CLAS-OLAV SLOTTE MARKKU JOKELA CLAS-OLAV SLOTTE. 1 Sivu B1 Kristian Sundqvist pohtii kolumnissaan valeuutisten saamia monia muotoja. 1 Sivu A12 Tiikereiden koronatauko päättyy viimein Mikko Keskisipilän mukaan Tiikerit on valmiina. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. Nro 32 KUUNTELE päivän uutiset osoitteesta keskipohjanmaa.fi Kokkolan kaupunginhallitus kumosi aiemman päätöksensä lomauttaa koko henkilöstönsä tänä vuonna. helmikuuta 2021. Hinta 3,00 €. www.keskipohjanmaa.fi Tiistai 2. Koronarokotusten ajanvarauksessa oli ongelmia UUTISET 1 Sivu A4 Kokkolan Tiikerit palaa keskiviikkona liigakentille yli kahden kuukauden koronatauon jälkeen. Ei sittenkään lomautuksia kaupungilla 1 Sivu A4 Kokkolan kaupungintalolla on tehty vuodenvaihteen molemmin puolin kiperiä päätöksiä. Tänne reppu unohtui ja täältä se päätyi someen. Maanantaina Miltonin kouluviikko sai alkaa normaalisti, kiitos sosiaalisen median tehokkaiden lonkeroiden. ” Faktojen tahallisella väärinkäytöllä voidaan harhauttaa yleisöä. alv 10 %). Kunnes se päätyi somen kautta takaisin omistajalleen. Tänne ekaluokkalaisen koulureppu unohtui perjantaina. Valmentaja Mikko Keskisipilän mukaan joukkue on niin valmiina kuin olla voi. Kokkolalainen Anni Myllykoski kävi Milton-poikansa kanssa maanantaina Kokkolan Puurokarin pulkkamäessä. Hallitus esittää valtuustolle, että toteutumattomien lomautusten vuoksi heikentyvä tulos korvataan 2,5 miljoonan euron lisälainalla. Reppu löytyi somesta 1 Sivut A2–3 Anni Myllykoski poikansa Miltonin kanssa Kokkolan Puurokarilla
–?Hän kertoi löytäneensä repun Puurokarilta. Siksi Christel Viitanen pyöräili siellä pokepallot silmissään. Kerta ei ollut ensimmäinen, kun Viitanen sai hämmästellä somen lonkeroita. Tiedän, että koulun jälkeen on helppo jäädä kotimatkalla vaikka mäkeen leikkimään, Viitanen sanoo. –?Kerran jumpalla joku kertoi hukanneensa Polarin valkoisen kellon. Ennen jumpan loppumista siitä oli kuva puskaradiossa. Talvella se on yksi keskustan parhaista laskettelupaikoista. He ottivat kuvakaappaukset ja laittoivat ne minulle. Tarina on samalla opetus paikallisen somen voimasta. Pokepalloilla pyydystetään pokemoneja. Tavoite oli selkeä: kerätä mahdollisimman paljon pokepalloja. –?Ajattelin, että kurjaa, jos kadonnut reppu huomataan vasta sunnuntaina. –?Sanoin, että mitähän, jos kurkataan sisälle. –?Niitä on Teerijärven maaseudulla vähän, siksi autan pokepallojen keräämisessä. Se oli viety löytötavaratoimistoon. Se on ok, mutta löytö pitäisi silti aina toimittaa poliisille. Vanhin lastenlapsistani on kuusi vuotta. Meillä on tapana, että kun hän tulee Teerijärveltä Kokkolaan viikonloppuna, käyn pyydystämässä hänelle pokepalloja. Somepäivityksen ansiosta reppu ei jäänyt pulkkamäkeen viikonlopuksi. Kokkolalainen Christel Viitanen ilmoitti pulkkamäestä löytyneestä koulurepusta Facebookin puskaradion paikalliskanavalla. KOKKOLAN poliisin löytötavaratoimistosta kerrotaan, että tyypillisimpiä löytötavaroita ovat avaimet, lompakot, puhelimet ja reput. Löytöpalkkion suuruus on 10 prosenttia esineen käyvästä arvosta. Poliisi ohjeistaa niin, että kun ihminen löytää kadonneen tavaran, täytyy siitä ilmoittaa omistajalle tai toimittaa se poliisille mahdollisimman pian. Se alkaa Pokémon-maailmasta. Myllykoski laskee, että opettajan viesti kilahti hänen puhelimeensa vain yhdeksän minuuttia Christel Viitasen Facebook-päivityksen jälkeen. Yhdessä niistä oli pojan nimi. Puurokari tunnetaan myös nimellä Purokari. Some on tosi nopea, Viitanen sanoo. Paikallinen some näytti voimansa Kokkolalainen Christel Viitanen törmäsi Anni Myllykosken Milton-pojan reppuun pokepalloja metsästäessään. Niin käy, kun mäenlaskussa innostuu, Myllykoski nauraa. Poika on varsinainen pokefani, Viitanen kertoo. Hän kiitteli Facebook-ryhmän tarpeellisuutta. Päivitys oli sitä ennen jaettu Mammat-ryhmäänkin. Christel Viitanen ilmoitti omistajalle, tosin kiertoteitse. –?Niken reppu oli jäänyt Puurokarille liikuntatunnin jälkeen. Itselläni on saman ikäinen lapsenlapsi. Selvennetään, mistä Viitanen puhuu. Palloja saa pokestoppaikoista. Reppu löysi kotinsa yhdeksässä minuutissa. –?Minulla on neljä lastenlasta, täytän tiistaina 50 vuotta. Paikallisen somen voima on valtava. PUUROKARILTA someen ja sieltä oikealle omistajalleen päätynyt reppu on kokkolalaisen Anni Myllykosken Milton-pojan omaisuutta. Löytötavarat ja some. 1 Löytötavaroille etsitään omistajia yhä useammin sosiaalisessa mediassa. –?Sattumalta opettaja ja ystäväni huomasivat lähes samaan aikaan päivityksen Facebookin puskaradiosta. Viitanen ja nainen pysähtyivät miettimään. Se on muusta maaperästä erottuva, kumpuileva ja kallioinen alue. Sitten vastaan tuli nainen. Mitä tehdä pulkkamäestä löytyneelle repulle. Pokémon Go on niin sanottu lisätyn todellisuuden mobiilipeli, jossa pelaaja voi pyydystää ja kouluttaa hahmoja sekä taistella niitä vastaan. 1 Omistajalla on oikeus saada tavara takaisin, jos hän maksaa löytäjälle löytöpalkkion ja korvaa löydön aiheuttamat kustannukset. LISÄTYSSÄ todellisuudessa Kokkolan Englanninpuisto on pokemonien maailmaa. Löytötavara pitäisi aina toimittaa poliisille, mutta entistä useammin omistajia etsitään somen kautta. FAKTA Poliisi neuvoo 1 Jos löydät kadonneen tavaran, ilmoita löydöstä omistajalle tai toimita se poliisille. Pokefanilla tarkoitetaan Pokémon Go -pelistä innostunutta ihmistä. Pääosassa on reppu. Kuvassa, matematiikan kirjan kannessa, näkyi pojan etunimi. 1 Luovuta löytämäsi kadonnut tavara löytöpaikan henkilökunnalle, jos löydät tavaran laitoksesta, kuten junaasemalta, urheilutalolta tai koulusta. Reppu löysi omistajansa alle tunnissa. Kokkolalainen personal trainer Christel Viitanen hyppäsi perjantaiiltapäivänä polkupyöränsä selkään. PUHEENAIHE: TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa A2 Jouni Nikula Tällä tarinalla on onnellinen loppu. Jätimme repun löytöpaikalle, nostimme sen penkille, mutta otimme siitä ja koulukirjasta kuvan ja laitoimme sen Facebookiin, Kokkolan puskaradioon. –?Ei mennyt kauaa, kun pojan äiti kommentoi, että reppu oli löytynyt. Repussa oli ekaluokan kirjoja
Se oli ollut paikallisen rankkurin suositus. Samalla se oli ampaissut someen. Kiersimme lähikorttelit makupalanapsuja peltistä kuppia vasten kolistellen. Vähänkään pidemmällä aikavälillä näkymät sen sijaan ovat synkät. Niillä ei vaikutusta ole ollut. Selvää joka tapauksessa on, että Putinin kannalta presidentin vaihtuminen Yhdysvalloissa oli pettymys. Akulle, joka elää syödäkseen ja jolle elämän tärkein asia on ruoka, asti marssimme ei kuulunut, sillä pyörimme väärällä suunnalla. Portti jäi raolleen. Paljon helpompaa on selittää koiramme toinen tuhma tapa. Kansantalouden tilaa olennaisempi asia Putinille on suurten massojen tilanne. Venäläisten kulutustavaroiden läpimurto maailmanmarkkinoille on yhä pahasti kesken oleva projekti. Muun maailman jyrkästi tuomitsema Krimin liittäminen Venäjään maaliskuussa 2014 satoi kipeistä talouspakotteista huolimatta isänmaallisena innostuksena Venäjän suvereenin johtajan laariin. Samaan aikaan hän silti itsekin tiedostaa, että asiat ovat Kremlin näkökulmasta huonommalla tolalla kuin ehkä koskaan 2000-luvulla. Myllykoski sai korttinsa takaisin jo samana iltana. MARKKU JOKELA. Me emme tienneet siitä vielä, joten otimme kovemmat keinot käyttöömme. Ei Donald Trumpin hallinnon voi sanoa olleen Putinin taskussa, mutta Joe Bidenin myötä tilanne on oleellisesti toinen.?Bidenin tolkun linjasta kertoo toisaalta omaa kieltään ydinaseita rajaavan Start-sopimuksen jatkaminen. On pudonnut jo. Aletaan kuitenkin lähestyä tilannetta, jossa perusvenäläiset kiinnittävät keskeisistä kodinkoneistaan vähemmän huomiota Venäjän suuruutta illasta toiseen ylistävään televisioon kuin tyhjään jääkaappiinsa. Kaikkein vähiten Venäjän naapurien. Aku oli matkalla kohti keskustaa. Sitä ennen olimme ehtineet laittaa Akusta ilmoituksen toiseenkin puskaradioryhmään. Arvaatte tietenkin, mitä kautta kortti löysi omistajansa. Tosin joskus se tykkää alistaa vieraita ihmisiä nousemalla reittä vasten kuin laumanjohtaja. Lähdimme autolla kohti keskustaa. K oronakriisin terveyden ulkopuolisista vaikutuksista on puhuttu yhtä kauan kuin itse epidemiasta. Jukka Anias Talous on Navalnyin paras liittolainen Venäläisten kotitalouksien nettotulot ovat olleet vuosia laskussa. Alistamisen syvin merkitys on meille vieläkin suuri arvoitus. Se on syytä muistaa, vaikka oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin kaikkia säällisen demokratian pelisääntöjä halveksiva kohtalo onkin saanut tuhansia mielenosoittajia liikkeelle kautta laajan Venäjän maan. Syystä on puhuttu, sillä vaikutukset ovat massiiviset. Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa A3 Koiramme karkasi Facebookiin KOMMENTTI Jouni Nikula jouni.nikula@kpk.fi Meillä on ihana kultainennoutaja nimeltään Aku. Asian on määrä olla esillä moskovalaisessa tuomioistuimessa tiistaina. Venäläisten kotitalouksien nettotulot ovat olleet vuosia laskussa. Avuliaita ihmisiä tuntuu Suomessa riittävän. Tiesittekö, että Aku on somessa! Tiesimme. Paikallisessa somessa on tehoa. Jo Neuvostoliitto oli kuin klassinen kehitysmaa. Pian äitini soitti. Ei edes Aleksei Navalnyi. Navalnyin ehdollinen tuomio on muuttumassa vankeudeksi. Lapsensa repun puskaradion ansiosta löytänyt Anni Myllykoski muisteli puhelimessa myös vuotta 2016, jolloin hänen pankkikorttinsa tippui Torikadulle työkeikalla. Putinin ote vallasta on edelleenkin teräksisen vahva. Venäjän ajautuminen anarkistiseen tilaan ei tietenkään?olisi kenenkään kannalta hyvä asia. Edelleenkään Venäjällä juuri kukaan poliitikko ei suoraan vaadi Krimin palauttamista Ukrainalle. Some sen todistaa. Jos pihaportti jää raolleen, Aku saattaa livahtaa maailmalle uusia tuulia haistelemaan. Aku päätti lähteä kaupungille. Vallan vaihtuminen Washingtonissa on sekin Putinin kannalta huolestuttava asia. Marraskuussa meille tuli vieraita. Suurin kiitos kuului tietenkin sille avuliaalle ihmiselle, joka oli jaksanut tehdä pankkikortista somepäivityksen. Urheilu ja kulttuuri asetetaan helposti eri päihin janaa, mutta korona on ne yhdistänyt. Jukka Anias Yhteinen ahdinko V enäjää jo kolmatta vuosikymmentä hallitseva Vladimir Putin istuu edelleen vahvasti valtaistuimellaan Kremlissä. Koronapandemiasta Venäjän valtiontalous on selvinnyt kohtuullisen hyvin. Krimin miehityksen jälkeisen seitsemän vuoden aikana pudotusta on kymmenen prosenttia. Venäjän talouden perusrakenne ja samalla sen suurin ongelma on krooninen riippuvuus raaka-aineiden – ennen muuta raakaöljyn ja maakaasun – viennistä. Tällaisissa tapauksissa some jauhaa tulosta. Tähän saakka Kreml on pystynyt patoamaan tavallisten venäläisten tyytymättömyyttä klassisella Venäjä vastaan muu maailma -propagandalla, jossa isänmaallisuus on ollut ylivoimainen ykkösasia. Katoilevat koirat ovat ihan omassa sarjassaan somen paikallisryhmissä. Ja mitä tuuria! Avulias mies piteli toisella kädellään älypuhelinta ja toisella koiraamme. Somen takia moni karkurikuono päätyykin illaksi kotiin eläinhoitolan tai lopullisen katoamisen sijaan. Kun ei teattereissa ja konserteissa eikä urheilutapahtumissa sallita – hyvin perustein toki –?yleisöä, toiminnalta putoaa nopeasti taloudellinen pohja ja järki. Ja nyt Aku oli jo onnellisesti kotona. Siinä missä muun maailman odotetaan palautuvan koronan jälkeen nopeasti, Venäjän kohdalla näin ei arvioida tapahtuvan. Tästä pääsemmekin paikallisen somen voimaan. Koira oli ehtinyt jo minnekäs muualle kuin vauhdinmakuun nelikaistaiselle Kustaa Aadolfinkadulle
Tässä vaiheessa rokotetaan yli 80-vuotiaita kotona asuvia ikäihmisiä ja heidän kanssaan samassa taloudessa asuvia omaishoitajia sekä ikääntyneitä, esimerkiksi puolisoita. Oli todella vaikea saada aika.” Yksi lukija toivoo, että Soite jakaisi itse ajat ikäihmisille: ”Onko mahdotonta soitelaisten soittaa ikäihmisille. Jukkola ja Marlén Timonen (r.) kannattivat Sillanpään vastaesitystä. Kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Janne Jukkola (kok.) esitti, että aiemmin tehty lomautuspäätös pidetään voimassa. Sitten yhtäkkiä netissä tuli kaksi vihreää päivää (to ja pe), varasin heti torstaille, mutta ensimmäisen ajan kohdalle tuli että varattu jo. Tällaisia henkilöstötoimia ovat muun muassa määräaikaisuudet, eläköitymiset ja sijaisuudet. Kaupunginhallituksen päätösesitys vaatii menetettävien 2,5 miljoonan euron säästöjen osalta vielä valtuuston hyväksynnän. Lomautuksista luopumisen toivotaan tuovan koronarajoitusten puristuksessa kaupungin henkilöstölle lisätilaa tilanteeseen sopeutumiseen, jaksamiseen ja tulevaisuuden suunnitteluun. Puhelinajanvaraus avattiin maanantaiaamuna kello 10. Rokotukset aloitetaan torstaina. Jonossa olevaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti rokotuspäivänä, jos aika järjestyy. Puhelinajanvarauksessa linja tarjosi takaisinsoittomahdollisuutta, vaikka sellainen ei ollut edes käytössä. Soiten mukaan hankaluudet johtuivat puheluiden suuresta määrästä. Soite tiedotti maanantaina aamupäivällä Facebookissa ja nettisivuillaan, että tekniset ongelmat olisi kuitenkin ratkaistu. Myös sähköisessä ajanvarauksessa oli aamupäivällä teknistä vikaa. Hallituksen jäsen Timo Sillanpää (ps.) esitti, että hallitus esittää valtuustolle talousarviomuutoksen, jossa poistetaan 2,5 miljoonan euron henkilöstösäästötavoite. Perusteluina viime hetken muutokselle ovat muun muassa koronatilanteen pitkittyminen ja heikentyminen ja näiden vaikutukset talouteen. Päästöt katsottiin enimmäkseen toteennäytetyksi, mutta vastaajien tahallista syyllistymistä rikokseen ei. Yksi soittaja varaa 300:lle ajan päivässä, tarkoittaa 2 soittajaa 600:lle, ei kait ole liian vaikeaa!” Koronarokotusten ajanvaraus takkusi Ajat varattiin kuitenkin nopeasti loppuun. Maanantain ajanvarauksessa jaettiin aikoja myös jonopaikoille, jolta voi päästä koronarokotukseen, jos aikoja peruuntuu tai rokotepulloista saadaan otettua arvioitua enemmän annoksia. KAUPUNGINHALLITUS hyväksyi myös kaupunginjohtajan esittämät toimenpiteet, joilla pyritään vaikuttamaan siihen, että talousarvion tulostavoite heikkenisi mahdollisimman vähän. Työntekijöitä esimerkiksi kannustetaan pitämään palkattomia vapaita työtilanteen niin salliessa. Myös lomarahojen vaihtamista vapaaseen mahdollistetaan. Hankintoihin ja toimintakuluihin on käytettävä erityistä harkintaa. Vaihtoehtona oli kymmenen päivän palkaton vapaa tai lomarahojen vaihtaminen 70-prosenttisesti vapaaksi. Äänestys käytiin kaupunginjohtajan esityksen kohtiin 3.–4. Tuomio annettiin tammikuun lopulla. Ajat loppuivat jo kello 13 mennessä. Sain kyllä torstaille sitten vähän myöhemmälle ajan. Syytteiden mukaan juomia ja elintarvikkeita tuottaneet yhtiöt ovat johtaneet tehtailtaan jätevesiä luontoon puhdistamattomina tai puutteellisesti puhdistettuina useiden vuosien ajan 2000-luvulla. Ympäristörikostuomio ei tyydyttänyt syyttäjää. Kaupunginjohtajan pohjaesitys voitti yhdeksällä äänellä: Stefan Anderson (r.), Raimo Hentelä (sd.), Reino Herlevi (kesk.), Sirpa Orjala (sd.), Johanna Paloranta (kesk.), Anne Peltomaa (kd.), Vesa Pohjola (vas.), Riitta Rahkola (kesk.) ja Mauri Salo (kd.). Finn Springiä ja muita sen tuntumassa toimivia yrityksiä vastaan nostetut rikossyytteet ympäristön turmelemisesta hylättiin Pohjanmaan käräjäoikeudessa. LOMAUTUSTEN PERUMISEN vuoksi hallitus esittää valtuustolle talousarviomuutosta, jossa poistetaan 2,5 miljoonan euron henkilöstösäästötavoite siten, että kaupungin tulos heikkenee samalla summalla. ENSIMMÄISET ajat rokotuksiin tekivät kauppansa nopeasti. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa A4 Katariina Poranen Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soiten maanantaina avaama koronarokotusten ajanvaraus ei sujunut ilman ongelmia. Varsinaisesta lomautusten perumisesta ei siis äänestetty. helmikuuta. Neljää yritystä ja yhteensä viittä niiden johtohenkilöä syytettiin ympäristön turmelemisesta Lestijärvellä ja Toholammin Härkänevalla sijaitsevilla tuotantolaitoksilla. Ajan pystyi varaamaan myös sähköisesti internetissä Omahoito-palvelussa, johon kirjaudutaan omilla pankkitunnuksilla. Koska koronarokotteiden saatavuus on heikko koko maassa, Soite pystyy jakamaan ensimmäisissä joukkorokotuksissa vain noin 300 annosta. Syyttäjä ja yksi asianomistaja ovat ilmoittaneet tyytymättömyytensä asiaan, eli tuomio ei ole lainvoimainen. Kaupungin oli määrä lomauttaa koko henkilöstönsä vuoden 2021 aikana kahdeksi viikoksi. Jonotin kummassakin noin tunnin. Ja että talousarviomuutos katetaan ensisijaisesti kuntakokeilun avulla saatavilla työmarkkinatukimenojen säästöillä ja Soiten konserniohjausta tehostamalla. Säästön pois jäämisen kattamiseksi esitetään lisälainaa, jonka ottamiseen kaupunginhallitus hakee valtuustolta valtuutta. MONI rokotusaikaa varannut kertoi Keskipohjanmaalle kokemuksiaan: ”Puhelimitse ei onnistunut eikä takaisinsoittoaikaa enää ehdotettu. CLAS-OLAV SLOTTE Kaisa Suomala Toholammin ja Lestijärven ympäristörikosjutun käsittely ei vielä saanut viimeistä sinettiä, vaikka kaikki rikossyytteet hylättiin Pohjanmaan käräjäoikeudessa tammikuussa. Joten tilasin netistä, vaikka ohjeissa ilmeni, että voidaan tilata vain yhdelle henkilölle, mutta tilasin itselleni ja vaimolleni netin kautta suurin piirtein samalle ajalle.” ”Minulla oli sekä netti että puhelin yhtä aikaa auki. Toimialoja kehotetaan toteuttamaan aktiivisesti muita henkilöstötoimia, joilla palkkasummaa voidaan pienentää. Hanna Rautio KOKKOLA Kokkolan kaupunki luopuu tälle vuodelle suunnitelluista koko henkilöstöä koskevista lomautuksista. Ajanvaraus seuraaville rokotusajoille avataan ensi viikon alussa, jolloin rokotteita on jaossa enemmän kuin tällä viikolla. liittyen, jotka koskivat talousarviomuutosta. Myös koronatilanteen vaikutuksista ja merkityksestä kaupungille on raportoitava säännöllisesti kaupunginhallitukselle. Kaupunginhallitus hyväksyi maanantain kokouksessaan kaupunginjohtaja Stina Mattilan tekemän esityksen aiheesta. Esitys raukesi kannattamattomana. Valitusaika loppuu 22. MATTILA esitti hallitukselle, että se kumoaa 30.11.2020 tekemänsä päätöksen ja luopuu päätetyistä henkilöstön lomautuksista tänä vuonna. Toimialojen tulee raportoida henkilöstömenoistaan ja niiden kehityksestä kuukausittain kaupunginhallitukselle. Lisäksi esitykseen kuului viides kohta, jonka mukaan tarvittaessa syksyllä 2021 valtuuston päätettäväksi tuodaan mahdollinen henkilöstökuluihin kohdennettu tarve lisälainanottovaltuutuksesta. Ajanvaraukseen tulikin ennätysmäärä yhteydenottoja: ensimmäisen tunnin aikana lähes 2000. Henkilöstön lomautuksista luovutaan Kokkolan kaupunginhallitus kumosi päätöksen tämän vuoden henkilöstölomautuksista. Syytekohtia oli neljä ja ne kaikki hylättiin. Takaisinsoittopyyntöihin ei siis pystytty vastaamaan. Maanantaisen kokousesityksen mukaan lomautuksia arvioidaan uudelleen, kun vuoden 2022 taloutta suunnitellaan
SÄÄSTÄ 50€ SÄÄSTÄ 20€ Xiaomi Mi 10T Lite 5G 299 € Norm. Viime viikolla Soitessa otettiin noin 1300 koronavirustestiä. Kaikkiin puhelimiin ja tabletteihin DNA Vaihtohyvitys Nokia 8.3 5G 64 Gt 399 € Norm. 99 € SÄÄSTÄ 200€ SÄÄSTÄ 50€ JBL Tune 115BT langattomat nappikuulokkeet 29 € Norm. Numero on maksuton. Muotokuvatila ja 4K-kuvaus . 64 MP:n AI-neloiskamera . 199 € . Päivystävä palomestari arvioi, että kyse ei ole isoista vahingoista. Magnesium on myös luuston ja hampaiden tärkeä rakennusaine. Soiten mukaan tartuntaketjut ovat selvillä, eikä tartunnoista ole seurannut altistumisia, sillä sairastuneet olivat jo ennestään karanteenissa. Seuraa liikkumista . Paikalla oli kaksi pelastuslaitoksen yksikköä. PÄIVI SAVELA. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa ei ole hoidossa tällä hetkellä yhtään koronavirustartunnan saanutta. Järeä akku ja tehokas kaiutin . Monipuolinen Magnesia Penta sisältää viiden eri magnesiumyhdisteen tehon hyvin imeytyvässä ja vatsaystävällisessä muodossa. Paikalle hälytettiin myös poliisi. KALAJOEN kaupunki kertoi maanantaina viikonloppuna todetusta, Kalajoen kymmenennestä koronavirustartunnasta. Altistuneet henkilöt on tavoitettu ja heidät on asetettu tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. 319 € SÄÄSTÄ 80€ DNA Kaupasta SÄÄSTÄ 70€ MAGNESIA PENTA magnesiumkapseli IMEYTYY HYVIN VAIKUTTAA PITKÄÄN VATSAYSTÄVÄLLINEN VIIDEN magnesiumyhdisteen teho Magnesium au aa vähentämään väsymystä ja uupumusta sekä edistää hermoston ja lihasten normaalia toimintaa ja proteiinisynteesiä. Takuu kattaa laitteen valmistusviat, kun laitetta on käytetty asianmukaisesti ja ohjeiden mukaan. Hinnat voimassa 7.2.2021 asti. TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa A5 Koroton ja kuluton DNA Maksuaika: Voit ostaa laitteet esim. DNA Vaihtohyvitys: Hyvitämme matkapuhelimista ja tableteista vaihdossa uuteen puhelimeen tai tablettiin 1–700 €. Kaikkiin puhelimiin pidennetty 3 vuoden DNA Takuu Honor 7S 79 € . sukupolvi) 64 Gt 449 € Norm. Kaikkiin puhelimiin pidennetty 3 vuoden DNA Takuu Norm. Kaksi uutta koronatartuntaa Soiten alueella Hanna Rautio YLIVIESKA Ylivieskan rautatieasemalla asemarakennuksen odotustiloihin tehtiin ilkivaltaa maanantai-iltana. Lähinnä kyseeseen tulevat tilojen siivouskulut. Tarjoustuotteita on rajoitetut erät. Kysy lisää DNA Kaupan myyjältä, kun tuot laitteesi vaihtoon. Tulipalosta ei kuitenkaan ollut kyse, eikä Ihalaisen mukaan näkynyt merkkejä sen sytyttämisyrityksestä. Valmisteen eri magnesiumyhdisteet vaiku avat suoliston eri osissa. Ei jälleenmyyjille. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Esa Ihalainen kertoi Keskipohjanmaalle kello 21 jälkeen, että odotustiloihin oli roiskittu bensaa tai muuta vastaavaa nestettä. Odotustiloihin roiskittiin bensaa tai vastaavaa nestettä. Laitteiden värit ja saatavuus vaihtelevat myymälöittäin. Selkeä peruspuhelin . Tämän ansiosta magnesium imeytyy tehokkaasti ja vaiku aa elimistössä pitkään. 49 € . Ilmoituksen oli tehnyt sivullinen tiloissa havaitsemansa hajun perusteella. dna.fi/tarjoukset | DNA Kauppa | Soita ja tilaa 0800 30038. 36 kk maksuajalla vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. 349 € . Muuta ilkivaltaa ei ollut havaittavissa. Positiivisia tuloksia on noin 0,8 prosenttia. Terveyskaupoista ja päivi äistavarakaupoista Tutkittua suomalaisen lääketehtaan laatua Valmistettu SUOMESSA Katariina Poranen, Hanna Rautio Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella todettiin maanantaina kaksi uutta koronavirustartuntaa. Ilkivaltaa Ylivieskan rautatieasemalla Ylivieskan asemalla tehtiin ilkivaltaa odotustiloihin maanantai-iltana. 8 tunnin akkukesto . Viimeisten 14 vuorokauden aikana Soiten alueella on todettu 21 koronatapausta. 239 € . 599 € . Vaihtohyvitys ei voi ylittää uuden laitteen hintaa. Terveyskeskuksen vuodeosaston vierailukieltoa jatkettiin tähän päivään saakka. Kaikkiin laitteisiin koroton ja kuluton DNA Maksuaika, korko % ja kulut € SÄÄSTÄ 20€ On muuten halpaa sporttidigiä, lätkädigiä, sohvadigiä, lomadigiä, arkidigiä ja mitä diginä! Samsung Galaxy Watch Active2 Aluminum alk. Korko % ja kulut €. PureView-neloiskamera . Määrä on nousussa. Pidennetty 3 vuoden DNA Takuu: Ostamaasi puhelimeen tai tablettiin 36 kk takuu mikäli valmistajan myöntämä takuu on lyhyempi. Kaikkiin laitteisiin koroton ja kuluton DNA Maksuaika, korko % ja kulut € Norm. Kaikkiin laitteisiin koroton ja kuluton DNA Maksuaika, korko % ja kulut € 129 € Samsung Galaxy A20e Norm. 499 € . Kaikkiin puhelimiin pidennetty 3 vuoden DNA Takuu Apple iPhone SE (2. Koronaviruksen ilmaantuvuus on nyt 25,6 tapausta 100 000 asukasta kohti
Sen lisäksi mielipidesivulle otetaan kirjoituksia vastaan normaaliin tapaan. Lukijasuhteen tiivistämisestä Keskipohjanmaan uutistuottaja ja analytiikkatuottaja Arja Kangas poimii esimerkiksi kaksi uutta juttusarjaa. 1 Jatkossa Lännen Media taustoittaa uutisia ja tuottaa viikonvaihteen lukupaketin. Juttusarjassa haastatellaan pariskuntien lisäksi esimerkiksi kaveruksia, isiä ja poikia, mummoja ja lapsenlapsia, kummin ja nuoren välisiä ajatuksia. TOISENA tärkeänä painopisteenä Ojutkangas nostaa esiin yhteisöllisyyden eli sen, että lukijat tulee saattaa elävään vuorovaikutukseen lehden kanssa. 1 Mielipidetarjontaa lisätään someja verkkolehtikommenteilla. Yleisön mielipiteet saavat jatkossa laajempaa kaikupohjaa. Silloin järjesteltiin printtilehden rakennetta ja tuotiin digipalveluihin nykymuotoiset maksulliset jutut. Ihmisten elämä muodostuu monenlaisista kiinnostuksen kohteista. PÄÄTOIMITTAJA Ojutkangas korostaa uudistuksesta kertoessaan myös sitä, että julkaisutapojen kehittämisessä ei ole kysymys vain tekniikasta vaan siitä, että kuluttajilla on oltava mahdollisuus nauttia sisällöistä digissä, printissä ja vaikka sosiaalisen median kautta. Tarkoituksena on myös lisätä uutisanalyysejä. Juttuja ja haastatteluja julkaistaan myös podcastmuodossa. Arja Kankaan mukaan toimituksessa on kokeneita ja paljon nähneitä toimittajia, joiden arviot varsinkin vaiherikkaiden juttujen taustoilta kiinnostavat. 1 Kotimaan ja ulkomaan uutiset tulevat jatkossa STT:ltä. 1 Lisää uutisanalyysejä taustoittamaan juttuja. Kunnallinen ja julkinen päätöksenteko ja siitä uutisoiminen on ydintoimintaa. Erityisesti vaalien ympärillä on tärkeää olla hereillä. Viime vuoden tärkein sisällöllinen kehittäminen kohdistui Ojutkankaan mukaan tietynlaiseen perusjournalismiin. Toimituksen pitää pystyä taustoittamaan ja analysoimaan. 1 Uutta on myös viikkokooste. FAKTA Keskipohjanmaalehti uusi rakennettaan 1 Kaksi uutta juttusarjaa vuoroviikoin. –?Tavoitteena on edelleen tehdä elävää journalismia, jonka ansiosta asiat muuttuvat ja yhteiskunnan ongelmiin puututaan. Siihen nimensä mukaan kootaan kuluneen viikon tärkeimmät tapahtumat ja puheenaiheet näyttävien kuvien kera. Viime vuoden aikana tuli teknisenä ja journalistisena uudistuksena muutos, jonka ansiosta myös digitaalisessa näköislehdessä pystytään näyttämään videoita ja kuuntelemaan podcasteja, Keskipohjanmaan päätoimittaja ja KPK Yhtiöt Oyj:n sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas kertoo. –?Haluamme tuoda eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten äänen kuuluviin. Juttujen teossa yleisöltä tulevat vinkit ovat puoli voittoa. –?Koti on jokaiselle tärkeä paikka ja siksi kodit, sisustus ja asuminen kiinnostavat. Vähiten tärkeä ei ole lasten ja nuorten ääni, joka kuuluu muun muassa tällä viikolla julkaistussa lasten lehdessä. Uutta Keskipohjanmaassa on myös viikkokooste. –?Jokaisen lehden on hyvä uudistua aika ajoin. –?Joskus jutut ovat videohaastatteluita, jotka julkaistaan usein kirjoitettuina versioina myös paperilehdessä. Aktiivinen ote säilyy Keskipohjanmaa tuottaa hyviä ja monipuolisia sisältöjä jatkossakin paperilehteen, näköislehteen, verkkolehteen ja sen mobiiliversioon. Uusittuun Keskipohjanmaahan voi tutustua tänään kotiin tuodussa lehtiversiossa, näköislehdessä ja Keskipohjanmaan verkkolehdessä. Keskipohjanmaa kehittää julkaisutapoja ja pyrkii sisällössä läheisempään vuoropuheluun lukijan kanssa. Keskipohjanmaan sosiaalisesta mediasta ja verkkosivuilta nostetaan kommentteja paperilehden mielipidesivuille. Maakuntalehti elää myös valtakunnallisia ja kansainvälisiä asioita peilaten, päätoimittaja summaa. Keskipohjanmaan erikoisuutena on se, että ääntä ja elävää kuvaa julkaistaan myös näköislehdessä, Tiina Ojutkangas toteaa. Edellinen isompi uudistus tehtiin kaksi vuotta sitten. Yhä enemmän kaivettiin päätöksenteon perusteita ja sellaisiakin asioita, joiden julkitulo herätti keskustelua, myös kritiikkiä. Toinen uutuus käsittelee puolestaan kahden ihmisen välisiä suhteita. Sen vuoksi ihmisten arki, tunteet ja elämän tavalliset asiat kuuluvat ja näkyvät aiempaa enemmän Keskipohjanmaassa. Mitä nyt sanotaan ja luvataan ja kuinka lupaukset pitävät. Toisessa sarjassa keskitytään kotoiluun, eli siihen, kuinka keskipohjalaiset asuvat ja lomailevat esimerkiksi mökillään. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa A6 Antti Savela Osin kolmen pohjalaismaakunnan alueella ilmestyvä Keskipohjanmaa-lehti uudistaa sisältöjään. Muutaman vuoden ajan Keskipohjanmaan toimitus on verkkolehden ja näköislehden analytiikan avulla saanut paljon tietoa siitä, mitkä sisällöt ihmisiä kiinnostavat. JUKKA LEHOJÄRVI. Analytiikka viitoittaakin Arja Kankaan mukaan hyvin pitkälle sisältöpäätösten tekemistä
Tilaus saapui onneksi nopeasti ja Virizil ei pettänyt odotuksiani”, hän hymyilee. KYVYTTÖMYYS 4. Koin, että vatsani toiminta oli liian kiusallista ja mahdolliset seuraukset olisivat olleet liian arvaamattomia. Ota Virizilin sisältämät ainesosat tueksesi, jos nämä ongelmat häiritsevät seksuaalista hyvinvointiasi: 4 SEKSIONGELMAA YKSI RATKAISU 3. Olin tyytyväinen elämääni, mutta vatsaani ja suolistooni kertyi edelleen häiritsevän paljon kaasua. Tiesin, että se voi olla ihan normaalia, mutta omalla kohdallani en halunnut hyväksyä sitä”, hän huokaisee. Anetten arki muuttui elämänmuutoksen kautta rauhallisemmaksi. Mainoksessa minua kiinnosti eniten kestävyyden tukeminen. ”Äitini neuvoi minua viimein tilaamaan Wellvitan verkkokaupasta voikukkaa ja latva-artisokkaa sisältävää Macoformia. Minulla ei yksinkertaisesti ollut siihen enää energiaa”, Anette kertoo harmistuneena. ”Arkipäivistäni tuli miellyttävämpiä, kun sain itse päättää työajoista. Pian vaimokin huomasi uudenlaisen intohimon roihuavan. FINN JORSAL, TANSKA MAINOS MAINOS. Lisäksi Finn on ollut mukana perustamassa Tanskan instituuttia Ateenaan, Kreikkaan. ”En tiennyt mitään, että hän käytti Viriziliä, mutta huomasin kyllä, miten paljon romanttisempi hän oli. Energiaa ja romanssia ”Minä ja vaimoni olemme molemmat rakastuneita, mutta samalla aktiivisia ihmisiä. Lopulta hän päätti parantaa elämänlaatuaan ja hakea elämälleen uutta suuntaa. Vatsani kestää paremmin sen, mitä normaalin vatsan tuleekin kestää.” Hirsalantie 11, 02420 Jorvas Macoform valmistetaan artisokkaja voikukkauutteista. TESTOSTERONITASO 1. Hän tutkii Euroopan klassisia kieliä, eli latinaa ja muinaiskreikkaa sekä näillä kielillä kirjoitettua kirjallisuutta. ”Se oli rauhallinen sunnuntaiaamu, kun näin lehdestä mainoksen luontaistuotteesta. Sitten hän löysi luontaistuotteen nimeltä Macoform. Ruoansulatusongelmista aiheutunut väsymys oli haastavaa, mutta kiireen vuoksi en voinut vain pitää paussia ja käydä makuulle”, Anette kertoo. MAINOS ”Fyysinen kykyni ei ollut entisellään. Luovutin kokonaan niinkin tärkeässä asiassa kuin intiimissä kanssakäymisessä”, harmittelee eläkkeellä oleva Finn. HALUTTOMUUS Tilaa Virizil puoleen hintaan! alk. ”Lopulta Finn kertoi luontaistuotteesta ja en voinut valittaa hänelle siitä”, hän toteaa tyytyväisenä, vaikka intohimo ei ollutkaan ainostaan hänestä kiinni. Se oli oikea päätös”, Anette hymyilee ja kertoo vähitellen huomanneensa, että vatsa ei tuntunut epämukavalta. Minun piti ihan kysyä, että oliko se minusta kiinni vai mitä ihmettä on tapahtunut?”, Mette hymyilee ja on nauttinut siitä, että intohimo taas roihuaa heidän välillään. Vastapainona hän on aktiivinen surffausyhteisössä ja toimii paikallisen taideyhdistyksen puheenjohtajana. Emme kuitenkaan halunneet luopua tärkeästä osasta elämäämme”, pohtii Finn. ENERGIAN PUUTE 2. Artisokka Latva-artisokka edistää normaalia ruoansulatusta, tukee vatsan hyvinvointia ja vähentää vatsan turvotusta. TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa A7 ”Muistan hyvin ne vuodet, jolloin työskentelin supermarkettiketjun johtajana. Helpotusta vatsalle Anette Adamsenilla, 54, oli vuosien ajan erilaisia vatsaongelmia. ”Virizilin sisältämä ginseng-uute on tuonut toivottua miesvoimaa, energisyyttä ja pilkettä silmäkulmaan, kertoo klassista filologiaa opiskellut mies, jolla on monta rautaa tulessa. SOITA: 09 615 00 516 Ma-to 8-16, Pe 8-14.30 Verkkokauppa: www.wellvita.fi Tilaa Macoform kestotilauksena – saat kaksi ensimmäistä kuukautta puoleen hintaan! Nyt vain 14 95 € (60 tablettia ) + toimituskulut 4,95€ Macoform Poimi itsellesi parasta luonnosta ”Minun ei enää tarvitse huomioida niin tarkasti mitä syön. Finnin vaimo Mette ei tiennyt, että Finn oli aloittanut luontaistuotteen käytön. Ei ole salaisuus, että iän kertyessä voi energia olla kortilla. Voikukka Voikukka tukee maha-suolikanavan toimintaa ja pH-tasapainon ylläpitämistä. Tabletteihin käytetään vain laadukkaita, huolellisesti valikoituja raaka-aineita ja valmistusprosessi on tarkkaan valvottu. Hän irtisanoi itsensä stressaavasta johtajan työstä ja opiskeli itsenäiseksi psykoterapeutiksi. 19,95€ (kuukausi) + toimituskulut 4,95€ 09 615 00 516 (pvm/mpm) Ma-To: 8-16.00, Pe: 8-14.30 www.wellvita.fi Enemmän miesvoimaa 69-vuotias Finn halusi testata mieskuntoa edistävää Virizilluontaistuotetta, sillä hän pitää tärkeänä miehisyydestään huolehtimista. Pinkeältä tuntunut vatsa rajoitti hänen ruokailuaan, pukeutumistaan ja lopulta jopa sosiaalista elämää. ”Vatsan oikuttelun takia en pystynyt osallistumaan moniin sosiaalisiin tilaisuuksiin. Halusin luontaisen vaihtoehdon
Muuta oiretta ei jäänyt kuin oikean puolen käden ja jalan heikkoutta. Pevi antaa sotesta lausunnon mietinnön tekevälle Toipilasaikana ei ajatustakaan työasioille Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä kuntoutuu hyvin joulukuisesta aivokasvainleikkauksesta. Perustuslakivaliokunta alkaa helmikuussa käsitellä hallituksen sote-esitystä. Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä on kuntoutunut hyvin aivokasvainleikkauksesta kotonaan Rovaniemellä ja mieli on valoisa. Ojala-Niemelän sairausloma jatkuu nykyisin tiedoin 14. Joka päivä se on parempi, pikkuhiljaa voimat palautuvat. –?Ensin kun kerroin tästä, molemmat lapset vetäytyivät teinien tapaan omiin huoneisiinsa. Ojala-Niemelän pitkät tummat hiukset poistettiin niskavilloja lukuun ottamatta. OJALA-NIEMELÄ KERTOO , että hän ei ole murehtinut työasioita, vaan keskittynyt toipilasaikaansa. Valmiuslaki on tarkoitettu ennen kaikkea sotatilaa varten. Olen ollut luottavainen, että se on hyvissä käsissä. Lisäksi valiokunta käsitteli ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) virkarikosasiaa ja kansanedustaja Juha Mäenpään (ps.) syytesuojan poistamista. Ojala-Niemelä pohtii jälkeenpäin, että suurin oppimisprosessi valiokunnalle oli valmiuslain aktivoiminen käyttöön ensimmäistä kertaa. Eduskunta aloittaa työnsä tällä viikolla. –?Patologilta tullut tieto helpotti. Hänet valittiin 2019 eduskuntavaalien jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi. Peviin saatiin hyvä vetäjä, kun Antti Rinne (sd.) oli käytettävissä. Ojala-Niemelää leikkasi Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa kymmenen hengen tiimi viiden tunnin ajan. Työkuntoisuus tarkistetaan ennen sairausloman päättymistä. KOULUTUKSELTAAN Ojala-Niemelä on varatuomari ja neljännen kauden kansanedustaja. Olen käynyt fysioterapeutilla kuntoutuksessa ja lisäksi jumpannut kotona, että saisin oikean puolen yhtä vahvaksi kuin vasen puoli. Kasvain saatiin leikkauksessa kokonaan pois. maaliskuuta asti. Aava tuli vartin päästä takaisin, otti kaulasta kiinni ja kysyi, onko leikkaus vaarallinen. Toipuminen joulukuun puolivälissä tehdystä aivokasvainleikkauksesta on sujunut hyvin. Poikkeuksellisena koronavuotena valiokunnan rooli korostui entisestään. –?Yhtään huonoa viestiä en ole saanut ja kannustusviestit ovat kannatelleet minua. Veeti kysyi leikkauksen jälkeen, että oletko äiti normaali, kun päätä oli leikattu. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on luonnehtinut perustuslakivaliokuntaa eduskunnan kulmakiveksi, jonka toimintaan pitää pystyä luottamaan. –?Onneksi on luottavainen mieli. Ojala-Niemelä sanoo pohtineensa, että valmiuslain käyttöönotossa pitäisi olla jollakin lailla nopeutetumpi käsittely, mutta kuitenkin sillä lailla, että eduskuntaa ja kansanvaltaa ei ohiteta asiassa. Tilalle on jo kasvanut muutaman sentin tumma sänki. –?Yhtään vähättelemättä koronan aiheuttamia toimenpiteitä, tämä oli hyvä sormiharjoitus, jos miettii sotatilaa ja sitä, miten siinä tilanteessa nopea päätöksenteko turvataan. Perhe, aviomies ja 11-vuotias Aava-tytär ja 15-vuotias Veeti-poika ovat myös tukeneet valtavasti. JUSSI LEINONEN ” Yhtään vähättelemättä koronan aiheuttamia toimenpiteitä, tämä oli hyvä sormiharjoitus, jos miettii sotatilaa ja sitä, miten siinä tilanteessa nopea päätöksenteko turvataan.” Johanna Ojala-Niemelä kansanedustaja (sd.). Valiokunta otti kantaa siihen, että valmiuslain uudistaminen pitää käynnistää koronan jälkeen. Hän toimi paljon vartijana olevan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana. Patologille lähetetyistä näytteistä ilmeni, että kyseessä ei ollut syöpä. A8 TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa Kirsi Turkki Kansanedustaja Johanna OjalaNiemelä (sd.) on valoisalla mielellä. Äiti on leikkauksen jälkeen ihan niin kuin ennenkin, vastasin. Perustuslakivaliokunta on myös todennäköisesti eduskunnan työläin valiokunta. –?Perustuslakivaliokunta oli paljon vartijana hyväksyessään koronaan liittyvien lakien käyttöönottoja soveltamisasetuksia niin, että ylilyöntejä ei tapahdu, ja ihmisten perusoikeuksia ei rajoiteta liikaa, Ojala-Niemelä muistuttaa. Ojala-Niemelä päätti jo joulukuussa kertoa aivokasvaimestaan ja isosta päänalueen leikkauksestaan julkisuuteen. Ratkaisu on hänen mielestään osoittautunut hyväksi. Joka päivä joku on soitellut kuulumisia, ei ole tarvinnut mökittyä yksin neljän seinän sisälle. –?Huomasi sen, että valmiuslaki sopii huonosti pandemiatilanteeseen
Tilanne on entistä herkullisempi, kun Suomen arvioitu saanti EU-varoista hupenee ja Italia saa suurpotin, jonka käytöstä on helppo herättää epäilyjä. Milloin on sopiva hetki lopettaa elvyttävä politiikka ja milloin aloitetaan sopeutukset eli leikkaukset ja verojen kiristykset. Kiuru sanoi, että vaikka lapsilla ja nuorilla korona ei ole tähän mennessä ollut kovin vakava, lapset ja nuoret voivat viedä koronaa harrastuksista kotiinsa. helmikuuta. Tiistaina alkavalla eduskuntakaudella oppositio pystynee haastamaan hallitusta enemmän. EU:n elpymispakettiin eduskunta pääsee kiinni jo kevätkautensa aluksi, kun se käy lähetekeskustelun hallituksen esityksestä Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä. Myös salikeskustelussa äänten paino on koventunut. Asiallinen keskustelu on paikallaan, ja kritiikkiä saa esittää, kun on julkisessa ammatissa. –?Kyllä häirintä pelottaa. Hallitus on puolestaan suositellut, että rajoituksia ei nykyisestä höllennettäisi. Tilannetta huhtikuussa helpottaa se, että hallitus siirsi vaikeimmat päätökset liikenteen päästövähennyksistä ensi syksyyn. Jos kaikki menee aikataulussaan, sotesta voidaan äänestää isossa salissa kesäkuussa ennen eduskunnan kesätaukoa. Eduskunnan kiihkeää kevätkautta ennakoi Ojala-Niemelän mukaan opposition aktivoituminen. Toisaalta kukin hallituspuolue löytää puoliväliriihestä sopivan syyn lähteä hallituksesta, jos lähtöhaluja on huonon vaalituloksen takia. TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa A9 EDUSKUNTA Kevätkausi alkaa 1 Eduskunnan kevätistuntokausi alkaa tiistaina 2. Politiikan kevään kipupisteet: vaalit ja heti perään puoliväliriihi KOMMENTTI Kirsi Turkki @lannenmedia.fi Kuntavaaleihin on aikaa alle kolmen kuukautta, jos muuta ei päätetä. Kannatuskuopassa rämpivä keskusta on hallituspuolueista kovimmalla kuntavaaleissa. Viime viikolla kerrottiin, että pääkaupunkiseudulla alle 20-vuotiaiden harrastusmahdollisuuksia avataan kaupunkien tiloissa ”hallitusti ja rajatusti”. Hänet valittiin 2019 eduskuntavaalien jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi. Listalla ovat muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan ehtojen tiukennus ja paikallinen sopiminen. On selvää, että perussuomalaiset haastavat hallitusta ja erityisesti keskustaa koronapandemian takia sovitusta 750 miljardin euron suuruisesta EU:n elpymisvälineestä. Päätetään ihmisten lähipalveluista, kouluista ja terveyskeskuksista, kirjastoista ja kulttuurista. –?Pään aukaisu on iso ja kriittinen leikkaus. Kireyttä voi ennakoida päähallituspuolue sdp:n ja keskustan välille talouspolitiikan virityksestä. Kun keskusta lähtee, lähtee myös hallitus, on Halla-ahon logiikka. –?Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pyrkii tekemään kuntavaaleista valtakunnallisen vaalin, johon hallituskin jo kaatuu. 1 Eduskunta valitsee tiistaina puhemiehen ja varapuhemiehet, jotka ovat todennäköisesti samat kuin syysistuntokaudella. Ojala-Niemelää hyökkäykset yksittäisiä kansanedustajia kohtaan huolestuttavat. Entisen pääministerin Juha Sipilän (kesk.) kimppuun käytiin, keskustan virtuaalista verkkotilaisuutta häirittiin ja vihreiden Oulun toimiston ikkunat töhrittiin hakaristein. Ojala-Niemelä ei ole itse kokenut häirintää. Käsiksi ei saa käydä, kyllä siinä menee se raja. –?Ja tolkun ihmiset ryhtyvät kapinoimaan näitä vastaan, Vapaavuori sanoi. Perustuslakivaliokunnan kanta on ratkaiseva sote-uudistuksen toteutumisessa. Perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) puolestaan sanoi maanantaina, että paineet rajoitusten purkamiselle ovat varmasti kovat, mutta rajoituksille on perustelut. Ilmastopolitiikan väliarvio hiertää vihreiden ja keskustan välejä. Kiuru puolestaan sanoi, että hänellä ei ole mitään sellaisia lisätietoja, mitkä puoltaisivat alle 20-vuotiaiden harrastustoiminnan aloittamista. sosiaalija terveysvaliokunnalle. Eduskunnassa keskityttiin koronatoimia koskevaan kiireelliseen lainsäädäntöön, jota oppositio tuki. PUOLIVÄLIRIIHESSÄ hallitus keskustelee talouspolitiikan isosta kuvasta. Hän muistutti, että harrastuksista on tullut noin 15 prosenttia kaikista tartunnoista. SUOMI ON PÄRJÄNNYT koronatilanteessa Vapaavuoren mukaan niin hyvin suhteellisen pienin rajoituksin, sillä ihmiset ovat noudattaneet rajoituksia ja suosituksia. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho julisti puolueen kuntavaaliavauksessa sodan keskustalle. Hänen mukaansa lapset ja nuoret voivat viedä koronaa harrastuksista kotiin. Koronavirusepidemiasta johtuen valtiopäivien avajaisiin ei osallistu kansanedustajia eikä muita vieraita. –?Jos soten käsittely on pahasti kesken, niin täytyy arvioida, missä on luonteva paikka vaihtaa puheenjohtajaa. Pitää muistaa, että kysymys on kuntavaaleista. –?Kun Suomessa kansalliset viranomaiset ovat laatineet tiekartan, miten koronan torjuntaa tehdään koko maassa, niin tietysti siltä osin itselläni ei ainakaan ole uutta lisätietoa, joka johtaisi tällaisessa tilanteessa siihen, että voisi vetää toisenlaisiakin johtopäätöksiä, Kiuru sanoi. Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä on koulutukseltaan varatuomari ja neljännen kauden kansanedustaja. Halla-aho sanoi, että paras ja ainoa tapa panna piste punavihreälle hallitukselle on äänestää kuntavaaleissa perussuomalaisia. Vapaavuori korona-toimista: ”Noudatamme hallituksen strategiaa paremmin kuin hallitus.” Vapaavuori: Kohta rajoitukset eivät nauti kunnioitusta Kiuru muistutti, että harrastuksista on tullut noin 15 prosenttia kaikista tartunnoista. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA. 1 Valtiopäivien 2021 avajaisia vietetään keskiviikkona 3. Ne ovat vaikeita asioita erityisesti vasemmistoliitolle. Vapaavuori sanoi, että jos koronan virusmuunnosten takia pitäisi ryhtyä järeämpiin toimiin, kyse olisi aivan muun tyyppisistä asioista kuin lasten harrastuksista. Vaalit sähköistävät aina eduskunnan ja politiikan tunnelmaa, vaikka kuinka yritettäisiin vakuuttaa, että kyseessä ovat paikalliset mittelöt. Puruluita on ainakin kaksi: EU:n elpymispaketti ja soteesitys. Näin hallituksen ikävät päätökset eivät ehdi vaikuttaa vaalitulokseen. Muutamia ikäviä nimettömiä postikortteja ja kirjeitä hän on saanut. –?On järkevää pitää kiinni viranomaisten kansallisista suosituksista, Kiuru sanoi. Vapaavuoren mukaan on esimerkiksi vaikea perustella, että lasten ja nuorten harrastuksia pitää valvottunakin pitää kiinni, mutta ravintolat ovat auki. Puhemieheksi valittaneen keskustan Anu Vehviläinen ja varapuhemiehiksi sdp:n Tarja Filatov ja perussuomalaisten Juho Eerola. Kiuru halusi lisätä, ettei Suomessa ole inhottavia sosiaalija terveysviranomaisia, jotka turhaan kiusaisivat tai tekisivät rajoituksia kiusallaan. Tilaisuutta voi seurata verkkolähetyksenä. Kun Antti Rinne siirtyi varapuhemiehen paikalta perustuslakivaliokunnan johtoon ja Tarja Filatov (sd.) varapuhemieheksi, sovittiin, että kyseessä on sijaisjärjestely. Hallitus lykkäsi kautensa tärkeän tarkastelupisteen, puoliväliriihen kuntavaalien jälkeiselle viikolle. Näillä tiedoin näyttää siltä, että olen toipunut niin hyvin, että pystyn jatkamaan valtuustotyötä, jos äänestäjät niin päättävät. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) sekä perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kohtasivat maanantaina politiikan toimittajien koronadebatissa. SAIRAUSLOMAN AIKANA politiikassa on näkynyt ikäviä ilmiöitä. Sote-esitystä eduskunnan valiokunnat käsittelevät koko kevään ajan. Hallituksen ja Vapaavuoren välillä on erimielisyyttä siitä, pitäisikö lasten ja nuorten harrastustoimintaa avata koronan leviämisvaiheessa olevalla pääkaupunkiseudulla. ARTTU LAITALA STT, Viivi Salminen HELSINKI Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kiistää tulkinnan, että pääkaupunkiseutu uhmaisi hallituksen tahtoa koronatoimissa. –?Noudatamme hallituksen strategiaa paremmin kuin hallitus itse, Vapaavuori sanoi Politiikan toimittajien tentissä maanantaina. Ojala-Niemelä on itse lupautunut sdp:n ehdokkaaksi Rovaniemen kaupunginvaltuustoon. Koronavuonna 2020 opposition oli vaikea profiloitua. Vapaavuori sanoi, että lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoituksista aiheutuu uusia, sosiaalisia ongelmia kuten mielenterveysongelmia, jotka saattavat purkautua vakavampina kysymyksinä samalla kun epidemiologinen riski on varsin pieni. helmikuuta. Vapaavuoren mukaan nyt ollaan kuitenkin ajautumassa tilanteeseen, jossa rajoitukset eivät nauti ihmisten kunnioitusta. Täytyy tehdä valtavasti töitä itse, jos hyppää liikkuvaan junaan. Hallituksen pitäisi päättää puoliväliriihessä seuraavista työllisyystoimista. Hän on harkinnut asiaa leikkauksesta kuntoutuessaan
Sellaiselle osaamiselle on erityisesti tarvetta, kun koronan aiheuttamia jälkiä korjataan, Helsingin Kokoomuksen puheenjohtaja Maarit Vierunen sanoo tiedotteessa. SYYTTÄJÄN MUKAAN Massaquoi ja hänen sotilaansa syyllistyivät rikoksiin muun muassa Pohjois-Liberiassa sijaitsevalla Lofan alueella. Syytettyä on määrä kuulla oikeudessa ensi viikolla. KRP:lle Massaquoi sanoi, ettei ollut aktiivinen taistelija vuoden 1996 jälkeen tai aktiivinen sotilas tai komentaja vuonna 2000 tai sen jälkeen. –?Ilman toimeliaita ihmisiä ei ole mitään, ilmastokriisin laiminlyönti tuhoaa tulevaisuuden edellytykset, eikä ilman virkeää taloudellista toimintaa ole turvaverkkoakaan. Syyttäjän mukaan lisäksi noin kymmenen lasta suljettiin kylän keskuskeittiöön, joka Massaquoin käskystä poltettiin. Twitterketjussa Piha linjasi, että Helsingin tulee pitää huolta niin inhimillisestä, ekologisesta kuin taloudellisestakin kantokyvystä. Kirsi Piha ehdolla pormestarikisaan EMMI KORHONEN Poliisia hedelmäveitsellä lyönyt 15-vuotias tyttö tuomittiin maanantaina nuorena henkilönä tehdyistä törkeästä pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Massaquoin käskystä ruumiinosista valmistettiin ruokaa, jota myös hän söi, syyttäjä sanoo. Piirihallitus kertoo päätöksen olleen yksimielinen. Syyttäjän mukaan Gibril Massaquoi, 51, tappoi itse tai käski komennossaan olleita sotilaita tappamaan kymmeniä siviilejä ja aseista riisuttuja sotilaita Liberian sisällissodan aikana vuosina 1999–2003. Syytetyn epäillään määränneen johtamansa RUFliikkeen sotilaat sulkemaan siviilejä – myös lapsia – rakennuksiin, jotka sitten sytytettiin tuleen Kamatahun Hassalan kylässä. Tyttö löi poliisimiestä veitsellä useita kertoja, mutta tämä onnistui väistämään suurimman osan iskuista. STT kertoo Massaquoin nimen poikkeuksellisesti jo käräjäkäsittelyvaiheessa rikosepäilyjen poikkeuksellisen vakavuuden ja miehen aseman vuoksi. Piha ilmoitti aiemmin tänään olevansa valmis ryhtymään kokoomuksen pormestariehdokkaaksi. 53-vuotias Piha on toiminut Helsingin kaupunginvaltuustossa vuosina 1992–1996, kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1994–1996 ja 1999–2003 sekä Euroopan parlamentin jäsenenä vuosina 1996–1999. Toinen epäillyistä on yli 20-vuotias ja toinen yli 40-vuotias. Hän epäili myös, että jotkut yrittävät kostaa hänelle todistamisen erityistuomioistuimessa. Todistajan mukaan osalla uhreista oli ampumahaavoja ja osalla kaula viilletty. Liberian sisällissotaa koskevat raskaat syytteet tulivat julki Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Todistaja tunnisti Massaquion KRP:n esittämästä kuvasta. KRP:n tutkinta alkoi vuonna 2018 sen jälkeen kun sveitsiläinen Civitas Maxima -kansalaisjärjestö toimitti Suomen viranomaisille tietoja Massaquoin epäillyistä teoista. Syyttäjän mukaan syytetty ja hänen komennossaan olleet sotilaat silpoivat uhriensa ruumiita. Piha sanoi ilmoittautumisensa yhteydessä varsin suorasukaisin sanakääntein, etteivät tämänkaltaiset arviot ole hänestä oleellisia. maaliskuuta 2020. Sen mukaan Pihan osaaminen tulisi korona-aikana käyttöön. Syyttäjä ei ole pystynyt määrittämään epäillyille rikoksille tarkkoja tekoaikoja, mutta on katsonut, että suuressa osassa syytteistä tarkempi tekoaika alkaa todennäköisesti kesäkuusta 2001 ja ulottuu pisimmillään vuoden 2002 loppuun. Kokoomuksen mukaan Pihan monipuolinen osaaminen tulisi korona-aikana käyttöön. Syyttäjän mukaan osa uhreista, joiden joukossa oli myös lapsia, poltettiin elävältä. Tyttö oli aiemmin karannut lastensuojelulaitoksesta. Nuorisorangaistusta ei suoriteta vankilassa, mutta tuomittu on koko rangaistusajan valvonnassa. PIHA ON NÄHTY kokoomuksessa liberaalimman ja vihreämmän siiven pormestariehdokkaana, kun taas Rydmania on asemoitu oikeaan laitaan ja lähemmäksi perussuomalaisia. Myös nykyisin 37-vuotias todistaja kertoi todistaneensa ihmisten polttamista taloissa. KRP:n esitutkintamateriaalin mukaan mies on asunut Suomessa vuodesta 2008 ja hänellä on pysyvä oleskelulupa. –?Komentaja Angel seisoi talon ulkopuolella lyöden itseään rintaan sanoen: minä olen enkeli, joka sinun on kohdattava ennen Jumalaa, mies kuvasi. KRP kuuli esitutkinnan aikana lukuisia todistajia Liberiassa. –?Mua ei kiinnosta paskan vertaa kaikenlaiset rajapintaanalyysit ja tarkoitushakuiset persu/viherspekuloinnit, hän tviittasi. Häntä syytetään myös seitsemän naisen raiskaamisesta ja murhaamisesta samassa kylässä. PÄÄKÄSITTELY alkaa keskiviikkona. STT Hedelmäveitsellä poliisia lyönyt tyttö tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä. Epäillyt on toistaiseksi siirretty pois partiolippukunnan toiminnasta. Puolustuksen ennakkovastauksen mukaan Massaquoi ei ole ollut Liberiassa kesäkuun 2001 jälkeen. Hän on Ellun Kanat -muutostoimiston perustaja ja omistaja. Kylässä asunut, nykyisin 30-vuotias mies sanoi myös nähneensä, miten seitsemän alastonta naista sidottiin ja vietiin keittiöön. Sierraleonelainen syytteessä siviilien poltosta Liberiassa Sotarikoksista epäilty 50-vuotias mies vangitsemisoikeudenkäynnissä Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella 12. STT, Sanna Raita-aho, Maria Rosvall Keskusrikospoliisin (KRP) kuulemien todistajien mukaan sotarikoksista syytetty sierraleonelaismies muun muassa tappoi sekä tapatti siviilejä ja syyllistyi kannibalismiin. Poliisi oli antamassa sosiaalitoimen henkilökunnalle virkaapua hänen palauttamisekseen. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tytön vuoden mittaiseen nuorisorangaistukseen. Ruumiit löytyivät rakennuksesta seuraavana aamuna. Puolustuksen mukaan hän ei ollut Liberiassa väitettyjen rikosten tekoaikaan. Myös kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman oli ilmoittanut olevansa valmis pormestariehdokkaaksi. Sierra Leonen sisällissodan jälkeen 2000-luvun alkuvuosina Massaquoi suostui todistamaan sodan julmuuksia käsitelleessä erityistuomioistuimessa, minkä takia hän pääsi tuomioistuimen suojeluun ja hänet sijoitettiin sittemmin Suomeen. STT Helsingin poliisi epäilee kahta partiojohtajaa seksuaalirikoksista Helsingin poliisi epäilee kahta ihmistä lapsiin ja nuoriin kohdistuneista seksuaalirikoksista partiotoiminnan aikana. A10 TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa STT, Maria Rosvall Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkoi maanantaina sotarikosoikeudenkäynti Suomessa yli kymmenen vuotta asuneen sierraleonelaismiehen syytteistä valmisteluistunnolla. Hänen mukaansa käskyn polttamisesta antoi Massaquio, johon viitataan laajasti todistajien kertomuksissa myös nimellä Angel Gabriel. Rikosnimikkeet ovat lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Siellä sotilaat kuljettivat kymmeniä siviilejä Kamatahun Hassala -nimiseen kylään, sulkivat heidät taloihin ja sytyttivät ne palamaan Massaquoin käskystä, syyttäjä sanoo. Sotilaat ympäröivät talon ja sytyttivät sen tuleen -Kun komentaja antoi määräyksen, sotilaat eivät epäröineet, vaan toimivat nopeasti, mies kuvaa KRP:n esitutkintamateriaalissa. Massaquoi kiistää kaikki syytteet. Iskut aiheuttivat kaksi pientä, noin 1–2 millimetrin mittaista ihon läpäisevää pistoreikää. Länsiafrikkalaisissa Liberiassa ja Sierra Leonessa käytiin veriset sisällissodat 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Syyttäjä vaatii hänelle elinkautista vankeusrangaistusta. Syytteiden mukaan Massaquoi ja hänen taistelijansa olivat ensin raiskanneet ja sitten tappaneet naiset. –?Samana päivänä hän (Massaquio) antoi määräyksen polttaa talon, jossa ihmiset olivat. Epäillyt rikokset sijoittuvat usean viime vuoden ajalle. Rikos tapahtui lokakuussa Helsingissä. –?Kuulusteltu siviili kertoo heidän (sotilaiden) tappaneen ihmisiä kuin muurahaisia ja nähneensä Gibril Massaquion syövän ihmislihaa, KRP:n kuulustelumateriaalissa kerrotaan. helmikuuta kokoontuva ylimääräinen piirikokous. Syyttäjän mukaan mies oli yksi ryhmän komentajista ja johtohenkilöistä. Syyttäjän mukaan Massaquoi oli erittäin korkeassa ja vaikutusvaltaisessa asemassa Revolutionary United Front (RUF) -kapinallisryhmässä, joka taisteli Sierra Leonen lisäksi Liberiassa presidentti Charles Taylorin tukena. Kirsi Piha on toiminut kaupunginvaltuutettuna, kansanedustajana ja meppinä. Yksi todistajista, 33-vuotias mies, kertoi taistelijoiden syöneen ihmislihaa ”joka päivä”. Osa todistajista kertoi syytetyn osallistuneen myös ihmislihan syöntiin. Poliisi on tehnyt yhteistyötä Pääkaupunkiseudun partiolaiset ry:n kanssa, joka on tiedottanut asiasta partiolaisille ja heidän huoltajilleen. Epäillyt ovat toimineet partiossa johtaja-asemassa suhteessa uhreihin, joita on tässä vaiheessa poliisin tiedossa viisi. Lopullisen päätöksen ehdokkaasta tekee 15. Syytetty kiistää ne kaikki. ”Jakeli tappokäskyjä ja söi ihmislihaa” MIKA KANERVA / LEHTIKUVA STT, Mika-Matti Taskinen, Pertti Mattila, Nina Törnudd HELSINKI Kokoomuksen Helsingin piirin piirihallitus esittää johdon konsulttia Kirsi Pihaa puolueen pormestariehdokkaaksi. Murhien lisäksi Massaquoita syytetään törkeistä raiskauksista, törkeästä sodankäyntirikoksesta ja törkeästä ihmisoikeuksien loukkaamisesta poikkeuksellisissa oloissa. –?Kirsillä on monipuolinen kokemus politiikasta ja muutoksen johtamisesta. Syyttäjä vaati tytölle rangaistusta murhan yrityksestä, koska teko kohdistui virkatehtävissä olleeseen poliisiin
Niin kutsutuilla seniorikenraaleilla oli lisäksi jo entuudestaan niin paljon valtaa ja rahaa, etteivät he olisi sitä enää lisää tarvinneet. Pakotteiden tehoa nakertaa se, että tärkein tukija Kiina ja esimerkiksi naapurimaa Thaimaa ovat hyvissä väleissä Myanmarin kenraaleiden kanssa. Ruohomäen mukaan asevoimien vallankaappaus oli outo tästäkin näkökulmasta, sillä kenraalit lähtivät aikanaan avaamaan Myanmaria maailmalle päästäkseen eroon liian yksipuolisesta Kiinan taloudellisesta talutusnuorasta. Kiinalle tärkeintä on, että sen intressit Myanmarissa pysyvät ennallaan. Saksalainen lääkejätti Bayer alkaa puolestaan ensi vuodesta lähtien valmistaa toisen saksalaisyhtiön Curevacin parhaillaan kehittelemää koronarokotetta. RUNGROJ YONGRIT /EPA ” Suu Kyi on jo entuudestaan osoittanut sinnikkyytensä, ja kansa nyt varmasti lähtee tavalla tai toisella osoittamaan mieltään.” Olli Ruohomäki johtava asiantuntija, Ulkopoliittinen instituutti Yangonin kaduilla partioi maanantaina sotilaita. Tietoliikenneyhteydet olivat poikki. Ruohomäen mukaan Myanmaria ei missään tapauksessa uhkaa eristyksiin jääminen. Hänen mukaansa typerintä, mitä asevoimat voisi tehdä, olisi mielenosoitusten tukahduttaminen verisesti, koska se sataisi suoraan Suu Kyin NLD-puolueen laariin. Armeija puuttui peliin samana päivänä, jolloin marraskuussa valitun parlamentin oli määrä aloittaa toimintansa. NLD-valtapuolue sai vaaleissa yli 80 prosenttia äänistä. TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa A11 STT, Hannu Aaltonen, Jussi Lankinen, Niilo Simojoki HELSINKI/YANGON Myanmarissa armeija kaappasi maanantaina vallan maan demokraattisissa vaaleissa valitulta johdolta. STT, AFP Ranska kehottaa Saksaa luopumaan kaasuputkesta Navalnyin vuoksi Ranska kehottaa Saksaa luopumaan Nord Stream 2 -kaasuputkesta venäläisen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin kohtelun vuoksi. Maan sisäinen tilanne ei hetkauta Kiinaa millään tavalla. Armeija lupaa järjestää vaalit ja siirtää vallan vaalit voittaneille vuoden kuluttua, kun poikkeustila on päättynyt. Maan valtapuolueen NLD:n johtaja Aung San Suu Kyi pidätettiin. Tietoliikenneyhteydet olivat poikki, ja puheluverkoissa oli pahoja häiriöitä. Saksalainen energiayhtiö Uniper, josta Fortum omistaa enemmistön, on yksi venäläisen kaasujätti Gazpromin vetämän hankkeen rahoittajista. Marraskuun vaalit olivat vasta toiset Myanmarissa sotilasvallan päättymisen jälkeen. Sunnuntaina komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti, että AstraZeneca oli luvannut toimittaa yhdeksän miljoonaa rokoteannosta lisää EU:lle vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Putki on ollut pitkään lähes valmis, mutta sen rakennustyöt olivat tauolla vuoden 2019 lopusta kunnes ne aloitettiin uudelleen aikaisemmin tässä kuussa. Oppositio ja ihmisoikeusryhmät kyseenalaistivat tuloksen. Eurooppa-ministeri Clement Beaune muistutti radiohaastattelussa, että Ranska on jo aikaisemminkin suhtautunut Venäjän ja Saksan väliseen putkihankkeeseen epäilevästi. Hänen mukaansa on vaikea ymmärtää Myanmarin armeijan päätöstä ryhtyä vallankaappaukseen, koska sille oli marraskuun vaalituloksesta huolimatta edelleen taattu neljäsosa parlamentin paikoista. Armeijan mukaan maata johtaa nyt asevoimien komentaja, kenraali Min Aung Hlaing. Myanmarin armeija kaappasi vallan, vangitsi Suu Kyin ja määräsi maahan vuoden mittaisen poikkeustilan. Sotilaiden mukaan maassa pidetään ”todelliset monipuoluevaalit”, minkä jälkeen valta siirtyy siviileille. –?Suu Kyi on jo entuudestaan osoittanut sinnikkyytensä, ja kansa nyt varmasti lähtee tavalla tai toisella osoittamaan mieltään, Ruohomäki sanoi STT:lle. Lisäksi kiinni otettiin muun muassa presidentti Win Myint. MYANMARIN KANSA ei aio sulattaa asevoimien tekemään vallankaappausta, arvioi vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki Ulkopoliittisesta instituutista. Maan pankit pysyivät kiinni. Viime viikolla lääkeyhtiö AstraZeneca ja EU ajautuivat törmäyskurssille, kun yhtiö ilmoitti, ettei se pysty toimittamaan kuin neljänneksen niistä rokotteista, joista EU:n kanssa oli sovittu. –?Kiina on kaikki nämä vuodet tukenut Myanmarin armeijaa ja tehnyt yhteistyötä. Tästä huolimatta Ruohomäki ennustaa, että maassa vielä nähdään väkivaltaa. Vallankaappaus tuomittiin laajasti ulkomailla. Koronavirusrokotteiden toimitusongelmista kärsivä EU sai maanantaina hyviä uutisia, kun lääkeyhtiöt Biontech ja Pfizer lupasivat toimittaa unionille kevään aikana 75 miljoonaa koronarokoteannosta lisää. Vallan kaapanneiden sotilaiden mukaan syynä toimiin oli vaalivilppi marraskuisissa vaaleissa, minkä vuoksi maa on ”vakautettava”. Bayerin johtoon kuuluvan Stefan Oelrichin mukaan Bayerin tavoitteena on valmistaa 160 miljoonaa rokoteannosta ensimmäisten 12 kuukauden aikana. STT, AFP Biontech ja Pfizer lupasivat EU:lle lisää rokotteita. VALLANKAAPPAUKSESTA huhuttiin jo ennakkoon, mutta silti se yllätti pahasti kansainvälisen yhteisön, joka tuomitsi sen laajasti. Hän muistuttaa, ettei sotilaiden pidättämä Suu Kyi ole mikä tahansa poliitikko, vaan erityisesti myanmarilaisten enemmistö pitää häntä kansakunnan äitinä. ”Seniorikenraalit ampuivat itseään jalkaan” Mielenosoittaja piteli pidätetyn Aung San Suu Kyin kuvaa vallankaappauksen vastaisessa mielensoituksessa Myanmarin lähetystön edustalla Thaimaassa. Sekä maan pääkaupungin Naypyidawin että Myanmarin suurimman kaupungin Yangonin kaduilla partioi maanantaina sotilaita. EU-lähteiden mukaan rokotetoimitukset voisivat alkaa kuluvan kuun toisella viikolla. Yhteensä EU on tilannut yhtiöiltä 600 miljoonaa annosta niiden kehittämää Comirnaty-rokotetta. Yhtiöt kertovat toimittavansa kaikki tammi–maaliskuulle sovitut rokotteet ja sen lisäksi 75 miljoonaa annosta lisää huhti–kesäkuussa. Yhdysvallat vastustaa putkihanketta, koska katsoo sen kasvattavan Saksan ja muiden EU-maiden riippuvuutta Venäjän kaasusta liian suureksi. Suu Kyi kehotti ihmisiä vastustamaan armeijan vallankaappausta. Yhtiöt kertoivat asiasta tiedotteessaan. Yhdysvallat on yrittänyt pysäyttää hankkeen talouspakotteilla uhaten. Venäjällä Navalnyin tukimielenosoituksissa otettiin sunnuntaina eri puolilla maata kiinni yli 5?300 ihmistä. Samalla armeija julisti maahan vuoden mittaisen poikkeustilan. Mahdollisuudet vaikuttaa maan tilanteeseen ovat silti vähäiset. –?Seniorikenraalit ampuvat kyllä nyt todella itseään jalkaan, koska kansahan ei tätä hyväksy
Tiikerit–VaLePa, 28.2. Viime viikolla Mestaruusliiga ilmoitti pudotuspelisarjojen typistämisestä puolivälierien ja välierien osalta. Tosin Tiikerit ja Etta ovat pelanneet muihin nähden vähemmän (yhteensä 11) otteluja. Naiset kilpailevat Itävallan Hinzenbachissa ja miehet Klingenthalissa, Saksassa. Pitää nyt miettiä, kuinka paljon tähän pitää keskiviikkona kiinnittää huomiota, Keskisipilä arvioi vastustajaa. Nyt sen taakse ei voi mennä, Keskisipilä jatkaa. –?On päästy kiinni perusasioihin, on tehty fysiikkaa. Haarala, Mäki ja Alakoski mukaan maailmancupiin Juuso Haarala kilpailee ensi viikonloppuna Ruotsin Ulricehamnissa. Tiikerit– Loimu. Epävarmuus tulevasta joskus joulukuussa oli pahinta. Mitään selityksiä ei ole. marraskuuta. Suomen joukkueeseen on nimetty kaikkiaan kahdeksan urheilijaa. 1 Finaalisarjojen pelaamistavasta tehdään päätös helmikuun loppuun mennessä. –?Sen mitä olen katsellut, joukkue on parantanut peliään. Keskisipilä arvioi, että Tiikereiden nuorille pelaajille pitkä harjoitusjakso on ollut varsinkin uran jatkoa ajatellen eduksi. URHEILU Urheilutoimitus P. –?Mietitään niitä sitten, kun niiden aika on. Siinä samalla olemme tottuneet pelaamaan ilman yleisöä, Keskisipilä jatkaa. –?Runkosarjan osalta tavoitteena on sijoittua neljän parhaan joukkoon. Kauden päätavoite on pelata mitaleista, Keskisipilä uusii jo syksyllä julkistetun tavoitteen. –?Tauko meni treenatessa. Monta niitä joka tapauksessa on. (Sastamala) VaLePa– Tiikerit, 20.2. Ottelu pelataan Hollihaassa ilman yleisöä. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa A12 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Juha Savela KOKKOLA –?En ole laskenut, vastaa valmentaja Mikko Keskisipilä kysymykseen, kuinka monta treenikertaa Kokkolan Tiikereillä on yli kahden kuukauden mittaiseksi venyneellä koronatauolla ollut. Tiikereillä on runkosarjaa jäljellä seitsemän ottelua, joista neljä on kotipelejä. Tiikerit–Hurrikaani, 17.2. Kokeneena pelaajana hän tuo hyvän lisän nuoreen joukkueeseen. Meillä on nyt lisää vaihtoehtoja, Keskisipilä vastaa. MARKKU JOKELA TIIKEREIDEN LOPPUKAUSI: 1 RUNKOSARJAN LOPUT PELIT: 3.2. Loukkaantumisesta toipumiseen ei ole tullut takapakkia, joten hän on pelikunnossa, kun sarja jatkuu. Tiikerit pelasi edellisen kerran Mestaruusliigan ottelun 28. Ottelut pelataan nyt paras kolmesta -järjestelmällä. Tuskin Ropposta on joukkueeseen hankittu puolapuihin roikkumaan. 1 Pudotuspeleihin runkosarjan kahdeksan parasta. –?Näinhän se on, mutta jätetään peluutuskysymys vielä auki. Paluu pelikentille on edessä keskiviikkona 3. KORONATAUON aikana Tiikerit vahvisti rivejään, kun hakkuri Antti Ropponen teki seuran kanssa loppukauden kattavan sopimuksen. Suomalaishyppääjistä iso joukko hyppää ensi viikonloppuna kotimaassa, kun FIS Cupin kiertue saapuu Lahteen. Pudotuspeleissä puolivälierät ja välierät pelataan paras kolmesta -järjestelmällä. Yhdistetyn Continental Cup jatkuu myös Lahdessa. Kun tuli tieto, että kausi jatkuu helmikuussa, tilanne selkiytyi, Keskisipilä kertoo. Joillekin kokeneemmille jyrille tauko on voinut olla paljon hankalampi paikka. helmikuuta, kun Perungan Pojat tulee Kokkolaan. Yleensä valmentajat valittavat, ettei pelikaudella ehdi treenaamaan. –?Itse asiassa jokaisen treeniviikon olemme päättäneet keskinäiseen harjoitusotteluun, jonka olemme pyrkineet tekemään mahdollisimman pelinomaiseksi tapahtumaksi. (Pielavesi) Savo Volley–Tiikerit, 12.2. Kun Tiikereiden pelaajaryhmän laajuus sen sallii, kuusikkotreenejäkin on voinut vetää. –?On. Kun liiga Tiikereiden osalta käynnistyy, joukkue on sarjassa kuudentena. Tämä aika on opettanut menemään päivä kerrallaan, Keskisipilä sanoo. Jos joukkueiden paikkakuntien etäisyys on enemmän kuin 150 kilometriä, runkosarjassa paremmin sijoittunut aloittaa vieraskentällä ja pelaa loput (1 tai 2 peliä) ottelut kotona. Hyökkäyspelistä vastaa hakkuri Eetu Häyrinen, jolle on isoa passia pistetty. –?”Rane” on sopeutunut odotetun hyvin ryhmään. Tiikerit–PerPo, 7.2. Kun joukkue on täynnä nuoria pelaajia, motivaatiota ei ole tarvinnut kaivaa. Joulun tienoilla meillä oli kymmenen päivän omatoimijakso, mutta muuten on menty joukkueena. HELSINKI Pohti Ski Teamin Juuso Haarala ja Joni Mäki sekä Kainuun Hiihtoseuraa edustava Reisjärven Pilkkeen kasvatti Anni Alakoski kuuluvat Suomen hiihtomaajoukkueeseen, joka kilpailee ensi viikonloppuna Ruotsin Ulricehamnissa. Yhdistetyn maailmancupissa suunnataan Saksaan, kun Klingenthalissa on ohjelmassa kaksi henkilökohtaista kilpailua. Lentopallo Kokkolan Tiikerit palaa keskiviikkona yli kahden kuukauden koronatauolta Mestaruusliigan peleihin. Haaralalle kyseessä on tämän talven ensimmäinen maailmancupin kilpailu. Tiikereiden keskiviikon vastustaja PerPo on pelannut tammikuussa jo neljä ottelua, joista tilille on tullut yksi piste. (Oulu) Etta–Tiikerit, 28.2. CLAS-OLAV SLOTTE. Tammikuun kolme ensimmäistä viikkoa oli hyvinkin tiukkaa treenisettiä. Valmiina pelaamaan Valmentaja Mikko Keskisipilä vakuuttaa, että Tiikerit on valmis, kun pelit jatkuvat parin kuukauden koronatauon jälkeen. Eli Tiikerit on valmis pelaamaan keskiviikkona. Mäkihypyn maailmancup jatkuu naisten ja miesten osalta Keski-Euroopassa. Kilpailuohjelmassa ovat vapaan hiihtotavan sprintti ja parisprintti. –?Kyllä. Myös miesten Continental Cupissa Willingenissä nähdään suomalaisedustusta
SM-hiihdotkin ilman yleisöä Kauko Tikkanen sanoo, että SM-hiihdot haluttiin järjestää Pyhäjärvellä, vaikka yleisöä ei paikalle pääsekään. Naisten finaali klo 14.10, miesten finaali klo 14.40. Se on tietysti selvää, että kisoihin tullaan vain terveenä. Koronakuplan takia kotiin jääviä varahiihtäjiä ei voi käyttää. Järjestelytoimikuntaa on karsittu noin puoleen normaalista. Münchenin lentokentältä ajaa Oberstdorfiin hyvällä kelillä runsaassa kahdessa tunnissa. helmikuuta hiihdettävään Nove Meston cup-viikonloppuun Tshekissä, ja ensi viikonloppuna Ruotsin Ulricehamnissa kisaavat sprinttihiihtäjät. –?Muutama järjestelyjen avainhenkilö testataan ennakolta, mutta muuten asia jää jokaisen omalle vastuulle. Suomalaiset leireilevät MM-kisamaisemissa viikon verran ennen kisojen alkua. Emme kuitenkaan lähde kyttäämään ketään, vaan luotamme hiihtäjien harkintaan. Pyhäjärven SM-hiihdot ovat 12.–14. –?Olimme tähän jo varautuneet, kun olemme pitäneet koronatilanteen vuoksi tiiviisti yhteyttä niin aluehallintovirastoon kuin terveydenhuollon toimijoihin, sanoo Pyhäjärven SM-hiihtojen järjestelytoimikunnan tiedottaja Kauko Tikkanen. – Kotimaassa tehdään koronatestit ennen lähtöä, ja Saksassa koronakupla alkaa lentokentältä, Pasanen kertoi ja valotti kysyttäessä, ettei esimerkiksi ajomatkan aikana voi pysähtyä huoltoasemille vessatauoille. Kerttu Niskasen kausi ohi. Jalka tutkittiin maanantaina Suomessa. NORMAALIMATKAT (V). Ilmoittautumisaika SM-hiihtoihin päättyy torstaina. Koronaohjeet vaikuttavat monella tavoin Pyhäjärven järjestelyihin. Hänen tämä kautensa on ollut ongelmien sävyttämä, sillä Tour de Ski -kiertue jäi vatsataudin takia kesken ensimmäisen etapin jälkeen. Tämän koronatalven aikaisemmissa kisoissa hiihtoväki on toiminut vastuullisesti, joten miksi niin ei tapahtuisi Pyhäjärvelläkin, Tikkanen sanoo. 1 Naisten karsinta klo 10.30, miesten karsinta klo 11.30. –?MM-joukkue valitaan SMhiihtojen jälkeen sunnuntaina. Se on nyt nieltävä. Nyt voimassa olevat rajoitukset rajaavat yleisömäärät korkeintaan kymmeneen henkilöön. Häneltä jäävät väliin muun muassa Oberstdorfin MM-hiihdot helmi-maaliskuun vaihteessa. Erähiihdot ja finaalit alkaen klo 14.30. 1 Karsinta klo 12.00. Senkin vuoksi haluamme järjestää kisat, jotta seura ja laji pysyvät esillä, Pohti Ski Teamin ”monitoimimiehenä” häärivä Tikkanen jatkaa. Maastohiihto Lipputulojen menetys aiheuttaa Pyhäjärven kisajärjestäjille noin 30 000 euron tappion. Iivo Niskanen on ilmoittanut osallistuvansa Pyhäjärven tapahtumaan. TIKKANEN ODOTTAA SM-hiihtoihin noin 250?–?300 hiihtäjää. –?Vasemman jalan pohjeluu on murtunut. SM-kisat oli määrä kilpailla ensi viikonloppuna, mutta kun Ulricehamn vaihtui tammikuusta helmikuulle, SM-kisat työntyivät lähemmäs MM-hiihtoja ja kisataan 12.–14. –?Kun kyse on aikuisten kisoista, huoltajia ja valmentajia ei tarvita yhtä paljon kuin nuorten kisoissa. Meilläkin riskiryhmään kuuluvia seura-aktiiveja on jäänyt vapaaehtoisesti sivuun kisajärjestelyistä, Tikkanen kertoo. Päävalmentaja Teemu Pasasen mukaan Nove Meston jääminen väliin liittyy terveysturvallisuuteen ja aikatauluihin. Lähdemme siitä, että 3–4 hiihtäjää kohden paikalle tulee yksi huoltaja. Maan ykkösnimistä Krista Pärmäkoski jättää kisat väliin, koska hän valmistautuu samaan aikaan MM-kisoihin Keski-Euroopassa. PARISPRINTTI (P). helmikuuta sprintillä alkavia MM-hiihtoja. –?Tshekin kisat ovat niin lähellä MM-kisoja, että siinä on riskinsä, jos tulee karanteeneja, Pasanen kertoi STT:lle Falunista, jonne Ulricehamniin jatkavat suomalaiset jäivät harjoituskuplaan. MM-valinnat tehdään SM-kisojen jälkeen Muun muassa Jasmi Joensuu antoi hyviä näyttöjä Falunissa. 1 SUNNUNTAI 14.2. –?Lipputulojen menetyksestä meille koituu noin 30 000 euron taloudellinen tappio. Olin hyvässä kunnossa enkä päässyt mittaamaan, mihin tänä talvena olisin pystynyt. Nyt tuntuu käsittämättömän pahalta, Niskanen kertoo. Kaija Yliniemi HELSINKI (STT) Falunissa hiihdetty maailmancupin kisaviikonloppu oli osalle suomalaishiihtäjistä viimeinen kansainvälinen kunnonmittari ennen suomalaisittain 25. MM-kisoihin valmistautumisen aikatauluja sekoitti myös Pyhäjärven SM-hiihtojen siirtyminen viikolla. Maastohiihto Suomi jättää MM-kisoja edeltävän Nove Meston maailmancupviikonlopun väliin. –?Koronatilanne voi aiheuttaa jonkin verran poisjääntejä, mutta suurempi vaikutus on samaan aikaan Vuokatissa järjestettävillä nuorten MM-hiihdoilla. Sen jälkeen olemme pari päivää kotona ja jatkamme Oberstdorfiin, Pasanen kertoi. Mediassa vammauutisen kertoi ensin Kestävyysurheilu. MM-joukkue valitaan Pyhäjärven SM-kisojen jälkeen. URHEILU TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa A13 Juha Savela Pohjois-Suomen aluehallintoviraston viime viikon lopulla tekemä päätös jatkaa nykyisiä yleisörajoituksia Pohjois-Pohjanmaalla helmikuun loppuun saakka sinetöi lopullisesti myös sen, että Pyhäjärven SM-hiihdot järjestetään ilman yleisöä. 1 LAUANTAI 13.2. EPA/FREDRIK SANDBERG ” Tshekin kisat ovat niin lähellä MM-kisoja, että siinä on riskinsä. Eri toimitsijaryhmät ovat omissa kuplissaan. Päävalmentaja uskoo, että MMkisoihin valitaan 8–10 naishiihtäjää ja saman verran miehiä. Järjestelyjä tietysti jatketaan ja kisat järjestetään koronaohjeita noudattaen, Tikkanen sanoo. CLAS-OLAV SLOTTE PYHÄJÄRVEN SMHIIHDOT 12.–14.2.: 1 PERJANTAI 12.2. Kisaan osallistuvilta ei ainakaan tämän päivän tiedon perusteella edellytetä koronatestausta ennakolta. helmikuuta. Tikkanen uskoo, että viikonlopulle Honkavuorelle olisi normioloissa tullut noin 2?500 katsojaa päivää kohden. SPRINTIT (P). Viikonloppuna Falunissa jalkaansa loukanneen Kerttu Niskasen tilanteesta Pasanen ei halunnut kertoa lisätietoja, koska kyse on urheilijan terveystiedoista. Teemu Pasanen HELSINKI (STT) Hiihtäjä Kerttu Niskasen jalassa on pohjeluun murtuma, ja kausi on ohi. Urheilijat liikkuvat koronakuplassa, kuten ovat tehneet koko kauden. Niskasen jalkavamma paljastui viikonloppuna Falunin maailmancupissa, kun hän ontui lauantaina maalialueelta perinteisen hiihtotavan kilpailun jälkeen. Hiihtäjä kertoo asiasta Instagram-tilillään. Perjantain parisprinttiin mukaan tulee noin 60 joukkuetta. –?Pyhäjärvellä on kiva pöhinä hiihdon ympärillä, kun seurakin on menestynyt hyvin alkutalven Suomen cupissa. helmikuuta. Niskanen kertoo, että hänen jalkaansa tuli kova kipu lauantain kilpailussa. Hiihtoliitto ilmoitti maanantaina, etteivät suomalaiset osallistu 20.–21. 1 Naisten 10 km klo 10.00, miesten15 km klo 13.00
Ottelun jälkeen hän vakuutti ajatuksien olevan tiukasti seuraavan päivän Lukko-ottelussa eikä myöntänyt maanantain jännittävän, kun STT kysyi häneltä maajoukkueasiasta. Olemme voittaneet paljon pelejä, mutta pelejä on ollut paljon. –?Koko kausi on tuntunut hyvältä. Anton on monipuolinen pelaaja ja voi pelata myös ylivoimalla ja alivoimalla. toukokuuta. Neljä pelaajaa (Harri Säteri, Miika Koivisto, Miro Aaltonen ja Niko Ojamäki) on ollut arvokisoissa, Lehtinen avasi. –?Jokaisen pelaajan tilanne arvioidaan nyt yksilöllisesti lähtien siitä, kuinka pitkään kunkin kausi oletettavasti jatkuu. Myös joulukuussa Moskovasta tuliaisena oli vain yksi voitto. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN Petteri Ikonen HELSINKI (STT) Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen piti kokoontua helmikuun toisella viikolla leirille Heinolan Vierumäelle, mutta Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n suunnitelma siirtää naisten MM-kilpailut huhtikuulta toukokuulle pani uusiksi kevään suunnitelmat. Marraskuussa Suomi konttasi liigapelaajilla kotiturnauksessa ja hävisi kaksi ottelua kolmesta. –?Turnaus on hyvä näytönpaikka joukkueelle ja koko johtoryhmälle. Alkuperäisen suunnitelman mukaan naisten MMkilpailut piti pelata Kanadassa 7.–17. –?MM-kilpailut ovat vuoden kohokohta. KHL:n kovimmat suomalaispisterohmut Ufan Teemu Hartikainen, Markus Granlund ja Sakari Manninen eivät ole mukana Ruotsissakaan. He muodostavat yhden sarjan parhaista ketjuista ja pelaavat yhdessä sarjan parhaista joukkueista. Suomi kohtaa Venäjän, Tshekin ja Ruotsin. –?Kuulin asiasta jo viime viikon alussa. URHEILU Urheilutoimitus P. –?Puolustaja Axel Rindellin kanssa pelasin HIFK:n junioreissa, Lundell mainitsi nykyisin Jukureita edustavan pelaajan. Mietimme, minkälainen rooli hänelle tulee, Jalonen kertoi. Pelit Liigassa ovat menneet hyvin henkilökohtaisesti ja joukkueelta. Seuraava steppi on jo kevään leiritys ja sitten MM-kilpailut. helmikuuta. huhtikuuta. Olihan se siisti soitto, Lundell kertoi päävalmentajan puhelusta maanantaina sen jälkeen, kun Jääkiekkoliitto oli julkaissut nimilistan. Viime vuoden MM-kilpailut peruttiin, joten Suomi on kerännyt revanssihenkeä. LUNDELL ON summannut 22 liigaottelussa pisteet 16+9=25, on maalipörssin jaetulla kärkipaikalla ja pistepörssin kuudentena. Juttelin jokaisen kanssa, mutta ymmärrän tilanteen. Muista debytanteista KalPan Klemetti on Lundellille tuttu vastustaja, mutta SaiPan Virtasen kanssa Lundell saavutti alle 20-vuotiaiden MM-kullan 2019. Mustosen mukaan MM-kilpailuilla on suuri merkitys ensi vuoden olympialaisiin valmistautuessa. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI. Haluan näyttää kaikille, millä tasolla pystyn pelaamaan. –?Saimme mukaan 20 pelaajaa, jotka ovat olleet mukana kauden aiemmissa tapahtumissa. Monelle pelaajalle se voi olla ainoa mahdollisuus päästä arvokilpailuihin tai ainakin pitkään aikaan ainoa mahdollisuus, parhaillaan Vierumäellä leireilevien Pikkuleijonien päävalmentaja Petri Karjalainen kommentoi. Lundell vahvisti, ettei roolista ole ollut puhetta. –?Ainahan sitä haluaisi kärkijätkät mukaan. –?Ei voivotella. Heistä yhdeksän on liigapelaajia, ja 11 pelaa muissa Euroopan sarjoissa. IIHF:ltä odotetaan vahvistusta päivistä, naisten maajoukkueen GM Tuula Puputti sanoi. Helmikuun leiri peruttiin, ja uusi leiriohjelma vahvistuu sitten, kun IIHF vahvistaa kisapäivät ja mahdolliset karanteenit. Kisat piti pelata 15.–25. Olisi ollut kiva nähdä heidät maajoukkueessa. huhtikuuta Yhdysvaltojen Michiganin osavaltiossa, mutta pelipaikka on vaihtumassa Texasiin Dallasin ympäristöön. Jääkiekko A-maajoukkuekutsu yllätti nuorten Leijonien kapteeni Anton Lundellin. Joulukuuhun verrattuna sivussa on myös muun muassa Jori Lehterä, mutta mukana ovat jälleen Sibirin tehohyökkääjät Juuso Puustinen ja Mikael Ruohomaa. Se on iso juttu, että kisat päästään pelaamaan. HIFK:ta edustava Lundell viimeisteli perjantaina kolme täysosumaa TPS:n verkkoon. KAUDEN KOLMAS EHT-turnaus pelataan Malmössä 11.–14. Mukana kolme ensikertalaista Nuorten MM-kisoissa Suomen pronssille johdattanut Anton Lundell debytoi A-maajoukkueessa. En osannut odottaa kutsua, joten kyllä se vähän yllätti, Lundell kertoi STT:lle puhelimitse. Kevään leiri tukee tätä kokonaisuutta, päävalmentaja Pasi Mustonen avasi. Kisat pelattaisiin 6.–16. Kauden jälkeisen harjoittelun ja fyysisen kuormituksen tulee olla oikeanlaista, jotta kaikki ovat iskussa kisojen käynnistyessä. Naisleijonien revanssi valuu kauemmas Pasi Mustonen sanoo MM-kisojen olevan tärkeä virstanpylväs matkalla kohti olympialaisia. Ennen kevään leiritystä pelaajat saavat keskittyä seurajoukkuepeleihinsä. Jääkiekko Naisten ja alle 18-vuotiaiden poikien kevään suunnitelmat muuttuivat. Jukka (Jalonen) soitti treenien jälkeen. En ole miettinyt asioita kovin pitkälle. Jokaiselle laaditaan harjoittelusuunnitelma maajoukkuetta ajatellen. Kuten Hartikainen sanoi, he haluavat minimoida riskit loukkaantumisten suhteen, Jalonen kertoi. –?Mahtavaa, että päästään pelaamaan. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa A14 Petteri Ikonen HELSINKI (STT) Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen GM Jere Lehtinen kuvaili maanantaina julkaistua EHT-joukkuetta miksaukseksi kahdesta edellisestä turnauksesta. Myös alle 18-vuotiaiden poikien MM-kilpailut ovat siirtymässä toukokuulle. Mukana on jokunen ensikertalainen, joista osa voi pelata myös olympialaisissa. –?Olen valmis kaikkeen. Ensikertalaisille ja muillekin MM-kilpailut ovat tärkeä virstanpylväs matkalla kohti olympialaisia. –?Näimme, miten hän johti esimerkillään nuorten MM-kilpailuissa. –?Olen innostunut, että pääsen mittaamaan osaamistani Euroopan kärkeä vastaan. Tuoreen mausteen tuovat debytanttihyökkääjät Santeri Virtanen, 21, Aleksi Klemetti, 21, ja Anton Lundell, 19, joista viimeksi mainittu johdatti alle 20-vuotiaat MM-pronssille vuodenvaihteessa. KAKSI VUOTTA sitten Suomi eteni MM-kotikisoissaan loppuotteluun ja taipui Yhdysvalloille voittolaukauskilpailussa
3. Toto (39-8): 5,26 1,77-2,25-2,91 14,34. 10 3 2 5 16– 27 8 Arizona .........8 3 1 4 20– 22 7 San Jose........8 3 5 22– 31 6 KHL: Barys Nur-Sultan–Avtomobilist Jekaterinburg 2–3 (1–2, 1–0, 0–1) Traktor Tsheljabinsk–Ak Bars Kazan 2–3 (1–1, 0–1, 1–1) Torpedo Nizhni Novgorod–Kunlun Red Star 3–0 (0–0, 0–0, 3–0) Moskovan Dinamo–Pietarin SKA 2–0 (0– 0, 0–0, 2–0) 2 Rahapelit Keno Maanantai 1.2. 10 6 1 3 36– 23 13 Minnesota .. Hyvän mielen mahdollistavat pääja avainkumppanimme: Koronan vuoksi emme voi ottaa ottelutapahtumaan yleisöä. Leandro Trossard 1–0. Päävalmentaja: Petri Karjalainen. lähtö, sh 2100 m: 1) Eeti/Jouni Törmänen 29,6a (3,24), 2) Layla 29,7a (10,94).3) Ypäjä Luotsi 29,9a (4,74).4) Ypäjä Jallu 30,2a (3,3). PARASTAHAN LENTIS ON PAIKAN PÄÄLLÄ, mutta myös kotikatsomoihin on luvassa Mestaruusliigaa Ruutu -palvelun kautta upea määrä. Pelivaihto 117?657,40 e. 11 5 6 38– 41 10 Calgary ......... NHL sunnuntaina: Carolina–Dallas vl. lähtö, lv 2100 m: 1) Magic Ale/Iikka Nurmonen 19,2a (1,56), 2) Angella 19,6a (11,93).3) Janecky 19,7a (8,28).4) Citation Anemone 19,8a (26,42).poissa: 2. Toto (2-6-4): 22,81 5,151,69-3,12 33,57. 113) Rosa Pohjolainen Suomi 4. Oikeat numerot: 7, 12, 16, 17, 27, 28, 31, 34, 35, 36, 37, 40, 44, 47, 52, 56, 62, 63, 69, 70 Kunkkunumero: 63 2 Ravit Mikkeli 01.02 Toto65: 1. 8. 7 3 1 3 20– 17 7 Ottawa ..........9 1 1 7 22– 44 3 Keskinen divisioona: Florida ..........6 5 1 22– 16 11 Columbus ... MIESTEN MESTARUUSLIIGASSA nähdään paljon paluumuuttajia, jotka ovat käyneet kokeilemassa siipiään Euroopan kentillä ja tulevat nyt takaisin kotimaan ykköstasolle. 10 2 2 6 20– 35 6 Läntinen divisioona: St. pelissä mukana myös: Pyöräliike Pyöräpojat | Shinetec | Siivouspalvelu Lukkarila Oy | Pihlajan Pizzatalo | Kokkolan Teohalli | Remontti Kaunisto | Suomen Betonikorjaus | Canorama AB Vesikari-Invest Oy | Timanttipurku | Hautaustoimisto Mattsson | ATK-Palvelut Heimovirta | Kälviän autohuolto | Tervahovin Apteekki | Kokkolan Kodinkonehuolto sekä kumppanit: Kokkolan Satama Oy | SäiliöYkköset Oy | Lakiasiaintoimisto Janne Forss | Suomen Konetalo Oy Kokkolan Talohoito | Asennus Hartome | Oy Avomet AB | Kannustalo | Kokkolan Traktorihuolto Sillanpää Oy Merkki ilman varjo (3D) 2 Alppihiihto Garmisch-Partenkirchen, Saksa: Naisten maailmancup: Supersuurpujottelu: 1) Lara Gut-Behrami Sveitsi 1.17,37, 2) Petra Vlhova Slovakia jäljessä 0,28 sekuntia, 3) Tamara Tippler Itävalta –0,74, 4) Kajsa Vickhoff Lie Norja –0,88, 5) Corinne Suter Sveitsi –1,11, 6) Ester Ledecka Tshekki –1,13. Hienoa nähdä miehet taas kotimaan liigaa värittämässä. VaLePalla on kova työ päästä mukaan viime kauden tapaan lohkovaiheeseen, jossa Hämeenlinna on jo suoraan. klo 18:30 KOKKOLAN TIIKERIT LAKKAPÄÄ. Kokkolan kaupungin puolesta toivotan Kokkolan Tiikereille hyvää liigakautta ja voittamiseen tarvittavaa tahtoa. Luvassa on 252 kiihkeää ja upeita hetkiä tarjoavia runkosarjan ottelua ennen kevään mitalitaistoja. 4–3, Anaheim–St. Täyttäkää katsomot kovalla kannustuksella. Toto4 voitto-osuus: 8,26. lähtö, sh 2100 m: 1) Montsan Vippi/Henri Bollström 28,6a (1,99), 2) Perusliksa 28,8a (5,06).3) Hilipee 29,7a (7,72).4) Kake 29,9a (19,06).poissa: 5. Asiakirjat ja kuulutus ovat nähtävillä 1.2. helmikuuta Heinolan Vierumäellä järjestettävälle leirille: Maalivahdit: Juuso Helomaa (Ässät), Paavo Kohonen (Tappara), Aku Koskenvuo (HIFK), Jani Lampinen (HIFK). Yhteispelillä ylletään hyviin tuloksiin. Nauttikaa liigakaudesta ja hyvästä lentopallosta. 8. 6. Troikka: 21,30. Hyvän mielen lentopallo-ottelu Lentopallon mestaruusliiga Hollihaan liikuntahalli Ke 3.2. Myös Tiikereiden junioritoiminta on viime vuosina ollut todella tasokasta. Supersuurpujottelucupin pistetilanne: 1) Gut-Behrami 445, 2) Suter 250, 3) Tippler 240. 4. Toto (7-2-3): 1,99 1,081,25-1,33 2,83. Toto (7-6-2): 2,46 1,28-1,35-1,53 3,97. 10 7 1 2 33– 29 15 Montreal .......8 5 2 1 33– 22 12 Vancouver ... Joukkueiden kauteen tuo upean lisämausteen myös Mestarien liigassa pelaaminen. lähtö, Toto65-1, lv 2100 m: 1) Youngblood Pellini/Hannu Torvinen 17,4a (22,81), 2) Redhot Tap Dancer 17,5a (3,13).3) Wall Street Comery 17,6a (19,36).4) An-Valpuri 17,6a (58,08).poissa: 7. lähtö, Toto65-6 Toto4-6 DUO-6 TROIKKA-6, lv 1600 m: 1) Loveyou Hangover/Tommi Kylliäinen 14,2a (2,46), 2) Adrienne’s Ami 14,6a (3,6).3) Scarlet Collection* 14,8a (7,62).4) Winzet 14,9a (38,31).poissa: 11. Toto (6-4-3): 3,54 1,26-1,34-2,90 4,57. 5. Savo Volleyn Lelu Ojansivu ja Antti Siltala ovat maajoukkueemmekin kirkkaimpia nimiä lähihistoriasta, Eemeli Kouki ja Jani Sippola palaavat puolestaan Romaniasta sekä Kasper Vuorinen viimeksi Tšekeissä pelattuaan. lähtö, sh 2100 m: 1) Taistelu Jaska/Antti Tupamäki 31,0a x (3,81), 2) H.V. Maajoukkueen menestyksen myötä naispelaajamme ovat olleet kesän siirtomarkkinoilla kovaa valuuttaa ja jo ainakin tusina Mestaruusliigan kasvattia nähdään kovissa Euroopan pääsarjoissa. Päävalmentaja: Jukka Jalonen. Toto4 voitto-osuus: 4,16. Mestaruusliigan lisäksi Mestarien liiga tarjoilee meille suomalaisille upeita lentopalloelämyksiä lähellä kotejamme. lähtö, Toto65-2 TROIKKA-2, lv 2100 m 15 hevosen autolähtö: 1) White Cross Diego/ Santtu Raitala 17,8a (5,22), 2) Wille Wind 18,0a (9,32).3) La Favorite 18,0a (35,01).4) Jacques Hyneman 18,1a (2,86).poissa: 2. Toto (3-7-10): 1,26 1,081,50-1,65 4,26. Tavoitteena on myös juniorityön kehittäminen ja harrastajamäärien kasvattaminen. Troikka: 1142,47. Kauden lähestyessä alkuaan olin erittäin luottavainen joukkueeseen ja niin olen edelleen. D: Miro Heiskanen 0+1), Detroit–Florida 2–3 (F: Aleksander Barkov 0+1, Markus Nutivaara 0+1), Chicago–Columbus 3–1 (Chi: Kevin Lankinen 32/33 torjuntaa), Philadelphia–NY Islanders ja. NAISTEN PUOLELLA suunta on erilainen, hieno asia sekin. Päivän Duo: 6-7, kerroin: 6,58. Toto4 voitto-osuus: 1,32. Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue 1.–4. Espanjan liiga: Granada–Celta Vigo 0–0, Barcelona–Athletic Bilbao 2–1. helmikuuta: Naiset: Anni Alakoski, Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Katri Lylynperä Miehet: Juuso Haarala, Joni Mäki, Verneri Suhonen, Lauri Vuorinen 2 Mäkihyppy Naiset, Itävallan Hinzenbach 5.–7. Juniorityön tulokset näkyvät jo nuortemme maajoukkue-edustuksina sekä siinä, että Tiikereiden B-pojat pelaavat SM-sarjaa. UUSIA TÄHTIÄ tehdään isommille kentille lähteneiden tilalle tälläkin kaudella. Tureks 31,1a (15,35).3) Aika-Valtti 31,3a (18,69).4) Isosalon Kiira 31,3a (13,64). lähtö, sh 2100 m: 1) Ierikka/Esa Holopainen 31,0a (1,49), 2) Topin Jimi 31,5a (12,12).3) Koivun Tuisku 31,9a (20,46).4) Kapeneva 32,8a x (27,28).poissa: 6. Kotiyleisön tuki on ollut joukkueelle suuri apu, joten kiitos siitä! Päävalmentajan terveiset Kaupunginjohtajan terveiset Antti Isotalus Kaupunginjohtaja Kokkolan Tiikerit aloittaa toisen mestaruusliigakautensa 2012-2013 hyvää menestystä enteilevissä tunnelmissa. Toto4 voitto-osuus: 6,88. Toto (3-4-7): 2,28 1,26-1,43-3,99 4,39. 2 Maastohiihto Suomen joukkueet pohjoismaisten lajien maailmancupeihin: Ruotsin Ulricehamn 6.–7. Oikeat numerot: 2, 11, 12, 13, 20, 28, 30, 32, 33, 34, 35, 42, 43, 46, 53, 60, 64, 65, 66, 67 Kunkkunumero: 60 Ilta-arvonta. helmikuuta: Susanna Forsström, Julia Kykkänen, Jenny Rautionaho Miehet, Saksan Klingenthal 5.–7. Louis ........9 6 1 2 32– 29 13 Colorado ..... Louis 1–4 (StL: Ville Husso 25/26 torjuntaa), Minnesota–Colorado ja. Toto (9-7-1): 1,49 1,23-1,55-1,89 5,51. – 10.3.2021 osoitteessa https://ylupa. Lisätietoja antaa Ympäristöylitarkastaja Roope Salo, puh. Toto (8-7-1): 3,24 1,62-1,99-1,61 15,12. Nuori ja nälkäinen tiikerilauma on lunastanut ennakko-odotukset loistavasti. Viime kauden aikana opimme tuntemaan muun muassa nimet Niklas Breilin, Samuli Kaislasalo, Joonas Jokela, Antti Ronkainen, Niko Suihkonen, Jutta Riikonen, Anna Czakan, Emmi Riikilä, Hilkka Hujanen ja Nelli Rantanen. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. Toto (1-4-9): 2,07 1,17-1,41-1,43 3,58. Päiväarvonta. 10 4 3 3 24– 28 11 Carolina ........6 5 1 18– 10 10 Dallas ............6 4 1 1 23– 14 9 Tampa Bay ....6 4 1 1 19– 14 9 Chicago ....... Kahdeksan päivää, neljä peliä ja niistä saldona yhdeksän pistettä. helmikuuta Ruotsin Malmössä pelattavaan EHT-turnaukseen: Maalivahdit: Janne Juvonen (Leksands), Harri Säteri (Sibir Novosibirsk). 7. 7. Mestaruusliigasta on syytä olla ylpeä! Toni Flink Mestaruusliigan viestintä KOVIA PALUUMUUTTAJIA – UUSIEN TÄHTIEN TEHDAS L P V A M P U L A Team Lakkapää 3 L E N T O PA L L O N M E S TA R U U S LI IG A 2 1 8 –2 1 9 yellow PMS 123 c black 70 % (PMS432) Tommi Tiilikainen Päävalmentaja 2 Kausi on jo lähtenyt ryminällä käyntiin ja ensimmäinen otteluputki on takana. Puolustajat: Valtteri Kemiläinen (Tappara), Miika Koivisto (Växjö Lakers), Petteri Nikkilä (Linköping), Jarkko Parikka (Ilves), Otso Rantakari (Neftehimik Nizhnekamsk), Axel Rindell (Jukurit), Vili Saarijärvi (Lukko), Robin Salo (Örebro), Tony Sund (Riian Dinamo), Juuso Vainio (Växjö Lakers). helmikuuta: Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Arttu Mäkiaho 2 Jalkapallo Englannin Valioliiga: Brighton–Tottenham 1–0 (1–0) 17. 7 5 1 1 23– 17 11 Los Angeles ..8 3 2 3 25– 26 8 Anaheim ..... Muistamme kuitenkin kampanjan myötä Kokkolan Ensija Turvakotia. Toto (6-9-2): 10,48 3,102,19-3,02 12,97. 5. HALLITSEVINA MESTAREINA matkaan lähtevät Hämeenlinnan Lentiskerho ja VaLePa kuuluvat totta kai Mestaruusliigan suosikkeihin myös alkavalla kaudella. COM vs. Kokkolan Tiikerit on koko Keski-Pohjanmaan joukkue. Viikko viikolta palaset loksahtelevat kohdalleen ja uskon vahvasti, että olemme matkalla kohti ensimmäistä tavoitettamme eli playoff-pelejä. Tämä tietysti on tärkeää koko joukkueen hengen luomisessa. Savolaisten otteita seurataan ympäri maan todella tarkasti ja ainahan uuden saaminen Mestaruusliigaakin piristää. 6. Toto4 pelivaihto 21?199,90 e, voitto-osuus 6,88 e Pelivaihto 139?538,90 e Italian Serie A: AS Roma–Verona 3–1. Pori 01.02 Toto65: 1. Nyt on heidän kaikkien aika nousta taas uudelle tasolle ja antaa läpimurtopaikka uusille nuorille. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Dont Say Nay/Seppo Markkula 19,8a (2,28), 2) Pretty Priscilla 19,8a (3,33).3) Plastic Bag 19,9a (31,41).4) Magic Monroe 20,0a (13,11). Hyökkääjät: Niko Huuhtanen (Tappara), Juho Järvelä (Jukurit), Oliver Kapanen (KalPa), Joakim Kemell (JYP), Ville Koivunen (Kärpät), Joona Korhonen (Ilves), Joonas Lohisalo (Kärpät), Miko Matikka (Jokerit), Verner Miettinen (Kiekko-Espoo), Sami Päivärinta (Lukko), Rasmus Ruusunen (HIFK), Topi Rönni (Tappara), Samu Salminen (Jokerit), Viljam Sandvik (HIFK), Jeremi Tammela (Lukko), Samu Tuomaala (Kärpät), Jere Virolainen (Tappara), Sisu Yliniemi (Kärpät). Troikka: 67,21. Maailmancupin kokonaiskilpailun pistetilanne: 1) Vlhova 989, 2) Gut-Behrami 947, 3) Michelle Gisin Sveitsi 807, 4) Marta Bassino Italia 741, 5) Sofia Goggia Italia 740, 6) Federica Brignone Italia 637,... Joukkuetta on rakennettu määrätietoisesti ja seuralla on vahva usko toiminnan jatkuvaan kehitykseen. 2 Jääkiekko Helsinki: Suomen miesten maajoukkue 11.– 14. 10 4 2 4 30– 32 10 NY Islanders .9 3 2 4 19– 24 8 NY Rangers ...8 2 2 4 22– 25 6 Pohjoinen divisioona: Toronto ....... 2. Toivon, että otteluista tulee jännittäviä, iloisia ja hyvän mielen antavia. avi.fi. 10 3 3 4 26– 31 9 Nashville .......8 4 4 20– 24 8 Detroit ........ Puolustajat: Kalle Ervasti (Lukko), Aleksi Heimosalmi (Ässät), Viljami Juusola (Luulaja), Kasper Kulonummi (Jokerit), Atte Lehikoinen (KalPa), Tomi Leppänen (Lukko), Joni Loukkojärvi (SaiPa), Waltteri Mattila (Ässät), Ville Ruotsalainen (Kärpät), Otto Salin (HIFK), Aapo Sarell (SaiPa), Jimi Suomi (Jokerit). TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa A15 Kuulutukset 1 Länsija Sisä-Suomi YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN MUKAISET LUPAHAKEMUKSET Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirastossa on vireillä Oy Alholmens Kraft Ab:n lupahakemus asiassa Ahmanevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan lupamääräysten muuttaminen, Kokkola (LSSAVI/1247/2017) sekä Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen lupahakemus asiassa Ympäristönsuojelulain 89 §:n mukainen aloite Ahmanevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan muuttamiseksi, Kokkola (LSSAV/9352/2020). lähtö, sh 2100 m: 1) Vivega Viltsu/Niko Jokela 31,3a (10,48), 2) Ekosalama 31,4a (4,63).3) Tuurin Elli 31,5a x (9,54).4) Kretonki 31,9a (6,54). Toto (11-1-5): 6,74 2,17-3,28-3,68 19,79. Philadelphia 10 7 1 2 35– 31 15 Boston ..........8 5 2 1 25– 17 12 Pittsburgh.....9 5 1 3 29– 34 11 New Jersey ...9 4 2 3 23– 26 10 Buffalo ........ Toto (103-13): 11,78 3,46-1,86-3,33 52,08. Maakunta ja maakunnan väki on voimakkaasti tukemassa ja kannustamassa omiaan. Ranskan liiga: Nantes–Monaco 1–2.. 4–3 (C: Sebastian Aho 0+1. 3. 2. 4–3 (C: Joonas Donskoi 1+0), Edmonton–Ottawa 8–5. lähtö, Toto65-5 Toto4-5 DUO-5, lv 2100 m: 1) Want To Wheels/Antti Teivainen 17,0a (3,54), 2) Way To Go 17,1a (2,88).3) Vinci Power* 17,4a (9,29).4) BWT Crusader 17,4a (43,45). lähtö, Toto65-4 Toto4-4, lv 2100 m: 1) Amiraal Victor/Jukka-Pekka Kauhanen 16,4a (5,26), 2) Amazing Tycoon 16,5a (8,22).3) Erik Flash 17,1a (10,65).4) Case Caroline 17,2a (70,43).poissa: 11. Miesten liigassa nähdään uutena joukkueena savolaisten yhteenliittymä Savo Volley, joka esiintyy kauden aikana kotiotteluissaan ympäri maakuntaa. Toto (64-1): 1,56 1,15-1,69-1,31 11,66. helmikuuta: Antti Aalto, Niko Kytösaho 2 Yhdistetty Saksan Klingenthal 5.–7. lähtö, TROIKKA-3, sh 2100 m: 1) Summarum/Esa Holopainen 32,8 (11,78), 2) Lennätsie 33,9 (10,55).3) Sparta 32,2 (16,85).4) Alpertto 34,0 x (4,49).poissa: 4. lähtö, lv 2100 m: 1) Runaway Savoy/Kimmo Taipale 18,2a (6,74), 2) Ywonne Croft 18,2a (12,7).3) Mr Capito 18,5a (10,65).4) Rive Dreamer 18,6a (24,77).poissa: 9. On ihailtavaa, että Kokkolan Tiikereiden edustajat niin valmentajat, huoltajat, pelaajat kuin kannustava yleisökin tekevät uupumatta hienoa työtä paikkakunnalla lentopallon eteen. Toto (6-10-3): 5,22 1,92-2,19-3,32 16,68. 4. 10 6 4 29– 28 12 Las Vegas ...... 11 6 5 40– 37 12 Winnipeg ......8 5 3 29– 25 10 Edmonton ... lähtö, lv 2100 m: 1) Highlove Tech/Olli Koivunen 18,7a (2,07), 2) Gyro Gearloose 18,9a (4,76).3) Mountain St Leo 19,2a (9,07).4) Northernlight Genius* 19,3a (7,76).poissa: 8. Ensimmäisissä peleissä oli hieno todeta, että jokaisella osa-alueella tuli onnistumisia ja joukkueella on paljon potentiaalia rakentaa peliä paremmaksi. lähtö, Toto65-3 Toto4-3, lv 2100 m: 1) Mr Big Money/Jukka Torvinen 17,5a (1,26), 2) Francky des Molles 17,6a (9,08).3) Larry Bell 18,2a (15,99).4) Hola Alejandro 18,4a (28,88).poissa: 11. Toto (6-5-8): 3,81 2,15-3,31-4,38 34,62. Troikka: 250,10. Ja onhan muissa Eurocupeissa mukana peräti seitsemän suomalaisjoukkuetta. Itäinen divisioona: Washington ..9 6 3 35– 29 15 2 Koripallo NBA sunnuntaina: New York–LA Clippers 115–129, Denver– Utah 128–117, Indiana–Philadelphia 110– 119, Toronto–Orlando Magic 115–102, Washington–Brooklyn 149–146, Minnesota– Cleveland 109–104. Hyökkääjät: Miro Aaltonen (Pietarin SKA), Kasper Björkqvist (KooKoo), Hannes Björninen (Pelicans), Jere Innala (HPK), Jere Karjalainen (Sotshi), Aleksi Klemetti (KalPa), Robert Leino (Örebro), Anton Lundell (HIFK), Markus Nurmi (TPS), Niko Ojamäki (Linköping), Juuso Puustinen (Sibir Novosibirsk), Mikael Ruohomaa (Sibir Novosibirsk), Peter Tiivola (Ässät), Teemu Turunen (Davos), Santeri Virtanen (SaiPa). Se on hyvä esimerkki lukemattomille nuoremmille pelaajille. +358 295 018 790, etunimi.sukunimi@avi.fi Lentopallon Mestaruusliigaa pelataan kaudella 2018-2019 yhdeksän joukkueen sarjana niin miesten kuin naistenkin puolella
Ajoneuvon kulutus/toimintamatka on määritelty maailmanlaajuisesti yhtenäistetyn testimenetelmän (WLTP) mukaisesti. 85 821 € Touareg R 3,0 V6 eHybrid 340 kW (462 hv) 4MOTION Tiptronic-automaatti alk. Yhtiöiden edustajat esittelivät kokouksessa hanketta ja toivat esille lukuja, joiden mukaan tuulivoimalat toisivat Ylivieskan kaupungille vuosittain noin 220?000 euron kiinteistöverotulot eli sen 25 vuoden elinkaariaikana 5,5 miljoonaa euroa. klo 9-17 Outi Yli-Arvo Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soiten valtuusto päätti maanantaina ostaa Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymältä Terveystie 1:ssä sijaitsevat rakennukset ja maanvuokrausoikeuden 561?000 eurolla ja varata kuluvan vuoden talousarvion investointimäärärahoihin samansuuruisen lisämäärärahan. Kaavaa vastustivat Hirvelän, Hautakosken ja Junttilan lisäksi perussuomalaisten Teemu Mattila ja Sami Lepistö, keskustan Kaisa Haapakoski, kokoomuksen Mikko Korkeakoski, vasemmiston Ahti Törmälä sekä SDP:n Ismo Viirimaa. Muita ajoneuvoja ei ollut osallisena ulosajoon. Toimintamatka sähköllä noin 40 km. Kaupan valmistelun edetessä on kuitenkin selvinnyt, että kuntayhtymän ei tarvitse suorittaa varainsiirtoveroa kiinteistön hankinnasta, ja lisämäärärahan tarve on tarkentunut 561?000 euroon. Kiistelty Urakkanevan tuulivoimakaava läpi Hanna Rautio Pyhäjoella valtatie 8:lla sattui henkilöauton ulosajo maanantaina alkuillasta. Soiten mahdollisuus tuottaa koulupsykologipalveluita ei poista kunnan järjestämisvastuuta, eikä se velvoita Soitea tuottamaan koulupsykologipalveluita. Hän perusteli kantaansa muun muassa sillä, että tuulivoimaloista saatavat kiinteistöverotulot ovat pieni summa suhteutettuna kaupungin kokonaisbudjettiin ja verotuloihin. Keskusteluissa nousi kuitenkin esiin lisämäärärahan tarpeellisuus. klo 9-17 to 4.2. 85 821 € Touareg R 3,0 V6 eHybrid 340 kW (462 hv) 4MOTION Tiptronic-automaatti alk. Aloitteessa oli lisäksi 19 muuta allekirjoitusta. EU-kulutus 2,0/10,3 l/100 km, CO 2 -päästöt 61–62 g/km. Lisäksi hän kritisoi sitä, että jo kertaalleen valtuuston kumoama kaava piti ottaa uudelleen käsittelyyn. Ulla Lehtikangas (kd.), Auli Mustikkamaa (sd.) ja Meri Vähäkangas (kesk.) äänestivät tyhjää. Hallitusohjelman mukaisessa sosiaalija terveydenhuollon uudistuksessa kyseiset palvelut on linjattu vuonna 2023 aloittavien hyvinvointialueiden järjestettäviksi. Toimintamatka sähköllä noin 40 km. Valtuuston jäsen Pauli Haaponiemi esittikin, että ostoa varten ei tässä vaiheessa olisi varattu lisämäärärahaa, vaan asiasta päätettäisiin erikseen myöhemmin tänä vuonna, mikäli investointimäärärahat on käytetty loppuun syksyyn mennessä. Toisella kerralla kaava kaatui valtuustossa äänin 17–18. Uusi Touareg R eHybrid plug-in-hybriditeknologialla on kaikkien aikojen vahvin Volkswagen. Asia lähti kuitenkin toiseen valmisteluun, kun Samuli Kärkinen teki valtuustossa aloitteen kaavan uudelleen vireille asettamisesta. • R-Styling R-mallissa oma sisustuksensa näyttävine R-yksityiskohdin, 20” vanteet, Black Style –paketti, mustat kattokaiteet ja paljon muuta. • R-Styling R-mallissa oma sisustuksensa näyttävine R-yksityiskohdin, 20” vanteet, Black Style –paketti, mustat kattokaiteet ja paljon muuta. • Suorituskyky Suvereenin suorituskyvyn ja sähköisen tehokkuuden täydellinen symbioosi: maksimaalinen järjestelmäteho 340 kW (462 hv) 3 500 kg vetokyky, neliveto, vääntö 700 Nm, 0-100 km/h 5,6 sek. Ajoneuvon kulutus/toimintamatka on määritelty maailmanlaajuisesti yhtenäistetyn testimenetelmän (WLTP) mukaisesti. • e-Mode e-Mode mahdollistaa keskimääräisten päivittäismatkojen ajamisen täysin sähköisesti. Markus Jaatinen (kesk.) puolestaan lisäsi, että nyt hyväksytty osayleiskaava on täysin uusi kaava verrattuna siihen, mistä valtuusto aiemmin päätti. Hankkeen kannattajat nostivatkin useissa puheenvuoroissa esille tulojen merkityksen kaupungin heikossa taloustilanteessa. Soite ostaa Terveystien kiinteistön Soiten valtuusto päätti maanantaina äänestyksen jälkeen ostaa Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymältä Terveystie 1:ssä sijaitsevat rakennukset ja maanvuokrausoikeuden. Pörhön Autoliike Oy Nykyään vahvuus, menestys ja saavutukset määrittyvät vastuullisella toiminnalla. Opiskeluhuollon koulupsykologija koulukuraattoripalvelut linjattiin Soiten aloittaessa jäsenkuntien järjestettäviksi palveluiksi. • e-Mode e-Mode mahdollistaa keskimääräisten päivittäismatkojen ajamisen täysin sähköisesti. Muun muassa tarkastuslautakuntaa johtava Auli Mustikkamaa (sd.) ja Timo Ahvenainen (vihr.) huomauttivat, että kakki tulot on otettava vastaan, jotta kaupungin alijäämä saadaan katettua. Lisäksi on hyvin todennäköistä, että myös uusia tilankäytön tarpeita syntyy Terveystie 1:n kiinteistöön. Ennakkohinnasto 13.11.2020 (WLTP). Kolme valtuutettua äänesti tyhjää. Linjauksen myötä opiskeluhuolto järjestetään myös Keski-Pohjanmaalla jälleen kokonaisuutena. Se seuraa täyssähköisen ennätyskilpa-auton ID.R:n jalanjälkiä ja tuo absoluuttisen suorituskyvyn intohimolla tien päälle. Touareg eHybrid malliston yhd. URAKKANEVAN tuulivoimapuistosta vastaavat Infinergies Finland Oy ja ABO Wind Oy. Hallituksen esityksessä lisämäärärahan tarve oli 585?000 euroa, sillä summaan oli laskettu mukaan varainsiirtovero. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen mukaan onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Touareg eHybrid malliston yhd. Kaavan aktiivisimmat vastustajat ovat antaneet ymmärtää, että asia ei ole vielä selvä kaupunginvaltuuston päätöksellä. Hirvelä sanoi, että vaakakupin toisella puolella pitäisi painaa kyläläisten hyvinvointi. Onnettomuus tapahtui Pyhäjoen eteläpuolella, noin kaksi kilometriä Kalajoen suuntaan. Ilmoitettu WLTP-kulutus/toimintamatka saattaa vaihdella olennaisestikin riippuen mm. Voimaloiden korkeus on 280 metriä. Kaavan puolella olivat keskustan Juha Pylväs, Markus Jaatinen, Paula Haapakoski, Sanna Häggman, Juha Isokoski, Helena Isosalo, Juhani Isotalo, Miika Kangaskorte, Jussi Kujala, Samuli Kärkinen, Kati Marjakangas, Jani Palola, Sakari Rahkala, Hilkka Vuolteenaho, Ritva Ahlholm ja Jouko Ylimäki, kokoomuksen Antti Rantala, Heta Myllymäki ja Tapani Uusikylä, SDP:n Alpo Löytynoja sekä vihreiden Timo Ahvenainen, Aimo Piirainen ja Jani Untinen. Tulevaisuus on vahvin innostaja Uusi Touareg R lataushybridi Alk. Henkilöauto penkkaan Pyhäjoella. 85821 €, hinta CO?-päästöllä 62 g/km. Kuvan auto erikoisvarustein. Ilmoitettu WLTP-kulutus/toimintamatka saattaa vaihdella olennaisestikin riippuen mm. Ennakkohinnasto 13.11.2020 (WLTP). Kuvan auto erikoisvarustein. Kohteeseen sijoitettavia toimintoja saattavat olla lastenpsykiatrian osasto, hallinnolliset tukipalvelut sekä sairaalakoulu. Kaavan hylkäämistä esitti valtuustossa sama mies kuin hallituksessakin: perussuomalaisten Tarmo Hirvelä. Jaatisen mielestä kaavan nimenkin olisi voinut vaihtaa Urakkanevasta muuksi, koska tuulivoimaloiden paikkaakin on siirretty alkuperäisestä. Soitella on jo nyt osoitettavissa toimintoja, joita voidaan kiinteistöön sijoittaa. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. Sitä ei koettu valtuustossa tarpeelliseksi, ja Ilkka Piispanen jätti asiasta ponnen. • Suorituskyky Suvereenin suorituskyvyn ja sähköisen tehokkuuden täydellinen symbioosi: maksimaalinen järjestelmäteho 340 kW (462 hv) 3 500 kg vetokyky, neliveto, vääntö 700 Nm, 0-100 km/h 5,6 sek. Jo vuonna 2018 tuulipuistokaava oli kaupunginvaltuuston päätettävänä kahdesti. kuljettajan ajotavasta, akkukapasiteetista, lataamisen säännöllisyydestä, sähkövarusteiden käytöstä, mahdollisen lisälämmittimen käytöstä, ulkolämpötilasta, matkustajien ja kuorman määrästä, valitusta ajoprofiilista tai tieprofiilista. ILKKA PIISPANEN jätti kokouksessa valtuustoaloitteen kaksivuotisesta kokeilusta, jolla Toholammin terveyskeskuksessa mahdollistettaisiin yksityisen toimijan tuottamat sote-palvelut. Sen takia on tarkoituksenmukaista, että Soitelle tulee mahdollisuus tuottaa koulupsykologipalveluita jäsenkunnille jo ennen hyvinvointialueiden aloittamista. MARKKU JOKELA Ismo Kunelius YLIVIESKA Vuosia kiivaan väittelyn aiheena Ylivieskassa ollut Urakkanevan tuulivoimakaava meni lopulta läpi kaupunginvaltuustossa. Ensin se meni niukasti läpi, mutta asia piti ottaa uudelleen käsittelyyn, kun päätöksentekoon osallistunut vihreiden varavaltuutettu Iiris Hannula todettiin jääviksi. Jani Hautakoski (kesk.) ja Tiina Junttila (sd.) kannattivat Hirvelää, joten asiasta piti äänestää. Soitessa ja osassa sen jäsenkuntia on ollut viime vuosina haasteita rekrytoida tarvittavaa määrää psykologeja ja koulupsykologeja. 85821 €, hinta CO?-päästöllä 62 g/km. Volkswagenin Suomen maahantuoja on K Auto Oy. Haaponiemen esityksen kannalla olivat äänestyksessä Piia Rautiola, Raimo Hiltunen, Sari Innanen, Tapio Pajunpää, Riitta Rahkola, Hanna-Lea Ahlskog, Anna Nurmi-Lehto, Pekka Puolimatka ja Susanna Uusitalo. Valtuusto hyväksyi kaavan maanantaina selkein lukemin äänin 23–9. Tulevaisuus on vahvin innostaja Uusi Touareg R lataushybridi Alk. Urakkaneva on ollut pitkään ja useaan otteeseen käsittelyssä. He ovat antaneet ymmärtää, että asia viedään ”loppuun saakka” – hallinto-oikeuteen ja mahdollisesti jopa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yhdessä kohti nollapäästöjä | volkswagen.fi/sahkoautot Tervetuloa koeajamaan uusi Touareg R. Soiten toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västin mukaan valtuustolla oli kohtalaisen yhteinen näkemys siitä, että kiinteistön hankkiminen on järkevää ja tarpeellista. TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa A16 Nykyään vahvuus, menestys ja saavutukset määrittyvät vastuullisella toiminnalla. VALTUUSTO PÄÄTTI myös, että Soite laatii puitesopimuksen koulupsykologipalveluiden tuottamisesta. EU-kulutus 2,0/10,3 l/100 km, CO 2 -päästöt 61–62 g/km. Pörhön Autoliike Oy Vaunumiehenkatu 4, Kokkola Automyynti 020 762 4390, ma-pe 9-17, la 10-14 KOKKOLASSA ke 3.2. Hyväksytty kaava mahdollistaa yhdeksän tuulivoimalan rakentamisen Raudaskylälle lähelle Nivalan rajaa. Yhdessä kohti nollapäästöjä | volkswagen.fi/sahkoautot Tervetuloa koeajamaan uusi Touareg R. Hallituksen esitys hyväksyttiin valtuustossa äänin 16–10. Volkswagenin Suomen maahantuoja on K Auto Oy. Se seuraa täyssähköisen ennätyskilpa-auton ID.R:n jalanjälkiä ja tuo absoluuttisen suorituskyvyn intohimolla tien päälle. Kaupunginhallitus esitti valtuustolle äänin 4–3 Urakkanevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan hyväksymistä. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. kuljettajan ajotavasta, akkukapasiteetista, lataamisen säännöllisyydestä, sähkövarusteiden käytöstä, mahdollisen lisälämmittimen käytöstä, ulkolämpötilasta, matkustajien ja kuorman määrästä, valitusta ajoprofiilista tai tieprofiilista. Keskusteluissa nousi Korkiakoski-Västin mukaan esille myös se, pitäisikö kaupan olla ehdollinen, jotta voitaisiin varmistaa, että alueen kaavamuutos etenee suunnitellun mukaisesti. Tavoitteena olisi muun muassa tuottaa laadukkaat ja kustannustehokkaat sotepalvelut myös maakunnan reuna-alueen väestölle. TERVEYSTIE 1:N hankkimista Soiten omaan omistukseen on perusteltu muun muassa sijainnilla, joka mahdollistaa kohteen vuokraamisen esimerkiksi Soitea tukevien toimintojen yksityisille palveluntarjoajille tai kaupungille. Uusi Touareg R eHybrid plug-in-hybriditeknologialla on kaikkien aikojen vahvin Volkswagen
Otollinen aika koulukiusaajillekin, jos valvonta heikkenee, oppimisesta puhumattakaan. Tämä on oikea pyrkimys ja asia koskettaa niin lapsia kuin aikuisia. Tällainen prosessi saattoi kestää useita vuosia, eikä näitä tuloksia saavuteta yksin terapialla eikä yksin irrallisilla työpajoilla. Ohjelmassa tuodaan Suomeen uutta, useissa maissa jo tieteellisestikin arvioitua toimintamallia ”sijoita ja valmenna”. HELMIKUUTA 2021 Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Haluan vielä täydentää näkökulmaa seikoilla, joita ei säätiökeskustelussa ole mielestäni riittävästi tuotu esiin. Vaikeammaksi tilanne muuttuu, kun ihmisiä yritetään johtaa harhaan käyttäen välineinä aitoja faktoja. Jos joku halusi esimerkiksi siirtyä työalalta toiselle, se oli vaikeaa, kun eri pajat olivat eri ”rahoituskanavassa”. Eikä rahasta ei ole pulaa, sen osoittavat kaupungin monet paljon turhemmat hankkeet. P araikaa vietettävällä Uutisten viikolla opetellaan tunnistamaan sekä varomaan valeuutisia. Kiitän Margita Lukkarista kattavasta kuvauksesta (KP 30.1.) siitä, miten Kokkotyö-säätiön taloudellista merkitystä pitää arvioida osana laajempaa kokonaisuutta. KOLUMNI Kristian Sundqvist kristian.sundqvist@kpk.fi Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Totuuksillakin voi valehdella Oma synkkä taiteenlajinsa on vaarallisen valheen piilottaminen faktojen sekaan. Sitä ennen eri sektorit tekivät omia, usein lyhyitä projekteja ja kullakin oli omat työpajansa. Aasinsillan kautta pääsimme sananmukaisesti demonisoimaan valeuutisten tehtailijat. varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Lukija tuuditetaan uskomaan epätosi. Haluttiin myös jatkuvuutta. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Emme vain pyrkineet vaan onnistuimme yhdessä siinä, että vaikeankin sairauden kanssa ihminen lähti liikkeelle työpajalta, hankki koulutuksen ja sai vakituisen paikan työelämässä. Näin siitäkin huolimatta, että yksittäisen mieliä kiihottavan tosiasian poimimalla ja sitä paukuttamalla saisi aikaan vetäviä otsikoita ja kosolti melua. Selvitys nosti esille kunnan ja maakunnan rajalla olevia tehtäviä, joissa on riskinä, että toisen säästäessä kulut toiselle, nousevat yhteiskunnalliset kokonaiskustannukset. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Kun esittelimme toimintaa, mukana olivat Kokkotyösäätiö ja Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys, koska emme tehneet tulosta yksin. Maakuntamme avohoitoinen psykiatria kiinnosti kansallisesti ja saimme isännöidä vieraita niin ministeriöistä, kuntaliitosta kuin yliopistoistakin. Poimimalla joitain sinänsä kiistattomia tilastollisia totuuksia saatiin menestystarina näyttämään epäonnistumiselta. Matti Kaivosoja Lääketieteen tohtori, psykiatri Työelämäkuntoutus vaatii osaamista Miten suunnitellut lomautukset näkyvät toteutuessaan esim. Erityisesti panostimme kokemusasiantuntijuuteen ja ihmisten oikeuteen palata työelämään. Yhdeksän totuudellista juttua voi tuudittaa uskomaan, että kymmeneskin on tosi. Menemättä yksityiskohtiin voi sanoa, ettei mallia voi lähteä soveltamaan ilman osaamista, valmennusosaamista ja mielenterveysosaamista. Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Se on heille aivan oikein. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Kuntien – tai ainakin Kokkolan – kannalta Kokkotyösäätiön toiminta, jossa on mukana huomattava panos kuntoutusosaamista, alkaa näyttää kalliilta, vaikka valtakunnallisesti säätiö on – kuten Lukkarinen totesi – edelläkävijä ja arvostettu toimija. Esimerkistä käy perussuomalaisten hiljattainen tempaus Närpiön työperäistä maahanmuuttoa koskien. Kaikkea se vihervasemmistohallitus haikailee! Että kuntavaaleja pitäisi siirtää! Never ever! Ihmiset ovat fiksuja ja äänestävät ennakkoon. Klassisten kauhuelokuvien ystäville voi tässä kohtaa muistua mieleen William Friedkinin Manaaja: juuri noinhan se hirveä demoni elokuvassa toimii, mutta viisas vanha pappi paljastaa taktiikan. Tasan vuosi sitten julkaistua strategiaa toteutetaan nyt useassa ohjelmassa, niistä yksi on työelämään kuntouttavien mielenterveyspalvelujen kehittäminen. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. Miksei veroja korotettu. Säätiö perustettiin kokoamaan kunnallisen työllistämisen, vammaispalveluiden työtoiminnan sekä työelämään paluuseen kuntouttavien projektien osaaminen yhteen. kunnat, Euroopan sosiaalirahasto, KELA, silloinen Raha-automaattiyhdistys. Eikä säätiö kehittynyt vahingossa, vaan osana sitä työtä, jolla Kokkola panosti Eurooppalaiseen sosiaalitalouden kehittämiseen. Tiettyyn rajaan asti se kuuluu pelin henkeen; eri puolueet esimerkiksi voivat vetää yhdestä ja samasta tutkimuksesta erilaiset johtopäätökset painottamalla omiin motiiveihinsa sopivia tilastolöydöksiä. asumispolitiikka ja työllistäminen. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Nyt kehitetyn osaamisen hajottaminen on lyhytnäköistä ja menetyksen hinta hahmottuu päättäjille huonosti, koska se tulee osin työllisyyden sarakkeeseen, osin verotulojen menetyksinä ja osin lisääntyneinä hoitokustannuksina. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. vammaisten lasten opetus, aikuisten kohdalla mm. Samalla alkuperäisten väitteiden esittäjät linnoittautuvat toistamaan viestiä, että väittämät perustuvat faktoihin. Lähetä viesti numeroon 13525. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Nyt aiotaan ottaa eniten tarvitsevilta, se on häpeällistä politiikkaa, eikä tule tuomaan kaupungille menestystä. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Moisiin tarkoitushakuisiin poimintoihin sosiaalisessa mediassa törmäävän on hankittava lisää tietoa, jotta kuva ei jää vääristyneeksi. Kun Keski-Pohjanmaa on edelläkävijä sote-uudistuksessa, se valitettavasti myös kompastelee edellä näissä haasteissa. OMA SYNKKÄ taiteenlajinsa on vaarallisen valheen huolellinen piilottaminen faktojen sekaan. Eikä sinne koppiin tarvi kaikkien yhtäaikaa mennä! S.J-P Lyhyesti. Valeuutiset eli totuuksina esitettävät epätotuudet on silti periaatteessa helppo kumota osoittamalla ne siksi mitä ovat. Ai niin, kunnallisvaalit tulossa! Huolestunut Kokkotyötoimijan alasajoa ei voi kukaan normaalilla ihmisyydellä varustettu hyväksyä ennenkuin uudet ja asiakkaiden kannalta paremmat palvelut on saatu pystyyn. KUNTAVAALIKUUMEEN noustessa nähtäneen entistä enemmän tuollaista faktojen hyödyntämistä. TOIMIN YLI 15 vuotta tämän maakunnan psykiatrisesta hoidosta vastaavana ylilääkärinä ja sairaanhoitopiirin psykiatrian tulosaluejohtajana. Aika iso – ja kallis – haaste, jos Soiten tulisi tämä yksin toteuttaa. Lasten osalla näitä ovat mm. Näemmekö lisää 2-vuotiaita teillä tietämättömillä. VIIME hallituskaudella toimin selvityshenkilönä yhdyspintaselvityksessä, jossa selvitettiin soteuudistuksen riskejä ja haasteita, kun sosiaalija terveyspalvelut siirtyvät maakunnille. Tällä viikolla seurasin tämän ohjelman käynnistymisen esittelyä. Poikkeuksista päättää toimitus. Osallistuin sosiaalija terveysministeriössä uuden kansallisen mielenterveysstrategian valmisteluun. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Journalistisen median vastuulla taas on niin ylevältä kuin se kuulostaakin yrittää tarjota kokonaisuuksista mahdollisimman totuudenmukainen kuva. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. LOPUKSI tulevaisuudesta. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Rahoittajia olivat mm. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 Tiistai 2
Neljän vuoden aikana valtuustossa on ehditty nähdä kahden hengen sinisten ryhmä, joka sulautui syksyllä 2019 kolmen keskustasta irtautuneen valtuutetun kanssa Haapavesi-ryhmäksi. FAKTA Haapaveden valtuusto 1 27 jäsentä 1 Suomen Keskusta 14 paikkaa 1 Vasemmistoliitto 5 1 Haapavesi-ryhmä 5 1 Perussuomalaiset 2 1 Kansallinen Kokoomus 1 1 Valtuuston pj. Haapaveden kaupungin johtavista virkamiehistä talousjohtaja ja kaupunginjohtaja ovat tällä hetkellä viransijaisia. Myös viime vaaleissa ilman valtuustopaikkaa jääneet demarit ovat kertoneet, että mukana ollaan. Äänioikeutettuja Haapavedellä oli viime vaaleissa 5?247 ja ääniä annettiin 3?150. Sari Vatjus (Haapavesi-ryhmä) 1 Hallituksen pj. Päivi Ollila nosti syyksi erityisesti sen, ettei Suomen laki tarjoa turvaa asiattomalta somekirjoittelulta. Helmikuussa 2020 keskustasta irtaantui ryhmän sisäisen luottamuspulan vuoksi 7-henkinen ”Yhdessä vastuullisesti” -ryhmä, johon kuuluivat muun muassa kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajat. Puheenjohtajat luopuvat Keskusta lähtee Haapavedellä vaaleihin yhden valtuutetun määräenemmistöasemasta. Anri Kolehmainen (kesk.) Valtuuston puheenjohtaja Päivi Ollila tuumii, että paikkakunnalla saatiin paljon myönteistä aikaan viime valtuustokaudella, mutta aikaa hukattiin myös turhaan riitelyyn. Keskipohjanmaan kuntavaalisarjassa esitellään kunnanja kaupunginvaltuustot aakkosjärjestyksessä. OMAN VÄRINSÄ kauteen on tuonut valtuutettujen vaihtuvuus: vasemmiston Helvi Järvenpää menehtyi viime kesänä. Valtuustokauden aikana syntynyt Haapavesi-ryhmä kokoaa omaa listansa. Vuoden 2017 vaaleissa kokoonpanossa tapahtui iso muutos, sillä valtuutetuista peräti 15 oli ensikertalaisia. Vaihtoehtoja on tarjolla. Keskustaryhmää repi erityisesti suhtautuminen kyläkouluihin ja luottamuksellisten keskustelujen vuotaminen toisten valtuustoryhmien tietoon. Päivi Ollila (kesk.), 1. Pauliina Valkovirta (kok.) ja Markku Laitila (kesk.) muuttivat pois paikkakunnalta. Ovatko nämä äänestäjät uskollisia puolueelle. Vihreillä ei vuonna 2017 ollut Haapavedellä ehdokaslistaa. Heino Vuorenmaa (kesk.), 2 varapj. Kaupunginjohtajan kesällä 2019 alkaneet opintoja virkavapaat päättyivät irtisanoutumiseen helmikuun lopussa. Nyt on. Viime viikonvaihteessa sekä kaupunginhallituksen että -valtuuston keskustalaiset puheenjohtajat Anri Kolehmainen ja Päivi Ollila kertoivat, että eivät ole lähdössä enää ehdolle. Tilanne oli historiallinen. HAAPAVEDEN kaupunginvaltuustossa on 27 paikkaa. varapj. Riikka-Kaisa Nuolioja (kesk.) jätti luottamustehtävät työkiireisiin vedoten ja Heikki Halla-aho (kesk.) sai vain kyllikseen. Kausi on ollut hyvin erikoinen, tai kuten vuodesta 1972 valtuutettuna toiminut ja edelleen ehdolle asettuva Ville Saukko (vas.) juuri summasi 80-vuotispäivähaastattelussaan Haapavesi-lehdessä: ”Urani hankalin ja rikkinäisin”. Erityisen kuumottavassa tilanteessa on keskusta, joka kyntää syvällä valtakunnallisissa mielipidemittauksissa. Ensimmäistä kertaa 80 vuoteen oltiin noin viikon ajan tilanteessa, jossa keskustalla ei ollut valtuustossa ehdotonta enemmistöä. –?Kunnan ylin päättävä elin on tehty sirkukseksi ja koko järjestelmä on menettänyt arvokkuuttaan, Anri Kolehmainen perusteli. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa B2 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Katariina Anttila HAAPAVESI Sadat haapavetiset ovat kevään vaaleissa uuden edessä: ääntä on mahdoton antaa samalle ehdokkaalle kuin neljä vuotta sitten. Se on reilusti yli kolmasosa puolueen viime vaalien 1874 äänen potista. Valtuustokauden alkaessa poliittiset voimasuhteet olivat: keskusta 17, vasemmisto 5, perussuomalaiset 4, kokoomus 1. Omilla ehdokaslistoilla ovat vaaleihin lähdössä tietysti keskusta, kokoomus, vasemmisto ja perussuomalaiset. Haapavedellä se lähtee vaaleihin yhden valtuutetun määräenemmistöasemasta. Ensimmäistä kertaa 80 vuoteen Haapavedellä oltiin noin viikon ajan tilanteessa, jossa keskustalla ei ollut valtuustossa ehdotonta enemmistöä. Neljän vuoden sisällä Haapavedellä on vaihtunut hallintojohtaja ja talousjohtaja kaksi kertaa. KATARIINA ANTTILA KATARIINA ANTTILA JUKKA LEHOJÄRVI KUNTAVAALIT 2021. Edellä luetellut politiikan jättävät tai Haapavesi-ryhmään loikanneet keskustalaiset keräsivät viime vaaleissa keskustalle yhteensä 769 ääntä. Seuraava valtuusto pääsee ensitöikseen etsimään uutta kaupunginjohtajaa. Sitten sotakirveet haudattiin
RISTIKKO TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa B3 Ristikon ratkaisu sivulla B5.
Apteekissa asiaa on ihmetelty yhdessä Kunnarin potilaiden kanssa. Alueradio painottaa kulttuuria Outi Airola KÄLVIÄ Kälviäläiset ovat ihmeissään terveyskeskuskuntayhtymän päätöksestä siirtää Kälviän terveysasemalla työskentelevä lääkäri Leena Kunnari toisiin tehtäviin. Määttälä on kehotellut kuuntelemaan alueradion sunnuntailähetyksiä niiden kulttuuripitoisuuden vuoksi. Juttu tuntuu hyvin mystiseltä, kun ei ole tietoa, miksi hänet siirretään. Kulju ei suostu kertomaan enempää ja toteaa päätöksen syntyneen sääntöjen mukaan. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00– 16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Jos konflikteja on, ratkaisut pitää löytää keskustelemalla, sanoo nimensä listaan kirjoittanut eläkkeellä oleva terveydenhoitaja Hertta-Maija Tapio. YLEISESTI tuntuu närästävän se, että potilailta ei ole kysytty mitään. miksi näin pidetty lääkäri laitetaan pois. Viime sunnuntaina yhtäkkiä kuulin tutun äänen radiosta: säveltäjä Erik Fordell siellä jutteli ja soitti sävellyksiään. Ohjelmapäällikkö Viljo S. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. Lisäksi Ranstakka oli kovin Kokkola-keskeinen. Kaikki ovat laittaneet nimensä listoihin ja ovat ihmeissään. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. Listan ensimmäisten joukossa allekirjoittanut Niskanen ihmettelee päätöstä. Otamme mielihyvin vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. Täällä on noussut oikein kansaliike, kuvailee tuntoja Vesa-Matti Niskanen. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Tämä on enemmän talon sisälle henkilöhallintoon liittyvä asia. Tuntuu tosi ihmeelliseltä, sanoo Varpaluoma. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. Päätös on saanut kyläläiset voimakkaasti liikkeelle nimilistoineen, joissa vastustetaan siirtopäätöstä ankarasti. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@kpk.fi ASIAKASPALVELU Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 8-16. Lähetä meille juttuvinkkisi! Keskipohjanmaa-lehti: toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Päätös osoittaa johdon kykenemättömyyttä hoitaa tehtäviään nykyajan vaatimalla tavalla. Politiikka ei Kuljun mukaan liity asiaan mitenkään. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Vastaava toimittajana on opettaja Sauli Koivukoski. kunnari tunnetaan suorapuheisena, huolellisena ja vastuullisena lääkärinä, joka on ottanut potilaiden asiat tarkasti omakseen. Ohjelmaa on seurattava nimenomaan siltä kannalta ja pitäen mielessä ohjelmapäällikön lausahduksen: ”Ne kulttuurisivutkin ovat niin huonoja…” Mitä maakunnallista uutta ne radion miehet oikein löytävätkään! Viime sunnuntaina tarjottiin Matti Länsipalttan ikkunanäyttely, joka käsiteltiin lehdessämme jo perjantaina. 16:10 1 1 Nimipäivä tänään: Jemina, Lumi, Aamu (suom.), Disa (ruots.), HERRAN TEMPPELIINTUOMINEN (ort.). Olen sitä mieltä, että ei mihinkään lääkärin virkaan saada sellaista, joka olisi kaikille joka hetki mieliksi. TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa B4 Iisai toi seitsemän poikaansa Samuelin eteen, mutta Samuel sanoi Iisaille: ”Herra ei ole valinnut ketään näistä.” -1.Sam. VS. Mutta Ranstakka ei sanallakaan kosketellut kaupunginteatterin vuosikertomusta, joka tilastoineen kaikkineen julkaistiin lehdessämme lauantaina. Kälviäläisten suuta ei voi tukkia! Tästä asiasta puhutaan varmasti, koska ei voida ymmärtää päätöstä. Klikkaa luo tunnukset. Työväenopiston elokuvaviikosta meillä oli vain lapsiteatterikuva sunnuntaina. Viime kunnallisvaaleissa Kunnari sai toistasataa ääntä ja meni valtuustoon sitoutumattomana kokoomuksen listoilta. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. Lääkärikohu jyllää kovilla kierroksilla Kälviällä. YHTÄ tyrmistyneitä olaan Kälviän Seudun Sanomissa olleesta kirjoituksesta, jossa johtava v. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. ylilääkäri Birgitta Kulju ilmoittaa, että ”Kälviän toimintaa on pyritty kehittämään kuntalaisten parhaaksi ja toiminnan tehostamiseksi kuntayhtymässä.” Ilmoituksen mukaan Kunnari siirtyy työhön Kokkolaan ja tilalle tulee toinen lääkäri. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. YLILÄÄKÄRI Birgitta Kulju ei ole halukas keskustelemaan päätöksensä perusteista julkisuudessa. Itse olen huomannut, että hän on erittäin hyvä ja huolellinen sekä täsmällinen lääkäri, kehuu farmaseutti Liisa Varpaluoma. Asenna sovellus ja avaa se. ”Ranstakka” oli kokoelma tai tiivistelmä viikolla tapahtuneista. Meidän puolelta ei ole syytä käydä julkista keskustelua. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. Kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että häneen on oltu hyvin tyytyväisiä
Reino Holma Kokkolalainen Reino Benjam Holma kuoli 30.1.2021 Tervakartanossa. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Koskinen on säveltänyt hienoja, spektrimäisesti välkehtiviä sointikenttiä, jotka avautuvat kuin viuhka. Koskisen teoksen jälkeen ei pidetty taidepaussia, vaan lähes suoraan viimeisen nuotin jälkeen KreetaMaria Kentala aloitti Akkapelimannien osuuden. Äänet eivät upota toisiaan, vaan väikkyvät toistensa lomassa, kuten varjot. KUOLLEITA Pentti Petäjä Kannuslainen Pentti Herman Petäjä kuoli 31.1.2021 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 87 vuoden iässä läheisten läsnäollessa. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Kaija Tiirola. Leila Olsson Leila Maria Helinä Olsson, o.s. Parvella olleen kameran kuva oli kuin eri tilasta. Varsin mielenkiintoista musiikkia seuraa siitä, kun jousiorkesteri tekee ääniä, joita kuuluu esimerkiksi pan-huiluista yläsävelineen tai charango-luutusta. Siunauksen toimitti rovasti Lauri Maarala. Siunaus toimitettu 30.1.2021 läheisten saattelemana. Striimin hyvä puoli on se, että kun monikameratoteutuksessa kuvaajat ovat hereillä ja ohjaaja tietää, mitä partituurissa on, yleisö näkee esiintyjät laajemmin kuin tavallisessa konsertissa. Puumala kuoli perjantaina 29.1.2021 Kristianstadissa Ruotsissa. Tässä sävellyksessä hyvin monikulttuuriset juuret omaava amerikkalainen säveltäjä Gabriela Lena Frank on hyödyntänyt runsaasti perulaisen kansanmusiikin vaikutteita. Kamariorkesteri esitti kuusiosaisen teoksen Djupsjöbackan johdolla energisesti ja ilmaisuvoimaisesti. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. Sillanpää nukkui pois 31.1.2021 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Vaelluksia-konsertissakin solistien osat näytettiin hyvin, ja kuvamateriaali pysyi kiinnostavana. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Muistotilaisuus pidettiin Someron majalla. Maunu Junno Ylivieskalainen Maunu Kustaa Junno kuoli 30.1.2021 Ylivieskan terveyskeskuksessa 86-vuotiaana. SIVUN B3 RISTIKON RATKAISU. Sibelius, Juha T. Trumpetin kohtalonomainen, mutta pehmeä sointi terävöittää teoksen utuisia ääriviivoja. Nytkin siniset ja lilat taustasävyt tuottivat kumman kalvakasta tunnelmaa, ja eri kameroissa oli eri sävyistä kuvaa. Koskisen Omaggio a Smilla -teos alkoi toimia. TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa B5 Kuolleet 1 Rakkaamme Kirsti Kaarina SIVULA o.s. Kapellimestaria olisi kyllä mieluusti nähnyt edestä päinkin. Anna Honkala Ullavalainen Anna Lyydia Honkala o.s. Anna meille juttuvinkki! Mistä haluaisit lukea. Viulun solistisissa osissa on paljon matalaa, tummasävyistä materiaalia, ja jousiorkesterin matalat soittimet ovat isossa roolissa. Lämmin kiitos muistamisesta. 9.1.2021 Villa Fionassa Rakkaudella kaivaten Oili Taru ja Toni, Milja ja Joel, Pyry, Wilma ja Nooa Mirva ja Ville Sukulaiset ja ystävät Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. Siunauksen toimitti kirkkoherra Erkki Huuki. Muistotilaisuus pidettiin kotona läheisten läsnä ollessa. Klassisen koulutuksen saaneiden muusikoiden yritykset esittää kansanmusiikkia eivät aina ole toimineet erityisen hyvin. Siinä ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin kuuntelemiseen. Kaustisen Kamarimusiikkiviikko, Kaustinen-sali 29.1. Kaipaamaan jäivät sisaret ja veljet, sisarusten puolisot ja lapset perheineen sekä laaja sukulaisten ja ystävien joukko. Hän oli syntynyt 22.4.1950 Kaustisella. Erilaisia soittotapoja tarvittiin kaksoisäänin toteutetuista kvarttiäänistä aina andienylitys-osan pizzicatoista itkijänaisia kuvaavan Canto di Velorio -osan liukuihin. Samat olosuhteet voi tietysti järjestää kotona striimiä katsoessakin, ainakin jos on hyvät kaiuttimet tai kuulokkeet, mutta jos musiikkia kuuntelee television kaiuttimista, puhutaan aika eri asiasta. AKKAPELIMANNIT Kansanmusiikin rosoa ei soitossa ole, mutta koristelut eivät kuulosta etydeiltä, vaan svengaavat aidosti. Laadukkaan konserttistriimin toteuttaminen ei ole läpihuutojuttu, sen näytti myös perjantai-illan konsertti. Se, mikä teoksen lopun Coquetos-osan tarkkuudessa menetettiin, saatiin fiiliksessä moninkertaisesti takaisin. Anni Saari Hyppyjä musiikkikulttuurien välillä Klassiset akkapelimannit soittavat kansanmusiikkia kuten kuuluukin. KUUNTELIN konsertin myös Yle Areenan taltioinnista, ja vasta siellä Juha T. Vaikka ei jälkeen jää Minna Järvelän säveltämä Tiskivalssikaan. Kaipaamaan jäivät puoliso Airi ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Konsertin kuunteleminen paikan päällä voi itsessään olla eräänlaista mindfullnessia. Elias Jyrkkä Halsualainen Olavi Elias Jyrkkä kuoli 29.1.2021. HAUTAUKSIA Kannuslainen Viljo Artturi Ranta-Pitkänen siunattiin haudan lepoon 30.1.2021. Risto Vähäkangas Ylivieskalainen Risto Kalevi Vähäkangas kuoli 30.1.2021 Ylivieskan terveyskeskuksessa 81-vuotiaana. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset ja lastenlapset perheineen, veli perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. Olosuhteiden pakosta Kaustisen Kamarimusiikkiviikon viikonlopun isot konsertit siirrettiin verkkototeutukseen. toimitus@kpk.fi. Melodinen kauneus nousee pintaan. Mm. Kaustinen-sali on valaistuksen kannalta haastava paikka. Ylivieskalainen Jorma Kalevi Autio siunattiin 29.1.2021 Heikkilän kappelissa. Jousiorkesterille, viululle ja trumpetille sävelletty teos osoittautui kiinnostavaksi, hienosti soivaksi ja yllättäväksikin musiikiksi. Kansanmusiikin rosoa ei soitossa ole, mutta koristelut eivät kuulosta etydeiltä, vaan svengaavat aidosti. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, kapellimestari Tomas Djupsjöbacka. Siunauksen toimitti kappalainen Jukka Kesola. 19.10.1947 Kinnula k. Suorastriimi ja Yle Areena. Jos joku Koskisen teoksessa oli kaipaillut melodioita, niitä tarjoiltiin nyt runsaasti esimerkiksi Konsta Jylhän kappaleissa. Haapajärvinen Taisto Johannes Koirikivi siunattiin 30.1.2021 Haapajärven kirkossa. Hän oli syntynyt 23.9.1933 Halsualla. Kaipaamaan jäivät sisaret, serkut ja ystävät perheineen. Ylivieskalainen Aura Margareta Partala siunattiin 30.1.2021 Heikkilän kappelissa. Tämä vaikeutti musiikkiin keskittymistä. Vaelluksia. Hän oli syntynyt 30.7.1931 Ruotsalossa. Piispanen s. Hän oli syntynyt 2.12.1924 Halsualla. Koskinen, Konsta Jylhä, Gabriela Lena Frank. Kiitos Villa Fionan henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Akkapelimannit kuitenkin tuntevat molemmat perinteet niin perusteellisesti, että tulos on erittäin hyvä. Solistit Annemarie Åström, viulu ja JukkaPekka Peltoniemi, trumpetti. JOS oli melkoinen hyppy kotimaisesta nykymusiikista Konsta Jylhään niin pitkälle sai hypätä Gabriela Lena Frankin Leyendas; An Andean Walkabout -teosta lähestyttäessäkin. On hiljaisuus ja suru sanaton, mutt’ tiedämme sun hyvä olla on
Ihon jäähtyminen saa autonomisen hermoston reagoimaan. Tärkeintä on hyväksyä, että talvella pyöräileminen on raskaampaa kuin kesällä. Kasvojen edessä pidettävä maski tai huivi auttaa pitämään lämpimänä koko ruumiin. On yksilöllistä, millaisia tuntemuksia kehon lämpötilan lasku aiheuttaa. PALELEMINEN alkaa usein sormista ja varpaista. – Hiihtämässä käyn vielä pari, kolme astetta kovemmalla pakkasella, Rantanen sanoo. MYÖS PYÖRÄILIJÄ on talvella kankeampi kuin kesällä, koska päälle pitää laittaa useampi vaatekerros. Vaihtoehdot ovat nastarengas tai rengaspaineen laskeminen. Riku Lavia Talvi asettaa omat erityisehtonsa pyöräilijälle. Raajat jäähtyvät nopeammin kuin keskivartalo, ja jäähtyminen aiheuttaa verisuonten supistumista ja pintaverenkierron vähenemistä. Pakkanen vaikuttaa verenpaineeseen. Pakkanen kangistaa pyörän ja polkijan Talvipyöräilyssä tarvitaan reipasta asennetta. Tämä on ongelma etenkin niille, jotka eivät voi säilyttää pyöräänsä lämpimässä varastossa. Talvinen liikunta, mukaan lukien lumityöt, kannattaa aloittaa lämmittelyllä myös siksi, että kylmä heikentää lihasten suorituskykyä. Kaikki tuntemukset eivät ole vaarallisia, mutta jos jokin ruumiinosa menee tunnottomaksi, hälytyskellojen on syytä soida. Vanha kansa toimi viisaasti, kun käytti huivia. Se suojaa myös niskaa ja kaulaa. Tutkimuksissa on todettu, että sydänja verisuonisairauksista, hengitystiesairauksista ja diabeteksesta kärsivät hakeutuvat lääkäriin pakkaskelillä tavanomaista useammin. Verisuonet, etenkin raajojen pinnan hiusverisuonet supistuvat, ja verenpaine nousee. Rovaniemeläinen Heidi Rantanen juoksee kesät talvet, mieluiten poluilla. TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa B6 Riku Lavia, teksti Pekka Aho, kuvat Kova pakkanen kuormittaa elimistöä enemmän kuin helle. Molemmat lisäävät vierintävastusta ja tekevät pyöräilystä raskaampaa. Kylmällä ilmalla lenkillä olo on aluksi viluinen, mutta jo vartin liikkumisen jälkeen tuntuu taas lämpimältä ja mukavalta. Jos ajaa vähänkään reippaammin, tulee yleensä aina hiki. Hieman yllättäen myös nesteAloita talvinen lenkki rauhallisesti ja anna lihasten lämmetä Kylmettyminen heikentää lihasten suorituskykyä ja altistaa vammoille. Lisäksi polkupyörä kirjaimellisesti kangistuu pakkasella, kun rasvat jäykistyvät eivätkä pyörät pyöri yhtä sutjakkaasti kuin plussakelillä. Voimantuotto, koordinaatio ja nopeus kärsivät. JARMO KONTIAINEN. Juoksun pakkasrajana hän pitää -15 astetta, sitä kylmemmällä juokseminen rasittaa liikaa hengityselimiä. Toiset tuntevat suoranaista kipua tai pistelyä, kun kasvot, sormet tai varpaat jäähtyvät. Jos käyttää maskia suun edessä, voi huoletta jättää yhden paidan pois. Samalla vaurioriski kasvaa. –?Usein ajatellaan, että pitää olla alilämpöinen ennen kuin kylmä on vaaraksi, mutta suurimmat haitat liittyvät sairauksien oireiden ja kulun pahenemiseen, sanoo Oulun yliopiston dosentti Tiina Ikäheimo Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskuksesta. Kun ne huomioi, voi huoletta pyöräillä ympäri vuoden. –?Kylmällä säällä kannattaa pukeutua kerroksittain. –?Kun menee ulos ja kasvot jäähtyvät, systolinen verenpaine nousee kaikilla 20–30 elohopeamilliä. Ajoväylä on luminen, ja mitä syvemmässä irtolumessa kyntää, sen vaikeampaa on edetä. Kasvot, sormet ja varpaat on syytä suojata erityisen hyvin, sillä ajoviima nipistää niitä ensimmäisenä. Sisätiloissa lumi kyllä sulaa pyörästä, mutta jos ajopeli ei ehdi kunnolla kuivua, kostea pyörä jäätyy, kun sen nostaa ulos ja lähtee ajamaan. Silloin kypärälakki on hyvä vaihtoehto. Liike onneksi lämmittää. KUIVASSA pakkasilmassa ihminen menettää tavattoman määrän lämpöä pelkästään hengittämällä, Itä-Suomen yliopiston liikuntafysiologian professori Heikki Tikkanen sanoo. Kun ihon pinta jäähtyy, myös sen alla olevat lihakset jäähtyvät. Jäisellä alustalla renkaassa tarvitaan paljon pitoa. Myös perusterveillä on havaittu rytmihäiriöitä ja rintakipuja kylmällä säällä. Maailmanlaajuisissa tutkimuksissa on huomattu, että kylmä aiheuttaa jopa enemmän terveyshaittoja kuin kuuma. Jos kärsii ennestään sydänsairaudesta, se voi olla jo kriittistä, Ikäheimo toteaa. Pipo ei välttämättä mahdu pyöräilykypärän alle. Toki lämmin varastokin voi aiheuttaa omat ongelmansa. Lämpötilan lasku yhdellä asteella heikentää lihasten suorituskykyä 2–5 prosenttia. Mukaan kannattaa varata ainakin vaihtopaita, jotta voi heti pyöräilyn jälkeen vaihtaa ylleen kuivaa vaatetta
Buffi, kaulaliina tai maski on kasvoille hyvä suoja viimaa vastaan. Tavoitteellisen kuntoilijan ja aktiiviurheilijan kielellä tämä tarkoittaa sitä, että kovat vauhtikestävyysharjoitukset kannattaa jättää väliin. hukka vaanii pakkasella. 4 Iän myötä kyky sietää kylmää heikkenee. Lisäksi ne auttavat pitämään koko kehon lämpimänä, sillä uloshengityksen mukana menetetään lämpöä. Lämpötilan lisäksi pitää huomioida tuuli. 2 Itseään voi karaista sietämään kylmää, kunhan tekee sen maltilla ja johdonmukaisesti. Juoksun pakkasrajana hän pitää -15 astetta, sitä kylmemmällä juokseminen rasittaa liikaa hengityselimiä. Säännöllinen avantouinti auttaa sietämään kylmää paremmin, mutta sydänja verisuonitaudeista tai korkeasta verenpaineesta kärsivän ei pidä hypätä hyiseen veteen keskustelematta ensin lääkärin kanssa. 1 Viima tarraa ensiksi kasvojen paljaaseen ihoon, ja otollisissa olosuhteissa paleltumavammoja voi syntyä jo alle kymmenessä minuutissa. Teinejä moititaan, että he jättävät nilkat paljaiksi pakkasella. Ihmiskeho pitää hengityselinten kosteuden sadassa prosentissa koko ajan. -25 astetta ja tyyni ilma on huomattavasti lempeämpi yhdistelmä kuin -15 astetta ja kova tuuli. Iso sietää kylmää paremmin kuin pieni, sillä kookkaan henkilön pinta-ala verrattuna painoon on suhteessa pienempi kuin pienikokoisella. Uloshengityksen mukana menetettyä kosteutta ei saa takaisin sisäänhengityksellä, sillä pakkasilma on hyvin kuivaa. Siksi kylmällä ja tuulisella säällä on erityisen tärkeää suojata kasvot huivilla tai maskilla. Kylmään voi totutella vähitellen PEKKA AHO MUISTILISTA Suojaa nilkat. – Hiihtämässä käyn vielä pari, kolme astetta kovemmalla pakkasella, Rantanen sanoo. Hyvä fyysinen kunto parantaa lihasten kykyä tuottaa lämpöä ja auttaa kestämään kylmää. Nilkkojen suojaaminen koskee myös kaikkia muita, sillä akillesjänteet ovat erittäin arat kylmälle omistajansa ikään katsomatta. Myös psyykkisillä tekijöillä on vaikutusta. 1 Viima vaikuttaa olennaisesti kylmän tunteeseen ja vaikutukseen. Kylmällä kelillä ulkoilu koetaan usein raikkaaksi ja virkistäväksi, ja professori Heikki Tikkasen mukaan liikunnassa kokemus on ”hirmuisen tärkeää.” –?Jos liikunta tuntuu mukavalta, ei ole niin oleellista, onko sen hyödyistä tieteellistä näyttöä. Vanha kansa toimi viisaasti, kun käytti huivia.” Heikki Tikkanen liikuntafysiologian professori. 1 15 asteen pakkanen ja 4 metriä sekunnissa puhaltava tuuli tuntuvat iholla yhtä kylmältä kuin 23 asteen pakkanen tyynellä säällä. Siksi alkutalvesta palelee, vaikka pakkasta on vain muutama aste, mutta keskitalven pakkaset eivät enää hetkauta. Lämpimät suojukset saa vaikka vanhoista villasukista, joista leikataan teräosa pois. –?Kylmällä kelillä on tärkeää juoda. IKÄHEIMON ja Tikkasen mukaan on hankala asettaa ehdottomia pakkasrajoja, joiden ylitettyä ei voi liikkua saati ulkoilla. Heidi Rantasella on juostessa käsissään kunnon kintaat, sillä hänen sormensa palelevat herkästi. ”Jos käyttää maskia suun edessä, voi huoletta jättää yhden paidan pois. TÄSTÄ ON KYSE Ota huomioon pakkasteho 1 Pelkkä lämpömittarin lukema ei vielä paljasta, kuinka pureva pakkanen ulkona odottaa. Totuttelun jälkeen kylmettymisestä kielivä ääreisverenkierron supistuminen, suomeksi sormien ja varpaiden palelu, alkaa hitaammin. Tämä on tärkeää esimerkiksi pitkällä hiihtolenkillä. JUURI NYT JUSSI LEINONEN Aloita talvinen lenkki rauhallisesti ja anna lihasten lämmetä Rovaniemeläinen Heidi Rantanen juoksee kesät talvet, mieluiten poluilla. Viima voi johtua myös vauhdista, kuten hiihtämisestä, pyöräilystä tai laskettelusta. Suomessa ei ole koskaan liian kylmä kävellä, kunhan pukeutuu lämpimästi sekä suojaa hyvin sormet, varpaat ja kasvot. Rauhallisempia peruskestävyyslenkkejä voi tehdä, kunhan huolehtii, että etenkin kasvot ja raajat on hyvin suojattu. Säätiedotuksissa tämä kuvataan usein ”tuntuu kuin” -ilmauksella. 25 asteen pakkasen ja 6 metriä sekunnissa puhaltavan tuulen yhteisvaikutus on jo -37 astetta. Kovalla pakkasella ei kuitenkaan kannata tehdä rajuja liikuntasuorituksia, sillä niiden aikana hengitetään suun kautta ja se rasittaa hengityselimiä liikaa. 1 Pakkasteho kuvaa lämpötilan ja tuulen yhteisvaikutusta. 3 Karaisulla on rajansa. TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa B7 1 Ihmiseltä kestää noin kaksi viikkoa sopeutua kylmään säähän. Riskeistä huolimatta pakkasen ei pidä estää ulkoliikuntaa, sillä terveys on muutakin kuin vain pelkkää fysiologiaa. Toiset kestävät kylmää paremmin kuin toiset
Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain. 12 kk 45,50 €/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2020 alk. Lähetä viesti numeroon 13525. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Turun Sanomat, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka-Pohjalainen, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. Kokonaistavoittavuus KMT s2017-k2018 106.000 kpl ISSN 0788-8325. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. JEMINA HUGO RONJA ASSER TIIA RIKU E C P Ö L K G E F O H T R F A H D R T Y B N J O W V D Y I H G R T Y N V C X D U I O I O L Ö Ä E S H H K F H K T I U S A I F R H J L T I I A M N F T I Y O L P S A R H Y N A E R Y J K S W Q R T B V Ä V S T Y U J R D H Y I T J T E W Y U M A S D J U J Y U N V F R T Y U U K L A D E R O J E R T R H I L A N F H T Å P Ö D E A R A Y I N M D E U D R H F D A K Y I O U D B P S E B N G C A U U I L P M R N G L S N K M V X Z V B H L S W S R E T F G H T U J M P A F R N U O L I R N M T I O P Ö U L H G T R E S Y P U E F T Y J I O K H L O J F A K Y H U J I O A N I M E J T W E D F R O S A D E A Y E F A E K B Y K S A R N F R U N 1 1 SANAPIILO. 12 kk 49,83 €/kk Digipaketti 12 kk 17,70 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. alv 24%). Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Sähköposti: toimitus@kpk.fi WhatsApp: 0400 365 601 Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Kustantaja KPK Yhtiöt Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Sanomalehtien liiton jäsenlehti. TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa B8 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 9 sanomalehdelle. 12 kk 40,17 €/kk Levikkialueen ulkop. 020 750 4469 Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2020 alk. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). 1.12.2020 alk. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.lannenmedia.fi MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. Lännen Median uutishuone puh. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.00-22.00). 12 kk 34,92 €/kk Levikkialueen ulkop. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Tiedustelut puh. 1.12.2020 alk. alv 10%
16.30 Uusi päivä (S). 16.00 Mayn keittiö. 12.35–13.20 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 12.50 Svenska nyheter. AlfaTV 08.00 Sanna Ukkola Live. 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus. 16.00–16.57 Lemmen viemää (7). 14.00 Sinkkuillallinen. 13.00 Naurun historia (7). 08.40 Lapin poliisit. (U) 00.30–01.00 Puoli seitsemän. Hurstin Apu. 18.00 Burgerimies Euroopassa. 7.50 Askarrellaan. 16.30 Amerikan rajavartijat. 23.25 Rapport. 06.50 My Little Pony: Pony Life (S). Kausi 1. 22.45 Uutiset. 00.00 Murha suurkaupungissa. 7.32 Simo (S). 10.05–11.00 Pitääkö olla huolissaan. 11.45 Alaska: Viimeinen rintama (S). 06.25 Uutisaamu. 02.00 Australian rajalla. Susanna Laine, Ernest Lawson ja Annika Saarikko. 12.55 Paavo Pesusieni (7). 00.55 Salakaupan julmat kasvot. 10.10 Simpsonit. 11.40 Jamie Oliverin helpot herkut. 22.00 Miehen puolikkaat. (U) 20.00 Docventures: Greta – Suomen ensi-ilta! Suomen suurin leffakerho esittää tuoreen dokumentin ilmastoaktivistista Greta Thungbergista. 23.40 Sporten. 13.30 Home and Away. 22.00 Aktuellt. 03.00 Madventures Suomi (7). 11.00 Hyvät ja huonot uutiset. Kausi 1, osa 2. Kausi 6, 10/11. 23.00 Mayn keittiö. 06.25 Ylen aamu. Jakso 18/20. 20.00 Tuhoisat lentoturmat (12). 15.10 Food Factory. 19.00 Under klubban. 10.00 Bahama Life (S). 17.00 Sisustajat Nate ja Jeremiah (S). 21.00 Historia: Lontoon suuri ruttoepidemia. 15.30 Senioriseisake. 22.41 Nyhetssammanfattning. 20.55 Top Gear (S). 19.00 Vuorien sankarit (7). 23.30 Panttilainaamo. 15.00 Kotikulmat kuntoon (S). 14.10 Amazing Race. 02.55 Elementary. 19.30 Salatut elämät (S). 20.00 Rillit huurussa kausi 12 (S). 12.15 Bless This Mess. 21.30 Perjantai-dokkari: Rakkaudesta ruttunaamoihin. 23.05 Rikostutkija Bergman (12). 13.20 Antikrundan. 18.45 Uutiset. 14.55 Huvila & Huussi. 16.50 Wheeler Dealers (S). (U) 15.45 Miljoonien rakkauspetos. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 15.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). Prato, Italia. 09.00 Kaasujalka. 10.45 Rantataloa etsimässä (S). 07.25 Say Yes To The Dress (S). Turkkilaista kaupankäyntiä. NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). (1953) 14.45 Itse valtiaat (7). 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (12). 00.00 Dosentti: Mai Allo. 20.55 Lokala nyheter. 13.10 Neljän tähden talkoot. 19.00 Frendit (S). Kausi 1, 8/10. 13.20 Koiralle koti. Vieras: Vieraana pitkän uran televisiossa tehnyt, ex-uutisankkuri Pirjo Nuotio. 09.00 Bob’s Burgers (S). 09.00 Autojen ensiapu. Kausi 13. 08.23 Urheiluhullut (S). 19.30 Peltsin Lappi. Kausi 4. 22.34 Kulturnyheterna. 10.00 Grillit huurussa (S). 12.00 Komma ut. 19.00 Simpsonit. 22.45 Corona special. 20.00–20.57 Sinulle on postia. 00.30 Pepe the Frog: alt-rightrörelsens stulna groda. 12.40 Huutokaupan metsästäjät. 15.55 A-studio. 23.00 Huumebisnes Oy. Huone vapaana. Jakso 1/26. 09.50 Dubain lentokenttä. 17.30 Viiden jälkeen. 17.35 Family Guy (12). 08.25 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 01.35 Euroopan rajavartijat. 00.55 Pientä pilaa. 11.25 Itämeri pintaa syvemmältä. 18.00 BUU-klubben. Greta-ilmiön ja ilmastonmuutoksen käsittely jatkuu live-lähetyksessä. 2, 5/6. 21.00 Världens historia: Förintelsens sista berättelser. Ei paluuta 2/2. 23.30 Ekonominyheterna. 19.00 Lentoturmatutkinta. 09.05 Romuaittojen aarteet (S). Kausi 11. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 01.00 TerveysSummit. 15.00 Tankkaustarinat. 17.00 17.00 Australian rajalla. Voitto mielessä. 13.00 Neljän tähden illallinen. 06.45 Hirviökala. Myrkytysmurha. 11.25 Family Guy (12). (U) 13.05 Tanskalainen maajussi. 10.00 Jill & Jessa: Elämä jatkuu (S). Mistä pörssien valtava myllerrys viime päivinä kertoo. 21.00 Mandelmanns gård. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 11.06 Elämää ilman seksiä. 21.00 21.00 A-studio. 4/6. 09.45 Miehen puolikkaat. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 22.35 Kaarojen kaksintaistelu (S). 00.35 Hengenvaarallisesti lihava (S). 01.10 Yllätystuunaajat (S). 13.03 SVT Forum. 17.00 Australian rajalla. 12.45 Neljän tähden talkoot. 09.00 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 02.35 Australian rajalla. Kausi 5, osa 410.(U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 7.57 Puu Fu Tom (S). 10.00 Taivaallista menoa: Björn Vikström. 6.38 Wallstreetbets heiluttaa osakemarkkinoita 6.53 Navalnyin oikeudenkäynti alkaa 7.12 Moni kärsii piikkikammosta 7.44 Jälkipörssi 8.50 Kirjailija Juha Itkonen ja laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaa 09.30 Puoli seitsemän. 12.15 Yle Oddasat. Kausi 1, 5/8. 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 18.00 Panttilainaamo. 14.10 Paluu alttarille. Sattuu ja vihloo. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 09.40 Arvokaman etsijät: Klassikkoautot (S). 08.25 Lassie (7). 11.05 Say Yes to the Dress (S). 02.30 Apua, mikä tauti! (12). 21.00 21.00 Kirppiksen Kingi. 11.15 Kiinteistöveljekset (S). 07.55 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 17.00 17.04 Päivän sää. 17.06 Viiden jälkeen. 11.45 Fatta historia. 12.25 Yukonin eläinlääkäri. 21.00 ELOKUVA Charlie Wilsonin sota (12). 16.00 Moderni perhe (S). Kausi 4. 09.10 TV Shop. 08.40 Myyrän seikkailut (S). 16.05 Mayojen kadonneet aarteet. 13.45 Simpsonit (7). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.20 TV4Vädret. 13.20 Simpsonit (7). 16.55 Onnenarpa. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 14.55 Nyheterna extra: Presskonferens coronaviruset. 00.00 Uusi Kino: Eatnanvulos Lottit – Maan sisällä linnut (S). 16.50–17.20 Arkkitehdin vapaa-ajan asunto. 17.05–18.00 Harry ja Meghan: kuninkaallinen kriisi. Jakso 17/20. 12.00 Agatha Raisin privatdetektiv. 02.25 När livet vänder. 10.10 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 17.10 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 21.00 ELOKUVA Operaatio Valkyrie (12). Kausi 11. 15.00 Aarteenetsijä Hellevaara. 20.00 Rakastunut mammanpoikaan (S). 21.00 Rillit huurussa (S). Liemessä. Intiimi ja inspiroiva tarina teini-ikäisestä ilmastoaktivistista Greta Thunbergista. 21.00– 21.58 Koko Suomi leipoo. Sveriges TV1 06.00 Sverige idag. 01.30 Remontilla rahoiksi. 23.30 Uutiset. 18.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina (S). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. (S). 18.30 Oddasat. 18.00 Hengenvaarallisesti lihava (S). 23.55 True crime: Takapihalle haudatut (12). 21.00 CSI: Miami. 00.00 El Chapo (16). 21.00 21.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 09.05 Huutokaupan metsästäjät. 17/20. 20.00 Moderni perhe. Jukeboksi. SUB 06.30 Chuggington (S). 02.05 Infiltratören. 00.00 Rajasota. 00.25 Australian rajalla. 23.00 ELOKUVA Suljettu saari. 02.55 Sportnytt. 08.35 Romuaittojen aarteet (S). 2/6. 14.20 Husdrömmar. National Geographic 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 11.00 Rederiet. 13.45 Bethenny & Fredrik. 19.00 Huvila & Huussi. 18/20. 19.05 Supernanny. 17.25 Uutiset. 13.35 Casualty (12). 02.05 Hengenvaarallisesti lihava (S). 07.10–08.00 Lemmen viemää (7). Tärkeysjärjestys. 20.58 Keno ja Synttärit. 13.30 Toivesäveliä. 19.28 Sportnytt. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 10.45 Jamie kokkaa Italiassa. 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 22.00 AVA rikosputki Agatha Christie: Totuus hallavan hevosen majatalosta (16). Kausi 2, 4/5. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). Hero 10.55 House Rules Australia. 7.02 Kuminakuja 19 (S). 12.00 Kansan kesken. 15.00 Kauniit ja rohkeat (S). 23.55 TV4Vädret. 13.30 TV Shop. 18. 21.45 Luovia suhteita. 00.10–01.20 Lynyrd Skynyrd: Atlantic City 2006. 13.00 Upeat minikodit (S). tuotantokausi, 2/10. 06.45 Kiinteistöhuutokauppa (S). 15.50 Gold Rush (S). 02.00 Paratiisi takapihalla. Kausi 1. 17.30 Australian rajalla. 05.15– 05.59 Pohjoisen valtatien pelastajat. Elokuvakerho, 2. 15.15 Hellyttävät pikkupennut (S). 16.00 Remppa vai muutto Vancouver. TV5 06.10 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 12.35 Tack gud jag är homo. 17.00 Rapport. Jakso 4/10. 07.20 Kiinteistöhuutokauppa (S). 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen. Hirviö. 14.15 Saari ilman lakeja. 10.00 RuPaul’s Drag Race. Häiriökäyttäytymistä. 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 23.00 Sportnytt. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 12.30 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Arman Pohjantähden alla (S). Ristitulessa. 19.00 Paratiisi takapihalla. 15.30 Emmerdale (7). AVA 06.00 Aamun AVAus. 7.20 Petran poppoo (S). 23.00 TV4Nyheterna. 09.30 Parantavat puutarhat. 07.35 Simpsonit. 00.05 Stadi vs. 08.15 Food Factory. 10.10 Hemmagympa med Sofia. 22.30 Miehen puolikkaat. 09.25 Asunnon metsastäjät (S). 17.00 Masked Singer USA. 10.30 Seniorsurfarna. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 01.50 Sinulle on postia. 1/3. 17.00 Dosentti: Mai Allo. TLC 06.25 Say Yes To The Dress (S). 06.30 Kökets middagstips. 17.55 Uutiset. 23.05 Idris Elba: Taistelija (S). 08.30 Myyrän parhaat ystävät 2 (S). Jakso 8/9. Kausi 2. Jakso 3916. 23.00 Say Yes to the Dress (S). Jakso 7/10. 21.00 Tyttöystäväni pahoinpiteli minua (12). 13.55 Remppa vai muutto UK. 13.55 Miehen puolikkaat. 13.20 Kolme vaimoa, yksi aviomies (S). Kausi 4. 1/14. 12.00 Grillit huurussa (S). 7.38 Robottijunat (S). 20.15 Uutiset. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 22.00 Poliisit 2021 (7). 22.00 Australian rajalla. 16.30 Valitut Palat Collection. 22.00 360 Studio. 18.00 Futsalin EM-karsinta: Italia – Suomi. 13.35 Suomen Tulli. B10 TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 MOT: Sairaalapomot lain yläpuolella. Puhdasta ilmaa. osa. 28, 29/48. 23.15 Lokala nyheter. (U) 09.00 McLeodin tyttäret (12). 22.00 Äärimmäistä selviytymistä: toinen maailmasota. 15.00 Koko Suomi leipoo. (U) 10.45 Vanhan tekniikan metsästäjät. Kausi 2, 11/12. 12.00 Haapasalo Goes America (S). 12.19 Oddasat. 00.30 Keihäsmatkat (12). 22.00 Rehevien rakastajat (S). Jakso 3915. Kausi 1, 9/12. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 02.20 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 04.50 En plats i solen: Vintersol. 00.00 Remppa vai muutto Vancouver. MTV3 06.15 Aamusää. 10.30 Ahvenanmaan sankarit. 00.05 Fast n’ Loud: Hauskat videot (S). 18.30 Sverige idag. 11.00 Family Guy (12). Kausi 1. 16.05 Anslagstavlan. Osa 4/8: Tuli ja vesi. 15.35 Food Factory. 28, 28/48. 07.30 Miten kaikki tehdään. (7). 23.00 Utrikesbyrån. 00.00 Panttilainaamo. 10.30 Bahama Life (S). 19.33 Lokala nyheter. 01.00 Twisted Sisters. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 16.10 Flickorna. 03.00 Tavallinen murhaaja (12). 15.00 Hansin matkassa. 09.30 Last Man on Earth (7). Kausi 1. 12.05 1+5 tytärtä (S). FOX 06.05 Lapin poliisit. 17.15 Agenda. Rikun ja Tunnan seurana toimittaja Hanna Nikkanen, professori Eva Heiskanen ja ilmastoaktivisti Ellen Ojala. 19.50 Keno. 14.45 Gold Rush (S). • 23.00 Sinkkuillallinen. Sveriges TV4 06.05 Home and Away. 13.45 Wheeler Dealers (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 00.30 Jamestown. 20.30 Simpsonit (12). 11.00 Häät sulhasen tapaan. 19.00–19.55 Atlantic Crossing (12). 01.00 Euroopan rajavartijat. 20.00–01.20 YLE TEEMA. 09.00 Efter Nio. 08.00 Tuhatkiloinen perhe (12). 14.00 Team Ahma (7). Kutonen 06.30 Valmistuksen salat (S). Kausi 15, 2/26. 18.00 TerveysSummit. 20.30 Farmen. 13.05 Lapin poliisit. 00.00 Say Yes To The Dress: Britannia (S). Puukkoa selkään. 13.10 Lynyrd Skynyrd: If I Leave Here Tomorrow (12). 00.00 CSI. 22.55–23.55 Ohuella langalla (12). 17.00 SOS Ruotsi (7). 17.30 Australian rajalla. FRII 06.15 Caribbean Life (S). 7.10 Kerkko Kukko (S). 18.00 Efter fem. 13.00 Lätkävaimot. 16.55 Uutiset. 20.30 Moderni perhe. 11.50 Single Parents. 22.00 Erikoisryhmä Köln (12). 18.00 Ahmed och Team Physix. 08.20 Moderni perhe. 20.00 Remppa vai muutto Vancouver. 16.40 Simpsonit. 19.00 Seitsemän uutiset. 00.45 Sinulle on postia. 13.30 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin. 09.30 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 19.00 Rakastunut mammanpoikaan (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 22.30 Suomen huutokauppakeisari. 22.30 Tareq Taylors matresa. 21.00 21.57 Docventures: Talk Show – millainen ilmastoaktivismi on tehokasta. 10.00 Eroja ja avioeroja (7). Perjantai. 17.25–20.00 YLE FEM. 19.15 Kulturnyheterna. 10.00 Folke Westin parhaat. 20.00 Akuutti: Kannanko geenivirhettä. Isoja lasteja. Lande. 08.55 Professori Balthazar (S). 07.55 Simpsonit. 17.45 McLeods döttrar. 09.25 Bless This Mess. 12.05 Supernanny. 21.30 Australian rajalla. 13.25–14.37 ELOKUVA Alaston malli karkuteillä (7). 01.00 Arman Pohjantähden alla (S). 23.15 ELOKUVA Kuninkaan mies: Maailman laidalla (12). 20.00 TV4Nyheterna. Sankarit. 20.00 Miamin eläinpoliisit (S). 16.00 Vintage-kodit kuntoon (S). Älä anna periksi 1/2. 07.45 Arthur ja minimoit (7). 20.30 Rapport. 13.20 Tonnikalan saalistajat. 19.45 Go’kväll. 06.30 Sverige! . 16.15 ELOKUVA Kiviset ja Soraset: Viva Rock Vegas (S). 17.25 Almost never (S). 22.00 Kaarojen kaksintaistelu (S). 20.30 Lukutoukat. 22.20–23.57 Kino Suomi: Perkele – kuvia Suomesta (16). 06.45 Nyhetsmorgon. 21.00 ELOKUVA Ghostbusters – haamujengi (12). 13.05 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 23.00 True crime: Tappajan motiivi (12). 23.00 ELOKUVA Valehtelemisen sietämätön keveys (S). 18.00 Intian tiikerikuningatar. 13.30 Miehen puolikkaat. Kausi 11. Jakso 8/9. 15.05 Baywatch (12). 15.20 Fråga doktorn. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 2.2. 02.35 999: Mikä hätänä. 08.15 Maailman oudoimmat ruoat (S). 15.30 Tankkaustarinat. 10.00 Lapsi tuntemattoman kanssa. 01.45 Äärimmäistä selviytymistä: toinen maailmasota. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.15 Sporten. 23.40 M – Murhaaja keskellämme (12). Synnytys käynnistyy. 01.55 Hawaii Five-0. 13.00 Hem till gården. 23.00 Perjantai. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. 01.00 Häät sulhasen tapaan. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.00 Pieni talo preerialla (12). 20.30 Australian rajalla. 15.15 Ihmemies MacGyver. Kausi 2, 10/12. 19.30 Naturens revansch. 08.50 Professori Balthazar (S). (S). Jakso 6/12. (S). 18.55 Hengenvaarallinen saalis (S). 19.30 Frendit (S). 00.55 Hawaii Five-0. 06.25 Rusty Rivets (S). (U) 10.55 Yle Alueuutiset. 18.05 Family Guy (12). 18.05 Remontilla rahoiksi. 06.50 Single Parents. 07.30 Hurjimmat eläimet. 23.00 48 tuntia rikoksesta (12). 03.10 Nyhetstecken. Jakso 2/10. 20.25 En bild berättar. 17.05 Simpsonit. Kausi 4, 5/14. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 22.00 Sverige mot Norge. (U) 15.15 Hamppumies vastaan valtio. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 17.00 Saalistajien suvut. Jakso 7/12. 16.00 Salatut elämät (S). 21.00 Salakaupan julmat kasvot. 18.00 Say Yes to the Dress (S). 07.00 Valmistuksen salat (S). MUUT TV-KANAVAT. Kausi 12. 12.30 Salatut elämät (S). Liv 09.00 Napakymppi. 02.15 American Chopper (S). 16.00 En plats i solen: Vintersol. 16.15 Miehen puolikkaat. 21.00 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe jälkipyykki. 18.25 Emmerdale (7). 21.30 Kuninkaalliset kimpassa. (U) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Kausi 9, 9/15. 1, 13/40. 09.00 Remppa vai muutto UK. (U) 14.24 Casualty (12). 22.45 Oddasat. Kausi 3. 04.00 Kiinteistöveljekset (S). 19.30 360 Studio. 15.10 Jone ja tähdet. 07.05 LEGO Ninjago (7). Jakso 7/12. 18.30 Olen saamelainen. 01.50 Family Guy (12). 12.00 Emmerdale (7). 11.00 Närbild. 01.25 Family Guy (12). 10.40 Australian rajalla. 01.30 Suomen huutokauppakeisari. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 03.20–04.04 First Dates UK. 20.55 Salatut elämät esittää: Tunteisiin. Kausi 4. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 14.30 MTV Uutiset Live. 21.00 ELOKUVA Bridget Jones – elämäni sinkkuna (12). 18.00 Päivän sää. 23.35 Ohjelmatietoja. Kausi 1, 16/22. 20.00– 20.53 Järjetön vauvakuume (12). Olli Rehn. 15.55 Suurin pudottaja Suomi. Onnea, Jemina, Lumi ja Aamu! 6.53 Titta Pikkanen (S). • 23.25 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (16). 12.00 90 päivää morsiamena (S). 02.00 Murhaaja kotonani (12). 12.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 14.15 Maailman oudoimmat ruoat (S). 07.10 Simpsonit. 20.30 Modern och dottern. 16.00 Amerikan rajavartijat. 12.10 Upea lihava elämäni (S). 02.00 Lätkävaimot. 13.00 Rapport. 07.20 LEGO Jurassic World (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. Sveriges TV2 10.00 SVT Forum. 18.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 08.45 Uutiset. 18.30 Simpsonit. 10.45 Alaska: Viimeinen rintama (S). 12.55 Koiralle koti. 09.41 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 2, 3/10. • 20.20 I am Greta. 14.30 Team Ahma (S). 16.55 En plats i solen: Vintersol. 08.05 Daltonit (7). 07.00 Morgonstudion . 06.45 Rantataloa etsimässä (S). 18.00 Sinkkuillallinen. 18.30 Panttilainaamo. 18.30 Puoli seitsemän. 19.30 Simpsonit. 09.10 Emmerdale (7). 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 15.55 MasterChef Australia. 08.30 Talviunelmia. 01.55 Simpsonit (7). Kausi 9. 23.30 Undercover. (U) 10.15 Yliopistollinen eläinsairaa. 23.30 Trump: en presidents fall. 17.05 SVT Forum. 12.15 Pilanpäiten. 12.00 Valitut Palat Collection. 14.00 Ohjelmatietoja. 20.00 Supertähtien yllätysremontit (S). Kausi 5, 410. 14.50 Uusi Kino: Ihmisen paras ystävä (7). 15.55 Esittelyssä: Super-Jahti. 19.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 03.00 Lentoturmatutkinta. (U) 09.45 Uusi päivä (S). 04.30 Äärimmäistä selviytymistä: toinen maailmasota. 11.00 Vintage-kodit kuntoon (S). Jakso 7/10. 14.20 Moderni perhe. 3/10. 00.55 Ihmeelliset ihmiset. 08.22 Galaxi. 21.00 Lastensairaalan syke. 11.30 Janne Josefsson. 22.00 Kymmenen uutiset. Jakso 4/9. 14.30 Upeat minikodit (S). 07.15 Kiinteistöveljekset (S). 11.30 Retkeillen kansallispuistossa. 03.45 Cosmos: Mahdolliset maailmat. 14.50 Huutokaupan metsästäjät. 11.00 Yhteydessä luontoon. 01.30 Naturens revansch. 18.05 Viiden jälkeen. Jakso 4/10. 11.05 Australian rajalla. 12.05 Luontomatkalla Costa Ricassa. 19.53 Arkistosta: Maailman ympäri – 80 paikannimeä. 12.45 TV Shop. 06.30 Single Parents. 08.05 Miten kaikki tehdään. 06.55 Say Yes To The Dress (S). 18.00 Ulosottomiehet. 10.35 Simpsonit. 14.00 Bytt är bytt. 18.20 Nyhetstecken. 03.50 En plats i solen: Vintersol. 22.00 Från Hisingen till Casablanca. Kausi 11. 12.00–17.20 YLE TEEMA. Tärkeysjärjestys. 10.30 Valitut Palat Collection. 08.35 Food Factory. 6, 25/25. 19.00 Rapport. 23.00 Kuulustelija. 17.50 Top Gear (S). 11.00 Agatha Raisin privatdetektiv. Kausi 21. Jakso 4/10. 20.00 Wheeler Dealers (S). Jakso 9/10. 21.00 Fråga doktorn hälsa. 14.20 Kaverille ei jätetä (S). 16.30 Moderni perhe (S). 19.00 Remppa vai muutto Vancouver. 20.00 Kuutamolla. 18.00 The Wall Suomi. 02.30 Australian rajalla. 01.20 Killing Eve. 21.50 Beatles forever. 08.55 Asunnon metsastäjät (S). 13.00 Maalaislääkäri Kiminkinen. Osa 2/2. 20.00 Australian rajalla. 08.10 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7)
NUORET KOKEVAT medialukutaitonsa varsin hyväksi. Pojat seuraavat uutisia hieman aktiivisemmin kuin samanikäiset tytöt. Catin mielessä vilisevät kuitenkin hämärät lapsuudenmuistot, ja epäilykset isän syyllisyydestä. HANNA RAUTIO Nuoret törmäävät epäselvään, virheelliseen tai valheelliseen tietoon media-arjessaan melko usein. (Britannia 2001) Operaatio Valkyrie Hero klo 21.00 HHH Jos myyntija katsojatilastoista päättelee, on natsikauden Saksa on vieläkin aika varma aihe elokuvantekijöille, dokumentaristeille ja kirjoittajille. Miksei tieto muuta ihmisten käyttäytymistä. Nuoret myös kokevat, että journalismin erottaminen muiden sisältöjen joukosta on melko helppoa. Nuoret törmäävät epäselvään, virheelliseen tai valheelliseen tietoon media-arjessaan melko usein. Lisäksi nuoret uskovat luotettavan tiedon merkityksen kasvavan entuudestaan tulevaisuudessa. Sikäli Bridget Jonesin ajoitus on nyt täydellinen. Brittidraaman konkari Adrian Dunbar on isä, joka väittää, että kyse oli onnettomuudesta. Intiimi ja inspiroiva tarina teini-ikäisestä ilmastoaktivistista B-REEL FILMS AB. TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa B11 Johanna Latvala HELSINKI (STT) Noin puolet nuorista seuraa uutisia päivittäin, selviää Nuoret, uutiset ja luottamus -tutkimuksesta. Valtaosa nuorista uskoo vahvasti suomalaisten uutismedioiden korkeaan laatuun. Iän myötä lehtien verkkopalvelut tulevat yhä tärkeämmiksi uutislähteiksi, ja vanhimmilla vastaajilla ne nousevat uutislähteenä somen edelle. Tom Cruise on eversti Claus von Stauffenberg, joka veti Hitlerin salamurhahanketta kesällä 1944. Tutkimukseen vastasi 750 nuorta 4.–15. (USA/Saksa 2008) Blood C More HHHH Leo Tolstoin mukaan onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, ja jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Kyselyyn vastanneista nuorista 54 prosenttia on sitä mieltä, että heidän näkemyksiään kuullaan mediassa erittäin tai melko huonosti. Uutisten seuraaminen on sitä tiheämpää, mitä vanhempi vastaaja on. Jakso jaksolta sarja lisää pykälän verran hönkää perheen painekattilaan. Kyselyn vanhimmat eli 17–18-vuotiaat nuoret seuraavat uutisia selvästi säännöllisemmin kuin nuoremmat. Vain reilu neljännes nuorista kokee, että heidän näkemyksensä kuuluvat vähintään melko hyvin koronaa koskevassa uutisoinnissa. Valtaosa nuorista uskoo medialukutaitoonsa Uutismedian liiton tutkimuksessa vain kolme prosenttia nuorista kertoi, ettei seuraa uutisia lainkaan. Rikun ja Tunnan seurana toimittaja Hanna Nikkanen, professori Eva Heiskanen ja ilmastoaktivisti Ellen Ojala. Somekanaviin luotetaan vain vähän, kerrotaan Uutismedian liiton tiedotteessa. Kotiinpaluu on edessä, kun pitkään sairastanut äiti kuolee. Uutislähteitä isompiin kokonaisuuksiin niputtaessa seuratuimmaksi nousevat somepalvelut, joista nuorille tärkeimmät uutiskanavat ovat Instagram ja Youtube. NUORIA KIINNOSTAVAT ennen kaikkea isot uutisaiheet sekä maailmalla että Suomessa, mutta myös paikallisuutiset kiinnostavat. Onkin tärkeää, että nuorten näkökulmat huomioidaan mediassa myös isoissa valtakunnallisissa ja globaaleissa uutisaiheissa, sanoo tiedotteessa mediakasvatusasiantuntija Hanna Romppainen Uutismedian liitosta. Renée Zellweger sai Helen Fieldingin kirjojen nimihenkilöstä elämänsä roolin, ja tilaisuutensa hän myös käytti. Greta-ilmiön ja ilmastonmuutoksen käsittely jatkuu livelähetyksessä dokumentin jälkeen. Bridget lohduttaa koronakansaa LIV Docventures: Greta Yle TV2 klo 20.00 ja Yle areena Suomen suurin leffakerho Docventures esittää tuoreen dokumentin I am Greta ilmastoaktivistista Greta Thunbergista. Moni nuori kuitenkin kokee, ettei heidän äänensä kuulu riittävästi mediassa. –?Isoa osaa nuorista huolestuttaa virheellisen tai valheellisen tiedon yleistyminen, liiton tiedotteessa sanotaan. Nuorten tärkein yksittäinen uutislähde ovat iltapäivälehtien verkkosivut, joita lähes puolet nuorista seuraa. Dokumentti kertoo Greta Thunbergin koululakosta Ruotsin parlamentin ulkopuolella aina Atlantin valtameren ylitykseen ja YK:n huippukokoukseen. joulukuuta 2020. Colin Firth ja Hugh Laurie ihailevat kilpaa. Vain kolme prosenttia nuorista kertoo, ettei seuraa uutisia lainkaan. Uutismedian liiton Kantar TNS:llä teettämässä kyselyssä selvitettiin, miten 13–18-vuotiaat nuoret käyttävät uutisia ja millaisena he kokevat mediasisältöjen luotettavuuden. Carolina Main on noin kolmekymppinen Cat, joka on pitänyt etäisyyttä irlantilaiseen perheeseensä. –?Nuoret luottavat ennen kaikkea Ylen verkkosivuilla julkaistaviin sekä televisiossa lähetettäviin uutisiin. –?Sama tulos saatiin myös viime keväänä samalle ikäryhmälle toteutetussa tutkimuksessa, joten on mahdollista, että korona-aika olisi lisännyt nuorten uutisten käyttöä pysyvämmin, kerrotaan Uutismedian liiton tiedotteessa. Lisäksi tutkimuksen mukaan korona on saanut ison osan nuorista seuraamaan uutisia aiempaa enemmän. Hyvä ja paha, järki ja vainoharha iskevät yhteen myös Bryan Singerin tosipohjaisessa jännitysdraamassa. Järjestäytyneen pahuuden pimeys jaksaa kiehtoa ihmisiä, jotka kuitenkin elävät ihmiskunnan historian ehkä rauhallisinta aikaa. Seuraavaksi yleisimmin luotetaan lehtien uutisointiin printissä ja verkossa. (Irlanti 2018) Pekka Eronen kriitikko Uuden vuoden kynnyksellä 32-vuotias sinkku Bridget Jones päättää ottaa elämänsä syyniin. Bridget Jones – elämäni sinkkuna Liv klo 21.00 HHHH Arki on ollut joskus sujuvampaakin kuin nyt, kun maskit läkähdyttävät, rillit huurtuvat, rokotteet antavat odottaa itseään ja kanssaihmiset pitäisi pitää jopa suomalaisittain ajatellen etäällä. Iän myötä lehtien verkkopalvelut tulevat yhä tärkeämmiksi uutislähteiksi. –?Yläkouluikäiset ja toisella asteella opiskelevat nuoret ovat selvästi varsin kiinnostuneita yhteiskunnallisista teemoista ja ajankohtaisten aiheiden seuraamisesta. Yksi jälkimmäisistä kohdataan Sophie Petzalin kirjoittamassa psykologisessa jännityssarjassa. Nuorista 59 prosenttia sanoo, että heidän on vähintään melko helppoa arvioida, onko jokin uutinen totta vai ei. On lohdullista saada muistutus, että ei ole elämä vailla pikku tuskia ja noloja tilanteita myöskään lontoolaisella ikisinkulla
Heikkoa itätuulta. -11 -11 -12 -12 -12 -11 -13 -11 -14 -13 -14 -12 -18 -16 -14 -13 -16 -18 Ke 10.2. Kokkola -12 Pietarsaari -11 Toholampi -14 Halsua -16 Ylivieska -13 Kalajoki -12 Haapavesi -13 Helsinki -3 Lahti -7 Tampere -9 Turku -5 Pori -8 Joensuu -10 Jyväskylä -10 Kuopio -12 Oulu -15 Rovaniemi -20 Kuusamo -18 Ke 3.2. -48,0 °C 1966 Sodankylä Sateisinta 31.1. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 8:34 16:33 Jyväskylä 8:43 16:18 Kokkola 9:05 16:18 Rovaniemi 9:17 15:45 Ivalo 9:34 15:14 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C -11 °C -12 °C -16 °C -13 °C -13 °C -11 °C -12 °C -12 °C -13 °C -15 °C) (-19 °C) (-18 °C) (-23 °C) (-19 °C) (-19 °C) (-20 °C) (-18 °C) (-19 °C) (-19 °C) (-20 3 1 8 4 Ti 2.2. -11 -10 -9 -10 -10 -11 -12 -7 -8 -9 -8 -8 -15 -10 -12 -12 -12 -12 Ma 8.2. Lämpötila on -11...-16 astetta. 6,3 mm Taivalkoski Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Ti Amsterdam +2 Buenos Aires 25 Budapest +5 Lissabon 15 New York +1 Oimjakon -34 Riika -4 Skellefteå -15 Sydney 21 Tukholma -1 Tokio 14 Ke +7 26 10 15 ?0 -36 -2 -12 21 -4 10 To +9 26 12 12 +2 -31 -6 -10 24 -6 11 Pe 10 22 +6 13 +4 -23 -4 -10 24 -9 10 La +8 21 13 12 -2 -24 -9 -8 24 -7 14 Ti Alanya 19 Dubai 23 Dubrovnik 14 Funchal 18 Hania 16 Honolulu 24 Las Palmas 20 Malaga 23 Nizza 14 Phuket 30 Venetsia +6 Ke 19 24 14 16 16 21 20 22 15 29 +6 To 18 27 15 12 18 22 17 20 15 30 +7 Pe 20 27 15 11 18 22 16 18 15 29 +9 La 19 24 16 14 19 22 18 16 16 28 +8 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (27.1.–1.2.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. -6 -7 -7 -7 -7 -7 -9 -9 -11 -10 -11 -9 -11 -10 -11 -11 -7 -10 Su 7.2. -11 -11 -11 -12 -11 -11 -12 -10 -13 -13 -11 -11 -15 -13 -13 -13 -18 -20 Eilen Vuosi sitten °C -7 °C -7 °C -12 °C -9 °C -10 °C -10 °C -11 °C -6 °C °C -11 °C -4 °C -9 °C -8 °C -9 °C -8 °C -19 °C -15 °C -15 °C +0 °C +0 °C °C -0 °C -0 °C +0 °C -1 °C +5 °C °C +1 °C +3 °C +3 °C +0 °C +1 °C +1 °C -4 °C -9 °C -10 9 4 4 7 9 3 °C -12 °C -16 °C -15 °C -16 °C -18 °C -16 °C -11 °C -15 °C -11 °C -9 °C -11 °C -7 °C -12 °C -19 °C -21 °C -19 °C -17 °C -15 °C -13 °C -12 °C -11 °C -7 °C -10 °C -6 (1.2. TIISTAI 2.2.2021 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 990 1000 1005 1005 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1025 Pilvistä tai puolipilvistä Odotettavissa tiistai-iltaan asti: Sää on verrattain pilvinen ja poutainen. -11 -10 -12 -13 -12 -12 -14 -5 -8 -9 -6 -9 -10 -11 -12 -14 -18 -17 To 4.2. klo 14) Merivesi Kemi ?0 °C -7 cm Oulu °C -6 cm Raahe °C -3 cm Pietarsaari +1 °C cm Vaasa °C +1 cm Rauma ?0 °C +7 cm Turku +1 °C +7 cm Helsinki ?0 °C +5 cm Hamina ?0 °C +7 cm Lämpimintä 1.2. klo 14.00 -0,7 °C Jomala Lämpimin mitattu 2.2. +6,9 °C 1993 Kruunupyy Kylmintä toissa yönä -27,5 °C Inari Nellim Kylmin mitattu 2.2. -11 -11 -14 -15 -14 -12 -15 -13 -13 -14 -13 -12 -14 -15 -14 -13 -12 -13 La 6.2. -8 -7 -11 -10 -11 -10 -13 -9 -11 -10 -11 -8 -11 -12 -11 -11 -10 -10 Pe 5.2. -9 -11 -9 -9 -9 -9 -10 -13 -16 -9 -8 -8 -16 -12 -12 -13 -20 -12 Ti 9.2