Ohjelmaa lapsiperheille 1 Sivu A4 Indy-alpakka hyppäsi esteiden yli kouluttaja Eija Murtoperän ohjastamana. elokuuta 2019. Hinta 3,00 €. Nro 224 Alpakka-agility herätti mielenkiintoa muiden aktiviteettien ohella Himangalla järjestetyssä Raumankoski Virtaa -tapahtumassa. alv 10 %). 1 Sivu A17 Pukki aivan hurjana Englannissa Teemu Pukin ura Valioliigassa on saanut lentävän lähdön. 1 Sivu B3 Anni Saari pohtii kolumnissaan kulttuurirahoituksen ja pelaamisen suhdetta. Yhteistyö on jatkunut, vaikka Alakärppä ja Pelkonen ovat välillä asuneet eri maissa, ja nytkin eri kaupungeissa. Torstaina Vetelissä esiintyneet pianisti Juho Alakärppä ja laulaja Aarne Pelkonen ovat työskennelleet lied-duona yli kymmenen vuotta. Rinne uskoo Urpilaisen mahdollisuuksiin UUTISET 1 Sivu A13 Liikenteen kameravalvonta on Suomessa verraten löysää 1 Sivut A10-11 Thriller teki Tykistä artistin 1 Sivut B6-8 EPA/PETER POWELL. Liedkumppanuus kestää 1 Sivu B2 ANTTI VARONEN ” Kulttuurin rahoituksesta yli puolet on peräisin veikkausvoittovaroista. Lauantaina kotkalainen mätti kolme palloa Newcastlen verkkoon. www.keskipohjanmaa.fi Sunnuntai 18. Kestotilattuna kotiin 1,00 € (sis. CLAS-OLAV SLOTTE Järkyttävään maalivireeseen äityi Norwichin hyökkääjä Teemu Pukki heti Englannin valioliigakauden aluksi. Koko perheen tapahtuma keräsi Lestijoen varrelle runsaasti ihmisiä
Hallitusohjelmassa on myös selkeät linjaukset nykyisen järjestelmän tueksi. Viime viikon alussa Veikkaus ilmoitti pistävänsä osan mainonnastaan tauolle ja myönsi virheensä toimitusjohtaja Olli Sarekosken suulla. Uskon, että niitä noudatetaan, vastaa Puumala. Puumala on samaa mieltä. Nyt iso osa siitä on saatu takaisin valvonnan ja verotuksen piiriin. On huolehdittava, ettemme ajaudu tilanteeseen, jossa tuotot karkaavat ulkomaille ja haitat jäävät meidän hoidettavaksi, Urpilainen vastaa. –?Kun on yksi taho, sille on mahdollista asettaa hyvin selkeät pelisäännöt. Markkinointiprosessi ja sen toimeenpano ovat operatiivisen johdon tehtäviä. Urpilaisen mukaan ”verotulojen kasvu on vain osatotuus”. Eikö tehtävä ole mahdoton. Veikkauksen hallituksen jäsen sai viime vuonna palkkiota 2 000 euroa kuukaudessa ja 600 euron kokouspalkkion. Veikkauksella on yksinoikeus rahapelien järjestämiseen Suomessa. JUKKA LEHOJÄRVI. Onko monopoli ikuinen. Uuden Suomen mukaan Rinne voisi jopa olla valmis tarkastelemaan monopolin roolia. Monopolin korvannut lisenssijärjestelmä otettiin käyttöön tänä vuonna. 14 kokoukseen osallistunut Puumala kuittasi yhteensä 32 400 euroa, kymmeneen osallistunut Urpilainen yhteensä 30 000 euroa. Veikkauksen on tehtävä tulosta ja samaan aikaan hillittävä ongelmapelaamista. Urpilaisen mukaan yhtiön operatiivinen johto vastaa operatiivisesta toiminnasta. PÄÄMINISTERI Antti Rinne kertoi, että valtion pelimonopoli, jota perustellaan rahapelaamisen haittojen vähentämisellä, ei saa johtaa peliriippuvuuden lisääntymiseen. –?En ole ollut päättämässä palkkioista. Puumala ja Urpilainen eivät Ruotsin tielle halua. Hallitus ei päätä palkkioistaan, vastaa Urpilainen. Veikkauksen hallituksessa on vahva keskipohjalaisedustus. Myös hallituksessa olemme todenneet, että nyt keskustelussa olleet mainokset eivät olleet onnistuneita. RUOTSISSA rahapelimarkkinoiden siirtyminen vapaaseen kilpailuun on tuonut yllätyssuuriksi kuvaillut verotulot. –?Pitää seurata Ruotsin ja Tanskan tilannetta vähän pidempään ennen suurempia johtopäätöksiä. FAKTA Kohusta toiseen 1 Noin puolet Veikkauksen mainonnasta on tauolla syyskuun loppuun asti. Kohua herättäneessä radiomainoksessa terapeuttihahmo kehotti pelaamaan Veikkauksen Toto-peliä. –?Hallitus vastaa ensisijaisesti yrityksen strategisista linjauksista. En oikein usko siihen, että raha pidemmässä juoksussa Suomessakaan lisääntyisi, jos monopoli murrettaisiin, vastaa Puumala. PUHEENAIHE: SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A2 Veikkauksen asema Jouni Nikula Veikkauksen roolista käytävä keskustelu on yltynyt ennennäkemättömän voimakkaaksi sen jälkeen, kun yhtiön pelisilmä mainonnassa petti toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Hallitus vastaa yhtiön strategiasta ja esimerkiksi siitä, että mainostuksen ohjeistus on kunnossa. –?Aiemmin yli puolet digitaalisesta pelaamisesta oli valvonnan ulkopuolella. –?Pidän hyvänä periaatteena, että joissakin valtion omistamissa yhtiöissä on hallituksen jäseninä myös muitakin kuin liike-elämästä tulevia henkilöitä. Ruotsi joutui muuttamaan järjestelmäänsä, koska se menetti kanavointikykynsä ja myös komissio puuttui tilanteeseen. Samalle tielle emme saa luisua. Estävätkö palkkiot näkemästä monopoliaseman ongelmia. Ajatteluni Veikkauksesta on ollut samanlainen koko aikuisikäni ja koko poliittisen urani ajan, toteaa Puumala. 1 Veikkaus on valtion osakeyhtiö. Sen hallituksen jäsen sai viime vuonna palkkiota 2 000 euroa kuukaudessa ja sen lisäksi 600 euroa jokaisesta kokouksesta. Millä perusteella monopoli on paras tapa ehkäistä pelaamisen haittoja. 1 Edellinen ylilyönti oli tapahtunut keskikesällä, kun Veikkaus rinnasti rahapelaamisen kahvilla käyntiin. Veikkauksen hallituksessa istuvat Jutta Urpilainen ja Tuomo Puumala uskovat ”yhden tahon” peliongelmia suitsivaan voimaan. Tässä tapauksessa tästä huolimatta on tapahtunut virhe, Puumala vastaa. –?Asia ei luonnollisestikaan ole yksinkertainen. –?Hallitus ei yksittäisistä mainoskampanjoista tietenkään päätä tai niitä käsittele. –?Tässä lienee syy, miksi valtion omistajaohjaus on halunnut hallitukseen yhteiskunnallista näkemystä, jonka tehtävänä on ajatella kolikon molempia puolia, toteaa Puumala. –?En pitäisi sitä hyvänä asiana. Näin on toimittu ja toimitaan esimerkiksi siinä, kun automaatteihin tulee pakollinen tunnistautuminen. Keskipohjanmaa kysyi heiltä, mikä on hallituksen vastuu ylilyönneistä. –?Monopolissa on yksi toimija, yksi pelitili, yhdet pelaamisen hallinnan välineet, Urpilainen vastaa. Urpilainen ja Puumala eivät monopolin murtumiseen usko. 1 Lisää verkossa Lue Jutta Urpilaisen ja Tuomo Puumalan vastaukset Keskipohjanmaan kysymyksiin kokonaisuudessaan verkosta. Puumalan mukaan ”mainokset olivat onnettomia ja edustivat huonoa makua”. Siellä istuu kaksi kokkolalaista poliitikkojäsentä; Jutta Urpilainen ja Tuomo Puumala
Suomalaiset ovat käyttäneet eurooppalaisista eniten rahaa peleihin. Samassa yhteydessä on tietoa paikallisten yhdistysten aktiivisesta toiminnasta. Suuri halukkuus 10-vuotisten lainapapereiden ostamiseen kuvastaa sitä, että usko talouden kasvamiseen, hintojen nousuun ja inflaatioon on vähäistä. Jutta Urpilainen, kansanedustaja, Veikkauksen hallituksen jäsen Jätän suhteellisen säännöllisesti lauantaisin pari riviä lottoa, joskus laitan pienillä summilla pitkävetoa ja vakioveikkausta. Hassua sattumaa, että Veikkaukseen myöhemmin sulautettu RAY käytti kyseistä kappaletta ison budjetin mainosvideossaan. Tilanteelle on useita syitä. KOMMENTTI Jouni Nikula jouni.nikula@kpk.fi Valvovatko Veikkauksen hallintoelimissä istuvat poliitikot yhtiön vai kansalaisten etua. Tällainen kääntynyt korkokäyrä koettiin tällä viikolla. –?Minusta on niin ilmeistä, että poliittiset päättäjät ja heitä lähellä olevat Veikkauksen edunsaajat ovat kamalan kietoutuneita Veikkauksen rahoihin. K eskipohjalaistenkin sijoittajien hymy on hyytynyt useamman kerran loppukesän aikana, kun osakeindeksit ovat vajonneet muutamassa viikossa jopa kymmenisen prosenttia yhtiöistä riippuen. Talousoppineet povaavat taantuman lähestyvän korkotilanteeseen perustuen: Yhdysvalloissa 10-vuotisen lainan koron painuminen 2-vuotista korkoa alemmalle tasolle on tiennyt taantuman tuloa lähes poikkeuksetta taloushistoriassa. Miksi poliitikot luopuisivat rahasammostaan. Mitä ilmeisimmin Euroopan Keskuspankki päättää lähiviikkoina uudestaan arvopapereiden osto-ohjelmasta, mikä lisäisi rahan tarjontaa ja sitä kautta pankit kasvattaisivat lainanantoja yrityksille ja yksityisille. Alkuvuodesta Talouselämä uutisoi Veikkauksen hallituksen hyväksymästä strategiasta, jonka mukaan rahapeliyhtiö pyrkii kasvattamaan pottia, jonka suomalaiset pelaajat häviävät. Alueellisen tapahtumakalenterin löydät Keskipohjanmaan verkkosivuilta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/tapahtumat. Keskipohjanmaa pyysi Vartiaista perustelemaan näkemyksiään. Parhaiden asiakkaiden eli suurpelaajien kohdalle Veikkaus oli kirjannut saatetekstin ”pidä kiinni”. Voisi myös sanoa, että ihmisten kannustaminen pelaamaan ja samaan aikaan peliongelmista huolestuminen on kuin kiinnittäisi apurattaita surmanajajan moottoripyörään. Suomalaisten kesällä jopa eniten hankkiman Nordean osakkeen arvo on vajonnut kuukaudessa lähes 20 prosenttia. Tapahtumia voit hakea vaikka kuntahaun perusteella. Haittojen ehkäisyn ja valvonnan pitäisi olla ihan eri käsissä kuin Veikkauksen, sanoo Vartiainen. Sekä Urpilainen että Puumala vastasivat Keskipohjanmaan kysymyksiin lopulta sähköpostitse. Pitäisin asian mielelläni yksityisenä, etten näytä esimerkkiä suuntaan enkä toiseen. Täyteen buukattujen päivien lisäksi yksi selitys löytyy Veikkauksen ristiriitaisesta roolista. Puumala käytti asetelmasta kaunista ilmaisua ”kulkea käsikädessä”. Ehyt ry:n pitäisi tehdä riippuvaisuuksien vastaista työtä, mutta sen sijaan se reagoi epäluuloisesti, kun tehdään rahapeleihin liittyviä uusia avauksia. Mitä Keski-Pohjanmaalla tapahtuu viikonloppuna. Ohjauskorkoja EKP lupaa pitää nykytasolla (tai vielä alempana) ainakin vajaan vuoden. Veikkauksen tehtävä on huolehtia myös siitä, että pelaamisesta aiheutuvat haitat ovat vähäisiä. Mitä sitten tästä kaikesta tulisi Keski-Pohjanmaalla ajatella. Pelaatko itse säännöllisesti rahapelejä. GALLUP Pitäisikö Veikkauksen mielestäsi pysyä monopolina. Hannu Lehto Taantumapelot pitävät korot pohjissa Luotonottajat voivat olla entistä vakuuttuneempia siitä, että korkotaso ei ole pikapuolin nousemassa. Kansanterveysalan järjestö Ehyt ry on suurimpia Veikkausavustusten saajia. –?Nyt Veikkauksen ja edunsaajien välillä on pieni oikokaista, jonka kautta jaetaan julkisia tukirahoja ilman normaalia poliittista kontrollia. Tuomo Puumala, valtiosihteeri, Veikkauksen hallituksen jäsen Jouni Nikula, teksti Jukka Lehojärvi, kuvat Miten on, pelaatteko itse Veikkauksen pelejä, Jutta Urpilainen ja Tuomo Puumala. Miten sama yhtiö voi yhtä aikaa markkinoida pelejään ja ehkäistä ongelmapelaamista. Puhelinvaihde 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Vartiainen: Ruma symbioosi Jouni Nikula Minusta Veikkauksen ja poliitikkojen symbioosi on kyllä rumaa katsottavaa. Vartiainen mukailee Pursiaisen näkemystä siitä, että avustukset, joita Veikkaus jakaa, siirrettäisiin ”ihan tavalliseen valtion budjettipäätöksentekoon”. Tulee mieleen Pave Maijasen maailmanparannushitti Pidä huolta. Sen takia ryhmittyvät puolustavat Veikkausta. Heikki Pursiainen kirjoittaa Must Read -julkaisussa ”haittojen vähentämisen ja liiketoiminnan sovittamattomasta ristiriidasta”. Elämme siis hyvin poikkeuksellisia aikoja. –?Odotan kokemuksia muualta Pohjoismaista. Siihen hänellä ei ole näkemystä, pitäisikö Veikkauksen monopolista luopua. Sivustolla on tapahtumajärjestäjien itsensä syöttämiä tietoja tapahtumista. Yksityisten ihmisten kannalta sanonta kolikolla on kaksi puolta sopii myös nykytilanteeseen: samaan aikaan kun sijoitusmarkkinoilla sijoitusten käyrä on saattanut ollut viime aikoina kaakossa, luotonottajat voivat olla entistäkin vakuuttuneempia siitä, että korkotaso ei ole pikapuolin nousemassa. Ei ole helppoa samaan aikaan ajaa tulosta tekevän yhtiön etuja ja hillitä peliongelmia. Keskipohjanmaan toimitus Tapahtumakalenteri verkossa ja lehdessä MITÄ TAPAHTUU. Vartiainen viittaa siihen sanoessaan, että valvonta ja haittojen ehkäisy pitäisi saada pois Veikkauksen vastuulta. JUKKA LEHOJÄRVI. Vartiainen kehuu Must Read -digimedian sisältöjohtaja Heikki Pursiaisen kirjoitusta, jonka mukaan Veikkauksesta on tehtävä rahapelipolitiikan ”nöyrä ja hiljainen toteuttaja”. Jouluarvat kuuluvat myös perinteisiin. Eli meillä mihinkään yleiseen synkkyyteen ei ole aihetta. En osaa vielä sanoa, pitäisikö monopoli säilyttää, Vartiainen vastaa. Miksi kulttuuri-, urheiluja järjestökenttä kävisivät järjestelmää vastaan. Yhtiötä valvovat tahot ovat riippuvaisia sen tuotoista, kritisoi riippuvuuksiin ja pelimonopoliin perehtynyt sosiologian emeritusprofessori Pekka Sulkunen Uuden Suomen haastattelussa. Kansainvälisen talouden ongelmat heijastuvat Suomen eri alueille, Keski-Pohjanmaallekin, suhteellisen nopeasti, mutta kokonaisuutena meillä on tilanne tällä hetkellä varsin hyvä: esimerkiksi työllisyysaste on meillä jo korkeampi kuin mitä hallitus tavoittelee koko maan tilanteeksi. Kun pienituloinen häviää, maaja metsätalousministeriö, opetusja kulttuuriministeriö sekä sosiaalija terveysministeriö saavat avustusrahaa jaettavakseen. Tämä sopii niille keskipohjalaisillekin, joilla on mittavia määriä vaikkapa asuntoluottoja pankeista. Musiikkivideo loppui sanoihin ”hyvän tahdon pelejä”. Suomessa moni asiantuntija on viikon aikana pohtinut talousmedioissa, milloin pankkitileillä olevista varoista joutuu maksamaan rahoituslaitoksille. Kalenterissa olevia tietoja julkaisemme myös lehdessä aina lauantaisin. Hyvän tahdon pelejäkö vain. Näin kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen tviittasi viime viikolla
– Tosi kivasti on ollut ihmisiä, ja kaikki täällä on näyttänyt kiinnostavan. Hän löi evijärveläisnuorukaista useita kertoja nyrkillä. Lestijärvellä etsitty palasi kotiin Keskipohjanmaa-lehdessä lauantaina 17. Ajatus tapahtumasta lähti sellaisen tarpeesta. Lisäksi jokirannan hyödyntämättä jättäminen tapahtumapaikkana yllätti Pöntiön. Uutinen julkaistiin Keskipohjanmaan verkossa jo perjantaina 16. Raumankoski Virtaa on osa Kalajoen kaupungin ja yrittäjien ylläpitämää keskustojen kehittämishanketta, jonka tarkoituksena on muun muassa aktivoida ihmisiä. Paikalle soitettiin ambulanssihenkilökunta, joka tarkasti uhrin saamat vammat. elokuuta. Tulimme katsomaan taikuriesitystä ja osallistuimme Pehmolelu LetsGo -suunnistukseen. Illalla veneilemään lähteneen miehen läheiset olivat huolestuneet, kun mies ei ollut tullut illan kuluessa takaisin eikä häneen oltu saatu puhelimitse yhteyttä. elokuuta julkaistussa uutisessa Kokkolan taitelijaresidenssin tulevaisuudesta oli virheellistä tietoa. Se löytyi parin kilometrin päästä kasitien varrelta kun yksi mies sai sen kiinni, Murtoperä kertoo. Pari piiloa löytyi, kertoo himankalainen Päivi Harmaala lapsineen. Riidan toinen osapuoli, parikymppinen seinäjokelaismies, ei hyväksynyt sovittelijaa. Kauppa kävi etenkin Oulusta tulleella Meriläisen leipomoautolla, josta pullakorit tyhjenivät nopeasti. – Indy karkasi yhdessä vaiheessa. Pohjoismainen taidekoulu on jättäytynyt lopettamisen myötä toiminnasta pois, mutta Kokkolan kaupunginteatteri on edelleen siinä mukana. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A4 Venla Tastula HIMANKA Sautinkarintien jokiranta Himangalla täyttyi kiinnostuneista ihmisistä, kun Raumankoski Virtaa -tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa. Uusi tapahtuma kiinnosti Ensimmäistä kertaa järjestetty Raumankoski Virtaa -tapahtuma herätti mielenkiintoa Himangalla. Vierailuihin tottuneet alpakat saivat paljon huomiota lapsilta ja pääsivät poseeraamaan kuviin. Pullakorit tyhjenivät nopeasti ja alpakka-agility keräsi katsojia. CLAS-OLAV SLOTTE ” Tämä on niin hieno paikka, että olen ihmetellyt, miksi täällä ei ole aikaisemmin järjestetty mitään. Nuorten sanaharkka yltyi nyrkkikahakaksi Evijärvellä. – Kahdessa tunnissa meni kaikki pulla. Täällä on viihtynyt hyvin. Edellisenä päivänä myyntiä oli saanut jatkaa myöhään iltapäivään asti, nyt tyhjiä koreja sai nostella pois jo puolen päivän aikaan. Etsintätehtävä käynnistettiin, ja siihen osallistui useita poliisin sekä pelastuslaitoksen yksilöitä. Tilanne sai kuitenkin onnellisen lopun, kun mies palasi takaisin kotiinsa veneretkeltään. Marian ja Veskun taikashow viihdytti katsojia Lestijoen äärellä Himangalla. Murtoperän mukaan väkeä oli riittänyt alpakoiden ympärillä, ja myös Myrsky-ponille riitti ratsastajia. Myös ensimmäistä kertaa ponin selkään päässyt kaksivuotias Alina Judin totesi olleen mukavaa. – Oikein mukavaa, kun täälläkin järjestetään jotakin. Himankalainen harrastetanssiryhmä sai teematoiveen järjestäjiltä, minkä jälkeen alkoi suunnittelutyö. Poliisi tavoitti rikoksesta epäillyn lähistöltä ja hänen toimitettiin Seinäjoelle poliisivankilaan. Pöntiön mukaan tapahtumaa olivat ideoimassa paikalliset yhdistykset ja yritykset. TAPAHTUMASSA MONEN mielenkiinnon herätti etenkin alpakkaagility. Pari tuntia tapahtuman alkamisen jälkeen Pöntiö oli tyytyväinen tapahtuman herättämään kiinnostukseen. – Kyllä tavoitteena on, että tapahtumille on hankkeen päätyttyä jatkumoa, Pöntiö kertoo. Heidi Ketonen yhdessä poikansa Aleksi Ketosen kanssa oli tutustunut poniratsastukseen ja taikaesitykseen. Minulla oli seitsemää eri lajia pullaa, kolme laatikkoa kutakin. – Muistelin tarinaa ja sen jälkeen alkoi mielikuvatyöskentely. Korkeista bakteeriarvoista johtuen alueella oli uimakielto. Muun muassa taikashow, alpakka-agility, liikuntavartit ja torimyyjät keräsivät ihmisiä koko perheen tapahtumaan. LÄMPIMÄSSÄ SÄÄSSÄ vietetty tapahtuma keräsi kehuja vierailijoilta. Merijärveltä saapuneet kolmevuotiaat alpakat Indy ja Pikkutakki hyppivät esteiden yli kouluttajansa Eija Murtoperän ohjaamana. Sitten kootaan ryhmä ja aletaan miettimään kuvioita. Minä yllätyin miten nopeasti ne menivät, ihmettelee myyjä Timo Liusvaara. Lapsiperheitä täällä kuitenkin on, toteaa projektikoordinaattori Fanni Pöntiö. Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän lauantaina hieman puolenyön jälkeen. Aktiviteetit olivat lapsiperheiden mieleen. – Tässä samalla näkee kavereita kerhosta ja tuttuja perheitä, joita ei ole kesän aikana nähnyt, sanoo Alinan äiti Anu Ojatalo. Fanni Pöntiö Projektikoordinaattori Emilia Kallioinen LESTIJÄRVI Mieshenkilön epäiltiin joutuneen Lestijärvellä veden varaan. Kalajoen 4H-yhdistys piti keppihevosrataa, paikallinen parturikampaamo Laura-Sofia teki lapsille pikakampauksia ja Taito KeskiPohjanmaa järjesti makramepajoja muun toiminnan ohessa. – Kiva kun jotakin tapahtuu ja lapsille on toimintaa. Ainutkertaiseksi tapahtuma ei suunnitelmien mukaan ole jäämässä. Samalla tapahtuma tarjosi mahdollisuuden tuttujen tapaamiseen. Myös muu ympäristö tuntui alpakoita kiinnostavan. Esitys hiotaan piirua myöten, sanoo ryhmässä tanssinut yhdistyksen puheenjohtaja Satu Roukala. Jutussa kerrottiin alunperin, että residenssiä olisi hoitanut pääosin vain museo. – Himangalla ei oikein ole isoja tapahtumia Raumankarin markkinoiden lisäksi. – Tämä on niin hieno paikka, että olen ihmetellyt, miksi täällä ei ole aikaisemmin järjestetty mitään. Ihmiset kerääntyivät esiintymislavan ääreen, kun Marian ja Veskun taikashow´ssa nähtiin taikoja ja AeroDance ry:n esittävän taiteen sekatanssiryhmä esitti näkemyksensä Myrskyluodon Maijasta. Oikaisu Emilia Kallioinen EVIJÄRVI Poliisipartio selvitteli Evijärvellä lauantaina aamuyöstä nuorten välistä kahakkaa. Tapahtuma-alueen toisella puolella torimyyjillä riitti menekkiä. Paikallisia toimijoita pyrittiin saamaan mukaan mahdollisimman paljon. Poliisille ilmeni, että kotona järjestetyissä juhlissa oli kahden nuoren miehen välille syntynyt sanaharkkaa, jota erottelemaan meni 16-vuotias Evijärvellä asuva nuori mies. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Himangan yhdistys piilotti ympäri Himangan keskustaa pehmoleluja, joita lapset perheineen saivat suunnistaen etsiä. Sairaalassa käyntiä ei tarvittu. SUP-lautojen testaus jäi kuitenkin kuivalle maalle Lestijoen veden korkeiden bakteeriarvojen vuoksi
Ylivieskassa se on laskettu Kalajokeen. Pulloposti lähetettiin mielenkiinnon vuoksi, sillä lähettäjien korviin olivat kantautuneet tarinat pulloposteista, jotka olivat päätyneet pitkien etäisyyksien päähän. – Ei ollut mitään ajatusta siitä, että joku sen löytäisi. He eivät ajatelleet, että pulloposti päätyisi jollekulle. M/s Jenny -aluksen päällikkö Jari Sundbäckin mukaan pulloposti voisi jäädä Tankariin. Sattumaakin oli matkassa mukana, sillä tavallisesti Bergin työnkuvaan kuuluu matkailijoiden opastaminen saarella. Pullopostin löytäminen oli Sofie Bergin mukaan yllättävä ja hauska tapaus. Viesti siitä, että pulloposti on löytynyt, yllätti. He sanoivat, että olivat kiristäneet korkin tiukasti kiinni ja laittaneet sen eteenpäin, Takalo-Kippola kertoo. Kirje ja pullo laskettiin veteen isoäidin luona Ylivieskassa, mutta lastenlapset asuvat Kokkolassa, minne posti lopulta päätyi. Pulloposti vuodessa Kokkolaan Ylivieskasta lähetetty pulloposti päätyi Tankarin majakkasaaren kallioille. PULLOPOSTIN LÄHETTIVÄT isoäitinsä Maria Takalo-Kippolan kanssa 7-vuotias Olivia ja 12-vuotias Lukas Takalo-Kippola. – Saimme jo kaksi viestiä viime syksynä, kun pullo oli löydetty tästä melkein näköetäisyydeltä. lauantaina 31.8.2019 klo 13.00 – 16.00 TIE KESTÄVÄLLE KASVULLE KUINKA VOIMME EDISTÄÄ YRITYSTEMME KILPAILUKYKYÄ GLOBAALISSA MAAILMASSA / Valtiovarainministeri Mika Lintilä / Euroopan komission sisämarkkinoiden, teollisuuden, yrittäjyyden ja pk-yritystoiminnan pääosaston pääjohtaja Timo Pesonen MISTÄ SYNTYI AKKUJEN TARINA MITKÄ OVAT TEOLLISUUDEN MAHDOLLISUUDET. Pullon löytäminen oli hänen mukaansa hauskaa. Olivian ja Lukaksen kyselyihin pullopostin matkasta löytyi nyt vastaus. Maria Takalo-Kippola lupaa viedä viestin lastenlapsilleen. – Oho, tosi mukavaa, että se on löytynyt. CLAS-OLAV SLOTTE. Tankarin saarelle päätynyt pulloposti oli ainut, jonka TakaloKippolat lähettivät. – Ajattelin, että ai katos, pullopostia, Berg naurahtaa ja kertoo myös ympärillä olleiden oppilaiden ihmetelleen, mitä kirjeestä löytyy. Lisäksi kirjeestä kävi ilmi sen lähettäjät sekä puhelinnumero, johon ottaa yhteyttä. Sanoimme, että jää on sen varmaan murtanut, eikä pullo ole enää kunnossa, Maria Takalo-Kippola sanoo. – Yhdessä se värkättiin ja laitettiin rannasta menemään, Maria Takalo-Kippola kertoo. Saarta kiertämään lähtenyt Berg huomasi kirkkaaseen pulloon kätketyn ja siniseen paperiin kirjoitetun kirjeen kallioiden tuntumasta. Se mitä pullopostille tapahtuu seuraavaksi, on vielä mietinnän alla. Ilmoittautumiset ma 26.8.2019 mennessä osoitteessa www.chydenius.fi/seminaari tai puhelimitse 040 824 7012/Anu Rantamäki. YLLÄTTÄVÄN KAUAS kirje silti päätyi, sillä Berg ei ollut ensimmäinen pullon löytänyt. Sen vuoksi Berg päätyi kävelemään kallioille. Ajattelimme, että ei se merelle asti missään tapauksessa kulje, vaan jää johonkin. Kirjeestä selvisi, että pullo on lähetetty matkaan Ylivieskan Niemelänkylältä viime kesänä, kesäkuun 30. – Minäpäs kerron heille. Viimeksi kun lastenlapset olivat kylässä, oli tästä puhetta ja he kysyivät, onko kuulunut mitään. Viime kesänä isoäidin luona vierailleet lastenlapset saivat idean pullopostista, joten se lähetettiin matkaan. Tällä kertaa mukana oli kouluryhmä, jolla oli saarella omaa ohjelmaa. – Tai sitten se voisi jäädä tänne laivalle, hän pohtii. / Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtaja Mika Nykänen / Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen professori Ulla Lassi PÄÄTÖS / Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen johtaja Tanja Risikko Venla Tastula KOKKOLA ”Tämä pulloposti on lähetetty Ylivieskan Niemelän kylältä Kalajoen rannalta 30.6.2018.” Elokuinen arkipäivä sai ainutlaatuisen käänteen Kokkolan Tankar-saarella, kun saarelle matkustavan m/s Jennyn kansihenkilö Sofie Berg löysi saarelta pullopostia. UUTISET SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A5 EU:N UUSI VAIHE – TIE KESTÄVÄLLE KASVULLE EUROOPASSA Tervetuloa Anders Chydenius –vapaakauppaseminaariin Keski-Pohjanmaan Konservatoriolle (Pitkänsillankatu 16, Kokkola) TERVEHDYSSANAT / Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila CHYDENIUS-LUENTO: EU:N UUSI VAIHE / Anders Chydenius -säätiön hallituksen puheenjohtaja Erkki Liikanen, entinen Suomen Pankin pääjohtaja, EU-komissaari ja Suomen EU-lähettiläs KESKUSTELU EU:N HAASTEISTA SUOMEN PUHEENJOHTAJUUSKAUDELLA / Suomen ensimmäinen EU-komissaari Erkki Liikanen / Suomen EU-komissaariehdokas, kansanedustaja Jutta Urpilainen KAHVITAUKO Seminaari on avoin ja maksuton kaikille. Tässä on monta koskea välissä, Takalo-Kippola pohtii. – Se löytyi ulkokallioilta saaren pohjoispuolelta, Berg kertoo. päivä
Lisäksi voi kertoa vaikkapa, että haluaa sairaanakin pukeutua kauniisiin vaatteisiin. Samaan aikaan 64 uuden hävittäjän hankkiminen maksaa miljardeja, hän vertaili. Aikaa ja rauhaa tarvitaan myös, jotta voidaan toteuttaa potilaiden yksilöllisiä toiveita. Silloin hoidon tarkoitus on pitää yllä mahdollisimman hyvää elämänlaatua elämän päättymiseen saakka. SOITEN palliatiivisen hoidon asiantuntijat kouluttavat jatkuvasti muiden erikoisalojen henkilökuntaa. Pääasiallinen kohderyhmä ovat syöpää sairastavat. Hoitotahdossa potilas voi kieltäytyä hoidoista, joita ei halua ottaa vastaan. – Hoitotahto turvaa ihmisarvoa, jonka menettämistä moni pelkää kuoleman lähestyessä, lääkärit tiivistävät. Johansson totesikin luennossaan toivovansa, että yhteiskunta arvostaisi palliatiivista hoitoa enemmän. Saukkosaari luennoi yhdessä Kaisu Johanssonin kanssa palliatiivisesta hoidosta Soitessa. Tilaisuus oli osa sairaalan 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettyä yleisöluentojen sarjaa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A6 Anni Lehtimäki –?Jonakin päivänä kuolemme, mutta jokaisena päivänä ennen sitä elämme, lääkäri Marilena Saukkosaari totesi keskiviikkona Keski-Pohjanmaan keskussairaalan auditoriossa. Se on yksi keino kehittää hoitoa ja viedä sitä eri potilasryhmien ulottuville. Ammattilaisten lisäksi keskussairaalan palliatiivisella osastolla toimii muutamia Syöpäyhdistyksen kouluttamia vapaaehtoisia. ” Parantumattomasti sairaat ovat aivan yhtä arvokkaita kuin ne, jotka paranevat. Kumpikin työskentelee kuolemaan johtavista sairauksista kärsivien ihmisten kanssa päivittäin. Toistaiseksi asiantuntevaa palliatiivista hoitoa saa Saukkosaaren ja Johanssonin mukaan kuitenkin turhan pieni joukko ihmisiä niin Soitessa kuin muualla Suomessa. CLAS-OLAV SLOTTE Parantamisen varaa olisi myös ammattilaisten suhtautumisessa kuolemaan.. –?Edellinen hallitus antoi saattohoidon edistämiseen koko Suomessa miljoona euroa. Omasta hoidostaan voi esittää toivomuksia hoitotahdossa, jollaisen tekemistä Saukkosaari ja Johansson suosittelevat kaikille. Minulla on ollut potilaita, jotka ovat sairastaneet parantumatonta syöpää 10–15 vuotta. Parantamisen varaa olisi myös ammattilaisten suhtautumisessa kuolemaan. Niitä käytetään silloin kun tarvetta on, mutta mahdollisimman suuri osa hoidosta viedään potilaan luokse kotiin. He ovat aivan yhtä arvokkaita kuin ne potilaat, jotka paranevat, Johansson toteaa. Muitakin tarvitsijoita olisi, mutta resurssit ovat rajalliset. Sellaiseen tarvitaan aikaa. Saukkosaaren asiakaskuntaan lukeutuu myös muutamia neurologisesta rappeumasairaudesta ALS:sta kärsiviä potilaita. Saukkosaari työskentelee Soitessa palliatiivisesta hoidosta vastaavana lääkärinä ja Johansson Keski-Pohjanmaan keskussairaalan syöpäosaston ylilääkärinä. YKSI KONKREETTINEN , rahaa edellyttävä resurssi on riittävä hoitohenkilökunta. Sairaalassa potilaista huolehtivat ensi vuonna 20 vuotta täyttävä palliatiivinen poliklinikka ja 8-paikkainen osasto. Saukkosaaren ja Johanssonin mukaan kaikilta lääkäreiltä tulisi löytyä osaamista ja rohkeutta tunnistaa ne tilanteet, joissa parantavasta hoidosta on syytä siirtyä oireiden lievittämiseen. Ennen kuolemaa on elämä Kaisu Johansson ja Marilena Saukkosaari kertovat, että kuolemasta on tärkeää keskustella terveydenhoidossa. –?Monet syöpälääkärit pitävät parantamista tärkeimpänä. –?Tosiasia on, ettei meillä koskaan ole niin paljon rahaa ja hoitajia kuin tarvitsisimme. Pahimmassa tapauksessa pitkittäminen aiheuttaa potilaalle tarpeetonta kärsimystä. Kaisu Johansson Ylilääkäri Kuolemaa edeltävä hoito ei kohdistu vain sairaaseen ihmiseen, vaan koko hänen lähipiiriinsä. SOITESSA palliatiivinen hoito on Saukkosaaren ja Johanssonin mukaan valtakunnallisesti vertailtuna hyvällä tasolla. Palliatiivinen hoito on paitsi fyysisiä toimenpiteitä kuten kivunlievitystä, myös potilaan ja tämän lähipiirin kokonaisvaltaista tukemista: kohtaamista, kuuntelemista ja lohduttamista. Palliatiivista hoitoa annetaan potilaille, joiden sairaudet eivät ole parannettavissa vaan johtavat kuolemaan. Kaikkia tarvitaan talkoisiin, Johansson toteaa. Heitä voisi olla enemmänkin
UUTISET SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A7 Lauantaina 24.8. Keskustelun vetäjänä MTK Keski-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Jouni Jyrinki. Tahtotila on, että homma etenee. – Emme halua enää lykätä rakentamista. En näe sitä pelkästään negatiivisena. Noin viimeisen vuoden aikana tontin rakentaminen ei ole edistynyt. TOISTA KERROSTALOA varten kaivetun montun vuoksi osa tonttia ympäröivästä pyörätiestä ja tiestä on aidattu. Tietty määrä varauksia pitää olla, ennen kuin voidaan jatkaa rakentamista, sanoo konsernin Pohjanmaan yhtiön aluejohtaja Raimo Virtanen. Kokkolan runsas asuntotarjonta ei huoleta Kangasluomaa. Ensimmäisessä kerrostalossa on tällä hetkellä neljä vapaata asuntoa. Kiinnostus toiseen kerrostaloon on rakennuttajan mukaan kasvanut. – Asiaan vaikuttaa se, millä aikataululla rakentaja rakentaa tontille. TV-kokki Akseli Herlevi, Ruokatiedon toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi sekä Santa’s Sanin hotellinjohtaja Liisa Jäppinen. Toiselle kerrostalolle on jo kaivettu monttua. Kahden muun kerrostalon suunnitelmista ei konsernin verkkosivuilla ole mainintaa. ANTTI VARONEN Rakennuttajan käytäntönä on, että puolet asuntomäärästä tulisi olla varattuna ennen rakentamisen aloittamista. Suunnittelussa oleva kerrostalo tulee Kangasluoman mukaan olemaan jo valmistuneen kaltainen. Kaavassa tontille on merkitty neljä kerrostaloa. Pallas Rakennus Pohjanmaa Oy osti tontin kolme vuotta sitten. Kokkolan kaupunkisuunnittelupäällikkö Jouni Laitisen mukaan aidat pysyvät alueella niin kauan kuin tontilla on monttu. Se on jäänyt yksinäiseksi, sillä muu rakentaminen on ollut sen jälkeen tauolla. Osallistujina mm. – Rakentamisen aloittaminen on ollut budjetissa kaiken aikaa, mutta sitä on aina siirretty. Uusi kerrostalo suunnitelmissa Varausten vähäisyys on hidastanut rakentamista Atomon korttelissa Kokkolassa. Rakennuttaja jatkaa projektiaan positiivisin mielin. Myös ulkoa talot näyttävät samanlaisilta. Koko ajan käännämme kiviä ja mietimme vaihtoehtoja. Hänen mukaansa rakentaminen ei lähde nollasta, sillä perustaa uudelle kerrostalolle on jo rakennettu. klo 10–15 Hilmantori, Hiekkasärkät klo 10 Lähiruokatorin avaussanat ja Vuoden Lähiruokateko -palkinnon luovuttaminen klo 10.15–11.30 Keskustelutilaisuus Hilmantorin lavalla, aiheena lähiruoka ja ruokamatkailu. Atomon korttelissa se tarkoittaisi kahdenkymmenen asunnon varausta.. – Kerrostaloon ei ole tullut riittävästi varauksia. – Ihmiset ovat tänä päivänä tietoisempia. Alueen kerrostalojen rakennuttaja Pallas Rakennus Pohjanmaa Oy kertoo syyksi kysynnän puutteen. Suunnitelman toimeenpanoa on siirretty puutteellisen varausmäärän vuoksi. Atomon korttelissa se tarkoittaisi kahdenkymmenen asunnon varausta. Rakennuttajan käytäntönä on, että puolet asuntomäärästä tulisi olla varattuna ennen rakentamisen aloittamista. klo 10–14 Poniajelua lapsille, myös Onnentähden alpakat ovat paikalla klo 12 Kalankäsittelynäytös klo 13 TV-kokki Akseli Herlevin haastattelu klo 14 Kalankäsittelynäytös Tervetuloa ostoksille ja herkuttelemaan lähiruoalla! Tapahtumaan on vapaa pääsy. Runsas asuntotarjonta on ostavan asiakkaan etu. Sen vuoksi alue pysyy aidattuna. Konsernin verkkosivuilla toisen kerrostalon, Asunto Oy Kokkolan Atomonsillan arvioitu valmistumisajankohta on vuonna 2020. Kangasluoman mukaan rakentaminen aloitetaan tämän vuoden aikana. visitkalajoki.fi/lahiruokatori HILMAN LÄHIRUOKATORI • Kauden satoa, kalaherkkuja, katuruokaa, lettuja, leivonnaisia… • Torimusiikkia, haastatteluja, puuhaa lapsille • Mukana myös Taito Keski-Pohjanmaan Muotoilubussi • Herkuttele lähiruoalla myös alueen ravintoloissa! Torilla tavataan! Tv-kokki Akseli Herlevi LUKIJAN VINKKI Venla Tastula KOKKOLA Viime vuoden kesäkuussa Kokkolan Atomon kortteliin Pitkänsillankadulle valmistui ensimmäinen uusi kerrostalo. Valmius rakentamisen aloittamiseen on meillä hyvä, Virtanen kertoo. Missään nimessä yksi talo ei jää tontille nököttämään. Pallas Rakennus Pohjanmaa Oy:n asuntomyyntipäällikkö Annu Kangasluoma on samaa mieltä siitä, että valmiudet ovat hyvät. – Tämän viikon esittelyssä oli positiivinen ruuhka, Kangasluoma kertoo. – Huoneistojakauma tulee uudessa kerrostalossa olemaan monipuolisempi, mutta laadullisesti siitä rakennetaan samanlainen
Hän hiihti rajan yli ja sai Petroskoista sähkölaitoksen kuorma-auton kuljettajan työn. päivänä pidettyyn Stalinin uhrien muistotilaisuuteen soittokuntineen ja paraateineen. SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A8 Ilona Vanhasen isoisän Arvi Korhosen jäänteet makaavat pari metriä mullan alla yhdessä Josif Stalinin 9?000 muun uhrin kanssa Karjalan tasavallassa. päivänä joukko teloitettujen omaisia pitämässä muistotilaisuuden. Tuolloin Kekkonen istui jo A. Siihen mennessä Stalinista tuli yhä vahvempi suuren kansan suosikki. Venäjän virallinen taho suhtautui aluksi joukkohautoihin vakavasti. HELSINGISSÄ NYKYISIN asuva Vanhanen kertoo, että Kekkonen ja hänen isoisänsä olivat saman kylän poikia Kajaanista. elokuuta muistotilaisuus teloitettujen omaisille. Hän ehti asua kuusi vuotta Petroskoissa, mennä naimisiin ja saada lapsenkin, ennen kuin Stalin surmautti hänet Sandarmohin salaisella teloitustantereella. SEN JÄLKEEN poliisi ja oikeuslaitos ovat olleet Dmitrievin kimpussa yhä uusilla kuulusteluilla ja syytteillä. Ilona Vanhasen isoisä Arvi Korhonen lähti rakentamaan ihannevaltiota Neuvostoliittoon 1930-luvulla. Kukaan ei tiennyt, mitä hänelle tapahtui. Hän löysi myös nuoren virolaistytön vaimokseen. Hän oli silloin 36-vuotias. Välillä hän oli vapaana, mutta nyt taas tutkintovankilassa syytettynä väkivaltaisesta seksuaalisesta käytöksestä. Syyttäjälaitos nosti häntä vastaan syytteen, koska yhdeksää kuvaa pidettiin pornografisina. Poliisi löysi kotietsinnässä Dmitrievin tietokoneelta kansion nimeltä ”Lapsen terveys”. Tutkija oli ottanut 140 valokuvaa kasvattityttärestään osoittaakseen lastensuojeluviranomaisille, että heikossa kunnossa adoptoitu tyttö vahvistui ja kasvoi. Sandarmohin mäntyihin on kiinnitetty tervehdyksiä ja kuolleiden nimiä. Tutkija ja hänen kannattajansa uskovat, että myös tämä syyte kaatuu. Sen takia virallinen taho alkoi ottaa etäisyyttä Dmitrievin perustamaan Memorial-järjestöön, ja lopulta se alkoi vainota tutkijaa ja järjestöä. Pian kuvan ottamisen jälkeen Suomessa alkoi sisällissota. STALININ VAINOJEN joukkohaudoista oli toki kuiskuteltu karjalaisperheissä vuosikymmenet, mutta vasta asiaan paneutunut historiantutkija Juri Dmitriev löysi kaksi joukkohautaa vuonna 1997. Vuoden 2016 tilaisuuteen virallinen valta ei enää tullut paikalle. Karjalan tasavallan johto osallistui joka vuosi 19 vuoden ajan elokuun 5. Hänestä ruvettiin julkaisemaan lehtijuttuja, televisiosarjoja ja elokuvia suuren isänmaallisen sodan voittajana ja tehokkaana johtajana. Sodassa Kekkonen oli valkoisten puolella ja Korhonen punaisten. Vanhasen näyttämässä kuvassa on viisi poikaa. Näiden kahden pojan elämänkaaret eivät voisi olla erilaisempia. Ilona Vanhanen kertoo, että hänen äitinsä toivoi koko ikänsä pääsevänsä isänsä haudalle. MARKKU SAKSA, TEKSTI JA KUVAT Karhumäki/Sandarmoh. Sandarmohin joukkohaudoilla Karhumäen piirissä vierailee joka vuosi elokuun 5. K. Ilona Vanhanen näyttää isoisänsä kuvaa, jossa tämä on pesäpallokaverinsa Urho Kekkosen kanssa. Arvi Korhonen on samassa rivissä vasemmassa laidassa. Kekkosen pesiskaveri oli Stalinin vainon uhri Sandarmohin joukkohaudoilla Karjalassa pidetään aina 5. Nuori Kekkonen seisoo takarivissä oikealla ja on helposti tunnistettavissa. Isä ehti asua kuusi vuotta Petroskoissa. Cajanderin punamultahallituksen sisäasiainministerinä eikä tiennyt nuoruuden pesäpallokaverinsa kohtalosta mitään. Toisen hän paljasti Petroskoin kaupungin läheltä puolen tunnin automatkan päästä ja toisen pohjoisesta Karhumäen liepeiltä kahden ja puolen tunnin matkan päästä. Vanhasen isoisä lähti Suomen kommunistipuolueen kehotuksesta rakentamaan Neuvostoliittoon työläisten ihannevaltiota vuonna 1934. Neuvostonostalgian myötä Stalinin teloittajatausta hämärtyi. Korhonen hiihti Neuvostoliittoon vuonna 1934 auttaakseen työläisvaltion rakentamisessa. Perheeseen syntyi tyttö, Ilona Vanhasen äiti. Myös Venäjällä toimivat diplomaatit tulevat silloin osoittamaan kunnioitusta Stalinin uhreille. Äiti ehti kuitenkin kuolla, ennen kuin salassa pidetyt joukkohaudat löytyivät elokuussa 1997. Tutkija istui vuoden tutkintavankeudessa, mutta lopulta syytteet kumottiin. Eräänä iltana hän ei tullut enää töistä kotiin
Stalinin piti avajaisohjelman mukaan purjehtia koko kanava päästä päähän arvokkaassa seurassa kanavan teknisistä hienouksista puhuen, mutta vimmastunut Stalin ei jäänyt edes yöksi Karhumäkeen. KUN KÄSITYS Stalinista muuttui, muutamat Petroskoin valtionyliopiston professorit alkoivat esittää ajan henkeen sopivia väitteitä, että suomalaiset olisivat itse ampuneet venäläisiä sotavankeja Sandarmohin hautoihin. Lännen Media ei kerro väitöskirjan tekijän nimeä hänen suojelemisekseen. Hän luopui hankkeesta, koska se olisi tullut liian kalliiksi. Rakentajat joutuivat tinkimään kanavan syvyydestä ja leveydestä liian kireän aikataulun vuoksi, mutta työ valmistui aikataulussa. Vaikka kanavan tekoon oli uhrattu kymmenientuhansien ihmisten henki, se jäi lopulta vain huviveneilijöiden käyttöön. X Teloitetut edustivat yli 50:tä kansallisuutta. He vetosivat ”salaisiin asiakirjoihin”, joiden mukaan tämä olisi tapahtunut Suomen miehittäessä Karjalan tasavaltaa jatkosodan aikana vuosina 1941–1944. –?Vankiloiden sisäinen hierarkia on sellainen, että jos joutuu vankilaan lapsipornosta, kohtelu muiden vankien taholta on armotonta ja jopa hengenvaarallista. Jos mies ei kestänyt uudelleen takomista, hän saikin kuolla. Vuonna 2012 perustettu Venäjän sotahistoriallinen seura ajaa innokkaasti käsitystä suomalaisten syyllisyydestä, mutta seuran maine on venäläisten ammattitutkijoiden piirissä epämääräinen. Kuolleet kuskattiin Sandarmohin mäntymetsien joukkohautoihin. Jo tsaari Pietari Suuri teetätti maaperätutkimuksia kanavasta, joka yhdistäisi Itämeren ja Vienanmeren Karjalan poikki. Hän suuttui ja äyski, että ”noin pienikö siitä tulikin”. Stalinin haamu jahtaa Putinia, koska mitä enemmän ihmiset muistelevat Stalinin hyviä ominaisuuksia, sitä huonommalta nykypolitiikka näyttää. Heitä kuoli kasapäin joka päivä, mutta tilalle tuotiin aina uusia. Tavallisten venäläisten suusta kuulee yhä useammin, kuinka nerokas sotapäällikkö ja tehokas johtaja Stalin oli. Niinpä miesten piti hakata moukareilla tiensä Karjalan kovan graniitin läpi. Sisällissodassa kaverukset taistelivat eri puolella, Korhonen punaisten ja Kekkonen valkoisten joukoissa. Sandarmohin joukkohaudassa on 7?500–9?000 uhria, joista noin 800 suomalaisia.. Sitä mukaa kun Putinin suosio laskee, Stalinin maine nousee. Sekä venäläiset että suomalaiset tutkijat kumoavat väitteet hölynpölynä. Kanavaa myöten kuljetetaan myös pieniä puutavaralasteja. Neljän metrin syvyys riitti sen aikaisille sotalaivoille nipin napin, mutta jo muutamassa vuodessa laivat kasvoivat auttamatta liian suuriksi. TÄSTÄ ON KYSE Sandarmohissa tuhansia haudattuja X Sandarmoh on Stalinin vainojen uhrien hautapaikka Karjalan tasavallassa Karhumäen piirissä. Vangit saivat ruokaa työtä vastaan. X Petroskoin lähellä olevassa Krasnyi Borissa on 1?193 uhria, joista 580 on suomalaisia. X Stalin surmautti Karjalassa 1930luvulla neuvostoliittolaisten lisäksi myös suomalaisia ja Petroskoihin muuttaneita Amerikan suomalaisia, jotka olivat tulleet rakentamaan Neuvostoliittoa. Ikitie-elokuva kertoo heistä. STALIN VAATI kanavan rakentamista 20 kuukaudessa, sillä hänen tarkoituksenaan oli näyttää sillä tavalla sosialismin ylivertaisuus. Stalinille hinta ei ollut ongelma, koska hän teetti työn ilmaisella vankityövoimalla. Hankkeen teknistä suunnittelua varten hän vangitutti myös 120 taitavaksi tiedettyä insinööriä. Helsingissä asuvan Ilona Vanhasen valokuvassa hänen isoisänsä Arvi Korhonen on takarivissä vasemmalla ja Urho Kekkonen oikealla. Vesireittiä valmistui 227 kilometriä, joista 184 kilometriä oli saatu aikaan patoamalla ja muokkaamalla järviä ja jokia. Ongelmana oli Äänisen ja Vienanmeren välillä oleva 42 kilometrin levyinen vyöhyke, joka on umpigraniittia. Inkeriläisistä väitöskirjaa tekevä jatko-opiskelija sanoo Sandarmohissa, että Venäjän turvallisuuspalvelu FSB osaa tehdä uhriensa elämästä viheliäisen. Seura on teettänyt ilman lupaa ammattitaidottomia kaivauksia Sandarmohissa ja väittää löytäneensä venäläisten sotavankien ruumiita. Rikkaat eivät päässeet keplottelemaan rangaistuksista irti kuten nyt. Kanavan rakentaminen sopi loistavasti uuteen perekovka-ideologiaan, jossa pakkotyön avulla huonosta aineksesta taottiin uusia ja vahvoja kansalaisia. Dynamiittia ei juuri ollut. Stalinin uhrien muistelijat käyvät myös kanavalla elokuun alussa joka vuosi. Kun Stalin näki kanavan valmiina ensimmäisen kerran vuoden 1933 kesällä, se näytti hänestä mitättömän pieneltä. SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A9 Stalinin kanavan rakennustyössä kuoli jopa 50?000 Markku Saksa Stalinin kanavan rakennustöissä vuosina 1931–1933 kuoli virallisen arvion mukaan 12?000 miestä nälkään ja rasitukseen, mutta monet tutkijat asettavat luvun kaksi kertaa suuremmaksi. Monien rakentajien ruumiit haudattiin Sandarmohiin, joka on kanavan lähellä. Hän keräsi noin 126?000 vankia Venäjän vankiloista Karjalan korpiin. Se kuuluu turvallisuusorganisaation ammattiosaamiseen. Heikoimmat nääntyivät kuoliaiksi. Erityisesti kehutaan sitä, että hän piti korruption aisoissa ja että hänen aikanaan laki oli sama kaikille. Sen läpi kaivaminen olisi maksanut liian paljon
Jos auton matka-aika kahden valvontapisteen välillä alittaa liikaa ennakkoon lasketun ajan, jälkimmäinen kamera välähtää. LIIKENTEEN kameravalvonta tuottaa merkittäviä turvallisuushyötyjä, Klang korostaa. Riippuu näkökulmasta. Suomalaiset maksavat vuodessa vajaat 300?000 rikesakkoa. Ensi vuonna voimaan astuva uusi tieliikennelaki muuttaa kotimaiset rikesakot liikennevirhemaksuiksi. Tekniikkaa hyödynnetään Australiassa saakka. –?Turun kehätielle kamerat tulevat ajankohtaisiksi, kun tien perusparannus on valmistunut Naantaliin saakka. Jo yhden kilometrin ylitys voi riittää seuraamukseen. Törkeät ylinopeusrikkomukSveitsi on yksi Euroopan ahkerimmista nopeusvalvontamaista. KAMERAVALVOTTUJA teitä on Suomessa 3?306 kilometriä. Luvut ovat heinäkuulta. –?Keskinopeuskamerat toimivat 24/7-periaatteella ja voivat laskea rikkomusten määrän alle prosenttiin. Meiltä puuttuu toistaiseksi kokonaan niin sanottu keskinopeusvalvonta, jossa mahdollinen ylinopeus mitataan usean kilometrin matkalla. Niiden alin maksuporras on 70 ja kallein yhä 200 euroa. Teitä on yhteensä 56 kilometriä. Saatoin syyttää vain itseäni. Kamera välähtää Euroopassa herkemmin kuin Suomessa ANALYYSI Kari Pitkänen kari.pitkanen @laatutekstit.fi Se harmittaa aina, niin minuakin maaliskuussa. Norjassa keskinopeusvalvottuja tieja tunneliosuuksia on 27, Espanjassa noin 30 ja Britanniassa yli 50. Klangin mielestä kaiken ylinopeusvalvonnan pitää olla läpinäkyvää ja avointa, jotta kansalaiset kokevat sen oikeutetuksi. Suomea enemmän kamerapaikkoja löytyy myös Ranskasta ja Britanniasta. Rikesakko seuraa vähintään 7:n, mutta enintään 20 kilometrin ylinopeudesta. Tätä suuremmat ylinopeudet käsitellään päiväsakkoasioina. Onko Suomi siis liikenteen kameravalvonnan luvattu maa. Taajama-alueilla 16 kilometrin nopeuden ylitys johtaa automaattisesti syytteeseen.. Kuljettajan tunnistaminen on entistä helpompaa. Vahva ehdokas tutkakameroille on valtatie 8 Turusta Poriin, jonka kameravalvonnan muutossuunnitelmat valmistuvat tänä vuonna. SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A10 Kari Pitkänen Viime vuonna julkaistu Trafin (nykyisin Traficom) tutkimus ehdotti seitsemää uutta automaattivalvottua tiejaksoa Uudenmaan ja Varsinais-Suomen ely-keskusten alueelle. Turun seudulta uusia, kameroille sopivan vilkasliikenteisiä pääja kantatiejaksoja löytyi kolme: valtatie 40 eli Turun kehätie, valtatie 9 Poikoja–Aura sekä valtatie 41 Aura–Pöytyä. Jatkossa on mahdollista seurata esimerkiksi kuljettajan turvavyön ja kännykän käyttöä. Varsinais-Suomessa muita uusia kameravalvottuja teitä saattavat jatkossa olla valtatiet 10 ja 11 sekä kantatie 43. Kotiin kannettiin 170 euron rikesakko. –?Tutkimuksen jälkeen ykköskohteeksi on noussut kantatie 52 Tammisaaresta Somerolle. Ajoin laina-autolla, mutta tutulla tiellä 60 kilometrin rajoitusalueella hieman liian kovaa, ja tolpassa leimahti. Ruotsissa kameratolppia on 1?800. Suomessa poliisi on ainakin toistaiseksi ollut sillä kannalla, ettei yhden kilometrin ylinopeuksista ryhdytä sakottamaan. Sen sijaan uusia tutkatoimisia kameroita voidaan hyödyntää taajamissa valvomassa ajamista päin punaista liikennevaloa. Tutkakameroita tulossa Turun seudulle Uudet tutkatoimiset nopeuskamerat ottavat hämmästyttävän tarkkoja kuvia. Jokaisessa tolpassa on oma kamera, joten länsinaapurin tolppaa kohti ei kannata ajaa luottaen pelkkään hyvään onneen. Ruotsi on kokonaistaloudellisen arvioinnin perusteella päättänyt pysyä pistemäisessä valvonnassa, Traficomin erityisasiantuntija Riikka Rajamäki kertoo. Niiden näkemä yltää 150 metriin, ja kuvat ovat ällistyttävän tarkkoja. AUTOILIJOIDEN ylinopeusrikesakot vaihtelevat Suomessa 140– 200 euron välillä. Yhtä tiukkaa rajaa on sovellettu käyttöön ainakin Alankomaissa, Ranskassa ja Australian Victorian osavaltiossa. Suomen ensimmäinen keskinopeusvalvottu tieosuus saattaa olla 2,3 kilometrin mittainen Tampereen Rantatunneli. Kun huomautukset lasketaan mukaan, poliisin liikenneturvallisuuskeskus lähettää joka vuosi noin 600?000 seuraamusta raskaasta kaasujalasta. –?Keskinopeuseli matkanopeusvalvonta on ollut Norjassa hyvin tehokasta, mutta sen toteuttaminen on aika kallista. Tehokkainta olisi keskinopeusvalvonta. Kesällä käyttöön on otettu ensimmäiset niin sanotut jäljittävät nopeuskamerat. Sinne on suunnitteilla 14 tolppaa, jotka varustetaan uudella tutkatekniikalla toimivalla kamerateknologialla, liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang Varsinais-Suomen ely-keskuksesta kertoo. POLIISI Automaattinen nopeusvalvonta puree tehokkaimmin koviin ylinopeuksiin ja liikennekuolemiin vilkasliikenteisillä teillä. Ylinopeus poikii yhdeksän rikesakkoa kymmenestä, ja lähes aina rikkomuksen rekisteröi tolppakamera. Keskinopeusvalvonta on vasta tulossa Suomeen, mutta esimerkiksi Norjassa valvottuja osuuksia on jo liki 30. Kiinnijäämisen riski on lähes sata prosenttia. Kiinteitä valvontapisteitä on 973, kameroita 143 ja liikkuvia kamera-autoja 26. Kovimmat ylinopeudet johtavat päiväsakkoihin Suomen lisäksi esimerkiksi Ruotsissa ja Sveitsissä. Sveitsissä vaihteluväli on 20– 260 frangia (18–240 euroa), mutta joissakin kantoneissa sakotusperusteeksi voi riittää jo yhden kilometrin nopeusylitys. Järjestelmän asentaminen tunneliin on tosin jo pari vuotta myöhässä. Keskimääräinen sakkosumma on juuri tuo 170 euroa
Auto voidaan takavarikoida, kunnes sakot on hoidettu. Arviot vaihtelevat. Lisätietoa eri maiden rangaistuskäytännöistä ja säännöistä: Autoillen Euroopassa 2019, Autoliitto. Esimerkiksi nopeusrajoitusmerkit pitää sijoittaa siten, että autoilija on aina selvillä oikeasta nopeudesta, Puustinen sanoo. JUURI NYT NINA MÖNKKÖNEN/LIIKENNETURVA Kari Pitkänen Suurkaupungit eri puolilla Eurooppaa rajoittavat ajoneuvoliikennettä keskustoissaan saasteiden ja ruuhkien pelossa. Ilman asianmukaista ympäristötarraa ajaville kuljetuksille saatetaan Kööpenhaminan tai Aalborgin keskusta-alueilla lätkäistä 2?700 euron ylimääräiset maksut. Näissä maissa kameroin valvotaan usein liikennettä maanteiden lisäksi koulujen ja päiväkotien läheisyydessä. KESKIMÄÄRIN pistemäinen automaattivalvonta puolittaa liikennekuolemat valvotulla tieosuudella. Syyslukukauden alku on hyvä hetki keskustella lapsen kanssa puhelimen käytöstä liikenteestä, vakuutusyhtiö If muistuttaa. X Tutustu oman autosi nopeusmittariin, se näyttää yleensä 2–8 kilometriä todellista ajonopeutta enemmän. TÄSTÄ ON KYSE Näin vältät kameran välähdyksen X Vältä kiirettä ja varaa riittävästi matka-aikaa. X Voit hyödyntää ajaessa myös navigaattoreihin ladattuja kameravaroittimia tai vastaavia irrallisia, lisävarusteena myytäviä laitteita. Kovimmin rankaisee Tanska, tosin etupäässä kuorma-autoja. Asiaan perehtyminen ennen matkaa kannattaa. Poliisi puhuukin mielellään liikenneturvallisuus-, ei niinkään ylinopeuskameroista. Unohduksesta seuraa 150–350 euron sakko. Sellaisia ovat esimerkiksi valtatiet 4 ja 6, joille ensimmäisinä on asennettu uudet noin 40 tutkatoimisen kamerateknologian ruotsalaismallista tolppaa. Kamera välähtää Euroopassa herkemmin kuin Suomessa VESA ESKOLA set saattavat avata vankilan ovet Tanskassa, Norjassa, Ranskassa, Espanjassa ja Sveitsissä. Loukkaantumiseen johtavat kolarit vähentyvät viidenneksen. Yhtiön tutkimuksen mukaan kaksi vanhempaa viidestä on kieltänyt lastaan käyttämästä älypuhelintaan koulumatkalla liikennevahingon välttämiseksi. X Kuvasta mustataan mahdollinen kuljettajan vieressä istunut henkilö. X Säilytä turvaväli, jotta ehdit reagoida nopeuden muutoksiin ajoissa. Samaa termiä suositaan Espanjassa ja Ranskassa. Siinä arvioitiin useita yksittäisiä liikenteen kameravalvontaa käsitteleviä tutkimuksia ja niiden loppupäätelmiä. X Keskity vain ajamiseen ja seuraa tiellä edellä ajavien toimintaa. Ympäristömaksun unohdus käy kalliiksi KUVAKAAPPAUS Green zones -puhelinsovellus tarjoaa ennakkotietoa Euroopan ympäristövyöhykkeistä. X Voit tarkistaa oman mittarivirheesi tienvarren nopeusnäyttötauluista, GPS-navigaattorien nopeusnäytöstä tai ilmaiseksi puhelimeen ladattavilla GPS-nopeusmittareilla. –?Tehokas pistemäinen valvonta leikkaa kovimmat ylinopeuspiikit pois tehokkaasti, ylikomisario Jarmo Puustinen Poliisihallituksen teknologiayksiköstä toteaa. Esimerkiksi Brysselin ja Antwerpenin ydinkeskustoihin ajavien pitää rekisteröityä ennalta, mikäli auto ei ole belgialainen tai hollantilainen. X Tarkkaile, noudata ja kunnioita kulloisiakin nopeusrajoituksia. X Poliisi lähettää 3 viikon kuluessa ajoneuvon rekisteriin merkitylle omistajalle tai haltijalle kirjeen, jossa tiedustellaan kuvatun ajoneuvon kuljettajaa. Ruotsin liikennevirasto Trafikverket laskee, että maan kamerat estävät joka vuosi 20 tiekuolemaa. Päätöksen tästä tekee kotipaikkakunnan poliisilaitos. Sveitsi on yksi Euroopan ahkerimmista nopeusvalvontamaista. Itävallassa vastaavat sakot vaihtelevat 90–2?180 euron ja Rotterdamissa 340–2?250 euron välillä. Ennen automaattivalvontaa näin teki heistä joka kolmas. Jo yhden kilometrin ylitys voi riittää seuraamukseen. X Huomautuksia ei lasketa toistuviin liikennerikkomuksiin eli ne eivät vaikuta ajo-oikeuteen. –?Muun liikenneinfrastruktuurin on tuettava automaattivalvontaa. Pääkaupunkiseudun Kehä I:llä noin 70 prosenttia kuljettajista ajaa nykyisin nopeusrajoitusten mukaan. Traficomin mukaan kameravalvonta on vaikuttavinta vilkasliikenteisillä teillä. Ne tulevat käyttöön syksyn aikana. Samaa on havaittu muissa maissa, tosin Norjassa vain osassa kohteista, Riikka Rajamäki huomauttaa. X Päiväsakkoja tulee, jos ylinopeus ylittää vähennyksen jälkeen 20 kilometriä tunnissa. X Jos ylinopeutta on vähintään 7 kilometriä, autoilijalle on seurauksena 140–200 euron rikesakko. X Käytä autosi (ajonopeuteen mukautuvaa) vakionopeudensäädintä. X Jos tämän jälkeen nopeuden ylitys on 3–6 kilometriä tunnissa, kuvattu selviää huomautuksella. Toisaalta etenkin monessa itäisen Euroopan maassa liikenteen kameravalvonta on vielä alkutekijöissään. Taajama-alueilla 16 kilometrin nopeuden ylitys johtaa automaattisesti syytteeseen.. X Osa uusimmista vakionopeudensäätimistä paitsi tunnistaa liikennemerkit, osaa myös säätää ajonopeuden rajoituksen mukaiseksi. Tulokset ovat peräisin kansainvälisestä kameravalvonnan tehoa selvittävästä meta-analyysitutkimuksesta. Suomessa poliisin arvio on 40 kuolemaa ja sata henkilövahinko-onnettomuutta vähemmän kuin tilanne olisi ilman kameroita. X Rikkomuksen voi myöntää tai kiistää 30 vuorokauden kuluessa kirjeen mukana tulevalla vastustamisilmoituksella. Jos tolpassa räpsähtää X Poliisi tekee mitatusta nopeudesta 3 km/h:n teknisen varmuusvähennyksen mahdollisen mittausvirheen varalta. Keskinopeusvalvonnan teho on vielä parempi. SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A11 Puhelinriski. X Kameran ottamassa kuvassa näkyy ajoneuvo, rekisteritunnus, kuljettaja ja kuvan tunnistetiedot. Vastaavaa toivoisi enemmän meillekin. Jos sakkolappu saapuu X Rikesakon maksuaikaa on noin kaksi kuukautta eräpäivän jälkeen, ja rikesakon voi maksaa erissä. OLENNAINEN kysymys on, miten hyvin liikenteen kameravalvonta lopulta ehkäisee ylinopeuksia, loukkaantumisia ja liikennekuolemia. Traficomin viime vuonna julkaiseman tutkimuksen mukaan Suomessa kamerat ovat valvotuilla osuuksilla vähentäneet kovimpia, yli 20 kilometrin ylinopeuksia 45 prosenttia ja kaikkia ylinopeuk sia 17,5 prosenttia. Lisätietoja Euroopan ympäristömaksuista löytyy osoitteesta green-zones.eu/en. X Jos kuljettajatietoja ei anna, kirjeen saaja kutsutaan kuulusteluun. Monien kaupunkien ”vihreille vyöhykkeille” pääsee ajamalla vain, jos ajoneuvo on riittävän uusi ja vähäpäästöinen tai autoon ostaa etukäteen erityisen ajoluvan. Jos ylinopeudesta saatuja rikesakkoja tai sakkoja kertyy vuodessa 3 tai kahdessa vuodessa 4 kappaletta, ajokortin voi menettää määräajaksi. –?Kun automaattivalvonta otettiin Suomessa käyttöön 1990-luvun lopulta alkaen, sen vaikutus ajonopeuksiin oli aluksi iso, mutta laimeni monessa kohdassa vuosien mittaan
Mormonien pääkirkko harjoitti moniavioisuutta 1800-luvulla, kunnes se joutui kahnaukseen Yhdysvaltojen liittovaltion kanssa. Naiset saavat halutessaan lähteä myös. MORMONISMIN kuulumisesta kristinuskoon on kiistelty. Se voi luoda paineita. Juuri julkaistun teoksen kanteen on valittu nimikylttinen pukumies. X Miehillä lähetystyö on kaksi vuotta kestävä velvollisuus, josta kieltäytymisellä voi olla sosiaalisia seurauksia. X MAP-kirkosta alkoi eriytyä fundamentalistisia ryhmiä 1900-luvulla. Kim Östman kirjoitti Suomen ensimmäisen mormoneja käsittelevän tietoteoksen. –?Kokouksessa ei ole yhtä saarnaajaa, vaan pari seurakuntalaista puhuu. –?Nuorille mormonimiehille kahden vuoden lähetystyö on velvollisuus, johon kehotetaan vahvasti. Ehtoollisella nautitaan leipää ja vettä. –?Perinteiseen kristinuskoon mormonit eivät asemoidu, mutta laajemmasta perspektiivistä he ovat mielestäni kristittyjä. Teos pyrkii antamaan kattavan ja objektiivisen näkemyksen tunteita herättävästä uskonnosta. Mormoneille mies on perheenpää, jolla on ensisijainen vastuu perheen elättämisestä. He uskovat esimerkiksi Jeesukseen vapahtajana ja Raamattuun pyhänä kirjana, Östman sanoo. –?Nykyään moniavioisuutta harjoittavat vain fundamentalistiset ryhmittymät, joilla on noin 30?000 jäsentä lähinnä Yhdysvalloissa, Östman avaa. Sunnuntaina osallistutaan oman seurakunnan jumalanpalvelukseen eli sakramenttikokoukseen. X Suomessa on kerralla vajaat sata mormonia tekemässä lähetystyötä. EERO SAARIKOSKI FAKTA Mormonismi X Mormonismin perusti Joseph Smith vuonna 1830. Mormonit uskovat, että isä, poika ja pyhä henki ovat erillisiä olentoja. KIRKON TÄRKEIN yksikkö on perhe, jonka muodostavat nainen ja mies lapsineen. Naisille lähetystyö on vapaaehtoista ja kestää puolitoista vuotta. Oikein eläessään ihmisestä voi tulla jumalan kaltainen. Mormoniperheessä kasvanut, insinöörinä työskentelevä tekniikan tohtori Kim Östman alkoi työstää teostaan Mormonit: historia, oppi ja elämä neljä vuotta sitten. MAP-kirkko, johon Suomen mormonitkin kuuluvat. Muuten uskontoa harjoitetaan päivittäin rukoilemalla ja tutkimalla Mormonien kirjaa ja Raamattua. X Aktiivisesti kirkon toiminnassa mukana olevia mormoneita kehotetaan lähtemään lähetystyöhön. X Missourista johdettava Kristuksen yhteisö lähti valta kirkosta 1860-luvulla. Naisen tehtävä on huolehtia kodista ja lapsista. Heitä on valtion laskemien tietojen mukaan noin 3?300 ja MAP-kirkon mukaan noin 4?900. –?Seksuaalisuuden harjoittamisen suhteen mormoneilla on kaksi vaihtoehtoa: heterosek suaa linen avioliitto tai selibaatti, Östman kertoo. –?Perspektiivi voi auttaa vaikeina hetkinä. Östmanin mukaan siististi pukeutuneet lähetyssaarnaajat ovat Suomessa tunnetuin mormoneihin liitetty piirre. Mormonit uskovat asioihin, joita monet kristinuskon haarat eivät tunnista. Jumalalla ja Jeesuksella on konkreettinen ruumis, pyhällä hengellä ei. –?Olen paperilla mormoni, mutta en ole osallistunut aktiivisesti kirkon toimintaan vuosikymmeneen. Niihin kuuluu noin 30 000 henkilöä, joista monet harjoittavat moniavioisuutta. X Kultalevyissä kerrottiin muun muassa Jeesuksen käyneen Amerikan mantereella ylösnousemuksensa jälkeen 2000 vuotta sitten. –?Jotkut voivat tuntea syyllisyyttä siitä, ovatko tehneet tarpeeksi hyvien asioiden eteen. Mormonit uskovat esimerkiksi, että ihminen on ollut olemassa taivaan kodissa ennen kuin syntyy. Voi olla helpompi ottaa asenne, että vaikeudet ovat osa elämää ja kyllä asiat järjestyvät. Heistä suurin osa on Yhdysvalloista.. SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A12 Riina Rastas Yhdysvaltalainen saarnaaja Joseph Smith väitti vuonna 1830 löytäneensä Amerikan mantereelle muuttaneen valitun kansan muistiinpanot. Lähetystyö on hyvin säädeltyä. Perheen tulee pyhittää yksi ilta viikossa perheen keskeiselle henkiselle ajalle. Yli 200?000-jäseninen yhteisö on haaroista lähimpänä perinteistä kristinuskoa tavoiltaan ja uskoltaan. X Mormonien kolminaisuusoppi on erilainen verrattuna muihin kristinuskon haaroihin. Mormonit eivät juo monien muiden kristittyjen tapaan ehtoollisella viiniä, sillä alkoholi ja muut päihdyttävät tai piristävät aineet ovat kiellettyjä. –?Nykyään mormoninaisten työskentely on lisääntynyt, mutta roolit ovat silti konservatiivisemmat kuin Suomessa keskimäärin. X Kaikki Suomen mormonit kuuluvat MAP-kirkkoon. Teos on jatkoa uskontotieteen ja -historian opinnoilleni, kertoo Åbo Akademissa filosofian tohtoriksi mormoniaiheesta väitellyt Östman. Ajatus maanpäällisestä elosta koetusaikana voi Östmanin mukaan näkyä siinä, miten mormonit päivittäisiin haasteisiin suhtautuvat. Mormonismi syntyi kultalaatasta Saarnaaja Joseph Smith kertoi löytäneensä Amerikkaan muuttaneen valitun kansan muistiin panot, jotka loivat perustan uskonnolle. X Mormonismi perustuu Raamatun lisäksi kultalevyihin kirjoitettuihin muistiinpanoihin, jotka Smith väitti löytäneensä. Useita haaroja X Mormonien suurin haara on noin 16 miljoonan jäsenen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, ns. Israelista lähteneiden esi-isien kultalevyille kirjoittamat muistiinpanot loivat perustan mormonien uskonnolle ja toiselle sen pyhistä kirjoista. Toinen mormoneihin yhdistetty asia on moniavioisuus
Maakunta voi hakea avustusta lääkäripulaan Yksi kehittämisohjelman tavoitteista on seitsemän päivän hoitotakuun toteutuminen. SDP:n syntymäpäiväjuhlan vieraat joutuivat ottamaan hetkeksi sateenvarjot esille, kun vettä ripotti taivaalta.. Avauspuheen jälkeen syntymäpäivät jatkuivat keskustelulla, jossa pohdiskeltiin, miten Suomen historia ja SDP olisivat erilaisia, jos asiat olisivat menneet toisin. Toiveissa salkku, joka tuo valtaa Pääministeri Antti Rinne kertoi, että Jutta Urpilaiselle tavoitellaan talouteen ja budjettiin liittyviä salkkuja. SDP TÄYTTI lauantaina 120 vuotta. Näitä paikkoja tavoitellaan Rinteen mukaan siksi, että ne antaisivat Suomelle merkittävää vaikutusvaltaa EU:ssa. Neuvottelut ovat kesken. Lauantaina järjestetyillä SDP:n 120-vuotissyntymäpäiväjuhlilla Antti Rinne kertoi Lännen Medialle, että ohi menneet paikat voivat auttaa Suomen EU-komissaariehdokasta Jutta Urpilaista. –?Tällä hetkellä neuvotellaan monivuotisesta rahoituskehyksestä. –?Hän käy tällä hetkellä kierrosta kandidaattien kanssa ja uskon, että lähiviikkoina selviää, ketkä hän asettaa ehdokkaaksi parlamentille esitettäväksi. VALTIONAVUSTUKSILLA pyritään vastaamaan kehittämisohjelmassa lueteltuihin tavoitteisiin. Olli Rehn ei noussut kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtajaksi, eikä liioin Erkki Liikanen EKP:n pääjohtajaksi. Mutta ei se ole mikään ratkaiseva tekijä. Rinne kertoo, että komissaarin paikka aiotaan hankkia Urpilaiselle neuvottelemalla ja keskustelemalla komission tulevan puheenjohtajan Ursula von der Leyenin kanssa. –?Edellä mainituista aiheista minulla on kokemusta entisenä valtiovarainministerinä ja ulkoministerinä. Hallitus haluaa tehdä sosiaalija terveyspalveluista aikaisempaa saatavampia ja laadukkaampia sekä lisätä ennakoivaa ja ehkäisevää työtä. ANSSI JOKIRANTA Riina Rastas, teksti Jane Iltanen, kuvat Suomelta on mennyt kesän aikana sivu suun kansainvälisiä johtopaikkoja. –?Meillä on suunnitelmissa tapaaminen von der Leyeninin kanssa. Väliraportti tehdään 2020 lopussa. RAHAA kehittämisohjelmassa on käytettävissä 160 miljoonaa euroa, mutta vielä tässä vaiheessa Lehtinen ei uskalla sanoa, mitä suuruusluokkaa alueiden hankkeiden rahoitukset tulevat olemaan. Muiden maiden komissaariehdokkaita Rinne ei tiedä. Komissaari, joka vastaa budjettitaloudesta EU:ssa, on tärkeä myöskin tässä. Se on Rinteen mukaan sekä Urpilaisen että Suomen hallituksen tahto. Osana kehittämisohjelmaa pyritään vielä tämän vuoden aikana avaamaan maakuntien kehittämisja käyttöönottohankkeiden rahoituksen haku. Uskon, että Jutta Urpilainen nauttii sellaista arvostusta, että hän voi saavuttaa paikan. SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A13 Meri Suominen Pääministeri Antti Rinteen hallituksen lupaama sosiaalija terveyskeskusten kansallinen kehittämisohjelma aiotaan toteuttaa vuosien 2019–2022 aikana. Jutta tulee etenemään ihan omilla ansioillaan, Rinne kommentoi. Perheja peruspalveluministeri Krista Kiurun erityisavustaja Timo Lehtinen kertoo, että valtionavustuksilla päästään pureutumaan sosiaalija terveyspalveluita jo pitkään jäytäneisiin ongelmiin, kuten terveyskeskusten lääkäripulaan, seitsemän päivän hoitotakuun toteutumiseen ja takkuilevien tietojärjestelmien parantamiseen. Asiaan vaikuttavat esimerkiksi maakuntien erilaiset asukaspohjat, jotka luovat erilaisia tarpeita. Kolmantena vuonna määrä on 40 miljoonaa. JUTTA URPILAINEN kommentoi SDP:n syntymäpäiväjuhlilla Lännen Medialle, että kokemuksensa takia komissaaripaikoista häntä kiinnostavat eniten talousja ulko suhteiden salkut. Jutta Urpilaiselle haetaan talouteen ja budjettiin liittyviä salkkuja. –?Uskon, että Jutan suhteen tämä vaikuttaa komission puheenjohtajaan tavalla, joka on positiivinen. Historiakatsauksen jälkeen siirryttiin paneeliin, jossa keskusteltiin viiden SDP:n kansanedustajan voimin vuoden 1899 kokouksen teemoista nykypäivänä. Turussa pidetyt syntymäpäiväjuhlat alkoivat pääministeri Rinteen avauspuheella. Kehittämisohjelman rahoituksesta päätetään tarkemmin vuosien 2020–2023 julkisen talouden suunnitelman laadinnan yhteydessä. Jutta Urpilainen kertoi Lännen Medialle, että vielä ei ole selvää, mitä komissaarinsalkkuja tulee tarjolle. Toki on monia muitakin mielenkiintoisia paikkoja. Ohjelman toteutumista seurataan puolivuosittain. SDP:n juhlaväki kuunteli myös Turun Työväenyhdistyksen Soittokunnan esittämää musiikkia. Rahoitus kustannetaan valtionavustuksilla, ja sen hakijana voi olla maakuntien kuntien yhdessä sopima kunta tai kuntayhtymä. Hankerahoitus ei myöskään mene tasan, vaan rahoitukset ovat erikokoisia riippuen kunkin maakunnan tarpeesta. Tilaisuus päättyi iltapäivällä Työväen marssi -kappaleeseen. Ehdokkaat ovat von der Leyeninin tiedossa. Rinne keskittyi puhumaan SDP:n arvoista ja pitkästä taipaleesta, mutta otti kantaa myös muun muassa populismiin ja ympäristöteemoihin. Lisäksi pyritään hillitsemään kustannusten nousua, jonka kerrotaan onnistuvan, kunhan edellä luetellut tavoitteet saadaan kuntoon. –?Sen verran voin kertoa, että potti jakaantuu kolmeen osaan: kahtena vuonna käytössä on kumpanakin 60 miljoonaa euroa
Suomelta samankaltaista elettä tuskin voidaan odottaa. X Taiwanilla on diplomaatti suhteet parinkymmenen valtion kanssa. Kiinan keskushallinnon hermo on osoittanut pettämisen merkkejä: puheet ovat koventuneet ja asevoimat harjoitelleet korostetun näkyvästi. Muun muassa Ranska on kehottanut Hongkongin viranomaisia rakentavaan dialogiin mielenosoittajien kanssa. –?Kiina kyllä keskustelee ihmisoikeuksista avoimesti, mutta heillä on erilainen määritelmä sille. Niistä puhutaan vain retoriikkana. SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A14 Meri Suominen Kiinan erityisalueet aiheuttavat Pekingin keskushallinnolle yhä pahempaa päänvaivaa. Kiinan liityttyä YK:n jäseneksi 1970-luvulla muut maat tunnustivat ”yhden Kiinan politiikan” – Suomi mukaan lukien. Nojosen mukaan pandakeskustelua käytiin kiinalaisten kanssa jo 90-luvulla. X Konflikti Kiinan kanssa liittyy kamppailuun siitä, kumpaa valtiota ulkomaat pitävät ”oikeana Kiinana”.. –?Kun katsoo, minne pandoja on annettu eniten, vastaus on Japani ja Yhdysvallat. Kivenä Kiinan kengässä on myös Taiwan, jonka kanssa Yhdysvallat suunnittelee massiivista hävittäjäkauppaa. NOJOSEN MUKAAN Kiinan ja Suomen väliset suhteet ovat ongelmattomat: eivät hyvät, mutta eivät huonotkaan. SAMANLAISTA näennäispolitiikkaa on Nojosen mukaan suomalaisia ihastuttaneissa Ähtärin pandoissa. Taiwanin ja Yhdysvaltojen hävittäjäkauppoihinkaan ei hänen mukaansa kannata suhtautua kevyesti. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Kiinan presidentti Xi Jinping tapasivat tammikuussa Kiinassa. Lopulta vuonna 2018 ne lensivät Suomeen mediaspektaakkelin keskelle presidentti Xin vierailun yhteydessä. Kiina vastaa ulko ja turvallisuus politiikasta. Hongkongissa mielenosoitukset hallintoa vastaan ovat jatkuneet viikkoja. Ehkä olisi viisaampaa nähdä suhteet ongelmattomina ja sitten suhteina, joissa on erilaisia haasteita. Kiina ilmoitti aikeista kuultuaan, että ryhtyy vastatoimiin, jos ne toteutuvat. –?Siitä tulee pandapolitiikkaa, kun me teemme siitä sellaista. KUN HONGKONGIN mielenosoitukset alkoivat, moni saattoi ajatella, että kyseessä on samanlainen liike kuin vuonna 2014, jolloin opiskelijat järjestivät mielenilmauksia Hongkongissa. Oikeasti yksikään EU-valtio, ehkä Ruotsia lukuun ottamatta, ei nosta maan ihmisoikeusasioita aidosti pinnalle. –?Kun katsotaan Suomen poliittista historiaa, niin emme pahemmin ole maiden ihmisoikeusasioista puhuneet. Ihmiset ovat todella huolissaan, Nojonen sanoo. Vain harva valtio on tunnustanut Taiwanin itse näisyyden. Onko niillä sitten hyvät suhteet Kiinaan. –?On vaarallista määritellä kansainvälisiä suhteita erinomaisiksi. Media loi uutisillaan pandoista myytin Suomen ja Kiinan erityislaatuisesta suhteesta. Suomi menee pitkälti EU:n mukana, joten jos se päättää tehdä jotain, Suomi on rintamassa mukana, Nojonen sanoo. X Hongkong on osa Kiinan kansantasavaltaa, mutta sillä on oma poliittinen ja taloudellinen järjestelmä, joka ei ole Kiinan tapaan yhden puolueen hallitsema. MAURI RATILAINEN/EPA FAKTA Kiinan erityisalueet X Kiinalla on kaksi markkina talouteen ja demokratiaan tottunutta aluetta: Hong kong ja Taiwan. X Kiinan tasavallan eli Taiwa nin on itsenäisyys on kiistan alainen. –?Tämä oli yllätys varmasti kaikille. –?Se pitää ottaa vakavasti, sillä kysymys on Kiinalle hyvin kriittinen. Mitä ne vastavoimat sitten ovat, on vaikea arvioida. Syynä eripuraan on pohjimmiltaan Kiinan suvereeniuskäsitys: se ei salli maan sisäisiin olosuhteisiin puututtavan. Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteet eivät varmasti koskaan ole olleet näin tulehtuneet sen jälkeen, kun Yhdysvallat loi diplomaattiset suhteet Kiinan kansantasavallan kanssa vuonna 1979, arvelee Lapin yliopiston Kiinan yhteiskunnan ja kulttuurin professori Matti Nojonen. X Hongkongilla on oma toimeenpano, lainsäädän tö ja tuomiovalta sekä talous. Lisäksi Macao on maan erityisalue. Kuitenkin kun presidentti Sauli Niinistö tapasi Kiinan presidentin Xi Jinpingin tammikuussa, Niinistö kertoi heidän keskustelleen ihmisoikeuksista. Suomi tuskin puuttuu Kiinan ratkaisuihin Suomen ja Kiinan väliset suhteet ovat professori Matti Nojosen mukaan ongelmattomat, eivätkä pandat muuttaneet niitä suuntaan tai toiseen. Mielikuva hongkongilaisista epäpoliittisina särkyi. ”Yhden Kiinan politiikan” mukaan on olemassa vain yksi Kiina, johon myös Hongkong ja Taiwan kuuluvat
EGYPTI KAUNISTELI pitkään hivja aids-tilastojaan ja saattoi aiemmin jopa kiistää tapausten olemassaolon. Vuonna 2017 Egyptissä nousi otsikoihin aids-diagnoosin saaneen naisen itsemurha. Kahdeksan ihmistä kuoli ja kymmenen loukkaantui hotellissa syttyneessä tulipalossa Ukrainassa varhain lauantaina. Sosiaalisessa mediassa jaetuissa kuvissa näkyy, miten vartijat raahaavat miestä lattiaa pitkin ja heittävät hänet ulos sairaalan ovesta. Monet republikaanien ja demokraattien kongressiedustajat kannattavat kauppoja. Yhdysvallat antoi takavarikkomääräyksen iranilaisesta Grace 1 -tankkerista ja sen öljylastista. He perustelevat kantaansa sillä, että Kiina on lisännyt sotilaallista läsnäoloaan alueella. Terveysministeriön asenne on muuttunut sen jälkeen kun YK:n aids-ohjelma julkaisi tietoja Egyptin nopeasti kasvavista hiv-luvuista. Parhaimmin hoidon piirissä hiv-positiivisista ja aidsia sairastavista ovat tähän asti olleet ne harvat, joilla on varaa hoidattaa itsensä ulkomailla. Ministeriön reaktio antaa toivoa hiv-positiivisten ja aidsia sairastavien aseman paranemisesta. Britannia ja Gibraltar eivät ole kommentoineet määräystä. Kyseessä väitettiin olevan aidsia sairastava potilas. Saudi-Arabian öljy-yhtiön mukaan isku aiheutti tulipalon, mutta ei vaikuttanut öljytuotantoon, eikä iskussa loukkaantunut ketään. Kymmenen huthikapinallisten lennokkia hyökkäsi öljykentälle Saudi-Arabiaan lauantaina. Hiv-testejä ja hoitoa on tarjolla julkisen terveydenhuollon toimipisteissä jokaisessa Egyptin maakunnassa. Seksirikoksista tuomitun multimil jonäärin Jeffrey Epsteinin kuolinsyyksi on varmistunut itsemurha. SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A15 MAAILMA Koonnut: Ida Kannisto YHDYSVALLAT. X Unicef arvioi, että noin 4?000 hiv-positiivista egyptiläistä saa asianmukaista ja korkeatasoista hoitoa Unicefin ja Egyptin tervey denhuollon piirissä. Lennokki-iskun kohteena oli Shaybah-öljykenttä, joka sijaitsee lähellä Arabiemiraattien rajaa. LM Gibraltar. REUTERS Päivi Arvonen Egyptissä nousi tällä viikolla kohu, kun sosiaalisessa mediassa lähti leviämään kuvia, joissa siviilipukuiset vartijat raahaavat miestä lattiaa pitkin ja heittävät hänet ulos sairaalan ovesta. Gibraltarin korkein oikeus päätti torstaina vapauttaa tankkerin, jonka Britannia otti haltuun heinäkuussa. LENNOKKI-ISKU 10 JEMEN. Hiv-positiivisuuteen ja aidsiin liittyy Egyptissä edelleen valtava sosiaalinen häpeäleima. Vuosi sitten Egyptin terveysministeriö julkaisi toimenpideohjelman, jonka tarkoituksena on hävittää aids Egyptistä vuoteen 2030 mennessä. Yksi isoimmista ongelmista hivin ja aidsin suhteen on se, että ihmiset eivät uskalla mennä tutkimuksiin edes anonyymisti, koska pelkäävät sekä viranomaisten että yhteisön reaktiota. X YK:n aids-ohjelma (UNAIDS) arvioin mukaan vuonna 2018 yli 15-vuotiasta noin 21?000 oli hiv-positiivisia tai sairasti aidsia. Puutteellisen ammatillisen osaamisen vuoksi myös Egyptin terveydenhoitohenkilöstö kuuluu hivin riskiryhmään. Kuvat on otettu Kairosta pohjoiseen sijaitsevan Gharbian maakunnan julkisessa sairaalassa. Pelastushenkilökunta sammutti paloa noin kolmen tunnin ajan. X Tällä viikolla aids-diagnoosin saanut mies poistettiin sairaalasta pakkokeinoin, mikä suuntasi huomiota hiv-positiivisten kohteluun Egyptissä. Hänen naapurinsa olivat saaneet tietää sairaudesta ja vaativat häntä poistumaan alueelta. REUTERS TULIPALO 8 UKRAINA. BBC:n mukaan Egyptin viranomaiset tutkivat tapausta. Egyptin hiv-positiiviset jäävät usein vaille hoitoa Egyptissä hivpositiivisuuteen ja aidsiin liittyy edelleen valtava sosiaalinen stigma ja tietämys hi-viruksesta on puutteellista. Ne kuitenkin saivat monet havahtumaan ja vaatimaan inhimillistä kohtelua hiv-positiivisille ja aidsia sairastaville. Hävittäjien myynti kiristänee Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteita entisestään. REUTERS TAKAVARIKKO A. Seksi miesten välillä ei ole sinänsä Egyptin lainsäädännössä suoraan kielletty, mutta homoseksuaaleja pidätetään ja vangitaan ja heitä syytetään muun muassa haureuden harjoittamisesta. Ministeriö tuomitsi tiedotteessaan kuvien osoittaman potilaan kohtelun ja vakuutti, että tekijät joutuvat vastuuseen teostaan. Yhdysvallat suunnittelee tekevänsä Taiwanin kanssa kahdeksan miljardin dollarin kaupat F16-V-hävittäjistä. Paikalliset pelastusviranomaiset eivät ole kertoneet onnettomuuden syytä tai sitä, kuinka paljon ihmisiä hotellissa oli tapahtumahetkellä. EGYPTIN TERVEYSja väestöministeriö reagoi aids-potilaan kohtelusta kertoviin sosiaalisen median kuviin poikkeuksellisen jyrkästi. Nainen oli saanut hiv-tartunnan heroiinia käyttävältä mieheltään. X CIA World Factbook arvioi vuonna 2017, että 16?000 egyptiläistä on hiv-positiivisia tai sairastaa aidsia. KUVAKAAPPAUS FAKTA Hiv ja aids Egyptissä X Tilastotiedot Egyptin hivja aids -tapauksista vaihtelevat. CARRASCO RAGEL/EPA Yhdysvallat käy hävittäjäkauppaa Taiwanin kanssa YHDYSVALLAT. Palo syttyi pian puolenyön jälkeen Odessassa sijaitsevassa Tokyo Star -nimisessä hotellissa. Egyptiläisillä ei ole riittävästi tietoa hivin leviämistavoista, ja hiv yhdistetään miesten väliseen seksiin ja avioliiton ulkopuolisiin seksisuhteisiin. Epsteinin lakimiehet eivät ole tulokseen tyytyväisiä ja he suunnittelevat aloittavansa asiasta oman tutkimuksensa. Ihmisillä ei useinkaan ole tietoa siitä, että hiv leviää myös esimerkiksi huumeruiskujen välityksellä, ja voi tarttua äidistä lapseen. Egyptin terveysministeriö toivoo saavansa kattavan hoidon piiriin erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevat hiv-positiiviset eli äidit, lapset ja nuoret. Nyt kaavailtu hävittäjäkauppa olisi yksi tähän asti suurimmista. Kuolinsyytutkijan raportissa todetaan, että todistusaineiston perusteella kuolintapa oli hirttäytyminen. REUTERS. Huthit ovat tehostaneet ohjusja lennokki-iskuja Saudi-Arabiaan viime kuukausina. X Unicefin mukaan Egyptin hiv-tapaukset kasvoivat 76 prosenttia vuosina 2010– 2016, mikä on enemmän kuin yhdessäkään muussa Lähi-idän tai Pohjois-Afrikan maassa. Mailla ei ole virallisia suhteita, mutta Yhdysvallat on Taiwanin tärkein asetoimittaja. –?Hävittäjät ovat ratkaisevia Taiwanin ilmatilan puolustuskyvyn parantamiseksi, sanoi senaattori Jim Risch perjantaina. Kuvat sinänsä eivät järkyttäneet egyptiläisiä, jotka ovat tottuneet viranomaisten ja etenkin turvallisuuskontrollista vastaavien tahojen mielivaltaan. Kiina pitää Taiwania kapinallisena maakuntana. Kiina on tuominnut myyntiaikeet ja sanonut aloittavansa määrittelemättömiä ”vastatoimia”, mikäli kaupat toteutuvat
minuutilla. URHEILU Urheilutoimitus P. Vaarallisimmat tontit Slotte kykeni luettelemaan nopeasti. Niinpä jouduimme tekemään vaihdon pelin alla, Slotte paljasti. Kolme minuuttia myöhemmin Axel Vidjeskog tasoitti laukauksella takatolpan juureen Jahir Barrazan syötöstä ja avasi näin maalitilinsä Ykkösessä. SAIRASTUVALTA kehiin palasi Myran-veskari Jillian McVicker, jonka iltapuhdetta Slotte kuvasi ylivertaiseksi. minuutilla. – Toiselle puolikkaalle mentäessä näin pelin olevan meidän, vaikka pientä ongelmaa aina ilmenee. Joukkueen terveystilanne sai ikävä kyllä jobinpostia. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi LOTTO SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A16 OIKEAT NUMEROT 9, 13, 15, 17, 22, 25, 34 LISÄNUMERO 1 PLUSNUMERO 8 7 oikein kappaletta, voitto-osuus milj. Onnistuimme pitämään pallon omilla ja hallitsemaan kenttää. Varsinainen kuuden pisteen ottelu onkin edessä ensi lauantaina, jolloin Myran kohtaa ONS:n. Jo neljännellä minuutilla EIF meni johtoon. MARKKU JOKELA Ekenäs IF:n vuoro kokea punaisten tehokkuus miesten jalkapallon Ykkösessä. Alkaa harmittaa tyttöjen puolesta, ettei palkintoa tule, Myranin päävalmentaja Magnus Slotte manasi puhelimessa. – Viktoria Byskatan oli määrä pelata avauskokoonpanossa. minuutilla, jolloin Isabella Mattsson pyssytti 1–0-osuman kotijoukkueen riemuksi. Mattsson masensi Myranin Myranin päävalmentaja Magnus Slotte ihasteli tolppien väliin palanneen Jillian McVickerin suorituksia Åland-ottelussa. Myranhyökkääjä Chelsy Swackhamer puolestaan pyrähti läpiajoon muttei onnistunut maalinteossa. Kukaan ei ollut kakkospallossa, ja Mattsson pääsi laukomaan vapaasti. Kaiken lisäksi sarjassa toiseksi viimeisenä päivystävä Oulu Nice Soccer yllätti Kuopion Palloseuran iltapäivällä, mikä oli harmittava uutinen sarjajumbon kannalta. Prässi pidettiin tietoisesti maltillisena ja pakka tiiviinä. – Hyökkäyspeli alkoi toimia, mutta alun maalien jälkeen peli suorastaan lopahti pitkäksi aikaa, sanoi Jaron käskijä Niklas Käcko. – Maalissa oli monta pikkuelementtiä pielessä – lapsus, josta Åland rokotti. – Hyvä peli meiltä ja mukava taas pelata topparin paikalla. – Se ottelu on ihan pakko voittaa – yhdeksään pisteeseen eroa ei voi päästää. Sitten tuli nukahdus, joka maksoi tasapelipisteen. Maalipaikat olivat kortilla ja vieläpä jakautuivat aika lailla tasan. Jalkapallo Luu jäi käteen Ahvenanmaanreissulta, vaikka esitys olikin rohkaiseva MARKKU JOKELA MIESTEN YKKÖNEN Jaro–EIF 4–1 (2–1) Kaj Högdahl PIETARSAARI Kehnon alun jälkeen Jaro sai pelin uomiinsa ja teki jatkossa vierailija EIF:n hampaattomaksi. Ei maalia voi laittaa kenenkään yksittäisen pelaajan piikkiin, Magnus Slotte analysoi takaiskua. En sano, että meidän olisi pitänyt voittaa ottelu. Nopea tasoitus oli tärkeä ja sen jälkeen ote olikin meillä loppuun saakka. Etualalla Ålandin Pille Raadik ja Myranin Sofia Matikainen. Akseli Ollila järjesti ja Daisuke Uemura viimeisteli maalin edestä. Toiselle puolikkaalla haimme tasoitusta, mutta leveästi hyökkäävä Jaro on vaikea vastustaja. Vastustaja pääsee vaarallisesti viimeiselle kolmannekselle, koska etäisyydet kasvavat ja aggressiivisuus puuttui. Tältä kaudelta valitettavan tuttu kaava toistui Myranin ja Åland Unitedin välisessä ottelussa, eikä alaveteliläisille irronnut mitään pitkältä vierasreissulta. Toisella puoliajalla Åland United sai muutaman paikan, kun Myran ei pystynyt pitämään prässiä haluamallaan tasolla. Jaron puolustus aukesi yllättävän helposti. Lähes kaikki vaaralliset hyökkäykset käynnistyivät Emetin oivalluksista. Jaro piti palloa, mutta hyökkäysten käynnistäminen kesti ja EIF ehti helposti saada pakkansa kokoon. Vieraiden käskijä Guillem Santesmases harmitteli virheitä. – Tulos kertoo tarvittavan – Åland teki maalin enemmän kuin me. Alakynteen joutunut vierailija yritti toisen puolikkaan alkuun nostaa prässiä, mutta se ei Jarolle vaaraa tuonut. Lopulta helähti 72. Uninen alku kostautui vierasmaalilla, mutta nopea tasoitus ja johtomaali viitoittivat tulevaa eikä paremmuudesta kentällä enää ollut epäselvyyttä. Ottelun parhaaksi noussut Jonas Emet ratkaisi pelin lopullisesti 58. Tämä oli kuitenkin sellainen peli, josta olisimme voineet saada ainakin pisteen. Edellisessä ottelussa laukaus osui häntä päähän, ja nyt lämmittelyssä ilmaantui päänsärkyä. – Kaksi alun virhettä oli liikaa. Ensimmäisellä puoliajalla Myranin yksi huono purku johti siihen, että saarelaispelaaja latasi volleysta pari metriä ohi maalin. Viimeisen niitin iski Severi Kähkönen kolme minuuttia myöhemmin Darvin Chavezin toimiessa syöttäjänä. Alussa ei ollut ihan parasta puolustamista, mutta hienoa, että nuoret avasivat maalitilinsä, selvitti kapteenia tuurannut Pavle Milosavljevic. Siinä tuli oikealta laidalta keskitys, ja purkumme jäi vajaaksi. Pallollisen hallinnan prosentein 60–40 saanut Åland United ei päässyt mellastamaan mielin määrin hyökkäyspäässä. EIF:n hyökkäyspeli kuitenkin hyytyi pian lähes kokonaan. Seuraavasta hyökkäyksestä Joni Remesaho vei punapaidat johtoon ja avasi osumallaan niinikään kauden maalisaldonsa. Uskon, että tällä pelillä ja ennen kaikkea työnteon tasolla meillä on sataprosenttinen mahdollisuus voittaa kotona, Slotte arvioi luottavaisena. Turha sitä on kierrellä – kolme pistettä on vähimmäisvaatimus keskinäisestä pelistä. – Maali syntyi huonon kokonaispuolustamisen ja kommunikaation seurauksena. Jarolla oli paikkoja vielä lisäosumiin, mutta viimeistely meni huolimattomaksi. SLOTTE KERTOI Myranin toteuttaneen tunnollisesti sapluunaansa lauantain väännössä. Jaron hyökkäyspeli tuo maaleja Jonas Emet sinetöi Jaron voiton 58. Jahir Barraza syötti taustalta tulleelle Emetille, jonka tykki upposi näyttävästi riman alle. e JOKERINUMERO 1 2 8 8 5 7 6 NAISTEN LIIGA Åland United–Myran 1–0 (0–0) Vili Ruuska Reippaan tunnin ajan näytti vähintäänkin kohtuulliselta, suorastaan hyvältä. PELI MUUTTUIKIN turhan hitaaksi. Voin silti olla tyytyväinen kokonaisuuteen ja pelaajien panokseen, selvitti Käcko. Nopea hyökkäys pelattiin taaksepäin
Kaikki Forsellin saama mediahuomio on samalla huomiota HJK:lle. Korhonen on 204 lyönnillä 12 alle parin vauhdissa. PUKKI VEI Norwichin johtoon 32. minuutilla upealla volley-vedolla, ja päivän toinen riemu repesi 63. Toki Koskela ymmärtää Forsellin arvon myös kentän ulkopuolella. –?Mutta joo, kyllä pallo pääsee erityiselle paikalle kodissa. KuFu:lla oli alkuun muutama loistopaikka, mutta sitten kokenut GBK-kärki David Carlsson kävi näyttämässä maalinteonmallia. –?Uskon itseeni ja uskon siihen, että tällä tavalla pelatessamme pärjäämme hyvin Valioliigassa. Ottelun ensimmäisellä jaksolla ei tapahtunut. Olli Eskelisen kuti kimposi rimasta maalivahti Olli Nylundin selkään ja siitä maaliin. –?Hän oli mahtava, eikä pelkästään maaleillaan vaan myös työnteollaan ja pelin linkittämisellä, Farke hehkutteli Sky Sportsille. Pukki sai kuitenkin vähän ekstrakehua, totta kai. Suomalaiset ovat mestareita hylkäämään joukkueensa vaikeuksien aikaan. Eskelisellä ja kotijoukkueen Juho Alasuutarilla oli vielä oivat tilaisuudet kääntää peli voitoksi. Nylund ja Carlsson palkittiin raitapaitojen parhaina. Korhosen kuudes birdie tuli 17. LOPPUUN VIELÄ kiitokset paikalliselle jalkapalloyleisölle. Kolmen maalin isä sai tavan mukaan pelipallon mukaansa. minuutilla tarkan vastustamattomalla kudilla alakulmaan. KuFu oli liikkeellä pienellä ryhmällä ja isolla osalla pelaajista oli takana vain jokunen ottelu Kakkosessa. Silloin kyllä ilmaannutaan paikalle, kun menestystä tulee, mutta tappioputkessa puukotetaan selkään. Pukista tuli ensimmäinen Valioliigassa Norwichille hattutempun tehnyt pelaaja sitten Efan Ekokun ja syyskuun 1993. On hyvin mahdollista, että Forsellin seuraava esiintyminen Keskuskentällä nähdään taas vasta useamman tovin päästä. Yhden bogin jälkeen tuli taas birdie ennen kuin meno tasaantui. Forsellin toimesta kentällä on nähty sellaisia laukauksia ja syöttöjä, että hehkutukset ovat olleet täysin paikallaan. Ilmaisena vinkkinä jalkapallofaneille (ja miksei muillekin), että menkää ihmeessä Keskuskentälle katsomaan, millaisen kanin Forsell tällä kertaa vetää hatustaan. Pelaamme hyvää jalkapalloa, jätkät luovat paikkoja, ja olisin voinut tehdä enemmänkin, Pukki myhäili. –?Varmaan tyttäreni pelaa sillä, pienen tytön isä nauroi. Forsell on 28-vuotias, joten ilman pahaa loukkaantumista pelivuosia on vielä runsaasti jäljellä. Suomalaispelaajilla hattutemppu on kautta aikain toinen Valioliigassa: Mikael Forssell hurjasteli kolme maalia maaliskuun alussa 2008 Birminghamin höykyttäessä Tottenhamin 4–1. Sille on käyttöä norwichilaisessa kodissa. Forsell on hehkutuksensa ja otsikkonsa ansainnut, sillä Forsell on ollut HJK:n paras pelaaja. TÄNÄÄN TAIKURI saapuu entiselle kotikentälleen. URHEILU SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A17 Y ksi nimi on ollut ylitse muiden suomalaisessa jalkapallokeskustelussa siitä lähtien, kun Petteri Forsell palasi yllättäen kotimaan kentille. GBK:n tyytyminen yhteen pisteeseen PRAHA (STT) Mikko Korhonen lähtee yhdeksänneltä sijalta golfin Euroopan-kiertueen kilpailun päätöspäivään Prahassa. Korhonen on neljän lyönnin päässä kilpailua johtavasta Belgian Thomas Pietersistä ja kolmen lyönnin päässä toisena olevasta Espanjan Adri Arnausista. Tällä kertaa omia poikia on kummassakin joukkueessa. Corcoran kehui vastustajaa sarjan taitavimmaksi joukkueeksi, jota vastaan kolme pistettä olisi todellakin maistunut. Eiköhän tänäänkin väkeä lapa paikalle siihen malliin, että Keskuskentällä tunnelmaa riittää. –?Alku oli tykitystä. Enemmänkin olisi voinut tehdä, ”moitti” Pukki itseään ja jakoi kiitosta joukkuetovereilleen. Seinäjoella evakossa kautensa aloittanut KPV on pelannut kuusi oikeaa kotiottelua ja niistä viidessä on ollut yli 2000 katsojaa. HJK-valmentaja Toni Koskela haluaisi varmasti lepuuttaa uusinta tähteään, mutta siihen HJK:lla ei juuri nyt ole varaa. Hyvä voitto tuon avausviikon jälkeen (1–4-tappio Liverpoolille), Pukki totesi hymyssä suin Viasat-kanavan haastattelussa. Kokkolassa yleisö ei ole joukkuettaan hylännyt. Se lienee pomminvarmaa, että jotain sieltä tulee. Täyden kympin Pukki upotti Newcastlen Teemu Pukin huikeita suorituksia seurattiin mm. Sitten oli pitkään rauhallisempaa, Korhonen totesi tiedotteessaan. HJK tarvitsee pisteitä yhtä kipeästi kuin Pallo-Veikot, joten Koskelan on pakko peluuttaa miehistöä, joka raapii Keskuskentältä kolme pinnaa. –?Onhan tämä sarja kovempi (verrattuna mestaruussarjaan ja viime kauden 29 maaliin) ja parempia pelaajia, mutta me olemme suoriutuneet hyvin. NORWICHIN päävalmentaja Daniel Farke kiitteli luotsien tapaan tietysti koko joukkuetta, joka voi saksalaiskäskyttäjän mukaan ”tehdä vielä ihmeitä” tällä kaudella. Suomella nyt kaksi hattutemppuilijaa Englannin Valioliigassa LEHTIKUVA/TEEMU SALONEN. Tauon jälkeen nähtiin viihdyttävää ja tilannerikastakin jalkapalloa. Keskuskentällä päädyttiin tulokseen 1–1 (0–0), mikä sopi selvästi paremmin vierasjoukkueen suunnitelmiin. SJK-pelissä oli lähellä rikkoutua 3000 katsojan rajapyykki. Eivätkä keskustelut tai otsikot ole yhtään vähentyneet sen jälkeen, kun Forsell teki debyyttinsä HJK:ssa. reiältä. Kolmatta sijaa on jakamassa neljä pelaajaa kaksi lyöntiä Korhosta paremmalla tuloksella. Edellisen kerran Forsell nähtiin tositoimissa Keskuskentällä seitsemän vuotta sitten, kun Jaro isännöi naapurikaupungissa Maarianhaminan IFK:ta. Ja seuran tiedotusosasto muistutteli myös tietystä harvinaisuudesta: Pukki on valioliigakauden ensimmäinen täyden kympin otteluarvosanakseen saanut pelaaja WhoScored-sivustolla. Kuten GBK:n pelaajavalmentaja Chris Corcoran totesikin, siinä molemmat ottivat toisen vahvuudet pois. Cityn Raheem Sterling teki kolme liigan 1. minuutilla jälleen näyttävällä osumalla, itseluottamusta uhkuvan Pukin pitäessä jälleen Newcastle-puolustusta pilkkanaan. minuutilla tasoituksen. Korhonen laittoi birdiet jonoon Prahassa LONTOO (STT) Teemu Pukin vire jalkapallon Englannin Valioliigan alkumetreillä jatkuu tyystin uskomattomana. Taikuri saapuu KOLUMNI Jarno Herranen Urheilutoimittaja, Keskipohjanmaa jarno.herranen@kpk.fi KOKKOLA GBK ja kuopiolainen KuFu98 pelasivat lauantaina molemmille tärkeän kamppailun jalkapallon Kakkosessa ajatellen sijoituksia neljän parhaan joukossa. –?Täydellisyyttä, Norwich tiivisti kultakimpaleensa. Noilla näytöillä kysyntää luulisi olevan ulkomaiden tasokkaimmilla kentillä. kierroksella ja nousi Pukin rinnalle neljään maaliin iskemällä maalin Spursia vastaan avauspuoliajalla. Pelkäsin pahoin, että alkuhurmoksen jälkeen yleisömäärät kääntyvät laskuun, jos tappioita tulee ja sijoitus sarjataulukossa valahtaa alakertaan. Kokkolalaislähtöisen pelurin otteista on tykännyt sekä HJK:n maalisarake että yleisö. Ja ensimmäinen hattutemppu Englannissa, olen todella iloinen. Illan huippuottelussa Manchester City joutui tyytymään 2–2 -tasapeliin Tottenhamin kanssa. Sijalta 14 lauantain väylille lähtenyt Korhonen takoi päivän alkuun neljän birdien jakson. Syystäkin Forsellin nimi on esillä ollut, sillä tuon tason pelimiehiä Veikkausliigassa ei liian usein nähdä. –?Kolme pistettä, sitä tultiin tänään hakemaan. Forsellin paluu Kokkolaan ylittänee uutiskynnyksen muuallakin kuin Kokkolassa. Luotan itseeni, tehtyäni viime kaudella paljon maaleja, Pukki totesi vielä BBC:n mukaan. Kalle Samooja jakaa sijaa 17 tuloksella 207, Kim Koivu sijaa 23 (208) ja Tapio Pulkkanen sijaa 30 (209). Alku HJK-paidassa on näyttänyt siltä, ettei Forsell tämän kauden jälkeen Suomessa enää pelaa. Jo kauden avauspelissä Pukki maalasi Liverpoolia vastaan, joten maaleja on koossa jo neljä ja sillä hän on liigan maalikärkenä, ainakin ennen lauantain päättänyttä Manchester City–Tottenhampeliä. Kolmas maali tuli sitten 75. KuFu hallitsi pelin lopulla ja rakensi 84. sporttibaareissa eri puolilla Suomea. Suomen maajoukkuekärki teki hattutempun, kun Norwich otti lauantaina kauden avausvoittonsa kaatamalla Newcastlen 3–1 kauden ensimmäisessä kotiottelussaan. Hän sai pystysyötön Atte Hentulta ja laukoi pallon takatolpan kautta verkkoon
Myös finaalia yritettiin kolmesti ja niistä viimeisin toi Timo Lahdelle viidennen peräkkäisen SMkullan. KUULA TODELLAKIN sai henkisen kantin tasapainoon. Läpilyöntejä kuulalaisten toimesta nähtiin puolenkymmentä. –?Meidän tavoitteena oli laittaa kausi pakettiin jo keskiviikkona Vähässäkyrössä. Sisällä kuulalaiset olivat riittävän nöyriä ja pelaajat malttoivat käyttää omia parhaita lyöntejään. Ei me oltu tappioasemasta moksiskaan, siepparin tontilta useamman ristin taululle naulannut Aappo Savikoski mietti. Haapajärvi kokosi rivinsä ja jyräsi leveään voittoon toisella jaksolla. Neymar pysyy poissa pelistä. Sellainen uhkakuva oli myös Ylivieskan Kuulan ykköspesismiehistön yllä ennen Simon Kiriä vastaan alkanutta karsintasarjaa. URHEILU Urheilutoimitus P. Samaa ei voi sanoa vierasjoukkueesta. –?Neymar ei päättänyt harjoituksia joukkueen mukana. Poissaolo joukkueen kokoonpanosta ei juuri hidasta siirtohuhuja. Kerrankin sattui osumaan kunnolla, Savikoski selvitti varsin diplomaattisesti pelin ratkaissutta lyöntiä. MUHOS Ylivieskan Kuulan kakkosjoukkueen pudotuspeliavaus miesten suomensarjan pohjoislohkossa sujui voitokkaasti. Sotkamo vei pidemmän korren ottelusarjan avauksessa jaksoin 2–1 (6–4, 2–14, 1–0). Sanotaanko niin, että sovittiin lyöntisuunnaksi tuo, koska siellä näytti olevan tilaa. Supervuoron Ylivieska hoiti niukasti 2–1 lyöjäjokeri Janne Vinkin kahden kotiutuksen turvin. Välieräsarja on katkolla tänään Ylivieskassa. –?Panokset ovat kovat, mutta ei auta ruveta liian paljon miettimään ja jännittämään. Pyttykerhon suosikkeja olivat Kinnunen ja Piiponniemi. Sotkamo nykäisi ensimmäisessä vuoroparissa kolmen juoksun eron eikä päästänyt Haapajärveä mukaan taisteluun jaksovoitosta. henkilökohtainen SM-finaali kaasuteltiin Porissa Yyterin radalla. Kovin pitkään Kuulan tukala asema ei edes kestänyt, sillä tasoittavalla sisävuorolla Savikoski pamautti komean siivun kakkospuolelta läpi. Nyt pelasimme todella tasapainoisesti ja järkevästi, Kuulan parhaana palkittu Jani Moilanen ynnäsi. –?Esityksemme nostatti aika paljon kysymysmerkkejä. Pallo vyöryi jokirantaan saakka, joten kunnarin ja kaksi tavallista juoksua tuottaneen Savikosken lyönnin jälkeen tilanne oli 3–3. Kun uhkana on sarjapaikan menettäminen ja pahimmassa tapauksessa koko joukkueen tulevaisuus, ei ole ihme, että joskus päälle iskeytyy täydellinen kokovartalokipsi. Mikään ei ole muuttunut, hänellä on kolme vuotta sopimusta jäljellä, Tuchel sanoi. Joukkueiden toinen putoamiskarsintaottelu pelataan tänään Simossa. Muutamassa sisävuorossa Kiri väläytteli osaamistaan, mutta vastapainona oli useampi sisävuoro, joiden aikana joukkue ei saanut oikein mitään aikaiseksi. Semifinaali tarjosi draamaa koko rahan edestä. –?Kun ajattelen vahvaa joukkuetta, niin Neymar on osa sitä. Olimme paikalla, mutta emme läsnä. Mutta mitä vielä. –?Mitenhän minä tämän muotoilisin. –?Tiesimme, että meillä on aikaa niin kauan, kunnes tuomari viheltää viimeisen kerran pilliin. Toisella yrittämällä Siltaniemi kaatui jälleen tullen tällä kertaa myös hylätyksi. Muhos hivuttautui Ylivieskan edelle ensimmäisen jakson puolivälissä ja piti johtonsa. Mustonen ja Teemu Lahti lunastivat paikat semifinaaliin, saaden seuraa Henri Ahlbomista ja Niko Siltaniemestä. Antti Vuolas jäi kilpailun seitsemänneksi pisteen semifinaalipaikasta. Haapajärven kausi päättyy, mikäli se häviää tänään Ronkaalassa. Pitää ajatella, että tämä on peli muiden joukossa ja pelata normaalia peliä. Henkinen kantti kunnossa Aappo Savikosken (toinen vasemmalta) kolme juoksua tuottanut läpilyönti oli viimeinen niitti Kuulan kotivoitolle. PSG:n päävalmentaja Thomas Tuchel vahvisti asian lauantaina. SM-kultaa lähti tavoittelemaan 16 kuljettajaa. Ensimmäisellä yrittämällä Siltaniemi kaatui, mutta pääsi mukaan uusintaan. Toinen suora finaalipaikka meni Partaselle, joka hävisi alkuerien aikana ainoastaan Lahdelle. Ennakkosuosikkia ei ollut vaikea etsiä, sillä Timo Lahti oli vienyt neljä edellistä kultamitalia itselleen. Tulokset: 1) Timo Lahti SE 15+3, 2) Jesse Mustonen VRT 13+3+2, 3) Jooa Partanen PMK 14+d, 4) Teemu Lahti KMMK 12+2+d, 5) Henri Ahlbom SeMK 10+1, 6) Niko Siltaniemi HjMK 10+d, 7) Antti Vuolas HjMK 9, 8) Timi Salonen HyMK 8, 9) Niilo Vuolas HjMK 7, 10) Tero Aarnio KMMK 5. PARIISI (STT) Maailman kallein jalkapalloilija Neymar ei pelaa sunnuntaina joukkueensa PSG:n Ranskan liigan ottelussa Rennesiä vastaan. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A18 MIESTEN YKKÖSPESIS Ylivieska–Simo 2–0 (5–1, 9–3) Jarno Herranen YLIVIESKA Putoamiskarsinnat ovat henkisesti kovimpia pelejä lajissa kuin lajissa. Supervuorossa Sotkamo löi yhden juoksun ja jätti Haapajärven juoksuitta, mikä merkitsi tappiota vieraille. PORI Speedwayn 65. Onhan se hankalaa näin nopealla aikataululla ensin sulatella pettymys ja sitten saada uusi lataus päälle, mutta näköjään siinä onnistuimme, Kuulan pelinjohtaja Erno Hautamäki summasi. Pesäpallo Tasapainoisesti pelannut Ylivieskan Kuula voitti putoamiskarsintojen avausottelun JARNO HERRANEN SOTKAMO Sotkamon Jymyn kolmosjoukkue ja Haapajärven Pesä-Kiilat kohtasivat miesten suomensarjan pohjoislohkon välierissä. Tuon lyönnin jälkeen peli olisi voitu lopettaa vaikka välittömästi. Ylivieska kukisti Muhoksen Pallo-Salamat vieraissa jaksoin 1–2 (4–3, 5–6, 1–2). Timo Lahti näytti heti alkuerisLahti edelleen ykkönen speedwayssä sä oman vauhtinsa ja voitti kaikki viisi ajamaansa erää. Avausjakson selkeästi voittaneen Kuulan peli ei seonnut edes siinä vaiheessa, kun Simo karkasi toisen jakson alussa 0–3-johtoon. Ja kun paikka rohkeampaan ratkaisuun avautui, siihen kuulalaiset myös iskivät. Kaikesta tekemisestä niin sisäkuin ulkopelissä paistoi samaan aikaan rauhallisuus ja päättäväisyys. Kuula pelasi kauden parhaan pelinsä, eikä antanut Simolle mitään saumoja vierasvoittoon. Harmaita pilviä on taivaalla, mutta onneksi tämä oli vain yksi peli, Kirin viuhkamies Janne Anttila harmitteli. Kunnarin tintannut Jyri Suhonen (1+2/2/10) ja sataprosenttisesti vaihtajana huhkinut Eetu Paananen (0/3/7) pokkasivat Ylivieskan palkinnot. Odotamme vielä toisen viikon, ennen kuin hän harjoittelee ryhmän mukana, Tuchel sanoi, Neymar on viime viikkoina tehnyt selväksi halunsa siirtyä Espanjaan, joko Real Madridiin tai vanhaan seuraansa Barcelonaan. Kunnarin henkilökohtaisiin tilastoihinsa merkkauttivat Haapajärven Joona Kinnunen (1+1), Atte Kuosmanen (1+2) ja Onni PiiponHaapajärvelle niukka tappio supervuorossa niemi (1+3). Toisella jaksolla Ylivieska ei menettänyt hulppeaa kuuden juoksun etumatkaa, vaikka Muhos pääsikin juoksun päähän viimeisessä vuoMuhos kumarsi Ylivieskalle supervuorossa roparissa. Vieraiden selkäranka katkesi totaalisesti, eikä ottelun voittajasta ollut enää pienintäkään epäilystä
Suomi nappasi lauantaina hopeaa maastomatkojen MM-kisojen päätöspäivänä Norjan Östfoldissa. D75: 1) Irma Nikula OuTa 47.02. Isostakyröstä lähtöisin oleva Heiska on tuttu vieras Kärppäjahdissa. Suunnistus Lassila ja Heiska samalla ajalla KoS:n kansallisissa TAPIO LEHTINEN 2 Suunnistus Lohtaja: KoS:n Kärppäjahti 17.8. – Menemme kaksistaan treenaamaan Vuokattiin, Heiska lupasi. Luodossa asuva entinen maajoukkuesuunnistaja Kim Fagerudd sijoittui Kärppäjahdissa pronssille, vain 25 sekuntia kärkikaksikolle jääneenä. H20: 1) Kevin Lillhonga GIF 47.32. –?Loppuratkaisuja oli niin jännittävä seurata, että Aleksilla tuli huonovointisuuden oireita. HELSINKI/ÖSTFOLD (STT) Suomen miehet palasivat ryminällä mitalikantaan suunnistuksen MM-viestissä kymmenen vuoden tauon jälkeen. MIKKELI Kokkolan Metsästysja Ampumaseuran Ritva Karri voitti Mikkelin SM-pistoolikisoissa kolme henkilökohtaista mestaruutta. Miehet (6,0+6,0+6,5 km): 1) Ruotsi (Johan Runesson, Emil Svensk, Gustav Bergman) 1.40.42, 2) Suomi (Aleksi Niemi, Elias Kuukka, Miika Kirmula) 1.42.16, 3) Ranska (Nicolas Rio, Frederic Tranchand, Lucas Basset) 1.42.25, 4) Tshekki 1.42.32, 5) Norja 1.42.37, 6) Sveitsi 1.43.25. Kunto B (6): 1) Johanna Halla-aho HU 32.32, 2) Eevi Laasanen VetU 37.49, 3) Eila Tiitto RasTiimi 40.37. Heiska pääsee kuitenkin pukemaan maajoukkuepaidan päälleen syksyn Euromeetingissä. Pääsarjan voittajalle tarjolla ollut lomajakso Vuokatin lomahuoneistossa jaetaan kahden henkilön kesken. Y70-sarjassa otti Heino Pitkäkangas mestaruuden pienoispistoolilla pistein 549. H13 (7): 1) Joona Hirvinen KoS 13.34, 2) Sisu Peltoniemi KP-V 13.37, 3) Miki Vuorinen KoS 15.13. Tampereen KooVeetä edustava veteliläislähtöinen Ari-Pekka Lassila veti loppusuoran täysillä aivan loppumetreille saakka. D45 (4): 1) Yvonne Backman Falken 31.52, 2) Kati Nynäs Botnia 33.21, 3) Anu Puusaari-Rajaniemi SalRe 45.34. Ari-Pekka Lassila hallitsee suunnistuksen lisäksi myös sileän juoksun. Uskoimme, että Miika pystyy niistämään ne kaverit, jotka pääsevät loppusuoralle, Kuukka kertoi. Hän on yhtä menestyvä urheilija myös hiihtosuunnistuksessa. D10RR (17): 1) Liina-Maija Hietala KP-V 10.07, 2) Viivi Fagerudd Brahe 10.16, 3) Elin Lillhonga GIF 10.18. Meille kaikille tämä on varmasti uran isoin saavutus. – Tiesin, että tasaisessa maastossa kisasta tulee tasainen, Lassila perusteli loppuvetoaan. Kärppäjahdin voitto jakoon Ari-Pekka Lassila leimaa viimeisellä rastilla ja valmistautuu loppusuoran rutistukseen. H16 (5): 1) Gustav Forsell Botnia 25.56, 2) Lucas Hansén Botnia 26.11, 3) Pietari Jussinmäki HT 30.17. H55 (4): 1) Juha Tuomisto VaaSu 25.38, 2) Pekka Patana LaihLu 29.01, 3) Johan Byggningsbacka Brahe 34.52. H12TR: 1) Santeri Ukkola Pohjantähti 14.40, 2) Elmeri Hietala KP-V 16.30. D21 (10): 1) Satu Tuomisto VaaSu 35.03, 2) Olivia Hahn Solf 37.45, 3) Amanda Hansén Botnia 38.39, 4) Lina Lindfors Falken 40.03, 5) Satu Asikainen KaJu 40.31, 6) Maria Kettu VetU 41.30. D55: 1) Päivi Lassila RasTiimi 28.46, 2) Pirkko Ekdahl NiS 35.27. Oli kuitenkin kutina, että hyvin tässä lopulta käy. Tuomisto suunnisti SM-hopealle kaksi vuotta sitten Lapualla. H10RR: 1) Iivari Honkanen LapVi 13.40, 2) Alexander Lindgren Botnia 15.00, 3) Eemeli Roimela S-JKL 16.05. Se on sinivalkoisten heikoin sijoitus 34 vuoteen. H35 (7): 1) Erkki Vähäsöyrinki NiS 31.57, 2) Mikko Alasuvanto KaJu 33.07, 3) Lasse Paavola KP-V 34.48. Syksyn päätavoitteisiin kuuluu mm. Miesten viestin voittoon suunnisti Ruotsi.Eroa Suomeen kertyi maalissa minuutti ja 34 sekuntia. D40 (4): 1) Tuija Jansson Falken 37.20, 2) Johanna Rokala HT 39.29, 3) Sanna Löfbacka KP-V 48.08. D12 (7): 1) Kiia Kuusikko SalRe 13.49, 2) Oona Tukala KoS 17.30, 3) Iines Sikkilä LapVi 17.55. Molemmat sisarukset edustavat yhä kasvattajaseuraansa Vaasan Suunnistajia. H40 (4): 1) Tero Rannila VetU 32.57, 2) Sami Löfbacka KP-V 33.57, 3) Markus Lindgren Botnia 35.39. –?Ei mitali yllätys ollut. Sunnuntaina Lassila nähdään suunnistuksen Keski-Pohjanmaan maakuntaviestissä. D14 (4): 1) Thea Kullman Falken 19.49, 2) Karoliina Lindfors Falken 21.43, 3) Erica Rokala HT 21.46. H75: 1) Aapo Hietalahti HT 39.30, 2) Mauno Mikkilä NiS 41.16, 3) Toivo Jokikuona RasTiimi 44.22. – Kokkola on minulle tuttua seutua, koska isäni (Juha) on Kokkolasta kotoisin, Satu Tuomisto kertoi. Varmasti moni on odottanut, että miessuunnistuksen taso nousee Suomessa niin, että mitaleita saataisiin, Tampereen Pyrintöä edustava Kuukka sanoi. MMhopeaa Suomen miehet ovat viimeksi saavuttaneet vuonna 2006. KokMAS:n hieno menestys Mikkelissä jatkui kauttaaltaan toisena kilpailupäivänä. 2 Painonnosto Pori: 20ja 23-vuotiaiden SM-kisat 17.–18.8., lauantain tuloksia: N20 76 kg: 1) Helmi Nauha KaJu 135 kg (60+75). SUOMEN naisten leirissä tunnelmat viestin jälkeen olivat pettyneet. Nyt hopealle riensi nuori kolmikko, joista Kuukka ja Kirmula ovat syntyneet vuonna 1994, Niemi 1995. Hänen siskonsa Anu Tuomisto kuuluu Suomen maajoukkueeseen kesäsuunnistuksessa. Kaikki voittotulokset olivat uusia SE-tuloksia sarjassa N50. Eroa pronssi-Ranskaan tuli lopulta yhdeksän sekuntia. Kunto A (10): 1) Juha Sippola 42.37, 2) Mikko Poutanen KoS 42.54, 3) Juhani Koivisto 54.30. H50 (10): 1) Rainer Räbb GIF 26.26, 2) Kaj Grön Brahe 27.04, 3) Mikael Suvanto RaJu 28.03. Erkki Karrin tulos 500 oikeutti pronssiin kasikymppisten kisassa. D12TR: 1) Daniela Grankull Kronan 17.15, 2) Eeva Tukala KoS 18.26, 3) Ellinor Skog Falken 21.33. Lassila ja Heiska olivat kisan ennakkosuosikkeja. Suomalaiset miessuunnistajat ovat viime vuosina pysytelleet poissa parrasvaloista, sillä henkilökohtaisillakaan matkoilla mitaleita ei ole tullut sitten vuoden 2013 MM-kotikisojen. D16 (6): 1) Reija-Elina Jylhä HT 27.37, 2) Katariina Outinen KyS 29.21, 3) Liina Viitasaari KoS 30.03. H12 (10): 1) Jesse Hirvinen KoS 13.17, 2) Eelian Berg Botnia 13.28, 3) Sebastian Grankull Kronan 14.21. D13: 1) Patricia Biskop KoS 24.42. H14: 1) Arttu Nikunen KaJu 23.32. Lassila kovuutta osoittaa se, että hän mahtui KooVeen ykkösjoukkueeseen kevään Tiomilassa, jossa tamperelaisjoukkue sijoittui hopealle. Kouvolalainen Heiska puolestaan tippui täpärästi MM-joukkueesta. Östfold, Norja: MM-kilpailuiden päätöspäivä, viestit: Naiset (4,8+4,8+5,1 km): 1) Ruotsi (Lina Strand, Tove Alexandersson, Karolin Ohlsson) 1.35.49, 2) Sveitsi (Sabine Hauswirth, Simona Aebersold, Julia Jakob) 1.35.53, 3) Venäjä (Anastasia Rudnaja, Tatjana Rjabkina, Natalia Gemperle) 1.36.56, 4) Norja 1.37.02, 5) Tshekki 1.40.41, 6) Suomi (Venla Harju, Marika Teini, Merja Rantanen) 1.42.01. Tiesimme, että se vaati hetkessä suunnistamista. H45 (9): 1) Petri Rusanen S-JKL 27.40, 2) Dan Snåre Botnia 30.09, 3) Janne Pihlajaniemi VePo 35.49. Anu Tuomisto on muuttanut Norjan Trondheimiin opiskelemaan lääkäriksi. Ikänsä puolesta 20-vuotias Tuomisto pääsisi vielä nuorten sarjaan, mutta hän halusi juosta pääsarjassa, koska se on ”hyvää treeniä”. –?Olemme tehneet Aleksin ja Miikan kanssa jo monta vuotta yhdessä töitä ja olemme todella hyviä kavereita. H65 (17): 1) Håkan Björklund Falken 30.09, 2) Martti Pihlajamaa VetU 31.11, 3) Markku Jylkkä YK 31.50. H80 (4): 1) Kosti Salmela PihtTu 21.04, 2) Reino Nikula OuTa 22.49, 3) Tapio Patana VetU 24.10. Tämä oli hänelle kolmas peräkkäinen voitto. H18: 1) Hannes Kullman Falken 33.24, 2) Santeri Mäkelä HU 39.41. Nyt eroa hopea-ampujaan oli 28 pinnaa. VAASAN Suunnistajien Satu Tuomisto voitti naisten pääsarjan lähes 3 minuutin erolla Solf IK Olivia Hahniin ja OK Botnian Amanda Hanséniin. Tulokset: H21 (16): 1) Samu Heiska VeVe, Ari-Pekka Lassila KooVee 30.22, 3) Kim Fagerudd PR 30.47, 4) Emil Jansson Falken 35.27, 5) Joni Alasuvanto KaJu 36.18, 6) Sören Jansson Falken 37.20. Vakiopistoolilla kokkolalainen teki tuloksen 560 ja sekin on siis uusi Suomen ennätys. H60 (10): 1) Eero Junkala KU 24.33, 2) Tauno Pajukangas KP-V 27.09, 3) Rolf Helander OuHu 27.19. Sen jälkeen loukkaantumiset ovat haitanneet harjoittelua. Nuori kolmikko palautti miehet MM-mitalikantaan. KokMAS:n Harri Hiipakka ja Mirja Aho sijoittuivat lauantaina viidenneksi ja neljänneksi. H90: 1) Thor Löfroth Kronan 1.22.53. D35: 1) Ulla-Maria Åstrand Botnia 39.16, 2) Maija Asmundela KU 46.47. – Molempia lajeja harrastan. Mestaruus irtosi 21 pisteen erolla. Karri ampui pelkästään SE-tuloksia Urheilupistoolilla tuhoisinta jälkeä tekevä Karri tähtäsi lauantaina pisteet 582, kun maksimi olisi ollut 600. Norjan ja Ruotsin kisoissa hän edustaa perinteikästä norjalaista NTNUI-seuraa. Suomen kolmikossa juoksivat Aleksi Niemi, Elias Kuukka ja Miika Kirmula. Päätöstä ei tarvitse tehdä vielä tässä vaiheessa, sanoo Tuomisto. Hän juoksee ankkurina Vetelin joukkueessa. He ovat lähes maajoukkuetason suunnistajia molemmat. H70 (15): 1) Kauko Miettinen SuoVa 27.00, 2) Mauno Hanhela HaHe 27.51, 3) Markku Törmä KU 28.09. Hän sijoittui katsastuksissa neljänneksi ja viidenneksi. PM-maastokatsastuksissa menestyminen. Lassila rynni maaliin samalle ajalle kuin Vehkalahden Veikkojen Samu Heiska, joten voitto jaettiin kahden suunnistajan kesken. Vakiopistoolilla Pitkäkangas oli neljäs ja Karri kakkonen. D65 (4): 1) Gun Finnäs Brahe 40.18, 2) Gunilla Björklund Falken 41.06, 3) Kaisa Yliniemi NiS 44.19. Meille tuli virheitä, mutta tuli niitä muillekin, toisen osuuden juossut Kuukka kertoi STT:lle. Vakiopistoolin joukkuekisan vei KokMAS kolmikolla Ritva Karri, Heino Pitkäkangas, Harri Hiipakka. URHEILU SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A19 Tapio Lehtinen LOHTAJA Kokkolan Suunnistajien Kärppäjahdissa koettiin jännittäviä hetkiä kisan lopussa. Olemme puhuneet, että mahdollisuuksia on mitaleille. D60: 1) Sisko Taanila NiS 34.49. Hopeataistelussa Suomen ankkuri Kirmula päihitti Ranskan, Tshekin ja Norjan viestinviejät. Suomen kolmikko Venla Harju, Marika Teini, Merja Rantanen hiipui tuloksissa kuudenneksi. Vetelin Vili Lappi ampui viitossijat sekä vakiopistoolilla että urheilupistoolilla nuorten sarjoissa
Eniten odotuksia on sarjaan 97 kiloa, jonka edustaja ratkeaa karsinnan jälkeen. N17 3x800 m: 1) SeinSU (Inka Metsämäki, Saana Lappalainen, Veera Hakomäki) 7.20,68, 2) JalasjJa 9.39,80. Jotain kivaa täytyy silti keksiä. N17 4x100 m aj: 1) IK Falken (Andrea Rönnskär, Suzette Finne, Laura Byström, Emma Fors) 1.13,33, 2) KokkVe 1.15,27. syyskuuta, ja päätökseen kisat saadaan 22. Tässä lajissa on niin paljon muutakin kuin pelkkä suorituskyky, mitkä vaikuttavat kuskivalintoihin. P17 4x300 m: 1) AlavVi (Tomi Simonen, Eetu Jokela, Kristian Hautakoski, Samuli Takkunen) 2.34,61. N17 4x300 m: 1) Vasa IS (Lina Lithén, Amanda Bertula, Ida Wiklund, Ellen Bos) 3.10,07, 2) TeuvRi 3.23,66. Ikäluokkien maantiepyöräilyn SM-kilpailut 17.– 18.8. syyskuuta.. Nykarleby Cykelklubbin Peter Juselius puolestaan polki pronssille 60-vuotiaiden sarjassa. N 4x800 m: 1) IK Falken (Suzette Finne, Elin Björk, Marlene Joskitt, Hanna Frostdahl) 10.34,84. M60 28,3 km (7): 1) Bertel Niemi LUP-82 41.38,89, 2) Keijo Pirttivaara KuoPys 43.01,88, 3) Peter Juselius NCK 43.20,70. M40 28,3 km (25): 1) Sauli Haahtela SKB-R 38.02,77, 2) Ville Kantola IK-32 38.12,27, 3) Johan Nordlund MoFi 38.14,21, 12) Timo Ruostetsaari KäTa 41.05,50. –?Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että olympialaisilla on suuri merkitys jääkiekon kasvulle Kiinassa. Mukana on yksi naispainija, kaksi miesvapaapainijaa ja viisi kreikkalais-roomalaisen painin miestä. Olen nauttinut joka hetkestä. M50 28,3 km (15): 1) Arto Vainionpää JurVo 41.02,51, 2) Petteri Lahtinen IK-32 41.25,26, 3) Asko Sneck ProMTB 42.17,71, 7) Lars Losvik NCK 43.12,21. Formulakausi on edennyt yli puolenvälin. Tuloksia: T15 4x80 aj: 1) SeinSU (Anni Rantanen, Jenna Ojaniemi, Kaisa Tuovinen, Veera Sumuvuori) 1.06,08. T15 4x800 m: 1) SeinSU (Veera Sumuvuori, Henna Kukila, Kristiina Kunnari, Sini Hietamäki) 11.43,99. MM-painit alkavat Kazakstanin Nur-Sultanissa 14. M19 4x100 m: 1) Vasa IS (Albin Lundberg, Anton Sandvik, Christoffer Pått, Ive Ntumba) 44,01. –?Tärkeintä tässä vaiheessa on kehittää Kiinan jääkiekkoa, eikä keskittyä NHL:ään. Bottas on muutenkin lomaihmisiä. Bottas on formula ykkösten MM-sarjassa kakkosena, heti tallikaveri Lewis Hamiltonin jälkeen. P17 3x800 m: 1) SeinSU (Atte Kortehisto, Veeti Kortehisto, Juho Seppälä) 6.56,70. Synttärit osuvat sille viikolle, kun kausi jatkuu Belgiassa. –?Haluan ajaa hyviä yksittäisiä tuloksia, tietysti voitot kiinnostavat eniten. HANNA PERKKIÖ KIRKKONUMMI Gamlakarleby IF:n Tommi Martikaisen kaulaan pujotettiin SMkulta maantiepyöräilyn aika-ajossa Kirkkonummella. M19 4x400 m: 1) Vasa IS (Kabongu Tshibangu, Viktor Björkell, Rasmus Lerstrand, Albin Lundberg) 3.48,70. N17 4x100 m: 1) IF Åsarna (Emma Vikman, Vilhelmina Sjölind, Elin Jakobsson, Ana Ciornei) 53,28, 2) KokkVe 53,76, 3) TeuvRi 55,70. M30 28,3 km (13): 1) Tommi Martikainen GIF 37.06,50, 2) Niki Birling IBD 37.34,77, 3) Antti Vekkeli IBD 38.32,23. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A20 Eerikki Lyytikäinen NASTOLA (STT) Pajulahden urheiluopiston sangen kesäisissä tunnelmissa tepastelee tuttu hahmo. Ulkoapäin Bottas vaikuttaa rentoutuneelta ja vapautuneelta. M 4x400 m: 1) GamlakIF (Mustafa Al-jubouri, Robert Hagström, Joni Virkkala, Väinö Venetjoki) 3.33,91, 2) IK Falken 3.36,72. Mitkä ovat sinulle parhaita keinoja saada ajatukset pois formuloista. NHL suunnittelee vievänsä jälleen ensi kaudella harjoitusotteluita Kiinaan, kuten liiga teki 2017 ja 2018. KUN ALKUKAUSI on ollut normaalia vaisumpi, formuloiden kesätauko on osunut oikeaan kohtaan. Kreikkalais-roomalaisessa painissa arvomenestystä jahtaavat Lauri Mähönen (60 kg), Niko Erkkola (77 kg), joukkueen kokenein eli Rami Hietaniemi (87 kg) ja Konsta Mäenpää (130 kg). N19 4x100 m: 1) Vasa IS (Moa Forslund, Ellen Bos, Ida Wiklund, Madeleine Glasberg) 51,36. M30-sarjan ykkönen taittoi 28,3 kilometrin matkan aikaan 37.06,50. Hymy ei ole väkinäinen, vaikkei Bottaksen tilanne ole ammatillisesti kaikista helpoin juuri nyt. On varmaa, että kuski on joko Bottas tai tallin 22-vuotias testiajaja Esteban Ocon. URHEILU Urheilutoimitus P. NHL näkee Kiinan potentiaalisena kumppanina ja markkina-alueena. T15 4x100 m (6): 1) SeinSU (Anni Mäenpää, Sara Takala, Kiia Perttula, Milana Vuorinen) 52,52, 2) Vasa IS 54,60, 3) IK Falken 56,36, 5) HimU 57,60. M 4x100 m: 1) IK Falken (Steven Portin, Christoffer Envall, Rasmus Envall, Frans Häggblom) 44,28. Jokainen olympiapäätös on erilainen, Daly sanoi NHL vihjailee paluusta olympialaisiin diplomaattisesti. URHEILUOPISTON mediapäivänä Bottas oli vaitonainen tulevaisuudestaan. Pyrin hakemaan kisaviikonlopuista maksimisuorituksia. M19 3x800 m: 1) ToholU (Roope Kangasvieri, Rasmus Remesaho, Lassi Korpijärvi) 6.57,27. Kisakalenteri käsittää yhteensä 21 osakilpailua. Suomi kahdeksan painijan voimin MM-kisoihin Joukkueen ykköstähtenä on hallitseva maailmanmestari Petra Olli, joka kilpailee nyt 62-kiloisissa. Nastolasta kotoisin oleva formulatähti Valtteri Bottas on lomaillut opiston maisemissa parisen viikkoa. –?Vaikka rallihommakin on ajamista, niin se on silti perhanan hauskaa. Bottas on edelleen ilman jatkosopimusta Mercedekselle. –?Mökillä on tullut puuhailtua kaikenlaista yleishyödyllistä. P15 4x100 m: 1) VetelU (Eino Niininen, Mahmoud Bakar, Kasper Björkbacka, Joosef Ahmed) 53,11, 2) GamlakIF 59,67. Vapaapainijat ovat vuosi sitten seitsemänneksi MM-matolla sijoittunut Ville Heino sarjassa 86 kiloa sekä hänen nuorempi veljensä Jere Heino sarjassa 125 kiloa. –?Eli jatkosopimusta minulla ei vielä ole. Voittaja Bertel Niemen noteeraus oli 41.38,89. HELSINKI (STT) Suomen Painiliitto on nimennyt kahdeksan urheilijan joukkueen syyskuussa Kazakstanissa kilpailtaviin MM-kisoihin. Autourheilu Ensi kauden jatkosopimus Mercedeksellä ratkeaa lähiviikkoina LEHTIKUVA/SAMULI IKÄHEIMO 2 Yleisurheilu Ylivieska: Aluemestaruusviestit 17.8. Loppukauden suunnitelmat Bottaksella on selvät. Siinä touhussa eivät formulat päässä pyöri, Bottas naurahtaa. Paikkaa tavoittelevat kevään EM-pronssimitalisti Elias Kuosmanen ja juniorien MM-kultamitalisti Arvi Savolainen. M45 28,3 km (10): 1) Pasi Nurmela OTC 40.02,73, 2) Timo Metsälä RSR 40.03,39, 3) Robert Liljequist IK-32 42.13,92, 5) Jukka Huovinen KäTa 42.42,44. Vetelin Urheilijoiden P15-joukkueen Kasper Björkbacka päästi Joosef Ahmedin ankkuriosuudelle. Onko tiedossa rankatkin juhlat. 2019. Sen lisäksi kävin ajamassa ralliautoa. Nyt tilanne on se, että lähinnä venttaillaan tiimin päätöstä. Hamilton on saalistanut 250 ja Bottas 188 MM-pistettä. P17 4x100 m: 1) AlavVi (Tomi Simonen, Samuli Takkunen, Eetu Jokela, Taneli Hietala) 44,79. –?Siihen en ota kantaa. N 4x400 m: 1) KuivasjA (Iina Takkula, Olivia Koivuniemi, Iiris Törrönen, Karoliina Bogdanoff) 4.13,23, 2) IK Falken 4.34,70. Vaikuttaako se sitten päätökseemme. Muu aika on mennyt perheen ja kavereiden kanssa. Pinnaero Hamiltoniin on toki tässä vaiheessa kautta paljon suurempi kuin haluaisin. Bottas huilaa kotioloissaan Lomailu kotioloissa maistuu Valtteri Bottakselle. Mutta kaksikon pisteero on venähtänyt suureksi. Olen samalla vilkuillut myös muita vaihtoehtoja, jos hommat eivät jostain syystä Mersulla jatku, Bottas sanoo. P17 4x100 m aj: 1) AlavVi (Tomi Simonen, Samuli Takkunen, Taneli Hietala, Eetu Jokela) 55,68. Ehkä sen osakisan jälkeen pitää laittaa kestit pystyyn. Kellot pysähtyivät aikaan 43.20,70. P15 4x800 m: 1) VetelU (Kasper Björkbacka, Lauri Niininen, Atte Taipale, Mahmoud Bakar) 10.11,59, 2) GamlakIF 11.03,17. Pyeongchangin talviolympialaisiin 2018 NHL ei päästänyt pelaajiaan, mutta Pekingissä voi olla toisin. Mersun tallipäällikkö Toto Wolff on kertonut julkisuuteen, että Mersu ilmoittaa tulevan kauden toisen kuskinsa kahden viikon sisällä. N 4x100 m: 1) YlivKu (Vilma Vesaluoma, Hanna Vuolteenaho, Ronja Ruotanen, Emmi Wilén) 53,34. Bottas saa elokuun lopussa mittariin 30 vuotta. Martikaiselle kultaa aika-ajosta NEW YORK (STT, AFP) Jääkiekkoliiga NHL:n päättäjillä ei ole vielä tietoa siitä, osallistuvatko NHL-jääkiekkoilijat Pekingin talviolympialaisiin vuonna 2022 vaiko eivät, sanoi liigan johtoportaaseen kuuluva Bill Daly perjantaina. Lauantain tuloksia: Aika-ajo: T12 5,2 km (8): 1) Elisabet Kapanen UCT 9.00,53, 2) Viivi Vainio TVC 9.22,97, 3) Aada Virta OP-P 9.32,65, 5) Iiris Heikkinen KäTa 9.43,22. Huimapään hymy on herkässä. Kun MM-sarja palaa kesätauolta syyskuun alussa, Belgiassa ajetaan kauden 13:s kisa. Siksi en sitä myöskään liikaa mieti
KOPRAN tavoin Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava Matias Koivu oli maailmancupin debyytissään 97:s tuloksella 105. lähtö, lv 2100 m: 1) Hamlet Star/Veli-Erkki Paavola 14,9a (9,2), 2) Kathy Heel 15,0a (25,94).3) Credit To Love 15,0a (6,44).4) Dont Press Send 15,1a (9,39). URHEILU SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A21 2 Ravit Tampere: 1. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Joriini/Hannu Hietanen 22,4a (6,57), 2) Lissun Eerikki 22,6a (1,97).3) Sheikki 23,0a (5,91).4) Larvan Hurmos 23,2a (16,74). Parikilpailun maailmancupissa ei jaeta olympiapaikkoja. Kälviäläinen Pirttisalo päätyi maailmancupin kotikisassa tulokseen 106 ja 86. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-4, lv 2100 m Delete Tammakriterium: 1) Edwina Orden/ Santtu Raitala 13,3a (1,94), 2) First Class Lady 13,4a (8,71).3) Sahara True Lies 13,5a (27,08).4) Arctic Emma 13,9a (7,91).poissa: 9. Hänen kautensa jatkuu Italiassa EM-kisojen nuorten sarjassa. Eniten kismitti toinen sarja, jolla hän rikkoi torstaina vain 19 kiekkoa. Toto (13-11-9): 7,06 2,15-3,36-3,23 22,92. Toto4 voitto-osuus: 4,19. Riitu 28,5 (11,37). 8. Tällainen tekeminen hävettää, kokenut Kyyrönen sanoi. Jotta Suomi voisi osallistua Tokiossa uutena olympiaohjelmaan tulevaan trapin parikilpailuun, suomalaismiehen pitää pystyä hankkimaan olympiapaikka. lähtö, TROIKKA-1, sh 2600 m: 1) Helun Kuva/Hannu Hietanen 28,5 x (56,87), 2) Kuutti 29,2 (11,32).3) Vennelmon Tyyne 29,2 (104,99).4) B. Troikka: 266,77. Ohjastaja Santtu Raitala oli Teivon iltapäivän hahmo peräti neljällä 75-lähdön voitollaan. 3. Teivon Tammakriteriumissa loisti Edwina Orden ja lähes samaan aikaan Örebron radalla Ruotsissa 93 500 euron arvoisen E3-finaalin voiton ravasi Pekka Korven tallin Mascate Match. 9. Kuninkuuskilpailusta mainiosti palautunut ori piti kovan matkavauhdin päätteeksi Lissun Eerikin ja Sheikin takanaan. Toto (6-10-1): 2,97 1,34-1,65-2,13 6,99. miljoona kruunua, 1) Aetos Kronos/Johan Untersteiner (valmentaja Jerry Riordan) 10,9a, … 7) BWT Echo/Jorma Kontio (Katja Melkko) 12,1a. –?Tuli kolme huonoa päivää. Lämminveristen avoimen lähdön kiriherkin oli Shotproof, jonka Raitala kannusti parijonosta hurjavauhtisen kisan ykköseksi. Toto (4-5-13): 3,56 1,72-2,04-1,73 13,11. Edwina Orden häikäisi Teivon Tammakriteriumissa 2 Rahapelit Keno: Lauantai 17. Kilpailun ulkopuolella kisanneet Sipoon Kyyrönen ja OSU:n Simo Köylinen tähtäsivät tulokset 109 ja 101. Loppukiriinkin jäi hyvin pateja. 125?000kr, 1) Burning Man/Peter Untersteiner (Petri Puro) 15,1a. Toto (1-312): 2,48 1,37-1,83-5,09 6,86. Tuloksia: P15 5-ottelu: 1) Juho Kallio LapVi 3 865, 2) Otto Hiivola KalVa 3 599, 3) Joonas Lapinkero JKU 3 324, 8) Lenni Yli-Kotila KU 2 937 (100 m aj 15,40, pituus 5,55, keihäs 50,61, seiväs 360, 1 000 m 3.29,69), 12) Joona Ali-Haapala KP-V 2 629 (15,81, 5,16, 35,56, 380, 3.29,28). Päiväarvonta Oikeat numerot: 4, 13, 14, 15, 18, 21, 22, 23, 24, 26, 27, 33, 37, 46, 54, 57, 60, 61, 62, 65 Kunkkunumero: 54 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 9, 16, 21, 23, 24, 37, 38, 40, 42, 44, 45, 46, 51, 54, 56, 58, 63, 64, 66, 67 Kunkkunumero: 44 2 Yleisurheilu Lapua/Kauhava: SM-moniottelut 17.8. Toto4 voitto-osuus: 45,00. Kopra opiskelee Lahdessa ammattikorkeakoulussa teknistä muotoilua toista vuotta, ja EM-kisat osuvat juuri lukukauden alkuun. lähtö, lv 2600 m: 1) Captivate/Iikka Nurmonen 15,3 (7,06), 2) Klena Vito 15,4 (8,72).3) Denver Brodde* 15,5 (9,61).4) An-Valpuri 16,1 (49,09).poissa: 3. poissa: 5. 10. Toto4 voitto-osuus: 11,97. Toto (3-1-5): 1,94 1,341,87-3,36 3,49. 11. 4. Troikka: 147,26. En toivo sellaista kenellekään. Kaija Yliniemi HOLLOLA (STT) Suomalaisampujat ovat karsiutuneet kuuden parhaan finaalista haulikkolajien maailmancupin miesten trapissa Hollolassa. E3-finaali, oriit/ruunat, 1?640m, 1.palk. 13,3a (9,72). poissa: 4. –?Mahtavat fiilikset, sillä tämä oli ehkä Edwina Ordenin kauden tärkein startti ja onnistuimme, Raitala tunnelmoi 30 000 euron arvoisen ykkössijan jälkeen. Päivän Duo: 3-3, kerroin: 8,94. lähtö, Toto75-1, lv 2100 m: 1) Lindy Poppins/Jarmo Saarela 13,0a (2,97), 2) Jack Vader 13,2a (4,75).3) Grainfield Ace 13,3a (9,78).4) Donato E. –?Toukokuusta asti on ollut ammunnan kanssa täyttä tuskaa, mutta toivotaan parempaa. 7. Kopran tilalle EM-kisoihin lähtee Jukka Laakso, joka ei ollut Hälvälässä mukana. miljoona kruunua, 1) Mascate Match/Pekka Korpi 12,3a. Finaaliin pääsy edellytti vähintään 117 kiekon rikkomista peruskilpailun 125:stä. Kristiansand: PM-kilpailut 19-vuotiaille ja pohjoismainen maaottelu: N19 1500 m: 1) Nathalie Blomqvist Suomi 4.34,37.. –?Ensimmäinen sarja oli täysi pettymys. Örebro: E3-finaali, tammat, 1?609m, 1. Santtu Raitalan voittokulku 75-lähdöissä käynnistyi Antti Ojanperän valmennustallin Vappuäijän ja Exaudio Vicin rattailla. Troikka: 42,63. Kesällä alle 20-vuotiaiden MM-hopeaa ampunut Koivu harmitteli ampuneensa kesän huonoimman kisansa tärkeimmässä paikassa. lähtö, Toto75-5 Toto4-2 TROIKKA-3, lv 1600 m: 1) Shotproof/Santtu Raitala 11,0a (6,28), 2) Top Of The World 11,1a (3,36).3) Springover 11,3a (14,39).4) Workout Wonder 11,3a (10,64).poissa: 1, 12. palk. N22 7-ottelu, tilanne neljän lajin jälkeen: 1) Amanda Liljendal BorgåAk 3 121 pistettä, 2) Saga Kivekäs EspTa 3 088, 3) Heidi Parikka HKV 2 868, 7) Venla Ruotanen YK 2 132 (100 m aj 18,15, korkeus 156, kuula 11,06, 200 m 31,68). Hänet on valittu syyskuussa Italiassa kisattaviin haulikkolajien EM-kisoihin, mutta hän joutuu jättämään arvokisat väliin opintojen takia. –?Hevonen meni tosi paineissaan reipasta vauhtia keulassa, mutta silti hyvän tuntuisesti. Toto (7-6-5): 9,20 2,96-9,29-2,37 41,06. 6. Kyyrönen ampui lauantain valmentaja Kari Kopran lainakengissä unohdettuaan omansa kotiin Vantaalle, eikä jalkaan osuneissa sandaaleissa saa kisata. Finaalipaikat karkasivat Ruotsalon MY:n Eemil Pirttisalo sijoittui vaatimattomasti maailmancupin kotikisassa. Voitto oli valjakolle jo viides peräkkäin. Vili Kopra oli parhaana suomalaisena 21:s tähdättyään tuloksen 114. Toto4 pelivaihto 49?724,00 e, voitto-osuus 45,00 e Pelivaihto 793?327,05 e, yleisöä 1?330. Valmentaja Tanja Goman-Nieminen kertoi, että hevonen osallistuu myöhemmin syksyllä Kriteriumiin, jossa vastaan asettuvat myös ikäluokan parhaat oriit ja ruunat. sijaan parannettuaan ampumistaan heikon avaussarjan (16) jälkeen. Mäkelä-Nummela varmisti eilen Suomelle olympiamaapaikan naisten trapiin. Edwina Orden painoi totuttuun tyyliinsä johtopaikalla kovasti päälle ja veti kierroksen peräti 12,0-vauhtia. Muut EM-kisojen miesten sarjan suomalaisampujat ovat trapissa Eemil Pirttisalo ja Mirka Kyyrönen. lähtö, Toto75-2, lv 2100 m Pimara Cup -finaali: 1) Callela Einstein/Olli Koivunen 14,2a (3,56), 2) BWT Daenerys 14,4a (7,04).3) Grainfield Aiden 14,4a (4,3).4) El Dirtyman 14,5a (20,34). Kopra päätti kisan lauantaina täyteen 25 kiekon sarjaan, mutta ei löytänyt kovin paljon hyvää sanottavaa kisastaan. Tammakriteriumin sankaritarta Edwina Ordenia valmentaa Tanja Goman-Nieminen, joka on myös mukana sen omistavassa loimaalaisessa kimppatallissa. Veli-Erkki Paavolan valmentama Hamlet Star jatkoi hienoa kauttaan voittamalla lähtönsä kovalla ajalla 14,9a. Toto4 voitto-osuus: 43,84. Tämä on todella hieno tamma, jonka tarinassa ja kehityksessä on mielenkiintoista olla mukana, Raitala jatkoi. Ammunta Kotikisan paras suomalaismies Vili Kopra joutuu jäämään pois EMkisoista LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN TAMPERE (STT) Kolmevuotiaat Suomessa syntyneet huipputammat juhlivat lauantaina sekä Teivossa että Ruotsissa. Suomenhevosten kovimman lähdön paras oli Hannu Hietasen valmentama ja ohjastama Joriini. Toto (2-11-1): 3,92 2,042,24-6,10 11,45. ENNEN T75:n kohteita kiersi haapajärvisten Jukka ja Susanna Laulumaan Captivate 1500 euron arvoiseen voittoon keskipitkässä voltissa. Lauantain startin ohella toisen kovimmista esityksistään tamma teki aiemmin keväällä Kuopiossa, missä se hurjasteli täyden matkan ME-tulokseen 13,1. Voittoajallaan 10,9 Tapio MäkiTulokkaan suojatti jäi ainoastaan sekunnin kymmenyksen Teivon rataennätyksestä. Toto (96-8): 6,28 2,10-1,45-3,27 9,49. Toto (6-3-1): 56,87 8,38-4,07-12,14 116,37. Kopra arvioi, että tavanomaisessa kaksipäiväisessä kisassa tulostaso olisi vaihdellut vähemmän. Ei paljon hymyilytä, 19-vuotias Koivu tuumasi. Siitä oli vaikea nousta, Pirttisalo kertoi. palk. 3?100m, 1. Kuskina oli tuttuun tapaan Iikka Nurmonen. Toto (3-6-1): 6,57 1,30-1,231,43 4,63. Toto (2-4-15): 3,92 2,07-1,70-4,29 10,26. P14 5-ottelu: 1) Lassi Nalkki JKU 3 399, 2) Roope Maaninka PyhäsU 2 633, 3) Oscar Grannas Drott 2 373 (100 m aj 14,95, pituus 5,51, keihäs 24,72, seiväs 230, 1 000 m 3.08,68), 12) Albin Söderman Drott 1 523 (18,15, 4,38, 20,26, 180, 3.16,10). 5. –?Ei tässä loppujen lopuksi mitään kehumista ole, 21-vuotias Kopra tiivisti, mutta myönsi, että parhaan suomalaisen asema lämmittää vähän. Hän oli suomalaisista toiseksi paras. Troikka: 4674,13. 8. Suosikkivoittoisen ja 173 euroa palauttaneen Teivon 75-kierroksen muut voittajat olivat Lindy Poppins ja Callela Einstein, jotka puolustivat johtopaikkansa maaliin saakka. Maailmancup jatkuu sunnuntaina trapin parikilpailulla. 2. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, lv 2100 m: 1) Exaudio Vici*/Santtu Raitala 13,6a (3,92), 2) Bismarck Comery 13,8a (6,72).3) O.F.V.Prince* 14,2a (41,32).4) No Limit Royalty* 14,3a (2,42). Suomalaisparit ovat Satu MäkeläNummela ja Koivu sekä Noora Antikainen ja Kopra. Sen myötä muillekin avautui iskunpaikkoja voittoon, mutta tamma torjui varmasti Timo Korvenheimon kaksikon First Class Lady Sahara True Lies ohitusyritykset. Myös montelähtöön saatiin keskipohjalaisvoittaja, kun Veera Vekola ylitti Kokkolan ori Fighter Kissin kanssa ensimmäisenä maalilinjan. Tulostaso oli eilisen naisten kisan tavoin alhainen, sillä parhaan tulos oli 119. MIESTEN trap kisattiin Hälvälässä kolmipäiväisenä osanottoryntäyksen takia. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-2, sh 2100 m: 1) Vappuäijä/Santtu Raitala 23,5 (3,92), 2) Enon Vilppi 23,6 (3,19).3) Veeran Poika 23,3 (24,35).4) Hymynkare 23,5 x (11,11). lähtö, lv 2100 m Prix Etoile -finaali: 1) Fighter Kiss/Veera Vekola m1,17,9 (2,48), 2) Mountain Triton m1,17,6 (4,44).3) Comet Alley m1,17,7 (24,35).4) Cut Brandy m1,18,4 (6,78).poissa: 9, 15
040 736 3040 t.elo@wpd.fi Tilman Wied Pääsuunnittelija puh. Lisätietoja antavat: Toholammin kunta Lampintie 5, 69300 Toholampi Jukka Nurmela rakennustarkastaja puh. 11 4 2 5 24– 24 14 KuPS/YJ ....... Rakennuslupahakemuksista kuullaan naapureita MRL 133 §:n ja MRA 65 §:n mukaisesti. HJK ..............17 13 4 44– 13 43 Honka ..........17 11 5 1 32– 13 38 TiPS .............17 9 4 4 33– 19 31 Åland United 17 6 5 6 19– 17 23 JyPK.............17 6 5 6 24– 24 23 KuPS ............17 7 2 8 28– 29 23 TPS ..............17 5 3 9 15– 20 18 Ilves .............17 4 3 10 21– 37 15 ONS .............17 5 12 24– 41 15 IK Myran ......17 2 3 12 14– 41 9 Seuraavat ottelut: 24.?8. 5 1 4 7– 14 3 HauPa ...........4 4 2– 13 Seuraavat ottelut: 18.8. Länsilohko: Alavus–Alajärvi 2–0 (1–0, 5–0) Seuraavat ottelut: 19.8. Nora Lehto 2–2, 58. ottelu (sarjapaikka säilyy 3 voitolla): Mynämäki–Lappajärvi 2–0 (1–0, 3–1) Mynämäki säilytti paikkansa Superpesiksessä voitoin 3–0. Harry Wilson 0–2, 71. 2 1 1 1– 6 1 Aston Villa .... 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A22 Kuulutukset 1 Länsi-Toholammin tuulivoimapuiston osayleiskaava mahdollistaa enintään 25 tuulivoimalan rakentamisen. 3 1 2 6– 15 3 SJK-j/YJ .........4 4 1– 14 Komeetat ..... Mason 4–3. KuPS/YJ FC Honka, HJK FF Jaro, FC Inter Ilves, JJK KäPa B-poikien Ykkönen lohko C Syksy SJK JIPPO-j/2 7-0, SJK-j/YJ JIPPO-j 0-3, OLS NFF/Kanu YJ 6-1. Lehto 3–2, 64. Bernard 1–0. Miesten Ykkönen: Jaro–EIF 4–1 (2–1) 4. Naisten suomensarja, pohjoislohko: 1. IK Myran: Jillian McVicker, Laura Wentjärvi, Emma Malkamäki (82. Miesten suomensarja, 1. EIF: Mehdi El Moutacim, Daniel Rantanen, Antti Ulmanen, Akseli Ollila, Omar Jama (63. Southampton–Liverpool 1–2 (0–1) 45. 11 6 4 1 27– 8 25 FF Jaro ......... Oulainen–Raahe, Kempele–Muhos. VPS J Ak JBK, PK-37 RoPS/2, 23.8. Severi Kähkönen 4–1. SJK Ak ..........16 13 2 1 46– 7 41 KuFu98 ........16 10 2 4 43– 20 32 RoPS/2 .........15 8 5 2 42– 20 29 JBK ..............15 8 3 4 34– 21 27 GBK..............16 6 6 4 39– 20 24 Hercules ......15 6 5 4 27– 29 23 FCV ..............16 7 1 8 22– 32 22 OLS ..............16 4 5 7 21– 26 17 VIFK .............15 4 4 7 14– 29 16 KajHa ...........16 3 3 10 15– 43 12 PK-37 ...........15 2 4 9 12– 30 10 VPS J Ak .......15 2 13 9– 47 6 Seuraavat ottelut: 18.8. 2 2 6– 2 6 Arsenal ......... FC Honka–TPS 1–0 (1–0) 13. (06) 823 8300 Telefax (06) 823 8346 Ilmoittautumiset ja lisätietoa: Ruskaja patikointimatka Äkäslompoloon 23.-27.9.2019 Koe Lapin syksy ja patikoi kauniissa tunturimaisemissa! Majoitumme Hotelli Ylläshumissa ja teemme kahtena päivänä patikkaretket oppaan johdolla. 3 3 3– 17 JIPPO-j/2 ......4 4 1– 31 Seuraavat ottelut: 18.8. Haka–KTP. Haapajärvi–Sotkamo, Ylivieska–Muhos. KPV YJ...........4 4 16– 6 12 TP-47 ............4 3 1 14– 6 11 GBK...............4 3 1 14– 4 10 Kraft ............. Tiina Tiainen 0–2, 43. Roosa Tuominen 5–1. 3 2 1 7– 5 6 OTP ............... Rakennuslupahakemukset perustuvat suunnitelmaan, missä alueelle sijoitetaan yhteensä 11 tuulivoimalaa. 11 5 6 17– 16 15 IK Myran II ...12 2 3 7 15– 33 9 Virkiä ...........13 1 12 10– 51 3 Seuraavat ottelut: 18.8. Virkiä PaRi Englannin Valioliiga lauantaina: Arsenal–Burnley 2–1 (1–1) 13. Ashley Barnes 1–1, 64. Linda Ruutu 5–0, 71. – 02.09.2019 välisenä aikana. Seinäjoki–Veteli, 21.8. Everton–Watford 1–0 (1–0) 10. Åland United–IK Myran 1–0 (0–0) 73. OLS ..............4 4 19– 4 15 JIPPO-j ..........4 3 1 15– 4 11 TP-47 ............ Oma maali 3–0, 48. Naisten Ykköspesis: 1. Alexandre Lacazette 1–0, 43. lohkovälierät (kahdella voitolla loppuotteluun): Raahe–Oulainen 2–0 (7–4, 11–4) Muhos–Kempele 1–0 (6–6, 12–5) Seuraavat ottelut: 18.8. 11 6 5 17– 15 18 Ilves ............. 3 3 14– 10 KPV ............... TPV–MuSa, 23.?8. Pierre-Emerick Aubameyang 2–1. KPV YJ ONS III, FC Sport -j/YJ Roi Utd YJ. 11 1 1 9 19– 37 4 Seuraavat ottelut: 18.8. 3 3 21– 3 9 SJK ................4 3 1 21– 7 9 Tervarit-j ....... Axel Vidjeskog 1–1, 8. 5 3 2 10– 7 9 ONS III ........... Leandro Trossard 1–1. 11 5 1 5 17– 19 16 Kanu ............ 3 1 2 5– 11 3 FC Sport -j/YJ 3 1 2 3– 9 3 FC United ...... +49 (7142) 778 182 t.wied@wpd.de KUULUTUS Länsi-Toholammin tuulivoimapuiston tuulivoimaloiden rakennusluvat Puh (06) 823 8300 myynti@kokkolanmatkatoimisto.fi www.kokkolanmatkatoimisto.fi Tehtaankatu 8 Fabriksgatan 67100 Kokkola Karleby E-mail: myynti@kokkolanmatkatoimisto.fi Puh./Tel. Rakennuslupahakemusten suunnitelma-asiakirjat ovat nähtävillä Toholammin kunnan kotisivuilla, www.toholampi. Pasi Forsman), Zakharias Ekström, Donald Bende (v) (67. Fanny Lindholm), Rachel Topliss, Sofia Matikainen, Chelsy Swackhamer, Amanda Kass, Tilde Hellund, Annika Grundvall, Katie Murray, Rebecca Dahl (82. Pukki 3–0, 90. Honkanen 4–3, 88. 040 150 5310 jukka.nurmela@toholampi.fi wpd Länsi-Toholammin Tuulipuisto Oy Keilaranta 19, 02150 Espoo Tero Elo puh. Naisten Ykkönen TuWe HPS 0-4, PK-35 PKKU 2-1. KäPa ............ URHEILU Urheilutoimitus P. Liverpool ...... Pukki 2–0, 75. Aino Kröger 0–1, 24. Jenni Holappa 1–1, 29. Jonjo Shelvey 3–1. Danny Ings 1–2. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on 230 metriä. Douglas Luiz 1–2. 11 7 1 3 18– 11 24 FC Inter ........ Walter Moore). Saana Hartikainen 3–3, 90. 2 Jalkapallo Naisten liiga: ONS–KuPS 4–3 (2–2) 19. Alempi pudotuspeli, 1. klo 17:00 lapset (alle 15v.) vapaa pääsy! keskuskenttä kpv hjk ennakkoliput myy: LIPPUTOIMISTO.FI ottelun isännöi: Matkailu 1 2 Pesäpallo Naisten Superpesis: 3. Haka ............19 17 2 54– 15 53 TPS ..............18 13 1 4 33– 16 40 Jaro ..............19 9 6 4 40– 26 33 MuSa ...........19 9 3 7 33– 39 30 KTP ..............19 8 2 9 31– 29 26 EIF................19 7 1 11 32– 42 22 AC Oulu ........19 5 5 9 22– 20 20 AC Kajaani ...19 4 5 10 25– 31 17 TPV ..............19 3 5 11 17– 38 14 MyPa ...........18 2 4 12 13– 44 10 Seuraavat ottelut: 19.?8. Kröger 2–2, 51. aikuinen 20€ / s-etukortilla 18€ opiskelija/eläkeläinen/varusmies 15€ su 18.8. Yleisöä: 158. puolivälierät, kolmella voitolla välieriin: Jyväskylä–Hyvinkää 2–0 (4–3, 5–2) Jyväskylä välieriin voitoin 3–0. Jonas Emet 3–1, 61. Seuraavat ottelut: 18.8. kierroksen ottelunsa sunnuntaina.. Catarine Levasseur 2–1 rp., 38. 2 2 1– 4 Southampton 2 2 1– 5 Chelsea ..........1 1 0– 4 Watford ........ Sarjakärki (3 kierrosta): 1) Leeds 7 pistettä, 2) Charlton 7, 3) West Bromwich 7, 4) Swansea 7, 5) Millwall 7, 6) Sheffield W 6, 7) Fulham 6, 8) Derby 5. Yleisöä: 218. Aikaa on myös omatoimiseen retkeilyyn. Clement Anthony Dafaa), Axel Vidjeskog, Joni Remesaho (79. Miesten Ykköspesis: 1. Rebecca Björkvall), Rosa Maria Herreros (68. Rauma–Lapua, Tampere–Seinäjoki, Kempele–Pori. 2 2 2– 5 Newcastle ..... B-poikien SM-sarja RoPS TPS 1-2. Aston Villa–Bournemouth 1–2 (0–2) 2. Isabella Mattsson 1–0. 2 1 1 1– 4 Manchester U 1 1 4– 3 Burnley ......... Joshua King rp. 11 5 1 5 27– 22 16 TPS ..............12 4 2 6 23– 31 15 FC Honka ..... 11 2 9 18– 39 9 JJK ............... Sergio Agüero 2–1, 56. B-tyttöjen Ykkönen lohko C Syksy FC United TP-47 0-2, FC Sport -j/YJ HauPa 2-1, GBK Roi Utd YJ 2-1, ONS II Kraft 3-1. Simo–Ylivieska, 21.8. Miesten Kakkonen lohko C Hercules KajHa 0-1, FCV OLS 5-3, GBK KuFu98 1-1. minuutilla), Bristol C–QPR 2–0, Luton–West Bromwich 1–2, Millwall–Sheffield W 1–0, Nottingham–Birmingham 3–0, Stoke–Derby 2–2, Swansea–Preston 3–2, Wigan–Leeds 0–2. Naisten Kakkonen lohko C Esse IK Kufu98 1-2, IK Myran II FC Wimma 1-4. VIFK HauPa. Naisten Superpesiksen alemmat pudotuspelit, 3. Erotuomari: Sini Hakala. Erik Lamela 1–1, 35. Marie-Helen Prest). Ylivieska–Simo (tarv.). välierät (paras kolmesta): Pöytyä–Siilinjärvi 1–0 (2–2, 5–3) Joensuu–Roihu 2–0 (5–1, 8–2) Seuraavat ottelut: 18.8. Henna-Riikka Honkanen 0–1, 42. Yleisöä: 221. 2 1 1 5– 3 4 Bournemouth 2 1 1 3– 2 4 Everton ......... Manchester C–Tottenham 2–2 (2–1) 20. Erotuomari: Kalle Mäkinen. Javier Hernandez 0–1, 65. Monica Hagström), Anna Westerlund, Tiia Peltonen, Selma Viktorsson. Teemu Pukki 1–0, 63. ottelu (paras kolmesta): Ylivieska–Simo 2–0 (5–1, 9–3) Seuraavat ottelut: 18.8. Sadio Mane 0–1, 71. Vilma Hakala 4–0, 53. KuPS–TiPS, Ilves– Åland United, JyPK–Honka, TPS–HJK, IK Myran–ONS. Åland United: Anna Tamminen, Isabella Mattsson, Emelie Johansson, Briana Campos, Signy Aarna, Pille Raadik, Erin Yenney (90. 0–1, 12. PK-35 Vantaa 14 14 59– 3 42 PK-35 ...........15 13 1 1 55– 9 40 HPS ..............15 12 1 2 58– 10 37 VIFK .............14 9 1 4 33– 17 28 PKKU ...........16 6 3 7 30– 30 21 RoPS ............15 5 4 6 21– 36 19 FC Hertta .....15 5 1 9 27– 44 16 FC Sport-j .....16 3 4 9 11– 45 13 HauPa ..........15 3 3 9 16– 47 12 TuWe ...........15 2 5 8 16– 37 11 Ilves II ..........14 1 5 8 15– 31 8 GBK..............16 2 2 12 11– 43 8 Seuraavat ottelut: 18.8. Riefner 2–0, 36. Daisuke Uemura 0–1, 7. Elli-Noora Kainulainen 1–2, 50. Alajärvi–Alavus. 2 2 9– 1 9 Ajax...............4 2 2 6– 9 6 ONS II ............ Simon Lindholm), William Lindqvist (71. 2 1 1 4– 2 3 Norwich ........ 3 1 2 9– 11 3 NFF/Kanu YJ 4 1 3 9– 15 3 WFA/YJ ......... Norwich–Newcastle 3–1 (1–0) 32. TiPS–JyPK 4–4 (1–2) 37. Roberto Firmino 0–2, 83. Yleisöä: 132. Amadou Papa Niang), Darvin Chavez, Severi Kähkönen, Jahir Barraza, Luis Robles (v) (73. 2 1 1 4– 1 4 Tottenham .... välierät (paras viidestä): Oulu–Ulvila 1–0 (3–3, 5–2) Hamina–Kuopio 2–0 (13–3, 4–2) Seuraavat ottelut: 18.8. Lausunnot tulee toimittaa osoitteeseen Toholammin kunta / Rakennusja ympäristölautakunta Lampintie 5, 69300 Toholampi tai sähköpostitse jukka.nurmela@toholampi.fi 02.09.2019 klo 16.00 mennessä. 11 7 1 3 24– 17 24 RoPS ............12 7 2 3 25– 18 24 HJK .............. 3 1 2 7– 11 3 Roi Utd YJ ..... Anni Miettunen 10. fi/kuulutukset sekä Toholammin Kunnantalolla rakennustarkastajan työhuoneessa 19.08. –?Reading (0 pistettä/2 ottelua) ja Cardiff (3/2) pelaavat 3. 2 1 1 4– 5 3 Sheffield U .....1 1 1– 1 1 Crystal P ........1 1 0– 1 Leicester ........1 1 0– 1 Wolves ...........1 1 0– 1 West Ham ..... Raheem Sterling 1–0, 23. 11 5 3 3 20– 12 18 FC Wimma ...13 5 3 5 31– 24 18 VIFK II .......... Kuopio–Hamina, Ulvila–Oulu. Lucas Moura 2–2. TP-47 ...........12 10 2 32– 15 30 Esse IK .........12 6 4 2 21– 13 22 Kufu98 ........12 6 3 3 32– 14 21 ToU .............. TPS–MyPa, 22.?8. 3 1 2 6– 8 3 SeMi .............. Joni Remesaho 2–1, 58. Brighton–West Ham 1–1 (0–0) 61. 11 5 1 5 20– 18 16 PaRi ............. 2 2 0– 4 Englannin liigan mestaruussarja lauantaina: Barnsley–Charlton 2–2, Blackburn–Middlesbrough 1–0, Brentford–Hull 1–1 (Marcus Forss B kentälle 82. Ashley Riefner 1–0, 33. Yleisöä: 150. Tiina Tiainen 4–4. Kokonaiskorkeus merenpinnasta ei ylitä tasoa 390 metriä. Summer Mason 3–2, 76. TP-47 OTP, KPV WFA/YJ, Komeetat Tervarit-j. Matkan hinta on 575 e /hlö ja hintaan sisältyy ohjelman mukaiset bussikuljetukset, majoitus 4 yötä 2-hengen huoneessa, aamiaiset ja päivälliset hotellissa, sauna sekä opastetut retket. Lehto 4–2, 69. 2 2 3– 1 6 Manchester C 2 1 1 7– 2 4 Brighton ....... lohkovälierät (kahdella voitolla loppuotteluun): Pohjoislohko: Muhos–Ylivieska 1–2 (4–3, 5–6, 1–2) Sotkamo–Haapajärvi 2–1 (6–4, 2–14, 1–0) Seuraavat ottelut: 18.8. Yleisöä: 962. HJK–Ilves 5–1 (3–0) 18. Roihu–Joensuu, Siilinjärvi–Pöytyä. FF Jaro: Ville Seppä, Otto Hirvonen, Pavle Milosavljevic, Toni Takamäki, Jonas Emet (82. Dominic Grondin), Joel Konan Akpini, Ville Sevon, Daisuke Uemura (v). Seinäjoki–Tampere 0–2 (1–4, 1–5) Tampere johtaa 2–1. JBK VIFK
– 10.12. g Kalevalainen jäsenkorjaus Hakuaika päättyy 20.10. g NLP Practitioner Hakuaika päättyy 22.9. Lisätietoja ja hakeminen www.kuntarekry.fi Keski-Pohjanmaan ammattiopisto järjestää koulutusta usealla toimialalla Kokkolassa, Kannuksessa, Kaustisella, Kälviällä, Perhossa ja Pietarsaaressa. Y50 (7): 1) Jukka Ropilo KKV 87, 2) Mauno Ylikangas KannA 82, 3) Juha Myllymäki KP-V 81/01, 4) Timo Polvi LMS 81/00, 5) Arto Moisio PHA 77, 6) Arto Lahti KP-V 76. g Hyvinvointivalmentaja -jatkok. g Puutarhaterapia ja Green coach 20 op Hakuaika päättyy 30.9. g Kohti toimivaa yhteisöä Yhteisöhoidon ja kasvatuksen perusteet 24.9. 24 op Hakuaika päättyy 23.12. toimitus@kpk.fi 2 Ammunta Kaustinen: Haulikkoammunnan Beretta Cup 17.8. g Omakuva Minäkuva 12.-13.9. 2 Tennis Cincinnati, ATP-turnaus: Nelinpelin puolivälierä: Juan Sebastian Cabal/Robert Farah Kolumbia (1)–Henri Kontinen Suomi/John Peers Australia (7) 6–4, 6–2.. g Sherborne-liikunta 8. Luova menetelmä ihmissuhdetyöhön. – 10.12. g Tervetuloa kimaltamaan! Burleski viikonloppu! 16. Lisätiedot: www.kalajoki.fi www.kpedu.fi Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä rekrytoimme Hoitotyön opettaja (mielenterveysja päihdetyö) (246990), haku päättyy 1.9. Yleinen (9): 1) Timo Nissilä RMY 99, 2) Manu Mastokangas KP-V 93, 3) Ari Heikkiniemi RMY 90/08, 4) Pekka Boren RMY 90/07, 5) Jani Salo YMS 85, 6) Matti Arentti YMS 84. Eriksson Isokatu 17 (Citytalo) puh. Japrotek Oy Ab työllistää noin 55 henkilöä. Y60 (14): 1) Ismo Ruha KMY 91/10, 2) Vesa Laahanen ViitA 91/09, 3) Ari Ojala IMS 88, 4) Veli Ala-Honkola JMS 84, 5) Kari Polvi LMS 84, 6) Timo Valtonen MKMS 81. Tarjouksen valintaperusteena käytetään tarjotun kuukausivuokran määrää. g Iloa olla ryhmässä ammattikasvattajille 2.-3.10. 040 808 5035 | info.kansanopisto@kpedu.fi kpedu www.kpedu.fi/kansanopisto Koulutusta Kälviällä Anna meille juttuvinkki! Mistä haluaisit lukea. g Omakuva Minäkuva 14.-15-9. Vuokrasopimukseen sisältyy päärakennuksen ravintolatilojen yhteydessä olevat majoitushuoneet, joista kuitenkin suurin osa ei sovellu vuokrauskäyttöön. g Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja Hakuaika päättyy 1.1. g Logoterapian perusopinnot LTI 25 op Hakuaika päättyy 15.9. päättyy 19.9. vuosi 26 op Hakuaika päättyy 15.12. Kaikki yhteydenotot ja hakemukset käsitellään luottamuksellisesti! TULE MEILLE TÖIHIN! Tunnus vaaka Kalajoen kaupunki Kalajoentie 5, 85100 Kalajoki www.kalajoki.fi VUOKRATTAVANA RAVINTOLAKIINTEISTÖ KALAJOEN MATKAILUKESKUKSESSA Kalajoen kaupunginhallitus on päättänyt vuokrata tarjousten perusteella Tuomitaverna-kiinteistöllä sijaitsevan päärakennuksen ravintolaja majoitustilat (osoite Dyynitie 4, Kalajoki). Lisätietoja www.kuntarekry.fi, hakuavain 246068 ja www.kalajoki.fi Kiinteistöt 1 KESKI-POHJANMAAN KANSANOPISTO Opistontie 1, 68300 KÄLVIÄ | 040 808 5035 info.kansanopisto@kpedu.fi ESITTÄVÄ TAIDE – TANSSI ESITTÄVÄ TAIDE – TEATTERI KUVATAIDE JA KÄDENTAIDOT KIRJOITTAMINEN | VALOKUVATAIDE VAPAITA OPISKELUPAIKKOJA! Vielä ehdit hakea Koulutus 1 Koulutus 1 Asianajotoimistot 1 ASIANAJOTOIMISTO Ch. äidinkielen opettaja (245902), haku päättyy 30.8. – 17.11. Kielten opettaja Kannukseen (246993), haku päättyy 1.9 Ma. – 4.12. g Ryhmänohjaaja 6,5 op Hakuaika päättyy 23.9. Tarjoukset 30.8.2019 klo 15 mennessä. SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A23 Sekalaista 1 Tarjoukset ostohinnasta tulee jättää viim. 2019. g Elo-D® -havannoijakoulutus Ilmoittautuminen päättyy 23.9. Hakuohje ja lisätietoja tehtävistä www.uniflex.fi -sivuilla tai työnjohtajan tehtävään Uniflexin aluepäällikkö Juha-Pekka Myllykangas 050 913 4065 tai hitsaajan ja koneistajan tehtävään Uniflexin henkilöstökonsultti Linda Huggare-Koskela 040 685 5200. g Intohimo elokuvaan: #Filmhappyning Ilm. Japrotekin asiakkaina on globaalisti toimivia, maailman johtavia puunjalostus-, kemian ja metallurgisen energiateollisuuden yrityksiä. 31.8.2019. g Vapauta kirjoittajan äänesi Treenikirjoittamisen kurssi kirjoittamisesta kiinnostuneille 3. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen kokonaispalvelua, johon sisältyvät tuotteiden suunnittelu, tuotekehitys, valmistus, asennus sekä käynnistys-, huoltoja varaosapalvelut. g Lääketieteen perusteet (LKL) Jatkuva haku. g Saunaterapia® -koulutus 20 op Hakuaika päättyy 30.9. klo 13.00 kirkossa, kanttori ja Mariat. g DKT-tutustumiskoulutus 9.-10.9. – 30.10. g Hyvinvointivalmentaja 34 op Hakuaika päättyy 15.9. Y70: 1) Matti Honkaharju RMY 84, 2) Reijo Argillander ViitA 79, 3) Olavi Soini EUSA 69, 4) Risto Paavola KP-V 63, 5) Kari Pohjola OMAS 44. g Valokuvataide 15 op Hakuaika päättyy 31.8. – 12.11. 0400-663 349 KÄLLSTRÖMIN KAIHDIN Tervetuloa! Suoraan varastosta tai määrämittaisena • Parvekekaihtimet • Screen kaihtimet • Verhokiskot ja tangot • Lamelliverhot Pietarsaaressa toimiva Japrotek Oy Ab kehittää asiakkaidensa tuotantoprosesseja suunnittelemalla ja valmistamalla paineastioita kuten kolonneja, reaktoreita ja lämmönvaihtimia sekä suuria säiliöitä prosessiteollisuudelle. 06 781 0680 www.cheriksson.fi Asianajaja Christer Eriksson Asianajaja Thomas Lillqvist Avoimet työpaikat 1 Kesälauluhetki: ke 21.08. g Kuvallinen ilmaisu ohjaustyössä 29. g Henkilökohtaisen avun palvelujärjestelmä, Kynnys ry 2.-3.9. g Akupunktiohoitaja, Kiinalaisen lääketieteen ja akupunktion perusteet 104 op Hakuaika päättyy 15.9. g Hyvinvointia elämäntapavalinnoilla 30 t Ilm.päättyy 15.9. g Hyvinvointivalmentaja 3. Lisätietoja www.japrotek.fi Haemme Japrotek Oy Ab:n palvelukseen Pietarsaareen TYÖNJOHTAJAA HITSAAJIA ja KONEISTAJIA Tarjoamme: vakituisen työsuhteen ja vastuullisen tehtävän kasvavassa yrityksessä kilpailukykyisen palkan ja henkilöstöedut sekä mahdollisuuden kehittyä ammatillisesti organisaation tuen ja hyvän työilmapiirin sekä joustavan yrityskulttuurin Kiinnostuitko. g Joogaohjaaja -Tulossa hakuun! g Kehollisuus, liike ja tanssi terapeuttisessa vuorovaikutuksessa -Tulossa hakuun! Keski-Pohjanmaan kansanopisto puh. g NLP Master Practitioner Hakuaika päättyy 13.10. Rekrytoinnit suoritetaan yhteistyössä Uniflex Henkilöstöpalvelut kanssa. g Jalkaterien tuki ja tasapaino -kurssi 25.–26.11. – 9.10. Y75: 1) Reino Kriikkula JMS 86, 2) Taisto Mäkinen YMS 84, 3) Aimo Varis ViitA 81, 4) Martti Nieminen EUSA 78. Osa-aikainen asuntolaohjaaja (246439), haku päättyy 26.8. g Joogaa jokaiselle 12.10. g Luovan kirjoittamisen kurssi 24.9. – 17.11. Lisätietoja kohteesta: petri.rintala@kpedu.fi myydään opetusja toimistorakennus Terveystie 1, Kokkola Palveluhakemisto 1 SISUSTAJA RAKENTAJA • Sälekaihtimet • Rullaverhot • Markiisit Niittykatu 1, Kokkola Puh. Tuloksia: 1-Trap: Naiset (8): 1) Päivi Konttinen PHA 85, 2) Merja Korhonen KurA 82, 3) Marjo Uusitalo KurA 81, 4) Merja Ahola KP-V 74, 5) Mirka Anttila KurA 70, 6) Mervi Sillanpää KP-V 68. g Kinestetiikan peruskurssi 26.9. Kalajoen kaupunki Kalajoentie 5, 85100 Kalajoki www.kalajoki.fi Kalajoen kaupungin hyvinvointipalveluissa on haettavana 23.8.2019 klo 15 mennessä PSYKIATRISEN SAIRAANHOITAJAN TOIMI mielenterveysja päihdeyksikössä 30.9.2019 alkaen. Y20: 1) Max Rusula YMS 76, 2) Santtu Salo YMS 72
TE-toimistojen henkilöstön edunvalvoja, ammattiliitto Pro seuraa mielenkiinnolla määräaikaisen kokeilun etenemistä. Työvoimatoimistoissa koko työyhteisö vaikuttaa tuloksen syntymiseen, ja alueellisesti hyvä kehitys on harvoin vain yhden yksittäisen ihmisen aikaansaamaa. En tiedä, kuinka paljon juuri tulospalkkio on vauhdittanut suotuisaa kehitystä, mutta ei siitä ainakaan haittaa ole ollut, Pohjanmaan TE-toimiston johtaja Mika Palosaari sanoo. –?Kyllähän sellainen rahasumma jo lämmittäisi, vaikka ei niin valtavalta kuulostakaan, Simola toteaa. X Suomen TE-toimistoissa työskenteli vuonna 2018 hieman yli 3?100 henkilöä. Nykyistä mallia olen valmis kannattamaan jatkossakin, ammattiliitto Pron julkisesta sektorista vastaava johtaja Niko Simola sanoo. Alueellisen TE-toimiston saama tulospalkkio jaetaan kaikkien sen työntekijöiden kesken. 050-4418221. Yksittäisen työnvälittäjän saama summa on kuitenkin todennäköisesti suurempi, sillä TEM:n arvion mukaan tulospalkkio jakaantuu enimmillään kahteen tai kolmeen osaan. Jos tulospalkkiota varten varattu summa jaettaisiin tasaisesti koko joukolle, summa olisi nuppia kohden hieman yli 310 euroa. Yksit täisen työntekijän palkkion suuruus voi olla enintään kolme prosenttia vuosipalkasta. Tuolloin sen vaikutusten todettiin jääneen suhteellisen tehottomiksi. Ehdotettu asiantuntijakohtainen tulospalkkio kohtasi paljon vastustusta. –?Totta kai me seuraamme, miten eri kehitysmittareilla eri alueil la menee, mutta emme ole vielä arvioineet, miten kyseinen tulospalkkausjärjestelmä on toiminut. Puh.040-3787449 Kokkola KAIKISTA VAATTEISTA JA JALKINEISTA, MYÖS TARJOUSHINNOISTA. Niitä ovat pitkäaikaistyöttömien työllistyminen, vaikeasti työllistyvien määrä ja työttömyysjaksojen kesto. X Palkkio maksetaan TEtoimistolle, jonka kehitys verrattuna omaan edelliseen vuoteen on ollut parempi kuin TE-toimistojen keskimäärin. Palkkiot tulevat maksuun keväällä, virallisten vuositilastojen valmistuttua helmikuussa. Simola muistuttaa, että alun perin suunniteltiin tulospalkkion maksamista yksittäisille TE-toimistojen virkailijoille. –?Vuosi sitten esillä olleesta yksilökohtaisesta tulospalkkiosta emme innostuneet, koska tulosten mittaaminen ja näin myös palkkion jakaminen reilusti olisi ollut vaikeaa. X Onnistumista mitataan pitkäaikaistyöttömien työllistymisen, vaikeasti työllistyvien määrän ja työttömyysjaksojen keston perusteella. Miljoona euroa tulospalkkioihin X TE-toimistoissa otettiin vuoden alusta alkaen käyttöön määräaikainen tulospalkkio. VIIME VUONNA Suomen 15 TE-toimistossa työskenteli kaikkiaan 3?185 henkilöä. ELINA PAJUNEN Myös ammattiliitto Pro näyttää vihreää valoa työnvälittäjien tulospalkkioille jatkossa. Toistaiseksi on päätetty vain kuluvan vuoden määräaikaisesta tulospalkkauksesta. Miljoona euroa motivoi työnvälitystä TE-toimistojen työntekijöille maksettava miljoonan euron tulospalkkio on suunnattu erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden taklaamiseen. Arvio mallin mahdollisesta jatkamisesta tulee kuitenkin todennäköisesti jo syksyn aikana tehtäväksi, kertoo erityisasiantuntija Ville Heinonen TEM:stä. Työja elinkeinoministeriö arvioi tulospalkkiomallin toimivuutta ja tekee sen pohjalta suunnitelmansa kokeilun kehittämisestä. Ostetaan alle 30.v ompelukoneita ja saumauskoneita Babylock. SUNNUNTAI 18.8.2019 Keskipohjanmaa A24 Riikka Sipilä TE-toimistot ovat tyytyväisiä tänä vuonna käytössä olevaan tulospalkkausjärjestelmään. Työja elinkeinoministeriön (TEM) erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden taklaamiseen jyvittämä miljoonan euron summa on ohjannut työllistämistoimia TEtoimistoissa oikeaan suuntaan. X TE-toimistoissa oli käytössä toimistokohtainen tulospalkkio malli jo 2000-luvun alkupuolella. 10 19, la 10 16, su 12 16 P. MISTÄ ON KYSE. VIELÄ TÄNÄÄN JA HUOMENNA! Edun saat Plussa-kortilla Tehtaankatu 3-5, 67100 Kokkola Palvelemme ark. –?Tulospalkkiot ovat tervetulleita myös valtionhallintoon. X Vuoden 2019 tulospalkkioihin on varattu miljoona euroa. MILJOONAN EURON ylimääräinen palkanlisä jaetaan niiden TE-toimistojen kesken, joiden työllistämistulokset ovat parantuneet viime vuoteen verrattuna enemmän kuin kaikkien Suomen TE-toimistojen keskimäärin. TE-toimistojen tuloksia vertaillaan toisiinsa kolmen eri mittarin perusteella. Kyllä ne epäilemättä motivoivat, kun vain työnantajan kanssa yhdessä sovittu mittaristo on reilu. –?Pitkäaikaistyöttömyys on jatkanut kaiken aikaa laskuaan