Pandojen tulo Suomeen toi Helsinki-Vantaalle mittavan mediasirkuksen, sillä suomalaisten tiedotusvälineiden ohella pandojen Ähtärin-matka kiinnosti myös kiinalaista mediaa. Koripalloilija Lauri Markkanen oli kolmas. Laatikoissaan tomerasti istuneet pandat tarkastelivat uteliaasti lentokentän lumista maisemaa. Urospanda Pyry herätti huomiota rouskuttamalla istuessaan bambunpätkää. Vetelin ruokahuollolle kyseessä on ollut kuitenkin vaativa ponnistus. Syksy on ollut melkoista hulabaloota, mutta toivottavasti tämä pikku hiljaa selkiytyy, naurahtaa Vetelin vs. Esimerkiksi tiedonkulku on ollut yksi tällainen asia. Siksi se on kiellettyä EU:ssa. LEHTIKUVA /HEIKKI SAUKKOMAA Vuoden parhaat palkittiin Lataa sovellus sovelluskaupasta Alueen syke TALOESITTELY Herlevi Kari | 040 5330353 LISÄTIETOA: OSOITE: Salmenhaantie 41 Kokkola (opastus) Tervetuloa tutustumaan juuri valmistuneeseen 2 krs erillistaloon! Kohde on myös myynnissä. Myös kunnan ruokahuolto oli hajautettava entiseen malliin, ja kouluruoat valmistetaan nyt keskuskoulun keittiöllä. alkaen. –?Ennen olemme ehkä saattaneet jakaa ruokaa reilummalla kädellä, mutta nyt mittaamme annoskoon taulukoiden mukaisesti, ja se vastaa normaalin lounasaterian tarvetta. –?Kiinassa lehdistö on antanut sille lempinimen Suursyömäri. Sivu 2 MARKUS KÄRKINEN Vesien tilasta kansalaisilta Käytännön asioissa hiomista KOLUMNI Jouni Nikula Ihmisen piilotajuntaan jää tietoisen ärsytystason alittavia viestejä, jotka voivat ohjata ostokäyttäytymistä. –?On tämä ollut iso prosessi. Sivu 7 Rohkeasti mentoroimaan Göran Tylli luottaa mentorointiin. Tärkeää vanhuksille on ollut esimerkiksi se, että ruokaa jakaa sama kuljettaja kuin aikaisemmin. Pandojen kuljetusoperaatiota läheisesti seuranneen Ähtärin eläinpuiston panda-asiantuntijan Jukka Salon mukaan kameroiden edessä bambua mutustellut Pyry-karhu käyttäytyi lentokentällä itselleen tyypillisesti. Vesistöjen tilassa riittää alueella yhä kehitettävää, esimerkiksi Pöntiönjokea rasittavat sekä rehevöityminen että happamoituminen. Kuljetuskalustoratkaisuja valmistava Tyllis aloitti yhteistyön vaasalaisen Edupowerin kanssa, ja nyt kolmen miljoonan euron laajennusosa nousee Niittykadulle toivotussa muodossa. Kokkolan kantakaupungissa toiminta käynnistyi joulukuun alussa, kuukautta aikaisemmin Kälviällä, Lohtajalla sekä Ullavassa ja syyskuun alussa Halsualla. Kestotilattuna kotiin 0,95€ (sis. KP/MARKKU JOKELA HELSINKI (KP) Urheiluvuoden 2017 parhaat palkittiin eilen Urheilugaalassa. Sivu 6 Saapuessaan Helsinki-Vantaan lentokentälle urospanda Pyry herätti huomiota rouskuttamalla istuessaan bambunpätkää. ruokaja siivouspalveluesimies Niina Leppävuori. Sivu 4 Matkustusilmoitus ei ole matkavakuutus. Uusimpana Vetelistä toimitettujen aterioiden piiriin on tullut Kannus vuodenvaihteen jälkeen. Kritiikkiä puolestaan on tullut pienemmistä annoskoista. Kepari KP/MARKKU JOKELA Zetorista se lähti Ely-keskukset keräävät parhaillaan palautetta kansalaisilta ja sidosryhmiltä vesien tilasta. Niskaselle valinta on uran toinen, sillä vuonna 2014 Niskanen pokkasi saman palkinnon yhdessä Sami Jauhojärven kanssa. Viisi ja puoli vuotta sitten Bjarne ja vaimonsa Ulla-May päättivät perustaa traktorimuseon, jossa jokainen näyttelyesine on ajokuntoinen. Matkailijoiden joukossa on aina myös matkailijoita, jotka etsivät matkoillaan yksityisyyttä, eivätkä halua ”isonveljen” valvovan. Alkukankeutta on siis ollut. Ateriapalvelua varten Veteliin on palkattu kolme uutta työntekijää. Nro 18 Perjantai 19. TAMMIKUUTA 2018 KLO 14 KOKKOLA -10 YLIVIESKA -10 KLO 8 -10 -11 Hinta 2,50€. Tällä viikolla Leaderin Toholammin-tehtaalla alettiin valmistaa toista erää Zircca-patukoita, joissa käytetään raaka-aineena thaimaalaisista kotisirkoista jauhettua jauhoa. Nyt kerättävää palautetta käytetään osana uuden vesienhoitosuunnitelman kehittämisessä. Sivu 13 ESKO KESKI-VÄHÄLÄ SIRKKOJA SUUHUN SUKLAASSA Kruunupyyläisen Bjarne Holmlundin kiinnostus traktoreihin. Itse ruoasta palaute on ollut Leppävuoren mukaan hyvää. Kakkoseksi äänestyksessä sijoittui tennispelaaja Henri Kontinen. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER Suursyömäri Pyrypanda saapui Suomeen Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Toimitusjohtaja Göran Tylli on tyytyväinen, että otti rohkeasti avukseen yritysvalmentajat suurta investointia suunnitellessaan. alv 10%) Outi Yli-Arvo (KP) Soiten ateriapalvelun keskittäminen Vetelin Tunkkariin on toiminut asiakkaiden näkökulmasta hyvin, ja Soiten ravitsemispäällikkö Merja Ilomäen mukaan ongelmia ei ole ollut. Vuoden urheilijaksi valittiin Lahden MM-kisoissa kultaan hiihtänyt Iivo Niskanen. Sivu 2 Soiten ateriapalvelun keskittäminen sujunut hyvin alkukankeuden jälkeen HELSINKI (STT) Suurta huomiota osakseen saaneet kiinalaispandat Jin Baobao ja Hua Bao – suomalaisilta nimiltään Lumi ja Pyry – saapuivat torstaiaamuna Helsinki-Vantaan lentokentälle nimilleen sopivasti sankassa lumipyryssä. –?Ulkopuolisen ideat antavat uusia näkökulmia, Tylli sanoo. Maahantulomuodollisuuksien jälkeen pandat vedettiin traktorilla läpinäkyvissä kuljetuslaatikoissaan kameroiden eteen. ESITTELY & MYYNTIESITTELY! KOKKOLASSA! LA.20.1.2018 klo 12-15 ! Isolla sydämellä tabloidina 14.2. Sivu 10 IIvo Niskanen valittiin Vuoden urheilijaksi. Sivu 3 Sirkkoihin totuttelu on helppo aloittaa suklaasta: siinä niitä ei edes huomaa, toteaa Leader Snack Factoryn tuotantopäällikkö Jenni Porkola ja lohkaisee palan yhtiön sirkkasuklaasta. Piilotajuntaa muokkaavaa markkinointitekniikkaa pidetään kuitenkin epäeettisenä. –?Perustyöhän keittiötyöntekijöille on aivan samaa, mutta nyt kun asioita tehdään laajemmassa mittakaavassa, muun muassa monissa käytännön asioissa on ollut hiomista. –?Kokkolassa Soiten avopalvelun edustajat olivat kuljettajien mukana vastaamassa kysymyksiin, kun ruokaa jaettiin ensimmäistä kertaa
Lukijoiden kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Jos kännykkä pimenee vaikka suurtulvissa, viesti ei välttämättä tavoita kohdettaan tai tuo viestin liian myöhään. SOINTU KETOLA/LAPPAJÄRVI Nuoren miehen hyvä teko Kallenpuiston lapsille. Matkustusilmoitus ei ole matkavakuutus. Perinteinen rokkikone onnistui luomaan asetelman, jossa livebändi ja gaala-illan playback-käytännöt pantiin toisiaan vastaan. Heikki Häyrynen KOHTUUTONTA käytöstä Laura Huhtasaarelle Mtv-haastattelussa. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Parkkipaikkoja ja halleja on vaikka kuinka, mutta ihmiset ovat niin laiskoja täällä, että aina pitäisi päästä oven eteen. Aina voi sattua jotain odottamatonta ja yllättävää, jossa matkailija joutuu vaaraan tai hänelle sattuu onnettomuus. Matkailijoiden turvaksi alettiin rakentaa erilaisia järjestelmiä Thaimaassa 2004 tapahtuneen tsunamin jälkeen. Vai mitä. www.kp24.. Uskon, että Sinebrychoffi n tehtaalla Keravalla ollaan tyytyväisiä tammikuun tapahtumiin. Pilkkijäätä odotellessa. Veikko Lintilä TOHOLAMPI Väyrysen ääni kuin suden ulvonta korvessa Mielestäni ateismista ei löydy pätevää vastausta iäisyyskysymyksiin esim. en tai terrori-iskujen mahdollisuus on aina läsnä. Toimittajat koko ajan keskeytti Lauran vastauksen, ammattitaito kateissa varsinkin naistoimittajalla. Unelmattomuus johtaa helposti päämäärättömyyteen, ajelehtimiseen. Viimevuosien terrori-iskut ovat lisänneet suomalaistenkin kriisitietoisuutta ja opettaneet meidät varovaisiksi. Kun eräs luihu mies ehdotti Timille, että tämä vaihtaisi naurunsa setelitukkoihin ja notkuvaan ruokapöytään, poika suostui. Eniten minua tässä presidentinvaaliasiassa kuitenkin hämmentää kuinka Matti Vanhasen kannatus galluppien mukaan on vain kaksi prosenttia, kun taas hänen puolueensa, Keskustan, kannatus on kuitenkin 17-18 prosentin luokkaa. 020 750 4400 vaihde puh. En tarvinnut siihen lentokonetta, vaan unelman. VUOKKO KURPPA/KOKKOLA Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Siitä huolimatta mieleni perukoille pääsi luikertelemaan kuvia suussa sihahtavasta kolajuomasta ostopäätökseeni vaikuttaen. Sunnuntain pääministerin haastattelutunnilla pääministeri totesi, että eurosta on Suomelle ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Typistimmekö lastemme näköalan telkkarija pelimaailmaan. Jokainen uutisia seurannut tietää, miksi toimin niin. Vielä lopuksi; miten se loppu(”sanan”)lasku sanoikaan: auta ja ”varjele” meitä Rinteen turmiollisesta ja väärästä politiikasta! Jumalan siunausta Sipilän hallitukselle asioittemme hyvästä ja oikeasta hoidosta vuodelle 2018 ja tästä eteenpäin! Bengt Gustavsson KOKKOLA Rikkaista hyötyvät kaikki Lapset ovat synnynnäisiä haaveilijoita, varsinaisia unelmatehtaita. Ilta-Sanomat päästi ääneen ketjun perustajan, jonka mukaan kyseessä oli ”ilman muuta rikos”. Siksi ihmisten tavoittaminen massaviesteillä on tärkeätä. Pakollista matkoilla on vain passi. Ajankohtainen pulma on työttömyys ja sen poistaminen. No Niinistöhän tienkin puoltaa aikaansaannostaan euron käyttöönotossa, mutta kun pääministeri tuki häntä kannanotollaan päivää aiemmin, on se tulkittava tueksi Niinistölle presidentinvaalissa. Matkustusilmoituksia jätettiin 198 eri maahan suuntautuneista matkoista. Lähes missä tahansa maapallon kolkassa. Nimellä kirjoitettaessa maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. Ainoa arvokkaampi omaisuuteni oli Finnairin koottava matkustajalentokone, jonka olin kasannut omin käsin. Aasian rantavaltioihin rakennettiin hälytysjärjestelmä, joka varoittaa maanjäristyksistä ja niissä syntyvistä hyökyaalloista. Pikkuveljeni muuten räjäyttivät huolella kokoamani matkustajakoneen tunkemalla sen sisälmykset täyteen papatteja. Halusin tulla taitavaksi koottavien kanssa – isäni kaltaiseksi. Nimim. Jos kukaan toinen ei kannata esitystä, keinot oat vähissä. Ei kenelläkään ole oikeutta typistää toisen taitoa haaveilla, väittää unelmia vääränlaisiksi, liian pieniksi tai suuriksi. Vaikka minusta ei tullut maailman nuorinta ikiliikkujan keksijää tai dinosauruksen luurangon löytäjää, kasvoin hyväksi haaveilijaksi. alueen koululaisille riittävästi suksia ja kenkiä. On selvää, kummalle puolelle kansan syvien rivien sympatiat kallistuivat. Meidän keskustalaisten pitää nyt vakavasti harkita käyttäytymistämme vaaliuurnilla. Mitähän ehdokas Vanhanen tästä tuumailee. Netissä : www.kp24.. Pitäisikö niitä luoda lisää. Parhaiten ulkoministeriön matkustusilmoitus palvelee omatoimimatkaajia. Sain nauruni takaisin, kuten kerjäläispoika Timkin lopulta. Matkailijoiden ei kannata ilmoitusta tehdessään tuudittautua vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen. Haaveilu on eteenpäin katsomista, kykyä nähdä elämässä toivoa ja tavoittelemisen arvoisia asioita. Lähetä viesti numeroon 13525. ”Cola-Cola-piispa” Teemu Laajasaloon liitetty törsäilyuutisointi vieläkin jatkuvine some-myräköineen lienee tehnyt piikin Coca-Cola Finlandin myynteihin. Muita käsitelty niin sanotusti pumpulihansikkailla. Onko se universaalia jne.. Kauko Palola ”Matkustan lomalle Havaijille” ” Maailma voi olla turvaton paikka ja luontokatastro. Paavo Väyrynen on nyt ajanut itsensä tällaiseen tilanteeseen. Neuvottelutaito ja yhteistyötaidot nousevat arvoonsa. Vai tuliko järjestelmästämme ja odotuksistamme tiejyriä, jotka liiskasivat heidän olemassaolonsa oikeutuksen yksilöinä – sellaisina kuin he ovat. Lähes missä tahansa maapallon kolkassa. Tieteen kuvalehden mukaan ihmisen piilotajuntaan jää tietoisen ärsytystason alittavia viestejä, jotka voivat ohjata ostokäyttäytymistä. Rakensin muiden hylkäämästä romusta kummallisia vekottimia ja tongin vanhalta kotitalouskaatopaikalta kananluita asetellen niitä dinosauruksen muotoon. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. Käsityksen matkakohteen turvallisuudesta voi saada myös ulkoministeriön verkkosivuilta. Entäs jos hälytys olisi ollut oikea. Tässä tilanteessa muistuttaisin kaikkia keskustalaisia ja tietysti muitakin, että kuka on puolustanut syrjäseutuja ja maataloutta, köyhiä ja vähävaraisia. Hyi häpeä Mtv Hannu Suvanto, Kokkola RAKENTAKAA viidet raiteet, seitsemän kaistaa ja yksi tunneli Helsingin ja Tampereen välille. Matti Vanhasella on nämä taidot. Vanhanen sai hänen puhettaan ja esiintymistään kommentoineilta asiantuntijoilta kiitettävän arvosanan, yhdeksän. Siksi se on kiellettyä EU:ssa. Suomeksi saatu viesti voi pelastaa ja ainakin auttaa hakeutumaan turvaan. Lapsena unelmoin keksijän ja tutkimusmatkailijan ammateista. Väitän, että unelmattomat lapset ovat yhteiskunnallinen ongelma. TAIKKU HUHTALA Aurinko antaa voimaa pitkästä aikaa. Kaikki huipentui ostopäätökseen torstai-iltana: tilasin hampurilaisaterian kolalla, rehellisesti sokerisena versiona. kulutuksesta ja haittaveroja nostamalla. Rikastumista ei pidä rangaista ja pitää ei toivottuna ja häpeällisenä elämänmuotona. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Järkytyin. Tieto on tarpeen, sillä kaikkien matkaajien kielitaito ei välttämättä riitä tulkitsemaan paikallisten viranomaisten ilmoituksia tai hätäviestejä. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 arkisin kello 7-16.30 ja viikonloppuisin 7-9.30. Eurosta onkin ollut kansantaloudelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Siksi ihmisten tavoittaminen massaviesteillä on tärkeätä. Missä me mokasimme. Yksi toivomus kuitenkin; hankkikaa ko. Piilotajuntaa muokkaavaa markkinointitekniikkaa pidetään kuitenkin epäeettisenä. Oma vastaukseni on, että MaalaisliittoKeskusta on ollut se puolue. Sieltä löytyy usein matkustustiedote, joka kertoo matkakohteen turvallisuustilanteen. Määrä on silti vielä pieni, sillä suomalaiset tekevät vuosittain lähes kahdeksan miljoonaa ulkomaanmatkaa. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. siihen, mitä elämä oikeasti on ja miten se syntyi aikoinaan. Viranomaisten virhe oli pelottava mutta muistutti samalla tärkeästä asiasta. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Maailma voi olla turvaton paikka ja luontokatastrofi en tai terrori-iskujen mahdollisuus on aina läsnä. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Oma näkemykseni on, vaikka en kuulukaan samaan puolueeseen kuin Niinistö ennen presidenttikauttaan, että hän on arvostettu valtion päämies tämän päivän maailmassa. Matkailijoiden joukossa on aina myös matkailijoita, jotka etsivät matkoillaan yksityisyyttä, eivätkä halua ”isonveljen” valvovan. Lapsuudenkotini oli hyvin köyhä, joten samaistuin ryysyissä kulkevaan Timiin. Popeda onnistui pönkittämään profi iliaan perusarvojen puolustajana, joka tarjoilee vain lihaa ja perunaa sahramin sijaan. Tätä vääryyttä esitetään samalta taholta mistä muutkin huonot ideat tulevat. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista ja sitä työtä tehdään yhteistyössä. Mistä sekin on ”kotoisin”. Kukaan ei voi sanella. Toki yhteiskunta tarvitsee verotuloja toimiakseen. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) . Veroja pitäisi edelleen alentaa eikä päinvastoin nostaa, kuten vasemmistossa ollaan esittämässä. LYHYET on Keskipohjanmaan tekstaripalsta: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Kuihdutimmeko heidät supersankareiden ja tavaroiden varjossa. Mikäli varoitusjärjestelmä olisi ollut käytössä jo tsunamin aikaan, se olisi todennäköisesti pelastanut hyökyaaltoon menehtyneistä yli 200 000 uhrista tuhansia, ehkä kymmeniätuhansia ihmisiä. Matkustusilmoituksen tarkoitus on auttaa ulkoministeriötä ja edustustoja saamaan yhteyden ulkomailla oleviin matkailijoihin tai pitempään maailmalla oleskeleviin suomalaisiin hätäja kriisitilanteissa. Hänen aikansa on ohi. TUKEEKO Sipiläkin Niinistön valinta ja miksi. Silti Timin valinta järkytti minua. Viestit ovat myös ahkerassa käytössä. Nimim. Diesel-autot käryttävät että katu on harmaana, toivottavasti pian päästään sähköautoihin. Tuskin olin ainoa, joka asioi kyseisen ketjun ravintolassa pian majoneesikohun jälkeen. Tyttösenä luin erästä romaania, jossa kerjäläispoika Timin ainoa omaisuus oli taianomaisesti helkkyvä nauru. Lasten takia KESKUSTASSA asuvana ilman muuta kadunvieren parkkipaikat maksullisiksi. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI LYHYET LUKIJOIDEN KUVIA MIELIPIDE Jouni Nikula jouni.nikula@kpk.. Täysin turvalliseksi ei mikään matka muutu edes matkustusilmoitusta tekemällä. Itkin vähän, sillä olin saanut koneen isältäni, joka oli paatunut alkoholisti ja siinä vaiheessa jo poissa elämästäni. Rockin monitoimimies ja tietokirjailija Vesa Kontiainen tarkensi Aamulehdessä, että Popedan historia vilisee playback-esiintymisiä. Ajattelin, että kauheinta maailmassa olisi menettää kyky iloita. Teorioita on esitetty, mutta matemaattista kaavaa ei ole löytynyt, eikä voi löytyäkään, joten keskitytään vain maanpäällisten ongelmien pohtimiseen, niitä kun on riittämiin. En tiedä, mutta unelmattomassa lapsessa jokin on pahasti pois sijoiltaan. Eiköhän ateisti ja kosm(”eto”)logi Kari Enqvistillä ole jo valmis vastaus tähänkin kysymykseen. Yle Areenasta löytyvä Lähiö-sarja seuraa viiden lapsen ja heidän yksinhuoltajaäitinsä elämää tavallisessa suomalaisessa lähiössä. Jokainen siihen mennessä omistamani vaate oli ollut käytetty. Räikein piilotajuntaa muokkaava markkinointitempaus on kesältä 2011, kun kotimaisen hampurilaisketjun alkuperäistä ja salaiseksi kutsuttua majoneesireseptiä kaupiteltiin netissä. KOLUMNI. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Ei pitäisi, vaan toivotaan, että niitä syntyisi aidosta tarpeesta, eikä mistään pakosta työllistää, kuten vasemmisto on esittänyt. /palaute. Se ei saa olla tähän asti esiin tulleiden galluppien mukainen. Eräs jaksoista meni erityisesti tunteisiini, kun hyväntekeväisyysjärjestön työntekijät kertoivat havainneensa, ettei monilla pikkupojilla ole yhtään unelmaa. Matti Vanhasen puhe ja esiintyminen vaalitentissä oli hänen pitkän poliitikkouransa paras. Ilmoituksessa viranomaiset saavat tiedon matkasta ja yhteysnumeroista. Monilla poliitikoilla, kuten Väyryselläkin, on hyviä esityksiä, joihin toki voi yhtyä, mutta yksin ei kukaan saa mitään aikaiseksi. Julkisuuspeli oli kuitenkin jo pelattu. Rebekka Härkönen Mikä riisti lapsilta unelmat. V iime viikolla Cola-Cola oli mielessäni tavallista useammin. Se altistaa itsensä väheksymiseen, rimanalituksiin ja ulkopuolelle joutumiseen. Rikkaista hyötyvät kaikki. Tuotemerkki kiittää V ajaa viikko sitten Havaijin viranomaiset lähettivät hätätiedotteen tekstiviestin sekä radioja tv-kanavien kautta kuinka ballistinen ohjus uhkasi Havaijia. PERJANTAINA 19.1.2018 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Siinä tuli sellaiseen käsitykseen, että voiko Suomessa enää huonompaa politiikkaa harjoittaa kuin mitä Sauli Niinistö on toteuttanut, kun yritti tulkita Väyrysen mielipiteitä. Kola-piispa Teemu Laajasalo joutui otsikoihin tahtomattaan, mutta Popeda saattoi pelata tietoista piilotajuntapeliä perumalla spektaakkelimaisesti esiintymisensä Emma-gaalassa. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. Niitä voisi kerätä enemmän mm. Eikä sellaisella poliitikolla, joka luulee olevansa kaikki tietävä, ole tulevaisuutta. Vääränlainen kateus on synneistä tuhoisin. Härskiä käytöstä, suosittelen ammatin vaihtoa kai sieltä löytyy jotain sopivampaa ja näkymättömämpää roolia kyseiselle toimittajalle. Se on asettanut Matti Vanhasen näissä vaaleissa ehdokkaakseen. Yrittäjiä ei pidä rangaista progressiolla verotuksessa. Valinta oli poikkeuksellinen, sillä otan aina vissyveden. Asukkaiden keskuudessa syntyi paniikki, joka osoittautui turhaksi kun ilmeni, että hätäviesti oli väärä ja hälytys aiheeton. Rahat voi ottaa kehä kolmosen ulkopuolisten teiden rahoituksesta. Prole, Kokkola Katsottuani presidenttiehdokas Paavo Väyrysen televisiotentin tulin otsikossa mainittuun tulokseen. Kun vuonna 2016 matkustusilmoituksia tehtiin noin 170 000, viime vuonna ministeriö sai niitä jo 260 000. Ryhmämatkoilla matkanjärjestäjä välittää tarvittavan tiedon matkalaisilleen. Palvelualalla on töitä, vaikka kuinka paljon, jos palkkavaatimukset on kohdallaan. Viime vuonna ministeriöstä lähti 109 kertaa viesti eri puolilla maapalloa sattuneista tapahtumista. Samalla linjalla oli Niinistö maanatain vaalitentissä. Suomen hyöty eurosta on ollut se, että euron käyttöönoton jälkeen olemme jääneet BKT-kehityksestä muista pohjoismaista jälkeen 2002-2016, asukasta kohden keskimäärin reilun 20 %. Nyt mietin samaa kyvystä unelmoida. Suomen ulkoministeriö suosittelee ulkomaille, tavallisiin tai eksoottisiin kohteisiin matkustavia kansalaisiaan, tekemään matkastaan matkustusilmoituksen. Ei kai vaan samasta lähteestä mistä elämäkin on. Miten saada ihmisille töitä, kun robotit vie työpaikkoja. /mielipide Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi
Leppävuori uskoo, että Kannuksessa maaperä Soiten uuteen ateriapalveluun on hyvä, sillä paikkakunnalla on jo totuttu ruoan kylmäkuljetuksiin. Keskuskeittiöllä työskentelee seitsemän työntekijää. 2,40 -17-36% -35% 3 PKT 24 -PACK 5KG SÄKKI Outi Yli-Arvo KANNUS (KP) Tammikuisena torstaina kello kymmenen aikoihin Kannuksen keskuskeittiöltä on lähdössä päivän ruoat päiväkoteihin, terveyskeskukseen ja Märsylän koululle. 1 erä/tal. Kouluruokakyselyjä tehdään Maliniemen mukaan säännöllisesti, mutta suosikkija inhokkiruoat yleensä säilyvät samoina. tammikuuta. Ravitsemistyöntekijät Tarja Jaakola (vas.) ja Jaana Nybacka pakkaavat ruokia Kannuksen keskuskeittiöllä, jossa ruoat valmistetaan keskustan ja sivukylien kouluille, päiväkodeille, terveyskeskukseen, palvelukeskuksiin sekä Lestijokilaakson toimintakeskukseen. pantit 2,40, raj. Heistä yksi on päivittäin vapaalla, sillä ruokaa tehdään seitsemänä päivänä viikossa. Viimeiset ruoat naantalilaiselta Seniori Ateriat Oy:ltä on toimitettu 2. 8 50 Atria BROILERIN FILEESUIKALEET 250-300 g maustamaton, hunaja ja pehmeän pippurinen, 6,30-7,56/kg 1 89 RS Broilerin RINTAFILEE maustamaton ja maustettu, Suomi 9 95 KG Naudan PAISTIJAUHELIHA Suomi 9 95 KG Porsaan ULKOFILEEPIHVIT Suomi 9 95 KG TUORE LOHI kokonainen 1-3 kg, Norja 7 99 KG TUOREET SUSHIT 1 50 KPL Kotikeittiön KIEVIN KANA 1 50 KPL PARASTA PALVELUSTA PE-LA APPELSIINI 5 kg säkki Espanja, 0,60/kg 3.PS Rupp CHEDDAR JUUSTOVIIPALEET 140 g 7,14/kg 1.PKT Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Anttilainen muistuttaa, että epäilyn kohteelle on varattava riittävästi aikaa antaa oma vastineensa. Poikkeuksena ovat Soiten ateriapalveluun kuuluvat asiakkaat. KP/MARKKU JOKELA Naantalin ruoka vaihtui Veteliin Kannuksessa Kaukaa kuljetetut vanhusten kylmäateriat leimasivat koko kaupungin ruokahuollon–Kannuksen keskuskeittiö ruokkii arkipäivisin noin 1100 ihmistä Ravitsemistyöntekijä Ritva Alanko valmistaa ”Tropiikin rahkaa” seuraavan päivän jälkiruoaksi. Huhtasaaren gradua koskeva epäily tuli esille poikkeuksellisella tavalla, sillä normaalisti pyynnöt esiselvityksen käynnistämisestä tehdään suoraan yliopistolle. –?Koska ensimmäiset ruoat lähtevät niin aikaisin, seuraavan päivän valmistelu aloitetaan heti, kun ruoat ovat lähteneet kohteisiin, kertoo ruokaja puhdistuspalvelupäällikkö Sirpa Maliniemi. Perinteisesti hernekeitto, pinaattikeitto, maksalaatikko ja lihakastike löytyvät molemmilta listoilta. 500 g 7 95 KG Bonaqua KIVENNÄISVEDET 0,33 l 24-pack 0,70/l, sis. –?Jyväskylän yliopistolla on tultu siihen lopputulokseen, että on sekä epäilyn kohteen itsensä asianmukainen etu että myös yhteiskunnan, tiedeyhteisön ja tutkijoiden edun mukaista, että kaikki tutkimuksen asianmukaisuutta koskevat epäilykset selvitetään, sanoi Jyväskylän yliopiston johtava lakimies Sanna Anttilainen STT:lle. Hedelmät ovat tietenkin eri asia sekä kala, jota on vaikea saada kotimaisena. Naantalin ruoka aiheutti sekaannusta Sirpa Maliniemi myöntää, että Kannuksessa Naantalin ruoat ovat sekoittaneet ihmisten käsityksiä. Huhtasaari on kiistänyt plagiointiväitteet. 2 erää/tal. –?Luullaan esimerkiksi, että kaikkien vanhusten ruoka tulee Naantalista, vaikka tosiasiassa näin ei tietenkään ole. JYVÄSKYLÄ (STT) Jyväskylän yliopisto käynnisti torstaina esiselvityksen perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren pro gradu -tutkielmasta. Selvitykseen osallistuu yliopiston ulkopuolinen asiantuntija, ja sen yhteydessä kuullaan myös Huhtasaarta. tammikuuta jälkeen. Kotiateriapalvelun piirissä on ollut nyt 12–13 asiakasta päivässä eli se ei ole koskettanut suurta määrää ihmisiä. Esiselvityksen tarkoituksena on alustavasti kartoittaa epäilyjen aiheellisuus. ruokaja siivouspalveluesimies Niina Leppävuori. Anttilaisen mukaan tutkimuseettisiä selvityspyyntöjä tulee Jyväskylän yliopistoon vuositasolla noin viisi. Turvallisuuden takaamiseksi ruoka pakataan suojakaasuun. KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 19.1.2018 3 UUTISET w w w .k -c it ym ar ke t. –?Tietysti myös asian saaman suuren mediahuomion takia on tärkeää, että asia selvitetään, hän lisäsi. 7 95 24-PACK Skyr JUOMAT 300 ml trooppiset hedelmät ja mansikka-banaani, 0,33/l 1.PRK ARJEN SÄÄSTÖJÄ Tarjoukset voimassa pe-su 19.-21.1.2018 ellei toisin mainita Tuore LOHIFILEE ruodoton, Norja 12 95 KG MINILUUMUTOMAATTI 250 g 3,15/kg 79 RS JÄÄSALAATTI Suomi 1.KPL HK takuumurea NAUDAN ULKOFILEE tai ENTRECOTE palana 18 95 KG Savuhovi NAUDAN SUOLALIHA Suomi 25.KG Ilman Plussa-korttia 3,45-4,49/pkt (6,90-9,98/kg) Ilman Plussa-korttia 10,95/24-pack (1,08/l) sis. Laura Huhtasaaren gradun plagiointisyytösten tutkiminen vie viikkoja. Gradun tarkistanut emeritusprofessori Juhani Aaltola kertoi STT:lle, ettei muista Huhtasaaren gradua. 3. Naantalista tulevat ruoat toimitettiin viime aikoina Kannuksessa terveyskeskuksen keittiön kylmiöön, josta ne toimitettiin asiakkaille. 0105 379 100 MA–LA 8–21, SU 11-21 Atria Perhetilan KANAN OHUET FILEELEIKKEET 650-800 g paprika-pippuri, hunaja tai maustamaton, 8,69-10,69/kg 6 95 RS Savuhovi pintasavustettu PORSAAN KASSLERPAISTI 5 95 KG Atria broilerin MARINOITU REISIKOIPI n. Huhtasaaren gradu ”Kulttuuriset käytännöt monikulttuurisessa perusopetusryhmässä” hyväksyttiin vuonna 2003. Esiselvityksen tekemiseen kuluu yleensä useita viikkoja, eli se valmistuu vasta presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen vaalipäivän, 28. Muiden kuntien ateriat haetaan täältä yhtenä ryppäänä ja toimitetaan pudotuspisteeseen paikkakunnalla, josta ne kuljetetaan eteenpäin, kertoo Vetelin vs. Hän ei vastannut torstaina STT:n soittopyyntöihin. –?Maksalaatikot ja kappaletavara, kuten pyörykät, tulevat valmiina, kaikki muu tehdään itse esimerkiksi komponenteista. Kaikki Kannuksessa tarjottava ruoka tehdään Kotirannan palvelukeskuksen keittiöllä, joka on toiminut kaupungin keskuskeittiönä vuodesta 2015 lähtien. Jonkin verran vääriä huhuja keskuskeittiön työntekijät kuulevat myös siitä, että keittiöllä lämmitetään valmiita ruokia eikä valmisteta mitään itse. –?Vetelissä ja Halsualla taksi kuljettaa ateriat suoraan asiakkaille. Ateriat toimitetaan kylminä, yksittäispakattuina aterioina asiakkaille tiistaisin ja perjantaisin. alv. –?Ensimmäinen tulee töihin puoli seitsemältä aamulla, ja seuraavat seitsemältä, kertoo ravitsemispäällikkö Mervi Kangasniemi. Arkipäivisin Kannuksen keskuskeittiö ruokkii noin 1?100 nälkäistä suuta. 1,1 kg 1 69 KG Tamminen WIENERLEIKE 6 kpl/900 g gluteeniton, 11,06/kg tai LIHAPYÖRYKÄT 1 kg raaka, 9,95/kg 9 95 RS Atria viljaporsaan SISÄFILEE pehmeän pippurinen n. Myös Vetelistä ateriat jaetaan terveyskeskuksen kautta. Kannuksessa ateriapalvelun asiakkaiden ruoka tuli vuodenvaihteeseen saakka Naantalista. Liberaalipuolueen puoluesihteeri Tuomas Tiainen on väittänyt, että gradussa on plagioituja kohtia. Mittausten mukaan ruoan lämpötila pysyy todella hyvin riittävän alhaisena viimeisellekin asiakkaalle, vaikka kuljetusmatkat ovat pitkiä, toteaa Leppävuori. pnt. Lämpötila hyvä matkoista huolimatta Kannuksessa vanhusten kotiateriapalvelusta nousi iso haloo vuoden 2013 syksyllä, kun kaupungin ruokahuolto luopui päivittäin jaettavista lämpimistä aterioista, osti ateriat naantalilaiselta yritykseltä ja siirtyi kaksi kertaa viikossa toimitettaviin kylmäkuljetuksiin ruoan turvallisuuden takaamiseksi sekä kuljetuskustannusten säästämiseksi. Hetkeä myöhemmin haetaan ateriat Puistolan palvelukeskukseen sekä Lestijokilaakson toimintakeskukseen. –?Myös suurin osa tarjoamastamme ruoasta on kotimaista. tammikuuta lähtien ne ovat saapuneet noin 400 kilometriä lähempää, kun Kannuskin siirtyi Soiten kesällä tekemän päätöksen myötä Vetelin Tunkkarin valmistuskeittiöön keskitetyn ateriapalvelun piiriin. Myös Suomen Kuvalehden toimittaja Tuomo Lappalainen esitteli blogissaan lähteyttämättä kopioituja kohtia Huhtasaaren gradussa. Jo yhdeksän aikoihin aamulla kuljetetaan ruoat koulukeskukseen sekä Roikolan ja Takalon kouluille. –?Annokset pakataan Vetelissä 15 litran termolaatikoihin, joihin asetetaan vielä kylmäpatja. 24%) KOKKOLA Heinolankaari 9, puh. fi TUOREESTI PARAS Kulta Katriina JAUHETUT KAHVIT 450-500 g 5,66-6,29/kg, raj. Einesja komponenttivalmistaminen on kaksi aivan eri asiaa, toteaa Maliniemi. Muutenkin panostamme kouluruoan laatuun: jälkiruokaa on tarjolla joka viikkoa ja pehmeä ruisviipale joka päivä
–?Haluamme kansalaisilta ihan yhtälailla palautetta kuin muiltakin sidosryhmiltä, mutta kansalaispalautetta on aiempina kertoina ollut yllättävän vaikea saada, erikoissuunnittelija Vincent Westberg Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksesta kommentoi. . Kehityskeskustelu käydään Alavieskassa kunnanjohtajan kanssa vuosittain. –?Itse vesienhoitosuunnitelma koskee niin laajaa aluetta, että siinä ei pystytä kaikkia yksityiskohtia esittämään, mutta saamastamme yksityiskohtaisesta tiedosta on suuri hyöty, kun lähdetään suunnittelemaan toimenpideohjelmia, hän sanoo. Turvapaikanhakijaa epäillään palon sytyttämisestä SIMO (STT) Yksi ihminen loukkaantui vakavasti pakettiauton ja henkilöauton nokkakolarissa Simossa Pohjois-Pohjanmaalla torstaina aamupäivällä. MARKUS KÄRKINEN VESIENHOIDOSTA KUULLAAN . Jos esille nostetaan esimerkiksi erityinen kuormituslähde tai kunnostuskohde tai vaikka huomautetaan, että meidän arviomme vesien tilasta ovat virheellisiä, niin tutkimme asian ja pyrimme parantaman tilannetta ehdotuksen mukaisesti, Westberg sanoo. –?Tällä alueella esiin nousevat Lestijoki ja Lestijärvi, joki on hyvässä ja järvi suorastaan erinomaisessa tilassa, Westberg toteaa. Se mahdollisesti vielä käy kunnanhallituksessa, jonka jälkeen sitä aletaan toteuttaa. –?Etenkin rannikon läheiset pienemmät joet on huonossa tilassa, niissä vaikuttaa sekä rehevöityminen että happamuus ja hyvään tilaan pääsemisessä on haasteita. Ajokit törmäsivät Viantiejoentiellä kello 11:n aikaan. –?Jokainen vastaus ja palaute käydään kyllä läpi, ja se riippuu sitten palautteesta, että johtaako se johonkin konkreettiseen vesienhoitosuunnitelmassa. –?Kansalaiset tuntevat alueet yleensä hyvin ja he usein myös muistavat miten asiat ovat olleet aiemmin, ja se on arvokasta ja hyödyllistä tietoa meille. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jarmo Nahkala toteaa, että muutoin oltiin pidetyn kehityskeskustelun aikana tyytyväisiä Ikosen toimiin viime vuoden aikana. –?Väkiluku on kuitenkin jatkanut Alavieskassa laskuaan ja yritystoimintaa tarvitaan lisää, Nahkala tiivistää. Hän myös huomauttaa, että yksityiskohtaisella tiedollakin on arvonsa, vaikkei se valmiiseen vesienhoitosuunnitelmaan päätyisikään. Jälkimmäinen johtuu pitkälti kosteiden maastojen kuivaamisesta maaja metsätalouden sekä infrastruktuurin tarpeisiin. LYHYESTI PERJANTAINA 19.1.2018 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET pukeut umisen , kodinte kstiilin, jalkinei den, kodin ja vapaaajan osasto n poisto Perhejuustot 800-1100g Kurkku, Suomi 1,á 2,99 (12,46/kg) á 3,99 (9,98/kg) Apetit Kotimainen pinaattikeitto 400g ei laktoositon 2,50/kg Snellman maatiaisporsaan lehtipihvi naturell tai marinoitu 240g Atria naudan 15% jauheliha 400g /HalpaHalli P P P P Perh hejjuusttott Hinnat voimassa pe-la 19.-20.1.2018 ellei toisin mainita,vain kotitalouksille Tigi hiuskiinne 340-385ml Bonaruce shampoo tai hoitoaine 500 ml sekä hoitospray 400ml (valikoima vaihtelee myymälöittäin) 8,76/L kpl 8-21 ma-la Palvelemme kg kkg 1 49 Rajoitus 2kpl/talous ERÄ! Kokonainen Kirjolohi, Suomi 5,10,42/k g 2 pkt 5,6,25/kg 2 pkt 8 8, 4,2 plo 5,kpl 10,00-12,50/L 5,kpl 12,99-14,71/L Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina! kg kg 6 99 Froosh Smoothiet 250ml mango&appelsiini, mustikka&vadelma tai päärynä, lehtikaali&sitruunaruoho á 3,19 (12,76/L) 60 Jo ennestään halvoista hinnoista! % PARAS LUPAUS UUDELLE VUODELLE ON SE, ETTÄ TARTTUU HYVIIN HINTOIHIN! Markus Kärkinen Ely-keskukset ovat aloittaneet uuden vesienhoitosuunnitelman laatimisen vuosille 20222027, ja urakka on polkaistu käyntiin kansalaisten ja sidosryhmien kuulemisella. –?Rehevöityminen taas tulee aika sekalaisista lähteistä, on pistekuormitusta ja hajakuormitusta, ja riippuu ihan vesistöstä, mikä näiden jakauma on, ja onko taustalla perustuotantoa vaiko esimerkiksi haja-asutusta, joka vaikuttaa, Westberg sanoo. Palokunta pääsi kuitenkin nopeasti palopesäkkeeseen ja sai tilanteen hallintaan. Poikkeuksiakin kuitenkin on. -FI/Vaikuta_vesiin Kansalaisilta toivotaan palautetta Uuden vesienhoitosuunnitelman laatiminen alkoi Hannu Verronen ALAVIESKA Alavieskan kunnanjohtaja Olli Ikonen joutuu tehostamaan markkinointiponnistelujaan, jota Alavieskaan saadaan lisää asukkaita ja Vieskan Metallilta tyhjilleen jääneet tilat uuden yritystoiminnan käyttöön. Vesien tila parantunut Keski-Pohjanmaalla ja lähialueilla eri vesien tila on keskimäärin varsin samankaltainen: parannusta on vuosien saatossa tapahtunut, mutta järin hyvä tilanne ei ole vieläkään. Kaikki kolme kuljetettiin sairaalahoitoon. Etenkin yksittäisten ihmisten huomiot ja ehdotukset toivotetaan tervetulleeksi. Suurimmassa osassa alueen vesistöistä ongelmana on rehevöityminen sekä happamien sulfaatimaiden aiheuttama vesien happamoituminen. Suomen vesienhoitosuunnitelmaa päivitetään parhaillaan, ja Ely-keskukset keräävät kommentteja ja ehdotuksia aiheen tiimoilta 8.1.-9.7.2018. Palautetta ja toimenpide-ehdotuksia voi antaa mistä hyvänsä alueen vesiin liittyvästä asiasta, vaikkapa omasta mökkijärvestä, läheisestä joesta tai muusta yksittäisestä vesistöstä tai sen osasta. Yksi loukkaantui vakavasti nokkakolarissa Simossa. Kerätystä palautteesta laaditaan myös kooste, jolle valmis suunnitelma toimii vastineena. Westbergin mukaan kaikki palaute myös otetaan huomioon. Seitsemän ihmistä vietiin torstaiaamuna syttyneen palon takia terveystarkastukseen, kertoi pelastuslaitos. Kunnanjohtaja saa ensiksi täyttää kyselylomakkeen ja sitten hänen kanssaan kehityskeskusteluun osallistuu myös valtuuston puheenjohtajisto. . Nyt kerättävää palautetta käytetään merenhoidon ja vesienhoidon suunnitelmien laatimisessa vuosiksi 2022-2027. Omakotitalon ullakolla paloi Pietarsaaressa PUDASJÄRVI (STT) Turvapaikanhakijan epäillään sytyttäneen tulipalon huoneessaan vastaanottokeskuksessa Pudasjärvellä PohjoisPohjanmaalla. Palautetta voi antaa joko nettilomakkeen kautta, sähköpostitse, kirjeitse tai erityisen lausuntopalvelun kautta. Alustavien tietojen mukaan palo oli syttynyt saunan vaiheilta ja päässyt yläpohjaan. Hän kehuu aiemmilla palautteenkeräyskerroilla saadun palautteen olleen arvokasta. Sytyttäjäksi epäilty oli teljennyt huoneensa oven vuodevaatteista alkaneen palon sytyttyä, kertoi Kuusamon poliisin rikoskomisario Risto Määttä STT:lle. Tarkemmat ohjeet löytyy Ympäristöhallinnon verkkopalvelusta osoitteesta http://www.ymparisto.. Kunnanjohtaja velvoitettiin tekemään kevään aikana markkinointisuunnitelma. Noin 50 ihmistä evakuoitiin rakennuksesta. Paikalla olleet asukkaat havaitsivat savun ja tekivät hälytyksen. Olli Ikonen tehostamaan Alavieskan markkinointia PIETARSAARI Pietarsaaren Pirilöntiellä sijaitsevassa omakotitalossa syttyi tulipalo torstaina klo 17 aikaan. /. Kaksi muuta kolariautoissa ollutta loukkaantui lievemmin. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Eniten vesistöjen ongelmia alueellamme on pienten jokien alajuoksulla, esimerkkeinä Westberg nostaa esiin Perhonjoen alaosan, Kälviänjoen, Korpilahden ojan sekä Pöntiönjoen ja Viirretjoen. Päivystävän palomestarin mukaan vakavia vammoja saanut on aikuinen. Määtän mukaan pelastuslaitos avasi oven. . Keskipohjanmaan levikkialueesta suurin osa kuuluu Himangasta Hankoon ulottuvalle vesienhoitoalueelle, jota Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus koordinoi ja jolta se myös kerää nyt palautteet. Pöntiönjoki on yksi alueemme pienistä joista, joiden alajuoksulla rehevöityminen ja happamoituminen näkyvät. Myös merenhoitosuunnitelma on työn alla, ja sen tiimoilta palautetta voi antaa aikavälillä 8.1.-16.2
Kaipaamaan jäivät puoliso ja tytöt perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Joulukuun kyselyssä Niinistöä kannatti kantansa kertoneista 70 prosenttia ja kaikista vastaajista 64 prosenttia. . Etäpalvelut ja -asiointi nousivat esille pienissä kunnissa. Yli puoli miljoonaa suomalaista on äänestänyt presidentinvaaleissa LESTIJÄRVELLÄ ÄÄNESTÄNYT 24,3 PROSENTTIA . Vastaajat edustavat äänestysikäisiä suomalaisia Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Perusteet hallitsee yli 13 prosenttia vastaajista. Hän arvioi yhdeksi syyksi sen, että pienistä kunnista palveluja on lakkautettu paljon. Tutkimus kohdistui Kokkolan suomalaiseen ja ruotsalaiseen, Kaustisen ja Ullavan sekä Kälviän ja Lohtajan seurakuntiin ja siihen haastateltiin näiden seurakuntien alueella asuvia 15–79-vuotiaita henkilöitä. Alma Median tutkimuksen toteutti Tietoykkönen, ja siinä haastateltiin yhteensä 1?500 vastaajaa puhelinhaastatteluilla ja internetkyselyllä 9.–16. –?Minusta oli yllättävää, että Kokkola-lehti on pysynyt tärkeimpänä infokanavana myös ruotsalaisen seurakunnan osalta. . Hyviä kokemuksia sähköisistä palveluista on saatu eniten valtion tarjoamista palveluista. Torstaina ennakkoäänestäjiä kertyi reilut 246?000. Vastaajista Kokkolan ruotsalaisen seurakunnan jäsenet osallistuvat selvästi aktiivisimmin jumalanpalveluksiin, mistä kirkkoherra Per Stenberg on ilahtunut. Lähes kaikilla on kyselyn mukaan käytettävissään tietokone tai mobiili. Hän oli 81-vuotias. Tutkimukseen vastanneista 51 prosenttia ilmoitti tuntevansa jonkun seurakunnan työntekijän henkilökohtaisesti, kun vuonna 2013 tehdyssä tutkimuksessa luku oli 44 prosenttia. Kannuksessa taas haluttiin eniten perinteistä palvelua. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen, sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Olli Simonen Olli Pentti Simonen Himangalta kuoli 18.1.2018 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Se on menossa muiden ohitse. Kyselyssä selvitettiin, mikä on kuntalaisille ja yrittäjille mieluisin asiointitapa palveluiden käytössä, perinteinen, sähköinen vai etäpalvelu esimerkiksi videoyhteyden avulla. Sen sijaan vuorovaikutteista palvelua, esimerkiksi videoiden avulla, käyttää vain 11 prosenttia. Naiset ovat ennakkoäänestäneet miehiä aktiivisemmin. Virhemarginaali on enimmillään 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa. Mobiili nousi suosituimmaksi Projektipäällikkö Heidi Luomala kertoo, että sähköinen asiointi on selkeästi halutuin palvelu. Sauli Niinistön kannatus putosi selvästi kuukaudessa Haaviston kannatus ennallaan, Väyrysellä kovin kiri HELSINKI (STT) Jo reilusti yli puoli miljoonaa ihmistä on käyttänyt äänioikeuttaan presidentinvaaleissa. . KUOLLEITA KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 19.1.2018 5 UUTISET Aimo Kiviniemi Kannuslainen Aimo Johannes Ruben Kiviniemi nukkui pois 17.1.2018 Kannuksen terveyskeskuksessa. Kokkolan suomalaisen seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Camilla Honkala on tyytyväinen auttamistehtäviin liittyvistä vastauksista. Ruotsinkieliset aktiivisimpia jumalanpalveluksissa Mielikuvat seurakunnista ovat pysyneet positiivisina edelliseen tutkimukseen verrattuna. Se pitää huomioida myös palvelujen tuottamisessa ja saatavuudessa. Tutkimukseen vastanneista 15–79-vuotiaista seurakuntayhtymän alueella asuvista henkilöistä 84 prosenttia ilmoitti kuuluvansa evankelis-luterilaiseen kirkkoon. 27.3.1939 . Kuusi vuotta sitten äänestysprosentti oli toisen päivän jälkeen 10,7 prosenttia, kaksitoista vuotta sitten 11,7. Vain yli 65-vuotiaiden ryhmässä tietokone oli yhtä suosittu kuin älypuhelin ja yli 75-vuotiaiden ryhmässä matkapuhelin oli suosituin väline. Helppous on merkittävä Vastaajista yli 83 prosenttia kokee olevansa joko kokenut tai edistyksellinen tietoja viestintätekniikan käyttäjä. Kokkolan seurakuntayhtymän seurakuntien julkisuuskuvatutkimus 2017 tutkimustuloksia esitteli tutkimuspäällikkö Timo Myllymäki Taloustutkimuksesta. Suurin osa, 78 prosenttia vastaajista saa lehdestä tietonsa seurakunnan toiminnasta. Silloin se valitaan myös jatkossa. Vaikka neljä vuotta sitten tehtyyn tutkimukseen verrattuna kirkkoon kuuluu viisi prosenttiyksikköä vähemmän vastaajista, pitävät kirkkoon kuuluvat kuulumistaan entistä tärkeämpänä. Kaustisen seutukunnan osuus oli 38 prosenttia ja Kannuksen osuus 16 prosenttia vastaajista. Honkalan mukaan diakoniatyössä haasteita on vapaaehtoistyössä, mihin osallistumista vastaajat eivät puolestaan pitäneet niin tärkeänä. Hemminki . Eniten negatiivisia mielipiteitä seurakuntaa kohtaan oli Kokkolan suomalaisen seurakunnan alueella asuvilla ihmisillä. Älypuhelin on suosituin väline sähköisten palvelujen käytössä. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Helppous ratkaisee valinnan Sähköisten asiointipalvelujen käyttöä selvitettiin Keski-Pohjanmaalla Nina Törnudd HELSINKI (STT) Presidentti Sauli Niinistön kannatus on huvennut verrattuna joulukuussa julkaistuun mittaukseen, ilmenee Alma Median lehtien teettämästä kyselystä. Kokkola-lehti jyrää edelleen seurakuntayhtymän tiedotuskanavana. Hän oli syntynyt 19.11.1933. Kyselyn mukaan Haavisto pärjäisi parhaiten ja keräisi toisella kierroksella 25 prosenttia. 51 prosenttia vastanneista tuntee henkilökohtaisesti jonkun seurakunnan työntekijän, kun vuonna 2013 luku oli 44 prosenttia. –?Tällä alueella toki viidesosa ihmisistä ei kuulu kirkkoon, mutta silti kannattaa pohtia, miksi yli puolet alueen vastaajista pitää seurakuntaa etäisenä, Taloustutkimuksen Myllymäki toteaa. Kirkkoon kuuluvien määrä on pudonnut 5 prosenttiyksikköä vuodesta 2013, jolloin vastaava tutkimus tehtiin edellisen kerran. Sitä käyttää neljännes vastaajista, eniten sosiaalija terveyspalveluissa. Olemme panostaneet ja tehneet töitä jumalanpalvelusten eteen, Stenberg sanoo. Väyrynen ja Haatainen yltäisivät 15 prosenttiin. Hengellisiä tehtäviä kuten uskon vahvistusta ei pidetty kirkon tärkeimpinä tehtävinä. –?Sähköinen palvelu ja asiointi valitaan ensisijaiseksi tavaksi, jos asiointi on helppoa. Kovimman kirin on ottanut valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen, jonka kannatus on noussut kahdesta prosentista seitsemään prosenttiin. Kunnista eniten vastaajia oli Kokkolasta, 35 prosenttia vastanneista. Satakunnassa äänestysprosentti nousi 16,1 prosenttiin, Lapissa lukema oli 15,3 prosenttia. Luomala kertoo, että kunnittain tulokset vaihtelivat paljon. Luomala toteaa, että ratkaisevaa on asioinnin helppous. Keskipohjalaisten kokemuksia ja näkemyksiä sähköisistä asiointipalveluista on selvitetty eKeski-Pohjanmaa -hankkeessa. . Myös sote-palveluista oli myönteisiä kokemuksia yli viidenneksellä vastaajista. Sitä käyttää 62 prosenttia vastaajista. Erittäin tärkeänä kirkkoon kuulumista tai seurakunnan jäsenyyttä piti 44 prosenttia kirkkoon kuuluvista, kun vuonna 2013 vastaava luku oli 36 prosenttia. Kaustisen ja Ullavan seurakunnan kirkkoherra Veli-Pekka Harju toteaa, että hän on saanut sosiaalisen median yhteisöjen kautta yhteyden myös kirkkoon kuulumattomiin henkilöihin. –?Eniten eroja oli Kokkolan ja maaseutukuntien välillä. Heillä 24 prosenttia osallistuu jumalanpalveluksiin vähintään kerran kuukaudessa, kun muiden seurakuntalaisten osallistuminen jää alle 20 prosenttiin. –?Mitä henkilökohtaisemmin seurakunnan työntekijöitä tunnetaan, sitä myönteisempi suhtautuminen ihmisillä yleensä seurakuntaan on. Kaikki muut ehdokkaat paitsi vihreiden Pekka Haavisto ovat tammikuun puolella nostaneet kannatustaan verrattuna edelliseen Alma-tutkimukseen. Kokoomustaustaisen Niinistön suosio on vankkaa muidenkin kuin kokoomuksen kannattajien joukossa. Keskustan ja SDP:n kannattajista useampi aikoo äänestää Niinistöä kuin puolueen omaa ehdokasta. Joka savuun menevä lehti on äärettömän tärkeä resurssi, Stenberg sanoo. Tätä ei voida hoitaa sähköisesti. Myös sosiaalija terveyspalveluissa se koetaan hyväksi, vaikka perinteisillä palveluilla onkin omat kannattajansa. –?Aktiivisuus on hieno huomata. Tutkimukseen haastateltiin puhelimitse 750 henkilöä loka–marraskuussa 2017. Se on sähköisten ja videoavusteisten palveluiden kehittämishanke, jossa ovat mukana kaikki maakunnan kunnat, Soite ja maakuntaliitto. Yksilölliset syyt tai välineet eivät enää ole ratkaisevia sähköisten palvelujen käytössä. –?Työmme on tärkeää ja vastuullista ja tuntuu, että se on noteerattu. Mieluisinta sähköinen asiointi on kulttuurija liikuntapalveluissa. Mobiili oli käytetyin päätelaite lähes kaikissa ikäryhmissä. Hanna Rautio KOKKOLA (KP) Kokkolan seurakuntayhtymän työntekijöiden tunnettavuus on lisääntynyt neljän vuoden takaisesta, ilmenee Kokkolan seurakuntayhtymästä viime vuonna tehdystä julkisuuskuvatutkimuksesta. Projektissa tehtiin viime vuoden loka-marraskuussa kuntien verkkosivuilla kuntalaiskysely, johon saatiin 582 vastausta. Asioita kuten kirkko tukee apua tarvitsevia perheitä ja auttaa vaikeuksissa olevia ihmisiä, pidettiin erittäin tärkeinä. Mieluiten sitä käytetään kulttuurija liikuntapalveluissa. Vastaajista 78 prosenttia saa tietonsa seurakunnan toiminnasta Kokkola-lehdestä. Pankkipalveluissa myönteisiä kokemuksia oli vajaalla yhdeksällä prosentilla vastaajista. . Ollaanks´ kavereita. Auttaminen hengellisyyttä tärkeämpää Vastaajat pitivät seurakunnan tärkeimpinä tehtävinä auttamiseen liittyviä tehtäviä. Alavieska 9,1 %, Evijärvi 12,5 %, Haapajärvi 14,3 %, Haapavesi 9,7 %, Halsua 15,1 %, Kalajoki 9,7 %, Kannus 13,1 %, Kaustinen 11,1 %, Kinnula 13,3 %, Kokkola 10,5 %, Kruunupyy 11,7 %, Kärsämäki 13,8 %, Lestijärvi 24,3 %, Luoto 7,4 %, Merijärvi 10,9 %, Nivala 11,9 %, Oulainen 9,4 %, Pedersöre 4,6 %, Perho 10,9 %, Pietarsaari 9,9 %, Pyhäjoki 13,4 %, Pyhäjärvi 15,6 %, Reisjärvi 11,1 %, Sievi 11,2 %, Toholampi 10,9 %, Uusikaarlepyy 8,7 %, Veteli 7,6 %, Ylivieska 11,3 %. Testaamme painolaatua ICQC 2018-20 Rakkaamme Anna-Liisa PERÄ-KAMPPI o.s. Haavistoa tuki 14 prosenttia niistä, jotka kertoivat, ketä aikovat äänestää. Mieluisinta se on työja yrityspalveluissa. 26 prosentilla vastaajista oli niitä. –?Täytyy olla aikaa viipyä ihmisten kanssa. Tähän kannattaa jatkossakin panostaa ja kiinnittää huomiota, kommentoi tutkimustuloksia esitellyt tutkimuspäällikkö Timo Myllymäki Taloustutkimuksesta. Sähköisistä tiedotuskanavista suosiotaan ovat nostaneet seurakuntien nettisivut, Facebook-sivut sekä muut sosiaalisen median kanavat. Kakkoseksi nousi perinteinen asiointi. Etenkin mobiilin käyttö kasvaa nopeasti, mutta kysyntää on vielä myös perinteisille asiointipalveluille. 22.12.2017 Kaipauksella muistaen Lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunattu hiljaisuudessa. Seurakunta koetaan usein luotettavana, tarpeellisena ja heikkoja puolustavana. –?Mobiilin käyttö lisääntyy. Äänestysprosentti nousi siten 12,3 prosenttiin. Kokkolan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Jouni Sirviö toteaa, että ihmisten kohtaamiseen täytyy todella olla jatkossakin aikaa ja resursseja, vaikka hallinnolliset työt lisääntyvät jatkuvasti myös toiminnallista työtä tekevillä. Naisten äänestysprosentti on tähän mennessä 13,4 prosenttia, miesten 11,1 prosenttia. KUOLLEITA. –?Vaikka maailma sähköistyy, kaikkia asiointitapoja tarvitaan edelleen. Saatavuus ja käyttäjän osaaminen ratkaisevat sen, minkä tavan käyttäjä valitsee, Heidi Luomala summaa. Esimerkkejä niistä ovat Kelan, verohallinnon ja postin palvelut, joita on tarjottu pitkään sähköisenä. Erittäin tärkeänä kirkkoon kuulumista tai seurakunnan jäsenyyttä piti 44 prosenttia kirkkoon kuuluvista, kun vuonna 2013 vastaava luku oli 36 prosenttia. KP/MARKKU JOKELA KOKKOLAN SEURAKUNTAYHTYMÄN JULKISUUSKUVATUTKIMUS 2017 . Älypuhelin oli käytössään sitä useammalla, mitä nuoremmasta ikäluokasta vastaaja oli. Myös perinteisiin liittyvä hautausmaiden ylläpito ja kirkollisiin toimituksiin liittyvä kirkollinen hautaan siunaaminen koettiin seurakuntien tärkeimpien tehtävien joukkoon. Auttaminen on tehtävistä tärkein Seurakuntien työntekijät tunnetaan henkilökohtaisesti entistä paremmin Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Keskipohjalaiset käyttävät mielellään sähköisiä asiointipalveluja. Oikeusministeriön tulospalvelun mukaan ääniä oli toisen päivän äänestyksen loppuessa annettu yhteensä 521?477. Osuus oli sama kuin edellisessä mittauksessa. tammikuuta. Kantansa kertoneista vastaajista 58 prosenttia sanoi nyt aikovansa äänestää Niinistöä. Lämmin kiitos osanotosta. Huhtasaari jäänyt jälkeen Väyrysestä Perussuomalaisten Laura Huhtasaari keräsi uudessa kyselyssä kuuden prosentin kannatuksen, keskustan Matti Vanhanen viisi prosenttia. Satakunnan ja Lapin vaalipiirien äänestäjät ovat olleet vilkkaimmin liikkeellä. SDP:n Tuula Haatainen ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen keräsivät molemmat neljä prosenttia ja RKP:n Nils Torvalds kaksi prosenttia. Palvelutarjoajien on pysyttävä mukana kehityksessä. Mahdollisella toisella kierroksella Niinistö voittaisi kaikki haastajansa selvin luvuin
Kiinalaisviranomaisten mukaan luonnossa pandoja elää alle 1?600 ja tarhoissa yli 500. Todennäköisempää on, että ne saisivat jälkikasvua kahden vuoden kuluttua. Ja ympärillä oli Keuruun, Virtain ja Ruoveden kaltaisia kuntia, jotka olivat paljon tunnetumpia. Lännen Median Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastasi 1 162 ihmistä Manner-Suomessa. Ranualla on runsaan vuoden ikäinen Sisu-jääkarhu. Verohallinto kokeili tammikuun alussa verotoimistojen aukiolon venyttämistä iltakuuteen. Asiointi on siirtynyt verkkopalveluihin, eikä veroilmoituksissakaan ole yhtä paljon tehtävää kuin takavuosina. He saivat odotella pääosan esittäjien kuljetusautoa poliisisaattueineen tunnin verran, ennen kuin panda-auto iltakuuden aikaan ajoi kaupungin keskustan läpi. ELIAS LAHTINEN/ARKISTO. Junaa voi joutua vaihtamaan kerran tai kaksi. Esimerkiksi Oulun ja Helsingin suunnasta sinne pääsee arkipäivisin neljällä vuorolla, viikonloppuisin harvemmin. Noin kuuden tuhannen asukkaan Ähtäri otti tulokkaat vastaan iltakarnevaalilla, johon osallistui arvioiden mukaan yli 2000 kävijää. Lisäksi pohjoisempana olisi liian kylmää, vaikka pandat voivat halutessaan Ähtärissäkin olla kylmimmillä säillä sisätiloissa. Jimenez povaa pandamatkailulle löytyvän paljon potentiaalia muun muassa naapurimaista Ruotsista ja Venäjältä. Se kunnostaa alueitaan ja uusii toisen trooppisista taloistaan. –?Palaamme asiaan lisätalousarviokeskustelussa, Pihlman sanoo. Kelan aukiolo on lisääntynyt kilpailukykysopimuksen ansioista. Pandan hyvinvoinnin kannalta uskottavin suunnitelma, huomioiden vielä ympäristö, Husu-Kallio sanoo perusteista. Piristynyt talous ja aktiivimalli näkyvät TE-toimistoissa töiden lisääntymisenä. – Kela ei tällä hetkellä aio laajentaa aukioloaikojaan, sanoo asiakkuusjohtaja Elise Kivimäki. Husu-Kallion mukaan Ranua olisi ollut pandakarhuille liian pohjoisessa valonsaannin kannalta. Malleniuksen mukaan chatissa palvelua saa keskimäärin minuutissa ja soittamalla parissa minuutissa. Tuollaista kritiikkiä Ähtärin eläinpuiston tuskin tarvitsee vastaanottaa upouudesta, arviolta kahdeksan miljoonan euron pandatalosta. Pandapariskunta Lumi ja Pyry kuljetettiin lumisateessa lentokoneesta kuljetusautoon. Uros on nyt 4,5 vuotta ja naaras kolme vuotta. Matkaa suunnittelevalle voi olla yllätys, että eläinpuistolla on myös oma junaseisake, Eläinpuisto Zoo. –?Näitä eläimiä tarvitaan tarhaolosuhteisiin, koska niitä ei pysty luonnossa suojelemaan, Husu-Kallio sanoo. Husu-Kallio lisää, että Kiinassa sijaitsevia pandatarhoja on maanjäristysten vuoksi vaurioitunut, joten sijoituspaikkoja etsitään muualta. –?Se olisi vienyt resursseja niin paljon, että tuntuu nyt ihan hyvältä, että teemme omia asioitamme, kertoo Korkeasaaren johtaja Sanna Hellström. Ähtäriläiset ottivat tulokkaat lämpimästi vastaan. Kallioseinämäinen hotelli olisi kansainvälisesti mitä mainion vetonaula. Matka Ähtäriin kestää nelisen tuntia. Kiina pitää näitä pandoja geneettisesti tärkeinä ja harvinaisina pandoina. Kaikilla eläintarhoilla on omat vetonaulansa. Kiinan suurlähettiläs Chen Li toivoi pandojen tulojuhlan puheessaan pentua vuoden sisään. Pandojen saapumista juhlistamaan tullut ähtäriläinen Pekka Rasku kehuu tämän päivän rohkeita päättäjiä. leen eläinlääkärin kanssa. Tällaisia ovat tammikuiset verokorttien muutokset ja toukokuuhun ajoittuva esitäytettyjen veroilmoitusten muokkaus. Tuolloin yleisö pääsee vihdoinkin ihastelemaan kaksikkoa Ähtärin kahdeksan miljoonaa euroa maksaneeseen pandataloon, jossa eläimillä on sekä sisäettä ulkotilat. Samankokoiselta lapsiperheeltä pääsylippu Pandataloon maksaa ennakkoon ostettuna 92 euroa. MAURI RATILAINEN/EPA Virastojen aukiolot tuskin laajenevat Kilpailukykysopimus lisäsi jo Kelan aukioloaikoja. KRISTA LUOMA Ähtäri valittiin pandoille eläinten hyvinvoinnin takia Pandat eivät sijoitu valtaväylien varrelle. Korkeasaari päätti heti alussa olla havittelematta pandoja. Pandojen tuonnin Suomeen sanotaan olevan diplomatian lisäksi osa lajin suojelutyötä. Verotoimistoissa asiointi on pudonnut viime vuosina 100 000 asiakkaalla per vuosi, kertoo verohallinnon asiakasohjauspäällikkö Harriet Mallenius. Kaikki oli kunnossa. Ähtärin olosuhteita on pidetty hyvinä isopandoille, jotka Kiinassakin elävät lumisilla seuduilla. –?Kun eläinpuistoa silloin perustettiin ja matkailuun alettiin panostaa, tänne ei tullut edes yhtään kantatietasoista väylää. Noin 6000 asukkaan eteläpohjalainen Ähtärin kaupunki on saamassa seuraa miljoonametropoli Kööpenhaminasta, sillä Tanskan pääkaupungin eläintarhan pitäisi saada omat lainapandansa Kiinasta vuodenvaihteeseen mennessä. –?Pandainvestointi on Ähtärille kuin iso digiloikka. –?Väkeä kävi melko vähän. Pandamatkailuun kuluu rahaa, sillä esimerkiksi nelihenkisen lapsiperheen junaliput yhteen suuntaan maksavat Helsingistä noin 80–140 euroa. Verkkopalvelu toimii kellon ympäri, ja chat-palveluakin siellä on tarjolla joinakin aikoina. Veroja TEtoimistoissakin päivä on pidentynyt. KOTIMAA PERJANTAINA 19.1.2018 KESKIPOHJANMAA 6 Maria Kalliokoski Suomalaisten matkoja Ähtärin pandojen luo lasketaan sadoissa kilometreissä ja tunneissa. –?Ei sen ihmeellisempää mystiikkaa. Pariskunta joutuu tosin viettämään seuraavan kuukauden eristyksissä pandatalossa. Suunnittelujohtaja Juho Hannukainen VR Groupista arvioi, että nykyvuorot palvelevat päivämatkoja ainakin Helsingin suunnasta hyvin. Odotukset ovat suuria. Ähtärin eläinpuistolla on ollut jo vuosikymmeniä yhteys yhteen Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä. Esimerkiksi nyt viikonlopun matkamessuilla pandat ovat jo herättäneet eurooppalaisissa matkanjärjestäjissä kiinnostusta, kertoo matkailun edistämisorganisaation Visit Finlandin Heli Jimenez pandojen merkityksestä suomalaiselle matkailulle. Ähtärin pandatalon suojiin nyt siirtynyt kaksikko selvisi lentokentällä tarkastuksen tehneen rajaeläinlääkärin Elina Viitasaaren mukaan hyvin pitkästä matkastaan Suomeen. Lisäksi Kruunuvuoren sillan rakentaminen liittää saaren Helsingin keskustaan ja tietää uudistuksia saarella. Kelan puhelinpalvelu on avoinna arkipäivisin kello 8–17. Verkkopalveluun pääsee muinakin aikoina, mutta se on itsepalvelua. Hänen mielestään pandat sopivat Suomen matkailumielikuvaan. Lajin moninaisuuden puolesta näiden pandojen toivotaan lisääntyvän Suomessa, Salo kertoo. Pandat olivat leppoisalla mielellä silmät kirkkaina. Jos vierailijat tulevat kauempaa ja yöpyvät lähistöllä, tarjolla on useita vaihtoehtoja liikkumiseen, Hannukainen kommentoi sähköpostitse. Hän mukaan Ähtärin suunnitelmat tiloista olivat vakuuttavammat kuin Ranuan. Mesikämmenen arkkitehdit ovat suunnitelleet Temppeliaukion kirkon. Lännen Median tammikuun alussa teettämän kyselyn mukaan 43 prosenttia suomalaisista haluaa julkisten virastojen nykyisten aukioloaikojen laajentamista. Verottaja onkin lisännyt palvelua verkkoon pidentämällä esimerkiksi chat-palveluaan monella tunnilla arki-iltaisin ruuhka-aikoina. Kun maaja metsätalousministeriö etsi paikkaa Suomeen mahdollisesti tuleville pandoille, se kutsui tapaamiseen Korkeasaaren eläintarhan, Ranuan eläinpuiston ja Ähtärin eläinpuiston edustajat. TE-toimistot ovat takavuosina olleet auki myös iltaisin. –?Vuosi on optimistinen toive. Harmi vain, ettei rakennusta kylpylöineen ole saatu peruskorjattua ajoissa ja kokonaan. Lisäksi Kela on auki vuorovuosin joko helatorstaina tai loppiaisena. Myös verotoimistot ja TE-toimistot tekevät kuusi minuuttia pidempää päivää. Palautepalstoilla eläinpuistoja arvostellaan usein eläimille ahtaiksi koetuista tiloista. Kööpenhaminassakin pandat pääsevät miljoonalukaaliin. Työja elinkeinoministeriö pitää TE-toimistojen aukiolojen lisäämistä pohtimisen arvoisena. Verkossa ei tällä hetkellä ole reaaliaikaista asiakaspalvelua, mutta sinne voi jättää kysymyksen. Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio maaja metsätalousministeriöstä kertoo, että kaikkiaan pandojen saantiprosessi kesti kolme ja puoli vuotta. Suurin osa Kelan asiakkaista ei käy töissä, joten virastossa lasketaan, että asiointi onnistuu virka-aikaan. –?Ähtärissä on sanottu olevan hyvät elinolosuhteet pandoille. Kilpailukykysopimus pidensi Kelan uudenvuodenaaton ja kiirastorstain aukiolot kokopäiväisiksi. Ähtäri ei ole vilkkaiden valtateiden varressa eikä suurten matkailukeskusten kyljessä. Päivänkierrolla on merkitystä esimerkiksi suunnitelmalle saada pandat lisääntymään luonnollisesti. Hotellin on vuodesta 2016 lähtien omistanut eläinpuistoyhtiö Ähtäri Zoo, joka on kriisikuntakriteerit kesällä täyttäneen Ähtärin kaupungin tytäryhtiö. Junavuoroja lisätään, mutta lähinnä työmatkalaisten tarpeisiin. Toisaalta kunnioitusta heltiää myös 1970-luvun vaikuttajille. Ilman tällaisia siirtoja sitä vaan katsottaisiin, kuinka ovet laitetaan kiinni, hän toteaa. Salon mukaan Kiina sijoittaa pandoja kotimaan ulkopuolelle myös varmuuden vuoksi, jotta geneettistä ainesta on muuallakin kuin Kiinassa. Kelpaisi siinä sitten majoittaa vaikka Kiinan presidentti ja kahmia julkisuutta yhtä lailla kuin Hoyerin kunnostuttama Punkaharjun valtionhotelli keräsi valtionpäämiesten Niinistön ja Putinin tapaamispaikkana heinäkuun lopulla. Loput kikystä muuttuu Kelassa 12 minuutin työajan pidennykseksi keskiviikkoisin. Siellä on uutisoitu pandojen asumuksen nielevän euroissa lähes seitsemän miljoonaa. Lunta pandoille riittää Ähtärissä tänä talvena. On lakisääteinen pakko, että maahan tuleva eläin tarkastetaan. Ähtäri ehti ennen Kööpenhaminaa Kööpenhaminassakin pandat pääsevät miljoonalukaaliin. helmikuuta. Lisäksi pandojen sijoitusolot vaikuttivat valintaan. Esimerkiksi luonnonsuojelujärjestö WWF:n mukaan pandat tulevat sukukypsiksi 5,5– 6,5 vuoden iässä. Entä jos jostain ilmestyisikin paikallinen Saimi Hoyer, joka lupaisi kunnostaa arvorakennuksen määrätietoisesti ja perusteellisesti. Kelan toimipisteet ovat auki yleisesti arkisin 9–16. –?Aika näyttää. Keskustelin myös matkalla mukana olJoonas Kuikka Verotoimistot, työja elinkeinotoimistot (TE) ja Kansaneläkelaitos (Kela) eivät nykyisellään ole suostumassa kansan vaatimukseen laajentaa aukioloaikoja. Osa alueellisista TE-toimistoista on jo kertonut ministeriölle lisäresurssien tarpeesta aktiivimallin tultua. Moni matkaa eläinpuistoon omalla autolla. VR Group lisää maaliskuussa junavuoroja, joilla pääsee myös Eläinpuisto Zoon seisakkeelle. On se sitten kissa, koira tai panda, Viitasaari kertoi. Monessa Helsinki-Vantaalla pidetyssä juhlapuheessa prosessia kehuttiin ennätysnopeaksi ja Suomen sekä Kiinan välejä ylistettiin puolin ja tosin. Pandan poikasia saadaan odottaa Parin vuoden kuluttua voi olla mahdollista, että torstaina Suomeen saapuneille isopandoille syntyy jälkikasvua. –?En pidä mahdottomana, että keskusteltaisiin aukiolojen laajentamisesta, varsinkin kun siitä on kansan vaatimus, ministeriön ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman toteaa. Jotta Ähtäri pandoineen pääsee tavoitteeseensa olla Pohjoismaiden vetävin matkailukohde, tarvitaan Raskun mukaan ennen kaikkea toimivia kulkuyhteyksiä. KOMMENTTI Virpi Niemistö virpi.niemisto @lannenmedia.. MAURI RATILAINEN Ähtäriin yli tunnin myöhässä saapunutta pandakuljetusta odotti jopa yli parituhatta seuraajaa. –?Katsoin pandoja silmiin. Panda-asiantuntija Jukka Salo puhuu pidemmästä ajasta. Pandat saavat entistä enemmän näkyvyyttä Visit Finlandin kautta, kun Lumin ja Pyryn pääsy yleisön eteen lähenee. Oulusta tai Helsingistä eläinpuistoon päivämatkalle haluavan on astuttava junaan jo ennen aamuseitsemää. Ähtärin uudet vetonaulat saapuivat torstaina Helsinki-Vantaan lentokentälle. Korkeasaaressa kestosuosikki on kissalaakso. – Eläimen hyvinvointi oli ykkösjuttu, kertoo maaja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio. Hotelli Mesikämmenen arkkitehdit Timo ja Tuomo Suomalainen ovat suunnitelleet myös Temppeliaukion kirkon. Ministeriö voi harkita tarvittaessa tähän käytäntöön palaamista. –?Nyt olemme viestineet pandojen saapumisesta Suomeen sosiaalisessa mediassa. –?Matka on pitkä, joten päivämatkalaisen liikkeelle on lähdettävä aikaisin. Virpi Niemistö Markku Uhari Ossi Rajala VANTAA, ÄHTÄRI Ähtäriin torstaina illansuussa kotiutuneiden Lumija Pyry-isopandojen jälkikasvua odotellaan jo. Pandaturistille niistä ei välttämättä ole paljon iloa, sillä aamuja iltavuorot on sovitettu etenkin Tampereelle ja Helsinkiin kulkevien työmatkalaisten aikatauluihin. Ähtärillä on nyt pandat Lumi ja Pyry. Eläinlääkäri Elina Viitasaaren mukaan pandat selvisivät pitkästä lennostaan hyvin. Korkeasaarella oli pulaa tilasta. Pandojen suosio joutuu todelliseen testiin kuukauden kuluttua 17
Edut Plussa-korteilla ja Plussa-pisteet ostoistasi. Kesään mennessä valmistuva laajennus on kolmen tuhannen neliön kokoinen. *Tarjoukset normaalihinnoista, ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja eikä Huippuetutuotteita. Westerlund vertaa Edupowerin työtä personal trainerin työhön, jossa toimenpiteet määritellään asiakkaan tavoitteen mukaan. Edupowerilla on laaja kirjo asiakkaita, pääsääntöisesti Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla sekä Keski-Pohjanmaalla mutta myös muualla Suomessa ja ulkomaillakin. 044 733 2400 rami.appelgren@k-supermarket.fi, Palvelemme: MA-LA 7-21, SU 12-18 1.34 95 KG 99 1.2 99 PKT 12 95 KG SUOMI HER K KU TO RILT A ERÄ P AI KALL I S TA MAITOKOLMIO FIT MAUSTAMATON PEHMEÄ RAHKA (EI LAKTOOSITON) 200 G, (2,50/KG) YKS. Henkilöasiakkaan sijaan Edupower valmentaa kokonaisia yrityksiä, jotka nekin koostuvat yksittäisistä ihmisistä. 0,65/PRK (3,25/KG) TAKUUMUREA NAUDAN SISÄFILEEPIHVI SUOMI KIIVI KREIKKA/ITALIA, 500 G (1,98/KG) GRILLATTU JYVÄBROILERIN REISIKOIPI SUOMI ATRIA HERKKULENKKI JA KÄRISTEMAKKARA 750 G-1 KG, (2,99-3,99 /KG) RAJ. –?Kun on tällainen perinteikäs perheyritys, on hyvä käyttää ulkopuolista kumppania, joka näkee asiat ehkä eri tavalla. Pehmeä nukkamatto helppohoitoista polypropyleeniä. Westerlund on tehnyt työtä vuodesta 2012 saakka, Wiklund liittyi toimintaan viime kesänä. 61 % Katso myymälöiden tarkemmat yhteystiedot ja aukioloajat asko.. Voi valita jatkuvan kehittämisen tai jatkuvan taantumisen, miehet sanovat. Nahka/keinonahkainen näyttävä ja todella tilava sohvakokonaisuus. Nyt kolmen tuhannen neliön laajennusosa on valmistumassa Tylliksen nykyisten toimitilojen takapihalle Niittykadun varteen. Laajennusosan on määrä valmistua toukokuun loppuun mennessä. asti. Mahdollista tietovuotoa tutkitaan virkasalaisuuden rikkomisena. Kotietsintä tehtiin Puolustusvoimien Viestikoekeskusta koskevan uutisoinnin jälkimainingeissa. M A 2 2 .1 . Paikallisista yrityksistä myös muun muassa pietarsaarelaiset OSTP ja Fluid-Bag, kruunupyyläinen Wikar ja kokkolalainen Nordic Brew Craft ovat Edupowerin asiakkaita. Tavoitteena on, että sertifi kaatti on enemmän kuin kehystetty paperi toimiston seinällä. –?Meidän tehtävämme on heittää ajatuksia, sekä hyviä että haastaviakin. P E 19 .1 . L A 2 .1 . Jyrgen Wiklund on puolestaan kasvatustieteilijä, joka toimi aikaisemmin kymmenisen vuotta opettajana ja rehtorina peruskoulussa, lukiossa ja kansalaisopistossa. Laajennus mahtuu hyvin omalle tontille, joka on viiden hehtaarin kokoinen. PILVI-jenkkisänky 120 x 200 cm 299 , (820,-) etusi 63% 19.-2 2.1. MOCCA-matto 160 x 220 cm 79 , (179,-) etusi 55% Suomen suosituin jo vuodesta 1960 63 % Musta tai valkoinen taivutevaneriistuin ja kromatut metallijalat. Yhteistyö jatkuu laatujärjestelmässä Yhteistyö Tylliksen ja Edupowerin välillä eteni siten, että osapuolet tapasivat kahden, neljän viikon välein, vaihtoivat ajatuksia ja suunnittelivat laajennuksen toteuttamista. Nyt meillä on aika ahdasta, Göran Tylli kertoo. Kaikki sohvat ja lepotuolit vähintään -40% * Kaikki vuodesohvat, ruokapöydät ja -tuolit vähintään -40% * Kaikki matot vähintään -40% * Kaikki patjat vähintään -40% * NOVO-tuoli 19 , (49,-) etusi 61% 50 % 55 % Pilvi-jenkkisängyssä on pussijousitus. Kaustisen ravirata Tavallista parempi ruokakauppa K O K K O L A Rautatienkatu 10, 67100 KOKKOLA puh. Hänellä on myös kokemusta yritysmarkkinoinnista. KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 19.1.2018 7 UUTISET Liigapalkitsemisravit Kaustisella su 21.1.2018 klo 16:00 10 hyvää lähtöä. klo 17:45. Tervetuloa! www.kaustisenravit.. –?Tehtävämme on parantaa yritysten tulosta eri keinoin, jotka pohjautuvat lean-johtamiseen ja jatkuvaan kehitykseen. Verhoiltu tyylikkäällä mustalla kankaalla. Yhdessä luodaan ”toimivaa, jokapäiväistä työkalua”. Vuonna 1956 perustettu Tyllis työllistää tällä hetkellä noin 40 työntekijää. CALIFORNIA-kulmasohva 1395 , (2804,-) etusi 50% -40%* -edut ovat päiväkohtaisia ja voimassa mainitun päivän ajan, tuote-edut ovat voimassa 22.1. –?Ihan kuin personal trainer laatii asiakkaalleen henkilökohtaisen valmennusohjelman, mekin teemme diagnoosin yrityksestä ja laadimme sitten toimenpiteet tarpeiden mukaan. Väri musta. Mentorointi ei toimi ilman luottamusta Jotta yritysvalmennus toimisi, osapuolten välille on vallittava luottamus. Hintaan sisältyy jalkasarja. –?Vaikka yritys olisi kuinka vanha tahansa, se ei voi pelkästään nojata historiaansa. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja työskennellyt 14 vuotta voimalaitosten myyjänä ennen yrityksen perustamista. Keskustelemme paljon, mutta ilman keskinäistä luottamusta ja yhteisymmärrystä kehitystä ei tapahdu, Kim Westerlund sanoo. Sijauspatjat 120 x 200 cm alkaen 99,(199,-). Tylliksen ja Edupowerin yhteistyö jatkuu edelleen, sillä nyt he päivittävät yhdessä yrityksen laatujärjestelmää. Aiemmin poliisi kertoi vaativansa salaamista vain niiltä osin kuin se on välttämätöntä. Värit valkoinen ja harmaa. Joskus se on voimatreeniä, joskus ravintosuunnittelua tai yhteen lajiin keskittymistä, Westerlund vertaa. Kesällä 2016 tuli ajankohtaiseksi mittavan laajennusosan rakentaminen, mutta toimitusjohtaja Göran Tylli ei ollut aivan varma kuinka edetä asiassa. Investointi on mittava, noin kolmen miljoonan euron arvoinen. Hän muisti saamansa yhteydenoton vaasalaiselta yritysvalmennuspalveluita tarjoavalta Edupowerilta. 1. Uutisointia tutkitaan epäiltynä turvallisuussalaisuuden paljastamisena. On jaksettava uudistua jatkuvasti. 2 PKT/TALOUS TUORE MERIMADE SUOMI 2 PRK KPL RS SUOMI SUOMI LIHAMESTARI Tuoreimmat tarjoukset K O K K O L A TARJOUKSET VOIMASSA PE-LA 19.-20.1.2018 ELLEI TOISIN MAINITA 19 95 15 95 KG KG 9 95 KG SUOMI TUORE KUHAFILEE VIRO TUORE LOHIFILEE NORJA NAUDAN KULMAPAISTI MYÖS JAUHETTUNA, SUOMI LIHAMESTARI RUODOTON, EVÄTÖN PARASTA LAATUA, RASVATON, ERÄ T u o tt e it a ra jo it e tu t e rä t. Kim Westerlund (vas.), Göran Tylli, Jyrgen Wiklund ja Tommi Grankulla suunnittelivat yhteistyössä Tylliksen mittavan laajennusosan, jonka lattian sementtivalua miehet torstaina ihailivat. –?Siirrämme uuteen osaan ainakin hitsausrobottimme sekä teräsvalmistuksen ja -varaston. Poliisi aikoo vaatia myös kaikkia asiakirjoja salaisiksi, koska ne koskevat keskeneräistä esitutkintaa. Kuvan kokoonpanolla. Ponilähtö ja liigapalkitsemiset alk. Tylli totesi olevansa tilanteessa, jossa mentorointi olisi paikallaan. Poliisi vaatii HS:n toimittajan kotiin tehdyn etsinnän edellytysten tutkimista suljetuin ovin. KP/MARKKU JOKELA Laajennus muotoutui mentoroinnilla Tyllis pyysi yritysvalmentajat avukseen miljoonainvestoinnin suunnitteluun HELSINKI (STT) Keskusrikospoliisi vaatii Helsingin Sanomien toimittajan kotiin tehdyn erityisen kotietsinnän lainmukaisuuden tutkimista käräjillä salaisena, poliisi kertoo STT:lle. Hän pyysi maanantaina Helsingin käräjäoikeutta tutkimaan asuntoonsa tehdyn kotietsinnän ja takavarikon edellytykset. S U 2 1. Leveys 290 cm, syvyys 200 cm. /myymalat Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Kuljetuskalustoa valmistava kokkolalainen perheyritys Tyllis on kasvanut viime vuosina hyvää vauhtia. Helsingin Sanomien toimittaja pitää poliisin joulukuun puolivälissä kotiinsa tekemää erityistä kotietsintää laittomana. Edupowerin perustaja ja toimitusjohtaja Kim Westerlund ja yrityksen projektipäällikkö Jyrgen Wiklund nyökyttelevät. Joillekin saattaa olla vaikeaakin päästä ulkopuolisia sisälle vakiintuneisiin toimintamalleihinsa. Perinteet ovat historiaa, ne eivät riitä, jos haluaa kehittyä, Tylli kuvailee
Meksikon tilaus vauhditti Bittiumia Hannamari Ahonen Kokemäenjoen rannalla vastapäätä Pori Jazz -kävijöille tuttua Kirjurinluotoa on Karjarannan alue. Kohentuneen taloustilanteen ennakoidaan heijastuvan myönteisesti kesätyöpaikkojen määrään ja valikoimaan. PERJANTAINA 19.1.2018 KESKIPOHJANMAA 8 TALOUS LYHYESTI PÖRSSIKATSAUS OMX Helsinki 0,0% 326,55 -0,49% 25986,91 Dow Jones Industrial 0,34% 0,001 %-yks. 54-paikkainen ikääntyvien ihmisten asumispalveluyksikkö, josta 30 paikkaa on tehostettua palveluasumista ja 24 asukaspaikkaa on tuettua asumista senioreille. Asuntojen kustannusarviot vaihtelevat 300 000 eurosta 800 000 euroon. –?Taloustilastot kertoivat Suomen suhdannetilanteen jatkuneen vahvana vuodenvaihteessa, ja maailmantalouden vetokin näyttäytyy odotettua pitkäkestoisempana, Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius perusteli kasvuennusteen päivittämistä. USA:n dollareina 0,43 1,224 Ruotsin kruunuina 0,01 9,811 Ison-Britannian puntina -0,01 0,881 Japanin jeneinä 0,06 135,711 Venäjän ruplina -0,29 69,048 9796,52 HELSINKI (STT) Handelsbanken on nostanut Suomen talouden kasvuennustettaan tälle vuodelle. Lokakuussa Handelsbanken ennakoi tälle vuodelle 2,0 prosentin ja ensi vuodelle 1,1 prosentin kasvua. –. –?Se on selvästi nähtävissä, projektijohtaja Salminen-Kultanen kertoo. Porilaisten viikko on 9.-15.7., Naapureiden viikko 16.-22.7., Tulevaisuusviikko 23.-29.7. Asuntomessualueen talot ovat hyvää vauhtia valmistumassa Porin Karjarantaan. Romutusikä on noussut viime vuosina lukuun ottamatta vuotta 2015, jolloin romutuspalkkiokokeilu alensi keskimääräistä romutusikää. Kampanjan kohderyhmä on laaja kokemattomista koululaisista puoliammattilaisiin opiskelijoihin. T-Median ja Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) luotsaama Vastuullinen kesäduuni -kampanja on suunnattu 14–29-vuotiaille. Kojamon entinen kesätyöntekijä Henna Valonen Helsingissä torstaina. Kuusi kilometriä pitkän Yyterin hiekkarannan vieressä sijaitseva vuonna 1974 avattu ja lähiaikoina uudistettu Yyterin kylpylähotelli on Asuntomessujen virallinen oheiskohde. . LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI ÄLÄ LIITÄ HAKEMUKSEEN SITÄ HASSUA PUPUNKORVAFOTOA Kun haet kesätöitä... Vuonna 2017 romutustodistuksia kirjoitettiin yhteensä 72?710, mikä on 22 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Suurissa yhtiöissä kurssien vaihtelut jäivät pieniksi tulosjulkistusten kynnyksellä. Viime kesänä teimme ennätyksen kotimajoituksessa, kun noin 3000 ihmistä sai asunnon Visit Porin kautta. . –. Sachsin suositus säilyy tasolla ”pidä”. Se antaa aiheen odottaa ja toivoa, että myös kesätyöpaikkojen määrä kasvaisi selvästi, sanoo työelämän asiantuntija Mikko Räsänen Elinkeinoelämän keskusliitosta (EK). täytä tai laadi hakemus huolellisesti, käytä asiallista mutta ilmeikästä kieltä . Inderes lisäsi Hoivatilat myös top 3 -listalleen Orava Asuntorahaston tilalle. Karjarantaan nousee tiivistä, modernia kaupunkiasumista, kertoo Porin asuntomessujen projektipäällikkö KariMatti Haapala. . Oululaisen Bittiumin osake nousi lähes kahdeksan prosenttia ja oli 6,15 euroa. Yhtiön A-osake pysyi paikallaan pörssin sulkeuduttua. Kyhä-Mantere kertoo, että viime kesänä saatiin hyvää kokemusta, kun vanhoillislestadiolaisten Suviseurojen lähes 90 000 vierasta saatiin sujuvasti ohjattua keskustan kupeessa olevalle seurapaikalle. Trendikästä someosaamista tarvitaan esimerkiksi sisällöntuotannossa, asiakaspalvelussa ja kehitystehtävissä, joissa arvostetaan nuorten näkökulmaa ja taitoja. HEIKKI WESTERGÅRD Teollisuusalue asuinalueeksi Kesän asuntomessujen aikana Porissa on viikon mittainen Suomi-Areenakeskustelutapahtuma, jossa teemana on asuminen. Etenkin alle 18-vuotiaille olisi tärkeää, että saisi työkokemusta edes lyhyeksi ajaksi, SalminenKultanen sanoo. Konserni kertoo tappioiden syyksi Rauman yksikön käynnistymisen vaikeudet. Lihayhtiö HKScan antoi tulosvaroituksen. Kyhä-Mantere kertoo, että porilaisilla on pitkä perinne tarjota kotinsa jazzja Suomi-Areenavieraiden majapaikaksi, koska kaupungin hotellikapasiteetti ei yksin riitä. Kesätyömahdollisuuksia on taantumavuosia paremmin luvassa varsinkin kasvualoilla, kuten matkailuja ravintolapalveluissa. Karjarannassa on toiminut noin 200 erilaista yritystä. Kun kolmen tapahtuman vieraat tulevat kaupunkiin samalla viikolla, liikennejärjestelyjen sujuvuus on tärkeää. Messualueen pienin asunto on 82,5 neliötä ja suurin 280 neliötä. . Ennätyksellisistä romutusmääristä huolimatta kasvun varaa on. Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala kertoo, että usein etenkin eläkeläiset ovat perustelleet asunnon ostamista asuntomessualueelta sillä, että ympäristökin rakennetaan heti valmiiksi. Vuonna 1937 rakennettu suomalaisen Shellin entinen asuinja autovajarakennus korjataan asuinja liiketilakäyttöön. Nyt Salminen-Kultanen otaksuu, että 60?000 saattaa olla jo nyt kasassa. –. Yksi korjausrakentamiskohde. Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan syynä kasvaneisiin romutusmääriin ovat sekä romumetallin maailmanmarkkinahintojen kasvu että suomalaisten parempi autojen kierrätysjärjestelmän tuntemus. rmalle . –?Työllisten määrä on lisääntynyt vuodessa yli 80?000 hengellä. Bittium on kallistunut lähes kymmenen prosenttia vuoden alusta ja vuodessa hieman yli neljän prosentin verran. Tavoitehinta pysyy 9,10 eurossa. Rauten A-osake halpeni yli kuusi prosenttia 28,80 euroon.OP laski Rauten suosituksen tasolta ”neutraali” tasolle ”myy”. Inderes nostaa Hoivatilojen suosituksen tasolle ”osta” aiemmalta tasolta ”lisää”. Valonen on yhä yrityksen palkkalistoilla ja tekee verkkoon liittyviä työtehtäviä. -0,328% 0,000 %-yks. Kojamo on yksi Vastuullinen kesäduuni 2018 -kampanjan pääkumppaneista. ili voi korvata ansioluettelon eli CV:n tiettyjä työpaikkoja hakiessa Some-osaajista on kysyntää kesäksi Tulevan suven kesätyönäkymät ovat valoisat paikkoja tulee tarjolle yhä aikaisemmin HELSINKI (STT) Suomessa palautui viime vuonna kierrätykseen ennätysmäärä vanhoja autoja. ja Hyvän arjen viikko 30.7.-5.8. Ensi vuonna kasvu hidastuu, mutta on Handelsbankenin mukaan kuitenkin 1,4 prosenttia. Porin asuntomessujen erikoisuus on se, että toisella asuntomessuviikolla Porissa järjestetään yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma Suomi-Areena ja Pori Jazz -festivaali. Järjestetään vanhalla Karjarannan teollisuusalueella Kokemäenjoen rannalla kaupunkipuisto Kirjurinluotoa vastapäätä keskustan vieressä. Neljä teemaviikkoa . Haapalan mukaan asuntomessujen kaikki tontit myytiin viime maaliskuuhun mennessä. Merija autoteollisuuden hyvä kysyntä näkynee kesätyöntekijöiden tarpeena. Handelsbankenin tiedotteen mukaan tämän vuoden kasvu perustuu sekä kotimaisen kysynnän että ulkomaankaupan kasvuun, mutta kotimaisen kulutuksen ja investointien merkitys on suhteessa edellisvuotta suurempi. Valonen työskentelee nykyisin Kojamon markkinointiviestinnän vahvistuksena. Siksi kesähommia kannattaa etsiä vielä huhti-toukokuussa ja jopa alkukesällä. S-ryhmän kesätyöntekijöiden määrässä ei ole viime vuosina ollut suurta vaihtelua. Osakekurssi päätyi 3,12 euroon. Suuri kesätyöllistäjä S-ryhmä pestaa tänä suvena noin 13?000 nuorta, ja tämä sisältää mahdolliset Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijat. Haaviston mukaan maanantaina Suomi-Areenassa keskustellaan siitä, mitä naapurit ja yhteisöllisyys tarkoittavat asumisessa. Keskusteluita on järjestämässä noin 20 eri tahoa. Konsulttiyhtiö Pöyry päätyi yli viiden prosentin nousuun. Alueelle tulossa . Haapala oli esittelemässä Porin asuntomessuja Matkamessuilla torstaina Helsingin Messukeskuksessa. Sosiaalisen median käyttö kuuluu kiinteänä osana Valosen työtehtäviin: hän on yrityksen työntekijälähettiläs sekä päivittää tietoja muun muassa Lumo-kotien Instagramiin ja Facebookiin. Suomi-Areenassa puhutaan muun muassa rakentamisesta, asuntojen rahoituksesta, kiinteistövälityksestä ja arkkitehtuurista. –?Se auttaa eteenpäin seuraavaa kesää ajatellen. Viime vuonna kampanja ylsi yli 55?000 vastuulliseen kesätyöpaikkaan. Suhteessa Porin asuntojen hintatasoon asunnot ovat kalliita. Handelsbanken muutti talousennustettaan myönteiseen suuntaan Ilkka Sinervä Helsingin pörssi meni 0,34 prosenttia plussalle päivän päätteeksi. –?Ei kannata luovuttaa ajattelemalla, että kaikki ovat varmaan jo menneet, kertoo projektijohtaja Salminen-Kultanen. Autojen keskimääräinen romutusikä nousi viime vuonna 20,7 vuoteen. Esimerkiksi lämmitysratkaisut kiinnostavat messukävijöitä. Messualueelle tulee myös tietoa alueen teollisesta historiasta kiinnostuneille. Visit Porin toimitusjohtajan Anna Kyhä-Mantereen mukaan yhteistyötä on tehty esimerkiksi markkinoinnissa. Hakemuksen perusteella on vaikea erottua, sillä niitä tulee S-ryhmään kymmeniätuhansia. Nokia heikkeni kaksi prosenttia ja osakekurssi päätyi 3,95 euroon.Goldman Sachs pudotti Nokian tavoitehinnan 4,5 euroon aiemmasta viidestä eurosta, mikä painoi verkkoyhtiön osaketta. Kesätöitä on todennäköisesti hyvin myös kiinteistöja rakennusalalla. Niiden kustannusarvio vaihtelee Haapalan mukaan 300 000 eurosta 800 000 euroon. Factsetin analyysitietokannassa 34 analyytikon Nokian tavoitehintojen konsensus on 5,07 euroa ja suositus ”pidä”. Tiistaina puhutaan tulevaisuuden asumisesta kaupungeissa. hyvin täytetty Linkedin-pro. Messualueen taloissa on lähes kaikkia lämmitysratkaisuja kaukolämmöstä sähköön ja hybridiratkaisuihin. Kaksi kolmasosaa taloista on arkkitehdin suunnittelemia ja kolmannes muunnelmia talotehtaiden valmiista malleista. Yhtiö toimittaa Meksikon valtiolle ensimmäiset tilaukset mobiililaitteista, jotka liittyvät satelliittiviestintäjärjestelmään. valokuva ei ole yleensä pakollinen hakemuksessa, mutta jos liität kuvan, etsi jokin muu kuin se Instagram-kuva, jossa pukeudut pupunkorviin . . ”Rauman yksikön arvioitujen käynnistyskustannusten ja normaalia heikommasta toimituskyvystä johtuen siipikarjanlihan myynnin menetyksen vaikutus Suomessa on yhteensä noin 25 miljoonaa euroa”, yhtiön tiedote kertoo.Inderesin suositus nosti Hoivatiloja. Jokaisena Suomi-Areena-päivänä on tunnin keskustelu asumisesta. Yhtiö on kertonut ennakkotietoja, joiden mukaan vuosi 2017 meni odotettua paremmin. Se on ollut Porissa perinteinen teollisuusalue. Porin Asuntomessujen projektipäällikkö Kari-Matti Haapala ja Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala esittelivät asuntomessuja Matkamessuilla. -0,186% Euribor 12 kk 69,31 -0,10% 4,24 0,20 08 09 10 11 12 01 9200 9400 9600 9800 10000 08 09 10 11 12 01 -0,4 -0,3 -0,3 -0,2 -0,2 Nousijat Bittium 7,89 Pöyry 5,32 Hoivatilat 3,60 Valoe 3,16 Vaisala A 2,88 Laskijat Raute A -6,49 Endomines -3,64 Tikkurila -3,26 Stockmann A -2,75 Raisio V -2,59 OMX Nordic Euribor 3 kk Energia Euro Raakaöljy Brent, spot USD/tynnyri Sähkö Nord Pool, spot senttiä/kWh Lähde: Kauppalehti / kauppalehti.. Useimmilla aloilla paikat tulevat tarjolle tammi-maaliskuussa, mutta esimerkiksi ravintolatai siivousalalla osalle fi rmoista selviää vasta kesän kynnyksellä, kuinka palvelut käyvät kaupaksi. Uudet asukkaat ovat porilaisia tai muualta Satakunnasta. Myös kansalaisjärjestöt ovat tuoneet erilaisia näkemyksiä asumiseen, kertoo SuomiAreenan vastaava tuottaja Mari Haavisto. –?Tykkään tulla joka päivä töihin ihanien työkavereideni seuraan, Espoossa asuva Valonen kiittelee. Messukohteita 34, joista uusia pientaloja on 28 ja yksi seitsemän perheen rivitalo. Suurista yhtiöistä kallistuivat hieman muun muassa Neste ja Wärtsilä. 100-paikkainen päiväkoti. . Sotkamo Silver vahvistui yli neljä prosenttia. ASUNTOMESSUT . Maalikonserni Tikkurilan osake heikkeni lähes kolme prosenttia noin 16 euron tasolle ja Stockmannin A-osake laski lähes kolme prosenttia 4,60 euroon. Suomessa on rekisterissä yli 400?000 henkilöautoa, jotka eivät ole olleet liikennekäytössä yli kahteen vuoteen. –. olet ehkä lahjakas kielissä, osaat koodata, valokuvaat tai teet videoita – pohdi, olisiko taidoistasi hyötyä työpaikalla . kerro motivaatiostasi, osoita kiinnostuksesi tehdä töitä juuri kyseisessä yrityksessä . Suomessa romutettiin autoja ahkerammin kuin koskaan ennen. Alue 11 hehtaaria. Nuorimmat rakentajat ovat noin 30-vuotiaita ja vanhimmat yli 70-vuotiaita. . Mobiililaitteet valmistuvat Suomessa. Nuorten some-taidot ovat tärkeää valuuttaa useilla toimialoilla viestinnässä, markkinoinnissa ja liiketoiminnassa, kertoo Päivi Salminen-Kultanen, Vastuullinen kesäduuni 2018 -kampanjan projektijohtaja. . –. Siihen päälle oli vielä esimerkiksi ihmisten suoraan Airbnb:n kautta saama kotimajoitus. Pankki ennustaa Suomen taloudelle nyt 2,3 prosentin kasvutahtia vuonna 2018. Naapureiden viikolla Porissa on myös yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma Suomi-Areena ja Pori Jazz -festivaali, joka alkaa jo 14.7. Joissakin kohteissa korostuvat älyrakentamisen ratkaisut, Haapala kertoo. OP ennustaa, että osakkeen hinta on vuoden päästä 24 euroa eli noin viidenneksen alle nykykurssin. Asuntomessuilla käy vuosittain keskimäärin 140 000 vierasta. Markkinoiden odotukset jäivät liiketappiossa hieman pienemmäksi, noin 16 miljoonan euron tasolle. Kaikkia keskusteluja voi seurata myös suoraan messualueelta, Haavisto kertoi. –. Jukka Annala HELSINKI (STT) Henna Valosta, 25, lykästi viime toukokuussa, kun hän sai kesätöitä kiinteistösijoitusyhtiö Kojamon markkinointiviestinnästä. ota selvää työnantajasta, mieti mitä sinulla on tarjottavaa . Työnantajat sitoutuvat siinä hyvän kesätyön periaatteisiin, kuten perehdytykseen, tasapuolisuuteen, kohtuulliseen palkkaan ja kirjalliseen sopimukseen. Ensi kesään mennessä Porin keskustan kupeessa oleva Karjaranta rakennetaan asuntomessualueeksi. Asuntomessuvieraillekin tarjotaan kotimajoitusta. aiempi työkokemus alalta ei aina ole tarpeen, hakemuksessa mainitut harrastukset ja vapaaehtoistyö voivat viestiä kyvykkyydestäsi . –?Monet S-ryhmän yritykset järjestävät pikahaastattelun ihan kaikille hakijoille, ja näissä tilanteissa erottuminen on helpompaa, kuvailee Susa Nikula, SOK:n henkilöstöjohtaja. Nyt vanhalle teollisuusalueelle on pitänyt keksiä uutta käyttöä. Kesätyöpaikat tulevat yhä aiemmin hakuun, ja tarjontaa on aikaistettu jopa viime vuodesta. Yhtiö osakekurssi nousi yli kolme prosenttia kahdeksaan euroon. Porin keskustasta Yyteriin on noin 15 kilometriä. Yhtiö ennakoi liiketappioksi noin 18 miljoonaan euroa koko vuodelta. Keskiviikkona aiheena on palveluasuminen ja ikääntyvät asujat, torstaina asumisen kustannukset ja perjantaina tulevaisuuden vastuulliset ratkaisut eli kestävä kehitys asumisessa. Kesäpesti sujui niin hyvin, että elokuussa tarjottiin jo pidempää määräaikaista työtä markkinointiviestinnän digiosaajana. OMXH-yleisideksi oli 9796,52 pistettä
Pankkibussiin juoksuttaa kassarahoja myös ravintoloitsija. Berliinin Sparkasse-pankki lähettää virkailijoitaan neuvomaan säännöllisinä aikoina kuntakeskuksiin ja sairaaloihin, joissa ei ole kiinteää pankkikonttoria. Keskiviikkoinen räjähdys oli kolmas poliisia vastaan kohdistunut hyökkäys muutaman viime kuukauden aikana. Päivämatkaa kertyy noin sata kilometriä ja vuodessa yli 30?000 kilometriä. Kumpikin keskiviikon räjähdehyökkäyksestä kiinniotettu henkilö liittyy jengirikollisuuteen. He ovat nuoresta iästään huolimatta päässeet rikollisuuden portailla hyvin korkealle, Sinteus sanoo. Ruotsin keskusrikospoliisin mukaan sikäläiset asekauppiaat lähettävät kranaatteja Ruotsiin pilkkahinnalla muiden aseiden kylkiäisinä. Expressen-lehden haastatteleman entisen rikollisen mukaan sellaisen saa noin 1?000 kruunulla (noin 100 eurolla). Toimittaja sai kaupat sovittua 10 minuutissa ja kranaatti luvattiin toimittaa vielä samana päivänä. Berliner Sparkassen pankkibussi on kirkkaan punainen. Pankkibussia käyttävät useimmiten vanhukset, jotka nostavat tililtään pieniä summia. Saksassa liikennöi kaikkiaan viitisenkymmentä pankkibussia, jotka tuovat pankkipalvelut asiakkaille. Staaf Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n haastattelussa. Irlannin pääministeri Leo Varadkar kommentoi keskiviikkona Euroopan parlamentissa, ettei hän pitäisi toista kansanäänestystä ja brexitin mahdollista kumoamista demokratian vastaisena. Auvisen mukaan autossa ei ole käteistä rahaa, koska se vaatisi järeitä turvajärjestelyitä. Pankkibussin pysähdyspaikoiksi on valittu esimerkiksi kauppojen pysäkit, jotta asiakkaat voivat käydä samalla ostoksilla. Siksi se epäileekin keskiviikon räjähdystä kostoksi. Seuraavaksi luonnos siirtyy parlamentin ylähuoneeseen tammikuun lopussa. Tämä tarkoittaa 14:ää miljoonaa saksalaista, jotka eivät ikinä avaa pankin ovea. JOHAN NILSSON FAKTA KRANAATTI 10 MINUUTISSA . Ruotsin keskusrikospoliisin mukaan järjestäytynyt rikollisuus ja varsinkin nuoret jengiläiset käyttävät käsikranaatteja pelotteena. Panssarilasisen tyylikkään bussin kylkeä komistaa teksti: ”Die Sparkasse kommt” eli Säästöpankki tulee. Niitä käyttävät useimmin vanhukset. –?Se oli voimakkaampi kuin ilotulite mutta heikompi kuin käsikranaatti, sanoi Malmön poliisimestari Stefan Sinteus ruotsalaislehti Aftonbladetille. Poliisiasemaan kohdistunut hyökkäys on saanut poliisiylijohtaja Dan Eliassonin vaatimaan kovempia rangaistuksia viranomaisiin kohdistuvien hyökkäysten tekijöille. Keksintö ei ole uusi: pankkibusseja on ollut käytössä muun muassa 1980ja 90-luvuilla. Tarkoituksena ei suinkaan ole tappaa, vain ainoastaan pelästyttää iskun kohde. Luonnoksen tarkoituksena on muun muassa siirtää EU-säädökset osaksi Britannian omaa lainsäädäntöä. Balkanin kranaatit Ruotsin jengisodan aseina Ruotsin rikollisjengit käyttävät käsikranaatteja uhkailukeinona. –?Jengeissä on ihmisiä, joiden koulu on jäänyt kesken, joilla ei ole työtä ja jotka ovat eläneet rikollisen elämää vuosia. Poliisi ei vielä torstaina iltapäivällä ollut vahvistanut räjähdyksen aiheuttajaa. . Uusi äänestys tarjoaisi briteille mahdollisuuden muuttaa vielä mieltään. Useat brittilehdet uutisoivat keskiviikkona Mayn saaneen brexitiä kyseenalaistavia lausuntoja myös oman puolueen sisältä. EU-ero ei Britanniassa tunnu olevan nuorison toivoma päätös. KOLUMNI Ida Kannisto palaute@ lannenmedia.. Ensimmäiset pankkibussit otettiin Saksassa liikenteeseen jo vuonna 1951, tuolloin jakamaan pankkipalveluja kyliin, jonne vasta oltiin perustamassa pankkikonttoria. Tapausta tutkitaan murhan tai tapon rikosnimikkeellä, mutta toistaiseksi poliisilla ei ole yhtään epäiltyä. Joka neljäs saksalainen nettikäyttäjä ei käy koskaan pankkikonttorissa, vaan hoitaa raha-asiansa verkossa. Poliisin mukaan räjähdyspaikalla ammuskeltiin joitakin tunteja ennen räjähdystä. Malmön lisäksi käsikranaatteja on räjähtänyt myös esimerkiksi Tukholmassa ja Göteborgissa. BERLINER SPARKASSE Rahaton auto kokeilussa Lea Peuhkuri Myös suomalaiset ovat päässeet hoitamaan pankkiasioitaan autossa. Hallitus vakuuttaa yhä tekevänsä EU-erosta sujuvan. Näin jengiläiset olisivat siirtyneet käyttämään samoja keinoja poliisiin kuin toisiinsa. Daniel Wallenius Keskiviikkona iltayhdeksältä Rosengårdin lähiötä Malmössä ravisutti voimakas räjähdys. Saksin osavaltiossa taas pankki jakaa toimitilansa postin kanssa. Kokeilu kestää kesän loppuun.. The Guardian kertoi Greeningin sanoneen, että mikäli ratkaisu on nuorille epämieluisa, he kääntävät sen vielä päälaelleen. –?Jos pankkiautoa ei olisi, joutuisin lähtemään lähimpään pankkiin 20 kilometrin päähän, Bergmann sanoo. Seuraavaksi auto tulee Varsinais-Suomeen, Tampereen seudulle ja Länsi-Suomeen. Toissailtana räjähde, ei tosin kranaatti, räjähti poliisiaseman edustalla. –?Ne ovat vanhoja, niitä on yleensä säilytetty väärin ja ne ovat vaarallisia jopa kokeneiden ihmisten käsissä, sanoi keskusrikospoliisin tiedustelujohtaja Linda H. Monet kranaateista ovat jopa 30 vuoden ikäisiä. –?Tavoitteena on turvata pankkipalveluja siellä, missä ei ole järkevää pitää konttoria. Mies menehtyi vammoihinsa vasta sairaalassa. Nuorehko nainen tulee sujauttamaan laskunmaksulapun bussin tiskille. Jotkut pankit ovat valjastaneet pienet konttorinsa videoyhteydellä suurempaan pankkiin monimutkaisempaa neuvontaa varten, myös iltaisin ja viikonloppuisin. Vuoden 2013 jälkeen räjähdyksiä on ollut eteläisessä Ruotsissa ainakin kymmeniä. Myös oikeusministeri Morgan Johansson kannattaa rangaistusten koventamista. –?Kylästä ovat hävinneet niin pankki, lihakauppa kuin leipuri. Die Welt -lehti kertoo 82-vuotiaasta Elfreide Bergmannista, joka tulee perunankeiton lomassa nostamaan pankkibussista ”tuhat markkaa”, kuten joka kuukausi. May pysyy kuitenkin kovana brexitin suhteen ja on sulkenut pois mahdollisuuden toiseen äänestyskertaan. Pankkiautosta tulevat mieleen Suomen kirjastoja kauppa-autot. Valvontakamerakuvissa näkyy, miten henkilö sytyttää sytytyslangan ja heittää esineen poliisitalon parkkipaikalle. Vastikään hallituksesta eronnut entinen opetusministeri Justine Greening varoitti Mayta, että ratkaisun on oltava toimiva myös nuorten näkökulmasta. . Poliisiaseman edessä tapahtunut räjähdys tuntui ruotsalaislehti Aftonbladetin haastatteleman paikallisen asukkaan mukaan satojen metrien päässä. Isku osoittaa, että se työ ja paine jonka kohdistamme rikollisiin johtaa siihen, että joudumme odottamaan tällaista, Sinteus sanoo. Asemalla oli tapahtumahetkellä henkilökuntaa töissä, mutta kukaan ei loukkaantunut. Pitkien välimatkojen ja internetin luvatussa maassa pankkibussi olisi Suomessakin kotonaan. Useimmiten räjähteenä on käytetty Jugoslavian hajoamissodasta yli jääneitä käsikranaatteja. Toista kansanäänestystä koskevien vaatimusten odotetaan kiihtyvän. Iskujen kohteena on myös muita kuin poliiseja, kuten asuntoja ja liiketiloja. B ritannian parlamentin alahuone hyväksyi viimein keskiviikkona brexitiä koskevan olennaisen lakiluonnoksen. Poliisi on kuitenkin pysynyt vaitonaisena ammuskelusta ja siihen liittyvistä tapahtumista. –?Tämä sai meidät vain vihaisiksi. Toisinaan pankki on merkannut pysäkin paikan jättämällä yksinkertaisesti tuolin pellonreunalle, jotta asiakkaat voivat vaihtaa keskenään kuulumiset autoa odotellessaan. Kansanäänestyksen kannalla olivat keskiviikkona myös liberaalidemokraatit, joiden mielestä kansalla tulisi olla mahdollisuus ilmaista kantansa lopullisesta brexit-sopimuksesta. Kranaatin hinnaksi tuli noin 120 euroa. Nyt pankkibussit kuljettavat pankin neljällä pyörällä niiden asiakkaiden luokse, joilta on hävitetty lähin pankkikonttori. 60-vuotias mies kuoli ja 45-vuotias nainen loukkaantui sunnuntaina aamupäivällä, kun käsikranaatti räjähti metroaseman edustalla. Suomalaiset ovat tulleet autoon hoitamaan etenkin korttija vakuutusasioitaan. Useat opiskelijat vaikuttavat olevan sitä mieltä, että brexitin myötä Britannia menettää monia EU:n mukanaan tuomia etuja. Kaksi parikymppistä miestä on otettu kiinni räjähdykseen liittyen. –?Senioriasiakkaamme puhuvat usein vielä markoista, vaikka tarkoittavat euroja, René Koehlert tarkentaa. Berliner Morgenpost -lehti kuvaa, miten pankkivirkailija Nico Bandick parkkeeraa rahabussin maaseudun pysäkille, vaihtaa puvun päälleen ja hyppää tiskin taa. . Tapaus oli ilmeisesti kosto aiemmasta baariammuskelusta. Syypää pankkien häviämiseen on internet. Pankkibussit pysähtyvät usein kauppojen luona. Kumpikin on poliisin mukaan heidän vanhoja tuttujaan. Siksi kranaatti-iskuissa myös kuolee ihmisiä suhteellisen harvoin, vaikka niitä on viime vuosina tapahtunut kymmeniä. Äänestys antaisi briteille mahdollisuuden jäädä Euroopan unioniin, mikäli he eivät ole tyytyväisiä brexit-sopimukseen. Vaikka pääministeri Theresa May pyrkii viemään brexitiä kohti maalia, soraääniä kuuluu yhä. Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n haastattelemien silminnäkijöiden mukaan kranaatti ehti lojua torilla ainakin tunnin ennen räjähdystä. Poliisi eristi alueen Rosengårdin poliisiaseman lähellä keskiviikkoisen räjähdyksen jälkeen. Pankkikonttoreita suljetaan Saksassakin ei vain maaseudulla vaan myös pääkaupungissa Berliinissä. Elokuussa 2016 Göteborgin Biskopsgårdenissa kuoli 8-vuotias poika, kun käsikranaatti heitettiin asuntoon ikkunan läpi. Virkailija laskee tiskin takaa rouvan käteen kuitenkin euroja lipsahduksesta huomauttamatta. Poliisiasema ja sen lähelle pysäköidyt autot kärsivät vaurioita. Usea silminnäkijä sanoi SVT:lle, ettei ilmoittanut asiasta poliisille, koska ei voinut uskoa kyseessä olevan räjähteen. Liikuteltava piste on myös joustava ja voi mennä sinne, missä ihmisetkin ovat, sanoo OP-ryhmän asiakkuuksista vastaava johtaja Merja Auvinen. Niin pankkibussi toimii samalla sosiaalisena yhteisönä. Daniel Wallenius Poliisilla ei ole epäiltyjä Tukholman lähellä Huddingessa sijaitsevan Vårby gårdin metroasemalla toissa viikolla sattuneessa räjähdyksessä. Ruotsissa on vuoden 2013 jälkeen sattunut vähintään kymmeniä räjähdeiskuja. Toissa viikon sunnuntaina Tukholman eteläpuolella menehtyi 60-vuotias mieshenkilö, joka nosti kranaatin maasta. Baijerissa voi tilata käteistä pankista suoraan kotiin kuljetettuna. Osuuspankki-ryhmä on kokeillut asiointiautoa, joka on kiertänyt viime kesästä lähtien muun muassa Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Tapahtumat etenivät ilmeisesti siten, että kauppaan pyöräilemässä olleen pariskunnan mies nosti käsikranaatin maasta, jolloin se räjähti hänen käsissään. . Poliisi on viime aikoina käynyt voimakkaasti jengirikollisuuden kimppuun Malmössä. Räjähdyksessä kuolleella miehellä ei epäillä olleen osuutta asiaan, vaan hän joutui räjähdyksen uhriksi ilmeisesti sattumalta. Yleisin Ruotsin iskuissa käytetty räjähde on nimenomaan käsikranaatti. . Pankkiauto on vain yksi saksalaisten vastaus konttorikuolemille. Viimeksi räjähti toissa viikon sunnuntaina, jolloin yksi henkilö kuoli ja yksi loukkaantui käsikranaatin räjähdyksessä Huddingessa, Tukholman eteläpuolella. –?Internetyhteys on tosi hidas, näin maksan nopeammin. Ruotsalaislehti Sydsvenskan selvitti elokuussa 2016, miten helppoa käsikranaatti on ostaa. ULKOMAAT KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 19.1.2018 9 Soraäänien brexit Edellinen räjähdys yhä mysteeri Kirsi Hyytiäinen Paloautonpunainen bussi kaartaa Berliinin eteläpuolella Brandenburgissa. Brexitistä vastaava ministeri David Davis totesi keskiviikkona, että kyseessä on historiallinen tapahtuma, kertoo brittilehti Daily Express. Sinteuksen mukaan Malmössä välienselvittely koskee 4–5 porukkaa, joihin kuuluu noin 200 ihmistä. Poliisi on useaan kertaan varoittanut, että myös sivulliset ovat vaarassa rikollisjengien välisissä välienselvittelyissä. Ruotsin käsikranaatit ovat peräisin entisen Jugoslavian hajoamissodista. Saksa pisti pankin bussiin Saksassa liikennöi viitisenkymmentä pankkibussia. Iskuissa on tähän mennessä kuollut kaksi ihmistä
Jokainen metri oli kannustuksen alaisena hiihdetty. 41 12 6 1 22 94– 107 49 Jukurit ...... Taustavoima: Erkki Alaja . Dunnin kaksi etuhammasta vaurioitui, ja häntä tutkitaan tarkemmin torstaina. 43 11 4 10 18 104– 136 51 HPK........... Aluefi naaleista lopputurnaukseen selvisi kuusi lukiota. Markkaselle kirjattiin kahdeksan levypalloa, ja ottelun alkuhetkillä hän torjui näyttävästi Stephen Curryn korilleajon. Vuoden joukkue: Koripallon miesten maajoukkue 192 ääntä. 44 12 5 6 21 117– 153 52 KooKoo ..... erä: 23.49 Henrik Tallinder (Topi Taavitsainen-Ilkka Heikkinen) 1–1. erä: Maaliton. Manneh KPV:hen Reima Rautiainen HELSINKI (STT) Päävalmentajan vaihto näyttää piristäneen jääkiekkoliigassa pelaavaa Ässiä. Pienpelissä joukkueissa on kentällä maalivahdin lisäksi kuusi kenttäpelaajaa ja ottelut pelataan pieniin maaleihin. Loppuottelussa vastassa oli isäntäjoukkue Seinäjoki. Ässien päävalmentajaksi Jyrki Ahon tilalle vaihdettu Mikael Kotkaniemi pääsi voiton makuun kauden toisessa ottelussaan. Jäähyt yhteensä: Ässät 5x2 min=10 min, KooKoo 8x2 min=16 min. Markkasesta ennustetaan all star -pelaajaa Bulls hävisi Warriorsille, Markkaselle tammikuun vaisuin peli Liiga: HIFK–Kärpät 2–4 (1–2, 1–0, 0–2) 1. Elämänura: Göran Hellberg, Pertti Alaja . erä: 18.34 Ilmari Pitkänen (Valtteri Hotakainen-Janne Ritamäki) 0–1. Suomen Urheilun lähettiläs: Tommi Mäkinen (autourheilu) . Minkäänlaisia palkintojuhlia Niskanen ei ehdi pitää, sillä edessä odottaa Planican maailmancupin kisa. Porilaisjoukkue katkaisi kuuden ottelun peräkkäisen tappiosarjansa, kun se murjoi kotihallissaan KooKoota 6–1. Ässät oli hävinnyt viisi edellistä kotipeliään. Rajala ja Friman eivät jatka Hermeksessä SEINÄJOKI (KP) Kokkolan suomalainen lukio pelasi jalkapallon pienpelin Koululiikuntaliiton mestariksi. Kerr voitti pelaajaurallaan kolme NBA-mestaruutta Chicagossa 1990-luvulla, jolloin hänen roolinsa oli kaukoheitoilla tehdä kentälle tilaa Bullsin tähtipelaajille Michael Jordanille ja Scottie Pippenille. Läpimurto-palkinto ja Vuoden nuoren urheilijan titteli menivät komeaa NBA-tulokaskautta pelaavalle Markkaselle. Yksi olympiahiihtojen kohokohdista on kisojen lopussa, jolloin hiihdetään 50 kilometrin kisa. Jo ensimmäisestä ottelusta tiistaina herui yksi sarjapiste, kun HIFK vei niitä kaksi ottamalla voiton voittomaalikilpailussa. Eniten Vuoden urheilija -titteleitä on edesmenneellä maastohiihtäjällä Veikko Hakulisella, joka valittiin neljästi ykköseksi. Suomen liikkuvin kunta: Asikkala . Sisä-Suomen poliisi ei vahvistanut rattijuopumusepäilyä. Bullsin pelinjohtaja Kris Dunn putosi kasvot edellä lattiaan donkattuaan pallon vauhdikkaasti viimeisen neljänneksen lopulla. Niskasen viime vuoden kruunu oli Lahden MM-kisojen kultamitali 15 kilometrin perinteisen kisassa. Nico Friman, 23, on ollut mukana kauden alusta saakka ja rightin puolen laituri kerkesi pelata Hermeksessä 14 ottelua tehoin 0+2. Curry ja hänen takamiesparinsa Klay Thompson tekivät tuhoisaa jälkeä kauempana korista: Curry heitti kuuden kolmosen siivittämänä 30 pistettä, ja seitsemän kolmosta upottanut Thompson keräsi 38 pistettä. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA URHEILUGAALAN VUODEN 2017 VALINTOJA . Vuoden nuori urheilija: Lauri Markkanen (koripallo) . Anaheim–Pittsburgh 5–3 (0–1, 4–0, 1–2) Vuoden urheilija: 1) Iivo Niskanen (maastohiihto) 4 313 pistettä (266 ykkössijaa), 2) Henri Kontinen (tennis) 3 528 (127), 3) Lauri Markkanen (koripallo) 3 202 (67), 4) Krista Pärmäkoski (maastohiihto) 1 900 (2), 5) Valtteri Bottas (autourheilu) 1 733 (6), 6) Leo-Pekka Tähti (yleisurheilu) 1 525 (11), 7) Kaisa Mäkäräinen (ampumahiihto) 1 495 (4), 8) Lotta Lepistö (pyöräily) 1 274 (3), 9) Matti Heikkinen (maastohiihto) 977, 10) Lukas Hradecky (jalkapallo) 940 (13). Vuoden valmentaja: Olli Ohtonen (maastohiihto) 149 ääntä. Koripalloilija Lauri Markkasen äänisaalis 3 202 riitti kolmanteen sijaan. Edessä on kaksi maailmancupin viikonloppua. 2–1 (0–1, 1–0, 0–0, 1–0) 1. Rajalan sopimuksessa oli myös optio seuraavasta kaudesta, mutta nyt sekään ei ole enää voimassa. Keskisuomalaisen mukaan Miklik jäi kiinni alkoholin vaikutuksen alaisena ratista Jyväskylässä viime viikon maanantaina. Vuoden joukkueeksi nimettiin miesten koripallomaajoukkue. Markkanen sai 12 pelitilanneheitostaan sisään neljä ja seitsemästä kolmosestaan kaksi. 2. erä: Maaliton. – Tuskin MM-kotikisoja enää tulee minun uralleni. Maastohiihtäjä Niskanen keräsi 4 313 ääntä, kun toiseksi tullut tenniksenpelaaja Henri Kontinen ylsi 3 528 pisteeseen. Liiga jatkuu perjantaina kolmella ottelulla: HPK–Tappara, Pelicans–JYP ja SaiPa–KalPa. Ässät–KooKoo 6–1 (2–1, 3–0, 1–0) 1. Vuoden valmentaja: Olli Ohtonen (maastohiihto) . 44 25 7 4 8 144– 88 93 TPS ........... 3. Niskasen valinta oli odotettu, sillä hän nousi monissa ennakkoarvioissa suurimmaksi voittajasuosikiksi. –?Se minkä saattoi tietää jo etukäteen oli, että hänestä tulee vähintäänkin loistava kolmosia heittävä iso mies, mikä on tärkeää liigassa nykyään. Hiihdon ja koripallon juhlaa Tämänkertainen Urheilugaala oli maastohiihdon ja koripallon juhlaa, sillä Vuoden valmentajan palkinnon sai Olli Ohtonen. Keskisuomalainen: Miklikiä epäillään rattijuopumuksesta KOKKOLA (KP) Ville Rajalan ja Nico Frimanin sopimukset on purettu yhteisymmärryksessä pelaajien ja seuran välillä. Neljä edellistä otteluaan hävinnyt Ilves kukisti Liigassa viidentenä olevan Lukon 3–1 ja sai hieman uskoa takaa-ajoonsa pudotuspelipaikasta. Eikä sitä Suomessa ehkä oikein ymmärretäkään. Talvi on ollut Kokkolan suomalaiselle lukiolle varsin menestyksekäs. Meskanen teki 2+1 pistettä ja Suomi kartutti pistetiliään lukemin 1+2. Hän oli urheilutoimittajien äänestyksessä ylivoimainen. Ja hän on niin nuori, että hän kehittyy vielä näissä asioissa, Kerr ennakoi. Kanadalaishyökkääjä Antoine Laganiere teki Ässille kaksi maalia. KooKoo on voittanut 14:stä viime ottelustaan vain kaksi. Yleisöä: 3 302. – Ei voi väittää, etteikö tämä lämmittäisi mieltä, Niskanen tiivisti tunnelmansa Helsingin areenassa ykkössijan julkistamisen jälkeen. Kärpät kasvatti johtonsa toisena olevaan TPS:ään yhdeksään pisteeseen. – Yritetään pitää vireystilaa yllä ja nostattaa sitä. Minusta hän on todistanut pystyvänsä siihen, Kerr sanoi. Warriorsin tulokaslaitahyökkääjä Jordan Bell vietiin kentältä pyörätuolissa, kun hänen vasen jalkansa vääntyi ottelun avausminuutilla. Rajalalla henkilökohtainen ja Friman ei oikein löytänyt paikkaansa kokoonpanossa koko kauden aikana ja halusi näin ollen hakea uralleen uutta alkua jostain muualta, urheilujohtaja Pasi Tuukkanen kertoo tiedotteessa. 45 16 7 3 19 114– 134 65 SaiPa ........ 2. Jäähyt yhteensä: Ilves 4x2 min=8 min, Lukko 3x2 min=6 min. Torstaina se karkasi vastustajaltaan toisen erän alussa tehtyään runsaan kuuden ja puolen minuutin sisällä kolme maalia. –?Kuten viime viikolla tiedotimme, JYP on purkanut pelaajasopimuksen. 2. erä: 44.51 Maksim Matushkin (Jarno Kärki-Antoine Laganiere) 6–1 yv. Niskanen oli hetkeä aiemmin valittu viime vuoden ykkösurheilijaksi Suomessa. TPS–Jukurit ja. Yleisöä: 3 577. Voitollaan Ässät ohitti SaiPan ja nousi Liigassa yhdeksänneksi. 44 23 4 7 10 134– 101 84 Tappara ..... Suomen urheilun Hall of Fame: Pekka Vasala (juoksija), Tanja Kari (paraurheilija), Helena Takalo (hiihtäjä), Paavo Aaltonen (telinevoimistelija) . Kysymys oli, pärjääkö hän puolustuksessa ja pystyykö hän tekemään muutakin kuin heittämään. Jäähyt yhteensä: TPS 4x2 min Ilkka Pikkarainen 5+20 min=33 min, Jukurit 4x2 min Ilmari Pitkänen 5 min Ilmari Pitkänen 20 min=33 min. Ässät katkaisi tappioputkensa Kärpät kasvatti liigajohtonsa yhdeksään pisteeseen Tapio Keskitalo HELSINKI (STT) Iivo Niskasen suupieliä koristi tuttu virne myöhään torstaina, kun hän piteli Vuoden urheilijan palkintoa hyppysissään. erä: 6.40 Saku Mäenalanen (Nicklas Lasu-Ville Leskinen) 0–1 yv, 10.18 Vili Sopanen (Patrik Karlsson-Erik Thorell) 1–1 yv, 19.20 Charles Bertrand (Julius Junttila) 1–2. Kokkolaan futiksen KLL-kultaa Raiko Häyrinen CHICAGO (STT) Lauri Markkanen ja Chicago Bulls kohtasivat toisen kerran tällä kaudella NBA-koripalloliigan hallitsevan mestarin Golden State Warriorsin. Tuskin MM-kotikisoja enää tulee minun uralleni. Markkanen on pelannut tammikuussa erinomaisesti, mutta tappio Warriorsille oli hänen tämän vuoden toistaiseksi heikoin ottelunsa. Yleisöä: 4 175. erä: 21.35 Ville Meskanen (Joona Koppanen-Eemeli Suomi) 1–0, 22.13 Peter Tiivola (Joose Antonen-Eetu Koivistoinen) 1–1, 34.21 Eemeli Suomi (Tapio Laakso-Ville Meskanen) 2–1 yv. 42 13 10 4 15 102– 111 63 Ilves .......... Jokainen metri oli kannustuksen alaisena hiihdetty. Urheilun hyväntekijä: Leo-Pekka Tähden keräys lapsille . 41 22 2 3 14 121– 94 73 Lukko ........ Niskasen kulta tuli kotikisoissa, joten hän keräsi yllätyksettömästi myös eniten ykkössijoja. Hän ei pelkästään seiso odottamassa heittopaikkoja, vaan pystyy kuljettamaan ja pelaamaan korin lähellä. Finaalissa kokkolalaisten maaleista vastasivat kahdesti osunut Severi Kähkönen sekä kerran mieheen onnistuneet Sampo Rintala ja Jusa Ihalainen. JYP kertoi viime viikolla, että Miklik palaa kotimaahansa Slovakiaan henkilökohtaisista syistä. Niitä tuli 266, kun Kontisen oli tyytyminen 127:ään. Maalivahtien torjunnat: Andreas Bernard Ässät 10+7+6=23 Samu Perhonen KooKoo 12=12 Juha Järvenpää KooKoo 9+8=29 (pois: 36.47–38.15). –?Hän (Markkanen) on ollut hyvä puolustuksessa, eikä hän ole vain yhden asian osaaja hyökkäyksessä. Frimanin sopimus purettiin pelaajan aloitteesta. Muut ääniä saaneet: 2) Henrik Dettmann (koripallo) 148, 3) Tuomas Sammelvuo (lentopallo) 86, 4) Mika Lehkosuo (jalkapallo) 25, 5) Jussi Tapola (jääkiekko) 20, 6) Tommi Martikainen (pyöräily) 15, Timo Nurmos (raviurheilu) 15, 8) Juha Flinck (yleisurheilu) 10, Risto Meronen (nyrkkeily) 10, 10) Sami Kurttila (lentopallo) 9. Lopputurnauksen alkulohkossaan Kokkola voitti Salon maalein 6–2 ja Kouvolan lukemin 4–1. Kärpät katkaisi vastustajansa HIFK:n neljän voiton putken, kun liigajohtaja rutisti 4–2-vierasvoiton. Urheilukulttuuri: Urheilu-Suomi . –?Pelaajasopimukset purettiin yhteistyössä pelaajien kanssa ja molemmilla oli omanlaiset syynsä asialle. Vuoden joukkue: Koripallon miesten maajoukkue . Oli järkyttävän hieno päivä olla suomalainen hiihtäjä, Iivo Niskanen muisteli kultahiihtoaan. 43 9 4 7 23 107– 144 42 NHL: Boston–Montreal 4–1 (1–1, 1–0, 2–0) B: Tuukka Rask 21/22 torjuntaa. Kärpät ....... KOKKOLA (KP) KPV:n mukana harjoitellut gambialainen Abdoulie Nyancho Manneh liittyy sopimuspelaajaksi Pallo-Veikkojen riveihin. Ville Rajala, 28, saapui seuraan kesken kauden ja ennätti pelaamaan 17 ottelua tehoin 6+4. Warriorsilla kulkee vieraissa Bulls johti vielä puoliajalla, mutta Warriors vei kolmannen neljänneksen 20 pisteellä, eikä Bullsin viimeisen neljänneksen kiri riittänyt uhkaamaan vierasjoukkueen voittoa. 42 16 6 5 15 99– 100 65 Ässät ........ Niskanen muisteli lämmöllä Lahden kultahiihtoa. erä: 20.14 Simon Suoranta (Ville Korhonen-Niko Peltola) 3–1, 25.02 Matti Lamberg (Niklas Appelgren-Tuomas Huhtanen) 4–1 vt, 26.40 Antoine Laganiere (Maksim Matushkin-Ville Korhonen) 5–1 yv. Hiihtäjä juhlinut usein Maastohiihtäjän valitsemisella Vuoden urheilijaksi on Suomessa pitkät perinteet. Ilves on jäljessä kymmenentenä eli viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinni olevaa SaiPaa 11 pistettä. Rajalan sopimus purettiin yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa henkilökohtaisten syiden vuoksi. 3. –?Uskomme, että hänestä tulee all star (tähdistöottelupelaaja), Kerr sanoi Chicago Tribunelle. Ilveksen kakkosketjun hyökkääjä Ville Meskanen ja Eemeli Suomi kunnostautuivat Lukkoa vastaan. 43 12 1 8 22 91– 116 46 Sport ........ Sykähdyttävin urheiluhetki (yleisöäänestys): Mari Laukkasen ampumahiihdon maailmancupin kilpailun voitto surunauhassa Asko Nuutisen muistolle . 3. Yleisöä: 6 928. 29 minuuttia pelanneen Markkasen plus–miinus-lukema oli Bullsin huonoin, –33. Hyökkäyspään pelaaja on edustuskelpoinen jo perjantain cup-ottelussa Tampereen PalloVeikkoja vastaan, kunhan kaikki paperiasiat saadaan päätökseen. Se välkkyy myös Niskasen mielessä. Finaali kulki alusta lähtien kokkolalaisten komennossa ja mestaruus irtosi maalein 4–2 (2–0). Hän on Iivo Niskasen ja sprinttimaajoukkueen valmentaja. Niskaselle valinta oli uran toinen. Vuoden urheiluseura: Kaarinan Pojat (KaaPo) (jalkapallo) . –?Kahden hyökkääjän poistuminen aiheuttaa sen, että kartoitamme tilannetta kevään ajalle. erä: 44.40 Charles Bertrand (Miika Koivisto-Mikael Ruohomaa) 2–3 yv, 59.49 Shaun Heshka 2–4 tm. Niiden jälkeen Ässät johti 5–1. Tähti ei kuitenkaan jäänyt ilman palkintoa, sillä hän sai Urheilun hyväntekijä -tunnustuksen. Läpimurto: Lauri Markkanen (koripallo) Palkinnot käsissä olympiareissulle Maastohiihtäjä Iivo Niskanen valittiin selvällä erolla Vuoden urheilijaksi Helena Takalo valittiin Hall of Fameen. Kotona en ehdi enää käydä, ja pitkä reissu on edessä. Nälkäisenä lähden olympialaisiin. Vuosi sitten ykkössijaa juhlinut ratakelaaja Leo-Pekka Tähti sijoittui tällä kertaa kuudenneksi. erä: 47.28 Ville Meskanen (Eemeli Suomi) 3–1. 43 17 5 8 13 108– 98 69 Pelicans .... Mahdollisuuksien mukaan joukkuetta vahvistetaan vielä kevään aikana, sillä kokoonpanomme ei tällä hetkellä kestä sairasteluja eikä loukkaantumisia, ei hyökkääjäeikä puolustajaosastolla, Tuukkanen jatkaa. Sen jälkeen tulen Helsinkiin, ja siitä lähtee lento Etelä-Koreaan. JYPin viime viikolla jättänyttä Michel Miklikiä epäillään rattijuopumuksesta, uutisoi Keskisuomalainen. 42 18 8 7 9 115– 88 77 JYP ........... 3. Olympiareissuni alkoi ihan mukavasti, vaikka nämä palkinnot eivät taida mennä käsimatkatavaroihin, Niskanen virnisti. Kahdesti HIFK:ta vastaan tolppien väliin osunut Kärppien ranskalaishyökkääjä Charles Bertrand on tehnyt kauden aikana 25 maalia ja johtaa Liigan maalipörssiä ylivoimaisesti. Niskanen nappasi samalla uransa toisen Vuoden urheilijan tittelin, sillä 2014 hän oli yhdessä Sami Jauhojärven kanssa paras. erä: 8.54 Toni Kähkönen (Emil Kristensen) 0–1, 18.40 Ben Blood (Jesperi Kotkaniemi-Kristian Tuohilampi) 1–1, 19.28 Antoine Laganiere (Jarno KärkiMaksim Matushkin) 2–1 yv. Jäähyt yhteensä: HIFK 2x2 min Ville Varakas 5+20 min=29 min, Kärpät 5x2 min=10 min. Maalivahtien torjunnat: Riku Helenius Ilves 8+8=16 Antti Lehtonen Ilves 0+11=27 Kaapo Kähkönen Lukko 10+7+9=26 (pois: 57.48–57.57) (pois: 58.03–59.39). 43 16 6 6 15 122– 120 66 KalPa ........ Jo aikaisemmin joukkue oli saavuttanut ison kentän turnauksessa hopeaa sekä sijoittunut urheiluoppilaitosten turnauksessa kakkoseksi. ”Cho” on aikaisemmin pelannut Suomessa muun muassa PePossa. Maalivahtien torjunnat: Kevin Lankinen HIFK 6+7+4=17 (pois: 58.26–59.49) Veini Vehviläinen Kärpät 5+7+5=17. IIvo Niskanen myönsi, että valinta Vuoden urheilijaksi lämmitti mieltä. Kerr pelasi 1980-luvulla yliopistopelinsä Arizonassa, jossa Markkanen pelasi viime kauden. Frimanin sopimus oli yksivuotinen. Viimeinen turnaus siis päättyi mestaruuteen ja kruunasi hienon talven. En olisi ehkä itsekään uskonut, että Suomesta nuori kaveri nousee NBA:ssa tällaiseen rooliin, koripallon maajoukkuekonkari Teemu Rannikko kehui Markkasta. 44 18 7 3 16 109– 91 71 HIFK .......... Muuta kommentoivaa ei ole, JYPin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari sanoi STT:lle. Lisäksi japanilainen laitahyökkääjä Taira Tomita on liittynyt näytille KPV:n harjoitusrinkiin. Warriors on nyt voittanut 14 vierasottelua peräkkäin, mikä sivuaa joukkueen ennätystä. Tällä vuosituhannella kärkisijan on hiihtäjistä vienyt Niskasen ja Jauhojärven lisäksi AinoKaisa Saarinen, joka oli ykkönen vuonna 2009. 2. Vuoden urheilija: Iivo Niskanen (maastohiihto) . Muut ääniä saaneet: 2) Lentopallon miesten maajoukkue 95, 3) Joukkuevoimistelun MM-kulta ja EM-hopeajoukkue Tampereen Voimistelijoiden Minetit 41, 4) Lentopallon Suomen mestari Vammalan Lentopallo 40, 5) Jalkapallon Suomen mestari ja Suomen Cup -mestari Helsingin Jalkapalloklubi 25, Maastohiihdon naisten 4x5 km:n viestin MM-pronssijoukkue 25, 7) Jääkiekon Suomen mestari Tampereen Tappara 20, 8) Ringeten MM-kultajoukkue 18, 9) Hiihtosuunnistuksen naisten viestie MM ja EMkultajoukkue 15, Pesäpallon Suomen mestari Vimpelin Veto 15. Kerr kertoi seuranneensa Markkasen pelejä jo viime kaudella. Oli järkyttävän hieno päivä olla suomalainen hiihtäjä. Jatkoaika: 60.53 Eric Perrin (Tomi Kallio-Lucas Ekeståhl-Jonson) 2–1. Marraskuun vierailu länsirannikolle tuotti Bullsille 49 pisteen rökäletappion, mutta keskiviikkona Chicago hävisi enää 112–119. PERJANTAINA 19.1.2018 KESKIPOHJANMAA 10 URHEILU JÄÄKIEKKO URHEILUGAALAN ÄÄNESTYSTULOKSIA YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Jarno Herranen 020 750 4422 Osaston esimies: Juha Savela Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. – Tänään alkoi minun olympiareissuni. Maalivahtien torjunnat: Oskari Setänen TPS 14+6+7+1=28 Sami Rajaniemi Jukurit 6+8+9+0=23. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA. – Sitä on vaikea edes ymmärtää, millaisia asioita Lauri tällä hetkellä tekee. Urheiluilmiö: Koripallon EM-kilpailut . erä: 20.37 Juhani Tyrväinen (Erik Thorell-Niklas Nordgren) 2–2. Markkasen peli kulki tavallista vaisummin, mutta hän sai kehuja Golden Staten valmentajalta Steve Kerrilta. Esikuva: Jari ja Sanna Mönkkönen . Ilves–Lukko 3–1 (0–0, 2–1, 1–0) 1. Lisäksi hän saavutti Jauhojärven kanssa pariviestissä MMpronssia. TPS kukisti kotijäällään Jukurit Eric Perrinin tekemällä jatkoaikamaalilla 2–1
Kilpailun voitti hieman yllättäen Norjan Tiril Eckhoff 12 sekuntia ennen Saksan Laura Dahlmeieria. Tööttäsin lopussa ihan totaalisesti, Laukkanen arvioi Ylelle. Venäläisten rintamaan lyö kiilaa vain kolmantena oleva Italian Carolina Kostner, 30-vuotias lajikonkari. 67) Toivanen 8. Hän oli 77:s ja karsiutui takaa-ajosta. Sijoitus on 29-vuotiaan Toivasen uran paras. –?Lokakuun puolivälissä lähdin täältä Anterselvasta ja olin ihan huippukunnossa. Venäläinen Zagitova teki lyhytohjelmassa ennätyksensä 80,27. 2780 €. 2016: 1) Uusikaarlepyy, 2) Nivala, 3) Reisjärvi, 4) Kruunupyy, 5) Pyhäjärvi, 6) Haapajärvi, 7) Veteli, 8) Pedersöre, 9) Kalajoki. Hän tienasi kahdeksan cup-pistettä ja paikan 60:n joukkoon lauantaiseen takaa-ajokilpailuun. & ELÄK. Soolohypyissä, joka Peltosella oli ritti ja Lindforsilla lutz, alastulot olivat huonohkot. – Tulppeja oli vähän vaikea hallita, ritissä taas en ehkä ponnistanut riittävän kovaa. Neljä sakkoa ampuneen Mari Laukkasen kisa oli katastrofaalinen. Veikkauksia voi jättää myös aluetoimituksiimme. Älkää kuitenkaan lähettäkö veikkauskuoressa muuta postia. Oikeat numerot: 9, 11, 12, 17, 19, 20, 28, 33, 34, 37, 39, 41, 46, 47, 48, 50, 53, 56, 59, 65 Kunkkunumero: 48. Hp. Vilillä on takanaan 16 ottelua, joista hän on voittanut kymmenen. Peltonen sai lyhytohjelmastaan 52,68 pistettä. Vuokra 650 €/ kk. Sen jälkeen on ollut monta monttua, eli olen ollut kolme kertaa kipeänä. Viliä vastaan Espoon Areenalla 9. Myös taitava, Wahlström arvioi tiedotteessa. Ilta-arvonta. 5€ SEURAAVA KOTIOTTELU K-RAUTA DREAM BUILDER AREENALLA LIPPUTOIMISTO.FI RÄJÄHTÄVÄÄ MESTIS -LÄTKÄÄ K O K K O L A N HERMES PERHELIPPU 25€ VANH.+ 2 X ALLE 12 V. Tätä ennen kauden heikoin sijoitus cup-kilpailuissa oli 14:s. Puh. maaliskuuta käytävässä ottelussa. Hänen sijoituksensa on 14:s. –?Olen äärettömän innostunut tästä ottelusta ja latautuminen kohtaamiseenhan alkoi oikeastaan jo viime keväänä, jolloin ensimmäisen kerran oletin Melissan kohtaavani. Vapaaohjelma luistellaan Moskovassa lauantaina. 80) Toivanen 8. Ammunnan hutikudit Mäkäräisen riesana Maailmancupin kokonaiskilpailua johtavalle Kaisa Mäkäräiselle sattui huono päivä. Pisteet lämmittivät säteilevää Toivasta Cupia yhä johtavalta Mäkäräiseltä kauden huonoin kilpailu Tiril Eckhoff oli pikakisan ykkönen. Emmi Peltonen selvisi lyhytohjelmasta vaivatta jatkoon taitoluistelun EM-kisoissa. –?Hiihtoon olen suhteellisen tyytyväinen, vaikka tietysti 20 sekuntia nopeimmasta hiihtäjästä on pikakisassa reilu ero. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan lisäksi 50 euron lahjakortti. Lutzini taas oli korkeampi kuin odotinkaan, en ollut valmistautunut sellaisen tuomiseen alas, Lindfors kertoi. sija. Oikeat numerot: 2, 7, 10, 16, 19, 27, 29, 31, 33, 34, 40, 46, 53, 56, 58, 59, 61, 62, 65, 68 Kunkkunumero: 61. EPA/LUCIANO SOLERO Naisten Korisliiga: Helmi Basket–PeKa 66–84 (25–36) HELSINKI (STT) Eva Wahlström puolustaa WBCnyrkkeilyliiton maailmanmestaruuttaan Melissa St. Veikkausten tulee olla perillä Keskipohjanmaan urheilutoimituksessa viimeistään 26.1. Moskovan jää on todella loistava: nolla-asteinen, täydellinen Peltonen kuvaili tiedotteessa. 11€ /NUORISO 7-16 V. ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY YLIVOIMAINEN YKKÖNEN KAUSIKORTTI 2018 Hen kka HUVIT SEKALAISET NIVALAN NUORISOSEURA Tervetuloa! Liput 10 € JR2 HELMET & TUULIKKI TANSSIT SUNNUNTAI 21.1.2018 klo 19–23 KIRKON KESKUSTELUAPUA Palveleva puhelin 0400 22 11 80 su-to klo 18-01 pe-la klo 18-03 Paikallisverkko-/ matkapuhelinmaksu Palveleva netti A Keskipohjanmaan maakuntaviestiveikkaus 1) 2) 3) 4) 5) 6) Nimi: Osoite: www.kp24.. Melissa on aggressiivinen, tosi fyysinen ja liikunnallisesti räjähtävä nyrkkeilijä. EM-kisojen jälkeen valitaan Suomen olympiaedustaja. Venäjän ylivoima Euroopassa naisten sarjassa on murskaavaa. – Tahdoin niin kovasti näyttää, kuinka todella hieno tulppieni yhdistelmä on, että olin hiukkasen malttamaton ja varomaton. Palautusosoite: Keskipohjanmaan urheilutoimitus/ Maakuntaviesti, PL 45, 67101 KOKKOLA Palkinnot: 1) 200 euron lahjakortti, 2) 100 euron lahjakortti, 3) 50 euron lahjakortti. Lopulta kolme sakkoa ampunut Mäkäräinen oli 26:s hävittyään kisan voittaneelle Eckhoffi lle yli puolitoista minuuttia. 77) Mari Laukkanen Suomi (2+2) –2.56,3. Suomalaiset selviytyivät lauantaina luisteltavaan vapaaohjelmaan. 330tkm, kats., hyv. Lindfors kokosi 51,62 pistettä. Hän on kilpailussa sijalla 11. KLO 19.00 KIPPARIHALLI LIPUT: 15€/10€ ALLE 15V. KE 24.1. Seuraava kilpailu: 20. 0400 546 105. Kahden tulpin hyppy-yhdistelmässä kummaltakin jäi toinen tulppi kahteen kierrokseen. Keno Päiväarvonta. Venäjän ylivoimaa Suomelle aiemmin kaudella maapaikan Etelä-Korean talviolympiakisoihin hankkinut Lindfors myönsi, että hänen ohjelmassaan oli hieman liikaa yrittämistä. Sen perusteella kisapaikassa on kiinni Peltonen, jonka tämän kauden paras pistemäärä on joulukuussa SM-kilpailuissa tehty 164,11. KLO 18:30 KETTERÄ I M A T R A SUOMEN CUP 2018 KPV - TPV PERJANTAI 19.1. Laura Toivaselle iloon riitti maailmancupin 7,5 kilometrin sprinttikisan 33. 26) Kaisa Mäkäräinen Suomi (2+1) –1.33,1,... Molemmille suomalaisille sattui lyhytohjelmassa samat virheet. 6€ aikaloyto.?. Vuokrataan Kokkolassa Mariankatu 21:ssä 3h+k, n.70 m2. Wahlström puolustaa MM-titteliään Anterselva: Naisten maailmancup, sprintti 7,5 km: 1) Tiril Eckhoff Norja (0 sakkoa) 21.05,3, 2) Laura Dahlmeier Saksa (0) jäljessä 12,0 sekuntia, 3) Veronika Vitkova Tshekki (0) –20,6, 4) Darja Domratsheva ValkoVenäjä (0+1) –23,0, 5) Anais Bescond Ranska (0) –26,5, 6) Jekaterina JurlovaPercht Venäjä (0) –39,4, 7) Dorothea Wierer Italia (1) –40,0, 8) Elisa Gasparin Sveitsi (0) –52,6, 9) Franziska Hildebrand Saksa (0) –54,2, 10) Denise Herrmann Saksa (2) –56,2,... Sekalaiset Loma-asunnot Autot Asunnot Ford mondeo (pa) 2,2tdi, aj. Tilava tasokas lomamökki hyvällä paikalla Sallatunturissa edullisesti. KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 19.1.2018 11 URHEILU AMPUMAHIIHTO KORIPALLO LUISTELU RAHAPELIT Reima Rautiainen MOSKOVA (STT) Suomen Emmi Peltonen ja Viveca Lindfors selviytyivät pikkuvirheistä huolimatta naisten lyhytohjelmasta vaivatta jatkoon taitoluistelun EM-kisoissa Moskovassa. Nopeana ampujana tunnettu Toivanen oli ammunta-ajoissa kärkipäässä, 11:s. 2015: 1) Uusikaarlepyy, 2) Kruunupyy, 3) Haapajärvi, 4) Nivala, 5) Perho, 6) Pyhäjärvi, 7) Kalajoki, 8) Pedersöre, 9) Pietarsaari, 10) Veteli, 11) Kokkola, 12) Luoto, 13) Reisjärvi, 14) Kruunupyy II, 15) Ylivieska. Kilpailua johtaa vain 15-vuotias EM-ensikertalainen Alina Zagitova. 0400 263 483. Suomalaisluistelijoilla on pelissä paljon. Anterselva (10 km takaa-ajo). Tuloksia edellisiltä vuosilta: 2017: 1) Haapajärvi, 2) Kruunupyy, 3) Perho, 4) Veteli, 5) Pyhäjärvi, 6) Uusikaarlepyy, 7) Pietarsaari, 8) Sievi, 9) Kalajoki, 10) Himanka, 11) Pedersöre, 12) Ylivieska, 13) Nivala, 14) Haapajärvi II, 15) Reisjärvi. 050 301 9045. 2018. YLIVIESKAN ANTIIKKIKERÄILY-MESSUT 20.-21.1 LIIKUNTAKESKUS KLO 10-15 L. Laukkanen jäi pois edellisistä maailmancupin kilpailuista Saksan Ruhpoldingissa terästääkseen kuntoaan harjoittelemalla. Sprintticupin tilanne 5/8 kilpailun jälkeen: 1) Anastasija Kuzmina Slovakia 223 pistettä, 2) Vitkova 177, 3) Mäkäräinen 172, 4) Wierer 167, 5) Justine Braisaz Ranska 163, 6) Dahlmeier 161,... var. 1. Jo makuuampumapaikalta tulleet kaksi ohilaukausta riittivät pudottamaan hänet voittokamppailusta. /viestiveikkaus Säännöt: Viestiveikkaukseen voi osallistua kuka tahansa, mutta kullakin veikkaajalla on oikeus vain yhteen veikkaukseen. Vil, 34, on viime vuodet pitänyt WBCliiton Silver-vyötä eli kakkostitteliä, joten hän on Wahlströmin ykköshaastaja. Haitilais-amerikkalainen St. Vapaana vk 8,9,11 ja 12. Kaksi laukausta oli mennyt ohi tuulen puolelta irti muusta kasasta, mutta en tiedä miksi, hän lisäsi. –?Taisi tulla aloitettua liian kovaa. Ei ihme, että Toivanen säteili kilpaa auringon kanssa. 27) Laukkanen 60,... 10) Pietarsaari, 11) Perho, 12) Luoto, 13) Kruunupyy II, 14) Kokkola, 15) Himanka. Maailmancupin kokonaiskilpailun tilanne 13/22 kisan jälkeen: 1) Mäkäräinen 504, 2) Kuzmina 493, 3) Wierer 435, 4) Braisaz 393, 5) Dahlmeier 390, 6) Vitkova 380,... P. 33) Laura Toivanen Suomi (0+1) –1.44,4,... Mutta luisteleminen EM-jäällä oli aivan ihanaa, hieno fi ilis koko ajan. EPA/SERGEI ILNITSKY Pikkuvirheet harmittivat EM-jäällä Molemmat suomalaiset selvisivät vaivatta vapaaohjelmaan Moskova: EM-kisat: Naiset, tilanne lyhytohjelman jälkeen: 1) Alina Zagitova Venäjä 80,27 pistettä, 2) Jevgenia Medvedeva Venäjä 78,57, 3) Carolina Kostner Italia 78,30, 4) Maria Sotskova Venäjä 68,70, 5) Nicole Rajicova Slovakia 61,01, 6) Anita Östlund Ruotsi 56,04, 7) Laurine Lecavelier Ranska 55,36, 8) Loena Hendrickx Belgia 55,13, 9) Alexia Paganini Sveitsi 54,95, 10) Mae Berenice Meite Ranska 54,14, 11) Emmi Peltonen Suomi 52,68, 12) Eliska Brezinova Tshekki 52,06, 13) Anna Khnytshenkova Ukraina 51,84, 14) Viveca Lindfors Suomi 51,62, 15) Ivett Toth Unkari 50,70, 16) Lea Johanna Dastich Saksa 49,89, 17) Anne Line Gjersem Norja 48,70, 18) Nicole Schott Saksa 48,37, 19) Micol Cristini Italia 48,22, 20) Dasa Grm Slovenia 47,40, 21) Elzbieta Kropa Liettua 46,06, 22) Silvia Hugec Slovakia 45,98, 23) Giada Russo Italia 45,81, 24) Pernille Sörensen Tanska 45,76. KLO 18:30 HERMES VS ROKI PE 19.1. Hän selviytyi ampumapaikoilta yhdellä sakkokierroksella. 30) Laukkanen 144,... St. Vuokratakuu. Samassa kirjekuoressa voi lähettää useamman henkilön veikkaukset. Valintakriteerinä on kauden korkein luisteltu pistemäärä. Hienoa, että ottelu nyt toteutuu ja tiedän että siitä tulee erittäin vauhdikas ja viihdyttävä kamppailu. AIKUISET 16€, 13€ / OPISK. –?Ammunta aiheutti tänään enemmän harmaita hiuksia. P. Pariluistelun kärki, lopputulokset vapaaohjelman jälkeen: 1) Jevgenia Tarasova/Vladimir Morozov Venäjä 151,23, 2) Ksenia Stolbova/Fjodor Klimov Venäjä 138,96, 3) Natalia Zabitako/ Aleksandr Enbert Venäjä 137,23. Nyt näyttää, että se piilossa ollut kunto alkaa tulla esiin, Toivanen iloitsi tiedotteessa. Reima Rautiainen ANTERSELVA (STT) Italian Anterselvan alppimaisemissa oli torstaina yksi tyytyväinen naisampumahiihtäjä. Ollaan korkealla (1?600 metriä merenpinnasta ) ja vähän sen tyyppisessä latuprofi ilissa, mikä ei ole minulle paras, Mäkäräinen kertoi. Kahden viime kauden maailmanja Euroopan mestari Jevgenia Medvedeva on kilpailussa toisena ja viime lokakuussa Espoossa Finlandia Trophyn voittanut Maria Sotskova neljäntenä
–?Se ei muuta mitään. Saksalainen Kerber nujersi Kroatian Donna Vekicin 6–4, 6–1. Toto (5-6-12): 3,88 1,59-2,07-11,16 7,88. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. –?Odotan että he ovat melko samankaltaisia kuin tämän päivän vastustajat. lähtö, sh 2100 m: 1) Suvilei/Mirva Janatuinen 31,5a x (5,79), 2) Onnetööri 31,8a (7,98).3) Iivori 32,0a (27,94).4) Kunnaan Tähti 32,0a (11,4).poissa: 3. Djokovic on voittanut kaikki 15 otteluaan Monfi lsia vastaan. Toto (10-93): 15,28 5,66-10,48-2,62 200,05. 1. Kontinen ja Peers kukistivat tahmean alun jälkeen Damir Dzumhurin ja Dusan Lajovicin erin 4–6, 6–2, 6–2. lehti) 12 kk 33,25 €/kk Digipaketti 12 kk 16,90 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. Monfi ls valitti kärsivänsä huimauksesta ja poistui ennen kolmatta erää hetkeksi pukuhuoneeseen keskustellakseen lääkärin kanssa. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. ABU DHABI (STT) Mikko Ilonen löi neljä alle parin Euroopan-kiertueen kilpailun ensimmäisellä kierroksella Abu Dhabissa. Tiedustelut puh. Toivottavasti pystymme pelaamaan paremmin kuin tänään, Kontinen ennakoi. -16 -14 -18 -18 -18 -17 -20 -11 -14 -6 -15 -18 -15 Ke 24.1. 8. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.. Djokovic saa levätä yhden välipäivän ajan ennen kuin kohtaa seuraavaksi Espanjan Albert Ramos-Vinolasin. lehti+digi) 12 kk 28,90 €/kk Peruspaketti määräaikainen (sis. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Troikka: 376,34. Lämpömittari Melbournessa näytti pahimmillaan 39 astetta, ja Muguruzan jalassa oli rakkuloita. Toto4 pelivaihto 83 819,80 e, voittoosuus 65,40 e Pelivaihto 247 712,25 e, yleisöä 650. Kerber kukisti kaksi vuotta sitten loppuottelussa Serena Williamsin ja otti grand slam -turnausvoiton ensimmäisenä saksalaisena sitten Steffi Grafi n, jonka viimeinen arvoturnausvoitto tuli 1999. lähtö, sh 2100 m: 1) Merran Tuure/Kimmo Taipale 32,2 (25,37), 2) Carmita 33,2 (17,67).3) Tähtiliisu 35,3 (19,42).4) Piispalan Pyry 33,5 x (28,6).poissa: 6. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ min (sis. -1 -1 -4 -4 -5 -2 -7 -3 -3 -2 -6 -7 -12 To 25.1. Sinnittelin mukana ja yritin käyttää kaikki mahdollisuuteni, Djokovic sanoi. –?Ehkä olisin voinut tehdä asiat paremmin, mutta hän ansaitsi voiton. PERJANTAINA 19.1.2018 KESKIPOHJANMAA 12 RAVIT TENNIS 990 990 1000 1000 1000 1000 1000 1005 1005 1005 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1025 1030 1035 -6 +2 +7 +6 +15 +13 +16 Tänään klo 14 Huomenna klo 14 -10 -10 -11 -10 -9 -10 -8 -8 -9 -8 -8 -7 (-13) (-12) (-13) (-13) (-12) (-10) (-11) (-11) (-12) (-12) (-12) (-12) (-11) (-10) (-11) (-10) 3 5 TILASTO, KOKKOLA MAAILMA TÄNÄÄN EUROOPPA TÄNÄÄN PERJANTAINA LAUANTAINA SUNNUNTAINA -15 -20 -17 -18 -12 -11 -9 -7 -8 -4 -7 -1 -2 -20 -21 -13 -15 -9 -7 -8 -6 -6 -5 -5 -4 -2 -15 -20 -13 -13 -12 -11 -9 -12 -9 -10 -8 -8 -4 4 2 6 6 4 4 4 6 10 5 6 5 Los Angeles 17 Bangkok 31 Buenos Aires 31 Chicago 3 Edmonton 3 Johannesburg 28 Miami 20 Montreal -2 New Delhi 25 New York 3 Peking 7 Sydney 29 Tokio 9 Vancouver 6 Merisää eilen klo 14 Ulkokalla -5 SE 10 m/s Kallan -6puuttuu m/s Tankar -6 ESE 6 m/s Valassaaret -puuttuu m/s Meriveden korkeus Oulu -10 cm Raahe -10 cm P:saari -5 cm Vaasa +2 cm Pe 19.1. Toto (5-11-12): 2,77 1,80-5,197,28 35,39. 4. alv 24%). Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Gael on yksi lajimme urheilullisimmista pelaajista, mutta hän ei ollut parhaimmillaan toisessa ja kolmannessa erässä. Miesten nelinpelin 1. Missään vaiheessa ottelua emme pelanneet loistavasti, Kontinen sanoi. Kontista ei kiinnostanut torstai-iltana julkistettava Vuoden urheilijan valinta, jossa häntä on veikattu yhdeksi kärkiehdokkaista. Viime vuonna Australian avoimet voittanut Roger Federer eteni kolmannelle kierrokselle kukistamalla saksalaisen JanLennard Struffi n 6–4, 6–4, 7–6 (7–4). Kokkola -10 Pietarsaari -10 Toholampi -10 Halsua -9 Ylivieska -10 Kalajoki -10 Haapavesi -11 Helsinki Tampere -7 Turku -5 Jyväskylä -6 Oulu -12 Kuusamo -12 La 20.1. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. –?Aloitimme hitaasti, he aloittivat erittäin hyvin. En tiedä, yllättivätkö he meidät, mutta he pelasivat hyvin ja me emme. ponilähtö, 1100 m: 1) Ailan Moona/ Viivi Pursiainen 2,59,2, 2) Koskenkukan Frodo 2,49,4 x.3) Nigella 3,13,8.4) Dirlandaa K 2,56,2.poissa: 5. Suoria voittolyöntejä Kontinen ja Peers takoivat 36 vastustajaparin yhtätoista vastaan. Pysyimme rauhallisina, emme panikoineet. Voittaakseen heidän olisi pitänyt pelata todella hyvin. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. -13 -12 -17 -16 -17 -15 -16 -10 -11 -6 -14 -15 -15 Ti 23.1. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) The One and Only/Tuomas Pakkanen 17,5a (15,28), 2) Amour Boost 17,7a (66,78).3) Bonanza Hoss 17,7a (8,83).4) L’amour du Gull* 17,8a (5,19). lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Minto’s Don Juan/Henri Bollström 16,1a (2,77), 2) Easy Vacation 16,4a (30,01).3) Elliot Web 17,2a (23,52).4) Löten’s Nobody 17,2a (20,97). /palaute. Kahden vuoden takainen mestari Angelique Kerber saa vastaansa kymmenen vuoden takaisen voittajan Maria Sharapovan. Federer eteni kolmannelle kierrokselle Melbournessa jo 19. Siinä kaikki, Muguruza sanoi. Minulla riittää uskoa siihen, mihin pystyn, Djokovic sanoi. Huomenna kun katson uutiset, näen kuka sen sai, mutta siinä se, Kontinen sanoi. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. Toto4 voitto-osuus: 3,40. Jollet saanut lehteä: soita 0800-30101 arkisin 7.00-16.30 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Wimbledonin viime kesänä voittanut Garbine Muguruza putosi jatkosta hävittyään Taiwanin Hsieh Su-weille 6–7 (1–7), 4–6. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (sis. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus puh. poissa: 4, 7. Albotin kaksinpeliranking on 88:s ja Chungin 59:s. MELBOURNE (STT–AFP) Australian avoimen tennismestaruusturnauksen takavuosien voittajat kohtaavat naisten kaksinpelin kolmannella kierroksella ylihuomenna. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Molemmat ovat hyviä kaksinpelaajia, todennäköisesti he palauttavat syötöt hyvin. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). –?Olemme olleet samassa tilanteessa ennenkin. Naiset: Bernarda Pera USA–Johanna Konta Britannia (9) 6–4, 7–5, Barbora Zahlavova Strycova Tshekki (20)–Lara Arruabarrena Espanja 6–3, 6–4, Maria Sharapova Venäjä–Anastasija Sevastova Latvia (14) 6–1, 7–6 (7–4), Agnieszka Radwanska Puola (26)–Lesya Tsurenko Ukraina 2–6, 7–5, 6–3, Caroline Garcia Ranska (8)–Marketa Vondrousova Tshekki 6–7 (3–7), 6–2, 8–6, Lucie Safarova Tshekki (29)–Sorana Cirstea Romania 6–2, 6–4, Karolína Pliskova Tshekki (6)–Beatriz Haddad Maia Brasilia 6–1, 6–1, Hsieh Su-wei Taiwan–Garbine Muguruza Espanja (3) 7–6 (7–1), 6–4, Aliaksandra Sasnovich Valko-Venäjä–Mirjana Lucic-Baroni Kroatia (28) 6–3, 6–1, Angelique Kerber Saksa (21)–Donna Vekic Kroatia 6–4, 6–1, Naomi Osaka Japani–Elena Vesnina Venäjä (16) 7–6 (7–4), 6–2, Madison Keys USA (17)– Jekaterina Aleksandrova Venäjä 6–0, 6–1, Ashleigh Barty Australia (18)–Camila Giorgi Italia 5–7, 6–4, 6–1, Simona Halep Romania (1)–Eugenie Bouchard Kanada 6–2, 6–2. Federer kohtaa seuraavaksi ranskalaisen Richard Gasquet’n. grand slam –turnaus, Australian avoimet: Kaksinpelin 2. –?En tiedä miten kuuma oli, mutta se oli hirveää, todella kuuma. -9 -8 -10 -9 -10 -9 -10 -6 -7 -6 -8 -10 -12 Ma 22.1. 9. Toto (1-7-2): 2,15 1,22-1,30-1,88 2,38. Kilpailun johdossa ovat Englannin Tommy Fleetwood ja Japanin HidetoTanihara, jotka löivät kuusi alle parin. Kuopio: Toto4-ravit: 1. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Troikka: 460,04. Toto (1-3-15): 4,09 1,858,77-2,64 151,94. Jos emme syötä hyvin, siitä tulee vaikea ottelu. 17,5 (12,5).4) M.T. -8 -7 -8 -8 -8 -8 -9 -3 -5 -4 -6 -9 -9 Su 21.1. Korhonen on seitsemän lyönnin päässä kärjestä. Hsieh kohtaa kolmannella kierroksella Puolan Agnieszka Radwanskan. Toissa vuonna voittanut Angelique Kerber saa vastaansa kymmenen vuoden takaisen voittajan Maria Sharapovan. (Ylivieska). 3. Toto (11-4-1): 33,60 6,43-4,19-7,39 69,20. Albot on sijalla 208 ja Chung tilalla 398. 5. 3 3 1 1 1 2 1 -1 1 3 -2 2 -2 La 27.1. kierrosta: Henri Kontinen Suomi/John Peers Australia (2)–Damir Dzumhur BosniaHertsegovina/Dusan Lajovic Serbia 4–6, 6–2, 6–2. Toto (1-3-6): 10,20 3,71-3,26-2,37 42,33. Toto4 voitto-osuus: 2,40. Lähetä viesti numeroon 13525. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. ls Ranska 4–6, 6–3, 6–1, 6–3, Julien Benneteau Ranska–David Goffi n Belgia (7) 1–6, 7–6 (7–5), 6–1, 7–6 (7–4), Juan Martin Del Potro Argentiina (12)–Karen Khashanov Venäjä 6–4, 7–6 (7–4), 6–7 (0–7), 6–4, Alexander Zverev Saksa (4)–Peter Gojowczyk Saksa 6–1, 6–3, 4–6, 6–3, Richard Gasquet Ranska (29)–Lorenzo Sonego Italia 6–2, 6–2, 6–3, Stan Wawrinka Sveitsi (9)–Tennys Sandgren USA 6–2, 6–1, 6–4, Roger Federer Sveitsi (2)–Jan-Lennard Struff (Saksa) 6–4, 6–4, 7–6 (7–4). Tarkemmin yhteystietoja www.kp24.. Iloselle Euroopankiertueen kilpailu on kauden ensimmäinen, ja hän on jaetulla kahdeksannella sijalla. EPA/JULIAN SMITH Naisten ex-mestarit kohtaavat Novak Djokovic kesti kuumuuden ja eteni kolmannelle kierrokselle Raiko Häyrinen MELBOURNE (STT) Henri Kontisen ja John Peersin peli ei kulkenut heidän toiveidensa mukaisesti, mutta kaksikko aloitti Australian avoimen tennismestaruusturnauksen viimevuotisen voittonsa puolustamisen voitolla. Me molemmat kärsimme, se oli iso haaste. 7. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. –?Olot olivat brutaalit. Kontinen ja Peers jatkoon Australian avoimissa Vuoden urheilija -valinta ei Kontista hetkauttanut Melbourne: Kauden 1. Seuraavat vastustajat samankaltaisia Kontinen ja Peers kohtaavat perjantaina toisella kierroksella moldovalaisen Radu Albotin ja eteläkorealaisen Hyen Chungin. Kitty 17,8 (16,38).poissa: 9. Djokovic on kärsinyt kyynärpäävammasta ja pudonnut maailmanlistalla sijalle 14. –?Se ei ole vielä sataprosenttisessa kunnossa, mutta se paranee. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Global Solidarity/Marko Hakkarainen 17,1 (2,15), 2) Vilar Lake 16,4 (2,85).3) Aslan L.C. 2. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. Kontinen ja Peers voittivat ykkössyötöistään 75 prosenttia, kun vastustajat jäivät 54 prosenttiin. Me keskitymme tähän. sijalla. Ilmoitushinnat: www.kp24.. /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). Toto4 voitto-osuus: 53,80. Kontisen mielestä kokemus tiukoista paikoista auttoi häntä ja Peersiä kääntämään ottelun ensimmäisen erän häviön jälkeen. Miesten kaksinpelin kuusi kertaa Melbournessa voittanut Novak Djokovic hävisi ensimmäisen erän Gael Monfi lsille, mutta kesti kuumuuden ja eteni kolmannelle kierrokselle 4–6, 6–3, 6–1, 6–3 -voiton turvin. kierrosta (sijoitettujen ja pohjoismaisten pelaajien ottelut): Miehet: Albert Ramos Espanja (21)– Tim Smyczek USA 6–4, 6–2, 7–6 (7–2), Marton Fucsovics Unkari–Sam Querrey USA (13) 6–4, 7–6 (8–6), 4–6, 6–2, Nicolas Kicker Argentiina–Lukas Lacko Slovakia 6–2, 7–5, 1–6, 7–5, Dominic Thiem Itävalta (5)–Denis Kudla USA 6–7 (6–8), 3–6, 6–3, 6–2, 6–3, Tomas Berdych Tshekki (19)–Guillermo Garcia-Lopez Espanja 6–3, 2–6, 6–2, 6–3, Fabio Fognini Italia (25)– Evgeny Donskoy Venäjä 2–6, 6–3, 6–4, 6–1, Adrian Mannarino Ranska (26)–Jiri Vesely Tshekki 6–3, 7–6 (7–4), 5–7, 6–3, Novak Djokovic Serbia (14)–Gael Mon. Suomen Mikko Korhonen on ensimmäisen kierroksen jälkeen jaetulla 89. lähtö, Toto4-2, sh 2100 m: 1) Piskon Pouta/Kimmo Määttänen 29,3 (3,88), 2) Kitta 29,8 (6,9).3) Vieheri 30,4 (60,04).4) Savon Sutku 30,7 x (18,76). poissa: 10. 6. lähtö, lv 2100 m: 1) Bright Sunshine/ Jani Ruotsalainen 20,8 (4,09), 2) Sly Cooper 21,0 (32,65).3) Casper Frost 20,5 (9,43).4) Metafora 20,7 (3,46). Ilosella vahva ensimmäinen kierros. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Sharapova raivasi tieltään Anastasija Sevastovan 6–1, 7–6 (7–4). Nelinpelin maailmanlistalla heidän sijoituksensa ovat huomattavasti heikommat. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. 1 1 -0 -0 -0 2 2 1 -1 eilen -6 -6 -6 -7 -6 -5 -6 -3 -6 -4 -7 -6 -10 viime vuonna 6 6 4 5 3 5 1 2 2 2 3 Pe Las Palmas 18 Kreeta 16 Antalya 14 Bangkok 31 La 18 18 15 31 Su 19 17 14 32 Ma 18 15 15 31 Ti 18 12 14 31 Ke 18 9 13 30 To 18 10 11 30 Pe 16 11 11 29 Kylmintä toissa yönä °C -31,2 Inari Väylä Lämpimintä eilen °C -1,5 Bogskär Lämpimintä vuosi sitten °C +6,5 Vaasa Sateisinta toissa päivänä 7,8 mm Anjala Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) www.kp24.. 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. Toto4 voitto-osuus: 65,40. Toto (10-2-7): 25,37 10,48-4,92-5,38 327,76. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Amiraal Victor/Jukka-Pekka Kauhanen 17,6a (10,2), 2) Calvia Pellini* 17,7a (8,71).3) Boulder Rocket 17,8a (4,25).4) Favouring Fanny 18,7a (56,1). Toto (1-11-2): 5,79 4,01-3,70-6,91 41,85. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Päivän Duo: 10-5, kerroin: 42,64. 3 3 -0 -1 1 -3 -2 3 -4 -1 -8 Pe 26.1. lähtö, lv 2100 m: 1) Treasure Amiraal/ Tuomas Pakkanen 18,9a (33,6), 2) Oh My God S 19,0a (11,46).3) Fabulous Hangover 19,2a (36,96).4) Wild Ramona 19,3a (1,82).poissa: 8. Lännen Median uutishuone puh. Puhelinvaihde puh. alv 10%. /KPyhteystiedot Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Silloin saa helposti rakkuloita, kaksinkertainen grand slam -turnausvoittaja Muguruza sanoi, mutta ei halunnut syyttää tappiostaan jalkavaivojaan. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. kerran peräjälkeen. Kokonaistavoittavuus KMT s2015-k2016 89 000 kpl ISSN 0788-8325. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. He pakottavat meidät tekemään kovasti töitä. En ole tyytyväinen peliimme, mutta olen hyvin tyytyväinen siihen, miten pystyimme parantamaan. 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. (luetaan ma-pe klo 8-14)
Leader Snack Factoryn patukkalinja uusittiin viime kesänä. Mutta kestää aikansa, ennen kuin hyönteisistä tulee normaali osa myös suomalaista ruokapöytää. Jauhon maku on hieman pistävä, pähkinämäinen. –?Leader on edelläkävijä. Tuotantotavan ansiosta sirkat jättävät silti pienemmän hiilijalanjäljen kuin perinteisemmät proteiininlähteet, Jenni Porkola huomauttaa. Yhtiön sirkkakiinnostuksen taustalla ovatkin myös ekologiset ja eettiset syyt. Ihmisiä täytyy totuttaa, ja kokeileminen on helppo aloittaa suklaasta. Se tarvitsee rehua vain kymmenesosan siitä, mitä vaikkapa nauta, ja sen lopettamistapa on siistimpi kuin lihakarjalla. –?Tässä asiassa ei kai oikein ole keskitietä: toiset sanovat heti, että hyi, ei koskaan; toiset taas ajattelevat, että joo, totta kai maistetaan. Eikä oikeastaan voisikaan maistua, onhan patukasta sirkkaa vain pieni osa ja sekin hienon hienona jauhona. Proteiinipitoisista tuotteistaan tunnetun Leaderin raaka-ainevalikoimaan sirkat ovat jo sen vuoksi oiva lisä. Patukkalinja työllistää kaksitoista ja koko tehdas yhteensä 25 henkeä. Lentokenttäremontin vuoksi erä juuttui Helsinki– Vantaan terminaaliin. . KOMMENTTI Ajatus sirkan syömisestä ei varsinaisesti saa vettä herahtamaan kielelle. Ensimmäiset ehtivät joulumarkkinoille Maaja metsätalousministeriö päätti viime syyskuussa sallia kokonaisten hyönteisten elintarvikekäytön myös Suomessa. Tänä päivänä yhtiö kehittää, valmistaa ja markkinoi proteiinipitoisia elintarvikkeita, terveystuotteita, vitamiineja, urheiluravinteita ja superfoodeja. Vuosi sitten Leader uusi tehtaan patukkalinjan. Saatavuus jäljessä kysyntää Ensimmäistä tuote-erää varten sirkkajauhoa tilattiin Thaimaasta tuhat kiloa. Leader Foods Oy lanseerasi joulukuussa Zircca-tuoteperheensä, johon kuuluvat kaksi eri proteiinipatukkaa, kaksi taatelipohjaista välipalapatukkaa sekä kookos-ananassuklaapatukka. Leaderin proteiinija välipalapatukat sekä sirkkasuklaapatukat oli myyty loppuun, ennen kuin viimeinen patukkalaatikko saatiin kiinni. Fazer toi markkinoille tiettävästi maailman ensimmäisen sirkkaleivän marraskuun lopulla. Mirva Vilppola punnitsee Leaderin Zircca-patukoissa käytettävät kuivaraaka-aineet. joulukuuta Kultasuklaa ja sirkkojen pienkasvattamo Entis lanseerasivat ensimmäisen kotimaisista hyönteisistä valmistetun tuotteen, sirkkasuklaan. Joulun alla, 20. –?Ehkä jo lapsemme syövät muusin kanssa sirkkoja, aprikoi Leader Snack Factory Oy:n tuotantopäällikkö Jenni Porkola ja lohkaisee maistiaispalan yhtiön sirkkasuklaasta. –?Sirkka itsessään ei maistu kovin voimakkaasti. Joulukuussa tehtaalla tehtiin pitkää päivää ja töitä jatkettiin myös viikonloppuisin, jotta tilatut tuotteet saatiin valmiiksi. Sirkkatuotteita valmistavat yritykset perustelevat hyönteisten käyttöä ekologisilla ja ravitsemuksellisilla syillä. Tuotteita valmistetaan omilla ja sopimusasiakkaiden tuotemerkeillä sekä kotimaan markkinoille että vientiin. Kun huomaa, että tämähän on ihan hyvää, vähitellen iskostuu ajatus siitä, että sirkat ovat ihmiselle syötäväksi kelpaavaa, vitamiinija proteiinirikasta ravintoa. Sen jälkeen ruokakauppoihin on ilmestynyt muun muassa mysliä, lihajalosteita, valmisruokia ja suklaata, joiden valmistuksessa on käytetty sirkkoja tai sirkkajauhoa. Kävin Fazerilla, ja myös siellä on ollut vaikeuksia saada riittävästi raaka-ainetta, tietää kehittämispäällikkö Jenni Koivukoski. Sen perusteella sirkat on helppo toivottaa tervetulleeksi omaankin ruokapöytään, kunhan lakkaa miettimästä hyönteisen ulkonäköä ja keskittyy makuun. Kotisirkoilla vastaava proteiinimäärä saavutetaan 1,7 rehukilolla ja 8 vesilitralla. . Se sopii hyvin pähkinäproteiinipatukkaamme, joka on ollut tuotteista suosituin. KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 19.1.2018 13 PERJANTAI KESKIPOHJANMAA ON MYÖS SOSIAALISESSA MEDIASSA facebook.com/keskipohjanmaa @keskipohjanmaaphoto twitter.com/kepari_toimitus Kati Jylhä TOHOLAMPI (KP) Kaksi ja puoli miljardia ihmistä käyttää sirkkoja päivittäisenä proteiinin lähteenä. Yhtiön kaikki juomat, patukat ja suklaat tehdään Toholammin Härkänevalla, jonne Leader avasi Suomen ensimmäisen patukkatehtaan, Leader Snack Factory Oy:n seitsemän vuotta sitten. Ja palautteen perusteella asiakkaamme ovat olleet tästä innoissaan. Jo tällä hetkellä Leaderin valikoimassa on satoja eri tuotteita, ja uusia lanseerauksia on odotettavissa maaliskuussa. Sirkka jättää pienen hiilijalanjäljen Leaderin sirkkatuotteissa käytetty sirkkajauho lennätetään Suomeen Thaimaasta. Tällä hetkellä sen tuotanto on Suomessa vielä hyvin pienimuotoista. ESKO KESKI-VÄHÄLÄ SIRKKA VALLOITTAA SUOMEN MARKKINAT . Ihmiset käyttävät hyönteisiä ravintonaan arviolta 80 prosentissa maailman maista. Uskon, että alkuinnostuksen jälkeen kysyntä tasoittuu ja kasvaa sen jälkeen tasaisesti. Tuotantolinjaa ei tarvitse eristää kuten luomussa, mutta linjasto on puhdistettava huolellisesti sekä ennen sirkkatuotteiden valmistusta että sen jälkeen. Sirkkajauhon osuus esimerkiksi suosituimmassa pähkinäproteiinipatukassa on viisi prosenttia. Tuotannolta uutuudet vaativat samanlaista tarkkuutta kuin muut allergeenit. Sirkkojen kuoriosa sisältää kitiiniä, joka voi aiheuttaa oireita äyriäisallergikolle. Pähkinää muistuttava proteiinilähde Leader Snack Factory työllistää tällä hetkellä 25 työntekijää, joilla kaikilla on ollut ainakin mahdollisuus maistaa sirkkaa, myös kokonaisena. Horrokseen vaipunut hyönteinen lopetetaan pakastamalla. Sirkka on valmis ihmisravinnoksi alle kuukaudessa. Härkänevalla toivotaan, että patukkatehtaan kaivattu laajennus toteutuisi. . . Siinä vaiheessa sen kasvuympäristön lämpötilaa lasketaan. Vasta tällä viikolla, keskiviikkoaamuna Leaderin tehtaalla päästiin aloittamaan toisen patukkasatsin valmistusta. Tuotteissa käytetään hienojakoista sirkkajauhoa. . Kotisirkat sisältävät 70 prosenttia proteiinia, välttämättömiä aminohappoja, runsaasti omega 3ja 6 -rasvahappoja sekä rautaa ja kalsiumia. –?Tämä erä on nyt hieman pienempi kuin ensimmäinen. Keväällä 2016 tehtaan proteiinija välipalapatukkalinjan rinnalla käynnistyivät ensin juomalinja helmikuussa ja sen jälkeen suklaalinja huhtikuussa. . –?Kysyntä on ollut niin valtava, että ulkomaisillakin toimittajilla on ollut vaikeuksia vastata siihen. Ne valmistetaan yhtiön patukkatehtaalla, Leader Snack Factory Oy:ssä Toholammilla. Omaksi yllätyksekseni päätin suklaan jälkeen maistaa myös kokonaista sirkkaa, joita tehtaalla on pieni pussillinen esittelyä varten. Patukkatehdas tarvitsee lisää tilaa Kati Jylhä TOHOLAMPI (KP) Leader Foods Oy aloitti toimintansa vuonna 2001 urheiluravinteiden maahantuonnista. Esimerkiksi naudanlihan tuotantoon kuluu yhtä proteiinikiloa kohti 10 kiloa rehua ja 8350 litraa vettä. . Sirkkatuotteiden valmistukseen käytetään Suomessa pääasiassa tuontijauhoja, mutta sirkkojen kasvatus on käynnistynyt myös kotimaassa. Leader Foodsin ensimmäinen tytäryhtiö, Leader Foods Sverige AB perustettiin Ruotsiin 2013. Maaja metsätalousministeriö päätti syyskuussa sallia kokonaiset hyönteiset elintarvikkeina myös Suomessa. . Leaderin sirkkasuklaa maistuu – no, tummalta suklaalta, eikä juuri muulta. Kun sirkkavillitys alkoi, halusimme totta kai olla ensimmäisten joukossa tuomassa markkinoille omat tuotteemme. Sen ansiosta patukoiden valmistuksessa pystyttiin siirtymään yhteen vuoroon. Suklaassa sirkkakin sulaa suuhun Toholammin patukkatehtaalla valmistumassa toinen erä Leaderin kotisirkkatuotteita Kotisirkat ovat melkoinen proteiinipommi: esimerkiksi naudanlihassa proteiinia on 29 prosenttia, sirkoissa 70 prosenttia. Sirkkoihin totuttelu on helppo aloittaa suklaasta: siinä niitä ei mausta edes huomaa, toteavat Leader Snack Factory Oy:n tuotantopäällikkö Jenni Porkola (vas.) ja kehittämispäällikkö Jenni Koivukoski. Joka tapauksessa sirkat tulevat jatkossa olemaan ainakin osa ruokavaliotamme. Vain päivää myöhemmin Toholammin Härkänevalta lähti ensimmäinen, puolen miljoonan Zirccapatukan erä. Ne sisältävät kaikki ihmiselle välttämättömät aminohapot sekä esimerkiksi kalsiumia ja rautaa. Kati Jylhä Maista edes. Miljardit ihmiset ympäri maailmaa syövät hyönteisiä päivittäin, ja viime syksynä oma ministeriömme totesi niiden kelpaavan myös suomalaisten ruoaksi. . Naudanlihan tuotanto aiheuttaa sata kertaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin kotisirkkojen kasvattaminen. Niiden maku muistutti mielestäni paahdettua viljaa ja viittasi toden totta pähkinään. . Fazer kiirehti ensimmäisenä tuomaan markkinoille sirkkaleipänsä, ja sen jälkeen sirkat ovat päätyneet suomalaisten ostoskasseihin myös myslin ja lihajalosteiden mukana. Pakkaajat Eija Kujala ja Henri Huuhka saavat tehdä toisissaan töitä, että pysyvät tahdissa mukana. Nyt loppuunmyyty patukkaerä ehditään valmistaa normaalivuoroissa. Esimerkiksi tuotesarjaan kuuluvan kookos-ananassuklaapatukan raaka-ainesisällöstä sitä on viisi prosenttia. Torstaina saatiin valmiiksi kaikki 90?000 sirkkasuklaapatukkaa, ja ensi viikon alussa toimitukseen saadaan myös suunnitellut 230?000 proteiinipatukkaa ja 110?000 välipalapatukkaa. Sirkka tulee toimeen vähällä vedellä ja kasvisravinnolla. Tuotannossa kokonaiset hyönteiset tukkisivat laitteet, joten lupausta 14–17 sirkasta per patukka ei kannata ottaa kirjaimellisesti. Enemmänkin oltaisiin otettu – jos olisi saatu. Lähes kaikki työntekijät asuvat Toholammilla. Eikä ensikokemus ollut ollenkaan hullumpi. Suunnitelmissa on ollut muun muassa rakentaa tuotannon yläpuolelle uusi toimisto, mutta tarvittaessa tontilla riittää tilaa myös ulkoseinien siirtämiseen. –?Minun haaveeni on, että voimme pian alkaa käyttää kotimaisia sirkkajauhoja. Sirkkojen proteiinipitoisuus on paljon korkeampi kuin esimerkiksi naudanlihan, peräti 70 prosenttia. Toista jauhoerää Härkänevalle alettiin odottaa heti joulukuussa. Raaka-ainetoimittaja Nordic Insect Economy Oy ilmoitti marraskuussa rakentavansa Loviisaan Euroopan suurimman elintarvikehyönteisiä kasvattavan tuotantolaitoksen. Mutta koska komennan omaa lastani edes maistamaan tarjolla olevaa ruokaa, en keksinyt pätevää syytä kieltäytyä Leader Foodsin maistiaisista.
Hallituksen tytöt eivät kuitenkaan ole yhtä mieltä poikamiesten kanssa?–?ainakaan vielä. –?Kokonaisvaltaisesti Tankarin asiakaspalvelu on meidän vastuulla. Lynchin toimesta maan hallitus on päättänyt, että kaksi hallitusvirastoa siirretään pääkaupungista Dublinista länsirannikolle, mikä samalla merkitsee sitä, että yli 1?000 naista siirtyy naiskadosta kärsivälle länsirannikolle virastojen mukana. :n tapahtumakalenterissa www.kp24.. Hajasijoituspäätöksen mukaan opetusministeriö siirtyy Athlonen kaupunkiin ja maaja metsätalousministeriö Castelbariin. kirjoittanut mm. komppaniassa. Ensi kesänä jälleen Tankariin Käytännössä koko perhe on tehnyt töitä Tankarissa. Keskipohjalaiset Tamperetta ja Viipuria valtaamassa Schaumanin pataljoonassa mukana 80 nivalalaista ja 30 lohtajalaista Valkoisen Schaumanin pataljoonan kenttäkeittiö. Saari on avoinna touko-syyskuun ajan. –?Emme osanneet tällaista odottaa, kun olemme Kokkolassa ja Keski-Pohjanmaalla tällainen pieni ja osa-aikainen toimija. Tampere 1918 -kirja kertoo sisällissodasta Tampereella ja se on syntynyt Tampereen yliopiston historian laitoksen ja kaupunginmuseoiden yhteisteoksena, mutta sen on pääosin kirjoittanut Hoppu. Uudessa käytännössä osa hoitajista varataan yhteiseen hoitajapooliin, josta he voivat liikkua yksikön eri alueille. Meripelastusseuran aluksella ja Pekka Pietilän taksiveneellä on liikennöity sen ajan ulkopuolella. Jes. Tankariin heidät aikanaan toi lopullisesti Essi-tyttären kesätyöpaikka Kokkolassa. PERJANTAINA 19.1.2018 KESKIPOHJANMAA 14 PÄIVÄN SANA TÄNÄÄN 50 VUOTTA SITTEN NIMITYKSET TAPAHTUMAT Tapahtumaja yhdistystietojen ilmoittaminen netissä www.kp24. 2013 kapellimestari Sakari Oramo . Vaimoni on viettänyt Tankarilla lapsuutensa kesät. –?Vaimoni isä, Aarne Rautiainen, on ollut Kokkolan luotsiasemalla luotsina vuodet 196388. Näsilinnan valtauksessa kaatuivat myös nivalalaiset Arvo Jaakko Ahola, Matti Kiviniemi ja Juho Anton Kuoppala, Tuomas Hoppu luettelee. itsellinen Johannes Siltala Nivalasta, joka oli saanut kuusi haavaa Näsilinnan valtauksessa ja myöhemmin kuoli haavoihinsa. Seija Krapu NIVALA (KP) Vapaussodasta, kansalaissodasta – tai sisällissodasta, kuten tänä päivänä kuuluu sanoa – tulee tänä vuonna sata vuotta. Parhaiten puhunut palkittiin 500 eurolla. Kärkituotepalkinto Keski-Pohjanmaalle Joni Mäki-Petäjä (KP) VisitFinland kärkituotekilpailu palkitsi keskipohjalaisia matkailutuotteen torstaina Helsingissä järjestettävillä Matka 2018 -messuilla. Varmasti palkinnolla haluttiin myös kiinnittää huomiota Tankariin kohteena. Menneillä kiertueillaan White on esittänyt soolomateriaalinsa ohella myös kappaleita yhtyeiltään The White Stripes, The Dead Weather ja The Racounters. Palkinto luovutettiin Matka 2018 -messujen yhteydessä torstaina Visit Kokkolan osastolla. Tapahtumista on laajemmin tietoa KP24.. heinäkuuta. –?Mukana oli mm. Peltoniemillä on kolme tytärtä ja yksi poika. Karekallas) löysi myös miehen Tankarista. Nivalan miehet sotivat lähinnä 2. Ensi kesän alkaa kahdeksas kausi, kun Peltoniemet huolehtivat Tankarista. 2016 Kokkola-Campingin toimitusjohtaja Erkki Ahtiainen . Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan perinneyhdistys ry julkaisi jo vuosi sitten Tuomas Hopun kirjoittaman kirjan Pohjanmaan lakeuksilta Hämeen sydänmaille, joka kertoo vapaussodan aikaisesta ensimmäisestä muodostetusta pataljoonasta, ns. Peltoniemillä on kesän ajan kokonaisvastuu saaren toiminnasta. Kokkolan Matkailun ja kaupungin lisäksi teemme yhteistyötä mm. Jaska Pensaari, Annika Peltoniemi, Petri Karekallas, Essi Karekallas, Mikael Karekallas, Mika Peltoniemi, Stina Mattila ja Sonja Remell ottivat ilon irti matkailumessuilla. Siitä tuli hyvin verinen taistelu. Kristiinan pataljoonasta. Schaumanin pataljoonan konekiväärimiehiä. Yhdysvaltalainen White tunnetaan soolouransa ohella erityisesti vuonna 2011 hajonneesta The White Stripes -yhtyeestä. Palkittavassa kokonaisuudessa yhdistyvät yöpyminen tunnelmallisessa majoituksessa, lähiluonnon antimista koottu villiyrttija riistamenu Riistaravintola Pikku Peurassa, virkistäytyminen ja elämykselliset luontokokemukset kuten metsäjooga ja metsäkylpyelämys Valkeisjärven maisemissa. Tuolloin parhaiten puhui Ida Kupari. Peltoniemet asuvat Riihimäellä. Whiten lisäksi Ilosaarirockissa esiintyvät ainakin Nightwish, yhdysvaltalainen gypsypunk-yhtye Gogol Bordello sekä yhdysvaltalainen rap-artisti Action Bronson. KP/JONI MÄKI-PETÄJÄ KOKKOLAN MATKAILUMAJAKKA . Kirjassa on luettelo miehistä ja myös kaatuneiden nimet sekä haavoittumiset pataljoonittain. Alusliikenne on ongelma, MS Jenny liikennöi kesä-elokuussa. . /ilmoitatapahtuma. Kahvila-ravintolapalveluiden lisäksi yritys vastaa saaren pienvenesatamasekä majoituspalveluista. Kesän 2010 jälkeen teimme Matkailulle esityksen, että voisimme ottaa saaren toiminnan hoidettavaksemme. Ilosaarirock järjestetään Joensuun Laulurinteellä 13.–15. Kokkolan edustalla sijaitsevalla Tankarin majakkasaarella käy kesäisin yli 10 000 kotimaista ja ulkomaista vierailijaa. 2014 Kokkola Cup . 52: 7 Aurinko nousee: Kokkolassa 09:41 (pimeys päättyy 8:38) Ylivieskassa 09:38 Helsingissä 09:02 Utsjoella 11:19 Aurinko laskee: Kokkolassa 15:36 (pimeys alkaa 16:39) Ylivieskassa 15:28 Helsingissä 16:00 Utsjoella 13:27 Nimipäivät tänään: Henri, Henna, Heikki, Henrik, Henni, Henriikka, Henrikki ruotsinkielisillä Henrik, Henry, Henrika, Henrietta ortodokseilla Makari, Kari Nimipäivät huomenna: Sebastian ruotsinkielisillä Sebastian, Fabian ortodokseilla Jehki SUDOKUT HELPPO VAATIVA EILISEN TEHTÄVIEN RATKAISUT Joni Mäki-Petäjä HELSINKI (KP) Kokkolan Matkailumajakka -palkinto myönnettiin tänä vuonna Tankarin saaren kesäkahvilaa pitävälle Peltoniemen yrittäjäperheelle. Yksittäisellä yrittäjällä ei olisi mitään mahdollisuuksia investoida Tankariin niin kuin kaupunki on nyt tehnyt, Peltoniemi kiittää. Mallin kehittivät Aalto-yliopiston tutkijat yhdessä hoitajien ja kotihoitoyksikköjen kanssa. VAPRIIKIN KUVA-ARKISTO FT TUOMAS HOPPU . –?Essi löysi puolison saaren kesäasukkaiden joukosta. 1967 Lempäälässä) on väitellyt suomalaisista vapaaehtoisista Venäjän armeijassa 1914–1918. –?Seuraavana päivänä pataljoona lähetettiin rautatiesillan yli valtaamaan Näsilinnaa. (s. –?2010 vaimo selasi kesätyöpaikkoja vanhimmalle tyttärelle ja huomasi, että Matkailu etsii kesätyöntekijöitä Tankariin. Haapajärveltä ja Haapavedeltä löytyy kummastakin kaksi nimeä ja Kalajoelta kolme, Ylivieskasta ja Lestijärveltä ja Kannuksesta kustakin yksi. Monia muitakin haavoittui. Pääosa asevelvollisina palvelukseen kutsutuista oli EteläPohjanmaalta, mutta huomattavaa on, että suurin osa KeskiPohjanmaalta kotoisin olleista oli Nivalasta, noin 80. Hauskana yksityiskohtana Essi (nyk. maaliskuuta. Tankarin merkitys on ymmärretty laajasti. 2015 häitä vietettiin saarella. Keskipohjanmaa 19.1.1968 Irlannin pääministeri on ruvennut Amoriksi Dublin (UPI) Irlannin länsiosa on jo vuosia muodostanut melkoisen ongelman maan hallitukselle, sillä naiset muuttavat suurin joukoin itärannikon kaupunkeihin jättäen naimaikäiset miehet vanhenemaan parkkiintuneiksi vanhoiksi pojiksi. Muutos lisäksi vähentää sijaisten tarvetta jopa 60 prosenttia. – Tampereella pataljoona hyökkäsi yhdessä ruotsalaisen prikaatin kanssa Tampereen asemalle 3. VAPRIIKIN KUVA-ARKISTO KALAJOKI (KP) Milja Eeronkedon voittoa puhetaitokilpailussa juhlistetaan tänään Kalajoen lukiossa kakkukahvein opettajainhuoneessa. Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan perinneyhdistys ry julkistaa Seinäjoella ensi maanantaina FT Tuomas Hopun kirjoittaman kirjan ensimmäisestä asevelvollisuuslain nojalla palvelukseen kutsutusta asevelvollisten pataljoonasta, jota kutsutaan Schaumanin pataljoonaksi. Toiminta on niin laajaa, että ilman yhteistyökumppaneita mikään ei toimisi. Tilanteeseen on nyt kuitenkin odotettavissa parannus ja ”lemmenjumalan” osassa toimii itse maan pääministeri Jack Lynch. 2015 Kokkolan Tiikerit . Tankar on toki Kokkolan maineen kannalta ja matkailullisesti merkittävä kohde. Yrittäjien välinen yhteistyö ja ideointi lähti lentoon syksyn aikana Reittien ja matkailupalvelujen Keskipohjanmaa -hankkeen koulutusten ja tapaamisten innoittamana. Tilojen hoidot koko ketjusta alkaen ruokkimisesta jätehuoltoon. Paras puhuja kakkukahvitetaan JOENSUU (STT) Rockvisionääri Jack White esiintyy Joensuun Ilosaarirockissa heinäkuussa. –?Vuosi kerrallaan mennään. . tai puhelimella 020 750 4400 / tapahtumat. –?Tässä on käytetty kaikki lomat, lomarahavapaat ja virkavapaudet, että on pystytty vaimon kanssa kesät olemaan Tankarilla, Peltoniemi naurahtaa. Neljän matkailutoimijan – lestijärveläisen Riistaravintola Pikku Peuran, kinnulalaisen majoitusyritys Karkausmäen Kammarin, reisjärvisen hyvinvointivalmentaja Minna Helminen ja kivijärveläisen joogaohjaaja Päivi Hakkaraisen yhteinen Pulahdus erämaan syliin -paketti palkittiin FinnRelax-tuotesarjassa. Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman. Kokkolan Meripelastusseuran, Kokkolan urheilusukeltajien, Pidä Saaristo Siistinä ry:n, Pro Tankar ry:n kanssa. . 2017 Ykspihlajan Kulttuuriviikko Tankarista enemmän kuin kesätyö Kokkolan Matkailumajakka myönnettiin Peltoniemen yrittäjäperheelle Mielihyvä-hoitolan Minna Helminen, ravintola Pikku Peuran Marja Hakkarainen ja Karkausmäen Kammarin Jenni Numminen palkittiin matkamessuilla. Schaumanin pataljoona osallistui Hopun mukaan käytännössä kolmeen taisteluun. Lisäksi saaren monimuotoisuus, ainutlaatuisuus ja karuuskin viehättävät meitä. Tiedustelut sähköpostilla menot@kpk.. Saari yhdistää perhettä Mika Peltoniemen vaimo Anne Peltoniemi on kotoisin Kokkolasta. 2012 Blue1:n toimitusjohtaja Stefan Wentjärvi . Siitä Kokkolan Matkailu otti meidät yhteistyökumppanikseen. Erityisesti Athlonen ja Castelbarin vanhatpojat ovat tyytyväisiä ja he ovat jo useaan otteeseen ehtineet vakuuttaa, että kun virastoneitoset saapuvat länteen, he tapaavat vain kohteliaita, hyvinpukeutuneita ja naimaikäisiä poikamiehiä. Petri Karekallas ja hänen vanhempansa ovat olleet myös apuna Tankarin toiminnassa. Amerikkalaisrokkari Jack White Ilosaarirockiin HELSINKI (STT) Jo joka viides Suomen kunta on siirtynyt kotihoidon uuteen toimintamalliin, joka sekä parantaa kotihoidon palveluja että keventää hoitajien työtaakkaa. Albumin myötä hän päättää pitkän kiertuetaukonsa. Tämä on ollut sellaista paluuta juurilleen hänen osaltaan. Molemmat kirjat perustuvat Kauhajoelta kotoisin olevan DI Aarne Korpi-Kyynyn kansallisarkistosta keräämään alkuperäisaineistoon. Joustavampi kotihoito jo joka viidennessä kunnassa KESKI-POHJANMAAN KIRJAPAINO OYJ Armi Vähä-Pudas aloittaa myyntipäällikkönä Kalajokilaaksossa 1.3.2018 alkaen. Sen jälkeen pataljoona suuntasi Kannakselle, ensin Kämärän kylää valtaamaan ja sitten Viipuriin, jossa pataljoona oli mukana ratkaisevassa läpimurrossa huhtikuun lopulla, Hoppu kertoo. Whiten kolmas sooloalbumi Boarding House Reach julkaistaan 23. Lohtajalta påataljoonassa oli noin 30 miestä ja Kaustiselta yhdeksän. Valinta oli silti todellinen yllätys, Mika Peltoniemi sanoo. Toimenpiteen tarkoituksena ei kuitenkaan ole tyydyttää romantiikannälkäisiä vanhojapoikia, vaan hajasijoituksella pyritään hallitsemaan maan länsiosista tapahtuvaa maaltapakoa ja siten tasapainottamaan maan asutusta. Siinä kaatui muutama mies. Kirjan nimi on Asevelvollisten Vapaussota – Keski-Pohjanmaan jääkäripataljoona Tamperetta ja Viipuria valtaamassa. Kaupungin luotsiaseman hankinta tietysti tukee pidempää saaren aukioloa ja tuleehan siitä silloin enemmän tulojakin. Tästä kertoi sotilaspappi Rantala Vaasa-lehdessä 26.4.1918. /tapahtumat. Palkinnon jakoi Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila ja Kokkolan Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Jaska Pensaari. teokset Vallatkaa Helsinki (2013), Sisällissodan naiskaartit (2016) ja tutkimuksen Tampereen naiskaartit – Myytit ja todellisuus (2008), sekä ollut toimittamassa teosta Sisällissodan pikkujättiläinen (2009). huhtikuuta ja aseman valtauksen jälkeen jatkoi katutaisteluna Hämeenkatua Tammerkoskelle saakka. Kalajokiseudun myyntipäällikön tehtävä jatkuu Armilla edelleen.. Tarkoitus on pidentää toimikautta. Pääministeri Lynch suhtautuu kysymykseen rauhallisesti vakuuttaen, että kaikki kääntyy varmasti vielä parhain päin. Vuosien kuluessa erityisesti naiset ovat suurin joukoin siirtyneet Irlannin itärannikolle, mitä osoittaa se, että lännessä kutakin naista kohden on kaksi tai kolme miestä. Kalajoen lukio menestyi kilpailussa myös viime vuonna. Erään tutkimuksen mukaan vain kolme prosenttia heistä haluaa muuttaa länteen vapaaehtoisesti. Leijonien järjestämä kilpailu miteltiin tiistaina Kokkolassa
Haydn: Sinfonia nro 26 d-molli (C.P.E. 11.00-11.57 Narrin aamulaulu. 17.1017.13 Urheiluradio. YLE RADIO 1 06.00-06.05 Yle Uutiset. 07.10-07.13 Urheiluradio. 12.00 Rautalanka soi vinyylillä – Kitarat soi. 0700-98300 (5,09 e/puhelu + pvm). RADIO DEI 05.30 Raamattu (u). 18.25 Valoa elämään. 07.10-07.13 Urheiluradio. 16.45 Alfatv tänään ja Järviradiossa huomenna. 17.30 -. 14.00-18.00 Päiväklassinen. RADIO DEI 104.3. 01.00 Presidentinvaalitentti – Isäntänä Tapani Ruokanen (u). 9:45 J. 14.05 Viikon levy. 18.55-19.00 Puhelinlangat laulaa. 19.02-20.00 RSO:n Beethoven-festivaalin konsertti. 06.05-06.06 Sää. 09.0509.10 Urheiluradio. 18.50-18.55 Merisää. 17.30 YHDESSÄ POHJANMAALLA. 20.02-20.03 Sää. 17.30-18.00 Vega Fredag. 03.02-03.58 Pekka Laineen Ihmemaa. 15.5515.58 Yle News. 21.02-21.12 Urheiluradio. 08.00 Neropatti. 13.00-14.00 Klassista kahteen. YLE KLASSINEN 06.00-13.00 Aamuklassinen. 14.00-14.02 Yle Uutiset. 16.00-16.10 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Uskon ilta. 08.0008.10 Yle Uutiset. YLE PUHE 06.00-06.05 Yle Uutiset. Mozart: Menuetteja orkesterille. 09.05 Päivän kupletti. 14.00-14.02 Yle Uutiset. 14.03-15.00 Vega Dag. 11.03-12.00 Vega Förmiddag. 16.00 Turkulainen lehden verkkokatsaus. 17.00-21.00 X3M-Förfest. 13.3314.00 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 10.30 Raamattu. 15.03-16.00 Eftersnack. 21.17-21.50 Päivä tunnissa. 19.30 Veli-Matin juttusilla. 16.10-16.13 Urheiluradio. 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 09.10-10.00 Puheen Aamu. 12.13-12.30 Yle Puhe Tänään. RADIO EXTREM 99.7. 15.15 Parisuhteen palikat. 18.00 Talvi-illan toiveet puh. 13.0013.02 Yle Uutiset. www.kp24.fi/regionline Kirjautuneena pystyt muokata ja poistaa ilmoituksiasi. 09.0509.10 Urheiluradio. 17.00-17.10 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Aamuhartaus. 05.32-05.50 Melkein hereillä. 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. YLE RADIO SUOMI 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 07.50-07.59 Aamuhartaus. 12.10-12.13 Urheiluradio. 18.03-19.00 Vega Fredag. REGIONLINESSA TAVARA LÖYTÄÄ NOPEASTI JA HELPOSTI UUDEN KODIN. 12.40 Viikon teos. 02.00 Sana elää (u). 15.05 Keskisuomalaisen verkkokatsaus – Luetaan sähköpostiin tullut keskisuomalaisen 5 juttua. 09.10-09.16 Andrum. 08.10-08.13 Urheiluradio. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. 12.00 Alueuutiset. 10.0012.00 X3M Dag. 21.03-22.00 Tongåvan. 09.03 Jälki-istunto. 22.45-23.20 Slaget efter tolv – dagens debatt. YLE VEGA 06.00-06.06 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 08.45 Päivän blogi. 14.00 Toivon päivä. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 12.55-13.00 Suomen Radio. 19.00 Alueellista ohjelmaa. YLE OULU RADIO 98.4. 17.00-17.06 Yle Uutiset. 22.05-23.00 Kalle Haatanen: Nälänhätien historia. 22.15-22.45 Aktuellt 17. (Lontoon Mozart-soittajat/Harry Blech). 8:55 C. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 10.0010.02 Yle Uutiset. 06.00-06.05 Yle Uutiset. 17.10-18.10 Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 22.05-22.08 Urheiluradio. 08.30-08.33 Regionala nyheter. 12.45-12.55 Merisää. 00.0006.00 Nattklassiskt. 23.0600.00 Päivä tunnissa. 10.00-10.03 Yle Nyheter med väder. 10.02-11.00 Ajantasa. 10:11 Boccherini: Sellokonsertto nro 7 G-duuri (Misha Maisky ja Orpheus-kamariork.). 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 4: Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa II, jakso 46. 20.2521.20 RSO:n Beethoven-festivaalin konsertti jatkuu. 02.02-02.54 Suomi-rock – Jorma Hietamäki. 13.00-13.03 Yle Nyheter. 11.00-11.02 Yle Uutiset. 9:06 Händel: Concerto grosso G-duuri (Boston Baroque/Martin Pearlman). 07.1007.30 Vega Morgon. 7:16 Aarioita Händelin oopperoista Agrippina, Radamisto, Muzio Scevola, Ottone, Giulio Cesare ja Arianna (Lorraine Hunt, mezzosoprano, ja Philharmonia Baroque Orchestra/Nicholas McGegan). 04.02-05.00 Melkein hereillä. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 14.05 Lehtikatsaus Maaseudun Tulevaisuus. 23.02-00.00 Yöradio. ILMOITA ILMAISEKSI LATAA KP24-SOVELLUS ILMAISEKSI:. 13.00 Iltapäivän toiveet puh. 06.06-07.00 Alueradio. 13.00 Pookin iltapäivä. 21.00-21.03 Yle Nyheter. RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. 01.02-01.55 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 9:58 J. 13.03 Jälki-istunto (u). 12.1312.30 Suomen Radio. 9:19 J. 19.00-19.02 Yle Uutiset ja sää. 21.00-00.00 X3M:s bästa. 10.15 Sykettä Israelista. 07.30-07.33 Regionala nyheter. 22.00 Järviradio soi. RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. 06.00 Pookin aamu. 10.03-11.00 Vega Förmiddag. 22.00-00.00 DJ Mista S (u). 06.30-06.33 Regionala nyheter. YLEX 06.29-10.00 YleX Aamu. 07.30 Aamun toiveet puh. 05.52-06.00 Melkein hereillä. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 19.0219.05 Urheiluradio. 12.01-12.03 Yle Nyheter. 12.45-13.00 Väderoch sjörapport. 00.00-06.30 Yöradio. 20.0022.00 DJ Orion. 15.02-16.00 KulttuuriCocktail. 21.30-22.00 Puheen Ilta. 12.30-13.00 Politiikkaradio. 07.15 HERÄTYS!. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 21.20-21.40 Nuoren sopraanon säihkettä – Aida Garrifulina laulaa. JÄIKÖ LUISTIMET PIENEKSI. 19.22-20.00 Tongåvan. 20.00-20.03 Yle Nyheter. 17.06-18.00 Päivä tunnissa. 08.0008.10 Yle Uutiset ja sää. 08.10-09.00 Ykkösaamu. 15.02-16.00 Alueradio. 19.05-20.00 Puhelinlangat laulaa. Peukaloliisan matkassa Lähi-idässä. 11.00-11.02 Yle Uutiset. 07.13-08.00 Puheen Aamu. 14.00 Terveysuutiset. 12.0012.10 Yle Uutiset ja sää. 23.10-06.00 Yöklassinen. 23.30 Toivonlauluja (u). 12.10-12.13 Urheiluradio. VIRTANEN BABY BLUES MASI MUUMI VIIVI JA WAGNER MUSTANAAMIO JERE KARVINEN KAIKKIEN NIIDEN SYNTYMÄPÄIVÄKYNTTILÖIDEN SIJASTA... 09.00-09.05 Yle Uutiset. 11.57-12.00 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 07.03 Raamattuavain. 09.11-10.00 Alueradio. 06.25-06.56 Aamusoitto. 15.00-15.02 Yle Uutiset. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm). 08.33-09.00 Vega Morgon. 17.15 Raamattuavain (u). 11.00-11.03 Yle Nyheter. 06.0507.00 Urheilu-Suomi. RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. 09.00 Alueuutiset. 06.06-06.30 Morgonmusik. 23.00-23.10 Iltahartaus. 15.00 Alueuutiset. 6:52 Lully: Kuninkaan kamaritrioja (Chatham Baroque). 6:23 Dufay: Missa se la face ay pale (Cut Circle/Jesse Rodin). 18.15-18.20 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. 12.30 Suolapala. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 00.02-01.00 Yöradio – tunti 2000-lukua. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 11.30-11.33 Yle Uutiset alueeltasi. 08.13-09.00 Puheen Aamu. 00.00-00.02 Yle Uutiset. 05.30-05.32 Yle Uutiset ja sää. Bach: Sonaatti uruille nro 6 G-duuri (Chris Thile, mandoliini, Yo-Yo Ma, sello, ja Edgar Meyer, kontrabasso). 18.00-18.02 Yle Uutiset. 06.15-06.24 Aamuhartaus. 06.33-06.54 Vega Morgon. P. PÄÄTIMME KÄYTTÄÄ VAIN YHTÄ KYNTTILÄÄ KUVAAMAAN IKÄÄSI! 1841 RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 00.00 One Way. 08.00 Ilkan verkkokatsaus. 22.0823.06 Lindgren & Sihvonen. Kiskon Orijärvi. Haydn: Teema ja muunnelmia pianolle f-molli (Emanuel Ax). 21.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 20.0321.00 Puhelinlangat laulaa. 23.00-23.02 Yle Uutiset. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 14.0215.00 Ajantasa. 10:52 Beethoven: Egmont, näytelmämusiikkia (Elisabeth Breul, sopraano, Horst Schulze, puhe, ja Berliinin valtionork./ Heinz Bongartz). 03.00 Jälki-istunto (u). 12.30-12.33 Yle Uutiset alueeltasi. 8:44 Cozzolani: O quam bonus es (Cappella Artemisia/ Candace Smith). Bach -kamariork./ Hartmut Haenchen). S. 07.10-07.44 Aamusoitto. 10.02-11.00 Kevyet mullat: Ravintolatupakointi. 14.00-17.00 X3M Eftermiddag. 14.30 Biisikiikari. 11.10 Toivelevyt puh.070098300( 5,09 e/puhelu + pvm). 21.50-21.55 Merisää. 18.02-18.50 Puhelinlangat laulaa. 18.05 Pookin Perjantaiilta (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm). 11.33-12.00 Suomen Radio. 21.12-21.17 Yle Uutiset selkosuomeksi. 04.00-06.00 Arkisto: Perheiden elämänhallintaa. 06.50 Viikon teos. Codax: Seitsemän rakkauslaulua (Paul Hillier, laulu ja lausunta, Andrew Lawrernce-King, psalttari ja harppu). 20.00-20.02 Yle Uutiset. 02.00-04.00 Arkisto: Olympia-aate. 16.00-16.12 Yle Nyheter med väder och sport. 17.00-17.30 Aktuellt 17. 12.05 Toiveiden tunti. 11.0211.30 Suomen Radio. 21.55-22.00 Radio Suomen Ilta. 12.50 Päivän blogi. 19.03 Mille sydämesi sykkii. 13.03-14.00 Vega Dag. PERJANTAINA 19.1.2018 KESKIPOHJANMAA 16 RADIO-OHJELMAT SARJAKUVAT RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. 13.02-13.30 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 06.56-07.00 Päivän mietelause. 9:32 Anonyymi: Johdanto, teema ja muunnelmia klarinetille ja orkesterille Es-duuri Rossinin teemoista (Martin Fröst ja Singaporen SO/Lan Shui). 07.00-07.10 Yle Uutiset. 07.53-08.00 Alueradio. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). YLE X3M 06.00-10.00 X3M Morgon. Bach: Sonaatti huilulle ja klaveerille g-molli (Mikael Helasvuo, huilu, ja Marjatta Haahti, harppu). 0700 -88200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 16.03 Presidentinvaalitentti – Isäntänä Tapani Ruokanen. 10.0010.55 Kalle Haatanen: Nälänhätien historia. 22.05 Aalloilla (u). 15.00-15.02 Yle Uutiset. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 7:05 Gallot: Sarja luutulle F-duuri (Leif Karlson). 08.10-08.13 Urheiluradio. 00.00-02.00 Arkisto: Luuri korvaan ja humpuukia. 13.0014.00 Klassista kahteen. 19.00-19.02 Yle Uutiset ja sää. 22.05-22.08 Urheiluradio. JÄRVIRADIO 96.7, 103.7, 92.7, 94.6 ja 92,7. 10:28 W. YLE PUHE 88.8 ja 101.9. 14.02-15.00 Akti. 12.30 Helsingin uutiset.. 13.3013.33 Yle Uutiset alueeltasi. 09.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 21.35 Rukousklinikka. 12.33-12.45 Suomen Radio. 02.00-02.02 Yle Uutiset. 16.12-17.00 Vega Fredag. 20.03-21.00 Tongåvan. 17.00-17.10 Yle Uutiset ja sää. 15.0015.02 Yle Uutiset. 17.50-18.00 Alueradio. 16.13-17.00 Alueradio. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 12.03-12.45 Slaget efter tolv – dagens debatt. YLEX 94.0 ja 96.1. 09.0510.00 Muistojen bulevardi. 17.45-17.50 Anonyymit kotikiusatut. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 07.10 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 10.55 Viikon teos. 16.0016.10 Yle Uutiset ja sää. 07.4507.50 Hartaita säveliä. 05.02-05.30 Melkein hereillä. 09.00-09.10 Yle Nyheter. 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 22.08-23.00 Jokaniemen sävelradio. 17.10 Hartaus. 08.00-08.20 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 06.54-07.00 Andrum. 16.02-17.00 Kevyet mullat: Ravintolatupakointi. 13.0013.02 Yle Uutiset. 20.00-20.25 Suoraa puhetta Musiikkitalosta. Marko Maunuksela. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 07.1307.50 Alueradio. 07.00 Aamuhartaus. 18.0018.02 Yle Uutiset. ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. 18.00 Alueuutiset. 15.02-15.55 Kulttuuriykkönen. 15.00-15.03 Yle Nyheter. 23.1006.00 Yöklassinen. 18.50-19.00 Iltahartaus. Marko Maunuksela. 09.10-09.11 Sää. 08.13-09.00 Alueradio. B. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 23.00 Rukous Suomen puolesta (u). RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. 12.00-14.00 X3M Fokus. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 15.25 Raamattu. 10.45 Viikon levy. 21.40-22.00 Matkakuume. 18.30-18.50 Hartaita säveliä. 03.00-03.02 Yle Uutiset. 18.00-23.10 Iltaklassinen. 17.00 Matin MusiikkiMakasiinirEXTRA – Pasuuna taivaallinen soitin. 15.00 Iltapäivän polkka. 11.02-12.00 Nosto. 10.00-10.02 Yle Uutiset. 19.00-20.00 Uuden tanssimusiikin lista. 05.5005.52 Merisää. 07.59-08.00 Hyvää huomenta. 19.1519.22 Aftonandakt. 07.33-08.00 Vega Morgon. 17.0019.00 YleX Throwback. 12.0012.10 Yle Uutiset. 10.00 Pookin päivä. 09.1610.00 Vega Förmiddag. A. 8:32 Goldberg: Sonaatti kahdelle viululle ja continuolle C-duuri (Rebel-kamariyhtye). 07.50-07.53 Merisää. 14.00-14.55 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana. 17.13-17.45 Alueradio. 05.00-05.02 Yle Uutiset ja sää. 23.20-00.00 Vega Dans. 10.0010.59 Uuden musiikin aamuvuoro. Marko Maunuksela. 21.0021.02 Yle Uutiset. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. 11.00 Keskipäivän tasaus. 12.10-13.00 Tiedeykkönen: Vanhat kaivokset uhka luonnolle . 11.00 Ilkan verkkokatsaus. 08.2008.30 Vega Morgon. 07.0007.10 Yle Nyheter med väder. 18.0018.03 Yle Nyheter. 22.00-22.05 Yle Uutiset. 12.5917.00 Poikelus ja Hätönen. YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. . 10.59-12.59 YleX Etusivu. E. 18.0221.30 Jääkiekkokierros. 070088200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 16.00-16.02 Uutisotsikot. 16.10-17.00 Faunin iltapäivä. 10.00 Päivän vinyyli. 21.32 Sana ja armo. 13.02-14.00 Lindgren & Sihvonen
16.35 #RichKids of Beverly Hills (S). 13.30 Jaksa paremmin. 12.30 Viimeinen vieras (7) . Lutkan sielunmessu. 17.25 Vem vet mest?. 11.00 Yle Alueuutisia. 14.30 Amazing Race . 10.50 The Late Late Show with James Corden . 11.45 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Myytinräjäyttäjät (7). 10.50 En dröm av is. 15.15 Wedding Town (S). 08.00 Tennis: Australian avoimet, Melbourne. 20.50 Urheilu-uutiset. 00.00 Science of Stupid. 09.10 Soppa365. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi . 23.45 Nurse Jackie (7). 17.15 Pan Am (7). yhteisl., su 778 000 2 Kultainen Venla pe 714 000 3. 11.45 Tuhoutunut sekunneissa. 19.00 Seitsemän Uutiset . 21.05 Leonora Carrington . 22.00 The X-Files – Salaiset kansiot (16). 23.50 Leif & Billy. 16.40 Konståknings-EM. Syvyyksissä. 10.00 Kaikki koirista. Haarautuvan r. 18.30 Dok: Afrikan murtunut niska. 11.00–12.00 Laurin talot . Näyttäviä taisteluita sisältävä yhdeksänosainen sarja vie aikaan, jolloin roomalaiset valloittivat aluetta kelteiltä. 21.50 Yle Uutiset . Erica ja Niku. 07.36 Töötti ja Pulteri (S) . 19.05 Amerikan lapsimissit. TULOSSA B O N Z U M E D I A P R O D U C T I O N S Lisää voittoja vaikka huijaamalla Dirty Money Net?ix 26.1. 16.10 Leijonan luola UK. 14.45 Huutokaupan aarteet. Kutonen 06.40 American Chopper. 01.45 Tennis: Game Schett And Mats Extra. Lämpöä ei juuri tirise paikkakunnan asukkaistakaan. 07.23 Sanni Sateenkaari (S) . Suora. 14.05 So?an enkelit. 20.00–02.06 YLE TEEMA. 11.30 Remppa vai muutto. 16.00 Australian rajalla. 00.25 Urheilu-uutiset. Kehno Valloitussota kelttien maassa Britannia HBO Nordic 19.1. 17.55 Hauskat kotivideot. 11.00 Dr Phil. Uskollinen puutarhuri Yle Teema & Fem klo 21.00 ???. 15.30 Ampumahiihto: Maailmancup, miesten pikamatka, Antholz, Italia. 17.30 Simpsonit (7). 21.00 Elokuva: NäkymäYle TV1 05.55 Akuutti: Varaosia ihmisille . 15.35 Maailman parhaat hupivideot. 20.00 Risteyksessä (S). 16.50 Onnenarpa. 23.00 Yle Uutiset UutisSuomi . 16.15 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 14.55 Rajavalvojat (S). Neliosaisessa sarjassa yhdistellään faktaa ja ?ktiota. 09.30 Jotain lainattua, jotain uutta. TLC 07.45 Akvaariomestarit. Suora. 09.55 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. Konnapomo Clive Owen saa vastaansa etsivä Denzel Washingtonin, mutta hyvät vastaan pahat -asetelma ei ole aivan niin yksinkertainen. 12.10 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 20.00 Australian Huippumalli haussa. 19.25 Tulosruutu . 10.00 Rempalla kaupaksi. Kausi 1, 8/10. 16.30 Rajaton rakkaus. 23.00 TV4Nyheterna och Sporten. Kausi 1, 9/10. 23.05 Salatut seksiongelmat (7). 14.00 Antikrundan. 15.10 Ampumahiihdon MC: Miesten pikamatka . 07.00 LEGO Friends. Voice of Finland, pe 552 000 2. 14.55 Arkistovieraana: Kjell Westö. 11.30 Huippulastin metsästäjät. KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 19.1.2018 17 TELEVISIO TELEVISIO ????. 14.45 Pikakurssi kodinostoon. 00.30 The Gifted (12). 09.00 Cristela (S). 10.10 Saitureiden säästövinkit. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 13.03 Forum. 21.00 21.05 Perjantai . Sitä alkaa ratkoa kotiseudulleen palannut rikoskomisario Hedda Hersoug (Ingvild Holthe Bygdnes) yhdessä toisen poliisin, erikoistutkija Joel Dreyerin (Jakob Oftebro) kanssa. Tampereen Hämeenkadun rikokset. 20.00 Simpsonit (7). 12.00 Entisöintipaja. 15.00 Lapin poliisit. 22.00 Hiljainen todistaja (16) . 02.10 Nyhetstecken. 04.00 Tennis: Australian avoimet, Melbourne. 18.00 Lentomäen MM . . 13.30 Huippujengi . 18.00 Yle Uutiset . 21.55 Tahdon morsiuspuvun: Randyn vinkit. 06.35 Vili Vilperin seikkailut (S). Kirjailija rakentaa ne vakoojineen, tiedustelijoineen ja diplomaatteineen kuin kelloseppä koneistonsa. 21.00 På spåret. 16.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 09.20 Wedding Town (S). 20.00 Numb3rs (12). Suora. SVERIGES TV2 09.00 Konstnärsdrömmen: England. 17.00 Rapport. 00.05 Rapport. 16.55 Leijonan luola USA. 02.20 Sportnytt. 18.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen . (USA 2013) RACHEL Weisz sai Oscarin roolistaan Uskollinen puutarhuri -trillerissä, jossa Ralph Fiennes diplomaattina tutkii vaimonsa kuolemaa Keniassa. Kotka, to 56 000 3. SVERIGES TV4 06.10 Halv åtta hos mig. 20.58 Keno ja Synttärit. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin. O Lisää televisiokanavia osoitteessa telkku.com Liv 09.00 Sinkkuillallinen. Dokumenttisarja Dirty Money paljastaa suuryhtiöiden valonarkoja toimia ja korruptiota.Net?ix kävi myös ruuantuotannossa ilmenevien epäkohtien kimppuun 5. 00.00 Family Guy (12). 16.50 En plats i solen: Vintersol. Kauniit vuoristomaisemat ja sympaattisen maaseudun saa unohtaa, sillä norjalainen rikossarja Monster alkaa ankeiden maisemien ja rumien rakennusten keskeltä. 19.25 Sportnytt. 16.45 Yle Oddasat . Kannattaa katsoa ?. 17.15 Idévärlden. 08.18 Syrhämä (7) . 14.00 Suomen surkein kuski. 3/6. 18.55 Veterinärerna. 20.00 Mäkihyppy: FIS Lentomäen MM-kisat, Oberstdorf, Saksa. Suora. 19.00 Ninja Warrior. 02.30 Hävyttömät (12) . TV5 06.35 Yllätysremontti. 09.30 Salatut elämät (7). 08.05 FOX Kids: Pound Puppies (S). Dosdela ja Seksikäs-Suklaa Supisuomalaiset-sarjassa. 05.30 Ambassaden uppläst text. 19.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 18.00 Kultakuume. 01.25 Bates Motel. 20.00 Lentoturmatutkinta. 07.04 Kaapon ja Laten pähkinät . 07.09 Puuharit (S) . 14.00 Junior MasterChef Suomi. 00.25 Suits. 10.00 Forum. Hiihdon SM: m. 21.00 Prameat mustalaishäät (7). 04.35–05.26 Mökkireissu . Vietnamin sota, ti 163 000 2. 14.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 13.10 Sisarvaimot. Direkt. 06.55 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 18.05 Tappavat suhteet (12). 09.50 Haluatko miljonääriksi?. 12.40 How I Met Your Mother (S). . The X-Files, ma 80 000 3. 12.15 Tennis: Australian avoimet, Melbourne. 23.15 Oddasat . Direkt. 06.50 Angry Birds Stella (S). 6.25 Aamun otsikot 6.37 Inhimillisyyttä vanhustenhoitoon 7.07 Haatainen nuorten silmin 7.17 Vaaliaamu: Tuula Haatainen 7 Vaalitentti englanniksi 8.07 Matkalle ventovieraan kanssa. 00.25 Sami Yaffa – Sound Tracker. Ankealta näyttää sisällä ja ulkona Monster Viaplay 19.1. 11.30 Elä vapaana tai kuole. Kausi 19, 41/64. 12.25 Suomen täydelliset venäläisnaiset (S). 11.35 Jutta ja huikeat häädieetit. Suora. 12.10 Yle Oddasat . . Kausi 2, 1/6. 16.00 Tanssin superäidit: Abby pelastaa. Marc Fosterin elokuvassa hätää kärsisi Usain Boltkin. 09.15 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 17.40 Pienten perhe. Sub 08.00 Selviytyjät. Mv. 21.00 Snooker: Masters Lontoo, puolivälierät, Britannia. 10.40 Aivopelit. 18.00 Himohamstraajat (7). 23.05 Nurse Jackie. Hieman etäisyyttä. 17.10 Kakkukuningas. 15.20 #RichKids of Beverly Hills (S). 20.30 Postkodlotteriets grannyra. Se korostaa valoisia kohtauksia. 22.50 Stand Up! – SPESIAALI: Ali Jahangiri (S). USA 17.1.2018. 23.30 4 Blocks – veriveljet (16) . 15.45 Karl för sin kilt. 12.55 Viestejä tuonpuoleisesta. 18.25 Emmerdale (12) . mc: n. Yle Teema & Fem 09.10–12.00 YLE FEM. 11.20 Family Guy (12). 23.10 TV4Vädret. 17.05 Pontikankeittäjät (7). Napakymppi, la 136 000 2. 23.55 Elokuva: World War Z (16). 13.55 Tv Shop. Toivottomassa tilanteessa sinnittelee muun muassa Brad Pitt. Yle uutiset alueeltasi, ma 889 000 TV2 1. 22.20 Päivän sää . 14.15 Inside: Toinen maailmansota. 14.00 Jotain lainattua, jotain uutta. Nelonen 06.00 Lazy Town (S). 02.00 Tennis: Australian avoimet, Melbourne. 17.00 Äärimmäinen selviytyjä. 08.25 FOX Kids: Trollz (S). 21.00 Kino: Uskollinen puutarhuri (12). 18.30 Simpsonit (7). 19.00 Hauskat kotivideot. 21.00 Kadonneen jäljillä (S). 18.15 Nyheter på lätt svenska. 19.00 Suuri remppahaaste. 20.30 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 10.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 16.30 Pikaluistelun MC . Osa 3302: Eva Jones ja huomion temppeli. 17.00 Pernilla Wahlgrenin maailma. 15.10 Tammisaaren vankileiri 1918. 14.25 Rajavalvojat (S). Direkt. Kausi 7, 12/12. 15.25 Phoenixin eläinpoliisit. KARVIA Annen kesäparatiisi. Kuuma kylpy. 20.00 60 Seconds to Sell. 16.45 Video Killed the Radio Star. 16.30 Arena eSports (12). Äärioikeisto Suomessa. Usein zombijännäreissä elävät kuolleet raahustavat eteenpäin kuin olisivat...niin: eläviä kuolleita. 18.00 BUUperjantai. Murhenäytelmän alta ohjaaja Fenando Meirelles kaivaa Le Carrén syvemmän kuvion: Afrikan vuosisataisen hyväksikäytön. Vieraina: Kyra Sedgwick, Lena Waithe, Ed Helms, Stefflon Don. Kausi 5, 11/12. 08.35 LEGO Ninjago (7). 15.00 Kakkukuningas: Paras leipuri. 15.00 Skidskytte: Världscupen Antholz. 10.10 Go’kväll. 19.30 Lokala nyheter. 20.30 Simpsonit (7). 18.10 90 päivää morsiamena. 20.00 TV4Nyheterna. A-hiihto. 07.30 Uskomattomat puumajat. 16.05 Everestin huipulle. 18.00 70’s show (S). 20.00 Fast n’ Loud. MTV3 06.00 Aamusää . 22.00 Kymmenen Uutiset . Gallagherit järjestelevät Monican hautajaisia ja saavat selville, että Monica on jättänyt heille yllättävän perinnön. 14.30 Jon ja Kate +8. Rosa Kettumäki ja Sean Ricks juontavat. 18.00 Dubain lentokenttä. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 09.00 Vaarallisimmat saalistajat. Roomalaislegioonan päällikkö oli Alus Plautius (David Morrissey). 21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 20.00 Pressiklubi . tammikuuta nähtäville tulleessa Rotten-dokumenttisarjassa. 22.00 Skavlan. 15.10 Selviytyjäkaksikko (7). 12.00 Metropolitan: Jolanta ja Siniparran linna. Poliisiopisto 2, pe 362 000 3. Brianniassa sataa paljon. 22.55 Hääpukuja kurvikkaille. Yle Uutiset, ma 1 047 000 2. 07.40 Miesluolat. 16.05 Vaarallisimmat saalistajat. John Le Carrén romaanit pitää ?lmatisoida maltilla. 20.00 The Voice of Finland. 20.00–20.53 Milanon naisten paratiisi (12). Kausi 17. Perjantain kauden ensimmäisessä jaksossa pohditaan ruokakulttuurin muutosta. 18/20 15.00 Yle Uutiset . . 22.00 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 17.25–20.00 YLE FEM. 23.05 Yle Live: Te?on Brothers. 18.30 Simpsonit (7). 18.20 Nyhetstecken. 17.00 Pikku Kakkonen . 13.45 Heikoin lenkki. 16.00 Velvet – muotitalon tarina (12). 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 01.05 Alppihiihdon maailmancup:Kitzbühel . 17.05 Forum. 03.40 Punk’d Suomi . 22.40 Downshiftaajat (12) . 19.05 Tunnelbanan. 02.00 Rikospaikka . 6 Supisuomalaiset Elisa Viihde to 1.2. 10.05 Huippukokki landella . . Suora. 19.00 Simpsonit (7). 14.00 Pressure Cooker. Tuottajat halusivat elokuvalle USA:n PG-13 -ikärajan, joten suolenpätkien tilalle kehiteltiin tehokas painajaisversio ebolan tapaisista, tuhoisista sairauksista. 16.00 TILT 2.0. Vares – Sheriffi, ke 151 000 2. 13.05 Lontoon erikoistraumayksikkö (12). 11.05 Aivopelit. 08.35 Selviytyjäkaksikko (7). 01.00 Tennis: Australian avoimet, Melbourne. 11.30–12.20 Totuuden treffit . 10.35 Saitureiden säästövinkit. Hyvä ??. 15.00 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S). 12.05 Tvins TV Shop. 08.02 Anton Siilinen ratkaisee (S) . 19.50 Keno. (Englanti 2005) Inside Man TV5 klo 21.00 ??. 12.30 Kun kaksi sukupuolta ei riitä . 7.45 Pandojen ensimmäinen yö Ähtärissä 7.49 Rallikausi alkaa 8.11 Renessanssimusiikin omat soittimet 8.17 Tähtihetki 8.45 Jälkiviisaat. 22.23 Väder. Suora. 00.10 Sverige idag. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) . 16.25 Kauneuden hinta . 09.00 Soppa365. 18.30 Puoli seitsemän . 19.20 Päivän sää . 01.05 Veckans brott. Odottamaton ehdotus, ma 91 000 TV5 1. 23.10 Yle Uutiset . 17.25 Gladiaattorit. 12.15 Pomo keittiössä. 15-minuuttista jaksoissa mennään suomalaisuuden ytimeen. 22.00 Aktuellt. Pääosissa Noomi Rapace, Michael Fassbender, Charlize Theron, Idris Elba ja Guy Pearce. Joulumaa. 08.16 Tipu Touhukas (S) . 16.50 Novosti Yle . 18.55 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. Kausi 2, 3/10. den glömda surrealisten. 03.10 Side Eff ects. 21.00 21.00 Amazing Race . 08.50 Näin Norjassa . kierros. 15.00 Rempalla kaupaksi. 17.00 Aku ja 7 ihmettä (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.1. 10.00–10.50 Kotiin takaisin (12) . 19.15 Taitoluistelun EM: Miesten vapaaohjelma . 19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 13.00 Suomen hauskin tavis (S). 12.30 Sinkkuillallinen. Toscanan auringon alla, ti 112 000 3. 20.30 Yle Uutiset . 06.45 Nyhetsmorgon. 09.10 Kadonneita etsimässä. talo, su 102 000 3. 21.00 Talang. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 11.00 Huippulastin metsästäjät. Katoamistapaus käynnistää tapahtumat. 23.00 Scott & Bailey. 21.00 Elokuva: Inside Man (16). 00.10–00.40 Jonah from Tonga (7) . 21.00 21.00 Syke (12) . 10.55 Voittoa asuntokaupoilla. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) . CSI: Miami, ti 83 000 2. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 06.05 Sverige idag. Direkt. Kuutamolla, ma 96 000 LIV 1. 15.30 Kokkisota . FRII 08.20 Kissakuiskaaja. 10.30 Vem vet mest?. 17.10 Mittatilaustyönä. 22.45 Vem vet mest?. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.25 Suurenmoiset morsiamet. Kadonneen jäljillä, ke 338 000 YLE TEEMA & FEM 1. Taktikointia. 17.00 Liv D: The Rich Kids of Instagram (S). 14.00 Rajavalvojat (S). 13.45 Afternoon tea. 21.00 Elokuva: Poliisiopisto 3 (12). Urheilu-Suomi, ke 96 000 3. 09.50 Autojen ensiapu. Messukuokkavieraat. 17.50 Fixer Upper. 00.35 Ralli: Dakar-ralli, etappi 13, kohokohdat, Etelä-Amerikka. 23.50 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. Suora. 23.40 Elokuva: Valomerkin jälkeen (16). 00.30–01.00 Puoli seitsemän . 09.35 FOX Kids: Madagascarin pingviinit (7). 13.15 TV Shop Tvins. 22.05 Leijonan luola (S). 20.55 Lokala nyheter. Paremman puutteessa . 11.05 Tv Shop. 16.05 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 08.35 Pomo keittiössä. 20.15 Sporten. 11.00 Pikakurssi kodinostoon. 01.25 Runner, Runner. 21.00 Syön itseni kuoliaaksi (S). yhd.k., su 615 000 MTV3 1. 12.15 Pontikankeittäjät (7). 19.30 Salatut elämät (7) . 13.35 70’s show (S). 22.30 American Sniper. Hero 10.50 Jutta ja huikeat häädieetit. 01.20 Katastro?leffa: Tuhon tornado (12). 1. 06.30 Vankilassa ulkomailla. 06.20 Go’kväll. 19.45 Go’kväll. 22.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7). 23.00 Simpsonit (7). 16.10 #RichKids of Beverly Hills (S). 17.00 Äidin ja isän autokoulu (S). Tuskallinen totuus, osa 1/2. 13.10 Suomen täydelliset venäläisnaiset (S). Vieraana Irina Milan. pe 517 000 NELONEN 1. 11.00 Norjalaisessa syrjäkylässä. 10.20 TV Shop Tvins. Kymmenen uut., to 736 000 2. 19.00–19.50 Durrellin perhe (7) . 16.00 Terapian tarpeessa (7). 19.00 Everestin huipulle. 23.20 Matkaaja: Filippiinit . 21.55 Urheiluruutu . 15.25 Breaking Amish (7). 12.14 Oddasat . 22.00 Kysy seksistä (16). 11.55 Dr Phil. 12.40 Jotain lainattua, jotain uutta. Jethro kiekkomatkalla o., su 99 000 2. 14.30 Meidän maamme – Vårt land . 06.25 Ylen Aamu-tv . 20.00 Jethro kiekkomatkalla olympialaisiin. Kausi 26, 10/13. Katsellaan Jaakon kanssa Hei Taavi, Muista laulaa, Mitä ihmettä?, Lumijengi, Franklin ja ystävät, Maltti ja Valtti sekä Mimmi Lehmä ja Varis. 17.00 Yle Uutiset . 14.00 Ikimuistoinen: Georg Malmsten . 11.30 Elämäni eläimet. 19.00 Konståknings-EM. Direkt. 00.05 Panttilainaamo.. 15.00 Opinion live. 14.15 Tuhoutunut sekunneissa. 10.00 Puutarhaperjantai. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. Urheiluruutu, ma 1 043 000 3. T. 13.00 Hem till gården. Vieraana Johanna Korhonen. 09.05 Pienten perhe. 21.00 CSI: Miami (16). 07.45 Kung Fu Panda (7). 06.25 Huomenta Suomi . Direkt. 14.00 Taitoluistelun EM: Jäätanssin lyhyttanssi . Kaksikko joutuu työllistämiskurssille tuottajan tehtyä oharit. 08.10 Angry Birds Toons (S). 16.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa . 07.20 Madagascarin pingviinit (7). 18.45 Uutiset. 22.18 Kulturnyheterna. 16.20 Bronxin eläintarha. Dirty Moneyssa käsitellään muun muassa autohuijauksia ja pankkien rahanpesua. 10.00 Tennis: Game Schett And Mats Extra. SVERIGES TV1 07.00 Morgonstudion. 18.00 Family Guy (12). 6.42 Autokauppa odottaa hyvää vuotta 6.51 Suomalaistutkijat palasivat Etelämantereelta 7.15 Presidenttiehdokkaiden tentit: miten pärjäsi Tuula Haatainen. 21.00 #Subleffa: Reservoir Dogs (16). 15.05 Maailman parhaat hupivideot. 07.57 Sohvatiikerit . 18.30 70’s show (7). 12.30 Entisöintipaja. 10.15 Tennis: Australian avoimet, Melbourne. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä . 13.20 Tri K:n eksoottiset eläimet. Direkt. 02.35 Sverige idag. 15.10 Presidentinvaalit 2018: Tuula Haatainen . 09.50 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. Hutiloiduksi ei voi haukkua tätäkään jännitysdraamaa, jossa Ralph Fiennes tutkii Keniassa vaimonsa Rachel Weiszin kuolemaa. 07.40 FOX Kids: Blaze ja monsterikoneet (S). 23.55 Jäitä hattuun (12). 22.00 The Late Late Show with James Corden . 09.20 Tvins TV Shop. rajalla. 20.00 Salamarakkauden talo. Suora. 08.50 FOX Kids: Transformers – Rescue Bots (7). 09.15 FOX Kids: Ultimate Spider-Man (7). 20.00 Mökkireissu . 23.05 Amerikan kovimmat keräilijät. 11.15 Pulmuset (7). Suora. 18.30 Oddasat. 11.20 Breaking Amish (7). 22.00 Tri K:n eksoottiset eläimet. 17.00 Huutokaupan metsästäjät. 17.25 Salatut elämät (7) . 22.25 Tulosruutu . The Wolf of Wall St., pe 92 000 SUB 1. 10.30 Simpsonit (7). JIM 09.00 Ruotsin jälkiruokamestari. ja 2. 15.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 23.30 Simpsonit (7). 2/6. Kooste . USA 2012 (118’). 18.00 Sinkkuillallinen. 12.20 Alpint: Världscupen. 15.40 Vaiheessa: Viimeinen kesä. 10/10. 11.05 Alpint: Världscupen. 23.10 Cat?sh – deittihuijarit. 07.20 FOX Kids: Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 15.30 Australian tön uhka (16). Seitsemän uut,. 14.30 Lapin poliisit. Direkt. FOX 06.00 Sky News. 11.20 Huutokaupan aarteet. 20.55 Urheiluruutu . Kausi 2. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.35 Emmerdale (S) . Lapin poliisit, ti 67 000 Finnpanel, vko 2 JUURI NYT SUORATOISTOMAKASIINI Koonnut Tiina Vuorimäki EUROSPORT 1 06.00 Tennis: Australian avoimet, Melbourne. 23.15 Brokeback Mountain. 21.00 Elokuva: The Mechanic – Mestaritappaja (16). 10.55 Simpsonit (7). Harkimot, su 52 000 3. Erkku Lawson. 08.15 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7). Päivän sää, to 614 000 3. 12.05 Remonttipainajainen. 13.05 70’s show (S). Terve sauvakävelijä sivakoisi niitä sujuvasti karkuun. 15.45 #RichKids of Beverly Hills (S). Kohtalaisia yllätyksiä pudotellaan myös Spike Leen ryöstöjännärissä. 10.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 08.25 Eskimonuorten pako (S). 08.10 Hurjat mökkiurakat. 8/8. 13.00 Rapport. (USA 2006) World War Z Nelonen klo 23.55 ??. 22.25 Lokala nyheter. 20.30 Rapport. Onnea, Heikki, Henri, Henna, Henrik, Henni, Henriikka ja Henrikki! 06.53 Taikakaruselli (S) . 6 Perjantai, TV1 klo 21.05 KATSOTUIMMAT TV1 1. 01.15–02.06 Sami Yaffa – Sound Tracker. (Suomi 1941, 90’) N: Ville Salminen, Irma Seikkula, Reino Valkama. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi . 17.10 Kotiin takaisin (12) . 19.00 Rapport. 09.25 Kultakuume. 07.20 Laivanrakentajat. 23.00 Huumebisnes Oy (16). 16.45 Mäkihyppy: FIS Lentomäen MM-kisat, Oberstdorf, Saksa. Game of Death, ke 51 000 FOX 1. Huippu ???. Ne alkavat ropista niskaan, kun oletettavasti täydellinen keikka manhattanilaiseen pankkiin kehittyy panttivankidraamaksi. 19.00 Risteyksessä (S). 11.40 Pulmuset (7). 06.25 Vili Vilperin seikkailut (S). 07.10 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 23.15 American Sniper. 16.45 Jon ja Kate +8. Direkt. 15.15 Tennis: Game Schett And Mats Extra. Blitz – poliisimurhaaja, la 98 000 2. 22.30 Sportnytt. 19.13 Kulturnyheterna. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi . Tulkki, ke 52 000 HERO 1. 5/6. 19.30 Simpsonit (7). 8.17 Haatainen nuorten silmin 8.37 Vaaliaamu: Tuula Haatainen 8.47 Putous tulee taas 9.00 Uutiset. Kelttien kuningattaren Antedian roolissa on Zoë Wanamaker. Lenitan tytär on löydetty kadulta kouristelemasta ja tuodaan sairaalaan hoitoon. Riisto muhii murhamysteerissä ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.. 10.00 Kohteessa: Japani 1 . 13.25 Viestejä tuonpuoleisesta. National Geographic 06.00 Pannaan paremmaksi. . Suora. 18.45 Alppihiihto: Maailmancup, miesten supersuurpujottelu, Kitzbühel, Itävalta. 08.15 Galaxi . 12.00–17.25 YLE TEEMA. 09.30 Puoli seitsemän . 13.00 Elämäni eläimet . 14.55 Voittoa asuntokaupoilla. 18.00 Simpsonit (7). 09.00 Holby Cityn sairaala (12) . 15.10 Lentoturmatutkinta. 10.20 Pieni suuri perhe. 12.25 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 14.00 Mord och inga visor. JA A P B U I T E N D I J K / Y L E KU VA PA LV E LU Kriitikko Pekka Eronen valitsee kolme päivän kiinnostavinta elokuvaa. 14.55 Uskomattomat koiratarinat. . 20.20 TV4Vädret. 13.30 Hem till gården. 18.50 V75-Klubben. Siitä antaa aavistuksia myös Jodie Fosterin salaperäinen välittäjähahmo. 22.35 Elokuva: Prometheus (16)
PERJANTAINA 19.1.2018 KESKIPOHJANMAA 18 Tuuli Oikarinen Jecaterina Mantsinen HELSINKI (STT) Syyttäjä vaatii viihdetaiteilija Jari Sillanpäälle päiväsakkoja muun muassa rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Näitä on tiettävästi käytössä vain Yhdysvalloilla, jonka kykyihin esimerkiksi Euroopan Nato-maiden aktiivinen ohjustorjunta tukeutuu. Tämä edellyttäisi satelliittihavaintoa ohjuksen laukaisusta, tutkaseurantaa sen lentoradasta sekä ilmakehän ulkopuolelle ampuvia torjuntaohjuksia. Esimerkiksi kokonaisen lentotukikohdan lamauttaminen ja suojissa olevien koneiden tuhoaminen saattaisi vaatia kymmeniä tarkkoja osumia. Pelastuslaitoksen mukaan kaikki kuljetettiin tarkastuksen jälkeen jatkohoitoon ja toisen auton kuljettaja saattoi loukkaantua vakavasti. Isää ei kuultu torstaina. –?Kun pääsemme kuulemaan kuljettajaa, olemme paljon viisaampia. Tavoitteena hankkeella on vahvistaa ilmatorjuntaa korkealla yli kymmenen kilometrin korkeudessa, minkä arvioidaan oleva ilmatorjunnan painopiste tulevaisuudessa. Rikostutkijan mukaan laulaja myös paljasti käyttäneensä ainetta jo pitkään. Erään arvion mukaan yksi loppuvaiheen torjunnan ohjuspatteri kykenisi jotenkuten suojaamaan yhden ison kaupungin keskustan suuruisen alueen?–?jonkin aikaa. Sillanpää ei myöskään vastannut siihen, kuinka usein hän käyttää metamfetamiinia ja mistä hän sen hankkii. Komisarion mukaan autoa ajanut perheenisä on onnettomuuspaikalla keskiviikkona sanonut tiellä olleen jotakin, johon auto osui. Ballistinen ohjus olisi parasta tuhota jo matkalennossa ilmakehän ulkopuolella tai yläosissa. (Ei koske nastakenkiä.) CHYDENIA, TEHTAANKATU 3-5, MA-PE 10–19, LA 9.30–16 A L E T U OT T E I TA J O PA -60% Aletuotteet on merkitty erikseen. LO P P U RYSÄYS !. Merivoimat on saamassa pitkän tauon jälkeen aseistukseensa myös torpedoja. Kunnon ohjustorjunta USA:n kykyjen varassa Uusien ohjusten on tarkoitus täydentää korkeimmillaan noin 15 kilometrissä lentävien Hornetien torjuntakykyä. Ilmatorjunnan kehittämishanke nytkähtänee lähiaikoina eteenpäin, kun varsinaisia tarjouspyyntöjä edeltävät tietopyynnöt lähtevät valmistajille. Toisen liikennerikkomussyytteen mukaan Sillanpäällä on ollut matkapuhelin kädessään ajon aikana. Tie turmapaikalla oli kolarin tapahtuma-aikaan erittäin liukas, kertoi pelastustoiminnan johtaja Ari Mattila STT:lle. Ilmasta maahan ammuttavien pitkän kantaman ohjusten koeammunnat ovat lykkääntyneet pahasti Yhdysvalloissa, missä kaksi Hornetkonetta on ollut pitkään odottamassa asioiden etenemistä. Poliisin mukaan perheenisä menetti autonsa hallinnan noin kello 17, kun hän oli kiihdyttänyt tie 25:llä matalan nopeusrajoituksen päätyttyä. Ennen kuin niitä ensi vuosikymmenellä saadaan, Ruotsi lainaa Suomelle olemassa olevaa torpedoja, mallia 45. Rikosnimikkeenä rattijuopumus kattaa myös huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajamisen. Silloin pää ei pääse retkahtamaan. Turma sattui Tanhuhovin kohdalla suoralla tieosuudella noin kilometri Lohjan paloasemalta Hangon suuntaan. Ilmatorjuntaohjusten vahvistaminen vapauttaisi monitoimihävittäjiä muihin tehtäviin. Toistaiseksi ei ole tiedossa, milloin hänen kuntonsa sallii kuulluksi tulemisen. Vaikutusta voi verrata yksittäiseen pommiin. Esitutkinnassa Sillanpää ei kuitenkaan enää vastannut kysymykseen vuosien käytöstä. Lisäksi hänen hallussaan oli 0,3 grammaa metamfetamiinia. –?Poliisi ei ole löytänyt tieltä mitään tällaista poikkeamaa, Kantola sanoo. –?Tämänikäisiä lapsia olisi suositeltavinta kuljettaa toisin päin eli niska menosuuntaan. Hornetien siivissä on muun muassa Amraam-ohjuksia, eli samoja, joita Puolustusvoimilla on tällä hetkellä maan kamaralla Nasams-järjestelmässä. Viisi loukkaantui kolarissa Aurassa MY ÖS VER KO SSA mic ks.f i MY ÖS VER K mic ks.f i Chydenia MA-PE 10-19 LA 9:30-16 SU suljettu -70% LOPPURYSÄYS! NYT JOPA Intersport Kokkolan Sporttiale kiihtyy! Kauppakeskus Chydenia Tehtaankatu 3-5, 67100 Kokkola KOKKOLA -20 % LISÄAL E KAIKKI TALVITAKIT, HANSKAT JA PIPOT -20 % LISÄAL E MYÖS JO ALENNETUISTA HINNOISTA! KAIKKI TALVIKENGÄT MYÖS JO ALENNETUISTA HINNOISTA! Tarjous voimassa: TO 18.1.-SU 21.1. Sillanpää on syytteen mukaan tahallaan tai ainakin huolimattomuudesta ylittänyt keltaisen sulkuviivan Annankadulla autolla. Ilmavoimat odottaa yhä ostamiensa kymmenien JASSMrynnäkköohjusten saamista Suomeen. Kysymykseen metamfetamiinin käyttötavasta hän puolestaan Ilta-Sanomien mukaan vastasi: Syyttäjä vaatii Jari Sillanpäälle sakkoja Niilo Simojoki HELSINKI (STT) Puolustusvoimat on hankkimassa nykyistä korkeammalle ja pidemmälle yltäviä ilmatorjuntaohjuksia. Käytännössä niiden tehokas torjuminen vaatii myös paljon muuta. Eli omia joukkoja ja kalustoa pitää hajauttaa ja suojata, sekä vihollista harhauttaa kohteiden sijainneista. Pääasiallisena kohteena ovat vastustajan koneet ja risteilyohjukset, eivät ballistiset ohjukset, kuten Venäjän paljon puhutut lyhyen kantaman Iskanderit. Sillanpäätä syytetään myös kahdesta liikennerikkomuksesta. Turvavyöthän pitävät paikallaan vartaloa eivätkä päätä, kertoo komisario Ilkka Kantola STT:lle. Esitutkinnassa todistajana kuultu rikostutkija kertoi lehden mukaan, että Sillanpää kertoi käyttävänsä nesteytystä palautumiseen useamman päivän biletyksen ja metamfetamiinin käytön jälkeen. Korkeammalle yltävää ilmatorjuntaa Ballististen ohjusten tehokas torjuminen olisi kallista ja vaikeaa, kustannustehokkaampaa on suojata ja väistää Pertti Mattila Jukka Annala HELSINKI (STT) Lohjalla Uudellamaalla nokkakolarissa kuolleet pienet lapset olivat törmäyksen tapahtuessa takaistuimella turvaistuimissa kasvot menosuuntaan. Tavanomaisella taistelukärjellä varustettu ballistinen ohjus aiheuttaa lopulta vain melko paikallista tuhoa. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Suomi ja Ruotsi ovat sopineet yhteistyöstä Saabin uuden kevyen Torpedo 47:n kehittämisessä. Syyttäjän mukaan Sillanpää käytti metamfetamiinia ja ajoi huumeen vaikutuksen alaisena Helsingin keskustassa viime syyskuussa. Puolustusvoimien omilta sivuilta löytyvässä katsauksessa arvioidaan, että Suomen kannalta kustannustehokkain ja resursseiltaan realistinen ohjuspuolustuksen vaihtoehto painottuu aktiivisen torjunnan sijasta passiivisiin toimiin. Hän kuitenkin huomauttaa, että sataprosenttisesti sellaista mahdollisuutta ei voi sulkea pois. . Kaksi aikuista loukkaantui. Naista kuultiin torstaina, mutta poliisi ei tuoreeltaan kerro sisällöstä julkisuuteen. Poliisi ei löytänyt tieltä mitään ”poikkeamaa” Lohjan kuolonkolarissa lapset olivat turvaistuimissa kasvot menosuuntaan AURA (STT) Viisi ihmistä loukkaantui torstaina kahden henkilöauton kolarissa valtatie 9:llä Aurassa Varsinais-Suomessa. Kuolleet lapset olivat pelastuslaitoksen mukaan kolmivuotias tyttö ja alle kaksivuotias poika. Aikaa reagoinnille on kuitenkin erittäin vähän, varsinkin ilman edellä kuvattua ennakkovaroitusta. Venäläisten Buk-ohjusten poistuttua käytöstä Suomen ilmatorjunnasta näissä korkeuksissa ovat vastanneet Hornet-hävittäjät ilmataisteluohjuksineen. Onnettomuus tapahtui, kun isän ja lasten auto ajautui vastaantulijoiden kaistalle Lohjan keskustan eteläpuolella. Toisen auton naiskuljettaja ei ole epäiltynä. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kahtena kuolemantuottamuksena sekä vamman tuottamuksena. Tavanomaisella taistelukärjellä vain rajallista tuhoa Itsenäinen ohjustorjuntajärjestelmä voisi torjua lyhyen kantaman ballistisen ohjuksen myös lennon loppuvaiheessa sen hakeutuessa kohteeseensa. Lankaohjattavat topedot on määrä sijoittaa peruskorjattaviin Hamina-luokan ohjusveneisiin sekä uusiin Laivue 2020:n Pohjanmaa-luokan korvetteihin. Pelastuslaitoksen mukaan molemmat aikuiset olivat kolarin sattuessa turvavöissä. Toisen auton naiskuljettaja sai käsivamman. Poliisin mukaan isä ja lapset olivat olleet matkalla hevostallille. Onnettomuus sattui ennen kahta iltapäivällä Järvenojan kohdalla. LEHTIKUVA/PEKKA SAKKI RYNNÄKKÖOHJUKSIA JA TORPEDOJA Ilmatorjuntaohjusten lisäksi Puolustusvoimilla on myös muita kiinnostavia asehankintoja, tässä niistä kaksi: . Sillanpää on esitutkinnassa myöntänyt teot. Lisäksi poliisi on kuullut perässä ajaneen kertomuksen tapahtuneesta. Poliisin mukaan lasten isä jouduttiin leikkaamaan irti autosta, ja hän sai melko vakavia vammoja. Torjuntaohjuksen pitäisi käytännössä olla valmiudessa oletetussa kohteessa ehtiäkseen osua moninkertaisella äänennopeudella lähestyvään uhkaan. Uusi tilaisuus koeammuntaan avautunee tänä keväänä, ja ohjuksien toivotaan olevan käytössä Suomessa tämän vuoden aikana. Uudet korkeammalle yltävät ohjukset pyrittäneen nivomaan osaksi samaa norjalais-amerikkalaista järjestelmää. Pelastuslaitoksen mukaan tie oli onnettomuushetkellä liukas. NASAMS II FIN -ilmatorjuntaohjusjärjestelmän ohjuslavetti ja sen kuljetukseen käytettävä neliakselinen Sisu maastokuorma-auto Hattulassa Parolannummen panssariprikaatissa. Kotietsinnässä Sillanpään asunnosta löytyi jäämiä valkoisesta jauheesta tietokonehuoneen pöydällä ja kaapista nesteytykseen soveltuvia nestepusseja, kertoo Ilta-Sanomat. Ruotsin päädyttyä viime vuonna neuvotteluihin amerikkalaisesta Patriot-ohjusjärjestelmästä mainittiin tavoitteena olevan myös ballististen ohjusten torjuminen. Se suojaa esimerkiksi pääkaupunkiseutua. Poliisin mukaan loukkaantuneiden joukossa oli sekä miehiä, naisia että lapsia