. . . . Sivu 10 Nokipoika tuo onnea Esko Penttilä on Nuohousalan Keskusliiton puheenjohtaja. Sivu 11 Sunnuntai A B Tänään . Ihalainen toivoo joitain veronkevennyksiä vaikka niiden osuus tulee jäämään pienemmäksi kuin nykyisessä sopimuksessa. – No, mustahan on tyylikäs juhlapuvun värinä. . Nylundista tuli merikapteeni, joka kuoli Kööpenhaminassa 1920. Nyt määrä on kolminkertaistunut ja uskon kasvun jatkuvan. . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Kaupunkeihin lisää vihreyttä s Ylipuutarhuri Aarno Kasvi Turun yliopistosta on tyytyväinen suomalaisten puutarhaharrastuksen suosion kasvuun. . . Näissäkin kisoissa oli mukana viisi täysin uutta paria, Cortén puheenjohtaja Asko Klemola kertoo. . Kuva: Jukka Lehojärvi Ulkomaat Viikonvaihde Mielipide Aarno Kasvi on suosittu luennoitsija. . . . . . . . "Nokipoika toisinaan puhdas ompi muodoltaan, kun hän pyhän tultua pois saa olla piipusta..." lauletaan vanhassa lastenlaulussa. .25 Tv, Radio . TOUKOKUUTA 2002 Sisältö Sääennuste Sivu 16 Juha Savela KOKKOLA (KP) Kokkolan Cortén lauantaina järjestämät valtakunnalliset tanssikilpailut oli esimerkki lajin suosion kasvusta. Kuva: Jukka Lehojärvi s Mihin ovat naisten sääret kadonneet. . Oppikoulunsa keskeyttänyt Hirvi lähti mahdollisesti samalla laivalla tai ainakin samoihin aikoihin Amerikkaan. . Sivu 22 Tanssiurheilun suosio kasvaa Marko Kukkamaan ja Jenni Kiiskilän tyyli toi voiton Cortén kisoissa. . Suomessa näitä onnentuojia on kaikkiaan yli 600 kappaletta, ja heidän keskusliittonsa puheenjohtaja Esko Penttilä löytyy Köyhäjoelta, Kaustiselta. Toivottavasti nämä kisatkin lisäävät lajin suosiota, kun ihmiset pääsevät lähemmin tutustumaan tanssiurheiluun, sanoo Klemola. . Ja onko näistä itse asiassa mikään mustaa: mustikka, musta lammas, mustelma, mustamaija tai musta multa... . . . Varmuudella tiedetään, että nelikosta ainakin Kryander heitti hyvästit sukulaisille ja läheisilleen jo seuraavan vuoden maaliskuussa mennäkseen Hangon kautta Englantiin. . . . . . . . Ankea ympäristö vaikuttaa varmasti ihmisen sisimpään, uskoo Aarno Kasvi, joka kaipaa viheristutuksia lisää kaupunkiympäristöihin. – Ostovoimakoria rakennettaessa palkankorotusten osuus tulee olemaan suurempi, Ihalainen arvioi. .17-18 Urheilu . – Kolme vuotta sitten seurassa kilpaili vain viisi paria. . Sivu 3 Palkkaratkaisun merkitys keskeinen SAK:n Lauri Ihalainen toivoo kokonaisratkaisua SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen toivoo, että sopimuksentekosää parantuisi syksyyn mennessä. . . . . . . – Se on työhön sidottu, alueellista tasa-arvoa tukeva ratkaisu, hän perustelee. . . . . . . . . Sen sijaan hän toivoisi lisää yhteiskunnan panostusta viheristutuksiin ja ympäristön kaunistamiseen. Sivu 9. – Suomalaiset eivät ole lainkaan niin irtautuneita maaseudusta ja luonnosta, että he viihtyvät harmaan asfaltin keskellä. . . . .16 Kulttuuri . . . . Siksi laajoja tuloratkaisuja kannattaa tehdä, totesi Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön puheenjohtaja Lauri Ihalainen lauantaina Kalajoella. .7-8 Ulkomaat . . . . Ahernin puolue kohti voittoa s Pääministeri Bertie Ahernin keskustaoikeistolainen Fianna Fail -puolue oli ennusteiden mukaan menossa kohti voittoa Irlannin parlamenttivaaleissa. . Sinne he katosivat kansojen sulatusuuniin paitsi Kryander, joka palasi hyvin pian takaisin. Silmien ohella ovat kauneinta naisessa, sanovat ne jotka naiskauneudesta jotakin ymmärtävät. .19-22 Sarjakuvat . . . . . . Nyt on selvinnyt, että nimensä hakkasivat 15-vuotiaat kokkolalaiset Anders Oskar Hirvi, Johan Hjalmar Kryander ja Matts Leander Majander sekä heitä vajaat kaksi vuotta nuorempi Helge Karl Gustaf Nylund. . . SAK:n valtuustolle tullaan perjantaina ehdottamaan, että SAK ryhtyy selvittämään yhteisen tuloratkaisun mahdollisuuksia. . . toukokuuta 1902 ilmeisen päättäväisinä siitä, että he karistavat Kokkolan tomut jaloistaan ja lähtevät jo hyvin pian Amerikkaan. . . Sunnuntaisivujen värisuora kertoo tänään mustasta. .2 Maakunta . . . – Niin, että tässäpä ilmainen vihje tulevaisuuden muotisuunnittelijoille sekä omasta että Ihailijan puolesta: sääret esiin! Samoin pitkien suortuvien alle piiloutunut niska. . . . . Sivu 12 Yrjöliininkiven myytti avautui Pojat iskivät nimensä siirtolohkareeseen ennen Amerikkaan lähtöä Johan Hjalmar Kryander kuoli vain noin puolentoista vuoden kuluttua siitä, kun hän oli nimensä kiveen hakannut. . . . . Työväenpuolue olisi kolmanneksi suurin puolue 12 prosentin kannatuksella. .13 Mielipide . . . . Sieltä matka jatkui todennäköisesti Liverpoolin kautta Bostoniin. . . . SAK:ssa pidetään perusteltuna työmatkakulujen omavastuuosuuden poistamista. . mustan nuohoustyön lisäksi nuohoojat putsaavat nykyään ilmanvaihtokanavia, korjaavat savupiippuja ja putkituksia sekä asentavat tikkaita ja henkilöturvalaitteita. Mikäs se on nuohoojamestari Penttilän lempiväri. Sivu 15 Missä ovat sääret. Kuva: Timo Talus Maija Myllykangas (KP) Sanotaan nokikolarin näkemisen tuovan onnea. Hommia riittää, sillä suomalaiset ovat varsinaista uunikansaa: maassa arvioidaan olevan tällä hetkellä käytössä 1,2 miljoonaa tulisijaa – vaikkei edes kiukaita lasketa mukaan. Nylund meni Amerikkaan 1906. He takoivat nimiään 11. . . Ns. Siitäkin kiistellään, onko musta ylipäätään väri. . . . .14-15 Sää . . . .9 Viikonvaihde . Leveä leipä lännen ihmemaassa ja Venäjän sortopolitiikka Suomen suuriruhtinaskuntaa kohtaan olivat varmuudella liikkeelle sysäävinä taustavoimina. . . . Länsimaissa se liitetään suruun, vakavuuteen ja synkkyyteen, mutta myös sivistyneisyyteen, taiteellisuuteen ja tyylikkyyteen. . . . . . – Kilpaileminen on tanssissa parasta, vahvistaa myös kolme vuotta yhdessä tanssinut Cortén pari Marko Kukkamaa/Jenni Kiiskilä. . . Sen pidemmälle tavoitteita ei Ihalaisen mielestä voida vielä sanoa. .10-12 Lapset . . . Kahden muun kohtaloita ei tunneta. . Vapaalla pukeudun mieluiten farkkuihin – ja teepaita on sattumoisin yleensä musta. . . . Päiville osallistuu yli 300 eri ammattiliittojen jäsentä. . . . . . . Fianna Fail oli saamassa runsaat 40 ja Fine Gael runsaat 20 prosenttia äänistä. . . . . . . . . . Niitä monet kaipaavat, Kaija Seikkula Kokkolasta kirjoittaa ja vastaa Ihailijalle (Kp 9.5.). . . Niin he panivat passihakemuksensa vetämään. Majanderin lähtövuotta ei tiedetä. . Miehet. Puheenjohtajan mielestä palkkaratkaisun merkitys tulee olemaan keskeinen. . Tulevaisuuden EU-arkea tulevat joskus olemaan myös ympäristömittaukset eli katsotaan millaista hönkää lämmityslaitteista tulee. . . . . . Hän kuoli vain 17-vuotiaana Liverpoolissa ilmeisesti paluumatkalla joulun jälkeen 1903. . .3-6 Kotimaa . . . . – Järjestimme nyt ensimmäistä kertaa valtakunnalliset kilpailut. . . . . . . . Kuva: Clas-Olav Slotte Antti Hietalahti KOKKOLA (KP) Aivan häkellyttävät ihmiskohtalot historiallisine taustoineen paljastuivat Yrjöliininkiveen hakatuista nimistä, joille ei vielä viikko sitten löydetty mitään kelvollista kiinnekohtaa. Ihalainen alusti SAK:n Oulun aluepalvelukeskuksen ja alueen ammattiliittojen järjestämillä SAK-päivillä kylpylä SaniFanissa. . . . . Snellmansalilla kilpaili vakiotanssien ja lattareiden pyörteissä kaikkiaan 110 paria. . . . – Tällä hetkellä ei ole tahtotilaa neuvotteluille mutta toivon sellaisen rakentuvan syksyyn mennessä, Ihalainen sanoo. . . . . .26-27 IRTONUMERO 1,18 € 7 MK Nro 135 SUNNUNTAINA 19. Niin he tekivätkin. . . . Kuva: Riitta-Maija Sykkö +6 +6 +8 +8 +7 +9 3-7 m/s Päivi Savela KALAJOKI (KP) SAK:n selkein odotus uudelta tuloratkaisulta on, että se tukee työllisyyden parantumista.
2 riviä, sis. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Maria Keltti-Heikkilä ja Jani Heikkilä, Veteli Poika 04.5. Kuuluinkin Seutusuunnittelun Keskusliiton hallitukseen vuosina 1979–1987. Karkuun juossutta keski-ikäistä ONNITTELEE Veikon perikunta Kaatuneitten muistopäivä Leena Nygård PIETARSAARI (KP) – Poikana haaveenani oli tulla maanviljelijäksi. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Sana: He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. 2001 28 385 kpl Lukijoita 85.000 (KMT syksy 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Hän oli minulle loistava tuki työasioissa. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Se on kiinni enää siitä, ottaako vai ei, huuteli leipäkauppias Toholammin Toukomarkkinoilla myyntikojustaan. Maria ja Raine Jussinmäki, Halsua 07.5. Säänkin puolesta valikoima oli vaihteleva. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Jasmiina ja Tommi Rantala, Evijärvi 14.5. Keväisistä päivistä hän nauttii eniten entisen kotitilan metsässä Perkaksella, missä hän tekee "kravattimiehelle" sopivia kevyempiä metsänhoitotöitä. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . – Tätä on elävä maaseutu, ei aina tarvitse lähteä muualle. SSSSiiiirrrrppppaaaa JJJJooookkkkiiiinnnneeeennnn Onnittelut Merkkipäivät Kiitokset WANTED Oli kuka oli, mutta 50 täyttää. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . Mari ja Juha Autio, Ylivieska 14.5. Tapahtuman tarkoitus ei ole ainoastaan kerätä rahaa. Pietarsaaressa hankittiin hänen aikanaan tontti jäähallille ja rakennettiin palloiluhalli Tellus. Tosiasiat pakottivat Hagströmin mukaan kuntaliitokseen. Vegan tuominen Tallinnasta Pietarsaareen oli Hagströmille urakka, joka sai valtakunnallista huomiota. Heli ja Jari Marjoniemi, Haapajärvi 08.5. Markkinamuistoiksi tytöille tarttui mukaan suloisenpehmeät tiikerit. Miia Ojalehto ja Teuvo Teppo, Nivala 04.5. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . – Onneksi minulla oli työparina silloinen kokenut kunnansihteeri Christer Broman. Järjestöllä on paljon osaamista ja varallisuutta, mahdollisuuksia satsata ja kehittää. Fred Friis T TT Teeeerrrrvvvveeeettttuuuullllooooaaaa 77770000----vvvvuuuuoooottttiiiissssppppääääiiiivvvviiiilllllllleeeennnniiii 22225555....5555.... Urheilua Bror Hagström sanoo pitävänsä todellisena nuorisotyönä. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . t. Jo ensimmäisenä kesänä piti Jakob Lines myydä. Ne seurasivat kymmenvuotista uraa asianajajana. Maukkaat Toukomarkkinat Hattaraa ja hittejä haastavassa säässä Toholammilla Hannemari Määttälä, Hanna-Maria Parviainen, Piia Potila ja Mirva Koivisto nauttivat hattaraa markkinoilla. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Hän kertoo kerrankin istuneensa pitkään Ingmar Kålan kanssa ja käyneensä ne perusteellisesti läpi. – Nuorempi kaveri pitäisi tähän jo saada, Vega -säätiön hallituksen puheenjohtaja ja projektinjohtaja sanoo. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Jouduin keskelle taistelua Rannikkoradasta ja ELSA-radasta, ja intensiiviseen sairaalahallinnon ja sairaanhoitopiirin rakentamisvaiheeseen. Saila ja Soini Rahkola, Himanka 09.5. – Lopputulos oli hyvä, ja se on tärkeintä, projektin puheenjohtajana toiminut Hagström sanoo. Kassi-Almakin on markkinoilla viihdyttänyt. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Piia Liimatainen ja Toni Korhonen, Kokkola 15.5. Viileähkö sää ei järjestäjiä pelottanut. Toukomarkkinoille saapuu järjestäjien mukaan vuosittain yli kaksi tuhatta kävijää. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . Maanviljelypaikkakunnalla ollaan totuttu olemaan ulkona kylmemmälläkin säällä. Maria ja Joni Kylmälä, Seinäjoki 07.5. Toukopäivillä oli tarjolla kaikkea mahdollista markkinalakritsista hyväntekeväisyysarpoihin. Tärkeää on myös paikkakunnan elävöittäminen. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Lea ja Jukka Kiviniemi, Nivala 10.5. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Olen myös tutustunut moniin ihmisiin ja saanut monia todellisia ystäviä. Vuodeosastojen lisäksi Folkhälsan toisi seudulle monipuolista kansanterveyttä edistävää toimintaa. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Satu Kinnunen ja Antero Manderbacka, Kokkola 12.5. – Aloitin nollasta, en tuntenut ketään. Seuraavaksi Hagström työskenteli Karjaan kaupunginjohtajana yli 10 vuotta vuosina 1976–1987. – Nämä ovat maakunnan suurimmat markkinat, toteaa LC Toholammin puheenjohtaja Simo Ruokoja. – Jouduin alusta lähtien perehtymään energiasektoriin ja satamakysymyksiin. Myöhemmin puuha vanhojen laivojen parissa jatkui. Minna Laulainen ja Erkki Mäkinen, Toholampi 03.5. – Kaupungille on lottovoitto, jos niin tapahtuu. Erilaisia luottamustoimia ja jäsenyyksiä kertyy seitsemän sivun verran, ja niistä monet ovat vielä voimassa. Mahdolliset muistamiset seurakunnan nimikkolähettien työlle juhlassa tai tilille 106550-230648. Siitä olen kiitollinen. Toholammin martat oli Salmelaiselle käsite jo ennen Toukomarkkinakokemusta, mutta torilla hänelle lopulta esiteltiin ne ihka elävät Toholammin martat. Se oli dynaamista aikaa: Kokkola ympäristöineen kasvoi kohisten, talousarvio kaksinkertaistui kolmessa vuodessa, kaupunkiin muutti väkeä maaseudulta teollisuuden palvelukseen, asuntoja tarvittiin lisää. Hagström on merkkipäivänään matkoilla. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Tänä vuonna Toukomarkkinoilla kansaa villitsivät Elviksen veli, joka ristittiin uudelleen Erkki Presleyksi sekä Frederik, joka tapahtuman kuuluttajan mukaan on pyörittänyt jo 30 vuotta sukkia tyttöjen jaloissa. Toripaikalla aamun lumisade ja kova tuuli tekivät välillä tilaa myös auringonpaisteelle. Olen vaihtanut ammattia ja kotipaikkaa, ja aina saanut oppia jotain uutta. Ilmoitushinnat 1.1.2002 alkaen mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Tapahtuman järjestää Toholammin Lions Club, joka lahjoittaa tuoton joka sentin hyväntekeväisyyteen. Tytti Virkkala ja Tom Apunen, Kokkola 13.5. Myös muut järjestöt ja yhdistykset keräävät markkinoilla arpajaisten ja muun myynnin avulla varoja toimintaansa. Tanja ja Pertti Kirsilä, Pietarsaari 02.5. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Toisaalta tällaisella ilmalla ei tarkene ehkä pihoja laittaa kuntoon, mutta torille kyllä tarkenee tulla. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Toukomarkkinoilta maailmalle ovat vieneet ainakin niiden toholammilaisten Napakymppi-seikkailijoiden tiet, jotka Salmelaisen vierailun jälkeen pääsivät televisio-ohjelmaan ja sieltä uuden sydänystävän kanssa kaukomatkalle. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Se, että takaamme ruotsinkieliset palvelut ruotsinkielisille, ei tarkoita etteikö niitä annettaisi suomeksi suomenkielisille. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Häntä hymyilyttää, kun hän kertoo ensimmäisistä tehtävistään nuorena miehenä Kaarlelan kunnalliselämässä. – Toiminta olisi varmasti kaksikielistä. – Eihän täällä sada puukkoja niskaan. Hän täyttää 70 vuotta tiistaina 23.5. (06) 827 2000 ark. Toukomarkkinat toivat alkuvuosina paikkakunnalle Kari Salmelaisen. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Jacobstad Wapenin rakentamiskauden hän muistaa innokkaana ja hieman myrskyisänä. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Tapahtuma järjestettiin ensi kerran vuonna 1984 ja sen jälkeen Toholammin maine on tapahtuman myötä levinnyt maailmalle. Kuva. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Erityisen mielenkiintoista minusta oli seutukaavoitus. Häntä ilahduttaa Folkhälsanin mahdollinen tulo Pietarsaareen ja Östanlidiin. Leipää ja sirkushuveja löytyy omaltakin paikkakunnalta, toritoimikunnan tämän vuoden puheenjohtaja Jorma Rekonen heittää. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . 2:4 Aurinko nousee: Kokkolassa 4.05 (pimeys päättyy 2.10) Helsingissä 4.33,Sodankylässä 2.53 Aurinko laskee: Kokkolassa 22.45 (pimeys alkaa 24.48) Helsingissä 22.02,Sodankylässä 23.32 Nimipäivät huomenna: Lilja,Karoliina,Lilli,Karolina ja Lilian, ortodokseilla Vesa,Aleksi ja Asko Nimipäivät tänään: Emilia,Emma,Emmi,Milla,Milja,Milka,Amalia ja Mili, ortodokseilla Patrik,Niila,Dimitri ja Mitra Tänään 70-vuotias Sunnuntaina 19.5. Hagström on Folkhälsanin hallituksen ja hallintoneuvoston jäsen. Järjestäjien mukaan samat myyjät palaavat mielellään Toukomarkkinoille, sillä paikkakunnalla on markkinoilla tapana ostella eikä ainoastaan katsella. – Minulla on ollut rikas ja vaihteleva elämä. Elämä on sittemmin kuljettanut moneen paikkaan ja moneen tehtävään, mitä Hagström pitää myönteisenä asiana. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Omakotitaloja rakennettiin Kaarlelan puolelle enemmän kuin minnekään muualle koko maassa. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Kun Birger Huhta ojensi minulle nuijan, kysyin: "Kummasta päästä tätä pidetään?" – Vuonna 1971 aloitin sitten kunnanjohtajana. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Monta kertaa uuden oppimisen edessä – On terveellistä joutua joskus nollatilanteiseen, ja opettavaista joutua porukkaan, jossa kukaan ei ole sinua tyhmempi, Bror Hagström sanoo. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Ap. Kuvat: Kaisa Kujanpää Frederik testasi arpajaisten palkintoskootteria Toholammilla. Leena Nygård Tyttö 01.5. T TT Teeeerrrrttttttttuuuu A A A Allllm m m muuuussssaaaa SSSSuuuukkkkuuuullllaaaaiiiisssseeeetttt,,,, yyyyssssttttäääävvvväääätttt,,,, ttttyyyyööööttttoooovvvveeeerrrriiiitttt jjjjaaaa kkkkaaaaiiiikkkkkkkkiiii,,,, jjjjoooottttkkkkaaaa ttttuuuunnnntttteeeevvvvaaaatttt kkkkuuuuttttssssuuuunnnn oooom m m maaaakkkksssseeeennnnssssaaaa TTTTeeeerrrrvvvveeeettttuuuullllooooaaaa jjjjuuuuhhhhlllliiiissssttttaaaam m m maaaaaaaannnn ppppuuuuoooolllliiiivvvvuuuuoooossssiiiissssaaaattttaaaajjjjuuuuhhhhllllaaaaaaaannnniiii M M M Meeeettttssssoooollllaaaaaaaannnn ppppeeeerrrrjjjjaaaannnnttttaaaaiiiinnnnaaaa 22224444....5555.... 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . – Huu, haa, huu, haa, lauloi Frederik ja sai toholammilaisten jalat svengaamaan torin asfaltilla. Niinpä tulin surulliseksi, kun isäni sanoi, että minun oli mentävä kaupunkiin kouluun, sillä veljeni saisi kotitilan, kaupunkineuvos Bror Hagström muistelee. Hagström on ollut eläkkeellä seitsemän vuotta. Lisäksi oli Kaarlelan ja Kokkolan yhdistymisprosessi, joka sekin osui kohdalleni. Eteläväylä, Kokkola. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Maire Tarvainen ja Pentti Karvonen, Halsua 10.5. Usein Hagström joutui opettelemaan uudet tehtävät ja asiat nollasta. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Raila Antinoja ja Jyrki Mäki-Petäjä, Kannus 06.5. Nyt laivan kunnostaminen vaatisi hänen mielestään palkatun vetäjän, ja muutenkin nuorta väkeä mukaan hankkeeseen, jonka aktiivisimmat alkavat olla jo iäkkäitä. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. kkkklllloooo 11114444 jjjjäääällllkkkkeeeeeeeennnn.... Onnitteluina tervetulleita ovat lahjoitukset Vegan tilille 201518-145150. Sen palveluja on pyydetty Ruotsiinkin. – Enää ei tarvitse mainostaa, että tulkaa tänne. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,24 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Pietarsaaren apulaiskaupunginjohtajuus (1987–1995) toi taas uuden tehtäväkentän. Hilkka ja Jukka Ylikoski, Nivala 10.5. Helinä ja Tom Östman, Kokkola 09.5. kkkklllloooo 11113333 SSSSuuuuvvvviiiirrrraaaannnnnnnnaaaannnn kkkkeeeessssääääkkkkooooddddiiiilllllllleeee.... Katternö-ryhmän kehittäminen oli erittäin kiinnostava tehtävä, ja Ekoroskin ja Ewapowerin käynnistäminen ja johtaminen oli todella haastavaa. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Tänä vuonna toripaikkoja oli myyty noin 70. – Ensimmäinen kunnallinen luottamustehtäväni oli Kaarlelan valtuuston puheenjohtajuus vuosina 1969–71. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Anne ja Kaj Lillhonga, Kokkola 03.5. Tapahtuman maine on jo levinnyt, Ruokoja paljastaa. Hittimaakari lämmitti yleisöä kestosuosikeilla Lindasta Kolmekymppiseen ja yleisö lauloi innolla mukana. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. – On terveellistä joutua joskus nollatilanteisiin, ja opettavaista joutua porukkaan, jossa kukaan ei ole sinua tyhmempi, hän sanoo. Päivi ja Eero Peltoniemi, Kannus 10.5. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.2.2002 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € mk € mk 12 kk 188 1117,80 12 kk 201,05 1195,39 6 kk 96 570,79 6 kk 103,40 614,79 4 kk 65 386,47 4 kk 72,75 432,55 3 kk 49 291,34 3 kk 54,75 325,53 2 kk 33 196,21 1 kk 18,45 109,70 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. lomamatkan vuoksi. 2002 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi s viikko 20 KIITOS kaikille, jotka muistitte minua 50-vuotispäivänäni. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . (06) 827 2234, . Salmelaisen lisäksi Toukomarkkinoilla on vuosien varrella ehtinyt käydä monia kuuluisuuksia. Sanna ja Mikael Hästbacka, Kruunupyy Syntyneet Uudet keskipohjalaiset www.keskipohjanmaa.net Ajankohtaista eri aiheista www.keskipohjanmaa.net Kaisa Kujanpää TOHOLAMPI (KP) – Niin halpaa on, ettei se ole enää hinnasta kiinni. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9
Kuvat: Timo Talus Kalajoki-messuilla oli yleisöä kohtalaisesti lauantaina aamupäivällä, mutta järjestäjät uskovat 3 500-4 000 kävijän tavoitteeseen. Turismin lisääntymisen ongelma Keski-Pohjanmaalla on majoitustilojen vähäisyys. – Tuloratkaisu ei voi olla mahdollinen, jos niinkin suuri sektori kuin kuntasektori on pois neuvotteluista, hän sanoo. Samalla opiskelijat ovat saaneet aistia messuilta yrittäjähenkeä. Kun meillä on matkailualan koulutusta, uskon että matkailuyrittäjiä tulisi paikkakunnalle helposti, Rahkola sanoo. Haasteiksi tulevat laadukkaiden työolosuhteiden kehittäminen ja työja perhe-elämän yhteensovittaminen, jotta jaksavaa ja osaavaa työvoimaa on saatavilla. Molempien mielestä sen osuus korostuu tulevaisuudessa; liikaakin huomiota on kiinnitetty ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opetukseen. Uusia yrittäjiä käy myös elinkeinoneuvojan, messupäällikkönä toimivan Taisto Alasimin juttusilla lähes viikoittain. Vaikka muiltakin paikkakunnilta tuli kyselyjä, messut järjestetään puhtaasti kalajokisina kuten aikaisempinakin kertoina. Kuumaliimalaminointia, valokuvausta ja suunnittelua hän on aikoo jatkaa työn ohessa. Lomautukset sisältävät riskin, ettei osaavaa työvoimaa ole saatavilla, kun sitä tarvitaan. Hän toivoo, että yrittäjät pohtisivat keskinäisen yhteistyön syventämistä, jotta turistivirta kääntyisi selkeämpään nousuun. Odotin niitä enkä siksi ole vielä markkinoinut palveluani muuten, Pyykölä sanoo. Toisen asteen koulutus korostuu SAK-päivillä vieraili alustajana alueja kuntaministeri Martti Korhonen, joka löysi Ihalaisen kanssa yhteisen sävelen toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta. Ihalainen pitää kehittämisen arvoisina myös työn vaativuuteen perustuvan palkkajärjestelmän kehittämistä, ansioiden seurantajärjestelmää ja palkitsevia palkkausjärjestelmiä. Pentti Pyykölä aloitti laminointipalvelun toiminimellä vuodenvaihteessa. Puheenjohtaja Ihalainen alusti lauantaina SAK-päivillä Kalajoella. Suomen talvi kiinnostaa venäläisiä Puhdas luonto ja turvallisuus vetonauloina sekä rannikkokaupunkien rikas historia. Eduskunnassa on kuitenkin nousemassa paineita vastakkaiseen kantaan. laminoiva Pyykölä on tehnyt muun muassa messujen opasteet. Ihalainen tiedostaa kuntaja julkisen sektorin palkankorotuspaineet, mutta eri sektoreilla ja ammattiryhmillä ei voi olla erilaisia palkkaratkaisuja. Sopimuksentekosää ei vielä kunnossa SAK:n Ihalainen tiedostaa julkisen sektorin palkankorotuspaineet Yhteistä näkemystä löytyi Kalajoella. Kun halli saatiin täyteen kalajokisin voimin, laajemmat messut vaatisivat sitten jäähallia mittavammat puitteet. Kuva: Timo Talus Messut ponnahduslauta uudelle yrittäjälle Jäähallin osastot täyteen kalajokisin voimin Pentti Pyykölä laminoi käyntikortista kestävän. Päivi Savela KALAJOKI (KP) Oman paikkakunnan messut sattuivat hyvään saumaan kalajokiselle laminointiyrittäjälle. Kalajoen yrittäjät ry ja Kalajoen elinkeinopalvelut järjestävät paikkakunnalla messut joka viides vuosi. Vastaava tulkinta uhkaa raaka-aineena käytettävää kierrätysromua. PPLaminoinnin osastolla on tietokonenäytöllä valokuvashow messuosastoilta. Messujen rakentaminen on tapahtunut yhteistyössä Kalajoen käsija taideteollisuusoppilaitoksen kanssa, jolla on messuilla samalla kevätnäyttely. Ministeri peräsi johdonmukaista ympäristöpolitiikkaa sekä yhteistyötä viranomaisten ja yritysten välillä. Irtisanomisturvan parantaminen, osittainen hoitovapaa tai työaikajärjestelyt vuorotyöntekijöille sekä ulkomaisen työvoiman työehtojen parantaminen ovat asioita, joista syksyllä neuvotellaan. Myös Keski-Pohjanmaalla itänaapurien houkuttelemiseksi on tehty tällä viikolla töitä, kun kahdeksan venäläistä matkanjärjestäjää on ollut Kokkolan Matkailun vieraana. Messut ovat paitsi yleisölle myös yrittäjille mahdollisuus tutustua toisiinsa ja tuotteisiin. päivä työmarkkinajärjestöt keskustelevat tupovalmiudesta pääministeri Paavo Lipposen kanssa. Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma pitäisi Korhosen mielestä antaa maakunnan yhteistyöryhmälle MYR:lle, joka on koostumukseltaan laaja-alaisempi kuin maakuntahallitus. Tulijat ovat pääasiassa Moskovan ja Pietarin alueelta, mutta myös ympäri Venäjää. Sen jälkeen jää aikaa vielä liittokohtaisille ratkaisuille, joita moni liitto saattaa yrittää. Näytteilleasettajia on lähes 90 ja sekä ulkoettä sisäosastot saatiin täyteen. Hänen mielestään kuntasektorin pitäisi pystyä rakentamaan omia ratkaisuja tuloratkaisujen kyljessä. – Yllättävän monta uutta yritystä on muhimassa. Tapahtuma päätti SAK:n edunvalvontaviikon. Pyykölä työskentelee ohjaamomiehenä Rautaruukin terässulatossa Raahessa. Olemme maailman huippuja ja käytämme huipputeknologiaa, Korhonen sanoi. Tärkeitä olisivat myös elämykset, joita muulla Suomella ei ole tarjottavana. Yleisesti Suomessa puolestaan kiehtoo paitsi tasokkuus, myös turvallisuus ja puhdas luonto. Alueja kuntaministeri Martti Korhonen ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ovat samaa mieltä toisen asteen koulutuksen merkityksestä. Ihalainen toivoo, että keskustelu saadaan käytyä loppuun viimeistään marraskuun loppuun mennessä. Myös nykyisten työpaikkojen turvaaminen edellyttää perusteollisuuden toimintaedellytysten turvaamista. – Tarvitsemme edelleen vahvasti paperin ja metallin tekijöitä. Ikäpolven murros on lähellä Taloudessa vallitsee Ihalaisen mielestä suhdannekuoppa, mutta onneksi työnantajien irtisanomisja lomautusuhka on ollut kohtuullisen korkea. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.5. Matkailun edistämiskeskus on laskenut, että venäläisturisti tuo rahaa mukanaan keskimäärin 500 dollaria viikkoa kohti. SAK:n valtuustolle tullaan perjantaina ehdottamaan, että SAK selvittää, onko vai eikö mahdollisuuksia yhteiseen tuloratkaisuun. 2002 Maakunta 3 Päivi Savela KALAJOKI (KP) Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen toivoo, että syksyyn mennessä rakentuisi sopiva tahtotila tuponeuvotteluille. Messuosastolla on myös valokuvashow tietokonenäytöllä. Keski-Pohjanmaalle venäläisiä vetää esimerkiksi Kokkolan historia ja kaupunkiarkkitehtuuri. Pyykölän lisäksi Kalajoki-messuilla esittäytyy pari muutakin uutta pientä yritystä sekä isompia kalajokisia yrityksiä, joissa nuorempi sukupolvi on astumassa esiin. Matkanjärjestäjät ovat tutustuneet paitsi Kokkolan, Kaustisen ja Kalajoen, myös Lappajärven, Ylihärmän, Ähtärin ja Vaasan majoituspalveluihin sekä nähtävyyksiin. Kylpylä SaniFaniin kokoontuu viikonvaihteen aikana yli 300 eri ammattiliittojen jäsentä. Oman paikkakunnan messut innostivat myös valokuvaamaan kaikki messuosastot. Yrittäjien puheenjohtaja Juha Rahkola uskoo viiden vuoden kuluttua mukana olevan enemmän pieniä yrityksiä, sillä isoja yrityksiä ei ehdi viidessä vuodessa syntyä Kalajoelle. Keskustaan tulee pieniä liikkeitä ja valtaosa uusista yrittäjistä on naisia, Taisto Alasimi myhäilee. – Ikäpolven murrokseen varautuminen on tärkeää, kun nuorisoa tulee vähemmän työelämään kuin siitä poistuu väkeä, Ihalainen sanoo. Kalajoki-messut jatkuvat tänään ja järjestäjät odottavat messujen kävijämäärän olevan noin 3 500-4 000:n paikkeilla. Kymmenen vuoden sisällä työmarkkinoilta poistuu 700 000 työntekijää ja viidentoista vuoden kuluttua jo puolet nykyisestä työvoimasta on poistunut työmarkkinoilta. Messuilla on kattavasti edustettuna kalajokista yritysja elinkeinoelämää sekä yhdistyksiä ja yhteisöjä. – Olisi järkevää, että kuntasektorin osapuolet rakentaisivat useampivuotisen ohjelman, jotta kuntaja julkinen sektori pysyy työvoiman palkkakehityksessä mukana, hän esittää. Kokkolan Matkailun ja venäläisten matkanjärjestäjien kesken on alustavasti sovittu kahden 50–100 henkeä käsittävän ryhmän saapumisesta Keski-Pohjanmaalle vuodenvaihteessa. Kalajoen yrittäjäyhdistyksessä on noin 170 jäsentä ja se on Kokkolan jälkeen toiseksi suurin yrittäjäyhdistys Keski-Pohjanmaalla. Tällä hetkellä sopimuksentekosää ei ole kunnossa, sillä odotukset ja edellytykset ovat hajallaan. Anne Saarikettu KOKKOLA (KP) Venäläiset ovat kiinnostuneet Suomen talvesta, minkä eteen Matkailun edistämiskeskus on puurtanut lähinnä Moskovan ja Pietarin seuduilla. Pääratkaisun pitää olla yleiskorotus sekä pienten ja keskituloisten palkkaratkaisu. Hän pitää käsittämättömänä Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston tulkintaa jätedirektiivistä siten, että ferrokromitehtaan kuonatuotteet luokiteltiin jätteeksi, jota on käsiteltävä kalliimmin menetelmin ja nykyiset sivutuotteen liiketoimintamahdollisuudet unohtaen. Irina Viitasalo Kokkolan Matkailusta herätteleekin paikallisia matkailuyrittäjiä oivaltamaan, että venäläiset ovat kiinnostuneita KeskiPohjanmaasta. – Messut passasivat minulle nappiin. – Omat messut parantavat yhteishenkeä enemmän kuin yleismessut, joilla ei ehkä syntyisi porukalla tekemisen henkeä, Rahkola perustelee. Villa Elbassa vaihdettiin ajatuksia siitä, mitä venäläisturistit toivovat Suomen matkaltaan. Eduskunnassa on käsiteltävänä hallituksen esitys aluekehityslaista. Varakkaat keskiluokkaiset venäläismatkailijat kaipaavat paitsi tasokkaita yöpymispaikkoja, myös toimintaa ja palvelua myös pyhäpäivisin. Uuden vuoden tietämillä summa nousee jopa 800–900 dollariin, sillä matkamuistoja ja joululahjoja ostetaan enemmän, koska Venäjällä joulua vietetään tammikuussa. Kokkolan Matkailu aikoo puolestaan perustaa matkailukeskuksen itänaapurin vierailijoiden tarpeisiin. Kesäkuun 12. Perjantai-iltapäivällä seurue tapasi Kokkolassa paikallisia matkailuyrittäjiä. Käyntikortteja, esitteitä ym. Lisäksi turistit kaipaavat palvelua omalla kielellään sekä venäjänkielisiä esitteitä. – Nuoria yrittäjiä toivoisi mukaan lisää
Suurin ponnistus tulee olemaan paikallismuseoalueen rakentaminen, johon on suunniteltu ainakin tuulimylly, myllytupa, aitta, tervamiilu, pisteaita ja tanssilava. Alkuun myyntivalikoimassa olivat moottorisahat, mopedit, polkupyörät, öljykaminat. Oman väen lisäksi yritys työllistää kesäaikaan yhden vieraan. Vuonna 1968 aloitettiin myös matkahuoltopalveluiden tarjoaminen. Yritys työllistää tällä hetkellä oman perheen lisäksi yhden ulkopuolisen työntekijän. Vuonna 1967 Leppäset perustivat huoltoaseman. 5 pv ........... 06-831 5563 Ajanvaraus puh. 08-470 016 OULAISTEN KELLO-OPTIIKKA KOKKOLAN Järvelä/Kalliontie 22, puh. Tässä muutamia esimerkkejä, hinnat alkaen 1vko Khao Lak, Thaimaa 30.11....890 € Essaouira, Marokko 21.11. 80 € HOTELLIMATKA Pärnuun Hotelli Strandiin rantalomalle! 28.6. 3 pv..........................alk. Saunan paloturvallisuudessa oli poliisin mukaan toivomisen varaa. 3 pv .....alk. Vihreitä rantoja ja maalauksellisia kyliä. Kirjoita tekstiviesti SÄÄ PAIKKA 5 (esim. Yksi ovi. ja 17.6. 3 pv.......................... 147 € KYLPYLÄLOMAT Pärnuun 1.6., 22.6. ja 20.7. Sauna ja pari lähellä kasvanutta puuta ehtivät palaa poroksi, mutta muilta vahingoilta säästyttiin. 5 pv ..............................402 € SUOMEN MATKATOIMISTO Puhelinmyynti 010 826 8000 ma–pe 8–19, la 10–15 KOKKOLA Isokatu 15, puh. www.keskipohjanmaa.net Saat 5 vuorokauden säätiedot tekstiviestinä Vihje: Tallenna numero puhelimeesi. Jokainen teos on yksilöllinen. Mikä on sinun lomaunelmasi. 357 € Varausmaksu 6 €/lasku. 336 € Tervis 8 pv.. Leppäsen Koneliikkeen perustivat vuonna 1965 Eino ja Aila Leppänen Sykäräisiin. ja 10.7. ALPPIKIERROS Elämyksille uusia ulottuvuuksia. 165 € ja lapsi alle 16 91 € SAARENMAA Yhtä ihana kuin nimikkovalssimaa! 1.7. 195 € LEGOLAND 18.7. ja 26.7. 3 pv Pohjolan suurin eläinpuisto! Aik. 245 € RIIKAN RISTEILY m/s Cinderella Baltian pikku Pariisi kutsuu! 3.8. Ihminen yrityksen tärkein luonnonvara. .....................alk. LOMALLA SATAA TAI PAISTAA. Palo sai ilmeisesti alkunsa savuhormista. Vanhasta työparakista tehty sauna oli lämmitetty yöllä. 08-442 600 NIVALAN KELLO-OPTIIKKA Puistokatu 52, puh. alk. Näe mm. SV-suorakorvaus Hammaslääkärikeskus Kokko-Dent Rantakatu 5, 67100 Kokkola puh. Mudaravila 8 pv.......alk. Miljoona lomaa. 183 € Varausmaksu 6 €/lasku. Sauna paloi Veksalassa. ja 20.7. 47 € ROMANTIKA-RISTEILY Tallinnaan Uusi, upea laiva! 18.7...alk. Ihmisiin kannattaa satsata, se tuottaa tulosta". Sunnuntaina 19.5. ............alk. SÄÄ RHODOS 5) Lähetä viesti numeroon 13525 Palvelu toimii Soneran ja Radiolinjan liittymissä. ...................... 3 pv........................ ja 22.7. ja 29.7. ja 26.7. 4 pv.......................... 9 pv........................ Tomaattilajikkeita on tällä hetkellä parikymmentä, ja vuosittainen sato on noin 60.000 kiloa. 154 € AHVENANMAAN RISTEILYT Kappale kauneinta Suomea! 17.6. 828 5111, ma–pe 9–17 PIETARSAARI Raatihuoneenkatu 7, puh. 24.6. ..520 € Fuerteventura 8.1. 182 € PETSAMO 19.8. alk. 325 € ja lapsi 6–12 alk. 418 € BUSSILOMAT 2002 LÄHDÖT OULUSTA, KYYTIIN MM. (08) 466 661 Hiekkasärkät, 35100 Kalajoki Kuntotestaukset ja -ohjelmat Veteraanikuntoutus Fysiatrian ja liikuntalääketieteen erikoislääkärin vastaanotto Tykypäivät ja -kurssit Sekalaiset Lääkäripalvelut BUSSILOMAT 2002 LÄHDÖT OULUSTA, KYYTIIN MM. 223 € PÄRNU-RIIKA-TARTTO Upea Viron kiertomatka! 7.7. Tällä kertaa palkittiin Leppäsen Koneliike Avoinyhtiö ja Väreen Puutarha. ....................485 € Esimerkkihinnoissa huomioitu mahdollinen nopean varaajan etu. Saunojat poistuivat paikalta neljän–viiden maissa. Juhlapuhujaksi kutsutun toimittaja Maarit Tastula puheen aiheena oli "Miten ihminen kesytetään. Berliini-Praha-Wien-SalzburgInnsbruck-Hampuri 26.6. Yritysasiamies Miia Himangan mukaan kunnassa toimii 230 yritystä. Kaupunki perää kunnon suunnitelmia PIETARSAARI (KP) Veksalassa syttyi varhain lauantai-aamulla sauna tuleen. 2002 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Matkailu Vastaanotollamme on mahdollisuus myös iltavastaanottoon, implanttihoitoon sekä hammashoitoon nukutuksessa. Vuosina 1982-83 rakennettiin automaalaamokiinteistö. 154 € ROMANTIKA-risteilyt Tallinnaan Uusi ja upea Tallinkin laiva! 18.7. 320 € KOLMÅRDEN 24.6. 06-824 1650, fax 06-823 3640, ma–to 9–17, pe 9–15 www.kpnet.com/kprontgen Mannerheiminaukio 1, KOKKOLA Lääkäritalossa SILMÄLÄÄKÄRIKESKUS Ajanvaraus, puh. 1089 € MAURITZBERGIN LINNA RUOTSISSA Liisa Lipsasen entisöimä ylhäisökoti vie arjen yläpuolelle! Hintaan sis. ja 16.8. Leo Väre aloitti puutarhayrittämisen ja kasvihuoneviljelyn oman työn ohessa vuonna 1976. ............420 € Madeira 16.12. MELODIA-RISTEILY Tallinnaan Parhaiten aikaa perillä! 10.6. 3 pv......alk. Tehtaankatu 2 B Puh. – Kunta haluaa koota yrittäjät yhteen kiitokseksi ja kannustukseksi. 06-8680 654, Tehtaankatu 8, Kokkola Silmätautien erikoislääkärit: • Ulla-Riitta Siponen • Elina Kronqvist • Christian Mörtenhumer • Heikki Aurekoski LOFOOTIT Pohjoinen satumaa. lounas linnassa ja tervetulomalja 7.6. 336 € Tervis 8 pv..... 08-761 300 HAAPAJÄRVEN KELLO-OPTIIKKA saat toisen linssin KAUPAN PÄÄLLE! Ostaessasi silmälasit (kehykset ja linssit) TALO TÄYNNÄ KOTIMAISIA UUTUUKSIA ! YLI 1000 VIIKKOA HALVALLA! AIRISTO VKO 03 1200,PYHÄ VKO 02 1500,RUKA VKO 20 1200,SALLA VKO 24 1400,PYHÄNIEMI VKO 41 1600,SOITA JA TIEDUSTELE MUISTA VIIKOISTA ARKISIN 10–18 Loma Patela Oy puh. 9 pv... Lisäksi yhdistys perää kaupungilta avustusta pururadan valaistukseen, suurempiin maanrakennustöihin sekä uimapaikan rakentamiseen. 14 pv .................... 3 pv .....alk. Palvelu kattaa kaikki Suomen kunnat sekä tuhansia lomakohteita maailmalta ja toimii myös ulkomailla yhtähelposti kuin kotimaassa. .............475 € Puerto Rico 14.12. Toholampi kannustaa yrittäjiä Teuvo Harju PYHÄJÄRVI (KP) Pyhäjärven kaupunki haluaa täydelliset suunnitelmat ja kustannusarviot, ennen kuin se lähtee toteuttamaan kaavanmuutosta, joka mahdollistaisi ulkoiluja virkistysalueen toteuttamisen Hiidenkylän Tervajoelle ja siihen liittyen omistuspohjaisen rivitalokokonaisuuden rakentamisen Humalamäelle. KALAJOELTA, YLIVIESKASTA JA KOKKOLASTA! LAPPEENRANTA JA VIIPURI Itäisen Suomen nähtävyydet ja laivamatka Viipuriin! 14.6. 388 € RMELODIA-risteilyt Tallinnaan Parhaiten aikaa perillä! 10.6. 388 € KESKIAIKAINEN TALLINNA Laivamatkat Romantikalla, Tallinnassa ohjelmassa luostarikierros ja lauantaisyömingit 14.6. K ä r k i m e d i a k e s k e l l ä P o h j a n m a a t a Hae täsmäsää tekstiviestinä. Kyläyhdistys esittää, että kaupunki vastaisi alueen tiestön, paikoitusalueen ja kunnallistekniikan rakentamisesta, sekä ennen muuta kaavamuutoksen toteuttamisesta. Tekninen lautakunta antoi kuitenkin kyläyhdistykselle luvan suorittaa alueella raivaustöitäja siistimistöitä. 3 pv ............182 € KYLPYLÄLOMA Pärnuun 1.6., 22.7. Mudaravila 8 pv........alk. 5 pv Yli 4 milj. KALAJOELTA, YLIVIESKASTA JA KOKKOLASTA! HOTELLIMATKA Tallinnaan Laivamatkat Romantikalla 7.6., 28.6. 09-696 2730 TOHOLAMPI (KP) Toholammin kunta muisti neljännen kerran kannustuspalkinnoilla yrittäjiä. Kyläläisten harteille jää myös pururadan ja poluston rakentaminen mahdollisine kuntoratalaitteineen. Yrittäjän kannustuspalkinnon on suunnitellut ja valmistanut Oikemuksen Paja Toholammilta, seppämestari Ari Haapamäki ja artesaani Vappu Luhtajärvi. 3 pv.......................... 317 8300, ma–pe 8.30–17 www.smt.fi Uudesta, muhkeasta Lomaoppaasta löydät yli 70 lomavaihtoehtoa 24 maassa. Miljoona lomaa. Kannustuspalkinnot luovutettiin yrittäjäjuhlassa, joka järjestettiin viidennen kerran. 831 6385, 831 6395 Oulaistenkatu, puh. 87 € ja 10.8. Seuraavana vuonna kypsyi ensimmäinen tomaattisato. 47 € HOTELLIMATKAT PÄRNUUN Hotelli Strandin rantalomalle! 28.6. 418 € KYLPYLÄLOMA Haapsaluun Laine-kylpylä 27.7. Kun tarvitset palvelua, se on valmiina käytettävissä. ..............450 € Costa del Sol 13.12. 162 € ILOA, NOSTALGIAA, HERKKUJA JA PARASTA VIIHDETTÄ TALLINKIN LAIVOILLA. Kysy lisää ja varaa aikasi puh. 781 9900, ma–pe 9–17 VAASA Hovioikeudenpuistikko 11, puh. ..............alk. Niiden huollon ja korjaamisen lisäksi valmistettiin saunankiukaita, porrasralleja ja palotikkaita. legopalikkaa ja Kööpenhaminan iloinen tivoli Aik.alk. Aurinkomatkojen talvi on täynnä elämyksiä! Yksi ovi. Hinta 0,61 euroa/haku. Mikä on sinun lomaunelmasi. 80 € KYLPYLÄLOMAT Haapsaluun Laine-kylpylä 27.7. ..............alk. ja 26.7. Palvelumaksu 8 €/varaus. 87 € 10.8...alk. Vuonna 1989 liiketoiminta muutettiin yhtiömuotoiseksi ja avoimen yhtiön yhtiömiehiksi tulivat Eino ja Aila Leppänen sekä pojat Pauli ja Juhani Leppänen. Saunan havaittiin olevan ilmiliekeissä aamuyhdeksältä. 3 pv.... Kyläyhdistys puolestaan lupautuu alueen raivaamiseen puistikkokuntoon ja alueen kaikenpuoliseen siistimiseen. ja 17.6.
ja ilm. 3. Tilaisuuden avaa kansanedustaja Kari Urpilainen Kahvitarjoilu Tervetuloa! Järj. Tietokonekaiverrus, lisänimet, kunnostukset T. Muistosi kaunis voimia antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Listan tiedot perustuivat merkintöihin ravikuninkaallisten kasvattajista, ei omistajista. Jäätteenmäki perustelee tukimuotoa sillä, että se ohjautuisi juuri sinne missä sitä tarvitaan eli työttömille, vastavalmistuneille, pätkätöitä tekeville ja opiskelijoille. 5.2002 Kokkolassa Rakkaudella muistaen Keijo ja Virpi Timo, Päivi Kimmo ja Pia Konsta, Venla sisar perheineen muut sukulaiset ja ystävät Äidin toivomuksesta siunaus on toimitettu hiljaisuudessa. Vintturi s. Nivalalainen Hulpu (Aimo ja Helke Junttila/Reino Salmela) voitti vuonna 1983. Seitsemän oikein -rivin onnellinen veikkaaja sai saaliikseen kaikkien aikojen suurimman yksittäisen voiton, peräti 4,5 miljoonaa euroa eli noin 27 miljoonaa markkaa. Kalajoen Martti Törnvallin Riuskan-Tyttö voitti 1974 ja -76. Vaasan läänin alueella ja klo 20–24 Pohjanmaan ja Haapajärven verkkoryhmissä Hinta n. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan lauantaina 25.5.2002 klo 11.00 Himangan kirkossa, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Kehitysvammaisten Tukiliitto kaipaa lähivuosina kaikkiaan 10 000:ta asuntoa eli moninkertaista määrää nykytilanteeseen verrattuna. Siksi kiitos ja siunaus matkalla myötä sinne, missä ei tuskaa, ei yötä. Itsesi unhoitit, kaikkesi annoit, meitä muistit ja huolta kannoit. o.s. Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät. Koska täysosumaa ei löytynyt, kasvaa potti hieman ja ensi viikolla jaossa on 900 000 euroa. Järjestöpäällikkö Marjatta Tammiston mukaan mallia voisi ottaa Norjasta, missä laitokset purettiin ja kehitysvammaisten mukana meni kotikuntiin ns. 010 512 5581 Rakas isämme, pappamme ja veljemme Leo Johannes AUNO s. Janne ja Anne perh. Sinä aina autoit ja ahersit ja paljosta huolta kannoit. Hyrräkela 3. Näistä riveistä kukin tuo laatijalleen 20 000 euroa. Kullaten muistojen kirkkaimmat päivät. Jylhä s. Tukiliiton mielestä kenenkään ei pitäisi joutua laitokseen pelkästään asumisen takia. 07.05.2002 kotonaan Halsualla Herra, auta meitä tahtoosi tyytymään Puoliso Seppo ja Teija perh. Tyttö voitti vuosina1953 ja -54. Kuningatar-titteleitä on kertynyt kaikkiaan kymmenen: Kokkolalaisten Sven Hagström/Henrik Holmbäckin A.K. Sinä aina hoivasit, huolta kannoit, rakkautesi meille annoit. Veikkauksen mukaan voittorivi oli jätetty Nurmijärvellä. eskobar creamstar portit aukeavat klo 20.00 la 25.5 S t o r g a t a n 6 J a k o b s t a d I s o k a t u 6 P i e t a r s a a r i AFTER EIGHT liput 10 eur HAUTAKIVET, KAIVERRUKSET ja muut alan työt yli 40 v:n kokemuksella Esko Tuurinmaa Puh. 2002 Maakunta 5 Kuolleita If Va hi nk ov ak uu tu sy ht iö O y Tule kanssamme juhlimaan uuden vakuutuskonttorimme avajaisia Vietämme juhlaviikkoa 20. Ainoa alueen ravikuningas on Bertel Hakalaxin Amor vuosilta 1952-53. Pyhäjoen kalastajainseura, vapakalastusjaosto Lisätietoja Markku Tuuttilalta 041-471 9387 Rakkaamme Alli Alisa KOLA o.s. Puoliso Me siunaten sinua tahdomme kiittää, hyvät ohjeet muistaen mieliimme liittää. Oikaisu HELSINKI (STT) Keskustan varapuheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki vaatii pikaista parannusta lapsiperheiden asemaan. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus Koivuristissä, minkä näin ystävällisenä kutsuna ilmoitamme. muut sukulaiset ja ystävät Monta yhteistä vuotta elää saimme. Avokela Lisäksi paljon muita hyviä palkintoja Os.maksu yleinen sarja 17 E, nuorten sarja 9 E Järj. Et laskenut pituutta päivän et yön, halusit toimittaa sinulle uskotun työn. Pahoittelemme kömmähdystä. Poliisipartio tapasi autoilijan ajamasta Tehtaankadulla kävelyvauhtia kohti keskustaa. Lauri Kokon Helätin (Ylivieska) nousi kuningattareksi vuosina 1964-66. Hän ottaa uuden työnsä vastaan vähitellen syksyllä Sirkka Merikoskelta, joka jää eläkkeelle ensi vuoden alussa. Meillä hiljaisuus ja suru sanaton mutta tiedämme sun hyvä olla on. TSL:n Klan opj. 11.5.2002 K–PKS:ssa Kiittäen ja kaivaten Tapio ja Maritta perh. 6.1.1922 Kaustisella k. Rakkaamme Rauno Erland HAUKILAHTI s. klo 18.00 Alustajina Keski-Pohjanmaan sh.piirin johtaja Hannu Pajunpää ja Pirkanmaan sh.piirin johtaja Rauno Ihalainen. Sitten kun saavutan mä vanhuuden ja harmaat hapset kiitollisna menen kohti kotirantaa. Hän oli syntynyt 21.5 vuonna 1920 Vetelissä. 5.5.2002 Tunkkarin sairaalassa Hyvyydestäsi kiittäen, syvästi kaivaten puoliso Verner Lauri ja Helena Harri ja Satu Eija ja Kaj Irja ja Reijo Elina ja Tommi Antti ja Minna Eeva Elisa ja Jan Ulrika ja Paul Laura Asko ja Tuija Janne ja Jenna sisarukset ja sisarusten lapset perh. Sua kiitämme isämme kaikesta ja siunaamme muistoas kaunista. k. Oulun yliopistollisessa sairaalassa. 3.12.1926 Kaustisella k. Kehitysvammaisten Tukiliitto määritteli asumisen toimintansa painopisteeksi ensi vuonna. Lapsilisät tulisi Jäätteenmäen mukaan myös saada nopealla aikataululla indeksikorotusten piiriin. 07.05.2002 Kaipauksella muistaen Elvi Pirkko Päivi ja Robert Hannu ja Merja Sanna-Mari ja Sohail Anu ja Tarmo Minna ja Veli-Pekka lastenlapset sisaret ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Oli sydän sulla lämmin hellä, paikka siellä meillä jokaisella. GPS 3. sekä muut sukulaiset ja ystävät On kotipiha tyhjä ja hiljainen ei kuulu askelees poluilla sen. Jumalan huomaan jää rakkaimpamme kerran kohdata saamme. 9.6.2002 mennessä Marja Pernu 06-876 796, Kaija Olkkonen 08-422 639 tai perhe_olkkonen@surfeu.fi Tervetuloa! Parannamme rataa Oulu-Kemi-välillä 7.1.2002 alkaen Oulu–Kemi-välillä korvataan maanantai–torstai-päivinä seuraavat junat linja-autoilla: Oulu-Kemi Kemi-Oulu P601 Oulusta klo 9.55 P54 Kemistä klo 11.09 Kemistä juna P601 ja Oulusta juna P54 jatkaa normaalisti aikataulunsa mukaan. Kilpailussa suurimman hauen saanut julistetaan vuoden 2002 haukikuninkaaksi/-kuningattareksi. 27.5.1925 Pälkjärvellä k. Hautaustoimistot Sekalaiset Konsertit Juhlat Kuolleita s. HAUTAKIVILIIKE Suoraan valmistajalta. Luojan tahtoon nyt vain tyytyä saan, surun suuren läheisten kanssa jaan. Rakas äitimme ja mummumme Taimi Esteri TASTULA o.s. Seuraavassa lista, jossa ovat mukana keskipohjalaisten omistuksessa olleet ravikuninkaalliset – pois jäävät siten keskipohjalaisten kasvattajien Sato-Satu, Murrokas ja Patrik. 300 €) 2. Ilmainen ilkivaltavakuutus. Kolmas korjaus olisi lasten kotihoidon tuen korottaminen. Rakkaamme siunataan Halsuan kirkossa lauantaina 25.5.2002 klo 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla, mikä ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitetaan. Kivut vaivat tyynesti jaksoit kantaa, kunnes Isän syliin sait pääsi painaa. 20.04.1936 Rovaniemellä k. Vasta voiton lunastamisvaiheessa selviää, menikö voitto yhdelle ihmiselle vai oliko kyseessä mahdollisesti perhetai porukkalotto. reppurahaa. mukaan Jy vä sk yl ä n tie 3 ,1 km Kirkonmäki Ventus Kuokkasuont. 24.5.2002 uuden konttorimme avajaisten kunniaksi osoitteessa Rantakatu 7, ostoskeskus Maxim, Kokkola. Jäätteenmäen mielestä lapsiperheiden asemaan on vaikuttanut myös aluepolitiikka, jonka vuoksi taloutensa kanssa kamppailevat kunnat ovat joutuneet tinkimään perhepalveluista. Nyt jaossa ollut potti oli kaikkien aikojen toiseksi suurin. Poliisi kaipaa tietoja tapahtumista numerossa 06-8339111. Tukiliitto haluaisi seuraavan hallituksen osoittavan tukea kunnille kehitysvammaisten asuntoolojen järjestämiseen. Siunaus on toimitettu 18.05.2002 läheisten läsnäollessa. 08.05.2002 kodissaan Alavieskassa Kiittäen ja kaivaten Katri ja Alpo Jouni, Tuija, Inka, Tuukka, Santtu ja Emilia Jouko ja Taina Vilho-veli perheineen sisarten lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Kun Luoja niittää kypsää viljaa ja korjaa matkaajan uupuneen, kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa, onko aihetta muuhun kuin kiitokseen. Kiitos osanotosta. Klan Sosialidemokraatit ry Kärkisen Vähäkankaan sukuseuran SUKUKOKOUS pidetään Rautiossa sunnuntaina 7.7.2002 alkaen jumalanpalveluksella kirkossa klo 10.00. Rattijuoppo törmäili Lauantain Keskipohjanmaassa julkaistu lista maakunnan ravikuninkaallisista oli virheellinen. Jäätteenmäki syyttää lapsiperheiden huonontuneesta asemasta Lipposen hallitusta. Valitse itsellesi sopiva teemapäivä tai tule vaikka kaikkina päivinä, jos ennätät. Nautitaan kesäiset kakkukahvit ja jutellaan Sinun vakuutusasioistasi. klo 19.00 – 26.5. Aiheen tekee ajankohtaiseksi se, että Stakes laatii syksyyn mennessä laatumittariston vammaisten asumispalvelulle. seurakunnat Päivystää joka ilta klo 19–24 ent. 1 €/1/2 h PALVELEVA PUHELIN 10071 Rakkaamme Sofia Annikki YRJÄNÄ o.s. 23.5. Soutuvene/maastopyörä 2. 25.4.1912 12.5.2002 Perhossa Perhossa Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Perhon kirkossa sunnuntaina 26.5.2002 klo 13.00. L in n u sp e rä 3 ,3 , km Indola K o u lu Autol. Vieno perh. Pauli ja Sauli Rakkaamme siunataan Marian kappelissa lauantaina 25.5.2002 klo 12.00. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakeskuksessa. Linja-autot lähtevät rautatieaseman edestä. Pertti Rantalan (Rok-Ralli) /Aki Antti-Roikon Totina Kaustiselta oli vuoden 1991 ravikuningatar. Lamminaho 18. 822 9198 Linnusperä, myös viikonloppuisin Onni Palosaari Halsualainen Onni Pellervo Palosaari kuoli lauantaina 18.5. Kirsi ja Ilkka perh. Tied. lut. Kaikkien aikojen suurin voitto Lotossa yksi täysosuma TAMPERE (STT) Noin 3 000 kehitysvammaista asuu edelleen laitoksessa, koska kotikunnalla ei ole osoittaa heille asuntoa. Kehitysvammaisten Tukiliitto valitsi lauantaina Tampereella uudeksi toiminnanjohtajakseen Susanna Lohiniemen. MITEN TURVAAMME HYVÄT TERVEYSPALVELUT. Jäätteenmäki jakaisi rahaa lapsiperheille HELSINKI (STT) Lauantai-illan lotto-arvonnassa löytyi ainoastaan yksi täysosuma. Katariinankatu 44:n pihalla olleesta henkilöautosta rikottiin edestä tuulilasi ja takaikkunan lasi samana yönä. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Alavieskan kirkossa perjantaina 24.5.2002 klo 11.00. Lisäksi yleisen sarjan kymmenen parasta ja nuorten sarjassa kaikki kalan saaneet palkitaan perinteiseen tapaan erinomaisilla tavarapalkinnoilla. 06-830 2077, 0400-560 058 Ev. Jari Aune-mummu siskot perh. muut sukulaiset ja ystävät Käy enkeli vierellä taivaanrantaa, on kulkusi kevyttä jalkasi kantaa, ei tuskia tunneta taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. Viehepakki+vieheitä (arvo n. Myös ilkivallantekijöitä liikkui Kokkolassa samana yönä. Valitamme työmaan johdosta aiheutuvaa häiriötä. KOKKOLA (KP) Rattijuoppo törmäili ympäriinsä Kokkolassa perjantain ja lauantain välisena yönä yhden maissa. Kokkolassa Vidnäsinkatu 2:ssa sijaitsevassa kerrostalossa eli Tankkari III:ssa rikottiin kahden eri asuinhuoneiston ikkunoita lauantaina aamuyöstä. 18.12.1914 Alavieskassa k. Rakas äitimme, mummumme ja isomummumme Jenny Johanna TAIVASSALO Lämpimästi muistaen Leevi ja Maria Maija-Liisa ja Juho Eino ja Kyllikki Elna (Orvokki) ja Pekka lastenlapset lastenlastenlapset muut sukulaiset ja ystävät Nyt jätän tuvan tutun polut rakkaat ja pihamaan. Lämmin kiitos kaikille osanotosta. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Isokoski p. Rakkaamme Aino Maria KOUTONEN s. Seppä s. Rakkaamme Paavo HAAPALEHTO s. Simo ja Helinä perh. (Leon runokokoelmasta) Rakkaamme siunataan Kalajoella Vuorenkallion kappelissa 26.5. klo 07.00 Ilmoittautuminen klo 17.30 alkaen TERVON kalasatamassa (opastus 8-tieltä). Avoin kansalaistilaisuus Kokkolan kaupungintalon valtuustosalissa To. 23.6.1911 sai kotiin kutsun 6.5.2002 K-P:n keskussairaalassa Rakkaudella kaivaten Antero Aira ja Arvi Eero ja Sinikka Ulla ja Jukka Mikko ja Seija lastenlapset ja lastenlastenlapset perh. Maanantaina Kotivakuutukset Tiistaina Venevakuutukset Keskiviikkona Ajoneuvovakuutukset Torstaina Sinun eläketurvasi Perjantaina Riskihenkivakuutukset Paikalla on joka päivä teemojen asiantuntijoita, joilta voit kysyä mieltäsi askarruttavista asioista. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.5. PYHÄJOEN HAUKIKUNINGASKILPAILU 25.5. Mies ajoi henkilöautoa epävarmasti ensin Koivuhaassa ja Lahdenperässä ja törmäsi myöhemmin Tehtaankadulla liikenteenjakajaan. Sinut otettiin minulta pois, en antanut sinua viel' ois. Katja ja Hannu perh. Pauli ja Tuula Sauli Salme muut sukulaiset ja ystävät Sinä odotit kevättä, kesää uutta, sen valoa, lämpöä, suloisuutta. 08.05.2002 Kannuksessa Kaipaamaan jäivät Vieno lapset lastenlapset sukulaiset ja ystävät Ennen kuin lepoon menen tahdon nähdä lapset ja senkin että heillä omat siivet kantaa. Pois riisun arkinutun puvun uuden Luojalta saan. Jäätteenmäen mielestä kiireisintä olisi korottaa pienimpiä äitiysisyysja vanhempainrahoja. Jäimme sinua kyynelin kaipaamaan. Lapset perheineen Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kaustisen kirkossa lauantaina 25.5.2002 klo 11.00. Kodin helmasta poistun hiljaa luo rakkaan Jeesuksen. Hyrräkela Nuorten sarja 1. Kiinniotettaessa kuljettaja puhalsi 2.40 promillen lukemat. Yleinen sarja 1. Rakkaamme Lauri Tapio SISTONEN s. 30.05.1930 k. HAUTAKIVET AINA EDULLISIMMIN SUORAAN KIVIVEISTÄMÖLTÄ Tietokonekaiverrukset, entisöinnit KOKKOLAN HAUTAKIVIPALVELU OY Turkistarhaajantie 18 (Jänismaan teollisuusalue) Veistämö 06-8227 406 Hans Lindell 040-545 9796 Sakari Tuhkunen 0400-560 804 Myös iltaisin ja viikonloppuisin sop. Vielä suurempi potti oli tarjolla syksyllä 2000, mutta tuolloin jaossa olleet 4,7 miljoonaa euroa jakautuivat kuitenkin kolmelle voittajalle, joista kukin sai siis noin 1,7 miljoonaa euroa. klo 12.00, minkä jälkeen muistotilaisuus Rantaniskassa, mikä ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitetaan. 20.09.1933 Halsualla k. Pääpalkintona on SOUTUVENE tai MAASTOPYÖRÄ, voittajan valinnan mukaan. Konttorimme on avoinna kello 9.00 17.00. Tervetuloa, odotamme käyntiäsi! SAMPO-VAKUUTUKSET Rantakatu 7, Kokkola puh. ilot, murheet kaikki yhdessä koimme. Kalastus tapahtuu ankkuroimattomasta veneestä (soutaen) keinotekoista viehettä käyttäen. Kehitysvammaiset tarvitsevat 10 000 asuntoa Viikon sana myös netissä www.keskipohjanmaa.net. Kiitos Libeckin vuodeosasto 1:n henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Kaipaamaan jäivät lähimmät omaiset, muut sukulaiset ja ystävät. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Viimeinen tittelinhaltija on kokkolalaisen Kontakt-tallin Vintar vuodelta 1997. Sait kauneimman, ihanan uuden maan. Olin jo kypsää viljaa pois pyyhkikää kyyneleet. Vuonna 1966 syntynyt Lohiniemi vetää nykyisin Keliakialiittoa. Jokeri-arvonnassa ei tällä kierroksella löytynyt yhtään täysosumaa, mutta kuusi oikein -tuloksia oli kaikkiaan neljä
Hyödynnä opetusministeriön tuki johtamisen opinnoillesi ja ilmoittaudu 10.6. Kaupungin juhlatoimikunta on hankkinut niitä 150 kappaletta. Lisätietoja saat koulutuspäällikkö Leena Ruopsalta puh. Kaikki eivät pitäneet näistä velvollisuuksista, ja tehtävien laiminlyönnistä rangaistiinkin sakoilla. fi Vahvista omaa ja organisaatiosi osaamista johtamiskoulutuksessa Johda oikein – valmenna tuloksellisesti Tuloksekkaan organisaation vetäjän on ohjattava ihmiset tekemään oikeita asioita, oikealla tavalla. Vuonna 1743 oli pikkuviha, jolloin maassa liikkui venäläisiä. Koulutusohjelma soveltuu työelämän johtamistaitoja tarvitseville esimiehille ja asiantuntijoille. – Lippu on peräisin 1600-luvulta, kertoo Jan Ehnvall Pietarsaaren museosta. Lipun voi silti varmasti nykyäänkin nähdä kaupunkilaisia yhdistävänä symbolina. Kuva: Onerva Leisti HALSUA (KP) Halsuan Seudun Asumispalveluyhdistyksen 30-vuotisjuhlassa lauantaina seurakuntatalolla luovutettiin ansiomerkkejä yhdistyksen päämäärien hyväksi työtä pitkään tehneille henkilöille. Porvarikaartin lippu on aikoinaan kuvattu Hans Henric Aspegrenin Pietarsaaresta kirjoittamassa kirjassa vuonna 1763, mutta itse lippu on kuitenkin tätäkin vanhempi. – Pojat polttivat hiukan hiuksiaan, kun he joutuivat ryntäämään ulos rakennuksesta palavan kuistin katon alitse. Samoin kuin kaupungin vaakuna, lippu ei ollut arkikäytössä, mutta oli olemassa juhlaa ja sotaa varten yhdistävänä tekijänä. Emsa 28cm KAKKUKUPU • kantohihnalla • 5v. Rauhan häiritsijät tuli ottaa kiinni. si im an ja R ap al an m in no w sp oo n -v ie he en Plano 4200 VIEHEPAKKI 14 50 € (86,21mk) Original Nils Master -VAAPUT • haka • invisible 5 ja 8cm sekä uutuus Big Mouth 17 € (101,08mk) 3kpl Älä karkuuta kaloja viimehetkellä! 3 € (17,84mk) Turtle Wax AUTOVAHAT • original, metallic, plus teflon Kungs AUTONPESUSIENET • vahashampoo ja normaalipesusieni 2 € (11,89mk) 4kpl AUTONPESUHARJA 1 € (5,95mk) AURINKOSUOJAT • imukuppikiinnitys 2 € (11,89mk) Geetee YLEISVINSSI • vetokyky 900kg • sinkitty runko 25 € (148,64mk) Korrek Powerwash Bio • erittäin tehokas ja ympäristöystävällinen liuotinpesuaine 2 € (11,89mk) JERRYKANNU 20L 20 € (118,91mk) 5kpl Reilu KALAHAAVI • kokoon painuva varsi Geetee 12V MINIKOMPRESSORI • ihanteellinen kotiin, autoon tai mökille! Rapala Magnum -VAAPUT • suurhauki jahtiin 450 € (2675,58mk) 10kpl 340 € (2021,55mk) 10kpl Fossil TASKUKELLO • musta ja valkoinen kellon tausta • nuorekas trendimalli LYYRA 14K kultaa Canon EOS 300 + 2890 Zoom 420 € (2497,21mk) Olympus Trip 41AF 49 € (291,34mk) 7 70 € (45,78mk) 16 90 € (100,48mk) TENNISSUKAT 10 paria • koot 3740 ja 40-45 • Valk. Ensimmäiset seminaaripäivät ovat syyskuussa. Vahvista ammattitaitoasi työyhteisösi valmentajana ja toiminnan suuntaajana tulemalla mukaan johtamiskoulutukseen. Porvarikaarti oli aikoinaan esimuoto sekä poliisille, palokunnalle että puolustusvoimille. Ohjaajat pääsivät rakennuksesta viime tipassa. Historiallinen lippu juhlistaa kävelykadun kesän Porvarikaarti poliisi, palokunta ja puolustusvoimat Historiallisen porvarikaartin liput liehuvat Pietarsaaren kävelykadun yllä kesän ajan. (08) 534 4222, leena.ruopsa@markinst.fi. Kymmenen vuoden osallistumisesta palkittiin ansiomerkillä Anja Kujala, Tuija Mäntykorpi-Kaunisto ja Tellervo Uusiaho. 53 € (315,12mk) Vesiastiat hanalla Curver 32L KYLMÄLAUKKU 5 € (29,73mk) 10L DD-HYRRÄKELAT • mahtava vetohyrrä pohjahintaan! Silver King • “6000”-kokoluokka • 38 €/kpl (225,94mk) Silver Magnum • “7000” -kokoluokka • 50 €/kpl (297,29mk) Nyt ei ole kalastus hinnasta kiinni! Shimano IX 2000 AVOKELASETTI IX2000 -kela • sormisanka • grafiittirunko • katkeamaton sangan jousi XFX 180 -vapa • pituus 180cm • viehesuositus 10-30g 29 € (172,43mk) Si s. Vuodelta 1619 peräisin olevan säädöksen mukaan kaikki kaupunkilaiset olivat velvollisia osallistumaan kaartin toimintaan. Vähitellen muodostettiinkin omat ammattikunnat tehtäviä hoitamaan. Markkinointi-instituutti, Pohjois-Suomen koulutustiimi, Puistokatu 34, 90120 Oulu MDC Education Group Puolitoistavuotisessa koulutuksessa saat monipuoliset välineet tulosyksikön strategiseen ja operatiiviseen suunnitteluun sekä johtamiseen. 2002 s KESKIPOHJANMAA 6 Maakunta w w w .m a rk in s t. – Lippu oli paraatikäytössä, esimerkiksi silloin kun kaupunkiin tuli tärkeä vieras. Kaartin tuli aikoinaan huolehtia siitä, että tulta ei pidetty kello yhdeksän jälkeen illalla, pidättää varkaat ja irtolaiset sekä estää liiallinen ryypiskely pyhinä. Vihreällä pohjalla on Jacob De la Gardien vaakuna, ja lipun kulmiin on kuvattu kranaatteja. Pojat olivat juuri lisänneet puita saunaan ja istuivat tuvan puolella. ja värillinen Viikon Kärkitarjous Tarjous voimassa Ma-La 20-25.5.Ei Jälleenmyyjille! 3 20 € (19,01mk) 3 20 € (19,01mk) 10 € (59,46mk) 2kpl 11 60 € (68,97 mk) Kärkisport Valtakatu 13, 84100 Ylivieska Puh: (08) 4109 630 Fax: (08) 410 406 Kärkkäinen Ylivieska Joutsentie 2, 84100 Ylivieska Puh: (08) 4109 600 Fax: (08) 425 744 Kärkkäinen Oulu Alasintie 12, Limingantulli Oulu Puh: (08) 3109 100 Fax: (08) 3109 115 Onerva Leisti PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren kävelykadun yllä liehuvat tulevan kesän ajan historiallisen porvarikaartin liput. Sunnuntaina 19.5. Varakkaammat alkoivat palkata muita tekemään työn, ettei heidän itsensä olisi tarvinnut osallistua. Koulutus sopii kiireiseenkin aikatauluun, sillä se koostuu ohjatusta etäopiskelusta ja seminaarijaksoista. takuu Opa NUOTIOKAHVIPANNU 35 90 € (213,45mk) 3L 23 € (136,75mk) 1,5L Hackman Savonia ATERINSETTI 24os. Sotaan kaarti joutui harvoin. Tuli karkasi ilmeisesti nopeasti saunan seiniin ja sieltä kuistille. Noin 40 neliön hirsirakennus paloi kauttaaltaan, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Kun palokunta syntyi, se oli jatkoa porvarikaartille, Ehnvall kertoo. Kuopiosta parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevalla Sotkanniemen leirialueella oli lauantaina partiolaisten viikonloppuleiri. Tulipalo keskeytti partioleirin. Hopeisen ansiomerkin 20 vuoden toiminnasta saivat Tapio Jokela ja Sinikka Junno. mennessä. Kun aikoinaan lämmitettiin puulla, niin kipinät lensivät helposti. – Palovartiointi oli tärkeintä. Palon leviämisvaaraa ei ollut, sillä satoi vuoroin rakeita ja räntää. Kaikki tavarat jäivät liekkeihin, kertoi päivystävä palomestari Arto Lappi lauantaina. Kaartilaiset kävelivät kaupungilla koko yön, ja joku oli raatihuoneen tornissa valvomassa. Leirin saunatuparakennus roihahti tuleen iltapäivällä, kun kaksi pienempien partiolaisten ohjaajaa oli lämmittämässä saunaa. Muut seitsemän leiriläistä olivat palon syttymishetkellä rastikoulutuksessa maastossa. Mikä siis paremmin sopisi 350-vuotisjuhlaa somistamaan kuin perustamisajalta peräisin oleva lippu. Joka viikko uusi kärkitarjous! 5 € (29,73mk) 66 € (392,42mk) 4 30 € (25,57mk) 6 50 € (38,65mk) 20L 13 50 € (80,27mk) 12 90 € (76,70mk) Iittala Boy 21cl JUOMALASI • sininen Sarek 0,7L TERÄSTERMOS • takuu 10V. Palamaan syttyneessä rakennuksessa oli syttymishetkellä kaksi nuorta partio-ohjaajaa, jotka pelastuivat täpärästi liekeistä. Nykyinen järjestyspoliisi on myös tavallaan jatkoa porvarikaartille. Silloin kaarti muodosti pienen puolustusjoukon. Kultaisen ansiomerkin 30vuotisesta työstä saivat Aatos Fredriksson ja Onni Liedes. Kaartin muut päätehtävät olivat toimia poliisivoimina ja muodostaa kaupungin vakinainen vartiovahvuus ulkopuolisia vihollisia vastaan. Tilaa esite Tilaa esite (08) 534 4200 tai faksilla (08) 376 579 tai tutustu koko koulutustarjontaamme internetissä www.markinst.fi/oulu. Ansiomerkkejä Halsualle KUOPIO (STT) Sotkanniemen leirirakennus tuhoutui tulipalossa kesken partioleirin lauantaina Kuopiossa
Hän sanoi, että Suomella ei ole sellaista kansalliseen turvallisuuteen liittyvää vajetta, että olisi syytä kiirehtiä hakemaan Nato-jäsenyyttä, vaan asiaa tulisi käsitellä 2004 turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä. Puheenjohtaja valitaan kolmen viikon kuluttua Pietarsaaren puoluekokouksessa. Australian ja Kanadan valvontaviranomaisten tekemissä selvityksissä ei ole todettu, että uraanituotanto aiheuttaisi ympäristöhaittoja tai lisäisi terveysriskiä. 47 edustajaa ei osannut tai halunnut sanoa kantaansa, minkä lisäksi mielipiteet puuttuvat 20 myöhemmin ilmoittautuvalta edustajalta. TVO kiistää tietojen todenperäisyyden Teollisuuden Voima Oy (TVO) kiistää, että uraanin louhinnalla olisi ympäristövaikutuksia niissä maissa, joista yhtiö ostaa uraaninsa. Kannanotosta jouduttiin kuitenkin äänestämään. Katsauksessaan ympäristöjärjestö Greenpeace kertoo myös Venäjän tiedeakatemian raportista, jossa kerrotaan Krasnokamenskissa olevasta louhinta-alueesta. Puheenjohtaja Simola muistutti ydinvoimaan liittyvän pitkällä tähtäimellä vakavia ongelmia, kuten onnettomuusriski ja ydinjäte. 8278 503 Jonsered 500 M RUOHONLEIKKURI -allejättävä bioleikkuri, ei haravointia -kuulalaakeroidut pyörät -leikkuukorkeuden säätö NURMIREUNANAUHA -estää nurmikon leviämisen istutusalueille ja käytäville Tikalan kompostoitua KANANKAKKAA 30 L Pihakarin luonnon KANANLANTA 25 L 10 L ERÄT ERÄTARJOUS ! ARJOUS! 9 cm x 9 m 279 € 1658,86 mk 17,00 mk NURMIKON KESTOSEOS 2,5 KG (5,56 €/33,06 mk/kg) 10 KG (4,59 €/27,29 mk/kg) -perusseos, joka soveltuu kaikille kasvupaikoille 13 ,90 € 82,65 mk 3 ,00 € 17,84 mk 3 ,00 € 17,84 mk 1 ,90 € 11,30 mk 45 ,90 € 272,91 mk Timo Sipilä HELSINKI (STT) Keskustan puheenjohtajaehdokas Olli Rehn suhtautuu kielteisesti uuden ydinvoimalan rakentamiseen. – Edes modernit padot ja hiukkasten sedimentaatioeli kerrostumismenetelmät eivät rajoita riittävästi raskasmetallien kuten kuparin, lyijyn ja arsenikin vapautumista luontoon, Goldstick huomautti. Heikki Simolan mukaan ainoa kestävän kehityksen mukainen energiaratkaisu on sähkönkulutuksen kasvun pysäyttäminen ja uusiutuvien energiamuotojen voimakas edistäminen. Nikulan mukaan oikeuskanslerinvirasto aikoo tutkia asian ja puuttua siihen mahdollisuuksien rajoissa. Rakennusliitto vaatii taulukkokorotuksia HELSINKI (STT) RKP:n puheenjohtaja, puolustusministeri Jan-Erik-Enestamilla on Hufvusdstadsbladetin tekemän kyselyn mukaan niukka johto Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajakisassa. Mutta samalla on tietysti myönnettävä, että perusteet molempaan suuntaan ovat olemassa, ja tilanne on muuttunut kymmenessä vuodessa aika olennaisesti siinä mielessä, että maakaasu ei tällä hetkellä ole lauhdevoimana kilpailukykyinen vaihtoehto hintasuhteiden muutoksen takia. Eduskunnassa käsitellään parhaillaan hallituksen esitystä työturvallisuuslaiksi, jossa pohditaan myös työpaikkojen riskikartoitusta. Asbestiin altistuneita kuolee 80–90 henkilöä vuosittain. Se on tiedeakatemian mukaan niin vakavasti radioaktiivisuuden saastuttama, että sitä pitäisi kutsua ympäristökatastrofialueeksi. Hajautetun energiatuotannon kehittämisellä voitaisiin hänen mukaansa luoda uusia työpaikkoja haja-asutusalueille. Greenpeacen raportissa puolestaan todetaan, että niillä louhinta-alueilla, joista uraani hankitaan Suomeen, tapahtuu jatkuvasti nestemäisen radioaktiivisen louhintajätteen vuotoja, keuhkosyöpää aiheuttavan radonkaasun päästöjä ja pohjaveden saastumista radioaktiivisilla aineilla ja raskasmetalleilla. Olli Rehn ei lämpene ydinvoimalle Keskustan puheenjohtajaehdokkaista Seppo Rantamaula (vas.), Matti Vanhanen, Anneli Jäätteenmäki ja Hannu Takkula pitämässä lauantaina tiedotustilaisuutta Espoon hotelli Korpilammella ennen yhteistä ehdokaspaneelia. – Tutkimme ensin ongelman laajuuden, sitten katsomme toimivaltuutemme ja tämän jälkeen ratkaisemme, mitä asialle tehdään, Nikula sanoo. Rehn arvosteli keskustan johdon vuosien takaista päätöstä vastustaa EU:n rahaliittoa. työtuntia kohti (vas.) Kuolemanpausten lkm (oik.) STT, lähde: Tapaturmavakuutuslaitosten liitto KAJAANI (STT) Keskustan varapuheenjohtajaksi pyrkivä kansanedustaja Paula Lehtomäki vastustaa ydinvoiman lisärakentamista. Esimerkiksi alueen syöpätapaukset ovat moninkertaistuneet, tiedeakatemian raportissa todetaan. Liiton valtuusto asettui vahvasti puoltamaan uuden ydinvoimalan rakentamista etenkin sen työllisyysvaikutusten vuoksi. Rakentamisessa tapahtuu 40 prosenttia kaikista työkuolemista. Vaikka asbestin käyttö kiellettiin Suomessa vuodesta 1993 alkaen, asbestista johtuvia kuolemia on odotettavissa vielä vuosikymmeniksi eteenpäin. – Onnettomuuksia on sattunut enemmän pienille urakoitsijoille kuin muille, Seppänen sanoo. Viime vuonna työtapaturmissa kuoli 31 ihmistä ja tänä vuonna määrä näyttäisi menevän samoihin, kertoo työturvallisuusinsinööri Sakari Seppänen Tapaturmavakuutuslaitosten liitosta. Sen jälkeen televisio-ohjelmia voisivat katsoa vain ne, joilla on digitelevisio tai digitaalisten lähetysten katselun mahdollistava digisovitin. Tilaisuudessa julkistettiin Greenpeacen raportti uraanin louhinnan ympäristöja terveysvaikutuksista alueilla, joilta Suomen ydinvoimalat uraaninsa hankkivat, siis Australiassa, Kanadassa, Nigerissä, Uzbekistanissa ja Venäjällä. Valtaosa kuolemaan johtaneista työtapaturmista sattuu rakennusalalla ja teollisuudessa. Kompastumiset, liukastumiset ja kaatumiset ovat toiseksi yleisin onnettomuustyyppi. Ylen Lauantaiseura-ohjelmassa esiintynyt Rehn sanoi suhtautuvansa varauksellisesti ydinvoiman lisärakentamiseen ja siten kallistuvansa ydinvoiman vastustajien puolelle. Työtapaturmia usein pienille urakoitsijoille Riskien arviointia toivotaan kaikille työpaikoille Työtapaturmat ja kuolemantapaukset Korvatut työtapaturmat ja ammattitaudit vuosina 1997-2001, 1 000 kpl 180 160 140 120 100 80 60 40 20 97 98 99 00 01 70 60 50 40 30 20 10 12 10 8 6 4 2 97 98 99 00 01 Kuolemantapauksia mrd. Enestamilla niukka johto. On perusteltua kysyä, toteutuuko tämä, mikäli analogisia lähetyksiä ei enää tulekaan, Nikula sanoo lauantain Turun Sanomille ja Aamulehdelle antamassaan haastattelussa. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.5. Tähän saakka ydinvoimakantaansa harkinnut Lehtomäki kirjoitti lauantain Kainuun Sanomissa kannattavansa ensi perjantain äänestyksessä valtioneuvoston periaatepäätöksen kumoamista. Asbestisairauksien puhkeaminen kestää yleensä parikymmentä vuotta altistuksesta. Uudenmaan työsuojelupiirin tarkastajan Keijo Päivärinnan mukaan työtapaturmiin vaikuttavat sekä työpaikan fyysiset olot että työntekijän tietotaito. Kolmanneksi eniten tapaturmia sattuu ylikuormittumisen ja ylirasittumisen seurauksena. kansantalouden ”kakun jakamisen tai sen kasvattamisen” välillä sekä puolueen strategian painottamisessa. Seppäsen mukaan urakat rakennusalalla on nykyisin pilkottu pieniin osiin, jolloin työn johtamisessa ja tiedonkulussa voi olla eri urakoitsijoiden välillä puutteita. Putoaminen rakennustelineeltä voi taata rakennusmiehelle kyydin tuonpuoleiseen, sen vuoksi esimerkiksi telineiden kaiteisiin on kiinnitetty viime vuosina huomiota. Lisärakentamista puoltava hallituskin myöntää, että lisäyksikkö voisi estää pienten sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten rakentamisen. 2002 Kotimaa 7 Kekkilän PUUTARHAKALKKI 25 L (0,20 €/1,19 mk/L) -helppo levittää -ei pölyä PRISMAN KESÄPIHA PRISMAN KESÄPIHA A AVOINNA TÄNÄÄN klo 10-18 VOINNA TÄNÄÄN klo 10-18 3 ,90 € PAIKKAUSSEOS 400 G (9,75 €/57,97 mk/kg) -nurmikon paikkauskylvöön 23,19 mk 19 ,90 € Kemira NURMIKON KESTOLANNOS 10 KG (1,99 €/11,83 mk/kg) -yksi lannoituskerta riittää koko kesäksi kestotypen ansiosta 118,32 mk 4 ,95 € 29,43 mk 2 ,95 € KOKKOLA 8-21 (18) Puh. Yhtenä keinona hän suositteli hajautettua sähkön ja lämmön yhteistuotantoa pienissä biomassalaitoksissa. Kainuulainen Lehtomäki pelkää ydinvoiman lisärakentamisen merkitsevän työpaikkojen vähenemistä Suomen reunaalueilla. Lehtikuva Marja Airio Eeva Nikkilä-Kiipula HELSINKI (STT) Ydinvoimateollisuus ei kanadalaissyntyisen ympäristötutkimuksen tohtorin Miles Goldstickin mielestä vieläkään ole kyennyt ratkaisemaan uraanin louhintaan liittyviä ympäristöongelmia. Vaihtoehtoina Rehnin mukaan ovat nyt lähinnä ydinvoiman lisärakentaminen tai sähkön lisätuonti käytännössä Venäjältä. ulkopolitiikkaan liittyviin kysymyksiin vastaillut Rehn oli muiden ehdokkaiden linjoilla myös myös Nato-kysymyksessä. Palkankorotukset tulisi liiton lauantaina päättyneen valtuuston kannanoton mukaan painottua taulukkopalkkojen ja minimipalkkojen korottamiseen. Tänä vuonna ainakin 13 henkilöä on saanut surmansa työtapaturmissa. – Paperin tekeminen paperin vuoksi ei ole oleellista, vaan turvallisesti toimiminen, vaikka hyvin monessa paikassa riskiarviointi on paperilla tai tietokoneella, Toivonen kertoo. – Järjestäytynyt työnantaja tuntee yleensä vastuuta työntekijöistään. – Työturvallisuus on kohentunut viime vuosina erityisesti rakennusalalla, vielä 90-luvun puolivälissä esimerkiksi rakennustelineiden kaiteista puolet eivät olleet kunnossa, nyt kaiteista jo 80 prosenttia on kunnossa. SAK:n lakimiehen Timo Koskisen mielestä riskien arviointi pitäisi tehdä jokaisella työpaikalla. Nikula epäilee pakollisen digitelevision rikkovan perusoikeuksia Sirpa Patronen HELSINKI (STT) Suomessa tapahtuu vuosittain kolmisenkymmentä kuolemaan johtanutta työtapaturmaa. Rakennusliitto katsoo, että tuloratkaisuun ja palkankorotuspaineisiin vaikuttaa nyt tulonjaon muuttuminen pääomatuloja suosivaksi osinkojen ja optioiden vuoksi. Lehtomäeltä ei ydinvoimalle HELSINKI (STT) SAK:lainen Rakennusliitto edellyttää seuraavalta tulokierrokselta palkankorotuspainotteista ratkaisua verokevennysten sijaan, jotta eriarvoisuutta lisääviä hyvinvointipalveluja ei jouduttaisi leikkaamaan. Asbestikuolemia vielä vuosikymmenien ajan Yleisin tapaturmatyyppi on itsensä satuttaminen johonkin esineeseen. – Lisäydinvoiman lisärakentaminen voisi merkitä energiateknologian ja uusiutuvien energianlähteiden kehittämisen hiipumista. Rakennusalalla eniten kuolemaan johtavia tapaturmia Miehillä on naisiin verrattuna seitsenkertainen riski kuolla työtapaturmassa. Valtiovallan suunnitelmien mukaan nykymuotoiset analogiset televisiolähetykset päättyvät vuoden 2006 lopussa. Suomessa maksetaan vuosittain korvauksia keskimäärin 120 000 työtapaturmasta. Hänen kantansa ei myöskään juuri eroa muiden keskustan vahvimpien puheenjohtajaehdokkaiden kannanotoista. Lauantaiseurassa keskusteltiinkin pitkään siitä, miksi puheenjohtajakisassa ei juuri tule esiin eroja ehdokkaiden mielipiteiden välillä. Lisäydinvoima kaukana kestävästä kehityksestä Luonnonsuojeluliiton Simola : HELSINKI (STT) Oikeuskansleri Paavo Nikulan mukaan pakollinen siirtyminen digitelevisioon saattaa rikkoa kansalaisen perusoikeuksia. Hänen mukaansa puheenjohtaja Esko Ahon ja puoluejohdon päätökset vastustaa Emu-yhteistyötä olivat virheellisiä ja johtivat puolueen ”korpitaipaleelle” kolme vuotta sitten käydyissä eduskuntavaaleissa. Rehnin mielestä eroja on esimerkiksi terrorismin vastaisen taistelun sekä ns. TT:n asiamies Rauno Toivonen uskoo myös, että riskikartoitus on usein järkevää tehdä kirjallisena, mutta ei vaatisi paperia pakolliseksi kaikille työpaikoille. – Kuolemaan johtavissa työtapaturmissa mennään samaa tappavaa tahtia kuin ennenkin. – Pienissä yrityksissä valvonta voi olla jopa parempaa, ei oteta turhia riskejä, hutiloida tai juopotella. – Vaarojen arviointi pitäisi tehdä kirjallisena, jotta työntekijät voisivat tarkastaa paperista oman työpaikkansa vaaratekijät ja tunnistaisivat riskit työssään, sanoo Koskinen. – Minun olisi vaikea painaa kyllä-nappia eduskunnan äänestyksessä. Lisäksi kiire on lisääntynyt kaikilla työpaikoilla, mikä voi myös selittää tapaturmien määrää, sanoo asiamies Rauno Toivonen Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitosta. Nämä maat tuottavat yli puolet maailman uraanista, ja TVO:n mukaan niissä tehdään runsaasti riippumattomia tarkastuksia ja valvontamittauksia. Ammattitauteihin kuolleiden osalta puolestaan asbestitapaukset muodostavat edelleen merkittävimmän osan. Hän muistutti lauantaina liittonsa kokouksen avaussanoissa Tampereella, että kestävä kehitys on eri asia kuin jatkuvan kasvun turvaaminen. – Perustuslaissa sanotaan, että sananvapauteen kuuluu oikeus saada vastaanottaa tietoa. Uraanin louhinta-alueilla ongelmia Upsalan yliopiston tohtori kumosi väitteet ydinvoiman puhtaudesta TAMPERE (STT) Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Heikki Simola oudoksuu sitä, että lisäydinvoiman rakentamista on perusteltu kestävällä kehityksellä. Rehn ei ole kansanedustaja, eikä siis osallistu ydinvoimaäänestykseen. Raskasmetalleja vapautuu luontoon Radioaktiiviset aineet rikastuvat Goldstickin mukaan uraanin louhinta-alueiden vesikasveihin ja eläimiin pitoisuuksina, jotka ovat jopa tuhat kertaa vesistön radioaktiivisuutta korkeampia. Rakennusliiton vaatimuslistalle kuuluu myös harmaan talouden sekä ulkomaisen työvoiman työehtojen tehokkaampi valvonta, joka edellyttää ammattiliittojen kanneoikeuden laajentamista. Ympäristöja terveysvaikutusten lisäksi Australiassa ja Nigerissä alueiden alkuperäisasukkaiden ja työläisten oikeuksia on Greenpeacen mukaan rikottu. Hyvin varovaisesti mm. 37 kannattajan lisäksi kolme edustajaa äänesti vastaan ja neljä pidättäytyi äänestämästä. Mutta ei aina ole niin, että pienet työpaikat olisivat turvattomia ja isot turvallisia. – Mutta järjestäytymättömät työnantajat puuhastelevat kuten ennenkin, kertoo tarkastaja Päivärinta. Lauantaina julkaistujen tulosten mukaan Enestamia kannattaa 82 puoluekokousedustajaa ja hänen kilpailijaansa europarlamentaarikko Astrid Thorsia 73 edustajaa. – Uraanin louhinta-alueiden maaperä ja vesistöt eri puolilla maailmaa ovat niin pahoin radioaktiivisten aineiden saastuttamia, että ne pysyvät vaarallisina käytännössä ikuisesti, Upsalan yliopistossa vaikuttava Goldstick painotti ympäristöjärjestö Greenpeacen tilaisuudessa Helsingissä lauantaina. Erityisesti järjestäytymättömillä ja pienillä työnantajilla koetaan olevan parantamisen varaa työturvallisuudessa. TVO hankkii yli puolet käyttämästään uraanista pitkäaikaissopimuksilla Australiasta ja Kanadasta
Perintöihin liittyvät vanhat virkatodistukset saa Suomesta syntymäseurakunnan kirkkoherranvirastosta. Kaiken kaikkiaan viipurilaisten yritysten sopeutumistapa muuttuviin oloihin on vaihdellut Kososen mukaan lamaantumisesta raivokkaaseen opportunismiin: lamaantujat luottivat valtion tilauksiin ja menivät konkurssiin, opportunistit taas tähtäävät vain nopeisiin voittoihin ja laiminlyövät paikalliset velvollisuutensa niin pitkälle kuin voivat. Tällöin sukulaiset eivät saa lakiosaa, eli koko omaisuuden voi jättää haluamalleen henkilölle, muistuttaa ulkoasiainsihteeri Terttu Marttila ulkoministeriön oikeudelliselta osastolta. Niistä ei hänen mukaansa ole tulossa mitään kovin järisyttäviä paineita Suomen markkinoille, jos pidetään kiinni komission lähtökohdista esimerkiksi maataloustuen tason tai uusien jäsenmaiden kiintiömäärien ja muiden ehtojen suhteen. Toisaalta uusien jäsenmaiden tuotantoa voidaan hillitä vain kiintiötuotteiden osalta, ja niidenkin tuottajahintoja kiristyvä kilpailu ilmeisesti tuottaa, Väyrynen sanoo kannanotossaan. Helkaman lisäksi osin tai kokonaan suomalaisia yrityksiä Viipurissa ovat muun muassa Finnskor, Neste, Berry ja Karelprint-kirjapaino, mutta nykyiset investoinnit tehdään enimmäkseen Pietarista – ulkomaalaiset yritykset hakevat kaupungista lähinnä alihankkijoita. – Samoin Suomen ulkomailla olevat edustustot ovat velvollisia ilmoittamaan kotimaahan, jos ne saavat tietoonsa jonkun suomalaisia koskevan perintöasian. Perintöjä saapuikin menneinä vuosikymmeninä kosolti, sillä Yhdysvalloissa ja Kanadassa perimysjärjestys ulottuu serkkujen lapsiin asti. Varo perinnönmetsästäjiä Marttila varoittaa, että perintöasioihin on erikoistunut Pohjois-Amerikassa joukko hyvin kalliita asiainhoitajia. Perillisille on tullut mahdolliseksi hoitaa asia Suomesta suoraan pesänhoitajan kanssa Pohjois-Amerikassa. Perinnönmetsästäjät toimittavat ainoastaan sukuselvityksiä. alkaen osoitteemme on Mannerheiminaukio 2 www.handelsbanken.fi Vain parempaan kannattaa vaihtaa Tule meille asiakkaaksi! Se voi tietää sinulle huomattavaa säästöä – hyvän henkilökohtaisen palvelun lisäksi. Tästä kertoo sekin, että ulkoministeriö lopetti vuodenvaihteessa perintöjen välittämisen. – Perintöjen vähenemiseen vaikuttaa sekin, että nykyisin Amerikassa määrätään jäämistöstä hyvin yleisesti testamentilla. Viipurilaisten tulevaisuus rakentuukin Kososen mukaan Pietarin ja toisaalta raja-alueen tarjoamien mahdollisuuksien väliin. – Isoimmat amerikanperinnöt saattoivat nousta viiteen–kuuteen miljoonaan markkaan. Väyrynen ei usko komission sanaan Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) varoittelee Tammilehtoa siitä, ettei komissioon pidä liiaksi luottaa. – Poliittisen ja lainsäädännöllisen raamin epävakaus kiteytyy erään yritysjohtajan kommentissa, kun hän sanoi, että jos lakiin ei voi luottaa, on luotettava ihmisiin, Kosonen kertoo. Takavuosina Suomeen tulleet perinnöt saattoivat olla suuriakin. Sitruunahappotehtaassa toimii nyt kauppakeskus, kenkätehdas on ryhtynyt tuottamaan kaapeleita ja kalanjalostustehdas henkareita. Vanhan järjestelmän romahdus vei raaka-ainelähteet ja markkinat – seurauksena oli konkurssiaalto ja laajat irtisanomiset. Talous tasaantumassa Kaupungin ylivoimaisesti suurin tuotantolaitos on pietarilaiseen omistukseen norjalaiselta Kvaernerilta siirtynyt telakka, jonka kehitys kuvaa osaltaan kivuliasta tietä sosialismista ja sotateollisuuden palveluksesta markkinatalouteen. Viipuri aukaisee ovia suomalaissymboleille Yritysten arjessa näkyvät neuvostotalouden jäljet Viipurin kauppatori tarjoaa toimeentulon sadoille talouden murroksessa työttömiksi jääneille kaupunkilaisille. – Ne ovat vielä tällaista älyllistä harrastusta kuin vakavasti otettavia esityksiä. paikallisen hirviseurueen jäseniä. Katso lisää nettiosoitteesta ja tule käymään! Marjatta Jaatinen VIIPURI (STT) Leninin jyhkeä patsas vartioi edelleen Viipurin Punaisen lähteen toria, mutta punaiset liput ja iskulauseet ovat kadonneet: Kaupunki hakee nyt juuriaan neuvostoajan takaa. 2002 s KESKIPOHJANMAA 8 Kotimaa VAIHDOSSA PITÄÄ AINA VOITTAA Kokkola puh. Miehen naisystävä huomasi lauantaiaamuna, ettei mies ollut palannut vesiltä. – Jos perilliset pistävät nimensä amerikkalaisen perinnönvälittäjän valtakirjaan, pestiä on hyvin vaikea enää perua. Tammilehto uskoo, ettei myöskään maataloustukien maksaminen siirry kokonaan jäsenmaiden vastuulle. Marttilan mukaan suomalainen perijä ei tarvitse koskaan tuollaista apua sukuselvityksiin. Yhteys suoraan kohdemaahan Kaukomailta tulevien perintöjen väheneminen ei ollut ainoa syy siihen, että ulkoministeriö lopetti perintöjen välittämisen. Ammattitaitoisen työvoiman saatavuus tällä hetkellä jo ongelma, Riitta Kosonen kertoo. Viipurin pankki kuvaa nettisivuillaan itseään kaupungissa toimineen Pohjoismaiden Yhdyspankin valokuvin ja paikallisiin olutpulloihin on kirjattu vanhan suomalaisen panimon perustamisvuosi 1863. Mutta tolkatshit jäivät – monet heistä nykyisten viipurilaisyritysten johtoon. Amerikanperintöjen kulta-aika ohi Ulkoministeriö lopetti perintöjen välittämisen Ökyrikkaan amerikansedän perintö on ollut suomalaisen päiväuni. Perinnönmetsästäjillä ei ole mitään tekemistä siinä välissä. Ulkoministeriöllä on Marttilan mukaan edelleen velvollisuus hankkia Suomeen perillisille tieto siitä, kuka on ulkomailla kuolleen sukulaisen pesänhoitaja. Sama pätee myös Australiaan. Nykyisin haaveet on kuitenkin syytä perustaa jonkun muun kuin amerikansedän varaan: perintöjen kulta-aika on ohi. tolkatshit, asiamiehet, jotka laillisuuden laidoilla kehittivät keinoja aukkojen paikkaamiseksi. Marttila muistuttaa, että tietämättömyys järjestelmien eroista on johtanut joskus Suomessa ikäviin tilanteisiin. Välittäjiksi syntyivät nk. – Viipurin talous on tasaantumassa viime vuosikymmenen alun romahduksesta. Perumisesta voi myös joutua maksamaan. Viipurilaisissa yrityksissä on availtu vähä vähältä ovia sosialismin aikana vaietuille suomalaisuuden symboleille. Kaikkien aikojen suurin ulkoministeriön hoitama perintö ulkomailta oli 10 miljoonaa markkaa, Yhdysvalloista tämäkin. Vene löydettiin parin sadan metrin päästä mökistä rantaan ajautuneena. Väliin mahtuu kekseliäästi uutta ja vanhaa soveltavia rakentajia, omistuskiistoihin juuttuneita riitelijöitä sekä selviytyjiä, jotka kauppaavat torilla luutia ja lasitavaraa tai sukkuloivat rajan yli hakemassa myyntiin kaikkea, millä on kysyntää vauvanvaipoista elektroniikkaan. Tarjoamme kilpailukykyisesti kaikki pankkipalvelut yksityishenkilöille ja yrityksille. – Kansainvälistymisen myötä yhteydet ovat parantuneet. Suomen tulisi myös asettaa omia ehtoja uusien jäsenmaiden hyväksymiselle. Hallinnon ja yritysten yhteydet ovat vanhaa venäläistä perimää, joka ilmenee myös materiaalisesti: yksi yritys avustaa miliisiä toinen taas kustantaa kaupungille hiilet. Ääritapauksissa asemia on saatettu vahvistaa mafian avulla, mutta tarkkaa tietoa asiasta on vaikea saada. Kun Moskovassa ei tunnettu paikallisia oloja, jouduttiin tuotantotavoitteiden kanssa usein ongelmiin. Luottamus ei aina riitä, sillä tehtaista on kadonnut tavaraa ympärivuorokautisesta turvallisuuspalvelusta huolimatta. Esimerkiksi makeistehtaalta oli vietävä karamelleja Kazakstaniin saakka, joten tarvittavaa lisäsokeria ja siirappia haettiin hyvin rasvattujen henkilösuhteiden avulla Baltiasta ja Ukrainasta. Pykäläviidakon kiemurat koettelevat yrityksiä muun muassa tarkastuksina, joita voidaan pahimmillaan tehdä monta kymmentä kertaa vuodessa. Miehen epäillään hukkuneen. Tämä ammattikunta on saanut nimityksen perinnönmetsästäjät. Me ministeriössä sitten tiedotamme asiasta Suomessa ainakin yhdelle perilliselle, Terttu Marttila korostaa. Helkaman jääkaappitehtaan tuotanto kasvoi viime vuonna kolmanneksen ja se on tällä hetkellä Viipurin merkittävin suomalaisyritys. – Työpaikoilla ollaan aiempaa tarkempia tuotannon laadun suhteen, juopottelua ei enää suvaita ollenkaan. Työpaikkojen mukana hajosi arki, jossa tehtaat olivat vastanneet lähes kaikesta asumisesta päiväkoteihin, kulttuuripalveluihin ja lasten kesäleireihin. Kuva: STT/Pertti Mattila HELSINKI (STT) Maaja metsätalousministeri Raimo Tammilehto (sit.) katsoo että Euroopan unionin laajeneminen ei uhkaa Suomen maataloutta. Aiemmin suora yhteydenpito oli joissakin tapauksissa mahdotonta, joten ministeriötä tarvittiin. Tammilehto ei usko laajenemisen uhkaavan Suomen maataloutta KARTTULA (STT) Lahtelaisen 28-vuotiaan miehen epäillään hukkuneen lauantain vastaisena yönä Karttulassa Pohjois-Savossa. Pesänhoitaja löytyy vainajan asuinmaasta, yleensä kuolinpaikkakunnalta. Yleisemmin Suomeen saatiin muutaman miljoonan perintöjä. Kun rupla devalvoitiin, yritystoiminta koki kovan takaiskun, mutta vuoden 1999 jälkeen suuria konkursseja kaupungissa ei ole enää koettu. Mies lähti kesämökiltä puolen yön aikoihin yksin kalastamaan ja kertoi palaavansa puolen tunnin kuluttua. Sukulaiset ja perilliset haluavat monasti itselleen muistoksi jäämistön kelloja, koruja ja valokuvia. Sunnuntaina 19.5. Taalaperinnöt suuren veden takaa ovat siinä määrin vähentyneet. Ylen radiouutisten lauantaina haastattelema Tammilehto sanoo olevansa tyytyväinen komission tiukkaan linjaan jäsenyysneuvotteluissa. Näitä olisivat EU:n osaksi kustantaman pohjoisen tuen ulottaminen koko maahan ja porrastaminen heikoimpien alueiden hyväksi. Yritykset nojaavat kuitenkin vielä monin paikoin sosialismin perinteen mukaisiin käytäntöihin, jotka sekoittuvat uusiin toimintatapoihin, kertoo kauppatieteiden lisensiaatti Riitta Kosonen Helsingin kauppakorkeakoulun Venäjän ja Baltian keskuksesta. Alueen lehdet kuvasivat sodan keskeltä aikoinaan evakuoidun Helkaman ”palanneen juurilleen”. Hän kehottaa hallitusta parantamaan niitä erityisjärjestelyjä, joista sovittiin Suomen liittyessä unioniin. Tuoreemmat tiedot 1970-luvulta alkaen löytyvät maistraateista. Tammilehto sanoi, ettei hän ole myöskään kuullut ensimmäistäkään kannanottoa komission merkittäviltä virkamiehiltä, joissa olisi tuotu esiin Suomen saamien kansallisten tukitoimenpiteiden, kuten vakavien vaikeuksien tuen vähentäminen. – Nämä ’heirhunterit’ ottavat hirveän suuret provisiot, vaikka he eivät ole edes pesänhoitajia. Kaupan ja kuljetusten ohella myös rakennustarvikeja elintarviketeollisuus ovat kasvaneet ripeästi. 010 444 5330, 13.5. Kanadassa ja USA:ssa sukuselvityksiä ei sen sijaan saa rekistereistä, ja perinnönmetsästäjät ratsastavat tällä. Lehtikuva/Arkisto/Pasi Joronen HELSINKI (STT) Suomalaiset unelmoivat takavuosina ”amerikanperinnöstä”, unohtuneen sukulaisen yllättävästä lahjasta Atlantin yli. Etsintöihin Karttulan Hirvijärvellä osallistui poliisin ja palokunnan lisäksi mm. – Suomessa ja muissa Pohjoismaissa sukuselvitykset saa suoraan rekistereistä. Tammilehto sanoo luottavansa siihen, että EU:n komissio pitää huolen etteivät itälaajenemisen seuraukset pääse aiheuttamaan Suomelle vakavia haittoja. Väitöskirjatyössään hän on tutkinut viipurilaisten yritysten selviämistä järjestelmän muutoksessa. Kaupunginosien ja historiallisten rakennusten nimiä on palautettu samoin kuin kaupungin vanha vaakuna, jonka tosin nähdään korostavan enemmän Ruotsin ja Venäjän pitkiä hallintokausia kuin Viipurin suomalaista menneisyyttä. ”Ellei lakiin voi luottaa, on luotettava ihmisiin” Riitta Kososen mukaan viipurilainen yrittäminen on suhdetoimintaa, joka ei hoidu pelkän sähköpostin välityksellä – on tunnettava oikeat ihmiset. Komissio on tarkoittanut vakavien vaikeuksien tuen väliaikaiseksi. Useimmiten amerikanperintö on kuitenkin ollut suomalaisille enemmän muistojuhla kuin lottovoitto. Väyrysen mukaan Tammilehdon luottamus on yllättävää ja katteetonta. Byrokratia ei suinkaan kadonnut Neuvostoliiton romahdukseen, päinvastoin. – Komission suunnitelmien mukaan nykyisten jäsenmaiden sama tuki alenee meneiillään olevan rahoituskauden päättyessä. Torikauppamaksu on huomattava tuloerä Viipurin hallinnolle. Halukkaille on tarjolla Monrepos´n vodkaa ja Viipurin linnassa toimiva museo kehotti äskettäin leipomoita aloittamaan kaupungin symbolina Suomessa tunnetun viipurinrinkelin valmistamisen. Neuvostoliiton aikana Viipuri ehti Kososen mukaan vakiintua sosioekonomiseksi kokonaisuudeksi keskusjohtoisen järjestelmän osana
Israel: Vetäytymisvaatimus ”tekosyy” Palestiinalaisten parlamentti peräänkuuluttaa uutta hallitusta BEIRUT (STT–Reuters–DPA–AFP) Arabimaiden ulkoministerit eivät päässeet lauantaina Beirutissa sopimukseen osallistumisesta Lähi-idän rauhankonferenssiin. Miehistö sai kuitenkin palon sammutettua, eikä kukaan laivan 884 matkustajasta loukkaantunut. Muutaman matkustajan kerrottiin kärsineen shokista. – Tämän tapainen toiminta lisää jännitystä sen sijaan, että osapuolet ponnistelisivat jännityksen lieventämiseksi, Pakistanin ulkoministeriön edustaja sanoi. Palestiinalaiset ovat vaatineet Israelia vetäytymään palestiinalaisalueilta ennen vaalien järjestämistä. Kolme militanttia iski Kashmirissa linja-autoon ja lähellä Jammua sijaitsevan sotilastukikohdan asuinkortteleihin. Al-Qaeda Djerban iskun takana Princess of Scandinavia arkistokuvassa.. Syynä suurlähettilään karkotukseen on Singhin mukaan tiistaina Kashmirissa tehty terrori-isku, jossa kuoli 34 ihmistä. Suurin osa itäisen Pakistanin joista saa alkunsa Intiasta, ja Pakistanin Punjabin sekä Sindhin osavaltioiden vesivaroja säädellään kyseisellä vesisopimuksella. Konferenssin tarkempaa aikaa, paikkaa ja osallistujia ei ole päätetty. Irlannissa nyt ensimmäistä kertaa käytössä ollut sähköinen äänestyksen laskenta vahvisti myös alustavaa tulosta. Komentaja Abdul Azeem Muhajerin haastattelu ilmestyi arabiankielisessä Asharq al-Awsat sanomalehdessä. Knezeviciä vastaan on esitetty kaikkiaan 46 syytekohtaa, osa niistä sotarikoksia ja osa rikoksia ihmisyyttä vastaan. Sammutuskoneilla pystyttiin estämään tulen leviäminen Irkutskin alueella. Vain 19 poliitikkoa vastusti esitystä ja 15 pidättäytyi äänestämästä. Turkin viranomaiset ovat vahvistaneet kentän turvatoimia. Arabimaiden seurantaryhmä aikoo hänen mukaansa olla suunnitelman tiimoilta lähiaikoina yhteydessä niin EU:hun, Yhdysvaltoihin kuin Venäjäänkin. Laivan kapteeni ei määrännyt matkustajien evakuointia. Uhka ajoittuu vain lauantaille ja sunnuntaille eikä ole varmaa, kohdistuuko se Yhdysvaltain kansalaisiin, sanoivat amerikkalaisviranomaiset ranskalaiselle uutistoimistolle AFP:lle. Berliinin ja Brandenburgin lakko alkoi viime maanantaina. RTE-radion ennusteiden mukaan Fine Gael olisi menettänyt 6 prosenttiyksikköä ja olisi nyt saamassa 22 prosenttia äänistä. – Niin kauan kuin tämä tilanne jatkuu, on konferenssista erittäin vaikea puhua, Moussa sanoi. Intian ja Pakistanin välit kiristyivät Intia karkotti Pakistanin suurlähettilään Pyhä hindumies oli aseistaunut ottaessaan osaa Pakistanin vastaiseen mielenosoitukseen New Delhissä. Puolue näytti saavuttavan lisäpaikkansa oppositiossa olevan Fine Gael -puolueen kustannuksella. Aiemmin lauantaina Knezevic oli antautunut viranomaisille Banja Lukassa. Hänen mukaansa palestiinalaisten on ensin täytettävä kaksi ehtoa ennen kuin Israel vetäytyy. Kummankin armeijat moukaroivat tykeillä toistensa puoleista Kashmiria. Muhajer vakuutti lehdessä, että al-Qaeda iskee amerikkalaiskohteisiin ”kivuliaammin” kuin syyskuussa. Huhtikuussa tehdyssä iskussa kuoli 16 ihmistä. Amerikkalaiskoneen tulituksessa kuoli 10 GAZA/JERUSALEM (STT–AFP–DPA) Israel sanoi lauantaina, että palestiinalaisten esittämä vaatimus Israelin vetäytymisestä on ”tekosyy” olla toteuttamatta uudistuksia. Tämä merkitsisi kuitenkin sitä, että Ahern ei saisi ehdotonta enemmistö parlamenttiin ja joutuisi turvautumaan hallituksen muodostamisessa apupuolueisiin. Sammutustöihin Siperiassa osallistuu mm. Autolautta on rakennettu vuonna 1976. Lehtikuva/EPA/Nicolas Asfouri DELHI (STT–Reuters–AFP–DPA) Intian ja Pakistanin väliset suhteet kiristyivät entisestään lauantaina, kun Intia päätti karkottaa Pakistanin suurlähettilään kotimaahansa. Ahernin puolue kohti voittoa Sinn Fein lisäsi kannatustaan IRA:n poliittisen siiven Sinn Feinin johtaja Gerry Adams (toinen vas.), ja saman puolueen Frances McCole (vas.), Arngus O'Snodaigh ja Sean Crowe odottamassa äänestystuloksia. Hilferty kuitenkin kiisti tiedot hääseurueeseen osumisesta. Yhdysvaltain ulkoministeriön varoituksen mukaan ”vahvistamattomien ja hajanaisten tietojen perusteella” epäillään, että tuntemattomat terroristit saattavat suunnitella terrori-iskua mahdollisesti siviili-ilmailua vastaan. Aiemmin lauantaina Yhdysvaltain armeija kertoi, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa liittouman uudessa operaatiossa vuoristossa vielä piileskeleviä taistelijoita vastaan. Venäjän metsäpaloja sammutettu HABAROVSK (STT–ITAR-TASS) Venäjän Siperian metsäpaloista on saatu sammutetuksi puolet, kertoivat viranomaiset lauantaina. huhtikuuta historiallisen synagogan edustalla. Varhain lauantaina moottorit saatiin jälleen käytiin. Tulitus sai aikaan paniikin alueella asuvien satojen kyläläisten parissa. Vuorokauden aikana syttyi 12 uutta metsäpaloa. Paloalue laajeni 23 000 hehtaaria Habarovskin taiga-alueella perjantaina, kertoivat viranomaiset. Berliinin ja Brandenburgin lisäksi lakko on päättynyt Baden-Württembergissä ja Ala-Saksissa. Arabiliiton pääsihteerin Amr Moussan mukaan rauhankonferenssiin osallistuminen on vaikeaa niin kauan kuin Israel jatkaa ”miehitystä, murhaamista ja sabotaasia” Länsirannalla ja Gazassa. Alustavien tulosten mukaan Sinn Fein kaksinkertaisti kannatuksensa. Hänen mukaansa tulituksen kohteena oli alue, jolla al-Qaedaja Taleban-taistelijoiden tiedettiin liikkuvan, ja jolta liittouman joukkoja kohtaan oli ammuttu raskailla aseilla. Qassem haluaa muuttaa nykyisen hallituksen politiikkaa. Paikalle lähetettiin ainakin viisi helikopteria ja lähistöllä liikkuneet laivat määrättiin aluksi hälytystilaan. Ulkoministeri Singhin mukaan karkotusta pyydetään tasavertaisuuden pohjalta: Intia veti jo oman suurlähettiläänsä Pakistanista joulukuussa, jolloin Intian parlamenttiin tehtiin terrori-isku. Lain kannattajien mukaan se antaa eläinten oikeuksille uutta moraalista painoarvoa. Hänestä tuli ensimmäinen vastaehdokas Jasser Arafatille. Intia syytti iskusta Pakistanista toimivia ryhmiä. Pakistan pahoitteli päätöstä ja totesi sen vain lisäävän jännitystä maiden välille. Intian ulkoministerin Jaswant Singhin mukaan Intia pyysi Pakistania kutsumaan suurlähettiläänsä palaamaan Islamabadiin. Ensimmäisten ennusteiden mukaan Fianna Fail olisi lisäämässä kannatustaan 4 prosenttiyksikköä ja saamassa 43 prosenttia äänistä. Parlamentin ylähuoneen on vielä hyväksyttävä esitys. Syytteiden mukaan Knezevicillä ei ollut mitään virallista asemaa vankileireillä, mutta hän kävi niissä useita kertoja ainoana tarkoituksenaan hakata, kiduttaa ja tappaa vankeja. – Tämä rauhansuunnitelma on arabimaiden ratkaisu (Lähi-idän) rauhaksi, korosti Libanonin ulkoministeri Mahmoud Hammoud. – Korostan, että Djerban iskun takana oli al-Qaedan jäsen Nizar Seiffudin, taistelunimeltään Seif. AIP:n mukaan liittouman joukot olivat saattaneet luulla hääjuhlintaan kuulunutta ammuskelua tulitukseksi. – Aiemmin -eläinten oikeudet olivat ristiriidassa muiden oikeuksien, kuten tieteellisen, uskonnollisen ja koulutuksellisen oikeuden kanssa, edustaja sanoi. Myös Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n poliittinen siipi Sinn Fein menestyi perjantaina pidetyissä vaaleissa. 2002 Ulkomaat 9 Saksan metallilakot päättyivät BERLIINI (STT–DPA–Reuters) Berliinin ja Brandenburgin metallilakko on loppunut. Pakistan piti päätöstä valitettavana. Qassem kertoi, että hänellä on hyvät mahdollisuudet tulla valituksi, ”jos vaalit pidetään”. Laiva pääsi jatkamaan matkaansa kello neljän jälkeen lauantaiaamuna. Afganistanilainen AIP-uutistoimisto kertoi perjantaina, että Bal Khelin kylän 10 asukasta oli saanut surmansa liittouman joukkojen tulituksessa juuri, kun kylässä vietettiin häitä. Sopimuksen ulkopuolella ovat enää Saksin osavaltion metallityöläiset. – Tämä on pelkkä tekosyy (palestiinalaisten presidentiltä) Jasser Arafatilta, koska hänellä ei ole aikomustakaan toteuttaa uudistuksia, sanoi pääministeri Ariel Sharonin edustaja Ranaan Gissin. Ulkoministerit julistivat lauantaina tukevansa edelleen Saudi-Arabian kruununprinssi Abdullahin esittämää rauhanaloitetta. Suunnitelman perusajatuksena on, että arabimaat normalisoivat suhteensa Israeliin, joka puolestaan vetäytyy vuoden 1967 sodassa miehittämiltään alueilta. Samaan aikaan, kun tilanne poliittisella rintamalla kiristyi, jatkuivat myös taistelut maiden välisellä rajalla. Istanbulin kenttää uhkaa terrori-isku WASHINGTON (STT–AFP) Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet tietoja, joiden mukaan Turkin Istanbulin lentokenttää uhkaisi terroriisku tänä viikonloppuna. Yhteistyö Yhdysvaltain ja Turkin viranomaisten välillä on saattanut vähentää uhkaa, sanoivat amerikkalaisviranomaiset edelleen. Päätöstä pidetään yleisesti symbolisena eleenä, jonka tarkoitus on ”suojella eläimiä lainsäädännöllä”. Metallija sähköalan työntekijät saavat neljän prosentin palkankorotuksen kesäkuun alussa ja vuoden kuluttua 3,1 prosentin korotuksen. Arafat ehdotti keskiviikkona palestiinalaishallinnon uudistamista ja vaalien järjestämistä pikaisesti, mutta perjantaina hän kuitenkin totesi, ettei vaaleja voida pitää ennen kuin Israelin armeija on lopettanut miehityksen palestiinalaisalueilla. Räjähdyksessä kuoli 16 ihmistä. 3 000 palomiestä ja 23 lentokonetta. Parlamentin mukaan uuteen hallitukseen pitäisi kuulua korkeintaan 19 ministeriä. Näistä puolet meni Fianna Failille. Parlamentti ehdotti myös julkisten sekä kansallisten turvallisuusjoukkojen uudelleen organisointia. Myös Sinn Fein oli vahvistamassa asemiaan erityisesti pääkaupungissa Dublinissa ja Irlannin länsiosassa Kerryn maakunnassa. Laiva ajelehti jonkin aikaa tulipalon sammuttamisen jälkeen. ”Israelin toimet rauhan este” AMMAN (STT–DPA) Al-Qaeda-verkoston korkea komentaja kertoi lauantaina lehtihaastattelussa, että verkosto oli Tunisian Djerbassa tehdyn iskun takana. Palestiinalaisten parlamentti ehdotti myöhään perjantaina uuden hallituksen muodostamista 45 päivän sisällä. Moukarointi on jatkunut lähes keskeytyksettä perjantai-illasta alkaen. Ammattiliitto vaati aluksi 6,5 prosentin korotusta, ja työnantajapuoli tarjosi 3,3 prosentin korotusta. Meidän taistelumme amerikkalaisia vastaan jatkuu, hän sanoi. IG Metall ja työnantajapuoli sopivat lauantaina palkkaratkaisusta, joka on samanlainen kuin BadenWürttembergin metallilakon lopettanut sopimus. Metsäpalot Venäjän Kaukoidässä sen sijaan leviävät edelleen. Yhdysvaltain armeijan edustajan Bryan Hilfertyn mukaan ”noin 10” ihmistä kuoli amerikkalaisen taistelukoneen tulituksessa Khostin pohjoispuolella perjantaina. Pohjanmerellä liikennöivä lautta oli perjantaina matkalla Newcastlesta Englannista Göteborgiin Kristiansandia kautta, kun tuli syttyi lautan konehuoneiden välissä, ja levisi laivan savupiippuun. Autolautta saattoi jatkaa matkaa LONTOO (STT–AFP–Reuters–TT–NTB) Tanskalainen autolautta Princess of Scandinavia saapui lauantaina kahdeksan tuntia aikataulusta jäljessä Kristiansandiin Norjaan sen jälkeen, kun lautalla aiemmin syttynyt tulipalo oli saatu sammutettua. Syytteet koskevat Omarskan ja Keratermin vankileirien tapahtumia Bosnian sodan aikaan vuonna 1992. Iskussa sai surmansa 34 ihmistä, joista suurin osa naisia ja lapsia. Intian mukaan kaikki kolme hyökkääjää olivat pakistanilaisia. RTE:n mukaan äänestysprosentti oli monin paikoin yli 50 prosenttia ja joillakin maaseutualueilla jopa 70 prosenttia. Lisäksi metsää palaa Primorjen alueella, missä tuli on jo tuhonnut yli 4 000 hehtaaria metsää. Sopimuksen kumoaminen aiheuttaisi valtavia ongelmia juuri Punjabiin. Bosnian serbi antautui HAAG (STT–REUTERS–AFP) Sotarikoksista syytetty Bosnian serbi Dusan Knezevic antautui lauantaina YK:n sotarikostuomioistuimelle Haagissa, kertoi tuomioistuimen edustaja. Tätä ennen liittoumaan kuuluvat australialaiset joukot olivat hänen mukaansa joutuneet hyökkäyksen kohteeksi. Kymmenen vuotta lainmuutosta ajaneen vihreiden edustajan mukaan nykyiset lait eivät ole suojelleet eläimiä tarpeeksi. Lyhyesti DUBLIN (STT–AFP–Reuters) Pääministeri Bertie Ahernin keskustaoikeistolainen Fianna Fail -puolue oli lauantaina menossa vakuuttavasti kohti voittoa Irlannin parlamenttivaaleissa. Sinn Fein puolestaan lisäisi äänimääränsä yli kaksinkertaiseksi ja olisi saamassa 7 prosenttia äänistä. Alustavien tulosten mukaan Fianna Fail oli lisäämässä paikkalukuaan ympäri maata. Tieto tulipalosta aloitti kuitenkin laajat pelastustoimet. – Puheet siitä, että al-Qaeda ja Taleban-liike olisi eliminoitu ovat pelkkää valetta. Hänen mukaansa tavoitteena on toimeenpanovallan, lainsäädännön ja tuomiovallan erottamisen kokonaan toisistaan. Päätös tehtiin Intian turvallisuudesta vastaavien ministerien ja virkamiesten kokouksen jälkeen. – On todella järjetöntä pyytää meitä vetäytymään (ennen vaaleja), Gissin sanoi. Toiset ovat rohkaisseet minua, mutta toiset eivät, hän totesi. Pakistanille annetun suosituimmuusaseman lopettaminen maiden välisessä kaupassa sekä Indusjoen vesivaroja säätelevän sopimuksen kumoaminen. Professori Arafatin vastaehdokkaaksi Palestiinalainen valtiotieteiden professori Abdul Sattar Qassem ilmoittautui lauantaina ehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Samalla se kehotti Intiaa ratkaisemaan kiistat neuvotteluteitse. Yhdeksän arabimaan ulkoministerit olivat lauantaina Beirutissa koolla pohtimassa, miten edistää Saudi-Arabian esittämän Lähi-idän rauhansuunnitelman toteutumista. Muita keinoja voisivat olla mm. Djerban saarella räjähti säiliöauto 11. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.5. Oppositiossa oleva työväenpuolue olisi ennusteiden mukaan kolmanneksi suurin puolue 12 prosentin kannatuksella. Uusia paloja syttyi myös Sahalinin saarella, kertoivat viranomaiset perjantaina. Yli 540 parlamentin alahuoneen jäsentä äänesti perustuslain lisäyksen puolesta. – Hallinnon johtamisessa on ollut tietty suunta, joka on kohdellut kaltoin niin miehitettyjen alueiden sisällä kuin ulkopuolellakin asuvia palestiinalaisia, Qassem sanoi. Metsäpaloja riehuu nyt 53 000 hehtaarin alueella Habarovskin taiga-alueella. Lopullisia tuloksia odotetaan sunnuntaina. Siperian alueella paloja riehuu yhä 7 000 hehtaarin alueella. Kuva: Reuters/Pawel Kopczynski BAGRAMIN LENTOTUKIKOHTA (STT–AFP–Reuters) Sadat Yhdysvaltain johtaman liittouman sotilaat haravoivat lauantaina Itä-Afganistanin vuoristoa etsien al-Qaeda-verkoston ja Talebanin taistelijoita. Diplomaattisia keinoja Tarkkailijoiden mukaan Pakistanin suurlähettilään passittaminen kotiin on ensimmäinen diplomaattisista toimista, joilla Intia pyrkii painostamaan Pakistania lopettamaan muslimien toiminnan tukemisen Kashmirissa. Kokousta johti pääministeri Atal Behari Vajpayee. Samaan aikaan molemmat osapuolet jatkoivat laukaustenvaihtoa maiden välisellä rajalla. Princess of Sea -aluksen omistaa tanskalainen DFDS Seaways -yhtiö. Yhdysvallat, EU, Venäjä ja YK esittivät toukokuun alussa kansainvälisen rauhankonferenssin järjestämistä tänä kesänä. Laivan matkustajista 428 oli ruotsalaisia, 246 brittejä, 71 norjalaisia ja 13 tanskalaisia. Arafatin mukaan palestiinalaishallinnon uudistaminen koskee koko hallintoa sekä turvallisuusjoukkoja. – Monet ihmiset ovat tukeneet ajatustani (asettua ehdolle). Alukseen mahtuu 350 ajoneuvoa. – Heidän on lopetettava terrori, väkivalta ja yllytys ja heidän on toteutettava todellisia uudistuksia. Kaikkiaan 12 paikkaa 166:n edustajan parlamenttiin jaettiin sähköisen äänestyksen perusteella. Miehistöä aluksessa oli 126. Alus oli tulipalon syttymisen aikaan 240 kilometrin päässä Skotlannin Aberdeenin rannikosta. Erityisesti hän mainitsi korruption. Hänen mukaansa Pakistan ”jatkaa edelleen pyrkimyksiään ratkaista kaikki kiistakysymykset Intian kanssa neuvotteluteitse ja rauhanomaisin keinoin”. Alueella on ollut kuivaa, ja lämpötila on 23–25 astetta. Eläimille perusoikeudet Saksassa BERLIINI (STT–Reuters) Saksan parlamentti on hyväksynyt perustuslaillisten oikeuksien myöntämisen myös eläimille. Samalla he torjuivat kaikki mahdolliset aikeet tehdä muutoksia suunnitelmaan
Se auttoiko salvutyössä se Musta Kirvesmies?" Tangonikkarit ovat aina silloin tällöin tarttuneet mustaan pensseliin. – Eipä ole vielä termospulloa tarvinnut mukaan ottaa, myhäilee Esko Penttilä nokisella naamallaan. Toisen kerran metrin paksuinen suvilumi lähti katolta liikkeelle ja vei tikkaat mennessään: akillesjänne jalasta. Itke, kun astut sen yli!" Sata mustaviittaista miestä minne ratsastaa pitkin appelsiinilehdon matalaa taivasta... Kiinteistönomistaja on vastuussa siitä, että tulisijat ja hormit tulevat nuohotuiksi kerran vuodessa. Mutta yritystä on ollut ainakin siitä lähtien, kun ranskalainen Alexander Dumas julkaisi vuonna 1850 romanttishistoriallisen seikkailukirjansa Musta tulppaani. Välillä ruikuttaminen alkaa jo tympiä: Anna huolia hevosen, murehtia mustan ruunan, rautasuisen surkutella, suuripäisen päivitellä. Monissa uskonnoissa musta on pelottavien jumalien väri. Maija Myllykangas, teksti Clas-Olav Slotte, kuvat H autajaisissa sen huomaa: mustaa on yhtä monensävyistä kuin on suruakin. Musta on ollut kauan myös suomalaisten suruväri. Tapa saattaa juontaa seemiläiseen kulttuuriin, jossa kasvot mustattiin tuhkalla tai kuralla. Mikäli venäläinen näkee saman näyn, hän kääntää äkkiä lippalakkinsa lipan niskaan. Mutta hän on myös Nuohousalan Keskusliiton puheenjohtaja, joka on vastikään palannut Euroopan Nuohoojamestareiden Federaation konferenssista Englannista. Suomessa on tavattu sylkäistä kolme kertaa mustan kissan juostessa tien yli. – Ei se enää niin sotkuista puuhaa ole tuo musta nuohoaminen. Penttilällä on tästäkin kokemusta. Keskiaikaiset ritarit pukeutuivat mustaan suruaikanaan. Miehelään menevän neidon mieli on kuin syksyinen yö pimeä, talvinen on päivä musta. Musta on länsimaailmassa yleisimmin käytetty suruväri. Pankaa merkille, että hänen vyönsä solki on messinginvärinen: hän on nuohoojamestari. No niin. Suomalainen suosittu tango kertoi 60luvulla, miten vanhan linnan puistossa on musta ruusu piilossa. Mustaa muotoa on pidetty rumana. Onnetonta Kullervoa kuvataan näin: Mieli ei tervoa parempi, syän ei syttä valkempi. Valinta saattoi toki mennä myös poskelleen eikä silloin auttanut syyttää muita, kun huomasi kultansa oikean laidan: Varikselt on varren saanut, korpilta nenän kopannut, muo´on mustalta sialta, suun kuin syövältä suelta. Ja omistajan pitää myös pitää tikkaat siinä kunnossa, että katolle voi mennä mihin vuodenaikaan tahansa. Monet nykyajan nuoret tulevat tahtomattaan leimatuiksi pimeyden ruhtinaan vasalleiksi, sillä musta on erittäin suosittu väri nuorten pukeutumisessa. Muistattehan Uuno Kailaan runon, sen missä runoilijalla on vain kaksi ovea: uneen ja kuolemaan. Naiset alkoivat viime vuosisadan alussa pitää mustaa suruhuntua. Auttajaksi kelpaa myös pahanilmanlintu: Kanna, korppi, huoliani Musta tuntuu Musta aukko s Musta hevonen s Musta huumori s Musta joutsen s Musta jää s Musta kulta s Musta laatikko s Musta lammas s Musta lippu s Musta lista s Musta magia s Mustamaija s Mustamakkara s Mustamulta s Musta munkki Mustapaita s Musta-Pekka s Mustapää, P. Kuolema tulee ja menee kapakan ovista. Kuva: Tomi Hirvinen Kanna, korppi, huoliani, mureitani, musta lintu! Kanna kaivoihin syvihin, lampihin kalattomihin, aivan ahvenettomihin! Kalat kaikki huolestuisi, ahvenet alas menisi, suuret hauet halkiaisi sären lillit liukeneisi, saisi siiatki surua, kaikki mustuisi mujehet minun hoikan huolistani ja mustan murehistani. – Mutta ei nykyaikana enää yhtään uutta omakotitaloa rakenneta ilman jonkinlaista tulisijaa. 2002 s KESKIPOHJANMAA Viikonvaihde Yhteystiedot Osaston esimies: Maija Myllykangas (06) 827 2355 Sähköposti: maija.myllykangas@kpk.fi Maija Myllykangas, teksti Jukka Lehojärvi, kuva s Jotakin arvokasta siinä on – ja aika sadunomaista ja pikkuisen romanttistakin – kun Esko Penttilä ilmestyy nurkan takaa täysissä nuohoojan kamppeissa. Kantelettaren laulaja tietää siihen syyn: Siks on mulla muoto musta, muoto musta, kaiat kasvot, kun synnyin sysituvassa, kasvoin karstakammarissa, join paljo joesta vettä, söin suolta sammalia. Toinen neito valittaa mustuuttaan näin: Vaan ma mustuin mustikoilla, painuin marjoilla pahoilla, muutuin mustilla tulilla, noukeuhuin nuotioilla, keryin keittovalkioilla, savustuin savumajoilla. Tähän päivään mennessä ei ihmiskunta ole saanut jalostettua tulppaanista mustaa. Sen ensimmäinen värssy kuuluu näin: "Nous taloni yhdessä yössä – kenen toimesta, Herra ties. Ja sille kävi tietenkin rakkauden takia köpelösti, ken sen löysi. s Musta pörssi s Musta raamattu s Musta ritari s Mustaruuti s Musta Rudolf s Musta Saara s Musta silmä s Musta surma s Musta syyskuu s Musta taide s Mustat veljet s Musta vyö Kannattaa myös tutustua Jukka Parkkisen luonnonsuojeluaiheisiin korppikirjoihin. Musta liitetään myös moniin pimeisiin asioihin kuten satanismiin ja sadomasokismiin. Penttilän valtakunta rajoittuu kolmen piirin alueelle: Karstulaan, Kaustiselle ja Himangalle, ja talouksia on kaikkiaan nelisentuhatta. Sen hän on pannut merkille, että Karstulan puolessa rakennuskanta on vähän vanhanaikaisempaa kuin Keski-Pohjanmaalla. Kerran lapetikkaat irtosivat ja mies putosi viidestä metristä selälleen maahan: munuaiset irti selästä. Saammeko esitellä: nuohoojamestari Esko Penttilä Köyhäjoki, Kaustinen. Etenkin sivukylillä nuohoojan tulo on suuri tapaus, johon valmistaudutaan viemällä matot ulos ja panemalla pöönät pannuun. Desiree: kun yö on kuulas silkinmusta, ilma täynnä on onnen odotusta. Ayyyyyy! Miten hän kuvaa härkätaistelussa menehtyneen ystävänsä kuolemaa: Oi tuskan musta härkä! Vaan osataan sitä nostattaa ihokarvoja meilläkin. Vaikka tunnen tiet, en saavu koskaan Cordobaan... Ja vanhempiinkin taloihin laitetaan paljon takkoja, tietää Penttilä. Mutta Einari Vuorela pani vielä paremmaksi, sillä hän kehitteli hyljätyn rakkauden symboliksi mustan orvokin: "Maantiellä kasvaa orvokki musta. Rintojesi mustat melonit uhraa messullesi... Tai näin: Moni sun mustaksi sanovi, tervaskannoksi tekevi, pahaksi panettelevi, tuhmemmaksi tunnustavi; voit sa olla muien musta, minun kaunis ja hyväinen, minun mielestä metonen, voisirunen silmästäni. Kanteletar Keskipohjanmaan sunnuntaitoimitus tutkii tänä keväänä maailmaa väripaletin kautta. Näin menee Elsa: mielen täyttää murhe musta, mull on päässä kuva susta. Egyptiläisille musta oli elämän ja syntymän väri – kostean maan väri, jonka vastakohtana oli punainen, maan väri kuivana kautena. Egyptiläiset uskoivat, että mustalla kissalla oli jumalallisia voimia. Siellä leivinuunit ovat vielä kunniassa. s Mustan mielen ytimeen vie meidät oma kansalliseepoksemme, joka aivan tihkuu suomalaisugrilaista synkkyyttä. Pelargonia: myrskyyönä vaari hukkui meren mustiin laineisiin. Ja vanhempi sukupolvi muistaa liiankin hyvin nuo surullisen mustareunaiset kuolinilmoitukset sota-ajan lehdissä. Kulkevat mustat ratsut ja synkeä kansa kitaran syviä teitä matkallansa... Ja esimerkiksi balttilaisessa ja saksalaisessa maailmassa nuohoojien ammattikunta on hyvinkin korkealle arvostettu. 10 Sunnuntaina 19.5. Musta vaikuttaa ihmisen elämään monella tavalla: se viettelee, tuhoaa ja suree. Kristinuskon symboliikassa paholainen on kuvattu useammin mustaksi kuin punaiseksi. Tietenkin tekevälle aina sattuu, mutta aina niistä on sovittu. Sarjassa on aiempina sunnuntaina käsitelty punaista, oranssia ja sinistä. Mutta eivät nämä mitättömiä herroja ole Suomenmaassakaan. Kiinassa musta oli kuoleman ja kunnian väri. Päälähteenä on omien silmien lisäksi Päivi Hintsasen coloria-sivusto. Ken haluaa upota dramaattiseen mustaan, ottakoon esiin Federico Garcia Lorcan runokirjan. Maaseudulla nuohoojat eivät kuitenkaan istu rassi kourassa odottamassa soittoa, vaan kiertävät kyliä – soittavat ovikelloa, koputtavat ovelle tai jättävät lapun tarjoten nuohousta. Niiden päähenkilö on Kalevi Korppi, kehno laulaja, mutta suuri lintu. Musta oli suruvärinä antiikin Kreikassa ja Roomassa. Kuka pelkää mustaa miestä. Musta tuntuu. Muista, kun astut sen yli! Se on minun murheeni musta kukka. Nokikolarin näkeminenhän tietää hyvää onnea. Olisi kannattanut katsoa peiliin lähtiessä. Musta on rockin ja kapinan väri, musta liittyy nahkarotseihin ja moottoripyöriin. Penttilä työllistää isännän lisäksi kaksi nokikolaria. Mutta mitä pitää ajatella Matalan torpan balladissa mainitusta eläinkuvauksesta: hevonen on musta kuin tiikerikissa ja aisat on katajasta... Tulenliekki: nyt on muisto musta täynnä kaipausta. Japanista puolestaan lensi Suomeenkin aikanaan Mustan kissan tango, ja Tapio Rautavaaran reissumiehellä oli seuranaan musta kissa.. Kun kuu on musta, laulavat rosvojen kannusraudat... Kirkkopuku oli 1800luvulla musta, ja se kelpasi juhlaväriksi niin vihillä, ripillä kuin hautajaisissakin. Mustapaidat puolestaan ovat pukeutumisellaan julistaneet fasismin ja natsismin aatetta. Ilman suunnittelua homma menisi autolla ajeluksi. Miesten mustat käsivarsinauhat yleistyivät surun merkkinä maan länsiosissa 1920-luvulla, myöhemmin ne korvattiin mustalla, kangaspäällysteisellä surunapilla. Buddhalaisuudessa se liitetään orjuuteen; useissa itämaissa musta on alhaisen syntyperän, palvelijoiden ja orjien väri. Mutta mustaan heilaan rakastunut puolustelee valintaansa näin: Muut ne mustaksi sanovat, kekäleeksi kelläjävät, minun on mielestä simana, mesimarja mielestäni... Euroopan Nuohoojamestareiden Federaatio! Eipä tule äkkiä mieleen komeammalta kalskahtavaa järjestönnimeä! Monissa maissa nokikolarin näkemisen sanotaan tietävän onnea. Nuohouspalvelu E. Suuri kuu, musta ratsu, laukussa oliiveja
Ilmeisesti sähköleikkureiden jälki on turhan repivää, jolloin sienitaudit pääsevät tunkeutumaan kuusiaitaan. Niiden kukinnan asteesta on tapana laskea kevään aikaisuutta tai myöhäisyyttä. Ehkäpä lapseksi palaaminen välillä tekisi hyvää meistä jokaiselle. "Lapselliseksi" heittäytymällä hän tuntee saavansa maailmasta edes jonkinlaisen otteen. Olen kirjoittanut paikan muistiin. Lehtipensaat puolestaan ruskettuvat, kun niiden päällimmäinen lehdistö leikataan keskikesällä ja sisimmät lehdet joutuvat yhtäkkiä alttiiksi suoralle auringonpaisteelle. Sitä huomaa ennen kadoksissa olleita pieniä yksityiskohtia. Kaupunkiympäristöihin tarvittaisiin lisää istutuksia, puita, pensaita ja vihreyttä. Jos kirjoittaja on Englannista, siellä on aivan erilaiset olosuhteet ja ilmasto kuin meillä. – Eikä haittaa vaikka puu olisi kolmerunkoinen tai viisirunkoinen. Yleensä projektit käynnistyvät kovalla metelillä ja suurin elein. 2002 Viikonvaihde 11 Luonnollisesti Minulla on kaksi ystävää. Tämän kirjan avulla nukuksissa olleet aistit heräävät huomaamaan maailman värit ja vivahteet kaikessa monipuolisuudessaan. Kaikki edistys tapahtui nimittäin jossakin ruohomättäiden alla ja muurahaisten poluilla. Niinpä katse osui paikkoihin, joissa valkovuokot sopivat kasvamaan. Viime keväänä täydensin vuokkokokoelmaa keltavuokoilla sekä kevätesikoilla. Kasvi varoittaa myös silpomasta ja leikkaamasta kasveja turhaan.– Puut ja pensaat kärsivät siitä, kun niitä päin ajetaan ruoholeikkureilla tai muilla koneilla. Oksat suojaavat puuta. Myöhemmin se on kestänyt 30 asteen pakkaset, sateet ja suojat, myyrien hyökkäykset, lasten majat ja lumilinnat, oksille ripustetut kynttilälyhdyt. Kaikki lähtee oikeista kasvivalinnoista. Kasveja ei pidä passata liikaa – Kasvien turha passaaminen pitää unohtaa. Sari Roukala Sunnuntaisitaatti Riitta-Maija Sykkö (KP) s Kun tulin Keski-Pohjanmaalle Kokkolaan, elettiin vuokkojen vuodenaikaa. Moni haaveilee omasta perunamaasta, ruusupenkistä, omenapuusta tai peräti kirsikkatarhasta. Kun puun oksat heiluvat tuulessa, se vahvistaa koko kasvia. Rusakot ja jäniksetkin jättävät rungon rauhaan, jos ne voivat syödä oksia, Kasvi vinkkaa. terävämmin. Ensimmäisinä keväinä projektini eteni hitaasti; niin hitaasti, ettei sen etenemistä voinut nähdä eikä siis mihinkään raportoida tai kuuluttaa. – Välttäkää myös turhaa leikkaamista. Mutta jossakin kulkee pihavaahterankin raja. Maantiedon ja biologian tiedoissani oli siis aukkoja, jotka paljastuivat karulla tavalla. Ylipuutarhuri Aarno Kasvi Turun yliopistosta muistuttaa kotipuutarhureita, että puutarhassa täytyy tietää, mitä siellä tekee.– Kun asiat osataan tehdä oikein, ne myös onnistuvat ja tuloksia syntyy. En ole seuraillut kovin tarkasti hänen tekemisiään. Puut ja pensaat ovat eläviä ja kärsivät kolhuista. Asunto on hieno. Paras istutusaika on kevät. Siitä ei ole varsinaisesti haittaa, mutta silti siitä haluaa päästä eroon, Kasvi vertaa. On myös tunnettava oman tontin ominaisuudet ja maan rakenne, maan kosteus, kuivuus, ravinteet ja suojaisuus ja valittava sinne sopivia kasveja. Projekti ei siis lopahtanut alkuinnostuksen asteelle, kuten tärkeämmillekin projekteille niin usein tahtoo käydä. Seuraavana keväänä piipahdin taas kerran kuokkavieraissa kotiseudullani ja tuliaisina oli pari matkalla nuutunutta valkovuokon alkua. Metsän puolelta parin metrin päässä vuokkopenkistä löytyi pieni uusi valkovuokkoesiintymä, seuraavana keväänä toinen entistä kauempaa ja laajempana. Sinivuokot ovat paikkauskollisia, mutta muurahaiset ovat auttaneet niitäkin valtaamaan uusia kasvualueita kuusikosta. Vaihtoehtoja on paljon. Astiataimen ympäröimää maata sen sijaan painetaan kohti juuripaakkua, jotta paakun ja maan välille ei jää ilmarakoa. Esimerkiksi nuoren omenapuun oksia ei tarvitse heti leikata. Kun puu vielä sai suojaverkon rungon ympärille, se jatkoi tyytyväisenä kasvuaan. Iskin ne kukkapenkkiin ja annoin luonnolle vapaat kädet. Hänen ei tarvitse kantaa vastuuta juuri mistään, kuten aikuisen täytyy. Nyt valkovuokot etenevät eteläistä rinnettä villisti omille teilleen, levittäytyvät ison kuusen alle, tuomien katveeseen ja metsäpolun varteen. Valkovuokkojen avustajina ovat ahkeroineet muurahaiset, jotka kuljettavat vuokkojen siemeniä. Kuvat:Tomi Hirvinen Puun mittoihin venähtänyt vaahtera pukeutuu keväiseen kukkaharsoon. – Emme me ole lainkaan niin vieraantuneita maaseudusta ja luonnosta, että viihtyisimme harmaan asfaltin keskellä. Ensimmäiset talvet vaahteran taimi vietti pahvilaatikon alla suojassa pakkaselta, tuulilta ja tuiskulta. – Puutarhakirjallisuuden kohdalla kannattaa miettiä, mikä on niiden alkuperä. Samat neuvot eivät päde eivätkä samat kasvit viihdy Englannissa ja Pohjanmaalla. Se lisää innostusta entisestään. Lasten hakka saa hänen jakamattoman huomionsa. Saman kesän syksynä vaahtera esitti ensimmäistä kertaa upean kullankeltaisen syysvärinsä. Unelman toteuttaminen alkoi toistakymmentä vuotta sitten pienestä sinivuokon taimesta. Hän varoittaa myös lannoittamasta kasveja liikaa. Veljelläni on melko paljon rahaa. Oikeanlaisia maastoja, metsänpohjia ja lämpimiä pellonnurkkia löytyi yllin kyllin, mutta yhtään ainutta vuokkoa ei poluilleni osunut. Sekä sinivuokko että vaahtera saivat uuden kodin Kälviän Peltokorvesta. Päätin toimia päinvastoin, ja lähteä liikkeelle vaatimattomasti. Hän kertoi minulle, minne hän oli menossa. Hän kai ostaa tai myy jotain. Siinä voi mennä hyvät rahat ja työ hukkaan. Mutta sitten tapahtui jotain mainittavaa. Herra tietää, mitä hän oikein puuhailee. Nyt vaahtera taistelee paikastaan syreenipensaiden kanssa ja kasvattaa oksiaan kulkureittien varrelle, mutta hyvin se on pitänyt pintansa syreeneille ja taipunut kohti valoa. Viime talvesta puutarhan kasvit ovat selviytyneet kohtuullisesti ja kevät on ollut lämmin ja aurinkoinen. Peruslajien pitää olla kestäviä, helppohoitoisia ja talvenkestäviä. Kuokin sen lapsuuskotini puutarhasta ikivanhan vaahteran alta. Kieltämättä unelman täyttyminen on tuntunut välillä kovin epätodennäköiseltä. Myöhemmin on sitten vähän vaisumpaa. Supernaiivin päähenkilö jää kiehtomaan mieltä. Tämä ei kuitenkaan ole mitään viinirypäleiden tai persikoiden viljelyaluetta. Vaahtera osoitti mielipiteensä asiasta kuivattamalla keskellä kesää uudet latvaversot. Joinakin äitienpäivinä äidit saavat ison kimpun parhaassa kukassa olevia vuokkoja, toisinaan vain muutaman aukeamassa olevan nupun. Ei kellään ole aikaa heitellä verhoja pensaiden päälle, kun pitää ehtiä milloin Rovaniemelle ja milloin mummon syntymäpäiville. Oma unelmani on ollut kasvattaa puutarhaani keväinen vuokkoketo, kappale kotiseutua. Mitä tiiviimmin maa ympäröi taimen sitä paremmin taimi pääsee yhteyteen ympäröivän maan kanssa, saa vettä ja ravinteita. Vaahteran sijainti puutarhassa ei ole mikään puutarhasuunnittelun kukkanen. Ei riitä, että se avataan. – Taimen juuria ei myöskään pidä painaa eikä tallata. Kevääseen liittyy paljon odotuksia, unelmia ja uskoa kasvun ihmeeseen. (Erlend Loe: Supernaiivi) s Erlend Loen teoksen myötä huomaa alkavansa ajatella jotenkin... Liiasta lannoituksesta kasvit saavat muun muassa turhan paljon suolaa juurilleen. Parin sentin taimena Keski-Pohjanmaalle salamatkustanut vaahtera on saavuttanut jo puun mitat. Toki hedelmäja omenapuista löytyy monia täällä viihtyviä lajeja. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.5. Se oli kai Afrikka. Kotiseudullani sinija valkovuokot ovat itse oikeutettuja kevään airuita ja äitienpäivän kukkia. Kannattaa pitäytyä niissä eikä lähteä kokeilemaan erikoisuuksia. Täytyy tietää mitä tekee Aarno Kasvin motto kotipuutarhureille:. Kasveja ei saa haudata Puiden ja pensaiden astiataimien istuttamisessa Aarno Kasvi kehottaa unohtamaan syvät kuopat.– Älkää haudatko puun tai pensaan juuria, vaan istuttakaa taimi pienelle kummulle vähän nurmikon pinnan yläpuolelle, neuvoo Aarno Kasvi. Hyviä perennoja ovat iirikset, nauhukset, kurjenpolvet, vuohenjuuri... Kun männynneulasen kokoinen heiveröinen taimi pistettiin maahan, ei kukaan vaivautunut miettimään kasvun ihmettä. Ne saattavat altistua erilaisille taudeille. Kun kissan hyökkäykset estettiin ja lepytettiin puuta levittämällä juuristoalueelle paksu kerros mehevää kompostimultaa, se leppyi ja kasvatti seuraavana keväänä uudet entistä muhkeammat versot. Sen sijaan hän toivoisi yhteiskunnalta enemmän satsausta viheristuksiin. Niinpä taimimyymälöissä riittä asiakkaita ja puutarhakirjallisuudelle lukijoita. Sinivuokon lehden alla salamatkusti myös pikkuruinen vaahteran taimi. Talon asukkaat ja muut kulkijat se on opettanut nöyrästi kiertämään. Hän on opiskelija, joka eräänä päivänä huomaa yksinkertaisesti menettäneensä mielenkiintonsa elämään. Tukikeppi estää tätä liikettä. Leviämistä vauhdittavat myös maan alla vilistävä juuristo. Ei riitä, että lehdissä tehdään kerran vuodessa puutarhateema, lehdissä pitäisi olla puutarha-asiaa säännöllisesti samaan tapaan kuin Ruotsissa, Kasvi ehdottaa. Yksi huono ja yksi hyvä. Ja nyt hän on siis matkoilla. Tukikepit estävät juurten vahvistumista. Aarno Kasvi pohtii myös nykyisten sähköllä toimivien pensasleikkureiden mahdollisia haittoja.– Viime vuosina olen nähnyt Turussa useita pilalle ruskettuneita vanhoja kuusija lehtipensasaitoja. Se on syytä pitää mielessä. Ylipainoisen kissan kynsimäpuuksi se ei suostunut. Ihmiset kaipaavat puutarhatietoutta Aarno Kasvi iloitsee siitä, että puutarhaharrastus on kovassa kasvussa. – Kestäviä kasveja löytyy paljon tällekin alueelle. Punainen pallo saavuttaa hänen kaiken mielenkiintonsa. Riitta-Maija Sykkö (KP) P uutarhoissa istutetaan parhaillaan puita, pensaita ja perennoja. – Myös ylimääräiset tukikepit kannattaa unohtaa ja antaa kasville mahdollisuus kasvattaa kunnon vahvat juuret. Kuokkavieraissa Vuokkoprojekti etenee vauhdikkaasti. – Kasvin juuristoa mahdollisesti ympäröivä verkko on aina poistettava. Havupuita ei pidä ruveta varjostamaan kuin korkeintaan istutuskeväänä. Se pätee hyvin myös täällä Pohjanmaalla, Kasvi painottaa. Syykin selvisi: vuokot eivät kuuluneet alueen lajistoon. Ja sitten minulla on veljeni. Ankea ympäristö vaikuttaa varmasti ihmisen sisimpään. Hän ei kenties ole yhtä sympaattinen kuin minä, mutta kuitenkin o.k. – Kun astiataimi istutetaan oikein, se ei edes tiedä, että se on siirretty. Se on kasville kuin solmio kaulassa. Hän alkaa tarkkailla maailmaa kuin pikkulapsi. Eikö ole pääasia, että se tuottaa hedelmiä. Kasvin ympärille voi laittaa vaikka kolme tappia, jotka pakottavat kiertämään rungon tarpeeksi kaukaa. – Oikeilla valinnoilla puutarha on mahdollista saada kukkivaksi huhtikuusta aina lokakuulle asti. Minä lainaan veljeni asuntoa sillä aikaa, kun hän on matkoilla. Aarno Kasvi toivoo myös taimimyymälöiltä vastuullisuutta ja kuluttajien valistamista myytävistä kasveista. – Myös puutarhatietoutta kaivataan lisää. Jos kasvi juurtuu hyvin, se ei tarvitse varjostusta
toukokuuta 1888. Hänestä ei löydy mitään merkintää kantakaupungin kirkonkirjoista. Kolmen nimen yläpuolella oleva risti olisi voinut viitata onnettomuuteen, mutta mistään haaksirikosta tai muusta tapaturmasta ei tuolta ajalta saatu tietoa. Kirkonkirjoista selvisikin, että H. Siirtolaisinstituutin matkustajatietojen mukaan Nylund lähti Englantiin huhtikuun alussa 1906. Toiviaisen mukaan nuorten miesten siirtolaisuuden ja Venäjän määräämien asevelvollisuuskutsuntojen välillä oli suora syyja seuraussuhde Kokkolan seudulla. Tämä on aika yllättävää. Majander ja JHK. Tuolta vuodelta löytyy hänen nimensä myös Ellis-saaren matkustajaluettelosta, joten tieto pitää varmasti paikkansa. Mutta kaupunkilaisten kiinnostus asiaa kohtaan auttoi vyyhden aukeamisessa. He päättivät lähteä. Nimien ohessa on risti, sydän ja ankkuri. Siirtolaisinstituutin matkustajatietojen mukaan Kokkolasta lähtenyt Oskar Hirvi on tullut Bostoniin Yhdysvaltoihin 1910. Mutta ajan ilmapiiri varmasti heijastui heihinkin. 12 Viikonvaihde Sunnuntaina 19.5. syyskuuta 1886. Enimmäkseen siirtolaiset olivat maaseudun tilatonta väestöä, mutta Pohjanmaan rannikolla lähtijöiden joukossa oli paljon myös säätyläisperheiden nuoria. Vuonna 1899 annettu ehdotus uudeksi asevelvollisuuslaiksi olisi merkinnyt, että Suomea olisi kohdeltu kuten muitakin Venäjän kuvernementteja. Ilmeisesti siis kahden muunkin nimi löytyisi samoilta vuosilta syntyneiden luettelosta. Kirkonkirjojen mukaan hän olisi lähtenyt Amerikkaan 1900, mutta se tieto tuskin pitää paikkansa. Ei siis ihme, että sanomalehtikin sellaista kammoksui. Toiminnan ytimenä oli ruotsinkielisten ja -mielisten yhteistoiminta. Siihen ikään Hirvellä, Kryanderilla, Majanderilla ja Nylundilla oli vielä vuosia. Suomessa lakiehdotus aiheutti valtaisaa vastustusta, mutta uusi asevelvollisuuslaki säädettiin 1901. Suomettarelaisena julkaisuna Kokkola-lehti kirjoitti kansaa rasittavasta "ameriikantaudista", joka oli "kuin tarttuva rutto ihmisten keskellä". Matts Leander Majander Kaustarin kylästä on merkitty maaseurakunnasta poissaolevien luetteloon. Asevelvollisuusikä oli 20 vuotta. On aika toivoton tehtävä saada hänestä mitään selville, ellei ole sukututkijan viitseliäisyyttä ja lähdetietoutta. 5.) jutussa pohdittiin, miksi H. Asevelvolliselle se olisi tiennyt vuosien palvelusta ehkä hyvinkin kaukana Venäjällä. Tutkimuksen mukaan Amerikkaan siirtyneistä suomenruotsalaisista valtaosa oli lähtöisin Pohjanmaan ruotsinkieliseltä alueelta. Kirkonkirjoista löytyi tullivahdin poika Johan Hjalmar Kryander, joka oli syntynyt 17. Heidän pääasiallisin kannatuksensa tuli juuri ruotsinkielisistä säätyläisperheistä. Kokkola-lehti kirjoitti (Hillevi Toiviainen: Kokkolan kaupungin historia, osa IV), miten Kokkolan maistraatista haettiin jatkuvasti Amerikan passeja. Arvelu osoittautui oikeaksi. Hänet julistettiin kuolleeksi 12. Kummallista. Syyt lähtöön löytyvät taloudellisista tekijöistä, Venäjän sortopolitiikasta ja ehkä seikkailunhalusta. Hän on ollut Kryanderin kanssa Kokkolan (Gamlakarleby) kantakaupungin seurakunnan rippikoulussa juuri sinä keväänä, jolloin he ovat hakanneet nimensä kiveen. Perustuslailliset edustivat tiukinta linjaa venäläistämistoimia vastaan. Hirvi, Kryander ja Majander täyttivät 16 vuotta muutama kuukausi sen jälkeen, kun he olivat nimensä kiveen iskeneet. Oli kulunut vain puolitoista vuotta siitä, kun hän oli jättänyt jälkipolville viestin kaukana Kokkolassa. On varmaa, että Yrjöliininkiven tienoilla aikaansa viettäneet nuorukaiset ovat keskustelleet lähtemisestä Amerikkaan leveämmän leivän ääreen. 2002 s KESKIPOHJANMAA Antti Hietalahti, teksti Jukka Lehojärvi, kuvat K eskipohjanmaassa viikko sitten julkaistussa (Kp 11. Hänen isänsä ammatiksi merkittiin tuolloin renki, mutta myöhemmin ammattina oli työmies. Hän on syntynyt 27. Tähän viittaisi se, että Hirvi keskeytti oppikouluopintonsa tuolloin. Syy nimikirjoituksiin jäi avoimeksi. Nylund, O. Hirvi, M. Siirtolaisuus oli erittäin voimakasta Pohjanmaalla, ei vain suomenkielisellä maaseudulla. Se leimasi asevelvollisuuslain pakoilun lyhytnäköiseksi oman edun tavoitteluksi ja isänmaan vahingoittamiseksi. Kryander saapui Bostoniin, josta hän jatkoi määränpäähänsä Gardneriin Mainen osavaltioon. Kokkola-lehti pyrki hillitsemään muuttohaluja. Ryander hakkasivat nimensä Yrjöliinintai Yrjeliininkiveen 11. Voi kuvitella, että parin, kolmen tuhannen asukkaan kaupungissa herätti paljonkin keskustelua, että vasta nuoruuden kynnyksellä olevat pojat aikovat lähteä Amerikkaan. Eikä ole tietoja hänen myöhemmästä elämästään muuta kuin, että Majander julistettiin kuolleeksi samana päivänä kuin Hirvikin. päivänä 1903. Neljästä pojasta kolmella ei ollut ikäeroa kahtakaan kuukautta. Hirvestä löytyy eri lähteistä useita kiinnostavia yksityiskohtia. Lukuvuonna 1903 – 04 hän erosi koulusta. Nylundin elämäntarina tuntui siis soveltuvan nimikirjoituksiin ja niiden yhteydessä oleviin merimiesaiheisiin kuvioihin. Olettamus osoittautui oikeaksi. Tämä näkyy hänen mukaansa Kokkola-lehden kirjoittelusta. Sieltä hän jatkoi Millwaukee´n Wisconsinin osavaltioon. Kokkolalaiset Matti Saari ja Toivo Sandkvist epäilivät, tokko yksi sukunimistä sittenkään on Ryander, vaikka se siltä kivessä näyttää. Näin päätettiin tavanomaisen käytännön mukaan, koska hänen olinpaikastaan ei ollut mitään tietoa. Rengin poika Anders Oskar Hirven nimi löytyy syntyneiden luettelosta.. Olikohan heillä Amerikassakin yhteisiä kohtaloita. maaliskuuta 1981. Pienet ihmiset, isot kohtalot Yrjöliininkiveen nimensä hakanneet pojat olivat päättäneet lähteä Amerikkaan Neljän Amerikkaan lähteneen pojan elämä toi historiallista merkitystä Yrjöliininkivelle. On myös perusteltua olettaa, että nimet hakattiin kiviin nimen omaan lähtöpäätöksen merkiksi. Kuitenkin Hirven on täytynyt matkustaa jo aiemminkin Amerikkaan, luultavasti juuri 1903 kuten Kryanderkin. Vain viikkoa myöhemmin, helluntaina, nimien kirjoittamisesta oli Kokkolan kirkossa konfirmaatiotilaisuus. Perustuslaillisilla oli kaikkialla Suomessa osastoja, jotka organisoivat toimintaa asevelvollisuuslakia vastaan. Hirven nimen hakkasi kiveen Anders Oskar Hirvi, joka syntyi 7. O. heinäkuuta 1886. Yrjöliininkiven nuoret olivat niitä Kokkola-lehden mainitsemia "ameriikantaudin" saaneita, jotka olivat ehtineet vasta "vuosia toiselle kymmenelle". Leveämmän leivän ääreen sortopolitiikkaa pakoon Passien hakemisesta ja laivayhteyksistä ulkomaille oli toistuvasti ilmoituksia Kokkolalehdessä. Siirtolaisuutta lisäsi Venäjän aloittama painostus Suomen suuriruhtinaskuntaa kohtaan. Ilmaan jäi pelkkiä arvailuja, kun kirkonkirjoista tai silloisista sanomalehdistä ei tuntunut löytyvän mitään kunnollista kiinnekohtaa selitykseksi. Maaseurakunnan kirkonkirjat on jaoteltu kylittäin, eikä Majanderin kotikylästä ole mitään tietoa. Nylund voi tarkoittaa – kuten oli oletettu – tehtailija Herman Nylundia, jonka elämää hän oli selvittänyt. Asevelvollisuuskutsunnat heijastuivat vuosiin 1901 ja 1902, jolloin saavutettiin siirtolaisuuden huippu. Olisivatko hekin menneet Amerikkaan. Taudin väitettiin iskeneen jokaiseen, joka oli elänyt "vuosia toiselle kymmenelle". He kirjoittivat samana keväisenä päivänä 1902 nimensä Yrjöliininkiveen ja samana päivänä 1981 heidät julistettiin kuolleiksi. Sittemmin Hirven kohtalosta ei tiedetä mitään. toukokuuta 1902 eli sata vuotta sitten. OIi 14ja 16-vuotiaat nuorukaiset, joita todennäköisesti yhdisti palava halu lähteä Kokkolasta Amerikkaan tai merille. He arvelivat, että sukunimi on kokkolalaisille tutumpi Kryander, jolloin etunimien kirjaimiksi jää JH. Passeja hakevat olivat "enimmäkseen nuorta kansaa". Ei kai Majander sentään 14-vuotiaana ole lähtenyt, kun hänen nimensäkin on päivätty Yrjöliininkiveen kahta vuotta myöhemmäksi. Muuta tietoa hänestä ei ole saatu. tammikuuta 1920 Kööpenhaminassa. Toiviainen huomauttaa, että siirtolaisuus Kokkolasta oli jatkunut hyvin tasaisena 1890-luvulla, kunnes se selvästi kohosi sortovuosien alkaessa. Sandkvist epäili, ettei H. Tuntuu ihmeelliseltä, mutta on varmaa, että neljä poikaa hakkasi nimensä siirtolohkareeseen jättääkseen viestin jälkipolville nuorista, joilla oli palava halu lähteä kotikaupungistaan vieraille maille. Hirvi kävi oppikoulua peräti viisi vuotta. Antti Hietalahti KOKKOLA (KP) s Yrjöliininkiven nimikirjoituksilla on sittenkin häkellyttävä historiallinen tausta, vaikka nimet eivät liity mihinkään onnettomuuteen. Viikkoa myöhemmin matka jatkui Englannista, todennäköisesti Liverpoolista, Atlantin yli Saxonia-laivalla. elokuuta 1886. Todennäköisesti pojat keskustelivat myös venäläistämispolitiikasta, olihan heillä kaikilla ruotsinkielistä taustaa, ja ruotsinkielisissä kodeissa venäläistämisaikeet oli kuuma puheenaihe. Sen he tekivät, vieläpä aika pian. Hirvi oli kotitaustastaan huolimatta Kokkolan suomenkielisen yhteiskoulun oppilas, vieläpä sen ensimmäiseltä lukuvuodelta 1898 oppilas numero 10. Työmiehen pojat eivät tavanneet käydä oppikoulua. Majander syntyi kymmenen päivää Hirveä aiemmin. Nylund saattaisi tarkoittaa merikapteenin poika Helge Karl Gustaf Nylundia, joka oli syntynyt 2. Mutta Amerikkaan hänkin on mennyt. Mikä lie Kryanderille tullut, kun hän palasi jo samana vuonna takaisin ja kuoli Liverpoolissa joulukuun lopulla vain 17-vuotiaana. Työmiehen poika oppikoulussa Kaksi nuorukaista nimien kaivertajiksi oli ehdolla. Viime vuosisadan lopulla alkanut siirtolaisuus Atlantin yli ei voinut olla koskettamatta kokkolalaisia nuoria, olihan kaupungilla perinteisesti vahvat siteet ulkomaille ja merille. Helge Nylundin isä oli merikapteeni ja hän itsekin kouliintui isänsä ammattiin aikuisena. Nylund kuoli 31. Majanderin ja Hirven yhteiset kohtalot Entä Majander. ”Ameriikantauti” iski poikasiinkin Hillevi Toiviainen kirjoittaa Kokkolan kaupungin historian neljännessä osassa, että tutkimuksissa on vähätelty tai jopa kokonaan kiistetty sortokauden ja asevelvollisuuslain yhteyttä siirtolaisuuteen. Siten matkustajatieto vuodelta 1910 ei välttämättä ole hänen ensimmäiseltä matkaltaan. Nylund oli lähes kaksi vuotta nuorempi. Ensimmäinen sortokausi alkoi helmikuun manifestilla 1899 ja jatkui aina vuoteen 1905. Kunnes yhtäkkiä, siinähän se on. Hän lähti Hangosta Amerikkaan maaliskuun 18. Miten ja milloin, siitä ei ole dokumentteja. Kokkolan kirkonkirjojenkin mukaan Hirvi oli Kanadassa 1908. Taloudelliset syyt sysäsivät nuoria liikkeelle paremman elämän toivossa. Ei syntyneissä, ei poismuuttaneissa, ei Kokkolaan muuttaneissa, ei rippikoululaisissa – ei niin missään. Sillä nimiä kirjoittaessaan he olivat varmaan jo tehneet päätöksen karistaa Kokkolan tomut jaloistaan. Olisiko maaseurakunnan eli Kaarlelan kirkonkirjoista apua
Reessä kaksi tyttöä ja pieni varsa. Marraskuussa käytiin katsomassa Saapasjalkakissaa. Joulukuussa oli metsän joulu ja löydettiin sieltä onnimanni ja jokaiselle oma lyhty. Jaakko Pihlajamaa Kop kop hevonen kopsuttaa ja vetää rekeä perässään. metsässä oli poika, oli kiltti poika. Minä kalastan kesällä. Ajatuksia eskarista ja koulusta Jimi Lapinkorpi Taru Mäkisuvio Elokuussa meistä tuli peikot ja pääskyt ja me tutustuttiin. Pupu meni takaisin talliin ja katsoi, joko se nyt saisi porkkanaa. yksinään hän kuljeskelee autollansa ajelee tiellä yksinään. Oli tosi tosi tosi kiva tulla, mutta on ollut vähän liian rajuja leikkejä. Loppupäivän minä hoidan vauvaa. Mato sanoi: "Jätä vähän minullekin" Pupu sanoi, että "Kyllä jätän". Aleksi Pakkala Koo koo kone more sore lore, ampuu maalitauluun. Mentiin linja-autolla Ahon koululaisten kanssa, sitten oli Isänpäiväkonsertti ja otettiin paljon kuvia ja silmät räpsyivät koko ajan. Toivon, että kukaan ei kiusaa. metsässä etsimässä matoja. Kesäloru Tipu, tipu taapertaa mammutti tuli vastaan. Samalla mietittiin, millaista on ensi syksy, jolloin päiväkoti on muisto vain ja edessä aukeaa koulutie. Arvoitus Miksi nainen ei kastunut sateella, vaikka hänellä ei ollut sateenvarjoa. Höyhen leijuu näin – Vaakku väärinpäin! Taru Mäkisuvio Mites tästä runon saisi. Ovelle kun menee kop kop koputtaa – oikein hoputtaa! Anette Nykänen Kvaak kvaak kvaak, Vaakku vaakuttaa. Helmikuussa hiihdettiin ja Runeberginpäivänä keksittiin omia loruja ja riimejä. Vanha mies kuorsaa. Minä lähden hyvällä mielellä kouluun. Kuski Ankka Lampinen uiskenteli veessä ja hiekkaa oli eessä! Oskari Luomala Virkku hyppeli metsässä, oli poimimassa metsämansikoita. Löysi yhden talon, rupesi siellä asumaan ihan metsän keskellä. Lokakuussa kävivät vanhukset ja isovanhemmat kylässä ja me tervehdittiin kaikkia kädestä. Ilmassa lenteli lintu, jonka nimi oli Haukka ja se söi perhosen. Jännitti kun ajattelin, että minun pitää olla eskarissa koko vuosi, mutta olin varma, että löydän hyvän kaverin, koska olen aina löytänyt. Me tämän teimme! Vetelin Kivitaskun päiväkodin Tinttien ryhmä, jotka ovat esikoululaisia keräsivät kevään korvalla esikouluvihkonsa ja kävivät yhdessä syksyn ja talven kokemuksia läpi. Mira Teirikangas Pii pii Piippi ajaa jeeppiä. Sieltä menee navettaan, tulee hakemaan maitoa. 2002 Lapset 13 Tämä ryhmätyönä tehty teos on esikoululaisten mielestä koko vuoden kattava piirustus, koska ”äikän kirja” on salainen maa, jossa seikkailevat esimerkiksi Alma-lehmä, Kisu Pikkukuu, taikuri Dedefilus, Musta Kissa, Kana Kaakertaja ja moni muu. Loppu. Haluaisi piirtää hiirtä, mutta ei osaa – tulee pikku siili. Eskarivuosi Kivitaskussa Tipu tipu taapertaa tietä pitkin minne vaan. Emma Mansikkamäki Robotti – siinä vilkkuu valoja ja taloja ja huonekaluja. Koululoru Lehmä, lehmä kävelee koulun pihalla. Yksi taimi on jo aika pitkä. Emmi Klemola Laura Betty Spagetti käveli tiellä, meni uimaan, pisti vaatteet pois, laittoi uimapuvun päälle ja ui niin kauan kuin halusi, ja mietti että haluan tehdä Runebergin torttuja! Iida Haapasalo Lintu lintu nokkii matoa. Huhtikuussa puhuttiin sydänasioita. Kare Hautala Silja-lammas sipsuttaa. Lammas oli väsynyt ja meni sänkyyn nukkumaan. Maaliskuussa oli noitajuhla. Sillalla ei saa mutkitella. Lastensivun ajatuksista ja piirroksista vastaavat: Iida Aho, Iida Haapasalo, Karoliina Hakkarainen, Kare Hautala, Mikko Heikkala, Olli Heikkala, Emmi Klemola, Essi Klemola, Waltteri Klemola, Mikko Koivisto, Jimi lapinkorpi, Oskari Luomala, Emma Mansikkamäki, Taru Mäkisuvio, Anette Nykänen, Aleksi Pahkala, Saara peltoniemi, Jaakko Pihlajamaa, Mira Teirikangas, Jaakko Vatka. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.5. Ankka kelluu siivillään korentoja näkee hän. Sinne tuli mato. Pidän lomaa enkä yhtään tiedä missä. Sitten mato söi niin paljon porkkanoita, että tuli pulleaksi. Minä kävelen reippaasti kouluun, haluaisin oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Nikke Koivisto Essillä oli englanninkielinen lastenkamarin runokirja ja seuraavassa erittäin vapaa suomennos eräästä runosta: Sataa, sataa kaatamalla. Mua vain jännitti aivan hirveesti. Essi Klemola Pää pää pää, yllättää sää. En oo suunnitellu, minä vain pyöräilen, oon kavereilla ja potkulautailen. Mato sano: hän on koppakuoriainen jolla on sarvet päässä – järki jäässä. Kesällä minä aion... Olli Heikkala Maa maa maa maansiirtoauto, maansiirtoauto, maansiirtoauto. Jaakko Vatka Helmikuun lelupäivä 5.2. Ja se sai porkkanoita. Yhdessä jännässä paikassa ajan mikroformula-autoa. Helpostihan tästä! Neljä rinkulaa, ratti ja katto, sitten ne kumahtivat yhteen ja olivat mäsäkasa. Jimi Lapinkorpi Sammakko oli leikkimässä ja se hyppäsi lammelle ja sanoi krook krook. Syyskuussa oli viljan päivä ja me leivottiin rieskoja ja sämpylöitä. Ennen eskaria... Iida Aho Minni-kissa kulkee tiellä, millä tiellä – millä miellä. Hoidan ja kasvatan kukkia; minulla on jo oma minikasvihuone, jossa jo kasvaa intianpuuvillaa ja mimosaa. En halunnut tulla, kun en tuntenut ketään, mutta nyt tunnen kaikki on kivaa. Tammikuussa tehtiin omia taideteoksia ja koottiin niistä näyttely. Ja naukuu iloisesti, koska sillä on kultainen kaulapanta! Saara Peltoniemi Kynä miettii mitä piirtää. Pupu ei jaksanut odottaa ja meni niitylle haistelemaan kukkia, mutta yhdessä oli perhonen. Loppu. Jänö kiitti poikaa, jänö loikki kotiin. Käyn tietysti uimassa. Mikko Heikkala Pieni nalle kulkee silmät sulkee mieli ihan surkee. Toukokuussa käydään makkararetkellä ja opetellaan kulkemaan liikenteessä. Vastaus: Sillä oli sadetakki! Puputarina Pupu loikkii pihalla ja menee hakemaan porkkanoita porkkanamaalta. Karoliina Hakkarainen Moto-molleri, mite-molleri, muto-molleri, kata-molleri, kaasuttaa paasuttaa. maalitaulu laulaa laulua. Siellä pitää olla aina supermukavaa... Hän meni sänkyyn ja satutti päänsä eikö päässyt aamulla ylös. Löydettiin metsästä onnimanni. Kana pihalla kaakertaa, peloissaan vaikertaa lastaan. Siellä vasta kolmasluokkalaiset saa mennä pyörällä. Kouluajatuksia... runebergit runoilemassa.... Se oli made ja sammakolle kade. Toivon, että kukaan ei itke. Pakkanen paukkuu ja haukkuu. Vähän jännittää, kun minä en oo käynyt vielä tutustumassa uudessa koulussa, me muutetaan Kokkolaan. Se hyppäsi lammelta veteen, suuren suuren kalan eteen
Se on kova kanta. s NYKYPÄIVÄN pääkirjoituksessa rökitetään keskustan epäonnistunutta oppositiopolitiikkaa: Keskustan puheenjohtaja Esko Ahon mukaan opposition roolin ovat ottaneet hallituksen sisäiset ryhmittymät, jotka saavat mellastaa suhteellisen vapaasti. Jos lähdetään liikkeelle molempien kansojen ihmisoikeuksista voidaan pitää palestiinalaisvaltion perustamisen välttämättömyyttä itsestään selvänä. Ja aika pitkään riittää, jos Juhla-Mokan ja hillomunkit hankkii tarjouksesta. Nyt on vastakkain valtioterrori vastaan terrorismi. Meillä jokainen viikko on nuukuusviikko. Veho on kertomansa mukaan panostanut käytettyjen maahantuontiin jo satoja tuhansia euroja eli miljoonia markkoja markkoja, mikä kielii siitä, että se on tosissaan ja se uskoo verotuksen lievenevän. Onko kaikki sallittua. Yhdessä kuitenkin todettiin, ettei ongelma ole näin yksinkertainen. Korkean verotuksen takia Suomen autokannan keski-ikä on EU:n toiseksi vanhin. Kun kirkko itse on korostanut, ettei parisuhteen rekisteröintiä voi eikä pidä verrata avioliittoon, miksi se ryhtyisi vainoamaan niitä työntekijöitään, jotka käyttävät lain suomaa rekisteröintimahdollisuutta. Lieveneekö käytettyinä tuotavien autojen verokohtelu. Aurinkoa nuukuuden nälkävuosista veriinsä saanut keskipohjalainen säästäisi säkkiin. Ahon avoin puheenvuoro oppositiotyön vaikeudesta selittää osaltaan sen, ettei keskusta ole saanut kannatukseensa normaalia oppositiolisää. Jos missä niin Saksassa pitäisi palestiinalaisten asian olla heidän asiansa. Tähän mennessä Suomeen on tuotu käytettyinä varsin vanhoja ja arvokkaampia henkilöautoja. Ne ovat turvallisia ja ne saastuttavat ympäristöä vähemmän, minkä pitäisi olla olennaista vähänkin pitemmällä aikavälillä. Nuukuudesta ei sinänsä kannata tehdä suurta numeroa. s KRISTITYN VASTUUN pääkirjoituksessa Esa Erävalo pohdiskelee politiikan henkilöitymistä: Eräs varmoja temppuja, joilla kristillisdemokraatitkin pääsisivät julkisuuteen olisi järjestää puoluekokous joka vuosi ja sopia, että joku aina haastaa ykköspuheenjohtajan. A utonosakauppiaitten arvion mukaan Suomeen tuodaan lähivuosina 200 000-400 000 autoa, jos EY-tuomioistuin velvoittaa Suomen alentamaan käytettyjen tuontiautojen verotusta. Tarjolla on ollut meriveteen – maaveteen keitetty maistuu ranta-asukkaan suussa maalta – valmistettua, laihalta teeltä näyttävää mutta erehdyttävästi kahvilta tuoksahtavaa, tulikuumaa juomaa. Metsärikkaalla Lohtajalla, jossa tuvat lämmitetään luutarisuiksi luokiteltavilla oksankappaleilla tai merenrannan puolilahoilla leppäpökkelöillä ja stereoista kuunnellaan vain toista kovaäänistä, satunnaista matkaajaa on joskus kehotettu käymään pöytään. Heikkoudentilassa olevan Venäjän on sellaiseen järjestelyyn pyrittävä. Käytettyjen autojen tuonnilla keski-ikä voi hieman laskea, mutta ei olennaisesti. 2002 s KESKIPOHJANMAA 14. Ruotsi poisti muutama vuosi sitten autoveron kokonaisuudessaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kysymys on siitä, että me olemme osallisia Lähi-idän kriisissä siksi, että suomalaiset tukevat niin laajasti Israelin valtiota. Lähtökohtia voisivat olla sellaiset yksinkertaisuudet kuin se, että Israelin valtio on tullut jäädäkseen ja toisaalta se, että Israelin perustaminen on tuonut mukanaan suunnattomat määrät kärsimystä palestiinalaisille, jotka vääryydet on korjattava siinä mitassa kuin se mahdollista on sekä maana että rahana. Ei muuten ollenkaan hassumpaa kevätevästä. Ensinnäkin maailma muuttuu karmeaksi paikaksi, jos varaamme ihmisoikeudet vain juutalaisille ja kristityille. Verotuksen alenemista ennakoi myös muutaman suuren uusien autojen maahantuojan julkistama tieto siitä, että ne aikovat jatkossa tuoda maahan myös käytettyjä autoja, mikäli niiden verotus laskee, ja mikäli tuonti on taloudellisesti kannattavaa. Vaihtoehtoisen politiikan luominen ei kaipaa rahaa vaan asennetta. Maakunnallinen kisa kullasta on tasainen ja tiukka, mutta kallistuu hienokseltaan ensin mainitun eduksi. Ilkka Saari Palestiinalaisia pakenemassa kodeistaan, jotka Israelin sotilaat hävittivät perjantaina Jeninissä etsiessään militantteja. Ja heikkoudentilassaankin Venäjä on mahti, jonka kanssa Naton on pyrittävä järjestelyyn. Hiljainen hetki taistelussa se on nyt ei muuta mitään, koska asetelma ei muutu. Ex-Jugoslavian hajoamisen mukanaan tuomat väkivaltaisuudet eivät lopulta kuitenkaan koskettaneet suomalaista kristillistä perintöä kuten koskettaa Lähi-idän kriisi. Asetelmien kieroutuneisuus syntyy siitä, että kun palestiinalaiset sitten reagoivat tähän Israelin oikeiston nöyryyttämisen oppiin itsemurhaiskuin tappamalla juutalaisia siviilejä he vahvistavat juuri tätä oikeiston oppia: että palestiinalaiset tottelevat vain voimaa. Sen pauloihin joutunut kun ei asialle mitään mahda. Ja jos äärikristittyjen mielestä puoli on kerta kaikkiaan valittava uskonnollisten linjojen mukaan, niin miksi minun sitten pitäisi liittoutua juutalaisten puolelle myös palestiinalaisia kristittyjä vastaan, jotka sentään tunnustavat samaa kristillistä uskoa ja perinnettä kuin me. Suomalaisille kristillisille uskovaisille asia on myös vakava vakaumuksen ja eettisen valinnan paikka. Israelin vahvistunut oikeisto lähtee siitä, että nujertamalla palestiinalaiset ja antamalla heille niin vähän kuin mahdollista, voitaisiin rauha saada aikaiseksi. Kyseinen ukkeli rustasi vuosikaudet vanhaa moottorisahaansa ja sai sen päivittäin käymään viidestä viiteentoista sekunnin raivokkaita pätkiä. Varsinkin kun nykyisen säännöksen käytännön merkitys on enää se, että se hankaloittaa lähinnä elokuvayrittäjien toimintaa. Henkilöautojen verottamisessa Suomi on aina ollut ykkösmaita EU:n alueella. Käytettyjen hintoihin veron poistaminen vaikuttaisi enemmän. Kaustiselle, jossa kaiken on oltava koriaa ja kruusattua, kannattaa siis aina ottaa termos. Voi tulla sekin päivä kun asiaa kiusallisesti käännellään. Omakohtaisen kokemustiedon perusteella itaruuden idea on viljelty puhtaimmaksi Kaustisella ja Lohtajalla. Veholla muun muassa on valmiudet aloittaa maahantuonti välittömästi ja tuoda ensimmäiset käytetyt Mersut Saksasta viikon sisällä päätöksestä. Onko kaikki sallittua valitulle kansalle. Se tuntuu utopistiselta eikä välttämättä niin kovin järkevältäkään. Jos 48 kansanedustajan voimin ei pysty luomaan omaa politiikkaa, on syytä katsoa peiliin eikä hamuta veronmaksajien kukkaroa. Ovatko suomalaiset äärikristityt todella valmiita kuittaamaan minkä tahansa Israelin palestiinalaispolitiikan vain siksi, että Israelin kansa on Raamatun mukaan valittu kansa. Olen keskustellut näistä asioista erilaisia suuntauksia edustaneiden suomalaisten uskovaisten kanssa. Ja jos oikein on onni potkaissut, on eteen nostettu lautasellinen siikavelliä, sikäläisen syömäkulttuurin ylevintä edustajaa. Lähi-idän kriisi on muuttunut Israelin valtion ja palestiinalaisen valtiottoman kansan väliseksi näännytystaisteluksi. Ymmärrän sävyerot. Yhteisellä pussilla, siis EU:n, paikkakunta on tomerasti asialla, mikä toki on aivan paikallaan. Balkanin sota ja etniset puhdistukset nostivat hiuksemme pystyyn. Lahden takana kehitelty Den glider in -renkutus, jota hoilataan jääkellarissa – kun ulkosalla kiuru soi ja omenapuu puhkeaa kukkaan – käyrin seipäin kumista laattaa katiskannäköiseen pömpeliin sohiville avaruusmiehille, on Kaustisella muokattu muotoon: Take Lieder in. Ja jos sellainen saadaan aikaiseksi, voidaan tämän valtion arvoja ja käyttäytymistä sitten arvioida uudestaan. s TIEDONANTAJAN pääkirjoituksen mukaan Naton politiikka on suunnattu Venäjää vastaan, vaikka toisin halutaankin väittää: Kyse on perimmältään suurvaltojen ja sotilasmahtien keskinäisten suhteiden järjestelystä. Uudet autot, joiden hinnat ovat nousussa, ovat kautta linjan kaikissa suhteissa parempia kuin muutamaa vuotta vanhemmat autot. Jos Raamattu otetaan konkreettisesti oppaaksi Lähi-idän kriisin ratkaisemiseksi, niin ratkaisuhan on voiman ja väkivallan oikeutus. Oikea tapa kohentaa autokantaa olisi alentaa uusienkin autojen verotusta. Tämä täytyy ymmärtää ja kantaa vastuu sitten siitä, jos on todella puolensa yksipuolisesti valinnut. Kuva: Reuters/Goran Tomasevic Shalom! s VIHREÄN LANGAN pääkirjoituksessa Jyrki Räikkä arvostelee evankelisluterilaisen kirkon kantaa, jolla se tuomitsee "toisinajattelevat" työntekijänsä: Aloite parisuhteen rekisteröineiden virkakiellosta perustuu outoon logiikkaan. Arjen ja pyhän sekoittumisesta voi olla paljonkin huonoja seuraamuksia. Kun ryhdyn lottoamaan ja kun saan seiskalla pari miljoonaa, pistän satatuhatta sivuun ja pistouvaan pitäjäläisille nisukahvia niin pitkään, kuin rahaa riittää. Termos matkaan Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Vesa Pajala (vast.) Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus L ähi-idän kriisistä on sanottu paljon. Vastausta tähän kysymykseen ei voi väistää vetoamalla niihin hirveyksiin, joita palestiinalaiset tekevät, koska suomalaiset äärikristityt ovat valinneet puolensa ja vastaavat siksi moraalisesti sen puolen toimista, jonka puolelle ovat asettuneet. Tarvittaisiin tosiasioiden tunnustamista. Suomeen tuodaan Euroopan halvimmat autot. Valtion rahoituksen ohjaaminen varjohallitustoimintaan on vieras ja yliampuva ehdotus. Ehdotin kaverille, että naapurit kierrättäisivät hattua ja ostaisivat ukolle uuden sahan. Tämä seikka halutaan peittää suomalaisessa Nato-propagandassa, jossa sopimus yhteisneuvostosta kuvataan lähestulkoon Venäjän Nato-jäsenyydeksi ja Suomenkin turvallisuusympäristöä mullistavaksi seikaksi. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimitussihteeri. Arvo sinänsä, kuten sahan korjaamisesta erään kaverin naapurille. Se on märkivä haava Euroopan kyljessä. Toivottavasti perustuslakivaliokunta ja eduskunta palaavat hallituksen esityksen kannalle. Joku maksaa onnettomuuksien aiheuttamat menetykset ja ympäristön pilaantumisen. Esimerkiksi Ruotsiin tuotiin ennätysvuonna käytettyjä noin 62 000. Mitä räikeämmin tilanne liian pyhällä maalla muuttuu nolla summa -peliksi, sitä selkeämmin osallisuutemme korostuu. Jouko Pensaari Veroratkaisu viipyy EY-tuomioistuimen käytettyjä tuontiautoja koskevan veropäätöksen piti tulla kevään aikana, mutta nyt näyttää siltä, että se saattaa siirtyä yli kesälomien ja jopa alkusyksyyn. Paljon Lähi-idässä käyneenä ja paljon sekä juutalaisten että palestiinalaisten kanssa keskusteltuani minun on kuitenkin hyvin vaikea ymmärtää äärimmäisten uskovaisten kantoja, siis avoimen valtakirjan antamista Israelin valtiolle palestiinalaisia vastaan. Ilmeistä kuitenkin on, että Suomi joutuu laskemaan veroa ainakin jonkin verran. Ainakin Rkp, keskusta ja Sdp saavat nyt nauttia puheenjohtajakysymystensä takia yli äyräiden menevää julkisuutta. Se on asia, josta eurooppalainen eikä suomalainenkaan voi vaieta. Sen verran edullisemmin ruotsalaiset saavat ostaa uuden auton. Kuulun niihin, jotka kammoavat niin Korania kuin Raamattuakin Lähi-idän kriisin ratkaisun oppikirjoina. Ei, Raamatusta ei ole Lähiidän kriisin ratkaisun oppaaksi muussa käytössä kuin rakkauden opin lähteenä. EU:n julkisasiamiehen, jonka lausunnon pohjalta EY-tuomioistuin tekee ratkaisunsa, mukaan Suomen soveltama verotus on syrjivä. Siis, onko kaikki salittua valitulle kansalle. Vain Kreikassa henkilöautojen keski-ikä on korkeampi kuin Suomen 10,3 vuotta. Sahanromu on miehelle haaste. Hänen mukaansa tuontiautoille määrätään vastaavia kotimaisia autoja raskaampi vero lisättynä kyseenalaisella arvonlisäverolla. Tuossa kylässä käydessäni en muista koskaan kuulleeni edes vihjausta siihen suuntaan, että voitaisiin tässä oudolle vieraalle kahvitkin kiehauttaa. Jotta autokanta nuorentuisi ratkaisevasti, uudehkoja käytettyjä autoja pitäisi tuoda 500 000 kappaletta. Avoin valtakirja. s HELSINGIN SANOMIEN mukaan joulun ja pääsiäisen huvikielto on jo vanhentunut. Arvion perustuu näkemykseen, jonka mukaan Suomessa on muutaman vuoden ikäisten hyväkuntoisten käytettyjen kysyntä ylittää tarjonnan. Vaikka Suomi poistaisi uusien ja myös käytettyjen autojen tuontiveron kokonaisuudessaan, uusien autojen hinnat eivät laskisi enempää kuin 20-30 prosenttia. Sitä ei tiedetä, ei vielä. Vuosittainen käyttömaksu on kuitenkin kohtuullinen, alkaen parista tuhannesta kruunusta. Jos uusien autojen verotus lievenisi tai jopa poistuisi kokonaan, maahantuontihinnat nousisivat. Vain eläytymällä kummankin osapuolen kokemuksiin ja tunnustamalla molempien ihmisarvo ja oikeudet voidaan päästä eteenpäin. Jos verotus lievenee ratkaisevasti, uudehkojen autojen tuonnin odotetaan lisääntyvän. Siellä valtio kerää autoilijoilta veroa välillisillä maksuilla ja taksoilla. Siitä saa sisältöä arkeen. Me suomalaiset olemme voineet olla moraalisesti närkästyneitä ja poliittisesti viisaita maailman hirveyksiä etäältä tähystellessämme. Kun syrjintä seksuaalisen suuntautumisen nojalla on vielä perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeusnormien vastaista, virkakiellosta ei kannattaisi edes keskustella. Historia toistaa julmaa logiikkaansa: sorretusta kansasta, juutalaisista tulee sortaja ja palestiinalaiset maksavat saksalaisten ja muiden eurooppalaisten juutalaisille tehdyistä julmuuksista. Pitäisi kuitenkin olla jokaisen ihmisen oma asia, miten kirkkopyhänsä viettää; ei siihen tarvita lakia ohjaamaan. Niiden tarjonta on vähäistä sen takia, että 90-luvun puolenvälin jälkeen uusien myynti oli useana vuotena reilusti alle 100 000 autoa. Kuva: Clas-Olav Slotte ERKKI HANNI Sunnuntaina 19.5. Kun kulttuuri-ihminen matkustaa Israeliin taidetta harjoittamaan ja lausahtaa, että matka on tuki Israelin valtiolle, se on nykyisessä maailmassa lausahdus palestiinalaisia vastaan. Pihistämisestä, johon joskus on ollut pakko, on tullut toinen luonto. L umien lähdettyä tasamaan tasainen kansa potkii pieksut irti mäystimistä, mutta jättää porkat paikoilleen, rientää rakentelemaan kahdeksankulmaisia grillikatoksia, joissa kukaan ei käy niiden valmistuttua, vaeltaa kevään lämmössä otsa kurtussa taivaanrantaa tuijotellen ja on jokseenkin varma, että takatalaven se siittä vielä tekee. Olisi sitten mistä ottaa, kun erkkinä räpsii räntää ja halla panee osuuskaupan kartanolta tyyriillä ostetut kukkaset
Peilit olivat taskupeilikokoa, joskus sentään niin kutsuttuja käsipeilejä. Hevostoiminta alueella on jo ennestään aiheuttanut häiriötä: vaaratilanteita ja sotkettuja ulkoilureittejä. Milloin luonnonsuojelijat on tehneet vastaavia iskuja vanhusten hoitolaitoksia vastaan ja perusteena, vanhusten huono hoito?! Onko tämä nyt sitä vapaan kasvatuksen tulosta. Ravialueen äänentoistolaitteet eivät ilmeisesti ole ihan kyseistä tarkoitusta varten suunniteltuja. Automerkeistä en tiedä mitään. 15 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Ne eliminoisivat kansainvälisten terroristiryhmien toimintaa tai mahdollisesti toimittaisivat sotarikollisia ja terroristeja kansainvälisen oikeuden eteen. On turhaa syyttää metsänhoitaja maanviljelijää ja varsinkin Mannerheimintien varrelta kadulta huutaen. Ellei Folkhälsan poista toisen kielen erityisasemaa korostavaa osaa, en voi hyväksyä tehtyä tarjousta. Lisäksi edellytän, että kielellistä tasaarvoa kunnioitetaan henkilökuntaa rekrytoitaessa. Kustannuskriisit ova myös ihan omatekoisia. Ja taas on nainen pulassa yksin ja heikkona, kesämekko yllään. Pitkäaikaistyötön KOKKOLA Mikä työkkärin tehtävä. Mutta kun ei. EU:n alueelta löytyisi varmasti hyvin motivoituneita kykyjä ja erityisosaajia riittävästi suurenkin kansainvälisen kriisinhallintaja iskujoukon muodostamiseen. 10 ) sanotaan näin: "Att ge vården på patientens modersmål och alltid garantera svenska språket (Hoitoa tulee antaa potilaan äidinkielellä ja aina taata ruotsinkieli"). Saa maistaa tuotteita vähän muualtakin. Nykyisellään autokoulu on siis ”lyhyt johdatus auton ihmeelliseen maailmaan”. Tunsin jalat vaikka niin sisko kuin hän onkin en niitä sääriä ollut nähnyt kolmeenkymmeneen vuoteen. Parhaillaan verkossa kysytään helluntaiheilasta. Kokkolan suomalaisen seurakunnan puolesta Erkki Murtomäki kirkkoherra KOKKOLA Itse rippikoulu on ilmainen Heimarin ravikilpailujen musiikinsoitto Kokkolassa ei ollut kovin mieluisa keksintö alueen muita kävijöitä kohtaan. Kun ensimmäistä kertaa lähdin tankkaamaan, tajusin yllättäen, että eihän minulla ole harmainta aavistusta miten koneita käytetään ja mitä bensaa minä edes valitsen. Mutta nyt näyttää siltä: Meidän keräämämme rahastot onkin jotain muuta, kuin vanhuuden turvamme. Kirkon työntekijöiltä kielletään lailla julkinen synnin tekeminen. Mutta tulostavoitteet täyttyivät. Seuraavaksi perustelen ajatuksiani, sillä edellytän "poikkeaville" mielipiteille aina jonkinlaista perustetta. OLEN jo aikaisemmin ristinyt typerät säästöt "Hollolan malliksi". Vanhuksia, työttömiä, narkkareita. Se on lääkettä teille, jotka kadehditte pääkaupunkia. Olin takavuosina muutaman päivän Himangan kuntokeskuksessa ja kerran siellä jostakin yrttikylvystä noustuani näin ihmeen. Kiinteistötoimelle jää tyhjä tila, joka ei tuota mitään, tuhannet ihmiset ovat menettäneet palvelunsa, muutamat työpaikkansakin. Kertaakaan ei katsottu konepellin alle. Ajattelin, että olisipa silloin kerran edessä ollut tuollaiset peilit. Eikö auta muu kuin kutsua paikalle joku MIES, joka osaa. Itse rippikoulu on ilmainen. Siinä kaikki. Paljon on puhuttu ja kirjoitettu Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Entä mitä tehdään, jos akku loppuu. Te, jotka protestoitte palveluiden heikentymistä, osoittakaa ihmeessä mieltänne jos kuuluitte siihen niukkaan enemmistöön, joka äänesti kunnallisvaaleissa 2000. Bumtsit ei kiinnosta. Em. Tässä vahva esimerkki: Luonnonsuojelijat (99 % nuoria) ovat tehneet iskuja kettutarhoja vastaan. Kirjasta ilmenee, että päiväkoteja ei suinkaan lakkauteta. Näin oli. Tämä on seikka, joka lienee myös syytä kirjata mahdollisesti tehtävään sopimukseen. Eli tiedät missä on kytkin, kaasu ja jarru. Keitä tulee tilalle. Ehkä syötävät tavarat, leivät ja muut ovat parasta. Olen viime aikoina tajunnut kuinka vähän autosta loppujen lopuksi tiedänkään. Markkinat on perinne, olen aina käynyt täällä. Eikö ihminen, ihmisen terveys, ihmisen työpaikat, ihmisen eläkkeet ja ihmisen turvattu vanhuus, olekaan tärkeintä?" Ei jonkun eläimen sukupuuttoon kuolemisen ehkäiseminen, tai jonkun "ötökän" pelastaminen pelasta meitä ihmisiä. Mutta on yksi, joka ei ole koskaan osannut, eikä osaakaan ja se on markkinavoimat. Risto Inkamo kaupunginvaltuutettu (sd.) PIETARSAARI Jälleen kielikysymys MTV3:n BumtsiBum-uusinta kiinnostaa noin viidesosaa verkkopalvelun lukijoista. Moni asia jää opetuksen ulkopuolelle. Helsingissä maksetaan yli puolet koko maan kaikesta toimeentulotuesta sekä hirveät summat päihdehoidosta. Teos on Helsingin sosiaalitoimen toimintakertomus 2001. Kirjostojen menot kohoavat, on lakkautettava kirjastoja. Säästösyistä Hollolan palokunta ei hae puuhun karanneita kissoja. Helsinki on sosiaalitapaus. Meidän nuoret alkavatkin kantaa enenevässä määrin huolta esim. 139 vastaajasta noin 80 % ei katso ohjelmaa. Perusteena on ollut eläinten huono hoito. Samanaikaisesti on Folkhälsan toimintansa laajentamisstrategian yhteydessä tehnyt oman tarjouksensa terveyskeskuksen osakaskunnille koskien mm. Yksi monista KOKKOLA Uudistukaa, autokoulut! S iinä sen näette, se vaivannäkö kannatti. Nykyisellään tämä tehtävä on historiaa! Hyvin harvat työpaikat, jos ollenkaan, välittyvät työvoimatoimiston kautta. harakka@txti.net Sosiaalitapaus TIMO HARAKKA Kirkolliskokoukselle on tehty kaksi vastakkaista, vilkasta keskustelua ja voimakkaita kannanottoja herättänyttä esitystä. Talven aikana olen saanut varmuutta ja kokemusta autolla ajamiseen. En vaadi autokoulun läpäisijöiltä valtavaa auton tekniikan tietämystä, vaan edes jonkinlaista käsitystä sen toiminnasta. Olavi Sorola REISJÄRVI EU:n yhteiseen kriisinhallintaan Olen seurannut huolestuneena miten aina vaan lisää vaaditaan metsiä suojeluun. Lähimmäistä sen ajan pukeutumisessa tarvittiin, kun kysyttiin: "Että katoppa kuule onko mun saumat suorassa?" Ja oltava oli. Niin että lämpimät kiitokset koko sukansaumasukupolven puolesta Ihailijan mielipiteestä Naisten sääret kadonneet (Kp 9.5.). Tänä vuonna tuntuu tosin olevan vähemmän kojuja. Tämähän kerrassaan lisää eriarvoisuutta sukupuolien välillä. Helsinki ikääntyy. Pidän tässä taloudellisessa tilanteessa kustannus-/hyötysuhdetta epätyydyttävänä. Skootteriarvan ostin mopon toivossa ja lapselle ostettiin hyrrä. Tässä taannoin Jyväskylän kaupunginteatterissa katselin sen ensi-iltayleisöä, ja pieni kateus nipisti sisintä; miten vähällä pääsevät pukeutumisestaan. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Helsingin lapsiluku laskee, kertoo vuoden 2009 ennuste. Rahapulainen kaupunki nostaa kiinteistötoimen tuottovaatimuksia. Sonja ja Keijo Yliluoma TOHOLAMPI – Lapset tykkäävät markkinoista. "Nuohan on meijän Kertun sääret", sanoin ja menin tarkistamaan asian. Mutta asiaan voi vaikuttaa. Varattomat voivat saada vapautuksen myös ruokamaksuista. Pitkien housujen lahkeissa ilman sileiden sukkien saati saumallisten kaunista peitettä. Teksti ja kuvat, Kaisa Kujanpää TOHOLAMPI (KP) Kauko Pahkakangas TOHOLAMPI – Markkinatunnelma on parasta, ja se että tapaa tuttuja. Kiinteistötoimi nostaa kirjastojen vuokria. Miten riemastuttavaa, että joku vielä kaiholla muistelee puolen vuosisadan takaisia silmänilojaan, meidän ohuiden sukkien verhoamia sääriämme, varsinkin niitä saumallisia. Kuten tiedämme vallitsee Pietarsaaren terveyskeskuksen vuodeosastolla lähes kestämätön tilanahtaus. Terveyskeskuksen taholta halutaan ahtautta lievittää lisärakentamisella, jonka nettohyöty olisi 30 vuodepaikkaa. Eivät ne rehellistä kuvaa katsojasta antaneet. Marika Kerttula TOHOLAMPI – Täällä on paljon katseltavaa ja näkee tuttuja. Eikä tarvitsisi mennä merta edemmäksi kalaan, vaan tukeutua ainoastaan siihen liittoutumaan, jonka osa Suomi jo nyt on. Miksi ennen mahdollista Suomen Nato-jäsenyyttä ei voisi ajatella esimerkiksi EU:n yhteisiä kansainvälisiä kriisinhallintajoukkoja. Autokoulut myös ylpeilevät tuliterillä opetusautoillaan. Tulisi halvemmaksi ja olisi käytännöllisempää hoitaa pakolliset ilmoittautumiset samalla kun hoitaa muitakin toimeentulon kannalta tärkeitä asioita samassa paikassa. Autokoulu on yleensäkin melkoista rahastusta. Marjo Rimpioja TOHOLAMPI – Lapsille piti tulla näyttämään millaista markkinoilla on. Miksei vaikka lähdettäisi ulos katsomaan asioita käytännössä. Kun päiväkoti lopetetaan, kuka säästää vuokran, kuka menettää vuokran. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Alle kouluikäisten määrä vähenee jopa 20 prosenttia siksi päiväkoteja lakkautetaan. EU:n ja USA:n edut ovat joskus menneet ja voivat mahdollisesti vieläkin mennä ristiin. euroon. Päivärippikoulu ei maksa, mikäli syö kotona. Valmistellaan erityinen luterilainen pyhittämiskaava, jonka toimittamalla kirkko takaa Jumalan siunauksen välittymisen toimitukseen osallistujalle, ihmisen sydämen tilasta tai eettisistä ratkaisuista riippumatta. Niin kauan kun tämä tehoton tehokkuusaate ja tulokseton tulosajattelu saavat jyllätä, kunnallinen valta kuuluu hulluille teknokraateille. Tämä väestö on se ikäluokka joka on luonut sosiaaliturvan ja he ovat siihen itseoikeutettuja. Antton Pahkakangas TOHOLAMPI – Kai markkinoilla on parasta valitsemisen vapaus. Peilit teatterin auloissa ulottuvat katosta lattiaan, mutta miksi. Mahtaisiko ravien tarjonnan taso kovin heiketä, vaikka kovaääninen musiikin soittaminen jätettäisiin tyystin pois. Järkytys onkin suuri, kun istuu oman perheen autoon, jossa kaikki on erilaista. Eikö autokoulun opit pitäisi riittää normaalitilanteissa. Sitäpä ihmettelin. Valitettavasti ei ole äänestyspakkoa. Kolumni KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.5. Silmien ohella ovat kauneinta naisessa, sanovat ne jotka naiskauneudesta jotakin ymmärtävät. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Muutakin kuin hevosia KOKKOLA Ravit mieluummin ilman musiikkia Kauan sitten, kun työvoimatoimistot perustettiin, niiden pääasiallinen toimenkuva oli töiden välittäminen. Poliitikot eivät pysty päättämään muutoin kuin "pakon" edessä. Jorma Heinsuo Fuengirola ESPANJA Aina vain luonto Sain ajokortin viime syksynä. Pääosin iltaeleganssiin kuului pitkät housut, jonkinsortin tummat lenkkarit ja neulepusero. Autokoulunhan pitäisi antaa tarpeelliset tiedot ajamisesta, autosta ja kaikesta mitä siihen liittyykään. Tänään ilma on vähän latistanut tunnelmaa. Nämä "eliöiden" suojelijat ovat yhdenlaisia Pilatuksen käsien pesijöitä, eli he menevät "siitä mistä aita on matalin". Kaija Seikkula KOKKOLA Saumat suoraan, säihkysääret Missä ovat nykyään naisten sääret. Luin uutisen: Hollolan palokunta sai hakea puuhun kiivenneen mummun, joka haki puuhun karannutta kissaa. Olisi aika kätevää, jos autokoululla olisi useampia, erilaisia autoja, joilla oppisi sitten ajamaan, niin ei olisi heti sormi suussa, kun täytyisi ajaa vierasta autoa. Ei tarvitse kantaa vastuuta. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Aina käydessäni ne olivat jonkinlaisten lahkeitten peitossa. Me ihmiset osaamme suojelle elinympäristömme, olemme aina osanneet. linnuista tai jostain ötököistä. 2. Jos autoon tulisi joku pienikin vika, en tietäisi yhtään mitä tehdä. 2002 Gallup lyhyet keskipohjanmaa.net Mikä on parasta Toukomarkkinoilla. Erään lavitsan päällä makasi vatsallaan asiakas, jonka sääret tunsin. Näin on, samaa olen ihmetellyt joskus itsekin. Vastaavat esitykset voisi tulevaisuudessa korvata pysyvästi seuraavilla: 1. Ne voisivat rauhanturvatehtävissä torjua EU:n alueelle suuntautuvia akuutteja väkivaltaisia uhkia yhdessä kunkin jäsenvaltion omien puolustusvoimien kanssa sekä toimia kansainvälistä terrorismia vastaan esimerkiksi iskujoukkoina laukaisemassa mahdollisia panttivankivälikohtauksia. Kyseessä on "päivähoidon tasapainotusprojekti". Per-Olof Moberg kirkkoherra LESTIJÄRVI Pysyvä ratkaisu kirkon ongelmiin Nimimerkin "Kirkossakäynti maksulliseksi?" -kirjoituksesta (Kp 9.5.) haluan rippikoulumaksuista ystävällisesti todeta, että rippikoululeireillä ainoastaan ruoasta peritään pieni maksu. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija, kolumnisti ja tv-tuottaja. kohdassa (s. Niin, että tässäpä ilmainen vihje tulevaisuuden muotisuunnittelijoille sekä omasta että Ihailijan puolesta: sääret esiin! Samoin pitkien suortuvien alle piiloutunut niska. Ymmärrän järkevän metsänhoidon, vaan en ymmärrä miksi joku lintu tai "ötökkä" on tärkeämpi kuin ihminen. Käyn markkinoilla melkein joka vuosi samalla kun käyn kauppareissulla. Teoriatunnit ovat luentomaisia, unettavia. Folkhälsanin hoitofilosofian kohdalla on kuitenkin seikka, jota en voi hyväksyä missään olosuhteissa. Ne ovat kuulema kadonneet jonnekin. Harva meistä heti pääsee kotona upouuden auton rattiin. Pidän tehtyä tarjousta mielenkiintoisena ja taloudellisesti kannatettavana. Leikatessa ei näet säästetä oikeasti rahaa, vaan siirretään kustannuksia. Muussa tapauksessa: suu tukkoon. Murhalle ei oikein löydy motiivia, ellei sitten yhteinen tyhmyys ikävä kohtalo Hyvinvointivaltio-paralle. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Vai onko. Syntyvyys itse asiassa nousee, mutta viidesosa lapsista katoaa ennen kouluun menoa. Mitenhän rengas vaihdetaan. Helsingistä on tulossa mummojen ja mömmöjen pääkaupunki. Siinä uhria tapetaan hitaasti vuosien ajan, raadellaan ja kidutetaan. Ne vähäiset merkinnät, mitkä virkailijat oman arvonsa tuntevina ja vain työttömän ennakkoon varaamana aikana joutuvat ilmoittautumiskorttiin tekemään, hoituisi halvemmalla vaikka Kelan toimistossa. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Kuva: Clas-Olav Slotte K assissani on kirjakevään kohutuin trilleri. Olen läpäissyt testit, hallitsen auton homma hanskassa. Nykyinen autokoulun opetussuunnitelma tähtää lähinnä oikeaan (tikkutarkkaan) ajamiseen ja auton välttämättömään tuntemiseen. pitkäaikaisja vuodeosastohoitoja. Esimerkiksi miten Kokkolan keskustassa voi pysäköidä ihan konkreettisesti. Jostain syystä Helsinki näkee hyväksi häätää lapsiperheet kalliista kaupungista maksamaan verojansa radanvarren kuntiin. Kun päätöksiä tehdään ennusteen mukaan, ennuste tietysti toteuttaa itse itseään. Arvioin, että kustannukset kohoaisivat ainakin 3,5 milj. Meidän aktuelliasia on vanheneva (ihmis)väestö, heidän vanhuus pitäisi turvata. Kokonaissumma lähentelee 1700 euroa (10.000 markkaa). Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Ne peilit, joita seiniltä löytyi, olivat usein ajan haalistamia tai loistelivat kaikissa sateenkaaren väreissä. Kaupunki ja kaupunki. Natossa USA:lla on selkeästi johtava asema ja omat etunsa puolustettavana kansaivälisessä politiikassa. Se se oli se pukeutumisen tärkein läksy. Miehet. Ilma oli niin kylmä, etten meinannut tarjeta lähteä ollenkaan
Mäntän näyttelyssä on 54 veistosta ja reliefiä sekä 20 mitalia. Aikaa sadan vuoden jatkumona leikkaava näyttely kohtaa katsojan tämän henkilökohtaisen mielenkiinnon mukaisesti. Jazzin opetuksesta lähes alusta alkaen vastannut Sid Hille jättää Kokkolan lopullisesti. Tänä keväänä studiotyöskentely onnistui nappiin kuin jäähyväislahjaksi, ja Hille kiittelee jokaista kappaletta, jotka levyllä kuullaan. Fyysisen liikkeen ja tunteiden tulkki Voltissa taide ja urheilu kohtaavat Reijo Paavilaisen Kaatunut pylväs (puu, kultamaali, piirustus, pylväs) 2000. Harri Larjoston Puutarha-sarjassa kehon yksilöllinen kieli luo riitinomaisia surrealistisia näkyjä eriasteisen valon ehdoilla. Tunne ottaa vallan paljaasta aistillisuudesta. Toisaalta erityisesti Hillen Big Band Kaarlelle säveltämä sarja on lähentänyt kapellimestaria entuudestaan bändiin. Annanperää naurattaa vieläkin, kun hän muistelee Sid Hillen kyselleen mahdollista kiinnostusta vakituiseen opettajanvirkaan. Pääasiassa kotimaisiin elokuviin erikoistunut tapahtuma täyttää ensi syksynä 15 vuotta. Pesti tilauksesta Pekka Annanperälle Sid Hillen pesti tuli kuin tilauksesta. Jokseenkin vastakohtainen vaikutukseltaan on Larjoston kuntosalisarja, jossa kehonrakentaminen on itsetarkoitus. Valokuvat ovat pehmeän lyyrisiä. Suomen valokuvataiteen museo esittelee 1930-luvun tunnettujen valokuvaajien tuotantoa, Vilho Setälän Hyppysarjan, Nancy Pietisen sarjan Keskittyminen ja Rainer Sopasen valokuvia kirjasta, Soita sinä, me voimistelemme. W. Aurora Reinhardin seksuaalisia tabuja rikkovat valokuvat hätkähdyttävät. Tavoitteena on antaa opiskelijalle sellaiset perusvalmiudet jazzmusiikista, että hän kykenee toimimaan esiintyvänä ja levyttävänä artistina. Annanperän kevät kuluu uuteen perheenjäseneen ja uuteen työpaikkaan tutustuessa. 2002 17 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Ahlholm (06) 827 2317/(08) 411 0302 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi B Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Joskus asiat vain loksahtavat paikoilleen. Teokset avautuvat oheistetulta videolta. Paljastelun rajoilla Sakari Viikan kymmenistä pienistä valokuvista kootussa installaatiossa Paula Tuovisen tanssiteoksesta Blondi liikutaan taiteellisuuden ja paljastelun rajoilla. elokuuta Kiasman neljännessä ja viidennessä kerroksessa. Runsas koosteessa oman aikamme tanssiteoksia yksilöllinen intimiteetti väistyy tavoitteena olevan sanoman ehdoille. Paavilainen kokoaa Arviot, pysäyttävin ja vaikuttavin, ansaitsee Reijo Paavilaisen antiikin klassisia urheiluperinteitä myötäilevä massiivinen tilateos, Kaatunut pylväs. Toivon, että yhteistyömme voisi vielä jatkua jollain tavoin, hän haikaillee varmastikin kokkolalaisten suureksi iloksi. Wikströmin tunnetuimpia julkisia teoksia ovat Helsingissä sijaitsevat Elias Lönnrotin ja J. liikkumisen ja liikunnallisuuden välineenä. Emil Wikström oli vuorineuvos Gösta Serlachiuksen ensimmäinen taiteilijaystävä. Tässäpä taiteen ja urheilun kohtaaminen vailla vertaa! Suuressa alasalissa jäävät Paavilaisen varjoon muut, sinänsä ansiokkaat teokset, mm. Huumori mukana Hannele Kylänpään groteski pronssiveistos, Vesiraja, osoittaa, että huumorilla on sijansa myös liikunnallisuutta korostavassa taiteessa. Hillen lienee helpompi jättää pestinsä kun tilalle tulee alan ammattilainen, Haapajärveltä Oulunkylän popja jazz-opiston kautta ammattimuusikoksi päätynyt Pekka Annanperä, jolla on takana viiden vuoden ammattimuusikon ura. Valokuvat on otettu pimeässä ja niissä on käytetty pitkää valotusaikaa. Helinä Hukkataival antaa kiloille kyytiä kuntoilemalla. Ei varmaankaan ole ollut helppoa etsiä kattavaa nimeä Oulun taidemuseon kevätnäyttelylle, jossa taiteen keinoin kuvataan ihmiskehoa mm. Kuusiviikkoisen poikavauvan isä lienee huokaissut helpotuksesta kuultuaan virasta. Taiteen ja urheilun kohtaamisia Oulun taidemuseossa 25.4. Sid Hille jättää Kokkolan siinä mielessä helpottunein mielin, että virkavapauden ja erityisesti sävellysperiodin aikana hänelle selvisi lopullisesti, mitä tulevaisuuteen kuuluisi. Levyä on suunniteltu jo muutaman vuoden, mutta koskaan laatu ei ole noussut niin korkeaksi, että tarkaksi tiedetty Hille olisi luvannut purkittaa nauhoitukset cd:ksi. Suunnitelmissa on jälleen kerran käynnistellä jonkin tyyppistä jamitoimintaa; ei mitään suurta ja taiteellisesti vaikeaa, vaan pienimuotoista elävää musiikkia, jota yleisön on helppo lähestyä. Sid Hillen opetuksen hedelmät on koottu jazz workshopin levylle, ja tämä levy julkistetaan ensi keskiviikkona, jolloin Hille johtaa viimeisen kerran Big Band Kaarlea. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.5. Vuoteen en ota mitään opetusprojekteja, hän kaavailee. Niinpä Hille ei mitenkään vähättele pikkuista Kokkolaa, vaan puhuu sekä kaupungista että erityisesti konservatoriosta lämpöä äänessään. Annanperä on nimittäin matkannut viimeiset kolme vuotta Kokkolan ja Etelä-Suomen väliä, sillä työpaikka on ollut Leo Luoto Pop Tops -orkesterissa, joka on soittanut laivoilla. Hänen tuntomerkkinsä on tahallisen kömpelö kuvakieli. Ihminen sinänsä, sisäisiä tavoitteitaan ja tunne-elämäänsä myöten, edustuu näyttelyssä monivivahteisesti. Vuosina 1965–2000 syntynyt, monipuolinen ja yllättävä tuotanto sisältää valokuvia, performanssitaltiointeja, installaatioita, pienoismalleja, paviljonkeja, veistoksia ja elokuvia. Taiteilija itse kuvailee teoksiaan interaktiivisiksi muotokuviksi ystävästä ja hänestä itsestään. – Tämän orkesterin kanssa olen kokenut upeita hetkiä, ja erityisesti sävellystyö teki Big Bandista vielä läheisemmän. Hille kiittää konservatorion rehtoria saamastaan tuesta ja toteaa, että myös talouspäällikkö suhtautui aina myönteisesti Hillen ideoimiin projekteihin. toukokuuta–18. Oppilaitoksen tuki Sid Hillen toiveissa on, että tulevaisuudessa hän voisi asua perheineen pienemmässä maaseutukaupungissa, mutta nyt ainoa mahdollisuus on Helsinki. Grahamin töissä on vaikutteita sekä populaarikulttuurista että tieteestä, ja usein niistä voi löytää huumoria tai parodiaa. Aurora Reinhardin kromogeeninen värivedos Mitä minä voisin vielä teille antaa vuodelta 1997. Kolmen kromogeenisen värivedoksen kooste, Mitä minä voisin vielä teille antaa, pursuaa estotonta kehollisuutta. Näyttely on avoinna Valokuvataiteen museon Projekti-tilassa 16. Lisäksi Annanperällä on jo hieman opetustyötä ja hän seuraa muun muassa kurssitutkintoja ja opinnäyttöjä. Serlachiuksen museosta kerrotaan, että Wikströmin töitä ei ole hänen kuolemansa jälkeen esitelty näin laajasti, ellei oteta lukuun taiteilijan ateljeekodissa Visavuoressa esillä olevia teoksia. MÄNTTÄ (STT) Gösta Serlachiuksen taidemuseo Mäntässä esittelee uudessa näyttelyssään kuvanveistäjä Emil Wikströmin veistotaidetta. Taidemuseon puistoon sijoitettu patsas on Emil Wikströmin Kuokkamies, joka on siirretty Mänttään Helsingistä. Hän on jo asettunut perheineen Helsinkiin. Teija Immosen rantaelämää ja vesileikkejä kuvaavat kuivaneula/carborundum/guassimaalaukset irrottavat tosikkomaisuudesta leikkisien mielikuvien keinoin. toukokuuta–23.kesäkuuta. Kevään ajan Hille on vielä opetuksesta vastannut, mutta pidemmän päälle olisi ollut kaikille osapuolille raskasta, että opettajan kotipaikkakunta on Helsinki. Ryhmäkuvista yksilöön Näyttelyn vanhimmat valokuvat 1900-luvun alusta on koottu Suomen urheilumuseon kuva-arkistosta. Opettajina toimii mm. Romanikirjailijaliitto perustetaan 20. Näyttelyt HELSINKI (STT) Yhdysvaltalaisen taiteilijan Dan Grahamin töitä nähdään nykytaiteen museossa Kiasmassa Helsingissä. Pyrkimyksenä on myös kehittää romanikielestä modernin kirjallisuuden kieli sekä vahvistaa eri maitten romanien kulttuurista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja luomisvoimaa. Kuva: Jukka Lehojärvi Musiikkialan perustutkinto 120 ov Jazzmusiikki Koulutuksessa syvennytään jazzmusiikin eri tyyleihin. – Haluan olla pienen lapsemme kanssa ja haluan keskittyä säveltämiseen. Sirkku Ala-Harjan liikkumaelementti on vesi. Pekka Annanperä on rauhallisen oloinen mies, jota ei helposti ammattimuusikoksi yhdistäisikään. Ihmiskehon kauneus plastisen veistosmaisuuden ilmentäjänä vie ajatukset antiikin aikaan. Pienen tytön tarina on osa surullista todellisuutta. Musiikin teoreettisten aineiden kuten myös bändityöskentelyn ja solistisen aineen opiskelun on tarkoitus vahvistaa jatkumoa Sibelius-Akatemian opintoihin (jazz-osasto) Suurin osa vierailevista opettajista on joko valmistunut Sibelius-Akatemiasta tai opiskelevat siellä parhaillaan. Näyttely on avoinna 18. heinäkuuta Karjaalla kirjailija Veijo Baltzarin kartanossa.. Ensinnäkin Nordgrenin läheisenä yhteistyökumppanina on kansainvälisesti tunnettu ja tasokas Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri ja toiseksi Nordgren tunnetaan jo niin hyvin, että häneltä tilataan teoksia ympäri maailmaa. 9.6.2002. Perjantaista lokakuun loppuun avoinna olevan näyttelyn nimi on Emil Wikström herkkyyttä ja voimaa. Urheileva ja voimisteleva ihminen on näet vain yksi näyttelyn tarkastelualueista. Mitään radikaaleja muutoksia konservatorion opetusohjelmaan hän ei lupaa eikä ole edes suunnitellut, mutta varmasti ajan kuluessa opetuksessa näkyy Annanperän kädenjälki. Hille toteaa, että esimerkiksi P.H. Susanne Gottbergin valokuvamainen öljymaalaus Veljekset, Riitta Uusitalon naivistinen ralliautoilumaalaus, Milk Energy, Hannele Kumpulaisen peliottelu, Kohonnut vaikutelma sommittelun keinoin ja Ulla Jokisalon tunnettu 21 ompelukuvan sarja. Näyttelyyn on koottu julkisista veistoksistaan tunnetun taiteilijan keskeisimmät pienimuotoiset teokset ja muotokuvat. Vain alastomuus mahdollistaa kehon täydellisen liikeja elekielen. Popja viihdemusiikki eivät ole koulutuksen ensisijaisia painopistealueita. Mikäli Hille mielii saada jalansijaa säveltäjänä, mihin hän ennen kaikkea haluaa panostaa, on perheen lähes pakko asua Helsingissä. Whiteheadin teossarja Helsinkiin – OLLI SAARELA on lokakuun alussa Kuopiossa järjestettävän Vilimit-elokuvatapahtuman ohjaajavieras. Opiskelija saa myös valmiuksia sävellystyöhön. Wikströmin veistoksia Mäntässä – ROMANEILLE perustetaan Suomessa Kansainvälinen romanikirjailijaliitto. Mallin pitelemät lelut ja muut esineet lisäävät entisestään kuvien outoa tunnelmaa. Snellmanin patsaat sekä Säätytalon päätykolmion veistosryhmä. Popin ja jazzin valtikka vaihtuu Sid Hille jää Helsinkiin, Pekka Annanperä asettui Kokkolaan Sid Hille jättää pestinsä hyvillä mielin Pekka Annanperälle. Mukana on suuri määrä arvostettuja taiteilijoita, joiden yksilöllinen ilmaisutapa ja tekniikka saa näyttelyn elämään painotetusti taiteellisena katselmuksena. Jo nyt hän puhaltaa trumpettia Big Band Kaarlessa, jonka ohjakset hän myös Hilleltä perii. Hille myöntää, että oppilaille tilanne, jossa opettajan on satojen kilometrien päässä, ei ole ollut mitenkään mukava, vaikka opettajan kuinka tavoittaisi halutessaan puhelimitse. Fakta Soile Seppä OULU Voltti. Hille ei jätä Kokkolaa ovat paukkuen, vaan tosiasioiden edessä. Kustannusosakeyhtiö Otavan kuva-arkiston ryhmävoimistelukuvat 1930-luvulta korostavat tiettyihin liikeratoihin pitäytyvää rytmiikkaa yllättävän irtonaisesti. Pirje Mykkäsen kuvaama Tommi-Tapio Hämäläisen tanssiteos, Maan mahlaa tähkät täys, korostaa parisuhteen seksuaalisuutta viitteellisin vartalonliikkein. Osaston johtajana toimii vielä tämän kevään Sid Hille ja ensi syksystä lähtien Pekka Annanperä. Hänen veden ja valon ympäröimien kasvoja vartalotutkielmiensa taidokkaassa leikkauksellisuudessa korostuu yksilöllinen näkemys ja osaaminen. Kirjailijaliiton tarkoituksena on nostaa romanien kirjoittaman kirjallisuuden arvostusta ja auttaa romanikirjailijoita saamaan teoksiaan julkisuuteen. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö on hankkinut näyttelyn yhteydessä Mänttään uuden julkisen veistoksen. Kuvaelmaluonteisissa ryhmäkuvissakin painottuu yhteishenkinen ihanteellisuus. Dan Grahamin taidetta Kiasmassa HELSINKI (STT) Suomen valokuvataiteen museo Helsingissä tuo näytteille Oliver Whiteheadin uuden teossarjan Fuse. Visa Suonpään tilateokset, Hiihtoretkikuvaelma, jossa hiihtäjät kohtaavat Lumimiehen ja tyypilliseen suomalaiseen kesään paneutuva Kesämökkikuvaelma vapauttavat puhtaalla naivismillaan. Ari-Pekka Anttila (basso), Markus Ketola (rummut), Janne Peltoniemi (piano), Risto Toppola (kitara). Nordgren asuu Kaustisella ja on kansainvälisesti tunnettu nimi, mutta Nordgrenin ja Hillen tilannetta ei voi verrata keskenään. Molempien kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Näin tulee väistämättä mieleen, kun haastattelen ensi syksynä Keski-Pohjanmaan konservatorion jazzopetuksen harteilleen ottavaa trumpetisti Pekka Annanperää. Annanperän vaimo Mari Kaasinen-Annanperä on opettanut konservatoriolla jo vuosia matalia vaskisoittimia, joten sinänsä Kokkolan oli pariskunnalle valittu kotikaupunki ja konservatorio Annanperällekin tuttu paikka. Yhteistyötä toivoo nimittäin Pekka Annanperäkin. Graham tarkastelee taiteessaan visuaalista ympäristöä ja työstää erilaisia vaihtoehtoisia arkkitehtonisia ja veistoksellisia tilamalleja. Lisäksi yksilöja workshop -opetusta käyvät säännöllisesti antamassa ulkomaalaiset vierailijat. Kuvat: Soile Seppä Riitta Uusitalon Milk energy (Ari Vatanen and Henry Toivonen), öljymaalaus
Teatteri Iltatähti on luvannut esittää Shakespearen Kesäyön unta, ja Öjan kalasatamassa lämmitetään viimekesäinen Folk Opera. Muusikoita on mukana instrumentteinaan viulu, huilu ja kitara. Ensi-ilta on 6. Bieslowski on rakentanut useimmiten kahta erilaista huopamateriaalia yhdistelemällä istuintai vuodekäyttöön sopivia tyynyjä. Veteliläinen Hillevi Puusaari ohjaa Möttösen nuorisoseuralle Heikki Luoman suositun komedian Akkaralli. Raumankarin Näyttelijät esiintyvät perinteiseen tapaan kotiseutumarkkinoiden iltamissa lauantaina 13.7. Yhdeksän näyttelijän ryhmä on muutenkin ohjaajan mukaan "vakiosakkia". Kahdeksaa roolihahmoa näyttelee vakiojoukko, joka on ollut jo vuosia mukana. ma–pe 10–17, la 10–14 Itäinen Kirkkokatu 16, Kokkola puh. 18 Kulttuuri Sunnuntaina 19.5. Lentoa on myös sveitsiläisten Claudia Clavot-Merzin ja Ralph Feinerin suunnittelemassa virtaviivaisessa divaanissa, jossa toisistaan irrallaan olevat metalliosat on päällystetty paksuilla huopavannikkeilla siten, että niidenkin väliin jää ilmaa. Teatteriosuuskunta Willi Lakeus esittää sen yhteistyössä alueen harrastajien kanssa ensi kesänä Kalajoen Hiekkasärkkien Särpäkässä. Särpäkän katsomon korotus, laajennus ja kattaminen on varmistunut, mutta se ei ehdi vielä tälle kesälle, vaan seuraavalle. Esityksistä ei tarvitse pelätä tulevan samanlaisia, sillä ohjaajat ovat valinneet eri dramatisoinnit. heinäkuuta ja esityksiä 17. Näyttelyarkkitehtonisesti Suomen käsityön museon tila ei ole tälle näyttelylle paras mahdollinen: aulaan asetetut puvut joutuvat ikään kuin taistelemaan huomiosta. Kuva: Leena Ahlholm Jaana Matikainen JUVA (STT) Kymmenennen kerran ovensa viitostien varressa avannut Juvan Puutaidenäyttely esittelee jälleen sekä modernia että perinteistä puutaidetta. 050-304 6833 • kotimaiset lahjatavarat • laadukkaat silkkikasvit • sisustustaulut • takorautatuotteet ym. Eurooppalaisen huovan parhaimmisto Jyväskylässä esillä Ulrike Heinin teoksessa Kielletyt esineet, 1999, aseet ovat huopaa ja aseteline terästä. Knuutila odottaa pientä nousua katsojamäärään, joka viime kesän Nummisuutareilla oli reilu 2 000. Kesän katsojatavoite on 800:n luokkaa. Pöntinen lentää pihalle Kari Krapu ohjaa Nivalan Kesäteatteri ry:lle Matti-Juhani Karilan vuonna 1985 ilmestyneen komedian Pöntisen rojektit. Ensi-ilta on Perho-viikolla 6.7. Materiaalinkierrättäjien parhaimmistoa ovat Sixten Ahlsved ja Jussi Tukiainen. Tämän vuoden erikoispiirre on suurikokoiset työt. Niistä hän on sommitellut upeita maalaiskuvia, jotka ovat monelle tuttuja vain Suomi-filmeistä. – Näin on osa katoavaa kansanperinnettä tallennettu uuteen muotoon, toteaa Säisä. Sekaannuksia ja kommelluksia sattuu. Puusta toki syntyy tilataidettakin, siitä on osoituksena Kari Kärkkäisen ja Seppo Kalliokosken Orkesteri tauolla -teos. Ohjaaja on muokannut tekstin tähän päivään ja ympäristönä on pubi. Puisessa pöydässä puolestaan on otteita oikeudenkäynnistä, joten historiantietoa voidaan välittää myös hauskalla tavalla. Nikolai Gogolin komedia Naimapuuhat. Päänaluseksi käynee sarjaan sisältyvä valkoisesta huovasta kääritty, punaisilla huopanauhoilla sidottu rulla. Aiheena on pääasiassa merimaisemat. Uusintaensi-ilta on perjantaina 28.6. Tämäkin näyttely osoittaa, ettei taiteilijoiden kekseliäisyys huovan käytössä hevin lopu. Tilataideteoksen lisäksi miehiltä on näyttelyssä esillä massiivisia seinäreliefejä. Näyttelyssä on myös jo klassikoksi muodostunut Ilkka Suppasen Lentävä matto -sohva. Alankomaalainen Lies Bielowskin on lähettänyt näyttelyyn hieman kulmistaan pyöristetyn maton, jossa harmaata pohjaa kuvioivat reunasta reunaan tasakokoiset suuret ympyrät. Näiden raskaiden seinätöiden rinnalle muodostavat oivan kontrastin vaaleat, melkein leijuvat puunväriset taideteokset, jotka ovat turkulaisen T.A. Eskona nähtiin kotkalainen Kalle Pylvänäinen. Pöntistä näyttelee Veli Isoniemi ja hänen emäntäänsä Maija Kumpula, jotka ovat kokeneita harrastajia. Ohjaaja on Mats Holmqvist, libreton kirjoittaja Fritz-Olle Slotte ja säveltäjä Alf Mylläri. Hein on kuitenkin saanut virallisen luvan uskollisten huopajäljennösten tekemiseen Kalasnikoveista, HK G3:sta ja UZI-pistooleista. Seuraavana päivänä sillä vieraillaan Kälviällä. Näytelmää esitetään Kapinaviikon aikana kuusi kertaa. – Näyttelyn kaksi tilaa tiivistyykin selkeästi esittävän puutaiteen läpileikkaukseksi. Niissä ristit yhdistyvät sylinterin muotoisiin vastakappaleisiin. Lohtajan harrastajanäyttelijät esittävät 5.7. Samassa tilassa riippuvat myös alankomaalaisen Célio Bragan keuhkomaiset, nimettömät tekstiiliveistokset, joissa hän on yhdistänyt onnistuneesti merinovilllaa ja silkkiä paperimassaan ja kipsiin. Esimerkiksi Körtit Kalajoen käräjillä -teoksen körttihahmot on ikuistettu lapioihin. Kun alkuun on päästy, huovan käytölle ei näytä rajoja löytyvän. Kokkolassa ei nähdä uutta kesäteatteriesitystä. Marjatta Hietaniemi Huopa-näyttely Suomen käsityön museossa Jyväskylässä 30.6. Himangalla kurkistetaan kotiseudun historiaan Erkki Poikosen 1970-luvulla kirjoittaman Kuninkaan kivi -näytelmän myötä. Matto ikään kuin kuvaa jonkin tuntemattoman taivaankappaleen tai autiomaan pinnanmuodostusta. Suomen käsityön museossa Jyväskylässä on avattu kolmen saksalaismuseon tuottama taidetta, käsityötä ja huopaa Euroopasta esittelevä näyttely, jossa on kymmenien taiteilijoiden teoksia 15 maasta. Kuva: VG Bild-Kunst Bonn Anja Oehlerin huopatuolin prototyyppi, 1995, on teollisesti valmistettua huopaa ja terästä. Italialaiset Paola Lenti ja Carlo Cantin sekä Yhdysvalloissa asuva Anja Oehler ovat suunnitelleet huovasta kelvollisia tuoleja. Pöntisen rojektit liittyvät maatalouden sivuelinkeinoihin ja hänellä on monenlaista rautaa tulessa. Esitystä on harjoiteltu kansalaisopiston piirinä Aili Marjatta Niemelän ohjauksessa. 2002 s KESKIPOHJANMAA Leena Ahlholm (KP) Huumoria ja jopa hulvatonta hauskuutta lupaa keskipohjalainen kesäteatteriohjelmisto. Risto Viiperi kertoo, että teatteriyhdistys Toholtulella ei ole tänä kesänä omaa esitystä Toholammin Häkkilässä, vaikka kesäteatteriin saatiin uusi katsomo viime kesänä. Myös Matti Ahonen Pornaisista on saanut intonsa suomalaisista perinnemaisemista, aivan kuten Turun suunnasta tuleva Arto Ali-Eskolakin. Joiltakin jää ehkä huomaamatta Heidi Grebin beuysinharmaa jyhkeä takki, jossa on ulokkeita kuin kraatereita ikään. Näyttely on avoinna joulukuuhun saakka. Ne ovat Lestijokilaaksossa 2004. Tämä näkyy muun muassa Puutaidenäyttelyn vanhan tutun, Niilo Lehikoisen töissä. Näytelmä esitettiin Himangalla myös 70-luvulla. Tästä esimerkkinä voisi mainita vaikkapa jämsäläisen Veli Ähtävän työt, jotka ovat kuin maalauksia. Ykspihlajan Isokarissa viime kesänä ruotsiksi ja suomeksi esitetty Meren ääniä -musiikkidraama on tavoitteena siirtää Tankkariin, mutta hanke siirtyy toisen käsikirjoittajan Kristina Klingenbergin mukaan luultavasti kesään 2003 rahoituksen vuoksi. Peruselementti on kuutiomainen huopajakkara, jonka voi tarvittaessa levyttää pöydäksi. Jokunen vanhempikin näyttelijä tullee mukaan. Realismin sankareita Suomen luonto ja Kalevala näyttävät olevan edelleen suurimpia innoittajia puutaiteen tekijöille. – Tilateoksen mahtava harppu ja jättimäinen sello ovat kunnianosoitus sekä musiikille että soitinrakentajien taidoille, kertoo Säisä. – Seuraaville kesille on suunnitelmissa, että tehdään jonkun paikallisen kirjoittajan kotiseutuaiheinen näytelmä, jota esitettäisiin myös valtakunnallisten kotiseutupäivien aikaan. saakka. Ainoa esine, jonka läsnäoloa moderniin suunnitteluun pitäytyvässä näyttelyssä hieman ihmettelin, oli unkarilaisten István Vidákin ja Mari Nagyn suunnittelema mustavalkoinen seinämatto. Muut puvut, joissa joissakin on yhdistetty onnistettu silkkiä ja huopaa, ovat tuttuja jo monilta kansainvälisiltä cat-walkeilta. Uusia tuttavuuksia heistä on kymmenkunta. Lähinnä maalausta ovat saksalaisen Denise Bettelyounin seinätekstiilit, joissa on yhdistetty punaisella kuvioituun valkoiseen huopaan käsin ommeltuja harsinpistoja. Komedioita esittävät harrastajaryhmät ainakin Nivalassa, Ylivieskassa, Kälviällä ja Perhossa. Katettuun katsomoon mahtuu 120 henkeä. Braga edustaa töillään huopataiteen uutta suuntaa siinä missä unkarilaiset István Vidak ja Mari Nagy pitäytyvät perinteeseen mustavalkoisen huovutetun maton kuvioissa. Pietaria näyttelee nuori, nivalalainen Marko Löllö, jota Knuutila luonnehtii poikkeuksellisen lahjakkaaksi. Sooloja yhteislaulua kuullaan. – Pääasia näytelmässä on se, että Pöntisen emäntä hermostuu, kun rojekteja on liikaa ja heittää miehen pihalle. Kahdesta vierekkäin asetetusta rullasta saa kelvollisen ja eristävän vuoteen, joka soveltuisi paitsi minimalistiseen sisustukseen myös leiriolosuhteisiin ja ensivuoteeksi esimerkiksi katastrofialueelle. On piikaa, ruustinnaa, kauppiaan rouvaa ja miesten viihdyttäjää. Pietarin äiti on kuollut ja uudeksi äitihahmoksi tulee Karoliina, jota näyttelee Pirkko Konu. Kuva: Ulrike Hein Lene Frantzenin Muistoja lyijykynästä, 1999, on huovutettua villaa. Naimapuuhat Niemelässä Ylivieskalaisen Niemelän Kylänäyttelijöiden puheenjohtaja Maija Häivälä kertoo, että koulun pihassa saa ensi-iltansa 26.6. Harmaat aseet on asetettu telineisiin, joiden sijainnin näyttelyssä olisin toivonut hieman keskeisempään paikkaan kuin sivuhuoneeseen. Vierailunäytäntöjä yhdistys voi ottaa. Leinon Aistit-sarjaa. Esityksiä on kaikkiaan kymmenen. Suomalaista huopataidetta näyttelyssä edustavat Anna-Kaarina Kalliokoski, Silja Puranen, Maisa Tikkanen ja Ilkka Suppanen. Hänen teostensa nimi "Kielletyt esineet" pohjautuu Saksan tuliaseita koskevaan lakiin § 37, jonka mukaan sota-aseiden jäljentäminen ja tuottaminen on rangaistava teko. Pohjanmaalta tuleva Ahlsved on koonnut raaka-aineet töihinsä vanhoista ladoista. "Henkikirjeistä" (Ghost Letters) saa käsityksen esityksestä otetuista valokuvista, joita yleisö voi katsella kuvaruudulta. Katharina Thomasin pliseeratusta huovasta valmistetussa seinäelementissä on klassiset trikolorin värit. Lasin ja teräksen keskellä asuvat nykyihmiset tuntuvat kaipaavan huovan tarjoama lämpöä ja pehmeyttä. Kaikkiaan näyttelyssä on esillä töitä noin 40 tekijältä eri puolilta Suomea. Viime kesänä hän näytteli Mikko Vilkastusta Särpäkän Nummisuutareissa. Ehkä se toimii kuitenkin jonkinlaisena muistutuksena siitä, mistä on lähdetty liikkeelle. Välikylän nuorisoseuralla. Saksalainen Ernst Köster leikkii teollisuushuovasta sahatulla pirunnyrkillä, jonka yhteen sovitetuista palasista käyttäjä voi kasata mieleisiään muodostelmia. Esityksen mahdollisesta Kokkolaan viemisestä neuvotellaan Kokkolan Matkailun kanssa. Hänen suurikokoiset luontotyönsä henkivät jotain miltei jo kadotettua. Kotaja pitää näytelmässä tärkeänä lapsen näkökulmaa ja Aapelin omalaatuista huumoria, joka ilmenee esimerkiksi Pietarin ja Jumalan keskusteluissa. Ilmavuutta puvuille tuovat ilmassa roikkuvat höyhenenkeveät huopasuikaleet. Kilpipakoilla Vattajantien varressa Tuomo Ruotsalan kirjoittaman ja ohjaaman lastennäytelmän Sadun portista sisään, joka valmistui ystävänpäiväksi. Mukana on myös puunsorvaajien esineitä, sanoo Säisä. Roolihahmoja on 13, mutta osalla on kaksoisrooli. Krapu sanoo, että tarkoitus on tehdä hulvattoman hauska esitys farssin rajoja hipoen. Huomio kiintyy erityisesti pinnan halkeilevan tekstuuriin. Pelkistetyintä sisustusmuotoilua, japanilaista tatam-mattoajattelua, edustaa sveitsiläisen Reto Kaufmannin suunnittelema huoparulla. Mukana on eri ikäisiä naisia eri yhteiskuntaluokista. Näytelmä valittiin, koska sen lähtökohtana olevasta kuningas Aadolf Fredrikin Himangan vierailusta tulee 250 vuotta tänä vuonna. Ammattilaiset ovat asialla, kun Heikki Knuutila ohjaa ja haapajärvinen Jaana Rutanen puvustaa ja lavastaa. Vaikuttavat aseet Näyttelyn vaikuttavimmat teokset oli kuitenkin tehnyt mielestäni saksalainen Ulrike Hein. Kuva: Anja Oehler., Palv. Kun Joseph Beuys 60-luvulla julisti huovan lämmön, elämän, mukavuuden ja turvallisuuden symboliksi vastapainona sosiaalisiin rakenteisiimme hiipivälle lisääntyvälle kylmyydelle, kukaan ei olisi voinut aavistaa, millaisen renessanssin tämä hyljeksitty, armeijanharmaa materiaali saattaisi kokea. Musiikin tekee Valtteri Valo. Lavastajana on jälleen ammattilainen Markku Hernetkoski Kajaanin kaupunginteatterista, ja Ilpo Ikäheimo säveltää musiikin. Hieman myöhemmin kuin Beuys aloitti huovan kanssa työskentelyn Robert Morris. – Jyrsimällä tehdyn pinnan ja maalauksen avulla työt ovat kepeitä ja toiveikkaita. Sen keskustan kansatieteellinen kuvitus tuntui olevan toisesta maailmasta kuin näyttelyn muut tuotteet. Aiheensa limittäin asetetuista huopakaistaleista syntyneeseen suureen koristeeseen hän on saanut lyijykynistä. Materiaalista on valmistettu vaatteita, hattuja, koruja, silmälasin aisojen päällyksiä, maalauksia, veistoksia, pöytäkoristeita, mobileja, laukkuja, kenkiä, mattoja, tuoleja ja jopa pöytiä. – Hauska, lämminhenkinen ja koskettava kuvaus Pietarista ja yhteisöstä hänen ympärillään, luonnehtii ylivieskalainen ohjaaja Heikki Knuutila Aapelin eli Simo Puupposen romaaniin perustuvaa Pikku Pietarin pihaa. Samantapaiseen haudantakaiseen tunnelmaan pääsee maahan asetetuissa orgaanisia aineksia sisältävissä puvuissaan myös saksalainen Hermine Gold. Ohjaaja on sovittanut tekstin pienin muutoksin tähän aikaan. Kerimäkeläinen Jussi Tukiainen puolestaan tunnetaan vanhan kerääjänä ja romutaiteilijana. Mielenkiintoinen osa näyttelyä ovat sisustuselementeiksi tarkoitetut huopatuotteet. LAHJATAVAROIDEN JA SILKKIKUKKIEN ERIKOISLIIKE LAHJATAVAROIDEN JA SILKKIKUKKIEN ERIKOISLIIKE. Aivan toisenlaisia vaatteita riippuu yläkerran tangolla. Britti Jeannette Sendler on suunnitellut puvuston hautausmaalla pidettyyn näytökseen, johon runot on kirjoittanut aidsiin kuolleen ystävänsä muistoksi Richard McCann. Häntä kiinnosti huopa sinänsä paksuna ja raskaana materiaalina, joka seinälle pingotettuna antoi mahdollisuuden valon ja varjon leikkiin. Hieman vakavampaa ja koskettavan lämminhenkistä teatteria lapsen näkökulmasta huumorilla sävytettynä on odotettavissa Kaustisella ja Kalajoella, kun Aapelin Pikku Pietarin pihaa näytellään. Kälviäläinen ohjaaja Helena Honkala pitää näytelmää aivan upeana juttuna ja aika vaativana harrastajille. Tilataideteoksia sen sijaan on melko vähän. Huumori kukoistaa kesäteattereissa Heikki Knuutila (oik.) ohjaa Kalajoen ja Ylivieskan kesäteatteriesitykset. Kälviäläinen Huvin vuoksi ryhmä tuo ensi-iltaan Maria Jotunin komedian Kun on tunteet Kälviä-päivien aikaan 5.7. Värit ovat tulleet puutöihin mukaan entistä vahvemmin. – Kyse on naiskohtaloista, rakkaudesta ja naisen tunteista. Tätä mieltä on näyttelyn kuraattori, saksalainen Katharina Thomas. Oskari Kotaja ohjaa Ritva Siikalan dramatisoinnin. Kymmenen näyttelijän joukossa on uusiakin kasvoja. Jotenkin nämä pastellisävytteiset työt on helppo kuvitella vaikka oman olohuoneen seinälle sisustustaiteeksi, sanoo Puutaidenäyttelyn toiminnanjohtaja Kati Säisä. Kaustisen kalliopaviljongilla Pikku Pietarin piha nähdään Kaustisen nuorisoseuran nuorten esittämänä. Se myös näkyy. Ensiilta on lauantaina 7.7. Helppoa sisustusta Helpon, nomaditai muuten vain kiertäviin olosuhteisiin soveltuvan sisustuselementin tarjoavat Ulrich Beckert ja Georg Soanca-Pollack. Kuvat: Jaana Martikainen Juvan Puutaidenäyttelyn koonnut Kati Säisä ja näyttelyn ainoa tilataideteos Orkesteri tauolla. Toista ääripäätä edustaa tanskalaisen Lene Frantzen puoliympyrän muotoinen seinätekstiili. Kalliokosken puutaidetta Juvalla Lapiot ovat saaneet uuden tarkoituksen Jussi Tukiaisen teoksessa Körtit Kalajoen käräjillä
– Ennen kisaa tiesin, että osaan suunnistaa. 33-vuotiaalle Haikoselle pronssi oli ensimmäinen SM-mitali. Juho Seppälä syötti viisaasti maalin edestä taaksepäin ja kapteeni nosti pallon Wolfin ohi. Tuon jälkeen jännitettävää löytyy keskiviikkona pelattavasta Suomen puolivälieräottelusta – todennäköisesti toisessa lohkossa neljänneksi jäävää joukkuetta vastaan. Päätöserää ehti vierähtää 1.48 minuuttia, kun Suomi siirtyi 4–0-johtoon. Liberona pelasi Timo Tolvanen. Tilanderin miehistö voitti ottelun 4–1. Aloitusten vastaanotossa Sammelvuo oli selvä ykkönen, mutta muilla oli vaikeuksia. Muutama hieno torjunta paikkasi sitä, että kenttäpuolustus oli liian seisovaa ja kankeaa. – En pummannut toisella kierroksella yhtään. Pronssin vei Ikaalisten Matti Äijö. Kun ensimmäisen kierroksen juoksin muiden kanssa, teimme virheitä. Kuusikkoon tehtiin erän kestäessä yksi muutos ottamalla Matti Ollikainen Heinon tilalle tiivistämään vastaanottoa. Joukkueen kapteeni Jaakko Hintikka läväytti muutaman laukauksen kehnolla menestyksellä. Esa Jussilan, Janne Tähkän ja Raine Laineen kolmosvitja aloitti pian myllytyksen, jonka parhaaksi anniksi jäi löysähkö alanurkkalaukaus. Pojille hopeaa Kesä tai talvi, niin SM-mitaleita ropisee OK Botnian Simon Fröjdölle. Suomen peli oli alussa aika jäässä ja pisteet olivat tiukassa. Erän alku vaati myös ensimmäisen loukkaantumisen, kun puolustaja Punkari nilkutti kentältä, eikä enää pelannut. Tilander totesi Sveitsin pelanneen Helsingin MM-kisojen avausottelussa aikalailla samaan tyyliin kuin lauantaita edeltäneissä kohtaamisissa. Kansainvälisessä salibandyliitossa IFF:ssä on 29 jäsenmaata. Lindén avasi MM-salibandyn OK Botnia Linda Sundqvist vei D18-sarjan SM-kultaa suunnistuksen SM-kisoissa Lavialla. Ottelun loppua kohden Suomen torjunta alkoi tiivistyä ja näin romanialaisten alussa erinomaisesti toiminut hyökkäyspeli alkoi hiukan hyytyä. Lisänumerot: 1, 10, 36. A-sarjassa pelaa kahdeksan maata ja B-sarjassa 16 joukkuetta. Janne Heikkinen keräsi 12 ja Tuomas Sammelvuo 11 pistettä. Erikssonin mielestä suosion takaa muun muassa se, että kisojen 68 ottelua pelataan Areenassa ja sen harjoitushallissa käytännössä saman katon alla. Sunnuntain Tshekki-ottelua varten Tilanderin ei tarvinne tehdä suuria muutoksia. – Voitto tässä oli tietysti kaikkein tärkein asia. OK Botnian Linda Sundqvist ja Heini Wennman saavuttivat sarjojen mestaruudet. Jari-Pekka Lehtonen antoi maalinedusruuhkaan ja Seppälä törkkäsi pallon maalivahdin kautta verkkoon. Suomi löi Romanian. Hoivalakaan ei osannut sanoa, mistä johtuu Heinon epävireisyys tässä turnauksessa. Muutenkin Romanian pelaajat alkoivat tehdä runsaasti virheitä. – Kun tulin maaliin, kuulin hävinneeni seitsemän minuuttia. Viime syksyltä häneltä on SM-viestikulta voitettuna. Kirikisa ratkaisi H16-sarjan mestaruuden Kuopion Timo Nissiselle, joka loppusuoralla piti KoS:n Jaakko Kattilakosken takanaan kahden sekunnin päässä. Kamerakalusto kyllä kärsi. Toisessa erässä Suomen kipsi alkoi laueta ja pisteitä kertyi helpommin. Ensimmäisellä lenkillä vedosta huolehti pronssipoika Wickholm ja toisella kärkikolmikko huolehti tasapuolisesti vauhdinpidosta ratkaisevaan viimeiseen nousuun asti. – Jalat olisivat pelanneet, mutta vatsa kramppasi viimeisessä nousussa ja siinä oli annettava periksi Tervolle, Simon selvitti loppuratkaisuja. Aikaisemmilta vuosilta hänellä on yksi SM-kulta ja kaksi pronssia. Siinä voimakkaampi Kuopion poika rynni edelle. Maalipaikkoja mahtui jo viiteen ensimmäiseen minuuttiin, mutta isäntien verkolla Jussi Heikkinen ja Sveitsin päädyssä Mark Wolf pitivät pintansa. Tällä kertaa H20-sarjan mestariksi kiri Rajamäen Tuomas Tervo yhdeksän sekuntia ennen botnialaista. Sveitsin valmentajan Jani Westerlundin mielestä hänen joukkueensa ei kyennyt missään vaiheessa haastamaan isäntiä. Tänään onnistuin, kerran pitkiltä SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssia normaalimatkalta saavuttanut Sundqvist jatkoi. – Tshekki taistelee varmasti kovaa alkulohkon sijoituksen eteen, Tilander tuumi. Tähkän ja Jussilan kiemurat johtivat Thomas Weberin kaksiminuuttiseen erän puolivälissä. Suomen vastaanottopeli tiivistyi hiukan ottelun edetessä ja hyökkäykset alkoivat sujua mainiosti. Yksin oli hyvä mennä, joskin väsymyksen iskettyä toivoin toisista apua, pienin virhein ensimmäisen aikuisten mestaruuden 5.42 minuutin turvin ennen TP:n Heidi Haapasaloa voittantu Holster kertoi. – Taktiikkamme ei toiminut Suomen tehokasta ja nopeaa syöttöpeliä vastaan, Westerlund summasi. Suomi olikin selkeästi parempi, ja sveitsiläismaalivahti Mark Wolf piti numerot vieraita ajatellen siedettävinä. Avausmaali syntyi varkain. Ollikainen jatkoi kentällä myös neljännessä erässä. Tulimme voittamaan jokaista ottelua. Kuva: Arkisto/Jukka Lehojärvi HELSINKI (STT) Suomen salibandymaajoukkueen päävalmentaja Pasi Tilander tietää tarvittavan tarkkaan Sveitsin pelitavan. – Salibandy on yli 300 000 suomalaisen liikuttaja ja lisä ennestään rikkaaseen urheilulajien kenttään. – Romanian alku oli terävä. Alkujännityksen kaikottua paremmasta joukkueesta ei saanut aikaan väittelyä. Suomen vakuuttava alivoima ei sallinut Sveitsille sen enempää vaaran paikkoja kuin tasamiehistöinkään. Romanialaisten virhemäärä lisääntyi myös loppua kohden, mikä auttoi suomalaisia voittoon. Irralliset ja avokentältä tulleet laukaukset poimi Heikkinen. Pronssille sijoittunut Sipoon Jörgen Wikholm jäi neljä sekuntia enemmän. Sveitsi pääsi siistimään loppunumeroita Adrian Capattin henkilökohtaisella taidonnäytteellä kaksi ja puoli minuuttia ennen loppusummeria. Salibandyleijona ärjyi Sveitsin nurin maalein 4–1 (1–0, 2–0, 1–1) Helsingin Areenassa pelattavien kisojen avausottelussa lauantaina. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander Antero Vauhkonen LAVIA Keski-Pohjanmaan juniorisuunnistajilla oli upea menestys suunnistuksen pitkien matkojen SM-kisoissa Lavialla. MM-tason ensikertalaiset ovat Malesia, USA, Slovenia, Italia, Espanja, Belgia ja Hollanti. Erän puolitiessä Sveitsiä vietiin taas ylivoimalla, mutta paras terä oli tylsynyt Suomenkin yrityksestä. Sveitsin eväät oli jo käyty läpi, ja päätöserän arvoitukseksi jäi Suomen voittomarginaali. Kinni putosi pronssille. Tilander uumoili, että Tshekki rynnii Suomen kimppuun jopa innokkaammin kuin Sveitsi. – Menikö tässä mitali, kertoi Wennman pohtineensa. Heinon vaikeudet heijastuivat myös hänen muuhun peliinsä. Nissilällä näyttävä paluu Vuoden tauon SM-kisoissa pitänyt KoS:n Jorma Nissilä palasi näyttävästi H45-sarjan kärkipaikoille. H20-sarjassa Botnian Simon Fröijdö taisteli hopean ja samaan ylsi H16-sarjassa KoS:n Jaakko Kattilakoski H16-sarjassa kaksi sekuntia kullan hävinneenä. Heti aloituksen jälkeen Tähkä paiskasi pallon kaukaa ja kovaa Sveitsin maalin yläripaan. Valmentajien mielestä viivästys ei aiheuttanut kohtuutonta harmia. Ainoan saattaa aiheuttaa Vesa Punkarin loukkaantuminen Sveitsipelissä. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.5. Tarvonen sai hopeansa 15 sekuntia Botnian tytölle hävinneenä. Osittain saattoi pakkovoitto painaa mielessä, sanoi päävalmentaja Timo Hoivala. – Odotin vähän vaikeampaa suunnistusta, mutta ei se hirveän vaikeaa ollut. Sveitsi pahasti alakynnessä MM-salibandy käynnistyi Suomelta mallikkaasti Mikael Järvi sivalsi Suomen 3 maalin, Sveitsin Rolf Kern ja Thomas Weber olivat voimattomina. Naisten mestariksi suunnisti Ounasvaaralta Norjan kautta Turun Suunnistajiin päätynyt Terhi Holster – vuoden 1998 hiihtosuunnistuksen MM-viestikultaa voittanut. D18-sarjan suurin ennakkosuosikki oli Kangasniemen Kalskeen Silja Tarvonen, joka loppusuoralla sai havaita kullan menevän Linda Sundqvistille. Meidän on hyökättävä, ja Latvia varmasti keskittyy puolustukseen, Westerlund ennakoi. Kattilakoski johti ensimmäisen lenkin jälkeen ja toisen lenkin loppumäkeen asti. Toisen lenkin alussa lyyhistyi kintereillä ollut Tampereen Saila Kinni oksentelemaan ja siinä ratkesi Wenmannin mestaruus lähes seitsemän minuutin erolla hopeaa saavuttaneeseen Lynxin Paula Iso-Markkuun. Capatt rynnisti rauhassa keskeltä laukaisupaikkaan ja sijoitti pallon Heikkisen maalin vasempaan ylänurkkaan. Ottelu oli juuri alkamassa, kun Areenan katossa roikkunut raskas vaijeri irtosi toisen pään kiinnityksestään ja heilahti kentän tasalle aivan vaihtopenkkien viereen. 2002 19 Lottokierros 20/2002: 2, 3, 10, 25, 26, 31, 34. Vesa Punkari pääsi vahingossa maalipaikkaan alivoimalla, mutta horjahdus vei yritykseltä parhaan terän. Suomi iski kaikkiaan yhdeksän ässää ja torjui 10 pistettä. Wolf sen sijaan sai parhaimmillaan kurottaa kolmeen torjuntaan peräjälkeen. – Muita en nähnyt kakkosrastin reitinvalinnan jälkeen. Sandström ajautui maalin ohi pallon kanssa, mutta pisti päädystä Mikael Järvelle, joka sujautti pelivälineen alanurkkaan. Aloitussyötöt olivat liian helppoja ja Romania pääsi hyökkäämään tehokkaasti. Suomen voittoluvut olivat 3–1 (26-28, 25-22, 25-20, 25-18). – Mahtavaa, kuului Wenmannin ensimmäinen kommentti. Mestaruus oli pieni yllätys, Sundqvist riemuitsi ensimmäisestä SMkullastaan. Suomi aloitti rahtusen alavireisesti. Wolf oli joukkueensa paras. Hienosti reitinvalinnan oivaltanut latvialainen sai pienen, mutta loppuun asti kestäneen etumatkan ennen KR:n Simo Martomaata ja mikkeliläisen Navin Risto Haikosta. Kauhunhetkiäkin Wennman koki, kun toisella lenkillä sattui huono reitinvalinta. Ensimmäisen lenkin jälkeen hän johti jo 3,5 minuutilla ja toisen lenkin jälkeen ero oli kasvanut jo 5,5 minuuttiin. Kisat avannut IFF:n ruotsalainen puheenjohtaja Tomas Eriksson uskalsi jo avajaispäivänä luvata, että Helsingin kisoista tulee menestys. Tuntui mahdottomalta ja sitähän se olikin, suunnistuksessaan hyvin onnistunut Nissilä totesi. 26–26-tilanteesta Romania vei loput kaksi pistettä. Tiedän mihin pystymme, ja jos sen teemme, pärjäämme paremmin, Wolf ruoti. Sundqvistille ja Wennmanille kultaa Junioreilla hyvä menestys suunnistuksen SM-kisoissa HELSINKI (STT) Kulttuuriministeri Suvi Lindén toivotti salibandyn miesten neljännet MM-kilpailut tervetulleiksi lauantai-iltapäivällä Helsingin Areenassa. Jokeri: 5841476 Voitonjako sivulla 21 HELSINKI (STT) Suomen salibandymaajoukkue selvitti mallikkaasti MM-kotikisojen ensimmäisen kynnyksen. Kolmannessa erässä sama tahti jatkui, Suomi hallitsi hienoisesti ja repäisi vielä lopussa viiden pisteen eron. Lindén huomioi avajaispuheessaan salibandyn nopean kasvun suosituksi harrastukseksi ja huippu-urheiluksi sekä Suomessa että ympäri maailman. Turnauksen viimeiset ottelut sunnuntaina ovat Ranska-Suomi ja Kreikka-Romania. Emme olleet valmistautuneet siihen, että Romania olisi niin hyvä. Avauserän viime minuutilla Karppanen ajoi vasemmasta laidasta läpi, mutta Wolfin puolittainen torjunta jätti pallon keikkumaan maalilinjalle. Seppälä teki maalin, vaikka kenttäkuulutuksen mielestä Hintikka osui toistamiseen. Nyt hävisimme taistelun, mutta sota ei ole vielä ohi. Puolustaja Petri Huttunen otti ajassa 6.33 jäähyn kädellä pelaamisesta ja Sveitsi pääsi pyörittämään. Ruotsi puolustaa kisoissa kolmea perättäistä maailmanmestaruutta. Wolf taipui kolmannen kerran ajassa 35.51, kun läpi karannut Vilhelm Sandström katsoi tilanteen loppuun. Lindén totesi tervehdyspuheessaan, että lajissaan suurimmat kilpailut jatkavat Suomen perinnettä suurten kansainvälisten urheilutapahtumien luotettavana järjestäjänä ja antavat osansa Helsingin olympialaisten 50-vuotisjuhlaan. Hintikka, Mikael Järvi ja Tero Karppanen pakkeina Hannes Öhman ja Jussi Järvinen siirtelivät reikäpalloa mukavasti eestaas, mutta ylivoimaosuma ei käynyt edes kovin lähellä. Tähkä koetti pariin otteeseen ovelaa ilmavippaustaan, poikkisyötöt ja laukaukset singahtelivat ahkerasti Sveitsin maalia kohden, ja punapaitojen oli hankalaa päästä hyökkäysalueelleen. Pikku hiljaa Suomen peli parani ja erästä tuli tiukka aina jatkopalloille asti. – Suunnittelimme pelimme edellisten otteluiden perusteella, mutta samalla keskityimme omaan tekemiseen, Tilander tiivisti menestyksen reseptiä. Niistä viisi tuli ässäsyötöillä. Sveitsin on vaihdettava pelitapansa tyystin sunnuntain Latviaotteluun. Maanantaisen vastuksen Latvian voi luvata Suomelle suupalaksi. Tasaviisikoin Suomi oli niin paljon parempi, että meno näytti ylivoimapeliltä. Liljelund totesi aikataulussa tunnin viivästyksen aiheuttaneen vaaratilanteen syyksi vaijerin kiinnitysvaiheessa sattuneen inhimillisen erehdyksen. Kuronen istahti ennen erän puolitietä jäähypenkille. Myös torjunta löysi lopussa lääkkeet Romanian hyökkäyksiin. – Koko toisen lenkin hoin itselleni, että jaksa loppuun asti, nyt voi tulla kulta, maaston raskautta valitellut Wennman. – Kaikki menee uusiksi. Nihkeästi alkanut peli kääntyi Suomelle lopulta varsin selvästi. Karppanen pisti pitkän syötön nurkkaan Mika Kohoselle, jonka namupisto maalin nurkalle päästi Sami Kurosen tyhjän repun eteen ajassa 16.36. Sveitsin ylivoima junnasi tyhjää, ja Suomi kesti helposti. Vauhti oli tänään valttia, monet suosikit kyydistä pudottanut Kattilakoski arvioi. Suomen aloituskuusikko oli sama kuin Kreikka-pelissäkin: passari Sami Juvonen, hakkuri Aakula, yleispelaajat Sammelvuo ja Heino sekä keskipelaajat Janne Heikkinen ja Saku Määttä. Sarjan mestaruus tuli komealla yli kolmen minuutin erolla Nissilää aikaisemmin SM-kisoissa kurittaneesta Hauhon Jukka-Pekka Rantiosta. Kisat alkoivat vaarallisesti MM-kisojen pääsihteerin John Liljelundin oli aloitettava kisojen ensimmäistä ottelua seurannut ensimmäinen lehdistötilaisuus selityksellä. Onneksi vaijeri ei osunut kehenkään, ei edes aivan vieressä seisoneeseen kameramieheen. Punkari loukkaantui Toisesta erästä ei ehtinyt täyttyä minuuttiakaan, kun Hintikka vei isännät 2–0-johtoon. Sveitsi oli kaikessa pahasti jäljessä, vaikka lajissa maailman kolmanneksi parhaana asemansa vakiinnuttaneen ryhmän oli määrä punnita isäntäjoukkue toden teolla. Nuorista siirtynyt Bodil Holmström vei pronssin ennen TP:n Liisa Anttilaa, joka hävisi yli 8 minuuttia Holsterille. Heti erän alussa otettu pieni johto pysyi loppuun asti. Pikku hiljaa ote vapautui ja rutiinipeli riitti tällä kertaa voittoon. Suomen ykköstykki ottelussa oli hakkuri Olli Aakula, joka teki 20 pistettä. Tilander tiesi Sveitsin tavat TOURS (STT) Suomi kaatoi Romanian tärkeässä lentopallon EM-karsintojen ottelussa Ranskan Toursissa launataina. Pronssi meni SK Pohjantähden Janne Harjulle, joka jo aiemmin oli luopunut mestaruustaistelusta – Ensimmäiseen henkilökohtaiseen SM-mitaliin täytyy olla tyytyväinen, eikä kiritappio harmita, KoS:n mitalikannassa pitänyt Jaakko Kattilakoski myhäili. Mazulis ja Holster pääsarjojen mestarit Viime syksynä SM-yön voittanut Ikaalisten latvialainen Marius Mazulis jatkoi voittoputkea pitkän matkan mestaruudella. Suomella tuskin on suurta hädän hetkeä sunnuntainakaan Tshekkiä vastaan. Lavialla Holster karkasi jo kakkosrastin jälkeen kilpasiskoiltaan valittuaan suoraan menemisen sijaan "lavian" tien. Yksin en niitä tehnyt. Vieläkin yllättyneempi oli D16-sarjan ylivoimainen mestari Heini Wenmann, joka piti johtoa hallussaan koko ajan. – Tietysti olen pettynyt. KoS:n Arto Fränti sijoittui H18-sarjassa kahdeksanneksi. Hänet palkittiin joukkueensa parhaana pelaajana. Näihin kisoihin osallistuvat 24 maata osoittavat, että laji on kansainvälistä huippu-urheilua, Lindén sanoi
FC YPA . . Muuten ei pärjää, jos ei osaa keskittyä oikein ja ottaa oikealla tavalla vastaan sitä mikä on tulossa. . Erotuomari: Vesa Saarinen. HJK–HJK-j 9–0 (6–0) 5. . Sportin paras tekopaikka tuli heti tauon jälkeen: Kaisa Sedig sai ladata viidestä metristä kohti yläkulmaa, mutta Unitedin maalivahti Noora Matikainen kurotti pallon riman yli. . Alisuorittaneesta ryhmästä osansa parhaiten hoitivat alakerran Sixten Björkstrand ja Pauli Peltoniemi. . . . . Kakkonen pohjoislohko KaPa–Öja 0–5 (0–2) 9. . . . Sen verran kokenut ja rutinoitunut joukkue meillä on. . . . Palloveikot hävisi kotonaan Lahden Kuusysille selvin luvuin 0–4 (0–2). . Varoituksiakaan ei tarvinnut antaa yhtään. . 3 2 1 2– 3 2 KPV-j . Hyökkääjät: Jose Cardozo Toluca, Roque Santa Cruz Bayern München, Richart Baez Olimpia, Nelson Cuevas River Plate. . . . . Norppa ja Pensaari loukkaantuivat Toisen puoliajan alku oli painajaismainen vierasjoukkueelle. . Ykkönen pohjoislohko TP-47–GBK 3–1 (0–1) 29. . . . 1 1 0– 1 Seuraavat ottelut: 19.5. 4 2 1 1 6– 5 7 HJK . 1 1 2– 1 3 OuHu . . 2 1 1 1– 6 1 Karhu . . 4 3 1 6– 2 10 JJK . Pekka Kainu), Tommi Norppa (54. . 4 1 3 6– 11 3 PeIK . . Sen sijaan Tommi Norppa loukkasi akillesjänteensä, joten hänen tilanteensa on epävarmempi. FC Honka – FC KooTeePee. . B-pojat Ykkönen pohjoislohko STPS – SiPS/NP-H – 4 (0 – 1), Jippo – Huima 1 – (0 – 0), VPS – RoPS – 1 (0 – 1), KPS – SIF – , PS Kemi Kings – OLS 2 – 5 . . . Tervarit – TP-Seinäjoki. . Etukäteen ottelu piti pelata Keskuskentällä, mutta sateiden jälkeen kentistä vastaavat määräsivät siirtämään kamppailun halliin. Heikkilä (Mari Vartiainen) 0–3, 76. . . . . . . . Tony Antus 1–0, 10. . . . . . TP-47: Ilkka Siitonen, Konstantin Saenko, Sauli Kotiranta, Kimmo Halmkrona (v), Viktor Zhak (v), Jouni Talvensaari (v) (75. NoStars – KT, Öja73 II – Atletico, Jymy – GBK III. . . . . . . Anatoli Bulgakov), Jarno Koivisto, Juha Saario, Roman Miroshnitshenko (83. . KaPa aseeton Öjan käsittelyssä Jaron A tappiovuorossa PIETARSAARI (KP) Tappioiden ja voittojen vuorottelulla A-nuorten 1. Naisten Ykkönen pohjoislohko NiceF – Kuusysi 2 – 2 (0 – 1), JyPK – Sudet 5 – 1 (1 – 1), KMF – GBK 2 – (1 – 0), OLS – PeIK 6 – (2 – 0), I-Pallo – Klubi-36 3 – (2 – 0), VIFK – TJK 2 – 2 (1 – 2). . 4 3 1 3– 5 3 Inter . . 1 1 7– 2 3 KPV-j . . Viitonen lohko 2 NoStars – Jymy 2 – 1 , GBK III – Atletico 2 – 2 . . GBK:n kapteeni Jaska Pensaari loukkaantui myös toisella puoliajalla, mutta joukkueenjohtaja Tom Engbergin mukaan kyseessä ei pitäisi olla sen vakavampaa. Peter Crouch 2–0, 57. . 1 1 2– 1 3 GBK . . Kenneth Björgskog 0–1, 14. . . Hän kaipaa farmisopimuksen myötä enemmän apuja naapurikaupungista: – Kunhan saisimme pari kenttäpelaajaakin Unitedista seuraavaan otteluun (Kuusysiä vastaan), Hakola toivoi. . . Helder Postiga 0–1, 55. . . . OLS . KPV:n parhaimmistoa oli maalivahti Mika Pirttimäki, joka ensimmäisellä puoliajalla torjui muutaman vaikean lahtelaisten vastaiskun. . . . . . . . . . . VG-62–FC Korsholm 0–0 Erotuomari: Esa Pettersson. . 3 1 1 1 3– 5 4 OLS . – Pelasimme avausjaksolla tosi hyvin ja meillä oli paljon maalipaikkoja. . . . JBK–KajHa 7–1 (4–0) 6. . Tähän saakka olen pärjännyt mukavasti myös maajoukkueessa, missä pelaan yleensä laitapakkina jommalla kummalla puolella. . TP-47 tuli kovalla tahtotilalla ja tasoitus syntyi Zhakin hienolla laukauksella rangaistusalueen rajalta. . . . Jere Möller), Gennadi Judin, Tommi Norppa (54. . . Marjo Ikola (Pia Malmsten) 1–0, 8. . Alexander Frei 2–1. . Krister Sundell (Timo Viitala) 0–1, 51. . 3 2 1 6– 3 7 Atlantis . . Ensimmäisen vartin jälkeen Kenneth Björkskog oli maalannut kahdesti. Yleisöä: 357. . . Englanti–Sveitsi 2–1 (1–0) 3. KPS – OuHu. . Kaiken kaikkiaan valmentaja piti nuoren joukkueensa otteita hyvinä ja kiitteli pelaajien taistelutahtoa. . . . . A-pojat SM-sarja KPV-j – Kuusysi – 4 (0 – 2), P-Iirot – KuPS – 2 (0 – 1), Jazz – Inter 4 – 3 (1 – 0), TPS – Jokrut 9 – (6 – 0), PK-35 – Haka – 1 (0 – 1), HJK – LoPa 1 – 2 (1 – 0). . . 4 4 1– 30 Seuraavat ottelut: 21.5. . 4 2 2 5– 14 6 KuPS . . 4 2 1 1 14– 4 7 TJK . B-pojat SM-karsintasarja KPV-j – Kuusysi 2 – 3 (0 – 1), JJK – KuPS 2 – (1 – 0), Jazz – Inter 2 – (0 – 0), PK-35 – FC Reipas 1 – (0 – 0). . 3 1 2 4– 8 1 HBK . . . . . Yleisöä: 270. . . . . PK-35 . . . . . 2 1 1 5– 3 4 Jaro II . . 2 1 1 1– 2 1 RoPS . 4 2 2 4– 2 8 TPS . . Janina Vuorisalo 1–0, 10. . . . Kackur on saanut rinnalleen hyvän kumppanin Mari Maunulasta. 2 2 2– 4 Tervarit . Matias Käld 5–0, 69. . 4–5 (1–1, 1–1) Ukraina–Jugoslavia 2–0 (1–0) Jalkapallo. . . . Tämän jälkeen GBK pääsi niskan päälle ja vaarallisin tilanne syntyi pari minuuttia ennen taukovihellystä. 2 1 1 6– 2 4 NoStars . . – Suurin osa meidän omista pelaajistamme on vielä B-juniori-ikäisiä. Ottelun ensimmäisen vartin aikana TP-47 piti enemmän palloa ja hallitsi näennäisesti, mutta GBK loi vaarallisia vastahyökkäyksiä. . . . . 2 1 1 3– 6 1 Jalkapallo 20 Urheilu Sunnuntaina 19.5. . . . Unitedia toista vuottaan luotsaava Mats-Erik Käld sanoi ettei pelännyt etukäteen, vaikka edessä oli ns. Kärjessä vaarallisesti viiletti Toni Korhonen, mutta joukkueen ehdoton selkäranka oli kokenut Gennadi Judin, joka johti hyvin peliä liberon tontilta ja ehti antamaan myös joukkueensa kaikki vapaapotkut. 2 2 7– 2 6 NIK . Tasapeli vastasi kohtuullisen hyvin pelin tapahtumia. . . Susanna Heikari 1–0, 7. . . . . 3 1 2 5– 4 5 PeFF . 2 1 1 8– 7 3 KajHa . . . Moskova: Neljän maan turnaus perjantaina: Venäjä–Valko-Venäjä rp. . . Pauliina Miettinen (Karin Forsström) 7–0, 89. . FC United . . Juuri ennen toista takaiskumaalia GBK joutui vaihtamaan hyvin pelanneen Tommi Norpan kentältä loukkaantumisen takia. Kotijoukkue KaPa kärsi murskatappion maalein 0-5 (0-2). Rankimmin kruunupyyläisiä kuritti Juha Mensonen, joka heilutti maaliverkkoa viisi kertaa. . Asuncion: Paraguayn joukkue MM-turnaukseen: Maalivahdit: Jose Luis Chilavert Racing Strasbourg, Ricardo Tavarelli Olimpia, Justo Villar Libertad. 3 2 1 9– 2 7 OLS . . . . Ottelun oululaistuomari Pekka Tervo joutui varoittamaan viittä pelaajaa, joista Tornion ukrainalaispelaaja Viktor Zhak ja GBK:n Jaska Pensaari syyllistyivät aika törkeisiin takaapäin tulleisiin taklauksiin. . 2 1 1 3– 2 4 Jymy . . . . . . 2 1 1 6– 9 1 KUF . Kolmonen lohko 7 FC YPA – HBK 10 – 1 (6 – 0). . . Loppunumerot YPA:lle olivat 10-1 (6-0). . . . . . Jalkapallon Kakkosen pohjoislohkon toisen kierroksen pisteet jäivät kotijoukkueelle maalein 7–1 (4–0). . . 1 1 2– 3 KT . Jaron ja VIFK:n B-nuorten divariottelu siirrettiin sunnuntaille. . 2 2 3– 3 2 Esse IK . OLS – TUS, KPV-j – VIFK, FC Kiisto – Sepsi-78, Karhu – PS Kemi. . . Ilman Unitedista farmisopimuksen myötä saadun maalivahti Christel Mönkkösen torjuntoja numerot olisivat voineet olla huomattavasti rumemmat. . . . Esse IK II . . . 2 2 0– 10 Seuraavat ottelut: 25.5. . JBK:n avausmaaalin teki Antus. . . . 5 1 4 4– 34 3 HJK-j . . Keskiviikon Suomen cupin ottelussa KPV:tä vastaan (1-3 -tappio) Öja huilautti osaa miehistöstään. Varsinkin keskikentän pohjalla pelanneen Anatoli Kretovin keskityksissä oli tähtäin kohdallaan. JBK:n käskyttäjänä toimiva Kari Korkea-Aho oli erittäin tyytyväinen ensimmäisen kierroksen rökäletappion jälkeen: – Peruspeli toimi hyvin ja osasimme luoda niin hyviä paikkoja, että ne pystyttiin myös hyödyntämään. 3 1 2 5– 9 1 Warkaus JK . Ykkönen etelälohko FC K-koski – IF Gnistan 1 – 2 (0 – 1), HIFK – FC Viikingit 3 – 3 (1 – 2). – Toisella puoliajalla olimme epäonnekkaita. Söderman 3–0, 44. Tauolla päätimme kopissa että täällä kotikentällä emme aio hävitä, riemuitsi ottelun jälkeen TP-47:n valmentaja Kari Vaalto. . . . . Avaukset olivat usein pitkiä puolten vaihtoja, mutta silti ne osuivat useimmiten kohdalleen. . . . HBK:n kuparisen rikkoi rangaistuspilkulta kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Lucas Snåre. . . . Maunulakin on iskenyt tällä kaudella kymmenkunta kertaa; eilen hän laukoi kaksi osumaa. . . JBK kellisti KajHan vartissa Geneve: Alle 21-vuotiaiden EM-turnaus: Lohko A: Italia–Portugali 1–1 (0–0) 48. Lisäksi vastustaja sai mielestäni aiheettoman rangaistuspotkun. . . . . . . 4 1 3 8– 15 3 Klubi-36 . Molemmilla joukkueilla oli ottelussa maalipaikkoja, mutta vain VIFK:n Tomislav Kretzeski onnistui kulman jälkitilanteesta 75. Christina Forssell 5–0, 44. . . . TP-47 piti maalien jälkeen tilanteen hallinnassaan ja lopullinen niitti nähtiin seitsemän minuuttia ennen loppua. . 3 3 9– 1 9 MPS . . 3 2 1 18– 1 7 Kuusysi . . 2 1 1 6– 8 1 PeFF II . Keskikenttäpelaajat: Estanislao Struway Libertad, Gustavo Morinigo Libertad, Carlos Bonet Libertad, Jorge Campos Universidad Catolica, Carlos Humberto Paredes Porto, Diego Gavilan Los Tecos, Guido Alvarenga Leon, Roberto Acuna Real Zaragoza, Juan Carlos Franco Olimpia. 4 4 32– 2 12 HJK . . 1 1 0– 2 Seuraavat ottelut: 25.5. . . Sarjan kärkijoukkueita vastaan joutuu tosi lujille. . . . 1 1 1– 3 FC K-koski . . RoPS – Tervarit, OLS – Jaro, VIFK – KPT-85, Virkiä – VPS, HauPa – Warkaus JK. . Öja-73 . 2 1 1 0– 3 1 KPS . . . 3 1 2 5– 7 1 LBK . . . . 3 1 1 1 5– 6 4 KPS . 2 1 1 3– 12 1 Seuraavat ottelut: 19.5. 2 1 1 4– 5 1 HIFK . Loppunumerot viimeisteli Esa Brandt. . . 3 2 1 8– 1 6 RoPS . . 4 3 1 7– 8 9 Kuusysi . . . 6–0, 51. Tavoitteena oli olla iskussa KaPaa vastaan. . . . Saario (Anatoli Bulgakov) 3–1. 3 1 2 1– 8 1 STPS . . . . . . 0– TP-Seinäjoki . . . . Heiltä puuttuu kovuutta, joka näkyy selvästi kaksinkamppailuissa, Hakola myönsi. . . . . . . . 4 4 17– 2 12 PK-35 . . . Heikari 2–0, 17. 1 1 4– 1 3 Kickers . 4 3 1 8– 4 9 Haka . . 4 1 2 1 8– 7 5 Jazz . HJK . . . Mutta toisaalta on turha selitellä. . . . . . . . . . 2 2 4– 1 6 RoPS . . . . . Pekka Kainu), Aleksander Andrastshuk, Vitali Kretov (v), Timo Viitala, Toni Korhonen. . . 2 1 1 4– 4 3 GBK III . Tempo ja fyysinen peli ykkösdivisioonassa on paljon kovempaa kuin kakkosessa ja tarvitsemme heti alkukaudesta myös onnea, Jevtushenko totesi. . . . . 2 2 3– 3 2 Öja-73 II . . . 2 1 1 2– 2 3 IF Gnistan . . . 4 2 2 10– 10 6 Jokrut . GBK: Nikolai Grishin, Krister Sundell, Kenneth Hellsten (v), Jaska Pensaari (v) (71. . . . . . . . 1 1 2– 1 3 FC Honka . . . . JBK:n sankariksi nousi 19-vuotias lupaus Fredrik Söderman. KAJAANI (KP) Sarjatulokas Öja-73 on aloittanut jalkapallon Kakkosen pohjoislohkon hurjalla tahdilla. – Taktisesti pelasimme hyvin ja varsinkin ensimmäiseen puoliaikaan olen tyytyväinen. . . . Viktor Zhak (Juha Saario) 1–1, 53. . . Katri Lehtoranta 3–0, 63. . . . . Yleisöä: 420. . . . Anna-Kaisa Rantanen (Taru Hakala) 9–0. . – Teimme ensimmäisellä puoliajalla maalin, joka kuitenkin hylättiin. Tänään pelin kaikki osa-alueet toimivat. . . . . Mutta tällaista on jalkapallo, Jevtushenko mietiskeli. . . 4 2 2 8– 2 8 Honka . . Kauden ensimmäisissä peleissä Öja on ollut vaikeuksissa ensimmäisen vartin, mutta nyt alkuun satsaaminen tuotti kauniin hedelmän. . 3 1 2 2– 12 1 Atlantis . . Olemme niin paljon kokeneempia ja myös taitavampia, että uskoin tyttöjen hoitavan homman. . Puolustajat: Francisco Arce Palmeiras, Pedro Sarabia River Plate, Celso Ayala River Plate, Carlos Gamarra Inter Milan, Daniel Sanabria Libertad, Denis Caniza Olimpia, Julio Cesar Caceres Olimpia. . . . 4 2 1 1 14– 9 7 TPS . . . . 3 2 1 6– 8 6 VPS . KPV:n ryhmästä ei lauantaina juuri onnistujia löytynyt. . . . . . . Erotuomari: Pekka Tervo. Oleksandr Androshtshuk antoi loistavan läpisyötön ja Toni Korhonen onnistui melkein kiertämään vastaan tulleen Ilkka Siitosen, mutta kokenut torniolaisvahti veti pidemmän korren. . Vielä hontelon oloinen nuorukainen ei turhia juossut, mutta aisti paikat, minne syötöt tulevat. Toni Lehtinen (Janne Järvinen) 1–1, 63. . 3 2 1 5– 1 7 Jaro . 2 2 4– 1 6 Kraft . . . Sari Tuunainen (Susanna Heikkilä) 0–1, 21. KPV:lle avaustappio KOKKOLA (KP) KPV-j koki neljännessä pelissään kauden avaustappion Anuorten SM-sarjassa. . Christian Lindqvist), Kenneth Hellsten (v), Jaska Pensaari (v, 71. . . . . . . . . . . . . . . . . . Essi Kiviranta rp.2–0, 37. . . Erotuomari: Saija Raatikainen. . . . TP-Seinäjoki–TPS 1–2 (0–1) 27. 3 3 1– 7 Seuraavat ottelut: 19.5. – Olen pahasti pettynyt. GBK pystyi antamaan pohjoislohkon nousijasuosikiksikin lasketulle torniolaisjoukkueelle hyvän vastuksen. . . . . 1 1 1– 2 VIFK . 3 2 1 2– 3 2 Virkiä . . . . . . . Taru Aalto (Pia Silander) 0–2, 24. . . . . Kiviranta (Sarita Ahlroos) 7–0. . 4 1 3 6– 11 3 Kuusysi . . 4 3 1 12– 3 9 I-Pallo . . . . Atletico . Erotuomari: Kyösti Kulju. . . . Todella nappiin osuneella viimeistelyllä Sportin maaliverkko olisi heilahtanut tuplasti useammin. . . Anatoli Kretov 7–1. Kuva: Clas-Olav Slotte Tapani Juusola TORNIO TP-47-GBK 3-1 (0-1) GBK pelasi hienon avausjakson Tornion Pallo-47:n kotikentällä Pohjan Stadionilla, mutta toinen jakso koitui kokkolalaisten turmioksi. United oli jo puolen tunnin pelin jälkeen viiden maalin karussa, eikä Sport muutenkaan pysynyt emäntien kyydissä eikä taidoissa mukana lainkaan. . TP-47 . . Viiden maalin lisäksi hukkasimme saman verran paikkoja, Öjan pelaajavalmentaja Marko Sorvisto myhäili tyytyväisenä. 4 2 2 8– 3 8 JyPK . . SC Raisio–P-Iirot 7–0 (3–0) 6. Jarno Koivisto 2–1, 83. divisioonan aloittaneella Pietarsaaren Jarolla oli lauantaina tappion vuoro. – Luotin joukkueeseen. 4 1 3 7– 11 3 Sudet . . . . . . . . 1 1 2– 7 Sepsi-78 . . . . . . . . 3 2 1 12– 7 FC Espoo . . . . . . . Ville Penttilä tuuletti kahdesti, Reijo Korhonen, Juho Muhonen ja Juha Korhonen (rp) kerran. . . . Aito hattutemppu on aikamoinen saavutus, vaikka toinen kärki Risto Koskiniemi loi hyvät tilat Södemanille. Myös oikean laitapakin Heidi Matinlassin veto 25 metristä tolpan juureen oli hienoa nähtävää. . . 4 1 3 4– 8 3 Jazz . Tuloksena oli 2–3 (0–1) tappio Kuusysille ja samalla putoaminen sarjan jumboksi neljän kierroksen jälkeen. . . Vain pari minuuttia myöhemmin Jarno Koivisto teki isännille kulman jälkitilanteesta johtomaalin. . . . . Kauniin hyökkäyskuvion päätteeksi, jonka rakenteli venäläiskaksikko Bulgakov-Miroschnitcenko, Juha Saario pääsi kääntölaukauksella tekemään 3-1loppunumerot. . . . Myös oikea pakki Patrick Stenman pystyi avaamaan pelin nopeasti laitalinkeille. . . 2 1 1 3– 4 3 FC Korsholm . . . PeIK – Sudet, I-Pallo – VIFK, OLS – JyPK, Klubi-36 – TJK, Kuusysi – GBK, NiceF – KMF. . . . . . . FC YPA latoi täyden kympin YLIVIESKA (KP) FC YPA ei jättänyt promillenkaan epäselvyyttä paremmuudesta jalkapallon Kolmosen lauantain ainoassa ottelussa. . . . . Kerran Malmsténin keskitys upposi takakulmaan ja kolmesti hänen tarjoamansa syöttö päättyi toisen pelaajan tekemänä täysosumaan. VIFK . . . 2002 s KESKIPOHJANMAA Tapani Kuoppala PIETARSAARI (KP) FC United–Sport 10–0 (6–0) Sarjanousija Vaasan Sportista ei ollut vastusta FC Unitedille naisten SM-sarjan kamppailussa. Epäonnistuimme keskikenttäpelissä ja kun Tornio teki kaksi maalia lyhyen ajan sisällä, oli sen jälkeen vaikea nousta. 1 1 1– 1 1 KaPa . . . . . . Christian Lindqvist), Tom Björkgren (60. 4 3 1 22– 1 10 Ilves . . 3 2 1 13– 4 6 GBK II . Jermain Defoe 1–0, 52. . 5 5 0– 19 Seuraavat ottelut: 25.5. . . . 4 2 2 8– 2 8 SIF . . . Pelaamisestamme paistoi tietty haluttomuus, eikä tällaisella esityksellä ansaitsekaan voittoa, KPV:n valmentaja Reijo Timonen arvioi. 3 1 2 4– 2 5 KPV-j . Minna Tuominen (Vartiainen) 0–4, 92. . . . . . . . . . Heidän on helppo luottaa puolustukseen, kun sitä johtaa alempana topparina pelaava maajoukkueen vakiokalustoon kuuluva Petra Vaelma. Myös molemmat linkit; vasemmalla pelannut Benny Sjölind ja toisella puolella kipittänyt Tony Antus tarjoilivat tarkkoja keskityksiä luukulle, mistä olisi ollut tarkemmalla viimeistelyllä ollut varaa lisäosumiinkin. . Sorvisto 0–4, 82. Mari Kulmanen 0–5. . Atlantis Ladies–MPS 0–5 (0–3) 18. . . . Kokkolalaisten parhaana palkittiin keskuspuolustaja Kenneth Hellsten ja hänen toppariparinaan pelannut Norppa oli myös hyvä. . – Tavoitteena meillä on olla sarjataulukossa niin korkealla kuin mahdollista. Kackur 9–0, 78. Kiviranta (Anna Helenius) 4–0, 72. . . Ottelun komein maali nähtiin, kun United siirtyi 8–0 -johtoon. 3 1 2 4– 4 3 KPT-85 . . . . . . Emelie Karlsson 3–0, 24. Toinen jakso GBK:n turmio KUOPIO (KP) GBK:n nuori naisjoukkue joutui lauantaina liian kovan tehtävän eteen Kuopiossa paikallista Mimmifutista vastaan. . . . . FC United latoi kymmenen Sport täysin ottavana osapuolena Heidi Kackur laukoi FC Unitedille neljä maalia. . Ensimmäisellä jaksolla myös tunteet kävivät, koleasta ilmasta huolimatta, kuumina. GBK:n valmentaja Olli Hakola myönsi kakistelematta kotijoukkueen paremmuuden. SiPS/NP-H . 3 1 2 4– 4 3 VIFK . . VIFK haki pisteet tasaisen ottelun jälkeen maalein 0–1 (0–0). . paikalliskamppailu. Naisten SM-sarja United–Sport 10–0 (6–0) 6. 1 1 4– 1 3 LBK II . Vieraat yrittivät sinnikkäästi viritellä paitsioansaa, joka petti jatkuvasti. . . . . . . 2 1 1 1– 2 1 VG-62 . Miettinen (Forsström) 8–0, 90. . KPS:n B tasapeliin KOKKOLA (KP) KPS avasi pistetilinsä B-nuorten 1. . 4 1 1 2 6– 8 4 KuPS . . 3 1 2 7– 7 3 Huima . . . . . . . . . . Björgskog 0–2, 51. FC Unitedin hyökkäyksiin lähtö näyttää usein rohkealta, varsinkin sarjan tyvipään joukkueita vastaan. . . . . Atlantis – HJK, Inter – TPS, FC Reipas – Jazz, KuPS – Kuusysi, JJK – KPV-j. Oikeutta jakanut Saija Raatikainen selvisi tehtävästään kunnialla. . . Fredrik Söderman 2–0, 17. . . . . . . Eveliina Sarapää (Sani Ylitalo) 6–0, 60. . . . . Heikari 4–0, 37. . . . . 1 1 1– 3 Rakuunat . . Jaro – VIFK. Kackur (Heli Suoreijus) 8–0, 69. . . . 4 3 1 10– 4 10 KMF . 4 1 3 5– 21 3 FC Reipas . . . . . Heidi Matinlassi 7–0, 61. . . – Tiesimme GBK:n vahvaksi joukkueeksi ja matsi oli hyvä, vaikka kova tuuli vei siltä vähän tasoa. . . . . 4 1 3 3– 6 1 Seuraavat ottelut: 25.5. . . . Erotuomari: Kirsi Savolainen. . 1 1 1– 1 1 TUS . . . . . . Pelasimme huonosti ja huolimattomasti. Kolme seuraavaa viimeisteli Söderman ja lopuista vastasivat Matias Käld, Koskiniemi ja Kretov. Myös kulmatilasto kertoo lopullisista voimasuhteista, sen TP-47 vei 7-4. FC Jokerit . . . . . Raimo Koskiniemi 6–1, 90. Söderman 4–0, 50. Jere Möller); Krister Sundell, Timo Viitala, Vitali Kretov (v); Toni Korhonen, Oleksandr Androshtshuk. Halusimme todella tehdä toisen maalin jo ensijaksolla, koska tiesimme että Tornio tulee toisella jaksolla kovaa, kertoi GBK:n valmentaja Grigori Jevtushenko. . . . Mika Hemmilä). . Miten Petra sitten pystyy keskittymään kovempiin peleihin, kun sarjassa pääsee monia pelejä selkä kuivana: – Uskon, että minulla on kokemusta jo niin paljon, että tiedän mitä on vastassa. 1 1 1– 1 1 PS Kemi . 3 1 1 1 9– 6 4 Tervarit . . . . . . . . Oikealla laidalla pelaava Pia Malmstén nousi kentän taidokkaimmaksi pelaajaksi ja keskitti luukulle todella maukkaita tekopaikkoja. divisioonassa, kun se pelasi kotonaan maalittoman tasapelin Sundom IF:n kanssa. . . . . Päävalmentaja: Cesare Maldini. 4 1 1 2 7– 10 4 VIFK . . Eilen hän viimeisteli neljästi. Toisen puoliajan alussa peli ratkesi lopullisesti, kun Sorvisto oli kahdesti asialla. 3 1 1 1 4– 8 4 Jaro . 3 1 2 8– 5 3 P-Iirot . . Erotuomari: Katriina Elovirta. . . . . . 4 2 1 1 14– 4 7 SCR . 2 1 1 3– 8 3 FC Kiisto . KPV:n parhaat hetket osuivat toisen puoliajan alkuun, jolloin joukkue jahtasi tiukasti tasoitusta. Molemmilla joukkueilla oli tilaisuuksia rikkoa nolla maalisarakkeessa, mutta tehoja ei maalin edustalla löytynyt. Jokrut – HJK, LoPa – PK-35, Inter – TPS, Haka – Jazz, KuPS – Kuusysi, P-Iirot – KPV-j. . Vähän ehkä pelkäsin asenteen puolesta, mutta kyllä heiltä sitä löytyy pelistä toiseen, Käld tuumi. 4 4 4– 10 Seuraavat ottelut: 25.5. . . . Linda Enroth rp. 5–1, 87. . . Kuusysi karkasi kuitenkin vastaiskuilla 0–3-johtoon. . . . . Ensijakson yhden maalin johtoasema kääntyi lopulta GBK:n 1-3tappioksi. . Loistavasta alusta huolimatta Sorvisto ei usko ryhmänsä alkavan leijua: – Enpä usko sellaista vaaraa olevan. . Ville Pekkanen), Jussi Hakasalo, Markus Mäkitalo (60. 4 1 3 0– 9 1 VPS . . Vuorisalo (Mira Jalonen) 5–0, 78. . Puolen tunnin kohdalla kokkolalaiset saivat kulmapotkun, jonka antoi ottelussa pirteästi esiintynyt Timo Viitala ja Krister Sundell pääsi maalinedusruuhkasta puskemaan GBK:n johtoon. . . . . Vaihdosta tullut Heli Suoreijus syötti ja Kackur latasi voimalla suoraan ilmasta pallon riman alle. . . . . Viitonen lohko 4 Kickers – PeFF II 5 – 5 , Esse IK II – KUF 2 – 2 . . Jarno Auremaa 0–1, 59. 2 2 5– 2 6 TPS . Jaron vahti Antti Peltonen ei voinut ylänurkkaan suuntautuneelle vedolle mitään. Vuorisalo (Anniina Ojala) 6–0, 80. Maunula (Malmsten) 5–0, 34. Mari Maunula (Katri Nokso–Koivisto) 3–0, 19. 4 2 1 1 8– 4 7 LoPa . Unitedin maalihaiksi nousi jälleen kerran Heidi Kackur, joka on neljässä pelissä pussittanut pallon maaliin oman muistinsa mukaan jo kaksitai kolmetoista kertaa. minuutilla. . 3 3 0– 15 FC Sport . . 4 1 3 6– 15 3 Inter . 2 2 11– 1 6 OLS . . 5 1 1 3 5– 12 4 GBK . . . . – Kieltämättä sarjan alku on mennyt meiltä yläkanttiin. . . . . Lopussa Nexhamed Beluhin ja Markus Hämäläinen kavensivat loppuluvuiksi 2–3, mutta tasoitusta ei parista hyvästä tekopaikasta syntynyt. Ylivieskaan kylään saapunut Hovsala Bollklubb oli alusta pitäen jyrän alla ja otti kuokkaa isän kädestä. . . . Heidi Kackur 2–0, 13. . . . . . Marko Sorvisto 0–3, 55. . 1 1 5– 3 JBK . Emme tulleet tänne Tornioonkaan pelaamaan tasapelistä vaan voitosta. . . . . Kackur (Katri Nokso–Koivisto) 10–0. 3 1 1 1 5– 3 4 HauPa . Halliin siirretty ottelu pysyi isäntien tempossa alusta loppuun. . 4 1 3 8– 15 1 P-Iirot . 1 1 0– 5 Seuraavat ottelut: 19.5. . 4 4 17– 1 12 NiceF . . . 4 3 1 9– 10 PS Kemi Kings 4 3 1 12– 7 9 Jippo . HJK-j – Atlantis. Esa Brandt 0–5. . Sarja-avauksessa naapuri-JBK sai kyytiä maalein 6-1 eikä tahti hiljentynyt tippaakaan lauantaina Kajaanissa. 2 1 1 3– 4 1 FC KooTeePee 0– PP-70 . . . . . Emme ansainneet parempaa tulosta, vaikka näennäisesti lopussa hallitsimmekin, valmentaja Sakari Junnilainen totesi. Marko Rajamäki (Marco Casagrande) 1–2. 3 2 1 5– 3 7 Jippo . Hyökkäyspäässä Jussi Paananen rakensi hyvin tilanteita. Seppo Lindgren rp. . . KPV:n B:n peli jumissa KOKKOLA (KP) KPV-j:n peli ei kulkenut B-nuorten SM-karsintasarjassa lauantaina. 2 1 1 2– 2 3 FC Viikingit . . . . . GBK:n kokoonpano: Nikolai Grishin; Gennadi Judin; Tom Björgren (60. . Emiliano Bonazzoli 1–1. . 1 1 0– 4 Seuraavat ottelut: 21.5. KMF hallitsi selvästi peliä ja kuittasi naisten jalkapallon Ykkösen sarjapisteet maalein 2-0 (1-0). . . Unitedin loput maalit tekivät Marjo Ikola 1–0 ja Linda Enroth pilkulta 6–0. . . . KPS:n joukkue pelasi tasaisen hyvin. A-pojat Ykkönen pohjoislohko Jippo – HauPa 7 – (2 – 0), Jaro – VIFK – 1 (0 – 0), VPS – RoPS 6 – 2 (1 – 1), Tervarit – Virkiä 4 – 1 , KPT-85 – OLS – 1 . . Taktiikka toimi täydellisesti, sillä kajaanilaisilla ei ollut pelissä sanan sijaa oikeastaan missään vaiheessa. . . . . . . . . Malmsten 4–0, 32. KajHan kavennuksen sijoitti pilkulta kapteeni Lindgren, joka oli myös joukkuensa ykkösmies. . KMF liian kova GBK:lle Tapani Kuoppala PIETARSAARI (KP) Kajaanin Hakan vierailu Pietarsaaressa JBK:ta vastaan päättyi oikeastaan jo vartin jälkeen
. 1 1 2– 20 Seuraavat ottelut: 19.5. . . . Kokonaisuutena peli oli tyypillinen hieman hermostunut kauden avausottelu, Sievin pelinjohtaja Risto Mattola arvioi. . 1 1 4– 9 Kankaanpää . . H50 (102): 1) Raimo Jalonen LiePa 1.26.08, 2) Eero Väisänen SuomRa 1.26.59, 3) Rauli Helkkula TuMe 1.27.30 / 46) Harri Hongell KoS 1.48.39, 66) Markku Jylkkä YK 1.55.48, 78) Unto Virkkula NivU 2.04.16. TP-Seinäjoki–TPS 1–2 5. . Ek 4, 3,44 km: 1) Grönholm 2.09,5, 2) Solberg –2,4, 3) Burns –2,6, 4) Panizzi –3,2, 5) C.McRae –3,4, 6) Sainz –3,5, 7) Märtin –3,6, 8) Kankkunen –3,7, 9) Alister McRae Britannia, Mitsubishi ja Rovanperä –3,8, ...12) Mäkinen –4,4, ...16) Gardemeister –6,4. . . erä: 20.47 Jaakko Hintikka (Juho Seppälä) 2–0, Mikael Järvi (Vilhelm Sandström) 3–0. D45 (34): 1) Pirkko Kalliola TuS 1.14.34, 2) Outi Borgenström-Anjala IkNV 1.15.44, 3) Margit Suomela RaLu 1.17.50. . lähtö: 6 Floria Du Ling, poissa: – 4. D40 (28): 1) Pirjo Aalto RaN 1.25.09, 2) Tellervo Parviainen KeU 1.26.14, 3) Anne Pelto-Huikko EE 1.34.19 / 28) Virpi Kamunen NivU 4.01.51. . . . . / 34) Staffan Portin Minken 2.15.32, 49) Timo Ronkainen KoS 2.31.50, 50) Jarmo Kattilakoski KoS 2.33.40. Kolmanneksi pienimmän kasan ampui Jouko Kinnunen. . . . . Ralliautoilun MM-sarjan kilpailu 6/14: Kärjen tilanne ek:n 17/22 jälkeen: 1) Tommi Mäkinen/Kaj Lindström Suomi, Subaru 2.56.20,3, 2) Marcus Grönholm/Timo Rautiainen Suomi, Peugeot –1,5, 3) Richard Burns Britannia, Peugeot –36,7, 4) Petter Solberg Norja, Subaru –1.39,4, 5) Carlos Sainz Espanja, Ford –1.44,4, 6) Colin McRae Britannia, Ford –3.19,7, 7) Markko Märtin Viro, Ford –3.56,7, 8) Toni Gardemeister/Paavo Lukander Suomi, Skoda –5.01,7, 9) Kenneth Eriksson Ruotsi, Skoda –6.03,9, 10) Juha Kankkunen/Juha Repo Suomi, Hyundai –8.38,2. . VG-62–FC Korsholm 0–0 Voittoyhdistelmä: 28 (M–M–K–M–M) Lopullinen kerroin: 12,68 Mikkeli: 31. . . . – Nukahdimme toisella jaksolla täysin. . . Ylistaro teki neljästä juoksustaan vain yhden merkatulla lyönnillä. . . Ek 6, 16,07 km: 1) Burns 8.27,3, 2) Mäkinen –1,8, 3) Rovanperä –2,1, 4) Grönholm –2,2, 5) Loix –5,0, 6) Sainz –5,2, 7) Solberg –6,6, 8) Kankkunen –8,9, 9) C.McRae –11,8, 10) Delecour –12,1, ...15) Gardemeister –18,3. Ylistaron Kilpa-Veljet kuittasi hyisessä säässä ja kovassa tuulessa pelatun sarja-avauksen numeroin 2-0 (2-0, 2-0). Kiri – Mäntyharju, Kouvola – Nurmo, Vimpeli – Ylivieska, Kajaani – Alajärvi, Kempele – Veteli. . . . H65 (72): 1) Alpo Nisula Eräp 1.16.10, 2) Risto Joonas MaMa 1.16.48, 3) Pertti Salminen KooVee 1.17.00 / 11) Lars Hjerpe Falken 1.25.18, 21) Tapio Patana VetU 1.28.16, 24) Veikko Palo KoS 1.28.44, 65) Henry Snellman Falken 1.56.15. . . . . . . Jokeri 20/02 Lauantaina 18. Pesä-Kiiloista mailan varressa kunnostautui molemmilla kerroilla aiheesta ykköspalkinnon pokannut Petri Huhtala ja tuojana juoksuissa oli Hylkilä. . 1 1 7– 6 2 Oulu . . 0– Hämeenlinna . . . 1 1 2– 11 Rovaniemi . . . 3 3 34– 21 6 Haapajärvi . . 2 1 1 7– 10 3 Kitee . . . . 1 1 2– 10 Seuraavat ottelut: 19.5. . 1 1 7– 6 2 Ulvila . . . . . . Tuomarit: Juha Laurila ja Jari Jalonen. . . 2 1 1 6– 10 2 Imatra . . . 5. 0– Sotkamo . . TP-47–GBK 3–1 4. Ek 16, 9,37 km: 1) C.McRae 6.35,9, 2) Sainz –0,3, 3) Mäkinen –0,4, 4) Burns –1,7, 5) Solberg –3,0, 6) Grönholm –3,7, 7) Kankkunen –4,0, 8) Märtin –6,6, 9) Pozzo –9,8, 10) Panizzi –11,5, 11) Gardemeister –11,6. Kisan pienin kasa Mauri Mukari Vä-Vi 22,02 mm. . . . . . . 4 1 3 31– 31 6 Alajärvi . . . . 1 1 11– 2 3 Halsua . Vetelin vaihtolyönnit hukassa KEMPELE (KP) Kempeleen Kiri oli tällä viikolla lahjatuulella otteluissaan Ylivieskan Kuulaa vastaan. . . Kiimingin pelinjohtaja Tapio Väisänen tiesi Oulun Lipon ajoilta tutun Juha Mäntylän metkut ja Haapajärven ykköskärki ei päässyt kertaakaan kokeilemaan, miltä tuntuu seistä Kiimingin hiekkatekonurmen kolmospesällä. . Talviset olosuhteet vaikuttivat pelin kulkuun. – Ii oli hyvä. YPJ siirtyi 3-1 -johtoon, mutta kotijoukkue tuli väkisin rinnalle ja ohi. 1 1 4– 7 Järvenpää . 2 1 1 13– 7 3 Koskenkorva . . . . lähtö: 3 Great Legend, poissa: – 5. Kuva: Arkisto/Timo Talus CORDOBA, ARGENTIINA (STT) Argentiinan MM-rallin toinen kilpailupäivä toi jälleen jännitystä voittotaisteluun. . . . . 1 1 5– 3 2 Peräseinäjoki . . . Hyisissä olosuhteissa ja navakassa pohjoisenpuoleisessa vastatuulessa pelatun ottelun loppunumerot olivat 2-0 (5-0, 62). Görnholm oli lauantaina epäonninen. . 2. . Torstaina miesten ykköspesiksessä Kuula sai kuusi vapaataivaljuoksua. . . 0– Tyrnävä . . H60 (93): 1) Yrjö Nikkinen HyRa 1.21.43, 2) Pauli Siitonen HPV 1.24.08, 3) Juhani Jokinen MaMa 1.27.23 / 28) Lauri Koskenkorva NivU 1.40.26, 47) Mauno Mikkilä NivU 1.50.02, 64) Reijo Oja NivU 1.56.36, 86) Eero Fränti KoS 2.09.11, 90) Vilho Koskenkorva NivU 2.20.26. 5. Pitkäveto 36 Ruotsi–Paraguay 2 (1–2) 4,35 37 Tanska–Kamerun 1 (2–1) 1,80 38 Ei avata 39 HIFK–Viikingit X (3–3) 2,75 40 TP–47–GBK 1 (3–1) 1,35 41 TP–Seinäjoki–TPS 2 (1–2) 1,50 42 VG–62–FC Korsholm X (0–0) 3,00 43 FC Kuusankoski–Gnistan 2 (1–2) 2,55 Tulosveto 1 Sotkamo–Kitee 5–3 Lopullinen kerroin: 23,17 2 Ruotsi–Paraguay 1 –2 Lopullinen kerroin: 15,34 3 Suomi–Sveitsi 4–1 Lopullinen kerroin: 14,96 4 HIFK–Viikingit 3–3 Lopullinen kerroin: 38,49 Suunnistus Salibandy Oliko onnea Voittajaveto 2 Jalkapallo, Ykkönen 1. . 1 1 53– 3 3 Haapajärvi . . . . . . . . Pori: Leena-Maaria Lamminen 0/1, Hannamari Kaario 0/2, Jonna Äijälä 0/3, Miia Suominen 2/0, Tuuli Virtanen 0/1, Eerika Piirainen 0/1, Tytti LamppuNurminen 3/1, Johanna Nieminen 4/1, Marika Mäenpää 1/0. D21 (48): 1) Terhi Holster TuS 1.45.57 , 2) Heidi Haapasalo TP 1.51.39, 3) Bodil Holmström OK77 1.51.53. . Pienoiskivääri, 3x40 ls: 1) Juha Hirvi Kotkan AS 1 167 (395+380+392), 2) Heikki Ranne SäSA 1 134, 3) Esi Einistö PAS Helsinki 1 134. . . . 1 1 10– 2 3 Kurikka . . 1 1 2– 9 Vihti . . 0– Simo . . Ylivieskan Kuulaan ehdolla ollut pyhäjärveläislähtöinen lukkari Sami Varis siirtyi sarjan kynnyksellä Veteliin ja johtikin vieraiden tiivistä ulkopeliä. . lähtö: 8 Utun Voku, poissa: 13 7. 1 1 4– 6 Oulunsalo . 2 1 1 10– 13 2 Pattijoki . . 2 1 1 7– 15 1 Siilinjärvi . . . . . Toisella jaksolla NiPe sai ulkopelinsä kuntoon ja hoiteli kaikki kolme sarjapistettä kotiin. . . 2 1 1 14– 16 2 Viinijärvi . Miesten maakuntasarja luoteislohko Kinnula – Ylivieska 2 – (13 – 2, 40 – 1), Haapajärvi – Kestilä 2 – 1 (6 – 5, 2 – 11, 3 – 1). . . . . Sitten oli Kiimingin vuoro viedä. . Lohi . . . . 5. H20 (70): 1) Tuomas Tervo RR 1.50.02, 2) Simon Fröjdö Botnia 1.50.11, 3) Jörgen Wickholm SV 1.50.15 / 16) Andreas Åbacka Botnia 2.06.20, 28) Mikko Mäki-Ullakko KannUra 2.12.14, 41) Vesa Aaltonen Brahe 2.22.14, 42) Kai Paavola KannUra 2.23.25, 48) Timo Hongell KoS 2.27.54, 60) Mikko Kukkola NivU 2.42.39. H55 (104):1. . Naisten suomensarja pohjoislohko Nivala – Lapua 2 – (10 – 5, 6 – 2), Kempele – Ylivieska – 2 (4 – 8, 4 – 5). Heikki Laukkanen onnistui kuitenkin puhkaisemaan Pesä-Kiilojen polttolinjan matalalla lyönnillään ja Heikk Karvonen viiletti supervuoron ainoan juoksun. . . Yleisöä: 5 491. Lauantaina naisten suomensarjan avauksessa Kempeleen naiset pistivät yhdellä paremmaksi ja antoivat kotonaan Kuulalle peräti seitsemän vapaataivaljuoksua. . 3 3 21– 56 Seuraavat ottelut: 19.5. . . lähto: 5 Will Madonna, poissa: 4 6. Olympiapistooli: 1) Petri Federley Kotkan AS 681,1 (580+101,1), 2) Jari Olkkonen Rassi 674,5 (576+98,5), 3) Janne Tuomimaa HAS 670,6 (573+97,6). . . . Syynä oli Kainuun talvinen keli. Palkitut: I Rea Saari, II Sanna Lappalainen, S Rea Saari. . 2 1 1 31– 17 5 Vimpeli . . . Näin avauspäivän jälkeen kahdeksantena ollut Rovanperä oli päivän ensimmäinen keskeyttäjä kovista nimistä. . . Ek 15, 16,07 km: 1) Mäkinen 8.22,7, 2) Burns –2,0, 3) Grönholm –3,8, 4) C.McRae –6,7, 5) Sainz –7,6, 6) Solberg –8,8, 7) Kankkunen –13,0, 8) Märtin –14,3, 9) Gardemeister –16,2, 10) Panizzi –16,9. Kotijoukkueen parhaaksi arvioitiin kerran kahden juoksun arvoisesti Haapajärven takakentän puhkaissut Pekka Kurikka. . Miesten ykköspesis Joensuu – Lohi 1 – 2 (2 – 0, 2 – 5, – 0, 1 – 3), Kiiminki – Haapajärvi 2 – 1 (1 – 2, 5 – 3, 1 – 0), Summa – Loimaa – 2 (1 – 6, 2 – 4). . HP-K:sta palkittiin Matti Salmela ja Sauli Sornikoski. D50 (48): 1) Liisa Veijalainen LiePa 1.11.27, 2) Arja Nurminen VaHa 1.13.14, 3) Vappu Hyvärinen SaPu 1.17.28, 4) Riitta Hämäläinen HS 1.18.38. . . D55 (37): 1) Eila Seppälä YKV 1.07.01, 2) Anne-Marie Sandgren NOK 1.11.29, 3) Eila Palomäki SuSe 1.13.22 / 24) Mona Backman Falken 1.33.03. . . . Mäkisellä oli myös hyvää onnea. Pyhäjärvi – Nivala, Oksava – Kannus. Muhos . . . . 1 1 8– 13 Lapua . . D18 (71): 1) Linda Sundqvist Botnia 1.42.21, 2) Silja Tarvonen Kalske 1.42.36, 3) Matleena Ojapalo RR 1.45.27 / 27) Ida Stenlund Brahe 2.03.12, 44) Anne Filppula Botnia 2.18.16, 48) Elina Varinen Brahe 2.20.00, 52) Tiina Turtola KoS 2.23.36 D20 (35): 1) Minna Kauppi AR 1.45.23, 2) Pinja Satri KooVee 1.47.30, 3) Laura Hokka JRV 1.55.02 / 34) Marja Jokinen KoS 2.43.55. . . . . . . . . . 1 1 4– 6 Simo . . 1 1 13– 8 3 Haapajärvi . . . Kiiminki yllätti Pesä-Kiilat Kokenut Juha Mäntylä pidettiin täysin pimennossa Lukkari Mikko Hylkilä piti PesäKiilojen toisen jakson esitystä "luokattomana". . . . Jäähyt: 6.33 Petri Huttunen Suomi 2 min, 10.23 Thomas Weber Sveitsi 2 min. Ylihärmä – Vähäkyrö. Vetelistä lähti kauden kynnyksellä monta pelaajaa ylemmille sarjatasoille. Erikoiskokeiden kärki: EEk 3, 19,19 km: 1) Grönholm 13.20,9, 2) Burns –6,6, 3) Mäkinen –8,5, 4) Rovanperä –8,6, 5) Solberg –17,9, 6) Märtin –18,5, 7) Sainz –18,9, 8) Kankkunen –22,0,, ...13) Gardemeister –37,6. . Pesä-Kiilat aloitti hyvin, mutta toisella jaksolla Kestilä löi vahvasti. . . . . . . . . 1 1 7– 4 3 Pattijoki . . Kasa-ammunnan Rami-cup, 100 m raskas luokka 5x5 lks (28): 1) Jouni Perttula LMS 6,92 mm, 2) Eija Murisoja HaaAs 7,90 mm, 3) Jouko Kinnunen ÄäA 8,06 mm, 4) Risto Murisoja HaaAs 8,08 mm, 5) Jorma Mukari Vä-Vi 8,43 mm, 6) Mauri Mukari Vä-Vi 9,25. FC Kuusankoski–Gnistan 1–2 3. Angermünde, Saksa. 0– Pyhäjärvi . Lisänumerot: 1, 30, 36. . . . . . . 1 1 9– 6 2 Seinäjoki . Janne Weckman VeVe 2.45.36, 88) Jani Leppäniemi VetU 3.40.52. Vaasa – Reisjärvi. . . . . . . Myös 12:s ek meni yös Mäkisen nimiin, 3,9 sekuntia autoaan korjauttaneen Grönholmin edellä. . . Oikea-aikainen tarkistus pelasti mahdolliselta katastrofilta ek 12:n jälkeen. Lotto 20/02 Lauantaina 18. . . Kakkospalkinnon sai kakkosvahti Janne Vinkki. 1 1 6– 7 2 Siilinjärvi . . . . . . . 1 1 16– 7 3 Ylivieska . . . . H75 (16): 1) Erkki Takalampi KuortKu 1.11.49, 2) Ensio Salomaa TuS 1.14.40, 3) Arvo Majoinen RaKaS 1.15. . 0– Kempele . 0– Seinäjoki . 3 1 2 18– 36 1 Etelälohko Nurmo . . . . . . Ek 13, 3,44 km: 1) Burns 2.12,7, 2) Kankkunen –0,5, 3) Grönholm ja Märtin –0,7, 5) Sainz ja Mäkinen –1,3, 7) A.McRae –2,0, 8) C.McRae –2,2, 9) Panizzi –3,8, 10) Gabriel Pozzo Italia –4,1, ...12) Gardemeister –10,2. . . . . . . NiPe:n nuori joukkue tosin aloitti kylmässä kelissä pelin tahmeasti. Ylihärmän Pesis-Junkkarit kaatui Nivalassa puhtaasti numeroin 2-0 (10-5, 6-2). . . . 0– Ylivieska . . HP-K II voitti supervuorossa Tommi Mäkinen ohitti Markus Grönholmin (kuvassa) Agentiinan MM-rallin 17 erikoiskokeella. . Nivala . Myös Halsuan Toivon piti aloittaa suomensarja lauantaina, mutta matka Sotkamoon siirtyi hamaan tulevaisuuteen. . Ek 11, 26,97 km: 1) Mäkinen 15.13,3, 2) Burns –3,9, 3) C.McRae –8,6, 4) Solberg –11,7, 5) Märtin –17,8, 6) Sainz –23,6, 7) Kankkunen –27,3, 8) A.McRae –28,9, 9) Eriksson –31,9, 10) Gardemeister –33,8, 11) Grönholm –36,7. 0– Vaasa . . Palkitut: I Kari Löytökorpi, II Mikko Virtanen. Tuomarit: Kati Rantala ja Tommi Keränen. . . H45 (85): 1) Jorma Nissilä KoS 1.32.27, 2) Jukka-Pekka Rantio HauSi 1.35.30, 3) Hemming Wikström Raseborg 1.35.56 / 48) Jouni Hongell KoS 2.13.28, 51) Aulis Rantala KoS 2.16.00, 52) Kauko Jylhä KT 2.17.18, 73) Martti Pihlajamaa VetU 2.31.50. . . . . . . . . . 1 1 6– 4 3 Ilmajoki . . . . Seuraavat ottelut: 19. Burnsin tavoin Peugeotia kuskaavan Harri Rovanperän päivä sen sijaan päättyi nopeasti. Tyrnävä – Simo, Oulu – Kinnula. . Kinnula . . . . H35 (61): 1) Leo Pyymäki EsSu 1.44.55, 2) Petteri Kähäri DELTA 1.46.54, 3) Timo Parttimaa AngA 1.47.34. . . Sveitsi–Latvia, Suomi–Tshekki. Kuulan muut palkitut olivat Paula Haapakoski ja Katri Kukkonen. . . 1 1 6– 9 Hyvinkää . 5. . . lähtö: 4 Pendolino Express, poissa: 10 2. 1 1 3– 10 Seuraavat ottelut: 19.5. Pori . . . . . . . . . Kasa-ammuntakisassa toiseksi sijoittui Haapajärven Ampumaseuran Eija Murisoja osumien keskipisteiden välimatkan ollessa 7,90 millimetriä. . . Supervuoro alkoi rohkaisevasti, kun Haapajärvi sabotoi etenijäjokeri Antti Tirin ja ykköskärki Jaakko Juuson kentällemenoyritykset. 1 1 0– 4 Kuortane . . Matin kisat: Vakiopistooli: Sarja Y: 1) Tero Korhonen KeuSA 571, 2) Ari Riuttakorpi SodA 566, 3) Teemu Lahti SaarA 565/136, 4) Petri Federley KAS 565/134, 5) Kaj Jahnsson PAS 565/134. Vapaataipaleet pohjustivat Kuulan 2–0 (8-4, 5-4) -voiton. 1 1 4– 3 Lapua . . . . . D65 (10): 1) Eila Pekkarinen KeU 1.09.22, 2) Maija Äijälä KangSK 1.22.41, 3) Marjatta Vehmanen KeU 1.24.48. Lohko 1: Ruotsi–Tanska 15–2 (1–1, 7–0, 7–1) Seuraavat ottelut: 19. . . . . Kuula sai lahjajuoksuja (KP) Haapajärven Pesä-Kiilat ja Kestilän Kisa-Veikot kuuluvat molemmat miesten maakuntasarjan ennakkosuosikkeihin. H80 (7): 1) Vilho Himanen KooVee 59.42, 2) Eero Tuuteri HlT 1.13.21, 3) Erkki Luntamo VaRa 1.17.04. . . Kakkospalkinnon pokkasi siepparin tontin mallikkaasti hoitanut Tomi Storbacka. Mäkinen oli 17:nnellä, 23,45 kilometrin erikoiskokeella 8,1 sekuntia Grönholmia vauhdikkaampi, ja käänsi 6,6 sekunnin takaa-ajoaseman niukasti edukseen. . . Myös kuudentena perjantain jälkeen ollut Belgian Freddy Loix joutui sivuun ajokin kaasutuksen petettyä. Luokaton esitys, tuumaili Haapajärven Pesä-Kiilojen lukkari Mikko Hylkilä lauantaina Kiimingissä niukan vierastappion jälkeen. D70 (9): 1) Raila Sinkkilä TuS 1.02.42, 2) Leena Ikkala HS 1.02.54, 3) Eila Rintanen Mesik 1.14.30. 1 1 10– 6 3 Ylistaro . . . Oikeat numerot: 2, 3, 10, 25, 26, 31, 34. . . Mäkinen Grönholmin ohi II (KP) Iin Urheilijat otti Sievin Sisun kustannuksella avausvoiton miesten pesäpallon suomensarjan pohjoislohkossa lauantaina. 4 1 1 2 25– 26 5 Lohi . . . Ek 12, 19,19 km: 1) Mäkinen 13.16,7, 2) Grönholm –13,5, 3) Märtin –4,0, 4) Burns –4,2, 5) C.McRae –6,1, 6) Solberg –6,9, 7) Panizzi –12,9, 8) Sainz –13,0, 9) A.McRae –15,9, 10) Kankkunen –16,1, 11) Gardemeister –23,7. . . . Jouni Perttula kasakisan tarkin Oliko onnea Ammunta Lentopallo. . . . . . Pohjoislohko Kajaani . . 4 1 2 1 21– 30 4 Veteli . – Jotkut laskeskelivat, että olemme nollakerhossa neljän ensimmäisen ottelun jälkeen, mutta kasassa on kuitenkin jo kuusi pistettä, Mustonen huomautti. Yleisöä: 806. . . . . . Voittonumerot: 10, 12, 13, 17, 19, 22, 23, 25, 29, 31, 36, 39, 47, 48, 56, 57, 58, 64, 65, 69. . . . 2 2 14– 7 6 Kitee . – Ulkopeli sujui hyvin, mutta sisällä oli ongelmia ennen kaikkea vaihtotilanteissa. . . . . 4 1 1 2 21– 25 5 Summa . . . . . 2 1 1 10– 8 5 Ylivieska . . . . 1 1 6– 1 3 Sotkamo . 3. 2002 Urheilu 21 Miesten superpesis: Ulvila-Imatra 1-0 (1-1, 3-2) U: 1 0=1 3 0=3 1 I: 1 0=1 2 0=2 Ulvila: Timo Pajunen 0/1, Janne Kangasaho 0/1, Matti Latvala 1/0, Janne Ruoho 0/1, Juha Vartiamäki 1/0, Petri Raittila 1/0, Olli Isomäki 0/1, Seppo Arbelius 1/0. . . . 2 1 1 16– 7 5 Tyrnävä . . . . . . . . Sotkamo . 1 1 7– 2 3 Kuopio . Supervuorossa taas sisällä aloittanut kotijoukkue käänsi pelin edukseen. Helsinki: MM-kilpailut, A-sarja: Lohko 2: Suomi–Sveitsi 4–1 (1–0, 2–0, 1–1) 1. . Kotijoukkue teki kolme juoksua tasoittavallaan, mikä takasi 5-3 jaksovoiton, kun onnistumiset sisällä jäivät toiseen vuoropariin molemmin puolin. Puolustava maailmanmestari Richard Burns teki myös hyvää työtä päivän alussa, hän vei ek:t 10 ja 13. . Ek 9, 28,83 km: 1) Grönholm 20.34,6, 2) Mäkinen –2,9, 3) Sainz –23,6, 4) Solberg –23,7, 5) Kankkunen –40,4, 6) Märtin –43,6, 7) Loix –44,0, 8) Burns –47,1, 9) Panizzi –57,5, 10) C.McRae –1.09,1, 11) Rovanperä –1.21,2. 1 1 7– 4 2 Jyväskylä . 2 2 5– 39 Seuraavat ottelut: 19.5. Moottoriongelmat jättivät Rovanperän lähes kolme minuuttia kärjestä päivän avausreitillä. . . . lähtö: 4 Tino, poissa: – 3. lähtö: 7 Brave Leader, poissa: – Alustava voitonjako: 7 oikein 661 kpl voitto–osuus 197,00 e, 6 oikein 12,50 e, 5 oikein – e. . . Miesten suomensarja pohjoislohko Ii – Sievi 2 – (5 – 0, 6 – 2), Rovaniemi – Muhos – 2 (2 – 10, – 10). – Meillä lipsahteli hieman ulkopelissä, mietti Haapajärven pelinjohtaja Seppo Mustonen tappion syitä ykköskärjen tehottomuuden lisäksi. Kuva: Lehtikuva/EPA SM-suunnistusten tuloksia Lavialta: H16 (88): 1) Timo Nissinen KuoSu 1.21.43, 2) Jaakko Kattilakoski KoS 1.21.45, 3) Janne Harju SK-Pohjant 1.22 / 38) Joonas Savola NivU 1.35. Haapajärvi on onnistunut kolmesta tappiosta huolimatta rutistamaan jaksovoitot Kiimingin lisäksi Alajärveltä ja Vimpeliltä. . . 0– Vaasa . Ek 8, 23,46 km: 1) Grönholm 20.38,9, 2) Burns –45,1, 3) Panizzi –55,3, 4) Sainz –59,8, 5) Solberg 1.03,7, 6) Mäkinen –1.20,9, 7) C.McRae –1.30,6, 8) Loix –1.38,8, 9) Rovanperä –1.40,0, 10) Gardemeister –1.55,7, ...25) Kankkunen –6.44,8. H70 (44): 1) Paavo Pystynen RaKaS 1.03.18, 2) Ville Asikainen XYZ 1.10.07, 3) Tauno Ilonen TY 1.11.03 / 19) Arne Backman Falken 1.25.20. – Auto tuli ek:n maaliin kävelyvauhtia, kone poksahti sitten maalissa, eikä enää saatu käyntiin, Rovanperä kertoi. 0– Oksava . . . Grönholmilta meni puoli minuuttia auton pysähtymiseen ja uudelleen käynnistämiseen. . HAAPAJÄRVI (KP) Jouni Perttulan osumat olivat parhaiten kohdillaan Haapajärvellä käydyssä Rami-cupissa. Perjantain jälkeen minuutilla ja neljälläkymmenellä sekunnilla johtanut Grönholm oli vaikeuksissa myös ek:lla 11, jossa Mäkinen oli 36,7 sekuntia nopeampi. . Mies pääsi ek:n maaliin, mutta seuraavalle ei enää ollut asiaa. . 0– Reisjärvi . 4 1 3 23– 36 3 Mäntyharju . . 2 1 1 24– 8 4 Ylihärmä . . 1 1 2– 10 Seuraavat ottelut: 19.5. . Länsilohko Ylistaro – Veteli 2 – (2 – 0, 2 – 0), Kauhajoki – Kuortane 2 – (6 – 0, 4 – 2), Lapua – Peräseinäjoki 2 – 1 (2 – 3, 3 – 0, – 0, 4 – 3), Vaasa – Kurikka – 2 (4 – 7, 2 – 3). . . . . Kisan pienin kasa Hannu Liimatainen ViitA 3,71 mm. . . . Tommi Mäkisen kiri nosti nelinkertaisen maailmanmestarin kisan kärkeen toisella osuudella ennen päivän viimeistä erikoiskoetta. Naisten superpesis: Oulu-Pori 0-1 (2-7, 3-3) O: 1 1=2 2 1=3 P: 1 2 4=7 1 2 0=3 1 Oulu: Taina Hyry 0/2, Johanna Tikkanen 0/2, Sanna Lappalainen 2/0, Tiina Suorsa 0/1, Päivi Kemppainen 1/0, harhat 2. . Jorma Mäkelä KeuKi 1.21.14, 2) Matti Kattilakoski KPV 1.21.41, 3) Risto Wessman DELTA 1.23.13 / 8) Leo Jokinen KoS 1.27.46, 22) Eero Juola KoS 1.31.49, 54) SvenOlof Backman Falken 1.46.44, 73) Asko Kujala KoS 1.56.00, 91) Jussi Viitasaari HU 2.06.35. . Kentän parhaana palkittiin Kuulan Johanna Hirvinen. . . Ek 5, 3,44 km: 1) Mäkinen 2.10,2, 2) Sainz –0,3, 3) Burns ja Rovanperä –0,7, 5) Solberg –0,9, 6) Märtin –1,1, 7) Delecour –1,6, 8) Grönholm –2,0, 9) C.McRae –2,1, 10) Panizzi ja Kankkunen 2,4, ...15) Gardemeister –3,8. Tiesin tarkistaa asian oikeastaan siksi, koska testeissä (tallikaveri) Petter Solbergilla oli samaa ongelmaa, Mäkinen kertoi. . erä: 16.36 Sami Kuronen (Mika Kohonen) 1–0. . . 1 1 20– 2 3 Ii . . H18 (86): 1) Hannu Airila KeU 1.40.52, 2) Jussi Simula Hiisi 1.42.10, 3) JuhaMatti Huhtanen RaJu 1.42.23 / 8) Arto Fränti KoS 1.44.26, 42) Staffan Järn Brahe 2.03.24, 44) Esa Hongell KoS 2.03.35, 85) Jon Sjöholm Brahe 2.57.38. . . . . . . . Alustava voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto-osuus 4 500 000,00 e, 6+lisänumero oikein 21 813,00 e, 6 oikein 1 628,20 e, 5 oikein 44,60 e, 4 oikein 10,30 e. . Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 4 kpl voitto-osuus 20 281,10 e, 5 oikein 5 408,30 e, 4 oikein 448,20 e, 3 oikein 50,30 e, 2 oikein 11,10 e. . 1 1 27– 5 3 Lappeenranta . . Ek 17, 23,45 km: 1) Mäkinen 19.49,4, 2) Grönholm –8,1, 3) Burns –8,2, 4) Sainz –10,4, 5) Solberg –13,7, 6) Kankkunen –14,1, 7) C.McRae –16,8, 8) Märtin –17,9, 9) A.McRae –29,2, 10) Gardemeister –33,9. Kakkospalkinnot menivät Haapajärven Roope Korhoselle ja Kiimingin Marko Pelkoselle. . Yksi tuli väärillä, toinen sirvahduksella polttolinjan pelaajan räpylästä ja kolmas lautaslurulla. . . H21 (99): 1) Marius Mazulis IkNV 2.36.25, 2) Simo Martomaa KR 2.36.51, 3) Risto Haikonen Navi 2.36.52 / 12. Jäähyt yht: Suomi 2x2 min, Sveitsi 2x2 min. Norja–Ruotsi, Tanska–Saksa. . . . 1 1 3– 5 1 Rauma . . . 2 2 17– 5 4 Lapua . . . Kotijoukkueen ykköspalkinnon sai kolmospolttaja Minna Kukkola ja kakkospalkinnon kolmoskoppari Miia Päivärinta. 3 2 1 48– 17 8 Kouvola . 1 1 17– 11 1 Kannus . . . . . Ek 14, 3,44 km: 1) C.McRae 2.12,2, 2) Mäkinen –0,6, 3) Panizzi –0,9, 4) Burns ja Märtin –1,1, 6) Grönholm –1,2, 7) Kankkunen –1,5, 8) Sainz –1,6, 9) Solberg –2,1, 10) A.McRae –3,0, 11) Gardemeister –3,7. . Joukkueet kohtasivat sarja-avauksessa hyisellä Ronkaalan kentällä, jossa Pesä-Kiilojen kakkosjoukkue vei voiton supervuoron jälkeen 2–1 (6-5, 2-11, 3-1). . . . . Lappeenranta – Peräseinäjoki, Lapua – Jyväskylä, Rauma – Vimpeli, Tyrnävä – Pori. Pesä-Kiilat onnistui kuitenkin kapitalisoimaan kaksi juoksua kolmesta kolmostilanteesta, kun kotijoukkueen tehot vastaavista mahdollisuuksista jäivät yhteen juoksuun. . Keno-veikkaus 20/02 Lauantaina 18. 3 2 1 22– 12 7 Joensuu . . . . . . . . . 0– Ylihärmä . 5. HIFK–FC Viikingit 3–3 2. . Mäkinen ohitti rallia perjantaina hallinneen Marcus Grönholmin 1,5 sekunnin erolla. . . Tuomarit: Per Hellberg–Glenn Nylén, Ruotsi. . . . . . . . . 0– Sievi . . . Veteli Pesis joutui luopumaan naisten suomensarjapaikasta pelaajapulan vuoksi. Jäähyt 28.44 Kuronen 2 min. 1 1 11– 17 2 Kestilä . . . Kalen kisassa voiton vei Veikko Kaarta. Palkitut: I Juha Vartiamäki, II Janne Kangasaho. . . erä: 41.48 Seppälä (Jari-Pekka Lehtonen) 4–0, 57.31 Adrian Capatt (Daniel Bill) 4–1. . . . 0– Kinnula . . . 1 1 3– 53 Seuraavat ottelut: 19.5. 2 1 1 14– 6 3 Peräseinäjoki . Ek 7, 9,37 km: 1) Grönholm 6.36,7, 2) Mäkinen –0,4, 3) Burns –0,6, 4) Solberg –4,1, 5) Sainz –4,9, 6) Rovanperä –8,8, 7) C.McRae –10,2, 8) Kankkunen –10,8, 9) Panizzi –11,8, 9) Gardemeister –12,6. . – Tarkistin ek:n maalissa jousituksen, koska se tuntui oudolta. . . . . Ek 10, 23,02 km: 1) Burns 17.10,0, 2) Mäkinen –2,8, 3) Märtin –9,0, 4) Sainz –10,5, 5) Solberg –13,3, 6) C.McRae –16,1, 7) Eriksson, Panizzi –26,8, 9) Gardemeister –30,7, 10) Kankkunen –32,9, 11) Grönholm –50,2, ...19) Rovanperä –2.56,2. . . . 2 1 1 9– 11 1 Oulu . . ek) hydrauliikkaongelmista Peugeotissaan, ja Tommi Mäkinen kavensi eroa pätkän aikana 47 sekunnilla. Jäähyt: 48.32 Capatt 2 min. . . . Aamupäivällä elohopea nousi niukin naukin nollan tienoille, ja maassa hohti lumi. . 19 vuotiaitten nuorukaisten maaottelu: Saksa–Suomi 2–3 (26–24, 20–25, 25–23, 22–25, 12–15) Ensi viikolla Suomi pelaa EM-karsinnoissa Sloveniassa. 1 1 7– 16 Seuraavat ottelut: 19.5. . . . . . . D35 (15) :1) Teresa Kollanen Lynx 1.30.14, 2) Auli Hovikorpi MaMa 1.32.55, 3) Annamari Heikkinen HS 1.34.07. . . Kalen kisa, pienoiskivääri 100 m vapaa luokka 3x10 lks (26): 1) Veikko Kaarta KalMy 31,02 mm, 2) Veikko Välioja HaaAs 31,54 mm, 3) Arvi Välkkilä LSA 36,62 mm, 4) Juha Murisoja HaaAs 39,62 mm, 5) Raimo Tuomela SsA 39,67 mm, 6) Jari Raudaskoski P-HA 40,33 mm. 0– Nivala . . Pesäpallo KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.5. . . Sotkamo – Kuopio, Hyvinkää – Kankaanpää, Oulu – Koskenkorva, Seinäjoki – Järvenpää, Kitee – Pattijoki. V75-raviveikkaus 20/02 Kuopio oikea rivi: 1. . . Sarja Y17: 1) Rami Viljamaa KaarU 541. . . . Kinnulan Kimmojen kakkosjoukkue teki kotonaan selvää jälkeä Ylivieskan Kuulan kakkosesta. Naisten ykköspesis Lohi – Simo 2 – (4 – 1, 6 – 2), Siilinjärvi – Hämeenlinna 1 – (2 – 2, 4 – 2), Oulunsalo – Ilmajoki – 2 (1 – 2, 3 – 4), Sotkamo – Viinijärvi 2 – (3 – 2, 3 – 2), Kitee – Ylihärmä 2 – 1 (2 – 4, 3 – 2, 1 – 1, 4 – 3). 0– Oulu . . . . . Ensimmäinen jakso ei juuri pesäpallon hienouksia esitellyt. . . . . . . Sami Korkala KIIMINKI Kiiminki-Haapajärvi 2-1 (1-2, 5-3, 1-0) Kun voitollisen avausjakson jälkeen kotijoukkue tuli takaa ohi ja voitti supervuoron, painui haapajärvisten leirissä kypärää kallelleen lauantain ykköspesisottelun jälkeen. . . . . . Voittajan tulos oli 6,92 mm. . . H40 (58):1) Mikko Heinämäki TP 1.40.13, 2) Jyrki Lammila LaJy 1.41.46, 3) Jussi Silvennoinen KR 1.42.01 / 35) Stefan Stubb Falken 1.59.16, 41) Seppo Jylhä KT 2.05.10, 48) Seppo Alaspää VetU 2.24.08, 56) Pekka Rantala KoS 3.02.06. . 1 1 6– 10 Veteli . . . Nivalassa Nivala pesis aloitti sekin sarjan täydellä pistepotilla. Ii parempi hyisessä kelissä YLISTARO (KP) Veteli Pesiksen kakkosjoukkue aloitti miesten pesäpallon suomensarjan länsilohkon lauantaina kolmella identtisen tylyllä numerosarjalla. . . Toni Gardemeister ajaa kahdeksantena ja Juha Kankkunen on 10:s. Sievin parhaaksi pyttykerho arvioi kakkospolttaja Jukka Hietalan. . . . . 2 1 1 19– 14 4 Reisjärvi . Yleisöä: 142. . . 3 1 1 1 17– 12 6 Loimaa . . Jokerinumero: 5 8 4 1 4 7 6. . 2 1 1 9– 20 2 Vähäkyrö . Seurassa katsottiin sen jälkeen, ettei ole järkevää lähteä suomensarjaan. . 1 1 6– 7 Vimpeli . Tanssin nurja loppu Pesä-Kiilojen parhaat hetket osuivat jälkimmäisen jakson toiseen vuoropariin, jossa sisäpeli sujui kuin tanssi. Tukivarren kiinnityspultti olikin jo melkein irtoamassa, mutta se saatiin kiristettyä. . . . 1 1 3– 5 1 Vähäkyrö . . . Imatra: Kari Löytökorpi 0/1, Petri Tuuva 0/1, Ville Huuhtanen 0/1, Mikko Virtanen 2/0, Petri Pulliainen 1/0. Me olimme vähän kankeita ja lahjoitimme muutaman juoksun kotijoukkueelle omilla huolimattomuusvirheillä. . Kauhajoki . Oulunsalo – Kitee, Sotkamo – Hämeenlinna, Vähäkyrö – Reisjärvi. Sarja Y20: 1) Jussi Saari LAS 553, 2) Teijo Kimpimäki JjA 545. . Olli Kippola, Lauri Suutarinen ja Hylkilä onnistuivat peräkkäisinä lyöjinä. . . 4 2 1 1 35– 28 7 Kiri . Kärki meni kohtuullisen hyvin kentälle, mutta vaihtamisessa oli vaikeuksia, Vetelin pelinjohtaja Jari Siirilä totesi. . Vieraiden ykköspalkittu oli kärkietenijä ja kolmospolttaja Pasi Saari. Sarja N: 1) Ritva Karri KokMAS 557, 2) Tarja Kuuri ESF 553, 3) Laura Palokangas KSA 549. . D16 (66): 1) Heini Wennman Botnia 1.21.11, 2) Paula Iso-Markku Lynx 1.28.01, 3) Saila Kinni TP 1.29.00. 3 2 1 10– 12 4 Kiiminki . 3 1 1 1 19– 19 4 Kempele . D60 (20): 1) Pirkko Tahvanainen LS37 1.06.17 , 2) Svea Nojonen Femman 1.09.25, 3) Tuula Elmiö TuS 1.18.15. Junioripitoisten joukkueiden ottelussa Kimmot takoi murskavoiton 2–0 (13-2, 40-1). . . Palkitut: I Johanna Nieminen, II Jonna Äijälä, S Johanna Nieminen. Hän kärsi heti päivän ensimmäisellä erikoiskokeella (10
Ylipäätään tanssiurheilun vetovoima tuntuu viime vuosina kasvaneen Kokkolassa. Kilpailuihin kaksikko on osallistunut parin vuoden ajan. Hölkkäsarja 3.84 km (4): 1) Tapio Takalo-Eskola OuHu 15.59, 2) Jouni Heikkinen Raahe16.19, 3) Jani Huuha OuHu 16.35. Voitto täytti kirkkaasti tavoitteet. Hiihtoliiton vuoden 2002 parhaat seurat lajiryhmittäin: Alppihiihto: 1) Grankulla IFK, 2) Ruka Slalom, 3) Ounasvaaran Hiihtoseura. M10, 6 km: 1) Ala-Lahti Samuli LaihLu 12:14, 2) Kukkonen Topias KiiRi 13:09. Maastohiihto: A-maajoukkue: Naiset: Riitta-Liisa Lassila (Oulun Hiihtoseura), Manninen Pirjo Manninen (Ounasvaaran Hiihtoseura), Elina Pienimäki (Seinäjoen Hiihtoseura), Aino-Kaisa Saarinen (Hollolan Urheilijat), Satu Salonen (Vahdon Tuisku), Riikka Sirviö (Jyväskylän Hiihtoseura), Kati Sundqvist (Noormarkun Nopsa), Kaisa Varis (Ilomantsin Urheilijat), Annmari Viljanmaa (Parkanon Urheilijat), Kirsi Välimaa (Jämin Jänne). Klemola toivoo tietysti lisää tanssijoita mukaan seuran toimintaan. Kukkamaa ja Kiiskilä olivat yksi yli sadasta Kokkolan Cortén valtakunnallisiin tanssikilpailuihin osallistuneesta parista. P 13 1.92 km: 1) Jaakko Heinonen RaVe 6.42, 2) Aridani Paulin RaVe 6.47, 3) Matias Korpela YppU 7.31. Suomalaiset jäivät mitaleitta, vaikka viisi kuudesta suomalaisedustajasta juoksi oman ennätyksensä. Juniori II E: 1) Jaakko Manninen – Satu Mäkinen Tepika Jyväskylä 8, 2) Janne Puikko – Nadja Niva Aida, Keminmaa 12, 3) Teemu Itkonen – Pauliina Haro Tepika 21, 6) Emil Högberg – Sirkka Tora Pisto, Pietarsaari 34. N8, 6 km: 1) Hongisto Katriina OuTa 15:41. Cortén kisoissa kilpailtiin kaikkiaan 14 eri sarjassa lapsista senioreihin asti. Corté harjoittelee Villan ja Torkinmäen kouluilla neljänä iltana viikossa. Kolmanneksi sijoittui Picaron Niko Rantala. Päävalmentaja Pekka Lehtikallio. Päävalmentaja Christian Leitner, valmentaja Pasi Laitakari. Laihian Lujan Sakari Ala-Lahti löi loppuratkaisussa Kälviän Tarmon Kari Maunumäen vaivaisella sekunnilla. Juniori I E: 1) Jaakko Nyrhilä – Sonya Zuiter Botafogo 6, 2) Wolf Angyal – Marika Kiviranta Botafogo 15, 3) Niko Järvelä – Maija Suominen Revontulitanssijat 16,5, 4) Aleksi Klemola – Tytti Tervala Corté 24. Palkintosijaa lähdimme hakemaan täältäkin, pari kertoo. osakilpailun tulokset: Miehet 5.76 km (10): 1) Tuukka Sundström OulPy18.01, 2) Ismo Pudas IinY18.07, 3) Matti Luokkanen PyhäjPa18.40, 4) Timo Similä NU 18.44, 5) Kai Takkunen AV 19.03, 6) Esko Impola Pattijoki 20.06. Tytöille tanssia pidetään luontevana harrastuksena, mutta pojille laji on oudompi. Tulos ylittää myös Münchenin EM-kilpailuiden tulosrajan. Latinalaisiin tansseihin, "lattareihin", puolestaan kuuluvat samba, cha cha, jive, rumba D-luokassa sekä paso doble C-luokassa. Pojat: Tuukka Kaukoniemi (Vuokatti Slalom), Rasmus Laine (Espoo Slalom), Petri Nyländen (Levi Ski Club), Jouni Pellinen (Imatran Urheilijat), Jarno Pottonen (Joensuun Pujottelijat), Santtu Saarenkylä (Savonlinnan Hiihtoseura), Joni Sandvall (Joensuun Pujottelijat) Freestyle-hiihto: Maailmancup -joukkue: Naiset: Minna Karhu (Lahden Hiihtoseura) Miehet: Janne Lahtela (Avalanche Ski Club), Lauri Lassila (Lahden Hiihtoseura), Tapio Luusua (Pyhätunturin Slalom Seura), Sami Mustonen (Avalanche Ski Club), Mikko Ronkainen (Jyväskylän Freestyleseura), Jari Savolainen (Lahden Hiihtoseura). Miehet: Johan Enlund (IF Brahe), Asso Erävuoma (Espoon Hiihtoseura), Matti Heikkinen (Kainuun Hiihtoseura), Sami Jauhojärvi (Alatornion Pirkat), TomiPekka Riihivuori (Tampereen Pyrintö), Tero Similä (Ylivieskan Kuula). M55, 20 km: 1) Ele Hemmo SuKi 35:42, 2) Nissinen Topi SuKi 36:33. Seniori A Vakio: 1) Matti Pullinen – Jaana Pullinen Bolero 6, 2) Jukka Sjöblom – Minna-Liisa Sjöblom Bolero 10, 3) Lassi Salminen – Pirjo Salminen Dancing, Lahti 14. Siitä se lähti, 13-vuotias Jenni Kiiskilä kertoo. – Ratkaisevia ovat rytmitaju, vartalonkäyttö ja ylipäätään parin tanssillisuus. Heinola: Nyrkkeilymaaottelu: Suomi–Viro 6–4 Koripallon nuorten Pohjois-Euroopan liigan turnaus: Suomi–Riika Ridzene Latvia 62–77 (30–38) Tennis Nyrkkeily Koripallo St. – Keränen ja Seppänen opettavat kuviot ja tekniikan. Kuva: Lehtikuva/Pasi Autio Pyhäjoki: Pyhäjoen Pauhun Pinkaisun 3. Tulokset: Juniori II C Vakio: 1) Mikko Ojavalli – Jenna-Mari Syrjänen Bolero, Turku 5, 2) Eemeli Myllymäki – Annika Tarvonen Viuhka, Vaasa 11, 3) Antti Arvola – Paula Harjula Revontulitanssijat, Rovaniemi 16. Rooma: Naisten 1,24 miljoonan dollarin WTAtennisturnaus: Kaksinpelin välierät: Serena Williams USA (4)–Jennifer Capriati USA (2) 6–2, 3–6, 7–5, Justine Henin Belgia (5)–Kim Clijsters Belgia (3) 7–5, 6–2. Hieno homma, Klemola myhäili. Ennen finaalia järjestetään karsinta, jonka parhaat kelpuutetaan finaaleihin. T 9 750 m: 1) Kristiina Honka RaVe 3.40, 2) Katja Korpela YppU 3.44, 3) Anni Huuha OuHu 3.53. Meillä on lisäksi kolme omaa vetäjää valvomassa harjoituksia, Klemola kertoo. Kuva: Clas-Olav Slotte ESPOO (KP) Ruotsi voitti viisi kuudesta mitalista Pohjoismaisella kympillä Espoossa Leppävaaran stadionilla. Freestyle-hiihto: 1) Jyväskylän Hiihtoseura. Siinäkin mielessä pojat ovat tervetulleita seuraan mukaan, Klemola sanoo. Simo Wanns ja Juha Hellstén juoksivat kumpikin ensi kerran uransa aikana ratakympin alle puolen tunnin. 12-vuotiaan Markon puolestaan vanhemmat houkuttelivat mukaan Cortén toimintaan. Navakka pohjoistuuli ja naisten kilpailun aikana myös voimakas sade haittasivat juoksijoiden matkantekoa. Ilonen jakoi 78. Valmentaja Vesa Mäkipää. Lohko-otteluissa hän kukisti Kemin Kristian Maijalan jatkoajalla 3-1, Helsingin Joonas Suksen selätyksellä ja Tampereen Petteri Baumgartnerin ylivoimaisella pistevoitolla. – Aloitamme aivan alkeista. Hiihto NIVALA (KP) Perinteisten tempoajojen miesten kilpasarjassa voittoon polkenut IK-32:n Marko Törmänen ei jättänyt selittelyn varaa. Yleinen A Lat.: 1) Syrjälä – Mäkelä 5, 2) Mika Pietilä – Elina Järvinen Corté 10. Päävalmentaja Glenn Westerlund, valmentaja Thomas Börjesson. B-maajoukkue: Lassi Huuskonen (Puijon Hiihtoseura), Kalle Keituri (Puijon Hiihtoseura), Akseli Kokkonen (Lahden Hiihtoseura), Arttu Lappi (Puijon Hiihtoseura), Pekka Salminen (Puijon Hiihtoseura). Lapsi II E: 1) Ari Kiviranta – Jenni Torvinen Botafogo, Seinäjoki 6, 2) Janne Arvela – Anniina Alasalmi Telemark 18, 3) Niko Herrala – Niina Alanko-Luopa Casino 18, 4) Henri Vehkala – Emilia Lassi Corté 22. 20.08, 3) Heikki Nöjd IinY 20.10, 4) Martti Ahistus NU 20.52. N12, 6 km: 1) Hongisto Riinamaria OuTa 14:08, 2) Nivakoski Suvi PK Team 15:18. Seniori D Lat.: 1) Arvola – Arvola 4, 2) Kaikkonen – Katainen 8, 3) Reijo Hiironen – Ritva Bourilkov Vikkarit 14. M-kilpa, 20 km (6): 1) Törmänen Marko IK-32 27:36, 2) Kejo Mikko OP-P 29:12, 3) Rantala Niko Picaro 30:36. Päävalmentaja Tommi Nikunen, valmentaja Kari Pätäri. Valmentaja Ismo Hämäläinen. Hyytiäiset kohti loppuotteluja Fergana, Uzbekistan: ATP-haastajaturnaus, palkintoarvo 25 000 dollaria: Kaksinpeli, välierä: Tuomas Ketola Suomi–Peter Capkovic Slovakia 6–1, 6–2. Taitojen ja pisteiden karttuessa luokissa siirrytään ylöspäin kohti A-luokkaa. Golf. – Koulussa oli ilmoitus, että Corté etsii tanssijoita. Naiset 3.84 km: 1) Elina Lindgren OulPy13.03, 2) Karoliina Peltoniemi RaVe 13.50, 3) Marjo Mulari OulPy 14.00, 4) Riitta Kallio-Kokko KuivasjA 14.18. Markon edellinen ennätys oli 29.25,33 kahden vuoden takaa. Toholammin Urheilijain Marko Kotila oli selvästi paras suomalainen. – Tangossa painopiste on koko ajan alhaalla ja liikkeet on tehtävä terävästi, Jenni perustelee. – Vanhemmat houkuttelivat, mutta sen jälkeen olen ollut mukana aktiivisesti. Marko ja Jenni harjoittelevat pari kertaa viikossa. Palkintosijoille voittajien lisäksi ylsi neljä Cortén paria: Juho Herlevi – Jenni Rahkila, Petri Penttilä – Mirva Kanala, Mika Pietilä – Elina Järvinen sekä Veikko ja Tarja Kukkamaa. T 15 1.92 km: 1) Elina Perttunen OulPy 6.45 (reittiennätys), 2) Jenni Kemppainen OulaistT 7.42. Valmentajat Bozo Jaklin, Mika Pelli. Miehet: Kalle Palander (Ounasvaaran hiihtoseura), Sami Uotila (Espoo Slalom). – Pelkkiä tyttöpareja ei ole. Valmentajat Juhani Sormunen ja Pasi Martikainen. – Kun aloittelin tanssiharrastusta, kaverit kiusasivat koulussa, mutteivät ne enää kiusaa. Yleisurheilu Saulheim: Seiväs: Naiset: 1) Annika Becker 456 (Saksan ennätys), 2) Yvonne Buschbaum 451, 3) Caroline Hingst 431, 4) Kirsten Belin Ruotsi 426. Miehet: Kalle Koistinen (Espoon Hiihtoseura), Mikko Mustonen (Juvan Urheilijat), Timo Mantere (Ilmajoen Urheilijat), Ville Nousiainen (Myllykosken Kilpa-Veikot), Thomas Ramstedt (Pargas IF), Kari Varis (Kiteen Urheilijat), Jesse Väänänen (Lahden Hiihtoseura) Valmentaja Mika Tuononen. Sillanpää kiskaisi 75,68 ja Wirkkala 74,56 YPSILANT (STT) Espoon Tapioita edustava seiväshyppääjä Hanna Palamaa voitti perjantaina kansainvälisen kilpailun Ypsilantissa Michiganin osavaltiossa kauden kotimaisella kärkituloksella 402 senttiä. Lehtikangas keräsi tililleen yhden otteluvoiton ja tappion. Yleinen C Vakio: 1) Matti Haarala – Tuija Peltoharju Rolling 6, 2) Petri Penttilä – Mirva Kanala Corté 9. B-maajoukkue: Eki Havukainen (Kiteen Urheilijat), Jari Hiukka (Ounasvaaran Hiihtoseura), Tommi Hyry (Haukiputaan Urheilijat), Raimo Kariniemi (Sotkamon Jymy), Kai Kovaljeff (Lieksan Hiihtoseura), Ville Kähkönen (Ounasvaaran Hiihtoseura), Markus Laitinen (Lahden Hiihtoseura), Antti Lehtinen (Lahden Hiihtoseura). Eurooppa-cup joukkue: Naiset: Sanna-Leena Kilpelänaho (Ruka Slalom), Pia Käyhkö (Sun&Ski), Marika Ollikka (Hämeenlinnan Mäenlaskijat), Anu Pesonen (Ruka Slalom), Riitta Pitkänen (Fjällskidarklubben-37), Tiina Salo (Lapuan Virkiä), Jaana Välimäki (Ounasvaaran Hiihtoseura). Vanhemmat kuljettavat Markon Kannuksesta Kokkolaan treeneihin. N18: 1) Kunnari Mariel OP-P 35:40. Juniori I D: 1) Marko Kukkamaa – Jenni Kiiskilä Corté 14, 2) Juho Rantakari – Saana Koskela Telemark 22, 3) Niko Kuru – Johanna Anttila Casino 28. Elite-sarjassa käytiin sekuntitaisto voitosta. Nuoret: Naiset: Marianne Hannonen (Tohmajärven Urheilijat), Hilla Herranen (Uuraisten Urheilijat), Maria Montell (Kempeleen Kiri), Karoliina Määttä (Sotkamon Jymy), Lotta Puttonen (Jyväskylän Hiihtoseura), Anna Rahkonen (Lapinlahden Veto), Nita Tennilä (Ounasvaaran Hiihtoseura). Sulo Lamu Lyly 19.44, 2) Matti Pelkonen Raahen Sporttivet. Mikko Ilonen Suomi 70+75. Suomen Maria Söderström oli neljäs ajalla 34.40,21. Klemolan mukaan on parempi, jos seuran toimintaan mukaan tuleva ei osaa lainkaan tanssia. M 50 5.76 km (6): 1) Pekka Takkunen AV 19.05 (reittiennätys), 2) Risto Laitinen Raahen Sporttivet. Kukkamaa ja Kiiskilä aloittivat yhdessä kolme vuotta sitten. Snellmansali sopi akustiikaltaan hienosti tanssikilpailujen järjestämiseen. Nelinpeli, loppuottelu: Rik De Voest/Dirk Stegman Etelä-Afrikka–Ketola/Aisam Qureshi Pakistan 6–3, 7–5. Seniori D Vakio: 1) Aimo Arvola – Outi Arvola Revontulitanssijat 4, 2) Esko Mikkola – Sinikka Mikkola Oikea Rytmi, Pori 8, 3) Markku Kaikkonen – Eija Katainen Vikkarit, Iisalmi 12. En ole antanut kiusaamisen häiritä, Marko sanoo. 20.25, 3) Tuomo Fingerroos Raahen Sporttivet. Vasta-alkajat aloittavat E-luokasta. 21.31, 4) Ari Heikkilä AV 22.14. Molemmat ovat vahvoja mitaliehdokkaita heinäkuussa Jamaikan pääkaupungissa Kingstonissa järjestettävissä nuorten MM-kilpailuissa. – Harjoitusten lisäksi kilpailuja on noin kerran kuussa, joskus tiheämminkin. Sarjassa 50 kg paininut Jarmo varmisti paikan neljän joukkoon. Nuoriso B Vakio: 1) Juha Airue – Riikka Junno Telemark, Oulu 5, 2) Jussi-Pekka Mäkelä – Lotta Hämäläinen Rolling, Vaasa 10, 3) Arttu Mäkynen – Maarit Lehtinen Casino, Kauhajoki 16. M35, 20 km (6): 1) Väyrynen Markku OP-P 30:35, 2) Roininen Juha KiiRi, M40 30:40, 3) Meskanen Timo SuKi 30:41. Tyttöjä on tällä hetkelläkin "jonotuslistalla" odottamassa omaa pariaan. Myös maratonin Suomen mestari Maija Kukkohovi sekä vasta 19-vuotias Minna Myllykoski paransivat omia ennätyksiään. Klemola kehuu oululaisten valmentajien Marko Keräsen ja Aleksi Seppäsen asiantuntevaa otetta. Lapsi II D: 1) Oskari Tuominen – Noora Alavillamo Casino 8, 2) Samuli Voltti – Elina Mäntyniemi Telemark 17, 3) Ville Ala-Kokko – Emmi Mäki Botafogo 27, 4) Juho-Pekka Palomaa – Jenni Mattila Corté 35. T 11 1.92 km (5): 1) Eeva Palosaari KuivasjA 7.43, 2) Anniina Forss YppU 8.10, 3) Jenni Huuha OuHu 8.41. M12, 6 km: 1) Kukkonen Joonas KiiRi 10:37, 2) Nivakoski Simo PK Team 13:00, 3) Kaarre Janne PK Team 14:24, 4) Suvilehto Otso PK Team 14:29. Miehet: Juuso Aulanko (Vuokatti Slalom), Petri Härkönen (Ruka Slalom), Jouni Kaitala (Levi Ski Club), Jukka Leino (Heinäveden Hyrske), Mika Marila (Harjavallan Jymy), Toni Ollikka (Hämeenlinnan Mäenlaskijat), Jukka Rajala (Kouvolan Hiihtoseura), Tommi Viirret (Ounasvaaran Hiihtoseura). Sarjaa alempana paininut kaksoisveli Jukka heitteli ylivoimaiset pistevoitot lapin Veikkojen Lauri Tervosta ja Lahden Ahkeran Timo Turtiasta. Heille on kehittynyt silmä arvioida pareja, Klemola selvittää. Pauhucupin voittajat: Tuukka Sandström (miehet), Elina Lindgren (naiset), Aleksi Hepo-oja (P11), Jaakko Heinonen (P13), Ossi Seppänen (P15), Heikki Palosaari (P17), Sulo Lamu (M40), Pekka Takkunen (M50), Eero Hanni (M60), Eeva Palosaari (T11), Piia Eskuri (T13), Elina Perttunen (T15), Mari Iljina (T17), Sisko Hiltunen (N40), Leila Harju (N50). 10 000 m: 1) Erik Sjöqvist Ruotsi 28.55,24, 2) Kent Claeson Ruotsi 29.02,39, 3) Mustafa Mohamed Ruotsi 29.03,49, 4) Marko Kotila Suomi 29.06,71, 5) Christian Olsen Tanska 29.10,21, 6) Fleming Bjerre Tanska 29.35,61, 7) Claus Bugge Hansen Tanska 29.43,13, 8) Simo Wannas Suomi 29.50,91, 9) Juha Hellsten Suomi 29.52,06. Juniori II D: 1) Jussi Hattukangas – Johanna Kärkkäinen Telemark 13, 2) Tapio Komminaho – Orvokki Mattila Telemark 14, 3) Petri Korkiakoski – Johanna Länsisaari Revontulitanssijat 27. sijan ja karsiutui lyönnin erolla jatkosta. päivän jälkeen, par 73: 207 lyöntiä: Silvia Cavalleri Italia (68+70+69), 206: Iben Tinning Tanska (69+69+70), 212: Karen Lunn Australia (77+71+64) ja Lora Fairclough Englanti (67+72+73), 213: Cecilia Ekelundh Ruotsi (69+75+69), Marine Monnet Ranska (71+71+71), Cecilie Lundgreen Norja (73+69+71) ja Åsa Gottmo Ruotsi (71+70+72), ...215: Riikka Hakkarainen Suomi (72+70+73). Palamaa ylitti EM-rajan Suomen hiihtoliiton valmennusryhmät kaudelle 2002-03: Alppihiihto: Maailmancup -joukkue: Naiset: Tanja Poutiainen (Ounasvaaran Hiihtoseura), Henna Raita (Lahden Hiihtoseura). Määrä on kasvanut viiden parin vuosivauhtia. Kotila juoksi oman ennätynsensä 29.06,71. M 40 5.76 km (6): 1. M16, 20 km: 1) Sundell Tony GIF 35:52. Klemola myöntää, että pojilla on kynnys korkeammalla tanssiurheilun aloittamisen suhteen. Viiden tuomarin pisteet lasketaan yhteen. Päävalmentaja Reijo Jylhä. Saman kohtalon kokivat sarjassa 35 kg paininut Joni Alahäivälä ja ViVo:n Ville Lehtikangas. Nuoriso E: 1) Tuomo Meriläinen – Tiina Kulmunki Kaamostanssi, Kemijärvi 6, 2) Jukka Lavander–Heini Ekoluoma Rytmikkäät, Raahe 12. Markon ja Jennin mielestä vakiotansseista mukavinta on foxtrot ja vaikeinta taas tango. Mutta mitä enemmän poikia tulee lajiin mukaan, sitä tutummaksi tanssiurheilu tulee kaikille, Klemola kertoo. M45, 20 km (7): 1) Vahteri Veijo KiiRi 28:56, 2) Hautasaari Jari OuTa 30:12, 3) Pelttari Tuomo KiiRi, M50 30:36. Elite, 20 km: 1) Ala-Lahti Sakari LaihLu 29:27, 2) Kari Maunumäki KT 29:28, 3) Göös Marko KT 29:35. Nyt on tullut jo aika paljon palkintosijojakin. Silloin on vaivattominta opettaa oikea tekniikka. Seuran valtakunnalliset kisat vetivät 110 paria eri puolilta Suomea Kokkolaan ja Cortén omista 16 parista liki kaikki selvittivät tiensä karsinnoista finaaleihin. Hakkarainen on jaetulla 15. PM-kilpailun ulkopuolella Ismail Abdi Somalia 29.21,48. Naisten kympillä kestävin oli Taskan Dorte Vibjerg 33.30,81. Tuomarilaji Tanssikilpailun paremmuuden ratkovat viisi tuomaria, jotka antavat kuudelle finalistiparille sijalukupisteet. Törmänen jätti 20 kilometrin reitillä toiseksi tullutta OP-P:n Mikko Kejoa reilulla puolellatoista minuutilla. Vakiotansseihin kuuluvat valssi, tango, fox trot ja quickstep sekä C-luokassa wienervalssi. 2002 s KESKIPOHJANMAA Juha Savela KOKKOLA (KP) – Hyvin meni, arvioivat Marko Kukkamaa ja Jenni Kiiskilä vakiotanssien finaalisuoritustaan juniori 1 D-sarjassa. Juniori II C Lat.: 1) Arvola–Harjula 5, 2) Ojavalli–Syrjänen 10, 3) Sami Lyyski – Suvi Tikkala Tempo, Teuva 16. Tanssissa on vetovoimaa Cortén valtakunnallisissa kisoissa yli sata paria Kilpailemisesta nauttivat Marko Kukkamaa ja Jenni Kiiskilä taituroivat voittoon Cortén kisoissa. Valmentaja Jani Klinga. Cortén parien määrä kasvussa Kokkolan Cortén puheenjohtaja Asko Klemola silmäili tyytyväisenä parketille kisojen alkuhetkinä. Aikaisemmin kuluvan vuoden hallikaudella Palamaa ylitti sisäratojen Suomen ennätyksen 411 senttiä. Tuomarit ovat yleensä kokeneita kilpatanssijoita. Münchenin EM-kisojen kympin järjestäjäjien ja SUL:n aikaraja on 28.35,0. Miehet väliajat: 1000 m Kirwa 2.57,0, 2000 m Kirwa 5.47,1, 3000 m Kirwa 8.41,2, 4000 m Kirwa 11.34,5, 5000 m Kirwa 14.29,6, 6000 m Kirwa 17.19,9, 7000 m Sjöqvist 20.13,1, 8000 m Sjöqvist 23.05,8, 9000 m Sjöqvist 26.02,3. Koleassa kevätsäässä oli mukana kaikkiaan 38 kilpailijaa. Tempoajot: M8, 6 km: 1) Suvilehto Ukri PK-Team 16.04. Kilpailut jatkuvat sunnuntaina. Maastohiihto: 1) Lieksan Hiihtoseura, 2) Ounasvaaran Hiihtoseura, 3) Valkeakosken Haka, 4) Hollolan Urheilijat -46, 5) Kuusamon Erä-Veikot, 6) Lahden Hiihtoseura. Normaalimatkat: Teemu Kattilakoski (Alavieskan Viri), Olli Ohtonen (Vuokatti Ski team), Sami Pietilä (Valkeakosken Haka), Sami Repo (Joensuun Kataja), Timo Toppari (Yppärin Urheilijat). – Kolme vuotta sitten Cortéssa kilpaili viisi paria. Tanssi on kiinnostava harrastus, Kannuksessa asuva Marko sanoo. Kukkamaan ja Kiiskilän ohella järjestävästä seurasta sarjansa voittoon tanssivat Antti Vähäoja ja Niina Korpela. Yleinen C Lat.: 1) Haarala – Peltoharju 5, 2) Penttilä – Kanala 10. – Tanssi on pojille vielä vieras laji ja tanssivia poikia saatetaan kiusata koulussa. Marko Törmänen tempoajon nopein LAPUA (KP) Poikien alle 17-vuotiaiden Suomen mestaruuksista väännetään Lapualla. Leon-Rot: Saksan avoin kilpailu, Euroopan-kiertueen kilpailu: Tilanne toisen kierroksen jälkeen (par 72): 134: Alex Cejka Saksa 64+70, Colin Montgomerie Skotlanti 66+68, 135: Darren Clarke P-Irlanti 67+68, Mark Pilkington Britannia 71+64, Ian Woosnam Wales 68+67, Richard Green Australia 68+67, 136: Justin Rose Britannia 71+65, Tiger Woods USA 69+67, Greg Owen Britannia 68+68, ....145: mm. T 7 750 m: 1) Julia Korpela YppU 4.35. Samassa sarjassa painineet Perhon Kirin Jarmo Peltola, Tero Maanselkä ja Jukka Alahäivälä kärsivät tappioita lohkoissaan ja putosivat jatkosta. Nyt pareja on 16. Vieskan Voiman painijoista avauspäivän puhtaasti selvittivät Jarmo ja Jukka Hyytiäinen. sijalla. Tervakoski: Trialin toinen SM-osakilpailu: Lopputulokset: 1) Joachim Hindren 10 virhepistettä, 2) Tommi Suhonen 60, 3) Saku Suvanto 85, 4) Jussi Jokinen 101. Nuoriso B Lat.: 1) Airue – Junno 5, 2) Mäkelä – Hämäläinen 10, 3) Antti Kyllönen – Salla Kääriäinen Telemark 15. Kotilan edelle ehti kuitentin kolme ruotsalaista Erik Sjöqvistin johdolla. Nordic 10000m Challenge (10000 metrin Pohjoismainen mestaruuskilpailu) Espoo, Leppävaara: 10 000 m: 1) Dorte Vibjerg Tanska 33.30,81, 2) Malin Öhrn Ruotsi 33.37,65, 3) Marie Söderström-Lundberg Ruotsi 33.44,89, 4) Maria Söderström Suomi 34.40,21, 5) Maija Kukkohovi Suomi 34.57,44, 6) Tonje Sekse Norja 35.24,98, 7) Minna Myllykoski Suomi 35.25,82, 8) Camilla Benjaminsson Ruotsi 35.56,57. Yleinen A Vakio: 1) Olli Syrjälä – Linda Mäkelä Tempo 5. Päävalmentaja Jyri Pelkonen, mäkivalmentaja Jarkko Saapunki. 22 Urheilu Sunnuntaina 19.5. Valmentaja Pentti Kokkonen. Poggio dei Medici, Italia: Naisten Italian avoimet, tilanne 3. Miehet: Sprintti: Marko Kinnunen (Pihtiputaan Tuisku), Keijo Kurttila (Kuusamon EräVeikot), Ari Palolahti (Alatornion Pirkat), Lauri Pyykönen (Tampereen Hiihtoseura), Petri Ylönen (Toivakan Vauhti). Sjöqvist juoksi ainoana alle 29 minuutin, voittoaika 28.55,24. Nuorten MM-ryhmä: Tytöt: Tii-Maria Romar (Vasa Skidklubb), Hanna-Riikka Tirkkonen (Joensuun Pujottelijat). M 60 5.76 km (3): 1) Matti Kivioja NU 20.57 (reittiennätys). Ski Cats –ryhmä Naiset: Mona-Liisa Malvalehto (Ounasvaaran Hiihtoseura), Heli Peltonen (Vihdin Viesti), Kirsi Perälä (Kaipolan Vire), Sanna Pulkkinen (Kuhmo Ski), Mirva Rintala (Lahden Hiihtoseura), Riikka Sarasoja (Savitaipaleen Urheilijat). M14, 6 km: 1) Pahtaharju Tapio OP-P 12:22. Yleinen D: 1) Antti Vähäoja – Niina Korpela Corté, Kokkola 10,5, 2) Kim Hisinger – Nina Back Rolling 16, 3) Juho Herlevi – Jenni Rahkila Corté 26, 5) Mika Ylönen – Susanna Solajoki Corté 39. – Meillä oli mukana viisi vasta-alkajaa ensimmäisissä kisoissaan ja heistä kolme selvisi finaaleihin. Yhdistetty: A-maajoukkue: Jouni Kaitainen (Lahden Hiihtoseura), Mikko Keskinarkaus (Lahden Hiihtoseura), Antti Kuisma (Jyväskylän Hiihtoseura), Petter Kukkonen (Lieksan Hiihtoseura), Samppa Lajunen (Jyväskylän Hiihtoseura), Hannu Manninen (Ounasvaaran Hiihtoseura), Jaakko Tallus (Lieksan Hiihtoseura). Oikeastaan on otollisinta, jos ei alkuun osaa lainkaan tanssia. Pari tiesi tasonsa, sillä kotiparketilta irtosi sarjavoitto. Kotila neljäs PM-kympillä Toholammin Urheilijain Marko Kotila oli paras suomalainen PMkympillä Espoossa. P 9 750 m: 1) Mika Ahistus RaVe 3.19, 2) Ville KuorilehtoVihU 3.21, 3) Miika Eskuri KuivasjA 3.36, 5) Risto Visuri NU 4.24. KUORTANE (STT) Alajärven Ankkurien keihäänheittäjälupaus Kalle Sillanpää heitti Kuortaneella 19-vuotiaiden junioreiden maailman tämän kauden kärkituloksen 75,68. Hampuri: Miesten ATP-turnaus, Masters-sarjaa: Välierät: Marat Safin Venäjä (6)–Tommy Robredo Espanja 6–2, 4–2 luovutus, Roger Federer Sveitsi (11)–Max Mirnyi Valko-Venäjä 6–4, 6–4. Sillanpää paransi omaa ennätystään peräti 13,46 metriä! Viimekesäinen 17-vuotiaiden maailmanmestari Toholammin Urheilijoiden Teemu Wirkkala heitti toiseksi niin ikään erinomaisella tuloksella 74,56. Cortéssa tanssitaan aina sekapareina. Markon ja Jennin mielestä tanssimisessa on parasta kilpaileminen. Seniori A Lat.: 1) Ahti Asikainen – Tatiana Lukianova Dancing 6, 2) Veikko Kukkamaa – Tarja Kukkamaa Corté 12, 3) Arttu Korhonen – Jaana Korhonen Viäntäjät, Kuopio 15, 4) Asko Klemola – Hilkka Klemola Corté 17. Mäkihyppy ja yhdistetty: 1) Lahden Hiihtoseura, 2) Puijon Hiihtoseura, 3) Ounasvaaran Hiihtoseura. Yhdysvalloissa yleisurheilustipendiaattina opiskeleva Palamaa on ulkoratojen SE:n haltijan Teija Saaren ohella ainoa suomalainen nainen, joka on seiväshypyssä ylittänyt neljä metriä. Nuorten MM-ryhmä: Jarkko Heikkonen (Harjavallan Jymy), Harri Olli (Ounasvaaran Hiihtoseura), Antti Laakkonen (Puijon Hiihtoseura), Antti Pesonen (Puijon Hiihtoseura), Teemu Salmela (Puijon Hiihtoseura), Ville Timonen (Lieksan Hiihtoseura). Mäkihyppy: A-maajoukkue: Janne Ahonen (Lahden Hiihtoseura), Janne Happonen (Puijon Hiihtoseura), Jussi Hautamäki (Puijon Hiihtoseura), Matti Hautamäki (Puijon Hiihtoseura), Risto Jussilainen (Jyväskylän Hiihtoseura), Tami Kiuru (Lahden Hiihtoseura), Veli-Matti Lindström (Lahden Hiihtoseura), Toni Nieminen (Puijon Hiihtoseura), Janne Ylijärvi (Lahden Hiihtoseura), Kimmo Yliriesto (Ounasvaaran Hiihtoseura). Sunnuntaina välieräottelussa vastaan tulee todennäköisesti Popinniemen Iskun Jari Havuaho
Hän hyödynsi suosikkia paremman lähtöpaikan ja kiihdytti vauhtia matkankin aikana tasaisesti niin, että Santeri Dahlia jäi neljän kymmenyksen päähän. Viennin osuus liikevaihdosta on yli 70 % ja viemme veneitä 15 eri maahan. lv 1 609 m: 1) Cap Nette/Jukka-Pekka Kauhanen 16,3a, 2) Arctic Ice* 16,7a (14), 3) Super Laukko 16,8a (47), 4) Nina Kemp 17,0a (444), toto (6-1-7): 36,34 2,07-1,18-1,24 11,98. Ruokonen voitti ensimmäisen ja toisen osakilpailun Filippiineillä huhtikuussa, joten hän johtaa sarjaa. Konrad muuttui kilpailuluokittelussa isosta ponista pieneksi, kun rajaa nostettiin 138 sentistä juuri 140:een. Bella-Veneet Oy on Suomen johtava lasikuitumoottoriveneiden valmistaja. Ota yhteyttä, niin sovitaan työnjaosta. V75-arvo: 3,00 e. Tino otti selvän voiton 2 100 metrin matkalla ajalla 23,9a. Pekka Korven ajama Arctic Ice pääsi johtoon ja veti tasaisen reipasta tahtia, mutta rinnalla matkaa taittanut Cap Nette puristi silti väkisin ohi. Utun Voku onnistui paljon peliä keränneistä hevosista. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.5. 0403 011 350 • www.yrityspalvelu-hollstrom.fi Tarvitseeko yrityksesi talouspäällikköä. palk. Lähtö 8, V75-7, lv 2 100 m: 1) Brave Leader/Aki Antti-Roiko 16,5a, 2) Rapidsland’s Brave 16,7a (100), 3) Kaltt Capitain 17,0a (409), 4) Aleksic Milenko 17,1a (239), toto (7-10-11): 2,22 1,432,04-4,90 10,39. Työllistämme tällä hetkellä n. Seitsemättä kansallista kauttaan ratsastava Julia kävi jo viikko sitten hakemassa Lahden ratsastuskisoista kolme ponien kakkosijaa, joista yksi tuli lisäksi isojen ponien luokassa. Julia Aution tähtäimessä ovat pikkuponien Pohjoismaiset mestaruuskilpailut, jotka pidetään heinäkuussa Norjan Askimissa. 08-469 1287, e-mail: eila.ainali@kalajoki.fi Kalajoella 14.5.2002 Sivistyslautakunta Lauri Järvinen KALAJOKI Rannikon Ratsastajien Julia Autio hallitsi V.V.Konradillaan 110 ja 100 sentin esteitä seuransa alue-esteratsastuskilpailuissa yltäen kummallakin kerralla virheettömään suoritukseen. Lähtö 1. Eriksson Isokatu 11, 67100 Kokkola AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist Puh. Palkkaus on KVTES:n mukainen. ottelu Seinäjoella lauantaina 25. Kuva: Arkisto/Clas-Olav Slotte PITKÄJÄRVEN PINKAUS pe 24.5.klo 18.30. Brave Leader jatkaa nousua ykköseen Klemolan perheen Brave Leader on täyttänyt upealla tavalla Isla J Braven jättämän aukon lämminveristen kotimaisella ykköstasolla. Pitkäjärven leirikeskuksessa. Kuluva kesä on Julialle viimeinen ponikesä, sillä hän on lukioiässä ja mennee opiskelemaan Madetojan musiikkilukioon Ouluun. Nyt 14-vuotiaalla V.V.Konradilla hän kilpaili viime vuoteen saakka isojen ponien luokassa yltäen parhaimmillaan hallissa SM-pronssille ja Kalajoella kesällä 2001 pidetyissä SM-esteratsastuksissa neljänneksi. Klemola Oy Haemme jatkuvaan työsuhteeseen SÄHKÖ/MOOTTORIASENTAJAA matkaveneiden (yli 7,5 m) sähköja moottoriasennustöihin Kokkolan tehtaallemme Odotamme: – työkokemusta sähkötöistä ja moottoriasennuksesta – säännöllisiä elämäntapoja ja joustavuutta – tiimityöhenkisyyttä. Loppusuoralla Niko Jokela tyytyi vain varmistelemaan Floria Du Lingin avausvoittooa V75-tasolla. 5) Finish⁄ Veijo Heiskanen 12,2a. Edellisissä viidessä kilpailussa se oli ravannut parhaimmillaan lähes kolme sekuntia hitaammin. Se painoi viimeisellä takasuoralla vielä hyvin päälle. Niko Jokelan ajama Friendly Star S:n pikkusisko juoksi toisessa ulkoparissa, josta se hyökkäsi 800 metriä ennen maalia kohti kärkeä. Kärkipaikan ottaneen Only Magic Kidin rinnalle 08,5-vauhtisen avauksen jälkeen noussut Brave Leader irtosi päätöspuolikkaalla hallittuun voittoon ennen Rapidslands Bravea. Winston 16,6a (65), toto (3-1-11): 16,66 3,13-1,693,31 17,07. Täysosumilla sai lopulta kuitenkin vain vajaat 200 euroa, kun suuremmat yllätykset puuttuivat. Jukka-Pekka Kauhasen valmentama Santeri Dahlia seppelöitiin viime vuonna ravikuninkaaksi. Autio saavutti 1990-luvun lopulla Harvey 10:llä kaksi pikkuponien Suomen mestaruutta ja yhden pronssin. Annie 16,7a (167), toto (5-9-2): 7,94 1,61-1,10-1,54 4,43. Tiesin, että vetoa oli vielä paljon, Ari Hartikainen kuvaili. – Cap Nette on saanut tarkkoja juoksuja, sillä sitä on rakennettu pitemmällä tähtäimellä. V4-kerroin: 11,99. Bella-Veneet Oy Patamäentie 14, 67100 KOKKOLA Haemme Kokkola-Helsinki alueelle AJONEUVONOSTURIKULJETTAJIA Tiedustelut puh. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. Soveltuva tutkinto merkitsee kirjastoasetuksen (1078/1998) mukaisesti opistotai ammatillista perustutkintoa, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 20 opintoviikon laajuiset kirjastoja informaatioalan ainetai ammatilliset opinnot. Asianajotoimistot Palvelukseen halutaan Auktorisoidut tilitoimistot Avoimet toimet Toimintamme laajentuessa etsimme palvelukseemme kokemusta omaavaa JAKOAUTONKULJETTAJAA toimialueena Pietarsaari lähikuntineen. Pikkuori Liptus kiri laukan jälkeen hienosti kolmanneksi. V4-kerroin: 278,18. Lähtö 4, V75-3, V4-1, lv 2 600 m: 1) Floria Du Ling/Niko Jokela 18,1, 2) Takter Tactics 17,7 (201), 3) Royal Muscles 17,9 (117), 4) Can Carol 18,5 (390), toto (6-13-14): 1,73 1,46-4,13-2,61 18,52. Lajit urheilumuistiosta. (06) 868 0460 Telefax (06) 868 0464 e-mail: asianajotoimisto@sippola.inet.fi Asianajotoimisto Hannu Kaitaluoma Oy AA Hannu Kaitaluoma Isokatu 5, 67100 Kokkola Puh. Santeri Dahlia kilpailee seuraavan kerran ensi viikon sunnuntaina Tukholmassa järjestettävässä Elitkampenissa. 110 sentin vastaavassa luokassa vain neljä ratsukkoa ylti nollasuoritukseen Julia Aution ajan ollessa heistä ylivoimaisesti nopein. Viikko niiden jälkeen on FinnDerby Helsingissä. – En pelännyt Santeri Dahliaa, sillä Tino oli tänään oikeinkin hyvä. Lähtö 9. Lähtö 7, V75-6, V4-4, sh 1 600 m: 1) Utun Voku/Jarkko Kervinen 25,0, 2) Hovin Papitar 25,4 (56), 3) Turotuuli 25,6 (49), 4) Hymyhuuli 25,6 (174), toto (87-14): 1,98 1,25-1,68-1,57 8,03. Pelivaihto 542 186.60 e, yleisöä 1 244. Se kävi alkukauden aikana monta tasaväkistä kamppailua Tinon kanssa, mutta päätapahtuman aikaan Tino sairasteli eikä ollut parhaimmillaan. Lähtö 5, V75-4, V4-2, lv 2 100 m: 1) Great Legend/Kaarlo Ahokas 16,3a, 2) Bwt Bijou 16,3a (24), 3) Buzzing Boy 16,5a (114), 4) P. Tied. Julia Autio ratsasti tuplavoittoon JOHOR BAHARU (STT) Toni Ruokonen ajoi paalupaikalle rata-autoilun Aasian mestaruussarjan 3. 30 MEUR vuodessa. Tuotemerkkimme ovat Aquador, Bella ja Flipper. lv 2 100 m: 1) My Check/Heikki Laakkonen 19,0ax, 2) Mack Valley 19,0a (169), 3) Impossible Girl 19,1a (80), 4) Mount’s Gold Egg 19,1a (100), toto (9-11-8): 112,00 19,38-4,58-3,41 254,97. (06) 822 0393 Telefax (06) 822 3865 e-mail: aimo-koivisto.suutari@lawoffice.inet.fi Asianajotoimisto Kari Autio Rantakatu 5, 67100 Kokkola AA Kari Autio puh. 70 cm avoin kaikille, ei alueluokka: 1) Mari Grekula RobRoy PyRa 0,00 (24,56), 2) Heidi Kekkonen Znat 0,00 (26,18), 3) Niina Nurkkala Bakar PyRa 0,00 (26,55) , 4) Caroline Store Zorpan KSUR 0,00 (27,93), 5) Jyri Autio El Sahran RanRat 0,00 (29,43), 6) Jonna Pajala Zaha Du Boy 0,00 (33,01). 90 cm avoin kaikille: 1) Jenny Haapala Lambay LIDRID 0,00 (52,87), 2) Petra Huumarkangas Ralli-Teri RanRat 0,00 (55,70), 4) Heidi Kekkonen Kardelina PJR 0,00 (57,44), 5) Mari Erkkilä Barfly PyRa 0,0 (57m59), 6) AnnMari Lidström Anothet Illusion LIDRID 0,00 (57,94). Hakemukset opintoja työtodistuksineen osoitetaan Kalajoen sivistyslautakunnalle 14.6.2002 klo 16.00 mennessä, osoitteella Kalajoen kaupunginkirjasto, Pohjankyläntie 6, 85100 Kalajoki. Kolmivuotiaat lämminveritammat ottelivat raviveikkauskohteiden jälkeen Kasvattajakruunussa ravien parhaista palkinnoista. Kuopiossa suosikiksi pelattu Good Leasing ajautui johtavan Duraminin rinnalle, ja Markku Niemisen ajama Will Madonna kuittasi 4 500 euron palkintorahat sen kannasta. Tinon taustajoukot heräsivät siihen liian myöhään, ja Suomea edustavat kuninkaan lisäksi radoille palannut Viesker sekä Rick. (06) 831 5083 Telefax (06) 8220 415 e-mail: asianajotoimisto@kaitaluoma.kpnet.com Asianajotoimisto Ch. Liikevaihtomme on n. Tarjoamme: – päivätyön laatutuotteiden parissa – osaavan Bella-tiimin tueksesi – mahdollisuuden kehittää ammattitaitoasi – palkkaym. Ponien korkeusrajat muuttuivat tälle vuodelle niin, että 140senttinen V.V. Lähtö 3, V75-2, sh 2 100 m: 1) Tino/Ari Hartikainen 23,9a, 2) Santeri Dahlia 24,3a (14), 3) Liptus 24,4ax (630), 4) Teijan Tähti 24,6ax (215), toto (4-6-8): 3,27 1,42-1,12-2,36 2,4 350. Pekka Visurin valmentama Floria Du Ling lunasti hevosesta ennakkoon annetut kommentit sataprosenttisesti. toto (1-9-3): 7,60 2,82-4,87-2,05 94,29. Eriksson Isokatu 17, Pietarsaari AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist Puh. (06) 831 6295 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Aimo-Koivisto & Suutari Oy Isokatu 15 B, 67100 Kokkola AA Timo Aimo-Koivisto AA Tapio Suutari Puh. Kaikki mukana olleet neljä ratsukkoa selvisivät virheittä puolen metrin esteillä. (06) 8234 500 Telefax (06) 8234 550 e-mail: kokkola.oikapu@om.fi etunimi.sukunimi@om.fi Asianajajat: Jari Lehtelä ja Riitta Korpijärvi Muut lakimiehet: VT Ulla Pentti VT Merja Kalajo VT Päivi Kentala Kannuksen sivutoimisto Asematie 1, PL 42 69101 Kannus Puh. 874 5259 VT Ulla Pentti Sivuvastaanotto: Kaustinen puh. Unelmia on sekä soitonettä ratsastuksenopettajan urasta, mutta aika näyttää jäävätkö nämä kiinnostukset vain harrastuksiksi. Olemme uudistaneet tehtaitamme myös työskentelyolosuhteita ja tehdasympäristöä kehittämällä. RK Urheilumuistio KPV-VIFK tänään klo 18.30 keskuskentällä Ravituloksia/Malmö Kultadivisioona, 1609m, 1. Päivän Duo: vaihto 29 093.00 e; oikea rivi 5-8; poissa I/4 kerroin 19,02. Lidrid -tallin Jenny Haapala ja Lambay olivat ykköset 90 sentin ja Pyhäjoen Mari Grekula / Rob Roy 70 sentin esteradoilla Rannikon ratsastajien Petra Huumarkankan ja Ralli-terin edetessä edellisen kisan toiseksi. Rannikon Ratsastajat ei tänä kesänä järjestä venetsialaiskisoja, mutta kilpailukausi Särkillä jatkuu heinäkuun puolivälin aluekilpailuilla. Norjassa pidettäviä PM-kisoja varten katsastetaan vielä parin viikon kuluttua Ypäjällä ja Luvialla. Lähtö 11. ja ajanvar. Lähtö 10. G. V75arvo: 183,20 e. V4-kerroin: 52,43. Tulokset: 110 cm avoin kaikille: 1) Julia Autio V.V.Konrad RanRat 0,00 (34,46), 2) Pia Lidström Lawine LIDRID 0,00 (41,13), 3) Tiina Porali Nicoline OR 0,00 (41,22), 4) Outi Savolainen Vairogs LIDRID 0,00 (42,43), 5) Tiina Porali Modesty OR 4,00, 6) Sara Korpela Furiaq OR 4,00, 7) Mari Yliniemi Gangster OR 4,00, 8) Minna Heininen Emil K-GR 7,00. Ari Hartikainen ajoi Veli-Erkki Paavolan valmentamaa Tinoa toisen kerran. Myös tämän vuoden ensimmäinen kohtaaminen oli tiukkaa vääntöä, jonka Santeri Dahlia käänsi lopussa edukseen. (06) 831 0099 Telefax (06) 831 0095 kotisivu: http://personal.inet.fi/yritys/laakso.makela Asianajotoimisto Sippola Oy Isokatu 15A, Kokkola AA Osmo Sippola Puh. Juoksupaikka johtohevosen rinnalla ei pelottanut yhtään, kun Cap Nette on hyväfysiikkainen hevonen. 06-868 00 80/Rainer Sundbäck (ma–pe). Konrad RanRat 0,00 (32,84), 2) Tiina Porali Aquarian OR 0,00 (32,25), 3) Marianne Priuska S.N.Demsey RanRat 0,00 (33,53), 4) Jyri Autio RalliTeri RanRat 0,00 (33,83), 5) Maria Rahkola Libretto OR 0,00 (36,94), 6) Outi Savolainen Vairogs LIDRID 0.00 (39,49), 7) Piritta Maarala Venture Capital PyRa 0,00 (40,01), 8) Pirjo Rova Dancing Queen Ken98 0,00 (40,53). V75: vaihto 542 826.65 e; oikea rivi 4-4-6-3-5-8-7; poissa I/10 V/4 VI/13 arvo 197.00 e. Troikka: 12 358,85. Myös lämminveritammojen avoimen lähdön kärkipari Will Madonna ja Good Leasing lähetetään meren taakse. Tuotamme kolmella tehtaallamme Kuopiossa, yhdellä Larsmossa, yhdellä Kokkolassa ja alihankkijoiden luona n. Troikka: 438,40. V75-arvo: 7,90 e. Rannikon Ratsastajat menestyi kotikisoissa mainiosti erityisesti metrin kaikille avoimessa luokassa, missä Marianne Priuska / S.N. (06) 8349 440 fax. Lisäksi näyttää siltä, että Konsta on oppinut esteratsastuksen idean ja on nyt niin hyvä, kuin poni yleensä voi olla, sanoo Julia Autio. Ruokonen ajoi paalulle Malesiassa KUOPIO (STT/KP) Ari Hartikaisen ajama Tino johti Kuopion lauantaista valiodivisioonaa ensi metreistä alkaen eikä antanut suursuosikiksi pelatulle Santeri Dahlialle missään vaiheessa mahdollisuutta ohitukseen. 100 cm avoin kaikille: 1) Julia Autio V.V. (06) 8349 441 E-mail kari.autio@surfeu.fi Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 1 B 20 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala Puh. sh 2 100 m: 1) Pirta-Ella/Ahti Antti-Roiko 28,8, 2) Ihanne Prinssi 29,0 (44), 3) Kankaan Väkkärä 29,0 (125), 4) Vänskä 29,2 (36), toto (5-9-7): 10,15 3,60-1,77-3,84 16,18. Demsey tuli Julia Aution takana kolmanneksi ja Jyri Autio / Ralli-Teri neljänneksi. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliittoja oikeuskansleri. Yhteydenotot 31.5.2002 mennessä puh. palk. 110 000 kruunua, 1) Extreme Value& frasl; Veijo Heiskanen 16,1. lv 2 100 m: 1) Högstena Yamanyman/Juhamatti Hoffren 18,3a, 2) Goldie Hyppinge 18,5ax (351), 3) Respected Star 18,6a (85), 4) Brave Game 18,8a (144), poissa: 2,8,10. A. 180 henkilöä. Lisätietoja antaa kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali, puh. 0500-662 412. – Muutos mahdollisti sen, että nyt on realistista ottaa tavoitteekseen GP-luokkia ja muita isompia kisoja. Sarjan kolmas ja neljäs osakilpailu ajetaan sunnuntaina. osakilpailun aika-ajoissa. 1500 venettä vuodessa. Jarkko Kervinen ajoi loistokuntoon virittämänsä oriin 1 600 metrin tasoitusajossa takamatkalta nopeasti kärkipaikalle ja päätöspuolikkaan 1.23-lukemiin. ja 4. Tähän asti se on joutunut hyppäämään ihan kykyjensä äärirajoilla, mutta nyt voi ottaa vähän rennommin. Lauantaina oli Tinon vuoro. puolivälieräottelu: Tyresö Royal Crowns, Ruotsi–Seinäjoki Crocodiles, Suomi 7–30 (0–3) 2. Tarvitseeko yrityksesi talouspäällikköä. V4: vaihto 92 374.60 e; oikea rivi 6-3-5-8; poissa III/4 IV/13 kerroin 313,21. SM-liiga: TuTo–Rollers 5–7 (2–1, 2–1, 0–3, 1–2) Eagles–Bulldogit 10–6 (0–1, 4–1, 2–3, 4–1) Devils–K-Vantaa 19–9 (4–4, 7–2, 5–0, 3–3) Kiekko-67–Näätä 3–5 (2–1, 1–3, 0–0, 0–1) Ravit Rullakiekko Eurobowl. Cap Nette saavutti 17 000 euron täysosuman mailin matkalla ajalla 16,3a. 50 cm avoin kaikille, ei alueluokka: 1) Laura HaipusDesant ABC 0,00 (40,56), 1) Jonna Pajala Zaha Du Boy PyRa 0,00 (41,06), 1) Johanna Myllylä Mikador PyRa 0,00 (46,57), 1) Caroline Store Zorban KSUR 0,00 (51,13). ja ajanvar. – Juoksupaikka johtohevosen rinnalla ei pelottanut, sillä meillä oli henkinen yliote jo takasuoralla. Lähtö 6, V75-5, V4-3, lv 2 100 m: 1) Will Madonna/Markku Nieminen 15,5a, 2) Good Leasing 15,7a (16), 3) Fair Victoria 16,1a (165), 4) J. NOSTOPALVELU OJALA OY KALAJOEN KAUPUNGINKIRJASTOSSA on haettavana kirjastovirkailijan toimi. Tino löi selvästi Santeri Dahlian Kolme V75-voittoa Keski-Pohjanmaalle Aki Antti-Roikon ohjastama Brave Leader voitti V75:n päätöskohteen Kuopuon Sorsasalossa. Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva opistoasteen tutkinto tai soveltuva ammattikorkeakoulututkinto. toukokuuta. Tyresö, Ruotsi: Amerikkalaisen jalkapallon Eurobowl, 1. V75-arvo: 43,30 e. etuudet osaamisen mukaan. V75-arvo: 13,10 e. 2002 Urheilu 23 ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Kuljetuspalvelu E. 040-771 6701. V75-arvo: 171,10 e. – Ratsastusta tekisi mieli jatkaa, mutta kaikki on syksy ajatellen vielä auki. (06) 723 5944 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Pirkko Brax Virastokatu 7 A 3, Ylivieska AA Pirkko Brax Puh.(08) 410 331, (0400) 563 370 Telefax (08) 410 471 e-mail: asianajotoimisto.pirkko.brax@kolumbus.fi Kokkolan Oikeusaputoimisto Torikatu 40, Pl 198 67101 Kokkola Puh. Olen tiennyt viime syksystä asti, että se voi menestyä jo näissä kevään ikäluokkalähdöissä, JukkaPekka Kauhanen taustoitti. Will Madonna nosti Tinon tavoin reilusti V75-pelin arvoa. Pronssidivisioona, 2640m, 1. Brave Leader lähestyy kotimaista kärkitasoa ja tähtää Suur-Hollola-ajoon, Aki AnttiRoiko muistutti. Asianajotoimisto Laakso & Mäkelä Torikatu 31 A, 67100 Kokkola AA Hannu Laakso AA Anne Mäkelä Puh. Lähtö 2, V75-1, lv 1 609 m: 1) Pendolino Express/Antti Teivainen 16,6a, 2) Teetotaller 16,8a (139), 2) Alva Zeun 16,8a (528), 4) Virid 16,8a (29), toto (4-7/8): 3,18 1,78-3,77-10,39 13,2158,50. Molemmille osakilpailuille oli oma erillinen aika-ajonsa, eikä Ruokosella ollut kummassakaan mitään ongelmia. 300 000 kruunua, 1) Com Hector⁄ Jim Frick 12,0a, 2) Titan Ås 12,0a ... Jukka-Pekka Kauhasen valmentaman yllättäjän voittajakerroin oli 36. (08) 420 475 Telefax (08) 425 818 PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch
2002 s KESKIPOHJANMAA. 24 Sunnuntaina 19.5
ilm. Kielten kesälukio (I ja II luokkalaisille, eng ja ru)................22. 19.7. LISÄTIETOJA: Minna Paukku puh. (06) 8294 290, faksi 8294 291, www.chydenius.fi/kesayo, teija.myllymaki@chydenius.fi HELSINKI (STT) Vantaalainen lentopallon SMliigajoukkue Korson Veto on tehnyt yhden sopimuksen lisää. 11.600 € CITROEN XSARA 1.6i BREAK -02 aj. 7.7. 15.900 € MERCEDES-BENZ C 220 D -97 aj. 5.7. cd-s.. (08) 425 777 Hartman Mobila Talo täynnä vähän ajettuja vaihtoau toja. (06) 218 1471, 050 540 8259, email tarja.maenpaa@smek.fi Datanomi (80 ov) 16.9.2002 31.12.2004 Työn ohessa, oppisopimuksella Koulutus valmentaa tietojärjestelmiä kokonaisvaltaisesti ymmärtäviä ammattilaisia tietojärjestelmien suunnittelu-, sovelluskehitysja ylläpitotehtäviin. Lisätiedot: toimisto puh. Tilanne cupissa: 1) Kaarlampi 40 pistettä, 2) Miettinen 32, 3) Heinikainen 23. 31.800 € MERCEDES-BENZ 230 E -90 aj. 16.800 € FORD MONDEO 1.8 Farkku -96 aj. 26.600 € Koulutus antaa monipuoliset valmiudet käyttää tietotekniikkaa erilaisissa työtehtävissä mm. 10.6. 265 tkm, sin., 2-renk., lämmitin, stereot, kattol., huoltokirja ................ 24.5. 20.900 € OPEL ASTRA 1.6 Caravan -96 aj. • Latinan alkeiskurssi (40 tuntia) 24.6.–5.7. 15.6. 75 tkm, met.harm., 2 renk., stereot, lämm., eritt.hyvä.................. 36.000 € MERCEDES-BENZ E 200 CDI -01 aj. Loppuottelu: MBC–BCK 2–1 (712675, 740-759, 817-768). ilm. 119 tkm, sin., 2 renk., lämmt., stereot, HYVÄ.................................... Halutessasi voit valita sinulle sopivimmat osiot. 29.7. • Kitaran soiton kurssi 5.–9.8. Paastokurssi.......................................................................24. ilm. 114 tkm, 1 om., 2 renk., vetok., soitin, lämmitin .............................. TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖ JA KEHITTÄMINEN > tietojärjestelmän ja tietokantojen suunnittelu, ohjelmointi, laitteistojen käyttöönotto, työvälineohjelmien käyttö, lähiverkot ja internet KÄYTÖN TUKI > laitteiden hankintaprosessi, työvälineohjelmien neuvonta ja koulutus, mikroja verkkotuki KOHDERYHMÄ: Koulutus on suunnattu tietoteknisissä työtehtävissä toimiville tai niihin pyrkiville henkilöille, joilla on lukio-, ammattitai peruskoulupohja. Pihan suunnittelu ja puutarhan koristekasvit..........................6. 2002 MITSUBISHI GALANT 2.0 GLX -97 aj. 120 tkm, punainen, 2-renkaat, lämmitin, stereot, alv.väh. .... kelpoinen .... 28.6. Vantaa: Hiekkaharjun kilpailut: Miehet, 5 000 m kävely: 1) Eero Turpeinen RekolRa 21.24,8 (kkk). 15.5. 20.900 € MERCEDES-BENZ C 220 D Aut. 21.800 € CITROEN XSARA 1.9 TD BREAK -98 aj. 11.7. Suggestopedinen saksan kielen kurssi ...............................8. ilm. ilm. Kengityksen ja kavionhoidon jatkokurssi............................10. 220 tkm, musta, 1-omistaja, ilmastointi,, 2-renkaat, lämmitin.............. Lisätietoja www.oph.fi/nayttotutkinnot Koulutus alkaa 3.9.2002. Kung fu...................................................................................3. 28.400 € MERCEDES-BENZ C 220 D farm -97 aj. Parhaat tulokset: 1) Kai Jyrkkä MBC 210,3, 2) Harri Kalliokoski Cosmos 200,0, 3) Martti Jyrkkä BCK 197,0. 200 m sku: 1) Jennifer Fratesi 2.20,29, 2) Kristy Kowai 2.21,04, 3) Ashley Roby 2.22,89. • Latinan jatkokurssi (20 tuntia) 5.–9.8. • Ranskan alkeiskurssi (36 tuntia) 10.–20.6. Tilanne cupissa: 1) Ketonen 21 pistettä, 2) Tommola 17, 3) Lamminsalo 16. (06) 218 1413, 050 357 9794, email ari.nuotio@smek.fi Sovellusohjelmoija (45 ov) 13.8.2002 19.6.2003 Vuodessa IT-ammattiin Monimuotoisena toteutettava koulutus soveltuu henkilöille, joilla ei ole mahdollisuutta irrottautua päätoimiseksi opiskelijaksi. 6.7. (opett. • Flamenco tutustuminen ja alkeet 15.–16.6. 6.6. Musiikkileiri.........................................................................22. ilm. 4 tkm, harmaa, 2-renkaat, erikoisvant., ilmast., moottoril., cd-soitin . Kokkola: Paikallissarjan finaalit: Välierä: Cosmos–BCK 1–2 (803-694, 697-703, 697-785). Huovutuskurssi.......................................................................1. Kasvisruokakurssi ..................................................................7. osakilpailu: Miesten 28 km: 1) Erik Kaarlampi KouvP 1.15.16, 2) Veli-Pekka Juntunen KorsK 1.16.47, 3) Ville Miettinen Zeus 1.17.48, 4) Olli Ilander Akilles 1.18.27, 5) Mikko Autio KiiR 1.20.07, 6) Jari Heinikainen KangasalK 1.20.50. Rooma: Naisten 1,24 dollarin WTA-tennisturnaus: Kaksinpeli, puolivälierät: Kim Clijsters Belgia (3)–Sandrine Testud Ranska (8) 6–1, 6–3, Justine Henin Belgia (5)–Virginia Ruano Pascual Espanja 6–3, 6–4, Serena Williams USA (4)–Anastasia Msikina Venäjä 6–3, 6–4, Jennifer Capriati USA (2)–Amelie Mauresmo Ranska (7) 6–2, 3–6, 6–4. ja 13.6. Juha Paunu) ilm. 12.7. ilm. 2002 25 Yleisurheilu Keilailu Tennis Karvinen Lassi ja Leevi M E R C E D E S B E N Z • C I T R O É N V A A S A • K O K K O L A • Y L I V I E S K A JUHLAVUODEN KUNNIAKSI TARJOAMME TÄLLÄ VIIKOLLA 140 v. käyttäjien tukena, asiantuntijana ja pääkäyttäjänä. 53.000 € RENAULT LAGUNA 1.6 16V Break 00 aj. 19.7. Koulutus on päiväkoulutusta. 20 tkm, 1-omistaja, erik.vanteet, suksipussi, sisävalopak., lämm., ilmast., vakionopeuden säädin.......... 7888 500 tai Elisabeth Nyman, puh. • Kevyen musiikin laulajakurssi 10.–14.6. 19.7. TIETOHALLINTO > verkot ja tietoturva, tietotekniikkaratkaisut ja strategia, projektinhallinta TOIMISTOPALVELUT JA OHJELMISTON KÄYTÖN TUKI > työvälineohjelmien tehokäyttö, multimedia, www-sivut, viestintätaidot ja atk-englanti Koko koulutuksen kesto on 25 päivää, 2 pv /kk. (08) 425 777 puh. 19.7. 5.7. Sallinen Korson Vetoon Mikkeli: Katuviesti: Miehet: 1) Lahden Ahkera 6.22 (Antti Vasala, Mikko Patrikainen, Mikko Purmonen, Jari Venäläinen, Juha Kukkamo), 2) Jyväskylän Kenttäurheilijat 6.31 (Jarmo Kouko, Jouni Haatainen, Mikko Leinonen, Jukka Mononen, Jukka Latva-Rasku), 3) Imatran Urheilijat 6.40 (Petri Kosunen, Marko Hyppönen, Toni Paunonen, Matti Sutela, Mika Hyppönen), 4) Haukivuoren Kisailijat 6.45, 5) Hartolan Voima 7.12. • Saksan alkeiskurssi 2 ov (VY) 31.7.–14.9. • Opetushallinnon kurssi ja kuulustelut 25.–27.7. ilm. 13.400 € MITSUBISHI CARISMA 1.6 GLX -96 aj. 28.7. 12.7. 12.7. 27.5. • Viittomakielen kurssi 24.–28.6. 17.6. Steinerpedagoginen musiikkileiri .........................................9. 2.8. -96 aj. Koulutus yhdistää kaupalliset ja tietotekniset opinnot tehokkaaksi, moniin työtehtäviin sopivaksi kokonaisuudeksi. Kirjaseikkailuleiri 10-12 vuotiaille .......................................18. 66 tkm, valkoinen, 2-renkaat, lämmitin, stereot, ilmastointilaite ......... LIIKETOIMINTA > yrittäjyys ja liiketoiminta, asiakasmarkkinointi, toimistopalvelut ja tiedonhallinta, taloushallinto. TUTKINTO: Ohjelman sisältö kokonaisuudessaan vastaa liiketalouden perustutkinnon toimistopalvelun ja tietohallinnon koulutusohjelman sisältöä ja siihen osallistuminen antaa hyvät valmiudet suorittaa kyseisten moduulien näyttö. 17.6. ja 18.6. 3.7. ilm. Pidä kiirettä ja hae omasi! TOYOTA HIACE TD pitkä -98 aj. 220 tkm, katol., erik.v. Entisöintikurssi .....................................................................8. 4.7. (06) 218 1413, 050 357 9794, email ari.nuotio@smek.fi ylioppilastutkinnon tai toisen asteen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet, edellytämme tietokoneen peruskäytön hallintaa sekä englannin kielen taitoa Tietojärjestelmäasiantuntija (80 ov) 13.8.2002 31.5.2004 Käytännönläheisesti Kauppatie 109, PL 11, 62200 Kauhava puh. Palauta hakemuksesi 28.6.2002 mennessä osoitteella Suomen Yrittäjäopisto, PL 11, 62201 Kauhava. 230 tkm, graf.harm., 2 renk., lämmit., stereot, takuukilometrit.............. 128 tkm, valk., 1-om.,, 2-renk., erikoisv., lämmitin, tehok.powerdiesel... Repetitionskurs i finska .....................................................29.7. Psykodraamakurssi Etsin itseäni .........................................1. Maalausja piirustus kurssi................................................24. (06) 218 1400, fax (06) 218 1401 Suomen Yrittäjäopisto Katso lisää www.smek.fi Toimistopalvelujen tuki 5.9.2002 14.11.2003 Täydennystä ammattitaitoon KOULUTUKSIIN HAKEMINEN: Datanomi Muut koulutukset ota yhteys oman alueesi oppisopimustoimistoon, hakulomakkeen voi tulostaa netistä www.smek.fi/syo/koulutus/ tai tilata sähköpostitse info@smek.fi tai puhelimitse (06) 218 1414. 50 m vu: 1) Ricardo Busquets Puerto Rico 23,16, 2) Zsolt Gaspar 23,88, 3) Kurtis Miller 23,89. 400 m vu: 1) Alyssa Kiel 4.17,56, 2) Kim Kelly 4.17,63, 3) Rachel Komisarz 4.18,44. Multimedia opetuskäytössä (iltakurssi)................10.6., 12.6. 113 tkm, met.vihreä, 2 renk., erikoisv., 8 kpl, stereot, ilmast., takaspoileri, lohkolämmitin, vetokoukku........... Ann Arbor: Yhdysvaltain GP-sarja, kilpailu 1/5 (kilpailijat yhdysvaltalaisia ellei toisin mainita): Naiset: 50 m vu: 1) Kara Lynn Joyce 26,51, 2) Stefanie Williams 26,59, 3) Laura Nicholls 26,91. 9.7. 29.7. 24.800 € MERCEDES-BENZ E 200 CDI -98 aj. Hyvinkää: Maastopyöräilycupin 2. 200 m sku: 1) Phelps 2.03,04, 2) Tom Wilkens 2.04,03, 3) Margalis 2.07,37. Kengityksen ja kavionhoidon peruskurssi ..............................8. 14.900 € MB C 200 CDi farmari autom. 28.6. Kitaransoiton kurssi............................................................24. SOVELLUSOHJELMOINTI > perusteista lähtien: ohjelmointikieli (Pascal), sovelluskehitin (Delphi), tietokantaohjelmointi (SQL), web-sovelluskehitys KÄYTÄNNÖN OHJELMOINTITYÖ > yritystoiminta, dokumentointi, projektityö, työssäoppiminen, päättötyö KOHDERYHMÄ: ylioppilastutkinnon tai toisen asteen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet tai muulla tavalla osoitettu soveltuvuus alalle TUTKINTO: Tietojenkäsittelyn ammattitutkinto LISÄTIETOJA: Ari Nuotio puh. 17.6. Cosmos II ja GBK säilyttivät paikkansa 1-sarjassa. 240 tkm, kelt., 1 om., webasto, vetok., soitin, alv.väh kelpoinen ....... KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.5. • Englannin suullisen kielitaidon kurssi 24.–28.6. Parhaat tulokset: 1) Lars-Åke Österman GBK 233,7, 2) Kalevi Lehtonen Cosmos II 216,3, 3) Leo Storbacka Cosmos II 210,3. Hanurinsoiton kurssi ..........................................................24. Naiset: 1) Lahden Ahkera 4.19 (Päivi Varis, Tea Sihvo, Eija Aalto, Kati Karhula, Marjo Venäläinen), 2) Äänekosken Urheilijat 4.27 (Anni Tuimala, Heli Hietanen, Suvi Kuukkanen, Johanna Rossi, Ulla Tuimala), 3) Mikkelin Kilpa-Veikot 4.29 (Laura Varonen, Liisa Lahtonen, Joanna Väre, Maria Muotka, Eeva-Liisa Kaartinen), 4) Mikkelin KilpaVeikot II 4.37, 5) Juvan Urheilijat 4.41. Hakijoilta toivotaan englannin ja ruotsin kielten perusteiden hallintaa. KOHDERYHMÄ: Koulutus on suunnattu työelämässä toimiville, jotka haluavat täydentää ammattitaitoaan ja joilla on alan perusosaaminen. (06) 218 1435, 040 585 3953, email minna.paukku@smek.fi Koulutuksen tavoitteena on valmentaa sovellusohjelmoinnin ammattilaisia ohjelmistokehitystehtäviin. Vaatteiden ompelukurssi ....................................................15. 120 tkm, vihreä, 2 renk., lämmitin, stereot uusi korimalli ............ 28.6. Koulutus Työelämän tutkinnot aikuisille Aikuiskoulutuksena järjestettävä suomenkielinen liiketalouden perustutkinto on 2-vuotinen koulutus, jossa ! voit osallistua kahtena iltana viikossa valmistavaan koulutukseen ! osallistut tutkinnon pakollisiin näyttökokeisiin Pietarsaaren KauppaoppilaitosTurkisoppilaitos Paul Hallvarinkatu 1 68600 Pietarsaari Pi et ar sa ar en Ka up pa op pi la ito sTu rk iso pp ila ito s Merkonomiksi iltaisin Pietarsaaressa! Merkonomin aikuistutkinto suoritetaan näyttötutkintona. • Ranskan jatkokurssi (36 tuntia) 24.6.–4.7. 28.6. 12.450 € PEUGEOT BOXER 2,5 TDi korma-auto-00 aj. Kielten kertauskurssi lukioon siirtyville...............................15. 26.7. 122 tkm, vihr., 2 renk., vetok., stereot, kattol., keskuslukitus............. 5.7. Sarjakuvakurssi....................................................................8. ilm. Hakuaika päättyy 6.6.2002. Koulutus on päiväkoulutusta. 26.300 € MERCEDES-BENZ C 200 Elegance -99 aj. 240 tkm, met.beige, 2-renkaat, lämmitin, stereot, vetokoukku .............. Joukkueeseen siirtyy viime kauden East Volleyssa Savonlinnassa aloituskuusikossa pelannut yleispelaaja Pasi Sallinen. ilm. Ljubljana: Maaottelu: Slovenia–Ghana 2–0 (2–0) 25. TÄYDENNYSKOULUTUS • Lapsen ensihoito 29.–30.5. ilm. Grundkurs i finska ..............................................................22. 17.6. Merkitse kuoreen valitsemasi koulutuksen nimi. ABIJA LUKIOLAISKURSSIT Alkaen 10.6.2002 (ilmoittautumiset 7 arkipäivää ennen kurssia) • Ruotsi, englanti, ranska, saksa ja matematiikka Opetuspaikkakunnat: Kokkola, Kannus, Toholampi ja Perho Tiedustelut: puh. Sallinen on syntynyt 1979, pituutta on 192 cm ja ulottuvuutta 340 cm. (06) 4256 000, www.epopisto.fi AVOIN YLIOPISTO-OPETUS • Espanjan alkeiskurssi 4 ov (OY) 3.–29.6. Dzoni Novak 2–0. 53.500 € puh. Saksan kielen kesälukio.....................................................15. KIELET JA KULTTUURI • Italian kielen alkeiskurssi (36 tuntia) 17.6.–28.6. 2.8. 19.6. 28.6. 75 tkm, vihreä, 1-om.,8 kpl erik.v., luistone.,Eleg.varust., soitin, lämmitin, HIENO ................................. 12.7. Miehet: 400 m vu: 1) Michael Phelps 3.55,32, 2) Klete Keller 3.55,62, 3) Robert Margalis 3.57,42. HEINÄKUU Hålligång ruotsia suggestopedisesti ....................................1. ilm. 248 tkm, met.sin., 2 renk., lämmitin, aut.vaihteisto, ilmast., soitin.... 1) MBC, 2) BCK, 3) Cosmos. ilm. SOVELLUSKEHITYS > ohjelmoinnin teoria, toimistoautomaatio, käyttöjärjestelmät, mikrotietokonetekniikka, lähiverkot TIETOKANTAJÄRJESTELMÄT > tietokantateoria ja SQL, tietokantaohjelmointi Delphi/Visual Basic.net, olio-ohjelmoinnin perusteet, palvelinkäyttöjärjestelmä VERKKOTIETOJÄRJESTELMÄT > verkossa toimivat tietojärjestelmät, palvelinohjelmat, verkkosovelluskehitys ASP/CGI/Notes KÄYTÄNNÖN SOVELLUSKEHITYS > yritystoiminta, dokumentointi, projektityö, työssäoppiminen KOHDERYHMÄ: TUTKINTO: Tietojenkäsittelyn erikoisammattitutkinto LISÄTIETOJA: Ari Nuotio puh. 7.6. Kielten kesälukio (II luokkalaisille, eng ja ru).....................29.7. Rumpujen soiton alkeet......................................................24. Zlatko Zahovic 1–0, 45. 18.000 € RENAULT LAGUNA 19 DTi Sport -98 aj. 3.6. 13.900 € MB 230 TE farmari -90 aj. 044-7888 508, sähköposti: elisabeth.nyman@cop.fi Kuntayhtymä 40 vuotta LÄHDE LAKEUKSIEN POHJANMAALLE KESÄKUU ATK:n peruskurssi (iltakurssi) ......................28.5., 4.6., 11.6. 19.7. 30.6. Naiset 12 km: 1) Carina Ketonen KouvP 42.34, 2) Päivi Tommola TWD 43.15, 3) Malena Lamminsalo Sibbo V 43.22. ja 6.6. 28.6. Saksaa liikealalla työskenteleville ..........................................4. Lasitöitä eri tekniikoin.............................................................1. Uinti Pyöräily Jalkapallo. 21.800 € VOLKSWAGEN PASSAT 1.9 TDi -99 aj. Multimedia opetuskäytössä (iltakurssi)......................3.6., 5.6. TILAA KURSSIESITTEEMME! ETELÄ-POHJANMAAN OPISTO, ILMAJOKI Puh. 26.7. 3.6. • Sarjakuvan piirtäminen 10.–14.6. English for you 2 ................................................................24. Unet ja mielikuvaharjoitukset ..............................................8. 1-sarjakarsinta: 1) Cosmos II 8, 2487, 2) GBK 4, 2255, 3) KV II 2, 2249, 4) KV 0, 2171. TUTKINTO: Tietojenkäsittelyn perustutkinto LISÄTIETOJA: Tarja Mäenpää puh. Päivitä bisness-englantisi...................................................28. 9.8. Matematiikan kesälukio (pitkä matematiikka).....................15. -01 aj.13 tkm, met.väri, ilm
3987722 23.20 Urheilu-uutiset. 1362432 19.30 Hurmaava joukkoitsemurha. Stereo 14180 18.40 Herra Hyväntekijä. Iso, matalalla oleva ikkuna ja oviaukkojen runsaus aiheuttaa päänvaivaa myös sisustussuunnittelija Pirkko Välikoskelle. 68 tkm (69.267,-) 11.650 € FIAT DUCATO 10 Van 1.9 TD -99 valk., aj. 7417529 11.15 Folken matkassa. 2242432 09.10 Marsupilami. 100 tkm (89.126,-) 14.990 € Avoimet virat Soita ja pyydä tarjous! Vaihdetie 3, 60120 Seinäjoki e-mail: lansikate@co.inet.fi www.lansikate.fi Puh. 41451 09.25 TV2: Koki kananpoika: Etsivä. 8313432 13.55 Koulu-tv: Avoin tarina. esitys 8.5.2002 522890 14.20 Koulu-tv: Afrikan lapset. Dokumentti musiikista ja ystävyydestä. Pastori Sirkka-Liisa Voutilainen avustaa. esitys 16.1.2001 9640093 14.35 Ihana on elää. Osa 7/10: Home sweet home. 844635 11.30 mol.fi. 6233093 13.35 Caroline. Luonnonmukainen puutarha on helppohoitoinen Nina Kujansivu näyttää, miten luonnon monimuotoisuutta voi kunnioittaa kotipihalla. 47451 14.30 Punainen lanka. 662093 18.30 Karpolla on asiaa. Archie, ja koko Glenboglen väki palaavat ruutuun 11 tureessa osassa. Ohjaaja: Charles Wilkinson. 2309109 20.20 Huonosti käyttäytyvät miehet. Ed.esitys 10.04.2001. Juliette ei paljasta ilmeelläänkään olevansa pettynyt, vaikka ei pääse äitinsä häihin. Valtioneuvostolle osoitetut ilmoittautumiset liitteineen (nimikirjanote tai tutkintotodistusjäljennökset sekä todistus toisen kotimaisen kielen taidosta) pyydetään toimittamaan ympäristöministeriön kirjaamoon (PL 35, 00023 Valtioneuvosto, käyntiosoite: Fabianinkatu 6 A, Helsinki) viimeistään 14.6.2002. 8568364 14.55 Simpsonit. Lisätietoja iltaisin klo 17 jälk. Charlie Villissä lännessä. KEVÄT TARJOUS! FORD MONDEO 2.0i GLX 5-ov.-97 sin., aj. Amerikkalainen humoristinen toimintasarja. Eija Kantola, Anneli Saaristo ja Marjorie suurien tunteiden tulkkeina. 416 3342 www.moak.fi Sekalaiset Lakiasiaintoimistot Palveluhakemisto Terminaalikatu 1 67700 Kokkola Puh. esitys 14.5.2002 762797 17.45 FST: Magneetti. Tehtäviin kuuluvat kunnan maatalousja lomahallinto. USA 1984 2098635 23.15 Myöhäisuutiset. Ilmoittautumisista tulee ilmetä, minkä ympäristökeskuksen johtajan virkaan ilmoittaudutaan. 19.340 € (114.990:-) ilmastoitu fordfocus S NÄIHIN AUTOIHIN 1000 € VARUSTEPAKETTI OSTAJAN VALINNAN MUKAAN SAMAAN HINTAAN. Suuria odotuksia. 3446906 10.00 Tv-uutiset. Kauden kuudennen osakilpailun ratkaisuhetket.5680797 00.05-00.30 Ruutulippu. Ed. 84635 21.15 Laulava sydän: Rakkauden kiertokulku. 80180 11.00 Akuutti. 581838 23.55-00.05 Euronews. 84 min). Suomen parhaat urheilijat ja valmentajat opettavat kuntoilijoita. 681548 13.10 Irti arjesta. Stereo. esitys 15.9.2000 3434093 11.30 Kulttuurikaupungit 2000: Bryssel. Draivin prona jatkaa Anssi Kankkonen, joka saa rinnalleen maamme johtavan naisopettajan Outi Sedoffin. Sunnuntaivekkarin vieraina ovat Anita ja Jukka Välimaa Espoosta. 6061001 17.15 Ympäristöuutiset. 36614074 11.00 Elixir Sport. 9057277 22.15 Lintuhäkin majatalo (K). Heikki Kovalainen vauhdissa Englannin F3-sarjassa. Hakijalta edellytetään agrologin koulutusta. Pikauusinta. Hattaraunelmaa. 21884 17.05 FST: Solarplexus. Kyproksen Larnaka, Protaras ja Aiya Napa kutsuvat, mutta Samoa vie mennessään! Folken ja Karolinan vieraina matkatoimistovirkailija Lotta Sorri ja risteilyisäntä Jukka Helin. 4548 10.00 Helluntain messu Sääksmäen kirkossa. TIIVI-IKKUNAT, OVET JA ASENNUSPALVELU suoraan tehtaanedustajalta Puh. 661364 18.00 Motor Forum. esitys 12.7.2001 87838 12.55 Näitä minä laulan: Angelika Kirchslager. Sami Salonen, p. 2573722 22.50 Hyvin salainen agentti. Virat ovat (toimipaikka suluissa) Uudenmaan (Helsinki), Lounais-Suomen (Turku), Hämeen (Hämeenlinna), Kaakkois-Suomen (Kouvola), Etelä-Savon (Mikkeli), Pohjois-Savon (Kuopio), Pohjois-Karjalan (Joensuu), KeskiSuomen (Jyväskylä), Pohjois-Pohjanmaan (Oulu), Kainuun (Kajaani) ja Lapin (Rovaniemi) ympäristökeskuksessa. Tällä kertaa matka suuntaa Kauko-itään. Mukana vaatturimestari, tv-juontaja Arman Alizad sekä muusikko, suutari Sami Saari, joka pannaan myös ammatinvalintatestiin. Ferrarin tallimääräys kuohuttaa, tallit testaavat jo tiukasti Monacoa varten. esitys 14.1.2001 4306432 19.25 Salibandyn MM-kilpailut. 697600 15.25 Yllätyshäät. Ed.esitys 28.09.2000. Vävyehdokkaan kulkurivanhempien tapaaminenkaan ei aivan kitkatta suju. Ed. ja met.harm. 9704987 17.00 Felicity. 216703 20.00 Ilmiantajat. VIP tarjoaa apuaan rocktähdelle, joka osaa olla hyvin hankala ihminen. 9914664 17.30 Drag Racing. 20 €/levy 96 x 300 cm ........ 333. Turkista voi vielä nykyäänkin löytää viitteitä, miten roomalaisen kylpylän putkija lämmitysjärjestelmät aikoinaan toteutettiin. 3186971 22.30-00.10 Lankeemuksia pikkukaupungissa. Virret: 111:1-3 ja 7, 126, 569:1-3, 125 sekä 339:2-3. ja met.sin. Lisäksi vaaditaan säädetty kotimaisten kielten taito. 3986093 23.25 Pää sekaisin. ilt. Golfin makasiiniohjelmassa pureudutaan ajankohtaisiin asioihin, tavataan tunnettuja alan harrastajia ja seurataan mm. Stereo. Alueellisia ympäristökeskuksia on yhteensä 13. Virka on tässä vaiheessa määräaikainen 31.12.2005 saakka. Palkkaus on KVTES:n mukainen. Ed.esitys 02.12.2001. ja met.sin. 2002 s KESKIPOHJANMAA 26 Myytävänä Valtakunnallinen ilmatorjuntaleiri järjestetään 15.-31.5.2002 Lohtajalla. Tuotanto: Filmiteollisuus Oy/Työministeriö. 26884 20.45 Urheiluruutu. 8066426 10.25 Pioni – iloa ja ilmettä kotipuutarhaan. Lisätietoja: maaseutuasiamies Marja Leena Kinnunen, p. 25 tkm, kuin uusi, ALV (99.293,-) 16.700 € Hyvin varusteltu, ilmastoitu fordfocus S S-malliston hinta alk. 75 tkm, tosi hieno farm. 94 tkm, hieno, ALV (99.888,-) 16.800 € ja kymmeniä muita hyviä vaihtoehtoja FORD FOCUS1.6i Sedan -01 met.harm., aj. Vääriä luuloja. esitys 6.10.2000 9242 12.00 Dashiell Hammett – dekkari ja kirjailija. 199797 18.05 Ystävämme Charlie. Ed. 664906 19.15 Tulosruutu. 0400-366 144. 28068 08.05 Dian Fossey, gorillatutkija. esitys 14.4.2001 3013797 09.00 Tv-uutiset. 06-423 4040. Ed. 0500-946 459. Kuutamokuhertelua. Messussa laulavat Sääksmäen kirkkokuoro ja Ritvalan Kööri, jota johtaa Ülle Valjakka. Tuotanto ITEL, Englanti. Stereo. Hakemusasiakirjat opintoja työtodistuksineen lähetetään Ympäristölautakunnalle, PL 22, 68501 Kruunupyy. Ed.esitys 05.03.2002. -01 met.pun., aj. (Kesto 89 min). Palkkaus teknisten sopimuksen mukaan. esitys 10.12.2000 7698451 08.55 TV2: Sotta & Pytty: Maailman ympäri. Kruunupyy, 17. Yleisö on tervetullut tilaisuuksiin. Kotimainen matkailuohjelma. vain 9 tkm (126.495,-) 21.275 € FORD MONDEO STW 1.6i -00 met.sin., aj. Ympäristöministeriö ilmoittaa avoimiksi 11 alueellisen ympäristökeskuksen johtajan virkaa 1.4.2003 lukien. fordfocus 1.8TDdi 90hv sedan sin. Aikaansaava ohjelma kodin muutoksesta, asumisesta ja ihmisistä. Felicityä ahdistaa, koska isä tulee New Yorkiin ainakin pariksi viikoksi. Ed. 29703 11.05 Ylen avoin: Aristoteleen perilliset. Pätevyysvaatimuksena on tekniikan, luonnontieteen, lääkintätieteen, eläinlääkintätieteen tai maaja metsätalouden korkeakoulututkinto, tai opistotasoinen tekninen tutkinto. 200277 14.30 Sinkkuhaaremi. Johtajien virat täytetään toistaiseksi tai enintään kahdeksan vuoden määräajaksi. Vedenalaiset virtahevot. puh. Dokumentti Britney Spearsin noususta viihdebisneksen huipulle. Ne huolehtivat toimialueillaan ympäristönsuojelua, alueiden käyttöä, luonnonsuojelua, kulttuuriympäristön hoitoa, rakentamisen ohjausta sekä vesivarojen käyttöä ja hoitoa koskevista tehtävistä. Koska nykyinen terveystarkastaja piakkoin siirtyy eläkkeelle julistetaan TERVEYSTARKASTAJAN VIRKA haettavaksi viimeistään 3.6.2002. Osa 1/2. Marsupilami joutuu eläinystäviensä mukana sirkukseen katsojien ja sirkuksen omistajien suureksi riemuksi. Miksi vaimo alistuu pahoinpideltäväksi. Rakkaus potilaan ja lääkärin välillä leimahtaa välittömästi, ja hypnoosihoito vain pahentaa tilannetta. Virka täytetään kokopäivätoimisesti 1.11.2002 alkaen, vaihtoehtoisesti osa-aikaisesti 1.8. 692600 15.15 VIP. 8343 320. MV. Maa-, vesija ympäristöoikeus, kaavoitus ja rakentaminen, lunastukset, ympäristölupaasiat, perintöja sopimusoikeus VT Katja Apaja Vast. Kuuban Cayo Largo katosi. Stereo. Ostamme uudehkoja henkilöautoja Käteismaksu, tarvittaessa loppuvelan lunastus. (09) 160 39405, sähköposti riitta.rainio@ymparisto.fi ja hallitusneuvos Taru Hallberg puh. Ed. Kesto 113 min. Sankareita, onko heitä?. Diiva. 440664 18.30 Viittomakieliset uutiset. A u t o m y y n t i JOHNSON R TARTU TILAISUUTEEN! Omistajan siirtyessä toisiin tehtäviin nyt myytävänä KUKKAKAUPPA hyvällä paikalla Kokkolassa. Hemaisevan hauska ja kutkuttavan jännittävä todellisuusshow Las Vegasin estradilta, jossa viisi kaunokaista yllättää poikaystävänsä kysymyksellä: ”Menetkö nyt heti paikalla kanssani naimisiin?” 1373109 17.00 Viiden Uutiset. 5553258 15.15 Vain yksi elämä. 472432 20.00 Kahdeksan uutiset. Ed. Ed.esitys 21.10.2001. esitys 3.12.1995 51890 12.15 Kongin poika. Hyvä maine ja vakioasiakaskunta. 8278 700, HUOLTO 8278 730 Puh. Kanttorina jaurkurina toimii Vesa Tulivirta. Johtajan tehtävänä on johtaa ympäristökeskuksen toimintaa ja vastata ympäristökeskukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Aiheena mm yhteishuoltajuus. 06-831 1890, 0400-991 160 Palvelemme ma-pe klo 8.30-16.30 OLEMME MUUTTANEET isompiin tiloihin Måttisen terminaalialueelle os. 7241987 20.00 Kirja A & Ö. Kunta on kaksikielinen, työkielenä ruotsi. Riika on kaunis. Ed. toukokuuta 2002 Ympäristölautakunta KOKKOLA: Kaarlelankatu 21, puh. 6336277 10.05 Etuovi.com. (124.563,-) 20.950 € FORD FIESTA 1.25S 16v FLAIR -99 ABS, TCS met.vihr., aj. SARJA JATKUU toisen tuotantokauden jaksoilla. Solarplexus puhuu väkivallasta. 8950242 20.30 Varustamo. Kiihdytysajo-ohjelmasarja alkaa. 8831906 09.35 Poochini. esitys 19.5.2002 513 20.30 Tv-uutiset ja sää. Randyn paluu. 3779884 22.05 Kova laki. 5707426 13.30 Riemu on rajaton. 8662 300, KAUSTINEN: Kaustintie 2, puh. Ed.esitys 07.12.2001. esitys 27.1.2002 1884 12.00 Esiripun takaa. Suoran lähetyksen Helsingin Lasipalatsista juontavat Minna Rautiainen ja Osku Pajamäki. Kesän rippijuhlat lähestyvät ja se on hyvä syy saada Saikkosten rivitalokotiin uutta ilmettä. 2678548 12.40 Villiä menoa. Osa 5/5: Roomalainen kylpylä. Digi-tv tuli. 9785819 09.45 Digitelevision ABC. Ne perustettiin vuonna 1995. Tekstitys Teksti-tv:n s. 2303600 00.00 Rikosraportti. 71180 10.05 Maailmannäyttämöllä. 4497258 12.10 Britney Spears – teiniunelma vai teollisuustuote?. 25 €/levy Terassit, pihakatokset, seinärakenteet, varastot jne VANEREITA, KALUSTEJA RAKENNUSLEVYJÄ! ULLAVAN KUNTA hakee MAASEUTUASIAMIEHEN VIRANSIJAISTA ajalle 2.8.2002 16.6.2003. Suomi Tsekki. Jaksossa ylitetään köysisilta ja vietetään vakoojabileet. -00 aj. Fax 06-423 3545 • kattojen tarkastukset ja korjausehdotukset KATTOTYÖT VANKALLA AMMATTITAIDOLLA KATTOTYÖT VANKALLA AMMATTITAIDOLLA • uudiskattaminen • kattojen saneeraukset • vedeneristykset kumibitumija bitumikatemateriaaleilla Ammattitaidolla ja kotimaisilla Soita ja pyydä tarjous. Norjalainen muotisuunnittelija ja venäläinen liikenainen perustavat yhteisyrityksen akselille Murmansk-Vadsø. 2146278 17.00 Tv-uutiset. esitys 15.5.2002 3797 16.30 Stefanie. Keskusteluohjelma ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Ed. fordfocus 1.8 TDCi 115hv sedan met.hop. Haastatteluissa ohjaaja George Lucas, tuottaja Rick McCallum sekä Episodi II:n tähdet Natalie Portman, Samuel L. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Vesa Pajala (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 Tv-uutiset. 60 tkm, kuin uusi (117.725,-) 19.800 € OPEL ASTRA 1.6i 16V Caravan -99 aj. Perheväkivalta on yleisempää kuin luullaan. 889 702 ja maaseutulautakunnan pj. Ed. Piraija/Koirien kerho/Ihmelaite. Ed. Temperamenttinen Marianne antaa muiden kuulla kunniansa. 08.00Seppeleenlasku Lohtajan sankarihaudalla 10.00Kunnialaukaukset ja taisteluammunnan seuraaminen tykkipihalla 12.00Lounas leirialueella 13.00-16.00 Kalustoesittely lippukentällä, jonka ohessa simulaattoriammuntaa sotilaspoliisi -toimintanäytöksiä maalilennokki -lennätysesityksiä kieroajelu harjoitusalueella valokuvanäyttely Sotilaskodissa 17.00Paraatikatselmus leiritiellä 18.00 Yleisölle avoin tilaisuus päättyy Opastus on järjestetty ampumaja harjoitusalueen tulotien puomilta. Käytös kiitettävä. Osa 3/4. Miksi mies lyö. 939242 22.15 Viikon sää. 89 tkm, hieno (89.185,-) 15.000 € MAZDA 626i 4-ov. Arvostavatko suomalaiset todella niitä ammatteja, joita väittävät arvostavansa. Tutustu kotisivuumme osoitteessa www.yle.fi/fst. AUTOT OVAT: fordfocus 1.6i Ghia sedan met.pun. 470109 18.00 Kuuden uutiset. Ed.esitys 22.12.2001. 1011987 14.00 Bänd-X. Isä ja poika. Argentiinan MM-ralli, Juha Kankkunen rakentaa Hyundaista voittoautoa. Osa 6/6: Mietiskelypaikkana pergolapenkki. 9928703 16.05 Intohimona menneisyys. Nelonen vierailee Skywalker Ranchilla ja kurkistaa Star Wars -mytologian taustoihin. Gambialainen Dembo, etelä-afrikkalainen Norman, saamelainen Ailu sekä ruotsalaiset Eva ja Sten ovat vakuuttuneita, että on uskallettava rikkoa rajansa ja siten löytää uusia mahdollisuuksia. Stereo 145616 21.15 Ykkösdokumentti: Rättibisnestä yli rajojen. 7026987 16.00 Kodin kääntöpiiri. Tv-ohjaus Pekka Heikkilä. Pilotti. 8659345 16.05 Higher Ground. Nuori nainen saapuu ilotytöksi pikkukaupunkilaiseen majataloon, jonka omistajan tytär opiskelee yliopistossa. Palkkaus määräytyy palkkausluokkien A29-A30 mukaisesti. 8612 300 • A-pesutulos • Linkousnopeus 1000 kierr. 574884 19.00 Seitsemän Uutiset. 333. Toimistossa työskentelevät terveystarkastaja, ympäristönsuojelusihteeri, vastaava eläinlääkäri sekä osa-aikainen eläinlääkäri. Lista. esitys 23.11.1999 7018762 09.00 TV2: Hetkinen. 251488 00.55-01.25 Sinkut aurinkorannalla. Toimittajat Paula Lehdistö ja Raimo Vakkuri. Potilaskäynnillään Sydney tapaa yllättäen Joanien, jonka päähänpinttymänä on mennä naimisiin ja pian. 292703 20.10 Huomisen sää. Golfin makasiiniohjelmassa pureudutaan ajankohtaisiin asioihin, tavataan tunnettuja alan harrastajia ja seurataan. KRUUNUPYYN KUNTA Kruunupyyn ympäristöja terveydensuojelutoimisto huolehtii ympäristönsuojelua, ympäristöterveydenhuoltoa sekä eläinlääkintähuoltoa koskevista tehtävistä. Jackson ja Hayden Christensen (Higher Ground). F1-kuljettajien kunto-ohjelmat, haastateltavana kuntoguru Mark Arnall. Asian johdosta ilmatorjunta-aselaji viettää "Ilmatorjuntamiehet Lohtajalla 50 vuotta" -tilaisuuden Lohtajan ampumaja harjoitusalueella 23.5.2002. Irlannin Waterford on kelttien koti. 2819 08.30 TV2: Teletapit: Piparkakkupoika. Ympäristöterveydenhuolto on itsenäistä ja monipuolista, ja edellytyksenä on ajokortti ja oman auton käyttö. otto kahdesti kuukaudessa MTK-Keski-Pohjanmaan toimistossa Pitkänsillankatu 20 B, Kokkola, ajanvaraus p. 6679277 21.00 Indiana Jones ja tuomion temppeli. Oscarilla palkittu jatkoosa 12.5. 050-541 5034. Ed. Heimo Holopainen kommentoi. Koki löytää kotilon. Kertomus kahden erilaisessa elämäntilanteessa olevan naisen suhteesta, joka muuttuu etäisestä ja torjuvasta toinen toistaan ymmärtäväksi. 989118 22.00 Kymmenen Uutiset. Piirrossarja pilalle hemmotellusta pikkukoirasta, joka joutuu aivan tavallisen perheen lemmikiksi. Stereo. Ullavan maaseutulautakunta, Ullavantie 14, 68370 ULLAVA. 470074 21.00 Vapaa pudotus. Johtajan kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, perehtyneisyys virkaan kuuluviin tehtäviin sekä käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus. Lähempiä tietoja antavat ympäristönsuojelusihteeri Karin Björkgård, puh. 530345 14.00 Moesha. Ed. 8357797 11.00 Tv-uutiset. Miten kaksi hyvin erilaista kulttuuria ja toimintatapaa vaikuttaa yrityksen toimintaan. esitys 18.5.2002 66155 18.15 FST: TV-nytt. 833109 17.05 Piilokamera. Ostetaan Mielenkiintoisimmat kirja-arvostelut ww.keskipohjanmaa.net. Nooan saari. 8600 18.00 Tv-uutiset. esitettyyn elokuvaan Kadonneen aarteen metsästäjät. Osa 3/8: Surunpilaaja. Osa 5/6: Hyvää ruokintaa! 21068 19.10 Laakson kuningas. Alueelliset ympäristökeskukset hoitavat ympäristöhallinnon tehtäviä aluehallinnossa. USA 1997 3647635 08.00 FST: BUU-klubben. 2204600 20.15 Urheilu-uutiset ja Keno. Kattohaikarat pesivät Virossa mikseivät meillä. 7264906 12.15 Draivi. Arkaa aihetta käsittelevä ongelmaelokuva sopusointuisesta pikkukaupunkiperheestä, joka joutuu sosiaaliviranomaisten hampaisiin lasten hyväksikäyttöepäilysten vuoksi. 6226643 08.45 Rakettijengi. 65529 09.05 Sunnuntaivekkari. Marsupilami sirkuksessa. Kolmasluokkalaisten oma tietokilpailu. Ed. (99.888,-) 16.800 € VW GOLF 1.4 CL -98 sin., aj. uuden kotimaisen golfkiertueen FGT:n etenemistä. Vauhdikas piirrossarja neljästä kaveruksesta, joiden elämänohjeena on hauskanpito ja ystävyyden vaaliminen. 3958890 18.35 Kakkosen kevätsää. 73345 18.10 Ruutulippu. Mv. Lisätietoja viroista antavat hallitusneuvos Riitta Rainio puh. 446914 00.25 Draivi. Esko Hukkanen. • Määräautomatiikka • Ylilämpöja kuivakäyntisuojat • SKF-kuulalaakerit • Itsestään puhdistuva poistopumppu • Rumpu ruostumatonta terästä RAJ.ERÄ NYT UPEA CYLINDAN KOTIMAINEN 50 CM LIESI • Grillivastus • Pikakuumennus • Lapsiturvalukko uunissa RAJOIT ETTU ERÄ KOTIMAINEN PESUKONE LAATUKONEET LAATUKONEET RKS 385sl JÄÄVIILEÄKAAPPI • Skandinaavista huippulaatua • Uusi linjakas David Lewis-design • Tyylikkäät alumiinikahvat • Monipuolinen varustelu • Suuri käyttötilavuus • Hiljainen käyntiääni UUTU USMA LLI 299,299,499,499,499,499,Viescar Oy O U L U • Y L I V I E S K A • K O K K O L A tasaa unelmille tietä www.viescar.fi Indolantie 7, KOKKOLA, PUH. 8343 526 ja vastaava eläinlääkäri Susanne Saarinen, puh. 7681616 22.20 Tulosruutu. Amerikkalainen draamasarja. 2635600 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Tuotanto SVT. 2832890 23.35 Rallin MM-sarja: Argentiinan ralli. Trilogian viimeinen osa, Indiana Jones ja viimeinen ristiretki, esitetään 26.5. Hakemukset tulee palauttaa viimeistään 6.6.2002 os. 7683722 19.00 Strong Medicine. Virkaan nimitettäväksi esitettävän henkilön on ennen nimittämistä annettava valtion virkamieslain 8 a §:n (604/1997) tarkoittama selvitys sidonnaisuuksistaan. 816278 17.30 Pallo Hallussa. Viikon katsojavinkki: annetaanko Suomessa järvien pilaantua. Musikaalikomedia naisesta, joka sulhasen kehotuksesta kääntyy psykiatrin puoleen. alkaen 31.12.2002 saakka, jatkuen kokopäivätoimisena 1.1.2003 lähtien. 8797 11.30 Kertomus kivusta. 9960906 12.45 Kaksi kaveria ja tyttö. 46 tkm, uusi malli (149.237,-) 25.100 € FORD TRANSIT 100L 2.5DSL -99 pun., aj. Koomassa. Stereo. Sport 2000 Tour, rata-autoilun kauden toinen SM-viikonloppu Virtasalmella. vain 25 tkm, met.sin., ilmast. 6563677 09.30 TV2: Inkun päiväkirja: Rikoksen poluilla. Vävyehdokas. 2838600 10.35 Verkkoyhteys. 18 ruotsalaista sinkkumiestä saapuu paratiisisaarelle ja ensimmäiset treffit käynnistyvät tuota pikaa. Lisäksi keskustelemme käsityöammateista. Surffaaja-Sam/Sairas-Sam. 5331161 18.40 Taikatemppujen paljastukset. Asiasta kertomassa Suomen kuvalehden toimittaja Tuomo Lappalainen. 13488 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Sunnuntaina 19.5. Ed. (09) 160 39402, sähköposti taru.hallberg@ymparisto.fi. Suojeltava ei juurikaan ole kiinnostunut omasta turvallisuudestaan. Kirkkoherra Kari Kauhanen saarnaa ja johtaa liturgian. Terminaalikatu 1, 67700 Kokkola (VR:n ja Postin vieressä) VANERI-, KALUSTEJA RAKENNUSLEVYJEN NOUTOPIHA = kaikki halvalla noutohintaan! Kevyt, kestävä ja läpikuultava TOP-VALOKATE 96 x 250 cm ........ Holm 0400-563 684 Melantie 0400-444 900 Hanhisalo 0400-569 744 Tervetuloa! FORD MONDEO 1.8i Amb. 112068 15.00 Star Wars – kulissien takana. FST/Lapset. Samalla tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä kun ensimmäinen ilmatorjuntaleiri järjestettiin Lohtajalla. Tekstitys Teksti-tv:n s
07.50 Merisää. 22.00 Jammed no Doubt. Soita studioon nro 0108 06000 (pvm). 13.40 Viikon kiertotähti: Suomen Euroviisut 13.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. 23.00 ”Näistä levyistä en luovu”. 20.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. 22.20 Agenda. 08.00 Uutiset ja sää. 23.06 Novosti po-russki. 10.05 Onnenpäivä. 16.15 Verkko soi. 09.58 Hyvä kysymys. 08.30 Barnradions Vinghäst: Ufo på dagis. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 16.05 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. Todellisuustelevision keinot ovat siis käytössä draamassa. (R). Ison albiinoapinan kanssa reissu luiskahtaa enimmäkseen komedian puolelle. 13.00 STT:n uutiset ja sää. Irti arjesta on hyvin toimeentulevien ihmisten näennäisongelmilla lastattu sarja, jossa lapset tilittävät tuntojaan suoraan kameralle. 12.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut (Helsinki). Fysiikan ja draaman perustotuus pääsi unohtumaan Steven Spielbergiltä, joka jatkoi Kadonneen aarteen metsästäjien menestystarinaa turboahdetulla kakkososalla. 07.50 Merisää. (R). 16.00 Uutiset ja sää. 13.00 The Lick Aaliyah Special. 2.15 Urheilu-uutiset. (R). 20.45 Artur Rubinsteinin pianosooloja. 12.00 Chroniques d’en haut. 22.00 Aktuellt. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 19.55 Urheiluradio. 19.00 TV5, le Journal. 20.00 Uutiset. 00.05 Yöklassinen. 14.30 The Lick Weekend Music Mix. 18.05 Tidsresan. Uutiset tasatunnein. 22.15 Vegakrysset. 18.03 Palloilukierros/Salibandyn MM-kilpailut. 08.00 Uutiset ja sää. 01.00 Yölinja/Uutiset tasatunnein. Mutta kukaan ei hallitse mitään. 17.00 Hitlist Uk. 8.25 Babar. 21.30 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. Naiset löytävät yhteisen sävelen, vaikkakin yskähdellen. Dokumentti on kuin elokuva. 12.00 Uutiset ja sää. 13.10 Naisten tunti. 12.00 Chat Show!. (R). 00.00 Uutiset ja sää. 14.00 Musiikin ykköstuotantoa. 12.00 Aktuellt. 10.56 Hyvä kysymys. 22.05 Cinema / Special Cannes le Fabuleux Destin d’Amelie Poulain. 5.30 Journal Mondial des Journaux. Sitä riittämättömyyden tunnetta ohjaaja Kim Ki-Duk alleviivaa kynä sauhuten. 20.30 Seriestart: Vi på Langedrag. 08.03 Sunnuntai-Suomi. Amerikkalainen ihmissuhdesarja. 0.20 Dokumentären: Pappan, dottern och skatten. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 21.00 W.A. Amerikkalainen tositeeveesarja väijymisrenkaan kiristymisestä uskottomuusepäiltyjen ympärillä. Mitä, metsänvihreää, armeijansinistä, lappapuuronpunaista, näitä värejä ei Venäjällä käytetä, Timofeeva katsoo Johansenin väriyhdistelmiä. Söpöjä nakuja. Amerikkalainen komediasarja. 23.06 Novosti po-russki. 08.03 Sunnuntai-Suomi. 11.03 Sunnuntai-Suomi. 14.03 X3M-Johannes 1:1 16.00 X3M-Nyheter. Päivän tapaukset: Michael Torgensonin vaimonvarjostukseen osallistuu myös paikallinen poliisi. Suora. 19.10 Palloilukierros/Salibandyn MM-kilpailut. 10.00 Jalkapallo: Road to World Cup 2002. Ykkösdokumentti näyttää dokumentin Rättibisnestä yli rajojen. 11.00 Horisontti. (R). Lausuntojensa perusteella Britney suhtautuu omaan rooliinsa täysin luonnollisesti. 08.58 Hyvä kysymys. Isäntänä Tommy Grand. 10.03 Sunnuntai-Suomi. Amerikkalainen sitcom nuorten poikien yhteisasumisesta Manhattanin SoHossa. 17.00 Tipsbingo. Johansen osaa suunnitella persoonallisia vaatteita, Timofeevan ompelimossa niitä osataan tehdä ja ennen kaikkea ostaan tehdään halvemmalla kuin Norjassa. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 21.00 Säsongsavslutning: Cleo. 19.30 Aeron Flux. 14.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. 18.00 Veckans konsert: Borodinkvartetten spelar Beethoven. 18.00 Uutiset. 18.30 Säsongsavslutning: Malcolm – ett geni i familjen. 19.15 Musikspegeln. 19.10 Skymningssagor. 11.00 Uutiset ja sää. 10.03 Audi homo! fortsätter. Matt pahoinpidellään kadulla. 3.00 Sunday Night Music Mix. 21.00 Journal RTBF. Nuori nainen saapuu ilotytöksi pikkukaupunkilaiseen majataloon, jonka omistajan tytär opiskelee yliopistossa. 16.00 Mad TV. 06.03 Morgonmusik. 13.10 Kulttuurikahvila. (USA 1996). 17.25 Keno. 21.00 Family Values Tour. 06.30 Classicas morgonkonsert. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 Suomalainen tunti. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 14.00 Uutiset ja sää. 10.55 Den stora stjärnparaden. 18.55 Urheiluradio/Palloilukierros/ VakioveikEurosport 9.30 Autourheilu: Argentiinan ralli. 18.05 Kiosque. 12.00 Making the Video Brandy. 12.30–13.30 Vi är också människor. 17.00 Uutiset. 6.00 Non Stop Hits. 21.30 I polisens kamera. He näyttävät sopimusriitansa, mielipideeronsa, kaiken. (R). Sarja alkaa siitä, kun äiti saa orkkuja harlekiinikuvissa. 11.00 Moottoripyöräily: Roadracing MM-kisat, Le Mans, Ranska. 55 (70 min) TV2 klo 12.15 Steppaava psykiatri Fred Astaire on tanssiva psykiatri musikaalikomediassa Ihana on elää (Carefree, 1938). 15.15 Thalassa. Seurantatapaus: Mitä kuuluu Ray Richardille, joka yllätettiin rysän päältä bensa-asemalla. 18.05 Radion sinfoniaorkesterin konsertti Lahdessa jatkuu. 00.00 Uutiset ja sää. Edellinen pystyy manipuloimaan ihmissuhteita ja jälkimmäinen suunnittelemaan tulevaisuutta, mutta vapaus tuntuu liihottavan jossakin muualla. Music tv 7.00 Kickstart. 18.00 US Top 20. 22.40 SubKultti: Captain Scarlet. Kongin poika (The Son of Kong, 1933) purkitettiin King Kongin menestyksen innoittamana, pitkälti samalla kaartilla ja vanhoissa lavasteissa. Pitkänen. Britney innostui laulamaan ja tanssimaan jo alle viisivuotiaana. 18.00 Skolakuten. 22.00 Gargantua. 19.55 Vädret. 16.15 Autourheilu: Super Racing Weekend, Brno, Tsekki. 18.30 Tennis: WTA-turnaus, Rooma, Italia. 15.03 Alivaltiosihteeri. Potkua riittää Johansenin kotikaupunkiin Norjaan. 17.30 Courts métrages : Talents Cannes 2000. 14.00–15.00 UR-program. 1.00 MTV Amour. 20.55 Kerava. 17.00 Aktuellt med väderrapport. Tällä kertaa matka suuntaa Kauko-itään. Sitten tuli tosipaikka. 17.15 Sputnik 17.30 Finlandssvensk tonträff. (R). 16.05 Herraseurassa Seija Wallius. 00.00 Uutiset ja sää. 2002 Radio & TV 27 06.00 Sub Mobile Games. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 23.00 Jalkapallo: Road to World Cup. 12.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut (Helsinki). Olemme tähden mukana myös markkinointikiertuella Kaukoidässä, jossa hän on erityisen suosittu. 21.30 Sportspegeln. 19.30 Radioteatern ger: Nomad 20.30 Der Vorleser. (R). Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa -tauotonta 9.00 Huomenta Radio Pookista 10.00 Jumalanpalvelus Raahen kirkosta 12.00 Toiveet ja terveiset;koko kansan puhelintoivekonsertti:studio 0700-92111(1,95e+pvm) Uutiset 12.00 Lääkäriasema 15-15.30 Seurat Haapajärveltä 17-18 15.30 Tähtikaarti -tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 9.45 Sunnuntaiaamua Radio Kokkolasta 10.00 Jumalanpalvelus Kokkolan kirkosta 11.15 Ankkuri 12.00 Gudstjäns från Gamlakarleby kyrka 13.00 Musiikkia tauottomasti aamuun saakka. 21.00 Sporten. 21.03 Luomuilta 0203-17600 jatkuu. 14.00 X3MNyheter. 13.10 Bibeln. Rantakaupungin majataloon prostituoiduksi muuttanut JinA ja omistajan opiskelijatytär Hea-Mi joutuvat olosuhteiden pakosta asumaan saman katon alla. 24.00 Live Depeche Mode. 17.00 Uutiset. 18.00 Hard Rock Club. Neljä riviä rakkaudesta 15. 18.45 Georg Ots laulaa. 555 (84 min). 08.03 Éljen a Magyár – eläköön Unkari! 08.45 Tuhat vuotta – sata kirjaa. 08.20 Luontoretki. 15.00 Ooppera. Nelonen klo 21.00 Huhujen myrkyttämä koti Pikkukaupunkilaisperheelle on epäilemättä repivää joutua hyväksikäyttöhuhujen kohteeksi – olipa puheilla sitten katetta tai ei. 00.05 Satumaa. 22.15 Vildmark. MTV3 klo 22.30 Pekka Eronen Sielujen sympatiaa. Tarinaa ei ole häävisti, mutta tossu nousee. 23.03 News in English. Pari tuntia syöksymistä, huutamista, putoamista ja kirkumista on kova pala Indiana Jonesin fanillekin. 08.10 Melodiradion. 22.05 Todellisia tarinoita. 13.00 TV5 Infos. 15.50 Kamera: Enzo – i morgon i Palermo. Nämä kovaääniset maailmanomistajat saisivat jo lakata terrorisoimasta tv-saasteellaan. 19.00 Real World New York. (R). 09.00 STT:n uutiset ja sää. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.00 Väder. 20.50 Sagolika Sverige. 18.47 Taisto ja Irmeli. 8.50 Pokémon. 17.30 Sportsöndag med Vinnare. 20.45 Melodiradion. Rouva on turhautunut. 14.00 Diary AaliyTv 4 Nordisk 8.00 Teletubbies. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 16.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. 21.00 Uutiset. 20.03 Urheiluradio/Jalkapallokierros/ Salibandyn MM-kilpailut. 11.50 Lukuhetki. Soita studioon nro 0108 06000 (pvm). 19.00–19.45 Bolibompa. 19.20 Aftonandakt. 09.08 Iskelmäradio. ah. 21.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. 2.45 Nationalsången. 15.00 Uutiset. 17.10 Sportsworx. 19.00 X3M-Metallväktarna 21.00 X3M-Toast. 19.15 SubPremier: Being Eve. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 Uutiset ja sää. 08.48 Puutarhurin tietolaari. 18.50 Merisää. 12.00 Tankar och ting. TV1 klo 14.35 Indy palaa melskaten Vuoristoradassa pitää olla ylämäkiäkin. 22.00 TV5 Infos. 15.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. Mustasukkaisuuden aihetta syntyy, mutta niin myös kohtalonyhteyttä. 18.00 TV5 Infos. 07.20 Naturens under: Från larv till fjäril. 16.30 Les carnets du bourlingueur. 20.30 Kiitos ja näkemiin. 16.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. 11.15 Öronfröjd. 19.00 STT:n uutiset ja sää. TV 5 5.00 Journal RDI. 18.50 Merisää. 20.03 Urheiluradio/Jalkapallokierros/ Salibandyn MM-kilpailut. 3.10 Le Canada Aujourd’hui. 14.00 France inside out. 19.25 Viikon luontoääni. 11.00 TV5, le Journal. 13.05 Gudstjänst 14.00 Aktuellt. 12.55 Löpsedeln. 18.03 Palloilukierros/Salibandyn MM-kilpailut. 00.25 Media Television. Ja niin se muuten onkin, mutta itse formaatissa ja sen ideologiassa ei ole mitään tavallista. Viikonlopun kuumimmat ja viileimmät tapahtumat. 10.25 När & fjärran. 09.03 Löpsedeln. 21.00 Aktuellt. 13.40 Viikon kiertotähti: Suomen Euroviisut 13.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. 16.15 Verkko soi. 00.00 Uutiset ja sää. 19.40 Röda rummet. Naiset ovat ihailtavan avoimia ja pyytävät mikrofonin kiinni vain kerran. 12.03 Sävellahja. 23.00 Uutiset. 21.00 Jalkapallo: Cup 2002 -kilpailupaikkakunnat esittelyssä. 23.00 Jammed Sum 41. 0.10 Pang i bygget. Isä ja äiti riitelevät ja yrittävät saada hektiseen arkiaikatauluun sopimaan myös seksiä, mutta rutiinit ja keittiöremontti vievät ajan. 20.00 Autourheilu: Super Racing Weekend, Brno, Tsekki. 22.00 Koe-eläinpuisto. (R). Mustasukkaisten naisten juoruineen ja kirveellä veistettyine perustunteineen Lankeemuksia pikkukaupungissa vetoaa kenties samaan yleisöön, jolle Ricky Lake Shown tai Jerry Springler Shown pärskähtelevät tunnustukset maittavat. 11.25 Carte postale gourmande. 2.35 Journal TSR. Tukholma onkin sitten kovempi pala. 10.30 Vegakrysset. 22.30 Making the Video no Doubt Hey Baby. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 19.00 Kulleby sjukhus. 21.10 Tack och lov. 555 (102 min, E) TV1 klo 22.15 King Kongin kalpea perillinen Tehtailtiin sitä jatko-osia ennenkin. 20.00 Morning Glory. Toinen esitys. 14.03 Vägskäl. 55 (89 min, E). 19.30 Vaasan kuorofestivaali 2002: Tallis Scholars yhtyeen konsertti. Ilmiöitä ja tapahtumia halki Suomen. Documentaire. Mitä Malfrid ja Galina tekevät, kun vuosi on kulunut Tukholman valloitusyrityksestä. 21.50 Merisää. (R). 08.58 Hyvä kysymys. 20.30 Rapport. Indiana Jones ja tuomion temppeli on Oscarilla palkittu jatko-osa elokuvaan Kadonneen aarteen metsästäjät. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. Nostalgiaa kaipaaville mainittakoon, että Dennis Weaver, eli vanha tv-sheriffi McCloud, on eksynyt vaariksi mukaan. (R). 0.45 Tennis: WTA-turnaus, Rooma, Italia. 00.50-07.00 Deittichat. Sen jälkeen, kun shanghailaisesta yökerhosta ulos pääsee, ei Indiana Jones ja tuomion temppeli (Indiana Jones and the Temple of Doom, 1984) juuri jarrua paina. 11.15 Un clic pour un clip. Jaimen nurkkaus. 17.45 Urheiluradio/Pesäpallokierros/ Salibandyn MM-kilpailut. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 19.00 Nyheter från FNB. 15.15 I Dur och moll. Hohhoijaa! Taas yksi syy lakata katsomasta amerikkalaisia perhesarjoja. 17.00 TV5, le Journal. 7.30 Les Zaps. 23.00 Nyheterna och vädret. 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-98300 ( 5,05 euroa / puhelu + pvm ) 13.00 Järviradio soi 17.00 Uusimaa vastaan Väli-Suomi 18.00 Pyhis Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.5. Viikoittainen brittilista Englannin suosituimmista levyistä. Tiedon puutteesta ja ehkä lievestä yksinkertaisuudesta kyllä. 22.00 Uutiset ja sää. Radio Novan studionumero 0108 06000 (pvm). Sirittäjä. Britneyn äitiä, jota vilpittömän oloinen laulajatar pitää sankarinaan. Tämän lajin telkkaridraamat ovat sikäläisittäin oma lukunsa, jossa taivastellaan toisten kärsimyksillä tai omituisuuksilla. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 2.20 Säsongsavslutning: Funkar. 19.45 Cirkusprinsessan. 24.00 TV5, le Journal. 09.05 Sunnuntai-Suomi. 16.05 Fri Zon – Båtradion. 13.30 Journal de France 3. 11.10 Kansanradio. 11.50 Lukuhetki. 23.10 SubKultti: Bionic Woman. Homo, britti vai gay-britti?. 08.00 Aktuellt. Musiikkia. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. Käsikirjoittajat ja ohjaaja iskevät koko ajan silmää katsojille: katsokaa kuinka fiksuja me olemme, katsokaa miten me hallitsemme kerrontakeinot. 55 (113 min). Alison ihmemaassa. 00.00 Exploitica. Edeltäjän taikaa ja jylhyyttä ei silti pystytty toistamaan. 23.09 Valoa ikkunassa. 14.00 Uutiset. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Sami Sirkiä Sami Sirkiä herättelee pilke silmäkulmassa. 23.00 Uutiset. 11.00 Morning Glory. 21.00 Alkkarit. 12.03 Vuxenkliv i barnskor. 11.00 Uutiset. Ernest B. Ohjelmassa haastatellaan mm. MediaTV luotaa uuden median, mainonnan ja modernin tiedonvälityksen maailmaa. 9.30 A toi l’actu@. 17.03 Pesäpallokierros/Salibandyn MM-kilpailut 17.30 Päivän peili ja sää. (R). 11.00 Uutiset. 07.02 Radiomafian viikonloppuaamu. 23.05 Programstart: Retur – en resa i historien. 09.58 Hyvä kysymys. 19.00 Aktuellt. 13.00 Nyheter från FNB. 18.40 Lätt klassiskt. 12.00 ”Näistä levyistä en luovu”. 22.00 Uutiset ja sää. Alisonin hurmaantuminen ei ota haihtuakseen, vaikka lemmen tiellä on moninaisia esteitä. 18.55 Radiohjälpen hjälper Vietnam. 0.15 Rapport. 12.03 Audi homo! fortsätter. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 22.15 Harstena. 09.55 Liedon kirkon kellot kutsuvat. Rankkaa on varmasti, mutta sitä ei amerikkalainen tv-elokuva Lankeemuksia pikkukaupungissa (Seduction in a Small Town, 1997) onnistu vakuuttavasti esittämään. 12.30 Borta bra. 10.00 Uutiset ja sää. Lapset revitään sylistä poliisivoimin ja koti tuntuu luhistuvan kasaan. 07.40 Kamurontti. Tai ehkäpä juuri sen vuoksi. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus Lappajärven Hell.srk. Sirittäjä. 21.25 Pepsi Chart. Valvemaailma ei tosin ole ihan paha sekään. Irti arjesta (Get Real, 1999) saattaa näyttää tuiki tavalliselta amerikkalaiselta perhesarjalta, jossa kivoilla ihmisillä on ongelmia ja tuottajilla hyvä tahto. 22.00 AB Svenska Ord klassiker. 22.05 Satumaa. 21.30 Journal France 2. 13.55 Film: Mordet på Orientexpressen. Mitch ja Mary Green ovat neljänkympin rajapyykkiä lähestyvä aviopari, joka on ehtinyt olla jo kaksi vuosikymmentä naimisissa. Täytyy nostaa hattua ohjelman tekijöille ja näille naisille. 22.05 Satumaa. 13.25 Den nakna kocken. 11.30 Allra mest tecknat. 21.03 Sportradion. 10.00 TV5 Infos. 10.00 Liedon seurakunnan jumalanpalvelus. 10.03 Sunnuntai-Suomi. 21.00 Uutiset. 14.03 Tänään iltapäivällä/Pääministerin haastattelutunti. 15.00 Radioteatteri esittää: Tiloja, avaruuksia, osa 1/3. 14.00 Uutiset. 18.00 Uutiset. 18.47 Taisto ja Irmeli. (R). 16.00 Uutiset ja sää. 20.00 Metalliliitto. 20.00 Radio Novan Yö Uutiset tasatunnein. 14.50 -Sändningsuppehåll-. 22.45 Urheilu-uutiset. 23.15 Gargantua. Johansen enemmän taiteilija, jolla eivät narut pysy käsissä. 20.55 Reprisstart: Läkeväxter. 19.20 På världens tak. 08.35 Ruuan tähden. Toinen heistä on norjalainen muotisuunnittelija Malfrid Johansen ja toinen murmaskilainen ompelimonjohtaja Galina Timofeeva. (R). 08.45 Radio Fnatt 09.00 Aktuellt. Mark Sandricin ohjauksessa tanssitaan, golfataan, pyöräillään, hillutaan hypnoosissa ja vaivutaan haavemaailmoihin. 11.03 LISTA. Se mikä ei tapa ja Elämän saitti. 15.00 Uutiset. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 17.00 Vad säger Liza Marklund. Ja jatkoa seurasi vielä tällekin... 07.40 Kamurontti. 14.03 Leila ja Annukka. 12.03 Sävellahja. 15.00 The Lick Gangstarr Special. 2.55 Soir 3 week-end. Naiset hätääntyvät ja riitaantuvat, kun muotimessujen kokeneet maahantuojat ja tukkurit esittelevät myytäviään. SubTV! kausrivi. 19.10 Palloilukierros/Salibandyn MM-kilpailut. Tuttu kemia alkaa kuplia ja sulho vaipua unholaan. 13.10 Naisten tunti. 7.00 TV5, le Journal. tunnilla. 20.25 Luomuilta 0203-17600. 16.00 Salovaara liikenteessä Pertti Salovaara on paluuliikenteen tukena ja turvana. 15.03 Alivaltiosihteeri. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 Audi homo! 10.00 X3M-Nyheter. 17.30 Möt Celine Dion. Timofeeva on tiukka bisnesnainen, joka ei tuulessa katkea. 08.48 Puutarhurin tietolaari. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Vaarallinen ammatti. Jin-A ja HeaMi ovat molemmat jollakin tapaa jumissa lintuhäkissään. 21.03 Luomuilta 0203-17600 jatkuu. 11.03 Sunnuntai-Suomi. 06.00 Uutiset ja sää. 17.45 Leevi Madetojaa sinfonikkona tarkastelee säveltäjä Harri Wessman. Tasapainoilua/Avaruusmies. Sanan ”vai” kohdalla pitäisi seisoa ja, sillä näöltään ja menestykseltään Britney edustaa selvästi kumpaakin – teiniunelmaa ihan luonnostaan ja teollisuustuotetta, mikäli sanaa käytetään yleisemmin isojen levy-yhtiöiden artisteista. 6.05 TV5, l’invité. 1.45–2.15 Ocean Race. (R). Ei, vaikka viljelijäperheen tositapaukseen pohjautuukin. 19.15 Vivement dimanche. Se seuraa kahden naisen yhteistä yrittämistä alusta loppuun saakka. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 23.09 Valoa ikkunassa. 01.00 Yölinja/Uutiset tasatunnein. Kuva: Nelonen/Tiedotus Pohjoisen naiset suurkaupungissa Britneylla on lahja laulaa Onko jossain mennyt pieleen, kun nuori lahjakas laulajatar, nimeltään Britney Spears, on päästy leimaamaan koko levyteollisuuden mannekiiniksi. Koska meistä tuli niin tylsämielisiä, että me perustamme maailmakuvamme herneaivoilla varustettujen mutta hyvillä hampailla irvistelevien keskiluokkaisten amerikkalaisten tapaan manageroida uraansa, perhelämäänsä ja vartaloaan. 10.00 Up North. Siinä ei ole unohdettu loppuhoitoakaan. Kynsiänsä varovan naikkosensa (Kate Kapshaw) ja itämaisen pojannaskalin (Ke Huy Quan) kanssa sankariarkeologi suuntaa Intiaan, pyhää kiveä jahtaamaan. 22.00 Aktuellt. Sylvia Vargasin aviomiehellä on toinen nainen. 21.00 Mitt i naturen – film. 19.15 Kultursöndag. Sarja on kauhea kliseiden kasauma. 14.30 Under ytan. Uutiset tasatunnein. 17.35 SubSuosikki: Xena. 16.45 Tom Jones Show. 17.03 Pesäpallokierros/Salibandyn MM-kilpailut 17.30 Päivän peili ja sää. 15.00 Det rätta uttrycket. 18.00 Aktuellt. 10.00 Äntligen hemma. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. Näitä kahta naista ei voi syyttää ainakaan rohkeuden puutteesta. 11.25 Va savoir. 09.05 Sunnuntai-Suomi. Suora. 10.15 Ulda. Syvällisimmin ilmiöön nimeltä Britney Spears päästään käsiksi, kun laulaja ja hänen ruotsalainen hittisäveltäjänsä Max Martin istuvat vierekkäin studiossa. 11.10 Kansanradio. 23.00 Aktuellt. 00.05 Satumaa. Kaikkien on kuitenkin pakko myöntää, että valmiit vaatteet näyttävät hyviltä. 22.00 Uutiset ja sää. 3.30 Cinema / Special Cannes Gare Centrale (Bab El-Hadid). Ajan ykköspari ei pettänyt arkipäivänäkään. Nuoret naiset tulevat täysin erilaisista ympyröistä, ja alku meneekin toista mulkoillessa. 1.05 Race. Schoedsackin ohjaamassa seikkailussa retkikunta palaa kuoliaaksi jyrätyn jättiläisgorillan kotisaarelle, josta löytyykin jälkikasvua. 9.15 Myror i brallan. 0.20 I afton Lantz. Vaateja värimakukin poikkeaa toisistaan. 16.00 Uutiset ja sää. 21.15 Judo: EM-kisat, Maribor, Slovenia. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 17.15 Pyöräily: Giro d’Italia. 09.10 Det som muser viskat 09.50 James Ellroys bok Nattens riken 10.00 Aktuellt med väderrapport. (R). 19.00 Säsongsavslutning: Funkar. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. Lintuhäkin majatalo on kertomus kahden erilaisessa elämäntilanteessa olevan naisen suhteesta, joka muuttuu etäisestä ja torjuvasta toinen toistaan ymmärtäväksi. 10.00 Uutiset ja sää. (R). 23.00 X3MRetro. 21.50 Rysän päällä. 15.30 Radio Ilona. 23.30 Making the Video Marilyn Manson Tainted Love. 10.56 Hyvä kysymys. Taistelu vapaudesta. 17.55 Löpsedeln. 14.30–15.00 Glimtar från Italien. 23.03 Fritt fram 00.00 Löpsedeln. 1.35 Farliga kurvor. 11.05 Viikon luontoääni. (R). 21.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. 20.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. 15.00 TV5, le Journal. 17.15 TV5, l’invité. 15.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. 16.00 The Link Bytesize Special. Suora. 14.03 Tänään iltapäivällä/Pääministerin haastattelutunti. (GB 1974). 00.05 Yöklassinen. 9.45 I Mumindalen. 0.50 Kalla fakta. 12.45 Merisää. Sirittäjä. 16.05 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. Soita ja kommentoi! 13.00 Nanna Ripattila Uutiset tasatunnein. Suuri ennustaja ei tarvitse olla arvatakseen, että kohta vastaanotolle astelee toisen miehen morsian Ginger Rogers. Ohjaaja tavoittelee eurooppalaisen taideleffan koleutta innokkaasti, mutta jotenkin ulkokohtaisesti. Egon Schielen taulu ja länsimaisesti kalskahtava kamarimusiikki tavoittelevat kultturelleja irtopisteitä. Elokuvan alkutekstit sutataan iloisesti sormiväreillä, ja meininki on ylipäätään suruton. Kim Ki-Dukin eteläkorealaisessa elokuvassa seksi on enimmäkseen ankeaa puskemista ja ahdistuksesta vapaudutaan pikku hiljaa, pienin elein. 0.20 Cinema / Special Cannes. 20.00 Uutiset. Tapaamme nykyaikaisen, toisiinsa ihmeellisen etäisesti suhtautuvan singersongwriter-parin, jonka yhteinen nimittäjä lienee lähinnä levy-yhtiö. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 14.05 Les deux rives. 10.03 Gänget. 07.00 Uutiset ja sää. 08.00 Uutiset ja sää. 11.00 Gudstjänst. 14.00 TV5 Infos. 17.45 Urheiluradio/Pesäpallokierros/ Salibandyn MMkilpailut. 12.00 X3M-Nyheter. Ruotsin tv 2 10.15 Livslust. 11.05 Viikon luontoääni. 5555 TV1 klo 21.15 Sari Torvinen Kahden naisen lintuhäkki Älkää antako nimen hämätä: Lintuhäkin majatalo (Paran daemun, 1999) ei sitten ole mitään hullujen häkkiä, birdgagea tai muuta sirkeätä homofarssia. 08.20 Luontoretki. 9.10 Nicke & Nilla. 6.30 Journal Mondial des Journaux. 18.30 Om barn. 10.30 Re-7. 6.00 TV5 Infos. 16.03 X3MSport. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. Kaarina Suonperä ja hyvät tavat 13.45. Ruotsin tv 1 9.15–10.15 Bolibompa. 10.05 Onnenpäivä. 09.00 Musiikkia vanhasta Euroopasta. Mozart: Sinfonia concertante puhaltimille. 9.00 Journal Radio-Canada. Greenit asuvat hehtaaritalossa, jossa 18-vuotias prinsessa Meghan, 16-vuotias gigolo Cameron ja 15-vuotias nörtti Kenny hoitavat lasten virkoja. 23.45 Jorden är platt. 10.00 Sub chat. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz Oulu-Radio 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. Näemme Britneyn esiintyvän lastenohjelmassa 10-vuotiaana, eikä hänen ääntään meinaa uskoa todeksi. 09.08 Iskelmäradio. 23.03 News in English. 14.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. 18.25 SubSuosikki: Melrose Place. Naisista on pakko pitää, ja heidän soisi menestyvän. Juontajana Kirsi Pelttari. 06.00 Uutiset ja sää. 20.00 Naturligtvis. (R). 18.55 Urheiluradio/Palloilukierros/ Vakioveikkausrivi. 17.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti Lahdessa. Näkymä osoittautuu uneksi, ja ihana aviomies oikean siipan työkaveriksi. 23.35 Star Trek: Voyager. 20.30 Seriestart: Vägen till VM. 19.27 Löpsedeln. 7.15 Bla-Bla. 19.30 Nyheterna. 5 MTV3 klo 13.10 Kari Salminen. 16.00 Ryttare i gryningen. 17.00 Dokument utifrån: Säg inte att du inget visste! (R). 555 MTV3 klo 12.10 Jukka Kangasjärvi Houston, ydinperheellä on ongelma Kertokaa taas, missä vaiheessa näin pääsi käymään. 11.00 Legenden om Tarzan. 10.30 Lilla sportspegeln. 08.35 Ruuan tähden. MTV3:n toimittajat Kari Pyrhönen ja Timo Repo lienevät miettineen asiaa koostaessaan 20-vuotiaan tähden haastatteluista ja musiikkivideoista ohjelmansa Britney Spears – teiniunelma vai teollisuustuote. Pääosaa esittää tietysti Harrison Ford, kukapa muu Indiana Jonesiksi kelpaisikaan. 22.45 Sopranos. (R). (R). 20.25 Luomuilta 0203-17600. 19.55 Urheiluradio. 1.10–2.55 Film: Citizen Ruth. Juontajana Kirsi Pelttari. 00.05 Nattklassiskt. 21.50 Merisää. Hyökkäys erämaassa. 16.00 Valbar. 07.00 Uutiset ja sää. (R). 20.05 Bildjournalen. 19.40 SubSuosikki: Villi Pohjola. 10.05 Faut que ça saute. 13.00 STT:n uutiset ja sää. Kultakalan riutumista, lumipalloa ja muuta symboliikkaa on tyrkyllä useammankin elokuvan tarpeiksi. 12.45 Merisää. 12.00 Uutiset ja sää. 13.05 Vivement dimanche prochain. 19.15 Kymmenen pientä minuuttia. 01.00 Nattklassiskt. Teini-iän ohittanut nuori nainen suree, että häntä pidetään pelkkänä tuotteena, vaikka hän kuitenkin painaa töitä siinä missä muutkin
105000 km, met.vihr., 2:t renkaat, stereo/cd, lohkol., vetok., abs-jarrut, 4xairbag, ilmast., sumuv., kauko-ohj. 36.500 RENAULT Megane 1.4i Silver 5-ov. hinta....................................... Kokkola, puh. 85000 km, punainen, abs, esp, 6xairbag, sähköikkunat, keskuslukitus, stereo, 1omistaja, huoltokirja hinta....................................... Kaikissa malleissa vakiona: Real Time 4WDnelipyöräveto, ABS-jarrut elektronisella voimanjaolla, jarruassistentti, neljä turvatyynyä, ilmastointi, CD-soitin RDS-radiolla, kauko-ohjattu keskuslukitus, kokoontaittuvat ja pituussuuntaan säädettävät takaistuimet, sähkötoimiset ikkunat edessä ja takana, sähköisesti ohjatut ja lämmitetyt ulkopeilit. hinta ................................ hinta ................................ 52000 km, metallihopea, 2xairbag, absjarrut, keskuslukitus, lohkolämmitin, ohjaustehostin, talvirenkaat hinta....................................... 31.800 VOLVO S80 2.5 TDi -00 aj. 90000 km, viin.pun., 2 renk., cd boxi, lohkolämmitin, abs hinta....................................... 70000 km, harmaa met., 1-omistaja, ilmast., talvirenk., kesk.luk. 2:t renkaat, aluvanteet, stereo, lohkol., tasonsäädin, airbag, abs-jarrut, sähköikkunat, vak.nop. kesk.luk., h-kirja, 1-om. 19.900 VOLVO V70 2.5i Sportswagon -98 aj. pylväslinjan sekä kyllästämön. 135000 km, met.pun., 2:t renkaat, aluvanteet, stereo, sähköikkunat, abs-jarrut, keskuslukko, airbag, huoltokirja hinta ................................ Herman Renlundinkatu 3. 39000 km, met.sin., 2:t renk., stereo/cd, lohkol., aluv., kesk.luk., 2xairbag, abs-jarrut, h-kirja, 1-omistaja, kuin uusi! hinta ................................ 28.500 VOLVO S60 2.4i -01 aj. Kulutus mallista riippuen (EU yhdistetty): 9,1-9,3 l/100 km. SUNNUNTAINA 19. 190000 km, sin., 4xairbag, abs-jarrut, ilmastointi, keskuslukitus, lisävalot, luistonesto, ohjaustehostin, radio/nauhuri, vetokoukku, talvirenkaat, D-verokuitti, huoltokirja hinta....................................... -96 aj. Hinnat alkaen 32.950 + toimituskulut 550 €, yht. 13.200 NISSAN Sunny 2.0 4-ov. 16.400 SAAB 9000 2.3 CSE -94 aj. 6 € 35 € Kokkola, Kahvitie 69, puh. 43000 km, fidjin vihreä, 2:t renkaat, aluv., stereo, lohkolämmitin, vetok., airbag, abs-jarrut, ilmastointi, sähköikkunat, kaukoohj. hinta....................................... 17.800 CHRYSLER Neon 2.0 SE autom. hinta....................................... 420000 km, musta, abs, asr, aluvanteet, stereo, keskuslukko, sähköikkunat hinta....................................... Moderni siinä mielessä, että siinä on kaikki monipuolisen henkilöauton ylellisyydet yhdistettynä maastoauton maavaraan, aina tarvittaessa päälle k ytkeytyvään Real Time Uusi 2,0 DOHC i-VTEC -moottori. 28.500 MERCEDES-BENZ E 250 TDSL -95 aj. 27.750 MERCEDES-BENZ E 200 CDI -99 aj. Esittelemme m.m. -96 aj. ilmastointi, vetok., lohkol., aluv., 1om. 24.500 NISSAN Almera 2.0D 4-ov. 19.500 RENAULT Megane 2.0 RN Classic-97 aj. 16.500 VOLVO 960 2.5i 24V -97 aj. 15.900 MERCEDES-BENZ E 220 DSL -95 aj. q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q R IV IILM OITUS A U T O M A AT T I q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q 3,52 €/min + pvm KEVÄÄN JUHLIIN! KEVÄÄN JUHLIIN! KEVÄÄN JUHLIIN! KELLO-KOIVIO Isokatu 10 Kokkola Palvelemme ma-pe la klo klo 9–18 9–14 27 € KORVAKORUT alk. 21.700 RENAULT Laguna 2.0i Break -99 aj. 103000 km, met.hopea, 2:t renkaat, aluv., stereo/cd, automaatti-ilmast., murtohäl., kauko-ohj. 30.100 SAAB 900 S 2.0i 16V 5-ov. 244000 km, valk., 2:t renk., stereo, lohkol., autom.vaiht., 2xairbag, keskusl., abs-jarrut, sähköikk., h-kirja, alv.väh.mahd. -00 aj. 98000 km, met.harm., 2:t renk., stereo, lohkol., sähköikk., kauko-ohj. 22.700 MERCEDES-BENZ C 180 Esprit 4-ov. 50000 km, vihr., 4xairbag, abs-jarrut, 1omistaja, ilmastointi, keskuslukitus, lohkolämitin, metalliväri, ohjaustehostin, radio/cd, sisälämmitin, huoltokirja hinta....................................... Tervetuloa toteamaan asia. 60000 km, harmaa, abs, asr, keskuslukitus, metalliväri, talvirenkaat, stereo, vetokoukku, lohkolämmitin, 1 omistaja, huoltokirja hinta....................................... väri, ohjaustehost., radio/ce, talvirenkaat, kesärenkaat, huoltokirja, käyttöohjekirja hinta....................................... 106000 km, met.vihr., 2:t renk., aluv., stereo, lohkol., abs-jarrut, airbag, säköikk., kauko-ohj. -99 aj. 14300 km, met.pun., 4xairbag, absjarrut, 1-omistaja, keskuslukitus, lohkolämmitin, metalliväri, ohjaustehostin, talvirenkaat, kesärenkaat, huoltokirja, käyttöohjekirja hinta....................................... 58000 km, vih.helm.met. TOUKOKUUTA 2002 VAIHTOAUTOT KOKKOLASSA Volvo Renault myynti puh. 20.500 RENAULT Megane 1.6i RT Classic -99 aj. 105000 km, ruskea, 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, kattokiskot, kauko-ohj. 102000 km, mete.sin., cd-soitin, autom. 9.800 PEUGEOT 306 TDi Break -98 aj. hinta ................................ 253000 km, valkoinen, 2:t renkaat, stereo/cd, abs-jarrut, 5xairbag, webasto, kauko-ohj. 98000 km, met.vihr., 2xairbag, 1omistaja, ilmastointi, lohkolämmitin, met. Vaasantie, 67700 Kokkola Auki: ma–pe 8.00–17.00, la 10–14 Esa Anttila Osmo Wirkkala Mats Finell Peter Kristola 0500-280 766 0500-368 040 050-558 7149 0500-561 814 FORD Mondeo 1.8i CLX -96 aj. 31.800 MERCEDES-BENZ A 160 DT -99 aj. hinta ................................ 12.700 PEUGEOT 406 ST 2.0 4D -99 aj. moottoril., huoltokirja hinta ................................ 150000 km, persian punainen, keskuslukitus, met.väri, ohjaustehost., radio/nauhuri, vetok., talvirenkaat, kesärenkaat hinta....................................... Teho: 150 hv/110 kW. 19.800 CITROEN Xsara 1.6i VTR Coupe -00 aj. 110000 km, pun., 2 renkaat, cd soitin, vetokoukku, lohkolämmitin, taakkatelineet hinta....................................... keskusl., 6xairbag, h-kirja, takuu 12 kk tai 35 tkm hinta ................................ 37.000 MERCEDES-BENZ E 200D W124 -94 aj. GX -99 aj. 7.600 NISSAN Sunny 1.4 4-ov. 35 tkm hinta ................................ hinta....................................... 15.900 VOLVO V70 TDi Sportswagon -99 kitkarenkain, aut.vaiht, vak.nop.säädin,ajotietok, abs, 3xairbag, aut.ilmast.laite, sähköikk, kauko.ohj.kesk.lukko, rek.pak.autoksi, alv.väh.kelp, h-kirja, 1-om. 4WD -nelivetoon ja suuriin, muunneltaviin sisätiloihin. keskusl., ajotietok., sumuv., vetok., lohkol., vak.nop. 38.500 VOLVO 850 TDi 4-ov. keskusl., sähköikk., h-kirja, 1-om., takuu 12 kk tai 35 tkm hinta ................................ 13.400 RENAULT Laguna Break 2.0 RT -96 aj. 06-8325 200, www.lerbacka.kpnet.com Tervetuloa katselemaan maailmaa hieman korkeammalta. -97 aj. Lue lisää www.honda.fi Uusi Honda CR-V on hämmästyttävän moderni maastoauto. Bussikuljetus rakennustarvikemyymälän edestä. 268000 km, k.sin., 2 renkaat, stereo, vetok., lohkolämm. keskuslukko, sähköikkunat, huoltokirja, 1-omistaja hinta ................................ 11.500 OPEL Corsa 1.2i Eco -96 aj. LX D -94 aj. Uusi tehokas moottori tekee ohituksista turvallisia ja komea ulkokuori kääntää katseet leveämmilläkin bulevardeilla. 87000 km, valk., 2:t renk., stereo, vetok. karmi A-kyllästetty pylväs mökit, saunat II-PANEELIT, ulko ja sisä + palj on mui ta tarjo uksi a! Edustajat Pietarsaaressa: Edustajat Kruunupyyssä: Ewonawool-eristeet PUOLEEN HINTAAN! Iso erä Opastettu kierros tuotantoalueella. Kaikki alan tuotteet yhdeltä toimittajalta Källströmin Kaihdin Oy TORIKATU 18, Kokkola puh. säädin, h-kirja hinta ................................ hinta....................................... -97 aj. 112000 km, pun., 2-renkaat, aluv., cdsoitin, lohkolämmitin, 1-omistaja, huoltokirja hinta....................................... 125000 km, hopea, 2 renkaat, cd-soitin, ilmastointi, aluvanteet hinta....................................... 24.900 SAAB 9-5 2.3T -98 aj. 26.750 Torgarentie 3, Kruunupyy 06-823 1400 Pohjanlahdentie 33, Pietarsaari 06-781 7350 • www.paras.fi Perjantai: Fenestra (aamupäivällä) Turner Door Lauantai: Konsta-talot, Alholmin Saha & Jalostus Perjantai: Fenestra (iltapäivällä) Matti-Ovi Lauantai: Konsta-talot, Ehi-Myynti AlholminSaha & Jalostus WISA ® STRONG-tuotteet meiltä Varastossa sormijatkettuna pituus 6 m ja 8 m Täyspuu peiliovi, mänty, sis. keskusl., 2xairbag, abs-jarrut, sumuv., hands-free, h-kirja, 1om., takuu 12 kk tai 35 tkm hinta ................................ 48 € RIIPUS alk. 19.600 RENAULT Laguna 1.6i 16V Break -00 aj. 831 3086 PEKKALAN OMPELUKONE JÄTTIVALIKOIMASTA KAIKKI MERKIT AINA SOPUHINTAAN UUTENA TAI KÄYTETTYNÄ • MYÖS HUOLTO: KAIKKI MERKIT. 19.900 CITROEN Xsara 2.0 HDI -00 aj. 33.500 € (kuvan auto lisävarustein) Ajankohtaista eri aiheista www.keskipohjanmaa.net www.keskipohjanmaa.net Kotimaan pääuutiset, arkena ja pyhänä. Pakoputkien valmistus omalla koneella! O & I Määttälä AKKUTARVIKE Renkaat: Akut: Huoltotyöt: Pakoputket: Asennukset odottaessa! Me teemme kotikäyntejä veloituksetta ja ilman ostopakkoa! Jos suunnittelet markiisin hankintaa, keskustele ammattimiehen kanssa. 19.200 TOYOTA Avensis 1.6VVT-i Linea Terra 4D -01 aj. kesk.l, sähköikk, abs-jarrut, 4xairbag, h-kirja, takuu 12 kk t. 70000 km, valk., 2xrenkaat, lohkolämmitin, ilmastointil., sähköikk., kauko-ohj. 180000 km, sininen, 2:t renkaat, aluv., stereo, lohkol., vetok., abs-jarrut, autom., ilmast., vak.nop.säädin, ajotietok., sähköikkunat, keskusl., h-kirja hinta ................................ 22.700 MERCEDES-BENZ C220 TD -98 aj. keskusl., ilmast., sumuv., h-kirja, 1-om. 150000 km, met.vihr., 2:t renk., stereo, lohkol., vetok., kauko-ohj. Kiihtyvyys 0-100 km/h: 10 s. kierrätysmaksun VIKING Tsekkaa sivuiltamme www.kokkolanet.com/ kokkolanompelukone ompelu saumausk. 199000 km, met.beige, 4xairbag, absjarrut, 1-om, ilmast., kesk.luk., luistonesto, met.väri, ohj.tehost., radio/nauhuri, vetok., talvirenkaat, kesärenkaat hinta....................................... 103000 km, t.ametist.sin., talvirenk., kesärenk., stereo, lohkol. L -92 aj. 198000 km, met.pun., 2:t renkaat, absjarrut, 3xairbag, webasto, takaspoileri, vakionopeussäädin, keskuslukko, huoltokirja hinta ................................ 26.900 OPEL Astra 1.6i GL 4-ov. säädin, sähköikk., kauko-ohj. 23.500 NISSAN Maxima QX 2.0 4D SLX -96 aj. 23.400 MERCEDES-BENZ A170 CDi Kombi -99 aj. Kysyminen ei maksa mitään ja me tarjoamme vastauksen! Soita meille! Meillä on valikoimaa, laatua ja sopivat hinnat ja olemme automaattimarkiisien spesialisteja! -markiiseja valmistaa ja markkinoi Torikatu 18, Yrittäjäntie 15, Kokkola. keskuslukko, sumuvalot, huoltokirja hinta ................................ keskuslukko, murtohälytin, huoltokirja hinta ................................ 121000 km, met.vihr., 2:t renkaat, stereo, lohkol., airbag, kesk.luk., ohj.tehostin hinta ................................ 152000 km, meet.pun., 2:t renkaat, stereo/cd, lohkolämmitin, vetokoukku, ilmastointilaite, abs-jarrut, 3xairbag, kaukoohj. 18.500 MERCEDES-BENZ C 180 T Clasic -99 aj. Kruunupyyssä lauantaina: Kronopol laminaattilattiat liimasaumalla Liimapalkit suoraan varastostamme autotallin ovet www.turner.fi Ehi-Myynti kattolevyt mustat ja läpinäkyvät ikkunat mäntylattiat täyspuulevyt 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 Håbeco esittelee Muumi-leikkimökkiä Huom! Vain Pietarsaaressa Sis. (06) 827 3000 Vesa Haikola 0500-860 017 Sune Nordlund 050-557 0322 Juha Torppa 050-303 4643 Markku Sipilä 050-521 0060 Markus Nystedt 050-537 0600 MB Citroen Nissan myynti puh. 18.900 MERCEDES-BENZ C 180 -97 aj. Takuu: 36 kk / 100.000 km. 29000 km, sin., 2:t renkaat, stereo/cd, lohkolämmitin, vetok., sumuvalot, vak.nop. (06) 827 3000 Satoja vaihtoau toja! Tutustu tarjontaa mme kotisivuil lamme. Uutuus! Lyyra chippendale kahvilusikat 6 kpl Kultaiset rintalyyrat alk. 4.900 NISSAN Primera 2.0 4D DSL -00 aj. kesk.lukko, 2xairbag, huoltokirja hinta ................................ hinta....................................... 15.700 RENAULT Laguna 1.9 DTi HB -99 aj. hinta ................................ 340000 km, pun., 2xairbag, abs-jarrut, kesk.luk., ohj.tehost., radio/cd, vetok. 196000 km, tummanharm., vetok. 15.800 RENAULT Scenic 1.9 TDi Vario -00 aj. 16.700 CITROEN Xsara Picasso 2.0 -01 aj. 31.800 VOLVO V40 TurboDiesel -98 aj. säädin, kaukosääd., keskuslukko, lukkoperä, jalopuukoristet, h-kirja, 1-omistaja hinta ................................ 108000 km, t.vihr., 2:t renk., stereo, lohkol., kesk.luk., ohjaust.., huoltok, 1-om. 230000 km, met.beige, 1xairbag, absjarrut, erikoisvanteet, keskuslukitus, lohkolämmitin, metalliväriväri, ohjaustehostin, talvirenkaat, D-verokuitti, huoltokirja hinta....................................... 91000 km, helmiäissininen, 1xairbag, lohkolämmitin, radio/nauhuri, talvirenkaat, kesärenkaat hinta....................................... 23.400 MERCEDES-BENZ E 200 CDI -98 aj. 56000 km, met.hop, 2xrenk, ster, aluvant, kauko-ohj. keskuslukko hinta ................................ 58000 km, kelt., 2:t renk., stereo, lohkol. (06) 8312 196 Hankkimassa markiisia. hinta ................................ 78000 klm, metallihopea, abs, asr, 4xairbag, 2 renkaat, radio, vetokoukku, lohkolämmitin hinta....................................... kesär., D-verokuitti, h-kirja, käyttöohj. 831 8611. 21.800 SAAB 9-3 5 2.0 4D -00 aj. Puh. 21.700 OPEL Vectra 1.9TD Voyager -97 aj. talvirenk., kesärenk. CO 2 -päästöt: 216-221 g/km