alv 10 %). helmikuuta 2020. Nro 49 Metsäiseltä Keski-Pohjanmaalla pimeitä kolkkia voi vielä löytää, mutta isossa kuvassa maailma täyttyy valosaasteesta. Hinta 3,00 €. Kestotilattuna kotiin 1,08 € (sis. 1 Sivut A2–3 Kokkolan Rautatienkatu iltavalaistuksessaan. Pimeyden katoaminen voi häiritä ihmisen unta ja eläinten elämää. EPA/ANDREA SOLERO Kaupunginvaltuusto päättää tulevana syksynä, laajeneeko Nivalan liikuntakeskuksen kokonaisuus monitoimihallilla. Wiererin toinen mestaruus tuli tiistaina normaalimatkalla. Sakaali Reisjärvellä 1 Sivu A7 LM-kysely: Sairaaloissa on jo alettu varautua mahdolliseen hoitajalakkoon 1 Sivut A8–9. Turha valo voi häiritä ihmistä ja eläintä. 1 Sivu B1 Minna Mustonen pähkäilee omaa riittämättömyyttään hyvänä tyyppinä. Hukummeko valoon. Jos rakentamispäätös on myönteinen, niin liikuntakeskuksen kokonaispinta-ala olisi noin 10?000 neliötä. JUKKA LEHOJÄRVI Kokkolan parkkikiekkopakko kismittää UUTISET 1 Sivu A6 Italian Dorothea Wierer jatkoi voitonjuhliaan ampumahiihdon MM-kisoissa Anterselvassa. www.keskipohjanmaa.fi Keskiviikko 19. SUUNNITTELUTOIMISTO HIETALA OY ” Työyhteisössä toimii monenlaisia ihmisiä, kuka määrittelee hyvän tyypin. 1 Sivu A10 Wierer juhli jälleen Dorothea Wierer juhli toista mestaruuttaan Anterselvassa. Uusia tiloja liikunnalle ja kulttuurille 1 Sivu A5 Monitoimihalli on suunniteltu rakennettavaksi uimahallin päätyyn. Erikoistutkija Jari Lyytimäen mukaan ylilyöntejä tulee etenkin mainosvaloissa
–?Ledien ansiosta Prisma-myymälässä säästetään reilut 800 megawattituntia per vuosi. Loppu on kiinni kaupan tarkemmasta sijainnista ja ohikulkuliikenteestä. –?Se on tulevaisuuden suunta, sanoo Vähätiitto. Vuodessa yhden Prisman sähkölasku on noin 250?000–300?000 euroa, riippuen sähkön hinnasta, sanoo Kiiskilä. –?Kun kauppa ei ole auki, meillä ei ole tarvetta polttaa valoja ja näkyä. Nykyään kaikissa pakastekalusteissa on ovet, mutta mitä suuremmat asiakasvirrat, sitä vaikeampaa kaikkien kylmäkalusteiden ovittaminen on, Kiiskilä kertoo. Hänen mukaansa led-valojen käyttötuntimäärät voivat olla hyvin isoja. –?Kun myymälä sulkeutuu kello 22, pääsääntöisesti valot sammuvat 15–30 minuuttia sen jälkeen kiinteistöautomaatiolla. Halpa-Hallissa mainosvaloja hallitaan ajastimilla. Keltaiset valot pimenevät pääsääntöisesti kello 23. Lisäksi panostamme uusiutuvaan energiaan, sanoo Matti Loukkola. JUKKA LEHOJÄRVI. Säästöt ovat valtavia. HYPERMARKETEISSA energiatehokkuutta parannetaan etenkin kylmälaitoksia modernisoimalla ja hukkalämmön entistä tehokkaammalla hyödyntämisellä. –?Kyllähän sitäkin on mietitty, mutta oikeastaan kaiken taustalla on turhasta kuluttamisesta luopuminen. Pietarsaaren Prismassa loisteputkista lediin siirtyminen on loppusuoralla. Viime vuonna kulutus oli tippunut 3,2 gigawattituntiin. Sillä on mainonnallista arvoa. Uskon, että tähän suuntaan ollaan menossa yleisestikin. Vuonna 2021 kaikki marketit on leditetty. –?Säästöt ovat valtavia, sanoo Ahonen. –?Se johtui valaisinten vaihdosta ja kylmälaitosten optimoinnista. Puhutaanhan kaupunkien valosaasteestakin nykyään paljon, sanoo Ahonen. ” Yksittäisen Prisman kohdalla voidaan saada 70?000–100?000 euron säästöt vuodessa. Riippuu siitä, onko päivä erityinen mainosarvoltaan, sanoo KPO:n energia-asiantuntija Tommi Kiiskilä. Paneelien asentaminen on kiinni esimerkiksi kattorakenteiden vahvuudesta. Kokkolan K-Citymarketissa aurinkopaneelit ovat myymälän katolla. Miksi pitää valoja päällä, jos kauppa ei ole auki. PUHEENAIHE: KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A2 Valosaaste ja sähkönkulutus Jouni Nikula KOKKOLA Joka ilta ennen kymmentä valtavat mainosvalot Kokkolan K-Citymarketin katolla sammuvat. –?Kokkolassa voi olla, että junaradan puoleinen sivu on päällä näkyvyyden takia. Kokkolan, Ylivieskan ja Vaasan Prismoissa myymälätilat valaistaan jo led-valoilla. KPO:n Prismoissa vastaavaa vasta suunnitellaan. Kun kilpailu on kovaa, mieleen on jäätävä. Vuonna 2021 kaikki marketit on leditetty, sanoo Tommi Kiiskilä. Tommi Kiiskilä KPO:n energia-asiantuntija Valtavat mainosvalot Kokkolan K-Citymarketin katolla sammuvat illalla – sillä säästetään sähköä ja vähennetään valosaastetta. Voimme ajastaa valot juna-aikataulujen mukaan, sanoo kiinteistöpäällikkö Janne Vähätiitto. Valot ohjautuvat päälle tarpeen mukaan valoisuusantureilla ja aikaohjelmilla. Tekeekö valojen sammuttaminen hallaa näkyvyydelle. Lisäksi myymäläverkostosta noin 30 prosenttia on varustettu aurinkopaneeleilla. Ne vaativat optimointia ja jatkuvaa seurantaa. HALPA-HALLISSA kylmälaitteiden tuottama hukkalämpö ohjataan lattialämmitykseen. Kylmälaitteista tulee noin puolet kaupan kokonaiskulutuksesta. Hypermarket nukahtaa Valtavat mainosvalot Kokkolan K-Citymarketin katolla sammuvat yöksi. Koko Suomen mittakaavassa Sryhmä on merkittävä aurinkosähkön tuottaja. Säästö se on pienikin säästö, summaa Kokkolan K-Citymarketin kauppias Antti Ahonen. –?Yksittäisen Prisman kohdalla voidaan saada 70?000–100?000 euron säästöt vuodessa. Kokkolan K-Citymarketissa päätös valojen sammuttamisesta tehtiin muutama vuosi sitten. Vuonna 2018 Kokkolan Prismassa kulutettiin 4,2 gigawattituntia sähköä. Toinen puoli on sähkönkulutus: valojen sammuttaminen tuo pientä säästöä. Taustalla näkyy kaupungin keskustan sähkövaloista taivaalle kimpoileva valosaaste. –?Paneelit istuvat kaupan alalle varsin hyvin. KUN MAINOSVALO loistaa pimeässä, yrityksen nimi ja brändi jäävät ohikulkijoiden mieleen. Siksi perinteiset mainosvalot ovat isoja ja kirkkaita. Hypermarket erottuu sammutetuin lyhdyin, kun muualla Heinolankaaren alueella valomeri jatkaa loistamistaan. –?Lisäksi valaistuksessa siirrytään led-valoihin, sanoo SOK:n energiaohjauksen päällikkö Matti Loukkola. Kovassa kaupallisessa maailmassa ilmiö on hauska. Kokkolassa kennot ovat logistiikkakeskuksen katolla. Vähän samanlainen linjaus on käytössä Kokkolan Prismassa
Tule tekemään Keskipohjanmaata yhdessä toimituksen kanssa. Tommi Kiiskilä KPO:n energia-asiantuntija ” Ylilyöntejä tulee paljon etenkin mainosvaloissa. Asutuskeskukset ja liikenne ovat suuria koko maan mittakaavassa, mutta erityisesti satelliittikartoilla erottuivat Närpiön kasvihuoneet ja kaivostoiminta, sanoo erikoistutkija Jari Lyytimäki Suomen ympäristökeskuksesta. Pimeää pelätään kuin sutta KOMMENTTI Jouni Nikula jouni.nikula@kpk.fi Rakastan pimeää, koska rakastan luonnonvaloa. Mainosvaloja hehkutetaan läpi yön, vaikka oikeastaan kukaan ei niitä ole näkemässä. Olen haastattelemani erikoistutkija Jari Lyytimäen kanssa samaa mieltä siitä, että valaistusta käytetään nykyään huolimattomasti ja liikaa. Haluan tuntea, kuinka valo elää ja muuttuu päivän mittaan. Sähkövalo sokaisee silmät ja tekee askeleen tyhmäksi. VR:n toimitusjohtaja Rolf Jansson piipahti kiireiltään Pietarsaaressa maanantaina (KP 18.2.). Ennen sähkövaloa vuorokausirytmi hallitsi ihmisen elämää ihan senkin takia, että pimeässä työskentely oli paitsi hankalaa myös vaarallista. Toimitus julkaisee lehdessä lukijoiden kuvia erilaisista aiheista. Samalla kerrottiin tarinoita pimeässä vaanivasta pahasta. Jos olen ensimmäisenä hereillä, en laita valoja päälle. Lukijan kuvia voit lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi. Kaikki junat eivät pysähdy kaikilla asemilla ja tämä tietysti harmittaa radan varren pienemmillä paikkakunnilla. Led-tekniikan ansiosta on entistä halvempaa valaista paikkoja. Ylivieskassa juna lähtee matkaan 14:44 ja Kokkolassa 15.20. –?Itä-Suomen yliopistossa tutkittiin, mistä suurimmat valonlähteet löytyvät. Siinä sivussa kulttuuri ja säädökset eivät ole pysyneet perässä. Pännäisissä ja Kannuksessa kiireisimmät kuluvälineet vain viheltävät ja painavat kaasua. Kuvia julkaistaan paperilehden lisäksi myös internetissä. Se vie mahdollisuuksia niiltä, jotka haluavat selkeämpää yön ja valon rytmiä. Esimerkiksi Ylivieskasta ja Kokkolasta Helsinkiin ja takaisin pääsee käytännössä tunnin välein. Erityisen suosittuja ovat luontoja eläinaiheiset kuvat. Kuluvana talvena maisemat ovat vaihdelleet lumisesta luonnosta loskaan ja jäähän. Käytännössä on kuitenkin niin, että jos junat pitävät kiinni joustavuudesta ja nopeudesta, joka paikassa ne eivät voi pysähtyä. Tallenna helmikuun maisemia LÄHETÄ KUVA JUKKA LEHOJÄRVI. Suuri osa ihmisistä ei voi sietää pimeää – ei edes hämärää. Metsässä aistien on oltava avoinna. Janne Vähätiitto Halpa-Hallin kiinteistöpäällikkö ” Vuodessa yhden Prisman sähkölasku on noin 250?000– 300?000 euroa. Samalla olisi tärkeää, että valoympäristö olisi selkeä eikä häikäisisi. Ylilyöntejä tulee paljon etenkin mainosvaloissa, sanoo Lyytimäki. Osallistu keskusteluun Keskipohjanmaan somessa. Kun menen illalla metsään, en käytä lamppua. Näyttää siltä, että valosaaste on lisääntymässä. En enää edes jaksa vääntää siitä. Kun asiaan ei kiinnitetä sen kummempaa huomiota, ihminen tottuu huonoon valoympäristöön. Näilläkin Helsinkiin pääsee nukkumaan, mutta osa iltariennoista jää väliin, sillä juna on pääkaupungissa vasta 22:30. ” Kun kauppa ei ole auki, meillä ei ole tarvetta polttaa valoja ja näkyä. Sellainen voi häiritä lähellä asuvien ihmisten unta. Moni laittaa valot päälle, koska pimeää torjutaan kuin sutta. Viesti oli selkeä: Pietarsaaren mielestä kello Pännäisistä aiemmin kello 16:59 Helsinkiin lähtenyt juna pitäisi saada uudelleen pysähtymään Pietarsaaressa. Ne elävät turvallisessa omakotitalossakin. Antti Ahonen K-Citymarketin kauppias ” Voi olla, että junaradan puoleinen sivu on päällä näkyvyyden takia. Tähän vain on tultu. Ohjausjärjestelmä sammuttaa tai himmentää valoja sen mukaan, kuinka tiloissa tai kaduilla on liikettä. Siksi Pietarsaaressa ja Kannuksessa ollaan luonnollisesti hieman kallella kypärin. Tapaturmariski kasvoi. Nykyisen aikataulutuksen mukaan juna jättää pysähtymättä myös Kannuksessa. Jari Lyytimäki erikoistutkija SITAATIT V altion Rautateiden palvelut ovat hyvät. Maapallo oli öisin paljon nykyistä pimeämpi paikka noin 150 vuotta sitten. Unesco on määritellyt tähtitaivaan osaksi ihmiskunnan kulttuuriperintöä. Se on surullista, sillä tasainen sähkövalo turruttaa aistit. Sillä on mainonnallista arvoa. Vuoro tipahti pois joulukuussa. –?Optimistisesti voisi ajatella noin. Samalla valaisimista on tullut entistä monikäyttöisempiä. Pahin valosaaste ei automaattisesti löydy kaupungeista. Jos olen viimeisenä hereillä, sammutan kaikki valot. Valosaaste on ihmisen aiheuttamaa. Tärkeitä hetkiä on mukava ikuistaa ja jakaa muidenkin kanssa. Helsingistä pohjoiseen ja pohjoisesta Helsinkiin kulkee paljon junia vuorokauden mittaan. Myös VR:n tiedotus toimii hyvin. Muutama klikkaus ja pääset internetistä selville tuossa tuokiossa, milloin juna vislaa lähdön merkiksi. Sitä syntyy esimerkiksi teiden valaisusta. Älykäs valaistus voi muuttaa paljon. Haittaako valosaaste elämääsi. Lyytimäen mukaan ”on onni”, että Suomen luonto hiljenee talvella. Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Valosaaste haittaa ihmistä ja eläimiä Jouni Nikula Valosaaste on keinovaloa, josta aiheutuu haittaa ekosysteemeille tai ihmisten terveydelle ja viihtyvyydelle. Elimistö tarvitsee sellaista rytmiä, Lyytimäki sanoo. Helppo arvata, että elämäni on yhtä kompromisseihin taipumista. Ylivieskassa ja Kokkolassa pysähtyvät käytännössä kaikki junat. Voimme ajastaa valot juna-aikataulujen mukaan. Ihmisen tontille sitä ei haluta. Antti Savela Kannuksen ja Pännäisten ohi viheltäen Kello 18:39 Pännäisistä lähtevällä junalla Helsinkiin pääsee nukkumaan, mutta osa iltariennoista jää väliin, sillä juna on pääkaupungissa vasta 22:30. –?Kun eläimiä lähtee etelään ja talviunille, luonto ei siinä mielessä ole niin herkkä valosaasteelle. Heille ainoa iltayhteys onkin enää kello 18 Kannuksesta ja kello 18:39 Pännäisistä starttaava yhteys. Mielikuvat pahasta pimeydestä ovat meissä yhä syvällä. Samalla käy selville, missä ja milloin juna pysähtyy ja missä ei. Häntä oli vastassa muun muassa kansanedustaja ja oikeusministeri AnnaMaja Henriksson (r) sekä muita pietarsaarelaisia vaikuttajia. Meillä on kuitenkin huolestuttavia trendejä: valaistusta käytetään huolimattomasti ja liikaa, koska valot näyttävät kivalta. Rakastan luonnollista valoa, koska en ole kone. Silti yli puolet Euroopan Unionin väestöstä ei valosaasteen takia pysty paljain silmin havainnoimaan Linnunrataa. Pietarsaaressa vieraillut Jansson ei luvannut muutoksia, mutta totesi samalla, että aikatauluja tarkastellaan aina säännöllisin väliajoin uudelleen ja totta kai VR palvelulaitoksena kuuntelee asiakkaidensa toiveita. Kello viiden juna on tietysti suositumpi kuin monet muut junat. –?Oletus on se, että valoja pidetään päällä sen enempää miettimättä
Henkilökunta raportoikin hyvin niistä (vaaratilanteista), Kontiainen summaa. Pelastuslaitoksella ei ole tietoa syttymissyystä tai siitä, mistä päin rakennusta palo sai alkunsa. –?Huolehdimme tietysti siitä, että tämä siirtymävaihe on rauhallinen ja hallittu, ja että kaikki olennainen tieto siirtyy seuraajalleni aivan kaikessa rauhassa, Lamberg kertoo. Pertti Lamberg jättää Keliberin Keliberin toimitusjohtaja Pertti Lamberg on ilmoittanut jättävänsä toimitusjohtajan paikan ja siirtyvänsä uusiin haasteisiin. Hautala aloittaa Keliberin toimitusjohtajana viimeistään huhtikuun alussa. Asuinrakennus oli tyhjillään ja vailla vakituista asutusta. Tuli jokin yllättävä, äkillinen häiriö, Kontiainen toteaa. Tulipalo ei ehtinyt levitä sähkökaapelikuilua ympäröiviin betonirakenteisiin. Varoallas sijaitsee tuotantotilan lattiatason alapuolella eräänlaisessa montussa. TAPAUKSESSA varoaltaaseen valui pelastuslaitoksen arvion mukaan kymmeniä tonneja kuumaa, sulaa sinkkiä. Niemelän lisäksi keskustan valtuustoryhmästä ovat eronneet ja uuteen ryhmään liittyneet: Diana Seppä, Päivi Ollila, (tällä hetkellä Haapaveden valtuuston puheenjohtaja), Esko Vinkki, Riikka-Kaisa Nuolioja, Heino Vuorenmaa, Anri Kolehmainen (tällä hetkellä Haapaveden kaupunginhallituksen puheenjohtaja) sekä Ronald von Schulmann. Keskustan valtuustoryhmä oli alun perin selvästi suurin valtuustoryhmä, kaikkiaan 17 valtuutetulla. Kokkolan-tehtaalla työskentelee 550 työntekijää. Paloa sammuttamassa oli yksiköitä Halsualta, Vetelistä ja Perhosta. – Totta kai tutkimme syyt vuorauksen pettämiseen. YKSI valimon valulinjan uunin kuudesta induktorista on rikki, minkä vuoksi lopputuotetehtaalla on väliaikainen tuotantohäiriö. – Pyrimme ennakoimaan, että poikkeustilanteessakin laitteet toimivat. – Katodituotanto toimii koko ajan, Kontiainen täsmentää. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A4 Vili Ruuska KOKKOLA Laitevika aiheutti Boliden Kokkolan tiloissa maanantain ja tiistain välisenä yönä vaaratilanteen, jossa olisi voinut käydä paljon huonomminkin. Haapaveden valtuustossa on kaikkiaan 27 valtuutettua. Se tuhoutui kokonaan palossa. Uutena toimitusjohtajana aloittaa Hannu Hautala JUKKA LEHOJÄRVI Katariina Anttila, Riikka Sipilä Haapaveden keskustan valtuustoryhmän hajaannus syvenee. Laitteita huolletaan säännöllisesti, eikä tässäkään ole kysymys siitä, että huolto olisi jäänyt tekemättä. Kun he tulivat, saatiin tilanne haltuun. Varoallas varjeli vahingoilta Varoaltaaseen valunut kuuma sinkki käräytti sähkökaapelit ja aiheutti vaaratilanteen maanantain ja tiistain välisenä yönä Boliden Kokkolan tuotantotiloissa. – Henkilökunta hälytti palokunnan paikalle. Tehtaamme on iso, ja tuotantoprosessissa on monta vaihetta. Boliden Kokkola on Euroopan toiseksi suurin sinkkitehdas. Poolin induktorin vuoraus petti, minkä vuoksi kuumaa, sulaa sinkkiä valui varoaltaaseen Boliden Kokkolan tiloissa. Rikkoutunut laite saadaan korjattua todennäköisesti muutaman päivän sisällä. Vuorauksen pettäminen on harvinaista. Varautuminen on huolellista, mikä näkyy monin tavoin. Keliberin hallituksen puheenjohtaja Mika Seitovirta kiittää Pertti Lambergia väsymättömästä ja ansiokkaasta työpanoksesta Keliberin litiumprojektin eteen. Pelastuslaitos sai pienehköksi jääneen tulipalon hallintaan yöllä kolmeen mennessä. Kaikki sai alkunsa viasta tuotantoprosessissa. Pelastuslaitos varmisti toimillaan, ettei palo levinnyt viereiseen navettaan. Varoallas toimi niin kuin pitikin eli esti kuuman sinkin valumisen tuotantotiloihin. Kun ensimmäinen yksikkö saapui kohteeseen, tulipalo oli jo täyden palon vaiheessa ja kattorakenteet olivat jo osin sortuneet. Taustalla on valtuuston maanantainen päätös, ettei Haapavedellä suljeta yhtään kyläkoulua. Henkilökunta toimi tilanteessa oikein esimerkillisesti. VAARATILANTEITA sattuu toisinaan, ja ne ovat hyvin moninaisia. –?Vuonna 2019 litiumprojektissa saavutettiin Pertin johdolla useita merkittäviä askelia, ja toivotan hänelle näin kaikkea hyvää tuleviin tehtäviin. Lopputuotetehtaalla valimolla toisen poolin induktorin vuoraus petti. Pelastuslaitos sai hälytyksen 1.40. Tyhjillään ollut omakotitalo paloi Halsualla. Keliberin hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Hannu Hautalan, joka työskenteli vuosina 2017–2019 Nordkalkin toimitusjohtajana. On paljon varoaltaan kaltaisia varotoimenpiteitä, joilla turvallisuus varmistetaan. –?Demokratia puhui, mutta puhujalla ei ole vastuullisuutta ratkaista nykyistä taloustilannetta. Hän on ilmoittanut siirtyvänsä uuden työnantajan palvelukseen, mutta ei halua vielä toistaiseksi kommentoida asiaa sen enempää. Vuorauksen pettämisiä tapahtuu harvoin. Saimme rajattua vahingot hyvin pieniksi, Boliden Kokkolan toimitusjohtaja Antti Kontiainen kommentoi. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja eikä loukkaantumisia. Työturvallisuus on Kontiaisen mukaan hyvällä tasolla, ja se on nostettu konsernissa ”korkealle prioriteetille”. –?Litiumprojektin siirtyessä kohti rakennusja tuotantovaihetta koen, että on aika siirtää vastuu projektin luotsaamisesta seuraajalleni, vuodesta 2016 yhtiötä luotsannut Lamberg kommentoi lähtöään. – Kannustamme henkilökuntaa raportoimaan kaikista vaaratilanteista, jotta voimme puuttua niihin ennaltaehkäisevästi. Kahdeksan valtuutettua jätti keskustan Haapavedellä HALSUA Omakotitalo paloi maan tasalle Ahontiellä Halsualla lähellä Ylikylää maanantain ja tiistain välisenä yönä. Laiterikosta aiheutuva valutuotannon viivästys voidaan saavuttaa tilanteen normalisoiduttua. Käryn myötä palohälytys aktivoitui. – Laiterikon syytä selvitetään. Kohteessa oli yhteensä neljä yksikköä: kolme Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitokselta sekä teollisuusalueen tehdaspalokunta. Me olemme nähneet faktat ja sen, että olisi pakko tehdä jotain, Niemelä kommentoi eropäätöstä ja uuden poliittisen ryhmän perustamista. CLAS-OLAV SLOTTE Riikka Sipilä Keliber Oy:n toimitusjohtaja Pertti Lamberg on irtisanoutunut tehtävästään. Vastaavia valimon uuniin liittyviä laitevikoja on tullut vastaan aikaisemminkin yrityksen historiassa – ei kuitenkaan ihan viime vuosina. Jo viime syksynä ryhmästä kuitenkin erosi kolme kaupunginvaltuutettua kyläkoulujen lakkauttamisesta syntyneen kiistan takia. Vuorauksen petettyä sulaa sinkkiä valui varoaltaaseen, jossa olevat sähkökaapelit kärysivät. Arvioimme sen perusteella, miten pystymme välttämään tällaiset tilanteet jatkossa, Kontiainen sanoo. Ryhmän puheenjohtaja Helinä Niemelä tiedotti tiistai-iltana, että hän ja seitsemän muuta valtuutettua ovat eronneet valtuustoryhmästä ja perustaneet uuden ”Yhdessä vastuullinen” -ryhmän. Hautala on toiminut johtotehtävissä myös Outokummulla, Elcoteqillä, Flextronicsilla ja Rautaruukissa
Toisessa kerroksessa on myös vuokratilavaraus. Lisäksi tiloihin on suunniteltu juoksusuora sekä pesäpallon lyöntipaikka. Kaupunginvaltuusto hyväksyi jo viime syksyn talousarviovaltuustossa suunnitelmavuodelle 2021 puolen miljoonan euron määrärahan hanketta varten. Kalajoen talousjohtaja Pirjo Männistö on ilmoittanut, ettei ehdi ajanpuutteen vuoksi hoitaa tehtävää laajasti eli hoitaa esimerkiksi talousarvion valmistelua ja tilinpäätösprosessia, vaan voisi tarvittaessa olla apuna pienemmissä asioissa. Sivistysja hyvinvointijohtajan viran hakuprosessia ei olla kuitenkaan heti käynnistämässä. Säkkinen on lupautunut hoitamaan virkaa enintään lokakuun loppuun 2020 saakka. Uusia tiloja suunnitellaan niin liikunnan ja vapaa-ajan, urheiluseurojen, kulttuuritoiminnan kuin yhdistysten tarpeisiin. SUUNNITTELUTOIMISTO HIETALA OY Ismo Kunelius, Pirjo Kunelius ALAVIESKA Alavieskan hallintoja sivistysjohtaja Matti Pulkkinen on purkanut virkasuhteensa kuntaan. Tehtävään edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, soveltuvaa työkokemusta ja tehtäväkohtainen palkka on 3?800 euroa kuukaudessa, mutta myös mahdolliset palkkapyynnöt huomioidaan. Tavoitteena on, että virkajärjestelyihin tehtävät muutokset eivät aiheuta painetta kokonaispalkkakustannuksiin. Esityksinä hallitukselle olivat uuden sivistysja hyvinvointijohtajan viran sekä hallintoja talouspäällikön toimen perustaminen. UUTISET KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A5 Arja Kangas NIVALA Nivalan liikuntakeskuksen yhteyteen suunniteltu monitoimihalli odottaa parasta aikaa opetusja kulttuuriministeriön avustusrahoituspäätöstä. Edelleen valtuustolle esitetään, että Alavieskan yhtenäiskoulun rehtori Tuulia Säkkinen palkataan sivistysja hyvinvointijohtajan viran sijaiseksi maaliskuun alusta alkaen, kunnes virka täytetään vakinaisesti. Hankkeen ratkaisevin päätös tehdään luonnollisesti kaupunginvaltuustossa, ja sen päätöksen aika on syksyllä talousarviokäsittelyn yhteydessä. Säkkinen on hoitamassa myös pääosan rehtorin tehtävistä sijaisjärjestelyn aikana. Alavieskan kunnanhallitus käsitteli maanantai-illan kokouksessaan Pulkkisen tapaukseen liittyviä virkajärjestelyjä. Matti Pulkkinen ilmoitti tammikuun lopussa saapuneella kirjeellään purkavansa virkasuhteensa hallintoja sivistysjohtajana viran koeaikana, joka päättyi niinikään 31. –?Päätöksiä Jedun liikuntahallista tehdään ehkä 3–7 vuoden aikana, Makkonen arvioi. Hallintoasiantuntija vastaa muun muassa kunnan tietojärjestelmien toimivuudesta ja sähköisestä kokoushallinnasta. –?Tällä hetkellä Nivalassa ei ole mahdollisuutta pelata esimerkiksi futsalia tai salibandya oikean kokoisella kentällä, sillä ammattikoulunkin sali on liian pieni. Saliin mahtuu yhtä aikaa neljä erillistä ryhmää, kun kentän saa jaettua kolmeen osaan ja lisäksi telinvoimistelijoilla on oma tilansa. Atkja toimistosihteeri Tuula Kauppinen siirtyy maaliskuun alusta hallintoasiantuntijan virkaan, mikäli kunnanvaltuusto hyväksyy järjestelyn. Tilat varustetaan av-tekniikalla muun muassa kulttuuritapahtumia silmällä pitäen ja toiseen kerrokseen varataan tilat E-pelaamisen ja simulaattoreiden käyttöön. Avustuspäätös saadaan luultavasti kevään aikana, ehkä toukokuussa. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että sivistysja hyvinvointijohtajan virka perustetaan maaliskuun alusta. Puoli vuotta riitti Matti Pulkkiselle Alavieskassa Virkajärjestelyjä uusiksi ja sivistystoimen johtajajärjestelyt laajempaan tarkasteluun. Sivistysja hyvinvointijohtajan virkaan ollaan edellyttämässä ylempää korkeakoulututkintoa ja tehtävään soveltuvaa työkokemusta. Frisbeegolfkentän myötä meillä on seura sielläkin puolella. Samaan aikaan myös eri yhdistykset ja kulttuuritapahtumat kärsivät siitä, ettei ole kunnollisia tiloja esimerkiksi tapahtumia varten. –?Loppusumma ja lopulliset suunnitelmat tarkentuvat vasta myöhemmin ja luultavasti hintaarvio laskee vielä tämänhetkisestä arviosta. Tehtävänä olisi pääsääntöisesti toimia sivistyspalvelujen palvelualueiden johtajana, sivistyslautakunnan esittelijänä, koordinoida perustulvapalveluja ja hoitaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen eli HYTE-koordinaattorin tehtäviä. Nivalassa esimerkiksi Jedun liikuntahalli on ennen pitkää käyttöikänsä päässä ja kuntayhtymän johtaja Keijo Makkosen mukaan yksi vaihtoehto siinä kohtaa voi olla yhteistyö liikuntakeskuksen kanssa. Vastaavia esimerkkejä on paljon olemassa. –?Nykyisellään liikuntakeskuksen myötä meillä on kaksi keilailuseuraa, uimasekä voimailuseura. Monitoimihallin toteutuessa olisi Nivalan liikuntakeskus laajuudeltaan noin 10?000 neliön kokonaisuus, kun mukaan lasketaan uimaja keilahalli, kuntosali sekä jäähalli. Nivalassa monitoimihallin suunnitelmat ovat jo varsin pitkällä Ministeriön myötämielinen avustuspäätös sysäisi hanketta eteenpäin, uskoo Nivalan liikuntakeskuksen toimitusjohtaja Pekka Niemelä Ensimmäiset luonnoskuvat uudesta liikuntakeskuskokonaisuudesta. MIKÄLI monitoimihalli saa valtiolta myönteisen avustuspäätöksen, olisi kuokka lyötävä maahan viimeistään 2022. Samalla lakkautetaan hallintoja sivistysjohtajan virka. –?Monitoimihallin tiimoilta tehtiin kysely vuoden 2015 aikana ja sieltä monitoimihallille saatiin kannustavaa viestiä, Niemelä summaa. Alavieskan kunnanvaltuusto valitsi Pulkkisen virkaan viime kesäkuussa ja hän aloitti työssään elokuun alussa. Silloin varauksen voi tehdä netissä ja hakea Uikon tiskiltä avaimen. Alavieskan kunta on ostanut talousjohtajan palvelut viime vuosina Kalajoen kaupungilta. Noin 3?300 neliön monitoimihallia on suunniteltu rakennettavaksi Uikon yhteyteen siten, että uusi rakennus yhdistyisi uimahalliin yhdyskäytävää pitkin. TÄMÄN hetkisissä suunnitelmissa monitoimihalliin tulisi niin futsalin ja salibandyn lisäksi myös koripallo-, lentopallo-, sulkapallo-, käsipallokentät. –?Tilaan on tärkeää saada sellainen kulkuja varausmahdollisuus, että sinne pääsee pelaamaan vaikka hetken mielijohteesta. Myös monitoimihallin katolle aiotaan laittaa aurinkopaneelit, kuten on asennettu muuallekin liikuntakeskuksen kattopinnoille. KUNNANHALLITUS päätti perustaa hallintoja talouspäällikön toimen maaliskuun alusta ja pistää sen nopeasti julkiseen hakuun. Vaikka monitoimihallia suunnitellaan kaikkien käyttöön, se voi tulevaisuudessa palvella myös toisen asteen opiskelijoita. Perusteluina virkasuhteen purkamiselle ovat poikkeava työnkuva ja työn määrä työpaikkailmoitukseen verrattuna. KUNNANJOHTAJA Kari Pentti esitti hallintoja sivistysjohtajan viran lopettamista sekä tehtävien eriyttämistä. TÄRKEIMPÄNÄ Niemelä pitää sitä, että kaupunki ja sen tytäryhtiö ovat luomassa paikkakunnalle tilat ja mahdollisuudet harrastaa, jolloin seurojen ja yhteisöjen rooliksi jää tilojen maksimaalinen hyödyntäminen ja mahdollisimman korkea käyttöaste. Nyt esimerkiksi salibandyn tai futsalin aktiivisia seuraharrastajia ei ole Nivalassa juurikaan, mutta tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen. tammikuuta. Lisäksi suunnitelmavuosille 2022 ja 2023 on varattu kumpaisellekin kaksi miljoonan euroa. Niemelä uskoo vakaasti siihen, että olosuhteet luovat kysyntää. Kunnan hallintopalveluissa nykyinen atkja toimistosihteerin virka lopetetaan ja tilalle perustetaan hallintoasiantuntijan virka. Kari Pentti toteaa, että hallitus piti tärkeänä, että kunta tarkastelee samassa yhteydessä sivistystoimialan johtamisjärjestelyjä kokonaisuudessaan eli myös yhtenäiskoulun tulevaa johtamista. Uikon yhteyteen suunnitellun kalustetun monitoimihallin hinta-arvio on nykyisellään noin 6,2 miljoonaa euroa ja ministeriön avustusta siihen on haettu 850?000 euroa. Ratkaisevaa on ministeriö avustuspäätös, toteaa Nivalan liikuntakeskuksen toimitusjohtaja Pekka Niemelä
Riistakamera ikuisti sutta pienemmän pedon tammikuussa 2019, ja se on yksi ensimmäisistä kultasakaalihavainnoista Suomen luonnossa. –?Kun kamera räpsähti, siitä tuli hälyri kännykkään. Havainto on ensimmäisiä Suomessa. Kovista pakkasista sakaali ei välitä, tutkija Kaarina Kauhala Luonnonvarakeskuksesta kertoo. Kultasakaali piipahti Reisjärvellä Hanna-Leena Paanasen riistakameraan tallentui kultasakaali. Viime keväänä hallitus esitti sakaalia riistaeläimeksi, mutta eduskunta kumosi esityksen luonnonsuojelulain perusteella. Tämäkin otos tallentui riistakameran tiedostolle. Viime kesänä Luonnonvarakeskuksen petotutkija Ilpo Kojola vahvisti aidoksi puolestaan valokuvan, jossa kultasakaali piipahtaa Rautavaarassa. Viime keväänä hallitus esitti sakaalia riistaeläimeksi, mutta eduskunta kumosi esityksen luonnonsuojelulain perusteella.. Viimeiset kuvat ovat ahmasta, joka rusikoi sen toimintakunnottomaksi. Aika näyttää, alkaako sakaali lisääntyä ja pesiä Suomessa. Sakaali elää laumoissa ja syö etupäässä pieniä nisäkkäitä ja isompana laumana esimerkiksi kauriita. –?Minusta on ihan mielenkiintoista, että Suomeen leviää uusia eläinlajeja, Paananen kertoo, mutta toivoo samalla päättäjiltä, että sakaalia saisi ruveta metsästämään ennen kuin se runsastuu liikaa ja alkaa aiheuttaa vaikeuksia esimerkiksi kettukannalle. Tämä Aasiasta tullut kultasakaali on aivan oma lajinsa, Kaarina Kauhala kertoo. Aiemmin kuvaan olivat päässeet muun muassa metso, teeri, kettu ja jopa maakotka. – Villisikakin on tullut omin voimin, mutta se on runsastunut niin paljon, että sitä saa jo metsästää. Kojolan vahvistama havainto oli tuolloin virallisesti maan ensimmäinen kultasakaalista Luonnonvarakeskuksen tutkijan Kaarina Kauhalan mukaan. Sakaalin laajamittaista leviämistä Suomeen voidaan pitää jopa todennäköisenä. Katsoin ensin että susi, mutta kun mieheni kanssa tarkasteltiin asiaa tarkemmin, havaittiin, että eihän tämä voi olla susi, eikä kettu saati iso koira. Linnustolle se ei tee haittaa, päinvastoin sakaali saalistaa myös linnustolle haitallisia supikoiria, Kauhala kertoo. Kokenut metsästäjä Paananen kertoo sakaalin kuvanneen riistakameran sijainneen Haapajärven ja Reisjärven välimaastossa. –?Afrikassa elävä sakaali ei ole geenitutkimusten mukaan sakaali lainkaan vaan afrikansusi. –?Kun sitten Rautavaaran tapaus tuli julki viime kesänä, Ase&Erä -lehdestä soitettiin ja minulta pyydettiin kuvia asiantuntijan vahvistettavaksi, Hanna-Leena Paananen kertoo tarinan kulusta. Suomessa kultasakaalia ei saa metsästää. Varsinkin jos talvet säilyvät leutoina ja vähälumisina. Nyt kuitenkin tärppäsi jotain vieläkin harvinaisempaa. Toisaalta jahtia puoltaa afrikkalaisen sikaruton riski. Rautavaarassa, Kajaanissa ja Reisjärvellä nähdyt pedot ovat joka tapauksessa vasta tutkimusmatkailijoita. Paanasen arvion mukaan hänenkään saama tallenne ei tiettävästi ole ensimmäinen Suomesta, vaan hän on kuullut havaintoja jo 2018 puolelta Kajaanista. Kultasakaalia ei saa sotkea eläimen luontodokumenteista tuttuun Afrikan serkkuun. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A6 Antti Savela REISJÄRVI Hanna-Leena Paanasen riistakameraan Reisjärvellä on tallentunut tuiki harvinainen kuva kultasakaalista. –?Kamera päätti päivänsä kunniakkaasti ahman käsittelyssä viime vuoden puolella. Hanna-Leena Paanasen riistakameraan ikuistui kautta aikain ensimmäisiä kuvia sakaalin Suomen vierailusta RIISTAKAMERA Suomessa kultasakaalia ei saa metsästää. Kultasakaaliin ei riskejä pitäisi sisältyä, Kauhala kertoo. –?Virossakin kanta on niin vahva, että siellä sitä saa jopa metsästää. Eläimen kultasakaaliksi on tunnistanut metsäeläintieteiden emeritusprofessori Heikki Henttonen Luonnonvarakeskuksesta. Kauhalan mukaan sakaali on levinnyt varsin nopeasti Aasiasta ensin eteläiseen Eurooppaan Balkanille ja lopulta Baltiaan saakka. Kultasakaalia pidetään tulokaslajina eikä vieraslajina, sillä sitä ei ole tuotu maahan vaan se on tullut tänne omin voimin. REISJÄRVEN Eräveljien jäsen ja aktiivisesti erilaista riistaa metsästävä Paananen nauraa, että heidän riistakameransa täytyy olla loistavalla paikalla, sillä niin paljon upeaa metsän elämää sen tietokantaan on jäänyt. –?EIHÄN SE missään nimessä ole mahdotonta, etteikö kultasakaali voisi lisääntyä myös Suomessa
Monikulttuurisuusneuvoston toimintasäännön mukaan neuvostoon kuuluu kahdeksan maahanmuuttajien edustajaa, edustajia kaupungilta sekä kaupunginhallituksesta ja Soitesta. Maankäyttötiimi merkitsi lausunnon ylös. Maankäyttötiimin esityksessä ei vapaaseen, kiekottomaan iltaja yöaikaiseen parkkeeraukseen päädytty. Kaupunginhallitus palautti aloitteen uudelleen käsittelyyn JUKKA LEHOJÄRVI Minna Mustonen KOKKOLA Kokkolan kaupunginhallitus päätti laittaa kaupungin omistuksessa olevat Trullevin lomakylän rakennukset sekä tontin vuokraoikeuden huutokaupattavaksi. Neuvosto raportoi vuosittain toiminnastaan Kokkolan kaupunginhallitukselle. Parkkikiekon käyttöpakko on voimassa myös iltaisin, viikonloppuisin sekä yöaikaan.. 2000-luvulla Kokkola on vastaanottanut yhteensä 321 kiintiöpakolaista, kuinka moni heistä on jäänyt alueelle asumaan ei ole ihan selvää. Kaupunki pyristelee eroon useista sen omistuksessa olevista rakennuksista. UUTISET KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A7 Minna Mustonen KOKKOLA Kokkolan kaupunginhallitus palautti aloitteen, jolla kaupunkikeskustan pysäköintiä yritettiin järkevöittää maankäyttötiimin vinkkelistä. Kokkolan kaupunginhallitus ei pöytään tuotua esitystä hyväksynyt, vaan esitys palautettiin uudelleen käsiteltäväksi. Alkujaan valtuuston puheenjohtaja Tiina Isotalus jätti kahdenkymmenen muun valtuutetun allekirjoittamana valtuustoaloitteen, jossa muun muassa ehdotettiin Kokkolan kaupunkikeskustan ilta-, yö-, ja pyhäpäivien parkkeerausta muuttamista ilmaiseksi. Kokkolan monikulttuurisuusneuvosto avittaa kotouttamisessa. KOKKOLAN KAUPUNKI on salkuttanut eli arvioinut omistamiaan kiinteistöjä, rakennuksia ja tontteja ja laittanut niitä myyntiin. Sekä rakennukset että tontin vuokraoikeus päätyvät nyt huutokaupattaviksi. Soite nimeää jäsenensä myöhemmin. Linjaus perustuu vuonna 2014 tehtyyn toimitilasuunnitelmaan, jonka mukaan kaupunki pitää omistuksessaan vain kiinteistöjä, joita tarvitaan omaan käyttöön. Kaupunki omistaa alueelta kaksi pitkään tyhjinä ollutta rakennusta. Noin kymmenisen vuotta sitten Trullevin lomakylä päätyi kaupungin omistukseen, kun Kokkolan Seudun Invalidit luopui toiminnastaan. Tyhjäksi on jäänyt muun muassa koulurakennuksia sekä kunnantaloja. Monikulttuurisuusneuvostossa toimii seuraavan kahden vuoden ajan José Flores Vargas, Malloy Nyakwama, Nora Kodi, Marvin Mwangi, Serah Mukami, Morine Hawa Sesay, Mustafa Al-Juburi, ja Layla Adeli, sekä Pirkko Häli. Neuvosto on perustettu vuonna 2015 ja sillä alkaa kolmas toimikausi. Toisaalta suuri osa pakolaistaustaisista on saanut Suomen kansalaisuuden. MAANKÄYTTÖTIIMI esitti maanantaina kaupunginhallitukselle parkkeerauksen muutosta muun muassa siten, että Rautatienkadun, Kaarlelankadun,Torikadun ja Kustaa Adolfinkadun osalta tunnin kiekollinen parkkiaika nostettaisiin kahteen tuntiin. Päärakennus on 250 neliön kokoinen ja se on rakennettu 80-luvulla, rakennus on 6000 neliön vuokratontilla. Tammikuussa järjestetty yrittäjien kanssa pidetty keskustelutilaisuus poiki lausunnon, jonka mukaan toivottiin muun muassa kiekkopysäköintiä kaupunkikeskustassa päiväsaikaan muutettavaksi kahteen tuntiin, ilta/yö ja viikonloppuaikaan rajoituksetonta parkkeerausta, pysäköinninvalvonnan hölläämistä sesonkiaikaan. Parkkikiekon käyttöpakko on voimassa myös iltaisin, viikonloppuisin sekä yöaikaan. saunarakennus puolestaan on rakennettu vuonna 1986 ja se sijaitsee 5300 neliön kokoisella vuokratontilla. Parkkipaikkojen tarvetta ja keskustan parkkeerauksen ongelmia on puntaroitu muun muassa yrittäjäfoorumissa. Silloin yhdistyksen resurssit eivät riittäneet liiketoiminnan harjoittamiseen. Pakolaistaustaisia ihmisiä ei tilastoida erillisenä ryhmänä, vaan he näkyvät ryhmässä ulkomaalaistaustaiset henkilöt. Tällä hetkellä Kokkolan keskustassa on runsaasti ilmaista parkkitilaa, mutta parkkiaika kadunvarsilla on rajoitettu 60 minuuttiin kiekkopaikoilla. Kokkolan kaupunginhallitus nimesi kahdelle vuodelle monikulttuurisuusneuvostoon kymmenhenkisen jäsenistön. Aloitteessa penättiin myös parkkeerauksen maksamisen joustavuutta mobiilimaksamisen avulla sekä järkevää yhdistelyä ilmaisen ja maksullisen pysäköinnin kanssa. Edelleen Kokkolan kaupungin omistuksessa ovat olleet alueelta päärakennus ja saunarakennus. Parkkeerauksen vapauttaminen mietityttää Kokkolassa Valtuustoaloitteella haetaan kevennystä Kokkolan kaupunkikeskustan pysäköintiin. Tilastoista katsottuna Kokkolassa asui vuonna 2018 1680 ulkomaalaistaustaista henkilöä, heistä 550 oli kansainvälisiä opiskelijoita KOKKOLAN MONIKULTTUURISUUSNEUVOSTON tehtävänä on parantaa muista kulttuureista saapuvien asukkaiden hyvinvointia edistämällä kulttuurien välistä yhteisymmärrystä, kannustaa maahanmuuttajia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä tuoda kaupunginhallinnossa esiin erilaisia toimintatapoja, joilla parannetaan maahanmuuttajien kotoutumista ja suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumista. Kokkola huutokauppaa omistamansa Trullevin mökit Minna Mustonen KOKKOLA Kokkolassa panostetaan alueelle muuttavien maahanmuuttajien kotouttamisessa
Yhdeksälletoista sairaanhoitopiirin johtajalle osoitettuun kyselyyn vastasi 12 henkilöä. Helmikuussa tehdyn kyselyn vastausprosentti oli 63. Jatkohoito voi viivästyä, jos työtaistelutoimien aikana hoidetaan vain kiireellinen hoito tai joudutaan priorisoimaan liian tiukalle, johtajaylihoitaja Hannele Mattila Kymenlaakson sosiaalija terveyspalveluiden kuntayhtymästä sanoo. Samaan aikaan Kuntatyönantajat on kertonut kuntatalouden heikosta tilasta, mikä voi johtaa useissa kunnissa lomautuksiin ja irtisanomisiin. Sairaanhoitajien työtaistelutoimet nähdään myös mahdollisena riskinä potilasturvallisuudelle. Myös aiemmista lakoista saadut kokemukset hyödynnetään.. Mahdollista lakkoa varten on perustettu erilaisia työja suunnittelutyöryhmiä, joissa käydään läpi erilaisia skenaarioita. Sairaanhoitopiireissä varautuminen on jo alkanut. Vuosiloma-ajat on mietitty siten, että ylin johto ja keskijohto ovat paikalla mahdollisen lakon aikana, Vaasan sairaanhoitopiirin johtaja Marina Kinnunen kirjoittaa. Näiden pohjalta laaditaan myös varautumissuunnitelmat. HOITAJALIITOT Tehy ja Super ovat vaatineet hoitajille vähintään vientialoja vastaavaa palkankorotusta sekä kymmenen vuoden tasa-arvo-ohjelmaa, joka takaisi naisvaltaiselle alalle 1,8 prosenttia keskimääräistä korkeammat palkankorotukset. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtajan Riitta Luosujärven mukaan hoitajien mahdolliseen lakkoon varaudutaan hyvällä ennakkosuunnittelulla. Sisäisiä koulutuksia tai suurempia tapahtumia ei järjestetä mahdollisen lakon aikana. Vastaajista kaksi ei osannut kertoa kantaansa ja kaksi vastaajaa kertoi, ettei lakolla olisi vaikutusta potilasturvallisuuteen. Käytännössä hoitajalakkoon on varauduttu työvuoroihin, lomiin ja suojelutyöhön liittyvillä järjestelyillä. –?Jos lakko suuntautuu perusterveyden tai sosiaalipuolen puoSairaalat ovat varautuneet hoitajien lakkoon Mikäli hoitajaliitot iskevät työtaistelutoimet päälle, se voi vaarantaa myös potilaiden turvallisuuden. Liitot eivät ole vielä tässä vaiheessa uhanneet lakkotoimilla, eikä lakkovaroitusta ole annettu, mutta työmarkkinoilla lakon mahdollisuuteen on varauduttu. –?On riski, että kiireellinen hoito myöhästyy. KYSELYYN vastanneista sairaanhoitopiirien johtajista kahdeksan katsoi, että sairaanhoitajien mahdollinen lakko voisi vaarantaa myös potilasturvallisuuden. Tasa-arvo-ohjelman rahoittaminen vaatisi erillisrahoitusta valtiolta. –?(Sairaanhoitajien mahdollinen lakko) on huomioitu eri sisäisissä toiminnoissa. Vaaratilanteita voisi syntyä muun muassa silloin, jos hoito viivästyisi. Tehyn ja Superin voimassaolevat työehtosopimukset päättyvät maaliskuun lopulla. Ainostaan yhden sairaanhoitopiirin edustaja kertoi, ettei hoitajien mahdolliseen lakkoon ole varauduttu millään tavoin. KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A8 Minna Akimo Yli puolet Lännen Median kyselyyn vastanneista sairaanhoitopiireistä on varautunut mahdollisiin sairaanhoitajien työtaistelutoimiin eli lakkoon. Määräaikaistarkastukset voivat lykkääntyä liian pitkälle ja tilanne voi huonontua. Vaasan sairaanhoitopiirin johtaja Marina Kinnunen katsoo, että potilasturvallisuus on uhattuna, jos työtaistelutoimet kohdistuvat sairaalan kriittisiin toimintoihin, kuten päivystykseen, synnytyksiin ja leikkaustoimintoihin
Krp on yhä vaitonainen motiiveista. elokuuta. Aiemmista työtaistelutoimista saadut kokemukset on nyt otettu opiksi. Alkuperäinen syytteennoston määräpäivä oli nyt helmikuussa. Jonkin aikaa juttua tutkittuaan poliisi alkoi epäillä, että kouluiskusta epäillyn aikomuksena oli ollut vahingoittaa vieläkin suurempaa ihmisjoukkoa. JUSSI LEINONEN lelle, voi palvelutarpeessa oleva vanhus tai vammainen jäädä ilman päivittäistä perushoitoa ja hoivaa esimerkiksi kotipalvelussa, hän toteaa. Koska sitä ei vielä ole, hän on sanonut liittyvänsä aluksi Maalahdenseudun Keskusta ry:n jäseneksi. –?Potilasturvallisuutta ei vaaranneta missään tilanteessa, ei myöskään mahdollisissa työtaistelutilanteissa, hän sanoo. MATIAS HONKAMAA/ARKISTO. Uusi syytteennoston määräpäivä on 26. Väyrynen on aiemmin kertonut aikovansa perustaa Helsinkiin keskustan ruotsinkielisen paikallisosaston. OLLI TÖYRÄS KERTOO , että esitutkinta valmistuu lähes alkuperäisessä aikataulussa eli helmi-maaliskuun aikana. Europarlamentaarikkona toiminut Väyrynen jättäytyi sivuun keskustasta vuoden 2016 alussa ja perusti kansalaispuolueen, jonka kanssa hän kuitenkin myöhemmin riitaantui ja josta hän sittemmin erosi. –?Saamme sen käsistämme viimeistään maaliskuussa, jonka jälkeen se jää odottamaan näitä muutamia kohtia, Töyräs sanoo. päivä, kun 25-vuotias miesopiskelija ryhtyi silpomaan suurikokoisella miekalla opiskelutovereitaan ammattiopiston tiloissa. Ilkka Luoma Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ”Potilasturvallisuus voi vaarantua, jos lakkorajojen täsmentämisessä ja neuvotteluissa ei päästä paikallisesti yksimielisyyteen, mitkä toiminnot on välttämättä pidettävä käynnissä.” Erno Haavisto Satakunnan sairaanhoitopiiri ”Jokainen lakko voi olla riski potilasja asiakasturvallisuuden kannalta. Kuopion koulusurman syytteennosto siirtyy Kuopion miekkaiskun oikeuskäsittely alkaa aikaisintaan ensi syksynä. –?Rikosnimikkeet ovat pysyneet samoina. 25-vuotias miesopiskelija surmasi yhden henkilön ja haavoitti yhdeksää pitkällä teräaseella. Tutkimus on yhä kesken. VBL: Väyrynen nyt keskustan jäsen Rebekka Härkönen HELSINKI Kuopion miekkahyökkäyksen oikeuskäsittely voi alkaa aikaisintaan ensi syksynä, sillä syyttäjä on hakenut puoli vuotta lisää aikaa syyteharkinnalle. Lehden mukaan hän on liittynyt keskustan Maalahden paikallisosastoon. POHJOIS-SAVON käräjäoikeus passitti epäillyn mielentilatutkimukseen joulukuussa. –?Katastrofaalisen tappion jälkeen puolueessa on pakko suorastaan rohkaista avointa aatteellista ja poliittista keskustelua. Länsi-Pohjassa tilanne on muihin nähden sikäli erilainen, että varautumissuunnitelmat pitää tehdä yhdessä Mehiläisen kanssa. Piirijärjestö on tosin riidoissa puolueen kanssa. Viimeisin liittyy tulipaloon, jonka epäilty sytytti samassa luokkahuoneessa, jossa vahingoitti muita ihmisiä miekalla. Keskustan ruotsinkielinen piiri on maalaillut Väyryselle paikkaa jopa keskustan puoluehallituksessa. Silloin tilanne oli vakava, koska yhtenä painostuskeinona käytettiin hoitajien joukkoirtisanoutumisia. Puolueen puheenjohtajana hän toimi 1980–1990. Väyrynen erosi keskustasta 2018. Todennäköisesti riski on pieni ja merkityksetön.” Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtajan Riitta Luosujärven mukaan hoitajien mahdolliseen lakkoon varaudutaan hyvällä ennakkosuunnittelulla. Iskussa kuoli yksi henkilö ja loukkaantui yhdeksän. Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto vakuuttaa, että potilaiden turvallisuus ei vaarannu, vaikka hoitajien lakko toteutuisi. Tämä näkyy myös sairaanhoitopiirien varautumissuunnitelmissa. Juttua tutkitaan murhana, yhdeksänä murhan yrityksenä, törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluna ja törkeänä vahingontekona. –?Meidän on seurattava tiiviisti myös yksityisen puolen sopimusneuvotteluita. Poliisi ei ole toistaiseksi avannut sitä, millä tavalla tekijä oli valmistautunut tämän tekemään ja minkä ansiosta hänen uhreikseen ei joutunut vielä suurempaa määrää ihmisiä. Potilasturvallisuus on uhattuna, jos työtaistelutoimet kohdistuvat kriittisiin toimintoihin. Kun poliisi käynnisti rikoskokonaisuuden tutkinnan, epäillyt rikosnimikkeet olivat murha, murhan yritykset ja törkeä vahingonteko. Vuoden 2007 hoitajalakossa painostuskeinona käytettiin joukkoirtisanoutumisia. Myös aiemmista lakoista saadut kokemukset hyödynnetään. Järjestäjänä me olemme vastuussa näistä toiminnoista ja joudumme käymään läpi yhdessä Mehiläisen kanssa, miten elektiivinen (kiireetön) toiminta ajetaan alas ja päivystystoiminnot voidaan turvata, Luosujärvi sanoo. Alkujaan sen piti olla valmis tammi-helmikuun aikana. –?Olemme todenneet, että kaivetaan vanhat kansiot esiin ja katsotaan, mitä on suunniteltu. VÄKIVALLANTEKO tapahtui Kuopiossa viime lokakuun 1. Meri-Lapin alueella Mehiläinen vastaa neljän kunnan perusterveydenhuollosta ja erikoissairaanhoidon palveluista. –?Lisäaika johtuu osittain epäillyn mielentilatutkimuksesta ja osittain asianosaisten loppulausunnoista, kertoo jutun tutkinnanjohtaja Olli Töyräs keskusrikospoliisista Lännen Medialle. Lisäksi tekijä itse loukkaantui poliisin ampuma-aseen käytön seurauksena kiinniottotilanteessa. KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A9 SANOTTUA Poimintoja vastauksista OLETTEKO VARAUTUNEET MAHDOLLISEEN SAIRAANHOITAJIEN JA HOITOHENKILÖKUNNAN LAKKOON. Väyrynen kertoi tammikuussa alkaneensa harkita paluutaan keskustaan sen takia, että puolueen aatteelliseen ja poliittiseen linjaan olisi nyt mahdollista vaikuttaa. Tarkkaa suunnitelmaa ei voi tehdä, jos ei tiedä työtaistelun laajuutta ja muotoa.” VOIKO MAHDOLLINEN LAKKO VAARANTAA POTILASTURVALLISUUTTA. Eija-Liisa Heikkinen Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soite ”On kutsuttu kokoon organisaation ylin johto ja kriittisten toimintojen johto varautumaan mahdollisiin tilanteisiin.” Tarmo Martikainen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ”Meillä on mahdolliseen tilanteeseen raamisuunnitelma, joka on otettavissa käyttöön. KYSELYN avoimista vastauksista käy ilmi, että vuoden 2007 hoitajalakko on muistissa. Aki Taponen Keskustan entinen puheenjohtaja ja pitkäaikainen ministeri Paavo Väyrynen on jälleen keskustan jäsen, kertoi Vasabladet. Hätätyön rajoista joudumme neuvottelemaan, kuten edellisen kerran syksyllä 2007, Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtaja Riitta Luosujärvi sanoo. –?En halua vielä kommentoida kuulustelujen sisältöä, motiiveja tai mitään muutakaan uutta esitutkintaan liittyvää asiaa, Töyräs sanoo. Yksinvaltaista johtamistapaa ei enää siedetä, Väyrynen perusteli. KESKUSRIKOSPOLIISI on edelleen vaitonainen oppilaitoksessa tapahtuneen väkivallanteon motiiveista. Väyrysen seuraava puoluehanke oli seitsemän tähden liike, jonka ehdokkaana hän oli viime eduskuntavaaleissa, muttei tullut valituksi. Väyrynen kertoi aikovansa myös ryhtyä käyttämään kaikkia puolueen jäsenille sääntöjen mukaan tarjolla olevia mahdollisuuksia vaikuttaa sen poliittiseen linjaan. Mielentilatutkimuksen lopputulos vaikuttaa siihen, määrätäänkö kouluiskun tekijä vankilaan vai tahdon vastaiseen psykiatriseen hoitoon
Ederin mukaan paljonkin on yritetty, mutta työ ei vain ”konkretisoidu onnistumisiksi”. Vaikeudet penkalla ovat kiusanneet koko kuusihenkistä ryhmää, mutta sinänsä siinä ei ole uutta. En ole pystynyt korjaamaan tämän talven ammuntaongelmia, aiempina vuosina ammunta on ollut tasaisempaa, MM-kisoissa vaivaisella 74,6 prosentin tarkkuudella (47/63) ampunut Mäkäräinen huokasi. Penkka painoi taas alas Kaisa Mäkäräinen koki jälleen pettymyksen MM-kisoissa. URHEILU Urheilutoimitus P. Kropasta tuli ”läpi” eli kroppa elää niin paljon, että on vaikea osua. Puhuin tuollaista itselleni. Olisinhan minäkin tehnyt sen, jos tietäisin. Haluan kehittyä, ja siihen mielikuvaharjoitteluun kaipaisi ehkä sellaista sparrausta. Kertoohan se tekemisen tasosta, MM-kisojen henkilökohtaiset koitoksensa kahdeksaan hutiin päättänyt Mari Eder totesi normaalimatkan jälkeen Suomen ampumisvaikeuksista. –?Ajattelin jo, että hopeakin on hyvä. –?Kolme hyvää ammuntaa, yksi huono. –?Jostain syystä ei ampuminen pysy kasassa pystyllä. –?Vaikea, kaikin puolin. Viime vuonna yhteislähdön Östersundin MM-kisoissa voittaneelta Wiereriltä, 29, uupuu henkilökohtaisista kisoista enää pikakisan MM-kultamitali. Saksalaiselta karkasi uran ensimmäinen henkilökohtainen MMkulta kisan ainoaan hutiin, joka tuli kitkerästi viimeisellä ampumapaikalla. Minkkiselle uran toistaiseksi paras MM-sijoitus maistui ”ihan ookoolle”, Ederillä kisat puolestaan ovat jo penkin alla. Skitsofreenista on se, että jos sen (ratkaisun) tietäisi, olisimmehan me sen jo tehneet. EPA/ANDREA SOLERO ANTERSELVA (STT) Ammunta on tuhonnut Suomen jo ennestään ei-niin-vahvoja menestystoiveita ampumahiihdon MMkisoissa Italian Antholz-Anterselvassa. –?Yksittäisiä (onnistumis)päiviä voi olla, mutta kun janalle lyödään koko kausi, kyllähän se suuntaviivoja antaa. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A10 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Janne Lehikoinen ANTERSELVA (STT) Kaisa Mäkäräisen MM-alakulo jatkui tiistain auringonpaisteessa Italian ampumahiihtomekassa Antholz-Anterselvassa, kun normaalimatka toi vasta 21. Suvi Minkkistä (39:s, 2 sakkoa) ja Mari Ederiä (67:s, 8 sakkoa) ei sunnuntaina nähdä. Hiihto maistui jälleen, tuloksena koko joukon toiseksi nopein hiihtoaika. Toinen ampumapaikka eli kisan ensimmäinen pystypaikka pilasi kahdella sakkominuutilla saumat kärkitaistoon eli siihen ainoaan, joka kokeneelle ampumahiihtosuuruudelle kisoista kelpaa. Mikä on kun ei osu?. –?Onhan tämä (tiistain tulos) täysin linjassa sen kanssa, miten olen tällä kaudella ampunut. Suvi Minkkinen puolestaan kaipaa työstämistä ”henkisellä puolella”, mihin ammunta loppujen lopuksi kisapaineessa pitkälti pohjaa. –?Peiliin pitää katsoa, Eder totesi. Aina haluaa olla parempi, tehdä paremmin, ja aina muutokset eivät vie sinne suuntaan, minne haluaa, Mäkäräinen totesi pettyneenä. Sakkoja kuitenkin tuli jokaiselta paikalta, valitettavasti, sakkosarjan 1+2+1+1 kirjannut Mäkäräinen totesi. En tiennyt tilannetta (loppuvaiheissa), koska en kuullut valmentajaani yleisön pauhatessa niin kovaa, Wierer selosti uran kolmannen MM-kullan jälkeen. Samassa veneessä ollaan kaikki, vaikka väärään suuntaan ollaankin menossa, kisavaisuuden turhauttama Eder päätti. Mutta kun se ei vain nyt riitä, kuten ei yhtä täysosumakisaa eli Oberhofin tammikuista yhteislähtövoittoa lukuun ottamatta ei ole riittänyt koko kaudella. Ennen sunnuntain yhteislähtöä ohjelmassa ovat vielä torstain parisekaviesti ja lauantainen viesti. ERITYISTÄ ONGELMAA on tuonut koko ajan pystyammunta. Paikka kuitenkin tuli, sillä Mäkäräinen on maailmancupissa yhä 12:s eli vaadittavan 15 parhaan joukossa. Heti tiistain kisan jälkeen Mäkäräisellä oli vielä epävarmuutta siitä, onko näpeissä osallistumisoikeus kisojen päätöspäivän yhteislähtöön vai jäisikö uran 12:s MMkoitos kolmen henkilökohtaisen kisan mittaiseksi. Mäkäräinen on näillä näkymin mukana vain toisessa viestissä. Ja kuten monta kertaa koko kaudella, syy vaisuun sijaan löytyi ampumapenkalta. Keskusteleminen (joukkueen tai valmentajien kesken) auttaa, jos on ongelma, mutta jos sellaista erityistä ongelmaa ei ole, en koe että sillä keskustelulla pääsisin uudelle tasolle. sijan. Sama kivi on ollut monossa läpi kauden. Ampumahiihto Kaisa Mäkäräisen pettymyksille tuli normaalimatkalla jatkoa Anterselvan MM-kisoissa EPA/ANDREA SOLERO Dorothea Wierer tuuletti tuplamestaruuden kunniaksi. Mitä sitten voisi tehdä. Turha tässä on jeesustella, ettei tehdä sitä tai tätä. –?Onko tekemisessä jotain mitä voi korjata. ANTHOLZ-ANTERSELVAN oma sankaritar Dorothea Wierer otti sunnuntaisen takaa-ajokultansa jatkeeksi mestaruuden myös normaalimatkalla. –?Tavallaan tuo kertoo valmennuksen tasosta, mutta jos joku tietää paremmin, niin mielellämme otetaan se tieto vastaan. –?Hänellä oli hyviä harjoitteita, mielikuvajuttuja ja sellaista. Minkkinen muistaa muutama vuosi sitten maajoukkuetta avittaneen mentaalivalmentaja Pasi Koivusen, jonka apu oli tärkeää. Eikä pelkästään Amaajoukkueella, vaan kauttaaltaan (Suomen ampumahiihdossa). Mäkäräisen MM-prosentti siinä on vain 71,9, juurikin samaa kuin maailmancupissa on ollut. Se tulee vähän tärinänä ja kropan elämisenä, se on sellaista hetkellistä, Mäkäräinen kertoi jo aiemmin talvella vaivanneen vaivan ”paluusta”. Viime vuodesta yritin tehdä muutoksia, ja ne eivät ole vieneet siihen suuntaan, mihin halusin. Samalla lailla hankalaa kuin sekaviestissä ja sprintissä täällä. Hän ampui kaksi viimeistä ampumapaikkaansa puhtaasti ja kotiyleisön kannustamana rutisti voittoon 2,2 sekunnin erolla Saksan Vanessa Hinziin
Mutta samalla tämä tilanne on mahdollisuus niille pelaajille, jotka ovat jääneet pienemmälle jääajalle. Kalajoen Junkkareiden ohella järjestäjinä toimivat Kalajoen kaupunki, Kalajoki Akatemia ja Koululiikuntaliitto. Ensimmäisen päivän tulokset vaikuttavat sunnuntain lähtöjärjestykseen. 12-vuotiaiden sarjaan voivat osallistua myös vuonna 2009 -syntyneet, mutta sitä nuoremmilla ei ole osanotto-oikeutta. Johaug johtaa naisten pohjoismaista kiertuetta kolmen startin jälkeen. Koululiikuntaliiton mestaruuskisoihin liki 600 hiihtäjää PIRJO KUNELIUS HELSINKI Suomen Hiihtoliitto on saanut merkittävän rahalahjoituksen, jonka tarkoituksena on tukea nuorten hiihtäjien nousemista maailman huipulle. Vamman laadusta ei ole vielä tarkempaa tietoa, mutta denveriläistoimittaja Adrian Dater kertoi Twitterissä kuulleensa, että Rantaselta murtui tilanteessa solisluu. – Toivottavasti saamme loukkaantuneet pelaajat mahdollisimman pian takaisin kokoonpanoon. Kalajoella voidaan hiihtää Kalajoella ollaan valmiita tykittämään lunta vielä kisojen alla, jos olosuhteet sen sallivat. Valikainen odottaa myös kalajokisilta nuorilta menestystä kotiladuilta nostaen esiin Jirka Ojan, Sanni Vuolletin ja Oscar Rahjan nimet. Neljän ja viiden kilometrin lenkit eivät ole käytössä. On aivan ainutlaatuista, että yksityishenkilö on näin merkittävällä summalla mukana urheilun kehittämisessä. Pärmäkoski suomalaisista parhaana on kymmenes. Mononen taisteli ainoana suomalaisena aika-ajosta ja pudotushiihtojen ensimmäisestä vaiheesta välieriin asti ja hiihti erässä neljänneksi. Tällä kertaa Rantanen kaatui Erik Cernakin kampittamana ja törmäisi kovalla vauhdilla ikävän näköisesti kaukalon päätyyn. Markus Vuorela oli aika-ajossa 40:s, Iivo Niskanen 42:s ja Lari Lehtonen 49:s. Itse ottelussa voiton vei Tampa Bay Lightning maalein 4-3. Maajoukkueiden ja valmennusryhmien taloudellinen tuki on painottunut vahvasti A-maajoukkueen toimintaan ja terävimpään huippu-urheiluun. Tiistain vastaisen yön kiekkokierroksella Colorado Avalanchen tähtipelaaja loukkaantui taas. –?Kisaa varten meillä on käytössä 2 kilometrin ja 2,25 kilometrin ladut. –?Kalajoki on maantieteellisesti hyvässä paikassa. Järjestelyvastuuta kantaa noin sata toimitsijaa. Toki Kalajoellakin on jouduttu lumipulan vuoksi tinkimään alkuperäisistä suunnitelmista. Suomalaispelaaja poistui kättään pidellen pukukoppiin. Tämä antaa meille erinomaisen mahdollisuuden kohdistaa lisää resursseja lupaaviin nuoriin ja valmennukseen, toteaa puheenjohtaja Markku Haapasalmi liiton tiedotteessa. Colorado tiedotti Rantasen ympäripyöreästi kärsivän ylävartalovammasta ja että on hän sen vuoksi viikkoja sivussa peleistä. Se käytetään harjoittelun sekä valmennuksen tehostamiseen kolmen vuoden aikana ensi kaudesta alkaen. –?Olen tyytyväinen. Krista Pärmäkoski ja Anne Kyllönen karsiutuivat puolivälierissä. Mononen jäi välierän lähdössä hiihtäjäjoukon hännille eikä löytänyt rinteessä ajoissa tilaa ohituksille. Johannes Hösflot Kläbo otti myös miesten voiton Norjalle. Jos pystymme tykittämään tälle viikolle ennustetulla parin päivän pakkasjaksolla lisää lunta, voimme saada käyttöön myös kolmen kilometrin ladun, kilpailun johtaja Esko Valikainen kertoo. –?Kun tänä talvena on jouduttu paljon perumaan hiihtokilpailuja, hiihtäjät haluavat kilpailla silloin kun se on mahdollista, Valikainen lisää yhden tekijän suurelle osallistujamäärälle. Hiihtoliitto sai 300 000 euron lahjoituksen. Rantanen loukkaantui jälleen Juha Savela Lumipula on piinannut tänä talvena hiihtoväkeä, mutta Kalajoella voidaan tulevana viikonloppuna järjestää Koululiikuntaliiton mestaruuskisat. –?Kävimme asiasta alustavia keskusteluja lahjoittajan aloitteesta jo pitkin syksyä 2019. Vammojaan parantelevat Rantasen lisäksi maalivahti Philipp Grubauer, sentteri Nazem Kadri ja hyökkääjät Matt Calvert ja Colin Wilson. Maajoukkueen mieshiihtäjistä Lauri Vuorinen selviytyi erävaiheeseen, mutta voimat loppuivat pudotushiihtojen ensimmäisessä rypistyksessä. Reitin erityisluonnetta alleviivasi se, että Norjan Therese Johaug otti kilpailussa uransa ensimmäisen sprinttivoiton maailmancupissa. Johaug tuuletti ensi kertaa Norjan Therese Johaug tuuletti uransa ensimmäistä sprinttivoittoa maailmancupissa Åren pujottelurinteessä. Kerttu Niskanen putosi jatkosta aika-ajossa. Yhdessä lahjoittajan ja Hiihtoliiton asiantuntijoiden kanssa suunnitellun tehostamisohjelman mukaan lahjoitusvarat kohdistetaan nuorten lajitoiminnan kehittämiseen. Lauantain ohjelmassa on vapaan tyylin kisa ja sunnuntaina perinteisen startit. Lahjoituksen kokonaissumma on 300 000 euroa. Nyt heillä on tilaisuus näyttää mihin he pystyvät, sanoi Coloradon valmentaja Jared Bednar. Mononen ylsi kauden parhaaseen sijoitukseensa, kun Åressa kilpailtiin vapaalla hiihtotavalla lähes koko matka ylämäkeen. Coloradoa piinaa varsinaisen loukkaantumisten suma. Maastohiihto Vain Laura Mononen pääsi suomalaista vauhtiin Åren ylämäkisprintissä EPA/ANDERS WIKLUND/TT Mikko Korvenkari (UT) Mikko Rantanen oli viime vuoden lopussa 16 peliä nilkkavammaisena sivussa peleistä jääkiekkoliiga NHL:ssä. Osa tulee tänne mennessään lomalle ja osa pysähtyy palatessaan lomalta, Valikainen hakee syitä osanottajaryntäykselle. Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmen mukaan lahjoitus tekee mahdolliseksi merkittäviä toimenpiteitä nuorten urheilussa. URHEILU KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A11 Pasi Rein ÅRE (STT) Laura Mononen sivusi kahdeksannella sijallaan uransa parasta maailmancupin sprinttisijoitusta tiistaina Åressa Ruotsissa. Joukkuetoveri Pål Golberg johtaa kiertuetta, ja Niskanen on parhaana suomalaisena sijalla 13. Pohjoismainen maastohiihtokiertue jatkuu torstaina 38 kilometrin yhteislähdöillä, joka hiihdetään vapaalla hiihtotavalla. Kisoihin on ilmoittautunut ennakkoon liki 600 hiihtäjää. Vuorinen jäi puolivälierässään kuudenneksi eli viimeiseksi ja lopputuloksissa sijalle 28. Ilmoittautuneita on noin 150 enemmän kuin esimerkiksi viime keväänä Kemissä. Tänne on helppo tulla nyt, kun kisaviikonloppu osuu hiihtolomien keskelle. –?Yllättävän hauska päivä, ja itsellä oli ihan hyvää menoa, Mononen kertoi maastohiihtomaajoukkueen Twitter-tilillä. KLL-mestaruuksista hiihdetään 12–16-vuotiaiden sarjoissa. Harmittaa vain, kun välierässä tuntui, ettei millään löytynyt koloa, että olisin päässyt hiihtämään omaa vauhtia. Lahjoituksen taustalla on tuntemattomana pysyttelevä yksityishenkilö, joka on seurannut suomalaisen hiihdon kehitystä. Kisoihin ilmoittautuneiden suuri määrä (tarkalleen 591) on järjestäjille iloinen yllätys. Heidi Weng ja Astrid Uhrenholdt Jacobsen järjestivät Norjan naisille kilpailusta kolmoisvoiton. MONOSEN välieräpaikka oli ylämäkisprintin ylivoimaisesti paras suomalaissuoritus
Seuraa uhkaa kahden vuoden eurosulku EPA/PETER POWELL 2 Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: Pistepörssit, tilanne viikonlopun pelien jälkeen: Pisteet: 1) Bojan Strugar Ducks 551, 2) Antti Ropponen Hurrikaani 543, 3) Jiri Hänninen Tiikerit 516, 4) Jan Helenius Etta Oulu 480, 5) Sakari Mäkinen Hurrikaani 472, 6) Urpo Sivula Akaa-Volley 424. Parhaat kolmospaikat syntyvät yleensä siitä, että pallo käväisee korin läheisyydessä, mistä se syötetään ulos. Yksitoista ja puoli vuotta myöhemmin Suomi valmistautuu jälleen kohtaamaan Serbian EM-karsinnassa, ja asetelma on monella tapaa tuttu. Me luomme paljon tilaa kentälle, Jamar Wilson sanoi maajoukkueen tiistaisten harjoitusten jälkeen. Avain voittoon oli suomalaispelaajien ilotulitus kolmen pisteen viivan takaa tarkkuudella 14/26. Hyökkäyspisteet: 1) Strugar 481, 2) Ropponen 465, 3) Hänninen 462. Osaltaan se voi johtua siitäkin, että kokoonpanomuutoksia Loimussa on ollut paljon, Keskisipilä arvioi. HELSINKI (STT) Elokuussa 2008 Suomen koripallomaajoukkue otti yhden suurimmista voitoistaan kellistämällä EM-karsinnassa Serbian 80–77 vajaan 1?700 katsojan riemuksi Vantaalla. LP Salo putosi jatkosta ja samalla päättyivät suomalaisjoukkueiden tämän kauden pelit eurokentillä. Skyn lähteen mukaan pelaajille on painotettu kaiken aikaa, ettei City ole tehnyt mitään väärää. –?Kausi on mennyt hyvin, joten turha tässä on ryhtyä himmailemaan. Vastakkain ovat Serbian kokoylivoima ja Suomen kaukoheittotaito – mutta se, miten paljon kolmosia heitetään ja miten nuo heittopaikat luodaan, on muuttunut. Viidennen sijan käytännössä jo varmistanut joukkue pystyy käyttämään runkosarjan viimeisen kuukauden pudotuspeleihin valmistautumiseen. Kolmosten luominenkaan ei synny vain sormia napsauttamalla. Meitä ei suljeta pois eurokentiltä, Cityn toimitusjohtajan Ferran Sorianon väitetään kertoneen pelaajille. Euroopan jalkapalloliitto Uefa ilmoitti perjantaina sulkevansa Cityn kahdella tulevalla kaudella Euroopan seurajoukkuekilpailuista, koska se on rikkonut taloudellisen reilun pelin sääntöjä. –?Missä tahansa liigassa olemme, olen silti täällä, Guardiola painotti Sky Sportsille. Hänen sopimuksensa kestää kauden 2021 loppuun. Guardiolan odotetaan vahvistavan asian lehdistötilaisuudessa keskiviikkona. Nämä pelit ovat meille osa valmistautumista pudotuspeleihin, sanoo valmentaja Mikko Keskisipilä. Wilson on Suomen joukkueen paras heittopaikkojen luoja, ja hänen merkityksensä korostuu, koska Petteri Koponen on poissa torstain pelistä Euroliigan pelien takia. Loimun joukkueesta Rekomaa nostaa esiin australialaisen Trent O´Dean. Ässät per ottelu: 1) Ojansivu 1.88, 2) Mikko Räsänen Hurmos 1.73, 3) Ropponen 1.63, 9) Välimaa 1.14. Pisteet per ottelu: 1) Sivula 18.43, 2) Hänninen 18.43, 3) Strugar 18.37. –?Luottakaa minuun niin kuin minä luotan teihin. 6 2 1 8–13 7 LP Salo .......... TIIKEREIDEN keskipelaaja Rami Rekomaa odottaa keskiviikkoillan peliä hyvillä mielin. Hyökkäysprosentti: 1) Petteri Härkönen Hurmos 67, 2) Petter Østvik Hurmos 63, 3) Rodrigo Leitzke Savo Volley 61, 9) Antti Leppälä Tiikerit 59. Pep Guardiola jäämässä Cityyn Pep Guardiola aikoo jäädä Manchester Cityyn, vaikka seuraa uhkaa sulku eurokentiltä. Lisäksi Uefa lätkäisi seuralle 30 miljoonan euron sakon. Sky Sportsin mukaan myös Cityn ja Englannin maajoukkueen tähtihyökkääjän Raheem Sterlingin suunnitelmissa on jäädä Cityyn. –?Keskinäisten peliemme perusteella ihmettelen Loimun sarjasijoitusta. VaLePa olisi tietysti toivevastustajani pudotuspeleihin, Rekomaa sanoo. 6 4 2 16–6 14 Budowlani .... Maajoukkueen tiistain harjoitusten koko kentällä pelattujen peliosuuksien aikana otetuista heitoista 61 prosenttia (30/49 pelitilanneheitosta) oli kolmosia. Istanbul: Naisten Mestarien liiga, A-lohko: Fenerbahce, Turkki–LP Salo 3–0 (25–17, 25–12, 25–14) Eczacibasi ..... Torjunnat: 1) Jakub Kovac PerPo 82, 2) Severi Savonsalmi Savo Volley 78, 3) Mäkinen 67, 9) Rami Rekomaa Tiikerit 53. –?Sarjan loppu mennään kahden pelin viikkotahtia, jossa pelit rytmittyvät tasaisesti keskelle viikkoa ja viikonloppuihin. Joulukuussa Kokkolassa Tiikerit vei pelin puhtaasti 3–0. Tosin Keskisipilä huomauttaa, että parhaimmillaan Loimu on hyvin puolustava joukkue. 6 6 1–18 Alkulohko päättyi. –?Vaikka meidät laitettaisiin (Englannin) Kakkosliigaan, olen silti täällä. Otos on tietenkin liian pieni pitkälle meneviin johtopäätöksiin, mutta tällainen jakauma vastaa nykykäsitystä hyvistä heitonvalinnoista, vaikka tiistain harjoituksissa maajoukkuemiehet kivittivätkin 30 kolmosestaan 28 ohi. Kokoonpanomuutoksiin lukeutuu mm. Times-lehti kertoi maanantaina, että Guardiola, 49, on kertonut seurajohdolle ja pelaajille jäävänsä Cityyn. – Viimeksi Tamir Hershko oli meitä vastaan pitelemätön ja teki 35 pinnaa, mutta sen jälkeen hänellekin on tullut vaisumpia pelejä, Keskisipilä sanoo israelilaisesta yleispelaajasta. Viiden alkulohkon voittajat ja kolme parasta kakkosta Mestarien liigan pudotuspeleihin. City ilmoitti valittavansa rangaistuksesta Urheilun kansainväliselle välimiestuomioistuimelle CAS:lle. 6 3 3 18–6 15 Fenerbahce .. Huhuissa Guordiolaa on viety jo Italian Serie A:n jättiseura Juventuksen päävalmentajaksi. –?Hän on yksi sarjan parhaista keskipelaajista, joka hallitsee sekä torjunnan että hyökkäyspelin, Rekomaa kehuu. Raisiossa pelattiin kaksi viisieräistä ottelua, joista Tiikerit voitti jälkimmäisen runsaat kaksi viikkoa sitten. URHEILU Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A12 Juha Savela KOKKOLA Kokkolan Tiikereillä on vielä kahdeksan peliä Mestaruusliigan runkosarjaa jäljellä. Onnistumiset ovat tuoneet itseluottamusta myös pudotuspelejä ajatellen. Sen jälkeen Loimun hakkurin tehtäviin on siirtynyt yhdysvaltalainen keskipelaaja Blake Leeson. Guadiola on toiminut Cityn luotsina vuodesta 2016. Lentopallo Kokkolan Tiikerit hakee paluuta voittokantaan Loimun kustannuksella CLAS-OLAV SLOTTE LONTOO (STT, AFP) Espanjalainen menestysvalmentaja Pep Guordiola aikoo jatkaa Manchester Cityn peräsimessä, vaikka englantilaisseuraa uhkaa kahden vuoden sulku Euroopan seurajoukkuekilpailuissa. Torjunnat per ottelu: 1) Markus Kaurto VaLePa 3.2, 2) Karri Kutinlahti Hurrikaani 3.13, 3) Kovac 2.93. Joukkueet kohtaavat nyt neljännen kerran tällä kaudella. brassihakkuri Windson Ferreiran sopimuksen purku olkapäävamman vuoksi. Keskiviikkona Hollihaassa Tiikerit hakee paluuta voittokantaan Raision Loimun kustannuksella. Jamar Wilson on ratkaisevassa asemassa, jos Suomi mielii kukistaa Serbian. – Se tekee minun pelaamisestani paljon mukavampaa. Paperilla homman pitäisi olla selvä, sillä Loimu on valahtanut pudotuspeliviivan huonommalle puolelle. Vastaanottoprosentti: 1) Voitto Köykkä Akaa-Volley 58, 2) Pasi Hyvärinen Ducks 57, 3) Josh Ayzenberg Savo Volley 57, 7) Niklas Breilin Tiikerit 55, 8) Teemu Lahti Tiikerit 55. Tämä on aika pysyä yhdessä. –?Aika paljon muutenkin Kappe on kokoonpanoa ja pelipaikkoja pyöritellyt, Keskisipilä huomauttaa Tiikereissäkin kauden passanneen valmentaja Kasper Vuorisen ”pelikirjasta”. Kun Suomi kukisti Serbian 2008, suomalaisten pelitilanneheitoista alle puolet oli kolmosia. Ainakin meitä vastaan he ovat pelanneet hyvin, mutta Loimun peli on ailahdellut eniten tämän sarjan joukkueista. Ässät: 1) Olli-Pekka Ojansivu Savo Volley 49, 2) Ropponen 49, 3) Mäkinen 47, 8) Anton Välimaa Tiikerit 32. Pudotuspelejä kohti Rami Rekomaa sanoo onnistumisten tuoneen lisää itseluottamusta. Suomi Serbiaa vastaan tutuin asein
Puh. Hyvä SUKSIBOXI Calix, lev. Oikeat numerot: 5, 12, 14, 17, 27, 28, 29, 32, 38, 41, 42, 47, 51, 52, 53, 57, 59, 61, 62, 67. Pojat: Toni Annala JjA, Mikko Hakala K-64, Aaro Vuorimaa LSA. 3–4 (C: Mikko Rantanen 0+1). 51 11 7 3 30 107– 170 50 Jukurit ........49 8 5 7 29 104– 155 41 Sport ..........49 9 3 6 31 108– 162 39 Seuraavat ottelut: 19.?2. 0295 018 781, etunimi.sukunimi@avi.fi 2 Ampumahiihto Anterselva: MM-kilpailut ja maailmancup, 6. Hiekkasärkillä kaksi loma/hirsimökkiä. lähtö, Toto5-2, lv 2100 m: 1) Golf Widow Temple/Santtu Raitala 19,0a (2,21), 2) Heelys Andorra 19,0a (47,25).3) Step Brave 19,1a (10,47).4) Por Nie Pop 19,4a (10,47).poissa: 8, 12. 24 4 1 2 17 110– 189 16 Steelers ...... 24 22 2 214– 90 66 EräV ............ Tytöt: Ida Heikkilä K-64. 5. asti. 2 Mäkihyppy Helsinki: Suomen joukkueet mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancup-kisoihin: Miesten joukkue Romanian Rasnoviin 20.–20.?2.: Antti Aalto. 7 000 kilon erä. 2. Miehet, sprintti 0,7 km (v): 1) Johannes Hösflot Kläbo Norja, 2) Federico Pellegrino Italia, 3) Renaud Jay Ranska, 4) Pål Golberg Norja, 5) Lucas Chanavat Ranska, 6) Erik Valnes Norja,...28) Lauri Vuorinen Suomi, 40) Markus Vuorela Suomi, 42) Iivo Niskanen Suomi, 49) Lari Lehtonen Suomi . Myydään Kannuksen keskustassa kaksio 2h+k+s 62,5 m² kerrostalon alakerran päätyhuoneisto. 24 15 1 1 7 162– 122 48 Nokian KrP ..23 14 3 6 159– 109 48 Oilers ...........23 14 2 2 5 153– 121 48 Indians........ 2 Ammunta Nikosia: Haulikkolajien kv. Palvelut lähellä. 040 511 3310 Myytävänä omakotitalo Taularuukintiellä. Kuulutukset 1 Palvelut 1 IC Q C 20 20 -2 02 2 Testaamme painolaatua Myynnit 1 Rivit Jätä ilmoitus helposti: www.kp24.fi/rivit www.keskipohjanmaa.fi Länsija Sisä-Suomi YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN MUKAINEN PÄÄTÖS Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 18.2.2020 myöntänyt KH Turkistarha Oy:lle luvan turkistarhatoimintalle ja sen laajentamiselle Vetelin kunnassa. 0400 889 568. Miehet, trap 125 kiekkoa+finaali 50 kiekkoa: 1) Bostjan Macek Slovenia 44 (121), 2) Valentin Kotshurov Venäjä 41 (119), 3) Andreas Makris Kypros 34 (119), ...suomalaiset: 29) Eemil Pirttisalo 112, 31) Mirka Kyyrönen 111, 47) Matias Koivu 108, 59) Simo Köylinen 106. Myytävänä HEINÄÄ pienpaaleissa. 040 5582 283. Naiset: Emmi Hyrkäs Hahlo, Jenna Kuisma KySF, Marianne Palo IMAS. 040 5511 104. lähtö, Toto5-4 DUO-2 TROIKKA-1, sh 2100 m: 1) Morison/Tapio Perttunen 28,3 (14,44), 2) Tähen Toivomus 27,7 (3,98).3) Fiiling 28,6 (22,76).4) Ponutella 29,6 (21,49).poissa: 5, 7. Miehet, 73 kg: 1) Heikki Niemi KJ 150 (70+80) (M40 pe). 51 25 2 3 21 157– 134 82 Ässät ...........50 18 4 5 23 118– 139 67 KalPa ..........49 17 4 8 20 134– 151 67 TPS .............. 24 14 1 9 174– 145 44 TPS ..............23 14 1 8 159– 93 43 Happee .......23 10 3 3 7 137– 115 39 LASB ............23 10 2 11 91– 119 34 OLS ............. 87 kg: 1) Katja Niemi KJ 62 (27+35). Kaukolämpö, ulkovarasto, autopaikka. Nokian KrP–Classic, ÅIF–Oilers, LASB–Happee. 81 kg: 1) Marko Kiviniemi LoVe 165 (75+90), 2) Petteri Perälä AU 165 (70+95), 3) Hannu Karhula LoVe 110 (46+64). Seuraavat kilpailut: Åre, Ruotsi, 18. Maailmancupin pistetilanne: 1) Johaug 1?840, 2) Natalia Neprjajeva Venäjä 1?260, 3) Weng 1?260, 4) Jacobsen 952, 5) Diggins 900, 6) Östberg 793,...11) Pärmäkoski 548, 13) Niskanen 503, 23) Kyllönen 281, 50) Mononen 67, 62) Katri Lylynperä Suomi 47, 68) Vilma Nissinen Suomi 30, 95) Johanna Matintalo Suomi 8. Seuraavat MM-matkat: 19. Yleisöä: 3?730. 11€ / NUOR. Asunnot 1 Tarjotaan vuokralle 1 OMPELUKONEET .vanhan ukon koneille löytyi loppusijoituspaikka : leka ja kirves.Tietysti koneita voi vielä ostaa. lähtö, sh 2100 m: 1) Eetu Rols/Jukka Kauppinen 29,9 (5,15), 2) Naskalin Helmi 30,4 (4,52).3) Vilokkinen 30,5 (56,98).4) Mikimani 30,7 (18,38).poissa: 6, 7. erä: 31.54 Jarkko Immonen (Juuso Vainio–Julius Nättinen) 0–1 yv, 33.39 Antti Kalapudas (Ossi Louhivaara–Julius Honka) 0–2. Valitusaika päättyy 26.3.2020. 15-18 V., VARUSM./N 5€ RUNKOSARJAN LOPPUUN SEURAAVA KOTIOTTELU KOKKOLAN JÄÄHALLISSA LIPPUTOIMISTO.FI ALLE 15-VUOTIAAT ILMAISEKSI K O K K O L A N HERMES PERHELIPPU 25€ VANHEMMAT + LAPSET (EI RAJOIT.) HERMES VS JOKIPOJAT PE 21.2. Tasokas ja viihtyisä mökki Rukalla. 1–2 (S: Jyrki Jokipakka 1+0, Juuso Puustinen 0+1, Mikael Ruohomaa 0+1), Ak Bars Kazan–Avangard Omsk 5–3, Lokomotiv Jaroslavl–Vitjaz Podolsk 5–1 (VP: Pekka Jormakka 1+0), Moskovan Spartak–Torpedo Nizhni Novgorod 2–3. KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A13 AIKUISET 16€, 13€ / OPISK. 2 Jääkiekko Liiga: Pelicans–JYP 0–3 (0–0, 0–2, 0–1) 1. Torjunnat: Jasper Patrikainen P 9+14+9=32, Eetu Laurikainen J 8+7+7=22. 7. Sirkkelin akseli ja terä 66cm. Kärpät ........49 30 6 3 10 155– 91 105 Tappara ......50 27 9 4 10 156– 105 103 KooKoo ......50 27 5 6 12 143– 100 97 Ilves ............50 27 5 5 13 161– 120 96 Lukko .........50 24 8 6 12 148– 109 94 HIFK ...........49 23 6 6 14 143– 118 87 HPK ............49 22 6 5 16 135– 126 83 JYP .............. 8. 050 548 6785. 109 kg: 1) Seppo Salmi RK 155 (65+90) (M55 pe). KLO 18.30 K-VANTAA V A N T A A Myydään rivitalokaksio 63m² Rytimäellä. päivä: Naisten normaalimatka, 15 km: 1) Dorothea Wierer Italia 43.07,7 (1+1+0+0 sakkoa), 2) Vanessa Hinz Saksa jäljessä 2,2 sekuntia (0+0+0+1), 3) Marte Olsbu Röiseland Norja –15,8 (0+1+0+1), 4) Hanna Öberg Ruotsi –38,7 (2), 5) Franziska Preuss Saksa –1.03,4 (2), 6) Monika Hojnisz-Starega Puola –1.10,1 (2), 7) Christina Rieder Itävalta –1.20,6 (1), 8) Marketa Davidova Tshekki –1.30,7 (3), 9) Galina Vishnevskaja Kazakstan –1.31,4 (0), 10) Eva Kristejn Puskarcikova Tshekki –1.32,6 (1), ...21) Kaisa Mäkäräinen Suomi –3.09,6 (1+2+1+1), ...39) Suvi Minkkinen Suomi –4.29,4 (1+0+0+1), ...67) Mari Eder Suomi –7.07,2 (4+2+1+1). Päätös on nähtävillä osoitteessa www. Myytävänä hyvälaatuista luomukauraa n. naisten ja miesten sprintti (p). Toto (4-6-10): 17,72 3,12-2,02-1,57 28,81. NHL maanantaina: Calgary–Anaheim 6–4, Arizona–NY Islanders 2–1 (A: Antti Raanta 28/29 torjuntaa), San Jose–Florida 3–5 (SJ: Antti Suomela 0+1, F: Aleksander Barkov 0+1), Las Vegas– Washington 3–2, Colorado–Tampa Bay ja. Kunkkunumero: 51 2 Ravit Teivo 1. avi.fi/lupa-tietopalvelu. Naisten joukkue Slovenian Ljubnoon 21.– 23.?2.: Susanna Forsström, Julia Kykkänen, Jenny Rautionaho, Julia Tervahartiala. Tmi Klotai puh. 10 m ilmapistooli: Miehet: Tomi Heikkilä KuusA, Joonas Kallio SsUA. Helsinki: Suomen joukkue ilma-aseiden EM-kilpailuihin Puolan Wroclawiin 23.2.–2.?3.: 10 m ilmakivääri: Miehet: Juho Kurki KankaanpA, Aleksi Leppä HAS, Sebastian Långström KySF. 2. Kiertueen kokonaistilanne: 1) Golberg 1.06.37, 2) Aleksandr Bolshunov Venäjä –0.23, 3) Sjur Röthe Norja –0.42, 4) Valnes –0.56, 5) Martin Löwström Nyenget Norja –0.58, 6) Hans Christer Holund Norja –1.01, 7) Finn Hågen Krogh Norja –1.20, 8) Simen Hegstad Krüger Norja –1.21, 9) Martin Johnsrud Sundby Norja –1.25, 10) Denis Spitsov Venäjä –1.28, ...13) Niskanen –1.50, 51) Vuorela –5.20, 53) Vuorinen –5.22, 56) Lehtonen –5.31. Maailmancupin pistetilanne, 16/24 kilpailua: 1) Wierer 665, 2) Tiril Eckhoff Norja 571, 3) Öberg 565, 4) Denise Herrmann Saksa 542, 5) Röiseland 537, 6) Ingrid Landmark Tandrevold Norja 436, ...12) Mäkäräinen 350, ...33) Eder 178, ...71) Minkkinen 24. Tiedustelut puh. Toto (810-12): 5,15 2,20-2,12-7,30 11,58. Yht. Toto (3-9-8): 1,88 1,38-1,95-3,00 4,91. 24 13 1 4 6 149– 98 45 SPV ............. & ELÄK. Toto5 voitto-osuus: 379,14. lähtö, lv 2100 m: 1) Knockout Ses/Taneli Säde 18,3 (9,31), 2) Easy Diamond 19,1 (9,93).3) Miss Vivacious 19,4 (6,59).4) Our Hope 19,6 (11,64).poissa: 4. 9. Tytöt: Viivi Kemppi MyA. miesten normaalimatka (20 km), 20.?2.?parisekaviesti. Toto5 voitto-osuus: 3,92. lähtö, Toto5-5, lv 2100 m: 1) Gillian Comery/Olli Koivunen 16,5a (1,88), 2) Wingman 16,6a (6,11).3) Albino Brave 17,0a (15,53).4) Hurricane Boshoeve 17,0a (23,73).poissa: 2, 5. Ostot 1 Halutaan ostaa uudehko hyvä asuntoauto. 044 910 0402. 050 532 5167. Vuokrataan 1.6. Maailmancupin pistetilanne: 1) Bolshunov 1?760, 2) Kläbo 1?278, 3) Röthe 992, 4) Sergei Ustjugov Venäjä 896, 5) Niskanen 890, 6) Golberg 802,...20) Perttu Hyvärinen Suomi 354, 39) Ristomatti Hakola Suomi 141, 62) Vuorinen 56, 66) Joni Mäki 52, 74) Lehtonen 38, 81) Verneri Suhonen Suomi 28, 100) Lauri Lepistö 20, 106) Juho Mikkonen Suomi 16, 136) Juuso Haarala Suomi 3. Toto5 voitto-osuus: 410,73. lähtö, lv 2100 m: 1) Poetry In Motion/Juha Utala 18,7 (3,46), 2) Helen Is Her Name 19,0 (42,76).3) Like It Or Not 19,1 (30,54).4) Cappucetto 19,2 (10,54). 3. 040 568 7119. 3. 2. Tiedustelut p. 2 Painonnosto Lohtaja: LoVen piirikunnalliset, tuloksia: Naiset, 71 kg: 1) Paula Haapoja LoVe 72 (27+45). kierrosta: Vasek Pospisil Kanada–Emil Ruusuvuori Suomi 7–6 (8–6), 6–3. P. Talojen pikkurempat, turvak.,ovisilmät, palovaroitin huollot, pihatyöt, siivoustyöt, auton katsastus ym. kilpailut: Miehet, skeet 125 kiekkoa+finaali 60 kiekkoa: 1) Reino Velleste Viro 55/uusinta 7 (122), 2) Ethymios Mitas Kreikka 55/6 (123), 3) Johan Birkykke Tanska 45 (122), 5) Eetu Kallioinen Suomi 27 (122), muut suomalaiset: 20) Oskari Kössi 119, 24) Lari Pesonen 118, 25) Timo Laitinen 118, 66) Timi Vallioniemi 111, 70) Tommi Takanen 110. Edull.140 € ja 160 €/vkl. Pelivaihto 270?140,90 e, yleisöä 830.. 96 kg: 1) Matti Pekkarinen KJ 160 (75+85). KalPa–Tappara, SaiPa–HIFK, Ilves–Jukurit, Ässät–Pelicans, HPK–KooKoo, Kärpät–Sport. erä: 44.40 Juha-Pekka Hytönen (Samuli Ratinen–Miska Siikonen) 0–3. 044 928 2722. Toto (1-11-9): 2,21 1,43-4,08-2,27 48,30. Bingot 1 To 20.2.2020 klo 18.00 HIMANGAN URHEILUHALLILLA Potti 3200 € , Palloraja 50 PELIKIRJAN RIVIT 20 € ja 30 € ILLAN VIIMEINEN RIVI 150 € BINGO VIRKKALA -IKKUNAT TALVIHINTAA, MYÖS ASENNETTUNA SOITA TARJOUS 040 7749450. P. 2 Tennis Marseille: Miesten ATP-kiertueen turnaus, palkintoarvo noin 770?000 dollaria: Kaksinpeli, 1. Esko Alatyppö puh. 200 €. 0400 861 047. 2 Maastohiihto Åre: Maailmancup 24/35, pohjoismaisen kiertueen 3/6 kilpailut: Naiset, sprintti 0,7 km (v): 1) Therese Johaug Norja, 2) Heidi Weng Norja, 3) Astrid Uhrenholdt Jacobsen Norja, 4) Jonna Sundling Ruotsi, 5) Nadine Fähndrich Sveitsi, 6) Linn Svahn Ruotsi, 7) Greta Laurent Italia, 8) Laura Mononen Suomi,...13) Krista Pärmäkoski Suomi, 26) Anne Kyllönen Suomi, 51) Kerttu Niskanen Suomi. 4. lähtö, Toto5-1, lv 2100 m: 1) Real Red/ Santtu Raitala 15,9a (2,87), 2) Merit 16,1a (2,34).3) Denver Brodde* 16,1a (9,76).4) L Dees Maggiesbest 16,1a (11,16).poissa: 8. 10 m liikkuva maali: Miehet: Tomi-Pekka Heikkilä K-64, Krister Holmberg RS, Heikki Lähdekorpi SA. Toto (10-3-1): 9,31 2,02-3,15-1,97 35,24. 24 3 1 1 19 108– 194 12 ÅIF ...............23 2 1 2 18 93– 189 10 Seuraavat ottelut: 21.?2. 2. 2 Salibandy Miesten liiga: Steelers–EräViikingit 5–9 (2–4, 0–1, 3–4) Classic......... 24 7 1 16 117– 174 23 Tiikerit ........ Toto5 voitto-osuus: 67,21. Takka+takkapuut. Oikeat numerot: 3, 6, 14, 15, 16, 21, 26, 28, 39, 41, 42, 44, 49, 50, 52, 55, 56, 61, 62, 66. 24 5 1 2 16 109– 177 19 Welhot........ Puh. 102 kg: 1) Tuomas Hirvijoki LoVe 215 (95+120). 51 14 3 7 27 126– 164 55 SaiPa ...........49 14 4 3 28 105– 156 53 Pelicans ....... Toto (6-3-15): 3,00 1,60-6,90-5,35 46,15. Toto (2-6-1): 2,87 1,16-1,18-1,60 3,02. Jäähyt: Pelicans 6x2 min, JYP 4x2 min. P. 2 Rahapelit Keno Päiväarvonta. KHL tiistaina: Barys Nur-Sultan–Sibir Novosibirsk ja. lähtö, TROIKKA-2, sh 2100 m: 1) Bebe/ Jouni Vaittinen 33,3 (3,0), 2) Orpo-Pimu 33,3 (47,2).3) Hepuliina 32,9 (25,96).4) Sofianna Pee 33,2 x (16,22).poissa: 4, 5, 16. lähtö, Toto5-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) Lovetown/Hannu Torvinen 15,9a (17,72), 2) Pope 16,0a (4,6).3) Callela Einstein 16,3a (3,36).4) El Dirtyman 16,4a (7,89).poissa: 5. 80 cm ja TAAKKATELINE , sopii Toyota Avensis. P. Kiertueen kokonaistilanne: 1) Johaug 50.31, 2) Weng –1.07, 3) Östberg –1.56, 4) Jacobsen –1.59, 5) Ebba Andersson Ruotsi –1.59, 6) Ragnhild Haga Norja –2.30, 7) Jessica Diggins USA –2.30, 8) Svahn –2.34, 9) Fähndrich –2.37, 10) Pärmäkoski –2.39, ...14) Mononen –2.49, 22) Kyllönen –3.33, 23) Niskanen –2.13. Puh. Puh. Lisätietoja antaa ympäristöylitarkastaja Heikki Pajala, puh. 89 kg: 1) Santeri Honga LoVe 190 (83+107). Arabimiehen puku, valk, L. Troikka: 682,81. 040 755 9882. Toto (3-6-2): 3,46 1,69-7,17-4,48 382,90. erä: Maaliton. Toto5 voitto-osuus: 5,78. Yhdistetty: Joukkue Norjan Trondheimiin 21.–23.?2.: Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Leevi Mutru, Perttu Reponen. 6. Toto (11-14-12): 14,44 3,67-1,90-5,31 22,12. Troikka: 319,03. Kunkkunumero: 21 Ilta-arvonta. Myynnit 1 Jamaha sähköurku 2sormiota, rytmilaitteet jalkiolla hyvä ja halpa. 040 865 0626. Vapaana vko 9. Päivän Duo: 4-11, kerroin: 232,18. KLO 18.30 KE 19.2
Su 1.3. KASTETTU Benjamin Aleksander Malinen, Alvari Mikael Saukko (Merijärvi) KUOLLEET Linnea Annikki Sorvoja 95 v., Jenny Maria Visuri 93 v., Eeva Martta Pajula 92 v., Allan Johannes Myllylä 85 v., Eero Heikki Päivärinta 78 v., Raimo Jaakko Mikkilä 74 v., Toivo Johannes Ojala 94 v. KASTETTU Säde Maria Ukonmaanaho, Niko Kristian Ukonmaanaho HAUTAAN SIUNATTU Erkki Kalervo Karhukorpi 84 v. klo 16 Raamattupiiri Lestin koulun väistötilojen kotitalousluokassa, Jukolantie 4. Ota rohkeasti yhteyttä! Ma 24.2. NUORISOTYÖ Ke 19.2. paikka!). klo 10.30 Hävikkiruuanjako srk-kodilla. klo 12 Ry:n ulkoilupäivä Päivi ja Jouko Koskella, Markku Huhtala. klo 9-11 Viiskari srk-talon kerhohuoneella. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 19.2. PYHÄKOULUTYÖ Su 23.2. Ke 26.2. PÄIVÄKERHOTYÖ Ti 25.2. Ke 26.2. Tuu Peremmälle illat alkavat tässä kuussa ja ovat kyläläisten itse suunnittelemia tapahtumia, joissa on pientä tarjoilua, hengellistä musiikkia, keskustelua ja lopuksi iltahartaus. klo 13 Varttuneen väen kerho ja Lähetyspiiri Mariassa, Eija Nivala; klo 13.30.Ehtoollishartaus Sipilässä, Eeva-Kaisa Laakko ja Teija Siirtola; klo 15.30 Eläkeliiton kuoron harjoitukset Marian rippikoulusalissa; klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset Suvannon kappelilla. klo 15-17 Laskiaismyyjäiset srk-kodilla, myytävänä hernekeittoa (omiin astioihin), laskiaispullia ja rieskaa. klo 12 Lähetyspiiri srkkodilla. klo 10 Messu, Jouko Heikkinen, Henna Mäkinen, Jenni Kentala, ehtoollisavustaja Olli Lepistö. klo 17.30 Rippikouluryhmä 3 tapaaminen Merijärven pappilassa, Hannele Aho, Janne Isomaa ja vierailija. klo 18 Iltamessu Lestijärven kirkossa, Harju, Rautiola. klo 10 Perhekerho Toholammilla päiväkerhotiloissa. klo 18 Lähetyspiiri srk-talon alakerrassa. Terveystie 11. MUUT Kesätyöpaikat hautausmaaja puistotöihin haettavissa 31.3. klo 19 Kirkkokuoron harjoitus seurakuntatalolla. Hiihtolomaviikolla (vk 9) ei kerhoa. Diakoniatyön asiakasasioiden ja kotikäyntien ajanvaraukset sekä kirkkokyytisetelit jumalanpalveluksiin Marianne Joensuu p. MUUT Papiston talviloma ja sijaiset maaliskuussa: 2.3-8.3., sijaisena Mikko Pöyhtäri. Kirkkotalakoot ovat tuottaneet 31.1.2020 mennessä 746.410 euroa kirkon rakennusrahastoon. LAPSITYÖ Ke 19.2. pe klo19-23 Vintillä. klo 12-13.45 Ekavauvakerho Pietarissa; klo 12.15-13.30 Perheliikunta Pikkupietarin Loikka Pietarin salissa. Ti 3.3. klo 18 Hengellinen yhteislauluilta karaokesäestyksellä srk-kodilla. SEURAKUNNAN VIIKKO Pe 21.2. klo 8 Aamurukoushetki Toimitalo Pietarissa, sisäänkäynti E-ovesta; Riikka Talvitie; klo 13.30 Hartaus Kotikartano 4:ssa, Janne Isomaa; klo 18.30 Gospelkuoro Riemun harjoitukset Suvannon kappelilla; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, seurapuhe klo 19.30, Esko Sääskilahti. klo 16.30 Leipomiskerho 4-6lk Vitiksessä Toimitalo Pietari B-ovi; klo 17 Koruja askartelukerho 3-6 lk Vitiksessä Toimitalo Pietari B-ovi; klo 18-19.30 Kokkikerho 1-3 lk Vitiksessä Toimitalo Pietari B-ovi. NUORISOTYÖ La 22.2. Kinkerit pidetään iltaisin klo 19, kahvitus klo 18.30 alkaen. Kirkkokyytikuljetus Suvannolle järjestetään kirkkokyytiseteleillä, jolloin kyyti tilataan itse taksikeskuksen numerosta. Kahvitus alkaa klo 18.30. klo 18.30 Sanaa ja Siionin Kannelta-ilta srk-kodilla. LAPSITYÖ Pe 21.2. klo 19 Ry:n seurat srk-kodilla, Janne Syri. Yhteislähtö srk-kodin pihalta klo 17.30. Ma 24.2. 0447118631 tai marianne.joensuu(at) evl.fi. Pe 21.2. Su 23.2. Pe 28.2. klo 10 Perhejumalanpalvelus ja talvitapahtuma jäähallilla. Ke 26.2. Laskiaistapahtumassa on tarjoilua, makkaranpaistoa, kasvomaalausta, hoijakalla ajelua ja mäenlaskua. ke 26.2 klo 15.30 Pihlajatuvan hartaus Juha Karhulahti. klo 18 Kokkolan seurakuntakeskuksessa. klo 10 Aamutupa Vitiksessä (sisäänkäynti B); klo 17 Ystävyyden kerho (kehitysvammaistyö) Toimitalo Pietarissa, nuorisotilaVitis ovi B, tiedustelut Marjaana Juola 044-7118629. To 27.2. klo 18.30-22 K-16 Lautapeli-ilta Nuorisotila Vitiksessä. Kotipyhäkoulu: klo 11 Kaija ja Risto Liimataisella. Ke 26.2. klo 12 Varttuneitten kerho Vuokko ja Kaarlo Saukolla To 27.2. Seurakunnan ateriapalvelu Mariassa avoinna ma-to klo 10.30-13, pe klo 10.30-12. Kerho on tarkoitettu eskareille ja 1.4.-luokkalaisille. klo 18 Naiset Kaivollailta Ali-Haapalan Navetan vintillä. To 5.3. To 20.2. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 19.2. klo 18.30-22 K-16 Lautapeli-ilta Nuorisotila Vitiksessä. klo 14 Ry:n seurat Männistössä, Markku Huhtala ja klo 18 seurat ry:llä, Markku Huhtala. Terveystie 11, B-ovi); klo 17 Pääsiäisvaelluksen ensimmäiset harjoitukset toimitalo Pietarin Bäckman-salissa, kaikki kiinnostuneet mukaan, Riikka Talvitie; klo 18 Iltakirkko Nuorisotila Vitiksessä (mukana RK9). MUSIIKKI Ke 19.2. Tilaisuudessa on mahdollisuus tukea yhteisvastuukeräystä; klo 18.30 Rauhanyhdistyksen seurat ja vuosikokous seurakuntakodilla, Aimo Tanska. Mukana Jani Heinineva ja Vanhat Veijarit. Rippikoululaiset osallistuvat kotikylän kinkereille! To 27.2. klo 19 Iltakylä Kati ja Jorma Koivistolla. klo 13 Eläkeliiton kerho seurakuntakoti Mariassa; Janne Isomaa; klo 18 Raamattupiiri toimitalo Pietarissa diakoniatoimistossa (D-sisäänkäynti); klo 18.30 Gospelkuoro Riemun harjoitukset Suvannon kappelilla; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, seurapuhe klo 19.30, Eero Salin. Pe 21.2. klo 15 mennessä osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi. Ilmoittautumiset 25.2. mennessä Anu Peltomaa 050-314 7454 tai Sari Viitala 044-711 8626. Kyytisetelin voi saada diakoniatoimistosta aukioloaikoina tai niitä voi kysyä diakoniatyöntekijöiltä. klo 9.30 Perhekerho srktalon kerhohuoneella. Hiihtolomaviikolla (vk 9) ei kerhoa. La 22.2. Lounaan hinta eläkeläisille 6,80 e, muilta 8,00 e. Soittamalla voit varmistaa diakoniatyöntekijän paikallaolon. klo 19 Ompeluseurat Sointu ja Keijo Keski-Korvella. klo 10 Perhekerho Lestijärven srk-kodilla. klo 13-15 Ikäihmisten avoin kohtaamispaikka Halsua-talolla (huom. 0447118640 VARHAISNUORISOTYÖ Ke 19.2. klo 19 Nuortenilta seurakuntatalon alakerrassa, Nuutti Kaunisto.. 084395070. Pe 21.2. klo 16.30 Leipomiskerho 4-6lk Vitiksessä Toimitalo Pietari B-ovi; klo 17 Koruja askartelukerho 3-6 lk Vitiksessä Toimitalo Pietari B-ovi; klo 18-19.30 Kokkikerho 1-3 lk Vitiksessä Toimitalo Pietari B-ovi. klo 19 Kanalan kinkerit, Anneli ja Kimmo Kentalalla. klo 18-19.45 Alakoululaisten toimintailta Donkkis Toholammin srk-kodilla. DIAKONIATYÖ Diakoniatoimisto on avoinna sopimuksen mukaan. MUSIIKKI Kuorojen harjoitukset pappilasalissa: Ke klo 17 Ilonjyvä To klo 17 Nuortenkuoro ja klo 18 Kirkkokuoro. Su 1.3. Tuotto diakonialle ja lähetykselle. Ti 25.2. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-13, to klo 11-16, pe suljettu, p. Ke 26.2. klo 12 Mervi ja Matti Puolivälillä sekä Kati ja Mika Ranta-Nilkulla. klo 12-13.45 Ekavauvakerho Pietarissa; klo 12.15-13.30 Perheliikunta Pikkupietarin Loikka Pietarin salissa. LESTIJÄRVI Ke 19.2. klo 19 Raamattuluokka Anneli ja Markku Huhtalalla ja klo 19 Nupe ry:llä. ”Mikä on elämäsi turva?” Keijo Raitanen, Katriina Eskola. 16.3.-22.3., sijaisena Osmo Leppänen. Astioita voi tuoda seurakuntakodille jo etukäteenkin, jos haluaa varmistaa hernekeiton saannin. klo 10-12 Perhekerho Pietarissa. klo 10 Messu Toholammin kirkossa, Harju, Rautiola. klo 19 Tuu Peremmälle ilta Yli-Lestin työväentalolla. Myynnissä myös arpoja. klo 14.30-16.30 7-Oloilta Nuorisotila Vitiksessä; klo 16.30 Kokkikerho 1-3 lk Vitiksessä Toimitalo Pietari B-ovi; klo 17-18 Liikuntakerho 1-3lk Vitiksessä Toimitalo Pietari B-ovi; klo 18-19.30 Kokkikerho 4-6lk Vitiksessä Toimitalo Pietari B-ovi. Su 23.2. Merijärven seurakuntatoimisto on auki torstaisin klo 9-12 p. klo 13 Sanajumalanpalvelus seurakuntakodissa Janne Isomaa, Eila Kotiaho, jumalanpalveluksen jälkeen laskiaistapahtuma seurakuntakodilla. To 20.2. 19 Ompeluseurat Ulla ja Tapio Saukolla Päiväkerhossa 3 vapaata paikkaa, tiedustelut p. KINKERIT Kinkerit 2020: Kinkerien opetusaiheena: ”Ehtoollinen uutta voimaa armopöydästä”, katekismusläksynä luvut 37-39, Raamatun kohta Matteuksen evankeliumin luvusta 11 jae 28, virret: 225, 222, 923 ja 954. klo 10-12 Perhekerho Pietarissa. Iltahartaus Anna-Kaisa Syrjälä. klo 14.30-16.30 7-Oloilta Nuorisotila Vitiksessä; klo 16.30 Kokkikerho 1-3 lk Vitiksessä Toimitalo Pietari B-ovi; klo 17-18 Liikuntakerho 1-3lk Vitiksessä Toimitalo Pietari B-ovi; klo 18-19.30 Kokkikerho 4-6lk Vitiksessä Toimitalo Pietari B-ovi. Musiikkia matkamiehet. klo 13 Hartaus Salmenrannassa, Janne Isomaa; klo 14 Hartaus palvelutalolla, Janne Isomaa; klo 18.30 Raamattuluokka Karoliina ja Matti Saukolla Pe 28.2. 08-4395010, perjantaisin suljettu. To 20.2. La 22.2. klo 13-15 Perhekerho Pietarissa. Pe 21.2. LÄHETYSTYÖ To 20.2. klo 14 Talvimyyjäiset Rauhanyhdistyksellä, ruokailu alkaa klo 13, klo 19 Aviopuolisoilta Rauhanyhdistyksellä, alustus: Ihmettelen Luojan töitä, Pasi Peltokorpi. Päiväkerhoryhmissä vapaita paikkoja, tiedustelut p. klo 11.30, Ukkopiirin palaveri nuorisotila Vitiksessä (os. (Merijärvi) MERIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Ke 19.2. Pe 21.2. Ti 25.2. TYTÖT JA POJAT Luoviskerho on tiistaisin klo 1718.30 Vintillä. Veli Matti Linnanmäki liturgia, Eeva-Kaisa Laakko saarna, Eeva Korhonen kanttori, lapsikuoro, klo 11-13 erilaisia toimintapisteitä sisällä ja ulkona, kahvila sisätiloissa ja grilli ulkona, maksu käteisellä ja tuotto Yhteisvastuulle; klo 14 Rauhan Sanan seurat Siltalan seurahuoneella, Timo Kontio; klo 14.30 Pyhäkouluseurat Rauhanyhdistyksellä, Henry Saartoala ja klo 16 Seurat, Markku Launonen; klo 17 Vuosikokous ja klo 18 Siioninvirsiseurat Mariassa, Maarit Salmikangas, Pekka Pihlajaniemi; klo 19 Rukouspiiri toimitalo Pietarin kokoushuone Lydiassa (ovi D). Musiikkia projektikuoro. klo 18 Päiväkerho pappilassa. To 20.2. Ma 24.2. Su 23.2. Kahvitus alkaa klo 18. PERHETYÖ To 20.2. 9.3.-15.3., sijaisena Osmo Leppänen. klo 12 Tiedustelut 0447118 629 Marjaana Juola; klo 13 Isokosken kyläkerho Villamiinassa; klo 13 Tiistaikerho Rauhanyhdistyksellä; klo 13 Kantokylän ja Tuomelan kyläkerho Kantokylän vanhalla koululla, vieraana Kirjaston runoryhmä; klo 18 Kansanlähetyksen Yhteysilta Suvannon kappelissa, kevään teemana Jeesuksen matkassa ja illan aiheena Luovu omasta,saat elämän, Luuk.14, Juha Vihriälä, lapsille pyhäkoulu; klo 18 Toivevirsien ilta Mariassa, Eeva Korhonen, kahvitarjoilu, tuotto kirkkotalakoille. DIAKONIATYÖ Diakoniatyön asiakasvastaanotto avoinna ti-to klo 8.30-10, Terveystie 11, ovi D, p. KIRKOLLISET KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A14 JUMALANPALVELUKSET Su 23.2. Paikan päälläkin voit syödä, hernekeittolounas, kahvi ja pulla 5 euroa. Ti 25.2. 044-7118 670 Sururyhmä lapsensa menettäneille Sururyhmä lapsensa menettäneille alkaa 3.3. Su 1.3. Su 23.2. NUORISOTYÖ Nuorten illat: to klo 18-21 Lestin srk-kodilla. klo 17.30-19.30 LapsiArkki Pietarissa. To 27.2. JUMALANPALVELUKSET Su 23.2. klo 19 Ylikylän kinkerit Annika ja Aulis Alangolla. 0447118640. Voit soittaa tai laittaa tekstiviestin, p. Lisätietoja Maarit Repo 0447118630. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9-12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. 08-4395010, os. 044 0819 314. To 27.2. Ma 24.2. klo 13 Terveisiä Tansaniasta -lähetystilaisuus seurakuntakoti Mariassa, Pia Pyhtilä; klo 14 Pieni psalmihetki Tuokiotuvalla, Psalmeja ainakin kolmella tavalla, Teija Autio, Arja Nivala, Riikka Talvitie; klo 15.30 Eläkeliiton kuoron harjoitukset Marian rippikoulusalissa; klo 17 (0-3 lk) ja klo 18 (4-6 lk) Lapsikuoron harjoitukset Marian rippikoulusalissa; klo 18-19.30 Raamattupiiri Pietarin Lydiassa (ovi D), Pekka Lehto; klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset Suvannon kappelilla
Niko-Pekka Ovaskainen. Klo 12 Messu kirkossa, toim. Neulekerho Kirppis-Kyläkamarissa. Klo 16.30 Erityislasten liikuntakerho alakouluikäisille Tyngän koulun liikuntasalissa. Klo 18-21 Nuortenilta Artoksessa. Tervetuloa! Lastenohjaajat, puh.040 5638417 MUUT Kirkkoherranvirastossa myytävänä adresseja 14€/ kpl. Klo 19 Pahkalan Rauhan Sanan vuosikokous Pahkalan seuratuvalla. klo 12 diakoniapiiri Pulkkisen-Haukilahden ns-talolla. Klo 7 alkaen laskiaispullatalkoot seurakuntakodilla, voit ilmoittautua etukäteen Marialle p. klo 18 alkaen. MUUT 9.–17.11.2020 Raamattuja pyhiinvaellusmatka Israeliin: Natania – Nasaret – Tiberias – Kuollutmeri – Jerusalem. Klo 19 Nuortenilta seurakuntakodin takkahuoneessa. klo 12 eskareiden musakerho Keskuskoululla. Pe 21.2. Messu kirkossa, Anita Leppälä, Asta Ylikoski. ”MINÄ: Jumala ja ihminen” Tervetuloa! Ti 25.2., laskiaisena, klo 10-13 hernekeittoa myytävänä lähetyksen hyväksi srk-talolla. LAPSITYÖ To 20.2. Klo 15.15.-16.15 Lapsija nuorisokuoron harjoitukset seurakuntakodilla. klo 13. Pe 21.2. Pe 21.2. Klo 10 Laskiaissunnuntain messu kirkossa, toim. klo 7 aamuhartaus Järviradiossa, Parpala. Israel-paketista maksetaan 300 €:n ennakkovarausmaksu matkalle ilmoittautumisen yhteydessä. Klo 9.30-11 Hyvän mielen kahvit seurakuntakodilla Artoksessa. Klo 11.30-12 Pyhäkoulu Pahkalan seuratuvalla. Yksityishuonelisä 550 €. Varttuneen väen kerho Väentuvalla. Klo 17.30 Kirkkokuoron sääntömääräinen vuosikokous seurakuntasalissa, kokouksen jälkeen Kirkkokuoron harjoitukset. Lasse Nikkarikoski. Sururyhmä kokoontuu Kalajoen seurakunnassa 2.3. Yhteisvastuukeräys Lipaskeräys yhteisvastuukeräyksen hyväksi Halpa-Hallissa. Ke 26.2. Ke 26.2. Jos voit tulla suorittamaan lipaskeräystä, ilmoita Helille p.0447229023 to 20.2. 044 7001310. Kiiskilän Ry, vuosikokous. Klo 18.30 Ompeluseurat ry:llä, Esko Isopahkala. Ilmoittaudu Suville 1.3.2020 mennessä p. Sievin Ry, seurat, Simo Joentakanen, Jukka Tölli. Paistamme makkaraa ja vaahtokarkkeja sekä lämmitämme pakeilla kaakaota. Klo 14 Gospelmessu kirkossa. klo 18.30 LammasojaSillanpää: Tiia ja Ville Saarela, Lokasaarentie 43. Anu Rautio, messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntakodilla. Mukana mm. Klo 18.30 Vuosikokous ry:llä. Klo 15.00 Toimintakerho 4.-6.-luokkalaisille, kerhonpitäjinä Hanna Oikarinen ja Lyydia Ojala. Klo 18.30 lauluseurat ja RL, Markku Autiolla, Korhosjärventie 5. To 27.2. KINKERIT To 20.2. Ke 19.2. Klo 16.30 Kalajoen lapsikuoro seurakuntakodilla. Klo 18.30 Raamattuluokka ry:llä. Loppuerä erääntyy matkalle lähdettäessä. Sanna Jukkola, avustaa Suvi Lehtimäki, gospelkuoro Pisara ja bändi, joht. 040 574 3663 tai eija.viisteensaari@ pp.inet.fi. Virret 176 ja 928. To 20.2. Varttuneen väen kerho Turvalassa. KIRKKOHERRANVIRASTON aukioloajat ma 9-14, ti 13-16.30, Ke 9-12 puh. Sleyn Räyringin osaston saarnaviikko. Klo 16.30-19.30 Yhteisvastuukeräys-tempaus rippikoululaisille, Lasketteluja Piispala 2 -ryhmän kokoontuminen Kalajoen seurakuntakodille, yhteisvastuuinfo, keräystä Vuorenkallion ja kirkon seudun alueella ja lopuksi pizzailtapala, mukana Annika, Maria, Heli, Ulla ja Kari. Klo 18 Kirkkokuoron harjoitus seurakuntasalissa. klo 10-12 perhekerho Mäntyristillä. Voi syödä paikan päällä tai ostaa mukaan (omaan astiaan). Ti 25.2. klo 10 perhemessu, selkomessu: tekstit, rukouksia ym. Klo 18 Vainottujen kristittyjen tukiryhmä Jokelan yläkerrassa, Suvi Lehtimäki. Klo 20 miesten sähly urheilutalolla. su 8.3. DIAKONIATYÖ DIAKONIATYÖ Kyläkamari/Kirppis: Avoinna ti – pe klo 10 – 14 MUSIIKKI Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla keskiviikkoisin klo 18.30-20.30 LAPSITYÖ Perhekerhot kokoontuvat keskiviikkoisin ja torstaisin klo 1012 (Kirkkotie 7). Klo 12 Näkökerho Ikhtys-salissa, hartaus Suvi Lehtimäki ja runo-ohjelmaa Ulla Ketonen. Pe 21.2. klo 13.50 1.-2.-luokkalaisten musakerho Muksulassa. Klo 16.30 Kalajoen lapsikuoro seurakuntakodilla. Kahvitarjoilu. 044 722 9026 tai tulla vain mukaan esimerkiksi 3h vuoroissa tai siksi aikaa kun sinulle sopii. Klo 13 Palvelukeskushartaus Himangan palvelukeskuksessa, Maria Paananen. klo 10. Klo 12-14 Käsityökahvila Juttutuvalla, tule tekemään omia tai yhteisiä käsitöitä tai vain yhteiseen kahvipöytään, Heli Heikkilä. Katekismus kohta 25. hartaus Heli Heikkilä. mennessä. Klo 13 Palvelukeskushartaus Himangan palvelukeskuksessa, Himankakyläläiset. Ti 25.2. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. Klo 18.30 Aseman Ry, vuosikokous Kukonkoskella. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 19.2. selkokielellä. klo 12. Ke 19.2. Klo 12 lähetyspiiri Pulkkinen-Haukilahti nstalolla, Parpala. Su 8.3. To 20.2. Tarkemmin ensi viikon lehdessä. Klo 13.30 ja 14.15 ehtoollishartaudet Harjukodilla, Parpala. Keitto, juoma ja leipä 6 €, kahvi ja laskiaispulla 3 €. klo 17 seurakuntatalolle. Klo 15-16.30 isoiskoulutusta Mäntyristillä. NUORISOTYÖ To 20.2. klo 12. Klo 12-14 lähetyspiiri Päiväpakanat, Veli Siljander. Klo 12-14 Kirkkoherra ja talouspäällikkö tavattavissa seurakuntatoimistossa. Klo 19 SLEY:n seurat Hillilän rukoushuoneella, Erkki Kujala, Tuomo Jukkola, Matkamiehet, kahvit klo 18.30. Klo 18.15 kirkkokuoron harjoitus srk-talolla. Klo 17 Siipijengi-toimintailta alakoululaisille seurakuntasalissa. Klo 18 Hiljentyminen paastonaikaan ryhmä Jokelan pappilan salissa, vetäjänä Kaisa Rahja. klo 9. Klo 18 Tuhkakeskiviikon messu, toim. Klo 18.30 Seurat Mehtäkylän ry:llä, Heikki Hyväri ja Pekka Nissilä. MUUT TAPAHTUMAT To 20.2. Klo 16 Toimintakerho 1.-4.-luokkalaisille seurakuntakodilla, kerhonohjaajina Vilma Lauri ja Miisa Hankonen. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Eija Viisteensaari (klo 16 jälkeen) p. Sievin Ry, Aikuistenkerho, Tarmo Leppälä. Klo 19 Ompeluseurat Suojarinteellä, Tapani Hintsala. Klo 18 Ilmastoseurat ja TV7 ilta Kalajoen Kristillisellä Opistolla, Eeva Pouke, Päivi Niemelä, Mirja ja Martti Ojares, mukana draamaa ja musiikkia. Kaikenikäiset, tervetuloa opettelemaan Jukka Salmisen säveltämää Tuhkamessua ke 4.3. Klo 19. To 27.2. Pe 21.2. Ma 24.2. Klo 17.30 Vetelin ja Kaustisen miesten raamattupiiri Mäntyristillä, 1.Kor. Klo 12 Lähetyskökkä seurakuntakodin takkahuoneessa. Su 23.2. MUSIIKKI Tiistaisin klo 19 Räyringin evankelisen kuoron harjoitukset Räyringin rukoushuoneella. Talvilomaviikolla 9 ei kerhoa. Kaikkien partiolaisten yhteinen NUOTIOILTA Puukorven laavulla klo 17.00-19.00 partiolaisten juhlapäivän, muistelemispäivän merkeissä. Sleyn kirkonkylän osaston raamattupäivä, messu klo 10, lähestyslounas, päiväjuhla, myyjäiset. Su 22.3. KIRKOLLISET KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A15 JUMALANPALVELUKSET Su 23.2. Niko-Pekka Ovaskainen, Maria Paananen, Johanna Palmiola, Lapsija nuorisokuoro. Su 8.3. Klo 16.30 Erityislasten liikuntakerho alakouluikäisille Tyngän koulun liikuntasalissa. klo 10 messu, Raimo Kytölä, Kalliokoski, kirkkokuoro. klo 11. klo 16 Sleyn Polson osaston vuosikokous Sanna ja Juha Polsolla. Klo 10-11.30 Avoin nallekahvila seurakuntakodilla, ruokailumahdollisuus 5 e/perhe. Klo 17 Lipaskeräys yhteisvastuukeräyksen hyväksi Halpa-Hallissa. Klo 11-14 Hernekeittolounas ja laskiaispullia seurakuntakodilla, tuotto Yhteisvastuukeräykselle, lounas 8 e sis keiton ja laskiaispullakahvit, omiin astioihin mukaan 6 e/litra. Ehdit vielä mukaan. Klo 17 Mieskuoron harjoitus Ikhtys-salissa. Mukaan ovat tervetulleita myös perhepartiolaiset, ja muut toiminnasta kiinnostuneet! Varustus: pukeudu lämpimästi, ota mukaan puukko, istuinalusta ja oma kuppi. Pe 28.2. Kokoonnutaan parkkipaikalla S-kaupan kohdalla 13-tien toisella puolella. Niko-Pekka Ovaskainen, Johanna Palmiola, Hillilä-Yläpään kinkeripiirin jp-ryhmä, Kirkkokuoro. Klo 16.30 Rukouspiiri Jokelan Pappilan kellarissa. Varttuneen väen kerho Asemalla, Erkan talossa. KASTETTU Isla Elina Pulkkinen. klo 14. klo 18.30 Sievin Ry, vuosikokous, hartaus, Markku Kalliokoski. Matkan yhteishinta on n. Klo 11-14 Laskiaistiistain hernekeittolounas seurakuntakodilla, menu: hernekeitto, leivät, juotavat, laskiaispulla, kahvit/tee/mehu, hinta 8 e aikuinen, 2 e lapsi, omaan astiaan 6 e litra, tuotto yhteisvastuukeräykseen. Rakennuslainakolehti. Klo 19 Raamattuluokka Terhi ja Hannu Rantalalla. Klo 12 Eläkeliiton kerho seurakuntakodilla. klo 12. Lisätietoa ohjelmasta puhelimitse tai sähköpostilla!. klo 19.30 Sievin Ry, seurat, Pertti Hautala. Seurakyyti. mennessä. 1780 € (sis. RAUTION KAPPELISEURAKUNTA Ke 19.2. Klo 10-11.30 Avoin nallekahvila seurakuntakodilla. To 20.2. Ma 24.2. Pe 21.2. PERHETYÖ Ke 19.2. Ke 26.2. Klo 16 Mieskuoron harjoitus Ikhtys-salissa. klo 18.15 Raution lapsikuoro kirkossa. Israel-paketti +lennot Hki–Tel Aviv– Hki) Alle 12-v (2 aikuisen seurassa lisävuoteella 1620 €). Sähköposti sievi.seurakunta@ evl.fi, Kotisivu: www.sievinseurakunta.fi HAUTAAN SIUNATTU Paavo Yrjö Valdemar Vierimaa 92 v KALAJOEN ALUESEURAKUNTA Jumalanpalveluksen radiointi joka sunnuntai osoitteessa www. To 27.2. Ke 26.2. Klo 16.30 Rukouspiiri Jokelan Pappilan kellarissa. Klo 13.30 ehtoollishartaus Kuusikodilla, Parpala. Klo 18-20 Himangan kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Klo 17 Siipijengi-toimintailta alakoululaisille seurakuntasalissa. Klo 10-11.30 Avoin nallekahvila seurakuntakodilla. Su 23.2. Klo 12 Ystäväkerho Ikhtyssalissa, ruoka 8 e Yhteisvastuulle syönti isossa salissa, voimavarat elämässämme, Ulla Ketonen. Jos voit tulla suorittamaan lipaskeräystä, ilmoita Helille p.0447229023 to 20.2. YHTEISET To 27.2. klo 9.30-12 päiväkerho Mäntyristillä. Pe 28.2. Pe 28.2. 10., Parpala. La 22.2. messussa, harj. Ma 24.2. Hiihtolomaviikolla ei sählykerhoja. Laulamme su 23.2. Klo 18 Vuosikokous ja seurat Suojarinteellä, Kalle Rautakoski. Klo 18.30 Rauhan Sana-ilta Ikhtys-salissa. Klo 19 Pahkalan Rauhan Sanan seurat Pahkalan seuratuvalla, Antero Heikkilä. PARTIO To 20.2. klo 10 perhemessu. Raamatun kohdat: Psalmi 6:1-5, Matt. kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/ ja Kalajoen kirkon lähettimen kuuluvuusalueella taajuudella 95,0 MHz. To 5.3. Klo 18.15 Raution lapsikuoro kirkossa. Klo 11 Eläkeläisten kerho seurakuntakodilla, ruokailu 6 e, ohjelmaa ja hartaus, lopuksi arvonta. Klo 15.15.-16.15 Lapsija nuorisokuoron harjoitukset seurakuntakodilla. HIMANGAN KAPPELISEURAKUNTA Ke 19.2. To 20.2. Klo 15 Hartaushetki Mäntyrinteellä, Arvo Pyykölä. Klo 18-21 Nuorten avoimet ovet Artoksessa. Klo 19 Raamattuluokka Päivi ja Taneli Salmelalla. Klo 19 srk-talolla raamattutunti ”Sinun sanasi antoi minulle toivon”, Pasi Palmu. Ti 25.2. klo 19 Raamatun tutkiskelua Antintuvassa Polsossa, Joh 15. TULOSSA Ma 2.3. Klo 14 Sotaveteraanien vuosikokous seurakuntakodilla, Hartaus ja kynttilän sytytys kuolleelle sotaveteraanille, Jarkko Kuusisto. Klo 18-20 Himangan kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla. To 27.2. La 22.2. 14:22-33. Kahvitus klo 18. Klo 12 Eläkeliiton kerho seurakuntakodilla. 044 7229 002. KASTETTU Rianna Lilja Emilia Lumiaho (Kalajoki), Robert Erik Vilhelm Tuorila (Oulu) HAUTAAN SIUNATTU Niilo Frans Joonas Silvasti 99 v (Kalajoki) JUMALANPALVELUKSET Su 23.2. Klo 17 Päiväkerho Suojarinteellä. Lisäksi tiedotusta kesäkuun MYÖTÄPÄIVÄT-tapahtumasta Oulussa. klo 13-14.30 Avoimet Ovet kuudesluokkalaisille Mäntyristillä. Su 23.2. Ti 25.2. Tervetuloa syömään! Klo 13 hartaus Tunkkarin vuodeosastolla, Heikkilä. Klo 17 Seurat ry:llä, Hannu Rantala, Arvo Pyykölä. Talvilomaviikolla 9 ei kerhoja. Klo 19 Ompeluseurat Suojarinteellä, Hannu Rantala. klo 15 Pulkkisen Sleyn osaston vuosikokous PulkkinenHaukilahti ns-talolla, Pasi Palmu. Su 23.2. Ke 26.2. toim. Tiedustelut Vesa Parpala, vesa.parpala@evl.fi, Jouko Heikkinen, heikkinen.jouko@halsua.fi ja Veijo Koivula, veijo.koivula@evl.fi. Klo 10-11.30 Avoin nallekahvila seurakuntakodilla. Israel-pakettiin kuuluvat bussikuljetukset, puolihoito hotelleissa, retket ja opastukset. Klo 18 Kinkerit Kärkisen koululla (Kärkisjoentie 8) alkaen tarjoilulla, pastori Jarkko Kuusisto, diakonissa Heli Heikkilä, kanttori Anni Hilliaho, aiheena on rukous. HAUTAAN SIUNATTU Kalevi Antero Lahti 83 v
Bloomberg tunnetaan ehkä parhaiten nimeään kantavasta talousuutistoimistosta, joka julkaisee suosittua aikakauslehteä Bloomberg Businessweekia. Buttigieg on tähän mennessä varmistanut 22 valitsijamiehen äänet ja Sanders 21. Entinen New Yorkin pormestari ja suurliikemies Michael Bloomberg hyväksyttiin tiistaina demokraattipuolueen esivaalien viralliseen debattiin Nevadassa, joka äänestää kaikki osavaltiot kiertävällä esivaalikierroksella seuraavana. Lisäksi puoluekokouksessa äänestää joukko superdelegaatteja, eli puolue-eliittiin kuuluvia valitsijamiehiä, jotka saavat äänestää miten haluavat. CHRISTOBAL HERRERA/ EPA Varakkaimpiin amerikkalaisiin lukeutuva mediamoguli muuttaa demokraattien esivaaliasetelmaa. Muut ehdokkaat ovat vielä toistaiseksi lähtötelineissä, eli vailla valitsijamiehiä. Lokakuussa 2019 hän sanoi asettuvansa ehdolle, jos Joe Biden vetäytyy kisasta, marraskuussa 2019 hän ilmoitti ehdokkuudestaan. maaliskuuta ratkeaa useita esivaaleja kerralla, minkä jälkeen ennusteet demokraattikilvan voittajasta tarkentuvat merkittävästi. Nevadan esivaali pidetään lauantaina 22. Mainonnan perusteella hän pyrkii vetoamaan muun muassa huolenpitoa kaipaaviin ikäihmisiin ja terveydenhoitojärjestelmän väliinputoajiin. Bloombergin ongelmana – ja toisaalta valttina – on hänen asemansa kahden pääpuolueen välissä. X Valitsijamiehet äänestävät ehdokkaasta puoluekokouksessa. Hänen edelleen on kirinyt myös toinen keskitien demokraatti Amy Klobuchar, jonka takana on kahden esivaalin jälkeen seitsemän valitsijamiestä. Niin sanottuna supertiistaina 3. X Superdelegaatteja ovat esimerkiksi kongressin jäsenet ja kuvernöörit. Bloomberg on 78-vuotiaana Trumpia viitisen vuotta vanhempi. helmikuuta. Viimekertaisesta vaalista heidän valtaansa on vähennetty. Nevadan tv-väittelyssä Bloomberg pääsee ensi kertaa samalle näyttämölle puolueen ehdokkuudesta pitkään kisanneiden poliitikkojen kanssa. X Esivaaleissa ehdokkaat voittavat taakseen valitsijamiehiä, joiden määrä riippuu osavaltion koosta. Bloomberg mukaan vaaliväittelyihin New Yorkin entinen pormestari Michael Bloomberg on ison rahan tulokas demokraattien presidenttikilvassa. Esivaalin voittamiseen tarvitaan tällä kertaa 1?991 valitsijamiehen tuki. PRESIDENTTIEHDOKKAAKSI pyrkiminen ei ole ensimmäinen kerta, kun Bloomberg leikittelee ajatuksella valtakunnan politiikan huipulle pyrkimisestä. Hän on noussut mielipidetiedusteluissa varteenotettavaksi ehdokasnimeksi kaadettuaan omaa rahaansa valtakunnalliseen tv-kampanjaan. Bloomberg ehti jo ilmoittaa vuoden 2019 keväällä, ettei aio tavoitella presidenttiehdokkuutta. KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa A16 Pörhön Autoliike Oy Vaunumiehenkatu 4, Kokkola, puh 020 762 44 Automyynti: ma-pe 9-17, la 10-14 www.porho.fi Jukka Kumpulainen 020 762 4375 Toni Puutio 020 762 4374 Petteri Pirttimäki 020 762 4377 Miika Kiiskilä 020 762 4378 Teemu Tiinanen 020 762 4372 Johan Skrabb 020 762 4370 Martti Kumpulainen 020 762 4373 Sepon Kulta Rantakatu 8 ja Prisma keskus, KOKKOLA Kauppakeskus Kärkkäinen, YLIVIESKA ja Prisma Center, PIETARSAARI www.seponkulta.fi Tuhansia HOPEAKORUJA Satoja MALLEJA -10 % -70 % 8 € Pariston vaihto RANNEKELLOON Alk. FAKTA Demokraattien esivaali X Demokraattipuolueen presidenttiehdokas valitaan lopullisesti heinäkuun puoluekokouksessa. Televisiomainontaan on toistaiseksi uutistoimisto Reutersin mukaan kulunut satoja miljoonia dollareita. Kolmantena olevalla Warrenilla on kahdeksan valitsijamiestä. ALE OSTAMME KULTAA Matti Posio, Reuters Yksi Yhdysvaltojen rikkaimmista ihmisistä pääsee haastamaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivät poliitikot seuraavassa esivaaliväittelyssä. He saavat äänestää vasta toisella kierroksella, jos heidän äänensä voivat ratkaista presidenttiehdokkaan.. BLOOMBERG on käyttänyt televisiomainoksiin jo huomattavan summan rahaa. X Tätä ennen käydään osavaltiokohtaisia esivaaleja, jotka alkoivat helmikuun alussa Iowasta. Bloombergin omaisuuden arvoksi on arvioitu 60 miljardia dollaria (55,4 miljardia euroa). Kärkikolmikon muodostavat tässä vaiheessa radikaali ”demokraattinen sosialisti” Bernie Sanders, yhteistyön tekijänä esiintyvä ex-pormestari Pete Buttigieg ja Elizabeth Warren. Bloomberg on samalla harvoja ehdokkaita, joka saattaa lohkaista ääniä republikaanien presidenttiehdokkaalta ja toiselta upporikkaalta, Donald Trumpilta. KAHDESSA ensimmäisessä esivaalissa Iowan ja New Hampshiren osavaltioissa kolmikko on onnistunut ohittamaan kärkiehdokkaana pitkään pidetyn ex-varapresidentti Joe Bidenin. Demokraattien vasemmistosiivelle miljardööri on kauhistus
Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Käyvät viikonloppuisin reissuilla porukassa ja uusia työntekijöitä palkataan niin kutsutun heimoneuvoston kautta, jotta kaikilla olisi sananvaltaa siihen millainen on tuleva työyhteisön jäsen. Urheiluseurat esittelisivät eri urheilulajeja, ja tukisivat näin lasten liikuntaa. Opettajien ja oppilaiden on syytä kuunnella ja kuulustella toisia. Yhdistykset näyttäisivät eri toimintamuotoja sekä koulut liikuntatuntien eri muotoja. Yhteistyössä kaikkien täytyy olla mukana lasten ja nuorten liikunnan tukemisessa. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Eihän oikeinkirjoituskaan enää suju, kuinka sitten puhekielen alkeetkaan. Tottumus on toinen luonto, mutta eivätkö asiantuntijat itse huomaa tai tajua käyttävänsä tautofoniaa puhuessaan vai eivätkö ole riittävän selvillä asiasta tutkimuksensa tuloksista huolimatta. Tänä päivänä hyvin useasti etsiskellään juurikin sellaista hyvää tyyppiä. OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 I hana uutinen oli lukea kokkolalaisesta yrityksestä, joka oli rankattu parhaaksi työpaikaksi. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Kuka palkkaa kakkiaisen. Toisaalta, sainhan minäkin työpaikan, vaikka en ehkä ihmisenä se hyvä tyyppi olekaan. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. MUTTA MITÄ (kaikkea) onkaan tapahtunut Ylen kanavilla. Aikalailla useita juttuja olen tehnyt mitä erilaisimmissa henkilöstörekrytointitapahtumissa, joissa etsitään työntekijöitä mitä moninaisimpiin työpaikkoihin. Ensisijaisesti me tällä alueella tarvitsemme osaavia osaajia. Naisia siinä kuin miehiä, varhaisnuorista alkaen; pari kolmekin kertaa peräkanaa korvia raastavaa niinkuttelua. Puhe kuulostaa kiikunkaakuilta olematta oikein mitään. Keskiviikko 19. EHKÄPÄ paras työpaikka on juurikin sellainen työpaikka, missä kukin työyhteisön jäsen saa ja uskaltaa olla oma itsensä. Yleisradiossa riittää haasteita kerrakseen. Osaaminen on yksi asia, ykkösasia on hyvä tyyppiys. Terveiset vain radio 1:n kanavapäällikölle sananvapauden nimissä. Niin nopeasti sitä saa kakkiaisen leiman itselleen, kun ei muista niitä monimutkaisia käyttäytymissääntöjä, mitä meillä ihmisillä on. Puhumattakaan siitä, että olen äkkiväärä, voin kimpaantua ja kirkastua yhtäkkisesti. Matalan kynnyksen liikkumismahdollisuudet katoavat kunnista. Myös asukasyhdistyksien roolina olisi paikallisen liikunnan tukeminen. Porukassa ollessa tulee käyttäytyä tietyllä tavoin ja osallistua monenlaisiin juttuihin. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä MP välilyönti ja mielipiteesi. ITSEKSENI olen usein päätynyt miettimään, että voi itkun päreet. KOLUMNI Minna Mustonen Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Poikkeuksista päättää toimitus. En liioin olla kiinnittämättä huomiota toimittajien puhetapaan ääntämyksineen, äänensävyyn ja kuuluvuuteen. Nauran liian isosti, pidän mölyä kuin mölyapina konsanaan, saatan jäädä jankkaamaan ihan yhden tekevän asian kanssa. Jairi Palonen Kokkola Nuoret aktivoitava mielekkääseen puuhaan. Kalevi Rahkola Niinkuttelun rehottama Yleisradio Syrjäytetäänkö nuoret yhteiskunnasta. Niinkuttelu ei ole vierasta toimittajillekaan Facebookin pinnallistamassa mediassa. minna.mustonen@kpk.fi Kotomaamme koko kuvassa äidinkieli on kalleinta, mitä meillä on, mutta kuinka kauniille kielelle on käymässä ja on jo käynyt pidemmän ajan kuluessa suusta suuhun kuultuna yhtälailla radiossa ja tv:ssä kuin keskinäisessä kanssakäymisessä kaikkiin kansan kerroksiin ja ikäluokkiin ulottuneena. Kun, ei ole mitään tekemistä, mieli järkkyy. Kuulijaa alituinen toisto ainakin häiritsee. Koska liikkuminen on myös – etenkin pojilla – heikkoa, olisi liikuntaan ohjaaminen hyvä keino saada mahdollisimman moni tyttö ja poika ohjatun liikunnan tai muun mielekkään tekemisen pariin. Radion ja tv:n vaikutus on selvästi havaittavissa Ylen kanavia myöten, mikä saattaa kuulostaa yllättävältä. Puhetapa on syvään juurtunut perisuomalaiseen ottiatuota-mentaliteettiin lisääntyneestä koulutuksesta ja kanssakäymisestä huolimatta. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Huomattavan monella nuorella on masennusta ja mielenterveysongelmia. Kuka palkkaa sellaisen totuuksia lipsauttelevan tuuliviirin, jonka pää kyllä kylässä pelaa, mutta omalla työpisteellään saattaa ärräpään täräyttää, noin vain. Seura tekee kaltaisekseen, mutta kuinka on kouluopetuksen laita. Käsi ylös virheen merkiksi. HELMIKUUTA 2020 Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. OPETUSLAPSIA on poikinut elämän kaikille ajoille ja portaisiin tohtoreista ja tutkijoista taitelijoihin ja kulttuurivaikuttajiin, aivan erityisesti kirjallisuuden ja teatterin saralla. Kalle Haatasen ja Roman Schatzin kaltaisilla toimittajilla enempää kuin nariseva äänisillä naisillakaan ei olisi aikanaan ollut edellytyksiä radioon ainakaan ilman puheterapiaa. Kuka huolii työkaverikseen ihmisen, jota ei kiinnosta viettää viikonloppuja saati muita harvoja vapaa-ajan hetkiä työkavereitten kanssa. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. LUULISI, että iänikuisesta niinkuttelusta olisi jo päästy, mutta ei. EI SILLÄ HYVÄ, että Haatasen ja Schatzin maneerista ja takkuilevaa puhetyyliä hekotuksineen on kyllin kiusallista kuulla, koko ohjelma kadottaa tehonsa haastateltavien jatkuvan niinkuttelun vuoksi, olipa aihe kuinka kiinnostava tahansa. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Sellaista henkilöä, joka passaa porukkaan. Yleisradio puheilmaisun ja kansan sivistyksen vaalijana tunnetaan jo perinteiltään selväsanaisista toimittajista ja kuuluttajista, joita yhä muistetaan. NUORTEN AKTIVOIMINEN toimintaan on aloitettava kotoa. KÄYKÖ KAUNIILLE puhekielelle kuin kaunokirjoitukselle tai kirjakielelle ylipäätään tehokkuutta ihannoivassa digitaaliyhteiskunnassa. Toivoisin, että määritelmä hyvä tyyppi voitaisiin kirjoittaa henkilöksi, jolla on rohkeutta olla itsensä ja joka uskaltaa antaa tilaa muille ja ottaa tilaa myöskin itselleen. Kokkolassa ja Keski-Pohjanmaalla parasta aikaa isot ja hiukan pienemmät pestit odottelevat täyttöä. Mistä alin omaa toistuva kielikukkanen lie peräisin ja kuinka varhain, mutta ainakin sosiologian professori Eerik Allardt muistetaan 60-luvun ilmapiiristä priimusmoottorina, joka tavallaan niin kuin lievensi puhetulvaansa joka toisella sanalla asiassa kuin asiassa, mistä sitten puhuikin, helposti siinä sanottava hämärtyi. Entäpä sitten, kun on sellainen, että osaa työnsä, mutta ei ole ollenkaan hyvä tyyppi. NUORILLE PITÄÄ löytää mielekästä puuhaa. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Lähetä viesti numeron 13525. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Tapellaan, särjetään paikkoja ja kokeillaan huumeita. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Nimen lisäksi on hyvä lähettää myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Urheiluseurat, koulut, koulun vanhempainyhdistykset ja nuorten vanhemmat pitäisi saada yhteisesti toimimaan nuorten vapaa-ajan suunnittelussa ja toteutuksessa. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Niin nopeasti sitä saa kakkiaisen leiman itselleen, kun ei muista monimutkaisia käyttäytymissääntöjä. Pitäisi järjestää tilaisuuksia, joissa esiteltäisiin vapaa-ajan erilaisia harrastusmuotoja. Puhekieli ei ole kirjakieltä enempää kuin helppoheikin markkinakieltä, eikä kyse ole vain kielen muuttumisesta tai vieraantumisesta uudissanoineen, vaan puhekielen latistumisesta ja köyhtymisestä suuresti yleistyneen tolkuttoman totanoin niinkuttelun myötä. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. Olipa kuultavissa tai nähtävissä mikä tahansa puheohjelma haastattelusta keskusteluun ei voi välttyä ylettömältä niinkuttelulta loputtomine haasteineen. Nuorten vanhemmat seuraisivat, mikä vapaa-ajan toiminta omaa nuorta kiinnostaisi. Sehän se taitaa olla ajan meno
– En tekisi tätä työtä, jos en olisi varma siitä, että siitä on apua ihmisille. –?Kaikki alkoi vuonna 2002, kun asuin Hämeenkyrössä Frantsilan pitäjässä, ja olin sosiaalipuolella töissä. MARTINA STORE. –?Olen aina ollut aktiivinen muiden liikuttaja vetämällä liikuntaryhmiä ja toimien lasten yleisurheiluvalmentajana. Täydensin vuosien mittaan osaamistani muun muassa suorittamalla jalkojenhoidon ammattitutkinnon. KUKA. Saan itse suunnitella tulemiseni ja menemiseni, ja tehdä sen mukaan asioita. HENKILÖ Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa B2 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Martina Store KOKKOLA Miten päädyit luontaishoitajaksi, Virpi Hoffrén. Aloittelin yritystoimintaani Hämeenkyrössä luontaishoitajana ja shiatsuterapeuttina. Me kokkolalaiset hyvinvointiyrittäjät olemme sellaisia yksin puurtajia. Palkitsevaa on myös, kun ravintoterapiaan tuleva asiakas saa apua terveysongelmaansa, se on kaikista suurin palkinto mitä voi saada. ” Kun pääsin opiskelemaan luontaishoitajaksi tuon projektin myötä, vei se lopulta minut mukanaan. Jokainen voi tehdä hurjasti terveytensä eteen. Mikä työssäsi palkitsee. Yhteen hiileen puhaltamista ja yhteistyötä tarvittaisiin, jotta saisimme hyvää terveyssanomaa eteenpäin. Virpi Hoffrén 1 46-vuotias 1 Perheeseen kuuluvat mies, 9-vuotias poika sekä kaksi aikuista lasta. – Tässä työssä pääsen konkreettisesti auttamaan yksilöä siinä tilanteessa, missä hän on. Hämeenkyrössä sijaitsee maankuulu luomuyrttitila ja koulutuskeskus, ja kunta järjesti sote-puolen työntekijöille siellä projektin, jonka myötä haluttiin tuoda jaksamista omaan työhön. Kun pääsin opiskelemaan luontaishoitajaksi tuon projektin myötä, vei se lopulta minut mukanaan. Nyt olen pyörittänyt Tähtiterveys-yritystäni pian seitsemän vuoden ajan. –?Vanhassa ammatissani minulla ei ollut sellaisia resursseja auttaa ihmisiä tavalla, millä olisin itse halunnut. –?Kaikki nämä edellä mainitut asiat kasvattivat minua siihen ajatukseen, että haluan perustaa oman yrityksen. Kokkolassa asuessani olen vielä täydentänyt osaamistani muun muassa funktionaalisen ravintoterapeutin opinnoilla. Olin tuolloin nuori ja juuri palannut vanhempien lasteni syntymien jälkeen töihin, ja pääsin mukaan projektiin. 1 Harrastaa lenkkeilyä raittiissa ulkoilmassa, penkkiurheilua sekä musiikkija urheilutapahtumissa vierailemista. Palkitseva hetki voi olla vaikkapa sellainen, jossa teen pienelle vauvalle koliikkihoitoa, ja saan häneltä sen ihanan hymyn. On myös aktiivisesti mukana kuopuksensa jalkapalloharrastuksessa. 1 Työskentelee Tähtiterveysyrityksessään ja tarjoaa funktionaalista ravintoterapiaa, jalkahoitoja, vyöhyketerapiaa, vauvahierontaa, Asahiterveysliikunta sekä ravintoja hyvinvointiluentoja. Löysin miehen Kokkolasta, ja muutin kymmenen vuotta sitten tänne. Kyllähän sitä välillä on toki myös hyvä myös päästä tapaamaan kollegoita ja jakamaan asioita heidän kanssaan. Kaikki nämä hetket ja hyvinvoivat asiakkaat tuovat myöskin voimaa ja intohimoa siihen työhön. Ja myös se rentoutunut äiti, kun vauva saa tarvitsemansa avun. Jokainen voi tehdä hurjasti terveytensä eteen, toteaa yrittäjä Virpi Hoffrén. –?Yksinyrittäminen sopii minulle, enkä pidä sitä huonona asiana. Luonnollista terveydenhoitoa Yksinyrittäjä: Virpi Hoffrén on pyörittänyt Tähtiterveys-yritystään Kokkolassa seitsemän vuoden ajan. Se tuntui juuri siihen hetkeen oikealta, ja koin että juuri tätä haluan tehdä. Koen olevani oikeasti avuksi ihmiselle. –?En tekisi tätä työtä, jos en olisi varma siitä, että siitä on apua ihmisille. Miten päädyit yrittäjäksi. Se toi minulle työuupumuksen ja omat arvoni ja jopa maailmankatsomus muuttuivat sen myötä. Sisäsyntyinen halu liikuttaa ihmisiä innosti minut myös tutustumaan terveysliikuntaan, ja silloin löysin Asahin, ja se on mielestäni ihana asia, jonka olen saanut tuoda Kokkolaan. Toimit yksinyrittäjänä – minkälaista se on
Kaipaamaan jäivät puoliso, tytär, vanhemmat ja veli perheineen sekä muut sukulaiset. Antti Hourulaa jäävät lähimpinä kaipaamaan lapset ja lastenlapset perheineen, siskot perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kuluva talvi on näyttänyt, että Suomi on eriytynyt kahteen osaan, Hulkko totesi viime viikolla pitämässään tiedotustilaisuudessa. Kaipaamaan jäivät tytär perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. KARI MANKONEN KUOLLEITA Antti Hourula Maanviljelijä ja sotaveteraani, nivalalainen Antti Edvart Hourula nukkui pois rauhallisesti Suvantokodissa Nivalassa 18.2.2020. Kalevi Holsti Sieviläinen Kalevi Kustaa Holsti kuoli 11.2.2020 Ylivieskan terveyskeskuksen vuodeosastolla 91 vuoden ikäisenä. Hulkko jatkaa, että varusmiesten hiihtotaito on kaiken a ja o pohjoisissa joukko-osastoissa. Suksia tarvitaan, kun Utin jääkärirykmentti järjestää kansainvälisen Northern Griffin 20 -talviharjoituksen Pohjois-Suomessa 24. Mukaan konserttiin on saatu myös vierailevia tähtiä rytmija puhallinmusiikin puolelta. Antti Hourula teki elämäntyönsä pitkäaikaisena Yli-Hourulan tilan isäntänä. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Aune Kangas Ylivieskalainen Aune Eliisa Kangas kuoli 15.2.2020 Ylivieskan terveyskeskuksessa 100 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt 16.7.1925. Siellä saatiin hiukan esimakua talviolosuhteisiin, mutta Hulkon mukaan hiihtämään ei päästy. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen. helmikuuta alkaen. HÄNEN mukaansa Lapissa on lunta tänä talvena enemmän kuin sataan vuoteen. Ne eivät komentajan mukaan ole ratkaisu. –?Se on fakta. Perusopetuksen bändeistä mukana ovat Jorma Lappalaisen ohjaama Kinofonia-orkesteri sekä Esa Klapurin johtama nuorisobigband Biggiz, jonka tahdissa päästään elokuvien Itse ilkimys ja Fantastic Four -tunnelmiin. Siunauksen toimitti kappalainen Sirkku Junttila. Puolustusvoimain pääsotaharjoitus ”Kaakko 2019” pidettiin viime vuonna marras–joulukuun vaihteessa. –?Heillä on ilmiömäinen taito edetä lumessa. –?Ei etelässä tällaista tehdä. TALVEN AIKAAN maavoimilla on lukuisia harjoituksia, osa pohjoisissa lumiolosuhteissa. Seuraavaksi he opettelevat tekemään tilapäismajoituksen lumikuoppaan. KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa B3 Surukiitos 1 Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme PAAVO YRJÖ VALDEMAR VIERIMAAN muistoa ja otitte osaa suruumme. HAUTAUKSIA Nivalalainen Anna Liisa Rautaoja siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 15.2.2020. Hulkko myöntää, että lumettomat talvet ovat haaste koulutusjärjestelmälle. Vaikka meillä olisi kuinka hyvät ajoneuvot, ne eivät riitä. Hiihtäminen on voinut jäädä väliin jo aiemmin myös sellaisilta kuuden kuukauden palvelusta suorittaneilta varusmiehiltä, jotka ovat palvelleet eteläisen Suomen varuskunnissa heinäkuusta joulukuuhun. Heitä opastetaan tekemään nuotio ja käyttämään kirvestä. Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Petri Hulkko sanoo, ettei Etelä-Suomessa sotilas välttämättä saa suksia lainkaan jalkaan palveluksensa aikana. Lapset perheineen Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme KALEVI LAHDEN muistoa ja otitte osaa suruumme. –?Esimerkiksi jääkäriprikaatissa Lapissa varusmieskoulutus alkaa talviselviytymisjaksolla. Liikkeelle lähdetään Pikku Kakkosen tyyliin lastenohjelmien iloisista tunnusmusiikeista, reippaista lapsijuontajista ja laulusolisteista. Sotilaiden hiihtotaito uhkaa rapautua Osa varusmiehistä ei pääse kohentamaan hiihtotaitoaan välttämättä koko palvelusaikanaan. Per-Erik Storbacka Kokkolalainen Per-Erik Storbacka kuoli 16.2.2020 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Illan aikana kuullaan suosikkiteemoja muun muassa elokuvista Pirates of the Caribbean ja Jurassic Park. Elli Härö Merijärvinen Elli Emilia Härö kuoli 3.2.2020 Salmenrannassa 90 vuoden ikäisenä. Jos joudut poistumaan ajoneuvosta, etkä pysty liikkumaan kunnolla, niin sinut ammutaan ajoneuvon viereen. Harjoitukseen osallistuu 740 henkilöä, joista kansainvälisten joukkojen osuus on noin 170. Missä opettaa varusmiehet hiihtämään, jos lunta ei ole. Kaipaamaan jäivät omaiset ja ystävät. Hän oli syntynyt 21.7.1940 Småböndersissä. Hän oli 91-vuotias. Hän oli 46-vuotias. Entä lumikengät. Kaipaamaan jäivät veli perheineen, sisarusten lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. KOULUTUSPUTKEN alku voi olla erilainen riippuen siitä, missä alokas aloittaa asepalveluksensa. Eeva-Kaisa Pääkkö Nivalalainen Eeva-Kaisa Pääkkö kuoli 17.2.2020 Nivalan terveyskeskuksessa 64 vuoden ikäisenä. Hiihtämisen on katsottu olevan yksi ratkaisu vammojen ehkäisyyn. Hulkko antaa tunnustusta jääkäriprikaatin ja Kainuun prikaatin varusmiehille. –?Se tarkoittaa sitä, että jatkossa joudumme pohtimaan, onko meillä erikseen pohjoisen ja etelän olosuhteisin erikoistuneita joukkoja talvikautena. Joissakin joukko-osastoissa on havaittu, että suurin osa jalkojen rasitusvammoista tulee kävelymarsseilla. Muuten olet mennyttä. Asialla ovat Keski-Pohjanmaan konservatorion oppilasorkestereista Juniorijouset Kristine Hännisen ja Jousiorkesteri Anna Koiviston johdolla, ja luvassa onkin monenlaisia tunnelmia. Harjoitusalue kattaa Lapin maakunnan. KOKKOLA Perjantai-iltana kello 19 konservatoriolla kuullaan kokonainen konsertti televisiosta ja elokuvista tuttuja sävelmiä. Ari-Pekka Leppälä Entinen ylivieskalainen Ari-Pekka Leppälä kuoli 12.2.2020 Pieksämäellä. –?Niillä ei pääse kunnolla mihinkään. Puoliso ja pojat perheineen Anita Simola Etelän lumeton talvi aiheuttaa päänvaivaa myös armeijalle. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisko perheineen ja sisarusten lapset. Schindlerin lista -elokuvan riipaisevan kauniin tunnusmelodian viulusoolosta vastaa Miranda Määttä. Kaipaamaan jäivät puoliso ja tytär, sisarukset perheineen, sukulaiset ja ystävät. Sukset kulkevat koko ajan taistelijan mukana, Hulkko tähdentää. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Aliina Niemi Ylivieskalainen Aliina Niemi kuoli 16.2.2020 Suvantotuvalla. –?Jos Sodankylässä hyppää telaketjuin kulkevasta ajoneuvosta pois, ei pysty etenemään. –?Lapissa meillä on olemassa tärkeä sääntö, jonka mukaan suksia ei saa koskaan jättää. Lisäksi Koiviston pojat -duo johdattaa kuulijat kaukaiselle galaksille Star Warsista tutuin sävelin. Lunta voi olla kainaloihin asti. Hiihtäminen on edelleen ainut keino siihen asti, kunnes keksitään, miten ihminen voi leijata lumen päällä. Paavo Lyly Paavo Armas Hermanni Lyly kuoli 16.2.2020 Salmenrannan palvelukeskuksessa 85 vuoden ikäisenä. Sotilaille tehdään hiihtoesterata ja heitä opetetaan hiihtämään. Hän oli pitkään mukana myös sotaorpojen järjestötoiminnasssa sekä Maalaisliiton että Keskustapuolueen järjestötoiminnassa. Elokuvamusiikin ilta perjantaina
Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. Heille tarjotaan työtä vain siirtymäkauden ajaksi vuoteen 2004 asti. Myös rakennusmestareiden TiRa ry:n jäsenistöstä kaksi kolmasosaa (700 jäsentä) on liikelaitosta vastaan. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@kpk.fi ASIAKASPALVELU Soita numeroon 020 720 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 8-16. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. Herrathan eivät itseään saneeraa. Väkeä on vähennetty vajaassa vuosikymmenessä 10 000:stä 6 000:een ja lisää suunnitellaan vähennettäväksi. HÄN ei haluakaan peitellä katkeruuttaan, onhan hänet itsensäkin listattu siihen 1?036 henkilön ryhmään, jota uhkaavat hienosti ilmaistuna niin sanotut erityistoimenpiteet. 10: 12b 1 1 Nimipäivä tänään: Eija (suom.), Fritjof (ruots.), Arhippa, Ari (ort.). EI ole ihme, että tuotannon henkilöstö kapinoi moisia suunnitelmia vastaan. Keskussairaala sai oman kahvion Osmo Vasala YLIVIESKA Tielaitos on ollut vuosina melkoisessa organisaatiomyllerryksessä. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Ensin koko virasto jaettiin kahtia: hallintoon ja tuotantoon. Lähetä meille juttuvinkkisi! Keskipohjanmaa-lehti: toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Ylilääkäri Holopainen totesi, että oli todella vaikeuksia kahvion aikaansaamisessa. ”Herrathan eivät itseään saneeraa”. Siinä rytäkässä mm. Ensi viikolla pyritään tekemään asiasta hallituksen periaatepäätös ja lopullista siunausta odotetaan eduskunnalta maaliskuussa. Miksi Suomen tiehallinnon kulut ovat noin 16 prosenttia kokonaisrahoituksesta, kun ne Ruotsissa ovat vain noin kuusi prosenttia. Susiaho, joka vakuutti, että kaikki kahvion toiminnasta saatu voitto jää paikallisten yhdistysten käytettäväksi. Sydänja syöpäyhdistykset tekevät maassamme aktiivisesti työtä em. lopetettiin neljä tiepiiriä. Asenna sovellus ja avaa se. Alempana olevat saavat sitten lähteä, jos kilpailussa ei yksityisille pärjätä, väittää Kiuru. TALOUSPOLIITTINEN ministerivaliokunta on hyväksynyt osaltaan tuotannon liikelaitostamissuunnitelman. Lisäksi käytti puheenvuoron Sydäntautiliiton toiminnanjohtaja G. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. Moni on nyttemmin saanut murheekseen todeta, että ”tievaltion” leipä on kyllä kapea, mutta valitettavasti myös lyhyt. Ylivieskalainen rakennusmestari Väinö Kiuru, 57, sanoo tulleensa aikanaan Tielaitokseen töihin monien muiden lailla kapean, mutta pitkän leivän toivossa. Eläkkeelle heistä jää siihen mennessä 249 henkilöä. VÄINÖ Kiuru kertoo ottaneensa asioista selkoa ja tehneensä niistä laskelmia, jotka hänen mielestään osoittavat Tielaitoksen organisaatiouudistuksen tulevankin kalliiksi veronmaksajille. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00– 16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. E. KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa B4 Nyt on aika etsiä minua, Herraa, minä tulen varmasti ja annan teille siunauksen sateen.” -Hoos. Eivätkä siinä Helsingin herrojen kannattavuuslaskelmat paljon auta, kun ihmisille tulee huoli leivästä. Otamme mielihyvin vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Klikkaa luo tunnukset. Eikö tässä ole haettu mallia juuri Ruotsista. Valtion erityisalojen ammattiliitto VAL on sanoutunut jyrkästi irti liikelaitostamishankkeesta. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. sairauksien ehkäisyja jälkihoidossa. Puhuja pahoitteli, ettei kanttiinille saatu edustavampia tiloja. Lauluveikkojen vahvistettu kvartetti lauloi Heikki Valkaman johdolla. Yhdistykset ovat perustaneet eri puolille maata – yleensä sairaaloiden yhteyteen – kahviloita, joiden tuotto tekee mahdolliseksi yhdistysten toiminnan, lausui terveystarkastaja Antti Pohjonen toivottaessaan vieraat tervetulleiksi K-P:n keskussairaalan kahvion avajaisiin. Hän on laskenut Tielaitoksen hallinnon ja tuotannon johtajien ja päälliköiden toimintamenoiksi vuodessa noin 800 miljoonaa, mikä vastaa noin 20 prosenttia Tielaitoksen vuosibudjetista. Siinä yhteydessä tullaan osoittamaan ovea sadoille tuotannon työntekijöille. Tri Holopainen oli pettynyt, ettei sairaalan liittohallitus antanut kahvilan pitoa henkilökuntayhdistykselle. He ovat turvanneet tulevaisuutensa laatimalla itselleen uuden organisaation. Nyt käydään viimeistä taistoa tuotannon liikelaitostamisesta ja avaamisesta kilpailulle. Kiuru kysyy. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Hän toivoi, että se olisi hyödyksi ja virkistykseksi potilaille, heidän omaisilleen ja henkilökunnalle. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Erityisesti hallinnon kustannuksia hän ihmettelee
–?Taloutemme ei ole paras mahdollinen, mutta EU auttaa meitä paljon. On vaikea saada nuorille sellaista tietoa. Meidän pitäisi tuntea enemmän yhtenäisyyttä. 30 oppilaan luokasta lähti 12 lasta 15 päivässä, Denis Hadži. Tämä on tosi innostavaa, hehkuttaa kreikkalainen Charla Angeliki ja pohtii, eikö tähän pystyttäisi Kreikassakin. Jos vain vahvistamme visiota EU:sta koko maassa. 1 Keskiviikkona järjestetään Havulan kartanossa historiallinen live-roolipeli. PIA RÄIHÄLÄ. –?Päinvastoin, luulen että yhä useammat haluavat liittyä unioniin, Charla Angeliki uskoo. Pakolaiskriisi on valtava ongelma, jossa tarvitaan lisää yhteistyötä. Se lisää myös matkailua, ja Italiahan on matkailumaa. Bosnia ja Hertsegovinasta. EU avartaa ajattelua niin, ettemme keskity vain omaan maahamme ja kulttuuriimme vaan opimme myös muista maista. Tuntuu, että kreikkalaisten toimintaa arvostellaan. 1 Tiistaina keskusteltiin EU:n tulevaisuudesta Virta-salissa. Bosnia ja Hertsegovinasta. EU-rahalla korjataan myös kouluja ja parannetaan koulutusta. ITALIALAISEN Delia Calonen mielestä EU on hyväksi hänen maalleen. Hallintomme on monimutkainen. Sama ongelma on Bosnia ja Hertsegovinassa, vaikka se ei EU:hun kuulukaan. Kuvassa takana vasemmalta Santeri Lehtola Kalajoen lukiosta, Stanka Mišelji. –?Kuulimme juuri siitä – se on ihmeellinen juttu! Hyvällä tavalla pakotetaan nuoret osallistumaan oman yhteisönsä kehittämiseen. Charla Angelikin mukaan Kreikassa ollaan pääsääntöisesti myötämielisiä EU:lle, mutta kaikki eivät identifioidu unionin jäseniksi. Vaiciunas pitää hyvänä sitäkin, että liettualaiset voivat nyt vapaasti matkustaa ja työskennellä Euroopassa. –?Nyt lähtee kokonaisia perheitä. Montenegron jäsenyysneuvottelut ovat alkaneet vuonna 2012. Voimme myös auttaa toisiamme, jos on ongelmia. Edessä vasemmalta Charla Angeliki Kreikasta, Ana Maria Finzgar Montenegrosta ja Delia Calone Italiasta. Halusimme osaksi EU:ta, jotta saisimme apua talouteemme, ja se onkin alkanut vahvistua jäsenyyden myötä. Hän on kuitenkin toiveikas: –?Ehkä meillä on 10–20 vuoden päästä EU:n ansiosta parempi tilanne niin, että ihmiset tulevat Kreikkaan töihin ja asumaan. –?Neuvostoliitto tuhosi meidän taloutemme, ja kun saimme itsenäisyyden, tilanne oli huono. –?Enemmän minua kiinnostaa Aasia. Balkanilla nuorten pitäisi olla aktiivisempia, ja hallinnon pitäisi edistää sitä, toivoo kotikaupunkinsa edustajana toimiva Denis Hadži. Kalajoen lukion opiskelija Santeri Lehtola toteaa EU:n antavan monia mahdollisuuksia, vaikka hän itse ei olekaan erityisen kiinnostunut Euroopan maista. EU-JÄSENYYS on Bosnia ja Hertsegovinalle melkoinen haaste, kertoo Denis Hadži?. Osallistujia on Liettuasta, Italiasta, Kreikasta, Montenegrosta sekä Bosnia ja Hertsegovinasta, ja lisäksi tapahtumaan osallistuu Kalajoen lukiolaisia. Nuoret eurooppalaiset eivät pelkää EU:n hajoavan, vaikka Britannia lähtikin. Jotta jäsenyysprosessia voitaisiin edistää, pitäisi ensin päästä yksimielisyyteen siitä, ketkä maatamme edustavat. Angelikin mukaan pakolaiskriisi on pahentanut tilannetta. ”EU auttaa meitä paljon” Kalajoella pohditaan EU:n roolia kaksipäiväisessä tapahtumassa. –?Suomessa tunnen olevani eurooppalaisessa maassa. LIETTUALAINEN Vytenis Vaiciunas toteaa kotimaansa olleen pitkään osa Neuvostoliittoa. Montenegro on EU:n jäsenehdokas ja Bosnia ja Hertsegovina vasta mahdollinen jäsenehdokas. –?Tämä tapahtuma tarjoaa meidän nuorillemme tilaisuuden tuntea vähän eurooppalaista henkeä ja kuulla mahdollisuuksista, joita EU tarjoaa. –?Mutta nuoret Montenegrossa eivät tiedä paljon EU:sta, lisää Stanka Mišelji?. Charla Angeliki toteaa Kreikankin kärsivän muuttoliikkeestä. Suomalainen nuorisovaltuustotoiminta ihastuttaa vieraita. PÄIVYRI KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa B5 Pia Räihälä KALAJOKI Kalajoella vierailee parhaillaan kansainvälinen 40-henkinen opiskelijoiden ja opettajien joukko pohtimassa EU:n roolia ja tulevaisuutta. –?Bosnialla on paljon ongelmia. 1 Mukana on 40 opiskelijaa ja opettajaa viidestä maasta sekä paikallisia nuoria Kalajoen lukiosta. Mutta EU on hyvä olemassa, siitä on meille taloudellista ja kulttuurista hyötyä. Liettualaisia on vain kolme miljoonaa, ja lähtijöitä on ollut jopa 100?000 vuodessa. Mutta Kreikassa on maantieteellinen ja ikään perustuva kuilu: mitä kauempana keskuksesta olet ja mitä iäkkäämpi olet, sitä vähemmän tunnet olevasi EU:n jäsen. Calonen mukaan italialaisilla on sama tunne. Montenegrosta, Vytenis Vaiciunas Liettuasta ja Denis Hadži. kertoo esimerkkinä. Tosin asialla on kääntöpuolensa: –?Maastamuutto on iso ongelma. ” Kuulimme juuri, että suomalaisissa kaupungeissa on nuorisovaltuustot – se on ihmeellinen juttu! Charla Angeliki FAKTA Kaksipäivänen tapahtuma 1 European Youth Empowerment Festivals -projekti järjestää Kalajoella tapahtuman 18.-19.2. –?EU on hyvä asia, se antaa opiskelijoille mahdollisuuksia parempaan koulutukseen ja uraan, arvelee Aleksej Rostovic. Kalajoelle kokoontuneet kansainväliset nuoret uskovat Euroopan unioniin, vaikka pakolaiskriisi koettelee suhteita. –?Se on saanut kreikkalaiset tuntemaan itsensä ulkopuolisiksi. –?Meitä tuomitaan, ihan kuin pakolaiset olisivat vain meidän ongelmamme eivätkä koko EU:n
Tilasin G-duurikonserton kuin sian säkissä, mutta se osoittautuikin valtavan mukavaksi kappaleeksi, Kentala kertoo. 040 672 1257 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa B6 Anni Saari KOKKOLA Tämä vuodenaika, jolloin taivaalla näyttäytyy pitkän tauon jälkeen taas outo valoilmiö, on viulisti Kreeta-Maria Kentalan mielestä juuri sopiva italialaisen barokkimusiikin esittämiseen. Yksikään silmäpari ei voinut ensi-illassa esityksen kliimaksia liikuttumatta seurata. Barokkimusiikissa viulistit pääsevät kadensseissa keksimään itse, miten he melodian koristelevat. Hetan vastavoimana on aviomies Akusti, jonka pyrkimys hyvään kantaa hedelmää myös aineellisesti. Se on luonteeltaan erilaista kuin italialainen. Hetan kovuus kouraisee katsojaa viimeiselle penkkiriville saakka. Tätä väitettä tukee myös Eeva Hakulisen rooli työ Hetana. Ensi-ilta Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä 30.1.2020 Viisiosainen Niskavuori on varmasti kaikkein analysoiduin ja todennäköisesti myös esitetyin näytelmäsarja Suomessa. Geminiani oli Corellin oppilas, samoin kuin Giovanni Battista Somis. Hakulinen on sikälikin kiinnostava valinta Hetan rooliin, että hänen sanoisinko eteerinen habituksensa ei vastaa mielikuvaa hurjasta tahtonaisesta. Sarka on harmaata tässäkin esityksessä, ja hyvä niin Intensiivinen, kompaktisti pariin tuntiin puristettu tarina etenee kuin juna kohti dramaattista loppuaan. Alun ylitulkinnasta päästyään TT:llä vieraileva Teijo Eloranta on erinomainen valinta hyväsydämisen ja työteliään Akustin rooliin. Hänen viulukonserttonsa on harvinaisuus, joka päätyi Kentalan ohjelmistoon puolivahingossa. Eloranta rakentaa alun alistuneestikin myötäilevästi Akustista loppua kohden aktiivisemman toimijan joka hallitsee ovelan pelin, oli kyse sitten maakaupoista tai vaimon nimikirjoituksen saamisesta torpparikontrahtin purkuun. TAMPEREEN TEATTERI/HEIKKI JÄRVINEN Mustosen mietitty ohjaus korostaa päähenkilö Hetan kykenemättömyyttä anteeksiantoon ja siihen kuinka syvälle sydämeen juurtunut katkeruus lopulta musertaa hänet.. – Soitin nuottikauppaan ja kun kysyin Somisin nuotteja, siellä sanottiin, että täällä olisi viulukonserttoja. Jussi Kareinen Eeva Hakulinen loistaa Hetana Eeva Hakulinen elää joka solullaan elämänhaaveissaan petetyn niskavuorelaisen säätyläisen tyttären tuskaa, kirjoittaa kriitikko Jussi Kareinen. Pitkissä, virtuoottisissa linjoissa hengitystekniikan on totisesti oltava kunnossa. Se on orkesterisovitus tai -soitinnus aikanaan merkittävän säveltäjän Arcangelo Corellin viulusonaatista. TOMASO Albinonin konsertossa lauteille pääsee oboesolisti Maria Seppä. Mutta täytyy sanoa, että pelkästään myönteisesti. – Tämä on mahtava tilaisuus. Näin on TT:n Hetan kohdalla. Niskavuoren vahvat naiset ja heikot miehet, sosiaaliluokkien välinen vahva jännite, rahan ja vallan tematiikka – siinäpä aiheita jotka ovat innoittaneet suomalaisia teatterintekijöitä vuodesta vuoteen. Perjantain konsertin nimi ”Aurinkoista Italian puuhaa” kuvaakin hänen mielestään hyvin kokonaisuutta. Albinoni sekä Vivaldin Konsertto viululle, oboelle, jousille ja continuolle ovat hänelle hyvin mieluisaa soitettavaa. – Siellä solisteiksi tulivat puolivahingossa kakkosviulistit. Edellisen kerran kun Kentala esiintyi Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kanssa, ohjelmassa oli saksalaista ja ranskalaista barokkia. 0400 365 582 Toimittaja: Anni Saari P. Myös konsertin kuulokuva poikkeaa tavallisesta orkesterikonsertista, sillä jousien ja oboen lisäksi siellä kuullaan cembaloa ja luuttua. Tähän Kentala sai idean Radion Sinfoniaorkesterin kanssa tehdystä työpajasta ja konsertista. Aurinkoisen musiikin lähteillä Teija Pääkkönen (vas.), Saana Parviainen, Kreeta-Maria Kentala, Maria Seppä ja Maria Pulakka pääsevät perjantain konsertissa sooloilemaan. Mitä uutta tähän päivään Niskavuori-tulkinta voisi tuoda. kello 19. Konsertossa on neljä tasavertaista solistia. ANNI SAARI Teatteri. Yksin edessä olisi ankeaa, mutta näin soitossa on yhteishenkeä, Pääkkönen sanoo. Mustosen mietitty ohjaus korostaa päähenkilö Hetan kykenemättömyyttä anteeksiantoon ja siihen kuinka syvälle sydämeen juurtunut katkeruus lopulta musertaa hänet. Frenckellin pienehkö näyttämö muuntuu Mikko Saastamoisen suunnittelemilla liikuteltavilla puusäleikkö-elementeillä viitteelliseksi Muumäen pirtiksi. Muumäen tilasta tulee lopulta alueen suurtila. – Vivaldi käyttää oboen mahdollisuuksia ehkä vielä monipuolisemmin kuin Albinoni, Seppä pohtii. Hän arvioi, että teosta ei ole Suomessa aiemmin esitetty. Ohjaus Liisa Mustonen. – Italialaisessa on tanssillisuutta, joka sopii hyvin tällaiselle pelimannille, Kentala toteaa. Tätä pohdin ennen TT:n Niskavuoren Heta -näytelmän ensi-iltaa. Se on tiukasti uskollinen alkuperäistekstille, mutta tulkinnan tasolla verevästi ja vahvasti läsnä tässä ja nyt. TAMPEREELLE tehty tulkinta osaltaan vahvistaa tätä mielikuvaa. Se poikkeaa orkesterin normaalista työstä, jossa kaikki on kirjoitettu nuotteihin. KULTTUURI Osaston esimies: Tiina Ruotsala P. Ovathan useimmat tähän saakka näkemäni Niskavuoret olleet toteutukseltaan ehtaa epookkia. Valentinin Konsertossa neljälle viululle solistiryhmässä soittavat Kentalan kanssa Kamariorkesterin kakkosviulistit Maria Pulakka, Teija Pääkkönen ja Saana Parviainen. Liisa Mustosen ohjaus on uskollinen Wuoliojan tekstille ja roolihenkilöiden välinen dynamiikka on kohdallaan. Aurinkoista Italian puuhaa -konsertti Snellman-salissa perjantaina 21.2. Ajattelin, että sehän on hyvä idea. Kentala soittaa sen Kokkolan jälkeen tänä vuonna vielä kolmessa eri paikassa. Myös Mari Pajulan puvustus ei väreillä juuri leikittele. Jos näkemys on kohdallaan, niin klassikkoa ei ole tarve päivittää määränsä enempää. Italialainen barokki raikaa Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin perjantaisessa konsertissa. Hän on tuttu näky Kamariorkesterin riveistä, mutta edellisestä isosta solistisesta tehtävästä orkesterissa on aikaa kymmenisen vuotta. NISKAVUOREN vahvat naiset ovat usein suomalaisten naisnäyttelijöiden toiverooleja. Musiikki on myös virtuoosimaista ja temperamenttista, ja siinä saattaa olla epätavallisia muotoratkaisuja. KAIKKI konsertin teokset ovat peräisin 1700-luvulta. Se kuvaa suomalaisen sääty-yhteiskunnan muutosta 1880-luvulta 1940-luvulle saakka. Aloitusteoksena kuullaan Francesco Geminianin Concerto Grosso nro 1 D-duuri. Mielikuva viime vuosisadan alkuun agraariSuomeen sijoittuvasta Niskavuoren rusthollista jossain päin Hämettä tuntuu olevan osa yhteistä kansallista muistiamme. Hän tunsi Somisin viulusonaatit, mutta viulukonserttoja ei säveltäjän teosluetteloon ole merkitty lainkaan. Hella Wuolijoki: Niskavuoren Heta. Kakkosviulu saa harvoin solistista soitettavaa, Kentala kertoo. – Siinä on ihanaa valovoimaa ja runsaasti tehoja soolon ja tutin välillä, konsertin johtajana ja solistina toimiva Kentala kuvaa. Lopun dramaattinen murtuminen on koskettavuudessaan osa tamperelaista teatterihistoriaa. Hakulinen elää joka solullaan elämänhaaveissaan petetyn niskavuorelaisen säätyläisen tyttären tuskaa
RISTO GÖÖS Laulujoutsen 17.2.2020. MATTI JÄRNBÄCK. JAANA MÄKELÄ/ULLAVA Ei taideta arvuutella jäiden lähtöä tänä keväänä. MATTI HIETALA Myrskyn jälkeen helmikuussa. KAIJA PIKKARAINEN ”Ei ole vuojet veljeksiä”. ALI KATTILAKOSKI Närhi aamupalalla. LUKIJOIDEN KUVIA KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa B7 Myrsky kasasi jäitä Ohtakarintielle Lohtajalla. Muistikuva helmikuu 2018
Kustantaja KPK Yhtiöt Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Tiedustelut puh. B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.lannenmedia.fi MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. MYRSKY TUULI TULVA MERIVEDENKORKEUS SADE VIRTAUS A U R T Y E I F S O U Q I V Z G E Y J K L Ö P O I F A D A D E T D M E B N H U J I O P E W S A D E D E F H R J K Ö G D C O E A O U B V N M O O Q P L K I B V D E R T T O A D E R Y K S H C E H M E T N H Y U I R H K O A S Y F R A T U F J E S H U P A Y S U J O K U Y R Y V X Z A S D E E R J K D N T J P U A K C T T I U S D K H J U Y T S V I A W E R F R B G H Y I O G F N H Y U I K L O S A W F Y H O A S T Y U I O D K U P A W L V K I O O C R T Y U R W G U S T B N V J I S A R F S A O K J U L S Å Ä M N B U A J A E A T H U Y F U G K D I O O K A S E E U B N H D I U A K I J G K U L S P M Ä Ä H J T A O P D D S L L N I V Y L 1 1 SANAPIILO KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa B8. lehti+digi) 12 kk 33,00 €/kk Peruspaketti määräaikainen (sis. Kokonaistavoittavuus KMT s2017-k2018 106.000 kpl ISSN 0788-8325. Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Sähköposti: toimitus@kpk.fi WhatsApp: 0400 365 601 Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. lehti) 12 kk 38,00 €/kk Digipaketti 12 kk 17,70 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Lähetä viesti numeroon 13525. 020 750 4469 Mediamyynti/ yritysasiakkaat Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (sis. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.00-22.00). alv 24%). Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Lännen Median uutishuone puh. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain. alv 10%
20.30 Pähkinänsärkijä. 15.15 Ajatuskumppani. 18.03 Det luktar skämt – ordvitskväll i Vega. 11.00 Yle Nyheter. 01.55 Yöradio. 12.10 Urheiluradio. 06.30 Regionala nyheter. 02.00 Arkisto: Seksuaalista häirintää ja sukupuolista ahdistelua. 14.00 Päiväklassinen. 9:19 Beethoven: Pianotrio Dduuri (Aave-trio) (Karl Engel, piano, Sandor Vegh, viulu, ja Pablo Casals, sello). 23.00 Yle Uutiset. 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 8: Vanki, jakso 71. 0700-98300 (5,09 e/puhelu + pvm). 18.50 Merisää. 10.30 Raamattu. 22.08 Pollari. 02.54 Yöradio. 12.55 Radio Suomen Päivä. 16.09 Vega Eftermiddag. 06.59 Puheen Aamu. 15.03 Vega Eftermiddag. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. YLE PUHE 06.00 Yle Uutiset. 7:32 Telemann: Konsertto nokkahuilulle, viola da gamballe, jousille ja continuolle a-molli (La Stagione Frankfurt/Michael Schneider, nokkahuilu). 8:37 Jiránek: Sonaatti kahdelle viululle ja continuolle B-duuri (Lenka Torgersen ja Helena Zemanová sekä Collegium Marianum/Jana Semerádová. 18.50 Iltahartaus. 09.00 Aamupäivän klassinen. 08.10 Ykkösaamu. 21.00 Yle Nyheter. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Nyheter med väder och sport. 08.45 Päivän blogi. 05.50 Merisää. 17.35 Kaksi lukua Helsingin historiaa osa 2: Vironniemi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 03.55-04.00 Yöradio. 13.03 Piispan kyselytunti (u). 17.30 Pyöreä pöytä. 11.00 Riston Valinta. 11.02 Radio Suomen Päivä. 08.00 ilkkapohjalainen. 11.00 verkkouutiset.fi. 18.02 Luonto-Suomen pöllöilta 0203-17600. 20.02 Sää. 19.05 Luonto-Suomen pöllöilta 0203-17600. 12.00 YleX Etusivu. 15.00 Yle Uutiset. 17.10 Aristoteleen kantapää. 06.54 Andrum. YLE VEGA 06.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 14.15 Hallikainen (u). 15.10 Ampumahiihdon MM: Miesten normaalimatka. 11.35 Vega Förmiddag. 16.55 Maailma paranee puhumalla. 16.10 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 09.05-09.58 Muistojen bulevardi. 09.10 Sää. 23.10-06.00 Yöklassinen. 070088200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 21.03 Efter Nio radio: Finlands lucia 2019 Sara Ray trodde länge att hon duger endast om hon presterar. 07.13 Alueradio. 08.10 Urheiluradio. 15.00 Iltapäivän polkka. 10.45 Poptorin aarteetvartti. 00.00 Yle Uutiset. 09.10 Andrum. 12.01 Yle Nyheter. 22.00 X3M Nonstop. 12.30 Politiikkaradio. 15.5515.58 Yle News. 18.00 Yle Uutiset. 19.02 Kokkolan Talviharmonikka 2020: Ystävyyttä ja naapuruutta. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 17.45 Open Doors. 19.22 Det luktar skämt – ordvitskväll i Vega. 12.03). 15.30 Päivän vinyyli. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 08.20 Vega Morgon. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.15 Iltapäivän toiveet puh. 23.00 Iltahartaus. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 06.15 Aamuhartaus. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 06.33 Vega Morgon. YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 VALITUT PALAT – kansanviisautta sanasta miestä sarvesta härkää. YLE X3M 06.00 X3M Nonstop. 17.05 Radiohartaus. 14.03 Vega Dag. 18.00 Alueuutiset. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Verkkouutiset.fi. 07.10 mikkelinkaupunkilehti.fi verkkokatsaus. 22.30 Dagens debatt (Från kl. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 8:49 Isabella Leonarda: Volo Jesum (Earthly Angels). 09.16 Vega Förmiddag. 09.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 14.02 Alueradio. 21.30 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 20.00 X3M:s bästa. 23.02 Yöradio. 06.05 Politiikkaradio. 20.03 Fokus på Sarah Klang. 21.02 Urheiluradio. 18.02 Jääkiekkokierros. 17.00 Podd: Ted & Kaj. 10.00 Yle Uutiset. 14.02 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 16.00 Turkulainen lehden verkkokatsaus. 08.33 Vega Morgon. fi verkkokatsaus. 00.00-06.00 Yöradio. 22.15 Nyhetspodden. 08.00 Neropatti. Rossi: Salomon lauluja. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Faunin iltapäivä. 02.30 Radioraamattupiiri (u). 17.00 Yle Uutiset. 06.05 Alueradio. 13.03 Vega Dag. 07.15 Aamuhartaus. 00.00 Arkisto: Ulkosuomalaiset. 13.00 Klassista kahteen. 07.15 HERÄTYS!. 17.00 Aktuellt 17. 23.00 Black Gospel. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 11.03 Vega Förmiddag. 07.30 Regionala nyheter. 17.00 Uskon ilta. 15.02 Maailma paranee puhumalla. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.13 Päiväntasaaja. 13.30 Urheilumajakka. 22.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.30 Suolapala. 12.30 helsinginuutiset.fi. 10.00 Yle Uutiset. 10.00-10.55 Brysselin kone. 12.00 Alueuutiset. 18.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.03 Slaget efter tolv – dagens debatt. 09.05 Päivän kupletti. 09.11 Alueradio. 14.00 Yle Uutiset. 15.02 Kulttuuriykkönen. 09.10 Musiikkipuolituntinen puh.070098300( 5,09 e/puhelu + pvm). 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.00 Yle Uutiset. 22.30 Pörssipäivä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.45 Yle Vega. 12.10 Urheiluradio. 20.00 Yle Nyheter. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. Viivi ja Wagner Aku Ankka Kamala luonto Lassi ja Leevi 1 RADIO Tehtävänäsi on täyttää numeroruudukot siten, että numerot 1–9 löytyvät myös kultakin ison ruudukon vaakaja pystyriviltä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Päivän vinyyli. 06.56 Päivän mietelause. 19.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 16.45 Järviradiossa huomenna. 21.36 Päivän sana. 23.10-06.00 Yöklassinen. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 06.00 Pookin aamu. YLE KLASSINEN 06.00 Aamuklassinen. 14.00 Yle Nyheter. 17.13 Radio Suomen Ilta. 11.10 Toivelevyt puh. 08.13 Alueradio. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 07.33 Vega Morgon. 10.33 Radio Suomen Päivä. 02.00 Yle Uutiset. 18.00 Iltaklassinen. 20.03 Metsäradio. 06.06 Morgonmusik. 14.00 X3M Eftermiddag. 13.00 Klassista kahteen. 10.02 Akti. 19.15 Aftonandakt. 14.00 Terveysuutiset. 17.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Nyheter med väder. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 17.10 Urheiluradio. 15.00 Yle Nyheter. 18.55 Luonto-Suomen pöllöilta 0203-17600. Juutalaista hengellistä musiikkia 1600-luvun Italiasta (New York Baroque/ Eric Milnes, ja Edward Brewer, urut). 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.02 Alueradio. 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Pörssipäivä. 06.25 Aamusoitto. 17.30 Minä uskon. 10.15 Sykettä Israelista. RADIO DEI 05.30 Raamattu (u). 09.03 Piispan kyselytunti. Rock-etsivä. 6:47 Corrette: Messu uruille (Joseph Payne). 01.00 Ex-Criminals (u). 09.00 Alueuutiset. 07.25 Musiikkihetki. KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa B9 RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 18.00 X3M Dag repris. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 07.30 Ykkösaamu. 11.30 Yle Nyheter på lätt svenska. 19.03 Uskovaiset nuoret. Bach: Hengellisiä lauluja Schemellin laulukirjasta (Peter Schreier, tenori, ja Karl Richter, urut). 21.32 Vega Musik. 12.00 Yle Uutiset. 11.00 Keskipäivän tasaus. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 07.03 Raamattuavain. 16.00 Ex-Criminals (u). 06.59 Hyvää huomenta. 17.15 Raamattuavain (u). 10.03 Vega Förmiddag. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 16.13 Alueradio. 17.30 Det luktar skämt – ordvitskväll i Vega. 06.30 X3M Morgon med Simon och Märta. 12.00 Supernova. 13.00 Yle Uutiset. 03.00 Piispan kyselytunti (u). 04.00-06.00 Arkisto: Huumeet. 14.05 Lehtikatsaus Maaseudun Tulevaisuus. 09.00 Yle Nyheter. 08.30 Regionala nyheter. 20.00 Yle Uutiset. 21.17 Päivä tunnissa. 0700-98300( 5,09 e/puhelu + pvm). 22.05 Urheiluradio. 23.05 Dokumenterat: Inköpt ömhet – en dokumentär om dem som tar hand om oss i början och i slutet. 06.05 Hartaita säveliä. 9:48 Krommer: Sinfonia n:o 1 F-duuri (Berg-kamariork./Peter Vrabel). 07.50 Radiohartaus. 13.00 Yle Nyheter. 21.50 Merisää. 09.00 Yle Uutiset. 11.33 Radio Suomen Päivä. Cimarosa: Il Maestro di cappella (Kapellimestari) (Fernando Corena, basso, ja Covent Garden -oopperan ork./Argeo Quadri). 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 15.25 Raamattu. 12.45 Väderoch sjörapport. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Musiikkimuseon aarteita – Kotimainen äänilevykonsertti Tunnelmatuokio -. 09.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Verkkokatsaus – Oululehti.fi. 070088200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 22.50 Kuuntelijaklubi. 12.50 Päivän blogi. 13.00 Yle Uutiset. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 14.00 Toivon päivä. 20.00 Rony Rex. 10.02 Radio Suomen Päivä. 07.45 Aamun toiveet puh. 23.28 Päivä tunnissa. 07.00 Yle Nyheter med väder. 07.00 Aamuhartaus. 12.45 Merisää. 10.00 Pookin päivä. 15.30 Marjan kanssa kahavilla. 14.00-14.57 Euroopan konserttilavoilla. 21.00 Yle Uutiset. 13.00 Pookin iltapäivä. 06.35 Aktia aamuun. 18.30 Hartaita säveliä. 19.30 PTX. 18.00 Yle Nyheter. 07.10 Vega Morgon. 07.53 Alueradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.29 Hyvää huomenta. 15.00 Alueuutiset. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.00 Hilpeästi hanurilla. 07.50 Merisää. 21.00 Järviradio soi.. 07.10 Hartaita säveliä. 7:48 J.S. 20.03 Raatihuone (u). 12.13 Radio Suomen Päivä. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 21.55 Radio Suomen Ilta. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 X3M Dag. 09.05 Urheiluradio. 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 06.36 Päivän sana. 03.00 Yle Uutiset. 23.35 Vega Musik. Helppo Vaikea 1 1 SUDOKU YLEX 06.00 YleX Soittolista. 18.02 One Way. 14.45 Kyynel ja kiitos. 17.13 Päivä tunnissa. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 18.00 Illan toiveet puh. 10.10 Hallikainen. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm). 22.05 Kuusi kuvaa kuvanveistäjä Kari Alosen elämästä. 12.10 Suomi vuonna 2049: Henkinen hyvinvointi
17.00 Rapport. 10.55 Ex-Onnelliset (7). 23.10 Marja Sannikka. 22.00 Yhteydessä luontoon. 16.10 Äärimmäinen selviytyjä. Kausi 2, 10/10. 00.00 Pitääkö olla huolissaan. 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). 02.55 Elementary. 1, 5/6. 06.25 Hiuskarvan varassa (7). Jakso 14/40. 20.55 Tulossa: Masked Singer Suomi. 22.00 Quantico (12). 19.00 Frendit (S). 06.55 Rusty Rivets (S). 21.00 Vieraita avaruudesta. Kausi 3. 19.30 Tankkaustarinat. 02.30 ELOKUVA Sakaali (16). 08.35 Tämä tästä. 06.45 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 19.35 Yiannin superautot. 00.30 Rantabaari (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. B10 KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 Veden valtakunta. 15.00 Haapasalo Goes America (7). 17.00 Uutiset. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 23.30 Ekonominyheterna. Anterselva, Italia. Kausi 1. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.00 När livet vänder. Kausi 1. 10.00 Brittien Huippumalli haussa. Kausi 14, 8/26. 22.30 Häkkilinnun paluu (12). Direkt. 23.00 Murhaajan profiili. 20.20 TV4Vädret. Kausi 12. 22.00 AVA rikosputki: Kova laki (12). 03.15 Rederiet. 16.00 En plats i solen: Vintersol. 03.50 Viestejä tuonpuoleisesta. Sinister 6. 00.55 Remontilla rahoiksi. 15.30 Say Yes To The Dress. 00.30 Skavlan. 19.00 Simpsonit (7). 13.15 Jättimäiset muuttokuormat. 02.25 CSI: Miami (16). 18.00 Viiden jälkeen. 21.00 ELOKUVA Raakalaiset (16). 02.00 American Chopper. Kausi 21, 44/53. Ylioppilas tulessa. Kausi 3. 05.45 Sverige idag. 09.35 Emmerdale (7). 20.20 Det söta livet. 19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 19.30– 19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 14.05 Eläinsairaala (S). MTV3 06.15 Aamusää. 03.00 Nyhetstecken. 01.00 Suomen Tulli. 08.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 10.30 Rantavahdit (7). 13.25 Say Yes To The Dress. 14.45 Skidskytte: VM. 12.30 Salatut elämät (12). 07.10 Simpsonit (S). 22.00 Sarjamurhaaja: Paholainen sisälläni (12). 10.00 Rempalla kaupaksi. 07.40 Transformers Cyberverse (7). 20.00 Vanhanen. 21.30 Petra får en baby. Kausi 2. 21.00 Tanssi kanssain. 06.45 Nyhetsmorgon. 06.15 Go’kväll. 19.00 Rapport. Onnea, Eija! 6.53 Ludovic (S). 23.00 48 tuntia rikoksesta (12). 12.30–13.27 Yle Live: Henrik!. 16.45 Yle Oddasat. 15.30 Neljän tähden illallinen. 00.00 Fast n’ Loud: Hauskat videot. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 17.10–17.54 Totuuden taakka (12). 20.00 Wheeler Dealers. 12.45 Heikoin lenkki. 20.00 Täydelliset naiset (7). 23.00 Family Guy (12). 23.00 Yksittäistapaus: Tyttöbileet (S). 04.05 Erakkoperhe erämaassa erikoisjaksot. 13.00 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa. 14.30 Rantavahdit (7). 13.30 Supertähdet (S). 03.00–05.00 Astral-TV. 17.15 Presidentfamiljen Bush: En maktsaga. 17.05 Forum. 08.40 Lapin poliisit. 10.55–11.00 Yle Oddasat. Kausi 1. 10.45 Rantataloa etsimässä. 20.00 TV4Nyheterna. 16.00 Pitääkö olla huolissaan?. 18.00 Olipa kerran (12). 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 16.00 Gold Rush. 22.20 Päivän sää. 18.30 Wahlburgers. Jukka Lindström. 23.55 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?. 08.20 Aivopelit. 00.00 Simpsonit (7). 23.30 Lärlabbet. 03.45–04.40 Metsästäjät (16). 13.05 Kate +8. 09.05 Kate +8. 7.25 Kaisa ja Olli (S). 7.19 Herää pahvi. 18.00 BUU-klubben. 14.05 Bytt är bytt. 18.20 Nyhetstecken. 09.40 Rantataloa etsimässä. 14.35 Grillit huurussa (S). Direkt. 14.00 Rantavahdit (7). 13.00 Askartelumestarit. 00.05 24 tuntia putkassa (7). 11.45 Auktionssommar. 01.00 Law & Order: Special Victims Unit. 09.30 Puoli seitsemän. 21.00 Asema 19 (12). 16.55 Alastomat treffit. 23.05 Hyvät ja huonot uutiset. 23.40 Sporten. 12.55 Say Yes To The Dress. 18.30 Sverige idag. Kausi 1. Kausi 2, 3/6. Sveriges TV2 10.00 Forum. 21.30 ELOKUVA Aamunkoiton lupaus. 22.55 Tohtori Paise. 15.55 Alastomat selviytyjät. 12.20 TV Shop. Kausi 3, osa 210. 05.15 Family Guy (12). 19.20 Päivän sää. 18.30 Skavlan. 00.00 Täydelliset naiset (7). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 23.45 USA:s dyra rättvisa. Kausi 8, 1/14. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. National Geographic 06.00 Tabu. Kausi 27, 31/44. 3/6. 09.55 Viikinkien soturikuningattaret. 18.00 Kaffe att ta med. Jakso 4/10. 15.00 Pientä pilaa. 22.00 Jills veranda. 22.00 Renées brygga. 17.55 Uutiset. 10.05 Supernanny Suomi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 1. 12.50 Cabirias nätter. Selostus Johannes Oikarinen. 11.15 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 20.30 Farmen. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 01.00 Madventures I (7). 08.45 LEGO Friends (S). 23.00 Sportnytt. 18.30 Pentula. 09.00 Last Man on Earth (7). 20.00 Hengenvaarallisesti lihava. 10.40 Simpsonit. 19.28 Sportnytt. 10.00 Uusi päivä (S). 02.05 Pako (12). 21.30 Rillit huurussa (S). 00.00 CSI. Kausi 4. 09.00 Haapasalon Suomi. 12.00 Alastomat selviytyjät. 06.00 LIVE: Astral-TV. 08.50 Unelmakoti. 11.50 Say Yes To The Dress. 11.15 Rantataloa etsimässä. 08.00 Sisu Diaries. Kausi 2, jakso 3/12. 08.30 Dosentti: Reino Kokkonen. Direkt. 23.45 Briljanta forskare. 16.05 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?. 16.55 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 17.00 17.05 Viiden jälkeen. 17.30 Alastomat treffit. FOX 06.00 Australian rajalla. 02.50 Hei me rakennetaan! 13, 2/13. 17.00 Suomen ihanimmat häät. Jakso 7/10. 11.00 Kiinteistöveljekset. 22.55 Uutiset. Hero 10.30 Tähän aikaan ensi vuonna (S). 2/6. Kausi 12. 09.30 Tanssin tähden. 18.00 Family Guy (12). Kausi 2, 2/8. 15.05 Kaappaus keittiössä. 19.30 Salatut elämät (12). 10.00 Soiva postikortti. 08.22 Aappo ja Tööt (S). 18.15 Nyheter på lätt svenska. Kausi 8, 1/14 00.55 Olet mitä syöt. 18.00 Autojen ensiapu. 09.05 Rantataloa etsimässä. 02.35 Science of Stupid. 07.20 Löytöretki tuntemattomaan. 09.06 Mitä tänään syötäisiin. 23.00 True crime: Takapihalle haudatut. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 23.00 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 19.30 Sanningen om stress. 22.00 Ruusun nimi (16). Harmaalla alueella. Juustosämpylät 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Romeshin epämukavuusmatkat. 22.56 Nyhetssammanfattning. Direkt. 02.00 Häät sulhasen tapaan. 03.10 CSI: Miami (12). 13.30 Hem till gården. 23.40–00.10 Puoli seitsemän. TLC 06.00 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 16.05 Milanon naisten paratiisi (12). 10.30 Asunnon metsästäjät maailmalla. 03.05 Ghost Adventures. Miesten normaalimatkan kilpailu, 20 km. 07.30 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 22.55 Oddasat. 16.00 Salatut elämät (12). • 23.35–00.30 Punk eilen tänään (12). 08.15 Alastomat selviytyjät extreme. 11.00 Malou efter tio. 10.00 Rimakauhua ja rakkautta (12). 7.44 Tiedonjyvä. 14.55 Alaska: Viimeinen rintama. 09.05 Superautojen rakentajat. 15.35 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 17.35 Family Guy (12). 08.40 Aivopelit. 6, 3/10. 21.00 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 19.33 Lokala nyheter. 20.00 Miehen puolikkaat. Jakso 9/25. 02.05 Ghosted (7). 17.05 Tiedotteita. 06.25 Ylen aamu. NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 11.55 Miehen puolikkaat. Keisarin juhlaviikko. 15.40 Lyödään ällikällä. 10.10 Rantataloa etsimässä. 19.00 Ett tufft år för Peltsi. 17.00 Häät sulhasen tapaan. 11.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Johanna Venho. 19.35 Efter fem. 23.55 TV4Vädret. Lande. 17.25–19.53 YLE FEM. 13.35–14.23 Kartanoelämää Britanniassa. 09.25 Himavisa. • 23.50 ELOKUVA Medusan perintö (12). (U) 13.30–14.20 Casualty (12). SUB 06.30 Chuggington (S). Jakso 7/10. (U) 10.30–11.00 Kummeli (7). 08.35 Viidakon veijarit (S). 16.50 Novosti Yle. Jakso 7/10. 16.58 Uutiset. 07.00 Kiinteistöveljekset. 17.25 Tanskalainen maajussi. Jakso 9/10. 6.52 Nimipäiväonnittelu: 19.2. Bea ”Niin nuori ja raskaana”. 21.00 Sveriges mästerkock. 07.05–08.00 Lemmen viemää (12). 10.45 Yukonin jouksuilla. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Alaskan rajamailla. Direkt. Koko viikon tv-ohjelmat lauantaisin lehden C-osassa. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 07.00 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 21.55 Tuhatkiloinen perhe (S). 19.25 Tulosruutu. 12.30–17.20 YLE TEEMA. 09.00 Toisenlaiset teiniäidit. 22.00 Maistissa maailmalla. Kausi 13, 3/13. Direkt. 04.05 Painajainen naapurissa (12). 07.55 Simpsonit (7). 14.35 Pientä pilaa. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Arman Pohjantähden alla (S). 00.30 Panttilainaamon autospesialistit. 01.30 Ett grönländskt äventyr. 14.00 Love Island UK (12). 18.00 Villieläinten hoitajien hoivissa. 08.00 Nuoret äidit. 14.30 Egenland. 15.40 A-studio viittomakielelle tulkattuna. Etsintöjä ja outoja tappeluita. 10.10 Rederiet. 21.00 Sarjamurhaaja: Paholainen sisälläni (12). Direkt. 10.30–11.00 Strömsö. 17.30 Viiden jälkeen. 11.55 ExOnnelliset (S). 00.00 Ex on the Beach Ruotsi (7). 08.50 Ötökät! (S). 13.25 Tri K:n eksoottiset eläimet. 15.10 Australian rajalla. 7.09 Tete ja Mama (S). 07.35 Ihmeelliset ihmiset. 19.00 Remontilla rahoiksi. 01.40 Ghosted (7). (U) 12.40 Motorheads. Helmikuussa 2018 Falcon Heavy, tehokkain raketti sitten ensimmäisen kuulennon kantoraketin, jätti maanpinnan miljoonayleisön saattelemana. 17.30 Uutiset. 14.40 Pientä pilaa. 23.00 Museoiden mysteerit. (U) 22.05 Fleabag (12). 14.55 Say Yes To The Dress. 15.00 Nuori MacGyver (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 17.00 Panttilainaamon autospesialistit. 17.05 Lentoturmatutkinta. 20.30 Miehen puolikkaat. 01.05 Kadonneen jäljillä (S). 7/10. 11.30 Family Guy (12). 03.20 Häähullut. 01.50 Myytinmurtajat. 08.29 Otso ja sopulit (7). 15.55 Brittien Huippumalli haussa. Zimbabwe. Aaronille, 26, RuneScape on suurin syy nousta sängystä ylös, amfetamiinin lisäksi. 10.55 Go’kväll. 18.25 Emmerdale (7). 18.00 Efter fem. 12.00 Häät sulhasen tapaan. 03.00 Stadi vs. Seuraamme, millaista on siivota Eduskuntataloa ja perehdymme outoon kädenjälkeen Eduskuntatalon hississä. Kausi 1. 18.00 Unelmahäät. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.55 Skam España. 22.46 Lokala nyheter. 08.15 Moderni perhe (S). 11.00 Leijonan luola Kanada. 7.33 Mauno (S). 16.00 Lemmen viemää (7). Kausi 2, 10/40. 22.25 Tulosruutu. 18.00 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?. 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 02.55 Kissakuiskaaja. 2, 10/40. 21.00 Uppdrag granskning. 18.30 Simpsonit (7). 12.45 Suuret pienet talot. 17.00 Hyvät ja huonot uutiset. 17.00 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 7.55 Vekarat! (S). 20.00 Olet mitä syöt. 13.00 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 23.05 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). Vieraana juontaja, imitaattori Janne Porkka. Jakso 8/9. 20.00 Kimpassa. 16.10 MOT: Käytetyn vaatteen jäljillä. 23.00–23.30 Ultimate Rush. 17.30 Panttilainaamon autospesialistit. Vaiettu salaisuus. 7.05 Tilkkupeiton tarinoita (S). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 23.30 Family Guy (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. YLE TEEMA & FEM 08.35–11.00 YLE FEM. 00.05–04.00 Uutisikuna. Laura raskaana, taas! 14.55 Pientä pilaa. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 23.00 Island och sociala medier. 11.40 K-märkta ord. 09.15 Alastomat selviytyjät extreme. 12.30 Panttilainaamon autospesialistit. 11.05 Kate +8. 10.00–10.49 Sydämen asialla (7). 02.50 Poliisit (S). 16.10 Uusi elämä etelässä. 18.00 Haluatko miljonääriksi. 19.05 Rattikärpäset. Direkt. Talot täynnä roinaa. 05.00– 05.48 Pernilla Wahlgrenin maailma. Jakso 3/8. 05.05–05.59 Kullan sukeltajat. 11.35–12.30 Hei me rakennetaan!. Kausi 2, 1/8. 21.40 Modernit Miehet (12). 22.00 Narcos (16). 17.00 Wheeler Dealers. (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. 17.00 Alaskan eläinlääkäri. 6, 3/10. 18.00 Kotoisa. Piha koiralle. 06.25 Uutisaamu. 08.00 Kate +8. 20.00 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12). 13.55 Toisenlaiset teiniäidit. 21.00 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Kausi 2, 10/10. 09.30 Last Man on Earth (7). 11.15 Gold Rush. 22.30 Filminurkka. 20.00 Houstonin eläinpoliisit (12). 07.30 Nuoret äidit. 18.30 Oddasat. 10.30 Hetki hyvinvoinnille. 01.00 ELOKUVA LOL (7). 5/8. 12.45 Anslagstavlan. Ullakkourakka 1/2. 21.00 21.00 Kakarat (12). Kausi 6. 21.00 ELOKUVA Regression (16). 11.35 Pohjoisen valtatien pelastajat. 01.50 Tuhatkiloinen perhe (12). 10.05 Kate +8. 00.05 Remppa vai muutto Vancouver. 21.00 CSI: Miami (12). 01.15 Moderni perhe (S). 01.05 Intohimon uhrit (12). 20.15 Sporten. 17.35 Tiedotteita. 23.45 Yksittäistapaus: Juhlatunnelma (S). 08.35 Rantataloa etsimässä. Kausi 5. 09.00 Sinkkuillallinen. 06.55 Nuoret äidit. 13.03 Forum. 23.15 Vem kan utmana Trump?. 04.35 Proven Innocent. 22.45 Alpeilla Behind The Scenes. 17.00 Simpsonit (7). 04.50 En plats i solen: Sommarsol.. 06.20 Bing (S). YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 11.05 Neljän tähden illallinen. 16.10 Miehen puolikkaat. 06.30 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). (U) 14.25–14.55 Uusi päivä (S). Jakso 3/10. • 20.00 Akuutti: Allergia – siedä vai siedätä. 06.20 Villeimmät videot (12). Kepulikonsteja. 19.00 Remppa vai muutto Vancouver. 09.00 Ultimate Rush. 13.00 Simpsonit (7). Kausi 2, 1/5. 00.25 Simpsonit. 17.55 Uutiset. 12.30 Totuuden taakka (12). 15.20 Remppa vai muutto Australia. 12.20 Say Yes To The Dress. 01.55 Arman Pohjantähden alla (7). Halloween. 08.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 09.30 TV Shop. 06.50 Vankilassa ulkomailla. 18.00 Sinkkuillallinen. 20.30 Rapport. 22.00 Aktuellt. 13.55 TV Shop. Kutonen 06.00 Mahtavat miesluolat. 01.55 Talent Suomi. 09.50 Ambulanssi apuun!. 13.00 Hem till gården. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (7). 06.30 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy. Jakso 32/61. 17.30 Full tid. 01.00 Wheeler Dealers. 21.00 21.05 A-studio. Kausi 3, osa 210. 08.36–08.48 Näin meillä (7). 12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. Juustosämpylät. 06.25 Nuoret äidit. 16.50–17.20 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 16.00 Remonttipari. 09.55 Pientä pilaa. 14.10 Täydelliset naiset (12). 10.15 Alastomat selviytyjät extreme. 22.35 Rikospaikka. 07.55 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 23.05 Kaappaus keittiöss. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). Kausi 9. 04.15 Love Island UK (12). 03.10 Valheellinen nettimaailma (12). JIM 05.00 Astral-TV. 22.00 Criminal Minds. 17.05 Simpsonit. Nukutussirkus. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 23.55 Alaskan poliisit. Kausi 11. Jakso 7/10. 15.15 Lyödään ällikällä. 19.50 Keno. 12.50 Neljän tähden illallinen. TV5 06.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. 18.00 First Dates Hotel. 20.30 Hämnd och kärlek. 19.30 Lämäri. Direkt. 17.00 17.01–17.57 Pikku Kakkonen. 00.35 Vetenskapens värld. 19.45 Go’kväll. 01.55 Law & Order: Special Victims Unit. 13.30 Supernanny Suomi. 02.30 McLeods döttrar. 07.20 Disney esittää: Ultimate SpiderMan vs. 05.00–06.55 Yön AVA. Jakso 10/20. 20.00 Poliisit 2020 (7). 10.00 Rantavahdit (S). 12.00 Panttilainaamon autospesialistit. • 20.50 Yksittäistapaus: Shake! (S). 19.30 Simpsonit (7). 20.55 Lokala nyheter. 14.15 Lapin poliisit. Alva Chydenius, 12, kärsi loputtoman monista allergioista, kunnes siedätyshoito muutti Alvan ja koko perheen elämän. 16.00 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa. 8/8. 20.58 Keno ja Synttärit. 23.30 Yksittäistapaus: Play Rape (12). 13.00 Rapport. Juustoa ja sipulia. 20.00–00.30 YLE TEEMA. 8/12. 02.45 Sportnytt. 22.00 Suomen huutokauppakeisari. 15.05 Neljän tähden talkoot. 15.40 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 08.30 Chaplin (S). 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). Direkt. 17.45 McLeods döttrar. 03.50 CSI: Miami (16). 20.00 Mestaritekijä. 18.00 Hengenvaarallisesti lihava. AlfaTV 07.00 PikeMasters. Halloween. 19.25 Lotto, joker och drömvinsten. 13.20 Gold Rush. 19.55 Uutiset. 00.25 Rapport. (1951). 22.39 Kulturnyheterna. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 13.05 Sinkkuillallinen. 09.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. 00.50 Moderni perhe (7). 08.21 Galaxi. 00.00 Simpsonit. 11.05 Family Guy (12). 18.00 Yle Uutiset. Liv 05.00 Astral-TV. 09.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 01.30–01.55 Madventures I (7). 21.00 Maanpäällinen helvetti: Syyrian kriisi ja ISISin nousu (16). 01.35 Sanningen om stress. 06.30 Asunnon metsästäjät maailmalla. 23.15 Yksittäistapaus: Buduaar (12). (U) 15.00 Ampumahiihdon MM: Miesten normaalimatka. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 Dr Phil. 10.15 Simpsonit. 07.30 Simpsonit (7). 23.05 Sinkkuillallinen. 16.55 Onnenarpa. 21.00 21.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). Nukutussirkus. 14.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 18.00 Kullan sukeltajat. 19.00 SOS Ruotsi (7). 19.00–19.52 Prisma: Takaisin kuuhun. 05.20–05.54 Kakkukuningas. 19.30 Frendit (S). Downshifting. 03.20 Poliisit (S). 00.05–00.26 Logged in (16): Laitoksesta laitokseen. (12) Kallisarvoiset kivet. 18.00 Wahlburgers. Sveriges TV4 06.10 Younger. 4/10. Laulu evoluutiosta. 13.15 ELOKUVA Fennada-klassikot: Ylijäämänainen (7). 19.00 TassuTV. 12.15 Huutokaupan metsästäjät Suomi. MUUT TV-KANAVAT Sveriges TV1 07.00 Morgonstudion. 13.15 Koko Suomi leipoo. 15.40 MasterChef Australia. Jakso 3708. 12.00 Emmerdale (7). 20.00 Lentoturmatutkinta. 14.55 Tohtori Paise. 14.40 Australian rajalla. 20.30 Neljän tähden illallinen. 19.15 Kulturnyheterna. • 14.28 Muisti: Punalipun kantajat. 14.50 House Rules Australia. 17.25 Uutiset. 00.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 18.45 Uutiset. Jakso 9/26. 04.50 Kakkukuningas. 13.30 Simpsonit (12). 18.30 Puoli seitsemän. Kausi 1. 15.00 En plats i solen: Vintersol. AVA 06.00 Aamun AVAus. 06.00 LIVE: Astral-TV. FRII 06.00 Lottovoittajan unelmakoti. 20.00 Simpsonit (12). 17.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. 14.10 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?. 23.00 TV4Nyheterna. 12.00 Neljät häät Kanadassa. 23.00 Pitääkö olla huolissaan?. 19.00 Tankkaustarinat. 14.20 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 21.00 ELOKUVA Uuno Turhapuron poika (7). Kausi 2, jakso 3/12. 02.10 Täydellinen murha (12). 16.35 Simpsonit. 11.00 Remppa vai muutto Vancouver. Jakso 3709: Oma maa mansikka, zoo maa mustavaarakka. 01.05 Brittien Huippumalli haussa. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 00.50 Maanpäällinen helvetti: Syyrian kriisi ja ISISin nousu (16). 00.00 Panttilainaamon autospesialistit. Mv. 21.00 Supernanny Suomi. 12.05 Kate +8. 03.50 Hawaii Five-0. 14.30 Kaappaus keittiössä. Jakso 2/8. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 21.00 Rillit huurussa (S). Kausi 21, 44/53
Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. Taylor Kitsch ja Aaron Taylor-Johnson ovat itsenäisiä kannabistuottajia, jotka saavat riesakseen huumekartellin. Miehitettyjä avaruuslentoja suunnitellaan ja haaveet tukikohdan perustamisesta ovat heränneet uudestaan henkiin. Salma Hayek on sen hirmuinen pomo, Benicio Del Toro tappaja ja Blake Lively liikekumppanusten yhteinen tyttöystävä. Kun melodraama velloo ympärillä, on naimattomaksi jääneen tavaratalon kassanhoitajan rooli tyylikkäästi Backmanin hanskassa. Tämän vaikutus tuntuu myös Stonen rankassa mutta pintaliitoisessa toimintajännärissä. BRITTIKOOMIKON lupsakkaassa seurassa on helppo viihtyä. Vierailukohteisiin lukeutuvat myös Sambian ja Zimbabwen rajalla sijaitsevat Victorian putoukset. Kuun luonnonvarat kiinnostavat myös yrityksiä. Vitsailun lomassa hän osaa myös vakavoitua ja kertoa välillä ikäviäkin faktoja kohteestaan. Silti ohjelma ei vedä vertoja toisen brittikoomikon matkoille: ääliömatkailija Karl Pilkingtonia seurasi myötähäpeässä kiemurrellen. Eikä kyse ole vain muutamien maiden kiinnostuksesta, vaan ”sinne haluavat nyt kaikki”. (Suomi 1951) Raakalaiset TV5 klo 21.00 HHH Oliver Stonen vuoden 1994 elokuva Natural Born Killers pohjautui Quentin Tarantinon tarinaan. KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa B11 TELEVISIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno Kuuhulluus nostaa jälleen päätä Prisma: Takaisin Kuuhun TV1 klo 19 HHH Ensimmäisestä kuukävelystä tuli viime vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Dokumentissa pohditaan kiehtovasti myös kuurakentamista ja kaupallisia avaruuslentoja. Brittikoomikko Romesh Ranganathan hyppää ohjelman toisella kaudella jälleen epämukavuusalueelleen. Maareformi johti inflaatiokierteeseen. Unescon maailmanperintökohteisiin lukeutuva paikka on myös yksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä. YLE KUVAPALVELU Äiti ei poikaa vähällä päästänyt ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Aamunkoiton lupaus Yle Teema & Fem klo 21.30 HHH ”Minusta piti tulla nero, joka kirjoittaisi mestariteoksen”. YLE KUVAPALVELU Romeshin epämukavuusmatkat TV2 klo 20.00 HHH Ohjelman nimikin sen kertoo: ajatus on lähteä vähemmän houkutteleviin matkakohteisiin. Levottomuudet ja vakoisen väestön sorto ovat karkottaneet maasta turistit. Semmoisen riman äiti asettaa nuorelle Garylle. Vitsailun lomassa hän kertoo välillä ikäviäkin faktoja kohteestaan.. Taustalla häämöttävät nuoruuden pettymys ja sotavuosien jättämä miespula. Kiinnostus Kuuta kohtaan on viimeisen viiden vuoden aikana kasvanut räjähdysmäisesti. 1900-luvun historia vyöryy siinä sivussa. YLE KUVAPALVELU Ei sittenkään niin epämukavaa Romesh Ranganathan ja hänen oppaansa Chipo Chikara vierailevat Romeshin epämukavuusmatkojen toisen kauden ensimmäisessä jaksossa muun muassa Victorian putouksilla. Myöhemmin nähdään muun muassa sukupuuton partaalla olevia sarvikuonoja. Anna Kilponen Brittikoomikon lupsakkaassa seurassa on helppo viihtyä. KATSOJALLE Zimbabwesta avautuu ennen kaikkea upea luonto eläimineen. Nurjia puoliakin esitellään, kun puheeksi tulee esimerkiksi Cecil John Rhodes (1853–1902) ja valkoisten harjoittama sorto. Uusissa jaksoissa tutustutaan Zimbabween, Mongoliaan, Bosnia-Hertsegovinaan, Kolumbiaan ja Saharaan. (USA 2012) Määrätietoinen äiti (Charlotte Gainsbourg) puskee poikaansa (Pierre Niney ) eteenpäin. Ei ihme, että kasvuvuosia ja ihmissuhteita kalvaa riittämättömyyden tunne. Tiedetään, että Kuussa on metalleja, kuten rautaa ja titaania. Myös luonnonvarat houkuttavat, sillä Kuu on Maan tavoin geologisesti monitahoinen. Pääosa Roland af Hällströmin elokuvassa vihjaa, mitä siinä menetettiin. Turhan mahtipontinen toteuttamistapa hieman häiritsee, mutta kuuhankkeisiin ja niihin liittyviin haasteisiin luodaan kiitettävän monipuolinen katsaus. Ensiesitys. Eric Barbierin sovitus Romain Garyn elämäkerrasta sortuu selittelyyn, mutta nuori Pierre Niney ja Charlotte Gainsbourg kiskovat pojan ja äidin solmua niin kireälle, että sattuu. Brittiläinen Rhodes perusti Rhodesian, joka tunnetaan nykyisin Zimbabwena. Mutta kenellä niitä on oikeus hyödyntää. Anna Kilponen Brett Denevi vastaa huipputarkoista kameroista Nasassa. (Ranska 2017) Ylijäämänainen TV1 klo 13.15 HHH Asta Backman teki pitkän uran Kansallisteatterissa ja Lahden kaupunginteatterissa, mutta tärkeät filmiroolit jäivät harmillisen vähiin. Perusteellinen yhdysvaltalaisdokumentti valottaa syitä uudenlaiseen kuuhulluuteen. Ensimmäisessä jaksossa Ranganathan kuljettaa katsoja diktaattori Robert Mugaben jälkeiseen Zimbabween, joka kärvistelee taloudellisissa ongelmissa. Ei kovin epämukavaa sittenkään! Seuraavaksi vieraillaan kansallispuistossa, jossa rapsutellaan puolikesyä gepardia. Suurin houkuttimista lienee se, että Kuun pinnan alta on löydetty jäätä. Mugabe puolestaan tyhjensi valkoisten omistamia maatiloja, jotta mustat saisivat takaisin maansa
+3 +3 +2 +3 +2 +1 +1 +4 +4 +3 +5 +4 +1 +2 +1 +0 -1 -1 Ma 24.2. -2 -1 -2 -2 -2 -2 -3 +2 +1 +1 +3 +2 +0 -1 -1 -3 -4 -4 Ti 25.2. -40,0 °C 1960 Sodankylä Sateisinta 17.2. +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 +1 +2 +4 +3 +1 +1 +1 +2 +1 -1 La 22.2. KESKIVIIKKO 19.2.2020 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 975 980 980 985 990 990 995 995 995 995 1000 1000 1005 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1020 1025 1025 1030 Vaihtelevaa pilvisyyttä Odotettavissa keskiviikkoiltaan asti: Sää on puolipilvinen ja poutainen. -2 -2 -3 -3 -3 -3 -4 +1 -0 -0 +1 +0 -4 -2 -3 -5 -8 -8 Eilen Vuosi sitten °C +5 °C +2 °C +5 °C +5 °C +5 °C +5 °C +4 °C +6 °C °C +5 °C +7 °C +6 °C +3 °C +5 °C +6 °C +2 °C -3 °C +1 °C +2 °C +2 °C +2 °C +2 °C +2 °C +1 °C +2 °C +2 °C +2 °C +3 °C +3 °C +4 °C +2 °C +3 °C +3 °C +1 °C -3 °C -1 10 10 8 6 8 4 1 °C -13 °C -13 °C -7 °C -6 °C -3 °C -1 °C -0 °C -1 °C +2 °C +3 °C +3 °C +5 °C -12 °C -13 °C -9 °C -10 °C -10 °C -5 °C -4 °C -3 °C -4 °C -2 °C +0 °C +3 (18.2. klo 14.00 +7,7 °C Piikkiö Lämpimin mitattu 19.2. 5,7 mm Virolahti Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Ke Amsterdam +7 Buenos Aires 28 Budapest +9 Lissabon 16 New York +6 Oimjakon -27 Riika +5 Skellefteå -3 Sydney 26 Tukholma +6 Tokio 12 To 10 22 +8 17 +1 -29 +6 -4 21 +3 13 Pe +9 21 +9 18 +1 -30 +3 +1 21 +7 13 La 11 20 +8 18 +8 -26 +4 +2 21 +6 16 Su 11 24 12 18 +7 -28 +6 +2 23 +6 16 Ke Alanya 17 Dubai 28 Dubrovnik 13 Funchal 16 Hania 16 Honolulu 24 Las Palmas 19 Malaga 17 Nizza 16 Phuket 31 Venetsia +9 To 16 28 13 15 16 24 19 16 14 31 +8 Pe 14 24 12 16 13 24 19 17 15 31 +8 La 14 25 14 19 12 24 22 16 15 30 +8 Su 15 27 14 20 13 24 23 17 15 30 +8 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (13.2.–18.2.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 7:50 17:19 Jyväskylä 7:54 17:09 Kokkola 8:12 17:14 Rovaniemi 8:13 16:51 Ivalo 8:19 16:31 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C -1 °C -1 °C -1 °C -1 °C -1 °C -2 °C -3 °C -4 °C -6 °C -4 °C) (-5 °C) (-6 °C) (-7 °C) (-9 °C) (-7 °C) (-7 °C) (-8 °C) (-8 °C) (-8 °C) (-7 9 4 6 3 Ke 19.2. +3 +4 +2 +2 +2 +2 +2 +4 +1 +1 +5 +5 +1 +1 +1 +2 +1 +1 Su 23.2. Lämpötila on noin -1 astetta. +10,3 °C 1998 Helsinki Kylmintä toissa yönä -20,7 °C Enontekiö Palojärvi Kylmin mitattu 19.2. klo 14) Merivesi Kemi ?0 °C 92 cm Oulu °C 92 cm Raahe ?0 °C 90 cm Pietarsaari +1 °C 82 cm Vaasa ?0 °C 70 cm Rauma +2 °C 61 cm Turku +2 °C 57 cm Helsinki +2 °C 51 cm Hamina +2 °C 59 cm Lämpimintä 18.2. -1 -0 -2 -2 -3 -2 -5 +1 -1 -1 +2 +1 -6 -3 -5 -7 -8 -8 Ke 26.2. -2 -2 -4 -4 -4 -3 -5 +2 +1 -1 +1 +1 -2 -4 -3 -6 -9 -10 Pe 21.2. Kokkola -1 Pietarsaari -1 Toholampi -1 Halsua -1 Ylivieska -1 Kalajoki -2 Haapavesi -2 Helsinki +4 Lahti +4 Tampere +3 Turku +4 Pori +4 Joensuu +1 Jyväskylä +2 Kuopio +1 Oulu -2 Rovaniemi -5 Kuusamo -3 To 20.2. Kohtalaista luoteistuulta. -2 -2 -3 -3 -3 -3 -4 +1 -0 -0 +1 +0 -3 -2 -3 -5 -7 -8 To 27.2