. . . Myös Merja Kiviranta joutui tiukoille. . . . . . Sivu 13 Nuotio nauratti Toholammilla Satuja ja tarinoita kolmatta kertaa Eppu Nuotio osaa ottaa yleisönsä. . . . . .6-7 Viikonvaihde . . . . . – Siihen naiseen ei kerralla kyllästy, kiteytti järjestelyissä mukana ollut opettaja Marja Hylkilä. . . . Hän ohitti 20 kilometrin juoksuosuuden jälkipuoliskolla kokkolalaislähtöisen Peter Sundstedtin, joka joutui tällä kertaa tyytymään hopeaan. Kuva: Johanna Koivukoski-Hägg Miksi on valittu. Nuotio oli mukana Toholammin sadinkertojien puistossa nyt toista kertaa. . . . . . . Sivu 4 Toivottavasti telineet pysyvät pystyssä, Simo Alatalo ja Mari Muhonen pohtivat valkokankaan taustarakenteiden edessä. . Kävijämäärä kipusi yli tuhannen. Hän oli mukana pedersöreläisen serkkunsa Esa Pukkilan kanssa Ylivieskassa Puuhkalan museolla lauantaina pidetyssä sukututkimuspäivän tilaisuudessa, jonka järjestelystä vastasi Kalaja Pyhäjokilaakson sukututkimusseura. .10-11 Sää . . . . Järvisten maailmanympärireitti vie ensin Kanarialle, josta alkaa Atlantin ylitys. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Ensi-ilta elokuun yössä s Samaan aikaan kun Apinoiden planeetta elokuvan ensimmäisiä näytöksiä pyöritetään maan suurimmissa teatterissa, pääsivät kinnulalaiset katsoman ensi-iltafilmin astetta eksoottisemmissa oloissa. . Sivu 3 ”Pidempi sesonki” 28-vuotiaalla Swanilla maailman ympäri Ykspihlajassa kunnostettu vuoden 1973 Swan on ensi purjehduskaudeksi valtamerikelpoinen. Jos Atlantin jälkeen ei tunnu enää mukavalta, pariskunta vaihtaa suunnitelmia. . Lehtimajassa luettiin Suomen kansan perinteisiä eläinsatuja, ja yleisö istui hiiren hiljaa kuunnellessaan kuinka karhu, susi ja kettu pärjäsivät maanviljelijöinä. Vielä päivällä järjestäjät aprikoivat rakenteiden kestävyyttä kovan tuulen käsittelyssä, mutta riski päätettiin ottaa. . . .8-9 Mielipide . He etsivät pitkään valtamerikelpoista venettä, jolla mahdollisesti pääsisi jopa maailman ympäri. . Hyvä eläke on turvattu ja ehkä hyväpalkkainen virka odottaa EU:ssa. Muutoin tällainen röyhkeä laittomuus eläkeläisiä kohtaan ei ole ymmärrettävissä, Taimi Nurminen Pyhäjärveltä kirjoittaa. .22-23 IRTONUMERO 7 MK Nro 225 SUNNUNTAINA 19. . Porilaista Koiviston Iskua edustava Söderdahl sai vuosien urakoinnilleen täyttymyksen, kun hän voitti ensimmäistä kertaa triathlonin SM-kultaa. Kuva: Timo Talus Tiina Ruotsala TOHOLAMPI (KP) Eppu Nuotio, kirjailija ja näyttelijä, on ihmeellinen nainen. . . Tom Söderdahl ja Merja Kiviranta kestivät matkan rasitukset parhaiten. . . Sadunkertojien puisto on talkoovoimin toteutettu koko perheen tapahtuma, joka sai tänä kesänä vieraita Ylivieskasta. . . Kolmatta kertaa järjestettyä Toholammin satutapahtumaa ei sade ei uhannut ja navakka tuuli kuivasi oivallisesti seurakuntakodin parkkipaikalle lateksilla maalatut satukuvat. Sivu 14 Ulkomaat. . . . Sivu 11 Sunnuntai A B Tänään . Seuraava sesonki onkin sitten pidempi sesonki. Pääkaupungissa Manilassa sijaitsevassa kuusikerroksisessa hotellissa yöpyi paloyönä noin 300 ihmistä. .3-5 Kotimaa . . . . Samaa voidaan sanoa kansakunnasta, pietarsaarelainen Jaska Kojola perusteli sukututkimusta. Tapahtumassa oli muutakin muutosta kuin vain katumaalaus. . Sivu 15 Tuuli kiusasi kovasti triathlonisteja Söderdahl ja Kiviranta mestareiksi, Sundstedt hopealle Arto Lindholm veti pärskeiden keskellä triathlonistien joukkoa. . . Koulukeskuksen pihaan pystytettiin suuri valkokangas ja elokuva esitettiin elokuisen tähtitaivaan alla. . . . Uintiosuudella hän pudotti nenänsulkijan mereen ja joutui hakemaan rannalta uuden. . . Nuotion lisäksi mukana oli toinenkin valtakunnallisesti menestynyt satuilija, Finlandia Junior-palkittu taidemaalari Anna-Liisa Hakkarainen. . . .13 Ulkomaat . Somalia ja Indonesia täytyy kiertää merirosvojen takia. . . . . . . . . . . . . – Raastava kisa. . . Ilman Riitta-vaimon apua matka tuskin onnistuisi. . . . – Täällä perinteet ja osaaminen ovat hyvällä mallilla. Kippari Antero Järvisen suunnitelmissa on luotsata "Tikki" maailman ympäri. . Kiviranta kuitenkin kiri voittoon puolen minuutin erolla ennen Riikka Keljaa. Toholammin kunnantalon takana päiväkodin henkilökunta esitti nukketeatteria. . . Näin totesivat Toholammin satutapahtuman järjestäjät tyytyväisenä katsellessaan sivusta, kuinka Nuotio keksi lasten antamiin sanoihin monisäkeistöisiä runoja yhä uudestaan ja uudestaan. . . . s – On syytä epäillä, ettei kumppaneilla, Lipponen ja Niinistö olekaan kansalta mitään pyydettävää jatkossa. . Tietämys siitä, miten vanha vene laitetaan on vankalla pohjalla. . . . . Sivu 5 Juuret kiinnostavat Jaska Kojola ja Esa Pukkila esittelevät Pukkilan suvun sukupuuta. . – Marraskussa pitäisi lähteä Kanarialta ja reilun kolmen viikon kuluttua siitä ollaan jossain Barbadoksella tai Saint Luciassa. Poliisin arvion mukaan tulipalo sai alkunsa ylikuumentuneesta ilmastointijärjestelmästä. . Kuva: Jukka Lehojärvi Mielipide Filippiineillä vakava hotellipalo s Ainakin 75 ihmistä on saanut surmansa hotellipalossa lauantaita vasten yöllä Filippiineillä. – Tuntui tosi hienolta juosta viimeisiä kilometrejä maaliin, Söderdahl hehkutti. . . . . .14 Urheilu . . . . . . Nuotio osallistui vielä iltatapahtumaan Kesä Kerttuna miehensä Kurt Nuotion kanssa. .12 Kulttuuri . . . Kalaja Pyhäjokilaakson sukututkimusseuran puheenjohtaja Jaakko Junnon mukaan nyt jo viidennen kerran järjestetyn sukututkimuspäivän yhtenä tärkeänä tehtävänä on juuri tietojen vaihtaminen, mikä helpottaa sukututkijoiden työskentelyä. Pariskunnan kolme viimeistä venettä ovat kaikki Pohjanmaalta. . . . . . .15-20 Sarjakuvat . . . . . . . . . Kuva: Jukka Lehojärvi Maakunta +18 +18 +19 +17 1-5m/s Jenny Nyholm KOKKOLA (KP) Helsinkiläiset Antero ja Riitta Järvinen ovat kunnostuttaneet 28 vuotta vanhan Swan-purjeveneen Ykspihlajassa uudenveroiseksi. . 2,2 kilometrin uintiosuudella tuuli nosti aallokon ajoittain korkealle, 80 kilometrin pyöräilyosuudesta taas puolet puskettiin ankaraan vastatuuleen. . . . Kuva: Clas-Olav Slotte Juha Savela KOKKOLA (KP) Kova ja puuskittainen tuuli nousi yhdeksi pääosan esittäjäksi triathlonin puolimatkojen SM-kisassa Kokkolassa lauantaina. . . Kaiken pitää olla kunnossa, koska jos jotain oleellista on pielessä, on se riesa pitkän aikaa. . . Tarkoitus on kuitenkin päätyä vähän kauemmaksi kuin missä aikaisemmin on oltu. . . . . . . Jokainen halukas pääsi maalaamaan oman pienen ruutunsa. . Tuntui, ettei maali tule koskaan vastaan, Kiviranta tunnusti. Ollaan vapaita kuin linnut, Antero Järvinen tuumii. . . . Uhrien joukossa ei tiedetä olevan ulkomaalaisia. . .21 Tv, Radio . . . . – Ihminen, joka ei tunne juuriaan, hänellä ei ole tulevaisuutta. .2 Maakunta . ELOKUUTA 2001 Sisältö Sääennuste Sivu 12 Heikki Gummerus YLIVIESKA (KP) Sukututkimuksen suosio kasvaa koko ajan, koska juuret kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän. . Sitten katsotaan, mitä reittiä lähdetään takaisin Suomea kohti. Sitten matka jatkuu Panaman kanavan läpi Galapagos-saarten kautta Ranskan Polynesiaan ja hiljalleen Uuteen Seelantiin. Veneen hankinta tähtäsi siihen, ettei lähtö ole sitten siitä kiinni. . . . . . . – Saimme täältä uusia oksia sukupuuhumme, Pukkila kiitteli. – Nyt, jos koskaan on hallitusvastuussa olevien kansanedustajien ja opposition näytettävä, mitä varten Teidät on kansanedustajiksi valittu. . . . Kojola ja Pukkila löysivät Ylivieskasta yhteyshenkilöitä, joiden avulla Pukkilan suvun tutkimusta voidaan laajentaa.
Paula on sopeutunut hyvin uuteen työhönsä ja kokee sen haasteena. Hän on oppinut myös lukemaan ja kirjoittamaan. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . – Sofia on kuitenkin aina iloinen ja tulee hyvin toimeen muiden ihmisten kanssa. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . E E E Eeeeerrrroooo ((((IIIIeeeerrrriiii)))) SSSSaaaavvvvoooollllaaaaiiiinnnneeeennnn "Hiljaisuus aukaisee ovia". Hän kuuntelee paljon musiikkia ja pelaa tietokonepelejä. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Heti syntymän jälkeen ilmeni, että tytär oli lievästi cp-vammainen ja dysfaattinen. Niin ikään pari vuotta Sofiaa nuorempi Veronica on päättänyt opetella suomea kunnolla. IsäFerrarilla on tapa provosoida keskustelun alustukseksi jokin väite, johon muut saavat ottaa kantaa. – Sukunimellä ei samannäköisyydestä huolimatta ole mitään yhteistä autourheilun kanssa. Mieheni – enkä minäkään pitemmän päälle – selviäisi ilman italiankielisten sanomalehtien seuraamista. Minulle tulee kai Veneton alueen ainoa Perhonjokilaakso. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Kokonaan Perhoon palaamista Paula ei kuitenkaan suunnittele. – Olen lähtenyt Perhosta kaksikymppisenä. Tällä lomallaan Paula on muun muassa korjannut ja päällystänyt vanhan sohvan, maalannut vanhempiensa talon, hoitanut puutarhaa, niittänyt peltoja ja pessyt mattoja. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Ferrari vain sattuu olemaan Italian yleisimpiä. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . – Puolessa vuodessa opin kieltä jo niin hyvin, etten enää tarvinnut englantia apukielenä, hän muistelee. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Tulo Veneton alueelle merkitsi kuitenkin uuden murteen oppimista. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Perhe pienoismalli yhteiskunnasta Uuden aviomiehensä Paula Aronen tapasi ystäviensä luona. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . Myös lapsemme ovat juurtuneet Välimeren kulttuuriympäristöön. Paula huomasi, että hänellä oli paljon keskustelemista Padovan yliopistossa sosiologiaa opettavan Fabrizio Ferrarin kanssa. Kun lapset olivat pieniä, Ferrarien perhe vietti kesänsä Fabrizion perintötilalla lähellä Lesolea 30 kilometriä Mestrestä pohjoiseen. Italialaisessa yhteiskunnassa perheen yhteiset ateriat ovat tärkeitä. Aluksi hän puhui suomea lapsilleenkin, mutta koska Sofian dysfasia edellytti vain yhteen kieleen keskittymistä, italiasta tuli perheen yhteinen kieli. Nyt pellot ovat vuokralla, mutta mieheni suunnittelee päätalon kunnostamista eläkeaikojemme asunnoksi. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Maahan tullessaan hän sai suorittaa tenttinsä aluksi englanniksi. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Vietän merkkipäivääni 21.8.2001 Lapin maisemissa. Eteläväylä, Kokkola. Haluaisin elää niin mielelläni koko vuodenkierron Möttösessä. – Soitan äidille miltei päivittäin vain tarkistaakseni, että kaikki on hyvin. Kuvat: Marjatta Hietaniemi Sofia näyttää äidilleen Venetsiassa, mistä kohdasta vaporetto eli vesibussi lähtee. Paula ja Fabrizio solmivat avioliiton vuonna 1980. Aluksi Ferrarit asuivat Mestren keskustassa. Tuloksena on silmää hivelevä kokonaisuus, jota täydentävät suvun hallussa olleet ja matkan varrella hankitut taideesineet. – Tein kahta työtä rahoittaakseni opiskelun. Kovin paljon romantiikkaa myöhemmin purkautunutta opiskelija-avioliittoa lukuun ottamatta Paula ei kuitenkaan myönnä opiskelun olleen. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Vuonna 1981 perheeseen syntyi esikoinen Sofia. – Siellä oli myös viiniviljelmä, jota mieheni hoiti. Kymmenet naiset ovat ylenkatsoneet aviomiestensä soidinkutsua jo noin kuukauden ajan Sirtin kylässä. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Perheen nuorempi tytär, elokuussa kahdeksantoista vuotta täyttävä Veronica on lukiossa ja suunnittelee historian ja filosofian opiskelun aloittamista. (06) 827 2000 ark. Myös oman Perhon murteensa Paula on säilyttänyt mahdollisimman rikkumattomana. Meillä oli syksyisin suuret sadonkorjuujuhlat, joihin kutsuimme ystäviemme kaupungista. Mieheni sen sijaan kuuluu roomalaiskatoliseen kirkkoon ja lapsemme ovat seuranneet isäänsä. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Nykyisin Paula on terveyspiirin johtaja, alueeseen kuuluu noin 90 000 asukasta. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 60,1x50 tai 2x25 mm 120,1x75 mm 150,200,1x100 tai 2x50 mm 200,250,Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,50 mk/pmm Määräpaikkakorotus 0,30 mk/pmm Nimimerkkilisä 20,Laskutuslisä 20,+ alv Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Myös perheeni on sijoittunut tänne. 57-ikkunainen on liian iso yhdelle perheelle, mutta voisimmehan kutsua sinne ystäviämme lomalle. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Kun perheenpäälle piti saada oma työhuone, Paula löysi uuden asunnon muutaman kilometrin päästä Villaggio Sartorista. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 7,30 Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 610,-; värillinen 670,Lukijan markkinat (ti,to,la) 30,-/rivi (min. – Jos emme olisi perineet niin paljon, meillä ei olisi varaa tällaiseen kalustukseen, Fabrizio myöntää. Teitä lämpimästi kiittäen Tuula Nyman Ps. En enää oikein muista, millaista syksyllä, talvella ja keväällä oli, Paula sanoo. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Sapattivuosi Möttösessä Paula Aronen-Ferrarin unelma: Ferrarin perhe ehtii harvoin istahtaa yhteiseen kuvaan. Oik. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Myös kesänsä Paula viettää Möttösessä. Tosin mummolassa parhaillaan vieraileva Sofia tapailee suomalaisia sanoja "maito" ja "sauna". 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Sofia käy viikoittain seurakunnan kerhossa ja Veroinica oli aikoinaan hyvinkin aktiivinen seurakuntanuori. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . – Olen saanut italialaisen lääkärikoulutuksen. Rouvat ovat lopen kyllästyneet kanniskelemaan kaivosta vettä kotiin ja haluavat miesten rakentavan viipymättä juomavesijärjestelmän. Ilmoitushinnat 1.1.2001 alkaen mv värillinen 3:s sivu (moduloitu) 12,50 14,50 tekstissä 11,50 13,30 tekstin jälkeen 11,50 13,30 takasivu 12,50 14,50 välikannet 12,50 14,50 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Myöhemmin Paula erikoistui vielä erityisesti silmäklinikan anestesiaan. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Se oli aika rankkaa, koska olin päättänyt, että joka tentin pitää mennä läpi, Paula muistelee. Jenny Mäkitalo www.keskipohjanmaa.net Tyttö 30.7 Maarit ja Timo Kuivanto, Kokkola 2.8 Tiina Isohuhta ja Esa Haapala, Kokkola 9.8 Hilpi Salmén ja Seppo Kyrölä, Reisjärvi 10.8 Elisa Alaviitala ja Petri Huhtamäki, Kokkola 11.8 Liisa Ellilä-Kola ja Ari Kola, Kokkola 11.8 Ulla Lahdenperä-Koski ja Juha Koski, Kannus 13.8 Aija ja Heikki Autio, Kokkola 13.8 Rea Länsipää ja Petri Kangasrääsiö, Sievi Poika 6.8 Saija Niemi ja Sami Erkkilä, Lohtaja 6.8 Sari ja Petri Peltoniemi, Kokkola 7.8 Merja ja Pekka Liias, Kalajoki 7.8 Sinikka ja Heikki Vesaluoma, Sievi 8.8 Satu ja Vesa-Matti Salomaa, Ylivieska 9.8 Karoliina Mikkola ja Ilkka Kuorikoski, Kokkola 10.8 Sari ja Juha Laakso, Pietarsaari 10.8 Teija ja Esa Lehtola, Nivala 10.8 Sanna ja Marko Timlin, Ylivieska 11.8 Elina ja Timo Vesala, Vaasa 12.8 Suvi ja Jukka Autio, Sievi 12.8 Sanna Penttilä ja Petri Haapasalo, Kokkola 13.8 Katja ja Kari Koivumäki, Kokkola 14.8 Virpi ja Tapani Pietilä, Kaustinen 14.8 Kristiina ja Marko Riihimäki, Kokkola Juominen seksiä tärkeämpää ANKARA (STT–Reuters) Ryhmä eteläturkkilaisia naisia on ryhtynyt makuuhuonelakkoon vastalauseeksi sille, että heidän kylässään ei ole juoksevaa vettä. Sinikka-siskolle sydämelliset kiitokset Kiitän Taivaan Isää 90 eletystä vuodesta ja Teitä ystävät, jotka muistitte syntymäpäivääni. Se ei ole mikään riemuloma, vaan silloin huhkitaan töitä. Luonnollisesti antiikkipöydillä on runsaasti Muranon lasia, ja kristallikruunuja on riittänyt kylpyhuoneisiin asti. 90-luvun alussa hän sai leikkaussaleissa käytetyistä kemikaaleista niin pahan allergian, että hänen oli siirryttävä hallinnollisiin tehtäviin. Herra lahjanne siunatkoon. Venetsia hyvä paikka, jos paljon aikaa Kun Paula valmistuttuaan tuli Mestreen, hän ihastui kovasti kuuden kilometrin päässä sijaitsevaan Venetsiaan. Työn ohella hän erikoistui läheisessä Padovan yliopistossa anestesiaja teho-osastolääkäriksi. L ämpimät O nnittelut 40 -vuotishääpäivän johdosta 19.8.2001 t: Tuija, Markku, Niko ja Niina K K K Kiiiiiiiittttoooossss Teille kaikille muistamisesta. Jonkin verran kalusteita Paula hankki myös huutokaupoista. 2001 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi s viikko 33 Marjatta Hietaniemi Mestre/Italia Kun me muut 60-luvun ylioppilaat valmistauduimme opiskelemaan lähiyliopistoissa tai korkeintaan Helsingissä, kadehdimme syvästi perholaista Paula Arosta, jonka tiesimme opiskelevan lääketiedettä Torinon yliopistossa. He kuulostivat niin uskottavilta. Olisi pitänyt jatkuvasti työntää lastenrattaita portaita kanaalien yli ja asua hissittömässä talossa. (06) 827 2234, . 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. – Se oli siviilivihkiminen, sillä minä en ole koskaan kuulunut kirkkoon. Läheiset, sukulaiset ja ystävät, te teitte sen. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.6.2001 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein 12 kk 1080 mk 12 kk 1155 mk 6 kk 550 mk 6 kk 594 mk 4 kk 370 mk 4 kk 418 mk 3 kk 280 mk 3 kk 315 mk 2 kk 190 mk 1 kk 106 mk Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Epätoivoiset aviomiehet ovat ilmoittaneet suostuvansa ilmaiseksi työvoimaksi, mikäli vesiputket ja muut tykötarpeet järjestyvät.. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Valmistuttuaan hän pääsi töihin Venetsian kupeessa sijaitsevaan Mestren sairaalaan. Senkin Paula oppi nopeasti. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Filosofian valinta tuntuu luontevalta, sillä Ferrarien perheessä keskustellaan paljon ja eritoten ruokapöydässä. 19:41–42 Aurinko nousee: Kokkolassa 5.32 (pimeys päättyy 4.32) Helsingissä 5.43, Oulussa 5.16 Aurinko laskee: Kokkolassa 21.28 (pimeys alkaa 22.27) Helsingissä 21.03, Oulussa 21.25 Nimipäivät huomenna: Samuli, Sami, Samuel, Samu ja Sam, ortodokseilla Samuel ja Samuli Nimipäivät tänään: Mauno, Maunu, Magnus ja Måns, ortodokseilla Antti ja Antero Tänään Syntyneet Sunnuntaina 19.8. Fabrizio Ferrari, äidin oikealla puolella Sofia ja vasemmalla puolella Veronica. 2 riviä, sis. Tehokkaaseen ajankäyttöön tottuneet nykyihmiset tuskastuvat siellä helposti odotellessaan vesibusseja, joiden kulku on usein liikkujien määrästä ja sääolosuhteista riippuvainen. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Veronican huonetta lukuun ottamatta asunto kalustettiin suvun perintökalustein. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Paulan haaveissa on sapattivuosi Möttösessä. Pöytään ei käydä ilman poikkeussyytä, ennen kuin kaikki perheenjäsenet ovat paikalla. Tiedän syntyneet ja kuolleet joskus tarkemmin kuin perholaiset itse tai Helsingissä asuva sisareni, Paula naureskelee. Myös Venetsian hintataso on pöyristyttävä, Paula luettelee. Perhon murteen lisäksi Paula on säilyttänyt kiinteät suhteet koti-Suomeen. 50luvulla rakennetulla työläisalueella sijaitseva huoneisto oli huonossa kunnossa, mutta Paula näki heti sen mahdollisuudet. Hänen alaisenaan toimivat perheja lastenlääkärit, erikoislääkäriasema, lastenja perheneuvolat sekä nykyisin paljon työtä vaativa kotisairaanhoito. Perhon murre säilynyt rikkumattomana Kieli ei ole ollut Paula Ferrarille Italiassa mikään ongelma. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Tellervo Sahlberg Kiitokset Syntyneet Merkkipäivät Onnittelut Unohdin, että he puhuvat minusta. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . – Perhe on pienoismalli yhteiskunnasta ja siksi on tärkeää, että sen jäsenet ovat yhdessä koolla, Fabrizio Ferrari sanoo. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . – Täällä arvostetaan ihmisiä, joilla on omia mielipiteitä, Paula sanoo. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Luen sen rivi riviltä. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Venetsia on hyvä paikka ihmisille, joilla on paljon aikaa. Sana: "Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: »Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty.»" Luuk. – Ymmärsin kuitenkin varsin pian, että lasten kanssa siellä asuminen olisi ollut lähes mahdotonta. Fabrizion suvun kantatalon kunnostus on Ferrarin perheen eläkevuosien haaste. Siitä olisi jo aika mahdoton luopua, mutta vuosi Suomessa, se tekisi poikaa. 2000 28 915 kpl Lukijoita 90.000 (KMT syksy 2000) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola
Ensimmäinen askel, Atlantin ylitys on kuitenkin varma. Tänä vuonna heidän purjehdusreissunsa kesti yhteensä seitsemän viikkoa. Yht'äkkiä suuri merikotka nappasi merestä lokin. – Tiikkikansi ja moottori laitettiin aivan uusiksi. Veneillessä saa ja kokee koko ajan uusia elämyksiä. – Tavoitteena on, että perheet jalkautuvat Hiekkasärkille. Lisäksi polttolainetankkeja suurennetaan, koska naftaa ei saa joka paikasta. – Olemme käyneet joka kesä niin pitkällä kuin vuosilomalla ehtii. Jos jotakin haluaa tehdä, täytyy se tehdä eikä aina saa vain tuumia. Pariskunta aikoo nyt toteuttaa unelmansa, ettei jälkeenpäin tarvitse katua omaa saamattomuuttansa. Piiritoimikunnan mukaan elintarvikkeiden arvonlisäveron laskeminen helpottaisi niukalla toimeentulolla elävien asemaa. – Pieniä kyliä matkan varrella tai valtavia lintuparvia. Järvisillä on yleensä päällimmäisenä mielessä viimeisin elämys. Sisällä on tietenkin tehty pientä ehostusta: lakkausta ja maalausta. Nyt se on keskiviikon ja torstain välisen yön mahtava tähtitaivas. Toinen niistä oli liian kallis. Toista katsoimme, mutta se oli aika huonossa kunnossa. Ilotulitus on yksi illan kohokodista. Esimerkiksi kylpylässä on koko perheelle tarkoitettu hohtokeilausturnaus, johon osallistuminen ei vaadi osaamista, sillä opastus ja välineet tulevat järjestäjän puolesta. Erityisesti lapsiperheiden asema helpottuisi. – Esitys tapahtuu venetsialaistulien loisteessa lauantaiiltana. Sitten nimi myös liittyy ammattiin, sillä kirurgi tekee tikkejä. Ruoan verotus alas Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Hiekkasärkkien dyyneille suunniteltu tanssiesitys Meren ja maan rajalla on uutta Kalajoen Venetsialaisissa, joita vietetään 24.-26. Kilpapurjehduksen säännöt ja ihmisten mieli ovat muuttaneet tyyliä toisenlaiseksi. Vene on varmasti vaihtanut omistajaa useamman kerran. Nimi on lisäksi lyhyt ja ytimekäs ja helppo ulkomaalaisellekin ääntää. Kotimaisen tuotannon jatkuvuus ja työvoimavaltainen ala saisivat molemmat tukea verotuksen laskusta. Veneissä on Järvisen mukaan nykypäivänä aivan eri linja kuin ennen. Lehtien uutisointi Indonesian merirosvoista ei ole ollut kovin ruusuista. Autoliiton Kalajokilaakson osasto ohjaa vieraat juhlapaikalle, Saarenpää mainitsee. Koska veneen alkuperäistä nimeä ei ollut tiedossa, ajattelivat Järviset vaihtaa sen nimen omanlaisekseen. Autot jätetään pysäköintipaikalle. Koko ranta-alueelle sytytetään tulet lauantai-iltana. Masto ja sisustus ovat täysin alkuperäisiä. – Hain venettä netissä ja kävin kirjeenvaihtoa Englantiin saakka. Siitä vastaa kalajokisten nuorten ja lasten ryhmä, jota ohjaa Marketta Viitala. Hänen mukaansa venetsialaisissa on nyt ohjelmaa koko perheelle. Keskustan piiritoimikunnan tavoitteena on saada keskusta maan suurimmaksi puolueeksi. Kirurgi tekee tikkejä ja voihan tämä olla vikatikki – Halusin tietää veneen historiasta. Lisäksi varhaiseläkkeen mahdollisuus auttaa finanssipuolta. Miten sen kauneuden voi nähdä, Riitta Järvinen pohtii. – Jos ei tykätä, niin muutetaan suunnitelmia. Matkailupäällikkö Eeva Saarenpää toivoo, että säiden haltija on suosiollinen Kalajoen venetsialaisille, jotka ovat samalla huvilakauden päätös ja syyskauden avaus. Piiritoimikunta kokoontui tiistaina Kälviällä. Päätettiin siinä sitten ottaa se raato, repiä kaikki huono pois ja kunnostaa uudenveroiseksi. Mukava minimi on kaksi vuotta, riippuen vähän syklonikausista. Järviset eivät vielä ole nähneet aivan koko Suomen rannikkoa. Kolmessa tai neljässä vuodessa kuitenkin ehtii katsella paremmin ympärilleen ja välillä voi poiketa lentokoneella Suomessakin, Antero Järvinen kertoo. Tämä reviiri alkaa olla tuttu ja nyt tuntuu siltä, että pitää päästä kauemmaksi. Antero halusi löytää vanhan Suomessa tehdyn Sparkman & Stephensin suunnitteleman Swanin. Järviset ovat purjehtineet yhdessä jo parikymmentä vuotta ja muun muassa Suomen, Ruotsin, Norjan sekä Tanskan rannikot ovat sinä aikana tulleet tutuiksi. Atlantin ylitys kestää kolme viikkoa. Kööpenhaminaankin he ovat purjehtineet viisi vuorokautta yhteen putkeen, mutta välillä on ollut näkyvissä maata. Kuvat: Clas-Olav Slotte Sisustus säilytettiin entisenlaisena, eikä veneettä ensisilmäyksellä uskoisi melkein kolmekymppiseksi. Tähän minäkin voisin yhtyä. Pohjanmeren miekkavalaat jääneet ikuisesti mieleen – Päätöksen teko on vaikeaa. Tarkoitus on kuitenkin purjehtia, Antero kertoo. Mentiin ystäväni kanssa Strøgetille juomaan oluet. Vielä muutama kuukausi sitten molemmat kävivät töissä, mutta päättivät irtisanoutua voidakseen toteuttaa unelmansa maailmanympärimatkasta. Ensinnä pelissä on tikki ja voihan tämä koko homma olla vikatikki. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.8. Kerran Järvisten vene oli ankkurissa ja he olivat sytyttäneet rannalle iltanuotion. Projekti jatkui kuitenkin seuraavan talven yli, ja nyt veneeseen tehdään muutamia lisäyksiä. Kirjoitin kirjeen englanniksi, mutta en saanut siihen vastausta. Kun veneessä on kaunis, sulavalinjainen runko, on se hyvä vene. Veneet tehdään nyt markkinoiden ehdoilla Järviset ovat jo pitkään etsineet sopivaa valtamerikuntoista venettä. – Joku kerran sanoi, että ennen veneet tehtiin veneiden ehdoilla, nyt markkinoiden ehdoilla. Yleisöllä on mahdollisuus osallistua tanssiesitykseen omien tuliensa kera, matkailupäällikkö Eeva Saarenpää Kalajokiseudun matkailupalvelusta sanoo. – Tikki on monimerkityksinen nimi. Kielin kanavan läpi ollaan menty seitsemäntoista kertaa ja melkein yhtä monta kertaa ollaan oltu Skagerrakissa. – Maapallon ympäripurjehdus on ihan realistinen juttu. Pursiseuran lippu vaihtuu Suomen lippuun ulkomaille tähdättäessä. – Veneessä täytyy sitten löytää sellainen rytmi, että osaa nukkua, Riitta pohtii. Ruoan verotusta laskemalla vahvistettaisiin myös kotimaisen elintarviketuotannon asemaa. Antero Järvinen on ammatiltaan sydänkirurgi ja vaimonsa Riitta sairaanhoitaja. Jo perinteiksi muodostuneet Venetsialaishirvenjuoksut kokoavat Kalajoelle jälleen runsaasti kilpailijoita. Aina ei tietenkään kohdalle satu hyvää myötätuulta, ja veneen pitää voida luovia vastatuulessakin. Se on loputonta. Valtava ruori kääntyy naisenkin käsissä. Antero oli ollut samassa paikassa töissä jo pitkään ja tulehtunut työilmapiiri helpotti päätöksentekoa. Kuusi tai seitsemän valasta tuli ihan veneen viereen. – Jos olisin tiennyt alkuperäisen nimen, olisin voinut ajatella pitäväni sen, mutta niin taikauskoinen en ole, että olisin pitänyt nimen, jonka en tiedä olevan ensimmäinen. Mitään varmoja suunnitelmia Järviset eivät ole vielä tehneet. Purjehtiessa näkee kauneuden ”Tämä reviiri on tuttu, nyt pitää päästä kauemmaksi” Antero ja Riitta Järvinen kunnostuttivat 28 vuotta vanhan Swan-veneen valtamerikelpoiseksi. Pariskunnan seuraava pidempi purjehdus vie heidät 28 vuotta vanhalla Swanilla ainakin Atlantin yli, mutta jos intoa kolmen viikon ylityksen jälkeen riittää, on edessä kolmen–neljän vuoden matka maailman ympäri. Kun veneessä muutenkin kaikki meni uusiksi, sai kaunotar uuden nimenkin. Yleisökin mukaan tanssiesitykseen Kalajoen Venetsialaisissa ohjelmaa koko perheelle. Tähän mennessä Järviset ovat olleet merellä yhteen jaksoon kolme vuorokautta. Maakalla ja Tankkari ovat paikkoja, joihin venettä ei ole ankkuroitu. Sitä on sitten monta vuotta sitten poissa kaikesta täällä kotona, Riitta Järvinen pohtii. Ola Hallman Nautorilta oli kuullut Tanskassa myynnissä olevista kahdesta Swanista. Nyt vene varustetaan niin, ettemme ole Atlantilla täysin elektroniikan varassa: esimerkiksi tuuliperäsin ohjaa ilman sähköä. Luonnonnäytelmä ykskaks aamuyöllä. Kesäkuussa vene oli sen verran valmis, että Järviset pääsivät sillä lomareissulle. Niin paljon erilaisia asioita. Myöhemmin katsoin kirjasta, että ne olivat miekkavalaita, Antero muistelee. 2001 Maakunta 3 Jenny Nyholm KOKKOLA (KP) Valtameret ovat Antero ja Riitta Järvisen mielestä ylittämistä varten. Tarkoitus on ainakin ylittää Atlantti ja katsoa sitten, minne nokka näyttää. Tarkoituksena on saada nykyinen hallitustyö tasapainoisempaan suuntaan. Tanssiesitystä on suunniteltu monta vuotta. elokuuta. Piiri haluaa keskustella seuraaviin vaaleihin yhteistyöstä keskiryhmien kanssa. Ne puhalsivat henkireiästä vettä. Ja jatkavat yhteen ääneen, että hulluahan tämä on, muttei ihminen aina saa ajatella järkevästi. Bkansalliset esteratsastuskilpailut ja ponien SMkilpailut merkitsevät sitä, että raviradalla nähdään kolmen päivän yli 500 lähtöä. – Töitä löytyy, jos myöhemmin niikseen on tarvis, molemmat toteavat. Kävin jopa ostamassa tanskan sanakirjan ja kirjoitin kirjeen tanskaksi, mutten saanut siihenkään vastausta. Vanhat veneet ovat hyvännäköisiä ja uudet mielestäni vähän silitysraudan oloisia – mutta varmasti hyviä myötätuuliveneitä, Antero Järvinen toteaa naureskellen. – Sekin oli kyllä hienoa, kun nähtiin ensimmäisen kerran valaita Pohjanmerellä. Veneen nimeksi tuli Tikki. KÄLVIÄ (KP) Keskustan Keski-Pohjanmaan piiritoimikunta esittää ruoan verotusta laskettavaksi. – Sekin vähän askarruttaa, että ollaan niin kauan merellä ennen kuin maata on taas näkyvissä. Eniten häntä matkalla pelottavat toiset ihmiset. Olen perehtynyt jo karttoihin ja kirjallisuuteen. Hiekkasärkkien yritykset ovat järjestäneet venetsialaisten ajaksi runsaasti omaa ohjelmaa. Navigoinnille on oma nurkkauksensa, jossa voi syventyä karttojen saloihin. Tarkoitus oli päästä Färsaarille saakka, mutta huonot tuulet estivät suunnitelmat tällä kertaa. Kuljetusmiehistö haki veneen Tanskasta ja lokakuussa 1998 se tuotiin seitsemän asteen pakkasessa Kokkolaan Yxpila Boat Yardille. Tämä tilanne onkin tarkoitus paikata mitä pikimmiten. Omistaja puhui vain tanskaa ja taustalla pauhasi kova myrsky. Riitta olisi saanut töistä kaksi vuotta vapaata, mutta päätti irtisanoutua kokonaan. Se alkaa jo iltayhdeltätoista, joten lapsetkin jaksavat seurata sitä. Nautor osasi kertoa, että vene on valmistettu maaliskuussa vuonna 1973 ja se on mennyt Tanskaan
Aina on silti yhtä kiva esittää elokuvia. 585,KÄDEN TAIDOT-MESSUT Tampereella 6.10. Elokuvaesitystä ei voida aloittaa ennen kuin ilta pimenee riittävästi, joten halusimme tarjota ihmisille viihdykettä myös odotteluajaksi, Mari Muhonen kertoo. Viime viikolla täällä nähty Pearl Harbour taas ei vetänyt väkeä kuin muutaman kymmenen, mutta silloin oli kyse enemmänkin yhteensattumista kuin siitä, ettei filmi olisi kiinnostanut. ma ................ Mudaravila .................... la ...................... 824 0200 Avoinna: ma 9-18, ti-pe 9-17 Lapsille jopa 50 % alennus! Aurinkomatkoilla lapset matkustavat jopa puoleen hintaan! Pieniä lomalaisia viihdyttää Tenavakerho, joka toimii talvikaudella • Playa del Inglésissä • Puerto Ricossa • Puerto del Carmenissa • Ten Belissä • Eilatissa Kysy lisää! Lääkäripalvelut www.keskipohjanmaa.net www.keskipohjanmaa.net Johanna Koivukoski-Hägg KINNULA (KP) Kinnulalaiset pääsivät eilen illalla nauttimaan nyky-Suomessa harvinaisesta elämyksestä, kun viikonlopun ensi-iltaelokuva läväytettiin yleisön eteen koulukeskuksen pihaan pystytetylle valkokankaalle. – Moni on kysellyt, että onko tämä sellainen drive in -näytäntö. – Kun kotimaista Rentun ruusua näytettiin, oli seurojen talo ääriään myöten täynnä. Valitettavasti autot täytyy kyllä jättää parkkiin ja itse elokuva katsellaan ihan proosallisesti seurantalolta lainatuilta penkeillä, kertoo kunnan osuudesta näytöksen järjestelyissä vastannut Mari Muhonen. Me odotamme Simon filmejä, Mari Muhonen vakuuttaa. 2.090,20.10. Mudaravila .................. Viime vuonna reissussa kului 340 päivää, Iistä kotoisin oleva Alatalo kertoo. Lauantaina päivällä koulukeskuksen pihassa pystytettiin neljän miehen voimin jättikokoista telinettä valkokankaan taustaksi. 360,M/S Fantasialla 10.9., 15.10. Mudaravila .................. Tien päällä vuoden ympäri Kiertävä elokuvamies Simo Alatalo kertoo ulkoilmanäytösten oleva piristävä, vaikkakin työläs lisä normaaliin viikkorutiiniin. 2 pv................................. Ter vis ......................... 2.020,20.10. Simo Alatalo ei lannistu edes muutaman vuoden päästä elokuva-alallekin rantautuvan tietokonebuumin edessä. alk. 2001 s KESKIPOHJANMAA Matkailu Mannerheiminaukio 1, KOKKOLA NOPEA PALVELU HABITARE 2001 HELSINGISSÄ 22.9. Ulkoilmanäytöksen valkokangas tarvitsee tuekseen melkoiset rakennelmat. Toisaalta eri paikkakunnilla menevät vähän erilaiset filmit. 830,KYLPYLÄLOMAT PÄRNUUN 1 vko 22.9. Mari Muhonen vahvistaa Alatalon kokemukset. Jännitystä nosti lähes myrskyvoimakkuudella puhaltava tuuli, joka sai koko rakennelman huojumaan. Apinoiden planeettaa oikean tähtitaivaan alla siinäpä unohtumaton elokuvakokemus. 265,HOTELLIMATKAT TALLINNAAN 21.9., 3 pv Hot. – Erilaiset toimintaelokuvat vetävät parhaiten nuorisoa. Lauantai-illan esitykselle ei yleisötavoitteita oltu laskettu, mutta tuolien luvattiin riittävän kaikille tulijoille. On todella hyvä, ettei Simo lyö heti hanskoja tiskiin, jos joku elokuva ei houkutakaan yleisöä, vaan tulee silti uudestaan, Muhonen kiittelee. 390,BUSSILOMAT Kauppatori 2, Kokkola. 2.020,RUSKAMATKA Kalle Päätalon maisemiin sekä Kuusamoon 15.9. Alataloa ajatuskin kiertämisen lopettamisesta naurattaa. Telineillä Simo Alatalo (keskellä), Marko Muhonen ja Jarmo Kuivaniemi. Salit vaihtuvat seurantaloista hienoihin auditorioihin ja yleisömäärät kymmenestä satoihin. Eläviä kuvia tähtien alla Kinnulalaisten elokuvaharrastus ei teatteria kaipaa Tähän se tulee. Puh. Stroomi............ 2 pv .................................495,MINIRISTEILYT TUKHOLMAAN Silja Europalla 27.8., 15.9., 24.9............... – Investoinnit ovat isoja, mutta parannus elokuvien katsottavuudessa on niin suuri, että uskon satsausten kannattavan. Täytyy vain tietää mitä tarjota, seitsemän vuotta maata kiertänyt Alatalo toteaa. – Ilta käynnistyy paikallisten bändien esiintymisellä, joka jo sinällään vetää yläasteja lukioikäistä yleisöä. 2.530,10.11. Kinnulassa B-suunnitelma veisi filmin koulukeskuksen upouuteen saliin, mutta katto halutaan pään päälle vain äärimmäisessä hädässä. Kinnulalaiset lainasivat ulkonäytösideansa naapurikunnasta Pihtiputaalta, jossa viime syksynä järjestetty näytös keräsi kaksi ja puolisataa katsojaa. Kuva: Johanna Koivukoski-Hägg. 4 Maakunta Sunnuntaina 19.8. Apinoiden planeetta ei varmasti nouse aivan suosikkien joukkoon, mutta kotimaiset elokuvat sen sijaan löytävät aina yleisönsä. alk. Stroomi.......... Kotivideotkin ovat silloin jo taakse jäänyttä aikaa, Alatalo uskoo. 295,23 h RISTEILYT TALLINNAAN M/S Meloodialla 1.9., 29.9. Elokuvan katselu ulkona kun on ainakin sen kuuluisan puoli nautintoa. 830,19.10., 3 pv Hot. – Tämä on minun loppuelämän juttuni. 2 pv .............. Vastoin yleistä harhaluuloa kiertävän elokuvamiehen ohjelmisto on yleensä uusinta uutta. – Sitä paitsi Kinnulassa ei ole edes videovuokraamoa. – Minulla on kolmen kokoisia telineitä ulkoilmanäytöksiä varten, mutta näin raju tuuli lennättäisi suurimman version taatusti kumoon, joten kinnulalaiset katselevat filminsä nyt medium-seinältä. Lauantaina Kinnulassa nähtiin Apinoiden planeetta samaan aikaan kuin maan suurimmissa elokuvateattereissa pyöritettiin ensimmäisiä näytöksiä. – Tavallisesti kierrän arkipäivisin eri puolilla maata maaseutukunnissa, joissa ei omaa elokuvateatteria ole. – Toki takataskussa täytyy olla myös suunnitelma B, jos luonnonolot ovat oikein kunnolla meitä vastaan, kiertävä elokuvamies Simo Alatalo kertoo telineillä kiipeillessään. alk
Malmin talolla esitetään alkuillasta Wanhan ajan konsertti. Jeppokryddona, kuusi 17-21 vuotiasta tyttöä Uudestakaarlepyystä ja Jepualta, soittavat kansanmusiikkia viululla ja haitarilla. Vivaldin Gloria-messu. Kesällä kerätyt tiedot ja aineisto tallennetaan ja kootaan yhteen talven aikana. Kyllikki, Susanna ja Minna Lohtajan Vesihuolto Oy tiedottaa! Katkoksia vedenjakelussa Marinkaisissa keskiviikkona 22.8. Esiintymässä ovat Mikael Wargh Caroline Sandin säestyksellä, Annika Krokvik Tomas Enrothin säestyksellä ja Johnny Kronqvist Sanni Kronqvistin säestyksellä. Kreikan ystävät ja Larsmo Squaredansare) esityksien lisäksi nähdään vierailijana 20–25henkinen Samba el Gambo ryhmä sekä Pyltryt I -tanhuryhmä Kaustiselta. Ei pihakeinussa lintujen katselijaa, kuuntelijaa. Lämmin kiitos kaikille Maijaa muistaneille. Pukkilan suvun sukukokous pidetään viiden vuoden välein Alahärmässä Pelkkalan kylällä, jossa on suvun lähtöpaikka. Esittäjät, Sanni Kronqvist (piano), Diana Häggblom (huilu), Iselin Strandvall (huilu ja laulu) sekä opas Johnny Kronqvist ovat pukeutuneet entisajan pukuihin. Ohjelma koostuu talon ja kaupungin historiasta sekä senaikaisen musiikista. Sua kiitämme isä kaikesta ja siunaamme muistoas kaunista. Ohjelmassa esitetään mm. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Auto suistui ojaan Sievissä 101-vuotias Tyyne Sofia Takala siunattiin haudan lepoon lauantaina Vetelin kirkossa. Kirjaston lukusali on avoinna myöhään, ja elokuvateatterissa on kaksi yönäytöstä. Lisätietoja: Kuoronjohtaja Simo Kangas, puh. Juhlakonsertit ovat kirkko-konsertteja Ylivieskan ja Kokkolan kirkoissa. Yli 50 vuotta kestänyt työura päättyi kesällä. – Keitä on oltu ja mitä ollaan, siihen on tullut mielenkiintoisia vastauksia. Harjoitukset alkavat su 2.9.2001 klo 11-17 Kokkolassa Lauluveikkojen salissa, Pitkänsillankatu 17. Suoraan valmistajalta Jy vä sk yl ä n tie 3 ,1 km Kirkonmäki Ventus Kuokkasuont. Minä olen syntynyt Kalajoella, josta perheemme muutti Ouluun vuonna 1960, Ängeslevä kertoi. 2001 Maakunta 5 Hautakivipalvelut Hautakivipalvelut Hautauksia Rakkaamme Kaino Matti OJALA s. Olen jo päässyt 1700luvun alkuun, Ängeslevä kertoi. On venheensä saavuttanut määränpään. L in n u sp e rä 3 ,3 , km Indola K o u lu Autol. Heikki Gummerus YLIVIESKA (KP) Pietarsaarelainen Jaska Kojola aloitti sukututkimuksen vuonna 1968. Sukumme historiaan sisältyy karmeitakin kohtaloita, joihin verrattuna me nykypolvi saamme elää leppoisaa elämää. Vahvalla elinvoimaisella sekakuorolla on tuleva vuosi 50-vuotisjuhlavuosi. Uhkaava palo Vetelissä PIETARSAARI (KP) Spotlightiksi ristittyä kulttuurin ja kaupan yötä vietetään Pietarsaaressa kolmannen kerran ensi keskiviikkona. n. – Nyt minulla on aikaa kunnon työlle eli sukututkimukselle, hän naurahti. 0500-668 166. Tavataan kuorossa. muut sukulaiset ja ystävät On mökin piha tyhjä ja hiljainen, ei kuulu askelees polulla sen. Tapahtuman järjestäjänä ja koordinoijana toimii Pietarsaaren Cityryhmä ry yhteistyössä kulttuuritoimiston ja muiden tahojen kanssa. Marcomagian Marco Klowni , yhden miehen teatteri Lunataxi, kasvomaalaaja, joka tekee kasvomaalauksia ilmaiseksi ja posetiivari Alfred. Sukututkimus on paljastanut muun muassa sen, että Oskar Merikanto oli Mari Ängeslevän pikkuserkku. puh. – Isoisäni Jalmari Ängeslevä muutti 1900-luvun alussa Ylivieskasta Amerikkaan, jossa meni naimisiin. Kävelykadulla esiintyvät mm. Kun kutsu kuuluu ja kello soi ei ihmiskäsi auttaa voi. Siunauksen toimitti kirkkoherra Vesa Parpala, Kirsi ja Mari Pulkkinen lauloivat. Musiikkikahvila After Eightissä vietetään nuorten kykyjen iltaa "Musiikkia ja tekstejä". klo 12-16.00. Koulupuiston kynttilälampi sytytetään klo 20. 040-5459796, 0400-560804 KIVIVEISTÄMÖ KOKKOLAN HAUTAKIVIPALVELU HAUTAKIVET AINA EDULLISIMMIN Pietarsaari Kanavapuistikko 19 A Puh. Jaska Kojola lähti tutkimaan juuriaan, koska halusi tietää millaiset ne ovat. Kulttuuria ja kauppaa tarjolla iltayöstä Spotlight kolmannen kerran keskiviikkona SIEVI (KP) Henkilöauto suistui ojaan Sievin Saukonperällä lauantaina hieman kello 17 jälkeen. 11.8.2001 K-PKS:ssa Kaipaamaan jäivät Mauri ja Maj-Lis Seija ja Helena sisar ja sisarusten lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ei tunne tietänsä ihminen, milloin päivä on viimeinen. Juuret ulottuvat 1600luvun alkuun eli kymmenen sukupolven taakse. 13.08.2001 Öjassa Rakkaudella muistaen ja kaivaten puoliso Hilpi Outi, Jari, Teo ja Tommi sisaret ja veljet perh. Internetistä ei ole sukututkimukselle kovinkaan paljon apua, koska sieltä saa harvoin uutta tietoa. Malmin talo on avoinna iltayhdeksään asti. Koulupuistossa vietetään koko illan kesän bändi-iltojen päättäjäisiä. 6 mk/1/2 h PALVELEVA PUHELIN 10071 Konsertit Sekalaiset Kuolleita www.keskipohjanmaa.net Sukututkijan työ ei lopu Pietarsaarelainen Jaska Kojola on pitkän linjan sukututkija. 040-5459796 HAUTAKIVET Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme KAUKO MAUNUMÄEN muistoa ja olitte perheemme tukena suuressa surussamme. Sinä aina autoit, ahersit ja paljosta huolta kannoit. 06-8621 275, 040-5700 275. Rantala s. Yleisön oma taidetaulu pystytetään Kävelykadulle. Tämä on todella kiintoisaa puuhaa, jonka avulla voi tutustua myös menneiden aikojen elämään. Konsertin tuotto käytetään Keski-Pohjanmaan lasten ja nuorten hyväksi. Suvun jäseniä ovat kaikki siihen avioliiton kautta liittyneet, Kojola mainitsi. Sukuhaarojen edustajista valittu sukutoimikunta huolehtii käytännön asioista. Hän sai ensimmäisen eläkkeensä elokuussa. seurakunnat Päivystää joka ilta klo 19–24 ent. 31.7.2001 Espoo Kaipauksella muistaen Reima Toini, Terttu, Erkki veljet ja sisaret perheineen muut sukulaiset ja ystävät työtoverit Minä olisin sinun kanssasi kulkenut, vielä vuosia monta, niin monta, vaan toisin oli kohtalo määrännyt, siks´ otti rakkaani multa. Siunaus toimitettu. 13.11.1913 Kälviällä k. Nyt nukkuos untasi rauhaisaa, sitä siunatkoon Isä taivaan ja maan. Lavalla esiintyvät muun muassa Tantrum, Twilight Moon, Parasite Flock, ShockWave, Bad Habit, Creamstar ja Monica Benn. Iltatorille saa tulla myymään tuotteitaan, ja sinne saapuvat myös vakituiset torikauppiaat. Ev. – Kesä merkitsee sukututkimuksessa ihmisten tapaamista ja tietojen keruuta. Muistotilaisuudessa seurakuntatalolla lastenlastenlapset lauloivat, Kristine ja Paulina Storbacka soittivat viulua kanttori Minna Pakkalan säestyksellä, kappalainen Kai Tikkakoski, Mauno Santala ja Vesa Parpala puhuivat.. Rakkaamme Pauli Matias PELTOKANGAS s. Kiinnostavaa puuhaa Oululainen Jouko Ängeslevä oli täydentämässä oman sukuunsa liittyviä tietoja. mennessä. Lisätietoja puh. K-P:N LASTEN TUKI/SMY Konsertin järjestää: Yhteistyössä myös Rakkaamme Taimi Sofia VIRKKALA o.s. VETELI (KP) Pyöräkuormaajan palo aiheutti Vetelin Jauhonevalla uhkaavan tilanteen lauantai-iltapäivänä. – Sukututkimus alkaa kiinnostaa vasta vanhemmalla iällä. Lohtajalainen rovasti Mikko Himanka on tutkinut Mari Ängeslevän sukua. Auto pysyi koko ajan pyörillään, joten sen vauriot olivat vähäiset. – Pukkilan suvun juuret ovat Härmässä. Palokalusto pääsi aivan pyöräkuormaajan viereen, ja tuli saatiin sammutettua kohtalaisen nopeasti. Traktori ja pakettiauto kolaroivat TOHOLAMPI (KP) Traktori ja pakettiauto kolaroivat Sykäräisen kylän kohdalla lauantai-iltapäivänä. 21.8.1915 Kaustisella k. Maija Leena LAHTINEN o.s. Tutkimus on muuttanut elämänasennettani sillä tavalla, että minusta on tullut ehkä hieman tyytyväisempi, Kojola arvioi. ja torstaina 23.8. KAIVERRUKSET E N T I S Ö I N N I T PUHDISTUKSET Puh. Kolmas Sukututkijalehti julkaistaan ensi vuonna. Siunaus toimitetaan Kaustisen kirkossa lauantaina 25.8. Urakoitsija suoritti paikalla jälkivartiointia yön yli, sillä turpeeseen saattoi jäädä kipinäpesäkkeitä. Paikallisten ryhmien (mm. 13.08.2001 K-PKS:ssa Kaipauksella muistaen Kaarlo ja Marja-Leena Ari Seppo ja Aira Katja Raija ja Allan Markku Teija, Glen, Jani, Toni ja Mika sisar perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ei näy pellolla kyntäjää, kylväjää enää. Aion mennä tutkimuksissani niin pitkälle kuin mahdollista. Katetulla esiintymislavalla esitetään non-stop -ohjelmaa. Maripuoliso oli kurikkalainen. Vain muistot meille jää. 31.7.1946 Kaustinen k. Virkkala s. – Silloin piirsin ensimmäisen Pukkilan suvun sukupuun. – Kun sisarusten tietoja ryhdytään laajentamaan, nimien määrä nousee tuntuvasti. 050-5982 036 Fax. 040-702 2092, 06-822 9198 Terho Isokoski HAUTAKIVET ILMAINEN ILKIVALTAVAKUUTUS SUORAAN KIVIVEISTÄMÖLTÄ Puh. He tulivat takaisin Suomeen vuonna 1913. Ilman tietokonetta ja siihen suunniteluja sukututkimusohjelmia näin suurten nimimäärien käsitteleminen olisi mahdotonta, Kojola sanoi. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Kaikki ovat tervetulleita sytyttämään kynttilän Koulupuiston koristukseksi. Tori on tänä vuonna tapahtuman pääareena. Nivalasta Sieviin päin matkanneessa ylivieskalaisessa autossa oli kolme henkilöä, joista yksi vietiin tarkkailtavaksi terveyskeskukseen. Vaasan läänin alueella ja klo 20–24 Pohjanmaan ja Haapajärven verkkoryhmissä Hinta n. Samalla se merkitsi alkua harrastukselle, jossa riittää sarkaa, sillä sukututkijan työ ei lopu koskaan, hän sanoi Ylivieskassa lauantaina. Olen saanut huomata, ettei sen ollut kummoinen. Pakettiauto vaurioitui kolarissa pahoin, mutta traktorille ei tapahtunut juuri mitään. – Välivuosina kokoonnumme eri puolilla maatamme. Nivalainen Sirkka Junttila oli ensimmäinen puheenjohtaja. Pakettiautossa ollut henkilö loukkaantui kolarissa lievästi ja hänet vietiin hoidettavaksi sairaalaan. Ohjelma 70 mk. 06-724 5700 Lisätiedot ja varaukset: Pietarsaari 23.8.2001 Toimitathan ilmoitusaineistosi 21.8. Spotlightin aikana monet liikkeet ja kahvilat ovat avoinna puoleen yöhön asti, ja kahviloissa on myös vaihtelevaa ohjelmaa. lut. Olemme täällä Ylivieskassa hakemassa sukumme ylivieskalaisia oksia ja olemme saaneet muutamien yhteyshenkilöiden puhelinnumeroita, Esa Pukkila Pedersörestä kertoi. – Sukututkimuspäivä on yksi toimintamuodoistamme. Hänen mielestään sukututkimuksen yhtenä tärkeänä ja jopa velvoittavan tehtävänä on jättää tietoa jälkipolville. Kuorolaulaja Tule mukaan Keski-Pohjanmaan Maakuntakuoroon. Tietokone tärkeä apuväline Pukkilan suvun tiedostossa on tällä hetkellä jo yli 7 000 nimeä. Musiikkitalossa esitellään elävää historiaa ja musiikkia kynttilän valossa . Kuormaaja oli sijoitettu metsän viereen, ja tuuli oli levittää palon läheiseen metsään. Iselin Strandvall laulaa Jenny Lindin lauluja. Kalaja Pyhäjokilaakson sukuseura perustettiin vuonna 1997. Non-stop ohjelmistoon sisältyy muun muassa muotinäytös, käärmetanssia, Energy Dancers'n ja Sportis Gym'n esitykset sekä kaksi erityyppistä hiusmuotinäytöstä. Traktori tuli risteysalueelle kärkikolmion takaa ja törmäsi pakettiautoon. Poliisi tutkii ojaanajon syytä. Kuvat: Timo Talus Ylivieskalainen Jaakko Junno johtaa Kalaja Pyhäjokilaakson sukuseuraa. Ennakkomyynti: Kokkolan Matkailu. 28.12.1934 Evijärvellä k. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Pietarsaaressa, Johanneksen kappelissa lauantaina 25.8.2001 klo 12.00. Vesi voidaan kytkeä myös ilmoitetusta ajasta poiketen. Musiikkikahvila After Eightissä vietetään nuorten kykyjen iltaa "Musiikkia ja tekstejä". Sieltä muutettiin 1900luvun alussa Ylivieskaankin, josta tuli väkeä myöhemmin takaisin Härmään. Pyöräkuormaaja tuhoutui palossa pahoin, mutta Vetelin palopäällikön mukaan joku saattaa tehdä siitä vielä koneen. Tällaiset sukunäyttelyt ovat hyviä, koska näistä löytää aina jotain hyödyllistä ja saa samalla luovuttaa omia tietoja muille tutkijoille, Kojola kiitteli. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kälviän kirkossa lauantaina 25.08.2001 klo 10.00. Siksikin sen merkitystä on syytä korostaa. Hän kuvasi pari viikkoa sitten kaikki Raution hautausmaan hautakivet, koska sekin palvelee sukututkimusta. Sukuseura pitää ajan tasalla alueen sukutukijaluetteloa, joka on jokilaaksojen kirjastoissa. klo 10.00, sen jälkeen muistotilaisuus seurakuntalossa, mikä täten ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitetaan. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.8. Tuli levisi kuormaajan vieressä olevalle turvealueelle, mutta sen eteneminen metsään saatiin estettyä. Kojola ei halunnut määrittää sukututkimusta sairaudeksi, mutta jonkinlaiseksi taudiksi kuitenkin. Myös sukututkijoiden atk-kurssi on tarkoitus järjestää tulevana talvena, seuran nykyinen puheenjohtaja ylivieskalainen Jaakko Junno selvitti. Myös kuvataiteen edustajat Jakartesta Galleri Platformiin ovat mukana tapahtumassa
musta. Hypyn laskuvaiheessa kaksi hyppääjää törmäsi toisiinsa, jolloin toisen hyppääjän varjo tukahtui ja hän iskeytyi maahan useiden kymmenien metrien korkeudesta. Kerholaiset hyppäsivät kahdeksan hengen vapaassa muodostelmassa kolmen kilometrin korkeudesta. vihreä 39,Pyrex UUNIVUOKA • 23X30cm • vaal.sin 25,19,Marja MEHUSTIN • 6L marjaosa 195,29,25,Yli 50.000 tuotetta 189,399,895,Erä/vapaa-ajan tuotteet Ylivieskan Kärkisportista sekä Oulun Kärkkäiseltä! Kärkisport Valtakatu 13, 84100 Ylivieska Puh: (08) 4109 630 Fax: (08) 410 406 Reilusti edullista ostoaikaa: Ma-Pe 9-21 La 9-18 sport Kärk p a i k k a s i k ä r j e s s ä V al ta k at u Kauppakatu Kalajoki S av on ti el tä K ir k k o KoskiKaluste PORVOO (STT) Energiayhtiö Fortumin Porvoon tuotantolaitoksilla syttyi lauantain vastaisena yönä tulipalo. Edellinen kuolemaan johtanut laskuvarjo-onnettomuus sattui viime vuonna Utissa. – Pohjaeläimet ovat puolestaan koskikalojen tärkeintä ravintoa pienissä ja keskisuurissa virtavesissä. Hammaslääkäreiden järjestöt huolissaan opetuksesta KAUHAJOKI (STT) Laskuvarjohyppääjä kuoli kahden hyppääjän törmättyä toisiinsa Kauhajoella lauantaina iltapäivällä. Alustavasti neuvottelukunnan on ajateltu aloittavan työnsä Belgian joulukuisen huippukokouksen jälkeen. Tulipalo syttyi tuotantolinjalla kaksi aamuyöllä kello yhden maissa, kun putkesta vuotanut kuuma raskas polttoöljy syttyi tuleen. Maastopalo sammutettiin viime hetkillä. Sarvanmäentien alueella syttynyttä paloa oli sammuttamassa useita yksiköitä lähikuntien palokunnista. Järjestöjen mukaan tilanne tuo epävarmuutta koulutukseen ja ja tutkimuksen taso vaarantuu. Vaurioitunut tuotantolinja saataneen käyttöön aikaisintaan alkuviikosta. Karkeajakoisella karikkeella pohjaeläinten tilannetta voidaan parantaa vielä enemmän. Valmistelevaa neuvottelukuntaa käytettiin viime vuonna EU:n perusoikeuskirjan valmistelutyössä. ortumin jalostamon palon vuoksi pysäytettyjä prosessiyksiköitä käynnistetään lähipäivinä uudelleen. Perattuja jokia kunnostettiin luonnonmukaisempaan tilaan erityisen paljon 1980–90-lukujen vaihteessa ja nyt lähes kaikkiin tärkeimpiin jokiin on palautettu sivu-uomat ja kivikot ja sorakot. Lyhytaikaiset virkamääräykset ovat myös hammaslääketieteen tutkimuksen ongelma. Hammaslääkärijärjestöjen hallitukset kokoontuivat yhteisseminaariin Hämeenlinnaan viikonloppuna. Jalostamon palon aiheuttamien vaurioita kuitenkin paikallistettiin vielä lauantai-iltana. Vanhus kuoli väkivallan uhrina, mutta poliisi ei tutkinnan tässä vaiheessa kerro tarkemmin surmatavasta. Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Matti Vanhasen (kesk.) mukaan konventtiin ei pitäisi kutsua kansalaisjärjestöjen edustajia. Tuotantolinja poissa käytöstä Fortumin tehdaspalokunnan vuoropäällikkö Tapio Tamminen luonnehti lauantain onnettomuutta suureksi paloksi, jonka sammuttaminen kesti kaikkiaan kaksi tuntia. Hänen mielestään konventin jäseniksi sopivat parlamentaarisesti valitut edustajat. Palon seurauksena dieseltuotteita, bensiiniä ja raskasta polttoöljyä valmistava tuotantolinja kaksi pysäytettiin. Vahinkojen suuruus selviää lähipäivinä Tulen aiheuttamien vahinkojen arvioiminen alkoi lauantaina. Bioja ympäristötieteen alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessa tehtiin kenttäkokeita eri puulajien merkityksestä vesiselkärangattomille ja vertailtiin uittojen vuoksi perattujen jokien pohjaeläimistöä 1980-luvulla kunnostettujen jokien ja täysin luonnontilaisten jokien pohjaeläimistöön. Surmaan liittyvistä havainnoista voi ilmoittaa Seinäjoen poliisille numeroon 06-4194512. Surmattu eli hyvin erakoitunutta elämää, hän ei ollut poistunut kotimökkinsä pihapiiristä vuosikausiin. Onnettomuutta tutkii Onnettomuustutkintakeskus. Tukit sivuuttivat luonnonarvot, kun jokien sivuuomat oikaistiin, uppopuut vietiin pois ja taimenen ja lohen kutusorakot hävitettiin. Turmassa menehtyi 25vuotias porilainen nainen. Paloa oli tehdaspalokunnan lisäksi sammuttamassa yksiköitä Porvoon kaupungin palolaitokselta. 6 Kotimaa Sunnuntaina 19.8. Palo saatiin hallintaan viime hetkillä ennen kuin se ehti levitä sankkaan metsään. Fortumin mukaan käynnistykset saattavat aiheuttaa ylimääräistä meluhaittaa ja soihdutusta. Dieselöljyn vuoto puolestaan aiheutti ketjureaktiona toisen linjan vuodon pari tuntia myöhemmin lauantain puolella, ja tämän seurauksena raskas polttoöljy syttyi tuleen. Surmatyön havaitsi postimies, joka auttoi vanhusta mm. Poliisi kaipaa vihjeitä erakkosurmasta HELSINKI (STT) Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Liisa Jaakonsaari (sd.) haluaa opposition osallistuvan Euroopan Unionin tulevaisuutta pohtivaan neuvottelukuntaan, ns. 795,Ajasto Spurtti 2DO OPISKELIJA KALENTERI • sis. Pääosa jalostamon prosessiyksiköistä toimi lauantaina normaalisti. Jyväskylän yliopistossa lauantaina väitelleen fil. 2001 s KESKIPOHJANMAA Esselte muoviset LEHTIKOTELOT ja LOMAKELAATIKOT • paljon värivaihtoehtoja 14,Sevylor Fishunter KUMIVENE • huippuvene jahtimiehelle •pit. Aluehälytyskeskus sai tiedon palosta illalla kello kuuden aikoihin. Hammaslääketieteen opetuksen rahoitusta on supistettu ja opetusvirkojen määrä yliopistoissa on vähentynyt. Oppositio mukaan neuvottelukuntaan Jaakonsaari konventista: HÄMEENLINNA (STT) Hammaslääkäriliitto ja Hammaslääkäriseura Apollonia ovat huolissaan hammaslääketieteen opetuksesta ja tutkimuksesta. Antti Haapalan väitöstutkimuksessa havainnoitiin keskisuomalaista Rutajokea, jossa oli eniten pohjaeläinryhmiä silloin, kun karikettakin oli eniten eli talvella. Palo saatiin hallintaan noin tunnissa. Neuvottelukunnan on tarkoitus valmistella unionin uudistamista ennen hallitusten välistä kokousta. Laskuvarjohyppääjä kuoli Kauhajoella VARPAISJÄRVI (STT) Maastopalo riehui parin hehtaarin hakkuuaukealla lauantai-iltana Varpaisjärvellä YläSavossa. maist. Tuhojen todellisen suuruuden on määrä selvitä sunnuntaina tai maanantaina. Kyseessä oli normaali hyppyharjoitus, eikä onnettomuuden syy ollut vielä lauantai-iltana tiedossa. konventtiin. Porvoon Fortumilla tulipalo Vahingot satoja tuhansia Hinthaara Hinthaara Hinthaara Kerkkoo Kerkkoo Kerkkoo Porvoo Porvoo Porvoo Kilpilahti Emäsalo Emäsalo Emäsalo 7 Tehdaspalo STT 8 km Arja Liinamaa JYVÄSKYLÄ (STT) Maanviljelijät ja metsänomistajat ovat jo pitkään tienneet, ettei peltoaukeaa tai hakkuuta pidä ulottaa rantaan asti. – Syksyisin jokeen päätyvä lehtikarike on tärkeää pohjaeläinten ravintoa, Haapala kertoo. Näillä töillä on kyetty helpottamaan hajottajapohjaeläinten ravintopulaa. Viimeinen varma havainto miehestä tehtiin keskiviikkona päivällä, jolloin lenkkeilijä näki miehen pihassa. kauppa-asioiden hoitamisessa. Jaakonsaaren mukaan opposition edustus on taattava myös siinä tapauksessa, että Suomi saisi konventtiin vain kaksi edustajaa. Poliisi toivoo yleisön havaintoja Myllytien seutuvilla keskiviikon ja torstain aikana liikkuneista ajoneuvoista ja henkilöistä. Antti Haapalan tutkimus kertoo, että jokien rantametsät ovat oleellisia veden eläinlajien säilymiselle ja lisääntymiselle. Lauantaisen sanomalehti Ilkan mukaan Jaakonsaari perustelee näkemystään suomalaisella konsensushenkisellä EUasioiden käsittelytavalla. Toinen hyppääjä säilyi vammoitta. Pahviset SÄILYTYSAATIKOT 3kpl/pkt • 52X29X20cm Muovinen SÄILYTYSLAATIKKO 32L • pinottava á 15,4kpl 50,PENSASTUKI • vihreä • kestävä Suomen ostetuin malli! á 34,5kpl 150,SADEVESIKAIVO • kaivo + sihti + lähtö á 59,2kpl 100,Texas Instruments TI-86 GRAAFINEN LASKIN • hyvä graafinen laskin lukioon, korkeakouluihin yms. 2.5m, paino n.8kg • 3 hengen/270kg • erittäin vahva PVC • kiinnike sähköperämoottorille Adidas VEDA • EVA-välipohja • myös sisäpeleihin (sh.299,-) Adidas SAPPHIRE NAISTEN JUOKSUKENKÄ • Adiprene-iskunvaimennus päkiällä ja kannassa • Torsion-systeemi (sh.569,-) Savotta 347 SATULAREPPU • hyvä, kotimainen reppu • helppo kantaa isokin kuorma • syksyn eräretkelle Dunlop VAELLUSSAAPAS • Erä testivoittaja 2001 • todella kevyet ja hyvinistuvat saappaat • varapohjalliset + saapassukat + puhdistusharja Nyt myynnissä Runnarköp-Eräasut! 2290,1690,Runnarköp Activ ERÄASU • huippuluokan asu jahtimiehelle • pitää sateen, hengittää • erittäin “hiljainen” materiaali • paljon taskuja ja muita yksityiskohtia Deerhunter ERÄASU • sateenpitävä, hengittävä • hyvät vahvikkeet kyynärpäissä ja olkapäissä • erittäin hiljainen materiaali Savotta 347 SATULAREPPU • hyvä, kotimainen reppu • helppo kantaa isokin kuorma • syksyn eräretkelle 295,Pallas MAASTOPUKU • hyvä eräasu • hyvin istuva malli 495,199,Curver LIKAPYYKKIKORI 60L Pyrex KULHO 2L •vaal.sin. Hänen mukaansa konventti on hyvä tapa poistaa unionin asioiden valmistelun ongelmia. – Alueella on paljon öljyä, joka meidän täytyy ensin pestä pois, Tamminen kertoi. Ilmajoen Nopankylässä asunut 72-vuotias mies löydettiin surmattuna kotoaan perjantaina aamupäivällä. Tulen arvioidaan saaneen alkunsa edellispäivänä poltetuista havuista, jotka olivat jääneet kytemään. Tilanne alkoi jo perjantaiiltana noin kello 23, jolloin dieselin valmistusyksikön putkilinjasta vuoti dieselöljyä, mikä levitti tehtaan lähiympäristöön poikkeuksellisen voimakasta hajua. kalenteri, korttilokerikot, kolikkotaskun, kynän • värit: punainen. Sen sijaan tuotantolinjat yksi ja kolme toimivat normaalisti. Kukaan ei loukkaantunut palossa, mutta aineellisten vahinkojen arvellaan kohoavan satoihin tuhansiin markkoihin. Opettajien virkoja on liian vähän ja palkkaus on jäljessä muiden hammaslääkärikoulutuksen saaneiden palkkauksesta, todetaan järjestöjen kannanotossa. Virtavesien tutkimuksen eräänä pontimena on näiden vesien virkistyskäytön merkittävä lisääntyminen kymmenen viime vuoden aikana. Onnettomuus sattui Porin laskuvarjokerhon harjoitusleirillä Kauhajoen lentokentällä. EU:n valmistelevassa neuvottelukunnassa on tarkoitus keskustella laajapohjaisesti unionin tulevaisuudesta. Kuva: Jukka Lehojärvi ILMAJOKI (STT) Poliisi kaipaa edelleen yleisön havaintoja selvittääkseen erakkona asuneen vanhuksen surman Ilmajoella. Jokien rantametsät tärkeitä Jokien rantametsät ovat oleellisia veden eläinlajien säilymiselle ja lisääntymiselle. Opetusvirat ovat usein määräaikaisia. – Jokien perkaamistyöt aiheuttivat pohjaeläimille ravintopulan, kun ympäristö kävi liian yksipuoliseksi, Antti Haapala kertoo. Rantalepikon on tiedetty estävän maan sortumista ja ravinteiden valumista veteen, mutta sen vaikutuksesta veden kalakantaan ei ole aiemmin ollut tutkittua tietoa
Huoneistolle aiheutui palosta mittavat savuja nokivahingot, minkä johdosta koko huoneisto joutuu remonttiin. Viralliseen erityislukion titteliin sen sijaan tarvitaan opetusministeriön hyväksyntä, joka takaa lukiolle usein ylimääräistä valtion rahoitusta ja oikeuden poiketa lukioiden perinteisistä tuntijaoista. Esimerkiksi Messukylän lukion viestintälinjan ilmoitti ensisijaiseksi hakutoiveekseen tänä vuonna vain 36 nuorta, mikä on täsmälleen saman verran kuin aloituspaikkoja oli tarjolla. Pesurista roiskahti kuumaa vettä, höyryä ja puuhaketta miehen päälle, ja tämä sai runsaasti vakavia palovammoja. Aluehälytyskeskus sai tiedon palosta aamulla noin kello 6.30. Väyrysen mukaan viestintään painottuvia lukioita on Suomessa kymmeniä. Viime vuosien aikana uusiksi erityislukioiksi on nimetty vain neljä lukiota, jotka kaikki tähtäävät englanninkieliseen kansainväliseen IB-tutkintoon. – Viestintään painottumiseen on monta syytä. Rakennus vaurioitui palossa pahoin, mutta eläimille vahinkoa ei aiheutunut, sillä tilan karja oli aamulla ulkona laitumella. Rakennus oli palokuntien saapuessa kauttaaltaan liekeissä. – Lukioista ei yleensä valiteta. Viestintä kiinnostaa selkeästi oppilaita varsinkin lukion jälkeisessä opiskelussa. Poliisi ottaa asiaa koskevia vihjeitä vastaan numerossa 0178391 200. Viestinnän vetovoimaan uskotaan Yhä useampi lukio nimeää itselleen erikoisalan Yhä useamman lukion oppilaat voivat valita erikoisaloihin painottavan opinahjon. Viestintään uskotaan Vantaalainen Tikkurilan lukio on yksi viestinnän vetovoimaan uskovista oppilaitoksista. Navetta paloi Kaavilla IISALMI (STT) Iisalmen poliisi on saanut selvitettäväkseen harvinaisen marjavarkaustapauksen. Epävirallisesti herkullista nimeä voi käyttää mikä tahansa opinahjo, joka tarjoaa edes muutaman mainostamansa alan kurssin. Alakerran naapuri huomasi yhden jälkeen savun tupruavan parvekkeen ovesta ja herätti kännykällä perheen. Virallista nimitystä on nykyisin vaikea saada, sillä Suomessa on jo nyt reilut viisikymmentä valtakunnallisen erityistehtävän saanutta lukiota. Pojat nukkuivat isän kanssa vanhempien huoneessa. Prosessihäiriö aiheutti hajuhaittaa. Helsingin suosittuun Kallion ilmaisutaidon lukioon haki tänä vuonna ensisijaisesti 361 nuorta, kun viime vuonna ensisijaisia hakijoita oli 488. Hän myös hälytti palolaitoksen paikalle. Kuva: STT/Piia Leino LAPPEENRANTA (STT) Televisiosta alkanut tulipalo turmeli pahoin kerrostalokolmiota Lappeenrannan Skinnarilassa lauantaina vastaisena yönä. Navetan rehu-ullakko tuhoutui täysin. Toisaalta kaikki tarvitsevat nykypäivänä aiempaa enemmän kriittistä medianlukutaitoa, selittää Tikkurilan lukion rehtori Risto Väyrynen. Viime vuonna ensisijaisia hakijoita oli vielä 52. Palo alkoi mahdollisesti lastauksen yhteydessä kuumenneesta siltanosturista. – Suuri osa lukioista on vuosien mittaan profiloitunut johonkin erityisalaan. Perheen isä ja kaksi poikaa olivat jo asettuneet yöpuulle, kun poikien huoneessa ollut vanha televisio syttyi palamaan. Nykyisin yhä useampi lukio käyttää itsestään nimitystä, joka tuntuu lupaavan kaikkea muuta kuin kuivaa puurtamista. Pensaiden omistaja on luvannut palkkion, jonka avulla marjavaras saadaan kiinni. Opetushallituksen ylitarkastaja Heikki Blom ei osaa sanoa yhtä syytä laskevaan trendiin, mutta epäilee, että uudet erikoistuneet lukiot voivat verottaa virallisten erityislukioiden hakijamääriä. Ilman neuvokkaasti toiminutta naapuria palon seuraukset olisivat saattaneet olla huomattavasti vakavammat. Kaikki lukiot tarjoavat kuitenkin myös perinteiset pakolliset ja syventävät kurssit, joten kehitys ei sinänsä ole huolestuttava, sanoo Blom. Virallisia mediaviestintää opettavia lukioita on vain yksi: Messukylän lukio Tampereella. Varpaisjärvellä on varastettu pensaista arviolta 60 kiloa tyrnimarjoja, joiden arvo on runsaat 7 000 markkaa. Sen sijaan epävirallisesti painottuneita lukioita syntyy jatkuvasti. Erityisesti lukioissa on innostuttu haalimaan opetussuunnitelmiin erilaisia viestintäja mediakursseja. Tapahtuman tutkimukset aloitettiin lauantaina. Uudessa lukiossa on noin tuhat oppilaspaikkaa, joihin pyritään houkuttelemaan oppilaita IB-linjan ja viestintäkurssien avulla. KLO 10-17 ASUNTOMARKKINOINTI Puh. Häiriön vuoksi soihtujärjestelmään joutui dieseliä ja tämä sai aikaan normaalia voimakkaampaa hajua. Puutteet tietoon puskaradiosta Samalla kun erikoistuneiden lukioiden määrä kasvaa, joidenkin perinteisesti suosittujen erityislukioiden hakijamäärät näyttävät olevan laskussa. Marjat vietiin keskiviikon ja perjantain välisenä aikana Vuorisentien varrelta. Henkilövahinkoja palo ei aiheuttanut. Mies loukkaantui työtapaturmassa PORVOO (STT) Energiayhtiö Fortumin Porvoon tuotantolaitoksilta levisi lähiympäristöön perjantai-iltana poikkeuksellisen voimakasta hajua. Hajuhaitan aiheutti dieselin valmistusyksikköön ilmaantunut prosessihäiriö. 13,90 (4,63/L) 18 ,90 BONA, PILTTI JA SEMPER LASTENRUOAT 4 KK 125-135 G (11,43-10,58) 7 KPL 10 ,00 Piia Leino HELSINKI (STT) Bändilukio, ratsastuslukio, medialukio... Onnettomuus sattui tehtaan hiertämöllä, jossa mies oli avaamassa hakepesurin tukosta. Vain osa marjoista oli ehtinyt kypsyä. Lisäksi perheen omaisuus tuhoutui palossa pahoin. Jälkiraivauksesta huolehti sopimuspalokunta. 8278 503 HK KABANOSSI 500 G (35,80) 17 ,90 HILLOSOKERI 1 KG 9 ,90 KORVAPUUSTI 3 KPL 300 G (33,33) 10 ,00 SAARIOINEN KEITOT 300 G (33,00) 9 ,90 MAITOKOLMIO DELLA RASVASEOS 400 G (19,75) 7 ,90 COCA COLA, -LIGHT, SPRITE JA FANTA 2x1,5 L PANTTEINEEN SIS. Tv-palo turmeli kolmion KAAVI (STT) Navettapalo aiheutti mittavat vahingot Kaavin Mäntyjärvellä Pohjois-Savossa varhain lauantaiaamuna. Nähtävästi nuorten puskaradio toimii niin tehokkaasti, että opiskelijoiden kokemukset lukioiden puutteista vaikuttavat suoraan hakijamääriin, otaksuu Blom. Tikkurilan lukio kasvaa ensi vuonna Suomen suurimmaksi päivälukioksi, kun saman katon alle kootaan nykyiset Tikkurilan ja Simonkylän lukiot. Paloa oli sammuttamassa viisi Lappeenrannan vakinaisen palolaitoksen yksikköä. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.8. Tulen epäillään saaneen alkunsa rehu-ullakolta, joka oli juuri lastattu täyteen. 2001 Kotimaa 7 K O K K O LA 9 -2 1 (1 8 ) EDULLISESTI PRISMA-HINT EDULLISESTI PRISMA-HINTAAN! AAN! V VAIN KOTIT AIN KOTITALOUKSILLE ALOUKSILLE MEIRA KULTA KATRIINA KAHVI 500 G (25,80) 12 ,90 LIHA HEINONEN KOTIMAINEN MEETWURSTI 500 G (43,80) 21 ,90 SAARIOINEN NAUTA-SIKA JAUHELIHA/KG 24 ,90 ATRIA SALAATIT; ITALIA, PERUNA, PUNAJUURI 500 G (17,80) 8 ,90 PORTTI OK GRILLIMAKKARA 400 G (14,75) 5 ,90 RAINBOW RANSKANPERUNAT 450 G (7,40) 3 KPL 10 ,00 INGMAN TUUTTIPAKKAUS 8 KPL / 528 G (30,14) 15 ,90 SUOMALAINEN KIINANKAALI/KG 7 ,90 WARRAS RUISRINKULAT 500 G (13,80) 6 ,90 SNELLMAN BIFFETTI GRILLIPIHVI 330 G (26,96) 8 ,90 CHICK BROILERIN MARINOIDUT RINTAPALAT/KG 24 ,90 UNKARIN VESIMELONI/KG 3 ,90 PIRTTIRIESKA 350 G (28,29) 9 ,90 RIISIPIIRAKKA 8 KPL 360 G (35,83) 12 ,90 BONUS BENSIINI KOKKOLAN OP POP POSTI MA-PE 10-18 MAKSUAUTOMAATIT MERITA PIKASUUTARI MA-PE 9-20 LA 9-18 MARLI MEHUKATTI SEKAJUOMA 1,5 L (6,60) 9 ,90 INGMAN JOGURTTI 200 G (6,67) 8 PRK 1 10 ,,0 00 INGMAN VILLE VALLATON PUIKOT 40 KPL 1,08 KG (23,06) 2 24 4 ,,9 90 JUSSI LIIKALA ESITTELEE ATRIAN KALKKUNATUOTTEITA MA 20.8. Vaikka lukiot mainostavat itseään varsin herkullisin sanoin, nuorten mahdolliset pettymykset eivät Blomin mukaan näy valituksina ainakaan opetushallituksessa. Tyrnimarjoja varastettiin JÄMSÄNKOSKI (STT) Mies loukkaantui vakavasti työtapaturmassa UPM-Kymmenen Jämsänkosken tehtaalla lauantaina aamuyöstä. Hän on hoidettavana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa
Tuuraajaa tarvitaan varmastikin välillä. Se tarkoittaa, että ottaa homman vakavasti. Olisi kyllä paljon köyhempää, jos juhlia ei olisi. – Kielteisen päätöksen perusteluna oli, etteivät avioliitto ja kaksi työpaikkaakaan ole riittävä syy myöntää vuodeksi oleskelulupaa. Jos hätä tulee, niin tuossa lähellähän minä asun. Meille mm. – Vaikeaksi asian teki se, että viranomaiset olivat haluttomia auttamaan ja tutustumaan meidän tilanteeseemme. Muuten urut eivät Lohtajalla ole huonossa paikassa hajonneet. Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu vaikka mitä. Häissä on yleensä samat soitot. Kun näitä ääripäitä sitten koitetaan sovittaa yhteen, saattavat säännöt tuntua kohtuuttoman tiukoilta rehellisistä hakijoista, pohtii Taskinen. Meillä on täällä sellainen tapa, että ollaan esimerkiksi hautajaisissa mukana alusta loppuun saakka, siis myös muistotilaisuudessa. Huonon palvelun Taskinen laittaa kiireen piikkiin, mutta myöntää, että yrityksistä huolimatta asiakaspalveluun ei ole juuri saatu kohennusta. Koskaan meille ei kerrottu mitään hyvää tai järkevää syytä. Niistäkin selviydyttiin kaikella kunnialla. Hääjuhla on sitten vapaampi, niin kuin muistotilaisuuskin. Käsittelyajat venyvät Sekavien ohjeiden lisäksi Sannaa ja Jasonia harmittavat lupahakemusten pitkä käsittelyaika ja viranomaisten epäasiallinen käytös. Hyvä ja kiitollinen mieli eläkkeelle jäädessä Se on tuntunut hyvältä, kun jälkeenpäin on saanut positiivista palauteta. Se tuntuu varsinkin hassulta, että haimme vuodeksi lupaa, mutta se vuosi meni taistellessa ihan turhaan. Jos lupa haetaan oikeassa järjestyksessä ja perusteet ovat olemassa, se kyllä myönnetään, vakuuttaa Taskinen. Tapahtumat ja kerrotut asiat yritetään selvittää tarkasti. Maahanmuuttajan matkassa monta mutkaa Vääriä tietoja ja epäystävällistä kohtelua Viime joulun Wrenit viettivät Suomessa. Kuoroonkin kanttoria on pyydetty. Viime kesänä Oulaisissa avioitunut nuoripari palasi alkukesästä takaisin Yhdysvaltoihin. – Aina löytyy korjattavaa. Esko Lankila sanoi mielestäni hyvin: "Nyt olet vapaalla sektorilla". Vuoden verran ennen avioitumistaan tunteneet Sanna ja Jason saivat yhdeksi perusteluksi kielteiselle oleskelulupapäätökselle epäilyn avioliiton aitoudesta. Terveysongelmiakin. Kutsu takaisin Lohtajalle tuli 80-luvulla hyvään aikaan, ja Erkkilän perhe päätti palata Suomeen. Uruista täytyy tietää paljon. "Käymme yhdessä ain" olen suostunut soittamaan, siinä teemana on kuitenkin yhteiselo. – Joillakin kuviot muuttuvat viimehetkellä. Taskinen myöntää, että pitkät käsittelyajat ovat ongelma: – Lainsäädäntö muuttui monimutkaisemmaksi 1999, ja meillä kesti henkilökunnan vähyyden vuoksi tarpeettoman pitkään pystyä reagoimaan tilanteeseen. Urut eivät vain soi. Samuli Erkkilä vertaisi kanttorin työtä palomiehen hommaan: – Aina on oltava valmiina. Jos pahasti kärjistää, niin voi sanoa, että Suomessa oleskelulupa jätetään myöntämättä mikäli mahdollista. Koko ajan oli tällaista. Vielä nytkin on ollut jopa yli vuoden käsittelyaikoja, mutta tämän vuoden loppuun mennessä olemme paljon paremmassa tilanteessa. En siksi ehkä parempi olla antamatta neuvoja. – Ainakin vielä olen saanut pitää avaimet taskussa. Kukaan ei tainnut huomata välikohtausta. Koko sen ajan Jason olisi voinut tehdä työtä ja monelta harmilta ja vaikeudelta olisi säästytty, jatkaa Sanna. Ensin sanottiin yhtä, joka sitten muuttuikin. Sanna ja Jason Wren ovat kiitollisia kaikille, jotka auttoivat heitä luparuljanssin selvittelyssä. Nuorisokuoron pojat laitettiin sitten polkimille. Se on sitten kanttorin päätös, että mikä on viisasta – ettei suututa ihmisiä. Hänen mukaansa Ulkomaalaisvirastossakin valmistaudutaan tulevaisuuden työvoimapulaan ja pyritään hallitun maahanmuuton edistämiseen. – Entistä vähemmän tulee eteen tapauksia, että viranomaisten antamien virheellisten tietojen perusteella tulee hankaluuksia. Lohtajan kirkossa on nähty urkujen korjaajiakin, mutta koska soitin on niin monimutkainen kapistus, on kanttori joutunut korjaajan jälkeen itse vielä korjaushommiin. 80-luvun alkupuolella adventtina tuli kesken jumalanpalveluksen sähköhäiriö. – Naapuriseurakunnistakin on jo soitettu, että saako minulle soittaa. – Häissä nauretaan ja hautajaisissa itketään. Jokainen tekee tavallaan. Niissä on aina oma viehätyksensä ja oma vaivansa. Ammatissa elää mukana ihmisten ilot ja surut. Sain kaivettua ikkunan takaisin paikoilleen ja pitelin sitä sormet jäässä koko loppumatkan Lohtajalle saakka. – Tiessä oli kuoppia ja yht'äkkiä ikkuna putosi oven sisäpuolelle. Monenlaista persoonaa meissäkin on ollut – ainakin mitä edeltäjistä olen kuullut. Kirkossa odotti tuttu homma. Kerran kanttori oli matkalla kinkereiltä kotiin. Eniten Erkkilä pelkää, että hänen taitonsa ruostuvat, kun harjoittelu ei enää ole jokapäiväistä. Emme me etsi negatiivisen päätöksen perusteita tikulla ja kiven kanssa. Eläkepäiville kanttorilla ei ole sen suurempia suunnitelmia. – Piirejä pyörii aika lailla. Suomessa on muutenkin sellainen kulttuuri, että kun mitään ei kuulu, niin hyvin meni. Nyt hän on perustanut sinne perheen. Vuonna 81 Lohtajalla oli valtakunnalliset evankeliumijuhlat. Kanttori elää mukana elämän ilot ja surut Kahdenkymmenen vuoden aikana Lohtajan kirkon kanttorina on ehtinyt tapahtua monenlaista. Ihmisoikeusliitossa vastaavanlaisiin tapauksiin on totuttu. Yleensä viranomaiset eivät vain myönnä sitä tai Ulkomaalaisvirasto ei usko että näin on käynyt, sanoo Streng. Urun kanssa tulee varmasti ongelmia. Päiväseltään kokoontuvat eläkeläiset, iltaisin on diakoniaja muita lähetyspiirejä. Lohtajalle Erkkilät palasivat hyvin, avoimin mielin. Jos toinen viranomainen on antanut virheellistä informaatiota, niin asiakas ei joudu siitä kärsimään, vakuuttaa Ulkomaalaisviraston maahanmuuttoyksikön yksikönjohtaja Heikki Taskinen. Monesti sellaisissakin tapauksissa, joissa luvan myöntämiselle olisi mielekkäät perusteet, eivät viranomaiset sitä myönnä. Ylitiukkaa tulkintaa. – Me emme vieläkään oikein tiedä, miksi en saanut oleskelulupaa. Soitin toimii ilmanpaineella ja talvella, kun sisällä lämmitetään, kuivuu ilma ja samalla puuosat. Sitä on joskus hautajaisiakin järjestämässä olevilta joutunut kysymään, eikö mitään muuta vaihtoehtoa olisi. – Esimerkiksi avioliiton perusteella lupaa hakevat syynätään nykyään tarkasti läpi, sillä Suomessakin on jo tullut vastaan surullisia tapauksia, joissa kyseessä ei ole ollut avioliitto vaan ihmiskauppa. – Jos hyvää palautetta tulisi liian usein, ylpistäisi se liikaa. Väärinkäytökset tiukentavat sääntöjä Viranomaiset pitävät tiukasti kiinni siitä, että ensimmäistä oleskeluja työlupaa on haettava ennen maahan saapumista.Tällä pyritään vaikuttamaan mahdollisiin väärinkäytöksiin ja rikollisuuteen, kuten ihmiskauppaan. Ja kun eri kulttuurit kohtaavat, ei se aina onnistu hyvistä pyrkimyksistä huolimatta. Kiitollinen. Nyt hän viettää kesälomaa ja leppoisat eläkepäivät alkavat virallisesti kuun vaihteessa. – Ennen häitä aina vähän jännittää, että meneekö kaikki niin kuin on suunniteltu. Lakimies Joonia Streng Ihmisoikeusliitosta epäilee, ettei järjestelmä aina kuitenkaan toimi: – Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että väärää tietoa on annettu. Jotkut olivat todella epäystävällisiä, sanoo Jason. Kai se jonkinlaista kaukokaipuuta oli. Hän istui pelkääjän paikalla. Se oli graduaalivirsi, päivän virsi, jossa vuorotellaan. Harjoittelua on paljon, vaikka Erkkilän itsensä mukaan siltikin liian vähän. Wrenien koko ensimmäinen avioliittovuosi kului viranomaisten kanssa oleskelulupa-asioita selvitellessä. Hyvä näin, niin pysyy jalat maassa. Vihkiminenkin on kuitenkin hengellinen tilaisuus. – Uruissahan on sellaiset ilmapolkimet, vaikka soittimesta löytyvätkin sähkökäyttöiset varapolkimet. – Nuoren kanttorin on saatava tehdä kaikki omalla tavallaan. 2001 s KESKIPOHJANMAA Viikonvaihde Yhteystiedot Osaston esimies: Jenny Nyholm (06) 827 2323 Sähköposti: jenny.nyholm@uta.fi Jenny Nyholm, teksti Jukka Lehojärvi, kuva LOHTAJA (KP) L ohtajan eläkkeelle jäävä kanttori Samuli Erkkilä lähti kotiseudultaan Lohtajalta 1970-luvulla Kanadaan. Sitten sanottiinkin, että saa odottaa. Taskinen kiistää Strengin väitteen. Ja tyhjiä lupauksia tuli, kuvailee Sanna. Tavoitteenamme on kolmen kuukauden keskimääräinen käsittelyaika. – Mikä se ihmisen nyt yleensäkin saa lähtemään ulkomaille. Sydän meinasi sanoa sopimuksensa irti ja kaksi kertaa on tehty ohitusleikkauskin. Onneksi sen vakavampia "liikenneonnettomuuksia" ei työmatkalla ole tapahtunut. Mieltä painoi juuri tullut tieto kielteisestä oleskelulupapäätöksestä. Sanna Keskinen (KP) Suomalais-yhdysvaltalainen pariskunta, Sanna ja Jason Wren, asustavat parhaillaan Birminghamissa, Alabaman osavaltiossa. Laulua jatkettiin, mutta urut hiljenivät. 8 Sunnuntaina 19.8. Nämä kaksi ovat ehkä mitalisesti suurimpia tapahtumia. Vapaita ehtii pitää muutaman päivän viikossa. Tämä ei kuitenkaan tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta ole lain mukaan mahdollista. – Kun haimme oleskelulupaa ollessamme jo maassa, meille sanottiin, että Jason ei saa odottaa päätöstä Suomessa. Pakkasta oli kolmisenkymmentä astetta. Suurimmaksi ongelmaksi lupa-asioita selvitellessä muodostuivat viranomaisten toisistaan poikkeavat tiedot. Kanttorin ammatissa elää mukana ihmisten ilot ja surut. sanottiin, etteivät he usko meidän olevan oikeasti naimisissa, harmittelee Jason. Myös Pakolaisneuvonnasta kerrotaan, että paikallisviranomaisten tietämättömyys laista on suuri ongelma. Huonoa palautetta ihmisten tuntuu olevan helpompi antaa. Sitten on tietenkin myös vanhainkotija sairaalavierailut. Kuvat: Marjatta Salmelan arkisto.. Muutenkin jännitys kuuluu asiaan. Työssä ei saa rutinoitua Urut ovat antaneet Erkkilän työhön oman lisänsä. Kanttorin arkeen kuuluu monenlaista. Tässä ei saa rutinoitua. Täytynee opetella sanomaan myös "ei". Meillä on siellä kolme lastenlasta; ovatkin nyt käymässä täällä Lohtajalla. Myös Wrenit törmäsivät ulkomaalaisviraston tiukkaan tarkastukseen. Jos vaikka yksi ääni jää soimaan, pilaa se koko homman. Erityisesti paikallisviranomaiset eivät aina olleet perillä lupahakemusten kiemuroista. – Hyvä mieli minulla on. Ihmiset ei pyydä mitään ihmeellisiä, mutta joskus joutuu sanomaan, ettei jokin oikein sovi kirkkoon. Streng uskoo, että tiukalla tulkinnalla pyritään estämään väärinkäytöksiä, mutta suhtautuu silti kriittisesti Ulkomaalaisviraston tapaan tulkita lakia: – Ulkomaalaisvirasto tulkitsee lakia hyvin kategorisesti. Kanttorin työ kuin palomiehen hommaa Kahdenkymmenen vuoden aikana Lohtajalla ehtinyt tapahtua monenlaista Kanttori Samuli Erkkilän mielessä ovat päällimmäisenä jokavuotiset kirkkomusiikkijuhlat. – Meitä on noin 40 henkeä hoitamassa noin 20 000 hengen asioita. Kestää kuitenkin hetken ennen kuin hän lähtee toimintaan mukaan. Ennen pätevöitymistä kanttoriksi Erkkilän piti suorittaa muutama tentti. Kuului kolinaa ja ilmaa tuli taas. Hankaluudet alkoivat, kun Wrenit saivat ennen Suomeen tuloaan tiedon, että oleskelulupaa voi hakea Suomesta. Pysyvästi me sinne kuitenkin veljen perheen kanssa lähdettiin. Työ opettaa, kun on hyvä ammattitaito pohjalla. Suomesta muistoihin jäi monen ihanan asian lisäksi toivoton paperisota ja viranomaisten nihkeä suhtautuminen. Ulkomaalaisvirasto pyrkii selvittämään väitteet virheellisen tiedon antamisesta viranomaisilta itseltään. – Päällimmäisenä mielessä ovat jokavuotiset kirkkomusiikkijuhlat. Se on minusta hyvin sanottu, että tiedän vähän kaikkea, mutta en mitään hyvin. Jälkeenpäin tapauksesta ei kuitenkaan huomautettu. Tähän saakka olen saanut urut pelaamaan. Viikonloppuisin pitää kiirettä, koska ollaan täällä koitettu ajoittaa häät ja hautajaiset viikonlopuille. – Vanhin tytär lähti kuitenkin Kanadaan takaisin poikaystävänsä luo. – Kyllä sellaiset "Suomi on tyly" -ajat ovat häipymässä. Kesken virren urut eivät sitten toimineetkaan. Ensimmäisen hakemuksen käsittely kesti viitisen kuukautta, vaikka anomus oli tehty kiireellisenä. Strengin mukaan Wrenien tapaus ei ole ainutlaatuinen ja Ulkomaalaisvirasto epäilee avioliiton aitoutta etenkin, jos sitä ennen ei ole syystä tai toisesta asuttu yhdessä. Hääja hautajaisjärjestelyihin liittyen on myös tapaamisia asianosaisten kanssa. Muuten sitä ei jaksaisikaan. Tai kun kanttorin kotiin lähetetään onnistuneen jumalanpalveluksen jälkeen kiitoskortti
Se on seikka, joka lisää oman ammatin arvostusta muidenkin silmissä. Sellaiseen pystyvällä oli oltava harvinaista rohkeutta, hän ajatteli. Musiikin laiton kopiointi internetistä syö levy-yhtiöiltä miljoonia, kertoo STT. Kulkuyhteydet ovat hyvät, kauppoja riittää. Mutta riittääkö mikään tuomioistuin saamaan oikeutta maailman vääryyksiin. 7 7 Pe 17.8. – Vasta jälkeenpäin olen oivaltanut, millaisia herkkävaistoisia kasvattajia vanhempani olivat, toteaa vastanimitetty muodin taiteilijaprofessori Matti Seppänen. Hän tuntee siinä Tiklakset, Kestilät missä nykyisin Marimekon. – Hyvästä pukeutumisesta on hyötyä heikolle itsetunnolle. Nyt minä esimerkiksi haluaisin kohdistaa kritiikkiä suomalaisille maanviljelijöille, jotka laiminlyövät ulkoista olemustaan arvokkaan ammattinsa varjolla: – Miksi ihmeessä te pukeudutte kuin pökkelöt. Meidät kasvatettiin kunnioittamaan kaikkia ihmisiä, muttei ketään kumartamaan. Tyylikkyys on aina valttia, ja klassiseen luottaminen usein paras ratkaisu. Mutta hip hei vaan, sanoo tämä possuneiti, ja molskahtaa australialaisyleisön suureksi ihastukseksi altaaseen kerta toisensa jälkeen. On hyvä, ettei asioita paineta villasella. Arvatenkin suorin vartaloin etuperin kerien. Alkaa jo tympiä alvariinsa jännittää, josko uneliaassa kotikaupungissa joku tuttu tai kaveri on päässyt hengestään tai vastaavasti mukiloinut jonkun päiviltä. Lehtikuva/Reuters, David Gray, kuva Kirsi Haapala, teksti Possun polskahdus Kaarina Naski O n poika mahtanut olla melkoinen nähtävyys seisoessaan siinä kotituvan ovella kuin Sherlock Holmes ikään. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.8. Jossain Haagissa Srebrenicassa joukkoja komentanutta serbikenraalia syytetään kansanmurhasta. Asiantuntijoita kyllä löytyy. Emme pukeudu muita huonommin Kevytmielisen vouhotuksen ja arveluttavan pubimuodin voi hyvin jättää asutuskeskusten asfalteille ja kiinnittää sen sijaan erityistä huomiota tilannepukeutumiseen. Taas. Vaan mikäpäs siinä. Pitääkö kaikesta niin tietää. Narkkikset tuottavat surua ja harmia eniten itselleen ja läheisilleen. Toisten pukeutumiseen kohdistuva piittaamattomuus sen sijaan on vähemmän toivottavaa. Kidnappausten uhka kasvaa, kun etnisten konfliktien varjo ulottuu ihmisten ylle, kertoo Lontoossa majaansa pitävä riippumaton The Institute fo War & Peace Reporting (http://www.iwpr.net) Balkanin kriisien verkkoraportissaan. Matti Seppänen on kulkenut pitkän tien muotimaailman huipulle, suunnittelijaksi, muotitoimittajaksi, alan arvostetuksi opettajaksi. Maanviljelystyötä tekevillä naisilla näkisin mielelläni edelleen esimerkiksi kotitakkeja maalaistalon askareissa. Hyppisin tasajalkaa, jos saisin joskus kaikki jugoystäväni muslimit, serbit, kroaatit, albaanit saman pöydän ääreen ja olemaan vihaamatta toisiaan. Australialaispossu Piggy on kovin mieltynyt uimahyppyihin ja sukelluksiin. Nukuimme veljeni kanssa tuvan vetosängyssä, ja muistan miten nautin hiljaisesta heräämisestä viikonloppuisin, kun äiti oli vaihtanut pöydälle vahakankaan päälle puhtaan liinan ja hakenut maljakkoon kedon kukkia. – Ei siis suinkaan hienostellen, vaan tarkoituksenmukaisesti pukeutuen. Keparin opiskelija-asuntojutusta tuli tosin mieleen, että eipä ole sellaisessa tullut asuttua. Eivät eläimet taida johtopäätöksistämme paljon perustaa. Toivottavasti tuttavani Kosovossa voivat hyvin. Ja oi tuota hymyä sikasankarin huulilla. 6 6 To 16.8. Lienevät tyytyväisiä, jos meille jotain huvia siitä analysoinnista koituu. Myös suojavaatteet voivat nimittäin olla hyvännäköisiä. – Äidillä oli vain yksi juhlaleninki marttapuvun lisäksi, ja isällä yksi juhlapuku, mutta ne oli teetetty vaatturilla, ajattomat, yksinkertaiset ja kauniit asut. Epävarmuus ja varovaisuus suhtautumisessa muotiin ei siis ole pahasta. Karu meininki. Toisaalta hän oli jo lapsena varma, että tulisi joskus nauttimaan myös siitä maailmasta, joka levittäytyi kauas kotipellon ulkopuolelle. Sitä paitsi parhaat biisit ovat yleensä niitä, joiden tekijöitä ei kukaan muista. Vanha vihkipuku ei käy arkeen Siinä, että tyyliguru on pohjaltaan pesunkestävä maalaispoika on ollut hänen vahvuutensa. – Evakkoperhettä pidettiin silmällä uudessa ympäristössä, keskellä Hämettä, ja sitten vielä poika lähti opiskelemaan Helsinkiin muotitaidetta! Mutta kotona se ei aiheuttanut paineita lainkaan. Joku apurahasysteemi olisi parempi. Makedonialainen morsian menetti miehensä heti häitä seuraavana päivänä, kun albaanikapinalliset kidnappasivat tämän kotikylästään. Lappuhaalareita, flanellipaitoja, paksuja neuleita, lippalakkeja, reiluja hyväkuntoisia jalkineita. Rohkeutta tarvitaan Seppänen arvelee, että tietty minimalismin ihailu alkoi hänessä jo varhain. Kannattaisikohan panostaa ongelmien juurien ratkomiseen sormella osoittelun sijaan. Hyväosaisten päivittelyllä ei yhteiskunta muutu yhtään turvallisemmaksi. Uutta aluevaltaustaan hän tekee parhaillaan teatteripuvustuksen alueella Turun kaupunginteatterissa. Vankileirit, menetetyt sukulaiset ja oman elämän hukatut vuodet kuka ne korvaa. Eräs bosnialainen kaverini sanoi, että tuollaiset matsit ovat kivoja: Omat voittavat, kävi miten kävi! Mia Puutio Sen seitsemät uutiset Kuva: Antti Aimo-Koivisto Kuva: Timo Talus Kuva: Lehtikuva/EPA Kuva: Lehtikuva/Reuters. Hän palvoi setäänsä ja tätiään, jotka olivat nuorena lähteneet siirtolaisiksi ison meren taa. Ja jos ehtii, niin saattaa rapsahtaa sakot: Kotikadulla kiekotta saa pysäköidä klo 21–7.00. Miten asianmukaiset ja hauskannäköiset vaatteet esimerkiksi amerikkalaisilla farmareilla onkaan. Äh, aina ei jaksa kiinnostua uutisista. Omien tuntojen jakaminen yleisön edessä on raskasta, tiedän. 5 5 Ke 15.6. Kalenteriin voi tietysti jokainen laittaa merkinnän: Älä sairasta, mutta se on liki yhtä mahdoton varmuudella toteuttaa kuin kymmenen käskyä. Hän on suunnitellut sekä naistenettä miestenvaatteita eri suomalaisyrityksille vuodesta 1969. Kokonaisuuksia, joissa he voivat hyvin poiketa myös kesken työpäivän postiin tai pankkiin. Jaaha, mies surmattiin Keravalla. Biisien imutus verkosta ei lakannut Napsterin tuomioon ja sekös levy-yhtiöitä kismittää. Ville Leinonen & Valumo julkaisee perjantaina 17.8. Klassinen, pelkistetty, laadukas ja tarkoituksenomainen on hänen mielestään yhä edelleen kunniassa. – Sitäpaitsi, vaikka muuta väitettäisiin, suomalaiset eivät pukeudu yhtään sen huonommin kuin muualla maailmassa ne jotka pukeutuvat huonosti, tuumii Seppänen. – Arvostan hyvää makua ja tyyliä, mutta en puhu niin korkealta, etteikö sitä kuka tahansa voisi ymmärtää. Lahjojamme ja taipumuksiamme arvostettiin, ja niinpä alemmuudentunto jäi meille kokonaan vieraaksi. Mitä merkitystä niillä oikeastaan on. Silti suosittelisin talonpoikaisjärjen käyttämistä. Tuskin onnistun. Toisaalta tympii sekin, kun kauhistellaan huumehörhöjen vaarallisuutta ja puuhataan testejä ties minne. Sehän saattaa kuunnella oikeasti. Olen oikeasti ylpeä opiskelutoveristani. Me ihmiset aina etsimme lemmikeistämmekin niitä inhimillisiä piirteitä, eleitä ja ilmeitä, joita sitten tulkitsemme oman järkemme mukaan. Muotia voi seurata, muttei kannata hätääntyä sen kynsissä. – Ihmissuhteet olivat kunnossa, ja kodin sai viihtyisäksi ja kauniiksi pienillä asioilla. Mutta kun hän sanoi silmät loistaen: "Katos, isä!", vastasi levollinen mies katse lakkiin liimattuna ja äänessään silkkaa hyväntahtoisuutta: "No, sopisha siihe viel molemmil sivuil yhet..." Kannakselainen pienviljelijä kuittasi mahdollisen järkytyksensä huumorilla. Sain kannustusta pyrkimyksissäni niinkuin koko sisarussarjani. Eräs helsinkiläinen säveltäjä oli sitä mieltä, että tekijänoikeudet ovat hölmö tapa maksaa musiikista. uuden levyn Kimaltavia unelmia. Pieneksi jäänyt entinen ykköspuku toimii huonosti arkivaatteena. Toisaalta esimerkiksi kaverille laulaminen kerrostalon parvekkeella voi olla paljon paljaampaa. Yhtä oudoissa kamppeissa ja lakissakin lippa edessä ja takana. Uskon, että kauneudentaju voi kasvaa myös eräänlaisen mallioppimisen myötä. No, talvella en tarvitse autoa. – Pyhävaatteet ovat asia erikseen, ja nykypäivänä myös Suomen saloilla on mahdollista pukeutua samalla lailla kuin ruuhka-Suomessa. Soundin haastattelussa Ville kertoo, että enää ei tarvitse laittaa rasvaa tukkaan tai muuten pitää roolia yllä. Kaksionpuolikas Tampereella on saanut olla tyhjillään melkein koko kesän, eikä siellä ole juuri ehtinyt käymään. Tänään menen Tampereella Suomi-Bosnia -lentismatsiin. En ole jaksanut seurata osapuolten vääntöä, mutta olisihan se kiva, jos saisivat joskus sovittua. Onneksi bumerangimaassa ei olla yhtä ylihygieenisiä kuin täällä meillä, missä sian pulikoiminen uima-altaassa saastuttaisi kai koko kaukalon. Lääkärilakko jatkuu. Ja nähdä läpi. – Toteamus "ei tuo ainakaan minulle sopisi" on puolestaan suora signaali asianomaiselle, että parempi, jos hänkin riipaisisi kyseisen vaatteen pois päältään. 2 2 Su 12.8. 3 3 Ma 13.8. Muodin seuraamisessa ei saa hätääntyä Hyvällä maulla saa enemmän aikaan kuin suurella rahalla, on muotitaiteilija Matti Seppäsen elämän motto. Musiikin ja taiteen omistaminen on jotenkin vielä hullumpi idea kuin maan omistaminen. Jopa pestyt ja paikatut arkiasut ovat paljon sympaattisemmat ja puhuttelevammat kuin sekalainen maalaismuoti. Vanhempani harrastivat kirjallisuutta, teatteria, seuratoimintaa, ja vaikutukset näkyivät perheemme arjessa. Kuva: Eija Hartemaa 1 1 La 11.8. Jos työkaverilla on onnistunut bleiseri, mikset sano sitä. 2001 Viikonvaihde 9 Hetkinen! Aina on kaikilla hauskaa, kun elukka tekeytyy ihmismäiseksi: puetaan vaatteisiin tai aurinkolaseihin tai suuhun dubataan sukkelia kommentteja. Rohkeutta ja periksi antamattomuutta hänellä on ollut itselläänkin. Taiteilija ei ole vuosien mittaan vain antanut kynänsä lentää, vaan on myös leikannut ja saumannut, pakannut, markkinoinut ja myynyt. Ainakin Batilta tuli Mitrovicasta vähän aikaa sitten mukavia kansantanssikuvia sähköpostilla. 4 4 Ti 14.8. Niinpä jokainen positiivinen seikka, jonka tässä mielessä huomioit lähipiirissäsi, on mainitsemisen arvoinen, ja jokainen positiivinen arvio, joka omaan pukeutumiseesi kohdistuu, tuntuu hyvältä, vakuuttaa taiteilijaprofessori Seppänen. Se maailma tuoksui amerikanpaketeille. Pieni on kaunista – Voi kuulostaa kliseiseltä, mutta aineellisesti vaatimaton koti voi antaa mittavan hengenperinnön. Kun vanhempani arjen jälkeen pukeutuivat parhaisiinsa, niillä kelpasi oikein hyvin mennä oman kylän parempiinkin piireihin
O piskelijat ovat jälleen palaamassa opiskelupaikkakunnilleen ja vasta opiskelunsa aloittavat nuoret sukeltamassa uuteen tuntemattomaan. Osaamispalkkaa on tietenkin yrityksissä mahdollista toteuttaa henkilökohtaisin palkoin ja tulospalkkajärjestelmin, mutta julkisella puolella yksilön osaamista ei yleensä pystytä palkitsemaan. – Meidän täytyy tuplata investointimme vesihuoltoon ja kehittää kotitalouksien veden käyttöä. Opiskelijoiden keskuudessa on myös vallalla ajatus siitä, että ensimmäisen työpaikan pitäisi löytyä suoraan huipulta. Raha ratkaisee. – Yhdysvallat: Teksasin maanviljelijät ovat tyhjentäneet Pohjois-Amerikan suurinta pohjavesialuetta Ogallala Acquifieria 12 miljardin kuutiometrin vuosivauhdilla. Alkoholia kulutetaan niin ikään runsaasti opiskelijapiireissä. Vanhemmat ja muut aikuiset tuskin unohtavat muistuttaa opiskelunsa aloittaville nuorilleen, että he elävät juuri nyt elämänsä parasta aikaa. Kuvitus: Jukka Lehojärvi EEVA INKERI KLUUKERI Maailman vesitilanteesta keskusteltiin Ruotsissa STT MAAILMAN VESIKRIISIT Ogallala Mexico City Katalonia Länsi-Afrikka Sambesi Niili Lähi-itä Turkki Ganges Keltainenjoki Etelä-Australia Maailman vesikriisit: – YK:n ennusteiden mukaan vesi voi muodostua suurimmaksi yksittäiseksi sodan syyksi Afrikassa seuraavien 25 vuoden aikana. Tukholman vesikonferenssin pääteema koski vuoropuhelun käynnistämistä niiden yhteiskunnan eri toimijoiden välillä, jotka kilpailevat niukoista vesivaroista. – Kaikki kolme Kiinan pohjoista jokea ovat vakavasti saastuneita ja aiheuttavat terveysongelmia. Simo ja myöhemmin hänen apunaan toiminut vaimo Tuula osasivat ottaa asiakkaansa. – Mexicon kaupunki vajoaa, koska sen alla ollut vesi on pumpattu pois. Paikkavärkkejä ei juuri tuhlattu, poisto oli yleisin toimenpide, ja tekohampaat rippilahjaksi olivat monen tarveja toivelistalla. Sitä tarvitaan siinä, missä julkistakin terveydenhoitoa. Nuorena omaan terveyteensä ei juuri tule kiinnittäneeksi huomiota, koska se on useimmille itsestäänselvyys. Perustimme Wiirilinnan Ension ja Annikin perheen kanssa hänelle fanklubinkin, jolla oli omat paidat. Tietyillä alueilla tarvitaan huomattavasti suurempaa veden säästöä, jotteivät joet, järvet ja kosteikot kuivuisi. Vehkeet olivat "käsikäyttöisiä" ja puudutusaineet, jos niitä oli, käytettiin tosi vaikeisiin tapauksiin. – Sambesin jokialue Afrikassa on eräs maailman eniten vesivoimaa tuottavista joista, jonka varrella sijaitsevat maat kärsivät rankkasateiden ja tulvien aiheuttamista ongelmista. Kun Suomi korostaa menestymisensä perustuvan osaamiseen ja koulutukseen, kummastakin pitää palkita myös rahallisesti. Tai käskystä, että oppilaan on mentävä sinä päivänä... Vastuu terveydenhuollon järjestämisestähän on lain mukaan kunnilla. Hammaslääkäriä voi verrata synnytykseen, vaikka esimerkki sulkeekin pois keskustelusta miehet. – Hindujen pyhä Gangesjoki on niin tyhjentynyt, että Sundarvanin kosteikot ja mangrove-metsät Bangladeshissa ovat uhanalaisia. Kiistassa toisella puolella ovat ennen muuta maanviljely ja teollisuus ja toisella taas suurkaupungit, köyhät ja ympäristö. – Afrikan jokien veden pinnan lasku heikentää maiden koko taloutta. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan mielipidetoimittaja. Pohjois-Kiinan maa kuivuu samaan aikaan kun kaupungit, teollisuus ja maatalous tarvitsisivat enemmän vettä. Työn raskautta kunnallisilla aloilla on haluttu lievittää palkkaamalla enemmän työntekijöitä. – Yritys kääntää Australian Snowyjoki kuivaan sisämaahan on nostanut maaperän kerroksia, mikä työntää suolaa pinnalle ja tuhoaa parhaita viljelymaita. Tänään suomalaislasten suuhun kelpaa katsoa, ja nuorten aikuistenkin. Siihen liittyy myös omien tavoitteiden tarkistaminen. Yhden näytön perusteella ei voi vetää keskustan sisällä eikä ulkopuolellakaan johtopäätöstä siitä, onko Aho pystynyt Harvardin vuotensa aikana todella uudistumaan, ja mikä on hänen tulevaisuutensa politiikassa. Runsas ja pitkään jatkuva stressi heikentää pitemmän päälle myös yleistä terveydentilaa. Köyhille vesi voisi sitä vastoin olla ilmaista tai reilusti tuettua, Catley-Carlson totesi. Pääoman saaminen on ongelma, ja me panemme toivomme rahoitusmarkkinoille, sanoi Global Water Partnershipin puheenjohtaja Margaret Catley-Carlson. Oma pysyvä hammaslääkärisuhteeni alkoi kokkolalaisen Simo Korpiolan tuolista 70-luvulla. Käytetty vesi saattaa kuitenkin olla bakteerien ja virusten, orgaanisten kemikaalien tai raskasmetallien saastuttamaa. Tilanne on samankaltainen läntisissä teollisuusmaissa, missä teollisuus käyttää valtaosan vedestä. Parhaat tarinat ovat takavuosikymmenien hammaslääkäreistä, jotka eivät paljon tyynnyttävillä puheilla potilaita vaivanneet. Toimenpiteillä parannettaisiin myös arviolta jopa kahden miljardin ihmisen olosuhteita ja sitä kautta heidän terveyttään. Niinpä stressaantuneetkin nuoret saattavat kokea opiskeluaikaisen fyysisen terveydentilansa varsin hyvänä. Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön (YTHS) ja Kelan yhteistyössä julkaisema Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2000 antaa kuitenkin hieman toisenlaisen kuvan nykypäivän opiskelijoiden elämästä. Sen myötä huoli ja ahdistus kilpajuoksussa pärjäämisessä vain leviää. Häviäjiä ovat kehitysmaissa köyhimmät ja länsimaissa suurkaupungit, mutta vaikutukset ulottuvat myös luontoon ja ympäristöön. s KALEVAN mielestä poliittisen puolueen johtaja ei voi ryhtyä vain pohtivaksi luennoitsijaksi. – Monet Euroopan suurkaupungit käyttävät pohjavettä sen uusiutumisvauhtia nopeammin. Maailman vesikomission viime vuonna tekemien laskelmien mukaan vesipulan torjumiseen tarvittaisiin vuosittain sata miljardia markkaa. Hyvin puhdistettu vesi voitaisiin myös palauttaa pohjavesijärjestelmään. Stressin vaikutukset alkavatkin näkyä vasta viiveellä viiden jopa kymmenen vuoden kulutta esimerkiksi masennuksena tai sydänja verisuonitauteina. Ennen iltaa, jos hammas on poistettu. Sehän hieman koskee, mutta sen jälkeen et tiedäkään mitään. Palkkoihin pitää tulevaisuudessa tulla nykyistä enemmän osaamiseen perustuvaa joustoa ylöspäin. Veden tarve kasvaa Maanviljelyn asiantuntijoiden mukaan vettä tarvitaan yhä enemmän maatiloille seuraavan 25 vuoden aikana, jotta maailman kasvava väestö pystyttäisiin ruokkimaan. Kohtelua ei voi edes verrata 1950ja 60-lukujen äyskimiseen, vaikka poikkeuksia löytyy tänäänkin. Kipua ei tarvitse kenenkään juuri tuntea. Nämä kaksi erilaista näkökulmaa ja niihin liittyvät suunnitelmat eivät täsmää. Enimmäkseen kipu, oletettu tai tulematon. Riitta-Maija Sykkö Opiskelijoiden stressi lisääntynyt Joka neljäs korkeakouluopiskelija kokee itsensä huomattavan stressaantuneeksi. Ympäristötutkijat vaativat samaan aikaan, että veden käyttöä on vähennettävä vähintään kymmenen prosenttia. Jos lisäksi halutaan nostaa palkkatasoa tuntuvasti kautta linjan, kaksi keskenään ristiriitaista tavoitetta kilpailee, eivätkä ne molemmat toteudu. Vaarana kuitenkin on, että he etsivät stressiinsä apua esimerkiksi päihteistä. Kaikki esineet ja kiristimet suussa, kun paikataan. Poliitikoilla, tutkijoilla, paikallisilla toimijoilla ja ympäristöjärjestöillä on asiasta omat mielipiteensä. Monen pelon paikka 10 Sunnuntaina 19.8. Pelko tai jännitys alkaa jo tiedosta, että aika on varattu tai paikan lohkeamisen takia varattava. Monet haluavat kertoa mitä kauheimpia juttuja hampaiden tai välilihan repimisestä. Kuntaja valtiotyönantajalla on kova haaste palkkausjärjestelmän uusimisessa tähän suuntaan. Tuskin kukaan tosissaan silti haluaa takaisin aikaa, jolloin odotushuoneessa kuunneltiin oven läpi suoraa huutoa ja tekohampaaton viisikymppinen oli näyttelyesine. Simon kuoleman jälkeen olin amalgaamipaikkoineni ja aukkoineni hetken tuuliajolla, kunnes sattumalta ohjauduin Kälviän hammashoitolaan Sari Toivolan potilaaksi. Huomattavat palkankorotukset julkissektorilla merkitsevät verojen korotuksia ja nostattavat yksityisellä puolella vastaavia vaatimuksia hyvityksestä. s KARJALAINEN arvioi, että osa koulutetusta väestä on selvästi alipalkattua. Piikki on kaksijakoinen. Yli tuhat vesiasiantuntijaa ja päättäjää on keskustellut tällä viikolla Tukholmassa maailman vesiongelman ratkaisusta. Ahon avaus jätti joka puolelle odottavan mielialan sen suhteen, palasiko Harvardista muuttunut keskustajohtaja. Erään hammaslääkärin mukaan nykypolvi ei tiedä hammaslääkäristä tai reikäisestä purukalustosta mitään. Tämä tuntuu myös YTHS:n vastaanotoilla; mielenterveyden avunhakijoista lähes puolet on välittömän sairasloman tarpeessa. Samaan aikaan terapiaan on vuoden mittainen jono. Syyttää ei voi myöskään yksityistä sektoria, sillä se toimii markkinatalouden periaatteiden mukaisesti. Menestymisen pakon sijaan opiskelijoiden olisi terveellistä löytää tasapaino opiskelun, työn ja vapaaajan väliltä. Tuo pakko seuraa mukana jo lukiosta. Laulut on keksitty usein sellaisista asioista, joita joko inhotaan, pelätään, rakastetaan tai salaa ihaillaan. H ammaslääkäri. – Me olemme törmäyskurssilla. Paikka johtoportaassa heti opintojen päätyttyä tai ylipäätään koko työuralla on valtaosan kohdalla täysin epärealistista. Myös markkinakorkoihin sidottu opintolaina sekä 55 kuukauden raja opintotuen maksamisessa painavat mieltä. Asanon periaatteisiin kuuluivat saastuttajille tulevat maksut, vesivero ja jäteveden kierrätys. on monen oppilassukupolven tuttu. Vastaanotoilla työskentelevien lääkäreiden ja hoitajien mukaan stressaantujat ovat nimenomaan tämän päivän yhteiskunnassa varsin mallikelpoisia kansalaisia, varsinaisia suoriutujia. Mikäänhän ei ole mieluisempaa kuultavaa joko hammaslääkäriä tai lasta odottaville. Mikä sitten pelottaa. Brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö Terfund onkin aiemmin varoittanut useiden ihmisten joutuvan tulevaisuudessa jättämään kotinsa ja lähtevän etsimään puhdasta vettä muualta. – Syyria ja Irak syyttävät Turkin riistävän kipeästi tarvittua vettä rakentamalla patoja Eufratja Tigrisjokeen. Vihlominen, kun pora vinkuu. Alkava syyslukukausi on täynnä uusia mahdollisuuksia ja lunastettavia lupauksia. Miljoonat kärsivät puhtaan veden puutteesta s TURUN SANOMIEN mukaan kuntia ei voi moittia siitä, että ne pyrkivät hoidattamaan potilaansa siellä, missä apua on saatavilla. Catley-Carlsonin mukaan vettä ei saisi enää pitää ilmaisena tai reilusti tuettuna hyödykkeenä maataloudelle ja teollisuudelle, vaan siitä pitäisi periä sen arvoa vastaava korvaus. Huumeetkaan eivät ole opiskelijoille tuntemattomia, sillä 24 prosenttia miehistä ja 17 prosenttia naisista on kokeillut huumeita. Lähde: BBC Vesi ja sen puute aiheuttaa monia ongelmia. Selvää on vain Ahon oma ja vahvistunut halu jatkaa. Vielä sitä on ennenaikaista arvioida. s POHJALAISEN Matti Kupari painottaa, ettei lääkärien palkankorotuksia voi seurata yleinen rahanjako. Puute puhtaasta vedestä voi myös lisätä siirtolaisuutta ja maiden välistä muuttoliikettä vuoteen 2025 mennessä, kertoi BBC. Kun tarpeeksi moni ajattelee samoin, ajattelutapa yleistyy. Rajanvetoa yksityisen ja julkisen välillä on kuitenkin syytä käydä ja pohtia ennakkoluulottomasti uusia ratkaisuja myös potilaat huomioon ottaen. On hyvä ajoissa opetella arvostamaan työpaikkoja, jotka eivät ole välttämättä lähelläkään johtotasoa ja joista maksettava palkka ei myöskään vastaa nykypäivän opiskelijoiden joskus varsin huimia tavoitteita. Etenkin Niilin jokialueella ovat maat jo nyt olleet erimielisiä kasteluvesistä ja vesivoimasta. – Araljärvi Keski-Aasiassa muuttui myrkylliseksi aavikoksi, kun Neuvostoliitto kuivatti järveen johtaneet kaksi jokea puuvillan viljelyn vuoksi. Saattaisi ollakin. Viime vuonna puolet miehistä ja neljännes naisista ylitti alkoholinkäyttöä arvioivan AUDIT-testin turvallista kulutusta kuvaavan seitsemän pisteen rajan. Toistuva vesipula vaikeuttaa 4,5 miljoonan ihmisen elämää Kataloniassa. Se oli minun ja jäljellä olevien hampaideni onni. Asanon mukaan kierrätetty vesi saattaisikin puhdistettuna soveltua maatalouden tai teollisuuden käyttöön. Vuoden vesipalkinnon saaja, Kalifornian yliopiston professori Takashi Asano, on osoittanut useita tehokkaita keinoja veden käytön vähentämiseksi. Hyväntekeväisyysjärjestön edustajan mukaan puhdas vesi kuuluu ihmisoikeuksiin, jota ilman yhteiskunta näivettyy ja ihmiset kuolevat. Puudutuksen saa jokainen, joka haluaa, ja ennen piikkiäkin voidaan puuduttaa, jos "pelkästä" piikkipelosta on kysymys. Monissa kehitysmaissa maanviljely kuluttaa noin 70 prosenttia vedestä. – Teollisuus voi oikealla tekniikalla vähentää vedenkäyttöä 40 prosentista 90 prosenttiin, korosti Asano, joka torstaina otti vastaan 1,5 miljoonan kruunun (miljoonan markan) palkinnon. Tämä sanotaan samalla äänellä kuin muistellaan talvisodan pakkasia tai sodanjälkeistä pula-aikaa: olisi teille ihan oikein, että kokisitte ne. Jos tai kun terveyspolitiikan alueelle ryhdytään vetämään uusia linjoja, ei saa tulla kysymykseen, että yksityinen puoli jotenkin nitistettäisiin. Kivun odotus on siis oikeampi määritelmä. Kun ne esitetään yksityisille yrityksille, edistetään työttömyyttä. Joet ovat tärkeitä sähkön, ruuan ja veden lähteitä, joiden saastumisella on vakavat seuraukset. Tutkimuksen mukaan nimittäin joka neljäs korkeakouluopiskelija kokee olonsa peräti huomattavan stressaantuneeksi. Ensin ämmää ja suhinaa ja sitten äätä ja ärrää. Päästäkseen mukaan menestymisen markkinoille nuoren on kilpailtava opintopaikoista, suorituksista ja työpaikoista. Sain nimittäin lupauksen, että minua ei puuduteta kuin äärimmäisessä hädässä. Tuomio, mitä lääkäri sanoo, kun suu aukeaa. Koulujen kestohitti Tiedän paikan kauhean koulun hammashoitolan... Joessa on kerrottu myös olevan korkeita arsenikkipitoisuuksia. Niitä oli harvoin lääkärin mielestä. Liian suuret opiskelu-urakat, epätietoisuus tulevaisuudesta, työstä ja toimeentulosta sekä kunnon otteen saaminen opiskelusta näkyvät monenlaisina oireina. Miljoonakaupungin vanhat vesijohdot vuotavat hukkaan noin 40 prosenttia puhtaasta vedestä. 2001 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Vesa Pajala (vast.), Marja Vilpula Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus TUKHOLMA (STT–TT) 450 miljoonalla ihmisellä on pulaa puhtaasta vedestä ja nykyisen kehityksen jatkuessa nousee lukumäärä 2,7 miljardiin 25 vuodessa. Opiskeluajan elämänvaihe ei näiden tietojen valossa näytäkään enää niin auvoiselta. – Vastakkaisten intressien edustajien täytyy istua alas ja päästä yhteisymmärrykseen siitä, kuinka vesiresursseja voidaan hyödyntää parhaalla tavalla, sanoi Hollannin kruununprinssi Willem Alexander, joka oli eräs maanantaina alkaneen konferenssin pääpuhujista. Veden uudelleenkäyttö voisi olla eräs vesiongelman ratkaisuvaihtoehdoista. Emme voi todellakaan jatkaa tällä tiellä, vaan meidän täytyy saada eri ryhmät yhteen, sanoi Kansainvälisen vedenhallintoinstituutin puheenjohtaja Frank Rijsberman BBC:lle. Simo kuunteli potilaita, joita rauhoitteli joskus konjakkiryypylläkin
pnä kesäkuuta 1950 uutisoi sanomalehti Uusi Suomi etusivullaan: "Radioaktiiviset jätteet kuuhun. Laitteet ovat tänä päivänä niin tehokkaat, että voidaan aina todistaa mitä oli tapahtumassa ja etsiä ja löytää syylliset. Muilta osin Kelan pohjaosan suuruinen työeläkevähennys tulisi muista Suomen eläkekassoista, ei siis valtion eläkekassasta. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Muutoin tällainen röyhkeä laittomuus ja menettelytavat eivät ole ymmärrettävissä. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. En kyllä suostu uskomaan. Me ollaan käyty siellä tosi monta kertaa. Näin se rankaisee itsensä työllistäviä, yhden ja kahden hengen pajoja. Vain Oikeus ja Totuus. 26. Siksipä varoitan pienyrittäjiä tai siksi aikovia. Tämän virheen korjaamisesta on nyt kyse, mihin Lipponen vastaa kieltävästi. Em. Vielä ei noita jätteitä juurikaan ole, mutta tulevaisuudessa niistä muodostuu kiusallinen pulma." Nyt sitten eletään sitä kiusallista tulevaisuutta radioaktiivisten jätteiden ollessa yleismaailmallinen ongelma, eikä loppusijoituspaikkana ole kuu. Teillä vanhemmilla on lastenne puolesta oikeus (ja velvollisuus) vaatia laatua päivähoitoon niin, ettette vie lapsianne liian suuriin ryhmiin! Yhteiskunnassa pelataan nykyään kovilla arvoilla, mutta muistetaan kaikki, että lasten päivähoitopaikkaa ei ole tarkoitettu säilytyspaikaksi sillä aikaa kun vanhemmat ovat töissä. Itsenäisessä Suomessa ei valta ole täysin vielä koskaan vaihtunut. Katkera mieli LOHTAJA Yrittäjänä olemisen ihanuus! O n pakko sanoa, että röyhkeys on huipussaan. Olavi Hatela KOKKOLA Ydinjätteistä tullut maanpäällinen riesa Jokin aika sitten tapahtui ikäviä rautatieylikäytäväonnettomuuksia, joiden selvittäminen ja syyn etsiminen ovat aina vaikeita asioita. Kun näin eläkeläisten asioista on päätelty, on syytä jo epäillä, ettei kumppaneilla, Lipponen ja Niinistö olekaan kansalta mitään pyydettävää jatkossa. Teidät on kansan äänillä valittu edustamaan kansalaisia niin, että oikeus ja yhdenvertaisuus kansalaisille toteutuu. Laajensin yritystäni, että siinä olisi meille kummallekin töitä. Vuonna 1995 pääministerin salkkua havitellessaan Paavo Lipponen lupasi palauttaa edellisenä vaalikautena tehdyt indeksileikkaukset ja korjata eläkkeet eläkepäätösten mukaiseksi. Tovi saattaa joskus venähtää muutamaksi päiväksikin altaaseen kuivettuneet tiskit ovat laiskan bonusta. Takautuvastikin tämä korjaus tekisi eläkekassoissa noin 0,4 %:n verran. (Kuuteen laskeminen ja siitä ylikin ei ole minullekaan liian vaikeaa.) Voitko kuvitella mitä pieneltä lapselta vaatii oleminen hoitoryhmässä, jossa on lapsia kuudestakin erilaisesta kodista. Lapsihan elää kuitenkin koko ajan ainutkertaista lapsuuttaan! Leena Hietaniemi PERHO Perhepäivähoidossa on ryhmäkokokatto. Olavi Sorola Suomen perustuslaillinen hallitsija yksi neljästä miljoonasta REISJÄRVI Vallanvaihtoko ainoa lääke. Hyvä eläke on turvattu ja ehkäpä se hyväpalkkainen virka odottaa Euroopan unionissa. Kaikki oli täysin omaa, satsasin siihen koko ajan kaikki ylimääräisen mitä tuli. Voitko vieläkin antaa äänesi tälle joukolle, joka vähät välittää tästä puolustuskyvyttömästä kansanosasta. Jenny Nyholm KOKKOLA (KP) Maija Jaaksi KOKKOLA – Kyllä se paras lomakohde on oma mökki. Lasten päivähoidosta annettu asetus, 8§, määrittelee perhepäivähoidon ryhmäkoot yksiselitteisesti: "Perhepäivähoidossa voi hoitaja samanaikaisesti hoitaa enintään neljää lasta, perhepäivähoitajan alle kouluikäiset lapset mukaanluettuna, sekä näiden lisäksi yhtä osapäivähoitoa saavaa esiopetuksessa olevaa tai koulunkäynnin aloittanutta lasta." Perhepäivähoidossa ei voi ryhmäkokoja ylittää edes tilapäisesti esim. Rupeavat vielä väittämään, etteivät ole edes nähneet tiskivuorta kuppi kerrallaanko muka tiskaavat vai silmät ummessa. Luottamus kansanedustajiin ja oikeusvaltiona itseään pitävään maahamme, sen hallitukseen ja eduskuntalaitokseen on mennyt. Lipposen hallitus ei halunnut painostaa lääkäreitä ojennukseen: potilasjonot pitenivät, inhimillinen hätä lisääntyi, kaikki sen takia, ettei hallituksen herkkä hipiä kestä työmarkkinajärjestöjen arvostelua. Kelalta tuli vastaus: ”ei oikeutta työmarkkinatukeen, teillä näyttää rahat riittävän niin ja niin moneksi vuodeksi. Siellä voi tehdä puutarhahommia ja olla muutenkin vapaammin. Tai ainakin pientä brosyyriä tiskaajan avuksi ja neuvoksi, peräänkuulutan tiskausaiheisia opuksia sekä selviytymistarinoita! Tukea ja turvaa harjan heiluttamiseen on ilmeisesti haettava isoa ääntä ja muita kovia keinoja käyttämällä. Ja vielä kun jotain makoisaa löytyy ruoan päälliseksi, niin jo kelpaa. Joten olen täysin tuuliajolla. Valtaan päästyään v:n -96 alusta tilanne menikin entistä hullummaksi, ja menetimmekin muun ohessa itse maksamamme kansaneläkkeen osuuden, josta meillä on voimassa oleva eläkepäätös. Vastaanvanlaista voisi tapahtua, kun lentokone putoaa tai vaaratilanteita syntyy. Laskettelen ja hiihdän paljon. Kenen intresseissä voi olla suuremmat ryhmäkoot. Nytkö taas petettiin. Pääsee junan eteen rikkomatta puomeja. varahoitolapsilla, kuten päiväkodissa voi tehdä. Niin on iso ja merkittävä asia, että väkisinkin jonkinmoista tiskitukirengasta tarvittaisiin. Ja siellä erityisesti Sorrento. Olen niin vanhanaikainen. Menee tovi jos toinenkin, että tarvittava rohkeus on kerättynä. Meidän mökki on vielä sopivan matkan päässä niin, että siellä pääsee helposti käymään Kokkolasta. Epätoivoon olisin vajonut ajat sitten, jos olisin heikko, mutta onneksi Luoja loi juuri minulle niin vahvat hermot. Syytetään rautatieväkeä puutteellisista laitteista. Ymmärtääkseni perustuslain mukaan valta kuuluu kansalle. 2001 Gallup Paras lomakohde. Jos esimerkiksi eläkeläiset, työttömät, muut syrjäytyneet ja ne, jotka eivät ole hyötyneet sokean ahneuden politiikassa palkkoja nostettaessa, keskittäisivät äänensä eduskuntavaaleissa niille ehdokkaille, jotka eivät ole tai eivät ole olleet eduskunnassa, voisi käydä niin, että uusi eduskunta ja hallitus olisivat täysin vailla entisiä kytköksiä pääomapiireihin, työmarkkinajärjestöihin ja muihin ulkoparlamentaarisiin tahoihin. Kaikista edellä mainituista ja mainitsemattomista syistä tätä tiskiongelmaa tulee mietittyä. Syöminen se vasta lystiä puuhaa onkin äpöstää siinä kaikessa rauhassa mahansa pullolleen ja huitaista vesihuikalla muruset kurkusta. Onko eläkeläiselle viimeisenkin "siemenperunan" pois vieminen toisarvoinen asia. Tiskiharja vain kauniiseen käteen, ei muu auta. Hyvät työssäkäyvät perholaiset vanhemmat! Laki on halunnut turvata lapsillenne hyvän ja virikkeellisen päivähoidon sillä aikaa, kun itse olette antamassa työpanostanne. Kunta, jonka pienet ihmiset saatiin tekemään päätös hypystä tuntemattomaan pimeään. Vaihtoehtoja on monia. Kuivat astiat tulee siirtää sitten rypistyneillä sormilla viereiseen kaappiin, muuten ei tiskioperaatio ota edetäkseen. Älkää hommatko itsellenne mitään kiinteää omaisuutta, varsinkaan velattomana siihen yritykseenne niin kuin minä tein. Harjausvaiheessa puolestaan vaahtovesi mitä todennäköisimmin pärskähtää niin, että housut kastuvat ja saattaapa esipesulta välttynyt perunan tönkkikin vaatekappaleisiin liimautua. Kuva: Jukka Lehojärvi R uoan laittaminen on oikein leppoisaa puuhaa, kun vain tarpeelliset raaka-aineet sattuvat löytymään kaapista eikä kauppareissulle tarvitse erikseen vaivautua. Usein ne ovat vielä inhimillisiä erehdyksiä, joista ei todistusaineistoa jää kovin paljon tutkittavaksi. On sitten uskon asia tai ei, niin lystin on turha luulla loppuvan harjan heiluttamiseen. Inhimillisistä erehdyksistä melkein aina on kysymys, oli sitten juna, auto tai yksi tai useampi lentokone. Lapsetkin saa olla pihamaalla rauhassa leikkimässä. Taimi Nurminen PYHÄJÄRVI Eläkeasiaa ei unohdeta! Kuinka sosiaalidemokraatit ja kokoomus puolueena kestävät tällaisen vääryyden hyväksymisen. Kuinka sosiaalidemokraatit ja kokoomus puolueena kestävät tällaisen vääryyden hyväksymisen. Hoitajan aika ei voi riittää virikkeelliseen yhdessäoloon, hyvä kun lapsi saa perushoidon. Joonas Koivukoski KOKKOLA – Linnanmäki. Muu ei velvoita. Siinä kyllä unohtuu keittelemisen ja syömisen ihanuus, kun riisipuurokattilan pohja killottaa palaneen ruskeana, ja lautaset tarvekaluineen kohoavat reilusti yli tiskipunkan reunojen. Yksi verrattain harvinainen meillä kokkolalaisilla on Ykspihlajan tiellä, varikon ylikäytävällä. Sirkka Strandén KOKKOLA – Ylläs talvella. Maanpäällisenä riesana ne tulevat olemaan täst´edes ikuisesti. yhtälöstä tulee korkeintaan viisi ja tällöin yhden lapsista tulisi näyttää noin 6-vuotiaalta. Valistusta ja banderolleja! ANU-MAIJA KÄRJÄ Lakkoilevat lääkärit eivät olleet kunnallisella taholla toteuttamassa hoitotoimenpiteitä, eikä lakkolaisten tilalle tietenkään voinut saada ketään hoitamaan hätää kärsiviä ihmisiä. Menetyksen korjaaminen jättää todellisuudessa valtiolle vain noin 10 mmk:n menoerän, sillä muilta eläkekassoilta tulevien työeläkeosuuksien palautukset tuovat valtiolle verotuloja. Vaikka laskutikkumiehet todistelevat aivan toista. Oikeudestaan kieltää niiden laajalle maaperään ulottuvia ilmiöitä, jolloin saattaa tuhoutua korvaamattomia arvoja. Ne ovat täysin suojattomia, jos ne ovat pieniä, alle kaikkien rajojen, ja jos ne on vielä omia. Möin sen pois, mutta sitten tulikin seinä vastaan. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Samalla nämä työn sankarit toteuttivat hoitotyötä yksityisesti huomattavasti kalliimmalla. Tai ainakin vettä läpäisemättömän teurasessun ja mitättömän lyhythihaisen paidan. Mikä tällaisessa tilanteessa lienee kunnan vastuu silloin kun ryhmäkokoa on ylitetty. Kerronkin sen Teille, miksi. Keittiössä liikuskelu tiskejä näkemättä on mahdotonta, niinpä myös jääkaapille pääsy saattaa estyä päiväkausiksi. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Olinhan ollut pienyrittäjä, joten tulot jäivät sen verran pieneksi, etten voinut liittyä yrittäjien työttömyyskassaan. Osa tästä joukosta (120 000) joutui kaksinkertaisen vääryyden uhriksi. Menetimme Kelan pohjaosan verran myös työeläkkeestä, eläkkeiden yhteensovituksesta johtuen. Ja työvoimatoimiston kursseiltakaan niiltä päiviltä ette tule saamaan päivärahaa." Mitenkäs kädet levitellään. Mutta tiskivuorella on aina yhtä paha olla. Vaadimme kansanedustajilta ryhtiä asian hoitamiseksi. Janika Möttönen KOKKOLA – Ehdottomasti Tampere. Kulttuuri on myös mielenkiintoinen – ja ihmiset. Pääministeri Paavo Lipponen antoi haastattelun budjettikäsittelyn yhteydessä todeten, että kansaneläkkeen pohjaosan suuruinen työeläkevähennys on hallituksen päätöksellä nyt unohdettu, eikä se anna aihetta enempään. Olin niin kunnianhimoinen, se pitää olla omaa eikä penniäkään velkaa. Maarit Nikula KOKKOLA – Sanoisin, että Italia. Nykyiset eläkekassavarat eivät sovi Suomen rahamarkkinoille vaan niitä on jouduttu tarjoamaan ulkomaiseen käyttöön. Keväällä ministeri Maija Perho jätti asian budjetissa ratkaistavaksi ehdotuksella, että eläkeosuus palautetaan työeläkkeestä menettäneille. Väsyin, olinhan ollut kaiket kesät tiiviisti 25 vuoden ajan pitkää päivää yrityksessä kiinni. Lintuparvi ilmassa ja karhu tai hirvilauma junaa rikkomassa. Itse olen nähnyt melko vaarallisen näköisen tilanteen liikenteessä silloin, kun hoitajalla yksinkertaisesti oli liian monta lasta paimennettavanaan. Voitko vieläkin antaa äänesi tälle joukolle, joka vähät välittää tästä puolustuskyvyttömästä kansanosasta, kirjoittaja kysyy. Onko eläkeläiselle viimeisenkin "siemenperunan" pois vieminen toisarvoinen asia. Ymmärtääkseni on rikoslain vastaista kenenkään hengen tai terveyden tahallinen vaarantaminen. Tämä kunta salli potkaistavan liikkeelle vierinkiven, muistamatta vanhaa hallinto-ohjetta "primum non nocere" eli tärkeintä on olla tekemättä vahinkoa. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Tyhjäämättömän komeron ei kannata antaa lannistaa. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Uskoakseni Olkiluodon oligarkit hyppivät riemusta ja harvat vastustajat repäisivät vaatteensa. Eläimet, jota ei voi syyttää, voivat usein olla osapuolina. Puolipuomi ja lähellä rataa. Siellä minulla on ollut kaikkein mukavinta. Vaan annas olla, kun vaalit lähestyy, meitäpä tarvitaan. Että johtaja joutuu eroamaan lentoyhtiössä tai rautatiepäällikkö tekee samoin, on mielestäni liian hätiköityjä nöyryytyksiä korkeata virkamiestä kohtaan. Nyt, jos koskaan on hallitusvastuussa olevien kansanedustajien ja opposition näytettävä, mitä varten Teidät on kansanedustajiksi valittu ja kenen asialle. Oli sentään yksi kunta, Eurajoki, joka saatiin ylipuhuttua. Kaikkein kiireisimmille on suojaamaton pyörätie kummaltakin puolelta, esimerkiksi puolisokeille, jotka eivät näe milloin puomit ovat alhaalla, tai hälytysajoneuvoille, joilla on aina (muka) hirveä kiire. Eläkkeellä olevat kokevat olevansa täysin lainsuojattomia. Pääsee kiertämään ja pois loukusta, jos erehtyy ajamaan liian lähelle eli puomien ohi, kun nämä ovat alhaalla. Lentokapteeni, junankuljettaja, kaikenlaisten autojen kuljettajat, joihin matkustajien kyllä pitää luottaa, muuten matkustamisesta ei tule yhtään mitään. Me ollaan käyty Tampereella myös Tammertukussa. Tampereella musta parasta on Särkänniemi ja Särkänniemessä kivoin laite on vauhtimato. Hyvä jos täällä maanpäällä jätteitä kuljettavat ajoneuvot pääsevät kulkemaan, sellaista henkien taistelua käyvät ydinvoiman vastustajat niitä vastaan. Mielipide 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Kun uudemman kerran yrittää kurkotella kuppeja kuivausasemiin, valuu ylimääräinen vesi väistämättömästi hihan suusta aiheuttaen harjaajalle kutinaa ja puistatuksia. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Valitsin Sorrenton aikanaan ihan sattumalta. Oikaistaanpa asiaa: Valtiokonttorin eläkkeiden osuus vaaditusta korjauksesta on noin 170 mmk/v, josta valtiolle jää verotuloja niin, että valtion eläkekassan (jota Valtiokonttori hoitaa) nettomeno on noin 120 mmk. Ovathan vastuut ja vastuunkantajat viime kädessä niiden joukossa, jotka näitä kuljetusvälineitä on asetettu ja valittu käyttämään. Pääministeri Lipponen on budjettikeskusteluissa antanut ymmärtää, että valtion osuus on puolen miljardin luokkaa. Alikäytävä on ehkä "edullisempi" vaihtoehto kuin ylikäytävä, kun on kysymys autoilevien suojaamisesta. On täysin mahdollista, että kuolemantapauksia sattuit, kun hoitotoimenpiteet lääkäreitten lakkokiireitten vuoksi viivästyivät. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Eläkekassojen varat ovat nyt 435 miljardia, kun ne 90-luvun alussa olivat 130 miljardia. Jo keski-iässä, eikä mitään koulutusta, koska elämä on mennyt siinä yrittäjän ihanuudessa, ”vapaudessa”, joku varmaan kuvittelee niin. Ikkuna KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.8. Kuvassa valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) ja pääministeri Paavo Lipponen (sd.). Ei ikinä pienyrittäjäksi, eikä suureksikaan, sen opin. Me oltiin siellä tänä kesänä. Tarvitaan kiireesti valistusta ja banderolleja! Kalajokinen kirjoittaja on Ylellä Oulussa toimitusharjoittelijana. Mutta hätä keinot keksii, niin myös kylpyä odottava tiskilasti: punkasta kohoavat hajuhaitat hätistävät aikanaan viimeisenkin vitkuttelijan tiskivuorelle. Eduskunnan yläpuolella on vielä ehdoton itsevaltias: äänioikeutettu Suomen kansalainen. Pitkä, lyhyt ja kuinka kaukana radasta. Jos lakon vuoksi sattui yksikään kuolemantapaus, on Lääkäriliitto saatettava yhteisvastuullisesti edesvastuuseen tahallisesta kuolemantuottamuksesta. Niin, että kokonaisen vaatekerran vaihdon verran se vuori yleensä hermojen ja sisun lisäksi vaatii. Me syötiin Linnanmäellä myös jätskiä. Ministeri Maija Perhon toimesta asia on selvitetty, että Kelan pohjaosan pois oton myötä v:n 96-alusta lukien tuli virhe ja noin 120 000 menetti pohjaosan verran myös ansaitusta työeläkkeestä, siis menetys on kaksinkertainen. Suomessakin kunnat taistelevat oikeudestaan kieltää niiden varastointia. Sekin on yksi pluspuoli. Siellä on mahtavat maisemat, hyvää ruokaa ja juomaa. Yhdessä nämä yksinvaltiaat voivat ymmärtääkseni hyvinkin lomauttaa vaikkapa kelvottoman eduskunnan. Tässä on sitten vastaus yhteiskunnalta. Tiskausta ei tähän päivään mennessä ole suostuttu ongelmaksi myöntämään ja sen ilmeisesti uskotaan häviävän itsestään nimettömänä ilmiönä. Kun raottaa tiskikaapin oven nostaakseen puhtaat astiat valumaan, ovat ritilät tavallisesti valmiiksi pullollaan edellisen vuorenvalloituksen jäljiltä. Yhdistyksellä on siellä edullinen mökki. Ollaan käyty Sisiliassakin, mutta Sorrento oli ehkä kivempi. Se koskee jo 4000 mk/kk/brutto työeläkkeestä. Eikä siinä vielä kaikki. Vuoristorata oli paras. Mutta yhteiskunnalle olen katkera, ja se opetti, ettei rehellistä ja kunniallista elämää yhteiskuntaa kohtaan kannata elää. Turha on odottaa tiskivuoren itsestään häviävän, odottavan aika on tässä tapauksessa loputtoman pitkä. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Lars Nystedt KOKKOLA Kokkolassa erikoinen puomiratkaisu Olen ollut yli puolet elämästä yrittäjänä, työllistänyt itseni ja siitä ajasta viisitoista vuotta vain kesäisin työllistänyt itseni ja vielä opiskelevan lapsenikin. Mutta ylikäytävistä ja puomilaitteista tuskin koskaan kaikista päästään irti, ja siksi on pohdittu, minkälainen puomi olisi kaikista turvallisin. Uskollisuutemme on palkittu leikkauksilla ja vääryyksillä. Harwellin tutkimuslaitoksessa puhutaan, että radioaktiiviset jätteet toimitetaan kuuhun
Jossakin artikkelissa puhuttiin oikeistoaallon tilauksesta. Tänä vuonna hänet hyväksyttiin Taidemaalariliiton jäseneksi ja se taitaa olla kinnulalaiselle luokanopettajalle se kaikkien "kovin juttu". Anna-Liisa Hakkarainen ei yritä olla erikoinen eikä mitenkään in. Ei satua, vaan totta Kun Hakkaraista kuuntelee ja selailee samalla hänen viimeisintä teostaan Portti taiteeseen, on todettava, ettei taidemaalarin tie suinkaan ole ollut hämmästyttävää satua, vaan luontevaa arkipäivää. Hakkaraisen töissä on usein harso ja utua. Moni lapsi tai nuori ei ole havainnut lahjojaan ennen kuin opettaja on sen hänelle kertonut. Absoluuttisen yksinäinen humoristi Veikko Huovinen oli mukana elämänsä ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa. En varsinkaan kesken painajaisten, aamuyöstä. Ensiksi sanoisin fasistioikeuden presidentille, että olen hyvin hiljainen ja rauhallinen mies, juuri sellainen, jota fasistit sortavat. Mozartin, Händelin ja Vivaldin musiikkiteoksista. Muutaman viskipaukun jälkeen häneltä lähti sähkeitä sinne sun tänne. Paasilinna huokaa katuvaisena ja sanoo, ettei tuttavista ehkä ole kovin hauskaa herätä yöllä keskustelemaan täynnä toimintatarmoa olevan kirjailijan kanssa. Kirja kertoi neuvostovallan raiskaamasta Virosta ja ihmisistä punakoneen kynsissä. Tekstissä häntä on avustanut Satu Itkonen. Eikä siis suinkaan mikään moka. Esimerkiksi Kultamarja ja metsän salaisuudet on jäähyväisteos omalle isälle. Mutta vaimo vain intti, että mitä kirjailija muka tekee kuorma-autolla. Hän arveleekin vähän tietävänsä tästä asiasta pyrkimättä olemaan makutuomari. NSDAP:n jäsen en ole koskaan ollut, en ainakaan muista olleeni. Huovinen oli tehnyt paljon työtä kirjan suunnittelussa, lukenut "yhtä jos toistakin, hankkinut aineistoa keinolla jos toisellakin". – Huumori, leikillisyys, myhäily, hymy, irvistys, hohotus, hörhätys, iloisuus, nauru – mitä niitä nyt onkin – on laaja kuin meri, Huovinen kirjoittaa. Kuoron harjoitukset alkavat syksyn myötä ja uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan laulamaan. Kestän sen kuin mies Savottajätkien lohkomistapa on se perinne, josta kirjailija Arto Paasilinna paljolti ammentaa. Kuvat: Lehtikuva / Heikki Saukkomaa Tiina Ruotsala (KP) Keski-Pohjanmaan Maakuntakuoro valmistautuu juhlavuoteen. Hän rohkenee vähän epäillä. Sinisten värien esille saaminen on vaikeaa – sininen lumi, sininen nenä, sininen lyhty, sininen valo. Kirjailija Sirola kuollut. Rauhanpiipunkin olen kirjoittanut." "Kansaa en ole halveksinut, Konsta Pylkkäsenkin olen kirjoittanut. Kuvat: Jukka Lehojärvi Toholammin sadunkertojien puisto on myös koko pitäjän naamiaistapahtuma. Vuokrakiskontaa en ole harrastanut. Yhtään ihmistä en ole ampunut enkä lyönyt. Lisäksi työn alle otetaan mittava Vivaldin Gloria -messu. – Aloin maalata kirjan kuvia aikaan, jolloin isäni sairastui vakavasti. – Hangoittelin silloinkin vastaan, koska olen sitä mieltä, että sanasta miestä, sarvesta härkää. Naiset ovat kuitenkin aika etäällä kuorma-autoista, ja kun itsekin olin vähän haljakalla tuulella, niin peruttiinhan se kauppa lopulta. Hitleristä kertova Veitikka vuodelta 1971 sai monenlaista arvostelua osakseen. Ne ovat kertakaikkisen vilpittömiä kuvia, joista taiteilija tietoisesti jättää pois ahdistuksen, vaikka alitajuisesti omaa elämäänsä niihin tallentaakin. 2001 13 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Ahlholm (06) 827 2317/(08) 411 0302 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi • taideteokset • valokuvat • käsityöt Valikoimissamme yli 400 kehystä Tiina Ruotsala TOHOLAMPI (KP) Kuvataiteilija Anna-Liisa Hakkarainen on kuin maalaamansa taulu. – On ero naurulla ja ihmispoloisen leppoisella hyväksymisellä. Kiima meni ohi ja Sirola lähti Pariisiin. Unenomaiset työt puhuttelevat ihmistä ja ne ovat löytäneet yleisönsä. Näinpä ollen pyytän, herra presitentti, että työ vappautatte minut fasismin ikeestä." Tällainen ihminen on mielestään Veikko Huovinen, joka muistelmiensa tiimoilta oli suostunut elämänsä ensimmäiseen tiedotustilaisuuteen. Kirja oli läpimurto.1980-luvun alussa Sirola ja muut kulttuuriradikaalit perustivat Kiima-lehden. Taidekoulutuksen hän kuittaan mainitsemalla opettajansa Veikko Hirvisen. Tämä viimeksi mainittu tuli Biennalesta, jossa oli mukana sata eurooppalaista kuvantekijää. – Kuinka voi eroottisesta farssista, jossa kerrotaan miten 60vuotias mies rakastaa naisia, kukaan loukkaantua. – Joka tapauksessa löytyy kylliksi niitä, jotka nipistävät suunsa nappiin ja eivät hymyile. Hän sanoo, ettei elämä ole itsestäänselvyys. Aika oli se kuin oli, 70lukua, taistolaiset voimainsa tunnossa, huumorintajuttomat posuajat paatostamassa, kirjailija muistelee. Kuoron johtajina ovat toimineet nimekkäät kuoronjohtajat, kuten Jorma Tolonen, Ossi Elokas, Eero Erkkilä ja Matti Hyökki. Kirjailija ja metsänhoitaja, joka on viidenkymmenen vuoden ajan saanut lukijansa nauramaan ja vähintäinkin hymyämään. Juhlakonsertin ohjelma koostuu mm. Voitto meni Puolaan ja viidelle muulle kuvataiteilijalle myönnettiin erikoispalkinto, lisäksi myönnettiin erikoismainintoja, joista yksi tuli suomalaiselle Jaana Aallolle. Minulle päin nimittäin soitetaan vielä enemmän. Kalastusaiheinen novellikokoelma ilmestyi intohimoiselta lohimieheltä vuonna 1995 nimellä Silkkaa kalajuttua. Ei ole poikkeuksellista, että harjoitukset venyvät helposti kuuteen tuntiin. Kai nyt Finlandia-palkittu kuvittaja vain allekirjoittaa jäsenyyden. Sitä on kuitenkin mahdoton tietää ellei taiteilija itse sitä kertoisi. Hakkarainen muistaa vieläkin sen ilon tunteen, kun hänen työnsä pääsi Jyväskylän taiteilijaseuran jurytettyyn näyttelyyn 1980-luvun puolivälissä. Mutta jotakin siitä tietänee tämä satiirikko ja kainuulaisen kansankuvauksen mestari. Kuva: Kaarina Naski Silloin mokasin Niklas Herlin HELSINKI (STT) Kirjailija Harri Sirola kuoli torstaina todennäköisesti omasta tahdostaan kotikaupungissaan Helsingissä. Synnyinkin vasta 1927 Simossa. Eikö ole makeimmin naurettu toisten tyhmyydelle ja poikkeaviin mittoihin kasvaneelle ominaisuudelle kuten saituudelle, mahtipontisuudelle, pelkuruudelle ja epäluuloisuudelle. Ja vastaa, ettei voi. Ainakin aviomiehen Reino Hakkaraisen mielestä Anna-Liisa Hakkarainen on perusminältään tunnollinen, nivalalainen körtti. Ymmärtävätkö kaikki huumoria, Huovinen kysyy. En ole ollut keskitysleirin vartijana Saksassa tai Suomessa. Tämän kirjan kuvissa elän läpi myös jäähyväisiä isälleni. Naivistisista ja sadunomaisista öljyväritöistään tunnetuksi tullut Hakkarainen on kirjannut ansioluetteloonsa jo muun muassa Finlandia Junior-palkinnon, Suomalaisen kuvakirjapalkinnon, Vuoden huiput Grafia r.y:n tunnustuksen sekä viimeksi Japanista saamansa eurooppalaisen kuvataiteen erikoispalkinnon. – Monille huumori on vitsi, usein härski ilmassa lentävä ja tuuleen katoava. Hyvä anekdootti taas on arvokas huumoripuun hedelmä, myös kirjallisuuden lajina nautittava. Keskipohjalaisille Kinnulassa jo neljäkymmentä vuotta asunut Hakkarainen on tietyllä tavalla edelleen oma kuvataiteilija, sillä hän on syntyjään Nivalasta. Olen esimerkiksi ostellut maatiloja, tehnyt autokauppoja ja sen sellaista. Kirjailija sanoo, että teos oli ivanauru diktaattoreille ja ihmisten orjuuttamiselle ja samalla historiallisen dokumentin satiirinen parodia. – Ja ehkä rehevin nauru on kirvonnut kahden tyhmän nauraessa toistensa tyhmyydelle, mikä lienee maailman yleisin nauru. Taipumuksestani kertoo jo sekin, että omistan kahdeksan saunaa... Vaellustarinoiden taitajana hän tietenkin vaeltaa. Maakuntakuorolla tulossa juhlavuosi Kaarina Naski Riivinrauta -nimitys naisesta nyt ei ole mitenkään kehuvimmasta päästä, joskin on kansan suussa pitkään pureskeltuna menettänyt osan rosoisuuttaan. Simo Kangas, mies Vetelin poikakuoroihmeen takaa. Naisetkin, jopa riivinraudat, ymmärtävät asemansa tässä mielessä. Isopoika palailee juurilleen pohjoisen metsäkämpille, jotka tulivat hänelle tutuiksi viisikymmentäluvulla. – Mitä mokiin tulee, niin olen tehnyt muutaman. (...) Miten tuomioistuimessa tulisi puolustautua. Sen myöntävät myös monet kollegani. Sirola oli 43-vuotias. Hakkarainen sanoo, että opettajan tai muun aikuisen rooli lapsen lahjakkuuden löytäjänä on merkittävä. En ollut Mussolinin lähimpiä työtovereita, tuskin tunsin hänet. Sota-aikana en pitänyt vaarallisia puheita enkä kirjoittanut vaarallisia kirjoituksia. Äkkiväärät feministit ovat eri asia, mutta tulen kestämään metakan kuin mies, terveisiä vain. Nyt kiire näyttäisi hieman hellittävän, ja Hakkarainen on luvannut sekä itselleen että elämänkumppanilleen höllentää tahtia. Hakkaraisen töissä ei ole kikkailua ja niistä puuttuu myös imelä yleisön kosiskelu. Hän oli osaava kirjoittaja, puuseppä ja kalastaja. Ymmärrettävästi en ole halukas tekemään kaikkien ihmisten elämäkertoja. En ole rotary enkä leijona, vaan absoluuttisen yksinäinen ihminen. Kuorolaiset tulevat eri puolilta maakuntaa, joten kuoro kokoontuukin vain noin kerran kuukaudessa. Harri Sirola oli hämmästyttävän monipuolinen ihminen. Menestys ei Hakkaraiselle ole noussut alkeellisestikaan hattuun. – Olin jonkin verran huolestunut asiain saamasta käänteestä. Opettajan merkitys Anna-Liisa Hakkarainen on koulutukseltaan luokanopettaja, mutta jo toistakymmentä vuotta hän on ollut päätoiminen kuvataiteilija. Iikolli en ole ollut enkä AKS:n jäsen. Parin oluen jälkeen minulla on vimma toimittaa tärkeitä asioita puhelimitse. – Yksinäisessä ja eristäytyneessä ammatissa työskenteleville puhelin on jotenkin maaginen väline. Hieman liiankin tunnollinen, niska on oikutellut kun Hakkarainen on maalannut aamusta iltaan. Mikä niistä on parasta, on kirjailijan mielestä makuasia. Tällä hetkellä kuorossa on laulajia suunnilleen yhtä paljon kuin kokoonpanolla on ikää eli viitisenkymmentä. Hän kirjoitti Kalevaan vastineen Tilasiko vasemmisto Veitikan: "Suomeen pitäisi perustaa fasismia tutkiva tuomioistuin. Voiko sen luonnehtia lyhyellä, täsmällisellä määritelmällä, kysyy kirjailija Veikko Huovinen perjantaina julkaistussa muistelmateoksessaan Muina miehinä. Usein öiseen aikaan. Olin juuri varrassiikaa ostamassa Torniossa ja matkalla Kittilään, hän sanoo ja olen kuulostelevinani äänestä suurta tyytyväisyyttä. Totta, varsin usein kuvataiteilija kertoo esimerkiksi haastattelussa koulun kuvaamataidon opettajasta, jonka tuki on ollut merkittävä nuoren pohtiessa uravalintaansa. Esikoisteos Abiturientti ilmestyi 1980 Sirolan ollessa 22-vuotias. Kuoron viisikymmenvuotistaivalta juhlitaan ensi vuoden huhtikuussa Ylivieskan kirkossa pidettävässä juhlakonsertissa. – Juu. Heidän mielestään naureskelu on vakavien elämän totuuksien pakenemista, rintamakarkuruutta. Eikö ole kautta aikojen virnuiltu toisen vahingolle, surulle ja epätoivoiselle tilanteelle. Puoluepyrkyryydellä en kalasta. Huumorintajuttomat posuajat Kaikki eivät aina ole ymmärtäneet Huovisenkaan huumorin laatua. Toholammin satupäivässä lauantaina vieraillut Hakkarainen näytti dioja ja taulujaan kertoen niiden taustoista ja synnystä. Tavoitteena on koota juhlavuoden kunniaksi oikea suurkuoro. Viimeisen kirjansa, Jeesus enkelinpoika nasaretilainen, Harri Sirola sai valmiiksi tänä vuonna. Lisäksi sama parivaljakko julkaisi viime marraskuussa toisen satukirjan Aurinkolintu ja Kaamoksen korppi, joka on ihastuttanut erityisesti Japanissa. Mutta ensin romaani riivinrauodista. Eikä tässä vielä kaikki. Läpirehellinen taiteilija, joka itsekin hämmästelee lapsenomaisen vilpittömästi kuviensa menestystä. He perivät aina voiton taiteen arvostuksessa ja yhteiskuntien muuttumattomassa jutaamisessa. 1990-luvun loppua kohden Sirola kirjoitti muun muassa paljon lehtijuttuja ja teos Syysprinssin kalaretki ilmestyi 1997. Hän kirjoitti seitsemän laudaturia ja selvisi myös merisotakouluun. Koskaan ei voi tietää, mitä on odotettavissa. Olisiko kamelillekin helpompi käydä neulasilmästä, kuin Hakkaraisen kaltaiselle taiteilijalle päästä seuran jäseneksi... Taulu ei ole itsestäänselvyys, ei myöskään suosio. Omasta tuotannostaan Huovinen sanoo, että hän on viljellyt leikillisyyttä aina iskevästä satiirista toivon mukaan ymmärtävään huumoriin saakka. Huovinen otettiin vastaan novellikokoelmansa Hirri (1950) myötä kansankuvaajana, joka jatkoi muiden muassa Lehtosen ja Haanpään korpiseutujen originellien ihmisten kuvausta. Juhlavuoden lähestyessä on harjoituskertoja kahden viikon välein. En osaa tehdä oikeanlaista sinistä väriä, taulu ei tule koskaan valmiiksi. Syntyi romaani Anna palaa (1983), joka sai varsin negatiivisen kritiikin. Käsistään kätevä kirjailija halusi puusepäksi ja myös teki puusepän töitä. Mutta mikä kokoontumiskerroissa menetetään, otetaan takaisin pontevissa harjoituksista. Siispä Kymmenen riivinrautaa voi olla ihan passeli nimi Arto Paasilinnan uudelle romaanille. Jo tuolloin haluttiin kohottaa Keski-Pohjanmaan maakunnan kuorolaulua uusille urille ja lisätä lauluharrastusta maakunnassa. Konserttipaikka on luonnollinen, sillä kuoro perustettiin Maakuntaliiton aloitteesta juuri Ylivieskassa. Huovisen henkilöt ovat kuitenkin kasvaneet teos teokselta valottamaan ihmisyhteisöä laajemmasta näkökulmasta, vaikka taustalla on nähty edelleen haanpääläinen salatai julkiviisas kainuisti, tunnetuimpana puhemiehenään Konsta Pylkkänen, Havukka-ahon ajattelijan korpifilosofi. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.8. Minkään puolueen jäsen en ole. Heti alusta saakka oli ideana koota koko maakunnan kattava kuoro. Vaikka kirjoja on mahtunut lyhyen ajan sisään peräti kolme kappaletta, Hakkarainen muistuttaa, ettei hän ole kuvittaja vaan kuvataiteilija. Ja vielä kesän alussa tuli painosta Portti maalauksiin, jossa myös teksti on Anna-Liisa Hakkaraisen käsialaa. Hakkarainen kertoo myös luontevasti peloista, jotka ovat kaikille luovan työn tekijöille tuttuja tuntemuksia. – Tämä taulu on väkevä muisto omasta pelostani maalausprosessin aikana. Usein naivistiset työt ovat hauskoja ja iloisia. Nykyään kuoroa johtaa dir.cant. Ei tarvitse olla kovinkaan haka päättelytaidossa, kun arvaa, ettei Artoa kotoa tapaa. Satumaista naivismia kaikille Anna-Liisa Hakkarainen vieraili Toholammin satupäivässä Anna-Liisa Hakkarainen on ennen kaikkea kuvataiteilija ja vasta sitten kuvittaja. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi vuonna 1977 Harri Sirola pyrki ja pääsi Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan ja muutamaan muuhunkin tiedekuntaan. Katsojan on vaikea nähdä lopputuloksesta siihen liittyneitä pelon ja ahdistuksen hetkiä. En kulje puhujamatkoilla, en luennoi nuorisolle, en huuda, nyrkkeile enkä tappele kadulla. Kaksi kaupunkia -kirjan jälkeen Sirola päätti vaihtaa ammattia. Vain kerran Arto on purkanut yöllä tekemänsä kaupan. Otanpa itseni esimerkiksi. Joskus taulun tekemiseen voi kulua yllättävän pitkä aika, kuten esimerkiksi työhön Sininen talvi. Lyhyen ajan sisässä Hakkaraisen kuvat ovat päässeet kolmeen kirjaan, näistä ensimmäinen siis Finlandia-palkittu Kultamarja ja metsän salaisuudet, johon tekstin teki Leena Laulajainen. Anna palaa -teosta seurasi rankka ja tilittävä runokokoelma Turha hätkähtää (1986).Harri Sirolan tähänastinen pääteos Kaksi kaupunkia ilmestyi vuonna 1991. He näkevät, että virnuilu, viisastelu ja konstailu ei sovi velvollisuudentuntoisille, vastuullisille taakankantajille. On syntymässä savottahistoria, kuvittajana Raimo Sallinen. Reetta Ravi HELSINKI (STT) Mitä on huumori. Mauri Sariola puolestaan muistetaan legendaarisena sähkösanomien lähettäjänä. – Moka mikä moka, mutta olen kyllä saanut nauttia samaa lääkettä itsekin. – Hain jäsenyyttä jo silloin, kun olimme voittaneet Finlandia-palkinnon, mutta ei minua tuolloin vielä hyväksytty, hän vastaa nauraen. Kuoron kokoontumispaikka on useimmiten Kokkola, mutta myös muilla maakunnan paikkakunnilla pidetään harjoituksia ja konsertteja
Mielenosoittajat sulkivat tien Kansallismieliset makedonialaiset osoittivat lauantaina mieltään Länsimaiden välittämää rauhansopimusta vastaan, viranomaiset kertoivat. Hänen mukaansa kevyesti aseistetut joukot ottavat vain vapaaehtoisesti luovutettuja aseita vastaan. Loput brittien johtamasta 400 sotilaan etujoukosta on määrä saapua Makedoniaan viikonlopun aikana. Naton komentajat kehottivatkin Makedonian ja albaanisissien johtajia antamaan rauhalle mahdollisuuden. Kim lähti Moskovasta 8. Mielenosoittajat sulkivat maan pääkaupungin Skopjen ja Kosovon välisen tien, joka on Naton tärkeimpiä kulkureittejä. Silminnäkijöiden mukaan Israelin armeijan tunkeutui alueella panssarivaunulla ja kahdella puskutraktorilla. Ruotsalaisia diplomaatteja pidätettiin Venäjällä SKOPJE/PRAHA (STT–REUTERS–AFP) Nato ei lähetä joukkoja Makedoniaan keräämään albaanisissien luovuttamia aseita, ellei kapinallisten ja hallituksen joukkojen sopima tulitauko vakiinnu, kertoi Naton komentaja lauantaina. Autopommi räjähti Kolmetoista ihmistä loukkaantui pommi-iskussa. – Meidän täytyy olla vakuuttuneita siitä, että ihmiset ovat sitoutuneet tulitaukoon, brittien prikaatinkomentaja Barney WhiteSpunner sanoi. Gurez sijaitsee noin 110 kilometriä pohjoiseen Kashmirin kesäpääkaupungista Srinagarista. Onnettomuus aiheutti valtavat liikenneruuhkat, ja loukkaantuneet kuljetettiin sairaalaan helikoptereilla, koska ambulanssit eivät päässeet tapahtumapaikalle. DSS, Jugoslavian presidentin Vojislav Kostunican puolue, ilmoitti perjantaina lähtevänsä Serbian hallituksesta. Suurin osa hotellivieraista kuuluu uskonnolliseen ryhmään nimeltään "Jumalan lauma". Kimin kerrottiin pysähtyneen edellisenä päivänä rajalla sijaitsevassa kylässä jäähyväisseremoniaan, johon osallistui myös Venäjän presidentti Vladimir Putin. Filippiinien televisio näytti lauantaina palosta uutisfilmejä, joissa kokonaiset perheet pyysivät apua hotellin kalteri-ikkunoiden takana. Kuva: Lehtikuva/EPA SRINAGAR (STT–AFP–REUTERS) Intian ja Pakistanin joukot ottivat yhteen lauantain vastaisena yönä kiistellyn Kashmirin rajalla, Intian puolustusministeristön edustaja kertoi. Joukkojen on määrä pystyttää komentokeskus albaanisissien aseiden keräämistä varten ja seurata tulitaon pitävyyttä. Tuolloin Markovic joutui keskustelemaan miehensä kanssa puhelimessa lasiseinän läpi. Filippiinien Manilassa tuhoisa hotellipalo Ainakin 75 ihmistä kuoli hotellipalossa Manilassa. Monien uskotaan kuolleen tukehtumalla, kun hotellihuoneisiin levisi paksua savua. Tilanne lisäsi entisestään Israelissa vallitsevaa pommiuhkaa. Manilassa sijaitsevassa kuusikerroksisessa Manor-hotellissa Quezonin alueella yöpyi paloyönä noin 300 ihmistä. Kaksi pieneksi luonnehdittua räjähdystä keskeytti junaliikenteen hetkeksi ja aiheutti viivästymisiä. Aseiden luovutuksen aikataulu saattaa tosin osoittautua liian kireäksi, sillä suunnitelman mukaan Naton sotilaat keräisivät tuhansia aseita 30 päivässä. Ognjanovicin mielestä perheen jäsenten pitää päästää ainakin halaamaan toisiaan. Hollannin ulkoministeriö lupasi viime torstaina myöntää kolmen päivän poikkeusviisumin Markovicille, jonka nimi on EU:n yhteisellä ei-toivottujen henkilöiden listalla. Kuva: Lehtikuva/EPA GAZA (STT–REUTERS–AFP) Yksi ihminen sai surmansa, kun Israel ja palestiinalaiset ottivat yhteen lauantain vastaisena yönä pakolaisleirillä Gazan alueella. Turvallisuusjoukkojen kerrottiin pysyneen hälytysvalmiudessa Betlehemin, Ramallahin ja Qalqiliyan ympärillä estääkseen palestiinalaisia kiertämästä tiesulkuja ja pääsemästä Israeliin. Ainakin 18 ihmistä saatiin pelastettua tulipalosta vammoitta. Sairaalalähteiden mukaan palestiinalaismiestä ammuttiin päähään Khan Younisin pakolaisleirillä tapahtuneessa välikohtauksessa. Surmansa saanen kerrottiin kuuluneen palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin Fatah-liikkeeseen. Useat uhreista löydettiin kylpyhuoneista, joihin he olivat paenneet vilvoittamaan itseään vedellä. elokuuta panssarijunallaan kohti Pjongjangia. Eräs turvamies ampui pistoolilla ilmaan epätoivoisena yrityksenä herättää nukkuvat hotellivieraat. Toinen ruotsalaisista selitti venäjäksi heidän olevan diplomaatteja ja konsulin vieraita. Espanjassa vietettiin lauantaina yhtä lomakauden vilkkaimmista viikonlopuista. Riitaisuudet vanhoillisena pidetyn Kostunican ja Djindjicin välillä ovat kyteneet jo kuukausien ajan. Israelin tärkein liittolainen, Yhdysvallat, on arvostellut iskuja. Palestiinalaiset puolustivat pakolaisleiriä heittämällä kiviä ja ampumalla. Väkivalta on Kashmirissa kiihtynyt viime kuussa pidetyn Intian ja Pakistanin välisen huippukokouksen jälkeen. Palestiinalaisten turvallisuusviranomaisten mukaan kyseessä oli kohdennettu hyökkäys 29-vuotiasta Abdel Rahman Abu Bakraa vastaan. Välikohtaus sattui Intian hallitsemassa Kashmirin osassa. Sotilaat tulittivat Kashmirin rajalla MADRID (STT–AFP–DPA) Yksi ihminen kuoli ja yli neljäkymmentä loukkaantui yli sadan auton ketjukolarissa Espanjassa lauantaiaamuna, pelastusviranomaiset kertoivat. Kaksi ruotsalaisdiplomaattia oli vierailemassa Pietarissa, missä he asuivat Ruotsin konsulin luona. Diplomaateilla ei ollut passeja mukanaan, mutta he näyttivät sen sijaan ajokorttejaan. – Makedoniaa seuraa nyt koko maailma, joka ihmettelee, onko täällä olevilla ihmisillä moraalista rohkeutta rauhanprosessin läpikäymiseen, sanoi tanskalainen kenraali Gunnar Lange. DOS on hallinnut Jugoslavian ja Serbian, Jugoslavian toisen osatasavallan, politiikkaa sen jälkeen kun Slobodan Milosevic joutui eroamaan Jugoslavian presidentin tehtävästä lokakuussa. Silloin kuoli 160 nuorta diskopalossa, joka sekin sattui Quezonin alueella. Djindjic varoitti Kostunican puoluetta. Palo on pahin Filippiineillä sitten vuoden 1996 maaliskuun. Kuolleiden henkilöllisyydestä ei ole vielä varmuutta. Palomiehet onnistuivat sahaamaan eräin kohdin kalterit poikki, jotta hotellivieraat pääsisivät ulos. Naton Euroopan joukkojen komentajan, kenraali Joseph Ralstonin, on määrä vierailla Makedoniassa maanantaina. Tulipalossa loukkaantui ainakin kuusi ihmistä. Turistien suosimassa hotellissa oli räjähdyshetkellä satoja ihmisiä. Valmistautuminen alkoi Naton sotilaat valmistautuivat lauantaina Makedoniassa operaatioon Tärkeä sadonkorjuu. Pakistanilaisten mukaan intialaiset olivat aloittaneet ammuskelun rajan yli. Neljä uhreista on vakavasti loukkaantunut. Ryhmä osallistuu Manilassa järjestettyyn konferenssiin. Valtaosa uhreista kuuluu Yhdysvalloissa perustettuun kristilliseen herätysliikkeeseen. Pohjois-Atlantin liittoa huolestuttaa mahdollisuus, että sen joukot jäisivät kahden vihamielisen eturintaman väliin aseita kerätessään. Ketjukolari sattui tiheässä sumussa pääkaupungin Madridin ja Kaakkois-Espanjan rannikolla sijaitsevan Valencian välisellä tiellä, lähellä Cuencan kaupunkia. Intian poliisi kertoi lauantaina kahdeksan ihmisen saaneen surmansa Jammun ja Kashmirin alueella tapahtuneissa ampumavälikohtauksissa. Markovic vieraili ensimmäisen kerran miehensä luona Haagin tutkintavankilassa heinäkuussa. Sotilasliitto Naton uskotaan tekevän päätöksen noin 3 500 sotilaan lähettämisestä alueelle ensi viikolla. Poliisin mukaan kuolleiden joukossa oli myös Hizb-ul-Mujahideen sissiryhmän komentaja. Perjantain yhteenotossa haavoittunut 18-vuotias albaanisissi menehtyi lauantaiaamuna vammoihinsa, Tetovon asukkaat kertoivat. Monet makedonialaiset ovat vakuuttuneita siitä, että UCK:n todellinen tarkoitus ei ole albaanien oikeuksien parantaminen vaan oman asemansa vakauttaminen Pohjois-Makedoniassa. Paznerin mukaan lauantain vastaisena yönä tapahtunut iskussa oli kysymys itsepuolustuksesta, johon kuuluu "terroristien pysäyttäminen aina, kun heitä löydetään". Toista ruotsalaista lyötiin kasvoihin, ja hänen kasvoistaan alkoi vuotaa voimakkaasti verta. – Se näytti enemmän vankilalta kuin hotellilta, totesi eräs filippiiniläinen tv-kommentaattori. Isku osui silmään ja nenään. Palohälyttimet eivät viranomaisten mukaan toimineet. Loukkaantuneiden vammat ovat lieviä ja ne aiheutuivat lähinnä lentäneistä lasinsiruista, poliisi kertoi. Tulipalo huomattiin aamuneljältä paikallista aikaa. Tulitauon täytyy vakiintua Nato vaatii Makedonialta Brittien prikaatinkomentaja Barney White-Spunner vaatii sitoutumista tulitaukoon. DSS sanoi lähdön hallituksesta olevan vastalause Serbian hallituksen toimettomuudelle taistelussa rikollisuutta ja korruptiota vastaan. Tarkkailijoiden mukaan DSS saadaan ehkä vielä houkuteltua takaisin yhteistyöhön DOS:ään kuuluvien lähes parinkymmenen puolueen kanssa. White-Spunnerin mukaan perjantain kaltaisia väkivaltaisuuksia ei voida hyväksyä, koska ne osoittavat, ettei osapuolten välillä ole hyvää tahtoa. DSS ei kuitenkaan sanonut irrottautuvansa DOS-rintamasta. 14 Ulkomaat Sunnuntaina 19.8. Intian sotilaat vastasivat hallitusti tulitukseen, edustaja kertoi. Selitykset eivät kuitenkaan tehonneet. Djindjic sanoi lauantaina, että DOS-rintaman kaatuminen voi tehdä tyhjäksi Jugoslavian tähänastiset saavutukset kansainvälisen eristäytyneisyyden murtamisessa sekä vaarantaa talouden ja yhteiskunnan elpymisen. Kuva: Lehtikuva/EPA MOSKOVA (STT–REUTERS) Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Il palasi kotimaahansa lauantaina 25 päivää kestäneen Venäjän-matkansa jälkeen, uutistoimisto Itar-Tass kertoi. Kuva: Lehtikuva/EPA Ainakin 75 sai surmansa TUKHOLMA (STT–TT) Venäjäläispoliisit löivät pidätyksen yhteydessä ruotsalaisen diplomaatin kasvot verille Pietarissa, kertoi Aftonbladet-lehti lauantaina. Yli sata autoa kolaroi Yli sata autoa kolaroi Espanjassa. Milosevicin asianajaja Dragoslav Ognjanovic sanoi, että tällä kertaa tapaamiselle odotetaan toisenlaisia puitteita. Yhteensä noin sata Naton sotilasta saapui Makedoniaan perjantaina Tshekistä, Britanniasta ja Ranskasta. Vain hotellin kolmas ja neljäs kerros vaurioituivat palossa, mutta savun tukehduttamia kuolonuhreja löytyi myös ylemmistä kerroksista. Kolmetoista ihmistä loukkaantui iskussa, joka tapahtui hotellin edustalla Barcelonan eteläpuolella sijaitsevassa Saloun rannikkokaupungissa. White-Spunner korosti, ettei Nato vastaa aseistariisunnasta tai rauhanturvaamisesta. Markovicin kerrottiin lähteneen Belgradista kohti Amsterdamia Milosevicin lapsenlapsen kanssa. Makedonian viranomaiset kertoivat albaanikapinallisten tulittaneen kahta poliisiasemaa lauantain aikana. Palomiehet kertoivat, että hotellin ikkunoissa ja parvekkeilla olevat rautakalterit vaikeuttivat pahoin pelastustöitä. Paikallisessa radiossa kerrottiin, että viranomaiset saivat pommivaroituksen baskien separatistijärjestöltä Etalta, ja alue ehdittiin eristää. Poliisiasemalla diplomaateilta meni neljäkymmentä minuuttia ennen kuin he saivat aseman päällikön vakuuttumaan henkilöllisyydestään. 2001 s KESKIPOHJANMAA MANILA (STT–AFP–REUTERS) Ainakin 75 ihmistä sai surmansa varhain lauantaina hotellissa sattuneessa tulipalossa Filippiinien pääkaupungissa Manilassa. Milosevicin vaimo matkusti Haagiin BELGRAD (STT–REUTERS–AFP) Serbian pääministeri Zoran Djindjic varoitti lauantaina, että DSS-puolueen eroaminen hallitusliittoutuma DOS:sta vaarantaisi kaikki liittoutuman saavutukset. Kun ruotsalaiset kieltäytyivät nousemasta poliisiautoon, pakottivat poliisit miehet maahan makaamaan. Palestiinalainen ammuttiin Gazassa MADRID (STT–REUTERS–AFP–AP–DPA) Autopommi räjähti lauantaiaamuna Espanjassa. Poliisin arvion mukaan tulipalo sai alkunsa ylikuumentuneesta ilmastointijärjestelmästä. Israelin pääministeri Ariel Sharon onnitteli turvallisuusjoukkojaan pommi-iskujen estämisestä ja israelilaisten henkien pelastamisesta, Sharonin edustaja kertoi lauantaina. Israelin iskut jatkuvat Israel aikoo jatkaa iskujaan palestiinalaisten hallitsemille alueille jahdatessaan "terroristeja", sanoi pääministeri Ariel Sharon avustaja Avi Pazner lauantaina. Viranomaisten mukaan Eta pyrkii häiritsemään Espanjaan suuntautuvaa turismia. Filippiineillä on tavallista, että halvemman hintaluokan hotellien ikkunoissa on rautakalterit, joiden on määrä estää murtovarkaiden tulo. Israelin viranomaiset olivat perjantaina pidättäneet kaksi palestiinalaista, joiden epäiltiin olevan ääri-islamilaisen Jihadjärjestön jäseniä ja aikoneen asettaa pommin Haifan satamakaupunkiin. Elokuun alkupuolella sattuneesta välikohtauksesta on ilmoitettu Pietarin poliisipäällikölle ja yleiselle syyttäjälle. Tulituksessa haavoittui kymmenen ihmistä, joista kolme vakavasti, palestiinalaiset silminnäkijät kertoivat. Intian armeijan mukaan Pakistanin sotilaat ovat ammuskelleet Gurezin alueella viime torstaista lähtien. Etan uskotaan syyllistyneen myös keskiviikkona Madridin ja Sevillan välisellä rautatiellä tapahtuneisiin räjähdyksiin. Uhrien joukossa ei tiedetä olevan ulkomaalaisia. Kim Jong Il palasi Pohjois-Koreaan BELGRAD (STT–REUTERS) Jugoslavian entisen presidentin Slobodan Milosevicin vaimo Mirjana Markovic matkusti lauantaina Hollantiin juhliakseen miehensä syntymäpäivää. – Pakistanin joukot avasivat tulen intialaisten tukikohtia kohti Gurezin alueella. Kokouksessa ei löydetty ratkaisua Kashmiria koskevaan kiistaan. Lauantaina Makedoniaan on määrä saapua ainakin yli sata tshekkisotilasta. Liikkeen konferenssiin Manilassa osallistuu runsaasti amerikkalaisia, mutta hotellipalossa menehtyneet olivat ilmeisesti kaikki filippiiniläisiä. Paznerin mukaan iskuja jatketaan, "ajattelivatpa muut maat sitten mitä hyvänsä". Sotarikoksista syytetty Milosevic täyttää 60 vuotta maanantaina. Armeijan joukot kertoivat myös lauantain vastaisen yön aikana torjuneensa sissien hyökkäyksiä Tetovossa ja pääkaupungin Skopjen pohjoispuolella sijaitsevassa vuoristossa sekä takavarikoineensa asekuljetuksen. Eräs poliiseista halusi nähdä miesten henkilöllisyyspaperit. Sen sijaan Israelin armeija kiisti tuoneensa alueelle panssarivaunua saati tuhonneensa rakennuksia. Palestiinalaisen turvallisuuslähteen mukaan panssarivaunu ja traktorit vetäytyivät palestiinalaisalueelta pian yhteenoton jälkeen. He olivat illalla palaamassa konsulin asunnolle, kun viiden poliisin autopartio ohitti heidät. UCK:n on kuitenkin sitoutunut luovuttamaan aseensa Nato-joukoille ja noudattamaan viime maanantaina allekirjoitettua rauhansopimusta. Intian armeijan edustaja syytti pakistanilaisia tapahtuneesta. Noin sata mielenosoittajat vaati länsimaita lakkauttamaan albaanisissien Kansallisen vapautusarmeijan UCK:n, turvaamaan sissien panttivankien vapauttamista ja maksamaan Skopjen vaurioiden korjaukset. Tuli saatiin sammumaan kolmen tunnin sammutustöiden jälkeen
Myös kärkipäähän ennakoiduista ryhmistä Arsenal joutui odottelemaan Middlesbrough'ssa loppuminuuteille saakka ennen kuin tulppa aukesi. Hopeamitalisti Sundstedt tunnusti reilusti voittajan paremmakseen. Erityisesti pyöräily tuntui todella rankalta, huokaili myös Söderdahl maalissa. Tulokset seuraavalla sivulla. Tosin sijoitusta enemmän Häkkistä harmitti 1,3 sekunnin ero Schumacheriin. – Oikea mies voitti. Lisänumerot: 12, 17, 18. – Paaluun ei ollut mahdollisuuksia, mutta paremmilla säädöillä olisimme voineet kaventaa eroa paaluaikaan. Vuosien yrittämisen jälkeen Söderdahl otti ensimmäisen SM-kultamitalinsa, kun hän voitti triathlonin 1/2matkan mestaruuden Kokkolassa. Johtajista Katayama, 28, kertoi päätyneensä muista erottuvaan päähineeseen kosmeettisista syistä ja myönsi olevansa tyytyväinen valintaansa. Henkiset ja fyysiset paineet purkautuivat vuolaina kyyneleinä, kun Kiviranta oli ylittänyt maalilinjan voittajana. Paineita siis oli, mutta onneksi kaikki päättyi hyvin, Kiviranta kertoi. Porilaista Koiviston Isku Triathlonia edustava Söderdahl on kilpaillut viimeksi neljä viikkoa sitten Joroisilla. Jokeri: 7417701 Voitonjako sivulla 18 Juha Savela KOKKOLA (KP) Jyväskyläläinen Tom Söderdahl oli lauantaina onnensa kukkuloilla. Kiviranta siirtyi kärkeen pyöräilyssä ja kasvatti etumatkaansa juoksun alkupätkällä. Merja Kiviranta joutui taistelemaan vaikeuksia vastaan. Heidfeld ajoi seitsemänneksi ja Räikkönen oli yhdeksäs. – Onneksi kausi loppuu ensi viikonlopun Bundesliigan osakilpailun jälkeen, Kiviranta huokasi. Suomalaiset Mclaren-tallin Mika Häkkinen ja Sauberin Kimi Räikkönen ajoivat sijoille kuusi ja yhdeksän. Woods ylsi kahden kierroksen yhteistuloksessa 140:een lyöntiin ja mahtui kisaa jatkavien joukkoon. paalupaikan ajanut Schumacher tunnusti. Loppukauden päätavoite Söderdahlilla on Havaijin "Ironman" -kisassa. Lee Bowyerin ja Alan Smithin toisen puoliajan osumat käänsivät ottelun isännälle 2–0. Liverpoolin suomalaiset Sami Hyypiä ja Jari Litmanen pääsivät peliminuuttien makuun heti avauksesta lähtien. Kisa otti kaikin puolin koville, sillä lopussa Kivirannan uhkaajaksi noussut Riikka Kelja hävisi vain reilut 30 sekuntia voittajalle. Juoksuosuuden lopussa Söderdahl ehti jo maistelemaan mestaruutta. 2001 15 Lottokierros 33/2001: 8, 14, 15, 22, 26, 27, 29. – Paras aikani syntyi toisella vedolla, mutta sillä jäin toisen Jordanin taakse heti kierroksen alussa ja toisen perään kierroksen lopussa. Saksalaisen ylivoima oli niin murskaava, että hänellä oli varaa jättää viimeinen nopean kierroksen yritys käyttämättä. Kun suurin mestarisuosikki Manchester United valmistautui vielä sunnuntain kotiavaukseensa Fulhamia vastaan, pääosan varasti sarjanousija Bolton, joka kuritti Leicesteriä vieraissa peräti 5–0. Söderdahl siirtyi kolmannella kierroksella kärkeen ohi Peter Sundstedtin, joka johti 80 kilometrin pyöräilyosuuden jälkeen kisaa 3.30 minuutilla. divisioonassa Aki Riihilahti johti lontoolaisen Crystal Palacen peijaisia Stockportia vastaan. Pyöräily oli odotetusti Sundstedtin vahva laji, mutta juoksussa osat jälleen vaihtuivat. Suosikeilla väkevä avaus Valioliigassa West Hamin Michael Carrick yritti riistää palloa Liverpoolin Jari Litmaselta. Schumacher johtaa MM-sarjaa 37 pisteellä ja Unkarin kisan jälkeen sarjasta on jäljellä neljä osakilpailua. – Tarvitsen vähän enemmän aikaa tällä autolla ja sen jälkeen uskon suorituskykyni paranevan selvästi. Yleensä olemme suhteessa nopeampia kisasäädöissä, joten jää nähtäväksi mitä tapahtuu, Coulthard puntaroi. Menetin niiden takia pari sekunnin kymmenystä, Räikkönen laski. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Seppo Luokkala (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.8. Kotivoitto West Hamia vastaan oli kuitenkin tiukassa, kun vierailijan Paolo Di Canio kuittasi Michael Owenin tekemän 1–0johdon rangaistuspotkusta puolen tunnin pelin jälkeen ja ottelun tasoihin. Tallikaverille kärsimästään tappiosta huolimatta, Räikkönen oli kohtuullisen tyytyväinen. Kova, puuskittainen tuuli teki niin uintikuin pyöräilyosuudesta tavallista raskaamman. Kiviranta joutui palaamaan merestä takaisin autolleen hakemaan uuden sulkijan. – Ottaen huomioon kuinka vähän olen kerinnyt ajamaan autolla, olen tyytyväinen, Alesi sanoi. Uintia haittasi aallokko ja pyöräilyä vastatuuli. – Emme saaneet autoa sellaisiin säätöihin, joita etsimme. Englannin 1. Kuva: Lehtikuva/Reuters BUDAPEST (STT) Sauber-tallin kaksikko Nick Heidfeld ja Kimi Räikkönen mahtuivat formula-ykkösten Unkarin GP-kilpailun lauantaisen aika-ajon kymmenen parhaan joukkoon. Woodsin pakkorako tuotti komean 50-jalkaisen birdien 15:nnellä reiällä ja 30jalkaisen 16:nnella. Lopuissa valioliigan otteluissa Derby kukisti sarjanousija Blackburnin 2–1 ja Sunderland viime kauden komeetan Ipswichin Kevin Phillipsin rangaistuspotkumaalilla 2–1. Aika-ajon kolmanneksi nopein oli Ferrarin Rubens Barrichello. Voittoihin yltivät niin Liverpool, Arsenal kuin Leedskin. ja 90. – Kimi olisi varmasti ollut nopeampi, ellei hän olisi menettänyt tekniikkaongelmien takia niin paljon ajoaikaa harjoituksissa, Peter Sauber arvioi. Johanssonin osumasta huolimatta Charltonin lauantai-ilta synkkeni, kun vierailijoista Duncan Ferguson upotti rangaistuspilkulta 1–1 ja David Weir vajaa vartti ennen loppuvihellystä sinetiksi 1–2. Robert Piresin 2–0 ja Dennis Bergkampin 89. Ajoin yhden mutkan leveäksi, kun auton peräpään irtosi radan pinnasta ratkaisevalla hetkellä, Häkkinen kertaili aika-ajoaan. Aliohjautuvuus kiusasi Räikköstä DULUTH (STT–REUTERS) Japanilainen Shingo Katayama, tyylilleen uskollisena cowboyhattu päässään, johtaa golfin PGA-kiertueen Yhdysvaltain avointa kahden kierroksen jälkeen. Tom on mestaruuden ansainnut, myönsi myös hopealle sijoittunut Peter Sundstedt paiskatessaan kisan päätteeksi kättä voittajan kanssa. Reissuun tärveltyi noin varttitunti. Suomalaisista Hyypiän ja Litmasen ohella lauantaina näkyvässä roolissa oli Charltonin Jonatan Johansson, joka Evertonia vastaan teki lontoolaisjoukkueelle avausmaalin 58. Tuntui, ettei maali tule koskaan vastaan, Kiviranta kertasi. Itse kisassa kaikki sujui hyvin. BUDAPEST (STT) Ferrarin Michael Schumacherin neljäs formula-ykkösten maailmanmestaruus on sinettiä vailla, jos Unkarin GP-kilpailun lauantaista aikaajoa pitää ennusmerkkinä. Räikkönen ja tallipäällikkö Peter Sauber olivat yhtä mieltä siitä, että ilman teknisiä murheita perjantain ja lauantain harjoituksissa Räikkösellä olisi ollut edellytykset menestyä paremmin aika-ajossa. – Olipa tiukka päivä. Ensi viikonloppuna hän kilpailee Saksassa 1/4-matkojen Bundesliigan osakilpailussa. Sundstedtin kausi alkaa kääntyä loppusuoralle. – Minä tarvitsen uintiosuudella nenänsulkijaa, muuten hommasta ei tule mitään. Kuvat: Jukka Lehojärvi Koville otti. lokakuuta. Japanilainen lehmipoika johdossa. Puolustava mestari Tiger Woods petrasi hieman synkästä avauspäivästään. – Voin olla kohtuullisen tyytyväinen tulokseen, vaikka ero kärkeen olikin yllättävän suuri, Schumacher sanoi ja toivoi onnistuvansa startissa. Mestaruuden tavoittelijaksi nostettu Leeds punnersi kotonaan ensimmäisen puoliajan maaleitta Southamptonia vastaan. Sen takia en onnistunut parantamaan aikaani, Räikkönen tuumi. Uinnin jälkeen olin noin neljä minuuttia kärjestä jäljessä. Lukema alitti hänen viime vuotisen paalupaikka-aikansa reilulla 3,5 sekunnilla. – Täydellinen kierros, kauden yhdeksännen ja uransa 41. Kivirannan ohella Reiman järjestämissä kisoissa keskipohjalaisista mitaleille ylsivät Kälviän Tarmon Milka Aho, joka voitti 20-vuotiaiden tyttöjen sarjan sekä 35-vuotiaiden sarjassa hopealle sijoittunut Reiman Timo Kinnunen. Söderdahl ratkaisi kisan 20 kilometrin juoksuosuudella, joka juostiin neljänä viiden kilometrin lenkkinä. – Raastava kisa. Tavoitteeni on ajaa palkintopallisijalle, on se sitten kolmas, toinen tai ensimmäinen, Häkkinen puntaroi. minuutilla tekemä 1–0 oli lähtölaukaus isännille, jotka nujersivat vieraansa lopulta 4–1. – Yli kolmen sekunnin aikaparannus on aika suuri, Häkkinen ihmetteli Schumacherin vauhtia, vaikka tiesi odottaa, että edellisvuoteen nähden aika-ajossa mennään selvästi kovempaa. Lauantain kisa veti Kivirannan takin tyhjäksi. Sunnuntain kilpailuun hän suhtautui kuitenkin maltilla. Lisäksi jouduin jättämään kesken ainoan kohtuullisen hyvän kierroksen. Söderdahl onnensa kukkuloilla Merja Kiviranta vaikeuksien kautta voittoon SM-triathlonilla Mestari maalissa. Myös luonnonvoimat puuttuivat lauantaina peliin Kokkolan kisassa. Schumacher voittaa sunnuntaina maailmanmestaruuden, jos ero MMsarjassa toisena olevaan Coulthardiin kasvaa neljä pistettä tai enemmän. Tom Söderdahl tuuletti iloisena voitettuaan ensimmäistä kertaa triathlonin SM-kultaa. Triathlonin legendaarisin kisa kilpaillaan täysmatkalla 6. Kivirannan vaikeudet alkoivat jo uintiosuudella, jossa hän hukkasi lähtöruuhkassa nenänsulkijan. Juostessa jalat olivat niin töötissä, ettei minulla ollut mitään jakoa kultakamppailussa. Sen jälkeen hän harjoitteli kovaa kolme viikkoa ja herkisteli viikon Kokkolan SM-kisaa varten. Hopeakin tyydyttää, tamperelaista TC Soleusta edustava GIF:n kasvatti totesi. – Kisa tulee olemaan fyysisesti ja teknisesti rankka, joten kaikki on edelleen mahdollista. Katayaman ja Tomsin kintereillä on maailmanlistan kakkonen Phil Mickelson, jonka Katayama sivuutti kierroksensa viime reiällä. – Vaikka auto ei ollut parhaissa mahdollisissa säädöissä, se oli paljon parempi kuin perjantaina, Räikkönen kiitteli. Parin viikon päästä olisivat vielä duathlonin pitkän matkan SM-kisat, mutta niihin osallistumista Sundstedt ainakin lauantaina epäili vahvasti. Neljänneksi helteisessä aika-ajossa jäänyt Williams-tallin Ralf Schumacher on yksi sunnuntain kilpailun "mustia hevosia". – Kun Tom meni ohi, minulla ei ollut enää voimia vastata, Sundstedt myönsi. Söderdahlin mukaan Suomesta kisaan lähtee kolmen miehen joukkue. – Yritin repiä pyöräilyssä viiden minuutin eron, joka olisi riittänyt, mutta sippasin jo pyöräilyn lopussa. Lisäksi halusin menestyä hyvin kotikisoissa. Vapaissa harjoituksissa epäonnistunut McLaren-tallin David Coulthard ajoi toiseen lähtöruutuun, mutta Schumacherin vauhtia kuvaa se, että kaksikon välinen ero venähti 0,801:een sekuntiin. Juoksulenkillä meinasi jo paniikki iskeä päälle, kun minulle kerrottiin Riikan tavoittavan. minuutilla. Sauberin mukaan talli on pystynyt Monacon GP:n jälkeen ratkaisemaan tallia hitailla radoilla vaivanneen pito-ongelman, joten näkymät ovat hyvät sunnuntain kisaan. Tiesin tavoittavani muut pyöräilyssä, mutta koville sekin otti. Häkkisen mukaan tallin haasteena lauantai-illan ja sunnuntaiaamun tunteina on saada ajokki sellaiseen kuntoon, että palkintosijoista kamppailu on mahdollista. Söderdahl aloitti kisan vahvasti, sillä hän rantautui 2,2 kilometrin uintiosuudella kärkijoukossa. Ensimmäistä kertaa Jordanilla aikaajossa ajanut Jean Alesi päätyi sijalle 12., joka oli suurin piirtein mitä hän itsekin odotti. Lopulta Owen hassutti 77. – Viimeisillä kilometreillä oli tosi hieno fiilis juosta, kun tiesin mestaruuden vihdoin tulevan. Mickelsonin kanssa tasoihin ylsi kierroksen 65 lyönnillä selvittänyt Bob Estes. Katayaman kanssa keulapaikan jakaa isäntämaan David Toms. minuutilla West Hamin keskuspuolustuksen ja käänsi tarkasti alanurkkaan ratkaisevan 2–1-osuman. Kivirannalla raastava kisa Ykspihlajan Reiman Merja Kivirannalle naisten kisa oli raskas. – Kisa oli raskas myös henkisesti, koska monet ovat puhuneet kolmannesta mestaruudesta. Valioliigaurakkansa aloittavat sunnuntaina suursuosikki Manchester United, joka isännöi Fulhamia vastaan ja niin ikään liigakärkeen veikattu Chelsea, jonka vieraaksi saapuu Newcastle. Riihilahden 52. Lopussa kuitenkin Kelja alkoi tavoittaa. Nyt tavoitteena on päästä 20 parhaan joukkoon, Söderdahl kertoi. Vastaavassa urakassa Häkkinen muisteli tallin onnistuneen monta kertaa. Tallitoveri Jarno Trulli oli viidenneksi nopein. – Aika-ajo on yksi osa kokonaisuutta, vasta kilpailulla on merkitystä. Olen hyvin optimistinen, Schumacher kuvaili tunnelmiaan. – Tasaisen kovalta tietysti tuntui koko ajan, mutta mitään suurempia ongelmia ei ilmennyt, Söderdahl kertoi. Häkkisen ajokki ei toiminut Häkkinen ei saanut autoaan toimimaan haluamallaan tavalla koko aika-ajon aikana, mikä selittää kuudennen sijan. Schumacher murskaavan ylivoimainen LONTOO (STT) Suosikit aloittivat lauantaina jalkapalloilun Englannin valioliigakauden väkevästi. Tulokset seuraavalla sivulla. – Viime vuonna olin Havaijilla ensikertalaisena kommellusten jälkeen 43:s. minuutilla tekemät kaksi maalia sinetöivät lontoolaisille leveän 4–0-voiton. Saksalainen karautti 3,975 kilometrin pituisen Hungaroringin radan huikeassa ajassa 1.14,059. Kevin Nolan ja Per Frandsen viimeistelivät valioliigatulokkaalle kaksi maalia mieheen. Kaikki vaikuttaa kuitenkin hyvältä. Kärki on lyönyt palloa 131 kertaa eli yhdeksän alle kentän ihannetuloksen. Katayama iski kierroksella 64 lyöntiä. – Auto toimi aika-ajon aikana yllättävän hyvin, kunnes se alkoi kahdessa viimeisessä vedossa aliohjautua
GBK – OLS, PS Kemi – FC Kiisto. . . Vaikka avauserä hävittiin, niin menimme tokaan erään kentälle sillä fiiliksellä, että kyllä me pystytään Saksa hoitamaan, keskitorjuja Miika Heikkinen kertoi. . . . . Ehkä jo ensi kerralla vastaavassa paikassa vaihto tuo jo tulosta, Hoivala arvioi vaihtoratkaisuaan. . Turha sitä on kuitenkaan enää murehtia. . . . Erotuomari: Santtu Keto. 19 14 3 2 38– 7 45 Jaro . Naiset: 1) Anu Heikkala 1.41,09. – Kolmessa viime pelissä ottelun parhaana on palkittu vastustajan maalivahti, joten se kertoo paljon viimeistelymme tehosta, siunaili valmentaja Käld pelin jälkeen. Erotuomari: Pekka Tervo. . . . . . minuutilla. . . 10 7 1 2 44– 16 22 FC United II . . . 4 3 1 4– 1 9 Kuusysi . Jalkapallo OULU (KP) A-nuorten jalkapallon SM-sarjassa Jaro otti eilen ensimmäisen voittonsa, kun se kaatoi OLS:n vieraissa 1-0 (0-0) tuloksella. 4 1 2 1 8– 5 5 VPS . . HJK . . . . . . FC H-linna . Varttia myöhemmin Mari Maunula antoi pallon takakulmalle Mikaela Dalhemille, joka jatkoi tasoituksen. . HJK-j . . . 15 1 7 7 15– 39 10 Seuraavat ottelut: 22.8. 20 10 7 3 31– 13 37 Tervarit . . Ottelu oli erittäin tasainen ja sitä käytiin pitkälti keskikentällä. . . . YPA sai peliin loistavan startin, kun jo viiden minuutin pelin jälkeen Juho Muhonen pääsi puskemaan Johannes Hautamäen sivurajaheiton verkon perille. M35: 1) Kari Gerkman RekolR 3.57,47, 2) Timo Kinnunen Reima 4.04,11, 3) Juha Lundberg Helsinki 4.05,13, 4) Pasi Ponsiluoma NurmU-99 4.05,58, 5) Jyrki Lepistö PorTa Tri 4.09,36, 6) Mika Pihkoluoma Rauman TC 4.12,30, 7) Markku Marttinen Team Ironman 4.34,12, 8) Ari Lundahl NurmU-99 4.38,42, 9) Jari Hyle PorTa Tri 5.56,13. . . . Jaro oli siinä hienokseltaan parempi ja onnistui maalinteossa lopulta 91. TPS . . . Myöskin pitkän sairasloman pitänyt Hanna Laine tuli vahvistamaan takalinjoja. Heti tauolta Unitedin valmentaja Mats-Erik Käld teki kaksi onnistunutta vaihtoa. . Peli oli KPV:n kontrollissa heti alusta alkaen. . . . 8 6 1 1 15– 7 19 TuPS . . . . . . . Hienokseltaan hallinneen GBK:n Reetta Moilanen laukoi kerran rimaan. 4 1 3 2– 8 1 OLS/2 . Tihisen aloitussyöttö meni kuitenkin verkkoon. . 19 5 6 8 21– 21 21 SalPa . . 14 2 4 8 15– 32 10 SeMi . . 4 2 1 1 11– 10 7 P-Iirot . 2 1 1 2– 3 1 KeInto . . . . . . . Suomi kohtaa karsintaturnauksen päätösottelussaan olympiavoittaja Jugoslavian. A-poikien SM-sarja OLS – Jaro – 1 (0 – 0), Jokrut – KuPS 1 – 3 (0 – 1), Jazz – P-Iirot 4 – 3 (2 – 1), Haka – HJK 3 – 1 (0 – 1). Linkkinä pelannut Mira Nieminen nosti pallon keskellä juosseelle Elina Kortekankaalle, joka sai rauhassa iskeä vastahyökkäyksen päätteeksi pallon Unitedin verkkoon. . . . . . . . . Toivoa jatkoon tuo joukkueen tehokkaimman hyökkääjän Heidi Kackurin kuntoutuminen pitkän loukkaantumisen jälkeen. Hyvä loppu takasi pisteen Mitalit karkaamassa FC Unitedilta Maria Lind oli yksi joukkueensa parhaista. . . 4 4 7– 1 12 P-Iirot . . . . HAUKIPUDAS (KP) A-nuorten jalkapallon I-divisioonan ottelussa Haukiputaalla KPV-j otti selvän 4-1 (1-1) voiton HauPa:sta. . . 13 6 2 5 29– 22 20 KPV-j . . . 4 4 16– 3 12 KMF . 10 10 5– 83 Seuraavat ottelut: 22.8. . 18 7 3 8 24– 30 24 Jokrut . . . 5 3 1 1 12– 8 10 Haka . . . . Jos vielä karsimme aloitusvirheet pois, niin aina parempi, yleispelaaja Jussi Heino arveli. . 4 1 3 3– 11 1 HJS . 5 2 3 9– 8 7 Honka . Ensimmäisessä erässä Juvosen passit tulivat liiaksi verkon pintaan ja hyökkäysten päättäjä joutuivat tappamaan palloja vaikeista paikoista. . 11 9 2 84– 8 29 GBK II . . Pelillisesti ottelu oli hyvä. . . . . . 3 3 3– 13 Seuraavat ottelut: 25.8. . . Kuten numeroistakin voi päätellä, ei Ylivieskassa nähty mitään puolustuksen riemuvoittoa, vaan ovet olivat sangen avoimet. . M50: 1) Erkki Annunti Arctic Tri 5.19,01. . . . . Ottelun voittomaali nähtiin 63. – Jugoslavian kaataminen vaatii tältä joukkueelta 100-prosenttista suoritusta. . 16 13 1 2 92– 7 40 MPS . . . . . Yleisöä: 216. Eilen joukkue kohtasi keskuskentällä aina vaikean vastustajan Tampereen Ilveksen. . . divisioona Pohjoislohko Tervarit – Lynx 1 – 3 , PS Kemi – BK-IFK 2 – 1 (2 – 1), HauPa – KPV-j 1 – 4 (1 – 1). 13 4 3 6 15– 22 15 FC YPA . JBK nousi voittoon YLIVIESKA (KP) FC YPA yllätti iloisesti jalkapallon Kakkosen ottelussa Sepsi78:aa vastaan kotikentällään lauantaina. Jarolta on tässä sarjassa puuttunut rutiini, mikä tulee vasta pelien myötä. . . . 4 1 3 3– 11 3 Virkiä . . M40: 1) Pekka Miettinen Stamina TC 4.22,27, 2) Pauli Tuuttila NurmU-99 4.24,33, 3) Hans Lång KarjalU Tri 4.30,34, 4) Osmo Pekki Karjala Tri 4.34,18, 5) Timo Räsänen BT Varkaus 4.43,14. . . Torjuntapelimme olikin se yksittäinen asia, joka ratkaisi ottelun lopputuloksen, Suomen maajoukkuevalmentaja Timo Hoivala arvioi. Lisää seurasi jo viiden minuutin päästä Marko Laitalan tykittäessä YPA:n kahden maalin johtoon. 15 9 6 36– 23 27 GBK . . . . . . . . Jo kahdeksan minuutin kuluttua joukkue nousi tasoihin ja iski 2–1 (1–1) voitto-osumansa toisen puoliajan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Lisämaaleihin oli omat mahdollisuutensa molemmilla joukkueilla. . – Sarja on lähtenyt hyvin liikkeelle. JJK – MP. . . Toisessa erässä kelkka kääntyi Toisen erän vaikean alun jälkeen Suomi pääsi ottelussa ajajan paikalle ja jätti Saksan takaaajajaksi. . Kuva: Lehtikuva/Jukka Ritola Tapani Kuoppala PIETARSAARI (KP) FC United-Ilves 2–2 (0–2) Pietarsaaren FC United on kompuroinut kolmessa viimeisessä pelissään niin pahasti, että loppu pitää mennä putkeen, jotta edes himmeimpiä SM-mitaleita saataisiin juhlia. Koivusalo onnistui kulmapotkun jälkitilanteesta. . Vieraiden johtomaali syntyi kovan myllytyksen pääätteeksi. . . . . 19 11 6 2 26– 7 39 Rakuunat . 5 2 3 10– 7 6 KuPS . 3 3 4– 4 3 MP . . . . 19 7 3 9 28– 27 24 Kraft . . Valmentaja Marko Myllykangas osasi odottaa suojateiltaan hyviä otteita. . . Kolme minuuttia myöhemmin toinen kärki Sanna Talonen jysäytti tilanteeksi jo 0–2. . . . . Torjuntamme toimi koko ajan hyvin. Jakson loppu oli manselaisten juhlaa. . 17 9 5 3 41– 16 32 PU-62 . . Pyttykerho nosti parhaiksi piikissä juosseen Denis Kostinstshukin sekä vikkelästi liikkuneen Benny Sjölindin. Hänen jalastaan lähti myös Unitedin ensimmäinen kavennus. 14 5 3 6 26– 32 18 KajHa . . . . . . . . minuutilla ylemmäksi siirtynyt Maria Lind sai maukkaan syötön Malmsténilta. . . 5 1 1 3 9– 16 4 JJK . . . Ratkaisu tuli sitten jakson puolivälissä, kun Juuso Tuomaala viimeisteli 2-1. Miehet kuntoduathlon (juoksu 5 km, pyöräily 26,5 km, juoksu 5 km): 1) Christer Wikberg Reima 1.12,52, 2) Matti Eskelinen Oulu TC 1.12,54, 3) Jarkko Wörlin Reima 1.14,31, 4) Sven Eriksson KK-team 1.15,51, 5) Dan Högnäs JFBT 1.19,09, 6) Risto Hautakangas HK 1.19,26. Ottelun ainoa maali syntyi yliajalla. . 3 3 16– 5 9 KPV-j . . . . . KajHa:n ykkösenä palkittiin kapteeni Seppo Lindgren. – Meidän vastaanottomme alkoi silloin toimia paremmin ja hyökkäyspeliimme tuli voimaa. . . Aloitussyötöissä Suomella oli päävalmentaja Hoivalan mukaan koko ottelun ajan vaikeuksia. Merka Hautala 2–0. . . 3 3 9– 2 9 Jaro . . 5 1 1 3 4– 15 4 B-poikien SM-sarja TPS – Inter 1 – (1 – 0), TPK – HJK 2 – 2 (0 – 1), KuPS – Jazz 1 – 2 (1 – 2), Ilves – Kuusysi 1 – 5 (1 – 2), Honka – Reipas 2 – 3 (1 – 0). . Erotuomari Kimi Ittosen kortti heilui vauhdikkaasti Ylivieskassakin. . . . . 15 6 5 4 30– 20 23 JyPK . Puistola – NiceF, TuPS – P-Iirot, HJK-j – Honka, Espoo – Kontu. . HauPa pääsi ensimmäisen jakson pelaamaan myötätuuleen ja pystyi pitämään numerot tasaisena, vaikka KPV:llä oli pelin hallinta. . . Kuvassa hän ohittaa Ilveksen Virpi Iivosen. Miehet kuntotriathlon (uinti 750 m, pyöräily 26,5 km, juoksu 5 km): 1) Anssi Saarinen Jämsänkoski 1.14,43, 2) Jukka Leppäharju Pyhäjärvi 1.15,23, 3) Jussi Luomanaho KuKu 1.20,42, 4) Jari Hietapelto Pyhäjärvi 1.25,53, 5) Ari Haukilahti VetU 1.26,31, 6) Steve Kåla KKteam 1.28,40. . . . . . . . . Myötätuulen turvin heti toisen jakson alussa Jukka Lyyski vei KPV:n 2-1 johtoon. . . . Naisten Ykkönen Pohjoislohko JyPK – SeMi 2 – (0 – 0), OLS – KMF – 2 (0 – 0). Johtomaalin jälkeen KPV hallitsi tilanteita, eikä kotijoukkue enää saanut maalitilanteita aiKPV-j:n B-junioreille voitto kaan. . . . . . . . 5 2 1 2 9– 8 7 Reipas . 9 6 3 34– 13 18 HBK . . Ainoastaan kova tuuli piti lukemat tasaisena ensimmäisellä jaksolla. . HIFK – FC Kuusank., Rakuunat – IF Gnistan, TPS – SalPa. . . . . . . . 5 1 1 3 6– 8 4 Jaro . minuutilla, kun Daniel Kock sai keskityksen oikealta laidalta ja sijoitti pallon varmasti yläkulmaan. . . Pasi Oksanen (Miikka Turunen) 1–1, 1 – 1. Puistola . . . 9 1 1 7 13– 23 4 Honka . . Suomen parhaimmistoa Saksan kaadossa oli yleispelaaja Jussi Heino, jonka päättämillä hyökkäyksillä Suomi hankki 13 pistettä. . . . . . . . Sarjakärki (4 kierrosta): Borussia Dortmund 12, Kaiserslautern 12, Leverkusen 8, Bayern München 7, Energie Cottbus 6, VfB Stuttgart 5, FC Köln (3) 4, SV Hampuri 4. . . . . . . . . . . . . . . 2001 s KESKIPOHJANMAA Kokkola: Tuloksia triathlonin 1/2-matkan SM-kisasta, (uinti 2,2 km, pyöräily 80 km, juoksu 20 km): Miehet (26): 1) Tom Söderdahl KoivI Tri 3.41,26, 2) Peter Sundstedt TC Soleus 3.42,51, 3) Tero Hyppölä Karjala Tri 3.43,53, 4) Mika Luoto TuUL 3.45,51, 5) Teemu Toivanen LeppävV Tri 3.49,27, 6) Anssi Lehtinen NurmU-99 3.54,50, 7) Kai Söderdahl KoivI Tri 3.55,57, 8) Mertsi Rekola KoivI Tri 3.57,40, 9) Petteri Mustonen Stamina TC 3.59,01, 10) Kimmo Tuunainen NurmU-99 4.03,30, 11) Petri Valkama RekolR 4.06,52, 12) Tero Putkuri TuUL 4.09,42, 19) Juha Uusi-Vähälä Reima 4.34,58. 3 2 1 13– 4 6 KPT-85 . Toisaalta nyt koko joukkue taisteli mallikkaasti loppuun asti, eikä antanut vastustajalle mahdollisuutta ratkaista peliä itselleen. . . . . M65: 1) Pekka Purra Helsinki Tri 5.01,28, 2) Risto Virtanen Helsinki Tri 5.49,55. . Jo eilen Kackur pelasi parikymmentä minuuttia. minuutilla, kun Jari Ristiluoma liukui takatolpalta Antti Kukkolan keskityksen sisään. KMF – JyPK, BK-IFK – FC Sport, GBK – OLS. . Sama parivaljakko oli asialla jo tasoitusmaalissa. . Unitedin toppareiden Petra Vaelman ja Heidi Matinlassin porrastus petti kolmen minuutin aikana kahdesti. . Useista kulmapotkuista GBK sai vaarallisia tilanteita, jotka Porin puolustus selvitti yhtä lukuunottamatta. N20: 1) Milka Aho KT 5.02,35, 2) Liis Toomingas NurmU-99 5.13,56. . . . . . . . . . . Ainoa maali syntyi 58. . 3 2 1 4– 7 2 SIF T-85 . Jos pelaamme samalla tasolla kuin Saksaa vastaan ja asenne on yhtä hyvä, niin meillä on täydet mahdollisuudet olympiavoittajaa vastaan. . Kummallakin joukkueella oli vaikeuksia saada hyviä maalitilanteita. Pitää vaan nollata tilanne, sillä sunnuntaina on vastassa kova Jugoslavia, Suomen kapteeni Tuomas Sammelvuo muisteli alun vaikeuksia. Kälviän Tarmon Milka Aho voitti 20-vuotiaiden sarjan. . 20 8 6 6 17– 20 30 HIFK . 14 5 5 4 27– 24 20 BK-IFK . . Jaro kohtasi kotonaan OLS 2:sen ja joutui tyytymään 0-0 pistejakoon. Myös treeneissä on ollut fiilis, että tulostakin alkaa varmasti tulla, Myllykangas iloitsi. Benny Sjölind syötti keskelle Aleksander Andrastshukille, joka jallitti vielä kaksi KajHa:n pakkia ja latasi tyylipuhtaasti pallon takanurkkaan. . . HauPa – PS Kemi, Lynx – RoPS, VPS – Tervarit. . HJK . KPV-j – P-Iirot, MuSa – OLS, OLS/2 – FC YPA, KPT-85 – Jaro, Virkiä – BK-IFK, VPS – Sepsi-78. Sepsi kavensi välissä, mutta Laitala teki puolen tunnin kohdalla jo toisen maalinsa. . 18 7 3 8 25– 27 24 FC Kuusank. . . . . Andrastshuk syötti ja Sjölind jatkoi yhtään empimättä hyvästä paikasta pallon ohi kajaanilaisten maalivahti Toni Etu-Seppälän. . 20 6 4 10 17– 28 22 P-Iirot . . . . Vaisusti vasempana linkkinä pelannut Rosa LappiSeppälä sai puolestaan tehdä tilaa Mari Maunulalle. . Triathlon Autourheilu 16 Urheilu Sunnuntaina 19.8. Niko Kalliokoski vei KPV:n 1-0 johtoon, jonka HauPa onnistui tasoittamaan hyvän tuurin avustuksella. . . . . . . . Hiltunen syötti vapaana olleelle Juha Loikkaselle, joka tykitti pallon komeasti JBK:n maalin yläkulmaan. Joskus tällainen vaihto vaan onnistuu, joskus ei. . 11 7 3 1 27– 7 24 Reima . Hoivala otti heti vaihdon takaisin ja Miika Heikkisen paikan takakenttäkierroksella otti libero Timo Tolvanen. . 4 4 1– 12 Seuraavat ottelut: 25.8. . . 3 1 1 1 6– 5 4 FC YPA . . . . . . . . . Skotlannin liiga: Aberdeen–Motherwell 4–2, Dundee United–Dunfermline 3–2, Hearts–Dundee 3–1, Kilmarnock–St. Vaihdosta tulleen JBK:n Andreas Kassin kääntölaukaus meni vain pallon mitan verran ohi takakulman. . . . 9 4 1 4 11– 13 13 P-Iirot . . . . TJK – FC Espoo. . KajHa yritti lopussa kaikkensa tasoituksen eteen, mutta JBK kesti ansaitusti loppuun saakka. KPV hallitsi tilanteita, mutta lisämaaleja se ei saanut aikaan. . . . . . . 15 5 2 8 22– 27 17 PS Kemi . 15 6 4 5 27– 24 22 OLS . 8 4 4 12– 23 4 Seuraavat ottelut: 23.8. Jani Harju ja Samuli Moilanen tekivät vielä KPV:lle maalit ja lopKPV-j:lle pisteet putulos oli 4-1 kokkolalaisille. . A-poikien 1. 13 5 3 5 20– 22 18 Sepsi-78 . . . . 5 3 1 1 17– 10 10 GBK . . . . PU-62 – HJK, SCR – MPS. Voitto Jugoslaviasta takaisi Suomelle varman paikan ensi vuoden MM-kisoihin Argentiinaan. . . . . . 14 8 4 2 31– 15 28 GBK . . 8 4 1 3 15– 13 13 HJK-j . 19 7 3 9 18– 21 24 Honka . 4 4 10– 4 12 MuSa . 9 3 6 13– 29 9 OuHu . Pohjoislohko: Tervarit–FC Mikkeli 0–0 Erotuomari: Mika Koskinen. . Jazz . . . 3 3 8– 2 9 Lynx . . . . . . Pallo pysyi pitkään parinkymmenen metrin päässä JBK:n maalista, ja ajautui viimein kärjessä pelanneelle Jari Hiltuselle. Tampereen jäähallin lehtereillä suomalaisten onnistuneille otteille hurrasi lähes 4 000 katsojaa. GBK:lle hyvät vieraspinnat B-tytöissä. Suomi otti ottelussa 44 hyökkäyspistettä. 57. Toisen erän lopulla Suomen hakkuri Olli Aakula kävi vetämässä henkeä vaihtopenkillä, mutta palasi takaisin kentälle heti kolmannen erän alussa. . . . . . Lind harhautti vielä puolustaja Virpi Iivosen ja tykitti ylänurkkaan kavennuksen. . 4 2 1 1 9– 10 7 FC Espoo . . . KPT tasoitti pelin heti toisen jakson alussa. . . . 3 1 2 6– 7 3 Sepsi-78 . . . . . . . . 7 3 1 3 17– 12 10 Kontu . TPV Tre–TP–Seinäjoki 1–1 (1–0) 17. . . . . Suomen torjuntapelin tehosta kantoivat päävastuun kolmikko Tuomas Sammelvuo ja veljekset Miika ja Janne Heikkinen. . . . . . . . . . . . . . B-tyttöjen SM-sarja NiceF – GBK – 1 (0 – 0), KMF – KeInto 4 – (1 – 0), HJS – TiPS – 4 (0 – 0). 11 5 3 3 44– 31 18 IFS . Hän teki hyviä nousuja vasemman laitapakin tontiltaan. . 7 2 1 4 10– 12 7 NiceF . . RoPS . . . 5 1 4 8– 13 6 OLS . . . 19 7 2 10 17– 30 23 IF Gnistan . . Yleisöä: 241. . . . TAMPERE (STT) Suomen miesten lentopallomaajoukkue kukisti Tampereen MM-karsintaturnauksen toisessa ottelussaan lauantaina Saksan lukemin 3–1 (25–27, 25–19, 25–21, 25–18). . . . . 5 3 2 10– 9 10 Jazz . . 5 2 1 2 13– 13 7 Kuusysi . . . . 4 4 7– 1 14 TPS . . 13 3 10 12– 36 9 FC-88 . . . . . . 4 2 1 1 10– 6 7 LoRi . Unitedin peli alkoi sujua yhä vahvemmin ja tilanteita tuli roppakaupalla. . . . . – Minäkin tein ekassa erässä kolme lyöntivirhettä, joista Saksa sai pisteet. . . . . . Pelaajat kävivät kovilla kierroksilla ja virheitä tuli. . . 15 6 5 4 23– 20 23 KMF . 16 3 2 11 17– 49 11 Seuraavat ottelut: 19.8. . M45: 1) Antti Ojala Tampereen TK 4.16,14, 2) Kuisma Suopela Arctic Tri 4.43,49, 3) Juha Kainulainen KuopUS 4.52,50. 13 1 1 11 15– 38 4 Seuraavat ottelut: 19.8. . . Pauli 2–0, Wolfsburg–Freiburg 1–1, Nürnberg–VfB Stuttgart 2–4, Werder Bremen–1860 München 1–3, SV Hampuri–Kaiserslautern 2–3, Schalke 04–Leverkusen 3–3, Hansa Rostock–Borussia Dortmund 0–2. . . . Se ei ole osannut kääntää tasaisia pelejä itselleen, vaan kokeneempi joukkue on ollut ratkaisuhetkillä terävämJarolle voitto Oulussa pi. . . Tauolle mentiin kuitenkin 3–2 tilanteessa, kun Sepsi onnistui kaventamaan erän loppuminuuteilla. . . Neljännellä minuutilla pirteästi oikealla laidalla pelanneen Pia Malmsténin ohjaus livahti takanurkasta parikymmentä senttiä ohi. Se on paljon. . Tommi Uusitalo 1–0, 76. Tästä mennään eteenpäin peli kerrallaan, ja katsotaan, mitä vastaan tulee, arvioi GBK:n valmentaja Kaj Luokkala tilannetta. . . . . . Ns. Toisaalta OLS pääsi koko ottelun aikana vain kerran hyökkäämään vaarallisesti. . . . . . . . . 10 3 1 6 18– 26 10 FC YPA . . Aakula oli 12 pinnallaan isäntien hyökkäyspelin toiseksi tehokkain päättäjä. Torjunta taltutti Saksan Olli Aakulan käsi kävi terävästi pelin lopussa. 17 4 4 9 21– 41 16 SCR . 8 6 2 14– 4 20 Espoo . Kolmikko otti isännille neljä torjuntapistettä mieheen. . YPA otti seinäjokelaisista kauden kolmannen voittonsa maalein 4–3 (3–2). IK Myran . . . . . Samoin passari Sami Juvosen peli parani koko ajan, Timo Hoivala sanoi. . . . 4 2 1 1 5– 4 7 OLS . . 19 1 1 17 10– 80 4 Seuraavat ottelut: 19.8. . . 19 11 3 5 30– 14 36 HIK . HBK – Jeppo FF, IK Myran – GBK II. 13 8 3 2 33– 12 27 FC Kiisto . . . . Kuva: Tapani Kuoppala Tapani Kuoppala PIETARSAARI (KP) Vaikka JBK esitti koko ajan osaavampaa jalkapalloa, joutui joukkue vartin jälkeen tappioasemaan Kajaanin Hakaa vastaan pelatussa kakkosen pohjoislohkon ottelussa. . . 3 1 2 4– 5 3 Ilves . 20 8 4 8 22– 20 28 TP-47 . . . . 19 4 3 12 19– 38 15 MuSa . . . . 4 1 3 4– 16 3 Tervarit . 2–3 tappiollakin isännillä olisi hyvät mahdollisuudet menestyä eräsuhdevertailussa, jolla Euroopan seitsemän karsintalohkon kakkosista seulotaan kolme Argentiinaan matkaavaa joukkuetta. . . Naisten SM-sarja FC United – Ilves 2 – 2 (0 – 2). . . Kumpikin joukkue pyrki terävästi maalipaikkoihin ja vastaavasti puolustuksen toimivat moitteetta. B-poikien 1. . . 4 2 2 7– 2 10 Jokrut . . . . . . Reilun 20 minuutin jälkeen emäntien hyvä hyökkäys päättyi Linda Enrothin vetoon, mutta Ilveksen mainiosti torjunut maalivahti Satu Peltonen liimasi pallon näppeihinsä tolpan juuresta. . 4 2 1 1 6– 5 7 HJK . 19 13 3 3 40– 11 42 TP-Seinäjoki . . . Myös vierailta varoitettiin viittä pelaajaa ja yksi näki punaista korttia. . . . . Rimaa lähemmäksi voitto-osumaa United ei enää yltänyt. Pyrhönenkin käväisi kentällä Suomi pelasi Saksaa vastaan tutulla kuusikolla Miika Heikkinen (keskitorjuja), Sami Juvonen (passari), Tuomas Sammelvuo (yleispelaaja), Jussi Heino (yleispelaaja), Olli Aakula (hakkuri) ja Janne Heikkinen (keskitorjuja). Nyt ei onnistunut. . . . varman syötön ja kovan syötön kontrollointi ja rytmitys ontui. . – Lähtökohta oli hyvä: alla oli mainio peli Kajaanissa, vaikka hävittiinkin, joten tämä oli vain jatkumoa sille. . . – Otimme torjunnoilla ottelussa yhteensä 17, tai tulkinnasta riippuen jopa 18 pistettä. . . . 4 1 3 3– 10 1 BK-IFK . . . . . . 3 3 4– 13 HauPa . Jaro hallitsi tilanteita kentällä, mutta oikein hyviä maalitekotilanteita se ei saanut aikaan. . . . . . 5 2 3 8– 13 6 TJK . 5 1 4 7– 16 3 Seuraavat ottelut: 19.8. . . . . . . . . . . . . KPV-j . . . . Kuva: Jukka Lehojärvi Budapest: Formula-ykkösten kauden 13/17 GP-kilpailun aika-ajon tulokset (ja sunnuntain kilpailun lähtöjärjestys): 1) Michael Schumacher Saksa, Ferrari 1.14, 059 (keskituntinopeus 193.224 km/t), 2) David Coulthard Britannia, McLaren 1.14,860, 3) Rubens Barrichello Brasilia, Ferrari 1.14,953, 4) Ralf Schumacher Saksa, Williams 1.15.095, 5) Jarno Trulli Italia, Jordan 1.15,394, 6) Mika Häkkinen Suomi, McLaren 1.15,411, 7) Nick Heidfeld Saksa, Sauber 1.15,739, 8) Juan Pablo Montoya Kolumbia, Williams 1.15,881, 9) Kimi Räikkönen Suomi, Sauber 1.15,906, 10) Jacques Villeneuve Kanada, BAR 1.16,212, 11) Olivier Panis Ranska, BAR 1.16,382, 12) Jean Alesi Ranska, Jordan 1.16,471, 13) Pedro de la Rosa, Jaguar 1.16,543, 14) Eddie Irvine Britannia, Jaguar 1.16,607, 15) Giancarlo Fisichella Italia, Benetton 1.16,632, 16) Heinz-Harald Frentzen Saksa, Prost 1.17,196, 17) Jenson Button Britannia, Benetton 1.17,535, 18) Fernando Alonso Espanja, Minardi 1.17,624, 19) Luciano Burti Brasilia, Prost 1.18,238, 20) Enrique Bernoldi Brasilia, Arrows 1.18,258, 21) Jos Verstappen Hollanti, Arrows 1.18,389, 22) Tarso Marques Brasilia, Minardi 1.19,139. Ensimmäinen jakso oli tasainen ja sen ainoan maalin viimeisteli KPV:lle Marcus Enlund. . 3 3 11– 2 9 TiPS . . . 13 8 1 4 21– 15 25 OLS . . KajHa:n Jussi Rusasen kuti osui puolestaan tolppaan kahdeksisen minuuttia ennen loppua. Liberona pelasi Timo Tolvanen. . 19 4 3 12 18– 30 15 Seuraavat ottelut: 19.8. . . YPA sai kuusi varoitusta ja Petri Määttänen ajettiin ulos. . . 20 10 4 6 36– 23 34 TPV . . 3 2 1 13– 10 6 NiceF . . . 5 4 1 18– 6 12 TPS . 11 1 10 8– 64 3 Jeppo FF . 3 1 1 1 6– 6 7 Inter . . Sepsi nousi lopussa vielä maalin päähän, mutta YPA:n puolustus kesti. . . . . . . . . 4 1 3 4– 16 1 FC Kontu . . . . . . . Alussa virheitä Suomi menetti ensimmäisen erän Saksalle, kun joukkue haki liian innokkaasti MM-karsinnan kannalta tärkeää 3–0voittoa. 20 9 3 8 33– 29 30 AC Vantaa . . Bundesliiga: Bayern München–St. . . . . Varsinkin toisella puolikkaalla olisi tarkemmalla sihdillä verkko heilahtanut useammin kuin kerran. . Se näkyi helppoina virheinä aikalisien ja pelitaukojen jälkeisissä ensimmäisissä syötöissä, joissa Suomelle tuli liikaa virheitä. . . Yleisöä: 316. . 3 3 1– 7 Seuraavat ottelut: 19.8. Naisten kakkonen GBK II – HBK 1 – 1 , OuHu – Reima 1 – 7 , Jeppo FF – IK Myran 1 – 15 . Se haki lauantaina täyden pistepotin Porista, missä NiceFutis kaatui Johanna Koivusalon maalilla 0–1 (0–0). . 4 1 2 1 7– 7 5 JJK . . . . . 5 2 3 9– 10 6 KuPS . Oikeana pakkina pelannut Laura Kivistö meni vaihtoon ja Matinlassi siirtyi omalle tontilleen laitapuolustajaksi. . . 5 2 3 7– 12 6 TPK . JBK:n voiton takuumiehiksi voi nostaa liberona pelanneen Vitali Kretovin ja piilokärkenä paljon töitä tehneen Andrastshukin. . . . . . . . Naiset: 1) Merja Kiviranta Reima 4.13,05, 2) Riikka Kelja Karjala Tri 4.13,38, 3) Ghita Gerkman RekolR 4.24,56, 4) Anna Kortelainen VoikkV 4.43,28, 5) Krista Tenhunen Oulu TC 4.53,43, 6) Imke Höfling Oulu TC 4.55,40. . . . 5 3 2 17– 14 9 Inter . 3 2 1 7– 4 6 BK-IFK . . . . . . . . . . . Jaro – TP-47, MuSa – P-Iirot, Kraft – FC H-linna. . . . . Kakkonen Pohjoislohko JBK – KajHa 2 – 1 (1 – 1), FC YPA – Sepsi-78 4 – 3 (3 – 2). . . divisioona Pohjoislohko Sepsi-78 – Virkiä 2 – (0 – 0), KPT-85 – KPV-j 1 – 2 (0 – 1), Jaro – OLS/2 – , BK-IFK – MuSa Jalkapallo 1 – 2 (1 – 1). . – Meiltä ihan hyvä peli. . FC Sport . 16 11 2 3 40– 16 35 FC United . 16 10 1 5 38– 39 31 Ilves . . Toki kotijoukkueella olisi ollut myös paikkansa suurempienkin lukemien tekoon, mutta Tommi Korkiakoskestakaan ei ollut lopulliseksi ratkaisijaksi, vaikka pääsi kahdesti nokakkain maalivahdin kanssa. . . . . – Uhkapeliä ja uhkapeliä. . . . . 19 6 4 9 30– 24 22 FC Mikkeli . . Kalle Helin 1–0, 74. Päävalmentaja Timo Hoivala pelasi hävityn ensimmäisen erän lopulla tilanteessa 24–22 uhkapeliä ja haki erävoittoa vaihtamalla kentälle Tuomas Tihisen aloittamaan. . 4 1 3 9– 12 3 PS Kemi . . . . . Naisten SM-sarja Alempi loppusarja HJK-j – NiceF 3 – 2 (1 – 1), Kontu – TuPS 3 – 2 (3 – 1), P-Iirot – Puistola – 2 (0 – 2). . . M60: 1) Olli Martikainen IisV 5.41,59. 3 3 16– 2 9 VPS . FC Korsholm 14 8 4 2 29– 12 28 JBK . . YPA yllätti iloisesti Ykkönen: Etelälohko: AC Vantaa–HIK 2–0 (1–0) 22. Se kaatoi lauantaina nihkeän esityksen päätteeksi Bosnia-Hertsegovinan 3–1 (23–25, 25–14, 25–15, 25–19). Ottelun ratkaisuosuma oli hienon kuvion tulos. Määttälä on siis poissa vahvuudesta, kun YPA kohtaa jo tiistaina JBK:n Pietarsaaressa. (KP) B-junioreiden I-divisioonassa KPV-j:n pojat otti KPT:stä 2-1 (10) vierasvoiton. . . Johnstone 2–1, Livingston–Celtic 0–0 PORI (KP) GBK:n B-tyttöjen joukkue jatkoi hienoja esityksiään jalkapallon SM-sarjassa
Hän toi kolme juoksua ja löi seitsemän kärkilyöntiä 100 prosentin teholla. . D14 3,3 km (9): 1) Heli Jylhä KP-V 40.39, 2) Eveliina Ekdahl NU +1.58, 3) Kristiina Haapalainen NU +3.59, 4) Minna Rantala KoS +6.00, 5) Anu Paavola KP-V +8.04, 6) Kaisa Saarimaa NU +11.28. Ottelun taso ei ollut erikoinen ja molemmat joukkueet pystyvät parempaan peliin, mitä eilen nähtiin. 2 1 1 2– 3 1 Portsmouth . . KiPa kavensi lukemat 11–3:een mutta se oli laiha lohtu, kun voitto jäi Pohjanmaalle. . . . Yleisöä: 2 021. D60 2,9 km: 1) Marjatta Määttälä KPV 1.05.10. Ensimmäisellä jaksolla Haapajärvi pystyi laittamaan Kannukselle kampoihin, mutta toisen jakson Kannus vei puhtaasti. . 1 1 2– 2 1 Nottingham . . Sunderland–Ipswich 1–0 (1–0) S: Kevin Phillips 38 rp. . rp. . Derby–Blackburn 2–1 (1–0) D: Fabrizio Ravanelli 45., Malcolm Christie 65. T10 600 m: 1) Hanna Jämsä KU 2.06,52, 2) Hanne Ojanperä KV 2.07,94, 3) Eveliina Harju VU 2.12,02, 4) Jenna Ojala KT 2.14,13, 5) Tiina Mäntypuro TU 2.14,15, 6) Reetta Mutka KV 2.19,73, 7) Laura Tolonen KV 2.37,87, 8) Laura Sneck KV 2.42,81. . Hurjaa sisäpelin tasoa kuvaa myös joukkueiden onnistumisprosentit: KoU 66 ja KiPa 70. D40 3,8 km: 1) Terttu Timonen HT 44.34, 2) Merja Jaakola YK +3.54, 3) MaiLis Rantala KP-V +8.48. . . Eroa Hirveen jäi lopulta 12 pistettä. . – Jokainen rata on omanlaisensa, ja se vaikuttaa ampumiseen. . Toisen vuoroparin tasoittavalla Juurakko siirsi Koskenkorvan 2–1johtoon Janne Rauhalan kiitäessä kotiin. Voitot 1–1. . . . WH: Paolo Di Canio 30. . . Yli-Karjanmaa löi kaikkiaan kuusi (1+5) juoksua ja toi lisäksi kaksi juoksua. Tasaisesti 99 ja 98 pisteen sarjoja ampunut Viivi Villa keräsi 592 pistettä, mikä riitti hopeasijaan. . Kitee tasoitti toisessa vuoroparissa Holttisen lyödessä ja Tuomas Tervosen tuodessa juoksun. Ensimmäisellä jaksolla edettiin tasaisesti aina kolmanteen vuoropariin saakka. . Samassa oranssi kiekko kaartaa ilmaan. . 15 5 4 2 4 173– 164 25 Haapajärvi . Kolmas oli Jenni Ranta tuloksella 590. . Yli-Karjanmaa läpilyönnillä syntyi neljä (1+3) juoksua ja peli oli selvä, Koskenkorva johti 6–1. 2 1 1 19– 21 3 Haapajärvi . Maija Tervosen vastustamaton kumura toi voittojuoksun ja Tervonen kiersi päälle vielä kunnarin. . Juppala voitti makuuammunnan 60 laukauksen kilpailun kesän kärkituloksella 594 pistettä. H16 5,3 km: 1) Jaakko Kattilakoski KoS 45.12, 2) Esa Hongell KoS +24, 3) Veli-Erkki Ruotsalainen PyPo +1.17.01. Ei taida enää olla asiaa kärkikahinoihin, mies manaa. Huomiseen loppukilpailuun riittää tunkua. Akita: Ei-olympialajien maailmankisat, World games: Suunnistus: Miehet, 5,8 km: 1) Grant Bluett Australia 31.00,4, 2) Tore Sandvik Norja 31.38,3, 3) Jamie Stevenson Britannia 31.42,9,...8) Jarkko Huovila 33.43,4, ...10) Juha Peltola 34.11.3,...12) Mats Haldin 35.19,8,...28) Mikael Boström 39.07,1. Ensimmäinen jakso oli värikäs ja vaihteleva. . . 2 2 4– 6 Birmingham . . Juha Hirvi piti tulostaan tyydyttävänä. Kannus voitti HP-K:n NIVALA (KP) Haapajärven RasTiimin Juha Jokikuona vei voiton Keski-Pohjanmaan aluemestaruuskisojen normaalimatkalla Nivalan Pyssymäellä. . . . . D45 3,4 km: 1) Liisa Rasmus AV 45.32, 2) Viena Visuri AV +1.53, 3) Lea Pöyhönen VetU +2.59, 4) Anita Suotula YK +5.01, 5) Ulla Pihlajamaa VetU +22.13. . Rantatorikka löi kaksi ja toi kolme juoksua 100 prosentin teholla. Kun Jukka Latvala puhkaisi KiPan ulkokentän kolmannessa vuoroparissa olivat luvut taululla tylyt 11-1 Kiteen tullessa neljänteen sisävuoroonsa. . Hän toteaa, että Kaustisen kisa on tehty mahdollisimman oikeudenmukaiseksi. Jokikuona voitti Vetelin Urheilijoiden Kari Tyynelän 54 sekunnilla. . . Pronssille suunnisti Perhon Tatjana Eskolin. Otteluvoitot ovat nyt tasan 1-1 ja ratkaisu saadaan tänään Vetelissä. Ensimmäisellä jaksolla kolmostilanteet kirjattiin Lipolle 8–6 ja toisella jaksolla Hyvinkäälle 10-9. . – Viimeinen sarja meni heikosti, sillä ammuin viisi pummia. . . . 15 4 2 2 7 152– 203 18 Nivala . . Palkitut: I Simo Eerikäinen, II Marko Hovi. Monesti kuulee, että kilpailijat moittivat rataa, mutta se on korvien välin juttuja, kun huti tulee, kymmenen ikämiesten SM-kultaa ampunut Kriikula pohti. . 2001 Urheilu 17 KOSKENKORVA (STT) Koskenkorva järjesti melkoisen ilotulituksen voittaessaan Kiteen Pallon puolivälierien toisessa ottelussa 1–0 (6–6,11–3) ja tasoittamalla otteluvoitot 1–1:een. . Superpesiksen karsintasarja Vimpeli – Kuopio 2 – 1 (2 – 1, – 3, 5 – 2), Hamina – Jyväskylä 1 – 2 (5 – 3, 3 – 5, 1 – 1, 1 – 2), Järvenpää – Alajärvi 2 – (15 – 5, 4 – 0). Alkukauden Yli-Karjanmaa on pelannut ykköspesistä Peräseinäjoen Toiveen riveissä. E: Duncan Ferguson 64. . . . Oulu: Heinäpään heittokisat:Miehet, Kiekko: 1) Jouni Helppikangas SaarenkNSU 61,02, 2) Janne Hummastenniemi OulunP 59,36, 3) Stefan Kulla PedersFa 55,57. 2 1 1 5– 4 Walsall . . H8RR 2,0 km (7): 1) Harri Tyynelä VetU 16.34, 2) Matti Hiironen KoS +5.11, 3) Antti Hiironen KoS +5.32, 4) Paavo Rantala KoS +5.43, 5) Henri Lerssi KP-V +9.57, 6) Pekka Virkkula NU +11.35. . H50 6,1 km (12): 1) Eero Viitasaari KoS 49.09, 2) Eero Juola KoS +1.38, 3) Ari Myllymäki KP-V +5.37, 4) Harri Hongell KoS +7.42, 5) Tapani Tanttinen KoS +8.07, 6) Timo Mäkelä YK +8.23. T15 800 m: 1) Elina Haapaniemi KT 2.41,07, 2) Marianne Mottinen KU 2.49, 60, 3) Katja Palomaa KV 3.06,26, 4) Pauliina Tuoreniemi KV 3.07,47. – Katso nyt, miten eleettömästi Timo ampuu, Kaustisella kisattavien A-trapin SM-kilpailujen valvoja Olof Saksa kehuu kahdeksankertaista Suomen mestaria. P11 600 m: 1) Matti Harju VU 1.55,18, 2) Eemeli Puronaho KP-V 1.57,76. Niinpä nopeus on lauantain kisassa valttia. . Mastokangas ampui 68 kiekon yhteistuloksella toiseksi, mutta Karstulan JuhaPekka Möttölä ja Oulun Kari Mikkonen hengittävät samoilla lukemilla halsualaisen niskaan. Haapavesi hävisi kotonaan Ylivieskalla 0-2 (6-10, 1-4). Voitot 1–1. – Ammunnan liike ei lähde vain käsistä, koko vartalo on mukana varpaista asti. B: Nathan Blake 73. Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat tänään Hyvinkäällä. Heikkilän tehtävänä on sisäpelin johto. . Yleisöä: 43 395. . Koskenkorva meni toisessa vuoroparissa jo 4–0 johtoon, jonka Kitee kuittasi heti tilanteeseen 4–3. Sami Remes täydensi Kotkan Ampumaseuran menestystä sijoittumalla toiseksi. Hyvinkää: Marko Hovi 0/3, Simo Eerikäinen 4/0, Veikka Ketonen 0/1, Vesa Musto 0/1, Marko Peltonen 2/0, Jussi Kivisilta 0/1. 2 2 1– 3 Crewe . . Asentokilpailun jälkeen Hirven johto oli jo 19 pistettä, ja mestaruuden Hirvi vei finaalin jälkeen tuloksella 1 176. Tuon ensimmäisen jakson voitto tiesi koko ottelun voittoa, kun toinen jakso päättyi tasalukemiin 3–3. . Hamina hävisi karsintaottelunsa lauantaina Jyväskylälle 1–2. T11 600 m: 1) Johanna Salmela KV 1.58,92, 2) Pauliina Puronaho KP-V 1.59,95, 3) Mirva Paloranta LK 2.01,61, 4) Heta Lokasaari LV 2.01,79, 5) Marianne Harju KP-V 2.03,67, 6) Marjo Leppälä KV 2.05, 39, 7) Titta Jämsä KU 2.15,64, 8) Saara Luoto LV 2.20,94, 9) Annika Kangasvieri KP-V 2.25,18. 2 1 1 26– 11 5 Loimaa . . D8RR 2,0 km: 1) Aino Kattilakoski KoS 16.26, 2) Ruska Saarela KoS +3.55, 3) Tiia Ylikangas HU +4.37, 4) Kerttu Lassila RasTiimi +11.57. . Toisella jaksolla Eerikäinen löi kaikki Tahkon juoksut. Jurvan Metsästysseuraa edustava Kriikula löytyy avauspäivän jälkeen yleisen sarjan sijalta kolmetoista. Haapavedellä oli jälleen kokoonpanovaikeuksia ja sillä oli kentällä vain yhdeksän miestä. H20 8,1 km: 1) Jouni Kujala KoS 1.03.58. . 2 2 13– 11 7 Vimpeli . 75 kiekosta hän ampui alas 64. 2 1 1 4– 20 1 Rauma . . 14 13 1 321– 80 41 Kestilä . Halsuan Metsästysseura pitää piikkipaikkaa myös kolmemiehisessä joukkuekisassa, sillä perjantaina nuorten SM-kultaa voittanut Timo Rajakangas onnistui myös yleisessä sarjassa. . Nivalan Urheilijoiden isännöimät kisat jatkuvat sunnuntaina, jolloin ratkaistaan viestimestaruudet. Rauma – Tampere. Leicester–Bolton 0–5 (0–4) B: Kevin Nolan 15., 41., Michael Ricketts 33., Per Frandsen 45., 83. – Tämä on paras tulos kautta aikojen,mitä tässä lajissa olen ampunut. Kyyrösen tulos 71 takasi ykkössijan. . . 2 2 7– 3 6 Burnley . Perjantaina täysottelun yli kymmenen pisteen erolla voittanut Juppala oli enemmän kuin tyytyväinen suoritukseensa. . . . D12 2,2 km (9): 1) Anni Mattila KP-V 19.22, 2) Johanna Tiitto RasTiimi +3.18, 3) Reetta Lassila RasTiimi +4.21, 4) Heidi Paavola KP-V +5.31, 5) Ulla Savola NU +5.41, 6) Katariina Tiitto RasTiimi +7.20. . H45 6,6 km (13): 1) Aulis Rantala KoS 55.49, 2) Olavi Pernu HU +7.05, 3) Markku Jylkkä YK +10.08, 4) Asko Korpijärvi KU +10.35, 5) Raimo Antikainen VetU +10.37, 6) Esa Saarela KoS +14.26. Yleensä en SM-kisoissa ole ollut parhaimmillani. . . D65 2,6 km: 1) Kaija Löfbacka KP-V 57.20, 2) Eila Leppäniemi VetU +2.49. 1 1 1– 3 West Brom . . . Tämän jälkeen nähtiinkin sitten ottelun ratkaisu, kun ajolähtöä asettui purkamaan keltanokka Olli YliKarjanmaa. H55 5,3 km (8): 1) Matti Kattilakoski KP-V 37.02, 2) Jussi Viitasaari HU +8.15, 3) Juha Viitasalo KP-V +12.11, 4) Asko Kujala KoS +14.57, 5) Heikki Pajukangas KP-V +21.37, 6) Juhani Perkkiö YK +22.53. . . Pesä-Kiilat voitti Veteli Pesiksen 2-1 (8-3, 0-1, 20). . . . Miesten maakuntasarja Luoteislohko Haapavesi – Ylivieska – 2 (6 – 10, 1 – 4), Sievi – Kinnula 1 – (11 – 3, 6 – 6), Haapajärvi – Kannus – 2 (8 – 10, 2 – 9). . H35 8,1 km (9): 1) Juha Lerssi KP-V 1.08.47, 2) Seppo Jylhä KT +5, 3) Timo Ronkainen KoS +2.06, 4) Markku Alahäivälä YK +4.06, 5) Tapani Alahäivälä YK +6.09, 6) Pekka Rantala KoS +11.19. Hirvi voitti täysottelun Miesten pienoiskiväärin 3 kertaa 40 laukauksen täysottelussa Juha Hirvi oli omaa luokkaansa. . 2 1 1 2– 4 3 Barnsley . Kinnulan ensimmäinen jakso oli vaisua peliä runsaine virheineen ja Sievi vei jakson selvästi 11-3. Tämän kauden pelit ovat hänen osaltaan joka tapauksessa ohi. . . Värikäs taisto jatkuu jo sunnuntaina Kiteellä ja jälleen tiistaina Koskenkorvalla. . . . 2 1 1 3– 5 3 Norwich . . 2 1 1 2– 3 1 Preston . . H60 4,7 km (13): 1) Erkki Vistiaho KoS 49.23, 2) Olavi Ylikangas HU +3.06, 3) Pentti Kumara SS +3.40, 4) Reijo Torvikoski RasTiimi +4.59, 5) Aapo Hietalahti HT +5.24, 6) Veikko Palo KoS +6.40. H65 3,8 km: 1) Tapio Patana VetU 43.58, 2) Jaakko Leppävuori VetU +5.22, 3) Pentti Himanka KJ +13.02. D16 3,8 km (11): 1) Tiina Savola NU 40.40, 2) Maaret Saarela KoS +17, 3) Jaana Pulkkinen KoS +1.40, 4) Marjo Tiitto RasTiimi +6.15, 5) Eeva-Maria Ojajärvi VetU +8.13, 6) Laura Leppälä RasTiimi +11.21. 14 5 1 2 6 112– 141 19 Ylivieska . D50 3,4 km: 1) Anne Stoor KoS 50.54, 2) Katariina Finnilä VetU +1.13. . . . Palkitut: I Mikko Varonen, II Heikki Litmanen. . Kuva: Jukka Lehojärvi HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven Pesä-Kiilat siirsi ratkaisun sunnuntaiksi Veteliin naisten suomensarjan nousukarsinnassa. 2 1 1 10– 11 3 Alajärvi . Lisää synkkiä pilviä Haminaan tuli lauantaisessa karsintapelissä Jyväskylää vastaan. 2 1 1 15– 16 3 Kuopio . Pesä-Kiilojen parhaina palkittiin hyvän ulkopelin pelannut kakkospolttaja Päivi Härkönen sekä ottelun ratkaissut Maija Tervonen. Pitkään kivääriampujien kärkikastiin kuuluneelle Juppalalle makuuammunnassa mestaruus oli vasta toinen. Veteli rakensi supervuoroon palottoman ajon, mutta sähläsi samasta tilanteesta hetkessä kolme paloa. 2 1 1 8– 7 2 Ilmajoki . Jalkapallo Kokkola Hippojuoksujen lyhyet ratamatkat juostiin torstaina Kirkonmäen kentällä. . 2 1 1 18– 6 6 Vihti . . . . Ensimmäisessä on kuoppa alla, toinen lähtee maata pitkin ja kolmannen lähettyvillä on penkka, kertoo neljä kertaa SM-mitaleille ikämiehissä paukutellut RMy:n Matti Honkaharju. . . 2 1 1 16– 22 3 Vimpeli . . . . Middlesbrough–Arsenal 0–4 (0–1) A: Thierry Henry 43., Robert Pires 87., Dennis Bergkamp 89., 90. Jokikuona suunnisti aluemestariksi Englannin valioliiga: Charlton–Everton 1–2 (0–0) C: Jonatan Johansson 58. Yleisöä: 1 491. Liika puristus näkyy tuloksessa heti, Saksa tietää 45 vuoden haulikkoammuntakokemuksella. . H70 3,4 km: 1) Ahti Marjakangas YK 48.35, 2) Veikko Vähäsöyrinki RasTiimi +4.59, 3) Jouko Aspholm YK +13.18. . Lohkon loppuottelu (kahdella voitolla nousukarsintaan): Kiiminki–Ii. 15 2 1 3 9 113– 220 11 Seuraavat ottelut: 19.8. . . Seuran toiminnanjohtaja Aulis Paski sanoo, että kaikki keinot on käytettävä sarjapaikan varmistamiseen. . . Jakso päättyi lopulta 6-6 tasanumeroihin ja Sievi voitti pelin 1-0. Palkitut: I Antti Vehkaperä, II Riku Rantanen, S Sami Parttimaa. 3–3-tilanteessa Rantatorikka ensin kotiutti Oskari Joen ja toi tuokion päästä Jarmo Viittasen lyömänä 5–3-juoksun. . Lipon voittonumerot olivat 1–0 (5–3, 3–3). . Oulu–Hyvinkää 1–0 (5–3, 3–3) O: 2 1 2 = 5 1 2 = 3 1 H: 2 1 = 3 1 2 = 3 Oulu: Oskari Joki 0/2, Antti Vehkaperä 0/2, Timo Rantatorikka 2/3, Mikko Vainionpää 1/0, Sauli Määttä 2/0, Riku Rantanen 0/1, Jarmo Viittanen 2/0, Jari Viitasalo 1/0. . . Niinpä Sievi sai toisella jaksolla kunnon vastuksen. 1 1 4– 3 Coventry . Myös lauantai lähti mallikkaasti liikkeelle. H14 3,3 km (9): 1) Samuli Saarela KoS 31.15, 2) Ilkka Kärki RasTiimi +1.24, 3) Aleksi Ali-Haapala VetU +2.06, 4) Esa Kukkola NU +3.42, 5) Eino Kattilakoski KoS +4.39, 6) Joonas Savola NU +11.46. . 2 1 1 2– 2 3 Watford . Yleisöä: 31 557. Joukkueen tehokotiuttajat Pasi Pirinen, Sami Ahola ja Jukka Holttinen onnistuivat kuitenkin tasoittamaan jakson numeroihin 6–6. Bradford . Mirka Kyyrönen ja Manu Mastokangas petasivat avauspäivänä halsualaisille parhaimmat asetelmat. . . . . . 2 2 7– 15 Seuraavat ottelut: 19.8. . . . 2 1 1 3– 2 3 Sheff Wed . . . . Kajaani . . P13 600 m: 1) Taneli Tiala LK 1.44,29, 2) Markus Isosalo KV 1.45,42, 3) Juho Halonen RP 1.45,70, 4) Aleksi Huhtala LV 1.50,94. . . . – Voiton jäljiltä mieli oli rauhallinen, mutta kisan edetessä keskittyminen aika ajoin herpaantui. – Täällä ollaan kuin kattilassa. Ottelu ratkesi kotiutuksiin, sillä KoU:n kotiutusprosentti oli 57 ja KiPan 41. . Toisen jakson aluksi Koskenkorva siirtyi 1–0-johtoon Jussi Ala-Nikkolan lyötyä Toni Rannan kotiin. 2 1 1 2– 5 3 Sheff Utd . Hyvinkään ykkönen oli kaikkiaan neljä juoksua lyönyt Simo Eerikäinen. . Kaustisen ampumaradalla pyörii voimakas tuuli. 2 2 1– 1 2 Wolves . . 14 5 3 2 4 141– 125 23 Kannus . Palkitut: I Olli Yli-Karjanmaa, II Tommi Murto, S Olli Yli-Karjanmaa. . Pesä-Kiilat siirsi ratkaisua Miesten Superpesiksen puolivälierät: Koskenkorva–Kitee 1–0 (6–6, 11–3) Ko: 4 1 1 = 6 1 5 5 = 11 1 Ki: 3 3 = 6 1 2 = 3 Koskenkorva: Markus Kettunen 2/2, Janne Rauhala 0/2, Tommi Murto 0/2, Jan Hautala 1/1, Jukka Latvala 1+3/1, Toni Ranta 0/2, Jukka Marttala 0/1, Juha Suorauha 0/1, Jussi Ala-Nikkola 1/0, Toni Juurakko 3/1, Jarno Savela 0/2, Olli Yli-Karjanmaa 1+5/2. Kolmannessa vuorossa joukkueen lukkari Vesa Kaukiainen, jonka varassa Haminan peli on jo jonkin aikaa pyörinyt, loukkaantui kotitaipaleella. Tarkempi selvitys akillesjännettään aiemmin kaudella poteneen Kaukiaisen vammasta saadaan maanantaina. 2 1 1 12– 15 1 Seuraavat ottelut: 22.8. Hänen mukaansa vaihdos ei johtunut Penttisen kokemattomuudesta, vaan siitä, että jotakin oli asian eteen tehtävä. T13 600 m: 1) Anne Mari Jukkola LV 1.51,44, 2) Anette Kangasvieri KP-V 1.57,83, 3) Pia Lindfelt KV 2.06,41. . . Koskenkorva ansaitsi voittonsa, sillä se rakensi peräti 32 kolmostilannetta Kiteen 24 vastaan. . Teuvalainen Reino Kriikula silmäilee harmistuneena tulostaulua. Onttolan radan tuulissa se on erinomainen, kolme sadan pisteen sarjaa ampunut mestari hehkutti. Sunnuntaina ammutaan 50 kiekon sarja, ja kuusi parasta selviytyy finaaliiin. . . – Sen verran tasaista on, että taaempaakin saattaa ponkaista melko kärkeen, Saksa arvioi. Voitollaan Lippo tasoitti ottelusarjan tilanteeseen 1–1. Oulun yllätti Oulun Lippo otti ehkä hieman yllättäenkin kotivoiton miesten superpesiksen puolivälierien toisessa ottelussa Hyvinkään Tahkoa vastaan. Esitystään torstaista huomattavasti kohentaneen Lipon voiton takuumieheksi nousi ex-hyvinkääläinen Timo Rantatorikka. Jari Penttisen tilalle astui Jari Heikkilä, joka muutama vuosi sitten oli myös joukkueen pelinjohtajana. 2 2 1– 6 Seuraavat ottelut: 25.8. . . T14 800 m: 1) Lotta Pulkkinen VU 2.34,63, 2) Maarit Harju KP-V 2.45,88, 3) Eveliina Koivisto LK 2.46,15, 4) Sarianna Virsiheimo LV 3.22,17. . P12 600 m: 1) Ville-Petteri Brax YK 1.51,73, 2) Tuomas Saari HU 1.52, 76, 3) Joonas Syrjälä VU 1.56,31, 4) Jussi Huhtala LV 1.59,62. . Heikkilän aisaparina on loukkaantuneiden kirjoissa syksyn ollut joukkueen kakkospolttava Vesa Toikka, joka johtaa ulkopeliä. Yli-Karjanmaa, Markus Kettunen ja Toni Juurakko löivät kukin kaksi juoksua KoU:lle ensimmäisellä jaksolla. D18 4,7 km: 1) Marja Jokinen KoS 45.48, 2) Mervi Kivelä PK +5.36, 3) Tiina Turtola KoS +8.51, 4) Essi Koskela RasTiimi +19.43. . . 2 1 1 23– 14 3 Jyväskylä . Teuvalainen posautti ensimmäisessä sarjassa palasiksi 23 kiekkoa. . . . divisioona West Brom – Grimsby – 1 (0 – 0), Watford – Rotherham 3 – 2 (2 – 1), Sheff Utd – Gillingham – , Preston – Walsall 1 – 1 (0 – 1), Portsmouth – Bradford – 1 (0 – 0), Norwich – Man City 2 – (0 – 0), Crystal P – Stockport 4 – 1 (0 – 0), Crewe – Sheff Wed – 2 (0 – 1), Burnley – Wimbledon 3 – 2 (3 – 1), Barnsley – Nottingham 2 – 1 (1 – 0). D35 4,7 km: 1) Päivi Lassila RasTiimi 52.24. Yleisöä: 39 715. Avausjaksolla Pesä-Kiilat pommitti ratkaisut Vetelin takakentältä. . . . . 2 1 1 1– 6 1 Rotherham . . . . D21 6,1 km (9): 1) Minna Hotakainen PK 1.01.02, 2) Taija Lyyski KoS +1.39, 3) Tatjana Eskolin PK +3.56, 4) Tiina Koskela RasTiimi +7.37, 5) Anne Peltoniemi KP-V +10.22, 6) Tiina Pannula PK +11.26. . Otteen pitää pysyä rentona. Tulokset: Yleinen (72): 1) Mirka Kyyrönen HalsMs 25+23+23=71, 2) Manu Mastokangas HalsMs 21+23+23=68, 3) Juha-Pekka Möttölä KarMas 21+24+23=68, 4) Kari Mikkonen OMAS 23+24+21=68, 5) Timo Rajakangas HalsMs 21+21+25=67, 6) Henrikki Vitali MKMS 22+21+24=67, 7) Kari Mäntylä PHC 23+22+22=67, 8) Jouko Rauma LAS 22+22+22=66, 9) Janne Korpela PSF 24+21+21=66, Tuukka Laurila OSU 24+23+19=66, 11) Jyrki Kaaranka KuKu 20+22+23=65, Juhani Sinnemäki LSA 20+22+23=65, 13) Ville Laitinen OSU 22+20+22=64, Matti Honkaharju RMy 22+21+21=64, Rainer Majanen SSG 22+21+21=64, Timo Nissilä RMy 19+25+20=64, Reino Kriikula JMS 23+21+20=64, 18) Jouni Kaustinen KP-V 22+20+21=63, Antti Pirttisalo RMy 23+20+20=63, Mauno Ylikangas HalsMs 22+22+19=63, 24) Rauli Rajakangas HalsMs 20+20+22=62, 25) Kalevi Juoperi KP-V 19+21+21=61, 29) Pekka Boren RMy 19+21+20=60 Joukkuekilpailu (16): 1) HalsMs (Kyyrönen, Mastokangas, Rajakangas) 206, 2) OSU 193, 3) RMy (Nissilä, Antti Pirttisalo, Pekka Boren) 187, 4) HalsMs (Mauno Ylikangas, Rauli Rajakangas, Mauri Mastokangas) 184, 5) PHC 183, 9) KP-V (Jouni Kaustinen, Kalevi Juoperi, Risto Paavola) 180, 13) KP-V (Jari Teirikangas, Kim Känsälä, Kalervo Paavola) 171, 15) JSF (Lars Backström, Mikael Emtö, Börje Brännbacka) 160 SM-finaaliin riittää tunkua trapissa Halsualaiset pitävät piikkipaikkaa Kalevi Juoperin tyylinäyte SM-trapissa. 2 2 0– 3 Stockport . 2 2 5– 2 6 Grimsby . Tasoittavallaan Pesä-Kiilat rakensi kolmostilanteen. H40 7,3 km (7): 1) Tauno Pajukangas KP-V 59.31, 2) Jouko Keski-Ojala KU +30, 3) Timo Rantala KP-V +5.05, 4) Jorma Kauppinen HT +10.54, 5) Jukka Korhonen RasTiimi +16.02, 6) Hannu AliHaapala VetU +26.31. P10 600 m: 1) Joni Hietala KT 1.59,63, 2) Joonas Brax YK 2.00,33, 3) Tero Järvinen KT 2.04,02, 4) Niko Ruotsala HU 2.08,93. . . – Tiesin, että mitaleille vaaditaan yli 590 pistettä, sillä ampujien tulostaso on noussut ja lahjakkaita nuoria tullut mukaan, Juppala jutteli. . . . Kitee: Tuomas Tervonen 0/4, Heikki Litmanen 1/2, Pasi Pirinen 1/0, Jukka Holttinen 2/0, Jarno Kaksonen 0/2, Mikko Varonen 1+0/1, Sami Ahola 3/0, Jussi Pulkkinen 1/0. . Ottelun hahmoksi nousi ensimmäisen pääsarjatason ottelun pelannut Olli Yli-Karjanmaa, 21. Tuloksia: H21 8,9 km (16): 1) Juha Jokikuona RasTiimi 1.03.42, 2) Kari Tyynelä VetU +54, 3) Mikko Mäki-Ullakko KU +1.56, 4) Tuomas Haapalehto VetU +4.13, 5) Jari Kalliokoski HT +4.56, 6) Juha Fränti KoS +5.36, 7) Urpo Kallunki KoS +7.50, 8) Jani Leppäniemi VetU +14.26, 9) Vesa Peltoniemi KP-V +15.37, 10) Sami Karvonen VetU +16.23. Ja kun niistäkin yksi loukkaantui ensimmäisellä jaksolla, niin se pelasi käytännössä vajaalla eilisen pelin. . . 2 2 5– 6 Crystal P . . Kuulalla ei ollut pelin missään vaiheessa vaikeuksia, vaan se otti pisteet varmalla esityksellä. Naiset 5,1 km: 1) Hanne Staff Norja 33.38,3, 2) Anette Granstedt Ruotsi 34.07,8, 3) Birgitte Husebye Norja 34.20,9,...10) Reeta-Mari Kolkkala 39.28,3,...12) Johanna Asklöf 40.09,4, ...28) Kirsi Boström 48.06,1. Liverpool–West Ham 2–1 (1–1) L: Michael Owen 18., 77. 2 2 2– 6 Gillingham . Kriikula korjasi perjantaina 60-vuotisten sarjassa Suomen mestaruuden. – Ensimmäisen voitin juniorina, joten mukava oli saavuttaa se myös täysi-ikäisenä. . . P9 600 m: 1) Tatu Ahonen LK 2.08,70, 2) Tuomas Puronaho KP-V 2.09,01, 3) Olli Kauppi KV 2.09,18, 4) Tommi Nygård HT 2.12,21, 5) Niko Marjakangas YK 2.13,39, 6) Lauri Kauppi KV 2.13,95, 7) Mikko Kanala HT 2.18,87, 8) Mikael Ruotsala HU 2.23,91, 9) Heikki Heikkilä VU 2.28,84, 10) Jaakko Halonen RP 2.30,87. P15 800 m: 1) Teemu Heikkilä VU 2.20,98, 2) Mikko Pihlajakangas KV 2.51,37. Toisella jaksolla Veteli venytti pelin supervuoroon. . . . 2 1 1 9– 20 2 Hamina . Pesäpallo HAMINA (STT) Miesten superpesiksen karsintasarjan hännillä rämpivä Haminan Palloilijat vaihtoi pelinjohtajaa ennen lauantaista Jyväskylä-ottelua. . Tuomarit: Jouni Ojala ja Matti Lähteenmäki. Rajakangas vei kolmannen sarjan läpi puhtaalla pelillä ja keräsi yhteistulokseksi 67 kiekkoa, jolla irtosi viides sija. Myös Marko Hovi oli erinomaisessa vireessä. Naisten pääsarjan voitto meni Perhon Kirin Minna Hotakaiselle, joka kukisti KoS:n Taija Lyyskin vajaalla kahdella minuutilla. D55 2,9 km: 1) Eija Judin KoS 38.40. Kuten kolmostilanteetkin osoittavat ottelu oli erittäin tasainen. . . Bradford – Coventry, Gillingham – Barnsley, Grimsby – Preston, Man City – Crewe, Millwall – Burnley, Nottingham – Crystal P, Rotherham – Sheff Utd. 2 1 1 5– 4 3 Man City . . Heikkilä Haminan pelinjohtajaksi (KP) Pesäpallon maakuntasarjassa Kannus voitti vieraissa HP-K:n 2-0 (10-8, 9-2). H10RR 2,0 km: 1) Risto Uusivirta RasTiimi 12.30, 2) Antti Tyynelä VetU +2.04, 3) Juho Ekdahl NU +3.56, 4) Ilari Lerssi KP-V +9.55, 5) Santeri Ronkainen KoS +12.04. . Leeds–Southampton 2–0 (0–0) L: Lee Bowyer 67, Alan Smith 81. . . . . Tottenham–Aston Villa 0–0 Sunnuntaina: Chelsea–Newcastle, Manchester United–Fulham. 14 6 4 2 2 182– 127 28 Sievi . Suomensarjan lohkovälierät: Pohjoislohko: Muhos–Kiiminki 0–1 (1–3, 3–3). Järvenpää . – Ei se yllättänyt. Kiteen tullessa neljännen vuoropari tasoittavaan johti KoU 6–3. 16 2 4 10 118– 198 14 Haapavesi . D12TR 1,7 km: 1) Henna Koivukangas KT 20.22, 2) Anniina Saarela KoS +2.51. . Yli-Karjanmaa ratkaisijaksi Lea Mäntylä KAUSTINEN (KP) Numerolappu 36 selässään Ruotsalon Metsästysyhdistyksen Timo Nissilä nostaa haulikon olalleen ja huutaa merkin. . Pronssia otti Kannuksen Mikko Mäki-Ullakko. . Juppala kaksoismestariksi. . Halsua – Haapajärvi Kestilä – Kannus. . . Kilpailijat kiertävät 25 kiekon sarjoissa radan kaikki kolme ampumapistettä lävitse. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.8. Kolmanneksi ampui Jarmo Perttunen tuloksella 1162. 1 1 2– 3 Wimbledon . Tuomarit: Matti Parviainen ja Antti Issakainen. . . . Halsua . Sievi voitti kotonaan Kinnulan 1-0 (11-3, 6-6). . Kunnarin arvoisesti löivät läpi Suvi Hjelm (1+0) ja Jaana Puranen (1+1). D10RR 2,0 km: 1) Sini Mattila KP-V 13.53, 2) Roosa Lassila RasTiimi +1.49. . T12 600 m: 1) Saara Haanpää KV 1.58,44, 2) Katriina Uusimäki KP-V 1.59,48, 3) Emmi Haapaniemi UK 2.03,99, 4) Titta Huttunen AV 2.10,20, 5) Jenni Halonen RP 2.16,58. Vetelin palkitut olivat sieppari Kaisa Fiskaali ja kolmoskoppari Kaisa Tunkkari. Englannin 1. Yleisöä: 28 236. H12 2,2 km (7): 1) Tuomas Hongell KoS 20.32, 2) Rauli Koskela RasTiimi +2.47, 3) Jaakko Kärki RasTiimi +4.05, 4) Juha Leppävuori VetU +10.06, 5) Elias AliHaapala VetU +11.43, 6) Veijo Korpijärvi KU +19.12. Tuuli pompottaa kiekkoa ylös, alas, viisikymppisten perjantainen Suomen mestari, Kaustisen Pohjan-Veikkojen Kalevi Juoperi selvittää. . . 2 1 1 31– 6 8 Lappeenranta . Tulokset: T9 600 m: 1) Jatta Salmela KV 2.11,12, 2) Katri Mustola KJ 2.16,32, 3) Kati Haapaniemi UK 2.20,75, 4) Kirsi Leppälä KV 2.23,17, 5) Jasmin Rautio LV 2.25,16, 6) Minna Suominen HT 2.27,61, 7) Marianne Roukala KJ 2.32,71, 8) Lotta Heikkilä VU 2.35,87, 9) Jutta Salmela KV 2.36, 43. Juppalan tulos hipoo jo kansainvälistä tasoa. H18 7,3 km: 1) Ville Saarela KoS 56.01, 2) Juho Hyyppä KoS +3.43, 3) Tuomo Kivelä PK +5.35, 4) Mikko Jaakola YK +14.47, 5) Miikka Myllymäki KP-V +15.22, 6) Matti Suvanto YK +21.28. Rantatorikan lisäksi Oulun voiton avainpelaajia olivat Sami Parttimaa, joka löi 11 kärki-lyöntiä erehtymättä kertaakaan ja hienosti ulkona pelannut lukkari Riku Rantanen. D20 5,3 km: 1) Leena Haapalehto NU 1.06.27, 2) Minna Wallin PyPo +8.27. Yleisurheilu Suunnistus KONTIOLAHTI (STT) Ampuja Helena Juppalasta tuli urheilukiväärin kaksinkertainen mestari lauantaina Kontiolahdella jatkuneissa SM-kilpailuissa. Yleisöä: 19 987. 2 1 1 20– 8 3 Tampere . 2 1 1 3– 2 4 Millwall . Toisella jaksolla Kinnula tarkensi peliään ja muutamien onnistumisten kautta se sai uskoa omaan peliinsä. . rp, David Weir 77. . 2 2 8– 36 1 Ylihärmä . . . Jyväskylä – Haapajärvi, Järvenpää – Hamina, Loimaa – Vimpeli, Kuopio – Alajärvi. 15 3 1 3 8 138– 192 14 Kinnula . Naisten superpesiksen karsintasarja Tampere – Kajaani – 1 (1 – 3, 1 – 1), Vihti – Ilmajoki 2 – (4 – 0, 10 – 1), Ylihärmä – Lappeenranta – 1 (2 – 3, 3 – 3), Rauma – Vimpeli – 1 (4 – 4, – 5)
En saanut voimaa keihään perään, Parviainen kertaili kisaa. Tyttöjen 1500 metrin estejuoksussa Liedon Parman Mari Mikkola paransi jo toistamiseen tällä kaudella tämän uuden lajin 17-vuotiaiden SE:tä. Seiväs: 1) Juho-Matti Pimiä LappeenrannanUM 470, 2) Olli Rannikko NokU 445, 3) Aki Salminen KuopSV 445, 4) Petri Lähteenmaa KauhajKa 440, 5) Jari Pietilä JanJa 435, 6) Tuomas Sipilä PaimU 430. Yleisurheilu Uinti Pitkäveto 33 FC Twente-RKC Waalwijk 1 (1–0) 1,85 34 Exc. Honkola osallistui Kruunupyyn maratonille nyt toista kertaa. Kaattari hyppäsi kultaa ja hopeaa Ilmajoki Tulokset Aluehuipentuma 2001 Ilmajoki: 1500 m P12: 1) Juuso Kallio TeuR 5.22,96, 2) Sampo Autio AlaA 5.25,17, 3) Staffan Roslund IFNy 5.28,23. 8. – Reitti on upea, joten tulin mielelläni uudestaan. kilpailupäivän tuloksia: Pojat, 300 m: 1) Jari Putro HeinolaI 35,13, 2) Antti Toivonen TurunUL 35,31, 3) Juhani Mikkola HämeenlTa 35,68, 4) Jonathan Åstrand IFÅsarna 35,99, 5) Lauri Lepistö LauttLu 36,35, 6) Kai Kontio OulPy 36,48. – Fysiikka on hyvässä kunnossa, jos saan tekniikan toimimaan, niin mahdollisuudet on heittää pitkälle, Parviainen arvioi. 1 500 m ej: 1) Janne Ukonmaanaho YlikiiminginNM 4.16,43, 2) Mikko Lahtio LopLa 4.21,19, 3) Juha Kesti-Helia PorinYU 4.24,34, 4) Lauri Mattila LiedPa 4.28,37, 5) Jarno Stenholm LahdA 4.30,10, 6) Arto Aalto NaantLöy 4.30,42. Kiekko T13: 1) Pernilla Ek IFKr 35.83, 2) Hanne Ylätalo SoiS 29.19, 3) Minea Håkans VIS 26.43. lähtö: 15 Pompanette Laukko, poissa: 5, 8, 9 3. Joukkuekilpailu: 1) ParkU (Pauliina Paunu, Teija Riihimäki) 80.09, 2) LappajVe 73.66, 3) PielavSa 73.47. 100 m su: 1) Haley Cope 1.01,89, 2) Diana MacManus 1.02,23. Keihäs T13: 1) Pernilla Ek IFKr 33.63, 2) Anne Messala SaaP 33.43, 3) Heidi Haapoja YliJ 33.35. kilpailusta: 3,8 3. – 100 kilometrin taso ei taida olla kummoinen tällä hetkellä. Tulos toi kaustislaiselle finaalin viidennen sijan. N: 1) Lilian Strandvall Kronan 46,07, 2) Kerstin Westerlund 48,41, 3) Monica Andersson 50,53, 4) Marianne Lase´n Purmo 54,52, 5) Kerstin Spets Kronan 57,53. lähto: 5 Gibson Brodde, poissa: – 6. Muut heittonsa hän astui yli. Mikkolan voittoaika oli 5.02,77. Soinin Sisun Honkola juoksi matkan aikaan 2,38,14, josta toiseksi tullut Åsarnan Stefan Storvall jäi vajaat pari minuuttia. kilpailusta: – 2. 2000 m kävely P12: 1) Antti Virnala JalJ 11.25,23 2000 m kävely P13: 1) Johnny Finnholm IKFa 13.48,27 2000 m kävely T12: 1) Caroline Björqvist IF5 16.48,77 2000 m kävely T13: 1) Anna-Mari Jukkola LohV 11.44,47, 2) Henna Ring ReiP 14.02,31 4 x 100 m P13: 1) Kyrön Voima 55,19, 2) Alavuden Urheilijat 55,77, 3) Nurmon Urheilijat -99 55,87. Lisäksi ohjelmassa oli myös poikien ja tyttöjen 4,2 kilometrin pituiset minimaratonit. kohteet 4 Schalke 04–Leverkusen 3–3 Alustava kerroin: 40,94 5 Liverpool–West Ham 2–1 Alustava kerroin: 10,29 Päivän Trio 1: Yleisurheilu, Zürich GL 1. Voittajan ohjelmassa on vielä kaksi maratonia tänä kesänä. Tuuli imi mehut Kruunupyyn maratonilla Kruunupyyn maratonin kärkikaksikolla, Ahti Honkolalla ja Stefan Storvallilla, oli maalissa aikaa vertailla kokemuksiaan muita odotellessa. Seiväs, joukkuekilpailu: 1) SomE (Juha Kostiander, Niko Jalava) 820, 2) TeuvRi 790, 3) PyhtKi 750. Kiekko: 1) Hennariikka Järvinen TurunUL 44,42, 2) Katri Arokallio JalasjJa 40,48, 3) Anni Nordström TuUL 40,43, 4) Henna Rauhala HonkajsU 40,21, 5) AnnaMaria Muittari ViitVie 38,71, 6) Päivi Hamunen OutokPa 37,35. Joukkuekilpailu: 1) TurunUL 78.93 (Järvinen 40,82, Nordström 38,11). Moukari: 1) Asko Soimakallio VesU 62.32, 2) Ville Lehmusvuori MäntänU 62.16, 3) Mikko Järvinen PetäjävPe 60.20, 4) Ville Olmala AV 59.14. Harri Hakkarainen, Tepa Reinikainen ja Olli-Pekka Karjalainen kilpailevat sunnuntaina Sveitsin Rüdlingenissä. Lohtajan Tero Ojala oli kisan neljäs tuloksella 60,30. Suomen ennätyshän on kuusi ja puoli tuntia, Honkola vähätteli. Korkeus, joukkuekilpailu: 1) TampPy (Jussi Viita 191, Hannu-Heikki Turunen 187) 378. KP-V:n Tuomas Kattilakoski pinkoi P14-sarjassa etusuoran aikaan 12,43. kilpailu: Naisten korkeus 2. Kolmiloikka P12: 1) Heikki Soini KauK 10.14 2,6, 2) Eetu Somppi KauK 9.59 4,5, 3) Janne Marttila PerT 9.54 3,5,..8) Staffan Roslund IFNy 8.28 2,5, 9) Mikko Herronen KälT 7.91 3,6. SE), 2) Linda Vesiaho SaarijPu 5.08,79, 3) Johanna Lintala VähänkVie 5.21,68, 4) Anna-Kaisa Knuutila LiedPa 5.24,70, 5) Pirita Frigrén PorinYU 5.25,47, 6) Janina Lahti PieksämäenVe 5.32,40. SE:tä), 2) Teppo Heimo TuUL 13,14, 3) HannuHeikki Turunen TampPy 13,15. Viime vuonna puolimaratonin juossut Honkola sijoittui toiseksi. Pituus T13: 1) Reeta Parkkonen ToiR 4.85 -5,1, 2) Minna Sepänmaa AlaU 4.67 -2,8, 3) Hilla-Miitta Peltola AlaU 4.66 -3,4, ..14) Mira Ranto KUra 4.06 -3,5, 19) Lisa Grannas IKFa 3.87 -2,5. lähtö: 7 Guenoso, poissa: 3, 12 Alustava voitonjako: 7 oikein 54 kpl voitto–osuus 14 983 mk, 6 oikein 107 mk, 5 oikein -tuloksia löytyi niin monta, että ne jäävät voitto–osuudetta. Tytöt, 300 m: 1) Siina Pylkkä ViipU 40,09, 2) Elina Korjansalo KanksLei 40,10, 3) Elisa Kirvesniemi 40,53, 4) Marika Salmi TurunUL 41,26, 5) Paula Menonen TampPy 41,60, 6) Tiia Rintaniemi LapVi 42,44. N: 1) Ann-Katrin Haga Kronan 3,25,43. 60 m aj P13: 1) Matti Mononen KyrV 10,26, 2) Juho Haapa-aho ÄhtU 10,72, 3) Kari Saarenpää SuoU 10,78, 4) Ville Luoto KälT 10,86, ..11) Jim Lönnqvist IKFa 12,25, 13) Tobias Romar IFNy 13,89 60 m aj T12: 1) Sanna Ekholm MuuY 11,18, 2) Anni Huovinen MuuY 11,29, 3) Veera Pulkkinen LaiV 11,37, ...6) Ursula Ylikoski KalJ 12,07, 12) Malin Kåll IKFa 13,46, 15) Sandra Lindström IKFa 13,89 60 m aj T13: 1) Hilla-Miitta Peltola AlaU 10,49, 2) Henna Syväoja KarT 10,51, 3) Minna Sepänmaa AlaU 10,71, ..7) Hanna Peltokorpi KUra 11,26,9) Anna Solvin IFNy 11,80, 13) Lisa Grannas IKFa 12,19, 60 m P13 Alkuerät 1) Toni Liimatainen SaaP 8,39, 2) Antti Alanen NurU 8,56, 3) Matias Tuuri KauK 8,58, 5) Taneli Tiala LesK 8,60, 6) Robin Ahlfors IFDr 8,64, 13) Markus Eronen HaaK 8,87, 14) Jim Lönnqvist IKFa 8,97. Kiekko P13: 1) Reima Haapakoski NivU 46.62, 2) Arno Laitinen PetP 43.67, 3) Samuli Heinänen PetP 40.39, 4) Henrik Ekstrand IFDr 40.11, 6) Simon Lönnqvist IKFa 39.49, 11) Tobias Romar IFNy 27.93. Pituus: 1) Markus Tuomela LahdA 717 (+2,9), 2) Mikko Aronpää KuopSV 687 (+3,2), 3) Rasmus Latvala BorgåAk 674 (+2,5). 100 m su: 1) Peter Marshall 55,57, 2) Jayme Cramer 55,94, 3) Neil Walker 56,23. Keihäs P13: 1) Matti Mononen KyrV 52.78, 2) Joni-Petteri Tuhkanen AlaU 47.87, 3) Juha Kangas KauW 45.04, 5) Jukka Keski-Sipilä TolU 42.86, 6) Pasi Rönngård IKFa 38.67, 7) Sebastian Härtull IFDr 36.54. Parviainen suosikki Gatesheadissa. Kruunupyyssä Honkola petrasi omaa ennätystään yli kolme minuuttia. MM-kakkosena Parviainen on keihäskisan suosikki. Lotto Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 18 kpl voito-osuus 65 012 mk, 6 oikein 5 269 mk, 5 oikein 167 mk, 4 oikein 48 mk. Wirkkalalta taas huippukaari Paul Lipiäinen KRUUNUPYY (KP) Jo ikämiesten sarjaankin kelpaava Ahti Honkola oli nopein Kruunupyyn kuudennella Sparmaratonilla. 200 m P12: 1) Juha Koskela KurR 28,38, 2) Kai Yliuntinen KalJ 29,89, 3) Johan Lundberg IF5 29,95,..9) Mikko Herronen KälT 32,14. Runsaiten osallistujia keräsivät naisten ja miesten puolimaratonit, joissa voiton nappasivat Kaustisen Pohjan-Veikkojen Antti Nisula ja Hämeenlinnan Tarmon Tuula Tammisto. 4 x 100 m T13: 1) Alajärven Ankkurit 54,85, 2) Vasa Idrottssällskap 56,89, 3) Kannuksen Ura 57,00, (Noora Sämpi, Mira Ranto, Liisa Kangasvieri, Hanna Peltokorpi); 60 m aj P12: 1) Kai Yliuntinen KalJ 10,65, 2) Ari Kalenius JKU 11,04, 3) Joakim Ålund IFKr 11,26, ..10) Dan-Anders Lindvall IFNy 12,03. Kilpailu oli samalla 50-vuotta täyttäneen Håkan Spikin juhlamaraton, mutta juhlakalu ei itse päässyt paikalle lomamatkan vuoksi. Oikea rivi: 12X 121 211 2111 Alustava voitonjako: 13 oikein 12 kpl voitto–osuus 63 828 mk, 12 oikein 1 162 mk, 11 oikein 93 mk, 10 oikein 22 mk. Joukkuekilpailu: 1) VesU 119.11 (Gross 66,09, Juho Nuutinen 53,02). Sveitsin kisaan ohjelmaan kuuluu myös mm. T15 pituus: 1) Piia Roslund VasI 559, 2) Terhi Ignatius HysU 534, 3) Sandra Smedlund IF Drott 528, 14) Charlotte Sjöholm IFN 467. 8) Mira Ranto KUra 9,12 600 m P13: 1) Toni Liimatainen SaaP 1.38,55, 2) Taneli Tiala LesK 1.39,91, 3) Veli-Jukka Hattula LehJ 1.41,82, 5) Henrik Ekstrand IFDr 1.43,96, 12) Sebastian Härtull IFDr 1.52,15, 15) Johnny Finnholm IKFa 1.53,75. Kaikkiaan Smedts on juossut yli 500 maratonia 200 eri paikkakunnalla 300 eri reitillä. 100 m ru: 1) Jarrod Marrs 1.02,05, 2) Jeff Hackler 1.02,90, 3) Jeff Hopwood 1.03,27. – Loppu oli varsin raskas. N50: 1) Riitta Koski Häijyt/Vaasa 4,20,47. P15 100 m aj: 1) Samir Abbassi LUU 13,94, 11) Frank Dahlbacka IFN 15,05. kohteet 01 AC Vantaa-HIK 1(2–0) 2,45 02 Tervarit-FC Mikkeli X (0–0) 3,25 03 TPV-TP-Seinäjoki X (1–1) 3,05 04 Viikingit-Ponnistus 2 (1–2) 3,65 05 Nateva-LePa X (1–1) 3,25 06 Babelsberg-Union Berlin 1 (3–2) 2,15 07 Saarbrücken-E. Yhteensä kilpailuihin osallistui 100 juoksijaa. 8. Katse on kuitenkin osin jo ensi kesässä, jolloin Honkola osallistuu Potsdamissa juostaviin veteraanien MM-kisoihin 45vuotiaiden sarjassa. Tytöt: 3000 m: 1) Jonna Välimaa VammsVoi 10.18,38, 2) Linda Vesiaho SaarijPu 10.30,81, 3) Laura Skyttä LiedPa 10.34,79. Neljännesmaraton: M: 1) Jouni Hiltunen IF Drott 34,28, 2) Timo-Pekka Kalermo Kannus 34,36, 3) Fredrik Forsbacka IF Drott 35,42, 4) Sulo Lamu Sievin LyLy 36,31, 5) Kim Strandén Kronan 36,50, 6) Hans Byggmästar IF Drott 37,18. 8. P14 100 m: 1) Teemu Pohjalainen HamP 11,97, 2) Lauri Elonheimo UrjU 11,97, 3) Heikki Villa TuUL 12,31, 5) Tuomas Kattilakoski KP-V 12,43 P14 800 m: 1) Matti Välimäki NooN 2.01,63, 2) Tuomas Jokinen LieP 2.03,26, 3) Iiro Niskanen LemK 2.03,31 P14 80 m aj: 1) Aleksi Mäkinen ÄhtU 11,61, 2) Lauri Elonheimo UrjU 11,68, 3) Roni Toropainen VihV 12,11 P14 Korkeus: 1) Sami Itani ÄänU 183, 2) Topi Hyttinen KemK 179, 3) Jarno Aaltonen AavU 179 P14 Kolmiloikka: 1) Johannes Kurikka VesV 12.20, 2) Jani Hyttinen OutP 12.15, 3) Topi Hyttinen KemK 11.86 P14 Kuula: 1) Jani Santala HimU 14.44, 2) Eero Rantanen PetP 14.27, 3) Harri Helminen HysU 14.03 P14 Keihäs: 1) Pasi Turunen OutP 63.91, 2) Tuomas Eskelinen KajK 54.40, 3) Teemu Uusitalo TP 54.21 P15 100 m: 1) Timo Salonen VehK 11,59, 2) Niko Viiala KrhU 11,77 3) Antti Vainionpää RaaV 11,81, 4) Jami Peltoniemi KP-V 11,89 P15 800 m: 1) Risto Ylikangas TeuR 2.04,41, 2) Ossi Peltoniemi RovL 2.06,31, 3) Jouni Hautamäki HjsU 2.07,28, 4) Martin Häggblom IFN 2.08,41, 7) Björn Sjölund IF Drott 2.10,67 P15 100 m aj: 1) Samir Abbassi LUU 13,88, 2) Antti Laine VaaV 13,97, 3) Aleksi Alasalmi PalU 14,29 P15 Korkeus: 1) Mauri Kaattari HU 187, 2) Juho Mäkipää LauU 187, 3) Jukka Hassinen PolV 177 P15 Kolmiloikka: 1) Joni Rautanen HU46 13.50, 2) Mauri Kaattari HU 13.47, 3) Janne Kekkonen HirU 12.83 P15 Kuula: 1) Pasi Laaksonen SalV 17.26, 2) Sami Hannuksela ÄhtU 16.97, 3) Joni Peuraniemi KoTU 16.73 P15 Keihäs: 1) Anssi Liimatta PyhU 63.21, 2) Antti Kivelä HU 62.86, 3) Juho Mäkipää LauU 60.40, 4) Tero Ojala LohV 60.30 T14 100 m: 1) Noora Pesola LA 12,43, 2) Anni Luotola NakV 13,05, 3) Mira Vesanen HKV 13,08, 7) Josefin Skrifvars IFN 13,38 T14 800 m: 1) Tea Parkko LUM 2.17,56, 2) Matleena Haavisto KsL 2.17,85, 3) Kaisa Eronen RanU 2.19, 8) Sallamari Aalto HpvU 2.24,57 T14 80 m aj: 1) Jenni Niittonen SalV 11,85, 2) Miia Partinen SimU 12,19, 3) Viivi Avikainen JuvU 12,38 T14 Pituus: 1) Ida Okkonen KuSV 5.41, 2) Tuuli Viertola RiiK 5.19, 3) Veera Kervinen RaaV 5.04, 10) Åsa Bergdahl IKFalken 4.81, 11) Karin Storbacka IKFalke 4.81 T14 Kiekko: 1) Riina Flink KauV 33.06, 2) Petra Vuorinen AlaU 31.69, 3) Jenna Jacobino RiiK 31.41 T14 Moukari: 1) Riina Flink Kau 50.23, 2) Mirka Viitamäki TöyV 46.91, 3) Annamari Nurminen TP 44.29 T15 100 m: 1) Piia Roslund VasI 12,40, 2) Eva-Stina Knus KriU 12,74, 3) MariLiina Haikarainen JuvU 12,81 T15 800 m: 1) Milla Kasurinen KU58 2.15,63, 2) Janica Mäkelä ForS 2.19,38, 3) Marja-Leena Kurki OutP 2.20,36, 16) Heidi Eriksson IFN 2.28,67 T15 80 m aj: 1) Riikka Aro PaiU 11,68, 2) Maiju Björkholm LUM 11,89, 3) Ansa Hallamaa NokU 12,01 T15 Pituus: 1. kilpailu: Miesten 400 m aitajuoksu 3. T15 100 m: 1) Piia Roslund VasI 12,42, T15 80 m aj: 1) Maiju Björkholm LUM 11,81. 100 m aj (-3,2): 1) Madleena Larivaara OulPy 14,18, 2) Terhi Hakanen KanksLei 14,33, 3) Marika Salmi TuUL 14,74. IF Drottin pomppasi neljänneksi 15-vuotiaiden pituusfinaalissa tuloksella 5,28. USA:n MM-kakkosen Adam Nelsonin ja Ukrainan Juri Belonogin kanssa. Naisten sarjan voiton vei Kronanin Ann-Katrin Haga ajalla 3,25,43. kilpailu: Miesten 100 m voittoaika, A-erä 2. Seiväs, joukkuekilpailu: 1) YlistKV (Johanna Haapaharju 340, Kirsi Lehtonen 250) 590. lähtö: 1 Eko Money Maker, poissa: 13 5. Parviainen kukisti Backelyn perjantaina Zürichin GP-kilpailussa. Kuula T12: 1) Piritta Kärnä LaiV 12.08, 2) Lise-Lotte Norrgård IFKr 10.78, 3) Pauliina Sandberg KarT 10.35. 14-15-vuotiaiden SM-kisojen toisen päivän tuloksia: P15 kolmiloikka: 1) Joni Rautanen HU46 13.50, 2) Mauri Kaattari HU 13.47, 3) Janne Kekkonen HirU 12.83, Aleksi Tammentie TU38 12.65, 5) Antti Lappalainen OutP T14 kiekko: 1) Riina Flink KauhV 33.06, 2) Petra Vuorinen AlaU 31.69, 3) Jenna Jacobino RiiK 31.41, 13) Merja Kekkonen PihtTu 21.54, 17) Mira Kuula PihtTu 17.90. kilpailu: Suomi–Saksa, ottelun erävoitot 2. T14 100 m: 1) Noora Pesola LA 12,31, 7) Josefin Skrifvars IFN 13,27, 18) Charlotta Björklund Åsarna 13,81. Dortmund 2 (0–2) 1,85 15 Charlton-Everton 2 (1–2) 3,25 16 Liverpool-West Ham 1 (2–1) 1,25 17 Derby-Blackburn 1 (2–1) 2,05 18 Leeds-Southampton 1 (2–0) 1,25 19 Sunderland-Ipswich 1 (1–0) 1,70 20 Leicester-Bolton 2 (0–5) 3,60 21 Middlesbrough-Arsenal 2 (0–4) 1,90 22 Tottenham-Aston Villa X (0–0) 2,80 23 Crewe-Sheffield W 2 (0–2) 2,65 24 Barnsley-Nottingham 1 (2–1) 1,90 25 Norwich-Manchester C 1 (2–0) 2,75 26 Burnley-Wimbledon 1 (3–2) 2,15 27 Portsmouth-Bradford C 2 (0–1) 2,15 28 Crystal P-Stockport 1 (4–1) 1,60 29 Preston-Walsall X (1–1) 2,95 30 Sheffield U-Gillingham X (0–0) 2,90 31 Watford-Rotherham 1 (3–2) 1,35 32 West Bromwich-Grimsby 2 (0–1) 4,00 33 Aberdeen-Motherwell 1 (4–2) 1,95 34 Dundee U-Dunfermline 1 (3–2) 1,80 35 Hearts-Dundee 1 (3–1) 1,75 36 Kilmarnock-St Johnstone 1 (2–1) 1,50 37 Hammarby-Halmstad 1 (1–0) 1,90 Tulosveto 3 FC Twente–RKC Waalwijk 1–0 Lopullinen kerroin: 8,07 Lauantain 18. 60 m P13: (-4,5) 1) Toni Liimatainen SaaP 8,44, 2) Taneli Tiala LesK 8,68, 3) Matias Tuuri KauK 8,73, 3) Antti Alanen NurU 8,73, 5) Osmo Reinikka PetP 8,74, 6) Petri Rantanen AlaU 8,78, 7) Juha Kangas KauW 9,12, 8) Tommi Huovinen MuuY 9,33 60 m T13 Alkuerät 1) Henna Hautamaa YKV 8,79, 2) Reeta Parkkonen ToiR 8,91, 3) Maija Palomäki AlaU 8,98, 4) Mira Ranto KUra 8,99, 9) Caroline Wärn IKFa 9,14, 60 m T13: (-5,1) 1) Henna Hautamaa YKV 8,73, 2) Reeta Parkkonen ToiR 8,77, 3) Marju Keltikangas AlaA 8,87,.. Kolmiloikka T12: 1) Annika Ollila LaiV 9.82 4,1, 2) Suvi Nisula MuuY 9.68 4,2, 3) Aija Louhela SoiS 9.57 2,6,..9) Ursula Ylikoski KalJ 8.79 4,8, 10) Henna Iso-Oja HimU 8.74 3,5, 15) Maija Krook IFKr 8.27 3,9, 17) Malin Kåll IKFa 8.07 4,6, 18) Sandra Lindström IKFa 7.78 3,5. Pituus P13: 1) Viipe Koivu IFLä 5.10 1,8, 2) Janne Kentala VaaV 4.91 -3,0, 3) Juha Kangasluoma NurU 4.88 -3,4, 4) Ville Luoto KälT 4.73 -2,5, ..10) Pasi Rönngård IKFa 4.22 -4,0, 12) Juho Mehtälä NivU 4.15 -3,5. Wirkkala on aikaisemmin tänä kesänä ehtinyt heittää vielä kuusi senttiä pidemmälle, mikä on 17-vuotiaiden ikäluokan epävirallinen ME. kilpailu: Naisten 400 m aitajuoksu Voittoyhdistelmä: 3 Cloete–S H–6 Sanchez F–2 Bidouane N Lopullinen kerroin: 7,88 Poissa 1. 18 Urheilu Sunnuntaina 19.8. Keihäskilpailussa Hakkaraisen vastustajien joukossa ovat alustavien tietojen mukaan ME-mies Jan Zelezny ja perjantaina Zürichin GP-kilpailun voittanut Saksan Raymond Hecht. Kuula: 1) Antti Perho KorsKai 18,26, 2) Ville VuolanenKorsKai 16,39, 3) Harri Kuusjärvi PellPo 16,34, 4) Joni Manninen PudasjU 16,27, 5) Jarkko Takaluoma LapVi 16,22, 6) Jussi Kyntäjä YlistKV 16,22. Kuka keräilee mitäkin. M40: 1) Ahti Honkola SoiSi 2,38,14, 2) Rolf Hellström Åsarna 3,13,39, 3) Börje Riska KK-Team 3,29,24, 4) Anders Colliander Helsinki 3,39,43, 5) Pekka Makkonen Liperi 3,43,30, 6) Veikko Hiekka VetU 4,13,29, 7) Pekka Lehtisola Häijyt 4,20,48 M50: 1) Pentti Sallinen Liperi 3,15,48, 2) Jorma Keskinen Pietarsaari 3,23,05, 3) Simo Virkkala KK-Team 3,23,31, 4) Matti Viita-Aho La-Ve 3,25,17, 5) Matti Teirikko Kempele 3,37,03, 6) SvenErik Forsblom Falken 3,47,30, 7) Harry Smedts Sabena Belgien 3,51,53, 8) Thorolf Forsman HOP-HAB Team 3,56,01. 5000 m kävely: 1) Mirke Hämäläinen KöylLa 26.00,14, 2) Niina Viinikka KauhWi 26.30,36, 3) Marika Ojanperä 26.55,70. kilpailu: Miesten 110 m aitajuoksun voittoaika, A-erä Voittoyhdistelmä: 9 (9,90–91)–15 (13,17–18) Lopullinen kerroin: 173,54 Päivän Pari 3: Lentopallon MM-karsinta, Tampere 1. Vakioveikkaus Lauantaina 18. Lontoolainen sijoittui seitsemänneksi vaatimattomalla tuloksella 81,95. Kuudes Kruunupyyn maraton juostiin kauniissa auringonpaisteessa, mutta myös vahvassa tuulessa. Olmalan tulos oli 59.14. lähtö: 3 Teijan Tähti, poissa: – 7. Korkeus P12: 1) Ari Kalenius JKU 145, 2) Joakim Ålund IFKr 145, 3) Juuso Kallio TeuR 140. Naiset: 100 m pu: 1) Dana Kirk 1.00,04, 2) Bethany Goodwin 1.00,36, 3) Dana Vollmer 1.00,57. Lisäksi Honkolalla on vyöllään myös yksi 100 kilometrin juoksu aikaan 7.53, joka on tämän kesän kovin aika koko maassa. Korkeus, joukkuekilpailu: 1) IFN (Maria Holm, Pia Solvin) 312, 2) HKV 308, 3) LahdA 304. T15: 1) Sandra Eriksson IFN 17,57, 2) Caroline Envik IFN 19,03, 3) Zenita Eriksson IFN 20,50, 4) Maria Grundvall Kronan 21,08, 5) Corinne Envik IFN 27,15, 6) Amanda Haga Kronan 37,45 7) Antonia Haga Kronan 37,45. Tukijalka petti ja heitot menivät läpi. N: 1) Tuula Tammisto HämTarmo 1,40,23, 2) Päivi Korpiaho VetU 1,42,20, 3) Sara Björklund Kronan 1,45,56, 4) Mervi Metsä Häjyt 1,46,35, 5) Barbro Molander Purmo 1,52,34, 6) Gun Gistö TUS 1,57,06, 7) Stina Svenfelt Åsarna 2,32,38. Reitti on myös mukava juosta; se rullaa hyvin, Ahti Honkola tuumasi. M60: 1) Stig Nyman Lenkki Boys 3,23,34, 2) Markus Karlsson HOP-HAB Team 5,43,14. Maailman valiot ovat paikalla myös miesten moukarikilpailussa. 5000 m kävely: 1) Jarkko Kinnunen JalasjJa 23.34,67, 2) Asko Ala-Petäys JalasjJa 25.31,93. Heinäkuussa Wirkkala voitti myös 17-vuotiaiden maailmanmestaruuden. 3-loikka, joukkuekilpailu: 1) EspTa (Minna Liitola 11,65, Jonna-Janette Eriksson 11,54) 23,19. T14 80 m aj: 1) Miia Partinen SimU 12,11, 11) Paula Seppälä KV 13,12,12) Caroline Backa Falken 13,26, 14) Charlotta Björklund Åsarna 13,95. Poikien samalla matkalla Ylikiimingin Nuija-Miesten Janne Ukonanaho juoksi erinomaisen ajan 4.16,43. 2001 s KESKIPOHJANMAA HYVINKÄÄ (KP) Toholammin Urheilijoiden Teemu Wirkkalan hurja tuloskunto jatkuu. Alavieskan Virin Ville Olmala sijoittui moukarissa neljänneksi perjantaina. Joukkuekilpailu: 1) LahdA (Markus Tuomela, Kiril Popov) 13.50, 2) LauttLu 12.99, 3) PorinYU 12.78. Olen teipannut ja hoitanut sitä. Haataisen ohella haastajiin kuluvat MMfinaalista yllättäen pudonnut Steve Backley ja USA:n Breaux Greer, joka kiskaisi Edmontonin MM-kisoissa neljänneksi ennätyksellään 87,00 metriä. Maratonarina Honkola ei olekaan noviiseja, vaan takana on jo 19 maratonia. Wirkkala kiskaisi 17vuotiaiden SM-kisoissa Hyvinkäällä keihään voittotuloksekseen 81.79. T15 kiekko: 1) Elina Anttila HlTa 39.29, 2) Laura Mäkinen ÄhtU 34.16, 3) Jonna Mäkelä IlmK 32.96, 14) Mikaela Skytte Åsarna 24.31. Minimaraton P15: 1) Richard Vikman Åsarna 15,35, 2) Alexander Haga Åsarna 16,11, 3) Stefan Dalhem Myran 17,45, 4) Eric Storvall Åsarna 17,50, 5) Tobias Haga Kronan 18,24, 6) Joakim Gistö Åsarna 18,57, 7) Oscar Söderholm Kronan 19,30, 8) Joakim Lindvall IFN 22,29, 9) Andre Haga Kronan 22,43. Seiväs T13: 1) Emmi-Lotta Taipale AlaA 200, 2) Sini Pitkänen AlaA 180. Voittaja HU46:n Joni Rautanen ponkaisi kolme senttiä pidemmälle. 600 m T13: 1) Jenny Storlund VOM 1.47,32, 2) Leena Eloranta ÄhtU 1.49,83, 3) Heta Mustonen ReiP 1.51,66, 5) Emma Nyman IFKr 1.52,60. – Ei ollut oikein hyvä vire, eikä tekniikka toiminut. 17-vuotiaiden SM-kilpailujen tuloksia perjantailta: Pojat: 3000 m: 1) Arto Aalto NaantLöy 9.03,59, 2) Henri Manninen KangasnK 9.06,12, 3) Aki Nummela KU-58 9.06,85. Clovis: Yhdysvaltain uintimestaruuskilpailut, 4. Kuva: Paul Lipiäinen RAISIO (KP) Himangan Urheilijoiden Mauri Kaattari saalisti lauantaina nuorten SM-kisoissa kultaa ja hopeaa. kilpailu: Jugoslavia–Bosnia-Hertzegovina, ottelun erävoitot Voittoyhdistelmä: 2 (3–1) – 2 (3–1) Alustava kerroin: 27,62 V75-raviveikkaus 1. Pauli 1 (2–0) 1,15 09 VfL Wolfsburg-SC Freiburg X (1–1) 2,75 10 FC Nürnberg-VfB Stuttgart 2 (2–4) 2,90 11 Werder Bremen-1860 München 2 (1–3) 3,60 12 Hamburger SV-Kaiserslautern 2 (2–3) 2,55 13 Schalke 04-Leverkusen X (3–3) 2,70 14 Hansa Rostock-Bor. Keihäs: 1) Pauliina Paunu ParkU 49.15, 2) Suvi Helin NokU 43.10, 3) Marjaana Hoikkala KemJy 41.70. lähtö: 5 Marin Lento, poissa: 9 2. Kivelän paras kantoi 62,86. Kolmiloikassa himankalainen sijoittui toiseksi 13,47 kantaneella hypyllä. Oliko onnea GATESHEAD (STT) Aki Parviainen, Harri Haatainen, Heli Koivula ja Samuli Vasala kilpailevat sunnuntaina Gatesheadissa, Englannissa käytävässä kv. Kuula P12: 1) Miika Mörönen ÄhtV 12.76, 2) Ville Jääskeläinen JKU 11.29, 3) Juha Koskela KurR 9.74, 5) Dan-Anders Lindvall IFNy 8.17. Mouscron-KAA Gent 2 (0–1) 2,80 36 Grenoble-St.Etienne 1 (1–0) 2,10 Lauantain 18. 1500 m T12: 1) Elin Backman VOM 5.34,16, 2) Sanna-Riikka Takala LaVi 5.34,19, 3) Anna Kunnari JKU 5.37,40. Korkeus T12: 1) Tiina Ala-Pöntiö HimU 142, 2) Aija Louhela SoiS 142, 3) Anni Huovinen MuuY 139. Kimmoisuus katosi juoksusta, Honkola totesi. Joukkuekilpailu: 1) MäntänU (Ville Lehmusvuori, Anssi Kaartinen) 116.70, 2) VesU 113.61, 3) PetäjävPe 104.67. Kultaa Kaattari korjasi 15-vuotisten korkeushypyssä kovalla tuloksella 187. käsikranaatin heittoa. Vastaisen osuudet söivätkin juoksijoiden voimia. Moukari P12: 1) Mika Aromäki KeuK 42.56, 2) Lauri Tuokkola TeuR 36.40, 3) Harri Santala PetP 34.07. Parviainen onnistui vain avausheitossa (82,33), jolla irtosi viides sija. 15-vuotisten sadalla metrillä Kaustisen Pohjan-Veikkojen Jami Peltoniemi juoksi neljänneksi ajalla 11,89. Moukari T12: 1) Piritta Kärnä LaiV 40.39, 2) Pauliina Sandberg KarT 30.03, 3) Essi Karjala ÄhtU 27.68, 5) Lise-Lotte Norrgård IFKr 23.00. lähtö: 2 Vinskin Viehätys, poissa: – 4. 2. Valitettavasti kisojen järjestelyistä vastaava Hyvinkään Seudun Urheilijat ei pysty järjestämään reaaliaikaista tulospalvelua, joten täydelliset tulosluettelot esimerkiksi keskipohjalaisurheilijoiden osalta puuttuvat. – Torstain heittoharjoituksessa heittokäden keskisormesta lähti aika rajusti nahkaa. Joukkuekilpailu: 1) KorsKai (Perho 18,24, Vuolanen 16,29) 34,53. Haataisella sormivaiva Haataiselle Gateshead on ensimmäinen kisa sitten MM-kisojen, eikä valmistautuminen mennyt aivan nappiin. MM-kisojen kolmiloikassa viidenneksi sijoittunut Heli Koivula kohtaa Gatesheadissa hallitsevan maailmanmestarin Venäjän Tatjana Lebedevan ja lajin halli-ME:n haltijan Ashia Hansenin. Smedts oli lentänyt Kruunupyyhyn varta vasten maratonia varten. yleisurheiluliiton IAAF:n GP--sarjan osakilpailussa. Korkeus: 1) Jonna Anias KokkVei 174, 2) Maria Holm IFNykn 171, 3) Johanna Suikkanen IFVOM 168, 4) Anni Korhonen VarpVi 168, 5) Tea Lottanen LahdA 162, 6) Nea Lindqvist HKV 159. Jokeri Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 1 429 998 mk, 5 oikein 26 883 mk, 4 oikein 2 707 mk, 3 oikein 286 mk, 2 oikein 65 mk. Seiväs P13: 1) Markus Eronen HaaK 315, 2) Tomi Heikkilä AlaU 290. Frankfurt 2 (0–2) 1,95 08 Bayern München-FC St. M: 1) Stefan Storvall Åsarna 2,40,01, 2) Jaakko Penttilä KP-V 3,49,16, 3) Peter Sund MJD 3,45,35, 4) Alf Granvik MJD 3,29,41, 5) Kjell Sundell Pinnistys 3,51,54. 1 500 m ej: 1) Mari Mikkola NaantLöy 5.02,77 (17-v. 100 m aj (-1,2): 1) Markus Tuomela LahdA 12,87 (sivuaa 17-v. Himankalaisten hienoja suorituksia jatkoi Antti Kivelä, joka viskaisi 15-sarjan keihäässä hopealle. Piia Roslund VasI 5.63, 2) Terhi Ignatius HysU 5.55, 3) Laura Leppänen HarJ 5.47, 4) Sandra Smedlund IFDr 5.28, 14) Charlotte Sjöholm IFN 4.67 T15 Kiekko: 1) Elina Anttila HlTa 39.29, 2) Laura Mäkinen ÄhtU 34.16, 3) Jonna Mäkelä IlmK 32.96, 14) Mikaela Skytte IFÅs 24.31 T15 Moukari: 1) Kaisa Ahonen KivK 51.48, 2) Elina Anttila HlTa 48.71, 3) Sirja Henttonen KuvK 46.47, 16) Mikaela Skytte IFÅs 33.13, 21) Madelen Salo IFÅs 28.10 Alkuerät: P14 100 m: 1) Lauri Elonheimo UrjU 12,08, 6) Tuomas Kattilakoski KP-V 12,33 P14 80 m aj: 1) Lauri Elonheimo UrjU 11,73 P15 100 m: 1) Jami Peltoniemi KP-V 11,54, 15) Matias Holmbäck Åsarna 12,29, 17) Alex Hellman Falken 12,44. päivän loppukilpailut: Miehet: 100 m pu: 1) Michael Phelps 53,15, 2) Tom Hannan 53,91, 3) Jayme Cramer 54,06. 6) Noora Sämpi KUra 32,29. kilpailusta: 1 Päivän Pari 2: Yleisurheilu, Zürich GL 1. Tyttöjen korkeuden joukkuekilpailussa Uudenkaarlepyyn IFN voitti kultaa joukkueella Maria Holm ja Pia Solvin. Keihäs: 1) Teemu Wirkkala ToholU 81,79, 2) Tero Järvenpää TampPy 71,97, 3) Heiko Gross VesannonU 70,97, 4) Anssi Koivumäki SiilHS 69,81, 5) Petri Kankaanpää PylkY 66,86, 6) Toni Heikkinen KärsämKa 66,08. Saa nähdä, miten hyvin sillä pystyy heittämään, Haatainen kertoi. Reinikainen pääsee kuularinkiin mm. Puolimaraton: M: 1) Antti Nisula KP-V 1,15,54, 2) Mats Hellström Åsarna 1,25,37, 3) Tommi Leinonen Jyväskylä 1,26,51, 4) Jan-Åke Nykvist IFN 1,30,26, 5) Anders Östman Bondeligan 1,32,15, 6) Per-Erik Riska Kronan 1,34,43. Himangan Urheilijat sai kultaa myös kuulakisasta, kun Jani Santala pukkasi ykköseksi tuloksella 14,44. Backley heitti vain pari viikkoa ennen Edmontonin MM-kisaa Lontoossa 90,81, parhaan tuloksensa yhdeksään vuoteen. Pituus, joukkuekilpailu: 1) KanksLei (Elina Korjansalo, Terhi Hakanen) 11.14, 2) LappVe 11.10, 3) HKV 10.30. Erikoisin kisavieras oli varmaankin belgialainen Harry Smedts, joka sijoittui 50-vuotiaiden miesten sarjassa seitsemänneksi. IFN:n Martin Häggblom jäi ajalla 2.08,41 reilun sekunnin pronssista 15-sarjan 800 metrillä. 200 m T12: 1) Saara Haanpää KokV 30,33, 2) Annika Ollila LaiV 30,45, 3) Sanna-Maija Saarijärvi EviU 31,14,.
Deversin aika oli 12,53. Marin Lento kiri ensin toisesta parista ulkoa niukasti parhaaksi, ja Pompanette Laukko puristi heti perään Diana Hamletin ohi vain muutaman sentin erolla. GBK II-KPS 23.8. Tästä johtuen etäpelipisteisiin kuului keskustelut tuomaritornissa ja paljon mutta asiatonta. Stams, Itävalta: Kesä grand prix'n 4/7 osakilpailu (K105): 1) Roberto Cecon Italia 246,9 pistettä (106,5m-111,5m), 2) Martin Höllwarth Itävalta 245,9 (104,5-116), 3) Igor Medved Slovenia 240,5 (105112,5), 4) Damjan Fras Slovenia 239,0 (107-110,5), 5) Simon Ammann Sveitsi 234,0 (105-107,5), 6) Yuta Watase Japani 232,9 (105-108), 7) Andreas Goldberger Itävalta 226,1 (97-115), 8) Sven Hannawald Saksa 225,8 (105103,5), 9) Adam Malysz Puola 225,4 (97,5-110,5), 10) Björn Einar Romoernen Norja 220,5 (102-105,5), 11) Kazuyoshi Funaki Japani 218,9 (99,5-105), 12) Christof Duffner Saksa 218,5 (98,5-109), 13) Wojciech Skupien Puola 216,4 (99-106,5), 14) Matti Hautamäki Suomi 215,9 (103,5102), 15) Lukasz Kruczek Puola 215,0 (101-101,5),... 5 000 m: 1) Richard Limo Kenia 12.56,72 (kk), 2) Mark Bett Kenia 12.58,72, 3) Hailu Mekonnen Etiopia 13.00,69, 4) Paul Bitok Kenia 13.00,98, 5) Abiyote Abate Etiopia 13.01,08, 6) Millon Wolde Etiopia 13.02,26. Kaksi kertaa pidemmällä matkalla 100 metrin MM-kolmonen USA:n Bernard Williams oli vikkelin (20,19). Näin My jätettiin joka kerta kolmanneksi. Kaupassa Flyers saa hyökkääjät Jan Hlavacin ja Pavel Brendlin ja puolustaja Kim Johnssonin. Huippukunnon jälleen löytänyt ranskalainen Giesolo de Lou juoksi johtohevosen rinnalla ja oli urhea toinen samalla ajalla. Kilpailualue oli Trullevin ja Rummelön välinen Kaustarinlahti. Szekely voitti viidennen kerran Romanian Violeta Szekelystä tuli Zürichissä kuluvan kauden ensimmäinen urheilija, joka otti kiinnityksen Kultaisen liigan jättipottiin. MM-kisoissa kymmenenneksi jäänyt Marokon Brahim Boulami, 29, kukisti MM-kisojen mitalistit kauden kärkiajalla 7.58,50. Lujaa mentiin myös miesten 3 000 metrin esteissä. Liput 20 mk. New Grove Coin kiri kolmannesta parista ulkoa voittajaa lähimmäksi. Sisäradalta pois päässyt Mombasa lopetti parhaiten, mutta se ehti enää kolmanneksi. Elysee sijoittui avoimessa tammalähdössä kakkoseksi. Jenkkiori ravasi mailin aikaan 13,4 ja ansaitsi 80 000 kruunua. Boström -lähtö sh 2100 m; 1) Vinskin Viehätys / Jaakko Jylhä 25,8a 2) Lumon Aihe 26,0a (153), 3) Volkeri 26,6a (224), 4) Vara Veli 27,0a (123), Toto (2-8-10): 3,16 2,20-3,70-5,19 170455 V4-kerroin:189,06 Lähtö 5, V75-4 Rinta-Joupin Autoliike lähtö lv 2100 m; 1) Eko Money Maker / Heikki Hietanen 17,0 2) Fleeting Legend 17,0 (172), 3) Bel Pedro 17,0 (272), 4) Simply's Pride 16,4 (255), poissa 13 Toto (1-2-7): 3,12 2,25-5,33-4,95 334314 Troikka: 884,95 V4-kerroin: 263,92 Lähtö 6, V75-5 Minimani -lähtö lv 2100 m; 1) Gibson Brodde / Ahti Antti-Roiko 15,2a 2) Eminent Value 15,3a (129), 3) Tuxette 15,3a (149), 4) Monina Brave 15,3a (484), Toto (5-10-12): 2,84 1,54-3,44-3,73 594886 V4-vaihto:370.331 mk; oikea rivi 15-2-1-5 poissa I/3,10 II/9 III/5,8,9 V/13. Kestän jatkossa mitä tahansa ympärilläni tapahtuu, Jegorova sanoi MM-kisojen dopingkohuun viitaten. suunnistuskilpailu, Nordic meeting: Miehet, 9,5 km: 1) Håkan Petterson Ruotsi 50.13, 2) Peter Åberg Ruotsi jäljessä 2.04 minuuttia, 3) Harri Romppanen Suomi –2.43, 4) Ilkka Leppävuori Suomi –2.59,...12) Toni Louhisola Suomi –4.59, 13) Jonne Lakanen Suomi –5.10. Pekka Korven ajokki kiersi alkumatkalla johtohevosen rinnalle ja painui siitä keulaan puoli kierrosta ennen maalia. 110 m aj: 1) Allen Johnson USA 13,18, 2) Terrence Trammell USA 13,23, 3) Larry Wade USA 13,24, 4) Dudley Dorival Haiti 13,39, 5) Colin Jackson Britannia 13,46, 6) Mark Crear USA 13,46. päivä. Louisin, Detroitin ja Edmontonin kanssa, mutta toistaiseksi ilman tulosta. Kuuluttajana toimineen Kenneth Ingvesin mikrofooni oli auki koko ravien ajan. 100 metrin suosikin paineet jäivät MM-kakkoselle USA:n Tim Montgomerylle, joka pyrähti voiton loistoajalla 9,90. Lantti ja Iida Blick. New Yorkista Lindros on saamassa neljän vuoden ja 37 miljoonan dollarin, eli peräti 259 miljoonan Suomen markan sopimuksen. Sittemmin Lindros sanoi pelaavansa vain Toronto Maple Leafsin paidassa, mutta lisäsi myöhemmin listaan St. Kestävyysjuoksijat huippuvauhdissa Olga Jegorova oli nopein 3000 metrillä. 400m aj: 1) Nezha Bidouane Marokko 53,98, 2) Tatjana Tereshtshuk Ukraina 54,38, 3) Tonja Buford-Bailey USA 54,45, 4) Debbie-Ann Parris Jamaika 54,55, 5) Julia Nosova Venäjä 54,64, 6) Ionela Tirlea Romania 55,07. Vielä paremmin suomalaisilla meni perjantai-iltana Bergsåkerissa. Szekelylle, 36, Zürichin voitto tuli vaivatta. Philadelphia Flyers ja Rangers ovat uutistoimisto AP:n mukaan päässeet jo sopimukseen siirrosta, vaikka viimeisiä yksityiskohtia hiotaan edelleen. Sveitsiläinen pyyhälsi lempimatkallaan näyttävän voiton kauden kärkiajalla 1.42,55. – Täydellinen juoksu. Jussi Hautamäki (95 metriä 91 pistettä), Akseli Lajunen (88-78,9) ja Ville Kantee (81-63,8) karsiutuivat toiselta kierrokselta. Venäjän Natalia Gorelova oli toinen (4.00,53) ja Portugalin Carla Sacramento kolmas (4.00,94). Oikea V75-rivi palauttaa lähes 15 000 markkaa. Rae Boko voitti tammojen Breeder's Crown -lähdössä 70 000 kruunua koko matkan johdon jälkeen ajalla 20,8a. Väliin mahtuivat Jonesin harjoituskumppani Bahaman Chandra Sturrup (10,99) ja MM-kolmonen Kreikan Ekaterini Thanou (11,08). 21.8.2001 Kokkolan radalla alkaen klo 17.00 Urheilumuistio Kakkosen ottelu GBK-OLS sunnuntaina 18.8 klo 18.30 keskuskentällä Otteluselostus suorana Radio Kokkola 96,7. 6.), Oslossa (12. Kolmas oli Kenian Kipkirui Misoi (8.04,47). Tulokset: 1) Aloha/Jukka Ahola KP, 2) Felix/Jouko Ristiluoma KP, 3) My/Vesa Rönnholm KP. Lindros pelasi edellisen ottelunsa viime vuoden toukokuun 26. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.8. Matkan algerialainen MMja olympiakakkonen aikoo ryhtyä toimiin maineensa puhdistamiseksi. Korkeus: 1) Hestrie Cloete E-Afrikka 201, 2) Viktoria Palamar Ukraina 199, 3) Kajsa Bergqvist Ruotsi 197, 4) Amy Acuff USA 197, 5) Inga Babakova Ukraina 197, 6) Venelina Veneva Bulgaria 194. Lantti kuittasi Hopeadivisioonan voitostaan 15.000 markkaa. Kolmanneksi nousee Kenian John Kibowen. Jukka Ahola oli tasaisen hyvä ottaen kaksi voittoa ja yhden kakkostilan. Tuulta oli parhaimmillaan yli 13 m/s, mutta tuuli tyyntyi siitä vähitellen. Kontio-Niemisen ykköstahti jatkui myös 2-vuotislähdössä. Hän vetäytyi kuitenkin kilpailusta "perhesyihin vedoten". – Incognito Kempin laukka helpotti voittoa, mutta myös Guenoso teki vahvan juoksun kuolemanpaikalta, Pekka Korpi muistutti. Polvivaivoja poteva 100 metrin MEmies ja tuore maailmanmestari Maurice Greene ei päässyt puolustamaan kunniaansa. Teijan Tähti paras keulasta Suomenhevosten ykkössarja oli alkumatkalla johtoon edenneen Teijan Tähden hallinnassa. A-testinäytteestä löytyi kiellettyä anabolista steroidia nandrolonia. – Lähtökiihdytys piti ottaa varman päälle. 7.) ja Front-Romeussa Ranskassa, Saidi-Sief sanoo. Jos myös myöhemmin tutkittava B-näyte osoittautuu positiiviseksi Saidi-Siefiä odottaa kahden vuoden kilpailukielto. Naisten 100 metrillä Edmontonissa Ukrainan Zhanna Pintusevits-Blockille hävinnyt Marion Jones oli Zürichin pikapyrähdyksessä omaa luokkaansa ajalla 10,94. Se otti stayermatkalla johtopaikan jo kolme kilometriä ennen maalia ja ravasi 3680 metriä aikaan 18,8. Cecon voitti kesä-GP:n osakilpailun Hässleholm, Ruotsi: Kv. Jättiaskelin kehittynyt K.M. Valitettavasti lounaistuulta oli vain niin paljon, että kilpailuun lähti mukaan vain kolme haivenettä. Neljännesmaraton (10,5 km): 1) Julian Critchlow I-Britannia 33.36, 2) Kari Pietarinen ViipU 33.53, 3) Asmo Ahola SjundIF 35.11. Kontio ajoi 100 000 kruunun voiton Markku Niemisen valmentamalla Mayday Birdlandilla. Helsinki: Helsinki City Marathon: Miehet, Maraton: 1) Daniel Komen Kipcheru Kenia 2.18.43, 2) Jose Garcia Espanja 2.18.53, 3) Dimitri Kondrasov Venäjä 2.19.33, 4) Yrjö Pesonen Suomi 2.24.44, 5) David Sumukwo Kenia 2.26.06, 6) Giorgio Calcaterra Italia 2.28.41, 7) Julius Mtibani Tansania 2.31.09, 8) Pekka Rantakari HelsKV 2.36.11. Ceconin jälkeen toiseksi leiskautti Itävallan Martin Höllwarth (–1,0 pistettä jäljessä) ja kolmanneksi Slovenian Igor Medved (–6,4). Trullevissa oli kuitenkin mitattu yli 16 metriä. Devers kuittasi Rivakasti liikuttiin Zürichissä myös pikamatkoilla. Hevosen kanssa haetaan vielä pohjakuntoa, ja tähtäin on vasta talven kilpailuissa. Jo peliuraltaan rämäpäisenä ja itsepintaisena tunnettu Clarke ehti todeta, että hänen puolestaan on Lindros voi olla sivussa vaikka vuoteen 2004 asti, jonka jälkeen hän on vapaa siirtymään mihin haluaa. Marokkolaisen edellä kaikkien aikojen tilastossa ovat lajin ME-mies Kenian Bernard Barmasai, joka sijoittui kilpailussa neljänneksi (8.05,00), ja Moses Kiptanui, joka seurasi juoksua kunniavieraana katsomossa. Arkistokuvassamme ohjastajana on Tiina Lempiälä. Pituus: 1) Eunice Barber Ranska 697 (+ 0,8), 2) Fiona May Italia 677, 3) Tatjana Kotova Venäjä 671, 4) Niurka Montalvo Espanja 663. Kuva: Lehtikuva/EPA Zürich: Yleisurheilun Kultaisen liigan 5/7 osakilpailu: Miehet, 100 m (+ 0,2 m/s): 1) Tim Montgomery USA 9,90, 2) Dwain Chambers Britannia 10,09, 3) Abdul Aziz Zakari Ghana 10,15, 4) Troy Douglas Hollanti 10,19, 5) Kim Collins Saint Kitts 10,20, 6) Matt Shirvington Australia 10,21, 7) Nobuharu Asahara Japani 10,27, 8) Uchenna Emedolu Nigeria 10,28. Samalla marokkolaisesta tuli kaikkien aikojen ensimmäinen ei kenialainen juoksija, joka on kyennyt estematkalla kahdeksan minuutin alitukseen. Pituus: 1) Kevin Dilworth USA 816 (+0,3), 2) James Beckford Jamaika 814, 3) Savanté Stringfellow USA 813, 4) Ivan Pedroso Kuuba 807. Kiitokset kuitenkin yleisölle kannustuksesta. Saidi-Siefin, 23, ns. Kuluvan kesän aikana Lindros on käynyt lääkärin ja neurologin pakeilla tutkituttamassa pelikelpoisuutensa ja läpäissyt testit. Algerian yleisurheiluliitto (FAA) on pyytänyt kv. Kilpailussa oli kolme lähtöä ja siksi radat suhteellisen lyhyitä. Seitsemänvuotias ruuna nappasi 30 000 markan voittorahat hyvällä ajalla 12,7a. Victory Tilly voitti suurlähdön NEW JERSEY (STT–AP) Hyökkääjätähti Eric Lindros palaa NHL-jäille lokakuussa alkavalla kaudella New York Rangersin paidassa. 6-vuotias ruuna ravasi 2140 metriä hienoon aikaan 12,2. 697 kpl 4 oikein V4-kerroin: 334,73. Hän sinetöi ykköstilan rajulla kirillään ja alitti ainoana juoksijana neljä minuuttia (3.59,94). Kokenut Cecon keräsi 106,5 ja 111,5 metrin hypyillään 246,9 pistettä. Erkki Koskelan valmentama Eko Money Maker on voittanut puolet kauden 16 startista. Miehet/Naiset 30 mk, Eläkel./Opisk.20 mk Perhelippu 50 mk III-div. 17) Toni Nieminen Suomi 213,5 (98,5-106,5),... Seitsemän osakilpailun liigassa urheilijat, jotka pystyvät viiteen lajivoittoon ovat mukana jakamassa 50 kilon kultamöhkälettä. Suomalaiset eivät sijoittuneet kymmenen parhaan joukkoon. Oy Kokkolan Autoilijat VAASA (STT/T-J.V) Alpo Paasosen valmentama Guenoso oli paras Vaasan V75ravien pääkilpailussa. 800 m: 1) Maria Mutola Mosambik 1.56,85 (kk), 2) Kelly Holmes Britannia 1.57,88, 3) Stephanie Graf Itävalta 1.57,98, 4) Faith Macharia Kenia 1.59,09. Naiset, 100 m (-1,0): 1) Marion Jones 10,94, 2) Chandra Sturrup Bahama 10,99, 3) Ekaterini Thanou Kreikka 11,08 4) Zhanna Pintusevits-Block 11,16, 5) Chryste Gaines USA 11,18, 6) Mercy Nku Nigeria 11,20, 7) Debbie Ferguson Bahama 11,27, 8) Kelli White USA 11,37....B-erässä 1) Endurance Ojokolo Nigeria 11,06. Kolmanneksi nousi kuluvan kauden aitakomeetta USA:n Jenny Adams (12,78), joka putosi Edmontonissa MM-mitalitaistelusta kolhittuaan loppukilpailussa kuudetta aitaa. Juho Nikkarikosken omistama ruuna juoksi täsmälleen saman ajan 15,2 kuin Turussa kaksi viikkoa sitten. Kauden kärkiajat juoksivat myös naisten 800 metrin voittanut Mosambikin Maria Mutola (1.56,85) ja miesten 5 000 metrin ykkönen Kenian Richard Limo (12.56,72). 2001 Urheilu 19 Kaarlelanseudun riistanhoitoyhdistys: Hirvija kiekkoammunnan MESTARUUSKILPAILUT tiist. yleisurheiluliittoa IAAF:aa selvittämään Saidi-Siefin lääkkeitä, joita hän on käyttänyt lääkärinsä määräyksestä. Vaikeimmin veikattavat voittajat osuivat kahteen ensimmäiseen lähtöön. 400 m aj: 1) Felix Sanchez Dominikaaninen tasavalta 47,38 (kk), 2) Angelo Taylor USA 48,21, 3) Fabrizio Mori Italia 48,52, 4) Dai Tamesue Japani 48,86, 5) Hadi Al-Somaily Saudi-Arabia 49,09, 6) Chris Rawlinson Britannia 49,86. Väliin kiilasi britti Christian Malcolm (20,24). Tino ja Liising mielivät loppusuoralla Teijan Tähden ohi, mutta ne joutuivat tyytymään muihin totosijoihin. Jos Saidi-Siefin B-näyte on positiivinen, hän menettää Edmontonin MM-hopean, jonka saa Etiopian Million Wolde. 800 m: 1) André Bucher Sveitsi 1.42,55 (kk), 2) Jean-Patrick Nduwimana Burundi 1.42,81, 3) Wilfred Bungei Kenia 1.42,96, 4) William Yiampoy Kenia 1.43,00, 5) Pawel Czapiewksi Puola 1.43,22, 6) Juri Borzakovski Venäjä 1.43,30, 7) Mbulaeni Mulaudzi E-Afrikka 1.44,01, 8) Nils Schumann Saksa 1.44,32. Edmontonin MM-voittaja Kreikan Konstantinos Kederis hyytyi kolmanneksi (20,28). Lindros pelasi Philadelphiassa kahdeksan loukkaantumisten rikkomaa kautta. Se spurttasi viimeisellä takasuoralla keulaan, ja piti paikastaan varmasti kiinni loppuun saakka. Venäjän Olga Jegorova juoksi murskaavalla kirillään 5 000 metrin mestariksi Edmontonissa. Lähtö 7, V75-6 Oy Veikkaus AB -lähtö sh 2100 m; 1) Teijan Tähti / Hannu Kamppuri 23,9a 2) Tino 24,0a (31), 3) Liising 24,2 (34), 4) Sikko 24,4 (432), Toto (3-9-6): 2,54 1,16-1,26-1,28 175615 Lähtö 8, V75-7 XIX Vasabladetin Sprintteri -lähtö lv 1600 m; 1) Guenoso / Pekka Korpi 12,7a 2) New Grove Coin 12,9a (172), 3) Mombasa 13,2a (183), 4) Powder Arsenal 13,5a (98), poissa 3,12 Toto (7-4-11): 4,87 2,93-3,99-5,89 176320 V4-kerroin: 53,37 Lähtö 9, Suomen Hippoksen Tammasarja -lähtö lv 2100 m; 1) Usandra / Seppo Markkula 18,0 2) Dixie Butterfly 18,0 (51), 3) Liziana 18,1 (24), 4) Merciles Kemp 18,2 (108), poissa 4 Toto (2-11-8): 5,56 2,21-2,29-1,54 135280 V4-kerroin: 158,96 Lähtö 10, Aktia -lähtö sh 2100 m; 1) K.M Lantti 25,9 2) Mäljäri 26,2 (960), 3) Apassi 26,3 (384), 4) Touko-Siru 26,6 (58), poissa 7,10 Toto (9-4-12): 4,03 1,84-7,91-2,42 242339 Troikka: 812,67 V4-kerroin: 370,37 Lähtö 11, Tsaukki Taukki -lähtö lv 2100 m; 1) Iida Blick / Aki Antti-Roiko 18,2 2) Our Colour Coktail 18,3 (375), 3) Viktor Day 17,5 (735), 4) Crowns's Life 18,4 (31), Toto (4-1-16): 3,89 2,33-6,01-3,31 457141 V4-vaihto: 292,186 mk; oikea rivi 7-2-9-4 poissa VIII/3,12 IX/4 X/7,10 194 kpl 4 oikein V4-kerroin: 948,85 Yleisöä: 2 833 henkeä, pelivaihto 2 656 415 mk. Kontion ajama ja Petri Salmelan valmentama Self Timer voitti 3-vuotislähdön. Aloha paras syyspurjehduksessa ZÜRICH (STT–AFP) Positiivinen tulos Edmontonin MM-kisojen 5 000 metrin kilpailun jälkeisessä doping-testissä oli yllätys kestävyysjuoksija Ali Saidi-Siefille. Hän kärsi ottelussa kuudennen aivotärähdyksen reilun vuoden sisään ja palasi jäälle harjoittelemaan vasta marraskuussa. Yleisurheilu Suunnistus Jalo Telimaa KOKKOLA GSF:n avoin syyspurjehdus oli vuorossa lauantaina. Seinäjokelaisen Reima Kuislan omistama ravuri nykäisi heti perään muihin eroa. Miesten 400 metrin aidoissa MM-kisavoittaja Dominikaanisen tasavallan Felix Sanchez juoksi jälleen ennätyksensä ja kauden kärkiajan 47,38. – Näin kova matkavauhti oli minulle yllätys. Kirkland hävisi reilun kymmenyksen (12,64). Heikki Hietanen tuurasi VeliErkki Paavolaa Eko Money Makerin kärryillä. Perjantaina Zürichin GP-kilpailussa kestävyysmatkurit rikkoivat urakalla kauden kärkituloksia. MM-kisojen 5 000 metriä voitti Kenian Richard Limo, jonka Saidi-Siefin piti kohdata Zürichin GP-kilpailussa perjantaina. Lumon Aihe nousi sitä lähimmäksi. Guenoso siirtyi Alpo Paasosen valmennukseen Mäntyharjulle pari kuukautta sitten. Pintusevits-Block uupui neljänneksi (11,16). Ori jaksaa mennä, eikä ole juoksupaikasta tarkka, Hannu Kamppuri kehui. Neljännesmaraton (10,5 km): 1) Sanna Lampi OulPy 41.31, 2) Kirsti Pokka LeppävSi 42.24, 3) Kayleen Uibel USA 43.05. Hannu Kamppurin ohjastama ori veti täyden matkan ryhmässä tasaisen kovaa, joten voittoajaksi merkittiin 23,9a. Marin Lennon lisäksi Aki suitsi ykkössijat kolmikollaan Nassi, K.M. Lindrosin siirto New Yorkiin vahvistumassa ZÜRICH (STT) Maailman parhaat kestävyysjuoksijat toipuivat nopeasti Edmontonin MM-kisojen rasituksista ja aika-erosta. Guenoso Vaasan sprinttimestari Vinskin Viehätys lähestyy tammojen eliittiä Erkki Koskelan valmentama Eko Money Maker voitti Heikki Hietasen ajamana V75-lähdön Vaasassa. Lähtö1, Jorma Evijoki Memorial / Rinta-Jouppi -lähtö sh 2100 m; 1) Nassi / Aki Antti-Poiko 30,7 2) Tanjan Tuima 31,6 (266), 3) Kohu Rysköö 30,9 (277), 4) Sepastiina 32.0 (476), poissa 3,10 Toto (13-5-9): 12,81 3,51-9,61-5,02 101240 Lähtö 2, V75-1, Piippuveijarit -lähtö sh 2100 m; 1) Marin-Lento / Aki Antti-Roiko 28,8a 2) Riennoksen Valo 28,9a (76), 3) Naftali 29,0a (71), 4) Milia 29,4a (259), poissa 9 Toto (5-6-11): 8,90 4.04-3,13-1,90 140555 Lähtö 3, V75-2 Hartwall -lähtö lv 2100 m; 1) Pompanette Laukko / Tapio Perttunen 16,1 2) Diana Hamlet 16,8 (95), 3) A'la Birdland 17,0 (38), 4) Clarissa Ross 17,3 (347), poissa 5,8,9 Toto (15-7-4): 10,43 3,35-3,77-2,12 128270 V4-kerroin: 149,65 Lähtö 4, V75-3 E. Kuva: Timo-Jaakko Virkkala SUNDSVALL (STT) Stig H Johanssonin ajama Victory Tilly vei 700 000 kruunun ykköspalkinnon lauantaina ajetussa Sundsvall Open Trot -kilpailussa. Sopimukselle on löytynyt myös vakuutus, joten se odottaa enää NHL-liigan vahvistusta. Keihäs: 1) Raymond Hecht Saksa 88,88, 2) Jan Zelezny Tshekki 87,62,3) Boris Henry Saksa 85,90, 4) Sergei Makarov Venäjä 85,73, 5) Aki Parviainen Suomi 82,33, 6) Peter Blank Saksa 82,14, 7) Steve Backley Britannia 81,95. Vauhdinjako meni nappiin, 250 metrin kirillään vastustajat uuvuttanut Bucher sanoi. Vinskin Viehätys vakuutti suomenhevosten Haastajadivisioonassa. Aki Antti-Roiko nousi Vaasan V75-päivän ohjashahmoksi neljällä voitollaan. Szekely hävisi Edmontonin MM-kisojen 1 500 metrillä Gabriela Szabolle, joka perjantaina juoksi 3 000 metriä. Naiset, Maraton: 1) Tatjana Zolotareva Venäjä 2.45.56, 2) Tatjana Masslova Venäjä 2.47.50, 3) Marjaana Lahti-Koski ViipU 2.52.31. – Testitulos oli sikäli yllätys, että olin aiemmin kesällä testissä Angersissa Ranskassa (21. Jorma Kontion ajama Mr Claude laukkasi ja hylättiin. Hän sai kasaan 290 maalia ja 369 syöttöpistettä. Naisten pika-aidoissa USA:n Gail Devers kukisti Edmontonissa nappijuoksulla mestaruuden vieneen maannaisensa Anjanette Kirklandin. Perjantaina hän hiljensi katsomon vaisut buuaukset voittamalla vastaavalla tavalla Zürichin GP-kilpailun 3 000 metrin kilpailun kauden kärkiajalla 8.23,26. Vinskin Viehätys kiri viimeisen puolikkaan todella hyvin ja ennätys parani runsaan sekunnin aikaan 25,8, Jaakko Jylhä iloitsi. Tekniikka petti pahoin Vaasan Totoline-lähetyksessä. Gibson Brodde 15,2 Ahti Antti-Roikon ohjastama Gibson Brodde hallitsi piikkipaikalta pronssidivisioonan lähtöä alusta loppuun. Kotiyleisön sankari täyteen pakatulla piskuisella Letzigrundstadionilla oli 800 metrin maailmanmestari Andre Bucher. 1 500m: 1) Hicham El Guerrouj Marokko 3.29,06, 2) Bernard Lagat Kenia 3.30,6, 3) Enock Koech Kenia 3.31,28, 4) Laban Rotich Kenia 3.31,38, 5) William Chirchir Kenia 3.31,57, 6) Benjamin Kipkurui Kenia 3.32,98, 7) Reyes Estévez Espanja 3.33,42, 8) Vjatseslav Sabunin Venäjä 3.33,61. Vaikka Guenoson askel alkoi hieman painaa, sen voitto ei ollut uhattuna. MM-kisoissa itsensä finaalista kompuroinut olympiavoittaja USA:n Angelo Taylor oli toinen (48,21). Kaupat vihdoin toteutumassa Aivotärähdykset eivät pitäneet Lindrosia sivussa NHL-jäiltä viime kaudella. Einari Vidgrenin E.V. Kisan kakkonen oli Edmontonin maailmanmestari ja Sydneyn olympiavoittaja Kenian Reuben Kosgei ajalla 8.03,22. Viimeisen kierroksen kolmatta rataa edennyt Tuxette kiri lopussa hienosti kolmanneksi kymmenyksen Gibson Broddea hitaampana. Flyers on ollut lähellä sopimusta Lindrosista Toronton, New York Islandersin, St. 19) Janne Ahonen Suomi 209,9 (96,5-104). – Teijan Tähti oli vielä parempi kuin Kuninkuusraveissa. Victory Tilly piti sisäradalta johtopaikan ja veti juoksua kovalla vauhdilla. Ennätyksensä juossut moninkertainen arvokisavoittaja Romanian Gabriela Szabo oli 3 000 metrin kakkonen (8.24,19) ja Edmontonin kympin kakkonen Etiopian Berhane Adere kolmas (8.25,62). Seiväs: 1) Jeff Hartwig USA 585, 2) Michael Stolle 580, 3) Victor Tsistjakov Australia 580, 4) Tim Lobinger Saksa 580, 5) Nick Hysong USA ja Stephan Janacek Tshekki 570. Tehtävästä tuli erittäin mieluista, sillä ori johti alusta loppuun. Philadelphia teki hänelle tarjouksen 8,5 miljoonan dollarin eli 60 miljoonan markan vuosipalkasta, mutta Lindrosia ei nähty peleissä kun hänen sopimusasioissa edustava Carl-isä ja Flyersin toimitusjohtaja Bob Clarke eivät päässeet yhteisymmärrykseen. Risto Jussilainen ja Veli-Matti Lindström eivät selviytyneet karsintakierrokselta varsinaiseen kilpailuun. Saidi-Sief aikoo puhdistaa maineensa STAMS (STT) Italian Roberto Cecon voitti lauantaina Itävallan Stamsissa mäkihypyn kesä-GP:n neljännen osakilpailun. Rangersin tarjousta Clarke ei kuitenkaan voinut vastustaa. Naiset, 6 km: 1) Karin Hellman Ruotsi 40.43, 2) Jenny Borgström Ruotsi –0.28, 3) Elin Dahlstedh Ruotsi –0.39,...7) Heli Jukkola Suomi –2.28,...10) Kaisa Salminen Suomi –4.14,...12) Katja Peltola Suomi –5.33, 13) Maria Hoffman Suomi –5.38.. MM-kisoista kansalaisuuden vaihdon takia pois ollut ja nykyisin Espanjaa edustava Glory Alozie oli neljäs ajalla 12,87. Louisin, Detroitin, Washingtonin ja Rangersin. Toiseksi sijoittunut Jouko Ristiluoma oli kerran ykkönen ja kahdesti kakkonen. Guenoso ansaitsi voittonsa, sillä se joutui itse tekemään työn. klo 18.30 keskuskentällä
Tuotannostamme 80% menee vientiin. ETSIMME NYT JOUKKOOMME SUUNNITTELIJAA toimimaan osana suunnittelutiimiämme. Klassinen baletti repertuaari karakteri nykytanssi flamengo tanssitieto... ja vaikkapa ansaita ylimääräistä antamalla reikihoitoja. www.kase.fi). 300 ja toimipaikkoja 24. ark. Palkkasi tämän vaiheen jälkeen on varmasti kilpailukykyinen. Haemme TYÖMAAPÄÄLLIKKÖÄ pintkäsittelylaitoksellemme Kokkolaan Työmaapäällikön tehtäviin kuuluvat • kantaa tulosvastuu laitoksesta • toimia työntekijöiden lähimpänä esimiehenä • huolehtia nykyisistä asiakassuhteista ja luoda uusia asiakassuhteita • hoitaa alueellista markkinointia • kehittää toimintaa entistä kannattavammaksi ja ympäristöystävällisemmäksi Hakijalta edellytämme • teknikkotai insinööritason koulutusta • tai työkokemusta korroosionestomaalauksesta • ATK-käyttötaitoa (mm. 0500 892 201, pekka.rajala@toholampi.fi Metalliyritysten kehittämishankkeessa mukana oleva Hietalahti ja Pojat Oy etsii Insinööriä Tyllis Oy Ab on Kokkolassa toimiva kuorma-autojen päällirakenteiden valmistaja. ja ajanvar. Kensapuu elää voimakasta kasvukautta ja taloutemme on vakaalla pohjalla. Selectop Oy on osa Canncolor konsernia, joka maahantuo ja markkinoi laadukkaita toimisto-, atkja ergonomiatuotteita. (06) 868 0460 Telefax (06) 868 0464 e-mail: Asianajotoimisto@Sippola-Wargelin.inet.fi Asianajotoimisto Hannu Kaitaluoma Oy AA Hannu Kaitaluoma Isokatu 5, 67100 Kokkola Puh. Atk-tarvikkeemme edustavat monipuolisesti alan viimeisimpiä uutuuksia. 0400-669322 tai 06-8605000. ja tiedust. Tuntuuko tutulta. (06) 822 0393 Telefax (06) 822 3865 e-mail: aimo-koivisto.suutari@lawoffice.inet.fi KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 1 B 20 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala Puh. Panostaessamme sinuun panostamme myös oman liiketoimintamme onnistumiseen. Henkilöstöä yhtiössämme on n. Käy myös tutustumassa yritykseemme osoitteessa www.kensapuu.fi K E N S A P U U OY Kensapuu Oy on MDF-kalusteovien valmistukseen erikoistunut, alansa johtava teollisuusyritys. 2001 s KESKIPOHJANMAA H & P Kaustisen seutukunta on vireä noin 19 000 asukkaan seutu Keski-Pohjanmaalla. alk. Etsimme nyt Odotamme: CNC-koulutusta tai vast. Tule keskustelemaan toimitusjohtaja Göran Tyllin kanssa, joka myös vastaa kysymyksiin puhelimessa 06-8323400, tai lähetä hakemuksesi postitse tai sähköpostitse viimeistään 31.08.2001 osoitteeseen: TYLLIS Oy Ab Niittykatu 4 goran.tylli@tyllis.fi 67100 Kokkola FSP Finnish Steel Painting Oy on Suomen johtava pintakäsittelyalan yritys, päätoimialamme on teollisuuden pintakäsittely ja korroosionestomaalaus. Toivomme hakijalta: Insinöörin tai teknikon peruskoulutusta 3D-suunnitteluympäristön hallintaa (MTD tai Inventor) Kokemusta suunnittelutai johtotehtävistä Kielitaidot ruotsi ja englanti katsomme eduksi Innostusta ja pitkäjänteisyyttä toiminnan kehittämiseen Tarjoamme vaihtelevan ja mielenkiintoisen työkentän ja vahvan yrityksen taustatuen tehtävän hoitamiseen. Tulemme antamaan sinulle myyntija tuotekoulutuksen, jolla pääset toiminnassasi alkuun. Ilmoitt. 040 8617 187, petri.jylha@kase.fi ja ohjausryhmän pj. ja ajanvar. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliittoja oikeuskansleri. Tyllis Oy:n korkeasti kehitetyt tuotteet ovat tunnettuja jo 1950-luvulta.Yrityksemme liikevaihto on 25 mmk, työntekiöiden määrä on 26. Arvostamme erityisesti metallialan ja markkinoinnin osaamista Tarjoamme selkeästi määriteltyjä kehittämistehtäviä ja kilpailukykyisen korvauksen osaamisesi mukaan Alueen kärkiyritykset ovat sitoutuneet hankkeeseen. Asianajotoimisto Laakso & Mäkelä Torikatu 31 A, 67100 Kokkola AA Hannu Laakso AA Anne Mäkelä Puh. 20 TJ Sunnuntaina 19.8. Haluamme varmistaa toimeentulosi maksamalla sinulle takuupalkan alkuvaiheessa. kaikille luokille. Myyntimme tapahtuu business to business-periaatteella. 040-726 29 66 (ma-ke 10-18, pe 18-20) Reiki International Center Oy e-mail: terat@koti.soon.fi ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. klo 10-14, puh. Lähetä hakemuksesi 29.8.2001 mennessä osoitteeseemme SELECTOP OY, Kukonkoivuntie, 15880 Hollola. Ota yhteyttä rohkeasti, niin voimme kertoa sinulle kuinka tähän asiakastyöstään nauttivien ja ajoittain muutenkin hauskaa pitävien henkilöiden ryhmään voi päästä jäseneksi. Hakemukset 31.8.2001 mennessä sähköpostilla hannu.sarja@mesmec.kpnet.com tai postitse osoitteemme: • • • • • Oy Mesmec Ab Måttisenkatu 3 67700 KOKKOLA Kuoreen merkintä “suunnittelija”. tekstinkäsittely, taulukkolaskenta) • kiinnostusta alan kehittämiseen • sosiaalista kanssakäymistaitoa yhteistyökumppaneiden kanssa • positiivista asennetta • lisäksi toivomme hakijalta englanninkielentaitoa Kirjallinen hakemus tulee lähettää 30.8.2001 mennessä osoitteeseen: FSP Finnish Steel Painting Oy, Kaivopuistontie 31, 26100 Rauma. Balettikoulu 8 v. 06-83 22 332 STPL, STTL, STOPP ja Balettipedagogit ry:n jäsen Stressaantunut, vatsavaivoja, selkä-, lihasja/tai päänsärkyä, kroonista kipua, urheiluvammoja, unettomuutta, masentuneisuutta, huono itsetunto, ongelmia tupakoinnin kanssa jne. 8745 259 VT Ulla Pentti Sivuvastaanotto: Kaustinen Asianajotoimistot Koulutus Avoimet virat Palvelukseen halutaan www.keskipohjanmaa.net. 0400 491 720 tai (02) 823 6842. Lisätietoja tehtävästä ti to klo 9.00-11.00 antaa Hannu Sarja puh. Metallialan kohdistettuja kehittämispanoksia vahvistetaan. (06) 831 6295 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi Asianajotoimisto Aimo-Koivisto & Suutari Oy Isokatu 15 B, 67100 Kokkola AA Timo Aimo-Koivisto AA Tapio Suutari Puh. Konsernin palveluksessa on tällä hetkellä lähes 90 henkilöä. Lisätietoja tehtävästä antaa toimialapäällikkö Eero Tolonen puh. Tanssitaiteen perusopetuksen luokat 1-10. Meidät tunnetaan luotettavana yhteistyökumppanina ja turvallisena työnantajana. (06) 831 5083 Telefax (06) 8220 415 e-mail: asianajotoimisto@kaitaluoma.kpnet.com Asianajotoimisto Ch. Palveluumme kuuluu myös asiakkaidemme neuvonta ja opastus tuotteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Eriksson Isokatu 17, Pietarsaari AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist AA Monika Avellan Puh. 06-8326 821 tai 040-841 49 62. CNC-KONEISTAJAA Oy Mesmec Ab, joka kuuluu Oy Ahlskog Ab –konserniin, on elintarvike-, rehuja prosessiteollisuuden tuotantotekniikan toimittaja. Hietalahti ja Pojat Oy on halsualainen betonielementtejä valmistava ja 30 henkilöä työllistävä yritys, joka laajentaa toimintaansa myös metalliteollisuuteen. klo 16.00–18.00 numerosta 0400 770 142. Hakemukset pyydämme lähettämään 24.8.2001 mennessä osoitteella: Kensapuu Oy Targantie 9, 68100 Himanka. Reiki-energiahoito – TIEDETTÄ VAI MYSTIIKKAA. Työ alkaa sopimuksen mukaan.Hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme toimittamaan 29.8.2001 mennessä osoitteella: Kaustisen seutukunta, Lestintie 39, 69440 Lestijärvi. (06) 831 0099 Telefax (06) 831 0095 kotisivu: http://personal.inet.fi/yritys/laakso.makela Asianajotoimisto Sippola & Wargelin Oy Isokatu 15A, Kokkola AA Osmo Sippola AA Ari Wargelin Puh. Asiakaskuntamme koostuu pääasiassa puusepänja keittiökalusteteollisuuden yrityksistä. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. OTAMME UUSIA OPPILAITA Lastentanssikoulu 4-7 vuotiaat Tanssin aakkoset luovan tanssin muodossa. Lisätietoja saat Juha Koskiselta maanantaina 20.8. Tanssin perusopetuksen alkeisbaletti. Laajemman kuvan toiminnastamme saa osoitteesta www.tyllis.fi Tuotantotilojemme laajennuksen yhteydessä haemme 4 hitsaajaa ja 4 asentajaa. työkokemusta joustavuutta yhteistyöja kehittämiskykyä oma-aloitteisuutta Tarjoamme: nuorekkaan työympäristön mukavat työolosuhteet mahdollisuuden kehittyä työssään Tiedustelut: Timo Mäkelä, puh 0400-287 979, Sauli Kurikkala, puh 0400-266 743 ma-ti klo 13-18. Kehittämisen kärkitoimialoja ovat metalli, puu ja tietoteollisuus (ks. (06) 8234 500 Telefax (06) 8234 550 e-mail: kokkola.oikapu@om.fi etunimi.sukunimi@om.fi Asianajajat: Jari Lehtelä ja Riitta Korpijärvi Muut lakimiehet: VT Anne Ekstrand ja VT Ulla Pentti Kannuksen sivutoimisto Asematie 1, Pl 42 69101 Kannus Puh. Kaikki oppivat reikin. Eriksson Isokatu 11, 67100 Kokkola AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist VT Monika Avellan Puh. REIKI-energiahoito auttaa voimaan paremmin fyysisesti, psyykkisesti, tunne-elämässä sekä henkisesti. Etsimme nyt Vaasa-Kokkola-talousalueelle atk-tarvikeosastolle MYYNTIEDUSTAJAA Meillä Canncolor Groupissa on tärkeää, että ihmisemme onnistuvat, koska se takaa meille pitkäaikaiset asiakassuhteet ja tyytyväiset asiakkaat. Tiedusteluihin vastaavat projektipäällikkö Petri Jylhä, p. Liikevaihtomme on noin 40 miljoonaa markkaa. (06) 723 5944 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Pirkko Brax Virastokatu 7 A 3, Ylivieska AA Pirkko Brax Puh.(08) 410 331, (0400) 563 370 Telefax (08) 410 471 e-mail: asianajotoimisto.pirkko.brax@kolumbus.fi Kokkolan Oikeusaputoimisto Rantakatu 6, Pl 198 67101 Kokkola Puh. Pekka Rajala, p. Tuotantovälineet ja tuotteet edustavat alansa huippua. (08) 420 475 Telefax (08) 425 818 PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch. Luento 13.9.2001 klo 18.00–20.00 Chydenius-Instituutti, Pitkänsillankatu 1-3, Kokkola (vapaa sisäänpääsy) REIKI PERUSKURSSI Kokkolassa 15.–16.9.2001 Tilaa lisää tietoa reikistä tai ilmoittaudu kurssille: Reiki Grand Master Eva Terä puh. Tiedusteluihin vastaa toimitusjohtaja Paavo Hietalahti p. Peruskurssin jälkeen voit hoitaa itseäsi, omaisiasi, eläimiä, kasveja... Etsimme Metalliyritysten kehittämishankkeelle yrityselämää tuntevaa Projektipäällikköä betonielementtien ja mekaanisen metallinjalostuksen suunnittelutehtäviin
Koulutuspäivät määräytyvät lähtötason mukaan (max 15 pv). 050-597 4616. . klo 15.00 to 23.8. 27.8. m a r k i n s t . Koulutukseen sisältyy ilmainen ateria oppilaitoksessa. Voit tutustua koko koulutustarjontaamme internetissä Lisätietoja antavat: Marja-Leena Maikkola, puh. Opiskelu kestää 8 kuukautta ja sisältää 9 lähiopetuspäivää. Hoitotieteen, terveydenhuollon hallinnon ja Terveyssosiologian 15 ov opintojen ilmoittautumisja infotilaisuus 30.8.klo 18.30 Aloitusluento: Lukia: Liian hyvä mieheksi 22.8. klo 15.30 pe 24.8. Johdatus tähtitieteeseen 2 ov, OY (ilm. Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena Kauhavalla. suuntautuminen markkinointiin opiskeluaika 3 4 vuotta koulutus alkaa 14.9.2001 koulutus on maksuton monimuotokoulutus, laajuus 160 opintoviikkoa TRADENOMI Koulutus KESKI-POHJANMAAN KONSERVATORIO Lukuvuoden 2001-2002 opetuksen järjestely tapahtuu seuraavasti KOKKOLA Konservatorion salissa Vaskipuhaltimet ja lyömäsoittimet Puupuhaltimet Piano Jouset Kitara, harmonikka, kantele, laulu pe 24.8. ja opiskelu alkaa lokakuussa. Erikoistumisopinnot luetaan hyväksi ammattikorkeakoulun jatkotutkintoa suoritettaessa. 10 päivää ennen TÄYDENNYSKOULUTUS IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO 10 v Muksuoppi 8.9. menn) 28.9. 31.8. Lisätietoja: Tuotantotalous, Antti Rahja, puh. 0400 583 271 Tietotekniikka, Markku Limingoja, puh. klo 19.30 VETELI KAUSTINEN EVIJÄRVI TOHOLAMPI KANNUS KÄLVIÄ Kainuun ala-aste musiikkilukio koulukeskus kirjastotalo Takalon koulu kk:n peruskoulun ylä-aste to 23.8. . Markkinointi (virtuaalikok.) 15 ov, VY 18.9. (06) 825 8111 • fax (06) 825 8119 Talonpojankatu 6 • 67100 KOKKOLA info@kpakk.fi • www.kpakk.fi Omaehtoisena aikuiskoulutuksena Opintotuki Haku päättyy 3.9.2001. HUOM! MUSIIKKILEIKKIKOULUT JA VAUVAMUSKARI (Kokkola) Kokkola: Entiset ja uudet oppilaat kokoontuvat konservatorion ulko-ovessa olevan aikataulun mukaisesti. alk. Koulutuspäiviä on kahdeksan. alk. Pappinen Ke 29.8. 19.10. Menesty urallasi – hanki uutta osaamista w w w . Hakuaika päättyy 5.9. Opiskelu kestää 7 kuukautta ja sisältää 6 lähiopetuspäivää. Opiskelukielenä on englanti. Puistokatu 34, 90120 Oulu puh. klo 18.00 uusien laulajien pyrkiminen klo 17.00 Kokkolan Nuorisokuoro, johtaa K. Tutkinto antaa valmiudet suorittaa Keskuskauppakamarin järjestämän LKV-kokeen. Opiskelu kestää 13 kuukautta. Sopimusja yhteisöoikeus 4 ov, LY (ilm. (08) 534 4200, faksi (08) 376 579 Kiinteistönvälittäjän tutkinto Tunnettu ja arvostettu tutkinto antaa hyvän pohjan toimia kiinteistönvälittäjänä. Hakuaika päättyy 15.9. Koulutusohjelma soveltuu myös niille, joilla on jo aiempaa sihteerikoulutusta ja jotka haluavat erikoistua assistentin tehtäviin. Lähiopetusjaksojen aikana on yöpymismahdollisuus. ja opiskelu alkaa 19.9. alk. Maakunnat: Opetuksen alkamisesta tiedotetaan suoraan oppilaille. 17.9. Opinnoissa perehdytään alalla tarvittavaan juridiikkaan, kiinteistöjen arvon määritykseen sekä kiinteistönvälityksen markkinoinnin erityispiirteisiin. f i / o u l u Tilaa esite (08) 534 4200 Esitetilauksen voit jättää myös sähköpostitse: raija.grondahl@markinst.fi. Opiskelu on maksutonta. menn) 3.9. . klo 18.00 to 23.8. mennessä poistetaan oppilasluettelosta. DATANOMI 80 ov Tietojärjestelmien kehittämisen koulutusohjelma (Tietojenkäsittelyn perustutkinto) Lisätietoja ja hakukaavakkeita aikuiskoulutuskeskuksesta puh. Haku 7.9. Sihteerin/assistentin tutkinto Tutkinto on tarkoitettu markkinoinnin, myynnin tai mainonnan parissa työskenteleville sihteereille ja assistenteille. (06) 8294 290, faxi (06) 8294 291, teija.myllymaki@chydenius.fi AVOIN YLIOPISTO-OPETUS Ilmoittautumiset n. (08) 534 4227, marja-leena.maikkola@markinst.fi ja Eija Kontio, puh. Karvinen Lassi ja Leevi KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.8. alk. Opiskelu kestää vuoden. Opiskelussa hyödynnetään yritysten kehitysprojekteja. Puistokatu 34, 90120 Oulu puh. klo 18.30 pe 24.8. klo 16.30 to 23.8. f i / o u l u Tilaa esite (08) 534 4200 Esitetilauksen voit jättää myös sähköpostitse: raija.grondahl@markinst.fi. 0400 588 758 e-mail: etunimi.sukunimi@cop.fi Vapaamuotoiset hakemukset todistusjäljennöksineen 31.8.2001 mennessä, osoitteella PL 62, 84101 Ylivieska, kuoreen merkintä ”Erikoistumisopinnot”. (06) 825 8126/ Marianne Fraktman tai Kari Kaasinen (06) 825 8163 kari.kaasinen@kpakk.fi Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutuskeskus järjestää Kokkolassa lisää osaamista erikoistumisopinnoista Tuotantotalous 20 ov Koulutus antaa lisävalmiuksia tuotannollisen yrityksen globaaleihin tehtäviin. Hakuaika päättyy 10.9. Koulutuksessa syvennetään tietoja ja taitoja sihteerin osaamisalueilla: toimistopalvelu, viestintä, tietohallinto ja yrittäjyys. (08) 534 4228, eija.kontio@markinst.fi puh. Saksan kertauskurssi 1 ov, OY (ilm. 020 124 5399, e-mail kauhava.optsto@seamk.fi tai Vesa Hildén, puh. Lisätietoja antavat: Mauri Halonen (08) 534 4216, mauri.halonen@markinst.fi ja Kirsi Mäki (08) 534 4231, kirsi.maki@markinst.fi Markkinoinnin perustutkinto Markkinoinnin perustutkinnon tavoitteena on kehittää markkinointitehtävissä tarvittavia valmiuksia ja antaa käytännönläheiset tiedot markkinoinnista ja sen toteuttamisesta. Hakuaika päättyy 28.9. Syömishäiriöt 20.9. Kliinistä lääkeaineoppia hoitajille II 13.–14.9. klo 16.30 pe 24.8. Tutkinto soveltuu myös muissa tehtävissä toimiville, jotka työssään tarvitsevat markkinoinnin perustietoja. 2001 3.10.2003 Koulutus antaa valmiudet toimia tietotekniikan erikoisosaamista vaativissa työtehtävissä. Paraczky Ma 3.9. Koulutukseen otetaan yli 20-vuotiaita, ylioppilastutkinnon tai ammatillisen tutkinnon suorittaneita henkilöitä, joilla on tietotekniikan perusosaamista. Tiedustelut: Yrittäjyyden yksikkö, opintotoimisto, Riikka Kulmala, puh. klo 17.30 pe 24.8. 08 449 2511. 7.9. 2001 21 KESKI-POHJANMAAN AIKUISKOULUTUSKESKUS • • • puh. menn) 20.9. klo 16.00 Harjoitukset alkavat konservatoriolla pikkusalissa K-P:n Kamarikuoro, johtaa A. mennessä vapaamuotoisella hakemuksella, jossa on liitteenä jäljennökset opiskeluja työtodistuksista, osoitteella Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Yrittäjyyden yksikkö, PL 11, 62201 Kauhava, kuoreen tunnus "tradenomi". Opiskelu toteutetaan 19.9.2001 – 31.5.2002 monimuotoopiskeluna. klo 15.30 to 23.8. . klo 18.00 -perholaiset (halsualaiset) saapuvat Veteliin opetuksen järjestelyyn -kruunupyyläiset ja lohtajalaiset saapuvat Kokkolaan opetuksen järjestelyyn Oppilaat, jotka eivät ole ilmoittautuneet 3.9. m a r k i n s t . klo 18.00 uusien laulajien pyrkiminen klo 17.00 Kokkolassa 17.8.2001 APULAISREHTORI Suomenkielinen musiikkileikkikoulutoiminta käynnistyy ma 3.9.. Koulutus oikeuttaa valtion opintotukeen tai aikuiskoulutustukeen. ja opiskelu alkaa lokakuussa. (08) 534 4200, faksi (08) 376 579 Sihteerin ammattitutkinto Koulutus kehittää sihteerin perusvalmiuksia ja lisää sihteerin työssä tarvittavaa ammattitaitoa. SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU Yrittäjyyden yksikkö . ja opiskelu alkaa 18. Lisätietoja antavat: Hannu Saukkonen (08) 534 4220, hannu.saukkonen@markinst.fi ja Paula Honka (08) 534 4233, paula.honka@markinst.fi Voit tutustua koko koulutustarjontaamme internetissä Sihteeri – monipuolisen työn ammattilainen w w w . klo 16.30 to 23.8. klo 14.00 Korkeakoulututkinto työn ohessa! Ammattikorkeakoulun Yrittäjyyden yksikkö järjestää aikuiskoulutuksena liiketalouden ammattikorkeakoulututkintoon johtavan yrittäjyyttä korostavan pienen ja keskisuuren yritystoiminnan liikkeenjohdon koulutusohjelman Pohjakoulutusvaatimuksena on lukion oppimäärä tai merkonomin tutkinto tai vastaava koulutus sekä vähintään kahden vuoden työkokemus. Koulutus painottuu ammattiaineisiin kuten ohjelmointiin. Tietotekniikka 20 ov Koulutus antaa lisävalmiuksia toimia tietoliikennelaitteita suunnittelevissa ja valmistavissa yrityksissä suunnitteluja kehitystehtävissä. JAZZWORKSHOP KUOROT Toiminta alkaa ke 29.8. Pyydä koulutusesite opintotoimistostamme puh
Selostajana Tomi Tuominen, kommentaattorina Mika Arpiainen. Stereo. Savonlinnalainen Taito Huotarinen saa luonnosta voiman taideteoksiinsa, moottorisahalla tehtyihin veistoksiin ja öljyvärimaalauksiin. Kesto n. Wenzel ja Ritva viettävät kesäisen päivän Antiikkija keräilymessuilla Sonkajärvellä. 664890 17.05 Formula 1 Studio. Selostajina Asko Arkkola ja Lassi Tilander. Kesän kestävä kotimaisen jazzin katselmus. alasivujen selaus. (Den vida naturen). syyskuuta. 5409513 11.05 Junior: Twipsy. 39198020 09.35 Leo Leijona. Raportti naisten ja nuorten SM-rallista. 72161 19.10 Skottilainen suudelma. Ed. 333. Tekstitys Teksti-tv:n s. 06-8269 513. Golfammattilaiset Mikko Ilonen ja Kalle Väinölä. Rajanvetoa. Perheenäiti ajaa pikkutytön päälle ja pakenee kauhuissaan paikalta. esitys 7.11.1999 983242 13.50 Venetsialainen etydi. esitys 4.11.1999 6169797 16.00 Boris Jeltsin. Toisen maailmansodan mainingit synnyttivät Hollantiin brittisotilaiden jäljiltä jopa 7.000 sotalasta, jotka saivat kannettavakseen isättömyyden häpeän. Naiset, 4 km: 1) Pirjo Urpilainen Suomi (1) 21.28, 2) Niina Jyrkiäinen Suomi (2) –0.10, 3) Eija Salonen Suomi (1) –0.21, 4) Sanna-Leena Perunka Suomi (5) –0.31.. 77927744 03.00-06.00 4deitti. 0205 64 6754. 135703 19.10 Tulosruutu. Unkarin osakilpailu. Osa 5/6: Romahdus. Miten ilmastosopimus vaikuttaa Suomen teollisuudessa. 489567 21.00 Fargo (K). 2001 s KESKIPOHJANMAA Ampumajuoksu ILMOITTAUTUMINEN METSÄHALLITUKSEN V. Uhka vai mahdollisuus. 425819 15.25 Caroline. Sakaali. Miten kisassa kävi. Tulevaisuuden kimiräikköset ja mikahäkkiset kilpailivat Kartingin SM-finaalissa Lahdessa. Grillikutsut. 5584277 19.25 Ruututoimitus. Ohjelma seuraa näiden maapallon toiseksi suurimpien liskojen elämää poikasesta täysikasvuiseksi eli aikaa, jolloin niiden on opittava selviämään nälkäisestä kobrasta, välttelemään verenhimoisia vanhempiaan sekä paikallisia rottalaumoja. 198839 18.30 Viittomakieliset uutiset. 96548 20.45 Urheiluruutu. Mukana Talma Finnish Challengen jälkitunnelmat. Osittain MV. 53190 22.05 Kun elämä satuttaa: Äidin painajainen. 641631 13.05 Superpesis 2001. 5525890 23.35-23.45 Euronews. 9390345 12.25 Meren rikkaudet.Osa 3/3. 9151971 22.40-00.15 Martin Beck: Pakolaishotelli. Reizigerilta jää väliin mestareiden liigan karsinnan toinen osa puolalaista Wisla Krakovaa vastaan ja Hollannin elintärkeä MM-karsintapeli Irlantia vastaan 1. William H. Tuotanto: BBC. Stereo 51074 18.35 Havannan rytmejä. Katso ja vaikuta. Puh. 578890 14.25 Luonto kutsuu. esitys 15.8.2000 1600 10.30 Asumismuotoja vanhuuden varalle. Unkari. Itävalta-ottelusta Helguera olisi ollut sivussa pelikieltonsakin takia. Unkari. 3687744 23.00-02.00 Golfia: US PGA. 2910839 14.30 Varo autoa. esitys 26.11.1997 496635 21.50 Urheilu-uutiset. Tuotanto: Citytv/MuchMusic/Funny-Films Oy. Tämänkertaisessa jaksossa hoidetaan niin kissaemon tassua kuin hieman eksoottisempiakin eläimiä kuten iguaania ja hilleriä. esitys 29.10.2000 9819 11.00 25. 100% puuvillaa, värit: lila, sininen ja vihreä Happy-matto, 137x195 cm, värit sininen ja punainen (295:-) 198:198:(295:-) ASKOTALO, KALLENTORI, KOKKOLA. 1632155 20.15 Urheilu-uutiset. Tuoreet suomalaiskommentit Unkarin GP:n jälkeen. 95 min. USA 1996 1406616 22.50 Myöhäisuutiset. 5524161 11.35 Draivi. Stereo. Tuotanto: Jazzact Oy. Uusinta tänään klo 23.25. Ilkeä Plum. 7026161 09.35 : Matka kapteeni Nemon kanssa. Ed. 1316426 20.00 Kahdeksan uutiset. 7945646 18.40 Pohjantähden alla: Häjyyn morsian. Saksalainen draamasarja. Stereo. Frances McDormand esittää paikkakunnan päättäväistä poliisia, joka tutkintojen lomassa yrittää kunnialla selvitä myös ensimmäisestä raskaudestaan. 26567 09.05 Sunnuntaivekkari. Golfmatka Tallinnaan. 5663426 22.00 Kakkosen kesäsää. Sarja päättyy. (es. esitys 18.3.2001 4372180 09.45 Suomen linnut: Peltopyy. Carolinen ensimmäinen työpäivä ei mene oikein suunnitelmien mukaan. 4682432 15.50 Clueless – Huolettomat. 82190 10.05 Kolme kaveria ja Jerry. Suomi-Jugoslavia. Kesto 94 min. Amerikkalainen komediasarja. Suljetut tarjoukset tulee toimittaa 30.08.2001 mennessä osoitteella Elintarvikehankintatyöryhmä/Eeva Hannula, Marttilankatu 1, 68300 Kälviä. Tositapahtumiin perustuva kertomus 12-vuotiaista kaksostytöistä, jotka ovat eläneet koko ikänsä kodin vankeina. Huomenna maanantaina klo 19.00 nähdään tunnin mittainen pääohjelma, jossa nähdään menneen viikonlopun parhaat palat ja katsotaan ketkä putoavat joukosta ja ketkä jatkavat voittorahojen tavoittelua. 965278 18.05 Family Guy. Kesäaamu Rommin kanssa. Oliver palaa kotiin Skotlannista. Ed. Realin Helguera ja Barcan Reiziger sivuun Otepää, Viro: Ampumajuoksun Viron mestaruuskilpailut: Miehet, 6 km: 1) Dimitri Borovik Viro 24.27 (0 sakkoa), 2) Indrek Tobreluts Viro (3) jäljessä 34 sekuntia, 3) Mika Kaljunen Suomi (1) –1.18, 4) Timo Antila Suomi (2) –2.18, 5) Vesa Hietalahti Suomi (4) –2.34,...7) Paavo Puurunen Suomi (1) –3.00. Suora lähetys. Ed. Komedia vakuutustarkastajasta, jonka naiivi rehellisyys tekee hänestä autovarkaiden Robin Hoodin. Ed.esitys 28.05.2000. 2237203 22.55 Urheilu-uutiset. Isot varaaniliskot partioivat Andaman saariryhmän valkoisilla hiekkarannoilla Intian kaakkoiskulmassa. 9867161 20.00 Antiikkia, antiikkia. 955819 20.40 Rantojen kunkku. 8313 898 Kokkola: Kaarlelankatu 21, puh. 6307109 18.35 Kakkosen kesäsää. Tatu Pekkarisen balladiin perustuva elokuva kesäisistä seikkailuista sisävesilaivalla. Ed.esitys 16.05.1999. Kotimainen matkailuohjelma. Macy esittää rahapulaan joutunutta paikkakuntalaista, joka epätoivoissaan ryhtyy toimiin rahatilanteensa parantamiseksi. Lisätietoja p. esitys 29.2.2000 984635 12.35 : 30 v ja ystävyys. Filippiinit. Vuosien sitkeät kokeilut ja nuoruuden puutarhaopinnot varmistavat, että norjalaisen Erling Ilstadin värikkäässä puutarhassa, napapiirin pohjoispuolella, on kukkaloistoa koko kesän. 50/52: Etelänavalla. Realin arkkivihollisen Barcelonan puolustajista hollantilainen Michael Reiziger lepuuttaa revähtänyttä lihastaan kuukauden päivät. 699971 20.10 Huomisen sää. esitys 23.5.1994 6893548 14.25 Kaikki minkä taivas sallii. 1727093 11.30 Ihmeellinen luonto. 772258 20.15 Veljeni vartija. Osa 1/3: Jeepney. 2769093 08.50 Kesä-Veturi. Lisätietoja antavat Anneli Jokela ja Eeva Hannula puh. 050-5400709. 106180 18.00 FST: Hauska tutustua. Ennätysurheilijat ja akrobaatit. Anniella on ongelmia jooga-opettajansa kanssa. 862155 21.05 NYPD Blue. 356364 12.45 Motown Live. Kooste Alastaron yö-osakilpailusta. 129:(195:-) Askossa On kaikki normaalihintaiset matot Askossa On kaikki normaalihintaiset matot Askossa On kaikki normaalihintaiset matot Spirit-matto, 80x200 cm (195:-) 129:140x200 cm (329:-) 249:-. 4773677 23.35 Puutarhani: Pohjoisen perennoja. Bulbasaurien mysteeripuutarha. Amerikkalainen komediasarja. Jokaisella on asunto ja pieni puutarha, mutta myös paljon yhteistä tekemistä. Helguera loukkasi koipensa harjoitusottelussa Inter Milania vastaan. esitys 30.12.2000 4206451 09.10 Kesä-Veturi. 43567 18.10 Ruutulippu. 5731884 10.10 Kapteeni Tähti. Ed. Musta tuntuu. 1492890 20.25 Huonosti käyttäytyvät miehet. esitys 4.8.2000 4793242 15.50 Tuhat vuotta, sata kirjaa. Ed.esitys 12.11.2000. 3405277 18.40 Toinen jalka haudassa. Abnerin jäähyväiset. 2001. Stereo. Ed. Studioisäntänä Sasha Ikonen. Pessi Levanto Trio: Hungry Ghosts. 8962093 20.20 St Mikaelin sairaala. 370074 16.00 Inhimillinen tekijä. 8612 300, arkisin 10–17, la 10–14 • 28” laajakuva-TV, kuvasuhde 16:9 • litteä ja tumma FST Black Matrix kuvaputki, luonnollinen ja terävä kuva • stereoääni • APSi virittää, nimeää sekä järjestää kanavat automaattisesti käyttövalmiiksi • Huippunopea InstantText, 512 s. Joukkueelle tärkeä Helguera on Espanjan liigakauden avauspelien lisäksi sivussa ainakin kolmesta mestareiden liigan alkulohko-ottelusta sekä Espanjan MM-karsintaotteluista Itävaltaa ja Liechtensteinia vastaan. 6732613 22.20 Tulosruutu. 778. Osa 6/6. Opisk. Miesten kolmas puolivälieräottelu Pattijoen Urheilijat Ulvilan Pesä-Veikot. 142068 14.30 Formula 1: Grand Prix. Davidin extyttöystävä horjuttaa Cherin luottamusta. MA-PE 10-18, LA 9-14, SU 12-16. 685703 19.00 Seitsemän Uutiset. 2/2. Missä näitä menopelejä tehdään ja mistä idea sai alkunsa. Vanuatu Cairns. Ed. 44890 19.10 Lentopallon MM-karsinta. Ed. esitys 18.8.2001 8361432 09.00 Tv-uutiset YLE24. 7021890 17.00 Tv-uutiset. Persoonallinen humoristinen elokuva, joka sai kaksi Oscaria: toisen vei Ethan ja Joel Coenin tekemä käsikirjoitus, toisen Frances McDormand kyläpoliisin roolistaan. 6223155 12.05 Sunnuntain matkaopas. 2450136 18.30 Motor Forum. Suora lähetys. 7681884 18.00 Tv-uutiset. 9577093 17.50 Luontopolku maailmalla. Kotimainen matkailuohjelma. 2352819 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen 22 Sunnuntaina 19.8. Reiziger loukkaantui perjantaisessa ottelussa Parmaa vastaan heti alkuminuuteilla. 72567 18.15 FST: TV-nytt. Tuotanto Norjan televisio. 339068 14.55 Sporttitähdet. 6694600 09.00 Eläintarinat. 92068 09.05 Myyrä. 9493613 11.00 Tv-uutiset YLE24. 6491109 13.30 Purjehdusta: 49ers Tour. GP:n lehdistötilaisuus ja kisan ratkaisuhetket jälkikommentteineen. Stereo. USA 1989 6779838 18.00 Kuuden uutiset. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Vesa Pajala (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 Tv-uutiset YLE24. Hemingway-safari, osa 2. Ohjelmassa kerrotaan tanskalaisesta asumisyhteisöstä, jonka vanhenevat ihmiset ovat valinneet itselleen. TIENRAKENNUKSEN URAKOINTIKILPAILUUN Metsähallitus pyytää Haapajärven ja Ylivieskan metsätiimien tienrakennuksesta kiinnostuneita urakoitsijoita ilmoittautumaan urakointikilpailuun 3.9.2001 klo 16:00 mennessä kirjallisesti osoitteeseen: Metsähallitus Ståhlberginkatu 2-4 85800 HAAPAJÄRVI Ilmoittautuneille lähetetään täytettäväksi metsähallituksen osallistumishakemuslomake. 573345 13.45 Toiset 60 minuuttia. Golfin kauden neljäs majorturnaus, US PGA, pelataan Atlanta Athletic Clubin kentällä Duluthissa. Stereo. -15% ASKO Vain tänään klo 12-16. Fancya askarruttaa Abnerin aamiaispuheet. 5258 08.30 Teletapit. 8662 300, ma–to 9.30–17.30, pe 9.30–18.00, la 10–14 KAUSTINEN: Kaustintie 2, puh. Urakoitsija valitaan rajoitettua tarjousmenettelyä käyttäen. Philipp saa tappouhkauksen. Sukupuolten arvoitus. Miten käy ystävyyssuhteille kun kuvioihin tulee oma perhe. Brianin salaisuus. 760242 21.05 Elämän suola. 9139364 13.05 Unelmamatka. esitys 12.5.2001 6152364 23.55-00.20 Ruutulippu. Ed. Ed. Osittain mv. 6401991 19.30 Soppamies. Osa 11/13. Kotimainen seikkailuohjelma. Osa 14: Kuka kuuntelee. Esittelyssa maailman vanhin golfkentta Leith, joka sijaitsee Edinburghissa, Skotlannissa. Mv. 9540722 23.25 Jazz1. Kooste Lahden osakilpailusta. Ed.esitys 01.04.2000. Värikäs ja omalaatuinen kulkuväline, joka tukkii Manilan liikenteen, mutta on olennainen osa maan historiaa ja katukuvaa. Svensk text i Text-tv s. esitys 10.7.2000 5402616 09.55 Kukkaisvoimaa. 838 20.30 Tv-uutiset ja sää. 3636838 17.00 Viiden Uutiset. DIGIVALMIIT DIGIVALMIIT 1590,1590,• täyttömäärä 5 kg • iso täyttöluukku • määräautomatiikka • tehohuuhtelut UUTUUS! CE437 TELEVISION OSTAJALLE VIDEOT HINTAAN 2690,2690,UUTUUS! 28” WIDESCREEN 72F50 3890,3890,495,495,• DIGIVALMIS 28” TXTV • DIGIVALMIS • Flat suqare FST-Black Matriz -kuvaputki • Musiikkiteho 2x12W • ABS automattiviritys • Kuulokeliitäntä TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjouksia ruokaperunasta ja porkkanasta hankintakaudeksi 01.09.2001-31.07.2002 Kälviän kunnan peruskouluille, vanhainkodille ja päiväkodille toimitettuina. 496987 19.50 Saari. tunti: Paul Taylor – tanssin tekijä. Tällä kertaa mukana ovat Destiny’s Child, Melky Sedeck ja The Emotions. Vaikeita sanoja. Ed.esitys 23.11.2000. Komisario Martin Beckin valiojoukko saa tutkittavakseen Itämeren laivoilla ja satamissa tapahtuvia mystisiä räjähdyksiä, joiden raadollinen logiikka alkaa hahmottua vasta erään pikkutytön jäätyä auton alle. esitys 14.8.2001 2099797 16.50 Stefanie. Osa 48/60. Ed. Häät. Juhlinta muuttuu kuitenkin parin päivän vastoinkäymisten sumaksi. Kukat rakkaudessa. Rapin, Hip Hopin, Soulin ja R&B:n kuumimmat tähdet ja viileimmät klassikot. Katsojat ovat saaneet kutsua Harri Syrjäsen kokkaamaan kotiinsa, mutta kenen kutsuun soppamies on vastannut. Anssi Kankkosen neuvot erikoistilanteissa. PUH. 50548 08.05 Avara luonto: Ärjyt liskot. 8387635 13.20 Lunnien paratiisi. 90613 17.05 FST: Matka uuteen maailmaan. Amyn täytyy ojentaa Laurenin kanssa hyvää pataa olevaa ex-miehensä tyttöystävää. 3023600 22.05 Omena. Kurkistus Saaren 12 kilpailijan viikonlopun tekemisiin. Stereo. Historic autot Ahvenistolla. Stereo 555838 21.15 Ykkösdokumentti: Missä olet isä?. Sarja suomalaisista urheiluhuipuista. Ruotsi 1997 5921161 08.00 FST: Noaks ö. Uudet venäläiset eristäytyvät, vanhat venäläiset sopeutuvat. 893155 20.00 Ritan retket. 8815646 10.00 Pokémon. Elävä maa on puutarhanhoidon perusta, opastaa Ulla Lehtonen. 865987 12.00 Taito. esitys 29.12.2000 2422682 10.00 Tv-uutiset YLE24. 06-8269 425 sekä Marjo Manninen puh. Myös Donna ylittää hyvän maun rajat. Ed. Ed. Kaikki ei ole nyt Brianin elämässä aivan kohdallaan, sillä tavallisesti sisäsiistille perheen lemmikille on alkanut sattua vahinkoja. 18.6.00) 107155 12.15 Jyrki Countdown. Kolkuttava omatunto estää naista jatkamasta elämäänsä tavalliseen tapaan. Tervetuloa kotiin. esitys 2.6.1998 7395258 10.35 Shirley Holmes ratkaisee. Dokumentti kertoo Boris Jeltsinistä, ristiriitaisesta venäläispoliitikosta, ja erikoisesta persoonasta. esitys 9.3.1996 7944513 10.00 : Elämäni eläimet. Luottamus koetuksella. haluaa vuokrata YKSIÖN tai PIENEN KAKSION Kokkolasta. Ed.esitys 14.11.1999. MV. Tuotanto: Broadcasters Oy. 1399109 16.15 Kauan eläköön Bernie. Tuotanto: Explore International. 247567 14.00 Drag Racing. Hyväksytyiltä ehdokkailta tullaan pyytämään tarjous. Osa 3/4. Anne Flinkkilän vieraina maahanmuuttaja Irina Väkevä, venäjän kielen kääntäjä Jukka Mallinen ja myyntijohtaja Kirill Gluschkoff. Kiinteistöjä myydään Metsästäjät Huom! Venäläisiä KUMIVENEITÄ ja YÖKIIKAREITA Ainoastaan Ma Ti klo 11-19 Kokkolan MiniManissa Katso: www.tiihonentrade.nu Vuokralle tarjotaan Sekalaiset Myytävänä Halutaan vuokrata Avoimet toimet www.keskipohjanmaa.net www.keskipohjanmaa.net MADRID/BARCELONA (STT–REUTERS) Jalkapalloseura Real Madridin keskikenttämies Ivan Helguera joutui pariksi kuukaudeksi pakkolepoon jalkaleikkauksen jäljiltä. Ed. 2573426 22.00 Kymmenen Uutiset. Kesäaamu Rommin kanssa. Osa 5/6: Peltopyy. Mukaan mahtuu niin murha kuin hilpeitä romansseja. Viikon vieraana Suomen Golfliiton pääsihteeri Kari Hagfors. Komedia kahdesta vakuutusyhtiön työntekijästä, jotka ryhtyvät tavalliseen tapaan railakkaaseen vapun viettoon. Ed. Maailman parhaat musiikkivideot. Uusinta lauantailta. Hyvä kalastaja ei pitkitä saaliin piinaa. 9445600 17.40 Ympäristöuutiset. Fargon kylä, Minnesota. Kattava ennakkoraportti ensi perjantaina alkavasta Neste rallista. Ed. 509364 22.15 Viikon sää. 86971 11.05 Kaunis Veera. 24/26: Lumilampaat. Bali. 5608068 16.50 Jazz1. Ed. Pääosassa Margaret Colin. 2196277 19.00 Amyn lailla. Mitä tapahtuu Suomessa, kun venäjänkieliset ovat kohta maan suurin vähemmistö. 310744 18.05 Ystävämme Charlie. Toteutus: Harri Anttila ja Erik Vierkens. 917109 10.25 Formula 1: warm up
Suora. 22.00 Uutiset ja sää. 19.00 X3M-Metallväktarna 21.00 X3M-Toast 23.00 X3M-Retro. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 20.00 Uutiset. Nelonen klo 21.00 Kipparikvartetti toisin kasvoin Kipparikvartetti pääsi ääneen, muttei vielä kuvaan, Ville Salmisen ohjaamassa musiikkielokuvassa Kaunis Veera (1950). 15.00 Mäkihyppy: FIS Kesä-GP sarjaa, Stams, Itävalta. 16.55 Urheiluradio. Eldar Rjazanovin kopeekankepeässä veijarikomediassa karautetaan hellämielisen autovarkaan kanssa Volgalla karkuun. Entä sitten asia. Ystävyys on ilomme Muistatko vielä, miten tutustuit parhaaseen ystävääsi. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. Musiikkia. 555 TV1 klo 21.15 Leena Mäenpää Pieleenmenon pitkä oppimäärä Pitääkö sankaripoliisin aina olla ketjussa tupakoiva, avioeron itsesääliä turskahteleva ja koko maailmalle kukkoileva melgibson. 19.20 Aftonandakt 19.27 Musik. Suomalaisseiloreiden huomassa ja tsaarin upseeri Rolf Labbartin sylissä alkaa rotuonni jo häämöttää. 06.30 Morgonkonsert. 12.00 Road Home Destiny's Child. 09.10 Moby Dick och den sanna historien om valen som rammade. Tositapaukseen perustuva pikkudraama kertoo 12-vuotiaista kaksossisaruksista, jotka ovat koko elämänsä asuneet vankeina pienessä kodissaan. 21.30 c/o Segemyhr 22.00 The Island of Dr. Mielenkiintoisempaa on vilkuilla neuvosto-ajan arkea ja arvoja siinä sivussa. 19.00 Journal TV5. 4.00 TV5 Infos. Aivoshow. Uskallatko tunnustaa kaverille murheesi ja ilosi. 17.00 Yleisurheilu: IAAF Grand Prix II -kilpailu, Gateshead, Iso-Britannia. Ohjelmassa kurkistetaan MTV3:n Far Out -ohjelman kulisseihin ja otetaan selville, mistä Tatu ja Eeka lyömättömäksi osoittautuneen viime kevään videokonseptinsa repäisivät. 19.30 Lieksan vaskiviikko 2001: ”Solistien sonaatit”. Pikkulepinkäinen. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 09.05 Iskelmäradio. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. Päähuomion saa tietenkin katastrofista toiseen kulkeneen uusVenäjän tarina. Pelkkä ruutuhyppely ja jäätelön syönti voi riittää, kuten iranilaiselokuvassa Omena (Sib, 1998). 23.15 Stop! 0.15 Rapport. 20.55 Urheiluradio. Ilta pilalla. 14.30 ”Näistä levyistä en luovu”. 14.00 Uutiset. 15.15 Thalassa. Nuorten kodeissa, päivällispöydässä ja juhlissa liikuttaessa se sopiikin hyvin tyyliin. 15.00 Journal TV5. Yksinkertaisesti siitä syystä, että olot ovat olleet epänormaalit, ja on syntynyt paljon joko vapaaehtoisuuteen tai väkivaltaan perustuvia lyhytaikaisia sukupuolisuhteita. 08.03 Éljen a Magyár – eläköön Unkari! 08.45 Tuhat vuotta – sata kirjaa. 20.15 Star trek: Voyager 5. 16.00 Uutiset ja sää. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 3.30 Chronique d'en haut. 4.05 Outremers. 11.00 Formula 3000: FIA Formula 3000 mestaruussarjaa, Hungaroring, Unkari. 22.00 Aktuellt. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 21.00 Sporten. 21.03 Liikenneilta 0203-17600 jatkuu. Lisää ensi sunnuntaina samaan aikaan! 20.30 54. 20.30 I polisens kamera. 16.00 Uutiset ja sää. 00.05 Yöklassinen. 18.00 TV-universitetet – sommar. 09.55 Tikkurilan kirkon kellot kutsuvat. 10.03 X3M-Dag. 08.00 Uutiset ja sää. 20.55 Urheiluradio. 18.20 Musik till kvällskaffet. 11.30–12.00 Hela världen sjunger. Uskon asioita. TV1 klo 14.25 Neuvostoajan autovaras Yksityisautoilu oli vanhassa Neuvostomaassa useimmille vain kaukainen haave, mutta Varo autoa (Beregis avtomobilja, 1966) tarjosi kyytiä kaikelle kansalle. 14.03 X3M-Johannes 1:1 16.00 X3M-Nyheter. 17.00 Journal TV5. 16.55 Urheiluradio. 9.00 Journal Radio-Canada. Sille miehelle ei ryppyile kukaan eikä mikään – ei edes oma paita. 12.30 Les carnets du bourlingueur. 555 (82 min, E). 00.00 Musik. 12.55 Urheiluradio/Pesäpallokierros. 17.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 20.35 Melodiradion. 15.40 Bortom asfalten: Naturvett när man stänger sommarstugan. 11.00 Uutiset ja sää. 11.06 Viikon luontoääni. 19.10 Palloilukierros. 14.03 Tänään iltapäivällä. Callisto lähetetään estämään Caesarin yritykset julistaa itsensä keisariksi. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 18.50 Merisää. 21.50 Merisää. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 Uutiset ja sää. 7.30 Les Zaps. 1.00 Journal Suisse. 20.15 Les Allumes. 15.58 Båtväder. 19.00 Bingo. 11.00 Ortodoksinen liturgia Nurmeksesta. 23.00 Jazzradio. 21.55 Urheiluradio. Ilmiöitä ja tapahtumia halki Suomen. 07.00 Uutiset ja sää. Macyn esittämä autokauppias, joka päättää lavastaa nalkuttavan vaimonsa kidnappauksen ja kiristää appiukolta rahat. 12.00 X3M-Nyheter. 20.00 Feber. 17.45 Lähikuvassa Barbara Bonney. 17.20 Profilen. 17.40 K Special: Inga Tidblad – lysande stjärna av sin tid. 17.45 Xena. Tatu Pekkarisen balladista sovitettu elokuva vääntelee aika nahkeita mustalaiskliseitä romanitytöstä (Assi Nortia, totta kai), joka on nähnyt toiveunen omasta valkolaisuudestaan. 55555 (94 min). 19.00 STT:n uutiset ja sää. 15.55 Formel 1-VM 2001. 23.30 Autourheilu: Nascar -luokan Winston Cup -sarjaa, Watkins Glen, New York, USA. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. Suora. TV2 klo 14.30 Kylässä vainajan kotona Kauan eläköön Bernie (Weekend at Bernie’s, 1989) taiteilee aika onnistuneesti ruumishuumorin kyseenalaisella nuoralla. 11.15 Fleur de lampaul. 7.15 Journal mondial des Journaux. 11.06 Viikon luontoääni. 08.30 Maatalousradio. 16.30 Yleisurheilu: Faster & Faster. 55 TV1 klo 16.00 Kari Salminen. Sodassa raiskatuiksi joutuneiden naisten ja heidän lastensa kohtalo on usein karmea, mutta toisaalta on aiheellista huomata, ettei aviottomina syntyneiden lasten tuskaisuus ja tiedonjano isästä merkittävästi vähene, vaikka heidän syntymäänsä olisikin edeltänyt aito rakastuminen tai vähintään ihastuminen. He tunnustavat liikuttavasti: – Elämme kuin aviopari. Omena on karu, mutta puhutteleva pala elämää. 13.05 Gudstjänst 14.00 Aktuellt. 20.55 Joseph Haydn: Sinfonia nro 31 D-duuri (”Torvisignaali”). Aika – fiktiivinen dokumentti. 10.00 Uutiset ja sää. 00.00 Uutiset ja sää. 00.00 Uutiset ja sää. 13.05 Carte Postale Gourmande. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Rami Saaristo Rami Saaristo herättelee pilke silmäkulmassa. 16.03 X3M-Sport. Korkean paikan leirillä puhutaan naisista ja seksistä. 555 TV2 klo 12.35 Kirsikka Arkimies Sodan kaihoisat kaiut eivät vaimene helposti Kaikki sodat ovat aina jättäneet jälkeensä joukoittain aviottomia lapsia. 23.03 Båtradion. Monia nyt jo pitkälti yli 50-vuotiaita hollantilaisia painaa välttämätön tarve saada tavata isänsä tai tämän sukulaisia, tai löytää edes jonkinlaista tietoa isiensä tekemisistä ja elämänvaiheista. 18.47 Taisto ja Irmeli. 12.45 Merisää. 15.52 Urheiluradio/Formula 1: Unkarin osakilpailu. Analyysit ovat järisyttäviä. 12.00 Uutiset ja sää. MediaTV luotaa uuden median, mainonnan ja modernin tiedonvälityksen maailmaa. Siis hyvin tuttua juttua suomalaismiehillekin. 18.30 Naturens nycker. 16.05 Favoriter ur världslitteraturen 16.15 Melodiradion. 17.45 Urheiluradio/Pesäpallokierros. 14.55 Formel 1-VM 2001. 10.05 Mission Pirattak. 12.55 Löpsedeln. 14.00 Motocross: MM-sarjaa, Gaildorf, Saksa. 2.00 TV5 Infos. 23.09 Valoa ikkunassa. 15.03 Formula 1: Unkarin osakilpailu. 20.00 Autourheilu: Cart -luokan FedEx -mestaruussarjaa, Elkart Lake, Wisconsin, USA. Ohjelmassa tutustutaan myös kahdestaan asuviin Kristinaan ja Brittiin. Alamäkiajo ja maastoajo. Hulppeat vertauskuvat ja runsaat yksityiskohdat puhuvat enemmän kuin sokeriset sanat. 09.05 Iskelmäradio. Music tv 7.00 Kickstart. Mary Cherry ja kumppanit osallistuvat kovan luokan tietokilpailuun. 22.00 Aktuellt. ”Mennyt on mennyttä”, sanoo dokumentissa haastateltava Danny Moffit. Oscar-voittaja Cuba Gooding Jr:n isännöimässä ohjelmassa Naistenmies jututtaa Monica Lewinskyä, ja uusi NBC:n minisarja näkee päivänvalon. 18.55 Urheiluradio/Palloilukierros. 18.00 US Top 20. 01.00 Yölinja/Uutiset tasatunnein . 21.10 Vegakrysset. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 11.03 LISTA. 22.15 Kulturmagasinet Razzia. SubTV! lelan kirkosta. 16.05 Urheiluradio/Formula 1: Unkarin osakilpailu. Kuva: Nelonen – Tiedotus Kaksi Jeltsiniä yhden hinnalla Kerran vielä pojat, ja sitten uudestaan. 14.00 Uutiset ja sää. 09.00 Aktuellt. 18.50 Merisää. 19.00 Aktuellt. 08.50 Puutarhurin tietolaari. Käsivaralta tehty reportaasityylinen kuvaus näyttää välillä kotivideolta. 00.00 Uutiset ja sää. 00.00 Uutiset ja sää. 15.00 Ooppera. 19.00 News Weekend Edition. Näin kertoo kolmikymppinen mies kaveriporukastaan. Ensimmäinen on se panssarin päällä kommunismia kukistanut kansallissankari. 20.25 Liikenneilta 0203-17600. Yhtä vitsiä antaumuksella venyttävän komedian ohjasi Ted Kotcheff. 555 (95 min, E). 19.15 Kymmenen pientä minuuttia. Näitä teemoja pohtivat tänään norjalaisnuoret. 10.03 Iskelmäradio jatkuu. Liian usein tässä ohjelmassa Gorbatshov tai Jeltsin astuu ulos lentokoneesta tai menee hissiin. 22.00 Tanner. 19.55 Vädret. 12.05 Outremers. 12.00 Uutiset ja sää. Amerikkalainen fantasiasarja. 14.00 Uutiset. 23.06 Novosti po-russki. 18.05 Marsianernas planet. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja 22.00 Uutiset ja sää. 15.00 Reseda. 16.00 Aktuellt med väderrapport. Rahasaalis poukkoilee sattuman ja kohtalon pajatsossa, eikä tuotto mene ainakaan Kansanterveydelle. 18.00 Aktuellt. 23.05 Media Television. Ruotsin tv 1 10.00–11.00 Sommarbolibompa. 18.47 Taisto ja Irmeli. 15.00 Uutiset. 20.00 Tatu & Eeka. Ankeaa ja niin surullisen enteellistä! 5555 (86 min). 12.30 Sisters of Soul Weekend Music Mix. Tv 4 Nordisk 11.45 Strictly ballroom – De förbjudna stegen. 16.30 Chroniques d'en haut. 12.00 Motocross: MM-sarjaa, Gaildorf, Saksa. 18.30 Suositut. 19.31 Pippi Långstrump. Välierät. 17.00 Hit List UK. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 17.00 Saturday Night Live (u). 14.55 Urheiluradio. 23.06 Novosti po-russki. 18.00 Så tokigt det kan bli. 14.03 Leila ja Annukka. Tuotanto: Media-Active Oy. 16.05 Seija Walliuksen seurassa. 12.00 Aktuellt. 19.10 Palloilukierros. 24.00 Amour. 22.45 På Jakt. 55 (79 min). 11.00 Journal TV5. 15.00 mtvlCON – Janet Jackson. Ei autokaahausta, ei paukkuja, vaan poliisitoimintaa edustavimmillaan. Korvaavatko ystävyyssuhteet perheesi. Amerikkalainen nuorisosarja. 12.03 X3M-Dag fortsätter. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. Ilmiössä ei ollut mitään ihmettelemistä, kuten ei liioin ollut englantilaisten sotilaiden ja hollantilaisten naisten lemmensuhteissa, joista brittidokumentti Missä olet isä. Ensiesitys NBC:llä 8.5.1999. 14.30 Sisters of Soul Weekend Music Mix. 23.00 MTV Live. 12.00 YLE 75: studiossa radiokuorot, -orkesterit ja -yhtyeet. 12.30 Lunchmusik. Laulunelikosta vain Olavi Virta nähdään touhuilemassa tervahöyry Prinsessa Armadan kannella, muut antoivat äänensä Hannes Häyriselle, Uuno Laaksolle ja Kalle Viherpuulle. 07.02 Tyttöjen Aamu. 17.03 Pesäpallokierros. 17.45 Urheiluradio/Pesäpallokierros. 22.15 Bakgrund. 13.20 Älskling, jag krympte barnen 14.05 Sjunde himlen. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz Oulu-Radio 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. 250cc. 10.30 Naisten tunti. 13.10 Kulttuurikahvila. Jälkimmäinen on venäläinen käsite, jonka taustaa en tarkemmin tunne. Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 9.45 Sunnuntaiaamua Radio Kokkolasta 10.00 Gudstjänst från Karleby Kyrka 11.15 Vägen genom Bibeln 12.00 Jumalanpalvelus KaarJärviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus Alajärven kirkosta 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-98300 ( 30 mk puhelu + pvm ) 15.00 Evankeliumijuhla Alajärven kirkosta 19.30 Pyhis. 10.30 Faut que ca saute. Ohjaajataituri Mohsen Makmalbafin 17-vuotias Samirahtytär selviytyi esikoiselokuvastaan kunniakkaasti. 23.00 Aktuellt. Rantautuminen. Vierailusta kaupungille tulee retki uuteen maailmaan. Ääripäät kohtaavat loppuratkaisussa, jossa puistattavan hurmeinen meininki katkaistaan mitä viileimmin ottein. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 6.05 TV5 l'invite. Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 19.8. 19.45 Seriestart: Röda rummet. Helppoa se ei millään muotoa ole, sillä mikään viranomaistaho eivätkä liioin elossa olevat englantilaisveteraanit eivät ole järin avuliaita. 23.03 News in English. 09.00 X3M-Krysset. (97’). 14.30 Under ytan. 20.30 Rapport. 6.30 Journal mondial des Journaux. 10.00 X3M-Nyheter. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.00 Morgonmusik. 12.03 Sävellahja. Vaikka osalle koiraista pukkaa jo kaljua, huvit ovat edelleen poikamaiset. Asiasta kehitellään pari kutkuttavaa tilannetta ja paljon hampaatonta hössötystä. Mitä tapahtuikaan kevätlomalla. 2.40 CBS 60 minutes. 17.03 Pesäpallokierros. 13.10 Onnenpäivä. 1.45 Sista delen: Hitlers barn – uppoffring. 08.00 Aktuellt. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 11.03 Formula 1: Unkarin osakilpailun lämmittelyajo. 07.20 Fåfängans marknad: Allt är inte guld som glimmar. Ennen maanantaita. On ihan ymmärrettävää, että itänaapurin asia on meidän asiamme. 10.30 Naisten tunti. Toinen on sairauden, Tshetshenian, talouden alamäen ja muun ikävän nujertama ”heikko isosiä”. 15.03 Formula 1: Unkarin osakilpailu. 555 (89 min). Suora. 13.00 Musiikkia tauottomasti ottelun alkuuna asti. 20.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. Muistatko, millainen ihminen itse olit, ennen kuin vakiinnuit tai sait lapsia. 14.00 TV5 Infos. 13.00 Tennis: WTA -turnaus, Toronto, Ontario, USA. 08.20 Luontoretki. 23.15 The Island of Dr. 21.50 Merisää. 21.30 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 10.03 Iskelmäradio jatkuu. Moreau. 08.00 Uutiset ja sää. 14.00 Making the Video Destiny's Child – Bootylicious. 00.05 Yöklassinen. Voroksi ryhtynyt vakuutustarkastaja Juri (Innokenti Smoktunovski) ja häntä jahtaava komisario (Oleg Jefremov) näyttelevät samassa harrastajateatterissa. 22.30 The Tom Green Show. Tänään on vuorossa henkilökuva Venäjän entisestä presidentistä Boris Jeltsinistä. 20.00 So 90's. 3.25–3.30 Nationalsången. 17.00 Vinnare: V5. 13.00 Revue Lauryn Hill. 17.00 Uutiset. 8.05 Les Zaps. – Ystävien parissa nousee pintaan se veijari, joka oikeasti olen. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 15.52 Urheiluradio/Formula 1: Unkarin osakilpailu. TV1 klo 22.05 Larssonille ei ryppyillä Itärikollisuus tuottaa räjähdysalttiita tilanteita Kjell Sundvallin jämptisti ohjaamassa poliisitarinassa Martin Beck – Pakolaishotelli (Martin Beck: Pensionat Pärlan, 1997). Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 15.20 Dokument inifrån: Nazism utan gränser. Ristiinnaulitut. Siitäkin huolimatta, että eräänä päivänä hänen hollantilainen poikansa todella tuli käymään hänen luonaan. Uutiset tasatunnein. 18.05 Splendeurs naturelles de l'Afrique. 14.03 Tänään iltapäivällä. Kolmikymppisten kitkerän suloista elämää käsittelevä neliosainen norjalaissarja on edennyt kolmanteen jaksoonsa. 00.05 Satumaa. Pikkulepinkäinen. 13.05 Speedway: VM-serien. 08.00 Uutiset ja sää. 19.55 Urheiluradio. 01.00 Yölinja/Uutiset tasatunnein . Kaarina Suonperä ja hyvät tavat 13.40. Se ei lyö nyrkkiä pöytään, mutta ajaa selkeästi naisten ja lasten oikeuksia. Ohjelman nimi on persoonallisesti Boris Jeltsin. 16.05 Urheiluradio/Formula 1: Unkarin osakilpailu. 20.35 Oskar Merikannon yksinlauluja. 22.05 Satumaa. 11.00 Uutiset. 17.30 Tipsbingo. 20.00 Uutiset. 19.00 Pyöräily: HEW-Cyclassics -maailmancupia, Hampuri, Saksa. 22.05 Les grandes enigmes du futur. 10.00 TV5 Infos. 10.03 Radio Fnatt 10.30 Vegakrysset. 17.40 I Dur och moll. 19.25 Viikon luontoääni. Moreau. Niitä ruumiillistaa kärjimmäisenä William H. 10.00 Tikkurilan seurakunnan jumalanpalvelus. Kun käytännön puolta hoitelemaan ilmoittautuu Steve Buscemin ja Peter Stormaren tuulenpieksämä konnakaksikko, ei idea enää vaikuta ihan pomminvarmalta. 19.00 Nyheter från FNB. 15.00 Uutiset. 15.50 Veneilysää. 20.03 Urheiluradio/Jalkapallokierros. Mestari Douglas Sirk ohjasi kirkerästi vaahtoavan saippuadraaman, jossa herkkä tunne kohtaa amerikkalaisen ahdistuksen. 07.50 Melodiradion. Venäjä-asia alkaa polkea paikallaan. 12.03 Gänget: ”Club Halwar”. 14.00 X3M-Nyheter. Soita studioon 0108 06000! Uutiset tasatunnein. 07.10 X3M-Tema. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 18.00 Uutiset. 1.15 Mäkihyppy: FIS Kesä-GP -sarjaa, Stams, Itävalta. Ei mitään uutta ja ihmeellistä, vain lähihistorian pikakurssi Neuvostoliiton viimeisistä päivistä eteenpäin. 19.30 Nyheterna. Amerikkalainen komediasarja. 20.03 Urheiluradio/Jalkapallokierros. 15.50 Veneilysää. 2.05 La nuit des hulottes (1997). 09.50 Melodiradion. 30v ja ystävyys kertoo tositarinoita ystävyyden merkityksestä tämän päivän nuorille aikuisille. 1.30 Soir 3. 12.55 Urheiluradio/Pesäpallokierros. 15.00 Jyrki+. 8.00 TV5 Infos. Ruotsin tv 2 16.25 Kulturnyheterna Special. 11.00 Uutiset. Svensk långfilm från 1965. 07.00 Uutiset ja sää. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 18.03 Palloilukierros. Coenit annostelevat taiturillisesti karmeaa ja hilpeää, keveää ja kipeää. Yhden haastateltavan mukaan on olemassa kaksi Jeltsiniä. 22.00 TV5 Infos. 18.05 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 5.30 Journal mondial des Journaux. Ainakin yhtä ärhäkästi etualalla on tällä kertaa Mikael Persbrandt aisapari Larssonina. Jänskää. 23.15 La nuit des hulottes (1997). 23.03 News in English. Vielä ei ole keksitty niin lujaa koukkua ja sellaista voimanlähdettä, että Suomi saataisiin hilattua täältä väljemmille vesille. 17.30 Päivän peili ja sää. 01.00 Nattklassiskt. 22.00 Tennis: WTA -turnaus, Toronto, Ontario, USA. 13.00 Nyheter från FNB. 19.30–20.30 Sommarbolibompa. 11.03 Formula 1: Unkarin osakilpailun lämmittelyajo. 125cc. 21.00 Aktuellt. koskettavasti kertoo. 19.30 Trädgårdsradion 20.00 Finsk-turkiska äventyr. Television Neuvostoliitto/Venäjä -päivät jatkuvat. 09.03 Löpsedeln. 18.40 Amerikafararna – finländare i exil. 16.30 Sisters of Soul Weekend Music Mix. 15.50 Sporten. Ei ehkä kaikkein syvällisimmin, mutta lämpimästi kuitenkin. 21.00 Journal Belge. 16.20 Film: Att angöra en brygga. 22.00 The Road Home Destiny's Child. Amerikkalainen nuorisosarja. 7.00 Journal TV5. Fargo on persoonallinen elokuva, joka sai kaksi Oscaria: toisen vei Ethan ja Joel Coenin tekemä käsikirjoitus, toisen Frances McDormand (oik.) roolistaan Fargon pikkukaupungin poliisina, joka tutkintojen lomassa yrittää kunnialla selvitä myös ensimmäisestä raskaudestaan. 23.00 Uutiset. 17.55 Keno. 22.05 Todellisia tarinoita. 15.25 I Dur och moll. Finaali. 21.30 Sportspegeln. Katsotaan siis dokumentteja ja opitaan. Carmenilla puolestaan on vipinää aivan toisaalla. 14.05 Kamera: Cinéma Vérité. 18.00 TV5 Infos. Mitä esimerkiksi Brooke puuhaili Harrisonin kanssa. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. 17.30 Päivän peili ja sää. 55 (94 min, E). 08.10 Tack och lov. 19.10 Suositut. Odotamme kauhulla, että toinen löytää unelmiensa miehen. Coenien rikoselokuva on harvinaisen tyhjentävä esitys ihmisen heikkouksista ja pieleenmenojen mahdollisuuksista. TV 5 6.00 TV5 Infos. 11.00 Bytesize. 18.03 Palloilukierros. 2001 Radio & TV 23 06.00 Pelichat. 0.05 Arkiv X. 18.30 GBK-OLS.Selostajana Petri Kuikka. 16.00 Uutiset ja sää. 10.10 Bror Groda och Bror Padda tillsammans igen. Danny Moffitilla, kuten varmaan hyvin monella muullakaan englantilaissotilaalla, ei ollut aavistustakaan, mitä he jättivät taakseen vapautettuaan Hollannin saksalaismiehityksestä vuonna 1945. 10.00 Seikkailu-urheilu: AdNatura. 08.20 Luontoretki. 19.15 Union Libre. Jos joku nyt kuitenkin on viettänyt viimeiset kymmenen vuotta peiton alla, Boris Jeltsin on kohtalainen kertomus Venäjän viimeisimmistä vaiheista. 70-luvun huumehuuruiseen discomaailmaan sukeltava elokuva kertoo hemaisevasta mutta kokemattomasta Shane-nuorukaisesta, joka saa unelmapestin New Yorkin legendaarisen Studio 54:n baarimikkona tutustuen yöelämään ja sen kulkijoihin. 19.55 Urheiluradio. Katsokaapa vaikka, kuinka tylyllä lahjalla lapset yksinäistä äitiään keksivät lohduttaa. Kumma hiippailija vainoaa Kennedy High’n opiskelijoita, joilla on riittävästi mietittävää muutoinkin, erityisesti elämän lempeillä alueilla. 23.30 Deittichat. Fargon (1996) leppeää perheelämää viettävä, viimeisillään raskaana oleva poliisipäällikkö on Frances McDormandin tulkitsemana vakaa ankkuri ja kiintopiste levottomalle tarinalle. 21.00 GladPack – special. 10.30 Bara roligt i Bullerbyn. 23.00 Uutiset. 18.55 Urheiluradio/Palloilukierros. 09.00 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 13.30 Sisters of Soul Weekend Music Mix. Ohjelman jälkeen tekee mieli soittaa parhaalle kaverille. 14.03 Vägskäl. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa -tauotonta 10.00 Jumalanpalvelus Saloisten kirkosta 12.00 Toiveet ja terveiset;koko kansan puhelintoivekonsertti:studio 0700-92111(9,95mk+pvm) Uutiset 12.00 15.00 Tähtikaarti -tauotonta 24.00. Suomessa on näihin aikoihin asti riittänyt keskustelua Lapissa olleiden saksalaissotilaiden ja sikäläisten nuorten naisten intiimistä seurustelusta. 23.05 Caracole. 14.55 Urheiluradio. 00.05 Nattklassiskt. Maailmassa on vielä sen verran kohtuutta jäljellä, että nainen pokkasi roolistaan Oscarin. 11.15 Sommarmord: Det ligger i släkten. Kun palaan töihin ja perheen luo, minun täytyy taas käyttäytyä kunnolla. Taustojen lisäksi luvassa ovat kompaktissa paketissa kaikki Tatu & Eeka -klassikot ympäri maailman. Puheenvuoroja Viron itsenäisyydestä. 00.05 Satumaa. 22.25 Todellisia tarinoita. USA 1998 22.15 Selviytyjät. Syvemmistä yhteiskunnallisista virtauksista ja talouden mekanismeista ei tällä kertaa puhuta kuin ohimennen. 22.00 Uutiset ja sää. 19.00 Djursjukhuset. Suomalaisen oloisissa nietoksissa filmattu Fargo puhkuu isoa ironiaa. 20.25 Liikenneilta 0203-17600. 19.15 Seriestart: Sverigereportaget: Från vatten till bord – med kräftor. 19.00 Verklighetens herrskap och tjänstefolk. Sarjan kaksi viimeistä jaksoa nähdään ensi sunnuntaina. 23.55–0.25 Cart 2001. Pikkulepinkäinen. Eurosport 9.30 Mountain Bike: UCI maailmancupia, Leysin, Sveitsi. 21.00 Uutiset. 07.50 Merisää. Uskokaa pois, dokumentti ihan yhtä tylsä kuin nimensä. 17.15 Löpsedeln. 16.55 Häger & Villius: Moses, Aron och Karl XII. Peter Haberin esittämä tukholmalaiskomisario joutuu tähyämään Itämeren laivoja, joilla pommikuriireiksi huijatut pakolaiset matkaavat. 13.10 Onnenpäivä. Andrew McCarthy ja Jonathan Silverman ovat vakuutusfirman nuoria touhottajia, jotka eivät tahdo pilata ylellistä rantalomaansa sillä, että isäntä onkin vainaa. Parivaljakkoa jututtaa Jaana Pelkonen. Ohjelmassa 30v ja ystävyys tutustutaan norjalaisnuoriin ja heidän lähipiiriinsä. Kuvituksena on lähes yksinomaan uutismateriaalia ja asioista perillä olevien ihmisten puhuvia päitä. Joel ja Ethan Coen päättivät radikaaleina filmiveljeksinä tehdä toisin, ja hyvä tuli. 0.30 Urheilu-uutiset. Mutta eipä siinä ympärilläkään jenkata kuluneimpien askelmerkkien mukaan. 0.55 Europeiska grannar. Minun kuntani kaunis on! Radio Novan studionumero 0108-06000, soita ja kommentoi! 13.00 Janne Aaltonen Uutiset tasatunnein. 13.00 TV5 Infos. 22.05 Satumaa. 0.20–1.20 Myskoxens långa resa. 13.30 Journal de France 3. 2.00 Sunday Night Music Mix. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 06.00 Uutiset ja sää. 13.55 Urheiluradio/Pesäpallokierros. Suora. 11.00 Sommarandakt. 19.30 Biorhythm Missy Elliott. TV1 klo 11.05 Äiti ei saa rakastaa Leskirouva Jane Wymanin ja nuoremman puutarhuri Rock Hudsonin rakkaus ei lähiväkeä riemastuta elokuvassa Kaikki minkä taivas sallii (All That Heaven Allows, 1955). 20.30 Musiikkia tauottomasti aamuun asti. 08.30 Maatalousradio. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 5.00 Journal RDI. 11.30 Va savoir. 21.00 Mitt i naturen – film. 17.00 Uutiset. 18.30 Sommarandakt. 07.50 Merisää. Sinkkumiehet pilkkaavat naimisissa olevien ukkojen mahoja ja naidut miehet pohtivat naisen sijaa elämässään. 13.00 X3M-Knutas. 21.30 Journal France 2. 14.00 Radioteatteri esittää: Isoa Inaria kiertämässä, osa 3/4. 9.30 Un clic pour un clip. 11.11 Kansanradio. 2.15–2.30 Urheilu-uutiset. 23.00 Journal TV5. 23.00 Nyheterna och vädret. 14.05 Jour de Foot. 06.00 Uutiset ja sää. 21.03 Sportradion. 21.55 Urheiluradio. 17.30 Les carnets du bourlingueur. Terry Kiser tunkee vainajaan niin paljon luonnetta kuin inhimillisesti katsoen mahdollista. 21.00 Uutiset. 18.00 Uutiset. MTV3 klo 22.40 Pekka Eronen Rankka duuni. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 10.01 Sagostunden. 11.11 Kansanradio. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 18.30 Livskraft. 0.45 Watts -makasiini. 13.55 Urheiluradio/Pesäpallokierros. 08.50 Puutarhurin tietolaari. 10.00 Uutiset ja sää. Ja voittaja on. 23.09 Valoa ikkunassa. 16.00 Salovaara liikenteessä! Viihteellinen liikenneohjelma, jossa seurataan viikonlopun paluuliikennettä. 00.30-06.00 Deittichat. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 12.03 Sävellahja. 21.03 Liikenneilta 0203-17600 jatkuu. 22.00 Koe-eläinpuisto. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 ”Näistä levyistä en luovu”. 20.00 Kvinnorna i Jimmys liv. 12.45 Merisää. 10.30 Making the Video Puff Daddy – Satisfy This. 09.00 STT:n uutiset ja sää. Niistä dokumenttia ohjelmistoon, kiitos, ja pikaisesti. 15.30 Béla Bartok: Jousikvartetto nro 1. Mukana myös John Goodman ja musiikkivieras Ricky Martin. Nelonen klo 16.15 Lapset vankeina kodissaan Ei huumaavan vapaudentunteen kuvaamiseen välttämättä tarvita avoautoa, isoa orkesteria ja valtameren rantaa. 12.00 TV5 Infos
teh., kesk.luk., 1-om., huoltok. 2.5 TDi pitkä, hieno aj. – Kun poliisi antaa määräyksen on sitä yleensä uskominen, vaikka poliisi itsekin nyt toteaa, ettei heillä ole asiasta varmaa tietoa. Entertain-kanavapaketti ja digilaitteet yhteensä vain 239,-/kk. aj. 44 tkm, tilava farmari!139.500,VW POLO 1.4i HB -97 sin. -97 119.000,Volvo S40 1.8 Business aj. aj. Tienhoitokunnan puheenjohtaja Tapio Ruohtula pitää poliisin perusteluja hatarina. 218 tkm, aluv, tehostaja -89 19.500,Ford Transit Diesel pitkä+korkea aj. Kilpailupolitiikka laitettava kuriin Korhonen vaatii HAUHO (STT) SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen kutsuu kansalaisjärjestöjä yhteistyöhön hyvinvointipalvelujen puolesta ja julkisten palvelujen yksityistämisen pysäyttämiseksi. 12 kk:n Entertain-sopimuksen tekijälle lautasantenni omaksi ja digiboxi vuodeksi käyttöön veloituksetta, avausmaksu 295,239,/kk Vaasantie, Kokkola Puh. 215 tkm, punainen -91 29.500,Saab 90 5 vaiht. 82 tkm, AirCond, ym, Hieno farm. Olisikin vakavasti harkittava, tulisiko merenkulku saattaa takaisin kauppaja teollisuusministeriön alaisuuteen, Kekkonen totesi lauantaina Kotkassa. 99.500,VW PASSAT 1.9TDi -99 met.pun. 75 tkm, tarkka h.kirja, AirCond, ym. Nähtävästi hekin tulevalla viikolla saavat kirjallista tietoa maaoikeuden päätöksestä, toteaa Ruohtula. Jatkoa Pro Koskenkorvalle SKP:n Hakanen:. 3 tkm, Auto kuin uusi, runs.var. 109.000,CITROËN XSARA 1.8 BREAK .......-98 61 tkm, sininen, 2 renk., radio, lohkolämmitin, aluvanteet 89.000,CITROËN XSARA 2.0 HDi 5 d..........-00 3600 km, harm., automaattiilmastointi, 2 renk., lohkolämitin, soitin, 4xAirback 139.000,NISSAN MICRA 1.2 L 3 d ...........-92 117 tkm, metallinhop., 2 renk., radio, lohkoläm. 60 tkm! 69.500,lomalla MB 230 E -86 met.vihreä, hyväkuntoinen! 54.500,OPEL ASTRA 1.6i 16V Club -99 1 om, pun. Kun ulosliputus aiemmin on koskenut suomalaisten rahtialusten siirtämistä ns. – Suomen ei ole syytä livetä päätöksistään. -98 met.sin. Pakoputkien valmistus omalla koneella! O & I Määttälä AKKUTARVIKE Renkaat: Akut: Huoltotyöt: Pakoputket: Asennukset odottaessa! KOTKA (STT) SDP:n I varapuheenjohtaja kansanedustaja Antero Kekkonen arvostelee liikenneja viestintäministeriötä epäjohdonmukaisesta merenkulkupolitiikasta. Onkisalon tiestä ja valkoselkätikan suojelusta on kiistelty toistakymmentä vuotta. huoltokirja 179.000,MERCEDES-BENZ E 200 CDI 4 d ...-99 140 tkm, sininen, ABS, ESP, 4xairbags, ilmastointi, sähköik., keskuslukitus, vetokoukku, 1-omistaja, huoltokirja 242.000,MERCEDES-BENZ E 290 TDT Farkku.-99 52 tkm, met.hop., ABS, 4xairbags, ASR, sähköik., sähköp., vetok., CD-soitin, aluvant., 1-omistaja, huoltokirja 289.000,MERCEDES-BENZ E220D 4 d .......-97 240 tkm, met.pun., ABS, 4xairbag, ASR, automaattiv., vak.nop.säädin, vetokoukku, stereo, 1-omist. 112 tkm, eritt. 220 tkm, met.harm. 827 1111 Sten Ahlstrand Puh. 1-om, aj. ilmast. 160 tkm, met.vihreä, spoiler, aluv. Päätöksistä ei saa livetä Kekkonen huomautti, että Suomi on ollut mukana muotoilemassa EU:n merenkulkuun liittyviä tukipäätöksiä, joilla halutaan torjua mukavuuslippulaivojen aiheuttama epäterve kilpailu. 185.000,HONDA PRELUDE 2.0i ..............-97 80 tkm, met.harm., ABS, airbags, sähköik., sähkökattol., aluv., talvir. 100 hv aj. ELOKUUTA 2001 FORD MONDEO 1.6i LCX 5-ov. Se katsoo, ettei maaoikeuden päätös ole voinut muuttaa alueella edelleen voimassa olevia rakentamisen estäviä toimenpidekieltoja. 240 tkm, ohj.teh. ALV:n 100.000,FORD TRANSIT 100 2.5TD..........-97 122 tkm, punainen, 2 renkaat, lohkolämmitin, stereo, ALV-väh.kelp. 35 tkm, tiilenpunainen -98 124.000,Renault Laguna 2.2 Diesel 5 ov. huoltok. aj. 74.000,TOYOTA HI-LUX 2.4D 4WD .........-97 50 tkm, pun., karjapuskuri, lavasuoja, lava-kate, vetok., ALV-väh.kelp., stereo 126.000,PAKETTIAUTOT VOLKSWAGEN TRANSPORTER 2.5 LT Dsl ..-96 255 tkm, rek. -01 139.000,Opel Astra 1.7 T DLS Farm. kuorma-autoksi, 2 renkaat, stereo, 1 om., ALV-väh.kelp. Lauantaina Hauholla SKP:n keskuskomitean kokouksessa puhuneen Hakasen hahmottelema kansalaisjärjestöfoorumi olisi jatkoa Pro Koskenkorva -kansalaisliikkeessä syntyneelle ay-väen, WTO-kriittisten kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden ja taiteilijoiden yhteistyölle. 89.500,VW VENTO CL 1.9 TD -95 met.vihreä, 260 tkm, huollettu 72.500,FORD MONDEO 1.8 TD CLX STW-94/95 met.sin. aj. 114.500,Huom! 2001 dsl-verot maksettu! VW GOLF 1.6 i -97 5-ov, pun. -89 14.800,Nissan Sunny 1.6 SLX punainen aj. 99 tkm 79.800,010 555 4074/GSM 050-352 5233 VW PASSAT 1.9 TDi Trendline 115 hv! -00 met.sin. ALV-väh.kelp. Yli 40 huippukanavaa digitaalisella kuvanja äänenlaadulla helposti ja edullisesti nykyiseen televisioosi – kaikkialla Suomessa. TORIKATU 18, Kokkola puh. vain 42 tkm! sis. 129.000,VAIHTOAUTOT HONDA ACCORD 1.8i 4 D ...........-98 32 tkm, met.musta, ABS, airbags, sähköik., sähköp., keskusluk., CD-soitin, vetokoukku, talirenk., 1-omistaja, huoltok. 4, puh. /kesk.lukko! 25.500,VW Vento CL 1.8i -94/95 pun. 90 tkm, tarkka h.kirja, aluv, 20% enemmän tehoa -97 118.000,HYVÄ AUTO OIKEAAN HINTAAN Avoinna: ark. Ympäristökeskus aikoo viedä asian korkeimpaan oikeuteen. aj. Se edellyttää johdonmukaista tukipolitiikkaa, Kekkonen sanoi. SUNNUNTAINA 19. huoltok. 827 1217 Ikkuna Rauta • Järn NYT ON IKKUNA-REMONTIN AIKA! • Hartman-ikkunat ja -ovet • ulkoverhoukset • katot • kaikki myös asennettuna ja takuutyönä PYY DÄ ILMA INEN TARJ OUS Kokkola Pietarsaari 299,VERKKARIVERKKARIPUKU VERKKARIPUKU 299,(498,-) 249,FIREFLY KENKIÄ FIREFLY KENKIÄ JANSPORT CHICAGO REPPU JANSPORT CHICAGO REPPU DAKINE WONDER PACK REPPU DAKINE WONDER PACK REPPU SCORPIO KENKÄ SCORPIO KENKÄ 199,TÄNÄÄN 12-16 TÄNÄÄN 12-16 Alavetelin Salea vastap. aj. 831 6385, 831 6395 Puistokatu 52, puh. 89.500,FORD TRANSIT van 100 1.9TD .....-98 220 tkm, musta, 2 renkaat, stereo, vetok., 1 omistaja, sis. 60 tkm 99.500,SEAT TOLEDO 1.9D -97 pun. 1-om, aj. Ympäristökeskus pyysi apua poliisilta Töiden keskeyttämisestä teki poliisille virkaapupyynnön Keski-Suomen ympäristökeskus. siisti -98 116.000,Renault Megane 2.0 Classic Autom. Herman Renlundinkatu 3. Poliisin taholta on kerrottu, että asiaan palataan alkuviikosta. 831 3086 PEKKALAN OMPELUKONE JÄTTIVALIKOIMASTA KAIKKI MERKIT AINA SOPUHINTAAN UUTENA TAI KÄYTETTYNÄ • MYÖS HUOLTO: KAIKKI MERKIT. rek. aj. aj. 110 tkm 64.900,Vaasantie, Kokkola • ma–pe 8.30–17, palvelemme myös lauantaisin klo 10–14 lomalla Tehtaankatu 2 B Puh. abs+2xairbag! 74.500,MB 200 D -85 pun. 98.000,NISSAN PRIMERA 2.0 SLX 4 d ....-98 55 tkm, pun., ABS, sähköik., keskuslukitus, 2-renkaat, CD-soitin, 1-omistaja, vetokoukku, huoltokirja 109.000,CHRYSLER VOYAGER 3.3 V6 SE A 7H .-97 75 tkm, met.harm., 2-renk., CD-soitin, ilmast., cruiser, aluvanteet 17’’, moottoriläm., valopuskuri 165.000,MERCEDES-BENZ E220D ...........-98 260 tkm, musta 198.000,MERCEDES-BENZ 250 TD Farkku ..-91 460 tkm,beige, ABS, keskusluk., vetok., stereo, aluv., lisäpenkki 98.000,HONDA ACCORD 2.0i LS 5d ........-00 23 tkm, musta, ABS, 4xairbag, sähköik., aluvanteet, CD soitin 159.000,CHRYSLER NEON 2.0 LE 4D A......-97 130 tkm, violetti, 2-renkaat, huoltokirja, keskusluk., automaatti, stereo 69.500,SPRINTER BUSSI rek. pak.auto 2+3 aj. ALV. Nykyiset tietyöt aloitettiin heti sen jälkeen, kun maaoikeus alkuviikosta asettui asukkaiden kannalle ja säilytti tieoikeuden suojelualueella. – Kunnallisten palveluiden perusrakennetta tulee siksi vahvistaa, Korhonen painotti. Kekkosen mukaan Suomi ja Ruotsi ovat siirtymässä eri väylille merenkulkupolitiikassaan. aj. aj. 89.000,MERCEDES-BENZ VITO 110 CDI....-99 keltainen, ABS, airbags, webasto, moottoriläm., 1-om. 08-442 600 HAAPAJÄRVEN KELLO-OPTIIKKA NIVALAN KELLO-OPTIIKKA Vieskank. aj. 08-420 437, 0400-386 977 OMPELUJA SAUMAUSKONEET MYYNTI – VAIHTO – HUOLTO Tervahovintie 9 67100 Kokkola Puh. 260 tkm, met.hopea varust.. Lauantaina Oulussa puhunut Korhonen katsoi, että palveluiden järjestämisen tulee tapahtua yhteiskunnallisen päätöksenteon johdolla, joka huomioi alueellisesti erilaiset tarpeet ja tuottaa asiakaslähtöisesti laadukkaita palveluita. -85 4.800,Ford Orion 1.6 Laser 5 vaiht. 827 1227 Hannu Soini Puh. 831 8611. – Kun on kysymys merenkulusta, liikenneja viestintäministeriö ei ole jättänyt kovin vakuuttavaa kuvaa toiminnastaan. aj. 73 tkm, autom. 10–17, la.10–14 Soita tai tule 06 8648 333, 0500 669 520 VIKING Tsekkaa sivuiltamme www.kokkolanet.com/ kokkolanompelukone ompelu saumausk. -90 25.500,VW Golf 1.6 5 ov. 164.000,NISSAN VANETTE CARGO 2.3D ....-98 95 tkm, punainen, 2 renkaat, stereo, aluv. MS Works 2000 ja MS Word 2000 Sonera Plaza Internet-liittymä 2 kk ilman kk-maksua Lisäturvaa Teknisiltä: 3 vuoden takuu ja 3 vuoden puhelintuki! Kysy lisää! 6.490,3 VUODEN TAKUULLA JA PUHELINTUELLA! Meiltä Compaq Presario kotikoneet KAUPAN PÄÄLLE GRANPRIX 3 PELI CanalDigital-digitaalilähetykset jo tänään TARVAISELTA! Saksalaista huippulaatua! KYSY PAKETTITARJOUSTA! Korotonta maksuaikaa jopa lokakuulle! • energialuokka A=taloudellisin • käyttötilavuus 358 l • ympäristöystävällinen • 6 turvalasihyllyä • todella monipuolinen sisustus • ovessa käytännöllinen sisustus • K 1850, L 600, S 600 mm • käyttötilavuus 282 l • pakastusteho 29 kg/vrk • energialuokka B=taloudellinen • kaikki tasot pakastavia • ympäristöystävällinen • 2 hyllyä ja 5 pakastuslaatikkoa • K 1850, L 600, S 600 mm JÄÄVIILEÄKAAPPI KS38K20SD PAKASTINKAAPPI GS34B01 EU 3.990,3.990,Parasta TVviihdettä digitaalisesti jo tänään. 77 tkm! 159.500,VW VENTO CL 1.9 TD -96 musta, 190 tkm, erik. Jyväskyläntie Audi A4 2 ov 1.6 Avant. 1+14 ........-96 340 tkm, valk., webasto, radio ja ABS 135.000,CITROEN JUMBER 1.9TD ...........-99 56 tkm, 2 renkaat, vanerointi, stereo, sis. -99 144.000,Volvo V40 2.0 Business farm. 08-420 344 ei kelloeikä kultatuotteita YLIVIESKAN OPTIIKKA PRESARIO 5000EA TIETOKONEPAKETTI • AMD Duron 800 Mhz prosessori • 64 Mt muisti • 20 Gt kiintolevy • 40xCD-asema •17” näyttö • 8 Mt näytönohjain päivitettävissä • 56 Kb modeemi • Windows ME-käyttöjärj., esiasennettuna monipuoliset ohjelmistot mm. täyd. Kokkola, puh. 230 tkm, hyväkunt, varma talvia. – Merenkulun tuki Ruotsissa on johtamassa siihen, että suomalaiset varustamot siirtävät tonnistonsa Ruotsiin. vain 70 tkm, 470/v dieselvero -97 95.000,Volvo 440 1.7 GLi 5 ov. Työsarkaa foorumille olisi Hakasen mielestä Maailman kauppajärjestö WTO:n ajaman palvelujen yksityistämislinjan vastustamisessa ja EU:n militarisoinnin sekä Naton laajentamisen ja asevarustelun pysäyttämisessä. 1-om. Suomen lipun tulee edelleenkin liehua maailman merillä. Kiistellyltä tielinjalta ehdittiin torstaina ja perjantaina räjäyttää yli 60 suurta kiveä noin 400 metrin matkalta. 62 tkm, siisti! 149.500,VW Jetta 1.6 Super Cat -90 met.sin. 79.000,q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q R IV IILM OITUS A U T O M A AT T I q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q 20,90 mk/min + pvm VIKING OMPELU JA SAUMAUS Vieskankatu 4 Ylivieska Puh. 210 tkm, siistikunt, Tilaihme -91 39.500,VW Transp. Poliisilla on ollut käytössään kummankin osapuolen lausunnot vain suupuheina. vant. Luhangan räjäytykset keskeytettiin OULU (STT) Alueja kuntaministeri Martti Korhosen (vas.) mielestä kilpailupolitiikalle ei saa antaa yliotetta kunnallisessa palvelutuotannossa, vaikka vakiintunut yhteistoiminta kuntien, raha-automaattiyhdistyksen ja järjestöjen kesken onkin tuottanut kohtuuhintaisia ja hyvätasoisia palveluita. vain 24 tkm! 119.500,VW PASSAT 1.6 Variant -99 pun. Saat suosituimmat elokuvaja urheilukanavat, laadukkaimmat dokumentit, uutiset, musiikkikanavat sekä uudet interaktiiviset palvelut. Kuntaministerin mielestä palveluiden taloudellisen perustan ja henkilöstön riittävyyden, osaamisen ja motivaation vahvistaminen tulee olla se runko, jonka varaan tulevaisuuden kannaltakin kestävä kunnallinen palvelutuotanto rakennetaan. mukavuuslippumaihin, nyt kuvaan on astumassa Ruotsi, Kekkonen muistutti. 199.500,VW PASSAT VARIANT 1.9TDi -96 aj. 1-om, aj. Tienhoitokunnan puheenjohtaja Tapio Ruohtula sai lauantaina poliisilta toimenpidekiellon, joka estää rakennustyöt Kiviniemessä, jonka valtio on lunastanut valkoselkätikan suojelualueeksi. aluv., vetok., 1-om. alv. 89 tkm, 1-om 89.500,VW TRANSPORTER 1.9 TD -99/00 ikk.pakettipun. 67 tkm, met.vihr., Tarkka h.kirja -98 88.000,Toyota Avensis 1.8 VVTI 130 hv aj. Poliisi päätti perjantaina keskeyttää tietyöt väliaikaisesti, koska se ei ole voinut tutustua maaoikeuden päätökseen kirjallisesti. 08-761 300 Järvelä/Kalliontie 22, puh. 180 tkm, 4-ov. 28.500,NISSAN PRIMERA 2.0 DSL ........-92 200 tkm, valk., 2 renkaat, vetok., radio 49.000,NISSAN PRIMERA 2.0 SLX 4 d ....-98 99 tkm, vihr., 2-renk., stereo, lohkoläm., ohj. tilava dsl! 49.500,OPEL ASTRA 1.7 DTL Merit -97 pun. Merenkulku siirrettävä eri ministeriöön SDP:n Kekkonen: LUHANKA (STT) Poliisi on keskeyttänyt kiistellyn metsäautotien rakennustyöt Luhangan Onkisalossa toistaiseksi. 79.500,SEAT TOLEDO 1.6i Stella -00 met.beige, 115 tkm, sis alv.!!105.500,AUDI A4 1.6i Avant -97 sin. 129.500,MERCEDES-BENZ C 220 D 4 d......-98 169 tkm, tum.sin., ABS, 4xairbags, ASR, sähköik., sähköp., CD-soitin, talvirenk., vetok., 1-omistaja, täydel. Hän toteaa, että työt kuitenkin keskeytetään. 06-827 3000 www.hartman.fi Vesa Haikola 8273 503 Sune Nordlund 8273 507 Juha Torppa 8273 502 Markku Sipilä 8273 501 Markus Nystedt 8273 506 AVOINNA: MA–PE 8.00–17.00, LA 10–14 MERCEDES-BENZ 200 D W124 4d .-92 115 tkm, kelt., ABS, Airbag, kesk.luk., stereo, talvir