. . Sivu 11 Pohjoisen suuntaan Kokkolasta Ouluun siirtynyt Esko Alasaarela pitää pohjoista vaihtoehtoa järkevänä. . . . . . . . Toisaalta järjestöä kiitellään siitä, että alan liitoilta ja yhdistyksiltä on pyydetty lausuntoa nykyiseen jalostuskäytäntöön. . Lajin lippulaivana Tiikerit pelasi tuhatpäiselle yleisölle SM-sarjapisteistä Kokkolan Urheilutalolla. Kiireellä on myös kauaskantoiset seuraukset: sillä pilataan paitsi luovien ihmisten tekemisen riemu myös katsojien nautinto. Kuva: Clas-Olav Slotte Jouko Pensaari HELSINKI (KP) Tasavallan presidentti Tarja Halonen edellyttää, että maailmantalouteen saadaan pelisäännöt, joissa elinkeinoelämän lisäksi tavallisten ihmisten, kuluttajien ääni kuuluu. Nämä ovat vain esimerkkejä, yhteistyötä voidaan rakentaa joka alalla. – Sille emme voi mitään, sitä tapahtuu joka tapauksessa, ja on vain hankittava tietoa sen sosiaalisista vaikutuksista, jotta kehitys jakautuisi tasaisemmin. . . Korkeamäki kritisoi sitä, että kantakirjauspaikkoja on enää vain kaksi, Kiuruvedellä ja Ypäjällä. Raision Pauliina Matikainen ja Lahden Jani Kulju veivät sarjojensa mestaruudet näytöstyyliin perjantai-iltana Kokkolan uimahallissa. . .13-16 Sarjakuvat . . . . . Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari Treffi Urheilu -6 -6 -5 -3 2-6 m/s TVja Radioliite Treffi . . . .9 Mielipide . . . . . . . . . Tragikomedian pääosaa esittää alunperin Harjavallasta kotoisin oleva näyttelijä Antti Virmavirta. Liikaa geeniperimää hukataan nyt, kun liian harva ori kelpaa siitokseen. .12 Urheilu . . . . Antti Virmavirran mielestä nykyisten tvsarjojen taso on kauhea. . . .8 Kulttuuri . – Lentopallobuumin toistuminen tuntuu nykypäivänä vaikealta. . . . . . . . . . . . Kuva: Tomi Hirvinen Leena Hjelt KAUSTINEN (KP) Suomenhevoskenttä ja Suomen Hippoksen jalostusjohto ovat ajautuneet napit vastakkain ja kielenkäyttö kovenee. . . . . . .10-11 Asuminen . . Ensiksikin se edellyttäisi pitkäjänteisen ja vakavaraisen sponsorin löytymistä sekä tietysti innokasta seuraväkeä, Salo sanoo. . . . . . . . Lentopallo kamppailee laman kourissa. . . . . . . . . . . . . . . . Parasta periyttäjää ei voi kukaan tietää, sillä – kuten Korkeamäki kärjistää – se voi olla itsensä nuorena loukannut ori, joka ei koskaan ehtinyt radoille juoksemaan rahaa. . . – Esimerkiksi Kokkolaan suunniteltu teollisuuskemian Ince-polis kannattaa resursoida ja junailla viimeisen päälle. Presidentti Halonen puhui monista ajankohtaisista talouden ja politiikankin kysymyksistä taloustoimittajien lounastilaisuudessa. . Sivu 3 Pelisäännöt maailmantalouteen Presidentti Tarja Halonen globalisaatiokehityksestä: Presidentti Tarja Halonen tapasi taloustoimittajia Helsingissä perjantaina Presidentti Tarja Halosen virkakaudesta tuli perjantaina kuluneeksi kaksi vuotta. s Maajoukkueuimarit osoittivat kovuutensa nuorten lyhyen ratojen SM-uintien avauspäivänä. . .17 Tv, Radio . . . . . Hänen mukaansa ajan kanssa töitä tehdään enää vain Yleisradiossa. . . . . . . . Kantaa hän varoi ottamasta ja hän sanoikin presidentin enemmän tasoittavan kuin hämmentävän, kärjistävän yleistä keskustelua. Sivu 4 Liian harva ori kelpaa siitokseen Suomenhevoskenttä pelkää kansallisrodun katoavan Hevosjalostus on pitkäjänteistä työtä, sen tietää kaustislainen hevosmies Pertti Rantala. . . . . .1-16 Juha Savela (KP) Neljännesvuosisata sitten lentopallo eli kukoistuskauttaan Keski-Pohjanmaalla. 16-vuotiaat tytöt ja 18-ikäiset pojat uivat SMmitaleista myös lauantaina ja sunnuntaina. . . . . . . . . . .20 IRTONUMERO 1,18 € 7 MK Nro 60 LAUANTAINA 2. . Sen ei kuitenkaan tarvitse vaikuttaa Kokkolan ja Kaustisen seutukuntien verkostumissuunnitelmiin mitenkään, oululainen professori Esko Alasaarela sanoo. Virmavirta moittii nykyisten tv-tuotantojen hektistä tahtia. . . ukana. Halonen viittasi muun muassa korruptioon ja sanoi, että Suomessa on keskityttävä oman toimintakulttuurin ylläpitämiseen ja miksei myös sen viemiseen rajojen ulkopuolelle. – Haikealta tuntuu, myöntää Kokkolan Tiikereiden suuruudenaikoina seuran puheenjohtajana toiminut Esko Salo. . MAALISKUUTA 2002 Sisältö Liite Sääennuste Sivu 20 – Keski-Pohjanmaan ja etenkin Kokkolan kannalta Oulun suunta on tuntunut kiusalliselta, koska Kalajokilaakso on ominut itselleen Oulun Eteläisen nimen ja aseman. . . Globalisaatio on Haloselle läheinen asia ja hän haluaa olla mukana siitä käytävässä keskustelussa. . . . . . Kuva: Leena Hjelt Kiristetty tahti pilasi kotimaiset tv-sarjat s Vuoden 2001 tv-viihteen ja draaman parhaista taistelevat on valittu. . Vain himankalaiset saavat tunnustusta tämän päivän juniorityöstään. . . Toinen mieliä katkeroittanut ongelma on määräaikaisuus, kerran kantakirjattu ori voidaan poistaa kirjasta. . Innostusta riitti niin kentällä kuin katsomoissakin. . . . . . . . . Siellä voidaan toteuttaa kvanttihyppyjä itsenäisesti ja itsekkäästi, kunhan synkronoidaan askeleet Oulun kasvusopimuksen kanssa yhteen siten, että molemmat hyötyvät niistä, Alasaarela sanoo. .3-4 Kotimaa . . Useat liiton sarjat pyörivät vajaalukuisina, sarjapaikasta luopumiset ovat arkipäivää, katsomoissa on käynyt kato ja monessa seurassa on krooninen vetäjäpula. Esko Salo toimi Tiikereiden puheenjohtajana seuran pelatessa SM-sarjassa. Tähän saakka on Halonen mielestä edetty yritysten ehdoilla, ei esimerkiksi kuluttajien. . Halonen arvostaa suomalaista yrityskulttuuria, joka kestää monessa mielessä hänen mielestään lähitarkastelun. Visiona voisi olla KeskiPohjanmaan maakunnan liittyminen Oulun lääniin ja siten Pohjois-Suomen täysimittaiseksi jäseneksi. . . Kiihkeätempoisen Pulkkisen kuvaukset mies päätti jo vuosi sitten, mutta sen jälkeen toinen tv-sarja, lastenelokuva sekä Aita ovat pitäneet miehen työn rytmissä. . Tätäkin kritisoitiin. Kuva: Tomi Hirvinen. . Hän kannattaa pohjoista vaihtoehtoa. . Sivu 14 Maajoukkueuimarit iskussa Raision Pauliina Matikainen vei mestaruuden 800 metrin vapaauinnissa. . . . . Onko johdon arvovalta niin tärkeää, ettei se voi myöntää tehneensä virheitä, tiukkaa Korkeamäki, joka kaipaa pysyvyyttä: kertakäyttökulttuuri ei sovi hevosmaailmaan. . . – Keski-Pohjanmaa on luonnollinen rajanaapuri Pohjois-Pohjanmaalle ja siten täysin itsenäinen alue, jonka pääkaupunki on Kokkola. . Hänen talvensa on ollut kiireinen. – Jalostusjohdon kannalla on enää pieni joukko. . Keskipohjalaisittain mitaliodotukset ovat korkealla, kun Tiina Masar hyppää lauantaiaamuna altaaseen. . . Sivu 15 Lentopallo laman kourissa Lajin tila huolestuttaa seuraväkeä Lentopallon nykytila huolestuttaa. Tänä päivänä tilanne on synkempi. . Lajin nykytila huolestuttaa luonnollisesti keskipohjalaista lentopalloväkeä. . Toteemi Rok on yksi hänen menestyksistään: Derbyvoittaja ja suomenennätysjuoksija. .2 Maakunta . . . . Tvelokuvien sarjassa yksi kolmesta Venla-ehdokkaasta on maanantaina Kotikatsomossa nähtävä Aita. . Ja Kaustisen teknologiakeskus Haitekki. . Tason putoamista harmitellaan yleisesti, samoin juniorityön ja vetäjien puutetta. . . . Riidan aiheeksi on paisunut kantakirjaus, joka muiden muassa lapualaisen pitkän linjan kasvattajan Hannu Korkeamäen mukaan uhkaa näivettää suomenhevosrodun. . . . . . . Tähtien, esimerkiksi BWT Magicin ja Vieskerin, syttyminen on sattumienkin summa, mutta aina myös pitkäjänteisen jalostuksen tulos. . Liite Kritiikkiä lisää. . . . .7 Ulkomaat . . . . . . . Presidentti Halonen uskoo, että kansainvälisen työjärjestön, ILO:n kautta maailmantalouden ongelmatiikkaan voidaan pureutua ja saada pelisäännöt. . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Lauantai A Tänään . .18-19 Sää . Hippoksen järjestämillä jalostuspäivillä Kaustisella ei juuri jalostusasioita puitu, vaan kahden päivän aikana keskityttiin hevosen tallioloihin ja varsan ruokintaan. Samoin Chydenius-Instituutin kytkentä Oulun yliopistoon, josta sopimus on jo tehty. . . .5-6 Talous
Ilmoitushinnat 1.1.2002 alkaen mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. klo 18 t.tark. Musiikkiluistelut ma Halkokari ja Koivuhaka, ke Kirkonmäki, pe Mesilä klo 18-19.30. saakka. K-P:n MS-yhd: Kerhoilta ti 5.3 klo 18.30 Tervakartanon Juttutupa. Kokkolan Eläkeläiset: Ma 4.3. Porissa. K-P:n os: Hengellinen piiri ti 5.3. Säävaraus. P.raja -15 c. Tiina Pietilän ja Hilkka Välikangas-Jyringin Saviruukkuja pajun pauloissa sekä Laina Romppaisen Akvarelleja -näyttelyt 5.3.-24.3. klo 14 ja 16.15 Todistettavasti elossa (K 15). klo 10-18. klo 11 Sammonk., K.haka 11.10, Mesilä 11.15, Katariinank. Pyhäjoki-hiihto su 10.3. 5 krs 4. K-P:n MTY: Oma-apu itsehoitoryhmä la 2.3. ma 4.3. 8315164, Anna-Kaisa p. Esa Tiaisen taidenäyttely Taidepaja-Galleria Cicca-Art, Pitkänsillank. klo 19 aiheena viinit sekä ruoka, asiantuntijana Tatu. Juhani Kauranen kertoo kodin kosteusja homeongelmista, pe 15.3. Torstaina 70-vuotisjuhliaan viettänyt Ilta-Sanomat julkisti perjantaina viimevuotiset levikkilukunsa. Aiheena ravinto ja hyvinvointi; Maria Olli-Vesalainen. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. S. klo 12 urh.talo ja to 7.3. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . 70 Eläkeläiset: Päiväkahvit toimistolla ma 4.3. Viime vuosi oli Ilta-Sanomille ensimmäinen kasvuvuosi neljään vuoteen. infoon. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Kokkolan Rintamaveteraanit: Johtokunta ma 4.3. klo 15 Kokkolan Palvelutalolla. Allergiaystävällisten vuodevaatteiden kimppatilaus toimistolla. klo 13. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . KPS: D-89 tytöt ja pojat, harjoitukset jatkuvat ma 4.3. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Kokkotupa: Ma 4.3. Vesiliikuntaa Kannuksen uimahallissa maanantaisin klo 14 Lestijokiseudun Reumayhd:n kanssa. Helmi Koiviola, grafiikkaa ja maalauksia, avajaiset pe 1.3. Marraskuun aikana matkustajamäärissä tapahtui eniten kasvua. klo 13 Tervakartanon Kanttiinissa. Aktiviteettipäivä koko perheelle. Kahvit. Jumalaan voi luottaa.” 1. Koljonen esitelmöi Kokkolan ilmanlaadusta. Joukolla mukaan. 50 paikkaa, yht.kulj. HS-hiihdot la 2.3. klo 13 laula kanssamme, säest. Niiden mukaan IltaSanomat kasvatti lukijamääräänsä viime vuonna 7,6 prosenttia 920 000 lukijaan samalla kun Iltalehden lukijamäärä tippui 1,9 prosenttia 686 000 lukijaan. Yht. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. neuvonta-asemalle p. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Ilm. Taidegraaf. Pilkkikisat 23.3. Yhteislaulu ym. 0405109521. Suomi-Venäjä -seura: Kokkolan os:n järjestötapaaminen su 10.3. K-P:n Konservatorio, KPAMK Musiikin yksikkö. Levikintarkastus Oy:n mukaan Alma Media -konsernin iltapäivälehden arkilevikki paisui viime vuonna 6,7 prosenttia 134 777 kappaleeseen. Viikonloppunumeroiden kohdalla Ilta-Sanomat kasvoi viime vuonna Iltalehteä ripeämmin. ti 5.3. Järj. Himangan Eläkeläiset: Kerho nuorisotiloissa to 7.3. Karpalot, Talkoopelimannit, Mauri Tastula, Vuokko Hedman. Cityryhmä ja Vanhan Sataman yrittäjät ja yhdistykset. Sten Kantin näyttely Sitruunalakritsia Musiikkikahvila After Eightissa 1.4. Järvipohjanmaan Eläkeläiset. ViHS Eläkeläisten kevättapahtuma ke 6.3. klo 19 Sydänsopessa, Tehtaankatu 18. 5.3. til:n jälkeen. Puheenjohtajaksi valittiin Raimo Luoma, varapuheenjohtajaksi Sisko Notkonen ja rahastonhoitajaksi Riitta Kellosalo-Niemi. klo 19 Konservatorion salissa. klo 18 Länsipuiston koululla. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Eläkeliitto K-P:n piiri: SM-pilkit 6.4. Lippujen hinnat nousevat hieman tämän kuun puolessa välissä. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . 8611991. klo 19 Seurahuone, Torik. Unicef-paikallisryhmä: Kokoont. Naisten kymppi -laturetki su 3.3. Sinikka Hokkanen kertoo siitepölyallergioista. 0505631422, 8352345. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Alkuvuoden tilastojen mukaan JULIET-liityntäliikenteen käyttäjämäärät kasvavat edelleen. Eläkeliitto K-P:n piiri: Hengellinen viikko (SH) 16.-22.4. Laulu-Martat: Harjoitukset ma 4.3. Pohjanmaan Syöpäyhd. Lehmirannassa koulutuksessa 5.-9.3., tavoittaa matkapuhelimesta. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. klo 1012 tietoa kesämatkasta Maurizbergiin Sydänsoppi, Tehtaank. klo 19 Kokkolan kaup.teatterissa. Yht. Alkuvaiheessa liikennöintikustannusten ja lipputulojen välisen alijäämän on maksanut Oulun lääninhallitus. Platinaiset: Ke 6.3. Ilta-Sanomien etumatka on vielä siinä määrin suuri, että nykyisellä kehitysvauhdilla Iltalehti ohittaa kilpailijansa vasta vuonna 2014. klo 13 OP:n kerhohuoneessa. Pohjanmaan Syöpäyhd. lomamatkan vuoksi. Ymp.siht. Ke 6.3. K-P:n Allergiaja Astmayhd: Allergiaviikolla toimistolla to 14.3. klo 11-15 Etelänkylässä Rautiperän hiihtomajan maastossa. Kokkolan maaja kotitalousnaiset: Johtokunta kokoontuu MTK-Kokkolan ja Maatalousseuran kanssa 20.3. Haapala p. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . klo 14 ja 19. Urkukonsertti vanhoilla ja uusilla uruilla Kalajoen kirkossa su 3.3. Ullavanjärven hiihtoja laturetki su 3.3. 8319293. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . saakka. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Tait. avoimet ovet klo 10-18. 10:12-13 Aurinko nousee: Kokkolassa 7.32 (pimeys päättyy 6.44) Helsingissä 7.17,Utsjoella 7.35 Aurinko laskee: Kokkolassa 17.49 (pimeys alkaa 18.36) Helsingissä 17.49,Utsjoella 17.15 Nimipäivät huomenna: Kauko ja Torbjörn ortodokseilla Otto,Kleo ja Pasi Nimipäivät tänään: Virve,Vrva ja Fanny ortodokseilla Esko, Teuvo,Arseni,Arsi ja Taila Tänään Lauantaina 2.3. Sihteerinä toimii yhdistyksen toiminnanohjaaja Anne-Marie Kolehmainen. Kokkolan Seudun Invalidit: Kokoont. Esko Partanen, Laila Kaunisvesi ja Maj-Britt Nygård uusivat pestinsä. Ihmisen arvosta alustaa erik.sair.h. Lestin yläasteella ei kiusata Tuomas Savonen HELSINKI (STT) Iltalehti kuroo vähitellen kiinni Ilta-Sanomien etumatkaa iltapäivälehtien levikkikamppailussa. 8634125, 0407185038. Ilm. Eläkeliitto Lestijärvi: Tarmonpäiväkahvit (Matti tarjoaa) ke 6.3. 050-5631422. Kirkkok. klo 11 voimistelu, klo 12 johtokunta. Kannus Avoimet ovet käsityökeskuksessa ti 5.3. Tied. klo 18 Tervakartanon Juttutupa. klo 13 Paloaseman kerhotiloissa. Eläkeliitto Kannus: Kahvitilaisuus ti 5.3. to 7.3. Ykspihlajan ja Kokkolan Eläkeläiset: Lähtö Pietarsaareen ke 6.3. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Anja p. klo 13 Kokkolan seurakuntakeskuksen Yläsalissa. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. 5. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Kokkolan Sydänyhd: Kolesterolin mittaus ti 5.3. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Kokkolan Kansalliset Seniorit: Ti 5.3. klo 14 kk:n valaistulla ladulla (P). Tied. klo 11 Vatpakalla. klo 16.30 Neuvonta-asemalla. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. klo 14-16 Varaventtiilissä. KV: Hiihtokoulu 6.3. saakka. Pyhäjoki Kaisu Palosaaren kissatauluja Maaliskuun taikaa, kissojen aikaa, kirjastotalon näyttelytilassa maaliskuun ajan. Haukiranta. Tutkimustiedot ristiriidassa Iltapäivälehtien levikkitiedot ovat pahasti ristiriidassa tiistaina julkistetun Kansallisen mediatutkimuksen lukujen kanssa. asti, ma-pe klo 8-16. Kaikki mukaan. Ylivieskan alueen Kuvantekijät: Kokoontuminen la 2.3. Eija Sivosen käsintehdyt nuket maaliskuun ajan käsityökeskuksessa. Pohjanmaan Syöpäyhdistys K-P:n os: Kerhopäivä Kälviällä Lähimmäisen kamarissa to 14.3. Av. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. klo 18 Seurakuntakeskuksen Kulmahuoneessa. Tuija puhuu maisemanhoidosta. Kahvit srk.kodilla tilaisuuden jälkeen. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.2.2002 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € mk € mk 12 kk 188 1117,80 12 kk 201,05 1195,39 6 kk 96 570,79 6 kk 103,40 614,79 4 kk 65 386,47 4 kk 72,75 432,55 3 kk 49 291,34 3 kk 54,75 325,53 2 kk 33 196,21 1 kk 18,45 109,70 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. 50 paikkaa, yht.kulj. Iltalehden myyntijohtajan Mauri Pelkosen mukaan lehti nousee markkinajohtajaksi jo huomattavasti tätä aiemmin. Sjögreenin syndrooma Kokkolan ryhmä: Kokoont. Roosin talossa Yö Natt -valokuvia, Joni Virtanen ja lastentapahtuma Klick yhteistyössä Pietarsaaren museon kanssa 17.3. – Kyseessä on kaksi täysin erilaista lähdettä, joiden luvut eivät aina kulje samaan suuntaan, Arasto sanoo. Eläkeliitto K-P:n piiri: Heng. Hänen mukaansa Iltalehden viimeaikainen kasvu on johtunut ennen muuta painopaikkakuntien ja myyntipisteiden lisäämisestä, joten kasvu hidastuu selvästi lähivuosina. Lestijärvellä. – Minä kasvan jo horsmaa ennen kuin Iltalehti saa meidät kiinni, 39-vuotias Harju naurahtaa. klo 11-14 lapsille ja nuorille Ali-Haapalan rannassa. klo 13. asti. Mukana fytonomi Kaarina Seuranen Elämänvoimasta. klo 20 Keski-Pohjalaisten Klubi, Rantak. klo 16.10. Terttu Hanhisalo. Kokkolan Työttömät järjesti viime vuonna 149 opintoja koulutustilaisuutta, joihin osallistui 1 808 ihmistä. Ilm. to 7.3. Tmj. ma-pe p. Vapaa pääsy. p. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Järj. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. klo 12 Hickarössa. 2 riviä, sis. Järj.vuor. Tänä vuonna yhdistys toimii 21 oppaan voimin. Ilm. Ilm. Kalajoen Rintamaveteraanit: Päiväkahvitilaisuus Neliapilassa to 7.3. 040-5498 706. p. klo 11, satutätinä Ulpu Jokinen (suomenk.). Expressenin levikki putosi viime vuonna peräti 13,7 prosenttia, kun taas Aftonbladet lihoi 5,3 prosenttia. 8634125, 0407185038 Eira mahd. Liikealan os. ti ja to klo 14-18, ke 10-14. Niin maksulliset tilatut opastuskierrokset kuin ilmaiset kävelyja bussikierrokset jatkuvat tänäkin vuonna. klo 11 Rannankylässä. Luoma Kokkolan Työttömien johtoon KAUSTINEN (KP) Kaustisen teknisen johtajan hakuajan pidentäminen innosti kahdeksaa uutta hakijaa. (06) 827 2234, . klo 14 vakuutus Sammon tiloissa, Pitkänsillankatu 20 D, 2-kerros kahvio. Mirka Johansson vieraana klo 19. Yläkerrassa Vapauden kutsu, ylivieskalaisen Janne Kosken serigrafioita. 8224920. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Laskettelu-, hiihtoja kylpylämatka Vuokattiin pe 8.3. Kokoomuksen Naiset: Virsilauluilta ti 5.3. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Lukijamäärätutkimuksen mukaan Ilta-Sanomat olisi lehtimarkkinoiden nopeimmin kasvava lehti, kun taas Iltalehti olisi yksi suurimmista taantujista. Kokkolan Eläkkeensaajat: Retki Järviseudun eläkkeensaajien tilaisuuteen Kivitippuun 17.3. Himangan Eläkeläiset: Kuntorantaan 12.-19.8. Tied. Ylivieskan alueen kuvatekijöiden talvinäyttely alakerrassa. Ilta-Sanomien osuus iltapäivälehtien markkinoista oli viime vuonna 61,9 prosenttia, kun se vuonna 2000 oli prosenttiyksikön verran enemmän. Toiminnan esittelyä ja ryijynäyttely. Mehutarj. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . ti-iltaan menn. klo 15.30 jalkapallohallissa. 20 km. Av. Pietarsaareen lähtö Siwan luota klo 11. 18. Lähtö motellin luota. Beethoven, Prokofjev, Ravel, Gershwin. Järj. Veteli Teatteriyhdistys Revontulet esittää komedia/draaman Kaikki rakastavat Opaalia la 2.3. klo 11. – Suomessa tapahtuu sama ilmiö kuin Ruotsissa, Pelkonen ennustaa ja viittaa perjantaina julkistettuihin tietoihin, joiden mukaan markkinoiden perinteinen altavastaaja Aftonbladet nousi viime vuonna Expressenin ohi Ruotsin suurimmaksi iltapäivälehdeksi. Ilm. Pyhäja Kalajokilaaksojen Aivohalvausyhd: Kokoontuminen ti 12.3. Salmelan aiheena Riistanhoito ja metsästys. Mirka Johansson aih. Heikki p. Ilm. törsäyspäivänä vohveleita. Ykspihlajan Eläkeläiset: Ma 4.3. Järj. Tilauskeskus yhdistelee samalta suunnalta saapuvat matkustajat samoihin takseihin. P. Mormuskointija värikoukkupyyntiä ym. Pohjanmaan Sinibaretit: Kokkolan alaosaston jäsenilta pe 8.3. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Ilm. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Tapion Tuvalla klo 17. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Anneli Mantila, lomaja retkeilyasiaa ym. Kuka pelkää Virginia Woolfia la 2.3. Os: Lopotinkatu 1. Oulun Tuomiokirkon urkuri Maija Tynkkynen soittaa muun muassa Mendelssohnin ja Bach´in musiikkia. Kahdeksan uutta hakijaa Kaustiselle LESTIJÄRVI (KP) Lestijärven yläaste on yksi harvoista Suomen kouluista, jossa oppilaat eivät kiusaa toisiaan. klo 10-13 Sydänsopessa. Ullava 4H-pilkkikilpailut la 2.3. klo 19.30 Vetelin Veikkolassa. klo 18 Hollihaka. klo 14 Talvikavalkadi Kt-keskuksessa. 040-5109521. kahvitilaisuudessa. 8319070, Eeva 8314491. Ruotsalaislehtien kannattavuus on heikkoa, kun taas Suomessa iltapäivälehdet kuuluvat konserniensa menestyneimpiin liiketoimintoihin. Kokkola cup ja su 10.3. klo 12.30. Kokkolan Karjalaseura: Liiton kesäjuhlat 15.-16.6. kesäpäivät Kuopiossa 12.-13.6. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . klo 10 Tervakartanossa. Suomen Latu: Yhdessä hiihtämään haastekortteja saatavana mm. Myös markkinointia ja jakelua on Iltalehdessä tehostettu. Ilta-Sanomat on menettänyt markkinaosuuttaan viime vuosina tasaisesti, sillä vielä vuonna 1994 sen osuus oli lähes 68 prosenttia. Mukana E. harj.pilkkikisa Lestij:llä. klo12 Hiihtomajalla (P). 28. 8318594, kp.allergia@luukku.com. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. klo 17.15 jalkapallohallissa. klo 13 Tervakartanossa. Viulukonsertti, Pietari Inkinen, viulu, Antti Siirala, piano su 3.3. hotellivarauksen vuoksi Irja p. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. H. 875162, Torsten 875244. maaliskuun loppuun saakka. Hallitus klo 16.30. 8289495 Raija. kk-Tanhuanpää. Kunnonkohotusryhmä to 7.3. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Makkelikerho: Kokoontuminen ti 5.3. ma-pe klo 11-20, la 10-14. klo 12. Iltalehden levikki on noussut vuodesta 1994 lähtien, kun taas Ilta-Sanomien levikki kääntyi vuonna 1997 laskuun. tmj:lle p. klo 8. Himangan Sotaveteraanit ja naisjaosto: Päiväkahvitilaisuus ma 4.3. Rautio. Blomqvist luotsaa matkailuoppaita. 8301687, Elvi p. klo 19 kirkossa. klo 17 Nivalassa Sapuskassa. Vironkuvia-näyttely, virolaisten ammattivalokuvaajien töistä koottu näyttely kaupungintalon ala-aulassa 31.3. klo 9-15 käsija taideteollisuuskeskus Kankuri. klo 12 0-4 v. klo 14 Työväentalolla, Pormestarink. 8314 320. Oulainen Taidetalo Väinölässä oululaisen Marja-Leena Töllin akvarelleja 3.3. Kokkolan Sydänyhd: Kaikki pidronpelaajat, to 7.3. Rastimajalta, kirjastosta ja urheilutalolta. klo 19. Av. Nyyttikestit. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. La 23.3. Nivala Kirkkokonsertti Soi kunniaksi Luojan su 10.3. Eläkeliitto Kannus: Retki Kaustiselle Kansantaiteenkeskukseen su 10.3. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Eteläväylä, Kokkola. kansalliset hiihtokilpailut. Vimpeli Hiihdot la 2.3. saakka. K.H. ym. Päälähtöpaikkana ja kirjaus Kolikko, huoltopiste Koirakarin kodalla. Osmo ja Lasse; Kokkotupa-päivä Honkaharju 10-15, Karleby Spelmankille soittavat 13. Lähtö Halkokarin muistomerkiltä klo 10, Rastimajalta klo 11. Doping ja terrori-iskut kasvattivat Viime vuosi oli iltapäivälehdille lähes ennätyksellisen kasvun vuosi, kiitos kevään dopingskandaalin ja syyskuun terroriiskujen. klo 9.30 ja 12 Mimosa. Avoimet hiihtokilpailut Mesilän jäällä su 3.3. Tied. Pikkupaketti. la 2.3. klo 11 jumppa, pidro, käsityöt. järj. klo 9-15, n. Kaksi hakijaa ei halua nimeään julkisuuteen. Sana: ”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Pohjanmaan Syöpäyhdistys K-P:n os: Johtokunta kokoontuu to 7.3. Tieto selviää Stakesin tekemästä kouluterveyskyselystä, joka toteutettiin vuosi sitten keväällä Länsi-Suomen läänissä ja Pohjois-Pohjanmaalla. Pietarsaaressa, talvipäivän karkelot 13.3. Aimo Vähäkainun puureliefejä ja Erkki Rauhalan öljyväritöitä Tapion Tuvan yläkerrassa. klo 18 seurakuntakeskuksen toimituskappelissa. ja to 7.3. Leif p. klo 10.30. Haapajärvi Tiina Piipon Floristisia kädenjälkiä kaupunginkirjastossa 28.3. klo 10 Liisa Patanan luona Lestijärvellä. 20, 16.3. Rupattelua, arv. Euroja följyyn. Kokoont. TUL/Reima, Jymy, KTU: Kuntouintivuoro la 17.30-19, sauvakävelyä su 10 Vaaranmäeltä, kuntonyrkkeilyä ma 19-20.30, ke 20-21.30 Mäntykangas. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . klo 13 Tervakartanolle, Helsinki-Tallinna -risteily 20.-21.5. 20 ja klo14 Pakkahuoneenk. Vier. lähdöstä Anja p. klo 12 Tomujoenkoulu Himanka. Ti 5.3. Johtokunnassa ovat mukana Leif Andersson, Raili Kultala, Anita Löf, Kristiina Teerikangas, Risto Klemola ja Tytti Blomqvist. Åke Utterin puukollaaseja näyttelyssä maakuntakirjastossa 23.3. p. Mus. Ilm. Stakes on seurannut kyselyiden avulla koulukiusaamisen yleisyyttä yläasteilla ja lukioissa vuodesta 1996. Kokkolan maaja kotitalousnaiset: Kokoont. tmj. Bussi mukana. Vetelin Kööri: Ti 5.3. Anni p. Tmj. Helmineulottu ranneke ke 6.3. klo 19.30. Ei arpajaisia. klo 19. pian. Laulu, Antti Haapaniemi, säestys, Tamas Dobai. (06) 827 2000 ark. klo 12 työttömien toimintakeskuksessa, Niittykatu 1. klo 18.30 Maaseutukeskus, Rantak. Lehmirannassa 5.9.3., tavoittaa matkapuh. Kokkola Kokkolan kaupunginteatterissa Gabriel, tule takaisin la 2.3. Hallituksen uudet jäsenet ovat Marja Sorvala ja Kalevi Winter. 462242. Ilmaiskulj. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Eira p. 9 (Kauppaseuran tilat) Kokkola. taidegraaf. p. klo 9.30 ja 12: 102 Dalmatialaista, ke 6.3. K-P:n Allergiaja Astmayhd: Tehtaank. Poroluotohiihto su 3.3. Kokkolan virkistyskalastajat. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Kokkolanseudun Parkinsonkerho: Tutustuminen uuteen poliisitaloon to 7.3. saakka. 040-5537330. Lasten kinot kulttuuritalon teatterisalissa ti 5.3. saakka klo 9-15. klo 18.30-20.30, vati luonnonmateriaaleista la 9.3. Kärsämäki Helena Junttilan tussipiirroksia galleria Luukkosessa 3.3.-1.4. ja ilm. Myös asiasta kiinnostuneet mukaan. Näyttelyt av. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . 2002 s KESKIPOHJANMAA Menolista s viikko 9 Alavieska Kannuksen kamerakerhon valokuvanäyttely kirjastossa 28.3. klo 19 Galleria Stenman, Pitkänsillankatu 37. klo 10 Hiisitupa Lamminaho, 7-12 km. Heli p. Ulla Mustaparran akvarelleja terveyskeskuksen aulassa 31.3. Pränttärit: Kokoontuminen ti 5.3. Kaarina Staudinger-Loppukaarteen taidenäyttely Salmenportissa kaup.talolla 12.4. VR Eläkeläiset: Ti 5.3. Hengellisen musiikin konsertti su 3.3. Kokkolan Työttömät: Lentopalloa ti 5.3. K-P:n os: Syöpäpotilaiden kuntovoimistelu keskiviikkoisin klo 18.30 terveyskeskuksessa. Puhe Erkki Murtomäki. klo 11 srk.kodilla. Renlundin taidemuseon näyttelyhallissa Jaana Kangas, maalauksia. Harjun mukaan Suomen iltapäivälehtimarkkinoita ei voi verrata Ruotsin markkinoihin. Virkaa hakevat yhdyskuntateknikko Kari Högbacka Himangalta, insinööri Eino Haara Matkanivasta, insinööri Rune Hagström Kokkolasta, rakennustekniikan opiskelija Satu Lakso Oulusta, diplomi-insinööri, tekniikan lisensiaatti Seppo Raatikainen Kajaanista sekä rakennusinsinööri Ismo Vanhala Vääksystä. Levikintarkastus Oy:n Suomen Gallupilta tilaama Kansallinen mediatutkimus perustuu 26 000:een viime vuonna tehtyyn puhelinhaastatteluun, kun taas levikkiluvut selvitetään mm. ja kaupunki. Yhdistykset KOKKOLA (KP) Kokkolan Työttömien johto on uusiutunut. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . ja to 7.3. klo 19.30 ja ti 5.3. Pietarsaaren Näyttämön Tie Mekkaan la klo 19 ja su klo 16 linja-autoaseman kahvilassa. Arv., tuoteesittelyjä, kahvit, t.hoit. Av. Kokkolan postin eläkeläiset: Maaliskuun tapaaminen ti 5.3. Satutunti kaupunginkirjastossa la 2.3. Matti Lampi, basso, Selm Rentola, urut, piano. klo 9-12 Tervakartanon Juttutupaan. Tied. STTK:n Kokkolan Pato: Tutustumismatka 13.3. klo 19 tutustuminen Kokkolan kaupungintaloon, oppaana Kaija Jestoi. Kesällä iltatoritoiminta saa jatkoa. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Kuljetus, ilm. Taiteilijan monta mahdollisuutta vaikuttaa. Vuoden loppuun mennessä JULIET-liityntäliikennekokeilun avulla Oulunsalon ja Kruunupyyn lentokentille matkusti yhteensä 671 matkustajaa. Avoin kulttuuriväen Art Savini -ilta ti 5.3. JULIET-takseissa yli 600 matkustajaa KOKKOLA (KP) Rolf Blomqvist valittiin uudelleen Kokkolan Matkailuoppaat ry:n puheenjohtajaksi. Järj. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . lehden kustantajien ja lehtitukkuri Rautakirjan dokumenttien perusteella. saakka. Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. PT-neuleelle Pietarsaareen. klo 11 palvelukeskuksen ruokalassa. ei ole jumppaa eikä kerhoa. Glifton Karhun tussija vesivärimaalauksia Tillarigalleriassa 28.3. Pränttärit kokoont. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. ma-pe 11-17, la 10-14, su 1216. Kokkolan Sydännaiset: Kokoontuminen ma 4.3. J. GBK: Harjoitusottelu GBK II KPV-j Ajun. klo 18.30 seurakuntakeskuksen Yläsalissa. Ilm. Laulusalille, Pitkänsillank.17, to 7.3. klo 10 tanhut ja lauluharjoitukset. 2001 28 385 kpl Lukijoita 85.000 (KMT syksy 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Kilpailija Iltalehden pari viikkoa sitten julkistamat levikkitiedot kertovat huomattavasti nopeammasta kasvusta. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . asti. kilpailujen vuoksi. Kokkolan Sydänyhd: Ti 5.3. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . klo 19 TE-keskuksessa, Isokatu 15. Ilmoitusasioita. Eläkeliitto Kaustinen: Kokoontuminen ti12.3. Kokkolan Latu: Vesijumppa peruttu su 3.3. Ilm. Opastus klo 10. Ykän pilkkikoulu su 3.3. Hiihtoloman laskettelumatka Vuokattiin to 7.3. Varajäsenet ovat Marja-Liisa Hohental, Tapani Pesola, Sari Kattainen ja Olavi Vakkuri. Kevättapahtumien järjestelyt. Expressenin jyrkkä alamäki johtuu Harjun mukaan ennen kaikkea lehden johdon tekemistä karkeista virheistä, eikä hän näe vastaavan kohtalon uhkaavan Ilta-Sanomia. Ilta-Sanomien viikonloppulevikki lisääntyi 3,8 prosenttia 250 707 kappaleeseen, kun Iltalehden viikonvaihdemyynti kasvoi 2,6 prosenttia 166 125 kappaleeseen. klo 13.45 kuukausikokoontuminen Tervakartanon ruokasalissa. Kalajoki Kalajoen Hippo-hiihdot su 3.3. Shell 11.20, Ouluntie 11.40, Askon kulma 11.45. klo 19 maakuntakirjastossa. Kalajoen Eläkeläiset: Kuntoranta-loma 12.-19.8. Levikintarkastus Oy:n tekemän tarkastuksen mukaan Ilta-Sanomien keskimääräinen arkilevikki oli 218 829 kappaletta, mikä on hieman alle kaksi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. KV: Ukkojumppalaiset ja muut Santahakaan koulujenvälisiin hiihtokilpailuihin ti 5.3. Levikintarkastus Oy:n toimitusjohtajaa Ulla-Maija Arastoa eivät tutkimusten ristiriitaiset tulokset ihmetytä. Avajaiset ma 4.3. ja tietoja yhdistyksistä. Dementiaa sairastavien omaisryhmä kokoontuu ti 5.3. Ilta-Sanomien etumatka lyhenee Eri mittarit antavat toisistaan poikkeavan kuvan iltapäivälehtien markkinatilanteesta 250 000 200 000 150 000 100 000 50 000 1970 1980 1990 2000 ILTAPÄIVÄLEHTIEN ARKILEVIKIT 1970-2001 ILTA-SANOMAT ILTALEHTI STT, lähde: Levikintarkastus Oy 2001: 218 829 2001: 134 777 YLIVIESKA (KP) Viime vuoden elokuussa käynnistyneen JULIET-liityntäliikennekokeilun käyttäjämäärät kasvoivat loppuvuoden aikana. p. saakka. Köykärillä, to 7.3. 24. Lestijärvi. JULIET-taksit kuljettavat matkustajia Oulun Eteläisen alueelta joko Kruunupyyn tai Oulunsalon lentokentille. 18 B 14, p. R. Terveyspiste Helppi: Kunnonkohotuskurssi to 7.3. ark.10-17 lasu 12-17. Eläkeliitto Kaustinen: Su 10.3. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Ilmainen mehutarj. K-PKS Kultapisarat: 14 paikkaa teatteriesitykseen Callas pe 12.4. 875162, Torsten 875244. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Mukana sair.hoit. Ilta-Sanomat uskoo itseensä Ilta-Sanomien markkinointijohtaja Pekka Harju ei usko Iltalehden kiilaavan markkinajohtajaksi aivan lähivuosina. K-P:n Psoriasisyhd: Kokoont. Aiemmin virkaan ovat hakeneet diplomi-insinööri Loviisa Anttila Lappajärveltä, rakennusinsinööri Toni Järvenpää Kaustiselta sekä rakennusinsinööri Juha Kauppinen Kaustiselta. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Pietarsaari Jeppis City Winter Games la klo 1014 Vanhassa Satamassa. klo 12 toim.keskus ja keilailua klo 13. klo 18.30 nuor.talo Hansalla, Torikatu 13. Hakulom. klo 13 Juttutuvassa. Kokkolan Sotaveteraanit: Hallitus kokoontuu to 7.3. Nuorten kinot kulttuuritalon teatterisalissa ti 5.3. asti. Pelkosen mukaan Iltalehden markkinaosuuskehitys perustuu ennen kaikkea panostamiseen lehden sisältöön sekä pitkäjänteiseen kuluttajatutkimukseen. Kor. KJ, OP, Srk. Mesilä-Matalamaan asukasyhd. Kokonaisuudessaan iltapäivälehtien myynti lisääntyi 3,7 prosenttia. Kaustinen Talviyöt, Jaana Erkkilän taidenäyttely Kansantaiteenkeskuksessa 31.3. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. su 3.3. klo 10 srk.talossa, kahvitilaisuus. Marja-Terttu p. Nonstop Norden, pohjoismaista runolyriikkaa, runokiertue ma 4.3. Eläkeliitto Kokkola: Päiväkahvitilaisuus ma 4.3. Simukka, Seija ja Jussi Virkkala. Diabetesyhd: Edull. Eläkeliitto K-P:n piiri: Pilkkitoimikunta 2.3. risteilyja hotellimatka Tallinnaan 23.-25.4. Matkojen yhdistelystä ja markkinoinnista aiheutuviin kustannuksiin ovat osallistuneet myös Oulun Eteläisen seutukunnat. 8221452. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Reima, KTU, Jymy: Kuntouintivuoro la 17.30-19, sauvakävelyä su 10 Vaaranmäeltä, kuntonyrkkeilyä ma 1920.30, ke 20-21.30 Mäntykangas. Kruunupyyn lentokentälle JULIET-taksilla matkusti 338 matkustajaa ja Oulunsalon kentälle 333 matkustajaa. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Folkhälsan i Nedervetil r.f: Avantouinti urheilukentän lähellä su 3.3 klo 13-15 naiset, 15-17 miehet. Kokkolan Lauluveikkojen Naiset: Kokoont. Kahvit lähetyksen hyväksi. katsomaan kavalkaadia linja-autolla. ja 5-6 v., naamiaisluistelut klo 16-17.30 Mesilän luistelukentällä. Ti 5.3. Toholampi Ulla Hietasen savivanhuksia Kortesjärven Säästöpankissa maaliskuun loppuun saakka. Pyhäjärvi Hiihdon kylä-cup la 2.3. klo 10. Johtokunta kok. 8328550. ma, to 11-16, ti, ke, pe 13-20. klo 18 sama paikka. klo 18 Seurahuoneella, Torikatu 24. Sievi Hengellisten laulujen ilta Sievin kirkossa yhteisvastuun hyväksi su 3.3. Haapajärvellä. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,24 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Himangan Eläkeläiset: Iloinen iltapäivä 6.3. 08-4691242. klo 13 Länt
– Toivottavasti asiakkaat ja henkilökunta nyt ymmärtävät, kuka luottamusmiehen työsuhteen päättämisessä on menetellyt virheellisesti. Lääninhallitus on listannut puutteeksi muun muassa sen, ettei kunnalla ole kokopäivätoimista palopäällikköä. Mies väitti, ettei muista pahoinpitelyistä kerrassaan mitään. Hän esiintyi erittäin avoimesti ja myönteisesti, mutta varoi ottamasta kantaa moniin ajankohtaisiin aiheisiin. – Ja sähköpostiin tulee myös koko ajan niin paljon tietoa ja toimintaohjeita parisuhdelakiasiasta, ettei niitä kaikkia ehdi edes lukea, Hannu Linna päivittelee. Liitosta kerrotaan, että kiistassa on kyse muustakin kuin Kärkkäisen Oulun liikkeessä työskennelleen luottamusmiehen työsuhteen purkamisesta. Se sai vesija viemäritöihin avustusta ympäristökeskukselta vajaat 3 400 euroa . – Suomessa kaikkia energiamuotoja on tarkasteltava myös turvallisuusvaatimusten kannalta, Halonen tyytyi sanomaan. EU:n laajentumiskehityksessä Halonen pitää tärkeänä, että ratkaisut hyväksytään laajalti niin jäsenkuin ehdokasvaltioissa. Kärkkäinen korostaa, että neuvotteluissa on "viime päivinä lähennytty, joten niiden jatkaminen olisi kaikkien osapuolten kannalta järkevää". Timo Piiroisen mukaan käsittelyssä on viisi muutakin hieman samantyyppistä työsuhteen purkamiseen liittyvää jupakkaa. Veikkaisin, että Vaasan maistraatin toimialueella rekisteröidään jatkossa muutama pari vuodessa, Asp ennustaa. He olivat olleet asialla puolenyön jälkeen. PAMilla kovat piipussa Palvelualojen ammattiliitolla on nyt kovat piipussa. PAM kehottaa työsuojeluviranomaisia selvittämään, miten Kärkkäinen on hoitanut työntekijöiden ilta-ja lauantailisien maksamisen. Himanka nostaa valmiutta. Johtokunnassa vaikuttavat myös Vieno Sironen, Katri Korkiakangas, Eeva Haapasalo, Elli Ahokangas, Pirkko Johansson ja Elli Kopsala. Mutta koska rekisteröinnin voi suorittaa missä tahansa Suomessa, voi olla, että monet hakeutuvat pääkaupunkiseudun maistraatteihin. Suomesta pitää Halosen mukaan tehdä riittävän houkutteleva vaihtoehto kokonaisvaltaisesti ajatellen. Vähemmistöön jääneet halusivat nostaa sen 840 euroon. – Kertaakaan seitsemäntoista vuotta kestäneellä urallani ei ole tapahtunut vastaavaa, kertoo Palvelualojen ammattiliiton toinen varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen. Liikealan Oulun osaston ja SAK:n Oulun seudun paikallisjärjestö jatkavat boikottitoimia J. Tilintarkastajiksi valittiin Pirjo Latukka sekä Päivi Härmälä. – Hiljaisuus on yllättänyt. Lisäksi muun muassa Sievin, Ylivieskan, Kalajoen ja Alavieskan henkikirjoitusasioita hoitavalle Raahen maistraatille on tullut muutamia asiaan liittyviä kyselyitä. – Mutta eihän toisaalta koko Suomessakaan odoteta tulevan juuri sataa rekisteröintiä enempää tämän vuoden aikana. Myös autokalusto on todettu osittain epäluotettavaksi. Kunnanhallitus päätti myös, että jatkossa vuokria nostetaan vuosittain. Ilta-ja lauantailisien tilittäminen pitäisi ilmetä erillisenä eränä palkkakirjanpidossa. Kunnallisteknisiin töihin, kuten esimerkiksi viemärivesien pumppaamon rakentamiseen, kunta käytti vuonna 2000 varoja 94 700 euroa. Työt on jo toteutettu, joten kunta joutuu poistamaan määrärahavarauksen kuluvan vuoden talousarviosta. Ydinvoimakysymystä hän ei voinut välttää. – Neuvostossa oli molempien vaihtoehtojen kannattajia, mutta enemmistö piti Oulun hiippakuntaa parempana. Kunta kaavoitti saaren vuonna 1998 ja kaavoituskustannukset nousivat 8 400 euroon. Varapuheenjohtaja on Aune Kulla, rahastonhoitaja Raila Välikangas ja sihteeri Siiri Karlsson. Presidentti kannustaa Tarja Halonen oli ensimmäinen Suomen tasavallan presidentti, joka on vieraillut taloustoimittajien kerhon perinteisessä lounastilaisuudessa. Kärkkäinen Oy:ssa. Lisäksi PAM aikoo selvittää, voisivatko esimerkiksi tavarantoimittajat liittyä rintamaan. Kunnanhallitus hyväksyi sulkemissuunnitelman kaatopaikalle, jossa jätteiden vastaanotto lopetettiin vuodenvaihteessa. Kustannusten arvioidaan nousevan 202 200 euroon. Osa tavarantoimittajista on ilmoittanut valmiutensa tukitoimiin. Muutoin parisuhdelakiasia on kiinnostanut vain toimittajia, joiden kysymyksiin kaikkien kuntien henkikirjoittajat kertovat saaneensa vastailla useampaan kertaan. PAMin mukaan yritys on jättänyt maksamatta luottamusmiehelle kuuluvat viimeiset palkat. Käsitykseni on se, että luottamusmies on täysin nuhteeton. Murtomäki myöntää, että aiemman muutosmyönteisyyden neutralisoituminen on seurausta maalaisseurakuntien selvästi kielteisemmistä kannoista Lapuaa kohtaan. Asiasta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Kannuksen poliisiin 868 1700. Pariskunta tuomiolla Ylivieskassa YLIVIESKA (KP) Vihantilainen mies tuomittiin Ylivieskan käräjäoikeudessa kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta, liikennerikkomuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset Lyhyesti s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 2.3. Pariskunta piti noutaa poliisikyydillä Ylivieskan käräjäoikeuteen. Syynä siihen ovat paljolti perinteet, Kokkolan suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Erkki Murtomäki sanoo. Molemmat määrättiin ajokieltoon. Jouko Pensaari HELSINKI (KP) Tasavallan presidentti Tarja Halosen mielestä pääministeri Paavo Lipposen ilmaisema huoli siitä, että pienet jäsenvaltiot uhkaavat jäädä jalkoihin Euroopan unionissa on aito ja vakavasti otettava. Palvelualojen ammattiliiton mukaan J. Kunnanhallitus tekee ehdollisia korjauksia palvelutasoon, koska parhaillaan on käynnissä selvitys pelastustoimen alueellisesta yhdistämisestä. Ja eduskunta on yksimielisesti aikanaan päättänyt muun muassa presidentin nimitysoikeudesta. Juha Kärkkäistä ei tavoitettu perjantai-iltana eikä hän näin ollen voinut tuoreeltaan vastata Palvelualojen ammattiliiton esittämiin varsin jyrkkiin syytöksiin. Halonen on kansanedustajana kerran äänestänyt ydinvoiman lisärakentamista vastaan, mutta presidenttinä hän ei halua olla ainakaan julkisesti puolesta tai vastaan. Vaasan maistraatin henkikirjoittaja Pentti Asp uskoo, että kesällä aikojen varaaminen voi olla vilkkaampaa. Kesällä ehkä vilkkaampaa Raahen maistraattiin on parisuhdelain hyväksymisen jälkeen tullut kuitenkin muutamia yhteydenottoja esteiden tutkinnasta, joka on suoritettava ennen parisuhteen rekisteröintiä. Kunta aikoo nostaa pelastusvalmiutta muun muassa uusimalla sekä sammutusettä johtoauton ja parantamalla ensilähtöjä uudella, Himangan VPK:n kanssa solmittavalla sopimuksella. Avovaimon pahoinpitelystä ehdollista YLIVIESKA (KP) Ylivieskalainen mies tuomittiin Ylivieskan käräjäoikeudessa puoleksi vuodeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 3 000 euron sakkoihin avovaimonsa pahoinpitelemisestä. Pikku-Mansikan huvilatonttien vuokrat nousevat HIMANKA (KP) Pikku-Mansikan ja Mäntykarvan huvilatonttien vuokrat nousevat ensi vuonna. Hallitus totesi, että kunnalla on päätoiminen palopäällikön virka, jossa hoidetaan palotoimen lisäksi myös kaukolämpöteknikon tehtävät. Siinä ei ole mitään kummallista. Ainoastaan yhteen valtakunnalliseen tiedusteluun olen internetsivuillamme vastannut. Samoilla linjoilla ollaan myös Raahen maistraatissa. Hän kuitenkin korostaa, ettei kirkkoneuvoston kanta ole jyrkkä kumpaankaan suuntaan. Sama vapaus täytyy olla hänen mukaansa ehdokasmaillakin kuten Liettualla, jonka voimalaa ei voida rahallakaan rakentaa nykyaikaisia turvallisuusmääräyksiä vastaavaksi. Teollisuusjohtajien aloittamaa verokeskustelua Halonen on seurannut sivusta, kuten hän sanoi, politiikan ikuisuusaiheena. Hän vetosi presidentin rooliin, jonka hän kokee monessa enemmän kannustajana kuin kannanottajana, tiennäyttäjänä. EU:n sisällä hänen mielestään kaikilla jäsenvaltioilla on oltava vapaus itse päättää omasta energiapoliittisesta linjastaan. Kunnanjohtajan esitys korottaa vuokra 1 865 euroon jäi hallituksessa täysin käsittelemättä. Mies oli hakannut avovaimoaan nyrkein, puristanut kurkusta ja repinyt hiuksista. Mies otaksui, että naisen vammat ovat syntyneet, kun nainen on kynsinyt stressinäppylöitä. Poliisilla ei vielä torstaina illansuussa ollut tietoa tekijöistä. Mies syyllistyi ensimmäiseen rattijuopumukseen päivää ennen kuin hänen ehdonalainen vapaus päättyi. – Nyt on meneillään luova tauko ja selvittämisen paikka. Murtautuja tai murtautujat olivat tunkeutuneet sisään myyntiluukusta. Neuvotteluissa saatiin hierottua molempia osapuolia miellyttänyt sovintoesitys, mutta Palvelualojen ammattiliiton edustajien yllätykseksi toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen ilmoittikin, ettei ole valmis allekirjoittamaan sopimusta. Venäjältä tullutta tuoreinta ydinvoimalatarjousta Halonen pitää luonnollisena tarjouksena avoimessa kansainvälisessä taloudessa. PAM uhkaa hälyttää myös työsuojeluviranomaiset selvittelemään tilannetta. Piiroisen mukaan Palvelualojen ammattiliiton Oulun toimistoon on ollut yhteydessä yrityksessä aikanaan töissä olleita työntekijöitä, joiden asioita Kärkkäinen ei ilmeisesti ole hoitanut säädösten mukaisesti. Ainoastaan Pietarsaaren ja Vaasan maistraateista on varattu yksi aika parisuhteen rekisteröimiselle maaliskuulle. Kärkkäinen ei pystynyt neuvotteluissa esittämään vankkoja perusteita, joiden perusteella luottamusmiehen työsuhteen purkaminen olisi ollut oikeutettua. Samassa yhteydessä vihantilaisen miehen kumppani, vihantilainen nainen tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta ja ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta 60 päivän ehdolliseen vankeustuomioon ja oheissakkoon. Oikeusprosessi etenee omia teitään, mutta liiton johtoryhmä ottaa asian käsittelyyn heti maanantaiaamuna, kertoo Palvelualojen ammattiliiton alue-esimies Timo Piiroinen. Kunnanhallitus joutui äänestämään korotuksen suuruudesta ja äänin 5 – 2 se hyväksyi uudeksi vuosivuokraksi 420 euroa. Kärkkäinen Oy:ta vastaan. Kaatopaikan kunnostus heikentää tulosta HIMANKA (KP) Himangan kunta hakee suurinta mahdollista eli 50 prosentin avustusta kaatopaikan sulkemiskustannuksiin Länsi-Suomen ympäristökeskukselta. Kokkolakin Oulun kannalla Seurakuntaneuvostolta lausunto hiippakuntarajasta HIMANKA (KP) Himangan kunta joutuu tarkistamaan pelastustoimen palvelutasoaan, koska Länsi-Suomen lääninhallitus pitää pelastuspalvelujen toimintavalmiutta puutteellisena. Mitä veroilla saadaan. – Yhtään varausta tai kyselyä emme ole saaneet. Rekisteröimisen uskotaan kuitenkin varmaan aiheuttavan sen verran julkisuutta, että sitä ehkä pelätään, Haapaveden palvelupisteen esittelijä Hannu Linna toteaa. Aikaa Kärkkäiselle on annettu jo tarpeeksi. Mies oli yhden pahoinpitelykerran päätteeksi heittänyt avovaimoaan kitaralla, joka rikkoutui käyttökelvottomaksi. Neuvotellun sovintoratkaisun mukaan Kärkkäinen Oy olisi joutunut maksamaan Oulun liikkeessä työskennelleelle luottamusmiehelle vahingonkorvauksia, mutta työpaikkaansa luottamusmies ei olisi saanut takaisin. Piiroinen kertoo, että useat entiset työntekijät tulevat vaatimaan palkkasaataviaan taannehtivasti. 2002 Maakunta 3 Grillimurto Toholammilla TOHOLAMPI (KP) Torstaita vasten yöllä murtauduttiin Toholammin toriaukiolla sijaitsevaan grilliin. Se on ajankohtainen niin Suomessa kuin EU:ssa, jonka piirissä energiapolitiikan painopisteet vaihtelevat laidasta laitaan. Kiista alkoi, kun J. – Lausuntomme on siis hyvin saman tapainen kuin seurakuntayhtymällä eli melko neutraali, Murtomäki toteaa. Siitä, että Saksa, Ranska, Englanti, Espanjakin jyräävät pienet maat päätöksenteossa oli Halosen mukaan viitteitä jo hänen ulkoministerikautenaan, mutta nyt siitä on selkeitä ilmentymiä. Kärkkäinen Oy:n väliset neuvottelut päättyivät perjantai-iltana tuloksettomina. Kokkolan maistraatista ei ole varattu aikoja, eikä henkikirjoittaja ole saanut yhtään parisuhdelain rekisteröintiin liittyvää tiedustelua. Se joutuu tekemään viime vuoden tilinpäätökseen pakollisen varauksen, joka heikentää tilinpäätöksen tulosta. Tämä luettiin tuomiota jaettaessa raskauttavaksi seikaksi. Mitään muuta lisättävää minulla ei ole. Pikku-Mansikan saaressa on kunnan omistamilla mailla 37 rakennuspaikkaa, joista osa on omarantaisia. Kärkkäinen Oy purki Oulun liikkeessä työskennelleen luottamusmiehen työsuhteen 14. Ehkä täällä pienemmissä kaupungeissa kuitenkin pelätään leimautumista enemmän, henkikirjoittaja Jari Taipale Kokkolan maistraatista arvioi. Pienet uhkaavat jäädä jalkoihin Myös presidentti Halonen huolissaan EU:n päätöksenteosta: Taloustoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Marttila tarjosi tuolin presidentti Tarja Haloselle toimittajien ja presidentin tapaamisessa Helsingissä perjantaina. Mies oli pieksänyt avovaimoaan puolentoista vuoden aikana useita kertoja. – Eri jäsenvaltioilla on erilaisia ajattelutapoja, painotuksia ja kaikkihan pitävät omaa maataan parhaana. Mies oli määrätty jo aikaisemmin rattijuopumuksen vuoksi ajokieltoon, mutta tämä ei hillinnyt miehen ajohaluja. Omistajan mukaan mitään ei ollut viety, mutta paikat oli pantu täysin sekaisin. Kärkkäinen vetoaa PAMiin Hanna Kauppinen (KP) Eilen voimaan tullut uusi parisuhdelaki ei ole aiheuttanut ruuhkaa Keskipohjanmaan levikkialueen maistraateissa. helmikuuta. Suunnitelmaan kuuluu kaatopaikkaalueen tasaus ja tiivistys sekä kaatopaikkakaasujen keräysputkiston asennus. Tuomittu ajoi 2,5 promillen humalassa auton ojaan ennen kuin poliisi ehti paikalle. Lehtikuva/Jussi Nukari Jens Oja OULU (KP) Palvelualojen ammattiliiton (PAM) ja J. Maistraateissa hiljaista Parisuhdelakiin liittyvät kyselyt vähäisiä Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Kuuluminen Oulun hiippakuntaan on Kokkolan seurakuntaneuvoston mukaan tyydyttävä ratkaisu. Kärkkäinen muistuttaa, ettei luottamusmiehen työsuhdetta purettu sen vuoksi, että hänet oli vastikään valittu luottamusmieheksi. Kärkkäinen hylkäsi sovintoesityksen Palvelualojen ammattiliiton johtoryhmä pui asiaa maanantaina Jens Oja OULU (KP) Sovintoratkaisun perjantaina hylännyttä toimitusjohtaja Juha Kärkkäistä ei tavoitettu perjantai-iltana puhelimitse, mutta julkisuuteen toimittamassaan tiedotteessaan Kärkkäinen vetoaa Palvelualojen ammattiliittoon, että se pidättäytyisi työtaistelutoimista oululaisessa J. Jäsenkirjurina jatkaa Inkeri Pitko. Ketään ei voi Halosen mukaan käskeä pysymään Suomessa ja yritykset päättävät omasta tulevaisuudestaan. Palvelualojen ammattiliiton välittämien tietojen mukaan osa Kärkkäisen työntekijöistä on joutunut luopumaan työpaikastaan, koska ovat erehtyneet vaatimaan rästissä olevia palkkasaatavia. – Me käynnistämme nyt kaikki mahdolliset painostuskeinot, eikä perjantaina esillä ollut sopimusesitys ole enää ensi viikolla voimassa. Mies oli toistamiseen lähtenyt autoilemaan paikallisesta kapakasta humalassa, kun jo kerran aikaisemmin miehen käräyttänyt autoilija ilmoitti tilanteesta poliisille. Uskon, että hänen työsuhteensa päätettiin luottamusmiesaseman vuoksi, Julkunen jatkaa. Mutta ei tämä ole mikään yllätys, kun näin pienistä kunnista on kysymys. Presidentti Halonen lähtee siitä, että EU:ssa yhteistyö ja elämä perustuvat jatkossakin luottamukseen, mutta sen lisäksi tarvitaan rakenteita, järjestelmiä, jotta mahdollisuudet vetää välistä ovat mahdollisimman pienet. Korotettu vuokra on kaikille vuokraajille sama, kun se tähän asti on ollut himankalaisille 84 euroa ja ulkopaikkakuntalaisille 168 euroa. SP on eduskunnan pankki Suomen Pankin roolista ja sen ympärillä käytävästä keskustelusta Halonen sanoi havainneensa, että jotkut pitävät sitä presidentin pankkina, jotkut hallituksen ja kuitenkin se on hänen mielestään eduskunnan pankki. Anna-Liisa Salo uudelleen naisjaoston veturiksi KOKKOLA (KP) Anna-Liisa Salo uusi pestinsä Sotainvalidien Veljesliiton naisjaoston puheenjohtajana. Kirkkohallitukselle lähettämäänsä lausuntoon seurakuntaneuvosto kirjasi, että Kokkolan rovastikunta olisi reuna-alue sekä Oulun että Lapuan hiippakunnassa. Samalla kun puhutaan verotuksen tasosta, pitäisi hänen mukaansa puhua myös siitä, mitä veroilla saadaan aikaiseksi. – Verokeskustelussa sinänsä ei ole esiintynyt mitään dramatiikkaa. Lausunnossa mainittiin myös, että yhteistyö Oulun hiippakunnan kanssa on kehittynyt suotuisasti. Vuosikokous pidettiin keskiviikkona kaupungintalolla. Kunta on saanut tonteista vuokratuloja vuosittain 1 170 euroa
JMC Toolsin nykyisten omistajien osuus on 70 prosenttia fuusiossa syntyvästä konsernista, jonka pro forma -liikevaihto olisi viime vuonna noussut noin 72 miljoonaan euroon. Kadonneiden orisukujen myötä on kadonnut rodulle tärkeää geeniperimää. Resoska, ei. Ja kantakirjauksen pitäisi olla elinikäinen, määräaikaisuus ei sovi hevosmaailmaan, jossa jalostus on pitkäjänteistä työtä. Asiakaspalvelua hoitivat pääosin Baltiassa turistipassilla tulleet naiset. Marthaá Amerre, ei. Omistajat kutsutaan Kaustisen jalostuspäiville saamaan palkintonsa kunniakirjan kera. Kauppahinta on 32 000 euroa. Suikun Matti, e. Järjestämättömien luottojen määrä oli vajaat 0,6 miljoonaa euroa ja lähinnä kohdistettuja luottotappioita kirjattiin vajaat 0,3 miljoonaa euroa. Hakemuksen mukaan on liitettävä selvitys vanhuksen terveydentilasta. – Kun ilmoitimme asiasta keskiviikon lehdissä, olen käytännössä viettänyt kaksi päivää puhelimessa kyselyihin vastaillen. Jalostus on aina myös sattumankauppaa, vaikka se on ennen kaikkea pitkäjänteistä, tietoa vaativaa työtä. Incapin nykyinen toimitusjohtaja Kari Saarinen jättää tehtävänsä maaliskuun lopulla. Jos tarvitsijoita on arvioitu 400, jokaiselle riittää loppuvuoden aikana viisi seteliä. i. Esko ja Aarne Nikula & Riia-Kaarin Paavola, Kaustinen. Organisaatio on maksanut jo lehti-ilmoituksista ja vuokrista suuria summia. 2. Kaksi kantakirjauspaikkaa, Ypäjä ja Kiuruvesi, on lapualaisen mielestä liian vähän. B-jlk. Hallintoneuvosto hyväksyi johtokunnan esityksen osuuspankin sääntöjen muuttamiseksi, mistä päättää osuuskuntakokous. 2002 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta OMATOIMIMATKA K ä r k i m e d i a k e s k e l l ä P o h j a n m a a t a GSM-Täsmäsää kattaa tuhansia lomakohteita maailmalta sekä kaikki Suomen kunnat. Kalajoen seurakuntayhtymältä ostettiin 8,3 hehtaarin suuruinen määräala Jokelatilasta 16 364 eurolla. Hoitaja Elene Autio. – Hyvän raviyksilön hakeminen on aivan eri asia kuin hyvän jalostusyksilön, tähdentää asiantuntija, joka moittii nykyisiä hevosihmisiä lyhytjänteisiksi laumasieluiksi. Yht. Lumisetelikokeilulla halutaan tukea vanhusten asumista kodeissaan. Ostaja on Finnish Furniture Holding, jonka omistavat Incap Furnituren toimiva johto, Suomen Teollisuussijoitus, JMC Finance, Teknoventure ja Jokilaaksojen rahasto I. Lumityöt kasaantuvat aina samalle päivälle, ja tavoitteena on, että työt tehdään vuorokauden sisällä, Granvik mainitsee. Lumisetelin voi saada 75 vuotta täyttänyt, omakotitai rivitalossa asuva huonokuntoinen vanhus, jonka taloudessa ei ole nuorempaa, lumitöitä tekevää väkeä. 13,0a – 16,0. Liikevoittoa kirjattiin 0,59 miljoonaa euroa, jossa on parannusta edelliseen vuoteen 0,38 miljoonaa euroa. Jokelan tarha-alueen tarhaajien yhteiskomposti rakennetaan sinne, mihin tarkoitukseen kyseinen paikka soveltuu maaperänsä ja sijaintinsa puolesta erinomaisesti. Joie De Vie, e. – Jokaisen hevosmiehen ja naisen unelma on, tottakai, saada käsiinsä Varennen tai BWT Magicin kaltainen juoksija. 3. Yht. SÄÄ SUVA 5) Lähetä viesti numeroo n 13525 Palvelu toimii Soneran ja Radiolinjan liittymissä. Meinalassa sijaitsevan hallin kokonaispinta-ala on runsaat 500 neliötä. 29.0a – 27,4. om. Merja Koskela & Tuomo Lahtinen Pajujärvi (Lapinlahti). Vuoden aikana tuli 255 uutta jäsentä. Julia, ei. Asiakaspalveluja kokoustiloja kunnostettiin kertomusvuoden aikana. Bjälk. Tutkijat uskovat järjestäjien saaneen siitä merkittäviä voittoja. 36.0a – 34,3, i. Organisaatio vuokrasi tekaistuin nimin käyttöönsä asuntoja. Ip., i. Korkeamäki huomauttaa määräaikaisuudessa katkeruutta synnyttävän senkin, että moni varsa jää isättömäksi, kun isä poistetaan kantakirjasta. Sirkus tarvitsee hallia sirkuslaitteiden huoltoja säilytystilaksi. Heidi Perroff, Jyväskylä. Hän toivoo yhä saavansa Varennen ensi kesänä juoksemaan myös Kouvolassa Kymi GP:ssä. Kalajoen Op:n kannattavuus hyvä ALAVIESKA (KP) Alavieskan Osuuspankki teki viime vuonna hyvän tuloksen. Kaupunki pitää kohtuullisena omavastuuosuutena viittä euroa. – Tiroli Rokissa yhtyvät kaksi Suomen tuottoisinta emälinjaa, hän hehkuttaa ylpeänä. Hankkeesta tehtiin aiesopimus jo tammikuussa, ja lopullinen sopimus allekirjoitettiin perjantaina. Kansallisvarallisuutemme ei voi olla jatkuvan karsimisen kohde, hän täräyttää. Miksei Suomen kaikkien aikojen menestynein lämminverinen Charme Asserdal periyttänyt huippuja tai viisinkertainen ravikuningas Vekseli. Järjestelyssä JMC Toolsista tulee Incapin tytäryhtiö, ja koko konsernille valitaan myöhemmin toimitusjohtaja ja johtoryhmä. 25-vuotisen uurastuksen tuloksena Pertti Rantalalla on nyt tallissaan varsinainen helmi: kaksivuotias orivarsa Tiroli Rok, joka periytyy Rantalan omasta, ravikuningatar Totinasta. Kuva: Leena Hjelt Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen kaupunginvaltuusto myi T:mi Raimo Siipon käytössä olleen teollisuushallin Petri Lehkoselle ja Soili Pietilälle 153 051 eurolla. Toiminnasta ei aiheudu naapureille, eikä ympäristölle minkäänlaista haittaa. Meno-Iines enn. Florican. Luottokanta oli 17,7 miljoonaa euroa ja siinä oli 6,2 prosentin lisäys. Toisaalta Hippos pyytää alan liitoilta ja yhdistyksiltä lausuntoja nykyisestä järjestelmästä, joten kritiikkiin on nyt reagoitu. Toiminnan liikevaihto on ollut huomattava. Omistajajäseniä liittyi vuoden aikana 241 kappaletta. Liiashallista tehtiin Sirkus Caliba Oy:n kanssa lunastussopimus. – Lumisetelit ovat voimassa vuoden loppuun saakka eli vaikka lumet nyt jostain syystä pian sulaisivatkin, seteleitä voi käyttää vielä ensi syksylläkin, Paul Granvik korostaa. Tänä vuonna yhdistyneen yhtiön liikevaihdon odotetaan kasvavan ja tuloksen nousevan plussan puolelle. Piggvar, e. Jaakko Ruhkala jatkaa hallintoneuvoston puheenjohtajana ja Alpo Murtoniemi varapuheenjohtajana. Vuonna 2001 parhailla pisteillä kantakirjatut j-suunnan suomenhevostammat ja lämminveriravuritammat Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupungin jakamat lumisetelit ovat herättäneet suurta kiinnostusta niin vanhusten kuin lumitöiden tekijöidenkin keskuudessa. Palkinto maksetaan hevosen kantakirjanneelle henkilölle. Perussopimuksen neljännessä pykälässä sanotaan, että jos jäsenkunta siirtyy Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä toiseen, jäsenyys kuntayhtymässä lakkaa samana ajankohtana, jolloin jäsenyys toisessa sairaanhoitopiirissä alkaa. Martha De Vie, enn. www.keskipohjanmaa.net Saat 5 vrk:n säätiedon paluuviestinä Soita ja kysy myös muista matkoistamme puh. Lumisetelien hakuaika alkoi eilen ja päättyy ensi perjantaina. Korkeamäki on laskenut, että entisistä kahdestasadasta orisuvusta on jäljellä enää neljä – ja niidenkin sisällä on voimakasta keskittymistä. – Tähän mennessä olen saanut kolme tarjousta, jotka kaikki ovat yrittäjiltä. Duran Hanover. Seksipalveluja tarjottiin lehti-ilmoituksilla, joiden yhteydenotto-osoitteena oli matkapuhelinnumero. Toiminta sai viime vuonna ammattimaisesti organisoituja muotoja. Alavieskan Op paransi tulostaan Leena Hjelt KAUSTINEN (KP) Miten saada Suomeen ikioma Varenne, maailman nopein ravuri, ja lisää BWT Magicejä, Vieskereitä, I.P. Mutta niitä on vain yksi sadasta tuhannesta, joten jalostus on pitkälle myös onnen kauppaa, Lindholm toteaa. J.S. Talletuksia pankilla oli vuoden lopussa 21,5 miljoonaa euroa, jossa lisäystä 13,1 prosenttia. Kirjoita tekstiviesti SÄÄ PAIKKA 5 ( Esim. Heitä ei epäillä rikoksesta, mutta naisia käännytettiin useilta paikkakunnilta ulkomaalaissäännösten perusteella. Kihin Hiski, e. Om. Tämän tietävät suomenhevoskasvattajat Pertti Rantala Kaustiselta ja Hannu Korkeamäki Lapualta, jotka molemmat osallistuivat valtakunnallisille jalostuspäiville Kaustisella. – Kolme, neljä oritta vie puolet tammoista eivätkä nämä oriit välttämättä edes edusta tuottoisia emälinjoja. Loppuosan lumityön hinnasta vanhus maksaa itse. – Hevosmiehet ovat itsekkäitä: jokainen hakee yhtä huippuyksilöä itselleen eikä tunne vastuuta pitkäjänteisestä jalostustyöstä. Wind Flower, ei. 48 p. Samalla osuusmaksu on tarkoitus nostaa nykyisestä 200 markasta 100 euroon rahastokorotuksena. Koska yhden ihmisen elinikä ei riitä näkemään jalostustyönsä tuloksia, ei liioin pääse itse poimimaan parhaita helmiä. Hänen mukaansa suhteellisesti eniten kasvoivat asuntoluotot. Yhtiön mukaan ratkaisusta sovittiin yhteisymmärryksessä, eikä siihen liity dramatiikkaa. om. Hippos tarjoaa omistajille ilmaisen majoituksen ja ylläpidon jalostuspäivienajaksi. Päätöksensä hän teki pelkästään tamman paperien perusteella. Yht. Näin vanhukset voivat itse valita, kenet palkkaavat. Sukkuloita. om. 49 p. Tarjouksia toivotaan lisää Perusturva ottaa vastaan myös lumityöntekijöiden tarjouksia meneillään olevan hakuajan kuluessa. Liikaa tunteita Toiminnanjohtaja Bo Lindholm Kymen-Karjalan hevosjalostusliitosta on sitä mieltä, että kasvatuksen heikoin lenkki on liika tunteilu samoin kuin harrastelijamaisuus. Toimitusjohtaja Ismo Taluksen mukaan hyvän tuloksen selittää rahoituskatteen 24,1 prosentin nousu samanaikaisesti tapahtuneen 20 prosentin kulujen laskemisen kanssa. B-jlk. Pankkiin hankittiin uudet työasemalaitteet. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perussopimuksen muutos hyväksyttiin. Ilo-Tähti. 11,7a – 14,0. 200 orisuvusta enää 4 jäljellä Hannu Korkeamäki on käynyt taistoon suomenhevosrodun puolesta, jonka hän pelkää kuihtuvan nykyisen kantakirjausmenetelmän takia. Kiinnostus on ollut yllättävän kovaa, perusturvan tiedotussihteeri Paul Granvik kertoo. Siinä oli nousua 4,5 prosenttia, Sarkkinen kertoo. Rantala löytää muutakin kritisoitavaa. – Oriita pitää kantakirjata kolminkertainen määrä, jotta pääsisimme 70-luvun saavutuksiin. Lindholmin mukaan suomalaiset ovat taitavia kasvattajia, sillä jalostusmateriaalin taso korvataan usein huolellisella hoidolla, ruokinnalla ja valmennuksella. – Tunnetta ei voi jalostaa nopeudeksi radalla, hän kommentoi. Siinä on sadan neliön suuruinen asunto. Pankin vakavaraisuusaste on huippuluokkaa eli 27,33 prosenttia. Lauantaina 2.3. Hinta 0,65 euroa (3,65mk)/haku. Tupla-Heli, enn.. Pankin jäsenmäärä oli vuoden lopussa 3 379. Vejani. Kauppa mahdollistaa yrityksen Rahjankylällä sijaitsevan konepajarakennuksen laajentamisen. Kalajoen palopäällikkö Petri Lehkonen tulee käyttämään hallia vanhojen autojen entisöinnissä. 2. Jäsenmäärä oli 1005. i. Tilikauden voitto oli lähes 0,9 miljoonaa euroa, mikä oli edellisvuoden tasoa. 12 valtuutettua esittää aloitteessaan, että kaupunki ryhtyy kiireellisiin toimenpiteisiin jäähallin kylmäkonelaitteiston uusimiseksi. Incap ja JMC Tools vahvistivat liittonsa Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen Osuuspankin viime vuoden liikevoitto 1,7 miljoonaa euroa oli hieman edellisvuotta parempi. 49 p. Yht. Paritusrikosten sarja tutkinnassa. Kauppahinta oli korkea, 35 000 markkaa, joka nykyrahassa nousee lähelle 100 000:aa markkaa. Tällainen jalostus johtaa ahtaaseen lopputulokseen. Yhdistyminen toteutetaan osakevaihtona, jossa JMC Toolsin osakkaat saavat suunnatulla uusannilla Incapin osakkeita. – Jos tällaisen takia menetämme suomenhevosen, kyse on pelkästään tyhmyydestä. Resori. – Incapin ja JMC Toolsin yhdistymisessä syntyvä yritys tulee toimimaan voimakkaasti Oulun seudulla, jonne muutto ei toimitusjohtaja Saariselle muun muassa perhesyistä ole mahdollista, kertoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Juhani Vesterinen. Perusturvan palvelukeskus on saanut viime päivinä kymmeniä aiheeseen liittyviä puhelinsoittoja, ja lumisetelien anomista varten jaettuja hakemuksiakin on noudettu innokkaasti kaupungintalolta. Suomenhevoset: 1. Kalajoki myi kaksi hallia Hannu Korkeamäen mielestä kansallisvarallisuutemme ei voi olla jatkuvan karsinnan kohde. Tulos sen sijaan olisi jäänyt viitisen miljoonaa euroa tappiolle. – Mutta todennäköisempää on, että italialaisravuri juoksee Mikkelissä ja vain siellä. Duramin, enn. Hänen mukaansa valituista lumityöntekijöistä on tarkoitus koota nimilista, joka jaetaan setelien mukana. – Talletusten määrä oli vuoden lopussa 64,3 miljoonaa euroa, missä oli kasvua 13,1 prosenttia. Tarjouksia voivat tehdä sekä kiinteistöhuoltoyritykset että erilaiset Kokkolan alueella toimivat järjestöt ja yhdistykset. Suomenhevoskasvattajan mukaan ympäristötekijät ja nimenomaan ihmisen osuus vaikuttavat nykyjärjestelmässä liikaa siihen, mikä ori kantakirjataan. Arnie Almahurst. om. Siltera Oy:lle myytiin 7 726 neliön suuruinen määräala 5 046 eurolla. Yht. ei. Ilp., i. Korkeamäen mukaan Hippoksen jalostusjohto tuntuu kyllä kuuntelevan kritiikkiä, mutta se katsoo kuitenkin nykyjärjestelmän oikeaksi. Tähti ei syty tilaamalla Jalostus on pitkäjänteistä ja tietoa vaativaa työtä Pertti Rantala on onnistunut jalostustyössään ja niittänyt mainetta valtakunnassa. I. Ihanne-Tyttö, ei. Alavieskan Osuuspankki onkin Keski-Pohjanmaan Osuuspankkiliiton kuudestatoista osuuspankista kolmanneksi vakavaraisin. Hallintoneuvosto valitsi puheenjohtajakseen tälle vuodelle toimitusjohtaja Heikki Kankaan ja varapuheenjohtajakseen maanviljelijä Paavo Vierimaan. Hallin pinta-ala on noin 480 neliötä. Sopimus on Kalajoen kaupungin kannalta ongelmallinen, sillä se ei salli kaksoisjäsenyyttä, jonka mahdollisuuden kaupunginvaltuusto on päättänyt selvityttää. Metsolan Tähti enn. Riitta Virta Mänttä. Eeva Lehtinen (sd.) jätti aloitteen, jossa hän ja Kalajoen matkailuoppaat esittävät, että kaupunki pystyttäisi tuloväylilleen taulut, joissa toivotetaan tervetulleeksi Kalajoelle. 12,8 a – 16,2. Toimitusjohtaja Pertti Sarkkisen mukaan pankin vakavaraisuus nousi hyvän tuloskehityksen ansiosta 13,5 prosenttiin. 51 p. Jalostukselle tärkeitä hevosia on hukattu. 06-828 51 11 tai 010 826 8001• Isokatu 15, Kokkola Sääpalvelu toimii myös ulkomailla yhtä helposti kuin kotimaassa! LOMASÄÄ TEKSTIVIESTINÄ Palvelumaksu 6,75 euroa (40,13mk) /varaus Lentäen maailman ympäri alk.1731 € /hlö (10292,06 mk) HELSINKI (STT) Elektroniikan sopimusvalmistaja Incap ja komponenttivalmistaja JMC Tools yhdistävät liiketoimintansa. Erityisen ylpeä hän on kaksivuotisesta orivarsastaan, Tiroli Rokista. Toivoisimme, että myös järjestöt ja yhdistykset ilmoittautuisivat. Siitä seuraa, että pieni, paikallinen jalostus loppuu, ja hommasta tulee liian kalliina yhä harvempien huvi. AnnChristine Hannus Pernaa (Kauhava) 3. Kalajoki ei ole eroamassa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä, mutta haluaisi olla jäsen myös Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä, jonka palvelujen merkittävä käyttäjä kaupunki on. Näin he voisivat hankkia tuloja toiminnalleen. om. Luottojen määräksi kirjattiin vuoden lopussa 73,5 miljoonaa euroa. Ja ilman muuta tarvitsisimme vielä paljon enemmän tarjouksia. Lämminveriset 1. Kullehus Ros, enn. Rahoituskate kohosi 2,9 miljoonaan euroon, missä oli kasvua 5,6 prosenttia. Kuva: Tiina Ruotsala Kummankin rodun paras tamma saa Suomen Hippokselta 3000 mk, toiseksi paras 2000 mk ja kolmanneksi paras 1000 mk kannustuspalkinnoksi. Johtokunta on jo aikaisemmin valinnut uudelleen puheenjohtajakseen Matti JokiErkkilän ja varapuheenjohtajakseen Kauko Hihnalan. 48 p. Rahaa seteleihin on varattu 16 800 euroa, jolla voidaan kustantaa 2 000 seteliä. Lisäosuuspääoman koroksi esitetään viime vuodelta 4,5 prosenttia. Ex Hammering. Se sai alkunsa Hilpasta, tammasta, jota hän ei olisi koskaan ostanut ulkonäön perusteella. Lumisetelit kiinnostavat (KP) Keskusrikospoliisin pohjoinen osasto tutkii Oulun seudulta johdettua paritusrikossarjaa. Seteliin oikeutettuja ikäihmisiä on kaupungissa 300 – 400. 27,8a – 28.8. Tähän mennessä tutkinnassa on löydetty tekijöiden kätkemiä rahoja useiden kymmenien tuhansien eurojen edestä. Tutkinnassa ovat mukana useiden paikkakuntien paikallispoliisit ja rajavartiosto. Incap vahvisti perjantaina myös myyvänsä huonekaluja valmistavan tytäryhtiönsä Incap Furnituren. Kihin-Muisto, e. Jalostus on Rantalan intohimo. Madevie Oy. Palvelusetelin arvo on 8,40 euroa
Päänäyttämö Katariinan Kamari Callas (Liput 17 €, 14 € , 9 € ) PE 08.3. Hänen väitetään allekirjoittaneen tekaistuja kontrahteja 2,4 miljoonan euron arvosta. Elsa Välioja siunattiin haudan lepoon perjantaina 1. Koko maassa satoi 1,5–3 kertaisesti pitkän ajan keskiarvoon verrattuna. Itävalta ratkaisisi kolikkotulvan ongelmat niin, että kahden euron kolikko muutettaisiin kahden euron seteliksi. VIIMEINEN ESITYS TÄNÄÄN KLO 19.30, vain muutama paikka TÄNÄÄN KLO 14 JA 19 (Liput 10 €, 10 € , 8 € ) Lämmin kiitos kaikille, jotka kunnioititte Äitimme SIIRI PYNSSIN muistoa ja otitte osaa suruumme. 1/2 h ennen esitystä. KLO 19.30 Rehevää tekstiä, muhevia parisuhdetarinoita ja aimo annos hurttia huumoria... Teuvo ja Vieno perheineen Ruotsalon metsästysyhdistyksen VUOSIKOKOUS pidetään pe 15.3.2002 klo 19.00 Ruotsalon koululla, sääntöjen määräämät asiat. Helmikuun lopussa lunta oli suuressa osassa maata melko normaali määrä. Selvitykset eivät tosin liity julkisuudessa esiin nousseisiin asioihin. Lisäksi komission virkamiesten väitetään keplotelleen entisille rakastajattarilleen tai rakastajilleen työtä yrityksissä, joilla on ollut talousyhteys Brysseliin. – En odota enää lukevani lehdistä lisää roskaa koskien itseäni, Faull sanoi. Nivalalainen Aate Henrik Karsikas siunattiin haudan lepoon Uuden hautausmaan kappelissa perjantaina 1.3. Aktia muodostettiin rannikkoseudun säästöpankeista. Käytännössä Pohjola-yhteistyöstä neuvottelevat Säästöpankkiliiton edustajat. Aila Kykyri Kaustislainen Aila Helena Kykyri e. TERVETULOA! Keski-Pohjanmaan Ajokoirakerho r.y:n Koskenmaassa perjantaina 8.3. kaksoishinnoittelu on yleistä. Tammikuun liikenteessä kuolleista 22 oli liikkeellä henkilöautolla, kaksi pakettiautolla ja yksi kuorma-autolla. Pohjolan pelätään nielaisevan Aktian Kampanjointi puolesta ja vastaan alkamassa – Jos kyseessä on löyhä liitto, jossa Aktia antaa vain verkostonsa Pohjolan käyttöön, ratkaisu voi tulla kyseeseen, Aktian hallintoneuvoston jäsen ja Aktian ison omistajan Sparbanksstiftelsen i Helsingforsin varapuheenjohtaja Christoffer Grönholm sanoo. Maa pitäisi kiinni pikkukolikoista inflaation hillinnän nimissä. Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén (kok.) sanoi lehden haastattelussa, että vaaliliitosta on keskusteltu. Suomen kolikkolinjalle ei toistaiseksi seuraajia HELSINKI (STT) Sydäntalvi oli koko Suomessa harvinaisen leuto. Suuri osa euromaista näyttää jatkavan kaksoishinnoittelua, vaikka euro tämän kuun alussa lopullisesti sivuutti kansalliset valuutat. Sähköistäisihän se vaalitaistelua, hän arvioi. Sydäntalvi leuto. ENNAKKO 15.3. helmikuuta alkaen merkittävästi mm. Politiikan lisensiaatti Kjell Herberts Pohjanmaan korkeakoulusta katsoo suomenruotsalaisuuden olevan uhattuna joka kerta, kun suomenruotsalaisesta yhteisöstä tulee kaksikielinen tai sitä alkaa hallinnoida suomenkielinen enemmistö. – Ihmiset eivät vielä hahmota sitä summaa, minkä he nostavat, ministeri tulkitsi. Ilmatieteen laitoksen mukaan joulu-helmikuu oli 1,5–2 astetta leudompi kuin vertailukauden eli vuosien 1961-1990 keskiarvo. KLO 19.30 TO 14.3. – En näe tekniselle vaaliliitolle mitään estettä. Muistotilaisuus järjestettiin Suvannolla. Kansliapäällikkö Christoffer Grönholm, joka on Aktian hallintoneuvoston jäsen ja Aktian ison omistajan Sparbanksstiftelsen i Helsingforsin varapuheenjohtaja, korostaa, että Pohjola-yhteistyökuvion lopullinen muoto ratkaisee, minkälaisen kannatuksen asia Aktiassa saa. Joulukuu oli koko maassa sydäntalven kylmin kuukausi. Eniten tieliikennekuolemia sattui Etelä-Karjalassa ja Uudellamaalla. Samoin ns. Suuret tavaratalot ovat sielläkin jo ottaneet eurot käyttöön. Tiekarhu lanasi risteysaluetta, kun Mariankatua sairaalan suunnasta tulleen henkilöauton kuljettaja ei saanut kulkuneuvoaan pysähtymään ja osui tiekarhun etuvanteeseen. päivä helmikuuta. Jos Pohjola-ratkaisusta tulee Aktiassa ratkaisematon riita, Grönholm ei pidä mahdottomana, että Aktia jäisi yhteistyön ulkopuolelle, ja muut menisivät mukaan. Kuva: Arkisto HELSINKI (STT) Tammikuun tieliikenteessä kuoli 32 ja loukkaantui 665 ihmistä. Runsaimmat sateet, yli 90 millimetriä, mitattiin Kemin seudulla. Siunauksen toimitti kappalainen Mika Katajamäki. – Jos kyseessä on löyhä liitto, jossa Aktia antaa vain verkostonsa Pohjolan käyttöön, ratkaisu voi tulla kyseeseen, hän sanoo. Demarit kiistävät kokoomus-vaaliliiton Merja Könönen BRYSSEL (STT) Useissa euromaissa tuskaillaan kolikkorunsauden kanssa, kun uusi yhteisvaluutta toi käyttöön peräti kahdeksan kolikkoa. Suurin yksittäinen velkoja on ruotsinkielinen, helsinkiläinen kustannusliike. – Ainakaan vielä tämä ”Suomen-malli” ei ole sen kaltainen, että muissa jäsenvaltioissa oltaisiin suoraan menossa vastaavaan käytäntöön, ulkomaankauppaministeri Jari Vilén (kok.) kertoi EU:n kuluttajaministereiden kokouksen jälkeen Brysselissä perjantaina. SDP:n Lapin piirin toiminnanjohtaja Seppo Nordström sanoi piirihallituksen päättäneen jo syyskuussa, ettei vaaliliittoon lähdetä. syyskuuta 1936 Kaustisella. Väliaikaiseksi pesänhoitajaksi on määrätty varatuomari Juha Koittola Kokkolan Asiamies Oy:sta. Ruotsi käytti ainoana ei-euromaana puheenvuoron eurosta. – Hintakuvan hahmottaminen, eli mikä tuotteen todellinen arvo euroissa on, tuntuu vievän hieman enemmän aikaa, hän perusteli. Helmikuu oli keskilämpötilaltaan Lapissa 2–5 astetta ja muualla 5–6 astetta pitkän ajan keskiarvoa lämpimämpi. Kokoomuksen ja SDP:n vaaliliitto olisi ollut erittäin poikkeuksellinen. KLO 14 (Liput 8 €, ennakkoes. Aiomme pitää lupauksistamme kiinni, hän sanoo. klo 19.00. ystävien suosintaan ja tarjouskilpailujen manipulointiin. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalolla. Henkilövahinkoihin johtaneita turmia tapahtui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tammikuussa kaikkiaan 463. Komissio ilmoitti perjantaina, että petosten torjuntavirasto (Olaf) käynnistää neljä uutta tutkimusta. Paul van Buitenen tuli kuuluisaksi keväällä 1999, kun Jacques Santerin johtama komissio erosi. Vedenpinnat ja virtaamat alkoivat nousta 5. KOKKOLA (KP) Info-kirjakauppaketjuun kuuluva Kokkolan Kirjakauppa Oy asetettiin sen omasta hakemuksesta konkurssiin perjantaina. se, että pankkiautomaattinostojen keskiarvo moninkertaistui euron käyttöönoton myötä. Lumipeite vaihteli kuukauden aikana reilusti. Vasemmistoliitolla on kaksi paikkaa. Buitenen kyseenalaistaa European Voice -lehden mukaan kurinpitokomitean päätöksen, joka koskee espanjalaista korkeaa virkamiestä Santiago Gomez-Reinoa. kirkonkylän koulun rannassa. maaliskuuta Haapajärven kirkossa. Koko säästöpankkiryhmä takana Suomen Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja Markku Ruutu korostaa, että Pohjola-neuvotteluiden takana on koko säästöpankkiryhmä. Osallistumismaksu 4 euroa. Lähimpinä kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä siskot perheineen. Siunauksen toimitti kappalainen Matti Nuorala. Aktia on kuitenkin selvästi muita isompi pankki ja lisäksi muiden säästöpankkien keskuspankki. EU:n väärinkäytösepäilyjä selvitetään Buitenenin petosvirastolle kokoamassa aineistossa yli 230 sivua HELSINKI/BRYSSEL (STT) Lapin sosiaalidemokraatit kiistivät perjantaina tiedon, että SDP ja kokoomus suunnittelisivat teknistä vaaliliittoa. Myös keskusta ja vasemmistoliitto etsivät Lapissa kuumeisesti uudenlaisia yhteistyökuvioita ja strategioita säilyttääkseen asemansa. KLO 19 LA 23.3. kirjeitä, sähköposteja ja raportteja. Moni kantaa nyt huolta siitä, miten tälle organisaatiolle ja siinä työskenteleville ihmisille käy. Maan eteläosissa sydäntalven keskilämpötila vaihteli 3–6 miinusasteen ja maan keskiosissa 5–9 miinusasteen välillä. Komissio antoi perjantaina tiedotteen, jonka mukaan lehdistön esille nostamat epäilyt Faullia ja O’Sullivania vastaan ovat ”täysin epätodellisia”. KLO 19.30 PE 15.3. Vilén täsmensi myöhemmin perjantaina Brysselissä, että hänen tietääkseen kyse on ollut lähinnä kunnallispolitiikan ja kuntatason yhteistyöstä. – Silloin lupasimme, että Aktia on turvallinen ja pysyvä vaihtoehto. Syytösten keskipisteenä oli ranskalaiskomissaari Edith Cresson. SDP aikoo lähteä vaaleihin Lapissa omalla listallaan ja tavoittelee kahta paikkaa, jossa olisi yksi enemmän kuin nyt. Mm. Vilénin toive oli, että myös Suomessa euroja markkahinnat esiteltäisiin edelleen rinnakkain esimerkiksi kesäkuun loppuun asti. klo 19.00 Konservatorion sali Liput 10 / 5 € Gabriel, tule takaisin! Mika Waltarin sydämetön komedia Kuka pelkää Virginia Woolfia. Tapaukset koskevat ainakin Euroopan sosiaalirahaston varain käyttöä ja EU:n koulutuskeskusta. – Silloin Aktian identiteetti muuttuu, hän sanoo. Jokaisella pankilla on kokouksessa yksi ääni. Kokoomus on tavannut olla vaaliliitoissa kristillisten ja perussuomalaisten kanssa, Lapissa etenkin kristillisten kanssa. Lippukassa avoinna tänään klo 12-14 ja tunti ennen esityksiä. Velkojien kuulustelu pidetään maaliskuun 27. Mutta jatko ei ole yhtä varma. Suomenruotsalaisuus ratkaisee. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Muissa euromaissa pyöristyssääntöä ei ole. Kiitos myös kaikille äitini hoitotyöhön osallistuneille. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 2.3. Komissio ilmoitti Olafin aloittavan neljä uutta tutkimusta Buitenenin materiaalin pohjalta. Hän oli syntynyt 27. Tervetuloa! Hallitus VUOSIKOKOUS Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme ANNI ÖSTBERGIN muistoa ja otitte osaa suruumme. Helmikuussa satoi lunta sekä vettä ja sademäärät kohosivat 40–75 millimetriin. Buitenenin raportissa kerrotaan nousevan esille ainakin kahden nykyisen EU:n komission johtajan nimet: pääsihteeri David O’Sullivan ja tiedotusosaston johtaja Jonathan Faull. 1952 Pylkönmäellä. Ne liittyvät 270 epäselvyyteen, joista hollantilainen Paul van Buitenen on jättänyt Olafille materiaalia. Henkilöauto ja tiekarhu törmäsivät HELSINKI (STT) Yhteistyöneuvottelut Pohjolan kanssa herättävät kritiikkiä ja pelkoa suurimmassa säästöpankissa Aktiassa. Kirjassaan ”Euroopan salaiset kansiot” Buitenen kertoo, että hänet painostettiin vaihtamaan työpaikkaa. Aktiassa Pohjola-yhteistyön näkyvimpiä tukijoita ovat yhtiön toimitusjohtaja Erik Anderson ja hallituksen puheenjohtaja Patrick Enckell. Hänen mukaansa asia on kuitenkin täysin piirien päätettävissä. KLO 18 ENSI-ILTA 16.3. Vaaliliittohankkeesta kirjoitti perjantain Helsingin Sanomat. Oulaskankaan sairaalassa 82-vuotiaana. Lopullisesti asiasta päättää Säästöpankkiliiton kokous, jossa kaikki 40 itsenäistä säästöpankkia ovat mukana. eteläisen Pohjanmaan joissa sekä sisämaan pikkujoissa aina maan keskiosia myöten. KLO 14 ja 19 PE 22.3. Keskusta yrittää mennä vaaliliittoon kristillisdemokraattien kanssa, mutta liitto on kristillisten loppusilausta vaille valmis. Yli 20 EU:n ydinvoimatarkastajan puolestaan kerrotaan petkuttaneen veronmaksajia tekaistuilla matkakustannuksilla, Guardian kirjoitti. – Päätös uusittiin viime joulukuussa, kun piirihallitus käsitteli eduskuntavaaleja, Nordström sanoi. Vasemmistoliitto taas on neuvotellut vaaliliitosta vihreiden kanssa. Puhalluskokeessa selvisi, että henkilöauton kuljettaja ajoi alkoholin vaikutuksen alaisena. Aktian ja Pohjolan liitossa myös suomenruotsalaisuus nousee merkittävään asemaan. Esillä sääntömääräiset asiat. Muut EU-maat eivät Vilénin mukaan kommentoineet ehdotusta. Vaihtoehto, jossa säästöpankeista ja Pohjolasta muodostettaisiin kokonaan uusi organisaatio, herättää Grönholmin mukaan paljon vastustusta. Yhden ja kahden sentin kolikot käytöstä jättäneelle Suomelle ei silti näy seuraajia. Sää oli poikkeuksellisen lämmin myös helmikuun puolivälissä, kun suuressa osassa maata lämpömittari kipusi 5–7 plusasteeseen. Grönholmin mukaan heille oli vähän yllätys, että yhteistyöneuvottelut Pohjolan kanssa julkistettiin näin varhaisessa vaiheessa. Tuohon aikaan O’Sullivan toimi koulutusosaston pääjohtajan virassa. Yli 6-vuotiaille. Surmansa saaneista miehiä oli 22 ja naisia kymmenen. 050-563 1422 tai 06-835 2345. Omaiset Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme SENJA ALANGON muistoa ja otitte osaa suureen suruumme. Hänen mukaansa osapuolet olisivat tosin käyneet alustavia keskusteluja myös eduskuntavaaleihin liittyvästä yhteistyöstä. Faull uhkasi turvautuvansa tarvittaessa oikeudellisiin toimiin toimittajia vastaan, kun asia nousi esille komission jokapäiväisessä tiedotustilaisuudessa. – Tänään on sitten tullut tietoja, joissa todetaan, että erityisiä edellytyksiä tämmöiseen vaaliliittoon ei ole olemassa. Siunauksen toimitti kappalainen Tuomo Kälviä. Sihteeri Kuolleita Kokoukset Kulttuuri Konsertit Sekalaiset Tukku teatteriarvosteluja netissä www.keskipohjanmaa.net Mauri Holm Kokkolalainen Mauri Kalervo Holm kuoli keskiviikkona 27. Hän korosti, että ei ole tutkinnan kohteena. KLO 14 ja 19 (Liput 17 €, 14 € , 9 € ) Sinikka ja Tiina Nopola : Risto Räppääjä ja Nuudelipää Vauhdikas veijari nyt ensikertaa näyttämöllä. Tule ajoissa; varatut liput lunastettava viim. Tammikuun teillä kuoli 32 ihmistä Marko Ruonala BRYSSEL (STT) EU:n komission väitetyt väärinkäytökset johtavat lisäselvityksiin. Kokkolan Kirjakauppa on toiminut kaupungissa 40 vuotta. Kokkolan Kirjakauppa konkurssiin KOKKOLA (KP) Henkilöauto ja tiekarhu törmäsivät toisiinsa Mariankadun ja Kustaa Aadolfinkadun risteyksessä perjantaina aamupäivällä Kokkolassa. Lauri Junttila Nivalalainen Lauri Johannes Junttila kuoli 28.2. SDP:llä on yksi, samoin kokoomuksella. Sateinen helmikuu Helmikuussa vallitsi harvinaisen lämmin ja sateinen sää. Alustavien arvioiden mukaan konkurssiyhtiön velat ovat noin 340 000 euroa. Pohjoisosissa talven keskilämpötila taas oli 8–12 miinusastetta. Myös pankin iso omistaja, ruotsalainen Föreningssparbanken tukee Pohjola-mallia. Esimerkiksi Kainuussa lämpötila nousi reilun vuorokauden aikana yli 30 astetta. Valtiosihteeri Hans-Eric Holmqvistin mukaan Ruotsissa ei ole enää kyse siitä, siirrytäänkö euroon, vaan milloin siirrytään. Sää pysytteli erittäin lauhana maan eteläja keskiosissa kahden viikon ajan. Kirpeässä pakkasäässä alkanut helmikuu lauhtui nopeasti koko maassa. Osa aktialaisista pelkää Pohjolan nielaisevan koko Aktian. Ironisen hauska ja terävä kahden avioliiton ja kahden sukupolven tarina... Edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna kuolonuhrien määrä pysyi samana, kun taas loukkaantuneita oli 61 enemmän. Buitenenin paljastusten pohjalta löytyi todisteita väärinkäytöksiä ja ystävien suosimisesta. Niiden sisällöstä kertoivat perjantaina saksalainen aikakauslehti Stern sekä European Voice lehti. 5 € ) (Liput 13 €, 8 € ) Rosa Liksom : Mustaa, valkoista, rosaa TO 07.3. Kilpailukortteja koululta klo 8 alk., kilpailu klo 10-14. Aktialla on oma rahastoyhtiö ja oma varainhoito-organisaatio. Pääkaupungissa suojapäiviä kertyi peräkkäin kaikkiaan 11. Muistotilaisuus järjestettiin seurakuntakodissa. Käytännössä neuvotteluja käyvät Säästöpankkiliiton valtuuttamat henkilöt. Sandvik, kuoli torstaina 28. Grönholm oli mukana pankkia rakentamassa. Hän oli syntynyt 5.6. 2002 Kotimaa 5 Kuolleita Hautauksia Keski-Pohjanmaan Konservatorio KPAMK Musiikin yksikkö VIULUKONSERTTI Pietari Inkinen, viulu Antti Siirala, piano Beethoven Prokofjev Ravel Gershwin Su 3.3. Lehden mukaan vaaliliiton tavoitteena olisi varmistaa puolueiden nykyiset eduskuntapaikat, kun Lappi menettää väestökadon vuoksi yhden kahdeksasta kansanedustajastaan. Aiemmin tällä viikolla EU:n hallintokomissaari Neil Kinnock lähetti asiasta kirjoittaneelle Guardian-lehdelle kirjeen, jossa kaikki Faullia ja O’Sullivania koskevat epäilyt kiistetään. Toisin päätti kurinpitokomitea, johon Faull kuului ennen nykyistä tehtäväänsä, lehti kirjoitti. Kevyen liikenteen uhreista neljä oli jalankulkijoita ja kolme polkupyöräilijöitä. Suomi oli ainoa euromaa, missä kahta pienintä kolikkoa ei otettu yleisesti käyttöön, koska käteismaksut pyöristetään meillä lähimpään viiteen senttiin. Buitenen työskentelee edelleen komissiossa, mutta nyt Luxemburgissa elintarviketurvallisuuden ja kuluttaja-asioiden osastolle. Etukäteisilmoittautumiset yhdistyksittäin Timo Tuunalalle, puh. KLO 19 til.näytös LA 09.3. Komission virkamies Buitenen toimitti viime elokuussa petosvirastolle 234-sivuisen asiakirjan. Faull uhkasi oikeudella Irlantilaisen O’Sullivanin väitetään viivytelleen ennen kuin perui sopimuksen firman kanssa, joka oli sotkeutunut poliisin selvityksiin väärinkäytöksistä, European Voice kertoi. Euron ja markan suhteen epäselvyyttä kuvaa mm. Ruutu ei kuitenkaan halua seikkaperäisemmin kertoa, ketkä neuvotteluja käyvät. Lapset perheineen ELÄKELIITON KESKI-POHJANMAAN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Lestijärvellä la 23.3. Sen tukena on yli 500 lähdettä, joukossa mm. Lapin kahdeksasta kansanedustajanpaikasta neljä on keskustalla. Lähimpinä kaipaamaan jäivät äiti ja veli sekä sukulaiset ja ystävät. – Saattaisiko uutinen kertoa kokoomuksen hädästä omasta kannatuksestaan eduskuntavaaleissa, Nordström pohti. Komission sisäinen tarkastus katsoi voivansa osoittaa Gomez-Reinon olevan vastuussa 600 000 euron katoamisesta. päivänä Kokkolan käräjäoikeudessa. Italiassa valtaosa kuluttajista haluaisi mielipidekyselyjen mukaan eroon pikkukolikoista. Lainmuutos myös luottokorttimaksujen pyöristämisestä on parhaillaan lausuntokierroksella. Buitenenin aineiston mukaan EU:n tilastotoimisto Eurostat olisi syyllistynyt mm. Kilpailupaikalla kahvia, kuumaa makkaraa yms. KLO 19.30 LA 16.3. Ylivieskalainen Yrjö Pekka Aakula siunattiin haudan lepoon Suvannon kappelissa perjantaina 1.3. Kiitokset Markkulan palvelukeskuksen henkilökunnalle Äitimme saamasta hyvästä hoidosta. Kaksikielisyys toimii alussa, mutta hänen mukaansa on vaikea sanoa, miten tuonnempana käy. Niinpä toinen näkyvä neuvotteluprosessi Pohjola-yhteistyöstä käydään Aktian sisällä. helmikuuta Tunkkarin sairaalassa. Herberts uskoo Aktian säilyttävän ruotsalaisuutensa ainakin alussa, vaikka se aloittaisikin yhteistyön Pohjolan kanssa
Venäjän metsähallinto teki perjantaina myönnytyksen ympäristöjärjestöjen suuntaan hyväksymällä järjestöjen edustajan suomalais-venäläiseen metsäyhteistyöryhmään. Stora Enson toimitusjohtaja Jukka Härmälä kannatti etenemistä pienin askelin. Vantaan poliisin mukaan vielä on epäselvää, oliko traktorin ovi huonosti kiinni, jolloin se olisi auennut itsestään, vai oliko poika itse vahingossa aukaissut oven. Sen tuotolla tuetaan veteraanien ja sotaleskien kotona selviytymistä. Yhteistyön kanavaksi perustettiin uusi korkean tason työryhmä, joka raportoi tuloksistaan maiden pääministereille. GB Glace Big Pack JÄÄTELÖT Superhalpa lauantai! Saimme lisäerän! HP Vectra XE 310 TIETOKONEPAKETTI Intel Celeron 1000 Mhz, kiintolevy 20 G, 8x CD-asema, 56x90 modeemi, 28 Mt keskusmuisti, rullahiiri, 17” monitori, Dexxa-kaiuttimet, intergroitu näytönohjain, ohjelmat: Windows XP, Work 6, sis. Niemelän mukaan Venäjän metsäteollisuudesta on otettu yhtiöön yhteyttä, mutta sen Venäjää koskevia suunnitelmia hän ei kommentoinut. Maan luonnonvarainvaraministeri A.S. – Aikataulut eivät ole varmastikaan kovin nopeita, Härmälä sanoi. Katsastussäännöt uusiksi HELSINKI (STT) Ajoneuvohallintokeskus on on uudistanut ajoneuvojen katsastussääntöjä. Hänen mukaansa isoissa hankkeissa on oleellista, että puun toimitukset pelaavat ajallaan, ja muukin infrastruktuuri on kunnossa. Traktoria ajoi pojan isä. Härmälä kiitteli Stora Enson kokemuksia pakkausmateriaalin valmistuksesta Venäjällä. Käytännössä tämän toivotaan takaavan puukaupan jatkumisen ja edistävän suomalaisten metsäteollisuusyritysten investointeja Venäjälle. Isä ja poika olivat kello 15:n jälkeen ajamassa Koivukylän väylällä, kun traktorin pojan puoleinen ovi aukesi ja poika putosi ajotielle. Hän muistutti, että opetustoimessa lomautukset ovat laittomia. Pääministerit eivät kuitenkaan ole sopineet pitkään vireillä olleesta investointisuojasopimuksesta, jota suomalaisessa teollisuudessa pidetään pahimpana esteenä Venäjä-investoinneille. KOKKOLA Rautatienkatu 67100 KOKKOLA Puh. Eeva-Liisa Räsänen MOSKOVA (STT) Moskovassa perjantaina pidetyssä metsähuippukokouksessa ei annettu lupauksia uusista mittavista investoinneista Venäjälle, vaikka Euroopan metsäteollisuuden kärkeä edustavia metsäteollisuusyrityksiä Venäjän metsävarat houkuttelevatkin. Pulka eller snöglidare kan tas med. Kuva: Reuters/Sergei Karpukhin Pääministerit kannustivat metsäteollisuutta:. Sekä Lipponen että Venäjän pääministeri Mihail Kasjanov korostivat puhuessaan metsähuippukokouksessa, että Venäjälle on tärkeää saada puuraakaainetta jalostavia investointeja. Pieni lapsi kuoli pudottuaan traktorin kyydistä VANTAA (STT) 2,5-vuotias poika sai surmansa perjantaina iltapäivällä pudottuaan hiekoitustraktorin kyydistä Vantaan Havukoskella. Hänen mukaansa on keskeistä, että omistuksen suoja on kunnossa. Perinteisen puukaupan rinnalle ovat nousemassa suomalaisen metsäteollisuuden investoinnit Venäjälle sekä alan koneja laitetoimitukset Suomesta Venäjälle. Kesäkuun loppuun saakka jatkuvan keräyksen aikana varusmiehet ja Naisten valmiusliitto keräävät rahaa sotiemme veteraanien Tule tueksemme -keräykseen. Varusmiehet keräävät veteraaneille HELSINKI (STT) Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen listakeräys alkoi perjantaina eri puolilla Suomea. Rahoja kerätään pääosin varuskuntapaikkakunnilla ja niiden lähikunnissa. Uudet arvosteluperusteet tulivat voimaan perjantaina 1. MOSKOVA (STT) Suomen ja Venäjän pääministerit sopivat perjantaina Moskovassa metsäyhteistyön syventämisestä. Samalla Kangasniemi toivoi malttia ja realismia keskusteluun verotuksen alentamisesta. 2002 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa OAJ varoittaa kuntia lomauttamasta HELSINKI (STT) Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi varoittelee kuntia edes miettimästä opettajien lomautuksia. Hanke on osa Luoteis-Venäjän metsäprojektia, jossa ohjataan suomalaisten metsäteollisuusyritysten investointeja Venäjälle. – OAJ tulee tekemään kaikkensa uhkaavan leikkausja lomautusaallon estämiseksi, Kangasniemi sanoi perjantaina Turussa. Sen sijaan sahahanke Karjalassa on edelleen suunnitteluasteella, mikä johtuu hänen mukaansa tasavallan investoinneille epäsuotuisasta toimintaympäristöstä. Hän sanoi, että verojen alentamisen ehdoksi tulee asettaa ydinpalvelujen turvaaminen. Kasjanovin mielestä ei ole oikein eikä tasapuolista, että Venäjä vain vie raaka-ainetta Suomeen jalostettavaksi. Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) mukaan metsäsuhteissa on nyt siirrytty uuteen vaiheeseen. Venäjän ympäristöjärjestöjä metsien lisääntyvä käyttö huolestuttaa. Investoikaa Venäjälle! Pääministeri Paavo Lipponen (vas.) kuuntelee venäläisen virkaveljensä Mihail Kasjanovin selitystä moskovalaisessa näyttelyssä esillä olevista koneista. 06-827 5000 Avoinna: ma-pe 9-21, la 9-18. Metsäteollisuuden investointipäätökset riippuvat Kytölänkin mielestä siitä, miten Venäjällä edetään yritystoiminnan esteiden poistamisessa. Uusilla säännöillä pyritään parantamaan katsastusten tasoa ja yhdenmukaistamaan katsastuspäätösten tekemistä. Sotilasasuun pukeutuneen kerääjän rinnassa on tammenlehvä -keräystunnus, jossa on vuosiluku 2002. Kigin kertoi, että ministeriö on valmis tukemaan metsäteollisuuden toimintaa ja etsimään teollisuuden käyttöön sopivia metsäalueita. Lipponen arvioi perjantaina, että sopimukseen päästään tänä keväänä. Lyhyesti Perheiden puolesta. Kerääjällä on myös numeroitu keräyslista, jossa on poliisilaitoksen leima. Arrangör: Hermes Juniorer I samarbete med Citymarket, Ung i Finland och Plussa Hela Familjens Motionsäventyrsdag LÖ den 9.3.2002 kl. Mukaan voi ottaa pulkan tai liukurin. 13–16 på Halkokaribacken Tarjous voimassa lauantaina 2.3 Plussaa ostoksistasi. Hänen mielestään Venäjällä on parasta kehittää ensin mekaanista metsäteollisuutta ja sitä kautta luoda edellytyksiä isommalle investointitoiminnalle, kuten selluja paperitehtaiden perustamiselle. Järjestäjänä Juniori Hermes Yhteistyössä mukana Citymarket, Nuori Suomi ja Plussa Koko Perheen Liikuntaseikkailupäivä LA 9.3.2002 klo 13–16 Halkokarin mäellä Välkommen med och motionera i vinterns glada motionsjippo.Under hela familjens motionsäven tyrsdag får man prova på olika skojiga sätt att motionera. Koko perheen Liikuntaseikkailupäivänä kokeillaan liikkumista erilaisilla hauskoilla tehtäväpisteillä. Kangasniemen mukaan OAJ:n tarkoituksena on nostaa julkisuuteen ne kuntapäättäjät, jotka tekevät tällaisia päätöksiä. Ennen sitä jälkitarkastukseen määrätyt ajoneuvot arvostellaan aiemmin voimassa olleiden sääntöjen mukaan. UPM-Kymmenen tuorein lisäinvestointi Venäjällä tehtiin vanerilevytehtaaseen, joka toimii yhteisyrityksenä Novgorodissa. UPM-Kymmenen toimitusjohtaja Juha Niemelä asetti Venäjän-investointien ehdoksi investointisuojasopimuksen syntymisen. pelit Ralyy Championship Extreme ja Muumipeli 840 00€ 4994,41 mk tuote 1175 00€ Hinta ilman Plussa-korttia Uskomattomaan hintaan! Lexmark Z23e VÄRITULOSTIN tulostustarkkuus 2400x1200 dpi, tulostusnopeus: 8 sivua/min (musta) ja 5 sivua/min (väri), tulostustekniikka lämpömustesuihkutulostin, USB-liitäntä, yhteensopivuus: Win 98, Millenium, Win 2000; Win XP, Mac, iMac OS 8.6 tai uudempi, Mac OS X, Linux 49 90€ 296,69 mk tuote 69 90€ Hinta ilman Plussa-korttia Shokkihintaan ERÄ! Schneider MP 295 CD-STEREO -YHDISTELMÄ/ KOTITEATTERI Dolby Pro Logic Surround mahdollistaa kotiteatterin kotiisi, liität vain tv/videot laitteeseen ja nautit, 2 taka-, 2 etukaiutinta, keskikaiutin, kaukosäädin, teho 4x30 W, kokonaisteho 600 W, 2 täyslogiikkaohjattu kasettipesä, digitaalikello ja ajastin, 3 cd:n vaihtaja, 30 kapplaeen ohjelmointi eri cd-levyiltä 259 00€ 1539,94 mk tuote Tänään taloustavaraosastolla Scanpan paistinpannujen ja kattiloiden tuote-esittely klo 10-16 KATTILAT ja PANNUT -20 % Tervetuloa mukaan liikkumaan talven iloiseen liikuntatapahtumaan. – Kaikkien palasten pitää loksahtaa paikalleen ennen kuin suuria investointipäätöksiä Venäjälle tehdään. Toimitusjohtaja Eero Kytölä kertoi, että Venäjälle on ilmaantunut viime vuosikymmenen mittaan lukemattomia järjestelyjä, jotka hankaloittavat yritysten toimintaa siellä. Tästä lähtien esimerkiksi yksikin huonokuntoinen rengas tai pakolliseksi määrättyjen valojen puuttuminen johtaa ajoneuvon hylkäämiseen. maaliskuuta. Yritysjohtajat etenevät varovasti Venäjälle Lauantaina 2.3. Venäjälle tervetulleita Metsäkokouksessa ilmeni, että suomalaisten metsäteollisuusyritysten investoinnit ovat tervetulleita paitsi Venäjän metsäteollisuudelle, myös metsien käytöstä päättävälle luonnonvaraministeriölle. hän sanoi. Tukku esteitä Metsäliiton ostamalla Thomesto Oy:llä on pitkä kokemus toiminnasta Venäjällä. Thomesto haeskelee sopivaa sahahanketta Pietarin suunnalta, muun muassa Leningradin ja Vologdan alueelta. – Kevyempiä hankkeita tulee sen sijaan jatkuvaan tahtiin toteutumaan, hän arvioi. Esimerkiksi metsien omistajan eli valtion metsähallinto on hajallaan, vientitullit ja verot muuttuvat ennakoimattomasti, logistiikka kangertelee, ja esimerkiksi puiden kuljetus takkuilee vaunupulan vuoksi
M. T 2,10 -0,02 -0,52 22,12 131,49 1,11 SEB Eur. Berg Euro Oblig. Comp. I. K/1000 -0,54 -3,23 -9,67 787,99 4685,18 Mand. Berg Optimal Eur. 17,65 0,80 0,90 0,90 0,90 0,90 5,35 600 0,65 0,96 2 128,57 Metso 00 A-opt. A 2,44 1,43 0,44 2,06 12,24 Seligson HEX 25 -ind. Bal. B. Th. A 0,60 -0,47 902,48 5365,90 JPMF Gl. Inv. Euro Value A 5,72 -0,39 -20,81 78,74 468,17 5,49 Conv. T 0,01 0,19 0,09 20,13 119,68 0,79 Sampo Yhteisöoblig. S. Eq. Balanced 1,21 -1,09 10,84 64,45 MST Euro Triple A 30 0,24 -0,95 8,35 49,65 0,02 MST Euro Triple A 50 0,53 -1,42 7,63 45,37 MST Euro Triple A 70 0,73 -1,99 6,90 41,03 MST USD Gl. 32,00 49,80 33,00 49,72 66 -25,58 Tietoen. USD 1,42 -0,07 1,93 42,73 292,73 ABN AMRO Glob. 25 K/1000 0,95 0,31 1,67 970,77 5771,94 Sampo Komp. de Din. Konv. T/1000 0,06 0,24 0,14 1047,46 6227,91 41,92 Sampo Korko K/1000 0,06 0,25 4,00 194,82 1158,35 Sampo Korko T/1000 0,06 0,25 -0,16 181,42 1078,67 7,28 Sampo Likvidi Kasvu 0,07 0,23 4,11 20,32 120,83 Sampo Yhteisökorko K 0,07 0,27 4,36 20,79 123,59 Sampo Yhteisökorko T 0,07 0,26 0,18 19,36 115,09 0,77 SEB Lux Euro Short Bond 0,09 0,27 3,48 1,10 6,55 Seligson Rahamark. Tech T/1000 4,09 -7,68 -34,02 144,82 861,06 6,14 Mand. 2,40 -3,82 48,12 286,11 ABN AMRO Gl. Yrit. 2002 Talous 7 P Pa an nk kiitt jja a rra ah ho oiittu uss Capman 0,37 2,69 2,70 2,69 2,70 2,69 15,99 34513 2,30 2,80 0,26 8 17,47 Nordea -0,34 5,93 6,00 5,93 6,04 6,00 35,67 596370 5,52 6,29 0,23 11 0,51 OKO A -0,07 15,29 15,35 15,29 15,40 15,30 90,97 5250 14,20 15,40 1,10 9 4,73 Sampo A -1,78 8,82 8,84 8,80 9,05 8,84 52,56 2281002 8,56 9,66 0,75 5 Ypankki Skop (T) 0,02 0,03 0,02 0,03 1 Ålandsbanken A -0,59 16,90 17,50 16,90 17,50 17,50 104,05 700 16,02 17,50 1,01 12 6,29 Ålandsbanken B -1,73 16,51 16,95 16,80 16,80 16,80 99,89 500 15,60 17,40 1,01 11 5,50 V Va ak ku uu uttu uss Pohjola-Yhtymä D -0,63 23,82 23,88 23,81 24,00 23,81 141,57 45037 21,60 24,50 1 S Siijjo oiittu uss Citycon 1,08 1,11 1,09 1,10 1,10 6,54 20000 1,01 1,12 0,08 10 5,88 Interavanti -5,56 1,70 1,95 1,95 2,00 1,95 11,59 3000 1,67 2,00 0,04 14 2,41 J. M. Cap 3,56 2,88 -9,34 7,86 46,73 Handelsb. TeleTech 1,33 -2,74 5,32 36,45 MST W. IT Sm. Opp. B. Euro Gr. H. Tech 0,71 -12,75 12,96 88,80 Firstnordic Global 2,75 -2,31 22,37 132,98 Firstnordic Glob. Cap Eur. Chance/Risk 2,54 -2,88 0,81 4,80 SEB Lux Euro Equity 3,60 -2,42 -12,89 1,01 5,99 SEB Lux Global Fund 3,00 -2,97 -15,92 2,09 12,44 SEB Lux Japan Fund 3,50 0,90 -21,84 0,56 3,34 SEB Lux Nordic Fund 3,57 1,56 -13,55 4,03 23,97 SEB Lux Norge Aksjefond 3,75 2,58 -15,01 1,27 7,57 SEB Lux North America 3,23 -3,67 -11,97 5,02 29,82 SEB Nordam. USD 0,40 -15,36 -47,45 40,40 276,77 ABN AMRO Soc. -10,00 0,09 0,18 0,14 0,14 28 -30,77 Tervak. Berg Norden (Sicav) (SEK) 1,17 -1,08 -17,48 3236,33 2117,10 A. 1,86 0,31 13,12 78,01 Templeton Glob. R. Equity 2,15 -3,09 12,84 87,96 Gartmore SICAV Cont. -4,23 10,20 10,90 10,60 10,70 10,60 63,02 1000 10,20 13,30 1 -0,58 Satama 99 A&B -opt. B -0,03 -2,63 1,49 103,81 617,23 3,21 Pictet EUR High Yield -3,25 -7,77 98,46 585,42 Pictet Global Bonds -0,42 0,16 95,80 656,30 Pictet Glob. Berg Sverige (SEK) 2,73 -2,80 -21,41 273,98 179,23 7,71 Aurator BioMed -0,66 -4,76 -28,45 58,96 350,56 Aurator Nexus -0,07 -12,51 -44,07 29,87 177,60 Baring Asia Growth 0,14 -1,14 29,37 174,63 Baring Australia 0,48 0,02 45,98 273,38 Baring Eastern Europe 0,12 -3,81 25,73 152,98 Baring Emerging World 2,85 0,56 1,26 7,50 Baring Europa 4,29 0,24 28,68 170,52 Baring Gl. Aggressive 4,67 3,46 -4,85 12,56 74,68 FF Euro Blue Chip Fund 4,06 -0,60 -11,73 13,32 79,20 FF Euro STOXX 50 Fund 4,27 -3,07 -15,95 10,75 63,92 0,06 FF European Growth Fund 2,11 0,34 -5,85 7,46 44,38 0,02 FF Europ. -9,38 0,87 0,92 0,92 0,92 5,47 2000 0,92 1,20 -9,38 Instrum. Biot. China Opp. Sweden 5,75 0,77 -14,37 28,67 170,46 Handelsb. Berg Europe B/100 4,47 -1,90 -19,77 87,23 518,65 A. Private Cons. B 2,44 1,44 0,46 1,97 11,72 0,15 Seligson Osakesalkku A 2,68 1,39 -4,44 8,81 52,36 Seligson Osakesalkku B 2,68 1,39 -4,44 8,81 52,36 Seligson Phoebus A 1,10 2,49 12,29 73,07 Seligson Phoebus B 1,10 2,49 12,29 73,07 Seligson Phoenix A 2,79 -0,79 13,27 12,21 72,60 Seligson Phoenix B 2,79 -0,79 13,27 12,21 72,60 Seligson Prosperity Russia 2,21 4,00 132,68 17,45 103,73 Seligson Topix Core 30 A 4,16 5,25 -26,47 4,33 25,73 Seligson Topix Core 30 B 4,16 5,25 -26,47 4,33 25,73 Sp-Osakerahasto B/100 3,50 -1,49 -8,20 78,11 464,42 Tapiola Hyvinvointi 2,62 1,00 -2,68 9,79 58,19 Tapiola Instituutio 1,63 -1,94 -9,93 10,73 63,78 Tapiola Trendi 1,58 0,08 -0,44 10,04 59,68 Tapiola Tulevaisuus 1,55 -11,76 -17,28 7,51 44,66 Templeton Eastern Europe Fund -0,50 -1,00 9,87 58,68 Templeton Em. Berg Sicav Japan (JPY) 1,81 -0,06 -20,10 7086,00 364,18 A. S. A 4,08 0,48 -4,05 16,83 100,07 WIP Market Leaders Gl. Euro Active B 3,24 -0,47 -10,29 16,91 100,54 Ålandsb. 98 A -opt. Berg Optimal Norden (SEK) 1,63 -0,06 -10,97 174,90 114,41 2,67 Aktia Folkhälsan A/100 2,33 -1,65 -2,29 102,21 607,71 0,03 Aktia Folkhälsan B/100 2,33 1,39 0,73 111,98 665,80 Aktia Secura A/100 2,22 -2,47 -2,61 33,60 199,78 0,01 Aktia Secura B/100 2,20 0,54 0,39 40,79 242,53 Aktia Solida A 0,46 0,69 102,26 608,01 Aktia Solida B 0,46 0,69 102,26 608,01 Aurator Luotsi 0,29 0,01 99,93 594,16 Aurator Tellus -0,15 -1,12 -1,58 104,32 620,26 Carnegie Optimi 4,26 -1,02 -8,31 21,30 126,64 Carnegie Plus 0,90 0,10 1,67 20,13 119,69 Carnegie Sijoitus+ 2,64 -0,43 -2,86 21,03 125,04 Conventum Aktive A 2,29 1,72 -3,92 77,85 462,88 4,72 Conventum Aktive B 2,27 1,72 2,20 82,81 492,37 Conventum Forte A 1,42 2,16 3,54 30,73 182,71 1,78 Conventum Forte B 1,41 2,16 10,16 37,42 222,49 Conventum Korko+Osake A 2,02 -0,78 -6,99 2,53 15,04 0,16 Conventum Korko+Osake B 2,28 -0,74 -1,10 2,69 15,99 Conventum Solid A 0,49 -0,11 18,63 110,77 0,37 Conventum Solid B 0,55 -0,09 2,06 21,83 129,80 Conventum Vision A 1,78 0,50 -10,23 76,14 452,71 4,92 Conventum Vision B 1,77 0,49 -4,51 86,16 512,28 Evli Euro Mix A -1,99 -4,57 -8,24 9,61 57,11 0,60 Evli Euro Mix B 2,12 -0,58 -4,40 10,98 65,31 Evli European Alloc. Euro Gr. K/1000 0,06 0,24 4,32 1105,56 6573,36 Sampo E. K. Gold & Mining 6,82 22,71 10,97 75,15 MST World Mining 4,61 12,32 13,40 91,80 MST World Technology -0,48 -10,36 8,22 56,31 MST World Telecoms 2,31 -10,50 6,65 45,56 MST World Utilities 1,80 -1,34 7,34 50,28 Myriadi Kasvu -1,58 -9,44 -25,09 16,78 99,77 Nordea 3Pro Global Eq A 2,73 -3,35 4,90 29,13 Nordea 3 Pro Global Eq B 2,72 -3,26 4,15 24,67 0,20 Nordea Amerikka K/100 0,29 -4,37 -8,10 23,70 140,90 Nordea Am. K/1000 0,40 0,29 16,66 1093,14 6499,52 Mandatum I-Eur. K/1000 -0,23 -0,75 12,91 1200,75 7139,34 Mandatum E. 0,05 -3,95 40,86 279,92 Invesco GT Gl. Ind. Berg Sicav Global (USD) 1,84 -3,83 -20,06 226,27 1550,11 A. (USD) -0,51 -1,61 -8,53 8,94 61,27 FF Australia Fund (AUD) -0,68 -0,96 -0,72 24,89 88,18 0,23 FF Emerging Market (USD) 2,11 0,96 -3,10 6,19 42,39 FF Eur. A -3,97 -28,91 -54,16 36,55 217,30 Evli U.S. A 4,46 1,99 72,16 494,35 JPMF Latin Am. 0,97 -2,71 9,33 55,47 Carnegie Euro Korko 0,39 0,50 18,20 108,21 0,69 CDC Euro Bonds C 0,02 0,17 59,45 353,47 CDC Global Bonds C -0,87 -0,27 939,85 6438,64 Conventum Euro Oblig. Sel. 0,99 -3,49 67,14 459,96 MST Pacific -0,20 -0,97 10,21 69,95 MST United Kingdom 1,92 -1,22 39,73 387,06 MST World Energy 3,87 4,13 8,32 57,00 MST World Financials 0,52 9,74 66,73 MST W. 1,49 -3,69 10,19 60,59 Invesco GT Pan Eur. 0,83 -3,36 15,82 108,38 Invesco GT Japan OTC S. B 1,69 0,34 -19,44 19,01 113,00 Evli Euro 50 A 4,13 -3,05 -19,02 16,94 100,70 1,40 Evli Euro 50 B 4,13 -3,05 -15,38 18,72 111,31 FF America Fund (USD) 1,25 -2,91 -11,30 3,41 23,33 FF American Growth (USD) -0,61 -5,52 -9,05 19,69 134,89 FF Asean Fund (USD) -0,65 -0,37 -8,10 8,26 56,55 FF Asia Technology (USD) 2,56 9,33 63,89 FF Asian Special Sit. -1,59 -6,08 7,41 50,76 Franklin Technology -0,22 -11,29 4,48 30,69 Franklin U.S. O. Small Cap Eur. Pro A/100 0,06 -2,66 101,10 601,11 3,00 A. 75 B 1,40 -0,34 -7,37 93,22 554,25 Evli Mix A -3,05 -3,82 -4,75 2,54 15,13 0,20 Evli Mix B 1,12 0,33 -0,63 3,33 19,78 FF Euro Balanced Fund 2,47 -0,27 -6,51 11,21 66,65 0,17 FFPS Defensive Fund 0,45 0,03 -0,69 6,45 38,35 0,17 FFPS Global Growth (USD) 1,45 -1,84 -14,69 11,21 76,80 FFPS Growth Fund 2,70 -1,72 -10,62 12,54 74,56 FFPS Moderate Growth 1,13 -0,59 -2,53 9,24 54,91 0,13 Fides Portfolio A 5,25 -4,39 -17,56 86,01 511,39 2,83 Fides Portfolio B 5,25 -4,39 -15,01 117,25 697,14 FIM Forte 2,99 0,83 -7,50 90,37 537,32 FIM Piano 0,50 -0,70 9,97 59,28 Gyllenberg 20 A 0,61 0,14 3,29 100,67 598,56 Gyllenberg 20 B 0,61 0,14 3,29 100,67 598,56 Gyllenberg 50 A 1,18 -0,36 0,69 91,40 543,44 Gyllenberg 50 B 1,18 -0,36 0,69 91,40 543,44 Gyllenberg 80 A 1,82 -0,70 -3,02 81,81 486,42 Gyllenberg 80 B 1,82 -0,70 -3,02 81,81 486,42 Gyllenberg Eur. Yrit. 4,21 1,64 4,95 29,43 Gartmore SICAV Eur. Equity A 2,66 -2,91 131,30 899,50 JPMF US Select Eq. 188 Perlos 98 opt. Euro Value B 5,72 -0,39 -15,76 83,76 498,01 Conventum Finland Value A 1,06 4,11 21,41 61,25 364,18 3,14 Conventum Finland Value B 1,06 4,11 29,15 69,33 412,22 Conventum Osake A 3,13 -1,24 -1,36 40,58 241,28 Conventum Osake B 3,13 -1,24 -1,36 40,58 241,28 Conventum Pharma A 1,61 3,70 -7,77 114,16 678,76 7,09 Conventum Pharma B 1,62 3,70 -1,88 129,20 768,19 Conventum small_cap A -0,23 -13,07 -32,79 29,72 176,71 2,26 Conventum small_cap B -0,22 -13,08 -28,49 31,62 188,00 Credit Agricole Asian Gr. K. Puuhamaa 30,00 34,00 29,50 31,00 1,60 15 -0,03 Turkistuottajat -1,20 8,25 8,75 7,95 10,10 0,80 5 -8,33 Turun Arvok. B -0,06 0,24 4,48 26,52 157,70 Evli Eur. Yhd. 7,36 17,50 17,90 13,20 18,50 4 28,68 Wärtsilä 96 opt. 0,02 -0,92 954,59 6539,62 Credit Agricole Asian R. B 1,70 -0,71 -7,28 93,96 558,66 Gyllenberg Forum A 0,86 0,29 -3,53 105,47 627,10 6,80 Gyllenberg Forum B 0,86 0,29 2,88 115,92 689,23 Gyllenberg Foundation A 2,52 -1,16 -15,37 89,18 530,24 6,40 Gyllenberg Foundation B 2,52 -1,15 -9,62 101,15 601,41 Gyllenberg International A 1,97 -1,58 -10,60 122,44 728,00 8,45 Gyllenberg International B 1,96 -1,59 -4,57 144,83 861,12 Gyllenberg Optimum A 1,03 -1,92 -6,08 190,21 1130,94 13,40 Gyllenberg Optimum B 1,03 -1,92 0,58 228,25 1357,11 Handelsb. Bond 0,82 0,48 2,95 17,99 106,93 0,31 Seligson Euro Obl.ind. C -3,38 3,14 18,67 Gartmore SICAV Jap. Fund kasvu 2,53 -3,17 -15,81 185,91 1105,37 WIP Market Leaders Gl. A 2,83 -0,04 134,93 802,26 JPMF Gl. -0,93 5,30 5,40 5,26 5,40 5,40 32,11 13700 5,26 6,01 13 -5,36 Kyro 0,17 6,01 6,29 5,45 6,30 0,21 23 9,27 Leo Longlife A 9,65 9,85 9,65 9,65 9,65 57,38 200 8,36 9,80 0,42 9 15,43 Metsä Tissue 2,75 9,35 10,39 9,30 10,00 10,00 59,46 190840 8,50 10,00 0,10 13 11,98 Nokian Renkaat -0,13 30,08 30,50 30,00 31,29 30,50 181,34 22300 25,60 35,49 0,65 13 -14,06 Rapala VMC -4,06 3,31 3,50 3,50 3,50 3,50 20,81 4400 3,20 4,00 0,02 22 1,85 Tamfelt E 28,40 28,90 28,90 28,90 28,90 171,83 50 26,00 28,90 1,90 15 9,23 Tamfelt K 28,50 29,50 25,15 29,80 1,86 16 9,62 R Ra ah ha asstto o-o ossu uu ud de ett HEX25 -indeksiosuus 16,10 17,05 16,45 16,49 16,49 98,05 900 15,89 16,56 O Op pttiio o-o oiik ke eu ud de ett Alma M. Bond 0,31 0,92 6,56 39,00 0,23 Y Yh hd diisstte ellm mä ärra ah ha asstto ott A. Res. T/100 4,47 -1,65 -19,76 17,68 105,09 1,03 Sampo Euro Value K 3,78 1,70 9,35 38,74 230,36 Sampo Japani Kasvu 4,41 6,44 880,70 5236,40 Sampo Japani Tuotto 4,41 6,44 880,70 5236,40 Sampo Komp. T/1000 3,29 0,59 -13,21 169,75 1009,29 9,39 Sampo K. Small Cap B 1,39 1,17 -8,37 29,65 176,30 Franklin Biotech. Cap A 1,90 -5,74 78,79 539,77 JPMF US Sel. Euro Bond B 0,37 4,61 19,07 113,39 P Piittk kä än n k ko orro on n rra ah ha asstto ott A. Yield Bond 1,06 -1,12 12,40 73,73 Baring Hong Kong China -0,31 1,19 198,00 1177,25 Baring Int. K 3,61 -1,24 459,91 2734,50 Pictet Targ. Konevuokr. Private Aggr. K. Arvo K/1000 3,13 0,13 -11,26 147,81 878,84 Sampo K. IT -1,92 -24,94 3,77 25,84 Firstnordic Gl. Cellpoint -sopimuksen myötä viime päivät ylösalas poukkoillut matkapuhelinvalmistaja Benefon rahoittui perjantaina 1,80 euroon yhtiön ilmoitettua pitkään suunnitellusta suunnatusta annista. T 0,02 0,33 -0,80 18,62 110,72 0,94 SEB Lux Corp. M Mu uu utto oss% % 1 12 2 k kk k on rahaston tuotto voitto-osuuskorjattuna 12 kuukauden ajalta. 0,44 -0,64 -26,25 918,23 6290,53 Credit Agricole Europe 3,51 -1,21 892,98 5309,42 Credit A. (Eur.) K/1000 3,64 -1,15 -6,54 1131,15 6725,51 Sampo S. K. A 1,71 -0,71 -11,59 85,85 510,44 4,40 Gyllenberg Eur. Em. Kasvuos. Benefonin hallitus päätti perjantaisessa kokouksessaan käynnistää 1020 miljoonan euron osakeannin alimmillaan 2,5 euron merkintähinnalla. 0,60 331,00 340,00 325,00 332,50 332,50 1976,96 450 230,00 427,00 421 -14,03 Nokia 99 A-opt. K/1000 4,81 7,36 -20,82 109,70 652,25 Sampo Aas. Berg Sicav Switzerland (CHF) 1,53 -2,88 -25,15 355,13 1430,66 A. Konv. Equity A 2,70 -2,49 77,19 528,81 JPMF US Disc. Bond B 0,21 0,36 4,96 94,56 562,23 Handelsb. Berg Avkastningsfond (SEK) -0,04 0,14 2,32 1051,41 687,80 Evli Euro Yhd.korko A -3,03 -2,79 1,15 17,52 104,17 0,60 Evli Euro Yhd.korko B 0,01 0,27 4,33 20,41 121,36 Nordea Euro Midi Korko K 0,08 0,14 3,98 109,33 650,04 Nordea Euro Midi Korko T 0,08 -2,83 0,89 103,12 613,12 3,15 Pohjola Sininen Korko 0,48 4,53 22,85 135,86 Sampo Komp. Eur. K/1000 1,96 -0,42 -0,69 217,12 1290,94 Sampo Eur. Y. 2020 K/1000 2,67 -0,95 -9,62 952,11 5660,99 Sampo T. A 1,69 0,33 -22,87 17,24 102,53 1,40 Evli Eur. Berg Euro Oblig. T 0,11 -1,76 1,56 941,51 5597,96 Mandatum S. A/1000 -0,05 0,17 4,47 1961,75 11664,04 Handelsb. Small Cap A -USD -1,35 -10,52 -15,09 67,95 465,51 JPMF Asia S. Share Index A 0,06 -0,25 -5,84 15,80 93,94 Ålandsb. K 2,07 -0,82 -9,93 15,09 89,70 Mand. Em. Smaller Comp. Berg Euro Ob. 4,63 -4,80 -36,98 121,34 721,43 O Ossa ak ke erra ah ha asstto ott ABN AMRO East. E 1,22 4,15 4,20 3,91 4,30 0,30 9 8,92 Basware -1,40 4,93 5,20 4,91 4,92 4,91 29,19 375 4,87 5,75 0,04 123 -3,52 Beltton-Yhtiöt -4,81 4,95 5,20 5,20 5,20 5,20 30,92 200 4,95 5,31 0,26 10 -1,00 Biohit B 0,57 3,52 3,70 3,52 3,65 3,52 20,93 1960 3,25 4,40 57 -15,18 Biotie Therapies -1,96 2,50 2,55 2,52 2,69 2,52 14,98 6500 2,40 4,39 -36,71 Done Solutions 0,30 0,31 0,30 0,31 0,30 1,78 71888 0,29 0,59 5 -43,40 Endero (T) 0,13 0,14 0,13 0,14 0,13 0,77 13900 0,12 0,19 -27,78 EQ Online 1,58 1,60 1,56 1,61 1,60 9,51 5748 1,51 1,78 -5,95 Etteplan -1,61 6,10 6,30 6,10 6,30 6,10 36,27 41000 5,90 6,44 0,30 9 1,67 Finvest 0,16 0,17 0,16 0,16 0,16 0,95 1307500 0,15 0,18 6,67 Iocore -3,57 1,35 1,44 1,28 1,69 0,06 -9,40 Jippii Group (T) -2,50 0,39 0,41 0,39 0,42 0,41 2,44 262750 0,28 0,51 244 34,48 Liinos -0,76 2,61 2,63 2,61 2,62 2,61 15,52 200 2,38 3,05 0,07 22 6,53 Proha 13,89 0,41 0,42 0,38 0,44 0,41 2,44 1175400 0,31 0,52 8 2,50 Satama Interactive 1,43 0,71 0,73 0,70 0,72 0,72 4,28 48800 0,70 0,89 3 -1,39 Solteq 0,83 0,87 0,83 0,86 0,83 4,93 1800 0,73 1,10 0,02 20,29 Tieto-X 1,48 4,11 4,14 4,05 4,10 4,10 24,38 200 3,85 4,25 0,12 9 2,75 PMJ automec 4,69 Rautaruukki K 3,36 Amer A 3,06 Olvi A 2,80 Atria A 2,76 Metsä Tissue 2,75 Novo Group 2,74 Teleste 2,60 Technopolis, mo -25,00 Evox Rifa Group -9,09 Tulikivi A -8,18 Rautakirja B -8,00 Interavanti -5,56 Sanoma-WSOY A -4,08 Rapala VMC -4,06 SSH Com. K 1,03 -2,21 -4,66 886,24 5269,36 Nordea yksit. Em. Euro Active 4,12 -3,10 -19,95 50,29 299,01 Handelsb. -2,87 -8,14 2,03 12,07 Invesco GT Global Bond 0,20 4,92 33,71 Invesco GT Gilt 0,92 12,08 117,69 Invesco GT max. H. Tallberg-k. Value A 2,02 0,26 -11,14 107,48 639,05 7,50 Gyllenberg Eur. B. 0,27 -15,31 3,65 25,01 JF China A -1,48 1,16 -14,25 11,31 77,48 0,04 JF India A -1,04 3,51 -15,14 13,28 90,98 JF Asia Equity A -USD 0,75 -1,85 -3,46 22,87 156,68 0,13 JF Greater China A USD -0,68 -2,46 8,72 59,74 JF Hong Kong A USD -2,95 -0,14 14,78 101,25 JF Japan Equity A -USD 3,25 1,28 -20,64 17,46 119,61 0,18 JF Japan Small Cap A -USD 3,22 -2,70 -29,38 5,77 39,53 JF Pacific Bal. Y. East Equity A -USD 1,58 -1,12 -28,08 7,07 48,43 0,13 JPMF Renta V. Eq. Select Equity A 0,96 -3,06 96,67 662,26 JPMF Gl. 3,37 1,85 276,00 14,18 Invesco GT N. T/1000 3,36 0,46 -14,63 580,22 3449,83 32,37 Sampo P-Am. 25 T/1000 0,95 0,31 -3,41 922,23 5483,33 47,70 Sampo Kompassi 50 K 1,71 0,36 991,34 5894,24 Sampo Kompassi 50 T 1,71 0,36 991,34 5894,24 Sampo Kompassi 75 K 2,49 0,39 990,09 5886,81 Sampo Kompassi 75 T 2,49 0,39 990,09 5886,81 Sampo Kultapossu K/1000 2,47 -0,96 -13,81 718,66 4272,96 Sampo T. Bond 0,88 3,04 14,92 102,21 Invesco GT Euro Reserve 0,05 0,20 269,08 1599,88 Invesco GT Eurol. A/100 -0,02 -4,53 -0,50 202,68 1205,08 10,00 A. 6,12 4,00 5,00 Aspocomp 99 A-opt. 97 A&B -opt. International 2,79 -3,78 -15,24 91,50 544,03 Handelsb. High Yield B -0,59 -3,48 93,53 556,11 FF Euro Bond Fund 0,09 0,09 0,09 11,36 67,54 0,46 FF Internat. K 2,50 -2,73 315,60 1876,47 Pictet Targ. A 2,46 1,80 67,96 465,57 JPMF Em. MediL. Countries 0,06 -1,61 47,16 323,08 Invesco GT Nippon Ent. 75 A 1,40 -0,34 -11,21 85,64 509,18 5,20 Evli Global Multi Man. Eurooppa Aggr. Security -3,36 2,59 2,62 2,60 2,65 2,60 15,46 19775 2,60 3,70 -16,45 Stonesoft 0,93 2,17 2,22 2,16 2,22 2,21 13,14 16900 1,92 2,63 2,84 Sysopen 0,97 5,20 5,30 5,11 5,30 5,30 31,51 3550 4,50 5,50 0,11 23 6,12 Tecnomen 1,58 1,60 1,58 1,60 1,60 9,51 5000 1,52 2,10 18 -11,73 Tekla A 1,11 3,65 3,73 3,70 3,70 3,70 22,00 266000 3,40 4,00 0,02 31 5,80 Teleste 2,60 10,26 10,35 10,00 10,35 10,26 61,00 54400 9,24 14,00 0,12 19 -18,64 TJ Group 0,29 0,30 0,29 0,30 0,29 1,72 179500 0,29 0,39 -9,38 Vacon 1,38 11,05 11,20 11,10 11,24 11,10 66,00 25200 9,50 11,30 0,13 25 14,51 Vaisala A -1,14 26,10 26,38 26,20 26,46 26,20 155,78 9150 25,50 28,50 0,55 22 -3,33 Wecan Electronics 1,69 6,00 6,23 5,95 5,95 5,95 35,38 1300 5,60 7,20 0,10 15 9,09 K Ke em miia an ntte eo olllliissu uu uss Kemira 1,38 7,36 7,40 7,30 7,43 7,40 44,00 162156 6,60 7,60 0,30 13 11,18 Orion A -0,19 21,46 21,55 21,50 21,65 21,65 128,73 520 20,00 22,80 1,10 17 5,71 Orion B 0,65 21,65 21,68 21,60 21,68 21,68 128,90 46116 20,24 22,70 1,10 17 5,10 Uponor 0,68 20,80 20,90 20,70 20,85 20,83 123,85 50800 18,05 21,00 0,80 18 12,19 V Viie essttiin nttä ä jja a k ku usstta an nn nu uss Alma Media I 19,50 20,50 18,25 20,50 0,20 7,73 Alma Media II 0,52 19,50 19,60 19,50 19,70 19,60 116,54 2650 16,60 20,20 0,20 21,80 Janton 1,99 10,25 10,50 10,05 10,05 10,05 59,75 100 9,75 11,00 0,50 16 -3,30 Keskisuomalainen 34,50 35,00 34,00 36,80 1,85 11 15,00 Sanoma-WSOY A -4,08 11,75 13,00 11,51 13,00 0,47 18 3,07 Sanoma-WSOY B 0,87 11,60 11,68 11,50 11,68 11,68 69,45 27750 10,75 12,50 0,47 17 4,98 Talentum 0,22 4,51 4,70 4,60 4,60 4,60 27,35 36100 4,45 5,19 0,10 -2,17 M Mu uu u tte eo olllliissu uu uss Amer A 3,06 34,01 34,19 33,20 34,50 34,20 203,34 142424 27,00 34,50 1,10 12 18,30 Exel 0,75 9,42 9,60 9,40 9,40 9,40 55,89 1070 8,50 10,05 0,35 15 0,21 J.W.Suominen Yht. 0,59 -1,45 10,22 60,77 Invesco GT PRC -1,30 3,79 9,87 67,62 Invesco GT Taiwan Gr. -1,59 3,10 3,30 3,20 3,20 3,20 19,03 5000 1,84 3,35 2 171,93 A Comp. K/100 0,45 -13,17 539,67 3208,75 Nordea Global Mob. Bond A -0,04 -1,62 98,80 587,44 JPMF Gl. World Bond 0,43 0,56 1,63 9,68 Baring USD Corp. 1,94 -1,68 -26,93 15,22 90,49 FF France Fund 5,06 2,87 -11,68 28,65 170,35 FF Germany Fund 3,67 -1,40 -20,80 21,17 125,87 FF Greater China (USD) -1,94 -3,36 -15,59 46,94 321,57 0,21 FF Iberia Fund 3,68 0,20 -11,91 24,49 145,61 FF Indonesia Fund (USD) -1,31 8,33 8,68 3,01 20,59 0,02 FF International Fund (USD) 1,77 0,39 -18,20 23,06 157,98 FF Italy Fund 3,79 0,31 -13,01 19,72 117,25 0,02 FF Japan Fund (JPY) 2,84 2,00 -19,32 137,80 7,08 FF Japan Sm. K/1000 0,01 0,26 3,89 209,12 1243,37 Sampo Oblig. Eur. Gl. Opport. Ind. Yield Bond -3,90 -9,46 6,41 38,11 0,07 MST Gl. 2020 T/1000 2,67 -0,95 -14,14 846,27 5031,69 48,00 Sampo T. Finland 0,04 0,05 0,04 0,04 0,04 0,24 113000 0,04 0,05 Benefon 1,71 1,78 1,80 1,78 1,90 1,80 10,70 70800 1,70 2,80 -27,35 Efore A 7,10 1,66 1,75 1,64 1,66 1,66 9,87 1200 1,54 2,29 0,10 -5,68 Elecster 5,10 5,30 4,95 5,44 0,08 33 3,03 Evia 4,00 2,60 2,78 2,70 3,50 0,29 40 7,00 Honkarakenne B -3,09 3,76 3,99 3,85 4,70 0,34 -11,53 Ilkka 1 26,00 26,50 26,00 26,00 26,00 154,59 80 23,00 26,00 1,50 10 12,99 Ilkka 2 -2,61 22,01 22,60 22,60 22,60 22,60 134,37 40 19,50 23,50 1,50 8 15,18 Incap 4,10 4,50 4,04 5,63 0,10 18 -14,58 Kasola A 1,45 1,60 1,45 1,65 0,10 5 3,57 Kekkilä A -11,74 4,81 5,29 5,29 5,31 5,30 31,51 1200 5,20 5,85 0,40 8 -8,38 Kesla A -4,08 4,70 5,29 3,20 5,20 0,30 18 51,61 Kylpyläkasino A (T) 2,15 2,10 2,10 3 2,38 Larox B -4,36 9,00 9,77 9,00 9,20 9,20 54,70 1800 6,50 10,00 0,45 8 40,63 Marimekko 0,76 9,25 9,48 9,35 9,35 9,35 55,59 2200 7,35 9,70 0,65 8 28,47 Martela A -0,23 22,10 24,50 21,05 26,00 2,02 4 0,45 Menire 6,25 0,34 0,35 0,34 0,35 0,35 2,08 13800 0,33 0,69 -42,37 Neomarkka 5,25 5,50 5,25 5,25 5,25 31,22 2500 4,64 5,50 0,08 9,15 Panostaja A 0,80 0,81 0,81 0,82 0,81 4,82 7000 0,79 0,98 0,09 2 -3,61 Panostaja B 1,25 0,81 0,85 0,78 0,97 0,09 2 -3,57 Plandent A 6,50 7,19 6,70 7,00 7,00 41,62 1200 5,70 7,00 0,17 11 16,49 P-Karjalan Kp A -9,42 77,00 90,00 2,52 36 -9,41 Raisio K 0,50 2,01 2,19 2,09 2,09 2,09 12,43 500 1,54 2,25 0,02 52 38,62 Suomen Spar A -3,10 28,10 34,35 27,00 30,00 0,20 8,08 Suomen Spar K -3,10 28,10 34,35 27,00 30,90 0,20 8,08 Suomen Helasto 0,63 0,65 0,61 0,75 0,05 8 1,61 S. Value 1,49 -1,00 8,87 60,77 Invesco GT G. A -0,05 0,37 4,43 1,91 11,35 Seligson Euro Obl.ind. A 0,08 0,12 114,08 781,53 JPMF USD Gl. (Eur) K/1000 3,99 -3,26 -41,12 294,46 1750,78 Mand. Berg Sicav Far East (USD) -0,62 -0,55 -8,63 127,29 872,03 A. Berg Sicav Germany 3,77 -1,45 -20,66 290,34 1726,28 A. A -0,05 0,15 0,20 19,83 117,90 0,79 Conventum Euro Oblig. Ent. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 2.3. (JPY) 2,00 0,53 -14,14 956,50 49,16 FF Korea Fund (USD) 3,60 3,91 29,67 7,28 49,85 FF Latin America (USD) 5,93 5,39 -5,67 8,41 57,64 0,05 FF Malaysia Fund (USD) -1,02 2,33 3,79 14,52 99,47 0,02 FF Nordic Fund (SEK) 2,45 0,91 -15,85 434,70 284,37 FF Pacific Fund (USD) 1,74 0,80 -16,24 8,77 60,08 FF Singapore Fund (USD) -0,97 -3,03 -13,25 15,38 105,36 0,07 FF South East Asia (USD) -0,11 -1,58 -6,92 1,80 12,34 FF Switzerland Fund (CHF) 1,78 -1,17 -19,78 30,38 122,39 FF Taiwan Fund (USD) 0,82 -6,05 -9,57 6,73 46,07 FF Thailand Fund (USD) 3,46 8,84 10,35 7,23 49,52 FF United Kingdom (GBP) 0,99 -2,00 -13,06 1,42 13,87 0,01 FF World Fund (USD) 2,86 0,29 -11,82 10,44 62,07 Fidelity Consumer Industries Fund 2,22 1,62 -2,77 17,52 104,17 Fidelity Emerging Japan Fund 1,05 -0,67 -5,60 491,90 25,28 Fidelity European Mid Cap Fund 2,92 4,54 -11,40 17,26 102,62 Fidelity Financial Services Fund 3,11 -3,47 -8,58 17,26 102,62 Fidelity Health Care Fund 0,27 -1,83 -4,48 18,75 111,48 Fidelity Industrials Fund 3,20 2,58 1,11 19,05 113,27 Fidelity Technology Fund 0,99 -11,35 -18,08 7,67 45,60 Fidelity Telecommunications Fund 3,74 -6,84 -26,82 6,15 36,58 Fides Consumer A 100,00 594,57 Fides Consumer B 100,00 594,57 Fides Financial A 100,00 594,57 Fides Financial B 100,00 594,57 Fides Healthcare A 100,00 594,57 Fides Healthcare B 100,00 594,57 Fides Industrial A 100,00 594,57 Fides Industrial B 100,00 594,57 Fides New Media A 2,25 -15,69 -52,04 29,55 175,70 1,91 Fides New Media B 2,25 -15,69 -49,52 36,85 219,10 Fides Telecom A 3,11 -13,22 -46,14 48,79 290,09 3,21 Fides Telecom B 3,10 -13,22 -43,31 61,45 365,37 FIM Fenno 3,13 3,56 11,74 54,74 325,47 FIM Mondo K 1,83 -1,49 -10,42 750,72 4463,58 FIM Mondo T 1,83 -1,49 -10,42 750,72 4463,58 FIM Nordic 3,42 0,57 8,77 52,14 FIM Rento 2,48 -0,22 -1,94 9,10 54,11 FIM Rohto -1,06 -4,50 -14,95 9,33 55,47 FIM Russia 2,51 3,33 80,57 20,82 123,79 FIM Tekno 2,39 -5,59 -31,66 11,14 66,24 FIM Unioni 4,28 -1,94 -17,85 6,58 39,12 Firstnordic Europe 2,08 -1,95 8,73 51,91 Firstnordic Eur. UPM 98 A-opt. Plus K/100 0,40 999,90 5945,15 Nordea Am. Soc. Berg Euro K. Bond 0,30 0,70 1,00 5,95 SEB Lux Euro Bond 0,10 0,51 3,78 0,99 5,87 0,02 SEB Lux Internat. -0,62 0,72 1020,08 6988,27 Evli Altius A -4,14 -3,97 -4,11 98,65 586,56 Evli Altius B -0,05 0,13 4,24 107,25 637,68 Evli Corporate Bond A 0,08 -0,19 -1,29 103,03 612,60 4,10 Evli Corporate Bond B 0,08 -0,19 2,85 111,87 665,14 Evli Eur. 3,80 6,00 6,00 9,00 73 -41,98 Exel 1998 A-opt. Bond K 0,26 0,12 3,25 110,96 659,75 Nordea Pro Corp. Europe Equity A -USD 0,90 -2,07 16,73 12,28 84,13 JPMF Em. Aasia T 1,91 0,68 -7,44 19,23 114,35 1,03 Mandatum Eurooppa T 3,11 -0,93 -17,29 15,48 92,01 1,02 Mandatum Eurooppa K 3,11 -0,93 -12,40 17,18 102,14 Mandatum Global K 3,28 -1,06 -18,47 25,09 149,17 Mandatum Global T 3,28 -1,06 23,66 140,68 1,07 Mandatum Osake K. Gr. Pitkäk. K 0,11 -1,76 1,56 941,51 5597,96 Mandatum Osake K. 1,47 0,69 11,44 1,45 8,63 SEB Lux Eastern Europe 1,53 -3,64 20,45 1,06 6,30 SEB Lux Emerg. Debt 0,52 2,12 108,69 744,60 Pictet USD Bonds 0,33 1,33 373,69 2560,04 Roburs Obl.fond/100 1,21 2,30 -2,45 1277,03 7592,85 32,81 Sampo E. Pörssiveturin pakkaspäivä esti yleisindeksin nousun, mutta painorajoitettu portfolioindeksi kipusi vahvan perusteollisuuden ansiosta 0,6 prosenttia plussalle. B 0,93 -12,77 -27,06 8,61 51,18 Evli Nordic Smaller Com A -2,79 -7,29 -42,93 9,40 55,88 1,90 Evli Nordic Smaller Com B 1,35 -3,33 -40,49 10,72 63,73 Evli Select A -1,48 -3,13 -8,64 8,23 48,93 0,90 Evli Select B 2,73 1,01 -4,74 10,68 63,49 Evli U.S. (Eur.) T/1000 3,64 -1,15 -11,21 980,08 5827,29 52,87 Sampo S. Dynamic A -USD 1,38 0,11 -8,62 8,80 60,29 JPMF Global Equity A -USD 1,37 -2,68 -17,67 17,05 116,80 0,58 JPMF Global Financ. Berg Euro Korko A/100 0,05 -3,70 -0,20 172,43 1025,22 7,00 A. Cap Eur. ex-US Bond A 0,18 0,36 138,11 946,15 JPMF Gl. Berg Global A/100 2,49 -7,50 80,59 479,17 3,00 A. A 1,00 -1,20 999,33 5941,75 JPMF USD Gl. Bond A 0,21 0,36 -2,20 87,28 518,94 6,10 Gyllenberg Eur. T/100 0,14 -3,59 0,62 4,38 26,04 0,16 Nordea Obligaatio.fi K/1000 0,14 0,01 4,47 231,99 1379,35 Nordea Obligaatio.fi T/1000 0,14 -3,56 0,75 210,42 1251,10 7,75 Nordea Pro Corp. Bal. -0,15 -0,79 45,26 310,06 Invesco GT Cont. B 4,09 0,52 -7,72 15,53 92,34 0,69 WIP Pikkujättiläiset 0,68 1,24 28,93 38,28 227,60 WIP Value Visions A 6,96 5,62 13,16 24,42 145,19 WIP Value Visions B 6,98 5,63 8,79 22,53 133,96 0,87 Ålandsb. Berg Euro Ob. Bond (USD) -0,12 0,46 -6,87 0,87 5,95 0,03 FF Sterling Bond GBP) -1,07 0,28 2,71 FF US Dollar Bond (USD) 0,24 -1,59 2,42 5,81 39,77 0,15 FF US High Yield (USD) 0,19 9,71 66,49 Fidelity European High Yield Fund-0,81 -2,03 -15,95 8,16 48,52 Fides Eurobond A 0,50 -0,66 -1,61 92,30 548,79 4,92 Fides Eurobond B 0,50 -0,66 3,58 105,42 626,80 Fides High Yield B A -0,59 -3,85 86,05 511,63 9,63 Fides High Yield B B -0,58 -3,86 95,26 566,39 FIM Euro 0,32 3,89 18,94 112,61 Firstnordic EMUBondA 0,15 0,48 11,41 67,85 Firstnordic EMUBondD 0,23 -3,50 10,42 61,96 0,45 Firstnordic Gl. 98 opt. Os. Berg Eettinen A 0,49 99,71 592,85 A. Markets 3,96 1,78 12,59 74,86 Baring Global Equity 2,62 -0,63 7,84 46,61 Baring Global Resources 5,16 9,56 12,84 76,34 Baring H. 6,39 3,53 16,99 116,39 Invesco GT Leisure 2,50 0,73 15,16 103,86 Invesco GT N. Eur. Equity D 1,32 94,87 649,93 JPMF US S. O. A 2,10 -0,71 19,48 115,82 Opstock Global Bal. Mark K 1,82 4,86 168,66 1155,44 Pictet Targ. S. A 0,93 -12,77 -30,30 7,85 46,67 1,10 Evli IT-Informaatioteknol. Berg Small Cap B/100 0,85 -0,66 -11,37 243,83 1449,75 A. Smaller Comp. 0,39 5,12 5,45 5,15 5,15 5,15 30,62 500 5,00 5,50 6 2,40 Raute A-optio 1/98 Sampo A-opt. Markets 1,07 1,95 14,14 96,87 MST Australian & New Z. Corp. 0,35 0,69 3 Sonera 99 A-opt. B -0,04 0,18 4,37 22,68 134,85 Credit Agricole Euro B. High Yield A -0,59 -3,48 93,53 556,11 Evli Eur. Pro B/100 0,06 0,23 104,10 618,95 Aktia Likvida/100 0,05 0,24 3,79 20,53 122,07 Aurator Likvidi 0,05 0,33 4,46 107,86 641,31 Carnegie Likvidi 0,06 0,28 0,22 17,84 106,07 0,68 Conventum Euro Likvidi 0,05 0,25 3,73 20,31 120,76 Evli Euro Korko 0,05 0,25 3,90 22,42 133,31 Evli Money Manager+ A -4,01 -3,82 0,29 98,02 582,81 Evli Money Manager+ B 0,06 0,25 4,54 106,46 632,98 FF Austr. T/1000 2,05 1,09 -3,10 150,67 895,84 7,74 Sampo Sekt. 1,61 -0,78 12,66 86,73 Turun yliopiston rahasto A 5,35 -4,35 -19,41 54,36 323,21 3,04 Turun yliopiston rahasto B 5,35 -4,35 -15,17 60,23 358,11 Ålandsb. B -0,11 0,33 0,44 1,84 10,92 0,07 Seligson Euro Corp. T/1000 4,81 7,36 -24,78 104,21 619,60 6,41 Sampo Eur. Berg Sm. A 4,77 -4,05 -13,26 30,54 181,58 2,04 Conventum Fut. Markets 1,73 -2,30 12,34 73,37 MST Eur. S. Eq. Y. B/10 0,06 0,24 0,02 17,86 106,21 0,70 Tapiola Rahamarkkina 0,07 0,29 5,40 10,57 62,86 K Ke essk kiip piittk kä än n k ko orro on n rra ah ha asstto ott A. Bond 0,19 0,37 10,73 63,80 Invesco GT Eur. F K 2,13 -1,26 -35,34 6,82 40,56 Mand. Wireless 1,29 -14,49 -50,83 0,24 1,40 SEB Lux Gl. N.Am. Bond A 0,17 0,34 126,93 869,56 JPMF USD Gl. A USD 0,74 0,88 14,95 102,42 JF Pacific Equity A -USD 1,12 -1,86 -13,11 35,26 241,56 0,33 JF Pacific Technology A 2,91 1,44 -2,30 6,36 43,57 JF Singapore -1,55 -3,29 -1,44 8,24 56,45 JF Taiwan 0,62 -5,84 -9,22 12,90 88,37 JPMF America Equity A -USD 0,92 -2,62 -9,63 69,47 475,92 JPMF Am. Corp. Inv. Eurokorko A/1000 0,09 0,18 3,75 1904,24 11322,10 Handelsb. T/1000 2,00 -0,05 -6,19 1034,59 6151,39 56,15 Sampo Suomi Yhteis. A 3,52 -3,70 647,35 3848,97 JPMF UK Equity A -GBP 2,22 -0,27 -11,86 7,36 71,70 0,03 JPMF US Disc. Ent. B. Bond A 0,29 0,88 106,72 634,53 JPMF Gl. maaliskuuta. Kiint. M. Eur. Sm. ja elektron. K/1000 2,00 -0,05 -1,26 1157,20 6880,40 Sampo Sekt. B. E. Bond A 0,22 0,07 124,38 852,09 JPMF EUR Gl. V Vo oiitttto o-o ossu uu uss on tuottorahastojen maksama osuuskohtainen hyvitys. S. B/100 2,24 -0,72 -8,51 173,10 1029,21 A. 0,75 -2,46 17,45 119,54 MST Japan 2,18 1,00 14,08 96,46 MST Japan Opport. Yhd. Index B 3,84 -0,90 -11,95 86,16 512,28 Gyllenberg Eur. A -0,03 0,39 107,03 636,37 Opstock Fin. 98 opt. Berg Euro Yhd.korko B 0,02 0,22 4,14 108,78 646,78 A. kasv. Europe Value A 3,35 0,43 18,53 110,17 Ålandsb. T/1000 1,96 -0,42 -5,66 195,95 1165,07 10,26 Sampo Euro Value T 3,78 1,70 38,74 230,36 Sampo Glob. Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus. K/1000 3,36 0,46 -10,14 610,76 3631,41 Sampo Komp. Pitkäk. Eurost. Berg Optimal B/100 1,18 -0,13 1,31 402,92 2395,65 A. 1,44 -3,78 24,66 168,94 MST Latin American 4,77 2,70 9,89 67,75 MST New Energy 1,83 -6,83 6,68 45,76 MST North American 1,19 -1,29 60,36 413,51 MST North Am. Private Cons. Europa 2,10 -5,07 -20,45 31,09 184,85 0,52 Handelsbanken Global IT -0,86 -10,96 -21,34 9,18 54,58 Handelsb. 2,54 10,88 10,95 10,51 11,00 10,90 64,81 167634 9,80 15,50 0,07 61 -20,18 Evox Rifa Group -9,09 0,10 0,12 0,11 0,11 0,11 0,65 44500 0,11 0,14 -16,67 F-Secure -0,84 1,18 1,19 1,18 1,22 1,19 7,08 265500 1,12 1,43 -1,67 Instrumentarium 0,09 55,95 56,00 55,75 56,03 55,95 332,66 110731 46,60 56,50 1,20 19 18,92 JOT Automation 0,39 0,40 0,39 0,40 0,39 2,32 191100 0,38 0,68 0,01 -23,53 KSP Yhtiöt 4,95 5,00 5,00 5,00 5,00 29,73 1380 4,95 5,95 0,24 -11,61 Nokia -0,61 24,42 24,48 23,90 24,55 24,43 145,25 17442685 22,10 30,32 0,27 31 -12,32 Okmetic 2,00 5,10 5,20 4,95 5,20 5,20 30,92 12400 4,30 5,99 6,25 Perlos 9,00 9,05 8,98 9,05 9,05 53,81 131715 7,99 12,55 0,26 57 -21,12 PKC Group -1,48 6,01 6,29 6,00 6,30 6,30 37,46 2300 5,80 7,00 0,40 11 1,86 PMJ automec 4,69 0,67 0,69 0,67 0,70 0,69 4,10 49600 0,61 0,88 -1,47 Sonera -0,37 5,36 5,40 5,24 5,43 5,40 32,11 2121594 4,50 6,35 0,07 12 -7,43 SSH Com. Berg Sicav N. K 0,81 -0,22 -0,71 18,96 112,70 Mandatum Private K 1,54 -0,48 -4,85 17,01 101,15 Mandatum Private T 1,54 -0,48 17,01 101,15 Mandatum Safeguard K 0,02 -0,83 0,48 19,54 116,20 Mandatum Safeguard T 0,02 -0,84 19,44 115,61 0,10 MST Euro Gl. Income 0,97 9,45 Invesco GT Str. Amer.fi T/100 4,61 -0,43 -6,14 875,67 5206,52 11,10 Nordea Maailma K/100 2,06 -2,07 -9,73 21,85 129,92 Nordea Maailma T/100 2,07 -3,62 -11,17 20,52 122,02 0,33 Nordea Medica LS K/100 -0,11 0,12 -1,54 117,99 701,56 Nordea Medica LS T/100 -0,11 -1,40 -3,04 110,44 656,67 1,70 Nordea Nordia K/100 3,77 0,95 -10,77 7,15 42,50 Nordea Nordia T/100 3,77 -0,61 -12,14 6,72 39,98 0,10 Nordea Nordic SC K/100 2,08 1,83 -11,91 164,20 976,28 Nordea Nordic SC T/100 2,09 0,53 -13,04 157,78 938,14 1,99 Nordea Pro Eurooppa K/100 2,43 -1,04 -9,50 108,18 643,20 Nordea Pro Eurooppa T/100 2,43 -7,17 -15,11 97,19 577,88 6,39 Nordea Pro Suomi K 2,23 1,94 7,59 25,08 149,14 Nordea Pro Suomi T 2,23 -4,09 1,23 22,28 132,48 1,37 Odin Finland 1,50 6,07 29,01 184,24 1095,44 Odin Maritim 8,82 8,62 13,93 23,06 137,11 Odin Norden 3,41 3,85 0,81 62,09 369,17 Odin Norge 4,30 3,30 -12,29 96,44 573,41 Odin Offshore 5,54 2,63 -23,81 8,96 53,27 Odin Sverige 2,87 4,85 29,21 64,81 385,34 Op-Aasia A 1,69 -2,48 87,64 521,08 Op-Aasia B 1,69 -5,42 85,00 505,39 2,54 Op-Amerikka A 1,49 -3,27 92,70 551,17 Op-Amerikka B 1,49 -6,18 89,91 534,58 2,71 Op-Britannia A 2,12 -0,34 92,08 547,48 Op-Britannia B 2,14 -3,32 89,32 531,07 2,69 Op-Delta A 2,34 0,71 8,71 90,87 540,29 Op-Delta B 2,35 -2,32 88,14 524,06 2,64 Op-Euro Kasvu A 1,95 -0,52 -17,60 113,89 677,16 Op-Euro Kasvu B 1,96 -3,50 110,47 656,82 3,36 Op-Euro Osake A 5,79 -3,24 -16,38 17,92 106,55 Op-Euro Osake B 5,85 -6,16 17,38 103,34 0,53 Op-Focus A 3,14 0,73 103,04 612,65 Op-Focus B 3,14 -2,30 99,94 594,22 2,99 Op-Itä-Eurooppa A 1,80 -2,17 16,55 99,95 594,28 Op-Itä-Eurooppa B 1,81 -5,11 96,95 576,44 2,95 Op-Medical A 1,91 1,25 -8,35 102,34 608,49 Op-Medical B 1,91 -1,79 99,27 590,23 2,91 Op-Metsä A 3,70 5,88 24,12 51,00 303,23 Op-Metsä B 3,71 2,70 49,47 294,14 1,42 Op-Suomi Kasvu A 1,50 3,00 104,13 619,13 Op-Suomi Kasvu B 1,51 -0,10 101,00 600,52 3,03 Op-Teknologia A 1,81 -12,16 -28,27 36,62 217,73 Op-Teknologia B 1,81 -14,82 35,51 211,13 1,15 Op-Trendi A 3,00 -2,00 -14,94 74,95 445,63 Op-Trendi B 3,02 -4,94 72,70 432,25 2,19 Opstock Euro Index A 5,54 -2,52 -14,37 101,03 600,70 Opstock Euro Index B 5,54 -5,45 97,99 582,62 2,95 Opstock Finl. Eur. Growth A -USD 0,15 -2,08 -18,77 6,58 45,08 JPMF US Strat. Berg Optimal A/100 1,17 -4,96 -3,60 313,48 1863,87 16,00 A. Ind. Nord. Tech. Dollar C (AUD) 0,05 23,69 83,94 FF Can. Equity A 1,39 -2,69 750,86 4464,41 JPMF Eur. Eur. H. Bolags. M. ex-Europe 1,91 -1,84 8,00 47,57 MST Global Equity 0,92 -0,88 80,32 550,25 MST Global. (Eur) T/1000 3,99 -3,26 -42,89 285,63 1698,28 13,89 Mandatum Baltic K/1000 2,51 4,85 10,95 145,17 863,14 Mandatum Batit T/1000 2,51 4,85 7,62 140,81 837,22 3,75 Mandatum BioTech+ K -0,38 -5,50 -20,22 18,01 107,11 Mandatum BioTech+ T -0,37 -5,49 17,01 101,16 1,04 Mandatum Em. Bond 0,10 0,38 115,41 464,93 MST USD Global Bond -0,06 16,14 110,57 0,04 MST USD Reserve 0,07 136,90 937,86 Nordea Euro Obl. Large Cap A -USD 0,92 -2,99 -13,35 8,76 60,01 JPMF Am. -0,31 29,11 32,49 32,00 32,00 32,00 190,26 50 27,00 41,00 13 -11,79 TJ Group 99 A-opt. 0,81 -3,72 750,00 38,55 Invesco GT Nippon G. USD 3,36 2,57 -6,77 48,23 330,41 Aktia Capital A/100 2,51 0,55 13,30 61,78 367,33 0,02 Aktia Capital B/100 2,51 3,66 16,80 75,86 451,04 Aktia Euro A/100 4,12 -0,11 -10,57 18,20 108,21 0,66 Aktia Euro B/100 4,11 -0,10 -10,55 19,75 117,43 Aktia Global A/100 3,83 -1,23 -12,11 22,49 133,72 0,85 Aktia Global B/100 3,84 -1,23 -12,11 26,50 157,56 Aktia Medica A/100 0,97 -3,36 -10,17 91,42 543,56 3,23 Aktia Medica B/100 0,96 -3,36 -10,17 94,24 560,33 Aktia TMT A/100 4,53 -9,07 -33,18 51,41 305,67 Aktia TMT B/100 4,53 -9,07 -33,18 51,41 305,67 A. Europe K 2,30 -1,98 127,99 760,99 Pictet Targ. Myös USA:n yksityiset tulot ja yksityinen kulutus kasvoivat molemmat odotettua jyrkemmin 0,4 prosentilla. D 0,83 99,15 589,52 Mandatum I-Eur. T/100 0,45 -14,57 530,96 3156,95 9,32 Nordea IT K/100 1,62 -10,13 -31,95 55,35 329,10 Nordea IT T/100 1,62 -11,63 -33,08 51,94 308,83 0,92 Nordea Itä-Eurooppa.fi K/100 3,19 -1,04 17,62 1032,68 6140,01 Nordea Itä-Eurooppa.fi T/100 3,19 -1,78 16,74 1024,92 6093,92 7,66 Nordea Japani K/100 4,59 4,91 -23,98 15,53 92,31 Nordea Japani T/100 4,60 3,19 -25,23 14,55 86,48 0,23 Nordea Kasvuyhtiö Plus K 0,48 -6,92 806,16 4793,23 Nordea Kasvuyhtiö Plus T 0,48 -8,43 793,08 4715,45 13,57 Nordea Kaukoitä.fi K/100 0,23 -0,14 3,57 946,58 5628,13 Nordea Kaukoitä.fi T/100 0,23 -1,52 2,14 933,52 5550,48 12,87 Nordea Lat. Tech. 2030 T/1000 3,93 -1,53 -17,66 778,27 4627,38 45,32 SEB Lux International A 2,31 -2,05 -10,93 23,44 139,34 Seligson Joustosalkku A 1,32 0,83 1,70 10,31 61,32 Seligson Joustosalkku B 1,32 0,84 -2,49 9,89 58,79 0,42 Seligson Vakaasalkku A 0,12 0,27 3,51 10,85 64,53 Seligson Vakaasalkku B 0,12 0,27 3,51 10,85 64,53 Sp-Yhdistelmärahasto B/100 2,53 -0,37 -5,87 80,37 477,86 Tapiola 2010 0,88 -0,65 -5,12 10,84 64,48 Tapiola 2015 1,14 -0,70 -5,71 10,75 63,90 Tapiola 2020 1,19 -0,31 -5,58 10,78 64,09 Tapiola 2025 1,15 -1,00 -7,13 10,57 62,85 Tapiola Maailma 1,10 -0,93 -5,85 10,67 63,45 Tapiola Tasapaino 2,25 10,22 60,79 Templeton Global Bal. O. Markets 1,96 2,60 11,44 78,37 Invesco GT Energy 4,87 4,00 8,83 60,49 Invesco GT Euroland 0,72 -3,83 7,03 41,80 Invesco GT Financial Services 0,82 -4,21 8,64 59,19 Invesco GT German G. Equity A 5,59 7269,00 373,58 JPMF Latin Am. Tech K/1000 4,09 -7,67 -31,98 152,35 905,83 Mand. Bond A 0,21 0,57 109,79 652,78 JPMF Sterling Bond A -GBP 0,58 0,39 0,49 1,04 10,08 0,03 JPMF US Bond A 0,39 1,03 133,06 911,56 JPMF US Sh. USD 1,03 -4,37 -21,35 48,97 335,48 ABN AMRO Latin Am. Osake romahti huonojen uutisten myötä yli kymmenen prosenttia 20 euron tasolle. East. -2,59 -2,01 8,29 56,79 Invesco GT Healthcare -0,48 -1,94 54,09 370,55 Invesco GT Hong Kong Invesco GT Hong Kong -2,95 -3,34 76,58 524,63 Invesco GT India -2,11 6,77 8,83 60,49 Invesco GT Investment 0,60 -3,37 26,98 184,83 Invesco GT Italia 3,33 -0,61 6,51 38,71 Invesco GT Japan 3,26 2,15 15,20 104,13 Invesco GT Japan Ent. U. Healthscience 0,63 -3,11 11,22 76,86 MST European 1,02 -2,17 49,53 339,32 MST Eur. Gr. B/100 -0,02 0,20 4,43 255,33 1518,12 A. YIT-Yhtymä 98 opt. Bond -0,06 0,06 16,02 95,25 0,05 MST Euro Reserve 0,07 0,27 67,14 399,20 MST Euro ST Gl. Multimarket 3,01 -0,88 -10,10 23,58 140,20 Invesco GT Eur. Os. 0,34 1044,08 6207,82 Credit Agricole Global B. T/1000 0,01 0,26 -1,30 185,73 1104,30 9,44 Sampo Valtionoblig. America 2,01 -3,24 -9,59 36,09 214,58 Handelsb. A/10 0,06 0,24 4,08 19,35 115,03 Seligson Rahamark. 1,32 -5,64 3,85 26,38 Invesco GT Technology -2,45 -14,28 13,51 92,55 Invesco GT Telecom 0,26 -16,12 11,76 80,56 Invesco GT US Equity -4,75 -15,70 35,50 243,20 Invesco GT US Smalls Co -0,17 -7,44 39,95 273,69 Invesco GT WW Dyn. Eq. K 2,10 -0,02 4,72 25,45 151,32 Sampo Suomi Yhteis. Japan 2,37 -0,38 -27,25 2,59 15,40 Handelsb. Bonds 0,47 0,52 2,13 17,27 102,68 Handelsb. Small C. T/1000 0,08 0,22 0,39 1060,09 6303,01 42,37 Ålandsb. A 0,19 0,55 10,19 60,56 Seligson Euro Corp. Global Value B 3,36 -1,12 -18,90 14,16 84,19 Ålandsb. Lukema ylitti kirkkaasti Bloombergin 51 pisteen konsensusennusteen. Health C 0,95 0,63 19,81 117,81 Firstnordic Gl. T/1000 2,55 -2,31 -19,46 110,96 659,74 6,50 Sampo S. Em. M. T 2,07 -0,82 15,09 89,70 Mand. Growth A 2,03 -17,84 6,54 38,89 JPMF Europe Strat. ex-US S. 0,56 -0,37 15,60 92,75 Firstnordic Far East -0,58 -1,87 15,66 107,30 Firstnordic Gl. -2,43 41,00 48,60 43,50 43,50 43,50 258,64 400 37,50 64,95 55 -28,26 Nordic Alum. Grade B 0,35 0,33 104,73 622,72 Evli Euro Valtionobl. Share Index B 0,06 -0,25 -5,84 15,80 93,94 H He ed dg ge e rra ah ha asstto ott 3C Alpha -1,13 1,28 12,09 105,07 624,72 Avenir A 0,21 0,31 12,25 1151,39 6845,85 Avenir B 0,21 0,31 12,25 1151,39 6845,85 Evli Citius A -3,43 -2,81 98,05 583,00 Evli Citius B 0,61 1,26 102,16 607,39 Mandatum Omega K 0,35 0,54 21,59 128,34 Mandatum Vega T/1000 -0,31 -1,60 3,04 721,50 4289,84 Opstock RM Optimus A 0,09 0,22 100,29 596,30 Opstock RM Optimus B 0,09 -2,80 97,27 578,34 3,01 Seligson Phalanx A 1,02 -0,10 25,71 3,06 18,20 Seligson Phalanx B 0,99 -0,11 21,12 2,75 16,37 0,09 S Siijjo oiittu ussrra ah ha asstto ott Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus M Mu uu utto oss% % vvk ko o kertoo rahaston tuoton viikon ajalta, M Mu uu utto oss% % 1 1 k kk k tuoton kuukauden ajalta. (T) 0,05 0,05 0,54 30 M-real 97 B-opt. 219 Perlos 99 A-opt. B 0,19 0,55 10,19 60,56 Tapiola Korko 0,37 0,84 4,77 10,49 62,39 Templeton Glob. Päivän jyrkin laskija oli yt-neuvotteluista kertonut Tulikivi, jonka heikko menekki Saksan ja Sveitsin markkinoilla pakottaa sen neuvottelemaan lomautuksista. Gr. D 1,43 97,47 579,53 JPMF US Strat. B/100 2,28 -1,06 -25,94 124,27 738,88 A. Micro Cap A -USD -1,72 -4,42 12,90 72,65 497,70 0,05 JPMF Am. Tech. Eq. 2030 K/1000 3,93 -1,53 -13,33 887,04 5274,10 Sampo T. A/100 2,25 -5,31 -12,75 144,26 857,73 7,00 A. Smaller Comp. Disc. K/1000 0,07 0,16 4,41 1088,18 6470,02 Sampo E. Euro Active A 3,26 -0,44 -16,02 15,83 94,12 Ålandsb. Instit. Chance/Risk 3,40 -2,04 -14,58 1085,60 6454,66 SEB Lux Contin. Eastern Europe 0,64 -5,60 12,47 14,16 84,19 Handelsb. Enh. MediL. Teletech A -0,72 -10,34 31,58 216,35 JPMF Global 50 Equity A 0,82 -4,44 89,78 615,06 JPMF Glob. Euro-Obl. 4,32 1,77 -13,04 3,21 19,10 SEB Lux (F) Teknologi 1,65 -10,61 -29,85 2,59 15,38 SEB Lux Asia Fund 0,53 -2,56 0,08 3,62 21,54 SEB Lux Cap. T/1000 -0,23 -0,75 12,91 1200,75 7139,34 MST Euro Gl. T 2,15 -4,31 -32,92 18,05 107,30 0,76 MST Asian Em. B 0,04 -2,68 1,91 104,00 618,36 3,21 Opstock Fin. Europe 2,89 -3,28 -14,98 3,09 18,39 SEB Baltic Smaller Comp. High Yield Bond A -1,43 -6,01 -30,65 3,44 20,45 0,41 JPMF Euro F. Lyhytk. Bond 0,28 0,55 3,63 21,58 Invesco GT Eur. R Ra ah ha asstto olliisstta a jju ullk ka aiisstta aa an n lla au ua an ntta aiin n lle eh hd de essssä ä V Viip pu urra ah ha asstto ott Conventum Focus Tekno A 7,31 -10,08 -15,22 14,09 83,78 0,97 Conventum Focus Tekno B 7,34 -10,04 -9,79 15,95 94,83 Conventum Fut. B -0,19 5,13 5,15 5,13 5,15 5,15 30,62 6800 4,80 5,20 0,45 6 2,81 Ramirent -1,91 15,40 15,80 14,41 16,40 0,84 8 5,48 Tietoenator 0,31 29,49 29,56 29,40 29,90 29,49 175,34 111874 26,00 32,35 1,00 12 -0,03 M Me etta alllliitte eo olllliissu uu uss AvestaPolarit 5,25 5,30 5,20 5,35 5,28 31,39 276500 4,25 5,40 0,08 26 23,53 Componenta 2,15 2,21 2,15 2,15 2,15 12,78 3200 2,15 2,70 0,15 -0,46 Fiskars A 0,80 8,80 8,85 8,81 8,85 8,85 52,62 2752 8,35 9,10 0,31 22 6,28 Fiskars K -0,12 8,65 9,49 8,30 9,65 0,29 21 7,32 KCI Konecranes 0,12 33,55 33,99 33,50 34,98 33,60 199,78 11200 28,20 34,98 0,71 14 18,13 Kone B 0,11 100,01 104,00 99,50 105,00 104,00 618,36 35496 82,50 105,00 2,20 14 18,27 Metso 1,62 13,20 13,35 12,95 13,36 13,20 78,48 1080210 11,75 13,80 0,60 10 13,30 Nordic Aluminium 7,01 7,15 6,66 7,20 0,13 18 6,05 Outokumpu A 1,93 13,73 13,76 13,60 13,86 13,78 81,93 84700 11,90 14,00 0,61 23 14,90 Partek -1,23 11,21 11,35 11,30 11,40 11,30 67,19 2267 9,00 11,70 0,60 26 21,85 Ponsse 10,50 10,60 10,60 10,60 10,60 63,02 1200 9,45 10,60 0,65 12 10,41 Rautaruukki K 3,36 4,61 4,65 4,47 4,70 4,69 27,89 120568 4,10 4,75 0,25 21 11,89 Raute 9,47 9,50 9,50 9,50 9,50 56,48 1200 8,00 9,90 1,00 7 11,41 Rocla 7,05 7,65 6,70 7,85 0,35 9 6,82 Wärtsilä A 0,44 22,70 22,89 22,70 22,85 22,85 135,86 4600 20,55 23,29 4,00 4 6,52 Wärtsilä B -0,31 22,54 22,55 22,50 22,70 22,55 134,08 505898 20,50 23,50 4,00 4 4,55 M Me ettssä ätte eo olllliissu uu uss M-real A 0,12 8,36 8,60 8,35 8,36 8,35 49,65 1000 6,80 8,64 0,60 15 24,78 M-real B -1,50 8,52 8,70 8,65 8,75 8,70 51,73 995887 6,95 8,80 0,60 16 22,59 Stora Enso A 2,39 15,00 15,20 14,89 15,15 15,15 90,08 9900 13,80 15,50 0,45 15 7,53 Stora Enso R 1,47 15,14 15,16 14,85 15,40 15,15 90,08 1647517 13,75 15,62 0,45 15 6,25 Stromsdal B 2,40 2,53 1,90 2,75 8 29,73 UPM-Kymmene 1,22 41,60 41,65 41,09 42,00 41,66 247,70 410643 36,00 43,25 1,50 11 11,23 M Mo on niia alla atte eo olllliissu uu uss Aspo 0,28 7,04 7,30 7,04 7,30 7,04 41,86 1100 6,15 7,60 0,55 20 17,33 Hackman A 17,05 17,48 17,30 17,48 17,48 103,93 700 13,30 17,65 0,50 8 25,74 E En ne errg giia a Espoon Sähkö 30,30 31,00 28,06 31,05 0,36 52 4,48 Fortum 0,34 5,90 5,95 5,85 5,95 5,95 35,38 359398 4,75 5,95 0,26 10 21,40 E Elliin ntta arrv viik ke ette eo olllliissu uu uss Atria A 2,76 7,45 7,60 7,30 7,55 7,55 44,89 49900 5,85 7,90 0,43 8 27,35 Chips A 16,50 17,00 16,00 17,50 0,60 27 10,00 Chips B 0,64 15,80 16,20 16,00 16,00 16,00 95,13 200 15,00 16,20 0,60 25 3,95 Danisco (T) -0,50 40,05 40,95 40,00 40,00 40,00 237,83 50 37,50 41,00 75 1,39 Hartwall A 0,21 28,96 28,98 28,90 28,99 28,98 172,31 397383 22,52 30,00 1,10 21 24,03 HK Ruokatalo -0,93 4,26 4,35 4,30 4,40 4,30 25,57 16200 3,20 4,65 0,07 33 28,70 Huhtamäki 1,42 42,90 43,00 43,00 43,20 43,00 255,67 25760 35,50 44,40 1,25 10 18,18 Lännen Tehtaat -0,85 11,60 11,75 11,70 11,74 11,70 69,57 363 11,10 11,90 0,60 14 0,43 Olvi A 2,80 22,00 22,19 21,50 22,16 22,00 130,81 17650 19,65 23,00 0,90 10 11,96 Raisio V 2,08 1,47 1,48 1,44 1,48 1,47 8,74 1042190 0,91 1,52 0,02 37 56,38 R Ra ak ke en nn nu usstte eo olllliissu uu uss Lemminkäinen -0,32 15,55 15,80 15,60 15,80 15,60 92,75 2200 13,00 15,95 1,10 5 16,92 Tulikivi A -8,18 20,21 21,29 20,00 22,40 20,00 118,91 3950 20,00 23,50 1,13 8 -3,07 YIT-Yhtymä 0,62 16,25 16,40 16,20 16,40 16,40 97,51 14864 13,20 16,40 0,85 8 21,72 T Tiie etto olliiiik ke en nn ne e jja a e elle ek kttrro on niiiik kk ka a Aspocomp -0,85 8,13 8,40 8,00 8,40 8,40 49,94 203050 8,00 13,25 0,50 -29,37 Comptel 2,48 2,89 2,90 2,80 2,90 2,89 17,18 278315 2,45 3,93 0,06 31 -12,42 Eimo 2,17 2,19 2,15 2,19 2,19 13,02 233918 1,94 2,45 0,04 31 2,84 Elcoteq Network 0,24 8,32 8,47 8,31 8,48 8,38 49,83 18550 7,84 12,50 0,38 -15,62 Elisa Communic. Opportunities 0,80 -0,72 46,74 320,20 MST Gl. Small Cap A 1,39 1,17 -14,94 26,41 157,01 2,10 Fondita Nord. 7,10 8,09 5,50 8,00 6 42,00 Jippii 99 I-opt. B 5,35 5,70 5,00 5,70 0,19 9 5,94 Norvestia 0,68 14,90 15,30 14,90 14,90 14,90 88,59 100 13,80 16,19 1,40 11 7,97 Polar Kiinteistöt 2,33 0,44 0,45 0,44 0,44 0,44 2,62 3000 0,36 0,48 6 25,71 Sponda 0,78 5,19 5,25 5,25 5,25 5,25 31,22 101700 4,48 5,33 0,30 13 16,11 Technopolis -3,17 3,05 3,15 3,10 3,19 3,10 18,43 13200 2,88 3,32 0,25 9 5,81 Technopolis, mo -25,00 0,09 0,10 0,09 0,12 0,10 0,59 173900 0,09 0,17 K Ku ulljje ettu uss jja a lliiiik ke en nn ne e Birka Line A 14,10 16,50 14,50 15,50 0,65 15 -2,76 Birka Line B 14,50 15,00 13,40 15,95 0,65 15 11,11 Finnair 4,15 4,16 4,16 4,25 4,16 24,73 11450 3,70 4,30 0,65 4 11,86 Finnlines -0,04 24,40 24,50 24,40 24,50 24,50 145,67 28800 22,99 25,60 1,50 14 5,13 Silja 2,03 2,05 2,00 2,03 2,03 12,07 4600 1,65 2,05 11 21,56 Viking Line 0,05 22,21 22,65 22,40 22,65 22,40 133,18 1200 22,00 25,99 1,50 10 -0,05 K Ka au up pp pa a Kesko A -0,58 17,00 17,10 17,00 17,10 17,10 101,67 2250 14,90 17,70 0,60 28 13,33 Kesko B 10,30 10,35 10,30 10,40 10,30 61,24 37930 10,07 10,90 0,60 17 -0,96 Rautakirja A -1,82 49,10 52,00 47,00 52,00 1,93 12 10,09 Rautakirja B -8,00 46,00 51,50 47,00 50,00 1,93 12 2,22 Stockmann A 0,89 13,60 13,78 13,60 13,78 13,78 81,93 1754 12,11 13,78 0,60 1,49 Stockmann B 0,37 13,60 13,78 13,60 13,78 13,78 81,93 30600 12,40 13,80 0,60 1,12 Tamro -1,07 3,71 3,75 3,75 3,75 3,75 22,30 500 3,35 3,90 0,05 7,23 M Mu uu utt p pa allv ve ellu utt Aldata Solution -1,42 2,08 2,10 2,04 2,10 2,10 12,49 84290 1,97 2,72 50 -1,89 Jaakko Pöyry 17,50 18,10 16,00 18,80 0,60 14 10,34 Lassila &Tikanoja -1,26 18,76 19,00 19,00 19,00 19,00 112,97 4100 18,00 21,00 9,07 Novo Group 2,74 3,75 3,90 3,75 3,95 3,95 23,49 22600 2,54 3,95 0,12 20 45,91 Rak. Berg Global B/100 2,50 -4,07 83,57 496,88 A. Gl. B 4,76 -4,05 -7,74 34,56 205,48 Gyllenberg Momentum A 2,18 -0,40 -9,64 153,51 912,73 14,60 Gyllenberg Momentum B 2,17 -0,41 -1,25 183,85 1093,12 Mandatum Kontra K -3,05 1,47 1,77 13,88 82,54 Mandatum Vipu Kasvu 3,44 1,71 -8,19 29,20 173,59 SEB Optionsrätter Europaf. 0,34 -3,14 24,74 118,09 702,13 ABN AMRO Gl. T/1000 -0,54 -3,23 -9,67 787,99 4685,18 Mand. B -3,97 -28,91 -54,16 36,55 217,30 Evli Global A 2,36 -4,46 -20,65 8,76 52,08 0,80 Evli Global B 2,36 -4,46 -16,88 11,00 65,38 Evli Eur. 4,36 -2,75 -29,30 8,13 48,34 Handelsbanken Osake 2,17 1,08 4,44 1,88 11,18 Hiisi Euro 50 5,74 -2,38 -13,11 70,59 419,71 Hiisi Kasvu 4,33 -2,90 -14,93 65,29 388,20 Invesco GT Amer. B 5,20 -6,87 -50,39 20,19 120,02 Evli European Growth A 0,17 -5,69 -15,29 57,21 340,16 Evli European Growth B 4,39 -1,72 -11,72 62,22 369,93 Evli Finland Small Tech A -2,05 -6,59 -29,30 29,47 175,20 Evli Finland Small Tech B 2,13 -2,60 -26,28 32,04 190,52 Evli IT-Informaatioteknol. Dur. Bond 0,49 1,08 10,28 70,43 Invesco GT USD Liquidity 0,02 0,06 97,48 667,81 JPMF Em. K/100 4,47 -1,65 -15,54 19,59 116,45 Sampo Eur. Balanced 0,52 -0,29 17,32 118,65 MST USD Triple A 30 -0,96 8,25 56,52 0,01 MST USD Triple A 50 -1,36 7,23 49,53 MST USD Triple A 70 0,30 -1,78 6,61 45,28 Nordea 3 Private A 2,28 -1,70 4,04 24,02 Nordea 3 Private B 2,36 -1,62 3,03 18,02 0,20 Nordea Graniitti K/100 2,03 -1,15 -4,57 98,91 588,12 Nordea Graniitti T/100 2,03 -7,32 -10,52 90,10 535,73 5,96 Nordea Optima.fi K/1000 1,16 -0,85 -2,27 257,53 1531,20 Nordea Optima.fi T/1000 1,16 -2,92 -4,31 240,44 1429,59 5,12 Nordea Optima Plus K/100 1,80 -1,81 -7,41 80,80 480,43 Nordea Optima Plus T/100 1,80 -3,85 -9,34 78,37 465,95 1,66 Nordea Pro Balance K/100 1,84 -1,83 -7,42 104,46 621,11 Nordea Pro Balance T/100 1,84 -8,06 -13,29 86,38 513,57 5,83 Nordea yksit. Yhd. Markets 3,53 -1,01 8649,79 59257,19 CDC Hong Kong Renaissance C 3,40 3,40 86,99 595,94 CDC Japanese Equities C 5,17 0,92 77089,00 3961,88 CDC Pacific Rim Equities C -1,94 -0,96 993,97 6809,40 CDC US Eq. -0,98 -6,57 10,92 74,78 Firstnordic Gl. Equity A -0,42 -0,16 106,13 727,07 JPMF Eastern Europe Equity 0,99 -4,39 16,08 15,23 90,55 JPMF Em. 2,55 -1,40 2,82 16,77 Gartmore SICAV N Am 5,62 33,42 Gartmore SICAV Pan Eur. Ind. B/1000 -0,05 0,17 0,27 1882,94 11195,45 75,00 Handelsb. (Ma) K/1000 2,40 -4,76 -8,90 1008,80 5998,05 Sampo S. Eq. K 2,14 -4,31 -30,85 18,98 112,87 Mandatum S. O Ossu uu ud de en n a arrvvo o E EU UR R kertoo rahaston osuuden arvon euroina, o ossu uu ud de en n a arrvvo o FFIIM M on osuuden arvo markkoina. Europe Value B 3,35 0,43 18,53 110,17 L Ly yh hy ye en n k ko orro on n rra ah ha asstto ott A. Growth 3,06 -1,10 13,46 80,03 0,11 Trevise Glob. 1,61 1,75 2,00 1 -19,50 Nokia 97 opt. Hyvin pärjäsi myös 3,6 prosenttia 34,20 euroon kallistunut Amer. Bond D 0,15 100,57 597,96 Mand. (T) -10,00 0,09 0,14 0,08 0,18 71 125,00 Jippii 00 II-opt. Berg Finland HPI A/100 1,40 1,55 106,48 633,10 1,00 A. T 0,81 -0,22 18,96 112,70 Mand. Berg Portfolio B 2,24 -0,08 0,81 62,77 373,18 A. -4,04 0,95 1,20 1,00 1,00 1,00 5,95 1000 0,96 1,15 F-Secure 98 opt. Comptel 99 A-opt. 19,00 21,50 20,15 20,15 20,15 119,81 1200 11,00 22,40 7 46,15 J.Pöyry 98 A-opt. Markets 3,42 -0,41 0,97 5,76 SEB Lux Eq. 7092,09 -0,48% Kemianteollisuus 1053,87 0,96% Viestintä ja kustann. Isoista yhtiöistä parhaiten menestyi hissivalmistaja Kone, jonka uudet kaikkien aikojen huippulukemat kirjattiin neljän prosentin nousun päätteeksi 104 euroon. 1,82 -1,47 6,72 39,96 Baring Latin America 7,38 4,17 13,24 78,72 Baring Leading Sector 1,11 -5,29 9,13 54,28 Baring North America 1,96 -3,00 68,21 405,56 Baring Pacific 0,59 -0,22 62,77 373,21 Carnegie Aksje Norje 3,87 3,46 6,06 352,83 2097,83 Carnegie East-European 1,22 0,17 24,67 18,19 108,15 Carnegie Eurooppa Osake 3,03 -0,57 -16,80 12,23 72,72 Carnegie Internet 2,23 -9,34 -32,93 5,05 30,03 Carnegie Medical -0,85 -4,18 -6,13 50,20 298,48 Carnegie Monirahasto 1,73 -2,88 -13,02 13,49 80,21 Carnegie Nordic Markets 4,29 5,10 -12,19 56,64 336,77 Carnegie Suomi Osake 2,93 0,68 1,41 62,56 371,96 Carnegie Småbolag 1,18 -3,26 -30,66 22,28 132,47 Carnegie Sverige 3,64 0,04 -19,71 22,49 133,72 Carnegie Teknologia -2,02 -22,44 4,84 28,78 Carnegie WorldWide 2,09 -4,23 -17,91 41,93 249,30 CDC Emerging Asia C 0,87 0,32 12947,91 88702,36 CDC Emerging Europe C 0,11 -3,08 6559,55 44937,57 CDC Emerging Latin America C 4,08 3,64 8634,71 59153,88 CDC Europe Equities C 4,27 -1,38 231,57 1376,85 CDC Europe NM C 1,58 -5,16 49,41 293,78 CDC Europe Small Cap C 1,58 -1,59 244,92 1456,23 CDC Glob. Berg Finland A/100 2,23 -4,90 -4,20 648,92 3858,30 33,00 A. 3,30 65,00 Teleste 97 A-opt. Päivän merkittävin talousuutinen oli USA:n ostopäällikköindeksin nousu tammikuun 49,9 pisteestä 54,7 pisteeseen helmikuussa. 2010 K/1000 1,42 -0,44 -2,94 1022,36 6078,68 Sampo T. 1,49 1,88 -18,31 1,30 7,72 1,35 SEB Östersjöfond 3,54 -0,29 -13,47 1,38 8,18 Seligson Eurooppa 50 A 3,94 -1,65 -11,42 1,85 10,98 Seligson Eurooppa 50 B 3,99 -1,66 -11,44 1,77 10,54 0,10 Seligson APS Far East 3,10 1,35 32,05 13,92 82,73 Seligson Euro-area 50 A 5,53 -2,48 8,64 51,36 Seligson Euro-area 50 B 5,53 -2,48 8,64 51,36 Seligson Global Brands A 1,53 -1,09 2,55 2,46 14,61 Seligson Global Brands B 1,51 -1,09 -1,92 2,35 13,97 0,10 Seligson Global Pharma A 1,88 1,52 -4,49 11,56 68,71 Seligson Global Pharma B 1,87 1,51 -8,98 11,01 65,48 0,53 Seligson HEX 25 -ind. 1152,97 0,62% Rakennusteollisuus 1407,90 -0,44% Tietoliik. Indexed C 1,03 -2,14 843,84 5780,90 Conv. A 0,31 -4,83 87,38 598,61 JPMF Global Life Sci. Debt A -USD 1,21 3,72 -2,64 12,56 86,04 1,43 JPMF FF Euro Bond A -EUR 0,33 0,65 1,32 6,15 36,57 0,16 JPMF FF Global Bond A -USD 0,08 0,68 -5,32 11,92 81,66 0,70 JPMF FF USD Bond A -USD 0,36 1,36 4,01 11,14 76,32 0,21 JPMF Gl. A -3,25 -7,51 -14,40 81,23 482,95 9,00 Evli European Alloc. Kaupankäynti oli alusta loppuun rauhallista, ja osakevaihto jäi päiväkaupassa selvästi alle 600 miljoonan euron. A -4,16 -3,86 0,20 21,03 125,05 0,90 Evli Euro Valtionobl. Bond 0,18 -0,21 108,67 646,12 Pictet EUR Bonds 0,13 300,33 1785,68 Pictet Glob. Sääst. High Inc. 1,63 -5,32 6,23 42,68 Invesco GT WW Tech. Eq. Y. Gl. 0,62 Okmetic 00 A-opt. Yhd. K/1000 2,76 -7,43 -47,98 103,50 615,38 Mand. K/1000 0,08 0,22 4,57 1104,25 6565,57 Sampo Komp. A 0,79 -10,76 -52,47 18,45 109,70 Evli Emerging Tech. Arvo T/1000 3,13 0,13 -15,70 140,42 834,90 7,98 Sampo Komp. Security -3,36 E Eu urriib bo orr 3 3 k kk k Euribor 1 kk 3,342 Euribor 2 kk 3,355 Euribor 3 kk 3,367 0,001 Euribor 6 kk 3,413 0,001 Euribor 9 kk 3,502 0,004 Euribor 12 kk 3,617 0,004 Op-prime 3,50 Sampo-prime 3,75 Nordea-prime 3,75 Handelsbanken 3,50 Aktia-prime 3,50 POP-prime 3,40 Sp-prime 3,50 Ålandsbanken 3,40 SP-peruskorko 3,50 Hex-yleisindeksi 8175,62 -0,02% Hex-portfolioindeksi 3133,64 0,55% HEX25 Indeksi 1652,88 0,63% Pankit ja rahoitus 1435,97 -0,74% Vakuutus 1761,12 -0,79% Sijoitus 1006,96 -0,20% Kuljetus ja liikenne 1838,28 -0,07% Kauppa 1961,55 0,22% Muut palvelut 7833,68 0,23% Metalliteollisuus 3329,26 1,38% Metsäteollisuus 5282,11 1,27% Monialayritykset 9865,78 -1,30% Energia 945,43 0,77% Elintarviketeoll. Value A -USD 2,08 -1,15 -3,73 10,33 70,77 JPMF US Technology A -USD -2,29 -23,14 -58,70 5,98 40,97 Mand. Em. Med. 2,10 2,50 1,55 2,60 Olvi 99 A-opt. K/1000 0,22 0,16 3,77 183,95 1093,72 Mand. Bond -0,09 -0,19 10,72 63,74 0,01 MST European Bond 14,08 83,72 0,05 MST Eur. Aasia K 1,91 0,67 -2,27 20,92 124,41 Mandatum Em. Eur/100 1,36 0,72 -23,28 134,99 802,59 Roburs Östeuropa/100 0,71 -4,42 12,96 109,20 649,28 Sampo Aas. kasv.T 1,03 -3,83 -6,24 846,30 5031,89 14,29 Op-Pirkka A 3,19 -0,93 1,01 54,27 322,67 1,01 Op-Pirkka B 3,20 -3,91 52,64 312,98 1,59 Op-Spektri A 3,27 -1,31 -4,16 80,47 478,45 Op-Spektri B 3,28 -4,27 78,06 464,12 2,36 Op-Tuotto A 1,13 0,18 27,85 165,59 Op-Tuotto B 1,12 -2,84 1,77 27,01 160,59 0,83 Opstock Global Bal. H. Ent. Markets Equity A -USD 1,46 -0,48 -4,24 8,36 57,27 0,02 JPMF Eur. 1208,15 0,48% Muu teollisuus 1500,62 2,35% I-listan indeksi 2287,53 0,72% NM-listan indeksi 523,18 0,08% II-lliisstta a N NM Mjja a P Prre e-lliisstta a V Va allu uu utta att 1 eur = 5,94573 mk 7600 8000 8400 8800 9200 1 2 3 4 5 6 7 8 200 400 600 800 1000 1 2 3 4 5 6 7 8 3.30 3.32 3.34 3.36 3.38 1 2 3 4 5 6 7 8 H He ellssiin ng giin n A Arrv vo op pa ap pe erriip pö örrssssii P P Ö Ö R R S S S S II JJ A A R R A A H H A A U Ullk ko om ma aiisse ett p pö örrssssiitt T To oiim miia alla aiin nd de ek kssiitt D Do ow w JJo on ne ess N Na assd da aq q P Prriim me ett E Eu urriib bo orriitt H He ex x-iin nd de ek kssii H He ex x v vo olly yy ym mii P Pä äiiv vä än n n no ou ussiijja att P Pä äiiv vä än n lla assk kiijja att Keskikurssit EUR FIM USA, dollari 0,8679 6,8507 Kanada, dollari 1,3886 4,2818 Iso-Britannia, punta 0,6103 9,7423 Irlanti, punta 0,7876 7,5495 Ruotsi, kruunu 9,089 0,6542 Norja, kruunu 7,706 0,7716 Tanska, kruunu 7,4309 0,8001 Islanti, kruunu 87,01 0,0683 Saksa, markka 1,9558 3,04 Hollanti, guldeni 2,2037 2,6981 Belgia, frangi 40,3399 0,1474 Sveitsi, frangi 1,4759 4,0285 Ranska, frangi 6,5596 0,9064 Tshekki, koruna 31,585 0,1882 Italia, liira 1936,27 0,0031 Itävalta, shillinki 13,7603 0,4321 Portugali, escudo 200,482 0,0297 Viro, kruunu 15,6466 0,38 Espanja, peseta 166,386 0,0357 Japani, jeni 115,69 0,0514 Australia, dollari 1,6783 3,5427 Hongkong, dollari 6,7692 0,8784 Kreikka, drakma 340,75 0,0174 Singapore, dollari 1,5886 3,7427 Malta, punta 0,3981 14,9353 Kypros, punta 0,5753 10,3355 9500 9750 10000 10250 10500 1 2 3 4 5 6 7 8 1700 1800 1900 2000 2100 1 2 3 4 5 6 7 8 New York DJ 10106,1 -0,21% New York Nasdaq 1731,5 -1,16% Tokio Nikkei 10812,0 2,12% Hongkong HS 10425,3 -0,55% Lontoo FT-SE 1207,9 0,86% Frankfurt DAX 5051,5 0,25% Pariisi CAC-40 4457,6 -0,12% Tukholma GX 226,6 -0,04% Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta F Fiin na an nssiiu um m O Oy y TTaalloouussddaattaa ppiirriissttii ttuunnnneellm maaaa Yhdysvaltain ostopäälliköiden odotettuakin vahvempi ISM -indeksi katkaisi Helsingin pörssin alamäen perjantai-iltana. New Finance K 2,57 -4,37 79,43 472,27 Pictet Global Telecom K 1,23 -10,94 73,34 502,43 Pictet Global Water K 1,63 -2,76 110,90 659,38 Pictet Latin America 5,37 3,67 90,63 620,88 Pictet Targ. C. Berg Eettinen B 0,49 99,71 592,85 A. 2,75 3,00 2,50 3,10 2 29,72 Outok. 0,05 0,23 1046,86 6224,35 Credit Agricole E Corp. B. 3,29 -1,45 4,08 24,26 Gartmore SICAV Em. 5,56 2470,00 2700,00 4030,00 6139 2,92 Perlos 97 opt. K 0,12 0,03 4,46 11,47 68,22 Op-Euro Obligaatio A 0,19 21,27 126,47 Op-Euro Obligaatio B -2,83 0,93 20,63 122,66 0,64 OP-Euro Yritysl. Large C. A 1,41 -0,89 111,86 766,32 JPMF USD Global Bal. T/1000 0,22 0,15 -1,42 174,75 1039,02 8,90 Mandatum Euro Bond K 0,06 4,27 21,91 130,25 Mandatum Euro Bond T 0,06 1,23 21,06 125,19 0,61 Mand. Inter 1,90 -14,50 4,87 33,38 Firstnordic Gl. K/1000 2,55 -2,31 -15,22 116,80 694,46 Sampo P-Am. Berg Russia (SEK) 2,01 1,88 83,56 124,73 81,59 A. AustralAsia K -0,87 -2,13 88,63 607,18 Roburs Contura/100 -0,01 -11,14 -27,07 1435,81 8536,96 Roburs Amerika/100 2,31 -3,69 -14,44 338,73 2014,01 3,21 Roburs Japanfond/100 2,26 -0,56 -25,66 88,60 526,76 1,60 Roburs Kommunikations/100 1,71 -10,03 -31,09 264,57 1573,08 Roburs Pacificfonden/100 1,22 -1,29 3,13 212,67 1264,49 4,83 Roburs Privatiserings/100 1,11 -0,65 -11,07 183,58 1091,52 5,34 Roburs Ryssland/100 2,25 -0,05 50,88 79,12 470,41 Roburs Råvarufond/100 4,72 7,25 7,76 163,20 970,32 1,60 Roburs Skogsfond/100 3,77 8,84 28,57 412,78 2454,29 5,88 Roburs Småbolag. Pacific -0,14 -2,75 -0,84 7,07 42,04 Handelsb. Markets 0,60 0,09 11,67 79,95 Templeton Euro M. 0,40 -2,19 37,99 260,26 Invesco GT Bond 0,27 0,16 18,63 127,63 Invesco GT dollar Reserve 0,03 0,05 73,99 506,88 Invesco GT Em. A 1,44 -2,17 115,60 687,33 JPMF Global Bal. Sm. A 0,04 0,34 107,22 637,50 Opstock Euro B. 2010 T/1000 1,42 -0,44 -7,80 919,68 5468,17 49,24 Sampo T. Småbolagsfond 1,10 -0,75 -21,49 1,84 10,95 0,08 SEB Internetfond 3,27 -18,04 -53,59 0,57 3,38 SEB Lux (F) Europafond 3,03 -2,21 -11,42 1,77 10,52 0,08 SEB Lux (F) Läkem./Biotek. Berg Euro Yhd.korko A 0,02 -4,74 -1,02 96,33 572,75 5,00 A. 1,11 -3,05 83,48 571,90 Invesco GT Dev. Equity A -4,42 4,85 8,86 52,68 JPMF Europe Dynamic A 0,21 2,45 1,59 9,60 57,08 JPMF Europe Equity A 2,80 -0,20 -9,78 35,25 209,59 0,10 JPMF Europe Small Cap A 0,53 -1,26 -20,03 22,80 135,56 JPMF Europe Strat. Amer.fi K/100 4,61 0,91 -4,87 887,51 5276,90 Nordea Lat. 1,02 -0,20 -2,13 3,58 21,28 SEB Lux (F) Miljöfond 2,55 -3,55 -14,76 0,84 5,01 SEB Lux (F) Sverige Off. -2,75 -14,04 4,59 31,44 Invesco GT WW Telec. T 0,12 -5,96 -1,80 10,23 60,81 0,65 Nordea Pro Euro Obl. Em. Eurokorko B/1000 0,09 0,18 0,66 1847,56 10985,09 55,00 Hiisi Lyhytkorko 0,05 0,19 101,73 604,86 JPMF Sterling Liquidity A 0,07 0,29 11232,67 109432,12 JPMF USD Liquidity A 0,03 0,12 11188,09 76646,37 Nordea Eurokorko K/100 0,07 0,25 3,23 110,47 656,81 Nordea Eurokorko T/100 0,07 -2,62 0,28 102,27 608,08 3,01 Nordea Korko.fi K/1000 0,07 0,25 3,47 192,59 1145,09 Nordea Korko.fi T/1000 0,07 -2,75 0,38 177,11 1053,05 5,45 Nordea Pro Euro Korko K 0,08 0,28 4,25 8,38 49,83 Nordea Pro Euro Korko T 0,09 -3,72 0,09 7,77 46,21 0,32 Op-Euro A 0,05 0,16 18,48 109,88 Op-Euro B 0,06 -1,84 1,46 18,11 107,68 0,37 Pictet Euro Cash Plus 0,06 0,29 113,04 672,11 Pictet USD Cash Plus 0,04 0,11 109,52 750,29 Sampo E. K/100 0,12 -0,02 4,34 4,83 28,73 Nordea Euro Obl. Berg Finland B/100 2,23 -0,09 0,64 817,08 4858,14 A. Os. Em. B 0,14 -2,63 0,33 99,41 591,07 3,06 Opstock Euro B. T/1000 2,76 -7,43 -49,54 98,38 584,94 5,03 Mand. Berg Small Cap A/100 0,86 -5,23 -15,45 206,40 1227,20 10,00 A. 3,03 -2,86 2,17 107,17 637,22 SEB Norden Småbolags. A 0,14 0,38 102,48 609,32 OP-Euro Yritysl. Gl. Mark. 1,40 -0,32 -12,83 823,76 5643,34 Elite-rahasto 1,04 14,64 63,32 19,50 115,94 Evli Emerging Tech. O. Bond T 0,26 -5,87 -2,94 99,12 589,36 6,28 Nordea Pro Euro Obl. L. B 2,96 -1,57 -8,91 98,20 583,86 Evli Global Multi M 40 A 0,82 100,82 599,45 Evli Global Multi M 40 B 0,82 100,82 599,45 Evli Global Multi Man. USA Index K 1,08 -2,01 82,41 564,57 Pictet Targ. Index K 3,66 -0,97 97,47 579,53 Pictet Targ. 4,44 -3,09 -17,10 730,54 4343,59 Credit Agricole Global Eq. -0,21 -7,31 14,32 98,10 Invesco GT Asean -0,28 -0,20 35,04 240,05 Invesco GT Cont. A -USD -1,25 -6,52 -24,71 7,89 54,05 JPMF Global Small Cap A -USD -0,81 -6,85 -19,90 6,12 41,93 0,02 JPMF International Equity A 1,99 -3,14 -10,74 56,45 335,64 JPMF Japan S. 1,00 1,18 0,90 1,62 3 -25,93 Stockm. Berg Euro Korko B/100 0,05 0,21 3,86 205,37 1221,07 A. -4,00 2,40 3,00 2,50 3,50 16 -16,08 Rak.Konev. Pro B/100 -0,01 0,22 104,75 622,82 Aktia Interest A 0,11 0,40 2,14 17,63 104,82 0,80 Aktia Interest B -0,05 0,39 4,24 38,59 229,45 Baring Euro Bond -0,80 9,92 58,98 Baring Sterl. Dollar C (CAD) 0,01 22,28 95,41 FF Euro Cash Fund 0,05 0,23 -0,43 9,57 56,91 0,36 FF Euro Currency 0,04 15,65 93,02 FF Japanese Yen C (JPY) 2695,40 138,53 FF Sterling C (GBP) 0,06 16,97 165,36 FF Swiss Franc C (CHF) 0,01 30,67 123,56 FF US Dollar C (USD) 0,01 29,32 200,88 FF US Dollar Cash (USD) 0,03 0,11 -2,66 11,91 81,61 0,67 FIM Likvidi 0,05 0,26 3,86 19,35 115,05 Gyllenberg Money A 0,06 0,26 -0,10 93,94 558,54 3,70 Gyllenberg Money B 0,06 0,25 3,98 103,35 614,49 Handelsb. Lyhytk. Euro-Obl. A 2,22 0,46 0,50 0,46 0,50 12,20 Vaahto-Group 3,85 4,00 3,60 4,20 39 10,00 Vaahto-Group K 3,80 4,45 3,75 4,10 37 -1,30 Yleiselekt. K 0,01 0,33 4,41 20,98 124,77 Sampo Yhteisöoblig. 0,61 -0,34 20,17 119,95 Firstnordic US Dollar 0,16 1,17 27,23 186,54 Franklin H. A/100 2,28 -5,40 -29,19 109,50 651,06 5,00 A. K 0,01 0,20 20,95 124,57 Sampo Valtionoblig. Bond 0,39 0,63 20,67 122,90 Baring Japan 1,78 1,18 10,32 61,36 Baring Japan Sm. Healthtech A 0,25 1,20 92,07 630,74 JPMF Gl. Berg Portfolio A 2,24 -4,95 -4,11 49,83 296,30 2,57 A. F-Secure 98 B-opt. Em. Yield (Euro) -0,30 -8,17 6,74 40,07 0,70 Gyllenberg Eur. Eur. Equity A -USD 5,45 4,28 -1,77 12,18 83,44 0,13 JPMF Mid. 0,42 -4,43 12,08 82,76 Invesco GT Korea 4,10 1,45 8,37 57,34 Invesco GT Latin Am. B 2,05 -3,77 -7,59 18,88 112,26 0,58 Opstock Private A 0,87 -1,36 92,39 549,33 Opstock Private B 0,88 -4,31 89,62 532,86 2,73 Pohjola Tummansininen 1,15 -0,54 99,75 593,09 Pohjola Vaaleansininen 0,66 -0,01 100,02 594,69 Sampo Eur. AT&T Wirelessin tulosvaroituksesta kärsinyt Nokia pysyi noin puolen prosentin laskussa. Private Aggr. Sm. Capital Appr. USD 3,16 3,29 -19,41 57,80 395,97 ABN AMRO Gl. Pörssin yleistä kurssikehitystä mittaava Hex-indeksi selvisi lähestulkoon torstaisiin tasoihinsa 8176 pisteeseen oltuaan pitkään noin prosentin laskussa. Bal. Warrant 0,96 -10,97 4,22 28,91 JPMF Balanced Fund A 0,91 -1,04 -6,99 6,65 39,54 0,12 JPMF Gl Capital Pres. Value A 1,57 0,52 -2,75 11,68 69,45 JPMF Europe Technology A 1,29 -8,94 -38,17 7,84 46,61 JPMF Germany Equity A 3,43 -3,21 -21,37 6,33 37,64 JPMF Gl. S. Index B 2,53 -1,41 21,05 125,16 0,63 Opstock Global Eq A 2,94 -1,49 -5,59 23,80 141,51 Opstock Global Eq B 2,90 -4,51 23,07 137,17 0,70 Pictet Country Germaval K 3,64 -3,10 118,31 703,44 Pictet Country Indiaval K -0,74 6,40 76,84 526,41 Pictet Country UK Val K 1,31 -2,35 119,15 1160,80 Pictet Country ValFrance K 4,26 -2,31 460,43 2737,59 Pictet Country ValJapan K 1,95 0,49 4829,04 248,18 Pictet Global Biotech K -1,21 -9,87 190,79 1307,05 Pictet Global Equities 1,64 -1,66 63,25 433,31 Pictet Global Leisure K 3,14 -0,72 70,06 479,96 Pictet Gl. Berg Finland HPI B/100 1,40 2,51 107,48 639,05 A. Yield Bond -1,90 -5,20 9,29 63,64 MST Sterling Reserve 0,05 0,26 155,31 1513,08 MST Swiss F. Benefon kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen 22. Classic 3,39 -2,03 16,29 96,88 Firstnordic Nordic 3,40 0,69 36,18 215,09 Firstnordic US 2,24 -2,28 11,89 81,48 Fondita 2000+ A 2,86 -3,73 -30,84 25,25 150,15 2,50 Fondita 2000+ B 2,85 -3,73 -25,39 28,44 169,08 Fondita Equity Spice A 2,01 1,41 1,43 28,02 166,62 1,90 Fondita Equity Spice B 2,01 1,41 9,19 34,43 204,68 Fondita Nord. 1,96 2,57 5,19 35,56 Invesco GT Global Ent. Value B 2,02 0,26 -5,15 121,66 723,36 Gyllenberg Finlandia A 2,35 0,76 5,17 208,34 1238,73 14,60 Gyllenberg Finlandia B 2,35 0,76 13,38 244,85 1455,81 Gyllenberg Small Firm A 1,35 0,34 -15,17 182,33 1084,08 16,90 Gyllenberg Small Firm B 1,34 0,34 -7,88 216,37 1286,48 Handelsb. Nordic 4,71 2,36 -15,39 34,70 206,32 Handelsb. Euro Bond A 0,38 0,49 18,32 108,93 Ålandsb. America (USD) 2,02 -2,71 -8,50 228,76 1567,17 A. B. C. 98 A-opt. (Ma) T/1000 2,40 -4,76 -13,45 866,25 5150,49 47,88 Sampo Suomi Os. S. 99 A-opt. K/1000 2,05 1,08 2,01 175,43 1043,06 Sampo Suomi Os. K/1000 3,28 0,59 -8,64 188,09 1118,33 Sampo Glob. Grade A 0,35 0,33 104,73 622,72 Evli Eur. Internat. Pro A/100 -0,02 -3,63 100,73 598,91 4,00 A. 1,71 -2,24 836,06 5727,60 Credit Agricole Japan 1,86 -0,85 75851,00 3898,26 Credit A. Global Value A 3,43 -1,04 -24,05 13,26 78,84 Ålandsb. Eq. America -1,18 -8,89 4,20 28,77 Invesco GT Pacific 0,33 0,60 15,05 103,10 Invesco GT Pan Eur. -0,40 -0,87 27,21 186,41 MST Digital Europe 1,30 -7,16 3,89 23,13 MST Emerging Europe 0,36 -4,26 27,66 164,46 MST Emerging Markets 2,27 1,78 8,57 58,71 MST Em. Berg Sm. M. T/1000 0,07 0,16 -0,81 1033,77 6146,52 52,31 Sampo Oblig. Os. Kasvuos. 98 A-opt. 2,85 -2,17 3,61 21,46 Gyllenberg Eur. 0,97 5,20 4,50 5,10 23,81 Orion 98 A-opt. Nord. Bond A 0,75 2,63 136,49 935,05 JPMF Eur. Berg Euro K. M. Berg Europe A/100 4,47 -6,79 -23,78 75,72 450,21 4,00 A. A 1,32 -3,42 139,21 827,71 JPMF Euroland Equity A 3,05 -1,97 -13,40 35,87 213,27 0,14 JPMF Europe Conv. Plus T/100 0,40 999,90 5945,15 Nordea Amerikka T/100 0,29 -5,65 -9,33 22,17 131,81 0,30 Nordea Avanti K/100 3,38 -0,03 -17,46 6,39 37,97 Nordea Avanti T/100 3,38 -1,61 -18,77 6,03 35,87 0,10 Nordea Biotekniikka K/100 -3,55 -9,19 -17,03 798,54 4747,92 Nordea Biotekniikka T/100 -3,55 -10,69 -18,40 785,33 4669,35 14,49 Nordea Euroland K/100 3,55 -1,48 -13,08 236,43 1405,77 Nordea Euroland T/100 3,55 -3,02 -14,43 222,21 1321,19 3,46 Nordea Eurooppa Plus K 2,14 -0,65 -12,36 836,36 4972,74 Nordea Eurooppa Plus T 2,14 -1,18 -12,83 831,89 4946,17 4,44 Nordea Eurooppa.fi K/100 2,44 -1,10 -10,24 26,08 155,08 Nordea Eurooppa.fi T/100 2,44 -2,62 -11,61 24,58 146,12 0,38 Nordea Fennia K/1000 2,20 1,82 4,59 710,65 4225,33 Nordea Fennia T/1000 2,20 0,34 3,07 664,80 3952,72 9,60 Nordea Fennia Plus K 2,03 0,87 -2,05 916,74 5450,71 22,57 Nordea Fennia Plus T 2,03 -0,61 -3,49 881,60 5241,73 12,99 Nordea Foresta K/1000 3,24 5,52 27,58 419,23 2492,63 Nordea Foresta T/1000 3,24 4,04 25,79 392,03 2330,90 5,38 Nordea Global Mob. U. A 0,07 0,23 848,50 5044,95 JPMF Europe Bond A 0,36 0,61 124,49 740,18 JPMF FF Em. Eur. Swedish Bond 0,77 2,15 1,86 245,69 1460,81 Hiisi Yrityskorko 0,20 0,66 5,34 109,68 652,13 Invesco GT Asia Ent. 1,92 -5,36 2,65 15,76 Invesco GT Gl. T/1000 0,40 0,29 16,66 1093,14 6499,52 Mandatum Neutral K 0,13 0,26 3,73 21,61 128,48 Mandatum Neutral T 0,14 0,27 21,17 125,89 0,42 Mandatum Omega T 0,35 0,54 21,59 128,34 Mandatum Optimi Kasvu 1,78 0,03 -1,43 29,01 172,48 Mand. Instit. Index A 3,84 -0,90 -17,92 80,32 477,56 6,30 Gyllenberg Eur. Berg Optimal Eur. Index A 2,50 1,69 0,65 21,71 129,08 Opstock Finl
Arafat toivoi, että Israeliin vedottaisiin, jottei Lähiitä ajautuisi täyteen kaaokseen. Maanpäällisiä ydinkokeita teki tuolloin silloinen Neuvostoliitto omalla alueellaan, Yhdysvallat ja Britannia Tyynen valtameren saarilla. Lehden mukaan tutkimuksen julkistamista on viivytetty yli vuoden ajan. Kuningatar Elisabetin puoliso sai perjantaina brittilehdistössä sapiskaa tavasta, jolla hän tervehti Australian alkuperäisväestön – aboriginaalien – edustajaa Australianmatkalla Cairnsissa. Intian armeijan sotilaat ryhtyivät perjantaina valvomaan järjestystä Ahmedabadin kaduilla. 2002 s KESKIPOHJANMAA 8 Ulkomaat Suomalaista osaamista satelliitissa KOUROU, RANSKAN GUYANA (STT–AFP) Euroopan avaruusjärjestön (ESA) Envisat-ympäristösatelliitti laukaistiin onnistuneesti avaruuteen Ranskan Guyanassa varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa. Arafatin avustajat syyttivät Israelia ehdotuksen murskaamisesta viime päivien iskuilla. – Mogulivallan aikana (1526–1707) islamilaiset kuningaskunnat hallitsivat Pohjois-Intiaa. Avaruussukkula Columbia matkaan CAPE CANAVERAL (STT–DPA–AFP) Avaruussukkula Columbia laukaistiin avaruuteen perjantaina Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta Floridasta. Muslimit pakenevat Väkivaltaisuudet alkoivat keskiviikkona, kun ryhmä muslimeja sytytti hinduja kuljettaneen junan tuleen ja 58 matkustajaa sai surmansa. Kuubassa sijaitsevassa Yhdysvaltain sotilastukikohdassa on noin 300 Afganistanista tuotua vankia. Kaikkiaan 1 200 ihmistä on pidätetty Gujaratin osavaltiossa. Kun yhdistettiin laskeumat ulkomailla ja kotimaassa tehdyistä testeistä, niin kukaan vuoden 1951 jälkeen syntynyt amerikkalainen ei voinut välttää altistusta, väittää lehti. Irak on kieltänyt asetarkastajien tulon maahan vuodesta 1998 lähtien. Suurin osa kuolleista on muslimeja. Nevadan testeistä kärsivät eniten Utah, Idaho, Colorado, Kansas, Nebraska, Iowa ja Missouri. pääkaupungin Delhin 70 000 poliisia olivat valmiustilassa. Hindujen äärijärjestön VHP:n julistama yleislakko lamautti perjantaina Intian kaupallisena keskuksena tunnetun Bombayn kaupungin Maharashtran naapuriosavaltiossa. Hyökkäys taas pakolaisleiriin Arafat vaatii kansainvälisiä toimia Israelin iskuja vastaan Linko on vieläkin kova sana Lähi-idässä: palestiinalaispoika linkoamassa kiviä Israelin sotilaiden niskaan Ramallahissa. Löydös saattaa merkitä suurta murtoa syöpätutkimuksessa. Arviot perustuvat monitasoiseen tietokoneanalyysiin ilmavirtauksista, asutuksesta ja muista laskeuman liikkeisiin liittyvistä tiedoista. Paikka on pyhä molemmille uskontokunnille. Putinin mukaan tieto amerikkalaissotilaiden lähettämisestä tuli Venäjälle Yhdysvalloista. Tietojen odotetaan antavan vastauksia muun muassa ilmaston lämpenemistä koskeviin kysymyksiin. Mm. Avaruuskävelyillä astronauttien on tarkoitus korjata ja uusia Hubble-avaruusteleskoopin aurinkopaneeleja, linssejä ja sähköjärjestelmää. Arafat puhui julkisuudessa nyt ensimmäistä kertaa sitten iskujen alkamisen. Lukion rehtori Lars Palm myöntää aluksi suhtautuneensa ehdotukseen epäilevästi. Mellakoita muuallakin Silminnäkijöiden mukaan kahakkaan Ahmedabadissa osallistui yli 2 000 käsiasein, rautaputkin ja puukoin varustautunutta mellakoitsijaa. Perjantaina vangeille luvattiin aika ajoin tietoja kutakin koskevan rikostutkinnan edistymisestä ja kirjoja. Perjantaina seitsenvuotias palestiinalaispoika sai lisäksi surmansa Dugitin siirtokuntaa vartioivien israelilaissotilaiden luodeista, sairaalalähteet ja silminnäkijät kertoivat. Lukio harkitsee oppilaille palkkaa ENKÖPING (STT–TT) Ruotsalaislukio haluaisi maksaa kuukausipalkkaa opinahjon käymisestä. Maan pinnalla tehtävät ydinkokeet kiellettiin vuonna 1963. – Muslimien ja hindujen yhteinen historia on täynnä yhteenottoja ja konflikteja, joita äärihindut hyödyntävät propagandassaan. Tähän asti ainoastaan koraani on ollut sallittu. YK:n pääsihteeri Kofi Annan oli aiemmin vaatinut samaa, ja myös Tanska ja Ruotsi liittyivät kuoroon perjantaina. Heidän tarkoituksenaan on tehdä yhteensä viisi avaruuskävelyä maata kiertävällä radalla. Kaikkiaan ainakin 19 palestiinalaista ja yksi israelilaissotilas on saanut surmansa Israelin armeijan iskuissa pakolaisleireihin viime päivien aikana. Turvallisuusjoukot asetettiin perjantaina hälytysvalmiuteen lakon mahdollisesti aiheuttamien levottomuuksien vuoksi. Keskiviikkona alkaneissa väkivaltaisuuksissa on tähän mennessä kuollut jo noin 260 ihmistä, kertoi poliisi. Envisat-satelliitin on määrä kerätä tietoa maalla, merellä ja ilmakehässä vaikuttavista muutoksista ainakin viiden vuoden ajan. – Britit päättivät itsenäistää Intian jakamalla sen uskonnollisten rajojen mukaisesti – tehtävä oli kuitenkin mahdoton, koska molempien suurten uskontojen edustajia asui rinnakkain. Saudi-Arabia ehdotti, että arabimaat tunnustaisivat Israelin, jos se vetäytyisi vuoden 1967 sodassa miehittämiltään alueilta. Mielenosoittajat kivittivät busseja ja saartoivat junaraiteita. Heistä on hindulaisia 80%, islaminuskoisia 14%, kristittyjä (pääosin katolilaisia) 2%, sikhejä 2%, buddhalaisia, jainalaisia ja muita. Avaruussukkulassa on seitsemän astronautin miehistö. Palkaksi on kaavailtu 2 000–2 500 kruunua (220–275 euroa) kuukaudessa. Venäjän presidentin Vladimir Putinin mielestä suunnitelma amerikkalaisjoukkojen lähettämisestä Georgiaan ei ole ”murhenäytelmä” Venäjän etujen kannalta. Yhdysvallat on toivonut Israelilta pidättyväisyyttä, ja Saksa on vaatinut loppua väkivallalle. Poliisi ilmoitti perjantaina ampuneensa viisi mellakoitsijaa yrittäessään hillitä raivostunutta väkijoukkoa. Aiemmat yritykset ovat tyrehtyneet laukaisuraketin polttoaineongelmiin. Tutkijoiden löydöstä kerrottiin amerikkalaisen Nature Medicine -lehden perjantain numerossa. Yli 250 ihmistä jo kuollut Intiassa puhkesi uusia uskonnollisia väkivaltaisuuksia – Intiassa asuu yli miljardi ihmistä. Teosta kiivastuneet hindut ryhtyivät kostoksi mellakoimaan. Nälkälakkoa jatkoi perjantaina 73 vankia, kertoi amerikkalainen televisiokanava CNN sotilaslähteisiin viitaten. Israelin mukaan leirit ovat ”terrorismin pesiä”, ja niihin hyökkäämällä pyritään siis kitkemään terrorismia. Blairin mukaan Turkki on valmis ottamaan operaation johdon, mutta käytännön asioista on ensin saatava sopimus. Väkijoukko sytytti rakennuksia tuleen Panchamahalin alueella, mistä levottomuudet alkoivat junan tuhopoltosta keskiviikkona. – Heittelettekö edelleen toisianne keihäillä, prinssi Philip kysyi heimojohtaja William Briniltä, joka vastasi kysymykseen kieltävästi. Lyhyesti AHMEDABAD/BOMBAY (STT–AFP–DPA–Reuters) Ainakin 50 ihmistä sai perjantaina surmansa, kun tuhannet hindut ja muslimit ottivat yhteen Ahmedabadin kaupungissa Länsi-Intiassa uskonnollisten väkivaltaisuuksien riehuessa jo kolmatta päivää. Hoonin mukaan Britannia on valmis tukemaan Yhdysvaltoja iskuissa Irakia vastaan, ”jos olosuhteet ovat oikeat”. Lehdistöedustaja Tom Crossonin mukaan turbaanin käyttö on jatkossa sallittu, mutta päähine voidaan tarkastaa kätkettyjen aseiden varalta. The Evening Standard -sanomalehti kertoi joidenkin aboriginaalien närkästyneen vitsiksi tarkoitetusta heitosta. Usa Today -lehden mukaan tiedot ovat peräisin hallituksen raportista, jota ei ole julkistettu. Tukikohdan edustajan mukaan mielenosoituksen perimmäinen syy lienee vankien omaan tilanteeseen liittyvä epävarmuus. Monet kaupat ja ravintolat olivat suljettuina. Yhteenotoissa haavoittui yli sata palestiinalaista. Uudet väkivaltaisuudet uhkaavat viedä pohjan myös Saudi-Arabian hiljattain tekemältä rauhanaloitteelta. Torstaina yli kymmenen palestiinalaista ja yksi israelilainen saivat surmansa, kun panssarivaunujen ja helikopterien tukemat israelilaissotilaat tunkeutuivat pakolaisleireille Jeninissä ja Nablusin kaupungin lähistöllä. Torstain Usa Today lehden mukaan kylmän sodan aikaisten ydinkokeiden laskeumasta ajautui Yhdysvaltoihin oletettua enemmän. . Vahvistamattoman tiedon mukaan toinenkin israelilainen olisi kuollut perjantain operaatiossa. 30 kaupunkiin on myös julistettu ulkonaliikkumiskielto. Heitä on määrä sijoittaa myös Barodan, Godhran ja Rajkotin kaupunkeihin Gujaratin osavaltioon rauhoittamaan kiivaina käyviä tunteita. Lukion johdon mukaan 15–20 oppilasta voisi osallistua työlinjaksi kutsuttuun koulutukseen. Guantanamon vangeille sallitaan turbaani Valokuvaajat ikuistamassa Columbian lähtöä. Laukaisu onnistui nyt kolmannella yrittämällä. – Pyydän koko maailmalta nopeita toimia ennen kuin kaaos leviää koko Lähi-idän alueelle, Arafat sanoi toimittajille Länsirannan Ramallahissa. Merkittävä osa satelliitissa mukana olevasta otsonimittalaitteesta on kehitetty Suomessa. Mellakoita on ollut myös muun muassa läheisessä Godhran kaupungissa, ja lievempiä levottomuuksia esiintyi perjantaina myös muualla Intiassa. Muslimien koteja, heidän omistamiaan kauppoja sekä moskeijoita on poltettu eri puolilla osavaltiota. Ehdotus koskisi toisaalta nuoria, jotka ovat aloittaneet lukion, mutta pinnaavat paljon, ja toisaalta sellaisia nuoria, jotka eivät ole aloittaneetkaan lukiota ja ovat vaarassa joutua rikoskierteeseen. VHP kuitenkin tarjoutui perjantaina myös lykkäämään suunnitelmaa kiistan taustalla olevan temppelin rakentamisesta vuonna 1992 tuhotun moskeijan raunioille Ayodhyan kaupungissa. Asiasta kertoi Upsala Nya Tidning -lehti. – Tämä on kauheaa, jopa naiset kantavat aseita, kertoi yksi silminnäkijä. Lähteet: Fischer Weltalmanach, World Almanac, Tamminen-Zenger: Moderni Intia ristiriitojen suurvalta Intian uskonnot Fakta RAMALLAH (STT–Reuters–AFP) Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat vaati perjantaina kansainväliseltä yhteisöltä toimia Israelin armeijan iskujen lopettamiseksi. Armeijan saapuminen rauhoitti tilannetta monin paikoin iltaan mennessä. Sairaalalähteiden mukaan noin 75 ihmistä on haavoittunut mellakoissa. – Islaminuskoisista pääosa on kääntynyt hindulaisuudesta, ensimmäiset islaminuskoiset kauppiaat saapuivat Pohjois-Intiaan 700-luvulla, varsinainen Intian valloitus alkoi 1000-luvulla. Prinssi Philipin lohkaisu suututti taas LONTOO (STT–DPA) Britit ovat jälleen närkästyneet prinssi Philipin humoristiseksi tarkoitetusta tokaisusta. Lehden tietojen mukaan lisäksi ainakin 20 000 ei-tappavaa syöpätapausta liittyisi myös kokeita seuranneeseen laskeumaan. Ranska vaati perjantaina Israelilta välitöntä vetäytymistä pakolaisleireistä. – Yhdysvaltain läsnäolo Georgiassa ei ole murhenäytelmä. Puolustusministeri Geoff Hoonin mukaan mitään päätöstä toimista ei ole kuitenkaan vielä tehty. Monet muslimit ovat pakenemassa muun muassa Vadodaran kaupungista. Kuva: Reuters/Joe Skipper. Ainakin 30 muslimia poltettiin elävältä läntisessä Gujaratin osavaltiossa, viranomaiset kertoivat. Jeninin pakolaisleirissä asuu kaikkiaan 12 000 ihmistä. Sukkulan on tarkoitus viipyä matkallaan 11 päivää. Yhdysvallat testasi ydinaseita lisäksi ainakin Nevadan autiomaassa, ja testit levittivät radioaktiivista säteilyä ympäri maata. Israelin armeijan joukot tunkeutuivat varhain perjantaina palestiinalaisten pakolaisleirille Jeninissä Länsirannalla. – Jokaisella valtiolla on oikeus toteuttaa oikeana pitämäänsä turvallisuuspolitiikkaa ja Venäjä tunnustaa tämän oikeuden, hän sanoi. – Uskonnon merkitys on kasvanut Intian politiikassa viime vuosina, kun eri yhteisöryhmät ovat yhteiseen uskoon vetoamalla ryhtyneet ajamaan omia poliittisia tavoitteitaan – näin etenkin hindut, muslimit ja sikhit. Muualla maailmassa tehdyistä testeistä saivat suurimman osuuden Iowa, Tennessee, Kalifornia, Oregon, Washington ja Idaho. Ruotsin TV4:n mukaan tutkijat arvioivat, että puolet rinta-, keuhkoja paksunsuolensyöpätapauksista voidaan parantaa. Molekyyli voi tappaa syöpäsoluja TUKHOLMA (STT–TT) Tukholman Karoliinisen instituutin tutkijat ovat löytäneet molekyylin, joka voi tappaa syöpäsoluja. Joukossa on myös poliiseja. Ammuskelua kuultiin kaupungin kaduilla, ja silminnäkijöiden mukaan poliisi avasi tulen mellakoitsijoita vastaan. Asiaa on ehdottanut Westerlundin lukio Enköpingissä. Syöpäkuolemat ovat esiintyneet vuoden 1951 jälkeen syntyneillä amerikkalaisilla. Sitä seuranneessa kiivaassa laukaustenvaihdossa sai surmansa ainakin viisi palestiinalaista ja kymmeniä loukkaantui, kertoivat palestiinalaislähteet. Uutta parannuskeinoa ei voida kuitenkaan ottaa käyttöön vielä useisiin vuosiin, koska asiaa on vielä tutkittava. Ydinkokeiden seurauksiin menehtynyt tuhansia WASHINGTON (STT–AFP) Yhdysvaltain sotilasviranomaiset sallivat perjantaina Guantanamon vangeille päähineiden käytön sen jälkeen kun turbaanista alkanut jupakka johti al-Qaedaja Taleban-vankien nälkälakkoon. Britit johtanevat yhä Afganistanissa BRISBANE (STT–Reuters) Britannian pääministeri Tony Blair sanoi perjantaina, että brittijoukot saattavat johtaa Afganistanin rauhanturvaoperaatiota suunniteltua pidempään. maaliskuuta. – Ryhmä sotilasasiantuntijoita saapuu 10.–20. Sukkulan on määrä palata takaisin 12. Britannia varoitti Irakia LONTOO (STT–AFP) Britannia varoitti jälleen perjantaina Irakia, että se voi joutua sotilaallisten toimien kohteeksi, jos se ei luovu joukkotuhoaseohjelmastaan. Jos se on mahdollista Keski-Aasian maissa, miksi se ei voisi olla mahdollista myös Georgiassa, Putin sanoi perjantaina IVY-maiden huippukokouksessa Kazakstanissa. Hän moitti kuitenkin Georgian presidenttiä Eduard Shevardnadzea siitä, ettei tämä ollut kertonut suunnitelmista aiemmin Venäjälle. – 1947 luotiin Intian muslimienemmistöiseen länsiosaan Länsi-Pakistan ja itäosaan Itä-Pakistan, niiden väliin jäi Intia. Kuva: Reuters/Arko Datta WASHINGTON (STT) Ainakin noin 15 000 syöpäkuolemaa Yhdysvalloissa juontaa juurensa radioaktiiviseen laskeumaan, joka johtui ydinkokeista. 13-miljoonaisen suurkaupungin kadut olivat lähes autioita, kun asukkaat pysyttelivät väkivaltaisuuksien pelossa kotona. Blair arvioi, että johdon vaihtuminen saattaisi lykkääntyä aiemmin kaavaillusta huhtikuun lopusta usealla viikolla. Amerikkalaisjoukkoja Georgiaan Putin ei ole huolissaan Intian mellakkapoliisi hätistelemässä mellakoitsijoita Ahmedabadissa, Gujaratin pääkaupungissa. Lauantaina 2.3. Mellakka alkoi Ahmedabadin kaupungissa perjantaina illansuussa. – Intian muslimeilla, kristityillä ja sikheillä on omat kastinsa, ja kastista onkin tullut enemmän poliittinen kuin uskonnollinen käsite. Blairin mukaan Turkin on vielä sovittava yksityiskohdista sopimuksessa, jonka myötä sen joukot ottaisivat johdon rauhanturvaoperaatiossa. maaliskuuta toteuttamaan Georgian asevoimien uudistamista koskevia suosituksia, Georgian puolustusministeriön virkamies Mirian Kiknadze sanoi. – Jos mitään todisteita ei löydy väärinkäytöksistä, en voi ymmärtää, miksi Irak ei sallisi asetarkastajien tuloa maahan, Hoon sanoi Britannian yleisradion BBC:n haastattelussa. Tutkijoiden mukaan syöpäsolut tuhoavat itsensä tuottamalla P53-proteiinia. Vangit ryhtyivät lakkoon sen jälkeen kun vartija kiskoi lakanasta taitellun turbaanin vangin päästä kesken muslimien rukoushetken. – Mutta tämä tulisi merkittävästi halvemmaksi kuin muut tukimuodot, Palm sanoi. Hän tähdensi, että Irakin on noudatettava YK:n päätöslauselmia joukkotuhoaseiden tarkastamisesta. Enimmillään kaksi kolmasosaa heistä jätti ruokailun väliin keskiviikkona alkaneen mielenilmauksen aikana. Kuva: Reuters/Osama Silwadi ALMATY/TBILISI (STT–AFP–Reuters–Itar-Tass) Ryhmä amerikkalaisia sotilasasiantuntijoita saapuu Georgiaan maaliskuun puolivälissä kouluttamaan Georgian armeijaa terrorismin vastaiseen taisteluun, kertoi Georgian puolustusministeriön edustaja perjantaina. Prinssi Philipiä on vuosien varrella moitittu useaan otteeseen rasistisista kommenteista
Merkkipäivää muistetaan kevään ja kesän mittaan toiveuusinnoilla. Kuva: Tomi Hirvinen HELSINKI (STT) Kuvataideakatemia vie Berliiniin suomalaista nykytaidetta. 2002 9 Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri Ripustuksia Sanna Nikula HELSINKI (STT) Kuvajournalismi rantautui suomalaisiin sanomaja aikakauslehtiin 1950–60 -lukujen taitteessa. Räjähdyksessä kuoli Starkeyn rakastettu. Katselmusta täydentää suomalaista nykytaidetta ja taiteen opiskelijain asemaa Suomessa ja Saksassa tarkasteleva seminaari. Aikoinaan kuvajournalistit kokivat itsensä tarinan kertojiksi. Pentti Helinin suoritus reppanana miesparkana on sordiinolla soittaenkin mahtava. Kirjoittajina on koko joukko ansioituneita tutkijoita ja asiantuntijoita. Jotaarkka Pennanen. Markus R. Kulttuurihistoriassa esitellään niitä piirteitä, jotka ovat vaikuttaneet pyyntikulttuurin ajan suomalaisten heimojen kehittymiseen nykypäivän teknologiasuomalaisiksi. Heistä Kultala ja Pohjakallio ovat jo kuolleet. evoluutioversiota. Riemukas Avoin liitto TTT:ssa Jaana Oravisto ja Pentti Helin näyttelevät uskottavasti pääosat Avoimessa liitossa. Tämä aatelisneito D'Holbach on Diderotin majapaikkana olevan kartanon isännän tytär. Kulttuurihistoria antaa vastauksia, jotka koskevat ajassamme olevaa kaipuuta menneisyyteen, selventää Kolbe. Kolmantena ja neljäntenä myllynkivenä sankarin kaulassa ovat hänen oma aikuiseksi varttumassa oleva tyttärensä Angélique, joka ottaa ensimmäisiä askeleita valistuksen tasa-arvovaatimuksista huolimatta miesten yhä hallitsemassa maailmassa, sekä tämän nuori ja keimailevainen ystävätär. Ensimmäinen tunti, Pikku Kakkonen 25 vuotta, sisältää toiveuusintoina Impromptun, Kössi Kengurun, Äitiliinin ja Karvakuonojen automatkan sekä perjantain lähetyksessä Röllin. Craisin (synt. Ja ajastin raksuttaa... Halusimme näin osoittaa, mikä skaala silloin oli. Hän on ollut taustapiruna laatusarjoissa Hill Street Blues, L.A. Sekä Pommien enkeli että Craisin uutuus Panttivanki työstetään myös valkokankaalle. Hän valitsi kuvat yhdessä kuvaajien kanssa ja vedosti ne omassa laboratoriossaan, jotta näyttelystä tulisi yhtenäisen näköinen. Mukana koululaisnäyttelyssä on Mäntykankaan kuviskerhon sekä Sinella Saaren yhdistetyn 3.-4.-luokan ja Auli Palosaaren 1b:n oppilaiden töitä. Kuvat: Ari Ijäs Rauni Magnusson HELSINKI (STT) Suomen kulttuurihistorian ensimmäinen osa Taivas ja maa kertoo kristinuskon tulosta Suomeen, katolisen kirkon vaikutuksesta ja vallasta sekä kirjallisen kulttuurin ja luku -ja kirjoitustaidon alkutaipaleesta. Nyt ilmestyvä kulttuurihistoria ei korosta suomalaista erityisyyttä, etnisyyttä ja syrjäisyyttä vaan sitä, mikä on yhteistä eurooppalaisuutta, korostaa sarjan päätoimittaja filosofian tohtori Laura Kolbe. Dario Fo Franca Rame: Avoin liitto. Sata vuotta täyttänyt Tampereen suurin taidelaitos tarjosi tammi-helmikuun vaihteessa lähes yhtä soittoa kaikki kevään neljä ensi-iltaansa. Law, Miami Vice ja Cagney & Lacey. – Valtiollisen ja poliittisen historian rinnalle on noussut kulttuurihistoriallinen painotus. Jutun mutkistuessa hengissä säilymisestä tulee päivittäinen taito. Ohj. Myös juonen kehittelijänä kirjailija tuo väistämättä mieleen Michael Connellyn, Jeffrey Deaverin tai Thomas Harrisin. Muutamat suomalaiset lehtikuvaajat ylsivät aivan kansainväliselle tasolle otoksineen ja 1960-luvusta onkin alettu puhua suomalaisen kuvajournalismin kulta-aikana. -53) rikosromaani kertoo Los Angelesin poliisin pommiryhmän etsivä Carol Starkeysta. Missään vaiheessa lukijaa ei kiusata turhanpäiväisellä lätinällä. maaliskuuta päivittäin kello 18.00–20.00. Niin myös amerikkalaisen Robert Craisin Pommien enkeli. Kultakauden keskeisiä kuvaajia olivat Saveksen lisäksi Jorma Blomqvist, Martti Brandt, Caj Bremer, Helge Heinonen, Ismo Hölttö, Kalle Kultala, Aulis Nyqvist, Jussi Pohjakallio ja Kristian Runeberg. Oopperalevytykset ovat kuitenkin tärkeä osa kansallista kulttuuriamme ja edistävät suomalaisen oopperan näkyvyyttä kotimaassa ja ulkoSäätiöt tukevat oopperalevityksiä Teatteri. – Puhutaan katsekontaktikuvista. Sarjamurhaajia on jahdattu sadoissa rikosjännäreissä, mutta pommilla tappotyönsä viimeistelevä psykopaatti edustaa alallaan ehdottomasti ns. Etenkin iltapäivälehtien ja aikakauslehtien kuvitusta katsoessaan huomaa, että kuvat ovat tehtyjä, lavastettuja. Kun Patricia Seppälän säätiö perustettiin, Saves päätti heti hakea rahaa tällaisen näyttelyn järjestämiseen. Sama pätee henkilökuviin: Starkeyn paheneva alkoholiongelma koskettaa aidosti. Craisin rikosromaanista on vaikea löytää huonoja puolia. Arto Schroderus. Vapaa ajattelija on tarina miehestä, joka kiemurtelee neljän naisen puristuksessa. Parinkymmenen vuoden takainen teksti saa melkoista kyytiä, kun teoksen avioparin lailla 15 vuotta naimisissa ollut Työviksen mainio oma kaksikko Pentti Helin ja Jaana Oravisto nähdään päärooleissa, omilla etunimillään esiintyen. Katselmukselle on annettu otsikko Helsinki-Berlin 6773,3 km. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 2.3. Tosin tämän kisan tulokset selviävät vasta ensi vuoden alussa. WSOY 2001. Mikseivät sitten muut kaipaisi. Tekniikoita on useita, mutta huomata kannattaa, että grafiikat lähtivät kohti Puolaa kansainväliseen grafiikkakilpailuun, josta on tullut kunniaa kahtena vuonna. 1700-luvulle sijoittuva näytelmä kertoo ongelmista, joita filosofi ja tunnettu naistenmies kohtaa arkielämässä. – 15. – Kaverit saivat aika pitkälle päättää, mitä tarinoita halusivat esille pistää. Seksistä ja moraalista Lahdessa 1998 suomalaisen kantaesityksen saanut Vapaa ajattelija on Eric-Emmanuel Schmittin näytelmä ranskalaisesta kirjailijasta, filosofista ja lehtimiehestä Denis Diderotista, jonka elämästä Schmitt on julkaissut myös tieteellisen tutkimuksen. Liittoa esitetään TTT:n Kosti Elo -salissa. Näyttely tarjoaa tuoreen näkökulman suomalaiseen nuoreen kuvataiteeseen. Eikä ihme. Suomen kulttuurihistoria korostaa eurooppalaisuutta Viisioisainen sarja ulottuu esihistoriasta 2000-luvulle HELSINKI (STT) Pikku Kakkosella juhlitaan. Viisiosaiseksi kasvava sarja jatkuu aina tälle vuosituhannelle. Ja arvaahan sen, että Pentti pillastuu, vaikkei sitä avoimesti näytä. Ensin on maalari Therbouche, joka on saapunut ikuistamaan filosofia. – Tapahtuiko todella niin, on toinen asia, mutta siihen ainakin pyrittiin. Kolme ensiksi mainittua tukevat taltiointihanketta tänä vuonna yhteensä 168 000 eurolla. Lisäksi mies tunnetaan omalla mantereellaan Elvis Cole -dekkarisarjasta. Mukana on neljätoista taidekorkeakoulusta kuvataiteen maisteriksi valmistunutta tai valmistumaisillaan olevaa nuorta taiteilijaa. Noita kulta-ajan helmiä on nähtävillä perjantaina Forum Boxissa avautuvassa näyttelyssä. Koneinsinööriksi aikoinaan valmistunut Crais siirtyi Hollywoodiin käsikirjoitushommiin 1976. Sillisalaatista syntyy vekkuli näyttely, Saves kiteyttää. Tuomas Parkkinen. Ajalta, jolloin media pyrki kuvaamaan tapahtumia, ei tehnyt niitä itse, Saves sanoo. Me tiedämme, miltä Koriseva näyttää, me tiedämme, miltä Lipponen näyttää. Kun taitelija on vastakkaisen sukupuolen sievä edustaja, syntyy jännitteitä. Vastavuoroisesti berliiniläiset taiteilijat esittäytyvät Helsingissä lokakuussa. Sarjan kustantaa Tammi. Teos ulottuu esihistoriasta suureen Pohjan sotaan 1720-luvulle. Esillä on videoteoksia, maalauksia ja valokuvia. Ohj. Hurmaava näyttely on esillä Forum Boxissa Helsingissä maaliskuun loppuun asti. Putekn aloitti Dario Fon yhdessä vaimonsa Franca Ramen kanssa kirjoittama ratkiriemukas ja Stand Up -koomikkonakin tunnetun Tuomas Parkkisen uudelleen suomentama, sovittama ja ohjaama komedia Avoin liitto. Kuvajournalismin helmiä 1960-luvulta Paul Ankan ihailijoita Linnanmäellä. TV2:ssa lähetetäänkin perjantaisin Pikku Kakkonen 25 vuotta -juhlaohjelmia, joita digitaalisella rinnakkaiskanavalla nähtävät toiveuusinnat täydentävät. Hänen muutoksensa nuutuneesta kotiäidistä tiedemiehenkin vamppaavaksi lumoojattareksi on tiukka ja uskottava. Minä ainakin kaipaan lukujuttuja ja olen tavallinen ihminen. Sarjaan kootaan uusinta tietoa siitä, millainen maa Suomi on ja millaiset henkiset virtaukset ovat muovanneet maata ja meitä. Samaisella lehden aukeamalla sama henkilö kymmenessä eri versiossa katsoo kameraan, Saves luonnehtii. Viimeinen osa ilmestyy keväällä 2004. Kerrontaan tulee humoristisuutta, kun Pentin seikkailuista kertoo hänen puolisonsa, joka samalla toimii myös miehensä henkisenä tukena ja turvana. Saves tähdentää, ettei näyttelyä ole rakennettu muistuttamaan 60-luvun kuvajournalistien erinomaisuudesta tämän päivän kollegoihin verrattuna. Jotaarkka Pennasen ohjaus tavoittaa taitavasti tekstin tasot ja pitää katsojat tarkoin hyppysissään. Pentti ryhtyy oitis käyttämään uutta mahdollisuutta ja liihottelee kukasta kukkaan. Ensimmäinen osa julkistettiin torstaina Kalevalan päivänä Helsingissä. Onko liikkeellä psykopaatti, joka tappaa poliiseja. Molemmilla on vapaus liiton ulkopuolisiin syrjähyppyihin. Vapaa-ajattelija on runsaasti ajatuksia pintatason alla tarjoava paljastustrilleri. Tukea jatketaan vuoteen 2006 saakka. Kolme vuotta sitten maanjäristys keskeytti pommin purkamisen. Auvo Vihro on mestarillinen Diderot, Petra Karjalainen loistava Anna Therbouche ja Tuire Salenius uhkea Antoinette Diderot. Pystyttäessämme näyttelyä pistimme mutapainit ja Kuningatar Elisabetit vierekkäin. Pikku Kakkosen vanhojen suosikkien kysyntä on suurta, sillä nuoret aikuiset toivovat näkevänsä lapsuutensa sankareita. maaliskuuta. Herra Punaisen lanka palaa Kirjat KOKKOLA (KP) Kokkolan Mäntykankaan koululaiset täyttivät kuvataiteella Kokkolan kaupungintalon aulan hiihtolomaviikon piristykseksi. Olisipahan ollut jännitystä hieman pidemmäksi ajaksi. – Tämmöiselle vanhalle kuvajournalistille tulee silloin mieleen, että mitä nämä kuvat oikein kertovat ihmisille. Euroopan ja Suomen viime vuosikymmenien aikana läpikäymä murros näkyy myös historiankirjoituksessa. Eli laatukastiin kerralla. Jaana Oravisto kuitenkin varastaa shown. Avoin liitto paljastaa todelliset karvansa, kun Jaana päättää käyttää Pentin lailla oikeuttaan vapaaseen liikehdintään seuramarkkinoilla. Alkuteos Demolition Angel, ilm. Näyttely avataan 7. Intensiivinen viitekehys vangitsee lukijan ja pitää piinaavassa otteessaan loppuun saakka. – Sen yksinomainen tarkoitus on tuoda tuulahdus suomalaisen reportaasikuvauksen alkumetreiltä. Parkkiselle kaikki kunnia tekstin tuomisesta omaan aikaamme mutta myös oivallisesta leikittelystä sen teatterinomaisilla piirteillä. Digitaaliset Yle Lapset -rinnakkaislähetykset nähdään 11. Seurauksena on riehakas avoimen parisuhteen kritiikki, joka ei säästä miestä muttei paljoa paijaa naistakaan. Reidar Palmgren suoriutuu Diderotin Baronnet-apulaisen osasta tyylikkäästi. 388 s. 2000, suom. Toinen tunti tuo kuvaruutuun tutut suosikit Muumilaakson tarinoissa ja Richard Scarryn touhukkaassa maailmassa. Pian dokumentaarinen reportaasi mullisti lehtien kuvamaailman ja työnsi tieltään vallalla olleen asetelmallisen potretin. Mäntykangas kaupungintalolla Mäntykankaalle taiteillaan taitavasti muun muassan grafiikkaa. Ylen tuttu lastenohjelma täyttää 25 vuotta. No, enemmän sivuja ehkä. Kuvin ja sanoin kuvaaja ja toimittaja kertoivat, mitä todella näkivät ja kokivat maailman turuilla kulkiessaan. Pikku Kakkonen juhlii HELSINKI (STT) Keskeiset suomalaiset säätiöt alkavat yhdessä tukea kotimaisten oopperoiden levytyksiä. – Suomen kulttuurista omakuvaa hallitsi pitkään idea erilaisuudesta. Tampereen Työväen Teatterin Kosti Elo -sali. Nimensä mukaan siinä esitellään teoksia, jotka kyseenalaistavat ja purkavat auki kansallisia stereotypioita ja ennakkoluuloja. Näyttely päättyy 24. Packalenin loihtima teoksen visuaalinen ilme edustaa nautittavaa epookkia. Arvet eivät ole vielä parantuneet, kun pommiryhmä menettää toisenkin etsivänsä uudessa räjähdyksessä. Keskeinen syy tähän oli niiden tuottamisen kalleus. Kuvataideakatemia esittäytyy Berliinissä Arto Aulavuo TAMPERE Tampereen Työväen Teatteri avasi kevätkauden yhtä räväkästi kuin syksyn. Eric-Emmanuel Schmitt: Vapaaajattelija. Juhlan kunniaksi ohjelmatarjontaa täydennetään digitaalisella rinnakkaiskanavalla. Työt ovat esillä myös ensi viikon. Nuorten neitojen rooleissa nähdään Johanna Kokko ja Maija Kalaoja, jotka ovat juuri niin herkullisia kuin heidän roolinsa vaativat ja osaavat kaiken lisäksi näytellä hienosti. Viides osa sisältää 500 pienoiselämäkertaa maamme kulttuurihistoriassa vaikuttaneista henkilöistä sekä luetteloita muista eri tavoin kunnostautuneista kulttuurin toimijoista. Kuka on herra Punainen. Craisin tapa kuvata poliisin arkea ja pommiryhmän tutkimuksia on realistinen ja erittäin todentuntuinen. Pentti on suostutellut Jaanan – pariskunnan yhteiselämään vauhtia saadakseen – avoimeen liittoon. Alkoholiongelman ja yksinäisyyden kanssa kamppaileva Starkey paneutuu tutkimuksiin. maaliskuuta Berliinin taideyliopistossa Universität der Künstessä. Uusien suomalaisten oopperoiden levytykset tyrehtyivät 1990-luvun lopulla. Itsekin kuvajournalismin keskeisiin kehittäjiin kuuluva Seppo Saves on koonnut näyttelyyn 120 kuvaa kollegojensa arkistoista. TTT-Kellariteatteri. Jännärin dialogeissa Crais onnistuu mainiosti. Kuva: Kristian Runeberg Jyrki Aro (KP) Robert Crais: Pommien enkeli. Vähitellen paljastuu, että edes kaikkien kollegoitten toimet eivät kestä päivänvaloa. Hankkeessa ovat mukana Suomen Kulttuurirahasto, Alfred Kordelinin rahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Luovan säveltaiteen edistämissäätiö. Toiseksi, filosofin laiminlyöty Antoinette-puoliso on hänkin paikalla. Lehdet taantuneet Saves ei ole huolissaan nykykuvaajien ammattitaidosta, joka on monissa tapauksissa rautainen, vaan lehtien yleisestä linjasta, joka näyttää jälleen palanneen aikoihin taannoisiin. Hankkeen vetäjinä ovat Kuvataideakatemian rehtori Mika Hannula, vararehtori Markus Konttinen ja tila-aika-osaston johtaja Seppo Salminen. Teossarja etenee neljässä ensimmäisessä osassa, näkökulmana ovat kulttuuriset ilmiöt. Myös hän itse kävi "Tuonelan porteilla"
Kokeilusta on saatu hyviä kokemuksia muun muassa Pohjanmaalla. Vaalien suurimman voittajan on päästävä hallitusneuvotteluihin katsomaan, löytyykö yhteistyön edellytyksiä. Heidän määränsä lisääntyy joka hetki. S odan jälkeiset suuret ikäluokat ovat vahva osoitus siitä, miten luonto hoitaa pitkän aikavälin väestötasapainon. Ne ovat koulutusja perehtymispaikkoja, joista kyvykkäitä pitäisi nykyistä ahkerammin nostaa hallituksiin. Myöskään kieliopintoja ei pystytä järjestämään eri puolilla Venäjää samalla lailla. Se tulee olemaan tehokas väline kidutuksen paljastamisessa, kun yhteistyökumppaneina ovat eri ihmisoikeusjärjestöt, kuten YK, EU, NGO-ryhmät ja toimeenpanevina tekijöinä eri maitten lähetystöt ja edustajistot. Dokumentoiduilla tiedoilla painostetaan kidutusta harjoittavien maitten hallituksia ja uhataan sulkea ne pois kansainvälisestä yhteisöstä. Kuntoutuskeskusten työntekijät ovat kauttaaltaan rohkeita henkilöitä, jotka usein oman henkensä uhalla ovat ottaneet vastuu siitä tehtävästä, joka sai alkunsa Kööpenhaminassa 1974. Selvityksen mukaan osuuskuntien hallituksissa on alle 40-vuotiaita vain 8 prosenttia. Syy ei ole metsästäjissä eikä riistaviranomaisissa, vaan olosuhteissa. Tietojen hankinta uhrimäärästä on tähän mennessä ollut jokseenkin sattumanvaraista. Hän teki havaintojaan everstien terrorisoimassa Kreikassa ja sitten Tanskaan tulleitten etelä-amerikkalaisten pakolaisten parissa. Vastuun vaihtoa Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Erkki Hanni (vast.), Vesa Pajala Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus M ikäli Telebanin ja sen uskonnollisten tuomioistuimien kiduttamia henkilöitä ei kuntouteta, ei Afganistanin yhteiskunta koskaan tule toimimaan tyydyttävästi. Silloin tällöin puoluetoverien kolhimaksi joutunut pankkivaltuutettujen puheenjohtaja Ilkka Kanerva sai tästä tilaisuuden huomauttaa, ettei eduskunnan pankin asioista päätä hallitus. Tulevaisuudestaan huolta kantavissa osuuskunnissa on haku päällä, että ensi vaiheessa löydettäisiin 25 40 vuotiaita naisia ja miehiä hallintoneuvostoihin. Alueellisia vaihteluja on, mutta niin sanotulla syvällä maaseudulla osuuskuntien hallintoon liittyvät ikäja sukupuolihaasteet ovat yleisesti ottaen suurimmat. Miten sitten kävikään. Nuolukivien avulla hirviä pidetään pois myös teiltä. Suuret ikäluokat jättävät jälkeensä runsaasti vapaita luottamushenkilöpaikkoja. Näin vältetään kitka ja turhat epäilykset, joita henkilövalintoihin liittyvissä strategisissa kysymyksissä herkästi syntyy. 1930-luvulla ilmestyneet väestöennusteet ennakoivat maamme väkiluvun kääntyvän ennen pitkää laskuun "ylittämättä koskaan neljän miljoonan rajaa", kuten asia Yhteiskuntatieteiden käsikirjan artikkelissa sanatarkasti ilmaistiin. Ensimmäinen käsilläolevasta kahdesta tehtävästä on selvittää globalisen kidutuksen laajuutta ja sen olemusta. Niitä odottaa kymmenen vuoden sisällä suuri sukupolvenvaihdos. Huippuvuosi oli 1947, jolloin syntyvyys oli 108 000. Lentolaskenta antaisi varmimman tuloksen. Arto Hietalahti PENTTI PULAKKA Lauantaina 2.3. Kidutuksen perimmäisenä tarkoituksena on murtaa ne vahvat henkilöt, jotka edustavat demokraattisia järjestöjä. Pääministeri Paavo Lipponen tuntui tulevan Kanervan tueksi sanoessaan, ettei hallitus ole sopinut asiasta. Yhteistyö on voimaa. Todennäköistä on, että tulevaisuudessakin hirvikannan vaihtelu on aaltoliikettä, jonka kanssa on vain opittava elämään. Yhdestä luin äskettäin Osuustoimintalehdessä. Talviset lentolaskennat antaisivat kannasta tarkimman tuloksen, mutta lentäminen on kallista. Jens Modvig tiimeineen on jatkanut työtä uusilla projekteilla. – Kansainvälinen hätäapu ruuan, lääkkeitten ja vaatteiden muodossa on välttämätöntä, mutta kidutusuhrien käsittely vaatii erikoistuntemusta ja suurta taloudellista tukea, Modvig huomauttaa. Suomen inkeriläispolitiikassa on oltava inhimillistä johdonmukaisuutta, ei populistista tempoilua. Pelko on ollut suurempi kuin tulossa oleva paukahdus. Modvig toteaa, että saatujen kokemusten perusteella ei ole järkevää, että Tanskaan saapunutta pakolaisperhettä ryhdytään heti intergoimaan. Silmukka kiristyy Sudanin, Meksikon ja Turkin hallitusten niskaan. Kahden viime vaalikauden aikana lähes kaikesta syrjään jääneissä maakunnissa Jäätteenmäen ja Rehnin hallitushaluja tuskin pidetään pahana. Vaikka nämä löytäisivätkin turvapaikan muualta, ilman lääkäri-asiantuntija-apua he eivät tule koskaan toimimaan täysin uusissakaan olosuhteissa, sanoo Kansainvälisen kidutusuhrien kuntoutusjärjestön IRCT:n pääsihteeri, lääkäri ja psykiatri Jens Modvig Kööpenhaminassa. Kuva: Lehtikuva/Epa/Simela Pantzartzi. Lähes miljoonan euron arvoinen EU-tuki vahvistaa keskusten omaa organisatiota, kykyä toimia itsenäisesti ja hankkia oma-alotteisesti taloudellista tukea. s SUOMENMAA miettii hallitusneuvotteluiden marssijärjestystä. Resurssit ovat täysin riittämättömät. Voittajia ei saa työntää syrjään heti kättelyssä esimerkiksi sillä perusteella, että vaalien suurin häviäjä säilytti niukasti suurimman puolueen asemansa. Kidutuksen vastaisessa työssä hallitusten painostus on tehokas väline. Sulan kelin aikana kannan arviointi on äärimmäisen vaikeaa. Kenen tehtävänä on tämänkaltaisten asioitten valmistelu. Se varmasti olisi hyvä vaalivaltti, mutta ulkopoliittisesti harkitsematonta. Yhteistyöllä tuloksia IRCT:n toinen ajankohtaien tavoite on vahvistaa kuntoutuskeskuksia ja niitten välistä verkostoa alueilla, jotka maantieteellisesti ja kultturellisesti ovat lähellä toisiaan. Puheenjohtajakisaakin on painotettu siitä kulmasta, kenellä on parhaat mahdollisuudet tuoda keskusta takaisin hallitusvaltaan. Hirvilehmien verotuksen lisäämisestä on varoittava esimerkki reilun 10 vuoden takaa. Lehti opastaa, että heidän kannattaa tässäkin asiassa hakeutua mahdollisimman luontevaan ja hyvään yhteistyöhän toimitusjohtajien kanssa. Pieni yhteiskunta saadaan nopeasti vaiennetuksi, kun siinä leviää tieto tapahtuneesta kidutuksesta. Entä niissä, joissa sellaista ei ole. Takkula on jo ehtinyt moittia Jäätteenmäkeä ja Rehniä mitäänsanomattomasta, Lipposta ja nykyistä politiikkaa peesaavasta linjasta. Viime aikojen hirvikeskustelussa on aivan oikein kannettu huolta siitä, että hirvet aiheuttavat vahinkoa sekä metsissä että liikenteessä. Se olisi käsien sitomista etukäteen. Hirvituhojen ehkäisemiseen perehtyneet hirvimiehet ovat myös huomanneet sen, että taimikon reunaan asennettu nuolukivi toimii yllättävän hyvänä taimikon suojelijana. Hän on nähnyt jo selvät merkit siitä, että työ alkaa tuottaa tuloksia. Kidutusta voidaan torjua s Heikki Tervonen puolustaa KOTIMAASSA inkeriläisten muuttoa. Valitettavan usein näkee, etteivät autoilijat välitä merkeistä mitään. On kuitenkin syytä korostaa, että Venäjällä asuvat inkerinsuomalaiset ovat kielen säilymisen osalta olleet varsin erilaisessa asemassa. 2002 s KESKIPOHJANMAA 10 Hirvikannan luotettava arviointi on vaikeaa kesällä ja talvella. Takkula itse painottaa keskustan perusarvoja, jotka eivät ole kaupan hallitusneuvotteluissa. Varojen käytöstä voidaan päättää myöhemmin suunnilleen hänen toivomallaan tavalla. Viidakkorummut ovat saaneet uusia rummuttajia. Kuvan afgaanipakolaiset pääsivät lumisateen kourissa olleeseen Ateenaan. Kokeilut ovat osoittaneet, että hirvien aiheuttamia metsätuhoja voidaan tehokkaasti vähentää, jos taimikkoa ei "vapauteta" liian aikaisin. vapausliikkeitä ja kansallisia symboleja. Modvig pahoittelee, että rikkaitten maitten, kuten Ruotsin, Norjan ja Suomen hallitukset ovat osoittaneet hämmästyttävää penseyttä globalisen kidutuksen torjuntaan varsin vaatimattoman taloudellisen tuen muodossa. Sillä tarkoitetaan sitä, että lyhyenä aikana on siirtymässä eläkkeelle normaalia runsaammin väkeä. Demokratian toimivuuden kannalta on tärkeää, että puolueiden voitot ja tappiot näkyvät hallitusratkaisussa. Pitää vain muistaa, että mikään hallitus ei kykene kovin nopeasti oikaisemaan vaurioita, joihin Suomi on suistettu. Miljoonia sorretaan joka päivä -Miljoonat ihmiset joutuvat jokaikinen päivä eri puolilla maailmaa – esimerkiksi Guatemalassa, Sudanissa, Indoneesiassa, Puolassa – ihmisoikeuksia loukkaavan käsittelyn alaisiksi. 1940-luvun lopulla ikäluokat ylittivät useana vuonna peräkkäin sadan tuhannen haamurajan. Niiden määrä on nyt lähes 250. Paras hirvionnettomuuden ehkäisijä löytyy kuitenkin ratin ja penkin välistä. IRTC:lla on kuntoutuskeskuksia myöskin Pakistanissa, jonne afganistalaiset enimmäkseen ovat siirtyneet. Mutta muitakin suuriin ikäluokkiin liittyviä ongelmia on. Nykyiseen alle 60 000:een on hulppea pudotus. Pelokkaita ihmisiä askarruttaa kysymys, onko maailmassa mitään keinoja vähentää ihmisoikeuksia ja -arvoja loukkaavaa terroritoimintaa. Suurten ikäluokkien "eläkepommista" puhuttiin ja kirjoitettiin takavuosina paljon. Hillevi Jännes-Larsen Kirjoittaja on vuosikymmeniä Tanskassa asunut toimittaja. Hirvikannan säätelyssä ratkaisevassa roolissa olevaan jahdin jälkeisen kannan arviointiin ei ole saatu sitä tarkkuutta, jota välttämättä tarvittaisiin. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Intervnationalin tanskalainen lääkäriryhmä perusti Inge Genefken aloitteesta Kööpenhaminaan maailman ensimmäisen kidutusuhreien kuntoutuskeskuksen RCT:n Sittemmin kansainväliseksi laajentunut IRTCjärjestö on puolueeton, riippumaton ja humaaninen organisatio. Missä oltaisiinkaan, jos ei olisi kehitetty luottamushenkilöiden ikäpykälää! Iän lisäksi osuuskuntien hallinto on epätasapainossa myös sukupuolen suhteen. Osuuskunnilla on ikäongelma. On osuuskuntia, joihin on valittu erityinen valmisteluvaliokunta miettimään ja tekemään ehdotuksia henkilövalinnoista. Maailman pakolaistilanteessa on maitten ja kansainvälisen yhteisön velvollisuus auttaa kidutuksen uhreja uuteen elämään. Itse pyynti aiheuttaa hirvimiehille riittävästi työtä ja rahallisia kuluja. Ajetaan liian suurella nopeudella, eikä tarkkailla tienvarsimetsikön reunaa, josta metsän kookkaimman eläimen monesti ajoissa huomaisi. Tietysti jo hallintoneuvostoissa olevilla pitäisi olla työntöä ja nostetta hallituspaikoille. Sen sijaan vähemmälle on jäänyt sen tosiasian pohdiskelu, että vahinkojen määrää voidaan vähentää ihmisen toimesta. Vieraan kielen omaksumisessa on suurta vaihtelua. Siksi inkeriläisten "paluumuutossa" on otettava huomioon inkeriläisten erilaiset kohtalot Stalinin vainojen maassa. Suuret ikäluokat ovat nyt ikääntyneet ja ukkoutumassa. Tosiasia näyttää kuitenkin olevan, että mitään pommia ei olekaan olemassa, sillä se on purettu ennakkoon. Tätä asiaa ei kannata osuuskunnissa sivuuttaa olankohautuksella. Tarkoitus on dokumentoida kaikki ne tiedot ja lähteet, jotka tulevat keskusten henkilöstölle. Genefken tarkoituksena oli tutkia mahdollisuuksia ja keinoja uhrien kuntoutukseen. Osuustoimintalehden mukaan tämä kehittämistyö kuuluu luontevimmin hallintoneuvostojen puheenjohtajien vastuulle ja rooliin. Ei voida vaatia, että metsästysseuroihin ja hirviporukoihin kuuluvat keräisivät omasta pussistaan lentolaskentaan tarvittavat rahat. Kuntouksesta saadut tulokset olivat niin myönteiset, että eri maanosiin alettiin perustaa käsittelyasemia. IRTC:n huomio on tällä hetkellä erityisesti tähdätty arabi-maihin, joissa oppositio hukkuu islamilaisuuden varjolla harjoitettuun fundamentalismiin. Nokkela Niinistö puolestaan kuittasi, etteivät SP:n rahat ole pankkivaltuusmiesten rahoja. Sodissa menetettiin kaatuneina noin 80 000, mutta siitä huolimatta maamme väkiluku alkoi sotien jälkeen vauhdikkaasti kasvaa. Siitä kuitenkin on jo varma näyttö, että sateenkaaripohja ei edes yritä muuttaa Suomen suuntaa. Heidän traumansa vaativat hienotunteista käsittelyä. Jos perheen isää on kidutettu, tämä vaikuttaa kaikkiin, ennen muuta lapsiin. Kuva: Tomi Hirvinen Maailman pakolaisten joukossa on arvaamaton määrä kidutuksen uhreja. Mikäli haavat ja pajut saavat riittävän pitkään kasvaa esimerkiksi männyn kanssa rinta rinnan, hirvi keskittyy lehtipuihin ja jättää männyntaimet rauhaan. Jens Modvig on kuitenkin taistelunhaluinen ja optimistinen. Lumikelillä laskentaa haittaavat hirvien vaellukset, jotka kaiken lisäksi voivat vaihdella vuosittain. Totta on, että kanta on paisunut paisumistaan lähes koko maassa, vaikka riistanhoitopiirit ovat kahtena edellisvuotena myöntäneet pyyntilupia lähestulkoon 1980-luvun huippuvuosien tapaan. Uusia keskuksia on perustettu Aasiaan, Saharan eteläpuolisiin maihin, keski-itään ja Itä--Euroopan uusiin valtioihin. Teuvo Harju Hirvivahinkoja voidaan ehkäistä Nokittelun makua s Kokoomusministerien Ville Itälän ja Sauli Niinistön mukaan hallituksessa on jo sovittu, että Suomen Pankin ylijäämää käytetään lisärahoitusta kaipaavan budjetin katteeksi. Kantaa toki voitaisiin harventaa tuntuvasti kaatamalla enemmän hirvilehmiä, mutta tällöin vaarana on, että kannan rakenne vinoutuu ja hirvien määrä tipahtaa hetkessä reilusti alle tavoitetason. Valtiolta lienee turhaa odottaa varoja lentolaskennoista aiheutuvien kulujen peittämiseen edes yhtenä vuotena, vaikka koemielessä suoritettu laajempi lentolaskenta voisi tuoda uusia keinoja ongelman ratkaisemiseksi. Käsittelyä haittaa perheen vaiteliaisuus, pelko paljastaa kokemuksensa on suuri. Oleellista tietenkin on, että luottamushenkilöt pitävät hallussaan sen isännänvallan, joka heille kuuluu. Pelko alistaa. Mitä suurempi osuuskunta, sitä ikääntyneempiä ovat päättäjät. Puolentoista miljoonan pakolaisen joukossa on arvaamaton määrä kidutuksen uhreja. Lopullisesti Niinistö ei ole kuitenkaan kiistaa hävinnyt. Naisten mukanaolo on enemmän poikkeus kuin sääntö. IRCT:n ja Amnesty Internalionalin toiminta on loppujen lopuksi kuin pisara meressä. V iime kuukausina on käyty vilkasta keskustelua ylisuureksi kasvaneesta hirvikannasta. s ILTALEHTI pohtii, lähteekö keskusta vaaleihin Anneli Jäätteenmäen Nato-kielteisellä kampanjalla. Jos hirvistä varoittavan merkin ottaa tosissaan ja alentaa ajonopeutta, luontokappaleen ja peltilehmän yhteentörmäyksen todennäköisyys pienenee ratkaisevasti. Painostus on jo antanut myönteisiä tuloksia mm Ukrainan suhteen. s Martti Vuolukka arvelee POHJOLAN SANOMISSA, että keskustan puheenjohtajakilpa on nyt Vanhasta vaille valmis, kun Hannu Takkula ilmoittautui mukaan. Järjestelmä on työnimeltaan Globalinen kidutusuhrien valvontamenelmä GTIS. Paikallispankeissa prosenttiluku on jopa alle neljän. Hän myös pahoitteli sitä, jos kansa joutuu lainanmaksajaksi vain siksi, että pankkivaltuutetut estävät varojen käytön. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan aikaisempi päätoimittaja. Ei varmastikaan olisi viisasta lyödä lukkoon hallitusohjelmaa, jossa todetaan, ettei Suomi liittoudu
Josos uhkaus toteutuisi, silloin tarvittaisiin "Tervolan mallin" laitoksia joka pitäjään. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Omia ehdottomia mielipiteitä peitetään silloin yleistyksellä "Raamattu kieltää" ikään kuin Raamattu sisältäisi täysin riidatonta yksimielisyyttä. Tämän perusteen tulee olla myös kaikkien nykyisten piispojemme johtava periaate. Suomalaiset puutavarayhtiöt ovat pahimpia Karjalan raiskaajia. Kirjat ja kirjastot kuuluvat yhteen. Ja mitä vastaisin haastattelijalle olympialaisissa. Kunhan vain ei hoipertelisi konservatiiviperäisessä aatemaailmassa. Heikki Puhto KOKKOLA Olisiko Tervolan mallissa järkeä?. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Niistä ovat varmaan kiinnostuneet ne, joilla on Rolex ranteessa ja kultaa hampaissa. Suosittelen lämpimästi pohjoisen suunnan valitsemista. Myös yhteiskuntaan palaaminen rangaistuksen päätyttyä on vaikeaa. Miksi Oulun suunta on paras vaihtoehto. Jos Kokkola olisi kymmenkertainen nykyiseen verrattuna, se voisi jatkaa nykyistä linjaansa eli jättää kaikki ovat auki ja kumarrella joka suuntaan. Yli 42 prosenttia arveli, ettei sellaisia löydy ainoatakaan. Polttoaine löytyisi aina omasta pitäjästä, samalla saataisiin pitäjällä muodostuvalle biojätteelle hyödyllinen hävityspaikka.Toisihan poltoaineen hankinta myös kaivattuja työpaikkoja pitäjään ja veromarkkoja. Terveydenhoidossa pyörii miljoonat poikineen. Käytän luottokorttia." "Kyllä. Mistähän tämä tällainen "ismikammo", joka sai punapääomankin alas, oikein on saanut alkunsa. Eikö se olisi isolle maalle heikkouden osoitus. A-talkin illassa (13.2.) piispat Huovinen ja Riekkinen tulkitsivat Raamatun sanaa juuri inhimillisellä Lutherin esittämällä tavalla. Aurinkoista keväänjatkoa ja antoisia patikkaretkiä vain sinne Nivalan suuntaan. Yksi mukana ollut VETELI Päivänsankari unohtui Haluan pyytää anteeksi Kerttu Lindgreniltä (Kp 27.2.), jos olen (Kp 13.2.) jotenkin loukannut hänen tunteitaan ja lopettaa näin tämän tuloksettoman "keskustelun". Tämä hajautettu energiantuotantohan olisi turvallista mm. Ensimmäinen syy ei kaipaa selityksiä. Näin voitaisiin hyvittää ainakin osa vahingoista. Kehitys on ollut hämmästyttävää jo parin kymmenen vuoden ajan. Siellä voidaan toteuttaa kvanttihyppyjä itsenäisesti ja itsekkäästi, kunhan synkronoidaan askeleet Oulun kasvusopimuksen kanssa yhteen siten, että molemmat hyötyvät niistä. Sen pikantit mausteet ryydittävät olemistamme ja toimimistamme universumin kansalaisina. Eikä laakereilla lepäämisestä ole merkkiäkään. Nimenomaan he eivät kierrelleet ja kaarrelleet "kuin kissa kuumaa puuroa". Joitakin löytyy. Kun kirjallisuus tarjoaa näin ruhtinaallista antia, niin on aiheellista valita luettavansa monipuolisesti, ennakkoluulottomasti, muita taiteenaloja unohtamatta. Kiitos keskipohjalaisten kirjastojen (sen laajan historiallisen kulttuurialueen) yhteisestä tahdosta palvella monipuolisesti ja ystävällisesti alueensa asukkaita lukijoina, opiskelijoina, tutkijoina. Miksi ko. Sinikka Hiltunen KOKKOLA Voi, hyvä tavaton! Kiitos Pauli Kaljunen kirjoituksesta "Piispojen mielipiteet ihmetyttävät" (Kp 25.2.) Aihe käsitteli homojen ja lesbojen parisuhteen rekisteröintiä ja piispojen kantaa ko. On siis syytä ilolaulantaan kirjallisuuden puolesta. Olisiko nyt meidän vuoromme. Nuoren rikosputken katkaisemisessa kodin, koulun ja sosiaalityöntekijöiden tiivis yhteistyö on kuitenkin edelleen tärkein tekijä. Agronomi Erkki Raudaskosken kirjoitus (Kp 27.2.) pani ajattelemaan asiaa. kaikenlaisia nykyajan "hörhöjö" vastaan. asian käytäntöihin. Onhan virsikirjassa Johan Ludvig Runebergin sanoittamia virsiä 21 kappaletta. Keskustan puheenjohtajaksi pyrkivältä Anneli Jäätteenmäeltä, joka kannatti parisuhdelakia, Kaljunen antaa ymmärtää puuttuvan moraalisen ryhdin. Visiot ovat selkeät ja kaikki osapuolet ovat sitoutuneet niiden toteuttamiseen. Kirjastoväki/kirjakaupat tekevät todella arvokasta työtä. Tosin elättelen toivoa, että kestää kauan ennenkuin konklaavin piipusta nousee savu taivaalle. Aivan tuntuu sappinen vatsaneste pyrkivän ylös niitä aikoja muistellessa. Suuri osa nuorisorikollisista istuu useamman kerran ja jää kerran vankilaan jouduttuaan ”rikollisuuden ammattikoulun” vakio-oppilaiksi. On siinä selittämistä toiselle puoliskolle, mitä on tullut tehtyä. Esko Alasaarela professori OULU Pohjoisen suunta järkevä "Oletteko tottunut euron käyttöön?" "Kyllä. Ei varmasti. Valitettavasti näin ei aina ole, rupeaa tulemaan outoja puhelinsoittoja n.s. Ensimmäistäkään metsäammattilaista ei mene sinne kuokkimaan kannikoita puhumattakaan, että istuttaisivat taimia. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Tooran teksteistä. Sata kansanedustajaa on allekirjoittanut Jouni Lehtimäen (kok.) lakialoitteen alentaa ja jopa poistaa rikosoikeudellisen vastuun alaikäraja. Soviteltaessa nuoren tekemää rikosta voitaisiin yhteisesti sopia, että korvaukseksi aiheuttamastaan vahingosta nuori tekisi töitä vahingon kärsineelle osapuolelle. Samoin kiitos eri tapahtumista: kirjailijavierailuista, näyttelyistä, lausuntailloista, unohtamatta lasten ja nuorten osuutta. Ehdottaisin, että nämä illanvietot ja kaikki muu turhuus pois tällaisista paikoista, silloin tulisivat ne "oikeat kuntoutettavat" mukaan. Itse epäilen, että Kaljuselta puuttuu kokonaisnäkemys Raamatun ymmärtämiseen. Suuret puutavarayhtiöt ovat uhitelleet viime aikoina siirtävänsä tuotantoa ulkomaille. Mielipiteen pohjana oli aiheen tv-ohjelma 13.2. Taiteilijan ajatukset kulkevat aikaansa edellä ja ovat arvokkaita peilattaviksi. On vain niin, että hän näkee Karjalan kysymyksen toispuoleisesti eli yksisilmäisesti. Vuosien takainen esimerkki löytyy Iso-Britanniasta, jossa pääministeri Thatscherin purkulegendoihin kuuluvana se tunnettiin täälläkin. Odotetaan iltaa, että alkaisi se kuntoutuksen hauskempi osuus, eli ravintolassa alkaa orkesteri soittamaan ja tarjoilu pelaa. Tiedämme hyvin, että kaksi raollaan olevaa ovea aiheuttaa aikamoista ristivetoa. Ja Kaustisen teknologiakeskus Haitekki. Onko Keski-Pohjanmaa jo sellaista periferiaa, ettei tänne saada lääkäriä normaaliliksoilla. Kaljusen vakuutus "Yks ei muutu, Sana Herran" pitää kyllä paikkansa, mutta onneksi Sanan tulkinta muuttuu siten, että kykenemme rakentamaan oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. 2002 lyhyet keskipohjanmaa.net Ilmassa tuntuu rikinhajua ja on tunne, että istutaan kuilun reunalla. Mooseksen aikana mm. Tervolan mallista on kirjoitus APU-lehdessä nro 8. Hyvä kirja (sen saa jokainen määritellä itse) on suurempi ja täydempi kuin koskaan osaamme kuvitella. Tähän on ainakin kaksi selkeää syytä: Oulu on maantieteellisesti puolet lähempänä kuin Turku, ja Oulusta tulee hyvin todennäköisesti Helsingin veroinen kasvukeskus. Keski-Pohjanmaan ja etenkin Kokkolan kannalta Oulun suunta on tuntunut kiusalliselta, koska Kalajokilaakso on ominut itselleen Oulun Eteläisen nimen ja aseman. Hannilta oli selvä sodan julistus, kun hän manasi sotaväkeä raivaamaan myrskytuhoja ruotsalaisten omistamien sähkölinjojen päältä. Onneksi Suomessa on vielä isoja kuntoutuslaitoksia, joissa panostetaan todella vain kunnon kohottamiseen ja illalla mennään väsyneenä nukkumaan päivän aherruksen jälkeen. Idea on ihan hyvä, on paljon sellaisia kuntoutettavia, jotka haluavat ja jopa pääsevät mukaan siitä syystä, että ovat kuntoutuksen tarpeessa, ja hyvä näin, mutta on siinä omat nurjat puolensakin. 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Saattaisi olla, että atomivoimalan kustannuksilla saataisiin turvallinen biovoimala lähes jokaiseen pitäjään. Rabbiinikirjoituksissa neuvotaan: "Tooran sanat saavat mieluummin palaa kuin joutua naisen käsiin. Toista voidaan perustella sekä historialla että tulevaisuudella. Monta avioeroa on tästä syystä pantu vireelle, ja jos ei aivan siihen pisteeseen olla jouduttu, luottamus ja usko on mennyt. Elvi Löhönen KOKKOLA Kirja on aarre, jonka kaikki löytävät Kirkkopostillansa esipuheessa oppiisämme Luther pitää "yleisenä pahatapaisuutena" sitä, että Vt:n tapahtumat ja tekstit samoin kuin Ut:n kirjeet (mm. Erkki Hanni sekaantui Pulakan tavoin ulkopolitiikkaan. Tosiasiat pitää tunnustaa, ja katsella kummallakin silmällä. Näkemys kuvastaa vanhaa suojeluskuntahenkeä. Siinä sitä sitten hypitään puolille öin, ja alkoholia pitää tietysti siemailla, eihän se muuten suomalaisen juhlinta ole täydellistä. Harmi, ettei juontaja veisuuttanut yhtään päivänsankarin sanoittamista virsistä, vaikka se olisi ollut ajankohtaista ja sopivaa. Lähes 300 miljoonan euron investoinnit pelkästään kehittämiseen viiden vuoden aikana tulevat näkymään ja kuulumaan. Maanantaista mitataan ihmisten kantoja viidenteen ydivoimalaan. kustantavat veromarkoilla. "Neljäs sija. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Kuva: Jukka Lehojärvi N yt kun Länsi-Suomen allianssi käänsi selkänsä, Keski-Pohjanmaan maakunnan pitää päättää verkostumisensa pääsuunta. Vai onko kysymyksessä ikäänkuin joku lääkärilakon jatke, jolla pyritään näyttämään miten tehdään seuraava valloitus, eli muita suurempi tukku palkankorotuskahisevaa lakkariin. Mielestäni rikosoikeudellisen ikärajan alentamista parempi keino lasten ja nuorten tekemien rikosten vähentämisessä olisi työpalvelus, joka keskittyisi itse aiheutettujen vahinkojen korvaamiseen. Pentti Pulakka kyselee, mihin Venäjä tarvitsee Karjalaa. Kuntoutuksessa mukan ollut KOKKOLA Turhaa kuntoutusta?! Puhtaita urheilijoita löytyy joitakin, uskoi 231 vastaajasta 46,3 prosenttia. se kasvaa joka suuntana kuin rehevä puu. Tässä imussa kannattaa olla mukana. Suunta on selvä ja askeleista ollaan yksimielisiä. Kirjailijalla on hallussaan intuition tuomaa viisautta ja runollisuutta, jota hän jakaa tekstiensä kautta lukijoilleen. He ajatuttavat sieltä ilmaiseksi puut suomalaisten metsänomistajien kiusaksi. Uskottava rankaisujärjestelmä vaatisi rangaistusvalikoimaan myös vankeustuomiot, eikä vankila ole missään olosuhteissa lapselle oikea ympäristö. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Ilmaus kokkolalaisen Pauli Kaljusen (Kp 25.2.). Parhaillaan kysytään, joko markka on unohtunut. Olisi suotavaa, että ainakin kunnalliset päättäjät asiaan tutustuisivat. Nämä ovat vain esimerkkejä, yhteistyötä voidaan rakentaa joka alalla. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 2.3. Poikkeus oli piispa Jorma Laulajan selkeä kanta: miehen ja naisen välinen liitto on ainoa, oikea raamatun mukainen parisuhde, jonka voi siunata. Kirjoittajan tavoin jäin kaipaamaan Raamattuun perustuvia menettelyohjeita. Ristiriitoja toki on mutta ne jäävät henkilöiden välisiksi eivätkä estä yhteistyötä silloin, kun rakennetaan tulevaisuutta. Ex-päätoimittaja Pentti Pulakka nostattelee kirjoituksissaan purjeita Karjalan palauttamisesta. Syyn ja seurauksen yhteyttä on vaikea ymmärtää, jos oikeudessa istutaan vuosi teon jälkeen. Ajattele! Minä kykenin olemaan tällä maapallolla neljänneksi paras!" Eija Pulkkinen KÄLVIÄ Helmikuu 2002 Runebergin päivänä 5. Eli onko kunnallista sosiaalista terveyspalvelujärjestelmää uhkaamassa alasajo. Räisäsen mukaan tutkijan päätehtäviä on osoittaa, että asioita on kautta aikain tulkittu uusissa tilanteissa eri tavoin, jolloin nykytulkitsijakin voi perustellusti ja rohkeasti rakentaa oman aikansa tilanteelle. Olavi Hatela KOKKOLA Uhkaako alasajo kansanterveyspalveluja. helmikuuta kokoontui Eläkeliiton Vetelin väki kahvitilaisuuteen seurakuntataloon. Niistä löytyy yhdessä ja erikseen toisenlaista sielun ruokaa. Ellei näin tehdä, lipsutaan nopeasti kristillisten ääriryhmien ja itseriittoisten lahkojen porukkaan, jolloin Vt:n tai Paavalin täysin omaan aikaansa liittyvät tuomitsemis-, sortoja saastuneisuuslauseet halutaan korottaa yleiseksi ohjeeksi tai jopa laiksi. Toimittajilla on omituinen helmasynti mennä massan mukana. Olisi voinut käydä niinkin, että suomalaiset olisivat vielä tänäkin päivänä vieraissa Äänisen rannalla. Tämä kysymys ei taida olla aivan mustavalkoinen, vaan siihen voi sittenkin sisältyä vaihtoehtoja. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Tarvitsee vain intensiivisesti heittäytyä mukaan menoon, olla totaalisesti osallisena, läsnä. Naiskäsityksensä Paavali omien sanojensa mukaan perustaa vanhempaan Jahvistin (1. Siinähän sitä olisi tavallisten kolottavien koipien vaellusta kohden pimeätä "ketun koloa". Tässä asiassa hän voisi esim. Tai väki karkaa toisesta sitä mukaa kun toisesta tulee sisälle. Siinä huumassa unohtuu sellaiset seikat, että kotona on aviopuoliso, joka uskollisesti odottaa isäntää tai emäntää palaavaksi kotiin samanlaisena kuin kuntotuksen lähtiessä. tekstit vaativat myös lukijalta taitoa ja kykyä kulkea fantasian teitä ja ottaa vastaan uusia signaaleja. Mutta miten kävisi tavallisen rahvaan. Välttämättä ei tarvitse matkustaa minnekään kokeakseen rikastuttavia päiviä/hetkiä. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Hurmaava ja fantastinen on viimeksi ostamani valokuvateos Kimmo Kuure, Valon kosketus. Salla Rundgren Kokoomuksen Nuorten liiton liittohallituksen jäsen VAASA Vankila ei ole lapsen paikka Kun haluan tietää mitä suuria asioita elämässä liikkuu luen kansani kirjailijoiden tekstejä, sanoo eräs kansamme päämies. Keski-Pohjanmaa on luonnollinen rajanaapuri Pohjois-Pohjanmaalle ja siten täysin itsenäinen alue, jonka pääkaupunki on Kokkola. Siirtymisessä näpistelystä vakavampiin rikoksiin kuluu niin paljon aikaa, että tilanteeseen on ehdittävä puuttua ajoissa. Se toimii eri organisaatioiden välillä ja lisäksi yritysten suuntaan. Eikö Pulakka halua muistaa, ketkä koukkasivat Äänisen aaltoja kenttäpulloihinsa ennenkuin heidät häädettiin vesivarkaista. Lapsen etu menee huostaanottotilanteessa aina vanhempien edun edelle. kannanottoa ei kuultu yksimielisesti, -selitteisesti kaikilta piispoilta. Me vain helposti miellämme sen itsestäänselvyydeksi emmekä tule ääneen sanoneeksi miten suuri merkitys on kirja-alan palveluilla elämässämme. Suurella maalla on sen verran manttaalia, että sillä on varaa pitää rajavyöhykettään vähän leveämpänä. Minkäs teet, kun kunnallinen terveyskeskus ei kysyttäessä pysty järjestämään lääkäriinpääsyä muuten kuin "välitöntä ja välttämätöntä lääkärinapua tarvitseville." Näin siis tammikuussa 2002. Sen ei kuitenkaan tarvitse vaikuttaa Kokkolan ja Kaustisen seutukuntien verkostumissuunnitelmiin mitenkään. Samoin Chydenius-Instituutin kytkentä Oulun yliopistoon, josta sopimus on jo tehty. "valloituksilta" ja kaikenlaista salailua. Joskus ongelma onkin vanhempien puutteellinen kiinnostus lapsen asioihin. Joka toisin väittää, ei tiedä mistä puhuu. Tähän on puututtava, mutta rikosoikeudellisen ikärajan alentaminen ei meidän kokoomusnuorten mielestä ole tässä oikea ratkaisu. Näissä tapauksissa lapsen huostaanottoa ei pidä kavahtaa: lapsi tarvitsee huolenpitoa, johon kuuluu myös rajojen asettaminen. Ms 2: 425) luomistaruun, jonka mukaan mies luotiin ennen naista. Juutalainen mies kiittäköön päivittäin Jumalaa siitä, ettei häntä luotu naiseksi" jne. homot, lesbot, naiset, sairaat, rammat ja jopa pyhäpäivänä polttopuita keränneet saivat niin tyrmistyttävän kohtelun, ettei sellainen mitenkään ole ymmärrettävissä kristillisen etiikan kannalta. Raudaskoski puhuu "Tervolan mallista" energiaratkaisuna, jossa sama voimala tuottaa biopolttoaineella sekä lämpöä että sähköä. Esimerkiksi Kokkolaan suunniteltu teollisuuskemian Ince-polis kannattaa resursoida ja junailla viimeisen päälle. Rauno Aro KUORTANE Lutherkin tulkitsi Raamattua Vankila ei ole lasten paikka, kirjoittaja sanoo. Mukana on sellaisia "seikkailijoita", jotka eivät edes aio kohottaa kuntoaan. Entä se seuraava päivä, eikö ole vaarallista valvotun yön jälkeen yrittää pysyä mukana kuntotusohjelmassa. Tuona aikana on ehtinyt sattua jo monta muutakin asiaa. Toimiakseen mahdollisimman tehokkaasti tämä malli edellyttäisi erittäin nopeaa sovittelua. Kirjallisuus on siinä suhteessa muista taidelajeista merkittävässä asemassa, että se välittää niin monipuolisen, rajattoman, niin mielikuvituksellisen, eri aikakausissa liikkuvan, niin kerroksellisen, niin riemastuttavan elämyksen. Vai ovatko lääkärit valinneet vapaan yritteliäisyyden ihanuuden lääkärikeskuksissa. Kaikki kehittämistoiminta on yrityslähtöistä. Oulu on juuri julkistanut kvanttihyppypäätöksensä: Oulu 2006 kasvusopimuksen. Raamatuntutkijat tietävät, että monien kristittyjen auktoriteetiksi kohottama Paavali oli ensin juutalaisen rabbi Gamalielin oppilas ja sai pysyviä vaikutteita mm. Osaan kuuden kertotaulun." Olympialaisissa neljäs sija. Viime vuosina nuorten – myös alle 15-vuotiaiden – tekemien rikosten määrä ei välttämättä ole kasvanut, raaistunut kyllä. "Mikä meni vikaan?" Typeryyttä! Luottokortti on mitä valuuttaa vain, ja kuuden kertotaululla hinnat pysyvät markkoina. tutustua raamatuntutkija, professori Räisäsen evästyksiin. Oulun menestyksen yksi selittävä tekijä on yhteistyö. Mertsi Vähäkainu VETELI Tosiasiat tunnustettava Haluaisin puuttua sellaiseen asiaan kuin nämä eri kuntoutuslaitoksissa tapahtuvat kuntoutusjaksot, joita Kela, RAY y.m. Jos näin olisi, siellä olisi jo yritetty lisää likviditeettiä naapurilta. Yksi pääsuunta ja sen jämäkkä hoitaminen on ainoa tie menestykseen. Luovuttaisiko Suomi valloittamansa alueet. Paavalin mielipiteet) tulkitaan suoraan "lakina", eikä niitä ymmärretä kuljettaa evankeliumien kautta ja tulkita niiden hengessä. Visiona voisi olla Keski-Pohjanmaan maakunnan liittyminen Oulun lääniin ja siten Pohjois-Suomen täysimittaiseksi jäseneksi. Lasse Rönkä hiihtolomalainen JOUTSA/KÄLVIÄ Miksi ei piispoilta yksimielistä perustelua Olemme saaneet lukea viime aikoina monenlaista kirjoitusta energiaasiasta, osa mielestäni täysin "höpöjä". Eikä ole kiellettyä nautinnollisuus. Miten Karjalan palautus olisi moraalisesti oikein
Inarin kunnanjohtaja Reijo Timperi myöntää, että Saariseläntien sisäpuolisen ydinalueen kehitys hidastui vuosiksi. Oma tontti 1406 m 2 Kokkolan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV, Rantakatu 5, puhelin (06) 8299111 UUSTUOTANTOA HAKALAHTEEN As. Koko maan kuukauden kaukolämpölasku supistui siksi 107 miljoonaan euroon. Tällaisten ratkaisujen katsotaan etääntyneen turhan kauas alueiden tarpeista ja aluepolitiikasta. Ohjeen antoi itse Arto Uunila. Esimerkiksi Fortum ei ilmeisesti ole tehnyt Saariselän tonteilleen vielä mitään. Aikaisemmin mestari kyllä pyrki täydellisyyteen ja virheettömyyteen, mutta käsityökalujen jälki jäi aina hieman eläväksi eikä käsikään totellut ehdottomalla varmuudella. Saariselälle halutaan rakentamisvelvoite Vuokraoikeuksien pyöritys vesittää kehittämistä K äytimme lattiamaalaukseen Betolux uretaani-alkydimaalia, jota urakoitsija kehui kestäväksi ja suosituksi maaliksi. Uusilla kaava-alueilla jälkimarkkinointi halutaan nyt välttää liittämällä sopimuksiin rakentamisvelvoitteet. Myös Seppo Kukkolan ja hänen yhtiöidensä ote on edelleen vankka. Metsähallituksesta toivotaan muutenkin joustavaa kumppania. Tahtoisimme lattiasta taas oikean lautalattian näköisen. "Pitääkö maali hioa pois puuta myöten vai riittääkö pinnan hiominen. Maaja metsätalousministeriöstä kuitenkin korostetaan, ettei lopullista ratkaisua ole tehty. Se on kankeampaa ja näin kerroksista tulee paksumpia. Tietysti myös puun laatu ratkaisee. Tätä voi hyvin verrata vaikka sorvattujalkaisen tuolin valmistukseen. Eräiden mielestä kyse ei olekaan viriämisestä, vaan tonttien keskittymisestä yhä vahvemmin. Arvomaiden käyttö suojelukompensaatioihin ei välttämättä tue alueen kehittämistä. Jos siinä säästetään, säästetään väärässä paikassa. Kaukolämpöä käytettiin helmikuussa 3 082 gigawattituntia eli runsas viidennes normaalia helmikuuta vähemmän. Tämä on perinteistä öljymaalia, johon kuitenkin pinnan kestävyyden parantamiseksi on keitetty mukaan pihkan hartsia. Toisaalta maat ovat siksi niukassa, että Lomakukkolan kaupalla oli varmistettava kehittämistä pitkällä näkemällä. Rakentamattomien vuokratonttien hinta nousi, vaikka maalle ei välttämättä noussut mitään. Toista kierrosta eli valmiiksimaalausta varten lämmitä maalipurkki kuumassa vesihauteessa jolloin maalista tulee ohutta ja luistavaa, mutta älä ohenna muuten. Polar antaa vuosittain maata Lomakukkolalle, joka maksaa siirron valmiina rakennuskantana. Kuva: Jukka Lehojärvi Inarin kunnanjohtajan Reijo Timperin (vasemmalla) ja Siula Oy:n oto toimitusjohtajan Janne Seurujärven mielestä Saariselän uusille kaava-alueille tarvitaan selkeät pelisäännöt. 17.500 euroa • Vuonna 2001 valmistui 62 loma-asuntoa RKL Samira Oy, 0400-571 691, 08-311 7685 KELOLOMA-ASUNTOJA LEVIN JA ÄKÄSLOMPOLON KESKUSTASSA www.rak-samira.fi samira@rak-samira.fi KOKKOLANSEUDUN SKV OY, LKV Rantakatu 14, 67100 Kokkola puh. Tukea odotetaan Metsähallitukselta, jolle maiden hallintaa ollaan siirtämässä Metsäntutkimuslaitokselta. Kukkola kuuluu HCF:n hallitukseen. Lauha vähensi lämmitystä. Maalin tasaiseksi saaminen oli kovan työn takana eikä aina onnistunutkaan, ja kulutus jätti nopeasti jälkensä tuoliin. Mielestämme lopputulos on kauhea: maali tekee muovilta näyttävän pinnan. Timperin mukaan tonttien vuokrasopimuksiin tulisi saada selkeät purkuehdot, jotka muun muassa lakkauttaisivat vuokraoikeuden, jos maalle ei nouse mitään määräajassa. Suosittelen, että kaikki muovimaali jyystetään pois, kun kerran lattian hiomiseen ryhdytään. Öljylakat ja maalit eivät mahdottomia kestäneet. Jouko Pensaari KOKKOLA (KP) Koira voi olla ihmisen paras ystävä, mutta usein se on parkettilattian pahin vihollinen. Kosteus pilaa parketin Isä ja poika Markku ja Jari Ahola korostavat, että parkettilattioiden asennukseen kannattaa satsata. Vaalituimpia kohteita on Kaunispään etelärinteeseen sijoittuva 35 hehtaarin kaava-alue. Vuodet ovat kääntäneet valtion puhtaaksi maiden omistajaksi, ja aluepolitiikan haasteet on tarjoiltu kunnan tehtäväksi. Nyt kuitenkin aito käsityön jälki on noussut tyylihuonekaluissa arvostetuksi ominaisuudeksi. Siksi sitä käytetään sävytyksessä. Vesiohenteiset lakat eivät tuoksu kuin "korkeintaan muutaman vuorokauden", kun aiemmin tuuletukseen piti varata joskus viikkoja. Kolmen päivän kuluttua hio karvat pois käsin tai varovasti koneella. Kuva: Jouni Kela Tuoreita uutisia pitkin päivää www.keskipohjanmaa.net HELSINKI (STT) Kuutisen astetta normaalia lämpimämpi helmikuu vähensi tuntuvasti kaukolämmön tarvetta. Korkeat pohjakustannukset pitivät uusia tulijoita tehokkaasti loitolla. Parketti-kuten myös lauta-ja lankkulattioita voidaan hioa. – Lopullisesti pinta kuivuu kahdessa viikossa, sanoo Jari Ahola, jonka oppisopimusaika isänsä yrityksessä on loppusuoralla. Asia on edelleen valmistelussa. Näin sanoo kokkolalainen parkettien todellinen partaveitsi, alan yrittäjä Markku Ahola, jolla on kahden vuosikymmenen kokemus parketeista, niiden asennuksesta, hiomisesta ja lakkaamisesta. Samalla parhaat paikat keskittyivät harvoille. talotohtori@txti.net 12 Lauantaina 2.3. – Venelakan UV-suoja on selvästi heikompi ja se tummuu nopeammin. Isokatu 6, Kokkola puh. Entisiin aikoihin verrattuna pinta on jollakin tavoin ilmeetön, mekaanisen oloinen ja kuollut. Nykyään käytetään puunparkettien lisäksi myös laminaattilevyjä, joista tehty lattia on Aholan mukaan kova, kopiseva ja kylmä. Helmikuun sää oli koko maassa huomattavasti normaalia lämpimämpää. Perinteiselle lattiamaalille oli sen sijaan tyypillistä pohjan epätasaisuuksien ja siveltimen jälkien näkyminen sekä pian muodostuva pehmeä kuluminen. Tavallisesti kerroksia tulee 56. Parkettien lakkauksessa käytetään nykyään vesiohenteisia lakkoa, jotka ovat sekä ympäristö-että ihmisystävällisempiä kuin vanhat lakat. Myös mäntylankkulattian asennus on tärkeätä tehdä oikein, ehkä vieläkin tärkeämpää kuin perusparkettien. Yhtenä huolen aiheena ovat suojelukompensaatiot, joista on saatu esimerkki myös Saariselällä. Millaista maalia olisi käytettävä" , kyselee Raija Vaurasalo Luumäeltä. Valtion ei haluta olevan vain tonttikauppias, joka hyödyntää muiden panostuksia. Kun parkettia sitten pestään liian märällä rievulla, kosteus imeytyy parkettiin ja pilaa sen. 85.000 € Sinun Kotiasi Varten 3 h,k,s=78 m 2 ja 2h,tupak., s=47m 2 1990 rakennettu selkeälinjainen tiilitalo. Jos taas pohja on huono ja jälki on epätasainen, kolmen hiontakerran jälkeen on vaihto edessä. Aidoimman pinnan saatte öljylakkamaalilla. Kaukolämpötalojen lämmityskustannuksissa säästyikin Suomen Kaukolämmön keräämien tietojen mukaan helmikuussa 24 miljoonaa euroa tavanomaiseen talvikuukauteen verrattuna. • Vuokraus ja kiinteistöhuolto järjestetty • Vuokraukset 040-717 8830 • 200–500 m hotelleista, 1–5 mh+parvi • Myös omistussalkkuja 1/6 alk. Yleiskaavan koko suunnittelualue on 8 000 hehtaaria. Lakkaus estäisi kosteuden imeytymisen, mutta toisaalta kun sitä menee joka koloon, se aluksi napsuu, mikä ei ole valmistajien mieleen. – Parketti olisi hyvä lakata heti asennuksen jälkeen, mutta valmistajat suosittelevat lakkausta vasta vuoden päästä. Tiettävästi poliittinen pohja vaihdolle on sovittu, ja kyse on enää siirtymäkauden järjestelyistä. Huokeamman aloituksen takaavaa vapaata valtion tonttimaata keskuksen ytimessä ei enää juuri ollut. – Mosaiikkiparketin voi hyvin hioa 5-6 kertaa, jos pohjan on tehnyt ja sen on asentanut ammattilainen. Budjettivirasto Metlan valtuudet ovat paljon rajallisemmat kuin valtion liikelaitoksen Metsähallituksen. Paksuja kerroksia muodostavat ja itsetasoittuvat muovimaalit, kuten Betolux, on siis kehitetty juuri mahdollisimman mekaanista lopputulosta tavoitellen. – Parkettia pitäisi pyyhkiä nihkeällä rievulla, ei kostealla, ettei kosteus pääsisi imeytymään ja viilut saattavat irrota. Naulanpäät alkavat nousta pahimmillaan esiin jo yhdenkin hiomisen jälkeen. Viriämisen yhdeksi moottoriksi nähdään Holiday Club Finland, joka iskostui Saariselälle viime vuonna ostamalla kylpylän koko osakekannan Seppo Kukkolalta. Lautalattia näyttää nyt muovimattolattialta, kuten sanoitte, ja siihen maalin valmistaja vastaisi että eikös olekin hienoa! Muovimaalilla saadaan toki muovipintaa. (06) 866 4400 www.skv.fi/kokkola ESITTELYKOHDE VIIKONLOPPUNA SUNNUNTAINA 3.3.2002 KLO 14.00-15.00 Esitt. Pääset kotiin. HCF tukeutuu niin ikään Lomakukkolan ja Polar Kiinteistöt Oyj:n väliseen lunastussopimukseen. Eräässä näyttävästi puulla verhoillussa juhlasalissa pidetyssä pintakäsittelyseminaarissa joku puhujista ylisti puun lämmintä kosketettavuutta ja tuoksua, jolloin oli pakko kysyä: "Missä täällä salissa on mahdollista koskettaa puuta eikä muovikalvoa tai tuntea pihkan hajua?" Kuten rakentaminen yleensä, myös pintakäsittelyt ovat siirtyneet perinteisistä aineista ja käsityöstä nykyiseen teolliseen maailmaan. Sitä myy Uulatuote Oy. Silloin lattiasta tulee hyvä, eikä se napsu ainakaan kovin pitkään. Huoli kohdistuu viimeistelyssä olevaan yleiskaavaan, joka tuo neitseellisiä tonttikohteita aivan Saariselän keskustan tuntumaan. Pohjusta se ensin ohentamalla maalia tärpätillä 25 30 prosenttia. Oy Leirinuotio Hakalahteen • yhtiö kuuluu KL-verkostoon • suljetut sisäpihat (atrium) • autokatokset/varastot • nousevat sisäkatot olohuoneessa • takkavaraukset • laadukkaat pintamateriaalit Ensimmäisestä rakennusvaiheesta vielä vapaana: myyntihinta yhtiölaina velatonhinta 60 804 € 40 536 € 101 340 € ILKANTIE L IN N A L E IR IN T IE 3 kpl 2h+k+s = 63,5 m 2 Mahdollisuus myös huoneistokokojen muutoksiin. Fortum Support sai matkailukeskuksesta tuntuvasti tontteja vastineeksi, koska yhtiö ei suojelusyistä voinut rakentaa ”rinnevoimalaa” Korpilahdelle. Parkettimateriaaleista yleisimmät ovat pyökki, saarni ja tammi. Nykyinen maku suosii kovia, sileitä ja muovinoloisia pintoja muuallakin kuin lautalattioissa.Tapeteilla on luistava muovipinta, puuparketti pakataan sivelemällä kuin muovikelmuun, seinäpaneelit ja huonekalutkin on samoin pinnoitettu kuin kovilla kalvoilla. Tosin aivan viime aikoina alueella on selvää viriämistä, jonka toivotaan puhdistavan keskuksen ”näyteikkunaa”. Polar on toinen iso ydinmaiden tonttien haltija. Vesiohenteisten lakkojen lisäksi ja kanssa käytetään edelleen lattioidenkin lakkaukseen niin sanottua venelakkaa. Paineita suunnataan Metsähallitukselle, joka on saamassa Saariselän kaavamaiden hallinnan Metlalta. Parketti myös tummuu kosteudesta. Nopeat teolliset käsittelyt maalauskoneineen ja uusine aineineen viimeistelivät pinnan kestäväksi mekaanisella varmuudella. Mitoitus on nostettu 16 500 vuodepaikkaan, kun niitä nyt on noin 11 000. 8299 111 KOKKOLAN OSUUSPANKKI Tule meille. Voisikin paremmin puhua pinnoittamisesta kuin maalaamisesta. Tärkeintä lattian päällystämisessä ja parkettien asennuksessa on Aholan se, että pohja on suora ja pitävä. Parkettilattioita on vähintään yhtä monenlaisia kuin on asentajia. Jouni Kela INARI (STT) Saariselän kehittämiseksi 1980luvulla luodusta tonttien jakojärjestelmästä on tullut rasite, joka on rampauttanut matkailukeskuksen ydinalueen kehittämistä. Suojeluvaihdot peikkona Saariselän maat käytännössä lähes kokonaan omistavan valtion toivotaan laajemminkin miettivän alueen kehittämistä. Sen päälle voidaan lakata vesiohenteisella lakalla, mutta ei toisin päin. Johanna Lakanen 040-7244 050 KAUSTINEN SEPÄNTIE 10 H. Kun se raapii tai muuten jyrää parkettia, lakkapinta menee rikki. Metsähallitus voi muun muassa helpommin tulla sopimuksin mukaan kaavoituksen ja kunnallistekniikan kustannuksiin. 2002 s KESKIPOHJANMAA Asuminen Yhteystiedot Toimittaja: Jouko Pensaari (06) 827 2319 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Lauta esiin muovikuoresta Talotohtori PANU KAILA SIJOITA LEVIN YDINKESKUSTAAN HUONEISTOHOTELLI MOONLIGHTIIN • 2-vaihe valmistuu jouluksi 2002 • 1-vaihe myyty • Erinomainen tuotto • Omarahoitus 60 % • ALV:n palautus mahd. Kävelykuntoon lakattu lattia kuivuu puolessa tunnissa, mutta huonekalujen evakko vie kolme päivää. HCF:n varatoimitusjohtaja Iiro Rossi sanoo yhtiön ensivaiheessa keskittyvän kylpylän saattamiseen ketjun vaatimukset täyttäväksi. Alkuun monen mielestä hyvin toiminut järjestelmä karahti karille siinä vaiheessa, kun valtion tonttimaiden vuokraoikeuksista tuli kierrätystavaraa sekä suorien kauppojen että konkurssien kautta. Sitten syntyi massiivinen teollinen tuotanto joka romahdutti hinnat ja sylki ulos konemaisen samanlaista jälkeä. Kunta haluaa purkuehdot Inarin kunta haluaa uusille kaava-alueille pelisäännöt, joilla tyhjinä pysyvien tonttien jälkimarkkinointi ja turha hinnannousu eliminoidaan. Hän omistaa vielä puolet Lomakukkolasta, ja kylpyläkaupalla hänestä tuli HCF:n merkittävä osakas. Molemmissa asunnoissa varaavat takat. Monen vakavan investoijan uskotaan ajaneen ohi, koska vuokraoikeuksien kierrätys on nostanut tonttien hintoja. Laajempaa rakentamista tuskin on hetkeen kuitenkaan odotettavissa. – Afrikkalaiset puulaadut olisivat vieläkin kovempia, mutta myös kalliimpia eikä niitä käytetä omakotitaloissa. Yhtiö on sen jälkeen hankkinut laajan osuuden ydintonteista ostamalla puolet Lomakukkola Oy:stä, jolle vuosien varrella keskittyi suuri osa keskeisten rakennusmaiden vuokraoikeuksista
Kääntä tuli Virin naisten valmentajaksi 1970-luvun lopulla. Parhaimmillaan myös yleisömäärät nousivat toiselle tuhannelle. Parhaimmillaan talotehtaan tuki muodosti budjetista puolet. 1979: Tiikerit SM-sarja kuudes. Onni suosi Tiikereitä. – Kososen Reino soitti Pieksämäeltä ja kertoi, että Puolassa olisi olympiavoittaja, joka haluaisi tulla pelaamaan Suomeen. – Vetäjiä on aivan liian vähän. Lukema, josta nykyiset lentopallopomot tuskin edes unta näkevät. – Pelaajahankinnat eivät juurikaan rasittaneet emäseuraa, vaan rahat tulivat talotehtaan kautta. – Sponsorimarkoista kilpaillaan monien eri lajien kanssa. Lisäksi sääntöjä rukattiin lähes vuosittain. 2000: Kimara supersarja runkosarja neljäs. 1992: AV kakkossarja runkosarja ykkönen ja nousi ykkössarjaan, Tiikerit kakkossarja 5:s ja HK 8:s. Kun vanhat konkarit lopettavat tai muutama pelaaja lähtee muualle opiskelemaan, voi pudotus olla raju ellei seuroissa tehosteta juniorityötä. Vaikka talotehdas nurin menikin, sen ei olisi pitänyt Käännän mukaan vaikuttaa Virin lentopallojoukkueen tulevaisuuteen. – Ensimmäisen liigavuoden budjetti oli 320 000 markkaa ja se toteutui lähes täysin. Yleisö toi tuloista suuren osan. 1977: Tiikerit ykkössarja neljäs. 1978: Tiikerit ykkössarja voitto ja nousu SM-sarjaan. Siirto olisi maksanut 40 000 markkaa. Iso kala tarttui haaviin Tiikereiden valmistautuessa toiseen SM-sarjakauteensa. Myös kulut ovat kasvaneet. 1995: AV ykkössarja runkosarja voittaja ja nousi SM-liigaan. 1981: Tiikerit SM-sarja kahdeksas. Aikoinaan hän toimi valmentajana, kun HK pelasi 80-luvun lopulla useamman vuoden ykkössarjassa. – Neuvottelut olivat jo pitkällä Jyväskylässä silloin passanneen Katja Saaren kanssa. Hurmoksesta hiljaisuuteen Keskipohjalainen lentopalloväki kaipaa lisää eloa saleille Silloin ennen. Koko ajan mentiin eteenpäin äärettömän kovalla työnteolla. Tietysti tarvittaisiin myös asialleen omistautunutta seuraväkeä asioita hoitamaan. Salo muistelee Wodekia lämmöllä. – Wodek tuli meille kaikin puolin hyvällä asenteella. Loput kasattiin käsiohjelmaja peliasumainoksilla, sponsorituloilla ja talkootyöllä. 2000: Ura supersarja runkosarja viides. SM-sarjaan noustuaan Tiikerit yritti joka vuosi vahvistaa joukkuetta. Moni pelaaja muistaa varmasti ikänsä kuinka lujille joutui vanhan koulun portaissa, Kääntä sanoo. Helppoa ei ole yhdelläkään seuralla, Salo tiivistää. Putosi puolivälierissä Ettalle. – Onneksi nyt on palattu takaisin pienempiin alueisiin. – Vaikealta lentopallobuumin toistuminen tuntuu. 1991: Tiikerit ykkössarja viides. Tällä kaudella Keski-Pohjanmaan lentopallojaoston aloitteesta perustettu harrastesarja on kerännyt uusia joukkueita. 1980: Tiikerit SM-sarja kuudes. – Aikansa kutakin. Mikä tämän sitten aiheutti. 1982: Tiikerit SM-sarja yhdeksäs. – Palo lentopalloon elää edelleen, mutta minulla ei ole enää aikaa satsata lajiin niin paljon kuin ennen. Kuva: Arkisto/Clas-Olav Slotte. Suosion lasku monen tekijän summa Salo näkee lentopalloseurojen alamäen ja lajin suosion laskun monen tekijän summaksi. Yhtenä syynä Salo vetää esiin myös lentopallon heikon menestyksen valtakunnallisessa mediapelissä. Kuva: Esa Melametsä Risto Lintilä HAAPAJÄRVI (KP) – Lentopallossa niin naisten kuin miesten joukkueiden taso on tippunut selvästi siitä, mitä se oli parhaimmillaan 80-luvun lopulla, 25 vuotta lajin parissa töitä tehnyt Heikki Rautaoja laukoo. Tarkkaa yleisömäärää on mahdoton arvioida, mutta 1 500 on aika lähellä oikeaa, Salo muistelee. 1999: Tiikerit ykkössarja runkosarja neljäs. – Moni pelikentällä koettu tappio on ajat sitten unohtunut, mutta tuota päätöstä en unohda koskaan. Keskipohjalaisen lentopallon nykytilaa seuraan ristiriitaisin tuntein. Jos rahaa olisi riittävästi, muutamassa vuodessa voisi jotain saada aikaan, Salo puntaroi. Hyvä ja pitkäjänteinen juniorityö olisi tietysti varmin tae pysyvämpään menestykseen, Salo myöntää. Rautaoja vetää tänä päivänä HK:n naisten kakkossarjajoukkuetta. Tiikerit perustettiin Jymyn lentopallotoiminnan pohjalta Kokkolaan lentopallon erikoisseuraksi vuonna 1974. 1988: Tiikerit kakkossarja toinen, Into 6:s, YK 9:s, HU 11:s ja KaJu 12:s. Putosi puolivälierissä Albatrossille. 1998: Tiikerit kakkossarja runkosarja toinen, HU 3:s, Perho HT 5:s ja Viri 6:s. Sadalskin jälkeen lähtivät Kokkolassa huippunimiksi kehittyneet Pekka Toppari ja Petri Mutka. Viri nousi 1990-luvun alussa kakkossarjaan, jolloin joukkueeseen hankittiin virolaisvahvistuksiksi ensin Annely Spriit ja sitten Ela Lillemaa, joista jälkimmäinen pelasi komean uran Suomen sarjoissa. 1997: HU ykkössarja runkosarja toinen. – TV:n suosioon lentopallo ei koskaan ole päässyt. Seija itse vetää tällä hetkellä Kimaran tyttöjä. Ne ovat jääneet päällimmäisinä mieleen, Salo sanoo. Juhla loppui lyhyeen. Meiltä oli isompien helppo saada pelaaja pois. Taso pudonnut Heikki Rautaoja laukoo: Risto Lintilä KOKKOLA (KP) – Lentopallon juniorityöstä tänä päivänä olen huolestunut. Mielestäni seurajohdon uskallus loppui turhan takia, Kääntä sanoo. SM-sarjassa Tiikerit kuului pienten seurojen kastiin. Vaikka olen ottanut päätökseen jo etäisyyttä, en vieläkään ymmärrä sitä, Kääntä sanoo. – Haikealta tuntuu, kuvailee Kokkolan Tiikereiden suuruudenaikoina ja pitkään sen jälkeen puheenjohtajana toiminut Esko Salo. Se on ollut lentopallon näkökulmasta kadotettu sukupolvi. Se ei sovi ainakaan suoriin lähetyksiin. Heikko näkyvyys julkisuudessa on vaikeuttanut sponsorineuvotteluja ja siten heikentänyt seurojen taloudellista perustaa, Salo sanoo. 1996: Ura kakkossarja runkosarja ykkönen, HU toinen, Tiikerit 3:s, Roima 4:s. 1983: Tiikerit ykkössarja kuudes. Kokkolasta tuli väliasema etelään matkanneille pohjoisen pelaajille, Salo kuvailee siirtokuviota. Välillä edes tuomarit ja pelaajat eivät oikein tienneet missä mennään, Rautaoja kritisoi. Eikä minun tarvitsekaan unohtaa. Karsintaottelut Poria vastaan menivät täydellisesti ristiin. – Pojat lähtivät Seinäjoelle. Kääntä tunnettiin tulisieluisena Virin valmentajana. 1990: AV kakkossarja runkosarja toinen, HU 5:s ja HK 6:s 1991: AV kakkossarja runkosarja neljäs, HK 5:s ja HU 7:s. – Nyt on vain nöyrästi tehtävä rajusti töitä, jotta vetäjiä, juniorijoukkueita ja sitä kautta massaa saataisiin jälleen lentopallon pariin lisää. Kuva: Tomi Hirvinen Kunnian päivät Kunnian päivät -juttusarjassa kerrotaan keskipohjalaisen urheiluelämän ilmiöistä. Tapani Kääntä (vas.) oli aikoinaan tiukasti Virin peleissä mukana. Ja niin Wodek tuli tänne, Salo kertoo Wlodzimierz Sadalskin siirrosta Kokkolaan. Vuosibudjetti, noin 200 000 markkaa, oli Salon mukaan tuohon aikaan sarjan pienimpiä. – Suunnitteilla oli julkinen tukikeräys, ottelutapahtumiin oli tarkoitus rakentaa tulosveikkaus ja jokilaakson jokainen yritys oli tarkoitus käydä läpi ja solmia yhteistyösopimuksia. Joukkue keräsi taustaryhmineen budjetin omin voimin. 1994: Tiikerit ykkössarja runkosarja 8:s. – Erikoisseuran perustamisen jälkeen oli helppo saada lähimaakunnan pelaajia Tiikereihin, Salo luettelee nimiä Pekka Toppari, Kauko Alajoki, Tapio Salmela, Reijo Vähärautio, Jaakko Ojatalo... Salolla on siitä kokemusta. – Vetäjäpula on tuonut ongelmia juniorityöhön, joka on monissa seuroissa luvattoman heikkoa ja saattaa puuttua jopa täysin. – Hyvän kuvan meidän taloudellisista mahdollisuuksista antoi Sadalskin lähtö kesällä 1982. Moni suomalaispelaaja on noussut Euroopan ammattilaissarjoissa näkyvään rooliin. Yhtä tiukasti kuin kymmenkunta vuotta sitten kentän reunalta. Virin nousussa nelossarjasta liigaan mukana ollut Tapani Kääntä on edelleen päätöksestä pettynyt. 1989: HK ykkössarjan runkosarjan kuudes. 1 500 katsojaa. Keski-Pohjanmaalla lähinnä vain Himangalla juniorityötä tehdään tosissaan, pitkään lentopallon parissa niin aktiivina kuin vetäjänä työskennellyt Seija Malkamäki selvittää. SM-sarjasta luopuminen harmittaa yhä Kääntää Esko Salo muistelee Tiikereiden huippuvuosia hyvillä mielin, vaikkei uskokaan vastaavan buumin toistumiseen. Naiset, parhaat keskipohjalaisjoukkueet vuosittain sarjatasoittain. Samoihin aikoihin Kääntä koki tappion myös siviilielämässään, kun hänen talotehtaansa meni nurin. Tiikereiden kanssa vietimme monta hyvää hetkeä. Periksiantamatonta asennetta ei löydy tarpeeksi, Kääntä lataa. Monelle puolalaiselle riitti tuohon aikaan, että pääsi länteen. – Köyhiä olimme koko ajan. Harjoittelimme varmasti suhteessa paljon enemmän kuin muut joukkueet, 6-10 kertaa viikossa. – Nyt monen vielä sarjoissa pelaavan joukkueen keski-ikä on huolestuttavan korkea. Kun joukkuemäärät romahtivat, niin moni sarja pelattiin vajaalukuisena. Voisiko vielä 2000-luvullakin kokea Kokkolassa samaa. 1988: HK ykkössarja seitsemäs. Lisää junioreita ja vetäjiä Seija Malkamäen toive: Miehet, parhaat keskipohjalaisjoukkueet vuosittain sarjatasoittain. Kun junioritoimintaa ei ole monessakaan seurassa, lentopallon harrastajien määrät ovat viime vuosina pudonneet selvästi. 2002 13 Juha Savela KOKKOLA (KP) Kontrasti on valtava. Käännän näkemyksen mukaan turhan takia. HK:n tytöt voittivat silloin mm. Putosi puolivälierissä Virroille. Kun erävoitot ja eräpisteet olivat tasan, arpa ratkaisi nousijan. Naisten harrastesarjassa joukkueiden pelaajat ovat kuitenkin suureksi osaksi vanhoja aktiivipelaajia. 1992: Tiikerit ykkössarja alempi jatkos. 1995: Tiikerit kakkossarja toinen, Roima 3:s, HU 4:s. Lukema oli Käännän mukaan sarjan toiseksi korkein Oriveden jälkeen. Nyt pitäisi mm. Se edellyttäisi isoa, vakavaraista ja pitkäjänteistä sponsoria. Lajien kirjon kasvaessa lentopallo joutuu kamppailemaan elintilasta entistä useammin lajin kanssa. Ykkössarjaan Viri nousi keväällä 1992 ja liiganousua Alavieskassa juhlittiin keväällä 1995. Toisaalta olen hyvillä mielin siitä, että täältä on noussut ja nousee pelaajia ylimmälle sarjatasolle. Kovia lukemia, mutta siitä huolimatta Tiikerit ei koskaan kylpenyt rahassa. Hyvällä hengellä mentiin eteenpäin, ei se työstä tuntunut kenestäkään, Salo muistelee hymyssä suin. – Keski-Pohjanmaallakin niin naiskuin miesjoukkueiden määrät ovat laskeneet rajusti siitä mitä ne olivat parhaimmillaan vuosia sitten. Nuoria pelaajia on joukkueissa aivan liian vähän, Malkamäki harmittelee. 1976: Tiikerit ykkössarja kolmas. Liian monelle riittää kakkoskolmossarjan taso. Moni lentopallojoukkue häipyi näinä vuosina kokonaan sarjoista. Tiikereiden huippuvuosina seuran tulot kerättiin monista eri murusista. Sen ehti todistaa myös kakkosvalmentaja Taisto Vierimaa. Vajaa neljännesvuosisata sitten Kokkolan Tiikerit kamppaili lentopallon SM-sarjapisteistä 1 500-henkisen katsomon pauhatessa äärimmilleen täyteen ahdetussa Kokkolan Urheilutalossa. Surullinen taas olen siitä, ettei täältä löydy joukkuetta, joka nousisi. Tiikeriläisiä oli verkon molemmin puolin, kun kohtasimme ykkössarjassa, Salo sanoo. 1989: Tiikerit kakkossarja ykkönen, AV 9:s ja Tiikerit II 10:s. 1996: AV SM-liiga lohkossaan viides. Liigapaikasta luopumisen jälkeen suunnitelmia ei ehditty toteuttaa, Kääntä kertoo. 1994: AV ykkössarja runkosarja neljäs. Seuraavana vuonna Esko Salo tuli Voitto Lehdon jälkeen seuran puheenjohtajaksi ja oli tehtävässä vuoteen 1992. – Näen yhtenä pahimpana syynä, että Lentopalloliitto lähti 90-luvulla laman tullessa liian voimakkaasti rahastamaan, kun joukkue-, lisenssija muut maksut nousivat selvästi. – Mukana on kaksi ryhmää eli 8-12 ja 13-16 -vuotiaat. Parhaimmillaan Tiikerit ylsi kahdesti kuudenneksi. Talkootyötä tehtiin paljon ja innokkaasti. Pudotuspeleissä loppuottelussa tappio Leijalle. Yleistä lentopallobuumia se ei kuitenkaan ole pystynyt nostamaan. Käännän mukaan varoja olisi kerätty monin eri keinoin normaalien sponsorisopimusten lisäksi. Tiikerit pelasi SM-sarjassa neljä kautta vuosina 1979-1982. – Kuluja ei juuri ollut. Liigavuonna osuus laski neljännekseen, kun muitakin tukijoita tuli runsaasti mukaan, Kääntä sanoo. – Nelossarjan viimeiseltä sijalta lähdettiin. Jos heittoja oli, ne olivat korkeintaan kymppitonnin luokkaa. Vaikka haikealta tuntuu, eikä Salo ole pariin vuoteen lentopallokatsomossa vieraillut, hän ei kovin kiihkeästi haikaile menneitten perään. 1986: YK ykkössarja runkosarja yhdeksäs 1987: Tiikerit kakkossarja toinen, YK 7:s, Into 8:s ja HU 9:s. Samoin neuvottelut olivat pitkällä venäläispelaajan hankkimiseksi Jekaterinburgista. Nopeasti SM-sarjaan Muutamassa vuodessa Salo ja kumppanit nousivat Tiikereiden kanssa huipulle. Kääntä myöntää olevansa ratkaisusta katkera. Molemmissa on käynyt 16 pelaajaa. Toinen huoli hänellä on vetäjistä. – Karsintaottelussa Poria vastaan tehtiin yleisöennätys. 1990: Tiikerit ykkössarja runkos 7:s. Liigavuonna yleisökeskiarvo oli noin 150 katsojaa. B-tytöissä SM-kultaa sekä A-ja C-tytöissä SM-hopeaa. Menestykseen vaaditaan lisää tehokasta harjoittelua, Rautaoja korostaa. Nyt lehtereiltä helppo laskea kaikki katsojat Keski-Pohjanmaan Kimaran pelatessa naisten kakkossarjaa. Toki viime vuosiin mahtuu lentopallon osalta hyvääkin. 1984: Tiikerit nousi ykkössarja 1985: Tiikerit ykkössarja 9:s, HK nousi ykkössarjaan 1986: HK ykkössarja kuudes. Urheilutalo oli ääriään myöten täynnä. 1998: Ura supersarja runkosarja neljäs. – Ilmeisesti johtokunta katsoi taloudellisen riskin liian suureksi. – Mielestäni kaikki edellytykset jatkamiseen olivat olemassa, Kääntä toistaa. Ensimmäinen tavoite oli voittaa Rovaniemellä pelattavan Kultavaskooli-turnauksen jokin sarja. Aikoinaan juuri entisen KeskiPohjanmaan piirin alueella pelatut kovat paikallisottelut naapuriseuroja vastaan kehittivät ja nostivat lajin tasoa niin miesten kuin naisten sarjoissa, Rautaoja painottaa. Kokkolan Urheilutalolla oli tunnelmaa, kun Tiikerit kamppaili SM-sarjapisteistä. – Liitto teki keinotekoisen jaon liigaan, supersarjaan ja ykkössarjaan. Lentopallotyölle pitäisi seuroissa saada jatkuvuutta. Systemaattista kaikki ikäluokat kattavaa juniorityötä ei moni seura Suomessa pysty ylläpitämään. Kyse tuli rahasta. Haarukka oli tunnista kolmeen tuntiin. Ei vetäminen ja opettaminen niin vaikeaa ole, kun lähdetään alkeista liikkeelle, Seija painottaa. 2001: Ura supersarja runkosarja seitsemäs. Kiitosta liitoille Rautaoja antaa siitä, että koulutusjärjestelmää on kehitetty ammattimaiseen suuntaan. 1999: Ura supersarja runkosarja kuudes. Sen myötä lentopallon suosio on huvennut uhkaavasti. Soitin hänelle ja kielivaikeuksista huolimatta yhteisymmärrys löytyi nopeasti. Suurimmillaan tuki oli noin 100 000 markkaa kaudessa. – Lentopalloseurojen taloudellinen tilanne on vaikea. 1985: YK ykkössarja seitsemäs, Tiikerit ykkössarja yhdeksäs. Osaltaan se tietysti johtuu siitä, että varsinkin vanhojen sääntöjen aikaan lentopallopelin kestoa oli mahdoton ennakoida. Minusta se ei sitä ollut. Äänensävystä aistii, että päätöksen hyväksyminen otti ja ottaa edelleen koville. Vuonna 1978 Tiikerit voitti ykkössarjan ja nousi jännittävien vaiheiden jälkeen SM-sarjaan. Aivan liian monessa seurassa juniorityö on unohdettu kokonaan. – Edustan Viriä edelleen harrastesarjassa, mutta päätöstä en unohda koskaan. Myös maajoukkue on menestynyt hyvin. Siihen Salo ei usko. Putosi puolivälierissä Kajastukselle. 1993: AV ykkössarja runkosarja kolmas. Kaikkiaan budjetti olisi kasvanut yli 500 000 markkaan, josta kasassa oli alustavien lupausten mukaan noin 300 000 markkaa. Emäseuran rahallinen panos liigavuonna oli noin 50 000 markkaa. Wodek lähti Ylivieskaan, Salo hymähtää huvittuneesti. Putosi puolivälierissä PerPolle. 1993: Tiikerit ykkössarja runkosarja 4:s. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Lea Mäntylä (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 2.3. Alavieskan Puurakenne Oy oli tukenut voimakkaasti lentopalloa. 1984: Tiikerit ykkössarja kahdeksas. 3:s. Hurmos on haihtunut hiljaisuudeksi. 1970-luvun lopusta on ehtinyt vierähtää yksi sukupolvi. Lentopallo on myös aina jäänyt jostain syystä pääkaupunkiseudun valtalehdistössä koripallon jalkoihin. Alavieskan Virin johtokunta päätti kuitenkin luopua liigapaikasta. 1987: HK ykkössarja neljäs. vanhat aktiivipelaajat eri seuroissa herätellä vastuuseen lentopallon juniorityöstä. Kun vielä mentiin lentopallossakin suuralueisiin, niin joukkuemäärät ja joukkueiden taso putosivat rajusti, Rautaoja selvittää. Junnuja ei saisi jättää oman onnensa nojaan. Vaikka pelaajapalkkiot pysyisivät kurissa, kuluja nostavat kohoavat salivuokrat ja liiton lisenssimaksut, Salo listaa. Keskipohjalaisseurojen menestys Juha Savela ALAVIESKA (KP) Keskipohjalaisjoukkue löytyi ylimmältä sarjatasolta edellisen kerran keväällä 1996, jolloin Alavieskan Viri sijoittui naisten SMliigassa lohkossaan viidenneksi. Hän ei ollut Tiikereille edes kallis pelaaja. Pudotuspelissä tappio välierissä Salon Viestille. Joukkue säilytti sarjapaikkansa pelaamalla, mutta seura luopui yhden liigakauden jälkeen pääsarjapaikastaan ja meni suosiolla kakkossarjaan. 2001: Kimara supersarja runkosarja yhdeksäs. Seuraavaksi vuodeksi Käännällä oli tarkoitus vahvistaa joukkuetta. Vuodet ja kokemukset eivät ole paloa sammuttaneet. Suurta yleisöä ei kiinnostanut, jos samat joukkueet pelasivat kauden aikana kolme-neljä kertaa vastakkain. 1997: Ura supersarja runkosarja toinen lohkossaan
Kulju toteaa, että tulevia tavoitteita täytyy miettiä uudemman kerran. Kuva: Tomi Hirvinen LAHTI (STT) Martin Schmitt teki näyttävän paluun mäkihypyn kärkeen. Wienissä Gomes ponkaisi pituutta peräti 650 ja työnsi kuulaa 14,04. Klüftin sarjan kohokohta oli 60 metrin aitatulos 8,49. Yllättävin karsiutuja oli 20,34 tällä kaudella työntänyt Slovakian Milan Haborak. Mitali irtoaa noin 20 ja puolen metrin tuloksella. Hautala ei onnistunut yhdessäkään lajissa, vaan jäi 11:nneksi vaisulla tuloksella 4 027. Kauden ensimmäisen maailman cupin kisansa voittanut Schmitt oli tyytyväinen. Viisiottelun voitti tasaisuutensa ansiosta Venäjän Jelena Prohorova, 23, joka otti seitsenottelun hopeamitalin Sydneyssä kaksi vuotta sitten ja voitti maailmanmestaruuden Edmontonissa viime kesänä tuloksella 6 765. Pituus: 1) Petar Datshev Bulgaria 812, 2) Vitali Shkurlatov Venäjä 800, 3) Kader Klouchi Ranska 798, ...13) Kenneth Kastren Suomi 778. Janne Ahonen jäi jälleen kerran neljänneksi . Hänen hyppynsä kantoivat 125,5 ja 125 metriä. Yritin rauhoittaa tilannetta toisella työnnölläni. Pääsen harjoittelemaan sellaisten kanssa, jotka uivat samaa vauhtia, aurinkoinen mestari kiitteli seuratovereitaan. Harmittaa, sillä finaalipaikka meni erittäin halvalla, Karlsson manasi. Myös perjantaina 20,19 puskenut Espanjan Manuel Martinez uhkuu kuntoa. Nuorten lyhyen radan SM-kilpailut, tuloksia: T16 800 VU: 1) Pauliina Matikainen RaisU 9:10,50, 2) Veera Rosama RaisU 9:15,48, 3) Sini Kössi RaisU 9:24,40, 4) Tiia Laihanen LrU 9:32,41, 5) Minna Karonen RaUS 9:41,21, 6) Johanna Teräväinen VarU 9:46,57, 7) Riina Rosama RaisU 9:53,07, 8) Riikka Toivanen JoUS 9:54,47, 9) Tiina Lindgren SGR 9:55,55, 10) Ira Uusoksa Swim 10:00,31, 11) Katariina Mansukoski TapU 10:00,60,12) Pipsa Puustinen LaVi 10:01,00,13) Katariina Kaidesoja Swim 10:06,60, 14) Sonja Koskinen LrU 10:12,97,15) Noora Salonoja SEE 10:14,73,16) Maria Ripatti JUK 10:20,0 P18 1500 VU: 1) Jani Kulju LaUS 16:02,48, 2) Timo Peltola TapU 16:53, 3) Kimmo Hirmasto LaVi 17:04,3, 4) Alpo Lahtinen MaU 17:08,09, 5) Aarne Hautala IK17:16,65, 6) Juho Sotamaa Swim 17:16,78,7) Petri Minkkinen Swim 17:18,29, 8) Olli Aho LrU 17:35,09, 9. Karlssonin ensimmäinen työntö kantoi 19,49, ja toinen 19,46. Hypyt pettivät pahimmin, koska nykykunnossani ei riitä tarpeeksi iskuja niihin, Hautala myönsi. 200 ja 400 metrin vapaauinnit, 400 metrin sekauinti sekä viestit kuuluvat ohjelmaan. Karsintaraja 20,20 oli liikaa yhtä lukuunottamatta kaikille miehille. Kilpailun aikana piti käydä kahdesti vessassa, ja silti vatsassa kiersi koko ajan. Vahvasti nopeus-voimatyypiksi luokiteltavan Gomesin yllätyksen rajuutta kuvaa se, että hänen seitsenotteluennätyksensä on vain 5 671, jonka hän teki vuonna 2000. Reinikainen aloitti 19,27:llä ja jatkoi 19,55:llä sekä 19,24:llä. – Koivula karsiutui. Suomalaisten kokonaispanos oli kohtuullinen, sillä Matti Hautamäki oli viides ja Risto Jussilainen kymmenes. Finaalipaikka jäi Kastrenilta 13 sentin päähän. 3-loikka (raja 14,10 tai 8): 1) Tereza Marinova Bulgaria 14,42, 2) Ashia Hansen Britannia 14,30, 3) Jelena Oleinikova Venäjä 14,27, ...10) Heli Koivula Suomi 13,63. Ville-Petteri Koivumäki LrU 17:42,16, 10)Sami Perälä Ui-Va 17:50,87, 11) Jarkko Siippainen LrU 17:52,23, 12) Juha-Matti Pohjolainen Ve 18:02,24, 13) Janne Parkkila LrU 18:05,14, 14) Janne Hyötyläinen Ve 18:06,05 T16 4x100 SKUV: 1) Raision Urheilijat RaisU 4:27,17 KE: Noora Rosama 1:06,56, Sini Kössi 1:17,19 (+0,00), Marjo Hienonen 1:03,53 (+0,00), Sini Valtanen 59,89 (+0,00) 0,00, 2) Tapiolan Uimarit 1 TapU 4:35,73 (Henna Karhapää 1:10,9, Miia Tenhunen1:13,34 (+0,00), Suvi Toiviainen 1:11,81 (+0,00), Susanna Salkola 59,61 (+0,00) 0,00, 3. – Ensimmäinen meni oudosti alle kuuden metrin läpijuoksuksi, ja viimeisen 750 lähti kaukaa lankun takaa. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman LAHTI (STT) Kolminkertainen olympiavoittaja Samppa Lajunen voitti ylivoimaisestin yhdistetyn maailmancupin normaalikilpailun perjantaina Salpausselällä. – Ja lisätä treeniä entisestään, hän hymyili. – Urani 13. ja Conny Karlssonin 13. Hyppyvire alkoi löytyä olympialaisissa. – Arvokisoissa se harmittaa enemmän, sillä niissä huomioidaan vain mitalistit. cup-kilpailussa toinen, mutta hävisi jyväskyläläiselle 10,9 sekuntia. – Harjoittelu tuo nyt tulosta. Uskon sen olevan minulle mahdollinen tulos tämän hetken tekniikallani, Tiisanoja jatkoi. – Ilmeisesti minuun iski sama mahatauti, joka on jyllännyt pikajuoksijoissa Markus Pöyhösessä ja Samsa Tuikassa. Lahtelainen hyppää SM-kisoissa altaaseen myös lauantaina ja sunnuntaina. En arvannut, että aika olisi noinkin hyvä. Niinpä nyt uidaan mestaruuksista, ei niinkään ajoista. – Matkanteko oli koko ajan helppoa. SM-uintien ensimmäinen mestaruus heltisi ilman viimeistä puristusta. Arto Terho 1:03,21 (+0,00), Olli Hämäläinen 56,03 (+0,00) 0,00, 4) Tapiolan Uimarit 1 TapU 4:07,82 (Toni Haapa-aho 1:03,34, Niko Hämäläinen 1:05,32 (+0,00), Tuomas Rytkönen 1:04,76 (+0,00), Timo Peltola54,40 (+0,00) 0,00, 5) Rauman Uimaseura 1 RUS 4:11,07 (Olli Post 59,84, Riku Haavisto 1:12,11 (+0,00), Petrus Pietilä 1:03,36 (+0,00), Henrik Laurell 55,76 (+0,00) 0,00, 6) Turun Työväen Uimarit 1 TTU 1:06,36 2:16,20 3:20,83 4:12,74 743 (Ville Rusi 1:06,36, Juho Korpi1:09,84 (+0,00), Ossi Oksa 1:04,63 (+0,00), Jani Rusi 84 51,91 (+0,00) 0,00, 7) Raision Urheilijat 1 RaisU 4:13,46 (Tuomo Vainio 1:04,34, Jukka Miettinen 1:09,39 (+0,00), Matti Hienonen 1:02,28 (+0,00), Janne Maisalo 57,45 (+0,00) 0,00, 8) Tapiolan Uimarit 2 TapU 4:13,51 ( Mika Jokiniemi 1:04,19, Harri Korkeamäki 85 1:09,19 (+0,00), Tatu Waltari 87 1:04,97 (+0,00), Ville Waltari 55,16 (+0,00) 0,00, 9) Kokkolan Uimaseura-Gss 1 KUS-GSS 4:15,34 (Janne Saraluhta 1:03,28, Kaleva Latvala 1:13,48 (+0,00), Jorma Isohanni 1:02,94 (+0,00), Joel Harjunpää 55,64 (+0,00) 0,00, 10) Borg† Simmare-Pu 1 BS-PU 1:00,30 2:16,91 3:19,19 4:16,51 720 (Riku Pekkala 1:00,30, Rasmus Bergman 1:16,61 (+0,00), Ville Nukarinen1:02,28 (+0,00), Aleks Kaksonen57,32 (+0,00) 0,00, 11) Lahden Uimaseura 1 LaUS4:17,77 (Jani Kulju1:03,74, Oleg Lyine 1:13,23 (+0,00), Sergei Borovski 1:05,43 (+0,00), Tuomas L„hdetluoma 55,37 (+0,00) 0,00, 12) Vaasan Uimaseura-Vss 1 VUS-VSS 4:21,28 (Toni Stor†s1:05,38, Kurt Grönroos 1:13,05 (+0,00), Joni Kalliola1:03,06 (+0,00), Emil Grönroos 59,79 (+0,00) 0,00, 13) Järvenpään Uintiklubi 1 JUK 1:01,59 4:21,92 (Jere Väkiparta 1:01,59, Roope Wahlström 1:11,52 (+0,00), Anton Tuomola 1:08,24 (+0,00), Kimi Nissinen 1:00,57 (+0,00) 0,00, 14) Vetehiset 1 Ve 4:22,08 (Janne Kalliala1:04,26, Lauri Sippola 1:18,34 (+0,00), Heikki Kuusanmäki 1:04,89 (+0,00), Simo Selin 54,59 (+0,00) 0,00, 15) Keravan Uimarit 1 KeUi 4:26,36 (Antti Itävuo 1:05,24, Risto Arvola 1:13,46 (+0,00), Antti Peltola1:08,22 (+0,00), Arto Sundvall 59,44 (+0,00) 0,00, 16) Lappeenrannan Uimarit 1 LrU 4:26,58 (Olli Aho 1:04,67, Ville-Petteri Koivumäki 1:16,40 (+0,00), Marko Hovi 1:05,95 (+0,00), Jarkko Siippainen 86 59,46 (+0,00) 0,00 Meno yllätti mestarinkin Kuljun ennätys koheni lähes puolella minuutilla Jani Kulju hämmästeli kovaa menoaan. Sydneyn olympiakisoissa Gomes juoksi 100 metrin aitojen alkuerissä Sao Tomen ja Principen pikkuvaltion edustajana. Kuula: 1) Joachim Olsen Tanska 20,44, 2) Pavel Tshumatshenko Venäjä 20,35, 3) Manuel Martinez Espanja 20,19, 4) Mikulas Konopka Slovakia 20,13, 5) Petr Stehlik Tshekki 19,98, 6) Ville Tiisanoja Suomi 19,92, 7) Pavel Lizhin V-Venäjä 19,84, 8) Jimmy Nordin Ruotsi 19,67, ...11) Tepa Reinikainen Suomi 19,55, 13) Conny Karlsson Suomi 19,49. 800 metrin kauhomisen jälkeen väsymyksestä ei näkynyt merkkiäkään. Viidenneksi sijoittuneella Gottwaldilla on 1 701, Ackermannilla 1 610 ja Lajusella 1 348 pistettä. Latvala loukkaantui seiväskarsinnassa Seiväshyppääjä Mikko Latvalalla oli kosolti epäonnea Wienin EM-hallikilpailujen karsinnassa perjantaina. Martin Schmitt palasi kärkeen WIEN (STT) Kenneth Kastren liittyi loppukilpailusta pudonneiden suomalaisurheilijoiden turhan suureen joukkoon EM-kisoissa, kun hän hyppäsi pituuskarsinnassa 778. Pakko on kuitenkin myöntää, että perhoset alkoivat pyöriä vatsassa, kun vuoroni lähestyi toisella kierroksella. Miehet: Seiväs: 1) Lars Börgeling Saksa ja Thibaut Duval Belgia 565, 3) Piotr Buciarski Tanska 565, ...14) Mikko Latvala Suomi 540. 2002 s KESKIPOHJANMAA EM-kilpailutjen tuloksia WIEN (STT) Vain Ville Tiisanoja edustaa Suomea lauantain kuulantyönnön loppukilpailussa Wienin EM-hallissa. Mäen jälkeen kilpailua johtanut Jaakko Tallus oli kolmas 43,8 sekuntia voittajasta. Sunnuntaina Lahdessa on vuorossa maailmancupin 16:s kisa sprintti, yksi hyppy ja 7,5 kilometrin hiihto. Muut 20 metrin ylittäjät olivat Venäjän Pavel Tshumatshenko (20,35) ja Slovakian Mikulas Konopka (20,13). SE-haaveet olivat karisseet jo siinä vaiheessa, sillä kaksi vuotta sitten Gentissä Suomen ennätyksen 4 580 otellessaan Hautala aloitti tuloksin 8,36 ja 177. Yleensäkin minulla on hankaluuksia tällaisella tahdilla kilpailtaessa, Tiisanoja arvioi. – Harmittaa todella paljon, sillä olen erittäin hyvässä kunnossa ja valmistauduin ylittämään 565–570. sija eivät oikeuttaneet kamppailemaan mitaleista. Tämä ei ollut mondo-radan syy, koska harjoittelen sillä jatkuvasti kotikaupungissani Vaasassa, Kastren mietti. Olosuhteita en moiti, sillä keli oli hyvä ja takatuuli vaikutti yllättävän vähän suorituksiin. Vauhti tuntui verkkaisemmalta, Matikainen puntaroi. Maitohapot eivät paina kintereissä, pumppu vain hakkaa hurjasti, Kulju huokasi. Saksan Ronny Ackermann oli tässä kauden 15. Pauliina Matikainen vaikuttaa olevan iskussa. Urakan aloitti vain 13 naista, joista 12 teki sen loppuun asti. Viime kesänä 22-vuotiaiden EM-hopeaa hypänneen Latvalan kilpailu loppui siihen, koska hän ei kyennyt koukistamaan loukkaantunutta jalkaansa. Lajunen voittoon ylivoimaisesti. Ilmeisesti jalassa on limapussin tulehdus. Schmitt teki takatuulessa, mutta tasapuolisissa oloissa käydyssä iltakilpailussa tasaista työtä. Hannu Manninen oli kahdeksas (–1.29,5) Maailmancupin kärjessä on edelleen Itävallan Felix Gottwald ennen Ackermannia ja Lajusta. Pronssi meni toissa vuoden 19vuotiaiden maailmanmestarille, Ruotsin Carolina Klüftille tuloksella 4 535. Kilpailu oli tasainen. Tiisanoja sijoittui perjantain karsinnassa kuudenneksi, mutta Tepa Reinikaisen 11. Kunnon ponnistus ja liuku, niin syntyy etumatkaa muihin, Kulju selvitti. Helsingfors Simsällskap 1 HSS 4:03,10 (Sampo Sissala 1:02,21, Jukka-Henrik Väänänen 1:10,25 (+0,00), Roman Hovi 1:00,60 (+0,00), Matti Rajakylä 49,94 (+0,00) 0,00, 3) Swimmin Jyväskylä 1 Swim 4:06,00, Toni Jaskari 1:01,46, Lauri Heikkinen 1:05,30 (+0,00). Kun hyppy kulkee, niin tulosta tulee kuin huomaamatta. Tiisanoja pukkasi ensimmäisellään 19,92 ja lopuilla työnnöillään 18,82 sekä 19,42. Janne Saraluhta, Kaleva Latvala, Jorma Isohanni ja Joel Harjunpää sijoittuivat 4x100 metrin sekauintiviestissä yhdeksänsiksi. Toisella kierroksella aikataulu petti hyppyrin nokalla enkä ehtinyt tehdä kaikkea kunnolla, jutteli Ahonen. – Latvala karsiutui. Karsinta (kenttälajeissa kahdeksan loppukilpailuun): Naiset: Korkeus: 1) Dora Györffy Unkari, Marina Kuptsova Venäjä ja Oana Pantelimon Romania 194, ...24) Marianne Mattas Suomi 179. – Mattas karsiutui. Nuorten Suomen mestaruutta ei toki yllätykseksi voi luokitella. Kastren sijoittui 13:nneksi. Karsintaan osallistui 26 miestä, jotka työnsivät yhtenä ryhmänä erittäin hidastempoisen kilpailun. Nopein oli 8,49 aitonut Ruotsin Carolina Klüft, 19-vuotiaiden seitsenottelun maailmanmestari vuodelta 2000. Voitto oli Lajuselle kauden toinen maailmancupissa. Swimming Jyväskylä 1 4:38,37(Laura Niittylä1:11,83, Hanna Häyrynen1:11,92 (+0,00), Laura Tuovinen 1:12,52 (+0,00), Elina Katajapuu 1:02,10 (+0,00) 0,00, 4)Lahden Uimaseura 1 4:45,17, Tiina Nyman 1:11,95, Jenna Lindqvist 1:20,81 (+0,00), Elina Mäki-Opas 1:13,82 (+0,00), Riia-Rosa Koskelainen 58,59 (+0,00) 0,00, 5) Lappeenrannan Uimarit 1 LrU4:45,1 (Sonja Koskinen 1:14,50, Tiia Laihanen 1:21,23 (+0,00), Elina Maijanen 1:21,68 (+0,00), Terhi Pöyhönen 47,69 (+0,00) 0,00, 6) Laaksolahden Viri 1 LaVi 4:47,47 (Mimmi Kallio 1:08,46, Sini Koivuniemi 1:21,49 (+0,00), Pipsa Puustinen 87 1:20,42 (+0,00), Katriina Hallama 57,10 (+0,00) 0,00, 7) Keravan Uimarit 1 KeUi 4:49,53 (Tiia Kiuru 1:10,61, Kristina Latova 1:18,11 (+0,00), Sara Sillanpää 1:16,19 (+0,00), Pipsa Tuura 1:04,62 (+0,00) 0,00, 8) Simmis Grani 1 SGR 4:50,59 (Tiina Lindgren 1:12,81 (Hanna Toivonen 1:20,21 (+0,00), Heidi Savolainen 1:15,82 (+0,00), Katja Lehtonen 1:01,75 (+0,00) 0,00, 9). – Aika oli jättiyllätys. Mestaruudet ratkotaan viikon kuluttua Lappeenrannassa. Jo kesällä oli sellainen meininki, että eteenpäin ollaan menossa, ja kovaa kyytiä, Ari Jaakkolan valmennettava myhäili. Janne Ahonen ja Matti Hautamäki olisivat hieman paremmalla onnella voineet olla hekin kolmen parhaan joukossa. – Ajauduin liian lähelle kuoppaa enkä kyennyt tekemään enää ponnistusta. Kulju petrasi omaa ennätystään liki puolella minuutilla. Mutta voittoaika löi lahtelaisen ällikällä. Arsi Harjusta perättömän dopinghuhun Sydneyn olympiakisoissa liikkeelle laskenut Tanskan Joachim Olsen osoitti olevansa kovassa kunnossa. Lyhyen radan mestaruudesta huolimatta Kulju myöntää viihtyvänsä paremmin 50 metrin altaassa. Kolmannen, noin 19,20 kantaneen pukkauksensa Karlsson astui tahallaan yli. Janne Ahosen kohtalona oli jälleen kerran neljäs sija vaivaisen 0,7 pisteen erolla Kranjeciin. Jokaiseen käännökseen pitää keskittyä huolella. Ei voi kun ihmetellä. Vain Tiisanoja loppukilpailuun Ville Tiisanojan pukkaus riitti loppukilpailupaikkaan. Hän pukkasi verryttelykierroksella ringissä pysyen pitkälti yli 20 metriä, mutta jäi kilpailussa 19,19:ään. Kuulaa Hautala lennätti 13,28, ja pituudessa hän sai tuloksen 573. – Kastren karsiutui. – Ensimmäisessä hypyssä oli pieniä ongelmia, mutta toinen oli hyvä. Puolan Adam Malysz jäi kokonaispisteissä kolme ja kolmanneksi sijoittunut Slovenian Robert Kranjec viitisen pistettä. Kilpailun yllättäjä oli ensimmäisessä maailmancupin kilpailussaan kahdeksanneksi sijoittunut 17-vuotias kuopiolainen Arttu Lappi. Kahdeksas sija ensimmäisessä isoisten cupissa oli kuitenkin suuri ja iloinen yllätys. Hautala pitää Wienin jälkeen viikon tauon ja lähtee sitten kymmeneksi päiväksi Espanjan Sevillaan, jossa hän aikoo tehdä runsaasti hyppyja loikkaharjoituksia. USA:ssa huimat 21,48 kaksi viikkoa sitten pukannut tanskalainen työnsi ensimmäisellään 20,44 ja lähtee vahvana mitaliehdokkaana lauantain loppukilpailuun. Olen valmis myös joukkuekilpailuun sekä loppukauden maailman cupin kisoihin, jos valinta kohdalle osuu, sanoi jo viime viikonvaihteessa continentalcupin kisan Iron Mountainissa Yhdysvalloissa voittanut Arttu Lappi. Kolmas lipsahti yli sormien, kun oli pakko ladata täysillä, Reinikainen kuvaili. – Reinikainen ja Karlsson karsiutuivat. En tiedä vielä, pystynkö hyppäämään ensi tiistaina Göteborgin kilpailussa, Latvala manaili. Rentous säilyi viimeisilläkin vedoilla. Rajusta repäisystä huolimatta uinnista jäi hyvä maku. 14 Urheilu Lauantaina 2.3. – Ensimmäisellä kierroksella vireeni tuntui hyvältä, mutta puolen tunnin tauko työntöjen välillä hävitti sen. Ennen 800 metrin juoksua kilpailua johti Portugalin Naide Gomes, mutta Prohorova juoksi häntä 9,49 sekuntia nopeammin ja nappasi EM-kullan loppupistein 4 622–4 595. – Mahtavaa, kun Raisiossa on kasassa tällainen porukka. Simon Ammanin viides sija ei yllättänyt, sillä olympiamenestyksen jälkeen muut asiat tekevät hyppäämisestä vaikeampaa, jutteli saksalainen. Hautala aloitti urakkansa 60 metrin aita-ajalla 6,55, joka oli ottelijajoukon neljänneksi paras. Avausmatka oli raisiolaisten juhlaa, sillä Matikaisen vanavedessä mitaleille kiilasivat Veera Rosama ja Sini Kössi. – Pääsen loikkimaan Sevillassa nurmikollakin, mikä tuo kaivattua vaihtelua hallikauden jälkeen, Hautala suunnitteli. Ensimmäinen hyppyni oli hyvä, mutta toinen jäi harmittamaan. – Lauantaina laitan kaikkeni peliin ensimmäisillä kahdella kierroksella. Enezanaide Gomes, 22, putkahti Wienin mitalistiksi tuntemattomuudesta. Alkukaudesta haparoinut saksalainen liitti joukkuemäen olympiakullan rinnalle maailman cupin henkilökohtaisen kisan voiton Lahden suurmäessä. Raisiolainen selvittää, että nuorten SM-uinnit ovat hänelle välietappi. – Ehkei tämä ollut aivan limboesityskään, mutten voi olla tyytyväinen, koska kuntoni edellyttäisi parempaa tulosta, hän myönsi. Yrittäessään ensimmäistä kertaa 555:tä, hän lipsautti otteensa seipäästä kuoppaan vientivaiheessa ja loukkasi samalla vasenta polvenseutuaan. EM-kilpailusta jäi pois yksi vahva mitaliehdokas, kun Venäjän Nadezhda Rostshupkina ei lähtenyt mukaan. – Oireet ovat tuntuneet koko hallikauden ajan. Nyt sentään tuli pisteitä ja palkintoshekki. Helsingfors Sims„llskap 1 HSS 4:56,89, Heini Gharieb 1:12,2, Pia Leskinen 1:23,34 (+0,00), Vivi Brooke 1:15,36 (+0,00), Frida Nyberg 1:05,99 (+0,00) 0,00,10) Tapiolan Uimarit 2 4:59,29, Kira Järves 1:12,30, Katariina Mansukoski 1:24,84 (+0,00), Ilona Vainio 1:16,38 (+0,00), Milla Teittinen 1:05,77 (+0,00) 0,00 P18 4x100 SKUV : 1) Nummelan Kisaajat 1 4:02,98 (Manu Mäntymäki 56,26, Jyry Suvilehto 1:08,50 (+0,00), Ville Ojell 1:00,43 (+0,00), Juuso Nikkanen 57,79 (+0,00) 0,00, 2. Kastren ulos pituusfinaalista Wien: Sisäratojen EM-kilpailut: Loppukilpailut: Naiset: 5-ottelu: 1) Jelena Prohorova Venäjä 4 622 pistettä, 2) Naide Gomes Portugali 4 595, 3) Carolina Klüft Ruotsi 4 535, 4) Anzhela Astrohchenka Turkki 4 503, 5) Sonja Kesselschlager Saksa 4 402, 6) Magdalena Szczepanska Puola 4 382, 7) Maria Peinado Espanja 4 320, 8) Larissa Netscheporuk Viro 4 319, 9) Julia Akulenko Ukraina 4 236, 10) Jana Kleckova Tshekki 4 217, 11) Tiia Hautala Suomi 4 207, 12) Izabela Oblekowska Puola 4 087. Maajoukkueuimarin isompi tähtäin on kultamitali aikuisten SM-kisojen 800 metrillä. Myös Janne Ahoselle sijoitus oli tämän kauden paras maailman cupin osakilpailuissa, mutta tuo turhankin tutuksi tullut neljäs sija. Ensimmäisen matkan verraton vauhti antoi ajattelemisen aihetta. Päätöslaji 800 metriä vei häneltä aikaa 2.21,12. Seiväs iski myös toiseen sääreen, olkapäähän ja kasvoihin. Kolmatta vuotta maajoukkueringissä harjoittelevan Kuljun tilastonoteeraus ennen SM-starttia tuikki eri minuuttiluvulla kuin kanssakilpailijoiden. Minulle on käynyt kilpailussa samoin kerran aiemmin maaottelussa Ruotsia vastaan, Latvala kertoi. – Vielä pari päivää sitten pohdiskelin kavereiden kanssa mahdollisuuksiani päästä itse kisaan eli 50 parhaan joukkoon. Hän ylitti ensimmäisellään helposti 540. Hän valitteli kipuja kantapäässään, muttei pannut karsiutumistaan niiden syyksi. – Käännökset eivät tee uimista rankemmaksi, mutta pitkällä matkalla ne alkavat rassaamaan päänuppia. Ulkoratojen arvokilpailuista poiketen EM-hallin kenttälajien loppukilpailuihin kelpuutetaan vain kahdeksan urheilijaa. arvokilpailut olivat minulle epäonniset, mutta seuraavat, ensi kesän EM-kilpailut Münchenissä voivat olla jopa parhaani. Kuva: Lehtikuva / Sari Gustafsson WIEN (STT) Tiia Hautala jäi kauas mitalisijoista Wienin EM-hallikilpailujen viisiottelussa. Hautala pahasti alavireinen Lea Mäntylä KOKKOLA (KP) Jani Kuljulla riitti selkääntaputtelijoita, kun lahtelainen kapusi Kokkolan uimahallin altaasta 1500 metrin vapaauintiurakan jälkeen. Nuoren Puijon Hiihtoseuraa edustavan Arttu Lapin unelma täyttyi Salpausselällä korkojen kanssa. Hautala oli yhtä vaisu korkeushypyssä, jossa hänen tuloksekseen jäi 172 kärjen hypättyä 181. Lahtelaisuimarin ennätys koheni Kokkolan altaassa liki puolella minuutilla. Isäntäseuran värejä edusti avauspäivänä Kokkolan Uimaseuran viestikvartetti
Mickey`s Stablen Zik-Zak ja Tooperi iskivät yhteen illan kahdeksannessa lähdössä. 49 19 7 2 21 127– 142 47 HIFK . Jäähyt: 21.43 Luoma S 2 min, 23.47 Hällfors S 2 min, 26.02 Jani Uski (kärsi Niinimäki) H 2+10 min, 31.59 Juha Salmu H 2 min, 32.30 Jani Honkanen H 2 min, 36.34 Andre Smulter S 2 min. Yleisöä 931. erä: 46.56 Tuominen (Niko Mikkola) 2–0 av, Lukko aikalisä 50.01, 57.52 Koivisto (Petri Pakaslahti–Vladimir Machulda) 3–0 yv. C: Brind’Amour 2, Francis, O’Neill, Adams, Malik, Sami Kapanen 0+1. . 040-510 9521, 050-338 8326. . V4-kerroin: 34,17. . . . . 2–1 (0–1, 0–0, 1–0, 1–0) C: Reinprecht, Drury. Torjunnat: Markus Helanen K 4+6+15=25, Matias Valavuo U 11+15+11=37. 3. Toto(7-29): 1,49 1,08-1,25-1,17 2,10. . Hän jäi Michael Schumacherista vain 0,523 sekuntia. McLarenin viikonloppu alkoi selvästi Ferraria heikommin. 2002 Urheilu 15 www.keskipohjanmaa.net K ä r k i m e d i a k e s k e l l ä P o h j a n m a a t a Onko Hermes illalla vedossa. 2. Rune Granqvistin varsatähti Ville-Petteri tyylitteli odotetun voiton suomenhevosten nelivuotislähdössä. . Lähtö 1, lv 2100 m: 1) Lixys Star/Akseli Lahtinen 22,4, 2) Duratoria 21,8 (82), 3) Note Book 21,9 (45), 4) Cinette Sara 22,4 (37), poissa 3,8. Torjunnat: Kari Lehtonen J 13+8+12=33, Mikael Vuorio L 16+12+10=38. Räikkösen ero kärkeen oli 2,599 ja Coulthardin peräti 3,022 sekuntia. 7 ,90 19 ,90 39 ,90 KOKKOLA Rantakatu 8-10, 10-18 • 10-15 60 % 50 % TAKKEJA, HOUSUJA, KÄSINEITÄ, POOLOJA, PÄÄHINEITÄ LASKETTELUUN, LAUTAILUUN, MURTSIKKAAN, JÄÄURHEILUUN PAL JON TALVILOPETUS PAL JON TÄNÄÄ N KESTÄVYYSJUOKSUN PAUHUCUP lauantaina 9.3. . Palvelu toimii Radiolinjan sekä Soneran liittymistä. Heikki Hietasen ohjastama raudikkoruuna kiri viimeisen puolikkaan 17,0 ja jätti haastajansa Nobil Spectatorin kakkoseksi. Parasta on laittaa oma peli kuntoon. Pyhäjoen Pauhu KOKKOLA HIIHTO-CUP PK-hiihdot Köykärissä 07.03.2002 klo 18.00. V4-kerroin: 21,78. erä: 3.45 Eetu Qvist (Vesa Reinikainen–Samuli Suhonen) 1–0 av, 17.27 Jukka Rummakko (Tuomo Yläinen) 1–1. Sport käytti perjantaina paikkansa tehokkaasti hyväkseen. SJ: Graves, Koroljuk, Nolan, Thornton, Damphousse. . . Lähtö 4, sh 2600 m: 1) Plantom/Vesa Vuorenmaa 36,7, 2) Rosvili 36,7 (76), 3) Rituaali 37,5 (362), 4) Tuliveri 36,0 (131), poissa 11. . . Yleisöä 740. . . Lähtö 10, lv 2100 m: 1) Power Emily/Heikki Hietanen 21,1, 2) Gilda Horn 22,0 (24), 3) Bravado 22,2 (61) 4) Duty Free Gallant 21,4 (340). Torjunnat: Joonas Lindberg A 12+13+15+2=42 (pois 64.48–65.00), Timo Kinnunen T 16+17+3+2=38 (pois 64.21–64.48). . . Pelin edetessä Sport pääsi kaukalon herraksi ja vieraspakit käänsivät ylivoimamaaleillaan pelin Sportin eduksi. Osallistumismaksu: 5 € maksettava kilpailupaikalla. . Yleisöä 9 361. Turhat jäähyt pois ja tehokkuutta lisää, Backman mietiskeli menestysreseptiä. P: Kovalev, Lang, Morozov, Rozsival, Janne Laukkanen 0+1. . . Matkat: Katso hiihtokalenterista. . Hermes pelaa runkosarjan kaksi viimeistä peliä KJT:n ja TuTon vieraana. . . 50 31 5 14 190– 125 67 TPS . Jännitys ratkesi Tooperin laukkaan, jolloin Zik Zak jatkoi voittoisaa tahtia loppuun asti. 50 19 7 3 21 132– 153 48 Blues . . . . erä: 1.04 Samuli Piiroinen (Sami Ryhänen–Teemu Kolehmainen) 0–1, 10.22 Tuomas Forss (Mika Nyman) 0–2, 13.48 Simo Väänänen (Forss–Harri Korpela) 0–3, FPS aikalisä 13.48. erä: Jukurit aikalisä 55.55, 56.31 Tero Tourunen (Honkonen) 2–4 tv. Jäähyt yht: Hermes 7x2 min ja Jani Uski 10 min = 24 min, Sport 7x2 min = 14 min. 1. Keijo Hakalan Tuima-Tuuli nousi kakkoseksi, kun Yllätys-Poika laukkasi puolikasta ennen maalia. 42 25 5 1 11 165– 121 56 K-Vantaa . erä: Maaliton. . 3. . . K-Vantaa–UJK 4–1 (3–1, 1–0, 0–0). Hermeksen kokoonpano: Luoma, Uski, Joki-Erkkilä, Salmu, Honkanen; Niinimäki, Kaukokari, Uusitalo, Kuronen, Kotajärvi; Räikkönen, Backman, Koivunen, Rantala, Aro; Lassi, Tomunen, Tuunala, Salmela, Vimpari; Hietala, Hankaniemi. 42 14 9 19 140– 150 37 Ahmat . Päivän Duo: vaihto 510 kerroin 95,62 Oliko onnea NHL torstaina: Boston–Carolina 2–6 (0–3, 1–1, 1–2) B: Guerin, Rolston. . . Yleisöä 505. Siitä ei ollut epäselvyyttä. Haku maksaa 0,61 euroa. Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. . Parempi joukkue kuitenkin pinnat kuittasi. . Tiedustelut: P. Hän kellotti ensimmäisellä jaksolla ajan 1.28,804 ja toisen jakson viimeisillä hetkillä 1.27,276. erä: 23.27 Mikko Mattila (Antti Karhula–Tony Grönroos) 1–2 yv, 36.50 Tomi Pöllänen (Karhula–Mikko Outinen) 1–3 yv, 37.46 Jari Keltanen (Teemu Timoskainen) 1–4. P: Briere. . 2. . . Toto(8-5-4): 2,82 1,88-2,18-2,52 14,47. . . 3. . Tuomarit: Sebastien Auger (Marcus Lindfors ja Risto Sallinen). . Jääkiekko V4-peli ja Päivän Duo Kaustinen 01.03. . . Jos sijoitus jää kahdeksanneksi, pudotuspelien avauksessa vastaan luistelee runkosarjan ykkönen Jukurit. Toto (2-85): 3,68 1,44-1,31-2,56 5,16. . . Ratkaisu: Hermeksen parhaat hetket osuivat aivan pelin alkuun. Lähtö 6, sh 2600 m: 1) Kaartaja/Niko Jokela 32,4a, 2) Tuima-Tuuli 33,5a (113), 3) Yllätys-Poika 34,5ax (31), 4) Ulrik Hagby 33,9ax (60), poissa 2,6. SL: Nash, Mellanby. SKI POINT BASIC POOLO Lämmintä, iholle miellyttävää, kuosinsa säilyttävää 100% puuvillaa, interlockneulos. 1. . . Toto (7-42): 3,23 1,79-2,59-2,41 5,13. Catopek kiriherkin Nikulassa Ville-Petteri paras varsalähdössä Ville-Petterin/ Rune Granqvistin tyylinäyte nelivuotislähdössä Kuva Elina Paavola SM-liiga: Jokerit–Lukko 3–0 (0–0, 1–0, 2–0) 1. . Jääkiekko Koripallo Oliko onnea KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 2.3. Lähtö 5, lv 2100 m: 1) Catopek/Heikki Hietanen 20,9a, 2) Nobil Spectator 20,1a (40), 3) Micro Scoop 21,0a (47), 4) Star Of Uuno 21,3ax (108), poissa 8. Jatkoaika: Maaliton, TuTo aikalisä 63.19, Ahmat aikalisä 64.48. . . erä: 27.21 Olli Hällfors (Mikael Hallbäck–Marko Luomala) 0–2 yv, 28.31 Tatu Backman (Karo Koivunen) 1–2 sr, 34.19 Jämsä (Ville Luoma) 1–3 yv. Lisätietoja Luokkanen 08-434 153, 040-540 5974. . Jäähyt: 3.28 Jarno Niinimäki H 2 min, 3.28 Yli-Mäenpää S 2 min, 5.52 Rami Uusitalo H 2 min, 11.59 Aku Joki-Erkkilä H 2 min. . erä: 28.51 Mikko Puranen (Matti Luoma) 4–1. . . . 1. 49 32 4 2 11 154– 95 70 HPK . erä: 42.59 Jalava (Saunamäki) 3–3, 44.11 Markku Vuorisalo (Jari Mannila–Sami Terho) 3–4, 51.39 Tamminen 4–4. . Pelivaihto 19201,90 euroa, yleisöä 900. (100,07) Alennukset tuotteisiin merkityistä hinnoista. erä: 41.30 Qvist (Reinikainen–Suhonen) 7–2, 44.51 Reinikainen (Qvist) 8–2, 53.17 Lehtinen (Kalle Kerman–Suhonen) 9–2, 54.55 Qvist (Antti Pyysing–Ahosilta) 10–2. . Lähetä tekstiviesti HAE HERMES numeroon 13525 (muista välilyönti) niin saat paluuviestinä joukkueen kuulumiset. 3. Vapaat harjoitukset jouduttiin perjantaina ajamaan hieman yllättäen vaihtelevissa sääoloissa. . Lopulliset sinetit lähtivät päätöserässä Marko Luomalan ja Jori Kokkosen mailoista. Calgary–St Louis 3–2 (0–0, 3–0, 0–2) C: Shantz, Buzek, Morris. . Ketjuista pirtein oli Ville Luoman johtama kakkoskenttä. Elämää suurempaa paikallispeliklassikkoa ei Kokkolassa perjantai-iltana tarjoiltu. erä: 24.54 Tomi Lindfors (Janne Lehtinen) 2–1, 28.51 Jan Eriksson (Tomi Grönroos–Pasi Pieninkeroinen) 3–1, 33.41 Saunamäki (Tero Forsell–Petri Tähtisalo) 3–2. 49 20 7 1 21 128– 152 48 JYP . 42 19 5 2 16 161– 133 45 FPS . . . . . Saimme pidettyä vastustajan pois maalintekoalueelta, Sportin valmentaja Arto Sirviö ynnäili peliä vaasalaisten näkökulmasta. . . Paikallisottelu tarjoaa Hermekselle mahdollisuuden kasvojenpesuun, kun edellinen kotipeli päättyi 3-6-tappioon KooKoolle. 1. . 2. 2. 42 29 5 8 175– 106 63 KooKoo . Seuraavat osakilpailut la 20.4 ja la 18.5. . 50 16 6 5 23 129– 146 43 Ässät . Edmonton–Nashville 2–3 (1–0, 1–1, 0–2) E: Marchant, Comrie. Torjunnat: Louis Mastromarino F 8+(0)+(0)=8 (vaihto 13.48/0–3), Pasi Keinänen F 3+3+3=9, Mika Nyman K 4+11+10=25. 42 20 3 2 17 151– 162 45 KalPa . 49 29 2 2 16 138– 95 62 Kärpät . Urheilumuistio Juha Savela KOKKOLA (KP) Hermes–Sport 1–5 (0–1, 1–2, 1–2) Hermeksellä oli aivan ottelun alussa ja toisen erän puolivälissä etsikkoaikansa päästä pelin herraksi ottelussa Sportia vastaan. 2. . Toto (7-1-6): 4,88 2,06-3,13-1,82 34,27. Kuva: Jukka Lehojärvi Lähtökohta: Sport kamppailee pudotuspelien kotiedusta, Hermes runkosarjasijoista 5.8. lähtö: Kaartaja, poissa 2,6 4. Hetkeä myöhemmin paikka aukesi Mikko Kaukokarille, mutta tulosta ei tullut. . Kaartaja vahvin aikatasoituksessa Niko Jokelan laukkaherkkä Kaartaja löysi oikean ravirytmin suomenhevosten aikatasoituksessa. Uskon, että muutama onnistuminen nostaa taas itseluottamusta, Grönstrand totesi. . VillePetterin emä Hovi-Mari ravasi 3vuotiaana myös 36-vauhteja, muisteli Rune Granqvist. . Blues – Jokerit, HPK – SaiPa, Lukko – TPS, Pelicans – JYP, Tappara – Ässät. Ilmoittautumiset: 5.3. . Columbus–Pittsburgh ja. . 1. Salon tallikaveri, ensikertalainen Allan McNish, sai kasaan saman verran kierroksia, mutta hänen parhaansa, 1.30,602, oli vasta 16:nneksi paras. . 2. klo 12.00 Pyhäjoen Parmacolla Sarjat ja matkat: T/P11, 13, T15: 1,92 km, P15, N17, Naiset, N40, N50, hölkkäsarja: 3,84 km, M17, M19, Miehet, M40, M50, M60: 5,76 km. Vancouver–Dallas ja. 3–4 (3–2, 0–1, 0–0, 0–1) V: Jovanovski, Letowski, Cassels. Yleisöä 825. . Aldershore Oscar ja So Star nostivat kertoimen 1557:ään. . 50 13 6 3 28 100– 152 35 SaiPa . 42 24 2 2 14 150– 118 52 Sport . Toto(1-12-8): 10,22 3,48-00-4,60 407,3. Haastaja: Juho Luoma. Jäähyt yht: Jokerit 4x2 min = 8 min, Lukko 5x2 min = 10 min. Johtohevosen takana juossut Pennies From Heaven spurttasi vapaan radan saatuaan uransa toiseen voittoon. NBA-koripalloliiga torstaina: Cleveland–San Antonio 114–107 (C: Miller 37, Murray 22, S: Duncan 35/12, Rose 18), Miami–NY Knicks 100– 86 (M: Jones 32, Gatling 16, N: Sprewell 22, Houston 17), Phoenix–Indiana 107–100 (P: Marbury 26, Marion 21/10, I: Brad Miller 25/10, Reggie Miller 19), Utah–Memphis 114–70 (U: Marshall 20/6, Russell 13, M: Buford 15/5). 42 20 3 1 18 146– 137 44 KJT . (50,29) SKIFI CORTINA ANORAKKIMURTSIPUKU miehille ja naisille. . Salo ajoi yhteensä 34 kierrosta ja pystyi parhaallaan aikaan 1.29,601, joka oli kuudenneksi nopein aika. V4-kerroin: 190,50 Oikea rivi 1-1-8-3. 3. lähtö: Catopek, poissa 8 3. Kotijoukkueen toinen sauma osui pelin puoliväliin, kun Hermeksen parhaaksi noussut Tatu Backman seurasi omaa vetoaan ja nosti Hermeksen vielä peliin mukaan 1-2-kavennuksellaan. . Jukurit–KooKoo 2–4 (1–1, 0–3, 1–0). 50 25 6 1 18 144– 130 57 Pelicans . NY Rangers–Ottawa 0–3 (0–1, 0–1, 0–1) O: Bonk 2, White. Sarjat: Miehet yl, 40v, 50v, 60v, 20v, 18v, 16v, 14v, 12v, 10v, Naiset yl, 20v, 18v, 16v, 14v, 12v, 10v. . Päivän Duo 95,62. erä: 36.47 Antti Aalto (Tuomo Ruutu–Tom Koivisto) 1–0 yv sr. 040-510 9521. . Kierros ennen maalia kärkeen siirtynyt Kaartaja lasketteli maalisuoraa vailla uhkaajia. 42 18 7 1 16 150– 125 44 Hermes . . Tuomarit: Petri Kaislehto ja Simo Saarinen (Panu Bruun ja Torkel Saarnio). 3. . Emme ole pelanneet tauon jälkeen huonosti, mutta tappiot syövät tietysti miestä. Hermes putosi tappion myötä sarjassa kahdeksanneksi. Ruuna on säilyttänyt kuntonsa tauon aikana ja tästä on hyvä jatkaa, myhäili Puumalan tallin hovikuski Heikki Hietanen. Niko Jokela ohjasti Kirsi Nikan valmentamaa oritta. Toinen vierasosuma toisessa erässä oli lähes edellisen kopio. . . Tuomarit: Veli-Matti Järvenpää (Tomi Harjanne ja Sami Seppälä). 42 22 7 13 140– 104 51 TuTo . . Hiihtotapa: vapaa. Hiihtotapa vapaa. 50 12 1 2 35 109– 175 27 Seuraavat ottelut: 2.3. D: MacLean 2, Turgeon, Modano. 50 31 8 1 10 153– 87 71 Tappara . . . Ensimmäinen harjoitusjakso ajettiin lähes kokonaan kostealla radalla ja toisenkin jakson puolessa välissä satoi muutaman minuutin aikana. Sport hallitsi paikallispeliä Hermes hukkasi etsikkoaikansa jäähyihin Jarno Niinimäen ahkera luistelu ja taklaukset eivät auttaneet Hermestä voittoon paikallispelissä. . . tai 1 tunti ennen kisapaikalla. . Rami Uusitalo ehti istua vain seitsemän sekuntia jäähypenkillä, kun Mika Yli-Mäenpää veti bpisteen ulkokaarelta jäitä pitkin etukulmasta 0-1-osuman. . erä: 42.06 Luomala 1–4, Hermes aikalisä 57.25, 58.47 Jori Kokkonen 1–5 tm sr. . . Jäähyt: 42.24 Valtteri Vimpari H 2 min, 44.34 Luomala S 2 min, 46.47 Hällfors S 2 min, 55.10 Kimmo Happo S 2 min. lähtö: Diddi Frontline V4-vaihto: 2842 e kerroin 190,50. Ilmoittautumiset kilpailupaikalla klo 17.30 mennessä, ennakkoon puh. Mitä pitemmälle peli eteni, sen paremmin peli pysyi hallinnassamme. Vesa Vuorenmaan Plantom hyvästeli loppusuoran alussa Rosmikin ja nappasi kolmannen perättäisen ykkösen Nikulassa. Torjunnat: Juha Kauhanen K 10+11+4=25, Tero Kujala D 9+13+(0)=22 (vaihto 40.00/6–2), Ville Vähäsalo D (0)+(0)+10=10. 42 6 1 35 85– 229 13 Seuraavat ottelut: 2.3. Heti kärkeen Juho Luoma syötti Jani Honkasen avopaikkaan, mutta puolustaja suti kiekon päin Sport-vahti Matti Höylää. Toisessa erässä Backman urakoi kahden ketjun sentterinä, kun Jani Uski istui käytöskymppiään. erä: 13.02 Jukka-Pekka Holopainen (Tatu Kattelus) 0–1, 14.31 Niko Kantelinen (Mikko Liukkonen–Tommi Kovanen) 1–1. . Sami Vehviläinen kannusti Meno-Raketin kakkoseksi. 3–4 (1–1, 2–0, 0–2, 0–1) C: Klesta, Kron, Sillinger. Katso sarjat ja matkat hiihtokalenterista. erä: 5.59 Mika Yli-Mäenpää (Miika Jämsä–Vesa Myllyaho) 0–1 yv. . . 42 16 3 1 22 130– 151 36 UJK . Meidän on turha katsella taulukosta, kuka tulee pudotuspeleissä vastaan. 2. . . Torjunnat: Jussi Reiskanen J 8+5+(0)=13 (vaihto 40.00/1–4), Tommi Nikkilä J (0)+(0)+7=7 (pois 57.28–58.45), Peter Hamren K 15+6+8=29. erä: 21.28 Heikki Saarinen 1–3 yv, 29.05 Jarkko Aaltonen (Jukka Leikkilä–Jussi Tie) 2–3 yv, 31.36 Toni Mustonen (Matti Näätänen) 2–4, 33.23 Kolehmainen (Forss–Korpela) 2–5 tv, 36.13 Joni Virtanen (Asko Rantanen–Rami Jokinen) 3–5, 38.34 Janne Vilhunen (Väänänen) 3–6. 49 26 4 1 18 134– 137 57 Ilves . Lähtö 3, lv 2100 m: 1) Pennies From Heaven/Niko Jokela 21,8a, 2) Tas Cornerstone 21,9a (00). erä: 4.30 Semi Pekki (Juha-Pekka Loikas) 1–0 yv, 13.15 Tuomas Jalava (Arto Ryömä–Atte Saunamäki) 1–1 yv. Ilmoitt. Toto (3-2-9); 31,20 3,25-6,08-2,12 177,22. Lähtö 8, sh 2100 m: 1) Zik-Zak/Rainer Björkroth 36,7, 2) Meno-Raketti 35,8 (67), 3) Tooperi 37,8x (80), 4) LentoEsteri 36,3 (22), poissa 11. Kokkolan Veikot KANSALLISET V KOKKOLAN VEIKKOJEN HIIHDOT Köykärissä 10.3.2002 klo 11. . . . Palkinnot 3:lle joka sarjassa, cupkisa. . . . . . Järj. Jokerit . Lähtö 9, lv 2100 m: 1) My Master/Ari Virkkala 21,3x, 2) Alderhore´s Oscar 22,3 (55), 3) So Star 21,8 (440), 4) Killing Fleet 21,8 (00). 42 12 5 25 106– 163 29 Diskos . Kimi Räikkönen oli vasta 7:s ja David Coulthard 11:s. Tällä kertaa Olli Hällfors napautti ylös Tommi Hietalan kilpikäden puolelle Jani Uskin istuessa 2+10 -minuuttistaan. Vuosi sitten Michael Schumacherin paalupaikka irtosi ajalla 1.26,892. . Sillä vaasalaismaalihan siitä tuli. Kun kotijoukkue ei paikoistaan maaleja tehnyt, otti Sport ohjat nopeasti käsiinsä. Toto (1-6-5): 1,6 1,27-1,712,24 3,05. . Colorado–Phoenix ja. Halsuan tamma pitäisi menestyä kovemmissakin lähdöissä. . . . Alussa takerrellut Leijan Täplä nousi kaukaa takaa toiseksi ennen Yötähteä ja Riinaria. Tuomarit: Jarkko Kosonen (Aki Levänen ja Kare Väisänen). Tied. Lähtö 2, sh 2100 m: 1) Ville-Petteri/Rune Granqvist 39,2a, 2) Leijan Täplä 39,8ax (53), 3) Yötähti40,0a (89), 4) Riinari 40,9ax (68), poissa 8. erä: 43.37 Vesterinen (Jan Vilhunen–Janne Turpeinen) 3–7. . . Kokkosen saattelema kiekko ei mennyt tyhjään hermesmaaliin, mutta päätuomari Juha Kautto hyväksyi 1-5-osuman, kun läpipäässyt Kokkonen kaadettiin maalin kulmalla. Heikki Hietanen narutti toisen voittonsa Power Emilyllä, joka on puhjennut 7vuotiaana elämänsä kuntoon. Se ravasi letkeästi ja voimia jäi seuraavaan starttiin. . TuTo – KalPa, Sport – Ahmat, KJT – Hermes, KooKoo – FPS, K-Vantaa – Jukurit, Diskos – UJK. com/kokkolanveikot. Puolustaja Miika Jämsä hiipi maalin nurkalle ja jatkoi Ville Luoman syötön maaliin. Schumacher ja Ferrarit kärjessä Jääkiekon Mestis: KalPa–Diskos 10–2 (1–1, 5–1, 4–0). Tuomarit: Tommy Grönlund (Timo Aarvala ja Jukka Närväinen). edellisiltaan menn. . . Tuomarit: Juha Kautto (Janne Jussila ja Tuomo Sorakangas). Myös Rubens Barrichello onnistui päihittämään kaikki muut. . – Toisessa erässä jäähyt rikkoivat pelimme ja kolmas erä meni pullamössöksi. Yleisöä 401. . . Voittajaveto Superkaksari 1 Yhdistetty, normaali kisa K 116 m, Salpausselän kisat, Lahti Voittajapari: 1 Lajunen S–2 Ackermann R Alustava kerroin: 4,84 Poissa: – Superkaksari 2 Mäkihyppy, K 116 m, Salpausselän kisat, Lahti Voittajapari: 8 Schmitt M–3 Malysz A Alustava kerroin: 55,63 Poissa: 2. Mestis Jukurit . – Alussa emme olleet valmiita, mutta onneksi selvisimme takaiskuitta. puh. . N: Kimmo Timonen 1+1, Jatshmenev, Erat. MM-osakilpailun vapaat harjoitukset: 1) Michael Schumacher Saksa, Ferrari 1.27,276, 2) Rubens Barrichello Brasilia, Ferrari +0,523, 3) Ralf Schumacher Saksa, Williams +1,545, 4) Juan Pablo Montoya Kolumbia, Williams +1,594, 5) Nick Heidfeld Saksa, Sauber, +2,296, 6) Mika Salo Suomi, Toyota +2,325, 7) Kimi Räikkönen Suomi, McLaren +2,599, 8) Felipe Massa Brasilia, Sauber +2,661, 9) Giancarlo Fisichella Italia, Jordan +2,911, 10) Jarno Trulli Italia, Renault +3,022, 11) David Coulthard Britannia, McLaren +3,036. . Hermeksen valmentaja Jari Grönstrandilla riittää työsarkaa saada oma peli kuntoon pudotuspeleihin. Keskipohjanmaan ykkönen: Tatu Backman johti Hermeksen parasta ketjua. Torjunnat: Tommi Hietala H 12+16+9=37 (pois 56.30–58.47), Matti Höylä S 8+8+12=28. . Hermes–Sport 1–5 (0–1, 1–2, 0–2). Washington–San Jose 2–5 (1–1, 0–3, 1–1) W: Jagr, Gontshar. Etsikkoaika hupeni pian Juha Salmun ja Jani Honkasen pikatahtiin ottamaan kakkosiin. Näin kävi Timo-Jaakko Virkkala KAUSTINEN Puumalan tallin Catopek hallitsi kepein askelin lämminveristen päälähtöä Nikulassa. – Catopekin voimat säästyivät loppuun, kun matkavauhti pysyi maltillisena. Ne, jotka onnistuivat ajamaan kärkipään kierrosaikoja, onnistuivat autojensa säädöissä hyvin ja ennen kaikkea onnistuivat radalle menojen ajoituksissa. (21,02/26,07) FIVE SEASONS SWITCH FLEECE VÄLIKERRASTO Lämmin ja kosteuden nopeasti haihduttava välikerrasto aktiiviliikkujalle. erä: Maaliton. Alussa ratkaisevasti jäänyt Ulrik Hagby sai tyytyä neljänteen sijaan. . Salo oli tyytyväinen päivän sijoitukseensa, mutta muuten heillä on vielä paljon töitä auton ajettavuuden parantamisessa. Välillä peliväline pomppi arvaamattomasti keskialueen kiekkoflipperissä. Toto(1-7-5): 2,17 1,42-1,59-1,84 3,51. Toiselle radalle ilman vetoapua jäänyt Micro Scoop ei pystynyt vastaamaan Catopekin loppuvetoon, vaan putosi kolmanneksi. Kolme ylivoimamaalia iskeneet puolustajat keräsivät valmentaja Sirviön kehut. . 1. Troikka (7-1-6): 115,50. . . . Melbourne: Formula ykkösten 1. Ahmat–TuTo 4–4 (1–1, 2–1, 1–2, 0–0). . MELBOURNE (STT) Formula 1-kauden ensimmäisen osakilpailun ensimmäisten harjoitusten parhaaseen kierrosaikaan Melbournessa ylsi hallitseva maailmanmestari, Ferrarin Michael Schumacher. Sen jälkeen alkoi Sportin puolustuksen puheenvuoro. Haluatko tietää, mitä kuuluu Hermeksen joukkueelle muutama tunti ennen sarjapelin alkua. Hermeksen valmentaja Jari Grönstrand harmitteli pelin alussa hukattuja paikkoja. . . Lähtö 7, lv 1609 m: Päivän Duo, 1) Diddi Frontline/Esa Nurmela 20,3, 2) Hansa Rostock 20,5 (624), 3) Maybe Wild 20,6 (43), 4) Amek Crown 20,8 (312). V4-kerroin: 24,06. Toto(1-1115): 27,46 7,55-1,89-5,91 83,02. . . 49 15 5 1 28 120– 169 36 Lukko . 55.10 Timo Nurmberg K 2 min. . . . Lopussa hyytynyt Rosmikki piti toisen sijan ennen Rituaalia. . . Ensimmäisen harjoituksen positiivisimmasta yllätyksestä vastasi Mika Salo uuden Toyotatallin autolla. 3. . . – Treeneissä on ollut hyvä meininki. 3) Carolai 22.2a (102), 4) Brilliant Crown 22,2a (460). . erä: 25.16 Aki Korhonen (Antti Riekkinen) 2–1 av, 26.27 Jani Lehtinen (Tatu Miettinen–Juha Kauhanen) 3–1, Diskos aikalisä 26.27, 29.45 Lehtinen (Miettinen–Korhonen) 4–1 yv, 35.38 I Kallioinen (Juha Hanhikoski) 4–2 yv, 36.53 Reinikainen (Marko Ahosilta–Qvist) 5–2, 39.50 Suhonen (Qvist–Korhonen) 6–2. Paalulta liukkaasti lähtenyt Catopek merkkautti kierroksen väliajaksi 23,0, jonka jälkeen vauhti kiihtyi tasaisesti loppua kohden. 0400-739 454. . 1. Yleisöä 509. – Ville-Petterille laitettiin uudet etukengät juuri ennen lähtöä. Tuomarit: Miika Mäenkaski (Sami Viinanen ja Tomi Virolainen). Puheet siitä, että Ferrarin vanha F12001-auto ei olisi riittävän kilpailukykyinen voidaan lopettaa saman tien. Hermeksen parhaat hetket osuivat ensimmäisiin vaihtoihin. Loppusuorallle voimansa säästänyt My Master syöksyi Ari Virkkalan ohjastamana kärkeen troikkalähdössä. Kolmanneksi nopein, Williamsin Ralf Schumacher, jäi veljestään jo 1,545. Kisan nopein kierros oli 1.28,241, joten niistä ajoista oltiin vielä ensimmäisen päivän jälkeen jäljessä. . . lähtö: Plantom 2. . klo 16.00 mennessä osoitteella fax 06-822 4260, e-mail kokkolan.veikot@kpnet.com Osallistumismaksu: 8 €, alle 16 v 5 € Kokkolan Veikkojen tilille: Aktia 405594-273550 (Maksurengas) Lähtöluettelo: www.kpnet. – Urakointi ei väsyttänyt yhtään. . Terv. FPS–KJT 3–7 (0–3, 3–3, 0–1). erä: 0.15 Jukka Hakkarainen (Ilari Filppula) 1–0, 12.00 Petri Halme (Lari Virtanen–Topi Riutta) 1–1, 14.54 Thomas Heinrichs (Aki Kauppinen) 2–1, 15.33 Teemu Kuusisto (Kauppinen–Pete Suonpää) 3–1. . . Eivätkä vaasalaiset otettaan paikallispelissä menettäneet, vaan varmistivat lopullisesti kotiedun ensi viikonloppuna alkaviin pudotuspeleihin.
Aine vaikuttaa veriarvoja parantavasti. – Pari kertaa aiemmin olen tainnut normaalimatkalla kahdella sakolla selvittää. Se antoi työntekijälleen heti potkut, kun tapaus tuli ilmi. Jostain syystä ei vain homma kulkenut alkukaudesta. Kuhmon SM-kulta oli 26-vuotiaalle työttömälle liikuntatieteen maisterille uran ensimmäinen normaalimatkalta. Hänen talliaan DomoFarm Fritesiä pidetään yhtenä ammattilaispyöräilyn parhaista. Kaikki kolme hiihtäjää ovat julkisuudessa väittäneet, etteivät he ole käyttäneet mitään kiellettyjä keinoja. SM-hopealle hiihtänyt Kontiolahden Urheilijoiden Kalle Kauppinen oli päivän positiivisin yllättäjä. Bernard Sainz jäi alun alkaen kiinni ylinopeudesta. Elimistö teki lähes täydellisen tenän viimeisillä kilometreillä. SMpronssille hiihti kotiladullaan kisannut Paavo Puurunen. Kyttäilin siellä ampumapaikalla varmaan minuuttitolkulla ihan turhaan. – Tämän kauden päätavoite olympiaedustus ei toteutunut. Perjantaina venäläisten hiihtäjien Larissa Lazutinan ja Olga Danilovan dopingtestien Bnäytteiden kerrottiin olevan positiivisia. M50 10 km (23): 1) Keijo Heijari KymKP 39.29,5 (2), 13) Esko Rahkola HU –4.02,5 (5). Roggen mukaan se, että Sainz pitää ajellessaan autossaan dopingaineita osoittaa Belgian olevan tällaisten asioiden keskus. Vesa Hietalahti takelteli pystypaikoilla. Tänään vauhti oli parempaa kuin osasin odottaa, sillä tuntemukset ennen kisaa eivät olleet oikein hyvät. – Koskaan aiemmin ei ole näin päässyt käymään, eikä toivottavasti enää koskaan käy. Naishiihtäjien dopingnäytteistä paljastui samaa kiellettyä ainetta kuin espanjalaisen Johann Mühleggin kärähdyksessä. Sainzin autosta löytyi runsaasti epäilyttäviä aineita. Voitto ratkesi tänään siihen, että ammuin vähiten sakkoja ja suksi oli liukas, totesi tyytyväinen mestari. Kisa oli lähes koko ajan mestarin hallinnassa ja ainoastaan toisen ammunnan jälkeisessä väliaikapisteessä kärkiaika lipesi Puuruselle. Lazutina menettää 30 kilometrin hiihdon kultamitalinsa. KOK ei halua vielä paljastaa tarkemmin, minkä maan tai minkä lajin urheilijoista on kysymys. 16 Urheilu Lauantaina 2.3. Puurusen vaikeuksia kuvaa hyvin miehen hiihtovauhti viimeisen ammunnan jälkeen. Kommentti tuli päivää myöhemmin, kun belgialainen ammattipyöräilijä Frank Vandenbroucke oli torstaina saanut tallistaan potkut. Hänenkin suorituksensa hylätään. Dopingkokeissa B-näyte poikkeaa erittäin harvoin A-näytteestä. Poliisi oli löytänyt tämän kotoa steroideja, EPOa ja morfiinia. Pronssille sijoittunut Outi Kettunen johti kisaa vielä kolmannen ammunnan jälkeen 29 sekunnin erolla ennen Salosta, mutta kolme sakkominuuttia viimeiseltä pystypaikalta pudottivat Kettusen lopulta kolmanneksi. Seuraavana viikonloppuna Östersund, sitten Lahti ja lopuksi maailmancupin päätös Holmenkollenilla – Molemmilla makuupaikoilla ammuin tänään alhaalta ohi. M65 8 km (12): 1) Pertti Sormunen PilkanmP 30.27,0 (2), 11) Aarne Haapaniemi TU –12,55,7 (10). Näillä näkymillä Mühlegg saa pitää olympialaisissa voittamansa 30 kilometrin ja takaaajon kultamitalinsa. N50 8 km (2): 1) Terttu Torvikoski HU 34.50,3 (5). Kova kisatahti hillitsi mestaruusjuhlia. Kuhmo: SM-kilpailut: Miehet 20 km (42): 1) Vesa Hietalahti KauhajK 52.23,4 (0+2+0+1 sakkominuuttia), 2) Kalle Kauppinen KontiolU jäljessä 1.28 (0+2+0+0), 3) Paavo Puurunen Kuhmo-Ski –1.57,5, (0+1+1+1), 4) Timo Antila Jurvan U –3.08,5 (0+2+0+3), 5) Karo Konttila KangasalK –3.43,5, (0), 6) Tero Kosunen KontiolU –4.15,8 (0+2+1+1), 7) Mikko Lehtola Kuikan K –4.27,9 (0), 8) Jussi Mäkelä AlavV –4.45,3 (0+2+1+1), 18) Risto Pernu HU –8.38,0 (4). Kaksi viimeistä lenkkiä olivat niin vaikeita, että viimeiseen nousuun mennessä tuntui mies tekevän kuolemaa. Panosta riittää loppukaudeksi Olympialaisissa epäonnistunut Vesa Hietalahti otti Kuhmosta toisen normaalimatkan SM-kultansa. Frank Vandenbroucken tallin ranskalaisen lääkintäasiantuntijan Bernard Sainzin auto oli sitä ennen pysäytetty. B-näytteet vahvistivat venäläisten dopingin LAUSANNE (STT–REUTER) Kansainvälinen olympiakomitea tutkii kahta uutta mahdollista dopingtapausta Salt Lake Cityn olympialaisissa. M70 8 km (7): 1) Toivo Pernu HU 35.33,0 (5). Frank Vandenbroucken, 27, kilpailu-ura on melko varmasti ohi. Viidenneksi sijoittui nollat ampunut Karo Konttila. Kettunen ampui kisassa Holannin tapaan viisi sakkominuuttia. KOK on luvannut ilmoittaa uusista dopingtapauksista heti, kun tapaukset on saatu kaikin puolin tutkittua loppuun saakka. Eija Salonen yllätti BRYSSEL (STT–AP) Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Jacques Rogge pitää kotimaataan Belgiaa kansainvälisen dopingkaupan keskuksena. Kaikki kolme hiihtäjää olivat käyttäneet darbepoetiininimistä ainetta, jota lääketieteessä käytetään lähinnä munuaispotilaiden hoitoon. Lazutina oli erikoistarkkailussa jo ennen naisten 30 kilometrin päätöskilpailua. Vandenbroucke voitti v. Virolaisen Kristina Smigunin tapaus oli harvinainen poikkeus. Hietalahti oli viimeisellä lenkillä 53 sekuntia nopeampi ja kakkoseksi sijoittunut Kauppinen nousi takaa-ajoasemasta SM-hopealle puolen minuutin erolla. Olympiakisoista ollaan kyllä jo palattu, muttei vielä palauduttu. 1998 klassikkokilpailun Pariisi–Nizza ja vuotta myöhemmin hän oli paras kahdeksassa kovassa maantiekisassa, mm. Ennakkosuosikkina matkaan lähtenyt Katja Holanti pilasi mahdollisuutensa mestaruuteen makuuammunnoissa. Testeissä paljastunut EPOhormonin johdannainen darbepoetiini on kuitenkin selkeä urheilussa kielletty lääkeaine. Hoffmann voitti olympialaisissa 30 kilometrin hopeaa ja Botvinov pronssia. M60 8 km (21): 1) Tapio Taipale PilkanmP 30.38,6 (3), 14) Tor Prest GIF –4.03,5 (3). Hyvin sujunut ammunta takasi viime talven viestimestarille parhaan henkilökohtaisen SM-sijoituksen. Kova olympiareissu tuntui jäsenissä. Aiemmin kultaa on tullut takaaajosta ja pikamatkalta. KOK on ilmoittanut, että myös itävaltalaisten urheilijoiden tekemiset Salt Lake Cityssä selvitetään. Kaikki kolme hiihtäjää ovat ilmoittaneet ryhtyvänsä jatkotoimiin maineensa puhdistamiseksi. Danilova sijoittui samalla matkalla kahdeksanneksi. Harjoittelussa meni ehkä jotain pieleen, mutta vielä en sitä analysoinut tarkemmin, totesi Eija Salonen. Siinä A-näytteen arvot olivat yli sallitun rajan, mutta B-näyte ei niitä ylittänyt ja siten Smigun sai hiihtää Salt Lake Cityn olympialaisissa. Eija Salonen tähtäsi tiukasti Salt Lake Cityn olympiakoneeseen, mutta matkalippua ei tullut. Olympiakävijöiden päänahat maistuivat makealta. Lahdessa Salpausselän kisoissa ihmetytti, ettei itävaltalaistunut entinen venäläinen Mihail Botvinov eikä Christian Hoffmann saapuneet maailmancupin hiihtoihin. Liege–Bastogne–Liegessä. Rogge pitää Belgiaa dopingkaupan keskuksena. Onhan siellä Kollenilla jaossa myös massalähdön MMmitalit, muisti Vesa Hietalahti. Kauhajoen Karhun mies ampui normaalimatkalla kaikkiaan kolme sakkominuuttia, mutta joukon nopeimpana hiihtäjänä korjasi voiton 1.28 minuutin erolla ennen suuryllättäjä Kalle Kauppista. Piti lopulta pistää aivan kävelyksi, jotta pääsin viimeisen nousun päälle, ihmetteli Puurunen esitystään. Kuhmon SM-viikonvaihteen edessä on loppukiri mc-kiertueen merkeissä. Päivän muut naismitalistit luokittelivat itsensä sarjaan palanneet, muttei vielä palautuneet. Samoin Lazutina saa pitää hallussaan 15 kilometrin ja takaa-ajon hopeamitalinsa ja Danilova takaaajossa voittamansa kullan. Naiset 15 km (13): 1) Eija Salonen KärkölKV 52.40,5 (1+1+0+0), 2) Katja Holanti VehkalV –51,8 (2+0+2+1), 3) Outi Kettunen Kajaani –2.07,7 (0+1+1+3), 4) Johanna Haataja IiisvK –3.15,6 (0+0+1+0), 5) Maija Holopainen KontiolU –4.07,6 (0+3+0+1), 6) Elina Hakamäki Jurvan U –4.11,2 (0+2+1+0). Kaksi sakkoa ampunut Kontiolahden Kalle Kauppinen kukisti viimeisillä kilometreillä pahasti sipanneen Paavo Puurusen lopulta puolen minuutin erolla. Pystyammunnassa oli tänään vaikeuksia, kommentoi Hietalahti esitystään. KOK:n ilmoituksen mukaan toisesta näytteestä on löydetty hormoneihin kuuluvaa nandrolonia ja toisesta piristeisiin lukeutuvaa metamamfetamiinia. Autoa alettiin tarkastaa, kun poliisi havaitsi, että vakuutuspaperit eivät olleet kunnossa. 2002 s KESKIPOHJANMAA ERFURT (STT–NTB–DPA) Venäläisten hiihtäjien Larissa Lazutinan ja Olga Danilovan talvikisoissa otettujen dopingnäytteiden B-osat ovat positiiviisia, ilmoitti Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) perjantaina. Hiihtoon olin tänään tyytyväinen, mutta ammunta tuntui vaikealta. Normaalin käytännön mukaan kaikilla kolmella hiihtäjällä on edessään kahden vuoden kilpailukielto. Vaikka Salonen oli kärkikolmikon tarkin ampuja, niin parannettavaa ammunnassa oli mestaruudesta huolimatta ollut. Jos dopingkauppaan puututtaisiin vähän korkeammalla tasolla, paljon enemmän löydettäisiin, Rogge totesi. Hänen veriarvonsa ylittivät ennen naisten viestiä sallitun raja-arvon, ja järjestäjät eväsivät häneltä ja samantien koko Venäjän viestijoukkueelta osallistumisoikeuden. – Mestaruus on aina mestaruus, mutta kyllä näitä kisoja niin tiuhaan on, että tämä menee semmoiseksi rutiininomaiseksi puurtamiseksi. Käytännössä omalla takapihallaan hiihtänyt viime talven MM-voittaja Paavo Puurunen oli harvalukuisen kotiyleisön suurin pettymys. Ihmetystä on vielä herättänyt Itävallan urheilijoiden Salt Lake Cityn majapaikasta löytyneet todisteet verenvaihdosta. Hietalahti otti omansa SM-kisoissa KUHMO (STT) Eija Salosen hyvä ammunta takasi Kärkölän Kisa-Veikkojen edustajalle kirkkaimman mitalin naisten ampumahiihdon 15 kilometrillä. Kuhmon SM-viikonvaihteen jälkeen Katja Holannin kisarumba jatkuu tiiviinä. Kun ammunta onnistui, niin pystyin väsyneitä miehiä yllättämään, kommentoi Kauppinen esitystään. Jo aiemmin Mühleggin 50 kilometrin kultamitalihiihto on hylätty, kun hänen dopingnäytteensä B-osan tutkimustulos oli positiivinen. Mahdolliset positiiviset näytteet on otettu kisojen viimeisten päivien urheilutapahtumista. – On harmi, että dopingtapaus purkautui vain rutiinitarkastuksessa liikenteessä. Olympiakävijä Timo Antila ampui ulos palkintopallilta viimeisessä pystyammunnassa, joka tuotti peräti kolme sakkoa. Kansainvälinen hiihtoliitto päättää kilpailukielloista seuraavassa hallituksen kokouksessaan kesäkuussa. Lisää käryjä olympialaisista Pekka Moliis KUHMO (STT) Ampumahiihtäjä Vesa Hietalahti näytti tasonsa Kuhmon SM-kisojen 20 kilometrillä perjantaina. Molemmat makuut toivat kaksi sakkominuuttia ja mestaruus meni lopullisesti viimeisessä pystyammunnassa, kun yksi laukaus meni ohi. Salonen ampui Kuhmon SM-ladulla yhden ohilaukauksen kahdelta ensimmäiseltä paikalta, mutta sen jälkeen osumatarkkuus parani ja SMkulta irtosi 51,8 sekunnin erolla ennen Katja Holantia ja Outi Kettusta. Ensimmäinen pystyammunta tuotti kaksi sakkominuuttia ja toiseltakin paikalta karkasi yksi laukaus ohi. – Vaikean talven jälkeen mestaruus maistui oikein mukavalta. – Maailmancupissa minulla on vielä tämän kauden osalta voitettavaa, sillä tavoitteena on pysyä kymmenen sakissa loppuun saakka
pienittyjä, varmasti kuivia POLTTOPUITA, puut enimmäkseen koivua, suoraan ladosta, itse noudettuna. 06-835 1579. Vuokr. Ilm. PAJERO 2,5 TD IC -89, hyvä, h. 15.3. Puh.08-423 327,050-517 4356 www.viitamaacaravan.fi ROKUA ja UKKOHALLA; lomakohteita 2-6:lle. Puh. Myyd. Myyt. Puh. Tarjoa! Puh. Myydään SAMOJEDINKOIRAN PENTUJA. Halutaan ostaa SYÖTTÖTUOLI sekä rappusiin TURVAPORTTI. MB 250 D -89, aj. 4300 €. 040-709 8543. 14.200 €. 0500-860 057. 06-835 0417, 0400-566 491 Mäkelä. aj. 600 € 06-830 1117 Huippuedulliset uudet ja käytetyt asuntoautot sekä valikoidut, vähänajetut tuontimersut Lohtajalta. Hal. vuokr. 4.200 €, puh. Uudet SOHVAKALUSTOT, ruokailuryhmät, sängyt, patjat, matot. 050-344 7765, Kennel Frostbite´s. Peruutusten vuoksi vap. Käyt. As.vaunu 500 TK -00 täydell. HONDA CIVIC vm.-91, aj. 7.200 €/vaihto. Tied. 11/01, hinta vain 350 e. 1.345 € (8.000 mk) puh. CHEVY VAN 6.2 SL Series Starcraft 90, aj. 02/02, hinta 2.900 €, Sievi 050-335 6949. Myyd. vain 380 km, markkinoiden tehokkain fööni (mitattu teho 74 hv), sähköpakki, piikkimatto ja kisaalusta, virheetön! hp. 06-832 1300. SAAB 900i -89 16 V, ohj.teh., keskusluk., 2 x renk., 0500-860 057. Myyd. 02-578 8628, 040-511 8969. 3 H+K+KPH 66 m² ja lämmin autotalli, Hakalahdenk. P-kärryjä 300x132 lehtij., v-aisa sinkitty, h. MBK Booster hop. NariThai HIERONTA. Puh. 1100 euroa. Myydään/vaihdossa tontti Isostakylästä. Myyt. Puh. 050-322 4452 Myyd. 040-577 7845. Puh. 050-546 0095. TOYOTA CARINA E 1.6 -93, viin. 480 026. 162 tkm, siisti,11.000 €. 040-582 0061. 08-422 371, 040 739 6362. Myyd. 83 Kokkola. Puh. 1.4. 766 2129. P. mies hakee naisseuraa tositarkoituksella. OPEL ASCONA 1.6 autom. 08-425 320. hyväkuntoinen OK-TALO Kokkolasta n. hyväkunt. Valmiit alk. Asuntoautot/vaunut Autot Asunnot Eläimet Myynnit Ostot Palvelut Tarjotaan vuokralle Halutaan vuokrata Henkilökohtaiset. 97 tkm, siisti, ingeroitu, keskuslämm., pyörätel., suksilaatikko, rek. Hakalahdenkatu 74, Kla. 040-500 3037. 06-876 208, 050-525 4615/Risto. 06-876 399, 0440-876 399, 06-835 0047. Tarjoa! 040-521 2121 Myydään kuivaa HEINÄÄ PIENPAALEISSA 0.40 €/paali, puh. ost. Halutaan ostaa MOPO edullisesti. suunnanvaiht. Naisten KRIMINKOIPITURKKI, musta, koko 42. MOOTTORIKELKKOJA Sportti ja Touring + lapsireki, ilt. 4.100 €. kuukauden, h. 300 €, h. SÄLEKAIHTIMET teht. 830 1350. vaihto/rah. Tahdotko todella laihtua. 723 € sis. 050-535 4550. FIAT SOLIFER 5500 Diesel 2.5 -89, aj. Puh. 040-778 0096. Huonekaluhalli Salonkoski L. 040-766 1085. VW GOLF 1,6 CL vm-95, aj. 050-5498 711. Puh. 700 € puh. RAVINTOLALAITTEITA 500 kpl. 2.000 €/vaihto, p. Tontit Moottoripyörät/mopot Moottorikelkat Loma-asunnot DAIHATSU CHARADE Dsl -88, käytt.ottov. PIANO saks., vaal. lomaviikkoja; Levillä vkot 11 ja 17, Rukalla vko 18 ja Pyhällä vkot 11,17 ja 18. K-A MB 609 -89 perälauta nosturilla, hyväk., h. 040-521 3515. Tiibetinspanielin PENTUJA rekisteröitynä, jossa useampia kansainväl. Soita Aino 08-485 003, 050-595 0338. Ouluntie 5. 0400-800 571 (Veteli). 040-500 8643. 06-831 7903. SKI-DOO SKANDIC 277, vanha, mutta hyväkuntoinen, hp. kats. 0400-561 199, 06-830 1957. 017-749 297. Puh. LYNX G-TOURING 500 -99, startti, pakki, hp. 06-822 9191. siisti, valk., alle 200 tkm, kats., verot ok, h. 06-885 923. Rak.vuosi 1968. SUNNYT -86, -86, katsastetut, 756 €, 1000 €. 044-557 7962, 861 4370. Puh. 1200 l. Puh. 0400-564 968. OK-TALO Marinkainen/Ruotsalo P. 0400-562 393. CI-Granduca, Solifer ym.osia. Pienehkö TALO mukavuuksilla Himangalla, vap. hyväkunt. 3 H+K 75 m² Koivuhaassa kalustettuna tai ilman. 040-507 5982. Käytetty, edullinen TILASÄILIÖ, n. 4.046 km, runsas lisävarustus, huollettu, siisti, hp. 06-4176 125, 0400-160 937. P. PEUGEOT 309 -88 LOOK, kahd.renk.+alut, eritt. uutta vast., vaihto halv. + koivua, alla koulupöytä, päässä kaappi, laatikot, hp. 06-822 1351. 06-831 8524. 185 m² + sauna, pesuhuoneet, varasto, kahden auton talli. P. kotiintuotuna. P. REHUVILJAA, kauraa + ohraa edull. 0500-475 906. Nyt hyvä valikoima molempia varastossa! Lohtajan Matkailuauto p. Kuusamo kutsuu mökkilomalle! P. PARVISÄNKY valk. -83, 5vaiht., h. KETJUTALO 4 H + K + KHH + S + AT 92 m² Leppäkertunkadulla, parkettilattia, kh+wc laatoitettu, keittiökaapit uusittu, puh. tammea, toin. 15.800 € puh. 050-3255 611. -87, kats. NISSAN KING CAP 4x4 2.5 D -87 aj. 040-522 8961. Moottorikelkkojen KORJAUS JA VUOKRAUKSET. 08-480 423, 0400-387 643. 040-771 1057. 290 tkm. TOSIHYVÄT! Toyota Carina E 1.6 GLi LB -95, Toyota Carina E 1.6 XLi -94, Toyota Corolla Cresta 1.6 farm., -96/95, Toyota Corolla 1.3 -82, Saab 900 i -89, VW Passat Variant TDi -96, Fiat Uno 45 iE -91 ym. Kokkolan Puhelin Oy PUHELINLIITTYMÄ+OSAKEKIRJA, h. 0400-239 526. VOLVO 240 Dies. P. Ellit Masi Dilbert Pirkko ja Pentti Maisteri Jaatinen Muumi Mustanaamio B. 040-832 3493. 0400-017 383. YAMAHA VENTURE 480 TF -92, aj. P.0400-483328. mittaus 150 km. VIITAMAA CARAVAN Ylivieska. mennessä. 06-835 1481. 8250 €.040-5742475 Töihin Kokkolaan tuleva nainen hal. 8.073 € (48.000 mk) p. SAAB 9000i -90, pun., luxusvarustus, puh. Puh. 11/2001. Ostetaan tasokas OK-TALO Kokkolasta. KANGASPUUT vaihdossa annetaan ompelukone. YAMAHA BR 250 -87, hp. yht.h. 9 €. 08-761 112. Tehtaanvalt. 2002 17 Lukijan markkinat BMW 520 i -89, valk., erik. Puh. muutos loput KANGASPUUT, OMPELUKONEET, uudet alk. P. Myyt. myynti, huolto, varaosat. 050-554 3190 (Kannus). Skido Safari -94 tod. 050-5434 830. Ost. Vuokr. 4" oksaton(lähes) HAAPAPANEELI 1,28 €/m, 4" oksainen haapapaneeli 0,76 €/m. P. 3 km keskustasta puh. SUOMENAJOKOIRA uros, 9kk. REHUVILJAA + POLTTOPUUTA. Etsin sijoituskotia TIIBETINSPANIELI ja BICHON HAVANAIS urokselle. 06-831 9016, 050-308 4104. BMW 316 -85, lähemmin puh. 1½ krs OK-TALO 120 m² vanhassakaupungissa, It. TOYOTA CARINA II -92, 105 tkm, 2xuud.renk. 06-875 080, 06-878 9270 työ. 0500-563 879. OK-TALO 98 m² Kokkolassa. 0500-260742, 06-4713 479. Toim. torimyyntiin soveltuva ALFAKEITIN 60 l sisäkattilalla (toimii puilla tai kaasulla, VW pakettiauto 1.6 D V 83 kats. Puh. Maaliskuun ajan siivoukset, pihatyöt y.m. mahonki kiilt. 420 €. Myynti / osto. hintaan. 0400-666 502. valk. 050-568 8033. 06-831 7184, 040-745 5202. 2.900 €, puh. 4.900 €/vaihto. 040-8437 059 OK-TALO maalla 3 km Klan kesk., rak. hyvä 1930 € / vaihto Suzuki PV. Huollettu, yht. TONTTI Kälviän keskustasta kaava-alueelta, puh. 050-5434 830. 6.000 €. Latuhöylä, uusi, hp. Puh. 0400-665 557. alv. 3532 € puh. P. "Naisseuraa". 040-8108 422. Osoite; Niittykatu 1 Kokkola. tarjotaan LOMAOSAKE Rukalla, vko 16 (uusi). Mattbäck, Ähtävä, p. HARVESTERI PONSSE HS 15 H60, hp. hp. Kirkkokatu 62, oma kulmatontti, puh. ja tarj. Ruostesuoj., 2 renk., aluvanteet, Hp. LAPINKOIRAN PENTUJA terve, pitkäikäinen, helppohoitoinen ja vaatimaton, kotimainen rotu. huoltok, h. Tied. Maksat vain 50-95 % ovh:sta. Volvo D6 -80 D. 4800 €/vaihto. Kotim. 1.766 €. 183 tkm, ohj. Puh. hyvä, huoltok., aluv., hälytin, cd, hp. 06-830 2109. teh., keskuslukko, aluvanteet, vetokoukku, huoltokirja, h. Kyrönhovi Oy puh. 14.300 €, puh. 3700 €, Puh. 28.2.02. Ost. 050-584 8048 joka päivä. Puh. 041-430 2786. 13200 €. PALJAKKA, loma-asuntoja 11-18 vk. 06-8315398, 040-5379993. 0400-232 595. Tila voidaan myös jakaa. Puh. Uudet MOPOSKOOTTERIT MBK Nitro musta/pun. 0400-660 444. 040-7053304. Puh. SAAB 900i -90, aj. 292 tkm, 2+3 henk., aluv., hyväkunt., hp. MOOTTORIKELKKA SKIDOO Safari -89, hyväkuntoinen, hp. 040-816 2840. Tied. Myyt. Savusaunan KEHIKKO haavasta. PIANO hp. 040-538 9117. 06-835 0763. Puh. PERÄKÄRRY MUULI 590s -89, 125 x 195, uusilla renkailla, hp. Reilut 40 v. puh. 08-463 006. t.l.k. NISSAN MICRA -85 aj. toimiva ÖLJYPOLTIN. 040-726 8609. Traktori International 434 hytill., hp. P. uutena 499 €. -85, as-pa 130 m², tontti 2.450 m², 2 autotallia, puh. 80 €. 040-815 7930. KLAPIKONE uutta vast., ollut käyt. Myyd. HARMONIKKOJA, SAXOFONIT, TRUMPETIT, vahvistimia ym. 330 000 takuukilometrit. Ost. Peugeot 205 -85 kats. 134 tkm, h. ostaa OK-TALO Kokkolasta tai lähiymp., p. Myyt. 26.000 € sis. 5.000 €, puh. Ostamme käytettyjä huonekaluja. TOYOTA CARINA II -90, kats. 145 €, puh. Puh. 06-830 2109. Tied. Kaksi asuntoa yht. OK-TALO Halkokarilla, p-ala 175 m², p. 282 tkm, h. Puh. Kesäkuun alusta vuodeksi. Heti vapaa. DETLEFFS, HOBBY, CABBY matkailuautot ja -vaunut. Nimim. 0500-926 589. Myydään 2 H + K 55 m² 5 krs., hissi, parveke länteen, parkettilattiat, kylpyhuone laatoitettu. 0400-862 620. Myyd. 040-541 6861. pun., 2-renk. KOIVUHALKOA, KOIVUKLAPIA, HEINÄÄ pikkupaaleissa. Sievissä hieno MB 250 turbodiesel -90. traktorin PERÄKÄRRY tai METSÄKÄRRY. Puh. Myyt.HONDA CB 1100 F -84, siisti, Krauser-laukkusarja, hp. Kannuksen Lestikadulla iso OKTALO. 06-863 4168, 0400-262 830. puh. 420 €, puh. 040-513 0881. 217 tkm, h. POLARIS TRANSPORT INDY 440 -96/-97 kevyt työkelkka/touring, tuplapenk. 050-363 7376 ilt. 08-432 931, 040-7074 390. 06-830 1673. 06-831 0216. LYNX ENDURO 500 F/RC -02 aj. Ost. OK-TALO Kaustinen, Veteli tai Kälviä, p. 06-835 0373. P. SURIN THAI HIERONTA, koko vartalon rentouttava hieronta Rantakatu 9 II krs. 500 €, puh. Virtanen KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 2.3. Kysy myös muita! 0400-582 746. Hal. Myyd. 375 tkm, ilmastointi, 2xrenk., siisti, h. 06-834 0651. P. harm. YKSIÖN keskustasta 1.4.-31.8. 30 €. P.040-8155311. huhtikuussa poikivia AYHIEHOJA tarkk.karjasta. Myyd. 050-3637378. Läh. kas. loma-osake RUKALLA vko 12, puh. Hal. val. 990 €. OSAKEKIRJOJA, ei puhelinosakkeita. Puh. 10.760 €, puh. Läh. Puh. Vuokralle tarjotaan 200 m² TYÖ/ VARASTOTILAA. Vast. 0400-650 582. 050-5648 835. HIMANGAN TOMUJOELLA SALAOJITETTUA PELTOA. seur. ostaa uudehko OK-TALO Kokkolasta. Autojen tuuli-, sivuja takalasit heti varastosta. 08-776 747, 0400-766 934. 06-822 6284. Myyd. 9 h., h. P. Myyd. 03-718 8008, 044-313 1967. Myyd. Puh. 1850 €. SKI-DOO FORMULA MACH 1 643 RAVE -91, hyvä matto + huollettu hp. Hyväkunt. 750 €/ vaihto, puh. 1050 €. keväthintaan Ritan Piikapalvelusta, 050-364 6895
Australia. Tiedustelut: Av. Veturi-Ville ja Veturi-Nalle ovat saaneet monta vihjettä hyvistä matkakohteista. Tuotanto: ARD / Degeto, Saksa. Leo Tolstoi: Anna Karenina. Paikka: Kokkolan kihlakunnanviraston ulosotto-osasto Kaarlelankatu 74, 67100 Kokkola. Stereo 170227 21.15 Itse valtiaat. Osa 2/2. 40 m ja laituri. KODIN KÄYTTÖTAVARAT Kaikki lakiasiat, riitaja rikosasiat, myös maksuttomat oikeudenkäynnit. Jari Mantila ja Mikko Keskinarkaus eivät hiihtäneet. (06) 864 9460 /Maggie Saarikiinteistön julkinen pakkohuutokauppa Aika: Torstaina 4.4.2002 klo 13.00 Paikka: Kannuksen poliisiasema, Virastotalo, Asematie, 69100 Kannus Velalliset: 1) Huhta-aho, Jarkko Petteri (050879-) 2) Tuikka, Aki Sakari (130485-) 3) Tuikka, Minna Elina (260192-) Myyntikohde: Lestijärvi, Lesti, Saari-Ekola RN:o 15:65 tila (421-401-15-65). 98580869 13.40 FST: Kirjahyllyn kätköistä: Terjei Vesaas. UK 2001 2125734 18.00 Kuuden uutiset. Kalajoen Suurkirppiksellä HIRVISOPPAA tänään lauantaina ja sunnuntaina Moottorit ym, Citikka/Pösö XUD 1.9 -70/90, Ducato 2.5 TDi, 1.9 D, Ford 2.5 Di, Ducato -95 uudemmat teho.ohj. Alueelle on vahvistettu rantakaava. Seuraava kilpailu: 2. Vauhdikas amerikkalainen viihdesarja. 06-868 1742 tai 040-510 2780, esittely sopimuksen mukaan. Hiihdon maailmancupin osakilpailu. Myyntikohteet: 1) Kokkola, Långö, Långnäs RN:o 4:58 -tila (272-417-458) osoite; Gröithamnsvägen 15, 68550 Öja. Tila sijaitsee Lilla Grillskäret saarenpohjoispäässä, rantaviivaa n. Mäki (K116, J128): 1) Tallus 257,9 (129–122,5), 2) Ackermann 249,4 (133–121), jäljessä 43 sekuntia, 3) Lajunen 248 (125,5–119), –50, 4) Stecher 247,5 (122–125), –52, 5) Takahashi 244 (120,5–124), –1.10, 6) Höhlig 243,3 (125,5–118), –1.13, 7) Arnould 236 (119–118), –1.50, 8) Bieler 235,2 (121,5–116,5), –1.54, 9) Demong 234,3 (119,5–116,5), –1.58, 10) Hettich 233,9 (122–117), –1.58, ...13) Kaitainen 213,2 (113,5–107), –3.44, 17) Manninen 211,4 (114–107,5), –3.53, 23) Kuisma 205,5 (111,5–105,5), –4.22, 38) Mantila 173,6 (99,5–93), –7.02, 39) Keskinarkaus 172,8 (100–96) –7.06. Loppukauppahinta on maksettava 5 % korkoineen kuuden viikon kuluessa. 8290734 20.15 Haluatko miljonääriksi. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Vesa Pajala (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 Tv-uutiset. klo 19, Heikki Pollari, Simo Orjala, khra ja kanttori. 7083208 20.40 Ylen hyvä: Ylen hyvä – kampanjan esittely. ASKOTALO, KALLENTORI, KOKKOLA MA–PE 10–18, LA 10–15. Kuka vihelsi pelin poikki?. Ed.esitys 14.05.2000. 2885680 01.05-01.50 Crow. Tila sijaitsee Lestijärven Horsmansaaressa Tuikanniemen edustalla n. Midaksen kosketus. 63734 09.25 TV2: Urpo ja Turpo. 257181 23.35 NHL: Colorado vs. 411821 16.50 Rion yö. 256802 20.10 Urheilu-uutiset. 5372227 15.20 Uudesti eletty. Selostus Bror-Erik Wallenius, kommentaattori Juha Mieto, tv-ohjaus Kalevi Korpela. Samalla hän on vaarassa paljastaa itsensä poliisin epäluuloiselle sisäiselle tarkastukselle. 9210111 10.45 Ihmeellinen luonto. 698729 22.15 Tulosruutu. Pelastakaa sotamies Addams. Ed. 5234821 17.30 FST: SICSAC. Millaista on elää erilaisissa kulttuureissa ja miltä näyttää tulevaisuus. maaliskuuta. 2305598 17.15 Parhaat vuodet. Selostajana Tomi Tuominen, kommentaattorina Jyrki Järvilehto. esitys 6.2.2002 650024 14.25 Salpausselän kisat. 6154598 00.10-00.20 Euronews. 93956 22.05 Frasier. 0,5 km rannasta. Kirottujen linnake. LUX LINE SOFT -sijauspatja, 80x200 cm 85 € (120 €) Muut koot -20%. Musiikkikomedia kolmesta suomalaisesta merimiehestä, jotka Rion satamassa ihastuvat kauniiseen laulajattareen Carmeniin. Mm. Vieraina Taina Kokkonen, Tidjan ja Simo Silmu. Tuotanto: FST/Nuoret aikuiset. 08-425 052 REALISOINTIPISTE OTETAAN JATKUVASTI MYYNTIIN / OSTETAAN HYVÄKUNTOISTA TAVARAA MYYDÄÄN EDULLISESTI UUDET JA KÄYTETYT HUONEKALUT YM. Hiihdon maailmancupin osakilpailu. Talo kuuluu vesijohtoverkostoon, oma likakaivo. 3242918 20.50 Kettu. 1984-85 rakennettu vaalea kahitiilija lautavuorattu omakotitalo, rakennusala 147 m² ja tilavuus 510 m³. 51685 20.45 Lotto. Hakija ja saatava: Aktia Säästöpankki Oy, Kokkolan käo pts 18.12. Asianosaiskeskustelu: Tiistaina 12.3.2002 klo 13.00 Kokkolan kihlakunnanviraston ulosotto-osastossa, yllä mainitussa osoitteessa. Ympäristöntutkimussatelliitti Envisat laukaistaan kiertoradalle lähipäivinä. 1855050 14.05 Toisten-tv. Tekstitys Teksti-tv:n s. Jännitysdraama naisesta, jolle kehittyy vaarallinen pakkomielle selvittää yhden yön rakastajansa hämärä menneisyys. esitys 25.2.2002 6502258 09.00 Tv-uutiset. 5-vyöhykkeinen pussijousisto. Australia. Wien, Itävalta. Alueella on rantakaava. Ahneuden palkka. Myös Vantaan kaupunki on suhtautunut tilanteeseen myönteisesti. Draamaelokuva. Toinen esitys. Unohtumaton päivä. Victor asettaa tavoitteekseen elämän ja kuoleman rajan ylittämisen ja kursii vainajien ruumiinosista kokoon olennon, jonka hän herättää henkiin keksinnöllään. Osa 4/6. Hollywoodin lapsitähti taistelulajien gurun opissa, jääpurjehduksen pioneerit ja surffaava suurperhe. Asianosaiskeskustelu: Keskiviikkona 3.4.2002 klo 13.00 Kokkolan kihlakunnanviraston ulosotto-osasto, osoite: Kaarlelankatu 74, Kokkola. 600 m² RA-aluetta, jolla on yksi rakennuspaikka, huvilatontin rakennusoikeus enintään 90 k-m², muu osa V-aluetta. Hakemukset lähetetään osoitteella: Himangan vapaa-aikalautakunta, Raumankarintie 2,68100 Himanka. USA 1994 5531314 23.20 Lotto ja Jokeri. 8789 252. Miten on käynyt ylivelkaantuneille, asemastaan pudonneille nyt, kun 10 vuotta on täynnä. Osa 3/5 Asiankäsittelykaava. Yhdistetty (K116+15 km): 1) Samppa Lajunen Suomi 40.56,2, 2) Ronny Ackermann Saksa –10,9, 3) Jaakko Tallus Suomi –43,8, 4) Bill Demong USA –1.14,5, 5) Felix Gottwald Itävalta –1.25,3, 6) Daito Takahashi Japani –1.25,6, 7) Christoph Bieler Itävalta –1.25,7, 8) Hannu Manninen Suomi –1.29,5, 9) Sebastian Haseney Saksa –1.29,8, 10) Marcel Höhlig Saksa –1.40,4, 11) Mario Stecher Itävalta –2.05,4, 12) Björn Kircheisen Saksa 2.20,8, 13) Kristian Hammer Norja –2.43,6, 14) Kevin Arnould Ranska –2.48,0, 15) Todd Lodwick USA –2.59,6, 16) Georg Hettich Saksa –3.14,8, 17) Pavel Churavy Tshekki –3.52,2, 18) Jan Rune Grave Norja –4.08,5, 19) Matthias Menz Saksa –4.15,3, 20) Antti Kuisma Suomi –4.15,7, 21) Jouni Kaitainen Suomi –4.16,0. Tiikerin aiheena tänään klassinen ja taidemusiikki. (06) 864 9460 Etsimme muutamia keittiöapulaisia kokemusta omaavia vastuuntuntoisia Puh. Tilanne maailmancupissa: 1) Gottwald 1 701 pistettä, 2) Ackermann 1 610, 3) Lajunen 1 348, 4) Lodwick 940, 5) Takahashi 923, 6) Tallus 840, 7) Stecher 808, 8) Demong 663, 9) Manninen 625, 10) Haseney ja Bieler 599, 12) Keskinarkaus 582. Rantakatu 15 B 5 67100 Kokkola Puh. Dolby surround. Tiedustelut puh. Kertaus Suomen virallisen top-40 albumilistan tapahtumiin. 333. 3122531 22.00 Kymmenen Uutiset. Konsertti kuvattiin täpötäydellä Superdrome-areenalla v. esitys 13.5.2000 82869 08.25 TV2: Veturi. USA 1994 7186227 00.10 Tulosruutu. 10647 13.05 Itse asiassa kuultuna: Reino Rinne. Osa 15/42: Ylilääkäri. 2) Kokkola, Långö, Martallen RN:o 4:77 -tila (272-417-477) 1) Långnäs tilan pinta-ala on 3,1600 ha. 2151395 13.40 Alppihiihtoa. 7956 12.00 Etälukio: Kestävä kehitys. 3. USA 1956 4045043 15.55 Salatut elämät. Palsta on AM -alueella, kalastukseen ja kalankasvatukseen tarkoitettujen rakennustenkortteli-alue, sallittu kerrosala yöpymisrakennukselle 50 m² ja talousrakennuksille 80 m². Suora lähetys. Stereo. 523840 18.50 Avara luonto: Sininen planeetta. Ajankohtaista alueilta. Omakotitalopalsta, metsäpalsta ja merenrantapalsta voidaan tarjota erikseen. Lahti: Maailmancupin kilpailu 19/23: Suurmäki (K116, J128): 1) Martin Schmitt Saksa 266,8 (125,5–125), 2) Adam Malysz Puola 263,7 (124,5–124), 3) Robert Kranjec Slovenia 261,7 (123–125,5), 4) Janne Ahonen Suomi 261 (124,5–122,5), 5) Matti Hautamäki Suomi 255,9 (121–124), 6) Simon Ammann Sveitsi 253,5 (121,5–123), 7) Christof Duffner Saksa 237,2 (119–119,5), 8) Arttu Lappi Suomi 237,1 (118,5–118), 9) Michael Uhrmann Saksa 231,2 (114,5–119), 10) Risto Jussilainen Suomi 227,6 (116–115,5), 11) Igor Medved Slovenia 225,6 (119–112,5), 12) Kazujoshi Funaki Japani 225,2 (113,5–115), 13) Primoz Peterka Slovenia 223,1 (116–113), 14) Martin Koch Itävalta 222,9 (114,5–115,5), 15) Peter Zonta Slovenia 221,8 (114–114), 16) Kimmo Yliriesto Suomi 219,2 (116,5–109,5), 17) Damjan Fras Slovenia 216,8 (111–114,5), 18) Andreas Küttel Sveitsi 216,2 (111,5–114,5), 19) Kalle Keituri Suomi 215,4 (115–110), 20) VeliMatti Lindström Suomi 213,9 (115–110), 21) Roar Ljökelsöy Norja 209,5 (111,5–110,5), 22) Alan Alborn USA 209 (113–109), 23) Akira Higashi Japani 208,7 (111–110), 24) Anders Bardal Norja 205,3 (116–104,5), 25) Nicolas Dessum Ranska 204,3 (110,5–110), 26) Stefan Horngacher Itävalta 197,4 (113,5–106,5), 27) Clint Jones USA 189,7 (109–104,5), 28) Andreas Widhölzl Itävalta 182,3 (115,5–95), 29) Hiroki Jamada Japani 174,9 (112–93), 30) Lars Bystöl Norja 170,5 (109,5–95), ...33) Janne Happonen Suomi 99,4 (109), 34) Janne Ylijärvi Suomi 96,6 (108), 43) Tami Kiuru Suomi 85,8 (102), 45) Jussi Hautamäki 85,3 (102), 46) Lassi Huuskonen 83,1 (100,5). Stereo. 634666 19.10 Tulosruutu. (97)’. Tilaisuudessa velkojien on viimeistään tai sitä ennen kirjallisesti, ilmoitettava saamisensa sekä esitettävä velkakirja tai muu saamistodiste ja saamisen vakuudeksi annettu panttikirja ja erityisten oikeuksien haltijan esitettävä selvityksensä oikeuksistaan. Kooste raveista, oikea rivi ja voittoennuste. 5416918 16.15 V75 ravit. TA R J O U K S I A , U U T U U K S I A , I D E O I TA . Ulosmitattu myös muista saatavista. Puh. Ei rakennuksia. Vauhdikkaassa puolen tunnin paketissa viikon taklaukset, maalit sekä suomalaispelaajien kuulumiset. Reipashenkinen komedia montanalaisesta rodeoratsastajasta, joka kohdattuaan ensimmäisellä kaupunkimatkallaan elämänsä enkelin kapakkalaulajattaren muodossa sieppaa hänet kotimatkalle mukaansa tehdäkseen hänestä vaimonsa. Selostajana J-P Jalo. Urpo ja Turpo ovat rohkeita.2531463 09.30 TV2: Alex-hiiri: Kirjahylly. Ed. hyväkuntoinen TRAKTORIN TAKALANA leveys 250 cm, mekaanisella tai hydraulisella käännöllä. Pelaajan viikoittainen tietopaketti, joka kertoo kaiken pcja konsolipeleistä. 46579 08.05 Haastattelijana Mirja Pyykkö. Päällinen vesipestävä 60 °C. He eivät kuulu ainoastaan biologiseen vähemmistöön; he ovat myös suomenruotsalaisia ja juutalaisia. Kilpajuoksu kuolemaan 1/2. Stereo. Stereo 40640 18.35 Ykköskatsomo. Loppukauppahinta on maksettava 5 % korkoineen kuuden viikon kuluessa. Osa 5/13: Suutele minua kurvissa. 3988488 00.25 Formula 1 / warm up. Stereo. Osa 8/8: Rannikot. Toledo: Ammattilaisten MM-turnaus (osanottajat amerikkalaisia, jos ei muuta mainita): Tilanne alkukilpailussa sarjan 18/27 jälkeen: 1) Jim Tomek 4 165, 2) Amleto Monacelli Venezuela 4 134, 3) Steve Jaros 4 111, 4) Brian Voss 4 081, 5) Doug Kent 4 061,...64) Jason Duran 3 768,...86) Mika Koivuniemi Suomi 3 703 (1 170+1 294+1 239). Miesten 15 km vapaalla hiihtotavalla. Perjantaibrunssilla Minna Ottavainen. 11640 09.05 Lauantaivekkari. esitys 29.8.1999 7039802 09.35 TV2: Ensio Ripatti: Ripatti ja salakuljettaja. Joustinpatjassa pehmeä tai jämäkempi puoli. Kilpailijat saavat videotervehdyksen kotijoukoiltaan. Koivuniemi karsiutui. Ei rakennuksia. Katso, mitä toiset katsoo! 9679395 16.00 Sohva. 2) Martallen tilan pinta-ala on 0,5000 ha. Draven ryhtyy auttamaan häikäilemättömän gangsterin vaimoa hankkimalla aviomiestä telkien taakse. Kokkola, 7.2.2002 Timo Kouvonen Kihlakunnanvouti Sepontie 7, Ylivieska puh. 263647 14.00 AXN. Alppihiihdon makasiiniohjelma. Unelmien nainen. Kokkola 28.2.2002 Timo Kouvonen, kihlakunnanvouti HIMANGAN KUNTA Urheiluseurojen, nuorisoyhdistysten ja kulttuurityötä tekevien järjestöjen sekä yksittäisten taiteenharjoittajien toiminta-avustukset vuodelle 2002 ilmoitetaan haettavaksi 28.3.2002 mennessä. 1314 18.00 FST: Pohjoismainen videolista. 8413463 10.05 Ihana aamu. Tuotanto: La Plante productions, Iso-Britannia. Refereras i flerljud av Lalle Broberg och Glenn Lindholm. Pikkukaupunki on täynnä menestyjiä, koska yhdellä kaupungin asukkaalla uskotaan olevan onnea tuottava kosketus. Tiedustelut: Av. 8914289 09.00 Sinisen talon nalle. ja 3 mh, asuinpinta-ala 116,5 m² ja lisäksi varastotilaa. 264376 14.30 Kuuma piiri. 148173 18.30 Viittomakieliset uutiset. 99424 23.20 Haluan todistaa. 1717319 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Lauantaina 2.3. ulosottomies Keijo Tervola puh. 2191111 13.55 FST: Elixir. Nuorison oma urheilumakasiini, joka ei vierasta hurjimpiakaaan extreme-lajeja. Lahti, joukkueet, 13. (06) 8339411 tai 050 5540591 esittely sopimuksen mukaan. 5782956 11.00 Hot Sport. Toimittajat Inari Uusimäki, Sakari Heiskanen ja Jari Vesa. Nalleperhe teatterissa. esitys 6.12.2001 398111 18.55 Salpausselän kisat. 8685 12.30 Etälukio Kirjallisuus: Jos rappio on sitä että rakastaa. Jaana Välimäki keskeytti ensimmäisellä radalla. Robert De Niro ja Kenneth Branagh kuuluisassa Kenneth Branaghin ohjaamassa hirviötarinassa. 6267753 19.00 Seitsemän Uutiset. Uusia tuttavuuksia liittyy mukaan seikkailuun. Mongolia. 1092227 16.15 Elokuva: Rakasta kuin Judith. 65666 11.05 Taito-tv: Kokoonnutaan. Juontajana Lasse Lehtinen. 3077005 19.40 Midsomerin murhat. 1261869 20.00 Kahdeksan uutiset. Nuoren rakastajattarensa onnettomuudessa menettänyt James pyytää Mariaa esittämään edesmennyttä rakastajatartaan, jotta hän voisi kuvitella suhteen jatkuvan. 92’). Toimittaja: Annika Schmedes. Australian osakilpailu. 2863821 23.35 Yleisurheilun EM-hallikisat. Naisten 10 km vapaalla hiihtotavalla. 2959840 11.30 Aarresaaren seikkailu. + pumput, Pajero 2.3 Td -85/87, Mazda 2.8 DE, Range useita ym, ym, valmistan kärryt 3.5 t max, rosterit Osto/Myynti Diesel purku 0400-163 480 Diesel Ost. 831 3898 Omakotikiinteistön meren rannalla ja saarikiinteistön julkinen pakkohuutokauppa Aika: Torstaina 14.3.2002 klo 13.00. Kuusi värivaihtoehtoa. 881043 20.00 BumtsiBum!. Selostajana Tomi Tuominen, kommentaattorina Jyrki Järvilehto, varikkotoimittajana Antti Haajanen. Uuden seuran nimi, järjestön rakenne ja muut toiminnot ovat Finnforestin mukaan selvillä ensi viikolla. (95’). 100 m. Tilaisuudessa velkojien on viimeistään tai sitä ennen kirjallisesti, ilmoitettava saamisensa sekä esitettävä velkakirja tai muu saamistodiste ja saamisen vakuudeksi annettu panttikirja ja erityisten oikeuksien haltijain esitettävä selvityksensä oikeuksistaan. Lisäksi palstalla on asumaton vanha asuinrakennus ja varastorakennus. 207591 13.30 NHL Power Week. Myyntiehdot: 1/6 kauppahinnasta on maksettava käteisellä tai asetettava siitä vakuus. ulosottomies Mikael Rauma, p. Ohjelman alussa kertaus siitä, mihin viimeksi jäätiin.Toinen esitys. Stereo. Hikoilu, äänenmurros, ekojen rintsikoiden osto ja karvoja kaikkialla. Ed. VAPAA-AIKALAUTAKUNTA TAMMI-MATTO 140x200 cm 134,20 € (167,80 €) 160x230 cm 187,70 € (234,60 €) Helppohoitoinen, sileäpintainen paperinaru/puuvillamatto. Rakastavaisten ruumiista löydetään useita luodinreikiä. 2368463 21.30 Uutisvuoto. Dallas. 050-343 3388. Stereo surround. 437289 16.45 Salatut elämät. Hautamäki 816, 5) Martin Höllwarth Itävalta 660, 6) Schmitt 639, 7) Koch 513, 8) Stephan Hocke Saksa 482, 9) Simon Ammann Sveitsi 442, 10) Jussilainen 403, 11) Funaki 403, 12) Horngacher 393, 13) Andreas Goldberger Itävalta 380, 14) Peter Zonta Slovenia 319, 15) Roberto Cecon Italia 263. Valvojalle suunnitellaan ansaa. 7702043 12.30 UEFA Champions Leaque -viikkomakasiini. Joukkuekilpailu alkaa. 2146482 09.40 Pokémon. Vuonna -92 psykiatri, professori Heimo Viinamäki sanoi, että laman seuraukset näkyvät kokonaisuudessaan 10 vuoden viiveellä. 334. 1248024 09.45 TV2: Sätkyjä ja tärinöitä: Uusi täti. 9866181 00.35-02.26 Kultarannikko (K). Kalevalaista musiikkiamme markkinoidaan nyt maailmalle Monen tytön unelma: hevosia hoitamaan ulkomaille Missä on Suomen uusi keskipiste. Maaliskuussa S-Etukortilla Tuplabonus! Maaliskuussa TUPLABONUS! 259 € (399 €) Sijauspatja 85 € (120 €) Tähän osoiteeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee ADIO -ruokapöytä 336 € (435 €) Valkolakattu tai pyökinsävyinen massiivikoivu Koko 180x95x75 cm. 1868260 20.30 Tv-uutiset ja sää. 2456685 22.05 Ei ylähuuli väpätä. Saksanjuutalaisen Victor Klempererin päiväkirjoihin perustuva saksalainen draamasarja elämästä natsien hallitsemassa Saksassa. Escovar vapautuu ja vie mennessään tietokoneen Dantelle, joka toivoo löytävänsä sen avulla tien ulkomaailmaan. Joukkuemäki K 116. Paljastus. Uusinta sunnuntailta. Mongolianretki huipentuu harvinaisen lumileopardin etsimiseen. Tekstiviestillä toimiva trivia, jossa voit testata yleistietosi ja nopeutesi muita katsojia vastaan. Urheiluohjelma. Leif ja Yaron Nadbornik ovat identtiset kaksoset. Tila on kolmessa palstassa. 790005 22.30 Teko ja tuomio. 4733685 16.20 Salatut elämät. Ed. 2000. Velallinen: Sundström, Lars Gunnar Johannes (090949-). Ed. 45775135 08.00 TV2: Teletapit: Lampaita. Andreas Kleinert. . 818111 12.00 Tilt.tv. Lapset joutuvat sotilas-akatemiaan ja järjestävät kapinan. 5037289 18.30 Saari. Lahti. 688227 09.25 Ankantahtiin. Ohjelma on nähtävissä myös internetissä osoitteessa www.yle.fi/lauantaiseura. 15 m. Stereo. Suora lähetys. saatavaa 169.315,84 euroa, lisäksi korot ja kulut. Myös suomalaista tekniikkaa on sen mukana lähdössä avaruuteen. 5851666 10.00 Kotimaa.Nyt – Remix. Ajankohtaista aamupäivää. -20% ASKO BONNELL w w w .a s k o .f i Askossa on sisustajan juhlaviikot. Joustinsängysssä valittavana kaksi jäykkyysvaihtoehtoa. Elämäänsä tyytymätön Maria saa epätavallisen tarjouksen. Puh. ZONE PRINCESS -joustinpatjat ja -sängyt. Näin tehdään lumikieppi Talvisia tarinoita Suomesta 4082550 10.45 Karvinen. Tilanne maailmancupissa: 1) Malysz 1 290 pistettä, 2) Sven Hannawald Saksa 1 059, 3) Widhölzl 818, 4) M. Lohtaja Salpausselän kilpailujen tuloksia HELSINKI (STT) Jalkapalloseura FC Atlantis saanee seuraajan ensi viikolla. 8638799 11.00 Tv-uutiset. Supertähti Britney Spears heittää vauhdikkaan keikan kotiseudullaan Louisianassa. LUX LINE SOFT -sijauspatjan pehmusteena on 3 cm paksu luonnonvaahtokumi. 7616258 01.35-02.00 Saari. 93463 10.05 Lauantaiseura. Ankka eksyksissä. 4289956 10.45 Itse valtiaat. ADIO -tuoli 67 € (86,30 €) Koko 46,5x46x99 cm Istuinkorkeus 45 cm. Seuraava kilpailu: 3. 9863482 21.05 Elokuva: Mary Shelley’s Frankenstein. 9187555 17.10 Viiden Uutiset. 18192 17.05 FST: Närbild Svenskfinland. Rakentaminen vaatii poikkeusluvan. Ulosmitattu myös muista saatavista. 819840 12.30 Formula 1: aika-ajot. Finnforestista kerrotaan, että seuran perustamiseen liittyvät taloudelliset, urheilulliset ja muut neuvottelut ovat edenneet. 67 € (86,30 €) 134,20 € (167,80 €) ZONE PRINCESS -joustinpatja, 80x200 cm 259 € (399 €) Joustinsängyt ja muut patjakoot -20%. Käsikirjoitus: Peter Steinbach (Heimat). Finnforest ja sen yhteistyötahot ovat kuluneella viikolla selvittäneet mahdollisuuksia perustaa uusi liigaseura jatkamaan Atlantiksen toimintaa. Satiirisarja kulissien takaa. Tilan pinta-ala on 0.2336 ha. 1117043 11.20 Tuhat vuotta, sata kirjaa. Lahti, sprintti (1 kierros mäessä+7,5 km). 2730260 23.25 Myöhäisuutiset. Yhteistyötä on tehty myös Palloliiton ja jalkapalloliigan kanssa. Tilalla on n. Talossa on k, oh, ruokailuh. 1744241 11.40 Digimon. 4697425 04.30-07.00 Formula 1: Grand Prix. Ed.esitys 15.08.2001. Mutta pian Victor hylkää epäonnistuneen ”lapsensa”, ja koska olento ei pysty normaaliinkaan elämään, on hänestä väistämättä kehittymässä julma kostaja. Stereo. 8424550 10.00 Tv-uutiset. Lynda La Planten kirjoittaman jännityssarjan ratkaisujakso. 9227173 11.55 Salpausselän kisat. Pukudraamoja parodioiva komedia englantilaisneidosta, joka lähetetään matkalle Italiaan ja Intiaan unohtamaan sopimaton rakkautensa. James ja Maria ovat tyytyväisiä tilanteeseen, vaikka lähtökohta onkin outo, kunnes rakastajatar palaa takaisin. 66550 18.15 Britney Spears – Louisianan konsertti. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty sarja. Tutut vieraat kertovat jälleen uskomattomia tarinoitaan ja arvuuttelevat toistensa poskettomia valheita. Marialla ei ole mitään menetettävää, joten hän tarttuu tarjoukseen. www.yle.fi/hotsport 34208 11.25 Peliuutiset. 7755482 22.30 LauantaiAction: Askel tuntemattomaan (K). 326579 16.30 Tiikeri. 853463 18.05 Napakymppi. Teksti-tv s. Stereo. Mahdolliset muistutukset saatavia vastaan on esitettävä tässä tilaisuudessa. 8640 13.00 Tv-uutiset. Tila on rakentamaton mäntymetsä. Lopullinen päätös liigalisenssin hakemisesta tehdään torstaina 7. 90005 18.15 FST: TV-nytt. Mäkihypyn maailmancupin osakilpailu. Hakija ja saatava: Pohjanmaan maanmittaustoimisto, maanmittausmaksuja 3787,80 euroa, lisäksi korot ja kulut. Ed. 3. Atlantis saanee seuraajan Sella Nevea, Italia: Nuorten MM-kisat: Naisten pujottelu: 1) Veronika Zuzulova Slovakia 1.36,54, 2) Maria Riesch Saksa 1.36,68, 3) Sandra Gini Sveitsi 1.36,89. esitys 15.12.1999 2859173 11.30 Prisma Studio. 441463 21.00 Lotto ja Jokeri. 632208 19.10 Rajatapaus. Ed. www.yle.fi/sohva. 72314 16.05 Klaani. Mahdolliset muistutukset saatavia vastaan on tehtävä tässä keskustelussa. esitys 9.9.1998 3746753 18.00 Tv-uutiset. 2002 s KESKIPOHJANMAA 18 Alppihiihto Keilailu Lukijan markkinat Uskonnollinen toiminta Emet, Jyväskyläntie, puh. 632753 19.00 TosiTV. 4402319 03.20 Neropatti – mobiilitietokilpailu. Joukkuekilpailu alkaa. Tila on kapea suorakaiteen muotoinen yli saaren, rantaviivaa koilliseen n. Veikka tapaa vieraanvaraisia paimentolaisia jurtissaan ja tutustuu heidän niukkaan elämäänsä armottomassa ympäristössä. 2001, kiin. 305598 14.10 Bussipysäkki. 0400-367 090. Selostus Kari Hiltunen. Kooste aamuyön aika-ajosta. 9519531 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 06-8310 430 Fax 06-8310 435 Myyd. Elmore Leonardin romaaniin perustuva rikosjännäri sympaattisesta pikkukonnasta, hemaisevasta miljonäärin leskestä ja mustasukkaisesta mafiamiehestä. Halveksittu rakkaus. Toimittaja Marcus Ziemann. Tulevien ottelujen taustoja, tähtihaastatteluja ja joukkueiden esittelyjä. Japanilainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. 96477685 09.00 TV2: Huimat lentoretket: Muukalaisia paratiisissa. 6694086 08.45 Ti-Ti Nalle. Ihmekoala. 9049983 15.45 Finlandia-hiihto. 3. 2619550 12.05 Addams Family. Falun, Ruotsi. Hakemuskaavakkeita saa liikuntatoimistosta ja kunnanviraston neuvonnasta. Stereo. 3452005 20.50 Urheiluruutu. 18 sarjan jälkeen 64 jatkaa.. Gröthamnen palstalla meren rannalla on v. TRAKTORIN PERÄLEVY. 7598 17.00 Tv-uutiset. Sekalaiset Myytävänä moottoriajoneuvoja Työkoneita Palvelukseen halutaan Lakiasiaintoimistot Kuulutukset Myytävänä Paastonajan seurat Marinkaisten rukoushuoneessa huomenna sunnuntaina 3.3. Talviunilla. PUH. Myyntiehdot: 1/6 kauppahinnasta on maksettava käteisellä tai asetettava siitä vakuus. 2762869 23.30 Urheilu-uutiset. Lagnäsintien toisella puolella on Näcksundsträskiin ulottuva metsäpalsta, ei rakennuksia, Kåtölandet'issa Bullerörenniemellä on merenrantapalsta, jolla on rantaviivaa n. 259024 18.05 Nettimatkaaja Veikka Gustafsson. Kesto 97’. Tänään kilpailevat Marjo-Riitta Kervinen, Arto Alaspää, Irma Tapio ja Martti Metsäketo (Fantastic Four -lauluyhtye). Victor Frankenstein on nuori ja kunnianhimoinen lääkäri, joka saa äitinsä kuoleman jälkeen pakkomielteen luonnontieteistä. 466227 21.05 Selviytyjät. Toinen kilpailupäivä. Amerikkalainen draamasarja. Kotimainen visailuohjelma. Satiirisarja kulissien takaa. Kesto 118’. Vieraana kokoomusvaikuttaja, liikenneja viestintäministeri Kimmo Sasi. Osa 155. 9839463 19.15 Kuutamolla. Veikka saa helikopterikyydin Ulan Batorista Gobin autiomaahan, hirmuliskojen hautausmaalle, ja tekee löytöjä kymmenien miljoonien vuosien takaa
18.00 Uutiset. 08.00 Uutiset ja sää. 15.55 Urheiluradio/Hiihdon maailmancup: naisten 10 km (v). 11.00 Runt i naturen. 12.00 Uutiset ja sää. 08.10 Håll-i-gång. 01.00 Nattklassiskt. 8.25 Babar. 06.40 Andlig musik. 07.00 Aktuellt med väderrapport. Brittiläistä sketsiviihdettä. 08.00 Aktuellt. 23.03 News in English. Naisten 10km/vapaa. 18.00 Uutiset ja sää. 21.04 Iskelmäkaruselli pyörii edelleen. 13.05 Griffes. Tv 4 Nordisk 8.00 Teletubbies. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 18.00 Aktuellt. 05.32 Morgonmusik. 6.30 Journal mondial des Journaux. 14.50 Ekg. 19.00 Mäkihyppy: Maailmancupia, Lahti, Suomi. Suora. 14.00 Uutiset ja sää. 06.00 Uutiset ja sää. 5.30 Journal mondial des Journaux. 10.00 TV5 Infos. Mies cheerleaderina/Käärme karkuteillä. 18.05 Ett ord inför helgen. Brasilia, Argentiina tai mikä lie Epsanja, kuka niistä lukua pitää. 17.45 Päivän peili ja sää. Keski-Pohjalaista musiikkia. 6.05 TV5 l’invite. 10.55 Urheiluradio/Formula 1: Australian osakilpailun aikaajo. 19.25 Keno. 7.30 Les Zaps. 23.06 Novosti po-russki. Eurosport 9.30 Yhdistetty: Maailmancupia, Lahti, Suomi. 19.10 Kirjatoukka. Entisen NYPD Blue -sankarin terrierimäinen hahmo on paikallaan myös Hollywoodin vanhojen b-jännäreiden tapaan hurjastelevassa tv-elokuvassa Kultarannikko (Elmore Leonard’s Gold Coast, 1997). 12.15 På cykel i Jordanien. 16.00 KJT-Hermes. 15.40 Jazzmusiikkia: pieniä helmiä 50-60 -luvuilta. Yleisön kirkumisesta päätellen nämä muotoseikat eivät kuitenkaan pahemmin pilaa ekstaasia. 19.15 Landet runt. 16.03 X3M-Sport. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 05.02 Formula 1: Australian osakilpailun aikaajo. 14.30 Trafikmagasinet. 19.00 Journal TV5. 04.00 Matti Puhtila. 14.55 Urheiluradio/Hiihdon maailmancup: naisten 10 km (v). Yksinkertaistaen voisi sanoa, että Sätkyjä ja tärinöitä kertoo Jörö-Jukan tarinan meidän aikaamme sovitettuna. 12.55 Urheiluradio/Hiihdon maailmancup: miesten 15 km (v) (Lahti)/Yleisurheilua. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 11.00 Debatt. Edellisen vuosisadanvaihteen aristokraatit seurustelevat narisevalla puheenparrellaan, siemaavat kello viiden teetään ja kokevat, kuinka kutsumaton tunne myllää korsetin puristamassa rinnassa. 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Ohjaaja Kenneth Branagh esittää kuolemalle uhittelevaa lääkäri Frankensteinia, Robert De Niro vainajien ruumiinosista kasaan harsittua, elävää oliota. 10.00 Uutiset ja sää. 23.00 X3M-Dance. 10.00 Nyhetsmorgon lördag. Ally Sheedy esittää yhden yön suhteeseen tempautuvaa mainosnaista. 11.00 Alppihiihto: Naisten maailmancupia, Lenzerheide, Sveitsi. 08.03 Helmenkalastajat. 19.00 Journal TV5. 19.10 SubKultti: Kuuden miljoonan dollarin mies. 22.00 Norppa. 9.15 Tweenies. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 9.40 Ökenbio. Viikonlopun kuumimmat ja viileimmät tapahtumat. 5.00 Journal RDI. 13.05 Lördax. 18.00 La Gym des neurones. 0.15 Reprisstart: Svek. 09.05 Toiveiden aamu. 13.00 Nyheter från FNB. 08.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 21.00 Journal Belge. 2.00 Soir 3 weekend. 14.00 Plus. Puh. 17.15 Danscafét. 10.45 Paroles de clips. 22.40 Ufoa!. 09.00 Radioateljee esittää: Pieni kirja piilossa – runoilija Edmond Jabesista. 21.00 Aktuellt. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 11.25 Genies en herbe. 16.05 NextTV. 10.45 Paroles de clips. 14.03 X3M-Listan fortsätter. Oulu-Radio 98,4 MHz 07.03 Lauantaisuora. 09.04 Sää. 23.05 Pelkkää roskaa. Muisto paljaalta keholta lipitetystä viinistä piiskaa naisen mysteeriä selvittämään. 11.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 11.00 Journal TV5. Viimeinen jakso pysyttelee rannan tuntumassa ja seuraa kilpikonnien ja lukuisten vesilintujen elämää rantaviivan molemmin puolin. 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt. 18.30 Questions pour un Champion. 23.00 Aktuellt. 20.45 Om en bok. 9.30 Les Niouzz. 08.03 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Jatkossa pahasuisten lasten suut pestään saippualla, muodin orjat menevät kouluun alasti ja ruuasta kieltäytyjät joutuvat spagettitehtaan raaka-aineeksi. Suora. 01.02 Formula 1: Australian osakilpailun lämmittelyajo. 21.30 Journal France 2. 555 (97 min, E) Nelonen klo 16.15 Pahvietelän tumma Assi Rion yössä (1951) Assi Nortia sai taas kerran käydä kaukaisen etelän kaunottaresta. Parhaimmillaan se on hyvää terapiaa, pahimmillaan tarkoituksetonta viihdettä. 07.50 Merisää. 21.50 Sota ja rauha -oopperan esitys jatkuu. 17.00 Uudet levyt. Mekanismi on sama kuin aikuisten kauhukulttuurissa: muiden kamaluuksiin eläytyessään ihminen työstää omia pelkojaan. Rockyelokuvissa hän pääsi vaimon ominaisuudessa tunnustelemaan Sylvester Stallonen pumpattua bodya. 18.15 Speak Easy. Askel tuntemattomaan (Before Night, 1994) -jännärin ohjaajana Shire puolestaan kertoo naisesta, joka hivelee karvattomia adoniksia niin työssään kuin vapaa-aikanaankin. Lapset saavat luulot pois pythontädiltä ja lukkitädiltä, mutta alligaattoritädissä he kohtaavat voittajansa. SubTV! Radio Dei 103.4 MHz 07:00 Armoterapiaa 07:45 Raamatun valossa 08:00 Veli-Matti Hynnisen pakina 08:15 Aamuvieras (u) 09:00 Avaimia Raamattuun 10:00 Country Gospel 10:35 Ajankohtainen juttu (u) 10:50 Lintumetsä 11:00 Kulttuuriareena 12:15 Radiolehti 12:45 Lehtiviidakko 13:00 Aamuvieras (u) 14:00 MAAPALLORADIO 14:15 Fida International (u) 14:35 Raportti Jerusalemista (u) 14:45 Maapallojuttu (u) 15:00 Maapallojuttu (u) 15:15 Matin MusiikkiMakasiini® (u) 16:20 Kinoteekki 16:30 Mediauutiset 16:40 Seurakuntauutiset 16:50 Euroikkuna 17:00 Brian Williams Talk Show 18:10 Vain kerran lapsi (u) 18:30 Viikon levy 19:00 Loistavaa 19:00 STT:n uutiset 20:00 Hengellisen musiikin toivekonsertti 22:00 Black Sign ruuskisat, Wien, Itävalta. 20.00 Uutiset. 19.20 Tipslördag: studio. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 10.00 Aamu oopperassa. 22.45 Nyrkkeily: Ylemmän höyhensarjan EM-ottelu, Boris Sinitsin vs. 13.08 Sää. 10.00 Aktuellt med väderrapport. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 Radiomafian Viikonloppuaamu. 09.04 Sää. 11.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. Pelaajan viikoittainen tietopaketti, joka kertoo kaiken pcja konsolipeleistä. 0.55 Rapport. 10.00 Mosaik. 15.20 Ocean Race. 18.00 Ehtookellot. 8.50 Pokémon 9.10 FF. 18.00 La Gym des neurones. Tuotteistamista ei edes yritetä peitellä. 2.00 Soir 3 weekend. 07.00 Uutiset ja sää. 11.03 Jälkikaiku. 12.45 Images de pub. Amerikkalainen vapaapainin ammattilaissarja. 17.45 Urheiluradio/Jääkiekkokierros/ Yleisurheilun EM-hallikilpailut. 22.05 Parlez-moi d’amours. 08.00 Uutiset ja sää. Siltä pohjalta kehitellään ihan eläväinen ja sopivasti särmikäs parisuhdeselvittely. 18.45 Urheilu-uutiset. 20.55 Urheiluradio/Mäkihypyn maailmancup: joukkuemäki. 1.30 Journal Suisse. 13.08 Sää. 10.05 Archimede. 1.05 Musikbyrån. 13.33 Toivekonsertti. 13.00 Sub Mobile Games. 12.00 Teckenlådan. 23.15 Nuits des Cesars. 13.10 Toivekonsertti. 19.20 Radio Peilin mielipidelehdet. 15.30 NHL Powerweek. Ja valheiden kierre katkeaa. Madonnaa jäljitellen lavalla riittää nähtävää lavastuksineen ja tanssijoineen. Vaikutti siltä, että reilusti överiksi viety ohjelma oli heistä ennen kaikkea hauska. 19.25 Leivoksia ja unelmia. 10.33 Lauantaisuora. 06.03 Aamun sävel. 17.50 Tipslördag. 09.03 Fri Zon – var mans fritidsradio. Christine Tremarco, Marc Warden ja muut sikäläisistä laatusarjoista tutut kasvot tulkitsevat kipeätä ja kieltämättä aika keinotekoistakin tarinaa riittävän tosissaan. 555 TV2 klo 9.45 Merja Määttänen Britney Spears palaa kotiin Tanssipopin teinilähettilääksi muovattu Britney Spears vietti lapsuutensa Louisianassa Kentwoodin pikkukaupungissa, joka tähden kertomusten mukaan vaikuttaa hyvin idylliseltä paikalta. 06.25 Nousutahdit. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 07.03 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Uutiset tasatunnein. 14.00 Musahoksaamo. 05.02 Formula 1: Australian osakilpailu. 10.03 Maakuntaradio. 11.45 Lilla Löpsedeln. Jana Lynne Whiten emännöimä haastatteluohjelma.Tämän päivän vieraana on Blondie. 22.15 Elizabeth (GB 1998). 14.00 TV5 Infos. 22.05 Parlez-moi d’amours. 10.05 Archimede. 23.00 Journal TV5. 555 (110 min, E) TV2 klo 0.35 Pekka Eronen Vedä, vedä. Musiikkia. 14.30 Hiihto: Maailmancupia, Lahti, Suomi. 3.45 Nationalsången. Syöksylasku. Se kertoo yläluokkaisesta Emilystä (Georgina Cates, oik.), jonka käsitys hyvästä sulhasesta on varsin erilainen kuin hänen suvullaan. 17.50 TV5 l’invite. Gary Sinyorin ohjaama parodia huvittaa parhaiten katsojaa, jolle Hotelli Firenzessä, Tulivaunut, Talo jalavan varjossa, Kuolema Venetsiassa ja muut lajin perusteokset ovat tuttuja. 11.25 Genies en herbe. Unikuvissa ja verisissä näyissä luuhaavan, naisyleisölle tähdätyn hekumajännärin unelmapojuna pullistelee A. 20.45 Tennis: ATP-turnaus, Dubai. 7.15 Ici Bla-Bla. 15.00 Mat. Georgina Cates esittää salskeaan nuoreen maajussiin ihastunutta neitoa, joka lähetetään Italiaan ja Intiaan toipumaan. 21.10 Wiikend 22.00 Aktuellt. 12.15 Toivekonsertti. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. Korsettien nauhat ja monen hermot – nauruhermoja lukuunottamatta – ovat tiukalla englantilaisia pukudraamoja parodioivassa komediassa Ei ylähuuli väpätä. 20.30 Seriestart: Olivia Twist. 16.00 X3M-Nyheter. 00.05 Iltatähti. Sarjakuvaan perustuvaa viihdettä ja tv-parodiaa vaativaan makuun. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.00 Uutiset ja sää. 21.20 Väliajalla: Harri Wessman kertoo illan oopperasta. 07.00 Uutiset ja sää. 14.00 Lasten tunti. 9.30 Les Niouzz. 18.03 Carte Postale Gourmande. 17.00 Tipslördag. 15.00 Uutiset. 20.30 Vägskäl. 20.00 Bingolotto. 6.30 Journal mondial des Journaux. 555 (119 min) Nelonen klo 21.05 Paidaton mies katoaa Jämptinä naisena Talia Shire on pitänyt huolta, että pääsee säännöllisesti tiukkakroppaisten miesten tuntumaan. 15.00 Journal TV5. 13.00 STT:n uutiset. 17.25 SubSuosikki: Ritari Ässä. 14.05 Reflets. 09.33 Toiveiden aamu. 11.33 Lauantaisuora. 11.15 Le dessous des cartes. Mustien parittajaturskien ja heidän hoviensa kaunis turhuus. 22.00 TV5 Infos. 2.30 Tout le monde en parle. Näyttelijäsuuruus muistaa kauhuromantiikan kultaisen säännön: tarinan riipaisevin hahmo on hirviö itse. 55 (97 min, E E) MTV3 klo 22.30 Caruso Floridan maisemissa Ei David Caruson filmitähteydestä sitten tullut mitään, mutta rivakasti hän vielä kakkossarjassa potkii. 17.30 Päivän peili ja sää. 18.03 Carte Postale Gourmande. Pedro Octavio Miranda. 12.55 Lördax. 10.03 Lauantaisuora. Hän on räätälöinyt suojatilleen ”miljoonan dollarin hymyn”, jota ilman tähtönen tuskin tuikkisi musiikkitaivaalla. 08.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 10.03 Pietarinkadun Oilers Go-Go. 12.04 Lördax. 11.03 Maakuntaradio. Tuoreimmat uutuudet ja pelimaailman kuulumiset esittelee Jaana Pelkonen. 03.02 Yöradio. 09.33 Lauantaisuora. 13.55 Urheiluradio/Hiihdon maailmancup/ Viime hetken vakiovihjeet/Yleisurheilua. Ohjelmakokonaisuus tirskuu samppanjaa ja kermavaahtoa, mutta ei kykene peittelemään muovista tuoksuaan. 2.05–2.35 Känsligt läge. 13.05 Griffes. 19.00 Aktuellt. 21.45 Yleisurheilu: EM-hallimestaruuskisat, Wien, Itävalta. 04.02 Yöradio. 00.00 Uutiset ja sää. 16.30 Tipslördag: studio. 20.50 Bingolotto. 12.05 Radio Ilona. Suora. 15.00 Radioteatteri esittää: Knalli ja sateenvarjo. Viihdettä lauantai-iltaan. 7.00 Journal TV5. 16.10 A-xplock. 13.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 21.50 Merisää. 12.20 Zone science. 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Järviradion top 5 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Kolkyt ja risat ; lauantain toivelevyt 14.30 Uutis-Sorsat 15.00 Tavarapörssi 16.00 Grammari 18.00 Lauantai-illan tanssit; toivemusiikkia puh. 21.00 Dame Edna Show. 12.45 Images de pub. 18.07 Ur Radioverkstaden: Blottad 18.45 Melodiradion. 21.55 Radiohjälpen hjälper. 08.03 Lauantaisuora. Radio Kokkolasta hyvää viikonlopun alkua! 9.30 Sää tunnin välein 9.45 Menovinkit 10.00 Uutiset Listasuosikit 11.00 Uutiset 11.45 Menovinkit 12.00 Kauppakanava 0700-92402 (0,81PM+2,98EUR/min+PVM) 13.00 Musiikkia tauottomasti ottelun alkuun saakka. 11.30 Musiikkia maailmalta. 19.15 Double Je Bernard Pivot. 18.55 Vinnare: V75. 22.00 Säsongstart: Ett Herrans liv. 19.20 Folk! 19.30 Jazz.vega 20.00 Aktuellt. K116. Martinez. 15.40 Lekande lätt. 10.30 Mediemagasinet. 19.25 Suomalaisen oopperasäveltäjän passikuva: Erik Bergman. Soita ja kommentoi! 13.00 Nanna Ripattila Uutiset tasatunnein. 12.10 CBS 60 Minutes. 16.40 Melodifestivalen 2002. 22.00 Aktuellt. 5.00 Journal RDI. Soita Studioon nro 010806000. Tämän arpisilla kasvoilla olisi syyläkin komistus, mutta silmissä asuu suru. 19.15 Iltahartaus. Miesten tylysti hyväksikäyttämä nainen antaa roolin viedä mennessään. 17.03 Jääkiekkokierros/Yleisurheilun EM-hallikilpailut. 14.00 TV5 Infos. 01.00 Uutiset ja sää. 12.03 X3M-Dag fortsätter 13.00 X3M-Listan. 08.40 Urheiluradio/Formula 1: Australian osakilpailun aika-ajo (Melbourne). Korukaupan arvoituksellinen James tarjoaa hyvää tuntipalkkaa siitä, että amatööriteatterin tyttö tekeytyy mahdollisimman tarkasti hänen entiseksi rakastetukseen. 20.03 Jazz.vega fortsätter. 10.30 Karamelli. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 14.03 Kaffekvarnen 15.00 Fritt fram 16.00 Aktuellt med väderrapport. 10.00 Uutiset. 12.01 Aktuellt. Musiikkipätkien väliin on leikattu haastatteluja, joissa käydään läpi mm. Leukapieliä säästämättä. Mutkan kautta vitsin kohteena olemme myös me, jotka paneudumme arvostavina leffan ääreen aina, kun vähän knallin syrjää vilahtaa. 18.55 Helgmålsringning. 19.55 Vädret. 10.03 X3M-Dag 12.00 X3M-Nyheter. 23.09 Valoa ikkunassa. 10.00 TV5 Infos. 23.40 Unga musiker. Maria kohtaa molemman sortin hiipparit englantilaiselokuvassa Rakasta kuin Judith (Pretending to Be Judith, 2000). 22.30 Ice Storm (USA 1997). 10.03 Toiveiden aamu. 19.00 X3M-Rock And Akt. 07.53 Maakuntaradio. 03.00 Uutiset. Eikä tuollaisia lapsia, onneksi. 12.20 Zone science. Suora. 12.00 Hjärnkontoret. 18.05 Lauantain toivotut levyt. 18.45 Tipslördag: studio. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. Ruotsin tv 1 8.45 Safari. K116. 12.00 Uutiset ja sää. 15.15 Sports Africa. 19.00 Nyheter från FNB. 14.05 Reflets. 22.15 Swingsalabim. 12.35 Lääketieteen ajankohtaisohjelma Reseptori – teemana iho-ongelmat. 16.00 Uutiset ja sää. Joshua Loganin ohjaama lemmenkomedia käynnistyy rivakasti, kun rodeopoika Don Murray lassoaa itselleen morsiamen. Aamulla kiharapäinen bodari on kadonnut ja yöllä oli niin kivaa, ettei tullut nimeäkään kysyttyä. 7.15 Ici Bla-Bla. 11.55 Decouverte. 23.05 Ice Storm, forts. 24.00 Urheilu-uutiset. Musiikki kuitenkin valuu kömpelön oloisesti nauhalta, eikä liikunta estradilla yllä lähellekään Madden laatustandardeja. Värikkään matkan aikana kohdataan mm. 23.15 Nuits des Cesars. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Sami Sirkiä Sami Sirkiä herättelee pilke silmäkulmassa. 07.03 Aamusoitto. 22.00 Uutiset ja sää. 7.30 Les Zaps. Blondie. 08.25 Finlandssvensk tonträff. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 13.45 Doktorn i Dalen. plantaasinomistaja Peter Ustinov. 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 16.05 Vinnare: V75. 13.00–13.25 Dolda kameran. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Amerikkalainen komediasarja. 15.45 Yleisurheilu: EM-hallimestaruuskisat, Wien, Itävalta. 23.35 SexTV (K). Kakkonen on jaotellut lasten aamuohjelmat niin, että kello 9–10 esitettävät ohjelmat on suunnattu erityisesti 7–10-vuotiaille. 068220988. Selostajana Petri Kuikka. 15.15 Sports Africa. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 05.30 Sjörapport. 23.10 Musik vid midnatt. 22.55 Nyheterna och vädret. 11.00 Journal TV5. 18.35 Verkko soi. 11.55 Decouverte. 1.00 Rederiet. 21.30 Journal France 2. 2.10 Om en bok. Laulun raikuessa, sukkanauhojen lennellessä ja pahvikulissien huojahdellessa ei ehditä kiinnittää huomiota kansallisiin yksityiskohtiin. 20.50 Kerava. 19.30 Oopperailta Metropolitanissa -Prokofjev: Sota ja rauha. Rio de Janeiron tumma Carmen pistää pyörälle suomalaisten meripoikien Lekan (Leif Wager), Tapsan (Tapio Rautavaara) ja Lassen (Lasse Pöysti) reippaan retkueen. 13.30 Mitt i naturen. 06.55 Andrum. 08.45 Radioteatteri esittää: Onnenkauppaa. 12.15 Maakuntaradio. 21.00 Journal Belge. 11.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. BBC:n laajalti kiinnostusta herättänyt suurprojekti toteutettiin uusimman digitaalitekniikan avulla ja sen tekeminen vaati äärimmäisissä olosuhteissa työskennelleeltä ryhmältä suuria fyysisiä ja henkisiä voimavaroja. 02.00 Uutiset. 07.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 13.00 Gröna rum. Ilmiöitä ja tapahtumia halki Suomen. 00.05 Chat Show!. 00.05 Yöklassinen. 01.04 Yöradio. 21.03 Lotto. 11.03 Parrasvaloissa. 16.00 Tipslördag: studio. 22.40 Linux. 13.30 JT France 3. 13.08 Sää. 18.03 Jääkiekkokierros/Yleisurheilun EM-hallikilpailut. 18.45 Lotto. 555 (92 min, E) TV2 klo 22.05 Lehmipoika lassoaa MM:n Bussipysäkissä (Bus Stop, 1956) Marilyn Monroe pääsi väläyttämään kykyjään luonnenäyttelijänä. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 18.45 Inomhus-EM i friidrott. 2002 Radio & TV 19 06.00 Sub Mobile Games. 18.03 Ulmanen. 06.03 Herää Suomi! jatkuu. 16.55 Löpsedeln. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 8.00 Raimon ihana aamu 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Raimon ihana aamu jatkuu... Pakkomielteensä kullakin, mutta kovin menestyksekkäästi Askel tuntemattomaan ei onnistu niitä katsojaan tartuttamaan. 04.00 Uutiset. 16.05 Todellisia tarinoita. 13.10 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 20.05 Mad TV. 18.55 Urheiluradio/Mäkihypyn maailmancup: joukkuemäki/Yleisurheilua. 14.03 Tänään iltapäivällä. 1.30 Journal Suisse. 09.05 Maakuntaradio. 3.05 Pensacola vingar av guld. 21.35 Bingolotto. 23.00 Journal TV5. 04.58 Formula 1: Australian osakilpailu. 17.45 Tipslördag: studio. 21.30 Om en bok. 09.04 Sää. 00.00 Uutiset ja sää. 55 (72 min) TV2 klo 16.50 Hirviön silmissä on suru Mary Shelley’s Frankenstein (1994) on purevaa syysviimaa puhkuva sovitus klassisesta hirviötarinasta. 17.00 Uutiset. 13.10 Musiikin ykköstuotantoa. Sarjan käsittelemä merten tuntemattomaksi jäänyt luonnonhistoria on herättänyt suurta huomiota televisiokatsojien keskuudessa ympäri maailmaa. 08.33 Lauantaisuora. Ruotsin tv 2 9.15 Livslust. 5555 ( 95 min) MTV3 klo 14.10 Ole mulle vähän aikaa hän Muistakaa tytöt, kyllä tylsissäkin pojissa on puolensa. 55 TV2 klo 18.15 Juha Seitz. 12.30 Tigermuren. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 09.05 Lauantaisuora. 11.00 Uutiset. 1.15 Yleisurheilu: EM-hallimestaMusic tv 6.00 TV5 Infos. TV 5 6.00 TV5 Infos. 22.00 TV5 Infos. 11.03 Lauantaisuora. 2.15 Le Canada aujourd’hui. 17.40 Journal TV5. 07.50 Aamuhartaus. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa-tauotonta 8.00 Huomenta Radio Pookista 10.00 Toiveiden tunti numerossa 0700-92111(1,95e+pvm) 12.00 Puotipuksut;osta,myy tai vaihda mitä vaan;studio 070092111(1,95e+pvm) Uutiset tasatunnein 15.00 Tähtikaarti-tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 9.00 Uutiset. 0.15 Mäkihyppy: Maailmancupia, Lahti, Suomi. 21.30 Seriestart: Helt hysteriskt. 13.50 Nova. 23.03 Löpsedeln. Ja kertookin. Aitoa kauhua en koekatsojista etsimälläkään löytänyt. 06.03 Classicas morgonkonsert. – Ei tuollaisia lapsenvahteja ole oikeasti, he sanoivat minulle kuin hölmölle. NextTV:ssä katsastetaan, mitä uutta tulevaisuus tuo tullessaan taiteen, tieteen, kulttuurin, teknologian, median ja henkisten asioiden saralla. 16.05 Urheiluradio/Jääkiekkokierros/V5-rivi/ Yleisurheilun EM-hallikilpailut. 2.45–3.00 Urheilu-uutiset. 14.00 X3M-Nyheter. 06.00 Aktuellt med väderrapport. 16.30 Fashion Television 16.55 Tilt.tv. Kyllähän siinä kalman haju tuoksahtaa, mutta sutenöörimäisen poikaystävä Hugon jälkeen kieroutunutkin mielenkiinto mairittelee. 07.53 Lauantaisuora. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. Lähinnä sukulaisille, ystäville ja kylänmiehille suunnattu esitys yllättää heti alussa. 18.50 Merisää. 12.15 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. K116. Tämä lienee molempia. Sarjan kauhukakarat ovat ikäviä ihmisiä, ja nyt he joutuvat löytämään sen edestään. Syöksylasku. – Mietelause. Vain harvat eläimet pystyvät asuttamaan alati muuttuvaa ja vaikeaa kasvupaikkaa pysyvästi. Merenalaisesta maailmasta kertova huikea dokumenttisarja Sininen planeetta päättyy tänään. 13.30 JT France 3. 19.30 Nyheterna. 14.45 Radioteatterin lastenklassikot: Fedja-setä menee kouluun. Suora. 17.40 Journal TV5. 20.00 Koe-eläinpuisto. . 06.15 Aamuhartaus. 11.40 Möte med serietecknare. 15.03 Ajan sävel. 20.30 Rapport. 13.10 Maakuntaradio. Terävämpääkin voisi huumori olla, mutta onneksi myös katsojan itseironiaa koetellaan. 17.50 TV5 l’invite. 20.03 Urheiluradio/Mäkihypyn maailmancup: joukkuemäki. 20.20 Lauantai-illan iskelmäkaruselli. 02.02 Yöradio. 16.55 Urheiluradio. 05.04 Herää Suomi! 05.50 Merisää. 15.50 Inomhus-EM i friidrott. 2.30 Tout le monde en parle. Neljä riviä rakkaudesta 15 tunnilla. Nainen kysyy miehiltä 16.15. 12.03 US & UK Top 40. 14.30 Toivemusiikkikontti. 13.00 TV5 Infos. 21.03 Sportradion. Uusia vahteja löytyy Petopalvelusta. Heidän kamalia lapsiaan hoitaa Alma-parka, jota lapset kiusaavat ja kiduttavat, kunnes Alma ottaa hatkat. 10.03 Lördax 11.30 Lördax för barn. Seksiä ja sentimentoa vartalon ja verbaliikan kielellä. 07.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Radio Novan Studionumero 010806000. Britneyn kiintymystä kotiseutuunsa, hänen ylpeän äitinsä tuntemuksia sekä uran alun tanssitunteja. 19.00 Nu är det NU! 19.30 Allra mest tecknat. 08.03 Maakuntaradio. Klo 21 jälkeen lauantai-illan kuulumisia, soita studioon 010806000 23.00 Radio Novan Yö Uutiset tasatunnein. 22.05 Mitä Suomi soitti. Kuva: TV2/Tiedotus Uudet, urbaanit Jörö-Jukat Kakkosen lasten aamua ryydittää tästä eteenpäin eräänlainen kauhusarja, Sätkyjä ja tärinöitä, joka markkinoi kertovansa varoittavian kauhutarinoita perheen pahimmille. 18.00 Tiina Uusiniitty Uutiset tasatunnein. 12.30 Alppihiihto: Miesten maailmancupia, Kvitfjell, Norja. Taistelu elämästä on ranta-alueella kiivasta useiden eläinlajien pitäessä sitä saalistusja synnytyspaikkanaan. 21.00 Reprisstart: Anna på nya äventyr. 16.10 Snacka om nyheter. 07.03 Maakuntaradio. Viiltäjä-Jack. Danny Hillerin ohjaama tvdraama on vähän kuin Hitchcockin Vertigo naisen näkökulmasta. 11.00 Uutiset. 21.00 Uutiset. Kanariansaaret, Espanja. 11.15 The Ghost hunter. Ruudussa vilahtaa myös Spearsin hovihammaslääkäri Sue Le Blanc. 15.00 Journal TV5. Välierät. 17.00 Musiikkia tauottomasti aamun asti. 00.05 Nattklassiskt. Ei ylähuuli väpätä (Stiff Upper Lips, 1998) tekee työtä käskettyä. Dekkarikirjailija Elmore Leonardin päivänpaahtamaan Floridaan sijoittuva tarina vie vankilasta vapautuvan pikkukonnan hekumallisen miljonäärinlesken ja väkivaltaisten gangstereiden pariin. 16.00 Uutiset ja sää. 16.00 Rugby: Tournoi des 6 nations France – Angleterre. 6.05 TV5 l’invite. 13.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 00.58 Formula 1: Australian osakilpailun lämmittelyajo. 05.00 Uutiset ja sää. 07.00 X3M-Arnes Arvingar 10.00 X3M-Nyheter. 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. U-509. 9.00 Journal RadioCanada. 2 600 asukkaan kaupungissa kuulemma jokainen välittää aidosti naapureistaan. 11.15 Le dessous des cartes. 14.00 Uutiset. 0.50 BIOnytt. Viikonlopun sää 13.30. 14.00 Aktuellt. 13.05 GoAEkväll. 10.15 På teckenspråk: Teckenlådan. 18.30 Questions pour un Champion. 13.00 TV5 Infos. 18.40 Anslagstavlan. K116 mäki ja 15km hiihto. 23.50 Emil Gilels soittaa Griegin Lyyrisiä kappaleita. 07.50 Merisää. 09.00 STT:n uutiset. 09.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 21.00 Kärlek i kallt klimat. 19.15 Double Je Bernard Pivot. Ohjelmassa Britney Spears – Louisianan konsertti (Britney Spears: No Place Like Home) kuullaan taiteilijan mietteitä Kentwoodista ja nähdään otteita siellä järjestetystä, pitkän maailmankiertueen päättäneestä showsta. 16.00 Rugby: Tournoi des 6 nations France – Angleterre. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 2.15 Blodsband, forts. 07.03 Morgonjazz 07.55 Löpsedeln. 14.03 Alivaltiosihteeri. 20.00 X3M-Toast. Asekauppoja. Tuotanto: Intervisio Oy. 20.45 Sportnytt. 5.30 Journal mondial des Journaux. Kooste. 07.50 Merisää. Ensimmäisessä osassa kamalat herra ja rouva Kauheankiirehinen ryntäilevät töihinsä. 15.00 Ooppera. TV1 klo 18.50 Kuva: Yle/Kuvapalvelu Engelsmannit korsetit kireällä Jos kerran amerikkalaiset vääntävät ivamukaelmia omista toimintajännäreistään, sotaseikkailuistaan ja kauhuleffoistaan, mikseivät myös britit omista tiukkaan napitetuista pukudraamoistaan. 07.40 Hartaita säveliä. Pienemmät kalat saavat väistyä, kun touhu käy kuumaksi ja uima-altailla aletaan loiskutella ihan tosissaan. 9.45 Noaks ö. 14.00 Mäkihyppy: Maailmancupia, Lahti, Suomi. Itse katselin sarjan ensimmäisen osan 8ja 5-vuotiaan kanssa, ja molempia homma jossain määrin kiehtoi. 1.45–3.15 Reprisstart: Nord och Syd. 12.45 Merisää. 7.00 Journal TV5. Britney heittää hyvin nuorekkaalle yleisölleen tyydytystakuun, jonka tarkoitusperät eivät jätä paljon arvailujen varaan. 02.05-06.00 Deittichat. 07.53 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Sellaiset eivät ikinä kaupittele heilaansa velkojalleen tai pyydä tätä esittämään kuollutta tyttöystäväänsä. 0700-98300 ( 5,05 euroa / puhelu + pvm) 21.00 Radio Voyager Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 2.3. 21.55 Urheiluradio. 1.20 Blodsband (TheTie that Binds/USA 1995). 10.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Kuin mursut keskenään. 21.50 SmackDown! (K). 20.00 Säsongstart: Sjung min själ. 9.00 Journal RadioCanada. 18.47 Taisto ja Irmeli. 14.35 Kalla fötter. Pahaisen juottolan kapakkalaulaja on likimain elämän kokoinen hahmo. 23.00 Uutiset. 12.45–13.00 Nyhetstecken – Lauantai. 14.10 Musiikkisatuja matka-arkusta. 19.55 Urheiluradio/Mäkihypyn maailmancup: joukkuemäki/Vakioveikkausrivi. 2.15 Le Canada aujourd’hui