Vanhukset ovat koululla ja työttömät pysyvät kotonaan. . . Yläasteen laajennus ja peruskorjaus maksoi yhteensä noin 12 miljoonaa. . . . Tarja ja Marjo ovat aloittaneet yläasteen tänä syksynä, Hanna ehti tutustua myös vanhaan kouluun viime vuonna. . . Niin upeana ja komeana hän on näytellyt iltanäyttelijänä kaupunginteatterin rooleissa. Hollo ennakoi jo nyt, että opetuksen kehittämisessä on paneuduttu markkinointiin, sarjatyön lisäämiseen ja yrittäjyyteen. Sivu 15 Farssi jatkuu nyt postiäänillä s Floridan vaalikiista on siirtynyt osavaltion korkeimman oikeuden harkittavaksi, ja kumpaakin kiistan osapuolta kuullaan oikeudessa maanantaina. – Syksyllä 1999 asetetun kielikomitean tehtävä on tarkistaa kansalliskieltemme, suomen ja ruotsin asema lainsäädännössä. . . . . . . Kuva: Lehtikuva/Reuters. . Sivu 17 Sunnuntai A B Tänään . . . . . . . . . . . . . Siellähän ne ovat kuin herran kukkarossa syrjäkyläläiset!" Näin Maija-Riitta Järvelä Kälviältä ironisoi tänään runossaan. Niissä pyritään pureutumaan sellaisiin asioihin, joiden on yleisesti uskottu haittaavan valmistuvien työllistymistä omalle alalleen, Hollo totesi puhuessaan Toholammin käsija taideteollisuusoppilaitoksen 50-vuotisjuhlassa lauantaina. . .26-27 IRTONUMERO 7 MK Nro 318 SUNNUNTAINA 19. . . . . . .8-9 Ulkomaat . . . Sivu 10 +1 +2 +2 -1 -1 6-10 m/s Jommalle kummalle. . . . . . . . . . – Jos nyt joutuisimme samaan, uskon ettei kunnalla olisi rohkeutta lähteä kustantamaan näin mittavaa hanketta. . . . . Sivu 5 Lohtaja sai toimivan yläasteen Lohtajan yläasteen oppilaat Hanna Kauppila, Tanja Pentti ja Marjo Pottala pitävät uusittua koulua toimivana ja kivana. . . – Uudet opetussuunnitelman perusteet otetaan käyttöön ensi syksynä. . . Kilpailu ja niihin liittyvät messut pidetään tammikuussa Lahdessa. . MARRASKUUTA 2000 Sisältö Sääennuste Sivu 14 Raija Pelttari KOKKOLA (KP) Kokkolalainen Anna-Liisa Bjon, liikenainen ja harrastajanäyttelijä, ansaitsisi näyttämön kuningatar tittelin. Sivu 5 Palvelut omalla kielellä turvattava Oikeusministeri Johannes Koskinen kieliuudistuksesta: Oikeusministeri Johannes Koskinen (sd.) pistäytyi SDP:n ruotsinkielisen piirijärjestön kongressissa Kokkolassa. Carol Roberts laski ääniä Palm Beachissa. . . . . . . Kuva: Clas-Olav Slotte Mari Hautamäki KOKKOLA (KP) Ruotsinkielisten demareiden piirijärjestön vuosikokouksessa Kokkolassa puhunut oikeusministeri Johannes Koskinen (sd.) puuttui kansalliseen kielikysymykseen. . . Aktiiviuran jälkeen Niemi innostui taas kestävyydestä ja veri veti juoksupoluille. . . . . Joustava kielilaki tarjoaisi yksikielisessäkin kunnassa palvelut niin suomeksi kuin ruotsiksi. . Sivu 5 ”Käsityöammattien koulutus saa uudet suunnitelmat” Opetusneuvos Marja Hollo Toholammilla: Marja Hollo toteaa, että Toholammin käsija taideteollisuusoppilaitoksella on kaikki mahdollisuudet jatkaa uudella vuosituhannella osaamisen keskuksena, sillä Toholammilla on kekseliäisyyttä, rohkeaa kokeilua ja työniloa eli kaikkea mitä menestykseen tarvitaan. . . . . . . . . . . . . . . . .2 Maakunta . . Nuorena poikana hän innostui aluksi suunnistuksesta ja menestyikin piiritasolla. . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Olympiamitalisti innostui hölkästä s Sanotaan, että kestävyysurheilu ja voimailulajit eivät sovi yhteen. . . . .23 Sarjakuvat . . . . . . . Saija Niemelän mukaan Lohtajan kunta maksoi puolet kuluista. .10 Sunnuntai . .25 Tv, Radio . Bushin leiri on syyttänyt demokraatteja kierosta pelistä, sillä ulkomailta saapuneista 3 600:sta postiäänestä yli 1 400 on hylätty. . Niemelän mukaan valtiolta anottiin avustusta viime hetkillä. . . . . . . Tasan viisi vuotta sitten koululle vihittiin uudet keittiötilat, mutta jatkoremonttia varten jouduttiin hakemaan uudelleen rahoitusta. .16 Urheilu . Puolen tusinaa maratonia on kulkenut alle neljän tunnin. . Sivu 22 Monena nainen näyttämöllä Anna-Liisa Bjonilta sujuu aivan moderninkin näytelmän rooli. . . . Kuva: Clas-Olav Slotte Ulkomaat Mielipide Urheilu Hanne Yli-Parkas LOHTAJA (KP) Yli vuosikymmenen odotus palkittiin Lohtajalla lauantaina, kun laajennettu ja peruskorjattu yläaste vihittiin virallisesti käyttöön. Bush on kuitenkin siirtynyt 926 äänen johtoon. .11-13 Mielipide . . – Kuntoilijalle se on jo kova suoritus, vaikka Vallu Kononen käveleekin maratoniakin pidemmän matkan alle neljään tuntiin, erityisopettajana nykyisin toimiva Pekka Niemi kertoo. . . . . . . . .17-21 Kulttuuri . . . . . . . . Avajaispuheessaan koulun rehtori Saija Niemelä muistuttikin, että odottavan aika on pitkä. .14-15 Sää . . . Koko näytelmä peilaa meidän aikamme yhteiskuntaa ja perhettä, sanoo loistavasti näyttelevä ja monet kehut roolistaan saanut Anna-Liisa. . . . – Koulun tilat olivat käyneet käytännössä vanhanaikaisiksi, sillä rakennus on peräisin 50-luvulta. . . – Mielestäni Hannan kohtalo koskettaa nykyajan ihmistä. . . . . . Tarvitsimme tämän päivän opetusta vastaavat tilat. Muita siellä kylillä ei enää olekaan. . Vaatii siviilirohkeutta suostua tällaisiin rooleihin, niin kuin esimerkiksi Iltatähden Aina joku eksyy näytelmän dementoituneen Hannan hahmo on. . . . . . . . Terveydenhuollon, kouluopetuksen tai kuluttajansuojan kielikysymyksiä ei kyetä ratkaisemaan yhdellä yleislailla, mutta päämääränä nähdään positiivinen ilmapiiri monikielisessä kulttuurissamme. . . .3-6 Kotimaa . . . Syntyperäinen lohtajalainen, nykyinen tamperelainen Pekka Niemi, 48, kumoaa nämä väitteet. .22 Lapset . Kuva: Hanne Yli-Parkas Antti Savela TOHOLAMPI (KP) Opetusneuvos Marja Hollo kertoo opetushallituksen miettineen viime vuosina erityisesti käsija taideteollisten oppilaitosten koulutusta. . . . . . Kansalaisella tulee olla mahdollisuus käyttää omaa äidinkieltään niin viranomaiskanssakäymisissä kuin elektronisten laitteiden, kuten Internetin käytössä. . . . – Jatkuvassa muutoksessa elämiseen tarvitaan aina piristysruiskeita. . Julkisten palveluiden kaupallistumisen myötä tulee myös kielikysymyksen ulottua kuntien ostopalveluihin. . Työn on tarkoitus jatkua ensi toukokuuhun saakka, sanoi Koskinen. . Mielestäni toisen asteen koulutus kaipaa juuri nyt herättelyä, jotta se koulutusväylänä kykenee vetämään osaavaa nuorisoa riveihinsä. . Hän painotti, että nykyinen vuodelta 1922 peräisin oleva vaikeaselkoinen kielilainsäädäntö tulee korvata toimivalla ja modernilla kielilailla. . . . .7-8 Talous . . . . Yhdeksi piristykseksi Hollo mainitsi Taitaja 2001 kilpailut, joiden uskotaan tuovan nuoria ammattilaisia esiin. . . . . . Sen jälkeen lajiksi tuli painonnosto ja mies sai palkintokaappiinsa muun muassa Los Angelesin olympiakisoista pronssisen mitalin. . Parhaillaan opetussuunnitelmatyössä on menossa lausuntokierros, jonka aikana muiden muassa oppilaitokset voivat lausua mielipiteensä. . Kuva: Antti Savela Syrjäkylille säilötyt s "Katuvalotkin voisi kytkeä pois päältä, kuka niitä enää tarvitsee. . . . Mutta viime vuosina AnnaLiisa on nurkumatta ottanut esittääkseen vanhojen naisten, sairaitten tai muuten syrjäytyneiden rooleja. . . . Lisäksi halusimme saada kaiken opetuksen saman katon alle, jotta koulua ei tarvitsisi käydä ympäri kylää, Saija Niemelä selvitti. Hän hyväksyy kielikomitean puheenjohtajan Pekka Hallberg:n asettamat seitsemän teesiä kielilain uudistamiseksi. . . Loput saatiin valtiolta.
– Mies painaa 75 kiloa ja pyörä vain hieman vähemmän, hän sanoo. Minna Leppäniemi ja Jukka Honkonen, Veteli 9.11. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@keskipohjanmaa.kpk.fi Toimitus: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.com Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Joachim eli Joa Hindren on 24-vuotiaana saavuttanut kuusi Suomen mestaruutta, viisi Pohjoismaiden mestaruutta ja voiton EMosakilpailuissa. Kirjoittajan kuntokoulu jatkuu. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 7,10 Aluesivut mv 5,60, 2-v 5,90, 4-v 6,50 Urheilumuistio 5,60 Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 590,-; värillinen 650,Miljoonamarkkinat (ti,to,la) 25,-/rivi (min. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Ikähaitari ulottuu lukiolaisesta yli viisikymppiseen, keski-ikä lienee 25-30 vuotta. Mukavat messut nämä ovat, koska täällä on jokaiselle jotakin. Joskus takista voi kuitenkin tulla lakki. Sinkku ei ole noussut edes Top 100 -listalle, vaikka sen videota esitetään tiuhaan parhaaseen katseluaikaan MTV-musiikkikanavalla.. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. En muista enää, mitä sanoin, mutta sisältö oli tämä: tällaisia ei kannata kirjoittaa. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Tänään siellä esitellään vuoden Lucia-ehdokkaat. Lauantaina messuvieraita kävi 4 400. Brittiyhtyeen kolmas albumi Forever jäi julkaisuviikollaan jenkkien myyntilistan sijalle 39. Kauppiasmessuille tuodaan monenlaisia tuotteita: tietotekniikan ja kodin teknologian uutuudet ovat runsaasti edustettuina, samoin veneet ja autot. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Kuvat: Leena Nygård Åsa, Jan ja Sacke Levander olivat ensimmäistä kertaa messuilla ja pitivät niitä monipuolisina. Tuula ja Sture Dahlbacka, Alaveteli 13.11. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Ilmoitushinnat 1.1.2000 alkaen mv 2-v 4-v 3. Yritän nähdä tekstin ansiot. Susanna ja Juha Kumpumäki, Reisjärvi 7.11. Kirjoittajakouluun kelpuutetut parikymmentä kirjoittajaa ovat hajallaan. Myös väkeä näyttää virtaavan messuille mukavasti. – Jotenkin tähän vain syttyi. Marja Mäki-Leppilampi ja Kaj Molander, Kokkola Poika 3.11. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Yhteistä kaikille on haasteisiin tarttuminen, halu kehittyä kirjoittajana ja löytää ovat voimavaransa. Yritän myös näyttää ongelmapaikat tai puutteet. alv) Perhealbumi erillisen hinnaston mukaan Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,50 mk/pmm Määräpaikkakorotus 0,30 mk/pmm Laskutuslisä 20,Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Toinen temppu on ajaa vauhdilla takaapäin auton katolle ja etukautta alas. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Yhdistyksen jäseniä nämä joulukaupan avaavat messut hyödyttävät paljon, ja siinä syy niiden järjestämiseen. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Tarkoituksenmukainen karsinta ja uudelleen kirjoittaminen useimmiten parantavat tekstiä. – Mielessä ei ole mitään erikoista tuotetta, vaikka hieman katselimme veneitä. Kuva: Leena Nygård Tyttö 21.10. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Messuilla Joa ottaa vauhtia noin viisi metriä korkealle rampille ja hyppää sieltä alas vieressä olevan pakettiauton katolle. Tuovi ja Hemmo Saartoala, Ylivieska 8.11. Sana: "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Uusikaarlepyyläisen Markens Djurgårdenin osastolla etenkin lapsiperheet käyvät tutustumassa hanhiin, lampaaseen, angorakaneihin ja marsuihin. Kehitys oli ollut huima. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Keskipohjalaisia on noin puolet. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 15.5.2000 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein 12 kk 1020 mk 12 kk 1095 mk 6 kk 520 mk 6 kk 574 mk 4 kk 350 mk 4 kk 390 mk 3 kk 265 mk 3 kk 297 mk 2 kk 180 mk 1 kk 99 mk Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. sivu 12,20 12,90 14,30 tekstissä 11,10 11,70 13,00 tekstin jälkeen 11,10 11,70 13,00 takasivu 12,20 12,90 14,30 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Maria ja Robert Tylli, Kokkola 13.11. Nykyään hän harjoittelee jopa viisi tuntia päivittäin. Messuille tullaan läheltä ja kaukaa Markens Djurgårdenin eläimet vetivät puoleensa lapsiyleisöä. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . – Se jännittää joskus itseäkin, mutta oikeastaan vain harvoin. 2000 s KESKIPOHJANMAA 46 s viikko TERVETULOA SYNTTÄRIKAHVILLE lauantaina 25.11.2000 klo 12.00 alk. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Sisko Leinonen ja Matti Salomaa, Kokkola 16.11. Nyt odotamme kovasti moottoripyörähyppyjä, Jan Levander kertoi. – Näin messut eivät tuota yhdistykselle kovin paljoa, mutta toisaalta ammatti-ihmiset tekevät lähes kaiken työn. Virva ja Reino Matero, Nivala 9.11. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . 2 riviä, sis. Onneksi, tylystä alusta huolimatta... Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Suomessa on nyt veto päällä, ja ihmisillä on ostovoimaa, Pietarsaaren seudun kauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Anders Högberg sanoi kauppiasmessujen ensimmäisenä päivänä lauantaina. Terhi ja Antti Kinnunen, Kälviä 10.11. Onhan hypyissä omat riskinsä, mutta tärkeää on vain hallita itsensä ja tietää, mitä on tekemässä. Niitä esitteli Britt Nyman. Virpi Puronhaara ja Krister Bexar, Kruunupyy 13.11. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Joa Hindren kertoo harjoittelevansa pyörällä temppuilua ja tasapainoilua jopa viisi tuntia päivittäin. Nina Hagström ja Pertti Särkelä, Ylivieska 9.11. Tällöin kommunikointi tiivistyy ja sähköposteja vaihdetaan monta kertaa viikossa. Juuri niissä kysytään tahtoa ja sisua, ideoiden perimmäistä punnintaa. Jokainen lukee tekstiä oman ymmärryksensä lävitse. Ikävää on tietysti itsetunnon kolaus; tilanteen yli vain pitää päästä. Tässä yhteydessä sopii kerrottavaksi tarina Jusa Peltoniemen kirjailijantaipaleen alkumetreiltä. Hän tulee äkkiarvaamatta – varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Nummelasta asti kannattaa Petri Sallisen mukaan tulla Pietarsaareen esittelemään värimultaa. Kirjoittajilla on lahjoja. Eteläväylä, Kokkola. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Kehnosti myy rapakon takana myös Spice Girlsien uusi single Holler. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Sari Vall ja Reijo Korkatti, Tornio 1.11. 442 572 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Tavoitteena on 11 300 kävijää, joka on ennenkin toteutunut. Näin teen myös minä. Se on läpikuultavaa, rakeista geeliä, jonka voi värjätä ja valaista läpinäkyvässä maljakossa tai ruukussa. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. He olivat ensimmäistä kertaa nyt yhdeksännen kerran järjestettävässä tapahtumassa. Luonnollista viivettä tulee tavallisen elämän ja työn vuoksi, mutta myös siksi, että arviointi kysyy aikaa. Määrätietoisesti asiaan suhtautuva ei tyydy yhteen kommenttiin, vaan haluaa tarkennuksia ja kyselee ohjeita. Pirjo ja Sami Tervo, Sievi 8.11. Pirita ja Perttu Kellomäki, Kokkola 5.11. On luultavaa, että kirjoittajien tuotokset kiinnostavat lukijoita, ja siksi niitä julkaistaan kahteen otteeseen, ennen joulua ja keväällä. Käytännössä kirjoittajakoulu on lähtenyt vasta hyvään alkuun, sillä toiminta jatkuu artikkelien ilmestymisen jälkeen toukokuun loppuun asti. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. – Kilpailuissa on kysymys trial-ajosta, jossa ajetaan vaikeassa maastossa ja pyritään välttämään jalkakosketusta maahan ja virhepisteitä. Kristiina Mikkonen ja Pasi Kiiskilä, Ylivieska 12.11. Monien messuihin lauantaina tutustuneiden perheiden joukossa oli myös Levanderin perhe, eli Åsa, Jan ja Sacke Levander Öjasta. Kauppiasyhdistys järjestää messut yhdessä messualan Finn-Nolian kanssa. (06) 827 2000 ark. Kilpailukausien välillä trial-ajaja hoitaa kuntoaan monipuolisesti eli pelaamalla sählyä ja salibandya ja kohentamalla lihaskuntoaan salilla. Kun sitten myöhemmin luin Jusan runoja Parnassosta, hämmästyin. Runot olivat tunteellisia ja hapuilevia, kaikkea muuta kuin persoonallisia tuotoksia. Eliisa ja Juha Rimpioja, Sievi 11.11. Samoja ominaisuuksia tarvitaan joka tapauksessa molemmissa: hyvää tasapainoaistia ja lihasten hallintaa, vahvaa peruskuntoa ja hyvin paljon hermojen hallintaa. Hän kertoo innostuneensa trialiin pikkupoikana kilpailuja katsellessaan. Osa heistä suhtautuu kirjoittamiseen vakavasti, ammattimaisin ottein, osa vähän rennommin. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Yksi kirjoittaja tekee asiantuntija-artikkeleita lehtiin ja haluaa kehittyä siinä työssä. Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta kiinnostusta sepän töihin tulee olla, jos sepäksi aikoo. Voi joutua ratkomaan valmista takkia tai sellaiselta näyttävää. Viime vuonna on tapahtunut paljon, on tehty tuotekehittelyä ja markkinoille on saatu paljon uutuuksia. 13:33-37 Aurinko nousee: Kokkolassa 9.07, (pimeä päättyy 8.05), Helsingissä 8.30, Utsjoella 10.28 Aurinko laskee: Kokkolassa 15.18 (pimeä alkaa 16.20), Helsingissä 15.41, Utsjoella 13.26 Nimipäivät huomenna: Jalmari, Jari, Hjalmar ja Pontus, ortodokseilla: Riiko, Riku, Reijo ja Kauko Nimipäivät tänään: Elisabet, Liisa, Eliisa, Elisa, Elise, Liisi, Lisa, Lisen ja Lisbet, ortodokseilla: Päiviö Tänään Syntyneet Sunnuntaina 19.11. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!" Mark. Leena Nygård PIETARSAARI (KP) Mopolla messuille saapuvien vieraiden määrä lisääntyi selvästi hieman ennen espoolaisen Joachim Hindrenin Moto Rodeo showta. Tanja Sandvik-Karkkola ja Petri Karkkola, Kaustinen 6.11. Miespuolisia mukana on seitsemän, mikä on ilahduttavan paljon. Jännittävä esitys kiinnostaa kuitenkin kaiken ikäisiä. Kustannustaloissa homma hoidetaan niin, että toivoton teksti ohitetaan lyhyesti kohteliain sanankääntein, mutta toivoa herättävä saa sapiskaa ja siinä ohessa muutaman kannustavan sanan. Kirjoittajista kaksi keskittyy vain lyriikkaan, loput lähinnä proosaan. Miia Skanta-Ilola ja Tatu Ilola, Pyhäsalmi 9.11. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Messujen vetonauloiksi on hankittu elävää musiikkia, muotinäytöksiä ja Moto Rodeo -show. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Hermot hallittava trialissa Pääkoppa ratkaisee moottoripyörähypyissäkin Joachim Hindren on harrastanut trialia tosissaan yhdeksänvuotiaasta lähtien. Ulla ja Tuomo Löytynoja, Ylivieska 11.11. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Jaana ja Jukka Jokitalo, Sievi 9.11. Tämä taas on pikemminkin akrobatiaa ja showta, rauhallinen ja ystävällinen Joa kertoo ohjelmanumerostaan messuilla. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Eila Pudas Kutsut Leena Nygård PIETARSAARI (KP) – Nyt on hyvä ajankohta järjestää messut. Hanna-Kaisa Närhi ja Mauno Wahlman, Kaustinen 14.11. Mutta mukana on myös yhteisöjä, pieniä yrityksiä ja pienen mittakaavan tuotteita, kuten käsitöitä, kosmetiikkaa ja terveystuotteita. Polkupyörällä harjoittelin aluksi, ja sitten alkoi kahden kuukauden painostus vanhempia kohtaan, jotta saisin pyörän. Antti Saari Väliaikaraportti 11/20 – SPICE GIRLS -tyttöenergia näyttää olevan ehtymässä ainakin Yhdysvalloissa. (06) 827 2234, . Mukana on siis monenlaisia kirjoittajia. Tanja ja Jarkko Virkkala, Kokkola 12.11. Wissin kylätalolle Kaustariin. Laajin on yli 200-sivuinen romaanikäsikirjoitus, muut ovat kertomuksia, novelleja, satuja ja pakinoita. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Anna-Mari ja Ilpo Eskola, Nivala 31.10. En opettanut Jusaa lukiossa, mutta hän toi kerran runojaan nähtäväksi. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Pyrin välttämään patenttivastauksia. On tehtävä valtaus, kaivettava sieltä, missä on todennäköisin kultajuonne. Paula ja Seppo Sorvari, Kalajoki 12.11. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Ratkaisut jätän kirjoittajalle. Raija ja Roine Söderling, Kokkola 10.11. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Ääripäinä ovat Helsinki, Jyväskylä, Ranua ja Tromssa. Hiekkaa vain vaskooliin ja huljuttelemaan. Pian saamme myös kirjallisen keskustelupalstan etälukiosivullemme. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Levikki 29 262 (LT 5/2000) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola . 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Kirjoittajien ohjaus tapahtuu lähinnä sähköpostitse. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . – Henkiset ominaisuudet ovat tässäkin lajissa todella tärkeitä. Mari ja Sami Keiski, Kokkola 11.11. Hänen lennokas "hyppypyöränsä" on kevyen näköinen. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Minna ja Erkki Annala, Kalajoki 4.11. Carola ja Risto Laasasenaho, Teerijärvi 6.11. Päivi ja Ismo Saukko, Merijärvi Kirjoittamisen kuntokoulun teoriaosuus on ehtinyt puoliväliin. Myös Finn-Nolian toimitusjohtaja Jukka Hakala oli tyytyväinen: – Näytteilleasettajia oli nyt helppo saada, heitä on 130
Ensimmäisellä kierroksella Rantakangas sai 177 ääntä, Moilanen 132 ääntä ja yrittäjä-maanviljelijä Markku Koski Kärsämäeltä 69 ääntä. Rantakangas on toiminut piirin puheenjohtajana vuodesta 1992. Vastaehdokas myyntisihteeri Riikka Moilanen Oulusta keräsi vaalissa 169 ääntä. Kuljettaja ja kyytiläinen poimittiin pian talteen ojasta, johon pakomatka päättyi. Perjantain ja lauantain välisenä yönä anastettiin Vetelin keskustassa rivitalon pysäköintipaikalta valkoinen Opel Corsa, jonka rekisterinumero on XJT-456. Poliisi kaipaa vihjeitä puhelinnumerossa 06-868 1600. Rantakangas jatkaa Keskustapiirin johdossa VETELI (KP) Veteliläismies hurjasteli lauantaipäivällä törkeässä 2,4 promillen humalassa Vetelissä metsäautotiellä. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.11. Ongelma ei sen mukaan ole kuntien määrä vaan työpaikkojen väheneminen muuttotappioalueilla. Piiri toteaa julkilausumassaan, että Euroopan unionia ei saa kehittää liittovaltioksi vaan se tulee säilyttää itsenäisten valtioiden liittona. Piirijärjestön varapuheenjohtajina jatkavat verosihteeri Eira Holla Oulusta ja opiskelija Janne Kankaala Raahesta. Keskustan puoluehallitukseen valittiin emäntä Raili Myllylä Kalajoelta. Tilannekatsauksen toi europarlamentaarikko Samuli Pohjamo. Poliisi sai tiedon humalaisesta kuskista ja lähti jäljittämään autoa. Keskustapiirin mielestä muuttotappiota pitäisi hillitä sekä EU:n että Suomen valtion erityistoimin. Miehet eivät loukkaantuneet, mutta auto romuttui törmäyksessä pahoin. Hän voitti äänestyksessä rehtori Ulla Parviaisen Kuusamosta äänin 143-97. Metsäautotiellä parkissa ollut kuljettaja lähti poliisia pakoon. Kuntien määrän vähentämiseen keskustapiiri laittaisi pisteen. Hän muistutti, että Suomi käyttää EU-maista vähiten rahaa aluekehitykseen, mihin suuntaan pitäisi saada muutos. 8312 044 www.tv-wentus.kpnet.com MAANANTAINA 20.11. KLO 15–18 JÄÄKAAPIT, YHDISTELMÄKAAPIT, PAKASTIMET, PYYKINPESUKONEET, ASTIANPESUKONEET, KUIVAUSRUMMUT, LIEDET, MIKROAALTOUUNIT, LIESITUULETTIMET TEHTAAN MYYMME Antti Savela KEMPELE (KP) Kansanedustaja Antti Rantakangas Pulkkilasta jatkaa keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana. 2000 Maakunta 3 Ristirannankatu 8, Kokkola, puh. Piiritoimikunnan jäseniksi nimettiin muiden muassa Heikki Jokinen Ylivieskasta, Tapio Kokkoniemi Reisjärveltä, Meeri Rinta-Jouppi Alavieskasta, Aarne Sorvoja Sievistä, Keijo Pylväs Oulaisista, Ulla Viirret Pyhäjoelta ja Mikko Kamula Pyhännältä. Rattijuoppo hurjasteli ojaan. Rantakangas sai taakseen lauantaina piirikokouksessa Kempeleessä 195 kokousedustajaa
klo 12–18. 06-5615 000 Kylpyläjoulu Kivitipussa Vietä leppoisa Joulu, kaukana kiireestä 1.490 1.490 mk/hlö/3 vrk 1.990 1.990 mk/hlö/ 5vrk Hintoihin sisältyy majoitus 2 h huoneessa, runsas puolihoito jouluaterioineen, koko perheen jouluohjelma. Myynnissä hieno kokoelma tunnustettujen taiteilijoiden teoksia huippuedulliseen tarjoushintaan. Lisäksi henkilöt, joille olisi myönnetty rimtamasotilas-, rintamapalvelustai rintamatunnus, jos he olisivat sitä hakeneet vuoden 1994 loppuun mennessä. 3 pv .....................................780,Pajalankatu 1, YLIVIESKA 08-425 551 Kantatie 1, KALAJOKI 08-460 061 M A T K AT OI MIS TO TRAVE L AG E N C Y JUUKA (STT) Pieni omakotitalo paloi täysin Juuassa perjantai-iltana. Sotilasarvoltaan hän on vääpeli. 195,23 h risteilyt Tallinnaan Vana Tallinnalla 4.12., 11.12. Vuori, V. Särestöniemi, O. Remontin kokonaiskustannukset ovat yli kolme miljoonaa markkaa, mikä on suuri summa seurakunnan vuosibudjettiin verrattuna. Myyntisepät Oy, 0400 343 131. TAIDEMYYNTINÄYTTELY Kokkolassa, Terveydenhoito-oppilaitoksella, tänään sunnuntaina 19.11. ......................... Kotimaan jouluhintaiset lennot myös netistä: www.finnair.fi Kokkola – Helsinki 690,Kokkola – Lappeenranta 890,J O U L U N L Ä M P Ö Ä L E N T O H I N N O I S S A . Vahingon laajuus oli yllätys Ulkokatto tuli uudelleen kokousten aiheeksi vuonna 1915, kun paikalle tilattiin viipurilainen peltiseppä. Augustsson, N. Postipankin toimitusjohtajana ja Eläkevarman varatoimitusjohtajana. Skandinaviaan ja muualle Eurooppaan matkustavista aina yksi ostaa lipun ja toinen lentää ”siivellä” eli maksaa vain verot. Tämä oli tarjoutunut tekemään galvanoidusta pellistä uuden katon, kunhan saa vanhan sinkkipeltikaton itselleen. Kuntoutukseen hakija varaa ajan lääkärintarkastusta varten kotikuntansa lääkärin vastaanotolta. 4 Maakunta Maakunta 3 Matkailu Bingot Näyttelyt Lääkäripalvelut Ravintolat Mannerheiminaukio 1, KOKKOLA NOPEA PALVELU Nuorisoseuralla ma. Janssonin piirustusten mukaan ja tilaa on 1 150 istumapaikkaa. Kirkon vastaanottopöytäkirjasta löytyy ensimmäinen merkintä: "Jos katto viime korjaamisen perästä vielä vuotaa, on se pykmestari Kajanderilta välittömästi rakennettava sellaiseksi, ettei vesi pääse siitä läpi". LAPPEENRANTA (STT) Rautjärven seurakunta joutuu etsimään rahoitusta kirkon katon ja kellotornin yllättävän kalliiseen korjaukseen. Samana päivänä voi palata kun lähtee lauantaina, sunnuntaina tai arkipyhänä. klo 19.00. Sievinkylän NS Seuraavat bingot maanantaisin 27.11., 4.12., 11.12. Pormestarinkatu 28. Vuonna 1947 Vaasassa syntynyt Niemi on koulutukseltaan ekonomi ja hän toimii Varma-Sammon varatoimitusjohtajana. Jouluhintaiset lennot ovat jo myynnissä, kotimaan lentoja voit ostaa myös netistä. Palmu, M. Seurakuntalaiset eivät olleet tyytyväisiä katon korjaustöihin eikä rakennusmestari saanut koskaan urakastaan loppurahoitusta, jota hän vaati vielä vuoden 1885 syyskäräjillä. Kanerva, ym. Kuntoutuksen piiriin saattavat kuulua v. Jouluhinnalla lennät omaksi ja muiden iloksi. 345,KYLPYLÄLOMAT Pärnuun 9.12. Nykänen on kaatanut yli 30 hirveä. la ............................... Palkintoina kinkkuja, kahvia... 1926 syntyneet, jotka v. Matti Niemi reserviläisten johtoon – VARKAUTELAINEN Aino Nykänen valittiin Vuoden jahtiakaksi naisten metsästystapahtumassa Jäppilässä lauantaina. Tällä hetkellä heikoimmassa kunnossa on kellotorni, jonka pelätään syysmyrskyssä putoavan. Karhila, R. Seurakunnan väkimäärä oli kirkon rakentamisen aikoihin kuutisen tuhatta. Tervetuloa! MAHTAVA MYYNTINÄYTTELY Su 19.11. Kylpylä Hotelli Ravintola 62600 Lappajärvi, puh. Veteli 14.11.2000 Yhtymähallitus Leikkaa talteen! HUOM! vastaanotot ovat suljettuina 18.12.2000–7.1.2001, joten vastaanotolle on syytä pyrkiä mahdollisimman pian. Carlstedt, W. Kuntoutukseen hakeutuvien olisi syytä varata aika ensi tilassa hoitavan lääkärin vastaanotolle pääsyn varmistamiseksi. Palmu, P. Tervis 1 vko.................... Pikkulipastoja ja muita huonekaluja. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. ja 18.12. 06-867 9555. Arkisin perilläolo vähintään 2 yötä. Lisämaksu 1 h huoneesta 130 mk/vrk. ERÄISSÄ SUOMEN SOTIIN LIITTYNEISSÄ TEHTÄVISSÄ PALVELLEIDEN KUNTOUTUS (laki 1039/97) Kuntoutukseen hakeminen tapahtuu kaksivaiheisesti: – todistus palvelusta haetaan Sota-arkistosta – myönteisen todistuksen saamisen jälkeen kuntoutusta haetaan Valtionkonttorilta. Asukas hälytti palokunnan paikalle. klo 12–18 Kokkolan Työväentalo, os. 1939–1945 ovat palvelleet puolustusvoimien koulutuskeskuksissa asevelvollisuuslain nojalla, miinanraivaukseen ja raivausesteiden purkamiseen puolustusvoimain alaisuudessa osallistuneet (1945– 1952), ulkomaalaiset vapaaehtoiset (1939–1945) sekä sotien aikoina puolustusvoimien hoitopaikoissa sairaanhoitotehtävissä palvelleet (1939–1945). Lindholm, J. Lääkärintarkastuksen jälkeen lääkäri merkitsee lausunnon kuntoutuksen tarpeesta ja kiireellisyydestä hakemuslomakkeeseen. Rautjärven kirkon kellotorni voi romahtaa. Lisätietoja saa sosiaalihoitajalta, puh. – Vesi on vuotanut keväisin kirkkosaliin, kun jäät ovat alkaneet katolla sulaa, mutta kyllä vahingon nyt paljastunut laajuus on ollut meille yllätys, Luumi kertoi. H. Voimassa 22.-27.12.2000. Reserviläisliitossa hän kuuluu liiton vanhimpaan ja suurimpaan jäsenyhdistykseen, Helsingin Reserviläisiin. Segerstråle, J. Pieni talo paloi NAANTALI (STT) Reserviläisliiton syyskokous valitsi lauantaina Naantalissa liiton uudeksi puheenjohtajaksi varatoimitusjohtaja Matti Niemen. Lisätiedot ja varaukset matkatoimistoista ja koko maassa Finnairin puhelinmyynnistä 0203 140 140 (24 t, pvm). 1.890,JOULUPUKIN PAJAKYLÄ JA SANTAPARK (Rovaniemi) 2.12. S. Hakemus on jätettävä 31.1.2001 mennessä. Raattamaa... Mukaan kuului rajan taakse jäänyt Ilmee. ja W. Katon alusrakenteet ovat paljastuneet hyvin huonokuntoisiksi ja kellotorni on romahtamisvaarassa. Oja, L. Vereraanit, jotka jättivät hakemuksen vuoden 2000 kuntoutukseen ja eivät tulleet valituiksi, ovat ilman uutta hakemusta hakijana vuodelle 2001. Katto jatkoi vuotamista tämänkin jälkeen. 20.11. Silverberg, A. Palo syttyi Petrovaarantiellä sijaitsevassa talossa. Katon korjauskustannukset ovat 3–3,5 miljoonaa markkaa eikä koko hanketta pystytä toteuttamaan yhden vuoden aikana. Palossa ei sattunut henkilövahinkoja, koska talossa yksin asunut mies poistui talosta ajoissa. Vuonna 1882 rakennetun kirkon korjausta ei voi enää pitkittää, sillä katon tiedetään vuotaneen jo runsaan vuosisadan. 1 pv .....................................199,HIIHDON MM-KILPAILUT LAHDESSA 2001 16.2. TERVETULOA HYVILLE TAULUKAUPOILLE TAIDELIIKE ARTTUURI JÄRJESTÄÄ PERHONJOKILAAKSON TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ TIEDOTTAA HALSUAN, KAUSTISEN JA VETELIN (Perholaiset rintamaveteraanit voivat tiedustella asiaa omasta terveyskeskuksestaan) RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEEN VUONNA 2001 voivat hakeutua rintamasotilastunnuksen, rintamapalvelustunnuksen tai rintamatunnuksen omaavat miehet ja naiset, joiden SOTAVAMMASTA AIHEUTUVA INVALIIDIPROSENTTI ON ALLE 10%. Kuvi 18/88/MjMv VARAUSMAKSU 20 MK BUSSILOMAT MINIRISTEILYT Tukholmaan Silja Europalla 2.12., 16.12. Tänä jouluna lennät Finnairilla kotimaassa 60 % normaalihintoja edullisemmin. Kirkkoherra Kari Luumin mukaan katolla on tehty jatkuvasti pikkuremontteja, mutta alusrakenteiden todellista kuntoa ei ole tiedetty. Alanko, T. Tiffanyja patsasvalaisimia, paljon joululahjatavaroita. 2.200,19.12. Rautjärven kirkko rakennettiin ristikirkoksi viipurilaisen arkkitehdin A.J. Yksimielisesti puheenjohtajaksi valittu Niemi on vuonna 1955 perustetun Reserviläisliiton yhdeksäs puheenjohtaja. Hakijalla on oltava mukanaan rintamasotilas., rintamapalvelustai rintamatunnus. Aiemmin hän on ollut mm. Hurmerinta, G. Palossa tuhoutunut talo oli hirsi ja lautarakenteinen sekä sähköistämätön. RAIMO LATVALA KY, ALAJÄRVI MENOPALUU-JOULUHINTOJA KOTIMAASSA 20.12.00 – 8.1.01: Hinta sisältää menopaluulennon kohteeseen. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Nelimarkka, Hj. TERVETULOA! T.S. Jos lähtö on perjantaina tai arkipyhän aattona, voi palata seuraavana päivänä. – – – – – – – – – . Hakija saa päätöksen kuntoutukseen hyväksymisestä tai hylkäämisestä, kun hakemukset on käsitelty. Dali, R. alk. Salmi, O. Mm. No, onpas tullut kesä nyt talven keskelle. Mudaravila 1 vko....alk. Kuntoutushakemuslomake täytetään lääkärintarkastuksen yhteydessä vastaanotolla. ma ....................alk. Salonen, N. Mikola, M. Todistuslomakkeita ohjeineen on saatavilla Halsuan, Kaustisen ja Vetelin vastaanotoilta. Ennen kuntoutuspäätöksen tekoa sotavereraanijärjestöjen paikallisosastot ottavat kantaa kuntoutettavien ensisijaisuusjärjestykseen, aikaisempien kuntoutuskertojen pohjalta. Jäsenmäärän kasvulle asetettiin noin 1 400 uuden jäsenen tavoite. Lääkärintarkastuksen yhteydessä tulisi ilmoittaa, mihin kuntoutuslaitokseen hakija haluaa. alk. Naantalissa pidetty syyskokous päätti lisäksi, että ensi vuonna liitto paneutuu erikoisesti jäsenhankintaan ja messutoimintaan. Runsaasti taidetta, huonekaluja ja lahjatavaroita. Hän seuraa tehtävässä maanviljelijä Aapo Saarta, joka ei enää ollut halukas jatkamaan tehtävässä. Lääkärin vastaanotosta peritään normaali vastaanottomaksu, mutta kuntoutussuunnitelma on maksuton. Naisten metsästysharrastusta edistävä Akkainjahti ry myöntää arvonimen vuosittain ansioituneelle metsästäjälle. Työt pyritään joka tapauksessa aloittamaan ensi kesänä ja Rautjärven seurakunnan talousarvioon hankkeelle varataan 1,5 miljoonaa markkaa. 275,M/S Meloodialla 16.12
sukulaiset ja ystävät Usko, toivo ja rakkaus ja näistä suurin on rakkaus. Tyytymättömimmät kansanosat eivät käyneet edes äänestämässä. Rakas äitimme ja mummumme Saara Anna Kaisa VÄHÄMÖTTÖNEN o.s. – Aiemmin Ruotsin hiihtokeskuksiin suuntautunut matkustajaliikenne ei nyt jätä naapuriin kruunuja, vaan suuntana on Lappi. Pääosa loukkaantuneista kuljetettiin ensiapuun Virtain terveyskeskukseen. Virtain poliisin mukaan autossa oli 32 ihmistä. 17.06.1925 Pyhäjärvi Ol k. lut. Poliisin mukaan matkustajat olivat Jalasjärven kunnan työntekijöitä, pääosin pariskuntia, jotka olivat matkalla pikkujouluun Keuruulle. Kun kirkkomaahan saattelemme ukin viereen nukkumaan. Lämmin kiitos osanotosta. Keli oli räntäja lumisateen vuoksi erittäin huono. Asialista on nähtävissä meijerin konttorissa, Siltatie 21 tai meijerin myymälässä, Siltatie 20. 8311 902 Äitini ja mummimme Anna-Lisa Valborg FORDELL o.s. Bussi ojaan Virroilla – parikymmentä loukkaantui. Rakkaudella, kiitoksella jäämme äitiä ja mummia kaipaamaan. Käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat. Bach, W.Fr.: Sinfonia d Bach, J. Hintakilpailulla ja kansallisella rahoituksella tärkeä meritie saataisiin turvattua. Kiitos vaari hyvyydestäsi. Sabel uskoo 300 000 vuosittaisen matkustajan määrän Merenkurkun laivaliikenteessä riittävän hyötyliikenteen ylläpitämiseen. Yhtenä suurena ryhmänä eläkeläiset ovat menettäneet luottamuksensa politiikkaan, samoin työttömät. Poranen s. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään, virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. 16.11.2000 Jalmiinakodilla Kaivaten ja kiitollisuudella muistaen Eveliina ja Kari Antti ja Harri Janne ja Tuija siskot ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät On siirtynyt ikuiseen rauhaan sydän hyvä ja lämpöinen. Lämmin kiitos osanotosta ja kaikille hänen hoitamisessaan mukana olleille. Rakas äitini ja mummimme Enni Kaarina TOLONEN o.s. Enää ei löydy yhteisvastuuta, vaan markkinavoivat ovat vieneet mennessään, tilittää Sabel. – Kielilainsäädännön uudistus tulisi olla toimiva ja moderni, hän sanoi. Alas painuu pieninkin pellavapää, emme mummua vielä antaneet ois. marraskuuta saattokappelissa. 20.08.1908 k. 08.11.2000 Kokkolassa Kaipauksella muistaen Reijo ja Gunilla Kristiina Leena perh. Siunauksen jälkeen kokoonnumme muistotilaisuuteen seurakuntakotiin, minkä ystävällisenä kutsuna ilmoitamme. K L O 1 9 . Muistotilaisuus seurakuntatalossa siunaustilaisuuden jälkeen. Matkustajat sai kolhuja ja pieniä haavoja lasinsirpaleista. Chr. Kuva: Clas-Olav Slotte TAMPERE (STT) Ainakin 20 matkustajaa loukkaantui lauantai-iltana Virroilla, kun pikkujouluseuruetta kuljettanut tilausbussi suistui tieltä. Kiitämme osanotosta suruumme. Kenelläkään loukkaantuneista ei ole hengenvaaraa. Tervetuloa! Johtokunta Rakkaamme Heikki Juhani Antero MÄKINEN s. Siunauksen toimitti kirkkoherra Kari Tiirola.Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalolla. 2000 Maakunta 5 Kuolleita Kuolleita Hautaustoimistot Konsertit Juhlat Kaustisen Osuusmeijerin varsinainen syyskokous pidetään Kaustisella kunnan valtuustosalissa tiistaina 28.11.2000 alkaen klo 12.00. Nyt oven kahvaan ja kynnyspuulle jää kauniit muistot kukkimaan. Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään ti 28.11.2000 klo 15.00 alkaen yhdistyksen päivätoiminassa, osoitteessa Tehtaankatu 27 A 39, Kokkola. 14.11.2000 Kokkola Kaivaten ja rakkaudella muistaen Eeva Annika ja Kristian Yvonne, Hannu, Antti ja Otto sisaret ja veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Kun aamu saapui niin matka päättyi ja uneen uuvutti väsyneen. Ph. 22.05.1935 Kaarlela k. Lähimpinä kaipaamaan jäivät puoliso, lapset ja muut lähiomaiset. Fr.: Sinfonia d Bach, C. Hallitus Ev. 040-5459796, 0400-560804 KIVIVEISTÄMÖ KOKKOLAN HAUTAKIVIPALVELU HAUTAKIVET AINA EDULLISIMMIN Rakkaamme Sylvi Heleena KUNGAS s. 31.05.1924 Perhossa k. Puheenjohtaja Klaus Hellberg jakoi puheenvuoroja tiuhaan tahtiin. – Ainoastaan 56 prosenttia äänioikeutetuista kävi uurnilla. Lämmin kiitos osanotosta. Monilla on lähisukulaisia lahden toisella puolella ja myös opiskelijat kulkevat naapurimaan yliopistoissa. Auto suistui loivassa mutkassa tieltä ja kaatui oikealle kyljelleen. On kyettävä vastaamaan vanhenevan kansanryhmän, talouden kansainvälistymisen ja tasapuolisen aluekehityksen haasteisiin, sanoi Koskinen. Uudesta kielilainsäädännöstä pyritään saamaan paremmin ymmärrettävä ja selkeä kielilaki, hän sanoi. Jätit meille sä muiston niin valoisan, niin kauniin, rakkaan ja syvän. Kutsu Kälviän-Ullavan yläasteen 25-vuotisjuhla Kälviän vapaa-ajan talolla pe 24.11.2000 klo 12.30 Vanhojen valokuvien ja opetusvälineiden näyttely. Jarl Sandström Kokkolalainen Jarl Sandström nukkui pois kotonaan Kokkolassa 14 marraskuuta 2000. Haasteisiin kyettävä vastaamaan Johannes Koskisen mukaan maan taloudellinen epätasapaino on vakiintunut ja rahapolitiikassa näkyy positiivisia tuloksia. seurakunnat Päivystää joka ilta klo 19–24 ent. Rakkaamme Jarl Hemming SANDSTRÖM s. On kyyneleet surua, ikävää, on mummu nukkunut pois. L in n u sp e rä 3 ,3 , km Indola K o u lu Autol. Ei yllättäen äkkiä kuitenkin hiljeni sydämesi rakkahin. Kuten presidentin vaalit, myös nämä vaalit osoittivat, miten tärkeä asia hyvinvointiyhteiskunta on suomalaisille. Huusko s. Useissa puheenvuoroissa peräänkuulutettiin toimia tuloerojen kasvun, vaali-innottomuuden ja eläkeläisten heikon aseman parantamiseksi. Kukkatervehdysten sijaan toivomme huomioitavan stipendirahastoamme OP 516214-46410. 6 mk/1/2 h PALVELEVA PUHELIN 10071 Kokoukset Sekalaiset Oma lehti olla pitää. Hautauksia Ihmisläheisempään politiikkaan tähdättävä Ruotsinkielisten demarien kongressi Kokkolassa Oikeusministeri Johannes Koskinen ja SDP:n Roy Sabel kävivät keskustelua ruotsinkielisten demareiden vuosikongressissa Kokkolassa. Tien pinnalla oli parin sentin loskakerros. Kunnallisvaaleissa peruspalvelut olivat jokaisen puolueen sydämellä, sen osoittivat ainakin vaalikampanjat. S.: Kantaatti ’Ich habe genug’, BWV 82 Bach, J. SUORAAN KIVIVEISTÄMÖLTÄ Puh. Tervehdysten vastaanotto klo 12.00-12.30. – Ennen tax free -myynnin loppumista matkustajamäärät olivat miljoonan luokkaa. Siunaus toimitettu 18.11.2000 läheisten läsnä ollessa. Kiitokset myös kaikille vaaria hoitaneille. Kaustisella 19.11.2000 KAUSTISEN OSUUSMEIJERI HALLITUS Rakkaamme Yrjö Ilmari RUOTANEN s. Rakkaamme siunattiin viimeiseen lepoon läheisten läsnä ollessa. Palvelut omalla äidinkielellä Oikeusministeri Johannes Koskinen (sd.) oli huolissaan vaaliaktiivisuuden katastrofaalisesta putoamisesta. – Meidän on syytä nähdä yhteiskunnan kasvavat ongelmat ja pyrkiä ihmisläheisempään politiikkaan. – Vaikka tax free -myynti onkin loppunut, olisi ihmisten ja tavaroiden liikkuminen turvattava. – Tulevina vuosina on harjoitettava samankaltaista, tasapainoisen kehityksen ja johdonmukaisten rakennemuutosten talouspolitiikkaa. Rakkaamme Ossi Aarre Kalevi NIEMINEN s. Chr.: Sinfonietta A Bach, J. Työkaverit muistavat hänet vastuuntuntoisena ja arvostettuna työkaverina sekä johtajana. HAUTAKIVIEN ERIKOISLIIKE puh. PETTERI SALOMAA, basso Liput: 70, 50, 35 mk – Ennakkom: Kokkolan Matkailu Mannerheiminaukio, puh. Vuodesta 1966 alkaen hän työskenteli Outokummulla aluksi tutkimusinsinöörinä, kobolttitehtaan osastopäällikkönä ja myöhemmin teknisenä johtajana. Mari Hautamäki KOKKOLA (KP) Ruotsinkielisten demareiden 87. Haapajärvinen Jenny Maria Nordling siunattiin haudan lepoon torstaina 16. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.11. Otti syliinsä vanhan ja väsyneen, Hänet rauhan rantahan kantoi. Jansson * 1.5.1914 Helsingissä † 11.11.2000 Naantalissa äkillisesti sairauskohtaukseen "Vuodet opettavat paljon sellaista, josta päivät eivät tiedä mitään." Kaivaten Juhani Pirkko, Joonas ja Kasperi Timo ja Maija Arttu ja Helena Siunaustilaisuus pidetään Naantalin kirkossa lauantaina 25.11 klo 13.00 ja muistotilaisuus sen jälkeen Kala-Trapissa. Turma sattui kello 18:n tienoissa Virtain Kurjenkylässä Peräseinäjoen ja Virtain välisellä tiellä. Ei tunnu tuska ei vaiva mainen, on rauha sydämessä nukkuneen. Koskinen yhtyi kielikysymyksessä kielikomitean asettamiin ehdotuksiin palveluiden turvaamisesta molemmilla kotimaisilla. E Aaria ‘Willkommen, Heiland’ Sinfonia I G JUHA KANGAS, joht. Rakkaamme siunataan haudan lepoon Kaustisen kirkossa perjantaina 24.11 klo 15.00, mikä ystävällisenä kutsuna ilmoitetaan. Neljä vietiin hoitoon Seinäjoelle ja yksi käteensä avohaavan saanut mies Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Rakkaamme siunataan Kalajoen kirkossa lauantaina 25.11.2000 klo 11.00. 10.11.2000 Tätiä kaipauksella muistaen Lauri sukulaiset ja ystävät Herra on minun paimeneni ei minulta mitään puutu. vuosikokouksessa Kokkolassa haettiin ideologisempaa sosiaalidemokratiaa. 07.11.2000 OYKS:ssa Kaipauksella muistaen Aira Tarja ja Bjarne Mia, Maria, Martina Minna ja Frank, Markus ja Sanna Lauri ja Inari Vilja, Petja ja Pinja Markku Jorma ja Sirpa Emma ja Eetu Pertti ja Minna Viivi ja Veera Jari-Pekka ja Mirja Krista-Mari ja Petteri siskot muut sukulaiset ja ystävät Me muistamme katseesi kirkkahan, me muistamme hymysi hyvän. Ennen eläkkeelle siirtymistään 1995 Sandström työskenteli Outokumpu konsernin tehtaiden sijoitusasiantuntijana. Janne Siunaus toimitettu Himangan kirkossa 11.11.2000 omaisten ja ystävien läsnä ollessa. Hän oli syntynyt 22 toukokuuta vuonna 1935 Kokkolassa. Antti ja Harri Ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitamme, että äitimme siunataan lauantaina 25.11.2000 klo 11.00 Perhon kirkossa, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Esille nousivat myös Merenkurkun laivaliikenteen jatkuvuus, kieliuudistus ja Ruotsin TV-kanavien näkyminen rannikolla. Pauliina perh. Samoilla linjoilla on Roy Sabel, joka muistutti, että maassamme on kolme virallista kieltä, suomi, ruotsi ja saame. Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa 18.11.2000. 25.07.1924 Himangalla k. Kunnallisrahoitteiseen liikenteen ylläpitämiseen en usko, sanoo Sabel ja ihmettelee Ruotsin nihkeyttä nähdä laivaliikenteen hyödyt. 17.2.21 Kalajoella k. 9.11.00 Kalajoen terveyskeskuksessa Siunaten muistamme Airi ja Ilmari sisarusten lapset perheineen sekä muut omaiset ja ystävät Vei kotiin Herra jo uupuneen, elon pitkän kulkea antoi. sisarukset perh. Merenkurkun laivaliikenne turvattava Pedersöreläinen FSD:n varapuheenjohtaja Gudrun Eklöv painotti Merenkurkun laivaliikenteen jatkumista. veljen lapset perh. 1 1 . 30.10.2000 K–PKS:ssa Kaivaten ja kiittäen Taimi Eero Maija, Hannu ja Janne sisar ja lapset perh. 13.03.1923 Vetelissä k. Kokkolalaisdemari Roy Sabel näkisi sosiaalidemokraattien politiikan tulevaisuudessa lähempänä ihmistä. K O N S E R T T I K A A R L E L A N K I R K K O L A 2 5 . Kokouksessa käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. 06-822 9198 040-702 2092 Kuokkasuontie 5, Linnusperä, Kokkola Terho Isokoski Suoraan valmistajalta Jy vä sk yl ä n tie 3 ,1 km Kirkonmäki Ventus Kuokkasuont. Vaasan läänin alueella ja klo 20–24 Pohjanmaan ja Haapajärven verkkoryhmissä Hinta n. – Kansalaisille tulee turvata palveluiden mahdollisuus omalla kielellään. Alla himmeän syksyisen taivaan syvän tunnemme kaipauksen
– Sitten minä vaan päätin ottaa opintovapaata työstäni Kannuksen vanhainkodilla ja toteutin unelmani. Huovinen painotti myös oppilaitoksen suojelijoiden merkitystä. Ensimmäisenä opiskeluvuonna nuoret joutuivat aloittamaan kaiken alusta. Antti Savela TOHOLAMPI (KP) Maanviljelijä Pentti Korkiakangas oli yksi niistä paristakymmenestä nuorukaisesta, jotka aloittivat käsityöammattien opiskelun Toholammilla 50 vuotta sitten. Rahoitus usein ongelmana Koko koulun remontti maksoi yhteensä noin 12 miljoona markkaa. Keski-Pohjanmaalla tilanne vaikuttaa vielä hyvältä, mutta Kangasvieren mukaan se voisi olla toinen ilman Chydenius Instituutin opettajakoulusta. Jos valtio vetäytyy kokonaan tässä asiassa, se vaarantaa kuntien tasa-arvoisen koulutuspalveluiden järjestämisen, Anneli Kangasvieri totesi puheessaan. Siitä selvittiin kuitenkin talkoohengellä. Ensi vuoden budjettiesityksessä on kuitenkin vain vajaa 40 miljoonaa markkaa. – Myöhemmin aloitin sivutoimena koneurakoinnin. Jylhä esitti ideansa puhuessaan töistään ja niiden taustoista Toholammin käsija taideteollisuusoppilaitoksen vuosijuhlassa. ”Lestijoen rannalle valaistu kävelypolku” Pekka Jylhä esittää: Lestijoki inspiroi Pekka Jylhää esittämään kävelypolkua Toholammin keskustaan. – Käyttäjien ääniä pitää aina kuunnella. Puheessaan hän toivoi, että koulussa kasvaisi vastuuntuntoisia ja hyväsydämisiä ihmisiä. Marjakangas oli poissa sairastumisen vuoksi. Tavallisesti suunnitelmia tehdään useita, joista yksi valitaan työstön kohteeksi. Monen mutkan kautta uusien tilojen rakentaminen aloitettiin lopulta vuoden 1999 kesällä, ja vanhan osan peruskorjaus tehtiin viime keväänä. Kuten omakotirakentamisessakin, asukkaat huomaavat usein vasta rakentamisen jälkeen, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Toista vuotta käsija taideteollisessa opiskeleva Margit Hukari tuntee puolestaan oppilaitoksen nykyiset menetelmät. Omassa puheenvuorossaan kansanedustaja Mika Lintilä innostui heti ajatuksesta. Esimerkiksi kävelypolku ja kaunis valaistus riittävät. Saija Niemelä kertoo, että suunnitteluvaiheessa opettajilta kysyttiin, mitä uuteen kouluun haluttaisiin. Vaikka loppusilaus siis puuttuu, remonttiin ollaan tyytyväisiä. Sininen koulu vihittiin tanssien Lohtajan yläaste vihdoin valmis Piispa Olavi Rimpiläinen vihki uusitun yläasteen käyttöön. Kangasvieren mukaan opetusministeriölle on tehty vuosille 2001-2004 hakemuksia yhteensä yli seitsemän miljardin markan arvosta. – Puhemiehinä ovat olleet silloiset kansanedustajat Matti Lepistö ja Aaro Lintilä, kunnanjohtaja Aaro Marjakangas ja toimikaudellaan pääministeri Esko Aho. Hukarin mukaan opiskelun tekee monipuoliseksi etenkin se, että oppilaat voivat suunnitella töitään. Maanviljelijänäkin Pentti hyötyi käsityöopeistaan. Nykyään Toholammilla opiskellaan vaatetuslinjalla ja metallikivilinjalla, josta voi vielä syventää opintojaan hopeatekniikoihin. – Tarve remontille oli valtava. Kunnan puheenvuorossa kansanedustaja Mika Lintilä totesi laadukkaan opetuksen olevan keskeinen oppilaitoksen kilpailuvaltti. Juhlassa oppilaitoksen pitkäaikaisen johtokunnan puheenjohtajan Aaro Marjakankaan kirjoittaman historiikin kiteytti Keski-Pohjanmaan maaseutuakatemian rehtori Pekka Huovinen. Ei teos suureellinen tarvitse olla. Lisäksi opetustilat olivat käyneet käytännössä vanhanaikaisiksi. Kuvat: Hanne Yli-Parkas Antti Savela TOHOLAMPI (KP) Toholampilaissyntyinen kuvanveistäjä Pekka Jylhä esittää pienen kauniin ympäristötaideteoksen rakentamista Lestijoen varteen Toholammin keskustan liepeille. Myös oppisopimuskoulutuksen kautta kouluihin saataisiin monenlaista osaamista, jota tänä päivänä tarvitaan, Anneli Kangasvieri huomautti. Takaisin Toholammille hän palasi 1960 ryhdyttyään viljelemään vaimonsa kotitilaa. Minä valitsin metallityöt, Pentti kertoo. Juhlat päättyivät Maamme-lauluun. Historiikissään Marjakangas toteaa, että käsija taideteollisen opetuksen ideoi asutustoiminnan edistäjä Erkki Hukari. – Koulu ei tarkoita vain rakennusta. Musiikkia juhlassa esittivät Juhani Simola sekä Mauri ja Sampo Haapamäki. Jotta kunnilla on edellytykset järjestää laadukasta opetusta, ammatillisesti päteviä opettajia pitää olla riittävästi saatavilla. – Meillä oli valittava puutai metallipuolen linja. Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymän tervehdyksen toi talousjohtaja Jukka YliKarjula. Kuva: Antti Savela. Tilaisuudessa kuultiin myös lääninhallituksen tervehdys. Emme käsittele vain tavallisia kankaita. Vihkiäisissä puhunut Suomen Kuntaliiton opetusja kulttuuriyksikön päällikkö Anneli Kangasvieri muistutti juhlahumun keskellä, ettei Lohtajan yläaste ole ainoa koulu Suomessa, joka joutuu taistelemaan saadakseen valtion rahoitusta. Siihen voisi saada rahoitusta esimerkiksi EU:n Life-ohjelmasta, Lintilä totesi. Nykyiset hyvät toimitilat on tehty 90-luvulla. Samallaan todistuksella yhdeksän kuukautta myöhemmin Pentti pääsi heti Saastamoisen konepajalle Kuopioon töihin. Hitsausta opettelin vielä jälkikäteen parilla kurssilla, Pentti kertoo. – Hakemukset ovat vain osa totuutta. – "Pekan polku" pitää ehdottomasti toteuttaa. Hanne Yli-Parkas LOHTAJA (KP) Lohtajan uusittu yläaste vihittiin lauantaina käyttöön juhlavin menoin. Kuva: Antti Savela ”Kaikki alkoi ahjon teolla” Ensimmäiset oppilaat auttoivat opetustilojen rakentamisessa Pentti Korkiakangas opetteli kädentaitoja Toholammilla jo 50-luvulla. – Aluksi oli hieman vaikea tottua työskentelemään rakennustyömaalla. Tärkeintä ihmisen luovuus Toholammin käsija taideteollisuusoppilaitoksessa vietettiin 50-vuotisjuhlia lauantaina. Margit on ikänsä tykännyt vaatteiden valmistuksesta ja haaveillut aina päästä opiskelemaan Toholammille. Tutkimme myös hometilannetta, mutta hometta ei onneksemme löytynyt, Saija Niemelä kertoo. Nyt tilat ovat hyvin toimivat, Saija Niemelä kehuu. Alakerrassa oli vesiongelma ja puutteita, jotka aiheuttivat tiloille lähes käyttökiellon. Tehtiin isännille työkoneita ja opeteltiin hitsaamaan. – Kilpailu oppilaitosten välillä on nykyään kova, Väänänen kertoo. Lohtajan kunta maksoi kustannuksista puolet, ja loput varat myönsi valtio. Minulla on neljä lasta. Työstämme myös nahkaa ja neuletta, teemme kankaanpainantaa ja värjäystä, Margit luettelee. – Ajatuksena voisi olla, että joki verkottaa meidät meren kautta maailmalle, Jylhä esitti. Hän huomasi, että tiloilla tarvitaan koneiden korjaajia ja arveli koulutuksen poistavan tuon puutteen. Yläasteen oppilaiden vauhdikas tanssiesitys sai ansaitsemansa aplodit. Opettajien koulutusta tulisi järjestää siellä, missä on suurin tarve opettajista. Erillään on vielä lasikeramiikkakoulutuksen linja. Marjakangas korostaa historiassa oppilaitoksen perustamisja rakentamisvaiheita. 2000 s KESKIPOHJANMAA Lisätiedot ja varaukset: Kokkola PL 45, Eteläväylä Puh. Lintilä ilmoitti ottavansa tehtävän vastaan. Koulu ei ole vain rakennus Anneli Kangasvieren mielestä rahoitusongelman lisäksi joillain alueilla ja koulutusasteilla näkyvä opettajapula huolestuttaa. Jylhä sanoo saaneensa ajatuksen ylittäessään Särkimäen siltaa. Tulevaisuudessa vastuuta lankeaa kansanedustaja Mika Lintilän harteille, Huovinen totesi. Keskimmäiset lapset jäävät alaasteelle ja minä tulen tähän naapuriin, Margit nauraa. Korjaukset on tehty vähitellen, sillä keittiötilojen remontin jälkeen vuonna 1995 koulu joutui hakemaan valtion tukea uudelleen. – Siinä kohden joki on todella kaunis. Muun muassa alakertaan lisätään oppilaskunnan tilat, jossa oppilaat voivat halutessaan viettää välitunteja. Monet kunnat rakentavat omin voimin, koska mahdollisuus tukeen on niin pieni. 06-827 2000 Fax 06-822 5039 Perhonjokilaakso 30.11.2000 Toimitathan ilmoitusaineistosi 28.11. – Opetus on erittäin mielenkiintoista ja monipuolista. 6 Maakunta Sunnuntaina 19.11. Oppilaitoksen apulaisrehtori Tuulikki Väänänen kertoo, että oppilaita on tätä nykyä kuutisenkymmentä ja heidän keski-ikänsä pyörii 25 vuoden nurkilla. Juhlaan oli myös aihetta, sillä koulun rehtori Saija Niemelän mukaan koulun remonttia on haaveiltu jo 1980-luvulta saakka. Kovasti tyytyväinen Toholammin käsija taideteollisuusoppilaitoksesta saamiinsa oppeihin on myös toisen vuosikurssin vaatetuslinjalla opiskeleva Margit Hukari. Hänen mukaansa koulun uudistaminen jatkuu vielä virallisten vihkiäisten jälkeenkin. – Kun tilat saatiin kuntoon, alkoi varsinainen opetus. Opettajat lupasivat, että vaikka kepin nenässä istutaan ja opetetaan viimeiset kuukaudet, Saija Niemelä muisteli avajaispuheessaan. Jylhähän tunnetaan muiden muassa Kekkos-monumentistaan, jonka hän teki Helsingin keskustaan. Sen lisäksi avajaisten ohjelmaan kuului myös runonlausuntaa ja musiikkia. Samalla hän muistutti, että kunnan on pidettävä yllä hyvät palvelut ja kaikkien ihmisten myönteinen ilmapiiri, jotta opiskelijoita saapuisi Toholammille jatkossakin. Marjakangas pitää historiikissään oppilaitoksen tärkeimpänä tekijänä ihmisen luomisen voimaa, jota liekkiä on pidettävä yllä myös tulevaisuudessa. Siinäkin oli metallipuolen perustiedoista suuri apu, hän tunnustaa. Hän korjasi itse koneensa, ja teki töitä myös kylän muille isännille. mennessä. Nyt me tullaan joka aamu tänne koulunmäelle. Pentti muistelee, että aluksi hiekoitettiin silloisen toimitilan, pappilan entisen navetan, lattia, vaihdettiin rakennukseen ikkunat ja ovet ja rakennettiin ahjo. Koulu on myös opettajan ja oppilaan välinen suhde sekä se, mitä opetuksessa tapahtuu
EU:n eri rahastot ovat olleet maaseutukylien tuki ja turva niin niin Eteläkuin PohjoisSuomessa. Lauantaina keskityttiin onnettomuuspaikan tutkintaan. Viranomaiset eivät antaneet heidän nimiään lauantaina. Muuttotappio ja väen pakkaantuminen kaupunkeihin on tuttuja ongelmia myös Etelä-Suomessa. Pienkone lähti Malmilta kohti Pirkkalaa perjantai-iltana kello 19:n aikaan, ja sen oli määrä laskeutua määränpäähän noin tunnin ja kahdenkymmenen minuutin lennon jälkeen. Palokunta patosi ja vaahdotti ojan, eikä aine päässyt leviämään vesistöön. Kauppakuolemien suhteen ei ole saatu tehtyä mitään ratkaisevaa. Kone oli pahoin murskautunut ja osittain palanut. Lennolla koulutettiin ohjaajaa yölentokelpoisuuteen. – EU:n myötä toiminta on tullut paljon mutkikkaammaksi. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.11. – Meillä oli parhaimmillaan meneillä viisi erilaista EU-projektia. Sen esitietojen mukaan onnettomuuskone oli syöksynyt jyrkässä kulmassa ja kovalla nopeudella maahan. Myös etelässä käy muuttoliike Kaikesta huolimatta suomalaisella maaseudulla elää yhä edelleen usko huomiseen. Byrokratiaa on liian paljon, valittelee Heikki Nikula. Runsaan kuuden tunnin etsinnän jälkeen kone löytyi Hausjärven Haminankylästä syöksyneenä maahan keskellä metsää olevalle suolle. Eurajoen eri kyliltä matkaa Rauman ostoskeskuksiin on matkaa vain 5–22 kilometriä ja myös Pori vie osansa, valittelee Nikula. Suurin osa styreenistä jäi betoniseen keräilyaltaaseen, joka on rakennettu suojaamaan tällaisilta onnettomuuksilta. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen RIIHIMÄKI Hyvinkää 5 km Tampere Nurmijärvi Helsinki Haminankylä Hausjärvi Järvenpää 3 25 54 Tampere Lahti Helsinki Turku STT SS Oulu (STT) Oulun Stora Enson tehdasalueella sattui styreeni-myrkkyvuoto lauantaina aamuyöllä. Vanha maitoauto ei kulje enää laisinkaan ja Lindin Kaisaan voisi törmätä korkeintaan muutama vuosi sitten ovensa sulkeneen kyläkaupan edessä. Styreeni on myös niukkaliukoinen aine, joten ympäristöön joutuessaan aine liukenee huonosti. Aine pääsi valumaan yli, koska säiliön pinnanmittauslaitteessa oli häiriö. Eurajokelainen Heikki Nikula on tutustunut ongelmaan lähipiirissään. Paikalle lähetettiin seitsemän palokunnan yksikköä. Onnettomuustutkinta jatkuu sunnuntaina. Etsinnät aloitettiin heti sen jälkeen, kun pienkone ei ollut laskeutunut annetussa aikataulussa Pirkkalan kentälle. – Meiltä naiset lähtevät synnyttämään 450 kilometrin päähän Rovaniemelle. -– Kylistä väki vähenee ja sinne muuttavat uudet asukkaat tulevat viettämään eläkepäiviään. Onnettomuuskonetta etsittiin koko illan ja aamuyön, ja se löytyi vasta varhain lauantaiaamuna kello neljän aikaan. Aluehälytyskeskus sai tiedon asiasta kello 02.41. Kätkäsuvannon 170 asukkaan kylä on saanut eri hankkeisiinsa EU-varoja 1,6 miljoonaa markkaa. Peruspalvelut eivät ole enää itsestään selvyys omalla kylällä, vaan niiden perässä joudutaan matkaamaan joskus jopa satoja kilometrejä. Näillä projekteilla saatiin kyläläisiä sitoutettua kylätoimintaan mukaan, kertoo Hilkka Vanhapiha. Illan ja yön pimeydessä Cessna 152 -pienkonetta etsi ilmoitetulta lentoreitiltä kaksi helikopteria, toinen Rajavartiolaitoksen ja toinen Tikkakosken etsintäkopteri. Styreeni on toisen luokan palava ja syövyttävä neste, joka on ympäristölle vaarallinen. Putoamisalue eristettiin ja onnettomuuden tutkinta alkoi jatkuen koko päivän. Pieni osa styreenistä kuitenkin ajautui läheiseen avo-ojaan. Viimeinen tutkahavainto koneesta saatiin puoli tuntia lähdön jälkeen. Cessna 152 on kaksipaikkainen, ylätasoinen yleisilmailukone. Molemmat koneessa olleet lentäjät olivat menehtyneet. Styreenivuoto sattui Eka Polymer Latex-nimisessä yrityksessä, joka sijaitsee Stora Enson tehdasalueella. Uusia asukkaita maaseudulle haetaan mitä erilaisemmin keinoin. Jotain huonoakin erilaisista projekteista ja hankkeista löytyy. Myrkkystyreeniä maahan Oulussa Pekka Moliis SOTKAMO (STT) Paljon on muuttunut niistä ajoista, jolloin Jukka Virtanen teki suomalaiset sanat kappaleeseen Maalaismaisema. Lähimmälle pankkiautomaatille on joillakin pohjoisen ihmisillä matkaa 200 kilometriä ja lähin kyläkauppa on 50 kilometrin päässä, toteaa vuoden kylähullun tittelin aikanaan saanut Hilkka Vanhapiha Muonion Kätkäsuvannosta. Onnettomuustutkintakeskus sai ilmoituksen koneen löytymisestä aamuyöllä kello 4. Maahansyöksyn arvioitiin tapahtuneen perjantai-iltana kello 20. Turmassa menehtyivät Malmin lentokoulun 41-vuotias lennonopettaja ja mittarilentoa harjoitellut 35-vuotias oppilas, molemmat helsinkiläisiä. Koulutiellä ei jouduta enää tappeluun, kun koulu on lakkautettu ja eikä niitä poikiakaan olisi enää tappeluun asti. Tilanne saatiin hallintaan muutamassa tunnissa. Tunturin-Lapin kylien ja Helsingin asukastalojen lähentämis-"rojekti" on jotain saanut myös aikaan. Palokunnan mukaan nestettä valui yli säiliöstä täytön yhteydessä noin kolme kuutiota. – Yksi asukas meille on Helsingistä nyt muuttanut ja yksi pariskunta harkitsee sitä vakavasti, toteaa kätkäsuvantolainen "kylähullu" Hilkka Vanhapiha. Väki vähenee ja vanhenee. Sen oli määrä lentää Malmilta Hämeenlinnan kautta Tampereelle. Maaseudun palvelut loitommaksi. Tapauksesta ei kuitenkaan aiheutunut vaaraa ihmisille eikä ympäristölle. Täyttöä siis jatkettiin, koska mittari ilmoitti virheellisesti että säiliössä on tilaa. Kone oli onnettomuuden tapahtuessa matkalla Helsingin Malmilta Tampereen Pirkkalaan. Kaksi kuoli Cessnan hurjassa syöksyssä suolle Onnettomuustutkijat kiirehtivät lauantaina tutkimaan onnettomuusaluetta. Aktiivista väkeä on tämän viikonlopun aikana koolla Sotkamossa, jossa paikalla on asiaan perehtyneitä kyläaktivisteja valtakunnallisten kylätoimintapäivien merkeissä. Ja niistä Kaisan raskausvuosistakin on jo useampi vuosi aikaa. 2000 Kotimaa 7 PUKEUTUMISJA URHEILUOSASTOL PUKEUTUMISJA URHEILUOSASTOLT TA A K K K KA A A AIIIIK K K KK K K KIIII N N N NA A A AIIIIS S S STT TTEE E EN N N N,,,, M M M MIIIIEE E ES S S STT TTEE E EN N N N JJ JJA A A A LL LLA A A AS S S STT TTEE E EN N N N ULKOILUV ULKOILUVAA AATTEET TTEET JA T JA TAL ALVIJALKINEET VIJALKINEET V VAIN TÄNÄÄN AIN TÄNÄÄN -30 % -30 % K O K K O LA 9 -2 1 (1 8 ) P R I S M A A P R I S M A AV O I N N A T Ä N Ä Ä N 1 2 2 1 V O I N N A T Ä N Ä Ä N 1 2 2 1 HELSINKI (STT) Yökoulutuslennolla ollut pienkone syöksyi maahan ja murskaantui Hausjärven Haminankylässä perjantai-iltana
Heikkisen mukaan ehdokashankintaan on panostettava jatkossa entistä enemmän. Hän sai kokousväeltä puheenvuoronsa jälkeen raikuvat suosionosoitukset. Energiaveroa korotettava Hassin esittelemässä vihreässä energiaohjelmassa energiaveroa pitäisi korottaa 10 vuoden aikana yhteensä noin kolme miljardia markkaa. Tuomiojan mukaan perustuslaki ei tee EU:sta liittovaltiota HELSINKI (STT) Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan pelkkä perustuslaki ei vielä tekisi EU:sta liittovaltiota. 010 515 454, fax 010 514 9313 Meillä on intoa ja tahtoa palvella Sinua siten, että voit hoitaa jokapäiväiset rutiinisi vaivattomasti ja kauaskantoiset sitoumuksesi joustavasti. Kuuskoski haluaa lapsiasiat samalle ministerille TORNIO (STT) Hallituksen pitäisi määritellä keskuudessaan selkeästi, kenelle ministerille kuuluu lapsiasioiden poliittinen kokonaisvastuu ja miten lapsiasioita koordinoidaan. Rakentamista kannattaa 42 prosenttia. Kivihiilen käyttöä on korvattava maakaasulla. Järjestöihin ja ehdokasasetteluun tulisi Lipposen mukaan saada "enemmän tilaa ja lisää korvien väliä". Lipponen kaipasi harkintaa ja asioiden asettamista tärkeysjärjestykseen pohdittaessa ehdotuksia menojen lisäyksistä. Eduskunnan päätös olisi Hassin mukaan syytä katsoa, ettei hallituksesta lähdettäisi "turhaan". Sähkön hinta nousisi vuosittain keskimäärin 0,3 penniä per kilowattitunti. Lipposen mielestä kunnallisvaaleista on tehtävissä kaksi johtopäätöstä. Puolueen ehdokaslistat katsottiin lähes kautta linjan liian lyhyiksi. Väli-Suomen sanomalehtien Suomen Gallupilla teettämän kyselyn mukaan uuden ydinvoimalan rakentamista vastustaa 55 prosenttia kansalaisista. Yhdessä näemme yrityksesi ja sen toiminnan monipuolisemmin, kokonaisuutena. Tärkein tavoite työttömyydessä Lipponen korosti, että SDP:n ja hallituksen tärkein tavoite on ollut ja on tästedeskin oleva työttömyyden painaminen niin alas kuin mahdollista. 8 Kotimaa Sunnuntaina 19.11. Enemmistö ydinvoimaa vastaan HELSINKI (STT) SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Paavo Lipponen perää puolueeltaan sekä avarakatseisuutta että pitäytymistä perusarvoissaan. Hän sanoi vieroksuvansa ajatusta, että joku pystyisi tänä päivänä esittämään yhden oikean näkemyksen, millainen Euroopan pitää tulevaisuudessa olla. Yhtä huonosti kävi traktorilla auttamaan menneelle miehelle, jolle alkometri näytti promillen lukemaa. Kansalaisten mielipiteet kääntyivät päinvastaisiksi, jos uusi ydinvoimala auttaa Suomea pääsemään Kioton ilmastosopimuksen päästötavoitteisiin niin, ettei sähkölasku juuri kasva. Lauantaina illalla Nuijamaalla oli Suomen puolella kuitenkin jälleen lyhyt jono rekkoja odottamassa pääsyä Venäjälle. Hän peräsi myös lisää nuoria aktiivijäseniä erilaisista taustoista avoimen keskustelun saavuttamiseksi. Sen mukaan sosiaalidemokraattien olisi Lipposen mielestä käyttäydyttävä kaikissa yhteyksissä. PORI (STT) Porilainen 43-vuotias mies loukkaantui kovalla vauhdilla ajaneen henkilöauton törmättyä häneen Toejoenpuistikon ja Kiitäjäntien risteyksessä Porissa myöhään perjantai-iltana. – Tämä nostaisi normaaliperheen sähkölaskua noin kuudella markalla kuukautta kohti, Hassi sanoi. Kokouksen puheenjohtaja Pekka Sauri totesi, että vihreiden puoluevaltuuskunta kutsutaan koolle pohtimaan tilannetta siinä vaiheessa kun TVO:n ydinvoimahakemus tulee hallituksen käsittelyyn, kuten aiemmin on sovittu. Ympäristöministeri Hassi on sanonut esittävänsä vihreiden lähtöä hallituksesta, jos eduskunta hyväksyy lisäydinvoiman rakentamisen. Tavaraliikenne oli sujunut "katkoksista huolimatta kokonaisuudessaan vilkkaaseen tahtiin". Vaalimaalle syntyi lauantaina viiden kilometrin rekkajono. Mies lensi törmäyksen voimasta auton tuulilasin kautta noin 20 metriä. Siihen osallistui 1 010 ihmistä. Vaatisi suorastaan oveluutta, että pystyisimme sen estämään, Soininvaara sanoi. Näin kysyttäessä ydinvoiman lisärakentamista kannattaa 55 prosenttia ja vastustaa 42 prosenttia suomalaisista. Kansaneläkkeen tasokorotus esillä Lipposen mielestä asiat on pantava tärkeysjärjestykseen pohjoismaisen sosialidemokratian periaatteiden mukaisesti siten, että hyvinvointiyhteiskuntaa on rakennettava käytettävissä olevien voimavarojen mukaan. – Myös Kymen vaalipiiri on meille ongelmallinen, Heikkinen sanoi. – Nyt lapsija perheasioita käsitellään useassa eri ministeriössä. Pekka Pohjolainen HELSINKI (STT) Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Satu Hassi haluaa, että ydinvoiman lisärakentamisesta järjestetään kansanäänestys. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander HELSINKI (STT) Enemmistö suomalaisista vastustaa yhä viidennen ydinvoimalan rakentamista Suomeen. Kuuskoski iloitsi siitä, että Suomen kunnissa lapsipolitiikkaan on alettu kiinnittää huomiota. Tätä vaati Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Eeva Kuuskoski liiton Lapin piirin juhlakokouksessa Torniossa lauantaina. 0204 26 4450, fax 0204 26 4451, Pitkänsillankatu 20 D, 67100 Kokkola, p. marraskuuta. Lipponen viitoitti SDP:n linjaa VAALIMAA (STT) Suomesta Venäjälle suuntautuvassa tavaraliikenteessä oli jälleen viikonvaihteen alussa katkoksia sekä Nuijamaan että Vaalimaan raja-asemilla, kun Venäjän tulli ei vedä. – Kun katsoo ehdokasmääriä, selittää se, miksi gallupit lupaavat meille aina enemmän kuin lopulta saamme, puoluesihteeri Ari Heikkinen totesi. Lipposen listalle kuuluvat mm kansaneläkkeen tasokorotus ja ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tehtävät parannukset. Ojaan ajanut ja auttaja kännissä – MAURI SARIOLA -seura on myöntänyt Vuoden 2001 Susikoski -arvonimen edesmenneen kirjailijan pitkäaikaiselle ystävälle, espoolaiselle lainopin kandidaatille Usko Santavuorelle. Tällaisia ovat kehitysyhteistyömenojen kaksinkertaistaminen, mikä tarkoittaisi 2,5 miljardin markan tasokorotusta. – Kansanäänestys on erittäin perusteltu. Lunta kerrottiin sataneen seudulla muutamassa tunnissa viitisen senttimetriä. – Päätöstä ei tarvitse tässä vaiheessa muuttaa, Sauri totesi. Kokonaisvastuuta ei ole kenelläkään, Kuuskoski huolehti. Siksi meillä on myös entistä parempi lähtökohta kehittää ja tarjota käyttöösi ratkaisuja, joilla tuet yrityksesi toiminnan jatkuvuutta ja sujuvuutta.kkkkkk Menesty ja kasva! Yhteistyökumppanina Sampo-Leonian Yrityspalvelut Kokkolan-Pietarsaaren Yrityspalvelut, Torikatu 31, 67007 Kokkola, p. Vastustus ydinvoimalan rakentamista kohtaan on kasvanut hieman viime kesäkuussa tehdystä vastaavasta mittauksesta. Sitä haittasi Nuijamaalla katkosten lisäksi runsas lumisade, sillä rekoilla oli vaikeuksia päästä liukkaalla liikkeelle. Lapissa yksi ääni maksoi puolueelle lähes 20 markkaa, kun se Helsingissä maksoi vain reilun markan. kkkkkkkkkkkkk Oletpa yrityksen tai yhteisön päättäjä tai maatilayrittäjä, Sinun kannattaa tulla toteamaan, että yksi plus yksi on nyt enemmän kuin kaksi. Hassin mukaan ydinvoiman sijasta on panostettava mm. Muuttoliike selittäjänä Puolueen peruspalveluministeri Osmo Soininvaara piti vaalituloksen kannalta mullistavimpana puolueen menestystä Varsinais-Suomessa. Äänestäjien sanoma on otettava vastaan ja parannettava politiikkaa sen mukaisesti. Puolueella on myös edelleen selviä ongelma-alueita. – Sosiaalidemokraattien on toimittava ajassa ja periaateohjelman hengessä, Lipponen vaati. Kritisoitavaakin kuitenkin löytyi. – Talouden kasvu ei ole itsetarkoitus, mutta se on työllisyyden parantamisen paras väline. Nostamispaineita on myös puolustusmenoissa varuskuntien säilyttämiseksi. Liian vähän ehdokkaita Enempää ei ydinvoima tässä vaiheessa valtuuskuntaa puhuttanut. Kysely tehtiin 13.–16. Hallitusyhteistyötä olisi jatkettava rakentavassa hengessä ja löydettävä yhteisiä ratkaisuja. – Ydinvoimaan sijoittaminen on kuin panisi rahaa hevoseen, jonka takapuolessa on jo makkaratehtaan leima, Hassi nauratti kokousväkeä. Vaalimaalla satoi vettä. 2000 s KESKIPOHJANMAA Lyhyesti Sampo-Leonian Yrityspalvelut valmiina palvelukseesi Täällä arkipäivät ja verkossa milloin vain haluat Me varainja riskienhallinnan ammattilaiset muutamme pian samaan osoitteeseen. Jyväskylässä puolueensa Keski-Suomen piirin kokouksessa lauantaina puhunut Pekkarinen perustelee toimia sillä, että valtion verotulot ovat nousemassa useita miljardeja markkoja ennakoitua suuremmiksi. Nuorten ihmisten on päästävä päättämään tällaisesta heidän tulevaisuuteensa vaikuttavasta asiasta, Hassi totesi vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Helsingissä lauantaiaamuna. Hänen mielestään tarvitaan myös lapsiasiamies, jolla on oltava hyvät toimintamahdollisuudet. Mies meni tielle koiran perään, jolloin Toejoenpuistikkoa kovalla nopeudella ajanut 18-vuotias autoilija törmäsi häneen. Hassi esitteli avauspuheenvuorossaan kokousväelle puolueensa energiapoliittisia linjauksia. – Varsinais-Suomesta saamme seuraavissa eduskuntavaaleissa varmuudella kaksi kansanedustajaa. Myös Suomen tullin ja Venäjän Storfjanovkan tullin välisen kahden kilometrin tieosuus sekä pysäköintialueet täyttyivät rekka-autoista. Eniten keskustelua viritti illansuussa puolueen vaalitulos, joka oli hyvä ja varsinkin Helsingissä erinomainen. Vaalimaalla 5 kilometrin rekkajono Polttoaineverotus vielä eduskuntaan HELSINKI (STT) Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarisen mukaan keskusta aikoo lähipäivinä vaatia eduskunnassa uutta äänestystä polttoaineiden verotuksen alentamisesta. YK:n lapsen oikeuksien komitea on Kuuskosken mukaan pyytänyt Suomen hallitusta huolella harkitsemaan lapsiasiamiehen viran perustamista. Nyt sen tuloksia saadaan Lipposen mukaan hyödyntää useilla uudistuksilla, kuten esikoulun toteutumisella, hammashuollon laajenemisella, sosiaalija terveyspalvelujen parantamisella ja terveydenja vanhustenhuollon henkilöstön lisäämisellä. Kymen sosiaalidemokraattisen piirijärjestön kokouksessa Kouvolassa lauantaina puhuneen Lipposen mukaan puheet suuntautumisesta oikealle tai vasemmalle ovat jääneet vaille sisältöä. Pekkarisen mukaan verotuksessa tulisi ottaa huomioon Suomen pitkät etäisyydet ja kylmä ilmasto, minkä vuoksi monet yrittäjät ja yksityiset ihmiset joutuvat kärsimään kohtuuttomista kustannuksista. Nuijamaalla Suomen tullin ja Venäjän Saimenskin tulliaseman parin kilometrin väli täyttyi rekoista jo perjantai-iltana. Jalankulkija lensi 20 metriä törmäyksestä KANGASNIEMI (STT) Pakettiautolla tieltä ajanut mies puhalsi 2,27 promillea lauantaita vasten yöllä Kangasniemen Ohensalmenkylässä. – Jos kyse on vain siitä, että EU:n perustussopimukset kirjoitetaan uudestaan ymmärrettävään muotoon ilman uusia toimivaltasiirtoja, en näe mitään syytä, miksi sitä pitäisi vastustaa, Tuomioja totesi alustaessaan EU:n Nizzan huippukokouksen asioista vihreiden puoluevaltuuskunnalle Helsingissä lauantaina. Raja-asemalta kerrottiin, että yön mittaan suma purkaantui "kun Venäjän tullissa alkoi jälleen rullaamaan". Jotta talous kehittyisi, tarvitaan laajaa yhteistyötä niin hallituksessa kuin myös työmarkkinajärjestöjen kanssa. Kolarissa loukkaantunut mies kuljetettiin Satakunnan keskussairaalaan. Kunniakirjan lisäksi arvonimen saajalle luovutettiin seuran viisivuotiskokouksessa lauantaina Helsingissä pullo kirjailija Sariolan mieliviskiä Ballantinesia.. Hassi tivaa ydinvoimaäänestystä Satu Hassi viitoitti puolueelleen energialinjaa. Lipponen muistutti viimeisten viiden vuoden aikana harjoitetun talouspolitiikan säästöineen olevan nimenomaan sosiaalidemokraattista politiikkaa, koska siten on saatu hyvinvointiyhteiskunta pelastetuksi konkurssilta. Tuomiojan mielestä nyky-Euroopalla ei ole mahdollisuutta eikä oikeutta päättää EU:n muuttamisesta liittovaltioksi. Mies oli ulkoiluttamassa koiraansa, kun koira lähti ylittämään tietä. Pakettiautoa kuljettanut mies loukkaantui tieltä ajossa lievästi ajoneuvon kaaduttua. puuhakkeeseen, maalämpöön ja tuulivoimaan. Hänen mukaansa jako oikeisiin ja vääräoppisiin sosiaalidemokraatteihin on nyt pahinta mitä voidaan tehdä. Soininvaaran mukaan puolueen menestys suurissa kaupungeissa selittyy erittäin vahvasti muuttoliikkeellä
KOKKOLA Rautatienkatu Puh. 06-8275000 1495.CanoScan FB630P VÄRITASOSKANNERI 600 x 1200 dpi, lukutarkkuuden valinta 252400 dpi, IEEE 1284/ECP-rinnakkaisliitäntä, nopeus värit 120 s, mustavalkoinen 40 s, käyttöjärjestelmä: Win 95/98/NT 4.0. Voit maksaa ostoksesi suoraan Plussatililtä ja kertyttää samalla Plussa-pisteitäsi. Naisten ja miesten NAHKAKÄSINEITÄ teho 2x26w +2x19,5 w,din musiikkiteho,elektroninen graafinen taajuuskorjain,monivärinäyttö,32 esiasetettavaa radiomuistipaikkaa, t-bass,uniajastin,logiikkaohjattu dekki,sisäänrakennettu subwooper, 3-tie eristetyt kaiuttimet takuu 12 kk Aiwa XR-M 56 STEREOSARJA Hinta ilman Plussa-korttia 595.895.Hinta ilman Plussa-korttia 995.1995.Etusi 300 mk Etusi 500 mk Etusi 1000 mk Uusi Plussa-tili on perheesi kätevä talouskukkaro! 1. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.11. 2000 9 Palvelemme jouluun saakka joka sunnuntai klo 12-21! (40.-L) (14.90 plo) (50.-L) tarjoukset voimassa TÄNÄÄN niin kauan kuin tavaraa riittää 399.Perheiden puolesta. Plussa-tili on pankin talletustili ja varat kuuluvat Talletussuojarahaston antaman suojan piiriin. 4. Saat korkoa rahoillesi 2. LG BC 971 HI-FI VIDEONAUHURI hifi-nicam,4+2 kuvapäätä,tallennus/toisto puolinopeudella,80 kanavamuistipaikkaa, kuvaruutunäyttö,16:9 laajakuvatallennus/ toisto,automaattinen kuvapäiden puhdistus 2x scart,2x rca,2 VUODEN TAKUU Indesit WG 935 TP edestä täytettävä PESUKONE täyttömäärä 5 kg, 18 pesuohjelmaa, linkousnopeus 900 kierr./min,määräautomatiikka,energiamerkintä B,ohjelmakytkin,liotus-ja sadetustoiminto,linkoustehon muutos,itsepuhdistuva avattava poistopumppu,takuu 12 kk Muurlan JÄÄTIKKÖ Anytime KYNSILAKAT ja HUULIPUNAT 2 KPL YHT VALINTASI MUKAAN Herbina SHAMPOOT ja BALSAMIT 2 PLO YHT Herbina MUOTOILUTUOTTEET 2 KPL YHT Kahd en Herb ina tuott een osta jalle hius kiinn e 75 ml veloi tuks etta 1995.24 20.30.20.90 59 90 2495.Etusi 300 mk Hinta ilman Plussa-korttia SAIM ME LISÄ ERÄN ! Suuri KOIRAtai HEVOSKIRJA Hinta ilman Plussa-korttia Hinta ilman Plussa-korttia 99.149.Etusi 300 mk 995.pari 39 90 pari (129.-) (15.90 kpl) Lasten RUKKASET heijastinnauhalla värit; pun,sin, ja musta 39 99.90 (79.90) (149.-) (199.-) Naisten juhlava TOPPI koot:s-xl väri: sininen Naisille SUORIA HOUSUJA TRIKOOHOUSUJA JA STRETCHFARKKUJA 59 LASTEN NEULEITA KOOT; 98-158 CM lahja HINT AAN ! 90 HIF I VID EO NA UH UR I ALL E TON NIN !. Voit nostaa käteistä rahaa Citymarketin kassalta 3
Presidentti Castro sanoi lehdistötilaisuudessa, että Miamista Yhdysvalloista toimiva järjestö Cuban-American National Foundation (Kuubalaisamerikkalainen kansallissäätiö) oli lähettänyt väkeä Panamaan hänen murhaamisekseen. Ennen yhteistä muistotilaisuutta järjestettiin useita erilaisia seremonioita, jotta kaikkien uskontokuntien tarpeet voitaisiin ottaa huomioon. Ryhmä kiisti kuitenkin rikkoneensa Arafatin määräystä, koska isku kohdistui israelilaissotilaiden vartioimaan alueeseen. Kuva: Lehtikuva/Reuters HANOI (STT–Reuters) Yhdysvaltain presidentin historiallisen Vietnamin-vierailun yksi tärkeimmistä tavoitteista on kiillottaa kansalaisten mielikuvaa Vietnamista pelkkänä sotatantereena, joka koitui kymmenientuhansien amerikkalaisnuorukaisten kohtaloksi. – Olemme huolissamme, sillä meneillään näyttää olevan osavaltion laajuinen yritys Al Goren puolelta armeijan miesten ja naisten äänten hylkäämiseksi, sanoi Bushin kampanjan tiedottaja Mindy Tucker. – Olimme sitten amerikkalaisia tai vietnamilaisia, haluamme tietää minne läheisemme on haudattu. Paikallinen vahva kotikalja tarjoaa Nairobin slummin asukkaille yhden harvoista keinoista irrottautua vaikeasta arjesta. Sanojensa vakuudeksi hän jalkautui limusiinistaan tavallisen kansan joukkoon, söi lounasta pienessä paikallisessa ravintolassa ja kierteli käsityöläisten putiikeissa Hanoin keskustassa. Kuolinsyyntutkijoiden mukaan tehtaassa säilytettiin vaarallisia kemikaaleja ilman asianmukaista lupaa. Kuva: Lehtikuva/Reuters TIEN CHAU/HANOI (STT–Reuters–AFP) Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton seurasi historiallisen Vietnamin-vierailunsa toisena päivänä, kuinka vuonna 1967 alas ammutun amerikkalaislentäjän ruumista etsittiin mutaiselta riisipellolta. 2000 s KESKIPOHJANMAA Lyhyesti Päivi Sinisalo WASHINGTON (STT) Floridan vaalikiista on siirtynyt osavaltion korkeimman oikeuden harkittavaksi, ja kumpaakin kiistan osapuolta kuullaan oikeudessa maanantaina. Perjantaina otettu aikalisä ei ole saanut kinastelua kuitenkaan laantumaan. Mahdollisista tuhoista ei annettu tarkempia tietoja. Clinton seurasi sotauhrien etsintää Amerikkalaissotilaiden jäämistöjä löydetään edelleen Vietnamista kuljetettavaksi kotimaahan Yhdysvaltoihin. 82 ihmistä eli noin puolet matkustajista sai surmansa. Itävaltalaiset osoittivat mieltään Tshekin vastaisilla raja-asemilla kuukausi sitten, kun ydinvoimala käynnistettiin pitkään kestäneiden kiistojen jälkeen. Nebesarin mukaan voimala on toimittanut naapurimaan Itävallan viranomaisille seikkaperäisen selonteon tapahtumasta. Oikeuden kannan mukaan kiistan ratkaiseminen kuuluu Floridan osavaltiolle, ei liittovaltiolle. Hän kiitti Vietnamia yhteistyöstä ja lupasi apua myös kadonneiden vietnamilaisten sotauhrien etsinnöissä – heitä arvellaan olevan jopa 300 000. Lokakuun 31. Temelinin ykkösreaktori pysähtyi koekäytössä PRAHA (STT–DPA–AFP) Tshekkiläisen Temelinin ydinvoimalan ykkösreaktori pysähtyi lauantaina automaattisesti, kun reaktorin jäähdytysjärjestelmää kokeiltiin. Myöhemmin lauantaina Clinton matkusti Hanoista Ho Chi Minhin kaupunkiin, entiseen Etelä-Vietnamin pääkaupunkiin Saigoniin, jossa Yhdysvallat kärsi nöyryyttävän tappion vuonna 1975. Palestiinalaispoliisi eteni vain muutaman metrin päähän sotilaista, jotka vartioivat Kfar Daromin juutalaissiirtokunnan viljelymaita, kertoi Israelin edustaja. Reaktori oli määrä käynnistää uudelleen vielä lauantain aikana. Bush oli tyytymätön, vaikka ulkomailta saapuneet äänet veivät hänet laskennan lopussa 930 äänen johtoon. Taoyuanin stadionille kerääntyneet surijat osoittivat kunnioitustaan uhrien kuville ja viettivät hiljaisen hetken. Poliisi epäilee, että yövuorossa olleet työntekijät oli lukittu tehtaaseen. Asiantuntijoiden mielestä ongelmana on ollut se, ettei keskivertokansalaisilla ole mitään mielikuvia nykyaikaisesta Vietnamista. Taiwan suri lentoturman uhreja TAIPEI (STT–Reuters–AFP) Yli 2 000 ihmistä 18 maasta osallistui lauantaina Taiwanin tuhoisan lento-onnettomuuden uhreille järjestettyyn yhteiseen muistotilaisuuteen. Palestiinalaisten mukaan Israelin helikopterit tulittivat aluetta raketeilla. Tehtaan omistaja on toistaiseksi kieltäytynyt vastaamasta poliisin kysymyksiin. Samaa miestä syytettiin jo viime vuonna laittoman alkoholin valmistuksesta, mutta tuolloin syytteet raukesivat. Surevien omaisten lisäksi paikalla oli Taiwanin ja Singaporen viranomaisia sekä lentoyhtiön työntekijöitä. Kaksi menehtyi Gazan tulitaistelussa Palestiinalaiset juoksevat pakoon israelilaissotilaiden ampumaa kyynelkaasua Gazassa. Epäilty pidätettiin perjantaina kemikaalitehtaalta pääkaupungin Nairobin slummialueella. Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat kielsi maanantaina palestiinalaisia ampumasta alueilta, jotka ovat palestiinalaisten hallinnassa. Castro syytti Posada Carrilesia myös useasta aiemmasta murhahankkeesta sekä 73 ihmishenkeä vaatineesta kuubalaisen matkustajakoneen tuhoamisesta vuonna 1976. Miami-Daden piirikunnassa, Floridan suurimmassa kunnassa, käsinlaskenta aloitetaan sunnuntaina. Castro luonnehti Posada Carrilesia "täysin häikäilemättömäksi pelkuriksi". Floridan korkein oikeus kielsi lauantaiksi suunnitellun vaalituloksen vahvistamisen ja sanoi, että käsinlaskenta voi jatkua. – He ovat jo Panamassa, ja he ovat tuoneet aseita ja räjähteitä, Castro lisäsi. Floridan korkein vaaliviranomainen valtiosihteeri Katherine Harris ilmoitti lauantai-iltana Suomen aikaa, että Bush sai 1 380 ja demokraattien ehdokas Al Gore 750 postiääntä. – Castron pitäisi keksiä uusi juttu, Kuubalaisamerikkalaisen kansallissäätiön tiedottaja sanoi. Demokraatit vastasivat Bushille syyttämällä republikaaneja väärän tiedon ja salaliittoteorioiden levittämisestä. Järistys oli voimakkuudeltaan noin 7 richteriä. Floridan korkeimman oikeuden seitsemästä tuomarista kuusi on demokraatteja. – Kyse ei ollut mistään onnettomuudesta eikä poikkeuksellisesta tilanteesta, tiedottaja Milan Nebesar sanoi. Järistyksen keskus sijaitsi Uuden Englannin saaren rannikolla. Kaikkiaan ääniä saapui ulkomailta noin 3 600 kappaletta. Ensin erotellaan virheettömät äänestysliput virheellisistä ja epäselvistä, ja sen jälkeen lasketaan maanantaista alkaen ääniä kahdessa vuorossa aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Korkeimman oikeuden päätös myöhemmin perjantaina käänsi tilanteen taas kerran päälaelleen. Vuonna 1994 hän lopetti kauppasaarron ja vuotta myöhemmin solmi diplomaattisuhteet entisen vihollisen kanssa. 1,5 miljoonan asukkaan slummialueet ovat täynnä alkoholin salamyyjiä, jotka kilpailevat asiakkaista tekemällä juomastaan entistä vahvempaa.. Seitsemän viikkoa jatkuneissa väkivaltaisuuksissa on kuollut ainakin 237 ihmistä, joista suurin osa palestiinalaisia. Sotkuinen tilanne Tilanne on ollut erittäin sotkuinen, sillä aiemmin perjantaina Gore oli kärsinyt kirvelevän tappion, kun osavaltion tuomari hylkäsi demokraattien vaatimuksen käsinlaskettujen äänten mukaanottamisesta. Poliisin mukaan alueen asukkaat olivat kertoneet kuulleensa avunhuutoja palavasta tehtaasta, jonka kaikki ulospääsytiet oli lukittu. Clintonin käynnissä oleva vierailu ja hänen sen aikana pitämänsä tulevaisuutta korostavat puheet yrittävät pureutua juuri tähän epäkohtaan. Floridan 25 valitsijamiestä ratkaisevat presidentinvaalin lopputuloksen. Kenialainen salaviina tappoi 128 ihmistä NAIROBI (STT–Reuters) Kenian poliisi on pidättänyt miehen, jonka epäillään valmistaneen myyntiin myrkyllistä alkoholijuomaa, kertoi East African Standard -lehti lauantaina. Bushin leiri syytti lauantaina demokraatteja kierosta pelistä, sillä yli 1 400 postiääntä hylättiin. Posada Carriles vapautettiin kahdesti matkustajakonesyytteistä. Castro syytti pakolaisia Tuhoisa palo tehtaassa E-Afrikassa JOHANNESBURG (STT–Reuters–AFP) Yksitoista työntekijää menehtyi lauantaina johannesburgilaisen tehtaan palossa Etelä-Afrikassa. Bushilla huono päivä Bushin ärtymyksen ymmärtää, sillä hän kärsi parikin karvasta takaiskua perjantain aikana. Uusin riita koskee ulkomailta saapuneiden postiäänten laskentaa. Lehtikuva/AFP Photo GAZA (STT–Reuters–AFP) Palestiinalaispoliisi ampui israelilaissotilaan ja sai itse surmansa israelilaisten vastatessa tuleen Keski-Gazassa lauantaina. Republikaaniehdokas George W. Vietnamin sotaa vastustanut presidentti Bill Clinton on yrittänyt saada kansaansa näkemään toisen todellisuuden: Vietnam on nopeasti kasvava ja kehittyvä maa, jonka väestöstä suurin osa on liian nuoria edes muistamaan koko sotaa. Heidän hallustaan ei löytynyt aseita, kun heidät pidätettiin eräästä hotellista. Pidätetyt kuubalaiset saapuivat Panamaan ilmeisesti keskiviikkona. Monille amerikkalaisille Vietnamin sodan kauheudet tiivistyvät muutamaan kuvaan: napalmin polttama alaston pikkutyttö juoksemassa kylätiellä tai amerikkalaishelikopterien kaoottinen lähtö Saigonista vuonna 1975. Castron mukaan tunnetun kuubalaisen pakolaisen Luis Posada Carrilesin johtama ryhmä aikoi murhata hänet Panaman pääkaupungissa Panamassa alkaneessa Espanjan, Portugalin ja Latinalaisen Amerikan huippukokouksessa. Osavaltion korkein vaaliviranomainen, republikaanien Katherine Harris oli päättänyt aiemmin, että käsinlaskettuja ääniä ei hyväksytä enää tiistain jälkeen mukaan, ja osavaltion lopullinen tulos on selvä postiäänten laskemisen jälkeen. Yhteistyömme on ainutlaatuista historiassa. Samalla alueella koettiin torstaina kaksi maanjäristystä, jotka eivät aiheuttaneet isoja vahinkoja. Näystä liikuttunut Clinton sanoi Yhdysvaltojen olevan vahvasti sitoutunut lähes 1 500:n sodassa kadonneen amerikkalaisen etsintöihin ja lupasi, että ponnisteluja jatketaan kunnes "jokainen mahdollinen sankari on tuotu kotiin". 10 Ulkomaat Sunnuntaina 19.11. Palomiesten oli murrettava lukkoja, jotta he pääsivät sisään tehtaaseen sammuttamaan paloa. Neljä Arafatin henkivartijaa räjähdyksessä Useita tunteja myöhemmin sattuneessa toisessa välikohtauksessa neljä Arafatin henkivartijaa haavoittui räjähdyksessä Khan Yunisissa Etelä-Gazassa. Israelin sotilastiedottaja majuri Ran Adam sanoi kuitenkin, ettei alueella ollut israelilaisia helikoptereita ja arveli räjähdyksen johtuneen vahingossa räjähtäneistä ammuksista. Kerran me kohtasimme täällä vihollisina, nyt me työskentelemme kumppaneina, Clinton sanoi. Lehden mukaan viikon aikana ainakin 128 ihmistä on kuollut ja yli 400 on yhä sairaalahoidossa juotuaan juomaa, jota oli terästetty metanolilla. Omassa puheessaan myöhemmin illalla Vietnamin presidentti Tran Duc Luong kiitteli Clintonin roolia maiden välisten suhteiden paranemisessa, mutta sanoi ettei Yhdysvaltojen tulisi yrittää puuttua maan "sisäisiin asioihin". Vietnam hiljeni ihmisoikeuksista Perjantaina pitämässään puheessa Clinton otti epäsuorasti kantaa kommunistisen Vietnamin kehnoon ihmisoikeustilanteeseen. Kaksi israelilaista sotilasta haavoittui tulituksessa, kertoi Israelin armeija. Lähtökiihdytyksessä kone törmäsi rakennuskoneisiin ja syttyi tuleen. Hän vietti yhdeksän vuotta venezuelalaisessa vankilassa ennen pakoaan vuonna 1985. Sanomalehti New York Times syytti vuonna 1998 Posada Carrilesia pommi-iskuista useita Kuuban hotelleja vastaan. Palon aiheutti arvattavasti räjähtänyt kaasupullo. Palestiinalaishallinto sanoi tutkivansa tapausta ja pyysi Israelia olemaan kostamatta hyökkäystä, jottei tilanne pahenisi entisestään. Puolueiden on esitettävä kantansa tarkistuslaskennasta maanantaina oikeudelle ja sen jälkeen oikeus päättää, pitääkö käsinlasketut äänet ottaa mukaan vaalin lopputulokseen. Temelinin ydinvoimala sijaitsee Etelä-Böömissä vain 60 kilometrin päässä Itävallan rajasta. Amerikkalaisille Vietnam on pelkkää sotaa PANAMA (STT–AP) Panaman poliisi pidätti lauantaina Suomen aikaa kuulusteluja varten neljä kuubalaista pakolaista Kuuban presidentin Fidel Castron syytettyä vihollisiaan murha-aikeista. Vuonna 2000 Clintonista tuli ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka on vieraillut Vietnamissa 25 vuotta sitten päättyneen nöyryyttävän sodan jälkeen. Palm Beachin piirikunnassa ryhdyttiin lauantaina jatkamaan äänten käsinlaskua, samoin Browardin kunnassa. Kaksi vuotta sitten noin 2 500 ihmistä sai surmansa Papua-Uuden-Guinean pohjoisrannikolla, kun merenpinnan alla sattunut 7,0 richterin maanjäristys aiheutti valtavia hyökyaaltoja. Monet itävaltalaiset pitävät neuvostovalmisteista ydinvoimalaa vaarallisena. Floridan äänikiista jatkuu ja jatkuu Bushin vastustajat järjestivät mielenosoitusmarssin Austinissa. Vielä ei kuitenkaan ole tiedossa, joutuvatko he vastaamaan rikossyytteisiin. Urakka on melkoinen, sillä ääniä annettiin MiamiDaden alueella 654 000. Osa kuolleista oli palanut niin pahasti, ettei heitä voitu tunnistaa. Bush kärsi tappion myös Atlantan vetoomustuomioistuimessa, sillä republikaanien vaateet käsinlaskennan lopettamisesta hylättiin. päivänä Singapore Airlinesin Boeing 747 -kone yritti nousta Taipein lentokentältä osittain suljettua kiitorataa pitkin. Ydinvoimalan edustaja vakuutti, ettei tilanteeseen liittynyt mitään vaaroja itse ydinvoimalalle eikä myöskään ympäristölle. Arafatin johtamaan Fatahiin kuuluva ryhmä, Fatahin haukat, ilmoitti olleensa israelilaissotilaan surmanneen hyökkäyksen takana. Käsinlaskenta kiistellyillä alueilla saattaa kestää lähes kaksi viikkoa. Vierailunsa yhteydessä Clinton lupasi vietnamilaisille, että Yhdysvallat alkaa vihdoin nähdä Vietnamin maana, ei vain sotana. Israel on aiemmin vastustanut YK-tarkkailijaryhmän perustamista; palestiinalaiset taas ovat vaatineet kansainvälisiä rauhanturvajoukkoja suojelemaan siviilejä. Koneen kolmea lentäjää on kielletty poistumasta Taiwanista, kunnes onnettomuustutkinta valmistuu. Askel askeleelta Clinton on virkakautensa aikana ottanut useita dramaattisia askeleita Yhdysvaltain ja kommunistisen Vietnamin suhteiden lämmittämiseksi. Myös Vietnamin lehdistö vaikeni kokonaan Clintonin puheen ihmisoikeuksia käsitelleistä osuuksista, vaikka televisioidun puheen sisältöä muuten selostettiin tarkasti. Järjestö kiisti Kuuban presidentin syytökset ja sanoi, ettei sillä ole ketään Panamassa eikä mitään tekemistä Posada Carrilesin kanssa. Voimakas maanjäristys Tyynellämerellä BRISBANE (STT–Reuters) Voimakas maanjäristys vavisutti lauantaiaamuna eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevaa Papua-Uudelle-Guinealle kuuluvaa saarta. YK:n turvallisuusneuvosto pyysi perjantaina pääsihteeri Kofi Annania selvittämään osapuolten kanssa mahdollisuutta lähettää YK:n alainen kansainvälinen ryhmä valvomaan tilannetta Lähi-idässä. Historian ja politiikan asiantuntijat uskovat, että saadakseen kansan tuen uuden suuntaiselle politiikalleen, on Clintonin pyrittävä karkottamaan sodan pirut amerikkalaisten mielestä
Kuntayhtymävaltuusto käsittelee hallintopäällikkö Hans Jungarin mukaan marraskuun lopulla taloussuunnitelmaa, johon sisältyy tavoitteena Östanlidin myyminen. Yrityspuistoksi. Se tarkoittaa, että myös ympäristö on säilytettävä. Vaikein kanto kaskessa on todennäköisesti kapearunkoiseksi rakennettu suuri päärakennus. Keuhkosairauksien hoidon rinnalle Östanlidiin tulivat 80-luvulla kuntoutus ja neurologia, ja Östanlidista tuli samalla koko Vaasan sairaanhoitopiirin keuhkoja kuntoutussairaala. Sairaalan pitkällä parvekkeella potilaat lepäsivät tuoleissaan huopiin käärittyinä ja hengittivät hyväätekevää, mäntyjen kyllästämää ilmaa. Pietarsaaren teknisen viraston päällikkö HeimoToiviainen sanoo, ettei uuden käytön löytäminen Östanlidille välttämättä ole helppoa. Sairaalan alueella on tähänastisen asemakaavan mukaan käyttämätöntä rakennusoikeutta 57 500 neliömetriä. Toivottavasti heitä ei tulevaisuudessakaan ole niin paljon, että koko paikka täyttyisi. 11 KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.11. Joskus muiston hävittäminen köyhdyttää ihmiskuntaa. Virkoja siinä oli 1990-luvun alussa 148. Kuva: Clas-Olav Slotte Leena Nygård (KP) T ammikuun alussa tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun ensimmäinen keuhkopotilas vuonna 1941 otettiin hoidettavaksi Östanlidin parantolaan. Silti hän ei halua puhua riesasta. Asunnoiksi. Kaukolämpöön se on liitetty tänä vuonna. Hyvää hoitoa mäntyjen katveessa Ennen sairaalassa viivyttiin hyvinkin pitkään. Rakennusten purkaminen olisi todennäköisesti hyvin vaikeaa. Hoitoajat olivat 40ja 50-luvuilla pitkiä, keskimäärin 237 päivää potilasta kohden. Luonnonkauniin alueen läheisyydessä on kaikkea, mitä toivoa saattaa: kauppa, koulu, kapakka, päiväkodit, uimaranta, venesatama, kuntopolku ja pallokenttiä. Kiinteistöjä kaupungilla on edelleen yllin kyllin, siitä huolimatta että se on viime vuosina pyrkinyt myymään niitä ja osaksi siinä onnistunutkin. Mikä taas on tilanne parin vuoden kuluttua, sitä emme voi tietää. – Oleellista kaavassa on, että se on suojelukaava. – Joka tapauksessa tarvitsemme vielä Östanlidia monta vuotta. Kuvat: Pietarsaaren kaupunginmuseo Östanlidin päärakennuksen ja alueen muut talot on suunnitellut Aallon hengessä Ragnar Wessman.. Osa on jo siirrettykin. Seuraava vuosikymmen, 90-luku, toi säästöjen ja rationalisoinnin vaatimukset. Hoitoon kuului runsaasti oleskelua raikkaassa ulkoilmassa. Kuljetusten tarvetta ei kaupungissa haluta lisätä. Todennäköisempää kuitenkin on, että alueella toimisi useita eri yrityksiä, tai että sillä yleensä olisi useita pieniä käyttäjiä. Östanlidissa on kuitenkin osattu vuosikymmenten mittaan tuberkuloosin lisäksi hoitaa monia muita keuhkosairauksia keuhkoputkentulehduksista syöpään. Toiviainen suostuu kuitenkin puntaroimaan joitakin tulevaisuuden vaihtoehtoja. Astmaatikkojen hoidon ovat puolestaan 80-luvulla mullistaneet uudet sumutteet, joiden ansiosta potilaat joutuvat enää harvoin sisään sairaalaan. Sisätilojen muuttaminen asunnoiksi ei olisi niin vaikeaa kuin voisi kuvitella. Toiminnot säilyvät, sillä ne siirretään Malmin sairaalarakennusten yhteyteen. Rakennus vaatisi Toiviaisen mukaan suurehkoja muutoksia ennen kuin se voisi olla viehättävä ja markkinointikelpoinen asumiskohde. – Ainoastaan dementikoille, joiden liikkuminen muutenkin on ohjattua, paikkaa voisia ajatella. Aloittaessaan Östanlid oli 163-paikkainen, mutta kesällä 1945 paikkoja luotiin 48 lisää sijoittamalla useimpiin potilashuoneisiin neljäskin vuode. Östanlidin vaiheisiin kuuluu myös toimiminen sotasairaalana. Lämmittäminen olisi joka tapauksessa välttämättömyys. Lähde: Lennart Brander: Östanlid 50 vuotta. Pietarsaari 1990. Yhteiset oleskelutilat ja kirjastot luotiin potilaiden viihtyvyyttä ajatellen. Tuberkuloosi niitti synkkää satoaan kansantautina maassamme 40-luvulla. Vanhusten asunnoiksi Toiviainen ei Östanlidia missään nimessä muuttaisi, vaikka niiden tarve jatkuvasti kasvaakin Pietarsaaressa väestön vanhetessa. Ilmastointi rakennuksessa on alimitoitettu, mutta muuten talo on erittäin hyväkuntoinen. – Uusi yhtiö voisi tulevaisuuden ratkaisujen selvittämiseksi käyttää konsultteja ja kuntien osaamista. – Tämä on tämän päivän tilanne. Joitakin vuosia sitten vaikutti hetken siltä, että Östanlidin tiloille olisi löytynyt mielekäs käyttö siinäkin tapauksessa, että sen nykyiset toiminnot siirretään Malmin sairaalan yhteyteen: Östanlidin sairaalaan haluttiin saneerata tilat Pietarsaarenseudun terveyskeskuksen kaikille toiminnoille. Suojelun vuoksi on epävarmaa, voisiko siihen rakentaa esimerkiksi asuntokohtaisia parvekkeita. Muutamat tahot ovat Jungarin mukaan käyneet tutustumassa paikkaan, mutta kiinnostuneista hän ei tässä vaiheessa halua lähemmin kertoa. Östanlid muuten kattaisi suunnilleen vuoden asuntotarpeen Pietarsaaressa. Talon tekniikka ei kestäisi rakennuksen jättämistä kylmilleen. Kouluksi Östanlid olisi liian syrjäinen, siinä tapauksessa että kysymyksessä olisi jokin laajoja oppilasjoukkoja koskeva koulutusmuoto. Jungarin mielestä Östanlid olisi mainiota asuntoaluetta. Tyhjäksi kylmilleen. Östanlidin säilymistä vaativien entisten ja nykyisten potilaiden ja päättäjien toivomuksista huolimatta Östanlid mitä todennäköisimmin tyhjenee ehkä vuonna 2003. Mutta entä lähitulevaisuudessa, tyhjillään ja ainakin toistaiseksi vailla käyttöä – onko Östanlid Pietarsaarelle ja omistajilleen pikemminkin riesa kuin rikkaus. 2000 Viikonvaihde Yhteystiedot Osaston esimies: Riitta-Maija Sykkö (06) 827 2327 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Leena Nygård (KP) K un Östanlidin sairaala todennäköisesti joskus vuonna 2003 tyhjenee, vuosikymmenien toiminnasta ja taistelusta keuhkosairauksia vastaan jäävät tyhjät kuoret: suunnaton funkistyylinen kolossi ja sen lisäksi joukko muita samaa tyyliä edustavia rakennuksia. Heimo Toiviaisella ei ole lopullista vastausta kysymykseen, mitä tehdä Östanlidille. Into lopahti, kun asiantuntijoiden laskelmat osoittivat, että sairaalan saneeraaminen nykyaikaisen terveyskeskuksen tarpeisiin maksaisi noin 40 miljoonaa markkaa. Alun perin Östanlidin vuonna 1993 päivitetyllä kaavalla on haluttu turvata terveydenhuollon tarpeita. Kaupunki on joka tapauksessa suurimpana omistajana ja sijaintipaikkakuntana tulevaa tilannetta ennakoiden laatinut selvityksen Östanlidin alueesta ja rakennuksista, niiden kunnosta ja ominaisuuksista. Sittemmin Östanlid sairaalana ja rakennuksena on kokenut monenlaisia kausia. Ainakaan kaupungilla tuskin on tarvetta sijoittaa omia palvelujaan syrjäiseen Östanlidiin. Ragnar Wessmanin suunnitteleman Östanlidin arkkitehtoniset ansiot ovat kiistattomat. Se on myös tuhoisaa kansantautia vastaan käydyn ja voitetun taistelun monumentti, tärkeä luku suomalaisen lääketieteen ja sairaanhoidon historiassa. Tämäkään ei riittänyt, ja siksi perustettiin 30paikkainen Kruunupyyn parantola lähinnä toipilaita ja lievästi sairastuneita varten. Näin olisi Östanlidinkin tapauksessa. Ennen kuin Calmette-rokotus, kohoava elintaso ja uudet tuberkkelibasilleihin tehoavat lääkkeet saivat tuberkuloosin lähes väistymään, kookas Ragnar Wessmanin suunnittelema funkistyylinen sairaalarakennus, Paimion parantolan "pikkusisareksi" sanottu laitos, täyttyi ääriään myöten. – Kun ihmisyhteisö rakentaa pysyvää kulttuuria itselleen, jotkut aihiot ovat aina sellaisia, että ne on syytä säilyttää. Laitoksessa on hyvä kunnallistekniikka. "Lopullista ratkaisua" ei ole. Kiinteistöyhtiö olisi seudun kuntien omistuksessa, jolloin se ei rasittaisi sairaanhoidon kustannuksia eikä nostaisi niitä potilasta kohden. Laitoskäyttöön. Sen sijaan hän haluaa antaa neuvon sairaalakuntayhtymälle: kannattaisi muodostaa kiinteistöyhtiö, jolle kuntayhtymä lahjoittaisi Östanlidin alueen ja rakennukset. Yksi niistä on astma. Näin olisi Östanlidinkin tapauksessa.” Heimo Toiviainen on perehtynyt Östanlidiin suunnittelijan ja virkamiehen näkökulmasta. Sairaanhoito Östanlidissä 1941–1990. Alueella sijaitsevia pienempiä rakennuksia on helpompi muuntaa ja modifioida uusiin käyttötarkoituksiin kuin itse päärakennusta. Vasta 300 paikkaa riitti Pohjanmaan tarpeisiin. Miten käy tyhjenevän sairaalan. Käytettyä on 12 500 neliötä, joista päärakennuksessa 7 700 neliötä. Kiinteistön omistavat Vaasan sairaalapiirin kuntayhtymä ja Pietarsaaren sairaala. Jo nyt siitä on osia vuokralla, esimerkiksi päärakennuksessa toimiva Itäinen sairaskoti on kaupungin. Joitakin tyhjentyneitä sairaaloita on Suomessa muutettu pakolaisten vastaanottokeskuksiksi, mutta nyt niitäkin on alettu vähentää. Östanlidin tyhjänä pitäminen olisi vain jonkin verran huokeampaa kuin sen käytössä pitäminen, mistä koituu kuluja noin kolme miljoonaa markkaa vuodessa. – Olisihan ihanaa, jos joku globaali suuryhtiö asettuisi Östanlidiin ja toisi Pietarsaareen yhtä paljon työpaikkoja kuin rakennuksessa on neliöitä. – Kun alueen käyttötarkoitus muuttuu, kaavakin muuttuu, Toiviainen huomauttaa. Teoriassa se olisi 5–10 miljoonan markan operaatio. Vuosittain tarvitaan keskimäärin 88 uutta asuntoa. 1990-luvun alussa hoitopaikkoja tarvittiin tuberkuloosia sairastaville enää vain muutama. Virastoiksi. – Vanhusten on saatava asua keskustassa, missä he pääsevät jalkaisin kävelykadulle, torille ja toisiaan tapaamaan. Paha vain, että paikka sijaitsee syrjässä, parin kilometrin päässä keskustasta. ”Joskus muiston hävittäminen köyhdyttää ihmiskuntaa. Sairaalassa on myös allasosasto kuntoutusta varten
Nokian liikevaihto kasvoi 77 prosenttia 1987. Toiset ovat viipyneet vain yli yön, toiset jääneet jopa vuosikausiksi. Tuote on vanha jo tullessaan markkinoille. Alfred Kihlman oli perustamassa neljää pankkia. Siilit ja rusakko lintujen siivellä Pyhtään Lintuhoitolan sesonkiaikaa ovat kesäkuukaudet, jolloin heitteille jääneitä poikasia toimitetaan paikalle lähes päivittäin. Mutta voi myös kuvitella, että Kairamon ideoiman kassakaappisopimuksen romuttuminen oli rankka isku herkälle mielelle. Yhtiön liikevaihto kasvoi räjähdysmäisesti, elektroniikassa 40 prosenttia ja tietokonemyynnissä 50 prosenttia 1985. Mikäli löytää loukkaantuneen tai muuten huonokuntoisen oravan, kannattaa ottaa yhteyttä paikallisiin eläinsuojeluyhdistyksiin, Arto Hokkanen opastaa. – Boikotti juontaa juurensa kuulemma jostain koirasta, joka oli aiheutunut hankaluuksia. Jatkuvaa menemistä, jossa työ, politiikka, vapaa-aika ja supisuomalaiset kosteat saunaillat sekoittuivat keskenään, ei kestä dynaamisinkaan mies tolkuttomasti. Vielä huhtikuussa 1988 Kauppalehden juhlatutkimuksessa todettiin, että Nokialla on yritysmaailman kyvykkäin johto Suomessa. Onhan sanottu, ettei Kairamo itse ollut visionääri. Miten muutat, jos et osaa vielä kunnolla lentää. Sekatavarakauppa vain laajeni. Kairamo ei nähnyt enää kuin yhden pakotien kuplaksi kokemastaan elämästä. Nyt elektroniikka-ala on Suomen viennin veturi. 2000 s KESKIPOHJANMAA Antti Hietalahti (KP) Matti Saari: Kari Kairamo, Kohtalona Nokia. Periaatteessa he olivat oikeassa, niin surullisen kuuluisa kohtalo kuin Valcolla olikin. Hän oli norsun muistin omaava, impulsiivinen, ronski johtaja, joka ei kaivannut vallan tunnusmerkkejä, muttei sietänyt myöskään tappioita. Sinipunaa Kairamo haukkui kovin sanoin. Joulukuun 11. Niitä ei helpottanut yhtään se, että hallintoneuvostossa SYP:n ja KOP:n välinen kauhun tasapaino näkyi Mika Tiivolan ja Jaakko Lassilan välisenä mykkäkouluna. Ympäristökeskuksen omistama masiina seikkaili alkuvuodesta useita kuukausia Ranskassa. Lieneekö se sitten ollut huollossa vai korjattavana, Arto Hokkanen aprikoi. Kairamosta tuli 50-vuotiaana Suomen nuorin vuorineuvos. Hän muutti Kihlmanin nimen Kairamoksi. Tuli sinipunahallitus. Arvovalta mureni kohtalokkaasti Saari arvelee, etteivät politiikan tappiot koskettaneet Kairamoa niin pahasti kuin Nokian kääntyminen tappiolle. Kuinka pienestä olikaan kiinni, että Nokiasta sittemmin tuli jopa maailman pörssien pelastaja. Lapuista, lehtileikkeistä, kirjoista ja tiedotteista täyttyi ei vain hänen työhuoneensa, vaan myös kokoushuone ja ihan viime aikoina jo kahvihuonekin. Kairamo oli myös porvaripuolueiden kassakaappisopimuksen kummisetä. Vain sillä mitataan, onko virheitä tehty. Hän tarkoitti pankinjohtajia, Tiivolaa ja Lassilaa. Loppuunpalanut mies vaipui syvään depressioon. Nokian hallituksen toiminta halvaantui täysin. Hän oli levollinen omassa maailmassaan. Avun päätoimittaja Matti Saaren kirja Kari Kairamosta tuo esiin yritysjohtajan, jonka ura oli yhtä lentoa ylöspäin, kunnes tuli syvä romahdus. Nokian kärkinimiin kuulunut Timo Koski kuoli yllättäen huhtikuussa 1988. Niinpä olemme voineet sijoittaa vakituisesti sellaisia lintuja, jotka ovat liian huonokuntoisia päästettäväksi takaisin luontoon, mutta toisaalta liian hyväkuntoisia lopetettaviksi, Hokkanen kertoo. Mutta jo seuraavana vuonna se kääntyi miinukselle. Arvonimi, josta paskantärkeyttä kammoksuva Kairamo ei näyttänyt piittaavan, vaikka hän oli suomalaisen kapitalismin ykkösnimi. Hän ei suostutteluista huolimatta jäänyt lomalle. Nokiasta tuli käärmeenpesä. Nokiassa tehtiin organisaatiomuutos 1986. Hänen isoisoisänsä Alfred Kihlman merkitsi kolmetoista Nokian osaketta jo yhtiötä perustettaessa 1865. Kiivaimmassa ostobuumissa liikevaihto kasvoi jopa 60 prosenttia kuukaudessa. Hänellä oli kolme sihteeriä, jotka työskentelivät kahdessa vuorossa, koska Kairamo pyrki käyttämään vuorokauden tunnit tarkkaan. Niin lahjakasta, että Kairamolle heistä alkoi olla taakkaa silloin, kun takaiskuja sateli. 1932) edellytyksiä teollisuusjohtajaksi. Nokia yritti tiedotteessaan peittää asian. Pidettiinkö toinen kokous vai ei, sitä Saari ei tiedä. Suomalaisille Kari Kairamo jätti kännykkä-sanan, Nokialle oman yrityskulttuurinsa ja visionsa. Jos näin oli, ei pidä ihmetellä, että alaiset kaivoivat maata vuorineuvoksen jalkojen alta. – Elektroniikka-ala on kehittyneissä kansantalouksissa ei vain strateginen, vaan myös kansainväliseen kilpailukykyyn keskeisesti vaikuttava teollisuudenhaara, Kairamo kirjoitti 1981. Suunta oikea, teot vääriä Kairamon elämä ja Nokian historia osoittavat mykistävällä tavalla, miten sattumanvaraista elämämme lopulta on. Mutta pian Kairamo tarjosi muutamille läheisille työtovereilleen lounaan kuin viimeisenä ehtoollisena. Turboneuvoksen karriääri oli edelleen nousussa. Toimittajat muistavat, että Helsingin Sanomat teki historiaa, kun se kertoi aiemmasta lehtitavasta poiketen itsemurhasta kuolinsyynä. Kairamolla oli laaja ystäväpiiri. Internetin käyttö kasvaa rajusti. Muitakin yrityskauppoja tehtiin tiuhaan. Isoisä Oswald Kihlman oli tutkimusmatkailija, valtiopäivämies, senaattori ja mukana monissa talouselämän tehtävissä. Työ ei ollut turhaa, mutta liian kovan hinnan se vaati. Perkele, let´s do it -henkinen johtaja toi mukanaan kiivaan työtahdin. 12. S uuri yleisö ei tiedä Kari Kairamosta juuri muuta kuin sen, että hän oli itsemurhan tehnyt Nokian johtaja. Silti hän musertui näkemystensä toteuttamiseen. Takaiskujen tullessa hänen otteensa kirposi. Pyhtään Lintuhoitolan isännällä ei ole varmaa tietoa siitä, miten kiivaasti pesukoneella lintuja ranskanmaalla lingottiin. 12 Viikonvaihde Sunnuntaina 19.11. Yhtiö sai miehen, joka pani tuulemaan. Ei varsinkaan, jos mieli käy herkästi depression puolella. – Syynä voi olla aliravitsemus, loiset, loukkaantumiset tai poikueen kehittymättömyys. Yhtiö oli kaatumaisillaan 90-luvun alussa. Itse asiassa päärooli oli Kairamolla. Hänen otteensa kirposi lopullisesti syksyllä 1988. Suomen Kuvalehdessä oli 80-luvun alussa juttu, jossa Kairamon työtoveri sanoi ilmeisesti sen, mitä moni muukin jo ajatteli: "Hänestä tulee joko sankari tai roisto". Vielä 70-luvulla hän soitti masennuksessa Arja-vaimolleen: – Tule ja hae minut kotiin. Samaan aikaan konsultit kuiskivat sisäpiireissä Nokian ylimmän johdon ajankäytöstä. Joulukuun yhdeksäntenä päivänä 1988 hallintoneuvoston työvaliokunnan kokouksesta poistuttaessa Kairamo sanoi toimitusjohtaja Simo Vuorilehdolle, että "nuo pitävät vielä oman kokouksensa". Kairamosta tuli yhtiön pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Presidentiksi valittiin kuitenkin Mauno Koivisto. Hänet nimitettiin metsäteollisuudesta vastaavaksi varatoimitusjohtajaksi 1972 ja toimitusjohtajaksi 1977. Hän oli European Roundtablen jäsen. Kassakaappisopimuksen kummisetä Kairamo oli kokoomuslainen porvari. Hän teki eikä meinannut. Muut linnut joudutaan öljyonnettomuuden sattuessa pesemään käsin. Tiedon kulku on kaksisuuntaista. Kari Kairamo oli oikeassa, kun hän visioi kansainvälistyvää maailmaa. Ihan pieleen ei mennyt sekään Kairamon arvio, että jo 90-luvulla Nokia on yksi viidestä yhtiöstä, jotka hallitsevat maailman telemarkkinoita. Enää ei sitten oteta edes häkitettyjä lintuja kyytiin. Television ja internetin yhdistäminen tekee tuloaan, eikä Kairamon kuolemasta ole kuin kaksitoista vuotta. Kuva:Ville Vanhala. Taustasyitä Kairamon ratkaisulle oli riittävästi. Nokia satsasi televisiotuotantoon, koska Kairamolla oli näkemys, että tulevaisuudessa joka kodissa on tekniikkaa tietojen siirtämiseen kaksisuuntaisesti. Suurin syy oli Saaren mukaan Kairamo itse. Näin varmaan olikin. – Lintujen määrä vaihtelee lähes päivittäin. Toistaiseksi hoitolassa on riittänyt hyvin tilaa. – Täytyy toivoa, että vedet pysyvät pitkään auki. Miten paljon sattumaa liittyykään asioiden kulkuun. Arto Hokkanen on kuullut ja pannut myös itse merkille, että varsinkin joutsenilla on kuluneelta kesältä kovin myöhäisiä poikueita. Suunta ja näkemys olivat oikeita, mutta ne eivät bisneksessä riitä. Radiopuhelinten myynti kaksinkertaistui. Kairamo alkoi muuttaa Nokiaa, joka oli jo kuin sekatavarakauppa. Tulos oli loistava. Vesistöjen jäätyminen vaikeuttaa ennen kaikkea lintujen ravinnonhankintaa. Kari Kairamon työtahti oli mielettömän kova, kunnes se ei ollut työtä ollenkaan. – Mylly saatiin takaisin vasta toukokuussa. Mikonkadun pääkonttorin hillitystä ilmapiiristä ei pian ollut paljoa jäljellä, kun yhtiön pomo saattoi painella käytävällä sukkasillaan, paita housujen päällä ja solmio auki. Liput jäivät sihteerin pöydälle. Kairamo kirjoitti Teollisuuden Keskusliiton puheenjohtajana 1986 kirjeen pääministeri Kalevi Sorsalle vahvan markan politiikasta, ja se sai Sorsan raivoihinsa. Ruoanpuutteen vuoksi hoitolaan toimitetaan myös tilhiä ja muita pikku piipertäjiä. Nokia osti Ruotsin valtiolta 51 prosenttia Luxorista. Ne olivat hänelle tunnusomaisia lauseita. Saaren mukaan itse asiassa jo kuvaputkitehdas Valcon perustajilla oli oikea näkemys siitä, että elektroniikkateollisuudesta tulee erittäin merkittävä tuotantoala tulevaisuudessa. Reilut kaksi vuotta toimineessa hoitolassa on opittu, että talven kynnyksellä etenkin vesilinnut saattavat olla ihmisavun tarpeessa. Mutta pahempia kolhuja oli tulossa. Kairamo toi muutoksen, kansainvälistymisen ja suunnaksi elektroniikkateollisuuden. Nyt tietokoneita on kaikilla työpaikoilla ja kodeissa. Tappiohan siinä tuli, sillä politiikan pelikentillä hän hävisi kirkkaasti Mauno Koivistolle. Kairamolle saattoi koitua kohtaloksi myös se, että hän oli haalinut lähimmiksi työtovereikseen lahjakasta joukkoa. Toki pesukonekin saadaan välittömästi käyttöön. Hoitolassa on talvehtinut vähän kuin lintujen "siivellä" myös seitsemän siiliä ja yksi rusakko. Valmistuttuaan diplomi-insinööriksi Kari Kairamo pääsi Rosenlewille, sitten Metexiin ja paperikoneiden myyjäksi New Yorkiin. Tilhille on jo varattu pihlajanmarjat valmiiksi. Kairamo tuli yhtiöön kansainvälisten asioiden hoitajaksi. Kairamo ympäröi itsensä papereilla. Tänä vuonna Pyhtään Lintuhoitolaan on tuotu 122 lintua, joista 75 on voitu vapauttaa takaisin luontoon. Kun edesmenneestä Koskesta tehty haastattelu tuli julkisuuteen, se viilsi jälleen Kairamoa, sillä haastattelussa Kairamoa luonnehdittiin vain kiiltokuvaksi. Hän siirtyi maailmaan, jota muut eivät nähneet. 31. Äiti Aino oli Kulvikin teollisuussukua. Pitää tulla tulosta. Saari ei setvi Kairamon heikkouksia, vaikka tuokin esille hänen maanis-depressiivisyyteen taipuvaisen luonteensa. 256 sivua. Joitain vaikeuksia sen käytössä oli kuitenkin ilmennyt. Kairamo tuki Ahti Karjalaista presidentiksi 1982. Kairamo koki pahan tappion politiikassa, joka oli hänelle outo areena. Osakeantia markkinoitiin suureellisesti: Tule Euroopan omistajaksi. Saari kertoo Kairamosta hienotunteisesti, Kairamon näkökulmasta. Hän kävi vaalien jälkeen hallitusneuvotteluja Tokiostakin. Silloin mahdollisimman moni lintu ehtii suuntaamaan nokkansa kohti etelää ja välttää riskin jäädä jäiden armoille. Välillä hän oli pehmeä ja ystävällinen, toisinaan ja toisille kova ja jäätävän kylmä. Kokea tappio ja tulla täydellisesti nolatuksi teollisuusja poliitikkopiireissä – se on varmaan kouraissut Kairamoa syvältä. Se lainattiin sinne viime tammikuussa, jolloin Bretagnen rannikolla sattui paha öljyonnettomuus. Hengen itseltään ottanut vuorineuvos – se antaa mielikuvan epäonnistuneesta johtajasta. Pohjoisesta löydetyt linnut toimitetaan yleensä Heinolan kaupungin ylläpitämään lintuhoitolaan, mutta sieltä etenkin joutsenten ja muiden isojen vesilintujen matka jatkuu edelleen Pyhtäälle. Vastakohtien mies. Suomen historian siihen mennessä suurimman yritysfuusion seurauksena syntyi Oy Nokia Ab 1967 taustapankkeinaan SYP ja KOP. Täytyy kuitenkin toivoa, ettei koneen töpseliä tarvitse seinään tyrkätä. Nokian takia Kairamo kannatti kuitenkin keskustan K-linjaa, sillä idänkauppa oli yhtiölle tärkeää. Onnettomuuden seurauksena tuhansia lintuja sotkeutui öljyyn. Vastakohtien mies pakeni kuolemaan Antti Hietalahti (KP) S uku antoi Kari Antero Oswald Kairamolle (s. Lintujen pesukone on suunniteltu erityisesti tiettyjä lajeja kuten ruokkeja, kiisloja ja sotkia varten. Perustettiin Mobira, rakennettiin uusi tehdas Saloon. Yhteistyö Saloran kanssa alkoi. – Joka syksy monelta linnulta jää muuttomatka tekemättä, kertoo Pyhtään Lintuhoitolan "isäntä" Arto Hokkanen. Pahimmassa tapauksessa koko lintu voi juuttua jäihin. Pankit alkoivat kysellä luototustensa perään. Lintuja tulee Pyhtäälle maan joka kolkasta. Samoihin aikoihin Kairamo vielä komeili Vekkans Affärer -lehden kannessa, mutta todellisuudessa hän oli jo luhistumassa. Saalistaminen käy hankalaksi ja petolinnut nälkiintyvät. Nokia nosti osuuttaan Salorassa. Hän vain oli nopea omaksumaan muiden ideoita. Isä, vuorineuvos Aulis Kairamo kuului teollisuuspatruunoihin. Kustantanut Gummerus. Teollisuuden Keskusliiton puheenjohtajaksi valitun Kairamon työtahti vain kiihtyi. – Uusien suurten öljysatamien perustaminen Suomenlahden rannoille Itärajan taakse kieltämättä hieman arveluttaa. – Oravia ei ole otettu vastaan, sillä paikat täyttyisivät tuossa tuokiossa. Seuraava tavoite oli tehdä Väyrysestä presidentti 1988. Loistava menestys kääntyi Nokiassa tappioiksi 1988. – On juostava, jotta pysyisi edes paikallaan. Pyhtään Lintuhoitolassa on poikennut noin kahden ja puolen vuoden aikana 375 lintua. – Esimerkiksi runsaslumisina talvina linnuilla on vaikeuksia. Politiikassa koetut nolot tappiot ja Nokian tuloksen kääntyminen miinukselle synkistivät miestä, jossa jo nuorempana oli ilmennyt alttiutta masennukseen. Koivisto sanoi tänä syksynä tv-haastattelussa, että vasta viime aikoina hän on saanut tietää, miten suuri rooli teollisuusmiehillä oli kassakaappisopimuksessa. Nokian toimivassa johdossa henkilösuhteet kiristyivät. Nokia osti Ericssonin Data-tuotannon ja Saksasta rankasti tappiollisen Standard Electric Lorenzin televisiotuotannon. ”Hänestä tulee joko sankari tai roisto” Ville Vanhala Y mpäristöministeriön ylläpitämässä Pyhtään Lintuhoitolassa Suomenlahden rannalla varaudutaan jo hyvissä ajoin pakkasten ja jäiden tuloon. Tarvittaessa meillä on valmiudet ottaa vastaan heti satakunta lintua. Kairamon kassakaapissa säilytetyn sopimuksen tavoitteena oli muodostaa 1987 porvarihallitus, jonka pääministerinä olisi Paavo Väyrynen. Vesistöjen jäätyminen tuo kiireet Myöhäiset muuttajat pelastetaan lintuhoitolaan – Antti-pulu kuuluu Lintuhoitolan pitkäaikaisempiin asukkaisiin, Arto Hokkanen esittelee. Kairamo ajatteli televisiosta tällaista "tietokeskusta". Lajien kirjo kattaa lähes kaikki luonnonvaraiset lintumme muuttohaukasta hippiäiseen. Ratkaiseva käänne kulutuselektroniikkaan otettiin 1982. Hänet valittiin Pehr Gyllenhammarin hyvin tuntemana Volvon hallitukseen. päivän vastaisena yönä 1988 hän jätti viimeisen viestin, jonka alla luki: Sairas. Toinen kiireisempi jakso ajoittuu vesistöjen jäätymisen tienoille, mutta tulijoita riittää myös sydäntalvella. K-linjan sanottiin siirtyneen Nokian saunaan, jossa kokoontui teollisuusmiehiä ja poliitikkoja, heidän joukossaan Paavo Väyrynen. Lainassa ollut pesukone palasi Pyhtään Lintuhoitolan kalustoon kuuluu Suomen ainoa lintujen pesukone. Kairamosta kirjoitettiin kansainvälisessä talouslehdistössä ihaillen ja runsaasti. Vahvan markan politiikka jatkui. Lintujen kuljettamista on kuitenkin viime aikoina vaikeuttanut melkoisesti se, että eräät linja-autoyhtiöt ovat laittaneet linnut kuljetusboikottiin
2000 Eero Huima K okkolassa on viime vuosiin saakka elänyt sitkeänä legenda Harrbådan eli Harriniemen majakan kummituksesta. Ensimmäinen maailmansota muutti kuitenkin tilanteen yhdellä iskulla. Suomen osalta se on se, että metsäluontomme on muuttunut todella voimakkaasti. Herman Pelo oli matkoilla 230250 päivää vuodessa. Joka syksy Ahvenanmaalle suuntaa 40 opiskelijaa kartoittamaan lajin kulloistakin esiintymistä. "Hahmon" Harrbådan neidolle loivat aikoinaan värikkäät Pelon veljekset Aarne, Leevi ja Jussi. Tarinan mukaan majakassa tai sen ympäristössä on nähty salaperäisesti katoava neito. Värikkäitä poikia Herman Pelon pojat Leevi, Jussi ja Aarne olivat mehevien juttujen ja vitsien aiheina. Jutun kertomista korosti aina hieno ajoitus, äänenpainot ja kasvojen ilmeet. – Jollei lajeille ole elinpaikkaa, niiden säilymiselle koituu väistämättä ongelmia. Aiemmin suuria näytelaukkuja saattoi olla mukana viisi tai kuusi, mutta sodan aikana näytteet sopivat pieneen pahvilaatikkoon. Kauppaedustaja matkusti tuohon aikaan yleisesti kievarikyydillä. Pelo ensimmäisenä autolla Autoja vuosisadan alussa ei tietenkään ollut. Ensimmäisenä suomalaisena hän sai sveitsiläis-italialaiselta Balzan-säätiöltä ympäristötiedepalkinnon, joka on suuruudeltaan peräti 500 000 Sveitsin frangia eli noin 1,9 miljoonaa markkaa. Esimerkiksi täpläverkkoperhonen, joka on jo hävinnyt manner-Suomesta, voi vielä hyvin Ahvenanmaalla, jossa maatalous on pienimuotoisempaa. Hongell perusti oman liikkeen, aloitti Herman Pelo uransa kauppamatkustajana. Veljesten seikkailusta liikkuu Kokkolassa leegio juttuja. Pelon veijariveljekset olivat värikkäitä poikia ja heidän jutuistaan lisää tuonnempana. Hongell Finnilältä. Tehomaatalouden tulo ja maaseudun tyhjeneminen ovat olleet haitallisia suuntauksia kulttuurimaiseman ja siinä elävän lajiston kannalta. Hanski kertoo, että saadun tiedon pohjalta pyritään kehittämään matemaattisia malleja, joiden avulla voidaan tuottaa ennusteita siitä, miten ympäristön rakennemuutos tulee lajeihin vaikuttamaan. Hanketta, joka on laajuudeltaan ainutlaatuinen koko maailmassa, ovat rahoittaneet Suomen Akatemian ohella niin ympäristöministeriö kuin maaja metsätalousministeriökin. Hän kertoi näkemästään myös Pelon veljeksille. Tavarasta ei ollut pulaa vaan päinvastoin liiallista runsautta. Nyt siinä on mukana 25 väitöskirjaopiskelijaa, tutkijaa ja tutkimusavustajaa, ja keskeisimpänä kohteena ovat eliökantojen dynamiikkaan eli kannan vaihteluun liittyvät kysymykset. Veljekset lähettivät Jussin kaupunkiin ostoksille. Hanski toteaa, että sen että lajit kuolevat sukupuuttoon pitäisi kertoa jokaiselle, että meneillään ovat isot muutokset. Niin syntyi legenda kummittelevasta neidosta Harrbådan majakassa ja jäi sitkeänä elämään vuosikymmeniksi Kokkolaan. Gunnar Jakobsson näki tämän "haamun" kesämökkinsä ikkunan takana. Ennallistamistoimenpiteisiin on kiireinen tarve. Kauppaedustajan päiväraha oli 10-11 markkaa, jolla piti maksaa kyydit, ruuat, yösijat ja muut. Sitä tultiin katsomaan ja ihmettelemään tienvarteen. Eikä pääkysymyksen pitäisi antaa hämärtyä. Veljekset viettivät paljon aikaa huvilallaan Harrbådassa, jossa tuo mainittu "kummitusjuttukin" sattui. Pelolla keitettiin sianruokaa, josta myös nousi usvaa. Hanskin oma tutkimusryhmä on toiminut jo vuosikymmenen ja kasvanut koko ajan. – Ekologisen tutkimuksen merkitys on todella huomattu Suomessa, ja se näkyy ennen muuta tutkimustoiminnan kiitettävänä rahoituksena, Hanski sanoo. Eräänkin kerran Reisjärvellä ryntäsi tien vieressä olleesta saunasta joukko alastomia naisia ihmettelemään autoa. Viikonvaihde 13 KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.11. Kauhunsekaisin tuntein luultiin Jussin kuolevan, mutta kävikin toisin. Parin miljoonan markan palkinto Hanski on tunnustettu asiantuntija, sillä hänet on juuri palkittu kansainvälisesti ansioistaan populaatioja yhteisöekologiassa. – Siksi täpläverkkoperhonen soveltui tutkimukseemme hyvin biologiseksi malliksi. Esimerkiksi loiset ja sukusiitos on otettu huomioon kannan häviämisriskinä, samoin elinpaikkojen tiheyden, ketojen määrän merkitys yhdessä kunnassa. Kukat kun ovat kehittyneet monimuotoisuudessaan nimenomaan hyönteisten mieliksi. – Matemaattisten mallien avulla on tärkeätä laatia myös ennusteita siitä, mikä olisi riittävä määrä elinympäristöä lajin säilymisen turvaamiseksi ja miten esimerkiksi vanhan metsän laikkujen tulisi sijaita, jotta siten voitaisiin edistää lajien säilymistä. Kaupaksi meni vaikka minkälainen tavara ja hyllyt tyhjenivät nopeasti. Kuva:Riitta-Maija Sykkö Kuva: Jukka Lehojärvi. Peloilla oli mökki majakan lähellä. Että perhosen siivet toimivat myös koko hyönteismaailman mutkikkaimpina näkösignaaleina, se on eritoten tutkijoita kiinnostava seikka. Eräänä syksynä jäähän tulleesta railosta nousi ilmoille usvaa vahvistaen vain huhua salaperäisestä olennosta. Ylitarjonnasta johtuen asiakkaista tuli valikoivia ja niinpä edustajat saivat kantaa vinteille pakoittain kankaita, jotka olivat muutamassa vuodessa jääneet pois muodista. Pojat kun olivat isänsä tapaan erinomaisia huumorimiehiä. Mutta aikansa persoona oli myös veljesten isä Herman Pelo, joka oli Kokkolan ensimmäisiä kauppaedustajia. Kun talon vakinainen kauppamatkustaja J.S. Tuhnun he ristivät salamurhaksi. Tutkija korostaa, että asiaa lähestytään useasta eri näkökulmasta sekä matemaattista mallintamista että kenttätutkimusta yhdistämällä. Ja tämä merkitsee muun muassa sitä, että Etelä-Suomen metsien ennallistamistoimet olisi aloitettava kiireellisesti. Siksi kehotetaan vain tutkimaan lisää... Pojat selvisivät tapauksesta alaikäisyytensä vuoksi varoituksilla. – Maaseutu pöheikköityy ja elinympäristöt köyhtyvät. Vähän edustajia Viime vuosisadan alussa kauppaedustajia oli ymmärrettävästi hyvin vähän. Piironginsiirto oli äänekäs ja nariseva. Ulkona asioidessaan nainen halusi kurkistaa myös naapurimökin ikkunasta. Poliisien tullessa paikalle, aineen todettiin olevan pontikkaa ja kalan rauhoitettua siikaa. Vuonna 1899 hän suoritti kruunun reservipalvelusta Oulaisissa ja tutustui samalla kokkolalaisen Johan Kankkosen kauppaliikettä pitävään Hirvelään. Pelon veljekset Harrbådan kummituksen taustalla Kaarina Naski P erhonen on keveyden symboli, ja sen siivet häikäisevyydessään saavat esteetikon huokaamaan pitkään ja hartaasti. Toimenpiteet tyssäävät politikointiin Ekologinen tutkimus voi hyvin Ketoja ja erilaisia kukkaniittyjä on yhä vähemmän. Myöhemmin hän oli J.S. – Kaikkihan me haluaisimme elävän maaseudun, mutta äärimmäinen tehomaatalous yksipuolistaa, ei elävöitä, tutkija huomauttaa. Usein uusia tavaranäytteitä lähetettiin kesken matkan johonkin sopivaan paikkaan, josta edustaja otti ne ohikulkiessaan mukaansa. Vuosi Finnilällä riitti ja Pelo siirtyi Hongell & Slotten palkkalistoille. – Ei. – Lajien säilymiseen tähtäävät toimenpiteet ovat silti tarpeellisia. Sekin oli monimutkainen tarina. – Kun Etelä-Suomessa on jäljellä vain yksi prosentti luonnontilaista metsää ja sekin hyvin pirstoutunutta, sillä voi olla vaikutuksensa jopa satojen metsälajien säilymiseen. Sitäkin luultiin Harrbådan neidoksi. Herman Pelo vaihtoi Huotarilta auton vehnäjauhoilla kesällä 1916. Suurimmillaan kokkolalaisten kauppaedustajien lukumäärä oli ennen sotia, jolloin heitä oli 32. Muhoslaisen lesken poika oli voittanut arpajaisissa Fordin, jonka hän myi kauppias Huotarille Raaheen. Täpläverkkoperhosesta biologinen malli Ketoihin ja erilaisiin niittyihin erikoistuneilla lajeilla menee Hanskin mukaan huonosti. Eläinekologian professori Ilkka Hanski myöntää, että näin on ja että ekologit kautta maailman tutkivat huolestuneina juuri lajien säilymiseen liittyviä kysymyksiä. Jussin merille lähtökin tapahtui nopeasti. Tarjolla oli muun muassa kretonkia, flanellia, bomageeta, damageeta ja vastaavia. Pelon autonkuljettajaksi tuli kannuslainen Hannes Oja. Hän vetää tutkimusryhmää, jonka vuosibudjetti liikkuu 7 miljoonassa markassa ja koordinoi lisäksi seitsemän maan tutkijakoulutusverkostoa, joka sekin on huomattava hanke. Mutta en saanut ryyppyä kuin yhdelle jalalle, Jussi vastasi. Kääntäen tämä kai merkitsee sitä, että jos kukat ihmisen erilaisten toimien takia joltakin alueelta häviävät, hakevat myös hyönteiset kortteerinsa muualta. Veljekset siis loivat legendan kummittelevasta neidosta majakassa. Tämänhetkisen arvion mukaan noin 1000 lajia on vaarassa hävitä kokonaan Suomen metsistä. Se näkyy myös perhoslajien vähentymisenä. Neljän vuoden ajan Hanski on toiminut Suomen Akatemian professorina. – Mitä asian hyväksi on tehty käytännön tasolla, onkin sitten toinen juttu. Tutkimuksen rahoittaminen on nimittäin halvempaa kuin konkreettinen ongelmien poistaminen. Kestävä käyttö on kannatettava ajatus. Esimerkiksi syksyn ja kevään pumpulikankaat myytiin jo puolikin vuotta ennen sesonkia. Koska ruuan tuoksu oli tuttu, pojat maistoivat lusikalla keittoa. Leevin kirjoittamassa muistilistassa luki: leipää, viinaa, voita, viinaa, makkaraa, viinaa, kauraryynejä, viinaa... Vuoden Kankkosella palveltuaan Herman Pelon työpaikaksi muuttui Jaakko Finnilän liike Sievissä. Vuosisadan alussa tavaraa oli myytävänä yllättävän paljon. Sieltä hänelle tuli kuitenkin jo puolen vuoden oppiajan jälkeen lähtö firman pääliikkeeseen Kokkolaan, jossa hän oli vuoden tiskimiehenä. Herman Pelo oli ensimmäisiä kokkolalaisia kauppaedustajia, jotka saivat auton käyttöönsä. Myöhemmin Jussi oli stuerttina merillä ja kulkeutui myös Afrikkaan. Samasta liikkeestä saattoi olla matkassa kolme tai neljäkin miestä. Niitä ostettiin Pietarista Ponyshovskin ja Aleksandrovien kauppahuoneilta. Hän joutui samalla majakan valokeilaan ennen kuin palasi vähin äänin takaisin Pelon veljesten mökille. Sesonkitavaroiden myynnissä edustajat kilpailivat kovasti. Veljeksillä oli eräänä syyskesän iltana mökillä vieraana "iloista naisseuraa kaupungista". – Täpläverkkoperhonen toimii siis eräänä testilajina teorioiden paikkansapitävyyden tarkistamiseksi, hän sanoo. Nivalasta lähtöisin Herman Pelo oli lähtöisin Nivalasta, jossa hän aluksi työskenteli isänsä apuna maanviljelijän ammatissa. Jos hevonen odotti edustajan tehdessä kauppoja, oli odotustaksa 75 penniä tunnilta. Edustajien lukumäärä kasvoi kuitenkin nopeasti muutamassa vuodessa. Oja ehdotti isännälleen, että ihailtaisiin kaunista näkyä, mutta kiire junalle pakotti jatkamaan matkaa. Hintakilpailu johti lopulta siihen, että kotimaisten tuotteiden ohella myytiin myös halvempia venäläisiä kankaita. Lopulta Pelo maksoi Huotarille autosta sata säkkiä vehnää ja 600 markkaa rahaa. Jussia purrut käärme kuoli viinamyrkytykseen. Nyt viimeistään on aika paljastaa totuus tästäkin legendasta eikä se todellakaan ole tarua ihmeellisempi. Ateria maksoi tuohon aikaan maaseudulla 20-25 penniä, mutta suuremmissa liikekeskuksissa taksa oli 50 penniäkin. Miehet kokivatkin sitten yhdessä monenlaisia kommelluksia, sillä auto oli maanteillä todella harvinainen ilmestys. – Ongelma on suuri, sillä pysyvillä muutoksilla on taatusti seuraamuksia, eikä ekologinen tieto ole kyllin pitkälle kehittynyt, jotta ne olisivat täysin ennustettavissa. Veljeksillä oli pieruille omat nimet. Maallikko taas jää pohtimaan väitettä, jonka mukaan ihminen olisi jäänyt vaille hurmaavimpia kukkia ilman perhosia ja mehiläisiä. Siellä myrkkykäärme puri Jussia. – Metsätalouden tulisi todellakin operoida niin, että pysyvää muutosta ei aiheudu. – On myös tutkittu erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat paikallispopulaatioon, yhdellä kedolla esiintyvään perhoskantaan. Lähtiessään Jussi nilkutti pahasti, joten tarjoaja tietysti kysyi, että onko jalkasi kipeä. Jussi oli kerran kokkina Savolaisen mökillä Trullevissa. Keskustelua on ollut paljon, toimikuntia on perustettu ja ne tekevät työtään, mutta poliittisen päätöksenteon osalta näyttää olevan vaikea päästä eteenpäin. Sen hinta oli 14 penniä kilometriltä. Niinpä Peloa pyydettiin myöhemmin tiskimieheksi Kankkoselle. 1000 lajia vaarassa hävitä kokonaan Tiedemies näkee asian kuitenkin niin, että loputtomat tutkimukset eivät poista sitä tosiasiaa, että jotain pitäisi tehdä heti. Pelo haki Ruotsin rajalta kaksi vaunulastia kahvia Pietariin ja osti samalla matkalla muilta välittäjiltä viisi vaunua vehnää ja kaksi vaunua ruisjauhoja. Pohjanmaalla liikkui pari vaasalaista, Rafael Haarla Tampereelta sekä Kokkolasta Johan Paananen Björklundilta ja J.S. Jussin pysäyttänyt naapuri tarjosi ryypyn matkaevääksi. He eivät tietenkään halunneet kertoa tapauksen oikeaa laitaa. Hongellin osakkaanakin vuoteen 1923. Eräänkin kerran he olivat Harrbådassa kalassa kun eväät loppuivat. Pompannappi oli lyhyt ja napakka. Matkat tehtiin hevosilla tai junilla. Oma liike Nivalassa muuttui pian agentuuriliikkeeksi Kokkolassa ja sitä toimintaa jatkuikin aina talvisodan alkuun asti. Koko Ahvenanmaan alue – yli 4000 kuivaa ketoa – kartoitetaan ja tehdään elinympäristöön sekä lajin biologiaan liittyviä monenmoisia tutkimuksia. Hän oli töissä yhteislyseon rakennustyömaalla, kun lokki ruikautti löntin miehen lakille. Jussi sanoi sitä selväksi merkiksi ja lähti heti merille
Tai ainakin sen sorkat ovat jo näkyvissä. Ylönen kuuluu yöllä tehneen maalin ynnä antaneen maaliin johtaneen syötön. Ja se tehdään vaikka lakolla. Laman jälkeen suomalaisten ostovoima on noussut merkittävästi. Viides ydinvoimala kaatui äänin 107-90. Aloitteen joku kansanedustajista varmastikin tekee, mutta eduskunnan enemmistöä sen taakse tuskin löytyy. Näitäkin edustajia Arkadianmäeltä löytyy. Simula, Maunu, Teronen, Niemelä ja kumppanit ovat laukanneet käytävillä kuin minkit häkeissään, kurkistelleet ikkunoista kuin tontut joulun alla valmiina sieppaamaan vähäisimmänkin tiedonmurun, joka miestenhuoneeseen rientävältä Ihalaiselta tai Piekalta hädän hetkellä irtoaa ja jota ilman yhteinen kansa ei kerta kaikkiaan voi elää. Ydinvoimakannassaan häilyviä kansanedustajia on ainakin tällä hetkellä niin paljon, että he voivat kallistaa vaa´an kumpaan suuntaan tahansa. Tämä tekee Suomesta kiintoisan kohteen myös kansainvälisille ympäristöjärjestöille. Toisin käy vain siinä tapauksessa, että riittävän suuri joukko kansanedustajista pitää asiaa poliittisesti niin tulenarkana, etteivät he rohkene ottaa siihen kantaa. Kansantalouden rakenteet ovat huomattavasti vahvemmat kuin 90-luvun lamaa edeltävänä aikana. Vaikka kampanjoinnissa on otettu opiksi entisistä virheistä – poliitikkojen karkeasta painostuksesta ja kansalaisten suostuttelusta taloudellisin perustein – sen teho ei ole taattu. Jos kansalaisten selkeä enemmistö suhtautuu päätöstä tehtäessä ydinvoiman lisäämiseen kielteisesti, myönteistä päätöstä eivät tee myöskään kansanedustajat. Liittokierros olisi kuitenkin vielä kalliimpi ja hyvin levoton, joten kaikki voimat pitää nyt keskittää siihen, että tulosopimuksesta saadaan mahdollisimman kattava ja että myös Akavan liittoja tulee siihen mukaan soveltamisneuvotteluissa. Lisäydinvoimaa ajava teollisuus uskoo, että se pystyy kääntämään kansalaismielipiteen puolelleen. s POHJALAINEN pitää Akavan vastusta kovana. Hänen keskustelukumppaneinaan olivat kansanedustaja Tuija Brax ja EU-parlamentin jäsen Heidi Hautala. Niin selkeä kuin kansan tahto onkin, se ei näillä näkymin toteudu. klo 11.04) voimallisen vehreään marraskuiseen pihanurmeen. Vilkaisu lompsaan paljastaa, mitä edellisistä korotuksista on jäänyt. Greenpeacen tempaus UPM-Kymmenen pääkonttoriin ei taatusti jää viimeiseksi lajissaan. Nummisen, Lumpeen, Alatalon ja Niemisen tehot ovat 0+1. Talouden perustekijät ovat edelleen Suomessa varsin hyvät. Hallituksen ohjelmaan he eivät näkemystään saaneet. Ja meille on syntynyt tupo. Asetta hioskellaan jo. Mukaan (tupoon) eivät lähde ainakaan jo lakkoilemalla vaatimuksiaan tehostaneet lastentarhanopettajat ja sosiaalityöntekijät eikä luokanopettajien puolesta puhuva opettajien OAJ. Vasta seuraavan kuukauden kuluttua nimittäin selviää, miten suuri osa työmarkkinakentästä lopulta on mukana. Vihreiden valtuuskunnan eiliseen kokoukseen osallistui myös ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd). Hanketta ei kuitenkaan ratkaise EU. Kuntatyönantaja on kuitenkin tarjonnut vain 0,04 prosenttia eli noin 30 mk. Kolme desiä kurria 14 Sunnuntaina 19.11. Hintojen eriytyminen tulee jatkumaan ja voimistumaan. Eivätkä lakot saisi suurten joukkojen myötätuntoa, kun useimmat kansalaiset ovat mukana työrauhan takaavassa tupossa. Tupon ulkopuolelle jääneenäkin Akavan on varauduttava siihen, että sillä on kivikova vastus, eikä ylimääräisiä lisiä heru ilman lakkoa. Monipuolinen teollisuuden rakenne tasaa suhdannevaihteluita. Ydinvoiman lisärakentamista Suomeen on yhä vaikeampi perustella, kun useat muut ydinvoimaan turvautuneet maat ovat siitä irtautumassa ja vielä useammat panneet hankkeensa jäihin. Tupolevin veljeskunnan vääntö ei ole valunut hiekkaan. Ydinvoiman suosio on viime kuukausina vähentynyt. Nesteet – kuten tupaöljy, ovat juotavia – kuten Koskenkorva – lukuunottamatta nousseet niin, ettei takapakkia korjata tupokorotuksin. Uskon, että asuntojen kysyntä Suomessa jatkuu lähivuodet korkealla tasolla kasvukeskuksissa eikä hintojen laskua ole näkyvissä. Päätöksen tekevät suomalaiset kansanedustajat. Kuva: Clas-Olav Slotte Asuntohintojen nousu tasaantunut s SAVON SANOMAT katsoo, että tulopoliittisen kokonaisratkaisun rima jäi vapisemaan. Sama kaava pätee myös kääntäen. Pienehköa paluuta kohti vanhaa tupohapatusta edustaa myös ensi vuoden palkankorotustaso. Ostovoimasta sensijaan päätetään muissa kammareissa. Päivittäiset otsikot vaihtelivat asuntorakentamisen ja -kaupan ylikuumenemisen ja romahduksen välillä päätyen viime viikkoina vähintäänkin hyvin laskuvoittoisiin tunnelmiin. Metallija metsäteollisuuden lisäksi meillä on nyt kolmas tasavahva ja yhä kasvava tukijalka, sähköja elektroniikkateollisuus. Alkuperäinen vaatimus on 0,2 prosenttia koko palkkasummasta, mikä tekisi 600 kuussa. Sillä tankkaisi isohkon auton. Päivää kohti korotus tekee kolme desiä. Viime kerralla, syksyllä 1993, silloiset epävarmat suuntautuivat lisäydinvoimaa vastaan. Korotuksen voisi hoitaa toisinkin, käytännönläheisesti eli tuomalla kouluille kunnan puolesta opettajille oman kurrihinkin, josta jokainen saisi itse nauttia päivittäisen koulutuspalkkaeränsä eli puolitoista lasillista. Kertaheitolla näin vakavaa ongelmaa ei ratkaista, sen ymmärtää Akavassa ainakin johto. Ydinvoimalahakemuksen jättänyt teollisuus haluaa, että lupapäätös tehdään eduskunnassa. Vaan sitähän ei valistunut kynttilä sydänja verisuonitautien pelossa juo, vaan sijoittaa korotusmarkkansa rasvattomaan, jota saa samalla rahalla litran enemmän. S uomalaisten selkeä enemmistö haluaisi päättää uuden ydinvoimalan rakentamisesta itse. Neuvottelut kannattaisikin käydä Riskin ja Ojalan sijasta Niinistön, Fortumin ja ja ylikansallisten öljy-yhtiöiden kanssa. Asuntojen myyntiajat ovat kuitenkin korkojen nousun ja voimakkaasti nousseiden hintojen myötä hieman pidentyneet ja viime kevään myynnin huippulukemista ollaan palattu normaalille, silti vielä korkealle tasolle asuntokaupan volyymissa. Kannattajia oli Väli-Suomen lehtien teettämässä selvityksessä 42 prosenttia ja Helsingin Sanomien toimeksiannosta tehdyssä vain 38 prosenttia kansalaista. Kansalaismielipiteellä on ollut vaikutusta myös ydinvoimahakemuksen jättämiseen. Kyseessä ovat isot asiat. Tässä on myös lainanmyöntäjien tunnettava vastuunsa. Lassi Jaakkola Kansa ei pääse päättämään Vihreät veisivät ydinvoiman lisärakentamisen kansanäänestykseen. Sitä kaipaa (?) kansa kaamosiltojensa ratoksi. Se karkasi liikaa kahden edellisen pitkän sopimuksen tasosta eikä mahdu Emu-raameihinkaan. Omistusasunnon hankkimista ovat helpottaneet uudet pitkäaikaiset rakennusliikkeiden ja pankkien järjestämät asuntolainat, joiden avulla nuoretkin perheet pääsevät kiinni asuntoon kohtuullisin kuukausierin. Tärkeää on kuitenkin, että myönne-tyn lainan määrä on suhteessa perheen maksukykyyn, eivätkä perheet joudu maksuvaikeuksiin ylisuurten lainojen takia. Koulutettu väki muuttaa nyt näihin kasvukeskuksiin työn perässä vilkkaammin kuin kertaakaan 1970 -luvun muuttohuipun jälkeen, eikä muuttoliike vielä näytä laantumisen merkkejä. Sillä henkensä kaupalla häijyjä kakaroita kaitseva opettaja saa reilut kahdeksan purkkia sinistä maitoa. Enteellinen on myös EU:n ympäristökomissaari Margot Wallströmin jyrkän kielteinen kanta suomalaishankkeeseen. Samoilla linjoilla on myös maan hallitus, poikkeuksena vihreät, jotka eilenkin puolsivat kansanäänestystä. s KALEVA arvioi lakkoilun tulevan akavalaisille kalliiksi. Arvio voi hyvinkin osoittautua vääräksi. Lupaa olisi haettu jo vuosia sitten, jos yleinen mielipide olisi ollut ydinvoimalle suosiollisempi. Ja korotusprosentin sijasta mietiskellä sitä, kuinka raivata esteet järkevän töiden järjestelyn tieltä niin, että hommia piisaisi jatkossa myös niille, jotka paljossa joustamattoman änkyröintiperinteen takia ovat kyseistä herkkua ilman jääneet. eikä kun suoritettu sen täkäläisessä kulttuurissa korvaava kättelyrituaali ja istahdettu pitkään pöytään pohtimaan, millä prosentilla turvattaisiin ostovoima, työllisyys ja sosiaalinen turvallisuus. Se on hyvin vaikeaa, muttei mahdotonta. Vaikka ilmastomuutos on nyt kampanjoinnin keskeisenä välineenä, lobbaamisen kansainvälinen selkänoja on muuten entistä heikompi. Yritysten ja yksityisten kuluttajien taloudet ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin lamaa ennen. Kansalle jää poliittisten johtopäätösten teko. Tulevaisuudessa etätyöstä tulee kuitenkin yhä varteenotettavampi vaihtoehto, kun ihmiset alkavat yhä enemmän arvostaa puhdasta luontoa, elämisen tasoa ja asumisen väljyyttä. Dramaattisista lehtiotsikoista huolimatta asuntomarkkinoiden sisäpuolelta tarkasteltuna ei ole näkynyt mitään voimakkaita muutoksia. Hinnat eriytyvät Kasvukeskuksissa laman aikana patoutunut asuntokysyntä yhdessä suuren muuttoliikkeen kanssa on aiheuttanut voimakasta asuntohintojen nousua, jota viime aikojen lievästi pidentyneet myyntiajat ovat onneksi hillinneet. Uskon, että korkea hintataso esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ajaa ihmisiä ennen pitkää hakemaan vaihtoehtoja kauempaa pääliikenneväylien varresta ja kasvuyritykset alkavat hakeutua myös varsinaisten kasvukeskusten ulkopuolelle eri puolille maata. Tuoreen mielipidetutkimuksen (HS 18.11.) mukaan peräti 70 prosenttia kansalaisista on sitä mieltä, että ratkaisu lisäydinvoimasta pitää tehdä kansanäänestyksessä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimitussihteeri. U lkona rätkii räntää (pe.17.11. Viikosta toiseen pirssit ovat rahdanneet kravattiukkelit työnantajien tuvalle, missä on nuljahdettu ulos välikausipalttoista pussattu toisiaan poskelle... Muuttoliike ei tasaannu vielä Talouden kasvun moottorina kasvukeskuksissa toimivat korkean teknologian yritykset. Ulkopuolelle saattaa jäädä ainakin osa niistä ammattiliitoista, joiden jäsenten ansioita koulutuspalkkaerällä oli tarkoitus kohentaa. Sitä tarvitsevat työmarkkinajohtajat tehdäkseen itseään tykö ja tärkeiksi. s AAMULEHTI ennakoi lakkoon lähteviä. Lehtikuva/Markku Ulander Sunnuntain vieras. Kahden tuoreen mittauksen yhdenmukaisen tuloksen mukaan 55 prosenttia suomalaisista vastustaa viidennen ydinvoimalan rakentamista. s HELSINGIN SANOMAT tulkitsee Akavan irtautumisen vanhaksi tupohapatukseksi. Kasvukeskusten kova kysyntä pitää niissä hinnat korkeina, kun taas muuttotappioalueilla pysytään varsin kohtuullisissa hintatasoissa. Näin markkinavoimat alkavat vähitellen hidastaa keskittymiskehitystä. Kasvukeskusten asuntokanta on täyskäytössä eikä vuokraasuntoja juuri ole tarjolla ja kysynnän kasvun myötä myös vuokrat ovat nousseet. Myös Suomen teollisuuden rakenne on aivan toinen kuin vaikkapa vielä 10 vuotta sitten. Tupoa toki tarvitaan. Korkeasti koulutetulle ryysyläistölle kuten lastentarhanopettajille, sosiaalityöntekijöille, kirjastonhoitajille ja luokanopettajille palautetaan ihmisarvo koulutuspalkkaerällä. Vaikka tietoliikenneyhteyksien kehittämisen myötä etätyön edellytykset edelleen paranevat, on ilmeistä, että muuttoliike kasvukeskuksiin kuitenkin jatkuu vielä useita vuosia. Tässä kilpailussa on hyvät mahdollisuudet myös Keski-Pohjanmaan kunnilla, joissa ollaan ennakkoluulottomasti kehittämässä laajakaistaisia tietoverkkoja. Tuon jälkeen on pidetty jo kahdet vaalit ja suuri osa kansanedustajista on vaihtunut. Porstuan puolelle jätetty parempien ihmisten Akava aikoo nyt pistää hommat kertalaakilla kuntoon. Samalla kehittyvät verkkopalvelut tuovat suurkaupunkien palvelutason tasaisemmin koko maahan. Päätöksenteon logiikka ja päättäjien vaikuttimet eivät kuitenkaan ole ratkaisevasti muuttuneet. Koulutuspakkaerä koetaan Akavassa tärkeäksi, mutta lakkoilu sen puolesta tulisi niin kalliiksi, että voittoonkaan johtava tulos tuskin ehtisi tuoda työnseisauksessa menetettäviä tuloja takaisin juuri kenellekään. Vaikka ydinvoimapäätös tehtäisiin hallituksen pohjustamana eduskunnassa, kansalaismielipiteen vaikutus ratkaisuun on suuri. Kirjoittaja uskoo, että tulevaisuudessa pääkaupunkiseudun ihmiset alkavat hakea asuntoja yhä kauempaa, kun etätyöstä tulee varteenotettavampi vaihtoehto, ja kun ihmiset alkavat yhä enemmän arvostaa puhdasta luontoa, elämisen tasoa ja asumisen väljyyttä. Toimintaympäristöä tasaa myös Suomen kuuluminen Euroopan valuuttaunioniin, koska ainakin kansallisen tason inflaatio-devalvaatiokierteet kuuluvat historiaan. Lisäksi korot ovat edelleen Suomessa varsin maltillisella tasolla verrattuna vaikkapa 80-luvun keskitasoon. 2000 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Vesa Pajala (vast.), Antti Hietalahti Kolumni Muut lehdet ERKKI HANNI Pääkirjoitus J os asuntomarkkinatilannetta tarkastelee viime kuukausien lehtiotsikoiden varassa, saattaa mielen vallata hämmennys. Möttölän Atlanta Hawksilla on ollut huilipäivä eikä Möttölä ole päässyt parketille jatkamaan uuden lehden kirjoittamista suomalaiseen urheiluhistoriaan. Ainoa mahdollisuus ydinvoimakansanäänestyksen järjestämiseen avautuu, jos eduskunta asettuu sitä koskevan lakialoitteen kannalle. Sen puheenjohtaja Erkki Kangasniemi on neuvottelujen ajan pitänyt huolta, että Piekka seisoo tiukasti vaatimusten takana. Se saattaa vielä pudotakin. Reino Hanhinen Kirjoittaja on veteliläissyntyinen vuorineuvos ja YIT-yhtymä Oyj:n toimitusjohtaja. Nyt voimalan rakennuttajat arvioivat tilanteen otolliseksi. Jos kansalaiset eivät aiemmin pääse ydinvoimakantaansa ilmaisemaan, maaliskuun 2003 eduskuntavaaleissa he sen tekevät. On mahdollista, että osa akavalaisista liitoista tulee myöhemmin
Passiivisuus on pop! Ja taas mietin, mihin voisin muuttaa. Kirkonkylän K-kauppias voi tuoda kerran, pari viikossa ruokatavaraa ja muuta. Kuva: Jukka Lehojärvi Kokkolan ja Pietarsaaren välinen maantie 749, rantatienä tai seitsemän sillan tienä tunnettu, on vaihteleva ja mielenkiintoinen osuus, jonka kehittäminen tulisi ottaa työn alle laajalla kentällä, hallinnollisista rajoista piittaamatta. Tässä naispappeusasiassa ei Jumalalla käsittääkseni olisi mitään järkeä kieltää naista toimittamasta jumalanpalvelusta tms. luokka Se on ihan kiva. Pian tilanne toistuu ja ymmärrän, että opiskelut tehdään ajallaan; en kuulu tänne enää. Perustelu kuuluu: siksi, että Jumala tahtoo meitä valtavasti rakastaessaan antaa meille selvän mahdollisuuden pelastua ikuisesta kuolemasta. Jumalan vastainen toiminta paljastuu pyrkimyksestään pahaan. Maria Orjala, 8. Jotta alueen vetovoimaa voitaisiin menestyksekkäästi lisätä, tulisi eri toimijoiden kuitenkin lähteä yhdessä maantien kehittämistyöhön, josta olisi hyvä olla valmiit suunnitelmat siitä. Ei tulisi turhia lääkärissä käyntejä. (Kirkonkylän Osuuskauppa sulki ovensa viime viikolla.) Ja nettiostokset ja postin. Soitettuani maaja metsätalousministeriön tukiyksikön lakimiehelle Maija Kaukoselle hän kovasti ihmetteli Perhon kunnanhallituksen tekemää ratkaisua, että kun viranomainen on hyvin hoitanut hänelle kuuluneen tehtävän, hänet erotetaan. Hän taas kokee kuuluvansa tänne "vaikka se tunne toisinaan horjuukin". Kun jäin kunnan taloudellisen tilanteen vuoksi muutama vuosi sitten osa-aikaeläkkeelle, maatalouden sivuelinkeinojen edistämistä koskevat asiat siirrettiin elinkeinosihteerille. Katuvalotkin voisi kytkeä pois päältä, kuka niitä enää tarvitsee. Kuulumisia Kirjoituksessaan Perhon kunnanhallituksen puolesta (Kp 15.11.) kunnanjohtaja Pekka Lindholm ei hyväksy harmaata taloutta, eikä vilppiä, mutta toisaalta kauhistuu, jos yksityinen henkilö tai viranhaltija paljastaa mahdollisen vilpin. Tiehän on vilkkaasti liikennöity, jopa 4000 ajoneuvoa vuorokaudessa, hiljaisimmalla noin 2000. Rahoituksen oikean tason turvaaminen olisi kuitenkin enemmän kuin toivottavaa, jotta rantatietä voitaisiin kehittää eteenpäin. Sillä olisi mahdollisuudet kehittyä esimerkiksi niin kutsutuksi maisematieksi. Kiinnitimme asiaan huomiota jo kolmisen vuotta sitten Pietarsaaren kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtajan Tapani Kuusniemen kanssa. Pentti Nevala HAAPAJÄRVI Paavo M. Koulussa on entistä enemmän tilaa, joten nyt on paljon parempi työskennellä kuin ennen. Tielaitos, alueen kunnat, maakunnalliset liitot, yrittäjät, suurteollisuus) pohtimaan ja työstämään tien uutta kuvaa. Painelen puolijuoksua ihmisruuhkaisella kadulla. Nimismiehenä virkauransa aloitti, tämän roolin sitten haihdutti. Kari Urpilainen kansanedustaja (sd) KOKKOLA Seitsemän sillan tie kuntoon I stun yliopiston lukusalissa ja yritän keskittyä tekstiin, jossa immanentit, korrelaatit ja apodiktisen tieteen vaatimukset pitävät minua lujilla. luokka No on koulu ainakin muuttunut. Lisäksi ihmetyttää Pekka Lindholmin kirjoituksen lausuma siitä, että olisin tarkastanut peltoalatukien kavallusta yrittäneet viljelmät. Toivoimme lehtikirjoituksessa ja valtuustoaloitteissa tieyhteyden luokittelua ns. Uutisessa (Kp 4.11.) kerrottiin, että olen ilmoittanut havainnoistani ministeriöön, mistä kehotettiin ottamaan yhteyttä paikallisen työvoimaja elinkeinokeskuksen tarkastajiin, ja nämä suorittivat tarkastuksen. Olen aivan varma siitä, että monet, mieluusti teologiaa opiskelevat, viisaat naiset löisivät helposti laudalta nämä paimenet. Hän tunnetuksi Hiihtoliitosta tuli, mitä Aho nyt Petäjää puri. Tällainen ei mielestäni tunnu lainkaan mieltäylentävältä. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään yksi kuukausi tiedusteluja varten. Se on väärä tapa suhtautua mutta sille ei tietyllä hetkellä voi mitään. Jumala ei ole tyranni, joka vain huvikseen, perusteettomasti määrää, miten asioiden on oltava. Ei liene realistista ajatella tällaisen alennustilahahmon opettavan muita niinkin suurissa ja vaikeissa asioissa kuin Jumala ja usko. Siellähän niiden olisi hyvä olla, toistensa seurassa muistella menneitä. Markus Syrjälä, 7.luokka En tiedä, koulu on ihan hyvä. luokka Onhan tämä hieno rakennus. Hoitaisivat samalla pankkiasiansa. Parasta on se, että koulu on sininen, sillä sininen on lempivärini. Paavo urheasti vastarintaa mättää, piti johtajan virka jättää. Kuvia tai piirroksia voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Vihdoinkin kotona! Vaan eipä aikaakaan, kun törmään jo tutuksi käyneeseen kuvioon: Jotain pitäisi tehdä, mutta kun kukaan ei oikein ajattele ja sitten kun joku ajattelee tai vielä pahempaa tekee, ainoa näkyvä tulos on kasa kateutta ja pahaa mieltä monelle. Menen piipahtamaan työpaikalleni. Lausuma, "mitä muutoin on sanottu" tarkoittaa valtion antamia tehtäviä, joiden hoitamiseksi kunnassa tulee olla näistä asioista vastaava maaseutuviranomainen. Kyllä muualta tullut on aina muualta tullut. Harvoin kai ihmiset tekevät töitä sen eteen, etteivät toiset tuntisi kuuluvansa sinne minne hekin. Joku ei tunne kuuluvansa tähän maailmaan kokiessaan elämän epäoikeudenmukaiseksi ja tarkoituksettomaksi ja vaikutusmahdollisuutensa olemattomiksi. Huomaan vieraantuneeni pahasti kaupunkielämästä. siihen, että maaseudun elinkeinoja voitaisiin monipuolistaa. Keskustelu naispappeudesta on otettu jälleen esille myös Keskipohjanmaa-lehden mielipidepalstalla. Ja mikä numero. Suunnitelmia erilaisiin tieympäristön parantamisiin on Vaasan tiepiirissä olemassa. Hankkeiden korkeiden kustannusten vuoksi Vaasa tiepiiri ei kuitenkaan ole voinut sisällyttää niitä toimenpideohjelmiin vv. Ainakin kaikki luokkatilat ovat hyviä, ja myös liikuntasali on hieno. Koen kuuluvani moneen elämään. Oiva, konkreettinen esimerkki alueella vallitsevasta tahdosta ja kyvystä viedä turismia eteenpäin on elokuussa alkanut kolmivuotinen Pohjanmaan turismi -projekti, joka käsittää alueen Kristiinankaupungista Kokkolaan. Työttömät voivat aikansa kuluksi hiihdellä kuittaamaan päivärahansa. Ja ostetaan niille tietokone ja internetti. Antti Saari lukiolainen VETELI Ei perusteettomasti Ei ole petäjäistä tämä juttu, on Paavo kaikille tuttu. Sitä voitaisiin ehdottomasti kehittää jo nykyiselläänkin ottaen kuitenkin huomioon ne rajoitukset, joita tie tämänhetkisellä rakenteellaan asettaa. Niin yksityisillä palveluelinkeinoilla kuin matkailullakin olisi hyvät mahdollisuudet kasvaa ja edistyä suunnitelmallisen työn ja kenties yhteisten projektien kautta. Palautetta ei annata, ainakaan positiivista; taivas varjelkoon, sehän saattaisi olla pois itseltä! Omapa on vikani; mitäs ajattelen ja teen yhtään mitään. Joten täällä ollaan. Uuden Testamentin kirjoittamisen aikoihin ei tyttölapsen juuri tarvinnut oppia muuta kuin ruokien laittamista ja muita taloustöitä. On kirjoitettu, että totuus elää ikuisesti, mutta valhe kuolee aina ennemmin tai myöhemmin. Moniin asioihin on kuitenkin hyvin yksinkertainen syy. 2000 Gallup Mitä mieltä uudesta yläasteesta. Tarkkaan kun selaa kansiota, niin se on Petäjän ansiota Myllylälle toimen hoksasi Mika mestaruuksia pokkasi. Kati Nissilä, 8. Ministeriöstä oli vielä annettu ohje minkälainen viljelytaso on hyväksyttävissä. Uudessa rakennuksessa on oikeastaan kaikki hyvää, ja opiskelu on lähtenyt täällä hyvin käyntiin. Vaikka kaksi, kun halvalla saadaan. Se on aina kuitenkin yksityinen tunne. Parannusta on suunniteltu Ykspihlajan ja Knivsundin väille (7 km) jalankulkuja pyörätien rakentamisella ensi vuoden syksyyn mennessä. 2000–2004. Eikä linja-autokaan enää kulje, kun ei ole koululaisia. Siellähän ne ovat kuin herran kukkarossa syrjäkyläläiset! Maija-Riitta Järvelä KÄLVIÄ Herran kukkarossa!. Syynä on se, ettei tule noteeratuksi tai tulee noteeratuksi liikaa, usein kielteisellä tavalla. Joo. Kun ei kerta postiakaan ole. Kristilliseen uskoon usein liittyvät puheet elämän tarkoituksellisuudesta merkitsevät monelle myös kuulumista. Oikeastaan sitä ei tunnista entiseksi kouluksi kuin ulkokuoresta. Joku ei tunne kuuluvansa kaveriporukkaan, harrastuspiiriin, asuinyhteisöön. Loukkaannun ja katkeroidun. Tästä onnesta huolimatta en halua kuulua tämmöiseen elämään. Kuuluminen ei riipu aina minusta ja asenteestani. Sinne koen kuuluvani, vaikka olen tilapäisesti pois. Nykyään nainenkin voi saada koulutusta, ja sitä saakin, senhän kaikki tietävät. Jokainen lienee kokenut tämän joskus. Miltä hiivatin laiturilta se bussi lähti. Tällä hetkellä asiassa odotetaan työministeriön siunausta työllisyysrahan käytölle. En tätä kirjoittaessani pysty selkäleikkauksen takia sairaslomalla ollessani tutkimaan onko tästä asiasta kirjallista näyttöä kunnanhallituksen pöytäkirjoissa, mutta käytäntö on kuitenkin ollut tämä. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Missä suhteessa naispappeuden voidaan katsoa johtavan pahaan. Lääkärit voisivat hoitaa diagnoosit ja lääkemääräykset verkon kautta. Toimitus otsikoi, korjaa, kuvittaa ja lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Voiko olla niin, että kunnanjohtaja Lindholm soveltaa tarpeen mukaan uusia tehtäväjakoja. Toni Rautio, 7. Vaikka mainittu elämä kaikkineen on ollut osa omaa ja perheeni elämää, vaikka toisten asiat ovat menneet omien edelle, silti en ole todella kuulunut. Varsinkin kotitalouden ja teknisen käsityön luokat ovat huomattavasti parantuneet. Vastustajat vetoavat Raamatun sanaan, etenkin kohtaan 1.Kor.14:3335. Yskin dieselin katkussa ja huomaan bussin perävalojen etääntyvän. Ja samalla soppailla verkkokaupoissa, eihän kylällä ole kauppaa. Enimmäispituus on nimellä kirjoittaville 1,5 A4-sivua ja nimimerkillä yksi sivu. Raskaan liikenteen osuus on suuri teollisuuden rakenteesta johtuen, mikä luo puolestaan turvattomuutta kevyelle liikenteelle. Sille en löytänyt mitään fysiologisia tahi Raamatullisia perusteluja. Kännykkään puhuva poistuu ja ryhmätyöläiset katsovat kummajaista, joka on selvästikin muualta. Mielipide 15 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAKSI: (suunta 06) 822 0208 SÄHKÖPOSTI: mielipide@keskipohjanmaa.kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, mieluimmin koneella, käsin erityisen selkeästi, jätä rivien väliin aina reilusti tilaa. Esimerkiksi Vaasan tiepiiri on voinut käyttää alle 15 % rahoituksestaan tieympäristön parantamishankkeisiin. Vieressä kaksi nuorta miestä "tekee ryhmätyötä" eli keskustelee edellisillasta. Jumalan armo olkoon kanssamme kulkiessamme hyvän tahdon kapeaa polkua. Vanhukset ovat koululla ja työttömät pysyvät kotonaan. Lähes poikkeuksetta pyrkivät puolustajat vastustajien mukaan vääristelemään Raamattua ja asettumaan Jumalan yläpuolelle. Pannaan joku pitkäaikaistyötön laittamaan ruokaa ja siivoamaan. Syynä on ihmisyys. Ikkuna KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.11. Luodon Holmin ja Gertrudin välinen pyörätie on suunniteltu vuodelle 2003, Gertrudin ja Knivsundin välinen kevyen liikenteen väylä puolestaan aikaisintaan 2004. Kerätään syrjäkylien mummut ja vaarit tyhjälle kyläkoululle, joka kylällähän sellainen on, kohtalaisessa kunnossa vielä. Juuri kuulumattomaksi tulleena ei osaa ajatella toisen kuulumista, vain omaansa. Saisivat surffailla ja pelailla vaikka pasianssia aikansa kuluksi. Ei tarvitsisi joka pyhä tyhjille seinille saarnata, eikä kirkkokyytejä järjestää. Ei tarvitsisi turhan päiten teitä aurata. "Hyvähän se on sivusta sanoa!" Murentaa kuulumiseni. Viimein huomautan asiasta. Kevyen liikenteen väylä puuttuu 17,8 km:n matkalta. Tämä ei sovi ihmiskäsitykseeni. Olen suureksi harmikseni tavannut miespuolisia pappeja, joiden naiivi ja yksinkertainen opetus saa viisaammat pakanat (tai miksi heitä sitten haluaakin kutsua) taatusti pilkkaamaan Jumalan nimeä. Muita siellä kylillä ei enää olekaan. Kaikesta huolimatta olen levollisella mielin, koska tiedän varmuudella menetelleeni Perhon maataloussihteerille annettujen tehtävien mukaisesti ja uskon, että Keskipohjanmaan lukijat ovat järkeviä ihmisiä, jotka pystyvät erottamaan oikean väärästä. Eihän niillä ole varaa autoilla nykyisillä bensanhinnoilla. Asia on myöskin näin! Lisäksi Lindholm kertoo kirjoituksessaan, että kunnalla on oikeus päättää tekeekö viranhaltija kunnan töitä, vai valtiolle kuuluvia töitä. Kirkkoni ei ole fundamentalistinen liike, minkä vuoksi tulkitsen tämän korinttolaiskirjeen kohdan kehotuksena valvoa sitä, että pappina toimiva ihminen on varustettu riittävällä hengellisellä viisaudella ja ymmärryksellä. Kuulumattomuuden tunne syntyy yleisimmin välinpitämättömyyden, arvottomuuden ja vierauden kokemisesta. Muuta on vähän vaikea sanoa, koska en ole aikaisemmin käynyt täällä. Minun hoidettavaksi jäikin lähinnä valtion tukiasioita vastaaminen. Voisihan se välillä tuoda pullon konjakkiakin, ikään kuin lääkkeeksi. Nimi ja osoite sekä puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkillä kirjoitettaessa. Liekö nyt aika, jolloin alkukirkon loppuvaiheessa syntynyt väärä kirjoituksen tulkinta on lopultakin karisemassa pois ja totuus nousemassa esiin. Keskittyminen kärsii; lukusalissa piippailee kännykkä tuon tuostakin. Kaunistuu samalla työttömyystilastokin. Olenkin vain "sanoja sivusta" tarpeeton, liikaa tai liian vähän, sittenkin ulkopuolinen. Pappikin voisi lähettää saarnansa joukkokirjeenä. Aivojen biologinen kehitys ihmisen lapsuudessa on suoraan verrannollinen kasvuympäristön haasteellisuuteen. Siksi olisikin saatava yhteen eri tahot, (esim. Onhan meri keskeinen elementti tällä seitsemän sillan tiellä, jota lisäksi värittävät maaston korkeuserot. Täällä on kuitenkin ihminen, jonka viereen kuulun. Kirjoittaja on opettaja (vuorotteluvapaalla) Halsualta. Se ei tunnu enää menolta ja mahdollisuuksilta, vaan lähinnä ahdistavalta. K-kauppias voi hankkia itselleen moottorikelkan. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Toisekseen, olen luterilaisen kirkon jäsen. Työn rahoitukseen osallistuvat niin Vaasan tiepiiri, Pohjanmaan TE-keskus (työllisyystyö) kuin Luodon kuntakin. Yhdessä olen mukana, välillä tahtomattanikin, ihan kaikessa. Tunne ja tieto kuulumisesta Luojan suunnitelmaan, käsitys itsestä ainutkertaisena ja arvokkaana, täydellisen huolenpidon, hyväksymisen ja rakkauden saajana synnyttää ihmiselle kokemuksen, jonka varassa arkielämän kuulumiset ja ei-kuulumiset voi kohdata. Nainen oli kirjeen kirjoittamisen aikoihin täysin koulutusta saamaton olento nyrkin ja hellan välissä. Olen kuitenkin ollut valmis palvelemaan kuntalaisia elinkeinoasioissa silloin, kun elinkeinosihteeri ei ole ollut paikalla. Kirjeitä niiden olisi mukava lähetellä toisilleen ja sukulaisille eemeilinä. Ihminen tarvitsee huonojakin tunteita selvitäkseen murentuneesta kuulumisestaan. Onneksi näitä mahdollisuuksia menee täällä puolen tunnin välein. Lukusalin seinällä komeilee iso kännykät kieltävä pahvitaulu ja toinen, joka vaatii hiljaisuutta. Projektia rahoittavat TE-keskus, EU sekä alueen kunnat ja se tähtää mm. Osa näistä jumalallisista motiiveista jää meiltä näkemättä, mikä onkin aivan luonnollista, olemmehan toki vain kuolevaisia ihmisiä vajavaisin ymmärryksin. Hanne Yli-Parkas, teksti ja kuvat LOHTAJA (KP) Saara Orjala, 9. Asianajaksi Paavo ryhtyi, siihen mies mainiosti pystyi. Haapajärven hallinto Paavon tahtia, sitten sai osakseen ajojahtia. Itse suhtaudun naispappeuteen myönteisesti samalla tunnustaen tuon Raamatun kohdan täysin. luokka Vaikea sanoa, mutta on se ainakin parempi kuin vanha koulu. Että muka uusi vanhainkoti! Mitä suotta rakentamaan. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Kiri, kiri Koirijomppa! Näin maakuntaviestissä Paavon pomppa. En ole muuttunut ulkopuoliseksi, kiitos työpaikassani olevien ihmisten. Perhon kunnan hallintosäännössä mainitaan suunnilleen näin: "Maaseutulautakunnan tehtäviin kuuluu lisäksi mitä muutoin on sanottu huolehtia maaseutuelinkeinojen kehittämisestä, satovahinkojen arvioimisesta, muista arvioista ja lausunnoista, lomituspalvelujen hoito ja kunnan metsäasiat." Näistä tehtävistä on osa-aikaeläkkeeni alkamisesta lähtien vastannut maaseutulautakunnan alainen lomaja elinkeinosihteeri, lomaja maaseutuelinkeinojen osalta. Kuinka tämä on mahdollista. maisematieksi sekä kiirehdittiin valmistelua. Työt on suunniteltu käynnistettäviksi loppuvuonna 2001. Ja hoitaa apteekkiasiat. Kalervo Linna maataloussihteeri PERHO Hoidin tehtäviäni KATJA HAKALA. Paavo kauppalanjohtajaksi pääsi, hiihtoasioissa aktiivisesti hääri. Ensinnäkin, kaikelle Jumalan toiminnalle, jota näemme ja josta Raamatusta luemme, on syy. Suunnitelmia on myös olemassa Gertrudin sillan vahvistamiseksi raskaiden kuljetusten turvaamiseksi, sillan leventämiseksi kevyen liikenteen turvallisuuden parantamiseksi sekä sillan alikulkukorkeuden nostamiseksi, mikä puolestaan mahdollistaisi turismin kehittämisen alueella samalla kun veneilyreitit parantuisivat. Samalla kun tie yhdistää kaksi merkittävää teollisuuskaupunkia, on sen varrella niin pohjalaista maaseutuasutusta kuin veneenrakennusteollisuuttakin. Vai vieläkö joku väittää älyn tulevan miessukupuolen mukana. Onneksi olkoon Paavo M. Kirkolla on jäseninä taitavia opettajia, joilla ei ole helppoa tietä papeiksi sukupuolensa vuoksi. Esimerkiksi voidaan perustella, miksi Kristus kärsi häpeällisen kuoleman ihmisenä. Petäjästä Ei tarvitsisi turhan päiten teitä aurata... Sopisihan siihen terveyssisar kyytiin aina silloin tällöin. Petäjä! Olet Hiihtoliiton uusi vetäjä. Fårholmsbro I ja II Pietarsaaren alueella ovat vielä ongelmia kevyen liikenteen osalta, sillä tilat ovat liian kapeat. Hitaasti tajuan, ettei edes uhrautumalla voi ostaa kuulumista
Ajattelin heti, että minun täytyy treenata paljon, jotta pärjään ikätovereilleni. Pekka Niemen nostoa seuraa muun muassa useita kilpakumppaneita. Painonnostoliiton päävalmentajan pestiä Niemellä tarjottiin vuoden 1995 alusta ja näillä näkymin hän jatkaa tehtävässä ainakin vielä ensi vuonnakin. Vuonna 1987 treenasin pari kertaa kuin vanhasta muistista ja voitin Suomen mestaruuden ja olin hilkulla jopa päästä olympialaisiin 1988. Yksi kimmoke harjoitteluun oli myös se, kun Pekan isä osti 60 kiloon asti harjoitteluvälineet. Tuolloin hän oli ykkönen 23vuotisten SM-kilpailuissa eikä kukaan painavampikaan kaveri saanut Niemeä enemmän rautaa ylös. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Jukka Anias (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.11. Siihen aikaanhan kilpailuja oli paljon enemmän kuin nyt; Kokkolassa, Kaustisella, Kalajoella... "Nitin" mielestä alle neljään tuntiin maratonin "eteneminen" ei ole juoksua ollenkaan, Niemi kuvaa. – Niin. Mitalista Rasinperä ei puhunut vielä mitään. Neljä vuotta myöhemmin Moskovassa silloin jo ex-lohtajalainen oli kymmenes ja Los Angelesin kisoissa 1984 siis kolmas. – Toisaalta dopingkontrolliinkin meno heti silloin illalla oli turha reissu. Varsinaisen painoluokan finaali oli iltasella ja Niemi oli saanut liput illan yleisurheilunäyttämölle. Niinpä mies oli yleisurheilustadionilla samaa aikaa, kun Suomen painonnoston tuorein olympiamitali varmistui. Suomen olympiajoukkueen johtokaan ei ollut heti tietoinen sinivalkoisen miehen mitalista: – Muistan, kun yleisurheilunäyttämöltä poistuessani pääsihteeri Kosti Rasinperä otti hihastani kiinni ja sanoi, että nyt on tullut määräys lähteä dopingtestiin. Jokeri: 5311104 Voitonjako sivulla 19. Ensimmäisissä painonnostokilpailuissa Niemi oli mukana marraskuussa -68, sarjassa alle 67,5 kiloa – 65-kiloinen kun oli. Siinä yhteydessä sain olla urheilun kanssa tekemisissä ikään kuin työn puitteissa. – Laji elää kansainvälisesti vaikeaa kriisiä. Yleensähän olin aina työnnössä parempi. Se joko nousee tai ei nouse, Pekka Niemi sanoo. -82), Mona (s.84) Seurat: Lohtajan Veikot, Alaviirteen Nuorisoseuran Urheilijat, Tampereen Pyrintö. Häme ja Tampere vetivät Niemeä pari vuotta myöhemminkin puoleensa. – Ensin valmistuin autoinsinööriksi ja sittemmin olen kouluttautunut lisää. Ennätyksiä: Työnnössä 213,5 kg – Painonnosto on armoton laji. Suomi on kiistatta Pohjolan paras painonnostomaa ja tulevina vuosina arvokisamitaleja on syytä odottaa Karolina Lundahlin lisäksi muun muassa nuorilta Ali Aksalalta sekä Heidi Kanervistolta. – Kiitos Lohtajan yhteiskoulun saksan kielen lehtorin, pystyin seuraamaan yleisurheilustadionilla mediaväen tietokonepäätteistä painoluokkani A-ryhmän tilanteen kehitystä. Niinpä innostuin uudestaan. Urheilu veti puoleensa Aktiiviuran jälkeen Pekka Niemi, omien sanojensa mukaan, "hairahti" ammattioppilaitostyöskentelyyn. Kansainvälisen menestymisen suhteen päävalmentaja Niemi on varsin luottavainen. Lisäksi kaksi SM-kultaa voimanostosta sekä kaksi voittoa Suomen vahvin mies -kilpailusta. – Työ on haasteellista. – Siihen aikaan ei ollut varaa jäädä pois työelämästä tai opiskelupaikasta urheilun takia. Marko Asell ja lukuisia muita huippuja oli silloin koulussa. Tämän jälkeen hän pyysi minua nauttimaan virallista kisajuomaa, Budwaiseria ja antamaan uusi näyte. Ja sinne lähdettiin heti. – Jälkikäteen ajateltuna oli erinomaista, kun alueella oli jatkuvasti joko samanikäisiä tai hieman vanhempia kavereita, joita vastaan sai kilpailla tosissaan. Päätin heti kysyä heiltä neuvoa ja sainkin Jaakko Kailajärveltä heti harjoitusohjelman tehtynä heinäpellon pientareella. 2000 17 Lottokierros 46/2000: 6, 7, 11, 12, 19, 20, 36. – Vaimoni Aila sai hoitaa esikoistamme todella paljon. Kyse oli Los Angelesin olympialaisista ja painonnoston alle sadan kilon sarjasta. Kun huomasin, että olin tempauksen jälkeen peräti kuudentena, ajattelin heti, että tämä menee todella jännittäväksi. Suunnistuksen kautta salille Lohtajalla olympiavuoden 1952 marraskuussa syntynyt Niemi kuuluu niiden nuorten joukkoon, jotka harrastivat alle parikymppisenä hyvin monipuolisesti kaikkia urheilulajeja. Kailajärven Jaakko ja muut tuntuivat minua paljon vahvemmilta. – Muistan, kun rippikoululeirinkin tauoilla kävimme urheilutalolla kokeilemassa voimia. Useita sijoituksia sijoille 6.-10. Minä en voi moittia. Painonnostokin kuului niihin lajeihin, joita 1960-luvun lopulta kokeiltiin, kun jollain tapaa oli mukava ottaa mittaa toisistaan. Niemi nosti edellisten ennätysten mukaisesti B-ryhmässä "heikoimpien" miesten joukossa jo aamupäivällä. – Ja vielä, kun silloinen Lohtajan kunnan liikunnanohjaaja Simo Nikula mainitsi jossain lehtihaastattelussa nimeni, kun häneltä kysyttiin, olisiko Lohtajalla kavereita, joilla olisi hyvät menestymisen mahdollisuudet tulevaisuudessa, intoni vain kasvoi. Paikalla ei ollut enää ketään, kun me ehdimme paikalle. Urheilijat ovat vähän sellaisia hulluja, että he kun tavoittelevat jotain, he vain tavoittelevat, vaikkei siinä olisi mitään järkeäkään. Olin kauden 1983-84 opiskelemassa Hämeenlinnassa opettajakorkeakoulussa ja siellä sai onneksi treenata ihan tosissaan. Rauta kuitenkin sai jäädä lattiaan 1990-luvulle siirryttäessä, sillä Niemi innostui painonnostajan eräänlaisesta vastakohdasta kestävyysurheilusta. Tapio Niemi oli silloin selvästi vahvin porukasta, minä olin ehkä hivenen keskitason paremmalla puolella. "Tallipojan" tehtävät selittyvät sillä, että Niemet hankkivat osan Tampereella olevasta hevostallista ja perhe omistaa tätä nykyä kaksi ratsuhevosta. Saavutuksia: Olympiapronssia Los Angelesin kisoista 1984. Pian huomasin, että sijoituin kolmanneksi, mutta ruuhkakaupungissa yleisurheilukentältä ei olisi ehtinyt millään konstilla palkintojenjakoon. Valosaari) Lapset: Milka (s. Kuva: Arkisto Syntynyt: 14.11.1952 Syntymäpaikka: Lohtaja Nykyinen asuinpaikka: Tampere Pituus: 174 cm Paino (aktiiviuran aikana): 100 kg Vaimo: Aila (os. – Tytöt (Milka ja Mona) tykkäävät ratsastaa ja minulle jää siinä lähinnä tallipojan tehtävät, Pekka Niemi kertoo. Itse olin jo siihen mennessä saanut nostaa rautaa ihan riittävästi, mutta silti innostusta riitti. Kuva: Hannu Lehto Pekka Niemi Tähdet kertovat (alle 110 kilon sarjassa) tempauksessa 160 kg ja yhteistuloksena 367,5 kg (1984 Suomen ennätys). Muutaman vuoden aikana hän haki rasteja ainakin 200 kilpailussa maakunnassa ja maakunnan ulkopuolellakin. Raudalta ei voi pyytää apuja. – Joka tapauksessa yhdessä vaihteessa "löin pääni puuhun ja löysin painonnostotangon metsästä", Niemi kertoo kuvainnollisesti. Olympiamitali on kuitenkin aina olympiamitali. Tai tuuria oli paljon. Erityisopettajana hän kouluttaa ammattiin sellaisia nuoria, joilla on tavalla tai toisella oppimisvaikeuksia. Lisänumerot: 3, 10, 26. Yritin suunnistaakin, mutten löytänyt enää rasteja. Päätimme yhdessä, että olympialaisiin lopetan. Kuva: Hannu Lehto. Se osoittaa, että suunnistustaito oli hyvä. No, olympiakomiteakin järjesti asiaankuuluvat mitalikahvit ja Pekka Niemikin sai mitalinsa parin päivän päästä kilpailusta. Useita sijoituksia kymmenennen tuntumaan MM-kilpailuissa. B Vuosi 1980 ja kisat omassa maakunnassa. Mies läksi Tampereelle teknilliseen opistoon 1975 ja sille matkalle jäi. Nykyisin Pekka Niemi on saleilla pääasiassa valmentajan ominaisuudessa. Hän on toiminut jo useita vuosia Suomen Painonnostoliiton päävalmentajana. – Aloin Pirkanmaan ammattioppilaitoksen apulaisrehtoriksi. Moskovan kisoissa 1980 kymmenes. EM-kilpailuissa. Seppo Nuuttila muistaa aina huomauttaa, kun sanon juosseeni maratonin alle neljään tuntiin, että Vallu Konosen se kävelee maratonia vielä pidemmänkin matkan ja paljon alle neljän tunnin. Treenasin ainakin yhtä hyvin kuin kotosalla. Maailmalla sattuu lajia selvästi vahingoittavia käryjä tämän tästä, eikä ikävä kyllä Suomessakaan tarvitse elää kovin pitkää aikaa, kunnes jotain "kähinää" taas syntyy. Suunnistajasta painonnostajaksi Ex-lohtajalainen Pekka Niemi voitti pronssia ”erikoistarjousolympialaisista” 1984 Hannu Lehto TAMPERE (KP) Harva urheilija on niin yllättynyt olympiamitalista kuin exlohtajalainen Pekka Niemi oli runsaat 16 vuotta sitten. – Siihen aikaan täällä Pirkanmaalla alkoi urheilijoille suunnattu ammatillinen ja lukiokoulutus. Elämässä ei paljon muuta ollut kuin opiskelua ja painonnostoa. 1970-luvulla pinnalle Pekka Niemellä oli urallaan tavallaan kaksi läpimurtokautta: Ensin vuoden 1971 kesällä Tampereen suurkisojen yhteydessä hän voitti SM-pronssia nuorten sarjassa. No, seuraavana aamuna menin paikalle ja täytin pullon asianmukaisesti, mutta suureksi yllätyksekseni virkailija kaatoi koko pullon heti viemäriin. Se oli viisas päätös. Siihen valittiin aina opettajakunnasta se, joka ei älynnyt kieltäytyä. "Ensimmäisen kerran" Niemi lopetti aktiiviuran heti Losin kisojen jälkeen. – Viimeisenä suunnistusvuotena sain nuorten sarjassa viisi PM-mitalia, kultainen tuli yösuunnistuksessa. Pikku hiljaa voimat kasvoivat ja rauta keveni Pekan, niin kuin monen muunkin Lohtajan Marinkaisissa asuneen nuoren miehen käsissä. Tapahtumahetkellä toimenpide ihmetytti minua paljon, mutta myöhemmin selvisi, että tämä "kuvio" varmisti sen, etten tuonut jonkun muun antamaa näytettä testattavaksi. Stipendin avulla lähdin kuitenkin seuraamaan arvokisoja ja normaalilla tuloksellani olisin yltänyt kahdeksanneksi. Vain helikopterilla ehkä, Niemi muistelee nyt uransa huippuhetkeä. Erityisopettajana ja päävalmentajana Nykyisin Pekka Niemellä on kolme selvää sektoria elämässään: siviilityö erityisopettajana, Painonnostoliiton päävalmentajan pesti sekä tallipoikana toimiminen. Neljä vuotta myöhemmin hänen nimensä nousi useiksi vuosiksi myös aikuisten SM-mitalien saajiin. – Innostuin hölkkäämisestä ja pyöräilystä. Se homma vei todella paljon aikaa. Montrealissa katsojana Mutta takaisin urheiluelämään ja painonnostouraan: – Ennen Montrealin kisoja 76 tein ehkä urheilu-urani suurimman virheen: rupesin ajattelemaan, etten minä ole kuitenkaan tarpeeksi hyvä olympialaisiin. Siinä saa tuntea kavereiden onnen oppimisesta sekä pettymyksen epäonnistumisista aidoimmillaan. – Monet moittivat, etteivät saa harjoitella tarpeeksi armeijaosaoloaikana. Onpa nyt tullut jo lukuisia maratonejakin "taivallettua". Niemi itse kutsuu Losin kisoja monien itäblokin maiden urheilijoiden poisjäämisen takia erikoistarjousolympialaisiksi. Painonnostossa yhteensä kahdeksan SM-kultaa yleisessä sarjassa. Siinä välissä lohtajalainen nuori mies kävi armeijan harmaissa Ilmavoimissa Tampereella. – Sitten luin Keskipohjanmaasta, että Kailajärven veljekset olivat tulossa pitäjään. Nuorena poikana Niemi innostui etenkin suunnistuksesta
. 14 8 1 5 61– 59 17 Ahmat . . 14 7 3 4 91– 41 17 Hokki . . Tärkeintä oli kuitenkin voitto. EtPo . 22 5 4 13 51– 69 14 Ässät . Jäähyt yht: TuTo 6x2 min, KOOKOO 6x2 min. . . . Tamminen siirsi lehdistötilaisuudessa puheensa kärjen kuitenkin muualle kuin otteluun. Tuomarit: Jari Levonen (Marko Kovanen ja Sami Viinanen). . . OuHu . . . . . – Olemme Suomen kunnianhimoisin nousijajoukkue ja minulla on valmentajana tämän joukkueen ja koko kiekkokulttuurin suhteen omat tavoitteeni jotka aion viedä myös päätökseen. Vuonna 1994 Kanadaa kurittanut Kristiina Vidlund säilytti Kanadan kaatajan maineensa: Vidlund teki kaksi maalia, joista toinen ratkaisi mestaruuden. . 2. . . . . Tasapelillä mestaruus Ringettenaiset jättivät Kanadan hopealle Suomen ringette-joukkueen kapteeni Katja Kortesoja suutelee voittopokaalia. . 18 10 3 5 66– 59 23 Sport . . Avauserä lupasi maalirikasta matsia, mutta jatkossa Riksman ja Kujala pistivät luukut kiinni. . . . Torjunnat: Juuso Riksman H 10+7+15=32, Tero Kujala D 8+15+7=30 (pois 59.24–60.00). . Jäähyt: 2.52 Jari Korhonen D 2 min, 12.18 Rami Toronen D 2 min, 14.57 Käyhkö H 2 min. Hermes yritti liikkeellä väsyttää vieraitaan, mutta vasta päätöserässä alkoi luistin kulkea kunnolla. Kyttäilystä kärsii myös oma peli. II-divisioona Lohko 5 Laser HT – EtPo 6 – 7 (0 – 4, 3 – 1, 3 – 2). 4 1 3 18– 23 2 Popula . Nämä pisteet maistuvat makealta, Kettunen kommentoi. erä: 48.08 Salonen (Pasi Tuominen) 4–0, 50.18 Tuominen (Riku Kallioniemi) 5–0 yv, 55.03 Salonen (Kallioniemi–Tuomas Reijonen) 6–0 sr, 59.57 Romanov (Vjatsheslav Fandul–Brett Lievers) 6–1 yv. Torjunnat: Kristian Antila Ä 14+(0)+(0)=14 (vaihto 20.00/0–2), Ari Vapola Ä (0)+18+6=24, Fredrik Norrena T 7+4+7=18. erä: 21.09 Joki-Erkkilä (Lehtonen–Marko Tauriainen) 5–1, 37.16 Jani Väänänen (Jukka-Pekka Laamanen–Karhula) 6–1 yv. 18 8 2 8 66– 62 18 Jokipojat . Peli oli tarkkaa, virheitä kytättiin puolin ja toisin. . 18 9 1 8 66– 55 19 K-Vantaa . Jokerit . JHT karvasi läpi ottelun kahdella miehellä ja vaikeutti näin mustasaarelaisten hyökkäyksiä. . erä: Maaliton. . 13 4 9 58– 67 8 KeKi . . Olli Vainio palkittiin kotijoukkueen parhaana. . Keskipohjanmaan ykkönen: Heikki Kettunen pelasi jälleen tehokkaasti. Tuomarit: Sebastien Auger (Timo Aarvala ja Torkel Saarnio). . . . erä: 41.11 Tony Virta (Ville Vahalahti–Mika Lehtinen) 1–3, 53.29 Roman Horak (Salonen–Perrin) 2–3, 57.16 Sahlstedt (T Virta–Vahalahti) 2–4. . . erä: 5.37 Jani Juselius (Pasi Järvinen–Tero Tourunen) 1–0, 8.06 Järvinen (Antti Karhula–Lasse Kanerva) 2–0 yv, 10.26 Aku Joki-Erkkilä (Petri Lehtonen) 3–0 yv, 11.16 Jani-Matti Loikala (Mikko Hakkarainen) 4–0 yv, Ahmat aikalisä 11.16, 17.25 Semi Pekki (Marko Mäkinen) 4–1. . . Tuomarit: Jyrki Nurminen (Kim Forsström ja Aki Pursiainen). . . Jäähyt yht: Ässät 4x2 min, TPS 3x2 min. . Joukkueet pelasivat jälleen kerran tasaista, vauhdikasta ja viihdyttävää ringetteä. . 9 5 1 3 47– 31 11 SR . . 18 11 1 6 67– 48 23 Hermes HT . . . . Haastaja: Juuso Riksman. . Torjunnat: Kimmo Kapanen H 12+8+4+4=28, Mika Pietilä I 7+8+9+2=26. . . . . Jeppis . . 2. . Huiman Lasse Sirviö viimeisteli kolme maalia. . Puolustuspelin ja rikkomiseen keskittyneet hyökkääjät pistivät kertaalleen myös kiekon Diskoksen maaliin. Jäähyt yht: Hermes 2x2 min, Diskos 6x2 min. . . . . . 3. . erä: 24.08 Tero Paappanen (Poulsen–Vilhunen) 0–2 yv, 33.19 Matti Tevanen (Janne Turpeinen–Miikka Männikkö) 0–3, 37.22 Mikko Vesterinen (Samuli Piiroinen–Mikko Kaukokari) 0–4, 38.10 Vilhunen (Paappanen–Poulsen) 0–5 yv. . . . . . . erä: 46.05 Saunamäki (Tuominen– Forsell) 4–1, 47.18 Jouni Saarinen (Lehtonen–Jalava) 5–1, 50.36 Jarkko Immonen (Kiiski) 6–1 sr, 54.27 Luoma-Aho (Lehtimäki–Nivala) 6–2 yv. . . . . . Pronssiottelu: USA–Ruotsi 9–0 (3–0, 1–0, 5–0). 2 2 11– 11 2 MuIK . erä: 55.25 Kivelä (Aki Heino–Suoniemi) 3–4 yv, K-Vantaa aikalisä 58.17. . Jäähyt yht: Tappara 5x2 min, Blues 5x2 min ja Jiri Burger 10 min. 2. . JHT joutui jäälle neljän puolustajan voimin, kun armeija ja loukkaantumiset ottivat osansa. Ääni väristen hän arvosteli viime aikaista häneen ja joukkueeseen kohdistunutta julkisuutta. . . . Jäähyt yht: Jukurit 6x2 min, Ahmat 11x2 min ja Mikko Kainulainen 10 min. . . . Tamminen sätti toimittajia. Se oli onnistunut kukistamaan Kanadan MM-finaalissa viimeksi 1994. 10 1 9 27– 84 2 APV . . . JYP – Lukko. . . 3. Jokipojat–Sport 8–5 (3–3, 2–0, 3–2) 1. . Puolustuksen luottomies Mikko Haapakoski jätti loukkaantuneena kaukalon yhden erän jälkeen. . . Teimme ottelussa kolme virhettä, joista jokainen maksoi maalin. 22 10 5 7 57– 54 25 Tappara . 3. . . Miehellä oli ennen kahden maalin päästämistä kaksi torjuntaa. 23 8 1 14 64– 72 17 Pelicans . . erä: 3.03 Jan Benda 0–1, 9.49 Jukka Hentunen (Petri Varis) 0–2. . JHT nappasi kauden toisen voittonsa KP Jääkiekon III-divisioonassa pelattiin lauantaina perin tasainen kamppailu Oulaisten Huiman ja Pyhäjärven Pohdin kesken. . Kanadalaisten oli vaikea iloita hopeasta. . Hyökkäyspäässä vanha tuttu Pasi Kangas oli vaikea pideltävä Hermeksen puolustukselle. erä: 6.16 Vesa Lehtonen (Markku Vuorisalo–Tuomas Jalava) 1–0, 8.02 Tero Koponen (Mikko Markkanen–Pasi Kuusisto) 2–0 sr, 16.01 Tero Forsell (Jani Tuominen) 3–0, 18.01 Aki Sinkkonen (Jani Nivala–Jani Luoma-Aho) 3–1. . . . . . Tappara–Blues 2–3 (1–0, 1–0, 0–3) 1. 3 1 2 10– 16 2 LaVi . . SaiPa–Kärpät 6–1 (2–0, 1–0, 3–1) 1. . . – Kolmen ottelun viikot ovat koetinkiviä kelle tahansa nousijajoukkueelle. JHT istui 9x2 ja KoMu 7x2 rangaistusminuuttia. Hermeksen Kimmo Salmela ja Diskoksen Tuomo Yläinen painivat keskialueella. . Osittain senkin vuoksi, koska vieraat tulivat Kokkolaan vain kolmen kentällisen voimin. Mustonen ja Markkanen onnistui miesylivoimaa vastaan. 13 8 5 61– 47 16 SuPS . Tarkan pelin ilta Hermes löysi ylivoimatehon päätöserässä Sekavaa peliä. Seuratasolla Lahti Ringetteä edustava Vidlund sai myös päävalmentaja Krister Åbergin ansaitut kehut. 11 2 1 8 33– 67 5 KieHa . . . Markus Tuominiemi ja Juha Kärsämä tekivät lisäksi maalin mieheen. . Ratkaisut syntyivät jäähyistämme, joiden perusteista voi olla montaa mieltä. Hän saalisti tehopinnat 1+2. . 2. . Kaksi ensimmäistä erää oli Kanadan hallintaa, vaikka Suomi olikin hyvin pelissä mukana. . Pienen notkahduksen jälkeen joukkue menee taas hyvää tietä. . TuTo–KOOKOO 6–2 (3–1, 0–0, 3–1) 1. . . Kuva: Clas-Olav Slotte KALAJOKI (KP) Junkkarit HT:n taival jääkiekon Suomi-sarjassa kirkastui lauantaina hieman. Torjunnat: Timo Kinnunen T 9+4+10=23 (pois 39.58–40.00), Sami Heikkinen K 15+5+4=24 (vaihto 50.36/6–1), Carl Grahn K (0)+(0)+3=3. 22 14 3 5 81– 56 31 Ilves . Tuomarit: Juha Repo ja Rami Savolainen (Stefan Fonselius ja Riku Peltonen). . 18 5 2 11 45– 73 12 Ahmat . . 22 7 6 9 56– 61 20 JYP . Syynä oli ainakin maalilla aloittaneen Markus Korhosen epävireys. Joukkueet kohtasivat jo syksyllä Jyväskylässä, jolloin Hermes kaatui luokattoman huonoon ylivoimapeliinsä. . . Illan saldona oli maali ja syöttö. 4 3 1 24– 18 6 UU . Diskoksen puolesta puhemiehenä toiminut kakkosvalmentaja Jukka Ahvenjärvi yhtyi kehuihin. Yleisöä: 368. – Puuterit naamaan ja baanalle, 26-vuotias kokki suunnitteli illan juhlakuvioiksi. . Ajatukset oli jo kohdistettu tulevaisuuteen. . Kärpille tuli kauden ensimmäinen varsinainen romahdus Lappeenrannassa, kun liigasta on pelattu 23 kierrosta. . erä: 28.16 Lauri Heinonen (Henri Huohvanainen) 4–3, 30.07 Kinnunen (Vladimir Andrejev–Vanninen) 5–3. . Kettusen johtama kolmosketju oli Hermeksen tehokkain, mutta myös neljällä pelaajalla kierrätetty nelosketju sai valmentaja Pajuojan kehut. Jäähyt yht: HPK 3x2 min, Ilves 5x2 min. . . . . Pelicans–Jokerit 2–5 (0–2, 1–2, 1–1) 1. . Voiton arvoa nostaa se, että Junkkareilta oli jalkeilla vain 13 kenttäpelaajaa. . . Toisessa erässä Kettunen kunnostautui myös maalintekijänä, kun hän tylysti katkaisi Mikko Inkisen poikittaissyötön hyökkäyssiniviivalla, veti pakin ja maalivahdin sivuun ja pisti kiekon maaliin: 3-2. 18 Urheilu Sunnuntaina 19.11. . . K-Vantaa–FPS 3–4 (1–1, 2–2, 0–1) 1. . . 22 16 2 4 70– 36 34 TPS . . 5 5 32– 12 10 OYUS . . . . . . Yleisöä 3 728. 2. . . Vierasjoukkue Diskos kyttäili kaukalossa isäntiään enemmän. . 23 16 7 82– 50 32 HIFK . . . . ViVe . . . . erä: 7.11 Kalle Sahlstedt (Martti Järventie) 0–1, 17.54 Joni Lius (Jani Kiviharju–Kimmo Rintanen) 0–2. 11 6 1 4 58– 44 13 Kronan . . loppuottelu: Kanada–Suomi 5–5 (3–2, 1–1, 1–2). . Mestiksen viime kierroksilla Hermeksen ylivoimapeli on ollut vaikeaa. . . Päätöserässä Jarno Kosonen ja Rami Uusitalo polttivat punavaloa ylivoimalla ja peli kääntyi Hermekselle. 13 2 11 45– 97 4 Seuraavat ottelut: 25.11. erä: 52.07 Sysimies (Ma Jämsä–AriPekka Pajuluoma) 5–4 yv, 52.52 Ma Jämsä (Sysimies) 5–5 yv, 54.47 Timoskainen (Andrejev–Kinnunen) 6–5 yv, 57.59 Andrejev (Kinnunen–Timoskainen) 7–5 yv, Sport aikalisä 59.18, 59.27 Kinnunen (Huohvanainen) 8–5 av tm. . . . 4 3 1 33– 17 6 HaU . II-divisioona Lohko 3 SHT – KieHa 6 – 1 (2 – 0, 4 – 1, – 0), APV – KuRy 5 – 7 (1 – 3, 4 – 2, – 2). . Kanada jäi MM-hopealle pistein 1–3. Hän sai myös syöttöpisteen joukkueen ensimmäiseen maaliin. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander Juha Savela KOKKOLA (KP) Hermes – Diskos 5-3 (2-2, 1-0, 2-1) Hermes HT:n ja Diskoksen lauantai-illan ottelu malliesimerkki matsista, jossa joukkueet tuntevat hyvin toisensa. . . Kanadan joukkueen pistenikkari oli Megan Todd, joka teki kaksi maalia ja syötti yhden. 3. . Jos itse arvostelen jotain niin laitan kuvan ja nimen perään, Tamminen tykitti ääni väristen. . . Torjunnat: Jussi Markkanen T 8+11+3=22 (pois 59.08–60.00), Mika Oksa B 13+7+9=29. Yleisöä 849. . . . erä: 2.41 Markus Jämsä (Jussi Heikkinen) 0–1, 3.50 Pasi Nevalainen (Pasi Volotinen–Tuomas Tikkanen) 1–1, 10.01 Kimmo Happo (Ma Jämsä–Toni Sysimies) 1–2 yv, 12.09 P Nevalainen (Tomi Pöllänen) 2–2, 17.40 Mika Viinanen (Hermanni Vidman–Happo) 2–3, 19.26 Sami Vanninen (Teemu Timoskainen–Mikko Kinnunen) 3–3 yv. . . 23 8 5 10 67– 78 21 Lukko . Åberg oli tyytyväinen, että ensimmäisten erien perusvirheet korjautuivat viimeiseen erään, eikä joukkue yrittänyt tehdä asioita liian vaikeasti. Tuomarit: Petri Kaislehto ja Juha Veneranta (Mika Avelin ja Tony Kuloaro). . 1 1 9– 9 1 NuJy . . PyPo kiusasi Oulaisissa Lähtökohta: Edessä kierroksen kärkikamppailu. . . . Jäähyt yht: Pelicans 3x2 min, Jokerit 6x2 min. Kanada runnoi vielä kerran johtoon ajassa 53.07, mutta Suomi teki mestaruuteen vaaditun tasoitusmaalin ajassa 58.04, ja pystyi pitämään maalinsa puhtaana loppuajan kanadalaisten ahdistelusta huolimatta. erä: 17.14 Janne Vilhunen (Marko From) 0–1 av. . III-divisioona Pohjoinen OuHu – PyPo 6 – 5 (2 – 1, 1 – 1, 3 – 3). Kronan – Kraft. . Avauserässä Junkkarit karkasi voitokkaalle karkumatkalle alivoimamaaleilla. Kulta maistui Suomen joukkueelle makealta. . . . Välillä otteet menivät sekaviksi, kun syötöt eivät löytäneet omille. Kanadan maaleista kaksi tuli ylivoimalla. . 13 5 8 68– 72 10 Laser HT . 1 1 3– 4 Seuraavat ottelut: 19.11. . 12 12 30– 126 Seuraavat ottelut: 19.11. 14 9 5 76– 62 18 Raahe-K . Yleisöä 4 933. 18 3 3 12 44– 84 9 Seuraavat ottelut: 22.11. 4 1 3 13– 18 2 LiKi . . Tuomarit: Mika Eronen (Jari Munck ja Antti Yliaho). . 3. 14 8 1 5 73– 53 17 IPK . Eihän siinä voinut kuin kiittää, Kettunen totesi. . Voitto oli SaiPalle kolmas perättäinen. 3. . . . erä: 5.51 Mikko Lähteelä (Teemu Kohvakka) 0–1, 7.52 Juha-Matti Vanhanen (Juho Luoma) 1–1, 11.33 Teemu Käyhkö (Henri Hietaharju) 2–1, 18.36 Pasi Kangas (Mikko Inkinen) 2–2. 3. . Joukkueen peli katosi toisessa erässä täydellisesti. 2000 s KESKIPOHJANMAA SM-liiga: HPK–Ilves 4–4 (0–1, 4–1, 0–2) 1. . . . . Riksman oli parhaimmillaan pysäyttäessään Diskoksen läpiajoja. erä: 42.12 Niklas Hedberg (Jukka Tiilikainen–Teemu Siren) 2–1, 45.49 Tero Määttä (Aki Korhonen–Teemu Virkkunen) 2–2, 47.19 Banham (Tiilikainen) 2–3 sr, Tappara aikalisä 47.19, Blues aikalisä 59.34. Jäähyt yht: UJK 12x2 min, KJT 12x2 min ja Jani Honkanen 10 min. Jäähyt yht: SaiPa 4x2 min, Kärpät 10x2 min ja Niklas Hagman PRK. Kolmanteen erään tuli kahdesta edellisestä ottelusta poiketen taisteleva, yritteliäs ja vahva Suomi. . Hyökkäyspäässä oli Raimo Laitala mukana kaikissa viidessä osumassa. . 2. 10 5 3 2 49– 31 13 He-Ki . 3. . . 2 1 1 12– 7 2 IHT . 2. 18 10 4 4 70– 51 24 Diskos . . . Kaikkein eniten lämmittää se, että joukkue jaksaa taistella alusta loppuun, Hermes HT:n valmentaja Juha Pajuoja kehui. . erä: 38.43 Niklas Hede (Eric Perrin) 1–2. . – Inkinen kyseli pelin jälkeen, että oliko hyvä syöttö. . 2 2 13– 10 4 KoMu HT . . 3. 4 2 2 14– 17 4 KuKi HT . 18 5 1 12 56– 86 11 FPS . . YTleisöä 663. RoKi-79 – Ahmat, Raahe-K – K-Oulu, Hokki – KoMu HT, Junkkarit – IPK. . Joukkue ei herännyt vaihdosta millään lailla. . . . erä: 36.24 Kalle Koskinen (Ales Kratoska–Jouko Myrrä) 1–2, 36.44 Varis (Aigars Cipruss–Hentunen) 1–3, 39.52 Cipruss (Hentunen–Varis) 1–4. . 2. Mestis: Hermes–Diskos 5–3 (2–2, 1–0, 2–1) 1. . . . . . Yleisöä: 1 396. . erä: 21.45 Raimo Helminen (Mika Pietilä) 0–2 yv, 22.12 Timo Pärssinen 1–2, 27.25 Ari Vallin (Pavel Rosa–Ondrej Steiner) 2–2, Ilves aikalisä 27.25, 30.31 Riku Hahl (Dan Ratushny–Eero Somervuori) 3–2, 36.37 Jyrki Louhi (Vallin) 4–2. 23 9 3 11 74– 78 21 HPK . . . . . . Torjunnat: Antti Jokela U 6+11+11=28 (pois 48.33–49.05 ja 53.18–53.30 ja 54.45–57.05 ja 57.46–58.01), Andrea Carpano K 3+8+9=20 (pois 59.36–59.47). . . . – Pelasimme koko joukkueen voimin hyvin. . . Näin kävi LAPPEENRANTA (STT) SaiPa jatkoi lauantaina kuluvan SM-liigaviikon voittoputkea niistämällä Kärpistä suurvoiton 6–1 (2–0, 1–0, 3–1). 6.59 Megan Todd 1–0, 9.04 Todd 2–0, 14.06 Katja Kortesoja 2–1, 16.51 Kristiina Vidlund 2–2, 18.41 Jen Willan 3–2, 22.50 Tia Heinonen 3–3, 35.49 Sarah Miller 4–3, 49.59 Petra Ojaranta 4–4, 53.03 Willan 5–4, 58.04 Vidlund 5–5. Kanadan nousu vielä kolmannessa erässä oli päävalmentajankin mielestä hatunnoston arvoinen suoritus. . . – Joukkueessa on liikaa hyviä pelaajia, vaikeaa on laittaa ketään penkille. Tuomarit: Heikki Heikkilä (Sami Laaksonen ja Antti Orelma). Jääkiekko ESPOO (STT) Suomi teki lauantaina Espoossa sen, mitä ringeten maailmanmestaruuteen vaadittiin: taisteli lukemat 5–5 (3–2, 1–1, 1–2) toisessa ja ratkaisevassa loppuottelussa Kanadaa vastaan. . . erä: 5.24 Jan Eriksson (Teemu Kuusisto–Jukka Hakkarainen) 1–0, 12.57 Andrei Makrov (Jukka-Pekka Koistinen) 1–1. . . . Sami Markkasen saldo oli 1+3, Henri Mustosen 1+1, Miika Indolan 1+1 ja Harri-Heikki Niemen 1+1. . erä: 42.57 Vesa Viitakoski (Marian Kacir–Helminen) 4–3, 49.48 Kacir (Arto Tukio–Jani Nikko) 4–4. . . . 2. . . . 10 8 2 57– 36 16 KuRy . Torjunnat: Sami Lehtinen P 9+2+12=23, Kari Lehtonen J 11+11+6=28. 11 11 24– 77 Seuraavat ottelut: 19.11. Yleisöä: 496. . . . . Jäähyt: 21.36 Teemu Normio H 2 min, 26.25 Korhonen D 2 min. . . Jukurit . erä: 35.25 Immonen (Skyttä–Juri Kuznetsov) 3–0 yv, SaiPa aikalisä 38.32. . . . . Viidessä päivässä kolme ottelua Oulun korkeudelta koettelee joukkuetta, sanoi Tamminen. . Hermes säästi komeimman osuman viimeiseksi. 18 5 2 11 47– 62 12 Jää-Kotkat . erä: 42.04 Janne Laitila (Toronen) 3–3, 49.54 Jarno Kosonen (Vanhanen–Ville Hirvonen) 4–3 yv, 53.41 Rami Uusitalo (Kettunen–Luoma) 5–3 yv. Diskos – TuTo, KooKoo – K-Vantaa, Sport – Jää-Kotkat, Ahmat – Jokipojat, KJT – Hermes HT, FPS – Jukurit. . – Diskos on niin taitava joukkue, että sitä vastaan on pelattava tarkasti. Torjunnat: Pekka Mäkitalo J 9+7+6=22, Marko Härkönen S 7+9+9=25 (pois 59.18–59.27). 11 7 1 3 69– 27 15 Kraft . . . erä: 18.00 Jussi Tarvainen (Marko Ojanen–Aleksandr Barkov) 1–0 yv. 22 10 12 59– 67 20 SaiPa . . 18 6 3 9 54– 67 15 KooKoo . Uusitalo jatkoi suoraan ilmasta kiekon verkkoon: 5-3 ja game over. . . Syksyn hienosti pelannut OuHu pystyi runnomaan 6–5 voiton Pohdin laitettua ankarasti hanttiin. . . K-Oulu . . Ässät–TPS 2–4 (0–2, 1–0, 1–2) 1. Yleisöä: 1 173. erä: 36.53 Heikki Kettunen 3–2. III-divisioona Keskimaa MuIK – NuJy 4 – 3 , KoMu HT – ViVe 6 – 8 , LaVi – IHT 9 – 9 . . 22 1 5 16 45– 95 7 Seuraavat ottelut: 19.11. . . Oikea osoite löytyi vasta ajassa 49.54, kun Jarno Kosonen tykitti siniviivalta kiekon Tero Kujalan taakse. Kärppien valmentaja Juhani Tamminen tunnusti SaiPan olleen parempi. . Uudet puolustuksen järjestelyt eivät toimineet. . Jarno Kososen ja Rami Uusitalon maalit käänsivät pelin kotijoukkueelle. 2. 13 9 1 3 84– 46 19 PaKa . . UJK–KJT 2–7 (0–1, 0–4, 2–2) 1. Jukurit–Ahmat 10–1 (4–1, 2–0, 4–0) 1. . Kahden päästetyn jälkeen Juhani Tamminen otti aikalisän ja vaihtoi Korhosen Kankaaseen. . Nyt ajattelen vain, miten voitamme Suomen kahden vuoden päästä, joukkueen kapteeni Marie McKenzie totesi. erä: 42.12 Jussi Salminen (Reimari) 2–4, 52.33 Antti Törmänen (Timo Saarikoski–Benda) 2–5. . . 3. 22 10 3 9 63– 55 23 Kärpät . Torjunnat: Jaakko Suomalainen K 8+11+4=23 (pois 58.17–59.31 ja 59.39–60.00), Joni Puurula F 11+10+13=34. . . . Osuman teki Teemu Käyhkö. – Olen ollut rakentamassa 30 vuotta tätä suomalaista jääkiekkokulttuuria ja teen sitä koko ajan samalla sydämellä. . 2. . . Joukkue saalisti syksyn toisen voittonsa lyömällä KoMu HT:n Kalajoella maalein 7–5 (3–0, 2–3, 2–2). 22 11 3 8 65– 63 25 Blues . Yleisöä 4 368. Tuomarit: Timo Kärkkäinen ja Ilkka Nurmi (Henri Tukia ja Tomi Virolainen). Nyt kuitenkin muutama syväkurkku, joita on täällä Lappeenrannassakin, ja nuorempi toimittajakaarti on repimässä julkisuudessa tätä kulttuuria esiintymällä nimettömästi joissakin kirjoituksissa. Tuomarit: Markku Kruus ja Reijo Ringbom (Tuomo Kärkkäinen ja Ilkka Salminen). erä: 42.03 Joki-Erkkilä (Tauriainen) 7–1, 44.23 Joki-Erkkilä (Lehtonen–Jani Ollanketo) 8–1, 46.12 Karhula (Väänänen–Laamanen) 9–1 yv, 46.54 Lehtonen (Loikala–Ollanketo) 10–1 yv. . 18 13 5 81– 42 26 TuTo . . erä: 10.40 Mika Skyttä (Ville Immonen–Vladimir Machulda) 1–0 yv, 16.30 Skyttä (Machulda–Harri Tikkanen) 2–0 yv, Kärpät aikalisä 16.30. . . erä: 38.22 M Ojanen (Barkov–Tuukka Mäntylä) 2–0. . Suomi-sarja Pohjoislohko Junkkarit – KoMu HT 7 – 5 (3 – 0, 2 – 3, 2 – 2), IPK – Hokki 3 – 5 (0 – 2, 1 – 2, 2 – 1), Raahe-K – Ahmat 7 – 1 (4 – 1, 1 – 0, 2 – 0), K-Oulu – RoKi-79 7 – 1 (2 – 0, 3 – 1, 2 – 0). Vaarallisimmat paikat jopa syntyivät Juuso Riksmanin maalille, kun Mikko Inkinen ja Niko Papinaho karkasivat läpiajoihin. – Myös me pelasimme hyvin. . . Vaikeimman kautta noustiin voittoon, Åberg pohdiskeli. . Tuomarit: Juha Pajunen ja Jukka Pakaslahti (Juha Kautto ja Pekka Turunen). . Ylivoimapelissä Rami Uusitalo polki vapaaksi takatolpalle, jonne Heikki Kettunen heitti kulmasta kiekon. Yleisöä 2 716. erä: 45.30 Poulsen (Vilhunen–Paappanen) 0–6 yv, UJK aikalisä 48.33, 49.05 Pekka Virta (Sami Suominen–Väkiparta) 1–6 yv im, 53.30 Virta (Väkiparta) 2–6 im, 59.47 Poulsen (Piiroinen–Männikkö) 2–7 yv im. . Erityisen ankaran työn tekivät keskushyökkääjät, jotka kiirehtivät hienosti pakkien avuksi. Ennen päätöserää Hermeksen ylivoimapelistä ei juuri voi puhua. 18 11 2 5 87– 60 24 KJT . . 13 11 1 1 104– 39 23 Cowboys . Torjunnat: Tero Leinonen J 5+11+4=20, Ari Kumpula A 9+(0)+(0)=9 (vaihto 11.16/4–0), Antti Nousimaa A 2+13+12=27. . Kujalan nopea hanskakäsi taas teki tyhjäksi monet hermesläisten maalintekoaikeet. . . . 13 3 2 8 52– 76 8 Junkkarit . Yleisöä 3 614. . 14 7 1 6 63– 57 15 KoMu HT . Vähistä pelaajista huolimatta paketti pysyi tällä kertaa kasassa loppuun saakka. . 4 2 1 1 16– 17 5 PyPo . Meillä oli vähemmän miehiä, mutta pysyimme vauhdissa mukana. . . SoKi – HaU, L-Team – UU, KuKi HT – OYUS. . Jäähyt yht: K-Vantaa 7x2 min, FPS 9x2 min. . Hermeksen kokoonpano: Mattila, Hirvonen, Sillanpää, Kotajärvi, Salmu; Normio, Vanhanen, Koivunen, Salmela, Kosonen; Uusitalo, Kettunen, Luoma, Kuronen, Vähänen; Laitinen, Nippala, Hietaharju, Käyhkö, Siirilä; Riksman, Hietala. 13 10 3 88– 64 20 YJK . . . . 3 1 1 1 13– 14 3 TUS . . . Jäähyt yht: Jokipojat 9x2 min ja Pöllänen 10 min ja Pöllänen PRK ja Timoskainen 10 min, Sport 8x2 min ja Vidman 10 min. IHT – MuIK, KoMu HT – LaVi, ViVe – NuJy. . . . Kahdeksas sija liigassa on Kärpille meidän mestaruus, jatkoi Tamminen. . PyPo oli liikkeellä 11 pelaajan voimin. . . . erä: 7.03 Jarkko Nikander (Sami Karjalainen–Tomi Pettinen) 0–1. . . . . 14 6 2 6 55– 71 14 RoKi-79 . . . Ratkaisu: Hermeksen ylivoimapeli alkoi tuoda tulosta päätöserässä. 12 3 9 47– 79 6 SoPa . Diskos on sarjassa toisena ja Hermes viidentenä kolme pistettä perässä. 4 4 10– 31 Seuraavat ottelut: 19.11. – Turnauksesta jäi mieleen, ettemme voittaneet. Lauantaina solmut kuitenkin oikenivat ratkaisuhetkillä. erä: 21.36 Juha-Pekka Linnonmaa (Samuli Kivelä) 1–2 yv, 28.54 Janne Lehtinen (Markku Takala) 2–2 yv, 34.18 Jussi Tie (Tommi Reunanen) 2–3, 37.23 Lehtinen (Takala–Jaska Vilen) 3–3 yv. Jäähyt: 46.39 Jussi Passi D 2 min, 49.42 Topi Riutta D 2 min, 52.07 Vesa Ek D 2 min. 4 1 1 2 18– 22 3 L-Team . Tuomarit: Jarkko Kosonen (Pekka Kunttu ja Kare Väisänen). Se tasoitti ensin lukemat 4–4:ään. Sen maalivahti Erkki Puurunen piti torjunnoillaan pelin tasaisena. YJK – Cowboys, KeKi – SuPS, SoPa – PaKa. . 3. Torjunnat: Niklas Bäckström S 7+11+6=24, Markus Korhonen K 2+(0)+(0)=2 (vaihto 16.30/2–0), Antti Kangas K 0+12+16=28. 11 9 1 1 62– 29 19 SHT . 5 2 3 23– 26 4 SoKi . 2. . .
. Fulham . Rory Delap 2–0. . . . . . . . . . . Malcolm Christie 1–0, 68. . . . 19 4 7 8 22– 30 19 Crystal P . . . . . . . . . . . Puma syötteli varmasti ja pallot olivat melko vaikeitakin. . .16 2 14 8–33 2 Italian mestaruussarja lauantaina: Inter Milano–Perugia 2–1. 8 1 7 5– 22 2 Seuraavat ottelut: 19.11. . . 19 6 4 9 25– 30 22 Norwich . . . . . . . . Siinäkin porilaiset napauttivat kaksi maalia peräkkäisissä vaihdoissa. Yleisöä: 52 013. Naisten SM-liiga Somero – Pieksämäki 2 – 3 (19 – 25, 21 – 25, 25 – 20, 25 – 18, 10 – 15). Jonatan Johansson 1–0, 90. . . . . 10 10 56– 27 20 Pirkat . 19 5 4 10 22– 29 19 Gillingham . . . . . Kahteen ensimmäiseen erään tuli kumpaankin ainakin puolenkymmentä syöttömokaa, joilla helpotettiin tuntuvasti Puman tehtävää. 7 6 1 35– 22 12 Gunners . . . Kimaran kotisaldo pysyi siis erittäin synkkänä. 8 3 1 4 30– 37 7 Jymy . . . . Leeds–West Ham 0–1 (0–1) 45. . . . . Molemmilla joukkueilla oli omat hyvät eränsä. . 18 10 4 4 29– 19 34 Preston . . . . . . . . . . 18 3 7 8 16– 21 16 Queen’s PR . Janin poissaolon takia jouduimme jälleen pelaamaan erilaisella kuusikolla. Niinpä joukkue eteneekin divarissa voitosta voittoon. . . . . . . 5 5 15– 2 10 KiimU . . Yleisöä: 40 005. . . . . . . 7 5 2 17– 11 10 PuMa . . . . . . . . Yleisöä: 34 429. . . . . . . . . . lähtö: 16 V.G. . . . . Pyry – VirtVe, Riento – PerPo, Ura – KoVe. . . Pientä paniikkia on näkyvissä. . Joukkueen kolmesta passarista sai Mari Kivilahti eniten vastuuta ja kantoi sitä varmasti. . 6 2 4 7– 12 4 Lentis-88 . HPK–Ilves 4–4 Lopullinen kerroin: 21,93 3. 6 5 1 17– 7 10 PerPo . . . Lentopallo KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.11. Johnson, Warriner. 8 3 5 15– 19 6 Vasama . Ura unessa ottelun alussa OULAINEN (KP) Jokilaakson Lentopallo otti tärkeän voiton kukistaessaan kotikentällään Rautavaaran Raikun miesten lentopallon ykkössarjassa tiukassa pelissä erin 3-2 (26-28, 25-18, 29-27, 18-25, 15-12). . Yleisöä: 33 106. . . 6 1 5 9– 16 2 HU . Päätöserässä Blue Fox kavensi Marcus Backlundin maalilla. . . . . Naisten supersarja Kerimäki – TIsku 1 – 3 (19 – 25, 29 – 27, 21 – 25, 24 – 26), Kimara – PuMa 1 – 3 (19 – 25, 19 – 25, 26 – 24, 16 – 25). . Kapteeni Auli Nyman ei pelannut flunssan takia. . . 8 6 2 18– 10 12 KemPy . . . . . . Myös pallo alkoi upota avausjaksoa paremmin koriin. .16 5 3 8 19–23 18 Dunfermline . . . .16 11 3 2 30–11 36 Kilmarnock . . 18 2 9 7 19– 28 15 Stockport . . En tiedä, miten tästä päästäisiin parempaan, myönsi Kimaran valmentaja Försti. . . . . Kokoonpano: Olga Tsigankova, Sirpa Yli-Jylhä, Maria Koutonen, Tua Wihlman, Jenni Hauta-aho, Sanna Jussila; Marja-Liisa Musikka, Sanna Kääntä, Jelena Novitshikina; Sanna Tuori. . . . . . . . . Liigapelureista varsinkin Tia Pråhl ja älykkäästi sijoitellut Kati Horppu olivat vahvoja verkolla. 8 2 6 11– 22 4 OrPo . Vierailta puuttui ottelusta kaksikko Karlsson – Juttuniemi. . 8 6 2 20– 8 12 Riento . . Manch U . . . 7 3 4 13– 15 6 Seinäjoki . . Jos erä ei mennyt muuten poikki, heitti Polanyi kentälle kapteeni Piia Purolan. . Olen erittäin pettynyt itseeni ja pelaajiin. Ässät–TPS 2–4 Lopullinen kerroin: 17,35 4. . . . . SBS kaunisteli lopussa numeroita kertaalleen. . . Yleisö sai nähdä kunnon jännitysnäytelmän. Toronto–Tampa Bay 2–2 (1–0, 0–1, 1–1) T: Thomas, Hoglund. . 13 5 2 6 17– 20 17 Southampton 14 4 5 5 19– 24 17 Manch C . 7 1 6 6– 20 2 KyKy . . 2 1 1 187– 174 2 KeInto . . . . . . 8 1 7 5– 23 2 Pyry . . 8 6 2 19– 12 12 Loimu . . Nyt poissa oli Jani Pykäri, jonka käsi ei kestä pelaamista. Joukkue oli harjoitellut hyvin ja pilkettä oli silmäkulmiin riittänyt jatkuvista tappioista huolimatta. . . . Neljä peräkkäistä pistepalloa kotiin kolmannen erän lopussa. . . . . Haastaja: Maria Koutonen. . Näin kävi Valioliiga: Manchester City–Manchester United 0–1 (0–1) 2. . . . 13 3 2 8 13– 28 11 M´brough . . Ratkaisu: Kimara pelkäsi liikaa tappiota, eikä uskaltanut aloittaa peliä missään vaiheessa. . . . . . 19 3 6 10 22– 35 15 Huddersfield 18 1 5 12 11– 28 8 Skotlannin valioliiga lauantaina: Celtic–Hearts 6–1, Dundee–St. . . Kuulan pisteet: Päivi Lavander 16, Ilona Mäntyniemi 15, Karoliina Isokoski 12, Anna Alamattila 9, Päivi Hannila 6, Kaisa Kokkonen 6, Saila Riepula 5. . 14 4 2 8 15– 25 14 Coventry . . . . . . . HU pelasi tasaisesti, kaikilla pelaajilla oli omat hyvät ja huonot hetkensä. . . . . 8 7 1 23– 7 14 NaPa . Kp-ykkönen: Sirpa Yli-Jylhä aloitti muiden tavoin tasaisen heikosti, mutta paransi paljon jatkossa. . . Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Kimara–Puma Volley 1–3 (19–25, 19–25, 26–24, 16–25) Keski-Pohjanmaan Kimaran lauantaisesta Supersarjan pelistä on kotijoukkueen kannalta vaikea löytää mitään hyvää. . . . . . . . . . . . . . . . . Erät päättyivät kotijoukkue ensin mainittuna 18-25, 25-21, 25-18, 11-25, 915. . . . . . 10 1 1 8 27– 48 3 Seuraavat ottelut: 19.11. Tarmo pystyi pelaamaan joukkueena selvästi varmemmin kahdessa viimeisessä erässä . . 8 1 7 7– 21 2 VaLepa . . . . 8 2 6 10– 20 4 SalSa . . . Yleisöä: 34 429. . . . . 9 9 5– 27 Seuraavat ottelut: 18.11. . Vancouver–NY Rangers 4–3 (0–1, 3–0, 1–2) V: Cooke, Näslund, D. . 3 2 1 290– 226 4 KiiRi . . 19 5 3 11 21– 35 18 Grimsby . Kimara teki pelissä mahtavan määrän helppoja virheitä. . Kuulan parhaita olivat pistetehtailussa kunnostautuneet Päivi Lavander, Ilona Mäntyniemi ja Karoliina Isokoski. Josba . 7 3 4 13– 17 6 KoVe . . 3 1 2 224– 239 2 Korikobrat . . . . . . . . . . . . . 7 5 1 1 43– 24 11 Happee . Jääkiekko. Tasaisen avausjakson jälkeen ratkaisu tapahtui toisella puoliajalla, jonka ensimmäisen kymmenminuuttisen Kuula voitti peräti 27-5. . . Atlanta–Philadelphia 2–3 (1–2, 0–0, 0–1) A: Odgers, Audette. . Watford–Preston 2–3 Lopullinen kerroin: 48,17 Perjantain kohde: 6. Ensi viikolla hän asia selviää tarkemmissa tutkimuksissa, kuten se paraneeko vaiva levolla vai tarvitaanko leikkaus. . . . . . lähtö: 6 Joyface, poissa: – 4. . . . . . . . 6 2 4 9– 14 4 Kempy . 1 1 118– 71 2 RoNMKY . . 8 2 6 9– 22 4 Seuraavat ottelut: 19.11. 8 3 5 14– 19 6 HU . 17 6 6 5 24– 18 24 Portsmouth . . . . . . . . . . . . . . 14 6 2 6 15– 14 20 Sunderland . . . . . . V65-raviveikkaus 46/00 Vermo: 1. . . . Everton–Arsenal 2–0 (0–0) 54. Sarjapeliin asti ei huumoria kuitenkaan löytynyt. Joukkue on hävinnyt kaikki viisi kotiotteluaan. . . Pelaajia vaihtui kentällä alituiseen, eikä tilanne vakiintunut mihinkään. 5 5 5– 15 Seuraavat ottelut: 19.11. . . . . . . . . . Uralla oli jälleen pelissä mukana vain seitsemän miestä. divisioona W Bromwich – Gillingham 3 – 1 , Watford – Preston 2 – 3 , Sheffield U – Grimsby 3 – 2 , Queen’s PR – Huddersfield 1 – 1 , Nottingham – Wimbledon 1 – 2 , Norwich – Bolton – 2 , Fulham – Portsmouth 3 – 1 , Crystal P – Tranmere 3 – 2 , Crewe – Stockport 1 – 2 , Blackburn – Wolves 1 – , Birmingham – Burnley 3 – 2 , Barnsley – Sheffield W 1 – . Janilta on oikean käden lapaluun päältä ehkä jokin lihas poikki. . . 9: Thierry Henry Arsenal, Teddy Sheringham Manchester United. 9 4 5 36– 43 8 KooVee . . . . .16 14 2 42–14 44 Hibernian . . Puma kyllä puolusti aika hyvin, mietti Yli-Jylhä. . . . Mirren . . . Lopussa kotijoukkue kiri kuitenkin rinnalle ja lopulta eräja otteluvoittoon pistein 31-29. . Vakio 1 kierroksella 46/00: Oikea rivi: 211, 221, 121, 1222 Alustava voitonjako: 13 oikein 7 kpl voitto-osuus 133 875 mk, 12 oikein 10 941 mk, 11 oikein 1 131 mk, 10 oikein 255 mk. . Mikko Raudasoja hyökkäsi ajoittain tehokkaasti varsinkin kolmen metrin takaa. . . 8 8 24– 4 16 ViLePa . . . . 13 7 3 3 27– 19 24 A Villa . . Toinen erä oli avauserän kopio. . . TB: M. 8 7 1 22– 11 14 Sampo . . . . . Venäläinen toki ratkaisi Kimaralle eniten hyökkäyspalloja. Lentis-88 . . . . . . . 8 5 3 21– 12 10 Pieksämäki . . . . . . Manchester City–Manchester United 0–1 (0–1) 2. 6 3 3 14– 10 6 Luja . . . 14 8 4 2 23– 12 28 Leicester . . . . . Mirren 5–0, Dunfermline–Rangers 0–0, Hibernian–Aberdeen 0–2, Motherwell–Kilmarnock 1–2, St. . Gary Speed 0–1, 68. . . . 7 3 4 32– 37 6 Steelers . . 17 14 2 1 43– 11 44 Watford . . 7 5 2 15– 7 10 RaRa . 8 1 1 6 28– 42 3 Seuraavat ottelut: 19.11. . . . Yli-Jylhä oli kolmannessa erässä kotijoukkueen selvä ykkönen. . . . Siitä huolimatta hän aloitti neljännen erän vaihtopenkillä. HU oli parhaimmillaan toisessa ja kolmannessa erässä, muta sen hyvä ote lopahti siihen. . Lisäksi yhteistyö keskihyökkäyksessä oli kokonaan kateissa. . . . . . 10 3 7 25– 35 6 Blue Fox . 8 1 1 6 31– 41 3 AC HaKi . . 9 4 5 19– 20 8 Kajo . . . . . . . Alistuminen näkyi erien aluissa, jotka menivät helposti vieraiden nimiin. . . . Valdo (Järvekülg) oli nyt Janin paikalla hakkurina, Hirvi selvitti. 19 5 3 11 14– 24 18 Sheffield W . . . . 9 2 1 6 40– 55 5 ÅSC . . . SBS:n joukkue on pysynyt hyvin koossa sitten liigaaikojen. 8 3 2 3 29– 33 8 Classic . Ottelu kesti tehokasta peliaikaa 108 minuuttia. . . . 8 7 1 23– 7 14 Prihat . . . . . . . . . Djurgården–VFrölunda 3–0 Lopullinen kerroin: 39,04 Voittajavedon lauantain kohde: Päivän Pari 3 Ringette, Kanada–Suomi, Espoo (2. Ranskan mestaruussarja lauantaina: Monaco–PSG 2–0 Bundesliiga lauantaina: Bayern München–Eintracht Frankfurt 1–2 (1–1), Kaiserslautern–Freiburg 0–2 (0–1), FC Köln–Hansa Rostock 5–2 (3–2), Wolfsburg–Werder Bremen 1–1 (0–1), Hertha Berliini–Schalke 0–4 (0–2) Jalkapallo Tallinna: Naisten maaottelu: Viro–Suomi 77–85 (37–43) Suomi: Heli Roukanoja 21/16, Anja Hellman 15/4, Heidi Adler 14/1, Heidi Lönnberg 9/1, Susanna Rinta 8/1, Kaisa Kepsu 7/5, Lea Hakala 4/4, Jenny Laaksonen 4/1, Sara Lind 3/0, Mia Forss 2/1. 14 7 5 2 14– 8 26 Liverpool . . . . . 16 5 2 9 13– 22 17 Wolves . . – Tappiot ovat vieneet uskoa omaan peliin. . . Miesten II-divisioona Korikobrat – KiiRi 89 – 79 (47 – 45), JyWe – KeInto 68 – 89 (43 – 46). 7 5 2 17– 11 10 Viri . . 5 3 2 9– 12 6 Kerimäki . Nigel Winterburn 0–1. . . . . . . . . . 17 8 3 6 20– 19 27 Wimbledon . . . . . Kimaran pelaajista on vaikea nostaa ketään esiin. . . Oikeastaan vain Maria Koutonen näytti tekevän jatkuvasti tosissaan työtä joukkueen hyväksi. Sen jälkeen peli oli selvä ja Kuula heitti komeat voittoluvut. . . 6 5 1 15– 8 10 Salpis . . . Pitkävedon lauantain kohteet: 01 Manchester C–Manchester U 2 (0–1) 1,40 02 HPK–Ilves X (4–4) 4,20 03 Pelicans–Jokerit 2 (2–5) 1,40 04 SaiPa–Kärpät 1 (6–1) 1,75 05 Tappara–Blues 2 (2–3) 2,85 06 Ässät–TPS 2 (2–4) 1,35 07 Färjestad–Malmö X (3–3) 3,85 08 Björklöven–Timrå 1 (4–1) 1,95 09 MoDo–Luleå 1 (2–1) 1,85 10 Hertha BSC–Schalke 04 2 (0–4) 3,60 11 Charlton–Chelsea 1 (2–0) 2,65 12 Derby–Bradford C 1 (2–0) 1,60 13 Leeds–West Ham 2 (0–1) 4,35 14 Newcastle–Sunderland 2 (1–2) 3,35 15 Everton–Arsenal 1 (2–0) 3,15 16 Middlesbrough–Leicester 2 (0–3) 2,40 17 Southampton–Aston Villa 1 (2–0) 2,40 18 Crystal P–Tranmere 1 (3–2) 1,80 19 Norwich–Bolton 2 (0–2) 2,35 20 Watford–Preston 2 (2–3) 4,35 22 Monaco–PSG 1 (2–0) 2,00 26 Inter–Perugia 1 (2–1) 1,35 Perjantain kohteet: 35 Mainz 05–Alem. Trevor Benjamin 0–2, 57. Manchester C–Manchester U 0–1 Lopullinen kerroin: 9,12 2. . 19 10 6 3 31– 19 36 Birmingham 18 10 4 4 28– 16 34 Blackburn . 5 1 4 9– 13 2 WoVo . . 9 5 4 22– 18 10 Hämeenlinna . . . . . . . Kuula oli vieraitaan edellä jo avausjaksolla, mutta pallo pyöri Kuulan kannalta epäonnisesti. Johnstone . . . 14 10 3 1 36– 10 33 Arsenal . . 5 2 3 9– 10 4 KaNMKY . . Kuula karkasi toisella jaksolla Lotto 46/00: Alustava voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto-osuus 14 899 265 mk, 6+lisänumero oikein 55 402 mk, 6 oikein 6 750 mk, 5 oikein 206 mk, 4 oikein 54 mk. – Kaksi ensimmäistä erää joukkue oli lähes täysin unessa. . 5 4 1 12– 7 8 Valo . 11 4 7 41– 48 8 Ilves . Vasama – OrPo, Seinäjoki – Prihat, Salo – Somero, Kajo – Pieksämäki, Hämeenlinna – Eura. Lentopalloilun naisten Suomen cupin puolivälierä: Salon Viesti–Joensuun Prihat 3–0 (26–24, 26–24, 25–20) Salo välieriin. . . Niall Quinn 1–2. . . 19 5 8 6 22– 25 23 Barnsley . . . . Neljännessä erässä meillä oli jo useampikin eräpallo, mutta emme vain saaneet katkaistua erää. . Kuntokäyrä osoitti selvästi ylöspäin. SBS iski minuutin sisällä kaksi maalia ja vaikeutti niillä melkoisesti vieraiden aikeita. . . . . . . . . . Newcastle–Sunderland 1–2 (1–0) 4. . . . Middlesbrough–Leicester 0–3 (0–2) 8. . . . . . . . . . 7 6 1 20– 8 12 WoVo . Tarmo löi HU:n PORI (KP) Keskipohjalaisen salibandyn lippulaiva, Blue Fox, kärsi lajin I-divisioonassa jälleen uuden tappion. Kotijoukkue pääsi ensimmäisen kerran johtoon vasta kolmannen erän lopulla. . Kimara taas kamppaili kotikammonsa kanssa. . Puma otti tylysti Olga Tsigankovaa verkolla kiinni. Rautavaaran joukkue liikkui hyvin ja hyökkäsi tehokkaasti keskeltä. . . . . . Vihti oli Uraa edellä lähinnä peruspelaamisessa, se teki selvästi vieraita vähempi pahoja virheitä. 8 6 2 34– 28 12 Oilers . Kolmannen erän Ura vei ja hallitsi neljättäkin erää aina 20 pisteeseen asti. . . Kimara oli erittäin vaisu, puhditon ja hengetönkin. . . . . . . .15 3 6 6 14–20 15 St. . . . 18 9 5 4 21– 20 32 Nottingham 17 9 3 5 26– 20 30 Sheffield U . . . . . . . . . . . Darren Eadie 0–3. . Blue Foxin tavoin viime keväänä liigasta pudonnut Porin SBS oli vieraitaan osaavampi maalein 5–1 (2–0, 2–0, 1–1). . .16 3 1 12 11–32 10 Dundee Utd . . Syötön siihen tarjoili Kaj Kangas. . 14 2 4 8 17– 24 10 Derby . . . . . 8 2 6 14– 20 4 Etta . . . . 10 6 4 53– 34 12 FBC Turku . . Huolestuttavinta oli yleisilmeen harmaus. . . KoNMKY . Yli-Jylhä ja Koutonen olivat kuitenkin muita innokkaampia. . . . . Jelena Novitshikinan esitys oli ryhmän vaisuin. . . . David Beckham 0–1. .16 4 5 7 12–19 17 Aberdeen . 13 6 4 3 16– 11 22 Ipswich . . 7 5 2 16– 15 10 Eura . . . . . . Meidän torjunta oli vastustajaa tehokkaampi ja se lähinnä lopulta ratkesi, Jokilaakson valmentaja Timo Sarkkinen arvioi. . . I divisioona Länsilohko SBS Pori – Blue Fox 5 – 1 (2 – 0, 2 – 0, 1 – 1), KooVee – FBC Turku 2 – 3 , Rangers – Lohja 4 – , Thunder – Pirkat 3 – 6 , FoSu – TPS 1 – 7 . . . . . Happee – SSV, Josba – Jymy, AC HaKi – Oilers, ÅSC – HIFK. . 3 1 2 250– 303 2 JyWe . . . . . . . . 6 3 3 11– 11 6 Isku-Veikot . . Blue Foxin taival jatkui tappiolla NHL perjantaina: Buffalo–Minnesota 3–1 (0–1, 0–0, 3–0) B: Hamel, Smehlik, Afinogenov. Hänen aloituksensa olivat myrkkyä Kimaralle. Salo . . . Don Hutchison 1–1, 76. Kevin Campbell 2–0. – Paketti hajosi pahasti neljännessä ja viidennessä erässä. Kuula irtosi nollakerhosta ja jätti sinne Karhun Pojat lukemin 6935 (26-26). . Omia virheitä tuli pahasti liikaa, HU:n valmentaja Taisto Vierimaa harmitteli. . 6: Marians Pahars Southampton, Alan Smith Leeds, Andy Cole Manchester United, Paolo di Canio West Ham, Jonatan Johansson Charlton. 8 2 6 8– 19 4 PattU . . . . . . Yleisöä: 27 965. . Charlton–Chelsea 2–0 (1–0) 35. . Danny Cadamarteri 1–0, 73. . .16 6 4 6 23–15 22 Hearts . . . . 8 5 3 32– 31 10 HIFK . . . . . . David Beckham 0–1. 8 1 7 6– 22 2 Seuraavat ottelut: 19.11. 8 6 2 20– 10 12 Salo . . PerPo . Koripallo Oliko onnea YLIVIESKA (KP) Ylivieskan Kuulan tytöt avasivat pistetilinsä 20-vuotiaiden koripallon SM-sarjassa. . Martin Pringle 2–0. Kavennuksen jälkeen Blue Fox sai aikaan painetta Porin maalille, mutta laukaukset eivät osuneet enää kohdalleen. . . Helsinkiläisistä peräti viidellä oli kokemusta lajin ylimmältä kotimaiselta tasolta. . . KaPon paras oli yhdeksän pistettä tehnyt Riina Segersvärd. Sunnuntain kotipeliin Korsoa vastaan pääsemme todennäköisesti tällä kokoonpanolla, jolla pyöritimme peliä nyt neljä erää. lähto: 5 Muiston Viri, poissa: 6 6. . . . . Vihti nousi osin onnekkaampanakin lopulta eräja otteluvoittoon, Uran valmentaja Tapio Hirvi kertasi peliä. . . 10 8 2 39– 25 16 Lohja . Muzzy Izzet rp. . . . . . 6 2 4 10– 15 4 ONMKY . 13 5 4 4 20– 19 19 West Ham . . Naisten 2-sarja Lohko 1 HU – KT 2 – 3 (18 – 25, 25 – 21, 25 – 18, 11 – 25, 9 – 15). . . . 18 5 3 10 23– 28 18 Crewe . Vihdin ykkönen oli Mikko Heimala, joka onnistui keskitorjujana ja paterien päättäjänä mainiosti. . . . Englannin 1. . . . . Myös levypallopelissä Kuula oli koko ajan vieraitaan edellä. . . . . . . . 18 12 3 3 37– 19 39 Bolton . . . . . Naisten SM-sarja: JyHC–IHK 1–11 (1–1, 0–4, 0–6), Kalpa–Ilves 3–9 (2–0, 1–7, 0–2), K-Kissat–Kärpät 0–9 (0–4, 0–3, 0–2), Blues–Tappara 5–2 (2–0, 2–1, 1–1). Jokilaakson aloituksen nousivat hyvin Jussi Raution ja Timo Koutosen ansiosta. FoSu – Blue Fox, TTKK – Rangers, SBS Pori – Pirkat, KooVee – Ilves. . 0–1, 13. . . Sedin, Bertuzzi. .15 9 2 4 31–20 29 Dundee . . . . MM-finaali) 1.kilpailu: Kanadan maalit 2.kilpailu: Suomen maalit Voittoyhdistelmä: 6 (5 maalia) – 6 (5 maalia) Lopullinen kerroin: 23,63 VIHTI (KP) ViLePa-Kannus 3-1 (25-15, 25-17, 22-25, 31-29) Kannuksen Uran miesten lentopallon supersarjajoukkue oli Nummelassa Vihdin Lentopalloa vastaan kaksi ensimmäistä erää pahasti hukassa. 9 3 6 9– 20 6 MuurLe . . 7 7 4– 21 Seuraavat ottelut: 19.11. Detroit–Dallas 0–1 (0–0, 0–0, 0–1) D: Morrow. Pitäisi vain liikkua enemmän ja hyökkäykseen enemmän voimaa. – Meillä on ollut nyt melko rikkinäinen vaihe, sillä olemme joutuneet lähtemään viime peleihin aina erilaisella kenttämiehistöllä. Miesten 1-sarja Lohko 1 Kiisto – Luja 3 – (25 – 20, 30 – 28, 25 – 17), Jokilaakso – RaRa 3 – 2 (26 – 28, 25 – 18, 29 – 27, 18 – 25, 15 – 12), KemPy – Puijo-W – 3 (23 – 25, 14 – 25, 23 – 25), KaNMKY – KaWi 1 – 3 (18 – 25, 25 – 18, 20 – 25, 20 – 25). . . . lähtö: 11 Lacoste Hoss, poissa: – Alustava voitonjako: 6 oikein 1 046 kpl voitto–osuus 1 980 mk, 5 oikein 34 mk. .16 9 3 4 22–15 30 Rangers . . . Toisaalta Kimaralta pelistä puuttui yllätyksellisyyttä. 5: Francis Jeffers Everton, Alen Boksic Middlesbrough, Alan Shearer Newcastle, Malcolm Christie Derby, James Beattie Southampton. . . . Joukkueen peli oli taas aneemista. 14 1 7 6 18– 28 10 Bradford C . . . 7 7 21– 5 14 Kangasala . . . . 14 4 6 4 18– 15 18 Everton . . 9 5 4 30– 26 10 Thunder . Kimara antoi kussakin erässä heti otteen vieraille. Kerimäki – YlRy, Valo – TIsku, Kangasala – MesTo, WoVo – Etta. . Jälkimmäinen saattaa olla sunnuntaina mukana, kun Blue Fox kohtaa jumbofinaalissa FoSu:n. . . 17 5 5 7 17– 21 20 Tranmere . . . . 18 10 4 4 24– 17 34 W Bromwich 19 10 4 5 24– 20 34 Burnley . . Neljännessä erässä kentälle vaihdettu Petri Munck pelasi kovalla itseluottamuksella ja päätti tärkeitä hyökkäyksiä tehokkaasti. . . . Dreamy Speed, poissa: 2, 15 3. Toisella puolikkaalla Kuula jauhoi syöttöpelillä vastustajan puolustuksen rikki. . 7 3 4 13– 14 6 OYUS . . . . 9 4 5 19– 19 8 East Volley . 11 7 4 42– 34 14 Rangers . Salibandyliiga ÅSC – OLS 5 – 8 (1 – 1, 1 – 2, 3 – 5), Steelers – Jymy 6 – 8 (1 – 2, 3 – 1, 2 – 5), Josba – Gunners 3 – 4 (0 – 1, 3 – 2, – 1), Happee – AC HaKi 7 – 4 (1 – 2, 3 – 1, 3 – 1). . . . . . . Yleisöä: 31 614. . . Yleisöä: 20 046. . Washington–Montreal 4–3 (2–0, 2–1, 0–2) W: Bondra 2, Oates, Zednik. . . 3 1 2 6– 7 2 YlRy . Miesten supersarja ViLePa – Ura 3 – 1 (25 – 15, 25 – 17, 22 – 25, 31 – 29), Riento – Lentis-88 3 – (25 – 17, 25 – 15, 25 – 20). . . M: Darby, Robidas, Zubrus. Kuva: Lehtikuva/Clas-Olav Slotte Lähtökohta: Puma takkusi pari peliä sarjan alussa lähdettyään kauteen aivan kylmiltään. Jokilaakso vei tiukan viisieräisen pelin HIMANKA (KP) Himangan Urheilijain naisten lentopallon kakkossarjajoukkue sai tunnustaa Kälviän Tarmon erin 3-2 paremmaksi kotisalissaan. . Jani Riekkinen onnistui alussa hyvin, mutta teki lopussa virheitä osin kotijoukkueen hyvän torjunnan takia. P: Recchi, Gagne, McGillis. . . . . . . . . lähtö: 9 Mayday Birdland, poissa: – 5. . 11 5 1 5 48– 47 11 TTKK . . Kentän ykköspelaaja oli Kälviän Päivi Rahkola, joka hyökkäsi tehokkaasti. . . . . . . Valmentaja Matti Förstin mukaan kaikki hyvin aina siihen asti, kun peli Urheilutalolla alkoi. . . Kimaran passari Sanna Jussilalla oli suuria vaikeuksia pyörittää peliä. . . 3 3 210– 307 Seuraavat ottelut: 19.11. Hän joutui hakemaan palloja, eivätkä passit sitten osuneet lainkaan kohdalleen. Kiisto . . Jokeri 46/00: Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 4 kpl voitto-osuus 94 864 mk, 5 oikein 37 945 mk, 4 oikein 2 448 mk, 3 oikein 239 mk, 2 oikein 56 mk. . 13 6 3 4 19– 14 21 Charlton . . . . . . 5 2 3 11– 12 4 Kimara . . HoNsU – KeInto, JyWe – RoNMKY, KoNMKY – KiiRi. . 8 6 2 21– 12 12 KaWi . 8 6 1 1 47– 27 13 SSV . Edmonton–Chicago 3–3 (1–0, 1–2, 1–1) E: Marchant 2, Murray. . . 9 6 3 22– 13 12 Rocks . . . Aina kun joku onnistuu, niin toinen nollaa heti sen epäonnistumisellaan. . . . Southampton–Aston Villa 2–0 (2–0) 22. . . . . . 14 6 3 5 21– 20 21 Newcastle . . . Celtic . . 14 1 4 9 5– 22 7 Maalintekijätilaston kärki: 10 maalia: Jimmy Floyd Hasselbaink Chelsea, Mark Viduka Leeds. . . . . . James Beattie 1–0, 24. Derby–Bradford 2–0 (0–0) 55. Hirvi ei kovin herkästi tuomareita arvostele, mutta tällä kertaa päätuomarille tuli kuitenkin neljännessä erässä hänen mielestään pari pahaa virhettä. . 14 5 3 6 17– 20 18 Chelsea . . . . KuPS-Volley . . . . . 4 2 2 313– 331 4 HoNsU . Puman unkarilaisvalmentaja Laszlo Polanyillä oli valtteja aina hihaan asti. . . RaRa – Kiisto, Puijo-W – Jokilaakso, HU – KemPy, KaWi – SalSa, KyKy – KaNMKY. . . – No, se sentään on positiivista, että nyt päästään vieraskentälle, totesi Försti. . . . . Ura aikoo Hirven mukaan vastoinkäymisistä huolimatta taistella tiukasti sunnuntain kotipelissään tärkeistä pisteittä. . . 8: Emile Heskey Liverpool. . . . . . . . . . . . . . . . 8 5 3 18– 14 10 KT . – Oma peli oli jotenkin rentoa. . . . . . 8 2 6 36– 40 4 OLS . – Positiivista oli nyt se, että Mikko Keskisipilä pystyi pelaamaan. .16 5 5 6 16–24 20 Motherwell . . . 10 7 3 25– 13 14 Pateri . Pelin alussa Kimaran ilme oli hyvin sekava. . Vesa Niinikoski onnistui jälleen liberona ihan mukavasti. . 14 4 5 5 25– 20 17 Tottenham . . . – Ottelu oli todella tiukka ja vaiherikas. . . . PattU – PerPo, KiimU – Kempy, ONMKY – OYUS, Lentis-88 – WoVo. . NYR: Hlavac, Johnson, Kamensky. . . Puolustusasenne oli ihan kohtalainen, mutta liikettä ei löytynyt tarpeeksi. 8 4 4 16– 15 8 Somero . 2000 Urheilu 19 Synkkää kuin syksyinen yö Olga Tsigankovan vastaanoton onnistumista seuraavat Maria Koutonen (vas.) ja Sirpa Yli-Jylhä. . TIsku . . . 7: Michael Owen Liverpool, Marcus Stewart Ipswich, David Beckham Manchester United. . 8 8 3– 24 Etta . . . Puma Volley haki sarjapisteet esittämättä mitään ihmeellistä. 10 2 8 32– 57 4 FoSu . . . Columbus–Florida 0–3 (0–1, 0–1, 0–1) F: Barrie, Novoseltsev, Bure. . 7 3 4 11– 12 6 Jokilaakso . . . Rocks – Pateri. 6 2 4 9– 13 4 VirtVe . . . . . . . 8 8 24– 5 16 Puijo-W . . Sen erän Kimara veikin nimiinsä lähinnä Sirpa YliJylhän tehokkuuden ansiosta. Aachen X (1–1) 2,75 36 SSV Ulm–FC Nürnberg 2 (0–1) 1,95 37 Djurgården–VFrölunda 1 (3–0) 1,35 38 VfB Stuttgart–1860 München X (2–2) 2,85 39 Empoli–Siena 1 (2–0) 1,55 40 Marseille–Metz 1 (4–1) 1,60 Tulosvedon lauantain kohteet: 1. Blue Fox pyrki Porissa pitämään pelin mahdollisimman pitkään maalittomana. . . . . . . . 6 4 2 16– 11 8 MesTo . Kahdessa seuraavassa erässä pojat uskoivat omaan peliinsä ja pelasivatkin selvästi paremmin. C: Herperger, Nylander, Zelepukin. . . . lähtö: 1 Peter Heat, poissa: – 2. . . Beattie 2–0. Tsigankova tuntui läpi ottelun jotenkin haluttomalta. SBS Pori . 4 2 2 8– 6 4 Ura . . Johnstone–Dundee Utd 1–0. . Pasi Huttu oli Rautavaaran tehomies lyöden keskeltä tehokkaasti siirtoja. Yleisöä: 14 979. . 10 5 5 22– 19 10 Isku-Volley . . . 14 5 5 4 14– 16 20 Leeds . . . . . 11 5 6 43– 48 10 TPS . . 3 3 300– 241 6 Huimaajat . . . . . . Miesten SM-liiga MuurLe – NaPa – 3 (21 – 25, 24 – 26, 24 – 26). . Kaiken piti olla kohdallaan, mutta näin ei ollut. .16 6 4 6 25–27 22 St. . . Kolmen viikon tauko huomioiden Mikko pelasikin ihan hyvin varsinkin kahdessa viimeisessä erässä. M: Bartos. . . . .
Minna Hesso toinen Ranskassa Von Grünigen ykkönen Park Cityssä Uotila 18:s, Palander keskeytti Michael von Grüningenin seurana palkintopallilla Lasse Kjus (vas.) ja Hermann Maier. T9 50 su: 1) Anna Tikka KiuJä 43,8, 2) Riikka Korri KUS 46,8, 3) Bertta Röning KUS 52,9, 4) Anne Lång IU 53,3. Kuva: Lehtikuva/Reuters KUOPIO (STT) Puijon suurmäen lumettaminen jouduttiin keskeyttämään perjantai-iltana lauhan sään vuoksi. laskussa.. Atlantan takamies Jim Jackson sai kasaan 20 pistettä kohtalaisella osumatarkkuudella. Lumikourun FIS:n maailmancup-kilpailu: 1) Stine Kjeldaas Norja 36,9 pistettä, 2) Minna Hesso Suomi 33,4, 3) Doriane Vidal Ranska 29,7, 4) Fabianne Reuteler Sveitsi 29,3, 5) Satu Järvelä Suomi 27,4, 6) Anna Olofsson Ruotsi 27,0,... divisioona on meille sopiva sarja, Sjöblom totesi. – Tavoitteenamme on voittaa divisioona. 209-senttinen Möttölä hankki määrätietoisesti vastustajille virheitä ja nakkeli puolet pisteistään vapaaheittoviivalta. T10 200 vu: 1) Anette Hautala IK 2.56,6, 2) Anne-Mari Kukkasela SeUi 3.02,2, 3) Suvi Isotalo SeUi 3.11,9, 4) Irina Hämäläinen SeUi 3.35,3, 5) Anette Aalto VUS 3.37,1. divisioonakauden kotialtaassaan Kokkolassa lauantaina. Kalle Palander keskeytti 1. T10 50 vu (10): 1) Anne-Mari Kukkasela SeUi 35,2, 2) Eveliina Savusalo HK 36,4, 3) Anette Hautala IK 37,2, 4) Laura Ylitalo KTU 37,8, 5) Maria Matikainen ViesU 38,4, 6) Suvi Isotalo SeUi 39,0. Seuraava turnaus 10.12. urallaan yli 20 000 pistettä tehnyt NBA-pelaaja. Puoliajalle mentäessä Atlanta johti 49–42, mutta jälkimmäisellä puoliskolla joukkueen ote ei pitänyt. Uppopallon 1. Merisaukkojen oli tarkoitus tiukalla puolustuspelillä pitää vastustaja kurissa ja iskeä sitten virheistä. T10 50 ru (9): 1) Savusalo 47,5, 2) Isotalo 48,7, 3) Matikainen 49,0, 4) Irina Hämäläinen SeUi 49,4, 5) Kukkasela 50,5, 6) Ylitalo 51,0. Loppukilpailun paras suomalainen oli Tuomo Ojala, jonka erittäin tekniset laskut riittivät viidenteen sijaan. Tuloksena oli kaksi voittoa ja vielä hyvien esityksien päätteeksi. Atlantan suomalaispelaaja Hanno Möttölä sai enemmän peliaikaa Bostonissa kuin viidessä edellisessä pelissä yhteensä. Puijolla pitäisi hypätä ensi perjantaina ja lauantaina mäkihypyn maailmancupin avauskisat. Ensimmäisenä pelinsä menetti Itävallan Andreas Schifferer, joka avauslaskussa ahnehti liian läheltä oikealle opastanutta porttia ja päätyi kyljelleen. Suomen miesjoukkue kärsi Tignes'ssä pienistä kolhuista ja vilustumisista. Voitot luvuin 11-1 ja 3-0 kertovat taktiikan onnistumisesta. Yritin kyllä antaa kaasua, ei siinä paljon eroa kärkeen ole, Uotila summasi vedettyään hetken henkeä. T11 50 pu (7): 1) Riikka Vainio IK 37,3, 2) Ulla Savola ViesU 39,0, 3) Satu Palomaa IK 44,4, 4) Minna Seppelin VUS 47,40, 5) Nina Kjellman KUS 47,4, 6) Janika Laurila HK 48,1. T10-12 ja P11-13 4x50 vuv: 1) IK 1 2.06,2 (Tuomas Ahonen, Antti Hautala, Sonja Suojanen, Heidi Savioja), 2) VUS 1 2.06,4, 3) VUS 2 2.27,7, 4) VUS 3 2.30,2, 5) VUS 4 2.34,4, 6) VUS 5 2.43,7. joulukuuta Tampereella. Myös Kalle Palander keskeytti. Park City, USA: Miesten maailmancupin 2. Myöskään maskiin tai räpylöihin ei saa koskea. Aurinkoisissa olosuhteissa käydyn kisan voitti Norjan Stine Brun Kjeldaas. P12 100 vu (14): 1) Tuomas Ahonen IK 1.07,0, 2) Mikko Näykki Virkiä 1.07,7, 3) Juho Saarinen KUS 1.10,1, 4) Aleksi Arola VUS 1.13,5, 5) Joona Haapaniemi VaU-96 1.20,8, 6) VilleMatti Kukkasela SeUi 1.23,5. Leudon sään vuoksi mäki ei kuitenkaan ole kunnossa niitä varten. – Oli vähän..., ei mikään loistava lasku, mutta näköjään muutkin vetänyt huonosti, Uotila puuskutti 12:teen sijaan oikeuttaneen avauslaskunsa jälkeen. Satu Järvelä oli viides. pelataan jälleen Kokkolassa ja kausi päättyy 21.4. NBA:n tarkin kolmen pisteen heittojoukkue Boston käytti erikoisosaamistaan toisella puoliajalla kahdeksan kertaa ja karkasi voittoon 106–99. Valtakunnallinen finaali uidaan Raisiossa, jonne pääsee karsinnoissa 16 parhaan joukkoon uineet kussakin lajissa. T12 400 vu: 1) Storås 5.19,3, 2) Hanna Kauhanen IU 5.25,4, 3) Tikka 5.32,1, 4) Jenni Haapala VUS 5.41,7, 5) Kati Sirkola VUS 6.25,2, 6) Susanna Kekola SeUi 6.47,8. Kuristusotteet on kielletty, pelaajaa ei saa myöskään lyödä eikä potkia. Tampereella. T12 100 vu (13): 1) Heidi Savioja IK 1.07,2, 2) Jenni Haapala VUS 1.09,2, 3) Hanna Kauhanen IU 1.11,6, 4) Kati Sirkola VUS 1.13,7, 5) Mari Tikka KiuJä 1.14,4, 6) Sonja Suojanen IK 1.15,0. P12 400 vu: 1) Hautala 5.24,3, 2) Aleksi Arola VUS 5.56,7, 3) Jakob Grönroos VUS 6.41,8. Olemme kerran kokeilleet SM-sarjaa, eivätkä resurssimme siihen riittäneet. Uotila pysyi avauslaskun pienessä horjahduksessa tolpillaan. Indianan Reggie Milleristä tuli 25. P10 50 su: 1) Niko Romppainen ViesU 42,7, 2) Ville Marttunen VUS 43,6, 3) Jussi Yli-Renko SeUi 45,4, 4) Niklas Bergfast VUS 47,6, 5) Henri Mäkelä SeUi 51,5. 20 Urheilu Sunnuntaina 19.11. T10 50 su (7): 1) Eveliina Savusalo HK 42,1, 2) Suvi Isotalo SeUi 43,8, 3) Maria Matikainen ViesU 44,0, 4) Laura Ylitalo KTU 45,4, 5) Irina Hämäläinen SeUi 51,2, 6) Niina Keski-Vinkka KTU 54,8. Ottelussa Ylivieskaa vastaan Merisaukkojen maaleista vastasivat Sjöblom 5, Tuomo Vähäaho 4, Simo Raudaskoski ja Markus Lager 1. Puijon mäen lumettaminen epäonnistui PARK CITY (STT) Sami Uotilan kehno toinen lasku pudotti hänet sijalle 18 alppihiihdon miesten maailmancupin suurpujottelussa Park Cityssä. P13 100 pu: 1) Ilkka Hanhineva JS-PU 1.18,0, 2) Aleksi Korkea-aho KTU 1.24,3. Ilmajoelle meni lauantain aamuja iltauinneista yhteensä 12 lajivoittoa. Altaassa pelataan aina pallosta. Lauantain aamu-uintien lajeista keskipohjalaisista finaalipaikan lunastivat KUS:n Riikka Korri, HK:n Jyri Suhonen, KUS:n Jussi Taipalharju, HK:n Eveliina Savusalo, JS-PU:n Ilkka Hanhineva, KUS:n Bertta Röning ja KUS:n Erkka Willgren. Kerrallaan pöytäkirjaan voi merkitä 11 pelaajaa eli jokaiselle "kenttäpelaajalle" on vaihtopelaaja. Toni Ollikka oli 1. T11 100 vu (11): 1) Heini Lehto ViesU 1.8,7, 2) Riikka Vainio IK 1.19,4, 3) Anna Wallin VUS 1.21,2, Satu Palomaa IK 1.21,2, 5) Minna Seppelin VUS 1.23,1, 6) Emmi Hyyppä KUS 1.25,3. Työntekijät päivystivät paikan päällä Puijolla tykkien kanssa koko yön, kertoi työnjohtaja Pekka Hynninen vapaa-ajankeskuksesta. Erityisesti puolustuspeli toimi saumattomasti, totesi Jarmo Sjöblom, joka omalta osaltaan piti huolen siitä, että pallo upposi vastustajan koriin. Terry tuli vaihtopenkiltä peliin ja pussitti täydellisellä heittopelillä 15 pistettä. Kuva: Lehtikuva/Reuters TIGNES (STT) Minna Hesso avasi kauden loistavasti lumikourun FIS:n maailmancupissa Tignes'ssä lauantaina. Von Grünigen nousi voittoon avauslaskun seitsemänneltä sijalta. P11 50 su (9): 1) Jyri Suhonen HK 38,7, 2) Eetu Oinas KTU 39,5, 3) Erkka Willgren KUS 41,4, 4) Jere Rantala KTU 41,6, 5) Jussi Taipalharju KUS 44,4, 6) Dennis Mänty VUS 45,4. Uppopallon 1. P13 400 vu: 1) Jaakko Pirinen HK 5.18,2, 2) Sami Aaltonen VUS 5.18,4, 3) Simo Leskinen IU 5.19,8, 4) Niklas Smedlund VUS 6.25,8. Pelin henki oli samankaltainen kuin Hawksin aiemmissakin otteluissa. P10 50 ru: 1) Johan Nordman SeUi 53,1, 2) Yli-Renko 56,8, 3) Mäkelä 1.02,2, 4) Ketelimäki 1.04,8. Itävaltalaiset vaikuttivat kireän (20 laskijaa sekunnin sisällä) ensi laskun jälkeen vaisuilta, vaikka heistä viisi toiselle kierrokselle mahtuikin. Suomen taso oli muutenkin jälleen kerran vakuuttava, sillä Kirsi Rautava oli kymmenes. Ylivieskan ainoan teki Arto Salmela. Petri Pihlajamaa on esimerkiksi jo 15 vuotta toiminut joukkueemme maalivahtina. Tytöt kilpailevat 9-12-vuotiaiden sarjoissa ja pojat 10-13vuotiaiden sarjoissa. Hermann Maier sinnitteli Park Cityn ensi kierroksen jälkeen kuudentena. Ottelu kestää 2 x 15 minuuttia tehokasta peliaikaa. P11-13 4x100 skuv: 1) VUS 1 6.04,3 (Sami Aaltonen, Johan Andersen, Aleksi Ahola, Rasmus Kaarre), 2) VUS 2 6.23,9. – Voimme olla tyytyväisiä. Norjan Lasse Kjus oli toinen ja avauskisan Söldenissä voittanut Itävallan Hermann Maier kolmas. Ilmajoki juhli Haapajärvellä Uinnin Siniviittafinalisteja karsittiin BOSTON (STT) Boston Celtics venytti Atlanta Hawksin vierasotteluiden tappioputken NBA-koripalloliigassa jo 21 pelin mittaiseksi. 2000 s KESKIPOHJANMAA Juha Savela KOKKOLA (KP) Kokkolan Merisaukkojen suunnitelmat toteutuivat täysin, kun joukkue avasi uppopallon 1. Tappioista seitsemän on tullut kuluvalla kaudella. T11 400 vu: 1) Minna Seppelin VUS 6.03,8, 2) Ulla Savola ViesU 6.06,8. Jokainen tietää tehtävänsä. T12 100 su (11): 1) Heidi Savioja IK 1.15,6, 2) Jenni Roos IU 1.18,1, 3) Jenni Haapala VUS 1.19,4, 4) Tea Storås VUS 1.20,2, 5) Hanna Kauhanen IU 1.20,6, 6) Sonja Suojanen IK 1.27,4. 11) Kirsi Rautava Suomi, 24) Sari Grönholm Suomi. Kauden mittaan pelataan neljä turnausta. Kuva: Clas-Olav Slotte HAAPAJÄRVI (KP) Ilmajoen Kisailijat juhli Siniviitta-uintien Länsi-Suomen alkukarsintojen avauspäivänä Haapajärvellä. turnaus: Ylivieskan Urheilusukeltajat – Kokkolan Merisaukot 1-11, Jyväskylän Delfiinit – Tampere 11-1, Ahveniston Vesipedot – Merisaukot 0-3, Ylivieska – Tampere 10-7, Ahvenisto – Jyväskylä 0-6. Merisaukot avasi voitokkaasti Uppopallon 1. P11 200 vu: 1) Eetu Oinas KTU 2.45,2, 2) Dennis Mänty VUS 2.52,3, 3) Rasmus Kaarre VUS 2.53,1, 4) Johan Andersen VUS 2.58,6, 5) Juha Mattila VUS 3.03,9. Pasi Voho oli 15:s. Pehmeämpään menoon valmistautuneiden oli vaikeaa pysyä pystyssä jääpisteessä. Suomen mestari Toni Ollikka kokeili siipiään maailmancupissa ja laski avauslaskun sijalle 57. – Ihan tasapainoinen. Hawksin parhaita olivat kuitenkin pelintekijät Jason Terry ja Matt Maloney, joka osui kolme kertaa kolmen pisteen kaaren takaa. Hän jäi kärjestä reippaasti yli kolme sekuntia ja karsiutui. P13 100 vu (11): 1) Simo Leskinen IU 1.07,5, 2) Sami Aaltonen VUS 1.07,9, 3) Jaakko Pirinen HK 1.09,8, Ilkka Hanhineva JS-PU 1.09,8, 5) Aleksi KorkeaAho KTU 1.10,7, 6) Pauli Saarikettu JSPU 1.17,0. Tarvittaessa aina yksi hyökkääjistä tuuraa maalivahtia sen aikaa, kun veskari käy haukkaamassa happea pinnalla. Söldenissä 12:nneksi sijoittunut Uotila koki Park Cityn olympiaradan vaikeaksi laskettavaksi. Ilmatieteen laitoksen sääennuste ei lupaa hyvää puijolaisille. Tulokset: T 10-12 ja P 11-13 4x50 skuv: 1) IK (Antti Hautala, Tuomas Ahonen, Heidi Savioja, Sonja Suojanen) 2.21,9, 2) VUS 2.29,9, 3) VUS II 2.44,2, 4) VUS III 2.57,1, 5) VUS IV 2.59,8, 6) VUS V 3.19,1. P12 50 pu (11): 1) Tuomas Ahonen IK 34,4, 2) Mikko Näykki Virkiä 35,0, 3) Juho Saarinen KUS 37,1, 4) Aleksi Arola VUS 37,5, 5) Antti Hautala IK 37,80, 6) Joona Haapaniemi VaU-96 44,7. Otteet altaassa näyttävät sivullisen silmin rajuilta. divisioonakausi käynnistyi Kokkolassa Kokkolan Merisaukot ja Ahveniston Vesipedot kamppailivat tiukasti uppopallon divaripisteistä. Ahvenistoa vastaan Merisaukoista osuivat Lager, Sjöblom ja Vähäaho. Hänen tililleen merkittiin myös NBA-historian ensimmäinen suomalainen heitontorjunta. T10-12 4x100 skuv: 1) VUS 1 5.51,3 (Tea Storås, Anna Wallin, Jenni Haapala, Kati Sirkkola), 2) SeUi 1 6.15,7, 3) VUS 2 7.00,7. Ylivieska voitti päivän toisessa pelissään Tampereen luvuin 107. Seuraava turnaus on 10. Sjöblom teki lauantaina kaikkiaan kuusi osumaa. suurpujottelu: 1) Michael von Grünigen Sveitsi 2.32,92 (1.16,34+1.16,58,), 2) Lasse Kjus Norja 2.33,47 (1.16,21+ 1.17,26), 3) Hermann Maier Itävalta 2.33,50 (1.16,33+1.17,17), 4) Erik Schlopy USA 2.33,63 (1.16,48+ 1.17,15), 5) Christian Mayer Itävalta 2.33,69 (1.16,75+1.16,94), 6) Patrick Holzer Italia 2.33,72 (1.15,85+ 1.17,87), 7) Paul Accola Sveitsi 2.33,85 (1.16,48+1.17,37) 8) Heinz Schilchegger Itävalta 2.34,15 (1.16,24+1.17,91), 9) Marco Büchel Liechtenstein 2.34,17 (1.16,28+ 1.17,89), 10) Bode Miller USA 2.34,23 (1.16,41+1.17,82,) ja Fredrik Nyberg Ruotsi 2.34,23 (1.16,47+1.17,76), 12) Vincent Millet Ranska 2.34,39 (1.16,54+1.17,85), 13) Didier Defago Sveitsi 2.34,46 (1.16,64+1.17,82), Rainer Salzgeber Itävalta 2.34,46 (1.16,86+1.17,60) ja Steve Locher Sveitsi 2.34,46 (1.17,09+1.17,37), 16) Stephan Eberharter Itävalta 2.34,47 (1.16,63+1.17,84), 17) Joel Chenal Ranska 2.34,48 (1.16,71+ 1.17,77), 18) Sami Uotila Suomi 2.34,61 (1.16,53+1.18,08), 19) Kjetil Andre Aamodt Norja 2.34,69 (1.16,95+1.17,74), 20) Ivan Bormolini Italia 2.34,79 (1.16,68+1.18,11), 21) Massimiliano Blardone Italia 2.34,83 (1.17,24+1.17,59), 22) Casey Puckett USA 2.34,95 (1.16,85+ 1.18,10), 23) Tobias Grünenfelder Sveitsi 2.35,09 (1.16,82+1.18,27), 24) Urs Kälin Sveitsi 2.35,17 (1.17,13+1.18,04), 25) Dane Spencer USA 2.35,28 (1.17,11+1.18,17), 26) Kenneth Sivertsen Norja 2.35,69 (1.17,20+1.18,49), 27) Alessandro Roberto Italia 2.35,89 (1.16,99+ 1.18,90), 28) Jernej Koblar Slovenia 2.36,01 (1.16,54+1.19,47), 29) Frederic Covili Ranska 2.36,27 (1.17,24+1.19,03). Järjestävä seura Haapajärven Kiilat sai kuusi sarjavoittoa. NBA perjantaina: Indiana–Golden State 90–92 (I: Miller 30, GS: Jamison 28, Dampier 20), Philadelphia–Miami 94–73 (P: Iverson 19, M: Grant 16/11), Boston–Atlanta 106–99 (B: Pierce 25/7, Walker 22, Stith 15, A: Jackson 20, Terry 15, Maloney 13, Hanno Möttölä 8/4/17 peliminuuttia), Charlotte–Detroit 89–96 (C: Mashburn 21/12, D: Stackhouse 25), Minnesota–San Antonio ja. P12 100 su (9): 1) Tuomas Ahonen IK 1.17,0, 2) Antti Hautala IK 1.18,9, 3) Jimmy Huhtasalo VUS 1.36,2, 4) Joona Haapaniemi VaU-96 1.37,4, 5) Marko Laaksoharju VaU-96 1.41,6, 6) Ilkka Kärki HK 1.44,3. Merisaukot kukisti Ylivieskan Urheilusukeltajat murskaluvuin 11-1. Siniviitta-uintien alkukarsintoja uidaan tänä viikonloppuna kuudella eri paikkakunnalla. Atlanta hävisi Bostonissakin Dallasin saksalaislaituri Dirk Nowitzki taistelemassa pallosta Seattlen Gary Paytonin kanssa. Siinä ajassa oppii jo hoitamaan hommansa, Sjöblom kertoi. laskun 57:s ja karsiutui. P11 50 ru (14): 1) Willgren 42,9, 2) Suhonen 44,8, 3) Andersen 47,4, 4) Kaarre 47,5, 5) Juha Mattila VUS 47,7, 6) Jussi Harsunen VUS 49,4. Sään ennustetaan olevan viikonloppuna ja ensi viikon alussa lauhaa. Pakkanen käväisi alimmillaan kolmessa asteessa hetken ajan, eikä tykittämisestä ei tullut mitään. – Puolustuksemme on pelannut jo pitkään yhdessä. Puolustajia on kaksi ja hyökkääjiä kolme. Kauden toisen suurpujottelun voitti Sveitsin Michael Von Grünigen. T9 50 vu: 1) Anna Tikka KiuJä, Riikka Korri KUS 38,1, 3) Bertta Röning KUS 45,5, 4) Anne Lång IU 46,2, 5) Tanja Hämäläinen SeUi 49,2. P13 100 su: 1) Jaakko Pirinen HK 1.19,4, 2) Simo Leskinen IU 1.22,8, 3) Niklas Smedlund VUS 1.35,5, 4) Risto Norja SeUi 1.46,6, 5) Jani Kalske VaU96 1.53,0. Uppopallossa on altaassa kerrallaan viisi pelaajaa ja yksi maalivahti. Hämeenlinnassa. P10 50 vu (9): 1) Ville Marttunen VUS 35,1, 2) Niklas Bergfast VUS 37,8, 3) Niko Romppainen ViesU 38,7, 4) Henri Mäkelä SeUi 39,2, 5) Jussi Yli-Renko SeUi 41,1, 6) Jaakko Ketelimäki SeUi 42,2. Jos pelaaja luovuttaa pallon pois, ote pitää irrottaa, Sjöblom kertoi lajin säännöistä. T12 100 pu: 1) Heidi Savioja IK 1.13,8, 2) Mari Tikka KiuJä 1.22,5, 3) Jenni Roos IU 1.22,6, 4) Tea Storås VUS 1.25,9, 5) Sonja Suojanen IK 1.34,0. Möttölä taisteli kentällä 17 minuuttia ja sai aikaan kahdeksan pistettä ja neljä levypalloa. 15 minuutin tehokas peliaika ottaa voimille, kun kuntokaan ei ole ihan yhtä kova kuin joskus nuorempana, Sjöblom tunnusti. T11 100 su (8): 1) Riikka Vainio IK 1.26,6, 2) Anna Wallin VUS 1.34,4, 3) Emmi Hyyppä KUS 1.38,2, 4) Kia Fogelberg VUS 1.42,3, 5) Janika Laurila HK 1.44,6, 6) Tina Rekola KUS 1.45,7. Koska perjantain ja lauantain välisenä yönäkään ei ollut tarpeeksi pakkasta, Kuopion kaupungin vapaa-ajankeskuksen kunnossapitoryhmä ei pystynyt tykittämään alastulorinteeseen yhtään keinolunta. SM-sarjaan emme kuitenkaan lähde, koska nousupakkoa ei ole. Ahveniston Vesipedot tarjosi tiukemman vastuksen, mutta hämeenlinnalaiset taipuivat lopulta 3-0. Toisessa rypistyksessä viime kauden valtiaat paransivat asemiaan, vaikka eivät kärkeen yltäneetkään: Maier oli kolmas, Christian Mayer viides ja Heinz Schillegger kahdeksas. 3.2. Maailmancupin avaus on nyt vaarassa lykkääntyä, vaikka Puijon Hiihtoseura ja Puijon Mäet Oy ilmoittivatkin perjantaina iltapäivällä pystyvänsä järjestämään kisat aikataulun mukaan. 99–94 (M: Garnett 32/12, SA: Duncan 22/14), Milwaukee–Cleveland 89–76 (M: Robinson 21), Phoenix–New York 85–90 (P: Robinson 23, Marion 22, NY: Houston 21, Sprewell 19), Seattle–Dallas 95–99 (S: Payton 22, D: Nowitzki 28/14, Finley 26). Merisaukkojen ohella myös Jyväskylä voitti lauantain molemmat ottelut. Vapaa-ajankeskus saa alastulorinteen talviseen kuntoon kahdessa vuorokaudessa, mikäli pakkasta on riittävästi. – Rinteeseen levisi tykeistä huonolaatuista ja märkää lunta, joten katsoimme viisaimmaksi keskeyttää työt. Lumen tykittäminen on mahdollista, kun pakkasta on 3–4 astetta. Merisaukkojen ja Ylivieskan ohella divisioonassa pelaavat joukkueet Jyväskylästä, Hämeenlinnasta ja Tampereelta. 1. Vaasan Uimaseuran nuoret ylsivät viiteen ykkössijaan. divisioona pelataan viiden joukkueen kaksinkertaisena sarjana. P11 50 vu (16): 1) Jyri Suhonen HK 31,8, 2) Jussi Taipalharju KUS 33,4, 3) Erkka Willgren KUS 34,1, 4) Johan Andersen VUS, Jere Rantala KTU 34,9, 6) Eetu Oinas KTU, Rasmus Kaarre VUS 35,2. Italialainen veteraani Patrick Holzer oli pitkään kiinni uransa toisessa cup-voitossa, mutta rojahti ensi laskun johtoasemasta kuudenneksi. T9 50 ru: 1) Röning 50,2, 2) Korri 52,3, 3) Tikka 52,4, 4) Hämäläinen 1.06,2. divisioona, 1. – Periaatteessa pallollista pelaajaa voi ottaa kiinni mistä saa. Miesten lumikourun voitti Sveitsin Gian Simmen, toiseksi sijoittui Japanin Miyawaki Kentaro ja kolmanneksi Ruotsin Stefan Karlsson. Hankalaksi radan teki yhteen kohtaan jätetty jääpinta. – Laji näyttää rankalta ja myös on sitä
. Kultadivisioonassa suomalaiset Mr Claude ja Incognito Kemp jäivät hännille. Startti toimi, vaikka reiden lähentäjälihas on viime viikkoina haitannut nopeusharjoittelua, Rosendahl kertoi. .-95 met.vihr., aj. 38 tkm, huoltok. . . Hieno Galant 89.500 VW Vento 1,8 CL . Tasaisen reipas matkavauhti piti muut kurissa maaliin asti. . . . . . . . . . 2-renk. Jukka Rautiainen (Tero Kumela) 1–0, 17. airbag, vanerointi, lyyt malli, sis. . . soitin, 2renk. . Lovely Kemp sijoittui viidenneksi. Troikka 1163,83. Huippuvar. -95 104.500 VW Polo Classic 1.4 CC . – Saimme kirissä hyvää vetoapua, ja viimeisessä kurvissa alkoi tuntua, että Lacoste Hoss lähenee kärkeä. . . . 65-arvo 107 mk. ster. . . Jäsenkunnan ja liiton toiminnan näkökulmasta on haettava paras mahdollinen toimintamalli. . . Rautiainen (Niko Hintikka) 4–0, 29. . . . 132 tkm, huoltok. uusi korim. Javanainen Arto (Laine) 6–2. . .-97 kirkas pun. 15.000,ISUZU Trooper 2.8 DLX 4WD -90 360 tkm, pun., huoppukuntoinen 48.000,CHEVROLET Van 6.2 D LX Starcraft -89 300 tkm, korotettu, rek. – Sehän on määritelty säännöissä. HELSINKI (STT) Markku Niemisen valmennustallin menestys jatkui Vermon lauantaisella V65-kierroksella, kun Lacoste Hoss voitti 3-vuotiaiden lämminveristen Rajakosken muistoajon ja nelivuotias Mayday Birdland löi vanhemmat haastajansa Käpylä Grand Prixissä. 46.000,SAAB 9000i CD 16V -89 363 tkm, ilmast., ajotietok., vetok. (06) 831 6295 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 1 B 20 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala Puh. kuin uusi -98 109.000,FORD ESCORT XR 3i 1.8 met.sin. .-95 met.pun. .-88 met.graf. . Toto (14-12-16); 8,34 2,22-1,84-1,41 22,31. . . .2 1 1 10–19 2 Vesta . . . Niemisellä menestystä myös Ruotsissa. .-90 met.rusk., aj. . 81 tkm, huoltok, 2-renk, ster, airbag, abs, puolinahkapenkit ym. Toto (5-10-3);.7,95 1,97-2,26-2,00 23,14. . . Vaikein merkki oli kymmenen prosentin kannatuksen suomenhevosten huippudivisioonassa kerännyt Muiston Viri. 2 x airbag, kaukoohj. 124.800 Toyota Hiace 2.4D . . Harri Pietiläinen ( Antti Pietiläinen) 0–1, 30. . . . . . V4-kerroin 948,57. . . . .-84 sin. Tuokon ajatuksena on se, että "liiton pitää toimia sitä varten, mitä varten se liitto on olemassa". . . . – Puheenjohtajan paikka on tunnetusti ollut hyvin tuulinen. . . . . Jäähyt: OLS 2x5 min. . 06-4341600 Myytävänä moottoriajoneuvoja CHRYSLER Grand Voyager 2,4 SE -97 129 tkm, huoltok., 7-heng. . Teemu Hankala (Lauri Söderström) 5–2, 87. Formuloiden testit alkavat ensi kuussa. Hintikka (Jari Talvensaari) 10–1, 82. . . (06) 723 5944 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi Asianajotoimisto Aimo-Koivisto & Suutari Oy Isokatu 15 B, 67100 Kokkola AA Timo Aimo-Koivisto AA Tapio Suutari Puh. . . . Samuli Niskanen (Haltamo) 3–1, 59. 1) Peter Heat/Ari Moilanen 19,3a, 2) BWT Paparazzi 19,8a (150), 3) Bisma Game 19,9a (175), 4) Hannys Donald 20,0a (141). . OLS–OPS 8–5 (2–1) 32. keskusl.käynnistyksen esto ym. . . . sedan malli. Kuva: Lehtikuva/arkisto BERLIINI (STT) Risto Rosendahl sijoittui 27:nneksi eli pisteille pikaluistelun maailmancupin 1 500 metrillä lauantaina Berliinissä. aluvant. V4: Vaihto 389970 mk; oikea rivi 6-14-7-9, poissa I/3,10,11, II/9,11, IV/6,10,14. 115 tkm, huoltok. Ristiriitatilanteita pitää viimeiseen asti välttää. – Mietittyäni asiaa totesin, että jos kannatusta löytyy, niin mikäs siinä. . . Harri Konttisen ajama tamma pysyi vaihteeksi ravilla ja eteni 2 600 metrin ryhmässä johtoon jo ensimmäisen kaarteen lopussa. . Lähtö 5, 65-4, lv 2600 m: 1) Mayday Birdland/Pekka Korpi 17,1, 2) New Grove Coin 17,4 (271), 3) Victorius Beat 18,0 (305), 4) Silver Lecasy 17,6 (597). . . 8 kpl, löytö -92 54.000,OPEL ASTRA 1.6i Farmari pun. Rumin tehtävänä on hankkia tallin autoille moottori ja päärahoittaja ennen ensi kauden alkua. palk. . tehokas sportti 17.000 Mitsubishi Pajero 2.5 GLS TD IC ..-92 met.vihr./ shamp. . Toto (6-5-2); 26,01 2,54-1,66-2,46 26,30. Sähkölasit, vak.nop.säädin, ym. Urhea Jose Kemp oli ainoa, joka uhkasi voittajaa ja nousi kakkoseksi. Eriksson Isokatu 11, 67100 Kokkola AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist VT Monika Avellan Puh. 127 tkm, 2 renk., stereot, 5-ov. 65-arvo 20 mk. . . . . Jose Kemp sai 62 500 kruunua raskaissa oloissa ajalla 18,8. HIFK . 1-om. . . .-97 met.harm, 1-om, aj. . .1 1 6– 2 2 Botnia . Troikka. . Lacoste Hossin tallikaveri Lovely Kemp oli lähdön suosikki ja näyttikin viimeisellä takasuoralla vielä voittajalta, mutta kostea keli vaikeutti kurkkuongelmista kärsineen tamman loppumatkaa. . .-98 met.vaal./sin. aj. aj. Nieminen ajoi itse jälleen Ruotsin puolella isommista rahoista, ja Vermossa voittajien rattailla nähtiin Antti Teivainen sekä Pekka Korpi. . . Jäähyt: Veiterä 2x10 min. . . Ari Moilanen ajoi Peter Heatin ja Joyfacen voittoihin johtopaikalta. 2+3:lle 72.000,CHEVROLET Van 6.2 D -88 137 t, miles, rek. palk. . . . – Niemannin 98:s voitto maailmancupissa. . . . ja ajanvar. Janne Sairanen (Hyppönen) 4–2, 79. Nieminen itse kilpaili samanaikaisesti Ruotsissa Bergsåkerin radalla, jossa Jose Kemp sijoittui Hopeadivisioonassa toiseksi. .-91 met.hop. . . . . 750 000 kruunua, 1) Hilda Zonett/Robert Bergh 17,8a, ... . 5-ov. Mustonen (Luomansuu) 8–4, 90. . aj. Tino taipui johtohevosen rinnalta neljänneksi. 2-renk. Nieminen ajoi Jose Kempin johtoon, mutta joutui luopumaan keulapaikasta, kun Örjan Kihlström Åken kanssa painoi ankarasti päälle. . Tyttöjen nelinpeli: Emma Laine/Essi Laine Suomi–Rachael Halligan Irlanti/Jelena Volobueva Venäjä 6–2, 6–1. . . Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. Naiset: 1) Mirkka Savolainen HTL 96,200, 2) Laura Taivaljärvi VaH 97,175, 3) Mari Moisala OulT 98,645. . Lähtö 4, 65-3, lv 2100 m: 1) Joyface/Ari Moilanen 17,1a, 2) Mystic Sunshine 17,8a (71), 3) Quicky Way 18,0a (249), 4) Viveca Bones 18,2ax (298). . . Siviilityöt eivät Tuokon mielestä vaikuta Painiliiton johtamiseen. . Hintikka (Kukkonen) 12–1. .-91 met.graf, huoltok, ster, ohj.teh, k-luk, rek.-90 24.500 Peugeot 406 2.0 ST . .0 0– PaSa . 2renk. 4 h. . 2 renk., stereot, siisti, pikki auto rek. Lacoste Hoss tuli viimeisen kierroksen aikaan 1.13,7. . . 4-ov. . Mustonen (Luomansuu) 8–5. . 2renk. keskusl. . . -91 145.000 Volvo S40 2.0i 16V. . Loukkola (Tomi Väisänen) 5–3, 82. – Rosendahl sai neljä pistettä. ja 4x10 min, OPS 2x5 min. . . 140 hv. 69 tkm, huoltok. . Yllätyksen makuun päästiin vasta kohteiden ulkopuolella ajetussa suomenhevosten valiodivisioonassa, kun Arto Hammar kiritti Gilbertin johtavan Matukan takaa ensimmäiseksi. soitin, rek. Halpaa ajoa 69.500 Renault Laguna RXE 2.0 16V S Break......-96 met.sin./vihr. Hintikka (Juha Laitinen) 6–1, 44. soitin, airbag, 4-ov. . hollantilainen Bart Veldkamp (29:s) ja lähes kaikki norjalaiset. . erit. . . .-88 valk. . ja ajanvar. aj. . Lähtö 7, 65-6, lv 2100 m: 1) Lacoste Hoss/Antti Teivainen 17,2a, 2) Mr Boss 17,3a (53), 3) Better Better Best 17,5ax (74), 4) Only Magic Kid 17,6a (999). .-96 sin. . . Toto (9-1-7); 21,74 2,87-2,061,99 172,96. 134.000,MERCEDES-BENZ 200 Diesel -87 419 tkm, aluv., väril., hyväkuntoinen 62.000,MERCEDES-BENZ 200 Diesel -86 615 tkm, cd-soitin, sininen 49.900,OPEL Vectra Turbo diesel -97 139 tkm, huoltok., ilmast., cd 109.000,OPEL Astra 1.6i 16V Caravan -96 82 tkm, huoltok., abs, 2xairbag, 1 om. . Anni Friesinger hävisi voittajalle peräti 4,72 sekuntia. vain 128 tkm, huoltok. . 66 tkm, huoltok. Kolmatta peräkkäistä arvovoittoa hakenut Mayday Birdland piti pelaajien luottohevosena. Juha Mustalahti 7–1, 52. huoltok. 104 tkm, huoltok. .-96 90 hv. – Jakaisin sen (tavoitteen) kahteen osaan: Paini-innostuksen leviäminen ja sitten aktiivipainijoiden osalta pitää välttää sitä, että syntyisi minkäänlaisia ristiriitatilanteita, Tuokko tuumi. aluvant. . . . keskusl. . Keulassa ravannut Hilda Zonett otti 750 000 kruunua tammojen Breeder's Crownissa. siisti maasturi, karjapuskuri 72.900 Skoda Felicia 1.9 LX Dsl . V4kerroin 80,89. Tuokko Painiliiton johtoon Yrjö Tuokko johtaa Painiliittoa seuraavan kaksivuotiskauden. Tommi Paajanen 5–0, 33. Hän luonnehti asiaa demokraattiseksi ja luonnolliseksi. 172 tkm, 2-renk. .1 1 8– 4 2 JPS . Tuomas Jalkanen 4–1, 77. Hieno Corolla 67.500 Ford Escort 1.6 CLX STW . V4: Vaihto 405.385 mk; oikea rivi 16-6-9-5, poissa I/2,15, IV/6. .-89 met.pun/rusk. . . Lopeside/Jorma Kontio 19,3a. h uoltok. Raviveikkauksen muissakaan kohteissa ei nähty suuria yllätyksiä, mutta myös alemman voittoluokan osumilla saa tällä kertaa rahaa. . . Haltam 85. . .3 1 2 13–20 2 Akilles . takasp. . takuu 1 v. Tuokko tietää astuvansa suomalaisen arvokisahistorian menestyslajin johtotehtävään. Lacoste Hoss jäi raviveikkauksen päättäneessä kolmivuotiskilpailussa takarivin lähtöpaikalta takajoukkoihin, mutta vahva kiri nosti sen loppujen lopuksi melko varmasti ohi Mr Bossista. . .-86 pun. Minardilla ei kuitenkaan ole vielä moottoria eikä päätukijaa. Toto (1-8-7); 2,40 1,452,91-3,40 . Rumi oli jo irrottautunut tehtävistään tallissa, mutta hänen piti palata, koska tallin tilanne näytti hyvin hankalalta. Tulokset: Lähtö 1, sh 2100 m: 1) Jokor/Pertti Puikkonen 31,0, 2) Raimanni 31,1 (112), 3) E.Volter 30,6 (344), 4) Uku 30,8 (120), poissa 6. 2-renk. . Tietysti urheilussa syntyy helposti sellaisia ristiriitatilanteita, jotka pitäisi pystyä välttämään. -94 89.500 Mitsubishi Pajero 2.5 TD 3C EXE .......-90 met.sin./harm, aj. . 750 000 kruunua, 1) Seth Bowl/Torbjörn Jansson 17,6a. . . .-92 sin., aj. aluvant. rek. 165 tkm, huoltok. siisti 8.500 Peugeot 405 1.6 GL . . 20.000,INDOLANTIE 5, KOKKOLA 06-831 9977, 0400-564 430, 0400-485 964 PUH INDOLANTIE 5. ster. . . Asianajotoimisto Laakso & Mäkelä Torikatu 31 A, 67100 Kokkola AA Hannu Laakso AA Anne Mäkelä Puh. Takamatkalta lähtenyt New Grove Coin punnersi taustalla Victorious Beatin ohi toiseksi. 126 tkm, huoltok., 2-renk., vanerointi, stereot, siisti paku kevyestä ajosta, lyhyt malli, rek.-91 64.500 Mitsubishi Galant 1.8 GLS HB ......-89 met.pun. . 2xrenk. . . – Teknisesti hänen luistelunsa oli aika hyvä ja taktiikka toimi. kone, ajotietokone, 2 x airbag, vak.nop.säädin, aluvant. . . 2renk. Mikko Rytkönen (Hyppönen) 2–2,57. . . . 38.000,SAAB 900i Sedan -88 294 tkm, keskusl., vetok., hyväk. Pojat, 19-v: 1) Pekka Koskela SU 76,875, 2) Jarmo Valtonen HTL 80,125, 3) Topi Hirvonen HTU 81,835. . palk. sähköl. ym. (06) 831 0099 Telefax (06) 831 0095 kotisivu: http://personal.inet.fi/yritys/laakso.makela Asianajotoimisto Sippola & Wargelin Oy Isokatu 15A, Kokkola AA Osmo Sippola AA Ari Wargelin Puh. . . . . 2renk. .-98 met.viol. En näe siinä mitään ongelmaa, Tuokko sanoi. Jäähyt: JPS 1x10 min, WP 35 3x10 min. Mäki-Hakola ei ollut vallanvaihdoksesta yllättynyt. . . Tallin viimevuotinen päätukija espanjalainen telealan yritys Telefonica luopui osastaan viime kaudella. . 248 tkm, huoltok. 16.900 Ford Escort Express . 145 tkm, huoltok. 1-om. Alkup. . . 2-renk. .-93 sin. . 2-renk. Miettunen P 2–0, 53. (06) 868 0460 Telefax (06) 868 0464 e-mail: Asianajotoimisto@Sippola-Wargelin.inet.fi Asianajotoimisto Hannu Kaitaluoma Oy AA Hannu Kaitaluoma Isokatu 5, 67100 Kokkola Puh. . uudet renk. .2 2 16– 3 4 OLS . . . aluvant. . 2-renk. 74.500,AUDI 80 2.0 E -92 174 tkm, rek. . .-89 met.sin/vih. .3 3 7–18 Kampparit . 2-renk. Lähtö 2, 65-1, lv 2600 m. . aj. . . . Viimeisellä 500 metrillä Keystone Anthem kiersi ykköseksi. V4-kerroin 247,91. Haltamo (Jari Valta) 6–3, 82. . Koponen (Juho Sandman) 11–1, 85. Kaukalopallo Tennis SUNDSVALL (STT) Markku Niemisen valmennustalli vei Vermon lauantairavien molemmat pääsarjat. . 4) S.S. 2 renk., soitin 15.000 Nissan Sunny 1.6 LX . .-89 musta, huoltok., aluvant., 3-ov., 2renk., stereot 29.000 Mitsubishi Colt 1.3 GL . 2-renk. . . Rosendahl pisteille maailmancupissa LONTOO (STT–REUTERS) Minardin formula 1 -tallin elämä ei ole vielä päättynyt, vakuuttaa tallin toimitusjohtaja Gabriele Rumi. . . ster huippuyksilö! 119.800 Mitsubishi Lancer . . Vastus–Botnia 6–3 (2–0) 28. . . . . muovihelmat, vetok. . aj. 35 mk ja 20 mk • Lipunmyynti aloitetaan jo klo 17.00 COWBOYS COWBOYS COWBOYS Huom. . JPS–Kampparit, Narukerä–WP 35, OLS–Botnia, ToPV–OPS, Vesta Veiterä. 47 tkm, huoltok. palk. . . HIFK–Veiterä 12–1 (7–1) 2. ohj.tehostin, keskusl. . . Rosendahlin valmentaja Jack Walters oli suojattiinsa tyytyväinen. 3 000 m, B-erä: 1) Marja Vis Hollanti 4.14,63, ...27) Johanna Laine Suomi 4.41,14. . . . Tuokko, 62, seuraa tehtävässä Pertti Mäki-Hakolaa, joka johti Painiliittoa kaksi vuotta. . . Laine (Simo Oksanen) 3–2, 70. pun. -97, aj. 2-renk. . kattol. Lähtö 10, sh 2600 m: 1) Kierros/Pertti Ikävalko 31,8, 2) Eliitti 31,8 (64), 3) Pentti Oskari 32,6x (427), 4) Kihin Rasse 32,1 (209). . – Eikös se ole niin, että tässä maailmassa erilaiset johtopaikat ovat enemmän tai vähemmän tuulisia. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliittoja oikeuskansleri. . Lähtö 6, 65-5, sh 2600 m: 1) Muiston Viri/Harri Konttinen 29,8a, 2) Reisu-Juuso 30,1a (88), 3) Kipaus 30,2ax (41), 4) Vilkero 30,2a (536), poissa 6. . Lähdön voitti hollantilainen Rintje Ritsma uudella rataennätyksellä 1.48,61. . Tilava pikkuauto 74.800 Toyota Corolla 1.3 Fxi Cresta .....-95 met.viininpun. Varma käyttöauto 46.500 Opel Kadett 1.2 S . 69.800,NISSAN Sunny 1.6 LXi Farmari -93 216 tkm, huoltok., 2xrenk., ohj.teh. . . . Jarmo Kehusmaa rl. Legerin tapahtumat ja erkani vastustajistaan yli 20 metrin voittoon. . 2+3:lle, matala malli 64.000,NISSAN Bluebird 2.0 LX -90 239 tkm, ohj.tehostin. Rumi omistaa Minardin 68,68 prosenttisesti. Tuokko kävi äänestyksessä kiivaimman taistelun liiton johtokunnan jäsenen Kalevi Mäkisen kanssa. met.hop., uudet renk., kaikki sähköllä, uusi moottori -87 9.900,VW GOLF 1.3 MANHATTAN valk., virheetön -90 19.900,TOYOTA CARINA 2.O DSL met.sin., juuri kats. Marko Kilpeläinen (Petteri Luomansuu) 1–1, 41. Seuraavat ottelut: 19. 8) Mr Claude/Jorma Kontio 16,4a, ... . Pekka Korven ajama ori juoksi 2 600 metrin tasoitusajossa neljäntenä toisen radan jonossa ja nousi kärkipaikalle reilu kierros ennen maalia. Poikien kaksinpeli: Tobias Virdhage Ruotsi–Christian Johansson Ruotsi 6–7, 6–2, 7–5. Pari viikkoa sitten tullut yhteydenotto ei sinänsä ollut hänelle yllätys. . . . 125 000 kruunua, 1) Keystone Anthem/Stig H Johansson 18,5a, 2) Jose Kemp/Markku Nieminen 18,8a, ... . 1-om. Molemmissa kilpailuissa voitosta maksettiin 50 000 markkaa. KOKKOLA RENAULT LAGUNA 2.0 ST Sport met.beige, 69 tkm, aluv, ym. . . Toto (9-14-11); 3,71 2,30-6,22-7,85 43,44. dsl. huippu soittimet. Tommi Jauhola (Miettunen P) 4–0, 58. . Pauli Miettunen rl. Se on ollut vuosi kaksi, kun siellä on miehet reilun kymmenen vuoden aikana jaksaneet, Mäki-Hakola sanoi ja toivotti tuoreelle puheenjohtajalle onnea. . 1-om. 170 tkm, huoltok., 2renk., soitin, eritt. 136 tkm, huoltok., 2renk., stereot, siisti farmari, hyvin varust., rek.-94 69.500 MB 190 2.0 . 1–0, 41. otto kahdesti kuukaudessa MTK-Keski-Pohjanmaan toimistossa Pitkänsillankatu 20 B, Kokkola, ajanvaraus p. Jaakko Tanninen ( Marko Priitsku) 6–3. .1 1 4– 8 WP 35 . . 1-om. aluvant. 11. . ster. – Luisteluni oli hyvä ja tasainen. 4-ov. . aluvant., erittäin hyvä kunto, tehost. . kuin uusi 104.000 Toyota Corolla 1.6i LB . kitkarenk., stereot, kauko-ohj. ja siisti Luxusmaasturi, rek. 250 tkm, huoltok, ster, sähköl./kattol, uudet renk, aluvant, karjapusk, siisti varustettu maasturi 77.500 Mitsubishi Pajero 2,5 TD IC .......-90 aj. 2000 Urheilu 21 JÄÄKIEKON II-DIVISIOONAA JÄÄKIEKON II-DIVISIOONAA JÄÄKIEKON II-DIVISIOONAA Tämä on kaikkien nähtävä Tänään sunnuntaina 19.11.2000 klo 18.00 Lip. . . . . . 150 000 kruunua, 1) Prince Apanage/Åke Svanstedt 14,9a, ... . -85 7.900,VOLVO 240 2.3 GL autom. . .2 2 5–20 Seuraavat ottelut: 19. Lähtö 8, sh 2100 m: 1) Gilbert/Arto Hammar 26,5a, 2) Matukka 26,5a (25), 3) Eka-Tyttö 27,0a (104), 4) Tino 27,0a (22), poissa 3,10,11. 2-renk. . . 61 tkm, huoltok. . Tuokolla ei ole varsinaista painitaustaa, mutta hän kertoi olevansa innokas painin seuraaja. .3 3 30– 8 6 ToPV . 79.000,TOYOTA Corolla 1.6 XLi -96 140 tkm, huoltok., keskusl., 1 om. (08) 420 475 Telefax (08) 425 818 PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch. .-90 pun. 185 tkm, huoltok. .2 1 1 11–10 2 Vastus . . . Siisti 85.000 Mitsubishi Galant 2.0 GLSi . Tampere: TaTS Open, junioreiden ITF-pistekisa: Loppuottelut: Tyttöjen kaksinpeli: Emma Laine Suomi–Ildiko Csordas Unkari 6–4, 6–4. Seinäjoki: Kansallinen pikaluistelukilpailu, pistetilanteet kahden matkan (500 ja 1 000 m) jälkeen: Miehet: 1) Pasi Koskela SU 80,110, 2) Pertti Kiiskinen OulT 81,815, 3) Kalle Ylä-Sulkava HTU 83,255. . . Kehusmaa (Juha Siurumaa) 6–2, 89. Janne Koponen (Tero Kumela) 8–1, 60. Walters uskoo, että Rosendahlin vauhti kohenee vielä huomattavasti. . . Suomalaisen taakse jäi useita nimimiehiä, mm. Kaupan toteutuminen on kuitenkin epävarmaa. . Täysosumat palkitaan vajaalla kahdella tonnilla ja viisi oikein tuloksella saa 34 markkaa kappaleelta. . . . ja 4x10 min. . . Kilpeläinen (Luomansuu) 4–2, 78. Jorma Kontio ajoi Yatzy Broddan kolmanneksi. . Seth Bowl voitti oriiden vastaavan lähdön. Toto (16-8-3); 1,80 1,25-1,61-2,95 4,83. 2renk. . Hieno 32.500 VW Golf 1.6 Manhattan . . 9) Incognito Kemp/Markku Nieminen 17,3a. Traktori -79 Turvahytti, ulosotto, nätti 2 cyl. 65-arvo 76 mk. . . airbag x 2, rek. . . . . .3 2 1 27–16 4 OPS . auto kuin uusi 94.800 Honda Accord 2.0iS . . . . 70 tkm, huoltok. Pekka Koskela luisteli 500 metrillä ikäluokan SE:n 37,86. 3) Yatzy Brodda/Jorma Kontio 18,0a. . . 709 kpl 4 oikein 360,21. 137 tkm, aluv. . Harjavaltalainen hankki neljä pistettä ajalla 1.52,76, ja jäi ennätyksestään vain pari sekuntia. nätti pikku umpi paku 29.000 Opel Cambo 2.5 D 4WD PickUp .........-93 1-om. Päivän suurin suosikki V.G. Lähtö 9, lv 2100 m: 1) Expect The Best/Ari Moilanen 20,1, 2) Durasan 18,8 (59), 3) Skipalong More 18,8 (42), 4) Katinka Brick 19,2 (163), poissa 9,11. . -92 44.000,VW TRANSPORTER 1.6 TD Coach bussi valk. . 7 kpl 4 oikein kerroin 35097,30 Pelivaihto 3600276 mk. aj. huotlok. sedan malli, siisti 15.500 Nissan Micra 1,2 GL . . Janne Hauska ( Sasu Söderholm) 5–1, 35. . soitin, ohj.teh. ster. . 19.900,KUBOTA L 185 Kiint. -95 178 tkm, huoltok., sähköl. Tuokko sai 74 ääntä, Mäkinen 54 ja Mäki-Hakola yhdeksän. . . Ari Kukkonen (Rautiainen) 2–0, 20. . . aj. sumuv. . Alatalo (Niskanen) 8–3, 90. . moot.läm. RB Oulu–UKP, Kärpät–GB. 3–0, 55. . siisti 24.800 Opel Kadett 1.3LS . . .-96 met.harm. . . aj. . Floridalainen Pan American Sports Network -televisioyhtiö tarjoutui Yhdysvaltain GP:n jälkeen syyskuussa ostamaan Rumin osuuden tallista. . siisti ja näyttävä Mersu 79.500 PAKUT: Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-15 Puh. Breeder's Crown, 3v oriit, 2140m, 1. . tehokas näyttävä farmari, rek. Toto (6-4-7); 4,48 2,22-2,7310,51 17,14.V4-kerroin 45,73. ster. . viidelle/hauto, lasikuitukate, vetokoukku 74.500 Toyota Hiace 2.4 D . . JPS–WP 35 6–2 (2–2) 25. . . Antti Laine (Mika Hyppönen) 1–1, 34. . Johanna Laine oli B-erässä 27:s ajalla 4.41,14. Toto (7-12-6); 2,09 1,54-2,16-3,33 8,23. -88 24.500 Volvo 460 Injektion . ym. Tuokko ei tiennyt Painiliiton johtopaikkaa erityisen kiikkeräksi, mutta löysi vertailukohtia muualta. sedan mallin perheauto 22.800 Opel Ascona 1.8 GT. met.sin. . .-92 valk. . . huoltok. . Niemisen talliin taas täyspotti TURKU (STT) Helsinkiläinen kauppatieteiden maisteri Yrjö Tuokko valittiin lauantaina Suomen Painiliiton puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudeksi liittokokouksessa Turussa. . Poikien nelinpeli: Tobias Virdhage/Johansson Ruotsi–Irem Pelend Israel/Alfred Zachwiej Puola 6–2, 7–6. . Paini on lähellä Tuokon sydäntä. vetok. Ne pitää sovitella perhepiirissä, eikä laskea maailmalle, Tuokko linjasi. . . Se sai yliotteen suoran puolivälissä, Antti Teivainen kertasi tapahtumia. . . aj. 140 tkm, huoltok. . . . ster. Dreamy Speed kiersi haastajaja pronssidivisioonien kohtaamisessa takamatkalta varmasti kaikkien ohi. Valta (Alatalo) 7–3, 88. -85 6.900,KAIKISSA AUTOISSA TAKUU. . 99.900 Opel Vectra 1.6i 16V . – Kunhan hän saa uudet vasta pari kertaa jaloissa olleet luistimet tutuiksi, sijoitusten pitäisi parantua, Walter sanoi. . . Breeder's Crown, 3v tammat, 2140m, 1. .2 2 5–18 Veiterä . . aluvant.ster. . . . Tommi Lavi 3–0, 28. Miettunen P (Sami Ruotsalainen) 5–1, 83. Tuokko haluaa painille jalansijaa Yrjö Tuokko johtaa Helsingissä tilintarkastustoimistoa. Jarno Alatalo (Mikko Haltamo) 1–0, 36. Prince Apanage nousi voittajaksi. aika! VS OTTELUSSA MUKANA OTTELUSSA MUKANA OTTELUSSA MUKANA DATA COMMUNICATIONS DATA COMMUNICATIONS DATA COMMUNICATIONS VAIHTOAUTOJA KAUHAVALTA Ford Mondeo 1.8 TD STW . . . . . . 416 3342 www.moak.fi ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. pun. Niemannille voitto oli jo 98:s maailmancupissa. . vetok. . . . Ruvetaan riveihin vaan, Tuokko kertoi. 124.500 Mitsubishi Galant 2.0 GLi HB Silver Diamond .....-90 met.hop. . Toto (2-112); 12,10 2,31-2,82-6,17 36,16. .-89 met.sin. . erittäin siisti -88 14.800,MAZDA 626 2.0 GLX 4-ov. . . . . . Autot nähtävänä liikkeen pihalla myös sunnuntaina. .3 2 1 19–15 4 Narukerä . . (06) 831 5083 Telefax (06) 8220 415 e-mail: asianajotoimisto@kaitaluoma.kpnet.com Asianajotoimisto Ch. . . . . . . . aluvant. Bergsåker/Sundsvall: Kultadivisioona, 1640m, 1. Joni Kauhanen (Sami Reponen) 1–2, 45. Minardin ongelmiin tulossa selvitystä ensi viikolla Kaukalopalloliiga: KuKaPa–Kikka-88 5–7 (2–4, 0–2, 3–1), AVM-Napapiiri–UKP 12–8 (4–2, 4–2, 4–4) Sarjakärki (10): RB Oulu (9) 16, Bewe Sport (9) 15, AVM 12, Kikka-88 (9) 11, RC Lahti 11, KuKaPa (9) 8. ym. . 2renk. aj. 89.900,MERCEDES-BENZ C 180 Bens. juuri kats. Matti Kaarakka (Haltamo) 2–1, 51. . 12/-91, aluv., pun. . . 11. club varustus, 200 tkm, hk. sin. . Sairanen rl 5–2, 79. . . . Jääpallo KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.11. Lähtö 3, 65-2, lv 2100 m: 1) V.G.Dreamy Speed/Sami Kauhanen 17,4, 2) Isabella Lake 18,5 (50), 3) E.V.Calles Star 18,6 (529), 4) Lady Angeligue 18,0 (121), poissa 2,15. . 2-renk. (06) 822 0393 Telefax (06) 822 3865 e-mail: aimo-koivisto.suutari@lawoffice.inet.fi KOKKOLASSA: YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Pirkko Brax Virastokatu 7 A 3, Ylivieska AA Pirkko Brax Puh.(08) 410 331, (0400) 563 370 Telefax (08) 410 471 e-mail: asianajotoimisto.pirkko.brax@kolumbus.fi Oma lehti olla pitää. aj. . . . .-96 met.vihr. . Eriksson Isokatu 17, Pietarsaari AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist AA Monika Avellan Puh. . . 40 tkm,, siisti 89.000 Nissan Primera 1.6 Fantasy II ....-96 1-om. Hopeadivisioona, 2140m, 1. .-97 met.pun. . tila-auto 159.000,VOLVO S 70 TDI Aut -97 358 tkm, huoltok., ilmast. . Eiväthän ne edistä sitä asiaa, Tuokko järkeili. . Arto Loukkola (Haltamo) 4–1, 69. 65-arvo 423 mk. . . . . Pikaluistelun yleisluistelijoiden maailmancupia: Miehet: 1 500 m: 1) Rintje Ritsma Hollanti 1.48,61, 2) Hiroyuki Noake Japani 1.49,01, 3) Aleksandr Kibalko Venäjä 1.49,18, 4) Gianni Romme Hollanti 1.49,38, 5) Erben Wennemars Hollanti 1.49,65, 6) Mark Tuitert Hollanti 1.50,31, ...27) Risto Rosendahl Suomi 1.52,76. Timo Mustonen (Kilpeläinen) 4–3, 81. . . Toto (11-9-5); 3,71 2,111,77-2,91 10,53. siisti, 4-ov. Hän haluaa levittää painiharrastusta ja pyrkii hankkimaan paini-innostukselle entisestä enemmän jalansijaa. aj. 1-om. . . aj. alv. 65-arvo 1980 mk. . . Koponen (Paajanen) 9–1, 70. . sähkölasit, aluvant. . huoltokirja, erittäin siisti -90 34.000,TARJOUSAUTOT MAZDA 626 1.8 LX 4-ov. huippusoittimet, eritt. . 149.000,Volvo 850 GLT 170 hv -11/-91 219 tkm, huoltok., hyvä varust. . V4-kerroin 1036,62 Lähtö 11, lv 2120 m: 1) Renee/Juhani Tapani 20,3, 2) Glendoree 20,5 (223), 3) Miss Garnsey 20,6 (36), 4) Light Crown 20,6 (77), poissa 6,10,14. . . – Sehän on sovittelukysymys, onhan varmasti mahdollisuus järjestää asiat. . aj. 44.500 VW Jetta 1.3 LL . . . . . Naiset: 3 000 m: 1) Gunda Niemann-Stirnemann Saksa 4.03,73, 2) Anni Friesinger Saksa 4.08,45, 3) Renate Groenewold Hollanti 4.09,32, 4) Barbara de Loor Hollanti 4.11,44, 5) Claudia Pechstein Saksa 4.12,46, 5) Nami Nemoto Japani 4.13,23. . 2 renk., 4-ov. Italialaisella Minardilla ei toistaiseksi ole päätukijaa eikä moottorintoimittajaa, mutta Rumi lupaa kertoa tulevista ratkaisuista ensi viikolla. . Asianajotoimistot Lakiasiaintoimistot Maa-, vesija ympäristöoikeus, kaavoitus ja rakentaminen, lunastukset, ympäristölupaasiat, perintöja sopimusoikeus VT Katja Apaja Vast. . aj. . . Naisten 3 000 metrillä juhli Gunda Niemann-Stirnemann ajalla 4.03,73. . 127 tkm, rek. . ster. Mayday Birdland toisti viimeisellä kierroksella lokakuun St. lisävalot ym. aj.
Yhteistyönä valmistuu ensi vuoden syksyllä Kultalampikin, jonka naispääosassa Anna-Liisa viettää 50-vuotistaiteilijajuhlaansa. 22 Sunnuntaina 19.11. Ketju leikittelee pyöreämuotoisella ornamentiikalla. Katsekontaktia maalarin ja mallin välillä ei ole. Kotimaassa arvonimen saavat elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki, toimitusjohtaja Kirsti Paakkanen, sisustusarkkitehti Yrjö Kukkapuro, graafikko Erik Bruun, vuorineuvos Krister Ahlström, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen ja valokuvataiteilija Pentti Sammallahti. Jos politiikasta mainitsisi sen verran, että on ollut yleisesti tiedossa Anna-Liisan porvarillisuus. Marianne Kaustisen töiden lähtökohta, kuvat muistokivistä on tuonut muassaan jotakin hautausmaiden hiljaisesta rauhasta ja kaipauksen ilmapiiristä. Näyttelyn hienoimpina töinä pidän kahta pientä metalligrafiikan työtä Unimatka ja Yölento, jotka ovat kuin tajunnanvirtaa. Enkä ole koskaan kokenut, että olisin parempi, käsi kädessä me ollaan ja suukotellaan toisiamme. – Kuluneesti sanoakseni, kun paha vie pikkusormen, se vie kohta koko käden. Elokuva HELSINKI (STT) Helene Schjerfbeckin koti-aiheisten teosten näyttely avattiin perjantaina Ateneumissa. Kookkaat öljymaalaukset kuvaavat äitiä lukemassa, neulomassa ja ajatuksissaan kädet sylissä. Aiheensa mukaisen maagisen säteilyn Alapuro on tavoittanut teokseensa Jalokivet. Dinosauruksessa ollaan liitukauden loppupuolella, 65 miljoonaa vuotta sitten. Toisten huomioonottaminen, epäitsekkyyden korostaminen, heikompien auttaminen ja pienimpien suojelu, erilaisten elämänmuotojen harmoniasta nyt puhumattakaan, voisivat hyvin kuulua myös aikuiselokuvan aihepiiriin. 2000 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri Taide Hannu Björkbacka Kokkola Hirmuliskot ovat kulkeneet pitkän matkan. Kaustisen töissä on hieno värin ja valon tutkimista. – Hirveän mielenkiintoinen se on ja aluksi tuntui, että en olisi oikein jaksanut, olin jollain tavalla niin väsynyt. Carborundum-menetelmään pohjautuvalla tekniikalla toteutettu heleä kavalkadi puoltaa puhtaiden värien, yksinkertaisen kuvakielen ja estottomien mielleyhtymien mahdollisuuksia välittää sopusointua, mielihyvää ja puhtaan ilon aistimuksia. Vierailut Japanissa ja Islannissa ovat synnyttäneet ainutlaatuisen matka-albumin, jonka sisällössä yhdistyvät mielikuvat, kokemus, perinne ja nykyaika. Hän ei ole lainkaan varma, onko kaikki vain Hannan syytä. Kaktuksen kukalla paikattiin kaupunginteatterin taloutta, oli sillä niin kova menestys. Keinotekoiset hirmuliskot on yhdistetty aitoon, mutta kuvankäsittelyllä muokattuun, ympäristöön niin, ettei saumoja enää erota. Pohjoinen saari, Pohjoinen meri ja kaksi variaatiota aiheesta Valtameri elävöityvät omaa olemustaan korostavien, viitteellisten kiintopisteitten välityksellä. Ystäviksi Vanhoista näyttelijöistä muistuvat kysymättä mieleen Marjatta ja Pekka Lintamo, Agnes Sjöblom, Heli Sirén, Tuulikki Hietikko, he ovat harrastajia eri näyttämöiltä ja tarpeen tullen Kaupunginteatterin iltanäyttelijöinä. Eräänlainen dinosaurustarina toki sekin. Vahvat sortuu elontiellä Omiensa pariin löytänyt Aladar ei saa viettää iloista sukujuhlaa, sillä dinojen matkaa varjostaa lihansyöjien ainainen uhka. Sillä hänen roolityönsä ovat yhä kypsyneempiä. Helene Schjerfbeck asui äitinsä kanssa vuodesta 1897 aina tämän kuolemaan, vuoteen 1923 asti. Jaana Erkkilä Marianne Kaustisen grafiikkaa Galleria Justuksessa 1.-26.11. Toisena uutena näyttelynä taidemuseo esittelee japanilaisia puupiirroksia. Näyttelyn ajoitus on osuva – depressiivisyyteen painostava marrasharmaus jää ainakin näiden seinien sisällä häviölle. Uskottavuuden vaatimat pahimmat raatelut peittyvät armeliaasti tomuun. – Olen tehnyt kaiken rakkaudesta teatteriin ja kaupungin kulttuurielämän hyväksi rahallista korvausta kyselemättä. Esillä on parikymmentä piirustusta, maalausta ja akvarellia, joiden aiheina ovat taiteilijan äiti ja näkymät kodista. Päin vastoin, salaisuus kasvaa, koska sen täytyy olla jossakin muualla kuin teknisessä suorituksessa. Näyttämöllä tasa-arvo toteutuu Anna-Liisa Bjon viihtyy näyttämöllä ja vapaailtakin kotona kuluu uuteen rooliin syventymisessä. Esillä on laaja valikoima ukiyo-e-taiteen helmiä 1700luvulta 1800-luvun puoliväliin. aiheiden lähes sadunomaisen naiivia lähestymistapaa. Tavoitellessaan esteettistä yleisvaikutelmaa Alapuro ei kaihda ornamentiikkaa, koristeellisuutta eikä kuviotoistoa, ts. Alapuro mainitsee teostensa lähtökohtien pohjaavan voimakkaasti luontoon. Näytelmät avaavat näkemään kipeitäkin ongelmia. Kuvan henki ei synny niinkään siitä, mitä se aiheensa puolesta esittää kuin kuvallisen kielen dynamiikasta. Pian neuvokas dinonuorukainen kuitenkin oivaltaa tehtävänsä lauman heikoimpien suojelijana. Taivaalta satavat meteoriitit uhkaavat hirmuliskojen elinoloja. Mutta hyppäämme alkuaikojen yli vuoteen 1974, jolloin hänellä oli pääosa Kokkolan kaupunginteatterin Kaktuksen kukassa. Hurja joukko dinosauruksia Aladar ja Neera lemuriystävineen. Anna Alapuron persoonallinen taide rikkoo välittömyydellään ja täyteläisellä lämmöllään perinteisiä grafiikan rajoja. Tarinan hyviläiset, Aladarin lauma ja lemurit, taas on inhimillistetty puhetta ja katsetta myöten. Taide. Näin oli Lumikin kemikalikauppias Toini ja näyttää olevan parhaillaan ohjelmistossa pyörivän näytelmän Aina joku eksyy Hanna. Jokaiselta on oppinut jotain tulkinnasta ja sanomasta. Myös hyviä ohjaajia AnnaLiisa muistaa kiitollisena: Niilo Kuukkaa, Kalervo Nissilää, Alice Auvista, Erkki Auraa ja ketä niitä onkaan. – On se pitkä taival. – Se on todellista elämää, muistoissa elämistä, se on kaikkein vaikeinta. Aladarin huikea munareissu liitukauden mahtavissa maisemissa vie tarinan avauksessa katsojat muinaiseen seikkailuun. Kun matkuetta johtaa vielä häikäilemätön Kron tyrannimaisin ottein, on ystävällisten lemurien sosiaalistama Aladar aivan ymmällään. Omatkin pienet paleontologini huomasivat Dinosauruksen tarinan selvät yhteydet Maa aikojen alussa -sarjaan, vaikka Disneyn elokuvan alkuperäisidean onkin kehittänyt veteraanikäsikirjoittaja Waylon Green, jonka merkittävin työ on lännenklassikko Hurja joukko. Heidän ja muiden vanhojen mestarien teosten lisäksi mukana ovat oman aikamme ukiyo-e -taiturin Keizo Saton perinteisillä menetelmillä tekemät laatat ja kaikki työn vedostusvaiheet. Eikö se ole tuttua tänä päivänä nuorissa perheissä. En tiedä missä yhteisössä olisi vastaava yhteisyyden tunne. Kerronta on mainion keskittynyttä ja takaa tiiviin tunnelman alusta loppuun. Enkä yhtään pane pahakseni sadun ottamia vapauksia. Nuoret tarvitsevat sitä, kovaa työtä ja tavoitteita. Toisessa vaakasommittelu-sarjassa jännite on kadonnut ja paperin pinnalla on vain muotoja ja värejä, joissa sinällään ei ole mitään vikaa, mutta ei liioin elämääkään. Esitteessään Alapuro toteaa carborundumin olevan sikäli sukua maalauksellisuudelle, että se mahdollistaa laajan väriskaalan ja vedosten suurehkon koon. Kymmenkunta äitiaihettaan hän maalasi ja piirsi Hyvinkäällä vuosina 1902–1909. Graafikko Anna Alapuro (s. Vanhemmuuttaan vielä rooleissa, jotka eivät kaunistele eivätkä imartele esittäjäänsä. Useinhan ummistamme silmämme vaikeilta asioilta. – Olemme tasa-arvoisia, ei vaikuta vanhuus eikä nuoruus. Se puhuttelee ja koskettaa, jos vain uskaltaa katsoa totuutta silmiin. Marianne Kaustisen kuva-aiheet eivät ole erityisen omaperäisiä, mutta silti töissä on syvästi henkilökohtaisesti koetun tuntu. Kypsyyttä Anna-Liisasta voi sanoa kuin erässä mainoslauseessa, että "pysyy ja paranoo". Nuori iguanodon Aladar joutuu lemuriapinaystävineen pakenemaan paratiisimaisilta asuinsijoiltaan karuihin autiomaihin. Anna-Liisa Bjonin taiteilijaura alkoi jo lapsena koulun juhlissa. – Yleisöllekin näytelmä on vaikea seurata, Anna-Liisa otaksuu. Iltatähdessä ei suvaita kaljottelua eikä ryyppäämistä, siellä vallitsee kova kuri. Kumpaankin näyttelyyn liittyvät julkaisut. Molemmilla vanhemmista on aina kiire, molemmat ovat aina menossa. Sillä esiintymisiä oli kertynyt liikaakin. Siellä Aladar kohtaa viimein omia lajitovereitaan, joista joutui eroon jo ennen kuoriutumistaan. Alapuron näyttely valloittaa – TAIDETEOLLINEN korkeakoulu vihkii tammikuussa kunniatohtoreiksi kymmenen alansa vaikuttajaa. Viimeksi puupiirroksia on laajemmin nähty Ateneumissa viisitoista vuotta sitten. Askel ensimmäisestä animoidusta dinohahmosta vuodelta 1905 nyt Suomen ensi-iltansa saaneeseen Dinosaurukseen on ajallisesti pieni (varsinkin, jos sitä vertaa lajin esiintymishistoriaan), mutta suuri elokuvan kehitykselle. Näitä ovat olleet kesänäytelmät esimerkiksi Rakkautta ja tervakauppaa museon pihalla kahtena suvena. Yhteistyötä Saavutuksenaan hän pitääkin yhdessä muiden näyttämöiden puuhamiesten ja -naisten kanssa sitä, että on saatu tehdyksi yhteisiä produktiota. Toisessa kuvallinen jännite toimii ja muistokivi huokuu salaperäistä elämää. helmikuuta ja Kirsikkapuun tuoksu 27. – Politiikalla ei ole enää mitään merkitystä, hän tokaisee. Harunobun, Hiroshigen, Kunisadan ovat edustettuina. Kaustinen on koonnut kansioon selityksiä eri grafiikan menetelmistä, vedosten sarjamerkinnöistä ja muusta monia katsojia kiinnostavista asioista. Töiden maailma on kuitenkin niin herkkä, että Unimatkassa häiritsee laatan reunasta jäänyt ylimääräinen lika kuvan yläreunassa. Näyttely on suunniteltu yhteistyössä uuden ruotsalaisen taidemuseon Nordiska Akvarellmuseetin kanssa. Yhteistuumin lainataan rekvisiittaa, tiloja, näyttelijöitä ja ohjaajia. 2000. Puheenjohtajana ja nyt Teatteri Iltatähden rivijäsenenä Anna-Liisa haluaa muistuttaa siitä, kuinka tärkeää nuorisotyötä harrastajanäyttämöillä myös tehdään. 2000 Kun astuu Galleria Justuksen tämänhetkiseen näyttelyyn, kaikki kiire katoaa ja tuntee olevansa jonkinlaisessa rauhan maassa. Ei ole mitään vaikeuksia tehdä yhteistyötä Ykspihlajan Työväen näyttämön kanssa. 1953) esittelee Oulussa viiden vuoden jälkeen tuoreinta grafiikkaansa. Niissä ei tapahdu juuri mitään, paitsi hienojen murrettujen sävyjen vuoropuhelua. Myös BBC:n tieteellistä lähtökohtaa on draamallistettu, mutta Disney menee tietenkin sadun valtuutuksin paljon pitemmälle. Malli on esitetty takaviistosta, etuviistosta ja suoraan profiilista. Onneksi Disneylle, sillä BBC:n hämmästyttävä "dokumentti" hirmuliskojen aikakaudesta on viime viikkoina tehnyt meistä kaikista, ja etenkin perheen pienimmistä, muinaiseläinten kriittisiä asiantuntijoita. Kun kuva-aihe on ulotettu tarkoituksella yli laatan reunojen muutamissa kohdissa herkästi ja tarkkaan harkiten, olisi muutenkin viimeistelyn voinut tehdä loppuun asti. Hannan roolissa Anna-Liisa miettii perheen ongelmia. Dinosauruksen konnapahilaiset, hirveät carnotaurit, ovat pelkkiä saalistavia kitoja. Schjerfbeck näyttely päättyy 4. – Näytteleminen on ollut minulle voimanlähde elämään. Siellä ei saa pelata politiikkaa, siellä rakastetaan ja kunnioitetaan toinen toistaan. Eikä teknisten salojen aukeaminen vähennä lainkaan kuvien salaperäistä ilmapiiriä. Teosten, Puhdas valkoinen ja Hopeinen kuu, eleetön symboliikka ei vähennä niiden tunnevoimaa. Erityisesti Muistatko -sarjassa värit hehkuvat tummina salaperäisinä rinnastuksina, kirpaiseva turkoosi välkehtii murretun punaisen ja vihreän rinnalla. Kun kuluvan vuoden mittaan rooleja on kasaantunut oikeastaan useampia kuin mitä harrastaja oli suunnitellut, niin enää ei häntä saa kaikenmaailman kissanristiäisiin houkuteltua. Monissa viime aikojen näytelmissä on ollut harrastajia niin Iltatähdestä, Ykspihlajan Työväen Näyttämöstä kuin Kuffista. Silloin liikenaisena ja pienten lasten äitinä oli tekemistä ajan kanssa. Iltatähti kutsui vielä nykynäytelmään ja suunnitteilla on siis ensi syksynä pääosa Kultalammessa. Schjerfbeckiä Ateneumissa Raija Pelttari KOKKOLA (KP) Pian 50 vuotta harrastajanäyttelijänä näytellyt Anna-Liisa Bjon heläyttää iloisen naurun kysymykseen, mikä on pitänyt hänet vuosikausia mukana. Mutta eikö se ole tätä päivää ja kuvaa tämän päivän ihmistä. Rajuilmat, komeetat, sortuvat vuorenonkalot ja päätteeksi löytyvä pesimäparatiisi, takaavat katsojalle vaihtelevan matkan dinojen seurassa. Kaustinen ei kuitenkaan ole sortunut siihen ansaan, että yrittäisi peittää kuvallisessa ilmaisussa olevat puutteet niin sanotulla omaperäisellä aihepiirillä, jota valitettavan usein kutsutaan "taiteellisuudeksi". Disneyn voima on valokuvantarkka luonnon jäljittely, silmiähivelevä ilmeikkyys. Ne ihmissuhteet ovat hyvin pysyviä, ne säilyvät vuosikymmeniä ilman ehtoja. Teoksista tulevat väistämättä mieleen lasten keinot hahmottaa todellisuutta yksinkertaisten peruskuvioiden, ympyröiden, kaarien ja kulmioiden avulla ja koko se spontaani atmosfääri, joka kumpuaa erittelemättömästä olemassaolon ilosta. Siinä sykkii elämän salaperäinen uusiutumiskyky. Elävöittävät kiintopisteet Alapuro kuvaa suuria peruselementtejä, merta, maata ja taivasta yksityiskohtien välityksellä tukeutuen näin ihmisen synnynnäiseen havaitsemistapaan. Vaikka töiden perusrakenne on varsin yksinkertainen: suuri raskas hautakiven muoto ja joitakin kasviaiheita siellä täällä sommittelussa, syntyy joistakin töistä varsinaisia helmiä. Tosi vaikea se rooli on ja paljon antanut minulle. Lapset tulevat kyselemään, mitä me tuolle tehdään. Soile Seppä OULU Oulu, Galleria Harmaja: Anna Alapuron grafiikkaa 3.-26.11. Kuvia kodistani -katselmuksen työt on koottu museon omista kokoelmista ja saatu lainaksi muista museoista sekä yksityiskokoelmista meiltä ja Ruotsista. Mutta lapset vietiin usein harjoituksiin, he ovat kasvaneet teatterissa, sen atmosfääriin. Juoni on yksinkertainen, siis näille pieniaivoisille eläimille oikein sopiva. Kaustisen grafiikan näyttely on paitsi elämyksiä myös tietoa grafiikasta. Näytelmässä on erilaista ronskia tekstiä kuin mitä olen aiemmin esittänyt, Anna-Liisa huokaa. Mutta se on opettanut nöyryyttä ja elämän kunnioittamista, AnnaLiisa pohtii. Dinosaurus (Rex 1) ohittaa loisteliaasti kaiken, mitä tällä saralla on aiemmin tehty. Disneyn Dinosauruksen tekijöinä on taitajia, jotka aiemmin ovat perinteisemmillä piirroselokuvan menetelmillä luoneet lapsille Maa aikojen alussa ja Dinot New Yorkissa elokuvien tapaista viihdettä. Kirsikkapuun tuoksu -näyttelyn japanilaiset puupiirrokset ovat Ateneumin ja Antellin kokoelmista. Mutta hän kertoo yhteiskunnallisen käsityksensä vuosien mittaan avartuneen. toukokuuta. Vuoristomaisema, Puutarha ja Viuhka ovat osoittavasti rajattuja, värikylläisiä pienoisfantasioita. Ehkä rakastamisen tarve ajaa harrastuksen piiriin. Näyttelyn kaksi erilaista muistokivisarjaa pistää pohtimaan nimenomaan kuva-aiheen ja kuvakielen yhteistyöstä. Kuva: Clas-Olav Slotte Hän Kaipauksen kuva Marianne Kaustisen grafiikan salaperäinen ilmapiiri tarjoaa katsojalle elämyksiä. – Se koskettaa, se ristiriitaisuus, mitä lapset tuntevat äitiään kohtaan. Varsinkin viime mainitussa herättää uteliaisuutta, mitä tulkitsija oikein itse ajattelee dementikon ja alkoholisoituneen naisraukan roolista. Aladar haastaa Kronin pelonvaraisen johtamistavan näyttämällä esimerkkiä sopeutumisesta ja yhteistyöstä, joiden turvin voi selviytyä paremmin kuin kovalla peräänantamattomuudella. Vahvimmat usein sortuvat elontiellä
Korpela ja muutama muu kannuslainen koulu valitsi kirjailijaksi Jukka Parkkisen, koska hän on kirjoittanut runsaasti myös nuortenkirjoja. Hän kerran pudotti vahingossa käsikranaatin everstin teltan päälle. Hei, Kalevi Korppi! Mitä kuuluu. Toivottavasti armeija pysyy poissa. Pamahtiko se. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.11. Somuli päästi pienen kyyneleen silmästään ja katsoi ikkunaa kyyneleitään niellen. Entä Veikko. On hän tainnut radiotaankin kaivata, vaikka siitähän loppui paristo sinunkin harmiksesi. Silloin polkaisi Inkeri Karvonen jalkaa ja ilmoitti: "Jos ei Parkkinen tule (niin kuin on luvattu) ei tänne tarvitse tulla kenenkään!" Jo saatiin Parkkinen Kannuksen kouluja kiertämään. Somuli kysyi: Milloin me taas muutamme. Juuri se Parkkinen, joka on kirjoittanut korppisarjan ja paljon, paljon muuta. Kuvat: Clas-Olav Slotte Sopuli seikkailee (yllä). Sipi-äiti pudisti päätään eikä vastannut, vaan lähti pois. Emme koskaan, äiti sanoi ja huokaisi onnellisena. Onko Kristian tippunut hernekeittopataan uudemman kerran ja onkos villisiasta kuulunut poksahduksia. Näin Parkkinen ei kuitenkaan voi tehdä, sillä hän ei enää tiedä, mitä kirjan päähenkilöille kuuluu nykyään. Mutta entäs se villisika. Hei, hei! Meri Korpin tervehdys Korvesta Kvaak! Siis hei! Täällä on rauhallista ja muutenkin minä olen helpottunut, sillä everstin armeija on lähtenyt. Olemme turvassa. Iso-Parkkinen taas tykkää leikkiä kielellä. Lukutoukan nivelet ovat oppilaiden huovuttamat (vas.) Korppi ja kumppani lehtisahattuna. Onko villisikaa näkynyt. Onko tykit paukutelleet. Kannuksessa kun Parkkista luettiin myös yläasteella. Minäpä kysäisen siitä armeijan pallosta: miten sille kävi, kun Kristian sen puhkaisi. Oli yö. Oletko saanut jo vaimon vai onko kumppaninasi uusi radio. Miten villisialle kävi. Lähettäisitkö minulle sähköpostia. Somuli luetteli riemuissaan: nalle, peitto, kissa, kello, radio ja kaiken lisäksi aurinkotyyny. Eräänä päivänä äiti-sopuli sai kolme poikasta. Korpin korpi. Jokaiselle osallistujalle luvattiin, että kun lastenkirjoihin syvennytään oikein kunnolla ja tosissaan vajaan vuoden ajan, tulee kirjailija lopulta itse paikalle. Onko Kristian joutunut hernekeittoon tai Veikko varastanut lisää kranaatteja. Leikin paljon. Terveisin Joni Peltoniemi Hei! Minä olen Meri ja kirjoittelen Korpelasta. Siellä taitaa kuhista aika lailla, kun on niitä pikku korppeja. Minua on kiusattu, kun olen ilman. Olemme lukeneet toisenkin kirjan, joka kertoo sinusta. Kannus ei ole ainoa kaupunki, jonka kouluista osa liittyi lukuverkkoon. Meri Saarikoski Sopuli Mustaturkki Olipa kerran sopuli nimeltään Takku Mustaturkki. No, meilläpäs kävikin kirjailijasi. Parissa päivässä ne olivat perillä ja kaikki olivat iloisia. Korpelassa luettiin juuri korppi-kirjoja, niistä piirrettiin ja niistä kirjoitettiin. Vai mitä sanotte tästä. Somuli juoksi karkuun eikä häntä enää näkynyt. Töihin ovat osallistuneet: Anniina Tastula, Johanna Luostari, Meri Saarikoski, Joni Peltoniemi, Sami Ypyä, Kari isoheiniemi, Jonna Luostari, Timo Löytynoja, Marika Isoheiniemi, Jussi Uusioja. Ampuiko ne sen. Sehän hotkaisi sen kranaatin. Vastaisitko kysymyksiini. Sillä oli nyt pikkusiskoja. Ja hän on saanut puolison. Vai voisiko sanoa, että viime tiistaina tervehti tulijaa myös korppien isä, itse kirjailija Jukka Parkkinen. Eräänä kauniina päivänä sopulit lähtivät matkaan. Se oli ainut musta sopuli. Poikasten nimet olivat Nip, Nap ja Nop. Hän luki jopa puhelinluetteloa, ja sekin oli mielenkiintoinen, vaikka luettelossa oli valtavasti outoja henkilöitä. Minulle kuuluu hyvää. Heippatirallaa, Kalevi! Terveisin Marika Iso-Heiniemi Morjens, Kalevi! Mitä kuuluu, Kalevi. Lukupuun alle sijoitetulla pöydällä raakkuu korppikäsinukke. Johanna Luostari Mariannen kuvitettu Korppi.. Kvaak! Siis heippa viuh-Anniina Tastula Sopuli Somuli Olipa kerran sopuli Somuli. Parkkinen on myös monesti päättänyt, että enää hän ei kirjoita sarjoja. Se kysyi äidiltään miksi sopulit muuttavat. Nyt ne olivat jo muuttaneet ja olivat mökillä. Itse puussa istuu korppien joukko ja ylhäällä lentävät lehtisahattu korppi ja kumppani. Ja mikä ihme se korpin poika on. puhelinluettelo ja... Tänne kuuluu ihan hyvää. Tiedätkö, Jukka Parkkinen kävi kyläilemässä täällä Korpelan koululla. Aika kummallinen tervehtimistapa. Onko dosenttia näkynyt. Takku Mustaturkki oli niin iloinen. Somuli lähti käytävälle ja oli pilkkopimeää. Veikko on minun kaverini. Esimerkiksi hän otti lauseen: "Kato Ilves, tuohon ei tepsi kuin tappara." Näppärä jääkiekon harrastaja huomaa oitis, että lauseeseen on piilotettu kolme jääkiekkojoukkuetta. Korppia koko Korpela... Muistatko vielä kun Kristian putosi hernekeittokattilaan. Niin että etsipä radioon uudet patterit! Terveisin Kari Iso-Heiniemi Heippis, Kalevi! Onko Korvessa nykyisin kivaa. Oletko nähnyt muita hirmuja. Niin Somuli kasvoi isoksi ja se sai poikasia. Tuli muuttoaika. Istutko Jukka Parkkisen olkapäällä, kun hän kirjoittaa. Mitä hän sitten lapsille kertoi. Räjähtikö villisika. 2000 Lapset 23 Tiina Ruotsala KANNUS(KP) Kun Korpelan koulun ovesta astuu sisään, tervehtii korppi poikineen tulijaa. Joku muu jos ei... Terveisin Jussi Uusioja Terve, Kalevi! Mitä Korpeen kuuluu. Tällä lastensivulle te näette, mitä kaikkea Korpelan koulun lapset ovat tehneet lukuverkossa mellastaessaan. Pian alkoi muutto. Hän on veljeni. Palataanpa takaisin siihen armeija-asiaan. Ja aina hän on päätöksen jälkeen kirjoittanut. Jippii! Sara, Lauha ja Kukka leikkivät. Kysyy Anniina Tastula Heipparallaa, Kalevi! Mitäpä Korpeen kuuluu, hyvää vai pahaa. Enää kirjailija ei tällaista päätöstä tee. Kun kirjallisuusillassa Parkkiselta kysyttiin, kuinka hän voi kirjoittaa nuortenkirjoja kun on jo noin vanha, Parkkinen tuumi, että mieleltään hän on nuorten tasolla. Onko radio kenties herännyt henkiin ja onko armeija tullut takaisin. Lisäksi on luettu myös sopuli-sankarista, sekin Parkkisen käsialaa. Kiitos! Kuulin, että olet loukkaantunut. Ei toki niin, että Parkkinen illistelisi päivät pääksytysten, vaan hän kirjoittaa hauskasti. Tuossa lensi äsken yksi korppi. Lisäksi mukana olivat syksyllä ylemmälle luokalle siirtyneet Satu Pöllä, Emmi Oravainen, Teemu Peltoniemi, Taneli Saarikoski ja Mikko Heiniemi. Entä Kristianille. Kannuslaisille ehdittiin jo ilmoittaa, että Jukka Parkkinen ei ehdi Keski-Pohjanmaalle lainkaan, kävisikö joku muu. Teemun kuvitettu Korppi. Yritä pysyä terveenä! Terveisin Timo Löytynoja Morjesta, Kalevi! Hei! Sain kirjeesi. Oletko viihtynyt siellä Korvessa. Minäpä lähetän sinulle kirjoittamani runon, jossa Kristian jää eloon: Puhkaisuruno Kun korppi pallon puhkaisee armeija suuttuu ja alkaa sitä jahdata, mut korppi onkin vikkelä ja pakoon alkaa kipittää. Täällä kävi mies nimeltä Jukka Parkkinen. Sinä kai tunnet hänet. Ai niin, miten villisian kävi, kun se söi kranaatin. Saattoi olla sinun sukulaisiasi. Niiden nimet olivat Sara, Lauha ja Kukka. No, esimerkiksi sen, että pikkupoikana Jukka oli aivan hirmuinen lukemaan (niin hän on vieläkin, tosin hän lukee kirjat hitaammin ja saattaapa lukea herkullisen sivun heti siltä istumalta kahteen kertaan). vanha nuori Kannuksessa tultiin siihen lopputulokseen, että Parkkinen on aivan yhtä hassu mies kuin on moni hänen kirjoistaan. Huusin sille "terve", mutta se vain rääkäisi. Somuli oli lähdössä muuttomatkalle. Korppimainen lukupuu. Kun kirjasta ei tule jatkoosaa tai sarja päättyy, saattaa lukija pyytää, että Parkkinen kirjoittaisi vielä yhden osan. Se päihitti minut aina, viimeisessäkin osassa se söi käsikranaa--Apua! Posteljooni tulee! Ja muuten tule käymään Korvessa. Voithan sinäkin tänne joskus lennähtää. Onko siellä kenties näkynyt maastopukuisia miehiä ja eversti tullut vihoittelemaan teille. Syy tällaiseen ylettömään korppeiluun oli opettajan, Inkeri Karvosen, joka liitti koulun mukaan valtakunnalliseen lukuverkkoon. Hui! Joku karvainen, märkä ja vihainen oli siellä myös. Hän kertoi vähän sinustakin. Itse asiassa kouluja oli niin runsaasti, että kirjailijoilla oli oikein kiire ehtiä joka koululle. ...sekä sopuli ja kirjailija Korpelassa Jukka Parkkinen pistettiin ruokajonoon. Miten Kristian pärjäilee. Oletko tullut isäksi. Saitko vaimon. – Olen erilainen nuori, koska olen näin vanha. Täällä on kivaa
2500 m², jolla varastotiloja. 06-885076, Sievissä ja Ylivieskassa olevista metsistä Kalajokilaakson MHY, Sievi, Seppo Peltokorpi puh. CNC-käyttöja ohjelmointi luetaan eduksi. 1579 m 3 6. 547 m 3 7. 23,0 ha, puustoa n.1109 m 3 MYYNTI TARJOUKSIEN PERUSTEELLA. Hakemukset kirjallisena 30.11.2000 mennessä osoitteeseen Ojala-Yhtymä Oy, Teollisuustie, 85410 Sievi (kuoreen merkintä ”Assistant”) tai sähköpostilla osoitteeseen harri.jylkka@ojalagroup.com. 8-tien varrella. 09-242 59 34 Yritys-Kiinteistöt www.nelesautomation.com Toimintamme kasvaessa ja uudistuessa etsimme joukkoomme Pietarsaaren ja Jyväskylän aluetoimistoihin Automaatiojärjestelmien ja –sovellusten osaajia Etsimme henkilöitä, joilla on • automaatiotai tietotekniikan peruskoulutus (insinööri/teknikko) • kyky sopeutua vaihteleviin työtehtäviin • palveluhenkinen asenne • englannin kielen taito • halu kehittyä alan todelliseksi ammattilaiseksi Arvostamme kokemustasi automaatiojärjestelmistä tai prosessiteollisuudesta (sellu/energia). Tehtäväsi laajuus määräytyy kokemuksesi ja osaamisesi mukaan. Kuoreen merkintä: ”Metsätarjous”. Tarjoamme koulutuksen, peruspalkan ja provision. Saariselkä .......1.6 mmk • Huonekalul. KOKKOLANSEUDUN TERVEYSKESKUS KUNTAYHTYMÄ TALOUSOSASTON ASSISTENTTIA OJALA GROUP on nopeasti kasvava kansainvälinen telekommunikaatioja teollisuusautomaatioteollisuuden yritysten sopimusvalmistaja. euroa. Avokuntoutusta voidaan antaa myös kotiin. Aluetoimistomme Suomessa sijaitsevat Helsingissä, Imatralla, Jyväskylässä, Kemissä, Kouvolassa, Oulussa, Pietarsaaressa, Raumalla sekä Tampereella.. Leo Longlife Oyj, Osuuskunnantie 30, 00660 Helsinki Puh. Kuntoutukseen voi hakea vanhalla lääkärintodistuksella, mikäli terveydentilassa ei ole tapahtunut muutosta. OJALA GROUP Etsimme Sievin ja Haapajärven tehtaille Vastaamaan laskujen käsittelystä sekä muista taloushallinnon tehtävistä. 4 300. Pohjolan Design-Talo Oy AAA-luottoluokitus MYYDÄÄN METSÄÄ TOHOLAMMILLA, SIEVISSÄ JA YLIVIESKASSA Pinta-ala yht. OSUUSKUNTA MAITOKOLMIO PL 16 69300 TOHOLAMPI RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEEN VUODELLE 2001 Sosiaalija terveysministeriön ohjeen mukaan avotai päiväkuntoutusta suositellaAN omatoimisille ja itsenäisesti päivittäisistä toiminnoista selviytyville. 2000 s KESKIPOHJANMAA Palvelukseen halutaan Auktorisoidut tilitoimistot Sekalaiset Kiinteistöjä myydään Kiinteistöjä myydään Myytävänä Leo Longlife Oyj on voimakkaasti kehittyvä ja vakavarainen pörssiyhtiö. KOKKOLANSEUDUN TERVEYSKESKUKSEN alueella (Kokkola, Kälviä, Lohtaja, Ullava) asuvat rintamatunnuksen omaavat rintamaveteraanit (myös naiset) voivat hakea 15.1.2001 mennessä Hakemuslomakkeita saa Kokkolassa pääterveysaseman neuvonnasta ja Koivuhaassa, Kälviällä, Lohtajalla ja Ullavalla terveyskeskuslääkäreiden vastaanotoilta. Ammattina talomyyjä. Mainitse hakemuksessasi paikkakunta, josta olet ensisijaisesti kiinnostunut. 828 7111. Kuoreen merkintä ”Koneistaja”. www.yit.fi YIT POWER OY on erikoistunut putkistojärjestelmien toimittamiseen energiaja telakkateollisuudelle. 1. Ojala Group on alan suurimpia yrityksiä, edelläkävijä kokonaisvaltaisten suunnitteluja valmistuspalvelun tarjoajana. Haemme Ylivieskan toimipisteeseen Koneistaja/ Aarporaaja Odotamme oma-aloitteisuutta, ryhmätyötaitoja sekä kehityskykyistä asennetta. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hyljätä tarjoukset. palsta: Alaluomala, Toholampi n. 50,0 ha, puustoa n. 020 483 8372 tai antero.huupponen@nelesautomation.com. 09-754 31 0, faksi 09-754 29 80 Sähköposti: leolonglife@leolonglife.fi Tutustu myös meihin sivuillamme: www.leolonglife.fi MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ KIINNOSTAAKO MARKKINOINTI. palsta: Kirppula, Sievi n. 08-480057. Työ tapahtuu vastuullisten tekijöitten toimesta ns. Ojala Groupin tehtaat sijaitsevat Oulussa, Oulaisissa, Sievissä, Kannuksessa, Haapajärvellä, Piippolassa sekä Kiinassa Suzhoussa ja Pekingissä. 40 t • Pesula, Laajasalo Hki .............. Soita Jarmo Partanen / 040 570 96 86 tai lähetä vapaamuotoinen hakemus työkokemuksestasi ja koulutuksesta viikon sisällä. n. Tarjoukset tulee olla Maitokolmiolla kirjallisena 04.12.2000 klo 12.00 mennessä. Neles Automation kehittää, suunnittelee ja toimittaa automaationja informaationhallinnan sovellusverkkoja ja järjestelmiä sekä kenttäsäätöratkaisuja. Lisätietoja nettisivuiltamme www.yit.fi. PER. palsta: Ohtamaa, Sievi n. 50 t • Kauneushoitola, Hki ................ Yhtiö toimii maailmanlaajuisesti ja sillä on myyntija asiakaspalveluyksiköitä 36 maassa Euroopassa, Eteläja Pohjois-Amerikassa, Aasiassa, Australiassa ja Afrikassa. Ojala Groupissa työskentelee yli 900 alansa huippuammattilaista. palsta: Meijerinmetsä II, Sievi n. 90 t • Vaateliike, Raja-asema ............100 t • Kampaamo, Hämeenlinna .......120 t • Elintarvikeliike, Töölö, Hki .......150 t • On-line kioski, Hki ...................150 t • Kahvila, Lappeenranta.............150 t • Hammaslääkäri, Espoo............165 t • Rekkaveturi, Hki ......................165 t • Kalorilaskin, tavaramerkki .......170 t • Torninosturi, Virrat..................200 t • LVIS-toimisto ..........................215 t • Luontaistuote, Keskusta Hki.......250 t • Kotipizza, Hanko .....................295 t • A-ravintola, Pohjanmaa...........330 t • A-ravintola, Piikkiö ..................390 t • Siivousedustusliike, Tre ..........400 t • Lomakeskus, Jämijärvi ...........400 t • Konepaja, Tuusula ...................400 t • Kylägrilli, Halikko ....................450 t • Vaatealan tuontiyhtiö...............450 t • Ravintola, Itä-Hki ....................460 t • Liiketila+holvit, Tervakoski • Hammaslääkäri, Töölö Hki........550 t • Kopiolaitos, Kallio Hki .............600 t • Putkiasennusliike, Karkkila .......600 t • Kuljetusliike 3-autoa, Hki.........800 t • Optikkoliike, Tampere..............900 t • Kauppa, Kuvaskangas .......1.5 mmk • Liikenneas. palsta: Raikola, Toholampi n. Konsernin liikevaihto on 1,2 mrd euroa ja henkilöstön määrä noin 8300. 216 m², rak. Odotamme hakijalta – kaupallisen alan koulutusta – kykyä tiimityöskentelyyn – sujuvaa englannin kielen taitoa – aikaisempi työkokemus eduksi Lisätietoja yrityksestä ja assistentin tehtävistä antavat talousjohtaja Harri Jylkkä 08-4884 204 ja konttoripäällikkö Kari Viitakangas 08-4884 214. Jyväskylä/aluepäällikkö Jyri Tiihonen, puh. Pientalorakentaminen on siirtymässä entistä laajemmin osaavien ja tehokkaiden ammattilaisten tehtäväksi. Tilaa esite ja metsäarviot Toholammilla sijaitsevista metsistä Keskipohjan MHY/Toholampi, Timo Heikkilä, puh. 175,1 ha, puustoa n. Olemme luoneet Design-talojen rakentamiseen tällaisen toimintamallin, testanneet sen ja etsimme nyt myyntisuuntautuneita kykyjä. YIT Powerilla on toimipaikat Raumalla, Tampereella, Vantaalla, Varkaudessa ja Ylivieskassa sekä myyntikonttori Ruotsissa Borlängessä. P. 1112 m 3 5. Ammattina talomyyjä. 020 483 3100 tai jyri.tiihonen@nelesautomation.com. Lisätietoja tehtävistä antavat: Pietarsaari/aluepäällikkö Antero Huupponen, puh. Tärkeimmät asiakkaat ovat selluja paperiteollisuus, energiateollisuus sekä hiilivetyja kemianteollisuus. Pietarsaari .......2.7 mmk • Puutavaralaitos, L-Suomi..2.9 mmk • Kuljetusliike, Pohjanmaa ......3 mmk • Monitoimirav., Häme.........8.5 mmk Otamme vastaan uusia myyntitehtäviä. Merkki: "Myyntipäällikkö". MYYDÄÄN YRITYKSIÄ • Automyyntikatos, J-kylä.......... 19,1 ha, puustoa n. 5325 m 3 2. Hakemukset lähetetään kuntayhtymän hallitukselle osoitteella Mariankatu 28, 67200 Kokkola. Huomioimme kuitenkin myös vastavalmistuneet, sillä koulutamme Sinut huipputuotteidemme asiantuntijaksi. Monipuolisia tehtäviä taitaville tekijöille YIT-konserni on tänään Suomen monipuolisin rakennusalan ja teollisuusinvestointien sekä kunnossapidon palveluyritys, joka toimii aktiivisesti myös kansainvälisillä markkinoilla. 307 ha, puustoa n. KORJAAMOHALLI LOHTAJALLA TARJ. p. 3602 m 3 4. Henkilöstön määrä on n. Terveyskeskuslääkärin antamasta lääkärinlausunnosta peritään maksuasetuksen mukainen korvaus, joka on 90 mk. Tarjoamme valituille paikan osaavassa tiimissämme, arvostetun yhtiömme tuen, paljon työtä ja mielenkiintoisia haasteita. 24 Urheilu Sunnuntaina 19.11. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 4.12.2000 mennessä sähköpostitse osoitteeseen johanna.hynninen@nelesautomation.com tai postitse osoitteeseen Neles Automation, Johanna Hynninen, PL 237, 33101 Tampere. Neles Automationin vuoden 1999 liikevaihto oli 599 miljoonaa euroa, josta viennin ja ulkomaantoimintojen osuus oli 85 %. 13,5 ha, puustoa n. 80 t • Lounaskahvila, Itä-Hki............. 12,1 ha, puustoa n. verkostoyhteistyönä. -62, rasvamonttu, ovikorkeus 4 m, oma tontti n. Palveluksessamme on yli 600 ammattilaista ja liikevaihtomme on noin 55 milj. 660 m 3 3. 06-876 413. 14,2 ha, puustoa n. Lisätietoja tehtävästä antaa Antero Vähäkangas, puhelin 020 433 4492. palsta: Kumpo, Ylivieska n. Tarjoamme Sinulle monipuolisia, haastavia ja halutessasi myös kansainvälisiä tehtäviä huipputeknologian parissa voimakkaasti kasvavassa ja kehittyvässä organisaatiossa. 13.934 m 3 Myydään kaikki palstat yhdessä tai erikseen palstoittain määräaloina. Neles Automationin Automation Networks –divisioonan asiakaspalvelun painopiste on asiakkaiden kilpailukyvyn parantaminen tuottamalla ensiluokkaisia automaatioja palveluratkaisuja ja tukemalla asiakkaiden prosesseja niiden koko elinkaaren ajan. Etsimme nyt tämän lehden levikkialueelle Sinulla on myyntija esimieskokemusta, tulet johtamaan n.10 hengen tiimiä. Tällöin vuoden 2001 rintamaveteraanien kuntoutushakuun osallistumiseen riittää yhteydenotto kuntoutussihteeriin, puh. palsta: Meijerinmetsä I, Sievi n. Lähetä lyhyt hakemuksesi ansioluetteloineen 3.12.00 mennessä osoitteella YIT Power Oy, PL 88, 84101 YLIVIESKA. Laitoskuntoutus tulee kysymykseen veteraaneille, joilla on vaikea toimintakyvyn häiriö ja heitä hoitaville puolisoille
(09) 684 0450, faksi (09) 6840 4555 p. o a m k . MA-PE 9-18, LA 9-14. heti • Perinnän ajankohtaispäivä 29.11. • K-P:n vanhustyön päivät 13.–14.12. Lisätiedot: Kaija Pikkarainen, puh. (09) 684 0450, faksi (09) 6840 4555 p. Koulutus alkaa tammikuussa 2001 ja on laajuudeltaan 15 opintoviikkoa. 06-825 4142 tai 040-749 4078 Email: etunimi.sukunimi@cop.fi YRKESSKOLAN I JAKOBSTAD aikuiskoulutus TUULIVOIMAN TILA 28.11.2000 klo 9.00–16.00 Tuulivoiman tila ja tuotantolaitteet, aerodynamiikka, tuulivoimalan toimintakoneisto ja kehityshistoria. Soita. Tarjoamme haastavan, itsenäisen, monipuolisen tehtävän uusiutuvien kotimaisten polttoaineiden parissa sekä asiantuntijaorganisaatiomme alueellisen tuen tehtävän hoitamiseksi. 21.11. • Inkeri Simola-Isakssonin “Musiikkiliikunnan kurssi” 8.–9.12. Onko Sinulla kysyttävää huumeista. Ilm. w w w . Energianeuvojan tehtävänä on edistää alueen kotimaisen polttoaineen käyttöönottoa maatiloilla ja kunnallisissa lämpölaitoksissa maatalouden liitännäiselinkeinona sekä toimia puupolttoaineiden tuotantoja markkinointiyhteistyön synnyttämiseksi mm. PUH. Vapaamuotoiset hakemukset 8.12.2000 mennessä osoitteeseen: Liiketalouden osaamisyksikkö LOKKI, Vingenkatu 18, 67100 Kokkola. • Vilkkaissa lapsissa tulevaisuus. heti • Vuoden 2000 uusia kirjoja 29.11. Luennoitsijat: DI E. Edellytämme tehtäviin soveltuva metsäalan koulutusta. Opiskelu työn ohessa on mahdollista. Lisätietoja antavat yliopettaja Jarmo Salo, (08) 312 6160 tai 050 344 7227, e-mail: jarmo.salo@oamk.fi ja projektipäällikkö Pia Oikarinen, (08) 312 7222 tai 050 375 8851, e-mail: pia.oikarinen@oamk.fi Hakulomake on saatavissa osoitteesta www.amok.oamk.fi Hakemus toimitetaan osoitteeseen: Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Uusikatu 1, 90100 Oulu 5.12.2000 klo 16 mennessä. Haemme vakinaisiin toimiin Keski-Pohjanmaan piirille KOKKOLAN KAUPPAOPPILAITOS Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO MERKONOMI Tutkinto suoritetaan monimuoto-opiskeluna. • Väkivaltaisen asiakkaan rauhoittaminen 24.11. 7.12. Osanottomaksu: 500 mk. Uudet hierojat! Puh. Onko Sinulla kysyttävää huumeista. Koulutus alkaa viikolla 3 ja sen laajuus on 120 opintoviikkoa. Tietoa ja tukea huumeasioissa. 2000 25 Koulutus Avoimet toimet TÄYDENNYSKOULUTUS Ilm.p. Henkilöstömme määrä on 137. Tulkkausta suomeksi/ruotsiksi. 06-829 2000, 0400 268 733) ja metsätyönjohtajan toimista metsänparannusesimies Mika Hautamäki (puh: 06-862 1732, 040 512 2919). VESTAS-SCANDINAVIANWINDTECHNOLOGY A/S Tanska, P. METSÄSUUNNITTELIJAA ja KAHTA METSÄTYÖNJOHTAJAA Olemme maakunnallinen toimija metsätaloudessa Eteläja KeskiPohjanmaalla. Onko Sinulla kysyttävää huumeista. Avoinna klo 10-21. Lisätietoja toimista antaa piiripäällikkö Pekka Hovila (puh. (09) 684 0450, faksi (09) 6840 4555 p. menn. Hakemukset tulee lähettää 1.12.2000 mennessä osoitteella: EteläPohjanmaan metsäkeskus, Kokkolan toimipaikka, PL 87, 67101 Kokkola. 23.11. f i A M M A T I L L I N E N O P E T T A J A K O R K E A K O U L U Asko avoinna sunnuntaisin jouluaattoon asti! Korkealaatuinen, kotimainen Noora-ruokapöytä, 170 x 88 cm korkeus 74 cm (2950:-) 2490:Noora-tuoli (895:-) 695:Valkokuullotettua koivua, pöytälevy ja istuin kirsikkapetsattu SUNNUNTAIMYYNTI TÄNÄÄN KLO 12-16! Laadukkaat Rustickynttilät, paloaika 15 tuntia. Edellytämme tehtävään soveltuvaa metsäja/tai rakennusalan koulutusta. heti • Arvonlisäverotus liikuntaja urheilutoimessa 28.11. Tietoa ja tukea huumeasioissa. Palkkaus on metsäkeskuksen työehtosopimuksen mukainen. 27.11. Tuotamme metsänparannus-, metsäsuunnittelu, koulutusja neuvontapalveluja sekä hoidamme metsälakien toimeenpanon. Odotamme tuloshakuisuutta, kykyä itsenäiseen toimintaan, neuvotteluja ihmissuhdetaitoja sekä katsomme hakijan eduksi aikaisemman hankekokemuksen. A u t o m y y n t i JOHNSON R Hierojat UUSI THAI-HIERONTA Rantakatu 9, II krs. 10 kpl yhteensä (49:-) 39:39:ASKO 2490:695:ASKOTALO, KALLENTORI, KOKKOLA. Tiedustelut ja ilmoittautumiset (06) 8294 290 teija.myllymaki@chydenius.fi Metsäsuunnittelijan toimipaikka on Lestijärven metsätoimisto ja metsätyönjohtajien Lestijärven ja Vetelin metsätoimistot. Soita. Sandbacka KFH ja C. 040-810 7963. Metsäsuunnittelijan tehtävänä on alueellisten ja tilakohtaisten metsäsuunnitelmien laatiminen sekä metsänomistajien neuvonta. Metsätyönjohtajien tehtävänä on metsänparannushankkeiden suunnittelu ja toteuttamisen työnjohtotehtävät. Odotamme tuloshakuisuutta, kykyä itsenäiseen toimintaan sekä neuvotteluja ihmissuhdetaitoja. 06-825 4141 tai 040-525 4129 Kirsi Wacklin, puh. Soita. Energianeuvojan toimipaikka on Kälviän metsätoimisto ja toimialueena Kälviän, Lohtajan, Himangan kunnat sekä Kannuksen kaupunki. Soita. a m o k . Haemme määräaikaiseen EU-osarahoitteiseen Kokkolan seutukunnassa mahdollisesti alkavaan energiahankkeeseen ENERGIANEUVOJAA EMOTR järjestää Opetushallituksen rahoittamana opetustoimen henkilöstökoulutuksena Näyttötutkintomestari 15 ov Koulutus on tarkoitettu ammatillisten oppilaitosten opetushenkilöstölle, joka on mukana ammatillisiin näyttötutkintoihin valmistavan koulutuksen toteutuksessa ja tutkintojen suunnittelu-, toteuttamisja arviointitehtävissä. ja kyselyt: Leena Svenlin puh. Karvinen Lassi ja Leevi KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.11. menn. Nyman SOLECO Ltd. Koulutus on osallistujille maksutonta. Onko Sinulla kysyttävää huumeista. 29.11. Haapaniemi ed. Määräaikainen työsuhde jatkuu suunnitellun hankerahoituksen ehdoilla 31.12.2003 saakka ja mahdollisesti rahoituksen ehdoilla AGENDA-kauden loppuun. 7855 265 viim. Tietoa ja tukea huumeasioissa. kuntien ja metsänomistajien välillä. 0203 22380 0203 22380 0203 22380 0203 22380 Valtakunnallinen Irti Huumeista –puhelin, Valtakunnallinen Irti Huumeista –puhelin, Valtakunnallinen Irti Huumeista –puhelin, Valtakunnallinen Irti Huumeista –puhelin, arkisin klo 18 –21 (ppm.) arkisin klo 18 –21 (ppm.) arkisin klo 18 –21 (ppm.) arkisin klo 18 –21 (ppm.) Tietoa ja tukea huumeasioissa. 831 3898 Koulutus Uskonnollinen toiminta Vuokralle tarjotaan Ostetaan Ostamme uudehkoja henkilöautoja Käteismaksu, tarvittaessa loppuvelan lunastus. Irti Huumeista ry • Auttava puhelin Auttava puhelin Auttava puhelin Auttava puhelin • Läheisryhmät, tukihenkilötoiminta Läheisryhmät, tukihenkilötoiminta Läheisryhmät, tukihenkilötoiminta Läheisryhmät, tukihenkilötoiminta • Ennalta ehkäisevä työ Ennalta ehkäisevä työ Ennalta ehkäisevä työ Ennalta ehkäisevä työ • IRTI –huumetyön erikoislehti IRTI –huumetyön erikoislehti IRTI –huumetyön erikoislehti IRTI –huumetyön erikoislehti • Julkaisumyynti Julkaisumyynti Julkaisumyynti Julkaisumyynti • Koulutus Koulutus Koulutus Koulutus Mariankatu 13 A 1 00170 Helsinki, Mariankatu 13 A 1 00170 Helsinki, Mariankatu 13 A 1 00170 Helsinki, Mariankatu 13 A 1 00170 Helsinki, p. • Esimiehen oikeudellinen asema 12.12. menn. (09) 684 0450, faksi (09) 6840 4555 e-mail: e-mail: e-mail: e-mail: irti.huumeista.ry@ irtihuumeista.fi irti.huumeista.ry@ irtihuumeista.fi irti.huumeista.ry@ irtihuumeista.fi irti.huumeista.ry@ irtihuumeista.fi http://www.irtihuumeista.fi http://www.irtihuumeista.fi http://www.irtihuumeista.fi http://www.irtihuumeista.fi KESKUS TE &. Palkkaus on metsäkeskuksen työehtosopimuksen mukainen. heti • Asiakirjajulkisuus 30.11. 22.11. Hakemukset tulee lähettää 1.12.2000 mennessä osoitteella: EteläPohjanmaan metsäkeskus, Huhtalantie 2, 60220 SEINÄJOKI (Kuoreen merkintä; energianeuvoja) Lisätietoja antaa energiaasiantuntija Timo Orava (puh: 06-4163273 , 0400-904129). 29.11. menn. Tarjoamme haastavan, itsenäisen ja monipuolisen tehtävän. menn
3949074 19.00 Haluatko miljonääriksi?. Stereo. Musta tuntuu... Kuuma keskustelu huumehoitojonoista ravintola Kappelissa. 7424093 22.15 Ulkolinja: Saarrettu saari. Lentopalloliitto miettii vielä kantaansa BERLIINI (STT–REUTERS) Christoph Daum, Saksan jalkapallomaajoukkueen valmentajasotkun päätekijä, kertoi palaavansa piakkoin Yhdysvalloista Saksaan. Suora lähetys jääkiekon SM-liigan ottelusta. Siitä on nyt 18 vuotta ja Sirkan elämä on touhua täynnä. 921154 18.30 Viittomakieliset uutiset. Entä miten vanhusten elämää voisi parantaa. 43-vuotias Kenakkala on entinen maajoukkuelentopalloilija, ja vastaa nykyään lentopallon maajoukkuetoiminnasta liiton hallituksen jäsenenä. Tuotanto Tanskan televisio. Minkälaisena miehet näkevät naisten arkipäivän ja ennen kaikkea naisten keskinäisen kanssakäymisen. Vanhat haavat avautuvat, kun perhettä kohtaa tragedia. 3585682 16.10 Viiden juttu. Osa 2/6. 1499600 19.00 Seitsemän Uutiset. Ovatko suomalaiset vanhukset poikkeuksellisen masentuneita. Köyhä Etelä-Italia ei tarjoa naisille suuria mahdollisuuksia, vaan elinkeino on raavittava maasta. Suomalaiset lukiolaiset Sambiassa – miten hätä ja kurjuus järkyttivät nuorten maailmankuvaa. 8614345 11.35 Avoimia työpaikkoja. 327154 14.10 Kerjäläisooppera. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Vesa Pajala (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 FST: : I Mumindalen. Beatricen paras ystävä Kath on myös vapaa rakkauden markkinoilla, mutta ei kuitenkaan kiinnostunut Eamonista. 8696118 18.40 Pokka pitää. 112432 21.15 Elokuva: Air Force One (K). Juontajana Lasse Lehtinen. Omaksi edustajakseen olympiakomitean hallitukseen Lentopalloliitto esittää oululaista Timo Kenakkalaa. Matkoina miesten 5 km:n ja naisten 2,5 km:n hiihto. 7008567 23.40 Urheilu-uutiset. 1393451 15.30 Afrodite viettelee. 635 20.30 Tv-uutiset ja sää. He vaativat johtajansa, brutaalin kenraali Alexander Radekin vapauttamista, tai matkustajia kuolee. / Stereo / Tuotanto: TV2 Draama / Tekstitys, s.334. esitys 12.11.1995 95068 09.25 Pikkukarhun tarinoita. 434600 00.45 TosiTV. Kenties juuri Sinun autoosi murtaudutaan, lapsellesi myydään koulun nurkalla huumeita ja kumppanisi saa hivin, jos Sinun poliitikkosi ei järjestä narkomaaneille riittävästi hoitopaikkoja. Pienetkin teot auttavat. Osa 3/10: Vuodet 1930-1939. Daum, 47, erosi seurajoukkueensa Bayer Leverkusenin valmentajan tehtävistä ja lähti häpeää ja julkisuusmyllyä pakoon Floridaan. Valitettavasti tämä näkemys ei aina osu yksiin heidän naimattomien ystäviensä kanssa. Kesto 111 min. 321391 09.00 TV-uutiset YLE24. Nyt näyttää siltä, että saarto olisi päättymässä. Vielä yhden testin tekee Aira Samulin. 2870884 20.00 Kaken pesula. Trumpetisti Nicholas Payton ja Louis Armstrongin perinnölle omistautunut big band Kirjurinluodon konsertissa. 79426 17.05 FST: Solarplexus. Komedia, jossa äksyt vanhat herrat riitelevät lastensa hääsuunnitelmista ja puolustavat suosikkipaikkaansa, jota uhkaa muuttuminen italialaiseksi ravintolaksi. erätauolla noin klo 16.40, Tulosruutu 2. 1128567 20.15 Kaverille ei jätetä. UPEA ROSENLEW tai Cylindan kotimainen 50 cm liesi • Grillivastus • Pikakuumennus • Vanhan lieden poisto SUURALE SUURALE • 28” laajakuva-TV, kuvasuhde 16:9 • litteä ja tumma FST Black Matrix kuvaputki, luonnollinen ja terävä kuva • stereoääni • APSi virittää, nimeää sekä järjestää kanavat automaattisesti käyttövalmiiksi • Huippunopea InstantText, 512 s. Kumpikin ovat pysyneet paikoillaan Fidel ja saarto. Markus Kajon tarinat ja tavattoman säälittävät 3D-animaatiot sekä kumpuava Steel Pan Lovers -musiikki korvaavat sen manuaalin, joka ihmiseltä jää saamatta syntyessä. 9.52 Katsaus Euroopan ja kotimaan lehtiin. Goethe. JYP Lukko. 229600 09.25 Nakke Nakuttaja. Kattoikkuna omakotitaloon ja ikkunaremontti kerrostalossa. 5616 08.30 Pikku Veturi. Dokic myös tunnusti, että edustaa mieluummin synnyinmaataan kuin Australiaa. Uimapukumuotia by Rosa Cha. 10.47 Ilkka Koivisto ja luontopiirros. Ed. 8642616 10.00 TV-uutiset YLE24. John Gayn satiiriin perustuva Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin musikaali 1890-luvun Lontoon alamaailman värikkäistä hahmoista. 354616 15.20 Futurama. Heidän elämäntapaansa ja rakkauteensa kuuluvat olennaisesti kompromissit, pysyvyys ja lasten pääseminen hyviin kouluihin. 24068 11.25 Tontut. 2002161 23.35-00.25 : Pori Jazz 2000: Nicholas Payton. 7819 09.00 Tohtori Sykerö. Ed. Unelmaristeily QE II:lla, osa 1/2. – Minulle on yksinkertaisempaa asua täällä kuin lentää koko ajan Australiasta Eurooppaan. 718890 15.10 Pepsi Chart. Harva tietää, että Zagrebissa on raitiovaunuja, Ngoronngorossa kraaterissa virtahepoja, Colombossa riksoja ja Chiang Maissa jokifestivaalit. Hallitus ei kuitenkaan vielä tehnyt päätöstä, kumpaa lentopalloilijat tukevat vaalissa. Elokuvan on ohjannut Wolfgang Petersen Kesto 119 min. 9566548 17.15 Enkelin kosketus. Kesto 97 min. 4872567 10.30 Sunnuntain matkaopas. Sunnuntaivekkari. 65838 20.45 Varustamo. Seppälä kevät/kesä 2001. Mikä nimessä vikana?. 563616 19.30 Guinness World Records.562987 20.00 Kahdeksan uutiset. Enkelit tulevat avuksi kokoamaan sirpaleita. Osa 12/60:Vain lämpöä hiukan. 96600 19.10 Eläinpoliisi McCabe. Daumin oli määrä ottaa edustusryhmä vastuulleen Rudi Völlerin jälkeen toukokuussa, mutta kuviot menivät uusiksi, kun Daum jäi kiinni huumetestissä. 42432 09.05 Kuohuva vuosisata. Kreikan saaristomerellä on ravintola nimeltä Afrodite. 5167136 18.15 Ympäristöuutiset. Poleeminen 70-lukulainen komedia kahdeksasta henkilöstä, jotka toukokuun 1968 ihanteiden ajamina asettuvat elämään kommuuniin. esitys 17.11.1985 2450136 01.00-01.10 Euronews. Stereo. esitys 17.4.1996 42971 22.15 Urheilu-uutiset. 10.00 Uutiset, sää ja Tulosruutu. 2096109 15.55 Tuhat vuotta, sata kirjaa. 700890 18.05 Palaneen käry. Rossipohja kesämökille. 7083451 18.00 Tv-uutiset. erätauolla noin klo 17.35) 64571890 18.35 Ruutulippu. viritys • puolinopeus 1290,1290,RAJOIT ETTU ERÄ Dokic palaa Jugoslaviaan BELGRAD (STT–DPA) Australian paras naistennispelaaja Jelena Dokic jättää uuden kotimaansa ja palaa synnyinmaahansa Jugoslaviaan. Toinen esitys torstaina 23.11. Törmäyskurssilla. 115548 13.50 Frendit. 5746074 11.30 Uutiset. Molempien ehdokkaiden Tapani Ilkan ja Marjo Matikainen-Kallströmin taustajoukot ovat olleet tiiviisti yhteydessä liiton päättäjiin. 27267 12.15 Sinimustvalge maa: Kolme kaupunkia. 843884 14.20 Punainen lanka. 532906 12.30 E-Vision. VANTAA (STT) Lentopalloliitolla ei ole vielä mielipidettä siitä, kumpaa ehdokasta se kannattaa Suomen olympiakomitean puheenjohtajaksi. 778971 21.15 Ykkösdokumentti: Sielu syvällä isänmaan mullassa. Mutta kumpi lopulta on metsästäjä ja kumpi saalis, kun jahti alkaa. Haiseeko taide taas rahalta. Daum palaamassa Saksaan. Eamon Donaghy (Father Ted) on Patrickin paras ystävä, seksuaalisesti turhautunut toimittaja, jonka yritykset löytää tyttöystävä ärsyttävät ja vimmastuttavat kaikkia. Suuttuuko Jore Marjaranta oikeasti. Melkein kaikki turnauksethan ovat Euroopassa, Dokic perusteli paluuta. www.yle.fi/tv1ope/did. 4724529 12.30 Fast Track English 3: Insurance. 2000 s KESKIPOHJANMAA Kotiteatteri kuntoon Kotiteatteri kuntoon KV-29C5/G Super Trinitron 29” STEREO-TV 4.29 0,1.99 0,SLV-SE800 HUIPPULUOKAN HIFIVIDEO DAV-S300 DVD-KOTITEATTERIPAKETTI 5.49 0,2.69 0,DVD-laitteen ostajalle kolme DVD-LEFFAA KAUPAN PÄÄLLE • Valinnainen linkous 1000/900/700/400/0 kierr/min. 8662 300, ma-to 9.30-17.30, pe 9.30-18.00, la 10-14. 878971 14.30 Päivän piirretty. KAUSTINEN: Kaustintie 2, puh. esitys 1.6.2000 28616 16.30 Stefanie. Lentopalloliiton hallitus kävi lauantaina kokouksessaan Vantaalla vilkkaan keskustelun olympiakomitean puheenjohtajan tulevasta valinnasta. Juontajana Karita Tuomola. käsikirjoitus Markus Kajo. alasivujen selaus. Ed. 4664600 11.10 Saldo Kodin rahat. Sovittelija. Katso Folke Westin Sunnuntain Matkaopas niin tiedät enemmän! 575664 11.30 60 minuuttia. Minkälaista elämä olisi, jos sukupuoliroolit vaihtuisivat. Posti kulkee. 6555884 17.00 Iso paha maailma. Jorma löytää tyylinsä. USA 1995 2286258 21.55 Miss Baltic Sea 2001 -äänestys. Erotic art on-line, www.wae.org: sähköisen museon eroottisia aarteita historian, kulttuurien ja kirjallisuuden puolelta.Tuotanto: A Citytv Production. 28” WIDESCREEN 72B50 VCR-6259 CDE-7854 AUTOHIFIN AATELIA • RDS-radio • tehopääte 4x40 W • RCA-linjalähtö • norm. Stereo. 724074 21.30 Elämän suola. 3.290,TAR JOU S 1,10 kWh pesutulosluokka A linkousluokka D 59 l A energialuokka KOKKOLA: Kaarlelankatu 21, puh. 9127628 20.00 Kova laki. 10.24 Pekka Hyvärisen sunnuntaihaastattelussa tutkija Linda Jacobson Ulkopoliittisesta instituutista. MV. Stereo. Sisustusvinkkejä lastenhuoneeseen. Osa 12/13. 65513 15.05 Ihmisen käsikirja. Seppälä laajenee Tukholmaan. 191093 20.10 Urheilu-uutiset. Sen tietävät Mummon kammarin talonmies Pikkaraiset. Stereo. Judy haluaisi kirjakaupan yhteyteen kuppilanurkkauksen, jota Lily aluksi vastustaa, mutta suostuttuaan ajatukseen heille syntyy kiistaa rakennuttajasta ja rahoituksesta. 7381249 15.40 Clueless Huolettomat. Karibialla. Ed. UUSI SARJA! Koskettava draamakomediasarja, joka seuraa kolmekymppisten ystävyksien elämää Lontoossa, jossa he kaikki asuvat. Ryhmä terroristeja kaappaa USA:n presidenttiperhettä kuljettavan lentokoneen, Air Force Onen. Ed.esitys 22.03.2000. Kesto 105 min. 1990,3990,3990,OSTA NYT – MAKSA TAMMIKUUSSA 1790,1790,RAJOIT ETTU ERÄ UPEA JALUSTA TV:N OSTAJALLE! arvo 495,1490,1490,(Asennuskuljetus 10 km Kokkolasta) • Kotiintuotuna ja asennettuna PUOLINOPEUSVIDEO jolla nauhoitat jopa 8 h • show view • autom. 3335567 22.00 Kymmenen Uutiset. Toimintaelokuva. Osa 1/5. Osa 10/13: Kukot tunkiolla. 21364 17.35 FST: Magneetti. Stereo. 9015432 11.00 Ylen avoin yliopisto: Sammon sirpaleet Suomalainen mytologia 2/3. Koko maailma luottaa presidentti James Marshalliin (Harrison Ford) myös hänen perheensä. Monimuotoinen sohva ja superhoikka hella. Seppälän uusi nuori suunnittelija Teri Niitti. 1362600 22.20 Tulosruutu. 909074 22.15 Viikon sää. Tarjolla on kuumia katseita ja kylmiä juomia, kun tarjoilijat yrittävät yö yöltä iskeä paikalla olevia naisturisteja. 816426 14.20 Simpsonit. 7000km psykiatrista hoitoa kuukaudessa – matkapsykiatrin mukana Lapissa. 802797 18.00 Kuuden uutiset. Rakkauden ja halun kemiat: kirjailija-antropologi Helen Fisherin ja kirjailija Theresa Crenshawn seksuaalisuudesta kertovat teokset. 7807567 09.35 Teletapit. Sen purkamista ovat vaatineet mm. 98155 10.05 Sunnuntaivekkari. esitys 14.11.2000 6070258 12.15 Maigret ei anna armoa. Pesulassa kauppaneuvos Satu Tiivola, galleristi Ilona Anhava, taiteilijat Henry Wuorila-Stenberg ja Anna Retulainen sekä tutkija Pauliina Laitinen-Laiho. 6829971 19.55 Katkonen Silmäys tuleviin ohjelmiin. 58613 19.05 Huvin vuoksi. Kummelin ytimestä syntynyttä aivan uutta kaatuilua. 10.15 Sokea opastaa näkevää. 4703 13.00 Penderecki johtaa Beethovenia. 732180 19.20 Karpolla on asiaa. 8612 300, arkisin 10-17, la 10-14. Kauden avauskilpailu Saariselällä. 6877722 09.00 Disneyn piirretyt: Tikun ja Takun pelastuspartio. 17vuotias Dokic on ottanut takaisin Jugoslavian passin ja aikoo vastedes asua Belgradissa. 4299426 16.05 Matteuksen evankeliumin ajoitus. 11.00 Uutiset, sää ja Tulosruutu. 6339681 09.35 Stiller. Koulua ja koulutusta. 12971 20.45 Urheiluruutu. Osa 9/15. 3745616 15.45 SM-liiga Hockey Night. 1977906 18.35 Pohjantähden alla: Kalakari. 5127258 00.00-00.25 SexTV (K). Ed. Sätkä. Ystävyksien ilot ja koettelemukset, mustasukkaisuus, salaisuudet ja katastrofit ovat Iso paha maailma -sarjan keskipisteessä. Vieraina Krista ja Pekka Hepokangas Lahdesta, aiheena mm. 9106703 23.10 Joonas täyttää 25 vuotta vuonna 2000. 5166635 13.50 Tammelantori. 11819 18.10 Kakkosen syyssää. 555600 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen 26 Sunnuntaina 19.11. amerikkalaiset maanviljelijät eivät siksi, että kuubalaisten elintarvikeja lääkepula olisivat järkyttäneet heitä, vaan siksi, että he näkevät Kuubassa miljardien dollarien markkinat. 8470242 10.00 : Adventtikirkon musiikkiumalanpalvelus. Jos Radek vapautetaan, sadat tuhannet ihmiset kokevat saman kohtalon. 8819180 23.35 Fashion TV. 5120933 08.10 MTV-Akatemia. (Uutiset ottelun 1. Juontajana Marjo Toivanen. Haastattelussa mm. Teknologia osa tämän päivän pukeutumista. Käsikirjoittaja: Johanna Sinisalo. Mutta haluavatko kuubalaiset todella eroon taloussaarrosta. 7661884 23.50 Silkkiä ja luoteja. 1199567 09.50 Unen ja valveen kuvat: Unen ja valveen kuvat Paavo Merta. 320548 19.40 Sunnuntairaportti. 8971 12.00 Das ist Deutschland: Paljonko kello on?. Sen kauniin punatiilikirkon musiikkihetkeä johtaa Atte Helminen. Yksi Yhdysvaltain ulkopolitiikan kulmakiviä on 40 vuoden ajan ollut Kuuban taloussaarto, jolla amerikkalaiset ovat halunneet suistaa Fidel Castron vallasta. Vieraana näkövammainen opas Eeva Korkala. 27971 11.00 Seesamtie. 185987 13.00 Hiihtoliiga: Saariselkä. Koulutukseltaan hän on kemian tohtori. 460890 18.15 FST: TV-nytt. 366451 14.50 Jyrki Countdown. Ulkomaiset osakkeet kenelle ja miten. 3045155 13.00 Beverly Hills, 90210. Beatrice ja Patrick ovat naimisissa ja heillä on kaksi lasta. Tapaamme myös turkulaisen Sirkka Karhusen, jonka kohtalona oli halvaantuminen liikenneonnettomuudessa ensimmäisenä eläkepäivänä. 34828277 12.10 Joka kodin asuntomarkkinat. Puhujana on Orvo Miettinen, urkurina Silvia Ahonen ja kuoroa johtaa Sointu Venäläinen. USA 1997 5012722 23.35 Myöhäisuutiset. 2364971 22.20 Pimeyden sydän (K). Stereo. Tampereen Aitolahdessa on Suomen Adventtikirkon keskeinen toimintakeskus. Lentopalloliiton edustajat haluavat ensi viikon aikana kuulla kummankin esillä olleen ehdokkaan linjanvedot siitä, millaista olympiakomiteaa he olisivat puheenjohtajina tulevalle olympiadille rakentamassa. 5884 11.30 Ylen avoin yliopisto: Suomalaisia kuvia 4/8. Ilkeä versio. 2041426 17.00 Tv-uutiset: TV-uutiset. Rikoskumppanit. 2203646 10.45 Taito-tv: Peitteestä arvotekstiiliksi. 7306529 22.40 Vielä kerran. Tv-ohjaus Jorma Vuorenoja. 999258 14.40 Nanny. • Iso täyttöluukku 30 cm • Vapaavalintaiset pesuohjelmat: • Bio-jakso irrottaa valkuaispitoiset tahrat • Fuzzy määräautomatiikka • Suomenkielinen käyttöpaneeli • Luukun lapsiturva • Täyttömäärä 5 kg Saksalainen pesee suomalaiselle puhdasta vähin äänin tehokas saksalainen LAVAMAT 70330 update U U S I 3.850,TAR JOU S LAVAMAT 880 • Valinnainen linkous 850/500/0 kierr/min • Vapaavalintaiset ohjelmat: • Bio-jakso irrottaa valkuaispitoiset tahrat • Fuzzy-määräautomatiikka, linkouksen epätasapainon valvonta • Täyttömäärä 5 kg EKO LAVAMAT 70330 update energialuokka A linkousluokka A 49 l pesutulosluokka A 0,94 kWh LAVAMAT W 880 RAKENTAJAT JA REMONTOIJAT KYSYKÄÄ TEKNON EDULLISTA KODINKONEPAKETTI TARJOUSTA KODINKONEPAKETTI TARJOUSTA KODINKONE TEKNO Korotonta maksuaikaa tammikuun loppuun saakka. 318703 20.00 Äksymmät vanhat herrat. 57155 18.35 Maailman luonnon helmiä. 1604345 11.50 Vielä yksi asia. itsemurha. 80277 13.45 Elämän illassa Gudmunda Elíasdóttir. 460155 19.10 Tulosruutu. Pohjoisja Etelä-Korea lähestyvät, miksi ja millä seurauksin. 8069109 23.05 Mankeli. 9394426 09.50 Huomenta Suomi
10.30 Naisten tunti. 00.05 Satumaa. Suora. 13.00 TV5 Infos. Joonas Hytösen juontama talk show. 23.06 Novosti po-russki. 12.03 Sävellahja. 09.15 Musiikkia vanhasta Euroopasta. House-bändinä Lenni-Kalle Taipale trio. 18.00 Jordens krafter. 21.00 Uutiset. 21.55 Urheiluradio. 09.10 Reflektion. 20.00 MTV Europe Music Awards 2000. 17.30 Tipsbingo. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 11.00 Journal TV5. Ratkaisu ei tosin tiedä helppoa elämää. 16.30 Expedition: Robinson. 19.30 Stylissimo: MTV Europe Music Awards 2000 Edition. 16.15 Lilla Magasinet. 20.00 Uutiset. 16.05 Urheiluradio/Jääkiekkoa. 15.50 Taisto ja Irmeli. Se oikea. 13.50 Tre Kronor. 23.00 Amour. Homoseksuaalisuus Hollywoodissa. 12.45–13.45 Smash hits – millennium. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 16.00 Uutiset ja sää. 21.55 Urheiluradio. Veljellisiä tunteita 2.osa. Kunnes todetaan, että täydellisen hyvin ei mene kummallakaan puolella. 14.03 IT.nu 16.00 Nyheter. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 1.05 Reporters (1981). 17.55 Keno. 14.15 UK Kids. TV 5 6.00 TV5 Infos. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 13.30 Jalkapallo: Ystävyysottelu, Turkki – Ranska, Istanbulissa. 10.00 Äntligen hemma. 9.30 Den vita haren. Dementikko karkailee usein Korkea verenpaine voi johtaa Alzheimerin tautiin, sanoo dosentti Lars-Olof Wahlund Karoliinisesta sairaalasta. 08.20 Äänikuvia luonnosta. 15.00 MarkusJuniori ja Soittorasia. Pabst karsi heidän radikaalin näyttämöteoksensa kohtauksia ja pehmensi sen kapitalismin vastaista ärhäkkyyttä. 18.05 Verkko soi jatkuu. 20.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 16.30 Access All Areas: MTV Europe Music Awards 2000. David Ehrenstein tempaisee kirjassaan ”Open Secret” elokuvakaupungin kaapinovet auki: Tab Hunter, Cary Grant, Rock Hudson, James Dean, Liberace, Marlene Dietrich, Greta Garbo, Charles Laughton, Anthony Perkins, Jodie Foster, Ricky Martin. 23.40 Rapport. Metsäkeikka. Rujo musikaali hyörii elinvoimaisesti ja alituisella oivalluksella 1890-luvun Lontoon alamaailmassa. Saippuasarja The Young and the Restless (Tunteita ja tuoksuja) on torontolaisen drag queen -tähti Jason Ryderin suuri suosikki. 11.05 Muistoja ja muutoksia. 10.05 La fete des bebes. Ongelmaton suhdetta alku ei silti lupaa, sillä Natalia on prostitutoitu. 21.30 Sportspegeln. Ei seksiä, huumeita ja rock’n’rollia vaan ”seksiä, kuteita ja jazzia”, kuten taannoisessa Down Beatin jutussakin todettiin. 13.00 Skilda världar. kilpailu Ranskan Bordeauxista. 19.00 Rock and Akt. 13.00 Musiikkia tauottomasti aamuun saakka.. 09.05 Iskelmäradio. 20.00 Tonic. 9.35 Sailor Moon. TV1 klo 17.05 Marja Sjöberg Kuuban saartoa on vaikea lopettaa Vesa Toijonen jatkaa ansiokasta Kuuba-raportointiaan. 16.55 Urheiluradio/Jääkiekkoa. 14.03 Tänään iltapäivällä/Pääministerin haastattelutunti. 0.55 New York, N.Y. 21.03 Kivi-ilta 020317600 jatkuu. 17.00 Orfeus ja Bach Porvoossa. 16.05 Peter Englunds bok Den oövervinnerlige 16.15 Kulturmagasinet Razzia. Uusi asiakas. 20.20 Kivi-ilta 0203-17600 jatkuu. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 12.00 Uutiset ja sää. 09.00 Johann Sebastian Bachin kantaatit. Toijonen haastattelee tavallisia kuubalaisia, viranomaisia ja toisinajattelijoita Kuubassa sekä vierailee maanviljelijöiden luona Mississippissä Yhdysvalloissa. 22.00 Radio Hottentott. 20.30 c/o Segemyhr. (1986). Vieraina tunnettuja, mielenkiintoisia, yllättäviä ja ajankohtaisia ihmisiä. Ilta pilalla. Suurtilalliset käyttävät hyväkseen vähäosaisia palkkaamalla heitä orjatöihin mailleen. Mitä Toora sanoo juutalaisesta gay-identiteetistä. Näistä soittajista ei yksinkertaisesti ole halventamaan terävästi pukeutuneen jazz-kollin sliipattua imagoa. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. 22.30 MTV Europe Music Awards 2000 Winners Special. Miesten pujottelu. Loppuottelu suorana. 16.15 Verkko soi. 07.50 Merisää. 10.00 Lilla Sportspegeln. Ja kuten jo tuli vihjaistua, katsottavaakin riittää. 23.00 Nyrkkeily: Kv. 19.30 Veljeni vartija. 16.55 Urheiluradio/Jääkiekkoa. 08.50 Maamiehen tietolaari. Amerikkalainen komediasarja. 10.30 Va Savoir. Olo on sekava ja kotoa laitokseen viety potilas karkaa, koska ei pysty hahmottamaan ympäristöään. 1.30 Nyrkkeily: Kv. 14.30 Radioteatteri esittää: Onnenkauppaa. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 15.55 Urheiluradio. He eivät tunnu lannistuvan, vaikka oloissa on paljon korjattavaa. 17.30 Jupiter. 00.05 Satumaa. 12.45 Merisää. 01.00 Yölinja/Uutiset tasatunnein. 12.55 Urheiluradio. 19.00 Bolibompa. Ulkomusiikillinen huomio on perusteltu, koska trumpettia soittava tähti itse on kultivoinut hartaasti imagoaan alansa tyylikkäimpänä miehenä. 10.03 Livet är en fest. 19.20 Dagens namn. 5555 TV1 klo 22.15 Vesa Vanhalakka Naiset taistelevat oikeuksistaan Köyhissä Etelä-Italian syrjäkylissä leipä on revittävä sieltä, mistä sen saa. Hullun vuoden 1968 tulenpalavat ihanteet ovat jo hiipumaan päin, mutta vastarintahenkiset sinnittelevät, todistaa elokuva Jonas täyttää 25 vuotta vuonna 2000. 12.03 Sävellahja. 14.30 Tennis: Kv. Tulevaakin elokuva aavisteli tarkalla vainulla. 19.00 Alppihiihto: Maailmancupia USAn Park Citystä. Armstrongin tutuksi tekemät biisit West End Bluesista latinalaiseen El Maniceroon soivat kauniisti ja samalla kuitenkin vaativasti. 20.20 Läsvärt. Varsinaisesti hänestä ei Alain Tannerin elokuva kuitenkaan kerro. Suora. 3.30 Telecinema. 16.30 Nanny. 08.00 Uutiset ja sää. 21.00 Snacka om nyheter. 21.50 Merisää. 555 Nelonen klo 17.00 Nina Lehtinen Unelma vapaudesta voi viedä miehen Kallan kalastajaksi Kalajoelle Työelämän pakkotahtisuudesta ja alati lisääntyvistä vaatimuksista vapautuminen on nykyään muotia. 20.00 Full frys. 14.40 Tyska mästare. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 Uutiset ja sää. Kolmekymmentä on nimittäin nykyään se onneton rajapyykki, jolloin pari kertaa turpiinsa saanut ”aikuinen” ymmärtää, ettei tämä maailma niin mukava paikka olekaan, kuin mitä takana oleva loistava tulevaisuus antoi ymmärtää. 16.15 Verkko soi. Georges Simenonin luoma mestariharkitsija ei ole näissä Agatha Christie -tyyppisissä puitteissa omimmillaan, mutta tokihan Jean Gabin vyörytti topakkaa karismaansa maisemaan . 12.55 Löpsedeln. 07.20 Naturens under: En skön juvel. 14.00 Radioteatteri esittää: Kuolleet sielut, osa 8/8. 14.45 Radioteatteri esittää: Tulevia ykköskuunnelmia. Tuotanto: Funny Films Oy / Iltalehti Toinen esitys. 19.00 Arts & Minds. 11.00 Horisontti. 09.03 Löpsedeln. 17.30 Telecinema. 08.30 Maatalousradio. 11.15 Clips musicaux. 15.00 Filosofins moderna tider. Kuten varsin hyvin tiedetään, ulkoinen ja sisäistyneempi tyyli kulkevat käsi kädessä. Kongressissa on saatu jopa aikaiseksi lainsäädäntö saarron helpottamiseksi, mutta se vesitettiin tiukoilla rajoituksilla äskettäin. 23.00 Queer TV. Dementikon vanhuus on ankea. 21.00 Aktuellt. 17.00 Uutiset. 19.00 STT:n uutiset ja sää. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.00 Morgonstämning. Ajankohtaista 13.45, 14.15 ja 14.45. 23.06 Novosti po-russki. Elokuvan aikana maailmaan putkahtava poikavauva Jonas on nyt siis aikamies. 08.20 Äänikuvia luonnosta. Jokamiehen radiopaja esittää: 19.25 Helsingin kaupunginorkesterin konsertti, 21.00 Jälkikoirat. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 18.05 Kiosque. Äksymmät vanhat herrat (Grumpier Old Men, 1995) antoi pappojen palaa jälkikasvun naima-aikeiden ja naapuriin muuttavan Sophia Lorenin tiimoilla. 12.00 Access All Areas: MTV Europe Music Awards 2000. Rooleissa Rudolf Forster, Carola Neher ja Lotte Lenya. 18.30 Transfer. 22.15 Svenska krusbär 23.00 Aktuellt. Yhdysvalloissa on viimeksi kuluneen vuoden aikana alettu voimakkaasti vaatia kauppasaarron lakkauttamista. Internet televisiossa, sääja ohjelmatietoja. 15.45 Sjunde himlen. Music tv 7.00 Kickstart. 19.30 Nyheterna. 22.00 Long Kiss Goodnight (USA 1996). 06.30 Morgonkonsert. 17.45 Urheiluradio/Jääkiekkoa. Australialainen draamasarja vihasta ja rakkaudesta ja kaiken taustalla kytevästä kostonhimosta. Paljon puhetta se vaatii, eikä marxilaiselta saarnaamiseltakaan vältytä. Joonas Hytösen ja HC Puttosen isännöimä ajankohtainen haastatteluohjelma. 08.00 Uutiset ja sää. 22.05 Satumaa. 15.00 MTV Europe Music Awards 2000: And the Winners Are. 09.05 Iskelmäradio. 00.00 Nattradion. 7.00 Journal TV5. 23.00 Uutiset. 17.00 Journal TV5. 11.30 Barnen på Luna. 12.03 Johannes 1:1 14.00 Nyheter. 23.00 Journal TV5. 07.00 Uutiset ja sää. 11.00 Uutiset. 13.55 Urheiluradio. Ruotsin tv 2 9.30 Livskraft. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. Lapsuudessa osaksi persoonallisuutta imuroitu New Orleansin perintö sekä suuren Louis Armstrongin esikuvallinen henki kuuluvat joka nuotista. Jack Lemmonin ja Walter Matthaun kemia osoittautui vuosien saatossa täydelliseksi elokuvalliseen nokkapokkaan. 0.15 Ekg. 19.55 Urheiluradio. 22.00 Aktuellt. 08.10 Tack och lov. 5.30 Journal des Journaux. 16.05 Naisia kaivolla uskomattomia puheita ja uskottavia vieraita. Onneksi Eamonin onnistuu löytää nainen, joka kelpaa myös sisäpiirille. 13.00–14.00 Regionala sändningar. 18.50 Merisää. Suurin osa kaltoin kohdelluista on naisia. 11.00 Uutiset. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 8.05 Les Zaps. 20.30 Rapport. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 12.30 Lunchmusik. 12.30 P.S. 19.10 Kivi-ilta 0203-17600. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 18.00 Uutiset. Soiree speciale Raymond Depardon: 23.15 La captive du desert (1989). 17.00 Suositut. 8.00 TV5 Infos. Turha on jahkata Bushin ja Goren kaltaisten nahjusten kanssa, kun tarjolla olisi riuska, kovanyrkkinen ja edustuskelpoinen tarjokas. 20.30 Will & Grace. 13.10 Onnenpäivä. 18.00 Musiikkia Orfeuksen jälkeen. 18.00 TV5 Infos. Pori Jazz 2000 -lavalla nähdään toki paljon keskittyneempi tapaus. 09.00 STT:n uutiset ja sää. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 ”Näistä levyistä en luovu”. 22.00 Uutiset ja sää. 18.00 Aktuellt. 22.45 Regionala nyheter. 14.03 Vägskäl. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Sami Sirkiä Uutiset tasalta. Työläisaktiivi Mathieu (Rufus), reiluja alennuksia asiakkaille naputteleva kassa Marie (Miou-Miou), radikaaliopettaja Marco (Jacques Denis), tantra-seksiin uppoutunut Madeleine (Myriam Mézière) ja loput neljä sinnittelijää yrittävät sitkeästi perustella paikkansa maailmassa. 16.00 Livslusts telefonväkteri. 11.10 Kansanradio. 1920-luku ja Armstrong ovat teemoja, mutta eivät orjallisen jäljittelyn muodossa. 22.00 Joonas Hytönen Show. 12.00 Rea. 10.00 Uutiset ja sää. Eurosport 9.30 Xtreme-lajit: YOZ -makasiini. 00.05 Yöklassinen. Makasiinissa on nyt mukana dementiakoti, lymfaterapiaa, kiinalaisen tai-chin harrastajia ja 92-vuotias Harriette Lindeberg, jolle vanhuus on myönteinen asia. 10.03 Iskelmäradio jatkuu. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 Pop i pyjamasen. 11.15 Vägen genom Bibeln.. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 10.50 Öronfröjd. 23.03 Fritt fram 00.00 Nattradion. Ykkösdokumentin ohjelma Sielu syvällä maassa (Soul & Soil) esittelee rankkaa eteläitalialaista todellisuutta. He ihmettelevät, miksi liitto ei uskalla auttaa jäseniään. 12.45 Merisää. 07.50 Merisää. McLine vs. Nimittäin kolmekymppisiä ystävyksiä seuraavia lämminhenkisiä brittisarjoja, joissa ihmetellään rinnan avioliittoon päätyneitä ja edelleen sinkkuna porhaltavia lontoolaisia. 0.40–1.25 Bildjournalen. Radio Kokkolan palautepuhelin numerossa 8317 966. 19.20 Aftonandakt 19.27 Musik. 19.15 Kymmenen pientä minuuttia. 07.00 Uutiset ja sää. 23.00 Uutiset. 18.00 Paluu Eedeniin. 13.05 Vivement Dimanche Prochain. 17.20 I Dur och moll. 15.55 Urheiluradio. 12.30 Frivolt. Kireä vasemmistolaisuus oli tekemässä tilaa laveammalle vihreälle ajattelulle. 23.45 Föräldratid. 00.00 Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 12.00 Nyheter. 12.00 Alppihiihto: Maailmancupia USAn Park Citystä. 5555 TV2 klo 23.35 Kari Salminen. 20.20 Kivi-ilta 0203-17600 jatkuu. R. 22.15 Packat & klart. Kuva: Yle – Kuvapalvelu Maailma onkin iso ja paha Näitähän tulee nyt kuin sieniä sateella. 19.15 Vivement Dimanche. 23.00 VIII kansainvälinen Jean Sibelius-viulukilpailu. 20.00 Uutiset. 10.00 Kalajoen seurakunnan jumalanpalvelus. Kolme rohkeaa työläisnaista, Vita, Teresa ja Daniela ovat nousseet puolustamaan oikeuksiaan. 15.50 Taisto ja Irmeli. 19.00 Bingo. Ja teki hienon elokuvan. 19.00 Nyheter från FNB. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 15.03 Sanasepot 0203-17600. 21.00 Journal Belge. Pohjantähden alla -sarjan ohjelma Kalakari esittelee ravintolanhoitaja Jukka Vanhalan, 45, joka päätti toteuttaa haaveensa ja ryhtyä kalastajaksi. 10.03 Radio Fnatt 10.30 Profilen. 15.00 Uutiset. 17.45 Urheiluradio/Jääkiekkoa. Radio Pooki 90,9, 95,0, 100,5, 100,1 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa -tauotonta 9.00 Viikon varrelta 10.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 9.45 Sunnuntaiaamua Radio Kokkolasta 10.00 Gudstjänst från Karleby kyrka. 10.30 Naisten tunti. 16.00 Ally McBeal. 8.25 Nicke & Mojje. 14.50 Kuorotuokio. Tuotanto: Bravo/Kanada. 00.05 Yöklassinen. Terveiset ja toiveet 19-20. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus Vimpelin Hell.seurakunnasta 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-95895, hinta 17,70 mk/min+pvm 18.30 Tietokilpailu Uusimaa vastaan Välisuomi 19.30 Pyhis (Saunalahden tekstiviestit 045 6777895) Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.11. 14.55 Urheiluradio. 12.00 Jumalanpalvelus Kaarlelan kirkosta.. 09.00 Aktuellt. 19.00 Aktuellt. 19.50 Musikspegeln. 19.15 8 dagar. 15.35 200 Deutsche Jahre: Die deutsche Madame Curie. 21.03 Kivi-ilta 020317600 jatkuu. 15.20 I Dur och moll. 22.05 Todellisia tarinoita. 555. Sarjan keskiön muodostavat aviossa elävät Beatrice ja Patrick, joilla on jo kaksi lastakin. 21.00 Uutiset. 2000 Radio & TV 27 06.00 TVTVWEB. 13.30 Journal de France 3. 15.00 Ooppera. Naisten pujottelu. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 05.30 Herää Suomi! 06.00 Uutiset ja sää. 12.30 "D". Pingviinien homoseksuaalisuus. 15.45 Radioteatterin lastenklassikot: Oli ennen Onnimanni. 14.03 Tänään iltapäivällä/Pääministerin haastattelutunti. 6.05 TV5 l'invite. 16.05 Urheiluradio/Jääkiekkoa. 21.03 Sportradion. Eräs työntekijä kuvailee olevansa kuin taistelukentällä; väkeä kuolee koko ajan. 14.30 Under ytan. 10.30 Mupparna. 23.09 Valoa ikkunassa. TVTV! Jumalanpalvelus Saloisten kirkosta 12.00 Toiveet ja terveiset;koko kansan puhelintoivekonsertti:studio 0700-92111(9,95mk+pvm) Uutiset 12.00 Vuosituhannen sankarit 14.45 15.00 Tähtikaarti -tauotonta 24.00 Music Awards 2000 Winners Special. 13.00 MTV Europe Music Awards 2000. Amerikkalainen draamasarja. 22.15 Dokument Medicin: Den livsviktiga sömnen. Minun kuntani 11.15. Miesten pujottelu. 10.30 Tennis: Kv. 20.55 Urheiluradio. 11.00 LISTA. 14.05 Dimanche Midi Amar. 17.00 Uutiset. 16.00 MTV Europe Tv 4 Nordisk 8.00 Teletubbies. 14.45 Das ist Deutschland. 22.00 Uutiset ja sää. 11.00 Gudstjänst. Ohjaaja Georg W. 21.30 Journal France 2. 12.00 Uutiset ja sää. 18.20 Musik till kvällskaffet. 19.01 De bortglömda leksakerna. 5555 (111 min) TV1 klo 23.10 Maigret lähtee maalle Kaikkien aikojen pariisilaiskomisario vaihtaa maisemaa rikoselokuvassa Maigret ei anna armoa (Maigret et l’affaire SaintFiarce, 1959). 1.20 Före detta lyxhustru. 14.30 Glimpses of Cambridge. 17.03 Verkko soi jatkuu. 9.00 Journal Radio-Canada. Maatyöläisiä sullotaan työmatkoiksi ahtaisiin autoihin, jotka joutuvat usein liikenneonnettomuuksiin. 12.30 MTV Europe Music Awards 2000 Winners Special. Solarplexus -sarja viipaloi terveyttä reippaasti ja asiallisesti. WTA turnaus New Yorkista. 16.00 Uutiset ja sää. Musiikkia. 11.45 Musik i alla väder. 17.00 Vinnare: V5. 3.35–3.40 Nationalsången. Minus New Yorkista. Elannon hankkiminen kalastamalla on kaikkea muuta kuin idylliä. 23.15 Long Kiss Goodnight, forts. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 18.00 Programstart: På jobbet. Ohjaaja Wolfgang Petersen pitää yllä niin kiivasta tempoa, ettei idean järkevyyttä tai tahatonta komiikkaa ehdi aprikoimaan. 22.00 TV5 Infos. Uuskalastaja ja hänen vaimonsa ovat sympaattisia ihmisiä, mutta ohjelma jää ohueksi. 23.09 Valoa ikkunassa. 2.15 Lexx. Hänen osuutensa Melita Tulikouran Solarplexus-ohjelmassa on mitä kiinnostavin, joskin lyhyt. Kuuban johdolle saarto toisaalta sopii, koska se palvelee sen omia tarkoitusperiä. 14.50 Kalla fötter. Vanhoilla filmeillä on tarkoituksensa ja arvonsa, mutta niiden runsaus tekee kokonaisuuden turhan hajanaiseksi. Kanadalainen komediasarja. 11.10 Kansanradio. 23.03 News in English. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 2.15–2.30 Urheilu-uutiset. 12.03 Gänget: Kvinnor i ”mansjobb”. 13.00 Nyheter från FNB. Mutta vasta kun melodisesti selkeä ilmaisu yhdistyy Miles Davisin ja John Coltranen kokeiluihin, Wayne Shorterin ja Herbie Hancockin sävellykselliseen varmuuteen sekä sekalaisiin vaikutteisiin bluesin, rhythm’n’bluesin, latinalaisen, gospelin, rapin, Zappan ja Debussyn vaiheilta, ollaan Nicholas Payton hallitusti monenkirjavan jazz-taiteen olemuksessa. 20.25 Regionala nyheter. 18.15 Fråga Lund. 14.00 Uutiset. Sähköpostilla: kokkola@radio967.com. 00.00 Uutiset ja sää. 09.55 Kalajoen kirkon kellot kutsuvat. Amerikkalainen nuorisosarja. Esimerkiksi jättämällä pois lymfaterapia ja tai-chi ja tenttaamalla senkin ajan Wahlundia uusimmista Alzheimerin taudin tutkimustuloksista. 22.00 Koe-eläinpuisto. 22.30 Alppihiihto: Maailmancupia USAn Park Citystä. 19.00 News Weekend Edition. 5555 (105 min) TV1 klo 14.10 Vielä kerran äksyillen Jotkut sitä vain osaavat riidellä, enkä nyt puhu kotioloista. 13.55 Urheiluradio. Ensimmäisessä jaksossa ystävykset harmittelevat Eamonin epäonnistuneita naisvalintoja, mutta eivät tee mitään hyvää tilanteen korjaamiseksi. WTA turnaus New Yorkista. 20.00 Tennis: Kv. 08.30 Maatalousradio. 22.05 Satumaa. 08.00 Aktuellt. 18.50 Joonas ja Puttonen. raskaansarjan ottelu J. 18.00 US Top 20. 16.03 X-Sporten. 13.05 Gudstjänst 14.00 Aktuellt. 2.35 Dix minutes de silence pour John Lennon (1980). 17.00 Kimmo Vehviläinen Uutiset tasalta. 12.55 Urheiluradio. 14.00 Uutiset. 17.03 Verkko soi jatkuu. 13.10 Kulttuurikahvila. 16.00 Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. Käärme ja sisilisko. 24.00 Urheilu-uutiset. 07.02 Lauri Salovaara. 14.00 Jyrki. Leppoisasti mukaansa imevällä Big Bad Worldillä on kilpailijoihinsa verrattuna ainakin onnistunut nimivalinta. Päivän sää 8.30, 9.30. 17.30 Päivän peili ja sää. Tuotanto: Funny-Films Oy. Ohjelma sisältää Vanhalan ja hänen vaimonsa ajatuksia sekä vanhoja filmejä niiltä ajoilta, jolloin kalastus oli alueella vahva elinkeino. Aamukahvivieras 10.15. Iso paha maailma (Big Bad World) on formaatin tuorein tulokas. 10.00 UR-Akademin. 15.00 Journal TV5. Myös työolot ja -ajat ovat epäinhimilliset. 23.00 Ingen tycker om mig (Tyskland 1994). 12.05 Genies en herbe. 22.50 Liverpool. 19.30 Gröna rummet 20.00 Ur Radioverkstaden: Underrättelseofficeren. 00.00-06.00 TVTVWEB. 17.30 Päivän peili ja sää. Puolituntisen aiheet olisi voinut jakaa toisinkin. 22.00 Access All Areas: MTV Europe Music Awards 2000. 555 (119 min, E) Nelonen klo 21.15 Pekka Eronen Elämää kommuunissa. Ulkolinjasarjan Saarrettu saari -reportaasissa valotetaan monipuolisesti Kuuban kauppasaarron taustoja ja nykytilaa. 17.15 TV5 l'invite. 1.30–2.20 Uppdrag mord. 15.03 Sanasepot 0203-17600. 01.00 Yölinja/Uutiset tasatunnein. 10.30 Bytesize. 23.30 Sukka-Ed. 15.00–16.00 TV-universitetet. 15.15 Special Question pour un Champion. 14.00 TV5 Infos. Suoraviivainen dokumentti luo naisista varsin vahvaa kuvaa. Tuotanto: Chumcity International. Maigret saapuu piippu tanassa maaseudulle, jossa aatelislinnaa asuttava kreivitär on saanut uhkauskirjeen. 14.00 Uutiset ja sää. 00.00 Uutiset ja sää. 07.00 Morgonrocken. Järki ja tunne. Niinpä Äksyille vanhoille herroille oli syytä ohjata jatkoa. 0.30 Dokumentären: Robban – om vägen vidare. 19.55 Urheiluradio. 6.30 Journal des Journaux. 9.01 Bella och Theo. 08.00 Uutiset ja sää. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 06.00 Uutiset ja sää. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. 5.00 Journal RDI. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 20.50 Melodiradion. 22.00 Aktuellt. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 4.00 TV5 Infos. 555 TV1 klo 21.15 Juha Seitz Hullun vuoden sukupolvi Paljon onnea vaan… Joonas täyttää 25 vuonna 2000 (Jonas qui aura ans en l’an 2000, 1975) ehti kuin ehtikin juhlavuotensa ohjelmistoon. Internet televisiossa, sääja ohjelmatietoja. 23.03 News in English. Wahlund on Skandinaviassa tämän alueen johtavia asiantuntijoita. 19.00 Journal TV5. 00.00 Uutiset ja sää. 12.00 TV5 Infos. Kun terroristit (Gary Oldmanin johdolla) kaappaavat presidentin yksityisjumbon, muuttuu maailman vaikutusvaltaisin johtaja perhettään varjelevaksi isäksi. Kaarina Suonperä ja hyvät tavat 13.15. 18.05 Verkko soi jatkuu. 16.50 Urheilu-uutiset. 15.00 Lasten tunti. 20.00 Ruudun takaa. Mies on kuitenkin valmis tinkimään elintasostaan päästäkseen oman itsensä herraksi. 0.15 Autourheilu: Nascar-luokan Winston Cup -sarjaa Atlantasta. 21.00 Mitt i naturen – film. 3.05 M.A.S.H. 17.15 Löpsedeln. 10.00 TV5 Infos. Air Force One (1997) vääntää pressaenergian turbovaihteelle ja antaa sille Harrison Fordin vakaan hahmon. 11.05 Muistoja ja muutoksia. 4.05 Outremers. 12.00 Aktuellt. 08.50 Maamiehen tietolaari. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 15.00 Uutiset. 18.55 Urheiluradio/Jääkiekkoa. 21.00 Sporten. 55 TV2 klo 18.35 Päivi Rajamäki Nicholas Payton luottaa kuteisiin ja perinteisiin Jumankakkula että on kivat releet! Ei voi muuta huokaista kun näkee 1990-luvun uusklassisen jazzin nuoren leijonan Nicholas Paytonin johtaman big bandin Porin lavalla. 20.55 Urheiluradio. 19.55 Vädret. Samaan aikaan Kuubassa saarto vaikeuttaa tavallisten kansalaisten elämää kohtuuttomasti. 11.30 Les carnets du bourlingueur. Dementian tutkija on toiveikas, sillä taudin syntymekanismit ovat jo selvillä, lääkkeet vielä puuttuvat. 08.03 Näyttämön kuningattaret. 20.03 Urheiluradio. 14.03 Leila ja Annukka. 13.10 Onnenpäivä. 7.15 Journal des Journaux. Payton on musiikillisesti sitä miltä hän näyttää, aina viimeisen päälle. 18.45 Då fasters morbror var liten. Miksi. 22.05 Faut pas rever. 10.00 Nyheter. 18.50 Merisää. Sveitsiläisohjaaja summasi Jonaksen vanhempien sukupolvien kokemuksia ja sihtasi niiden välistä kohti tulevaisuutta.Elokuvan päähenkilöt ovat itse olleet noin 25-vuotiaita Euroopan hulluna vuotena 1968. 10.00 Uutiset ja sää. Viljelijät ovat alkaneet vaatia saarron kumoamista saadakseen uusia markkinoita. 555 (98 min) TV2 klo 12.15 Kerjäläisooppera alkuperäisesti Kirjailija Bertolt Brecht ja säveltäjä Kurt Weill polttivat omanarvontuntoisina (ja vähän ylikin) taiteilijoina päreensä Kerjäläisoopperaa (Dreigroschenoper, 1931) katsoessaan. 10.30 Disneydags. 11.00 Sikta mot stjärnorna. 12.00 Striptease. 21.00 Kolkyt ja risat. alemman välisarjan ottelu Souleymane Mbaye – Douglas Villarreal Tanskan Aarhuusista. 19.10 Kivi-ilta 0203-17600. 9.30 Les Zaps. 13.00 Nanna Ripattila Uutiset tasalta. 17.00 Hitlist UK. 21.10 Classica Festivalskörden 2000. 23.00 Nyheterna och vädret. Ruotsin tv 1 9.00 Morgonbolibompa. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 2.00 Sunday Night Music Mix. 22.00 Uutiset ja sää. WTA turnaus New Yorkista. Myös Kuuban hallitus on tyrmännyt saarron lievennykset sanoen niiden olevan huijausta. 18.55 Urheiluradio/Jääkiekkoa. 10.03 Iskelmäradio jatkuu. 0.30 Sen kväll med Luuk. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 18.03 Det hände före historien. 21.30 Vem vill bli miljonär. 23.00 Groove Bag. 18.00 Uutiset. Suora. 17.00 Pyöräily: Kv. Heidän tehtävänään on järjestää illalliskutsuja sinkkuystävilleen eli seksuaalisesti turhautuneelle aikakauslehtitoimittaja Eamonille ja tätä ystävällismielisesti vihaavalle Kathille. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 18.55 Varning i Köket. 555 (97 min, E) MTV3 klo 20.00 Pressa pistää hulinaksi Haloo Florida, voiko vielä vaihtaa. Tosin vain etuoikeutetuilla on siihen todella taloudellisia mahdollisuuksia. 09.50 Melodiradion. 21.30 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 12.00 Klassista kiireettä. 15.00 Dokument utifrån. Kohta jo kuolinkello kumahtaa. 14.55 Urheiluradio. 19.15 Söndagsöppet
Ikkuna maailmaan. – Suosittelemme maan muillekin yhdistyksille ainakin jossain määrin vakituiseksi palkattavaa henkilöä. Järjestö tulee ensi vuonna toimineeksi 30 vuotta. – Niille ei saa patenttia, mutta ne helpottavat alan töitä, huomautti Kivi-Koskinen. He saavat työstään palkan ja sen lisäksi keksintöpalkkion. SUNNUNTAINA 19. Samoin Kivi-Koskisen mukaan tehdään runsaasti ns. * Ilmainen verhojen yläja alakäänteiden ompelupalvelu. Siinä on lähes 2 000 jäsentä. 01053 48300, avoinna ark. 100,URHEILUKERRASTO SUKKIA villapohja POOLO Kokkola Pietarsaari AVOINNA TÄNÄÄN KLO 12–16 Herman Renlundinkatu 3. Rekisteröityjä keksijöitä on noin 300 ja määrä nousee nopeasti, sanoi Kivi-Koskinen. – Työsuhdekeksijät ovat asia erikseen. 1050 mk/pari Takavaim. 860 mk/pari Takavaim. 831 8611. Keksintöjen on laskettu hyödyntävän kansantaloutta, vaikka niiden toteuttaja olisi ulkomainen yritys. 700 mk/pari ASENNUS: eteen 400 mk/pari, taakse 150 mk/pari (paitsi Vectra B) Kysy myös LESJÖFO RS JOUSITAR JOUSTAMM E TAKUU JOPA 5 VUOTTA R Plussaa ostoksistasi. Pakoputkien valmistus omalla koneella! O & I Määttälä AKKUTARVIKE Renkaat: Akut: Huoltotyöt: Pakoputket: Asennukset odottaessa! Kokkola, Isokatu 14 PALVELEMME TÄNÄÄN KLO 13.00–16.00 TORIKATU 18, Kokkola puh. 69,59,5 paria........ Sen syyskokous pidettiin lauantaina Kotkassa. Pohjois-Karjalan yhdistys on Kivi-Koskisen mukaan "yllättävää kyllä" hoitanut keksintöleiviskänsä parhaiten Suomessa. 831 3086 PEKKALAN OMPELUKONE JÄTTIVALIKOIMASTA KAIKKI MERKIT AINA SOPUHINTAAN UUTENA TAI KÄYTETTYNÄ • MYÖS HUOLTO: KAIKKI MERKIT. Vain olemalla paikalla voit voittaa! * Yllätysmyyntejä klo 17, 18, 19 ja 20. Voita 500 mk:lla Tom Tailor vaatteita. 06-724 3600 * YLIVIESKA p. * Osallistu Philips DVD -soitin arvontaan! Arvonta suoritetaan tänään klo 18.30. 010-247 5060. Edullisin tuote veloituksetta. Tietotekniikkaan, ympäristöön ja terveyteen liittyvä keksinnöt ovat tällä hetkellä suosiossa. Kokkola, puh. 510 mk/pari Opel Astra F Etuvaim. Olisi hyvä, jos yrityksissä ylipäätään oltaisiin nykyistä paremmin selvillä keksijöiden työstä. OSTA 3 MAKSA 2 OSTA 3 MAKSA 2 Tänään 12–17 500,120 ,79 ,100 ,Naisille nuorekas yksirivinen villakangastakki tasarahalla T.sin., musta, pun. 740 mk/pari Takavaim. KEKE on 27 alueellisen keksijäyhdistyksen kattojärjestö. (998,-) Miehille Neuleita Paitapuseroita Puseroita tytöille (149,-, 269,-) w w w .a k ti a .f i PYYDÄ TARJOUS SÄÄSTÖILLESI AKTIASTA! Kokkola. – Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että riippumattomat keksijät eläisivät keksinnöillään muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, sanoi Suomen keksijäin keskusliiton (KEKE) uudelleen valittu helsinkiläinen puheenjohtaja Timo KiviKoskinen lauantaina Kotkassa. Vastapainoksi heille "ei enää naureta vaan pyritään auttamaan". 510 mk/pari Opel Omega A Etuvaim. 08-423 000 ISKUNVAIMENTIMET (takuu 2 vuotta) Hintaesimerkkejä Opel Vectra A Etuvaim. sosiaalikeksintöjä esimerkiksi parantamaan vanhustenhuoltoa. Plussa kortilla Kaikki Lumenetuotteet Plussa kortilla Plussa kortilla -20 20 20 % % % Kaikki lasten toppatakit Anttilan normaalihinnoista Plussa kortilla YHTEISHINTAAN Plussa kortilla oman valintasi mukaan etu 1000,Kaikki matot Plussa kortilla -20 20 20 % % % Anttilan normaalihinnoista Anttilan normaalihinnoista -20 20 20 % % % YHTEISHINTAAN * MUOTINÄYTÖKSET klo 13, 15 ja 17 Pikkujoulumuotia esittelee Pink & Blue Fashion Team * Taikuri Janne Raudaskosken TAIKASHOW klo 16 ja 18 * Lumene tuote-esittelijä Maija Liedes ja tyylija värikonsultti Raija Partanen opastamassa meikkien ja asusteiden valinnassa. * Uusi Plussa-tili esittelyssä I krs:ssa klo 12–18 * Tom Tailor esittely miesten osastolla. TE-keskusten kautta uskotaan löytyvät myös taloudellista tukea. Kokkola, Tehtaankatu 12, puh. 06-830 1500 * PIETARSAARI p. Puh. Keksijöiden arvostus noussut. KOTKA (STT) Keksijöiden arvostus ja heidän työnsä merkityksen ymmärtäminen ovat viime vuosina selkeästi kasvaneet maassamme. Valmistus saattaa siitä huolimatta tapahtua aivan hyvin maassa, missä tuote on keksitty. * Cafe Anttilassa glögi ja piparitarjoilu. Keksijät haluavakin valistuksen avulla lisätä tietämystä työstään varsinkin yritystoiminnan piirissä. 850 mk/pari Takavaim. 08-420 437, 0407619 815 OMPELUJA SAUMAUSKONEET MYYNTI – VAIHTO – HUOLTO ARTEK DUX BJÖRKNÄS LUNDIA MUURAME LAGANS SOPE STOKKE INTERFACE KALUSTETRIO KY Ristirannankatu 9, 67100 KOKKOLA Puh. MARRASKUUTA 2000 VIKING OMPELU JA SAUMAUS Vieskankatu 4 Ylivieska Puh. Anttilassa tapahtuu: Kaikki legot Plussa kortilla Philips DVD-soitin 710 ja Sanyo 28” DN stereotelevisio su 19.11. 49,39,aik./ lasten.......... (06) 831 0820 HT-COLLECTION NOVA DESING WOODNOTES HANNA KORVELA, JUNET HAKOLA TERVETULOA ! PALVELEMME SUNNUNTAISIN JOULUUN SAAKKA KLO 12–16 kaikki elämäsi autot www.autohallinto.fi Oy Pohjanmaan Autoliike Ab AUTOT * HUOLLOT * VARAOSAT * PELTIKORJAAMO KOKKOLA p. Työvoimaja elinkeinokeskukset ovat nykyisin aiempaa paremmin keksijöiden apuna, sillä ne voivat palvella myös yksityisiä. * Ilmainen lapsikuvaus joulupukin kanssa Cafe Anttilassa klo 12–16 ja 17–19. Surffaa netissä: www.netanttila.com A i n a e n s i n A n t t i l a a n . Maakunnassa on maan ainoa päätoimenaan keksintöjä hoitava henkilö. klo 12–21! 3990,Ilman korttia 4990,Kaksi täysihintaista CD-LEVYÄ 199,Ilman korttia 109,– 149,-/kpl Tarjoukset voimassa vain tänään, elleivät tuotteet suuren kysynnän vuoksi pääse loppumaan aikaisemmin. 510 mk/pari Opel Kadett E Etuvaim. – Se näkyy siten, että yhdistys on maan suurin. Eduskunnan käsittelyssä olevaan keksintöjä koskevaan lakiin olisi saatava liite, joka auttaisi tällä saralla. Email: kokkola@aktia.fi Sinun silmiesi tähden aik./ lasten........... 9-21, la 9-18. Nykyisin keksijöiden piirissä ymmärretään, että harvoin keksijä on mikään yritysjohtaja