 peliä • Värinähälytys • Xpress-on kuoret (761,05mk) Tuodessasi vaihtoon: väliraha 3110/8110 (713,48mk) 120 € 5110/6110 (618,36mk) 104 € 3210/6150/7110 (523,22mk) 88 € UUDEN LIITTYMÄN TAI LAHJALIITTYMÄN AVAAJALLE Radiolinjalta 50 € PUHEAIKAA ja LIITTYMÄNAVAUS + 9KK KUUKAUSIMAKSUT €. Kemistä osasto seurasi perääntyviä saksalaisia pohjoiseen. – Suunnittelu oli välillä melkoista kädenvääntöäkin, keskustelua siitä, kenen ehdoilla otetaan kuvaan mitäkin. Työn tekeminen oli hänen mielestään kivaa ja innostavaa. Sitä käyttävät pääasiassa kaupunki ja eri yhteisöt. – Tuo syksy 44 Isänmaamme historiassa on meille sota-ajan sukupolville jäänyt mieleen synkkänä, monin tavoin epävarmuuden ja tulevaisuuden suhteen pelonkin aikana, Jaakko Jokela kuvaili sodan päättymisen tuntoja. R a jo it e tu t e rä t, 1 k p l /a si a k a s. Lohtajan taloudelle raamit (KP) Heinäntekoon tarkoitettuja paalainkoneita paloi sunnuntaina iltapäivällä Alavieskassa ja Kokkolassa. Pylvääseen osumisen jälkeen kuljettaja oli vielä lentänyt noin 30 metrin matkan. Valtuuston kokouksessa puheenvuoroja talon kohtalosta käytettiin runsaasti ja asiasta äänestettiin kaksi kertaa. korvanappi HF:n ja suojapussin sekä autotelineen ja -laturin. Osakkeen omistajina ovat olleet muun muassa Outokumpu ja Kemira sekä Seurakuntayhtymä. Erämaaolot vahvistivat asevelihenkeä. Paalainkoneet syttyivät tuleen PERHO (KP) Keski-ikäinen mies menehtyi moottoripyörän ulosajossa lauantai-iltana Perhossa. Lunastustulos ratkesi lopulta äänin 16-33. Alavieskassa tuli ehti levitä paalaajasta pellolle muutamia kymmeniä metrejä. Rahastoa kartutetaan vuosittain tilinpäätösten yhteydessä, mikäli kaupungin talous sen sallii. Kälviällä kotiutettujen Luton Miesten liikekannallepano oli alkanut Ivalossa kesäkuussa 1941. Moottoripyöräilijä menehtyi Kaisa Kujanpää KÄLVIÄ (KP) Jatkosodan Petsamon Erillisosaston eli Luton Miesten sotataival päättyi 58 vuotta sitten. Seinävaate tehtiin koulutusviraston seinälle ripustettavaksi. oppilaat kyselivät. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset Lyhyesti s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 18.6. Kaupungin nimi on kirjoitettu suomeksi ja ruotsiksi, lisäksi näkyvät kaupungin ikä, 350 vuotta sekä vuosiluvut 1652–2002. Kokkolan työllisyystilanne on kohentunut viime vuonna prosentin verran, muuta maata keskimääräistä nopeammin. Sis. Osakekauppaan kielteisesti suhtautuneita valtuutettuja puhutti eilen muun muassa urheilutalon peruskorjaus. Kokkolan urheilutalo on toiminut lähes 40 vuotta. Moottoripyöräilijä sai törmäyksessä lieviä vammoja, mutta selvisi hyvin asianmukaisen varustuksensa ansiosta. Hänet kuljetettiin Vetelin terveyskeskuksen kautta Kokkolaan Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan. LISÄETU ASIAKASOMISTAJILLE: Lisätietoja myymälästämme tai www.radiolinja.fi Käyttöluotolla 2kk korotonta maksuaikaa. Sitä ennen työhön motivoiminen oli kyllä melko haasteellinen tehtävä. Kunnan menoiksi on alustavasti arvioitu 8 647 000 euroa. Luton Miehet taistelivat jatkosodassa Petsamon tuntureilla ja Luttojoen kairalla. Se on myös muisto elinikäisestä aseveljeydestä. Raamit paljastavat lautakunnille liikkumavaran, joka niillä on käytettävissä. Edut yhteensä 168,81 €. Aseveljeys kestää elämän loppuun asti, lainasi Jaakko Jokela puheessaan kenraalimajuri Georg Carl von Döbelnin sanoja vuodelta 1809. Viimeinen viikko oli todellista ristipistomaratonia, mutta kun koulutusvirastoon luovuttamisen aika tuli, kaikki oli kunnossa. – Tämä työ tarjosi hyvän mahdollisuuden toteuttaa yhteistyötä. Kokkola lunastaa urheilutalon osakkeet. Kiivaimmin osakkeiden lunastamista kaupungille vastusti vasemmistoliiton edustaja Eila Ahonen. – Meri on tehty vanhoista farkuista. Vaasasta Jyväskyläntietä kohti ajanut taksi oli kääntymässä Itäiselle kirkkokadulle, kun Rautatienkatua suoraan ajanut moottoripyörä törmäsi taksiin. Moni tärkeä rakennuskin on päässyt kuvaan – raatihuone, UPM-Kymmenen tehtaat, tupakkatehtaan kellotorni. Sopusointuisesta lopputuloksesta ei voisi päätellä, että seinävaatetta suunnittelemassa ja toteuttamassa on ollut yhteensä 23 oppilasta kahdesta eri koulusta. Viime vuoden lopulla ilman työtä oli vajaa viidennes työvoimasta. – Olemme halunneet pystyttää tämän muistomerkin, jotta se voisi kertoa yli tulevienkin sukupolvien niistä ajoista, jolloin koeteltiin, onko tällä kansalla oikeus kuulua vapaiden kansojen joukkoon. Aluksi käytettiin kuitenkin paljon aikaa suunnitteluun. Hän siteerasi aseveljensä Ahti Sällin ajatuksia, jotka tämä esitti kahdeksan vuotta sitten Ivalossa paljastetun muistomerkin juhlapuheessa. Loppuaikoina osastosta löytyi miehiä lähes jokaisesta suomenkielisestä kunnasta. E i jä ll e e n m yy ji ll e e ik ä b u lv a a n e il le . Väistämisvelvollisuus oli taksiautoilijalla. Leena Tanskanen KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupunginvaltuusto hyväksyi eilen kaupunginhallituksen ehdotuksen urheilutalon osakkeiden lunastamisesta. Paalainkoneen rahallinen arvo on keskimäärin 8500 euroa. Yhteistyön taustalla on opettaja Anne Raikulan mukaan kaupunginvaltuuston taannoinen aloite suomenja ruotsinkielisten koulujen yhteistyön lisäämisestä. Aseveljeyden henki säilyy Merkki Kälviällä kotiutettujen muistoille Muistolaatan paljastamisen jälkeen Luton Miehet marssivat laskemaan seppeleet sankarihaudoille. Kevään aikana osakeasiaa on puitu jo neljään otteeseen. Kesällä meri on tietenkin tärkeä, ja talveen liittyvät joulun aikaan syttyvät usko, toivo ja rakkaus -symbolit. Pojat ja tytöt kirjoittivat Pietarsaari-aiheisia aineita, ja niistä poimittiin työn motiivit ja elementit. Tämän määrän kunta aikoo mainita yhtenä perusteluna harkinnanvaraisen rahoitusavustuksen saamiseksi, jota se hakee ensi vuodelle 975 000 euroa. Kuvaan mahtuu myös paljon ihmisiä, monipäinen joukko. Työn koko on 1,5 x 1,5 metriä. Työhön käytettiin tarkkaan kevätlukukauden käsityötunnit. Puolustusvoimien suunnitelmien mukaan perusyksiköt muodostuivat lähialueiden tai lähimaakuntien miehistä. Myös materiaalit ovat monet. Viimeksi se palautettiin pöydälle jääviyskeskustelun vuoksi. Onnettomuus sattui Hietaniemen tiellä aivan keskustan tuntumassa. Kaupungin avustukset 40 vuoden ajalta ovat kivunneet reiluun viiteen miljoonaan euroon eli 34,8 miljoonaan markkaan. Rahaston tarkoituksena on nimensä mukaisesti työllisyyden edistäminen. Talosta puuttuu osin esimerkiksi ilmastointi. Petsamon Erillisosaston miehistö oli alun perin pääosin Lapin ja Oulun lääneistä. Juhannuksena pe ja la myymälämme suljettu Leena Nygård PIETARSAARI (KP) Bonäsin ja Ruusulehdon koulujen kuudesluokkalaisten tekemässä seinävaatteessa tiivistyy lasten ja nuorten näkemys siitä, mikä Pietarsaaressa on mukavaa ja tärkeää. – Oppilaiden mielestä vuoden kohokohtia ovat Jaakon Päivät sekä kevätja syysmarkkinat. Henki vahvistui erämaaoloissa Kotiuttamisen aikoihin Petsamon Erillisosaston raskaimmat tappiot olivat vielä hyvin muistissa, sillä ne vaati Kemin valtaus Lapin sodassa lokakuussa 1944. Kummatkin palot saatiin kuitenkin sammutettua ja henkilövahingoilta säästyttiin. Osakeyhtiönä toimivan urheilutalon toiminta on lähes koko ajan perustunut kaupungin tukiin. Vaasan alueella Kokkolan työttömyystilanne on kuitenkin vielä huolestuttava. Ta rj o u k se t vo im a ss a to is ta is e k si . Työn raamit on lisäksi kudottu kangaspuissa. Usko, toivo ja rakkaus -osa on haluttu tehdä talviseksi raikkain värein ja huovutettua villaa materiaalina käyttämällä. Tämän jälkeen se olisi osunut vauhdilla lyhtypylvääseen. Merta, jalkapalloa ja jäätelöä Ideat pulppusivat ja neulat suihkivat Bonäsissä ja Ruusulehdossa Seinävaatteen äärellä ohjaaja Anne Raikula (oik.) ja yksi tekijöistä, Henrika Granholm. Lohtajan taloutta painaa se, että kunnalla on kattamatonta alijäämää noin 987 000 euroa. – En voi hyväksyä päätöstä, sillä kaupunkilaisten veroista se maksetaan ja veronmaksajat ovat minut tänne edustajakseen valinneet, Ahonen lausahti puheenvuorossaan. Tarjous ei edellytä puhelimen ostoa! • GPRS • WAP 1.2.1 • EMS • Chat • Puhelinmuistio • Kalenteri • Pelit • Ajastin • Kello ja herätys ym. Kysy vaihtotarjouksiamme! (1456,70mk) uuden liittymän edut 168 € uuden liittymän edut 168 € UUTUUS ! R600 V a ih to p u h e li m e n ja la tu ri n o lt a va e h ji ä . Lisäksi STARTTIPAKETTI (arvo 67 €). – Täällä kävijät voivat nähdä sen. ym. Lisäksi aina, kun tänne tulee, näyttää ainakin joku tekijöistä istuvan täällä, Raikula on huomannut. Näin hieno seinävaate haluttiin kuitenkin tuoda kesän ajaksi ihmisten ilmoille, kirjastoon. – Mikä ihmeen koulutusvirasto. Henrika Granholm Bonäsistä haki seinävaatteen kasvojen joukosta itse tekemiään. – Aika muuttaa kaiken ja sen mukana unohdetaan kaikki, mutta sen vakuutan ja tulette sen itse huomaamaan, että aseveljeys, joka on syntynyt taistelussa, vaaroissa ja kuolemassa ei koskaan häviä. Valtuusto myönsi lunastamista varten tämän vuoden talousarvioon lähes 140 000 euron lisämäärärahan. Niin oli sattumalta maanantainakin. Tähän joukkoon, jonka komentajana oli majuri Antti Pennanen, toivat muiden paikkakuntien väriä Lapin tienrakennustyömaalle ja Petsamon nikkelikaivoksille lähteneet nuoret miehet, jotka päätyivät työmailtaan sotilaiksi. Hän menehtyi parisen tuntia onnettomuuden jälkeen keskussairaalassa. – Päällikeompelu, tilkkutyöt, solmuvärjäys, pitkäpistot, ristitpistot, kankaanpainanta, pykäpistot, vanukirjonta, neulominen ja virkkaus, Anne Raikula luettelee käytettyjä työtapoja. Loivassa kaarteessa kuljettaja oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan ja pyörä oli ensin luisunut noin 20 metriä kyljellään. Työttömyyttä torjutaan rahastolla Taksi ja moottoripyörä kolaroivat (KP) Kokkolassa Rautatienkadulla sattui eilen illalla moottoripyörän ja taksiauton yhteentörmäys. Mies oli paikkakuntalainen vuonna 1961 syntynyt mies. Aseveli Jaakko Jokela viittasi muistolaatan paljastuspuheessaan tuleviin vuosiin, jolloin yleisön joukossa olleilta kysytään Kruunun makasiinin seinää koristavan muistolaatan merkitystä. Osaston huoltopäällikkö Konrad Rantala oli Kälviältä. Kuva: Tomi Hirvinen KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina kaupungin työllistämisrahaston perustamisen. Paalainkoneet olivat palon syttyessä heinässä ja pölyssä. Valtuusto päätti myös reilun 500 000 euron eli kolmen miljoonan markan siirtämisestä rahastoon. Kuva: Leena Nygård LOHTAJA (KP) Lohtajan kunnanhallitus on määrittänyt toimintaraamit, joiden mukaan lautakuntien tulisi laatia talousarvioehdotuksensa. Ihmisjoukko kuvaa siis niiden väenpaljoutta. 2002 Maakunta 3 Kokkola, Prisma, puh 06-8316003, ma-pe 10–18, la 9–14 • Helsinki • Jyväskylä • Kajaani • Kempele • Kokkola • Oulu • Pietarsaari • Raahe • Tornio • Vantaa • Ylivieska www.gsm-store.com Bonusta Radiolinjan puheluista ja tekstiviesteistä. Lainauksessa kuvailtiin, että muistolaatta on kunnianteko Petsamon ja Luton miesten kaatuneille aseveljille. – Me emme tällä muistomerkillä halua kertoa mistään sankariteoista, mutta toivomme, että se henki, joka meitä on velvoittanut, voisi tulevaisuudessakin jatkua rauhanajan arkipäivän askareissa, Jokela jatkoi. Osasto kotiutettiin marraskuussa 1944 Kälviällä
Varapuheenjohtaja Gunnar Smeds vahvistaa, että hanketta kohtaan tunnetaan suurta mielenkiintoa. Kuva: Tomi Hirvinen LOHTAJA (KP) Länsi-Suomen ympäristökeskus pyysi Lohtajan kunnanhallituksen vastinetta A-Terni Oy:lle myönnetystä ympäristöluvasta Vaasan hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen. MYR puolsi maisteriohjelman rahoitukseen nyt 830 000 euroa Ouluun, Kuusamoon ja Haapavedelle. (08) 460 732 Pietarsaari Kanavapuistikko 19 68600 Pietarsaari Puh. (06) 724 5700 Kokkola Eteläväylä, PL 45 67101 Kokkola Puh. Kaikkiaan maisteriohjelmaan valitaan 130 opiskelijaa, joista Ylivieskaan 20 ja Haapavedelle 15. Juhannuksena Keskipohjanmaa ei ilmesty la 22.6 eikä su 23.6.. ja ma 24.6. Tutkimusjohtaja painottaa, että työelämässä sosiaalisen pääoman syntyminen edellyttää pysyvyyttä, varmuutta siitä, että työ jatkuu vielä puolen vuoden kuluttuakin. Myös Eugmossa rantatiellä yöllä ojaan ajanutta tullaan syyttämään törkeästä rattijuoppoudesta. "Omilta mailta" kerättyä satoa aiotaan käyttää myös puutarhayhdistyksen eilen avatun "Yrttitarha" -kahvion ruokalajeissa. 22 ilmoittautuneen joukosta 18:lle on tehty yrityskartoitus, ja kahdessa yrityksessä kouluttaminen on jo aloitettu. Myös viljelypalstoilla rohkaisemme luonnonmukaisuuteen, esimerkiksi tuholaistorjuntaan on hyviä vanhoja konsteja, seurakuntapuutarhuri Anders Härmälä sanoo. ”Yhteistyö on avainsana” Kokkolasta parikymmentä yritystä EU-projektiin Seminaaripuhuja Pascal Doisne uskoo yhteistyön voimaan. – On ymmärrettävä, että sillä mitä maailmalla tapahtuu, on vaikutusta myös tänne Pohjanmaan yrityksiin, Lukkarinen toteaa. Pallorajoitus 48, potissa 340 eur BINGO HIMANGALLA ROIMAN TALOLLA tänään ti klo 19.00 Palkintona ostokortteja, pääpalkinto 170 € OK. – Nyt aloitettava koulutus pyrkiikin vastaamaan yritysten tarpeisiin. Härmälä uskoo puutarhan projektin valmistuttua edelleen työllistävän muutamia ihmisiä. Pyrkimyksenä on, että mahdollisimman moni opiskelija myös suorittaisi tutkinnon aina gradua myöten vuoden 2 005 loppuun mennessä. (06) 822 5039 Ylivieska Torikuja 2, PL 16 84101 Ylivieska Puh. Haluamme kokeilla ja ottaa oppia niistä. Inspiraatio iskee turvatussa työsuhteessa Vaasan yliopiston Levón instituutin tutkimusjohtajan Hannu Katajamäen mukaan pienten yritysten merkitys tullee muuttumaan. Sisustuksena ovat jykevää jykevämmät pitkä pöytä ja penkit, jotka on valmistettu puutarhan mailta talvella kaadetusta lehtikuusesta. Sosiaalinen pääoma syntyy Katajamäen mukaan yhteisökokemuksen kautta. – Tavoitteena on, että yritykset todella parantavat toimintaansa, ja että saman alueen yritykset tuntevat toisensa. Ohjelmalla etsitään kullekin yritykselle yrityskartoituksen avulla mahdollisimman sopivat koulutusmuodot ja kouluttajat. – Ainakin vihanneksia ja yrttejä jo tänä kesänä, kahviota emännöivä Gudrun Andersson suunnittelee. Toimitusjohtaja Margita Lukkarisen mukaan projektissa on tärkeintä auttaa pieniä yrityksiä vastaamaan haasteisiin, joita tietoyhteiskunta tuo mukanaan. – Maailmasta tulee monitasoinen yhteisö, jossa on toimittava sekä globaalilla tasolla että paikallisesti, Katajamäki sanoo. Tässä tapauksessa kuljettaja puhalsi 2,83 promillea. lehtiin toimitettava konttoriimme viimeistään to 20.6. Kunnanhallitus valitsi kokouksessaan mittausinsinööriksi Tapio Junttilan Lohtajalta. Tarkoitus on, että projektin myötä myös eri maiden yritykset tutustuvat toisiinsa, ja siten parantavat toimintamahdollisuuksiaan tässä muuttuvassa maailmassa, Doisne toteaa. Pääpalkinto 170 eur. – Tuohon aikaan osattiin jo monia hyviä viljelykeinoja, joista osa on jo painunut unohduksiin. – Se käy hyvästä esityöstä maisteriopinnoissa jatkossa. Puutarhaan pyritään istuttamaan alkuperäisen kaltaisia lajeja, joita tiedetään viljellyn jo 1700-luvulla. Valtiolta tulee vastinrahaa noin 1,8 miljoonaa euroa. Projektia rahoittavat EU sekä Marja ja Yrjö Rikalan puutarhasäätiöt, ja sitä vetää Anders Härmälä. klo 19.00 Palkintoina ostokortteja ja kahvia. Hän on hoitanut tehtävää jo 80luvun alkupuolella. – Mielenkiinto puutarhaasioita kohtaan on suurta. klo 12 mennessä. Yhdistyksen talkooväestä on Härmälän mukaan ollut hyötyä kunnostuksen monissa työvaiheissa. 2002 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Matkailu Sekalaiset Bingot Alavieskan Viri r.y. Tiistaina 18.6. Tästä koulutuksesta EU rahoittaa kuusikymmentä prosenttia. (08) 411 0305 Fax.(08) 420 396 Ilmoitukset pe 21.6. Hieman satoa päästään siis korjaamaan jo tänä kesänä. Tätä yhteistyötä hankkeella halutaan lisätä, Pascal Doisne Ranskan Lourdes Développementista kertoo. Katajamäki uskoo menestyvän alueyhteisön salaisuuden olevan sosiaalisessa pääomassa, jonka voisi määritellä olevan uskoa ja luottamusta yhteisiin päämääriin. Kaksivuotinen projekti käynnistyi viime marraskuussa. Kokkolassa hanketta koordinoiva Oy Coop Consult Ab on etsinyt kevään ajan ohjelmasta kiinnostuneita yrityksiä. – Kovin paljon alkuperäislajeja maille ei jäänyt, sillä 60-luvulla puutarha myllättiin ja sieltä poistettiin maakerros eri puolille kaupunkia levitettäväksi, Härmälä kertoo. Esimerkiksi 72 omenapuulajia ja marjapensaat kuuluvat valikoimaan. Kuvat: Leena Nygård Kotona leivottu näkkileipä ja yrttituorejuusto ovat Yrttitarhan erikoisuuksia. Lisäksi järjestettävillä yhteisillä tilaisuuksilla on tavoitteena parantaa paikallisten yritysten välistä vaihtoa. Yhdistyksen tarkoitus on hänen mukaansa hankkeen tukeminen. Lisäksi alueiden paikallinen talous koostuu monesta pienestä yrityksestä, joiden ongelma on usein yhteistyön puute. Kahvila toimii pappilan vanhassa vaunuvajassa, joka on mäntysuovalla kuurattu puhtaaksi katosta lattiaan. ke 19.6. Pallorajoituspotissa 1140 € pallorajalla 56. (06) 827 2000 Fax. EU-rahoitusta ohjautuu hankkeisiin yhteensä runsaat 1,6 miljoonaa euroa. Voittaja saa Minin käyttöönsä kuudeksi päiväksi. Projektipäällikkö Marita Reinikainen Oulun Eteläisen Instituutista sanoo tämän alan korkeakoulutason osaajista olevan edelleen kova kysyntä. Se voi myös toimia hyvänä harjoitteluja koulutuspaikkana puutarha-alaa opiskeleville. Mielestäni luovuus syntyy kuitenkin parhaiten varmoissa olosuhteissa. (08) 460 730 Fax. Kunnanhallitus pitää kantansa entisellään ja puoltaa ympäristöluvan myöntämistä. Tällä hetkellä Junttila työskentelee maanmittaustehtävissä Kokkolassa. Tähän pyritään muun muassa mahdollisimman tiiviillä opinto-ohjauksella koko koulutuksen aikana, kertoo Reinikainen. (06) 724 5700 Fax. Ohjelmistotuotannon maisterikoulutus alkaa Ylivieskassa ja Haapavedellä yhteensä 35 opiskelupaikkaa Leena Nygård PIETARSAARI (KP) Aspegrenin puutarhan entistämisen edetessä myös kiinnostus puutarhanhoitoa, puutarhakulttuuria ja -arkkitehtuuria kohtaan näyttää kasvavan. Kansallisvaltiosta osa vallasta siirtyy EU:n elimille, mutta myös paikallisyhteisöjen merkityksen Katajamäki sanoo korostuvan. Mahdollisesti 1700-luvun päivistä säilyneitä lajeja puutarhan mailla ovat syreenit, humala ja eräät perennat. Suurin rahoituskohde oli Oulun yliopiston ja Oulun Eteläisen Instituutin hanke ohjelmistotuotannon maisteriohjelmalle, joka on käynnistymässä läänin eteläosassa Haapavedellä ja Ylivieskassa tulevan syksyn aikana. Aspegrenin puutarhaa entisöidään projektina, jonka budjetti on noin 336 000 euroa. – Meillä mentiin laman aikana siihen, että työsuhteet ovat määräaikaisia. Tervetuloa! Roima Uusi kuljettaja Minille on arvottu. Hänen mukaansa osa maisteriohjelmaan tulevista on jo tavallaan aloittanut opiskelunsa Ylivieskassa kesäyliopiston kursseilla, joissa voidaan suorittaa tietojenkäsittelyn approbatureita. Jokin aika sitten perustettuun Aspegrenin puutarhayhdistykseen on liittynyt jo 60 jäsentä, ja puutarhan 24 viljelypalstasta 12 on varattu ja viljeltyinä. Perjantaina Kokkolassa Halkokarilla sattui myös ojaanajo Vanhalla Veistämöntiellä. Juuri kortin saanut 18-vuotias nuorukainen ajoi Toholammilla hieman yhden jälkeen tieltä ja puhalsi lähes kolmen promillen lukemat. Koulutuksen tarkoituksena on valmistaa yrityksiä globalisaation ja tietopohjaisen talouden tuomiin muutoksiin. Kunnanhallitus päätti vakinaistaa maatalouslomittaja Laura Pöyhösen työsuhteen toistaiseksi. Lohtaja yhä vasikkakasvattamon kannalla (KP) Alkoholia nauttineet kuljettajat aiheuttivat jälleen ulosajoja maanantaita vasten yöllä Keski-Pohjanmaalla. Onnea voittajalle! Erkki Huhtala, Kokkola Anne Rutanen KOKKOLA (KP) – PACTE-projektin kolmea aluetta Suomessa, Ranskassa ja Espanjassa yhdistää muun muassa se, että kaikilla on jo kokemusta valtioiden rajoja ylittävästä yhteistyöstä. Aspegrenin satoa jo tänä kesänä Puutarhakulttuuri kiinnostaa pietarsaarelaisia Gudrun Andersson emännöi kesäkahviota, jonka tuotto käytetään Aspegrenin puutarhan hyväksi. Myös eri tahojen, kuten viranomaisten, yliopistojen ja kansalaisjärjestöjen yhteistyötä Katajamäki pitää tärkeänä. Aikaisemmin on jo myönnetty 300 000 euroa Ylivieskaan ja Raaheen. K ä r k i m e d i a k e s k e l l ä P o h j a n m a a t a www.keskipohjanmaa.net Kalajoki Kantatie 1 85100 Kalajoki Puh. Tätä ei ole vielä suomalaisessa työelämässä ymmärretty tarpeeksi, Katajamäki sanoo. Kummassakin tapauksessa kuljettajat loukkaantuivat lievästi. Tarkoitus on perustaa tänne myös alan kirjasto, jonne ihmiset voivat tulla kirjoja ja lehtiä selailemaan, hän kertoo. Päihtyneet ajoivat ulos Osmo Vasala OULU (KP) Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) hyväksyi tavoite 1 ja 2 -ohjelmista rahoitettavaksi kahdeksan uutta hanketta tai hankekokonaisuutta
– Se on kirjoittamaton lehti. 14.7.2002 Hirvikosken Kurssikeskuksessa, Toholammilla alk. 19.11.1961 Kyyjärvellä, loukkaantui vakavasti tapaturmassa Perhossa lauantaina 15. Luoma lupaa lippulaulun ajaksi 20 astetta lämmintä ja lännen puoleista tuulta. Huh hellettä! Varsinais-Suomen suunnalla säitä tutkailevat Tapio Kallenautio ja Arto Ali-Eskola ovat yksituumaisia aaton kelistä. 13.1.1911 k. Kari Nieminen Kari Jorma Nieminen, synt. Eino Kamunen Kalajokinen Eino Nikolai Kamunen kuoli lauantaina 15. 4 ja kotisairaalan henkilökunnille. – Meillä on hyvin yhteneväinen käsitys siitä, missä nyt ollaan ja mikä on tarpeen. Ohjelmassa iltamat, kilpailuja ym. Tuossa tapaamisessa keskusteltiin juuri näistä aiheista. Lapsenlapset perheineen Rakkaamme siunataan Toholammin kirkossa maanantaina 24.6.2002 klo 12.00. Lipponen tyrmäsi selkein sanoin viittaukset henkilökysymyksiin. Lapsikuoro lauloi Kata Kiviojan säestyksellä.. Haapasalo siunattiin haudan lepoon perjantaina 14. Juhannuspäivä tosin on sielläkin aurinkoinen, mutta elohopea ei jaksa kivuta 18:aa astetta ylemmäksi. Julkisuudessa on arvailtu, että Lipponen saattaa tulla toimeen keskustan uuden puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen kanssa paremmin kuin edellisen puheenjohtajan. Hän toisti jälleen kerran, että se nähdään sitten vaalien jälkeen. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Tätä mieltä ovat ainakin Hyrynsalmella järjestettävään sääennustuksen SM-kisaan osallistuneet kansanennustajat. Lipponen sanoi pitävänsä keskustan puoluekokouksen suurimpana uutisena puheenjohtajan tehtävät jättäneen Esko Ahon puhetta. Jo nyt lähes kahdella kolmasosalla työttömistä on vaikeuksia sijoittua työmarkkinoille. Hans Erik Södergård siunattiin haudan lepoon lauantaina 15. Lämmin kiitos kaikille Teille, jotka kunnioititte rakkaamme TAITO KAARLO SEFANIAS KALLIOKOSKEN muistoa ja otitte osaa suruumme. 09.06.2002 Kokkolassa Kaivaten Olavi ja Marja-Liisa Jari Juhani ja Sinikka Sari Jouni ja Mari Helinä ja Esko Jarmo Anne ja Peter muut sukulaiset ja ystävät Me saavuimme kappeliin hiljaa äiti sinua muistellen. Tämmöinen ei minua kiinnosta. Ehkä se selviää syksyn mittaan, hän pohti. Suurten puolueiden natolinjat liki toisiaan Pääministeri Paavo Lipponen: Anna Palola, o.s. Kauhajoen suunnalla sen sijaan aattona on hieman viileämpää. Juhannuspäiväksi molemmat ennustavat sään vielä lämpenevän. Tosin hän huomautti, ettei vielä tiedetä, mikä keskustan politiikka kaiken kaikkiaan tulee olemaan. 3.6.2002 Kokkolassa Rakkaudella muistaen ja ikävöiden Puoliso, Ari ja Anita Anne ja Teet iäkäs Äiti sisaret ja veljet perh. Lämmintä riittää mittumaariksi Kansanennustajat juhannussäästä: Tänä juhannuksena kokkoa ei tarvitse sytyttää lämmikkeeksi, tietäjät povaavat Kuva: Arkisto/Jukka Lehojärvi HELSINKI (STT) Työttömyysasteen alentaminen viiteen prosenttiin vuoteen 2010 mennessä vaatii runsaasti lisäsatsauksia työttömyyden hoitoon, sanoi työministeri Tarja Filatov maanantaina Königstedtissä Vantaalla. mukavaa. Perholainen Kirsti Kaarina Hietaniemi siunattiin haudan lepoon Perhon kirkkomaalla lauantaina 15. Sirkka ja Jaakko muut sukulaiset ja ystävät Vain yksi tieto lohduttaa voi meitä, vain siitä murhe lievitystä saa; Ei tunne ihmislapsi Herran teitä, vaan parhain päin Hän kaiken johdattaa. – Ilman uusia, merkittäviä ratkaisuja joudutaan tilanteeseen, jossa meillä on samaan aikaan työvoimapula ja laaja rakenteellinen työttömyys, Filatov varoitti. Pekka Moliis KAJAANI (STT) Juhannusaattona lippu liehuu kauniissa suvisäässä ja juhannuskokoilla tarkenee ilman villahousuja. kesäkuuta Kivijärven terveyskeskuksessa. Isonkyrön vanhan kivikirkon kupeessa asusteleva Juhani H. SM-kisoissa aina hyvin menestynyt Ali-Eskola uskoo mittarin osoittavan 25:tä astetta, mutta mies aprikoi ennusteessaan, että lämpötila voi olla jopa lähemmäs kolmekymmentä. Alkuja loppuhartauden piti Heloneva. Omaiset Rakas äitini, mummumme ja isomummumme Bertta Maria KOTILA o.s. Aattona iltakuuden aikaan lämmintä riittää vielä 25,2 astetta ja tuuli on 3–5 m/s kaakon ja etelän väliltä. Omaiset On kaikki niin hiljaa mun ympärilläin, on kaikki niin hellää ja hyvää. la klo 12.00 lipunnostolla. Niiden on oltava aidosti tehokkaita, hän painotti. Sukukokous klo 14.00. Rakkaamme Kaisa Annikki PALO o.s. Filatov totesi työministeriön toimittajatapaamisessa, ettei suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle ratkaise työttömyysongelmaa. Kisan pohjoisin osallistuja Pekka Sarajärvi Ranualta sen sijaan enteilee juhannuspäivän illaksi sadekuuroja, mutta vielä aattoiltana sää on puolipilvistä ja lämpöä riittää 18 asteen verran. Näin elämän päättyessä sinut taivaaseen saatettiin. Sisämaahan mentäessä sää lämpenee nopeasti. Rakkaamme Elma KERONEN o.s. Hilkka Bertta-mummu, paljon rakastit meitä. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin, ne tuoksuvat rauhaa niin syvää. Vainajan elämänkaarta muisteli Taito Salonen. Siunauksen toimitti kirkkoherra Esko Heloneva. Hän myös muistutti kaikkien suurten puolueiden olevan sitä mieltä, ettei ensi vaaleissa ole syytä ottaa kantaa asiaan. Lämpimät kiitoksemme Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaan puolisoni, äitimme, mummumme ja isomummumme HINNI ELIINA UUSITALON muistoa ja otitte osaa suureen suruumme. Kiitos myötäelämisestä Kaisan sairauden aikana. Hän mainitsi maanantaina Kajaanissa, että puoluekokousten kannanottoja ja niiden muutoksia on ylitulkittu. Juhannuspäiväksi tuuli kääntyy pohjoisesta lännelle, mutta muuten kelit jatkuvat samanmoisina. Kyse on ollut ennemminkin median harjoittamasta kaivelusta. Lisätyövoimaa tarvitaan tulevaisuudessa mm. Muistotilaisuudessa seurakuntatalolla Tiina ja Tuija Palola lauloivat, Jukka Palola ja Vesa Parpala puhuivat. Filatovin mukaan noin kymmenesosa työllisyyden parantumisesta vuosina 1997–2001 on arvioitu olevan seurausta verokevennyksistä. Päivi Rimpiläinen lauloi kanttori Maarit Nikulan säestyksellä. Ruukkilainen Tauno Junttila on plarannut almanakkaansa siihen malliin, että aattoillaksi lämmintä on poutakelissä luvassa 22 astetta ja hienoinen tuulenvire viilentää kuumina käyviä tunteita. Kauniit ja rohkeat ei Lipposta kiinnosta Lipponen tuntui olevan mielissään siitä, että työllisyystavoitteesta ollaan yhtä mieltä. Koulutusta pitää järjestää entistä kiinteämmin yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa, yhdistelmätuen käytön mahdollisuuksia laajentaa ja työpajojen asema vakinaistaa. Kiitos myös Kalajoen, Mäntyrinteen ja terveyskeskuksen henkilökunnille. Filatovin mielestä palvelualojen työllisyyttä pitäisi vauhdittaa porrastamalla ja liudentamalla arvonlisäverotuksen alarajaa. 11.6.2002 Kiittäen ja kaivaten Hilkka Tuula, Jari, Harri ja Ismo Erja ja Jorma Eija Aune ja Tyyne sisaret sukulaiset ja ystävät Ihmisen kuolo on kaunis. Ja lämmin on sää PohjoisPohjanmaallakin. Tämä on suuri vahvuus, hän korosti. Kiitos osanotosta. Lipponen ei ottanut kantaa keskustan esittämään kansanäänestykseen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, jos se jossain vaiheessa tulee ajankohtaiseksi. 30.6. Tiihonen tuomittiin tammikuussa 38-vuotiaan helsinkiläismiehen murhasta Helsingin käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeusrangaistukseen. 21.02.1912 Sakkolassa k. Kokouksessa käsiteltävien asioiden asialista pidetään nähtävillä taloustoimistossa Tunkkarilla keskiviikkona 19.6.2002 klo 8.00-15.45 ja tarkistettu pöytäkirja maanantaina 15.7.2002 klo 8.00-15.45. Työllistämistoimet on valittava huolellisesti, johtuen julkisen sektorin talousrajoitteista. 12.8.1945 Toholammilla k. Aurinkoa ja 22–23 asteen lämpötiloja on luvassa myös Keski-Kainuussa. Juhannuspäivänä lämmintä on 24 astetta, mutta ilma on sen verran hiostava ja painostava, jotta ukkoskuuroja on luvassa päivän mittaan. Hänen mielestään punainen lanka alkaa löytyä työllisyyskeskustelussa ja hyvinvointikeskustelussa, ja se on myönteistä. kesäkuuta Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 81 vuoden ikäisenä. Tiihonen surmasi veitsellä 38vuotiaan miehen Taka-Töölössä viime vuoden huhtikuussa. Rilli-kissa apunaan Taipalsaaren suunnalla säitä ennustava Markku Hulkkonen lupaa Saimaan suunnalle juhannusaatoksi oikean unelmasään. Juhannuspäivänä tuuli voi olla hieman kovempaa, mutta auringonottokeli jatkuu, sillä alimmillaan mittari osoittaa vuorokauden aikana 18 astetta ja parhaimmillaan rikotaan jo helleraja, kun lämpö nousee varjon puolella 27 asteeseen. Unto Riihiluoma on omista luontomerkeistään ennakoinut aattoillaksi pilvipoutaista keliä ja lämmintä 19 asteen verran. Älä ota vakavasti Lammaslehtori Kerttu Hirvonen Kuhmon perukoilta varoittaa ottamasta ennustustaan vakavasti. Siinä keskusta otti hänen mielestään jollakin tavalla uuden asennon. Huuska s. Kiitos Kalajoen Terveyskeskuksen vuodeosaston henkilökunnalle puolisoni ja äitimme hyvästä hoidosta Puoliso ja lapset perheineen Tunkkarin terveydenhuollon kuntayhtymän yhtymävaltuusto kokoontuu pääterveysasemalla Tunkkarilla, torstaina 27.6.2002 klo 19.00. Poliisi oli hälytetty Ruusankatu kahdessa sijaitsevaan yksityisasuntoon, koska naapurit olivat kuulleet sieltä meteliä ja riitelyä. Muuten vaarana on, että Suomessa on tulevina vuosina samaan aikaan työvoimapula ja laaja rakenteellinen työttömyys. Omaiset Hirvikoskisukuseura ry:n tapaaminen 13. Maa huutaa jo vettä, mutta sateita ei juhannukseksi lupaa edes Suomussalmen Heikki Häkkinen. vanhusten palveluja hoitamaan. Mittari napottaa 23 asteessa lipunnoston aikaan niin Jokioisissa kuin Turun suunnallakin. M. Lämmintä riittäisi 14–20 astetta, eikä pilvipoutaiselta taivaalta vettä juhannuksen juhlijoiden niskaan tule. Kiitämme Libeckin osasto 4:n henkilökuntaa äidin hyvästä hoidosta. Kiitämme kaikkia Kaisan muistoa kunnioittaneita sekä surua kanssamme jakaneita sukulaisia ja ystäviä. Lämmin kiitos myös K–PKS:n os. 2002 Kotimaa 5 Kuolleita Hautauksia Kokoukset Sekalaiset Kuolleita Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme HEINO MÄKI-LEPPILAMMEN muistoa ja otitte osaa suruumme. kesäkuuta Ylivieskassa Suvannon kappelissa. Ikä ja kysyntää huonosti vastaava koulutus ovat yleisimmät ongelmat. Asialinjalla, hän tiivisti. Hannes Linna Hannes Olavi Linna, syntynyt 9.10.1918 Perhossa, kuoli perjantaina 14. Kaipaamaan jäivät lähimpinä puoliso, lapset ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kaipaamaan jäivät lähimpinä lapset, äiti, Kati ja Aku, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunaus on toimitettu äidin toivomuksesta hiljaisuudessa. Muistotilaisuus pidettiin Suvannolla. Sen tiedän, Hänen tiensä parhain on, yön tuskan kautta johtaa valohon, Ja kerran laulan kirkkain kiitoksin, parhainta tietä kantoi kuitenkin. Viiden prosentin tavoite työläs Työministeri Tarja Filatov: HELSINKI (STT) 27-vuotiaan Jukka Tapio Tiihosen saama elinkautinen tuomio murhasta ei muuttunut hovioikeudessa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Vesa Parpala. Kaipaamaan jäivät lähimpinä puoliso ja lapset perheineen, Elli-sisar perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Iltakuudeksi 20 astetta lämmintä, auringonpaistetta ja paikallisia ukkoskuuroja olisi tarjolla. Suurten puolueiden ja ylipäänsä puolueiden johdossa täytyy ajatella maan etua ja sitten tietysti myös puolueen etua. Taisto Linna Kokkolalainen Taisto Matias Linna kuoli maanantaina 17. Sen sijaan, että toistetaan vain Ei Natoon, niin nyt keskusta on valmis tarkastelemaan turvallisuusympäristöä. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Veli Matti Linnanmäki. Jos työn tuottavuus nousee samaa vauhtia kuin talouskasvu, voidaan työttömyysasteen arvioida olevan työministeriön luvuilla 9–10 prosenttia vuosikymmenen lopulla. Kaipaamaan jäivät lähinnä puoliso ja lapset perheineen sekä sisar. Meidän kaikkien rukoillessa sinut matkalle siunattiin. KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 18.6. Tulevaa hallitusyhteistyötä hän ei ryhtynyt arvailemaan. Kuin poistuisi utuun kirkkaaseen. kesäkuuta. Siunauksen toimitti rovasti Tapio Vähäkangas. Taka-Töölön miessurman murhatuomio pysyi KAJAANI (STT) Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) mielestä kaikkien suurten puolueiden näkemykset turvallisuuspolitiikasta ovat hyvin lähellä toisiaan. Lipponen kertoi tavanneensa Ahon muutama viikko sitten. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Koskela s. Jänkä 06-862 3053 tai 040-752 7656 viim. Hyrynsalmen ahvenprofessori Kari Heikkinen ennustaa mielellään rankkoja ukkosmyrskyjä, mutta pelastuslaitosten onneksi juhannukseksi sellaisia kelejä ei ole luvassa. kesäkuuta ja kuoli myöhemmmin samana päivänä saamiinsa vammoihin Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa Kokkolassa. Kun työttömyysjaksot jäävät lyhyemmiksi, on syrjäytymisvaara pienempi ja paluu työelämään helpompaa. Tähän asti sitä on vastustettu valtiovarainministeriössä, ministeri huomautti. Vaasassa viilenee Meren rannalla on aina hieman sisämaata viileämpää, ja Pentti Tyni ennustaa Vaasan aattoillan sääksi 16 astetta lämmintä ja puolipilvistä keliä. Vähäkangas siunattiin haudan lepoon perjantaina 14. – Yhteinen piirre on, että ne ovat hyvin lähellä toisiaan. kesäkuuta Vetelin kirkossa. Me tahdoimme arkkusi kantaa eteen Jeesuksen kasvojen. Samankaltaisen tavoitteen hyväksyi viikonloppuna myös keskusta. Lipposen mielestä ilmassa on ollut vähän semmoista meininkiä, että media haluaa olevan jotain friiausta menossa. Puoliso ja lapset perh. Veteli 17.6.2002 Jorma Kangas Yhtymävaltuuston puheenjohtaja Lämmin kiitos kaikille IIDA YLITALON muistoa kunnioittaneille. Tilastokeskuksen luvuilla työttömyys olisi 7–8 prosenttia. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus on Pajamäellä, minkä näin ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitamme. päivä kesäkuuta Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Muistot säilyy helminä elämän teillä. Ei siinä ole sijaa henkilökohtaisille asenteille, hän korosti. Hän muistutti, että kukaan ei ole yrittänytkään kieltää keskustelua turvallisuuspolitiikasta, ja varmasti keskustelu jatkuu vilkkaana. Iida Ylitalo e. – Oikein hyvältä näyttää nyt, hän luonnehti. Ilmoitt. – Hilja Aaltonen – Rakkaamme siunattu läheisten läsnä ollessa. Ennustamista vaikeuttaa huomattavasti se, että ennusteet on toimitettu jo huhtikuun lopussa kilpailun järjestäjille kirjallisessa muodossa. Yli-Kotila s. – Tämä on vähän niin kuin Kauniit ja rohkeat. Juhannuspäiväksi sää selkenee ja lämpöä on parhaimmillaan 22 astetta. Hän on siirtynyt rauhaan, Iloon taivaaseen, luottaen Jeesukseen. Hän oli kuollessaan 60 vuotias. Poutasää jatkuu vielä juhannuspäivänä, jolloin lämmintä on parhaimmillaan 24 astetta. kesäkuuta Raution kirkossa. SDP asetti työttömyyden painamisen viiteen prosenttiin vuonna 2010 tavoitteeksi puoluekokouksessaan runsas viikko sitten. – Eivät nämä ole ollenkaan mitään henkilökysymyksiä. Työllisyyden kohentamiseksi tarvitaan myös veroratkaisuja, joilla kevennetään erityisesti pienija keskituloisten verotusta. Lisäksi Tiihonen määrättiin maksamaan oikeudenkäyntikuluja ja vahingonkorvauksia yhteensä yli 46 362 euroa eli 275 659 markkaa. Suuren rakennetyöttömyyden, kasvavan muuttotappion ja pesäpallon sekä maastohiihdon maakunnassa oltaisiin varmasti tyytyväisiä lammaslehtorin ennusteeseen
Kanerva piti täysin selvänä, että Suomen Pankin johtokunnan muiden jäsenten nimittäminen ainakin otetaan pois presidentiltä. Sen sijaan Jääskeläinen pitää mahdollisena, että vakituisen ja loma-asunnon EKO-maksut ovat osin päällekkäiset. Eduskunnan talousvaliokunnan mietintöön kirjattu lausuma on sen verran epätäsmällinen, että tilaa syntyi erilaisille tulkinnoille. Lisäksi Merenkurkun tiheä esiintymä oli entisestään runsastunut. Istunnossa käsiteltiin pankkivaltuuskunnan kertomusta vuodelta 2001. Talousvaliokunnassa porvariryhmät halusivat alun perin, että eduskunta ottaisi jo nyt kantaa myös siihen, miten nimitysvaltaa jaetaan uudelleen. Molemmat miehet olivat kiinni otettaessa vahvasti humalassa. jätteiden hyötykäytön ja kotitalouksien ongelmajätehuollon sekä jäteneuvonnan kustannuksia. Linjaus on tarkoitus hyväksyä eduskunnan kannanotoksi tiistaina. Nuoruusiän diabetes aiheutuu haiman insuliinia tuottavien solujen tuhoutumisesta. Tutkijat pyrkivät nyt selvittämään, voivatko enterovirusinfektiot aiheuttaa nuoruusiän diabetesta. Jääskeläinen arvostelee Ranuan kuntaa siitä, että siellä ei ole asianmukaisesti hyväksyttyä jätteenkuljetustaksaa, joka oikeuttaisi perimään kuljetusmaksuja. Pahoinpitely tapahtui lauantaina noin kello 21.45 Mustamäentien varrella sijaitsevan kerrostalon pihalla. Merentutkimuslaitoksen mukaan 80-luvun puolivälissä Itämereen levinnyt mato on alunperin kotoisin Pohjois-Amerikan jokisuistojen murtovesistä. Ranua on kylläkin hyväksynyt kuljetusliikkeen urakkatarjouksen, mutta vastaavasta kuljetustaksasta ei ole päätetty. Apulaisoikeusasiamies Jääskeläisen mukaan kaupunginhallituksen väittämä ei voi pitää paikkaansa. Heidät on vapautettu niin sanotusta EKO-maksusta kokonaan, kun taas vakituisesti muualla asuvilta EKO-maksu peritään. Kalliomäen tulkinta nostatti vastalauseita kokoomuksen ja keskustan riveissä. Mies pahoinpideltiin kuoliaaksi Mäntsälässä. Uutisruudusta näet jatkuvasti uusimpien uutisten otsikot maakunnasta, maasta ja maailmalta, vaikka työskentelisit muilla ohjelmilla. Maksuja voisi porrastaa Someron kaupunginvaltuusto päätti vuonna 1999, että LoimiHämeen Jätehuolto -yhtiön toimialueen kunnissa vakituisesti asuvilta ei peritä EKO-maksua vapaa-ajan asunnosta. Maastopalot levisivät runsaan parin hehtaarin alueelle, joka on pääosin hakkuuaukkoa. Kalliomäki tulkitsi niin, että tänä vuonna muutetaan välttämättä vain johtokunnan jäsenten määrää koskevaa lainkohtaa. Viruksesta etsitään syytä nuoruusiän diabetekseen TAMPERE (STT) Suomalaisten vetämässä yhteiseurooppalaisessa diabetes-tutkimuksessa selvitetään enterovirusten osuutta nuoruusiän diabeteksen syntyyn. Tiistaina 18.6. Kiistely koski sitä, mitä kaikkia pankin johdon nimityksiin liittyviä lainmuutoksia eduskunta haluaa voimaan vielä tämä vuoden aikana. 2002 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Lyhyesti Nyt voit avata näytöllesi www.keskipohjanmaa.net:ssä automaattisesti päivittyvän uutisruudun. Kuosmanen sorvasi lopulta uuden ja kilpailevan lausumaehdotuksen, jonka ei hänen mielestään pitäisi jättää mitään sijaa tulkinnoille. Klikkaamalla uutisruudun otsikkoa saat koko jutun luettavaksesi. Suistomato valtaa elintilaa Pohjanlahdella MÄNTSÄLÄ (STT) Keski-ikäinen mies pahoinpideltiin kuoliaaksi myöhään lauantai-iltana Mäntsälässä. Yhtiön toimialueella on nykyään 21 kuntaa, joten vakinaisen ja loma-asunnon välillä voi olla jopa 150 kilometriä etäisyyttä. Suomen Pankista puhkesi riita Talousvaliokunnan yksimielinen linjaus herätti erilaisia tulkintoja Kokoomuksen Irja Tulonen ja Suvi Linden tutkivat papereitaan eduskunnan täysistunnossa maanantaina. Murtovesilajille Itämeri on maailman suurimpana murtovesialtaana täydellinen elinympäristö. Maanantain istunnossa oltiin napit vastakkain, kun SDP:n ryhmäjohtaja Antti Kalliomäki oli esittänyt oman tulkintansa viime viikolla sovitusta linjanvedosta. Marenzelleria on täysikasvuisena 5–6 senttiä pitkä, vaaleanläpikuultava mato. Tapauksen johdosta poliisi on pidättänyt kaksi mäntsäläläismiestä. Orimattilan ja liikkuvan poliisin partiot ottivat pian läheisestä kerrostaloasunnosta kiinni kaksi pahoinpitelijöiden tuntomerkkeihin sopivaa miestä, jotka pidätettiin myöhemmin. Jääskeläinen muistuttaa, että maksujen perimisen tulee perustua kunnan jätemaksutaksaan. Tavoitteena on löytää tapoja ehkäistä diabetesta ennalta ja selvittää, voisiko tautia vastaan kehittää rokotteen. Siitä päättäminen siirtyisi eduskunnan pankkivaltuustolle. SDP:lle se ei sopinut. Oikeusasiamiehelle kanteli yksityishenkilö, jonka mukaan kaikkia loma-asunnon omistajia tulisi kohdella yhdenvertaisesti riippumatta heidän vakituisesta asuinpaikastaan. Matoja löytyi myös Ahvenanmeren syvänteestä, 300 metrin syvyydestä, mikä on epänormaalia jokisuistolajille. Apulaisoikeusasiamies puuttui jätemaksuihin HELSINKI (STT) Itämeren uusi tulokaslaji monisukasmato Marenzelleria on levinnyt räjähdysmäisesti koko Pohjanlahdelle. Someron kunta suosii jätemaksuissa niitä vapaa-ajan asunnon haltijoita, joilla on myös vakituinen asunto jossakin paikallisen jätehuoltoyhtiön toimialueen kunnassa. Tutkimushankkeen koordinaattorina toimii dosentti Heikki Hyöty Tampereen yliopiston lääketieteen laitokselta. Mies oli aiemmin työskennellyt laturina. Tutkimushankkeessa on mukana seitsemän tutkimuskeskusta viidestä Euroopan maasta, ja sen rahoittaa EU. Ranualta puuttuu kuljetustaksa Oikeusasiamiehelle on kanneltu myös Ranuan jätekuljetusmaksuista. Tuhon syy on tuntematon. Uhri kuljetettiin ensiavun jälkeen pelastushelikopteri Medi-Helillä Töölön sairaalaan Helsinkiin, missä hän kuoli muutaman tunnin kuluttua. Kuva: Lehtikuva/Jaakko Avikainen Rami Mäkinen HELSINKI (STT) Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen on puuttunut Someron kunnan jätemaksukäytäntöön, joka syrjii ulkopaikkakuntalaisia kesämökkiläisiä. Poliisi sai asiasta ilmoituksen sivullisilta. Poliorokote ei tehoa muihin enteroviruksiin, joita tunnetaan yli 60. – Mutta siinähän käytetään harkintaa ja tervettä järkeä, hän lisäsi pehmennellen omaa kannanottoaan. Monissa aiemmissa tutkimuksissa on jo havaittu jokin yhteys enteroviruksen ja diabeteksen välillä. – Kyllä tässä on tultu siihen pisteeseen, että avoin kysymys on enää käytännössä se, onko pääjohtajan nimitysoikeus valtioneuvostolla vai tasavallan presidentillä, hän sanoi. Somero kattaa EKO-maksulla mm. Myös talousvaliokunnan puheenjohtaja Leena Luhtanen (sd.) todisti valiokunnan tarkoitukseksi, että tämän vuoden loppuun asetettu aikataulu koskee pankin johtokunnan nimitykseen liittyvää kokonaisuutta. Vaikka Jääskeläinen ottaa päätöksessään kantaa vain Someron kunnan käytäntöön, niin vastaavanlaisia järjestelyitä esiintyy eri puolilla maata. Asuinrakennus räjähti pirstaleiksi Kuhmoisissa KUHMOINEN (STT) Mies räjäytti itsensä ja asuintalonsa Kuhmoisten Päijälän kylässä maanantaina iltapäivällä. Tunnetuin enteroviruksen aiheuttama tauti on polio. Räjähdys tuhosi asuinrakennuksen täydellisesti. Se suosii perusteettomasti jätehuoltoalueella asuvia ja loukkaa perustuslaissa taattua oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun lain edessä. Hänen mukaansa tämä tulisi kuitenkin korvata porrastamalla, ei vapauttamalla loma-asunnot kokonaan maksusta. Tarkempi kuolinsyy selviää oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa. Tuolloin kaksi miestä pahoinpiteli nyrkein ja potkien kolmatta, 52-vuotiasta mäntsäläläistä miestä. Hän pitää lainvastaisena lomaasunnon jätetaksan perimistä vain niiltä, joilla ei ole vakituista asuntoa alueella. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan käytäntö on sekä jäteettä perustuslain vastainen. Kalliomäen vedon taustalla nähtiin halua näpäyttää tiukkaa aikataulua ajanutta kokoomusta, ehkä myös haluttomuutta ryhtyä leikkaamaan presidentin nimitysvaltaa. Sammutustöihin osallistui yksiköitä Kuhmoisten, Jämsän ja Längelmäen palokunnista. Nuoruustyypin diabetes on Suomessa yleisempää kuin missään muualla maailmassa, ja tauti lisääntyy nopeasti joka puolella. Someron kaupunginhallitus antoi vastauksen, jonka mukaan kiinteistöjen tai asuntojen lukumäärä ei vaikuttaisi mitenkään EKO-maksulla katettaviin kustannuksiin. – Ei, huudahtivat Olli Nepponen (kok.) ja Kalervo Kummola (kok.) heti väliin ja saivat nopeasti seuraa. Enterovirukset ovat yleisiä erityisesti syksyisin. Räjähdys ei tiettävästi vaatinut muita uhreja, mutta se aiheutti ympäristössä useita maastopaloja. Tänä kesänä matoa löytyi melkein kaikilta avomerinäytteenottopisteiltä Selkämereltä. Poliisi eristi alueen 300 metrin etäisyydeltä, koska siellä saattaa olla varastoituna muita räjähteitä. Nimityskierroksella ehdokkaana itsekin ollut Ilkka Kanerva (kok.) ihmetteli, miksi muutoksia yritetään haudata tai viedä asiaa sivuraiteille. Kompromissi syntyi, kun Pekka Kuosmanen (kok.) sai valiokunnan kannanottoon lisäyksen, jonka mukaan lainmuutos on saatava voimaan vielä tänä vuonna. Uuden lajin vaikutusta entisiin lajeihin ei voida vielä arvioida. Viime kesänä löydettiin ensimmäinen tiheä monisukasmatoesiintymä Merenkurkusta. Näe jatkuvasti uusimmat uutiset K ä r k i m e d i a k e s k e l l ä P o h j a n m a a t a www.keskipohjanmaa.net HELSINKI (STT) Eduskunnan sopu Suomen Pankkia koskevien muutosten kiirehtimisestä alkoi rakoilla jo muutaman päivän jälkeen. Panoksen laatinut mies kuoli heti. Sen sijaan päätökset nimitysvallan siirtämisestä pois presidentiltä voitaisiin Kalliomäen tulkinnan mukaan tehdä myöhemminkin
Neuvostoliiton aikana Pravda oli nuorkommunistien lehti, mutta nykyisin lehti on poliittisesti ja taloudellisesti riippumaton. Nokian nousu vain vahvistui New Yorkin avauksen jälkeen, ja osake kammettiin viimeisissä kaupoissaan jo 6,7 prosenttia perjantain päätöksen ylle 14,16 euroon. Matkapuhelinmarkkinoiden takkuilu pakottaa kuitenkin silmäilemään väliin jääneitä kohderyhmiä. Umts-verkkojen rakentaminen on kuitenkin yleisesti ottaen vasta alkamassa, ja niiden menestys riippuu operaattoreiden kyvystä luoda kunnollisia sovelluksia, hän arvioi. DNA Finlandin vt. E 3,55 3,79 3,50 4,30 0,30 7 -6,82 Basware 1,79 5,11 5,20 4,87 6,10 0,04 126 Beltton-Yhtiöt 5,60 5,70 4,95 5,95 0,26 11 12,00 Biohit B 8,00 2,55 2,70 2,70 2,70 2,70 16,05 700 2,46 4,40 -38,55 Biotie Therapies 7,26 3,25 3,48 3,15 3,40 3,25 19,32 2400 2,40 4,39 -17,72 Done Solutions 21,43 0,16 0,17 0,14 0,17 0,17 1,01 61270 0,14 0,57 3 -68,90 Endero (T) 0,05 0,06 0,06 0,07 0,06 0,36 35000 0,05 0,19 -72,22 EQ Online -2,74 1,42 1,49 1,42 1,43 1,42 8,44 2000 1,41 1,78 -15,48 Etteplan 5,52 5,90 5,53 6,44 0,30 9 -8,00 Finvest -6,25 0,15 0,16 0,15 0,16 0,15 0,89 30300 0,15 0,18 Iocore 0,81 1,25 1,35 1,24 1,69 0,03 -16,11 Jippii Group (T) 4,35 0,24 0,25 0,23 0,25 0,24 1,43 28200 0,23 0,51 -17,24 Proha 9,09 0,43 0,48 0,44 0,48 0,48 2,85 29500 0,31 0,71 10 7,50 QPR Software -2,56 1,12 1,14 1,14 1,20 1,14 6,78 5200 1,10 2,48 Satama Interactive 0,75 0,77 0,74 0,75 0,75 4,46 12166 0,69 0,90 3 4,17 Solteq 0,70 0,72 0,70 0,70 0,70 4,16 200 0,68 1,10 0,02 1,45 Tieto-X -4,41 2,82 3,00 2,92 4,25 0,25 7 -29,50 Visma Software 2,43 2,59 2,43 2,43 2,43 14,45 1050 2,32 3,05 0,07 20 -0,82 Nokia 7,06 Silja 5,73 Comptel 5,29 Aldata Solution 4,76 Sonera 3,94 Tamfelt E 3,70 Rautakirja B 3,54 Nordea 3,42 Metsä Tissue -7,60 Lemminkäinen -6,79 Lännen Tehtaat -6,00 YIT-Yhtymä -5,40 Talentum -4,63 Rocla -4,49 Nokian Renkaat -4,49 Birka Line A -3,45 E Eu urriib bo orr 3 3 k kk k Euribor 1 kk 3,374 Euribor 2 kk 3,424 0,001 Euribor 3 kk 3,465 -0,003 Euribor 6 kk 3,584 -0,011 Euribor 9 kk 3,712 -0,019 Euribor 12 kk 3,836 -0,027 Op-prime 3,75 Sampo-prime 3,75 Nordea-prime 3,75 Handelsbanken 3,50 Aktia-prime 3,75 POP-prime 3,40 Sp-prime 3,50 Ålandsbanken 3,85 SP-peruskorko 3,50 Hex-yleisindeksi 6014,17 3,48% Hex-portfolioindeksi 2813,42 1,46% HEX25 Indeksi 1479,81 1,70% Pankit ja rahoitus 1393,48 1,20% Vakuutus 1316,59 1,83% Sijoitus 1090,98 1,68% Kuljetus ja liikenne 1991,33 0,08% Kauppa 1963,48 1,02% Muut palvelut 6656,56 1,37% Metalliteollisuus 3179,11 0,07% Metsäteollisuus 5242,19 1,04% Monialayritykset 11230,77 0,83% Energia 921,82 1,44% Elintarviketeoll. Keskittymistä tulee tapahtumaan Kolmannen sukupolven puhelimensa Siemens on luvannut myyntiin ennen vuoden loppua. – Sen voin sanoa, että liittymämyynti on aktivoitunut. Koska Radiolinja ennen sim-korttivaihdosta oli Telian palvelun tuottaja, sillä oli hallussaan Telian asiakkaiden tiedot. Yhtiö pitää itseään kolmanneksi suurimpana matkapuhelinvalmistajana Nokian ja Motorolan jälkeen, tosin Gartner Dataquest -tutkimuslaitoksen mukaan myös Samsung olisi niukasti Siemensiä edellä. Kuinka paljon, sitä en vielä tiedä. 98 A -opt. Teletoiminnan tietosuojalain mukaan tekstiviestejä kännykkään tai sähköpostiin ei saa käyttää muuten kuin kuluttajan ennakkoon antaman suostumuksen mukaan. 2,25 3,75 5,00 -35,71 Amer 98 A/B-opt. 1,81 2,90 1,75 2,75 2 -9,50 Nokia 97 opt. Aktia, säästöpankit ja osuuspankkiryhmä nostivat prime-korkonsa 3,75 prosenttiin ja Ålandsbanken nosti omansa 3,85 prosenttiin. Finland 0,02 0,03 0,03 0,03 0,03 0,18 5000 0,02 0,05 -50,00 Benefon 8,14 0,93 0,99 0,91 1,00 0,93 5,53 13900 0,80 4,20 -62,04 Efore A -6,48 1,01 1,21 1,01 2,29 0,10 -42,61 Elecster -0,21 4,75 5,19 4,11 5,44 0,12 18 -4,04 Evia 0,50 2,01 2,20 2,22 3,50 -17,28 Honkarakenne B -3,84 3,60 3,85 3,51 3,65 3,51 20,87 2000 3,51 4,70 0,34 -15,29 Ilkka 1 -7,80 23,05 27,50 21,50 23,10 23,05 137,05 90 21,50 28,50 1,50 8 0,17 Incap -6,37 2,50 2,85 2,67 5,63 0,03 1 -47,92 Kasola A 14,29 1,45 1,65 1,52 1,60 1,60 9,51 5000 1,45 1,66 0,10 3,57 Kekkilä A 0,94 5,35 5,60 5,01 5,85 0,10 79 1,90 Kesla A 5,00 5,40 3,20 5,30 0,30 18 61,29 Kylpyläkasino A (T) 2,10 2,10 2,20 12 Larox B -2,35 8,30 9,60 6,50 11,00 0,45 8 29,69 Marimekko -0,51 9,80 9,95 9,80 9,95 9,80 58,27 1530 7,35 11,05 0,65 9 36,11 Martela A -0,47 20,00 21,49 21,40 21,40 21,40 127,24 100 19,90 26,00 1,20 27 -9,09 Menire -4,00 0,24 0,26 0,22 0,69 -59,32 Neomarkka 5,50 5,70 5,50 5,50 5,50 32,70 370 4,64 5,60 0,08 14,35 Panostaja A 0,74 0,75 0,75 0,75 0,75 4,46 6000 0,74 0,98 0,09 2 -10,84 Panostaja B 0,74 0,79 0,72 0,97 0,09 2 -11,90 Plandent A 7,00 7,25 5,70 7,20 0,17 21 25,45 P-Karjalan Kp A 80,00 90,00 82,00 82,00 2,50 41 -5,88 Raisio K 1,65 1,77 1,54 2,25 0,02 41 13,79 Suomen Spar A 3,23 32,00 37,00 27,00 36,22 0,20 23 23,08 Suomen Spar K 3,23 32,00 40,00 27,00 31,50 0,20 20 23,08 Suomen Helasto 0,60 0,65 0,61 0,75 0,05 8 -3,23 S. -4,26 13,50 15,50 14,10 18,50 3 Huhtamäki 97 A -opt. Puuhamaa 33,60 36,50 29,50 34,00 1,60 17 11,96 Turkistuottajat 8,35 8,80 7,95 10,10 0,80 5 -7,22 Turun Arvok. Uskomme, että yhteistyöstä hyötyvät kumpikin osapuoli, KPO:n kaupallinen johtaja Pekka Riikola sanoo. – Operaattorit odottavat jännityksellä sitä, ovatko mmspalvelut menestystarinoita. 6,17 9,00 4,50 6,17 46,90 Orion 98 A-opt. Siemens lupaili mummokännykkää Rudi Lamprecht ottaisi huomioon ihmisten tarpeet: OSLO/HELSINKI (STT–NTB) Norjalainen lehdenkustantaja A-pressen ostaa 25 prosenttia Venäjän suurimman valtakunnallisen sanomalehden Komsomolskaja Pravdan osakkeista. ja elektron. Paikallisosuuspankkien ilmoitus on jatkoa osuuspankkiryhmän, säästöpankkien, niiden keskuspankin Aktian sekä Ålandsbankenin toukokuisille ilmoituksille prime-koron nostosta. -3,17 0,61 0,63 1,05 F-Secure 98 A -opt. Kauppasumma on norjalaisen NTB-tietotoimiston mukaan 5–7,5 miljardia dollaria. – Nousimme hiljattain maamme kolmanneksi suurimmaksi mobiilioperaattoriksi Telian ohi ja kasvu jatkuu. Kurssit kääntyivät ylämäkeen aamupäivällä Nokian luvattua värinäytöllisen 6610 -multimediakapulansa kauppojen hyllyille kolmannella neljänneksellä. Siemensillä on jo yhteisyritykset amerikkalaisen Westinghousen ja japanilaisen Fujitsun kanssa voimaloiden ja tietokoneiden valmistuksessa. 4223,54 6,16% Kemianteollisuus 1138,94 0,33% Viestintä ja kustann. 1,60 1,95 2,00 9,00 22 -75,57 Elisa Comm. 98 A-opt. Kolmannen sukupolven umts-verkoissa Siemens kehuu olevansa johtava valmistaja. Lamprecht arvioi, että matkapuhelinalalla tapahtuu keskittymistä. Osakevaihtoa kirjattiin päiväkaupasta 400 miljoonaa euroa. (T) 100,00 0,02 0,10 0,01 0,54 M-real 97 B-opt. 99 A-opt. 98 opt. KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 18.6. DNA-Finlandin hallituksen puheenjohtaja, PPO:n toimitusjohtaja Pauli Korpi-Tassi uskoo, että umts:n mahdollinen viivästyminen luo mahdollisuuksia kuvaviestien käytön lisääntymiselle. Lehden perjantainumerolla on 2,8 miljoonaa tilaajaa. Viestintävirasto sovittelee kiistaa Yhteyden katkaisemisesta pitää ilmoittaa viikkoa ennen Antti Autio MÜNCHEN (STT) Siemens lupailee tuovansa markkinoille vanhuksille suunnatun matkapuhelimen, jossa on tavallista matkapuhelinta suurempi näyttö ja näppäimet. DNA-Finland lupaa kertoa oman hinnoittelunsa ja avata palvelun omille asiakkailleen alkusyksystä. WSJ:n mukaan Zedin arvoksi on arvioitu hulppeat yli 200 miljoonaa euroa. 11,60 12,45 73 Perlos 99 A-opt. Comptel 99 A-opt. Hyvästä vireestä huolimatta kaupankäynti oli taas maanantaisen maltillista. Maanantaina osapuolet väänsivät kättä siitä, pitääkö Radiolinjan avata yhteys niille Telian asiakkaille, jotka eivät ole vaihtaneet sim-korttiaan uuteen tai jotka eivät ole siirtyneet jonkin toisen operaattorin asiakkaaksi. Soneran osake hyppäsi neljän prosentin nousukulmassa 3,96 euron päätökseen. -26,67 11,00 11,00 32,00 5 -15,38 J.Pöyry 98 A/B/C-opt. Tallberg-k. 5,77 0,55 0,65 0,52 3,50 3 -80,77 Rak.Konev. 0,60 0,79 0,79 1,16 -36,84 Fortum 99 -opt. – Me emme halua tällaiseen mutapainiin osallistua, Frostdahl sanoo. Vielä nyt kuvaviestipalvelut ovat "nilkuttaneet" niitä tukevien päätelaitteiden puutteen takia. MMS-palvelut alkusyksyllä Sonera aloitti viime viikolla kuvaviestilähetykset (mms) asiakkailleen. Vanhemmissa ikäryhmissä matkapuhelimen käyttö on vähäisempää kuin nuoremmissa. 98 A/B-opt. Hänen mukaansa myös Prismoissa olevaa dna-liittymien myyntiä tehostetaan tämän sopimuksen myötä. -10,71 1,25 1,95 0,65 1,95 3 257,14 Metso 00 A-opt. Hän arvioi, että tekniikka hallitsee vielä alaa liian paljon, ja ihmisten tarpeita vastaavat sovellukset ovat unohtuneet. Pravdan arkipainos on 750 000 kappaletta. Tavoitteena yli 15 prosentin osuus Siemensin oma matkapuhelinmyynti on Lamprechtin mukaan sujunut hyvin, ja yhtiö on kyennyt valtaamaan markkinaosuutta. – Meille yhteistyö DNA-Finlandin kanssa on todella merkittävää. Matkapuhelinala ei ole vielä kypsynyt, Lamprecht pohti. 12,50 16,70 16,00 16,00 16,00 95,13 100 10,50 21,00 6 31,58 Aspocomp 99 A-opt. Viime perjantaina illansuussa virasto päätti, että Radiolinjan pitää avata yhteys Telian ulkomailla olleille asiakkaille ja näin tapahtuikin lauantaina. 18,24 173,16 179,14 160,00 175,00 175,00 1040,50 1930 146,00 427,00 222 -55,02 Nokia 99 A-opt. 5,50 5,89 9 F-Secure 98 C -opt. 64,29 7,00 11,50 11,50 11,50 11,50 68,38 500 8,75 13,50 3 Huhtamäki 97 B -opt. 16,67 0,35 0,49 0,35 1,62 1 -74,07 Stockm. Vaihtokärki kohosi kauttaaltaan. – Miksi meidän pitäisi suunnitella itse puhelin, kun markkinoita ei ole vielä olemassa, Lamprecht ihmetteli. (T) -50,00 0,02 0,11 0,01 0,18 -50,00 Jippii 00 II-opt. Vaihtoneloseksi ylsi perjantaina mittavista irtisanomisista ilmoittanut Fortum, joka jatkoi edelleen selvässä nousussa. Hänen mukaansa yhtiöiden toimissa on ollut havaittavissa sellaisia piirteitä, joita DNA:ssa ei pidetä hyvänä. Jo aiemmin bonusta ovat saaneet Radiolinjan asiakkaat. – 8,8 prosenttia ei ole tarpeeksi, hän ilmoitti. Yhteistyötä muiden valmistajien kanssa hän piti luonnollisena. Mutapainin piirteitä DNA-Finlandin va. 11640,0011640,00 2105 YIT-Yhtymä 98 opt. tekstiviestejä, joissa se on tarjonnut palveluitaan. Konevuokr. Lisäksi yhtiöt rakentavat parhaillaan yhdessä uutta painotaloa Moskovaan. Pravdan pääomistaja on Venäjän suurimpiin kuuluva mediakonserni Prof Media, joka omistaa lehdestä 50,1 prosenttia. B -0,43 4,61 4,65 4,65 4,65 4,65 27,65 2700 4,62 5,70 0,45 6 -7,62 Ramirent 0,35 14,21 15,60 14,41 17,50 0,84 8 -2,67 Tietoenator 1,94 23,65 23,70 23,14 24,12 23,65 140,62 409376 22,98 32,35 1,00 10 -19,83 M Me etta alllliitte eo olllliissu uu uss AvestaPolarit 0,59 5,06 5,10 5,05 5,10 5,10 30,32 22642 4,25 5,60 0,08 26 19,06 Componenta 0,44 2,28 2,40 2,13 2,70 0,15 3 5,56 Fiskars A 0,56 8,51 9,05 9,00 9,05 9,05 53,81 300 8,35 9,60 0,31 22 2,78 Fiskars K -0,58 8,51 9,20 8,50 8,50 8,50 50,54 1000 8,00 9,65 0,29 21 5,58 KCI Konecranes 1,33 33,04 33,49 33,50 33,80 33,50 199,18 19040 28,20 36,83 0,90 14 16,34 Kone B -0,32 30,51 30,80 30,50 31,20 30,80 183,13 44471 27,50 37,00 0,73 13 8,24 Metso -0,14 14,30 14,33 14,11 14,45 14,33 85,20 91796 11,75 15,15 0,60 11 22,75 Nordic Aluminium -2,74 7,10 7,95 6,66 8,50 0,13 19 7,41 Outokumpu A 11,85 11,89 11,80 11,85 11,85 70,46 20630 11,60 14,00 0,61 19 -0,84 Partek 0,66 15,20 15,22 15,05 15,23 15,20 90,38 59299 9,00 15,23 0,50 35 65,22 Ponsse 0,68 10,21 10,30 10,30 10,30 10,30 61,24 200 9,45 11,40 0,65 11 7,36 Rautaruukki K -1,49 4,61 4,63 4,63 4,70 4,63 27,53 10342 4,10 5,30 0,20 21 11,89 Raute -2,22 9,24 9,45 8,00 10,30 1,00 7 8,71 Rocla -2,86 6,60 6,80 6,80 7,00 6,80 40,43 900 6,70 7,85 0,35 9 Wärtsilä A -1,09 17,31 17,50 17,31 17,50 17,31 102,92 1100 17,20 23,50 4,00 3 -18,77 Wärtsilä B 0,47 16,96 17,00 16,97 17,30 17,00 101,08 54903 16,90 23,50 4,00 3 -21,34 M Me ettssä ätte eo olllliissu uu uss M-real A -1,54 9,60 9,80 6,80 10,00 0,60 18 43,28 M-real B 1,09 10,15 10,17 10,05 10,18 10,16 60,41 134235 6,95 10,40 0,60 18 46,04 Stora Enso A 1,33 14,30 14,65 14,50 14,60 14,50 86,21 5700 13,35 16,00 0,45 14 2,51 Stora Enso R 0,69 14,62 14,65 14,55 14,65 14,65 87,10 1229893 13,35 16,13 0,45 14 2,60 Stromsdal B 2,50 2,60 2,50 2,50 2,50 14,86 100 1,90 3,80 4 35,14 UPM-Kymmene 1,33 41,71 41,75 41,50 41,99 41,75 248,23 392295 36,00 44,50 1,50 11 11,52 M Mo on niia alla atte eo olllliissu uu uss Aspo 6,80 7,42 7,85 7,80 7,85 7,85 46,67 800 6,15 9,26 0,56 12 23,67 Hackman A 0,40 20,01 20,48 20,30 20,30 20,30 120,70 200 13,30 22,00 0,55 9 47,57 E En ne errg giia a Espoon Sähkö 28,11 33,00 28,06 33,00 0,48 34 -3,07 Fortum 1,59 5,74 5,75 5,65 5,79 5,75 34,19 1800778 4,75 6,52 0,26 10 18,11 E Elliin ntta arrv viik ke ette eo olllliissu uu uss Atria A -1,92 7,65 7,80 5,85 8,90 0,43 8 30,77 Chips A 12,75 15,10 13,98 17,50 0,60 24 -15,00 Chips B 14,10 14,40 13,90 16,90 0,60 22 -7,24 Hartwall A 1,09 31,52 31,70 30,90 32,10 31,60 187,89 43843 22,52 32,75 1,11 23 34,99 HK Ruokatalo -1,65 5,35 5,39 5,20 5,45 5,36 31,87 4950 3,20 5,95 0,17 9 61,63 Huhtamäki 0,85 47,25 47,30 47,11 48,99 47,30 281,23 8625 35,50 49,51 1,25 11 30,17 Lännen Tehtaat -5,00 9,40 9,95 9,50 10,00 9,50 56,48 3900 9,50 11,90 0,60 11 -18,61 Olvi A 22,11 23,20 23,00 23,00 23,00 136,75 500 19,65 24,00 0,90 15 12,52 Raisio V -2,96 1,31 1,33 1,31 1,35 1,31 7,79 126670 0,91 1,67 0,02 33 39,36 R Ra ak ke en nn nu usstte eo olllliissu uu uss Lemminkäinen 15,10 16,40 16,50 16,50 16,50 98,10 1300 13,00 17,00 1,10 5 13,53 Tulikivi A 0,05 18,40 18,55 18,50 18,50 18,50 110,00 500 18,20 23,50 1,50 7 -11,75 YIT-Yhtymä -1,62 17,51 18,60 18,20 18,55 18,20 108,21 33300 13,20 19,65 0,85 9 31,16 T Tiie etto olliiiik ke en nn ne e jja a e elle ek kttrro on niiiik kk ka a Aspocomp -2,67 7,30 7,60 7,30 13,25 0,50 -36,58 Comptel 5,88 1,79 1,81 1,71 1,82 1,80 10,70 54744 1,70 3,93 0,03 19 -45,76 Eimo 2,40 1,28 1,31 1,27 1,31 1,28 7,61 57600 1,21 2,45 0,04 18 -39,34 Elcoteq Network 1,46 6,92 6,95 6,70 6,95 6,95 41,32 48250 6,10 12,50 0,38 -29,82 Elektrobit Group 0,34 0,35 0,33 0,35 0,34 2,02 32600 0,33 0,68 0,01 -33,33 Elisa Communic. Edellä ovat vain Ericsson ja Lucent, ja Nokia on jäänyt viidenneksi häviten myös Nortelille. 0,12 0,18 0,11 0,17 0,01 30 -7,69 Tervak. Kun puhelinyhteys perjantaiaamuna katkesi, Radiolinja katkaisi kaikki yhteydet Telian vanhoilta sim-korteilta. Operaattoreiden kiista liittyy Telian korttitemppuun. Radiolinja on houkutellut tavallisuudesta poikkeavalla mainonnalla Telian asiakkaita itselleen vaiheessa, jolloin Telian asiakkaiden piti vaihtaa simkortit uusiin. R Ra ah ha asstto olliisstta a jju ullk ka aiisstta aa an n lla au ua an ntta aiin n lle eh hd de essssä ä Hannu Lehto (KP) DNA-Finlandin väliaikainen toimitusjohtaja Jan-Erik Frostdahl pitää Telian ja Radiolinjan viime päivien kinastelua asiakassuhteista valitettavana tapauksena. Kiint. toimitusjohtaja Jan-Erik Frostdahl uskoo, että yhteistyön avulla dna:n markkinaosuus kasvaa edelleen merkittävästi. Edellisen kerran pankkiryhmät muuttivat viitekorkojaan viime vuoden lopulla, jolloin niitä laskettiin 3,40–3,75 prosenttiin. Nokia pitää itseään Ericssonin pääkilpailijana. Koskenheimon mukaan sopu oli maanantaina jo niin lähellä, että hän uskoo Radiolinjan avaavan vaadittavan yhteyden. -4,41 6,50 7,00 1,84 7,60 3 470,18 A Comp. Security 1,69 1,70 1,69 1,69 1,69 10,05 350 1,60 3,70 -45,48 Stonesoft 1,08 0,92 0,94 0,92 0,95 0,94 5,59 4702 0,92 2,63 -56,40 Sysopen -3,80 3,80 4,00 3,70 6,35 0,22 17 -22,45 Tecnomen 1,00 0,98 1,00 0,99 1,01 1,01 6,01 26500 0,97 2,10 101 -45,25 Tekla A -3,43 3,66 3,80 3,40 4,12 0,04 32 6,09 Teleste 4,04 4,15 4,01 4,15 4,15 24,67 1150 4,01 14,00 0,16 8 -67,96 TJ Group 6,25 0,16 0,17 0,16 0,17 0,17 1,01 31900 0,16 0,37 -47,45 Vacon 1,85 10,80 11,00 11,00 11,00 11,00 65,40 422 9,50 11,60 0,16 24 11,92 Vaisala A 25,76 26,00 25,30 26,00 26,00 154,59 6050 25,00 30,30 0,55 21 -4,59 Wecan Electronics -4,71 4,05 4,35 4,05 4,05 4,05 24,08 100 4,05 7,20 0,10 10 -26,36 Yomi -0,53 3,75 3,78 3,76 3,78 3,76 22,36 400 3,73 5,95 0,14 8 -33,04 K Ke em miia an ntte eo olllliissu uu uss Kemira 1,90 8,06 8,15 7,80 8,05 8,05 47,86 50500 6,60 8,50 0,30 14 21,75 Orion A 23,85 24,00 23,90 24,00 24,00 142,70 1000 20,00 26,50 1,10 19 17,49 Orion B -0,79 23,80 24,00 23,50 24,50 24,00 142,70 11087 20,24 26,70 1,10 19 15,53 Uponor -0,09 21,26 21,89 21,30 22,26 21,30 126,64 10360 18,05 24,85 0,80 19 14,67 V Viie essttiin nttä ä jja a k ku usstta an nn nu uss Alma Media I 1,99 20,00 20,70 18,25 22,50 0,20 10,50 Alma Media II 3,06 19,70 19,90 20,00 20,20 20,20 120,10 550 16,60 23,24 0,20 23,05 Ilkka 2 23,01 25,00 23,01 23,01 23,01 136,81 20 19,50 26,50 1,50 8 20,41 Janton 9,51 9,90 9,50 9,50 9,50 56,48 100 9,00 11,00 0,60 15 -10,28 Keskisuomalainen 36,90 34,00 42,50 2,50 12 Sanoma-WSOY A 0,91 11,10 11,70 11,00 13,40 0,51 31 -2,63 Sanoma-WSOY B -2,22 10,95 11,00 10,50 11,02 11,00 65,40 109033 10,50 13,63 0,51 31 -0,90 Talentum 5,15 5,50 5,25 5,50 5,50 32,70 6100 4,45 6,30 0,10 11,71 M Mu uu u tte eo olllliissu uu uss Amer A 3,13 32,91 33,00 32,00 33,00 33,00 196,21 74885 27,00 40,00 1,10 11 14,47 Exel -1,15 8,60 9,15 8,50 10,05 0,35 14 -8,51 Kyro -3,23 6,10 6,20 6,00 6,01 6,00 35,67 400 5,45 7,35 0,35 22 10,91 Leo Longlife A 1,48 4,11 4,18 4,10 4,93 0,21 8 -1,67 Metsä Tissue -5,29 9,61 10,50 9,85 9,85 9,85 58,57 100000 8,50 11,00 0,10 12 15,09 Nokian Renkaat -4,23 33,00 34,00 32,50 35,00 34,00 202,15 2000 25,60 37,50 0,83 14 -5,71 Rapala VMC 1,02 3,85 3,90 3,96 3,96 3,96 23,55 100 3,20 4,00 0,02 25 18,46 Suominen Yhtymä 5,30 5,39 5,30 5,30 5,30 31,51 400 4,52 6,01 0,40 13 -5,36 Tamfelt E 3,70 28,00 28,32 28,00 28,00 28,00 166,48 300 26,00 29,00 1,90 15 7,69 Tamfelt K -5,48 26,75 28,00 25,15 29,80 1,86 15 2,88 R Ra ah ha asstto o-o ossu uu ud de ett HEX25-indeksiosuus 1,72 14,76 14,79 14,67 14,75 14,75 87,70 400 14,50 17,50 O Op pttiio o-o oiik ke eu ud de ett Alma M. Kuva: Tomi Hirvinen HELSINKI (STT) Telemarkkinalain noudattamista valvova viestintävirasto selvitti Telian ja Radiolinjan yhteyskiistaa maanantaipäivän. 14,29 8,00 8,50 5,50 9,00 7 60,00 Jippii 99 I-opt. Päivän heikoin toimiala oli 1,3 prosenttia valunut viestintä ja kustannus, jota rasitti SanomaWSOY:n heikko reaktio norjalaisen osakkuusyhtiönsä aikeisiin ostaa 25 prosenttia Komsomolskaja Pravdasta. Riikola uskoo, että bonuksen myötä asiakkaiden halukkuus vaihtaa vähän väliä operaattoria pienenee. 0,10 0,08 0,20 10 Exel 1998 A-opt. Tämä hätäännytti Telian, joka uskoi, että Telian ulkomailla olevien asiakkaiden puhelinyhteys jatkuu ja että Telian vanhoilla sim-korteilla pääsee soittamaan asiakaspalveluun. Radiolinjasta korostettiin perjantaina vastuun yhteyksien katkaisemisesta olleen Telialla, joka katkaisi puhelinliikenteen perjantain vastaisena yönä. Ihminen ostaa puhelimen, joka häntä miellyttää. Suurimpia nousijoita olivat Nokia, Sonera ja metsäsektori. Kuluttajat ovat hyvin hintatietoisia, joten paljon riippuu palveluiden hinnoittelusta, Frostdahl sanoo. Lamprecht otti esimerkeiksi jo toiminnassa olevat Monacon ja Mansaaren verkot. 0,74 8,19 8,25 8,12 8,35 8,21 48,81 120042 8,00 15,50 0,07 821 -39,91 Evox Rifa Group 0,08 0,09 0,08 0,09 0,08 0,48 269860 0,08 0,11 -18,52 F-Secure 2,67 0,77 0,78 0,75 0,79 0,77 4,58 56350 0,75 1,43 -35,83 Instrumentarium 24,16 24,40 23,90 24,50 24,40 145,08 17286 23,30 32,00 0,60 16 2,70 Nokia 6,71 14,11 14,13 13,36 14,29 14,16 84,19 24569854 12,12 30,32 0,27 18 -49,34 Okmetic 4,30 4,70 4,89 4,85 4,85 4,85 28,84 100 4,30 5,99 -2,08 Perlos 0,16 6,21 6,25 6,15 6,35 6,25 37,16 45620 5,90 12,55 0,26 39 -45,57 PKC Group 6,90 7,00 7,00 7,00 7,00 41,62 1400 5,80 8,10 0,25 13 16,95 PMJ automec -3,92 0,50 0,52 0,49 0,49 0,49 2,91 2000 0,49 0,88 -26,47 Sonera 3,94 3,96 3,98 3,82 4,01 3,96 23,55 2299134 3,75 6,35 0,07 9 -31,61 SSH Com. -50,00 0,65 2,00 0,60 1,20 0,60 3,57 1100 0,60 2,30 TJ Group 99 A/B-opt. Hän ei paljasta DNA-Finlandin hintasuunnitelmia. Kahdesta sairaasta ei kuitenkaan tule tervettä, hän varoitti. Soneran verkossa yhden mms-viestin lähettäminen maksaa 0,59 euroa. Sääst. Korkopäätös perustuu alkuvuoden aikana tapahtuneeseen markkinakorkotason nousuun sekä näkemykseen talouden kehityksestä, Paikallisosuuspankit kertoo tiedotteessaan. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio selvittää samaa asiaa tietosuojan kannalta. Viestintävirastossa kannatettiin yhteyden avaamista, sillä telemarkkinalain mukaan yhteyden katkaisemisesta tulisi kertoa viestintäja liikenneministeriölle viikkoa ennen. Yhteyksien ohella viestintävirasto selvittää, käyttikö Radiolinja laittomasti hyväkseen Telian asiakkaiden yhteystietoja markkinoidessaan palvelujaan suoraan Telian asiakkaille. Paikallisosuuspankit nostavat primea. A -2,86 0,34 0,50 0,40 0,50 -17,07 Vaahto-Group 3,09 4,00 3,49 4,45 0,30 13 -11,71 Vaahto-Group K 3,10 3,40 3,50 4,60 0,30 13 -19,48 Yleiselekt. Radiolinja on lähettänyt Telian asiakkaille mm. Hän ei vielä tiedä kuinka tilanne on vaikuttanut DNA-Finlandin liittymämyyntiin. Erkon firmalle viisi prosenttia Pravdasta HELSINKI (STT) Paikallisosuuspankit nostavat prime-korkoaan 3,65 prosenttiin nykyisestä 3,40 prosentista. -18,75 13,00 20,00 16,00 41,00 7 -60,61 Tietoenator 99 opt. päivästä alkaen. 2,48 4,95 5,20 5,00 6,10 6 -1,00 Raute A-optio 1/98 0,76 Rocla 98 A/B-opt. Nokia on luvannut tuoda oman ensimmäisen kuvapuhelimensa markkinoille kesäkuun loppuun mennessä. Hän sanoi kuitenkin, että Siemens kykenee kasvattamaan edelleen omaa osuuttaan. Viihde on yksi keinoista, joilla asiakkaita voidaan houkutella kännyköiden pariin. SanomaWSOY omistaa viidesosan A-pressenistä, joten suomalaiskonsernin voidaan sanoa omistavan kaupan jälkeen viisi prosenttia Pravdasta. Sopimuksen mukaan elokuun alusta lähtien KPO:n asiakasomistajat saavat bonusta kotimaan dna-liittymistä soitetuista matkapuheluista ja tekstiviesteistä. toimitusjohtaja Jan-Erik Frostdahl Telian ja Radiolinjan kinasta: Jan-Erik Frostdahl lupaa julkistaa DNA-Finlandin kuvaviestihinnoittelun alkusyksystä. POP-Primen korotus tulee voimaan heinäkuun 2. Nousuinnon aiheutti Wall Street Journalin artikkeli, joka tiesi kertoa Soneran neuvottelevan portaaliyhtiö Yahoon kanssa Sonera Zedin myynnistä. Nokia. Yleisindeksi venyi yli kolmen prosentin nousussa jälleen 6000 pisteen paremmalle puolelle, kun Nokian uusi kännykkäjulkistus toi tervetulleen piristysruiskeen pörssipäivään. 0,28 Sampo A/B/C -opt. 18,00 13,20 19,50 5 Wärtsilä 96 opt. Nokian ohella huomion kohteena oli Sonera, jonka huhutaan neuvottelevan mobiilityttärensä Zedin myynnistä. Se on kuitenkin amerikkalaisen Motorolan rakentama, ja vasta seuraavat mallit tulevat Siemensin omista pajoista. Tavoitteeksi hän asetti 15–20 prosentin markkinaosuuden. 1,81 1,93 1,85 1,85 1,85 11,00 14100 1,75 2,06 3 Huhtamäki 00 A -opt. Hän peräänkuulutti tunteen merkitystä matkapuhelinmarkkinoilla. – Emme todellakaan ole tunnustaneet, että asiakas maksaa lopulta laskun, hän ruoski alaa. Lamprechtin mukaan alalla on tähän saakka ollut valttina nuoruus. Osake hinnoiteltiin viimeisissä kaupoissaan 5,75 euroon eli 1,6 prosenttia viime viikon päätöstä korkeammalle. 23,95 20,00 24,30 141 Perlos 98 A/B/C -opt. B 5,25 5,45 5,00 5,70 0,22 9 3,96 Norvestia 13,62 13,85 13,70 13,70 13,70 81,46 1000 13,55 16,19 1,40 10 -1,30 Polar Kiinteistöt 2,44 0,42 0,43 0,42 0,42 0,42 2,50 19000 0,36 0,48 5 20,00 Sponda 3,31 6,25 6,29 6,00 6,25 6,25 37,16 10400 4,48 6,45 0,30 16 39,82 Technopolis 2,72 2,77 2,72 2,79 2,72 16,17 1554 2,60 3,32 0,25 8 -5,64 K Ku ulljje ettu uss jja a lliiiik ke en nn ne e Birka Line A -4,11 14,00 15,25 14,50 16,50 0,65 15 -3,45 Birka Line B 15,00 17,25 15,00 15,00 15,00 89,19 40 13,40 15,95 0,65 15 14,94 Finnair -2,45 4,77 4,84 4,76 4,85 4,77 28,36 7000 3,70 5,10 0,07 60 28,57 Finnlines -0,55 27,15 27,25 27,15 27,30 27,15 161,43 25730 22,99 28,30 1,50 16 16,98 Silja 6,19 2,40 2,42 2,27 2,40 2,40 14,27 595600 1,65 2,43 13 43,71 Viking Line 2,44 20,90 23,00 20,50 21,00 21,00 124,86 7100 20,11 25,99 1,50 9 -5,94 K Ka au up pp pa a Kesko A -0,62 16,00 16,10 16,00 16,00 16,00 95,13 1280 14,40 17,70 0,60 26 6,67 Kesko B 3,39 11,50 11,58 11,31 11,58 11,58 68,85 13205 9,75 11,85 0,60 19 10,58 Rautakirja A -9,62 47,00 51,50 47,00 54,00 2,30 11 5,38 Rautakirja B 3,54 45,05 51,00 47,00 52,00 2,30 10 0,11 Stockmann A 0,76 12,91 13,30 13,30 13,30 13,30 79,08 50 12,11 14,85 0,60 20 -3,66 Stockmann B 0,38 13,05 13,35 13,05 13,25 13,05 77,59 4950 12,40 15,00 0,60 19 -2,97 Tamro 0,83 3,62 3,68 3,65 3,65 3,65 21,70 4000 3,35 3,99 0,15 11 4,62 M Mu uu utt p pa allv ve ellu utt Aldata Solution 1,12 1,76 1,80 1,71 1,80 1,80 10,70 8900 1,43 2,72 43 -16,98 Jaakko Pöyry -1,64 18,00 18,30 16,00 19,00 0,60 14 13,49 Lassila &Tikanoja 0,05 18,80 19,00 18,99 18,99 18,99 112,91 105 18,00 22,25 0,60 20 9,30 Novo Group 0,53 3,76 3,89 3,75 3,80 3,80 22,59 18600 2,54 4,25 0,12 19 46,30 Rak. A-pressen ja Prof Media omistavat entuudestaan yhdessä Pietarissa ilmestyvän Petersburg Express -viikkolehden. 4,20 4,50 2,40 5,00 3 98,11 Outok. 1164,50 -1,32% Muu teollisuus 1498,20 -0,38% I-listan indeksi 2073,82 -0,67% NM-listan indeksi 475,45 2,10% II-lliisstta a N NM Mjja a P Prre e-lliisstta a V Va allu uu utta att 1 eur = 5,94573 mk 5600 6300 7000 7700 16 17 18 19 20 21 22 23 24 200 400 600 800 1000 16 17 18 19 20 21 22 23 24 3.36 3.39 3.42 3.45 3.48 3.51 3.54 16 17 18 19 20 21 22 23 24 H He ellssiin ng giin n A Arrv vo op pa ap pe erriip pö örrssssii P P Ö Ö R R S S S S II JJ A A R R A A H H A A U Ullk ko om ma aiisse ett p pö örrssssiitt T To oiim miia alla aiin nd de ek kssiitt D Do ow w JJo on ne ess N Na assd da aq q P Prriim me ett E Eu urriib bo orriitt H He ex x-iin nd de ek kssii H He ex x v vo olly yy ym mii P Pä äiiv vä än n n no ou ussiijja att P Pä äiiv vä än n lla assk kiijja att Keskikurssit EUR FIM USA, dollari 0,9426 6,3078 Kanada, dollari 1,4594 4,0741 Iso-Britannia, punta 0,6386 9,3106 Ruotsi, kruunu 9,0785 0,6549 Norja, kruunu 7,415 0,8019 Tanska, kruunu 7,4349 0,7997 Islanti, kruunu 84,40 0,0704 Sveitsi, frangi 1,4765 4,0269 Tshekki, koruna 30,49 0,195 Unkari, forintti 242,33 0,0245 Viro, kruunu 15,6466 0,38 Latvia, lati 0,5793 10,2636 Liettua, liti 3,4523 1,7223 Venäjä, rupla 27,341 0,2175 Japani, jeni 117,10 0,0508 Australia, dollari 1,6899 3,5184 Thaimaa, baht 39,749 0,1496 Hongkong, dollari 7,3521 0,8087 Singapore, dollari 1,6867 3,5251 Malta, punta 0,4109 14,47 Kypros, punta 0,5803 10,2456 9250 9500 9750 10000 10250 10500 15 16 17 18 19 20 21 22 23 1400 1500 1600 1700 1800 1900 16 17 18 19 20 21 22 23 New York DJ 9502,8 -1,19% New York Nasdaq 1496,9 -1,46% Tokio Nikkei 10920,6 -2,01% Hongkong HS 10955,5 -2,31% Lontoo FT-SE 887,2 -2,71% Frankfurt DAX 4342,7 -2,85% Pariisi CAC-40 3871,3 -2,17% Tukholma GX 182,4 -2,41% Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta F Fiin na an nssiiu um m O Oy y V Vaahhvvaa aallkkuu vviiiikkoollllee Juhannusviikko käynnistyi Helsingin pörssissä iloisissa tunnelmissa. 0,59 0,66 1,20 -38,54 F-Secure 98 B-opt. Motorola-yhteistyöllä Siemens hakee kannattavuutta. – Joskus kompromissin löytäminen kahden riitaisen osapuolen kesken on vaikeata, yliinsinööri Pekka Koskenheimo viestintävirastosta sanoo. Kaikki nykyiset valmistajat eivät ole pelissä mukana tulevaisuudessa. KPO ja DNA-Finland yhteistyöhön Osuuskauppa KPO ja mobiilioperaattori DNA-Finland allekirjoittivat maanantaina Kokkolassa yhteistyösopimuksen. Hex-indeksi ylsi 3,48 prosenttia plussan puolelle 6014,17 pisteeseen. 00 A -opt. Lamprecht arvioi, etteivät matkapuhelinmarkkinat kasva lainkaan tällä hetkellä. – Tulemme näkemään vanhemmille ihmisille tarkoitettuja puhelimia, Siemensin matkaviestintäryhmän johtaja Rudi Lamprecht sanoi suomalaiselle toimittajaryhmälle Münchenissä, jossa yhtiön pääkonttori sijaitsee. UPM 98 A-opt. 12,60 8,75 13,50 3 Instrumentarium 98 B-opt.13,13 16,00 21,00 18,10 18,10 18,10 107,62 1200 17,50 24,83 6 Instrum. 0,45 0,35 0,69 2 Sonera 99 A-opt. 13,00 32,00 24,64 49,72 46 -69,77 Tietoen. Jutun perusteella Yahoo hankkisi ensialkuun enintään 30 prosenttia Zedistä, ja myöhemmin liikevaihtomenestyksen perusteella koko puljun. -14,29 1,80 1,55 2,60 Olvi 99 A-opt. 30,35 14,11 15,00 13,20 14,99 14,99 89,13 12330 11,50 64,95 19 -75,31 Okmetic 00 A-opt. – Asia on jo tapahtunut, sitä ei enää voi estää, mutta selvitämme, käyttikö Radiolinja laittomasti hyväkseen hallussaan olevia tietoja, Koskenheimo sanoo. 3,55 3,55 5 Teleste 97 A-opt. 2002 Talous 7 P Pa an nk kiitt jja a rra ah ho oiittu uss Ålandsbanken A 16,50 16,84 16,02 17,50 1,00 13 3,77 Ålandsbanken B -0,93 15,90 16,00 15,55 17,40 1,00 13 1,60 Capman -2,88 2,04 2,07 2,02 2,08 2,02 12,01 7036 2,00 2,90 0,26 6 -10,92 Nordea 1,77 5,74 5,76 5,51 5,78 5,74 34,13 1090645 5,50 6,93 0,23 11 -2,71 OKO A 0,30 16,80 16,85 16,75 16,80 16,80 99,89 25750 14,20 17,20 1,10 10 15,07 Sampo A 1,17 8,62 8,63 8,50 8,64 8,62 51,25 183517 8,37 9,95 0,75 6 -2,27 Ypankki Skop (T) 0,01 0,02 0,01 0,03 1 -50,00 V Va ak ku uu uttu uss Pohjola-Yhtymä D 1,83 17,80 17,90 17,50 17,85 17,80 105,83 17615 17,48 26,10 4,00 12 S Siijjo oiittu uss Citycon 1,05 1,06 1,04 1,05 1,05 6,24 28000 0,98 1,12 0,08 9 2,94 Interavanti 2,55 1,67 2,35 0,04 17 J. 97 A/B/C -opt. Kännykkäohjelmistojen alalla kumppanina on mm. Verkkopuolella Siemens laskee nousseensa myös kolmanneksi suurimmaksi valmistajaksi 13 prosentin markkinaosuudella. 3200,00 2700,00 4030,00 4803 Perlos 97 A/B/C -opt. Tänä vuonna sen markkinaosuus on noussut 8,8 prosenttiin, kun vielä kolme vuotta sitten se jäi 5 prosenttiin. 2,50 11,95 12,50 11,40 12,30 12,30 73,13 1925 9,78 14,70 8 16,47 Satama 99 A&B -opt. 1224,26 0,55% Rakennusteollisuus 1528,25 -1,04% Tietoliik
Jos muun maakunnan internet-liittymien tiheyttä verrataan koko maan tilanteeseen, yhtä paljon liittymiä löytyy pääkaupunkiseudulta. Keskustan perinteeseen kuuluvat pitkät puheenjohtajuudet. Eikä aikaakaan, kun varusmiehet saavat omat henkilökohtaiset tietokoneet. Osa kauppaja opintomatkoista jää kokonaan tekemättä, sillä joitakin palveluja voi käyttää ja tavaroita tilata netin kautta. Pyörä olalla tietty. Totta on myös se, että "vanhaan täystyöllisyyteen" ei ole paluuta. Tietoyhteiskunta on parhaimmillaan kansalaisyhteiskunta, joten kehittämistoimien tulee koskea kansalaisten arkea. Sosioekonomisen aseman mukaisessa luokittelussa opiskelijat olivat etevimpiä internetin käyttäjiä eläkeläisten ollessa peränpitäjinä. Maakuntastrategian visioosuudessa todetaan, että Kokkolalla ja ympäröivällä maakunnalla on "positiivinen vuorovaikutussuhde" ja että "maakunnan pienkeskukset kehittyvät Kokkolan rinnalla". Ei siksi, että töppökaverina oli pyörämekaanikko Pulkkinen, vaan siksi, että maasto on niin tasapaksua. Tunnettua on, että työttömäksi pidempään joutuneen henkilön ongelmat eivät rajoitu vain taloudellisiin kysymyksiin. Paapojatätien apua tarvitaan totta Mooses jos tyttöystävä on lomien välissä ollut silleen jonkun toisen kaa. Työllisyys ei kohene myöskään siten, että siihen puuttuu vuoron perään pääministeri tai oppositiojohtaja. Eikä työttömyyttä voida yhteiskunnallisena ongelmana käsitellä vain rahakysymyksenä. Tulisikin huolehtia, että suunniteltaessa hankkeita, edistettäisiin kansalaisten tasa-arvoa viestintäteknologian käytössä. Kuva: Lehtikuva/M Kainulainen Viestintäteknologialla alueellista tasa-arvoa s HELSINGIN SANOMIEN pääkirjoituksen mukaan keskustan uudella puheenjohtajalla Anneli Jäätteenmäellä on vaativa tehtävä edessään: Kokeneen Paavo Lipposen johtamaa SDP:tä ei ohiteta vain pelkällä uhoamisella. Virkistävää oli aamutuimaan olla mukana juoksumarssilla ja laulaa: Jänis istui maassa... Toimiessaan keskustan sijaisjohtajana Jääteenmäki vei jo kunnallisvaaleissa puolueen vaalivoittoon ja SDP:n ohi. Onneksi kuoppa oli ehditty lapioida umpeen. Ja miten joutavaa jängällä suunnistaminen on. Vaikeuksien keskellä se yleensä käpertyy siilipuolustukseen johtajan ympärille, mutta näin ei enää tehty Esko Ahon kohdalla. Esko Aho takertui vieläkin työreformiinsa, vaikka hän ei sitä Hämeenlinnan puheessaan maininnut. Aidosti työtä vailla olevalle ihmiselle työllisyystavoitteen asettaminen antaa aina toivoa. TEUVO HARJU Tiistaina 18.6. Tietoverkolla voidaan edistää vastavuoroisuutta, yhteisöllisyyttä ja informaation jakelua huomattavasti nykyistä enemmän. Pitsaa pojille, tietenkin Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Leena Hjelt (vast.), Kari Viiperi Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus C hydenius-Instituutissa valmistuneen tutkimuksen perusteella edellytykset tietoja viestintäteknologian käyttöön ovat muualla KeskiPohjanmaalla paremmat kuin Kokkolan kaupungissa. Sanokaan mun sanoneen, että kohta isänmaan toivot saavat ostaa sotkun nurkasta keppanaa ja siideriä. Työttömyyden hoidossa tarvitaan myös konkreettisia tekoja, mutta niistä vastaavat viime kädessä työmarkkinat itse. Ja jos ei tänään kuolla, niin sekin nähdään vielä, että varuskuntiin perustetaan muutama pysyvä kriisiryhmä helpottamaan nuoren miehen elämää. Itse asiassa se voi toteutua ilman mitään poliittista ohjelmaakin. Kukko-Liedeksen mukaan Jäätteenmäellä onkin vain kaksi vaihtoehtoa: kunnon tulos tai ulos. Pallo lentääkin nyt kaikkialle maakuntaan, tasapuolisesti eri toimijatahoille. E i ole sattumaa, että työttömyysongelma on noussut näkyvästi esille alkukesän puoluekokousten jälkeen. Myös Levonperän pusikoissa on hiljaista. Nyt tiedän, millainen eläin on sopuli. Parlamentarismi tarvitsee vaihtoehtoja. Yliopiston tarjoamia kursseja voi suorittaa kesämökin kuistilta. Yhä useammin tietokonetta ja verkkoyhteyttä käytetäänkin oman elämän laadun parantamiseen ja itsensä kehittämiseen joko tietoa hakemalla, verkkoyhteisöjen kautta tai osallistumalla varsinaiseen ohjattuun verkko-opiskelun. Myös kauppareissu Perhon perukoilta Kokkolaan on mukavampi tehdä kun osoitteita, aukioloaikoja ja palveluja voi etukäteen tarkistaa yritysten ja yhteisöjen kotisivuilta. Laitteiden saatavuus ei yksin riitä, myös käyttötaitoihin ja asenteisiin tulee panostaa. Kokkolan kaupungin alueella sijaitsevista talouksista 37:lla on internet-yhteys, ympäröivässä maakunnassa yhteys löytyy 44 prosentilla kotitalouksista. Maanviljelijä voi katsoa paikallissään ja pilvianimaation internetistä rytmittäessään päivän töitä jopa tunnin tarkkuudella. Vain sitä kautta voi nousta takaisin valtaan. Ei siinä pitsoja kaivannut. Jos tavoite päästä ainakin hallitukseen ei toteudu, Jäätteenmäen ruusuisissa merkeissä alkanut puheenjohtajataival voi nopeasti kääntyä aivan toisenlaiseksi. Kun osa opetuksesta tapahtuu verkossa, vähenee perinteinen luokkaopetus ja oppiminen tapahtuu enemmän opiskelijan ehdoilla. On aika nousta asenteellisten kynnysten yli rohkeasti ja keskityttävä verkkojen kautta aukeaviin kehitysnäkymiin. Varusmiehille! Jo on aikoihin eletty. Kuukauden kestävällä Lapin leirillä oppi paljon uusia asioita. Maakunnan hankkeita tulisi pystyä koostamaan esimerkiksi virkamiesten, yritysten ja yliopistojen yhteistyönä, jotta niiden avulla pystyttäisiin syvällisemmin pureutumaan alueellisiin ongelmiin. Otokseen poimitut olivat iältään 15-74-vuotiaita, suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia kansalaisia. L oppujen lopuksi melko vähin äänin viikon verran haapajärvistä ilmatilaa hallinneet suihkarit ovat häipyneet matkoihinsa. Aluekehittäjille vinkkinä, että tarve on erityisesti hankkeille, jotka tukevat ruohonjuuritason tietoyhteiskuntakehitystä. Sotaväen vierailusta jäi sentään jotain pysyvää. Politiikassa ei kilpailla hovikelpoisuudesta vaan poliittisen linjan paremmuudesta. Erot ovat yksiselitteisen selviä. Keskipohjalaisten käyttötaidoissa on suuria eroja. Aikamiehet lähtevät pakoon, kun vartiomies näkee vilaukselta karhun. s ILTALEHDEN pääkirjoituksen mukaan naisbuumi kantoi Jäätteenmäkeä keskustassa ja niin voi käydä eduskuntavaaleissakin: Naistekijän merkitystä ei pidä aliarvioida, vaikka eduskuntavaaleissa ei äänestetäkään pelkästään pääministerin nimestä. Pääministeri Lipponen saikin puoluesihteeri Heinäluoman tavoitteen toteutumaan keskustan kokouksessa. Vaikka yhä useammalla on tietokone ja nettiyhteys, viitteet käyttäjien taitoerojen kasvusta ovat selkeät. Uunituoreita tutkimustilastoja Tutkimusta varten lähetettiin kysely postitse 800 keskipohjalaiselle helmi-maaliskuun aikana. Herää kysymys, mihinkähän päin Suomea karhun säikäyttämä ryhmä olisi sännännyt, jos vartiomies olisikin nähnyt ihkaoikean vihollisen. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että tietoteknologiaalan huuman laantumisen jälkeen katseet ovat kääntymässä itse laitteiden työkaluarvoon ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Lukujen perusteella Keski-Pohjanmaan maaseutumaiset alueet ovat selvästi muun maan keskiarvoa edellä. Itse asiassa tutkimuksen perusteella asetelma on jo kääntynyt todelliseksi bottom up -tilanteeksi, jossa Keski-Pohjanmaan toimijoilla ja asukkailla on pääsy viestinnän valtaväylille. Pääministeri Lipposen viiden prosentin työllisyystavoite vuosikymmenen lopulle on kova, mutta ei epärealistinen. Keski-Pohjanmaalla on nyt hyvät mahdollisuudet toimia alueellisen tasa-arvon esimerkkinä. Teknotieteistä ponnistava puhunta on yhä vallitseva olotila, vaikka tulisi jo keskittyä välineiden käytön seurauksiin ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. s ILTA-SANOMISSA Kari Valtonen arvelee, että Jäätteenmäellä ei ole varaa hävitä vaaleissa: Entä jos kaikesta huolimatta käy niin, että keskusta ei pääse seuraavaan hallitukseen. Eikä niitä markkinoita johda juuri kukaan muu kuin maailman yleinen talouskehitys. Johan tuo nähtiin viimeviikkoisen pääsotaharjoituksen yhteydessä. Koulutusorganisaation kannalta jatkuvana huolena on ollut, kuinka tavoittaa maakunnan ihmiset. Miten alueen asukkaiden hyvää viestintäteknologian käyttövalmiutta voidaan hyödyntää aluekehittämisessä. Kyselylomakkeessa vastaajat saivat arvioida omaa käyttötaitoansa internetin käyttäjinä asteikolla 1-7. Mutta työttömyyttä ei ratkaista vain poliittisilla palopuheilla eikä parlamentaaristen kiintiöperiaatteiden pohjalta koottujen komiteoiden mietinnöillä. Yksi kriisiajan käymäläksi kyhätty riuku on kuuleman mukaan jäänyt purkamatta. Se härjistä puhuu joka härjillä kyntää. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Haapajärven aluetoimittaja. Tarkasteltaessa koko maakuntaa kokonaisuutena, olemme hiuksenhienosti maan keskivertoa parempia, sillä 57 prosentilla kotitalouksista on tietokone. Kokonaan toista mieltä voidaan olla siitä, mikä todellinen työllisyystaso on. Tietoverkko on väline, jonka avulla esimerkiksi opetusviestintää voidaan harjoittaa. Suomessakin työllisyysprosentin muotoilee aina laskija. Työttömyyden kustannukset tulevat erittäin kalliiksi yhteiskunnalle. Viikon aikana kuuli monta hyvää tarinaa. Todellinen työttömyysaste on käytännössä varmasti toinen kuin virallinen 10-11 prosentin taso, jos ja kun tilastosta poistetaan erilaisissa putkissa ja koulutuksissa mukana olevat sekä mitä ihmeellisimmin vippaskonstein pakkotyöllistetyt. Teknistyvä teollisuus tarvitsee pyöriäkseen yhä vähemmän väkeä ja nykypäivän yhteiskunnassa monet toiminnot pyörivät yhä laajemmin pätkätöiden varassa. Puheenjohtaja-pääministeri Paavo Lipposen puheissa työllisyyslinjaukset korostuivat heti, kun SDP nosti puoluesihteerikseen SAK:n pitkäaikaisen keskeisen toimijan Eero Heinäluoman. Ja kokistako ostavat kyytipojaksi. Simo Kattilakoski Työttömyys ei poistu puhumalla Työttömyydestä on muodostunut ongelma, jonka ratkaisemiseen ei meilläkään ole oikotietä. Tulisiko tästä tehdä johtopäätöksiä ja millaisia. Ilkka Luoto Kirjoittaja työskentelee Jyväskylän yliopiston Chydenius-Instituutissa verkostoyliopistohankkeen tutkijana. Tutkimuksen avaaman kansalaisnäkökulman perusteella alueella valitut strategiset painopisteet sekä hankkeet ovat olleet oikean suuntaisia. Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan kuluvan vuoden helmikuussa 56 prosentilla suomalaisista kotitalouksista oli tietokone. Keskustalla ja Anneli Jäätteenmäellä on nyt otollinen hetki haastaa vaihtoehdoton demokratia keskusteluun Suomen suunnasta. Samalla SDP sai myös keskustan uuden puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen niittaamaan omia työllisyyspoliittisia linjauksiaan eikä keskustan ex-puheenjohtaja Esko Ahokaan malttanut olla tarttumatta Lipposen työllistämistavoitteisiin. Sitä paitsi, mitenkähän pitsanpaistajalle kävisi, jos tositilanteessa maasto-olosuhteissa joutuisi veivaamaan pitsoja korohoron tulenjohtoryhmälle. Se taas eristäisi sitä edelleen vallankäytöstä. Ikäryhmä 56 – 74-vuotiaat arvioi taitonsa huonoksi (1,5), 36 – 55-vuotiaat välttäväksi (3,3) ja 15 – 35-vuotiaat kohtalaiseksi (4,5). Yhdysvaltojen talouden nousua on toivottu kuin kuuta taivaalta, mutta toiveet noususta ovat vain kaventuneet ja kasvu orastuu tuskastuttavan hitaasti. Monellakohan täytteellä hemmot pitsansa tilaavat. 2002 s KESKIPOHJANMAA 8. s MAASEUDUN TULEVAISUUDEN pääkirjoituksen mukaan Anneli Jäätteenmäki sai lentävän lähdön: Jos kansalle tarjotaan vaaleissa vain eri versioita sinipunakeitosta, ei tarvitse ihmetellä, jos kansa vieraantuu politiikasta. Pikkuisen väritettynä, mutta mitä väliä sillä on. Hornetit ja Hawkit urahtelivat päivisin juuri sen verran, että kadulla toisensa tavanneet miehenpuolet äityivät muistelemaan omia armeijakokemuksiaan. Nyt välineet ja infrastruktuuri ovat kunnossa ja yleisesti saatavilla, mutta missä luuraa alueen toimijoiden tahtotila valjastaa ne tehokkaampaan käyttöön. s KALEVAn kolumnissa Pirjo Kukko-Liedes sanoo keskustan odottavan paljon uudelta puheenjohtajaltaan. Kokkolan kaupungissa tietokone on 52:lla ja muualla ympäröivässä maakunnassa 62 prosentilla talouksista. Aikuisopiskelijan kannalta kysymys on uudenlaisesta joustavuudesta ja mahdollisuudesta itsensä kehittämiseen esimerkiksi työn ohessa. Verkkojen valtaväylille ei vielä tungosta Yksi tapa parantaa alueen hyvinvointia on yleisen koulutustason nostaminen sekä monipuolisten koulutuspalvelujen tarjoaminen kansalaisille. Monilla syrjäseuduilla työttömyys on kipeää arkea, mutta vastaavasti esimerkiksi pääkaupunkiseudulla työvoimasta on jatkuvaa pulaa. Ei se kovin huonoa tehnyt, kun omana armeija-aikana piti kiertää pyörävajaa kolmekymmentä kertaa. On hyvin mahdollista, että ensi keväänä Suomi saa naispääministerin ensi kertaa maan historiassa. Jäätteenmäki ei itse halua edes ajatella sellaista vaihtoehtoa. Yrittäjien käyttötaidoissa on parantamisen varaa, sillä he arvioivat taitonsa vain välttäviksi (3,0) niin tietokoneiden kuin internetinkin käyttäjinä. Kukaan ei voi kiistää, etteikö työllisyystalkoita tässä maassa tarvittaisi. Ei siinä aamurepulta henki lähde, jos nalle käy nuuskimassa ja rapsuttelemassa kuljetusajoneuvon kylkeä. Tietokone ja nettiyhteys muodostavat yhdessä mediakokonaisuuden, jonka käyttöarvo on oivallettu haja-asutusalueella. Puolustusvoimiin on viime vuosikymmeninä pesiytynyt jonkinlainen maitoilun ja mamoilun meininki. Soppii eppäillä, aina eppäillä soppii... Tutkimusalue käsitti nk. Näin SDP sai pysytettyä työreformin rasitteena puheenjohtajaa vaihtaneen keskustan kyljessä. Puoluekokouksen käytäväkeskusteluissa sanottiin kuitenkin suoraan, että tilanne kävisi Jäätteenmäen kannalta tukalaksi. Naamioituja ilmatorjunta-aseita ei näy missään, ei liioin mitään muutakaan sotamateriaalia, jolla olisi vissiä puolustusstrategista merkitystä. Itä-Suomen ja Lapin lääneissä liittymä on vain noin neljänneksellä kotitalouksista. Suurten ikäluokkien poistuminen työmarkkinoilta muuttaa hetkessä työllisyyskehityksen. Muuan tuttava oli vieraillut hiljakkoin Kainuun Prikaatissa ja hän kertoi, että meikäläisellekin hyvin tutun sotilaskodin alakerrassa paistetaan pitsoja. Asia kuitenkin mutkistuu, mikäli osa kansalaisista ei valmiuksiensa puolesta pysty tai halua hyödyntää tietoverkkoa. virallisen Keski-Pohjanmaan rajauksen pitäen sisällään 2 kaupunkia ja 10 kuntaa. Voi elämän kevät, miten hyvältä pataljoonasoppa maistui, kun oli oikein nälkä. Väline on suhteellisesti hyödyllisempi maaseudulla kuin kaupungissa. Maakunnassa ollaan ajan hermolla tietoja viestintäteknologian käytössä. Työllisyyspolitiikassa yleistä prosenttia polttavampi ongelma on työllisyyden epätasainen alueellinen jakautuminen. Esimerkiksi näitä tavoitteita voidaan hyvin toteuttaa alueella, jossa tavalliset kuntalaiset ovat osallisina arjen tietoyhteiskunnassa eivät vain sivustakatsojina. Kun keskusta ei ole hallituskammareissa, sen on koukattava kansan kautta. Miten tämä kaikki näkyy jo ihmisten arjessa. Että saavat illalla örveltää pikkusikunoissaan, kunhan eivät aamulla puhalla apupässin virittämään mittariin enemmän kuin 0,5 promillea. Se kuuluisa kapitalismin näkymätön käsi. Johtoa tuskin käytäisiin kuitenkaan heti vaihtamaan, mutta puolue joutuisi reivaamaan linjaansa räyhäpopulistiseen suuntaan. Verkkoyhteyden kohdalla sama ilmiö toistuu lähes yhtä voimakkaana. Polttoainetta säästyy, aikaa säästyy ja luontoa säästyy. Eikä niin tehdä, mikäli Jäätteenmäki ei onnistu palauttamaan keskustaa valta-asemiin. Pitäähän nuoren saada surffailla netissä, jatkaa koulussa opittua seikkailua aikuisviihteen maailmassa. Tietoteknologia-alan huuman laantumisen jälkeen katseet ovat kääntymässä itse laitteiden työkaluarvoon ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Ihmiselle itselleen se merkitsee muun muassa sitä, että hänestä välitetään ja ollaan kiinnostuneita
– Ei ole mitään järkeä istua täällä ja kuunnella tylsiä puheita, joten lähdemme, edustaja Sayed Nimatullah sanoi. – Hänen lausuntonsa oli ristiriidassa tutkijoiden päätelmien kanssa, joiden mukaan kyse oli tahallaan sytytetystä palosta, totesi apulaissyyttäjä William Taylor uutiskanava CNN:lle. Rikollisuuden vähentämiseen tähtääviin toimiin on presidentin mukaan jo ryhdytty. Näin istuva presidentti sai toisella kierroksella äänistä huimaavat 82 prosenttia, vaikkei hänen kansansuosionsa ollutkaan yhtä ilmeinen. Tilanne voi vahvistaa vastaavasti konservatiivien kansleriehdokkaan Edmund Stoiberin asemia syyskuun vaalien lähestyessä. Rakennustyöläisten ammattiliitto IG Bau on vaatinut 4,5 prosentin palkankorotusta jäsenilleen, joiden työsopimus päättyi maaliskuussa. Mielipidemittausten mukaan Schröderin SPD on vasta viime aikoina onnistunut kuromaan kiinni Stoiberin kristillisdemokraattien etumatkaa suosiossa ja päässyt jo neljän prosenttiyksikön päähän CDU/ CSU:sta. Kiistan ydin on se, saavatko uudet jäsenmaat vastaavia tukia kuin nykyiset EU-valtiot. Mahdollisesti Brysselin lokakuun EUhuippukokouskin tulee liian aikaisin. Arafat myös vertasi aidanrakennusta EteläAfrikassa käytössä olleeseen apartheid-politiikkaan. Siinä todetaan mm., että suorat tuet ovat osa EU:n säännöstöä, että maatalouspolitiikka tulee koskemaan kaikkia jäsenmaita – tosin siirtymäkauden jälkeen – ja että tuista on tehtävä päätös. Vaikka Chiracin tiedettiinkin voittavan, monet äänestivät pikemminkin Le Peniä vastaan kuin Chiracin puolesta. Työpaikkojen määrä on vähentynyt rakennusalalla noin 500 000:lla seitsemässä vuodessa. Lopulta Chirac onnistui käyttämään myös omia edellisen kauden epäonnistumisiaan vaaliaseinaan. Vilén kertoi, että Saksan huoli rahoituksesta näkyi myös keskustelussa. Monet maat pitävät tarjousta liian runsaskätisenä. Karzai pyysi osaa loya jirgan edustajista jäämään Kabuliin, kunnes lakiasäätävän elimen valinnoista on päätetty. Neuvotteluiden pikaiseen jatkumiseen uskonut Knipper vakuutti olevansa tekemään lisää myönnytyksiä. Väliaikaishallitus ehti jo hyväksyä suunnitelman, jonka mukaan poliisi saa ampua rikollisiksi epäiltyjä kumiluodein. 2002 Ulkomaat 9 Marko Ruonala LUXEMBURG (STT) Kiista Euroopan unionin maataloustuista ja samalla EU:n laajentumisen varmistuminen on siirtymässä syksyyn. Juuri vaalinsa käynyt Ranska esitti päinvastaisia näkemyksiä. Oikeistolaisen Chiracin edellisellä viisivuotiskaudella parlamentissa oli vasemmistojohtoinen enemmistö, ja maata johti vasemmistolainen pääministeri. Tuhannet lakkoilevat Saksassa Ammattiliitto varoitti työtaistelun laajenemisesta Lakkoileville rakennusmiehille luvataan ainakin minimipalkan korotus. Toukokuussa lakkoilleet sähköja metallialan työntekijät saivat neljän prosentin palkankorotuksen kesäkuun alussa ja saavat vuoden kuluttua 3,1 prosentin korotuksen. Muiden muassa vaikutusvaltainen sotapäällikkö Abdul Rasool Sayyaf on vaatinut Afganistanin nimittämistä islamilaiseksi tasavallaksi. Tuhannet työntekijät keskeyttivät rakentamisen Berliinissä, Hampurissa, Bremenissä ja Dortmundissa. Sbeich kuului Arafatin Fatahjärjestön aseelliseen siipeen Al Aksan marttyyrien prikaateihin. Ennen parlamenttivaaleja Chirac ehti toisella kaudellaan jo perustaa sisäisen turvallisuuden ministeriön, joka keskittyy rikollisuuden torjuntaan. Kiista voi pahimmassa tapauksessa viivyttää EU:n laajentumisen aikataulua. Rikollisuuden torjuntaan aiotaan käyttää kuusi miljardia euroa, joilla mm. Tappion kärsinyt vasemmisto sai vaaleissa maistaa omaa lääkettään karvaalla tavalla: viime vuonna juuri vasemmisto sai läpi vaalilain uudistuksen, jonka myötä presidenttija parlamenttivaalit käydään peräjälkeen, jotta maahan saataisiin samaa poliittista kantaa edustavat presidentti ja pääministeri – kuten nyt kävikin. Karzai vastasi vanhoillisten heimojohtajien painostukseen vakuuttamalla, että oikeuslaitos perustuisi Koraaniin ja islamilaiseen sharia-lakiin. Schröderin mukaan Saksa joutuu rahoittamaan tuista neljänneksen. Chirac tahtoo, että hänen viisivuotiskaudellaan syntyy ainakin miljoona uutta yritystä. Yli tuhat eri heimojen ja ryhmien edustajaa marssi aamulla ulos yleiskokouksen istunnosta vastalauseena jatkuville viivytyksille, jotka johtuivat parlamentin ja hallituksen kokoonpanoa koskeneista erimielisyyksistä. Metsänvartija oli luullut sammuttaneensa nuotion, mutta huomasi myöhemmin tulen levinneen ympäristöön niin, ettei hän enää saanut sitä sammumaan, kertoi osavaltion syyttäjä. – Aiomme laajentaa lakkoa joka päivä niin kauan kun he kieltäytyvät tekemästä uutta tarjousta, varoitti IG Baun johtaja Klaus Wiesehügel. Se valmistelisi myös muita parlamentin toimintaan liittyviä asioita. Arafat tuohtui aidasta. Viime kaudella vasemmisto sai läpi lain 35tuntisesta työviikosta, mutta uusi hallitus aikoo saada lakiin poikkeuksia.Uuden hallituksen suurin haaste lienee kuitenkin eläkeuudistus, josta odotetaan nousevan suuri poru. – Missään olosuhteissa ei ole mahdollista, että hyväksyisimme aidan rakentamisen. Hänen mukaansa maassa voi syttyä uusia taisteluja, ellei yleiskokousta saada kunnialla päätökseen. Työnantajapuoli on tarjonnut 850 000 työntekijälle kolmen prosentin korotusta syyskuusta alkaen sekä sadan euron kertakorvausta elokuussa. Se puuttuu, jos ongelmaa suorista tuista ei ole ratkaistu. Torjumme sen kokonaan, Arafat sanoi. Maan puolustusministeriön edustaja sanoi, että Israel ei kuitenkaan ole rakentamassa uutta Berliinin muuria. Karzain esitys sai ristiriitaisen vastaanoton Afganistanin presidentti Hamid Karzai. Alunperin juuri Barton ilmoitti metsäpalon syttyneen kansallispuistossa. Aidalla pyritään rajoittamaan Israelin puolelle tehtäviä itsemurhaiskuja. – Jos 40 000 työntekijää on lakossa, taloudelliset menetykset ovat noin 20 miljoonaa euroa joka päivä, Knipper sanoi. – Näiden ihmisten pitäisi neuvotella siitä, miten vaalit järjestetään, miten kansallisneuvoston jäsenet valitaan ja päättää, kuinka usein neuvosto istuu, Karzai kertoi. Rabbanin mukaan erilliselle elimelle ei ole tarvetta. Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Chirac sai alle 20 prosenttia äänistä – heikoin tulos, johon virassa oleva presidentti on koskaan Ranskassa yltänyt. – Kaikki on hänen vallassaan, kirjoittikin maanantaina Le Monde -lehti. Israelin poliisin mukaan Tulkaremin pohjoispuolella tehtiin maanantaina itsemurhaisku. EU-maiden ulkoministerit jättivät maanantaina tukiratkaisun aikataulun Sevillan huippukokouksen päätettäväksi. Schröder on kehottanut toistuvasti ammattiliittoja ja työnantajia pyrkimään järkeviin sopimuksiin palkoista ja varoittanut, että suuret korotukset voisivat haitata Saksan talouden elpymistä. Arafatin avustajan mukaan aita ei rauhoita aluetta, vaan tuottaa vain lisää väkivaltaa. Työnantajaliiton toimitusjohtaja Michael Knipper arvioi lakosta koituvia kustannuksia valtaviksi. Saksan tiukkaa asennetta kuvaa se, että ulkoministeri Joschka Fischer kieltäytyi keskustelemasta asiasta ilman erityisasiantuntijoitaan ulkoministerien lounaalla Luxemburgissa. Israel aloitti useita satoja kilometrejä pitkän turvallisuusaidan rakentamisen Länsirannalla sunnuntaina. UMP:n suunnitelmissa on eläkejärjestelmän muuttaminen niin, että suuri osa eläkkeistä muodostuisi yksityisistä eläkevakuutuksista. Maassa on vaalit syyskuussa, eikä maan lopullinen kanta varmistu ennen uuden hallituksen muodostamisesta. Toinenkaan kierros ei ollut poliittisesti erityisen kunniakas, koska hänen vastaehdokkaanaan oli äärioikeistolainen JeanMarie Le Pen. Sen johtoon Chirac nimitti tiukkamaineisen Nicolas Sarkozyn. Barton voi saada teostaan jopa kymmenen vuoden vankeustuomion ja noin 530 000 euron sakot. EU:n komission on määrä suositella lokakuussa, mitkä 10 maata voivat päättää neuvottelunsa ennen vuodenvaihdetta. Arafat torjui Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvonantajan Condoleezza Ricen väitteet, joiden mukaan palestiinalaishallinto on korruptoitunut ja tukee terrorismia. Nyt oikeistolaisen presidentin yhteistyö samanmielisen parlamenttienemmistön kanssa sujunee mutkitta, ja lisäpontta uudistuksiin tuonee oikeiston maakunnissa jo aiemmin saavuttama vankka tuki. Täysin tai osittain palestiinalaisten hallinnassa PARIISI (STT) Presidentti Jacques Chirac antoi jo oman vaalikampanjansa aikana suuren määrän lupauksia, joiden täyttämiseen hän uuden keskustaoikeistolaisen hallituksen tuella aikoo tarttua heti. Valmis aita erottaa Länsirannan Itä-Jerusalemista, josta palestiinalaiset toivovat itsenäisen valtionsa pääkaupunkia. Chirac ja keskusta-oikeistolainen vaaliliitto UMP ovat luvanneet alentaa tuloveroa viisi prosenttia syyskuuhun mennessä ja jopa 30 prosenttia viiden vuoden aikana. Esimerkiksi Afganistanin entinen presidentti Burhanuddin Rabbani tyrmäsi ajatuksen ja sanoi, että yleiskokouksen kuuluu päättää parlamentista. Erikoinen muodonmuutos Chiracin pari kuukautta kestänyt voittoisa matka maan historian ehkä heikoimmasta presidentistä vahvimmaksi, oli monella tavalla erikoinen. Maataloustuet kuuma peruna BERLIINI (STT–REUTERS–DPA–AFP) Saksan rakennustyöläiset aloittivat maanantaina lakon, joka on alalla ensimmäinen sitten toisen maailmansodan. Ne nousisivat täyteen määrään vuoteen 2013 mennessä. Tulipalon alkaessa 8. Ammattiliittoon kuuluu noin 340 000 rakentajaa. Liittokansleri Gerhard Schröder ilmoitti viikonvaihteessa, että Saksa ei voi suostua nykyisen tukijärjestelyn jatkamiseen. kesäkuuta Barton oli ollut alueella juuri valvomassa tulentekokiellon noudattamista. Kansallispuistossa syttynyt tuli oli karannut, kun Barton oli vihapäissään polttanut entiseltä mieheltään saamaansa kirjeen alueella, jossa tulenteko oli kuivuuden vuoksi ankarasti kielletty. Yhdysvaltain mukaan aita saattaa vaikeuttaa myös tavallisten palestiinalaisten elämää. Osapuolet ovat olleet erimielisiä myös palkkaeroista entisen DDR:n alueella ja lännessä. Ranskalaiset kuitenkin kokivat Chiracin niin paljon Le Peniä pienemmäksi pahaksi, ettei hänen virkakautensa vaatimattomia saavutuksia tai sen aikana ilmi tulleita rahaskandaaleja enää muisteltu. Vilén ennakoi myös, että tekstiä tulkitaan eri tavoin eri maissa. Hän kertoi viranomaisille havainneensa nuotiopalon, mutta paloa tutkineet alkoivat epäillä Bartonin kertomusta. Yleiskokous ei hyväksynyt suoralta kädeltä Karzain ehdotusta. Poliittinen eläin Parlamenttivaaleihin valmistautuessaan Chirac osoitti juuri sellaista poliittista kykyä, jonka ansiosta hän on pysynyt Ranskan poliittisen elämän huipulla jo nelisenkymmentä vuotta. Metallityöväen liitto IG Metall asettui viikonloppuna Schröderin taakse ja kehotti jäseniään äänestämään sosiaalidemokraatteja. Ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin (kok.) mukaan tämä kuvasi asian poliittista herkkyyttä. Ranskan uusi parlamentti kokoontuukin jo heinäkuussa erityisistuntoon, jossa alkajaisiksi käsitellään neljää uutta, jo valmisteltua lakiehdotusta. Hän vetosi äänestäjiin sanomalla, että vasemmiston voitto tietäisi poliittisen pattitilanteen jatkumista, ja vain kansan selvä tuki valtuuttaisi hänet lupaamiensa uudistusten toteuttamiseen. Liittymisneuvottelujen päättäminen edellyttää, että EU:lla on yhteinen kanta maatalouden rahoituksesta. Myös verohelpotuksia on luvassa. Britannia, Hollanti, Saksa ja Ruotsi ovat haluttomia jatkamaan nykyiseen rahoitukseen perustuvaa maatalouspolitiikkaa EU:n laajentumisen jälkeen. vahvistetaan poliisivoimia sekä perustetaan uusia vankiloita. Lähteet: Guardian, BBC, AFP Suuret suunnitelmat DENVER (STT–AFP–REUTERS) Yhdysvaltain viranomaiset ovat pidättäneet metsänvartijan, jonka epäillään sytyttäneen Denverin luoteispuolella Coloradossa riehuvat metsäpalot. Saksa sai tukea Hollannilta. Metsänvartija myönsi rikoksensa vasta kuultuaan tutkijoita. Yhdysvallat arvosteli maanantaina aidan rakentamista ja ilmoitti vastustavansa hankkeita, joilla pyritään määräämään rajoista ilman neuvotteluja. Lisäksi hän kavensi kuilua maaseudun äänestäjien ja pääkaupunkikeskeisen poliittisen eliitin välillä nimittämällä pääministeriksi maltillisen ja maakunnissa suositun Jean-Pierre Raffarinin. Räjähdys tapahtui lähellä Israelin rajapoliisin partiota, mutta iskun tekijää lukuun ottamatta kukaan ei kuollut tai haavoittunut. Lähteet: Guardian, BBC Chiracilla vapaat kädet Ranskan demokratialiitto (UDF) ja muu keskusta-oikeisto 45 Keskustaoikeisto Vasemmisto Sosialistit 140 Kommunistit, vihreät ja muu vasemmisto 38 Ranskan vaalitulos STT/Reuters Presidentillisen enemmistön liitto (UMP) 354 Kaavailtu aitalinja (ensimmäinen osa 110 km) Kylät ja kaupungit Täysin tai osittain palestiinalaisten hallinnassa STT/Reuters Israel aitaa Länsirantaa Israelin hallinnassa GAZAN KAISTA LÄNSIRANTA JORDANIA ISRAEL Tel Aviv V ä l i m e r i Nablus Jenin K uo llu tm er i Jo rd an jo ki Jerusalem Hebron Betlehem Ramallah 30 km 5 km Qalqilya Tulkarm Rosh Ha’ayin Salem ”Vihreä linja" Salemin tarkastuspiste Aidan pohjatyöt alkoivat viime viikolla Israelin ja Jordanian välinen raja ennen vuotta 1967 Aita Osa 350 km:n pituista, 220 miljoonaa dollaria maksavaa aitaa, joka seurailee vihreää linjaa. Kuva: Lehtikuva/Reuters RAMALLAH/BETLEHEM (STT–AFP–REUTERS) Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat suomi maanantaina kovin sanoin Israelin turvallisuusaidan rakennushanketta. Lakkoa pidetään erityisen kiusallisena Schröderille ja hänen johtamalleen sosiaalidemokraattiselle puolueelle, joka on ollut perinteisesti lähellä ammattiyhdistysliikettä. Lakon on määrä levitä eteläiseen Saksaan keskiviikkona ja koko Saksaan ensi maanantaina, ellei sovintoa saada aikaiseksi. Metsänvartijaa syytetään paloista KABUL (STT–DPA–REUTERS–AFP) Afganistanin presidentti Hamid Karzai ei kyennyt ratkaisemaan maanantaina yleiskokousta eli loya jirgaa hiertäneitä kysymyksiä parlamentin ja hallituksen muodostamisesta. KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 18.6. Vaikea tilanne Schröderille Liittokansleri Gerhard Schröder on vedonnut osapuoliin neuvottelujen jatkamiseksi. Lisäksi tarkoitus on helpottaa yritysverotusta ja keventää yritysten raskaita sosiaaliturvamaksuja. Keskeisintä on yhteisön budjetin suurimman rahoittajan Saksan kanta. Kuva: Lehtikuva/EPA PARIISI (STT) Keskusta-oikeiston murskavoitto Ranskan parlamenttivaaleissa tietää ennen muuta presidentti Jacques Chiracin aseman huimaa vahvistumista. Hänen mukaansa työnantajat aikovat parantaa tarjoustaan siten, että ainakin minimipalkkoja korotetaan. EU:n komissio on ehdottanut uusille jäsenmaille liittymisestä alkaen maataloustukia, jotka olisivat 25 prosenttia nykytasosta. Hän onnistui kokoamaan maan hajanaisen oikeiston UMP:n eli Presidentillisen enemmistön liiton sateenvarjon alle, ja varmisti näin sen, etteivät oikeiston äänet jakaannu keskenään kilpailevien puolueiden välille. 38-vuotias Terry Barton pidätettiin sunnuntaina, kertoi uutiskanava CNN. Laajentumisen aikataulu pitäisi vahvistaa joulukuussa Kööpenhaminassa. Ranskan kolkat ovatkin nyt pullollaan presidentin vankkumattomia kannattajia, joiden tuella vaalikampanjassa luvattujen uudistusten odotetaan sutjakkaasti käynnistyvän. Israelin joukot surmasivat maanantaina etsimänsä palestiinalaisen taistelijan Walid Sbeichin, 28, Betlehemin länsipuolella sijaitsevassa kylässä, palestiinalaiset sairaalaja turvallisuuslähteet kertoivat. Arafatin mukaan Länsirannalle rakennettava aita on ”hirmuinen loukkaus ja sionistisen rasismin osoitus”. Asiaa käsiteltiin vasta sen jälkeen. Hankala vallanjako johti usein molempia turhauttavaan pattitilanteeseen, jossa kumpikaan puoli ei saanut ajamiaan uudistuksia ja muutoksia läpi, ja ranskalaiset valittivat tilanteen halvaannuttaneen maan poliittisen elämän tyystin. Karzai ilmoitti myös useiden komiteoiden muodostamisesta, jotka vastaavat pakolaisten paluumuutosta, maan televisioja radiojärjestelmien rakentamisesta uudelleen ja pankkien toiminnasta. Karzain mukaan neljä tai viisi edustajaa kustakin kahdeksasta vaalipiiristä voisi päättää säännöistä, joilla 111-jäseninen parlamentti (kansallisneuvosto) valitaan. Saksa on arvioinut ratkaisun siirtyvän ainakin lokakuuhun. Chiracin vaaliteemat rikollisuuden torjumisesta liike-elämän vapauttamiseen olivat keskeisellä sijalla myös oikeistopuolueiden vaaliliiton UMP:n kampanjoinnissa. Ministerit kuluttivat kokouksen viimeisen tunnin viilatessaan Sevillaan menevän tekstin sanaja verbimuotoja. – Edessä ovat hyvin vaikeat ja moniulotteiset neuvottelut, Vilén arvioi Luxemburgissa
Soittokunnat kyllä pärjäävät, mutta solistit luottivat vahvistimiin. Päällimmäiseksi vaikutelmaksi sekä Pakkalan tekstistä että esityksestä jää sydämellisyys ja ihmisystävällisyys, aito filantrooppisuus. Vastavoimina ovat virkavalta, pirtunkeittäjät, raittiusyhdistys ja kyläläiset. Lupsakkaa soitantaa Miltei maratonkonsertissa lauloivat sekakuorot, naiskuorot, mieskuorot ja instrumentalistit olivat lavalla erilaisina orkestereina. Harmillista, että käyrätorvisektio ei ihan onnistunut ensimmäisen osan alun keskeisen motiivin esittelyssä. Mieskuoron Häämarssi ja Olaf Tryggvason olivat mahtipontisia tulkintoja. Ajallisia siirtymiä ei aina erityisesti markkeerata, vaan katsoja saa itse todeta, että ahaa, tässä onkin aikaa kulunut. Tukkijoella, kirj. Ohj. Musiikkihan on voimakenttä, joka heijastaa yhteistyökykyä sekä kulttuurin alueellista vahvistamista. Orkestereissa; Lars Hjerpe, Hans-Erik Andtbacka, Fredrik Sundell, Mikael Björklund, Max Portin, Hans Skog. Nyt nähty koominen ooppera Pohjanmaan kautta ammentaa huumorinsa 1919-1932 voimassa olleesta kieltolaista, joka sai kansan ryyppäämään entistä voimallisemmin eikä siten lisäännyt maamme sankarillista painoarvoa. Myös nuoriso-orkesteri, puhallinorkesteri ja pelimanniyhtyeet Kokkolanseudulta pistivät parastaan. Eino Rantala lukemisen viisauksiin sekoavana Tolarina pääsee esittämään hykerryttäviä monologeja, jollaisista Rantala ennestäänkin tunnetaan. Ohjaajana Neil Hardwickilla on nimeä, varsinkin komedian ja farssin saralla. KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 18.6. Esko Vuorio. Orkesterin sointi ei ollut kovin homogeeninen, mitä ei vasta vähän aikaa yhdessä soittaneelta leiriorkesterilta luonnollisesti vaaditakaan. Äänentoisto on 10 riviltä kuultuna erinomaisessa kunnossa. Musiikki oli perinteistä ja uudempaakin kuoro-, puhallin-, jousija kansanmusiikkia. Laulujen harjoitus Anna-Leena Salokorpi. Oskar Merikannon musiikin johto ja sovitus Petri Judin, klarinetti. Ooppera Leena Nygård PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren Näyttämön Tukkijoella -esityksessä toteutuvat kesäteatterin totutut elementit ja kliseetkin parhaimmillaan: leppeä maalaismiljöö kukkii kesässä, lempi syttyy ja roihuaa, vaikka esteet ja väärinkäsitykset välillä haittaavatkin tahtia. Kaikkea tätä säestää Oskar Merikannon pehmeänhaikea puhallinmusiikki. Turkkana olo istuu todella hyvin Kalevi Hakolalle, hän onnistuu olemaan samalla kertaa kunnioitusta herättävä ja rento. Unelmia tarvitaan Skön är den jord alkuun ja Morgonsång sekä Vårt Land loppuun. Tukkilaiset ja näiden uittopäällikkö Turkka (Kalevi Hakola) saapuvat Pietolan isännän (Lauri Ruotsalainen) tilalle, jota emännän kuoleman ja isännän masennuksen vuoksi uhkaa rapistuminen. Kapellimestari Ari Angervolla vaikutti olevan konsertosta ja sinfoniasta tarkoin punnitut visiot; johtaminen oli tarkkaa ja vivahteikasta. Hyvän sydämen teatteria Tukkijoella on Näyttämön ja vanhojen tekijöiden voimannäyte Tukkilaiset tulevat ja laulavat tullessaan. Juhlapuhe kunnanjohtaja Stig Östdahl. Paikat pannaan kuntoon, ja Katri-tytärkin (Katja Kinnunen) saa uudet kengät. Tulkinta on selvästi viihteellinen. Ohi virtaava joki on kaunis ja niin vangitseva, että ajatukset uppoutuvat sen juoksuun ellei katsottava ja kuunneltava ole tarpeeksi mielenkiintoista. Ulkotila ehkä vähän heikentää teosten tulkintaa, ilman vahvistimia ainakin kuorojen ja jousiorkesterin musiikista osa häipyy tuuleen. Pohjanmaan kautta ooppera toimii kesäteatterimaisen kepeästi. Nuorilta hieno suoritus Konsertit. 2002 11 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Ahlholm (06) 827 2317/(08) 411 0302 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi B Anja Koskela ILMAJOKI Pohjanmaan kautta kansanooppera Ilmajoella Kyrönjoen rannassa. Bartók käytätä konsertossaan sinfoniaorkesterin dynaamisia mahdollisuuksia varsin varovaisesti. Hänen Kreetansa ja äidin pohjaton suru kun poika Sakari on kuolemaisillaan, satuttaa kuulijan kyyneliin. Uusia tuttavuuksia Laulajat kautta linjan olivat rooleihinsa erittäin sopivia ja laulullisesti ihastuttavia. Teksti suhtautuu kieltolakiin huumorilla, voisipa oopperaa nimittää jopa Altia Oyj:n mainokseksi, kun Hettan Mumma (Helena Porkka-Lintala) lopuksi virittää ylistyslaulun ihmelääkkeelle, joka auttaa niin kolotukseen, tauteihin, näppylöihin kuin aviollisiin ongelmiinkin. Esa Ahonen ja Heikki Keinonen pirtunkeittäjinä ovat näyttämöllisyydessään hykerryttävä pari. Mutta tämän oopperan kohdalla ohjaajalla on mennyt sormi suuhun. Säveltäjä ja kapellimestari Atso Almila, libretto Tiina Puumalainen, ohjaus Neil Hardwick, lavastus Marjatta Kuivasto, puvustus Leena Rintala. Loistokkaasta viidennestä sinfoniasta on vaikea olla pitämättä. Tunnelmassa oli kesän keveyttä ja runsaasti musiikin kauppiaita konserttia aloittamassa. Haastavan soolo-osuuden soittanut Jouko Mansnerus ei syyttä kuulu maamme arvostettuihin alttoviulisteihin. Ooppera on ehkä liian juhlava nimitys tälle teokselle, sillä esitystä voisi yhtä hyvin nimittää komedialliseksi musikaaliksi. Sekakuorojen osuudesta I Norden ut väljes ja Sommaridyll laulettiin tasosta tinkimättä. Osku Heiskanen vastaa käsiohjelman mukaan koreografiasta, mutta tanssit ja liikkuminen olivat luvattoman alkeellista, olkoonkin, että kyseessä olivat lapset ja kuorolaiset. Naiskuorojen osuus oli tasaisen hyvä. Paikoitellen orkesteri tavoitti soinnin, joka vastaa kuulijan käsitystä sibeliaanisesta soinnista, vaikka kaikkia vivahteita ei ehkä käytettykään. Pirtuooppera toimii ennen kaikkea vahvan laulajakaartin ansiosta. Uusia, miellyttäviä tuttavuuksia olivat poliisi Ranssia esittävä Kouta Räsänen, bassobaritoni, jonka selvää ja konstailematonta laulua kuuntelisi pitempäänkin sekä Annia esittänyt kaunisvärinen sopraano Tuuli Lindberg. Kerroksittainen orkestrointi on mielenkiintoista seurata, sillä sinfonia suo kullekin instrumentille myös tähtihetkensä. Teuvo Pakkala. Atso Almilan säveltämä musiikki on helposti ymmärrettävää ja maalailee tapahtumien ja henkilöhahmojen tunnetiloja. Konsertissa oli ihan festaritunnelmaa. Myös hänen ohjelmalehtiseen kirjoittamansa teksti Pakkalasta ja harrastajateatterin merkityksestä on lukemisen arvoinen. Kuoro ei vetänyt mutkia suoriksi. Musiikki ei ainakaan ole kynnyskysymys oopperan ymmärtämiselle. Yleisöä olisi voinut ja kannattanut olla paikalla runsaslukuisamminkin, siksi mielenkiintoinen ja nautittava konsertti oli. Lääninetsivä Davidsson (Turkka Manninen) antaa periksi virkavaltaisuudelleen ja laulaa Annille (Tuuli Lindeberg) romanttisen lemmenlaulun, virkavallan ja salakuljettajien marssiteema vaihtuu piirileikkiaiheeseen ja edelleen Matin (Antti Timonen ) ja Annin rakkauslauluun. Huonosti menee, jos ihminen elää minimielämää ilman mielenvirettä. Nyt alkaa tapahtua. Kuvat: Lehtikuva/Mikko Lehtimäki Ulla Raiskio Kreettana suree miehensä Heikki Keinosen Paavona kanssa juuri ammuttua poikaansa. Tällaisille ideoille pitäisi antaa yhä suurempi arvo koko Pohjanmaalla. Rooleissa parikymmentä Pietarsaaren Näyttämön näyttelijää. Villa Svedenin rehevä vanha puisto luo oivat puitteet idyllille, ja ensiesityksessä lauantaina kaiken kruunasi aurinko, joka helotti täydeltä terältä. Mutta vaikka kaikesta henkiikin harmonia ja sopusointu, rivien välistä voi lukea myös yhteiskunnallisia kannanottoja. Kruunupyyssä tunsi jotenkin suurten arvojen rantautumista eli suuri joukko nautiskeli musiikista onnellisena. Koko estradin alueen täyttivät värikkäät kansallispukuiset esiintyjät. Ruotsinkielisten seutujen kyläpelimanneilla on lupsakka soittotyylinsä, joka kertoo pitkästä perinteestä liekö meren yli tullutta. Paikallisista laulajista sopraano Helena Porkka-Lintala menestyi Hetta-mumman roolissa erinomaisesti. Sibeliuksen dynaaminen skaala on valtava Bartókiin verrattuna. Huvimajassa soittavan viiden miehen puhallinorkesterin osuus on mainio, oikeastaan välttämätön, kautta koko esityksen. Musiikki vie ja laulajat laulavat. Ooppera on ehkä liian juhlava nimitys tälle teokselle, sillä esitystä voisi yhtä hyvin nimittää komedialliseksi musikaaliksi. Lauri Ruotsalainen pähkäilee onnistuneesti Pietolana, ja Heikki Susiluoman upealla mimiikalla on käyttöä kavalan Rättärin osassa. Musiikin kimppahenkeä Kruunupyyssä Krunupyyn Torgare museo alueella kolmen ruotsinkielisen musiikkiyhdistyksen kesäjuhla. Ensi-ilta 13.6. Kapellimestari ei ehkä saanut orkesterista irti ihan kaikkea haluamaansa, mutta ilahduttavan paljon kuitenkin. Kokkolan-, Pietarsaarenja Uusikaarlepyyn seutujen yhdistykset järjestäjinä. Liikuntasaliympäristö koripallotelineineen ja vihreine kumimattoineen ei juuri vastannut mielikuvaa konserttisalista, mutta tila sopi akustiikaltaan sinfoniaorkesterille todella hyvin. Libretto takkuilee pikkutapahtumien ympärillä, ja suurista linjoista pääsee nauttimaan vasta väliajan jälkeen. Muissa laulunjohtajan tehtävissä toimivat Frej Högdahl, Bill Ravall, Lars Hjerpe, Sonja Smedjebacka, Ann-Sofie Östman, IngMaj Krook. Keskellä kauneinta kesää monet musiikkiryhmät eri alueilla hakeutuvat yhteistyöhön ja taatusti soitto soi ja laulut raikaa. Konsertti alkoi Béla Bartókin Konsertolla alttoviululle ja orkesterille, eräällä tunnetuimmista ja vaikeimmista alttoviululle kirjoitetuista konsertoista. Laulusolisti Kent Granbacka, pianisti Tobias Granbacka. Kuva: Tomi Hirvinen Konsertit Anu Arokallio KÄLVIÄ Kälviän XXXIII musiikkileirin sinfoniakonsertti Kälviän Vapaa-ajan talolla 15.6. Esityksenä se oli mielestäni eheämpi kuin sitä seurannut Sibeliuksen sinfonia ja sai raikuvat, ansaitut aplodit. Loppukohtaus on kaunis ja koskettava: koivunlehvät ja tukkilaisten keksikuja juhlistavat Turkan ja Katrin kihlajaisseremoniaa. Sibelius myös kehittelee motiiveita Bartókia selväpiirteisemmin ja hitaammin, joten sinfonia on helpompi hahmottaa ja verkkaisemmin muuttuva sointipinta luo eri tavalla jännitteitä kuin alttoviulukonsertto. Rättärin petosketju on niin monipolvinen, että siinä on hitaammalla katsojalla perässä pysyttelemistä. Rakastavaisten ja koko Pietolan tilan tulevaisuutta varjostaa tekopyhän Rättärin (Heikki Susiluoma) juonittelu. Nuori Maria Kojola onnistuu jälleen roolissaan, tällä kertaa Pölhö-Kustaana. Soittokunnan tahdittama värikäs kulkue marssi halki kylän juhlapaikalle ja rakensi pihaan lippulinnan eri yhdistysten paristakymmenestä lipusta. Rakkaus syttyy Turkan ja Katrin, Maijan (Marina Luomala) ja Tolarin (Eino Rantala) sekä Huotarin (Sauli Isokoski) ja Annin (Eija Uusivirta) välille. He osaavat paitsi laulaa myös luoda karaktääriä. Ensi-ilta Villa Svedenissä la 15.5. Dissonanssista pitäville konsertto on suorastaan namupala. Myös alistava ja ahdas uskonnollisuus saavat osansa. Ulla Raiskio on puolestaan varmaotteinen laulaja, joka ei petä koskaan. Pirtuooppera on kepeää kesäviihdettä Ilmajoen jokirannassa viinatrokarit Esa Ahonen Eetuna (vas.) ja Heikki Keinonen Paavona. Ilmajoen Musiikkijuhlilla on joka toinen vuosi tuotettu suomalaiseen herooiseen menneisyyteen liittyviä kansanoopperoita, viimeisimmät olivat Ilkka ja Lotta-oopperat. Soittajat nauttivat Sibeliuksesta kenties enemmän kuin Bartókista ja esityksessä oli iloa, intensiteettiä ja "draivia". Näyttöä saatiin nyt kolmen kaupunginseudun musiikillisesta yhteistyöstä Kruunupyyn kaksipäiväisissä yhteiskonserteissa. Se ei kuitenkaan tällä kertaa haittaa, vaan tuntuu pikemminkin kuuluvan asiaan. Se on kansanomaista oopperaa, joka mataloittaa kynnystä astua Kansallisoopperan lippuluukulle. Se auttaa osaltaan näytelmän hengen ymmärtämisessä ja oikeaan tunnelmaan pääsemisessä. Pentti Hietanen, tenori, opettaja Raunolan roolissa oli vakuuttava ja äänellisesti upea. Melodiset teemat ja niiden muuntelu sopivat kansanoopperaan, samoin kuin musiikin koomiset ja rytmilliset kansanomaistukset. Niin se tekeekin: näytelmän päättyessä tietää sekä nauraneensa että liikuttuneensa. Oopperassa ohjaajan otteen erottuminen on toki vaikeaa kun musiikki määrittelee rytmin ja laulajien hengitystekniikka ei salli kovin suuria akrobaattisia temppuja, mutta kuitenkin. Sommarpsalm ur Katrina ja Guldet blev till sand solisteineen ja pianistineen kulki saumatta yhteen. Päärooleissa: tenori Pentti Hietanen, mezzosopraano Ulla Raiskio, sopraanot Heini Kivimäki-Hietanen , Kirsi Tikka, Tuuli Lindeberg ja Helena Porkka-Lintala, baritonit Turkka Manninen, Esa Ahonen, Heikki Keinonen, Antti Timonen, Kouta Räsänen ja Marko Maunuksela. Tiina Puumalaisen libretto on tapahtumankuljetukseltaan teatterillinen, talonpoikaisen, tavallisen ihmisen näkökulmasta asioita tarkasteleva teksti. Lavastus Eija Syynimaa, Aleksander Judin, Tero Järveläinen, puvustus Venla Reitti, Mirjam Jouppi, äänitekniikka Mika Kangasmetsä. Sovituksessa ei ole pyrittykään mihinkään uuteen ja ennenkuulumattomaan, eikä kaikki esityksessä ole saumatonta ja täydellistä. Ohjauksellisesti parasta antia olivat Ahosen hekumallinen 10 minuuttinen viinankeittäjän aaria ja Keinosen samanpituinen ilmeikäs tanssi. Myöskään kuulijalle Bartókin konsertto rapsodisine vaikutelmineen ja vapaine (vaikkakin tonaalisuuteen ankkuroitune) harmonian käsittelyineen ei ole välttämättä kovin helppo hahmottaa, mutta Angervon johtamana ja solisti Mansneruksen sekä musiikkileirin sinfoniaorkesterin soittamana Bartókin konsertto oli kiinnostava ja miellyttävä kokemus. Kuva: Markku Jokela Paavo Pulkkinen KRUUNUPYY Ruotsinkielisten kulttuurijärjestöjen juhlakonsertti sunnuntaina Torgarella eli Kruunupyyn vanhassa pappilassa, Treförbundssångfest 2002. Marina Luomala Maijana on mahdollisimman hyväsydäminen ja järkevä, Sauli Isokoski Huotarina repii riemua roolistaan ja Eija Uusivirta Annina laulaa hyvin. Annetaan siis musiikin hulmahtaa antamaan iloa silmiin ja sieluun. Suomenruotsalaisilla on fiksua meininkiä juhliessaan kesän kauneutta hyvällä musiikilla höystettynä. Esko Vuorion ohjaama näytelmä on yksi satavuotiaan Näyttämön juhlavuoden esityksistä ja vuosiltaan jokseenkin Näyttämön ikäinen. Onko oopperassa ollut koreografi. Selkein niistä on maaseudun köyhiä tilattomia edustavien tukkilaisten esittäminen reiluina ja romanttisina hahmoina. Ensimmäisen osan loppu oli kyllä näpäyttävä, mutta olisi voinut olla vielä hieman riehakkaampikin. Kuoro ja lapset tekevät osuutensa osaamisensa ylärajoilla. On luotettu perinteeseen ja siihen, että sisältö yhä koskettaa suomalaisen sydäntä. Lopulta hyvä voittaa pahan, asioiden oikea laita selviää, rakastavaiset saavat toisensa ja petoksella kavallettu omaisuuskin päätyy oikeisiin käsiin. Ehdottaisin, että ensi vuonna kun ooppera nostetaan uudestaan pystyyn, koreografia mietittäisiin uusiksi ja katsottaisiin saisiko esityksestä ohjauksellisesti enemmän irti. Ohjaajan ote kirpoaa ja jokainen selviytyy näyttelemiseen liittyvistä ongelmista miten parhaiten taitaa. Silti volyymiakin löytyi ja pianissimot näkyivät eleissä ja ilmeissä. Lauluna soi Viktor Sundin (myös pietarsaarelainen) sanoittama "Miss´soutaen tuulessa...". Orkesteri: Berndt Sandvik, trumpetti, Tobias Udd, trumpetti, Richard Slotte, barytoni, pasuuna, Asko Hiipakka, tuuba, Tuomo Tikkakoski, tuuba. Solisti saa etuoikeutetusti puheenvuoron orkesterin soivaa taustaa vasten, minkä jälkeen orkesteri toistaa ja kehittelee soolo-osuudessa esiin nousseita motiiveita ja dialogisuus vei eteenpäin aiheesta, sävystä ja osasta toiseen. Kälviän musiikkileirin sinfoniaorkesteri oli lyhyessä ajassa valmistanut esitettäväksi kaksi suurta teosta hieno suoritus nuorilta soittajilta. Tukkijoella on tänä vuonna jo toinen Esko Vuorion onnistunut ohjaus Pietarsaaressa. Kuultiin kauniit melodiat
kesäkuuta. . Erotuomari: Vitor Melo Pereira, Portugali. Scolarin edellinen kokoonpano päästi Costa Rican riehumaan liian vapaasti. . . Kulmapotkuja sateli USA:n maalille, mutta varmaotteinen jenkkipuolustus kesti Friedelin johdolla vaikeuksitta. . Belgian pyristely päättyi, kun Ronaldo teki 2–0 pari minuuttia ennen täyttä aikaa. Haka–MyPa 1–3 (0–3) 19. Oma maali 1–3. Joukkueessa tulee toteen kaikki sellaiset seikat, jotka ovat tärkeitä seurajoukkuevalmentajallekin: Joukkuepeli, yhtenäisyys, ymmärrys kannattajien tarpeiden suhteen, Scolari hehkutti. Toistelin heille, että tämä joukkue on täynnä taistelutahtoa. Romantseville ei eroa KOBE (STT–DPA–AFP–REUTERS) – Kivaa oli niin kauan kuin kesti, sanoi Belgian jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Robert Waseige tappiollisen MM-neljännesvälierän jälkeen. Jukka Ruhanen), Mikko Innanen, Peter Kovacs, Valeri Popovitsh, Lasse Karjalainen, Juuso Kangaskorpi, Sami Ristilä. Kymmenen minuutin pelin jälkeen tosin joukkue selvisi onnella, kun portugalilaistuomari Vitor Melo Pereira ei huomannut John O’Brienin käsivirhettä rangaistusalueella. Kuva: Lehtikuva/EPA Photo AFPI/Greg Wood Jazz–Allianssi 0–1 (0–1) 18. Se ei ole minun ongelmani, Christian Vieri kommentoi asiaa viime viikolla. – Edessä on mielenkiintoinen ottelu, jossa maailman neljänneksi paras joukkue kohtaa joukkueen sijoilta 35–40, Hiddink summasi. Kobe: MM-kilpailut, neljännesvälierä: Brasilia–Belgia 2–0 (0–0). Cobi Jones). USA onnistuikin pelisuunnitelmassaan, vastahyökkäykset toimivat läpi ottelun mainiosti. Pelaajat pitivät yhtä, ja tiesimme että meiltä löytyy maalintekoon tarvittavat pelaajat. Sigifredo Mercado), Rafael Marquez, Braulio Luna; Jesus Arellano, Salvador Carmona (v), Gerardo Torrado (78. 11 3 3 5 11– 16 12 FC Lahti . 10 3 2 5 7– 14 11 FC H-linna . . . . Kleberson). Meidän on merkattava heidät, kun heillä on pallo, Hiddink kertoi joukkueensa suunnitelmista. Brasilian toisen osuman iski kesken Belgian takaa-ajon Ronaldo pari minuuttia ennen täyttä aikaa. . Alkulohkossa kaatui Portugali, ja maanantaina joukkue yllätti MMpuolivälierässään Meksikon puhtaasti 2–0 (1–0). – Rivaldolle pitää antaa tunnustus, hän teki kauniin maalin. Tärkeintä tiistaina on voitto, Inzaghi kommentoi asiaa. Erotuomari: Petteri Kari. – Heillä on maailmanluokan hyökkääjiä, jotka osaavat maalinteon. minuutilla, kun Rivaldo vei suosikit johtoon osin onnekkaalla laukauksella. . Etelä-Korean miljoonille kannattajille Korean vanha voitto on kuitenkin varmasti tärkeä uskonluoja. Marcosin ohella puolustaja Roque Junior jäi tilanteessa Wilmotsille toiseksi. Valmentaja päättää peluuttamisesta, mutta on varmaa, että meille kaikille löytyy peliaikaa. Perjantaina pelattavaa mammuttien taistoa Scolari ei vielä halunnut ennakoida. Urheilu Jalkapallo Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Tapani Postila (06) 827 2340 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Tiistaina 18.6. Yleisöä: 40 440. – Ottelu olisi voinut päättyä jymy-yllätykseen. Meksikon peli alkoi sen jälkeen tökkiä turhautumiseen, ja USA jatkoi teräviä vastahyökkäyksiä. Tuomas Kuparinen (Luiz Antonio) 0–2, 37. Meillä oli taktiikka, ja noudatimme sitä loistavasti, Arena selvitti onnellisena. Oscar Geagea), Kari Rissanen, Mikko Simula, Sami Ylä-Jussila (84. 4: Rivaldo Brasilia, Jon Dahl Tomasson Tanska. 11 6 3 2 18– 12 21 AC Allianssi . . Juuri ennen 20 peliminuutin täyttymistä aukkoja alkoi löytyä, ja Ronaldinho pohjusti Ronaldolle laukaisupaikan. Hän on toistaiseksi aloittanut kaikki ottelut penkiltä. – Pojat antoivat kentällä kaikkensa ja pelasivat upeasti, olen erittäin ylpeä heistä. Ilkka Mäkelä). . . Luiz Antonio (Miikka Multaharju) 0–1, 34. Vaikka se pääsikin painostamaan pitkiäkin jaksoja, varsinaisia kunnon paikkoja joukkue ei saanut juuri aikaan. MyPa: Istvan Mitring, Sampsa Timoska, Tuomo Könönen, Jukka Lindström, Marco Manso (78. Tiistain voittaja jatkaa otteluitaan lauantaina Espanjaa vastaan. . Yleisöä: 36 380. . . Belgia (4–4–2): Geert De Vlieger; Nico Van Kerckhoven, Daniel Van Buyten, Jacky Peeters (73. Ronaldo nousi osumallaan Saksan Miroslav Klosen rinnalle MM-turnauksen maalipörssin kärkeen. Waseige ei äitynyt kovasti purnaamaan tilanteesta. . Earnie Stewart), Brian McBride (79. Brasilia (3–5–2): Marcos; Lucio, Roque Junior, Edmilson; Roberto Carlos (v), Cafu, Gilberto Silva, Juninho (57. Waseigen, 62, nautintoa maanantaina häiritsi tilanne, josta joukkueen kapteeni Marc Wilmots näytti vieneen Belgian 1–0-johtoon. KOBE (STT) Brasilia eteni Englannin puolivälierävastustajaksi MM-jalkapallossa kaatamalla neljännesvälierissä Belgian 2–0 (0–0). . Mbo Mpenza oli yllättää Marcosin Brasilian maalissa jo ensimmäisellä peliminuutilla. USA:n maalivahti Brad Friedel nyrkkeili pallon sijasta päätä Meksikon Jared Borghettia yrittäessä maalintekoa. USA päätti alkulohkonsa heikosti häviämällä Puolalle perjantaina 1–3, ja valmentaja Bruce Arena vaihtoikin neljä miestä tuosta joukkueesta. . USA: Brad Friedel (v); Eddie Pope (v), Tony Sanneh, Pablo Mastroeni (v) (90. Erkka Lehtola). Yleisöä: 1 838. Tarmo Koivuranta), Jarkko Okkonen (v), Juha Pasoja, Jukka Rantala (77. Belgia oli avausjaksolla lähempänä maalia. Marcos joutui venymään tosissaan, että sai pallon tuupattua kulmapotkuksi. Rafael Marquez Meksiko. . Brasilian Rivaldo tykittää ilmasta Belgian Yves Vanderhaeghen seuratessa vieressä. Brasilian joukkueessa on monta pelaajaa, jotka kykenevät tuollaiseen. Yleisöä: 1 250. . Minullakin on hyvä joukkue, mutta Rivaldon henkilökohtainen taito ratkaisi tämän ottelun, Waseige sanoi. Loppuminuuteilla kovaotteisessa (10 varoitusta) pelissä nähtiin vielä punainenkin kortti, kun harmistuneet meksikolaiset eivät enää pitäneet tunteitaan kurissa. Trapattonin toinen kysymysmerkki on loukkaantuneen puolustajan Alessandro Nesta peluuttaminen. 11 5 4 2 16– 6 19 FC Haka . Landon Donovan 0–2. – Sellaista sattuu jalkapallossa. – Olen erittäin tyytyväinen. Brasilian maalihana hyvin puolustanutta Belgiaa vastaan aukesi vasta 67. Scolari oli mieleissään myös pelaajien kurinalaisuudesta. Brasilian avausmaalin teki Rivaldo 67. USA jatkaa vahvoja pelejään Meksiko kaatui taktisesti kypsällä vaikkakin tylsällä esityksellä Kissamaista notkeutta. Brasilian hyökkäyskoneisto ei alussa päässyt irti belgialaispuolustuksesta. Romanzevin laittoi erohakemuksensa maansa jalkapalloliitolle heti, kun selvisi ettei Venäjä pääse MM-kisojen toiselle kierrokselle. Hänen mielestään maali oli kaunis, vaikka se osui matkalla belgialaispuolustaja Timmy Simonsiin. Rivaldo ja Ronaldo onnistuivat maalinteossa. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Paulo Whitaker KOBE (STT–REUTERS) Brasilian jalkapallomaajoukkueen valmentaja Luiz Felipe Scolari ylisti ryhmänsä taistelutahtoa voittoisan MM-neljännesvälierän jälkeen. 10 2 4 4 10– 12 10 VPS . Juuri siitä saimme todisteen tänään, Scolari ihasteli. Brasilian puolustus ei vieläkään vakuuttanut, vaikka valmentaja Luiz Felipe Scolari oli jälleen kerran pistänyt takalinjansa uusiksi. Jarmo Virtanen), Rodrigo, Jon Poulsen. . Brasilia iski vastaan tehokkaasti. – Seuraavan päävalmentajan valitseminen on Belgian jalkapalloliiton tehtävä, mutta toivon, että hän nauttii työstään yhtä paljon kuin minä, Waseige sanoi. . USA kesti toisen jakson Tauon jälkeen Meksiko haki tasoitusta kiivaasti. 0-3, 59. Päävalmentajan tehtävät jättävä Waseige säesti viestiään sanomalla, että hän nautti kovasti ”viimeisestä ottelustaan”, jossa Brasilia oli Belgiaan parempi maalein 2–0. Vapauttavan maalin teki Rivaldo. – Minä en välitä siitä. Herrasmies kun on, Waseige jakoi ylisanoja Brasilian verrattomille hyökkääjille. . Wesley Sonck); Gert Verheyen, Timmy Simons, Yves Vanderhaeghe (v), Johan Walem, Bart Goor; Mbo Mpenza, Marc Wilmots. Mutta onni on suurten pelaajien puolella, niin kävi nytkin, Waseige jatkoi. Ronaldinhon viime kymmenminuuttiseksi korvannut Kleberson antoi laidalta täsmäkeskityksen Ronaldolle, joka tuikkasi suoraan syötöstä kisojen viidennen maalinsa De Vliegerin ali maaliin. Gert Verheyen, Sonck ja Johan Walem epäonnistuivat vuorotellen. USA:n futisfani hehkuttaa omiensa puolesta. . – Mutta mitä on historia. Venäjän jalkapalloliiton puheenjohtaja Vjatseslav Koloskov kertoi lehdistölle maanantaina, että valmentajan erottamisesta voi päättää vasta erityinen komitea, joka kokoontuu heinäkuun puolessa välissä. . . Marco Manso rp. Jazz: Marko Oksanen, Tomi Niemi, Jari Vuorinen, Vasile Marchis, Jani Raukko (68. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Oleg Popov Jokohama: MM-turnauksen maalipörssin kärki maanantain otteluiden jälkeen: 5 maalia: Ronaldo Brasilia, Miroslav Klose Saksa. Brian McBride 0–1, 65. Erotuomari: Jari Maisonlahti. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Paolo Cocco. Keskikentän moottori Claudio Reyna sai pallon oikeaan laitaan nopean vapaapotkun jälkeen, eteni ja antoi matalan keskityksen maalia kohti. Nyt eteläkorealaiset uskovat vahvasti pystyvänsä kirjoittamaan uudestaan historiaa, lyömällä kolminkertaisen maailmanmestarin kotikentällään, ja etenemällä kahdeksan parhaan joukkoon. Lopullisen niitin ottelulle antoi sitten Landon Donovan 65. Etelä-Korea nosti itseluottamustaan alkusarjan viimeisessä ottelussa lyömällä Portugalin 1–0. Pirteät miehet jaksoivatkin kentällä hyvin, ja Arena kiitteli joukkuetta vuolaasti loistosuorituksen jälkeen. 11 2 4 5 10– 14 10 FC Jazz . – Vaikka hävisimme, olen varma että annoimme maailmalle hyvän kuvan belgialaisen jalkapallon tasosta, Waseige totesi. Ulosajot: 88. Haka: Mikko Vilmunen (v), Iiro Aalto (45. Pohjois-Korean voitto on kuulunut MM-historian suurimpien jymy-yllätysten joukkoon. Hiddink kertoo, että heidän on lähdettävä pysäyttämään Italian tehokas hyökkäyspeli. Belgia antautui kisojen suosikille vasta loppuhetkillä, kun Brasilia karkasi kahden maalin päähän. Allianssi: Aleksandr Mitshuk, Zoltan Czipo (v), Pasi Solehmainen, Ari-Pekka Roiko, Jarno Tuunainen, Harri Haapaniemi (v, 69. Scolari totesi, että Brasilia oli varautunut Belgian pelitapaan korkeine hyökkäysalueen palloineen. Silloin Italia joutui nöyrtymään MMareenalla Pohjois-Korealle, joka lähetti voitollaan Italian ulos kisoista. – Selvitimme ne hyvin. . Rivaldo 1–0, 87. Italian tähtipelaajat ovat vakuuttaneet, että heidän pelisuoritukseensa ei vaikuta yksi tappio, joka tuli jo ennen heidän syntymäänsä. minuutilla, pusku maalin edestä Eddie Lewisin hienosta keskityksestä lähetti Meksikon kotimatkalle toisella kierroksella jo kolmannessa peräkkäisessä MMlopputurnauksessa. Meidän mielestämme se oli maali. Kuten Ronaldo, häntä on aina pidettävä kahdella miehellä, hän on aina vaikea puolustajille, Scolari mainitsi. . Etelä-Korean jälkeen D-lohkon kakkosjoukkue USA on jo varmistanut paikkansa kahdeksan parhaan joukossa. Tähtilippu. Katsomon odotetaankin täyttyvän lähes kokonaan punaisesta paitamerestä. Wesley Sonck yritti kaukaa, mutta kierre ei riittänyt kääntämään palloa maalia kohti. Italia suosikki Etelä-Koreaa vastaan Levollisin mielin. . . Matti Lähitie), Marko Koivuranta, Juha Luoma (v), Juha Riippa (81. Ronaldo 2–0. Alberto Garcia Aspe, v), Johan Rodriguez; Cuauhtemoc Blanco (v), Jared Borgetti. Brasilia eteni puolivälierään Englantia vastaan. 2002 s KESKIPOHJANMAA 12 Chonju: MM-kilpailut, neljännesvälierä: Meksiko–USA 0–2 (0–1). 11 2 2 7 10– 19 8 KuPS . Petteri Kaijasilta 0–1. OKIO (STT–DPA) Venäjän jalkapalloliitto on kieltäytynyt hyväksymästä maajoukkuevalmentaja Oleg Romantsevin eronpyyntöä. Belgia iski Brasilian rynnistyksen keskeltä. Goor ei osunut palloon tarpeeksi paksusti, ja tilanne valui hukkaan. Kapteeni Rafael Marquez tökkäsi päällään Cobi Jonesin kumoon, ja Pereira osoitti välittömästi suihkua miehelle. Karnevaalit nurmella Rivaldo ja Ronaldo Brasilian ratkaisijat Taitoa ja luovuutta. – Kuka tahansa meistä pelaa, Italia on aina vaarallinen. . Belgian valmentaja Robert Waseige jätti tehtävänsä TAEJON (STT–AP–REUTERS) Etelä-Korean jalkapallokannattajat ovat yrittäneet hakea historiankirjoista henkistä tukea tiistaita varten. Adriano), Rami Rantanen, Petteri Kaijasilta (62. Italian valmentajan Giovanni Trapattonin suurin kysymysmerkki ennen tiistain ottelua tuntuu olevan pelaajien peluuttaminen. 11 3 7 1 9– 7 16 Jaro . Mpenza lähetti kaukaa laukauksen, joka leijaili kohti ylänurkkaa. FC Lahti – FC H-linna. Meksiko: Oscar Perez; Ramon Morales (28. Korealla on kotijoukkueen etu takanaan, mutta he joutuvat pelaamaan suurta joukkuetta vastaan, Italian Francesco Totti sanoi. Del Piero nousi sankariksi Meksiko-ottelussa tekemällä Italian tasoitusmaalin 1–1:een. minuutilla pallon hienosti Marcosin maalin alanurkkaan, mutta erotuomaristo löysi tilanteesta hyökkääjän virheen. Kotijoukkue kohtaa MM-kisojen toisella kierroksella lajin suurmaan Italian. Alkulohkon hyvin menneiden otteluiden perusteella pienoisena suosikkina otteluun lähtenyt Meksiko ei saanut nopeaa peliään käyntiin. Se kimposi puolustajasta, ja maalivahtikin oli varmaan menossa oikeaan suuntaan. . Maanantaina hän ei osannut vielä sanoa peluuttaako hän hyökkäyksessä Alessandro Del Pieroa vai Filippo Inzaghia. 2: Ronald Gomez Costa Rica, Junichi Inamoto Japani, Jared Borgetti Meksiko, Nelson Cuevas Paraguay, Henri Camara Senegal, Fernando Hierro Espanja, Hasan Sas Turkki, Landon Donovan USA, Brian McBride USA. Pallo liikkui, mutta tehottomasti, ja valmentaja Javier Aguirre otti jo 28. Jenkit saivat lisäksi otteluun hienon alun, avausmaali syntyi jo 8. Ricardinho); Ronaldo, Ronaldinho (81. Kapteeni Marc Wilmots pukkasi 36. Saku Puhakainen), Mika Hernesniemi, Antti Okkonen (32. . 11 6 2 3 15– 13 20 FC Inter . Johtomaalin jälkeen USA vetäytyi alhaalle, ja Meksiko pääsi pyörittämään. 11 6 1 4 16– 12 19 Tampere U . Belgian puolustuksella oli Ronaldon, Ronaldinhon ja Rivaldon kiemuroiden ohella tekemistä Roberto Carlosin vapaapotkujen kanssa. Carlos Llamosa), Gregg Berhalter (v); John O’Brien, Eddie Lewis, Claudio Reyna, Landon Donovan; Josh Wolff (v) (59. Seuratasolla Standard Liegea, Charleroita ja Sporting Lissabonia valmentanut Waseige valmensi Belgian maajoukkuetta vuodesta 1999. peliminuutilla. – Ensin lepäämme, Scolari sanoi. Hän otti Ronaldinhon keskityksen rinnalla alas, kiepsahti ympäri ja pamautti rangaistusalueen rajalta belgialaispuolustajan jalan kautta suosikit 1–0-johtoon, kun ottelu oli vanhennut 67 minuuttia. 3: Marc Wilmots Belgia, Robbie Keane Irlanti, Christian Vieri Italia, Pauleta Portugali, Pape Bouba Diop Senegal, Raul Espanja, Henrik Larsson Ruotsi, Fernando Morientes Espanja. Se on sitä, että mennään ja tehdään jotain lähes mahdotonta. Wilmots pukkasi pallon Brasilian maaliin, mutta jamaikalaisen Peter Prendergastin johtama erotuomaristo näki tilanteessa hyökkääjän virheen. – Pelaamme kaukana kotoamme, mutta se ei haittaa meitä. Arena tietää joukkueen jo ylittäneen kaikki odotukset, joten paineita on turha enää miettiä. minuutilla veteraanihyökkääjä Luis Hernandezin sisään. Italian valmentaja Giovanni Trapattoni johti italialaisten harjoituksia Taejon stadionilla. Belgian tasoitus oli lähellä, kun Bart Goor pääsi palloon Marcosin edessä. Toni Junnila), Ilkka Santahuhta (68. . Tuomas Kuparinen), Luiz Antonio, Janne Hyökyvaara, Miikka Multaharju, Denis Volodin (74. Belgian takaa-ajo oli pippurista, mutta kunnolliset maalipaikat eivät auenneet. 10 1 3 6 10– 18 6 Seuraavat ottelut: 19.6. Scolari kiitteli omiensa taistelutahtoa CHONJU (STT) USA:n mahdollisuuksiin jalkapallon MM-kisoissa ei ennen kisoja uskottu kovinkaan yleisesti. Yllättäen avaukseen päässyt Josh Wolff jatkoi hienosti taakse, ja kärkäs hyökkääjä Brian McBride poimi pallon rangaistuspilkun tuntumasta, ja komea veto ohitti meksikolaisvahti Oscar Perezin. MyPa . Sitä lähdemme nyt tekemään, ensimmäistä kertaa Etelä-Korean MM-kisojen toiselle kierrokselle luotsannut Hiddink näki. . Jalkapallon kehitysmaihin lukeutuva suurvalta oli neljä vuotta sitten Ranskassa kisojen huonoin joukkue, mutta kehitystä on tapahtunut. 12 6 5 1 21– 10 23 HJK . Luis Hernandez, v), Manuel Vidrio (v) (46. Denilson), Rivaldo (90. Waseigelta ei mennyt Rivaldon maali ohi. Erotuomarin päätös käänsi ottelun kulun, Waseige harmitteli. – Kaikki, mukaanlukien kannattajamme olivat hyvin huolissaan ennen tätä ottelua. . Tauolle kuitenkin lähdettiin USA:n johdossa. Ronaldon laukaus rangaistusalueen kulmalta kiersi niukasti ohi Geert De Vliegerin maalin ylänurkasta. Vanhan tehotykin peliintulo lisäsikin Meksikon yritystä, ja Brad Friedel USA:n maalissa joutui muutaman kerran jo oikeasti venymään kuteihin. Erotuomari: Peter Prendergast Jamaika. . Marcos torjui matalan ja tarkan laukauksen hyvin. Etelä-Korean valmentaja Guus Hiddink myöntää, että joukkueella on edessään lähes mahdottomuus. 67. USA siis jo kahdeksan parhaan joukkoon, puolivälierässä vastaan tulee Saksa 21. Eteläkorealaiset ovat muistuttaneet Italiaa kovaan ääneen, huudoin ja kyltein vuoden 1966 MM-kisoista. minuutin kohdalla. Wilmots oli tehdä maalin toisen jakson alussakin. Seuraavaksi Ronaldo tarjoili paikan Rivaldolle, jonka saksipotku ei aivan onnistunut. . 8
. . Seinäjoella 29. . 85 kg: 1) Serhat Balci Turkki, 2) Tamuraz Kothev Venäjä, 3) Tero Perkkiö Suomi.. 7 2 1 4 11– 15 7 K-Pallo . . Joukkueita on kaikkiaan 16 eri puolilta piiriä. . 8 6 1 1 105– 25 20 Rauma . pelinjohtaja Jari Levänen Hyvinkää, joukkueenjohtaja/valitsija Veijo Turpela Espoo. . . . Tällä kertaa pelataan Seinäjoella, jossa viimeksi miteltiin voimasuhteita 1992. 8 4 1 1 2 79– 35 15 Oulu . . Samalla hän kertoi omien pelanneen tappiosta huolimatta kelpo ottelun. 7 2 2 3 14– 12 8 Öja-73 II . . 8 4 3 1 19– 14 15 FC YPA II . . Länsi voitti viimeksi Oulussa 1993 juoksuin 21-15. . . D-pojat: Kinnula-Oulainen 2-8, TU-NiPe 7-3, HP-K I HP-K II 17-1, Oulainen-TU 410, NiPe-HP-K II 5-3, HP-K I Kinnula 15-2. – Vetäjät ja huoltajat mukaan laskien tällä leirillä on kaikkiaan noin 230 pesäpalloihmistä. . . . Viitonen lohko 1 HK – ReiVo 2 – 2 , HK – SS 2 – 1 , FC Folk – ReiVo 2 – 2 . . . Keihäs: 1) Tero Pitkämäki NurmU 72,91. . . . 9 3 1 1 4 55– 74 12 Haapajärvi . Avauspelin voitti muuten Oulainen juoksuin 8-2, vaikka oli alussa 2-0 tappiolla. 8 2 2 4 55– 77 8 Jyväskylä . Turpelan valitsemilla kuitenkin pelataan ja yritetään uudistaa vuoden takainen voitto. – Olemme tätä ennen osallistuneet mm. PelinjohtajaJukka Peltoniemi Seinäjoki, 2. . . . . 4 3 1 5– 10 3 Seuraavat ottelut: 24.6. Me emme kuitenkaan hae parhaita, vaan muilla perusteilla on pääpaino, leirin johtaja Jorma Rekonen selvittää. . – Ulkopelini on kehittynyt Loimaan vuosista ennen kaikkea siksi, että Tahkossa on ollut mainiot opettajat, Röppänen kiittelee hyvinkääläisten peliä johtavia Olli Hartikaista ja Jari Levästä, entisiä huippulukkareita kumpikin. 8 1 1 2 4 83– 155 7 Vihti . . . Erityiskiitos vielä vetäjille. . . . Kauden kolmas kotipeli oli tappiosta huolimatta hyvä esitys kotijoukkueelta. Tuolloin Länsi voitti ennen jaksopelin tuloa miesten ottelun juoksuin 7-5. 63 kg: ...17) Markus Urpiola Suomi. Itä-Länsi Kalevi Luoma on löytänyt Idän rungon superin runkosarjaa taas hallitsevasta viime kauden mestari Sotkamosta, kuinkas muuten. . . Itä-Länsi-ottelu, Krista Laurila Lapua 8, Sirpa Pollari Lapua 2, Tiia Pöntinen Lapua 4, Merja Valkama Lapua 3, Niina Yli-Hirvelä Lapua 2, Sari Lemponen Pattijoki 8, Henna Salmela Pattijoki 10, taru Ylä-Autio Pattijoki 7, Sari Siirola Peräseinäjoki 4, Hannamari Kaario Pori 3, Leena-Maaria Lamminen Pori 2, Jonna Äijälä Pori 4. . . . . . . . . . . . . . . . . 7 5 2 13– 6 17 Atletico . ItäLänsi-ottelu, Ulla Mäkinen Jyväskylä 4, Kati Rantala Jyväskylä 1, Terhi Rönkä Jyväskylä 9, Katja Saari Jyväskylä 12, Johanna Vikman Jyväskylä 3, Miia Ahola Siilinjärvi 2, Kirsi Annila Siilinjärvi 9, Mervi Koistinen Siilinjärvi 2, Terhi Laakkonen Siilinjärvi 3, Niina Rinkinen Siilinjärvi 3, Johanna Rönkkö Siilinjärvi 2, Kaisa Salmela Tyrnävä 1. Ennen Salmelaa saavutukseen ovat yltäneet Minna Vienola ja Johanna Nieminen. . . . Tuloksia: Isopistooli 30+30 l: Y: 1) Asko Hakomäki LSA 571, 2) Eero Laitila NU 568, 3) Kimmo Turpeinen HaaAS 563, 4) Thomas Storås IU 561, 5) Arto Jussila VS-VA 552, 6) Bengt Kamis VS-VA 547, 7) Pekka Teirioja HaaAS 389 Y50: 1) Jarmo Nyrhinen IlmA 559, 2) Matti Kivistö KokMAS 552, 3) Heikki Yrjänäinen SSA 551, 4) Aulis Leppänen JjA 487 Y60: 1) Jorma Jussila ÄSA 556, 2) Tauno Pihlajamäki SSA 529, 3) Vilho Laaksoharju JjA 514, 4) Reijo Turpeinen HaaAS 510, 5) Matti Tulimäki JjA 508 Y70: 1) Esko Fält IlmA 512 Joukkueet Y50: 1) JjA 1509 Pienoiskivääri 40 l makuu Y15: 1) Juha Soini JjA 380, 2) Tero Jaskari HaaAS 362, 3) Taisto Isberg HSA 357, 4) Mikko Malila HaaAS 349, 5) Ville Kuoppala HSA 326, 6) Mikko Nikula HaaAS 318, 7) Mika Hiltunen HaaAS 314, 8) Jenni Viitala HSA 313, 9) Janne Arvola HaaAS 312, 10) Ville Pietilä HaaAs 300 Joukkueet: 60 l makuu: Y: 1) LehA 1712 Y50: 1) KalMy 1752, 2) AlavA 1705 40 laukausta makuu: 1) HSA 998 Sunnuntai 16.6. Hauskinta on, että pääsee pelaamaan useampia pelejä. Miehet ovat pelanneet ItäLännen vuodesta 1932 lähtien kaikkiaan 67 kertaa. Näihin kerhoihin osallistuikin 220 nuorta. Lisäksi Reisjärven Pilkkeen ja Lestijärven Kiiston nuoria pelaa edellä olevissa joukkueissa. Piirin omassa sarjassa olemme jo pelanneet kolme ottelua. . – Olisi ollut mukava löytää listalta jokeri Jere Dahlström ja Henri Heinäheimo. 8 2 2 1 3 60– 71 11 Sotkamo . Itä-Länsi-ottelu, Toni Kohonen Sotkamo 6, Jarkko Kokko Sotkamo 8, Jani Komulainen Sotkamo 2, Mikko Kuosmanen Sotkamo 3, Janne Monni Kitee 5, Sami Partanen Kitee 2, Pasi Pirinen Kitee 11, Olli Lehtola Imatra 1, Jarkko Rautio Imatra 3, Sami Joukainen Kuopio 2, Markus Meriläinen Järvenpää 7, Tuomas Tervonen Oulu 4. Maila-Jusseista ei yhtään pelaajaa Idän miesten joukkueen on valinnut Kalevi Luoma ja Lännen Veijo Turpela. . Sarjassa olemme hävinneet Reisjärvelle ja Halsualle, TU:n tytöt kertoivat. . Praha: Kv. . Ensikertalainen Idän ryhmässä on Imatran Olli Lehtola. . . . Itä-Länsi-ottelu, Jan Hautala Koskenkorva 10, markus Kettunen Koskenkorva 3, Riku Kytösalmi Koskenkorva 10, Tommi Murto Koskenkorva 6, Marko Hovi Hyvinkää 7, Timo Rautiainen Hyvinkää 4, Mikko Röppönen Hyvinkää 1, Pertti Mäkelä Pattijoki 5, Pasi Pohjola Pattijoki 6, Marko Rasinkangas Pattijoki 3, Antti Tokkari Pattijoki 2, Petri Raittila Ulvila 2. 58 kg: ...13) Outi Lehtinen Suomi. . . . viime vuonna Haapajärven valtakunnalliselle leirille ja kaksi vuotta sitten Ylivieskan alueleirille, Huiman vetäjä Ari Sarpola kertoi. Vuosi sitten Idällä oli paljon alisuorittajia. . . . . 8 2 2 4 56– 116 6 Etelälohko Pori . Poikien superpesis Kajaani – Jyväskylä 1 – (0 – 0, 10 – 4), Loimaa – Oulu 1 – 2 (1 – 0, 2 – 3, – 0, – 2), Kurikka – Pattijoki – 1 (3 – 7, 5 – 5), Haapajärvi – Koskenkorva – 2 (0 – 3, 3 – 9). Kaustisen Pohjan-Veikot on ilmoittanut myös hyvin 15 joukkuetta, Vetelin Urheilijat 11 ja Kannuksen Urakin vielä mukavasti 10 joukkuetta. Pelinjohtaja Pasi Virtanen Kitee, valmentaja Hannu Kalmari Järvenpää, joukkueenjohtaja/valitsija Kalevi Luoma Jyväskylä. Vasta toisella jaksolla vieraat pääsivät lisäämään juoksutiliä roimasti. . . 6 2 3 1 9– 4 9 TU . Vastustajalla lähti peli onnistuneesti käyntiin, kun meillä sitä vastoin alusta alkaen tuli epäonnistumisia, kertoi HP-K:n pelinjohtaja Jaana Puranen. Naiset Länsi: Maija Haapasalo Lapua, 1. . . M19 sarjan aitaviestiin ei ole ainuttakaan ilmoittautumista. Juoksut merkitään ennen Seinäjokea Idälle niukasti 385-381. Joukkueita on pikaviesteissäkin siksi vähän, että missään viestissä ei tarvita alkueriä. Oulaisissa vedettiin keväällä pesiskerhoa kunnan kuudella ala-asteella kerran viikossa. Kotijoukkue mätti taululle selkeät lukemat 2(9-0,21-1). joukkue 2-7. . 7 7 23– 8 21 Reima . 9 1 5 2 1 71– 60 15 Pattijoki . Pelejä on tuomitsemassa kymmenkunta nuorisotuomaria eri puolilta piiriä. . . . Ehdottomasti A-poikien pesiskärkeä, antoi HP-K:n pelinjohtaja Tuomo Tiitto tunnustusta Koskenkorvan joukkueelle. . . 7 2 5 11– 17 6 Jymy . . Urallaan Salmela on lyönyt 1 519 kärkilyöntiä ja tuonut 106 juoksua. Lippo lasketaan tätä nykyä Idän puolelle. . . . Juoksut ovat Lännelle selvästi 331-264. . KT – NoStars, Atletico – Öja-73 II, GBK III – Jymy. . Sotkamo – Seinäjoki. . . . Kuva: Lehtikuva/Harri Pälviranta Naistenjoukkue Seinäjoen Itä-Länsitapahtumaan 28–30.6: Naiset Itä: Paula Järvi Jyväskylä, 4. . . Tällaista oppia tuli myös HP-K:n poikien superpesisjoukkueelle Koskenkorvan Urheilijoiden vieraillessa. Palloa lyö parisataa nuorta Pesiksen alueleiri käynnistyi Toholammilla Leirin avausottelussa Kerttulan kentällä kohtasivat Kinnula ja Oulainen. . Useaan viestiin joukkueita on ilmoittautuminen mukaan tulossa vain yksi-kolme. Pesäpalloa isketään kolmen päivän aikana Kerttulan kentän lisäksi urheiluhallin kentällä. . . Juhannuksena ei sentään tarvitse pelata, mutta jo seuraavana viikonloppuna on edustettava Itää tai Länttä lajin vuotuisessa karonkassa. Itä on ollut niskanpäällä jo pitkään. . 7 1 1 1 4 47– 61 6 Kurikka . Pesäpallohumua Seinäjoella Länsi puolustaa miesten, Itä naisten voittoa Silmätysten. . Hartosen aika on sama kuin Münchenin EM-kisojen tulosraja ja kauden toiseksi paras kotimainen tulos. HELSINKI (UT) Huippupesäpalloilijoiden vapaat viikonloput jäävät tänäkin kesänä vähiin. Pesäpallo Jalkapallo Paini KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 18.6. Naisten Itä-Lännet aloitettiin vuonna 1961 Kuopiossa Lännen 7-2 –voitolla. . Hutunkeitossa Kinnulan Vesa Piispanen ja Oulaisten Jori Lievonen. . . Pelinjohtaja Risto Ojanperä Jyväskylä, 2. 9 5 1 2 1 81– 43 19 Jyväskylä . . . . . . . . . FC Folk . . . . Haapajärven tytöistä ykköspalkinnon sai Jaana Paakkonen ja kakkosena palkittiin Virve Hakala. . Länsi oli parempi myös vuosi sitten jaksoin 2-0, mutta sitä ennen Itä juhli peräti kuusi kertaa peräkkäin. . . . . – Rauma on kova kotijoukkue ja viime kesänä peli kulki samalla tavalla. Siellä jaetaan myös leiriläisille palkinnot, Rekonen painottaa. . 8 1 7 9– 23 1 Seuraavat ottelut: 19.6. Pesäpallon pariin kolmeksi päiväksi keskittyy noin 200 alle 13-vuotiasta nuorta. . 54 kg: ...16) Kati Collander Suomi. . HP-K:n ulkopeli oli numerojen mukaisesti pahasti hakuteillä. . Miehet Länsi: Teemu Haataja Koskenkorva, 6. . – Vastustaja oli kovin tällä kaudella. . . 8 1 1 3 3 68– 72 8 Siilinjärvi . Pohjoislohko Sotkamo . . 6 2 1 3 6– 6 7 HK . Päätuomari Jori Muhonen seuraa tarkkana tilannetta. Pohjanmaan mestaruusammunnat Seinäjoki: Ahti Pertun muistokisat: Miehet: 100 m: 1) Mats-Johan Hagman IF Kraft 10,92, 2) Jonathan Åstrand IF Kraft 10,99. . 7 1 6 15– 26 3 IFS . Koskenkorvan kovalyöntisestä ryhmästä on Turpelan haaviin kauhottu viisi pelaajaa. . . Kolmannessa vuoroparissa Koskenkorva teki peräti kuusi juoksua, joista kaksi tuli harhaheitoilla. . Seinäjoelle on myyty ennakkoon 9000 lippua. . – Minulla ei ole mielessä erotyisiä nimiä, joita odotin Luoman nimeävän mukaan. . Idän pelinjohtaja Pasi Virtasella ei ole mainittavaa valittamista Luoman nimilistasta, mutta Lännen viuhkamies Jukka Peltoniemi Seinäjoelta olisi mieluusti nähnyt suojattiensa joukossa pari pelaajaa Maila-Jusseista. . Toholammin E-tytöt ovat leirillä mukana 14 pelaajan voimin. . 8 2 1 1 4 60– 66 9 Etelälohko Koskenkorva . Pelit tärkeitä Kerttulan kentän avausottelussa kohtasivat D-poikien sarjassa Kinnulan Kimmot ja Oulaisten Huima. 6, palkintojärjestykset: Naiset: 46 kg: 1) Nicoleta Badea Romania, 2) Alena Rogosinskaja Venäjä, 3) Hajar Ashtiani Suomi. HP-K:n pojat hävisivät kärjelle (KP) Haapajärven Pesä-Kiilojen tyttöjen superpesisjoukkueella olivat ilon aiheet vähissä Rauman Feran vieraana. . Haapajärven ryhmästä palkittiin hyviä otteita lautasen ääressä esittänyt lukkari Pauli Korkeakoski ja etenijä-jokeri Teemu Mattola. . . D-pojissa mukana ovat Haapajärven Pesä-Kiilat I ja II, Nivala Pesis, Toholammin Urheilijat, Oulaisten Huima, Kinnulan Kimmot. . 9 9 63– 183 Seuraavat ottelut: 18.6. E-poikien ja D-tyttöjen sarjassa pelaavat HP-K I ja II E-pojat, TU E-pojat, NiPe D-tytöt, TU D-tytöt ja HP-K D-tytöt. . . HAAPAJÄRVI (KP) Nousijalle sarjan kärkijoukkueen kohtaaminen on aina kova paikka. 10 6 2 2 132– 56 24 Ylihärmä . . . . . 10 6 1 1 2 95– 62 21 Tyrnävä . . 8 3 1 4 16– 8 10 VetU . . – Emme ole juuri menestyneet. Eniten eli 20 joukkuetta näyttää saavan liikkeelle järjestävä seura Kokkolan Veikot. 8 1 2 1 4 57– 83 8 Haapajärvi . . . Tasapelejä on 10. 7 2 5 10– 22 6 Ura . 7 5 2 20– 12 15 Jeppo FF . Nivalan Urheilijoilta on tulossa 7, Ylivieskan Kuulalta 5, Kälviän Tarmolta 4, Raution Kisailijoilta 2, Perhon Kiristä 1, Alavieskan Viristä 1 ja Toholammin Urheilijoistakin on ilmoitettu ainoastaan yksi joukkue. . . . Miehet: 58 kg: ...11) Tero Välimäki Suomi. . Viitonen lohko 2 Öja-73 II – KT – 4 , Jymy – NoStars 1 – 2 . . SM-kultaa Salmela on voittanut kahdesti. . . . Kalajoen Junkkarit, Sievin Sisu, Haapajärven Kiilat, Pyhäjärven Pohti, Reisjärven Pilke, Lohtajan Veikot, Himangan Urheilijat ja Ullavan Kilpa. Pirisellä jo 11. . . . . Niinpä tulokset muodostuivat varsin hyviksi. . Kokkolaan pmviesteihin 11 seuraa (KP) SAL:n Pohjanmaan mestaruusammuntoja jatkettiin sunnuntaina hyvissä olosuhteissa. . . Pienoiskivääri 3x40 l (7): 1) Pekka Saari IMAS 1152, 2) Henrik Wägar NSK 1118, 3) Seppo Siukola AlavA 1116, 4) Rauno Kinnari IMAS 1115, 5) Jari Nurmenrinta VS-VA 1098, 6) Jukka Jokinen SSA 1092 Pienoiskivääri 3x20 l: 1) Minna Nygård KokMAS 549, 2) Tarja Vuorinen LehA 545 N50: 1) Sinikka Mursula AlavA 476 N20: 1) Johanna Saari IMAS 528, 2) Sonja Rantala IMAS 520 Y50: 1) Juhani Ojala VäVi 543, 2) Pekka Herlevi VS-VA 537, 3) Markku Rintala KuKu 517 Y60: 1) Tapio Välikangas TMsA 534, 2) Pekka Vuorenpää KokMAS 534, 3) Erkki Perälä AlavA 529, 4) Arto Pihlava VSVA 520, 5) Aarno Ala-Honkola AlavA 515 Y17: 1) Ville Rinta-Keturi KhjA 562, 2) Hannu-Pekka Hummasti EjA 538, 3) Kimmo Laine IMAS 524 Pienoiskivääri 3+10 l Y15: 1) Juha Soini JjA 273 Joukkueet Y50: AlavA 1520 Pienoispistooli 30+30 l Y (13): 1) Eero Laitila NU 576, 2) Thomas Storås IU 574, 3) Asko Hakomäki LSA 571, 4) Bengt Kamis VS-VA 564, 5) Arto Jussila VS-VA 560, 6) Timo Tuomisto JjA 559, 7) Kimmo Turpeinen HaaAS 558, 8) Hannu Ryttäri HaaAS 555 Y50 (8): 1) Heikki Yrjänäinen SSA 564, 2) Reijo Niiranen HaaAS 560, 3) Jarmo Nyrhinen IlmA 557, 4) Matti Kivistö KokMAS 552, 5) Esko Halla-aho HaaAS 551. 7 3 4 11– 17 9 Into . TU – FC Folk, SS – ReiVo. . . . . . 4 2 2 14– 5 8 SS . Kummallakin on 19 voittoa. Yleisurheilu HELSINKI (STT) Pattijoen Urheilijoissa pesäpalloileva Henna Salmela ylitti viikonloppuna kolmantena naispelaajana 600 lyödyn juoksun rajan. . 7 1 1 2 3 34– 39 7 Seinäjoki . Isopistoolissa Asko Hakomäki ei ollut enää yllätettävissä vaan hän vei voiton tuloksella 571 pistettä. 8 8 25– 112 Seuraavat ottelut: 17.6. Heistä Jan Hautala, 35, ja Riku Kytösalmi saavat kymmenen arvo-ottelua täyteen. . . kesäkuuta pelattava Itä–Länsi on Salmelalle juhlaottelu, sillä hän on mukana kymmenennen kerran. . Palkintoperusteista leirin vetäjät ja joukkueenjohtajat pitivät vielä maanantai-iltana oman palaverinsa. Te teette mahtavaa ja arvokasta työtä omalla ajallanne, TU:n puheenjohtaja Jorma Maunula korosti avaussanoissaan. 7 4 1 2 13– 12 13 KP-V . Joka joukkueesta palkitaan kaksi nuorta. 9 6 2 1 72– 34 22 Loimaa . Viiden jymyläisen jatkona on kolme miestä Kiteeltä, kaksi Imatralta sekä yksi Kuopiosta, Järvenpäästä ja Oulusta. Henna Salmela 600 lyödyn kerhoon Tirana: Vapaapainin nuorten EM-kilpailut 13.–16. . . . . Lukkarivaihtoehdoksi Toni Kohoselle Luoma on yllättäen valinnut Järvenpään Markus Meriläisen, jonka kevät superissa ei ole ollut kovinkaan hääppöinen. . . . 8 6 2 113– 50 22 Ilmajoki . Moukari: 1) Merja Korpela Soinin Sisu 61,96. Viime vuonna Haminassa Itä oli parempi lukemin 2-1 supervuoron jälkeen. LoVe . . . . Tärkeintä on kuitenkin iloinen peli, eikä niinkään voitot, tytöt naurahtavat. NoStars . 9 5 2 2 65– 74 12 Kuopio . Nivala Pesiksen D-tyttöjen joukkueesta monet ovat olleet jo useammallakin leirillä. Nivala ja Pyhäjärvi voitettiin, mutta Haapajärvelle hävittiin, Oulaisten pojat kertoivat ennen leirin avauspeliä. . 10 3 2 5 75– 70 13 Alajärvi . . Rauma – Siilinjärvi, Hämeenlinna – Haapajärvi, Vihti – Sotkamo. . Kiteen Pasi Pirinen, 33, pelaa Seinäjoella Idän paidassa jo 11:nnen kerran. . 6 1 3 2 8– 17 6 ReiVo . . . Koskenkorva vei pisteet numeroin 2-0 (3-0,9-3). – Tavoite on päästä täällä vähintään kolmen parhaan joukkoon. Kuvassa vasemmalla miesten idän pelinjohtaja Pasi Virtanen (Kitee) ja oikealla lännen pelinjohtaja Jukka Peltoniemi (Seinäjoki). . . . . . . Tuloksia: E-tytöt ja F-juniorit: Huima F-j – HP-K E-t 11-16, TU E-t – Yhd. pelinjohtaja Armi ahola Siilinjärvi, joukkueenjohtaja/valitsija Vesa Tervo Sotkamo. Sisäpelikin oli tukossa Rauman Feran lukkari Emmi Kaupinharjun nostellessa korkeata tolppaa ja jarruttaessa kentälle menoa. . . . . . . . Lännen ensikertalainen on Hyvinkään sähäkkä lukkari Mikko Röppänen. . Nuorimpien eli E-tyttöjen ja F-juniorien sarjassa ovat mukana Oulaisten Huima F-juniorit, HPK E-tytöt, TU E-tytöt ja yhdistelmäjoukkue (HP-K F-j ja KiKi E-t). . . . . Ihmetystä herättää, että monta seuraa puuttuu kokonaan mm. . Näillä tytöillä on pesäpallon lisäksi monia muitakin harrastuksia. . . 7 5 1 1 20– 10 16 IK Myran . – Halusimme tehdä pesäpalloa tunnetuksi. . Idällä on 30 voittoa ja Lännellä 27. Tämän jälkeen leiriläiset pääsivätkin pääasian eli pelien pariin. . . 2002 Urheilu 13 Nelonen IK Myran – IFS 2 – 1 , Jeppo FF – Ura 4 – 2 , VetU – LoVe 2 – 3 , K-Pallo – FC YPA II – 3 , Reima – KP-V 1 – . . Y60: 1) Jorma Jussila ÄSA 562, 2) Matti Tulimäki JjA 555, 3) Erkki Karri KokMAS 543, 4) Reijo Turpeinen HaaAS 517, 5) Vilho Laaksoharju JjA 509 Y70: 1) Esko Fält IlmA 543 Y17: 1) Jaakko Räsänen KA 554, 2) Juhani Lepistö LSA 505, 3) Harri Peltokangas KuKu 466 N: 1) Katja Liimatainen LehA 547 N17: 1) Mira Nevansuu KuKu 526, 2) Kati Peltomäki KuKu 512 Pienoispistooli 20+20 Y15: 1) Jesse Peltomäki KuKu 355, 2) Mika Laikola KuKu 549, 3) Eino Jaskari KuKu 329, 4) Niko Hautala KuKu 324, 5) Raimo Manninen KuKu 305 Joukkueet: 1) HaaAS 1628, 2) JjA 1575 Pienoispistooli 20+20 Y15: 1) KuKu 978. . . – Olisi kiva päästä lyömään muutama kerta, Röppänen vähättelee mahdollisuuksiaan. . Tyttöjen superpesis Tyrnävä – Ylihärmä 1 – 2 (3 – 1, 1 – 6, – 1), Ilmajoki – Vihti 2 – (14 – 0, 1 – 0), Pori – Siilinjärvi 2 – (2 – 1, 4 – 2), Rauma – Haapajärvi 2 – (9 – 0, 21 – 1). Eniten eli seitsemän joukkuetta on alle 17-vuotiaiden tyttöjen ja poikien pikaviestissä, N17 4 x 300 m:llä ja M17 3 x 800 m:llä. . . Pienoispistoolissa Nivalan Eero Laitila kaappasi ykköspaikan pitäen kurissa Kristiinan Storåsin ja isäntien Hakomäen. . Pelinjohtaja Jussi Järvinen Lapua, valmentaja Hannu Pelkonen Pattijoki, joukkueenjohtaja/valitsija Nina Jakonen Helsinki. . Järjestäjät odottavat paikanpäälle viiteen (ohjelmassa myös B-pojat Koskenkorvalla sekä A-tytöt ja –pojat Seinäjoella) otteluun vähintään tuplamäärää yleisöä. – Nauttikaa peleistä ja tästä hienosta lajista, minkä olette valinneet. Miesten joukkueet Seinäjoen Itä-Länsi -otteluun 28-30.6: Miehet Itä: Jarmo Heikkinen Sotkamo, 4. . 7 1 1 5 9– 26 4 Seuraavat ottelut: 25.6. . . Kun he palaavat omalle tasolleen, Länsi saa ihan erilaisen haasteen kuin Haminassa, Virtanen vakuuttaa. 9 1 4 1 3 67– 63 12 Kajaani . Sarjassa olemme tänä kesänä hävinneet superissa Reisjärvelle ja Sievinkylälle. . Risto Lintilä TOHOLAMPI (KP) Keski-Pohjanmaan Pesiksen tämän vuotinen alueleiri käynnistyi maanantaina Toholammilla. . Pohjoislohko Pattijoki . Naiset: 400 m: 1) Merja Kohtamäki NurmU 58,41 Kiekko: 1) Tiina Kankaanpää SeinäjU 60,08 (kkk). Pienoiskiväärin täysottelussa Isonkyrön Pekka Saari, Suomen huippuihin lukeutuvana, otti ylivoimaisen voiton. . – Meitä on joukkueessa parikymmentä tyttöä, mutta nyt muutamille tuli esteitä. . . Haapajärven tytöillä synkkä ilta KOKKOLA (KP) Keski-Pohjanmaan Yleisurheilun aikuisten ja nuorten pmviesteihin Kirkonmäen kentälle on ilmoittautumisten mukaan tulossa tänään ja keskiviikkona yhteensä yhdentoista seuran urheilijoita. Tasan on pelattu kolme kertaa. . Tänään tytöt kohtaavat vieraskentällä Hämeenlinna. . . . Kussakin sarjassa kaikki joukkueet pelaavat toisiaan vastaan. FC YPA II – Reima, LoVe – K-Pallo, Ura – VetU, Into – Jeppo FF. . kilpailu, Josef Odlozilin muistokisa: Miehet: 100 m: 1) Francis Obikwelu Portugali 10,17, 2) Sunday Emmanuel Nigeria 10,27, 3) Gennadi Tshernovol Kazakstan 10,30, ...7) Tommi Hartonen Suomi 10,50. Alueleirin virallinen avaus suoritettiin maanantaina puolilta päivin. . E-pojat ja D-tytöt: HP-K I E-p – HP-K 2 E-p 16-10, TU E-p – NiPe D-t 11-4, TU D-t – HP-K D-t 225. . . . – Yleisurheilua, hiihtoa, uintia, ratsastusta, kalastusta, lukemista, koiria... . . 7 4 1 2 92– 29 14 Hämeenlinna . Kuvat: Risto Lintilä Alueleirin avajaisiin koulukeskuksen kentälle kokoontui lähes 200 nuorta pesäpalloilijaa. . . . – Leiri päättyy ja huipentuu keskiviikkoillan D-poikien ItäLänsi -peliin Kerttulan kentällä. Salmela tarvitsi rajan rikkomiseen 260 ottelua, joten ottelukohtainen keskiarvo on peräti 2,3 juoksua. . 7 2 3 2 21– 11 9 KT . . . Pattijoen Antti Tokkari oli Haminan viime kesän Itä-Lännen hahmo, mutta silti Röppäselle luulisi löytyvän töitä nostelijanakin ja näpyjen ärhäkkänä hakijana. Täällä on mukavinta, että tulee useampia pelejä. . 7 4 2 1 16– 12 14 GBK III . Tämä Oulaisten joukkue on ollut koossa pääosin jo viisi vuotta
. Timo-Jaakko Virkkala JYVÄSKYLÄ Kolmevuotias Leonardo Kane esitti ikäluokkahevosen otteita Killerjärven Totoline-raveissa. . . . huhtikuuta. . . HIFK–FC Kuusankoski 2–3 Tulosyhdistelmä: 1–3, 0–1, 2–3 Alustava kerroin: 22 993,78 JYVÄSKYLÄ (STT) Voimanostaja Janne Ruotanen on jäänyt kiinni nandrolonin käytöstä. . . 6. . . . . . . . .1,65 2,90 3,35 klo 18.25 06 VG–62–TP–Seinäjoki . . . . . . . . . . 6. 5 Espanja–Etelä-Korea/Italia, TV1 KIINTEÄT KERTOIMET Peliaika pe 21. . . . . . . Varmaa riviä koottaessa kannattaa silmäillä kohdetta, jossa Rovaniemen Palloseura kohtaa Oulussa Tervarit. . 6. . . Hankkeen taustalla on eritoten Pohjois-Suomen jääkiekkoilun kehittäminen. . .1,60 3,50 2,95 klo 18.55 17 FC Boda–MuSa . . . Lähtö 8. . . . . 6. . . . . . . . . . 6.–pe 21. . . . 3 KooTeePee–Rakuunat Peliaika su 23. . 6.–ti 25. . . . . . . klo 14.25 asti. kilpailu: Etelä-Korean avausmaalin tekijä 2. . . . 6. . . . 2002 s KESKIPOHJANMAA Pitkäveto Tulosveto Moniveto Oliko onnea Voittajaveto Tapani Postila (KP) Vetoja pohtivalle on tarjolla jalkapalloa maailman huipulta aina kotimaisen kakkosdivarin koitoksiin. . Voiton lisäksi tiimillä on kakkosja kolmossijoitus sarjassaan. V4-kerroin: 217,29. Ylivieskan V75-lähdössä laukannut Royal Muscles pääsi takarivistä kolmanteen ulkopariin, kun Wild Runner avasi puolikkaan 11,5. .1,65 2,90 3,35 klo 19.55 09 Enköping–Brommapojkarna . . . 6.–ti 18. . . . . . . . . . . . . . . . MM-kisoista otetaan riskiriville Japanin ottelu Turkkia vastaan. klo 13.10 asti. klo 14.25 asti. . 4 FC Lahti–FC Hämeenlinna Peliaika ti 18. . Kakkosen etelälohkosta pelataan pääkaupunkiseudun hegemoniaa FC Espoon ja Ponnistuksen välillä. . . . . . . . . . . . . . . . . 6. . kilpailu: Miesten pituus 2. . .1,95 2,70 2,75 klo 17.55 30 Mjällby–Enköping . Vihjerivi 60,00 euroa: I: 1 Just Lucky D, 3 Mystify, 5 Vikens Caroline, 11 Ludmila Flash (2 Sports Girl, 10 Silvia Geisha). . . . . . . Lähtö 10. . . . . .2,00 2,70 2,65 klo 19.55 13 Ängelholm–Frölunda . . . . . . . . klo 14.25 asti. klo 18.25 asti. . .Kert.20.6 klo 18.25 53 KäPa–Kiffen . Todennäköisesti Pittburgin lähdössä mennään alku niin kovaa kuin päästään ja loppu niin hiljaa kuin jaksetaan. . . Päivän Duo: vaihto 23 904.00 e; oikea rivi 11-8; poissa II/1 kerroin 71,42. . . . . . . . . . . . klo 18.25 asti. . . . K.P. 4x100 m: 1) Suomi 45,71 (kkk) (Siina Pylkkä, Elina Korjansalo, Carla Bosco, Anna Heiniö), 2) Ranska 45,81, 3) Saksa 46,16. . . . . . . Joukkue on pysynyt yllättävän hyvin koossa sarjaportaalta kompastumisen jälkeen. . Tuukka, 1 Ventterin Vili, 9 Rento-Reiska,5 Huiman Pyste, 2 Vejarin Mahti, 8 Vieskerin Vire (11 Vinkein, 10 Vänskä). . . .Kert.20.6 klo 18.25 48 FC Rauma–TPV . Lähtö 5, V4-2, sh 1 600 m: 1) Jonnan Lento/Esa Holopainen 26,6a, 2) Usveliina 26,9a (72), 3) Juku 27,3a (374), 4) Villen Renttu 27,3a (374), toto (84-2): 1,53 1,31-2,05-4,52 5,29. . Päivän Pari 6 Jalkapallo, MM-kisat, TV1 2. .2,30 2,60 2,35 klo 17.55 29 Brage–Ängelholm . 64 000 euroa: 1) Intact Hornline/Hugo Langeweg 12,2a, 2) Allison Hollow 12,3a, 3) Presta Yankee 12,4a, 4) Mapleton 12,4a. . . . . 1 Etelä-Korea–Italia, MM, TV2 Peliaika ma 17. . . . Voi kuitenkin olla, että viimeinen haamujuoksu painaa nyt kintereissä. . .3,00 3,20 1,65 klo 18.55 36 Stabaek–Moss . . klo 9.25 01 Japani–Turkki TV1 . kilpailu: Miesten kiekko Peliaika la 22. . Toiseksi sijoittui Clockhill Racing Ream ja kolmantena ruutulipulle ehti Dalton Bros. puoliajan ja koko ottelun oikea kahden merkin merkkiyhdistelmä (1X2) Peliaika pe 21. . V4-kerroin: 35,68. . kilpailu: Miesten 110 m aj 2. klo 18.25 asti. . . V4: vaihto 103 130.80 e; oikea rivi 5-8-11-8; poissa I/8 IV/1 kerroin 582,18. . kilpailu: Brasilian avausmaalin tekijä 2. . . kilpailu: Brasilia–Belgia 1. 1 FK Obilic–FC Haka, UIC Peliaika la 21. . . Espoolaiset ovat lohkossaan toisena, kun ponnarit ovat valahtaneet alakastiin. . . . Suomenhevosten kanssa pitkän päivätyön tehnyt Erik Ahlvik sai nauttia Linan Vinkin upeasta voitosta Killerjärvellä. . . . .1,90 2,80 2,75 klo 18.25 47 FC Espoo–Ponnistajat . . Neloskohde vedetään vähillä. klo 14.25 asti. . . Imatra–Oulu Peliaika ti 18. . . . .Kert.20.6 klo 20.10 18 IFK Mariehamn–AC Vantaa . . . kilpailusta: – 2. . Rivin ideavarmaksi käy kolmoskohteen Juvel Brick. . . 6. 6.–ma 24. . . . . . . . . . . Seuraava kisa on 14.6. . . 6.–su 23. 6. . 6.–ti 18. . . . klo 18.25 asti. kilpailu: kotijoukkueen avausmaalin tekijä 2. . . . MM-välierä, TV1 2. kilpailu: Espanja–Etelä-Korea/Italia, TV1 2. . . . . . . . . klo 9.25 asti. . . Leonardo Kane on kokkolalaisen Sinikka Pakkalan kasvattama varsa, jonka emä on The Flea ja isä Lempiälän oriaseman lippulaiva Duran Hanover. . . . . . . . . . . . . . . . . 1 MM-välierä, TV1 KIINTEÄT KERTOIMET Peliaika ti 25. Minimipanos 50 senttiä. . 6. kilpailu: Belgian avausmaalin tekijä Voittoyhdistelmä: 2 Rivaldo – 10 Ei maalia Alustava kerroin: 11,00 Poissa 1. . . .5,45 4,30 1,20 klo 18.25 41 FC Honka–PP–70 . . Open Voittaja: 1 Woods Alustava kerroin: 3,40 Poissa: – Tulosveto 2 Meksiko–USA 0–2 Alustava kerroin: 20,36 3 Brasilia–Belgia 2–0 Lopullinen kerroin: 6,50 4 FC Haka–MyPa 1–3 Alustava kerroin: 24,09 5 FC Jazz–AC Allianssi 0–1 Alustava kerroin: 7,74 Päivän Pari 6 Jalkapallo, MM-kisat 1. .1,60 2,95 3,50 klo 18.25 42 KooTeePee–Rakuunat . . Varma rivi: E-Korea-Italia 2 1,35 Tervarit-RoPS 2 1,90 FC EspooPonnistus 1 1,65 Kerroin: 4,23 Riskirivi: Japani-Turkki X 2,55 FC Honka-PP-70 X 2,95 KooTeePee-Rakuunat X 3,10 Kerroin: 23,32 RoPS tyrmää Tervarit Napapiirin lukko. Tanskan PM-kisat käytiin 20. 6. . . . . klo 18.25 asti. Hellekelillä ajettuja kisoja leimasi myös muutama paha ulosajo. . . . . .Kert.24.6 klo 18.25 55 MM–Jalkapallo S . . . Päivän Pari 2 Yleisurheilu, EC:n Superliiga, Ranska Lajien voittotulokset 1. Nyt voi olla huonon päivän vuoro ja ajoissa kuitille muun muassa Just Lucky D, Mysitify ja Vikens Carolinen. . . . . . . . . .Kert.19.6 klo 18.25 07 EIF–Ponnistajat . . .Kert.21.6 klo 18.25 54 Atlantis A–EIF . .1,35 3,30 4,85 klo 18.55 34 Bodö Glimt–Start . . . . Supertripla 2 Yleisurheilu, EC:n Superliiga, Ranska Miesten kuula Peliaika pe 21. . . . . . . . . . klo 17.55 asti. . . . klo 14.55 asti. 6.–su 23. Kuopio–Kankaanpää 3. . . RoPS pelasi ennen putoamista täksi kaudeksi ykköseen 19 kautta liigassa. . . . . . . klo 21.25 asti. . . . Lappeenrannan Rakuunat koittavat pistää kavioita kotkalaisten menestyksen rattaisiin. . . .1,25 4,00 5,00 klo 18.55 37 Viking–Lyn . . . . . . 6 Senegal–Japani/Turkki, TV2 Peliaika pe 21. . . . . . . . Järvenpää–Ulvila 2. . . . . .1,45 3,40 3,75 klo 18.55 35 Sogndal–Molde . . . . . Kuva: Tomi Hirvinen Simo Kattilakoski (KP) V5-pelin päätöskohteessa kansan toiveet kohdistuvat Pittsburgiin. . . .Kert.19.6 klo 14.25 22 MM–Jalkapallo T TV2 . . . . .3,00 3,20 1,65 Ti 25. klo 14.25 asti. klo 17.45 asti. . klo 17.20 asti. 6. IV: 4 Line Leader, 16 Take Me Home, 14, Natalie Factor, 8 Infinite Paris,13 Platoon Sergeant (9 The Joker,3 Pikaro Blen). 6. . . . . toto (710-12): 6,94 2,75-1,58-4,35 11,31. .1,45 3,70 3,45 klo 21.25 50 Brann–Rosenborg . . . klo 14.25 asti. KäPa–Kiffen Peliaika ma 24. . 6. . . klo 9.25 asti. . . . . . huhtikuuta. . . . . . 6.–su 23. . . . . . .Kert.19.6 klo 16.55 23 Odd Grenland–Lilleström . . 6.–la 22. . . . 6. Peliaika la 22. . . .Kert.24.6 klo 18.25 44 Tervarit–GBK . . . . . . . . . . . . Italia sai kiittää omien taitojensa ohella kaikkia mahdollisia onnen jumalia jatkopaikasta. . . . . . . . . . . . . . . . . 6. . Kuljettajat ylhäältä vasemmalta Johan Dahlbacka, Per-Åke Furubacka, Mårten Backfält ja Mats Aurén. . klo 18.25 05 FC Lahti–FC Hämeenlinna T . 6.–to 20. 6.–su 23. 5 MM-välierä, TV1 KIINTEÄT KERTOIMET Peliaika ma 24. VG-62–TP-Seinäjoki 3. . . . Päivän Pari 5 Jalkapallo, MM-kisat, TV2 Saksa–USA, joukkueiden avausmaalien tekijät 1. Ponnistus–HyPS 3. . Keski-Pohjanmaan tilaston kärkihevosta valmentaa Ari Eskola. . . 6. Varovaisuus onkin viisautta, sillä tämän hevosen juoksut ailahtelevat kovasti. 6. . . . . puoliajan ja koko ottelun oikea kahden merkin merkkiyhdistelmä (1X2) Peliaika ma 17. . . . Yhteistyön merkeissä alkavalla kaudella Kajaanin Hokkissa Mestistä pelaa kymmenkunta oululaista. . . klo 15.05 asti. Päivän Pari 3 Yleisurheilu, EC:n Superliiga, Ranska Lajien voittotulokset 1. . 6.–la 22. . . . . . . Pekka Vehviläisen Carol`s Rose siirtyi etusuoralla keulaan ja hallitsi V4-pelin avauskohdetta loppuun asti. . 6. 6. . . Voimanostaja Janne Ruotanen kilpailukieltoon OULU/KAJAANI (STT) Jääkiekon SM-liigassa pelaava Oulun Kärpät ja seuraavalla sarjatasolla eli Mestiksessä oleva Kajaanin Hokki solmivat maanantaina yhteistyösopimuksen. . . . Superkaksari 1 Formula 1, Euroopan GP, Nürburgring Peliaika pe 21. . . . . . . Pitkäveto 40 Lilleström–Brann 2 (0–1) 2,90 41 Meksiko–USA 2 (0–2) 3,35 42 Brasilia–Belgia 1 (2–0) 1,25 43 FC Jazz–AC Allianssi 2 (0–1) 2,25 44 FC Haka–MyPa 2 (1–3) 2,85 45 FC Haka–MyPa(+1) 2 (1–4) 1,45 46 HIFK–FC Kuusankoski 2 (2–3) 2,25 Superkaksari 6 Moottoriveneiden F1, Helsingin GP Voittajapari: 9 Dessertenne P – 3 Pharaon L Oikeaa yhdistelmää ei ole pelattu. . 6. .3,50 3,40 1,50 klo 18.55 39 Vålerenga–Bryne . . . . . . 6. . Turkki on nostanut asemaansa jalkapallomaailmassa monella pykälällä. . . . . . . sh 2 100 m: 1) Takslento/ Markku Hietanen 34,4, 2) Vili Vilperi 35,5 (133), 3) Sorija 35,7 (190), 4) Vinkun Tohelo 34,9 (105), poissa: 5. . . . . . . 6. . klo 9.25 asti. 6. kilpailu: Miesten kaksinpelin voittaja Peliaika la 22. . . . . . Päivän Pari 4 Jalkapallo, MM-kisat 1. . . . . . . . 6. . . . . . . Lähtö 2. . . . . 6. . . klo 17.55 asti. . . . . .1,45 3,05 4,35 klo 17.55 32 Frölunda–IFK Malmö . Pittsburgin luokka puntarissa Ti 18. . . . . . . . Lähtö 9. 6. . . . . Sarjataulukon sijoitusten sekä pelaajamateriaalin mukaan pelien mukaan luvassa. . klo 14.25 asti. II: 6 K.P. . . Viking–Lyn 2. . puoliajan ja koko ottelun oikea kahden merkin merkkiyhdistelmä (1X2) Peliaika to 20. Perjantai 21. 6. . . . Keskiviikko 19. . Kotikentällä Espoon sinipaidat ottavat kolme lisäpistettä ja euroja riskeeraavalle kerroin on 1.65. Lähtö 4, V4-1, lv 1 600 m: 1) Carol’s Rose/Pekka Vehviläinen 17,2a, 2) Pennipress 17,3a (169), 3) Jessie 17,4a (101), 4) Suomen Vuoksi 17,4a (184), toto (5-12-9): 4,08 1,72-3,74-2,14 43,77. . . . . . . . Ykkösdivisioonassa on monta nälkäistä joukkuetta asettanut tavoitteeksi ensi kaudeksi paikan liigan pelikentiltä. . . . . . . .1,65 3,50 2,80 klo 19.55 04 Åtvidaberg–Sylvia . . . . . . . Tuukka on ollut hyvä, mutta nyt ei ole varaa laukata. . . . klo 18.25 15 Tervarit–RoPS . . ADT:n päätökseen perustuen Suomen Voimanostoliitto on määrännyt Ruotasen kahden vuoden kilpailijaja toimitsijakieltoon. . Espanja–Etelä-Korea/Italia, TV1 3. Supertripla 1 Formula 1, aika-ajot, Nürburgring Peliaika pe 21. . . . . . . . . . . 6.–pe 21. .1,15 4,10 7,40 klo 18.25 46 TP–Seinäjoki–FC Korsholm . . . . . . . . . . . kilpailu: Japanin/Turkin avausmaalin tekijä Peliaika pe 21. . . . . kilpailut: 19-vuotiaat tytöt: 100 m, alkuerät: Siina Pylkkä 12,18, Anna Heiniö 12,30. .2,60 2,65 2,05 klo 19.55 14 Öster–Mjällby . Kitee–Koskenkorva 4. . Pattijoki–Hyvinkää 5. . . . . . . Maanantai 24. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6.–ti 25. . Leonardo Kane säväytti Killerillä. . . . . . 6. Vuonna 1979 syntynyt ja alle 23-vuotiaiden sarjassa kilpaileva juniorinostaja menettää dopingrikkomuksensa takia keväällä voittamansa Pohjoismaiden mestaruuden. . Stabaek–Moss Peliaika to 20. . . . . . . 6 Atlantis Akatemia–EIF Peliaika ma 24. . lv 2 100 m: 1) Barfly Fling/Kari Rosimo 20,1, 2) Wild Fox 20,2 (79), 3) Kidnapper 20,5 (269), 4) Giant Croft 20,8x (32), toto (1-6-12): 3,52 2,07-2,46-3,06 15,56. . . . . .2,75 2,80 1,90 klo 18.25 16 SavU–PK–37 . . 6.–pe 21. .2,35 3,35 1,90 klo 18.25 49 SalPa–P–Iirot . . . . . . . Sunnuntai 23. Päivän Pari 4 Tennis, Wimbledonin turnaus 1. . Gran Premio Duomo, finaali: 1 660m, 1. . . . . Intact Hornline ja Allison Hollow voittivat karsintalähdöt. . kilpailu: Senegal–Japani/Turkki, TV2 1. . . Voittajaveto 1 Pesäpallo, Superpesis, viiden ottelun yhdistelmä K=kotivoitto, M=muu tulos (tasapeli tai vierasvoitto) Ottelut: 1. Varikkomiehet alarivissä vasemmalta Ulf Brännström, Jonas Björklund, Staffan Kainberg ja Thomas Finell. 6.–ti 25. . Autokunta nousi samalla myös sarjajohtoon kolmen osakilpailun jälkeen. . . . . . . . Senegal–Japani/Turkki, TV2 Peliaika ke 19. . Kärpät ja Hokki yhteistyöhön Mannheim: Nuorten kv. . . . . . . . . . . .1,45 3,05 4,35 klo 17.55 26 Cafe Opera–Västerås . . . . . 6. . . . . . . . 6. . . . . Piikkipaikalla juossut Barfly Fling jätti napakasti kirineen Wild Foxin kakkoseksi. . . . Lauantai 22. klo 14.25 51 MM–Jalkapallo S TV1 . . . . . . . SuperFast Racingin kuljettajina olivat Johan Dahlbacka, Per-Åke Furubacka, Mårten Backfält ja Mats Aurén. Jakosumma siirtyy jaettavaksi myöhemmin ilmoitettavassa kohteessa. . . FC Jazz–AC Allianssi 0–1 3. klo 18.25 asti. . . . . . . . klo 16.40 asti. 6.–ti 18. . SuperFast Racing kaasutteli kärkeen Kestävyysajot ajettiin Kemoralla Kärkitiimi. Raviohjastajien liiga Ruotsissa: 1) Erik Adielsson 137 voittoa, 2) Jorma Kontio 124, 3) Örjan Kihlström 89, 4) Björn Goop 86, ... . . . Kaarlo Ahokkaan ajama Royal Muscles hyökkäsi loppusuoran alussa johtohevosen kimppuun ja vyöryi lopussa kärkeen illan nopeimmalla ajalla 15,2. . . . . . . . . . . . . . . . . 6. . . . . . klo 9.25 19 Englanti–Brasilia S TV1 . .1,65 2,90 3,35 klo 18.25 33 FK Obilic–FC Haka UIC . . . 6. . . Pelivaihto 317 725.80 e, yleisöä 744. . 6. . . . V: 2 Pittsburg, 5 Golden Drill, 6 Blue Scarf, 4 Lindylou Kemp, 3 Lindys Jewel (1 Wille´s Pony, 12 Rosita Victory). . . Suomen antidopingtoimikunta totesi tapauksen dopingiksi kokouksessaan lauantaina. puoliajan ja koko ottelun oikea kahden merkin merkkiyhdistelmä (1X2) Voittoyhdistelmä: 9 (2/2) – 4 (X/1) Alustava kerroin: 36,25 Päivän Pari 1 Jalkapallo, MM-kisat Brasilia–Belgia, joukkueiden avausmaalien tekijät 1. . Keskiviikko 26. . . . 6. . . . . 6.–ke 19. . lv 2 100 m: 1) Barba Babar/Jouni Vainio 19,6, 2) Snackson 19,6 (40), 3) Toffee Rappson 19,2 (122), 4) Star Of Wice 20,0 (107), poissa: 1. Päivän Pari 2 Jalkapallo, MM-kisat 1. . 6. . klo 18.55 asti. . . . . . . . . . . . Keskipohjalaisista autokunnista Teerijärven ja Pietarsaaren kuljettajien muodostama JK Racing sekä Teerijärven Bewe Racing olivat kymmenen parhaan joukossa. Kokonaispisteissä toisena oleva CPS Racing keskeytti Vetelissä. Moniveto 4 Jalkapallo 1. Tiistai 25. . . . . . . . . . V4-kerroin: 40,10. . . . . kilpailu: Italian avausmaalin tekijä Peliaika ma 17. . . 6. . . . . . 6 Assyriska–Cafe Opera Peliaika ke 19. . KooTeePee ennakkosuosikki, mutta lappeenrantalaisten yltäminen tasapeliin ei olisi erityisen suuri yllätys. .1,75 3,10 2,80 klo 18.55 38 Viking–Lyn (+1) . . . 6.–ma 24. . . lv 2 120 m: 1) Leonardo Kane/Veli-Erkki Paavola 19,3, 2) Bianca Stone 19,4 (79), 3) Melinda Pay 19,8 (153), 4) Devita Gel 19,9 (416), poissa: 13,15,16. klo 18.25 asti. . . Päivän Trio 1 Greyhound, Haukipudas Lähtölistat löytyvät teksti-tv:stä, onlineasiamiehiltä ja www.grl.fi. Loppuaika 27,6 on luonnollisesti hevosen uusi ennätys. . 6. . . . Tasainen vääntö odotettavissa ja tasapeliä voi ennakoida. . klo 9.25 21 MM–Jalkapallo S TV1 . . toto (10-12-11): 8,56 3,33-4,95-3,50 76,53. . . kilpailu: Englanti–Brasilia/Belgia, TV1 2. . . . . . . 6. . . 6. . . . . . . . . . . . . . . . kilpailu: Saksa–USA, TV2 1. . . . . .1,40 3,00 4,95 La 22. .1,60 2,90 3,60 klo 19.55 10 Gefle–Brage . .1,65 2,90 3,35 To 20. . klo 9.25 asti. . . . kilpailu: Etelä-Korea–Italia, TV2 1. . . . . Tasapelistä 2,95 kerroin. . . . Lähtö 6, V4-3, lv 1 600 m: 1) Royal Muscles/Kaarlo Ahokas 15,2a, 2) Wild Runner 15,3a (85), 3) Good Caliber 15,4a (54), 4) Sing Girl 15,7a (86), toto (11-5-2): 8,39 2,29-1,82-1,61 19,29. . . . klo 14.25 asti. . . . . . .1,60 3,50 2,95 klo 19.55 08 Assyriska–Cafe Opera . . . . . . . Racing. . . . klo 9.25 asti. . . 6.–la 22. . kierretään kestävyysajoissa uudelleen Kemoran rataa. . . . . .1,45 3,40 3,75 Ma 24. . . . kilpailu: Meksiko–USA 2. . . 4 Saksa–USA, TV2 Peliaika to 20. . . Vaikeaa on Tawastjernan muistoajonkin voittajan löytäminen. . EIF–Ponnistajat Peliaika ti 18. . .1,70 2,85 3,25 klo 19.55 12 Västerås–Häcken . . . . . . . . . 6) Veijo Heiskanen 82. klo 18.25 asti. . Niinpä suuremman potin toivossa pelaavat varmistavat (turhaan?) Pittsburgia ja rastivat vaikeampia lähtöjä vain muutamalla merkillä. . . . . . . . . kilpailu: vierasjoukkueen avausmaalin tekijä Peliaika ti 25. . . . . 4,85 3,30 1,35 klo 18.25 03 FC Espoo–Ponnistus . 6. Line Leaderin ohella mukaan vain rutkasti aliarvostettu Infinite Paris, toinen suosikki Take Me Home ja kyvykäs mutta epävarma Platoon Sergeant. . . . . klo 18.25 asti. VETELI (KP) Autojen kestävyysajojen kahdeksan tunnin urakan voiton otti Endurance Saloon -luokassa kokkolalainen SuperFast Racing -tiimi Kemorassa lauantaina. Iloista jalkapalloa esittänyt Etelä-Korea on altavastaaja kotikentästä huolimatta. . toto (12-7-2): 2,26 1,63-4,19-4,44 41,52. . Kakkosta kuponkiin. Saksa–USA, TV2 2. . . . . . .1,45 3,05 4,35 klo 19.55 11 IFK Malmö–Trelleborg . . . . . . . . . . . . . . . . . 6. . . . . . . . 6. . 6.–la 22. . . kilpailu: Miesten 4x100 m Peliaika pe 21. . . . . . . . Moniveto 3 Jalkapallo 1. Ludmila Flash on ollut oikein hyvä, mutta siitä huolimatta stiä on pelattu yllättävän vähän. . . . . 6. Ari Kelan ajama 8-vuotias Linan Vinkki jätti 24,5-vauhtisella loppuvedollaan muut kymmenien metrien päähän. 6.–to 20. . . . klo 9.25 asti. Alastarossa ja 27.6. Päivän Pari 3 Jalkapallo, MM-kisat, TV2 Etelä-Korea–Italia, joukkueiden avausmaalien tekijät 1. . . 6. . . 6. . . . . . . . . . klo 16.20 asti. . . Yleisurheilu 14 Urheilu Tiistaina 18.6. . kilpailu: Miesten 4x400 m Peliaika la 22. . Jyväskylä 17. . . . . . klo 18.25 asti. . . . . 6. Seuraavat autot olivat parin kierroksen sisällä voittajasta. . 6.–ke 26. . . 6.–la 22. . . Etelä-Korea ja Italia kohtaavat MM-jalkapallon neljännesvälierissä. . . . . . .3,30 3,35 1,55 Su 23. . 6.–ke 26. FC Lahti–FC Hämeenlinna 2. . . Kuitille siten muun muassa Golden Drill, Blue Scarf ja Lindylou Kemp. . FC Haka–MyPa 1–3 2. Moniveto 1 Jalkapallo 1. Suosikki Upgrade on ylipelattu. Moniveto 2 Jalkapallo 1. Vaikealla kierroksella sitä on rastattu tiheään (62 %), mutta eipä Pittsburgin suorituksissa ole ollutkaan moittimista. . Voittonumerot: 2, 8, 10, 13, 15, 16, 18, 20, 23, 29, 31, 33, 41, 43, 57, 63, 66, 68, 69, 70 Moniveto 4 Jalkapallo 1. . . . 6. klo 14.25 asti. .2,05 2,65 2,60 Ke 19. Haastajien paremmuusjärjestyksen arviointi on makuasia ja siksi mukaan useita rasteja. . . 1 Tervarit–RoPS Peliaika ke 19. . MM-välierä, joukkueiden avausmaalien tekijät 1. . 6.–su 23. . . . 6. GBK pisti ropsilaiset tiukoille kotikentälle, mutta viime kaudella Tervareita valmentanut Tomi Molin tietää varmasti vastustajan vahvuudet ja heikkoudet. .1,45 3,10 4,20 klo 18.25 45 RoPS–Kraft . . Sambialainen Dabid Chilufya on ollut RoPSin puolustuksen runkopelaaja jo useita vuosia. . . . . Kajaanin Hokkilla on 20 pelaajasopimusta ja tavoitteena hankkia riveihin vielä noin 10 pelaajaa. . . . Päivän Pari 5 Jalkapallo, MM-kisat, TV1 1. . . . . 6.–la 22. . . . Tulisesti kirinyt Pennipress nousi kakkoseksi ohi Jessien. Troikka: 457,86. Poissa: 13 Voittajaveto 3 Golf, U.S. . . . 6.–pe 21. . . . . . . Torstai 20. . . Kaikkiaan kisassa rataa kiersi 45 autoa. Oululaisja kajaanilaisseuran sopimuksen mitaksi sovittiin viisi vuotta. . 6.–la 22. klo 14.25 asti. Keulaan päästessään se on lähellä. . . Päivän Trio 2 Yleisurheilu, EC:n Superliiga, Ranska 1. . . . . . 6.–su 22. . sh 2 100 m: 1) Vokkerin Lupaus/Roi Iltanen 31,5, 2) Meno-Raketti 31,9 (36), 3) Pajalan Toivo 31,2 (91), 4) Lempun Lukko 31,2 (274), toto (36-11): 5,18 3,22-2,35-2,74 12,60. . . . . klo 18.25 asti. . . . . . . . 6.–pe 21. . . Sambialaistrio sekä viime kauden muut avainpelaajat ovat liian vahva kokonaisuus Tervakaupungin palloilijoille. . . Jyväskylä: Lähtö 1. . . . . . . . . . . . . . klo 18.25 40 HIFK–FC Jokerit . . klo 17.55 25 Häcken–Gefle . .2,00 2,70 2,65 klo 17.55 28 Sylvia–Öster . . kilpailu: USA:n avausmaalin tekijä Peliaika to 20. 3 FC Espoo–Ponnistus Peliaika ti 18. . . . . . . . MM-välierä, joukkueiden avausmaalien tekijät 1. . . . . . . . . . . . palk. 2,35 2,55 2,35 klo 14.25 02 E–Korea–Italia TV2 . Futiksen MM-kisoissa on jyvät erotettu akanoista ja todelliset ratkaisupelit ovat käynnissä. . . . . . . .Kert.24.6 S=yksittäin pelattava pitkävetokohde(single) T=kaksittain pelattava pitkävetokohde(tupla) Tiistai 18. kilpailu: Saksan avausmaalin tekijä 2. .Kert.24.6 klo 17.55 52 Ponnistus–HyPS . . Häntäänsä maalisuoralla pyöräyttänyt Jonnan Lento (Lentopaavi) ampaisi Usveliinan rinnalta neljänteen peräkkäiseen voittoon ennätysajalla 26,6. Ruotanen antoi positiivisen näytteen yllätystestissä 11. Pohjoisen lohkossa TPS, RoPS ja TP-47 ovat pitäneet parasta pistetahtia. . . . . . III: 3 Juvel Brick (14 Jimmy Greaves, 7 Upgrade). . . . . . . . klo 14.25 asti. . Kotiyleisön hurmio on nostanut japanilaiset uuteen jalkapalloinnostukseen ja kentällä mennään vauhdilla. . . . . . . . . . . . 6. . . .2,25 2,60 2,40 klo 17.55 31 Trelleborg–Åtvidaberg . 4 Brann–Rosenborg Peliaika su 23. . . . 2 Pattijoki–Hyvinkää Lyö vetoa kummankin joukkueen juoksumäärästä varsinaisella peliajalla. . . . . . . . . . . . . Vaara vaanii myös pelin avauskohteessa. 6.–ke 19. . . . 6.–su 23. kilpailu: Miesten keihäs 3. 6. . . . Päivän Pari 1 Jalkapallo, MM-kisat, TV2 Senegal–Japani/Turkki, joukkueiden avausmaalien tekijät 1. SuperFast Racing otti Endurance Saloon-luokan voiton Kemorassa. . SuperFast Racing ehti kiertää kahdeksan tunnin aikana Kemoran rataa kaikkiaan 284 kierrosta. . . . . . . 2 HIFK–FC Jokerit Peliaika su 23. . . . . kilpailu: Senegalin avausmaalin tekijä 2. 3 Englanti–Brasilia/Belgia, TV1 KIINTEÄT KERTOIMET Peliaika to 20. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Lähtö 7, V4-4, lv 1 600 m: 1) Tequila Tibo/Kari Viisterä 15,9a, 2) Weihai 16,2a (28), 3) Kiss Me Kid 16,4a (149), 4) Sing Boy 16,4a (65), toto (8-11-7): 5,64 3,37-1,54-2,71 8,16. . . Peliaika ti 18. . . . 6. Kari Rosimon Barfly Fling ja Saariketun tallin Wild Fox iskivät yhteen illan toisessa lähdössä. . . . . Sogndal–Molde 3. . . . . 6.–ma 24. . . . 6. Molempia voidaan pitää yllättäjinä jatkopelissä. . . 6. . . . Lähtö 3. 5 MahtiAnkat–Roller Eagles (rullakiekko) Peliaika ti 18. . . . . . . . Veli-Erkki Paavolan ohjastama sieviläisen Ejk-Teamin ori kiri toisesta ulkoparista näyttävään voittoon ajalla 19,3. . . . . . .3,15 2,80 1,75 klo 14.25 20 Saksa–USA T TV2 . Hevosessa ei ole moitteen sijaa, mutta epäonnistuminen on onnistumista todennäköisempi vaihtoehto. . . . . . . . .1,65 2,90 3,35 klo 17.55 27 Brommapojkarna–Assyriska . . . . . . . . . Espoolaisen jalkapallon lippulaiva FC Honka kohtaa ykkösen etelälohkossa Tampereen PeliPojat-70. Tämän luulisi opettaneen ja koulineen italialaisia. . Päivän Pari 6 Jalkapallo, MM-kisat 1. . . . . . . kilpailu: vierasjoukkueen avausmaalin tekijä Peliaika ti 25. . . 6.–ke 19. . . . 6. . . . . 6 Japani–Turkki, MM, TV1 Peliaika ma 17. . . . . Kaksi viimeistä voittoaan se on ottanut eleettömän varmasti. . . . . . . . . 6. . . . . . kilpailusta: – Keno-veikkaus Maanantaina 17. . .1,45 3,10 4,20 klo 18.25 43 FC Kuusankoski–Viikingit . Suomen suven pallopeleissä käydään myös tiukkaa vääntöä. . . . . . . . . . . sh 1 600 m: 1) Linan Vinkki/Ari Kela 27,6a, 2) Ruutu-Liinu 29,2a (28), 3) Hiltter 29,6a (238), 4) Antti-Aleksi 29,9a (47), toto (3-5-11): 4,91 3,532,34-4,48 12,45. . . kilpailu: Naisten kaksinpelin voittaja 2. . . . . . . klo 14.25 asti. . . . . . 6. . . KooTeePee porskuttaa ykkösen etelälohkon kärjessä. . . .1,65 3,20 3,00 klo 16.55 24 Odd Grenland–Lilleström (+1) . . . . . Kokkolalainen Team Seurahuone ja marinkaisten autokunta joutuivat keskeyttämään. kilpailu: Japani–Turkki, TV1 2. 6. 200 m, alkuerät: Carla Bosco 24,42, Elina Korjansalo 25,34. . . . . . 6. . kilpailu: Miesten 800 m 2. . . . . . . . 6. . . . . . . . 6. kilpailu: kotijoukkueen avausmaalin tekijä 2. . 2 SavU–PK-37 Peliaika ke 19. . . . . 20.00 asti. . . . . 6.–ti 18. .Kert.20.6 Pe 21. .
Viime viikolla Nieminen hävisi avausottelunsa Lontoon Queensin 761 000 dollarin ruohokenttäturnauksessa. reiän bogeyt sotkivat kuvioita uudestaan. Pitkänhuiskea, 193senttinen, britti on ehtinyt koota kentiltä kaikkiaan 220 679 palkintodollaria, kun 185-senttiselle Niemisen onnistumiset ovat tuoneet maskulaiselle 312 691 taalaa. On erittäin vaikeaa voittaa edes yhtä majoria, koska se vaatii todella paljon. Suomalaisten ruotsalaisjoukkue Team Mälarenergi otti yllätysvoiton joukkueiden välisessä kilpailussa, vaikka Pohjoismaiden merkittävin etappiajo oli kerännyt maailman parhaita talleja ottamaan mittaa toisistaan. 40) Harry Riddar Kraft 28.26. – Tämä ei ollut helppoa, tuuli vaikeutti pelaamista erittäin paljon. Kokonaistilanne 2/9 etapin jälkeen: 1) Millward 5.24.50, 2) Polikeviciute s.a., 3) Polkhanova –0.06, 4) Jeanson –0.07, 5) Armstrong –0.09, 6) Bruckner –0.16, ...24) Sundstedt –1.01. 50: 1) Matti Immonen SäkY 29.42. Kolmen viime vuoden aikana Pantani on yhdistetty moneen dopingvyyhteen, mutta hän nauttii edelleen valtaisasta suosiosta etenkin kotimaassaan. Kakkostiloja sen sijaan on jo kolme. Kilpa 20 km: 1) Mikko Riikonen RaaSePy 29.30. divisioonan joukkuetta. Stanley: Naisten kansainvälinen maantiepyöräilykisa: 2. – On mahtavaa katsoa noita nimiä, ja tuntea kuuluvansa samaan listaan heidän kanssaan. Miehet 20 km: 18 v: 1) Kimmo Vuolle P-P 28.23. Openin viimeisen kierroksen tulokseen 72. Openin valtias Viheriön valtias. Tiger U.S. Suomalaiset pääsivät voittojuhliin Ruotsin Postgirot Openissa STANLEY (STT) Australian Anna Millward johtaa Idahossa USA:ssa käytävää naisten kansainvälistä pyöräilyn etappiajoa kahden osuuden jälkeen ajalla 5.24.50. Mukana on yli 90 kilpailijaa ja suurin osa maailman kärkinaisista. Vaikealla Bethpagen kentällä hankalissa olosuhteissa käyty kisa jätti huippupelaajat heikkoihin tuloksiin. Farmingdale, New York: Miesten 102. Silloin pitää pelata todella hyvin. Sundstedt kärjen tuntumassa USA:ssa. 14v: 1) Juha Viljanmaa KK 18.37. Taakse jäivät muun muassa legendaariset Arnold Palmer, Bobby Jones ja Gene Sarazen. Hän käytti 277 lyöntiä. Nieminen, 20 on arvostettu 32 pelaajan ruohokenttäkilpailun kaaviossa neljänneksi parhaaksi, ykkösrankattu on USA:n Andy Roddick. Pantanille tuomittiin pannaa Dopingvyyhtiin päätös. N30, 20 km: 1) Heli Matikainen PiKe 33.48. N18, 20 km: 1) Terhi Luhtala JU 38.14. Tänä vuonna Pantani keskeytti Italiassa, Ranskan ympäriajoon talli ei saanut kutsua. 55: 1) Lasse Suomi KilMy 28.47. Pituus, karsinta: 1) Iiris Kuivanen HK-V 377, 22) Jutta Salmela KV 316. Edellä on enää neljä miestä; Jack Nicklaus, Walter Hagen, Ben Hogan ja Gary Player. Suomalaisten ilonaiheita oli myös nuoren Puolustusvoimain urheilukoululaisen Jussi Veikkasen hyvä kokonaiskilpailusijoitus. 16 v: 1) Tony Sundell GIFF 30.38. 30: 1) Petri Valkama CCH 27.30. Kaikki suomalaiset Jukka Heinikaista lukuun ottamatta tulivat maaliin voittajan kanssa samalla ajalla. 283: Sergio Garcia Espanja 68+74+ 67+74. Mälarenergin suomalaisajajat olivat myös viimeisellä etapilla varmistamassa kovalla työnteollaan joukkueensa ykkösajajan Fredrik Modinin menestystä. Virtanen KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 18.6. Pelaajia häiritsi myös ukkosmyrsky, joka keskeytti kierroksen 50 minuutiksi. Italialainen pyöräilijä Marco Pantani sai kahdeksan kuukauden kilpailukiellon. Italian olympiakomitean antidopingvaliokunta esitti Pantanille peräti neljän vuoden pannaa. – Mutta sen jälkeen hän on saanut hyvän tuntuman alustaan. Pantanin hotellihuoneesta löytyi vuoden 2001 Italian ympäriajon aikana ampulli, jossa oli insuliinia. Mickelson harmitteli ”hukattua tilaisuutta” Ensimmäistä arvovoittoaan yhä jahtaava Mickelson pystyi sentään tuomaan viimeiselle kierrokselle edes jonkinlaista jännitystä, kun lauantain jälkeen toisena ollut Espanjan Sergio Garcia hukkasi paikkansa käytettyään kentän kiertämiseen 74 lyöntiä. Etappi ajettiin kilpailun kärkijoukkueiden tarkassa kontrollissa niin, että mitään yllätyksiä ei päässyt enää syntymään. 12 v: Jaakko Huhtasaari KK 18.48. ja 6. Noin 900 km:n kokonaisurakka päättyi vajaan 190 km:n etappiin Jönköpingistä Göteborgiin. Pituutta yhdeksän osuuden kisalla on 867 kilometriä, ja lisäkovuutta tuovat yli 2 500 metrin korkeudessa kilpailtavat jaksot. Niemisen yllätti japanilainen Gouchi Motomura, joka oli kiivennyt pääsarjaan voittamalla kolme karsintapeliä. Sunnuntaina 32 ikävuotta täyteen saanut Mickelson on nyt pelannut 40 major-turnausta ilman voittoa. reiällä, mutta sen jälkeen ei enää tarvittavaa venymistä nähty. – Olisi toki vaikeampaa, jos minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia, mutta sekään ei veisi pois tätä tunnetta hukatusta tilaisuudesta, Mickelson totesi. Mercatoni Uno -tallia edustava Pantani voitti sekä Italian että Ranskan ympäriajot vuonna 1998. Vaikka viimeinen kierros ei tällä kertaa vienytkään voittoa, kuten aikaisemmin, mies ei tuntenut oloaan juurikaan paremmaksi. 70: 1) Kaarlo Vartiamäki KilMy 34.18. USA:n avoin mestaruuskilpailu, kauden toinen arvoturnaus: Lopputulokset, 72/72 reikää par 70 (kotimaa USA, ellei muuta mainittu): 277 lyöntiä: Tiger Woods 67+68+ 70+72. Kuva: Lehtikuva/Reuters Helsinki/Espoo: Tuloksia Finlandia Junior Games-kisoista: T9 40 m: 1) Iiris Kuivanen HK-V 6,84, 32) Jutta Salmela KV 7,69. Woodsillakin oli vaikeuksia. Nottinghamin turnaus toimii monelle pelaajalle melkeinpä kenraaliharjoituksena seuraavan viikon maanantaina alkavalle nurmikenttien kuningaskilvalle eli Wimbledonin grand slam -turnaukselle. – Joudun näihin tilanteisiin. Sitkeästi mies taisteli kuitenkin kahden lyönnin päähän Woodsista hienolla birdiellä pitkällä 13. Ei voi vain mennä ja hakea voiton, Woods hehkutteli iloisena. GÖTEBORG, RUOTSI (STT) Suomalaispyöräilijät Jukka Heinikainen, Kimmo Kananen ja Jussi Veikkanen pääsivät pokkaamaan ensipalkinnon pyöräilyn Postgirot Open etappiajon päättyessä Göteborgiin. Seitsemännen ja kolmannentoista reiän birdiet kuitenkin pitivät Woodsin turvallisesti edellä Mickelsonia, joka kiersi sunnuntain kentän 70 lyönnillä. Päivittäiseen ohjelmaan on kuulunut kaksi tai kolmekin tuntia peliä nurmella, Niemisen valmentaja Henrik Johansen kertoi. Sain huonon alun, ja nopeat viheriöt tekivät päivästä pitkän ja vaikean, Woods selvitti. Kauhajoki: 12. Pallo: 1) Tara Tuominen UudenkK 34.79, 14) Jutta Salmela KV 20.34. Nieminen kohtaa Parmarin Nottinghamissa ROOMA (STT–REUTERS) Italialainen maantiepyöräilijä Marco Pantani sai kahdeksan kuukauden kilpailukiellon vuoden takaisesta dopingrikkeestään, Italian pyöräilyliiton kurinpitoelin tiedotti maanantaina. Par 70 -kentällä Woods oli ainoa, joka sai neljän kierroksen jälkeen yhteistuloksen alle par’iin. Hän on oikea nurmikenttäspesialisti, kilpailee oikeastaan ainoastaan nurmella ja on edustanut Englantia Davis cupissa, Johansen muistutti. Suomalaisen ranking on ATP-listalla 41:s, britti Parmarin on sijalla 176. Hän oli 13:s ja sen lisäksi hän oli kilpailun kolmanneksi paras alle 23vuotias pyöräilijä. Vähintään neljä golfin arvoturnausta (major-turnausta) voittaneet pelaajat: 18: Jack Nicklaus, 11: Walter Hagen, 9: Ben Hogan, Gary Player, 8: Tom Watson, Tiger Woods, 7: Harry Vardon, Bobby Jones, Gene Sarazen, Sam Snead, Arnold Palmer, 6: Lee Trevino, Nick Faldo, 5: J.H. Niemisen odotukset ovat nyt korkealla, kun pelialustan kanssa on solmittu sinunkaupat. 285: Nick Faldo Britannia 70+76+ 66+73, Scott Hoch 71+75+70+69, Billy Mayfair 69+74+68+74, 286: Padraig Harrington Irlanti 70+68+73+75, Nick Price Zimbabwe 72+75+69+70, Tom Byrum 72+72+ 70+72. Näin lajin tämän hetken yksinvaltiaasta tuli ensimmäinen pelaaja 30 vuoteen, joka on voittanut kaksi ensimmäistä arvoturnausta samalla kaudella. 2002 15 Yleisurheilu FARMINGDALE (STT–REUTERS) Tiger Woods hoiti sunnuntaina golfin USA:n avoimen mestaruuskilpailun U.S. Joskus kuitenkin onnikin hymyilee, ja voitan tällaisen, Mickelson uskoi. 280: Phil Mickelson 70+73+67+70. Tällä hän nousi kaikkien aikojen tilastossa jaetulle viidennelle sijalle Tom Watsonin rinnalle. Naiset, Elite 20 km: 1) Virva Seppänen SäkY 34.42. Ennen Motomura-ottelua Nieminen ei ehtinyt juuri tutustua nurmialustaan sadesäiden takia. – He eivät ole koskaan kohdanneet, mutta Parmaria ei sovi aliarvioida selvästi heikommasta rankingista huolimatta. Parmar aloitti ammattilaisuransa kolme vuotta ennen Niemistä eli vuonna 1997. Woods, 26, on nyt voittanut 7 viimeisistä 11:stä arvoturnauksestaan. Taylor, James Braid, Byron Nelson, Peter Thomson, Seve Ballesteros, 4: Tom Morris Sr., Tom Morris Jr., Jamie Anderson, James Barnes, Bobby Locke, Raymond Floyd. Mies aloitti sunnuntain kierroksen kahdella bogeylla kahdella ensimmäisellä reiällä, ja kummassakin viheriöllä meni kolme lyöntiä. 35: 1) Mika Pihkoluoma RSP 28.29. Edellisen kerran vastaavaan ylsi Jack Nicklaus vuonna 1972. etappi, Lowman–Stanley, 94 km: 1) Anna Millward Australia 2.35.29, 2) Rasa Polikeviciute Liettua sama aika, 3) Valentina Polkhanova Venäjä s.a., 4) Kristina Armstrong USA s.a., 5) Genevieve Jeanson Kanada –0.04, 6) Kimberly Bruckner USA –0.06, ...16) Pia Sundstedt Suomi –0.51. T14: 1) Miia Suoemla TaSi 19.34. 65: 1) Lauri Mäki LL 30.23. Suomalaisista mukana on Pia Sundstedt, joka on kärkeä perässä 1.01 sijalla 24. Tiger Woods juhli jälleen golfin US Openin voittoa. Mickelson avasi sunnuntain hyvin birdiellä, mutta 5. Kilpailu on yksi maailman suurimmista etappiajoista naisilla. 60: 1) Paavo Lahti TY 29.24. Kilpailussa oli mukana yhdeksän 1. Parmar, 24, taas pääsi kilpaan järjestäjien myöntämällä vapaalla pääsyllä eli niin sanotulla villillä kortilla. Kauhajoen Tempo, kansalliset pyöräilykilpailut: Pojat 10 km: 10 v: 1) Samuli Ala-Lahti LL 20.30. Kuva: Lehtikuva/AFP Photo/Stan Honda NOTTINGHAM (STT) Tennispelaaja Jarkko Niemisen urakka Nottinghamin 381 000 palkintodollarin turnauksessa alkaa tiistaina ottelulla, jossa vastaan asettuu isäntämaan Arvind Parmar. Kaikkiaan ihmemiehellä on nyt kasassa jo kahdeksan major-voittoa. Kakkoseksi lopputuloksissa viimeisenä päivänä noussut Phil Mickelson hävisi kolme lyöntiä. 282: Jeff Maggert 69+73+68+72. Garcia tippui lopputuloksissa neljänneksi tuloksella 283. Ellit Masi Dilbert Pirkko ja Pentti Maisteri Jaatinen Muumi Mustanaamio B. Miehet, Elite 20 km: 1) Timo Kalliomäki Koil 26.59, 2) Jarkko Niemi TY 27.53, 3) Marko Göös KT 28.16, 4) Sakari Ala-Lahti LL 28.25, 5) Kari Maunumäki KT 28.51, 6) Timo Pesola KT 29.48. Kakkoseksi kiri kaksi etappia voittanut hollantilainen Steven De Jong. Etappi päättyi joukkokiriin, jossa tuhannet paikalla olleet katsojat näkivät ankaran loppukiritaistelun ja italialaisen kiritykin Ivan Quarantan voiton. Edelle ehti Jeff Maggert yhtä paremmalla määrällä
9139302 16.05 Muotitalo. KANGASPUUT + muut tarvik. 2999988 08.55-09.00 Tangomittari 2002. Seppo Kalliokoski on toiminut Namibiassa Suomen Lähetysseuran lähettinä Namibian Ambomaalla 17 vuotta.Sepon lisäksi tapaamme ohjelmassa mm. Toinen esitys. Ost. Puh. Osa 3/12. kulut ja vesi. Puh. esitys 5.5.2001 2445383 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. Jos metsään haluat mennä nyt. Ostetaan hyvä ja halpa KELAPÖYHIN. Radio Energyn ja Helsingin nuorisoasiainkeskuksen 12. Puh. Sarahin etsinnät käynnistyvät. 112296 19.55 Suuri seikkailu Live. Mutkissa auto kulki jopa muita kovempaa, mutta suoralla muut menivät ohi, Lindholm kommentoi. Kuva: Nelonen Norjan Eliteserien: Lyn–Odd Grenland 3–0 (OG: Sami Mahlio kentälle 46. 040-552 3750. 284857 14.15 Jalkapallon MM-kilpailut. alkaen. 25031 18.15 Kakkosen kesäsää. Hyväkunt., vakio, rekist. 250 tkm, hieno/hyvä, h. Tässä jaksossa juhlitaan Elsan valmistumista juristiksi. Myyt. CASE IH 895 vm-93 nätti, LAUTASNIITTOKONE, NIITTOMURSKAIN, useita, JF 110, 800 silppurit. 27.6.-1.7. Etätyö. 38166 15.05 Matlock. 1626760 20.30 Ongelmia paratiisissa. Lumihanhien pitkä muutto. OPEL ASCONA 1.6 -88, 850 €. Amerikkalainen viihdesarja Los Angelesin muotimaailmasta. vuokrata saunallisen KAKSION Kokkolasta 1.8. 040-526 1769. NariThai HIERONTA. ASUNTOVAUNU. Neljännesvälieräottelu. 8.12 Myrsky Suomenlinnassa. 7.40 Nato-jäsenyyden vaihtoehdot. Myös Crystal palaa vankilaan. 3/12: Lehmien mies. 050-3369070. FASTIGHETS AB BÅSKGRÄND Kruunupyystä löytyy vapaita vuokra-asuntoja: 2h+k 62,5 m² 314,85 €/kk 4h+k 91,0 m² 472,27 €/kk Lisätietoja antaa: Ab Norlic Oy Åsa Hagnäs p. 54166 17.05 Arjen pieniä hetkiä. Suomalainen selviytymisseikkailu Posion jylhissä erämaamaisemissa lähestyy loppuaan. esitys 12.3.1997 7620499 17.00 Tv-uutiset. Hinta 10.000 €. Uusinta. 040-531 0099. Lisäksi hyvä valikoima vähänajettuja tuontimersuja. 2380,277,51 € Ost. Kilpailussa hän kiri komeasti aina sijalle kuusi asti. Amerikkalainen etsiväsarja. P. -85. ostaa tilava OK-TALO Kokkolasta. Englantilainen dokumenttisarja sosiaalista elämää rajoittavista sairauksista. Osa 1/8. 2002 s KESKIPOHJANMAA 16 Jalkapallo Lukijan markkinat Tarjotaan vuokralle Työkoneita Veneet Sekalaiset Autot Eläimet Halutaan vuokrata Henkilökohtaiset Loma-asunnot Moottoripyörät/mopot Myynnit Ostot Palvelut Asuntoautot/vaunut Koulutus Kuulutukset Palveluhakemisto Vuokralle tarjotaan Huvit Asunnot Hal. P. Pablokettu tekee aprillipiloja ja Tikkunikkarit askartelevat mäntypuusta. Yli kymmenen vuotta leipäjonossa. Lisäksi vahvistetaan jakokunnan tilit vuodelta 2001, perustetaan ojitusyhtiö Vähäjärven pumppaamon hyötyalueelle ja vahvistetaan sille säännöt. Erik pääsi jatkamaan, mutta putosi letkan viimeiseksi. Puh. ASUNTOAUTO vm. P. Hellä ansa. SOUTUVENE Lohi hyväkunt., 300 €. Uusi sarja alkaa! Moderni ranskalainen draamasarja, jossa kolmen kunnianhimoisen nuoren kohtalot kietotuvat yhteen. 500-10.000 €. 3-4 km:n sät. H. Tulilinjalle joutuu myös Lorenzon tyttöystävä. 0400-681 778. 4953505 01.00-01.10 Euronews. kalust., vanerit, kalust.levyt ja rak.listat OVIMYYNTI V. Ed. Puusepän tekemät 2 m lev. 040-716 8616 Ost. 041-473 3215. 945586 22.20 Tulosruutu. Hupinsa kullakin. 26895 16.55 Teletapit: Vauvan ruoka-aika. Kotimainen visailuohjelma. P.040-5110000. Kenen Koti kertoo padon asukkaista ja Kukasta Kukkaan vierailee meren rannalla. Stereo 1979437 18.36 Eläinmaailman vaeltajat. 400,29 € KOSKI-KOURU 1650,Norm. Erik Lindholmilla mitaliote. OK-TALO 148 m² Klan kesk. Kokkolasta. 0440-904 787. MUUTOT YM. Myyd. 050-505 5503. KÄLVIÄN TORI keskiviikkona klo 10 jälkeen paistettua muikkua ym. Mukana on myös 13-vuotiaana Crohnin tautiin sairastunut mies, jolle suoliavanteesta on tullut seurustelun este. Kuva: TV2 Tiedotus/Antero Tenhunen Sex The Annabel Chong Story. 8.25 Pohjois-Korean arkea. 8.42 Kuopio tanssii ja soi. 79 €. Amerikkalainen draamasarja. APRILIA RS 125 vm. 17166 17.40 Viittomakieliset uutiset. 1568741 16.35 Kaivarin kesäkonsertti: artistiesittely. Juontajana Nicke Lignell. 5945499 22.30 Suuri seikkailu 2002. P. Ost. ASUNTOAUTOT. 040-824 0521. siisti AUDI 100 DS -87, katsastettu ja toimiva. MITTAIKKUNAT oman maakunnan tehtaalta.Soita 040-7749450. 1700 €. tarj. 050-541 2711 Hal. Vuokr. Ed. 7.20 Maataloustuet viivästyttävät EU:n laajentumista. 8.48 Ultimaten eli liitokiekon pelaaminen. 5100 €. 08-763 656. 13470 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. P. Ed. 0400-389 736. 040-844 1846. Maalaa kasvot. 118925 17.00 Viiden Uutiset. Ruotsalainen draamasarja Tukholman ja sen lähiympäristön ihmisistä, joilla kaikilla on oma salattu elämänsä. TOYOTA COROLLA farm XLi 1.3 -91 aj. Nuori aviopari hal. Myyd. vuokr. Suviseurojen aj. Seuraava Saksan sarjan osakilpailu ajetaan vasta elokuussa. Ost. Kooste päivän tapahtumista. Esa Kiiskilä, 863 8814. MF 675 takavetoinen vm. 7.48 Juhannusrauha lintuluodoille. 26147 20.55 Urheiluruutu. MUMMON MÖKKI Halsuan kirkon vieressä, mökissä on vesi, viemäri ja sähkö, 0400-545 366. 2433302 15.10 Urheilukanavan ikkuna. Tuotanto: BBC. 10.000 km, kuin uusi. Uusinta. 0205 41 6316 KOKOUSKUTSU KÄLVIÄN KUNNASSA Mies tai nainen! Etsitkö ystävää. 7874760 19.30 Kielletty rakkaus. MATKAAJA 460 -83 + etuteltta erinomaisessa kunnossa, hp. Myyd. 2838321 18.00 Tv-uutiset. Ajankohtaista. Puh. 1376838 15.10 Folken matkassa. kasatt. 6514586 22.40-00.20 R & A: Sex – The Annabel Chong Story (K). Archie ottaa Lionelin kihlajaisissa yhteen George Jeffersonin äidin kanssa. 553234 18.10 Tunteita ja tuoksuja. Nupoutettuja HIEHOJA hyvätuottoisista emistä. Kova kiri ja lukuisat ohitukset palkittiin maalissa sentään sijalla 13. 044-574 9367. H. Oma tontti 1600 m². Mukana myös fiiliksiä Kaivarin konsertista. P. AVAUS ke 19.6. 7.00 alkaen uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein, 7.15 ja 9.05 Morgonnytt, 7.45 ja 9.10 YLE News. Stereo. Daejeon, Etelä-Korea. Neljännesvälieräottelu. 8.21 Saaremaa valss Viron rikas kulttuurikesä. Kokouksessa selvitetään myös jaossa tehtyjen teiden pintasorastustarvetta. tarj. SUZUKI S1 vm. Matriarkan rakkauspuhe smokkikaksikolle. 68334692 09.15 Jalkapallon MM-kilpailut. 597418 22.30 Myöhäisuutiset. Studiossa Antti Kalliomäki. 08-480 423, 0400-387 643. 3801760 23.00 Tv-uutiset. Puh. Myyt. ruokintakaukalot, 1 m/pätkeissä, 200 €, Ompelukone Singer, HARVINAINEN!!, 1000 €. ULKOJA SISÄOVET, MÖKKIOVET ja -IKKUNAT, vaatekomerot ym. PÄÄKKÖNEN KY 08-460 329 SATUN SIIVOUSPALVELU. 0400-518 701. 040-526 8419. Heti vapaa. Sieviläistä PUNAISTA HERAA (juustokeittoa) Kokkolan torilla huomenna klo 9-11 ja Kälviän torilla 11.30-13. esitys 18.1.2002 7863906 18.45 Gilmoren tytöt. Selostus Tapio Suominen. Kesärenki Eeva Litmasen puutarhassa. Sheridan ja Luis palaavat kotiin. TOYOTA HIACE CD BUSSI -93, eritt. 08-460 329. 1100 €/tarj. SUZUKI DR 650 vm -93. Stereo. Ilm. Toiminnan muutos. SÄLEKAIHTIMET, HYTTYSVERKOT, RULLAVERHOT maksat vain 50-90 % ovh:sta. H. 876 20.00 Tosi tarina: Suomalainen teko. Vasaroita ja huntuja. 08-664 422. Teknisiä lisätietoja Teksti-tv:n sivuilla 606 ja 607. 797321 20.30 Kolmas kivi auringosta. TARVITSEEKO TALOSI KUNNOSTUSTA?! Ikkunat x ovet x katot x ulkoverhoukset asennettuna. Sitten kuvioihin ilmaantuu viettelevä ensi rakkaus. TOYOTA HILUX -82 siisti, verot ok, kats., 1000 €. Ajankohtaista urheilun maailmasta: Kooste Veikkausliigan ottelusta. P. ASUNTOAUTO FIAT DUCATO TD -01, 6 henk. peruskorjattava OK-TALO Rytimäellä. 2 UUDEHKOA ASUNTOAUTOA TARJOTAAN VUOKRALLE. Miyagi, Japani. 06-830 2235/040-528 7764. Kuristaja. P. 050-3525 234. Eniten harmittaa, etten minä eikä tiimikään oikein tiedä, mistä ne johtuvat. Kilpailemassa KGubla Helsingistä ja Haa-rukka Helsingistä. hyvä,6200 €.P.040-5077724 RENAULT LAGUNA 2.0 RT -94, kahdet uudet renkaat, CD-soitin, ajettu 160 tkm. Seikkailun 28. Kokouksessa keskustellaan toimituksessa vielä tehtävien tilien laskentaperiaatteista ja annetaan määräaika korvausvaatimusten jättämiselle. 7128234 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Tiistaina 18.6. MB VITO 108 CDi -00, aj. 88 95. Iguaani-intiaanien reservaatti Costa Ricassa. 783128 23.00 Näkymätön mies. Juontajana Folke West. Tarjoushinta MYÖS PELTISEPÄNPALVELUT Kokkola Jäniskatu 11, puh. entisen lähetin, rovasti Pentti Toivasen, Namibian presidentti Sam Nujoman ja hänen äitinsä, Dnongan kuninkaan Immanuel Elifaksen sekä namibialaisia seurakuntalaisia. 2000/9, aj. KAKSIO Vetelistä tai Kaustiselta. kierros. Kesän aikana Lindholm mittaa vauhtiaan SM-kilpailussa sekä EM-sarjassa. ASUNTOVAUNUN Haapajärveltä tai ymp. Tänään tapaamme suoliavannepotilaita, jotka ovat oppineet elämään vaivansa kanssa. Stereo. 768499 20.15 Talousuutiset. Myös epäkunt. 8.15 Puutarhaunelmia. 2000 € FORD ESCORT 1600 Sport välikoppa -75 hp. Adam, Pete ja David lähtevät yhdessä vanhoina kunnon muskettisotureina Belfastiin ottamaan iloa irti, kun taas heidän naisensa rentoutuvat kauneuden parissa. Seuraamme eläinkunnan Odysseuksia vaelluksillaan. 9152692 20.25 Huomisen sää ja Keno. BELARUS-traktori 826 -90, etukuormaaja Tempo 500 + varust. Eri näkökulmista näytetty jakso siitä, kun Hobbes siirtyy etätyöhön. klo 18.00. Puh. Vuokr. min). Puh. 4019050 19.00 Seitsemän Uutiset. 06-835 1849. 050-343 3295. Soita heti 040-740 1858. Ehdonalaiselle päässyt sadistinen raiskaaja vannoo kostavansa Lorenzolle. 0400-2823 28. ASUNTOVAUNU HOBBY 610 TFM Prestige -89 edullisesti. 5. 97302 18.15 FST: TV-nytt. 9706012 23.20 Amy. tarj. uudenveroinen OK-TALO 3 mh+oh+k+khh+s 105 m² + katettu terassi 17 m², kauniilta suositulta alueelta Klasta. OMAKOTITALO TAI RIVITALO 3-4 h+k+s n. Kotimainen matkailuohjelma. Osa 2/3. Puh. esitys 18.6.2002 9716499 23.15 FST: Kvällsnytt. Henkilökuva seksiteollisuuden hampaisiin joutuneesta supertähdestä. Meillä oli pieniä ongelmia koko ajan. Puh. kesäkuuta järjestämän Kaivarin kesäkonsertin artistien haastatteluja ja musiikkivideoita. 1000 €. 1000 €, 16 m. Kun ne heräis selvin päin. Puh. AS.AUTO edullinen, varattu vko 26. Jumalten saari Bali. 5684857 16.05 Simpsonit. Hal. Rose saa yllättävän vieraan. 040-584 1794. P. 0500-860057 Himankalaista PUNAISTA HERAA Kokkolan torilla to 20.6. 4778944 11.30-11.34 Tv-uutiset. PPO:n PUHELINOSAKE edullinen. Voi kuljettaa peräkärryssä, h. alk. 040-564 3178. Puh. 9.00 Uutiset, Morgonnytt ja YLE News. Myyd. 992050 19.25 Päivän sää. 2-3 H+K, RT/KT Kirkonmäki keskusta. 69944 20.30 Elämäni eläimet. Kuin uusi. 0400-664 505. Stereo 7948586 17.45 FST: Kortnytt. TOYOTA HIACE 2.4 D -90 uudempi korimalli, pitkä, 2-renk, aj. Laajakangas. Komedia Lontoon sykkeessä elävien nuorten sinkkujen edesottamuksista. 7947857 17.46 FST: BUU-klubben. 040-810 8422. Vuokr. Tänään Anne Flinkkilän (takana) vieraina ovat perheen tytär Hanna-Mari Rintala (vas.) ja isä Olli Alho (oik.). Elämää kosteampaa teatteria Hanoissa. 13596 22.50 FST: Valokuva-albumi: Rauhaa ja rakkautta. 7951050 17.10 Luontohetki: Intian villikoirat. 591234 21.30 Bad Girls. 532741 17.40 Kauniit ja rohkeat. 509708 22.35 Urheilu-uutiset. Ed. Inhimillinen tekijä. 040-770 4391. 37000 €. Käsikirjoitus ja ohjaus Vesa Saarinen. 122673 19.15 Kauppalehden Talousuutiset. P.040-8155311. Puh. Puh. 8166 21.00 Ajankohtainen kakkonen. P. 2900 €. KADETIT -82, h.500 €, -86, h.1200 €, kats. 6153789 18.35 Uutisotsikot. Umbriassa. 7.21 Kultarannan puutarhan satoa presidentin ruokapöytään. Uutiset ja sää puolen tunnin välein: klo 7.00, 7.30, 8.00. Amerikkalainen komediasarja. 167 tkm, met.beige. Vanha MÖKKI 45 m² saunarakennus 30 m², oma tontti, rantaan 100 m. Riku Ritari. 111012 18.30 Voitto kotiin!. Myyd. Syrjemmässäkin olevat huomioidaaan. Ostetaan MOPOSKOOTTERI. 4950 € myös vaihto, p. Myyt. USA 1999 7455708 1.15-5.00 4Deitti 22591364 07.00 Huomenta Suomi. 0500-668 761. Monet eläinlajit vaeltavat suunnattomia matkoja ruoanhaun ja lisääntymisvietin ajamana. 040-553 5822. 592963 22.00 Kymmenen Uutiset. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Leena Hjelt (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 06.55 Ykkösen aamu-tv. 8 km Klasta, as-pinta-ala n. 044-568 8370. Anne Flinkkilän vieraina tytär Hanna-Mari Rintala ja isä Olli Alho, jotka ovat yhdessä ja erikseen tehneet pitkän matkan pimeydestä kohti valoa. 18.900 €. ASUNTOVAUNUT Solifer ja Matkaaja, 1.7. 0400-761 477, 040-581 0956. Karsten ja Petra. Katso tangomittari ja äänestä omaa suosikkiasi. 9429050 15.00 Tv-uutiset. 7383128 22.05 Inhimillinen tekijä. Dick on ilmeisesti katsonut liikaa Indiana Jonesia. Tyttökoulu, yksi Sortavalan kauneimmista rakennuksista ehostuu suomalaisopein. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena Kakkosella. Lindholm on neljän kilpailuviikonlopun jälkeen kolmantena. Evijärvellä, puh. 1947876 17.10 Marienhof. 333. Toisessa startissa takaa tullut kilpakumppani työnsi Lindholmin ulos radalta. 2581499 19.00 Jalkapallon MM-kilpailut. P. 044-3069664. Myyd. 050-570 3301. Juontajana Nicke Lignell. Refereras i flerljud av Kaj Kunnas. Arkeologiaa. 800 € (4756) mk. Vuokr. Kilpailemassa FC Murto Oulusta ja Elävä vesi Rengosta. 6420234 16.30 Tänään otsikoissa. Tarjoa! Puh. Huonekaluhalli Lauri Salonkoski, Ouluntie 5, Kla, puh. Myyt. Vaikka suomalaiskuski ei yltänyt voittokamppailuihin, on hänen asemansa Saksan mestaruussarjan yhteispisteissä vakaa. Rantakatu 9 II krs. Puh. klo 8 alk. Htai P-AUTO HETI KÄT. Vuokra 600 €/kk + sähkölämm. 040-718 6813. Larkhalliin saapuu vanki, joka on heti napit vastakkain Yvonnen kanssa. Puh. Puh. Selostus Hannu-Pekka Hänninen. ilt. 050-5648547, Pietarsaari. Pamelan ja Davidin uintireissu saa nolon lopun. OSCHERSLEBEN (STT) Suomen Erik Lindholm, 17, oli Saksan Formula A -luokan lähdöissä kuudes ja kolmastoista sunnuntaina. 1920128 19.30 Puutarhaunelmia. 040-593 4611, (klo 12-15) Haluan vuokr. 4961505 18.20 Kotimaa.Nyt. Juhannusheratilaukset puh. Maahanmuuttolinjauksia mitä Eva ja Ben todella sanoivat. Tied. Henkilökuva kiinalaisesta Annabel Chongista. Asuntoautot huippuedullisesti Lohtajalta. kierros. Uusinta maanantailta. Stereo 5783895 21.00 FST: OBS. Kotimainen visailuohjelma. Ost. Hp. Lucy kahden tulen välissä. 758012 20.55 Uutiset ja sää. 3 H + K Mäntynäädänkatu 12. Puh. Tuotanto: Fremantle Entertainment Oy. 0400-628 077. SAAB 9000 CS 2.0 L -98 aj. Uudet SOHVAKALUSTOT, RUOKAILURYHMÄT, SÄNGYT, PATJAT, MATOT otamme vaihdossa käytettyjä huonekaluja. 040-523 4063. KEVYET KULJETUKSET 39 m³. 050-552 8636. Katso tangomittari ja äänestä omaa suosikkiasi. Englantilainen rikossarja. Hunnit tulivat Lahteen! 930418 18.35 Vaietut sairaudet. KOPU:n PUHELINOSAKE, puh. – En ole aivan tyytyväinen viikonlopun tapahtumiin. Laadukkaat materiaalit. Kuusamo kutsuu mökkilomalle! P. 9 ja 7 heng. Osittain mv. 041-433 7376. Stereo. 0400-586 265. 0400-160 536. 040-521 3515. 040-765 4560. 8625215 22.55-23.39 Rastignac. 040-523 4063. Puh. min), Molde–Stabäk 1–0, Moss–Bodö/Glimt 1–0, Rosenborg–Sogndal 3–0 (R: Janne Saarinen pelasi 90 min), Start–Vålerenga 2–7 (S: Kimmo Tauriainen kentälle 45. Kesäaamun suora ajankohtaisohjelma. Beatricen elämän mullistaa mies menneisyydestä. Puh. mittaus 150 km. P. Kanadalainen draamasarja. Stereo. 94-96 tai Tunturi Tiger Agua. Stereo. Kysyttyjä puoli-integroituja malleja vielä rajoitetusti varastossa. Vangin ura takana auttaako personal trainer. Puh. 156 t, metalli hopea, 2 x renkaat, lohkolämm., vetokoukku. P. Puh. 125 m², tontti 3250 m², 041-439 3080, 050-361 6578. Puh. 963437 20.00 Kahdeksan uutiset. Englantilaissarjan osa 8/34. 0400-660210 ilt. Toimitusinsinööri Matti Kivistö Pohjanmaan maanmittaustoimisto PL 1008, 67101 KOKKOLA Kaarlelankatu 27 Puh. 040-531 0099. tarjotaan ASUNTOAUTO. TOYOTA COROLLA farmari -90 hp. Varast.jään. Kimble tapaa uhkapelurin, jonka pelivelkojen vuoksi hän joutuu velkojien panttivangiksi ja saartorengas hänen ympärillään kiristyy äärimmilleen. Leppilampi Eskola nyt juhannuskalaan! Lampeen istutettu nieriää. Puh. Myytävänä ELHO-KÄÄRIJÄ 1010 hyvä. 8415586 21.00 Rimakauhua ja rakkautta. hl. Kolmikko matkaan! Juontajana Taru Valkeapää. 06-830 1350. MÖKKEJÄ järven rannalta Vuokatissa! p. 040-760 4487. 7663692 08.30 Kauniit ja rohkeat. 36483 17.50 Alueuutiset. FST/Lapset. 0500-563 879. 06-822 7554 LINDAB ORIMA PIRI STEEL tukku / vähittäismyynti -Markkinoiden pisin takuu, 15 vuotta -Saatavana myös saumattomana puolipyöreänä Norm. 789 20.30 Tv-uutiset ja sää. 1300 €. Puh. Lindholm starttasi Oscherslebenin radalla ajettuun ensimmäiseen lähtöön paikalta 12. 75586 23.10 Kulttuuriuutiset. Luonto-asioita Jyrkin seurassa. Hp. Puh. Amerikkalainen viihdesarja Los Angelesin muotimaailmasta. 040-828 4015. Kapteeni White, jonka kanssa Bea olisi naimisissa ellei isä olisi estänyt avioliittoa, astuu yllättäen taas hänen elämäänsä. naimalla kymmenen tunnin aikana 251 miehen kanssa. On Suuren seikkailun finaalin ensimmäinen kilpailupäivä. Viro matkalla Euroopan unioniin valokeilassa Siim Kallas. P. Lohtajan Matkailuauto Ay p. 5682499 16.05 Voitto kotiin!. 06-8648 228. 040-7141397. 1580944 17.05 Passions. Tilaa ystäväkerhosta henkilötietoja ystävistä, jotka haluavat ystävän puhelimen tai kirjeenvaihdon kautta. vuokr. Puh. Pelurin käsikassara. 129031 19.00 Silkkiä ja luoteja. 821302 16.30 Suuri seikkailu 2002. 384586 17.05 Tangomittari 2002. 7.49 Kalastajana EU-jäsenyyttä hakevassa Virossa. 611012 18.00 Perhe on pahin. 06-8345 196 Myyt. P. Refereras i flerljud av Frank Sjöman. 040-5678074. Folke löytää Australian yli 230 vuotta myöhässä. Puh. 0400-862 620. 1618741 20.00 Lucy menee naimisiin. Isännöitsijä katoava "koiranvirka" . P. Myyt. HUVIMAJA 8-kulm., kaari-ikkunat, elementteinä. 0500-797 158. 2000 €. Ed. Puh. esitys 23.3.1992 7171215 15.50 Euronews. ketun ruokintatrukki diesel ja häkkejä. 88 tkm, hopea, MB E 200D -95, aj. FORD SIERRA 2.0 i CLX DOCH 4x4 -91. Vieraina Ismo Kallio ja Elena Leeve. 724 7020, 050-339 5196. SURIN THAI HIERONTA, hyvä palvelu. Leikki tulella. Sovi esittely 0400-282 552. Bomfunk MC’s ja Killer. Myyd. P. (Australia 1998, 100 min). TV2 Ajankohtaisohjelmat. MARKIISIT alk. Iso Dee ja Pikku Dee toisiaan lähellä. integroitu LUXUS ASUNTOAUTO AB-kortilla. Kesto 86 min. Tekstitys Teksti-tv:n s. OK-TALO n. Piste-ero johtavaan tallitoveri Marcel Jeleniowskiin on 22. P. 050-584 8048 joka arkipäivä. 5. Puh. 741 21.30 FST: Naisen ikäkaudet. Keskiviikkona 26.06.2002 klo 10.30 Kälviän virastotalon valtuustosalissa pidettävällä kokouksella jatketaan Ruotsalon uusjakoa TN:o 98314. 08-424 819, 050-562 2249. Kamera seurasi Annabel Chongin elämää muutaman vuoden ajan. MAITOKIINTIÖ C1-C2 alue tarjousten perust. päivä. Lionelin kihlajaiset. 298 tkm, 4100 €. 136.000 €. Kaikki valmiina. 216147 23.55-00.50 Takaa-ajettu. Millaista on elämä perheessä, kun isän ja äidin paras ystävä on alkoholi, Kulissit ovat kunnossa, mutta lapset vihaavat ja häpeävät vanhempiaan. tosi hyvä HIEHO tarkkailukarjasta. Toinen esitys. Mary ottaa Dickin mukaan kaivauksille. NELIVETOMÖNKIJÄ Polaris Mangnum 325 vm -01, runsaat varusteet, vähän ajettu. UUSI PINNOITE! Tarjouksen kysyminen kannattaa aina! 40 m kourua, 4 alastuloa alk. TANGOPRINSESSA JA -PRINSSI 2001 JOHANNA PAKONEN PEKKA PUNKERI & POHOJANMAAN POIKAMIEHET NAISTENTANSSIT ti 18.6.2002 klo 21–02 Tervetuloa Liput 10 € VW TRANSPORTER CARAWELLE D -88, kats.,2 renk.,(huono kone),hp. Hp. 352 22.00 FST: Kirjailijan tuomio. Ben Matlock kamppailee päästääkseen kirjanpitäjänsä murhasyytteestä ja välttyäkseen joutumasta ovelan murhaajan seuraavaksi uhriksi. Puh. Lava-auto MAZDA 2002 -87, moottori rikki, 400 €/tarjous, VW DERBY 1,1 -81, 250 €, Paalari, neula poikki, 400 €, Lavakuivaamo, lava/moottori/puhallin ym. Hakalahdenkatu 74, Kla. Sundance-festivaalien ja Cannesin kohutapaukseksi noussut ohjelma kertoo Singaporessa syntyneestä kiinalaisesta Annabel Chongista, joka tuli kuuluisaksi mm
Loma-Suomi. 19.30 Daria. Suwon, Korea. Isä, Olli Alho, kuvitteli, että kaikki on hyvin. Se on yhdistelmä, joka leikkaa tosikkomaisuuden kappaleiksi. 7.15 Journal Mondial des Journaux. 19.00 Xtreme-lajit: YOZ Mag. Amy keskittyy tunteiden läikyttelyyn, mikä tässä tapauksessa oikein onkin. 22.00 Tidsmaskinen. 14.00 Uutiset. 06.25 Nousutahdit. 20.00 Jalkapallo: Joukkueet lähikuvassa. 00.00 Uutiset ja sää. 14.03 Radiopuhelin (09) 148 2822. 15.35 Iltapäivän terassi. Arkiaamussa. 05.02 Herää Suomi! jatkuu. 14.03 Direkt. Katseltuaan aikansa namibialaisten tehotonta lypsytapaa hän ryhtyi opettamaan heille suomalaista tyyliä – siitä lempinimi ”Lehmien mies”. 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 0.05 La Crim’. 09.04 Sää. 23.05 Aktuellt. 10.05 Löpsedeln. 18.00 Vuorovaikutuksesta voimaa vanhuudenpäiviin. 16.38 Iltapäivän terassi. 13.08 Sää. 17.00 Videoclash. 14.30 Åttondelsfinal D1-G2, 1:a halvlek. 21.10 SmackDown! (K). 21.50 Merisää. 00.00 GvsE – Hyvät vastaan pahat. Viestit ovat lyhyitä, niin kuin kännykkäviestit yleensä ovat. 13.45 Dagens Rätt. Pitkään harkittuaan HannaMari päätti vielä kerran mennä kotiin, joka oli muuttunut porvariskodista pultsaritasolle. 20.20 Kovan päivän ilta. Suora. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 08.15 Aamulennolla. 20.25 SubSuosikki: Kukkulan kuningas. 07.50 Merisää. 17.27 Keski-Pohjanmaan uutiset. Hanna-Mari Rintala on napakka ja sanavalmis tytär, joka ei pyöristele lapsuutensa kokemuksia, odotusta, pelkoa, katastrofin aavistelua, vihaa ja raivoa. 17.15 Le Journal de l’Eco. 06.33 Aamulennolla. 0.15–1.15 Fotbolls-VM: Åttondelsfinal D1-G2, forts. Nyt jos koskaan 14.15. 06.32 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 20.55 Sessions. 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. 20.00 X3M-Nyheter. 20.05 Rummet. 22.50 Sportnytt. Ohjelmassa isä ja tytär puhuvat avoimesti kaikesta tapahtuneesta, ja lopulta kehuvat toisensa kyyneliin asti. Tähän vaikuttavat ennen kaikkea kunnianhimoinen, tummahipiäinen Elsa ja isäänsä vastaan kapinoiva Eugéne. 17.25 Saturday Night Live. Kameleontti. (R). Yhden asian dokumentti kyllä paljastaa: suomalaiset ovat Namibiassa erityisasemassa Kalliokosken kaltaisien lähetystyöntekijöiden takia. 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Kun jatkossa haetaan yhteyttä takaisin, on musiikki jälleen ratkaisuasemassa. 17.15 Ett liv i dur och moll – Georg Malmstén 100 år. Modernina dokumentaristina Lewis jättää mielipiteiden muodostamisen katsojalle, mutta terapian tarve Chongista kyllä pilkottaa. 2.50 Kvinnofängelset. 00.05 Yöklassinen. 00.00 Uutiset ja sää. (R). Kännykkä mahdollistaa uskon: me olemme yhtä joka paikassa, kännykkä näyttää missä olemme. Isä raitistui eikä enää vaihtaisi nykyistä elämäänsä. Tuhoalue. 23.15–0.05 Fotbolls-VM: Åttondelsfinal D1G2. Englantilainen nuorisosarja. 09.05 Aamulennolla. Miehellä ei ollut mitään erityistaitoja, mutta hänestä tehtiin sairaaloitten pehtoori ja huoltomies. Tyttärelle palasi hiljalleen luottamus. Puh. 23.03 News in English. 15.52 Maakuntaradio. Valokuva-albumiaan esitellen Kim Gustafsson kuljettaa meitä kouluaikaansa. Tytär halusi, että joku hakee hänet veljineen pois. Kännykkä antaa siihen mahdollisuuden. Toinen pojista, Eugené, on kasvanut varakkaassa ja arvostetussa kodissa, Lucien puolestaan on viettänyt lapsuutensa tavallisessa, lämminhenkisessä perheessä. Menovinkit. 23.17 Vädret. 12.01 Aktuellt. 20.00 World Chart Express. 0.10 Pole position. 10.00 X3M-Nyheter. 23.00 Nyheterna. Ensiesitys NBC:llä 21.1.1989. 07.15 Aamulennolla. 15.00 Bytesize. (1h30). 11.30 Viikon jazzklassikko: Clifford brown -A Study in Brown. 20.30 Rapport. Ruotsin tv 1 7.30 SVT Morgon. 12.55 Tyrmäystippoja ja havaintoja ajasta. Saamme nähdä kuvia Kimistä ja hänen hippitovereistaan. Isä pääsi Minnesota-hoitoon, johon myös lapset tulevat kertomaan tuntemuksistaan. Music tv 7.00 Non Stop Hits. 55 TV1 klo 21.50 Vesa Majanen Rakkaus mahtuu tekstiviestiin Jouni Tossavainen vie kännykkärakkauden äärimmilleen kuunnelmassa Kaikki hyvin – tekstiviestit Kuopio-New York. 10.10 Kommer du ihåg. 17.30 Päivän peili ja sää. 12.45 Merisää. 20.00 Aktuellt. Aamun lehdet 6.50. Lucien puolestaan on säyseä, kunnollinen ja keskiluokkainen nuori. Lasten hyväksyntää he yrittivät ostaa rahalla ja tavaralla. Puskaradio. 07.53 Maakuntaradio. 23.00 TV5, le Journal. 06.10 Hartaita säveliä. Hanna-Marin äidille kävi huonommin, hän kuoli viinaan. 24.00 Urheilu-uutiset. Olisiko musiikista apua. 22.10 San Remo ja Reeperbahn. (R). 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 13.00 TV5 Infos. 09.33 Aamulennolla. -turnaus. 24.00 Alternative Nation. 07.00 X3M-Morgon. 07.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Menovinkit. 12.10 Café Continental. Eugenésta on tullut yhteiskunnan kapinallinen ja sosiaalisten normien rikkoja. 16.10 Iltapäivän terassi. 22.50 Late Night with Conan O’Brien. 11.35 Melodiradion. Vuoden.USA:n presidentin vaihdoksen aikaan esitetty, John Malkovitchin isännöimä ohjelma, jossa esiintyvät mm. Ruotsin tv 2 18.00–18.10 Oddasat. Runokuunnelman on ohjannut Ria Karhila ja sen esittävät Antti Pääkkönen ja Warda Dubiel. 22.05 Temps présent. 23.00 Aktuellt. 15.52 Keski-Pohjanmaan tiistaistudio. 13.10 Maakuntaradio. Studionumero 0108 06000 (pvm). 7.00 TV5, le Journal. 2002 Radio & TV 17 07.00 Sub chat. Tv 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. (R). 21.10 Inblick i: miljöfrågor. 15.50 Veneilysää. 4.00 TV5 Infos. 07.00 Uutiset. Leo Eläin. 07.00 Radiomafian Aamu. 10.03 Tänään kymmeneltä. 14.03 X3M-SommarÖnska fortsätter. Häpeän vuoksi lapsi kuitenkin teki kaikkensa, jotta julkisivu ei murenisi eikä kukaan saisi tietää. 00.45-06.00 Sub chat. 5555 (96 min) TV1 klo 23.20 Ristiriitainen ennätystehtailija Sex – The Annabel Chong Story (1999) on hämmentävä elokuva hämmentävästä ihmisestä. Kuunnelman pohjana on samanniminen runoteos, jonka Tossavainen on itse sovittanut Radioteatterille. Kun koko hoito kääräistään australialaiseen maanläheisyyteen, on elokuvan äärellä helppo sydäntänsä pehmittää. Puheenaiheet, liikennetiedotukset yms. 12.55 Löpsedeln. 19.30 Robot Wars. Mikä syvyys mahtuukaan triviaaliin sanapariin silmiesi aurinko, kun kumpikin tietää, mihin ne liittyvät. 10.30–11.05 Den vilda familjen Thornberry. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Lisäksi hän näyttää tutustuneen sittemmin maan presidentiksi nousseen Sam Nujoman perheeseen alueen heimopäälliköistä puhumattakaan. Ensiksi pienen Amyn muusikkoisä kuolee keikalla saamaansa sähköiskuun. 13.00 STT:n uutiset ja sää. Musiikkia ja mukavaa tunnelmaa. 21.00 Nyrkkeily: Kansainvälinen turnaus Light Welter. 22.00 TV5 Infos. 18.30 Breaking Point. 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 13.10 Radioteatteri esittää: Tarinoita Muukalasta. 10.00 TV5 Infos. Hoito vapautti isän syyllisyydestä, mutta ei vastuusta. 16.55 Urheiluradio/Jalkapalloilun MM-kilpailut 17.00 Uutiset. 14.00 TV5 Infos. (R). 08.15 Helmenkalastajat. 16.30 Par i kärlek: Vid första ögonkastet. 19.15 La Vie Est Un Long Fleuve Tranquille. 08.20 Kuuntelijoiden ilmoitustaulu kadonneet ja löytyneet numeroon 0700-92402. ”Sivistyneestä” juomisesta tuli tuota pikaa isän ja äidin ainoa harrastus. 23.15 Åttondelsfinal D1-G2, 1:a halvlek. (R). Tytär ajatteli, että ”nyt mä äijä tapan sut, senkin sika”, mutta ehdotti surman sijaan isälle viimeistä vaihtoehtoa: joko hoitoon tai välit poikki. Eväiden special 8.05. Nuoret ovat valmiita kohtaamaan elämänsä yhdessä, mutta kohtalo kuljettaa heitä hieman eri suuntaan kuin he itse olivat ajatelleet. Hän tajusi ensimmäistä kertaa, missä piinassa perilliset olivat eläneet. 14.05 Faut pas rêver. 1.30 Sista delen: Coola grannar. 19.15 Reprisstart: Människans lustgårdar. 08.00 Uutiset ja sää. 555 (105 min) Nelonen klo 22.40 Pekka Eronen Järkytys vei sanat. 20.30 Radion sinfoniaorkesterin uuden musiikin konsertti, 21.40 Erik Bergman: Hathor-sarja. 00.05 Iltatähti. Toinen esitys. Ja pelkkä sana kaikki kantaa rakastavaisia yli Atlantin menneeseen, olevaan ja tulevana. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Lehmien mies on myös presidentin tuttava Mies on hyvinkin televisioohjelman arvoinen, kun hän on viettänyt 17 vuotta lähetystyössä Namibiassa, meillä paremmin Ambomaana tunnettuna alueena. 23.00 Anonymous & Didier. He juovat kotona kalliita, hienoja juomia, ja lapset ovat turvassa, mutta vaikka vanhemmat istuivat nojatuoleissaan, henkisesti he eivät olleet kännipäissään läsnä. Australialainen elokuva Amy on koskettava kertomus pienestä tytöstä (Alana DeRoma), joka on menettänyt puhekykynsä muusikkoisän tapaturmaisen kuoleman jälkeen. Psykiatrien näkemyksiä seksiaddiktioista ja syyllisyydentunnoista. Kooste aamun mukavimmista hetkistä 9.20. 15.55 Urheiluradio/Jalkapalloilun MM-kilpailut 16.00 Uutiset ja sää. (R). 09.05 Maakuntaradio. 13.30 Journal de France 3. 22.00 Up North. Päivän runo. Sanna suosittelee 8.15. 15.03 X3M-Centrum. 20.00 Hjärnkontoret. (1987) Cinema. 09.00 STT:n uutiset. 09.00 Saksa on toista maata: historiaa Bismarckista Kohliin. Belgia. Pelimanni. 22.40 Myternas skepp. 13.00 STT:n uutiset. 18.45 Uutiset. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 21.00 Plötsligt en dag. 1.30 Jalkapallo: Joukkueet lähikuvassa. 12.55 Urheiluradio. Koko ajan tietää mitä menettää. 16.10 Pieni suuri maailma. 16.15 Det var sämre förr. Siellähän ihmiset jaetaan mustiin, valkoisiin ja suomalaisiin. Siihen yritys sitten kompastuukin. Kaksi pikkupoikaa lupautuu isäksi toisilleen, koska kummallakaan ei ole isää omasta takaa. Yhtiön mies. 22.15 Melodiradion. 23.06 Novosti porusski. 0.15 Jalkapallo: Maailmancupin klassikoita. Tosi tarina -sarja esittelee Seppo Kalliokosken, joka aikoinaan lähti Afrikkaan lääkärivaimonsa mukana. 17.45 Pyöräily: Tour of Katalonia, Espanja. Nuhjuiset tuottajat, vihamieliset kollegat ja pakkomielteiset fanit eivät tarjoa ihan otollisinta taustaa loistavalle, itsenäiselle elämälle. 10.15 Sommarlov: Högaffla hage. 18.55 Regionala nyheter. 20.20 Regionala nyheter. 18.50 Merisää. 9.00 Journal Radio-Canada. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 08.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Laatikon salaisuus 7.15. 1.05 Kung av Queens. 14.00 VM-studion. 7.30 Télématin. 12.15 Keskipäivän katsaus. 23.55 Musik vid midnatt. Singaporelaissyntyinen pornotähti jäi alansa aikakirjoihin huhkimalla seksin merkeissä 251 miehen kanssa 10 tunnin aikana. Ranska. Pornoteollisuudestakaan ei hahmotu kovin trendikästä kuvaa. Huomenta Oulun lääni! 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 2.50 La Crim’. 13.00 Nyheter från FNB. 0.25 Åttondelsfinal, D1-G2, 2:a halvlek. 11.33 Keskipäivän katsaus. 13.00 X3M-SommarÖnska. 15.05 Maakuntaradio. 17.00 Pyöräily: Tour of Katalonia, Espanja. 6.00 Non Stop Hits. 11.00 TV5, le Journal. 21.55 Urheiluradio. Anne Flinkkilän toimittama Inhimillinen tekijä tuo hyvin esiin, miten eri maailmassa samassa perheessä eletään. 08.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 07.00 Uutiset ja sää. 20.55 Le Journal de l’Eco. Uutiset tasatunnein. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 0.05 Rapport. 18.10 SubKultti: M.A.S.H. 16.36 Keski-Pohjanmaan tiistaistudio. 19.00 STT:n uutiset ja sää. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessatauotonta 6.00 Huomenta Radio Pookista 10.00 Päivästudio Veikkausvihjeet 11.30 Uutiset 6,7,8,10,12,14,16 ja 18 Alueuutiset 9,11,13,15,17,19 ja 20 Toiveiden tunti 15.10 Puotipuksut;studio 0700-92111(1,95e+pvm) 16.05 Talousuutiset 9.30 ja 17.30 18.00 Tähtikaarti tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 07.00 Huomenta Radio Kokkolasta Kesäsään tarjoaa Minimani Sää tunnin välein alkaen klo 7.30. 23.00 Uutiset. 20.03 Studio Vega – Euroradions jazzkonsert i Bratislava. Jos isä vie kioskille loton, hän ei enää pyörähdä Alkon kautta takaisin. 22.30 Hotellet. 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 22.00 Uutiset ja sää. Tfn 3200 200 08.30 Regionala nyheter 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Firarsvängen.Tfn:3200200, fax:7245200, e-post:radiovega.osterbotten@yle.fi 09.30 Regionala nyheter 09.35 Firarsvängen forts. 18.03 X3M-K. 15.50 Veneilysää. SubTV! netta rakkauden suurella kanuunalla. 12.03 X3M-Dag fortsätter. 10.00 Nanna Ripattila Uutiset tasatunnein. 15.05 Keski-Pohjanmaan tiistaistudio. 23.00 Jalkapallo: Joukkueet lähikuvassa. 09.04 Sää. 16.30 Sommarberättelsen: Räv och Hare på den öde ön. 12.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 17.08 Persialaisella torilla. Minkähän takia. 08.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 22.00 Aktuellt. Nyt liikenteessä 7.50. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.10 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 13.10 Keskipäivän katsaus. 22.00 Vetelehtijät. Onhan aivoja tunneihmisellä myös kyky mielikuviin. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 20.00 Kaksi kaveria, tyttö ja pizzapaikka. 09.55 Urheiluradio/Jalkapalloilun MM-kilpailut 10.00 Uutiset. Siis muodoltaan varsin stereotyyppistä ja sisällöltään jokseenkin tyhjää. 19.50 Ekonominyheterna. 22.10 Radioteatteria kymmenen jälkeen: Kaikki hyvin 22.50 Jazzradio: Mangelsdorff-Weber-Weber trio konserttilavalla. 18.05 Classicas musikkompass 19.00 Nyheter från FNB. Jostakin syystä presidentti Nujoman äidin etunimikin sattuu olemaan Helvi. 5555 TV2 klo 22.05 Päivi Rajamäki Yhden miehen muistoja Kim Gustafsson on porvoolainen mies. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. (1987) Cinema. 16.10 Hem till gården. 13.10–13.40 Vagn i Nya Zeeland. 23.50 Löpsedeln. 0.15 Halvtidspaus. Talonrakentajat. 12.10 Culture choc. (R). 18.30 Questions pour un Champion. 09.05 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 3.00 Night Videos. 18.35 Farmen. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Jokisen eväät/ studiossa Ile & Sanna Uutiset tasatunnein. 11.55 Urheiluradio/Jalkapalloilun MM-kilpailut 12.00 Uutiset ja sää. 19.05 Keno. Se oli tyttären mukaan helpotus, tilanne oli ollut niin toivoton. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Kesäaamu Järviradiossa 7.00 Uutiset ja sää 7.10 Kesäaamu Järviradiossa jatkuu... 16.00 X3M-Nyheter. 17.20 TV5, l’invité. 07.50 Aamuhartaus. 18.00 Trl. 15.00 TV5, le Journal. 18.40 Mitt så kallade liv. 1.15–7.00 Nyheter från SVT24. 16.00 Uutiset ja sää. Espanja. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.43 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.15 Veckans gäst. 20.00 VM-kväll med Peppe. 20.30 Pass. (1h30). 06.10 Maakuntaradio. 18.00 Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. 15.30 Soutu: Maailmancup. 0.35–1.25 En röst i natten. Hän kertoo itsestään Valokuva-albumissa. Huomisen sää 16.30. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. Raitistuminen on eri asia kuin sinnitellä muutama päivä juomatta. 4.30 Les oeuvres en chantier. 08.00 Uutiset ja sää. 21.00 MTV:New. 18.00 Radio Kokkolan jukebox soittaa parasta musiikkia tauottomasti aamuun asti Kuuntelijapalaute sähköpostilla: kokkola@radio967.com. 15.00 Ooppera. 13.55 Pätkä. Sitten tulevat... Pehmeitä tunteita, pehmeän musiikin erikoisohjelma 21-22, mukana kotimaan eturivin artisteja ja kuulijoiden toiveita, studion nro 0108 06000 (pvm). 07.15 Muistoja Pohjolasta. 1.15 Jalkapallo: Ottelupaikkojen esittely. 22.40 Regionala nyheter. 22.03 X3M-Toast fortsätter. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 06.00 Aamupala. 12.15 Maakuntaradio. Sää 11.30, 13.30. 14.00 X3M-Nyheter. 07.15 Maakuntaradio. 18.40 Nyhetstecken. Puhetta ajankohtaisista asioista, musiikkia ja hyvää iltatunnelmaa. 10.03 X3M-Dag 12.00 X3M-Nyheter. 2.00 Bytesize. 10.30 Pokémon. 14.00 Sami Sirkiä ja iltapäiväsirkus Massaa ja asenEurosport 9.30 Autourheilu: Le Mans 24 tunnin ajot. 17.00 Rapport. 13.00 Rapport. Itku oli kurkussa koko ajan. Lewisin dokumentti väläyttää kumminkin paljastavia ahdistuksen ja itsetuhon hetkiä. 9.30 Un monde à découvrir. 12.33 Keskipäivän katsaus. 10.30 Jalkapallo: Maailmancupin klassikoita. 22.00 Aktuellt. Kuten tavallista, rikas perhe elää onnettomana ja köyhät onnellisina. 23.10 Kamera: Tukt och otukt. 23.00 Bytesize. 17.00 TV5, le Journal. 14.55 Urheiluradio/Jalkapalloilun MM-kilpailut 15.00 Uutiset. menovinkit. Muistatko. 6.30 Journal Mondial des Journaux. 4.05 Courant d’art. 13.15 Köket. Acropolis, Kreikka. 15.10 Kriisistä kriisiin ja sodasta toiseen. Tasapaino löytyy päärooleissakin. 15.00 X3M-Nyheter. 21.03 Kovan päivän ilta jatkuu. 13.10 Päivätori. Uutiset tasatunnein klo 18 asti. 16.35 Skilda världar. TV2:n myöhäisillan uusi ranskalaissarja Rastignac lähtee liikkeelle perin koskettavasti. Kaikkein heppoisin ratkaisu on tehty silloin, kun haastateltava on pantu istumaan varjoon, juttu käyntiin ja kamera pyörimään. Puheista saa sen käsityksen, että Kalliokoski näki ja koki Afrikan-vuosinaan yhtä sun toista mielenkiintoista. Radio Novan ja MTV 3:n uutispäivä 15.30 ja 16.30. Tom Cruisen polvella miehen käsi, eikä siinä kaikki. 06.00 Uutiset ja sää. 16.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Päällekkäisyyden havainnollistaminen käy oivallisesti radiossa, paremmin kuin painetussa tekstissä. 18.00 X3M-Nyheter. 07.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Hanna-Mari pärjäsi loistavasti koulussa, mutta se ei hälventänyt kotihelvettiä. 17.00 Musiikkiuutiset. Sunnuntai-illan huumaa. (0,81PM+2,98EUR/min+PVM) 09.15 Kauppakanava 0700-92402 12.00 Päivän kysymys 14.30 Katureportteri 15.20 Ilmoitustaulu 15.30 Paikalliskatsaus 15.45 Menovinkit 16.30 Paikalliskatsaus 17.05 Tähtihetket 0700-92402. 20.30 X3M-Sport. Autiosaari. 20.55 Urheiluradio. 07.00 Uutiset ja sää. 11.35 Päivätori. Tvärkulturella möten. 19.10 Pesäpallokierros. 1.50 Le Canada Aujourd’hui. 16.25 VM-studion sammanfattar. 20.00 Uutiset. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 19.55 Urheiluradio. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 23.20 Sporten. Hanna-Mari oli jo perustanut oman perheen, kun isän rajussa ryyppäämisessä tapahtui käänne vuonna 1998. 14.00 Tennis: ATP TV 5 5.00 Journal RDI. 17.05 Keski-Pohjanmaan tiistaistudio. 19.15 Iltahartaus. 20.03 X3M-Rock fortsätter. 07.50 Merisää. 12.00 Jalkapallo: Maailmancupin klassikoita. 19.30 Nyheterna. 11.00 Top 10 at Ten Missy Elliot. Loma-Suomen kesävieras. Toisen isä on juuri kuollut, toisen kotona on asunut pelätty patriarkka ja etäinen tiedemiesisä. 12.15 Päivätori. Uutisotsikot 8.30. 23.15 La Crim’. 19.00 STT:n uutiset ja sää. Näin syntyvä viesti välittyisi radiostakin – puhuvaa päätä esittävä kuva ei anna mitään olennaista lisäarvoa. Hei sitten, Radar! Osa 1/2. 07.40 Hartaita säveliä. Liikutuksen hetkiä höystetään huumorilla ja musiikin taikavoimalla. 18.00 TV5 Infos. Pieni ja hellyttävä Alana DeRoma kasvaa nimiroolissa äiti Rachel Griffithsin topakan katseen suojissa. 22.30 A-ekonomi. 13.33 Päivätori. 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 13.15 W.A. Ärhäkkä äiti on kuskannut tyttöä asiantuntijoilla psykologista astrologiin, mutta vasta naapuritalon kitaraa rämpyttävä nuorimies oivaltaa tien Amyn hiljenneeseen mieleen. Rakastavaiset ovat toistensa kanssa aina ja kaikkialla. 13.30 KeskiPohjanmaan uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 15.00 Aktuellt. www.radionova.fi 22.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. Mitä kuuluu Marja-Leena, kadonneiden ystävien etsintäohjelma 20-21. Rastignacin avausjakso on perin tavanomainen ja poikkeaa vastaavista, tutuista amerikkalaissarjoista lähinnä miljööltään. 07.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 19.10 Lokala nyheter. 21.00 Uutiset. 10.00 Harri Niemi. 11.30 Maakuntaradio. 11.30 Moottoripyöräily: Grand Prix Katalonia. 16.10 Keski-Pohjanmaan tiistaistudio. Suora. Loppu jääkööt yllätykseksi. 12.35 D. 15.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Pahan voimat soluttautuvat viattomaan painiurheiluun. 11.03 Lounastunnin klassikot. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.30 Herää Suomi! 05.00 Uutiset ja sää. 22.00 Uutiset ja sää. 11.15 Dites moi. Spottikisa, jossa TV:n katselu palkitaan 9.30. 09.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 17.05 Maakuntaradio. 17.05 Päivän Malmstén: Heilini sinisistä silmistä. Mies puhuu poikametsät koluttuaan yhä vain etäisestä isästään mistä on kysymys. 00.00 Essential Mix. 02.00 Yöklassinen. 17.30 Palette. 2.30 Urheilu-uutiset. 08.15 Maakuntaradio. 12.00 MTV:New. 15.15 La Vie Est Un Long Fleuve Tranquille. 21.00 DJ Sasse. Tossavainen on oivaltanut jo ennen Nokiaa, miten kädessä oleva kännykkä on näköelin silloinkin kun käytössä ovat vain sanat. 1.00 Journal RTBF. 13.00 Non Stop Hits. 15.58 Båtväder. 16.50 Melodiradion. 21.55 Homiez. 17.05–17.35 Böcker. 22.00 X3M-Nyheter. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 06.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Miehiksi kasvaneet nuorukaiset vannovat edelleen ikuista yhteisyyttä – kolmantena joukossa on nyt mukana myös nuori kaunotar, Elsa. 21.00 Aktuellt. 23.00 X3M-Fri bas 01.00 Nattklassiskt. 555 TV1 klo 20.00 Ensio Ruohomäki Kohtalo kietoo nuoret toisiinsa Tulkaa hakemaan meidät pois Inhimillinen tekijä tekee sen taas; naulitsee silmät ja tunteet kiinni tv-ruutuun. 14.47 Jalkapallo valossa ja varjossa. 17.55 Kulttuuriuutiset. 18.35 SubSuosikki: Ihmemies MacGyver. 23.30 Sista delen: Bella Mafia. 14.00–16.30 Fotbolls-VM: Åttondelsfinal D1-G2. 5.30 Journal Mondial des Journaux. 17.45 Sunset Beach. 17.00 Beverly Hills. Loma-Suomi. Sitten tulevat hänen hippivuotensa. 08.33 Aamulennolla. 19.30 Oopperaurani katsomossa. 6.00 TV5 Infos. 2.05 La Crim’. Haastateltavien kautta se antaa myös tietoa alkoholismista sairautena, tekosyistä ja itsepetoksesta. 19.30 Country jukebox. 12.05 Kulttuurikahvila. Kuvamateriaalia asioista ei kuitenkaan ole, ja asiasta hypätään toiseen joskus kiusallisen hätäisesti. 05.50 Merisää. 15.20 VM-studion. 00.05 Nattklassiskt. 16.10 Maakuntaradio. Dana Carvey, Phil Hartman, Nora Dunn, Victoria Jackson, Dennis Miller, Mike Meyers. 22.30 Making the Video Usher. 20.03 Urheiluradio/Pesäpallokierros/ Moottorimakasiini/V5-vihjeet. 21.00 X3M-Toast. Polkka pauhaa 16.15. Osaka, Japani. Tossavainen rakentaa runonsa New Yorkista päälletulevista traktoreista, kukkarossa kulkevassa puhelinkortista, käsistä, joiden myötä kolmekymmentä vuotta yhdessä olleet näkevät käsillään toisensa. Kalliokoski näyttää olevan niitä miehiä, jotka tulevat toimeen missä tahansa. 11.03 Inblick i: miljöfrågor. 07.53 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Hän kertaa vajaassa kymmenessä minuutissa mitä hänen elämässään oli ehtinyt tapahtua vuoteen 2001 mennessä. 555 Ylen Ykkönen klo 22.10 Maila-Katriina Tuominen. 19.00 Road Home Blink 182. 13.05 Des chiffres et des lettres. 15.03 Direkt fortsätter. 19.30 Resan till det gyllene havet. 21.00 Uppdrag granskning. Aloitusjakson perusteella kahdeksanosaiselta sarjalta voi odottaa turvallista ja ennalta-arvattavaa tarinankerrontaa sekä ranskalaisten pikkukylien idyllisiä maisemia, kauniita naisia ja komeita miehiä. 2.45–3.00 Jalkapallo: Ottelupaikkojen esittely. 13.33 Keskipäivän katsaus. 07.33 Aamulennolla. 18.03 Pesäpallokierros. 1.30 Soir 3. 14.00 Dansande Piraten. 13.08 Sää. 23.03 Stafetten. 14.30 Radion kamarikuoro juhannuksen odotuksessa, 15.00 Kulttuuriuutiset. 6.05 TV5, l’invité. 23.09 Valoa ikkunassa. 21.30 Journal France 2. 14.52 Taukojumppa. Sanavalmis Annabel Chong tahtoo esiintyä omista riennoistaan päättävänä, seksistä ja pornotähteydestään nauttivana naisena. 11.03 Kotimaiset. Uskomattomalta kuulostavalla tarinalla on kuulemma jonkinlaista tosipohjaakin, mutta ohjaaja Nadia Tass ei ryhdy selittelemään tai viisastelemaan. Mozart: Jousikvartetto nro 19 C-duuri. Se käsittelee vanhaa asiaa, alkoholismia, mutta ei totutusti, vaan alkoholisti-isän ja tyttären vuoropuheluna. 07.53 Aamulennolla. 18.55 Urheiluradio/Pesäpallokierros. 14.00 Aktuellt. 8.00 kulttuuriuuriuutisia 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Tekstiviestitoivekonsertti 10.00 Toiminta tutuksi 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Ajankohtaista aalloilla 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Ajankohtaista aalloilla jatkuu.. 14.03 Tänään iltapäivällä. 2.00 Säkra killar. Mikään pornoleffa ei Gough Lewisin ohjaama dokumentti ole, mutta henkilökuvassakin riittää ällistelemistä tai järkyttymistä ihan kyllin. 19.00 TV5, le Journal. 09.04 Sää. 19.00 X3M-Rock. Ajankohtainen Suomi, mielenkiintoisia havaintoja ja puheenaiheita suomalaisille 19.20. 22.00 The Surgery. 13.08 Sää. 11.00 Aktuellt. 3.40 Nationalsången. 23.35 Queer TV (K). 55 TV2 klo 22.55 Reetta Nousiainen Musiikki särkee ja lievittää Musiikki näyttää voimansa australialaiselokuvassa Amy (1998). 18.05 Pyramide. 06822988. 15.05 Iltapäivän terassi. 19.30 Formula 1: Taustaa. 13.35 Svenska melodier. Suuri Seikkailu ûkuulumiset Posiolta 9.45. Näemme kuvia Kimistä ja hänen koulutovereistaan. 07.50 Merisää. 11.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Tekstiviestit kulkevat limittäin ja päällekkäin. 13.00 Sub Mobile Games. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 17.30 Päivän peili ja sää. Aamu ulkomailla 8.10. 23.15 Lokala nyheter. 14.00 Uutiset. 21.03 Sportradion. 13.05 Café Svenskfinland. 08.55 Urheiluradio. Saapasjalkakissa. 18.00 Uutiset. 18.00 Raamattu kannesta kanteen 18.30 Nuorten toiveet 22.00 Yhteislähetys Järviradio/Helsingin Lähiradio Tuottaa Sana ja Ylistys 23.00 VOA Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 18.6. 18.00 Aktuellt. Tossavaisen runoissa on aforistista toteavuutta ja letkeää huumoria. 19.26 Vädret. 18.00 Upteekki. 2.00 TV5 Infos. 15.50 Veneilysää. 10.05 Zig Zag Café. Kahdentoista vuoden kuluttua poikien osat ovat muuttuneet. 15.52 Iltapäivän terassi. Uutisotsikot 7.30. Musiikkivieraana Anita Baker. Hollanti. 11.50 Kymmenen pientä minuuttia. Päivän runo valmis. Voiko kymmenen kertaa päivässä onanoiva mies olla normaalissa työssä. 13.45 Pianisti Maurizio Pollini ja Berliinin filharmonikot Luzernin musiikkijuhlilla. (R). Jos oikein ymmärsin, Kalliokoski palasi Afrikasta kuitenkin toista kymmentä vuotta sitten. – Mietelause. Helmeilyä 11-12, yhteistyössä Iltalehti ja MTV 3. 19.20 Aftonandakt 19.27 Löpsedeln. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. Oulu-Radio 98,4 MHz 06.10 Aamulennolla. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 10.55 Urheiluradio/Jalkapalloilun MM-kilpailut 11.00 Uutiset. Tästä tänään. 13.00 Autourheilu: Rallin MM -sarjaa. 15.35 Keski-Pohjanmaan tiistaistudio. 15.35 Åttondelsfinal D1-G2, 2:a halvlek. 09.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 19.50 Under havsytan. 21.00 Journal TSR. 12.00 Pressiklubi. 01.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein. 19.00 Aktuellt. Mies puhalsi ratissa 2,9 promillea. 10.00 Johann on Bach! 11.00 Uutiset. 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.15 Tävling. Aikuismakasiini seksuaalisista vähemmistöistä. 17.05 Iltapäivän terassi. 19.25 Musiikkiuutiset. 17.55 Tähtihetki. 21.40 Melodiradion. 14.00 Terveysuutiset 15.00 Uutiset ja sää 15.05 Radio Top 20 16.00 Onnentunti 16.45 Onnittelut ja tervehdykset 17.00 Uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Hyvän sanoman hetki toim. 16.10 X3M-T 17.30 X3M-Sport med VM i fotboll. Punaisena lankana on hänen isäsuhteensa. Ohjelma näyttää tehdyn lyhyellä käynnillä jokunen aika sitten. Järkyttynyt tyttö menettää niin kuulonsa kuin puhekykynsäkin
EU:n komissio on esittänyt, että pakollinen päästökauppa otettaisiin koeluontoisesti käyttöön vuosiksi 2005–2008. Tutkimukseen kertyi 615 asiakaskontaktia, joissa nainen oli kokenut väkivaltaa. Kun luku muutetaan vuositasolle ja koskemaan koko maata, päädytään 91 miljoonaan euroon. Tammi-toukokuun aikana matkailuautojen rekisteröintimäärät kasvoivat 6,3 prosenttia ja matkailuvaunujen rekisteröinti 14,6 prosenttia viime vuoden alkuun verrattuna. Vuorenmaa katsoi, ettei Suomen ja EU:n ainakaan pidä etukäteen sitoutua pakolliseen päästökauppaan, kun Kioton sopimus astuu voimaan vuonna 2008. TIISTAINA 18. 8680 390. Hämeenlinnassa etsitään ensimmäiseksi sijoituspaikkaa suojaa tarvitseville loukkaantuneille ja päihtyneille naisille. 868 0220 Juhannuksen viettoon 65, L väri: hiekka Norm. Huolintaja linjarahtiyhtiöt ovat valittaneet niissä perittävien hintojen kalleudesta. SAAT KOLME PARIA TARJOAMME EDULLISIMMAT. Vastaava mielenilmaus koettiin myös muissa Pohjoismaissa ja Saksassa. Tiiviimmällä yhteistyöllä olisi mahdollista tunnistaa väkivaltaongelma varhaisemmassa vaiheessa. Suomi on torjunut ajatuksen pakollisesta päästökaupasta, mutta asian käsittely on EU:ssa vielä kesken. Muissa Pohjoismaissa matkailuvaunuja rekisteröidään 4–5 kertaa Suomea enemmän. 129 € 59 59 2 -kerrosrak. Se on päätös kolmiosaiselle sarjalle, jolla on kartoitettu perheväkivallan yleisyyttä ja hintaa Suomessa. Matkailuajoneuvojen suosio kasvoi. 831 3086 PEKKALAN OMPELUKONE LAAJA MERKKIVALIKOIMA OMPELUJA SAUMAUSKONEITA Aukioloajat tällä viikolla ti-to 9.30-18 pe 9.00-12 Ristirannankatu 2-4, puh. Sekä terveyspuolella että sosiaalija oikeussektorilla väkivallan tekijä oli tavallisimmin uhrin puoliso tai seurustelukumppani. Minna Piispan mukaan viranomaisilla on paljon ”hiljaista tietoa” perheväkivallasta. Satamatoimintojen kilpailun tehostamiseen tähtäävän direktiivin valmistelun pani aikanaan alulle tanskalainen Maersk, joka halusi käyttää Hampurin satamassa omaa huolintaa. Suomen myydyin matkailuvaunumerkki on Solifer ja matkailuautoista Dethleffs. Käytännössä nykyiset vahvat satamissa operoivat yhtiöt ovat vahvasti kiinnittymässä uuden direktiivin mukaisiin pitkiin toimilupiin. Perheväkivallasta rutka lasku Naisiin kohdistuneen väkivallan ilmitulo sosiaalisektorilla A-klinikka 288 7,3 Asunto 48 1,2 Diakoniatyö 144 3,6 Elatusturva/ toimeentulotuki 216 5,5 Lastensuojelun erityispalvelut 1 104 27,9 Alueen lastensuojelu 1 152 29,1 Alvari-perhetyö 132 3,3 Perhekeskus 72 1,8 Kotipalvelu 84 2,1 Perheneuvola 540 13,6 Koulu 110 3,3 Rikosuhripäivystys 48 1,2 Yhteensä 3 938 100 Tapausten määrä vuositasolla % Terveydenhoitosektori 240 096 19,4 Sosiaalisektori 658 118 53,3 Oikeussektori 338 316 27,3 Yhteensä 1 236 530 100,0 Naisiin kohdistuneen väkivallan kustannukset vuositasolla euroa % Naisiin kohdistuva väkivalta Hämeenlinnassa STT, lähde: Sosiaalija terveysministeriö Jouni Kela LUXEMBURG (STT) EU-maiden satamatoimintojen avaaminen kilpailulle vesittyi direktiivikompromissiin, jonka liikenneministerit synnyttivät Luxemburgissa maanantaina. Marraskuussa neljä pahoinpitelyä naista tarvitse sairaalahoitoa. Suomi jäi ainoana vaatimaan lyhyitä toimilupakausia. Lupakriteereissä nousevat esille myös ympäristöja turvallisuuskysymykset. Perjantaina autoja kuljetusalan työntekijäliitto pysäytti kuudeksi tunniksi työt Suomen satamissa. Matkailuautojen rekisteröintitilastoa Suomi kuitenkin johtaa. Omahuolinta meni läpi Suomessa ahtausalaa kuohuttanut laivojen omahuolinta puhutti myös ministerineuvostoa. K-KE NGÄN LOPP UUNM YYNT I OTA 4 MAKSA 1 ILMAISEKSI. Tutkimus tehtiin sosiaalija terveysministeriön sekä tilastokeskuksen yhteistyönä. – Asiaa ei yksinkertaisesti kysytä sisääntulohaastattelussa. ILMAISEKSI. Tutkimuksessa keskityttiin naisten kokemaan väkivaltaan, koska se kattaa 90 prosenttia perheväkivallasta. alin lämpötila +5 ° SIERRA TRAMP MAKUUPUSSI MC KINLEY ALASKA RINKKA www.intersport.fi alk. – Tapaukset tunnistettiin tutkimuksessa 90-prosenttisesti, mutta toimiin ryhdytään vasta sataprosenttisen varmuuden jälkeen. Satamapalveludirektiivi menee vielä EU:n parlamentin käsittelyyn, ja lopullisen hyväksyntänsä se saanee vuoden taitteessa. 90 90 3 3 € € 3 m onkivapa 2 2 € € € € Ouluntie 27, puh. AvestaPolaritin Tornion tehtaiden pääluottamusmies Juha Lohiniva puolestaan katsoi, että jos pakollinen päästökauppa otetaan käyttöön 2008, on terästeollisuuden prosessissa välttämätön hiili poistettava päästökiintiöistä. Pitkän keskustelun jälkeen alusten miehistön omana työnä tehtävälle huolinnalle näytettiin vihreää valoa. Vuorenmaa sanoi maanantaina SAK:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa, että Kioton sopimuksen täytäntöönpanolle olisi otettava aikalisä, jolla ilmastosopimukseen saataisiin mukaan pois jättäytyvät Yhdysvallat, Australia, Kanada, Kiina, Intia ja Venäjä. Jos isoja investointeja löytyy, on pituus 15–36 vuotta. Turvakotiin heitä ei voi ottaa, koska se on tarkoitettu ensisijaisesti lapsiperheille. Kokkola. Lisäksi voidaan myöntää kymmenen vuoden jatkoaika erityisistä syistä. Kouluissa ja päiväkodeissa ei juurikaan tunnistettu tätä ongelmaa, vaikka niissä ollaan jatkuvasti tekemisissä lasten ja heidän vanhempiensa kanssa. Lupajärjestelmän heikoksi lenkiksi hän mainitsi myös lisääntyvän hallinnon ja byrokratian. Liikenneministeri Kimmo Sasin (kok.) mukaan Suomessa todennäköisesti pohdittaneen vakavasti mahdollisimman lyhyitä jaksoja. – Tämä puoli on jäänyt aiemmin syrjään, kun väkivaltatutkimuksissa on keskitytty laskemaan fyysisiä vammoja, arvelee tutkija Markku Heiskanen. Väkivallan ääripäätä edustavat ne kaksi hämeenlinnalaismiestä, jotka istuivat tutkimusajan vankilassa naisiin kohdistuneen väkivallan takia. Tutkimuksen yllätyksiin kuului se, miten paljon psyykkisiin sairauksiin liittyy perheväkivaltaa. Vapaaehtoinen malli olisi myös Vuorenmaan mielestä riittävä. Aineisto kerättiin viime vuoden marraskuussa. Suomessa luotsaukseen ei ole haluttu puuttua etenkin turvallisuuteen vedoten. Satamapalveluita pyörittäville yhtiöille myönnettävien toimilupien pituus venyi enimmillään lähes 50 vuoteen, mikä takaa, että ote pysyy vielä pitkään nykyisten vahvojen toimijoiden käsissä. Töiden keskeyttämisellä vastustettiin nimenomaan omahuolintaa. Kustannuksista yli puolet tulee sosiaalisektorilta, tavallisimmin lastensuojelusta. KESÄKUUTA 2002 MATTOJA keskiviikkona ja torstaina Kokkolan torilla. Tavoitteena on, ettei toimilupien määrää rajoiteta. Hämeenlinnassa tehdyn tutkimuksen perusteella kuluja kertyy koko maassa 91 miljoonaa euroa vuodessa. Kuva: Lehtikuva/Arkisto HELSINKI (STT) Matkailuajoneuvojen suosio kasvoi alkuvuonna. Tule hakemaan omasi! VIIM EIS ET 2 PÄI VÄ Ä YMMÄRSIT AIVAN OIKEIN! SIIS NELJÄ PARIA KENKIÄ JA VAIN YHDET MAKSETAAN. Piispa ja Hämeenlinnan poliisilaitoksen sosiaalityöntekijä Hilkka Paitula epäilevät, että perheväkivallan kustannukset saattavat olla nyt paljastunutta suuremmat. Kumppani tekee väkivaltaa naiselle Hämeenlinna valikoitui tutkimuskohteeksi, koska se edustaa keskivertokuntaa. 23 23 € € Suos. – Pystyimme nyt erittelemään tarkemmin sosiaalipuolen kustannukset, selittää Minna Piispa. Stakesin perheväkivaltahankkeen vetäjä Petteri Sveins pitää mielenterveyspotilaita esimerkkinä siitä, miksi ongelma jää piiloon. Se haittaisi Metallin näkemyksen mukaan vakavasti työllisyyttä ja EU-maiden kilpailukykyä. Aikaisintaan vuoden 2005 alussa voimaan tulevan direktiivin mukaan toimiluvan kesto on enintään kymmenen vuotta, mikäli yrityksellä ei ole merkittäviä satamainvestointeja. Metalli huolissaan päästökauppapakosta Voimaan direktiivi astuu kahden vuoden kuluttua hyväksymisestä. Yhteistyöllä löytyisi ongelman tausta Tutkimus osoitti isoksi ongelmaksi sen, että viranomaiset ja ammattiauttajat tekevät kukin omaa työtään tietämättä muista. – Väkivalta on iso tragedia parille, mutta me kaikki joudumme kantamaan sen kustannukset, korosti sosiaalija terveysministeriön tasa-arvoyksikön johtaja Leila Räsänen maanantaina tutkimuksen julkistamistilaisuudessa Hämeenlinnassa. Lastinkäsittely-, huolinta-, matkustajaliikenne-, luotsaus-, hinaus, kiinnityssekä tekniset palvelut kattavan direktiivin toimiluvissa on mahdollista soveltaa pitkälti kansallista harkintaa. Tarvittiin uusia asuntoja eroaville naisille ja asuntoihin uusia lukkoja. Perheväkivallan hinta on lähes kaksi kertaa suurempi kuin samat tutkijat, Markku Heiskanen ja Minna Piispa, päättelivät kaksi vuotta sitten ilman yksityiskohtaista laskelmaa. Matkailuajoneuvoalan Tuottajien asiamiehen Seppo Pietiläisen mukaan kaikkien aikojen ennätys eli 1 100 vuotuista rekisteröintiä saattaa ylittyä. Se on väkivaltatilastojen keskivertoa ilman juhlapäivien tilastopiikkejä ja talvikauden hiljaiseloa. Näyttely pidetään syksyllä Lahdessa. 831 3970 KUKKA-HALLI Avoinna 9-20 Uusi erä pelargoneja, verenpisaroita ja marketteja /kpl 1 € OTA 4 MAKSA 1 Ristirannankatu 2–4. 24 24 90 90 € € 50 50 64 64 € € PUMA, UMBRO ETIREL JA BROOKS VERRYTTELYPUVUT 39 39 90 90 € € IGLOO-TELTTA MC KINLEY SANDAALIT MC KINLEY Makuualustat alk. Sasi korosti, että ongelmana on enemmänkin kilpailun hidas avautuminen muualla EU:n satamissa. Tässäkin päätöstä lievennettiin, koska kansallisia työvoimasäännöksiä voidaan edelleen soveltaa, mikäli ne eivät ole ristiriidassa yhteisölainsäädännön ja kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Tervetuloa MATTO-KOSKINEN TORIKATU 18, Kokkola puh. 4 henkilölle KOKKOLA Myymälässä lisäksi hyvä valikoima muita telttoja. Väkivallan seurauksiin törmättiin lisäksi muun muassa asuntopalveluissa. Väkivaltaa psyykkisen oireilun taustalla Kuukauden väkivaltakustannuksiksi laskettiin Hämeenlinnassa yli 100 000 euroa. Lupaa ei herunut. Viranomaisten tietoon tuli myös vanhuksiin kohdistunutta henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Vuorenmaa esitti samalla, että ympäristöministeriö järjestäisi laajan seminaarin suomalaisen ympäristölainsäädännön ja sen tulkintojen selkeyttämiseksi. – Mikäli päästökauppaa ruvetaan toteuttamaan, on se toteutettava niin, että suomalainen perusteollisuus ja ennen kaikkea terästeollisuuden toimintaedellytykset tulevat säilymään, Lohiniva sanoi. HÄMEENLINNA (STT) Naisiin kohdistuvasta väkivallasta aiheutuu kunnille huomattavasti suuremmat kustannukset kuin tähän asti on arveltu. Asiakasta voitaisiin hoitaa kokonaisvaltaisesti ja halvemmalla sen sijaan, että yksi perehtyy lastensuojelu-, toinen alkoholija kolmas parisuhdeongelmaan ja neljäs mielenterveyteen. EU:n kaavailema satamien kilpailutus vesittyi HELSINKI (STT) Metalliliiton puheenjohtajan Erkki Vuorenmaan (sd.) mielestä EU:lle esitetyn pakollisen päästökaupan ei saa antaa heikentää työllisyyttä ja teollisuuden kilpailukykyä Suomessa ja unionissa. Kun terveyspuolella kirjattiin kuukaudessa 130 väkivaltaa kokenutta naisasiakasta, ilmoituksista tuli 106 psykiatrisella poliklinikalla tai päiväosastolla ja 14 terveyskeskuspsykologin vastaanotolla. Sosiaalija terveysministeriö ehdottaa, että kunnat ryhtyisivät Hämeenlinnan esimerkin innoittamina pohtimaan keinoja ja toimia väkivallan kohteeksi joutuneiden naisten auttamiseksi. Samalla tulee näkyville työ, jota kunnissa tehdään perheväkivallan uhrien ja tekijöitten auttamiseksi. – On tärkeätä nostaa ongelma esiin, jotta tiedämme sen hinnan. Myynnin uskotaan edelleen piristyvän alan suurnäyttelyn, Caravan 2002:n ansiosta. Näissä Kioto 2-neuvotteluissa olisi pyrittävä sellaiseen ratkaisuun, että kasvihuoneilmiötä voidaan toden teolla estää, Vuorenmaa perusteli. Ehtona kuitenkin on, että luvan hakijalla on muun muassa minimivaatimukset täyttävät tilat. Puh. Myönteiselle puolelle Suomi kirjaa luotsauksen, jonka jäsenmaat voivat jättää pääosin direktiivin ulkopuolelle. Kaupungin johto suhtautui hankkeeseen myötämielisesti, ja sosiaaliväki oli saanut koulutusta perheväkivallan tunnistamiseen Stakesin projektissa