Levijoki avautuu Keskipohjanmaan haastattelussa tuntemuksistaan ja kertoo harkitsevansa vakavasti oikaisuvaatimuksen tekemistä. KAISA VARKILA » Minusta tämä menettely ei oikein vastaa käsitystäni rehellisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta 1 sivu 16 Rautatientorilla sijaitsee nykyisin linja-autoasema, joka on purettava pois hotellin tieltä. JUKKA LEHOJÄRVI 1 Sivu 2. Myös viereen suunniteltua kerrostaloa varten varatun tontin varausta jatketaan. alv 10 %). (sis. Keskiviikko 19.6.2024 Keskipohjanmaa.fi | Nro 119 Hinta 4,20 €. Kysyimme työnantajilta, miten häirintätapaukset käsitellään työyhteisöissä. Kuvituskuva. Työllisyyspäällikkö Sanna-Mari Levijoki jäi kakkoseksi työllisyysjohtajan virkavaalissa. Näiden tonttien myymisestä kaupunki voi aikanaan saada yhteensä yli kahden miljoonan euron tulot. Rautatientorin tonttivarauksia jatketaan Kokkolan kaupunginhallitus varaa edelleen Lujatalo Oy:lle Rautatientorilta tonttia, jolle aiotaan rakentaa KPO:n hotelli. Häirintä on yleistä Asiakaspalvelijoiden kohtaama häirintä on valitettavasti hyvin yleistä. Maakunnan pelaajia valittiin Ykköspesiksen arvo-otteluun 1 Sivu 19 Älä jää yksin ahdistavien tilanteiden ja ajatusten kanssa. 1 Sivu 6 TIMO VARILA 1 Sivu 4 Levijoki pettyi ja harkitsee oikaisuvaatimusta Kokkolan kaupunginhallituksen pari viikkoa sitten tekemä valinta KeskiPohjanmaan työllisyysjohtajaksi oli yhtä suuri yllätys kuin pettymys työllisyysalueen valmistelusta viime vuodet päävastuun kantaneelle Sanna-Mari Levijoelle. Yleisimmin työntekijät joutuvat sietämään asiatonta kommentointia, nimittelyä ja alatyylistä haistattelua
KPO:n kannalta ykkösprioriteetti on työntekijän turvallisuus. Näitä voivat olla esimerkiksi väkivaltatilanteet ja erilaiset onnettomuudet, kuten kaatumiset. Jo toteutuneet häirintätilanteet kirjataan ylös palveluun, johon ilmoitetaan tapaturmista ja kaikista muistakin turvallisuustapahtumista. Asiakaspalvelijat kohtaavat työssään epäasiallista käytöstä ja häirintää valitettavan usein. Kun toimipaikkoja on paljon, voisi sanoa, että päivittäin jossain päin tapahtuu jotakin, Lindberg harmittelee. INTERSPORT Kokkolan kauppias Pekka Pääkkönen kertoo, että hänen näkökulmastaan Kokkolassa ei juuri huomaa häirintää, ja asiakaskohtaamiset ovat miellyttäviä. Henkilökuntaa on ohjeistettu hyvin tarkkaan, miten näissä tilanteissa tulee toimia, Lindberg tähdentää. Tällä pyritään tilanteen eskalaation välttämiseen. Poikkeamien käsittelyn tavoite on luoda työhön toimintamalleja, joilla eri tilanteet voidaan ottaa entistä kattavammin huomioon. – Kaikki mahdollinen tehdään ennaltaehkäisevästi. KAISA VARKILA. Heilläkin työntekijät saavat koulutuksen siihen, miten häiriötilanteissa tulee toimia. Myös seksuaalissävytteistä kommentointia ja luvatonta koskettelua tulee vastaan jonkin verran. OSUUSKAUPPA KPO:N henkilöstöjohtaja Leif Lindberg tunnistaa ongelman. Attendo Hakalahdessa on kaikkia turvallisuuspoikkeamatilanteita varten yhtenäinen käytäntö, jossa työntekijä tekee niin kutsutun poikkeaman, eli ilmoituksen tilanteesta, jossa jokin turvallisuuteen liittyvä riski on realisoitunut. Vuoroissa on vähintään kolme työntekijää. HESBURGER kommentoi asiaa Keskipohjanmaalle sähköpostitse. – Käsittelemme yhdessä sen, mitä on tapahtunut, ja onko tilanteessa tapahtunut jotain, jonka me voisimme tehdä vastaisuudessa paremmin, tai vaikka mitä tilanteessa tehtiin, jolla estimme tilanteen eskaloitumisen, Sinikallio sanoo. Ilmiö ei rajoitu vain yhteen alaan, vaan koskettaa laajasti eri toimialoja, aina myyjistä hoitajiin. Työntekijät koulutetaan perehdytyksessä siihen, miten erilaisissa tilanteissa toimitaan, Lindberg kertoo. Tämä koskee myös kesätyöntekijöitä. – Valitettavasti tämä on nykyään hyvin yleistä. – Pyydämme paikalle aina vartijat, mikäli tilanne näyttää uhkaavalle, jolloin he pystyvät tekemään arvion häiritsevän henkilön poistamisesta ravintolan tiloista, Pursiheimo kertoo. Häiritsevään käytökseen voi puuttua, kertovat työnantajat. Mikäli häirintää tapahtuu, tapaus käydään läpi työyhteisön kanssa. kesäkuuta 2024 2 // Nimittelyä, haistattelua, ikäviä kommentteja Jani Kauta Huutelua, nimittelyä, väkivallalla uhkailua ja muuta häiritsevää joutuu työpaikasta riippuen kohtaamaan jopa melkein joka päivä. Yhdenvertaisuus on kaikista tärkein asia, Pääkkönen kertoo. – Ei voi sanoa, että epäasiallisia kohtaamisia joutuisi todistamaan päivittäin, Pääkkönen miettii. – Onneksi sellaista esiintyy harvemmin, mutta sellaistakin tapahtuu, Lindberg toteaa. Se on se kaiken lähtökohta. – Toki näitäkin (kommentteja ja seksuaalista häirintää) alalla varmasti on, mutta eivät ne ole jokapäiväisiä tai toistuvia, Sinikallio sanoo. Omaa turvallisuutta ei saa koskaan vaarantaa, oli tilanne mikä hyvänsä, Lindberg sanoo. Hesburgerin henkilöstöpäällikkö Henna Pursiheimon mukaan häirintätilanteet ovat valtakunnallisesti tarkasteltuna harvinaisia. Jos tämä ei syystä tai toisesta onnistu, vartijan saa kutsuttua paikalle nopeasti. – Näissäkin tilanteissa taustalla vaikuttavat turvallisuusohjeet, ja meillä on näitä tilanteita varten ammattihenkilökuntaa. – Me tarjoamme häirintää kokeneelle mahdollisuus purkaa tilanne, ettei se jää mieleen kummittelemaan, Pääkkönen sanoo. LINDBERGIN mukaan vaikeissa asiakaspalvelutilanteissa on tärkeää pitää pää kylmänä ja olla provosoitumatta asiakkaan asiattomasta käyttäytymisestä. Joskus tilanne voi äityä niin pahaksi, että häiriköivä asiakas on poistettava liiketiloista. Työntekijöiden poikkeamat käsitellään yhdessä työryhmän kanssa. – Jokainen työntekijä on sitoutunut työpaikan arvoihin, jotka on yhdessä luotu. – Me tuemme toisiamme, eikä kukaan jää yksin, jos kävisi niin, että kohtaisi asiakkaalta epäasiallista käytöstä, Pääkkönen linjaa. Hoivakotien häirintätilanteet eivät niinkään pidä sisällään esimerkiksi epätoivottuja kommentteja tai seksuaalista häirintää. ATTENDO Hakalahden hoivakodin johtaja Marjo Sinikallio kertoo, että kaikkea toimintaa ohjaa suunnitelmallisuus ja ennakointi, millä ennaltaehkäistään ei vain häirintätapauksia vaan kaikkia riskitekijöitä. Samalla heille annetaan turvallisuuskoulutusta ulkopuolisen kouluttajan toimesta. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Häirintätapauksia ennaltaehkäistään sillä, ettei vuoroissa työskennellä yksin. – Marketeissa erityisesti sattuu myös tilanteita, joissa juostaan jonkin tuotteen kanssa ulos. Pääkköselle ei tule mieleen yhtään sellaista kertaa, että häiritsevästi käyttäytyvä henkilö olisi pitänyt esimerkiksi poistaa myymälän tiloista. Meillä on erilaisia toimintamalleja ja suunnitelmia kaikenlaisia tilanteita varten, joilla ehkäistään haittoja mahdollisimman pitkälle, Sinikallio kertoo. Jos tilanne tuntuu epämukavalta, työntekijä saa radiopuhelimen avulla yhteyden muihin vuorossa oleviin työntekijöihin, jotka voivat tulla työtoverinsa avuksi. Etusijalla on sekä työntekijöiden että muiden asiakkaiden turvallisuus sekä työja ruokarauhan ylläpitäminen. Sen sijaan dementikkojen kanssa korostuvat tilanteet, joissa asukas käyttäytyy sekavasti tai uhkaavasti. Näin jos kolmesta yksi joutuu poistumaan myymälästä käymään esimerkiksi varaston puolella, myymälän puolelle jää vähintään kaksi henkilöä. Pääkkönen katsoo, että häirintätapausten ehkäisyn perustukset valetaan jo yrityksen arvoissa. Kuvituskuva. Keskipohjanmaa kysyi työnantajilta, millä tavoin häiritsevään ja epäasialliseen käytökseen puututaan. Kaikkein tyypillisimmin asiakaspalvelijat joutuvat kohtaamaan nimittelyä, haistattelua ja muuta hyökkäävää. Häirintää ja epäasiallista käytöstä kohtaavan ei tule jäädä tilanteen kanssa yksin. Pursiheimon mukaan tilanteet pyritään selvittämään asiakkaan kanssa paikan päällä. Tyypillisin tilanne on, että tuohtunut asiakas nostaa ääntään. Työntekijöiden joukosta valitaan yksi niin kutsuttu joukkueen kapteeni, jonka tehtävä on varmistaa, että muilla tiimiläisillä on oma paikka työyhteisössä ja mukava tulla töihin. Kapteeni toimii työntekijöiden edustajana ja yhteyshenkilönä, mikäli häirintää esiintyisi. Kirjaukset käsitellään, ja niiden pohjalta mietitään, miten toimintaa voisi kehittää vastaavien tilanteiden välttämiseksi. Näitä tekevät KPO:lla vain siihen koulutetut henkilöt, kuten vartijat
LIISA ÄNGESLEVÄ Pääkirjoitus " Haluamme nähdä lentokentän ja sen alueiden hyödyntämisen yhtenä mahdollisuutena kehittää elinvoimaista kaupunkia. – Haluamme nähdä lentokentän ja sen alueiden hyödyntämisen yhtenä mahdollisuutena kehittää elinvoimaista ja monipuolista kaupunkia, Juha Autio lisäsi. Ylivieskan lentokenttää ei myyty Ismo Kunelius Ylivieskan valtuusto päätti hylätä Ylivieskan lentokentästä tehdyn tarjouksen. Samoilla linjoilla olivat puheenvuoroissaan perussuomalaisten valtuustoryhmä sekä Tiina Junttila (sd.) ja Eveliina Autio (vihr.). Ei ole ilmennyt mitään uusia syitä olla hyväksymättä tarjousta, Terho Ojanperä huomautti. Ainoastaan kokoomuksen ryhmästä kuului puheenvuoroja myymisen puolesta. Kaikki näytti normaalilta”, myyjä kommentoi. Liitot esittivät kirjelmässään yhteisen ehdotuksensa Ylivieskan lentopaikan kehittämisestä. Jos auto jää Suomeen, voi sen saada takaisin hyvinkin suurella todennäköisyydellä. Siksi rikosilmoituksen tekemisessä ei kannata viivytellä. Tuulivoimalapuiston rakentaa ylivieskalainen Semecon. Lähinnä kokoomuksen aloitteessa herätti vastustusta se, estääkö aurinkovoima kentän käytön lentotoiminnassa. Huijaus tehtiin Danske Bankin sovelluksella: ”Näin, kun mies maksoi summan sovelluksellaan. Näiltä käyttäjiltä pankki ei voi teknisesti poistaa sovellusta. Valtuusto hyväksyi kiinteistökaupan esisopimuksen, joka liittyy Lehtonen Yhtiöiden suunnitemaan rakentaa uusi logistiikkakeskus Ylivieskaan. MIKKO KORKEAKOSKI esitti kokoomuksen ryhmän nimissä päätökseen toimenpidealoitteen, jonka mukaan kentän aluetta tulee pyrkiä vuokraamaan taloudellisesti tuottavaan toimintaan, esimerkiksi aurinkovoima-alueeksi. Mahdollisuudet saada rahat takaisin ovat heikot. kesäkuuta 2024 // 3 Varkaalla vanha jippo Kälviällä Vanha kikka näyttää olevan edelleen voimissaan. Jokaiselle sivulle on lisätty selkeästi erottuva punainen teksti ”demo”. Tämä näkyy Pohjanmaan poliisinkin alueella, jossa huijauksiin törmätään viikoittain. Porsaanreikä vain jäi elämään. HUIJAUKSET on usein suunniteltu huolellisesti. YLIVIESKAN LENTOKENTTÄ nousi viime vuonna melkoiseksi kiistelyn aiheeksi, eikä kentän kohtalosta ole puuttunut käänteitä. Käytännössä asia ratkesi jo siihen, kun Juha Autio kertoi keskustan valtuustoryhmän yksimielisenä esityksenä, että tarjousta ei hyväksytä alhaisen hinnan vuoksi. Yleisintä on kuitenkin se, että huijaus tapahtuu verkossa. Kälviän tapaus ei ole poikkeuksellinen. Kaava sisältää kahdeksan tuulivoimalaa, jotka sijoittuvat Vasamannevan alueelle, lähellä Kantokylää ja Nivalan rajaa noin 15 kilometrin päähän kaupungin keskustasta. Keskipohjanmaa uutisoi sunnuntaina siitä, kuinka 2 000 eurolla myynnissä ollut Ford Transit -pakettiauto lähti huijarin matkaan. Toisen nimissä olevan auton voi saada rajan yli helpostikin. Ostajana esiintyvä henkilö voi todellakin marssia kohteliaasti myyntipaikaikalle ja suorittaa valheellisen rahansiirtoperformanssin. Viimeisintäkin tarjousta pidettiin liian alhaisena. Oikealta näyttävä maksukin onnistuu, sillä sovellusta voi käyttää ilman verkkoyhteyttä. Joulukuussa liike-elämän vaikuttajat, ylivieskalainen Juha Kärkkäinen ja sieviläinen Alpo Ojala, jättivät kentästä 300?000 euron ostotarjouksen. Juha Autio Kaupunginvaltuutettu (kesk.). Mahdollisuudet pienenevät, jos kotimaan ja kotikutoisen rikollisuuden tilalla on kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta. Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Tilaukset, lukijailmoitukset: 020 750 4469 arkisin 9–15 Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 asiakaspalvelu@hillagroup.fi Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 ma-ke klo 9-11 ja 12-15, suljettu to-pe Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. VIIMEISIN KÄÄNNE kenttäasiassa saatiin sitten tiistaina, kun valtuusto päätti äänestyksen jälkeen hylätä Herrforsin ostotarjouksen. Ensin kaupunki päätti aloittaa neuvottelut kentän toisessa päässä sijaitsevan maa-alueen myymisestä suurnavettakokonaisuutta suunnitelleille maaseutuyrittäjille. Jos tieto ei liiku nopeasti, Rajavartiolaitoksella ei ole eväitä seuloa karkuteillä olevan auton rekisterinumeroa rajanylityspaikoilla. Kaksi vuotta sitten uutisoitiin siitä, kuinka vanhalla verkkopankin testisovelluksella tehtaillaan maksuhuijauksia. Ongelmana vain on se, että jotkut ovat huijaustarkoituksessa pitäneet vanhan version puhelimessaan. Tarjouksen oli jättänyt Oy Herrfors Ab ja se oli määrältään 310 000 euroa. Tämä lisättiin päätökseen äänin 18-13 kolmen äänestettyä tyhjää. Huijausjippo menee näin: jos puhelimen on pitänyt irti verkosta, puhelin on ollut koko ajan esimerkiksi lentokonetilassa, ei alkuperäistä testisovellusta ole tarvinnut päivittää. Tämä rikollisuuden muoto tuottaa erityistä päänvaivaa Pohjanmaan poliisille. Navetta olisi rajoittanut kentän kiitoradan käyttöä siten, että se olisi lyhentynyt nykyisestä 1500 metristä 1200 metriin. Ennen valtuuston kokousta, kun Suomen Moottorilentäjien Liitto ja Suomen Ilmailuliitto jättivät valtuutetuille vetoomuksensa siitä, että valtuusto kokouksessaan lykkäisi myyntipäätöstä, kunnes toimivan lentokentän merkitys Ylivieskan kaupungin ja sen elinkeinoelämän tulevaisuudelle on arvioitu kunnolla. Päivitetystä esittelyversiosta on myös poistettu maksutapahtuman kuittaussivu. Kaupunginvaltuusto hylkäsi tarjouksen ja laittoi kentän julkiseen myyntiin. YLIVIESKAN valtuustossa oli esillä myös muita merkittäviä asiakokonaisuuksia. MUTTA MIKÄ on mobiilipankin demoversion pointti. Ylivieskan lentokenttä on ollut kiivaan keskustelun aiheena jo viime vuodesta saakka. ENTÄPÄ VARASTETTU AUTO. Yhtiöllä on tarvetta isommille tiloille, koska nykyisen terminaalin tilat ovat käyneet ahtaiksi, eikä tontilla ole enää mahdollisuuksia laajentaa. Siksi vedätetyksi voi joutua kuka tahansa. Danske Bankin Financial crime screening & prevention -toiminnosta kerrotaan, ettei demoversiohuijauksista ole tullut ilmoituksia kuluneen vuoden aikana. Kälviän pakettiautohuijauksessa myyjä epäili, että hänen autonsa olisi ajettu Ruotsin puolelle. Tähän pohjautuva temppu näyttää vieneen kälviäläiseltä perheeltä kesälomarahat viime viikolla. Myyjä ei saanut rahojaan. Myynnin hylkääminen tuli lopulta päätökseksi selkeällä äänten enemmistöllä 6-28. Poliisi taistelee ilmiötä vastaan tiedotuskampanjoilla. Kaupunki laittoi keväällä lentokentän julkiseen myyntiin rakennuksineen ja liittymineen. Ihminen houkutellaan antamaan rahaa, henkilötietoja tai tilija luottokorttitietoja, mutta vastineeksi ei anneta mitään tai tuote ei vastaa luvattua. Sille on tarvetta etenkin silloin, kun huijari esiintyy poliisina, pankkivirkailijana tai muuna virallisena toimijana. Uuden keskuksen paikka ei ole kaukana kuljetusalan yhtiön nykyisestä terminaalista, joka sijaitsee lähellä Savarin liikekeskusta Savontien varressa. Danske Bankin mukaan tarkoituksena on mahdollistaa mobiilipankin käytön harjoittelu turvallisessa kokeiluympäristössä. Danske Bank ei voi tehdä asialle oikein mitään, sillä sen vanhaa demoversiota jaetaan edelleen pimeässä verkossa, jonne ei googlaamalla pääse. Kärkkäinen ja Ojala eivät jättäneet ostotarjousta määräaikaan mennessä. He perustelivat tarjoustaan sillä, että kentän pitää pysyä kokonaisuudessaan lentokäytössä. Esittelyominaisuutta käytetään myös asiakkaan perehdyttämiseen esimerkiksi konttoritapaamisen aikana. Tieto on paras ase. Viimeisenä mahdollisena päivänä kaupunki sai yhden tarjouksen, kun energiayhtiö Oy Herrfors Ab tarjosi kentästä 310?000 euroa. – Valtuusto asetti kentän yksimielisesti myyntiin ilman ennakkoehtoja. Valtuusto hyväksyi myös Vasaman tuulivoimapuiston ensimmäisen osan osayleiskaavan. Jouni Nikula Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kyseessä oli Danske Bankin sovellus, joka vedettiin pois sovelluskaupoista. Kaupunginhallituksessa myynnistä piti äänestää, mutta hallitus esitti äänin 5-3 valtuustolle Herrforsin ostotarjouksen hyväksymistä. Lentokentän vuokraamisesta aurinkoenergiakäyttöön on pyydetty myös arvioita. Sen sijaan pitää käyttää esimerkiksi Tortai I2P -ohjelmistoja, jotka vievät tavanomaisten hakukoneiden kattaman internetin ulkopuolelle. Paras tapa suojella itseään on terveen järjen käyttö. Lähtöhinnaksi kaupunki asetti 300?000 euroa ja tarjousaika päättyi toukokuun lopussa. Kaupunginjohtaja Maria Sorvisto kertoi, että näiden arvioiden mukaan vuokrasumma koko alueesta voisi olla 80 000 euron kieppeillä ja kiinteistöverotuotto noin 170 000 euroa vuodessa. Valtuuston hyväksymä kaupan esisopimus koskee 125 000 neliömetrin kokoista maa-aluetta, joka maksaisi nykyisen yksikköhinnan mukaan noin 312 000 euroa. Se sijoittuu Koskipuhdon Teollisuuspuistoon noin kolmen kilometrin päähän kaupungin ydinkeskustasta Savontietä Nivalaan suuntaan. Myös ilmailualan järjestöt vetosivat päättäjiin ilmailukäytön puolesta. Vanha demoversio on poistettu sovelluskaupoista, ja sovellukseen on tehty pakotettu päivitys niille käyttäjille, joilla demoversio on mobiililaitteissaan
Tällä uudistukselle voi oikeasti olla dramaattisia seurauksia, jos kunnat eivät saa tätä haltuun. Kun valintaryhmän näkemykset jakaantuivat kahden ehdokkaan välillä, kaupunginjohtaja Stina Mattila antoi kaupunginhallitukselle blancon esityksen valita kuka hyvänsä yhteensä yhdeksästä virkaa hakeneesta. Suljettua lippuäänestystä esitti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Innanen (kesk.). Kuka soitti. Valintaa valmisteleva valintatyöryhmä ei ehkä ollut ilmiriidassa, valitako virkaan Kokkolan kaupungin työllisyyspäällikkö Sanni-Mari Levijoki vai Pohjanmaan TE-toimiston palvelujohtaja Perttu Kellomäki. – En halua keikuttaa venettä. Miten tämä TE25-uudistuksen tuntemus on oikeasti mitattu. Vaan jos päättäjät ovat näin päättäneet, mitäpä minä pieni ihminen sille voin. KESKIPOHJANMAAN tiistaina haastattelema Sanna-Mari Levijoki ei peitellyt vielä kahden viikon jälkeenkään pettymystään virkavaalin tulokseen. Mikään ei osoita, että sitä olisi hoidettu jotenkin huonosti. kesäkuuta 2024 4 // UUTISET Oikaisuvaatimus puntarissa Jukka Anias Aika näyttää ehkä heti juhannuksen jälkeen, oliko se siinä. Sovellusarvioinnissa olleet Levijoki ja Kellomäki tosin todetaan esityslistalla tasavertaisiksi ja tehtävään soveltuviksi. Numeroin 7–5 Kellomäki selvisi voittajaksi. Mitkä olivat tuntemuksesi, kun Stina Mattila kertoi asiasta. Työllisyysalueen valmistelua on tehty kolme ja puoli vuotta. Eipä tainnut olla. Miksi kriittisessä vaiheessa uudistusta toimitaan näin. – Joo, kyllä. Jos asian pelkistää, Keski-Pohjanmaan työllisyysalueen perustaminen on ollut sinun kontollasi. – Kyllä. Mitä kaikkea olet tuon kolmen ja puolen vuoden aikana tehnyt. Oliko valinnassa mielestäsi joku poliittinen syy taustalla. Sitä olen itse pitänyt kantavana voimana. Onko ego vastaan yhteisön etu punninnassa, kun mietit oikaisuvaatimuksen tekemistä. – Olemme muodostaneet Keski-Pohjanmaasta uuden työllisyysalueen ja työvoimaviranomaisen. Vaikka ei itse ole politiikassa mukana, miettii miten sitä näyttäytyy poliittisesti eli ajatellaanko onko kuitenkin poliittisesti latautunut. En halua yhtään dramatiikkaa lisätä. Olit varmaan tietoinen, että valintaryhmä ei ole yksimielinen. Jos sanoisin, että ei asia minua kiinnosta, valehtelisin. siinä tullaan tähän kunnalliseen itsehallintoon. Työllisyysjohtajan suljetun virkavaalin tulos oli iso pettymys ja ”aikamoinen ylläri” rannalle jääneelle Sanna-Mari Levijoelle. Onko tässä sitten jotain tulevaisuutta palvelevaa kokonaisetua. – Kaupunginjohtaja soitti ja kertoi, että näin kävi. Kun on työlleen omistautunut ja tekee sitä vähän kuin yrittäjä kelloon katsomatta, niin olihan se (valitsematta jääminen) aikamoinen ylläri. Kyllä se on mielessä käynyt. On pitänyt kuunnella kahdeksaa (Keski-Pohjanmaan työllisyysalueeseen kuuluu kahdeksan kuntaa) mielipidettä, löytää järkevä kokonaisuus ja keskitie. Kaupunginhallituksen vastaus mahdolliseen oikaisuvaatimukseen on valituskelpoinen päätös, johon voi hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudesta. Kokkolan kaupungin työllisyyspäällikkö Sanna-Mari Levijoki ei tullut äänestyksen jälkeen valituksi Keski-Pohjanmaan työllisyysalueen työllisyysjohtajaksi. Jotka eivät kaikilta osin ole olleet niin helppoja…. Pystymme tarjoamaan lähempänä asiakkaita eli kuntalaisia palveluita ja jalkautumaan ihan sinne kentälle. Miltä se tuntui. Valinnan aika oli kesäkuun alussa. – Jos sellainen tulee, totta kai kaupunginhallitus siihen vastaa, Mattila totesi Keskipohjanmaalle. Kun päätös oli mikä oli, kävikö mielessä suhteessa Kokkolan kaupunkiin, että ”pitäkää tunkkinne, minä alan katsella muita hommia”. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Kumpi edellä mennään egon vai yhteisön edun. Muodostamme nyt alueellisen työllisyyspalvelun. Palaute uudistuksesta kun on ollut pelkästään positiivista. Minulla on virka kaupungilla työllisyydenhoidossa ja jatkan sitä osana valmistelua. – Kyllähän tässä kaikenlaista on ollut mielessä. – No, varmasti näin. Itse olen kyllä ollut tarkka ja yrittänyt olla niin objektiivinen (kuin mahdollista) ja kaikille kaikkea. Kuulit varmaan heti kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen maanantai-iltana (3.6.) päätöksestä. Aikaisemmin olimme osa Pohjanmaan Ely-keskuksen isoa aluetta. Kaupunginhallituksen päätökseen jättivät eriävän mielipiteen SDP:n Risto Koljonen ja Emilia Teerikangas sekä vihreiden Faisa Egge. Laajemminkin on tullut kyselyjä, että miksi toimittiin tällä tavalla. JUKKA LEHOJÄRVI. Kaupunginhallituksen päätöksestä voi tehdä oikaisuvaatimuksen. Tässä ollaan niin ison uudistuksen äärellä, että pitää mennä egojen ohi. Jos sitten valinnassa on selkeä kakkonen, ei muuta kuin nielaista pettymys ja kohti uusia haasteita. Oletko tekemässä tai harkitsemassa sellaisen tekemistä. ”Kiitos kiinnostuksesta, mutta sinua ei nyt valittu”, voi pelkistää kaupunginhallituksen ratkaisun. Haluan, että henkilöstö kokee jatkuvuutta ja turvallisuutta. Stina Mattila ei muista vajaan kahdeksan vuoden mittaiselta ajaltaan Kokkolan kaupunginjohtajana virkavaalista tehtyä oikaisuvaatimusta. Ainakin on hyvin mahdollista, että suljetuin lipun tehdyssä virkavaalissa kakkoseksi jäänyt Sanna-Mari Levijoki tekee päätöksestä oikaisuvaatimuksen. – En oikein tiedä. Samoin neuvottelut kuntien kanssa. Onko oikein sanottu, että Sanna-Mari Levijoki harkitsee vakavasti oikaisuvaatimuksen tekemistä. – Mistä suunnasta tuota haluaa katsoa. Eihän tuntemusta tästä (työllisyysalue-) uudistuksesta (TE25) oikein muilla voi edes olla. Olen lojaali työnantajalleni ja pyrin edelleen tekemään valmistelua tauotta. Toki tiedostaen, että nyt haetaan uudistusta kuntien silmälaseilla. Tarkennan vielä eli aiotko tehdä oikaisuvaatimuksen. Päätökset perustuvat aina tietoon eivätkä mutuun tai tunteisiin. Siihen hän kertoo myös saaneensa runsaasti kannustusta. Minusta kuuluu hyvään hallintoon ja hyvään viranhaltijatyöhön, että on objektiivinen ja neutraali. – (naurahdus) Kun tieto tuli, totta kai sitä ihminen miettii kaikenlaista. Nimittäin Kokkolan kaupunginhallituksen pari viikkoa sitten (3.6.) tekemä valinta ensi vuoden alussa aloittavan Keski-Pohjanmaan työllisyysalueen työllisyysjohtajaksi. En tiedä mitkä ovat olleet valinnan perusteet, mutta tietenkin sitä haluaisi demokratiassa luottaa kokonaisetuun. – Totta kai ihmettelevä, että mitä oikein tapahtui. Harkitset asiaa, mutta onko todennäköistä, että tulet tekemään oikaisuvaatimuksen. – Kyllähän se oli iso pettymys ja yllätys, että näin kävi. Ehkä itsenikin herätti vielä vahvemmin muiden reaktiot, että onko tässä nyt jotakin. Hakuilmoituksen mukaan ”työllisyysjohtajalta edellytetään perehtyneisyyttä toimialan toimintaan sekä TE25uudistuksen (työllisyysalueiden perustaminen) ja sen tavoitteiden hyvää tuntemusta”. Kuinka iso pettymys valitsematta jääminen oli sinulle. Valinta on herättänyt enemmän kysymyksiä ympärilläni ja ihmetystä siitä, miten se saattoi mennä siten, että eikö hyvästä työstä palkita kaupungilla. Haluaisin ainakin perusteet, että miksi näin päätettiin. Levijoki kertoi tiistaina Keskipohjanmaalle, että oikaisuvaatimuksen tekeminen kaupunginhallitukselle on vakavassa harkinnassa. Aika monet alueet ovat valinneet näihin rooleihin (sillä perusteella), että saadaan jatkuvuutta ja tavallaan kunnan näkökulmaa enemmän esiin. – Joo, illalla päätöksestä soitettiin. – Jos katsotaan mitä valintakriteereissä on. Täysin erimielinen se kuitenkin oli eikä tehnyt – kun ei pystynyt – esitystä kaupunginhallitukselle. Se oli kuitenkin edellytys valinnalle. Jos tässä oikein ruvetaan riitelemään ja hämmentämään, homma menee ihan plörinäksi. – (naurua) No... Tyystin uusi virka oli haussa maalis-huhtikuussa. – Minullahan on siihen 21 päivää aikaa, kun päätös on tullut minulle. – Täytyy sanoa, että jos tässä on kolme ja puoli vuotta asiaa (Keski-Pohjanmaan työllisyysalueen perustamista) valmistellut – vieläpä menestyksekkäästi – herättäähän se kysymyksiä. Näin Levijoki vastasi Keskipohjanmaan kysymyksiin. Katsot siis, että tähän virkaan sinä olit paras ja ansioitunein hakija. Päätöksen jälkeenhän on tullut poliittiselta puolelta eriävä mielipide. Itse haluan uskoa, että paras ja ansioitunein valitaan
95 2 KP L ISOKARI Savustettu kirjolohifilee ruodoton | juhlavaa nopeasti ja vaivattomasti | n. | Ei jälleenmyyjille. 2 kpl/talous ERÄ! 9. – SU 23.6., ellei toisin mainita Vain halvin on halvin Lue lisää: lidl.fi/halvin JOPA 21 % HALVEMPI ALE SUURI JUHANNUS Litteä persikka alkuperämaa: Espanja | 1 kg | 1,99/2,19 €/kg | norm. pantin | maks. 4 kpl/talous – 48 % 2. 750 g | hinta/kg | norm. 99 TARJOUS VAIN ÄPILLÄ TAATUSTI TUORETTA Minivesimeloni irto | alkuperämaa: Espanja | hinta/kg | norm. TARJOUKSET VOIMASSA KE 19.6. 6,69 € | maks. 95 Coca-Cola 24-pack 24 x 330 ml | 0,95 €/l | hinta sis. -AASTANE GADU JAHRE WARRA NTY · TA KU U · G A R A N TI · GW ARA NCJ I · GA RA NT IJ A · G A R A N TI I · GA RA NTI E · ERÄ! 19. 95 TAATUSTI TUORETTA ATRIA Wilhelm-grillimakkarat makuina perinteinen, chili-sulatejuusto, juustogrillimakkara tai Jack & Pepper | 350/400 g | 3,69–4,21 €/kg | norm. 3 pkt/talous – 24 % 2. 5,78 € | hinta yksittäin 2,89 € | maks. 24,90 €/kg | maks. 99. 2 kpl/talous – 28 % 17. kesäkuuta 2024 // 5 Katso myymälöiden aukioloajat: lidl.fi/aukiolot = Tuotteita rajattu erä. 29 TARJOUS VAIN ÄPILLÄ Coca-Cola Zero 24-pack sokeriton | 24 x 330 ml | 0,83 €/l | hinta sis. 90 €/kg KANAMESTARI Kanan ohut fileeleike maustamaton | 480 g | 8,94 €/kg | norm. pantin | maks. 45 2 KP L GRILLMEISTER Grillaustarvike grillilasta, grillipihdit tai grillihaarukka ja marinointisivellin | pää ruostumatonta terästä SUPERHINTA! 4. 19 – 31 % 1. 5,18–5,78 € | hinta yksittäin 2,59–2,89 € | maks. 2 kpl/talous – 35 % 4. 99 GRILLMEISTER Valurautainen grillilevy tai -pannu jakaa lämmön tasaisesti ja nopeasti | käytännölliset kahvat | sopii kaasuja puuhiili-grilleihin tai avotulelle | A) kaksi puolta – sileä ja uritettu pinta | mitat (P x L x K): A) 50,5 x 23,5 x 1,4 cm, B) 40,5 x 34 x 3 cm A B 3 YEAR VUOTTA ÅRS LATA MET. 2,89 € | maks. 1,69 €/kg | maks. 95 Lue lisää: lidlplus.fi ja lataa äppi sovelluskaupasta! TAFFEL Sipsit Broadway, Poimu Sips, Juustosnacks, Grills, Hearts, Raffel ja Nacho Cheese Balls | 235/325 g | 5,31–7,34 €/kg | norm. 4 kpl/talous JOPA – 40 % 3. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. 2 kpl/talous ERÄ! 8. 3 kpl/talous €/kg – 43 % 0
Tontit luovutetaan varausaikana myymällä ne hinnoilla, jotka kaupunginvaltuusto päättää erikseen. Nimi on toinen kuin minkä hän antoi minulle. – Näin, kun mies maksoi summan sovelluksellaan. Nettihuijari pölli pakettiauton Röyhkeällä tavalla toiminut ostaja huijasi pakettiauton. – Huijauksen tajutessani oli jo liian myöhäistä. Todellisuudessa siirto tehtiin huijaussivustolla. Toinen mahdollinen havainto tehtiin Ylivieskan suunnalla. Hotellitontin hinnaksi ehdotetaan 1 552 000 euroa ja kerrostalotontin hinnaksi 702 000 euroa. Jouni Nikula Julmuus kohtasi sinisilmäisyyden Kälviällä torstaina 13. Kälviäläinen Anton Halkola oli laittanut Ford Transitinsa myyntiin. Hän lupasi tulla näyttämään henkkareitaan. Voimme tarvittaessa noutaa autosi vaikka kotipihasta. kesäkuuta 2025 saakka. Sillä on tehtailtu huijauksia viime vuosina. Se voidaan myös ajaa Ruotsin puolelle. kesäkuuta. Halkolan tarkoituksena oli myydä auto 2 000 eurolla. Näin sen. Miehen puhelinnumero viittaa nimeen, joka veisi Ruotsiin. Suomea hän puhui hyvin. Kaikki näytti normaalilta. Tämän jälkeen varaus jatkuu maksullisena. Halkola teki asiasta rikosilmoituksen. Olin antanut miehelle avaimet. – Tein sen saman tien. Rahallisesti tämä kirpaisee aika paljonkin, sillä tarkoituksena oli käyttää rahat kakkosauton hankintaan ja kesälomajuttuihin, Halkola sanoo. kesäkuuta 2024 6 // UUTISET MYY AUTOSI MEILLE! Me ostamme hyvin pidetyn ja alle 180 000 kilometriä ajetun autosi. Lujatalo on tehnyt kaupungille anomuksen suunnitteluvarauksen jatkamisesta. Sunnuntai-iltaan mennessä julkaisua oli jaettu 37 kertaa. Hotellin kokonaiskerrosala on 9700 neliömetriä. Kaupunginhallitus tekee valtuustolle esityksen siitä, mitä nämä hinnat voisivat olla. – Olen saanut siitä pari havaintoa Facebookin kautta. Lähdettiin hieromaan kauppoja. Epäilen, että autoon vaihdetaan kilvet. Tai sitten punaisen pakettiauton osia alkaa tulla netissä vastaan. Tontin varanneella rakennusliike Lujatalo Oy:lla ja KPO:lla on keskinäinen esisopimus hotellin ja pysäköintikellarin rakentamisesta Rautatientorille suunnitellulle tontille. Rahoja ei koskaan kuulunut. Kaupungilla on kova halu saada alue vihdoin uudistettua, joten ”varausmaksussa on pyritty kohtuullisuuteen”. Lujatalo on toivonut, että näiden talojen osalta varaus voisi olla maksutonta vuoden 2026 loppuun saakka. Tässä tuntomerkkejä Halkolalta viedystä autosta: rekisterinumero ECF-580, ajovaloina siniset ledit ja edessä karjapuskuri. Vaimoni kertoi myöhemmin kuulleensa sellaisista, Halkola sanoo. Näiden kahden talon rakentamisesta ei vielä ole varmuutta. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Lujatalo on myös sitoutunut rakentamaan yhden kokonaiskerrosalaltaan 2600 neliön suuruisen asuinkerrostalon hotellin viereen. 020 777 2590 Soita tai tule meille käymään, niin juodaan kahvit JÄÄTELÖ TARJOILU Hotellitontin hinnaksi ehdotetaan 1,5 miljoonaa Frida Keränen Suunnitelmat Kokkolan Rautatientorin uudistamiseksi ovat kevään aikana ottaneet huomattavia edistysaskelia, minkä vuoksi myös kaupunginhallitus on nyt tehnyt päätöksiä alueen tulevaisuudesta. – Tarkoituksena oli siirtää se ostajan nimiin, kun seuraavana päivänä näen rahat tililläni. Tämä kuvan punainen pakettiauto varastettiin Kälviältä torstaina.. – Kyseessä on kaksimetrinen ja tosi roteva, tummapiirteinen mies. Ostaja piti näkemästään. Kaupunginhallitus päätti varata myös tämän tontin Lujatalolle. Kaupunki on kuitenkin sitä mieltä, että tontinvaraajien yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi varausten jatkaminen noin pitkään korvauksetta ei tule kyseeseen. Miksi Ruotsiin. Saat meiltä maksun heti ja lunastamme autosi mahdollisen loppuvelan rahoitusyhtiöltä. SUNNUNTAI-ILTANA tilanne oli entisellään: auto oli yhä hakoteillä. Hetki ostotapahtuman jälkeen miehen nähtiin ajavan autolla Kalajoelle päin. Halkola on ilmoittanut asiasta myös Facebookissa. Hoidamme kaikki paperityöt puolestasi rekisteröinti mukaan lukien. Feikkinimellä ja väärällä henkilöllisyystunnuksella esiintynyt tyyppi oli ehtinyt lähteä menemään. Kauppahintoja tarkistetaan vielä myyntihetkellä elinkustannusindeksin muuttumisen mukaan. Näytti myyjälle tekevänsä maksusiirron netissä. Nämä tontit myydään kaupunginvaltuuston erikseen päättämällä hinnalla sitten kun suunnittelu on niin pitkällä, että rakennusluvan hakeminen on mahdollista. Sain miehen vielä parikin kertaa kiinni. Auto sentään jäi Halkolan nimiin. – Hän teki tilisiirron Danske Bankin sovelluksella. Kauppakirjat ja tonttien myynnit viedään erikseen kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Halkolan vaimo oli todennäköisesti lukenut juttuja Danske Bankin vanhasta verkkopankin demosovelluksesta, joka muistuttaa erehdyttävästi oikeaa mobiilipankkia. Potentiaalinen ostaja astelikin Halkolan kotipihalle Kälviän Kumpulaan torstai-iltana. Kaupunginhallitus päättikin maanantaisessa kokouksessaan varata tontin Lujatalo Oy:lle joulukuun alkuun saakka. Soita tai tule meille käymään, niin juodaan kahvit ja keskustellaan asiasta lisää. HOTELLIN JA KERROSTALON lisäksi Lujatalo on sitoutunut suunnittelemaan Rautatientorille kaksi muutakin kerrostaloa. Tämä varaus on voimassa 30. Miehestä ei sen jälkeen ole kuulunut. Varausajoilta peritään varausmaksut. RINTA-JOUPIN AUTOLIIKE KOKKOLA Indolantie 7, 67600 Kokkola Puh. Toiselle ja kolmannelle kerrostalolle varausta voidaan jatkaa korvauksetta vielä ensi vuoden loppuun, mihin mennessä Lujatalolla tulee olla konkreettinen osoitus hankkeen toteuttamisesta. En tiennyt siinä kohtaa, että kyseessä oli huijaussovellus. Halkola on tehnyt pientä googlailua
(3,11/kg) 2 49 PKT ERÄ Tuore KOKONAINEN LOHI Norja. 3 99 KG KYPSÄ MAISSI 800 g Espanja. (11,50-13,59/kg) 22 99 99 PRK CITTARI HOITAA HERKULLISEN JUHANNUKSEN Hinnat voimassa KE-SU 19.-23.6.2024, ellei toisin mainita. 10.-2 KPL Ilman Plussa-korttia 6,75/kpl (22,50-27,55/kg) -25 % ERÄ Atria Wilhelm GRILLIMAKKARAT ja MAKKARAPIHVIT 320-400 g (3,48-4,34/kg) Rajoitus 4 pkt/talous. (3,70-3,92/l) Rajoitus 1 erä/talous. alv. 77 99 99 RS HK Viljaporsaan SPARE RIBS n. 88 95 95 HERKKUSILLIT 220-260 g MSC-sertifioitu. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. + 16,99 snt/min (sis. Rajoitus 2 erää/talous. (1,99/kg) 1 99 RS -38 % Ilman Plussa-korttia 14,49/24-pack 1,53/l) sis. 9 95 KG Kananpojan RINTAFILEEGRILLIVARTAAT Suomi. kesäkuuta 2024 // 7 KOKKOLA Heinolankaari 9, puh. pantit 2,40. 16 95 KG Takuumureat NAUDAN FILEELANKUT Suomi. 24 95 KG Kotikeittiön KYPSÄT MINI BROILERVARTAAT 69 KPL NEKTARIINI 1 kg Espanja. 11 39 39 PKT -51 % Ilman Plussa-korttia 2,89/pkt (7,23-9,03/kg) Fazer SININEN MAITOSUKLAA sekä MAKUja TUMMASUKLAALEVYT 180-200 g (12,50-13,89/kg) 10. 13 95 KG PORSAN GRILLIFILEELANKUT Suomi. 0105 379 100 MA-LA 7-21, SU 10-21 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh. 10.-3 PKT Ilman Plussa-korttia 5,65-6,55/pkt (6,28-7,71/l) -41-49 % VIHREÄ ja TUMMA RYPÄLE 500 g Egypti/Chile. klo 7-19 La 22.6. 2 99 KPL GRILLIPOMO PORSAAN FILEEPIHVIT Suomi. 5.-2 KPL Ilman Plussa-korttia 3,15/kpl (18,53/kg) -20 % Valio KOLMIOJUUSTOPALAT 245-300 g (16,67-20,41/kg) 10. Säävaraus. 10. pantit 2,40 Aino JÄÄTELÖT 850-900 ml Myös laktoosittomat. 10.-4 KPL Ilman Plussa-korttia 2,99-3,55/kpl (14,95-19,39/kg) -16-29 %. klo 10-21 Su 23.6. 29 95 KG Ilman Plussa-korttia 3,99/prk (15,35-18,14/kg) -25 % Valio Aura SINIHOMEJUUSTOPALA 170 g (14,71/kg) 5. (2,50/kg) 1.RS TUOREESTI PARAS JUMBO HERKKUSIENI Alankomaat. 11 95 KG Kivikylän PORSAAN MARINOITU ULKOFILEEPIHVI 8 kpl/n. 2,69-2,99/rs (5,38-5,98/kg) 3 50 2 RS 24 -PACK ISO ANTTI PORSAAN GRILLIPIHVI Suomi. 24%) www.k-citymarket.fi ERIKOISTOMAATTIMIX 250 g Marokko. (3,50/kg) Yks. 2 kg tai SPARE RIBS AMERICAN BBQ n. PARASTA PALVELUSTA: keskiviikko-perjantai PALVELEMME JUHANNUKSENA: Pe 21.6. 800 g 55 99 99 KG Fanta, Sprite tai Coca-Cola Zero Sugar VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l pl 24-pack (0,83/l) Sis. 1,4 kg 66 95 95 KG ERÄ Pohjanlahden RUODOTON MERILOHIFILEE 25 95 KG JÄTTIKATKARAPUVARTAAT 2 50 KPL ERÄ Kariniemen Kananpojan FILEEPIHVIT 1 kg (7,99/kg) Rajoitus 2 rs/talous. klo 10-21 KARITSAN HERKKUPIHVIT Paahtopaistista. Uusi-Seelanti
Löytöjen pohjalta käräjäoikeus päättelyiden perusteella mikään ei viittaisi kannabiksen erityisen alhaiseen THC-pitoisuuteen. Autosta tehtyjen löytöjen lisäksi miehen repusta löydettiin vaaka, kasvin hienontamiseen tarkoitettu mylly sekä kannabispiippu. kesäkuuta 2024 8 // UUTISET METALLIROMUN OSTO mm. ”Minulta saat alueen parhaat kokonaisvaltaiset ratkaisut juuri sinulle henkilökohtaisella ja ystävällisellä palvelulla.” Tilaaja, tilaukseesi sisältyy myös digi • Lue alueesi uutisia 24/7 • keskipohjanmaa.fi verkkosivujen rajaton käyttöoikeus • Lue näköislehti jo heti aamulla • Näköislehtiarkisto • Katso livelähetykset ja palaa niihin tallenteina • Kommentoi juttuja ja osallistu keskusteluun • Kuuntele artikkeleita • Uutiskirje, viikottaiset uutiset sähköpostiisi • Tilaajan Hilla etukorttiedut • Digilukuoikeudet sinulle ja kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle Lataa sovellus ja uutiset ovat yhden klikkauksen päässä Luo Hilla-tili osoitteessa hillagroup.fi/tunnukset Kannabiksesta tuomio Uusikaarlepyyläisen miehen asunnosta löytyi yli 40 kannabiskasvia. Miehen talosta löydettiin yhteensä 43 kannabiskasvia, josta valmiiksi sadoksi laskettiin olevan hieman yli 2,3 kiloa. Syytetty tuomittiin yhden vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeistä huumausainerikoksista. Kummallakaan tuomituista ei ole merkintöjä aiemmista rikoksista rikosrekistereissään. Pietarsaaren kannabisjutulle lainvoima Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua keskipohjanmaa.fi. Kovimman tuomion sai Christoffer Nordling, joka tuomittiin kuuden vuoden vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta. JUKKA LEHOJÄRVI Frida Keränen Kaksi vuotta sitten poliisi takavarikoi yli sata kiloa kannabista Pietarsaaresta ja Turusta liittyen rikosvyyhtiin, josta tuomittiin lopulta kymmenen henkilöä. Emmi Lehojärvi 44-vuotias mies kiisti syytteen törkeästä huumeainerikoksesta, mutta myönsi huumausainerikoksen perjantaina Pohjanmaan käräjäoikeuden käsittelyssä. Syytetty väitti autosta löytyneiden kasvien sisältäneen hyvin vähän kannabiksen vaikuttavaa ainetta THC:tä. Myös osa muista tuomituista on valittanut hovioikeuteen, mutta heidänkään tuomioihinsa ei tullut muutosta, kertoo Österbottens Tidning. Miehen mukaan viljely oli epäonnistunut huonojen kasvuolojen seurauksena. Asiasta ensimmäisenä kertoi ÖT. 040 707 5846 | 040 707 5846 | SIEVI SIEVI | | moduvia.fi moduvia.fi Myy enemmän kysy minulta miten Suunnitellaan yhdessä mainontaa joka tuo tuloksia! Ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä, miten saamme liiketoimintasi kasvamaan: Kirsi Panula 040 1278 803 kirsi.panula@hillagroup.fi mainostajalle.hillagroup.fi Kirsi Panula tuntee paikalliset markkinat kuin omat taskunsa ja osaa auttaa mainontasi suunnittelussa. Käräjäoikeudessa vuonna 2022 tuomion sai kymmenen huumevyyhtiin liittynyttä henkilöä, joista viisi pietarsaarelaisia. Valituslupaa ei myönnetty, ja Nordlingin tuomio on nyt lainvoimainen. akut, autot, katalysaattorit. Mies tuomittiin 30 päivän ehdolliseen vankeuteen huumausainerikoksista. Nordling vei asian eteenpäin ensin hovioikeuteen ja sittemmin korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus on nyt antanut näkemyksensä asiaan. Noutopalvelu. Oikeus ei uskonut miehen väitettä kannabiksen terveyskäytöstä. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Törkeän huumausainerikoksen raja kulkee yhdessä kilossa. 44-VUOTIAAN miehen kanssa samaan aikaan huumausainerikoksista syytteen saanut 41-vuotias uusikaarlepyyläinen mies kiisti syyllisyytensä. Talosta löytyi myös 2,6 grammaa kannabisöljyä sekä 15 grammaa kannabiksen kukkaa. Miehen väitteitä vesittivät myös poliisin ottamat valokuvat suurista kannabiskasveista, joista osa vaikutti olleen jo korjattuja. Miehen väitteistä huolimatta poliisi löysi kotietsintöjen yhteydessä yhdeksän kasvivaloa, kuusi tuuletinta sekä kolme kastelupumppua. Poliisi oli löytänyt syytetyn autosta kannabista, 4,5 grammaa kuivattuja kukintoja ja 34 tuoretta kukintaa. Pietarsaarelaismiehet toivat maahan 50 kiloa hasista ja 66 kiloa marihuanaa eteenpäin myytäväksi. Huumeita oli kuljetettu maahan Ruotsin rajan kautta Pajalasta. Syytetty väitti oikeudenkäynnissä kasvattaneen kannabista itselääkintäsyistä olkapäävammaansa varten
Tuotteita rajoitettu määrä. kesäkuuta 2024 // 9 JUHANNUKSEN PARHAAT TARJOUKSET JA EDUT Yksittäin 4,99 rs (16,63/kg) Ilman Plussa-korttia 6,75 kpl (22,50-27,55/kg) Valio KOLMIOJUUSTOPALAT 245-300 g (16,67-20,41/kg) 10.2 kpl -25 % Plussa-etu 7 99 9 99 pkt Atria POSSUN MARINOITU OHUT KASSLERPIHVI 1 kg Atria KANAN MINUUTTIFILEET 600-760 g (9,20-11,65/kg) Ilman Plussa-korttia 9,95 pkt Ilman Plussa-korttia 9,95 rs (13,09-16,58/kg) -19 % Plussa-etu -38 % Plussa-etu KATSO LISÄKSI JUURI OMAN K-SUPERMARKETISI TARJOUKSET Aino JÄÄTELÖT 850-900 ml (3,70-3,92/l) Rajoitus 1 erä/talous Coca-Cola ZERO SUGAR VIRVOITUSJUOMA 24 x 0,33 l/pl (0,96/l) sis. pantit 2,40 Rajoitus 2 erää/talous 6 99 Ilman Plussa-korttia 5,65–6,55 pkt (6,28-7,71/l) Ilman Plussa-korttia 14,79/24-pack (1,56/l) sis. ELLEI TOISIN MAINITA. pantit 2,40 10.3 pkt -41-49 % Plussa-etu -29 % Plussa-etu RUODOTON Kalaneuvos KIRJOLOHIFILEE Miedosti suolattu, vakuumipakattu Rajoitus 2 fileetä/talous ERÄ ERÄ 24 -pack HINNAT VOIMASSA 23.6.2024 ASTI. rs 1 59 ps Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 2,99-3,49 ps (9,20-17,75/kg) -46-54% Mobiilietu voimassa 17.-23.6.2024 Taffel MEGAPUSSIT 200-325 g (4,89-7,95/kg) Rajoitus 2 ps/asiakas VESIMELONI Kokonaisena, Espanja 99 kg TUMMA RYPÄLE 500 g (3,58/kg) Egypti/Chile 1 79 rs PENSASMUSTIKKA 300 g (11,10/kg) Espanja/Portugali/Serbia 10.3 rs 14 95 kg. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19
Opetusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo tiedotteessa iloitsevansa siitä, miten pienet erot suomalaiskoulujen välillä on luovassa ajattelussa. –?Ehdotonta valtiosääntöoikeudellista estettä käsitellä nyt arvioitu poikkeuslaki siihen tehtyine tarkennuksineen poikkeuksellisesti ei ole, valiokunta kirjoittaa tiedotteessaan. Juridiikassa sana ilmeinen tarkoittaa todennäköistä, lähes varmaa. kesäkuuta 2024 10 // KOTIMAA ”Käännytyslakiin lisättävä sääntelyä oikeusturvasta” Tuomas Savonen, STT Niin sanottu käännytyslaki voidaan säätää poikkeuslakina, kunhan siihen lisätään sääntelyä oikeusturvakeinoista, arvioi perustuslakivaliokunta lausunnossaan. Valtioneuvosto toteaisi tarpeen rajoituspäätöksen tekemiselle yhteistoiminnassa presidentin kanssa. Käännytyslaki etenee eduskuntaan. STT Äidinkielen opiskelua peruskoulussa Helsingissä. Hallituksen esityksen mukaan laki olisi määräaikaisena voimassa vuoden voimaantulosta. Pisa 2022 -tutkimuksen luovan ajattelun tulokset osoittavat, että tästä näkökulmasta suomalaiskoulut ovat onnistuneet hienosti tehtävässään tulevaisuuden rakentajina, ministeri sanoi. Pisan hallintoneuvostossa Suomen edustajana toimiva opetusneuvos Tommi Karjalainen opetusja kulttuuriministeriöstä kertoo STT:lle, että Suomessa luova ajattelu on ollut vahvasti läsnä koulujen opetuksessa ja opetussuunnitelmassa erityisesti taitoja taideaineissa sekä laaja-alaisissa osaamiskokonaisuuksissa. Päätöksen rajoittaa turvapaikkahakemusten vastaanottamista rajatulla osalla Suomen valtakunnanrajaa voisi tehdä enintään kuukauden ajaksi kerrallaan. Valiokunta otti lausunnossaan kantaa myös rajavartiomiehen oikeusasemaan. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että eduskunnan hallintovaliokunnan on syytä tarkkaan selvittää käännytyslain suhdetta EU-oikeuteen. Suomessa erot löytyvät hänen mukaansa koulujen sisältä luokkien ja oppilaiden väliltä. –?Esitys sisältää valtavasti erilaisia ongelmia, mutta ytimeltään asia on yksinkertainen. Kontulan ja Diarran mukaan perustuslakivaliokunta käveli asiantuntijoiden yli hyväksyessään ihmisoikeussopimusten rikkomisen. ANNI REENPÄÄ/ LEHTIKUVA. –?Luovuuden ja innovaatiotoiminnan merkitys Suomen tulevaisuudelle ja menestykselle on keskeinen asia. Perustuslakivaliokunta taas hyväksyy lausunnollaan lain, jota sen kuuleman asiantuntijapalautteen perusteella ei pitäisi voida hyväksyä, Kontula sanoo kansanedustajien tiedotteessa. VESA MOILANEN/ LEHTIKUVA Koulujen väliset erot ovat Suomessa hyvin pieniä Pisan tuoreesta Creative Minds, Creative Schools -raportista selviää, että Suomessa koulujen välillä on vain vähäisiä eroja luovan ajattelun osaamisessa. Perustuslakivaliokunnan mukaan on ilmeistä, että käännytyslaki on ristiriidassa kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin kuuluvan ehdottoman palautuskiellon kanssa. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Perustuslakivaliokunnan lausunto käännytyslaista hyväksyttiin tiistaina äänin 15–2. Perustuslakivaliokunta äänesti tulkinnasta. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN mielestä niin sanotun kiiremenettelyn käytön edellytykset täyttyvät käännytyslain säätämisessä. –?Soveltamalla tätä poikkeuslakia siten kuin se on säädetty, rajavartiomies ei syyllisty virkarikokseen, valiokunnan puheenjohtaja Heikki Vestman (kok.) sanoi tiedotustilaisuudessa. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN jäsenet Anna Kontula (vas.) ja Fatim Diarra (vihr.) jättivät eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon käännytyslaista. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että on ilmeistä, että käännytyslain sääntely on ristiriidassa kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin kuuluvan ehdottoman palautuskiellon kanssa. Poikkeaminen kansainvälisistä ihmisoikeusvelvoitteista on valiokunnan mukaan kuitenkin ajallisesti, alueellisesti ja sisällöllisesti rajattu ja lain rajatun soveltamisalueen ulkopuolella ihmisoikeusvelvoitteet ovat täysimääräisesti voimassa. Kuitenkin Suomessa kaupungeissa sijaitsevat koulut pärjäsivät vertailussa hieman paremmin kuin maaseutujen koulut. Suomessa nuorten luovan ajattelun osaaminen on OECD-maiden kärkikastia, ilmenee tuoreesta Pisa-tutkimuksesta. Sääntelyä on valiokunnan mukaan täydennettävä maahan pyrkivän oikeusturvaa silmällä pitäen säädetyllä jälkikäteisellä oikeusturvamenettelyllä. Lukuisten asiantuntijoiden viesti oli harvinaisen selkeä ja yhdenmukainen siinä, ettei tällaista esitystä pitäisi voida oikeusvaltiossa hyväksyä, Diarra sanoo. On ennenkuulumatonta, että hallitus esittää Suomen rikkovan tietoisesti ihmisoikeussopimuksia. –?Perustuslakivaliokunnan lausunto on monella tapaa historiallinen
–?Meillä ei ollut yhtään rahaa kun pakenimme. AA kehotti huhtikuussa Sittwen asukkaita lähtemään kaupungista ennen ”ratkaisevaa taistelua”. Pauktaw on 20?000 asukkaan kalastajakaupunki, mutta viime kuukaudet se on ollut enimmäkseen tyhjillään. Samalla rahoitus avun tarpeessa olevien ihmisten auttamiseksi on hupenemassa. Moni on joutunut havaitsemaan, että heidän omaisuutensa on viety. Hän kutsui lukuja kauhistuttaviksi. Sittwen asukkaat kertoivat AFP:lle asevoimien rajoittavan matkustamista kaupungista, ja ruuan hinta Sittwessä on kaksinkertaistunut. Myös asukkaat kertovat pelkäävänsä asevoimien hyökkäystä. Sitä ennen osapuolten välillä oli ollut tulitauko. JUNTTA ON kokemiensa tappioiden myötä turvautunut enenevässä määrin ilmaiskuihin ja kaupunkialueiden moukaroimiseen tykistöllä. AA ei ole päästänyt asukkaita palaamaan kaupunkiin pysyvästi vedoten juntan tykistötulen ja ilmaiskujen vaaraan. Laatikko, jossa mies säilytti säästöjään, oli viety. Raskasta tykistöä käytettiin kokonaisia yhteisöjä vastaan. Guatemalassa puolestaan kaksi ihmistä kuoli sunnuntaina jäätyään romahtaneen seinän alle. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Pahiten säätuhoista on kärsinyt El Salvador, jossa kuoli viikonlopun ja maanantain aikana yhteensä 11 ihmistä. –?Emme tiedä, mitä tapahtuu tai minkä aseen he pudottavat päällemme, jos menemme takaisin asumaan kotiimme kaupungissa. MYANMARIA PITKÄÄN piinannut sisäinen konflikti on kiihtynyt jälleen sen jälkeen, kun asevoimat kaappasi vallan demokraattisesti valitulta hallitukselta alkuvuonna 2021. Iskuissa on tullut myös siviiliuhreja. Olen räätäli, ja onneksi sain pelastettua ompelukoneeni, nainen kertoi AFP:lle. Kesäkuun alussa AA esimerkiksi kertoi, että asevoimien joukot olivat surmanneet yli 70 siviiliä hyökkäyksessä Byain Phyun kylään. Sateet ovat moukaroineet El Salvadoria ja Guatemalaa lauantaista lähtien. Asevoimien helikopterin tultua kaupungin ylle ja aloitettua tulituksen moni pakeni henkensä edestä. Konfliktien osapuolet menevät toimissaan enenevässä määrin hyväksyttävien ja laillisten rajojen yli, sanoi YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk YK:n ihmisoikeusneuvostolle Sveitsin Genevessä tiistaina. Ennen vilkas tori oli nyt tyhjä. Pauktawin asukkaat ovat sittemmin päässeet käymään kodeissaan. Voitot eivät kuitenkaan ole tulleet sotilashallintoa vastustaville ilmaiseksi, mistä hyvänä osoituksena on Pauktawin pikkukaupunki Rakhinen osavaltiossa maan länsiosassa. Türk viittasi puhuessaan myös useisiin muihin konflikteihin muun muassa Ukrainassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Syyriassa ja Sudanissa. AA aloitti uusimman hyökkäyksen juntan joukkoja vastaan marraskuussa. Toinen nainen kertoi, ettei ole liittynyt AA:n riveihin, koska muuten kukaan ei pitäisi huolta hänen lapsestaan. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan juntta on käyttänyt iskuja rankaistakseen sellaisia paikkakuntia, joiden asukkaiden epäillään vastustavan sotilashallintoa. –?Siviilien tappamisista ja loukkaantumisista on tullut päivittäistä. Gazan kaistan tilanteeseen liittyen Türk sanoi olevansa kauhuissaan konfliktin osapuolten välinpitämättömyydestä kansainvälisiä ihmisoikeuksia ja humanitaarista oikeutta kohtaan. STR / AFP / LEHTIKUVA Konflikteissa kuolleiden lasten määrä triplaantui Konflikteissa kuoli viime vuoden aikana YK:n mukaan kolme kertaa enemmän lapsia ja kaksi kertaa enemmän naisia kuin vuonna 2022. Koko Myanmarissa noin 2,7 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa sisällissodan takia. Olen tyytyväinen vain, jos pystyn kostamaan. Eräs nainen taas kertoi, että hänen kotoaan oli varastettu kaikki. Kuva tuhoutuneesta rakennuksesta Rakhinen osavaltion länsiosissa. Samalla siviiliuhrien määrä kasvoi yli 70 prosenttia. kesäkuuta. Elintärkeän infrastruktuurin tuhoamisesta on tullut päivittäistä, Türk sanoi. Hän sanoi, että Gazan sodan sytyttyä siellä on kuollut tai saanut vammoja Israelin intensiivisten iskujen seurauksena yli 120?000 ihmistä. Myös jotkut muut kapinallisryhmät ovat menestyneet ja ottaneet alueita ja kaupunkeja hallintaansa. Seuraavaksi AA:n tähtäimessä on Rahkinen osavaltion pääkaupunki Sittwe, joka sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Pauktawista. Kaupungin asukkaat asuvat nyt pakosalla sen laitamilla. Guterres on ilmaissut huolensa myös pitkään vainotun rohingyamuslimivähemmistön puolesta, joka on jäänyt monessa tapauksessa taistelujen keskelle. Heistä valtaosa on Türkin mukaan naisia ja lapsia. Arakan Army (AA) -niminen etninen aseellinen ryhmä valtasi kaupungin Myanmarin asevoimilta (Tatmadaw) tammikuussa. Yritimme lainata ne panttia vastaan, mutta se ei ollut helppoa. Olimme keittäneet padallisen riisiä, emmekä pystyneet syömään sitä, kertoi nyt kaupungin ulkopuolella asuva nainen. STT–AFP Ainakin 13 ihmistä kuollut tulvissa Ainakin 13 ihmistä on saanut surmansa tulvissa ja maanvyörymissä El Salvadorissa ja Guatemalassa, kun rankkasateet ovat piiskanneet Keski-Amerikkaa. Paikallisten tietojen mukaan sekä asevoimien että AA:n joukot ryöstelivät taloja taisteluiden aikana. Toukokuun lopussa humanitaarisen rahoituksen tarpeiden ja käytettävissä olevien resurssien välinen kuilu oli Türkin mukaan noin 41 miljardia dollaria. AA on viime kuukausina vallannut alueita Rakhinen osavaltiossa ja Intian ja Bangladeshin rajan pinnassa. –?Me pelkäämme heitä, kertoi Pauktawin ulkopuolella väliaikaisessa kodissaan asuva mies uutistoimisto AFP:lle. Ja kaiken aikaa vihamielinen, jakava ja epäinhimillistävä retoriikka, hän jatkoi. Muun muassa YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on tuominnut väkivallan siviilejä kohtaan. Kapinallisryhmät ovat saavuttaneet viime kuukausina voittoja, mutta juntan vastustaminen käy siviiliväestölle kalliiksi. –?Meillä ei ollut mahdollisuutta ottaa kotoamme yhtään mitään. Puhelinja internetyhteydet toimivat Rakhinessa hyvin heikosti. Meillä oli vain joitain kultakoruja. Sunnuntaina maan kongressi hyväksyi hätätilan julistamisen maahan. AFP:lle puhunut mies kertoi, että heidän perheensä kotitalo oli osittain raunioina. Myanmaria pitkään piinannut sisäinen konflikti on kiihtynyt jälleen. Paikallisten asukkaiden toukokuussa kuvaamissa videoissa Pauktawissa näkyi tyhjiä katuja, joilla liikkuivat vain romukasoja läpikäyvät AA:n sotilaat. STT–AFP ULKOMAAT // 13. Emme voi havaita ilmaiskuja tai pommeja etukäteen, ja kuolemme jos he hyökkäävät. AA on merkittävimpiä useista etnisistä aseellisista ryhmistä, jotka taistelevat sotilasjunttaa vastaan. Myanmariin on syntynyt viimeisimmän sisällissodan aikana myös monia uusia etnisiä, alueellisia aseryhmiä. Sairaaloita pommitettiin. Etelä-Amerikan puolella Ecuadorissa viranomaiset kertoivat maanantaina, että viikonloppuisessa maanvyörymässä kuolleiden määrä oli noussut kuudesta seitsemään. –?Lapsia ammuttiin. PAUKTAWIN ASUKKAILLE tuli äkkilähtö, kun taistelut kaupungissa alkoivat marraskuussa. 2024 Sisällissota autioitti myanmarilaiskaupungin STT–AFP Myanmarin sisällissodassa maata hallitseva juntta on viime kuukausina kärsinyt tappioita kapinallisryhmiä vastaan. –?Isäni kalastusverkot oli varastettu. –?Muuten liittyisin ja taistelisin. Juntta kiisti väitteet
Perinneruokamenussa ti 2.7. Jos omaisilla ei ole mahdollista itse oikaista kiviä, voi oikaisupyynnön jättää seurakunnalle, p. 08-439 5010; taloustoimisto p. taajuuksilla Haapavesi 90,8 MHz, Raahe 96,6 MHz, Sievi 106,8 MHz. Virkatodistusten tilaus Oulun aluekeskusrekisteristä p. Heinilä, saarn. MESSU klo 12 kirkossa, Sakari Typpö, Minna Poutanen. Klo 17:30 K16 Lautapeli-ilta Nuorisotila Vitis Terveystie 11. Merijärven seurakuntatoimisto, Vanhatie 20, avoinna torstaisin klo 9–12, p. Karjalanpaisti, perunat, pannukakku, to 4.7. ma-to klo 9-12, pe suljettu kirkkoherranvirasto p. Kokkolan suomalaisen seurakunnan nettisivujen kautta tai Kannuksen kirkkoherranvirastoon p. Ma 24.6. klo 13 Messu Merijärven kirkossa, Tapio Karjula, Eeva Korhonen, suntio Pekka Viljamaa; klo 18 Pihaseurat Rauhanyhdistyksellä, Teemu Hintsala. La 22.6 klo 12.30 Kansanlaulukirkko Lestijärven kirkossa, Heinilä, Rautiola, Maria Paananen, harmonikka. Myyntiaika kesäkuu. Ti 25.6. osallistujien toiveiden mukaan. La 22.6. Su 23.6 klo 10 Messu Toholammin kirkossalit. Jos mahdollista, ota oma retki-istuin sekä sateenvarjo. Seurakunnan työntekijä paikalla. Nuoret ja varhaisnuoret To 20.6. Kahvitus. Muistutamme ystävällisesti, että hautakivien oikaisut ovat hautapaikan haltijan eli omaisten vastuulla. välisen ajan. klo 10-17 Kirkko avoinna hiljentymistä, tutustumista ja esittelyä varten, myytävänä mm. Ruokailut ovat omakustanteisia. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9–12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. kivi 100 €, 3. Sateisella säällä kahvitellaan Kivikololla. klo 10.00. Diakonia Ke 19.6. Diakonia Diakoniatyöntekijä Ruut Hirvilammi p. Ajanvarauksessa sovitaan asiointiaika diakoniatoimistoon ja varatusta ajasta lähetetään vahvistus tekstiviestillä. ma-ke klo 10-14. kortteja ja adresseja; klo 14 kynkkärinki Sipilän palvelukeskuksessa, Visalantie 300. klo 10-17 Kirkko avoinna hiljentymistä, tutustumista ja esittelyä varten, myytävänä mm. klo 13 Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus Merijärven kirkossa, Veli Matti Linnanmäki, Veera Ranua, suntio Katri Koivumäki. Muut KIRKKOHERRANVIRASTO avoinna 1.6.-31.8. Diakonia Diakoniapäivystyksen ajanvaraus, ti, ke, to klo 8.30-9.30 numerosta 044-711 8670 soittamalla tai lähettämällä soittopyyntö tekstitai WhatsApp-viestillä. Su 23.6. SOITTOAIKA klo 14-15. Hänet tavoittaa kanttorin työnumerosta 044 0819 326. Sateella tai kylmällä säällä olemme Kivikololla. Säävaraus: Sateella jumalanpalvelus pidetään Toholammin kirkossa. Illalla lähdemme kotimatkalle klo 19.00. Lähetysjuhlien ohjelma on saatavilla osoitteessa www.oulunsalonseurakunta.fi. Talvella routiva maa aiheuttaa kivien kallistumista ja kallellaan olevat hautakivet voivat aiheuttaa myös vaaratilanteita. Kanttori kesälomalla 24.6.-4.8.2024, sijaisena Heidi Vehkala. Merijärven kappeliseurakunta myös Facebookissa tykkää, seuraa ja kommentoi.. Tarkempaa lähtöaikataulua voi tiedustella kirkkoherranvirastosta p. Pe 21.6. klo 12 Juhannushetki palvelutalolla, uusi kappalainen Tapio Karjula, kahvia sekä makkaranpaistoa, Salmentie 8 A 4; klo 14 Juhannushartaus Koivukodissa, uusi kappalainen Tapio Karjula. Ke 26.6. Mutti, soppa ja vaniljavaahto, ke 3.7. SOITTOAIKA klo 10-11. Kahvia, teetä, pientä purtavaa, yhteislauluja, pihapelejä, liikuntaa jne. osallistujien toiveiden mukaan. Tapahtuman tuotto yhteisvastuukeräykselle. Klo 17:30 K16 Lautapeli-ilta Nuorisotila Vitis Terveystie 11. To 20.6. La 22.6. Auta kanssamme yksinäisiä, syrjäytyneitä tai kriisin kohdanneita nuoria Suomessa ja maailmalla. PERINTEINEN HAUTAUSMAAJUHLA klo 13 Kannuksen hautausmaalla. klo 10-17 Kirkko avoinna hiljentymistä, tutustumista ja esittelyä varten, myytävänä mm. Kirkkokahvit, mukaan voi ottaa myös omia eväitä, vilttejä ja retkituoleja. 044 0824 589. To 27.6. Vaasan herättäjäjuhla -oppaita myytävänä kirkkoherranvirastossa 7 €/kpl (opas ja tarra). Numeroon voi jättää myös yhteydenottopyynnön teksti – tai WhatsApp -viestillä (kerrothan viestissä nimesi, viestit luetaan ajanvarausaikana). Muut Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto palvelevat 1.6.-31.8. Hinnat: 1. Lisätietoa: www.kannuksenseurakunta.fi/hautausmaa/ haudanhoito Seurakunnan viikko Ke 19.6 Ehtoollishartaus klo14 Männistön yläkerrassa ja klo14.30 alakerrassa, Heinilä To 20.6 klo 10 Hartaushetki Mirjam-tuvalla, Heinilä La 22.6 klo 10 Juhannuksen kansanlaulukirkko Vanhan kirkon paikalla, Heinilä, Rautiola, Atso Ala-Kopsala, Raimo Kopsala, Ilona Rautiola, Unto Nikunen. Linkit sähköisiin lomakkeisiin ylivieskanseurakunta.fi-sivun Info ja asiointi -otsikon alta. Sateisella säällä kahvitellaan Kivikololla. Ma 24.6. kortteja ja adresseja; klo 18 Keskiviikon rukoushetki kirkossa. kivi 120 €, 2. Su 23.6. klo 10-17 Kirkko avoinna hiljentymistä, tutustumista ja esittelyä varten, myytävänä mm. klo 10-17 Kirkko avoinna hiljentymistä, tutustumista ja esittelyä varten, myytävänä mm. To 20.6. Oppaasta löytyy kaikki ohjelmat ja paikalliset kartat. Ke 26.6. VASTAANOTTO ILMAN AJANVARAUSTA klo 13-14. kortteja ja adresseja. Vuonna 2024 Yhteisvastuu keskittyy nuorten elämänhallinnan ja mahdollisuuksien parantamiseen. Muikkukeitto, rahka. kortteja ja adresseja; klo 18 Kesäillan musiikkihartaus kirkossa, Tarja ja Antti Korkeakangas sekä lapsia, panhuilu ja laulu, Eeva Korhonen, Eija Nivala, vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 e. Helposti kyytiin varhain aamulla: Kokkolan bussi ottaa kyytiin matkustajat Kokkola – Kälviä – Kannus ja Vetelin bussi poimii matkustajat Veteli – Kaustinen – Toholampi – Kannus. SOITTOAIKA klo 10-11. Perillä Oulunsalossa olemme n. klo 19 Rauhan Sanan kesäseurat alkavat Suvannon kappelissa lauluillalla ja iltahartaudella, Hannu Kontio, klo 21.30 Nuortenilta Siltalan seurahuoneella, Timo Kontio, seurat kuunneltavissa nettiradion www.lyrs.fi ja Ylivieskan Rauhan Sana YouTuben kautta. Kirkkopalvelujen keräyslupa RA/2020/639. 08-4395070. JUHANNUSSEURAT klo 18 ry:llä, Veli-Pekka Koskela. Kahvia, teetä, pientä purtavaa, yhteislauluja, pihapelejä, liikuntaa jne. kesäkuuta 2024 12 // KIRKOLLISET Kastetut Helmi Olivia Hokkanen Hautaan siunatut Asko Kalevi Hirsikangas 79v 5kk 24pv Anni Esteri Junttila 88v 9kk 28pv Helmi Aliina Nygård 92v 9kk 2pv Seurakunnan viikko Ke 19.6. 044 5878 630 tai kappalainen Heikki Myllyniemeltä p. kortteja ja adresseja. Kastetut Anton Pauli Viljami Alatalo Oliver Eemi Benjamin Palola Aaron Antti Johannes Rimpioja Aarni Arvo Eerik Tiikkoja Hautaan siunatut Teuvo Jaakko Huhtala 80v Maunu Veli Rättyä 80v Seurakunnan viikko Ke 19.6. Kirkkoherranviraston ollessa suljettuna voit soittaa suoraan työntekijöille. Sadesäällä tilaisuus kappelissa. Mukana Kannuksen kirkkokuoro ja Kannuksen soittokunta. Yhteisvastuu Yhteisvastuulounaat 2.-4.7. Lounaan hinta on 10 euroa sis. Yhteisvastuu Tee avusta totta lahjoita Yhteisvastuulle Ylivieskan seurakunnan kannatukseen MobilePaylla nro 20777 tai viitenumerolla 303817 tileille Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75, OP FI14 5000 0120 2362 28. Myynnissä myös arpoja. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Luetaan vuoden aikana poisnukkuneiden nimet. AAMUKAHVIT klo 10 pappilan puistossa. klo 11-13 Lestijärven seurakuntakodilla. 044 587 8630. Ke 26.6. Su 23.6. 044–7118631 työskentelee Merijärvellä parillisilla viikoilla maanantaista perjantaihin. Ilmoittautuminen viimeistään 21.8. klo 18 Juhannusaaton iltasoitto muistokirkossa, kirkon raunioilla, Janne Nietula. Su 23.6 klo 18 Juhannusseurat Ry:llä, Tapani Kirsilä Musiikki ja kuorot Ke 26.6 klo 19 Suvilinnun lauluilta Jämsänkalliolla. klo 18 Sanajumalanpalvelus muistokirkossa (säätilan mukaan pääkirkossa), saarna ja liturgia Tapio Karjula, kanttori Eeva Korhonen, suntio Katri Koivumäki, Janne Nietula-trumpetti, kuunneltavissa ja katsottavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki_uskoa; klo 18 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Eero Salin. La 22.6. kortteja ja adresseja. Vapailla ja lomalla 17.6. 044–7118601. TULOSSA Su 14.7. Seurakunnan ateriapalvelu Maria avoinna kirkon seurakuntasalissa maanantaista torstaihin klo 10.30–13.00 ja perjantaisin 10.30–12.00. AAMUKAHVIT klo 10 pappilan puistossa. – 7.7. Muut Kesäseuraradio välittää kesän 2024 Suviseurat, opistoseurat sekä seuratallenteita ja muuta ohjelmaa päivittäin ajalla 26.6.-5.8. klo 10-17 Kirkko avoinna hiljentymistä, tutustumista ja esittelyä varten, myytävänä mm. Seurakunnan kautta tilatut oikaisut tekee yrittäjä Heikki Saarikoski. Kannuksesta eteenpäin kuljemme yhtä matkaa. MERIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Kastetut Heli Alisa Ponnikas Seurakunnan viikko To 20.6. Matkalla pidetään vessatauko. kivi 80 €. Juhannuspäivän JUMALANPALVELUS klo 12 Pappilan puistossa, Anne Vihanta, Juuso Pylkkänen, Minna Jääskä, Alma Pajukoski ja jp-ryhmä 1. SOITTOAIKA klo 10-11. Juhlille on vapaa pääsy, bussimatkasta on 10 euron omavastuu. Tarvittaessa ota yhteys Ylivieskan diakoniapäivystykseen. To 27.6. Pe 28.6. Asiointiajan sinne voi voi varata puhelimitse tiistaina, keskiviikkona ja torstaina klo 8.30 – 9.30 numerosta 044-7118670. Oikaisun yhteydessä tehdään perusteellinen pohjatyö. 08-4395010, perjantaisin suljettu. 044 5878 630. Väistö, Rautiola. Heidi Vehkala, puhe Erkki Järvenoja. Ulkoilukaveriksi tulevat ilmoittautuvat Leena Mehtälälle ti klo 1011 puhelinnumeroon 050 5622243.. ruuan ja jälkiruuan lisäksi myös kahvin ja kahvikakun. 08 3161 303 ma-pe klo 9–15. Juhlien aiheena on ”Siivillä”. Seurakunnan työntekijä paikalla. klo 10 Juhannuspäivän messu kirkossa, saarna ja liturgia Veli Matti Linnanmäki, kanttori Veera Ranua, suntio Katri Koivumäki, kirkkokahvit, kuunneltavissa ja katsottavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki_uskoa. Lähetys Kokkolan rovastikunnan lähetystyön toimikunta järjestää matkan Oulun hiippakunnan Lähetysjuhlille Oulunsaloon lauantaina 31.8. Kirkkokahvit, Helena Kotila. Aterian hinta 1.1.2024 alkaen eläkeläiset ja opiskelijat 8,50 e, muut 10,50 e
Klo 12 Seurat ”Hän rakastaa, Hän kaipaa sinua” ( T ), Timo Määttä, Tomi Tornberg. Klo 21 Nuorten ja nuortenaikuistenilta seurakuntakodilla ( T), Martta Leipälä, Anton Wargh, Anneli Vähäkangas. Jarkko Kuusisto, saarna Ville Väkeväinen, Toukomettisten projektikuoro. Väliajalle ruokailu. ti-la klo 12-15 ja su klo 11-15. Retken omavastuu on 30 e, kerätään menomatkalla käteisenä. Seurakuntamme viitenumero on 303626.Lahjoituksen voi halutessaan siirtää jollekin Yhteisvastuukeräyksen tileistä kyseisellä viitenumerolla. Käymme Alavieskassa Linnakalliolla aamukahvilla ja Pahkakirkossa, tutustumme Pyhäjoen kirkkoon ja Raahessa Langin kauppahuoneeseen, jossa lounastamme. Haastatteluiden jälkeen henkilöarviointeihin etenivät Ronnie Djupsund, Anna-Maria Palo ja Maarit Söderlund. Anita Leppälä, Päivi Aho. Sähköposti: sievi.seurakunta@evl.fi, Kotisivu: www.sievinseurakunta.fi Virkatodistukset Oulun aluekeskusrekisteristä p. klo 18 Messu kirkossa, ry:n kirkkopyhä. Muut Kirkkoherranvirasto avoinna: ma 9–14, ti 13–16.30 jake 9–12. Lisätietoa nuorisotyönohjaajilta. ”Kun vielä otetaan huomioon Djupsundin keskeinen työkokemus opetusja kasvatusalalta sekä hänen kokemuksensa johtamisen ja kehittämisen osalta, voidaan Djupsundin valintaa tältäkin osin pitää perusteltuna”, valintaa perustellaan. 08 3161 303 ma-pe klo 9-15. Rauhan Sanan Juhannusseurat, Klo 10 Kirkkoseikkailu lapsille, Leena Aitta, Matti Peltola, Anneli Vähäkangas. Tuotto lähetystyölle. Opetusja kasvatusjohtajan virka oli haettavana tänä keväänä, ja sitä haki 15 henkilöä. Klo 15 Raamattutunti (Lähetystilaisuus) ” Vielä kerran häntä tunnustat”, Lea ja Jukka Ridanpää. Maata näkyvissä pohjoinen ulottuvuus Torniossa 17.8. 08 3161303 ma-pe klo 9–15, keskusrekisteri.oulu@evl.fi tai seurakunnan kotisivulta Info ja asiointi -otsikon alta löytyvällä verkkolomakkeella. Djupsund opetusja kasvatusjohtajaksi Frida Keränen Kokkolan kaupungin opetusja kasvatusjohtajan virkaan on valittu kasvatustieteiden maisteri Ronnie Djupsund. Toinen varapuheenjohtaja Juha Puurula (kok) kannatti tätä ideaa. Jokelan pappilan pihapiiri, Plassintie 2, Kalajoki Ilmoittautuminen: Maata näkyvissä pohjoinen ulottuvuus Torniossa 17.8. Aleksi Päkkilä, Päivi Aho. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Klo 21 Urkukonsertti, Hannes Uunila, Risto Ainali. 044 7001310. CLAS-OLAV SLOT TE. Pe 21.6.Klo 18 Aloitusseurat, Jari Aitta, Erkki Peltola. Viran kelpoisuutena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto opetusja kasvatusalalta sekä perehtyneisyys alan toimintaan. Su 23.6. Ilmoittautuminen ja mahdolliset ruoka-aineallergiat soittaen tai viestillä nroon 044 732 5309/Piia to 27.6. Virka on perustettu sen vuoksi, että nykyinen sivistystoimi jakaantuu 1. Klo 15 Hartaus Mäntyrinteellä, Eero Pisilä. ei ole diakoniapäivystystä. Jumalanpalveluksiin voit osallistua myös netin välityksellä osoitteesta www.sievinseurakunta.fi löytyvän linkin kautta. Kalajoen kirkossa. Djupsund on kerännyt kasvatusalan kokemusta muun muassa Kokkolan ruotsinkielisten opetuspalvelujen johtajana. 08 4640530 tai kalajoki.seurakunta@evl.fi, ryhmän vetäjä Suvi Lehtimäki p. Klo 12.30 Hartaus Palvelukeskuksella. Klo 18 Kesäillan musiikkia kirkossa, Jarkko Korpi (urut, piano) ja Laila-Fiona Sippola (viulu), vapaaehtoinen ohjelmamaksu seurakunnan musiikkityön hyväksi. Klo 14 Raamattutunti ja isosten siunaaminen ”Hän tahtoo sinut täällä kohdata”, Mikko Himanka, Emil Nyblom, Nuorten lauluryhmä. Su 23.6. Ronnie Djupsund kuvattuna vuonna 2017, jolloin hän toimi Kokkotyösäätiön johdossa. kesäkuuta 2024 KIRKOLLISET // 13 Kastetut Selma Elisabeth Äijälä Elia Ukko Olavi Suni Kuulutetut Piia Johanna Paloaho ja Aki Päiviö Pahkala Hautaan siunatut Toivo Jalmari Junnikkala 95v Kari Sakari Annala 70v Seurakunnan viikko KALAJOEN SEURAKUNTA Jumalanpalveluksen radiointi joka sunnuntai osoitteessa www.kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/ Ke 19.6. HIMANGAN KAPPELISEURAKUNTA: Ke 19.6. Puh. Klo 17 Juhannusmessu -” Ei vaadi Hän, vaan aina rakastaa”, liturgi Jarkko Kuusisto, saarna Ville Väkeväinen , toukomettisten projektikuoro. ilmoittautuminen 15.8. Voit osallistua keräykseen lahjoittamalla tililleAktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75, Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28. Rauhan Sana Juhannusseurat 21.23.6.2024, Klo 12 Seurat ” Älä pelkää vaikket näekkään” (T), StigErik Enkvist, Antero Heikkilä. henkilöstöjohtaja Riikka Parkas-Tieva. Hera myydään valmiiksi pakattuna, hinta 10 e/litra, käteismaksu. mennessä kirkkoherranvirastoon p. Esityksen valmistelivat kaupunginjohtaja Stina Mattila, hallintojohtaja Ben Weizmann ja vt. Pe 21.6. Klo 19 Rukouslaulujen ilta, Kotiahon perhe. Klo 17 alkaen Juhannusseurojen talkoot. Klo 10 Aamuhartaus ja tutustuminen Jokelan pappilaan, Arto Nauha, Götha Peltola. klo 22.30 Hinta 50 euroa/hlö. Himangan seurakuntatoimisto, Huhdantie 13, 68100 Himanka, avoinna torstaisin klo 12-15. Klo 14 Lasten lauluhetki kirkossa, Anneli Vähäkangas, Katri Harmaala. Klo 17 Messu kirkossa, lit. Yhteydenotto Johanna Venho 0407503822. Klo 17 Loppuseurat ” Purjehdit kohti toivon satamaa” (T), Jukka Paananen, Timo Määttä, lauluryhmä, esirukous Anne-Mari ja Tomi Tornberg Klo 12.30 ja klo 18.30 Juhannusseurat Mehtäkylän ry:llä, Juuso Nikula ja Markku Veteläinen. Neulekahvilan ja varttuneen väen kerholaisten/hyvän mielen aamukahvilaisten kesäretki. La 22.6. La 22.6. Mobilepay 92276. Rauhan Sanan Juhannusseurat 21.-23.6. YHTEISET TAPAHTUMAT: Malmbergin tuvan kesäkahvila Malmbergin tuvan kesäkahvila avoinna 5.6.-15.8. Ma 8.7. mennessä. Klo 17 Mieskuoro seurakuntasalissa Velin johdolla. Diakoniapäivystys kirkkoherranvirastossa torstaisin klo 11–14, p. Lähtö 8.30 Sievi Shopin edestä, ajamme Vanhankirkon ja Asemakylän kautta. Yhteisvastuu Vuonna 2024 Yhteisvastuu auttaa nuoria, jotka kokevat syvää yksinäisyyttä tai ovat vaarassa syrjäytyä, menettää elämänhallintansa tai mahdollisuutensa hyvään elämään Suomessa ja maailmalla. Klo 21.30 Nuorten ja nuortenaikuistenilta seurakuntakodilla, Martta Leipälä, Jussi Peltola, Leena Aitta, Anneli Vähäkangas. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa. Herättäjä juhlille Vaasaan Bussimatka päiväksi Herättäjä juhlille Vaasaan lauantaina 6.7. Opetusja kasvatusjohtajalta edellytetään toisen kotimaisen kielen erinomaista hallitsemista ja toisen kotimaisen kielen vähintään hyvää suullista ja kirjallista taitoa. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä adresseja 14 €/kpl. Kyläkamari/Kirppis: Avoinna ti-to 10– 14. osoitteessa www.kalajoenseurakunta.fi/tule-mukaan/nuorille. Suljettu juhannusviikolla 17.–23.6. Muut Kirkkoherranvirasto, Jokelan pappila, Plassintie 2, 85100 Kalajoki, avoinna ma-ke ja pe klo 9-14. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Innanen (kesk) esitti, että viran hakuaikaa olisi jatkettu 5. Puh. Huom! To 20.6. Klo 19.30 Matkalauluilta ”Saat nähdä jäljet rannan hiekalla”, Iida ja Johannes Kata. Haastattelujen ja henkilöarvion perusteella Djupsundia pidettiin hakijoista ansioituneimpana. Opetusja kasvatusjohtaja on myös kaupungin johtoryhmän jäsen. Kirjoita viestikenttään APU20 (20 €). Kastetut Noel Albert Isoaho Hautaan siunatut Tuomo Johannes Häkkinen 85v Seurakunnan viikko La 22.6. To 20.6. 0405638418. 08 4640 530, sähköposti: kalajoki.seurakunta@evl.fi Virkatodistustilaukset Oulun aluekeskusrekisteri puh. Klo 10 Jumalanpalvelus kirkossa, liturgi Jarkko Kuusisto, saarna Seppo Kinaret, musiikissa avustaa Kalajoen Mieskuoro Veli Ainalin johdolla. Kaupunginjohtajan pohjaesitys Djupsundin valinnasta sai kahdeksan ääntä ja Innasen vastaesitys sai neljä, joten Djupsund valittiin. Kalajoelta lähtö klo 7.30 ja takaisin Kalajoella viim. Diakonia Diakonissa Sanna virkavapaalla 10.1.– 11.8. OPETUSJA KASVATUSJOHTAJA ON uusi virka Kokkolan kaupungissa. RAUTION KAPPELISEURAKUNTA: Su 23.6. Sururyhmä Kalajoen seurakunnassa alkaa 18.8. Tuotto käytetään kansainväliseen työhön. Klo 18 Kesäillan musiikkia kirkossa, Antto Tunkkari, sello, vapaa pääsy, ohjelma 10e. klo 15 Jokelan pappilan salissa, Plassintie 2, Kalajoki. Lahjoitus on helppoa myös seurakunnan etusivulta löytyvän linkin kautta. Ilmoittaudu nuorten ja nuorten aikuisten päiväretkelle viimeistään 10.7. Lähetys To 20.6. Heistä viisi kelpoisuusehdot täyttänyttä henkilöä kutsuttiin haastatteluun. klo 9–18 juhannusheran myynti seurakuntakodilla. Päätöksen teki Kokkolan kaupunginhallitus maanantaisessa kokouksessaan. Puheenjohtaja ja osa kaupunginhallituksesta olisivat kuitenkin vielä halunneet odottaa ja katsoa, löytyisikö virkaan lisää hakijoita. Gospeltapahtuma on ilmainen, mutta kyytimaksu määräytyy lähtijöiden mukaan. Sivistysjohtaja siirtyy syksyllä kulttuurija vapaa-aikajohtajan virkaan. Keräyslupa RA/2020/639, 1.9.2020 alkaen, voimassa toistaiseksi, Manner-Suomi, myöntänyt Poliisihallitus 29.5.2020. heinäkuuta saakka. Nettilähetys. Ke 26.6. Lahjoittaa voi tekstiviestillä numeroon 16588. syyskuuta opetusja kasvatustoimeksi sekä kulttuurija vapaa-aikatoimeksi. klo 13 Sievin ry, juhannusseurat Su 23.6. 044 7229002. To 20.6. Jarkko Kuusisto, musiikissa avustaa Maija Uusitalo. Klo 10 Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus kirkossa, toim
Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta.Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Nyt oli hakijoista kutsuttu leirijaksolle peräti 120 nuorta. VELJEKSISTÄ kolme (Ahti, Aulis ja Pekka) asuu Kokkolassa, kaksi (Aimo ja Arto) synnyinpitäjässä Kaustisella, kolme (Antti, Matti ja Veikko) pääkaupunkiseudulla ja yksi (Timo) Jyväskylässä. Ylipäätään kaikkien kipinä lajiin on syntynyt vasta aikuisiässä. Tilauksesta on iloa koko perheelle Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. 2: 4–5 Nimipäivät tänään Siiri (suom.), Siri, Sigrid (ruots.), Juuda, Paisi (ort.). Ef. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. AULIS on veljeksistä kokenein Jukolan kävijä: takana on parikymmentä viestiä. 050 477 9966 TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. -Pari pahaa mokaa olen avausosuuksillani ehtinyt tehdä, Pekka Rantala puistelee päätään ja nauraa. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Yli 1 300 suunnistajaa odottaa lähtölupaa Jukolan viestiin. Aulis, Pekka ja Timo ovat veljeksistä aktiivisimpia suunnistajia, Muilla laji on enemmän tai vähemmän harrastusta. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Loput ovat ensikertalaisia, yksi heistä Ahti Rantala. -Tarkoitus on, että kolmen osuuden jälkeen olemme 500 parhaan joukossa, veljekset kertovat taktiikasta. Veljekset lähtevät Jukolaan terävä pää edellä. -Vuosikaudet asiaa on mietitty. Toisin sanoen kilvan kiristyessä tapahtuu lopettamista. Veljekset kehuvat suunnistusta hyväksi kuntoilumuodoksi. 50 vuotta sitten 20 vuotta sitten SVUL:n Keski-Pohjanmaan piirin valmennusleirin ensimmäinen osa nuorille urheilijoille alkoi Kannuksessa. Tämän vuoden viestissä maasto on sopivan helppoa ja toisaalta kisapaikka on sijainniltaan meille kaikille keskeinen, perustelee Aulis Rantala viestistä, joka suunnistetaan Jämijärvellä Satakunnassa. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. kesäkuuta 2024 14 // PÄIVYRI JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi MEDIAKULMA Asiakaspalvelupiste avoinna ma–ke klo 9–11, 12–15 Rantakatu 10, Kokkola TILAUSJA LASKUASIAT asiakaspalvelu@hillagroup.fi LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi Päivän sana Jumalan laupeus on niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Timo, Pekka ja Aulis suunnistavat kolme ensimmäistä osuutta. Urheilijanuorten leirikesä alkoi Rantalan veljekset omalla joukkueelle Jukolaan Juha Savela KOKKOLA Kun kello lähestyy puoltayötä, tunnelma Jämin lentokentällä tiivistyy. Veljeksiä on yhdeksän, joista vanhimalle Matille lankeaa joukkueenjohtajan rooli. Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 UUTISPÄIVYSTYS toimitus@keskipohjanmaa.fi Puh. -Kisoja on tiheään ja jokaiselle löytyy tasonsa mukainen sarja.. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Kovin useaa seitsemän suunnistajaveljeksen joukkoa ei Suomesta löydykään, mutta Rantaloilla on jopa valinnanvaraa. Kaustiselta lähtöisin olevat Rantalan veljekset toteuttavat pitkään muhineen ajatuksen ja osallistuvat aidolla veljesjoukkueella Jukolaan. -Antilla on vasta parin vuoden kokemus iltarasteilta. -Suunnistus alkoi osaltani, kun vein lapsiani oravapolulle. 0400 365601 LÄHETÄ VALOKUVA, VIDEO, JUTTUVINKKI TAI MIELIPIDEKIRJOITUS keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki MIELIPIDELUURI Puh. Timo ja Pekka ovat osallistuneet kymmenisen kertaa. Lestijärven kesäleireillä on käytäntönä yleensä ollut, että seuroille on annettu tietty kiintiö. Aloittajien joukossa on myös jyväskyläläinen Timo Rantala, jolle tämän kesän viesti on ainutkertainen. Juniorisarjoista pm-mitaleja taitaa olla vain Matilla. Yksi veljeksistä Veikko jää varamieheksi. Maanantaista torstaihin on Kannuksen keskuskoululla, urheilukentillä, lähimetsissä ja myös kyläraitilla liikkunut yhteensä 60 1516 -vuotiasta tyttöä ja poikaa. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Kokkolan seudulla lajia on helppo harrastaa, kun kuntorasteja on tarjolla mukavasti. TUNNELMA on rento, kun Rantalan veljeksistä kolme viimeistelee kisakuntoaan Kokkolan iltarastiviikolla Laajalahdessa. Veljessarjalla viestiin osallistuminen tekee tapauksesta juhlavamman, mutta oma kihelmöivä viehätyksensä Jukolan lähtöhetkellä on aina. Myös rippikoulut ovat vähentäneet osanottajia. Timo Rantala aloittaa Rantalan veljessarjan joukkueen Jukolan veistin. Seuroissa suoritettiin kysely ja paljastui, että ehkä jopa 20 prosenttia kutsutuista on viettänyt urheilun parissa viime ajat hiljaiseloa. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Siitä siirryin itsekin maanantairasteille, Ahti kertoo. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Leirin johtaja SVUL:n koulutusohjaaja Pekka Åkerblad ja piirin nuorisovaliokunnan puheenjohtaja Juha Eronen totesivat, että kesäleirityksen ensimmäinen osa jäi osanotoltaan odotettua pienemmäksi. Kuitenkin heitä saapui vain puolet. Yleisurheilijoita on 45 ja loput 15 harrastavat pääasiassa suunnistusta
Perholainen Maija Anita Polvilampi s. Keski-Oja kuoli 15.6. Leväniemi nukkui pois perjantaina 14.6. Asemakaavamuutos on tullut ajankohtaiseksi Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten aloitteesta. Tiedotteen mukaan valtion tukeman määrän matkustajaa kohden on noussut 26 eurolla, yhden matkustajan lentoa on siis tuettu keskimäärin 126 eurolla per suunta. Traficom on tutkinut kotimaan lentomääriä. JONI MÄKI-PETÄJÄ Pahin ilmakuoppa ohitettu Kokkolan lentomatkustajien määrä oli viime vuonna kaksinkertainen edellisvuotiseen verrattuna. Alueelle sijoittuvan asuinrakennuksen takia sinne lisättiin merkintä, joka mahdollistaa osittaisen asuinkäytön. Kaipaamaan jäivät puoliso, tytär perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Honkaharjun Ventus 3:ssa. Muistotilaisuus pidettiin läheisten kesken. Rakennuksia ei suojella asemakaavalla, sillä omistaja ei ollut liikerakennuksen suojeluun halukas ja sillä nähtiin olevan vain paikallista arvoa. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Omaiset Lämmin kiitos kaikille teille jotka kunnioititte rakkaamme KyöstiSorvojan muistoa ja otitte osaa suruumme. – Kun kaava on voimassa, rakennuslupa voidaan hakea ja myöntää. Soiten toiveen mukaisesti paloasema on kaavoitettu Lestintien varressa sijaitsevien liikeja hallirakennusten itäpuolelle. Kaavaan on tehty muun muassa Ely-keskuksen ja K.H. Hän oli syntynyt 03.01.1935 Sievissä. Asemakaavaluonnoksen on valmistellut Plandea Oy. Haudatut Alavieskalainen Maija Kivisaari siunattiin Alavieskan kirkossa 15.6. Seuraavaksi odotetaan rakentamista. Toholammin paloasema toimii nykyisin väliaikaistiloissa Toholammin kirkonkylän pohjoispuolen teollisuusalueella. Kaavaluonnos ja -ehdotus ovat olleet nähtävillä kevään mittaan. Paloasemalle on kaava valmistumassa. Emmi Lehojärvi Valtio on tukenut väliaikaisesti reittilentoja Helsingistä Joensuun, Jyväskylän, Kajaanin, Kemin ja Kokkolan lentokentille vuodesta 2021 lähtien. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Vuonna 2023 Kokkolan lentomatkustajien määrä oli kaksinkertainen verrattuna vuoteen 2022. Nyt voi sitten alkaa seuraaviin toimenpiteisiin paloaseman tänne saamiseksi. Hän oli syntynyt 9.6.1951 Perhossa. Kokkolalainen Toini Ritva Tellervo Ström os. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, Heikki-veli, sukulaiset ja ystävät. Kokkolan välillä lentoja on ollut yhteensä 1003, matkustajien keskiarvo lentoa kohden on ollut 19. Siunauksen toimitti pastori Sami Siltanen. – Lentojen täyttöasteiden myönteinen kehitys on tasaantunut eikä edelliskeväisiä huippulukemia olla saavutettu matkustajamäärissä tänä vuonna, johtaja Pipsa Eklund toteaa tiedotteessa. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Kaavoitusinsinööri Lotta Märsylä Plandea Oy:sta ei ottanut kantaa rakentamiseen, mutta sanoi, että kaava voidaan saada parhaimmillaan kuulutettua voimaan kesän lopulla. kesäkuuta 2024 PÄIVYRI // 15 Lämpimät kiitokset kaikille rakkaamme LarsSundellin muistoa kunnioittaneille ja suruumme osaa ottaneille. Alue rajautuu Lestintien (seututie 775) ja Kirkkotien väliselle alueelle. KESKUSTAVALTUUTETTU Hannu Kivelä halusi tietää kaavan esittelyn jälkeen, milloin aseman rakentaminen käynnistyy. Renlundin museon lausuntojen perusteella pieniä muutoksia luonnokseen verrattuna. Kysymys on ihan todella siitä, miten saadaan tämä palvelu Toholammilla ja ympäristössä toteutettua, Saukko sanoi. Surun koskettaessa keskipohjanmaa.fi/ lukijailmoitukset Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme:. Saviluoto kuoli 17.06. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Omaiset Toholammin paloasemakaava ehkä voimaan syksyllä Kaisa Suomala Uuden paloaseman saaminen Toholammille nytkähti kenties askelen lähemmäksi, kun rakentamisen mahdollistava kaavamuutos hyväksyttiin Toholammin valtuustossa maanantaina. ANT TI AIMO-KOIVISTO Kuolleet Kokkolalainen Taimi Helena Lokkila os. Hän oli syntynyt 28.5.1937 Himangan Ainalin kylällä. Jarno Saukko halusi laittaa palloa eteenpäin Soitelle. Tänä vuonna kehitys on tasaantunut. Lentomatkustajien määrän viimevuotinen kasvu ei näytä jatkuvan, selviää Liikenneja viestintävirasto Traficomin tilastoista. Vuosien 2022 ja 2023 välillä lentomatkustajien määrät kasvoivat merkittävästi, nyt kysyntä on alkanut vakiintumaan. – Tekee mieli Kokkolalle, siis hyvinvointialueelle, sellaista viestiä lähettää, että meillä on Toholammilla rakenteet valmiina, kun kaava saadaan epäilemättä kohta hyväksyttyä. Suunnittelualue on Toholammin taajamassa ja on kooltaan noin 2 hehtaaria
Mäki-Petäjä korostaa vielä, että Pohjois-Pohjanmaalla keskusta pyrkii noudattamaan tarkkarajaisesti alueellisuutta eli sitä, että esimerkiksi Kalajokilaakso, Siika-Pyhäjokilaakso ja Kainuu saavat riittävästi ehdokkaita. elokuuta 2022. Nyt ensimmäisen kauden kansanedustaja pääsee varasiljalta eduskuntaan, kun Sebastian Tynkkynen lähtee EU:n parlamenttiin. Hänen mukaansa nuoret kaipaavat rajoja ja rakkautta ja oireilevat osaltaan siksi, että vanhemmuus on hukassa. Lisäksi seitsemän reviiriä sijaitsee osittain Venäjän puolella. Valintakokous oli jo piirin kolmas. Tällä hetkellä susi on määritelty eläinlajeja sekä luontotyyppejä käsittelevässä Bernin sopimuksessa tiukasti suojelluksi lajiksi. Oulun vaalipiirissä kukin vaaliliitto saa asettaa 18 ehdokasta eli yhtä paljon mitä vaalipiirista valitaan kansanedustajia. Viime vuoden maaliskuussa poronhoitoalueella havaittiin yksi reviiri, mutta tänä vuonna sellaista ei enää alueella olla havaittu. Tämä siitäkin huolimatta, että Rasinkangas oli jäsenvaalissa naisten ääniharava Oulusta. Antti Savela Oululaisen pitkäaikaisen ja palkitun koulupoliisin Merja Rasinkankaan taival kansanedustajaksi lastattiin varsin raskailla kivillä. Piirin päättäjät eivät valinneet Rasinkangasta ehdolle, vaan hänen ohitseen nostettiin jäsenäänestyksessä vähemmän ääniä keränneitä. Kannan tarkastelu on ollut esillä tarkemmin 1990-luvulta asti, jolloin susien määrä Suomessa alkoi pitkästä aikaa kasvaa. Koulupoliisi Merja Rasinkangas nousee eduskuntaan varasijalta, vaikka hänen ehdokkaksi asettumistaan hidasti poliittinen karsinta. Suorastaan koomisena Rasinkangas pitää keskustan ylimääräistä kokousta talvella 2023 Sievissä, jossa valittiin ehdokuudestaan luopuvalle Markus Jaatiselle korvaaja. JUSSI NUKARI/ LEHTIKUVA. Suomessa on yhteensä 62 susireviiriä. Oululainen koulupoliisi keräsikin 4116 ääntä ja kepitti jopa kansanedustajista Jenni Pitkon (vihr.) ja Piia Hiltusen (sd.). Tutkimusprofessori Ilpo Kojola mainitsi, että tämä johtuu alueella elävien pienten hirvieläinten suuresta määrästä. Perussuomalaisille kelpasin ehdolle vaaleihin ja nyt olen menossa Helsinkiin. Merja Rasinkangas Aloittava kansanedustaja, Oulu PERUSSUOMALAISET Suomen susikanta on pysynyt ennallaan Luonnonvarakeskus kertoo perhelaumojen määrän kasvaneen. – Siellä puheenjohtaja kehotti koeäänestykseen. En lähde arvioimaan sitä sen enempää tässä kohtaa. – Siellä Sievissä muuten sanottiin, että ehdolla ei voi olla kahta poliisia. –?Kasvussa on kuitenkin havaittu tasaantumista, Valtonen kommentoi kehitystä. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tiedotustilaisuudessa erikoistutkija Mia Valtonen kertoi, että tämän vuoden maaliskuussa Suomessa on todettu olevan noin 62 parin tai perhelauman asuttamaa reviiriä. Keskustan suorittamassa jäsenvaalissa syksyllä 2022 hän sai 174 ääntä ja sijoittui 19:mmeksi. Rasinkangas myöntää, että jäsenvaalissa ääniä moni muu sai enemmän, mutta sitä hän ei vieläkään käsitä, että kun keskustan piirihallitus muokkasi ehdokaslistaa, hänet ohitti jäsenäänestyksessä kaksi vähemmän ääniä saanutta naista ja piirivaltuustossa ohi meni vielä kolme naista, jotka eivät olleet lainkaan jäsenvaalissa mukana. VAALEIHIN VUONNA 2022 Merja Rasinkangas lähti keskustalaisena. Se olikin äänestys siitä, että Jaatinen korvataan Kalajokilaakson eikä Oulujokilaakson ehdokkaalla. Juuso Lindberg, STT Suomen susikannan koko on pysynyt samana viime vuoteen verrattuna. – Keskustan säännöt menevät Pohjois-Pohjamaalla niin, että jäsenvaalissa 8 eniten ääniä saanutta menee automaattisesti läpi. Tietysti olen luottamuksesta äärimmäisen kiitollinen, Rasinkangas kertoo. Koska perhelaumojen määrä on kuitenkin kasvanut, niin kannan ei katsota heikentyneen. Luulimme, että kysymyksessä oli kokeilu. MAAJA METSÄTALOUSMINISTERIÖN luonnonvaraosaston neuvotteleva virkamies Sami Niemi kertoi tilaisuudessai maaja metsätalousministeri Sari Essayahin asettamasta työryhmästä, joka selvittää sitä miten susien metsästykseen voisi myöntää helpommin poikkeuslupia. KESKUSTAN Pohjois-Pohjanmaan piirin poliittinen sihteeri Jaakko Mäki-Petäjä ei jaksa uskoa, että poliisi-argumentti oli oikea syy Rasinkankaan sivuuttamiseen. Nytkin Markus Jaatisen luovuttua ehdokkuudesta listalle valittiin jäsenmittauksen ulkopuolelta Eija Nivala Ylivieskasta. Tosin jäsenvaalista poissa ollut Eija Nivala Ylivieskasta sai vieläkin enemmän ääniä, vaikka rannalle jäikin. Meille ehdokkaille luvattiin myös esittelypuheenvuorot, mutta ei niitä annettu. Meille ehdokkaille luvattiin myös esittelypuheenvuorot, mutta ei niitä annettu, Rasinkangas ihmettelee ja sanoo olevansa nyt hyvässä ja nuorekkaassa puolueessa. Seitsemän osalta mietitään, Kainuu saa kolme paikkaa, ja säännöt mahdollistavat myös jäsenvaalin ulkopuolisen valinnan. Toki oikeudenmukaisuuden voi aina kyseenalaistaa, mutta kyllä tässäkin tasapuolisia yritettiin olla, Mäki-Petäjä kertoo. Yksilömäärässä mitattuna susien määrä on kuitenkin laskenut noin viidellä prosentilla vuoteen 2023 verrattuna. Lisäksi Niemi taustoitti Euroopan komission suden suojelua koskevasta aloitteesta. –?Aloitteen eteneminen on vielä tässä kohtaa pitkässä kuusessa. – Olen saanut paljon tukea keskustasta ja muista puolueista. Aloitteen tavoitteena on laskea suden status suojelluksi lajiksi. Aivan hassua. Niitä latoivat rekeen lähinnä hänen entisen puolueensa, keskustan, piiripäättäjät. " Aivan hassua. Susikanta on alkanut keskittyä Lounais-Suomeen noin 15 vuotta sitten, ja kaikista maan reviireistä puolet sijaitseekin tuolla alueella. – Minusta tämä menettely ei oikein vastaa käsitystäni rehellisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta, Rasinkangas kertoo. Oli kuitenkin useampi ehdokas muista ammattiryhmistä, Rasinkangas jatkaa ja toteaa haluavansa jatkaa työtä ennen muuta nuorison hyväksi ja muutenkin pienen ihmisen ja maaseudun hyväksi. kesäkuuta 2024 16 // UUTISET Keskusta hylkäsi, kansa valitsi Koulupoliisi Rasinkankaan tie kansanedustajaksi kävisi maalaiskomediasta. Eduskuntavaaleissa varasijallekin pääsy tarkoittaa valtavaa luottamusta kansalaisilta. Listaa muutetaan, jotta saadaan tasainen ja kattava edustus sukupuolen, ikäjakauman ja alueellisuuden perusteella. Niemi ei kuitenkaan osaa vielä tässä vaiheessa sanoa, kuinka muutos voisi vaikuttaa susipopulaatioihin. Tuolloin yksilöitä arvioitiin olevan noin 291–311, kun tänä vuonna arvio liikkuu 277 ja 321 yksilön välillä. Hän ei kuitenkaan antanut periksi vaan hyppäsi perussuomalaisten kelkkaan, saaden vaaleissa huippuhyvän äänisaaliin. Susi (Canis lupus) Kuhmon rajavyöhykkeellä 16
Muut KALAJOKI Kalajoen Juhannus KJJ 2024, 20.6. 90 Vuotta Kannuksen palosta, 2.6. Kahvakuulatreenit kesäkuussa maanantaisin klo 16.5-17.00 Mainingin piha-alueella. Markkinat ja myyjäiset VETELI Poistokirjamyynti Vetelin kirjastossa 3.6. kesäkuuta 2024 // 17 Kulttuuri ALAVIESKA Kaarnataidettanäyttely, Pokelantie 3. TERVETULOA. Iltatori, 5.6. Kalajokiseudun Taideyhdistyksen kesänäyttely Tapion Tuvalla 30.8.2024 saakka. KOKKOLA Yöttömän yön risteily M/S Jennyllä, 21.6. Tervetuloa !. to klo 18, Mäkiraontie. Illan esiintyjät soittavat ulkolavalla. Puistotemmellys; Kuutamopuisto, 20.6. Katsomossa on myös pyörätuolipaikkoj. ke klo 12 / 19.6. Tarjolla romanttisia ikivihreitä suomailaisia ja ulkomaalaisia sävelmiä Juhannuksen alkuun. Ilmoittaudu https:// discgolfmetrix.com/. Miesten ykköspesiksen runkosarjaottelu Ylivieskan Kuula vastaan Seinäjoen Maila-Jussit pelataan Suvannolla keskiviikkona 19.6. KoS:n Omatoimirastit, Palma. Pyyhenliinan peitteet ja vanhat postikortit, Eläinpuistontie 2. Lastenkirjoja vuosilta 1972-1981. Alajärvellä asuvan kuvataiteilijan Elina Förstin maalausten lähtökohtina on lähiympäristön vanha pohjalainen rakennuskanta. Esitys on parodiaa hyvän maun tuolle puolen tositeevee formaatista. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, Pitkänsillankatu 28. Kalajokiseudun Taideyhdistys Kajos ry toteuttaa taidenäyttelyn ”Väriloistoa” 1.30.6.2024 Kohtaamispaikka Loiston yläkerran galleriassa. La 22.6. klo 16–21. Tervetuloa kannustamaan!. Juhannusaattona M/S Jenny vie matkustajan Kokkolan kuvan kauniiseen saaristoon. Kuljetaan yhteiskyydein. Yhteyshenkilö Gun Is. 8.9. Kokkolan Eläkeläisten kuoro esiintyy TERVETULOA. KOKKOLA Ykspihlajan eläkeläiset ry, 20.6. Villa Elban juhannusjuhla, 20.6. ke klo 16-21 / ke klo 16-21, Kauppatori. KANNUS Elina Warstan ”Takaa vuorten, maitten, merien” -näyttely, 11.6. % * KMT 2022 mukaan Hilla Groupin medioista saa tietoa paikallisista asioista ja tapahtumista 86–99 % lukijoista. Faabelimetsän pyyt, Jani Ylikangas, valokuvia, 5.6. Taidenäyttely ”Väriloistoa”, Matkailutie 312. Eläinpuiston kahvilan vintillä näyttely, jossa esillä vanhoja postikortteja ja pyyheliinan peitteitä. to klo 9.30, Täysikuuntie 11. pe klo 12.30, Meritie. to klo 12, Eteläinen Vattungintie. ke klo 13, Pitkänsillankatu 18. bussikyydin,teatterin ja ruokailun.Matkan hinta 70€ maksettava yhdistyksen tilille ennen lähtöä.Ilm. Tervetuloa nauttimaan kauniista maisemista ja livemusiikista merellä. Pirjolle 0400261306 viim. ke klo 12 / 20.6. Tervetuloa pelaamaan! Palkinnot kesäisiä tuotteita ja lahjakortteja.Varaudu käteismaksuun. Villa Elban Luontoseikkailuleiri, Sannanrannantie 60. KoS:n Juhannusrastit, 21.6. Lohtajan Teatteri Gitta kutsuu aikamatkalle sadan vuoden taakse, kun Kulttuuritalo Veistämön lavalle saadaan koko perheen klassikkosatu, Pikku Pietarin piha.Pikku Pietarin piha on lämminhenkinen kertomus äitinsä menettäneestä Pietarista pienessä puutalokorttelissa 1920-luvulla. Pihapelailut ma 17.6. la klo 8, Sannanrannantie. Sohvi Pylkkösen Lohtu -valokuvanäyttely Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen neuvonta-asemalla aukioloaikojen mukaan, ma-to klo. Murmuration – näyttelyssä yhdistyy suomalainen ja irlantilainen käsityötaito ja luovuus Taito Keski-Pohjanmaan Innocrafts -hankkeen seurauksena. to klo 14, Sannanrannantie 60. Tule tutustumaan värikkääseen ja nostalgiseen näyttelyyn. m/s Mässkär risteilyt 8.6.-1.9.2024Lähtö joka päivä Vanhasta Satamasta klo 12.00, Vanhan Haminantie 25, PietarsaariPaluu Mässkäristä arkisin klo 15.00 viikonloppuisin klo 16.00Huom: Ellei kukaan ole lunastanut lippua viimeistään edellisenä päivänä, matka peruuntuu.Peruslippu: 25 €Lapsilippu. Eläkeliiton Lohtajan yhdistys, Alaviirteentie 4. La 29.6. Liikuntapalvelut järjestää vesijumppaa keskiviikkoisin Vesiveijarin ulkoaltaassa tai sateella sisällä.Hinta 2 e + uintimaksu. YLIVIESKA Hippo-Pesiskoulu, 19.6. Tarkempi tapahtumapaikka ilmoitetaan somessa. Onni suosii rohkeaa, 7.6. Osallistuminen Ykspihlajan kulttuuriviikolle 18.7.2024, tarjolla ohjelmaa ja kulttuuria. Lavatanssit, 22.6. 31.12. 30.6. KOKKOLA Tankarin majakkapäivä, 19.6. Kokkolan / Ykspihlajan Eläkeläisten Juhnnusjuhla pidetään Vatungissa to 20.6 alkaen Klo 12.00. ke klo 18, Salamajärventie 30. KALAJOKI J. klo 14-15!. KOKKOLA Paskalaakan Sankarit, 19.6. Livemusaa. KALAJOEN JUHANNUS KJJ 2024Torstai 20.6.2024Torstaina aloitellaan juhannuksen warmup bileillä joissa POJU antaa lähtölaskennan keskikesän kuumimpiinbileisiin.POJUDj.JohanneskastajaPerjantai 21.6.2024Petri NygårdOku LuukkainenMighty 44AikaPoliisiChoraleSara BeeDj.JohanneskastajaDj M. Kirjaston hanketyöntekijä Iina on murhattu. Bach: Soolosellosarjat II, V jaVI. Murmuration -näyttely, Kalajoentie 1. Kesän nuorten lukukampanja on tänä vuonna kirjastohaaste. PERHO KESÄBINGO JÄNGÄLLÄ, 19.6. Lämpimästi tervetuloa kaikki alle kouluikäiset lapset yhdessä aikuisen kanssa liikkumaan ja leikkimään! Paikalla on useita ohjaajia ja tuomme liikuntavälineitä mukana. Soitto alkaa klo 21. Iloinen kyläteatteri esittää kesäteatteriesityksen Paskalaakan Sankarit Kälviällä Jokikylätalolla, os. Marina, Mikael ja Matias Kauppilan taidenäyttely Ylivieskan kirjastossa kesäkuun ajan. PERHEPIKNIK, 20.6. Tankarin majakka avautuu jälleen ihasteltavaksi sisältäpäin. 26.12. ma klo 12-19 / ti klo 12-19 / ke klo 12-19 / to klo 12-19 / pe klo 10-15, Kannuksen kaupunginkirjasto. 30.6. pe klo 20, Tuomipakkaintie 5. Aapelin romaanista . Hippo-Pesiskoulussa opetellaan pesisja liikkumistaitoja. Lasten kesäinen lukukampanja, Ylivieskan kaupunginkirjasto. Taikataide -taidenäyttely, Ylivieskan kaupunginkirjasto. Tervetuloa tutustumaan töihin!. KESÄBINGOA pelataan torstaina 6.6. Passojantie 183. Uskallatko kiivetä ylös ihailemaan saaristolaismaisemia?. Kirsi Kunnas 100 -juhlavuoden Runo-olohuone-näyttelyssä runot kutsuvat mukaan leikkiin!RUNO-OLOHUONE Kaustisen Kansantaiteenkeskuksessa. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. to klo 21, Valtakatu 21. Kesähöntsät; Hollihaka, 20.6. ke klo 12.30, Halkokarintie 20. ja ke 19.6., 19.6. 10-13. Tämä ainutlaatuinen näyttely tarjoaa katsauksen yhteen kaupungin merkittävimmistä ja dramaattisimmista tapahtumista: Toukokuun 1934 tulipaloon, joka tuhosi suuren osan Kannuksen keskustaa. KANNUS Frisbeen viikkokisat, 19.6. Musiikki ja konsertit KALAJOKI Koskela ja Kiviniemi duo keikalla BeachRosessa, 21.6. Lähtö kauppatorilta Kokkolan Matkailun infopisteen edestä. ma klo 8-20 / ti klo 8-20 / ke klo 8-20 / to klo 8-20 / pe klo 8-20 / la klo 8-20 / su klo 8-20, Matkailutie 3. to klo 12, m/s Mässkär. J. Illat on suunnattu yli 16-vuotiaille ja täysi-ikäisille. Murhamysteeri-peli, Ylivieskan kaupunginkirjasto. 30.6. Poistokirjamyynti alkaa Vetelin kirjastossa ma 3.6.2024 klo 12! Runsaasti poistoja niin aikuisten, nuorten kuin lastenkin osastoilta. to klo 17.30-21 (Lautapeli-iltoja järjestetään torstaisin klo 17.30-21/22 Ylivieskassa, Toimitalo Pietarissa.), Terveystie 11. KOKKOLA Kesähöntsät; Halkokari, 19.6. Kilpailuja Arvontaa Lettuja makkaraa ja musiikkia . Miesten ykköspesistä Ylivieskassa Kuula vs Seinäjoki, 19.6. Museot ja näyttelyt KALAJOKI Kalajokiseudun Taideyhdistyksen kesänäyttely, 3.6. Pikku Pietarin piha, 19.6. Tuu mukhan! Kiitos kisaa sponsoroineille!. Vatungin Juhannus, 20.6. La 22.6. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, . Tervetuloa!. Kokkolan ja Ykspihlajan Eläkeläisten yhteinen juhannusjuhla Vatungissa To. ma klo 9-15 / ti klo 9-15 / ke klo 9-15 / to klo 9-15 / pe klo 9-15 / su klo 12-16 (Avoinna 9.6 ja 30.6), Asematie 1. ke klo 19, Kulttuuritalo Veistämö. klo 14-16 Harriniemessä. Kesän vesijumpat, Uintikeskus Vesiveijari. Kahvibaarin juhannusetkoilla soittaa oman kylän rokkikukot: KR ja Pyhäklaani! Liput 7€. Lämpimästi tervetuloa kaikki alle kouluikäiset lapset yhdessä aikuisen kanssa liikkumaan ja leikkimään! Paikalla on useita ohjaajia ja tuomme liikuntavälineitä mukana. S. Opastettu vanhankaupungin kävelykierros, 5.6. 30.8. Kesän avajaisten jälkeen on siirrytty Vatungin kesäkodille ja Vatungissa vietämme juhannusjuhlaa 20.6 klo.12 alkaen, luvassa makkaraa,lättyjä, kahvia...myös ohjelmaa sekä juhannuskisailuja, tulethan. Tervetuloa tekemään löytöjä!. Seniorien ulkojumppa, Urheilukatu 20. Kokkolan / Ykspihlajan Eläkeläisten yhteinen. Matka sis. Lukujengi kutsuu suosittelemaan lukemista toisille. Bach: Soolosellosarjat II, V ja VI, 19.6. Meirän kylän kesälukubingo, Kappelintie 13. 4.8. to klo 12, Rantakatu 27. ke klo 18, Pitkänsillankatu 1-3 A 2.krs. Juhannustarinoita, 19.6. Kokoelmista poistettujen kirjojen myynti alkaa 30.5. Kokkolanseudun Omaishoitajien avoin vertaisryhmä kaikille läheisestään huolta pitäville. ke klo 18, Suvannon pesäpallokenttä I Koskipuhdontie 58. KOKKOLA Elina Försti: Näin se on nähtävä!, 7.6. Teatteriretki Lappajärvelle su 14.7. Kuulan järjestämä Hippo-pesiskoulu järjestetään 6–12 vuotiaille lapsille kesäkuussa Ylivieskassa ja Alavieskassa. Ilmoittautumiset Seijalle 045 1313 521 4.7. Villa Elban Luontoseikkailuleiri on tarkoitettu 10-13 -vuotiaille lapsille. 20.6 klo 12.00 alkaenKilpailuja , Plättyjä , Makkaraa , Kokkolan Eläkeläisten kuoro laulaa. Elina Warstan ”Takaa vuorten, maitten, merien” -taidenäyttelyn meriaiheiset työt ovat esillä Kannuksen kirjastossa 11.6.–4.8. klo 18 alkaen Jängän Urheilutalolla osoitteessa Salamajärventie 30. KoS:n Juhannusrastien omatoimirastit, 22.6. to klo 17, Viihdekeskus Merisärkkä. Afrikan kasvot Katoavat kansat, Isokatu 3. Urheilu ja liikunta KAUSTINEN Kesäjooga Kaustisella 2024, Pajalantie 24. Lautapeli-illat, 4.1. Huikeita palkintoja! Bingolomakkeita saa Kaustisen kirjastosta. Maksuttomat viikkokisat Kitinkankaan frisbeeradalla. Nuorisopalveluiden kesätapahtumat, Ylivieskan nuorisopalvelut. Paula Moilasen Kaarnataidetta-näyttely Alavieskan kunnankirjastossa kesäkuun ajan. 28.8. ke klo 16, Valtakatu 27. ke klo 19, Jokikylätalo. mennessä. ke klo 18.15, Liikuntatie 2. Senioreille sopiva ulkojumppa Keskuskentän tekonurmella kesäkuun keskiviikkoisin klo 10-10.45. Vitriininäyttely: Lasten kirjoja 1972-1981, Ylivieskan kaupunginkirjasto. Kesän perhepiknik maahanmuuttajaperheille Ylivieskassa Hamarin rannalla. Kaupungin nuorisopalveluiden kesäleirit ja tapahtumat lapsille ja nuorille. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, Pitkänsillankatu 26. hillagroup.fi/mainostajalle. Ja se sota oli kauhia, 17.5. Valokuvanäyttely Syöpäyhdistyksellä, Mannerheiminaukio 5. Yinjoogaa maanantaisin Kaustisella. Lautapeli-iltoja järjestetään torstaisin kello 17.30-22.00 Ylivieskassa, Toimitalo Pietarissa. kello 18 alkaen. to klo 16, Kiviojantie 209. asti. Elisa Viljamaan taidenäyttely. to klo 12, Satamakatu 40. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, Pitkänsillankatu 39. Rinnallakulkijat ulkoilee, 19.6. Kuka on syyllinen. pe klo 21, Meritie. Valokuvanäyttely Ugandan kolmen alkuperäiskansan lapsista ja nuorista. PIETARSAARI Mässkär risteilyt 2024, 19.6. Tule viettämään koko perheen juhannusjuhlaa kanssamme Nuorisokeskus Villa Elbaan 20.6. Kahvakuulailua Lohtajalla, Karhintie 5. Pyyn kanssa vietetyistä hetkistä kirjoitetut runolliset tekstit tukevat näyttelyn kuvia. 28.8. Elisa Viljamaan Taidenäyttely Tapion Tuvalla, 17.6. Tule kertomaan ja kokemaan Juhannustarinoita! Kuulumon tarinateatteriryhmän päätösesitys tarjoaa mahdollisuuden kertoa oma merkityksellinen juhannustarina sekä kuulla muiden tarinoita. to klo 12.30, Pikiruukintie 4. Kirjastohaaste, Ylivieskan kaupunginkirjasto. S. 29.9. ma klo 8-20 / ti klo 8-20 / ke klo 8-20 / to klo 8-20 / pe klo 8-20 / la klo 8-20 / su klo 8-20, Matkailutie 3. Poistokirjojen myynti, Ylivieskan kaupunginkirjasto. Perinteiset lavatanssit upeassa merellisessä maisemassa. Kyläja kaupunkitapahtumat KALAJOKI Himangan Eläkeläiset ry, Raumankarintie 2. ke klo 9.30, Hakalahdenkatu 87. la klo 20, Venevajantie 166. Ei ilmoittautumista ennakkoon. pe klo 14, Sannanrannantie. Meirän kylän kesälukubingoon voi osallistua 31.8. Tervetuloa!. Lämpimästi tervetuloa lapsille (yli 7-vuotiaat) ja nuorille suunnattuihin Kesähöntsiin kesäkuussa! Ohjelmassa on rentoa pelailua loistavassa porukassa koulujen pihoilla/lähiliikuntapaikoilla. KANNUS Duo Palmiola : Sofian lavan pihasoitto, 20.6. Lapset ja perhe KANNUS Pihapelailut ma 17.6. Juhannusaattona pe 21.6. KAUSTINEN Kirsi Kunnas 100 -juhlavuoden Runo-olohuone -näyttely, Jyväskyläntie 3. Harriniemessä. Onni suosii rohkeaa –näyttely tarjoaa välähdyksiä ja näkökulmia Kokkolan kaupungin värikkääseen historiaan, jossa rohkeat ja yritteliäät kokkolalaiset ovat päärooleissa. Opastettu kävelykierros keskiviikkoisin klo 19.00 ajalla 5.6.-28.8. Keskiviikkoisin ajalla 5.6.28.8. Ratkaise tapaus!. Faabelimetsän pyyt -näyttely on matka synkkään korpikuusikkoon missä asuu ujo metsäpyy. Ja se sota oli kauhia pureutuu Halkokarin kahakan 170-vuotispäivän inspiroimana taistelun tematiikkaan. Ti 18.6. 3.-6.luokkalaisille sekä yläkoululle ja toiselle asteelle. Päiväleirillä seikkaillaan, ulkoillaan ja opetellaan retkeilyja selviytymistaitoja sekä tehdään luontotaidetta. ja ke 19.6. ke klo 18, Haahdentie 1. Lämpimästi tervetuloa lapsille (yli 7-vuotiaat) ja nuorille suunnattuihin Kesähöntsiin kesäkuussa! Ohjelmassa on rentoa pelailua loistavassa porukassa koulujen pihoilla/lähiliikuntapaikoilla. 8.9. klo 12 alkaen, Koulukuja 1. Tapahtumien Keski-Pohjanmaa SAA TIEDON PAIKALLISISTA TAPAHTUMISTA LEHDESTÄMME LÄHES * 100. Juhannusviikolla alkaa Sofian lavan pihasoitot Duo Palmiolan konsertilla. KOKKOLA Puistotemmellys; Hakalahdenpuisto, 19.6. KANNUS Juhannusetkot: keikalla Pyhäklaani ja KR, 20.6. Palmassa. Soveltuu myös lapsille. ke klo 12.30 / 21.6. Näytös kestää noin kaksi tuntia sisältäen väliajan. ke klo 10, KuulaPesis Juniorit. Tule viihtymään Kokkolan tori-illan tunnelmaan ja löytämään aarteita kirppismyyjiltä ja alueen käsityöläisiltä ja muilta tuottajilta. ke klo 19-20.30, Kauppatori. Kokkolan Eläkeläiset Ry Juhannusjuhla Vatungissa 20.6 klo 12.00, 20.6
Olimme liian hitaita ja liian kaukana heidän pelaajistaan, Dalic sanoi Independent-lehden mukaan. minuutilla maaliviivalta. Kroatia kohtaa keskiviikkona B-lohkon paineottelussa Albanian, joka taipui kisa-avauksessaan Italialle 1–2. –?Joukkueessamme ei ole tilaa pessimismille, kaikki on yhä omissa käsissämme. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Hyökkääjä loukkaantui Ranskan avausottelussa Itävaltaa vastaan. Slovakian maalivahti Martin Dubravka venyi ottelussa useampaan näyttävään pelastukseen. Kisojen avausottelussa Espanjaa vastaan Dalicin ryhmä sai Pyrrhoksen voiton – se katkaisi Espanjan 136 ottelua kestäneen ”voittoputken” ottelujen pallonhallintatilastossa – mutta taululla tulos oli tylysti 0–3. Ranskan voiton sinetöineen maalin ohjasi epäonnisella puskullaan verkkoon Itävallan puolustaja Maximilian Wöber ensimmäisen puoliajan lopulla. Takavuosien hyökkääjätähti Davor Suker löi ensimarssit balkanilaismaan mitalikululle vuoden 1998 MM-pronssilla, ja maan kaikkien aikojen jalkapalloilijaksi noussut Luka Modric, 38, on jatkanut menestyksekkäästi edeltävän sukupolven pioneerityötä. minuutilla viimeistelemällä maalilla, joka jähmetti Belgian pelin pitkäksi aikaa. Maanantain ottelun jälkeen Ranskan jalkapalloliitto kertoi tiedotteessaan teettävänsä Mbappelle kasvosuojan, jonka avulla hyökkääjän paluu tositoimiin voisi olla mahdollista. Karu lopputulos herätti kysymyksen siitä, onko Kroatian ”kultaisen sukupolven” aika tulossa lopullisesti päätökseensä. Ranskalaislähteen mukaan Mbappe joutuu silti huilaamaan loput alkulohkon ottelut. Kroatian jalkapalloikoni Luka Modric (vas.) kamppailee pallosta Espanjan Nachon kanssa kroaattien kannalta murheellisesti päättyneessä avausottelussa. 25-vuotiaan supertykin nenä murtui ottelun loppuhetkillä, kun Mbappe löi kaksinkamppailutilanteessa päänsä Itävallan puolustajan Kevin Danson olkapäähän. Kroatian veteraanikeskikenttä Modric, Mateo Kovacic, 30, ja Marcelo Brozovic, 31, teki ottelussa voitavansa rytmittäen peliä, mutta Espanja iski nopeudellaan viekkaasti vastaan. Kroatia kärsi Albania-ottelun alla myös takaiskun, sillä keskikenttäpelaaja Nikola Vlasicin turnaus päättyi loukkaantumiseen. Paavali Pastila, STT Piskuinen, noin neljän miljoonan asukkaan Kroatia on voittanut vuoden 1991 itsenäistymisensä jälkeen kolme mitalia jalkapallon miesten MMja EM-kilpailuissa, mikä on enemmän kuin Englannilla, Portugalilla tai Hollannilla samaisen aikaikkunan aikana. Yhteentörmäyksen jälkeen Mbappe palasi kentälle, vaikka nenästä valui verta. Kesän EM-turnauksessa Saksassa Kroatialta vaaditaan jälleen venymistä, jos se haluaa edetä kisoissa pitkälle, saati edes jatkopeleihin. Espanjaa vastaan pelanneiden kroatialaispelaajien keski-ikä oli 28,5 vuotta. On minun työni kääntää joukkueen kurssi, Dalic sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan. Belgian tähtihyökkääjä Romelu Lukaku hukkasi ottelun ensimmäisellä puoliajalla kolme tekopaikkaa. SLOVAKIA VOITTI Belgian Ivan Schranzin 7. Itse ottelun Ranska voitti lukemin 1–0. Mielenkiintoista on nähdä myös, jatkaako Kroatian jalkapallon nuori huippu Josko Gvardiol laitapuolustajana keskuspuolustajan tontin sijaan. Dalic tehnee avauskokoonpanoonsa joitakin muutoksia ja saattaa jopa rikkoa Modricin, Kovacicin ja Brozovicin muodostaman keskikentän. Modricin tavoin myös pitkäaikainen luottolaituri Ivan Perisic on 35-vuotiaana lähellä uransa päätepistettä. Kroatia ei ole komeasta arvokisamenestyksestään huolimatta onnistunut koskaan voittamaan EM-kisojen jatkopeliä. Mbappe lähetti maaliin johtaneen keskityksen vasemmalta laidalta. Varoituksen jälkeen Mbappe poistui kentältä. –?Emme olleet tarpeeksi aggressiivisia. Voitolla turnauksen avannut Ranska kuuluu turnauksen mestarisuosikkien joukkoon. Joukkueen peli ei ole aina säkenöinyt, mutta ruutupaidat ovat pystyneet lyömään tuloksen pöytään monesti, kun sitä on eniten vaadittu. kesäkuuta 2024 18 // URHEILU ”Kultaisen sukupolven” joutsenlaulu. Jalkapallo Arvokisojen kestomenestyjä yrittää pestä EMturnauksessa kasvonsa Espanjaottelun nöyryytyksen jälkeen. FRANCK FIFE/AFP/LEHTIKUVA. DALICIN ja Kroatian onneksi EM-jalkapallon anteeksiantavan kilpailuformaatin myötä jopa kolme pistettä voi riittää jatkopaikkaan. Lisäksi puolustaja David Hancko pysäytti Johan Bakayokon laukauksen 62. Vuoden 2018 MM-hopea ja vuoden 2022 MM-pronssi olivat Dalicin joukkueilta komeita työnäytteitä. Ranskan seuraava ottelu on vuorossa perjantaina, kun vastaan asettuu Hollanti. Varoitus tuli pelin viivyttämisestä. Tietenkin meidän on oltava parempia. Maa on edennyt neljästi EM-kisojen pudotuspeleihin, mutta parhaat saavutukset ovat puolivälieräpaikat vuosilta 1996 ja 2008. Maaliksi tätä suoritusta ei Real Madridiin syksyllä siirtyvälle ranskalaistähdelle laskettu. Lukakun ensimmäinen maali hylättiin paitsiona ja toinen maalia edeltäneen käsivirheen takia. STT Mbappe kahdeksi viikoksi sivuun Ranskalaistähti Kylian Mbappe (edessä) mursi nenänsä törmäyksessä Itävallan Devin Danson kanssa. Kroatia on noussut päävalmentajansa Zlatko Dalicin alaisuudessa eräänlaiseksi turnausjalkapallon sitkeäksi mallioppilaaksi. Verisenä kentälle palaaminen toi Mbappelle myös varoituksen. Toisella puoliajalla hän sai pallon kahdesti Slovakian maaliin, mutta molemmat osumat hylättiin VAR-tarkastuksessa. ODD ANDERSEN/AFP/LEHTIKUVA Jalkapallon EM-kisoissa ikävännäköisesti loukkaantunut ranskalaistähti Kylian Mbappe on ranskalaislehti RTL Francen tietojen mukaan sivussa kaksi viikkoa Ranskan vahvuudesta
kesäkuuta 2024 URHEILU // 19 Ura ja PesäKuula vahvasti esillä Juha Savela Kannuksen Ura ja Jokilaakson PesäKuula saivat molemmat kolme pelaajaa Ykköspesiksen arvo-otteluun Itä-Länteen. Suomen ennätystä hallussaan pitävä Krista Tervo ei saanut tulosta kirjattua, ja hänen kilpailunsa päättyi kolmeen heittoon. Raksilan Likoista nimettiin neljä pelaajaa naisten Idän joukkueeseen. Kahdeksanneksi Turussa juossut Rinne kellotti ajan 3.35,20. Halonen jäi vajaan sekunnin Rooman alkuerissä juoksemastaan ennätyksestä 55,62.Pariisin kisoihin otetaan 40 kilpailijaa 400 metrin aitajuoksuun. – Otin kisan hyppy kerrallaan. Länsi: Veeti Kortehisto Koskenkorvan Urheilijat, Eliel Koskela Kannuksen Ura, Kasperi Laasonen KoU, Joonas Peltomäki Kankaanpään Maila, Matias Rauhala KoU, Aappo Savikoski KoU, Rasmus Teppo Seinäjoen Maila-Jussit, Antti Toivola Ura, Tero Tyynelä SMJ, Teemu Utunen KaMa, Vertti Veittikoski Simon Kiri, Arttu Vilander KaMa. Rooman EM-kilpailuissa neljänneksi sijoittunut Silja Kosonen moukaroi Turun illassa kilpailun toiseksi tuloksella 71,67. Ei tuo satanen helpommaksi enää nelikymppiselle muutu, Tähti totesi. Poikien Superpesiksessä Veteli Pesiksen ja Oulun Lipon Junioreiden iltaottelu Ruohopatin kentällä eteni tasaisemmissa merkeissä ja paremmuutta selviteltiin kotiutuslyöntikisasta. ROOMAN EM-KISOISTA kotiutuneet aitajuoksijat Viivi Lehikoinen ja Kristiina Halonen eivät päässeet parhaaseen vauhtiin. Halonen on viime viikon päivityksen jäljiltä olympiarankingissa sijalla 48. –?Sveitsin tulos kyllä vähän yllätti, kun olin noin lähellä maailmanennätystä. Junnila yritti SE-tuloksen jälkeen vielä kahden metrin rajan ylitystä. Rytkönen on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Kisan voitti Irlannin Cathal Doyle ajalla 3.34,09. Toivolalle valinta on toinen peräkkäinen, kun hän oli seitsemän muun pelaajan kanssa mukana myös viime vuonna vastaavassa tapahtumassa. Ella Junnila hyppäsi Turussa uuden Suomen ennätyksen ja lunasti paikan Pariisiin. Hulkko eteni EM-välieriin Ida Hulkko ui naisten 100 metrin rintauinnin alkuerissä 13:nneksi ja nappasi suomalaisten ensimmäisen jatkopaikan Belgradin pitkän radan EM-kilpailuissa. Ryhmän toimintaa koordinoi Pesäpalloliiton koulutuspäällikkö Perttu Hautala. Pelinjohtajat: Saku Alatalo Likat, Kalle Airaksinen KPK. –?Toivoin, että olisin voinut jatkaa siitä, mihin jäin Roomassa. Aika kauan on kentällä pyöritty. Koplan kakkosjoukkueesta puolestaan viisi pelaajaa sai kutsun miesten Idän joukkueeseen. Junnilan hallussa oli myös entinen Suomen ennätys 196, jonka hän hyppäsi Puolassa EM-hallikilpailuissa vuonna 2021. Lehikoinen juoksi Turussa 400 metrin aidoissa kuudenneksi ajalla 56,37 ja Halonen seitsemänneksi ajalla 56,43. Suomen urheilun eettinen keskus Suek oli vaatinut oikeusturvalautakunnalta, että Rytkösen kurinpitoseuraamusta ankaroitetaan. Nurmon Jymy piti pintansa poikien Superin kotiottelussa Ylivieskan Kuulaa vastaan lukemin 1–0 (8–8, 9–2). JUKKA LEHOJÄRVI Nuorten Superissa tappioiden ilta Tyttöjen Superissa Haapajärven Pesä-Kiilat joutui taipumaan kotonaan Joensuun Mailalle selvin lukemin 0–2 (2–7, 1–11) maanantain iltaottelussa. Ennätyshyppy oli rauhallinen, siinä ei tapahtunut mitään ihmeellistä, Junnila totesi Yle Urheilun tv-haastattelussa. –?Melko vaisu aika, mutta tämä oli vain yksi kisa muiden joukossa, Tähti harmitteli. Lehikoinen on jo selvittänyt Pariisin olympialaisten tulosrajan. Miesten Lännen joukkueeseen Urasta nimettiin Eliel Koskela, Aappo Savikoski ja Antti Toivola. STT Junnila hyppäsi SE:llä Pariisiin Ella Junnila hyppäsi korkeushypyn Suomen ennätyksen Paavo Nurmen kisoissa Turussa. Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti kelasi navakkaan vastatuuleen varman voiton. Aatu Savelainen ja Aaro Aho palkittiin VePen parhaina. Lautakunta katsoi Rytkösen häirinneen kahta alaikäistä pesäpalloilijatyttöä sosiaalisessa mediassa. Lappajärvellä pelattavat Ykköspesiksen Itä-Länsi-ottelut ovat osa Vimpelin Pesisfestivaalien ohjelmaa. Uran Antti Toivola valittiin viime vuoden tapaan Ykköspesiksen Itä-Länteen. Lehikoinen jäi lähes puolitoista sekuntia EM-kisojen välieräajastaan. Tuloksella Junnila rikkoi myös olympiarajan, eli hän lunasti paikan Pariisin olympialaisiin. Esimerkiksi Tyrnävän Tempauksen Elina Väre on SM-hopeamitalisti kaudelta 2020, B-tyttöjen Suomen mestari Ria Ojala siirtyi Seinäjoen Maila-Jussien Superpesis-joukkueesta Jokilaakson Pesäkuulaan, Aapo Kinnunen palkittiin Superpesiksen vuoden tulokkaana, Puijon Pesiksen Jani Hämäläinen on Puna-Mustien kasvatti Helsingistä ja kuukauden pelaaja sarjan tulokkaana, Tero Tyynelällä on vyöllään 245 Superpesiksen runkosarjan ottelua, Teemu Utunen debytoi Superpesiksessä vain 15-vuotiaana sekä Aleksi Vainio pelasi viime kauden Kouvolan Pallonlyöjien superpesisjoukkueen lukkarina. Pelinjohtajat: Jukka Karttunen Kiri 2020, Juuso Ilander KPL II. Aidat menivät lopussa tosi huonosti, Lehikoinen avasi pettymystään. Rankingin kautta kisoihin pyrkivä Halonen olisi tarvinnut Turun kisoista hyvän sijoituksen ja ajan, mutta hän ei ollut vielä toipunut EM-matkan rasituksista. Oikeusturvalautakunta hylkäsi Rytkösen valituksen. Rytköstä epäillään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Junnila ylitti ensimmäisellä yrityksellään korkeuden 197. – Se on haamuraja, jota varten olen pitkään tehnyt työtä. Hulkko oli omassa alkuerässään kolmas ajalla 1.09,07. heinäkuuta Lappajärvellä. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Kisoissa tehtiin myös toinen Suomen ennätys, josta vastasi maileri Joonas Rinne. Kokoonpanot ovat sekoitus erilaisia ja eri vaiheissa olevia pelaajapolkuja. Ensimmäisellä jaksolla päädyttiin tasalukemiin, mutta Jymy murjoi toisella jaksolla selkeän eron. –?Pariisissa kilpailen varmasti viimeisen kerran paralympialaisissa. Miesten otteluun Idän joukkueeseen nimettiin Ylivieskan Kuulan kasvatti Juho Matola, joka tällä kaudella pelaa Jyväskylän Kiri 2020:n riveissä. STT Yleisurheilu Joonas Rinne rikkoi 1 500 metrillä Pekka Vasalan 52 vuotta vanhan Suomen ennätyksen. Tähti kelasi runsas viikko sitten Sveitsissä 13,66, joka uupuu vain kolme sekunnin sadasosaa maailmanennätyksestä. Olosuhteet eivät kisassa olleet aivan optimaaliset, sillä tuulta olisi saanut olla enemmän selän takana, Tähti virnisti. STT Rytkönen pysyy toimintakiellossa Urheilun oikeusturvalautakunta kiristi pesäpalloilija Joni Rytköstä koskevaa kurinpitoseuraamusta ja määräsi Rytkösen vuoden 2024 loppuun ulottuvaan urheilun toimintakieltoon. Aamupäivän muut suomalaisuimarit jäivät vaille jatkopaikkoja. Hän rikkoi 1?500 metrillä Pekka Vasalan Münchenissä 1972 juokseman SE:n 3.36,33. Ykköspesiksen Itä-Länsi, kokoonpanot: Naisten ykköspesis: Itä: Nea Forsell Kuusankosken Puhti, Jonna Heinula Raksilan Likat, Elsi Katainen Siilinjärven Pesis, Aino Kesti Likat, Sara Kinnunen Likat, Iida Kyllinen Tyrnävän Tempaus, Aino Koistinen Pesä Ysit Lappeenranta, Roosa Piironen Kajaanin Pallokerho, Iiris Rautio Likat, Piitu Saarinen Pesä Ysit, Elina Väre Tempaus, Katariina Ylöstalo Janakkalan Jana. Pelinjohtajat: Antti Kuusisto KoU, Tommi Nivala KoU. Kuulan parhaaksi valittiin kaksi juoksua lyönyt ja yhden tuonut Niilo Isoherranen, kolme tuonut ja kärkilyönneissä onnistunut Joonas Kumpumäki sai kakkospalkinnon. Mutta menetin aika paljon aikaa vikoilla aidoilla kuten alkukauden kisoissa. Urheilun eettinen kurinpitolautakunta määräsi Rytkösen tammikuussa alun perin kesäkuun loppuun ulottuvaan pelikieltoon seksuaalisen häirinnän takia. Paavo Nurmen kisojen moukarikilpailun voitti Kanadan Camryn Rogers tuloksella 73,36. Kilpailun voitto varmistui, kun muut eivät onnistuneet Junnilan ennätystuloksen ylityksessä. Ykköspesiksen Itä-Länsi-otteluiden kaikista pelaajaja pelinjohtajavalinnoista vastasi asiantuntijaryhmä, johon kuuluvat Juuso Hyvönen Sotkamosta, Henri Kultti Seinäjoelta, Mika Peltonen Kankaanpäästä, Susanna Puisto Joensuusta, Jonna Salminen Jyväskylästä, Stefan Sburatura Kouvolasta ja Antti Yli-Saunamäki Hyvinkäältä. Rytkönen oli puolestaan vaatinut oikeusturvalautakunnalta, että Suekin häneen kohdistama, seksuaalista häirintää koskeva kurinpitovaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään. Kotijoukkueen Ellistiina Pihlajamaa löi kaksi juoksua ja valittiin Pesä-Kiilojen parhaaksi, Lotta Pekkarinen nappasi kakkospalkinnon. RONI REKOMAA/LEHTIKUVA. Miesten Ykköspesis: Itä: Valtteri Havukainen Jyväskylän Lohi, Jani Hoteila Kouvolan Pallonlyöjät II, Jani Hämäläinen Puijon Pesis, Jaakko Kemppainen Oulun Lippo, Aapo Kinnunen KPL II, Miro Kähkönen PuPe, Juho Matola Jyväskylän Kiri 2020, Santeri Pasi KPL II, Ville Pesu KPL II, Ville Pietinen PuPe, Aleksi Vainio KPL II, Ville Vierimaa Kiri 2020. Pelinjohtajat: Jaakko Kultalahti LaVe, Sami Mäki Jyske. Sekä miesten että naisten Itä-Lännet pelataabn tänä kesänä 7. Suvi Koskinen heitti 67,31 metriin. Länsi: Aleksandra Latvala Lappajärven Veikot, Roosa Martinmäki Jalajasjärven Jalas, Neea Mattila LaVe, Ida Mäenpää Laitilan Jyske, Iida Mäki Jyske, Oona Nuutila Ikaalisten Tarmo, Ria Ojala Jokilaakson PesäKuula, Eerika Peltoniemi Jalas, Jenna Rajala Seinäjoen Maila-Jussit, Pinja Salmela PesäKuula, Kaisa Soini SMJ, Janika Vierimaa PesäKuula. Myös Oulun naiset (Raksilan Likat) ja Kouvolan Pallonlyöjien miehet ovat vahvasti edustettuina Ykköspesiksen Itä-Lännessä. Nyt sen ylitys alkaa pikku hiljaa realisoitua, Junnila jatkoi. Satasen voittoaika 14,40 ei kuitenkaan miestä ilahduttanut. Peli päättyi Veteli Pesiksen tappioon 1–2 (6–5, 2–3, 3–4). Perustekeminen on hyvällä mallilla, vaikka jalat ovat vähän kuluneet Rooman jäljiltä. Pesäpallo Molemmista seuroista kolme pelaajaa Ykköspesiksen arvo-otteluihin. Helsingin Sanomat uutisoi huhtikuussa, että Rytkösen tapaus on edennyt poliisin esitutkinnan jälkeen syyteharkintaan. Naisten Lännen joukkueeseen Jokilaakson PesäKuulasta valittiin Ria Ojala, Pinja Salmela ja Janika Vierimaa
Celticsin konkaripelaaja Al Horford sai puolestaan 38-vuotiaana ensimmäisen NBA-mestaruutensa –?liigan historian ensimmäisenä dominikaanilaispelaajana. Syyttäjän mukaan kauppa oli yli 675?000 euroa alihintainen. Bostonin vasta 35-vuotiaasta päävalmentajasta Joe Mazzullasta tuli nuorin NBA:n mestaruuden voittanut päävalmentaja sitten Celtics-legenda Bill Russellin ja vuoden 1968. KALLE PARKKINEN/LEHTIKUVA. Ratamestari Jukka Määttälä. LAURI MARKKASEN varausikäluokan (2017) eliittikastiin kuuluva Jayson Tatum, 26, upotti katkaisufinaalissa 31 pistettä. Hän katsoo, että oikeudenmukainen seuraus olisi noin yhden vuoden ehdollinen rangaistus. Koripallo Celtics kipusi yksin NBA:n mestaruustilaston kärkipaikalle ohi kilpailijaseura Los Angeles Lakersin. ADAM GLANZMAN/GET T Y IMAGES/AFP/LEHTIKUVA Suunnistus Kokkola: KoS:n Maanantairastit 17.6. Viime vuoden lohkofinaaleissa bostonilaiset pettyivät ehkä jopa vielä pahemmin, kun Celtics taipui suursuosikkina Miami Heatille voitoin 3–4. Kallio on sitten myynyt omistamansa yhtiön osakekannan toisen henkilön edustamalle virolaiselle yhtiölle yhteensä kahdeksan euron kauppahinnalla. Meidän on katsottava, miten he pelaavat ja miten kypsästi he pelaavat. Syyttäjän mukaan Kallio lainasi omistamalleen yhtiölle omia varojaan siten, että yhtiön kirjanpidossa on ilmoitettu yhtiön olevan Kalliolle velkaa yhteensä noin 772?000 euroa. Voimme oppia siitä, Doncic totesi. Seuraajaa ei vielä nimetty. –?Mestaruuden voittaminen on uskomaton tunne. Vuonna 2022 joukkue hävisi finaalisarjan Golden State Warriorsille voitoin 2–4. A-rata 6.0 km (17): 1) Willman Jani KoS 50.09, 2) Alila Keijo Sisu 59.02, 3) Koivumäki Kari KoS 1.01,02. Celtics oli jo NBA:n runkosarjassa kauden selkeä ykkösjoukkue (64 voittoa, 18 tappiota), eikä joukkueen meno hyytynyt tällä kertaa pudotuspeleissä. Celtics pääsi aloittamaan mestaruusjuhlat kotiareenallaan TD Gardenissa, kun joukkue nuiji viidennessä finaaliottelussa Dallas Mavericksin 106–88 ja nappasi ottelusarjan voiton lukemin 4–1. Hyvää Juhannusta! Hilkka ja tytöt. Asiaa käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa tiistaina. Syyttäjä katsoo, että kyseessä on ollut valeoikeustoimi tai keinotekoinen järjestely, jolla Kallio on pyrkinyt siihen, ettei hänen omaisuutensa olisi velkojien ja ulosoton ulottuvilla. kesäkuuta 2024 20 // URHEILU Myytävänä Ostetaan Kokkolan kauppatorilla suomalaiset tuotteet: avomaan mansikkaa, Siikli + Annabelle -perunaa, porkkanat, sipulit, tillit, retiisit ym. Waddell korvasi Columbuksen general managerina suomalaisen Jarmo Kekäläisen, joka sai tehtävästä potkut helmikuussa. Tuloksia: E-rata 7.4 km (6): 1) Rantala Petteri KoS 49.28, 2) Ruberg Lauri Falken 1.01,57, 3) Hautamäki Samu 1.03,42. Viallisuus ei ole esteenä. Olin unelmoinut siitä, millaista tämä olisi, mutta tämä tunne on vielä kymmenen kertaa parempi, hän jatkoi. Tatumin johtama Celtics joutui taivaltamaan lukuisien pudotuspelipettymysten kautta pitkän tien mestariksi. Loistavan kauden pelannut Doncic teki viidennessä finaalissa 28 pistettä ja poimi 12 levypalloa, mutta Bostonin tasavahva koneisto oli Mavericksille liian väkevä. Kalastaja Lahti metsamarkkinointi.fi 0400564433 Kokkola 10ha t 26.6; Kaustinen 64,5 yht tai osina t 9.7; Kannus 29 ha t 2.7; K-P:n MM Oy Psk 20 c18 Kla Etsitään autoa, asuntoauto tai vaunu kiinnostaa myös. Ennen Vincentiä ja Babcockia Columbuksen päävalmentajana toimi kahden kauden ajan Brad Larsen. Tiedämme, miltä tuntuu olla häviäjän puolella ja kuunnella pukuhuoneessa, kun toinen joukkue juhlii kotikentällään. KALANMYYNTIVAUNU Kokkolan torilla avoinna tällä viikolla keskiviikko, torstai 8-13 ja perjantaina 7-12. B-rata 3.9 km (58): 1) Rantala Peetu KoS 26.07, 2) Ranto Tuomas KoS 31.40, 3) Halla-aho Emma KoS 33.25. Vuotta vanhempi Jaylen Brown valittiin finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Lisäksi syyttäjä katsoo Kallion salanneen omaisuuttaan tai antaneen muuten harhaanjohtavaa tietoa ulosottoselvityksessä keväällä 2017. Syyttäjä katsoo ex-ratamoottoripyöräilijä Mika Kallion salanneen omaisuuttaan tai antaneen muuten harhaanjohtavaa tietoa, jotta hän onnistuisi saattamaan omaisuuttaan velkojiensa ja ulosoton ulottumattomiin. Käräjäoikeudelle toimittamassaan kirjallisessa ennakkovastauksessa Kallio myöntää syytteet. Joukkueen pitkäaikainen ydinryhmä myrskysi viime vuosien pettymysten jälkeen mestariksi vain kolmen pudotuspelitappion rasittamana. Syyttäjän mukaan Kallio on ulosottoselvityksen jälkeen täsmentänyt ilmoitustaan niin, että ennen virolaisyhtiön kanssa tehtyä osakekantakauppaa hän olisikin siirtänyt osan harjoittamastaan sijoitustoiminnasta belizeläiselle yhtiölle. STT Kalliolle vaaditaan vankeutta Henrietta Nyberg, Kaija Yliniemi, STT Syyttäjä vaatii entiselle ratamoottoripyöräilijä Mika Kalliolle rangaistusta talousrikoksista. Syyttäjän mukaan Kallio, 41, on vuonna 2015 tarkoituksellisesti hävittänyt tai muuten luovuttanut omaisuuttaan niin, että on itse tehnyt itsensä maksukyvyttömäksi tai muuten oleellisesti pahentanut omaa maksukyvyttömyyttään. Ex-ratamoottoripyöräilijä Mika Kalliolle vaaditaan vankeutta talousrikoksista. –?Hän (Vincent) teki viimeisen vuoden aikana kovasti töitä haastavissa oloissa, mutta uskon, että muutos penkin takana on joukkueemme parhaaksi, Waddell perusteli NHL:n verkkosivuilla. Valkeakoskelainen on saavuttanut kolme MM-hopeaa ja yhden MM-pronssin. Bostonin tasalaatuisuudesta kertoo, että viidennessä finaalissa Brown teki Tatumin jälkeen 21 pistettä, toisen mestaruutensa ottanut Jrue Holiday nappasi 15 pistettä ja vahvat pudotuspelit pelannut Derrick White nakutti 14 pistettä. Riemu repesi Boston Celticsin kotiareena TD Gardenissa mestaruuden ratkettua. Soita ja esittele omasi, Mika 0403740055 Rivit ”Uskomaton tunne” Paavali Pastila, STT Koripallon perinteikkäimpiin seuroihin lukeutuva Boston Celtics palasi NBA-liigan mestariksi 16 vuoden jälkeen vastaansanomattomalla ja ennätyksellisellä tavalla. Kallio on toiminut myös KTM-tallin testikuljettajana. –?Heillä on loistava joukkue, ja he ovat olleet yhdessä pitkään ja käyneet läpi paljon asioita. –?Pettymykset ja epäonnistumiset tekevät tästä hetkestä niin paljon paremman. Kallio ajoi ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa vuodesta 2001 vuoteen 2020. Se oli murskaava tunne, Tatum sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Kaupan jälkeen Kallion henkilökohtaisia verovelkoja tuli vireille ulosottoperintään yli 926?000 euroa. Vincent nousi apuvalmentajan paikalta Columbuksen päävalmentajaksi viime syyskuussa korvaten Mike Babcockin, joka ei ehtinyt valmentaa Columbusta yhdessäkään ottelussa. Loppuotteluiden arvokkain pelaaja Brown summasi finaalisarjassa 20,8 pisteen, 5,4 levypallon ja viiden syötön keskiarvot. Columbus vaihtaa taas päävalmentajaa Jääkiekon NHL:ssä pelaava Columbus Blue Jackets vaihtaa jälleen päävalmentajaansa. MIKA KALLIO on viime vuosien menestyksekkäin suomalainen ratamoottoripyöräilijä. Palma. DALLASIN slovenialaistähden Luka Doncicin kohtalona oli olla tällä kertaa häviäjän puolella. Tätä ennen Boston jakoi ykköspaikan pitkäaikaisen kilpailijaseuransa Los Angeles Lakersin kanssa 17 voitolla. Ohiolaisseura antoi uuden jääkiekkojohtajansa Don Waddellin päätöksellä potkut kanadalaiselle päävalmentajalleen Pascal Vincentille. Kallion uraan tuli kuukausien tauko vuonna 2018 polvivamman takia, mutta hän palasi radoille kaudella 2019 ja sijaisti seuraavalla kaudella Portugalin marraskuisen gp-viikonlopun ajan sairastunutta kuljettajakollegaa. päivittäin klo 6.30 alkaen. Kekäläinen toimi Columbuksen GM:nä 11 vuoden ajan. C-rata 1.4 km (43): 1) Lintunen Venla RaKaS 16.15, 2) Korva Heikki KoS 18.50, 3) Saarela Juha Boliden 21.34. Syyttäjä vaatii Kalliolle puolentoista vuoden ehdollista rangaistusta. Columbuksen kausi päättyi runkosarjaan. NBA-mestaruus on Bostonille ennätyksellisesti jo 18:s
SAKU PÄÄTTI RYHTYÄ NEANDERTHALIN IHMISEKSI. HEI! TUO ON MINUN PEHMOLELUNI! 607 358 1 5 7 9 2 7 8 3 4 7 5 2 9 6 1 3 4 7 6 5 9 8 6 2 7 3 2 6 4 2 6 8 4 3 5 3 9 1 9 2 8 8 6 1 8 5 7 4 2 9 7 8 6 9 3 4 1 8 5 1 4 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. kesäkuuta 2024 SARJAKUVAT // 21 B. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma–pe klo 7–11 ja la 7–9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Suvi Tanner 040 560 8344 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Ritva Myllymäki, 050 5982 033 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@kpk.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi MIKÄ TUO ON. EI VOI KUIN IHAILLA HÄNEN ELÄYTYMISTÄÄN. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. LUOLA
Ohjaus Jørgen Leth ja Andreas Koefoed. (USA 2019) Pekka Eronen kriitikko Huomista kohti kiitää myös pieni Rayan Sarlak. Soratie on ties kuinka mones iranilainen elokuva, jossa ennen muuta istutaan autossa. Onko joku tai jokin perheen kintereillä. Itse olen periaatteessa nähnyt sitä lajia jo kylliksi, mutta kansalaisrohkean ohjaajan Jafar Panahin poika Panah Panahi sai asetelman kiinnostamaan. klo 15 °C +19,0 (18.6. Koirakin riutuu. (Suomi 1949) The Goldfinch TV5 klo 23.45 HH Amerikkalainen Donna Tartt muistetaan ennen muuta esikoisromaanistaan Jumalat nukkuvat öisin. 8,2 mm Pello 13 12 15 19 18 18 19 16 17 20 16 19 16 8 8 6 8 7 4 4 5 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 17 11 16 11 17 10 18 11 14 10 13 11 13 10 13 +8 13 +8 14 +8 17 11 16 +9 17 +7 17 +7 17 +7 5 4 7 6 4 5 Kokkola 18.6. Ansel Elgort on Theodore ”Theo” Decker, jonka elämä muuttui, kun hänen äitinsä kuoli New Yorkin Metropolitanin taidemuseon pommiräjähdyksessä. Tragediasta ja järkytyksestä huolimatta elokuva ei onnistu tunteita hetkauttamaan. Miksi matkan päästä ei puhuta suoraan. Perhe on matkalla jonnekin Soratie Yle Teema & Fem klo 21.50 HHH Nelihenkinen perhe on matkalla halki karun vuoriseudun. NEOSNG GUEST ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 18 21 24 27 30 2 5 8 11 14 17 Toukokuu Kesäkuu 2024 -5 5 15 25 19 22 25 28 31 3 6 9 12 15 Toukokuu Kesäkuu 2024 4 8 12 Ke Alanya 30 Amsterdam 18 Budapest 33 Dubai 45 Dubrovnik 29 Hania 28 Las Palmas 22 Lissabon 21 Malaga 25 New York 29 Nizza 25 Oimjakon 19 Phuket 30 Riika 17 Skellefteå 18 Sydney 14 Tukholma 19 Tokio 29 Venetsia 28 To 30 19 31 41 33 28 22 23 27 31 29 23 30 20 16 15 22 27 30 Pe 29 19 33 45 32 28 22 24 26 34 25 24 29 22 19 16 20 28 29 Ke Haapavesi 18 Halsua 17 Helsinki 17 Joensuu 21 Jyväskylä 19 Kajaani 18 Kalajoki 16 Kokkola 16 Kuopio 20 Kuusamo 18 Lahti 20 Lappeenranta 21 Oulu 18 Pietarsaari 17 Pori 15 Rovaniemi 19 Tampere 17 Toholampi 17 Turku 18 Utsjoki 13 Vaasa 16 Ylivieska 17 To 13 13 19 18 18 16 13 13 18 15 20 20 14 13 13 15 15 13 18 +8 13 13 Pe 17 17 19 18 18 19 16 17 18 12 21 19 16 17 16 14 18 17 21 +7 17 17 La 18 19 18 18 20 14 16 17 18 12 20 20 15 18 20 14 18 19 21 +8 19 19 Su 17 18 18 19 19 17 17 18 19 14 20 20 17 18 20 17 20 17 23 10 18 18 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 17.6. Mitä musiikki merkitsee. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista, ukkospuuskat ovat paikoin mahdollisia. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 18.6. Matkalla jonnekin, tuntemattomaan huomiseen. Alkuperäisnimellä esitettävä The Goldfinch on John Crowleyn pintakorea sovitus jälkimmäisestä. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 18 °C 14 cm Oulu 15 °C 15 cm Raahe 16 °C 10 cm Pietarsaari 17 °C +9 cm Vaasa 16 °C +7 cm SADESUMMA 13.6.– 18.6. Laulukin maittaa. °C +5,1 Salla Naruska Lämpimintä 17.6. Ironiaa on kuitenkin ilmassa – ei vähiten taitavan Eeva-Kaarina Volasen vuoksi. (Iran 2021) Ruma Elsa TV1 klo 13.30 HHH Housuihin pukeutuva tyttö kammottaa Edvin Laineen ohjaamassa komediassa. Kertojantaidot näkyvät myös seuraavissa romaaneissa Pieni ystävä ja Tikli, vaikkei niistä vastaaviksi sensaatioiksi ollutkaan. Tai entäpä syvemmin: olisiko tämä herrasväki samalla koko Iranin kansa. Intiimi, rauhoittava ja vapaasti hengittävä dokumenttielokuva seuraa jazzmusiikin huippujen elämää ja luomistyötä 14 vuoden aikana, päähenkilönä tanskalainen kitaristi-säveltäjä Jakob Bro. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Jo Nesbø -jännäri Snowmanin lässäyttänyt käsikirjoittaja Peter Straughan mokasi jälleen. Poutaisinta on Länsi-Suomessa. Mitä isot salailevat pienimmältä. klo 15 °C +25,4 Lahti Sopenkorpi Sateisinta 16.6. kesäkuuta 2024 22 // RADIO JA TELEVISIO Pakollista katsottavaa jazzin ystäville Musiikkia mustille puluille Yle Teema & Fem klo 12.00 Miltä tuntuu soittaa, ja miltä tuntuu kuunnella. Bron musiikin esittäminen yhdistää omaperäisiä muusikoita ympäri maailmaa, Lee Konitzista Bill Friselliin ja Midori Takadaan. Takapenkillä isä (Hasan Majuni) rapsuttaa kipsattua jalkaansa, ahdistuneen oloinen isoveli (Amin Simiar) vaikenee ja alakouluikäinen pikkuveli (Rayan Sarlak) pitää ääntä sitäkin enemmän. Sadeja ukkoskuuroja esiintyy erityisesti maan keskivaiheilla. Lämpötila on 15 22 astetta, sateen kohdalla hieman viileämpää. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. Lapissa pilvisyys on yleisempää ja sade yhtenäistä. Äiti (Pantea Panahiha) yrittää pitää huolta ja tunnelmaa yllä, mutta ei se ihan helppoa näytä olevan. Entä elämä itse. 16.03 SUOMI TÄNÄÄN Pilvisyys vaihtelee
13.15 Voimaa Sanasta. 00.00– 00.40 Paratiisihotelli Tanska (S). 16.00 Kirjailijahaastattelu. 01.00 Yökanava. 10.00 Huimat huushollit. 10.00 Brysselin kone. 12.45 Merisää. Muumio kuljetetaan Shanghain museoon, mutta kaikki ei kuitenkaan mene aivan putkeen, joten koko O’Connellien perhe pääsee muumiojahtiin salaperäisen Lin-tytön avustuksella. 03.05–03.26 Miehen puolikkaat. 10.20 Autonrassaajat. 23.50 100 Places to Be. 15.02 Radio Suomen Kesäradio. 10.00 Hurja painonpudotus Suomi (S). 19.00 Paratiisihotelli Norja (12). 22.00 Salakuljettajat satimeen. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 13.00 Puutarhan pelastajat. 17.30 Superkirja. 12.12 Päivän rukous. 11.05 Family Guy. 08.15 Egyptin kadonneet aarteet. kesäkuuta 2024 RADIO JA TELEVISIO // 23 TLC 06.05 Maailman hauskimmat häävideot. 14.20 Raamattu puhuu sinulle. 15.00 Leijonan luola USA. 19.03 Jippu ja ihmisen ääni. 20.00 Rony Rex. 18.00 Theo ja ystävät. 11.30 Australian rajalla. 6.36 Päivän sana. 00.50 Murha paratiisissa (12). 18.30 Simpsonit. 5.00 Yle Uutiset ja sää. POIMINTA Gold Rush Kultakuume, Kutonen klo 16.50. 10.33 Radio Suomen Päivä. 12.00 Jumala puhuu. 19.00 Puutarhan pelastajat. 14.00 Armon kalliolla. 07.45–08.08 Simpsonit. JIM 09.00 Me postilaiset. 16.50 Radiohartaus (u). 21.00 Yle Uutiset. 17.00 Maalaistaloa rakentamassa. 23.00 Gospel Flow. 06.25 Huutokauppataisto. 06.40–07.01 Ensisilmäyksellä. 12.13 Radio Suomen Päivä. 07.00–08.00 Lemmen viemää (S). 22.25 Hannu Taanilan kirjapäiväkirja. 17.10 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 15.40 Satakiloiset siskot. HERO 13.35 Toisenlaiset äidit. 1.02 Kesäheila. 17.13 Radio Suomen Kesäradio. 16.50 Gold Rush – Kultakuume. 01.50 Criminal Minds. 7.50 Merisää. 2.00 Yle Uutiset. 21.00 9-1-1: Lone Star. 14.30 Jumalanpalvelus. 14.30 Minä uskon. 01.50 Murha paratiisissa (7). 22.00 The Real Housewives Suomi (S). 21.00 Ylipainoisten klinikka Italiassa. 6.05 Radio Suomen Aamu. 07.30 Äärimmäinen selviytyjä. 12.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 11.30 Terassilla. 10.30 Eläimet opettavat. STAR CHANNEL 06.00–06.21 Moderni perhe. TV7 08.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 20.30 Love Israel – Baruch Korman. 7.59 Yksi on hyvää seuraa. 19.02 Helsinki Seriös: Hugo Wolfin Italialainen laulukirja. Norjalainen dokumenttisarja vuodelta 2018. 10.02 Radio Suomen Päivä. 06.50 Kirpputorikisa. 7.15 HERÄTYS!. 17.00 Lainvalvojat. 9.05 Urheiluradio. 10.45 Katselkaa Herran tekoja. 09.45 Moderni perhe. 12.55 Radio Suomen Päivä. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.15 Wheeler Dealers. Røstin saarella syntyy satoja pikku karitsoja, joten Kari-Annen ja hänen apulaistensa päivät ovat pitkiä. 1.55 Yöradio. 17.00 Leijonan luola Suomi (S). 22.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). Pääosissa: Oakes Fegley, Ansel Elgort ja Nicole Kidman. 20.03 Radio Suomen Kesäspesiaali. 13.00 Emmerdale (7). 18.02 Radio Suomen Kesäspesiaali. 13.00 Muutetaanko ulkomaille?. Henkeäsalpaavassa toimintaseikkailussa nähdään vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun Rick O’Connellin poika Alex löytää lohikäärmekeisarin haudan ja siellä olevan muumion. 17.30 Family Guy. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 7.03 Raamattuavain. 11.35 Kirpputorikisa. 10.00 Leijonan luola USA. 22.00 Moderni perhe. 23.05 ELOKUVA Muumio: Lohikäärmekeisarin hauta. 17.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. Panokset ovat korkeammalla kuin koskaan! Elämää meren armoilla, Yle Teema & Fem klo Karitsointiaikana lammasfarmari päivystää päivin öin. 08.10–08.31 Tuho-osasto. 12.35 Kokkikisa ruokakaupassa. 14.15 Elämää äärirajoilla: Alaska. 20.00 Hudson & Rex (12). 14.33 Radio Suomen Kesäradio. 23.30 Australian rajalla. 09.50 Salakuljettajat satimeen. 18.50 Iltahartaus. 07.30 Löytöretki tuntemattomaan. 6.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 10.10 Kymppitonni. 20.30 Rillit huurussa. 22.55 Tabu. 18.55 Radio Suomen Kesäspesiaali. 17.00 Family Guy. 16.00 Remppa vai muutto Suomi. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 16.25 Rattiraivoajat. 22.05 Urheiluradio. 149 min. 19.00 Maailman tärkein tehtävä. 01.20 Maatilan pelastajat. 05.10–05.45 Asunnon metsästäjät. RADIO DEI 4.00 Aamuvirkut. 09.00 Haastattelussa. 09.30 Klubi 700. 6.59 Yksi on hyvää seuraa. 16.00 Massiiviset muutot. 19.02 Urheiluradio. 10.20 Say Yes To The Dress. Yukonin kullankaivajat pistävät kaiken peliin rikastumisen kiilto silmissään. Pääosissa: Brendan Fraser, Jet Li, John Hannah, Luke Ford, Maria Bello, Michelle Yeoh, Russell Wong. 12.25 Lentoturmatutkinta. 09.10 Asunnon metsästäjät. 21.00 Panttilainaamo. 09.50 Wheeler Dealers. 21.36 Päivän sana (u). 23.45 ELOKUVA The Goldfinch. 03.35 Ensitreffit alttarilla Australia. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Ella Ossi. 08.00 Rakastaa, ei rakasta. 15.10 Karibian rannikkovartiosto. 00.00 New York 24/7. 7.50 Radiohartaus. Tunti jazzin huumaa! 18.35 Hartaita säveliä. 14.00 Hulppeat kodit. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 3.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 21.12 Radio Suomen Ilta. 22.30 Moderni perhe. 18.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 14.55 Yksi on hyvää seuraa. 8.13 Radio Suomen Aamu. 15.00 Moderni perhe. 16.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 16.13 Radio Suomen Kesäradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 13.20 Lentoturmatutkinta. 9.10 Sää. 21.00 ELOKUVA Kiinni jäit!. 09.00 Rooman kadonneet aarteet: Toscanan amfiteatteri. 20.00 Yle Uutiset. Ohjelmassa soivat melodiset kappaleet, ihastuttavat yllätykset ja kiinnostavat jazz-äänet ja -instrumentalistit. 20.00 Remppa vai muutto UK. 08.30–08.53 Miehen puolikkaat. 13.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio. 23.30 Family Guy. 02.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 04.40–05.45 Superhamstraajat. 06.45 Science Fair: Nuoret nerot. Mukana ovat uudet kaivajat, uudet kohteet ja uudet koneet. 02.00 Suomen huutokauppakeisari. 05.15–06.00 Salakaupan julmat kasvot. 19.55 Valheenpaljastajat: Ted Bundy. 14.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 18.00 Sinkkuillallinen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.50 Remontilla rahoiksi. 20.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 22.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 11.33 Radio Suomen Päivä. 15.00 Hurja painonpudotus Suomi (S). 03.45 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 15.30 Lottovoittajan unelmakoti. 01.00 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 14.30 Miehen puolikkaat. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Massiiviset muutot. 17.03 Kuuntelijan toivelista. 05.00 TV7 Israel News. 12.00 Simpsonit. 03.30 Lainvalvojat. 18.02 One Way. 08.55 Miehen puolikkaat. 7.10 Aamusoitto. KUTONEN 06.00 Huutokauppataisto. 20.02 Sää. 6.50 Aamuhartaus. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 15.55 Yle News. 17.30 Selviytyjät Suomi. 08.30 Tiny House Hunting. 15.00 Lottovoittajan unelmakoti. 9.11 Radio Suomen Aamu. YLE RADIO 1 6.30 Hartaita säveliä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. 03.00 Lainvalvojat. 2.30 Radioraamattupiiri (u). 02.20 Murhanauhat. 12.10 Urheiluradio. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.30 Say Yes To The Dress. Syyllinen. 23.00 Autojen ensiapu. 16.05 Autojen ensiapu: 7 päivän haaste. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. 06.25 Muutetaanko ulkomaille?. 17.00 Isännän pöydässä. 05.10–06.00 MTV Uutiset Live. 18.00 Yle Uutiset. 15.55 Rattiraivoajat. 02.45–03.08 Miehen puolikkaat. 14.35 Tohtori Paise. 10.05 Suomi-gospelin tarina. 15.50 Veneilysää. 06.30 Kirpputorikisa. 07.00–07.21 Ensisilmäyksellä. 02.30 Satakiloiset siskot. 14.02 Radio Suomen Kesäradio. 00.00 Herodeksen kadonnut hauta. 5.50 Merisää. 11.00 Unelma-asunto auringon alta. 22.20 Paiseklinikka. 21.02 Urheiluradio. 21.38 Päivän rukous (u). 13.03 Ikuisia säveliä. 18.50 Merisää. 13.30 Ensisilmäyksellä. 09.45 ELOKUVA Paging Mr Darcy. 7.53 Ykköskolumni. 03.40 Satakiloiset siskot. 14.45 Erakkoperhe erämaassa. 19.05 Radio Suomen Kesäspesiaali. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 09.15 Hengenvaarallisesti lihava. 11.00 Australian rajalla. 04.10–04.31 Family Guy. 06.50 Muutetaanko ulkomaille?. 21.00 ELOKUVA Fast and Furious Presents: Hobbs & Shaw. 16.10 Urheiluradio. 12.05 Saitureiden säästövinkit. 13.30 Museoiden mysteerit. 16.00 Lemmen viemää (7). 05.35–05.57 Lapin poliisit. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.55 Sisustajat Nate ja Jeremiah: Uusi koti kuntoon. 10.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Unelmahäät. 00.25 Simpsonit. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 8.10 Päivän blogi. 3.00 Yle Uutiset. 19.30 Ensimmäinen Pietarin kirje. 19.45 Top Gear. 19.00 Miehen puolikkaat. 08.20 Gold Rush – Kultakuume. 05.20–05.53 Nuoret rikkaat roistot. 05.30 Esy Flow. 18.00 Remontilla rahoiksi. 21.15 Voimaa Sanasta. 19.00 Lentoturmatutkinta. 15.30 Kujalla. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Tutustu Nebesaan. 9.03 Retroäijät. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Puutarhan pelastajat. 14.00 Yle Uutiset. 15.05 Suurin pudottaja Suomi. TV5 06.05 Asunnon metsästäjät. 21.00 The House Across the Street (12). 17.00 YleX Ilta: Henkka Remes. 19.00 Arman ja viidenkympin kriisi (7). 2.55 Yöradio. Kausi 11, osa 10. 16.30 Rillit huurussa. 10.50 Kadonneet. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.00 Remppa vai muutto UK. 11.00 Riston Valinta. 12.30 Simpsonit. 15.00 Yle Uutiset. 00.55 9-1-1: Lone Star. 03.50–04.11 Ensisilmäyksellä. 15.00 Yle Uutiset. 15.35 Radio Suomen Kesäradio. 19.55 Latela 2023. 18.00 USKON ILTA. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. Rentoa puhetta, kiinnostavimmat vieraat ja kulttuurin ajankohtaisaiheet debatoitavina. 09.20 Moderni perhe. 6.03 Raamattu kannesta kanteen (u). 14.30 Faster With Finnegan. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. FRII 06.05 Lottovoittajan unelmakoti. 20.00 Blue Bloods (12). 13.30 Klassinen kattaus. 14.20 Puutarhan pelastajat. 04.25 Wheeler Dealers. 12.50 Päivän blogi. 3.54 Yöradio. 8.10 Urheiluradio. 00.20 Hengenvaarallisesti lihava. 03.05– 04.05 Hurja painonpudotus Suomi (S). 14.00 Miehen puolikkaat. 11.00 Exodus tänään. 14.15 AALLOILLA. 11.03 Kuuntelijan toivelista (u). 08.45 Irwinin perheen eläintarha. 13.30 Kirjoitukset todistavat Minusta. 13.00 Ensisilmäyksellä. Claudia muuttaa Winterien luo auttamaan Sabinea ja alkaa sotkeutua yhä enemmän perheen elämään. 07.20–07.44 Simpsonit. 23.55 Simpsonit. 23.00 Family Guy. 18.00 Simpsonit. 20.00 Rakkauden kosketuksessa. Syyllinen. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.30 Pastori Tommy Liljan seurassa. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 04.50–05.12 Silent Library Suomi. 11.00 Yle Uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. 7.13 Radio Suomen Aamu. 20.00 Rillit huurussa. 18.25 Evankeliumi Markuksen mukaan | LUMO. 14.30 Aristoteleen kantapää. 17.10 Uutispodcast. 10.50 Yksi on hyvää seuraa. 21.00 Yle Uutiset. 16.33 Radio Suomen Kesäradio. 00.00 Suomurhat. 12.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. Toimittaja Laura Korhonen vie kuuntelijansa jazzin kiehtoville poluille ja tarjoilee menneisyyden klassikkoja ja tulevaisuuden helmiä. 9.00 Yle Uutiset. 18.05 Viidakon tähdet. 12.10 Kirpputorikisa. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT The House Across the Street, MTV AVA klo 21.00. 14.00 Sinkkuillallinen. 23.40 Espanjalainen Yöklassinen. 16.00 Rillit huurussa. 08.25 Apua, tyttäreni on raskaana. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 13.02 Kesäheila. 21.35 Brysselin kone. 03.00 The 80s Top Ten. 2.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 3.00 Kuuntelijan toivelista (u).. 11.30 Family Guy. 7.53 Radio Suomen Aamu. 16.55 Satakiloiset siskot. 20.30 Musiikkikamari. 11.55 Murhan sivulliset uhrit. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.30 Janoinen lammas. 07.10 Hulppeat kodit. 9.00 Yle Uutiset. 1.00 Ikuisia säveliä (u). 22.35 Ääniversumi. 23.30 Elävä yhteys. 15.30 Moderni perhe. 20.25 Latela 2023. 06.45 Museoiden mysteerit. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 01.45 Salakuljettajat satimeen. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. Suorana maanantaista perjantaihin. 17.00 Australian rajalla. Ohjaus: Rob Cohen. 8.50 Israel tänään. MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 07.15 Kokkikisa ruokakaupassa. 03.00–04.00 Massiiviset muutot. 02.35 Food Factory. 10.40 Salakuljettajat satimeen. 17.00 The 80s Top Ten. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 18.15 ELOKUVA Love Classified. 21.00 TV7 Israel News. • 13-vuotiaan Theodore ”Theo” Deckerin elämä muuttui, kun hänen äitinsä kuoli Metropolitan Museum of Artin pommiräjähdyksessä. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 18.10 Laululautta. 11.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 11.30 Morsiamen tyyliopas. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Politiikkaradio. 19.30 Miehen puolikkaat. 03.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 05.15 Voimaa Sanasta. 08.45 Asunnon metsästäjät. 06.30 Rempalla kaupaksi. 23.00 Yle Uutiset. 13.30 Remontilla rahoiksi. 19.55 Löysät pois!. 04.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. Kausi 1, 4/4. 12.40 90 päivää morsiamena. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Katastrofin todistajat -kooste. 00.00 Sinkkuillallinen. 04.55–05.38 Wheeler Dealers. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 04.30 Running Wild With Bear Grylls. 21.00 ELOKUVA Midway (12). 15.02 Kulttuuriykkönen. 05.15–05.38 Lapin poliisit. 23.20 Apua, mikä tauti!. 11.25 Maatilan pelastajat. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.20– 06.41 Moderni perhe. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.50 Petolliset. 02.45 Love Island Suomi (S). 16.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 21.05 Politiikkaradio. 18.40 Faster With Finnegan. Selviääkö lopulta, mitä Emilylle oikein tapahtui. 17.35 Lainvalvojat. 0.00 Kirjaseurassa (u). 21.30 Esy Flow. 9.05 Muistojen bulevardi. 21.00 Mean Girl Murders. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 04.30–04.51 Family Guy. 8.10 Ykkösaamu. 15.52 Radio Suomen Kesäradio. 13.30 Muutetaanko ulkomaille?. Ohjaus: John Crowley. 98 min. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Herätyksen läpimurto. 00.30 Derek Prince. 0.00 Yle Uutiset. 12.30 Jerusalem studio. 09.45 Miamin eläinpoliisit. 13.40 Mökin rakentajat. 13.00 TV7 Israel News. 03.25– 03.46 Ensisilmäyksellä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Herodeksen kadonnut hauta. 14.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 15.25 Musiikkivideoita. 06.30 Tutustu Nebesaan. 21.00 Narco Wars. Tragedia lähetti hänet elvyttävälle matkalle läpi surun ja syyllisyydentunteen, uudistumisen ja pelastuksen sekä rakkauden. 00.55 Narco Wars. 17.35 Laura Korhosen Jazzklubi. 0.00 Yöradio. 04.00 Erakkoperhe erämaassa. 06.50 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 11.02 Radio Suomen Päivä. 10.00 Raamatun kertomuksia. Ja millaisia ovat tarinat äänien takaa. 03.20 Ghost Adventures. 23.00 Australian rajalla. 20.05 Sävelmatka isänmaan sydämeen (u). 01.10 Pahin painajaisesi. 15.35 Löytöretki tuntemattomaan. 21.00 Huvila & Huussi. 7.10 Urheiluradio. 17.00 Korkeasaari. 12.10 Kalle Haatanen
21.49 Urheiluruutu. Suuret suunnitelmat, osa 1/2. 07.25 Denver (S). 71 kg: 1) Paula Haapoja LoVe 73 (28+45). 10.00 Emmerdale (7). Maximilian Wöber om. 22.35 Joonas Nordman Show: Grillikausi 23.35 Sininen enkeli (12). 15.50 Jalkapallon EURO 2024: CRO – ALB. 08.02 Auvo Raitanen (S). 12.20 Pakko neuloa. 03.15 Panttilainaamo. 14.20 Jaakko Keso. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 02.25 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. (U) 07.25 Ylen aamu. 18.12 Lohikäärme tulee mukaan (S). 08.00 Puutarhan pelastajat. –?Olemme olleet jo yhteydessä KKV:n kanssa, ja käsityksemme mukaan heidän prosessinsa on edennyt viraston normaalin toimintamallin puitteissa. 03.40 Panttilainaamo. 21.50 Jalkapallon EURO 2024: SCO – SUI. 13.35–14.15 Sami Yaffa – Sound Tracker. 16.55 Onnenarpa. 18.10 Jalkapallon EM-klassikko: GER – TUR, 2008. 3/6. Viki ja Köpi Futisshow on EM-kesän kovin jalkapalloshow. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 01.20 Komediaklubi. 07.36 Mauno (S). 16.00 Suomen surkein kuski. 20.00–23.20 YLE TEEMA. 10.30 Simpsonit (7). (U) 22.55 Oddasat. 15.55 Poliisikoira Rex (12). 14.10 Valitut Palat Collection. 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 20.55 Jalkapallo EURO 2024: jälkistudio GER – HUN. 11.00 Simpsonit (7). kesäkuuta 2024 24 // TELEVISIO KULTAA OSTAMME D A I S Y RIIPUS 89,Hopeiset RISTIRIIPUKSET ketjulla Alk. 20.00 Stadi vs. Haugesund: EM-Masters, tuloksia: N55 55 kg: 1) Satu Niemelä Suomi 110 (48+62). 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7). (U) 13.40 Iloa puutarhasta. 09.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 14.00 Tabu. 380 € 430 € C. 15.00 Murha paratiisissa (7). 17.05 100 Places to Be. NELONEN 06.00 Bing (S). 18.20 8 minuuttia. 16.58 Uutiset. 20.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 22.20 Päivän sää. 08.12 Dinofarmi (S). +87 kg: 1) Susanne Sillanpää RK 97 (40+57) Työntö ja yht pe. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.6. 19.30–19.54 Yle Nyheter TV-nytt. Kauden ensimmäisessä painetestissä keittiössä valmistetaan resepti, jonka luoja on ansainnut Michelin-tähden. 07.45 S.M.A.S.H! (S). 10.00 Fleksaajat. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.00–17.55 YLE TEEMA. Jv-sarjat: P15, 35 kg: 1) Vili Hihnala RK 41 (18+23). Kausi 3, 5/8. M 67 kg: 1) Jimi Markkula RK 162 (67+95). 0–1. 10.30 Kauniit ja rohkeat (7). 55 kg: 1) Iikka Okkonen RK 53 (22+31). 12.00 Salatut elämät (7). 20.30 Yle Uutiset. KKV selvitti SM-liigan toimintaa myös 2010-luvulla, kun liigan toimijat olivat sopineet, etteivät liigaseurat palkkaisi KHL:ssä pelanneita Jokerien pelaajia kesken kauden. M45 +109 kg: 1) Jorma Särkilä LoVe 112 (72+40) Tempaus pe. 06.05 Sunny Bunnies (S). (U) 15.00 Jalkapallon Euro 2024: Kooste otteluista 18.6. 19.30 Kyllä nolottaa (7). 18.00 Viiru ja Pesonen (S). Golfkentän kuppila. 17.25 Uutiset. Miehet, 100 m vu: 1) David Popovici Romania 47,90, 2) Andrej Barna Serbia 48,14, ...43) Tomas Koski Suomi 50,00, ...59) Ronny Brännkärr Suomi 50,59, ...75) Ari-Pekka Liukkonen Suomi 52,09, ...85) Kalle Mäkinen Suomi 1.02,09. 23.55 Jalkapallo EURO 2024: jälkistudio SCO – SUI. 20.30 Frendit (S). 21.00 21.05–21.39 A-studio. SJRY KERTOI toimenpidepyynnön jättämisen yhteydessä maaliskuussa, että se epäilee Liigaa, liigaseuroja ja Jääkiekkoliittoa määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä ja/tai laittomasta kartellista 24 viime vuoden ajalta. 17.15 Suuri seikkailu. 07.54 Mitä ihmettä. 10.20 Elämää meren armoilla. 3/6. 19.20 Päivän sää. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Thomas ja toiveikas tulevaisuus. 14.30 Moderni perhe (S). 18.25 Jalkapallo EURO 2024: ennakkostudio GER – HUN. 14.55 Remppa vai muutto UK. 73 kg: 1) Iiro Okkonen RK 126 (50+76). 10.10 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. MTV3 06.15 Aamusää. 08.36–08.47 Näin meillä (7). 29 € Kultaiset TIMANTTISORMUKSET esim. Omistaja Jorge ei tunnusta tosiasioita edes vaimolleen, joka ei tiedä firman taloudellista tilannetta. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 08.30 Simpsonit (7). 12.10 Pakko neuloa. • 23.20–00.10 Rantahotelli. Painonnosto Rautio: Kisailijoiden piirikunnalliset, tuloksia: Masters Pk-sarjat: N35 71 kg: 1) Milla Malmsten LoVe 112 (47+65). 23.55–00.12 Scenic view (7). (U) 10.00–10.18 Tubettavat konemiehet. 18.00 Päivän sää. 12.00 Sportliv. Pelaajayhdistyksen näkemyksen mukaan osapuolet ovat sulkeneet muita seuroja suomalaisjääkiekon korkeimmalta sarjatasolta ja samalla käytännössä sopineet, ketkä ylimmällä sarjaportaalla saavat pelata ja millä ehdoin. Golfkentällä sijaitseva ravintola ei houkuttele asiakkaita tylsyytensä ja heikon ruokansa takia. (U) 12.40–13.25 Vera Stanhope tutkii (12). 22.25 Tulosruutu. 12.30 Pienet kodit. 16.00–16.43 Milanon naisten paratiisi (7). 13.00 Salatut elämät (7). 18.30 Emmerdale (S). 07.50 Professori Balthazar (S). 21.00 Pablo Picasso – elämä ja taide (12). 07.55 Angry Birds Toons (S). 17.00 17.04 Päivän sää. KKV ilmoitti tiistaina tiedotteessaan, että tutkinnan tarkoituksena on selvittää, onko SM-liigaa järjestetty kilpailua rajoittavalla tavalla ja onko viraston ryhdyttävä toimenpiteisiin kilpailunrajoituksen tai sen vahingollisten vaikutusten poistamiseksi. 08.10 Iloa puutarhasta. 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 09.30 Stugor. 17.55–19.54 YLE FEM. 11.00 Osta, tuunaa ja myy. 11.05 Yle Alueuutiset. 16.55 Pikku Kakkonen. 02.35 LEGO Masters Australia. 11.39 Oddasat. 18.30 Lomamatka 80-luvulle. 19.00 Seitsemän uutiset. 21.00 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 11.35 Yle Oddasat. 19.30 Salatut elämät (12). 22.01 Eroja ja avioeroja (12). 07.10 Denver (S). 03.40 LEGO Masters Australia. 21.00 21.10 Viki ja Köpi Futisshow. 07.22 Ella, Oskari ja Huu (S). 23.55 Sipoon herttua (7). 13.30 Salatut elämät (7). Michelin-tähden jäljillä. 17.00 17.55 Jalkapallo EURO 2024: jälkistudio CRO – ALB. 11.00 ARPA.FI. 08.40 Kotijumppaa Sofian kanssa. 11.55 Murha kaikilla mausteilla (12). 17.30 Simpsonit (7). Uinti Belgrad: Pitkän radan (50 m) EM-kilpailut: Alkuerien suomalaistuloksia: Naiset, 50 m pu: 1) Sara Junevik Ruotsi 26,01, ...20) Aliisa Soini Suomi 27,23, ...24) Mia Pentti Suomi 27,66. SEPP O SAMULI/LEHTIKUVA Pesäpallo Miesten Superpesis: Kiteen Pallo–Kouvolan Pallonlyöjät 1–0 (3–3, 4–3) Jalkapallo Düsseldorf/Frankfurt: Miesten EM-lopputurnaus: Lohko D: Itävalta–Ranska 0–1 (0–1) 38. 12.00 Musiikkia mustille puluille (S). 18.50 Jalkapallon EURO 2024: GER – HUN. 19.00–19.51 Historia: Häpeän lapset. 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 11.00 Rikkaat ja rahattomat UK. Onnea, Siiri! 06.53 Kaapo (S). 21.00 ELOKUVA Vares – Sheriffi (16). 3/10. 07.17 Tilkkupeiton tarinoita (S). 7/8. 12.00 LIVE: Onnenarpa. Koulululaisten oma ohjelma! 08.29 Pok ja Mok (7). Suomalaiset karsiutuivat. Caleb käynnistää suunnitelmansa Kimin pään menoksi, mutta suhde Leylaan saattaa häiritä keskittymistä. “Mualimaan tulloo värit” 2/8. 01.35 Olet mitä syöt. 18.00 NHL / Stanley Cup Finals: Florida – Edmonton ( tarvittaessa ). 00.35 The Ex-Wife (12). 21.50 ELOKUVA Kino: Soratie (7). 19.00 Kyllä nolottaa (12). (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. Jakso 11/50. 87 kg: 1) Jonna Särkilä LoVe 87 (33+54). (U) 15.40 Tarina Ruotsin historiasta (12). Liigakarsinnat ensi kaudella sarjajärjestelmäänsä palauttava Liiga ilmoitti tiistaina vastanneensa KKV:lta saamaansa selvityspyyntöön. Granit 89 € Prismacenter PIETARSAARI Rantakatu 8 ja Prisma keskus KOKKOLA Sepon Kulta www.seponkulta.fi MARJAMYYNTI ON ALKANUT PIHAMYYNTI VAASA KOKKOLA SEINÄJOKI PIETARSAARI MINIMANI K-CITYMARKET KIVIHAKA S-MARKET GERBY MINIMANI MINIMANI K-SUPERMARKET SUOMALAISIA MANSIKOITA JEPPIS YLE TV1 06.55 Kandit. 02.15 Poliisit UK: Ajojahti (12). 04.50–05.50 Suurmestari UK. 17.00 Simpsonit (12). 08.00 Simpsonit (7). 81 kg: 1) Toni Haapakoski RK 115 (50+65). Vuonna 1920 Ranska miehitti Reininmaan ja noin 20.000 sotilasta tuli Ranskan siirtomaista Tunisiasta, Marokosta ja Senegalista vallatulle alueelle. 09.30 Lomamatka 80-luvulle. 22.00 Kymmenen uutiset. 13.00 Ex-Onnelliset (S). • 14.45 ELOKUVA Elävä arkisto: Sävelsointuja säilömässä. 20.00 Frendit (S). 100 m ru: 1) Anastasia Gorbenko Israel 1.06,15, ...13) Ida Hulkko Suomi 1.09,07, ...21) Veera Kivirinta Suomi 1.09,88, ...28) Anniina Murto Suomi 1.11,37, 29) Kiia Metsäkonkola Suomi 1.11,94. Hulkko eteni välieriin, muut suomalaiset karsiutuivat. 16.50 Novosti Yle. (U) 13.00–13.27 Tanskalainen maajussi. 17.55 Uutiset. 18.05 Viiden jälkeen. 06.35 Smurffit (S). KKV muistutti, että tutkinnan aloittaminen ei ole vielä osoitus kielletystä menettelystä. 15.00 Onnela (7). 09.00 Suurmestari UK. Kausi 16. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Liigan kilpailutoiminta selvitykseen Paavali Pastila, STT Kilpailuja kuluttajavirasto (KKV) ryhtyy selvittämään jääkiekon Liigan kilpailutoiminnan järjestämiseen liittyviä menettelyjä. 21.45 Yle Uutiset. (S). KKV arvioi vuonna 2019, että pelaajakieltosopimus oli kilpailulain vastainen ja määräsi liigatoimijat lopettamaan menettelyn. 07.47 Tipo (S). –?Sini ja Pentti karsiutuivat. 15.30 Onnela (S). Kausi 8. 21.00 21.00 ELOKUVA 007 – Elät vain kahdesti. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 00.15–00.45 Jalkapallon Euro 2024: Kooste otteluista 19.6. 13.30–14.40 ELOKUVA Ruma Elsa (S). 18.00 Yle Uutiset 18.00. KKV otti asian käsittelyyn Suomen Jääkiekkoilijat ry:n (SJRY) eli Pelaajayhdistyksen tekemän toimenpidepyynnön perusteella. Kärppien Maxim Korpimäki (27) ja HIFK:n Miro Väänänen kamppailivat HIFK-Kärpät-ottelussa viime kaudella. Liigan puheenjohtajan Heikki Hiltusen mukaan Liiga on toimittanut KKV:lle määräajassa ”kaiken pyydetyn informaation”. Lohko E:Belgia–Slovakia 0–1 (0–1) 7. 17.30 Viiden jälkeen. 23.10 Ihmeiden äärellä (12). Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 19. Ivan Schranz 0–1. 10.00 Remppa vai muutto UK. Bill koettaa lohduttaa äitinsä kanssa riidellyttä Lunaa, Poppy taas kokee tarvetta puhua Finnin kanssa. YLE TEEMA & FEM 07.55–12.00 YLE FEM. 12.00–12.30 Salatut elämät: Ullalla on asiaa (S). –?Me menettelemme totta kai aina KKV:n ohjeiden mukaan – kuten olemme jo tehneetkin. (U) 15.00 Keskiyön aurinko. 11.30 Stugor. Vieraana Ani. 08.28 Galaxi. 19.25 Tulosruutu. 10.00 Hakekaa kätilö! (12). Afrikkalaisten läsnäolo herätti saksalaisissa vastarintaa, joka ilmeni rasistisena propagandana ja afro-saksalaisten lasten vainona ja pakkosterilisointina. 16.00 Salatut elämät (12). 22.50 ELOKUVA Rounders (12). 17.00 17.00 100 Places to Be. 04.10–05.29 Suurmestari Ruotsi. 18.55 MasterChef Australia. 18.45 IS esittää: Sain sen videolle (S). 18.17 Steffi (7). 12.30 Salatut elämät (12). 20.00–20.50 Rantahotelli. 18.30 Riistametsällä. 21.26 Jalkapallo EURO 2024: ennakkostudio SCO – SUI. 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset. 16.45 Yle Oddasat. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. Haluamme ehdottomasti toimia oikein ja avoimesti viranomaisten suuntaan, Hiltunen totesi Liigan tiedotteessa. 13.55 Valitut Palat Collection. 07.40 Angry Birds Blues (S). Jakso 3/10. 11.30 Salatut elämät (12). 10.25 Uinnin EM, aamukilpailut. 20.55 Urheiluruutu. 06.25 Huomenta Suomi. Uusia alkuja. 17.05 Viiden jälkeen. 09.00 Strömsö 2020. 03.25–04.25 Raskaan kaluston pelastajat. (U) 14.10 Kesäillan valssi. Lande. N50 64 kg: 1) Minna Anttila RK 80 (30+50). 07.35 Denver (S). Virasto ei antanut tutkinnalle tarkkaa aikataulua. Kalajokinen Niemelä edustaa seuratasolla oululaista Alppilan Puntti-Weikkoja.. 14.00 Moderni perhe (S). 00.25 ELOKUVA 21 Bridges (16). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. (U) 10.55 8 minuuttia. Rhona on sydänjuuriaan myöten järkyttynyt ex-miehensä ehdotuksesta. MTV SUB 07.00 Denver (S). 09.40 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. Thomasin mielestä hänen ja Hopen on aika ottaa ratkaiseva askel kohti tulevaa, ja hän järjestääkin Hopelle yllätyksen. N40 71 kg: 1) Eini Vasu OP 117 (50+67). 17.10 Vera Stanhope tutkii (12). Yhdistys jätti asiasta toimenpidepyynnön maaliskuussa. 15.30 Jalkapallo EURO 2024: ennakkostudio CRO – ALB. 49 kg: 1) Teemu Haapakoski RK 83 (35+48). 23.25 Sipoon herttua (S). 07.55 Rawdah – unelma mallinurasta. 09.00 Tiettömän taipaleen takana