Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Tavoitteena on ollut, ettei asiakas joutuisi jonottamaan viikkoa enempää pyöräänsä huollosta. Karaoken harrastajat ja runonlausujat kokoontuivat sunnuntaina Nivalaan Jokilatvan opiston kevätnäytökseen. Julkaisemme KP24:ssä lajeittain kaikki meille lähetetyt tulokset. 0207 410 480 Avoinna ark. Vaikka suurimmat velat juontavat edelliseen lamaan, kaikkien kohdalla velkojen vanheneminen ei toteudu vieläkään. Paikoin työpäivät ovat venyneet 14-tuntisiksi jonoa purkaessa. Sähköautoilu on tavallisen kansalaisen ulottuvilla, vaikka Suomen autokaupoissa sähköautoja ei tällä hetkellä myydäkään. Lähetä tulokset osoitteeseen: urheilu@kpk.. Näiden velkojen osalta parin vuoden takainen lakimuutos velkojen vanhenemisesta 15-20 vuodessa alkaa nyt näkyä. Mestaruus oli oululaisten ensimmäinen. Se koskee noin 500 neliökilometrin aluetta. Nro 106 Keskellä elämää vuodesta 1917 Hinta 2 euroa Maanantai 19. Sivu 10 Sun Volley jyräsi lentisliigan mestariksi HELSINKI (STT) Hiljaisuus jatkunee Euroopan taivaalla vielä pitkään. Kaikkiaan suomalaisilla on ulosotossa vielä liki neljä miljardia euroa. Kauppakaari 2, 67600 KOKKOLA • Puh. HUHTIKUUTA 2010 Eurooppaa peittänyt tuhkapilvi, puolalaisia yhdistänyt suru ja Venäjän osoittama myötätunto leimasivat presidenttipari Kaczynskin hautajaisia sunnuntaina Puolan Krakovassa. Sivu 4 Sivu 7 Ilmapiiri on sellainen, että raittiutta ihmetellään. Perinteisesti pyörän huolto on varattu puhelimitse tai viety se suoraan liikkeeseen. Oman auton voi viedä yritykseen, joka muuntaa polttomoottorilla toimivia autoja sähkökäyttöisiksi autoiksi. – Siellä on monien kohdalla vuosikausia, jopa vuosikymmeniä kestänyt raskas velka-ahdinko takana, tietää velkaneuvoja Jari Laakso. Sun Volley voitti sunnuntaina Sammon erin 3–0 ja mestaruuden voitoin 4–0. Myöhään sunnuntaina illalla tuli toisenkinlaista viestiä. Sivu 3 Eläkkeellä ehtii piiriin Kuva: Juha Sallinen Veteliläiset Taina Torppa ja Pirkko Klemola kulkevat Perhonjokilaakson kansalaisopiston naiskuoro Toprakoiden harjoituksissa maanantaisin ja maalauspiirissä tiistaisin. 7-17.00, la 9-13.00 • www.tyokaluassanet – Kaksi pystyja yksi vaakaviiva – Luotisuora katosta lattiaan – Automaattitasaus, itsetasausalue 3° – Tarkkuus 2 mm/10 m – Lisävarusteena saatavissa vastaanotin, minkä kanssa soveltuu ulkokäyttöön, koska se tunnistaa laserviivat jopa 50 m:n etäisyydeltä. www.kp24.. Osa eurooppalaisista lentoyhtiöistä asetti sunnuntaina kyseenalaiseksi lähes koko Eurooppaa koskevat rajoitukset. Kuvassa myös Venla Heikkilä. Eläkkeellä ehtii harrastaa, tuumaavat naiset, jotka ovat kylläkin käyneet opiston piireissä koko sen nelikymmenvuotisen toiminnan ajan. Suomessa lentorajoitukset tulevat todennäköisesti jatkumaan vähintään perjantaihin. Islannin ilmatieteen laitoksen mukaan tuulen suunnassa ei tapahdu alkuviikosta muutoksia, joten tulivuoren tuhkaa kulkeutuu yhä Euroopan ylle. Suomalaiset yhtiöt eivät lähteneet testileikkiin, vaan hymähtivät hankkeelle. Sunnuntaina Euroopassa lennettiin vain joka kuudes lento. Ulosotossa on vielä yli 200 000 suomalaista, joiden velat odottavat järjestelyä. Paluuviestinä saat täsmäennusteen seuraavaksi viideksi vuorokaudeksi. ACL 3C ACL 3C Huipputarkka ristiviivalaser ammattikäyttöön Varusteet: Laserin tehostelasit, kolmijalka-adapteri, laturi & tehoakut, kuljetuslaukku ja paristot 290 290 €€ Säätiedot Säätiedot tekstiviestillä. – Mikäli niihin ei ole haettu tuomiota ajallansa, velat saattavat pyöriä vielä perintätoimiston rattaissa tavallisena perintätoimenpiteenä, kertoo Laakso. Puolan surussa nähtiin valoakin Velkavankeus loppuu vihdoin Yli 200 000 suomalaisella on yhä velkaa ulosotossa, suuri osa veloista vanhenee lähivuosina Polkupyöriä huoltavissa liikkeissä paiskitaan töitä juuri nyt kiivaassa tahdissa. Toimii myös ulkomailla! Lähetä tekstiviesti: Tulokset julki Haluatko järjestämäsi kuntoilutai urheilutapahtuman tulokset julki uuteen netin tulospörssiin. Kaivosjätti Anglo American on jättänyt elinkeinoministeriölle ison valtaushakemuksen. Ennakkotietojen mukaan tähän mennessä tehdyissä tutkimuksissa pitoisuudet on havaittu erittäin korkeiksi. Sivu 5 Sähköautot tekevät tuloaan Suomessa. – Tunneli on ollut pitkä ja kapea, mutta nyt alkaa vihdoin valo kajastaa, sanoo kokkolalainen Olavi Vakkuri, jonka 19 vuoden takaiset velat vanhenevat muutaman kuukauden kuluttua. Jokilatvan opisto toimii Nivalassa, Haapajärvellä, Pyhäjärvellä ja Reisjärvellä. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat kannattivat ”pöydän puhdistamista” väittelytilaisuudessa Rovaniemellä, joskin ehdokkaista Paavo Väyrynen ihmetteli selvityksen tarpeellisuutta. Viestin hinta on 0,70 euroa. /tuloksia Lehtomäki: Oma soppa selvitettävä . Joissain pyöräliikkeissä huoltovarausjärjestelmä on siirretty internetiin. Sivu 2 Eurooppa odottaa, toivoo ja epäilee www.kp24.. Sivu 3 Polkupyörien huoltajilla riittää työmaata Sun Volleyn kapteeni Anssi Hakala pääsi kannattelemaan voittopokaalia vakuuttavan näytöksen päätteeksi. Tarkista sää helposti tekstiviestillä. Sivu 9 Jokilatvan opiston kevätkonsertti valloitti Outi Airola (KP) Pari vuotta sitten voimaan astunut laki velkojen vanhenemisesta vapauttaa tänäkin keväänä tuhansia suomalaisia velkavankeudesta. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev saapui paikalle lentäen. (Esim. Sivu 6 Iso kaivosvaltaus Sodankylän kuparista . 1990-luvun lama jätti Suomeen satoja tuhansia ylivelkaantuneita, joista vasta noin 100 000 on päässyt velkajärjestelyyn. Sivu 6 . SÄÄ (väli) paikkakunta (väli) 5 numeroon 13525. Karaokeharrastaja Pentti Haapakosken mukaan Olavi Virta on ylitse muiden; Heidi Hietalan sydän sykkii puolestaan Tähkän tahtiin. Iso kaivosyhtiö etsii kuparia Sodankylästä. Sivu 16 LYHYESTI SITAATTI SÄÄ KOKKOLA UUSIKAARLEPYY Ullava KALAJOKI YLIVIESKA NIVALA Alavieska Evijärvi HAAPAJÄRVI Halsua Himanka KANNUS Kaustinen Kinnula Kruunupyy Kälviä Kärsämäki Lappajärvi Perho Lestijärvi Lohtaja Luoto OULAINEN PIETARSAARI Pihtipudas Pyhäsalmi Reisjärvi Sievi Toholampi Veteli HAAPAVESI Tänään +4 +5 +6 +5 +5 6 Sivu 8 ROVANIEMI (STT) Ympäristöministeri Paula Lehtomäki esittää keskustan puoluehallitukselle erityisselvityksen tekemistä puolueen vaalirahasotkuista. EU: n puheenjohtajamaan Espanjan mukaan on mahdollista, että puolet kaikista Euroopan lennoista voidaan lentää maanantaina. Ne tekivät päivän aikana lukuisia testilentoja, joiden aikana tuhkapilven ei havaittu vaurioittaneen koneita. Muistotilaisuudesta joutuivat jäämään pois muun muassa presidentit Barack Obama, Nicolas Sarkozy ja Tarja Halonen sekä liittokansleri Angela Merkel. sää kokkola 5 )
– Meidän koneemme oli ensimmäinen, joka ei saanut torstaina nousta, manailee ryhmää vetävä historianopettaja Tommi Suvensaari. – Alkuvuosikin on ollut pientä pudotusta. Lufthansa lennätti kymmenen konetta – ilman matkustajia – Frankfurtista Müncheniin lauantaina. Lentorahdin ongelmat eivät näy kaupoissa Maunu Anhava Heikki Metsämäki HELSINKI (STT) Tuhkaesiintymä pysyy Suomen yllä tällä tietoa ainakin perjantaiyöhön, kertoo Suomen lentokenttiä ylläpitävä Finavia. Esimerkiksi Finnairilla on edelleen tuhansia asiakkaita lentomotissa, vaikka osa ihmisistä onkin jo palannut reissusta omin neuvoin. Totuttuun tapaan Facebookissa ihmiset pääsivät myös osoittamaan turhautuneisuuttaan maailman ilmiöistä, sillä verkkopalvelusta löytyi myös useita Islantia sekä maan tulivuoria kohtaan perustettuja viharyhmiä. Ilmatieteen laitoksen mukaan tuhkapitoisuus heikkenee maanantaina. Piispa Samuel Salmi tapasi matkan aikana paavi Benedictus XVI:n. Pappisseurueelle pikakyyti Roomasta HELSINKI (STT) Pikakuljetuksiin erikoistuneet yhtiöt kärsivät rajuja taloudellisia vahinkoja lentoliikenteen lamautumisen vuoksi. – Kahdeksantoista hengen joukkointerrail on käytännössä aika vaikea toteuttaa, Suvensaari sanoo. Esimerkiksi myös Saksassa viennin merkitys kansantaloudelle on todella suuri, mutta se ei ole rautateitse ja maanteitse yhtä loukussa kuin Suomi. – Päivä päivältä tilanne muuttuu tukalammaksi, kiteytti Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglund. 0800-30101 (maksuton) Jakeluhäiriöpäivystys Muut kunnat arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin 6-10 . Suvensaaren mukaan ryhmä harkitsi ensi alkuun pikkubussin vuokraamista tai junalippujen hankkimista Suomeen, mutta vaihtoehdot osoittautuivat liian kalliiksi ja hankaliksi. Osa junamatkustajista suuntaa Moskovan ja Pietarin lentokentille, joista pääsee maailmalle. Elämme todella mielenkiintoisia aikoja, dramaattisia suorastaan, sanoi Blue1:n viestintäjohtaja Tom Christides. Varmaa on, että koko maan lentorajoitus on voimassa maanantaihin kello 18:aan saakka. Ihmisten ahdinko oli ilmeinen, sillä sunnuntaina iltapäivällä ryhmän keskustelupalstalle tuli tunnin sisällä kymmeniä ilmoituksia. Heidän on määrä aloittaa kotimatka maanantaina. VR:n mukaan Venäjän-juniin on ostettu lähipäiville tavallista enemmän lippuja, mutta ainakin sunnuntaina lippuja vielä riitti. EU-komissio selvittää talousvaikutukset HELSINKI (STT) Kaupan liitto, toimitusjohtaja Juhani Pekkala: – Päivittäistavarakauppaan ei ole suurta vaikutusta, koska aika vähän käytetään lentorahtia. Kotimaassa raiteille oli ruuhkaa ja VR:n matkahaku ja verkkokauppa tökkivät väliin kuormittuneina. – Yhtään säähavaintopalloa ei ole lähetetty mittaamaan, kuinka paljon tuhkaa ilmassa on. Finnair joutui peruuttamaan pelkästään sunnuntaina noin 700 lentoa. – Pohjoismaissa on suuria keskusvarastoja. 020 750 4400 vaihde www.kp24.. Jo viime vuosi oli kansainvälisen taantuman takia koko toimialalle tavanomaista heikompi. Expert-ketju, toimitusjohtaja Kari Karipuu: – Kodin elektroniikan saatavuuteen ei ole toistaiseksi tullut lentoliikenteen häiriytymisen takia ongelmia, mutta tilanteen pitkittyessä se on toki mahdollista. Se iskee erityisesti tiettyihin toimialoihin, kuten matkailuun, Sorjonen tiivisti. – Kyllä Eurooppa on iso maanosa. – Suomi on tavallaan kuin saari. Saksasta on tarkoitus ajaa maanantaina Tukholmaan, josta seurue ottaa lautan Helsinkiin. Tjäreborg on ensi alkuun varannut busseja noin 200– 400 matkailijalle, jotka on lennätetty Mallorcalta Barcelonaan. Hotelleja voi mennä konkurssiin Matkailuja ravintolapalvelut ry:n, MaRan toimitusjohtaja Timo Lapin mukaan lentoliikenteen seisahtumisen vaikutukset hotellien liiketoimintaan kotimaassa ovat huolestuttavat. Teknologiateollisuuden pääekonomisti Jukka Palokangas painottaa, että vaikka tavaran kuljetukset sujuisivatkin pienellä viiveellä laivaja rekkaliikenteen kautta, varsinkin liikematkailun tyrehtyminen haittaa merkittävästi kaupankäyntiä. Yhteensä ajokilometrejä Barcelonasta Tukholmaan tulee 3 300, Romakkaniemi laskee. Barroson mukaan tulivuorenpurkauksen aiheuttama tuhkapilvi on aiheuttanut ennennäkemättömän tilanteen EU-maille. Esimerkiksi kuljetusja logistiikkayhtiö DHL:llä on eri puolilla Eurooppaa noin 60 lentokonetta, joista valtaosa pysyy maassa. Selvitystyötä johtamaan Barroso asetti EU:n virolaisen liikennekomissaarin Siim Kallasin, jonka apuna toimivat talouskomissaari Olli Rehn ja valtiontukiasioista vastaava espanjalainen kilpailukomissaari Joaquin Almunia. Espanjasta palaaville järjestettiin nettiapua Matkanjärjestäjät ovat ryhtyneet tuomaan busseilla kotiin valmismatkalaisia, jotka ovat lentokiellon vuoksi jääneet jumiin lomakohteisiinsa. Lentoyhteys Istanbulista Moskovaan oli vielä sunnuntaina jokseenkin epävarma. rmoja saattaa kaatua. Finnair ja Blue1 eivät ole toistaiseksi tehneet minkäänlaisia testilentoja, eivätkä ne näillä näkymin aio sellaisia tehdäkään. Istanbulin-lennon oli määrä lähteä Addis Abebasta maanantain vastaisena yönä. Aurinkomatkat puolestaan ei ainakaan sunnuntaina ollut järjestämässä bussikuljetuksia Suomeen. Sivustolta saa tietoja lentojen tilanteesta, ongelmatilanteista ja siellä voi järjestellä kimppakyytejä. Koneet lensivät 3 000 metrin ja 8 000 metrin korkeudessa, ja ”ilmeisesti jopa 8 000 metriin asti ilmassa ei ole vulkaanista tuhkaa”. Sunnuntaina suunnitelma näytti siltä, että matka Suomeen käy Istanbulin ja Moskovan kautta. Lentorajoituksista päättävä Finavia kertoo jatkosta maanantaina kello 14. 30-henkinen suomalaisseurue oli varannut heti perjantaiaamuna bussin, sillä sunnuntainen paluulento oli näyttänyt tuhkapilvien aiheuttaman lentokiellon vuoksi epävarmalta. Rosvallin oli tarkoitus lentää Etiopian pääkaupungista Addis Abebasta Frankfurtiin jo viime perjantaina ja saapua Suomeen lauantaina, mutta tulivuorenpurkauksen vuoksi lennot peruuntuivat. Kuudentoista oppilaan ja kahden opettajan ryhmän piti lentää Helsinkiin torstaina, mutta Islannin tuhkapilvi pakotti järvenpääläiset jäämään saapasmaahan. DHL ja muut pikakuljettajat ahdingossa BRYSSEL (STT) EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso ilmoitti sunnuntaina perustavansa työryhmän selvittämään Islannin tuhkapilven taloudellisia vaikutuksia. Jos tulivuorenpurkaus ei rauhoitu, tuhkaa tulee reippaasti viikon ajan. Suomeen Rosvall arveli palaavansa aikaisintaan keskiviikkona. Kilpaa pilven kanssa Etiopiasta Moskovaan – ehkä. Teknologiateollisuus ja matkailu vaikeuksissa Liikematkailun tyrehtyminen alkaa pian nakertaa kansantaloutta HELSINKI/ADDIS ABEBA (STT) Etiopiaan jumiutuneen STT:n toimittajan Maria Rosvallin kotiinpaluu näytti sunnuntaina lykkäytyvän usealla päivällä alkuperäisestä suunnitelmasta. Lentoyhtiöistä Blue1 ja Finnair kertoivat selvittänsä uusia kuljetusjärjestelyjä Euroopasta Suomeen. Runsaat 400 Finnmatkojen matkoilla ollutta suomalaista lähti bussilla kotia kohti lauantai-iltana. DHL Expressin Suomen-toimitusjohtajan Kenneth Palmgrenin mukaan koneiden käyttämättä jättäminen aiheuttaa kymmenientuhansien eurojen tappiot päivittäin. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ennustepäällikön Pasi Sorjosen mukaan talouden kasvuennusteet kuluvalle vuodelle menevät uusiksi, jos lentopaussi kestää viikkoja. Ennustekarttaa on tehty perjantain vastaiseen yöhön kello kahteen saakka. Seurue vieraili myös muun muassa Suomen Rooman kulttuuri-instituutissa Villa Lantessa. Kuva: Lehtikuva/AFP/Halldor Kolbeins Maunu Anhava HELSINKI (STT) Lentoliikenteen seisahtuminen uhkaa pitkittyessään viedä pohjan Suomen talouden elpymiseltä. Palokankaan mukaan jopa 70 prosenttia koko kotimaisen teknologiateollisuuden myynnistä suuntautuu Eurooppaan. – Nyt mennään kilpaa pilven kanssa, sanoi Rosvall. Tuhkapilvi hiljentää taivaan Uusi tiheämpi pilvi uhkaa pidentää lentoliikenteen koomaa Eyjafj allatulivuori puskee yhä sankkaa tuhkapilveä taivaalle. Varmasti jos lentokielto viikkokausia jatkuu, se saattaa aiheuttaa jopa konkursseja, Lappi sanoi. Lentoyhtiöt eivät löytäneet vikoja tuhkatestin jäljiltä Katainen ja Liikanen köröttelevät autolla Espanjasta Pohjolaan HELSINKI (STT) Tuhannet ihmiset ovat ryhtyneet etsimään apua muuttuneisiin matkasuunnitelmiinsa internetin yhteisöpalvelu Facebookista. Testejä ovat tehneet muun muassa Lufthansa, Air Berlin ja KLM.Lufthansa ja Air Berlin asettivatkin sunnuntaina kyseenalaiseksi lähes koko Eurooppaa koskevat lentorajoitukset. – Tämä ei ole kovin hyvä ratkaisu, mutta parempi kuin jäädä vain odottelemaan, sanoo Finnmatkojen viestintäpäällikkö Anu-Eveliina Mattila. Katainen, Liikanen ja erityisavustaja Juho Romakkaniemi lähtivät sunnuntaiaamuna ajamaan Barcelonasta kohti pohjoista. Ihmiset etsivät ja tarjosivat kimppakyytejä Facebookissa BRYSSEL (STT) Järvenpään lukion oppilaiden opintomatkan Roomaan piti alun perin kestää vain viikon verran, mutta nyt vierailu ”ikuisessa kaupungissa” näyttää venyvän tuplapituiseksi. Muut kuljetusmuodot ovat kuitenkin lentorahtia yleisempiä. Yhtiö on kuitenkin tuonut matkailijoita MannerEspanjaan muun muassa Kanariansaarilta. Kotimatkan arvioidaan kestävän pari kolme päivää. – Päätös sulkea ilmatila tehtiin puhtaasti tietokonesimulaatioista saatujen tulosten pohjalta Lontoossa, sanoi Air Berlinin pääjohtaja Joachim Hunold. Venäjän-lennolle tarvittava viisumi järjestyi Venäjän Addis Abeban lähetystöstä nopeasti. Jos lentokielto on kauan päällä, . KESKIPOHJANMAA 2 Lyhyesti Ilmoitukset ja tilaukset: . – Tilanne on kestämätön. Koneet tutkittiin, eikä niissä havaittu mitään vikaa, ei edes pientä naarmua ikkunalaseissa, sanoi yhtiön edustaja Wolfgang Weber. Kotimatkan arvioidaan kestävän pari kolme päivää. Kun ahtaajien lakon aikaan satamat eivät toimineet, suuri osa tavaroista saatiin toimitettua kumipyörillä. Suomessa testilennoille hymähdettiin Ulkomaisista lentoyhtiöistä muun muassa hollantilainen KLM ja saksalainen Lufthansa kertoivat tehneensä viikonlopun aikana testilentoja, eikä tarkastuksissa tuhkapilven havaittu aiheuttaneen koneille minkäänlaisia vahinkoja. 0200-55888 AMSTERDAM/BERLIINI (STT–Reuters–AFP) Saksalaiset ja hollantilaiset lentoyhtiöt eivät ole havainneet tuhkapilven vaurioittaneen koneitaan mitenkään testilennoilla. Lukiolaisryhmä jäi jumiin ”ikuiseen kaupunkiin” HELSINKI (STT) Paavia Roomassa tapaamassa käynyt Oulun piispa sekä hänen matkaseurueensa välttivät apostolinkyydin, kun he saivat paluumatkalleen vuokrattua bussin. Kotimaan kamaralla on määrä olla tiistaiaamuna. /mediakortti Halsua, Himanka, Kannus, Kaustinen, Kälviä, Lohtaja, Nivala, Perho, Sievi, Ullava, Veteli: ma-su 24 tuntia vrk . Uutiset Maanantaina 19.4.2010 . Vapaaehtoisvoimin toimiva Espanja.com avasi sunnuntaina infosivun matkailijoille, jotka eivät pääse lähtemään Espanjasta takaisin kohden Suomea. Ennuste tuhkan levinneisyydestä maanantaina klo 9 STT, lähde: Britannian sääpalvelu Reykjavik Eyjafjallatulivuori Helsinki Berliini Lontoo Moskova G R Ö N L A N T I Madrid Rooma Istanbul A t l a n t t i P o h j o i n e n j ä ä m e r i BRYSSEL (STT) Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ja Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen joutuvat ajamaan Euroopan halki henkilöautolla päästäkseen kotimaahan varainvarainministerien kokouksesta Madridista. Eri teollisuuden aloista varsinkin teknologiateollisuus kärsii rankasti nykyisestä lentomotista. Matkalaiset köröttämään kotiin Matkanjärjestäjät ovat ryhtyneet tuomaan busseilla kotiin etelänmatkailijoita Espanjasta. Autoalan keskusliitto (AKL), toimitusjohtaja Pekka Rissa: – Lentorahdin jumiutuminen ei juurikaan vaikuta autojen huoltoihin, sillä suurin osa varaosista tulee muuta kautta. Sivusto löytyy osoitteesta www.espanja.com. – Ihan lähiaikoina ei ole kriittisyyden rajoja. – Kyllä tämä tekee elämän vaikeaksi. Liikematkailun lisäksi lentorahti on jumiutunut täysin eri puolilla Eurooppaa. Sen huomaa, kun tällä tavalla matkustaa, STT:n Keski-Ranskan maaseudulta tavoittama Romakkaniemi sanoi. Oulun hiippakunnan tuomiokapituli oli Roomassa opintomatkalla, jonka piti päättyä sunnuntaina. Rupeamme nyt ensi viikolla suunnittelemaan toimenpiteitä sen varalle, että tämä jatkuisi pidempään, kommentoi Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglund. Osa heistä oli tuotu lentokoneilla Kap Verdeltä Ateenaan, osa Kanariansaarilta Barcelonaan. Ensimmäisenä päivänä on tarkoitus ajaa noin 1 400 kilometrin siivu PohjoisSaksaan. Heti tiistain vastaisena yönä tiheämpi tuhkapilvi kuitenkin saapuu Suomeen lännestä, mikäli tulivuorenpurkaus jatkuu entisellä voimalla. Yhtiöiden mukaan on epätodennäköistä, että lentoja tehtäisiin ennen kuin ilma on riittävän puhdasta. Lännenpuoleinen ilmavirtaus puhaltaa Ilmatieteen laitoksen mukaan näillä näkymin pitkin viikkoa. Hän oli Etiopiassa Suomen ulkoministeriön toimittajille järjestämällä matkalla. – Vaikka koelentoja tehtäisiin, kuka matkustaja lähtisi mukaan. Ilmailuviranomaiset eivät myöskään avaa ilmatilaa, ennen kuin voidaan taata, että lentäminen on turvallista, huomautti Blue1:n viestintäjohtaja Tom Christides. Esimerkiksi Carpool Europe -nimisessä ryhmässä matkailijat eri puolilta Eurooppaa sekä tarjosivat kimppakyytejä että tiedustelivat mahdollisuutta niihin. Matkatoimistojen lisäksi myös lentoyhtiöt kohtaavat hurjia vaikeuksia, jos lentokielto jatkaa venymistään tuhkapilven takia
Hänestä on tullut edellisen laman jälkeen yksi työttömien toiminnan peruspilari ja maamerkki – mies, joka näyttää lähes asuvan työttömien tuvalla. On tullut tunne, että yhteiskunta ei ole reilu eikä oikeudenmukainen kaikille jäsenilleen. – Neljän kuukauden kuluttua tämän velkavankeuden pitäisi olla loppu, laskee mies takahuoneen pyöreän pöydän äärellä. Soseuta kastike sauvasekoittimella. 8311 000 ma-pe 9-17 Kannus Valtakatu 1 p. Kun velat vanhenevat 15-20 vuoden jälkeen, tunne on usein epätodellinen. Osa jouduttaneen teurastamaan, hyvävoimaiset välitetään eteenpäin muille tiloille oman navetan tuhouduttua. Perään tulee kovaa puhetta päättäjistä ja poliitikoista, jotka omilla päätöksillään yhdessä pankkien kanssa ajoivat kylmästi monet ihmiset velkavankeuteen. Mies hurjasteli rajua ylinopeutta Outi Airola KOKKOLA (KP) Olavi Vakkuri häärii Kokkolan työttömien tuvalla tottuneesti. Valittujen lisäksi ehdokkaiksi paikallisyhdistykset olivat esittäneet kälviäläistä Mika Siirilää, kokkolalaista Irma Kemppaista ja Matias Nyströmiä. Anna kiehua ilman kantta 15 minuuttia. Heidän yhteenlaskettu velkasaldonsa on edelleen 1,3 miljardia euroa. , www.kp24.. Kerro meille juttuideat, uutisvinkit www.nakomestari.. Sähköposti toimitus@kpk.. Maanantaina 19.4.2010 Lassi Jaakkola, päätoimittaja 020 750 4401 Toimituspäälliköt Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Hannu Lehto 020 750 4408 Puhelin 020 750 4405 Tekstiviestillä numeroon 13525. Viisi lehmää jouduttiin eläinlääkärin määräyksestä lopettamaan.Loput lehmät ja nuori karja vietiin Jyväskylään teurastamon vastaanottonavettaan, missä niiden vointi tutkitaan tarkemmin. Velkaa riittää – ja lisää tulee Vielä ei ole selvitty edellisen laman laskusta, kun alkaa jo tulla uutta. Velkajärjestelyjä tehdään edelleen vuosittain parikolme tuhatta, silti suurin osa kansalaisten veloista makaa ulosotossa. Tänä keväänä hänen askelensa on ollut tavallista kevyempi. info@nakomestari.. Hammasharja on puhdistamisessa mainio väline. – Minä en oikeastaan usko ennen kuin näen että tämä on tosiaan loppu. Yleensä pyörän vuosihuolto vie noin tunnin ja 40 minuuttia. – Se on pitkä aika elämänhistoriassa. Olavi Vakkuri teki oman ratkaisunsa ja hakeutui vapaaehtoistyöhön. Puhdistamisen jälkeen ketjut öljytään. Mausta oreganolla. – Siihen on monenlaisia syitä. Suurin ehkä se, että ihmisillä ei ole voimavaroja ajatella koko asiaa. Niille, joiden velka makaa ulosotossa, tulee tänäkin keväänä helpotusta. Vahingon huomasivat VR:n työntekijät, jotka ilmoittivat havainnostaan ratapihan alueella puolen päivän jälkeen. Kuopiossa ja Siilinjärvellä toimiva Leosport on kokeillut muutaman viikon internetin varausjärjestelmää. Yksi 300 000 velkavangista Olavi Vakkurin elämä muuttui totaalisesti 1990-luvun alun laman myötä. Se on ollut tavallaan hyvää aikaa, vaikka toimeentulo on ollut niukkaa, kun vapaaehtoistyöstä puhutaan, tuumaa mies. Öljyvahinko Suntissa. Äkkiä siihen alkoi tulla varauksia, myyntivastaava Kari Iivanainen sanoo Huttusen mukaan pyörien huollossa on nähtävissä keväällä kaksi sesonkia, joista ensimmäinen on menossa. – Toinen piikki osuu toukokuun kymmenennen päivän jälkeen, Huttunen kertoo. Valo näkyy jo tunnelin päässä Lähes 19 vuoden velkavankeus muutti koko elämäntavan Olavi Vakkurin velkavankeus päättyy neljän kuukauden päästä, jos kaikki menee niin kuin pitäisi. Vuokko Lahti on 34-vuotias paikallislehden toimittaja ja . Vakkuri on tyypillinen edellisen laman laskun maksaja. – Kahdeksan tunnin työpäivän aikana ehdin tekemään neljä vuosihuoltoa, koska työskentelen yksin ja hoidan myös kassan ja asiakaspalvelun, Huttunen selvittää. Polttonestekalvoa luonnehdittiin ohueksi. Mies ajoi taajamassa tiellä 86 Liikkuvan poliisin tutkaan reipasta sataaviittäkymppiä rajoituksen ollessa 60 kilometriä tunnissa.Poliisi tutkii tekoa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Huttusen mukaan pyörä kannattaa käyttää laajemmassa huollossa kerran vuodessa, jos ajaa myös talvella. Velkajärjestelyssä korot ja kulut saadaan usein nollattua, monesti pääomaakin leikataan. Puhutaan hyvinvointiyhteiskunnasta, mutta kyllä tämä liian monelle on pahoinvointiyhteiskunta, tylyttää Vakkuri. Sen suosio ylitti odotukset, sillä huoltoja buukattiin heti viikoiksi eteenpäin. Navettapalo alkoi siilosta Jorma Ylönen KUOPIO (STT) Polkupyöriä huoltavissa liikkeissä paiskitaan töitä juuri nyt kiivaassa tahdissa. Polkupyörien huoltajat painavat pitkää päivää Polkupyörää korjataan kevätkuntoon. – Hyvin nettivaraus otettiin vastaan. Miehen metallialan yritys kaatui, velkasumma kohosi 19 prosentin korkojen myötä tämänpäiväiseen liki 600 000 euron saldoon. Romanit olivat pysäyttäneet autonsa ulosmenotien varteen Vantaalla. Huttusen tavoitteena on, ettei asiakas joutuisi jonottamaan viikkoa enempää pyöräänsä huollosta. Ehdokkuutta tavoitteli kaikkiaan seitsemän halukasta. – Poliitikot ovat liian kaukana siitä todellisuudesta, missä liki 900 000 suomalaista tälläkin hetkellä elää, eli köyhyysrajan alapuolella. Sitten se on varmaa, kun paperi on tuossa ja siinä lukee että se on nyt poikki, sanoo Vakkuri. Tomaattikastike pizzalle Nopeasti, helposti, edullisesti Palvelemme ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18 Suomalainen Kurkku/ kg 11 49 49 Hinta voimassa ma-ke Hinta voimassa ma-ke YLIVIESKA (KP) Ylivieskalainen parikymppinen mies hurjasteli itseltään ajokortin kuukausiksi hyllylle Ylivieskassa myöhään lauantai-iltana. Neljä perussuomalaista pyrkii eduskuntaan KOKKOLA (KP) Palokunta torjui öljyvahinkoa sunnuntaina Kokkolassa. Hän on ollut ehdolla kaksissa aikaisemmissakin eduskuntavaaleissa. -linssit -pinnoitteella maailman kovimmalla HANKKIESSASI SILMÄLASIT, JOISSA HUIPPULAADUKKAAT SAAT KAUPAN PÄÄLLE UPEAT AURINKOLASIT omilla voimakkuuksillasi Tule kysymään moniteholinssin uudesta iDEAsta! Mitä ikinä teetkin, Hoyalux iD MyStyle huomioi elämäntyylisi. Lisää tomaatit, pyree ja mausteet oreganoa lukuun ottamatta. Alpo Ylitalo on 68-vuotias, konealan yrittäjä ja pitkän linjan perussuomalaispoliitikko. Samalla häneen tarttuu jo tutumman oloinen kovapuheisuus. Kansanedustajuutta tavoittelevat veteliläinen Vuokko Lahti, kannuslainen Lasse Lehtinen, kokkolalainen Alpo Ylitalo ja kaustislainen Marko Kulpakko. Lasse Lehtinen on 55-vuotias oikeustieteen lisensiaatti ja varatuomari, jolla on oma lakiasiaintoimisto Kannuksessa. Työttömien tuvalla on kuullut vuosien varrella monenlaisia tarinoita. 8611 920 ma-ti 10-17 Moniteholinssi, jonka ominaisuudet voit itse valita. Romanian romaneilla kioski moottoritiellä VETELI (KP) Perussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piiri on nimennyt neljä ehdokasta ensi kevään eduskuntavaaleihin. – Moni yrittäjä teki samassa tilanteessa oman ratkaisunsa ja makaa jo hautausmaalla, muistelee Vakkuri. Huollon voi yrittää tehdä itsekin, jos peukalo ei ole keskellä kämmentä. Navetan 30 nautaeläintä saatiin ulos rakennuksesta, mutta muutamat niistä vahingoittuivat savusta ja loukkaantuivat pelastusoperaatiossa. Suurin osa suomalaisten 3,9 miljardin ulosottopotista kuuluu niille 55-64 -vuotiaille miehille, jotka velkaantuivat parikymmentä vuotta sitten. 870 151 ke-pe 10-17 Kaustinen Kaustintie 5 p. 38-vuotias Marko Kulpakko on neljän lapsen isä, muovialan työntekijä, pääluottamusmies teerijärvisellä Rani Plastilla sekä valtakunnallisen Team-työntekijäliiton hallituksen jäsen. Kaikki eivät jaksa tai halua lähteä järjestelmään velkojaan. Tienpientareella he kauppasivat erilaisia tavaroita. Kuullota sipuleita öljyssä muutama minuutti. Myös rattaat ja ketjut on syytä puhdistaa liasta ja vanhasta öljystä. Osa pyöräilijöistä välttää ensimmäistä ruuhkaa ja lykkää ajopelinsä huollattamisen keväämmälle. Tulta taltutti ja eläinten pelastusoperaatioon osallistui talonväen lisäksi pelastuslaitoksen yksiköitä Kärsämäeltä, Pyhäjärveltä ja Haapavedeltä. – Miten joku voi ajatella, että ihmiset tulevat vuosikausia toimeen 300-400 euron kuukausituloilla. Atria Atria Naudan jauheliha 17 % Naudan jauheliha 17 % 400 g (4,88/kg) 400 g (4,88/kg) Suomi Suomi 11 95 95 Pysyvästi edulliseen hintaan Saarioinen Lihaperunasose-, Lihamakaronitai Tonnikalaperunasose-laatikko 350–400 g (4,54–3,98/kg) Rainbow Peruna-sipulisekoitus 1 kg 11 59 59 00 99 99 Heimon kala Kirjolohisuikaleet 300 g (9,23/kg) 22 77 77 Rainbow Peruna-, Punajuuritai Italiansalaatti 400 g (2,37/kg) 00 95 95 Piiraskartano Lihapiirakka 4 kpl, 400 g (2,38/kg) 00 95 95 Lue lisää: www.ruokamaailma.fi 1 pieni sipuli 2 valkosipulinkynttä 1 rkl oliiviöljyä 1 tlk kuorittuja tomaatteja 2 rkl tomaattipyreetä 1 rkl fariinisokeria 0,5 tl suolaa 0,25 tl mustapippurirouhetta 2 tl kuivattua oreganoa Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Suntiin oli jostain syystä valunut polttonestettä. Kaikkiaan velkaantuneita on edelleen yli 200 000, vaikka noin 100 000 on päässyt velkajärjestelyyn. Kuva: Lehtikuva/Sari Gustafsson VANTAA (STT) Romanian romanit jäivät kiinni kioskin pitämisestä vaarallisessa paikassa Lahdenväylällä sunnuntaina. loso. Huoltamisessa tarvitaan Huttusen mukaan myös erikoistyökaluja, joita ei tavallisella ihmisellä aina edes ole. – Ne velat ovat sitä suuruusluokkaa, että niiden maksaminen pois yhden elämän aikana on mahdoton tehtävä, sanoo Vakkuri. Pelkästään kesäkäytössä olevalle pyörälle riittää laaja huolto joka toinen vuoksi. Perinteisesti pyörän huolto on varattu puhelimitse tai viety se suoraan liikkeeseen. – Nyt tilanteet ovat hankalampia siinä mielessä, että monella on koko elämänhallinta hukassa, sanoo velkaneuvoja Jari Laakso. Tuon saman pöydän äärellä on tullut tehtyä töitä ja pohdittua työttömien elämään vaikuttavien päätösten kiemuroita kohta kaksikymmentä vuotta. Kokkola Tehtaankatu 3 p. Jälkisammutus ja raivaustyöt jatkuivat aamuun. Ensimmäiseksi syytä etsitään siilon sähkölaitteista. Omatoimihuoltajan kannattaa pestä pyörä aluksi huolellisesti. Kirjoita viestin alkuun vinkki. Alan ammattiliike osaa pyörän huoltamisen parhaiten. Liikkeenharjoittaja Jari Huttunen kuopiolaisesta Polkupyörähuolto Puijon Ski & Bike -yrityksestä kertoo, että työpäivät ovat venyneet 14tuntisiksi jonoa purkaessa. an maisteri sekä kolmen pojan äiti. Ulosotossa korot juoksevat noin kymmenen prosentin vauhdilla ja kasvattavat velkasaldoa koko ajan. Kuva: Juha Sallinen KÄRSÄMÄKI (KP) Vanhan, keskikokoisen navetan tuhonnut tulipalo levisi rehuladosta toistaiseksi tuntemattomasta syystä Kärsämäellä myöhään lauantaiiltana. 3 KESKIPOHJANMAA . Kokkolan velkaneuvontaan tulee vuosittain 100-130 uutta asiakasta, määrä on nousussa kuten koko maassa. Kevyestä hymystä voi kuitenkin päätellä, että hän odottaa jo sitä postia
39,90 €/kk 8 M Viihdettä netin parissa. Se on joskus myös ruusuilla tanssimista! Onnea rubiinihääpäivänä 19.4.2010 TURKU (STT) Internetissä on avattu ilmainen palvelu siitepölyallergikoille. Käyttäjäksi voi rekisteröityä nimettömänä sähköpostilla. 24 kk:n sopimuksen tekijälle lisäksi 30 € lahjakortti Anvian myymälään. 0290 801 660* *Puhelun hinta 0290-alkuisiin numeroihin: Lankapuhelimesta 8,21snt/puhelu + 1,47snt/min Matkapuhelimesta 8,21snt/puhelu + 16,42snt/min Tarjoukset voimassa ma-ke tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Säädöksen muuttumisen puolesta tehtiin kovasti töitä, Julkunen muistelee. Eläkkeelle siirtyvä väestö tulee olemaan entistä paremmin koulutettua, mikä lisää kansalaisopistojen kysyntää. pkt 99 0,99/kg prk 2 29 11,45/kg rs 1 89 3,944,20/kg pkt 1 99 3,163,40/kg pkt 2 50 5,00/kg 2pkt 99 6,60kg pkt 5 00 6,67/l 3kpl Saarioinen MEETWURSTI 200g •kotimainen •kevyt Saarioinen KARJALANPIIRAKKA 9kpl/585-630g Sun Maid RUSINAT 250g Snellman LEIKKELEET 150g •savustettu kalkkuna •saunapalvikinkku Gainomax PALAUTUMISJUOMAT 250ml 2PKT 3KPL Oululainen 480g JÄLKIUUNIPALA tai PULLAVA viipaloitu 450g Toivottavat lapset ja lastenlapset perheineen Elämä ei ole aina pelkkää juhlaa. Katso sketsi ja tilaa >> www.a nvia.?/ nopea Laajakaistan avaus € (norm. Sitä kertyi parikymmentä kupillista päivässä”, Julkunen muistelee alkuaikoja. ”Se on lähellä ja toimii kuntalaisten toiveiden sekä tarpeiden mukaan”, Nilivaara sanoo. – Silloin ei tarvinnut taistella rahasta niin paljon kuin 90luvulta lähtien. Edut edellyttävät 12 kk:n sopimusta. Se heikentäisi pääkaupunkiseudun opistojen valtionosuuksia. Kun musiikkiopiston paikoista piti kilpailla, kansalaisopiston musiikkiharrastuksiin mukaan pääsivät ”ihmiset viimeisiä kyliä myöten”, toteaa opiston perustamisesta lähtien vuoteen 1998 asti rehtorina toiminut Heikki Julkunen. 2 M Surffaa sujuvasti netissä. Toimintaa lähdettiin rakentamaan kyselemällä ihmisiltä, mitä he haluaisivat. Samaa periaatetta noudatetaan edelleen. Nilivaaran mukaan opiston taloudellinen tilanne on ”ihan kohtuullinen”. Siitepölypäiväkirja löytyy osoitteesta www.pollendiary. Kampanja-aika: 1.3.–9.5.2010. 10–20 vuoden perspektiivillä tulevaisuus näyttääkin hyvältä, Nuottanen sanoi. Tällä hetkellä paikoista saa kilpailla muun muassa joogassa. Maineikas kansanmusiikin opettaminenkin ponnisti alusta asti perinteestä. Opetusta suorastaan imettiin. – Valtionosuus perustuu pidettyyn tuntimäärään. – Hienoisena yllätyksenä oli, että laskelmien mukaan Perhonjokilaakson kohdalla ehdotuksen vaikutus olisi plusmiinusnolla. Kuvat: Juha Sallinen Siitepölypäiväkirja avuksi allergikoille (KP) Suomen kansalaisopistojen toiminnalle eläköityminen ei ole uhka vaan mahdollisuus, totesi Perhonjokilaakson kansalaisopiston 40-vuotisjuhlassa puhunut Kansalaisopistojen liiton toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen. Kun opisto perustettiin vuonna 1970, se oli vielä aikuisoppilaitos, johon oli kuudentoista vuoden ikäraja. 50 €/kk 30 € lahjakortti Avaus € kesäkuu € + Myös nopeuden nostajille! Kokkola: Tehtaankatu 3, ma–to 10–17, pe 10–18, la 10–14 | (06) 833 5600 | www.anvia.. Kun Perhonjokilaakson opisto perustettiin, musiikin lisäksi väkeä veti etenkin pukuompelu. Perusteena mainittiin muun muassa lasten ja nuorten musiikkiharrastusta edistävä näppäripedagogiikka. – Menneen talven ohjelmassa tunnistan aika paljon vanhaa, mutta on siellä myös semmoista, josta en ymmärrä tuon taivaallista, Heikki Julkunen toteaa. Kaikenikäisten harrastustoiminnan lävistävät kansalaisopistoissakin aikansa ilmiöt. Perhonjokilaakson kansalaisopisto toimii Halsualla, Kaustisella, Vetelissä ja Perhossa. Suomen-osuudesta vastaa Turun yliopiston aerobiologian yksikkö. com. Kiertämistä ja kahvia ”Nyt jälkeen päin kun ajattelee, kiertämistä oli hirmuisen paljon. Välillä buumina olivat matematiikka ja ATK. 145 €) ja kesäkuu 2010 ilman kk-maksua. Tänä päivänäkin kansalaisopisto on etenkin maaseudun lapsille tärkeä harrastusväylä, jossa esimerkiksi musiikkiinstrumentteja voi kokeilla, toteaa vs. Vapaassa sivistystyössä ennakoidaan vuonna 2020 tarvittavan esimerkiksi lähes tuhat päätoimista kieltenopettajaa enemmän kuin vuonna 2002. Myös kahvin juonti jäi mieleen. Kaisa Hahto KAUSTINEN (KP) Kansalaisopistolla on koko nelikymmenvuotisen toimintansa ajan ollut vahva rooli Perhonjokilaakson kuuluisassa musiikkielämässä. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Tavoitteena on vertailla oireiden kynnysarvoja eri ihmisillä ja eri alueilla sekä tarkentaa eri kasvien oirekynnysarvoja. Uutuuksien ohella perinteitä on aina kunnioitettu. Maanantaina 19.4.2010 . Kk-maksuetu ei koske erityissopimuksia/ kuituliittymiä/Netikka Laajakaista Expressiä/Wimaxia, eikä kampanja-aikana irtisanottuja ja uudelleen samaan talouteen avattuja liittymiä tai nopeutta kampanja-aikana laskeneita ja uudelleen nostaneita tilaajia. Kun opistolle ehdotetaan kurssia, sellainen voidaan useinkin järjestää ja katsoa, tuleeko osallistujia, Nilivaara sanoo. Lauantaina kansantaiteenkeskuksessa avattiin opiston työnäyttely. Nopeutta ei voi laskea sopimuksen minimiaikana. Samalla pyritään kehittämään myös siitepölytiedotteita. – Taustalla oli se, että meillä oli päätoiminen kieltenopettaja, joka opetti niin portugalia, espanjaa, italiaa, ranskaa, englantia kuin ruotsiakin, Julkunen kertoo. Pukuompelu vaihtunut joogaksi Perhonjokilaakson kansalaisopistossa musiikki on soinut kuuluvasti alusta asti Perhonjokilaakson kansalaisopistossa on aina kunnioitettu perinteitä, toteavat vs. – Piti keksiä rajoituksia ja tarjota kursseja eri ihmisille vuoronperään, Julkunen kertoo. Eläköityminen mahdollisuutena Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen.. – On aika vaikea ennakoida, mihin ihmiset osallistuvat. Kirjaamalla päivittäin oireidensa voimakkuuden saa palautteena tietoa oireiden yhteydestä kulloisiinkin siitepölymääriin. Kielten opetusta Perhonjokilaakson kansalaisopisto on perinteisesti tarjonnut paljon muihin maaseutuopistoihin verrattuna. Koko historiansa ajan neljän kunnan alueella toiminutta Perhonjokilaakson kansalaisopistoa Nuottanen kiitti avarakatseisuudesta; suuren opiston hyödyt on saatu koko ajan, mutta kohtuulliset etäisyydet ja paikallistuntemus kuitenkin säilytetty. Täällä tuntimäärä on noussut, joten jos perusteet pysyvät entisellään, valtionosuus ei laske. Opisto juhli 40-vuotista taivaltaan Kaustisella sunnuntaina. – 70-luvun lopulla lasten ja nuorten musiikkiopetuksen piirissä oli noin 400–500 lasta. Viime vuonna Perhonjokilaakson kansalaisopisto palkittiin opetusministeriön laatupalkinnolla. Siitepölypäiväkirja on yhteiseurooppalainen tutkimushanke. KESKIPOHJANMAA 4 Uutiset Perhealbumi hauskempi! Nopeampi on Valitse siis Netikka Laajakaista nykyaikaisella nopeudella. Julkunen kiittelee toimineensa rehtorina ”onnellisten tähtien alla”. Kun ikäraja poistui, toiminta räjähti. rehtori Paula Nilivaara, aiempi rehtori Heikki Julkunen ja äitiyslomalla oleva rehtori Maria Keltti-Heikkilä. Kun hinta ratkaisee KIRSIKKATOMAATTI 250g, Hollanti KURKKU Suomi Arla Ingman JOGURTTI 1kg Hieno SOKERI 1kg Atria Nauta-sika JAUHELIHA 700g 95 3,80/kg rs 1 39 kg 2 49 3,56/kg rs 59 2pkt/tal. Parhaillaan meneillään on opetusministeriön hallinnoiman vapaan sivistystyön kehittämisohjelman toimeenpano, johon liittyen kaikille kansalaisopistoille ehdotetaan yhteen yksikköhintaan siirtymistä. – Varmasti yhdistymisiä ja fuusioita kuitenkin nähdään. 45 €/kk 24 M Koko perhe kerralla netissä. Myös näytelmäpiirit nostettiin menneisyydestä. Kansalaisopisto on ollut mukana muun muassa perinnekäsityö fransun solmimisen elvytystyössä. minimani MA-PE 8-21 LA 8-18 SU 12-18 Tehtaankatu 43 KOKKOLA p. Alkuaikoina suosittuja olivat myös hevoskurssit. rehtori Paula Nilivaara. Kampanjaedut eivät koske liittymiä ja palveluita, joissa on voimassaoleva kk-maksuetu. kaisa.hahto@kpk.. 79 /108/133 €), asennus tarvittaessa 49 € (norm. Perhonjokilaakson alueella kansalaisopistoa arvostetaan. Kun merkitsee päiväkirjaan myös käyttämänsä allergialääkkeet, saa tulosteena lääkitystä ja oireita vertailevan kuvaajan, jonka voi ottaa mukaan lääkärin vastaanotolle
Nyt kahdet silmälasit yksien hinnalla! Tarpeita on monia, mu a onneksi myös niihin sopivia laseja. Nopeutta on tullut lisää. /Vastuullisuus $/.2 .2..2/$ &,7<0$5.(7 $YRLQQD PDSH OD KOKKOLA Rautatienkatu, puh. Lukemat olivat nyt huippuhyvät, voi sitä helpotusta: kokonaiskolesteroli oli pudonnut 4,6:een ja huono LDL-kolesteroli 3,2:sta 1,9:ään”. Atria Hiillos GRILLIMAKKARAT 400 g 3,13 /kg yks. Lucina Hagmanin koulun lauluryhmä esiintyi johtajanaan musiikinopettaja Sirpa Niemelä. Omakotitalojen ja kesämökkien pihoissa ei pitäisi säilyttää mitään sellaista, mikä saattaa houkutella karhuja. Sähköautoilijaksi voi siis ryhtyä jo nyt, vaikka sähköautoja ei tällä hetkellä myydä Suomen autokaupoissa. Tällaisia ovat esimerkiksi pihaan jääneet linnunruuat. Vuonna 2008 valtion menot jokaista ahvenanmaalaista kohden olivat 13 200 euroa, kun koko maassa keskimäärin menot asukasta kohden olivat 7 000 euroa. Sinunkin autostasi saa sähkökäyttöisen Sähköautot ovat kehittyneet. Rutiinitutkimuksissa tuli kuitenkin ikävä yllätys: ”Kokonaiskolesteroliksi mitattiin 6,7 ja minua kehotettiin tekemään asialle nopeasti jotain. Sähköautojen yleistyminen edellyttäisi sähköautoilun halpenemista sekä toimivaa infrastruktuuria, jotta auton akun voisi ladata tarpeellisissa paikoissa. – Sellaisen akun hinta, jolla ajaa 100 kilometriä yhdellä latauksella, on tällä hetkellä hallintajärjestelmineen noin 10 000 euroa, sanoo asiantuntija Erkki Leinonen Sähköautot – Nyt! -kansalaisliikkeestä. Suomessa kuitenkin valmistetaan norjalaisia Think-sähköautoja Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalla. Sähköautoja ensi kesänä Sähköautoilusta innostuneet voivat odottaa hyvillä mielin ensi vuotta. 020 170 8760. PKT 2 2 .erä PRK 2 VESIMELONI kokonaisena Costa Rica 99 kg Kolesteroliarvot sukelsivat RedRiz-punariisitableteilla Paimiolaisen Anne Wemanin kokonaiskolesteroliarvo on yleensä ollut nykysuositusten mukainen eli alle viiden. Huippunopeus oli 87 kilometriä tunnissa. 06-324 24 92 tai vuxcenter@yrkesakademin.fi Järjestäjä: ”Kompetensforum Päls” hanke Vesa-Matti Niskanen siunattiin perjantaina 16. Ongelmaksi muodostuvat myös pitkät matkat. kahvit ja lounaan, 6 € puoli päivää (ap) Ilmoittautuminen viimeistään 23.4: Puh. – Pyrimme siihen, että sähköauton leasing-hinta pysyisi alle 500 euron kuukaudessa. MA-PE 9-21, LA 9-18, SU 12-18. 26.3.2010 Toholampi Soi kappelin kellot hiljaa yli keväisen kirkkomaan. huhtikuuta 2010 Kälviän kirkossa. Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min tai matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min. Molemmat lasit samalle henkilölle. Instrumentariumin perinteinen tarjous, kahdet lasit yksien hinnalla on täällä jälleen. PIETARSAARI, Isokatu 18, puh. Uutiset 5 KESKIPOHJANMAA . Nykyisillä autoilla voi ajaa muutama sata kilometriä yhdellä latauksella. – Suomessa on tällä hetkellä noin 20 sähköautojen lataukseen suunniteltua latauspaikkaa, arvioi latausasemia rakentavan Enston teknologiapäällikkö Matti Rae. Siunauksen toimitti kirkkoherra Heikki Niemelä. Elisa Koponen HELSINKI (STT) Sähköautoharrastaja Robert Gyllenberg osti sähköllä toimivan Elcat Cityvan -auton jo kymmenen vuotta sitten. 020 170 8290. Rakkaudella muistaen ja kaivaten Leila ja Vesa Sami ja Jenni Anu, Aleksi ja Miro Maija Tanja Tomi, Kirsi ja Ronny Niko ja Sari sisko perheineen muut sukulaiset ja ystävät Enkelit valkoiset taivaassa tuolla, pitäkää mummusta hyvää huolta. Jos 300 kilometrin maantiepätkällä ei ole latauspaikkaa, matka loppuu lyhyeen. Lisätiedot www.kesko.. ”Minulle soitettiin niiden jälkeen ja kyseltiin, olinko noudattanut jotain tiettyä ruokavaliota”, Anne kertaa ja jatkaa: ”En minä ruokavaliota muuttanut, olin vain käyttänyt RedRiz-tabletteja. Kahdet lasit yksien hinnalla tarjousta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai pake ihintoihin poislukien 99€/199€ tarjous. Amma itaitoiset kehysasiantuntijamme au avat löytämään aina juuri sinulle sopivat silmälasit! Katso lisää www.instrumentarium.. Muistotilaisuudessa seurakuntakodissa puhuivat Matti Niskanen, Varpu Taanila, Kaarina Kykyri, Erkki Karhulahti ja Heikki Niemelä. KALAJOKI, Kalajoentie 6, puh. Kaikilla kaupunkiautoilijoilla ei ole tällaista autopaikkaa. Toiset lasit kaupan päälle sisältää: kehykset samasta hintaryhmästä kuin ykköspari sekä vakiovalmisteiset linssit 1.5 varastovoimakkuuksin/hiomovalmistusrajoin. Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki HELSINKI (STT) Valtion menot henkeä kohden ovat Suomen suurimmat Ahvenanmaalla, kertoo Helsingin Sanomat. kahdet monitehot alk. 2,09 /pkt (5,23 /kg) Tuore SILAKKAFILEE säävaraus Valio maustetut JOGURTIT 1 kg 1,00 /kg ei Vanilla, ei A+ yks. Tarjoukset myös netissä www.k-citymarket.. 020 170 8380. Kyllä siinä oli terveydenhoitajakin ihmeissään.” Tunnistat Suomen luotetuimmat punariisitabletit punaisesta kimonosta luontaistuotekaupoista, apteekeista ja tavarataloista. Tanja, Tomi, Niko, Sami, Anu, Ronny ja Miro Siunaus toimitettu 17.4.2010 Alahärmässä läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Sähköautot on ensisijaisesti ajateltu kaupunkikäyttöön. Olin lukenut RedRiz-punariisitableteista ja halusin kokeilla niitä aluksi.” Anne kävi RedRiz-kuurinsa jälkeen uusintatesteissä. Hän on osakkaana yrityksessä Amperi Ltd, joka muuntaa tavallisia autoja sähköautoiksi. Tarjous voimassa 19.4.–6.6.2010, uudet tilaukset. Verotaso kuitenkin vaikuttaa hintaan, sanoo sähköautoliiketoiminnan kehityspäällikkö Manuel Chaufrein PSA Peugeot Citroën -yhtymästä. Talviaamuisin piti joskus ajella ikkunat huurussa, kun akku oli vielä kylmä, eikä bensalla toimivaa lämmitintä raaskinut käyttää. 1,89-2,38 /pkt Grillattu PAAHTOKYLKI 99 kg Herkkutiskiltä ! 8 95 kg 4 99 kg SITRUUNA Espanja 2 50 erä PKT 2 2 .erä 1 erä/tal. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman, ikilevon pyhän ja rauhaisan. Polttomoottorilla käyvä Subaru oli alunperin tuotu uutena Suomeen 90-luvun alussa, jonka jälkeen siihen oli vaihdettu sähkömoottori, akku ja muut tarvittavat osat. Jos valitset pake itarjoukseen yksitehot 99€ / monitehot 199€ toiset lasit kaupan päälle aurinkolaseista, niin tarjous sisältää 5th Avenue aurinkolasikehykset sekä vakiovalmisteiset aurinkolasilinssit 1.5 varastovoimakkuuksin/hiomovalmistusrajoin. Latausasemia löytyy esimerkiksi Helsingin keskustassa Stockmannin Q-Parkista, Espoon Tapiolasta ja Helsingin Kampista. Jouduin lataamaan akkua päivisin öiden sijaan, koska pystyin lataamaan sitä ainoastaan työpaikalla, Gyllenberg muistelee. Sirpa Niemelä säesti virret. YLIVIESKA, Asemakatu 12, puh. – Jos meille tuo esimerkiksi Toyota Corollan muunnettavaksi, maksaa se tällä hetkellä autosta ja sen kunnosta riippuen noin 30–40 000 euroa. 199 € esim. Näissä vertailuissa Ahvenanmaa on ollut selkeimpiä rahan nettosaajia. Kanttorina toimi Minna Poutanen. UUDISTETUSTA KOKKOLAN K-CITYMARKETISTA! HINNAT VOIMASSA MA-KE 19.-21.4.2010. Hän käytti autossa omien sanojensa mukaan romuakkuja, joilla pystyi ajamaan noin 30 kilometrin matkan yhdellä latauksella. Autonvalmistaja PSA Peugeot Citroën lupaa, että viimeistään ensi vuoden kesään mennessä kaikilla jälleenmyyjillä on mahdollisuus hankkia heidän valmistamiaan sähköautoja. kahdet yksitehot alk. Huolestuin tietysti itsekin. Karhujen mahdolliset visiitit pihoihin ajoittuvat pääasiassa kevääseen ja alkukesään. Sinne saatoimme äidin rakkaan, isän vierelle nukkumaan. 020 720 4500. VARAA AIKA NÄÖNTARKASTUKSEEN OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE HELPOSTI www.instrumentarium.. Tilastokeskus on aiemmin suhteuttanut valtion menot maakunnissa niistä valtiolle virtaaviin tuloihin. 12.3.1922 Alahärmä . Laajasta valikoimastamme löydät lasit kaikkiin tarpeisiin, niin aurinkolasit vahvuuksilla, lähi lasit kuin monitehotkin tai vaikkapa kahdet merkkikehykset samaan hintaan. Tilastokeskuksen mukaan ero selittyy itsehallinnolla ja pienellä koolla, joka kasvattaa henkeä kohden laskettuja menoja. 99 € esim. Ostaessasi silmälasit saat toiset lasit kaupan päälle. 020 170 8770. KOKKOLA, Rantakatu 7, puh. Kälviän mieslaulajat esiintyi Aira Viitalan johdolla. Karhut ruuan perässä Viikon sana myös netissä www.keskipohjanmaa.net www.kp24.?. 020 170 8750. Nyt autopaikallinen autoilija voi illalla kotiin tultuaan iskeä töpselin sähköpistokkeeseen yön ajaksi, jos pihalla on pistoke, jonka sulakkeet kestävät. Tarjous ei koske siimakehyksiä. Pesonen . Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander Suomessa sarjavalmistettu Elcat. Sähköautoilu on kallista Autot ovat kehittyneet, mutta akut ovat tyyriitä Latauspiste. . HAAPAJÄRVI, Puistokatu 48, puh. Loppukesästä karhujen kiima-aika on ohitse, ja metsästä löytyy karhuille luontaista ravintoa riittävästi. Vastaavanlaisia yrityksiä on Suomessa muutama. Akut ovat kuitenkin kalliita ja pitävät osaltaan autojen hintoja korkealla. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8.21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 22%). Voi myös olla, ettei taloyhtiö katso hyvällä säännöllistä sähkön imutusta. Ahvenanmaa saa eniten HELSINKI (STT) Talviuniltaan heränneet nälkäiset karhut saattavat kulkeutua pihapiiriin ravinnon perässä, muistuttaa Metsästäjäin keskusjärjestö. Maanantaina 19.4.2010 Hautauksia Meille kaikille niin rakas Edit Kaarina PUIKKONEN o.s. Lämmin kiitos osanotosta suuressa surussamme. w w w .k -c it ym a rk e t. Ensisijaisesti yritykset, mutta myös kuluttajat voisivat hankkia sähköautoja ainakin leasing-sopimuksella. Vaimonsa tulosten innoittamana myös Leevi aloitti RedRiz-kuurin ja kävi sen jälkeen uusissa mittauksissa: ”Kokonaiskolesteroli oli pudonnut 6,3:sta 4,6:een RedRizillä. Lue lisää: www.harmonia.fi YRKESAKADEMIN I ÖSTERBOTTEN ÄR EN DEL AV SVENSKA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND FÖR UTBILDNING OCH KULTUR SKN Seminaari (simultaanitulkkaus) Valon vaikutus turkiseläimiin Aika: Maanantai 3.5 klo 9–15 Paikka: Yrkesakademin i Österbotten, Kuninkaankartanontie 30, Vsa Hinta: 15 € sis. 1,75 /prk Ingman maustetut KERMAJÄÄTELÖT 1 l 1,00 /l, ei laktoositon, ei Into yks. Kiitos myös äitiä hoitaneille. Myös aviomiehellä huipputuloksia Annen puoliso Leevi Weman muisti vaimonsa hyvät kokemukset, kun hänen työpaikkansa terveydenhoitaja ilmaisi huolensa Leevin kolesteroliarvoista. – Kesällä ei ollut ongelmia auton kanssa. Meiltä voi myös tilata käytettyjä sähkökäyttöiseksi muunnettuja autoja, Leinonen kertoo
Joitakin päätöksiä Pekkarinen kuitenkin mieluusti näkisi lähitulevaisuudessa. ”Oma soppa itse ratkaistava” Lehtomäki esitti selvityksen tekemistä vaalirahasotkusta ROVANIEMI (STT) Kaikki keskustan puheenjohtajaehdokkaat haluavat siivota vaalitukisotkujen tahrat ennen puoluekokousta. – Oikeastaan voidaan jo p uhua moraalikriisistä, Jaakonsaari toteaa sunnuntaina antamassaan kannanotossa. 299,249,Hyviin uniin! 9 90 Värilajitelma. Sokli askarruttaa Norjalaisen Yaran suunnitelmat Savukosken Soklissa tuntuvat sen sijaan venyvän. Alk. Kovapuuta. Jos joku katsoo, ettei johto kykene siihen, silloin on mietittävä, tarvitaanko ulkopuolista apua. UUSIN HALVOIN HINNOIN! PALJON MALLIPOISTOJA 50 % Tuotteet merkitty erikseen myymälöissä. Vanhanen on korostanut aiemminkin, että lupia on annettava niin monta kuin tarvitaan, mutta ei pitkälle tulevaisuuden varalle. erä. Tyyny+peite setti. sohva + 2 tuolia + pöytä + pehmusteet. – En koe sitä sellaisena. Lumina Välke runkopatja 80 x 200 cm. Pekkarisen mukaan nyt tunnustellaan mahdollisuutta, miten tärkeän kaivoshankkeen ja suojelun ristiin menevät tarpeet voitaisiin sovitella yhteen. altakierrettävät lv. Jaakonsaari näkee jo ”moraalikriisin” HELSINKI (STT) Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mielestä nyt ei voida antaa lupaa kolmen uuden ydinvoimalan rakentamiseen. jopa Maskussa reilu valikoima kestopuutuotteita edullisin hinnoin! 189,349,MASKUSTA LAADUKKAAT ROTTINKIKALUSTEET! Raf. – On tärkeää, että puolueen johto yhdessä arvioi virheet ja tekee johtopäätökset. Vesipestävissä. Kuvan parisänky 498,. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) kertoi sunnuntaina Rovaniemellä, että hanketta käsitellään ministeriössä hyvässä yhteistyössä hakijan kanssa. – Minä en haluaisi puhua Vuotoksesta, mutta tulvasuojelusta ja Kemihaaran altaista kyllä, sanoi Kaunisto. sohva. Vihreät nurisivat ydinvoimapuheista HELSINKI (STT) SDP:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari peräänkuuluttaa avoimuuden lisäämistä kaikessa poliittisessa toiminnassa. Myös hallintoja kuntaministeri Mari Kiviniemi sekä kansanedustaja Timo Kaunisto ilmaisivat tukensa omien nurkkien siivoustalkoille. Jos Lehtomäki ei muista, että tällaiset selvitykset on tehty, niin ne voidaan tehdä uudelleen. tuoli 99,Mona ruokaryhmä. Anglon valtausalue on vain kymmenisen kilometriä etelään Kevitsasta, jonne Kevitsa Mining pohjustaa nikkelikaivosta. Epäluottamus Korhoselle. sohva 189,Trendi 2-ist. Niinpä vaatimus puoluetoimiston ulkopuolisesta selvittäjästä vaikuttaa epäluottamuslauseelta puoluesihteerille. Leveys 180cm. KESKIPOHJANMAA 6 Uutiset Osa tuotteista toimitusmyyntinä. Yaran on toivottu toteuttavan fosfaattikaivoksen, jota on odotettu kuntaan jo usean vuosikymmenen ajan. Salailun kulttuuri sai Jaakonsaaren mielestä uuden vivahteen, kun kuluneella viikolla selvisi, että lukuisten valtionyhtiöiden johtajien lisäeläkkeet on salattu, vaikka valtio-omistaja on nimenomaan ohjeistanut mahdollisimman suureen avoimuuteen. Lehtomäen mielestä keskustan ja uuden puoluejohdon on voitava kesän puoluekokouksen jälkeen aloittaa ”puhtaalta pöydältä”. Koen vakavaa huolta siitä, että päästäisiin menneisyyden vatvomisesta tulevaisuuden vatvomiseen, sanoi Lehtomäki. Tavoitteena Lehtomäellä on, että keskustan puoluehallitus päättäisi ensi perjantaina selvityksen tekemisestä. sohva 149,Trendi 1-ist. Sodankylän kunta jättää maanantaina ympäristöministeri Paula Lehtomäelle (kesk.) kirjelmän ongelman ratkaisemiseksi. 0201 211 750 * Kokkola, Kosilankatu 2 Avoinna ark 10-19, la 10-16, puh. Kokkola avoinna SUNNUNTAINA klo 12-16 HELSINKI (STT) Vihreät odottavat, että kokoomus ”viimein” esittäisi laskelmat, joiden perusteella se liputtaa kolmen uuden ydinvoimaluvan puolesta. jalat. Rovaniemellä sunnuntaina väitelleet ehdokkaat olivat lähes yhtä mieltä, että erityisselvitys voidaan tehdä. Puoluehallitus on saanut pitkin matkaa selvityksiä vaalirahasopasta puoluesihteeri Jarmo Korhoselta. – En ole suunnannut esitystä ketään vastaan, vaan puolueen puolesta. Hakemusalue on kaikkiaan noin 500 neliökilometrin laajuinen. Nihkeimmin selvitykseen suhtautui ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen, jonka viesti oli, että tehdään, jos tarvetta on, mutta miksi sitä enää tarvittaisiin, kun puoluehallitus ja tilintarkastajat ovat koko ajan saaneet asiaan liittyviä selvityksiä. Kunnanhallituksen puheenjohtajan Veikko Virtasen mukaan tavoitteena on löytää Viiankiaavalle vastaava suojelukohde jostain muualta. Vuotos käy kaikille Jos asia on puheenjohtajaehdokkaista kiinni, niin Lappi saa Vuotoksen tekoaltaan, joskaa ei välttämättä Vuotoksen nimellä. es rottinkisetti. 0201 211 720 * GARANTERAT SVENSKSPRÅKIG SERVICE. Pohjanmaan KOTIMAISET AVAINLIPPUTUOTTEET, 10-VUODEN RUNKOTAKUULLA NYT MYYMÄLÖISSÄMME UUTUUS! Kesäkalusteet SAAPUVAT! Derby pöytä ø 90 cm + 4 tuolia. Hän uskoi, että puoluekokoukseen oleva vajaan kahden kuukauden aika kyllä riittää, sillä jokaista pilkkua ei ole tarpeen käydä läpi. Jatkoaika ei välttämättä tarkoita, että yhtiön aikataulut olisivat pitkittyneet. *Puhelun hinta: lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 2 snt/min matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min Ylivieska Ruutihaantie 12 Avoinna ark 10-18, la 10-15 Puh. Pehmusteet myydään erikseen. Kaivosjätti iski Sodankylän kupariin. Pöytä 167 x 90 cm + 6 kpl verhoiltuja tuoleja. Korhonen kommentoi, ettei hänellä ole mitään uusia selvityksiä vastaan, mutta hän oudoksuu ehdotusta. Vain Väyrynen nihkeä Jouni Kela SODANKYLÄ (STT) Brittiläis-amerikkalainen kaivosjätti Anglo American on jättänyt elinkeinoministeriölle ison valtaushakemuksen, jonka turvin yhtiö haluaa päästä tarkemmin tutkimaan kuparimalmiota Sodankylässä Moskuvaaran ympäristössä. Lehtomäen mielestä keskustan on selvitettävä sisäiset tapahtumansa perusteellisesti senkin vuoksi, että niiden maine puhdistetaan, joilla se on perusteettomasti tahriintunut. Onko ehdotus epäluottamuksen osoitus. Vihreiden mielestä kokoomus on asiassa liikkeellä ”täysin ilman perusteita ja yhteiskunnan kokonaisedun vastaisesti”. Ministeriö odottaa tarkempaa tietoa erityisesti, rikastetaanko Soklin malmi Suomessa vai Venäjällä, jos kaivos saadaan pystyyn. Lehtomäki ehdotti sunnuntaina, että erityisselvityksen tekeminen annettaisiin muutamalle puoluetoiminnan ja puoluetoimiston hyvin tuntevalle, arvostetulle henkilölle, joilla kuitenkin olisi ”sopivaa ulkopuolisuutta keskustan nykyjohtoon”. Vanhanen sanoo Länsija Itä-Savo -lehtien haastattelussa sunnuntaina, että päätöstä tehtäessä energian tarvetta on katsottava 10–15 vuodeksi eteenpäin. Kiviniemen mukaan vesivoimaa on voitava lisätä Lapissa. – Puoluehallituksessa kaikki tuet ovat olleet yksityiskohtaisesti ja kirjallisesti nähtävillä. ALEKSI pöytä-penkki yhd. Vanhanen: Ei kolmea lupaa ydinvoimalle Hannu Kuparinen HELSINKI (STT) Keskustan eroava varapuheenjohtaja Paula Lehtomäki vaatii, että puolue selvittää nopeasti vaalirahoitusvyyhtinsä. Pekkarinen sanoi, että ministeriö tulee todennäköisesti lähikuukausina jatkamaan muutamalla vuodella Yaran kaivoslupaa. Valtio kuitenkin käyttää molemmissa yhtiöissä ehdotonta määräysvaltaa yli 50 prosentin osakeomistuksella, Jaakonsaari ihmetteli. – Itse hämmennetty soppa on myös itse ratkaistava. Tutkimusten kimpussa työskentelee jo nyt noin 60 ihmistä. Vihreiden puoluehallitus arvioi sunnuntaina antamassaan kannanotossa, että kolmesta uudesta ydinvoimalasta on tullut kokoomukselle ideologinen kysymys. tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Maanantaina 19.4.2010 . Sis. Ennakkovaraajan etu. Toivon, että johtamani seuraava hallitus siihen kykenee, Pekkarinen sanoi. Raha-asiat pitää aina olla läpikäytävissä, Korhonen vastasi. Lehtomäki ei paljastanut, onko hänellä mielessään joku tai joitakin sopivia henkilöitä sotkun selvittämiseksi. – Vuotos pitää rakentaa. Molemmat olivat kallellaan sille, että siivous hoidetaan sisäisenä työnä. Ei puhelinvarauksia. Väyrynen vaati Vuotosta nopeasti rakenteille. Trendi 3-ist. 99,299,Kampanja voimassa 6.-25.4. Sis. – Jos jalostus on tarkoitus toteuttaa Venäjällä, ei valtiovalta voi sitoutua hankkeen tukemiseen siinä laajuudessa, joka linjattiin valtioneuvoston periaatepäätöksessä. Vanhasen mukaan kolmea uutta ydinvoimalaa ei sille ajanjaksolle mahdu millään. – Valtionyhtiöistä muun muassa Finnair ja Vapo salaavat yhä toimitusjohtajan lisäeläkkeen maksun suuruuden. Erä. Vajaan 70 neliökilometrin kokoinen pulma on alueen hoitosuunnitelman perusteella lähes luonnontilainen kokonaisuus arvokkaine lintuja kasvilajeineen. Ydinvoimaa vastustavat vihreät kiittelevät elinkeinoministeri Mauri Pekkarista (kesk.), joka on arvioinut ydinvoiman lisätarpeen nollasta yhteen. Sieltä on tavattu muun muassa noin 90 lintulajia, joista 21 on luokiteltu uhanalaisiksi. Hän sanoi, että nimiä haarukoidaan alkuviikosta, jolloin hän keskustelee asiasta muun puoluejohdon kanssa. 39,KOTIMAINEN JÄMÄKKÄ PUSSIJOUSITUS SOPII MYÖS YLI 100 kg NUKKUJALLE runkotakuu 10 v. Lehtomäen ajatuksena on, että erityisselvitys koskisi paitsi puolueen myös sen määräysvallassa olevien yritysten ja sitä lähellä olevien yhdistysten taloutta ja toimintaa. Raj. Erityisen nihkeä Väyrynen oli sille, että selvitys teetettäisiin ulkopuolisella. Pahin pulma on Pekkarisen mukaan, että hakemusalueeseen sisältyvä Viiankiaapa on Naturaan kuuluva soidensuojelukohde. Saatavana useita eri kankaita/värejä. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen kannatti lämpimästi erityisselvitystä. Tuolin verhoilu pu-kangas, ruskea. Päätös kaivoksen avaamisesta on jo tehty, ja tuotannon on määrä alkaa vuonna 2012. 20 kpl ERÄ! 9 kpl TEHTAAN LOPPUERÄ! Trendi 3-ist. Petauspatjat myydään erikseen, alk. Jaakonsaaren mukaan vaalirahakohun vuoksi Suomi putoaa ”kuin kivi” avoimuutta ja korruptiota luotaavissa kansainvälisissä arvioissa. New Anna-kankaalla, väri punainen
Nautitaan tästä hetkestä. Hän kehui Bhutanin ja Myanmarin matkaa poliittisesti Suomen kannalta täysosumaksi. Seuran ainoa tavoite on raittius ja muiden alkoholistien auttaminen. 020 750 4403, sp: arto.hietalahti@kpk.. AA:n kevätpäivillä Kokkolassa puhunut entinen ayjohtaja Risto Kuisma kieltäisi alkoholin kokonaan. Kukaan ei ole yksin syyllinen näin laajaan sotkuun – ellei sellaiseksi nosteta poliittista kulttuuria. Ajankohtaisen kakkosen teettämän mielipidemittauksen mukaan suunnilleen joka neljäs suomalainen hyväksyy turkistarhauksen varauksetta ja hiukan yli puolet pienin varauksin. Keskustan pitää selvittää vaalirahasotkut perinpohjin myös omassa piirissään. Pesänselvitys . Pelkästään kokouksissa käyminen ei ketään tervehdytä, mutta niistä saatava vertaistuki voi olla ratkaisevan tärkeä lisä vaikkapa yhteiskunnan tarjoamien palvelujen tueksi tai joskus jopa niiden sijasta. Nopeasti kasvavan suurkaupungin kunniapaikalle on nousemassa näyttävä maamerkki, Wuxin oopperatalo, joka on suomalaisen PES-Arkkitehtien suunnittelema. – Hyvän talon rakentaminen on vähän sama kuin sotaa kävisi. AA-liike syntyi Yhdysvalloissa vuonna 1935, kun newyorkilainen liikemies ryhtyi itse toivuttuaan auttamaan muita alkoholisteja. 73-vuotias Salminen on aiemmin muun muassa toiminut parinkymmenen vuoden ajan Helsinki-Vantaan lentoaseman pääsuunnittelijana. Kokkolan AA täyttää 55 vuotta. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. /mielipide tai postitse: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola. Rakennusviraston projektipäällikkö Zhou Jian esittelee rakennuksen suunnitelmia. Loputtomasti ei voi vedota juridiikkaan ja todistella, ettei vaalituen antaminen tai vastaanottaminen ole rikollista. Pytingin pitäisi valmistua ensi vuoden toukokuussa, mutta aikataulu lykkääntyy näillä näkymin usealla kuukaudella. Parhaillaan ovat meneillään neuvottelut Kokkolan kaupungin ja sairaanhoitopiirin välillä siitä, kuka takaa rakennuttavan kiinteistöyhtiön pankkilainan (Kp 11.4.2010). Vain sen takia, että he haluavat seurata Jumalan tahtoa, eikä tämän mailman tahtoa. Arkkitehtitoimistot kiikaroivat Kiinaan. Ilmapiiri on sellainen, että täysraittiutta ihmetellään. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Joitakin vaalirahajupakan juonteita saatetaan käsitellä lakituvassakin. Käyttöön perustuen autoilua voisi verottaa raskaammin siellä, missä on hyvin järjestetty joukkoliikenne. Päihdehuoltokeskusta odotetaan hartaasti sosiaalija terveyspuolella. Kaupunkipaikoissa olisi kannattavaa jättää oma auto kotiin ja käydä töissä ja asioimassa julkisilla kulkuneuvoilla. Käsittämätöntä sen sijaan on, että henkilö joka on keskeisesti pidellyt ainakin oman puolueensa osalta sotkun naruja käsissään, on saanut istua komiteassa muina miehinä laatimassa uuden avoimen poliittisen kulttuurin pelisääntöjä. 17 prosenttia katsoi turkistarhauksen eettisesti vääräksi ja halusi lopettaa sen heti. Kun ollaan ajamassa kolmiyhteisen Jumalan nimeen kastetut ulos. Juomisen vaikutus ulottuu paljon laajemmalle kuin juomariin itseensä: perheeseen, lapsiin, ystäviin, työkavereihin, työhön ja koko elämään. Kiljunen kestää kohun kuin mies. Sen lähteisiinkin sopii kiinnittää huomiota. – Euroopassa vastaava rakennus maksaisi ainakin kaksi kertaa enemmän, Salminen huomauttaa. Salminen ei suostu myöntämään Wuxin oopperataloa elämäntyökseen, vaikka selvästi kautta aikojen haastavimmista projektista on kyse. illalla Ylivieskassa. Kokkolaan suunniteltu päihdehuoltokeskus on jäissä takausongelman vuoksi. Kaikki on vain ajojahtia. – Pidämme bambua tärkeimpänä valintana koko projektissa, koska sillä on suuri imagoarvo. Wuxin oopperatalon kokonaisbudjetti on noin 1,6 miljardia yuania eli reilut 175 miljoonaa euroa. Kattosiivekkeet loisteliain elementti Rakennuksesta tulee ikään kuin suurikokoinen veistos, joka nousee terassoidun perustason päältä yli 40 metrin korkeuteen. Rakennus pitää sisällään muun muassa pääsalin noin 1 700 katsojalle ja monikäyttösalin 700 katsojalle. , netissä: www.kp24.. Lisäksi osa ihmisistä ei kertakaikkiaan halua käyttää alkoholia. Sitä, että kaikki mikä ei ole laissa kielletty, ei ole välttämättä hyväksyttävää. Bambua salin täydeltä Sisätilojen suunnittelussa on mukana paikallisia vivahteita, sillä pääsalin kaikki seinät ja lattiat päällystetään bambulla. Geologit, ilmatieteilijät ja lentoturvallisuuteen erittäin hyvin vihkiytyneet varmaan tiesivät, millaisia seurauksia voimakkaasta tulivuorenpurkauksesta jäätikön alla voisi olla, mutta suurin osa ihmisistä ei osannut varautua siihen mitenkään. Pohjolan Sanomien pääkirjoitus Meidän pitäisi olla tyytyväisiä elämään. Olette Ford Focuksen nuoret todella . Siivekäs suomalainen suurkaupunkiin Kiinan Wuxin oopperatalon pääsalin seinät ja lattiat päällystetään rohkeasti bambulla Viiden miljoonan asukkaan Wuxin kaupunkiin Kiinaan rakennetaan suomalaisen arkkitehdin Pekka Salmisen suunnittelema oopperatalo. AA-toiminta vietti viikonloppuna kevätpäiviään Kokkolassa. 83 prosenttia suomalaisista siis hyväksyy turkistarhauksen. Totuus on, että piispamme eivät halua vihkiä heitä papiksi vakaumuksensa vuoksi. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla toimii myös ruotsinkielisiä ryhmiä. Keskipohjanmaan haastattelema Kokkolanseudun terveyskeskuksen avohoidon ylilääkäri Anne Linna pitää nykyistä tilannetta erittäin huonona. Ilmapiiri edistää salailua ja sitä, että hoitoon päädytään vasta viime hetkellä. Tieto seuraavasta kokouksesta ja sen antamasta tuesta voi auttaa voittamaan houkutuksen. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset. Vaan samoja syntisiä kuten kaikki muutkin. Pihlajalainen, KOKKOLA Näyttää piispojen oppi omaksuttu hyvin. Logiikka on sukua katolisen kirkon tavalle peitellä tapaukset, joissa kirkon työntekijät ovat käyttäneet lapsia seksuaalisesti hyväksi. Joka tapauksessa lähtökohtana oli, että salin sisustuksessa käytetään ensisijaisesti puuta akustiikan korkean laadun varmistamiseksi. Tämä tekee alkoholismista vieläkin hankalamman sairauden. Alkoholismi ei herätä sympatiaa eikä ehkä tunnu ensisijaiselta kohteelta, kun mietitään, mihin sosiaalija terveyspuolen varoja tulisi käyttää. Soppaa ei olisi syntynyt, jos olisi laajasti ymmärretty, ettei tärkeää ole vain saada rahaa. Sen Piispamme ovat osoittanet. AA:ssa käyminen on auttanut kymmeniä tuhansia ihmisiä kamppailussa alkoholismia vastaan. Katkaisuhoidon lisäksi tarvittaisiin usein pitkäaikaista ammattiapua, jollaista läheskään kaikki eivät saa. Siitä liike on laajentunut maailmanlaajuiseksi. Kaarina ja Asko, ULLAVA A lkoholismi on sairaus, joka tulee kalliiksi yhteiskunnalle, perheille ja alkoholistille itselleen. Rahan kylvämisestä tuli rehvastelun aihe. Sanaksenaho Arkkitehdit kutsuttiin mukaan Ordos 100 -hankkeeseen, jossa sata kansainvälistä arkkitehtitoimistoa suunnittelee kukin yhden huvilan Sisä-Mongoliassa sijaitsevaan Ordoksen kaupunkiin. Matti Kalliokoski Ilkassa . Ei ole sotaa, ei nälänhätää, meitä ei vainota eikä sorreta. Yhteystiedot: Pääkirjoitukset: artikkelitoimittaja Arto Hietalahti, puh. Yhtiön toimitusjohtajan Mauri Tommilan mukaan molempien noin 100 000 asukkaan kaupunkien on tarkoitus olla pääpiirteittäin valmiit noin 3–5 vuoden kuluessa. Läheskään kaikki eivät kuitenkaan pysty kultaiseen keskitiehen. Tuhkan hälvettyä taivaalta mies pomppaa kuin korkki pinnalle jossakin päin maailmaa. Arto Hietalahti arto.hietalahti@kpk.. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Pahempaa on, jos politiikan sisäpiireihin ja järjestöihmisten keskuuteen jää elämään sellainen käsitys, ettei mitään väärää ole tapahtunut. Taisto Liedes, KANNUS Olemmee kiitollisia saamastamme ystävällisestä opastuksesta 16.4. Maanantaina 19.4.2010 Ohjeet Nimi, osoite ja puhelinnumero aina mukaan, myös sähköposteihin ja tekstiviesteihin. Katkolla on liian vähän tilaa ja selviämisasemaa ei ole lainkaan. 020 750 4403 ja 020 750 4401. Konsultointiyritys Pöyry on 2000-luvulla ollut mukana Kiinassa lukuisissa hankkeissa niin suunnittelukuin projektinjohtotehtävissäkin. Lähetä mielipiteet: mielipide@kpk.. Samalla yletöntä ryyppäämistä paheksutaan. Mikäli päihdekeskus toteutuu, se kokoaisi kaikki päihdepalvelut saman katon alle. Joskus kuitenkin on tilanteita, jotka tulevat yllätyksenä. Wuxin rakennusviraston projektijohtaja Zhou Jian seuraa ylpeänä sivussa, kun noin 1 000 rakennusmiehen pataljoona vääntää hommia hiki hatussa. Enimmäispituus nimellä 2500 merkkiä (runsas A4-liuska) ja nimimerkillä noin 1000 merkkiä (1/2 liuskaa). Kuva: Jukka Lehojärvi Pääkirjoitus Maunu Anhava WUXI, KIINA (STT) Taihu-järven pohjoisrannalla Wuxin kaupungissa sijaitsevalla työmaalla on helppo havaita, miksi Kiina on monien suomalaisten arkkitehtien ihmemaa. Lisäksi yhtiön suunnittelema huvila on rakenteilla arkkitehtuurinäyttelyyn Nanjingiin. Jos autoveroa perittäisiin käyttöön eikä hankintahintaan perustuen, löytyisi aivan uusia mahdollisuuksia säädellä yksityisautoilua. Myös Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen ehdotus alkoholiveron tiukentamisesta olisi oikeansuuntainen toimenpide. Bambu on uusi materiaali tässä muodossa käytettäessä, ja ainakin Kiinassa tämä päätös edistää sen käyttöä tulevaisuudessa, Salminen miettii. Silloin on vain ryhdyttävä improvisoimaan: vaihtamaan toiseen kulkupeliin, hankkimaan majoitusta, perumaan matkoja, muuttamaan aikatauluja. Sairaanhoitopiiri omistaa kiinteistöyhtiön. Hintaa ei voi laskea pelkästään rahassa, vaikka alkoholisairauksien ja tapaturmien hoitaminen sekä rokulipäivät maksavatkin. (Kimmo) Kiljunen tunnetaan eduskunnassa ”reissureinona”, joka on mestari kehittämään eksoottisia retkiä milloin minnekin. Oopperatalossa on tilaa reilut 60 000 neliömetriä, eli siitä tulee noin kaksi kertaa ensi vuonna valmistuvan Helsingin Musiikkitalon kokoinen. Syy on yksinkertainen: Kiinan hurjaa vauhtia kasvavat markkinat houkuttelevat etenkin kun kotimaassa rakentaminen on hyytynyt kansainvälisen taantuman myötä. – Rakennustöitä kiirehditään, mutta valmistuminen saattaa olla edessä vasta ensi vuoden loppupuolella, kertoo pääarkkitehti Salminen ja muistuttaa, että työmaalla rakennusmiehet tekevät töitä joka päivä vuorokauden ympäri. Silti vaan valitetaan mitä joutavimmista asioista. Kyse on kuitenkin ihan tavallisten ihmisten vakavasta sairaudesta, jonka vaikutukset heijastuvat laajalle. Oopperatalosta tulee Taihun uuden kaupungin symboli, Jian kehuu STT:lle vuolaasti. Ei olekaan, mutta tuota jatkuvasti jauhava paljastaa, ettei edes halua ymmärtää asian ydintä. Onneksi he eivä ole tuomareina viimeisellä tuomiolla. Totuuskomission edessä tapahtuva ripittäytyminen on hyvä alku moraalikysymyksissä. Rakennustyöt aloitettiin viime vuoden huhtikuussa. Mielipide 7 KESKIPOHJANMAA . Se on varmaa. Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari Maunu Anhava SHANGHAI (STT) Suomen arkkitehtuurivienti Kiinaan on lisääntynyt viime vuosina. Suomessa AA-kerho, Nimettömät alkoholistit, on tukenut ihmisiä raittiuteen runsaat kuusikymmentä vuotta. Lisäksi hän on suunnitellut esimerkiksi Lahden hiihtostadionin pääkatsomon ja Lahden kaupunginteatterin. Kun asiasta ei kerrota, sitä ei ole olemassa. Pilvisenä kevätpäivänä työmaalla käy kova puhuri. Vielä ei ole kulttuuri muuttunut. Tekstarit: alkuun mp välilyönti ja teksti, numeroon 13525, hinta 0,25 e. Vaikeneminen poistaa ongelmat. Markku Mantila Kalevassa . Koko instituution edun nimissä ryhdytään suojelemaan rikollista toimintaa. En väitä, että keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen olisi tehnyt operaation taustahahmona mitään laitonta. Lukijan mielipiteet: puh. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan artikkelitoimittaja. Modernissa ja sivistyneessä Suomessa on elämänaloja, joilla vallitsee vähemmistöjen diktatuuri. Suomen AA:lla on viikoittain yli 1200 kokousta noin 700 ryhmässä. Hannu Virtanen Savon Sanomissa . Hän totesi, että alkoholista kieltäytyvällä suomalaisella on vastassaan yhä päihdemyönteisempi kulttuuri (Kp 18.4.). – Missään projektissa koko maailmassa bambua ei ole aiemmin käytetty yhtä massiivisesti. Niiden tarkoituksena on myös suojata ulkoilmateatteria suoran auringonvalon paahteelta. Osa jäsenistä käy kokouksissa usein, jopa päivittäin. Jos keskustan johto ei havainnut KMS:n ja Novan nokkamiesten touhuissa mitään arveluttavaa, miksi se on nähnyt niin paljon vaivaa todistaakseen, ettei edes tunne kunnolla kyseisiä herroja. Tiina Ojutkangas Mahdollisuus parantua Nimettömät alkoholistit kokoaa viikoittain tuhansia alkoholisteja kokouksiinsa. Wuxissa lämpömittari kipuaa kesäisin jopa lähes 40 asteeseen. Tiedotus voi auttaa siinä, mutta ei se ongelmia poista. Silti pieni ja äänekäs vähemmistö määrittelee tarhauskeskustelun rajat, eläintenhoidon normit ja synnyttää vaikutelmaa siitä, että Suomessa turkistarhaajat olisivat suoranaisia rikollisia. Alkoholismin hoito on paikoin Suomessa jopa retuperällä. – Isompiakin rakennuksia löytyy, mutta tästä tulee Wuxin tärkein monumentti. Suomalainen kädenjälki näkyy koko rakennuksessa selvästi, koska PES-Arkkitehdit tekee yhteistyötä kotimaisten konsulttien kanssa esimerkiksi valaistuksessa ja teatteritekniikassa. Lainatut Lyhyet Tekstari: mp (välilyönti) 13525 Kolumni K eskustan varapuheenjohtajuudesta luopuva Paula Lehtomäki on oikeassa. Kyse on miesten ja naisten toveriseurasta, jossa ihmiset jakavat kokemuksensa, voimansa ja toivonsa ratkaistakseen yhteisen ongelmansa. Kun ei kiinnitetty, nousukasmaisesti käyttäytyvät liikemiehet saivat tilaisuuden venyttää maan tapaa entistä pidemmälle. Se on sitten oma lukunsa. Pitkälle julkisivujen yli ulottuvat kattosiivekkeet ovat talon ilmeikkäin osa. Kiljunen tuntee nyt itsensä kaltoin kohdelluksi. PES-Arkkitehtien perustajan, professori Pekka Salmisen sekä hänen yhtiökumppaninsa, arkkitehti Tuomas Silvennoisen ehdotus voitti kansainvälisen suunnittelukilpailun kesällä 2008. ksuja. DigiEcoCity on puolestaan tehnyt sopimukset kahden digitaalisen ekokaupungin tekemisestä, toisen Gongqingiin ja toisen Danyangiin. Nimensä mukaisesti AA auttaa ilman nimiä ja titteleitä yhteisissä kokouksissa. Vakava, muttei ehkä kaikkein keskeisin. Suomessa ei ole uskonvapautta. Kirjoituksia ei palauteta
meteorologin puh. 8.00 Ilkan verkkokatsaus 9.05 Päivän Dallape 9.10 Juttuja meiltä ja muualta 10.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 11.00 Ilkan verkkokatsaus 11.10 Toivelevyt 0700 98300( 5,01€+pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 12.05 Hilpeästi hanurilla 12.30 Kuuluvuusalueen säveliä 13.10 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 14.00 Terveysuutiset 15.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Ilkan verkkokatsaus 17.15 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Raamattu kannesta kanteen 18.00 Hengellinen ilta.studiossa Alajärven seurakunnan edustajat 21.00 Ilkan verkkokatsaus 21.10 VOA Radio Pooki 0.00 Pookin yö-kotimaista musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.30 Aamukahvilla 10.00 Päivästudio 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,50 e/min+pvm) Varatoive mukaan! 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 17.00 Etappi 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-kotimaista musiikkia tauotta’ 24.00 Radio Dei 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.50 Virsiä ja harrasta musiikkia 07.00 RADIO DEIN AAMU 07.05 Ääni-Piplia 07.15 Raamattuavain 07.30 Aamuhartaus 07.40 Viikon teos 07.50 Fidamiini 08.10 Aamupysäkki 08.30 Pyhäpäivän esittely 08.40 Päivän blogi 08.50 Viikon levy 09.03 Päivän vieras 10.00 Jumalanpalvelus Nurmon kirkosta 10.10 Päivän kysymys 11.00 STUDIO GOSPEL 11.03 Kuuntelijan toivelista 12.10 Päivän kysymys 12.50 Suolapala 12.30 Viikon levy 12.50 Päivän blogi 13.00 TOIVON PÄIVÄ 13.03 Kristittyjen ykseyden rukousilta (u) 13.30 Neljän suora 13.50 Päivän kysymys 14.20 Pärskeitä ekoasiaa luomakunnasta 14.40 Kilpailu 15.20 Viikon vieras 15.40 Martti kehään 16.20 Kysy mitä haluat, Mikko vastaa mitä haluaa. 07:54 Auber: Alkusoitto oopp. sto-valssi pianolle n:o 1 (Tanssi kyläkapakassa). 23.10-06.00 Yöklassinen. 19.55-20.00 Suomi tänään. Ke 21.4. 10.10 Tulindberg: Jousikvartetto n:o 3 C-duuri (Pohjanmaa-kvartetti). RFID-tekniikka. 14.05-18.00 YleX Iltapäivä. 18.00-23.10 Iltaklassinen. 15:36 Arenski: Viulukonsertto a-molli.. 06.31-08.00 YleX Aamu. +5 +7 +6 +3 +4 -0 +4 +3 +2 +6 +1 +4 +8 +4 +7 +4 +6 +9 +9 12 9 7 8 5 5 5 6 10 4 4 6 9 5 4 5 4 Merisää eilen klo 15 Ulkokalla +0 W 5 Kallan -0 W 9 Tankar +0 WSW 8 Valassaaret +3 WSW 6 Suomessa eilen klo 15 Kruunupyy +2 Toholampi -0 Haapavesi +2 Vaasa +5 Helsinki +7 Joensuu +4 Jyväskylä +2 Kuusamo +1 Oulu +0 Utsjoki +3 (2009) -0 -1 -1 +0 +3 -2 -0 -2 -0 -2 Oulu -3 cm Raahe -6 cm Pietarsaari -6 cm Vaasa -7 cm Los Angeles +20 Bangkok +35 Buenos Aires +23 Chicago +14 Edmonton +20 Johannesburg +18 Miami +27 Montreal +10 New Delhi +40 New York +14 Peking +19 Sydney +24 Tokio +16 Vancouver +15 +7.2 Kumpula -0.9 Nahkiainen 13.0 Punkaharju + 7 + 1 + 9 + 8 + 6 +10 +10 +14 + 8 +15 +16 + 1 +10 +13 +15 +17 +15 +14 +12 +15 +18 +16 +17 +18 +16 +17 +18 +14 +19 +20 +15 +19 +16 +17 +17 +25 +25 +17 +21 +20 +24 +21 +17 +28 +17 +18 +32 +19 +22 +33 Radiot Sää tänään 4 00 1 49 -25% -25% -41 % 99 1 00 K-MARKET KAUPPIAASI SUOSITTELEE ALKUVIIKOKSI KAUPPIAS HOITAA HOMMAN 2 rs (5,00/kg) NAUDAN JAUHELIHA 400 g, raj. 00.00-00.05 Uutiset ja sää. 08.15-08.17 Urheiluradio. (Robert Casadesus). 16.30-16.35 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. 17.0017.03 X3M-Nyheter. 18.06-18.30 Suomi tänään. 15.10-15.30 Radio KeskiPohjanmaan iltapäivä. Jalkapalloilua. Länsituuli, Lapissa luoteen ja pohjoisen välinen tuuli on enimmäkseen kohtalaista. 18.00-18.03 X3M-Nyheter. 15.30-15.35 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. 09.00-09.05 Uutiset. 08.00-10.00 Uutiset. Päivälämpötila on +4 ja +8 asteen välillä, pohjoisessa -1 ja +5 asteen välillä. 23.1006.00 Yöklassinen. Lauantaina lämpötila oli kohtuullinen, vaikka oli tuulista ja viileää. 22.05-23.05 Ääniversumi. 08.1509.00 Ykkösaamu. 17.00-17.20 Päivän peili ja sää. 13:44 Chopin: 24 preludia pianolle op.28. 12.03-14.00 Jouren. 14.00 Jokisen Eväät & Ile Jokinen. 16.00-16.15 Uutiset ja sää. Radio Extrem 06.00-07.00 Vaken. Päivän tarina. 06.30-06.33 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. 20.00 Onnenillat ja rakkauden tunti/Annika Metsäketo. 08.00-08.15 Aamun peili ja sää. 22.05-22.10 Urheiluradio. 13.3013.32 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. 10.0314.00 YleX Tänään. 11.0011.40 Radioteatteri esittää: Knalli ja sateenvarjo. 20.03-20.04 Sää. 07.00-07.15 Aamun peili ja sää. 20.10-21.00 Jääkiekkokierros. 00.05-06.00 Nattklassiskt. Onko tekniikalla historiaa?. 06.33-07.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. (Detroitin SO/Paul Paray). Kelin mukaan edetään ja tarvittaessa toinen ratkaisu keksitään. 09.00-09.03 X3M-Nyheter. 21.10-21.35 Sporthörnan. 14:25 J. 16.00-16.15 Uutiset ja sää. 20.04-20.10 Suomi tänään. Otello. 12.0012.15 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. (Malvina Major, sopraano, ja Margaret Findlay, mezzosopraano, sekä Uuden-Seelannin SO/John Matheson). 21.0000.05 Metallrepubliken. Mauri Lagerström, VAASA – Yllätti. 21.00-21.03 Aktuellt. 2. 08:17 Tshaikovski: Sinfonia n:o 6 h-molli (Pateettinen). Olisin odottanut lauantain sään jatkuvan sunnuntainakin. 08.33-09.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. Hissun kissun mennään, ei kiirettä. KESKIPOHJANMAA 8 KOKKOLA UUSIKAARLEPYY Ullava KALAJOKI YLIVIESKA NIVALA Alavieska Evijärvi HAAPAJÄRVI Halsua Himanka KANNUS Kaustinen Kinnula Kruunupyy Kälviä Kärsämäki Lappajärvi Perho Lestijärvi Lohtaja Luoto OULAINEN PIETARSAARI Pihtipudas Pyhäsalmi Reisjärvi Sievi Toholampi Veteli Sää HAAPAVESI Eurooppa tänään -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 +35 Matalan keskus Korkean keskus Kylmä rintama Okluusiorintama Ilmavirtauksen suunta Kylmä ilmavirtaus Lämmin ilmavirtaus Lämmin rintama Tänään Huomenna Tänään Varoituksia merellä Meriveden korkeus Sää meriasemilla Palv. 11.07-11.13 Nuotin vieressä. Groneman: Sonaatti huilulle ja continuolle Dduuri. 23.00-00.00 Encore. 19.06-19.20 Suomi tänään. 12:47 Chausson: Poeme de l’amour et de la mer; Chanson perpetuelle; Le Colibri; Serenade italienne; La derniere feuille; Les Papillons; Le charme (Jessye Norman, sopraano, ja Monte-Carlon FO/Armin Jordan sekä Michel Dalberto, piano). 03.1004.00 Levylautakunta. Keskipäivän peili ja sää. 04.2004.25 Pätkä. 15.05-15.10 Urheiluradio. 18.00-18.03 Uutiset. Tiet ovat olleet sulia, joten sikäli matka on mennyt hyvin. 16.30-16.40 Regionala nyheter kl.16.30. Ritva Lagerström, VAASA – Vähän vissiin yllätti. Olemme menossa ostamaan moottoripyörää Ylivieskasta. 07.30-07.35 Regionala nyheter kl.07.30. 22.15-23.00 Silvermaskinen. 15.0015.05 Uutiset. 12.00-18.00 Päiväklassinen. 18.00 Onnenillat/Annika Metsäketo. 06:10 Paganini: Sonaatit viululle ja kitaralle n:o 1-6 op. 17.20-18.00 Hyvä paha tekniikka. 1 erä/talous VOIMASSA 22.4.2010 SAAKKA rs (2,98/kg) VIHREÄT SIEMENETTÖMÄT RYPÄLEET 500 g, Intia Ilman K-Plussa-korttia 1,99 rs (3,98/kg) Ilman K-Plussa-korttia yksittäin 2,69 rs (6,73/kg) 4 prk! 2 rs! VOIMASSA 2.5.2010 SAAKKA kg 4 prk (1,25/kg) VESIMELONI kokonaisena, Costa Rica Valiojogurtti MAUSTETUT JOGURTIT 200 g VOIMASSA 19.–21.4.2010 VOIMASSA 2.5.2010 SAAKKA Kts. 23.00-23.03 Uutiset. 17.25-17.30 Suomi tänään. 06.05-06.15 Hartaita säveliä. (Glenn Gould ja Amerikkalainen SO/Leopold Stokowski). 11:14 Beethoven: Sinfonia n:o 6 F-duuri (Pastoraalisinfonia). 19.30-20.30 Kaff ekvarnen. 19.03-19.06 Urheiluradio. Kuuntelijoiden toiveita. 20.35-21.15 UMO Live!. 21.55-22.00 Kulttuuriuutiset. 17.00-17.20 Päivän peili ja sää. (Berliinin FO/Wilhelm Furtwängler). 21.15-21.45 Päivä tunnissa. 06:36 Beethoven: Jousikvartetto n:o 1 F-duuri ja n:o 2 G-duuri op.18. 06.35-06.54 God morgon Österbotten. 07.00-07.15 Aamun peili ja sää. 14:40 Dvorak: Sellokonsertto h-molli. 13.00 Toivetunti ja Milla Mattila. 17:22 Ippolitov-Ivanov: Kaukasialaisia kuvia. 00.15-00.21 Nuotin vieressä. (Scott St. 08.0008.15 Aamun peili ja sää. 07.15-07.45 Aamusoitto. 19.03-20.00 Radioteatteri esittää: Ääniä tasangoilta. (Earl Wild). 17:47 C.P.E. 17:13 De Fesch: Konsertto kahdelle huilulle, jousille ja continuolle D-duuri. 22.00-22.05 Uutiset ja sää. 20.3021.00 Människor och minnen: Erkki bjöd på vittvin, Evert spelade gitarr och jag dansade. (Guarneri-kvartetti). 09.05-09.58 Päivi Istala – elämyksiä vuosikymmenten varrelta. 20.00-22.00 Mestarisoundi. 11.33-12.00 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 22.00-22.05 Uutiset ja sää. Onneksi alla ovat talvirenkaat. Radio Nova 06.00 Aamun Radio/Kimmo Vehviläinen ja Minna Kuukka. 12.32-12.45 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 07.10-07.30 God morgon Österbotten. 18.15-18.30 Suomi tänään. Beethoven: Pianokonsertto n:o 5 Es-duuri (Keisarikonsertto). 20.00-20.03 Uutiset. 19.00-19.03 Uutiset ja sää. 13.00-13.03 Uutiset. 22.05-22.15 Väderöversikt med sjörapport. 18.03-18.06 Urheiluradio. Renkaat tuli jo vaihdettua, ja nyt olemme menossa Rukalle. (Angela Hewitt). 07.30-07.33 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. 15:19 Thalberg: Fantasia pianolle Rossinin oopperan Semiramide teemoista. Jalkapalloilua. 18.03-18.48 Kulturtimmen. 07.50-08.00 Aamuhartaus. Jalkapalloilua. 11.5512.00 Päivän mietelause. 07.45-07.50 Hartaita säveliä. 09:39 Verdi: Pajulaulu ja rukous oopp. 18.0320.00 X-Ryhmä. 15.30-15.35 Regionala nyheter kl.15.30. 10.00-10.30 Uutiset ja Ajantasa. 12.30-12.32 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. Schumann: Kuusi konserttietydiä Paganinin sooloviulukapriisien mukaan. 00.0505.00 Yöradio. 17.03-18.00 Stiftelsen. Jalkapalloilua. Lomaa on viikko eikä mökki Rukalla karkaa mihinkään. Jalkapalloilua. h. Markus Turunen. 10.00 Välipälä ja Milla Mattila. 15.55-15.58 YLE News. Tero Pylkkä, VAASA – Vähän yllätti. Anne Saarikettu, teksti Juha Sallinen, kuvat. 21.55-22.00 Suomi tänään. Muualla pilvisyys vaihtelee ja ajoittain tulee lumitai vesikuuroja. 16:00 Dvorák: Sinfonia n:o 6 D-duuri (RSO/Sakari Oramo). 13.0313.06 Urheiluradio. 18.50-19.00 Iltahartaus. (Helen Vanni, mezzosopraano, ja Glenn Gould, piano). 12:43 Kansansäv. (Sergei Tarasov). 15.35-16.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 19.05-19.20 Väderöversikt med sjörapport. 10.00-10.03 X3M-Nyheter. 14.00-15.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 13.43-13.55 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 11.03-11.07 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. Päivän tarina. 08.17-08.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 09.03-10.00 Vaken. 18.30-18.50 Jääkiekkokierros. 17.20-17.25 Urheiluradio. 19.00-19.05 Aktuellt. 0600 1 0600 palv. (Glenn Gould). 09.10-09.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 18.20-18.30 Radioteatteri esittää: Kuningas Suomessa, osa 47/61. 16.00-16.03 X3M-Nyheter. 12.00-12.03 X3M-Nyheter. 19.2019.55 Jääkiekkokierros. Bister): Ieva (Jaakko Kortekangas, baritoni, Ilkka Paananen, piano). 09.55 Beethoven: Pianosonaatti n:o 26 Es-duuri (Jäähyväissonaatti). 14.00-14.05 Uutiset. 14.03-16.00 Stiftelsen. 12.4512.55 Merisää. 16.35-17.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. Maanantaina 19.4.2010 . 18.03-21.00 Bumerang. 10.05-10.57 Österbottnisk förmiddag. 21.5021.55 Merisää. 06.15-06.25 Aamuhartaus. 15.15-15.55 Kultakuume. Yllättikö takatalvi. (Sonia Rubinsky). 08:01 Villa-Lobos: Pienokaisen perhe, pianosarja 1 (Nuket). 12.1513.00 Kalle Haatanen. 07.33-08.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 15.05-15.15 Kulttuuriuutiset. Olemme menossa pohjoiseen. 12.1512.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 18.30-18.50 Hartaita säveliä. 09:08 Chopin: Pianokonsertto n:o 2 fmolli. 18.55-19.00 Jääkiekkokierros. 21.45-21.50 Selkouutiset. 06.25-06.58 Nousutahdit. 17.30-18.00 Taustapeili. Liszt: Me. 13.40-13.43 Älkää. 07.15-07.30 Radio KeskiPohjanmaan aamu. 08.30-08.33 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. 00.00-06.30 Yöradio. 10.5711.00 Regionala nyheter kl.11.30. Radio Vega 06.30-06.35 Regionala nyheter kl. 07.03-08.00 Vaken. 14.30-15.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 08.35-08.54 God morgon Österbotten. 21.00-21.03 Uutiset. 23.03-23.05 Urheiluradio. YLE Radio Suomi 05.00-06.30 Kiekuu. 09.00-09.05 Uutiset. 16.1516.57 Faunin iltapäivä. 08.30-08.35 Regionala nyheter kl.08.30. 20.00-20.35 Jazzradio. Bach: Sonaatti a-molli (württembergiläinen sonaatti n:o 1). 12.55-13.00 Suomi tänään. La 24.4. 09.10-10.00 Österbottnisk förmiddag. 16:46 R. lisää: www.k-market.com Ilman K-Plussa-korttia yksittäin 0,43 prk (2,15/kg) YLE Radio 1 06.00-06.05 Uutiset. (Pietarin FO/Juri Temirkanov). Pe 23.4. 14.00-14.30 Uutiset ja Ajantasa. Kiirettä ei ole, hissun kissun. Järviradio 6.30 Huomenta Järviradiossa 7.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus ( radiossa tänään ) 7.05 Aamuhartaus. 18.00-18.03 Uutiset. s-molli. 13:33 Granados: Kaksi osaa pianosarjasta Goyescas. 21.15-21.55 Kultakuume. John ja Simon Wynberg). 12.0012.15 Keskipäivän peili ja sää. 23.35-00.00 Okaruusunkuja. 3,95 e/min + pvm (kaikki varoitukset: www.fmi.fi) = aamuyön minimi Maailmalla tänään mitattu eilen klo 9 päättyneeltä vuorokaudelta (mm) * * max min sade max Maan eteläosassa on poutaa ja selkeää tai puolipilvistä. 15.00-15.05 Uutiset. 07.3508.00 God morgon Österbotten. 08.15-08.30 God morgon Österbotten. Jalkapalloilua. Risto Puoliväli, KOKKOLA – No kyllä yllätti. Reissu onnistuu, sillä uskon kelin lauhtuvan. Jalkapalloilua. 22.00-23.00 DJ Olli S. 22.10-23.00 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 13.32-13.40 Radio KeskiPohjanmaan päivä. 23.03-23.48 Country Juke-Box. 09.3210.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 18.00-18.20 Julkinen sana. 5 Selkeää Puolipilvistä Sadetta Sadekuuroja Ukkosta Tuuli Sumua 0–2 3–5 6–7 heikko kohtalainen voimakas UV-säteily aurinkoisella säällä 8– hyvin voimakas Metsäpalovaroitus 4 5 6 7 10 +4 +5 +4 +6 +6 +5 (-4) (-5) (-4) (-4) (-4) (-4) 6 +4 +5 +7 +7 +7 +7 (-6) (-6) (-6) (-6) (-6) (-6) 6 Ti 20.4. 21.03-21.10 Sportradion. 11.30-11.33 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. (Svjatoslav Richter ja Neuvostoliiton valtion SO/Jevgeni Svetlanov). 16.15-16.30 Radio KeskiPohjanmaan iltapäivä. 07:30 Skrjabin: Pianosonaatti n:o 3 . 23.48-00.05 Country mot midnatt. 14.0014.03 X3M-Nyheter. +2 -1 +3 +3 +3 +3 +6 +5 +5 +6 +7 +9 +5 +2 +1 +3 +4 +3 +6 +7 +7 +7 +6 +8 +9 +6 +2 +1 +4 +6 +5 +6 +8 +8 +7 +7 +7 +9 +3 5 5 6 3 4 3 6 5 5 7 5 6 To 22.4. 13.06-13.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 08.00-08.03 X3M-Nyheter. 09.05-09.10 Urheiluradio. 06.30. 10.0312.00 Jouren. 10.00-10.58 Välilevyjä. 22.00-22.05 Aktuellt. (sov. (Mstislav Rostropovitsh ja Bostonin SO/Seiji Ozawa). 10.30-11.00 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 08.03-09.00 Vaken. 19.0019.03 Uutiset ja sää. 21.3522.00 Musikradion. 21.03-21.15 Urheiluradio. Ei varoituksia. Kruununjalokivet. 19.20-19.30 Aftonandakt. 11.40-11.55 Tekniikan käsikirja. 16.40 Tarjotin 16.50 Ääni-Piplia 17.00 RADIO DEIN ILTA 17.10 Hartaus 17.20 Viikon teos 17.30 Elämän pitkospuilla 18.35 Aikamerkki 19.15 Eteläsavolaisten askelissa 20.35 Kohti Kristus-päivää 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.30 Lutherin mannaa 21.35 Armoterapia 23.00 Toivekonsertti 01.00 Päivän vieras tunti 02.15 02.30 YÖ DEI Ylen Klassinen 06.00-12.00 Aamuklassinen. (Glenn Gould). 11.00-11.03 Uutiset. 16.03-17.00 Stiftelsen. 10.00-10.03 Uutiset. 07.00-07.03 X3M-Nyheter. 11.13-11.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 02.15-02.18 Älkää. Su 25.4. YLEX 06.30-06.31 Uutiset. 18.50-18.55 Merisää. 11.01 Berg: Sarja pianolle op.1. 23.00-23.03 Aktuellt. 10:31 Schönberg: Laulusarja Das Buch der hängenden Gärten. 09.30-09.32 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. 13.55-14.00 Pätkä. 13.00-13.55 Nadjan huone. 23.05-23.35 Taustapeili
Sammosta ei ollut haastajaksi Sammosta ei ollut Sun Volleyn haastajaksi toisessakaan kotiottelussaan. Joukkueen kasaaminen ja yhteisharjoittelun aloittaminen venyi pitkälle kesään. Hyvät yksilöt tekivät joukkueen, Heikkilä listasi Sun Volleyn vahvuudet. – Viimeinen peli oli meiltä tasapainoinen. Sunnuntaina espanjalainen tenniksen massakenttien ihmemies möyhensi maanmiehensä Fernando Verdascon 6–0, 6–1 Monte Carlon Masters-turnauksen . Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen Risto Lintilä KOKKOLA (KP) Keskitorjujana mainion kauden pelannut Antti Kaattari palkittiin Tiikereiden parhaana pelaajana, kun miesten edustusjoukkue vietti lauantaina kauden päättäjäisiä. Sun Volley voitti Suomen mestaruuden kukistamalla Pielaveden Sammon puhtaasti otteluvoitoin 4–0. Tuloksellaan 699,4 Häkkinen hävisi . Sampo jälleen mitaleilla PEKING (STT) Olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen ampui kuudenneksi ilmakiväärin 60 laukauksen kisassa Pekingin maailmancupissa. Tällöin on melko varmaa, että jo muutaman vuoden jälkeen Oulussa on vain yksi yhteinen liigajoukkue. Ylivoimainen mestari L E N T O P A L L O Jorma Ylönen KUOPIO (STT) Kuopio-halli muuttui hetkessä oululaisen lentopalloilun juhlanäyttämöksi sunnuntai-iltana. naaleissa nyt hopealle jäänyt Pielaveden Sampo on kestomenestyjä 2000-luvulla. Tuore ”aurinkokuningas” oli iloinen ensimmäisestä mitalistaan, joka oli heti samalla kultainen. Myös toinen Sun Volleyn yleispelaaja Anssi Hakala nautti täysin siemauksin kultamitalistaan. Nikkasen mukaan ulkomaalisten Slobodan Krljicin ja Pavel Kolárin kanssa neuvottelut on käyty. Nytkin kun pelit kovenivat, ihmiset rupesivat tulemaan katsomoon, sanoi Sun Volleyn yleispelaaja Teppo Heikkilä. – Alavieska on hyvä urheilupitäjä. Lopulta kesäkuun puolivälissä Sampo sai asiat sellaiseen järjestykseen, että osanotto liigaan varmistui. ilis. Ei se ainakaan henkisellä puolella vaikuttanut mitään, Heikkilä sanoi. Tästä vääryyttä kärsinyt Sun Volley sai vain uutta virtaa. Aurinkoisin ilmein mestariksi Sun Volley tyrmäsi Sammon neljännessä loppuottelussa Aurinkoisia ilmeitä. Heikkinen ei olisi saanut palata kentälle, koska hänet oli ilmoitettu loukkaantuneeksi. 194-senttinen keskitorjuja pelasi uransa parasta lentopalloa oikeaan aikaan. Försti ykkösvaihtoehto valmentajana Entä sitten kuka valmentaa Tiikereitä ensi kaudella. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimittaja. Myös Sun Volleyn kenttäpuolustus oli uhrautuvaa. Isku löi silloin Piivolleyn otteluvoiton 3–0. Nadal on lyömätön Monacossa. Kyseinen vuosi onkin ainoa, jolloin Sampo ei ole vuodesta 2004 lähtien pelannut loppuottelussa. Voitto oli Nadalille 32. Kehittyneimmän pelaajan palkinnon vei maajoukkuerinkiin noussut nuori passari Jani Sippola. Jos Sun Volley ja Etta jatkossakin ottavat pääasiassa vain voittoja, niin yleisön kiinnostus säilyy. Pari viikkoa sitten Etta poksautti kuohujuomat, kun se kukisti viidennessä ja ratkaisevassa liigakarsintapelissä Isku-Veikot ja varmisti nousunsa ensi kaudeksi liigaan. Sun Volley voitti neljännessä . Mestaruuksia Sammolla on kolme, hopeisia mitaleita neljä ja pronssisijoja kaksi. naalitappioita massalla on vain kaksi: Roger Federerille Hampurissa 2007 ja Madridissa 2009. Tulevan kauden budjetti kasvaa tämänvuotisesta 100 000 eurosta noin 15 000 euroa, Nikkanen kertoo. Viime kauden joukkueesta jatkavat ainakin Antti ja Jussi Kaattari, Tomi Niemi, Jyri Niemi, Mikko Keskisipilä ja Teemu Haka. Sampo koki menetyksen aivan avauserän lopussa, kun kokeneen keskipelaajan Miika Heikkisen selkä kramppasi. Alavieskan aurinkokuningas Sun Volleyn Antti Malinen vahvassa roolissa kultajoukkueessa Seinä edessä. Alavieskan Virin kasvatti oli tärkeässä roolissa, kun oululaiset ottivat ensimmäisen mestaruutensa ja löi kestomenestyjä Pielaveden Sammon. Sampo on yltänyt yhdeksän kertaa mitaleille liigassa. KESKIPOHJANMAA 10 Kolumni H arvoin on nähty lentopallon SM-liigan loppuottelussa vastaavaa ylivoimaa kuin mitä oululainen Sun Volley esitti tänä keväänä. naalissa. Jos Sampo sai aikaan kunnon hyökkäyksen, Sun Volleyn torjunta oli hyvin usein edessä. Försti teki vuosi sitten Tiikerien kanssa 1+1-vuotisen valmentajasopimuksen. Sun Volley pystyi viemään kaikki . – Mahtava . Päätöserässä Sampo oli jo kesy lammas. Erän lopun uudestaan pelaaminen ei voimasuhteita heilauttanut. Lisäksi Tiikereiden oma kasvatti Antti Leppälä allekirjoitti viime kesäkuussa kolmivuotisen sopimuksen. – Monille pelaajille on kuitenkin tärkeä tietää ennen ratkaisun tekemistä, kuka joukkuetta valmentaa, Nikkanen muistuttaa. Loppuottelusarjan yksi tärkeimmistä pelaajista oli ehdottomasti alavieskalaislähtöinen Antti Malinen, joka varsinkin torjunnoissa oli hetkittäin lähes ohittamaton. – Finaalisarjan keskellä oli sellainen vähän pimeämpi pätkä. – Onhan niitä hienoja hetkiä ollut muitakin, mutta tämä on lentopallouran hienoin hetki, hän rupatteli. naalioteluun. Ainoastaan ensimmäinen loppuottelu venyi viisieräiseksi, kun Sun Volley voitti sen 3–2. Antti Malinen muistelee lämmöllä keskipohjalaista kasvattajaseuraansa. Kuvioihin kuului myös se, että Sun Volleyn kotikenttä siirtyi Kempeleestä Ouluun. – Suomen kentillä ei voi enempää voittaa, Malinen myhäili pari tuntia kauden päättymisen jälkeen. Tämä hopea lämmittää erittäin paljon, vaikka minulle se onkin seitsemäs, sanaili Sammon kapteeni Aki Riihimäki. Erävoiton Sun Volleylle tuoneen pisteen sivalsi Hakala torjunnan käsien kautta. – Sali ja peliolosuhteet paranivat muuton myötä. – Lähtötilanteen huomioon ottaen tämä oli huippusuoritus. – Meillä oli laajempi materiaali ja olimme fyysisesti vahvempi, arveli voiton avaimista 31-vuotias Malinen. naalissa Oulussa. Valmentajakysymys pyritään Nikkasen mukaan hoitamaan kuntoon mahdollisimman pian ehkä jo tämän kuukauden aikana. Sun Volleyn valmentaja Sami Kurttila sai joukkueensa jatkossa loistavaan iskuun eikä Sampo saanut kolmessa viimeisessä pelissä yhteensäkään kuin kaksi erää. – Tulevan kauden joukkueen kokoaminen on menossa. Avauserässä Sampo sai parhaan taisteluvireen päälle aivan lopussa. Kolmossijasta Häkkinen jäi 0,9 pistettä. Sampo lähti päättyneeseen pelikauteen vaikeista asetelmista, sillä seura empi pitkään liigaan osallistumista. Jos menestystä ei tule, niin yleisön kiinnostus 22 runkosarjan peliin ei enää riitä. Kolmannessa erässä hurmiossa pelannut Sun Volley oli todella vakuuttava. naaleihin ilman runkosarjan ylivoimaisesta ykköstykkiään Markoa Ahoa. naaliottelut vähemmillä virheillä kuin Sampo. Sun Volleyn Antti Malinen oli . Urheilu Maanantaina 19.4.2010 . naalipelissä vain neljä erää. Kahdessa viimeisessä loppuottelussa ulottuva keskimies torjui yhteensä 14 torjuntapelissä. Aikaisemmin tosin mestari on ratkennut paras viidestä systeemillä. Heikkisen paluu takaisin peliin aiheutti sen, että toisen erän loppu jouduttiin pelaamaan uudestaan. naalipelissä Pielaveden Sammon 3–0 (25–23, 25–21, 25– 10). – Ei minun urani tähän lopu. naaliottelussa söivät hyökkäystehot Sammolta. Slobon pitäisi tehdä päätös sopimuksen suhteen tässä kuussa ja Pavelin toukokuun loppuun mennessä. Aurinkokuninkaat olivat ylivoimaisia. Liberona hyvin onnistunut Janne Heikkilä sai puolestaan taistelijan palkinnon. naalin voittaneelle Venäjän Denis Sokoloville 1,9 pistettä. – Omalta kohdaltani olen tavallaan valmis jatkamaan, mutta taakkaa pitäisi vähän keventää. Sun Volleyn vei toisen erän, kun Sammon Ilkka Sammelvuon isku meni takarajalta pitkäksi. Ensimmäisen pelin voittaminen ja kääntäminen oli meille psyykkisesti tärkeätä, Virin lisäksi myös Ylivieskan Kuulassa juniorina pelannut kultamitalisti. – Vielä ainakaan kukaan ei ole ilmoittanut viime kauden joukkueesta lähdöstä muualle, Nikkanen mainitsee. Sun Volleyn ja Malisen kausi oli lopulta täydellinen nappisuoritus. – Me olimme koko kauden joukkue. Uralla titteli on 26:s massakentillä, ja . Malisen torjunnat kahdessa viimeisessä . Viime kauden Leppälä pelasi Kuortaneen urheiluopiston joukkueessa, mutta on tulevalla kaudella Tiikereiden edustusjoukkueen käytössä. Tähän ei ole pystynyt kukaan tätä ennen. Nyt luodaan lentopallokulttuuria Ouluun. – Viikonloppuna torjuntapeli toimi todella hyvin, Kiskon, Ettan ja Kempeleen kautta Sun Volleyhin siirtynyt Malinen. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela 020 750 4420 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.. Viimeisillä laukauksilla aloin onnistua paremmin, Häkkinen totesi. Kapealla pelaajaringillä pelikauden läpivienyt Sampo oli pelin alusta alkaen altavastaaja ja pystyi vain kahdessa ensimmäisessä hetkittäin haastamaan Sun Volleyn. Eiköhän ne ole suunnitelleet meille jonkinlaista ohjelmaa Oulussa, kertoili . Ensi sijaisesti nyt neuvotellaan viime kauden pelaajien kanssa, joilla ei vielä ole sopimusta. Oulussa eletään nyt todellista lentopallobuumia. Aivan älyttömän mahtavaa, tiivisti oululaistunnelmat Sun Volleyn yleispelaaja Teppo Heikkilä. Viimeisessä . Sammon rahkeet eivät lopulta riittäneet uusimaan mestaruutta. Mestarijoukkueen vahvuutta kuvastaa sekin, että se joutui . Rajut tuuletukset, iloiset kiljahdukset ja hillitön juhlinta täyttivät hallin, kun Sun Volley riemuitsi miesten lentopallomestaruutta. naaleissa loistavassa torjuntavireessä. Tuomarivirheen ja Sammon sekoilun takia toinen erä pelattiin harvinaisesti uudestaan tilanteesta 11–16 asti. Sun Volleyn miehistössä lentopalloliigan kultamitali kaulassa pohjoista matkasi myös Antti Malinen. Sampo oli jo painitermein lähellä selättää vastustajansa viemällä kaksi ensimmäistä erää. Syksyn Suomen cupin voiton päälle tuli runkosarjan voitto ja lopullisena huipentumana liigamestaruus. Viime vuonna perustettu lentopalloseura jatkaa Kempeleen Lentopallon toimintaa huipulla. – Ensi kaudeksi on tulossa entistä kovempi joukkue. Sammon hyökkäyskalusto sai pallon takaisin varpaille Malisen toimesta tylyllä tavalla. Janne Heikkilän ja Henri Hölsönmäki voivat myös hyvinkin jatkaa Tiikereissä. Sen näkee sitten, Heikkilä sanoi. Olisi luullut taistelutahtoa kotiyleisön edessä löytyvän loppuun asti. Ensi kaudeksi Sun Volley saa paikalliskilpailijan, kun Etta saavutti liigapaikan. Sammon hyökkäyspeli oli aivan liian pehmeää. Tiikereillä on tällä hetkellä sopimus seitsemän pelaajan kanssa. 2006 Sampo vei puolestaan Suomen cupin. Otteluvoitot menivät puhtaasti 4–0. – Nyt on mahtava . Nikkasen mukaan keskusteluissa on tullut esille Matin taakan keventäminen. Menossa on neuvottelut yhden kovan luokan yleispelaajan kanssa, Tiikereiden puheenjohtaja Jorma Nikkanen selvittää paljastamatta kuitenkaan vielä edes miehen kansalaisuutta. – Toki maajoukkuerinkiin noususta Janista on moni liigaseurakin kiinnostunut. Monasti oululaiset ehtivät kolmen miehen torjunnalla savolaisjoukkueen hyökkäysten eteen. naalissakin Malinen otti hienosti seitsemän torjuntaa. – Matti Förstin kanssa on käyty keskusteluja jatkosta, Nikkanen kertoo. Tällä kertaa Sampo oli kuitenkin täysin hengetön ja hampaaton varsinkin viimeisessä pelissä, jonka Sun Volley vei käytännössä erin 4–0. ilis. – Pallo on nyt heillä. Oulussa on siis tiedossa kovia paikalliskamppailuja tulevalla pelikaudella. Lisäksi liigajoukkueen budjettia supistettiin merkittävästi. Sun Volley menetti Sammolle neljässä . Nadalille turnausvoitto katkaisi hänelle varsin pitkän putken, sillä edellisen kerran hän voitti turnauksen Roomassa toukokuussa 2009. Eivät edes uhkaamaan haastajan nousua valtaistuimelle. Kokonaan toinen juttu on sitten kuinka pitkälle Oulussa on tilaa kahdelle liigajoukkueelle. Sun Volley huuhtoi heti kultaa KUOPIO (STT) Miesten lentopallo. Hän poistui pukuhuoneeseen lääkittäväksi ja palasi kentälle toisessa erässä Sun Volleyn johtaessa 16–11. Parhaimmillaan pielavetinen joukkue kavensi eron yhteen pisteeseen, mutta edes tasatilanteeseen Sammon ryhtiliike ei riittänyt. Sun Volleyn miehistössä kultamitalin sai myös Ville Sorvoja. Edellisellä kaudella oulaistelainen 19-vuotias hakkuri edusti HU-Kalajokea. Risto Lintilä risto.lintila@kpk.. Sun Volleyn ensimmäinen kausi päättyi heti mestaruusjuhliin. Harjoitukset alkavat näillä näkymin myös toukokuussa. Sampo oli suorastaan vastaantulija, kun oululaiset jyräsivät selkeän erävoiton 25–10. Erälukemat 25–10 eivät kuulu . Fax: 020 750 4444 Lyhyesti Tapani Postila (KP) Kuopiosta nousi alkuillasta bussiin iloinen joukko pelaajia ja valmentajia. Finaalisarjassakaan ei jäänyt yhtään jossiteltavaa. Ratkaisevaa onkin jatkossa oululaisjoukkueiden menestys. Erä meni Sun Volleylle 25–21 Sammelvuon virheen seurauksena. Tällöin ei ollut vielä tiedossa, että Sun Volley kantaa kauden päätteeksi pyttyä. – Yksi mahdollisuus on että, paikallinen kakkosvalmentaja hoitaisi harjoitukset alkuviikosta, Nikkanen pyörittelee. Hän pelasi myös Alavieskan Virin miesten joukkueessa ennen siirtymistä eteenpäin urallaan. Toukokuussa Tiikereillä on jälleen try out-leiri, jossa katsastetaan vielä mahdollisia uusia pelaajia. naaleissa loistavasti pelannut keskimies puhellessaan kännykkään Kuopio-hallin parkkipaikalla. Miten nämä neuvottelut päättyvät ratkaisee sen, kuinka monta uutta vahvistusta lopulta tarvitaan. Silloin tekeminen ei vain oikein onnistunut. Tuomaristo teki siinä tilanteessa virheen, joka korjattiin pitkällä erätauolla. Tiikerit kokoaa kovaa joukkuetta KUOPIO (STT) Sun Volley huuhtoi heti ensi yrittämällä kultaa miesten lentopalloliigassa. Käy liian raskaaksi kulkea viisi kertaa viikossa Kokkolassa, Evijärven kunnan palveluksessa työskentelevä Försti selvittää. Loukkaantuneen Ahon poissaollessa muut pelaajat kantoivat vastuuta kiitettävästi. Tulos tiesi sitä, että kultamitalit ojennettiin oululaisille otteluvoitoin 4–0. Peli-iloa löytyy, Riihimäki vakuutti. peräkkäinen Monte Carlossa, ja lukuun sisältyy nyt kuusi turnausvoittoa. Häkkinen kuudenneksi Pekingissä MONTE CARLO (STT–AFP) Rafael Nadal ei häviä Monacon ruhtinaskunnassa. Tätä ennen loppuottelussa hopealle jäänyt ei ole voittanut yhtään ottelua viimeksi vuonna 2006. Sun Volley nousi kuitenkin tukalasta tilanteessa otteluvoittoon. Sun Volley pelasi tiukan ja tarkan puolustuksen kautta ja tämä toi hyvää tulosta. Passari Jani Sippolan jatkosta Tiikereistä on käyty myös Nikkasen mukaan keskusteluja. Jälkikäteen voidaan todeta, että loppuottelusarjalle ratkaiseva käännös tapahtui heti ensimmäisessä . Sampo jatkoi pelin loppuun ilman Heikkistä – En ole törmännyt tuollaiseen aiemmin. Ettan päävalmentaja Olli Kuoksa arvioi jo syksyllä Kokkolassa, että Oulussa ei ole tilaa kuin yhdelle liigajoukkueelle. – Saa nähdä miten se rupeaa muotoutumaan. Virin kasvatti otti oululaismiehistössä uransa ensimmäisen liigamitalin. Ehdin harrastaa monia lajeja ennenkuin tartuin tosissaan lentopalloon, himotreenaajana tunnettu ”Rekke” totesi vanhoja muistellessa
10. toukokuuta Uudessa-Seelannissa. Miesten Korisliiga: Välierien 1. KTP-Pyrintö, ToPo-Kouvot. Jos tavaroiden lähtö venyy pidemmälle, alamme miettiä niiden lennättämistä suoraan Barcelonaan, F1-sarjan kuljetuspäällikkö Alan Woollard totesi Reutersille. PeKan epäonnistujia olivat Stephanie Jones (19/7) ja Taru Tuukkanen (15/7). MM-tilanne: 1) Meo 97 pistettä, 2) Aubert 91, 3) Guerrero 78,... 6. Toto (5-10-11): 6,15 3,38-1,62-6,74 14,66. Auto sammui matkalla pari kertaa, mutta Citroenin junioritiimin kuljettaja vältti isot karikot nopeilla, paikoin liukkailla ja huonokuntoisilla teillä. Islantilaisen tulivuoren taivaalle kylvämä tuhkapilvi on haitannut eurooppalaista lentoliikennettä torstaista lähtien. Catzin Juta Jahilo (oik.) etsii heittopaikkaa PeKan Taru Tuukkasen varjosta. Siksi autot ja työvoima pitäisi saada pikaisesti Kiinasta Eurooppaan. Toto (2-3-10): 7,99 2,46-1,52-3,33 7,42. Kuva: Lehtikuva/AFP SHANGHAI (STT) Heikki Kovalaiselle 14. Autoilla kiire Europpaan Kiinan gp:n perusteella McLarenit ovat nousemassa varsinkin nopeilla radoilla haastamaan Red Bullin asemaa. V4-kerroin: 108,11. – Me jatkoimme siitä mihin perjantaina Kotkassa jäimme ja tiesimme, että pystymme pitämään otteemme kotipelissä loppuun asti. Kuva: Lehtikuva/AFP PENDIK (STT) Kimi Räikkönen ajoi Turkin MM-rallissa maltilla tasaisen kisan, joka toi viidennen sijan. V4-kerroin: 11174,28. Turva-auto helpotti niiden kisaa, jotka olivat pysähtyneet vaihtamaan välikelin renkaat, Button muistutti. KTP: Ian Young 34/1, Mikael Holme 15/8, Eric Washington 15/3, VillePertti Lind 9/6, Ryan McDade 8/10/5 syöttöä, Clifton Jones 6/3, Juho Lehtoranta 2/0, Joel Juusti 0/0, Pasi Heinonen 0/1, Manuell Barnes 0/0. 8. poissa: 3. Turva-auto ei pilannut kisaa Button karkasi Shanghain radalla vesikelissä johtoon, kun hän uskalsi pysyä märällä radalla kuivan kelin renkailla. Suomi selviytyi lohkokakkosena heinä-elokuussa Slovakiassa pelattavaan EM-lopputurnaukseen. Pelivaihto 352 435,50 e, yleisöä 920. Kantonen 33. Paikoin oli liukasta kuin jäällä. Tilanne kuljettajien MM-sarjassa 4/19 osakilpailun jälkeen: 1) Button 60, 2) Rosberg 50, 3) Alonso 49, 4) Hamilton 49, 5) Vettel 45, 6) Massa 41, 7) Kubica 40, 8) Webber 28, 9) Sutil 10, 10) Schumacher, 11) Liuzzi 8, 12) Petrov 6, 13) Barrichello 5, 14) Alguersuari 2, 15) Hülkenberg 1. Hän oli yksi kuljettajista, joka kävi varikolla neljä kertaa. Catzin avausjakso oli lähes täydellinen. Kauden neljän ensimmäisen kisan aikana Button on voittanut Australian ja Kiinan gp-kisat, joissa sääolosuhteet vaihtelivat. Kuivissa oloissa suosikkeja ovat Red Bull -kaksikko Sebastian Vettel ja Mark Weber. lähtö, sh 2100 m: 1) Tevori/Antti Teivainen 32,2 x (6,24), 2) Mantin Suhaus 34,2 (33,87).3) Kimipoju 33,1 x (5,32).4) Austin 34,6 x (6,77).poissa: 2. Pendik: Rallin MM-sarjan 4/13 kilpailu, Turkin ralli: Lopputulokset: 1) Sebastien Loeb Ranska, Citroen 3.01.38,7, 2) Petter Solberg Norja, Citroen jäljessä 54,5 sekuntia, 3) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford –1.43,4, 4) Sebastien Ogier Ranska, Citroen –3.46,0, 5) Kimi Räikkönen/Kaj Lindström Suomi, Citroen –6.44,3, 6) Federico Villagra Argentiina, Ford –7.56,7, 7) Matthew Wilson Britannia, Ford –8.29,8, 8) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Ford –19.28,4, 9) Dennis Kuipers Hollanti, Ford –23.22,2, 10) Aaron Burkart Saksa, Suzuki –27.047. Sordo jäi iltapäivällä toiselle niistä erikoiskokeista, joka peruttiin aamulla. Se voi olla ongelma niin kauan kuin tuhkapilvi pitää Euroopan kenttiä kiinni. Me saimme parhaan pelimme esiin näissä . V4-kerroin: 1906,20. 3. Tiet olivat mudan takia niin liukkaita, että vaikka me tultiin siihen paikkaan Sordon jälkeen kävelyvauhtia, meinattiin silti osua Sordon autoon, Jari-Matti Latvala totesi. – Se oli sellainen paikka, jossa voi tehdä eroja, mutta nyt se ei onnistunut. Ilori 32,8a (44,53).4) Kuminova 32,9a (2,93).poissa: 12. – Sordon keskeytyksen takia Mikko sai toiseksi korkeimmat valmistajien MM-pisteet ja mekin saatiin niitä hyvin, joten siinä sarjassa Citroen ei päässyt kuin muutaman pisteen karkuun, Latvalan kartturi Miikka Anttila tuumi. Olen sanattoman ylpeä siitä sitoumuksesta mitä joukkue on osoittanut koko kauden ajan. MM-rallin lopulta vajaan minuutin erolla ennen Petter Solbergia ja 1.43,3 minuutilla ennen Hirvosta. Vasta viimeisellä kierroksella talli kuitenkin ilmoitti, että ottaisin vähän varovaisemmin. Siinä vaiheessa ero takana ajavaan Williamsin Nico Hülkenbergiin oli jo sen verran iso, ettei siinä ollut mitään hätää. Palkintojen jaossa 1 400 katsojasta monet liikuttuivat joukkueen mukana ilon kyyneliin. Räikkösellä on nyt edessään lyhyt kisatauko. Sarjaa johtaa Button 10 pisteen erolla Rosbergiin ja 11 pisteellä ennen Alonsoa ja Hamiltonia. Piipari loukkasi pohkeeseensa runkosarjan lopussa, mutta vei sitkeydellä mitalipelit loppuun. E3: 1) David Knight Britannia, KTM, 2) Simone Albergoni Italia, KTM –27,40, 3) Christophe Nambotin Ranska, Gas Gas –44,66, 4) Oriol Mena Espanja, Husaberg –1.56,43, 5) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna –2.17,94,... Kansainvälinen moottoripyöräliitto FIM tiedottaa asiasta virallisesti maanantaina. 11) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg –2.37,38, 12) Marko Tarkkala Suomi, BMW –2.46,81. – MM-rallissa viiden joukkoon ajaminen tuolla rallikokemuksella on Kimiltä loistosuoritus. 2. toukokuuta Barcelonan nopealla radalla ajettavaan Katalonian gp-kisaan tuntuvia uudistuksia ajokkeihinsa. Toto (6-10-12): 17,14 3,31-3,26-1,30 142,60. – Viimeinen lenkki oli todella vaikea. Tallipäällikkö Tony Fernandes oli tyytyväinen, kun Kovalainen toi auton maaliin sarjan tulokastallien ykkösenä. Hän onnistui silti nousemaan toiseksi, mikä alleviivaa tallin ajokin kilpailukykyä. Aaro Vainio Suomi ja Miki Weckström Suomi keskeyttivät. – Silloin kun sain ajaa ilman liikennettä, vauhtikin oli melko hyvin kohdallaan. naalisarjaa ennen Catz on ollut kolmasti yrittämässä, mutta jäänyt hopealle. naaleissa ja otti Suomen mestaruuden viidennessä loppuottelussa Kotkan PeKalta pistein 90–75 (54–30). – Nyt meidän kyyti oli muihin uusiin talleihin verrattuna kohtalaisen hyvää. ottelut (3 voitolla loppuotteluihin): Pyrintö–KTP 91–89 (41–40) Pyrintö: Chris Hester 30/6, Damon Williams 21/17, Antero Lehto 15/1, Kenneth Lowe 13/5/5 syöttöä, Olli Ahvenniemi 8/8, Jukka-Pekka Väänänen 2/1, Joni Harjula 2/0, Jari Pulkkinen 0/1, Pekka Setälä 0/0, Jesse Niemi 0/0, Jussi Hämäläinen 0/0. Se paikka, jossa Sordo ajoi ulos, oli kuin Monte Carlo -rallista, jossa tullaan joskus kuivalta asvaltilta täydelle jäälle. Turku: 1. lähtö, V4-2, lv 2100 m: 1) Mohawkee/Ari Moilanen 17,0a (13,7), 2) Sahara Twilight 17,5a x (13,7).3) Jumble Girl 17,5a (18,48).4) Starchip E.K.* 17,6a (21,97). 9. Hän palaa MM-sarjaan vasta toukokuun lopulla ajettavassa Portugalin rallissa. 13) Kalle Kulmanen Suomi. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Ideal Frost/Pertti Mäkipää 18,3a (7,99), 2) Keep It Cool 18,3a (1,76).3) Max Moonlight 18,4a (15,39).4) Cankus Nemo 18,6a (6,29).poissa: 8. Toto (6-2-4): 2,61 1,47-1,74-1,69 11,11. MM-tilanne: 1) Knight 97, 2) Nambotin 89, 3) Albergoni 82, 4) Mena 66, 5) Guillaume 58, 6) Botturi 56,…. Se ote pysyi ja toi mestaruuden, sanoi iloinen mestari Reetta Piipari. Keskeyttäneet: Jarno Trulli Lotus, Lucas Di Grassi Virgin, Pedro de la Rosa BMW Sauber, Sebastien Buemi Toro Rosso, Kamui Kobayashi BMW Sauber, Vitantonio Liuzzi Force India, Timo Glock Virgin. Tyytyväinen oli Räikkönenkin. Felipe Massa sen sijaan jäi yhdeksänneksi ja putosi MM-sarjan kärjestä kuudenneksi. Catzille vihdoin koripallokultaa Kohti koria. Toto (10-5-15): 6,24 2,39-4,65-1,89 87,17. Heitot onnistuivat varsinkin Jelena Reshetkolta (24/10) ja Elisa Buelta (23/12) erinomaisesti koko ottelun. – Kaikki tavarat viedään lentokentälle jo tänään. 7. Ferrarin kisavauhti sen sijaan on hyvää, mutta aika-ajovauhdissa talli on askeleen jäljessä. ToPo: Obie Trotter 23/4, Hanno Möttölä 22/7, Corey Smith 12/5, Elias Kajander 10/3, Tyray Pearson 10/10, Timo Heinonen 6/4, Antti Niskanen 2/3, Eero Lehtinen 0/1, Harri Hohteri 0/0, Michael Pounds 0/2, Tero Laitinen 0/0, Panu Vertio 0/0. sija formula ykkösten Kiinan gp: stä ei jättänyt paljon toivomisen varaa. naaliottelun ensimmäiset 20 minuuttia päin helvettiä, tuhahteli Kurki. Toto (8-10-1): 13,70 3,39-3,33-3,90 67,99. He ovat olleet kuin ammattilaisia, paitsi ettei heille makseta sillä tavoin. lähtö, V4-1, sh 2100 m: 1) Violento/ Jani Hautaviita 29,2 (19,55), 2) PallePekku 28,1 (22,7).3) Hästhagens Hugo 28,1 (4,16).4) Manovaari 29,2 x (3,07).poissa: 2, 11. Hyvänä hyökkäyslevypallojoukkueena pidetty PeKa jäi niissäkin kovin vaisuksi. Olimme koko ajan liikenteessä oikealla renkaalla. Kiinan gp:ssä talli sortui kehnoon rengastaktiikkaan ja Fernandon Alonson vilppilähdöstä saamaan varikonläpiajorangaistukseen. Kilpailun johdossa: Ek1 Solberg, Ek2 Hirvonen, Ek3–14 Ogier, Loeb 15–23. Tätä . PeKan jalat sekä kädet olivat alussa jännityksestä jäykkänä eikä sen luottopelaajiltakaan onnistunut alkuun mikään. Hän voitti uransa 57. PeKan kasvatille ja kokemusta tiukkoihin paikkoihin tuoneelle Piiparille mestaruus oli ensimmäinen. Me tosin odotettiin sadetta, jolloin se olisi ollut paras paikka, Loeb tunnusti. Kuva: Lehtikuva/Ari Nakari LONTOO (STT–REUTERS) Ratamoottoripyöräilyn MotoGP-sarjan MM-kilpailu ensi viikonloppuna Japanin Motegissa on vaarassa peruuntua torstaisen tulivuorenpurkauksen lentoliikenteelle aiheuttaman kaaoksen vuoksi. loppuottelu (4 voitolla Suomen mestariksi): Sampo–Sun Volley, Oulu 0–3 (23–25, 21–25, 10–25) Sun Volley voitti Suomen mestaruuden otteluvoitoin 4–0. Tallitoveri Kimi Räikkönen oli viides. Ei rasitettu vain muutamia pelaajia runkosarjassa ja nyt ratkaisijat nousivat esiin, sanoi valmentaja Miikka Sopanen mestaruuskannun takaa. – Yksi ratkaisu viidenteen otteluun oli myös se, että Catzille jäi neljännestä ottelusta Kotkasta lähtiessä nälkää, kun PeKa taisi hieman leijua jo sillä ratkaisun siirrolla, sanoi Sopanen. MotoGP:n Japanin MM-kisa vaarassa Fafe: Enduromoottoripyöräilyn MMsarjan 4/16 osakilpailu: E1-luokka: 1) Antonio Meo Ranska, Husqvarna, 2) Johnny Aubert Ranska, KTM jäljessä 51,78 sekuntia, 3) Eero Remes Suomi, KTM –56,93, 4) Cristobal Guerrero Espanja, Honda –1.23,66, 5) Julien Gauthier Ranska, Honda –2.14,23,... Jos Japanin gp lentoliikenteen kuljetusongelmien takia peruuntuu, MM-sarjaa on seuraavaksi määrä ajaa 2. Tilanne kuljettajien MM-sarjassa 4/13 osakilpailun jälkeen: 1) Loeb 93, 2) Solberg 53, 3) Hirvonen 52, 4) Latvala 47, 5) Ogier 45, 6) Sordo 24, 7) Wilson 22, 8) Villagra 20, 9) Solberg 18, 10) Räikkönen 10. – Olosuhteet olivat vaikeat, mutta kaikki varikkopysähdykset menivät oikein. naaleissa. Sittemmin Dani Sordo keskeytti kolmannelta sijalta ulosajoon ja rengasrikon takia neljänneksi pudonnut Hirvonen palasi kolmanneksi. Autonvalmistajien MM-sarja 4/19 osakilpailun jälkeen: 1) McLaren 109, 2) Ferrari 90, 3) Red Bull 73, 4) Mercedes 60, 5) Renault 46, 6) Force India 18, 7) Williams 6, 8) Toro Rosso 2. Ensin pätkiä peruttiin, joten kilometrit vähenivät ja sitten tuli oma virhe, Hirvonen tuumi. Sunnuntain kaksi ensimmäistä ek:ta peruttiin edellisyön sateiden tielle tuoman mudan takia. Toto (1-5-16): 8,05 3,483,10-12,57 45,40. Espanja voitti lohkon. Sellainen kovavauhtinen oikea mutka meni pikkaisen leveäksi ja takarengas osui ulkokurvissa kiveen, Hirvonen kertaili virheittä joka toi liki minuutin tappion kärkeen. He olivat nytkin eturivin lähtöpaikoilla, mutta paalulta lähtenyt Vettel oli maalissa kuudes ja Webber kahdeksas. lähtö, sh 2100 m: 1) I.P. Jari Pulkkinen Suomi, Suzuki keskeytti. Tallitoveri Jarno Trulli keskeytti. 11) Oskari Kantonen Suomi, KTM –3.57,13. Iltapäivän lenkille niiden katsottiin olevan ajokunnossa. 7) Jukka Honkavuori Suomi,... lähtö, lv 2100 m: 1) Hard To Pass/ Anssi Nurminen 19,0 (8,05), 2) Lucky Flash 19,1 (13,08).3) Helen Shade 18,7 (31,85).4) Trouble Star 18,7 (12,41). PeKa: Lisa Lee 21/7/3 torjuntaa, Stephanie Jones 19/7, Taru Tuukkanen 15/7, Porchia Green 8/4, Lotta Richter 6/2, Linda-Lotta Lehtoranta 6/5, Anissa Pounds 0/0, Sanni Hellstén 0/0, Alli Arppe 0/2. MM-tilanne: 1) Ahola ja Cervantes 94, 3) Salminen 76,… 12) Salonen 32, 13) Tarkkala 28. 6) Seistola 59, 7) Remes 53. Maalissa Hirvonen oli kolmas. Loeb piti kärkipaikkansa Hirvosen hyökkäys hyytyi ajovirheen tuomaan rengasrikkoon Turkin rallin voittaja Sebastien Loeb vastaanotti varikolla onnitteluja. Kovalainen vaihtoi renkaat vain kahdesti, kuten kisan voittanut Jenson Button. Urheilu 11 KESKIPOHJANMAA . Ne olivat nytkin todella liukkaita. Toukokuun alussa ajettavan Uuden-Seelannin rallin hän jättää väliin. Kouvot–ToPo 65–85 (37–52) Kouvot: Kyle Shiloh 17/1, Ajene Moye 12/0, Antti Kanervo 10/3, Ville Kaunisto 10/8, Antto Nikkarinen 6/1, Ross Neltner 5/8, Jukka Kataja 5/2, Matti Nuutinen 0/2, Jussi Kukkonen 0/0, Joona Haaja 0/0. Toto (7-5-4): 6,62 2,31-2,35-3,07 17,88. Kärkitallit ovat tuomassa 9. Hän selvitti kisan vain kahdella varikkokäynnillä, ja piti johtoaseman vielä kisan puolivälin jälkeen, kun turva-auto tuli radalle toistamiseen kisan alun kolarin jälkeen. 4. Button oli vesikelin valtias McLarenille kaksoisvoitto, Nico Rosberg kolmas Jenson Button löysi heti käyttöä Kiinan GP:n voittopystille. Webber ja hänen Red Bull tallitoverinsa Sebastian Vettel ajoivat kaksoisvoiton viime vuoden Kiinan gp:stä. Päivän Duo: 5-6, kerroin: 29,63. Alonso tosin paikkasi virheensä nousemalla loistoajolla neljänneksi, vaikka kävi varikolla viidesti. – Se oli tietysti positiivista, että tänään olisi voitu taistella voitosta, mutta päivä meni pelleilyksi. Se oli erilainen kuin se minkä tein Jordaniassa. PeKa tuli tuttuun tapaansa peliin mukaan toisen puolikkaan viimeisellä jaksolla, mutta yhdeksää pistettä lähemmäksi Catzia se ei päässyt. – Silloin kun päästään ajamaan kuivassa kelissä, vauhti on ollut hyvä, mutta tällaisissa nopeasti vaihtuvissa oloissa pystyttiin vain säilyttämään oma paikka radalla, Vettel kuvasi. Suomen Ducati-kuljettaja Mika Kallio keskeytti kisan jo sen alussa. E2-luokka: 1) Ivan Cervantes Espanja, KTM, 2) Mika Ahola Suomi, Honda –22,42, 3) Thomas Oldrati Italia, KTM –38,05, 4) Juha Salminen Suomi, BMW –38,20, 5) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg – 1.22,15,... Ajoin siksi varman päälle, ettei tulisi virheitä näin hyvän kisan loppuun, Räikkönen tuumi. Maanantaina 19.4.2010 Pyöräily Ravit Koripallo Käsipallo Autourheilu Enduro Lentopallo SHANGHAI (STT) Kun formula ykkkösten gpsarja jatkuu kolmen viikon kuluttua Barcelonassa, tiedetään varmaksi, että sateessa ja poikkeusoloissa McLaren-talli ja Jenson Button ovat vahvoilla. Nyt lappeenrantalaiset pääsivät juhlimaan mestaruutta ensimmäisen kerran historiansa aikana. toukokuuta Espanjan Jerezissä. Toivon mukaan ne on saatu siitä eteenpäin noin viikon sisään. Catz voitti Suomen mestaruuden otteluvoitoin 3–2. MotoGP:n MM-sarja alkoi viime viikonloppuna Qatarissa. V4-kerroin: 40506,78. LAPPEENRANTA (STT) Lappeenrannan Catz onnistui vihdoinkin naisten koripallon . – Päätös pysyä ensimmäisenä autona oli oikea. 5. MM-sarja jatkuu 7.–9. lähtö, lv 2100 m Turun Ravinaisten mestaruusajo: 1) Pandora Girl/ Jonna-Mari Lundgren 16,8a (6,62), 2) Afrodite Vice 17,0a (5,26).3) Velvet Juliette 17,2a (14,77).4) Monty Roberts* 17,3a x (7,24).poissa: 11. lähtö, V4-4 DUO-2, lv 2100 m: 1) Express Type/Mikko Rivinoja 16,2 (2,61), 2) Bete Saknussen 16,5 (11,23).3) Speedspider 16,6 (10,34).4) Redingman 16,8 (16,27).poissa: 12. Olin selkeästi muita nopeampi. Motorcyclenews.com-sivuston mukaan Japanin gp siirtyisi peruuntuessaan ajettavaksi 3. Latvala putosi ulosajon ja sen tuoman turborikon takia lauantaina kauas kärkitaistelusta, mutta nousi lopulta kahdeksanneksi. – Niiden peruminen aamulla oli oikea päätös. Kilpailun nopein kierros: Hamilton 1.42,061 (kierros 13). – Viimeisen viiden kierroksen aikana vasen takarengas alkoi tyhjetä. – Me pelasimme kolmen viimeisen . Myös lentoreitit Euroopasta Japaniin ovat tukossa. lokakuuta. – Nyt alkaa saada tuntumaan autoon ja nuottien kanssa ajamiseen. Hän sai toivomansa vaihtelevat olosuhteet, joissa Lotus-ajokki menestyi odotuksia paremmin, kun osa talleista sortui taktisiin kömmähdyksiin. Citroenin Sebastien Loeb päätti lauantaina olla taktikoimatta lähtöpaikalla ja ajoi kisan päätösetapin kärkiautona. lähtö, V4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) Dottie D.Kemp/Jody Jamieson 15,5a (6,15), 2) Jolly de Brest 15,6a (2,13).3) Hekate Broline 16,0a (61,81).4) Serenade Sound 16,0a (21,93). 7) Matti Seistola Suomi, Husqvarna –2.39,75, 8) Jari Mattila Suomi, Suzuki –3.03,39. Helsinki: Alle 20-vuotiaiden poikien EMkarsinnat: Espanja–Suomi 36–17 (19–6) Suomi–Sveitsi 32–26 (16–13) Suomi: Oscar Kihlstedt 9, Benny Broman 6, Timmy Thor 5, Sam Sjöman 5, Miro Koljonen 3, Joacim Broman 2, Nico Rönnberg 2. Naisten SM-sarjan 5. – Silloin kun oltiin katollaan, en olisi uskonut, että näin hyvälle sijoitukselle noustaan, mutta oli tässä tuuriakin, Latvala totesi. Sijoituksen kohenemista auttoivat myös Dani Sordon ulosajo ja Jari-Matti Latvalan ongelmat. Joukkueen kapea materiaali ei antanut varaa vaihtoihin, ja ote herpaantui. Hirvonen on Turkin rallin jälleen MM-sarjassa kolmantena 41 pisteen päässä Loebistä ja Latvala on neljäntenä viisi pistettä Hirvosesta. 52) Kjell Carlström Suomi –3.28,... – Jos sitä toista turva-autojaksoa ei olisi ollut radalle tulleiden auton kappaleiden takia, me olisimme olleet ylivoimaisia. Pekan valmentaja Seppo Kurki kuittasi lyhyesti syyn hopealle jäämiseen. – Tehtiin molemmat hyvää jälkeä, ja niin tekee koko tiimi, Hamilton kiitteli McLarenajokin rivakkaa kehitystä. lähtö, sh 2100 m Tapiola 4-vuotis Cup -karsinta: 1) Luisterin Vire/Antti Tupamäki 33,9 x (17,14), 2) Roosan Onni 34,2 (24,55).3) Jorken Loisto 32,5 (2,89).4) Mimmin Ruusu 34,6 x (5,62).poissa: 5, 9, 11. 4. 5. Seuraavat ottelut: 20. – Jäätiin kuin seisomaan, se oli todella vaikea gp meille. Aragon: Formula Renaultin 2.0-Eurosarjan kilpailu: 1) Kevin Korjus Viro,... – Kyllä tämä mestaruus on pelaajien mestaruus. Neljänneksi kilpailussa sijoittui ulosajossa lauantaina kisan kärkipaikan menettänyt Citroenin junioritiimin Sebastien Ogier. Sitten kun piti päästää nopeampia ohi, se vähän sotki niin kierrosaikoja kuin ajorytmiäkin, kisassa parhaimmillaan kuudentena piipahtanut Kovalainen totesi. Miesten lentopalloliigan 4. Red Bull ei noissa kisoissa menestynyt. Ei varmaan löydy muita vastaavia suorituksia, Latvala totesi. Siksi tuollaisen virheen voi hyväksyä. Ei oltu tarpeeksi nopeita, kakkosruudusta Kiinan gp-kisaan lähtenyt Mark Webber tunnusti BBC:lle. Kisa jatkui etapin kolmannelta ek:lta, joka pudotti Hirvosen toviksi neljänneksi. Kovalainen täytti tallin toiveet PENDIK (STT) Fordin Mikko Hirvonen ei peitellyt pettymystään, kun yritys rynnistää voittotaistoon Turkin MM-rallin viimeisellä etapilla hiipui ensin kahden erikoiskokeen perumiseen ja sitten ajovirheen tuomaan rengasrikkoon. Toto (5-16-15): 19,55 4,80-8,16-2,28 214,35. Ohjus/Hannu Hietanen 32,6a (2,87), 2) Morgoli 32,8a (18,07).3) A.T. loppuottelu (3 voitolla Suomen mestariksi): Catz–PeKa 90–75 (54–30) Catz: Jelena Reshetko 24/10, Elisa Bue 23/12, Reetta Piipari 17/2, Juta Jahilo 12/7, Vilma Kesänen 11/3, Roosa Lukkarinen 2/0, Jelena Solovjeva 1/7, Kaisa Valtakari 0/0, Erika Lagerstedt 0/0, Kaisa Tuure 0/2, Rosa Pakarinen 0/0. Citroen johtaa valmistajien sarjaa 15 pisteellä ennen Fordia. Lovere, Italia. Se auttoi meitä paljon, kun monet muut kävivät alkuun turhaan varikolla, Kovalainen kertasi. Seuraavat osakilpailut: 22.–23. Valkenburg: Maantiepyöräilyn ProTour-sarjan kilpailu Amstel Gold Race, Maastricht–Valkenburg, 259 km: 1) Philippe Gilbert Belgia 6.22.54, 2) Ryder Hesjedal Kanada jäljessä 2 sekuntia, 3) Enrico Gasparotto Italia sama aika, 4) Bert De Waele Belgia –5, 5) Roman Kreuziger Tshekki sama aika, 6) Damiano Cunego Italia s.a.,... – Läksin ajamaan Loebiä kiinni, enkä miettinyt mitään kolmatta sijaa, mutta se kostautui. Se on Räikkösen lyhyen MM-uran paras. Viidenneksi ajanut Räikkönen vältti virheet Shanghai: Formula ykkösten kauden 4/19 osakilpailu, Kiinan gp: 1) Jenson Button Britannia, McLaren 1.46.42,163, 2) Lewis Hamilton Britannia, McLaren jäljessä 1,530 sekuntia, 3) Nico Rosberg Saksa, Mercedes –9,484, 4) Fernando Alonso Espanja, Ferrari –11,869, 5) Robert Kubica Puola, Renault 00,22 213, 6) Sebastian Vettel Saksa, Red Bull –33,310, 7) Vitali Petrov Venäjä, Renault –47,600, 8) Mark Webber Australia, Red Bull –52,172, 9) Felipe Massa Brasilia, Ferrari –57,796, 10) Michael Schumacher Saksa, Mercedes –1.01,749, 11) Adrian Sutil Saksa, Force India –1.02,874, 12) Rubens Barrichello Brasilia, Williams –1.03,665, 13) Jaime Alguersuari Espanja, Toro Rosso –1.11,416, 14) Heikki Kovalainen Suomi, Lotus –1 kierros, 15) Nico Hülkenberg Saksa, Williams –1, 16) Bruno Senna Brasilia, HRT –2, 17) Karun Chandhok Intia, HRT –4. Kun Kiinan gp:n voittanut Button, kolmanneksi ajanut Nico Rosberg ja pari muuta autoa ajoivat kisan alun kuivan kelin renkaalla, Buttonin tallitoveri Lewis Hamilton kävi vaihtamassa välikelin renkaat. Toto (6-4-2): 2,87 1,72-4,79-5,55 25,49. Troikka: 173,22. 60) Jussi Veikkanen Suomi –3.38.
Unitedin maaleista vastasivat Sanna Leppälä 2, Viktoria Byskata ja Louise Björkskog 1. AC Oulu ei ujostellut AC Oulu ei ujostellut avausottelussaan Oulussa. Ukrainalainen otti ohjat käsiinsä heti. Arsenal oli jo matkalla helpohkoon vierasvoittoon, kun Theo Walcott osui ennen taukoa ja Mikael Silvestre juuri tauon jälkeen. GBK:n tytöt vierasvoittoon ESPOO (STT) Jalkapalloliigan mestarisuosikiksi povattu viime kauden kakkonen Honka aloitti sarjakauden väkevästi. United aloitti tehokkaasti ja siirtyi nopeaan tahtiin 2–0-johtoon. 33 5 14 14 32– 54 29 Xerez ........... 31 13 7 11 60– 55 46 Frankfurt ...... Ranskan liiga: Lille–Monaco 4–0, Montpellier– Toulouse 1–1. 31 14 12 5 60– 36 54 Dortmund ... Vastaavaa ei ole tapahtunut miesmuistiin, jos koskaan. 34 10 9 15 44– 50 39 Lazio ............ 35 11 10 14 37– 53 43 Sunderland .. Loppuottelu: Aslanbek Tshustshov Venäjä–Tsimafei Dzeinitshenka Valko-Venäjä 3–0. 31 12 8 11 31– 37 44 Köln ............. Lalli oli 12:s. 31 9 10 12 31– 38 37 M´gladbach . 1 1 0– 1 JyPK ............... 1 1 1– 3 MYPA ............. Villa on sarjassa kuudentena, eroa neljäntenä olevaan Tottenhamiin on kuusi pistettä. Haka – TPS, FC Inter – IFK Mariehamn. – Likapyykkipussini pursuavat jo. Nuoret pelasivat taitojensa ylärajoilla pitkät tovit. Tessenderlo: Naisten ITF-turnaus, palkintoarvo 25 000 dollaria: Nelinpelin loppuottelu: Magdalena Kiszczynska Puola/Emma Laine Suomi (3.)–Olga Brozda/Barbara Sobaszkiewicz Puola 6–4, 6–1. 34 15 13 6 48– 35 58 Liverpool ..... 31 9 8 14 36– 39 35 Nürnberg .... Virkkala nosti 45-vuotiaiden raskaimman sarjan kovimmat kilot 238 (95, 130). Dominic Yobe (Mika Nurmela) 1–0, 88. 34 15 10 9 51– 43 55 Napoli ......... Yleisöä: 1836. Painijoita murehdutti kotiin pääsy. Honka löi Tapiolan urheilupuistossa avauksessaan MyPa:n 3–1 (0–0). 31 14 8 9 46– 38 50 Hamburg SV 31 12 12 7 50– 35 48 Wolfsburg .... 31 7 6 18 34– 63 27 H Berlin ....... Raution Kisailijoiden ainoa sunnuntain kilpailija Markku Roukala toi keskipohjalaisten toisen päivän kuudennen mestaruuden 40-vuotiaiden 105 kilon kilvassa erittäin hyvällä tuloksella 240 (110, 130). – Tällainen ei ole parasta mahdollista valmistautumista, mutta alasarjoissa on joukkueita, jotka matkaavat 17 tuntia bussissa, Barcelonan valmentaja Josep Guardiola sanoi. Arsenal on nyt kuusi pistettä perässä Chelseaa, kun kierroksia kärkikolmikolla on jäljellä vielä kolme. 31 6 10 15 32– 56 28 Freiburg ....... Roma ........... Ykkönen: Klubi 04–TPV 3–0 (3–0) 17. Englannin Valioliiga: Wigan–Arsenal 3–2 (0–1) 41. Maxim Votinov 3–1. Daegu: ITF Futures-turnaus, palkintoarvo 15 000 dollaria: Nelinpelin loppuottelu: Adam Feeney Australia/Harri Heliövaara Suomi (3.)–Hiroki Kondo Japani/Yi Chu-Huan Taiwan (1.) 6–2, 6–2. TamU: Mikko Kaven, Kristian Kojola (v), Henri Myntti, Jonas Emet (67. 4 2 1 1 27– 24 7 Jeppis . Suomen maalit Petteri Halinen, Mikael Granlund, Mika Partanen 1. 4 2 1 1 13–15 7 Slovakia ....................... Pietiläinen oli 18:s. miesten MM-kilpailut: A-lohko: Kanada–Ruotsi 4–5, USA–ValkoVenäjä 7–1. 34 7 10 17 41– 57 31 Hull ............. KESKIPOHJANMAA 12 Urheilu Paini Tennis Rahapelit Rackleton Sulkapallo Jääkiekko Jalkapallo Hannu Ranta HELSINKI/ BAKU (STT) Suomi on nyt murheellisten laulujen maa ainakin edustuspainin osalta. Chelsea ........ Sekä toisella että kolmannella jaksolla Guralskia hyvitettiin taaksemenosta, eikä siinä sitten juuri muuta tarvittukaan. 32 10 8 14 30– 37 38 Almería ........ Tomi Petrescu on loukkaantumisen takia sivussa. osaottelu: Potsdam, Saksa–Duisburg, Saksa rp. 35 7 6 22 37– 74 27 Portsmouth .. Korri uurasti mitalinsa 45vuotiaiden 105 kilon sarjassa tuloksella 200 (85, 115). IPK ja Jeppis kakkosdivisioonassa. 1 1 0– 1 HooGee ......... Yleisöä: 22 113. 31 18 7 6 52– 29 61 W Bremen ... 33 14 7 12 45– 44 49 Getafe ......... Donewell Yobe), Juha Majava. minuutilla, ja 89. – Cupit pitää unohtaa heti. 34 20 10 4 65– 30 70 Milan ........... FC Honka: Tuomas Peltonen, Sampo Koskinen, Roope Heilala, Ville Koskimaa, Jussi Vasara, Jaakko Lepola, Jami Puustinen, Demba Savage (75. Jalkapalloliiga: AC Oulu–TamU 3–0 (1–0) 35. 35 14 12 9 57– 48 54 Birmingham . Mestarien liigan toinen välierä Bayern München–Lyon pelataan keskiviikkona. minuutilla 19-vuotias Nathan Delfouneso, jolle osuma oli uran ensimmäinen Valioliigassa. 31 18 9 4 65– 28 63 Schalke ........ Viime vuoden junioreiden MMja EM-pronssimies Taisto Lalli, 21, ei vielä kyennyt miesten mittoihin. 34 8 13 13 32– 38 37 Bologna ....... – Ei yhtään otteluvoittoa! Mutta ei meidän tässä kuitenkaan auta laittaa päätä pensaaseen, vaan projekti ja työnteko jatkuu nyt kohti Lontoon olympialaisia. 34 11 8 15 31– 34 41 Catania ........ 31 12 9 10 42– 46 45 Mainz .......... GBK haki pisteet napapiiriltä, kun RoPS kaatui 0–2 (0–1). Jeppiksen valmentaja Janne Tormonen myönsi kauden olleen pitkän ja vaikean. 32 15 7 10 50– 37 52 Villarreal ....... Tormosen omat jatkosuunnitelmat ovat ymmärrettävästi auki. Viimeisen 15 minuutin aikana näimme älyttömän hienoa peliä ja komeita maaleja, AC Oulun valmentaja Juha Malinen sanoi. Michael Brown 1–0, 17. 34 10 13 11 33– 37 43 Blackburn .... SIF – Visan Pallo-j. 35 6 6 23 29– 62 15 Championship SheffW – SheffU 1 – 1 (1 – 0). USA–Tshekki, Venäjä–Sveitsi. kierrosta: Heliövaara–Oh Dae Soung E-Korea 6–2, 6–3. Barcelonan vajaan tuhannen kilometrin mittaisella reitillä on kaksi etappia, ensin 634 kilometriä Ranskan Cannesiin ja sitten yöpymisen jälkeen 351 kilometriä määränpäähän Milanoon. 33 8 12 13 36– 48 36 Zaragoza ..... HJK 1 1 5– 3 AC Oulu ........ Vasara puolestaan kunnostautui nyt lähietäisyydeltä viimeistelijänä. Jean Fridolin Ngambe), Janne Hietanen (74. Jörgensen Tanska (2) Monte Carlo: Miesten ATP-Masters -turnaus, palkintoarvo 2 227 500 euroa: Kaksinpelin loppuottelu: Rafael Nadal Espanja (2)–Fernando Verdasco Espanja (6) 6–0, 6–1. 34 16 8 10 54– 33 56 Everton ........ 2. pelattaviin välieriin. 34 6 10 18 32– 70 28 Burnley ........ 32 17 8 7 52– 35 59 Sevilla .......... Uefa on viime päivät kantanut huolta lähinnä Mestarien liigan välieräjoukkueiden matkustamisen sujuvuudesta ja paneutuu maanantaina Eurooppa-liigan välieriin, jotka pelataan torstaina. FC United ja VIFK/2 järjestivät maalijuhlat Tellus-hallissa. Seuraavat ottelut: 24.4. Ilman lihasvammaista tähtihyökkääjäänsä Hermanni Vuorista pelannut Honka varmisti käytännössä voittonsa Roope Heilalan niittaamalla vapaapotkun jälkeisellä 3–0osumalla 72. Aleksei Kangaskolkka ja Jonas Emet joutuivat jättämään pelin kesken kolhujen takia. Loppuottelu: Riza Kayaalp Turkki– Radomir Petkovic Serbia 3–0. – Moniakin syitä on tiedossa, mutta sanotaan näin, että päävalmentajana en osannut hoitaa tehtävääni riittävän hyvin, jotta sarjapaikka olisi säilynyt. 34 18 10 6 55– 35 64 Sampdoria ... 31 10 7 14 40– 52 37 Hoffenheim . Skotlannin Valioliiga: Rangers–Hearts 2–0, Motherwell– Dundee U 2–3. Loppuottelu: Nazmi Avluca Turkki– Aleksei Mishin Venäjä 3–1. 0– IFK Mariehamn 0– JJK .................. Hollannin liiga: Den Haag–Waalwijk 4–0, Ajax–Heracles 4–0, Twente–Feyenoord 2–0, PSV–Groningen 3–1 (Tim Sparv G 90 min), Heerenveen–Breda 0–0 (Joonas Kolkka B vaihtoon 74. 4 3 1 19– 6 9 Sveitsi .......................... Suomi voitoitta EM-molskilla Kreikkalais-roomalaisessa painityylissä pohjanoteeraus Päävalmentaja Juha Virtanen haluaa unohtaa Bakun EM-kisat mahdollisimman pian. 34 9 9 16 37– 51 36 Atalanta ....... VT-HT pelaa ensi kaudella Suomi-sarjan alkusarjassa. Puolivälierät 20.4. 35 9 8 18 38– 63 35 Wigan .......... Naisten Mestarien liiga, välierän 2. 34 11 10 13 35– 37 43 Stoke ........... Dominic Yobe (Jarkko Hurme) 3–0. Charles N’Zogbia 3–2. Tarkoitus on tätä työtä tehdä jatkossakin. 34 13 13 8 46– 41 52 Juventus ....... Maanantaina 19.4.2010 . Ensimmäistä kolmevarttista hienokseltaan hallinnut espoolaisjoukkue karkasi johtoon 49. 35 24 4 7 78– 27 76 Arsenal ........ 34 9 13 12 40– 40 40 Udinese ....... Alexander Ring (Valtteri Moren) 3-0. Virtanen ei vielä sunnuntain alkuillasta ollut lainkaan selvillä siitä, että milloin ja mitä kautta trikooväki pääsee kotikonnuille. 33 9 10 14 33– 44 37 Santander .... 34 21 8 5 61– 37 71 Inter ............ Tykkimiesten kompastumisen täydensi sitten Charles N’Zogbia hienolla vedolla, kun pelattiin jo lisäaikaa. Erotuomari: Ville Nevalainen. John Carew 1–1, 82. Kiviniemen 187 (85, 102) syntyi 40-vuotiaiden 77 kilon mitalikamppailussa ja Niemen 190 (85, 105) Kari Virkkalan voittamassa sarjassa. Pietarsaarelaisten putoaminen kakkosdivariin oli varmistunut jo aiemmin, mutta sunnuntain tulos tiesi raumalaisen kyläjoukkueen nousua ensi syksyn Suomi-sarjaan. VT-HT . . 1 1 3– 1 3 Jaro ................ 120 kg: Vladimir Guralski Israel– Taisto Lalli Suomi 2–1 (0–1, 1–0, 2–0). minuutilla), Sparta–Utrecht 0–3, Vitesse–Roda JC 2–5, Venlo–Nijmegen 2–0, Willem II–Alkmaar 0–3. Jos joskus onnistun näissä ”oikeissa” arvokisoissa, niin vain silloin voin olla täysin tyytyväinen, Hakala selvitti ottelunsa jälkeen. 33 12 8 13 33– 42 44 Atlético ........ Ruotsalainen aloitti tymäkästi ja voitti ensimmäisen jakson käsivedolla. 1 1 1– 3 TamU ............. Ero hopeaankaan ei ollut kolme kiloa enempää. 4 1 3 10–15 3 Latvia ........................... Jami Puustinen (Jussi Vasara) 1–0, 56. 1 1 3– 1 3 FC Inter ......... 33 9 11 13 26– 40 38 Sporting ...... Miehet: Peter Höeg Gade Tanska (1)–Jan Ö. – Kaksi vuotta olemme tätä odottaneet. Sunnuntaina yllätykset jatkuivat, kun toiveita Chelsean ja Manchester Unitedin kyydissä pysymisestä elätellyt Arsenal romahti loppuhetkillä ja hävisi Wiganille 2–3. Jeppis päätti tappioon Lauri Järvinen JYVÄSKYLÄ Lohtajan Veikot nousi veteraanien painonnoston SMkilpailujen joukkuemestariksi voitettuaan päätöspäivänä myös neljä henkilökohtaista kultamitalia. Jussi Vasara (Jami Puustinen) 2–0, 72. 1 1 0– 5 Seuraavat ottelut: 19.4. Roope Heilala 3–0, 82. Tanskan liiga: Silkeborg–Nordsjälland 1–4, Bröndby–Aarhus 1–0, SönderjyskE– Randers 0–1, Köge–Odense 1–2. AC Oulu pelaa pitkälti samalla rungolla, jolla joukkue nousi pääsarjaan. –Avaus ei koskaan ole helppo. 34 19 7 8 62– 34 64 Man City ..... Hirvosen yhteistulokseksi kirjattiin upeasti 301 (141, 160) kiloa. Yleisöä: 362. Jarno Parikka (Duarte Tammilehto) 2-0, 42. Kuusi minuuttia myöhemmin viime kaudella 12 osumaa iskenyt hyökkääjä Puustinen teki esityön pirteästi pelanneen laitalinkki Demba Savagen kanssa. 33 8 10 15 38– 56 34 Málaga ........ . 1 1 1– 4 Ilves ............... Myös ranskalainen Lyon matkustaa suunnitelmiensa mukaan Saksan Müncheniin autokyydillä. Maanantaina painijoiden pitäisi lentää Bakusta Wienin kautta Helsinki–Vantaalle. JyPK – VJS. 35 10 11 14 46– 53 41 Bolton ......... Nathan Delfouneso 1–2. Pietiläistä varoitettiin vielä jalasta otosta. 31 15 8 8 49– 36 53 Stuttgart ...... Jonne Hjelm on puolestaan jumissa Slovakiassa peruuntuneiden lentojen takia. David Ramandingaye rp.1-0, 39. Mennäänpä vielä EM-matolle, ja suomalaismolskaajiin, vaikka ilolauluja ei voikaan viritellä. 34 13 9 12 55– 55 48 Fiorentina .... Lalli joutui 120-kiloisissa tunnustamaan Israelin Vladimir Guralskin paremmakseen. Wigan murskasi Arsenalin haaveet MADRID (STT–REUTERS) Barcelonan miljonäärijalkapalloilijat verestävät arkisempia matkustusmuistoja, kun Mestarien liigan välieräottelu italialaista Interiä vastaan lähestyy. Voittomaalikisassa ratkaisun teki Teemu Pulkkinen. 33 14 5 14 48– 43 47 Deportivo .... Barcelonan miljonäärit hyppäsivät bussiin Kauniainen: Racketlonin (pöytätennis+tenni s+squash+sulkapallo) SM-kilpailut: Loppuottelu: Mikko Kärkkäinen– Ismo Rönkkö +36 (21/5, 21/10, 21/12) Kärkkäinen voitti Suomen mestaruuden.. Hyyppä ja Hirvi nostivat mestaruutensa 35-vuotiaissa edellisen hallitessa raskainta sarjaa 200 (90, 110) kilollaan ja jälkimmäisen alle 105 kilon painoluokkaa saatuaan kokoon 140 (55, 85) kiloa. 35 22 5 8 78– 39 71 Tottenham ... 0– TPS ................ Serie A Udinese – Bologna 1 – 1 (0 – 1), Sampdoria – Milan 2 – 1 (0 – 1), Parma – Genoa 2 – 3 (0 – 1), Lazio – Roma 1 – 2 (1 – 0), Chievo – Livorno 2 – (1 – 0), Catania – Siena 2 – 2 (1 – 0), Cagliari – Palermo 2 – 2 (1 – 0), Bari – Napoli 1 – 2 (0 – 1), Atalanta – Fiorentina 2 – 1 (1 – 0). Yksikään nyt EM-Bakussa mukana ollut kreikkalais-roomalaisen painityylin suomalaispainija ei kyennyt ottamaan ainuttakaan voittoa. 4 1 3 17– 26 3 Sarja päättynyt. – Meillä oli nuori joukkue, jota yritimme positiivisuuden kautta luotsata eteenpäin. Hakala oli 18:s. Titus Bramble 2–2, 90. Kisojen kirkkain tähti oli Lohjan Jari Hirvonen, joka ylitti 45-vuotiaiden 105 kilon sarjan tempauksessa ikäluokan maailmanennätyksen vedettyään ylös 141 kiloa. 33 7 12 14 37– 42 33 Tenerife ....... Pisteet menivät jakoon maalein 4–4 (3–3). Tormonen ei halunnut tuoreeltaan kauden jälkeen laajemmin ruotia syitä putoamiseen. Theo Walcott 0–1, 48. Hakala ei nuoresta iästään – 21 vuotta – huolimatta ole aivan keltanokka kansainvälisissä painiympyröissä. 34 11 10 13 41– 43 43 Cagliari ........ 33 9 11 13 34– 45 38 Espanyol ...... Kotijoukkueen voittoa helpotti tamperelaisten akuutti hyökkääjäpula. Bobruisk/Minsk: Alle 18-v. Vierasjoukkue Tampere United joutui lähtemään kotimatkalle 0–3tappion saattelemana. 33 26 6 1 80– 19 84 R. – Kauden päättymisestä on niin vähän aikaa, ettei Jeppiksen valmentaminen ole nyt päällimmäisenä mielessä. JIPPO – KPV, OPS-jp – TPV. United oli avauspuolikkaalla vaikeuksissa vieraiden läpijuoksujen kanssa, mutta toisella puoliajalla puolustus tarkentui. 34 15 6 13 49– 49 51 Genoa ......... Donewell Yobe 2–0, 90. 1 1 3– 3 FC Honka ....... Pitää olla tyytyväinen kolmeen maaliin ja kolmeen pisteeseen, Hongan valmentaja Mika Lehkosuo kiteytti. 1 1 0– 3 KuPS .............. Honka aloitti kotivoitolla AC Oulu palasi vahvasti liigakentille Hongan Hannu Haarala (vas.) ehti puskupalloon ennen MyPan Ilari Äijälää. 1 1 4– 3 VJS ................. 33 16 6 11 48– 38 54 Mallorca ...... 35 12 11 12 35– 43 47 Fulham ........ MyPa: Antti Kuismala, Sampsa Timoska, Antti Uimanen, Tuomas Aho, Toni Lindberg, Antti Okkonen, Maxim Votinov, Pele Koljonen, Ilari Äijälä, Ville Oksanen (v), Felipe Benevides. Changwon: ITF Futures-turnaus, palkintoarvo 15 000 dollaria: Kaksinpelin karsinnan 1. Ruotsi .......................... Barcelona: WTA-turnaus, palkintoarvoltaan 220 000 dollaria: Kaksinpelin loppuottelu: Francesca Schiavone Italia (1)–Roberta Vinci Italia 6–1, 6–1. . 32 26 2 4 85– 29 80 Valencia ....... Espanjan liigaa johtava Barcelona sai lauantaina tyytyä 0–0tasapeliin Espanyolia vastaan. 34 17 11 6 69– 42 62 Aston Villa .... . Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen Baku: EM-kisat, suomalaistuloksia: Kreikkalais-roomalainen tyyli: 84 kg: Lennie Persson Ruotsi–Antti Hakala Suomi 2–1 (1–0, 0–1, 1–0). 4 3 1 21–11 11 Venäjä .......................... Vakio 3 Formulavakio Oikea rivi: 121 111 1X2 1X1 Voitonjako: 12 oikein ei yhtään kappaletta, 11 oikein 19 kpl voitto-osuus 476,00 e, 10 oikein 21,00 e. Tappio pudotti Arsenalin mitä suurimmalla todennäköisyydellä pois taistosta. minuutilla Arsenalin maalissa loukkaantuneen Manuel Almunian tilalla pelannut Lukasz Fabianski lahjoitti tasoituksen pudottamalla kulmapotkun Titus Bramblen päähän. 4 2 1 1 23– 17 8 IPK . 33 11 7 15 49– 52 40 Osasuna ....... kierrosta: Harri Heliövaara Suomi (4.)–Lim Ji Sup E-Korea 6–0, 6–1. Kolmannella jaksolla Hakala ei saanut tehtyä matosta mitään. Lohtajan voitto olisi ollut vielä leveämpi, ellei Matti Ojalan kisamatka olisi keskeytynyt lumiesteiden takia. Suomi-sarjan jatkokarsintalohko 2 VT-HT – Jeppis 7 – 2 (3 – 0, 1 – 0, 3 – 2). 0– FC Lahti ......... GBK pelasi läpi ottelun hyvin, hallitsi peliä ja loi paikkoja useampaankin kuin kahteen maaliin. 33 8 8 17 34– 63 32 Valladolid ..... Kolmikosta ainoana voittoon viikonloppuna yltänyt ManU on pisteen päässä Chelseasta. 1 1 0– 4 Seuraavat ottelut: 24.4. . Markus Väänänen kavensi 7–1:een ja Jens Östman vastasi pietarsaarelaisten kauden viimeisestä osumasta vajaat pari minuuttia ennen loppua. Ben Watson iski ensin kavennuksen 80. Ilari Ruuth), Tuomas Haapala (v), Juha Pirinen, Aleksei Kangaskolkka (13. . Islantilaisen tulivuoren taivaalle syytämän tuhkapilven takia lentoliikenne oli Barcelonan ja Milanon kentillä sunnuntaina jumissa, joten Barcelonan pelaajat lähtivät bussimaratonille Espanjan Kataloniasta Pohjois-Italiaan. 4 3 1 20– 7 9 Tshekki......................... . Tietysti on selvää, että tappioita tuli liikaa ja ne söivät itseluottamusta. Niiden tuojat olivat Kari Virkkala, Heikki Rautapuro, Timo Hyyppä ja Ari Hirvi. Jos tänne joudumme jäämään, niin pesula pitää löytyä pikimmiten, Hakala murehti. Jeppis Hockey jäi kolmen joukkueen jatkokarsinnassa viimeiseksi. Sunnuntain iltaottelussa Aston Villa kukisti Portsmouthin 2–1 ja pitää vielä elossa toiveita nelossijalle eli Mestarien liigan karsintapaikalle pääsystä. minuutilla. Portsmouth–Aston Villa 1–2 (1–1) 10. Barcelona ..... 33 6 9 18 30– 55 27 Ruotsin Allsvenskan: IFK Göteborg–Elfsborg 5–1, Halmstad–Gais 3–0. Hän on kaksinkertainen Suomen mestari ja useiden kansainvälisten cupien voittaja. Toinen jakso kirjattiin Hakalalle, hän otti puolustuspisteen. Viralliset MEtulokset hyväksytään kuitenkin vain veteraanien MMtai EM-kilpailuissa. 1 1 2– 3 HJK ................ Toisella jaksolla Timtshenko teki yhden, mutta tärkeän pinnan käsivedosta. Kotijoukkue vei odotetusti päätöspeliä ja siirtyi jo 7–0-johtoon ennen kuin Jeppis Hockey sai kuparisen rikottua. Venäjän liiga: Terek Grozny–Dynamo Moskova 1–1, Ramenskoje–Spartak Moskova 0–0, Spartak Naltshik–Samara 1–0 (SN: Otto Fredrikson 90 min) Sveitsin liiga: Basel–Luzern 5–0, St Gallen–Grasshoppers 0–1, Sion–Young Boys 4–1. Kokonaispisteet Timtshenkolle 2–0 (4–0, 1–0). Erotuomari: Mattias Gestranius. Ben Watson 1–2, 89. 4 4 26– 8 12 USA ............................. AC Oulu: Dennys Rodrigues, Niko Kukka (v), Juho Meriläinen, Mika Lähderinne, Jarkko Hurme (v), Mika Nurmela, Dominic Yobe, Frank Jonke, Juuso Majava (83. 35 9 8 18 33– 66 35 Wolves ......... . Voittomaalin iski 82. Painija Antti Hakala tuskitteli likapyykkinsä kanssa. 34 12 10 12 37– 44 46 Bari .............. 4 1 3 16–16 3 Valko-Venäjä ................ Jenni Mahasen ja Jenniina Pennasen osumat takasivat lopulta vierasvoiton. 0– VPS ................ 34 11 8 15 51– 51 41 Chievo ......... 31 15 9 7 67– 39 54 Leverkusen ... ”Unohdetaan nämä kisat” Painin päävalmentaja Juha Virtanen ei lauluja luritellut. 1 1 1– 1 1 TPS ................ Avausjaksolla Lalli puolusti pisteen. Nyt on aika nauttia, kaksi maalia tehnyt Dominic Yobe kertoi. Varmaan jatkossa on tulossa iloisiakin asioita. Lahden Ahkeran 24-vuotias Ismo Pietiläinen kohtasi 96-kiloisissa viiden vuoden takaisen EM-pronssimiehen Ukrainan Dmitri Timtshenkon. – Nyt nämä kisat on unohdettava ja suunnattava kirkas katse tulevaan, Virtanen veti yhteen kreikkalais-roomalaisen painin kaksi kisapäivää. Itävallan liiga: Linz–Salzburg 0–0. Pian peli oli kuitenkin tasan ja tasaisissa merkeissä mentiin loppuun asti. 4 4 6–28 B-lohko: Venäjä–Slovakia 3–1, Suomi–Tshekki 4–3 vm. Junkkarien Timo Nauhan 177 (72, 95) oli 40-vuotiaiden 85 kilon painoluokassa sama kuin pronssimitalistilla, joka kuitenkin hieman kevyempänä jätti Nauhan neljänneksi. VT-HT:n tehokkain oli 2+2-pörssipinnaa kerännyt Tuomas Montonen. 4 4 9–25 Ruotsi ja Suomi suoraan 21.4. 34 16 9 9 43– 39 57 Palermo ....... . Mikael Silvestre 0–2, 80. Maaleista vastasivat viime kaudelta tutut veljekset Dominic ja Donewell Yobe. (0–1, 1–2, 2–0, 0–0, 1–0). B München .. Joukkuekilpailussa Lohtajan Veikot kokosi 68 pistettä toiseksi sijoittuneen Keravan Bodonoksen hävitessä kahdeksalla pisteellä. Nicholas Otaru), Aleksandr Kokko, Hannu Haarala, Juuso Simpanen. 0– Haka .............. Keno Voittonumerot: 2, 3, 6, 9, 10, 12, 13, 14, 16, 24, 26, 28, 33, 35, 41, 42, 44, 46, 47, 60 Manchester: EM-kisat, kaksinpelin loppuottelut: Naiset: Tine Rasmussen Tanska (2)–Juliane Schenk Saksa (3) 21–19, 14–21, 21–18. FC Honka–MyPa 3–1 (0–0) 48. Numerot Perssonille näin ollen 2–1 (1–0, 0–1 ja 1–0). 33 14 7 12 48– 45 49 A Bilbao ....... . 35 24 5 6 86– 32 77 Man Utd ...... Virtanen muistutti elämään ja painiin kuulluvan niin yläkuin alamäkiä. Yleisöä: 2906. 34 9 7 18 34– 45 34 Siena ........... Seuraavat ottelut: 24.4. . Painijoiden tummat mietteet eivät päiväpainien jälkeen jääneet vain menneeseen molskimelskeeseen. 96 kg: Dmitri Timtshenko Ukraina– Ismo Pietiläinen Suomi 2–0 (4–0, 1–0). . 34 6 8 20 22– 52 26 Bundesliiga Dortmund – Hoffenheim 1 – 1 (0 – 0), Frankfurt – H Berlin 2 – 2 (1 – 2). – Ensimmäisellä jaksolla oli pientä hermoilua, mutta toisella puoliajalla uskalsimme pelata nopeasti ja lisätä kontrollia. minuutilla, kun Jussi Vasara tarjosi syötön vasemmalta ja Jami Puustinen tuikkasi etukulmalta pallon maaliin. Nyt heikoimmalla hetkellä katsotaan sitä, että ollaanko vielä valmiita uskomaan asioihin, Virtanen tilitti. Numerot Guralskille 2–1 (0–1, 1–0 ja 2–0). WIGAN (STT–AFP) Jalkapallon Englannin Valioliigan mestaruustaisto sai lauantaina lisämaustetta, kun kärkijoukkue Chelsea hävisi Tottenhamille. Rautapuron voittokertymäksi merkittiin 195 (85 110) 85-kiloisten 40vuotiaiden kilvassa. Hän napsaisi nasakan junttanoston avausjaksolla. B-tytöt Ykkönen lohko C FC United – VIFK/2 4 – 4 (3 – 3), RoPS – GBK – 2 (0 – 1), ONS/2 – Klubi-36 1 – 2 (0 – 0). . 31 7 7 17 29– 56 28 Hannover ..... – Tapahtui juuri ne asiat mitä kopissa tauolla painotettiin, MyPa:n valmentaja Janne Lindberg harmitteli Hongan rynnistystä maalin tuntumaan. . 0– SalPa .............. 1 1 1– 1 1 FC Honka ....... Islannista ilmoille hohailleet tulivuorituhkat estänevät tuon. . 1 1 0– 2 ONS .............. Sarjaan alle 84 kiloa osallistunut Alavuden Antti Hakala kohtasi EM-matolla itseään kahdeksan vuotta vanhemman ruotsalaisen Lennie Perssonin. Madrid .... 4 2 2 9–18 6 Kanada ........................ 31 7 7 17 29– 51 28 Bochum ....... Kannan siitä oman vastuuni. Jusu Karvonen), Sakari Saarinen, Antti Ojanperä, Vili Savolainen, Antti Pohja (v). 31 5 8 18 32– 51 23 La Liga A Bilbao – Zaragoza – 0, Deportivo – Almería – 0, Espanyol – Barcelona – 0, Xerez – Santander 2 – 2 (1 – 1), Villarreal – Atlético 2 – 1, Tenerife – Getafe 3 – 2 (1 – 1), Sevilla – Sporting 3 – (1 – 0), Málaga – Valladolid – 0. 34 7 9 18 35– 58 30 Livorno ........ B-tytöt SM-karsinta VJS – ONS 4 – 1 (2 – 0), TPS – HJK 1 – 1 (1 – 1), FC Honka – JyPK – 0, KMF – Ilves 4 – (3 – 0), VIFK – SalPa 2 – (0 – 0). KMF ............... Suomi .......................... 35 8 10 17 28– 51 34 West Ham .... Edellisestä kuudesta ottelustaan vain yhden voittanut Wigan oli kuitenkin toista mieltä. 34 13 7 14 47– 41 46 Parma .......... . Vakio 4 Jalkapallovakio Oikea rivi: 1XX 22X 12X XX1 Voitonjako: 12 oikein 2 kpl voittoosuus 16 730,30 e, 11 oikein 321,70 e, 10 oikein 43,00 e. 1 1 4– 1 3 VIFK ............... Wiganille voitto oli mannaa, sillä se nousi seitsemän pistettä karkuun putoamisviivaa. Sunnuntain keskipohjalaisia hopeamitalisteja olivat Veikkojen Marko Kiviniemi, Juha Korri ja Mikko Niemi. Lohtajan Veikoille viisi veteraanimestaruutta ROVANIEMI/PIETARSAARI (KP) B-tyttöjen Ykkönen alkoi sunnuntaina keskipohjalaisjoukkueilta voitolla ja tasapelillä. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen RAUMA (KP) Jeppis Hockeyn mollivoittoinen kausi jääkiekon Suomi-sarjassa päättyi 7–2 (3–0, 1–0, 3–2)-tappioon Vermuntilan Tempolle. Keski-Pohjanmaan nostajat hakivat koko kisoista kahdeksan mestaruutta, joista lohtajalaisten osuus oli kuusi. . 3–1, 1–0 (0–0) Yhteismaalit 1–1, Potsdam loppuotteluun rangaistuspotkuilla. Yleisöä: 16 523
Ota yhteyttä! Kerromme mielellämme lisää lämpimästä Jetta-Talosta. Kokkola. Yang antoi pienen mahdollisuuden lyömällä avauksensa bunkkeriin. N 31.29. tness-kisassa PRAHA (STT–DPA) Vuoden 2006 miesten taitoluistelun olympiavoittaja Jevgeni Plushenkolta jää arvokisakausi 2010–2011 väliin polvileikkauksen vuoksi. 0500 364 115 Kokkola: PENTTI PORRASSALMI p. Virkki edustaa BG Teamia. 043 824 2065, (även på svenska) • Jyri Kivioja, p. Juoksucupin toinen osakilpailu keräsi hieman runsaamman osanottajajoukon kuin ensimmäinen osakilpailu. Toholammilla 19.4.2010 Kunnanhallitus Säästä energiaa lämmityksessä, viilennä, paranna sisäilman laatua, poista kosteutta. C-lk (18): 1) Maija Leinonen Wecan 1133, 2) Ilpo Hautala Lahtarit 1127, 3) Seppo Sämpi Tasku 1083. Venäläisluistelija valotti suunnitelmiaan lauantaisessa tshekkilehti Mlada fronta Dnesissä. Asemakaavan laajennus koskee Toholammin kylän tiloja Rn:ot 22:128, 26:199, 26:187, 26:167, 26:183, 27:85, 71:44, 329:4 ja 353:0. Jetta toivottaa Sinut joka kerta lämpimästi tervetulleeksi. IS O JA K O N U M E R O Keskipohjanmaan ISOJAKONUMERO ilmestyy 22.4. mennessä Kuulutus Asemakaavan muutosja laajennusehdotus nähtävillä. Teknotalo 2 Q, HAAPAVESI Parketin ja laminaatin asennus, lattioiden hionta ja lakkaus. Plushenko jää arvokisatauolle. N55 v: 1) Helena Rantakari Raahen Sporttivet. Naisten sarjan voittoon juoksi Oulun Pyrinnön Elina Lindgren. Levikki ja jakelu yhteensä 44.000 kpl Normaalijakelu Isojako Ilmoitusaineistot 20.4. 13 KESKIPOHJANMAA . 0400 866 180 Pietarsaari, Kaustinen, Alajärvi: VESA PELTONIEMI p. Tämä johtui osittain pienestä sateesta joka muutti pelin luonnetta. Naiset: 1) Hellen Kimutai Kenia 2.31.08. K-Rauta Kokkola Piippo & Taari Oy 040-843 5308/ 0400-843 376 kurssi käy kuljettajien ammattipätevyyspäiväksi (lisähinta) Tieturva 1-kurssi (130€+alv) sekä Työturvallisuuskortin peruskurssin (120€+alv) Kylpylähotelli Sani 27.4.2010 Kalajoki Ilmoittautumiset 19.4.2010 mennessä taari@phnet.. M45 v: 1) Pekka Kivijärvi Piippolan T 25.24, 2) Pekka Raudaskoski HaapavU 25.39, 3) Markku Ainali KV 26.43, 4) Onni Tyni UtajU 30.26. Ottoteho 1kW, max. n Euroopan kiertueen kilpailussa Shanghaissa. Yang käytti kilpailuun 273 lyöntiä. Hän lähti viimeiselle kierrokselle toiselta sijalta, mutta hiipui jaetulle neljännelle sijalle, joka sekin tuotti 79 000 euroa. Bet-Ker-turnauksen karsintatilanne: 1) Olli-Pekka Kauhanen KiuKe 1383, 2) Kalevi Leinonen StarBo 1346, 3) Henri Kosonen KalKe-90 1329, 18:s tulos 1232. Plushenkon, 27, polvi operoidaan Münchenissä, mutta leikkauksen päivämäärää hän ei julkistanut. K a la jo k il a a k so n a lu e 020 750 4487 Pirjo Koskela, Ylivieska 020 750 4489 Raimo Juola, Kalajoki 020 750 4712 Ari Teppo, Ylivieska e-mail: aineisto@kpk.. Ylivieska: MA-lk (12): 1) Kalevi Leinonen StarBo 1310, 2) Jarmo Ukkonen Ränni 1219, 3) Kari Putkisto KalKe-90 1208, 4) Martti Jyrkkä BCK 1176, 5) Sami Kattilakoski MBC 1171, 6) Kari Löfb acka Lahtarit 1158. lämmitysteho 3,7kW, ylläpitolämpötila +10°c. M50 v: 1) Jukka Kauppila Kalajoen Junkkarit 23.14, 2) Viljo Kirjavainen Hauhon S 24.46, 3) Juhani Kumpusalo NU 25.52, 4) Jorma Jokela Liming. alkaen Kodin Terra, Kokkola) 040 533 0353 Pietarsaari: Ari Luoto, 050-5648 002, även på svenska ari.luoto@jetta-talo.. Ensi kertaa cupissa juossut Lindgren tavoitteli jopa viime vuonna juostua reittiennätystä ajallaan 24.56. Kuva: Lehtikuva/AFP HAAPAVESI (KP) Kalajoen Junkkarien Tapani Kärjä teki Haapavesi-juoksucupin toisessa osakilpailussa 6,7 kilometrin matkalla uudeksi reittiennätykseksi ajan 21.43. – Lopputulos ei täyttänyt odotuksia, tuloksentekokyky oli sunnuntaina jumissa. LÄMPÖPUMPPUMARKKINAT Tänään tyhjiöpumppu tai design-katos veloituksetta ja nettitilaajalle yllätysetu! 448 € SHANGHAI (STT) Mikko Ilonen oli neljäs gol. 100% peitto Keskipohjanmaa jaetaan normaalin levikin lisäksi kaikkiin talouksiin Ylivieskassa, Alavieskassa, Haapajärvellä, Kalajoella, Nivalassa, Reisjärvellä ja Sievissä. Asemakaava-alue sijaitsee Toholammin keskustasta noin kaksi kilometriä koilliseen, Porkolan teollisuusalueen itäja kaakkoispuolella rajoittuen etelässä Sievintiehen. D-lk (2): 1) Kari Kentala Rkm-89 1034. Se pitää lämmöt sisällä ja vähentää osaltaan kasvihuonepäästöjä sekä lämmityskustannuksia. Hinnat alk. HELSINKI (KP) Kälviäläislähtöinen Hilkka Virkki, o.s. KOKKOLATTIA M. Rahoituskorot ja kulut alk. tilaukset@talotimppa.. Ammattilaisemme apunasi: Lesti-ja Kalajokilaakso, tehdas: AIMO JUKKOLA p. Olin iloinen siitä, että koko päivän ajan nautin tilanteesta, en jännittänyt, Ilonen summasi. 0%. Puh. Naiset yleinen: 1) Elina Lindgren Oulun Pyrintö 24.56. f i Kauneutta ja Laatua Jetta-Ta kertainen lämmöneristys. Mahdolliset kaavaehdotusta koskevat muistutukset on toimitettava kirjallisina edellä mainittuna nähtävillä oloaikana osoitteeseen; Kunnanhallitus, Lampintie 5, 69300 Toholampi. Kilpailuun Virkki saapui Shanghaista Kiinasta, missä hän nykyisin asuu. Asemakaavan muutos koskee kortteleita 84 ja 85 niihin liittyvine lähivirkistysja katualueineen. Plushenko on lajin kolminkertainen maailmanmestari. Kisan viimeisen kierroksen Ilonen pelasi 73 lyönnillä, eli yhdellä yli par-tuloksen. n Ademasu Etiopia 2.09.41, 4) Henryk Szost Puola 2.10.27, 5) Adam Draczynski Puola 2.10.49. Miehet yleinen: 1) Tapani Kärjä KaJu 21.43 (reittiennätys), 2) Niko Krohns Oulun NMKY 21.46, 3) Jani Määttä Limingan N 24.22, 4) Pasi Pesola Limingan Niittomiehet 24.23 N19 v: 1) Roosa Juuska HaapavU 29.52, 2) Johanna Yli-Parkas KT 31.01, 3) Mira Hemmilä Alavieskan Viri 35.17. Pietilä, ylsi SMpronssille Body Fitness -kilpailun yli 163-senttisten sarjassa viikonloppuna Helsingissä. Hilkka Virkille SM-pronssia . Asemakaavan muutoksella ja laajennuksella muodostuvat korttelit 84, 85 ja 210-214 niihin liittyvine lähivirkistys-, liikenneja katualueineen. Energialuokka A. Hänen kirkkain saavutuksensa on SM-kulta vuodelta 2007. Kärjä juoksi reittiennätyksen Kokkola: Merkintätulokset, MA-lk (31): 1) Veli-Matti Tissarinen CPS 1375, 2) Sami Kattilakoski MBC 1342, 3) Mika Järvilä NBC 1338, 4) Laura Tuomisalo CPS 1286, 5) Henri Rantala CPS 1270, 6) Mikael Tuomisalo CPS 1266. Kilpailu oli tiukka, sillä viimeiselle kierrokselle lähdettäessä kilpailua johti ensimmäisen osakilpailun voittaja Oulun NMKY:n Niko Krohns. k a n n u s t a l o . 06-822 2292, 050-564 8831 + toimituskulut mitus + + t + + + + + + + + oimitu ii s t kulut 112.790 € 100 m 2 :n omakotitalo muuttovalmii na, hinta alk. Ilonen hiipui neljänneksi Mikko Ilonen sijoittui lopulta neljänneksi Shanghain turnauksessa. 2) Irene Kemunto Kenia 2.31.28, 3) Olga Kalenarova Ukraina 2.33.05. AHOLA Railotintie 21. Näin Plushenko pudottaa kilpailukalenteristaan 2011 tammikuussa Sveitsissä järjestettävät EM-kilpailut ja maaliskuun MM-kisat Japanissa. Tutustu heti sivuillamme, soita 0424 852 200 tai info@ultimatemarket.com. M55 v: 1) Eero Kortetmaa TU 25.13, 2) Markku Jylkkä YK 29.59. Hän teki viikonvaihteen ainoan boginsa päätösreiällä, mutta piti silti kärkipaikan tuloksella –15. Mukavaa, kun on lämmin lossa on kolmi Puukeskus Kokkola Rautapohja Ylivieska-Kannus jälleenmyyjät: Kaustisen Kauppakeskus Oy MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT ERISTELEVYT Lamda design 0,023w/mk Helppoon eristämiseen: saunat kylpyhuoneet seinät katot • www.termater.. Wien: Kv. Kari Herlevi, (15.4. B-lk (12): 1) Mikko Kopakkala Lahtarit 1139, 2) Heikki Kononen Rkm-89 1124, 3) Kalervo Prittinen KalKe-90 1121. – Viimeiselle reiälle asti taistelin nimenomaan voitosta. Birdie minulta olisi tuonut hänelle pieniä paineita, valitettavasti vaan vaativalla reiällä toinen lyönti puukolmosella ei onnistunut, Ilonen muisteli bogiin päättynyttä taisteluaan. Yllä oleva hinta ei sisällä takkaa ja hormia. N50 v: 1) Sisko Hiltunen Oulun NMKY 34.03. M60 v: 1) Toivo Repo MäntylV 25.59, 2) Reijo Pirttisalo SiikalatvanU 30.08, 3) Vesa Aakko Vaasa 37.34. Ilmalämpöpumppu Ultimate 13 Pro+ Basic FP (40-90 m2) Autotallit, mökit, pienet talot jne. B-lk (37): 1) Erkki Matikainen BCK 1260, 2) Juhani Kujala Kulkurit 1257, 3) Kai Rintaniemi Saturn 1250, 4) Kari Kujala MBC 1243. Kirkonseutu, Porkolan teollisuusalue Maankäyttöja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti pidetään alla mainittu Kirkonseudun asemakaavan muutosja laajennusehdotus yleisesti nähtävillä Toholammin kunnantalolla viraston auki ollessa sekä kunnan internet-sivuilla 20.4. Uusi esite! Tilaa tai katso sivuillamme. – Joukossa oli paljon hyviä lyöntejä, mutta varsinkaan lähipelissä ja putissa en saanut edellisten päivien tapaan käsitystä vauhdeista. O M A K O T I M A L L I S T O – muuttovalmiina minihintaan KASTELLI -TALOT Pitkänsillankatu 10, Kokkola • Toni Siekkinen, p. Voiton turnauksessa vei kärjessä viimeiselle kierrokselle lähtenyt Etelä-Korean Yang Yong Eun. M19 v: 1) Miika Pajukangas KP-V 23.08, 2) Samuli Hussa HaapavU 25.42, 3) Matti Linna OuHu 29.29. Plushenko on suunnitellut jatkavansa uraa Sotshin kotiolympiakisoihin 2014 saakka. – 20.5..2010. Krohns jäi kolme sekuntia. 29.38. Kaikkiaan Ilonen päätyi tuloksen 12 alle par-tuloksen käytettyään kisaan 276 lyöntiä (68+67+68+73). Plushenko on arvellut, että kyseessä on vanha vaiva. maraton: Miehet: 1) Henry Sugut Kenia 2.08.40, 2) Joseph Lomala Kenia 2.09.32, 3) Mes. Maanantaina 19.4.2010 Keilailu Yleisurheilu Vesa Peltoniemi 0400-733 331 www.?nnlamelli.. Hän sijoittui helmikuussa Vancouverin olympiakisoissa toiseksi Yhdysvaltain Evan Lysacekin jälkeen. Kälviän Tarmon Johanna Kykyrin viime keväinen reittiennätys on vain kaksi sekuntia parempi. M40 v: 1) Kari Perkkiö HaapavU 28.09. Markku Isomöttönen, 020 7866 513, markku.isomottonen@jetta-talo.. Ylivieska-Kalajokilaakso: Tuomas Häggman, 044-3722 251, tuomas.haggman@jetta-talo.. 0500 569 174 www.kastelli.fi Kastellin Muuttovalmis-talo rakennetaan valmiiksi perustusten teosta aina viimeisiä listoituksia myöten. Kiinan avoin kilpailu, miesten Aasianja Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 2,5 miljoonaa dollaria: Lopputulokset reiän 72/72 jälkeen (par 72): 273 lyöntiä (15 alle par-tuloksen): Yang Yong-eun Etelä-Korea 68-6668-71, 275 (–13): Rhys Davies Wales 73-7065-67, Stephen Dodd Wales 69-7166-69, 276 (–12): Mikko Ilonen Suomi 6867-68-73, Johan Edfors Ruotsi 6871-68-69, Jamie Donaldson Wales 66-68-69-73. Lajissa Virkki on kilpaillut jo vuosia. C-lk (27): 1) Rolf Kulla GBK 1146, 2) Kjell Linden Nautor 1143, 3) Henna Rantala CPS 1119. D-lk (6): 1) Risto Viljava KiKe 1082. Hän teki kierroksella kaksi birdietä ja kolme bogia, joista viimeisen kierroksen päätösreiällä. 298 €. 0400 733 331 w w w . Plushenko on julkisesti kyseenalaistanut Lysacekin olympiavoiton ja purnannut tuomaripelistä. Haasteensa toi myös tuuli, jonka suunta oli hivenen erilainen kuin lauantaina, Ilonen kertasi sunnuntain takkuista peliään. Viimeinen ylämäki ennen maalia varmisti kuitenkin voiton Kärjälle
Osa 2/3. Asialinjalla ollaan, mutta ei kovin kiinnostavasti. Rakenteilla oleva talo on romahtanut ja kolme työmiestä jäänyt loukkuun. Nykyään pitää ottaa huomioon myös ekologiset seikat käytännöllisyyden ja ulkonäön lisäksi. Tilintekoa. Dokumenttisarja kertoo kehitysvammaisten kaverusten elämästä. Uusinta. Mikko on omapäinen mies, joka rakastaa politiikkaa. Demilitarisoitu vyöhyke (DMZ) on Korean niemimaan 38. Maanantaina 19.4.2010 klassikko kiitettävä katsottava keskinkertainen kehno Kotipotilas. Nyt Shannon saa uuden työparin, Marshall Mannin (Fred Weller). Onko kyse vain ruokavaliosta ja liikunnan puutteesta, vai voimmeko syyttää myös geenejä ja aineenvaihduntaamme. Kumirouhealusta. Osa 1/7. Tehtävä on salainen, joten Shannon joutuu puhumaan puppua työstään jopa omalle perheelleen. Kaverien kerhotalo ja Töötin arktinen seikkailu. Ääniä menneisyydestä, osa 2/2. Hyvät naisnäyttelijät pelastavat kuitenkin paljon. Jalkapallo on MM-kisoihin valmistautuvassa EteläAfrikassa enemmän kuin peli. Korsetteja ja salaisuuksia. Menestystä ja miehisyyttä. Taas tavattiin. Mary Shannonin (Mary McCormack) tehtävä on auttaa todistajasuojelun ihmisiä pysymään piilossa ja hengissä. Jos se onnistuisi joka kerta, Aina vaarassa olisi hyvin tylsä tvsarja. Osa 2/4. Onko Fonian pääjohtajan katoamisen taustalla kansainvälinen terrorismi, itsemurha vai teollisuusvakoilu. Kolkata. 23.10 23.15 23.20 23.30 23.35 00.05 01.20 Torakka. Osa 4/11. Pääosassa ovat samassa talossa naapureina asuvat kehitysvammaiset aikuiset. Hevoset. Jim-uutuus Teho-osasto ei suinkaan ole se pitkäikäinen, jo päättynyt mainio amerikkalainen sairaaladraama, vaan australialainen reality-sarja. Etelä-Afrikka valmistautuu kisoihin valtavin toivein, mutta järjestelyjä kohtaan on myös pelkoja. Häiden aatto. Kaiken taustalla on Clairen aikoinaan nostama syyte seksuaalisesta häirinnästä, joka johti syyllisen gynekologin itsemurhaan. Osa 1916. Episiotomia. Kuudessa osassa seurataan heidän elämänsä aurinkoista ja inhimillistä puolta, arjen huumoria. Bilekuningattaren paluu. Kaikissa on ongelmia. 06.45 08.30 15.55 16.25 16.45 16.55 17.25 17.55 18.00 18.30 19.00 19.30 19.55 20.00 20.45 21.00 21.40 21.50 22.48 22.55 23.40 18.00 18.05 19.05 19.30 21.00 22.00 06.00 12.45 13.10 13.35 14.00 14.30 15.20 16.10 17.00 17.30 18.00 18.30 19.00 19.30 20.00 20.30 21.00 22.00 23.00 23.30 00.00 01.00 01.55 02.40 7.00 7.30 7.45 14.00 16.00 17.00 17.30 18.00 18.30 19.00 19.01 19.30 20.00 20.10 20.15 21.15 21.45 22.15 23.15 23.45 9.30 9.45 10.30 12.00 15.00 16.30 19.00 19.45 20.45 21.15 21.30 21.45 21.50 22.00 22.30 23.25 23.30 0.30 7.00 7.05 7.28 11.30 12.15 13.00 13.05 13.50-14.20 15.20 17.00 17.05 17.55 18.25 18.55 19.00 19.10 19.15 20.00 20.15 20.30 21.00 22.00 23.00 0.50 1.50 2.50 3.35 4.05 4.35-5.20 5.45 6.15-7.00 11.50 13.10 14.00 14.30 15.00 15.10 15.30 15.35 15.40 16.15-16.30 16.50 17.20 18.20 18.30 18.45 19.00 19.55 20.00 20.30 21.00 22.00 22.30 23.00 23.15 23.25 23.35 23.45 0.15 1.00-1.45 7.15 7.40 8.05 8.30 9.00 10.00 10.25 11.25 12.20 13.15 13.45 14.10 15.05 16.00 16.55 17.55 18.55 19.55 20.00 20.30 21.00 22.00 23.00 0.00 1.00 1.30 2.00 2.25 2.55 3.45 4.35 5.20 6.50 11.00 11.05 12.00 12.05 12.55 13.25 13.55 14.00 14.25 14.55 15.30 15.35 16.00 17.00 17.25 18.00 19.30 19.35 19.40 19.50 20.00 20.30 21.00 22.00 23.00 23.25 23.35 23.38 23.40 0.35 1.30 2.00 2.20 3.15 4.00 4.45 5.25 07.00 07.05 07.30 08.00 08.50 04.00 07.00 07.25 07.50 08.00 05.20 05.55 06.25 04.00 05.00 06.00 06.50 06.53 06.59 07.04 07.15 07.21 07.33 07.40 07.46 07.55 08.23 08.35 08.50 05.55 06.25. Ohjaus: Doug Liman. Pääosissa: Matt Damon, Franka Potente, Chris Cooper, Clive Owen. Kuka ei tulekaan päivälliselle. Maa on maailman väkivaltatilastojen kärjessä. Stella McCartney osaa vaatettaa kiireiset uraäidit. Erilaisuus on valttia. Poliisisarja Aina vaarassa (In Plain Sight) jatkuu toisen tuotantokauden jaksoin. Osa 4/10. Lopputulos on kovin neitimäinen. Osa 59/78. Tulta ja jäätä. Ohjelman kapkaupunkilainen joukkue toimii kuitenkin samalla surullisena esimerkkinä siitä, että huumeiden ja rikollisjengien maailmasta ei nousta helposti. Maria pettyy Dougiin, ja Andy yrittää parhaansa mukaan paikata tilannetta. Sedanin taistelu 1870. 23.25 00.30 01.30 Punaista. Nyt haetaan uskottavuutta ja haavoittuvuutta. Juustoleipiä. Jalkapallo voi kuitenkin myös yhdistää slummien köyhät ja siirtomaaisäntien jälkeläiset ennennäkemättömällä tavalla. Se mikä oli ennen seksissä tabua, levitetään nykyään koko maailmalle netissä ja telkkarin viihdeja keskusteluohjelmissa. Jalkapallo on MM-kisoihin valmistautuvassa Etelä-Afrikassa enemmän kuin peli. Kauas kaverit karkaavat. Se tarjoaa unelmia tai pakopaikan, kun väkivalta tai köyhyys musertaa. Udon ristiriita. Liikalihavuus on nykyään suurempi terveysriski kuin aliravitsemus. Loukkaantunut on menettänyt muistinsa. Uusinta. Se tarjoaa pakopaikan, kun väkivalta tai köyhyys musertaa. Marge perustaa suljetun sarjakuvakaupan tiloihin naisille suunnatun kuntosalin ja siitä kehkeytyy huippusuosittu liikeidea. Timon tyttöystävä Sonja rakastaa herkuttelua ja kaikkea kaunista. Laukaus lapsuudessa. Dokumenttisarja Toisenlaiset frendit on suomalainen versio ruotsalaisesta formaatista. Osa 1/2. Lakimies (Julio Chávez) on tulossa keski-ikään ja ajautuu siksi henkilökohtaiseen kriisiin. Myöhemmin miehelle selviää, että hänen nimensä on Jason Bourne. Ysärihitti, jännäri Käsi joka kehtoa keinuttaa (The Hand That Rocks The Cradle, 1992) on juoneltaan ennustettava ja kaavamainen. Talo Ranskassa. (Bourne Identity (K15), USA, 2002) Robert Ludlumin romaaniin perustuvassa, tiivistunnelmaisessa toimintajännärissä ammattitappaja Jason Bourne herää muistinsa menettäneenä keskellä monimutkaista, kansainvälistä rikosvyyhteä, jossa hän pian huomaa itse joutuneensa tulilinjalle. Dramaattisia tapahtumia seurataan niin ambulanssissa kuin sairaalassakin. 23.20 23.50 00.45 01.45 Jo Frostin apua tarvitaan taas. Sarjojen tapahtumat sijoittuvat ensiapupolille, ei teho-osastolle. Jyrkin potilaalle on tullut laaja aivoinfarkti nukkuessa ja liuotushoitoa ei enää voida antaa. Sarjojen nimiä valittaessa olisi hyvä välttää väärinkäsityksiä. Beatles-huumaa. Jotkut eivät juurikaan liho vaikka yrittäisivät. Siinan kanssa katsotaan Timppa, Isot koneet, Kössi Kenguru Vetehisten valtakunnassa, Aasi, Morso ja Mouru sekä Tähtiplaneetta Canopus. Sisustussuunnittelija Sarah Richardson tekee rantamökkiin täydellisen muodonmuutoksen. Eläintenpelastustiimi joutuu evakuoimaan kuusi koiraa veneenrähjästä, jonka moottori on tulessa. Jimin Teho-osaston poli sijaitsee Melbournessa. Hamstraajan salaisuudet. Bourne myös huomaa taitavansa useita kieliä ja olevansa mestaritaistelija. Kyse on sananmukaisesti elämästä ja kuolemasta. Vastauksia etsimässä. Jokaisessa jaksossa kerrotaan kahden eurooppalaisen ihmisen valtavirrasta poikkeavasta seksielämästä. Osa 108. Ennestään tv:stä tuttu Sanna on asuinpaikan tomera organisaattori. Viimeinen pussillinen Phoeben tavaroita. Sijaissynnyttäjä. Lauren kaipaa vanhoja hyviä aikoja entisten ystäviensä seurassa. Uusinta. TV 15 KESKIPOHJANMAA . Ensimmäisen tuotantokauden päätösjaksossa Michael yrittää veljensä Naten ja Fionan kanssa pelastaa Samia salakuljettajien kynsistä. Elokuva on vaitelias, hidastempoinen ja pidättyväinen. Henkikulta. Tanskalainen vai arabi. Kaikki eivät ole uudesta tyylistä suinkaan innoissaan sen suttuisuuden vuoksi. Tulevaisuus. Me liikalihavat kysymme toisinaan itseltämme, miksi juuri me olemme paisuneet liiaksi. Osa 3/3. Lk 5-6, Marie Curie. 23.55 Huipputarjous. Sherif. Uudet tavat. Lopun ajan tietokilpailu uutisviikon päästöistä. Surua, vihaa ja masennusta rikkaiden kukkuloilla. Asiaohjelmasarja, joka käsittelee seksiä ja nimeää itsensä Tabuksi, kerjää ongelmia. Ruskeaa. Uusinta. Epäilyksiä. (El otro, Argentiina 2007) Ohjaus: Ariel Rotter. Koulua Allahin kanssa. Lapsikiistat paljastavat ulkopolitiikkamme kipupisteitä. Visioimassa ufotutkija Jaakko Närvä, Demosin Roope Mokka, Automatic Eyen Pete Murto sekä Musexin Paulina Ahokas ja Juoni?lmin Jarkko Hentula. Kuviteltu ystävä. Kalastaja poimii merestä miehen, joka on viittä vaille vainaa, ja pistää hänet kuntoon. Kolme kaverusta. Viuhahtaja. Sharonin päivä. 23.30 00.15 00.50 02.00 03.00 Appelsiini-mantelikakku. Luokat 1-3, UE. Horiatiki-salaatti sekä tsatsiki. Eukko on tietenkin aivan sekopää. Keski-iän kriisi. Etelä-Sakassa elävä Aysel on harras muslimi, äiti ja kotirouva. leveyspiirin kohdalta halkaiseva maakaistale. Syntymäpäivät. Jason Bourne -trilogia siirsi amerikkalaisen toimintaelokuvan 2000-luvulle ja pakotti muun muassa James Bondin uusimaan tyylinsä. Elämästä puuttuu kuitenkin jotain, koska se tuntuu tylsältä. Matkalaukku. Nyt mennään käsivarakameralla keskelle tapahtumia. Maisemien puolesta voitaisiin olla Suomenkin rannikolla. Kaipaamaan jäävät. Suomelle kaupataan seitsemää eri ydinreaktoria. Kertojana toimiva Timo etsii töitä ja haaveilee musiikkialasta. Osa 5/5. Uusi Liv-sarja Sarah’n kesämökki tulee Kanadasta. Kaikki eivät paisu ylipainoisiksi, vaikka syövätkin runsaasti. Hyvä tytär. Argentiinalainen draama Toinen (El Otro, 2007) kuulostaa syvällisemmältä kuin oikeasti on. Minyonin perheen kolmivuotiaan tyttären raivokohtaukset ovat tuoneet hänelle porttikiellon päivähoitoonkin. Hämmentävät sormukset. Punatukkaisten liitto. Iltasoitto. Giuliana huomaa, että naimisiin mentyään hän on aivan unohtanut tyttöystävänsä ja vanhat hyvät ajat, jolloin hän oli bileiden itseoikeutettu kuningatar. Täyskäännös. Mutta mökin isäntä on tyytyväinen, mikä on tärkeintä. Aloitusjaksossa tavataan selibaatin valinnut suomalainen rocktähti ja ruotsalainen seksiaddikti. Kun Stuttgartin valtionteatteri etsii amatöörinäyttelijöitä, Aysel vastaa kutsuun. Toinen voi lihoa täsmälleen samalla ruokavaliolla, joka pitää toisen painon tasaisena. Isabella lähettää Jirin suden suuhun. Uusien jalkapalloareenojen rakentaminen on maksanut tähtitieteellisiä summia keskellä valtavaa sosiaalista kahtiajakoa. Mallikokelaat tutustuvat omiin vahvuuksiinsa ja heikkouksiinsa. Samaan aikaan juristin vaimo on raskaana ja hänen isänsä tekee kuolemaa. Frank ja Ava Gardner asuvat maaseudulla hoitaen karjaa ja kaataen puuta. Osa 2/3. Celian vieroitus ei ota onnistuakseen. Yhteiseurooppalainen Tabu kuitenkin välttää ilmeisimmät sudenkuopat ja pysyy asialinjalla. BBC-dokumentti keskittyy nimenomaan aineenvaihduntaan. Tepsikö dieetti, tuliko takapakkia vai iskikö jojo-ilmiö. Francis Drake. Naapuritalo myytävänä! Tim (Tim Bagley) ja Cindy (Cynthia Stevenson) Devlin tekevät tarjouksen Jimin ja Cherylin taloa vastapäätä olevasta kiinteistöstä, unelmatalostaan. Se mikä on normaalia, riippuu täysin näkökulmasta. Nimi on kummassakin tapauksessa myös faktisesti virheellinen. Suloinen Johnny. Osa 4/7. Puheenaiheita: Liikkuva mieli. Musiikista vastaavat itse Nick Cave bändeineen, Mick Hucknall (Simply Red), Sharleen Spiteri (Texas), Jack Whiten ”The Raconteurs”, bluegrass-bändi Chatham County Line ym. Kilpailu käynnistyy. Tilanne muuttuu vakavaksi, kun Nancyn ilmianto johtaa poliisioperaatioon. Kata puolestaan on kaikkien kaveri. Bourne on myös jonkun tahon tappolistalla syistä, joita hän ei muista. Juhlapäivä. Arvio. Ohjelmassa tehdään koe, jossa ryhmä opiskelijoita syö tuplamäärän kaloreita neljän viikon ajan. 100.1 ja 107.7 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3 87.9, 89.7 ja 99.1 104.3 99.7 107.2 ja 104.1 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3 102.7 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7 104.6 ja 106.3 88.8 ja 101.9 91.4 ja 89.0 87.8, 95.9 ja 97.6 98.4 94.0 ja 96.1 Osa 28/52. Neljä perhettä on ollut vuoden ilmastodieetillä. Rouvien rakastajat. Kuolema Alpeilla. Dokumentti Synninpesä tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman sekä muslimielämään että meidän maallistuneiden länsimaalaisten arkeen. Ilmastotohtorin parhaat vinkit pysyvään elintapojen muutokseen. Kesämökkeily ei suinkaan ole suomalaisten yksinoikeus. Sookie pelkää menettäneensä Billin tulipalossa. Tätä pohtii illan Prisma-dokumentti Kuka lihoo, kuka ei?. Claire (Annabella Sciorra) palkkaa lapsenhoitajakseen hommaan täydelliseltä vaikuttavan naisen (Rebecca De Mornay). Osa 4/6. Jos ensimmäisestä jaksosta jotain voi päätellä, kanadalainen kesämökki on paremminkin luonnon helmassa sijaitseva omakotitalo. Arkkitehdin sokeripala Bristolissa
Puolan virkaatekevä presidentti Bronislaw Komorowski toivoi puolestaan Venäjän sallivan, että koko totuus Katynissa tapahtuneesta puolalaisupseerien joukkomurhasta toisessa maailmansodassa tuotaisiin julki. Tiibetin hengellinen johtaja dalai-lama pyysi lauantaina lupaa päästä paikan päälle lohduttamaan ihmisiä. Thaimaan armeija varoitti mielenosoittajia KOHAT/PESHAWAR (STT–Reuters–AFP–DPA) Itsemurhapommittaja tappoi seitsemän ihmistä ja haavoitti kymmeniä Luoteis-Pakistanissa sunnuntaina. Kyse on myös yksinkertaisista inhimillisyyden ja empatian tunteista, sanoi Kaakkois-Puolasta Rzeszowista saapunut Ewa Krawczyk, 43. Dalai-lama ei ole käynyt Kiinassa sitten vuoden 1959, eikä todennäköisesti saa lupaa nytkään. Pariskunta haudattiin lähelle kenraali Jozef Pilsudskia, joka voitti Puolalle itsenäisyyden vuonna 1918. Tietoja ei ole vahvistettu riippumattomista lähteistä. Monet heiluttivat Puolan tai Solidaarisuus-liikkeen lippuja. Kansallisen yhtenäisyyden puoluetta UBP:tä johtava Eroglu oli saanut 50,3 prosenttia äänistä, kun lähes tulkoon kaikki äänet oli laskettu. Armeijan mukaan yli 300 militanttia on tapettu viime viikkoina. Puhetta seuranneessa paraatissa Iranin armeija esitteli ohjuksiaan, joista tehokkaimpien antama on maan oman ilmoituksen mukaan liki 2 000 kilometriä. Katyn nousi puheenaiheeksi Venäjällä HARARE (STT–AFP–Reuters) Zimbabwen presidentti Robert Mugabe vetosi sunnuntaina zimbabwelaisiin, jotta maassa jatkunut poliittinen ja rotujen välinen väkivalta saataisiin loppumaan. Eroglun tiedetään kannattaneen vuosia kahden valtion ratkaisua, jota kyproksenkreikkalaiset eivät hyväksy. Pommi-iskut kylvävät kuolemaa Pakistanissa JUSHU (STT–Reuters) Kiinan presidentti Hu Jintao lensi sunnuntaina tutustumaan maanjäristyksen tuhoihin Tiibetin ylängölle. Pelastustyöntekijät löysivät vielä sunnuntaina 68vuotiaan miehen hengissä rauniosta. Onnettomuus on huomioitu Venäjällä laajalti myös yleisemmin. Verinen isku oli jo toinen alueella kahden päivän aikana. – Venäläisiltä veljiltämme viime päivinä saatu myötätunto ja apu elvyttävät toiveita kahden slaavilaisen kansamme yhdistymisestä, hän totesi. Tiibetin järistyksessä kuolleiden luku kasvaa TEHERAN (STT–AFP) Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad arvosteli sunnuntaina kovin sanoin Israelia. Pommittaja ajoi pakettiauton tiesululle poliisiaseman lähellä Kohatin kaupungissa ja laukaisi räjähteensä. Neuvostoliitto syytti Katynin joukkomurhasta alun perin natseja. Presidentti Abhisit Vejjajivan ja hänen hallituksensa eroa vaativat mielenosoittajat ovat protestoineet keskusta-alueella jo kuusi viikkoa. Runsas viikko sitten armeijan ja mielenosoittajien yhteenotoissa sai surmansa 24 ihmistä. Venäjän johtajat ovat osoittaneet ennennäkemätöntä myötätuntoa puolalaisia kohtaan onnettomuuden jälkeen. Pääkaupunkiin Riadiin perustetaan tätä varten erityinen tutkimuskeskus. Lauantaina kaksi itsemurhapommittajaa iski Kacha Puhatin pakolaisleiriin Kohatin lähellä tappaen 41 ihmistä. Uutistoimisto Xinhuan mukaan hänen tilansa oli sairaalaan vietäessä vakaa. 75 prosenttia äänioikeutetuista osallistui vaaleihin. Mugabekin huolissaan Zimbabwen väkivallasta IKOSIA (STT–Reuters–AFP) Kansallismielinen Dervis Eroglu voitti kyproksenturkkilaisten presidentinvaalit sunnuntaina. Tuhansia ihmisiä oli kokoontunut juhlimaan urheilustadionille Harareen. Kazcynski ei vieraillut Moskovassa kertaakaan niinä viitenä vuotena, jotka hän toimi Puolan presidenttinä. Kaczynski ja hänen puolisonsa saivat hautapaikan historiallisesta Wawelin linnasta. Medvedevin läsnäoloa on pidetty ironisena siksi, että Kaczynski oli Venäjän kovasanainen kriitikko. Venäläiset ovat tuoneet Puolan suurlähetystölle kasoittain kukkia, minkä lisäksi Venäjällä järjestettiin onnettomuuden vuoksi kansallinen surupäivä. Presidenttipari oli matkalla Katynin uhreille järjestettyyn muistotilaisuuteen, kun heidän lentokoneensa syöksyi maahan Venäjällä toissaviikonloppuna. HUHTIKUUTA 2010 BANGKOK (STT–Reuters) Thaimaan armeija ilmoitti sunnuntaina ryhtyvänsä toimiin, mikäli Bangkokin keskustaan leiriytyneet mielenosoittajat toteuttavat uhkauksensa ja laajentavat mielenosoituksiaan. Puolan presidentti Lech Kaczynski ja hänen vaimonsa Maria haudattiin Wawelin katedraaliin sunnuntaina. Elokuva nosti joukkomurhan puheenaiheeksi Venäjän tiedotusvälineissä, vaikka koko aihe on jäänyt vähälle huomiolle sen jälkeen, kun Moskova myönsi syyllisyytensä 90-luvun alussa. Hautajaispäivään mennessä protestit olivat kuitenkin lientyneet, kun Krakovan valtasi kansansuru. On alueen kansakuntien tahto, että 60 vuoden jälkeen tämä korruptoitunut mikrobi ja alueen epävakauden suurin syntipukki juuritaan pois, presidentti laukoi puolustusvoimien vuosipäivänä pitämässään puheessa. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev saapui paikalle lentäen. Hautapaikan sijainti nostatti puolalaisten keskuudessa myös vastustusta, sillä osa piti hautapaikkaa maan entisten kuninkaiden, kenraalien ja runoilijoiden joukossa poliittisena eleenä. Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel jätti saapumatta, mutta Saksan presidentti ja ulkoministeri lennätettiin paikalle Berliinistä helikopterilla. Näiden veristen kahakoiden jälkeen tilanne Bangkokissa on ollut rauhallinen. Vaalituloksen on pelätty vaarantavan YK:n välittämät saaren yhdistymisneuvottelut, jotka Eroglu oli uhannut keskeyttää, jos tulisi valituksi. Muistotilaisuuden toimittanut kardinaali Stanislaw Dziwisz sanoi Kaczynskin kuolemaan johtaneen tragedian luovan toivoa sille, että Kremlin välit Puolan johtoon paranisivat. MAANANTAINA 19. Kirkon sisäänkäynnillä Medvedev kävi presidenttiparin kuvan luona kumartamassa ja sytytti heidän muistokseen kynttilän. Maassa vietettiin itsenäisyyden 30-vuotisjuhlaa. Taleban-liikkeeseen kytköksissä olevat ryhmät ovat ilmoittaneet tehneensä molemmat iskut. Kuolleiden joukossa oli myös lapsi. – Sionistihallitus on hajoamassa. Saudit ovat jo aiemmin selvitelleet muun muassa aurinkoenergian mahdollisuuksia, mutta uusi keskus vahvistaa maan olevan kiinnostunut myös ydinvoimasta. Ahmadinejad haukkui Israelia mikrobiksi KRAKOVA (STT–AFP–Reuters–DPA) Puolan presidenttiparin hautajaiset jäivät monelta maailman johtajalta väliin, kun Islannin tulivuorenpurkaus esti kutsuvieraita lentämästä Krakovassa järjestettyyn muistotilaisuuteen. Vaikeakulkuiseen Qinghain maakuntaan yritettiin sunnuntaina saada perille avustustarvikkeita kuormaautoletkoissa. Presidentti Dmitri Medvedevin vierailu Kaczynskien hautajaisissa tulkittiin vahvaksi symboliseksi eleeksi. – Zimbabwelaisina meidän on vaalittava suvaitsevaista ympäristöä ja kohdeltava toisiamme arvokkuudella ja kunnioittavasti riippumatta iästä, sukupuolesta, rodusta, kulttuuritaustasta, heimosta tai poliittisista ja uskonnollisista yhteyksistä, sanoi Mugabe. Ryhmien mukaan kyseessä on kosto armeijan operaatioista Swatin laaksossa. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Murad Sezer RIAD (STT–AFP) Saudi-Arabiassa ryhdytään selvittämään aiempaa tehokkaammin ydinvoiman ja uusiutuvien energialähteiden mahdollisuuksia. Saudi-Arabia tutkii uusia energiamuotoja. Munkkien mukaan kuolonuhrien määrä on kuitenkin suurempi, sillä virallisessa luvussa eivät ole mukana ne sadat ruumiit, jotka on tuotu luostareihin perinteisiä hautajaismenoja varten. Pääministeri Vladimir Putin otti puolestaan johtaakseen onnettomuustutkinnan, minkä lisäksi huomiota herätti Putinin Puolan pääministerille Donald Tuskille antama halaus. Hautausprotestit hiljenivät Kirkon ulkopuolella muistotilaisuutta seurasi näyttötauluilta kymmeniätuhansia ihmisiä. Kaczynskin tytär Marta ja kaksoisveli Jaroslaw johtivat surijat muistotilaisuuteen Pyhän Marian kirkkoon. – Kyse on velvollisuudesta olla tällä, muttei ainoastaan siitä. Medvedev saapui lentäen 700 vieraan joukossa oli muun muassa presidentit Virosta, Ukrainasta, Tshekistä, Unkarista, Slovakiasta, Romaniasta ja Georgiasta. Kerta oli ensimmäinen, kun Mugabe vetosi väkivallattomuuden puolesta. Kaczynskin mukaan Venäjä suhtautui ”imperialistisesti” naapurimaihinsa, jotka olivat kuuluneet Neuvostoliittoon. Istuvan presidentin Mehmet Ali Talatin kannatus oli 42,8 prosenttia. Venäjän arkistodokumentit osoittivat kuitenkin, että Josif Stalin oli itse määrännyt upseerit teloitettaviksi. Tulonsa peruivat muun muassa Suomen presidentti Tarja Halonen, Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy. Arkut saapuivat Krakovaan sotilaslentokoneella, joka joutui lentämään matalalla Islannin tulivuoren aiheuttaman tuhkapilven vuoksi. Järistysuhrit tarvitsevat ennen kaikkea telttoja ja väliaikaisia suojia, sillä yli 4 000 metrissä sijaitsevalla alueella on erittäin kylmää ja tuulista. Tuhannet mielenosoittajat kuuntelivat maan eliittiä voimakkaasti kritisoivia puheita paahtavassa helteessä Bangkokin keskustassa. Vaalituloksen varmistuttua Eroglu vakuutti kuitenkin, että jatkaisi neuvotteluja kyproksenkreikkalaisten kanssa. Yli puolet äänistä riitti nostamaan Eroglun voittajaksi jo ensimmäisellä kierroksella. Lisäksi Venäjällä näytettiin televisiossa puolalaisen Andrzej Wajdan Katyn-elokuva, jota on pidetty tabuna Venäjällä. Keskiviikkona sattuneessa tuhoisassa järistyksessä kuoli yli 1 700 ihmistä. Kuva: Lehtikuva/AFP/Radek Pietruszka MOSKOVA (STT–AFP) Smolenskin lento-onnettomuus on herättänyt toiveita Puolan ja Venäjän suhteiden parantumisesta. Suru yhdisti monin tavoin Venäjää kiitellyt kardinaali elätteli toiveita ”veljeskansojen” sovusta Arkkujen äärellä presidentin kaksoisveli Jaroslaw Kaczynski, presidenttiparin tytär Marta ja hänen puolisonsa Marcin Dubieniecki. Eroglu voitti Pohjois-Kyproksessa Dervis Eroglu vakuutti jatkavansa neuvotteluja kyproksenkreikkalaisten kanssa