Kädet pestyinä ja turvaväli muistaen. Siksi noudatamme kaikessa toiminnassamme viranomaisten suosituksia ja määräyksiä sekä teemme kaikkemme, että myymälöissämme on turvallista asioida. Molemmista olemme ylpeitä. NRO 92 Tokmanni tunnetaan ympäri Suomen edullisista hinnoista – ja ämpärijonoista. Nyt jos koskaan tarvitaan fiksua ostamista. Juuri nyt ei kuitenkaan ole aika kokoontua jonottamaan. Ostokset voi tilata verkkokaupastamme myös suoraan kotiovelle tai noutaa valmiiksi pakattuna myymälästämme. HUHTIKUUTA 2020. Myös vessapaperia. TORSTAI 2. Tervetuloa fiksuille ostoksille. Se tarkoittaa edelleen halpoja hintoja ja parasta vastinetta rahalle. Asiakkaidemme ja henkilöstömme turvallisuus on meille ensisijaisen tärkeää. FIKSUN OSTAMISEN PUOLESTA tokmanni.fi. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että kerralla kannattaa ostaa pidemmälle ajalle, mutta aina vain tarpeeseen – niin, että kaikille riittää. Fiksua ostamista on myös se, että tulee kauppaan vain terveenä
SOITTAMALLA: 020 750 4469 (ma-pe klo 8-16) . NETISSÄ: www.kpk.fi/rivit (vaatii asiakasnumeron) . ALLA OLEVALLA KUPONGILLA Tuunaajalle lähes ajokuntoinen projekti. Männän renkaat huohottaa. Aluvanteet ei kuulu kauppaan. 040123 45678 Myy tai osta – Rivi-ilmoitus € # Saat 2 ilmaista rivi-ilmoitusta/vuosi KESTOTILAAJA, MUISTA HYÖDYNTÄÄ ETUSI! Tunnus 5006716 VASTAUSLÄHETYS Keskipohjanmaa maksaa kestotilaajan postimaksun q Asunnot q Autot ja ajoneuvot q Eläimet q Halutaan vuokrata q Myynnit q Ostot q Palvelut q Muut q Tarjotaan vuokralle q Tontit q Torilla tapahtuu q Veneet Huom! Liitä postien mukaan mahdolliset kuvat. Vaatii vähän liimaa takapäähän. Lataa Keskipohjanmaa uutissovellus puhelimeesi, löydät sen sovelluskaupastasi tai www.keskipohjanmaa.fi/lataasovellus. Puh. Jätä sanojen väliin tyhjä ruutu. Täytä oheinen ruudukko selvästi tekstaten siten, että joka ruutuun tulee yksi kirjain. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A2 Julkaisupäivä _____ /_____ . ILMOITUSTEKSTI VALITSE ILMOITUSMALLI q 2–6 rivin teksti-ilmoitus q Kuvallinen ilmoitus (kuva + n. Keskipohjanmaan uutissovelluksella pääset tilaajana kaikkiin lehden digisisältöihin: päivittyvään uutisvirtaan, näköislehteen heti puolen yön jälkeen sekä lehtiarkistoon. __________ Ilmoittaja Etunimi Sukunimi Asiakasnumero etukortista tai laskusta Puhelin Sähköpostiosoite Pidätämme oikeuden muuttaa tai lyhentää tekstejä. 4 riviä) VALITSE ILMOITUSOSASTO . SÄHKÖPOSTILLA: asiakaspalvelu@kpk.fi . Haluamasi asia tulee mahtua tähän tilaan
Käräjäoikeuksissa istutaan vain kiireelliset rikosja pakkokeinoasiat. 1 Sivu B1 Jouni Nikulan mielestä metsäluonnon arvoa ei vielä ole oivallettu. Osa rikosasioista voidaan käsitellä kirjallisesti, mutta istuntoon menevistä pääkäsittelyistä suurin osa siirtyy syksyyn saakka sekä rikosettä siviiliasioissa. JUKKA LEHOJÄRVI ” Hyvää tonttimaata tarvitaan jatkossakin. 1 Sivu A22 Faneille toisenlaista viihdettä Joni Remesahon mukaan virtuaaliderby sai hyvän vastaanoton. Jaron Joni Remesaho sanoo, että pelin myötä tarkoituksena on tarjota faneille toisenlaista jalkapalloviihdettä. huhtikuuta 2020. Hinta 3,00 €. alv 10 %). Sesonkiaikana tarvitaan lisätyövoimaa 1 Sivu A10 Serbiryhmä pyöritti miljoonaluokan kannabisbisnestä 1 Sivu A7 MARKKU JOKELA. www.keskipohjanmaa.fi Torstai 2. Tuomarit ja käräjäsihteerit työskentelevät etänä vuorotellen. Satoja juttuja siirtyy syksyyn 1 Sivu A24 Käräjäoikeuden kanslian ovet on suljettu. Kävijämäärä oli puolet vähemmän kuin yleensä. OP Keski-Pohjanmaa oli varautunut eläkkeenmaksupäivän asiakasruuhkaan monin tavoin. Nro 92 Poikkeusoloissa julkiset kokoontumiset on rajoitettu enintään kymmeneen henkilöön. Kestotilattuna kotiin 1,08 € (sis. MARKKU JOKELA Vasta-aineilla uusia keinoja estää koronaa UUTISET 1 Sivu A19 Jaro ja KPV kohtaavat ensi viikolla virtuaalisessa paikallisderbyssä. Sitä saadaan metsistä. Eläke perille etänäkin 1 Sivu A6 Vartija valvoi Osuuspankin Kokkolan-konttorissa asiakasmääriä keskiviikkona kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä, jolloin maksettiin työeläkkeet
Maija Juola Soiten toimialuejohtaja Ministeriön ohjeistus hengityssuojaimen käytöstä kotihoidossa tiukkeni, Soitessa painotetaan yhä käsija yskimishygieniaa: ”Linjaukset elävät päivittäin”, sanoo Korkiakoski-Västi. Kulkemista monessa paikassa on vähennetty. Ei vielä maskipakkoa Soiten toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi. Tapauksia ei ole ollut myöskään palveluja laitosasumisen puolella, sanoo Juola. Kotihoidon henkilökunnalla tai asiakkailla ei ole todettu koronatartuntoja. –?Kaikki riippuu kankaasta. –?Muissa tilanteissa niitä ei suositella, hän kirjoitti sähköpostitse. Soitessa THL:n linja pitää ainakin toistaiseksi. Huoltovarmuuskeskus on ottanut tässä ison roolin; hankintaa on tehty Kiinasta, mutta koska tehtaita on mennyt kiinni, niin ei tästä ihan mustan pörssin kauppaa ole tullut, mutta aika lähellä ollaan. – Todella vähän kysymyksiä tulee siihen nähden, että asiakkaita on 1?600–1?700, Juola sanoo. Vierailukieltojen takia puhelimia ja pädejä käytetään nyt huomattavasti tavallista enemmän, Juola sanoo. Moni on kummastellut ympäripyöreitä ohjeistuksia. Koronan edetessä pieni osa kotikäynneistä on korvattu etäyhteyksillä ja lääkeroboteilla. THL:n linjauksissa painotetaan huolellista käsija yskimishygieniaa. Soiten ohjeistuksen mukaan yhtä terveydenhuollon käyttötarkoitukseen valmistettua maskia voi käyttää niin pitkään, kunnes se alkaa kostua hengityksestä. Korkiakoski-Västin mukaan kankaisten huivien suojasta ei vielä ole riittävää näyttöä. ” Kotihoidon henkilökunnalla tai asiakkailla ei ole todettu koronatartuntoja. HALLITUKSEN linjaus velvoittaa yli 70-vuotiaat välttämään kontakteja muiden ihmisten kanssa. Käytetäänkö maskeja ollenkaan. Meidän pitää asennoitua myös siihen, että kotihoidossa elämme lähestulkoon puhdasta aikaa. TÄRKEINTÄ on maskien riittäminen tärkeimpiin paikkoihin, kuvailee Korkiakoski-Västi. THL:n tartuntatautilääkäri Marjaana Pitkäpaasi vastasi Keskipohjanmaalle maanantaina, että kotihoidon henkilökunta käyttää maskia lähihoidossa ainoastaan silloin, kun asiakkaalla on hengitystieinfektion oireita. Samaan aikaan kotihoidon henkilöstö on kiertänyt asunnosta toiseen, eikä maskia läheskään aina käytetä. Myös Soiten hoitoja hoivapalveluiden toimialuejohtaja Maija Juola puhuu ”tilanteen jatkuvasta kartoittamisesta”. Ostamme silti kaikki, mitä saamme. Hän kiittelee omaisten suhtautumista vierailukieltoihin esimerkiksi vanhainkodeissa. Materiaalin on oltava riittävän tiivistä. Mikä on tänään uutta, on huomenna vanhaa, kuvailee Soiten toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi. – Teimme sellaisen ratkaisun, että tässä vaiheessa emme muuta omaa linjaustamme. – Maskit ovat mukana. Soitessa odoteltiin keskiviikkona uutta maskitoimitusta saapuvaksi. Keskiviikkona Soitessa jouduttiin reagoimaan sosiaalija terveysministeriön uudistuneisiin ohjeisiin, joiden mukaan kotihoidossa on käytettävä koronavirusepidemian aikana hengityssuojainta asiakkaan suojaamiseksi mahdolliselta henkilökunnan kantamalta taudilta. Soiten kotihoidossa työskentelee noin 350 ihmistä. JUKKA LEHOJÄRVI. Kaikkein tärkein asia on käsihygienia, sanoo Korkiakoski-Västi. –?Katsomme sitten (torstaina), lähdemmekö muuttamaan ohjeistustamme, Korkiakoski-Västi sanoo. Neljän sentin kilpailutetusta hinnasta on tultu euroon per maski. – Samalla hoitajakontaktit pidetään mahdollisimman vähäisinä. Kotikäyntejä on päivässä noin 1?620 kappaletta. Leviämisriskiryhmässä ovat nimen omaan ikäihmiset ja asumispalveluiden piirissä olevat henkilöt. Keski-Pohjanmaalla vahvempaa suojausta eli maskeja käytetään toistaiseksi vain silloin, kun kotihoidon asiakkaalla on hengitystieoireita. Soitessa jouduttiin keskiviikkona miettimään sosiaalija terveysministeriön uudistuneita ohjeita, joiden mukaan kotihoidossa on käytettävä koronavirusepidemian aikana hengityssuojainta. Käytäntö on ihmetyttänyt monia ikäihmisiä ja heidän läheisiään. Millainen tunnelma kotihoidon asiakkaiden keskuudessa vallitsee. – Soiten alueella tehtiin päätös vierailukiellosta noin viikko ennen valtakunnan määräyksiä. Ammattilainen arvioi tilanteen mukaan, tarvitaanko niitä. PUHEENAIHE: TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A4 Koronaohjeistus Jouni Nikula Kun korona jyllää, tilanteet elävät päivittäin. – Koko Suomi painii maskien riittävyyden kanssa. Seuraamme THL:n ohjeistusta, sanoi Korkiakoski-Västi keskiviikkona iltapäivällä. –?Kaikki on tilanteeseen sidottua. Olemme rajanneet sillä tavalla, että samat työntekijät kiertävät samojen asiakkaiden luona. – Ja se on ongelma, hän sanoo
Muistio on sijoitettu asetuksen liitteisiin. Maakuntakohtainen koronavirustilanne ilmenee muistiosta, joka löytyy valtioneuvoston verkkosivuilta. Erikoisruokavaliot huomioidaan ennakkotilauksen mukaisesti, kertoo kaupungin puhtausja ruokapalvelujen vastuualuepäällikkö Jutta Koivuniemi. Politikoinnista ei kukaan poliitikkokaan kehtaa näinä aikoina puhua. Perässä seuranneet ylitsevuotavat kehut Niinistölle tämän arvojohtajuudesta olivat kauniita sanoja, jotka eivät ehkä hirvittävästi Mäntyniemessä lämmittäneet. Eksponentiaalinen nousu tarkoittaisi tehohoitoa tarvitsevien potilaiden määrän ylittävän erilaisilla järjestelyillä lisätytkin sairaansijat. Jakelut tapahtuvat tiistaisin ja torstaisin Isokylän, Torkinmäen, Koivuhaan ja Lucina Hagmanin kouluilla ulkotiloissa. Tasavallassa on kriisi, mutta edelleen voimassa on valtioelinten toimivaltaa ja niiden välisiä suhteita säätelevä perustuslaki. Yhteensä Suomessa on 1 446 varmistettua koronavirustartuntaa ja tautiin on kuollut 17 ihmistä (tilanne 31.3. Valmiustyöryhmä tiedotti keskiviikkona, että Soiten henkilökuntaa varten päätettiin avata huolipuhelin. Keskipohjanmaa uutisoi koronavirustilanteesta aktiivisesti. Keskipohjanmaa antaa viranomaisten kautta saatua tietoa siitä, mitä pitää tehdä, kun pelkää saaneensa tartunnan. Epidemiauutiset kerrotaan luotettavasti KESKIPOHJANMAA JA UUTISOINTI ” Teimme sellaisen ratkaisun, että tässä vaiheessa emme muuta omaa linjaustamme. Mahdollisuutta tarjotaan tarveharkinnan perusteella lapsille ja nuorille, jotka ovat perusopetuksen 1.–9. Jukka Anias Instituutioiden nokittelun aika ei ole nyt Maan vaikutusvaltaisin poliitikko on pääministeri. Se ei ole yllätys eikä uutinen, vaan tietoinen valinta järjestelmän kestokyvyn turvaamiseksi. Soiten alueen varmennetut koronavirustartuntatapaukset ovat kahden kunnan alueelta. Jakelupisteissä paikalla on myös nuoriso-ohjaajia kohtaamassa lapsia ja nuoria. Tarvetta kartoitetaan Wilman kautta tehtävällä kyselyllä. Hakijoiden on pidettävä 1–2 metrin väli toisiin paikalla oleviin, ja flunssaoireisena ei paikalle saa tulla. On ollut pakko tottua. Minna Korkiakoski-Västi Toimitusjohtaja ” Kotihoidon henkilökunta käyttää maskia lähihoidossa ainoastaan silloin, kun asiakkaalla on hengitystieinfektion oireita. ATERIA-ANNOKSET valmistetaan ja pakataan Koivuhaan koululla. Lehti välittää myös muita toimintaohjeita. Enemmän terveydenhuollon kapasiteetin riittävyydestä on ollut kyse, kun epidemian huippua on pyritty madaltamaan. Linkki ja tarkemmat ohjeet välitetään Wilman kautta huoltajille. Seuraamme THL:n ohjeistusta. Kaikkia epäiltyjä tartuntoja ei testata, joten todelliset tartuntamäärät ovat todennäköisesti vielä suurempia. On tärkeätä, että me kaikki olemme mahdollisimman hyvin perillä siitä, mikä on tuorein tilanne. Vaara on vielä kaikkea muuta kuin ohi. Pohjois-Pohjanmaalla todettuja koronavirustartuntoja on yhteensä 60. Saman soisi pysyvän kirkkaana mielessä sekä Kesärannassa että Mäntyniemessä. KESKI-POHJANMAALLA todettujen tartuntojen määrä on pysynyt vähäisenä aikaisen reagoinnin ja tartuntaketjujen kattavan jäljittämisen ansiosta. Kouluruokaa jaetaan kahtena päivänä viikossa. Kansalaiset kyllä alkavat jo tottua rajoitusten sävyttämään ”uuteen normaaliin”. Tämän kiistatta hyvän uutisen toinen puoli on epidemian kestoajan pidentyminen. Oli presidentti vaikka kuinka suosittu, perustuslain mukaan maan vaikutusvaltaisin poliitikko on pääministeri. Ne ovat kahden kunnan alueelta. Muistio liittyy valtioneuvoston asetukseen, joka käsittelee ravitsemisliikkeiden aukiolon väliaikaista rajoittamista. Mikäli ennakkotilaukset painottuvat muillekin alueille, jakelupisteiden määrää ja sijaintia voidaan muuttaa, kerrotaan kaupungin tiedotteessa. Politiikoilla ja terveydenhuollon ammattilaisilla on tulevat viikon töitä enemmän kuin inhimillisesti ajatellen on kohtuullista. luokilla. Ruokaa valmistetaan viisi ruoka-annosta viikossa, ja ruoat pakataan annospakkauksiin ennakkotilausten mukaisesti. Marin, 34, antoi keskiviikon ulostulollaan Niinistölle, 71, tukiopetusta perustuslain hengestä. klo 16). –?Pakkaus sisältää pääruoan, joka on keitto-, patatai vuokaruoka. Tartuntatapauksia on todettu kuuden kunnan alueella. huhtikuuta kouluateriajakelun sitä tarvitseville etäopetuksessa oleville lapsille ja nuorille. Pääministeri Sanna Marin antoi keskiviikkona oman vastauksensa presidentti Sauli Niinistön ehdotukselle erillisen kriisiaikojen ryhmän, ”nyrkin”, perustamiselle koronakriisin vuoksi. Nyt kun maa on hallituksen ja eduskunnan suurella yksimielisyydellä hyväksymillä päätöksillä likimain suljettu, todennettujen tartuntojen kasvuvauhti on hidastanut. Osallistu keskusteluun Keskipohjanmaan somessa. Kokkolassa on havaittu useita tartuntatapauksia. Pitäisikö maskipakkoon siirtyä heti. Kaupungin ruokapalveluiden henkilöstö hoitaa ruoan jakelun. Ateriajakelun osalta noudatetaan yleisiä hygieniaohjeita. Oulussa on havaittu useita tartuntatapauksia. Perheet arvioivat kouluruoan tarpeen itse ja tekevät sitovan ennakkotilauksen viikoittain. Nyt jos koskaan ei ole sellaisen aika. Marjaana Pitkäpaasi THL:n tartuntatautilääkäri ” Soiten alueella tehtiin päätös vierailukiellosta noin viikko ennen valtakunnan määräyksiä. Vasta sitten muut asiat. Erityisen tarkkaa seuranta on meidän omalla asuinseudullamme eli Keskipohjanmaan levikkialueella. Erillistä nykyisen hallinnon ulkopuolista kriisijohtoryhmää ei Niinistön toiveiden vastaisesti perusteta. On aivan liian aikaista arvioida Suomessa valittua linjaa, mutta heikkoja signaaleja alkaa olla riittävästi alustavien johtopäätösten tekemiseksi. Maija Juola toimialuejohtaja SITAATIT JUKKA LEHOJÄRVI. Samoin neuvoloissa laajennetaan kiireetöntä mutta välttämätöntä vastaanottotoimintaa. Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A5 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Keski-Pohjanmaan todetut tartunnat kahdesta kunnasta Päivi Savela, Vili Ruuska Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soiten toiminta-alueella ei tullut keskiviikkona tietoon uusia koronavirustartuntatapauksia. Mikäli alueen koronatilanne säilyy rauhallisena, kiireetöntä vastaanottotoimintaa laajennetaan lasten ja nuorten osalta asteittain lastentaudeilla, lastenneurologialla, lastenpsykiatrialla ja nuorisopsykiatrialla. Kaikki sellaiset koronavirukseen liittyvät uutiset, jotka ovat meille kaikille välttämätöntä tietoa terveyden ja turvallisuuden takia, Keskipohjanmaa julkaisee netissä ilmaiseksi. K oronaviruskriisin aikana asioiden tärkeysjärjestys on varmasti kaikille selvä. Ensin on terveys, seuraavaksi on terveys ja sen jälkeenkin tulee terveys. Laboratoriovarmennettuja tautitapauksia on edelleen viisi. Annokset jaetaan yksittäispakattuna ja jäähdytettynä. Kokkolan kaupunki aloittaa kouluruoan jakelun tiistaina Päivi Savela KOKKOLA Kokkolan kaupunki aloittaa tiistaina 7. Marin ilmoitti vahvistavansa omaa ”nyrkkiään”, kun valtioneuvoston kansliaan perustetaan operaatiokeskus koronaviruspäätösten vaikutusten kartoittamiseksi
UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A6 vähintään KAIKKI KESÄKALUSTEET vähintään KAIKKI Asko Bonnell ® -MOOTTORISÄNGYT Tu o tt ei ta ra jo it et ut er ät *Alennukset normaalihinnoista, ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja eikä Huippuetutuotteita. Se on oiva tapa nostaa rahaa. Pleksit on laitettu kassoille roiskesuojiksi. Työeläkkeet ja Kelan etuudet maksettiin keskiviikkona. Pankissa näkee tuttuja pankkineuvojia. – Olemme ottaneet vartijan huolehtimaan siitä, että pankkisalissa olisi enintään kymmenen henkeä. Päivä sujui kaikkineen hyvin. Yksi syistä on vakiintunut tapa – on käyty aina ennenkin pankissa. Otimme heidät kymmenen minuuttia aikaisemmin sisälle, ettei tule semmoista alkuryysistä, joka yleensä on. ASIOINTI PANKISSA on vähenemään päin. Jutussa kerrottavasta väestöryhmästä eli eläkkeensaajista suurin osa hoitaa raha-asiansa verkkopankin ja mobiilipalvelun kautta. MARKKU JOKELA. Kyseessä on suurin ja eniten pankkien kassaosastoja työllistävä eläkkeenmaksupäivä. Ei tarvitse sitten käydä useaan kertaan, Rasi otaksuu. Kassoilla allekirjoittamiseen käytettävät kynät desinfioidaan jokaisen asiakkaan jälkeen. Hallituksen toimintaohjeiden mukaan yli 70-vuotiaiden ihmisten on vältettävä näinä aikoina liikkumista. Se on tarpeen ja hyvästä – olkoonkin, että työeläkemaksupäivän asiakassumaa ei tällä kertaa nähty. – Kyllä. Kyllä he ovat tosi hyvin ottaneet (linjaukset). Tuolloin maksetaan työeläke ja Kelan etuudet. Potentiaaliselle asiakasruuhkalle on siis tehtävä jotain. Monesti odotusaulasta kuuluu puheensorinaa. – Ei onneksi (kannusta). Kukaan ei jää yksin, Rasi vakuuttaa. Tarve ei siis ohjaa vaan pikemminkin tottumus. Menevätkö kaikki rahat?, Rasi samaistuu ihmisten tuntoihin ja jatkaa vaikuttimien listaamista: – Totta kai osalle ihmisistä käynti pankissa on sosiaalinen juttu. Varautumista on siis tehty. – Ohjeistaisin asiakkaita siten, että mahdollisuuksien mukaan kannattaa käyttää muita välineitä kuin pankkiasiointia. Asiakastulva tyrehtyi puroksi Kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä pankeissa nykitään yleensä vuoronumeroita tiuhaan tahtiin eläkemaksujen takia. – Näyttää siltä, että asiakkaat ovat ymmärtäneet (koronavirustilanteen). Nyt eletään poikkeusoloissa, joiden aikana julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön. Ehkä myös pelätään muutosta ja uusia välineitä. vähintään KAIKKI SOHVAT JA MATOT Perjantaista maanantaihin Tuotteiden myynti alkaa huomenna asko.fi klo 00.05 Askossa voit asioida myös puhelimitse. Odotusaulan pitkät penkit on siirretty etäämmälle käytävälle, eli sielläkin voi tarvittaessa odottaa vuoroaan. Asiakasvirta oli rauhallinen ja tasainen. Uskon, että he nostavat tavallista isompia summia kerralla. Katso myymälöiden tarkemmat yhteystiedot ja aukioloajat asko.fi/myymalat Prosenttipäivät 3.-6.4.2020. Olemme tehneet paljon muun muassa mobiilija verkkopankkiopastusta. On tehtykin. Tämänkertaisten asiakasmäärien perusteella ei. Jos tekee jonkin virheen, mitä sitten tapahtuu. Keski-Pohjanmaan Osuuspankin pankinjohtaja Mikko Rasi haarukoi aamupäivällä, että kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä asiakkaita käy tavanomaisesti yli sata. Niiden välille voidaan määrittää turvaväli, jonka avulla ehkäistään tautien leviämistä. Eikö voisi kuvitella, että erityinen työeläkemaksupäivä kannustaa uhmakkaasti liikkeelle rahaasioita hoitamaan ja samalla kuulumisia vaihtamaan. Esimerkiksi verkkopankissa on harjoittelutunnukset, joilla pystymme käymään asiakkaan kanssa läpi, mitä verkkopankissa tehdään. – Ovet aukaistiin pikkuisen ennen kymmentä, koska ulkona oli jo ihmisiä jonottamassa. Yleensä eläkkeenmaksupäivänä on todella paljon ihmisiä odottamassa sisäänpääsyä ja sitä, kuka saa ensimmäisen vuoronumeron, Rasi hymähti aamupäivällä. Vallitseva tilanne voi havahduttaa viimeisetkin mohikaanit muuttamaan maksutapojaan. Ei tuolla salissa monta ihmistä ollut. – Me pystymme auttamaan. Rasi kannustaa siihen. Nyt viimeistään kannattaa miettiä esimerkiksi pankkikortin hankkimista. Aamulla ohjeistin vartijaa siitä, että jos on esimerkiksi huonokulkuisia asiakkaita, meidän pitää pystyä käyttämään pelisilmää, Rasi viittaa erityisiin tilajärjestelyihin. Niin menettelemällä asioiden koetaan sujuvan. Eräs teoria pälkähtää päähän sosiaalisesta aspektista. Päivän aikana kävi 47 asiakasta, mikä on yli puolet vähemmän kuin normaalisti. Poikkeusoloissa asiakasmäärä puolittui. Rasi nostaa esiin erinäisiä syitä, joiden takia jotkut ihmiset hoitavat taloudenpidon ennemmin konttorissa kuin kotikoneella. Plussa-pisteet ostoistasi Vili Ruuska KOKKOLA Kun kuukauden ensimmäinen päivä osuu arkeen, käy vilske pankin kassapisteillä. Kun tehdään yhdessä, oppii paremmin. NOIN VAIN ei digiloikka tapahdu. Pitkien, yhtenäisten penkkien tilalle odotusaulaan on otettu yksittäisiä tuoleja. Monella sosiaaliset kontaktit ovat epäilemättä vähissä, ja sellaisia voisi löytyä pankista. Osuuspankin Kokkolan-konttorissa oli perin rauhallista kuukauden ensimmäiseksi arkipäiväksi
Osa oikeuskäsittelystä tapahtuu Serbiassa. – Tuotto on hyvä varsinkin Serbian näkökulmasta, Räty tuumii. – Voi arvioida, että Haapavedeltä on lähtenyt noin 60 kiloa kuivaa, valmiiksi poltettavaa kannabista, jonka hinnaksi katukaupassa voi arvioida noin 20 euroa grammalta, Räty sanoo. 72,50 59 ,30 JÄLKIÄKEEN PIIKKI Koko 5x510 mm Tuotekoodi: QQB102011 Norm. Räty ei usko että kyseessä olisi vain jäävuoren huippu. 1-5 työntekijän yrityksen yrittäjä voi saada avustusta omaan palkkaansa ja palkkaansa sivukuluihin samalla lailla kuin työntekijöiden palkkaan ja palkan sivukuluihin. Hän arvelee että kannabis on myyty pääasiassa Suomen markkinoilla ja tuotto on mennyt Serbiaan. –?En usko että tämän tyylistä rikollisuutta on muuten paljon. Epäillyistä 2 on suomalaisia ja 12 operoinut Suomessa, loput Serbiassa, josta on muun muassa maksettu talojen vuokria ja sähkölaskuja. – Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomen ja Serbian poliisija syyttäjäviranomaiset perustivat yhteisen tutkintaryhmän, Jari Räty kertoo. UUSI OSOITTEEMME TEOLLISUUSKATU 2 A 68800 KOLPPI SHELL RIMULA 15W-40 moottoriöljy 20 litraa Tuotekoodi: SE1005974 Norm. TUTKINTA ALKOI ELOKUUSSA 2019 kun KRP oli saanut Serbian poliisilta tiedon, että serbialaisten henkilöiden epäillään harjoittavan laajamittaista kannabiksen kasvattamista Suomessa. Katariina Anttila Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan rikosepäilystä, jossa Serbiasta on johdettu ammattimaista kannabiksen kasvatusta Suomen syrjäseuduilla, muun muassa Haapaveden Koivikonperällä. Yhteisellä tutkintaryhmällä haluttiin puuttua toimintaan ennalta estävässä mielessä molemmissa valtioissa, ja siinä onnistuttiin, Räty sanoo. Tällä arviolla Koivikonperällä kasvatetun kannabiksen arvo katukaupassa on ollut noin 1,2 miljoonaa euroa. Kaiken kaikkiaan kasvattamoja on ollut kolmessa serbialaisorganisaation vuokraamassa omakotitalossa, Haapaveden lisäksi Suomussalmella ja Kemiönsaarella. Rikoskomisario Jari Räty kertoo, että Haapavedellä on KRP:n käsityksen mukaan kasvatettu 9 satoa, Kemiössä 3 satoa ja Suomussalmen kasvattamossa on ollut 2 epäonnistunutta yritystä. Keskipohjanmaan pääkirjoituksessa keskiviikkona 1.4. Epäiltyjä kokonaisuudessa oli kaikkiaan 20. LASIPEKKA fontti: Haettenschweiler KYSYMIN EN EI MAKSA MITÄÄN!! oheistuotteineen tehtaalta suoraan asiakkaalle edullisesti ja nopeasti Linjalantie 4 | 43700 | Kyyjärvi P. KANNABISTA ON KASVATETTU Suomessa kesästä 2016 lähtien. Mikäli ei voida käyttää värillistä versiota, tulee käyttää mustaa K100 sinisen värin sijaan. varaosapäivystys 24h pmj@kjellman.. Poliisi takavarikoi kasvattamojen sadot lokakuussa 2019. 5,60 3 ,80 NURMEN SUORAKYLVÖKONE DZ 229.075 SILEÄPAKKERILLA Kasvata rehun määrää ja laatua! Ota maksisato nurmesta joka vuonna. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Räty Keskusrikospoliisista kertoo, että Haapavesi on ollut organisaation keskeisin paikka. Tuotekoodi: +QQB063090-5 vas. Karjatilan konekauppa Konemyynti 0424 720 600 Varaosat 0424 720 300 www.kjellman.. Kysy myös koulutuksistamme www.avominne.fi Soita 06 2410 2686 Kisan säännöt: vesivek.fi Kaikki voittaa , yksi voittaa katon! Pyydä tarjous ja voita ilmainen kattoremontti. Näin ei toOikaisu pääkirjoitukseen dellisuudessa ole. Mutta nyt järjestäytynyt rikollisuus kävi näyttäytymässä Haapavedelläkin. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A7 Norm. 21,95 19 ,05 KVERNELAND kärkisarja Sarjassa 5 terää Tuotekoodi: +QQB053090-5 oik. www.facebook.com/kjellman.. Serbialainen rikollisryhmä operoi Suomen sivukylillä Haapavedellä laskeskellaan kasvatetun kolmen vuoden aikana yhdeksän satoa, yhteensä noin 60 kiloa kuivattua kannabista. Hinnat alv 0% Tarjouksen voimassa 5.4.2020 asti HETI VARASTOSTA TERASSILASITUKSET TALVITARJOUS -10% www.lasipekka.fi P. 040 823 5938 | 0400 661 379 www.taipaleenteras.fi KATTOJA SEINÄPELLIT www.avominne.fi 040 578 9353 AVOMINNE KLINIKAT Kokkola-Oulu-Tre-Lahti-Riihimäki-Hki Tehokasta hoitoa päihdeja peliriippuvuuteen sekä läheisille. – Haapavedelläkin on ollut serbialainen kasvattamonhoitaja, joka on asunut kohteessa, Räty kertoo. Heistä osaa on epäilty törkeistä huumausainerikoksista tai avunannosta niihin. Tutkinnassa on vuosilta 2016–2019 kaikkiaan 14 satoa, mikä vastaa noin sataa kiloa valmista kannabista. KRP ANTOI KESKIVIIKKONA tiedotteen, että syyttäjä on nostanut asiassa syytteet ja käsittely alkaa Oulun käräjäoikeudessa pääsiäisen jälkeen. 045 878 2644 Logon värit ovat tumma sininen ja valkoinen C100 M88 Y45 K58 R31 G36 B57 #1F2439 C0 M0 Y0 K0 R255 G255 B255 #FFFFFF Pantone 276C Logoa voidaan käyttää negatiivisena tummalla pohjalla. väitettiin, että omistajayrittäjä ei voisi saada Ely-keskuksista avustusta nostamaansa omaan palkkaan koronakriisin vuoksi. – Serbiasta johdettu ammattirikollisuus, jossa hyödynnetään suomalaisen maaseudun rauhaa, on meillä uusi ilmiö. KRP epäilee: Haapaveden Koivikonperällä kasvatettiin kannabista yli miljoonan euron edestä KATARIINA ANTTILA www.keskipohjanmaa.fi
Voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti ja heidän nimensä julkaistaan lehden nettisivulla ja lehdessä. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A8 ! Näin osallistut kisaan Kun matkapuhelinnumerosi kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin joku päivän onnennumeroista, lähetä tekstiviesti: KISA (väli) nimesi ja osoitteesi numeroon 16323 Huom! Kisaan voi osallistua ainoastaan tekstiviestillä. Kassa minua lohdutti ja sanoi, että älä huoli. Mene vain ja älä tuosta hälytyksestä välitä. Kassalla maksua suorittaessa ja kärryn kanssa kassalinjastoa eteenpäin mennessä, alkoivat varashälyttimet huutamaan ja vilkkaamaan. MINNA MUSTONEN Pilkkijä ei sulaa vettä kavahda. 39 € A rv o 230 € A rv o KEVÄTKISA ÄSSÄARPA 4 € A rv o Onnennumerot 43 33 03 58 60 01 41 26 76 89 24 87 75 93 53 LAHJAKORTTI KOKKOLAN KODIN TERRAAN 500 € Täältä pääset kurkistamaan ihan tavallisen kokkolalaisperheen arkeen. Mitä siitä vaikka grammat ja desit heittävät häränpyllyä. Ja hei, tämä ei ole aprillipilaa, useastihan se onkin niin, että totuus on tarua monta kertaa kummallisempaa. Eipä aikaakaan kun uunista ulos pyörähti leivänkikkeronkakkareita. Jos ei omat konstit ja keinot piisaa, aina voi tarkistaa asioita Sudenpentujen käsikirjasta. 1.4.2020 keskiviikko Aprillia, syö silliä ja juo kuumaa kuravettä päälle!! Harmillisesti ei ole päässyt ketään aprillaamaan kunnolla. Palvelu toimii kotimaisilla operaattoreilla, joissa ei ole palvelunumeroestoa. KISA Maija Malli Metsäkyläntie 6 67100 Kokkola KESKIPOHJANMAALEHDET, 6 kk KESKIPOHJANMAALEHDET KUUKAUDEKSI PÄIVÄPALKINNOT PÄÄPALKINTO 2 PÄÄPALKINTO 1 Keskipohjanmaa-lehdessä 23.3.-5.4.2020 julkaistavassa kevätkisassa on mukavaa jännitystä ja voittomahdollisuuksia kevättalven iloksi. Viestin tulee olla perillä saman päivän aikana klo 23.59 mennessä. Iltasella kaupassa käynnin yhteydessä pääsin taas taivastelemaan. Niin vain ilmaantui keittiöön leipojaksi ilmoittautuva miehenalku. Mistäs sen tietää vaikka laukussa piilottelee jotakin, joka minut varkaan kirjoihin laittaa. Näin etäkouluhengessä olemme kotosalla tuon köksän eli kotitalouden ottaneet ”oppitunniksi”. Koronakurimuksen takia kotioloissa pysyminen takaa sen, että ympärillä on porukkaa, joka pilani aavistavat jo ennakkoon, eivätkä ole jymäytettävissä. Arvatkaas vain, oliko perillisen mukanaan tempaissut englannin sanojen ja kieliopin opettelu vai vaivihkaa koneessa käynnistetty Pikachu-leffa, joka pauhasi kuulokkeitten kautta korvissa. Näin se on taas keittiöhommissakin havaittu: Asenne ratkaisee. Aprillia ja aiheettomia hälytyksiä Jos ei omat konstit ja keinot piisaa, aina voi tarkistaa asioita Sudenpentujen käsikirjasta. Kaikkien kisaan osallistuneiden kesken arvotaan puolen vuoden Keskipohjanmaan lehtitilaus ja 500 € lahjakortti Kokkolan Kodin Terraan. NÄMÄ KAIKKI VOIT VOITTAA TEKSTIVIESTILLÄ! Arvonnat: Kisaan voivat osallistua lehden tilaajat. ELÄMÄÄ POIKKEUSOLOISSA Minna Mustonen minna.mustonen@kpk.fi Kirjoittava toimittaja on viiden lapsen äiti, kahden lapsen mummo, vaimo, tytär riskiryhmään kuuluvalle isälleen ja lapsenlapsi niin ikään riskiryhmään kuuluvalle tummulle. Jestas sentään säikähdystä ja nopeasti ennätin reppuani kaivelemaan, ettei sinne jotakin erehdyksessä ole pyörähtänyt. Mene vain, äläkä tuosta hälytyksestä välitä Kuinka useasti sitä elämässään tarvitsisikaan Sudenpentujen käsikirjaa. Hälyttimet saattavat pärähtää pillaamaan noin vain, reagoivat desinfiointiaineeseen. Onko väliä vaikka uunin asteluku ja kellonaika on hiukan niin kuin sinne päin. Rohkeutta ja yritystä peliin, siinä on vinkkiä meille aikuisillekin. Sain itse kirjoittaa juttujani mielinmäärin. Jostakin kumman syystä desinfiointiaineella pyyhityt ostoskärryt ovat alkaneet tekemään jäynää kassoille asennetuissa varashälyttimissä. Tekstiviestin hinta 1,10 €. Täytyy tunnustaa, että elämäni varrella olen muutaman niin hyvän aprillipilan täräyttänyt tulille, että kerrankin tuumasi olla työpaikka sen takia katkolla. Mukanaan oli Sudenpentujen käsikirja osa 3 ja sieltä ohjeesta kertoi meille leivän leipovansa. Istui pöydässä minua vastapäätä ja paneutui koulutehtävään täydellisen keskittyneenä. MINNA MUSTONEN. Täydellisen vahdittavahan vintiö on. Sitten aloin ihmettelemään pitkään jatkuvaa intensiivisyyttä. Jauhoja, jogurttia, kananmuna ja leivinjauhetta näkyi leipurilla ainakin taikinaan uppoavan. Perheeseen kuuluvat viisikymppinen toimittajaäiti, kulttuurialalla työskentelevä iskä sekä lukiossa opiskeleva tytärykkönen, yläkoululainen tytärkakkonen ja hännänhuippuna alakoululainen poika, kaksi aikuista poikaa ovat jo omiin koteihinsa muuttaneet. esim. Joka päivä arvotaan päivän osallistujien kesken päiväpalkinnot. Lukiolaisella alkaa olla koeviikko takana, yläkoululainen tekee mielettömän tarkkaa työtä itsenäisesti. Onnennumerot ovat voimassa vain tämän päivän ajan. KAIKENLAISIA haasteita se tämä koronakurimus mukanaan tuokin. APRILLIPÄIVÄSTÄ huolimatta tai vaikkapa juuri siksi etäkoululaiset saavat nousta aamusta ylös ja aloittaa koulunkäynnin, aivan kuten muinakin päivinä. Toisaalta, kyllä on rakkaalla alakoululaisellakin hetkensä. Harmillisesti tänä vuonna jää muhevimmat aprillipilat tekemättä. Rannassa voi bongailla monenlaisia kevään merkkejä, tähän aikaan myös sakeaa lumisadetta. Miten arki suttaantuu kaiken maailman valmiuslakien ja poikkeusaikojen pyörityksessä. Tekstiviesti tulee lähettää numerosta, jonka KAKSI VIIMEISTÄ numeroa ovat samat kuin jokin päivän viidestätoista onnennumerosta. (Hyvä niin, Wilmaani oli jälleen kasaantunut yli kolmekymmentä lukematonta viestiä) Alakoululainen puolestaan, no tiedätte nuo Vilipertit. Nautin hiljaisuudesta ja siitä, että kumpainenkin meistä tekee omia hommiaan
Rakennusvalvonta on tarkastanut tilan ja tarkastuksessa todettiin puutteita rakennusmääräyksissä. Voit selata vaikkapa kotisohvaltasi vaihtoautotarjontaa. Rakennuksista 1219,4 neliön osuus on vailla rakennuslupaa. KARJASUOJASSA käytetään lantalana maakuoppaa, jossa ei ole asianmukaisia seinämiä tai pohjaa. huhtikuuta mennessä. Autoliikkeillä on kuluttajasuojalain mukainen virhevastuu käytetyistäkin autoista. Laskurilla voi vaihtaa kuukausierää tai maksuaikaa. Valvontakäynnin jälkeen lainsäädännössä on tullut muutoksia, ja nyt kunta voi myöntää ympäristöluvan aikaisempaa suuremmalle eläinmäärälle. Siten lautakunta katsoo, ettei tilakeskuksessa ole lantalaa. Tämän hakemuksen tekninen lautakunta hylkäsi. UUTISET TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A9 Autokauppa voi olla nykyisin todella helppoa. MAINOS Tee autokauppa vaikka kotisohvalta MB-Mobilesta ostamasi auto tuodaan pihaasi asti MAINOS Välittävä autokauppa Heinolankaari 1, Kokkola ma-pe 9-17, la 10-14 | 020 7571250 www.mbmobile.fi Sanni Aho VETELI Vetelin Kalliojärvellä sijaitsevalla maatilalla on todettu puutteita niin tilan rakennusluvituksessa kuin ympäristöluvan mukaisissa eläinmäärissä. Lautakunta ei voi hyväksyä toimintaa ennen kuin käytössä olevat rakennukset täyttävät rakennusmääräykset ja rakennuksille on haettu asianmukaiset rakennusluvat. Tämä tarkoittaa 35 lypsylehmää, yhdeksää hiehoa, 60 lihasonnia ja 35 kappaletta alle kahdeksan kuukauden ikäisiä vasikoita. Tilalla on käytössä myös etälantaloita, jotka sijaitsevat Lappajärven puolella. Varman päälle -niminen lisäturva on saatavilla MB-Mobilen valitsemiin alle 7 vuotta vanhoihin autoihin, joilla on ajettu alle 180 000 km. TEKNINEN lautakunta on esitettävä lautakunnalle kirjallinen suunnitelma eläinmäärän vähentämisestä 15. Myös rakennusluvissa oli puutteita.. PROSESSI lähti liikkeelle ympäristötarkastaja Pia-Lena Närhen vuonna 2018 tekemästä valvontakäynnistä, jossa todettiin eläinmäärän ylittyvän. Lisäksi rakennusvalvonnan tarkastuksessa ilmeni puutteita tilan alkusammutuskalustossa, hätäpoistumistiemerkinnöissä, paloosastoinnin ja suojauksen puutteellisuutta sekä eläinsuojien savunpoistossa. Samaisella nettisivulla voit laskea mitä erilaiset rahoitusvaihtoehdot merkitsisivät. Voimassaoleva ympäristölupa on myönnetty 1.3.2000. Tilan omistajan mukaan eläinmääristä kertovat tiedot ovat ympäristöluvassa virheelliset ja heillä olisi lupa suuremmalle eläinmäärälle. Jos heillä on omassa autossa jokin vika, niin tarjousta pyydettäessä he kertovat rehellisesti siitä. Autokaupan tekeminen ei siis edellytä kotoa lähtemistä, edes minkäänlaisten asiakirjojen täyttämisen takia. Sähköisten allekirjoitusten avulla hoituvat hankittavan auton omistusoikeuteen ja rekisteröintiin liittyvät asiat kuin myös mahdollisesti vanhan auton omistajamuutokset. Närhi kuvailee pari vuotta kestänyttä asiaa haastavaksi. –?Prosessi on ollut pitkä, ja tilalla on käyty monta kertaa. Kun asiakas on valinnut haluamansa maksuohjelman, saamme muutamassa minuutissa luottopäätöksen ja voimme tehdä kaupat. Toki myös meidän edustajamme tsekkaa mahdollisen asiakkaan vaihtoauton kunnon. tammikuuta päätöksenä tarkastuksen tulokset ja tilaa vaadittiin eri määräaikoihin mennessä korjaamaan havaitut epäkohdat. Lain edellyttämän vastuun lisäksi tarjoamme asiakkaille 12 kuukauden lisäturvaa. Lautakunta edellyttää myös, että kuivalantala tyhjennetään ja puhdistetaan sekä lietesäiliöt tyhjennetään, aidataan ja niiden kunto tarkistetaan. Viimeisin tarkastus oli uusintatarkastus ja tehty 31. Palvelun parantamiseksi olemme pidentäneet netissä nopean chatpalvelun aukioloa arkisin kello 19 asti. Vuoden 2020 alussa maatila haki uutta ympäristölupaa 1995,4 eläinyksikölle. Tällöin asiakas vielä tarkistaa, että hänen hankkimansa auto on sellainen ja siinä kunnossa, mikä mielikuva hänelle nettisivujen tietojen perusteella oli muodostunut. Luomutila määrättiin uhkasakolla vähentämään eläinmäärää Tilalla on moninkertainen määrä eläimiä voimassa olevaan ympäristölupaan nähden. Kun olet löytänyt auton, minkä ostosta olet kiinnostunut, voit kysyä ajoneuvosta tarkemmin vaikka chat-palvelussa ja pyytää autokohtaisen tarjouksen joko vaihtoauton kanssa tai ilman, André Snellman MB-Mobilesta kertoo. Terassi tehtiin aluksi ilman kivijalkaa ja rakennusluvan hakeminen on unohtunut. Viime aikoina olemme huomanneet, että asiakasmäärät juuri tällaiselle kotona tehtävälle autokaupalle ovat lisääntyneet selvästi. Ei tässä kenenkään elinkeinoa estetä, mutta muidenkin on määräyksiä toteltava, kommentoi Vetelin teknisen lautakunnan puheenjohtaja Riitta Huusko. Teknisen toimen tarkastuksessa (10.3.2020) tilalla todettiin olevan 2622,9 eläinyksikköä. Tämä pitää sisällään lypsylehmien osaston tai lipan. Tästä asiasta yrittäjä on tekemässä kertomansa mukaan oikaisua. Navetta, jossa on kaksi lypsyrobottia, on luvitettu asianmukaisesti. Maitotilayrittäjä kertoo, että he ovat ottaneet jo ulkopuolisen tekijän rakennuspiirrustuksia tekemään ja hoitavat asiat vaadittuun kuntoon. Maitotilayrittäjä kertoo, että alkujaan nykyisenä navettarakennuksena toimivalle karjasuojalle lähdettiin tekemään vain terassia lehmille ulkoilua varten. Täten voimme hyvin luottavaisesti antaa tarjouksen, missä lupaamme tietyn hyvityshinnan vaihtoautosta näkemättä sitä, Snellman kehuu. Ympäristöterveydenhuollosta kerrotaan, että heidän prosessinsa ovat vielä kesken. Lautakunta määrittelee mahdollisen uhkasakon suuruuden ja muut jatkotoimet myöhemmin kokouksessaan, mikäli asiat eivät korjaannu. Jos asiakkaana haluat antaa vaihdossa oman auton, netissä voi antaa nykyisen auton tiedot, merkin, mallin ja rekisterinumeron sekä mahdollisesti kertoa autossa olevista vioista. Tämän jälkeen asiakkaan niin halutessa voimme toimittaa hänen ostamansa ajoneuvon vaikka kotipihalle. Tarjouspyynnöt tulevat myyjillemme automaattisesti suoraan puhelimeen, joten olemme asiakkaisiin todella nopeasti yhteydessä, kun tarjouspyyntöjä saamme, André Snellman kehuu. Tilaa velvoitetaan hankkimaan ulkopuolinen konsultti asian kunnostamiseksi. eläinten puhtauteen, nautojen ryhmittelyyn, eläinten ravintoon ja juomaastioiden puhtauteen. Suurimman osan autokaupoista, niin uusien kuin käytettyjen kohdalla, teemme nykyisin rahoituksella. –?Tilallisen pitää noudattaa niitä määräyksiä kuten muidenkin viljelijöiden. lokakuuta 2019. Olemme huomanneet, että autonvaihtajat ovat todella luotettavia asiakkaita. Tilalla oli 160 lypsylehmää, 78 hiehoa, 52 lehmävasikkaa (6–12 kk) sekä 35 alle kuuden kuukauden ikäistä vasikkaa. Lautakunnassa on mietitty moneen kertaan, että kuinka tämän kanssa edetään, kertoo Närhi. Kunnan tekninen lautakunta on käsitellyt asian ja asettanut uhkasakon eläinmäärän ja rakennuslupien kuntoon saattamiseksi. Tämän lisäksi maatilan on vähennettävä eläinmääränsä ympäristöluvan mukaiseksi kesäkuun loppuun mennessä. Esimerkiksi MB-Mobilen sivuilla on uusien mallien lisäksi jatkuvasti noin 150 käytetyn auton valikoima tarvittaessa todella nopeaan toimitukseen. Rakennusvalvonta huomautti myös osan tilan rakennuksista olevan huonokuntoisia ja jopa purkukunnossa. Tilalla on ympäristölupa 815,5 eläinyksikölle. KESKI-POHJANMAAN ympäristöterveydenhuolto on tehnyt tilalle useita eläinsuojelutarkastuksia, joita tila ei ole läpäissyt. Tilalle annettiin 17. Tarkastuksen tehneet eläinlääkärit kiinnittivät huomiota mm. Todellinen eläinmäärä ylittää voimassa olevan ympäristöluvan salliman eläinmäärän 3,2 kertaisesti, kun lasketaan eläinyksiköt. Pihassa on myös kaksi lietesäiliötä, joista toinen on avoin ja vailla suoja-aitaa
Yhden lavan ostajalle 100 kg veloituksetta ja rahti 40 € (alv0%). Kausityöntekijät ahkeroivat tilalla toukokuun Elinehtona kausityöntekijät Alamäen Vihannes on himankalainen perheyritys, jossa vaikuttavat Elisa Hietaharju ja Arto Hillilä. 020 1984 820 Kivennäiset Kevään Osta 2 lavaa kivennäisiä tai vitamiineja ja saat joko 200 kg veloituksetta tai laadukkaan Blåkläder Softshell-takin kaupan päälle! Toimitus rahtivapaasti! (normaali toimitusalue) APE-tarjous: Osta 3 suursäkkiä Polar APE-kivennäista ja saat Blåkläder Softshell-takin kaupan päälle. Hillilän mukaan myynnistä melkein 80 prosenttia tulee kesän aikana, jolloin maatilalle saapuu noin viisitoista kausityöntekijää. Yrittäjä Arto Hillilän mukaan koko satokauden aikana taimia istutetaan 1,7 miljoonaa kappaletta. Yhden lavan ostajalle 100 kg veloituksetta ja rahti 40 € (alv0%). Autoin setääni ja sain siitä palkkaa. Hän muistelee, kuinka nuorena isänsä kanssa auttoi jo edesmennyttä setäänsä maanviljelyssä. Himankalaisen Alamäen Vihanneksen myynnistä melkein 80 prosenttia tulee kesällä, jolloin maatilalla on kausityöntekijöitä. Nyt laadukas Softshell takki kaupan päälle! Emma Halla-aho HIMANKA Ensimmäisiä varhaiskaalitaimia kylvetään parasta aikaa Himangan Hillilässä, Alamäen Vihanneksessa. En minä silloin olisi osannut ennustaa, että toiminta kasvaa vielä näin suureksi, Hillilä naurahtaa. Yhden lavan ostajalle 100 kg veloituksetta ja rahti 40 € (alv0%). ALAMÄEN Vihannes on yksi niistä maatiloista, joille kausityöntekijät ovat elinehto. – Tämä maatila on ostettu aikoinaan isäni veljeltä. Nyt laadukas Softshell takki kaupan päälle! Lue lisää: www.feedex.fi Oy Feedex Ab, Teollisuuskatu 4, 68800 Kolppi puh. Perheyritys toimii yhä samalla pohjalla, Hillilä kertoo. Yrityksessä vaikuttavat Hillilän lisäksi hänen puolisonsa Elisa Hietaharju sekä isä Väinö Hillilä. – Nuorena tämä oli lähinnä pelkkä harrastus, kun koulukin oli vielä kesken. 020 1984 820 Kivennäiset Kevään Osta 2 lavaa kivennäisiä tai vitamiineja ja saat joko 200 kg veloituksetta tai laadukkaan Blåkläder Softshell-takin kaupan päälle! Toimitus rahtivapaasti! (normaali toimitusalue) APE-tarjous: Osta 3 suursäkkiä Polar APE-kivennäista ja saat Blåkläder Softshell-takin kaupan päälle. Ensin työskentelin toiminimellä, ja vuonna 1999 perustettiin sitten osakeyhtiö. Nyt laadukas Softshell takki kaupan päälle! Lue lisää: www.feedex.fi Oy Feedex Ab, Teollisuuskatu 4, 68800 Kolppi puh. MARKKU JOKELA. 020 1984 820 Kivennäiset Kevään Osta 2 lavaa kivennäisiä tai vitamiineja ja saat joko 200 kg veloituksetta tai laadukkaan Blåkläder Softshell-takin kaupan päälle! Toimitus rahtivapaasti! (normaali toimitusalue) APE-tarjous: Osta 3 suursäkkiä Polar APE-kivennäista ja saat Blåkläder Softshell-takin kaupan päälle. Vuosittain Alamäen Vihanneksessa viljellään noin 45-48 hehtaaria erilaisia salaatteja, kaalia sekä porkkanoita. Myös Väinö-isä kannusti nuorta miestä kylvämään vihanneksia saadakseen itselleen taskurahaa. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A10 Lue lisää: www.feedex.fi Oy Feedex Ab, Teollisuuskatu 4, 68800 Kolppi puh
Alamäen Vihanneksessa viljellään erilaisia salaatteja, kaalia sekä porkkanoita, kertoo yrittäjä Arto Hillilä. – Kesälläkin ihmiset ostavat paljon valmissalaatteja, joiden raaka-aineet ovat pääosin ulkolaisia, vaikka vieressä olisi tuore kotimainen vaihtoehto, Hillilä pohtii. HILLILÄN MUKAAN uusien tuotteiden kokeileminen on riskipeliä, koska niiden menekkiä on todella vaikea ennustaa. Tuoreiden kasvisten erikseen markkinointi kuitenkin särähtää ainakin minun omaan korvaani. Edellisvuosina kausityöntekijät ovat tehneet Alamäen Vihannekselle noin 18 000 työtuntia vuodessa.. Aj 3140 h NEW HOLLAND T 7.250 AC -13 Quicke 75 etuk., aj 6130 h MASSEY FERGUSON 7620 -13 Dyna 6 Etunostolaite, aj 8054 h VALTRA N113 HiTech -13 Quicke 56 etuk, aj 1900 h CASE IH MX 110 -00 Quicke 970, aj 7775 h JOHN DEERE 3040 -82 Aj 9100 h CASE IH farmall 115 U -14 Pro Deluxe Trima 3.1 etuk, aj 392 h JOHN DEERE 7230 R -14 Quicke 88 etuk, aj 7700 h Asennus & myyntipisteet: Heinolankaari 24 | . Lähiruokatai satokausiherkkujen suosimisen ei myöskään pitäisi olla trendi vaan ajatusmalli, jolla halutaan tukea lähiyrittäjiä, nauttia laadukkaista raaka-aineista sekä vähentää samalla ilmaston kuormitusta. 050 359 5467 | Sapparintie 26 KOKKOLA LOHTAJA PALVELEMME LAAJASTI & ASIANTUNTEVASTI RENGASVALINNOISSA TRAK TORI T PERÄ VAUN UT TYÖK ONEE T www.SKTRENGAS.fi Asennus & myyntipisteet: Läheltä laadukkaampaa Emma Halla-aho Satokausituotteita syödään nykyään paljon vähemmän kuin ennen, koska ihmiset ovat tottuneet siihen, että melkein kaikkea saa kaupasta ympäri vuoden. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A11 Käännän Itua Elämään! Lisäaineettomat idätetyt Mung-pavut lähimarketistasi. 050 359 5467 | Sapparintie 26 KOKKOLA LOHTAJA PALVELEMME LAAJASTI & ASIANTUNTEVASTI RENGASVALINNOISSA TRAK TORI T PERÄ VAUN UT TYÖK ONEE T www.SKTRENGAS.fi Asennus & myyntipisteet: Heinolankaari 24 | . TARJOUS! 2 450 € Norm. – Esimerkiksi parina viime vuotena kausityöntekijät ovat tehneet meille noin 18 000 työtuntia vuodessa. Satokausituotteita syödään paljon vähemmän kuin ennen, koska ihmiset ovat tottuneet siihen, että koko ajan on kaikkea saatavilla. Suosimalla lähellä tuotettua ruokaa tuemme samalla myös paikallistaloutta, työllisyyttä sekä ruokakulttuuria. – 80-luvulla kaikki ostivat kiinankaalia ja seuraavalla vuosikymmenellä hittituote oli jäävuorisalaatti. Suomessa vain 14 prosenttia miehistä ja 22 prosenttia naisista syö suositusten mukaisesti puoli kiloa kasviksia päivässä (FinRavinto 2017). TARJOUS! 2 450 € Norm. Yleensä tämä satokausiketju alkaa hankaloitua sään takia, eli on joko liian märkää tai liian kuivaa, mutta tänä vuonna vaarana on vallitseva maailman tila. 2 919 € VAKIOVARUSTEET • Kippijakipinkaasujousi • Säänkestävä12mmpohja-jatakalaitavaneri • Kastamallakuumasinkittyhitsatturunko • Kastamallakuumasinkittysivulaidanvahvikkeet • Vahvistetutvetoaisa,vetopääjanokkapyörä • Takapaneelintukipalkit • Extravahvatpyörännavatjaakseli • VahvistetutC-renkaat • Avattavat,irrotettavatetu-jatakalaita • Kippi+kaasujousi • 8sidontalenkkiäsisäpuolella • 4koukkuaulkopuolella TEKNISET TIEDOT • Kokonaispaino825kg • Omapaino316kg • Kantavuus509kg • Laitakorkeus40cm • Lavankoko350x150cm ERITTÄIN VAHVA! AKU 350-LH PRO SC0169AKB1 JAXAL 100 cm MUSTALLA KUOMULLA ASENNETTUNA! LEHTIJOUSILLA Hinta voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. alusta lokakuun loppuun. Riittää kun kiepsauttaa pussin ympäri ja tarkastelee, missä tuotteen alkuperä on. Sen lisäksi, että satokauden ruuat ovat sesongissa maukkaimmillaan, ovat ne myös edullisempia tuolloin. 2 919 € VAKIOVARUSTEET • Kippijakipinkaasujousi • Säänkestävä12mmpohja-jatakalaitavaneri • Kastamallakuumasinkittyhitsatturunko • Kastamallakuumasinkittysivulaidanvahvikkeet • Vahvistetutvetoaisa,vetopääjanokkapyörä • Takapaneelintukipalkit • Extravahvatpyörännavatjaakseli • VahvistetutC-renkaat • Avattavat,irrotettavatetu-jatakalaita • Kippi+kaasujousi • 8sidontalenkkiäsisäpuolella • 4koukkuaulkopuolella TEKNISET TIEDOT • Kokonaispaino825kg • Omapaino316kg • Kantavuus509kg • Laitakorkeus40cm • Lavankoko350x150cm ERITTÄIN VAHVA! AKU 350-LH PRO SC0169AKB1 JAXAL 100 cm MUSTALLA KUOMULLA ASENNETTUNA! LEHTIJOUSILLA Hinta voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Sen lisäksi kasviksilla on usein pienet myyntikatteet, jonka vuoksi viljelijöillä on harvoin resursseja panostaa tuoreiden kasvisten markkinointiin. Tutkimuksessa haasteeksi tunnistettiin kasvisten brändittömyys. AINOANA POHJOIS-SUOMESSA! KALAJOKI www.itujaelo.fi KALAJOKI · 0400 851 981 www.itujaelo.fi Lisätietoja ja reseptit www.itujaelo.fi Puolustuksesi parhaaksi Käännän itua elämään! Ravintorikas, rapsakka, hetivalmis, helppo ja lähellä tuotettu. TARJOUS! 2 450 € Norm. 2 919 € VAKIOVARUSTEET • Kippijakipinkaasujousi • Säänkestävä12mmpohja-jatakalaitavaneri • Kastamallakuumasinkittyhitsatturunko • Kastamallakuumasinkittysivulaidanvahvikkeet • Vahvistetutvetoaisa,vetopääjanokkapyörä • Takapaneelintukipalkit • Extravahvatpyörännavatjaakseli • VahvistetutC-renkaat • Avattavat,irrotettavatetu-jatakalaita • Kippi+kaasujousi • 8sidontalenkkiäsisäpuolella • 4koukkuaulkopuolella TEKNISET TIEDOT • Kokonaispaino825kg • Omapaino316kg • Kantavuus509kg • Laitakorkeus40cm • Lavankoko350x150cm ERITTÄIN VAHVA! AKU 350-LH PRO SC0169AKB1 JAXAL 100 cm MUSTALLA KUOMULLA ASENNETTUNA! LEHTIJOUSILLA Hinta voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. TARJOUS! 2 450 € Norm. TARJOUS! 2 450 € Norm. Hietaharjun mukaan 90 prosenttia herukkasadosta jää Kainuuseen, Suomussalmelle. 2 919 € VAKIOVARUSTEET • Kippijakipinkaasujousi • Säänkestävä12mmpohja-jatakalaitavaneri • Kastamallakuumasinkittyhitsatturunko • Kastamallakuumasinkittysivulaidanvahvikkeet • Vahvistetutvetoaisa,vetopääjanokkapyörä • Takapaneelintukipalkit • Extravahvatpyörännavatjaakseli • VahvistetutC-renkaat • Avattavat,irrotettavatetu-jatakalaita • Kippi+kaasujousi • 8sidontalenkkiäsisäpuolella • 4koukkuaulkopuolella TEKNISET TIEDOT • Kokonaispaino825kg • Omapaino316kg • Kantavuus509kg • Laitakorkeus40cm • Lavankoko350x150cm ERITTÄIN VAHVA! AKU 350-LH PRO SC0169AKB1 JAXAL 100 cm MUSTALLA KUOMULLA ASENNETTUNA! LEHTIJOUSILLA Hinta voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. 2 919 € VAKIOVARUSTEET • Kippijakipinkaasujousi • Säänkestävä12mmpohja-jatakalaitavaneri • Kastamallakuumasinkittyhitsatturunko • Kastamallakuumasinkittysivulaidanvahvikkeet • Vahvistetutvetoaisa,vetopääjanokkapyörä • Takapaneelintukipalkit • Extravahvatpyörännavatjaakseli • VahvistetutC-renkaat • Avattavat,irrotettavatetu-jatakalaita • Kippi+kaasujousi • 8sidontalenkkiäsisäpuolella • 4koukkuaulkopuolella TEKNISET TIEDOT • Kokonaispaino825kg • Omapaino316kg • Kantavuus509kg • Laitakorkeus40cm • Lavankoko350x150cm ERITTÄIN VAHVA! AKU 350-LH PRO SC0169AKB1 JAXAL 100 cm MUSTALLA KUOMULLA ASENNETTUNA! LEHTIJOUSILLA Hinta voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Satokausikalentereista löytää ajankohtaiset reseptit sekä vinkit kokkaukseen. TARJOUS! 2 450 € Norm. Myös vihannesten viljelyssä on havaittavissa muoti-ilmiöitä. – Me emme pysty tekemään istutuksia, hoitotöitä emmekä sadonkorjuuta ilman riittävää työvoimaa. Meillä kaikki kylvöt tehdään porrastetusti kalenterin mukaan, eli joka viikko istutetaan esimerkiksi 60 000 kukkaja parsakaalintainta, Hillilä kertoo. Kasvisten ei pitäisi tarvita menestynyttä brändiä taakseen vaan lähellä tuotetun laadukkaan ruuan pitäisi olla jo myyntiarvo itsessään. – Vuosittain sieltä tulee noin 100 000 kiloa herukoita, mutta meidän tavoitteenamme on uusia pensaita ja parantaa näin satoa, lisää Hillilä. AGCO Suomi Oy Kauppakaari 8, 67600 KOKKOLA Varaosat: Jerker Mattsson 040 725 4036 Jukka Hakunti 040 728 6125 Hinta voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. 2 919 € VAKIOVARUSTEET • Kippijakipinkaasujousi • Säänkestävä12mmpohja-jatakalaitavaneri • Kastamallakuumasinkittyhitsatturunko • Kastamallakuumasinkittysivulaidanvahvikkeet • Vahvistetutvetoaisa,vetopääjanokkapyörä • Takapaneelintukipalkit • Extravahvatpyörännavatjaakseli • VahvistetutC-renkaat • Avattavat,irrotettavatetu-jatakalaita • Kippi+kaasujousi • 8sidontalenkkiäsisäpuolella • 4koukkuaulkopuolella TEKNISET TIEDOT • Kokonaispaino825kg • Omapaino316kg • Kantavuus509kg • Laitakorkeus40cm • Lavankoko350x150cm ERITTÄIN VAHVA! AKU 350-LH PRO SC0169AKB1 JAXAL 100 cm MUSTALLA KUOMULLA ASENNETTUNA! LEHTIJOUSILLA Heinolankaari 24, Kokkola osat TRAKTORIMYYNTI Backlund 050 350 0686 Backlund 0500 234 310 www.inter-tractor.fi VARAOSAT Männistö 044 572 7550 Backlund 050 350 0686 VARAOSAT NETISTÄ: www.inter-osat.fi MANITOU MLT 625 Elite -17 kurottaja, aj 1800 h NEW HOLLAND T 6.160 AC -14 50 KM/H Trima +4.1 etuk. Hillilä ja Hietaharju eivät ole luoneet varasuunnitelmaa, mikäli kausityöntekijät eivät saisikaan tulla pandemian vuoksi. Kaupassa lähiruuan etsiminen ei vie enempää aikaa kuin minkään muunkaan tuotteen löytäminen. Netti on pullollaan satokausikalentereita, joita voi käyttää hyödyksi ruuanlaitossa sekä kauppalistaa suunnitellessa. Hietaharju liputtaa omassa jääkaapissaan aina kotimaista ja toivookin ihmisiltä enemmän pohdintaa tuotteiden alkuperälle. Myös herukoiden viljely on tullut osaksi perheen yritystoimintaa vuonna 2017, kun pari vuotta sitten Alamäen Vihannes osti Sotkamosta herukkatilan. TARJOUS! 2 450 € Norm. 2 919 € VAKIOVARUSTEET • Kippijakipinkaasujousi • Säänkestävä12mmpohja-jatakalaitavaneri • Kastamallakuumasinkittyhitsatturunko • Kastamallakuumasinkittysivulaidanvahvikkeet • Vahvistetutvetoaisa,vetopääjanokkapyörä • Takapaneelintukipalkit • Extravahvatpyörännavatjaakseli • VahvistetutC-renkaat • Avattavat,irrotettavatetu-jatakalaita • Kippi+kaasujousi • 8sidontalenkkiäsisäpuolella • 4koukkuaulkopuolella TEKNISET TIEDOT • Kokonaispaino825kg • Omapaino316kg • Kantavuus509kg • Laitakorkeus40cm • Lavankoko350x150cm ERITTÄIN VAHVA! AKU 350-LH PRO SC0169AKB1 JAXAL 100 cm MUSTALLA KUOMULLA ASENNETTUNA! LEHTIJOUSILLA Hinta voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Hillilä on erittäin vaikuttunut Kainuusta, ja pariskunta viihtyykin siellä aina ajan salliessa
Parina viime kesänä korjattiin myös kostean maan talvileimikoita, kun metsät kantoivat paremmin kuin esimerkiksi menneellä talvikaudella, Nygård ihmettelee. Kelirikko on tulossa, mutta toukokuussa tiet kestävät taas kuljetuksia. Nygård vahvistaa puukaupan käyvän nyt ihan mukavasti, eikä korona juuri näy metsätöissä. Sellun keitossa korona saattaa jopa avittaa kaupankäyntiä, sillä kartonkipakkausten ja pehmopaperin kysyntä näyttää elpyvän. MARKKU JOKELA Antti Savela Suomi elää puusta ja metsistä. Toukokuussa sitten rävähtää. Pitkän linjan aktiivinen metsänomistaja Timo Lankila Kokkolasta kertoo, että ainakaan hänen käsityksensä mukaan puukaupassa ei ole ollut juuri minkäänlaisia ongelmia. 050 598 7761 PYHÄJÄRVI: Jukka Nikula puh. Ei pukkaa hiki eikä hyttyset surise korvissa. 0500 295 116 SIIKALATVA (RANTSILA), LIMINKA: Petri Pellikka puh. –?Mielestäni tukkipuun ja kuidunkin hinta on viiden vuoden keskiarvossa eli normaalilla tasolla. Korona toi laman kaupunkiin, mutta metsässä se ei tahdo viihtyä. 010 7770. 040 829 9312 SIEVI, TOHOLAMPI: Anton Peltokangas puh. 050 406 9813 SIIKALATVA (PIIPPOLA), PYHÄNTÄ: Markku Lotvonen puh. Rangan ja latvuksen markkinat hiipuivat vuosikymmenen alkupuoliskolla, kun varsinaisesta energiapuusta ei maksettu enää korvausta vaan korvaus jäi ensiharvennusten pienen hehtaarituen varaan. Metsän näyttävät kannattelevan Suomen kriisin yli, niin kuin monesti aiemminkin. –?Sellun hinnan nousun toivoisi nyt siirtyvän pikku hiljaa kuidun hintaan, hankintaja korjuuesimies Mikko Nygård metsänhoitoyhdistys Keskipohjasta kertoo. Tämä voidaan todeta taas kerran, kun työt metsissä ja puunjalostuksessa jatkuvat lähes normaalisti, vaikka koronavirus on pistänyt muun talouden kontalleen. Näin metsänomistajana totean, että saisi tietysti motista enemmänkin saada, mutta hyvä näinkin. 050 598 8355 SIIKALATVA (PULKKILA, KESTILÄ): Timo Hukkanen puh. 050 464 1505 RAAHE (VIHANTI), SIIKAJOKI, LUMIJOKI: Pauli Kokkonen puh. Nyt markkinamekanismi on tuonut energiapuullekin vähäisen hinnan. 040 840 6651 YLIVIESKA, NIVALA, HAAPAVESI: Heikki Ohtamaa puh. 050 337 3041 Puu huilaa entiseen malliin Metsätalous näyttää kannattelevan Suomen korona-kriisinkin yli Timo Lankila pitää raivaussahan terävänä. –?Eipä siellä hakkuukoneessakaan taida muiden läsnäolo haitata. –?Tavallisesti huhtikuussa puuta korjataan vähemmän. 050 598 7764 REISJÄRVI, LESTIJÄRVI: Jalmari Oikarainen puh. OULAINEN, MERIJÄRVI: Jukka Paso puh. NYT ON Nygårdin mukaan mitä sopivin hetki käveleskellä metsissä ja suunnitella puukauppoja. Energiapuun hienoisen hinnannousun taustalla on nähtävästi turpeen käytön väheneminen lämpöteollisuudessa. Kaikki puu menee nyt kaupaksi, niin kuitu, tukki kuin energiapuukin. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A12 PUULLA ON HYVÄ KYSYNTÄ HAAPAJÄRVI: Markku Isokoski puh. Lankila myy päätehakkuukypsiä leimikoita pystyyn, mutta tekee hankintakauppana lähes kaiken muun omin ja perheen voimin. Ja metsänhoitoyhdistysten ammattilaiset voivat arvioida metsiä päineenkin. Kartat liikkuvat kuten aiemminkin sähköisesti, Nygård toteaa ja pyytää metsänomistajia ottamaan yhteyttä puun ostajiin, jos puunmyynti kiinnostaa.. Etätyötä motokuskin homma on tähänkin saakka ollut. Puu tekee myös kauppaansa, sillä nopeasti lähtevät puut tien varresta, kun olen ne sinne itse ajanut, useassa kunnassa metsää omistava ja päätoimisena metsätilaa pyörittävä Lankila kertoo. 050 598 7757 HAAPAVESI, KÄRSÄMÄKI: Jan Katvala puh. LANKILAA hymyilyttää sekin, että nyt jälleen metsän arvo nousee ihmisten silmissä, kun puuta kaatuu, rekat kulkevat ja sellutehtaat ja sahat käyvät kierroksilla. –?Oikeastaan tilanne on sikäli parempi kuin useaan vuoteen, että energiapuullekin löytyy hintaa monen huonon vuoden jälkeen, Lankila kiteyttää. 0500 295 081 ALAVIESKA, KALAJOKI: Timo Hietala puh. –?Tukkia ei kannata kaataa itse, mutta kuitua ja energiapuuta teen pienellä motollani ja raivaussahalla. 050 598 7762 Paikallisilta metsäasiantuntijoilta saat kaikki puukaupan ja metsänhoidon palvelut: Muut yhteystiedot löydät osoitteesta www.metsaforest.fi tai puh. Silloin aletaan hakata kesäleimikoita. Siinä saa ajan kulumaan ihan mukavasti, Lankila naurahtaa
Runsaat tulva-aikaiset vesisateet pahentavat tulvaa. 010 326 2090, 020 455 1303 www.konehuoltokivioja.fi HUOLLOT, VARAOSAT JA KORJAUKSET Ruutihaantie 11, Ylivieska. 010 326 2090, 020 455 1303 www.konehuoltokivioja.fi HUOLLOT, VARAOSAT JA KORJAUKSET Traktorinja metsäkoneenrenkaat Meiltä löytyy Firestone, Bridgestone, Trelleborg, Michelin, Nokian ja BKT traktorija metsäkoneenrenkaat sekä paripyörät että vanteet. Tämän vuoksi jäiden sahausta ei voida eikä tarvitse tehdä. 0400 363 760 • Harvennushakkuut • Pihapuiden kaatotyöt • Puun ajoa traktorilla • Monipuoliset metsäalan palvelut asylikoski.fi P. 050 3311 170 / 050 5966 320 Kannus METSÄKONETYÖT Päivi Savela Kevättulva jää todennäköisesti keskimääräistä pienemmäksi Kala-, Pyhäja Siikajokien alueella. Samoin jokijäiden vahvuudet ovat tavanomaista pienemmän. 010 326 2090, 020 455 1303 www.konehuoltokivioja.fi HUOLLOT, VARAOSAT JA KORJAUKSET Ruutihaantie 11, Ylivieska. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A13 Ruutihaantie 11, Ylivieska. Lähes kaikki koot rahtivapaasti varastosta. MARKKU JOKELA Keskipohjanmaa keskipohjanmaa.fi @kepari_toimitus Seuraa meitä. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus kehottaakin varautumaan kyseisillä alueilla tavanomaista suurempiin tulviin. Lumet ovat osittain sulaneet talven aikana ja lumen vesiarvot ovat ajankohtaan nähden pienet. Puh. Kala-ja Pyhäjokilaaksoihin ei odoteta suurtulvaa Arkistokuva Savisillalta jäiden lähdön aikaan. ARJA KANGAS Metsänomistaja Timo Lankila Kokkolasta harventaa taimikoita raivaussahallaan. Puh. Yöpakkaset hidastavat tulvan kehittymistä. Pyydä tarjous! Konemyynti Svartsjö Ky Pännäistentie 715 68910 Pännäinen Puh. Puh. Kevättulvan suuruus riippuu lumen vesiarvon lisäksi paljolti kevään säistä. Oulun pohjoispuolisilla vesistöalueilla lunta on huomattavasti enemmän
Puh./tfn 06 866 0500 www.terjarvfrys.fi Jouni Niinikoski p. Osa sadosta voi jäädä istuttamatta tai korjaamatta, jos kausityöntekijöitä ei saada. Uskon kuitenkin optimisesti, että kaikki järjestyy, toteaa Jukkola. Tilalla on työskennellyt parikymmentä ukrainalaista kausityöntekijää viime kesinä, ja saman verran on tulossa tänäkin kesänä. Maataloustuottajain keskusliitto MTK vaatii nopeita toimia kausityövoiman varmistamiseksi alkavan satokauden töihin. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A14 Jorma Isomöttönen . 040 570 8669 Jani Niinikoski p. 0400 498 014 • Kaivinkonetyöt, giljotiinikoura • Maansiirto traktorityönä • Kuivalannan levitys ja siirto • Niittomurskaus • Lautasmuokkaus • Pienkuormaajatyöt Biosti Ky Nyt lietteenlevitys alkaen 2 €/m 3 ja jopa allekin. Heidän tulonsa ei ole pelkästään Suomen päätöksistä kiinni. –?Tilanteesta ei ole annettu varmaa tietoa. KANNATTAA KYSYÄ TARKEMPI TARJOUS! Yhteistyöterveisin Jukka Leskelä Jleskel@gmail.com Arvoisat karjanomistajat: 050 571 2003 Biosti Ky • Autojen huollot • Päästömittaukset • OBD-mittaukset • Vikakoodien luku • Nelipyöräsuuntaus • Autosähkötyöt • Ilmastointilaitteiden huollot Toholampi • P. HAUHTOSEN tilalla on työskennellyt sama ukrainalainen ydinporukka kesästä toiseen. 045 348 5056 www.kokkolantraktorihuolto.fi SOPIMUSKORJAAMO Huoltopalvelua jo vuodesta 1987 KEVÄTHUOLLO N AIKA! Huollon yhteydessä ilmastoinnin huolto kaupan päälle! (Ei.sis.aineita ) voimassa 31.4.2020 asti VAALEA RAHKATURVE Parasta kuiviketta kaikille eläimille! Nyt myös seulottuna! MEGATURVE OY p. Kalevi Hauhtonen, Lena Isaeba, Ludmila Vanina ja Elina Jukkola istuttamassa mansikkaa kesällä 2012. Heinolankaari 10, Kokkola www.hankkija.fi yhteystiedot: KOKKOLA » p. Työvoiman tarve ruuan tuotannossa alkaa peltotöiden käynnistyessä. Kevään istutustöissä tarve on pienempi. –?Tarvitsemme sitoutunutta työvoimaa, koska kyseessä on kuukauden tai puolitoista kuukauden mittainen ponnistus. Maataloudessa työskentelee Suomessa vuosittain 16 000 kausityöntekijää, joista suurin osa tulee ulkomailta. Suurin osa heistä on perheellisiä naisia Jos ukrainalaiset eivät tule, työntekijöitä pitäisi pystyä löytämään Suomesta. LOHTAJALAISEN Hauhtosen tilan yrittäjä Elina Jukkola jakaa saman huolen kuin muut suomalaiset marjanviljelijät: Mistä saadaan kausityöntekijöitä. 010 2925 400 tel. – Tieto on ilmeisesti kulkenut, koska meille on tullut yhteydenottoja Suomesta. Kausityöntekijöiden tarve on suurin puutarha-alalla ja erikoiskasvien viljelyssä. 0400-281 889, www.megaturve.com Turkiseläimillesi hyvälaatuista ja edullista rehua. Heillä on pitkät perinteet ukrainalaisten kausityöntekijöiden palkkaamisessa. Hauhtosen tilalla viljellään mansikkaa, vadelmaa ja porkkanaa. Riippuu siitä, mitä Suomi ja Ukraina tekevät, sanoo Jukkola. JUHA SALLINEN. Ulkomailta ei tänä vuonna saada kausityöntekijöitä ollenkaan tai heidän määräänsä rajoitetaan. 0400 796 999 Taipaleentie 140, 69980 Möttönen • j.isomottonen@gmail.com • Kaikki maanrakennusja maansiirtotyöt • Kiviainestoimitukset • Muut alan työt Hankkijalta ykkösluokkaan CLAAS tuli Hankkijalle – tule tutustumaan. toimitus@kpk.fi Tapio Lehtinen LOHTAJA Koronakriisin rajoitustoimet voivat aiheuttaa kausityövoimaa tarvitseville aloille työvoiman saatavuusongelmia. Kausityöntekijöistä voi tulla pula Hauhtosen tilalla on pitkät perinteet ukrainalaisen kausityövoiman palkkaamisessa. –?Jos Ukrainassa menevät rajat kiinni, pääsevätkö he lähtemään ja haluavatko he edes tulla, pohtii Jukkola. 0400 265 992 • www.luomankorjaamo.fi MONIPUOLISET HUOLTOPALVELUT! LUOMANKORJAAMO KY kotimainen turvallinen vanha tuttu JEPO koiratarhat UUSI VALMISTAJA UUSI VERKKOKAUPPA www.granlunds.com kotimainen turvallinen vanha tuttu JEPO koiratarhat UUSI VALMISTAJA UUSI VERKKOKAUPPA www.granlunds.com kotimainen turvallinen vanha tuttu JEPO koiratarhat UUSI VALMISTAJA UUSI VERKKOKAUPPA www.granlunds.com Anna meille juttuvinkki! Mistä haluaisit lukea. Hauhtosen tilan yrittäjä Elina Jukkola jakaa saman huolen kuin muut suomalaiset marjanviljelijät: Mistä saadaan kausityöntekijöitä. Aputyövoimaa tarvitaan etenkin siinä vaiheessa, kun satokauden korjaaminen alkaa. Työntekijöiden luvat ovat jo kunnossa. Kalustona: Vredo 7028 4-pyöräinen 21 m 3 säiliöllä
Perhonjoen rannalla Rödsön Orreksessa sijainneesta Kyntzellien huvilasta ei ole enää jäljellä mitään. Puiston kasvillisuuteen kuuluvat myös sinne istutetut valkovuokot ja kielot. Kasvupolun valinnoissa tuomaristo painotti erityisesti kasvukykyä ja tiimiä. Orreksessa sijaitsee myös pitkään käytetty vanha kalasatama, joka kuuluu olennaisena osana Rödsön kalastajakylään. Oikaisuvaatimuksessa on myös katsottu, että valmistelussa ei ole kaikilta tarpeellisilta osin kiinnitetty huomiota markkina-arvoon tai kiinteistön kulttuurihistorialliseen arvoon. Nikupeteri ottaa toimitusjohtajan tehtävät vastaan tänään 1.4. Lähde: Kokkolan rakennuskulttuuria, Kristina Ahmas Kaarlelan pitäjän historia osa 1l 1 Lisää aiheesta verkossa. Vanhin tunnettu asukas oli Olof Hermansson. RÖDSÖ nimen on tulkittu merkitsevän yksinkertaisesti punaista saarta. Rödsöstä EI! koulun myynnille Tammikuussa tehty salkutuspäätös ei kyläyhdistystä miellytä. Tietysti täällä asuu myös vanhempaa väkeä ja on sellaista monikerroksellisuutta. Vuonna 1830 sinne istutettiin muun muassa lehtikuusi, jonka runko on yhä pystyssä. Kasvu Openin teemoina ovat uusiutuva metsä, maaseutu ja elintarvikkeet. Rödsön juuret ovat syvällä historiassa NIVALA Nivalalainen Natural Indigo Finland Oy on valittu mukaan Kasvupolulle saamaan yritystoiminnalleen maksutonta sparrausta. Toisessa päässä kuja jatkuu koulutaloon asti. Yritys sai viime vuonna Nivalan kaupungin yrittäjäpalkinnon. Hänen kertoo, että kyläyhdistys on suunnitellut tyhjälle koululle muun muassa varhaiskasvatuksen pienryhmää, mahdollista ruokalaa, joka palvelisi niin varhaiskasvatusta kuin alueen ikäihmisiä, pienten koululaisten iltapäiväkerholle löytyisi koululta tilat kuten myös mahdollisesti muutamalle alueella toimivalle yritykselle. Jonkin verran vanhempaa rakennuskantaa 1800-luvulta on alueella vielä jäljellä. KOKKOLAN kaupunginhallitus etenee kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Kujan molemmin puolin on suurehkoja koivuja ja kuusia. Kyläläiset haluavat koulun yhteiskäyttöön. Rödsö on ollut tyypillinen saaristolaisten ja kalastajien asuttama kylä. KOKKOLAN kaupunginhallitus teki tammikuun kokouksessaan päätöksen Rödsön koulun tulevasta kohtalosta. Koulu olisi erittäin tarpeellinen kokoontumispaikka meille kaikille, Niklas Kankkonen. Oikaisun tekijät ja allekirjoittaneet ovat vaatimuksessaan kiinnittäneet huomiota myös siihen, että Kokkolan kaupunginhallituksen tekemässä koulun myyntipäätöksessä ei ole tarpeeksi kiinnitetty huomiota siihen, että Rödsön kylä on seudullisesti merkittävä. Etäisyys Kokkolan kaupunkikeskustaan on viitisen kilometria. Tilat ovat olleet saariston tavan mukaan pieniä. –?Tärkeimmät kriteerit tässä vaiheessa olivat yrityksen tuotteiden mahdollisuuksien selkeä esilletuonti, yrityksen oma kasvupotentiaali sekä tiimin vahvuudet, ProAgria Keskusten Liiton toimitusjohtaja Harri Mäkivuokko sanoo. (Olof beltt i Rödöö sai sakkoa yhdessä Kaustarista kotoisin olevan Erik Kålan kanssa, koska miehet olivat varastaneet moukarin ja turkislakin maanihti Ol Rodzkarilta.) 1500-luvulla Härmälä oli Rödsön suurin tila. Natural Indigo Finland pääsi mukaan Kasvupolulle KALAJOKI Kalajoen Satama Oy:n hallitus on kutsunut Petri Nikupeterin Kalajoen Satama Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Niin kutsutulla salkutuksella koululaisista tyhjentyneen koulun kohtaloksi kaupunginhallitus nuiji kokouksessa 20.1 päätöksen, että koulun kiinteistö tullaan myymään huutokaupalla. FAKTA Rödsön koulu 1 Koulutyö loppui vuodenvaihteessa 2019 1 Sijaitsee osoitteessa Orreksentie 10, 67100 1 Rakennusvuosi on 1903 1 Kaikkiaan huoneistoalaa on 662 m2 1 Tontin koko on 17000 m2 (määräala n. Oikaisuvaatimuksen johdosta on annettu selvitys maakuntakaavaan, myös vanhan kiinteistön mahdollinen suojelutarpeen määrittäminen olisi Rödsö-Palo kyläyhdistyksen mukaan paikallaan. Kasvupolulle valittiin yhteensä 29 yritystä, jotka saavat sparrausta kahdessa tapahtumapäivässä. RÖDSÖ-PALON kyläyhdistys ei Kokkolan kaupunginhallituksen myyntipäätöstä koulusta hyväksy. Rödsön koulussa opetustoiminta loppui vuodenvaihteessa 2019 jolloin koulun oppilaat siirtyivät Chydeniuksen koululle. Oikaisuvaatimuksessa vedotaan muun muassa siihen, että kaupunginhallituksen päätös on tehty puutteellisin perustein ja ottamatta huomioon päätöksen tarkoituksenmukaisuutta kaupungille ja Rödsö-Palolle. Kylällä on syvälle historiaan ja Kaarlelan pitäjään ulottuvat juuret. Viimeisimpänä investointina uuden laiturin rakentaminen, joka mahdollistaa laivojen saumattoman palvelun satamassa. Meillä täällä Rödsössä on niin upea kyläyhteisö ja täällä on jäljellä niin paljon sellaista vanhaa yhteisöllisyyttä sekä talkoohenkeä, että vilpittömästi toivon löytyvän yhteisiä tarpeita tyydyttävän ratkaisun, sanoo Rödsö-Palo kyläyhdistyksen puheenjohtaja Niklas Kankkonen. Kylästä nimeä Rouvila on käytetty erittäin harvoin. Hallituksen Marlen Timonen (r.) esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Vuonna 1551 sakosta on jäänyt jälkiä, että nimi on kirjoitettu muodoissa Rödöö sekä Rödsöö. Kaupunki onkin määrätietoisesti tukenut sataman toimintaa ja ollut edesauttamassa sataman kasvua. Kyläyhdistys jätti koulun kohtalosta oikaisuvaatimuksen ja vaatimuksessa halutaan ykskantaan, että kaupunginhallitus lähettää päätöksen uuteen valmisteluun ja kuulee ennen mahdollista myynnin valmistelua alueen kyläyhdistyksen sekä kyläläisten tarpeita. Puistoa ei varsinaisesti hoideta vaikkakin se on rauhoitettu, kirjoittaa Kokkolan museotoimenjohtaja Kristina Ahmas vuonna 1992 julkaistussa Kokkolan rakennuskulttuuria ja kulttuurimaisemia-kirjassa. –?Orreksen koulu on peräisin 1900-luvun alusta. 1500-luvulla se on nimensä mukaisesti sijainnut saarella. Aiemmin Nikupeteri työskennellyt kaupallisena johtajana Kalajoen satama Oy;n palveluksessa sekä useissa logistiikan johtotehtävissä Outokumpu Oy:n palveluksessa. Kasvu Open on Suomen suurin, kaikille yrityksille avoin ja maksuton kasvun sparrausohjelma, jolla on useita valtakunnakunnallisia kumppaneita. Tammikuussa tehdyn päätöksen mukaisesti koulun tontista myytäisiin määräala ja sen lohkomiskustannuksista vastaisi tuleva ostaja. Petri Nikupeteri Kalajoen Satama Oy:n johtoon. Aikain saatossa kylän nimi on tapunut moneen muotoon. Kyläyhdistys on myös suunnitellut koulun öljylämmityksen uusimista kalliolämmöksi. Rödsön nimi esiintyi ensi kerran muodossa Rödzöö. UUTISET TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A15 Minna Mustonen KOKKOLA –?Missään nimessä emme halua upota kaupungin kanssa mihinkään byrokratian syvyyksiin tai valituskierteeseen. Toivon, että voimme säilyttää kaupungin edustajien kanssa hyvät keskusteluyhteydet koulun järkevästä jatkokäytöstä. Satamassa toimii kaksi kokenutta operaattoria, Rahjan Huolinta Oy ja Oy Blomberg Stevedoring Ab. Suomalainen nimi Rouilaby (Rouvila) lienee tarkoittanut naisten eli leskien kylää, sillä 1500-luvulla epätavallisen monet lesket isännöivät Rödsön taloissa. Alueella on sekä vanhaa jäljellä olevaa rakennuskantaa, että uudisrakennuksia. Yhdessä operaattoreiden kanssa Satamalla on tulevaisuudessakin mahdollisuudet tukea Kalajoen kaupungin ja koko seutukunnan kasvua. Natural Indigo Finland on Pasi ja Ritva Ainasojan perustama yritys, joka on erikoistunut viljelemään morsinko-kasvia ja tuottamaan siitä uuttamistekniikalla sinistä indigo-väriä. Äänestyksessä Timonen sai 5 ääntä päätösesityksen 7 ääntä vastaan. 1 Lisää aiheesta verkossa. Sparrauspäivät järjestetään huhtikuun lopussa sekä kesäkuussa ja ne on mahdollista järjestää etäyhteyksien kautta. Satama on tärkeä Kalajoen kaupungille ja alueen yrityselämälle. RÖDSÖN kylälle on rakennettu monikerroksellisesti ihan näihin päiviin saakka. Samalla oikaisussa kiinnitetään huomiota siihen, että koululaisista tyhjentyneessä koulunkiinteistössä sijaitsee edelleen erään toimijan ATK-keskus. Kalajoen Satama on määrätietoisesti kehittänyt toimintaansa ja infraa useiden vuosien ajan. 8000 m2) MARKKU JOKELA Minna Mustonen KOKKOLA Rödsö on vanha, joskin nykyään monikerroksellinen maalaiskylä kaupungin koillispuolella. –?Meillä Rödsössä on vireää toimintaa ja alueelle on muuttanut paljon lapsiperheitä. Vastapäätä joen rannassa on Jean Kyntzellin perustama puisto, joka rajoittui hänen lähistöllä olleeseen huvilaansa. ( v.1991) Puiston jakaa keskeltä koivukuja, joka johtaa rantaan saakka
Koronapotilaiden kannalta yksi oleellisimpia on kiinteä hapenjakeluverkko. ANNE MATTILA Jami Jokinen Sosiaalija terveysministeriön lääkintöneuvos Timo Keistisen mukaan koronaosastoja voitaisiin perustaa esimerkiksi entisille kirurgisille osastoille. Pietarsaaressa on noin 120 potilaspaikkaa. Raskaan tehohoidon paikkoja Oulaskankaalla ei ole, vaan hengityslaitehoitoa voidaan antaa niin sanottuun noninvasiiviseen ventilaatioon asti nenätai kasvonaamarilla. –?On siis epätodennäköistä, että Suomessa otettaisiin Messukeskus käyttöön, Keistinen toteaa. Jos sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä kasvaa hyvin suureksi, taloudellisista tai toiminnallisista syistä suljettuja osastoja saattaa riittää uudelleen avattaviksi eri puolilla maata. Oulaisissa ja Pietarsaaressa ollaan valmiina keskussairaaloiden avuksi Oulaskankaan sairaalassa ollaan valmiita koronavirustartunnasta sairastuneiden potilaiden hoitoon. Täällä hoidettavat potilaat voivat olla juuri OYS:sta tulevia toipuvia potilaita, jotka eivät tarvitse enää tehohoitoa. Aluesairaalassa ja terveyskeskuksessa on mahdollista hoitaa esimerkiksi tehohoidosta toipuvia koronapotilaita. –?Vaasan sairaanhoitopiiri laatii alueelleen suunnitelman poikkeusoloja varten. PIETARSAARESSA entisessä Malmin sairaalassa eli nykyisessä Pietarsaaren sosiaalija terveyskeskuksessa on niin ikään varauduttu koronaviruksesta sairastuneiden potilaiden hoitoon. Pietarsaari, Luoto, Pedersöre ja Uusikaarlepyy kuuluvat Vaasan sairaanhoitopiiriin. Meillä koronapotilaiden hoitoon voi olla käytössä yksi 25-paikkainen osasto niille, jotka eivät tarvitse keskusairaalatasoista hoitoa, hoitotyön päällikkö Lis-Marie Vikman kertoo. Messukeskusyhtiö on ollut asiasta yhteydessä viranomaisiin, ja tiettävästi pääkaupunkiseudulla on tarjottu käyttöön myös muita tiloja. Helsingissä on myös ”aika monta” sairaalaa. Alkuviikolla Helsingin Messukeskus ilmoitti, että sen tilat ovat tarvittaessa käytettävissä. KESKIPOHJANMAAN levikkialueella kyse ei ole niinkään lopetettujen sairaaloiden tai osastojen uudelleen käyttöönotosta, vaan koronapotilaiden hoitoon on valmistauduttu niin toiminnassa olevissa Oulaskankaan sairaalassa Oulaisissa kuin Pietarsaaren sosiaalija terveyskeskuksessa. –?Koronapotilaat voivat päätyä hoitoon meidän päivystyksestä ohjattuna tai Oulun yliopistollisesta sairaalasta. Pääkaupunkiseudulla sairaanhoitopaikkojen tarvetta hillitsee alueen ikärakenne. Osastolla on 18 paikkaa ja osa siitä voidaan ottaa käyttöön tarpeen mukaan. Muuten koronapotilaiden hoitoon on varmasti lähiaikoina tarve ja sairaalassa on jo ollut epäiltyjä virustartunnalle altistuneita, mutta kaikki testatut ovat osoittautuneet negatiivisiksi. Synnytystoiminta lopetettiin Oulaskankaalla Valviran päätöksellä vuoden 2018 päätteeksi. Niitä on vapautunut monien aluesairaaloiden lopetettua tai vähennettyä leikkaustoimintaa. Lääkintöneuvos ottaa esimerkiksi Raahen aluesairaalan, jossa lopetettiin leikkaukset vuosi sitten. Ylen haastatteleman HUSin viestintäpäällikön mukaan asia on kuitenkin harkinnassa. Sairaalan tulosalueen johtaja Asko Rantalan mukaan ne tilat ovat jo naistentautienja äitiyspoliklinikan sekä päiväsairaalan käytössä. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A16 Hanna Rautio, Jami Jokinen OULAINEN, PIETARSAARI Maakunnissa tehdyt terveydenhuollon supistukset voivat kääntyä koronaepidemian aikana resurssiksi. Sosiaalija terveysministeriön lääkintöneuvos Timo Keistinen sanoo, että Suomessa on ”hyvin paljon” sairaalakapasiteettia. –?Varautumissuunnitelman mukaan osa kirurgisesta osastosta voidaan ottaa koronaviruspotilaiden hoidon käyttöön. –?Vanha kirurginen vuodeosasto voitaisiin nyt ottaa takaisin vuodeosastokäyttöön koronaan. Edut jo aiemmin sairaalakäytössä olleisiin tiloihin liittyvät sijaintiin, tilojen ominaisuuksiin ja teknisiin ratkaisuihin. Ylivieskassa psykiatrista hoitoa tarjonnut, lakkautettu Visalan sairaala ei ole Rantalan mukaan enää sairaanhoitopiirin käytössä eikä sitä ole ajateltu käyttöönotettavaksi koronatilanteessa. Raskasta tehohoitoa tarvitsevat potilaat hoidetaan kuitenkin Oulun yliopistollisessa sairaalassa. –?Sairaalahoito niin erikoissairaanhoidossa kuin perusterveydenhuollossa on vähentynyt varsin paljon, hän huomauttaa. Muitakin suljettuja tai toiminnallisesti supistettuja vuodeosastoja saattaisi tarpeen tullen löytyä aluesairaaloista ja terveyskeskuksista. Suljettuja toimintoja voitaisiin avata Pääkaupunkiseudulla sairaanhoitopaikkojen tarvetta hillitsee alueen ikärakenne.. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) ei ainakaan toistaiseksi ole tehnyt päätöksiä siitä, mitä terveydenhuoltosektorin ulkopuolisia tiloja otettaisiin käyttöön ensimmäisenä. –?THL:n epidemian leviämisennusteen mukaan mennään. VAIKEIMMIN epidemian runtelemissa maissa on jouduttu vuodepaikkojen loputtua ottamaan sairaalakäyttöön niin messukeskuksia kuin urheilutiloja. Sairaalassa on anestesialääkäri edelleen ja esimerkiksi kolme hengityskonetta, joita on nyt testattu ja (ne ovat) toimintakuntoisia, Keistinen sanoo. Hengityskoneita Oulaskankaalla on Rantalan mukaan kuusi kappaletta, mutta niitä ei olla ottamassa ainakaan tässä vaiheessa käyttöön. Oulaskankaan sairaala kuuluu Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin ja siellä toimii Oulun eteläisen alueen yhteispäivystys. KEISTINEN SANOO, että epidemiassa riittää ponnisteltavaa. Huhti-, toukoja kesäkuuhun on (potilaiden hoidossa) varauduttu, Rantala toteaa. Samanlaisia ajatuksia on esitetty synkimpien skenaarioiden varalle myös Suomessa. –?Pääkaupunkiseudulle on tietysti muuttanut paljon väestöä, mutta se on suhteellisen nuorta ja siten korona aiheuttaa harvemmin vakavaa vaaraa ja tehohoitoon joutumisen riskiä
maaliskuuta, minkä jälkeen kokouksia on ollut kolmesti. Valtioneuvoston päätösten jalkauttamisessa on Marinin mukaan kova työ, ja poikkeusolojen johtaminen vaatii paljon eri ministeriöiltä. Valtioneuvoston koordinaatioryhmä koostuu nyt kaikkien ministeriöiden kansliapäälliköistä. Keskiviikkona Koskinen kertoi koronakriisin johtamisen uudelleenorganisoinnista. PÄÄVASTUU koordinoinnista on ollut pääministerin valtiosihteerin Mikko Koskisen johtamalla Covid-19-koordinointiryhmällä, johon ovat tähän mennessä kuuluneet kuuden ministeriön valmiuspäälliköt ja ylimmät virkamiehet eli kansliapäälliköt sekä THL:n asiantuntija. Turvallisuusjohtaja Kurvinen korosti hyvän tilannekuvan ja oikean tiedon merkitystä. Tilannekuvan parantamiseksi valtioneuvoston kansliaan perustetaan Covid-19-operaatiokeskus, jonka tehtävänä on pitää yllä kokonaiskuvaa hallituksen päätösten toimeenpanon etenemisestä. Siksi sen tehtävän korvasivat kansliapäällikkökokoukset. Hallitus keskusteli presidentin ehdotuksesta, mutta kriisiryhmää ei päätetty perustaa. Marinin mukaan virus ei ole asia, jonka hallitus voisi yksin hoitaa. Marinin mukaan hallituksella on myös jo suunnitelmia siitä, miten poikkeustoimia puretaan. Maanantaina julkistettiin Niinistön ja Marinin sähköpostikeskustelu poikkeusolojen johtamiseen liittyen. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A17 Kirsi Turkki HELSINKI Valtioneuvosto on päättänyt vahvistaa poikkeusolojen johtamista, koska esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentällä epäonnistuttiin koronakriisin hallinnassa. Sen sijaan Marin lateli kohteliaan litanian hyvästä keskusteluyhteydestä ja kiitti arvojohtajuudesta, jolla Niinistö on vedonnut kansalaisiin rajoitusten noudattamiseksi. Koronakriisin hoitamista on koordinoinut ainakin viisi – tulkinnasta riippuen kuusikin – valtiojohdon työryhmää, joista useissa ovat istuneet ristikkäin samat henkilöt. Samalla pääministeri Sanna Marin (sd.) väisti kysymyksen siitä, oliko presidentin viestillä vaikutusta johtamisen uudelleenorganisoimisen kannalta. Marinin mukaan vastaavia tilanteita kuin lentokentällä ei saisi syntyä, mutta se on kuitenkin mahdollista. Tähän asti koordinoinnissa on ollut liikaa erillisiä palikoita, mikä on näkynyt epäonnistumisina. TIEDOTUSTILAISUUDESSA nousi esille myös tasavallan presidentin Sauli Niinistön rooli koronakriisin aikana. Lentokentän kautta kulki pitkään epidemia-alueilta palanneita suomalaisia, joilla ei ollut riittävää tietoa karanteeniin menemisestä. Ryhmän puheenjohtajana toimii pääministerin valtiosihteeri Mikko Koskinen. Pääministeri Sanna Marin kertoi muutoksista johtamiseen. MIKÄ OLI presidentin ”nyrkki”-viestin merkitys nyt ilmoitettujen johtamismuutosten tekemisessä. –?Toteamus, että viranomaiset virkavastuulla hoitavat päätösten tavoitteet toteen, ei riitä. Pääministerin valtiosihteeri Mikko Koskinen johtaa Covid-19-koordinaatioryhmän toimintaa. PÄÄMINISTERI Sanna Marin (sd.) painotti keskiviikon tiedotustilaisuudessa, että hallituksen kaikkien päätösten taustalla on sosiaalisten kontaktien rajaaminen, jotta virus ei leviäisi. Kriisiä johdettu liian monista pöydistä ANALYYSI Petteri Lindholm petteri.lindholm @lannenmedia.fi Päällekkäisyyttä, liian kapea-alaista valmistelua, katkoksia tiedonkulussa, sumeutta kokonaisstrategiassa. –?Olemme päättäneet, että perustetaan uusi erillinen kriisistä ulos -ryhmä, jonka tarkoituksena on keskittyä maan jälleenrakentamiseen, mistä tulee suuri haaste. Operatiivinen puoli vaatii ennakkotyötä, jotta jo päätöstä tehtäessä tiedetään, mihin käytännön toimiin koneisto ryhtyy, Niinistö kirjoitti. Tällaisia ovat olleet ongelmat koronakriisin johtamisessa. Kuudes toimija on hallitukselle ja viranomaisille raportoiva valtioneuvoston kanslian tilannekeskus, joka ylläpitää tilannekuvaa kriisitilanteista. VALTIONEUVOSTON KANSLIA Pääministeri väisti kysymyksen, vaikuttiko presidentin viesti uudelleenorganisointiin. Ryhmä kokoontuu kahdesti viikossa. Hallitus kieltäytyi ”nyrkin” perustamisesta, mutta kertoi keskiviikkona Covid-19-koordinaatioryhmän laajentamisesta. Ehdotuksen mukaan ryhmä kartoittaisi ongelmat, keräisi tiedot sekä julkisen ja yksityisen osaamisen ja ehdottaisi hallitukselle toimenpiteitä. Keskiviikkona valtiosihteeri Koskinen sanoi ryhmän olleen liian suppea, koska kaikilla ministeriöillä ei ollut edustusta. MONIMUTKAINEN johtamishimmeli on heikentänyt koordinointia. Marinilta kysyttiin, mikä rooli presidentti Niinistöllä oli siihen, että poikkeusolojen johtamista päätettiin vahvistaa. Matkustajat jatkoivat lisäksi matkaansa julkisilla kulkuneuvoilla lentokentältä eteenpäin ja levittivät todennäköisesti virustartuntoja. Niinistö lähetti viime viikolla ennen perjantaista presidentin ja ulkoja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan eli tp-utvan kokousta hallitukselle viestin, jossa hän ehdotti niin kutsutun ”nyrkin” perustamista. Hallitus perusti pääkoordinaattorina toimineen Covid-19-ryhmän helmikuun loppupuolella, mutta se ei ole enää kokoontunut viime viikkoina. Valtiojohtoa kokonaisturvallisuuden kysymyksissä avustava turvallisuuskomitea on sekin ollut osin mukana kriisin hoitamisessa. Se kokoontui ensimmäisen kerran 4. Näin voi käydä esimerkiksi kunnallisessa hallinnossa. Marin myönsi keskiviikkona hallituksen tiedotustilaisuudessa, että lentokentän ongelmat johtuivat siitä, ettei tiedonkulku ja koordinointi ole sujunut ”sillä tavalla kuin olisi pitänyt”. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ehdotti viime viikolla valtioneuvostolle kriisiryhmän – ”operatiivisen nyrkin” – perustamista koronatoimien johtamisen avuksi. Hallitus vahvistaa koronakriisin johtamista Covid-19koordinaatioryhmä laajenee, ja uusi operaatiokeskus seuraa kokonaiskuvaa. Hallitus on päättänyt Covid-19-koordinaatioryhmän laajentamisesta, jotta ministeriöiden välinen yhteistyö paranee ja siilomainen valmistelu vähenee. Covid-19-ryhmä perustettiin jo helmikuussa. VESA MOILANEN Monimutkainen koordinointija johtamisketju on heikentänyt hallinnonalojen välistä tiedonkulkua ja kriisin johtamista. Marin korosti kaikkien toimijoiden yhteistyötä ja kiitti Niinistöä siitä, että presidentti on vedonnut kansalaisiin hallituksen asettamien rajoitusten noudattamiseksi. Suurin siitä seurannut epäonnistuminen koski Helsinki-Vantaan lentokenttää. Sen lisäksi kriisitoimia ovat suunnitelleet ministeriöiden kansliapäälliköiden työryhmä, ministeriöissä turvallisuuskysymyksiä johtavien valmiuspäälliköiden ryhmä ja ministerien ykkösavustajien eli poliittisten valtiosihteerien ryhmä. Mukana ryhmässä ovat myös valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen, valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Anttikoski, yksikön päällikkö Heikki Hovi ja THL:n johtaja Mika Salminen. Koronapandemian kaltaisen poikkeuksellisen vaikean kriisin edessä johtamisen selkeyttäminen on hallitukselta oikea päätös. Koronakriisin hoitamista on koordinoinut ainakin viisi työryhmää.. –?Tuo kokoonpano oli olennaisesti Covid-koordinaatioryhmää laajempi ja tiedonkulun kannalta tässä tilanteessa paras foorumi, Koskinen totesi. Keskusta vetää yksikön päällikkö Heikki Hovi. Yli 200?000 lentomatkustajaa sai viime viikkoon asti marssia Suomeen melkein kuin minä tahansa tavallisena päivänä
X Harrastaa argentiinalaista tangoa, tanssia ja laulua, monipuolista liikuntaa sekä teatteria.. maaliskuuta. X Valmistunut maisteriksi Kentin ja Wienin yliopistoista pääaineinaan valtiotieteet ja kansainväliset suhteet. –?Lääkkeiden vientirajoituksia tulee lisää sitä mukaa, kun saadaan tutkimustuloksia lääkkeistä, jotka saattavat helpottaa keuhkokuumeen hoitoa. Laurén toivoo, että vientirajoitukset ovat vain lyhyen aikavälin toimia, kunnes maat saavat omat suojavarastot kuntoon. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) kauppapolitiikan tuore johtaja Hanna Laurén sanoo, että vientirajoituksia tulee nyt nopeasti lisää. Eivät yritykset koskaan jätä rahaa pöydälle. Vientirajoituksia ei pitäisi pitkällä aikavälillä suosia. –?Afrikassa ei ole suojatarvikkeiden tuotantoa ollenkaan. Seurasi tehtävässä Petri Vuoriota, joka siirtyi EK:n Brysselin toimiston johtoon. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A18 Kirsi Turkki HELSINKI Jo yli 60 maata maailmassa on ottanut koronaepidemian aikana käyttöön erilaisia viennin rajoituksia. Laurénin mielestä sairaalatarvikkeiden tuontitulleista olisi jo pitänyt luopua. Sotatilaa varten tarkoitettu laki antaisi presidentti Donald Trumpille valtuudet pakottaa yritykset valmistamaan epidemiassa tarvittavia tuotteita. Kiina ei ole kertonut vientikiellosta, mutta Laurénin mukaan Kiinassa valtio ohjaa koronatarvikkeiden vientiä. –?Valtiot voisivat olla jakamassa riskiä ja rahoittamassa investointia, eivät pakottamassa. –?Uskallan sanoa, että kaikille ostajille markkinat eivät ole samat. On myös meidän ongelmamme, kun virus alkaa siellä levitä. X 42-vuotias. Lyhytaikaisista kielloista uhkaa tulla pysyviä. Tuontitulleilla kerätään rahaa valtiolle ja suojellaan maan omaa tuotantoa. VIENTIKIELLOT kiihdyttävät myös koronaepidemiaa maissa, joissa ei ole omaa tuotantoa. MAAT KIIHDYTTÄVÄT nyt omaa koronatarvikkeiden tuotantoaan. Sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa on jo harkittu terveydenhuollon suojatarvikkeiden, terveysteknologian tuotteiden ja lääkkeiden tuontitullien laskemista. X Aiemmin vaikuttajaviestinnästä vastaavana johtajana Hill and Knowltonilla, ja EU:n komission palveluksessa mukana EU:n ja Väli-Amerikan kauppapoliittisissa neuvotteluissa. Yhdysvalloissa ajetaan kansallista hätätilaa varten tarkoitetun Defense Production Actin käyttöönottoa. Varmasti katsotaan, kenelle on poliittisesti hyödyllistä myydä. Niistä suuri osa tuotetaan Aasiassa, mutta myös Euroopassa on alan tuotteiden valmistajia. Hän muistuttaa, että kauppakumppanin pitäisi olla kumppani hyvinä ja huonoina aikoina. X Siirtyi EK:n palvelukseen Finnairilta markkinoille pääsystä ja ilmailupolitiikasta vastaavan johtajan tehtävästä. Laurénin mukaan nyt on myös riski, että kauppaneuvottelut lykkääntyvät tai pysähtyvät, ja voimassa olevia kauppasopimuksia saatetaan rikkoa. –?Kotimarkkinakysyntää ei pystytä luomaan tyhjästä kolmessa kuukaudessa. X Perheeseen kuuluu teini-ikäinen tytär. X Aloitti EK:n kauppapolitiikasta vastaavana johtajana 1. Laurénin mielestä parempi tie olisi kysyä yrityksiltä, missä ajassa pystytte tuottamaan koronatarvikkeita ja mitä siihen tarvitsette. –?Monen ihmisen pitäisi palata kriisin jälkeen töihin täysin vientiriippuvaiseen työpaikkaan myös Suomessa. –?Pelkona on nyt se, että vientirajoituksia jää päälle, ja lisäksi alkaa tulla tuontirajoituksia, kun kriisin jälkeen aletaan jälleen rakentaa omaa markkinaa. Vientirajoitusten määrä kasvaa nyt nopeasti Pelkona on, että vientirajoituksia jää päälle, kun koronakriisi on ohi. MAURI RATILAINEN KUKA Hanna Laurén X Syntynyt Vaasassa, asuu nyt Helsingissä. Erityisesti sairaanhoitohenkilökunnan suojatarvikkeiden, kasvomaskien, hanskojen, visiirien, essujen ja desinfiointiaineiden kauppaa rajoitetaan. Näin sanoo EK:n uusi kauppapolitiikan johtaja Hanna Laurén. Vientikiellot ruokkivat vientikieltoja, ja ne ovat protektionistinen, kotimaista tuotantoa suojaava toimi. Laurén arvioi, että seuraavaksi maat rajoittavat korkean teknologian tuotteiden, kuten hengityskoneiden ja keuhkokuvalaitteiden vientiä. –?Niistä voidaan luopua määräajaksi, kunnes kysyntä ja tarjonta tasapainottuvat. Vienti vetää elpymistä. Vain Venäjä on laajentanut vientikiellon elintarvikkeisiin eli viljan vientiin. X Toimi aiemmin EK:n kauppapoliittisen valiokunnan varapuheenjohtajana. EK:n kauppapolitiikasta vastaava johtaja Hanna Laurén sanoo, että vientikiellot hankaloittavat kasvun alkamista kriisin jälkeen. Jotkut maat, kuten Britannia rajoittavat jo lääkkeiden vientiä
Määrä ei kasvanut tiistain ja keskiviikon välillä. Suomessa sen aloittamisesta ei ole vielä tehty päätöksiä, mutta keskusteluja on käyty, sanoo SPR:n Veripalvelun lääketieteellinen johtaja Jarkko Ihalainen. Sosiaalija terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) kertoi keskiviikkona hallituksen tiedotustilaisuudessa, että hankintoja tehdään EU:n yhteishankintojen ja puolustusvoimien hankintajärjestelmän kautta. Tämänhetkisen tiedon mukaan luovutetun plasman tulisi olla veriryhmältään sopivaa hoidettavalle potilaalle. Myös hän pitää SPR:n Veripalvelua tahona, joka voisi Suomessa parhaiten valmistaa koronaviruksen hoidossa käytettävää plasmaa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) laboratorio aloittaa vasta-ainetestauksen lähiaikoina. Sillä voitaisiin mallintaa viruksen leviämistä ja löytää oireettomasti sairastaneet. Tämä perustuu tietenkin vapaaehtoisuuteen, mutta uskon että tällaiseen on lähtijöitä, Lehtonen toteaa. Näin toimittiin Kiinassa, jossa tartuntamäärät ovat laskeneet. IHALAINEN arvioi, että yksi henkilö voisi luovuttaa tarvittavan määrän plasmaa yhdelle koronaviruspotilaalle. Ensimmäisenä testataan hoitohenkilökunta. X Covid-19-tautiin on kuollut Suomessa 17 ihmistä. Lisää testauskapasiteettia hallitus hakee muun muassa yksityiseltä sektorilta ja yliopistoista. Vasta-ainetestaus on myös virustestejä halvempaa ja helpompaa. SPR:n Veripalvelu selvittää plasmahoitoa Joonas Kuikka Uuden koronaviruksen aiheuttama tauti Covid-19 on viheliäinen, mutta useimmat parantuvat ja saavat immuniteetin. –?Kiinalaistutkimusten mukaan joillekin jää keuhkovaurioita, jotkut tarvitsevat pitkää kuntoutusta ja joidenkin perussairaus voi pahentua, luettelee diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä (Hus). Tällä tiedolla on yhteiskunnallista merkitystä, sillä immuniteetin saaneet voivat muita turvallisemmin olla tekemisissä koronapotilaiden kanssa, eivätkä he levitä tautia eteenpäin. HUS ALOITTAA muutaman viikon päästä laajat vasta-ainetestit. Tällaista hoitoa ei ole Suomessa saatavilla toistaiseksi, mutta Suomen Punaisen ristin (SPR) Veripalvelu selvittää yhdessä suomalaisten lääkärien kanssa, onko plasman keruulle tarvetta. –?Jonkin verran on yhä selvitettävä asioita lääketieteellisesti, Lehtonen sanoo. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A19 Pekka Mauno Suomi pyrkii nyt haalimaan terveydenhuollon tarvitsemia suojavarusteita sekä ulkomailta että kotimaasta. Avoimia kysymyksiä ovat muun muassa, kuka hyötyisi plasmahoidosta ja kuinka kauan koronaviruksen toipumisesta on pitänyt kulua ennen kuin parantunut henkilö voi luovuttaa plasmaa. Suojavarusteita haalitaan nyt kaikista suunnista Koronatestausten määrää aiotaan lisätä nopeasti. Vasta-ainetestit otetaan vasta oireiden myöhemmässä vaiheessa tai parantumisen jälkeen. On hankittu suuria määriä testejä, jotka on jouduttu heittämään roskiin, kertoi THL:n johtaja Mika Salminen. –?Joku voi todeta, että minulla on tauti ollut, voin hoitaa koronapotilaita. Parantuneilla on oletettavasti immuniteetti, sillä juuri kehon vasta-aineet suojelevat virukselta. Näissä tapauksissa voi olla kyse siitäkin, että ensimmäinen testi on antanut väärän positiivisen tuloksen, mutta aihe vaatii lisätutkimusta. Sen hidasteena on EU:n vaatimuksenmukaisuusjärjestelmä eli CE-merkinnän saaminen, josta joustetaan. Niitä voidaan tehdä esimerkiksi 2?000 henkilölle päivässä Husin alueella. Muut koronavirukset viittaavat siihen, että immuniteetti voi kestää ainoastaan vuoden ajan. Koronatestien määrää on tarkoitus kasvattaa kaksinkertaiseksi. Pekosen mukaan Huoltovarmuuskeskus on jo hankkinut suojavarusteita, hengitysmaskeja ja -visiireitä sekä suojatakkeja ”useilla miljoonilla euroilla”. Hus etsii parantuneita uusilla vasta-ainetesteillä Koronavirus jyllää etenkin suurimmassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Hallitus käynnistää myös vasta-ainetestit. Lisäksi aloitetaan vasta-ainetestit. Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suunnittelee vasta-ainetestejä, joissa väestöotos olisi satunnainen. VALMIUS plasmahoidon käyttöönottoon on diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen mukaan myös Husissa, jos plasmaa on saatavilla. Markkinoille on tullut tuotteita, joiden luotettavuus on huono. –?Testien laadun pitää olla kohdallaan. Koronaepidemian pitkän keston vuoksi hallitus aikoo käynnistää myös kotimaisen tuotannon. Siksi plasmahoito ei Ihalaisen mukaan voi olla suuren mittakaavan ratkaisu koronavirukseen ainakaan Suomen laitteistolla. Testit eroavat koronaviruksen paljastavista testeistä siten, että vasta-ainetesteillä saadaan selville taudista parantuneet. Koronaviruksen immuniteetin kesto on myös avoin. Suojainten on kuitenkin täytettävä EU:n suojainasetuksen terveysja turvallisuusvaatimukset. Moni yksityinen terveydenhuoltoyritys on jo aloittanut koronatestauksen. Osalle tauti jättää jälkensä. ARTTU LAITALA Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoo vasta-ainetestien antavan uudenlaisia mahdollisuuksia koronaviruspotilaiden hoitoon.. X Yhteensä sairaalahoidossa oli keskiviikkona 159 ihmistä. Husin testit kohdennetaan tarpeen mukaan oirehtineille lääketieteellisin perustein. X Koronaviruksen takia tehohoidossa oli 62 potilasta eli kuusi enemmän kuin tiistaina. Husin testeillä voi työterveyshuollossa saada selville koronaviruksen sairastaneita henkilöitä. Suurin osa potilaista selviää koronaviruksesta hyvin. He voisivat melko huolettomasti liikkua ja tehdä töitä työpaikoilla sekä koronaviruspotilaiden kanssa. Plasmaa voi ottaa luovuttajalta kerralla enemmän kuin verta, mutta plasman erottelu verestä luovuttaessa vaatii omat laitteensa, joista on Suomessa pulaa. Ensin on tarkoitus nostaa nykyinen 2?500 testin vuorokausikapasiteetti kaksinkertaiseksi ja tavoitteena on sen kolminkertaistaminen. Kotimaasta saadaan jo nyt muun muassa suojavisiirejä, joita lääkärit ja sairaanhoitajat käyttävät koronaviruspotilaiden hoidossa sekä näytteenotossa. Hankintoihin liittyviä riskejä jaetaan pilkkomalla hankinnat useaan eri kanavaan. –?Hoito on ollut maailmalla vasta kokeellista. Tällä tietoa parantuneet eivät enää levitä tautia ainakaan sen jälkeen, kun he ovat olleet kahden viikon karanteenissa sairaalasta päästyään. Joonas Kuikka Joissakin maissa koronavirusta hoidetaan plasmalla, jota kerätään koronaviruksesta parantuneiden verestä erotettuna. Tieto parantuneista on tärkeä ammateissa, joissa työskennellään koronaviruspotilaiden kanssa. Myös ulkomailta etsitään vasta-ainetestien valmistajaa. ARTTU LAITALA KORONAVIRUS Suomen tilanne X THL:n mukaan keskiviikkoon mennessä Suomessa oli todettu laboratoriovarmistettuja koronavirustapauksia 1?446 eli 62 enemmän kuin edellisenä päivänä. On yksittäisiä tapauksia, jossa parantunut on saanut uuden koronavirusinfektion. Lisäksi ulkoministeriön kautta luodaan toinen hankintarengas. Laboratoriohoitajat Tiia Pulkkinen ja Tuomas Rönnberg purkavat saapuvia näytteitä Helsingissä. PERUSPALVELUMINISTERI Krista Kiuru (sd.) kertoi, että koronatestauksen määrää lisätään nopealla aikataululla. X Tartuntojen todellinen määrä Suomessa on todennäköisesti ilmoitettua suurempi, koska kaikkia lieväoireisia tai oireettomia henkilöitä ei testata. –?Emme halua sellaiseen tilanteeseen, että varastoista on kaikki suojavarusteet jaettu, kun epidemia jatkuu pitkään. Uusilla testeillä paljastuvat parantuneet. X Keskiviikkoon mennessä Suomessa oli testattu noin 24?200 koronavirusnäytettä, noin 1?600 enemmän kuin tiistaina. Tavoitteena on selvittää, kuinka moni on saanut koronaviruksen mutta sairastanut sen tietämättään ilman oireita
–?Tilanne on varovaisen optimistinen, kertoo Suomen Tanskan-suurlähettiläs Vesa Vasara. Lisäksi esimerkiksi koulut ja päiväkodit suljettiin noin viikkoa aikaisemmin kuin Suomessa. X Tanskassa on kielletty yli 10 hengen kokoontumiset ja koulut, yliopistot ja päiväkodit on suljettu. Epidemia levisi Tanskaan vähän aikaisemmin kuin Suomeen. Tanska valmistelee suunnitelmaa rajoitteiden purkamiseksi jopa jo pääsiäisen jälkeen. Täälläkin esimerkiksi kotiväkivalta on jonkin verran lisääntynyt, Vasara kertoo. Myös ravintolat, kahvilat, kuntosalit ja kampaamot ovat kiinni. Viime viikolla sairaalahoitoon joutuneiden ihmisten määrä kasvoi vähän hitaammin kuin edellisellä viikolla. Suomessa tapauksia oli tuolloin vahvistettu 40. –?Pitkäaikaisesta sulkemisesta maksetaan taloudellinen ja sosiaalinen hinta. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A20 Ida Kannisto Suomi on yhä vasta koronaepidemian alkuvaiheessa, kun Tanska haaveilee jo paluusta normaaliin arkeen. Pääministeri viesti, että tämä ei nyt tarkoita sitä, että heti otettaisiin toimet takasin, Vasara sanoo. STEINAR GESTSSON / EPA Tanskan pääministeri Mette Frederiksen tiedotustilaisuudessa maanantaina. Tanska otti tiukat toimet käyttöön varhaisessa vaiheessa. Työntekijä puhdisti ja desinfioi metroaseman nostoautomaattia Kööpenhaminassa tiistaina. MARTIN SYLVEST / EPA KORONAVIRUS Tanska X Tanskassa oli keskiviikkoon mennessä vahvistettu vajaat 3?300 koronavirustapausta. huhtikuuta saakka.. Suomen Tanskan kulttuuri-instituutin johtaja Esa Alanne sanoo ymmärtävänsä, että Tanskan talous kaipaisi sitä, että yhteiskuntaa pystyttäisiin avaamaan. PÄÄMINISTERI Frederiksen esitti maanantaina, että koulut ja työpaikat voitaisiin avata ensimmäisenä. Silti Alanne suhtautuu epäileväisesti tuoreisiin lupauksiin. Tanskan asettamat rajoitteet ovat huomattavasti kovempia kuin naapurimaassa Ruotsissa, jossa liike-elämä toimii yhä laajalti. Menee kuitenkin vielä aikaa ennen kuin eri maiden strategioita on mahdollista vertailla keskenään. Vahvistettujen tapausten määrä nousi samana päivänä yli 260:een. Asiasta kertoi Tanskan pääministeri Mette Frederiksen maanantaina tiedotustilaisuudessa. –?Hallitus ja viranomaiset ovat hyvin, hyvin varovaisia lausunnoissaan siksi, ettei nyt lähdetä laukalle ja pilata työtä, joka on tehty tähän asti, Vasara sanoo. Tanskalla halu palata arkeen Tanskan pääministerin Mette Frederiksenin mukaan rajoitteiden purkamista voidaan harkita, jos tartuntamäärät pysyvät vakaina seuraavien kahden viikon ajan. Maa sulki rajansa ensimmäisten Euroopan maiden joukossa. Tartuntojen määrä ylitti Tanskassa sadan 10. Tanskan hallituksen on tarkoitus kertoa suunnitelmista rajoitteiden poistamiseksi vielä tällä viikolla. Kuolleita oli 104. Samaan aikaan kun Tanskassa mietitään rajoitteiden purkamista, käydään yhä keskustelua myös tiettyjen toimien kiristämisestä. Vasaran mukaan lakiesitystä kaavaillaan hallituksen ”takataskuun” siltä varalta, että esimerkiksi ohjeita ja määräyksiä ei noudateta. Suomen rajat suljettiin 19.3. Tanskan THL:n virkamies kommentoi Vasaran mukaan, että olisi loogista aloittaa rajoitteiden keventäminen siten, että riskiryhmiä ja vanhuksia suojeltaisiin ja heihin kohdistuvia rajoitteita helpotettaisiin vasta viimeisenä. Tällä viikolla käsiteltävänä on lakiesitys, joka antaisi hallitukselle mahdollisuuden rajoittaa myös alle kymmenen hengen kokoontumisia. Aietta perustellaan sillä, että Tanskan koronatoimet näyttävät purevan ja tartuntamäärät hidastuvan. maaliskuuta. Kiellot ovat voimassa 13. Hän uskoo, että jos ihmiset malttavat pitää etäisyyttä, Tanskassa ollaan menossa oikeaan suuntaan. Voi olla, että tulee toisesta päästä jopa ihmisuhreja. Kouluihin ja työpaikoille olisi tarkoitus palata vaiheittain, jotta paluu ei aiheuttaisi ruuhkaa liikenteeseen ja julkisille paikoille. –?Jos numerot pysyvät vakaina ja kohtuullisina seuraavien kahden viikon ajan, hallitus alkaa asteittain, hiljaa ja hallitusti avata yhteiskuntaamme jälleen pääsiäisen jälkeen, Frederiksen sanoi Reutersin mukaan. –?Hullun toiveikas idea se on, jos ajatellaan, mitä Suomi tekee, ja moni Euroopan maa on ilmoittanut, että (rajoitteet) jatkuvat vähintään toukokuun alkuun, Alanne sanoo. –?Vielä ei ole ihan konkreettista suunnitelmaa. X Tanska sulki rajansa ensimmäisten Euroopan maiden joukossa jo 14. maaliskuuta, selviää Johns Hopkins -yliopiston luvuista
40 prosenttia äänestäisi istuvaa presidenttiä Donald Trumpia. Se on pieni EU:n yksikkö, joka on erikoistunut EU:n toimintaa haittaavan disinformaation analysointiin. Pekka Mauno Tuore EU:n valeuutisselvitys osoittaa, että Venäjä ja Kiina pyrkivät horjuttamaan Eurooppaa koronavirukseen liittyvillä valeuutisilla. tammikuuta. Pääministeri Erna Solberg kertoi tiistaina, että hallitus tilaa noin tuhat hengityskonetta norjalaisilta yrityksiltä. Esimerkiksi Länsi-Balkanin maiden väestölle syötetään salaliittoteorioita, että koronavirus on Yhdysvaltain bioase ja nykyaikaisen sodankäynnin väline. Venäjän puolustusministeriön järjestämällä lennolla oli lääkintätarvikkeita sekä hengityssuojaimia. Reuters PRESIDENTTIPELI GABRIELLA DEMCZUK / EPA USA ottaa vastaan koronaapua Venäjältä MOSKOVA. Tiistaihin mennessä palveluun oli tullut yli 51?400 ilmoitusta. Ruotsissa oli tiistaihin mennessä testattu 36?000 ihmistä. Yksi kuudesta aikuisesta juo yli riskirajan normaalioloissakin. FAKTA Epidemia alkoi samaan aikaan X Ruotsissa 4?435 ihmistä on saanut tartunnan virallisten lukujen mukaan, ja 180 on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Maan alkoholiliikkeiden myynti oli viime viikolla 86 prosenttia korkeampi kuin samaan aikaan viime vuonna. X Ruotsissa todettiin sata ensimmäistä tartuntaa 6. tammikuuta. Myös Norjassa on suljettu kouluja ja päiväkoteja. Tiistaina Ruotsin hallitus ilmoitti, että vierailut vanhusten hoitokoteihin kielletään koko maassa. Vanhan sanonnan mukaan viina ei lopu maailmasta juomalla. Venäjän presidentti Vladimir Putin tarjosi apua Yhdysvaltojen presidentille Donald Trumpille, kun kun kaksikko keskusteli maanantaina puhelimitse koronaviruspandemian hoidosta. Mutta ehkä se desinfioimalla loppuukin. Asiasta kertoi muun muassa Expressen. Nuorimmat Ruotsissa sairauteen kuolleet olivat 26-vuotias nainen Tukholmassa ja 30-vuotias mies Jönköpingissä. Uutisten mukaan EU ei ole auttanut lainkaan. Maassa ei ole esimerkiksi suljettu alakouluja. Yli 4?300 ihmistä on kuollut. NORJASSA sairaalaan koronavirustartunnan johdosta joutuneiden määrä puolestaan laski tiistaina ensimmäistä kertaa. X Suomessa 1?418 ihmistä on saanut tartunnan, ja 17 on kuollut. Ruotsin hallitus on ohjeistanut terveysviranomaisia kehittämään pikaisesti valtakunnallisen testausstrategian. Ruotsi kielsi jälkijunassa myös yli 50 ihmisen kokoontumiset viime perjantaina. Afrikkaan suunnataan valeuutisia, joilla pyritään vihakampanjoihin sosiaalisia ja etnisiä ryhmiä kohtaan. Peskov lisäsi myöhemmin, että Venäjä toivoo Yhdysvaltojen voivan auttaa Venäjää koronaviruksen kanssa, jos tarvetta jossain vaiheessa ilmenee. Aluksi testaus keskittyy terveydenhuollon työntekijöihin ja muihin kriittisillä aloilla työskenteleviin. Lehtitietojen mukaan naisella ei ollut tunnettua perussairautta, mutta mies kuului riskiryhmään. Keskiviikkona luvut olivat kuitenkin nousussa jälleen: hoidon tarpeessa oli 325 ihmistä, kun päivää aiemmin määrä oli 318. Tästä huolimatta ennätysmäärä ravintoloita ja hotelleja meni konkurssiin maaliskuussa. Valeuutisissa on kerrottu maiden kansalaisille, kuinka EU toivottaa tervetulleeksi kaiken korona-avun ja asiantuntemuksen Venäjältä ja Kiinasta tai että Venäjä ja Kiina ovat ainoina maina tarjonneet apua Italialle. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A21 MAAILMA Koonnut: Daniel Wallenius Lea Peuhkuri, Reuters Ruotsi aloittaa koronavirustartuntojen testaamisen aiempaa laajemmin. Täysin turha kengurumaan asukkaiden huoli ei ole. Valeuutisselvityksen on tehnyt East Stratcom. Sen mukaan käsien pesu ei auta koronaviruksen torjunnassa. Asiasta uutisoi muun muassa uutistoimisto Reuters. Viime viikolla viranomaiset ilmoittivat, että baarit ja ravintolat voivat pysyä auki, jos asiakkaille tarjoillaan pöytiin ja pidetään turvaväliä toisiin. huhtikuuta asti. Norjassa 4?705 ihmistä on saanut tartunnan virallisten lukujen mukaan, ja 41 on kuollut viruksen aiheuttamaan tautiin. –?Norja ei tarvitse kaikkia niitä. Suomessa vierailut kiellettiin jo maaliskuun puolivälissä. Eräs sveitsiläistislaamo ilmoitti keskiviikkona siirtyneensä päärynäsnapsien tuotannosta tekemään käsidesiä, jotta sitä riittäisi näinä vaikeina virusaikoina. –?Trump hyväksyi tämän humanitaarisen avun kiitollisena, sanoi Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov. REUTERS. Korona vei viinan kortille New York. Suorastaan vaarallinen on East Stratcomin raportin kirjaama valeuutinen, jota on levitetty Facebookissa ja Twitterissä Saksassa. Analyysissa arvioidaan, että tavoitteena on saada Länsi-Balkanin maat uskomaan, että EU kääntää niille selkänsä. Australiassa toivotaankin varmasti, että trendi ei leviä. Se tarkoittaa, että voimme jakaa niitä ulkomaille, Solberg sanoi Reutersin mukaan. Selvityksen mukaan esimerkiksi Venäjä on julkaissut tammikuun jälkeen yli 150 valeuutiseksi luokiteltavaa uutista, joissa on muun muassa väitetty Euroopan unionin olevan romahduksen partaalla koronaviruksen leviämisen vuoksi. maaliskuuta. X Ruotsissa kerrottiin ensimmäisestä tartunnasta 31. Suomessa ensimmäinen tartuntatapaus oli 29. Nykyiset rajoitukset pidetään voimassa ainakin 13. 4?947 ihmistä on saanut Ruotsissa tartunnan virallisten lukujen mukaan, ja 239 on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Eurooppaa horjutetaan valeuutisilla KOMMENTTI Daniel Wallenius daniel.wallenius @lannenmedia.fi A ustralia oli ensimmäinen maa, jossa alettiin hamstrata vessapaperia koronaviruksen vuoksi. Laitteiden määrä kaksinkertaistuu maan sairaaloissa toukokuuhun mennessä. Ruotsi laajentaa koronan testaamista Poikkeuksellisen vähän varotoimia tehnyt Ruotsi kielsi vierailut vanhusten hoitokoteihin. maaliskuuta. Koronaviruksen varjoon jäänyt kisa Yhdysvaltojen seuraavasta presidentistä jatkuu täyttä häkää. Australialaiset eivät ole mitään kuivakurkkuja. Venäjä lähetti keskiviikkona avustuslennon Yhdysvaltoihin. Ruotsi on tehnyt suhteellisen vähän pandemian vastaisia varotoimia verrattuna eurooppalaisten maiden enemmistöön. Nyt paikalliset kuluttajat ovat jättäneet rullat hyllyyn ja alkaneet hamstrata alkoholia, sillä maan ravintolat ja baarit on suljettu. Nyt useat kauppaketjut ovat asettaneet rajoituksia sille, paljonko alkoholia voi ostaa kerralla. Suomessa sama määrä todettiin 12. Esimerkiksi 82 miljoonan asukkaan Saksa testaa arviolta puoli miljoonaa ihmistä joka viikko. JONAS EKSTROMER/EPA Tukholmassa valmisteltiin Stockholmsmässanin messukeskusta väliaikaiseksi koronasairaalaksi. Yhdysvalloissa oli keskiviikkoiltana Suomen aikaa todettu yli 2000?000 koronavirustartuntaa. Raportti sisältää lukuisia esimerkkejä, miten valeuutisia muokkaamalla pyritään saamaan haluttu vaikutus eri kohdemaissa. –?Pitää muistaa, että tarjotessaan apua amerikkalaisille kollegoilleen presidentti olettaa, että Yhdysvaltalaisten valmistajien saadessa tuotantonsa käyntiin, he voivat vastata apuun, jos se on tarpeen. Suomessa 1?446 ihmistä on saanut tartunnan ja 17 on kuollut. Norjassa on perustettu verkkopalvelu, jossa voi ilmoittaa epäilevänsä saaneensa koronavirustartunnan. Uusimman kyselyn mukaan 46 prosenttia amerikkalaisista äänestäisi Joe Bideniä (kuvassa), jos tämä pääsee demokraattien ehdokkaaksi
–?Koska oikeaa jalkapalloa ei voi pelata, tässä on hyvin aikaa treenata virtuaaliderbyä varten. Täällä Suomessa ensimmäisenä asialla taisi olla Ilves, joka haastoi Hakan Pirkanmaan derbyyn. –?Lisäksi fanit voivat kommentoida peliä ja tapella sillä sektorilla hyvässä hengessä, Rönkkö toteaa. Onhan siitä apua, että tiedän suunnilleen kuinka Emppu pelaa. Fyysisesti peli pelataan Pietarsaaressa, mutta käytännössä kyseessä on kummankin joukkueen kotiottelu, sillä molemmat joukkueet myyvät otteluun omia lippujaan. –?Pelaajilla tulee olemaan mikit, joten katsojat myös kuulevat, miten tilanteisiin reagoidaan. Pietarsaaren Jaron ja Kokkolan Pallo-Veikkojen tapauksessa se tarkoittaa sitä, että joukkueet ottavat toisistaan mittaa virtuaalisessa paikallismatsissa. –?11 vuotta on tullut melkein päivittäin pelattua Fifaa, joten kyseessä on hyvin tuttu peli, KPVkasvatti toteaa. Olen nähnyt Emilin pelaavan Fifaa ja Emppu näytti olevan suht hyvä pelaaja. –?Eihän Huuhkajilla tietenkään ole niin helppoa pelata kuin vaikka Barcalla, mutta kyllä Suomellakin pystyy pärjäämään, kun luo hyvän taktiikan, Vidjeskog pohtii. –?Emiliä vastaan olen pelannut, eikä hänellä oikein ollut mahdollisuuksia. –?Noin 150 lippua olemme toistaiseksi myyneet, Remesaho sanoo. Viime aikoina on ollut hiljaisempaa, mutta Remesaho uskoo lippukaupan vilkastuvan ottelun lähestyessä. Ei oikeassa pelissä eikä virtuaalisesti, KPV:n toiseksi pelaajaksi nimetty Harri Heiermann sanoo. Pelialustana on PlayStation, pelinä FIFA 20 ja pelipäivänä ensi viikon keskiviikko. En ole ikinä tainnut Huuhkajilla Fifaa pelata, Heiermann mietti asiasta kuultuaan. Ankara Fifa-treeni päälle Koska oikean jalkapallon joukkuetreenit ovat tauolla, on Harri Heiermannilla hyvin aikaa valmistautua virtuaaliseen paikallisderbyyn. Tällä hetkellä en osaa sanoa muuta kuin sen, että Hradecky maaliin ja Pukki kärkeen, Heiermann naurahtaa. Kun pelikaverina on maalivahti, onko järkevää komentaa Öhberg pysymään maalissa ja jättää kenttäpeli Axelin harteille. Jaro nimesi virtuaaliderbyn ensimmäiseksi pelaajakseen Axel Vidjeskogin ja toinen pelaaja ratkesi yleisöäänestyksen perusteella. Pitää jo tänään ryhtyä ottamaan tuntumaa Suomen joukkueeseen. Axel on oudompi pelaaja. Tunteenpurkauksia lienee siis tiedossa laidasta laitaan. URHEILU Urheilutoimitus P. Axel Vidjeskog kertoo pelaavansa Fifaa melkein päivittäin. POHJANMAAN DERBYN aloitteellinen osapuoli oli Jaro, joka haastoi KPV:n mukaan. Jaron puolella tapahtumaa rakentava myyntipäällikkö Joni Remesaho myöntää suoraan kopioineensa idean maailmalta. Heiermannin valinta ensimmäiseksi pelaajaksi oli ilmeisen selvä valinta KPV:lta, sillä ainakin omien sanojensa mukaan Heiermann on joukkueensa paras Fifan pelaaja. Jalkapallo Virtuaaliseen paikallisderbyyn valmistautuva Harri Heiermann ryhtyy ottamaan tuntumaa Huuhkajiin CLAS-OLAV SLOTTE ” Ei sitä Jarolle ikinä halua hävitä. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A22 Jarno Herranen PIETARSAARI/KOKKOLA Koronavirus on käytännössä pysäyttänyt kaiken urheilun, mutta faneille voi tarjota viihdettä muullakin tavalla. –?Lipunmyynti on käynnistynyt ihan ok myös meidän puolelta, mutta valitettavasti tällä hetkellä Jaro johtaa myytyjen lippujen osalta, Pallo-Veikkojen puolelta järjestelyissä mukana oleva markkinointitiimin Jere Rönkkö sanoo ja heittää haasteen KPV-faneille. Aika monta kertaa peliä on tahkottu yhdessä Adam-veljen kanssa. Pitää varmaan Adamilta (Pallo-Veikoissa pelaava Adam Vidjeskog) kysyä, ovatko veljekset paljon pelanneet ja mitä Axelilta on odotettavissa, Heiermann pohtii. JOTTA LÄHTÖKOHDAT olisivat mahdollisimman tasaiset, paikallisderbyssä molemmat osapuolet pelaavat samalla joukkueella. Moni on sanonut, ettei ole mitään katsottavaa, kun kaikki urheilu on tauolla. Ei oikeassa pelissä eikä virtuaalisesti. Tämä on yksi keino antaa kannattajille vähän iloa, Remesaho selvittää. –?Kun Fifasta puhutaan, Empusta on paljon enemmän hyötyä kenttäpelaajana kuin maalivahtina. Vielä emme ole ryhtyneet yhteispeliä hiomaan, kun Empun valinta pelikaveriksi varmistui vasta joitakin tunteja sitten. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että kentällä nähdään kaksi Suomen maajoukkuetta. Ei kyllä missään nimessä ole tuon pelin paras joukkue. Sen verran voin paljastaa, että ottelussa tulee myös olemaan nimekäs kommentaattori, Remesaho kertoo. Kun Jaron ja KPV:n välisestä derbystä kerroimme, positiivista palautetta tuli paljon. –?Vai sellaisen valinnan ovat tehneet. MARKKU JOKELA ” Eihän Huuhkajilla tietenkään ole niin helppoa pelata kuin vaikka Barcalla, mutta kyllä Suomellakin pystyy pärjäämään, kun luo hyvän taktiikan. Remesaho ja Rönkkö kertovat, että itse ottelun lisäksi katsojat pääsevät näkemään myös pelaajien toiminnan pelin ääressä. Axel Vidjeskog. Axel Vidjeskogille Huuhkajat puolestaan on tuttu joukkue Fifasta, joten tuolla sektorilla etulyöntiasema on Jarolla. –?Historian ensimmäisestä virtuaalisesta derbystä ei tarvitse paineita ottaa, mutta ei sitä Jarolle ikinä halua hävitä. Remesaho kertoo, että lipunmyynti lähti vauhdikkaasti käyntiin. Kaverikseen Vidjeskog saa Emil Öhbergin, joka vei fanien äänestyksessä suvereenin voiton. Myös kannattajat ottivat idean heti omakseen. Harri Heiermann Normaalisti Emil Öhbergin tehtävänä on pysäyttää palloja, mutta virtuaaliderbyssä Öhberg nähdään kenttäpelaajan roolissa. KPV käynnistää äänestyksen toisesta pelaajasta lähiaikoina ja Heiermannin joukkuekaveri on tiedossa viimeistään viikonloppuna. –?Näin juttuja, että ainakin Norwich ja Barcelona olivat järjestäneet vastaavia pelejä. –?Olisihan se hienoa, jos Adam valikoituisi KPV:n toiseksi pelaajaksi, Axel tunnelmoi
Maajoukkue on valmistautunut siten, että toiminta pääsisi käyntiin heti, kun yleinen tilanne sen sallii. –?Tilanne ei ole harjoittelemisen kannalta hyvä, mutta naisten maajoukkueen viime vuosien ohjelmassa on ollut joka vuosi pitkä, 4–5 viikon tauko keskellä kesää. – Elinvoimainen seuratoiminta on suomalaisen liikunnan ja urheilun kivijalka. Pandemian aiheuttama poikkeustila uhkaa erityisesti urheiluseuratoimintaa, jonka menetykset ovat yli 40 miljoonaa euroa. klo. Isossakyrössä maaliskuun 30. 2140m, 1. Pandemialla merkittävät vaikutukset liikuntaan Myös Olympiakomitea käynnistää yt-neuvottelut lomautuksista LONTOO (STT) Perinteinen Wimbledonin tennisturnaus perutaan tältä vuodelta, turnausjärjestäjät kertovat. palk. Turnaus piti pelata kesä-heinäkuussa, mutta koronaviruspandemian myötä järjestäjät joutuvat perumaan turnauksen. –?Tätä joukkuetta rakennettaessa vuosien varrella olemme koko ajan miettineet sitä, että nuoret potentiaaliset pelaajat voisivat nousta pikkuhiljaa maajoukkueen runkopelaajiksi. Siinä olemme tehneet omatoimiharjoittelua ja se on onnistunut useimmilla pelaajilla hyvin. Olympiakomitean jäsenilleen ja sidosryhmilleen toteuttaman kyselyn mukaan koronaviruspandemian aiheuttamat taloudelliset menetykset liikunnalle ja urheilulle ovat vähintään 81 miljoonaa euroa. Oikeat numerot: 2, 4, 5, 8, 12, 15, 16, 20, 23, 24, 25, 33, 36, 37, 42, 58, 62, 63, 64, 67 Kunkkunumero: 67 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 2, 4, 7, 8, 11, 12, 17, 23, 30, 34, 36, 41, 47, 48, 49, 50, 54, 57, 62, 68 Kunkkunumero: 7 2 Ravit Sundbyholm: 2640m, 1. palk. Kokeneet pelaajat muodostavat joukkueen rungon ja siirtävät harjoittelukulttuuria ja tekemisen mallia nuoremmille pelureille. 16.00. Urheileminen, kilpaileminen ja lentopallon pelaaminen jatkuu, Kangasniemi sanoo Lentopalloliiton tiedotteessa. Porukassa on kokemusta niin Mestarien liigasta kuin kansainvälisistä peleistä. –?Haastavat ajat ovat käsillä myös urheilussa. 23.4. Yli 10 000 seurassa liikkuu ja urheilee yli 1,1 miljoonaa suomalaista. Kesän suunnitelmat ehdittiin jo virittämään valmiiksi, kunnes korona puuttui peliin. Lohkon muut maat ovat Slovakia, Montenegro ja Kosovo. Sitä ennen olisi kuitenkin kiva päästä perustyön äärelle paikkaan, jossa kehittyminen tapahtuu, eli reenisalille, Kangasniemi pohtii. Heitä on tässä ryhmässä nyt kymmenkunta ja heille halutaan tarjota mahdollisuus kehittyä ja näyttää osaamistaan. 30?000kr, 1) Radetzky/Magnus A Djuse (valmentaja Mattias Djuse) 16,9. Laitapelaajat: Noora Kosonen, Gentm Belgia, 78, Salla Karhu, LiigaPloki, 75, Suvi Kokkonen, Hämeenlinnan Lentopallokerho, 63, Hilkka Hujanen, Puijo Wolley, 2, Saara Holm, Oriveden Ponnistus, 0, Viivi Pyhäjärvi, WoVo Rovaniemi, 0, Riikka Valkonen, Oulun Kisko, 0. Terveys on ihmiselle melko tärkeä asia, minkä varmasti jokainen on viime viikkojen aikana tajunnut. Legendaarinen ruohokenttäturnaus on viimeksi jäänyt pelaamatta 2. Siihen saakka fysiikkavalmentajat ovat ohjelmoineet pelaajille omatoimista harjoittelua. NYT NIMETYSSÄ maajoukkueessa noin puolet on tuttuja nimiä viimeisien vuosien joukkueista. Katso lisätiedot ja metsäarvio osoitteesta www.metsäkaupat.fi./ Puh. Olympiakomitean hallitus päätti käynnistää poikkeustilanteen aiheuttamasta työn vähenemisestä ja taloudellisista menetyksistä johtuvat koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut mahdollisista lomautustarpeista. 0400 560 122 MA-PE 07.30-16.30 LA-SU SOPIMUKSEN MUKAAN WWW.KOKKOLANAUTOFIKSAUS.FI Oy / Kokkolan autofiksaus Seuraa meitä Facebookissa: 699 € Heti varastosta! Tilaa heti! 02 2590 200 ILMALÄMPÖPUMPPU Skyworth 09 Wifi inverter JÄTTIPAKETTI 20-80m2 Erä pumppuja VAIN 399 €. Kokouksessa käsitellään pankin hallituksen esittämä sääntömuutos, jonka sisältö on seuraava: Muutetaan osuuskunnan sääntöjen 14.5 § siten, että hallitus voi kutsuessaan osuuskunnan kokouksen koolle päättää mahdollisuudesta osallistua kokoukseen postin, tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla. Olympiakomitea tukee lajiliittoja seurakenttää viestinnällä, neuvonnalla ja ohjeistuksilla pandemian aiheuttamien poikkeusolosuhteiden ja niiden seurauksien minimoimiseksi. Keskipelaajat: Daniela Öhman, LiigaPloki, 74, Michaela Madsen, Hämeenlinnan Lentopallokerho, 48, Anna Czakan, LP Viesti, 15, Karoliina Friberg, Hämeenlinnan Lentopallokerho, 0, Nea Haatainen, LP Viesti, 0, Ella Autere, Puijo Wolley, 0, Jessika Mursula, Kuortane, 0. Toteutuessaan lomautukset olisivat kestoltaan enintään 60 päivää. Sen päivän jälkeen moni asia voi olla hiukan toisin, mutta varmaa on se, että urheilijat ja valmentajat palaavat salille. Jonain päivänä kuitenkin korona väistyy, mutta urheilu pysyy. palk. 25?000kr, 1) Gorgeous Eagle/Mattias Djuse 17,2. Järjestääksemme kokouksen mahdollisimman turvallisesti pyydämme kokoukseen osallistuvia ilmoittautumaan viimeistään 9.4.2020 puhelimitse numeroon 020 700 7400. Palveluhakemisto 1 Tuulilasit • Vahaukset • Pesut • Kiillotukset KOKKOLAN AUTOFIKSAUS INDOLANTIE 23 67600 KOKKOLA PUH. 13 ha Myydään tarjousten perusteella metsä/peltotila ja mökki Venetjoen varressa. Muutoksen tarkoituksena on tarjota jäsenistölle turvallinen tapa osallistua myöhemmin pidettävään varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen, jossa käsitellään julkistettu sulautumissuunnitelma sekä varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle kuuluvat asiat. Hyvin hoidettua metsää 10,9 ha sekä tukikelpoista peltoa 2,26 ha. Joukkueenjohtaja Mariliisa Salmi, päävalmentaja Tapio Kangasniemi, apuvalmentaja Kasper Vuorinen, apuvalmentaja/analyysit Aapo Rantanen. Lentisnaisilla haastavat ajat EM-karsintoihin valmistautuva naisten maajoukkue harjoittelee tällä hetkellä omatoimisesti. 40?000kr, 1) Magical Princess/Jorma Kontio (Pekka Korpi) 16,3a. Emme voi antaa poikkeustilanteen tuhota tämän elinvoimaisen seurakentän toimintaedellytyksiä. Hakkurit: Piia Kosonen, Dresden, Saksa, 77, Ronja Heikkiniemi, LP Kangasala, 44, Yasmine Madsen, LiigaPloki, 32, Iina Andrikopoulou, LP-Vampula, 0. Päävalmentaja Tapio Kangasniemi on nimennyt 28 pelaajan ryhmän, mutta maajoukkueen leirityksen aloittaminen on koronavirusepidemian takia vielä suuri kysymysmerkki. –?Olen seurannut tarkasti Mestaruusliigaa kauden aikana ja on ollut hieno nähdä muun muassa Viivi Pyhäjärven, Saara Holmin, Neea Haataisen, Ella Autereen ja Emilia Joensalon läpimurtoa pelaaviin kokoonpanoihin. 2 Lentopallo Helsinki: Naisten maajoukkueryhmä 2020: Passarit: Kaisa Alanko, Nantes, Ranska, 101 maaottelua, Katja Kylmäaho, Hämeenlinnan Lentopallokerho, 44, Mila Viljanen, LP-Vampula, 0, Roosa Rautio, Tulsa, USA, 0. Kokoukset 1 Myytävänä 1 KOKOUSKUTSU Kyrönmaan Osuuspankki www.poppankki.fi/kyronmaa Kyrönmaan Osuuspankin jäsenet kutsutaan osuuskunnan ylimääräiseen kokoukseen, joka pidetään 14.4.2020 kello 19.00 alkaen pankin pääkonttorin kokoustiloissa osoitteessa Lukkarinmäentie 2, 61500 Isokyrö. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A23 Pihakantojen poistoa siististi jyrsimellä! IC Q C 20 20 -2 02 2 Testaamme painolaatua METSÄTILA METSÄTILA METSÄTILA Halsua n. – Olen erittäin iloinen jäsenistömme vahvasta yhteisöllisyydestä. 040 578 9424/Timo Jos mietit tilasi myyntiä niin kysy varmasti edullinen välitystarjous. viim. Liberot: Roosa Koskelo, Stuttgart, Saksa, 48, Tiiamari Sievänen, LP Kangasala, 44, Emilia Joensalo, LP-Vampula, 0, Netta Laaksonen, LP Viesti, 0. Tässä vaikeassakin tilanteessa on pidetty esillä liikunnan ja urheilun tärkeyttä. Päiväarvonta. Koronavirus vei myös Wimbledonin. maailmansodan aikaan. Lentopallo Päävalmentaja Tapio Kangasniemi nimesi ison maajoukkueryhmän SUOMEN LENTOPALLOLIITTO 2 Rahapelit Keno Keskiviikko 1.4. HELSINKI Olympiakomitean hallitus käsitteli ylimääräisessä kokouksessaan koronaviruspandemian toiminnallisia ja taloudellisia vaikutuksia liikuntaan ja urheiluun. Kilpailullisesti tietenkin syksyn EM-karsinnat ovat ykköstavoite. Tarj. Lohkon kaksi parasta maata ottaa paikan syksyn 2021 EM-kisoihin. Myös 1-sarja on ollut tiukasti tarkkailussa, koska siellä pelaa melkoinen joukko suomalaisia pelureita, Kangasniemi kertoo. päivänä 2020 Hallitus Kiinteistöt 1 HELSINKI Suomen naisten lentopallomaajoukkue lähtee haastavasta tilanteesta valmistautumaan kohti elo–syyskuun EM-karsintoja. Liikuntaja urheiluyhteisö on vedonnut urheiluministeriin ja esittänyt hätäapupaketin rakentamista, Olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallio toteaa tiedotteessa. 2140m, 1
Savelan mukaan kymmenen hengen kokoontumisrajoitus ei koske oikeudenkäyntejä, mutta useamman hengen pakkautuminen useaksi tunniksi samaan huoneeseen olisi suuri riski. OULUN käräjäoikeudessa käsitellään istuntokäsittelyä edellyttävät kiireelliset rikosasiat, joissa on tiukat päivämäärät. Kokkolassa istutaan välttämättä käsiteltävät rikosasiat, kuten asiat, joissa syytetty on matkustuskiellossa, tai vangittu ja pakkokeinoasiat sekä eräät muut rikosasiat, joihin liittyy välttämättömyystai kiireellisyysperuste. Virallisia avajaisia vietetään myöhemmin. –?Vireillä olevista jutuista noin tuhat on sellaisia, jotka vaativat istuntokäsittelyä. –?Asioiden käsittely asianosaisen näkökulmasta viivästyy, ja se on huono asia, kun on muutenkin ruuhkaa, Oulasmaa sanoo. Rikosja riita-asioissa voidaan näin usein menetellä, jos osapuolet suostuvat siihen. Pääkäsittelyt siviiliasioissa eli istunnot, joissa asianosaiset ovat velvollisia olemaan henkilökohtaisesti paikalla siirtyvät tulevan syksyn puolelle, ellei joissain poikkeustapauksissa voida pääkäsittelyä toimittaa käyttäen teknisiä tiedonvälitystapoja. Myös istutaan sellaiset rikosasiat, jotka vaativat istuntoa mutta jotka pystytään ratkaisemaan vastaajan poissaolosta huolimatta, eivätkä edellytä muidenkaan asianosaisten tai todistajien henkilökohtaista läsnäoloa. –?Siivousta on tehostettu ja asiakkaille on tarjolla käsidesiä. Käräjätuomareille se on tuttu työtapa, ja nyt myös käräjäsihteereitäkin Satojen juttujen käsittely viivästyy Pohjanmaan käräjäoikeuden Kokkolan osasto työskentelee suljettujen ovien takana. TEKNISET apuvälineet kuten videoyhteydet, puhelinneuvottelu ja sähköposti ovat nyt yhteydenpitovälineitä. Oulun käräjäoikeudessa on peruttu istunnon huhtikuun loppuun saakka. Suomessa vallitseva poikkeustila on otettu huomioon myymälässä. Uusi Topi-kauppias on kokenut kalustesuunnittelija. Käräjäoikeuden lisäksi myös hovioikeuden istuntoja on peruutettu. Usein kuitenkin käy niin, ettei istunnon pitäminen onnistu, sillä kaikilla asianosaisilla ei ole laitteita, joilla osallistua istuntoon, Oulasmaa sanoo. Kela aloitti Kokkolan Topimyymälän kauppiaana. Erkki Seppä Pohjanmaan käräjäoikeuden Kokkolan osaston johtaja, käräjätuomari on ollut etätöissä, Seppä sanoo. Osa saadaan etäyhteyksien kautta hoidettua, mutta osa lykkääntyy siihen saakka kunnes tilanne on parempi, sanoo laamanni Antti Savela. Kansliassa käsiteltävät asiat kuten esimerkiksi avioeroa, pesänjakajan määräämistä ja riidattomia lastenhuoltoa koskevia asioita käsitellään normaalisti. –?Siinä ajassa peruuntuu ja lykkääntyy satoja juttuja. JUKKA LEHOJÄRVI ” Meistä on etätöissä yli puolet ja teemme sitä vuorotellen. Käräjäoikeuksissa istutaan vain kiireelliset rikosja pakkokeinoasiat. Noin kolmasosa rikosasioista on sellaisia, että ne käsitellään kirjallisesti. –?Kaikki muut istuntoon menevät rikosasiat, joissa asianomaiset velvoitetaan saapumaan henkilökohtaisesti istuntoon, niiden pääkäsittely siirtyy kesän yli syksyyn sillä oletuksella, että pandemia sallii istuntojen toimittamisen, Seppä sanoo. Osa rikosasioista voidaan käsitellä kirjallisesti, mutta istuntoon menevistä pääkäsittelyistä suurin osa siirtyy syksyyn saakka sekä rikosettä siviiliasioissa. Voin sopia myös suunnittelutapaamisen myös etänä, jolloin suunnittelu onnistuu vaikka kotisohvalta, kertoo Petra Kela. On arvioitu, että syksyllä tilanne normalisoituu ja työruuhkaa päästään purkamaan. Ne pystytään Sepän mukaan käsittelemään normaaliin tahtiin. –?Istuntokäsittelyjä voidaan pitää, jos se onnistuu etäyhteyksillä. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa A24 PÄIVÄN AUTO! Heinolankaari 1, Kokkola PUH. –?Työtä siirtyy huomattavan paljon tulevaisuuteen. Osaston johtajan käräjätuomari Erkki Sepän mukaan etätöissä ollaan vuorotellen ja tämä koskee myös käräjäsihteereitä. Käräjäoikeuden kanslian ovet Kokkolassa on suljettu, mutta asiakirjoja voi lähettää sähköpostitse ja postitse tai jättää postilaatikkoon, joka sijaitsee kanslian oven ulkopuolella. Koronatilanteesta huolimatta monia asioita saadaan eteenpäin, sillä rikosasioistakin lähes puolet voidaan käsitellä kirjallisesti. Myymälä on saanut kalustesuunnittelija Petra Kelasta uuden kauppiaan, ja uusi liiketila on juuuri avattu. –?Meistä on etätöissä yli puolet ja teemme sitä vuorotellen. Sitten kun tilanne selkiintyy, juttuja aletaan heti käsittelemään, kun se on terveellistä ja mahdollista, Savela sanoo. Topi-myymälä sijaitsee Heinolankaari 8:ssa. Käräjäoikeudessa istutaan vain välttämättömät kiireelliset rikosasiat ja eräät kiireelliset siviiliasiat. Pohjanmaan käräjäoikeuden Kokkolan osaston johtaja käräjätuomari Erkki Seppä arvioi, että jopa satojen juttujen käsittely viivästyy. Tämä tapahtuu, jos asianosaiset siihen suostuvat ja istunnossa noudatetaan annettuja varo-ohjeita. Videoyhteyksiä voidaan käyttää myös niissä istunnoissa, jotka vielä järjestetään. Tilanne on todella poikkeuksellinen. Hän työskenteli aikaisemmin Tampereen Topilla suunnittelijana nelisen vuotta, kunnes avautui mahdollisuus ryhtyä kauppiaaksi. Sovittelumenettelyt ja suulliset valmisteluistunnot voidaan toimittaa puheenjohtajan harkinnan mukaan esimerkiksi tilanteessa, jossa yhteydenpito istuntoon voidaan järjestää videolinkkiä tai puhelinyhteyttä käyttäen. Käräjäoikeudessa on vireillä noin 8?000 juttua, joista 7?000 voidaan käsitellä kokonaan kirjallisessa käsittelyssä ilman istunnon järjestämistä. YLIVIESKASSA aluesyyttäjä Petri Oulasmaalta on peruuntunut monta istuntopäivää. –?Jonkin verran istuntoja voidaan pitää etänä, jos syyttäjä voi osallistua etänä. Peruuntuneille istunnoille ei ole määrätty uutta käsittelypäivää. -19 0tkm, neliveto, AllGrip, 17” kevytmetallivanteet, ajotietokone, ajovakauden hallintajärjestelmä Ratkaisu sivun B5 ristikkoon Päivi Savela Koronaepidemia rajoittaa käräjäoikeuksien istuntoja. MYÖS SIVIILIASIOIDEN eli riitaja hakemusasioiden käsittelyyn koronatilanne vaikuttaa. KOKKOLA Topi-Keittiöiden Kokkolan myymälä on kokenut uudistuksia. 020 757 1250 www.mb-mobile.fi 24.990 E SUZUKI VITARA 112 BOOSTERJET 4WD GL+ Aut. –??Emme voi velvoittaa ihmisiä tulemaan istuntoon henkilökohtaisesti sakon uhalla, kun emme tiedä, mikä on heidän tilanne ja miten voimme suojata heitä tai omaa henkilökuntaa tartuntavaaralta, Seppä sanoo
Halkokarin itäpuoli on kasvanut niin vauhdilla, että Kaanaanmaan ja Vikån pientaloalueella autoillessa tarvitsee jo karttaa. Eikä siinä vielä kaikki. Rakentamatonkin metsä luo brändiä KOLUMNI Jouni Nikula jouni.nikula@kpk.fi Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Kasvua on vielä luvassa vajaa kilometri kohti Trullevin nokkaa. Partion vapaaehtoistyöhön vuosittain käytetty tuntimäärä vastaa yli 1800 kokopäivätoimisen nuorisotyöntekijän työpanosta. Harrastukset ovat tehokas ja yhteiskunnan kannalta edullinen keino ehkäistä nuorten syrjäytymistä. Onneksi seuraava vuosikymmen toi oivalluksen kulttuurihistoriallisesta arvosta. Tapaninpäivältä tuntuu siksi, koska ilmassa on uudenlaista rauhaa. TOIVEENI sisältää pelon. Valmentautujat kokevat palvelun niin tärkeäksi, että ovat mukana vapaaehtoispohjalta. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Työpajat pystyisivät tarjoamaan yksilöllistä ohjausta ja yhteisöllistä ryhmävalmennusta verkkovälitteisti. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Nykyisessä mallissa eri harrastusten järjestäjiä on paljon, mutta kukaan ei tunnu katsovan asiaa lapsen ja nuoren näkökulmasta. V iime viikkoina Kokkolan puistoissa ja ulkoilureiteillä on näyttänyt siltä kuin tapaninpäivä jatkuisi ikuisesti. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 Torstai 2. Samaan aikaan Kokkolan Neristanin vanhat puutalot aiottiin korvata uudenaikaisilla kerrostaloilla. Kun harrastustoimintaa järjestävät vapaaehtoiset, se on yhteiskunnalle edullinen tapa saada matalan kynnyksen harrastustoimintaa, jossa harrastusmaksut ovat maltillisia. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Kaupunki, jonka keskustasta pääsee polkuja pitkin liki koskemattomiin metsiköihin, on tulevaisuuden mielikuvavoittaja. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Metsälammella äiti vahti kaunoluistelevia lapsiaan. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Samanlaista keskustelua ei vielä käydä metsäluonnon arvosta kaupunkien reunoilla. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Työpajatoimijat ovat erityisen huolissaan niistä valmentautujista, joilla on haasteita arjessa selviytymisessään. Palveluiden päättäminen kohdentuu heikoimmassa asemassa oleviin ja vaikeuttaa entisestään heidän tilannettaan. Työpajatoimintaan osallistuu vuosittain yli 27 000 valmentautujaa, ja nyt merkittävä osa heistä on jäänyt ilman palveluita. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Erityisesti kolmannella sektorilla palveluostojen päättymisen seurauksia voivat olla myös irtisanomiset ja konkurssit. Herttaliisa Tuure toiminnanjohtaja Reetta Pietikäinen asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Palveluiden keskeyttäminen lisää syrjäytymistä Partiolaiset ovat seuranneet aktiivisesti harrastamisen Suomen mallin valmistelua, jonka tulisi olla valmis kevään kehysriiheen mennessä. Ministeriöiden (STM ja TEM) tulee pikaisesti laatia valtakunnallinen ohjeistus palveluiden verkkovälitteisen toteuttamisen mahdollisuuksista. Sundskogenin avokallioiden lakipisteet turvataan, mutta paljon hienoa metsäja retkeilymaisemaa menetetään. Jotain on kuitenkin oivallettu. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Lähetä viesti numeroon 13525. TE-toimistot ja kunnat ovat poikkeustilan aikana keskeyttäneet kokonaan monia työttömille tarjottavia palveluita, kuten kuntouttavan työtoiminnan ja työkokeilun. Hyvää tonttimaata tarvitaan jatkossakin. On aivan ensiarvoisen tärkeää, että lapset ja nuoret otetaan mukaan tähän keskusteluun. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. HUHTIKUUTA 2020 Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry on Suomen suurin nuorisojärjestö. Mielestäni jokainen lapsi ja nuori ansaitsee itselleen myös jatkossa mieluisan harrastuksen ja ryhmän, johon kuulua. Maksuton ja matalan kynnyksen harrastustoiminta edellyttää myös kunnilta maksuttomia yhteiskäyttötiloja ja tukea harrastustoiminnan järjestämiseen. Paluu kotiin toimettomaksi voi olla rankka, ja mitä pidemmäksi tauko poikkeustilan jatkuessa venyy, sitä haasteellisemmaksi polku takaisin voi muodostua. Työpajatoiminta on tarjonnut valmentautujille merkityksellistä tekemistä ja psykososiaalista tukea. Muutoin hinta tulee olemaan korkea, niin inhimillisesti kuin yhteiskunnankin kannalta. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. 1960-luvulla Helsingin keskustaan hahmoteltiin kolossaalisia moottoritieliittymiä. Se on viisasta. Taloja rakennetaan etenkin tulevan Trullevintien noin puolentoista kilometrin katuosuuden itäpuolelle. Kokkolassakin ulkoilureittejä on turvattu ja turvataan fiksailemalla polkuja uusien asutusalueiden läpi. Nyt kun harrastustoiminta on siirtynyt etäjärjestelmien äärelle, on harrastusten tarpeellisuus ja merkitys lasten ja nuorten arjessa entisestään korostunut. Olennaista on, että haasteellisessa tilanteessa oleville tarjotaan heidän tarpeisiinsa vastaavaa tukea myös poikkeustilassa. Haukiskogenin avokalliolla kelopuiden katveessa tajusin löytäneeni ulos ennakkoluuloistani. Kävin Perhonjoen rannalla kääntymässä ja toivoin, että vauhdilla kasvaneen Vikån asutusalueen itäja pohjoispuolta ei koskaan rakennettaisi umpeen. Me teemme päivittäin tekoja lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Kun koulutehtävät ja suuri osa töistä tehdään ehkä liiankin tuttujen seinien sisäpuolella, sykettä ja sosiaalista virikettä haetaan ulkoilmasta. TE-toimisto ja kunnat eivät kuitenkaan ole tätä mahdollistaneet, vaan katkaisseet työpajoilla toteutettavia sopimuksia. Esimerkiksi Kaanaanmaan ja Vikån alueen rakentamisen lähtökohtana on ollut polkuverkoston säilyttäminen. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Ilman sopimusta he eivät kuitenkaan saa palveluihin kuuluvaa etuutta, ja tämä lisää heidän taloudellista epävarmuuttaan. Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Kokkola on tätäkin! Kalliolta polku laskeutui nevalle, jonne pikkupoikajoukko oli tullut luistelemaan pitkin peilijäisiä vesisuonia. Tunnelma on välillä kuin mustavalkokuvien Hollannista, jossa kaupunkilaiset parveilevat yllättäen jäätyneillä kanaaleilla. Tai en eksynyt, sillä tiesin tasan tarkkaan, että Lähden Hollihaan puistopoluilta, jatkan Lottelundin metsän läpi Roskarukalle, suuntaan Kaanaanmaantien yli ja sieltä asutusalueen läpi Trullevinniemen tyvipään luontoon. Pidän tärkeänä, että koordinaatiovastuu harrastamisesta on nimenomaan kunnalla. Useat työpajat pitävät tästä huolimatta yhteyttä valmentautujiinsa verkon ja somen kautta. Työpajatoimijat kuvaavat, että palvelujen päättyminen on jo nyt lisännyt asiakkaiden ahdistusta, talousongelmia ja päihteiden käyttöä. Kenelläkään ei tunnu olevan kiire minnekään. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Ilman sopimuksia ja rahoitusta yhä suurempaa osaa työpajojen työntekijöistä uhkaa lomautus. Tämän takia iloitsen, että koulupäivien yhteydessä toteutettavan harrastamisen mallissa ehdotetaan kuntiin harrastuskoordinaattoreita, joilla olisi kuva alueen harrastustarjonnan kokonaisuudesta sekä suora kontakti alueen lapsiin ja nuoriin. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Poikkeuksista päättää toimitus. Tuen ja ohjauksen tarve ei kuitenkaan ole kadonnut, päinvastoin. Pohjanmaan Partiolaisten alueella toimii 79 lippukuntaa joiden 1 350 yli 22-vuotiasta vapaaehtoista mahdollistaa 4 200 lapselle ja nuorelle oman mieluisan harrastuksen. Taneli Salonen, Pohjanmaan Partiolaisten piirihallituksen jäsen Lasten ja nuorten ääni kuuluviin harrastuskeskustelussa. Sitä saadaan metsistä, Vikån alueen pohjoispuolelta. Tämän oudon ajan keskellä eksyin Trullevin ulkoilureitille. Me tarvitsemme lisää aikuisia sanomaan nuorille ja erilaiselle nuorten toiminnalle “kyllä onnistuu” sen sijaan että toteamme “ei, liian hankalaa”. Tällä hetkellä asiakkaiden tilanne ei ole alueellisesti yhdenvertainen, kun ristiriitaisia ohjeita tulkitaan eri tavoin. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601
PIKKUJUTTU... LASTEN SIVU TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa B2 Numerolukko 14/20/A Num ero luk on rat kai sul aus e: Loi va muu ttu i Äkk ijy rkä ksi . KEKSI KUVASTA AUTA HIIRTÄ LÖYTÄMÄÄN REITTI KAIKKIEN NÄIDEN KISSOJEN OHI NIIN ETTEI SE JÄÄ KIINNI. VAS TAU S: REI TTI B. JA YKS KAKS OLET SAANUT ESIIN LINNUN JONKA VOIT VÄRITTÄÄ. RAT KA ISU : NRO 4. YKSI NÄISTÄ KOIRISTA ON ERILAINEN KUIN MUUT TIETYLLÄ TAVALLA, MIKÄ NÄISTÄ . TT. KEKSI KUVASTA YHDISTÄ PISTEET 1 32. SISÄÄN KEKSI KUVASTA MIKÄ REITTI PALOMIEHEN ON VALITTAVA, ETTÄ HÄN PÄÄSEE HELIKOPTERIN LUO. (O IKE A TAK ATA SSU EI NÄY KO KO NA AN )
23: 1-2 Äitiä, mummua ja isomummua muistaen Virpi ja Pertti Urpo ja Päivi Linda ja Jonathan Sisko ja Jouko Satu, Daniel ja Ella Miia Jyrki ja Mervi Sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 28.3.2020 Holminiemen hautausmaalla läheisten läsnä ollessa. Tiistaina tuli lunta ja tuiskutti sen verran, että pidin välipäivän puutouhuista, Vesisenaho kertoo poikkeuksellisesta ratkaisustaan. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Kaipaamaan jäivät poika perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Piristystä puhdetöistä Polttopuutyö on veteliläisen Erkki Vesisenahon ajanvietettä. 11.3.2020 Herra on minun paimeneni ei minulta mitään puutu. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen, veljet perheineen, sisko perheineen, sukulaiset ja ystävät.. 1.Kor. Niin ei ole käynyt Vetelissä Pulkkisen kylällä asuvalle Erkki Vesisenaholle. Tukipuita on syytä käyttää, kun rakennelma nousee kohti harjakorkeutta. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. Harvassa ovat ne päivät, jolloin Vesisenaho ei tee polttopuita tai käy metsäpalstallaan. Vähitellen etenevä latominen ei aiheuta sen suurempia kommervenkkejä konkarille. – Ei se minua ole hidastanut. Kerran viikossa olen käynyt kaupassa. Jos Alajärvelle hirrenheittoon meinaa mennä kesällä, on sitä varten kuntoiltava, Vesisenaho murjaisee. Jokitalo s. Lämmin kiitos osanotosta. Minulla ei ole ollut puuhommien lisäksi muita ajanvietteitä, vaan olen ollut puuhommien päällä koko ajan. Polttopuupuuhat pitävät veteliläisen Erkki Vesisenahon mielen ja kehon virkeinä koronavirustilanteen keskellä. Kuolleet 1 Kokkolan Hautakivipalvelu Oy Kivipäivät 30.3.-4.4. klo 10-16 Laajalahdentie 22 0400-594600 • 0400-560804 • 040-7328890 toni@hautakivipalvelu.fi • kenneth@hautakivipalvelu.fi www.hautakivipalvelu.fi HAUTAKIVIVEISTÄMÖ KOKKOLASSA Hautakivet erikoishinnoin myyntipisteessämme sekä sähköisesti ja puhelimitse Halutessanne voimme sopia tapaamisajan! Näyttelytiloissamme Laajalahdentie 22 voitte käydä tutustumassa hautakivimallistoon itsenäisesti klo 6-21.00 Yhteydenotot myös sähköpostitse, whatsapp sekä puhelimitse Rakkaamme Pirkko Inkeri LÖFBACKA o.s. Virkkala s. Nytkin vähän meinasi romahtaa nurkista, Vesisenaho tietää. Hän oli syntynyt 17.5.1940 Toholammilla. Sauvat käteen ja kävelemään, jos ei muuten. Puhelimessa voi keskustella koronavirusepidemian aiheuttamista huolista ja murheista. 13:8 Ei kipua tunne Taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. Pilkkominen ja latominen olivat tammikuun mittainen urakka. Olen pieninyt polttopuut etelän puolelle, jotta ne kuivuvat äkkiä. Syksyllä sitten saa puut sisälle. Lämmin kiitos K-PKS:n syöpäosastolle, Himangan kotisairaanhoidolle ja laboratorion Raijalle, Kalajoen vuodeosastolle ja muille hoitoon osallistuneille. PÄIVYRI TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa B3 Hautakivet 1 Rakkaamme Marja-Leena MURTONIEMI o.s. Lämmin kiitos äitiämme hoitaneille ja suruumme osaaottaneille. Matti Puumalainen Reisjärvinen Matti Johannes Puumalainen kuoli 27.3.2020 Keski-PohjanAlavieskalainen Raili Emilia Somero siunattiin Koissuon hautausmaalla 1.4.2020. Puhdetyönä vetreä eläkeläinen on latonut polttopuita kolmen ladon päähän peltikattolipan alle. – Se (polttopuiden teko) on samalla kuntoilemista eli hyötyliikuntaa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Riitta Valtokari. Punainen Risti ja sen yhteistyökumppanit ovat havainneet keskusteluavun tarpeen. Simo siunataan lähiomaisten kesken koronavirusepidemian takia. – Jos ei pistä tukipuita, puukasa kippaa herkästi. Miten Vesisenaho on kokenut tilanteen. IKÄIHMISIÄ ON kehotettu välttämään liikkumista ja lähikontakteja. Muistotilaisuus pidetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. 1.12.1952 Himangalla sai kutsun Taivaan kotiin 19.3.2020 Kalajoen vuodeosastolla Sanomattomasti kaivaten ja kaikesta kiittäen Anna-Maija Sisarukset Pirkko, Aino, Eero, Lasse, Mikko, Leena ja Seppo perheineen Risto Saija, Eila ja Heikki perheineen muut sukulaiset ja ystävät Rakkaus ei koskaan katoa. Kyyti loppuu äkkiä, jos ruvetaan istuskelemaan. Soittajille vastaavat koulutetut henkisen tuen vapaaehtoiset maanantaista perjantaihin kello 9-21 numerossa 0800 100 200. 3.4.1927 Kaustinen k. Koronavirusepidemian takia elämme fyysisen etäisyyden aikakautta, jolloin ajanvietteistä voi olla pulaa. Hän saa päiviinsä sisältöä puutöistä. Ps. 17.3.2020 Kannus tk Rakkaudella kaivaten Veikko veli perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 27.3.2020. Lämmin kiitos myös esirukouksista, rinnalla kulkemisesta ja muistamisista. Joka talvi tulee tehtyä sitä hommaa. Hän oli syntynyt 28.8.1937 Uukuniemellä. LUKIJAN KUVA Päivi Savela Suomen Punainen Risti avasi eilen auttavan puhelimen, joka on soittajalle maksuton. HAUTAUKSIA Vili Ruuska VETELI Mitä sitä tekisi vapaa-aikana, kun palveluntarjoajat ovat pistäneet putiikkinsa kiinni. Punainen Risti avasi auttavan puhelimen maan keskussairaalassa. KUOLLEITA Kaisa Salonen Toholampilainen Kaisa Tellervo Salonen nukkui pois 31.3.2020 Kannuksen terveyskeskuksen vuodeosastolla. Rakkaamme Simo Jaakko Olavi PAHKALA s. – Siinä oli 17 kiintomottia – melkein nuppikuorman verran. – Ihan vasta kävin leppiä sahaamassa. Pyörällä sitten, kun kelit sallivat, toimelias Vesisenaho vinkkaa. 8.4.1948 Sievi k. – Juttuhan on semmoinen, että liikettä pitää olla joka päivä
Siinä ajassa pitää kertoa myös seuraavasta ohjelmasta. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Juontopätkien lyhyydestä huolimatta Erkki Mäkisen mielestä televisio tulee tutummaksi ja alueen matkailumaine kasvaa. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. – Kun kuulin tästä olin innoissani. – Suomi on sen verran laaja maa, että meillä on melkein runsaudenpulaa kohteista. Arvo Salon Mustalaisoperetin ensi-ilta on Ykspihlajan Näyttämöllä sunnuntaina. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. KOVIN paljon keskipohjalaisuutta ei ehditä mainostaa, sillä ohjelmien väliset tauot kestävät vain muutaman kymmenen sekuntia. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Tuli vaivautunut olo. 43:5 1 1 Nimipäivä tänään: Pellervo (suom.), Viggo, Vidar (ruots.), Tiitus, Tito, Viljo (ort.). Sen lisäksi, että minä haen kontakteja, useat kulttuurihenkilöt ottavat minuun yhteyttä. Hänen mukaansa kuvauksissa käytetään aina samalta seudulta olevia juontajia. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa B4 Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet minussa niin levoton. Klikkaa luo tunnukset. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00– 16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@kpk.fi ASIAKASPALVELU Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 8-16. Alun perin Mustalaisoperettiin kuuluu Tapio Lipposen musiikki, mutta koska pyynnöistä huolimatta ei saatu partituuria kyllin nopeasti käytettäväksi, säesti Heimo Anttiroiko musiikin. Minä kirjoitan tekstit ja Erkki miettii kuvattavat taustat niiden pohjalta. Mutta vaikka rungot suunnitellaankin valmiiksi, lopullinen juonto maalataan vasta paikan päällä, Anna-Liisa Tilus paljastaa. TÄLLÄ kertaa kuvausryhmän apuna on freelancekuuluttaja Anna-Liisa Tilus, joka on tehnyt aiemminkin yhteistyötä Mäkisen kanssa. Mustalaisoperetti Ykspihlajassa Hanne Yli-Parkas HIMANKA Keskipohjalaisten kannattaa katsella pääsiäisen aikaan tiiviisti televisiota, sillä silloin valtakunnallisella kanavalla näkyy tuttuja seutuja tavallista enemmän. Tarkoituksena olisi tarjota katsojille jotain erilaista sen tyypillisen studiokuvan tilalle. – Olimme esimerkiksi Kallassa moottorikelkkasafarilla ja Kokkolassa kävimme Kaarlelassa Kirkonmäellä. Mustalaisoperetti ei ole yhtä julistava kuin Lapualaisooppera vaan viihteellinen, kertoo ohjaaja Hannu Wegelius. Nyt saan markkinoida omia kotikontujani. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. Kuuluisikohan tämä tyypilliseen keskipohjalaiseen luonteeseen, Anna-Liisa Tilus hymyilee. Mustalaisoperettia on tätä ennen esitetty vain Kuopiossa, missä se osallistui menestyksellisesti näytelmäkilpailuihin toissa vuonna. Orkesteri on 6-miehinen. TV1:n kuvaajan ja ohjaajan Erkki Mäkisen mukaan kanava on kuvannut eri juhlapyhien juontoja etukäteen jo kahdeksan vuotta. -Ps. Ohjaus on Hannu Wegeliuksen, apulaisohjaaja Veijo Hirvikoski, musiikki Heimo Anttiroiko. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. Kappaleita on sitten käyty läpi niin monta kertaa muunnellen, että ne ovat miellyttäneet kaikkia. Moni hanke on vielä toteuttamatta, Mäkinen harmittelee. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. Ylen TV1:n ryhmä kuvasi perjantaina ja lauantaina pääsiäispäivien ohjelmien juonnot Himangalla, Kalajoella ja Kokkolassa Anna-Liisa Tiluksen avustuksella. – Teemme kuvaussuunnitelmat yhdessä. Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. Samalla minulle tuli jännä tunne. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. Kuten muistettaneen Lakanaosaketta ei jostain syystä saatu esityskuntoon. Samalla saamme paremmin kontaktia paikallisiin, Mäkinen selvittää. – Vaikka olen ylpeä Keski-Pohjanmaasta, ujostelin selitellä tuttuja seutuja. Otamme mielihyvin vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Mäkisen mielestä paikallinen juontaja on aito, ja hänen kotiseututuntemuksensa auttaa työn suunnittelussa. Anna-Liisa Tilus ja TV1 kuvaavat maakunnassa. Lähetä meille juttuvinkkisi! Keskipohjanmaa-lehti: toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. AIKAISEMPIA kuvauspaikkoja on ollut muun muassa Lappi, Kainuu ja Etelä-Suomi, nyt kohteeksi valittiin Keski-Pohjanmaa. Kun Kuopion yksinoikeus näytelmään lakkasi, Ykspihlajan Näyttämön väki ryhtyi hankkimaan esitysoikeuksia viime keväisen Lakanosakkeen harjoitusten yhteydessä. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. Asenna sovellus ja avaa se. VAIKKA erilaiset juhlapäivien juonnot ovat muodostuneet TV1:lle jo perinteeksi, Erkki Mäkisen mukaan Suomea ei ole kuitenkaan kierretty loppuun
RISTIKKO TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa B5 Ristikon ratkaisu löytyy sivulta A24
Sitruunamunat Kahdeksalle 8 suklaamunaa sitruunavaahto: 2 dl vispikermaa 1 dl rahkaa 1 rkl vaniljasokeria 2 tl sitruunamehua ½ sitruunan kuori raastettuna Lisäksi suklaarakeita koristeluun Laita suklaamunat hyvissä ajoin kylmenemään jääkaappiin. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita sitruunan kuoriraaste sekä 2 ruokalusikallista mehua kukkakaali-couscousin joukkoon. Kauhan kuopassa pottu pysyy paikoillaan eikä veitsi pääse uppoamaan pohjaan asti. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Viileitä munia on helpompi käsitellä kuin huoneenlämpöisiä. Tarjoile harissa-jogurttikastikkeen kanssa. Raikkaalla sitruunavaahdolla täytetyt suklaamunat ovat juuri sopivankokoinen herkkupala. Leikkaa kukinnot pienemmiksi palasiksi ja pyöräytä tehosekoittimessa muruiksi. Salaatteja voi tehdä kerralla isommankin setin, sillä esimerkiksi belugalinssisalaatin maku vain paranee, kun se saa maustua päivän tai kaksi jääkaapissa. ?. Leikkaa aprikoosit pieniksi kuutioiksi. Huuhtele linssit ja keitä 20–25 minuuttia. Ota salaatit jääkaapista pöydälle hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Nosta pannu liedeltä. Hienonna korianteri, lehtipersilja ja minttu. Halloumi-belugalinssisalaatti Neljälle lisukkeeksi 200 g halloumia 1 1/2 dl belugalinssejä 1 salottisipuli ¼ kurkku 1 dl taateleita hienonnettuna nippu korianteria nippu lehtipersiljaa nippu minttua kastike: 2 rkl sitruunamehua 3 rkl oliiviöljyä 3/4 tl suolaa mustapippuria Leikkaa halloumi siivuiksi ja paista öljyssä paistinpannulla rapeiksi molemmilta puolilta. Kukkakaali-couscous Neljälle lisukkeeksi 1 iso kukkakaali 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä 3 rkl oliiviöljyä suolaa mustapippuria lisäksi: 50 g kuorittuja pistaasipähkinöitä 20 kuivattua aprikoosia 2 kevätsipulia nippu lehtipersiljaa 1 sitruuna 2 rkl oliiviöljyä suolaa mustapippuria Lisäksi harissa-jogurttikastiketta Leikkaa kukkakaalin kukinnot irti varresta. Sekoita kastike sitruunamehusta ja oliiviöljystä. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Vatkaa vispikerma napakaksi vaahdoksi. Viljan välttelijälle ja ruokavalion keventäjälle sopiva salaatti syntyy kukkakaalista. Hieman lämmenneenä maut pääsevät paremmin esille. Kuullota sipuleita öljyssä pannulla muutama minuutti, lisää kukkakaali ja jatka paistamista keskilämmöllä 10 minuuttia, kunnes kukkakaali pehmenee hieman. Leikkaa kurkku ja taatelit kuutioiksi. Kääntele rahka varovasti sekaan, mausta vaniljasokerilla, sitruunamehulla sekä raastetulla sitruunankuorella. Lisää päälle paistetut halloumisiivut. Herkuttele hauskemmin töhnämunalla Pääsiäisen söpöin jälkkäri tarjoillaan suklaamunista. Mausta reilusti suolalla ja mustapippurilla. ELINA YLITERVO Elina Ylitervo teksti ja kuvat Tarjoatpa pääsiäispöydässä sitten lammasta, kanaa tai kalaa, raikkaat lisukesalaatit sopivat kaikkien kumppaniksi. Hienonna kevätsipulit varsineen sekä lehtipersilja. Jos teet belugalinssisalaatin etukäteen, paista halloumit salaatin päälle vasta juuri ennen tarjoilua. Sekoita kastike salaatin sekaan ja tarkista maku. Ota suklaamunat jääkaapista. Valuta ja anna jäähtyä. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa B6 Elina Ylitervo Runsaan pääsiäisaterian jälkeen riittää pienempikin jälkkäri. Valmista sitruunavaahto. Leikkaa veitsellä varovasti suklaamunan lakki pois. Kasta veitsi kuumaan veteen ja kuivaa se. Lisää aprikoosi, kevätsipuli, lehtipersilja sekä pistaasipähkinät. Laita linssit, sipuli, kurkku, taatelit ja yrtit kulhoon. Raikkaita makuja pääsiäispöytään Kata lisukkeeksi kauniisti viipaloidut Hasselbackan perunat, mausteisella harissakastikkeella kruunattu kukkakaali-couscous ja minttuinen pesto. Kukkakaali-couscous saa potkua harissa maustetusta jogurttikastikkeesta. Hienonna salottisipuli. Halloumin voi korvata myös fetalla, joka säilyy hyvänmakuisena salaatin seassa jääkaapissakin. Kauppojen hyllyiltä tutut töhnämunat on helppo valmistaa itse. Paahda pistaasipähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Apuna kannattaa käyttää pursotuspussia, johon on leikattu isohko reikä kärkeen. Hasselbackan perunat vaativat vakaata veitsikättä, sillä viillot eivät saa halkaista perunaa. Tarjoile heti. Syötävät orvokit ja mintunlehdet sopivat myös kauniiksi koristeiksi. Sitruunavaahto syntyy näppärästi vain muutamasta raaka-aineesta. Täytä munat sitruunavaahdolla. Ota leikkuuseen avuksi puukauha: aseta peruna kauhaan ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Paahdetut pistaasipähkinät antavat salaatille rapean suutuntuman. Anna jäähtyä ja rouhi hieman pienemmäksi. Tee tarpeeksi iso reikä, jotta saat nostettua yllätyksen pois munasta. Koristele munat linnunmuna-suklaarakeilla. Jos haluat täyteläisemmän täytteen, täytä munat Pätkiksellä tai Nutellalla maustetulla kermavaahdolla. Murusteltu ja pannulla paistettu kaali muistuttaa erehdyttävän paljon couscousia
Pieni makeus kulkee katkeroiden mukana sopivassa tasapainossa. ALE MARYN yrttinen tuoksu vastaa hyvin sen ensimakua. Hasselbackan perunat Neljälle 1 kg kiinteitä perunoita suolaa mustapippuria kylmää voita 1/2 dl pankojauhoja tuoretta timjamia Pese perunat hyvin. ?. ??. PALE ALE on askel lähemmäksi amerikkalaisia suosittuja ale-tyylisiä oluita. Minttupesto 1 ruukku minttua 1 ruukku basilikaa 1 ½ dl raastettua parmesaania 1 valkosipulinkynsi 50 g pinjansiemeniä 1 dl oliiviöljyä 1 rkl sitruunamehua suolaa mustapippuria Nypi mintunja basilikanlehdet irti. Harissajogurttikastike 200 g turkkilaista jogurttia 1 rkl harissa-tahnaa ½ rkl sitruunamehua 2 tl hunajaa suolaa Sekoita jogurttiin harissa, sitruunamehu ja hunaja. Käytä apuna puista kauhaa: laita peruna kauhan kuoppaan ja leikkaa kauhan reunoja vasten. Mausta suolalla makusi mukaan. Hasselbackan perunat maustetaan tuoreella timjamilla. Tarjoile kukkakaali-couscousin tai lampaan seurana. Pesto sopii myös pastan kastikkeeksi. Laita kaikki ainekset suolaa ja mustapippuria lukuun ottamatta tehosekoittimeen ja surauta tahnaksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin ennen tarjoilua. Kevyet sitruksen aromit jäävät suun täyttävän paahteisen makeuden varjoon. Mausta kypsät perunat tuoreella timjamilla. Lisää tarvittaessa öljyä. ?. Raasta parmesaani ja kuori ja hienonna valkosipuli. Ripottele päälle vielä pankojauhoja. IPA ORIGINAL tuoksuu maltaiselta ja hiukan rukiiselta. Toisaalta englantilaisten oluiden ystävät voivat myös arvostaa niitä. Oluen maku jää kaikesta aromaattisuudesta huolimatta kevyeksi, vaikkakin raikkaaksi kokemukseksi. Humalointi on kuitenkin maltillista ja jää kauas jyrkimmistä humalapommeista. Koostumus saa jäädä karkeaksi. Panimon oluet ovat tasalaatuisia ja tarkkaan harkiten tehtyjä luomuksia. Leikkaa perunoihin ohuita viiltoja lähes pohjaan asti. Humalan käytössä ja katkeroiden jahtaamisessa ei näiden kolmen oluen osalta ole lähdetty trendien vietäviksi. Kotimaisten pienpanimoiden sarjassa Stallhagen edustaa omanlaista tyyliä. Tarjoile lampaan, broilerin tai Hasselbackan perunoiden kanssa. Jos pidät tulisesta, harissan määrän voi vaikka tuplata. Hienonna linssisalaatin sekaan reilusti yrttejä. Keveyttä selittää myös maltillinen 3,5 prosentin alkoholipitoisuus. Paremmin yrttejä tunteva voi tunnistaa siitä rosmariinin. ??. Kotimaista englantilaisten oluiden ystäville Pienpanimo Stallhagenin tuotteet ovat tasalaatuisia ja harkiten pantuja oluita. Laita perunat uunivuokaan, ripottele päälle suolaa ja mustapippuria makusi mukaan. Petteri Pulkkinen PANETTELUA Kokenut olutharrastaja vertailee tällä palstalla erityyppisiä oluita. Leikkaa kylmästä voista juustohöylällä lastu jokaisen perunan päälle. Paahda pinjansiemeniä kuumalla kuivalla pannulla, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Olut edustaa klassista englantilaistyylistä India Pale Alea maltillisten katkeroiden ja makeahkon maltaisen arominsa puolesta. Paista perunoita 200 asteessa perunoiden koosta riippuen 30– 40 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet väriä ja ovat kypsiä. Perunoiden pitää pysyä koossa. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa B7 Minttuinen pesto sopii niin perunoiden kaveriksi kuin lounaspastan kastikkeeksikin. Siksi ne voivat olla helpompia maisteltavia erikoisoluihin tutustuville. Olut on brittija jenkkityylisen pale alen välimaastossa
Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. alv 24%). 020 750 4469 Mediamyynti/ yritysasiakkaat Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (sis. Lännen Median uutishuone puh. KARITSA LAMMASTILA LUOMU MAISEMANHOITO MENEKKI KASVU A S R T Y N V F S T U Q I P L A K A R I T S A O I F A D A D E T I K K E N E M J L O P E M S J U A D E F H R J K Ö G D C O I T O U S V N M O O Q P L K G B V D E R T M O A D E R Y F S I C E H M E T N H Y U I T H K L M S D F R A O U F J D S H O O A D S N J O K M Y R Y V X M A S D E E L J K D B T J P H A S C T T Y U S D F H J U N T N V I A W E R F V B G H Y I O O F N A Y U I K L O S A W F Y H O A S T Y U I O D K U P A W L J K I O X C R T A U E W G U Y T B N H J I S O R F U D O K J U A P Å Ä M A B U A J K E A T H U Y F U G K D I O O K A S V U U B N H D I U A K I J G K S L S P I Ä Ä H J T H O P D W S R L I I V Y F 1 1 SANAPIILO. alv 10%. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Kustantaja KPK Yhtiöt Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Sanomalehtien liiton jäsenlehti. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.lannenmedia.fi MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.00-22.00). Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain. Sähköposti: toimitus@kpk.fi WhatsApp: 0400 365 601 Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa B8 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. lehti+digi) 12 kk 33,00 €/kk Peruspaketti määräaikainen (sis. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. lehti) 12 kk 38,00 €/kk Digipaketti 12 kk 17,70 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. Lähetä viesti numeroon 13525. Tiedustelut puh. Kokonaistavoittavuus KMT s2017-k2018 106.000 kpl ISSN 0788-8325. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00)
08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.10 Toivelevyt puh.0700-98300( 5,09 e/puhelu + pvm). 19.00 Arkisto: Jukka Virtanen. 21.03 Kaffekvarnen. 08.10 Ykkösaamu. 15.25 Raamattu. 19.02 Tampere Biennale 2.0: Tampere Filharmonian konsertti. 06.30 Regionala nyheter. 09.05 Päivän kupletti. 06.56 Päivän mietelause. Alajärven srk. 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 07.53 Alueradio. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 13.00 Pookin iltapäivä. 22.05-22.57 Kuuntelijan lista. 21.02 Urheiluradio. Weiss: Sonaatti luutulle A-duuri (Franklin Lei). 09.16 Vega Förmiddag: Skicka hälsningar och gratulationer över hela svenskfinland. 16.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 12.00 Supernova. 08.13 Alueradio. 07:57 Gombert: Magnificat quinti toni (The Tallis Scholars/Peter Phillips). 20.00 X3M:s bästa. 15.05 Verkkouutiset.fi. 21.00 Yle Uutiset. 17.30 Israel-raportti. 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 03.00 Yle Uutiset. 10.15 Israel-raportti. 19.41 Vega Musik. 01.55 Yöradio. 16.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 22.05 Kirja vs. 08.20 Vega Morgon. 15.00 Yle Nyheter. 22.10 Yhdessä ylistämään (u). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.33 Vega Morgon. 10.33 Radio Suomen Päivä. 07.30 Regionala nyheter. 00.00 Yle Uutiset. 13.03 Vega Dag. 07.15 Aamuhartaus. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 00.00-06.00 Yöradio. 10.00 Pookin päivä. 06.05 Hartaita säveliä. 20.03 Radio Suomen Ilta. 06.30 X3M Morgon med Simon och Märta. 21.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.05-09.58 Muistojen bulevardi. 14.00 Yle Uutiset. 12.15 Tangovisa. 22.00 X3M Nonstop. 00.00 Arkisto: Taiteessa tapahtuu. YLE KLASSINEN 06.00 Aamuklassinen. 17.30 Gospel kolahtelua. 12.00 Matti Kustaan Vartti. 20.50 Iso Katekismus (u). 17.05 Radiohartaus. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 21.02 Urheiluradio. 08:09 Vivaldi: Neljä vuodenaikaa (Gil Shaham, viulu, ja Orpheus-kamariork.) 08:48 Fasch: Sinfonia jousille ja continuolle g-molli. 18.30 Hartaita säveliä. 06.35 Aktia aamuun. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Yle Nyheter på lätt svenska. 09.10 Sää. 06.25 Aamusoitto. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 17.00 Aktuellt 17. 17.10 Nappikukasta nokkoseen. 10.03 Vega Förmiddag: Skicka hälsningar och gratulationer över hela svenskfinland. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen Päivä. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.11 Alueradio. 07:27 Molter: Sinfonia Aduuri (Main-Barockorchester Frankfurt/ Martin Jopp, viulu). 09.00 Yle Nyheter. 02.02 Yöradio. 15.00 Yle Uutiset. 09.05-09.08 Urheiluradio. 17.15 Raamattuavain (u). 12.45 Merisää. 03.02 Pollari. 07.50 Merisää. 09.15 Aamun arvoitukset. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 12.10 Urheiluradio. 15.5515.58 Yle News. 20.00 Yle Nyheter. 12.03 Slaget efter tolv – dagens debatt. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 12.50 Kuuluttajan vieras: Ylen saavutettavuusvastaava Minna Pöntys. Helsingin ensimmäinen puhelinkioski – mokumenttikollaasi. 23.00 Miia Krause. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Politiikkaradio. Voikukka – kulinaarisia nautintoja, kahvinkorviketta ja haavanhoitoa. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. (Tempesta di Mare). 12.10 Urheiluradio. 02.00 Arkisto: Elämää Ahvenanmaalla. 06.36 Päivän sana. 14.00 X3M Eftermiddag. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Uskon ilta. 18.00 X3M Dag repris. 21.05 Mahadura & Özberkan. 21.00 Yle Nyheter. 19.22 Spritkungen som blev ett vrak, del 1: Kungen kommer till Korpo. 12.40 Kuuntelijaklubi. 18.02 Radio Suomen Ilta. 08.45 Päivän blogi. 03.00 Herätyksen! päivän vieras (u). 07.10 Hartaita säveliä. 10.00 Yle Nyheter med väder. 08.30 Regionala nyheter. 15.15 Viikon päijäthämäläinen. 00.0006.00 Nattklassiskt. 12.00 YleX Etusivu. 14.30 Lehtikatsaus: Järviseutu, Järviseudun Sanomat. 12.13 Päiväntasaaja. 14.15 Hallikainen (u). 09.10 Andrum. 02.00 Yle Uutiset. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. Om implicita fördomar. 07:00 J.S. 15.55 Järviradiossa huomenna. 06.15 Aamuhartaus. 09.03 Herätyksen! päivän vieras. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa B9 Viivi ja Wagner Aku Ankka Kamala luonto Lassi ja Leevi 1 RADIO Tehtävänäsi on täyttää numeroruudukot siten, että numerot 1–9 löytyvät myös kultakin ison ruudukon vaakaja pystyriviltä. 22.15 Nyhetspodden. 17.10 Urheiluradio. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 10.10 Hallikainen. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 12.50 Päivän blogi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 8: Vanki, jakso 100. 07:42 Leo: Sellokonsertto n:o 1 D-duuri (Sol Gabetta ja Cappella Gabetta). 17.10 Urheiluradio. 18.00 Alueuutiset. 19.15 Sateet. 12.55 Radio Suomen Päivä. 18.50 Iltahartaus. 22.45 Yle Vega. 15.30 Marjan kanssa kahavilla. 20.00 Teppo Vapaus. Bach: Partita sooloviululle n:o 2 d-molli (Rachel Barton Pine). 07.03 Raamattuavain. 00.03 Raamattubuffet (u). 10.00 Päivän vinyyli. Leffa: Kellopeliappelsiini. YLE PUHE 06.00 Yle Uutiset. 16.09 Vega Eftermiddag. 08.33 Vega Morgon. 12.00 Yle Uutiset. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 17.13 Alueradio. 0700-98300 (5,09 e/puhelu + pvm). 12.10 Havaintoja ihmisestä. 15.00 Iltapäivän polkka. 12.03). 07.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00-06.00 Arkisto: Otetaanko taksi?. 19.15 Aftonandakt. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 14.00 suomenuutiset.fi. 11.00 Yle Uutiset. 17.00 Kotikirkon kanava toim. 07.30 Ykkösaamu. 09.00 Yle Uutiset. 22.30 Dagens debatt (Från kl. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Keskipäivän tasaus. 13.00 Lehtikatsaus Maaseudun Tulevaisuus. 14.03 Vega Dag musiknyheter. 18.55 Radio Suomen Ilta. 23.00 Yle Uutiset. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 20.30 Tampere Biennale 2.0: Jan Lehtolan urkuresitaali. RADIO DEI 05.30 Raamattu (u). 14.00 Yle Nyheter. 07.50 Radiohartaus. 18.00 Iltaklassinen. Haydn: Jousikvartetto n:o 31 Es-duuri (The Angeles String Quartet). 21.00 Järviradio soi. 15.00 Yle Uutiset. 11.03 Vega Förmiddag. 09.00 Yle Uutiset. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 14.00-14.57 Riikan tähtitarha: Vieraana viulisti Tami Pohjola. 21.10-21.43 Päivä tunnissa. 11.00 Journalisti Johanna: Miksi emme elä meripallolla?. 11.33 Radio Suomen Päivä. 12.00 Alueuutiset. 11.00 verkkouutiset.fi. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 03.54-04.00 Yöradio. YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 07.10 Vega Morgon. 21.40 Itäraportti (u). 11.00 Yle Nyheter. 10.00 Yle Uutiset. 09:13 J. YLE X3M 06.00 X3M Nonstop. 22.55 Äänitarina. 14.02 Kirja vs. 06.59 Hyvää huomenta. 18.05 Kuuntele Tomppaa. 19.0019.02 Yle Uutiset ja sää. 10.00 X3M Dag. 15.30 Päivän vinyyli. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (u). 11.35 Vega Förmiddag. 02.15 Pyöreä pöytä. 07.15 Aamun toiveet puh. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. Leffa: Kellopeliappelsiini. 12.13 Radio Suomen Päivä. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm). 13.00 Klassista kahteen. 08.00 Neropatti. 21.36 Päivän sana (u). 15.03 Vega Eftermiddag. 06.33 Vega Morgon. 15.02 Kulttuuriykkönen. 13.00 Yle Nyheter. 19.05 Radio Suomen Ilta. 15.02 Alueradio. 23.00 Viikon Tikka (u). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 12.30 Politiikkaradio. 20.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 070088200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 00.00 Hallikainen (u). 06.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Musiikkihetki. 22.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 14.10 Terveysuutiset. 17.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio. 17.13 Päivä tunnissa. 12.01 Yle Nyheter. 07.13 Alueradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 02.30 Avoin raamattukoulu (u). 02.45 Yöradio. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 14.02 Alueradio. 20.02 Sää. 16.02 Jyri Komulainen. 12.45 Väderoch sjörapport. 18.02 Avainradio. 19.05 Mielen päällä (u). 18.00-18.02 Yle Uutiset. 18.30 Illan toiveet puh. 23.10-06.00 Yöklassinen. 06.00 Pookin aamu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06:25 Palestrina: Missa Papae Marcelli (Paavi Marcelluksen messu) (New York Polyphony sekä Tim Keeler, kontratenori, Andrew Fuchs, tenori, ja Jonathan Woody, bassobaritoni). 21.00 Yle Uutiset. 12.30 Suolapala. 22.05 Radio Variaatio. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 01.00 Jyri Komulainen (u). 07.29 Hyvää huomenta. YLE VEGA 06.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 09.00 Alueuutiset. 17.50 Shalom. 23.00 Iltahartaus. 06.05 Alueradio. 11.40 Luomiskertomus: Philip Teir kertoo kirjastaan Neitsytpolku. 13.00 Yle Uutiset. 17.30 Keidas. 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Nyheter. 18.03 Vegatoppen. 13.30 Yrittäjä-lehtikatsaus. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.54 Andrum. 07.00 tamperelainen.fi verkkokatsaus. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.30 Vegatoppen. 10.30 Raamattu. 16.10 Urheiluradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 23.45 Vega Musik. 09.00 Aamupäivän klassinen. 13.00 Klassista kahteen. 07.00 Yle Nyheter med väder. 16.00 Yle Nyheter med väder. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 18.50 Merisää. 05.50 Merisää. 11.02 Radio Suomen Päivä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. Rock-etsivä. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.00 Podd: Lägsta domstolen. 09.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. Weber: Muunnelmia norjalaisesta sävelmästä (William Steck, viulu, ja Lambert Orkis, piano). 06.59 Puheen Aamu. Kahlittu tahto. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. Helppo Vaikea 1 1 SUDOKU RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.10 Faunin iltapäivä. 13.02 Mahadura & Özberkan. 10.00-10.55 Mikä maksaa?. 23.05 Filosofiska rummet: Våra verkliga värderingar. 15.00 Alueuutiset. 08.00 ilkkapohjalainen.fi verkkokatsaus. 07.15 HERÄTYS!. 18.30 Avoin raamattukoulu. 13.00 Yle Uutiset. 15.02 Miia Krause. 06.06 Morgonmusik. 14.00 Toivon päivä. 10.02 Akti. 23.1006.00 Yöklassinen.. 16.13 Alueradio. 14.00 Päiväklassinen. 20.03 Ordet läcker: Samling
11.00 Skärgårdsdoktorn. 22.00 Criminal Minds. Jakso 14/26. 00.50 Poliisit – kotihälytys (12). 12.30 Fast n’ Loud. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 17.05 Forum. Jakso 1/10. 09.55 Rouva Ministeri (S). 07.30 Aurinkoenergian voimalla. 12.50 Paavo Pesusieni (7). 04.20 Pernilla Wahlgrenin maailma. 2. 21.00 Hitlerin teinitappajat. 23.25 Family Guy. 19.00 Remppa vai muutto. Jakso 3739: Viikon luontoäänet. 22.00 Kymmenen uutiset. Kausi 1, 8/10 21.00 21.00 Vappu ja Marja Live. 15.35 Neljän tähden illallinen. 08.40 F-sana. 21.00 ELOKUVA Paljain jaloin puistossa (S). 13.50 Tehtävä: täydellinen hääpuku. 19.30 Salatut elämät (S). 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 17.10 Neljät häät Amerikassa. 22.00 Rakkaustarinoita Chile. 06.00 Rusty Rivets (S). 17.00 17.05 Viiden jälkeen. Amyä etsimässä, osa 1/2. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 11.00 Malou efter tio. Kausi 1. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 06.35 Lottovoittajan unelmakoti. 19.40 Frendit (S). 19.00 Sisarvaimoa etsimässä. 01.25 Ghost Adventures (12). Sveriges TV4 06.30 Köket. FRII 06.10 Lottovoittajan unelmakoti. Jakso 6/24. 22.30 Temptation Island Suomi 7 Extra (12). 09.10 Kauniit ja rohkeat (7). 13.40 Sinkkuillallinen. 15.30 Neljän tähden illallinen. 02.35 Science of Stupid. 07.30 Running Wild With Bear Grylls. 13.40 Simpsonit (7). 03.30 Kadonneet (7). Jakso 15/26. 15.10 Heikoin lenkki. 08.24 Pertti ja Purtti (7). 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 10.00 Pientä pilaa. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 02.10 Murhatallenteet. 20.00 FBI (12). 02.05 Min röst: Minun ääni. 22.00 Scandinavian Star. Direkt. 09.04 Tanskalainen maajussi. 00.30 Simpsonit (7). 20.30 Miehen puolikkaat. Kausi 1. 17.00 Rapport. Kausi 7. Direkt. 13.30 Halv åtta hos mig. 22.00 Aktuellt. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 14.20 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 01.00 Suomen huutokauppakeisari. 00.55 Pientä pilaa. 23.10 Heikolla jäällä (16). 19.00–20.13 Dokumenttiprojekti: Silmästä silmään (S). Katja ja Mikko. 22.40 Verta, hikeä ja T-paitoja. 9/26. Jakso 3/10. 17.30 Karantän-TV. Irti kaksoiselämästä. Direkt. Kenellä on vastuu koronastrategian laatimisesta. 8/8. 01.45 NCIS: New Orleans (12). 12.50 Toisenlaiset äidit. 20.30 Rapport. 22.55 Oddasat. 3/8. 23.40 Sporten. 10.00 Uusi päivä (S). National Geographic 06.00 Tabu. Uusi alku. 18.05 Australian rajalla. Ellenin surffiparatiisi. 11.00 Efter Nio 2016. 13.30 Hyvät ja huonot uutiset. 06.35 Caribbean Life. 21.30 Temptation Island Suomi 7 (12). Daniel Olinin vieraana tällä viikolla on Helsingin pormestari ja pitkän linjan kokoomuspoliitikko Jan Vapaavuori. 13.45 TV Shop. • 22.45 Elävä arkisto esittää. Junior. 11.30 Filminurkka. 00.30 American Chopper: Senior vs. 16.10 Strömsö. 19.55 Uutiset. 15.55 Myytinmurtajat. 23.55 TV4Vädret. Seray ja Arttu. Kausi 1, 1/8. 17/26. 10.40 Family Guy. MTV3 06.15 Aamusää. 22.55 Uutiset. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 18.00 Täydelliset naiset (12). Sveriges TV1 07.00 Morgonstudion. 22.00 ELOKUVA Ride Along 2 (12). 13.35 Onnenpyörä. 1, 31/100. Petolliset ystävät. 12.50 Gäster med gester. 09.55 Pientä pilaa. 09.32 Minun totuuteni: Malin Sävstam Ahlstrand. Direkt. Kausi 1. 02.35 Pieni suuri perhe. Sinister 6. Seray ja Arttu. 17.35 Tiedotteita. 06.40 Simpsonit. 08.37 Athleticus. Kausi 7. Kausi 3, 10/12. 3D-tulostin. 09.05–11.55 Fordin sisarusten remppatiimi. (U) 15.10 Syke (12). 14.30 Tuurin kyläkauppias. Hero 10.45 House Rules Australia. 16.43 Soundtracks: musiikki elää ajassa. 13.00 Hem till gården. 15.50 MasterChef USA. 18.55 Anslagstavlan. 17.55 Fitnesspäiväkirja 2020. 03.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 02.35 Poliisit (7). 25/30. 13.15 Simpsonit (7). 23.35 Wheeler Dealers. 18.20 Nyhetstecken. 7.12 Martta puhuu (S). 02.05 Remppa vai muutto. 13.50 Svenska tv-historier: Sunes jul. 15, 11/26. 12.14 Oddasat. 20.00 Kiken kanssa kuntoon. 19.00 Simpsonit. 11.00 Leijonan luola USA. 17.00 Simpsonit (7). 13.00 Rapport. 11.20 Asunnon metsästäjät maailmalla. 2, 34/40. 23.00 True crime: Lupa tappaa. Direkt. 04.30 Huumebisnes Oy. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). Jakso 3738. 16.05 Remonttipari. 14/40. 11.40 Pientä pilaa. 23.30 Dox: Ike White superstjärnan som försvann. 00.05 Vappu ja Marja Live. 15.30 Talent USA. 07.30 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 14.15–15.05 Kaappaus keittiössä. 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Jakso 3/10. (U). 01.00 Rantabaari (12). 18.30 Sverige idag. 18.05 Sinkkuillallinen. 17.25 Uutiset. B10 TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa YLE TEEMA & FEM 08.40–12.00 YLE FEM. 06.40 Vikke Viikinki (S). (12). 21.05 ELOKUVA Black Mass (16). 7.05 Albi Lumiukko (S). Aikuistumisen kynnyksellä. (U) 15.00 Ylen erikoislähetys koronaviruksesta. 22.39 Lokala nyheter. 04.05 Criminal Minds. 15.30 Perjantai-dokkari: Mopojonnet. Sporttiperheen monitoimipiha. 17.10 Wheeler Dealers. 19.00 Finland är finländskt. 06.25 Uutisaamu. Kausi 2. 20.00 Lapsi tuntemattoman kanssa. 08.45 The Cool Kids. 17.30 Uutiset. 7.49 Pusse (S). 07.05 Lottovoittajan unelmakoti. 15.20 Australian maastopalot (7). 19.45 Suora: IS Uutiset ja HS Tiede. 18.05 Gold Rush: Parkerin kultareitti. 08.15 Aivopelit. Kausi 1. 16.40 Mord och inga visor. 08.10 Disney esittää: Ultimate SpiderMan vs. 09.50 Pientä pilaa. 01.15 People Magazine Investigates (12). 22.00 Viestejä tuonpuoleisesta. 21.00 21.00 Grant Fuhr – maalivahtilegenda. 21.00 21.25 Keno ja Synttärit. 02.40 Svenska nyheter. 18.00 Efter fem. 11.50 Kiinteistöveljekset. 13.35 Australian rajalla. 22.30 Dosentti: Panu Rajala. 16.00 En plats i solen: Vintersol. 08.00 Lapin poliisit. 20.30–20.55 Modernit miehet (7). 16.35 Panttilainaamon autospesialistit. 17.30 Family Guy. 14.25 Miraklet i Viskan. Suora. 08.00 TerveysSummit. 21.00 This Is Us (12). 04.45 En plats i solen: Sommarsol. 7/10. 10.15 Simpsonit (7). 15.10 Neljän tähden illallinen. 20.55 Lokala nyheter. 17.10–17.55 Murdochin murhamysteerit (12). 21.00 Siipan saappaissa. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 09.50 Pientä pilaa. 30, 22/43. 17.15 Hemma hos arkitekten. 20.00 Lentoturmatutkinta. 12.00 Emmerdale (7). 07.05 Arthur ja minimoit (7). NELONEN 05.00 Astral-TV. 18.00 Family Guy. 17.25 Simpsonit (7). Kausi 1, 7/10. 14.20 Jone ja tähdet. 3/11. 16.00 Salatut elämät (S). 12.40 Alastomat selviytyjät. 10.40 Bethenny & Fredrik. 16.05 Panttilainaamon autospesialistit. 13.00–13.55 Ammatti: kirjailija: Hannu Raittila. YLE TV1 05.55 Vintage-valtakunta. 07.00 Simpsonit. 1/8. 04.50– 05.49 Kesyttämätön Alaska. 16.55 Simpsonit (7). 14.00 Bytt är bytt. 02.10 Pelastushelikopteri (S). 15.00 Neljän tähden illallinen. 19.00 Rapport. 20.30 Robinson. 23.30 Ex on the Beach Suomi. Jakso 6/14. Kausi 1. 18.25 Fitnesspäiväkirja 2020. 16.15 Brittien Huippumalli haussa. 07.05 Asunnon metsästäjät maailmalla. 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 02.50 Rakkautta Karibialla. 11.00 Yhteydessä luontoon. 11.05–12.00 Kotoisa. 17.05 Onnenarpa. 14.50 Neljän tähden talkoot. 19-vuotiaana NHL:ssä debytoinut Grant ”Coco” Fuhr muistelee entisten joukkuetovereiden kanssa uraansa ja Edmonton Oilersin 80-luvun menestystarinaa. 2, 34/40. 22.35 C More Urheilusuora. 12.50 Kotikulmat kuntoon. 23.55 Ex on the Beach Ruotsi (7). 02.55–03.50 Amerikan kovimmat keräilijät. 23.55 Rajasota. • 22.40 Fast N’ Loud. 05.45 Sverige idag. 02.55 999: Mikä hätänä. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 12.40 Viisi vaimoani. 08.30 Lämäri. 13.00 Neljän tähden illallinen. 21.45 Yle Uutiset ja Uutis-Suomi. 10.00 Sydämen asialla (7). 07.35 Mahtavat miesluolat. TV5 06.05 Caribbean Life. 08.35 Pikku Prinssi (S). 19.25 Kulturnyheterna. 00.55 Law & Order: Special Victims Unit. 03.40–04.23 Rysän päällä. 08.00 Museoiden mysteerit. 7.25 Saksassa jäljitetään koronatartunnan saaneita sovelluksilla 7.44 Jälkinäytös 8.12 Kuljetusyrittäjillä riittää haasteita poikkeusoloissa 8.50 Imitaattori Jarkko Tamminen haluaa jakaa iloa somen kautta 09.30 Puoli seitsemän. 07.05 Mahtavat miesluolat. 03.35–05.00 Astral-TV. 19.15 Tämä tästä. 14.25 Fast n’ Loud. 04.00 Hotellit kuntoon. 10.40 Hemmagympa med Sofia. 04.25 Say Yes To The Dress. 01.45 Pelastushelikopteri (S). 08.05 Nuoret äidit. 12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol: parhaat palat. 07.35 Asunnon metsästäjät maailmalla. Jakso 6/13. 14.05 The Last Resort. 09.50 TV Shop. 14.30 Sisarvaimot. 05.20–05.52 Kakkukuningas. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 01.15 Sinkkuillallinen. Jakso 4/10. 07.40 Moderni perhe. 1/19. 17.00 Uutiset. 08.25 Alvin ja pikkuoravat (7). 08.22 Athleticus. 06.15 Go’kväll. 18.45 Uutiset. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 Rillit huurussa (S). Taisto nimmareista. 21.30 Rillit huurussa (S). 09.00–09.50 Casualty (12). 11.45 Pientä pilaa. 01.55 Katastrofin anatomia (S). 16.20 Sisarvaimot. 02.40 Alastomat selviytyjät. Kausi 4, 13/24. 21.00 ELOKUVA Unfriended (16). Onnea, Pellervo! 6.53 Astroset (S). 01.20 True crime: Hengenvaaralliset valheet (12). Kausi 2, 7/13. 17.00 Kalliovuorten eläinlääkäri. 19.00 Seitsemän uutiset. 22.56 Nyhetssammanfattning. 18.30 Tanskalainen maajussi. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 15.25 Napakymppi. 20.30 Mestarien maa. 19.45 Go’kväll. 09.50 Simpsonit (12). 03.00 Nyhetstecken. 00.00 ELOKUVA Aina eka kerta (12). 16.35 Simpsonit (7). 20.00 Kotoisa. 4/11. 17.30 Viiden jälkeen. Kausi 1. (U). Kausi 11. 20.00 Poliisit 2020 (7). 15.15 Science of Stupid. Kausi 1. 23.50 Simpsonit (7). 14.20 Anslagstavlan. 08.00 Kiinteistöveljekset. 20.00 Rantahotelli. 03.55 Painajainen naapurissa (12). Jakso 3/10. 16.20 Alastomat selviytyjät. Kausi 4, 3/10. 20.00–01.35 YLE TEEMA. 16/19. 09.35 Emmerdale (7). Kausi 13, 17/18. 16.10 Simpsonit. 11.40 Leijonan luola (S). (12). Amyä etsimässä, osa 2/2. 09.00 Romuttamon superauto. 19.00 Asema 19. 18.00 Annin uunissa. (U) 11.55 Toivotut: Tankki täyteen (S). Kausi 5. 11.45 Viisi vaimoani. 10.00 MasterChef USA. 13.10 Tanssin superäidit. 2, 35/40. 23.00 Viestejä tuonpuoleisesta. 22.10 Mitä mietit, Ronja Salmi. 15.45 Miehen puolikkaat. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 2.4. (Suomi 1938) 14.45 Kansallismaisemat: Väisälänmäki. 14.25 Huutokaupan metsästäjät. 05.10–05.59 Onnenpyörä. 09.50 Brittien Huippumalli haussa. 01.15 Hotel Swan Helsinki (S). 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 23.00 Madventures Suomi (7). Missi ja koripalloilija. 10.30 Paluumuuttajat. Diippei keloi. 10.40 Kullan sukeltajat. 08.20 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 08.25 Say Yes To The Dress. 19.50 Keno. 12.25 Leijonan luola (S). 19.00 Onnenpyörä. 18.00 Autojen ensiapu. 17.00 Supernanny Suomi. Kuka johtaa koronakriisiä. 08.55 Kadonneet (7). • 23.20 Myytinmurtajat. 00.00 Narcos (16). 18.35–18.59 Modernit miehet (7). Kausi 2, 4/12. Direkt. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 07.45 Paavo Pesusieni (7). 20.00 Miehen puolikkaat. 00.20 Ex on the Beach Suomi. 23.14 New Yorkin suomalaisia. 20.00 Sisarvaimot. 03.45 Rajasota. 08.39–08.47 Patu-koira (7). SUB 06.30 Vikke Viikinki (S). 19.05 Yle Olohuone. 11.55 Huutokaupan metsästäjät. 10.00 Matkalla Miss Suomeksi. 20.00 Siipan saappaissa. 00.55 Sverige möts: Direkt. Jakso 3/10. 17.10 Kadonneet (7). 21.00 21.05 A-Talk. 17.45 Ett tufft år för Peltsi. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 06.20 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 02.30 NCIS: New Orleans (12). 18.30 Oddasat. 03.00 Lentoturmatutkinta. Jakso 39/40. 03.45 Hawaii Five-0. 08.10 Nuori Robin Hood (S). 14.40 Rantavahdit (7). Kenelle hääkellot soivat. 23.30 Ekonominyheterna. 16.58 Uutiset. 16.50 Onnenarpa. (U). Kausi 9. 21.00 Moottorikelkkailun Sledstore SM 2020. 19.30 Människokroppens hemligheter. 01.50 Law & Order: Special Victims Unit. 13.15–14.35 ELOKUVA Niskavuoren naiset (7). 19.00 Apua, mikä tauti!. 03.20 CSI: Miami (12). 18.25 Emmerdale (7). 06.25 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy (S). 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). 01.45 Tuurin kyläkauppias. 17.00 Dr Phil. JIM 09.00 Myytinräjäyttäjät (7). 10.10 Heikoin lenkki. 14.50 Numb3rs (12). 14.00–14.55 Yle Live: Rita Ora. 00.00 Ensitreffit alttarilla Australia. 17.25 Daniel Olin. Mikko Paasi oli pelastamassa thaimaalaisia nuoria luolasta. 02.45 Sportnytt. 19.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 09.05 Kymppitonni. (U) 11.00 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa. 22.30 Hjälp, vi har köpt en bondgård!. 02.20 Ghost Adventures (12). Magnus. 23.55–00.45 Tytöt Dubaissa – aurinkoa ja luksusjuhlia. 01.00 Kaappaus keittiössä. 09.00 Tähän aikaan ensi vuonna (7). 12.15 Jamien pikaherkut. 18.25 Yksittäistapaus: Läski (S). 15.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 18.50 Huvila & Huussi. 05.45 Husjägarna.. 01.05 Människokroppens hemligheter. 15.00 En plats i solen: Vintersol. Muut ihmiset eivät pääse siitä yli, että Sonja on lihava. 13.53 Sukeltaja. 23.00 Sportnytt. 6.38 Milloin Euroopan talous alkaa yskiä. (U) 14.25–15.05 Herko-karhu ja susityttö. 03.10 Museoiden mysteerit. 00.15 Simpsonit (7). 02.35 Rig 45. 21.00 Världens natur: Vikingarnas djurvärld. 11.55 Neljät häät Amerikassa. 04.50 Asunnon metsästäjät maailmalla. 17.50 Simpsonit (7). 03.35–06.00 Yön AVA. 15.10 Kotikulmat kuntoon. 15.20 Alaska: Viimeinen rintama. 07.35 Lottovoittajan unelmakoti. 20.00 Houstonin eläinpoliisit (S). 23.05 Isänmaan puolesta (12). 20.00 Farmi Suomi. 09.10 Superior Donuts (S). 22.46 Kulttuuriruutu: Vapauden kasvot. 00.40 ELOKUVA X-Men Origins: Wolverine. 20.58 Keno ja Synttärit. Direkt. Kausi 7. 08.30 Angry Birds Piggy Tales (S). 08.21 Galaxi. Avaa silmäsi, Ridge. 16.15 Gold Rush: White Water. 20.20 TV4Vädret. 01.45 Yukonin kultamaat. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 22.00 Husdrömmar Sicilien. 3, 3/10. Kausi 2, 7/10. 12.15 Silkkitie 30 päivässä. 15.45 Forum: Riksdagens frågestund. 00.00– 01.35 ELOKUVA Kahakka (16). 11.35 Pohjoisen valtatien pelastajat. 2/19. FOX 06.00 Australian rajalla. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 09.00 Ötökät! (S). Kausi 9. Direkt. 02.55 Brittien Huippumalli haussa. 10.05 Siipan saappaissa. Vuokko Hovatta. 22.49 Kulturnyheterna. 23.10 Deitti (12). 16.00 Toivotut: Tankki täyteen (S). 18.35 Australian rajalla. 10.50 Yle alueuutiset ja Yle Oddasat. 21.00 Vauvoina varastetut. 14.35 Neljät häät Suomi. 00.15 Neljät häät Amerikassa. 01.45 American Horror Story: 1984 (18). 06.45 Nyhetsmorgon. 17.25–19.53 YLE FEM. 09.50 Morgan Freeman: Ihmisyyden äärellä. 18.15 999: Mikä hätänä. 03.30 Sisarvaimot. 13.35 Viisi vaimoani. 09.55 Viisi vaimoani. 18/50. 04.50 Numb3rs (12). 17.00 17.55 Rikkaat ja rahattomat. 20.35 Neljän tähden illallinen. Kullankaivajien heimo. 23.55 Arman Pohjantähden alla (7). 13.25 Tri K:n eksoottiset eläimet. 13.25 TV Shop. Kutonen 06.10 American Chopper. 22.55 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (16). 19.38 Sportnytt. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 08.00 Say Yes To The Dress. MUUT TV-KANAVAT TLC 06.30 Suurenmoiset morsiamet. 20.00 Wheeler Dealers. 01.00 Rantavahdit (7). 00.50 Hitlerin teinitappajat. 07.00–07.55 Lemmen viemää (7). 22.00 Ulkolinja: Myanmar, sotilaiden vallassa. Direkt. Kausi 6. Kausi 4. 15.25 Sisarvaimot. 12.45–13.35 Koko Britannia leipoo. 01.40 Apua, mikä tauti!. AlfaTV 07.00 InnoSuomi. 19.15 Lokala nyheter. Kausi 4, 14/24. 05.20– 05.48 Asunnon metsästäjät maailmalla. 18.00 Arman Pohjantähden alla (S). Kausi 3, 3/10 06.25 Ylen aamu. 09.55 Pientä pilaa. 11.55 Kotikulmat kuntoon. 19.00 AlfaStudio. Kausi 2, 3/12. 14.00 Siipan saappaissa. 17.10 Suomen huutokauppakeisari. 23.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.00 Kungliga smycken. AVA 06.00 Aamun AVAus. 17.55 Uutiset. 12.25 Salatut elämät (S). 19.00 Kesyttämätön Alaska. Kausi 1. Liv 09.00 Sinkkuillallinen. 02.05 Koko Britannia leipoo. Tärkeät siteet. 13.30 Rantabaari (12). Kausi 8, 3/12. 12.20 Suuret pienet talot. 12.00 Iltajumppa. 15.40 Science of Stupid. Pääsiäiskakku. 08.55 Löytöretki tuntemattomaan. 14.00 Australian rajalla. 19.30 Simpsonit. 22.00 Yukonin kultamaat. 10.30 Veljesten keittiössä. 13.55 Haapasalon Suomi. 21.55 Anslagstavlan. Kausi 2, 8/13. Kausi 6, 8/10. 12.45 Lapin poliisit. 07.20 Simpsonit. 16.45 HS Lasten uutiset. TIS Extra, jaksot 5-6. 8.13 Gudrun, viikinkiprinsessa (S). Uusinta. • 18.00 Muumilaakso (7). 7.37 Sasu (S). 06.50 LEGO City Adventures (S). 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 11.05 Ensitreffit alttarilla Australia. 18.05 Tuurin kyläkauppias. 05.40–05.59 Villeimmät videot (12). 21.00 ELOKUVA Lumiukko (16). 03.45–05.00 Astral-TV. 21.00 ELOKUVA The Cold Light of Day (12). 14.45 Lottovoittajan unelmakoti. 15.20 Eläinsairaala (S). 10.50 Viisi vaimoani. 23.55–00.25 Puoli seitsemän. 00.00 Hawaii Five-0. 09.35 Mutsi (S). 18.00 BUUklubben. 4/6. 23.00–23.30 Dosentti: Laura Holmström. 13.05 Kovin kuski haussa. 18.30 Simpsonit. 5/8. 10.50 Asunnon metsästäjät maailmalla. Direkt. 5/10. 10.40 Elä vapaana tai kuole. 16.10 Running Wild With Bear Grylls. 08.35 Nuoret äidit. 10.45 Remppa vai muutto. 23.15 Kulturveckan. 11.05 Family Guy. Jakso 6/10. 16.35 Muumilaakso (7). 23.45 Taxi Teheran. 11.55 Ett köpmanshus i skärgården. • 20.20 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta. 21.00 Dina frågor om corona. 02.50 Elementary. 12.40 Haapasalo goes lomalle. 10.30 Villieläinten hoitajien hoivissa. 23.00 TV4Nyheterna. 19.00 Koko Britannia leipoo. 03.05 Poliisit (7). 20.00 TV4Nyheterna. 20.15 Sporten. 22.00 AVA rikosputki: Kova laki (12). 16.55 Remppa vai muutto Vancouver. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 1, 6/8. 15.05 Rantavahdit (7). 11.45 Luottomies (12). 05.15–05.59 Yliluonnollista. 6.54 Suomen suurin työttömyyskassa ongelmissa hakemustulvan kanssa 7.12 Miten suomalaisilla menee henkisesti poikkeusolojen keskellä. 06.45 Vankilassa ulkomailla. 03.10–03.53 Ota rahat ja juokse. (U) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 23.00 Family Guy. 12.25 Ambulanssi apuun! 2/10. 19.05 Frendit (S). 8.01 Mimosa ja Lennu (S). 20.45 Mittatilaustyönä. 20.30 Hämnd och kärlek. Vieraana psykoterapeutti Maaret Kallio. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. Kausi 2. 13.35 Mästarkvalet. 11.50 Grillit huurussa (S). 19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 01.25–01.50 Rantavahdit (7). Direkt. 22.15 NCIS Rikostutkijat (12). 23.00 Allra-affären. 22.00 Mayn keittiö. 16.00–16.55 Lemmen viemää (12). 17.20 Sisarvaimot. 18.30 Puoli seitsemän. Kausi 1. 20.00 Tuhoisat lentoturmat (12). 18.30 Lämäri. 01.55 Gift vid första ögonkastet. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 04.55 Say Yes To The Dress. 13.55 Huvila & Huussi. 17.00 Leijonan luola USA. 5/10. 23.15 Hansin matkassa. 23.55 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?. 13.10 Australian rajalla. 09.45 Kullan sukeltajat. 21.00 Eristyksissä: Plathin suurperhe. Kausi 3, 235. 15.00 Selviytyjät. 21.00 CSI: Miami (12). Sveriges TV2 10.00 Forum. 00.50 Rapport. 13.03 Forum. 11.30 Miehen puolikkaat. 09.00 Vanhanen. 17.05 Lentoturmatutkinta. 17.05 Tiedotteita. 07.55 LEGO Ninjago (7). 20.10 Simpsonit (7)
”Harmitti, etten nähnyt hänestä edes unta”, kertoo Ulla, jonka tytär kuoli henkirikoksen uhrina. Tyylikkäämmin ja tehokkaammin samoja keinoja hyödynnettiin jännärissä Searching. Mika tapasi poikansa surmanneen henkilön vankilassa. Mutta miksi omainen haluaisi nähdä rikoksentekijän. Esikoulumatematiikan perusteita käydään läpi keittiöpuuhien avulla tässä 10-osaisessa sarjassa. Pikku Kakkosen Kuutiojuuri on kahvila, jossa lasketaan samalla kun leivotaan. Tapaamisia valmistellaan huolellisesti, ja niiden tarkoitus on vähentää traumaoireita. Studiossa lapsikaksikko ratkoo ruoanlaittoon ja resepteihin liittyviä matemaattisia tehtäviä Sylvi-tädin (Karoliina Kudjoi) opastamana. Television äärellä esikoulutehtäviä jaksaa vaivatta pohtia niin viikari-ikäinen kuin ekaluokkalainenkin. Uhrin läheiset jäävät usein surunsa kanssa yksin. Joku tai jokin hautoo kostoa nettikiusatun ja itsemurhan tehneen ystävän puolesta. Scott Cooperin elokuva nappasi tosielämän kerroksista lisää painoa tavanomaiseen rikostarinaansa. Vuosien kuluttua he tapaavat rikoksentekijän. Jane Fonda ja Robert Redford ovat hellyttävän siloposkiset vastanaineet, jotka kapuavat kuherruskuukauden ruusunpunasta koleaan manhattanilaiskämppään ja sanaharkkoihin. Leo Gabriadze sijoitti kauhujännärinsä nokkelasti sosiaalisen median ruuduille, ja pitkälle ratkaisu toimiikin. ”Tuntuu, että tätä ei ole koskaan tapahtunut”, kuvailee veljensä menettänyt Julia. YLE KUVAPALVELU Voiko tappajalle antaa anteeksi. Tätä prosessia kutsutaan jälkikäsittelyksi eli restoratiiviseksi dialogiksi. Johnny Depp satsasi bostonilaisen konnan rooliin niin, että tukkakin sai mennä, mutta luontevuudessa ohi menevät Benedict Cumberbatch, Kevin Bacon ja Dakota Johnson. Jos Webster on aiemmissa elokuvissaan viljellyt huumoria, tällä kertaa huumori on kaukana. Hampurilaisen kokoamisen ei tarvitse olla pelkkää nälkäistä hutilointia, vaan ajatuksen kanssa kaikesta kokkailusta saa aikaan myös mukavan oman kotikutoisen oppitunnin. Voiko tekoa ikinä antaa anteeksi. Tapaamisten ansiosta viha ei ehkä loppunut kokonaan, mutta tunteiden käsittely tuli mahdolliseksi. Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa B11 TELEVISIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno Pulliin piilotettuja matikkapulmia Pikku Kakkonen: Kuutiojuuri TV1 klo 17.00 Matematiikkaa tarvitaan hieman joka paikassa, ei pelkästään koulun matikantunnilla. Silmästä silmään -elokuvan tekijät välittävät tunteita ja tunnelmia väkevästi mutta hienotunteisesti. Oikeudenkäynti saattaa kestää vuosia, ja jokainen uusi käsittely nostaa vanhan trauman pintaan. Yhteen muuttoja ja yhteenottoja ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Paljain jaloin puistossa Yle Teema & Fem klo 21.01 HHH ”Olet lähes täydellinen.” – ”Tuo oli ilkeästi sanottu!” Neil Simonin näytelmäteksti viskoo makoisia kierrepalloja, vaikka sukupuoliroolit enempi eilisiä ovatkin. YLE KUVAPALVELU Dokumenttiprojekti: Silmästä silmään TV1 klo 19.00 HHHHH Tämä tunteikas dokumenttielokuva imaisee mukaansa ja pitää otteessaan. (USA 2015) Robert Redford ja Jane Fonda ovat Paljain jaloin puistossa draamako median tuore aviopari. YLE KUVAPALVELU. Äitimuori (Mildred Natwick) ja naapurin äijä (Charles Boyer) työntävät lusikkaansa soppaan. Moni sanoo vihaavansa tekijää, mutta toisilla tunteet ovat lukossa. JOHN WEBSTERIN läpimurtoelokuva oli tragikoominen Pölynimurikauppiaat (1993). Siinä ohjaaja perheineen yritti elää vuoden ilman öljyä ja öljypohjaisia tuotteita. PirjoLiisa Niinimäki Miksi omainen haluaisi nähdä henkirikoksen tekijän. (USA 1967) Unfriended Kutonen klo 21.00 HH Kuuden opiskelijan porukka saa keljun vieraan mukaan nettikeskusteluunsa. SUOMESSA tehdään noin 100 henkirikosta vuodessa. Sääli vain, että varsinaisen juonen paukut hupenevat paljon nopeammin. Puuhailun lomassa pohditaan muun muassa sitä, miksi pullataikina kohoaa ja kuinka paljon hiivaa taikinaan laitetaan. Armi Auvinen Ukko Mononen ratkoo ruo an laittoon liittyviä matemaattisia tehtäviä Sylvitädin opastamana. John Websterin Silmästä silmään seuraa kolmea suomalaista, jotka ovat menettäneet omaisensa henkirikoksen uhrina. Moni sanoo vihaavansa tekijää, mutta toisilla tunteet ovat kokonaan lukossa. Ilma on sakeanaan ajatuksia ja muotoaan etsiviä lauseita. Mitä he haluavat tekijältä kysyä. Ja kun lapset pohtivat, voi vanhempi ammentaa inspiraatiota omaan tekemiseensä lasten kanssa. Katsoja pidättää henkeään, kun rikoksentekijä ja omainen katsovat toisiaan silmästä silmään. (USA 2014) Black Mass Sub klo 21.05 HHH Mikäs on gangsterin uraa rakennellessa, kun on psykopaatin luonne, väkivaltaiset taipumukset, vanha kaveri agenttina ja velikin senaattori. Vangeille tapaamisten ehtona on, että he katuvat tekoaan. Jussi-patsaan hän sai elokuvastaan Katastrofin aineksia (2008)
Kohtalaista kaakkoistuulta. +9 +8 +8 +8 +9 +8 +7 10 11 10 11 10 +7 +8 +7 +6 +5 +4 To 9.4. klo 15) Merivesi Kemi ?0 °C -2 cm Oulu +1 °C -2 cm Raahe ?0 °C ?0 cm Pietarsaari +1 °C -1 cm Vaasa °C -4 cm Rauma +2 °C cm Turku +3 °C -7 cm Helsinki +3 °C -12 cm Hamina +3 °C -8 cm Lämpimintä 1.4. klo 15.00 +7,7 °C Nuuksio Lämpimin mitattu 2.4. +7 +6 +7 +7 +7 +6 +7 +9 11 10 +9 +8 +7 +8 +8 +5 +4 +2 Eilen Vuosi sitten °C +0 °C -1 °C -2 °C -0 °C -2 °C -2 °C -3 °C +7 °C °C +4 °C +6 °C +4 °C +1 °C +2 °C +3 °C -4 °C -3 °C -6 °C +8 °C +2 °C +7 °C +7 °C +7 °C +2 °C +6 °C +5 °C +8 °C +8 °C +6 °C +8 °C +7 °C +8 °C +7 °C +4 °C +7 °C +5 13 9 6 10 10 10 2 2 2 2 2 2 °C -5 °C -9 °C -3 °C -3 °C -4 °C -0 °C -1 °C +2 °C +3 °C -1 °C +5 °C +6 °C -6 °C -10 °C -3 °C -2 °C -4 °C -1 °C +3 °C -0 °C +1 °C +3 °C +0 °C +3 (1.4. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 6:42 20:07 Jyväskylä 6:35 20:08 Kokkola 6:43 20:22 Rovaniemi 6:25 20:18 Ivalo 6:12 20:18 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C +3 °C +0 °C +2 °C +1 °C -0 °C -1 °C -1 °C +0 °C -1 °C -1 °C) (-3 °C) (-6 °C) (-5 °C) (-9 °C) (-11 °C) (-5 °C) (-5 °C) (-6 °C) (-5 °C) (-5 7 4 10 5 To 2.4. +8 +7 +8 +8 +8 +6 +8 +9 11 10 10 10 +7 +9 +7 +7 +5 +4 Pe 10.4. Kokkola +2 Pietarsaari +3 Toholampi +1 Halsua +2 Ylivieska +0 Kalajoki +0 Haapavesi -0 Helsinki +5 Lahti +4 Tampere +4 Turku +6 Pori +7 Joensuu -1 Jyväskylä +1 Kuopio +0 Oulu +0 Rovaniemi -2 Kuusamo -4 Pe 3.4. +0 -0 +0 +0 +0 -1 +0 +3 +3 +3 +4 +2 +3 +4 +2 -2 -2 -2 Su 5.4. -32,6 °C 1991 Kittilä Sateisinta 31.3. TORSTAI 2.4.2020 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 970 980 985 985 990 995 995 995 1000 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1025 Keskipäivästä alkaen lumitai räntäsadetta Odotettavissa torstai-iltaan asti: Päivällä ja illalla paikoin lumitai vesikuuroja. +1 +2 +0 +1 +1 +0 +0 +4 +4 +3 +5 +3 +2 +2 +2 -0 -1 -2 Ma 6.4. Päivän ylin lämpötila on 1...3 astetta. +14,3 °C 2007Espoo Kylmintä toissa yönä -15,0 °C Inari Seitalaassa Kylmin mitattu 2.4. -1 -1 -1 -0 -1 -1 -2 +3 +2 +1 +4 +1 +3 +2 +3 +0 -2 -4 La 4.4. 11,9 mm Puolanka Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) To Amsterdam 10 Buenos Aires 21 Budapest 10 Lissabon 16 New York 12 Oimjakon -8 Riika +7 Skellefteå Sydney 23 Tukholma +9 Tokio 16 Pe +7 19 13 18 +9 -7 +6 +1 22 +6 16 La 10 23 14 17 14 -9 +6 25 +6 19 Su 16 24 13 17 10 -8 +8 +1 20 +9 +8 Ma 16 21 15 17 14 -5 11 +1 19 11 12 To Alanya 18 Dubai 30 Dubrovnik 12 Funchal 16 Hania 15 Honolulu 24 Las Palmas 19 Malaga 17 Nizza 13 Phuket 31 Venetsia +9 Pe 19 35 14 17 18 24 19 17 15 31 11 La 21 36 18 18 21 25 21 17 16 32 13 Su 20 32 19 20 14 24 21 18 17 32 13 Ma 18 29 17 20 13 23 21 18 17 32 13 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (27.3.–1.4.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. Torstaina iltayöllä heikkoa lumisadetta. +7 +7 +7 +6 +7 +7 +7 +9 11 +9 10 +9 +7 +9 +8 +5 +3 +1 Ke 8.4. +2 +3 +3 +3 +3 +2 +3 +8 +9 +7 +9 +6 +2 +3 +2 +2 -0 -2 Ti 7.4