(sis. MIIKA MANNINEN. Kolmen perheen asumiskokeilu on Kalajoen uusi markkinointitempaus. Maanantai 20.1.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 6 Hinta 4,20 €. TIMO VARILA 1 Sivu 9 Valtaosalla varusmiehistä on riittävän hyvä kunto Kainuun prikaatin varusmiehet tulevat laajalta alueelta ja palvelukseen astuvien taustat ovat myös hyvin moninaiset. Kainuun tykistörykmentin alokkaat valmistautuivat viime keskiviikkona ensimmäisiin rata-ammuntoihin perehtymällä aseen käsittelyyn ja ampuma-asentoihin. Oulaskangas-aloite ohitti puolimatkan krouvin 1 Sivu 4 Kalajoelle kokeilemaan 1 Sivu 2 Kokkolalaiset Jonna Alajoki ja Tomas Djupsund muuttavat helmi-huhtikuuksi Hiekkasärkille ja saavat siitä korvauksen Kalajoen kaupungilta. alv 10 %). Jonna Alajoki ja Tomas Djupsund kokeilevat kolmen kuukauden ajan asumista Kalajoella. Pääosalla alokkaista fyysinen kunto on kapteeni Teemu Vatasen mukaan sellaisella tasolla, että he pärjäävät palveluksesta, mutta noin viidesosalla palveluksen aloituskunto on heikolla tasolla, joskin kunto lähtee jo alokasaikana nousuun
Viikon kuluttua siitä he huomasivat, että Kalajoki etsi ihmisiä asumiskokeiluun, ja päättivät hakea mukaan. Tomas Djupsund tekee täysin etätyötä oululaiselle työnantajalle, ja Jonna Alajoen kokkolalainen työnantaja sallii osittaisen etätyön. Kokkolasta tulevat Jonna Alajoki ja Tomas Djupsund, Jyväskylästä Sauli Rajala Nelma-koiransa kanssa ja Nurmijärveltä Anja Nissi ja Kaapo Kivirinta sekä cairnterrieri Milla. Kaupunki maksaa kullekin porukalle 1?000 euroa kuussa työkorvauksena, eli kaupungin kustannukset kampanjasta ovat 9?000 euroa. KOKEILUUN haettiin halukkaita loppuvuonna, ja hakemuksia tuli peräti 63. Varmasti tekee hyvää kokea vähän jotain uutta ja piristävää, Alajoki toteaa. Mutta ei voi kotiinkaan jäädä. MOLEMMAT TEKEVÄT töitä tietokoneella. Kärjä ei tiedä, onko aivan vastaavaa kampanjaa järjestetty muualla. KOKKOLALAISET Jonna Alajoki ja Tomas Djupsund retkeilivät lokakuun lopulla Hiekkasärkillä ja miettivät, millaista mahtaisi olla asua meren äärellä. Anu-Maija Kärjä viestintäja markkinointipäällikkö. Toivottavasti lumitilanne paranee, mutta voihan sitä tietysti muutakin tehdä kuin hiihtää, Alajoki pohtii. – Tällä hetkellä olen täysin konttorilla, eli siihen tulee hetkellinen muutos. Korvaus on veronalaista palkkatuloa, joten verojen jälkeen osallistujat saavat sillä jotakuinkin vuokrakulut katettua. Arkeen vaihtelua tuova kokeilu on nyt erityisen tervetullut sen vuoksi, että perhe on kokenut raskaita asioita. Pariskunta pitää myös luonnossa liikkumisesta. Varmasti viemme sitten vieraitammekin ulkoilemaan! Tomas Djupsund ja Jonna Alajoki asuvat Kokkolassa omakotitalossa, mutta Hiekkasärkillä heitä odottaa huoneisto merinäköalalla. Ensisijainen haave on kokeilla asumista meren rannalla. tammikuuta 2025 2 // Pia Räihälä Kalajoen kaupunki tarjoaa kolmelle perheelle kodin Kalajoelta kolmeksi kuukaudeksi helmikuun alusta lähtien. – Kalajoellahan on mahtavat ulkoilumaastot. – Tulevista kokeilijoista suurimmalle osalle etätyö on arkea, ja siksi kokeilu onkin mahdollinen. Toiveena on, että saisimme sellaisia ihmisiä, joille monipaikkaisuus on mahdollista, hoksaamaan että Kalajoelle voi muuttaa. Parina päivänä viikossa ajelen Kokkolaan konttorille, ja käyn samalla kotona katsomassa postilaatikon ja tekemässä lumityöt, Alajoki kertoo. Työpäivän jälkeen on lyhyt matka esimerkiksi hiihtoladulle. Siitä on ruusuinen kuva, mutta onko se niin hienoa kuin kuvittelemme. Omakotitalo Kokkolassa vaihtuu kolmeksi kuukaudeksi merinäköalahuoneistoon dyynien päällä Rantakallan Safiiri-talossa. Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. Kaupungin viestintäja markkinointipäällikkö Anu-Maija Kärjä kertoo, että kaupungin näkökulmasta kyse on asukasmarkkinoinnista ja yhteistyökumppani Visit Kalajoen näkökulmasta puolestaan matkailumarkkinoinnista. Kalajoki tarjoaa kodin kolmeksi kuukaudeksi Kokkolalainen pariskunta lähtee asumiskokeiluun, johon tuli hakemuksia ulkomaita myöten. Vastineeksi asumiskokeiluun osallistuvat kertovat kokemuksistaan sosiaalisessa mediassa ja kaupungin verkkosivuilla. – Kaikki ovat olleet iloisia meidän puolestamme, ja moni on kysellyt, saako tulla kylään. – Eli yhteistyössä herkullisessa rajapinnassa toimitaan. Kärjä yllättyi määrästä iloisesti. Osallistujille on löydetty kalustetut asunnot Hiekkasärkkien alueelta. Sukulaiset ja tuttavat ovat suhtautuneet positiivisesti pariskunnan kolmen kuukauden Kalajoen-seikkailuun. – Meillä oli ehdoton toive ja vaatimus, että meren pitää näkyä. Perheen tytär menehtyi vajaat kaksi vuotta sitten 17-vuotiaana pitkän sairauden uuvuttamana. Asut luonnon helmassa retkeilyreitistöjen ja hyvien palveluiden äärellä, ja töihin pääset läppärin avauksella, Kärjä kuvailee. Osallistujat on tästä joukosta nyt valittu, ja he tulevat Kokkolasta, Jyväskylästä ja Nurmijärveltä. Perheen poika puolestaan muutti syksyllä opiskelemaan Vaasaan. – Eihän surua pääse pakoon, kyllä se seuraa mukana. TIMO VARILA " Toiveena on, että saisimme sellaisia ihmisiä, joille monipaikkaisuus on mahdollista, hoksaamaan että Kalajoelle voi muuttaa. – Tuntui, että joku on kuunnellut meitä, naurahtaa Alajoki. – Ajattelin, että jos saamme kymmenkunta hakemusta, olen tosi tyytyväinen! Hakemuksia tuli ympäri Suomea ja ulkomailtakin, Amerikasta ja Isosta-Britanniasta
Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. Tässä muutoksessa kotisairaalan rooli on aika isossa osassa. Olen ehdottomasti maahanmuuton kannalla, oli se sitten työperäistä tai turvapaikanhakemista, mutta halpatyövoimaa ei pidä käyttää vaan kaikilla työntekijöillä tulee olla sama palkka ja ehdot. Hyvinvointialueilla käydään yt-neuvotteluja toisensa perään. TIMO VARILA " Samaan aikaan hallituksen edustajat lähtevät Aasiaan kartoittamaan halpatyövoiman saatavuutta, joten sekin tietysti huolettaa. En työskentele. Kotisairaalassa työkuorma ja työtehtävät vaihtelevat paljon ja pitävät hyvin mielenkiinnon yllä. Työskenteletkö sairaanhoitajana tälläkin hetkellä. Valmistumisen jälkeen minulla oli mahdollisuus päättää mihin haluan töihin. Mitä ajattelevat hiljattain valmistuneet sairaanhoitajat tulevaisuuden työmahdollisuuksista. Tämä ei vastannut odotuksiani vakinaisesta työpaikasta. Alan työllisyystilanne vastasi odotuksiani valmistuttuani sairaanhoitajaksi. Esa Tikkakoski. Millaisessa tehtävässä. Ovatko työsuhteesi alalla olleet määräaikaisia vai oletko ollut vakituisessa työsuhteessa. Samaan aikaan hallituksen edustajat lähtevät Aasiaan kartoittamaan halpatyövoiman saatavuutta, joten sekin tietysti huolettaa. Vastasiko alan työllisyystilanne odotuksiasi. On ollut määräaikaisia lyhyitä sopimuksia. Joten olen aika turvallisin mielin tällä hetkellä. Valmistuin toukokuussa 2024. Kuinka luottavainen olet siihen, että sinulle riittää alalla töitä lähitulevaisuudessa. Valmistumisen jälkeen työskentelin noin puoli vuotta määräaikaisessa työsuhteessa, kunnes sain vakituisen työsuhteen. Etenkään kotisairaalassa työ ei tule loppumaan. Tein töitä Soitella jo kevään aikana ja sain kesäsijaisen töitä samalle kesälle. Oletko huolissasi siitä, että hyvinvointialueiden talousongelmat vaikuttavat sairaanhoitajien työllistymiseen. Jäitkö töihin Keski-Pohjanmaalle opintojen jälkeen vai työskenteletkö muualla. Frida Keränen Keskipohjanmaa otti yhteyttä Centrialta keväällä 2024 ja keväällä 2023 valmistuneisiin sairaanhoitajiin kysyäkseen heidän mietteitään työelämästä. Osastopaikkoja ja palvelukotien asukasmääriä vähennetään ja yhä enempi pyritään hoitamaan ihmisiä kotiin. Jos olet, kuinka nopeasti sait oman alan töitä valmistumisen jälkeen. Olen huolissani, koska tällä hetkellä näyttää siltä, että yhä useampi sairaanhoitaja jää ilman oman alan töitä. (Työtehtävien määrä, työn mielekkyys jne.) Olen kokenut työni erittäin mielekkääksi ja haluaisin ehdottomasti jatkaa samoilla osastoilla työskentelyä, joilla olen tähänkin asti työskennellyt. Sijaisuuteni päättyi, eikä töitä ole ollut tarjolla. Tikkakoski etsii tällä hetkellä töitä ja Aitto-Oja on töissä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Välillä on hieman kevyempi päivä, toisinaan taas työntäyteinen. Kokkolalainen Esa Tikkakoski toivoo, että oman alan töitä löytyisi kevään aikana. Olen tällä hetkellä sairaanhoitajana Pohteella Oulun eteläisellä alueella kotisairaalassa. Ilman näitä talousongelmia uskoisin, että minulla olisi töitä. Työmäärä on ollut hyvä ja vuoroihin on voinut mukavasti vaikuttaa itse. (Työtehtävien määrä, työn mielekkyys jne.) Koen työni mielekkääksi ja tykkään tämän hetkisestä työstäni. Tällä hetkellä tuntuu vähän hankalalta saada töitä, ja koska töitä olisi pakko saada, pitänee alkaa samalla katsomaan muiden alojen töitä, mutta mieluiten tekisin Soitella oman alan töitä. Silloin oli suurempi kysyntä sairaanhoitajilla. Tämän suhteen tosin todellisuus kävi selväksi jo ensimmäisen harjoittelun aikana, kun sijaisia ja määräaikaisia oli niin paljon eikä oikein vakinaisia työpaikkoja ole ollut tarjolla. Tanja Aitto-Oja Oletko työskennellyt sairaanhoitajana sen jälkeen, kun valmistuit opinnoistasi. Olen hyvin huolissani. Työllistyin heti valmistuttuani sairaanhoitajaksi keväällä 2023. Jäitkö töihin Keski-Pohjanmaalle opintojen jälkeen vai työskenteletkö muualla. Tässä on uhkana se, että osa sairaanhoitajista lähtee muiden alojen hommiin. Kumpikin nauttii sairaanhoitajan työn sisällöstä ja uskoo, että hoitajille riittää töitä jatkossa. Esa Tikkakoski Oletko työskennellyt sairaanhoitajana sen jälkeen, kun valmistuit opinnoistasi. Työskenteletkö sairaanhoitajana tälläkin hetkellä. Taloustilanteen vaikutus sairaanhoitajien työllistymiseen kuitenkin huolettaa molempia. Ovatko työsuhteesi alalla olleet määräaikaisia vai oletko ollut vakituisessa työsuhteessa. Kysymyksiin vastasivat viime kevään valmistuneista Esa Tikkakoski ja sitä edellisen kevään valmistuneista Tanja Aitto-Oja. Ei lähimainkaan. Kuinka luottavainen olet siihen, että sinulle riittää alalla töitä lähitulevaisuudessa. Oletko huolissasi siitä, että hyvinvointialueiden talousongelmat vaikuttavat sairaanhoitajien työllistymiseen. Millaiseksi olet kokenut sairaanhoitajan työn. Millaisessa tehtävässä. Vastasiko alan työllisyystilanne odotuksiasi. Millaiseksi olet kokenut sairaanhoitajan työn. Ovatko he enää palaamassa hoitoalalle, mikäli työllisyystilanne paranee. tammikuuta 2025 // 3 Riittääkö hoitajille töitä. Uskon, että alalla riittää töitä jatkossakin. Lenkeillä mukana käy Kibe-koira. Jos olet, kuinka nopeasti sait oman alan töitä valmistumisen jälkeen. Hoitajapulahan ei ole kadonnut mihinkään, joten vielä ainakin on uskoa, että saisin töitä kevään aikana. Kesän jälkeen työt loppuivat hetkeksi, mutta parin viikon päästä sain loppuvuodeksi töitä
Jos petoeläin olisi sairas tai vahingoittunut, se olisi eläinsuojelun puitteissa kaadettava, Karppinen kertoo yleisistä toimintaperiaatteista. Tupsukorva tassuttelee yhä ihmisten ilmoilla. Vili Ruuska Niin kutsuttu Oulaskangas-aloite ohitti puolimatkan krouvin eli 25?000 kannatusilmoituksen rajapyykin perjantaina. Esimerkiksi ahman kohdalla on myönnetty poikkeuslupia vain isojen porovahinkojen estämiseksi poronhoitoalueilla. – Nehän syövät esimerkiksi hirviä, joiden raatoja löytyy välillä. Lehti haastatteli myös europarlamentaarikko Pekka Toveria (kok.), joka ennen poliitikon uraansa työskenteli Suomen pääesikunnan tiedustelupäällikkönä. Toverin mukaan Venäjän turvallisuuselimet ovat hyvin voineet onnistua peittämään osallisuutensa kaapelirikkoihin, mutta näkemykset siitä, että rikot olisivat onnettomuuksia, ovat Toverin mukaan täyttä hölynpölyä. Kyseinen aloite on toki kerännyt noin 19?000 kannatusilmoitusta, mutta tämäkin aloite on jo syyskuulta. Ensimmäisenä ei lähdetä kaatamaan sitä. Eduskuntaan toimitettujen aloitteiden listalta ei löydy viimeisimpiin sairaalaverkkopäätöksiin viittaavia aloitteita. Oulaskangas-aloite ei ole ainoa kuohuttavista sairaalaverkkopäätöksistä kummunnut aloite. Washington Postin lähteet: Itämeren kaapelirikot onnettomuuksia, eivät tahallisia tekoja Lehden tiedustelulähteiden mukaan onnettomuudet johtuisivat Itämerellä seilaavien laivojen huonosta kunnosta ja niiden miehistöjen kokemattomuudesta.. Sen sijaan että kaapelirikot johtuisivat tahallisista vahingonteoista, johtuvat ne tiedusteluviranomaisten mukaan pikemminkin Itämerellä seilaavien laivojen huonosta kunnosta ja niiden miehistöjen kokemattomuudesta. Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. Niillä on nyt ruokaa, joten ovat pysyneet pois pihapiiristä (Kannuksessa). Kun suurpedot aiheuttavat erityisen merkittäviä vahinkoja eikä ennaltaehkäisystä ole riittävää apua, on suurpeto mahdollista kaataa Suomen riistakeskuksen päätöksellä myönnettävällä vahinkoperusteisella poikkeusluvalla. Tähän aikaan vuodesta emot ajavat pentuja pois, joten sudet etsivät omaa reviiriään. Samaiset kuusi sutta ovat mahdollisesti niitä susia, joita on havaittu Kokkolassakin aiempina viikkoina. Iisalmen ja Varkauden perusterveydenhuollon yöpäivystyksen jatkamista vaativa kansalaisaloite ei ole saanut ihan samanlaista tuulta alleen kuin Oulaskangas-aloite. –?Tärkein asia missä tahansa hybridioperaatiossa on se, että se voidaan kiistää, Toveri sanoo Washington Postille. Ilves ei onneksi ole aiheuttanut ihmisille vahinkoa. Niissä vaaditaan Suomen irtautumista Ottawan sopimuksesta ja halutaan pistää Yle kuriin. Ilves oli istuskellut yhden talon pihassakin. Kaikkiaan 50?000 allekirjoitukseen tähtäävä aloite on saanut miltei 26?000 ihmisen tuen sunnuntaiaamupäivään mennessä. Poikkeuslupa voidaan myös myöntää turvallisuusperusteisesti. Aloitteessa vaaditaan muutosta lainsäädäntöön siten, että Oulaisissa toimisi kiirevastaanoton lisäksi yöpäivystys. Kiinalaisen Yi Peng 3 -aluksen on epäilty vaurioittaneen Suomesta Saksaan ja Ruotsista Liettuaan kulkevia kaapeleita viime marraskuussa. Karppinen puhuu parin vuoden takaisista pennuista. Washington Post viittaa jutussaan laivoihin Newnew Polar Bear, Yi Peng 3 ja Eagle S, joiden epäillään vahingoittaneen merenalaista infrastruktuuria Itämerellä. Loppuvuonna 2024 eduskuntaan on toimitettu ainoastaan kaksi aloitetta. Ei aivan, mutta Karppisen mukaan Ullavan ja Kannuksen välillä pyörivät sudet käyvät jälkien perusteella aika ajoin jopa alle kilometrin päässä asutuksesta. Yksi Ottawan sopimus -aloitteen alullepanijoista ja vastuuhenkilöistä on ex-puolustusministeri, nykyinen Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö. Sen tekemisestä kerrottiin joulun alla, kun eduskunta oli vastikään päättänyt Oulaskankaan kohtalosta. Karppinen tosin varoitteli jo alkuviikolla, että lemmikkikissat olisi syytä pitää sisällä suojassa. Surukulkuetapahtuman yhteydessä Oulaskankaan pääsisäänkäynnin eteen tuotiin seppeleitä, kynttilöitä ja kukkia. Samalla on kerrottu, että kissaa ei ole enää näkynyt eli kissa on hävinnyt, Karppinen kuvailee. Aloite etenee eduskunnan käsittelyyn, jos se saa vähintään 50?000 allekirjoitusta kesäkuun loppuun mennessä. Ilves kyllä tilaisuuden tullen nappaa pihalta kissan tai kenties pienen koirankin. Eduskunnan joulukuussa tekemän päätöksen myötä Oulaskankaan sairaalan yöaikainen yhteispäivystys on päättymässä tämän vuoden syksyllä. Viime kädessä eli merkittävän vahingon sattuessa käännytään poliisin puoleen. Täyttä varmuutta ei ole, onko ilves haukannut evääkseen kissoja, mutta vahvasti voi olettaa näin käyneen. tammikuuta 2025 4 // UUTISET Oulaskangas-aloitteella kasassa puolet nimistä Päätös Oulaskankaan yöpäivystyksen lopettamisesta on ollut musertava isku alueen ihmisille. ANNE MAT TILA Ilves liikkuu yhä Kannuksen keskustassa Vili Ruuska Kannuksen keskustassa pyörivä ilves on ollut tämän viikon puheenaihe Lestijokilaaksossa. WASHINGTON POST perustaa juttunsa anonyymeihin tiedustelulähteisiin eri maista. Seuraavaksi suosituimmat aloitteet jalkaväkimiinakiellosta irtautumisesta ja Suomen susikannan laskennasta ovat saaneet hiukan alle 25?000 kannatusilmoitusta, mutta ne ovat olleet kannatettavissa jo marraskuussa. Viikossa lisäystä on tullut lähes 10?000 nimen verran. VIREILLÄ OLEVISTA kansalaisaloitteista Oulaskangas-aloite on eniten kannatusilmoituksia kerännyt aloite. Ilveksen ja karhun kohdalla käytetään pääasiassa kannanhoidollisia poikkeuslupia. – Meille on tullut ilmoituksia, että on nähty jälkiä pihassa. Kansalaisaloite avattiin tammikuun alussa. Kun petoeläin saapuu asutuksen keskelle, tilanteessa luonnollisesti on riskinsä. Lisähavaintoja on siis tullut, vahvistaa Kannuksen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Reijo Karppinen. Vahinkoperusteisia poikkeuslupia käytetään pääasiassa suden kohdalla. LUKIJAN KUVA Tuomas Savonen, STT Itämerellä viime aikoina koetut kaapelirikot ovat olleet pikemminkin onnettomuuksia kuin Venäjän tahallisia vahingontekoja, kirjoittaa yhdysvaltalainen Washington Post -sanomalehti eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin tiedustelulähteisiin nojautuen. Lehden mukaan amerikkalaisten ja eurooppalaisten tiedusteluelinten tutkimuksissa ei ole noussut esiin viitteitä siitä, että vahingonteoista epäillyt laivat olisivat raahanneet ankkureitaan merenpohjassa tahallisesti tai Venäjän käskystä. Yli puolet näistä kannatusilmoituksista on syys-lokakuulta. – Ensisijaisesti pyritään hätistämään petoeläin alueelta pois. Iisalmi–Varkaus-aloitteessa ennakoitu päätös nuijittiin joulukuussa aivan kuten Oulaskankaan tulevaisuuskin. – Lauantaina se oli ollut hautausmaan lähellä (Tapulinkadulla), moni henkilö oli sen nähnyt. Riistanhoitoyhdistyksen keinot puuttua asiaan ovat rajalliset, koska kannanhoidollista metsästyslupaa ei ole. ENTÄ MUUT PEDOT , onko niitä jalkautunut pihapiiriin. Näiden aloitteiden kannatus ei ole erityisemmin kohentunut viimeisimmän kuukauden aikana. HAVAINNOISTA on syytä edelleen ilmoittaa petoyhdysmiehelle. Kannuksen keskustassa liikkuvasta ilveksestä sudesta on kosolti havaintoja tältä viikolta. Eagle S -tankkerin puolestaan epäillään aiheuttaneen joulupäivänä ankkuriaan merenpohjassa raahaamalla vaurioita Suomen ja Viron väliseen Estink 2 -sähkönsiirtoyhteyteen sekä useisiin tietoliikennekaapeleihin. Hongkongilaisessa omistuksessa olevan Newnew Polar Bear -laivan on epäilty katkaisseen Suomen ja Viron välillä kulkevan Balticconnector-kaasuputken lokakuussa 2023. Toverin mukaan Itämerellä nähdyt tapaukset ovat tyypillisiä Venäjän hybridioperaatioita
Lumikertymät maan eteläja länsiosissa jäävät muutamaan senttiin. Muualla pakastaa. Kolmella mittausasemalla maan keskivaiheilla yllettiin Ilmatieteen laitoksen mukaan tammikuun ennätyslukemiin. –?Talviuintia mahdollistavia paikkoja on entistä enemmän. –?Tässä menee useampikin näitä matalapaineita ylitse ja sitten viikonloppuna seuraava, joten aika epävakainen viikko on tulossa varsinkin maan eteläja keskiosaan, sanoi Laakso. Maan eteläja keskiosassa pakkasta on 2–10 astetta ja pohjoisessa 10–20 astetta. Toki voi olla keinolunta ja sitä kautta samoja mahdollisuuksia, mutta eiväthän ne korvaa laajaa latuverkostoa, joka on helpommin kaikkien ulkoilijoiden saavutettavissa, Neuvonen huomauttaa. Perjantaiksi on luvassa lumisateita, ehkä myös joitain räntäja vesisateita. Tiistain ja keskiviikon aikana maan eteläja keskiosaan leviää lounaasta sateita. Myös perjantaina mitattiin harvinaisen korkeita lukemia, muun muassa Kilpisjärvellä 7,2 astetta. Tiistaina ja keskiviikkona maan eteläja keskiosissa on monin paikoin voimassa mahdollisesti vaarallisen ajokelin varoitus lumitai räntäsateen takia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava tutkija Jaana Halonen puolestaan kertoo, että noin kymmenen prosenttia naisista ja viisi prosenttia miehistä vähentää aktiivista työmatkaliikkumista talviaikaan. Pimeys vähentää suomalaisten ulkoilua Janita Virtanen, STT Suomalaiset vähentävät ulkoilua useimmiten huonon sään ja pimeyden vuoksi, mistä voidaan päätellä, että monen luonnossa liikkuminen vähenee ainakin jonkin verran talviaikaan. tammikuuta 2025 KOTIMAA // 5 Nyt pakastuu koko maassa Miia Sebany, Henrietta Nyberg, STT Lauhan jakson jälkeen sään odotetaan kylmenevän alkavalla viikolla. Ulkoilututkimusten mukaan vielä 2000-luvun alussa 6 prosenttia suomalaisista harrasti talviuintia, kun 2020-luvun taitteessa luku oli noussut jo 12 prosenttiin. JOHANNA PULKKINEN Talviuinnin suosio kasvaa yhä Joskus joidenkin lajien suosio hiipuu ja samaan aikaan toisten kasvaa, eli vähentyneen maastohiihdon tilalle on voinut tulla myös muita lajeja, toteaa Luonnonvarakeskuksen tutkija Marjo Neuvonen. Harrastajien määrä oli laskenut kymmenessä vuodessa 10 prosenttiyksiköllä, mutta Neuvosen mukaan viimeisin tutkimus osui 2020-luvun taitteeseen, jolloin Etelä-Suomessa vietettiin melko lumetonta talvea. Näin kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Marjo Neuvonen. TORSTAINA MATALAPAINE kulkee ennusteen mukaan Suomen ylitse, minkä jälkeen sää kylmenee hieman myös etelässä. Luonnossa liikkuminen auttaa rauhoittumaan ja palautumaan stressistä myös talviaikaan. Jos ihmisellä on vakava sydäntai verisuonisairaus tai muita sydänoireita, kannattaa olla hieman varovaisempi kovalla pakkasella liikuntaa harrastaessa ja aloittaa varovasti, jotta keho tottuu kylmyyteen, Halonen neuvoo. Lämpötilat voivat olla päivän aikana hieman plussan puolella. Neuvonen huomauttaa lisäksi, että lumettomina talvina tiettyjen lajien, kuten golfin ja frisbeegolfin, kaudet pidentyvät. Esimerkiksi avantotai talviuinti, eli luonnonvesissä uiminen talviaikaan, on yleistynyt merkittävästi 2000-luvulla. Päättyneellä viikolla föhn-tuuli vaikutti Suomen säähän voimakkaasti ja torstaina mitattiin poikkeuksellisen lämpimiä lukemia koko maassa. Neuvosen mukaan myös lumikenkäilyn suosio on noussut, mikä voi johtua siitä, että laji sopii hyvin talviretkeilyyn ja myös välinevuokrausmahdollisuuksia on aiempaa enemmän. Etelässä ja lännessä käänne lauhempaan tapahtuu kuitenkin jo heti seuraavana päivänä. Ulkoilututkimukseen kerättiin tietoa neljänä eri ajankohtana vuosina 2019–2021. Luken viimeisimmässä Ulkoilututkimuksessa noin 30 prosenttia tutkimukseen vastanneista noin 8?700 suomalaisesta kertoi harrastavansa maastohiihtoa. Kylmässä ulkoilmassa liikkuminen voi Halosen mukaan vaikuttaa positiivisesti esimerkiksi sydänterveyteen. Luonnonvesissä talviaikaan uiminen on yleistynyt 2000-luvulla. –?Niitä voi olla sitten kaikissa olomuodoissa, sanoi STT:lle päivystävä meteorologi Helena Laakso. Toisaalta jos mietitään talvea, jolloin lämpötilat sahaavat ja tulee liukasta, juuri tällä ikäryhmällä voi varovaisuuskin lisääntyä eniten. Monelle kertyy aktiivista talviulkoilua lasten tai koiran kanssa, kertoo Neuvonen Lukesta. –?Tämä osoittaa hyvin sen, miten suuri merkitys olosuhteilla on talviliikkumiseen. –?Luonnossa liikkumisella on kuitenkin niin suuria terveyshyötyjä fyysisen kunnon ylläpitämisen ja muun muassa stressistä palautumisen ja rauhoittumisen myötä, että sitä olisi tärkeää tehdä ympäri vuoden. Myös erilaiset arjen ulkoilumuodot, kuten kävely, pyöräily ja retkeily, ovat suosittuja harrastuksia ympäri vuoden. JOS ULKOILU ONNISTUU talvella valoisaan aikaan, siitä voi saada helpotusta myös kaamosoireisiin. Keskiviikkona sää lauhtuu jälleen selvemmin maan eteläja länsiosassa. Jos ulkoilu ei onnistu päiväsaikaan, oireita voi lievittää kirkasvalolampulla, josta saa parhaat hyödyt ennen aamuyhdeksää. Hänen mukaansa sää ei kuitenkaan ole aivan niin lauhaa kuin päättyvällä viikolla. Nämä ovat ylipäätään suomalaisille tärkeitä syitä lähteä luontoon. Maanantaina pakkasta on etelässä ja lounaassa korkeimmillaan kymmenisen astetta, pohjoisessa parikymmentä.. –?Muualla ja varsinkin pohjoisessa on pakkasta, sanoi Laakso. Tutkimusten mukaan myös luminen maisema itsessään voi rentouttaa ja tuottaa hyvinvointia samalla tavalla kuin vihreäkin maisema. Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. –?Erityisesti vanhemmassa ikäryhmässä on paljon ihmisiä, joilla on vapaa-ajan resurssiensa puitteissa mahdollista ulkoilla useita kertoja viikossa. –?Aluksi varmaan lunta ja lopuksi etelässä ja lounaassa vähän räntää, ehkä vettäkin siinä voi joukossa olla. –?Toisaalta talvella myös sisäilma kuivuu, millä voi olla sama vaikutus. SUURELLA OSALLA suomalaisista on jokin aktiivinen talviulkoiluharrastus. Maanantaina pakkasta on koko maassa. Palvelut ovat parantuneet ja vastaavat paremmin kysyntään. Tutkimus julkaistiin 2022. –?Siinähän päästiin niin paljon plussan puolelle, nyt päästään ajoittain hieman plussan puolelle varsinkin etelässä ja lännessä. Arkistokuvassa talviuimareita Sotkamon avantouintipaikalla. Halosen mukaan kaamosoireita voi ylipäätään helpottaa harrastamalla hengästyttävää liikuntaa 2–3 kertaa viikossa vähintään puoli tuntia kerrallaan. Talvella ulkona liikkuminen erityisesti kovalla pakkasella voi toisaalta hankaloittaa tiettyjen sairauksien – kuten astman ja atooppisen ihottuman – oireita. Sympaattinen hermosto aktivoituu kylmässä, mikä tukee immuunijärjestelmää ja lisää suorituskykyä
Trump myös ehdotti, että puolet kiinalaisomisteisen palvelun Yhdysvaltain-toiminnoista tulisi yhdysvaltalaisomistukseen. Kiinalaisyritys on kuitenkin toistaiseksi jyrkästi kieltäytynyt myymästä palveluaan. Kokoomuksessa, RKP:ssä ja kristillisdemokraateissa kiinalaisten halpakauppojen suosiota pidetään selvänä ongelmana. Pysykää kuulolla! Yhdysvaltain korkein oikeus päätti perjantaina pitää voimassa lain, joka kieltää Tiktokin Yhdysvalloissa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA ”Krääsäveroa” ehdottanut Kaikkonen: Pidän selvitystä yhä tarpeellisena Sanna Nikula, STT Niin sanottua krääsäveroa ehdottanut keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen pitää selvitystä aiheesta yhä tarpeellisena, vaikka hallituspuolueissa ajatus verosta ei saa suurta kannatusta. –?Näen valtavan ongelman tässä. Toiminnan keskeytyminen ilmeni myös Tiktokin verkkosivuilta, kun niitä yrittää avata Yhdysvalloissa. Yksikään korkeimman oikeuden tuomareista ei jättänyt Tiktokin kieltävään päätökseen eriävää mielipidettä. Trumpin ilmoitus tuli vain tunteja sen jälkeen, kun Tiktok pimeni Yhdysvalloissa, koska sen kiinalaisomistaja ByteDancen määräaika myydä Yhdysvaltain toimintansa ei-kiinalaisille ostajille umpeutui. MUISSA HALLITUSPUOLUEISSA suhtaudutaan kiinalaisiin halpakauppoihin jyrkemmin. Mäkelä pyrkisi pikemminkin eroon Kiina-riippuvuudesta niissä tuotteissa, jotka ovat huoltovarmuuden kannalta tärkeitä. Tullimaksut ovat kuitenkin keskimäärin hyvin pieniä, huomauttaa tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä Tullista. Valitettavasti tämä tarkoittaa, että et voi käyttää Tiktokia toistaiseksi, verkkosivuilla lukee. Pitäisikö tämän kaltaisen veron olla EU-tason päätös. Perussuomalaisten Jani Mäkelän mielestä keskustelu asiasta on ollut ”hieman tekopyhää”. Mielestäni selvitys kannattaisi vakavasti tehdä. Kansallisen turvallisuuden nimissä annettu laki tuli voimaan sunnuntaina. EU-komissio tutkii parhaillaan, rikkooko Temu EU-lainsäädäntöä. Tiktokin omistajat olivat valittaneet kiellon rikkovan perustuslain ensimmäistä lisäystä, joka takaa sananvapauden. Asia selvisi STT:n haastattelukierroksella eduskuntaryhmiin. Osassa voi olla jopa terveydelle ja ympäristölle vaarallista materiaalia. Lisäksi kilpailuasetelma on hänestä epäreilu suomalaisten yritysten kannalta, jotka huolehtivat EU:n sääntöjen noudattamisesta. –?Kuitenkin lähes kaikki muukin tavara, mitä me ostamme kaupoista Suomessa ja Euroopassa, on enemmän tai vähemmän tehtyä Kiinassa, Mäkelä sanoo. TIKTOK OLI JO HIEMAN aiemmin varoittanut yhdysvaltalaiskäyttäjiä tulevasta keskeytyksestä sovelluksen sisällä lähetyssä viestissä. Se on jo saanut englanninkielisen lempinimen Rednote (punainen muistiinpano) ja oli Yhdysvalloissa ladatuin sovellus tällä viikolla. Sunnuntaina voimaan tullut laki sallii 90 päivän lykkäyksen, jos Valkoinen talo voi osoittaa, että kaupat Tiktokin Yhdysvaltain-toiminnoista ovat mahdollisia. –?Kun ihmisten kulutustottumukset ohjautuvat kustannusten perusteella, on vaikea mennä sanomaan, että osta kalliimpaa, äläkä halvempaa. –?Olemme onnekkaita, että presidentti (Donald) Trump on ilmoittanut työskentelevänsä kanssamme löytääkseen ratkaisun Tiktokin palauttamiseksi virkaan astuttuaan. –?Tekemällä näin pelastamme Tiktokin, pidämme sen hyvissä käsissä ja sallimme sen pysyä toiminnassa, hän kirjoitti. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä on eri mieltä. TRUMP VAATI aikoinaan Tiktokin kieltämistä, mutta on sittemmin lämmennyt palvelulle ja kertonut haluavansa pitää sen yhdysvaltalaisten käytössä. Korkeimman oikeuden mukaan näin ei kuitenkaan ollut. Penttilän mukaan esimerkiksi noin yhdeksän euron t-paidan hinnaksi tulisi tullimaksun jälkeen reilut kymmenen euroa. Vihreiden kansanedustaja Tiina Elo puolestaan esitti tammikuussa ”krääsäkauppojen” kieltämistä kokonaan. tammikuuta 2025 6 // UUTISET Hallituspuolueet eri linjoilla suomalaisten ”temuttamisesta” Anni Keski-Heikkilä, STT Kiinalaisen halpatavarakaupan kasvu jakaa mielipiteitä hallituspuolueiden kesken. Se rasittaa ympäristöä ja logistiikkajärjestelmää, sanoo kokoomuslainen talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Ville Kaunisto. Keskusta on esittänyt vaihtoehtobudjetissaan, että Kiinan halpatavaratuonnille selvitettäisiin uutta ympäristöveroa, ”krääsäveroa”. –?Se saattaa olla näin, mutta kannattaa tutkia myös, minkä verran kansallista liikkumatilaa tässä olisi. Trump kommentoi asiaa omistamassaan Truth Social -viestipalvelussa sunnuntaina. Uutistoimisto Reutersin mukaan Rednote oli vastikään saanut jo pelkästään yhden päivän aikana lähes kolme miljoonaa uutta yhdysvaltalaiskäyttäjää. Yhdysvalloissa päättäjiä on huolestuttanut muun muassa se, että Tiktok kerää käyttäjistään runsaasti dataa, jota voitaisiin mahdollisesti käyttää Kiinan valtion vakoiluoperaatioissa. Sivuilla pahoiteltiin, ettei Tiktok ole saatavilla juuri nyt. Kiinalaisen Temu-verkkokaupan pelimäisten palkitsemisohjelmien epäillään aiheuttavan riippuvuutta. He kyseenalaistavat tuoteturvallisuuden, tuotteiden alkuperän ja työolot tehtaissa. Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. Alle 150 euron tavaraerien tilaaminen Kiinasta noin yhdeksänkertaistui edellisvuodesta, selviää Tullin STT:lle toimittamasta päivitetystä tilastosta. Lisäksi keskusta haluaisi kieltää tällaisten yritysten mainonnan verkossa. Trump aikoo kumota Tiktokin kieltävän lain toistaiseksi Tiktok keskeytti palvelunsa toiminnan Yhdysvalloissa sunnuntaina, kun sen kieltävä laki tuli voimaan.. Verkkokaupan pelimäisten palkitsemisohjelmien puolestaan epäillään aiheuttavan riippuvuutta. –?Varmaan ”krääsävero” ei ole aivan helppo toteuttaa, mutta ei välttämättä mahdotonkaan. Keskustelu aiheesta on ollut ”hieman tekopyhää ja kaksinaismoralistista”, sanoo perussuomalaisten Mäkelä. Kaikkonen sanoo, että hänen aiheesta marraskuussa tekemänsä avaus on herättänyt kiinnostusta. Ainoastaan kristillisdemokraattien Östmanin mielestä veron selvittäminen olisi järkevää. Siitä hallituspuolueissa ollaan suhteellisen samaa mieltä, että nämä ehdotukset eivät kuulosta toteuttamiskelpoisilta. EU:SSA TEHDÄÄN parhaillaan tulliuudistusta, jossa myös alle 150 euron arvoisille verkkokauppatilauksille tuotaisiin tullimaksut vuonna 2028. Mäkelä ei aja tiukempia sääntöjä kaupoille, mutta korostaa nykyisten sääntöjen noudattamista. En halua, että Suomi ja maailma hukkuu huonolaatuiseen, jopa vaaralliseen krääsään. Pikkuostosten tekeminen Kiinasta lisääntyi viime vuonna Suomessa räjähdysmäisesti. Suomalaisten pienet verkkokauppaostokset Kiinasta lisääntyivät räjähdysmäisesti viime vuonna. Aiheesta on käyty keskustelua Ranskassa ja Britanniassa ja EU-tasollakin jonkun verran, Kaikkonen kommentoi STT:lle. – Se ei kovin merkittävästi tulisi vaikuttamaan näiden henkilöiden verkkokauppaostoksiin, Penttilä sanoo. Työryhmä, STT Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump aikoo allekirjoittaa virkaanastujaispäivänään maanantaina asetuksen, jolla kumotaan toistaiseksi sosiaalisen median palvelu Tiktokin kieltävä laki Yhdysvalloissa. Tiktokista on tehty useita viime hetken ostotarjouksia. Kauniston kanssa samoilla linjoilla ovat eduskuntaryhmien puheenjohtajat Otto Andersson RKP:stä ja Peter Östman kristillisdemokraateista. Nykyinen kehitys ei ole millään tavalla kestävää. Hänen mielestään kysymys on siitä, millaista krääsää Suomeen tuodaan. Tutkinnassa on muun muassa, miten Temu estää niiden tuotteiden myymistä, joka eivät täytä EU-standardeja. –?Yhdysvalloissa on annettu laki, joka kieltää Tiktokin. –?Minusta se ei ole aivan yhdentekevä asia, mieluummin pitäisi suosia Euroopassa ja mieluiten Suomessa tuotettua laadukasta tavaraa. Kaikkonen kommentoi hallituspuolueiden tyrmäystä keskustan vaaliristeilyllä. Lyhytvideopalvelu Tiktokin mahdollisesta sulkeutumisesta huolestuneita yhdysvaltalaisia on jo siirtynyt kiinalaiseen sosiaalisen median palveluun Xiaohongshuun (suomeksi pieni punainen kirja)
Sopimuksen toisen ja kolmannen vaiheen yksityiskohdat on määrä valmistella ensimmäisen vaiheen aikana. Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanslia kertoi lausunnossaan, että Netanjahu oli ohjeistanut maan asevoimia olemaan aloittamatta aselepoa ennen kuin Hamas oli toimittanut listan vapautettavista panttivangeista. Osapuolien välisessä sopimuksessa aselevon ensimmäinen vaihe kestää 42 päivää, joiden aikana Hamasin on tarkoitus vapauttaa 33 israelilaista panttivankia. Ensimmäiseen vaiheeseen sisältyy myös Israelin asevoimien vetäytymistä. Tuli levisi siitä vielä toiseen säiliöautoon. Vastineeksi Israelin oli määrä vapauttaa vielä sunnuntaina 90 palestiinalaisvankia. HAMASIN SUNNUNTAINA vapauttamista vangeista kaksi kaapattiin Kfar Aza -kibbutsiin tehdyssä hyökkäyksessä lokakuun 7. Asiasta kertoivat paikalliset pelastusviranomaiset. Israelin armeija vahvisti tiedon lausunnossaan ja kertoi myöhemmin, että vapautetut vangit oli saatettu Israelin hallitsemalle alueelle. Miehitetyllä Länsirannalla Israelin siirtokuntien rakentaminen jatkuu, ja siirtokuntalaisväkivalta on lisääntynyt. Kolumbian viranomaiset kertoivat lauantaina paikallista aikaa, että kapinallisryhmä ELN on ottanut yhteen toisen vasemmistosissiliikkeen ja myös puolisotilaallisen rikollisjärjestön kanssa. Israelin oli myöhemmin määrä vapauttaa 90 palestiinalaisvankia. Viivästyksen aikana Israel jatkoi Gazan pommittamista ja surmasi Gazan väestönsuojeluviranomaisten mukaan vajaan kolmen tunnin aikana ainakin 19 palestiinalaista, minkä lisäksi yli 36 ihmistä haavoittui pommituksissa. Hänen mukaansa yli 90 prosenttia Gazan asuntokannasta on tuhoutunut tai vaurioitunut. päivänä toissa vuonna ja yksi siepattiin Nova-musiikkifestivaalilta. Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. 60?000 litran lastissa ollut bensiinirekka oli kaatunut onnettomuudessa pääkaupunki Abujan ja Kadunan välisellä tiellä, kun se syttyi tuleen ja räjähti. Kangaskortteen mukaan palestiinalaiset ovat seuranneet Gazan sotaa ja sen kuolonuhreja tavallaan reaaliajassa. Panttivankien luovutus oli osa Israelin ja Hamasin aseleposopimusta, joka tuli voimaan aiemmin sunnuntaina, joskin hieman alkuperäistä aikataulua myöhemmin. Ihmisiä ja puskutraktoreita palestiinalaispakolaisten Jabalian leirillä Gazan kaistan pohjoisosissa sunnuntaina 19. Presidentti Bola Tinubu lopetti polttoainetuet viime vuonna, ja bensiinin hinta on viisinkertaistunut puolentoista vuoden aikana. Naiset ovat Israelin kansalaisia, minkä lisäksi yhdellä heistä on Britannian kaksoiskansalaisuus ja toisella Romanian kaksoiskansalaisuus. Mediatietojen mukaan Israelin joukot alkoivat vetäytyä sunnuntain vastaisena yönä ainakin eteläisessä Gazassa sijaitsevan Rafahin kaupungin keskustasta. Tuhottujen huumeiden joukossa oli turvallisuusjoukkojen mukaan muun muassa noin sata miljoonaa Captagon-huumepilleriä ja 10–15 tonnia hasista. OMAR AL-QAT TAA / LEHTIKUVA / AFP. –?Siellä on ollut pulaa ihan kaikesta: ruoasta, vedestä, lääkkeistä, terveydenhoidosta, polttoaineesta ja niin edelleen. Hän kertoo, että palestiinalaishallinnon suosio on kuitenkin hyvin alhainen, mikä voi tuottaa ongelmia. Vastineena Israelin on määrä vapauttaa yhteensä noin 1?900 palestiinalaista vankia, maan oikeusministeriö kertoi aiemmin. STT-AFP Israelin ja Hamasin aselepo vaikutti pitävän STT–AFP Äärijärjestö Hamas kertoi sunnuntaina luovuttaneensa kolme israelilaista naispanttivankia Punaiselle Ristille Gazassa. Kangaskorte kertoo, että Gazan siviilit ovat joutuneet siirtymään Israelin pommitusten tieltä, monet useampiakin kertoja, eikä ihmisillä ole ollut mahdollisuutta poistua Gazasta. YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA kertoi aiemmin sunnuntaina viestipalvelu X:ssä, että 4?000 avustusrekkaa oli valmiina matkaamaan Gazaan. POMMITUSTEN RUNTELEMASSA Gazassa tuhannet palestiinalaiset matkasivat sunnuntaina kotejaan kohti Israelin ja Hamasin välisen aselevon tultua voimaan. Luovutuksen yhteydessä Punaisen Ristin edustaja tarkasti, että luovutetut panttivangit voivat hyvin. Kangaskortteen mukaan aselevon alkamisen lykkääntyminen kertoo siitä, miten hauras Israelin ja äärijärjestö Hamasin välinen aselepo on. Kangaskorte toteaa, että Gazan aselepo ei ratkaise Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia. ASELEVON ALKU VIIVÄSTYI sunnuntaiaamuna. Uutistoimisto AFP:n vuonna 2022 tekemän selvityksen mukaan Captagon oli Syyrian merkittävin vientituote ja sen tuotanto oli miljardibisnestä. Kolumbian verisissä yhteenotoissa kuollut 80 ihmistä Etelä-Amerikassa Kolumbian pohjoisosassa 80 ihmistä on kuollut aseellisten ryhmien välisissä väkivaltaisuuksissa viime päivinä. Sen valmistamisella tuloja hankkivat Syyriassa sekä entisen presidentin, itsevaltaisen Bashar al-Assadin hallinto että sen viholliset. –?Ilmassa on ollut sellaista tiettyä helpotusta ja toiveikkuutta, Kangaskorte sanoi puhelimitse STT:lle Itä-Jerusalemista sunnuntaina. Ryhmien väliset kiistat Venezuelan rajan läheisyydessä ovat jatkuneet vuosia ja liittyvät kokaiinikauppaan. Palestiinalaiset tuntevat helpotusta ja surua Suurlähettilään mukaan Palestiinan tilanne kokonaisuutena jää yhä avoimeksi Gazan aselevosta huolimatta. tammikuuta. Puolet rekoista oli lastattu ruualla ja jauhoilla. Hänen mukaansa palestiinalaisten tunnelmissa on samaan aikaan taustalla surua. Sen jälkeen ei raportoitu uusista iskuista iltaan mennessä. Turvallisuusjoukkojen mukaan nyt tuhotut huumeet oli takavarikoitu Syyrian armeijan tukikohdasta. GAZAN KAISTALLA humanitaarinen tilanne on ollut sodan alusta lähtien heikko, ja Kangaskortteen mukaan tilanne on etenkin viime syksyn aikana romahtanut. Israel kertoi tekevänsä heille vielä uuden lääketieteellisen arvioinnin. Kangaskortteen mukaan palestiinalaishallinto on tällä hetkellä ainoa selkeä ja organisoitunut taho, joka voisi hallinnoida Gazaa. GAZAA HALLINNEEN Hamasin toimintakykyä on Kangaskortteen mukaan vaikea arvioida. Lisäksi reilut 50 ihmistä sai räjähdyksessä palovammoja. Lopulta aselepo alkoi kello 11.15 aamupäivällä. STT Syyria tuhosi sata miljoonaa Captagonhuumepilleriä Syyrian turvallisuusjoukot kertoivat sunnuntaina tuhonneensa valtavia määriä huumeita. Captagon on amfetamiinin kaltainen stimulantti. Pääosa kuolleista ja loukkaantuneista oli kerääntynyt paikalle hamstraamaan bensiiniä kaatuneesta rekasta. Ensimmäiset humanitaarista apua kuljettavat avustusrekat saapuivat Gazaan vain minuutteja sen jälkeen, kun aselepo oli astunut voimaan, kertoi YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto OCHA. Aselevon voimaantulo lykkääntyi sunnuntaina muutamalla tunnilla. STT-AFP Nigerian bensiinirekan räjähdyksessä kuolleita jo lähes 90 Nigerian keskiosissa bensiiniä kuljettaneen rekan lauantaisessa räjähdyksessä kuolleiden määrä nousi sunnuntaina liki 90:een. –?Varmasti matkan varrella tullaan näkemään puolin ja toisin syyttelyjä siitä, että tulitauon ehtoja on rikottu. –?Nyt kun ihmiset varmasti haluavat pian päästä palaamaan koteihinsa, niin se, mitä niistä kodeista on sitten jäljellä, on toinen kysymys. Kangaskorte kertoo, että Hamasin kannatus on laskenut erityisesti Gazassa ja heikentynyt myös Länsirannalla. Aselevon oli alun perin tarkoitus alkaa puoli yhdeksältä aamulla. Hamas luovutti ensimmäiset panttivangit Punaiselle Ristille. –?Jokainen palestiinalainen tuntee jonkun, joka on kuollut Gazassa. Mutta tietenkin tärkeintä olisi, että tulitauko kuitenkin pitäisi. Gazan aselevosta huolimatta Palestiinan tilanne kokonaisuutena jää Kangaskortteen mukaan edelleen avoimeksi. –?Jos palestiinalaisilta kysytään, niin heidän mielestään kyseessä on kansanmurha. Israel on tappanut Hamasin johtajia, mutta Hamas on silti yhä Gazassa. Lopulta pommitus taukosi varttia yli yhdeltätoista aamupäivällä. Aselepo tuli sunnuntaina voimaan sen jälkeen, kun Hamasin aseellinen siipi toimitti Israelille kolmen panttivangin nimet, jotka se vapautti myöhemmin samana päivänä. Ongelmana on hänen mukaansa myös Israel, joka ei halua hyväksyä palestiinalaishallinnolle roolia Gazassa. Nigeriaa vaivaa talouskriisi. tammikuuta 2025 ULKOMAAT // 7 Iiro-Matti Nieminen, STT Gazan aselepoa on odotettu Palestiinassa hartaasti, kertoo Suomen Ramallahin-yhteystoimiston päällikkö, suurlähettiläs Tarja Kangaskorte
Projekti varasi nastoja 300 parille ja nyt mietitään mitä tehdään, jos nastat loppuvat kesken. KOKKOLAN terveyskeskuksen ensiapuun liukastuneita on tullut vähemmän kuin pelättiin joskin sinnekin tavallista enemmän. Hänen mukaansa myös monien aiemmin vahinkoeläimenä pidettyjen eläinten kannat ovat supistuneet liian pieniksi. Myös Ylivieskan terveyskeskuksessa säätyyppi on näkynyt vastaanotolla. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Terveyskeskuksen neuvontaan viedyt jalkineet saa taksini nastojen kera noin viikossa. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Jos oikomishoitoa tarvitaan, se on erikoissairaanhoidon asia. Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. 105:1 Nimipäivät tänään Sebastian (suom.), Sebastian, Fabian (ruots.), Inna (ort.). Hotakaisen mukaan myös erilaiset kenkien pitävyyttä lisäävät konstit kannattaa ottaa käyttöön. -Tavallinen ranteen murtuma voidaan kipsata terveyskeskuksessa. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Palvelu liittyy ikääntyvien toimintakykyhankkeeseen. -Näillä keleillä kannattaa katsoa mihin kävelee. Maltti on otettu mukaan, sairaanhoitaja Eija Hotakainen päivystyspoliklinikalta kertoo. tammikuuta 2025 8 // PÄIVYRI Päivän sana Kiittäkää Herraa, huutakaa avuksi hänen nimeään, kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan! -Ps. Kokkolassa, Lohtajalla ja Kälviällä asuva voi nastoittaa yhden kenkäparin projektin piikkiin. Pahoilta lonkkamurtumilta on kutienkin säästytty. Tapporaha poistuu lähitulevaisuudessa Liukkaat kelit näkyvät terveyskeskuksissa Antti Savela KOKKOLA Viime päivien liukkaat kelit ovat näkyneet selvästi terveyskeskusten ja sairaaloiden ensiavussa. Keski-Pohjanmaan keskussairaalan päivystyspoliklinikalle Kokkolassa jäisellä kadulla tai tiellä itseään loukanneita alkoi tulla tavallista enemmän heti liukkaiden kelien alettua muutama päivä sitten. Terveydenhoitaja Riitta Kujala kertoo, että tähän mennessä kenkiä on nastoitettu jo 250 paria. KOKKOLAN MEDIAKULMA Rantakatu 10 ma–ke klo 9–11 ja 12–15 suljettu to–pe Lakiesitys metsästyslain muuttamisesta on valmistunut ja se jätetään eduskuntaan vielä tämän kuun aikana. -Yksinäisiä kaatumatapauksia on tullut selvästi normaalia enemmän. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. -Taitaa olla niin, että mitään pahempaa ei ole kuitenkaan kenellekään sattunut, perushoitaja Merja Martinoff terveyskeskuksen päivystyksestä luonnehtii. Kenkien pito-ominaisuuksia parantavat Kokkotyösäätiön työntekijät. Lääkärin hoitoa vaativat loukkaantuneet ovat tälläkin liukkaalla murtaneet kaatuessaan lähinnä ranteitaan ja nilkkojaan. -Nyt tilanne näyttää rauhoittuvan. Uudistuksen tarkoituksensa on poistaa vielä voimassa oleva eräiden riistaeläinten tapporahajärjestelmä, sanoi maaja metsätalousministeri Heimo Linna. Nykyisin metsästys on laajalle levinnyt harrastus ja siitä ollaan valmiita maksamaan suuriakin summia. Ilmaispalvelu sai suuren suosion. Viime viikkoina kenkien pitoa on kohennettu kymmenen parin viikkovauhtia. Tapporaha on jäänne niiltä ajoilta, jolloin ihmisen oli taisteltava luonnon voimia vastaan säilyäkseen hengissä. Nastat voi laitattaa tavallisiin kumipohjaisiin talvikenkiin.. Vastaanotolle on tullut kaikenikäisiä koululaisista ikäihmisiin, sairaanhoitaja Sauli Huhtakangas sanoo. Kokkolassa aloitettiin joulukuun alussa kokeiluluontoisesti kenkien nastoitusprojekti. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Elinolosuhteiden ja yhteiskunnan rakenteiden muutokset ovat kuitenkin tuoneet asenteisiin muutoksen. 50 vuotta sitten 20 vuotta sitten JUTTUVINKIT JA UUTISPÄIVYSTYS Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatApp: 040 036 5601 TILAUKSET, LUKIJAILMOITUKSET 020 750 4469 arkisin klo 9–15 ASIAKASPALVELU 020 750 4469 arkisin klo 9–15 asiakaspalvelu@hillagroup.fi keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Enää ei ole siis mitään perusteita maksaa vähistä luonnonvaraisina elävistä eläimistä tapporahaa, sanoi ministeri Linna. TERVEYSALAN ammattilaiset suosittelevat ihmisiä kävelemään nyt ajatuksen kanssa ja jättämään kiireet toiseen kertaan. Tällöin katsottiin myös ihmiselle vaaraksi olevien petoeläinten tappaminen palkkion arvoiseksi toimeksi yhteiskunnalle. Samoin lonkkamurtumat menevät aina sairaalahoitoon, Sauli Huhtakangas kertoo. Ehkä ihmiset ovat huomanneet, että ulkona on todellakin liukasta. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Pitkiä askeleita ei kannata ottaa, Eija Hotakainen neuvoo
SYNKKÄ MAAILMANTILANNE vuotaa myös varusmiesten ajatuksiin. Huonot uutiset maailmalta ovat vaikuttaneet Vatasen mukaan myös siten, että maanpuolustustahto on Suomessa kyselyidenkin perusteella korkealla. Vatanen muistuttaa kuitenkin, että koska henkilömassat ovat isoja, niin on myös tilastollisesti väistämätöntä, että yksittäisiä vahinkoja tapahtuu. Kainuun prikaatin viestintäkoordinaattori Satu Hujanen kertoo, että Kainuun prikaatilla ei ole tällä hetkellä adenovirusta, mutta pienissä määrin B-influenssaa, jonka osalta tartuntojen määrä on lievässä nousussa. Kainuun prikaatin varusmiehet tulevat laajalta alueelta ja palvelukseen astuvien taustat ovat myös hyvin moninaiset. – Varusmieshän on täällä enemmän turvassa kuin tuolla siviilissä, sillä tilastollisesti täällä sattuu paljon vähemmän onnettomuuksia, Vatanen luonnehtii. ALOKASAJAN ensimmäinen viikko meni pääsääntöisesti varuskunnan arkeen ja sotilaselämän perusasioihin tutustumisessa. Siksi aseiden käsittely opetetaan jo alkuvaiheessa hyvin perusteellisesti. Monelle alokkaalle aseenkäsittely tulee täysin uutena asiana varusmiespalveluksen myötä. Pääosalla alokkaista fyysinen kunto on Vatasen mukaan sellaisella tasolla, että he pärjäävät palveluksesta, mutta valitettavan paljon on kuitenkin niitä, joilla on fyysisen jaksamisen kanssa haasteita. Vatanen kertoo, että moni palvelustaan suorittava pohtii esimerkiksi Ukrainassa riehuvaa sotaa palveluksen aikana. Taso vaihtelee myös henkisen valmiuden puolella. Vatanen kertoo, että yhdessä yksikössä varusmiehet voivat olla ilman maskeja, mutta kun he ovat yhteisissä tiloissa, kuten ruokalassa, kuntotalolla ja sotilaskodissa, he käyttävät maskeja. – Maailmalla on tällainen tilanne, ja toivottavasti näitä taitoja ei tarvita, mutta tarvittaessa osaaminen on olemassa, Vatanen luonnehtii. Alokkaat ovat jo selvillä talon tavoista ja pääsivät ensimmäisille lomille viikonloppuna. PALVELUKSEN SUORITTAMINEN on Vatasen mukaan turvallista, myös tilastojen valossa. KOTIVÄEN EI siis tarvitse huolehtia, koska lapset pärjäävät armeijan harmaissa oikein mainiosti. – Kaikessa koulutuksessa ja harjoitustoiminnassa palvelusturvallisuus on ykkösasia, joka huomioidaan monella tasolla, kuten esimerkiksi miten ampuradalla tai kovapanosammunnoissa toimitaan, kuinka paljon kuljettaja saa nukkua yössä, Vatanen listaa esimerkkejä. Kaikissa harjoituksissa annetaan hyvin tarkat ohjeet, miten niissä toimitaan. Kaikessa toiminnassa ja harjoituksissa ovat tarkat ohjeet ja normit, joiden mukaan toimitaan. Vatasen mukaan tilannetta seurataan päivittäin, mutta viikoittain katsotaan koko prikaatin tasolla, millainen on varuskunnan terveystilanne. Loppiaisena Kainuun tykistörykmentissä palveluksensa aloittaneet pääsivät ensimmäisille viikonloppuvapailleen viime viikonloppuna. – Olen ollut 3,5 vuotta tämän yksikön päällikkönä, eikä nyt aloittanut ryhmä poikkea millään tavalla aiemmista, hän lisää. Silloin adenovirus jylläsi rajusti varuskunnassa. Teemu Vatanen kapteeni MIIKA MANNINEN. Kainuun tykistörykmentissä loppiaisena aloittaneiden alokkaiden ensimmäinen viikko meni varuskunnan arkeen ja sotilaselämän perusasioihin tutustuessa. – Tätä ei tehdä turhaan, vaan sillä on vissi tarkoitus, Vatanen kertoo. Tämän hetken varautumisessa käytetään koronapandemian aikana opittuja hyviä käytäntöjä, vaikka tilanne ei olekaan yhtä paha kuin silloin. – Se on monelle kasvatuksellinen juttu, joka auttaa varmaan sitten tulevaisuudessakin. Hän kertoo, että hänen yksikössään on tupa, jossa enemmän kipeänä olevat saavat keskittyä paranemiseen, eivätkä tartuta toisia. Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. Varusmiespalveluksen aikana tarvittavat tavat ja käytännöt ovat siis valtaosalla alokkaista jo hyvin hallussa. Hän epäilee, että ihmiset muistavat tuoreeltaan, millainen viime saapumiserän aikainen epidemiatilanne oli. Hän kertoo, että palveluksen yhtenä tärkeimpänä tehtävänä on oppia ajattelemaan myös ryhmän tai joukon etua, jolloin yksilön oma etu jää tilapäisesti taka-alalle. Tykistörykmentin ensimmäisen tuliaseman patterin käytävällä kävi keskittynyt kilinä, kun tuoreet varusmiehet opettelivat aseen lataamista, lippaan vaihtamista sekä ampuma-asentoja ja yleisesti aseen käsittelyä. Varsinkin palvelusajan loppupuolella varusmiehet ovat tuoneet esille, että ymmärtävät paremmin, mihin heidänkin saamansa sotilaskoulutus liittyy. Kainuun prikaatin ensimmäisen tuliaseman patterin päällikkönä toimiva kapteeni Teemu Vatanen vahvistaa, että uusien alokkaiden arki on käynnistynyt hyvin tavanomaisesti. Kapteeni Teemu Vatanen ei ole kuullut asiasta poikkipuoleista palautetta. Yksikössä aloitti loppiaisena noin 160 varusmiestä, ja Vatasen arvion mukaan noin viidesosalla palveluksen aloituskunto on heikolla tasolla, joskin kunto lähtee jo alokasaikana nousuun. VARUSKUNNASSA huomioidaan hygienia tällä hetkellä korostetusti. Mikäli harjoitustilanteissa tapahtuu onnettomuus tai varusmies huomaa, että sellainen on tapahtumassa, hänellä on velvollisuus ilmoittaa siitä. Nykyaikana mennään Vatasen mukaan ehkä liikaa minä itse -ajatus edellä. Myös varusmiehillä on vastuu seurata ympäristöään. tammikuuta 2025 UUTISET // 9 Kainuun prikaatissa ei järjestetä omaisten päivää Miika Manninen Kainuun prikaati ei järjestä tänä vuonna poikkeuksellisesti omaisten päivää varotoimenpiteenä tautien leviämistä vastaan. " Maailmalla on tällainen tilanne, ja toivottavasti näitä taitoja ei tarvita, mutta tarvittaessa osaaminen on olemassa. Vielä keskiviikkona vapaat olivat kuitenkin vasta hailakka keidas horisontissa, sillä varusmiesten keskittyminen oli täysin suomalaisen sotilaan tärkeimpään työvälineeseen eli rynnäkkökivääriin perehtymisessä
Kirissä jäi sitten luu käteen. Viime kaudella maailmancupin kokonaiskilpailussa parhaana suomalaisena kymmenenneksi yltänyt Hirvonen on ollut alkukauden sivussa, kun hän on tuskaillut hyppyvireensä kanssa. STT Niskanen toipui kakkoseksi Pasi Rein, STT Iivo Niskanen palasi Les Rousses’ssa vahvassa perinteisen hiihtotavan vireessä maailmancupiin. tammikuuta. Yhteislähdössä Niskanen hiihti kärkiryhmän hännillä voimiaan säästellen lähes 15:een kilometriin. Kisaviikko oli hänen kannaltaan onnistunut. MM-kisat alkavat Sveitsin Lenzerheidessa 9. Ajattelin, että olisin lingonnut takasuoralla peesistä ohi ja mutkaan ekana, mutta en ihan onnistunut. Kilpailu huipentui Niskasen vetämän kärkikolmikon kirikamppailuun, jonka Ruotsin William Poromaa käänsi ensimmäiseksi maailmancupin voitokseen 0,9 sekunnin erolla Niskaseen. Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. Hän hävisi voittaneelle Italian Tommaso Giacomelille minuutin ja 47 sekuntia. Maailmancupin kokonaiskilpailussa neljäntenä jatkava Minkkinen kisaa seuraavaksi ensi torstaina Italian Anterselvassa 7,5 kilometrin sprintissä. Viimeisellä kierroksella oli yritettävä ottaa porukkaa kiinni riskillä. –?Ehjiä suorituksia penkalla ja kovilla sijoituksilla maalissa, joten olen tyytyväinen, Minkkinen luonnehti Ruhpoldingin kisaviikkoaan. –?En pystynyt sitten kuitenkaan loppukirissä haastamaan Poromaata. Myös Norjan Astrid Öyre Slind ja Saksan Katharina Hennig ennättivät maaliin ennen Niskasta. Itävallan Teresa Stadlober oli kilpailussa kolmas. Sauvarikon kärsinyt Arsi Ruuskanen oli 23:s, kertaalleen nurin tuuskahtanut Ristomatti Hakola 25:s, Lauri Vuorinen 32:s ja Ruuskasen tapaan sauvansa rikkonut Niko Anttola 46:s. AIEMMIN Ylen tv-haastattelussa Niskanen ilmoitti, ettei sijoitus ollut hänelle kilpailussa tärkeintä. Hän on ampunut tapojensa mukaan makuulta luotettavasti. Anne Kyllönen oli kilpailussa 25:s, Vilma Ryytty 29:s ja kierroksella varvattu Eveliina Piippo 37:s. Lauantain kolmonen Herola lähti mäkiosuuden jälkeen tasauskisan hiihtoon sijalta 21, 20 sekuntia ennen Hirvosta. Maastohiihto Paluu sairastelun jäljiltä alkoi lupaavasti Les Rousses’n maailmancupissa. Kerttu Niskanen joutui kärkiryhmässä vaikeuksiin jo alkukilometreillä ja uupui heikosti luistaneilla suksillaan Karlssonin vauhdista viidessä kilometrissä. –?Toivottavasti homma tästä aukeaa ja alkaa kunto mennä eteenpäin. Hän lähti ladulle sijalta 33, minuutin ja 20 sekuntia HS100-normaalimäen voittanutta Norjan Jarl Magnus Riiberiä jäljessä. Suvi Minkkinen oli jälleen kerran viides. Norjan Simen Hegstad Krüger jäi kolmanneksi. Yllätän yhä edelleen itsenikin ja ihmettelen, mitä täällä tapahtuu. Aika ehjän tuntuinen veto ja lähtökohtiin nähden onnistunut viikonloppu, Niskanen tiivisti Hiihtoliiton äänitallenteella hiihtonsa Ranskan kilpailuissa. –?Ihan ok. Kuvaus kävi summaukseksi myös kuluneesta kaudesta. helmikuuta. Maastohiihdon maailmancup jatkuu Sveitsin Engadinissa 25.– 26. Ahonen hiihti kilpailussa 15:nneksi, vaikkei hän tahtonut päästä alkukilometreillä kunnolla vauhtiin. Vain William Poromaa pääsi edelle perinteisen hiihtotavan yhteislähdössä. –?Olin suht hyvävoimainen, kun lähdin tekemään kuudennella kiekalla (3 km) vauhdinlisäystä, Niskanen kertasi ratkaisua. Poskiontelotulehduksesta ja antibioottikuurista toipuneen Niskasen lihaksisto ei perjantaina sopeutunut vapaaseen hiihtotapaan, mutta jo sunnuntaina Niskanen pääsi perinteisellä palkintopallille 20 kilometrin yhteislähdössä. Hiihto oli tänään hyvän tuntuista, Invenius tuumi. Hän hankki paikkansa suomalaisille melko harvinaiseen yhteislähtökilpailuun sijoituttuaan aiemmin viikolla normaalimatkalla puhtaalla ammunnalla seitsemänneksi. OTTO INVENIUS sijoittui Ruhpoldingin miesten 15 kilometrin yhteislähtökilpailussa 22:nneksi. Suomen mieshiihtäjistä myös Ville Ahonen hiihti MM-näytöksi yhden parhaista maailmancupin kilpailuistaan. –?Tosi hyvä kisa jälleen. Minkkiseltä karkasi toisella makuupaikalla yksi kuti ohi. Hänelle arvokkainta oli päästä sairastelun jäljiltä kisoihin, kun kauden päätavoitteeseen eli Trondheimin MM-kisoihin on aikaa enää reilu kuukausi. Sitten hän ryhtyi vauhdittamaan kilpailua ja nykäisi kärkikolmikon muista eroon. tammikuuta 2025 10 // URHEILU Minkkinen jatkoi hyvää sarjaansa Reima Rautiainen, STT Joutsan Pommia edustava Suvi Minkkinen on tällä kaudella ampumahiihdon naisten maailmancupissa luotettavuuden perikuva. Herola hyppäsi Schonachin tasauskilpailussa 92,5 metriä. –?Ensimmäisellä pystypaikalla oli hieman hankalaa mutta muuten homma oli hallinnassa. MINNA RAITAVUO/LEHTIKUVA Hirvonen osoitti nousukuntoa Yhdistetyn kilpailukautensa viikonloppuna miesten maailmancupissa aloittanut Eero Hirvonen näytti sunnuntaina Saksassa nousuvirettään, kun hän kipusi tasauskisassa hyvän hiihdon ansiosta 12:nneksi. Kansainvälisen läpimurtonsa huipulle tehneestä Minkkisestä on huokunut häkellyttävä varmuus. Ammunnan kannalta hyvä uutinen oli se, että hän ampui kaikki kymmenen pystylaukaustaan vaaditusti tauluun. Lauantaina paluukisassaan 15:nneksi sijoittunut Hirvonen kukisti päivää myöhemmin Ilkka Herolan, joka oli sunnuntaina 15:s. Invenius ampui kahdelta pystypaikalta kolme sakkoa. –?Aika ehjän tuntuinen veto ja lähtökohtiin nähden onnistunut viikonloppu, Iivo Niskanen tuumasi. Vaikuttaa, että olen taas pelissä mukana, Niskanen iloitsi. HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA. Karlsson hallitsi 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailua samaan tapaan kuin kauden avausta Rukalla ja otti voiton lähes puolentoista minuutin erolla joukkuetoveriinsa Ebba Anderssoniin. Saksassa 12,5 kilometrin yhteislähtökilpailussa yhden laukauksen ohi ampunut Minkkinen oli viides, jo kolmannen kerran cup-kauden aikana. NAISTEN yhteislähdössä Ruotsin Frida Karlsson järjesti huiman näytöksen. MINKKINEN ON parhaimmillaan tällä kaudella sijoittunut maailmancup-kilpailussa kolmanneksi, joulukuun alussa Kontiolahdella sprintissä. Siihen nähden yhteislähtökisan toisen makuupaikan huti oli jopa kauneusvirhe. Kilpailun voittaneelle Itävallan Johannes Lamparterille Schonachissa vajaat 53 sekuntia hävinnyt Hirvonen oli 8 kilometrin hiihdossa kolmas. Hirvonen hyppäsi Schonachissa 89 metriä, maailmancupia johtava Riiber 99,5. Yksi sakkokierros merkitsi putoamista kärkikamppailusta, jonka puhtaalla ammunnalla voittaneelle Ruotsin Elvira Öbergille Minkkinen hävisi vajaat 33 sekuntia. –?Kroppa reagoi hyvin. Pääsin kärkiporukkaan kiinni, mutta muut löivät lopussa kaasun pohjaan, Minkkinen kommentoi tiedotteessa. Maaliin Niskanen tuli kuudentena kaksi minuuttia ja 21,6 sekuntia voittajaa hitaampana. Ampumahiihto Otto Invenius ehti Saksassa miesten maailmancupissa yhteislähtökisan 22:nneksi
Vieraiden valmentaja Olli Kuoksa ei viitsinyt ottaa lainkaan aikalisiä, vaikka oma joukkue oli häviämässä ja hävisikin erän. Lahtisen momentum ajoittui selkeästi kolmanteen erään, eli isäntien voittoerään. Auroraliiga: HIFK–Ilves 5–4 (0–2, 2–2, 3–0), Kuortane–K-Espoo 1–4 (1–1, 0–3, 0–0), KalPa–HPK 1–2 (0–0, 0–1, 1–1), Kärpät–TPS 0–2 (0–0, 0–0, 0–2). 1–0 (0–0, 0–0, 0–0, 0–0, 1–0), Washington–Pittsburgh 4–1 (1–0, 1–0, 2–1), Winnipeg–Calgary 1–3 (0–1, 0–1, 1–1), NY Islanders–San Jose 4–1 (0–0, 3–1, 1–0), Chicago–Las Vegas 5–3 (3–1, 1–2, 1–0), C: Teuvo Teräväinen 0+2, Nashville–Minnesota 6–2 (2– 1, 2–0, 2–1), N: Juuse Saros 27/29 torjuntaa, Utah–St. 10) Minja Korhonen Suomi –1.24,0 (16:s/9:s), ... Naiset, HS100 + 6 km: 1) Ida Marie Hagen Norja 17.05,5 (10:s/1.), 2) Gyda Westvold Hansen Norja –18,0 (5:s/3:s), 3) Marte Leinan Lund Norja –57,8 (22:s/2.), 4) Nathalie Armbruster Saksa –59,1 (8:s/6:s), 5) Haruka Kasai Japani –1.00,3 (3:s/13:s), 6) Ema Volavsek Slovenia –1.01,0 (21:s/4:s),... 21) Herola 129,4 (92,5), 32) Karhumaa 122,8 (89), 33) Hirvonen 122,4 (89). Mukaan mahtui torjunta ja ässä sekä kaksi onnistunutta hyökkäystä. N18 (25): 1) Hanni Koski TampPy 45.24,8, 2) Iiris Voutilainen JoensKa +2,0, 3) Emilia Helmi TampPy +6,3. tammikuuta 2025 URHEILU // 11 Tiikerit haastoi miehekkäästi Seppo Luokkala Kolmas kohtaaminen Kokkolan Tiikereiden ja Loimaan Hurrikaanin välillä ei tuonut valtavasti uutta kaksikon välille. Louis 4–2 (3–1, 1–1, 0–0), U: Juuso Välimäki 0+1, Vancouver–Edmonton 3–2 (3– 0, 0–2, 0–0), Seattle–Los Angeles 4–2 (2–2, 1–0, 1–0), S: Kaapo Kakko 0+3. N17 (28): 1) Anni Jantunen EspHS 44.00,3, 2) Theresia Johansson PargIF +37,6, 3) Venla Mennala HämlHS +1.26,2, 5) Josefina Kankaanpää PyhäjPo +2.32,0. Pisteiden 14 ja 19 välille teki nuorukainen neljä pinnaa joukkueen viidestä. Keskimiehet Antti Leppälä ja Joona Lahtinen saivat yhteensä pelissä vain 16 ”tekopaikkaa”. Häneen luottivat tärkeillä hetkillä. Naisten divari: HaHe–Northern Stars 5–8 (2–0, 1–4, 2–4), SB Nivala–Pirkat 6–10 (2–4, 2–2, 2–4). Naiset, 12,5 km: 1) Elvira Öberg Ruotsi 33.00,5 (0), 2) Franziska Preuss Saksa –25,0 (0+1+0+0=1), 3) Jeanne Richard Ranska –25,4 (0), 4) Dorothea Wierer Italia –27,9 (1), 5) Suvi Minkkinen –32,7 (0+1+0+0=1), 6) Hanna Öberg Ruotsi –34,7 (3). Kolmossijaan asti on edelleen tsäänssit, mutta jatkossa pitää hoitaa pinnoja kovilta joukkueilta vieraskentilläkin, Jere Mäkinen pohti. Yhteislähtöcup (3/5): Lägreid 195, 2) J.T. Lentopallo Pistetili ei kuitenkaan karttunut Hurrikaanin kustannuksella. Bö 164, 3) Tarjei Bö Norja 156, ... Cupin kokonaiskilpailun tilanne 9/19 kilpailun jälkeen: 1) Riiber 740 pistettä, 2) Geiger 668, 3) Julian Schmid Itävalta 640,... 9–8 (1–4, 4–1, 3–3, 0–0, 1–0), PePo HC– RaaheK 4–0 (0–0, 2–0, 2–0). Hollands tehtaili avauserään kahdeksan pistettä ja kokosi kaikkiaan 19/+7. – Jotkut tilanteet olisi pitänyt pelata paremmin ja ilta olisi voinut hyvinkin jatkua pidempään. PASSARI JIRI SRB suosi Hurrikaania vastaan selkeästi laitahyökkäämistä. Joona Lahtinen oli vahvassa vireessä kolmannessa erässä. Kysyin kaverilta ja hän myönsi osuman. Tuomaritoiminta sen sijaan sai Mäkisen tuskailemaan aivan tosissaan. Distanssicup 12/19 kilpailun jälkeen: 1) Slind 842, 2) Diggins 755, 3) Johaug 751, 4) Carl 686, 5) Andersson 659, 6) Stadlober 648, 7) Niskanen 638, ...muita suomalaisia: 15) Pärmäkoski 377, 33) Johanna Matintalo 141, 34) Joensuu 134, 37) Kyllönen 109. Cupin pistetilanne: 1) Johannes Hösflot Kläbo Norja 1?217, 2) Valnes 969, 3) Edvin Anger Ruotsi 919, 4) Lapalus 902, 5) Krüger 897, 6) Vermeulen 863, ...suomalaisia: 16) Niskanen 536, 20) Ruuskanen 448, 21) Vuorinen 432, 36) Niilo Moilanen 242, 47) Ahonen 198. 22) Otto Invenius Suomi –1.47,2 (0+0+2+1=3). Omaan peliinsä mies oli kohtalaisen tyytyväinen. Alppihiihto Wengen: Miesten maailmancup: Pujottelu: 1) Atle Lie McGrath Norja 1.45,94, 2) Timon Haugan Norja jäljessä 0,18 sekuntia, 3) Henrik Kristoffersen Norja –0,29, 4) Tanguy Nef Sveitsi –0,33, 5) Loic Meillard Sveitsi –0,46, 6) Daniel Yule Sveitsi –0,49. N20 (33): Ella Noora Haapalehto PohtiST 42.25,9, 2) Silva Kemppi EspHS +4,4, 3) Selene Rossi EspHS +8,7, 5) Assi Hakala HimU +2.21,8, 8) Sanni Vuollet KalajJu +2.49,5, 12) Jenna Rautiala Skiers +4.04,2, 17) Wilma Hjerpe Minken +5.22,7, 18) Miina Koivisto Skiers +6.12,3. Suomen Eduard Hallberg keskeytti 1. 6) Herola 451, 35) Hirvonen 70, 36) Karhumaa 69. Cupin pistetilanne: 1) Katharina Schmid Saksa 811, 2) Prevc 733, 3) Freitag 518, 4) Lisa Eder Itävalta 487, 5) Kvandal 466, ...suomalaiset: 20) Rautionaho 144, 26) Kykkänen 50. Kasai 415,... NHL lauantaina: New Jersey–Philadelphia 1–3 (1–0, 0–1, 0–2), Ottawa–Boston vl. Distanssicup 12/19 kilpailun jälkeen: 1) Krüger 783, 2) Lapalus 632, 3) Harald Östberg Amundsen Norja 628, 4) Vermeulen 570, 5) Martin Löwström Nyenget Norja 557, 6) Moch 556, 7) Niskanen 536, ...muita suomalaisia: 19) Ruuskanen 316, 41) Ahonen 122, 44) Hakola 112. N23 (23): 1) Maija Tiainen LipHS 41.48,7, 2) Nora Kytäjä IisVi +4,2, 3) Frida Häggkvist Kraft +1.50,3, 10) Pinja Aaltonen Minken +3.44,1, 14) Enni-Sofia Saari YlivKu +4.32,0. Kolme ässäsyöttöäkin nakuttanut yleispelaaja teki 21 pinnaa ja jäi plussalle 17:n verran. Tuloksia: M23 (32): 1) Alexander Ståhlberg Minken 25.58,5, 2) Niilo Mäkinen PuijHS +7,1, 3) Pauli Vuorma LipHS +20,5, 9) Jirka Oja PohtiST +1.36,1, 14) Samppo Kumpumäki PohtiST +1.44,8, 15) Eelis Meriläinen Skiers +1.46,2, 22) Jaakko Mattila HimU +2.54,8, 23) Jarkko Reijonen YlivKu +3.27,2, 29) Jimi Leppälä YlivKu +5.20,7. Kasai 121,5 (94), ... Camden Giannin ohella myös vieraiden toinen yleispelaaja, Zach Hollands, oli varmaotteinen laidaltaan. Pohjois-Suomi: SB Hurricane–SBT Tornio 13–2 (7–0, 3–0, 3–2), SS Kanuuna–Dynamo Ak 11–6 (3–1, 4–1, 4–4). Nyt niin kävi toisessa erässä. Mäkihyppy Sapporo: Naisten maailmancupin 12/26 kilpailu: HS137: 1) Eirin Maria Kvandal Norja 248,4 pistettä (129,5–136,5 metriä), 2) Selina Freitag Saksa 228, (123,5–126,5), 3) Thea Minyan Björseth Norja 226,7 (123,5–133), 4) Jacqueline Seifreidsberger Itävalta 219,8 (126–124), 5) Agnes Reisch Saksa 213,8 (119,5–124,5), 6) Nika Prevc Slovenia 210,5 (121,5–124,5), ...suomalaiset: 14) Jenny Rautionaho 185,1 (113–113,5), 18) Julia Kykkänen 169,4 (110–111). Hämeenlinna: Nuorten SM-hiihdot. Ottelun erikoisuus nähtiin kolmannessa erässä. Torino: Talviuniversiadit: Sekapariviesti: 1) Saksa 1 22.26,1, 2) Ranska 2 +2,95, 3) Puola 1 +5,09, 5) Suomi 1 (Anni Lindroos, Eelis Valikainen) +7,54, 7) Suomi 2 (Hanna Ray, Markus Kasanen) 10,20. Maailmancupin kokonaiskilpailun pistetilanne 12/21 kisan jälkeen: 1) J.T Bö 727, 2) Lägreid 689, 3) Emilien Jacquelin Ranska 527, 4) Eric Perrot Ranska 607, 5) Sebastian Samuelsson Ruotsi 496,... Tuossa lopussa pallo kävi vastustajan käteen, mutta sitä ei huomattu. Täydet lentopalloliigan sarjapisteet lähtivät toisen kerran Kokkolasta etelään lukemin 1–3 (16–25, 24–26, 25–21, 23–25). Cupin kokonaiskilpailu (6/14): 1) Hagen 600, 2) Armbruster 465, 3) H. suomalaisia: 32) Tero Seppälä 122, 40) Invenius 68. M2, ylempi jatkosarja: Tiikerit II–Kisko II 3–1 (25–22, 25–22, 17–25, 25–22). M18 (37): 1) Kalle Tossavainen HU-46 37.34,9, 2) Anton Kemppi EspHS +2,3, 3) Topias Vuorela Minken +16,7, 12) Elmeri Hietala Minken +1.45,1, 27) Elmer Halmesmäki Brahe +4.21,3, 32) Adam Holm Minken +6.27,9. Jääkiekko Miesten Suomi-sarja: Riemu–FPS 5–2 (4–1, 1–1, 0–0), Haukat–S-Kiekko vl. Hurrikaani peluutti hakkurina pääasiassa nuorta Alex Hornia. Amerikkalaisen yleispelaaja Giannin saldo neljän erän illassa oli 20/+11. Parempi joukkue voitti, mutta ihan miehekkäitä ratkaisuja tehtiin varsinkin neljännessä erässä. Tilastojen valossa Hurrikaani vei pelin tehokkaammalla hyökkäyksellä ja osin myös paremmalla vastaanotolla. Maailmancupin kokonaiskilpailun pistetilanne 12/21 kisan jälkeen: 1) Preuss 749, 2) Lou Jeanmonnot Ranska 607, 3) E. Nooh, ihmisiähän tässä kaikki ollaan. Ottelun alku oli meiltä vähän varovaista pelaamista, selvitti Tiikereiden valmentaja Mikko Keskisipilä taiston tauottua Hollihaassa. Ässät ja torjunnat menivät jokseenkin tasan. Öberg 571, 4) Minkkinen 459, 5) Richard 426, ... Yhdistetty Schonach: Tasauskilpailut: Miehet, mäki HS100 + hiihto 8 km: 1) Johannes Lamparter Itävalta 19.02,2 (mäen 3:s/hiihdon 8:s), 2) Jarl Magnus Riiber Norja jäljessä 5,1 sekuntia (1./19:s), 3) Vinzenz Geiger Saksa –24,3 (17:s/2.), 4) Martin Fritz –29,7 (4:s/24:s), 5) Stefan Rettenegger Itävalta –33,4 (15:s/6:s), 6) Franz-Josef Rehrl Itävalta –34,6 (2./29:s), ... 7) Korhonen 313,... Naiset: 1) Frida Karlsson Ruotsi 55.29,1, 2) Ebba Andersson Ruotsi –1.29,9, 3) Teresa Stadlober Itävalta –1.41,3, 4) Astrid Öyre Slind Norja –2.07,4, 5) Katharina Hennig Saksa –2.21,0, 6) Kerttu Niskanen Suomi –2.21,6, 7) Victoria Carl Saksa –2.54,6, 8) Pia Fink Saksa –2.57,4, 9) Jonna Sundling Ruotsi –3.25,3, 10) Emma Ribom Ruotsi –3.25,5, ...muut suomalaiset: 25) Anne Kyllönen –5.44,1, 29) Vilma Ryytty –6.53,9, 37) Eveliina Piippo (ohitettiin kierroksella). Mäkinen oli mainio vastaanotossa ja hyökkäsi 47 prosentin lukemalla. Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. kierroksella. 31) Seppälä 24, 35) Invenius 18. M17 (42): 1) Iiro Säisä KiuruvU 39.21,6, 2) Joona Soininen EspHS +1,5, 3) Evert Ikonen EspHS +2,8, 12) Emil Anderssen Minken +1.51,0, 16) Atte Huhtanen YlivKu +2.23,8, 26) Hannes Sundberg Minken +3.54,7, 29) Elias Eriksson Minken +4.06,8. 6–5 (2–2, 1–2, 2–1, 0–0, 1–0), O: Leevi Meriläinen 23/28 torjuntaa (peliaikaa 62.02), Colorado–Dallas 6–3 (1–1, 3–0, 2–2), C: Artturi Lehkonen 2+2, Mikko Rantanen 0+1, Florida–Anaheim 3–0 (0–0, 1–0, 2–0), F: Anton Lundell 1+0, Montreal–Toronto 7–3 (3–0, 0–2, 0–5), M: Joel Armia 0+1, Patrik Laine 1+1, Tampa Bay–Detroit 5–1 (1–0, 4–1, 0–0), NY Rangers–Columbus vl. Naisten F-liiga: SSRA–Koovee 4–3 (3–2, 1–0, 0–1). M20 (37): Juho Länsiluoto PakilVe 37.14,9, 2) Leevi Passila HU-46 +0,5, 3) Anton Packalen EspHS +1,8, 4) Melker Wikblom Minken +2,4, 11) Daniel Onnela PohtiST +34,8, 28) Mico Sjölund Brahe +4.23,7. Cupin pistetilanne: 1) Jessie Diggins USA 1?300, 2) Carl 1?154, 3) Slind ?1?142, 4) Therese Johaug Norja 1?065, 5) Niskanen 1?014, 6) Andersson 886, ...muita suomalaisia: 9) Jasmi Joensuu 725, 15) Krista Pärmäkoski 597, 36) Jasmin Kähärä 289. – Tuli varmaan kymmenen tuomarivirhettä. Naisten II-divisioona, Pohjanmaa: KauWi–SBS PaHa 3–2, Jeppis FBC–Jalas 0–3, SBS PaHa–Jeppis FBC 2–1, Jalas–KauWi 2–7. 34) Venla Lehtonen 129, 47) Sonja Leinamo 65.. 16) Korhonen 108,5 (90), 19) Hirvonen 108,5 (87,5). Jopa häntä paremmat lukemat kokosi Tiikereiden parhaana taas kerran palkittu Jere Mäkinen. Keskisipilän mielestä pelin ratkaisun saattoi kiteyttää yhteen nimeen. Mäen kärki: 1) Riiber 147,4 pistettä (99,5 metriä), 2) Rehrl 142,1 (96), 3) Lamparter 130,6 (97), ... – Edellisellä kerralla sössittiin selvä johtoasema neljännessä erässä. – Camden Gianni on tällä hetkellä Mestaruusliigan paras pelaaja. 21) Heta Hirvonen –2.16,6 (19:s/18:s). P17 SM-sarja, alempi: Nibacos–Sastamolo 6–9 (1–2, 4–2, 1–5). Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: Tiikerit–Hurrikaani 1–3 (16–25, 24–26, 25–21, 23–25). JUKKA LEHOJÄRVI Maastohiihto Les Rousses: Maailmancupin 19/31 kilpailu, 20 km yhteislähtö (p): Miehet: 1) William Poromaa Ruotsi 51.43,1, 2) Iivo Niskanen Suomi –0,9 sekuntia jäljessä, 3) Simen Hegstad Krüger Norja –5,0, 4) Erik Valnes Norja –10,8, 5) Hugo Lapalus Ranska –12,4, 6) Mika Vermeulen Itävalta –12,7, 7) Friedrich Moch Saksa –14,4, 8) Jonas Baumann Sveitsi –16,0, 9) Iver Tildheim Andersen Norja –17,4, 10) Ireneu Esteve Altimiras Andorra –25,8, ...muut suomalaiset: 15) Ville Ahonen –1.14,8, 23) Arsi Ruuskanen –1.34,9, 25) Ristomatti Hakola –2.01,7, 32) Lauri Vuorinen –2.20,4, 46) Niko Anttola –4.13,2. Mäen kärki: 1) Lisa Hirner Itävalta 126,7 (95), 2) Yuna Kasai Japani 124,8 (95,5), 3) H. 23) Hirvonen 116. Yhteislähdöt 15km (p). Hän loukkasi kuitenkin nilkkansa ja aina vaarallinen Eetu Häyrinen pääsi irti. Naisten Mestaruusliiga: Hämeenlinna–Kuusamo 3–0 (25–11, 26–24, 25–21). Salibandy Miesten F-liiga: OLS–LASB 8–3 (0–2, 5–0, 3–1), Jymy–Oilers 2–7 (0–4, 1–2, 1–1), Nokian KrP–EräViikingit 8–5 (3–1, 2–2, 3–2), FBC Turku–SPV 2–6 (0–1, 0–2, 2–3). suomalaiset: 12) Eero Hirvonen –52,8 (33:s/3:s), 15) Ilkka Herola –1.03,2 (21:s/16:s), 38) Arttu Mäkiaho –2.02,6 (47:s/31:s), 50) Otto Niittykoski –3.43,4 (45:s/49:s), 52) Wille Karhumaa –2.56,0 (32:s/52:s). II-divisoona, Pohjanmaa: Jeppis FBC–Blue Fox 8–5 (4–4, 1–0, 3–1). Ampumahiihto Ruhpolding: Maailmancupin yhteislähtökilpailut: Miehet, 15 km: 1) Tommaso Giacomel Italia 36.21,8 (0 sakkokierrosta), 2) Sturla Holm Lägreid Norja jäljessä 6,3 sekuntia (1+0+0+0=1), 3) Johannes Thingnes Bö Norja –11,4 (1+0+0+1=2), 4) Sebastian Samuelsson Ruotsi –17,6 (1), 5) Andrejs Rastorgujevs Latvia –28,9 (1), 6) Quentin Fillon Maillet Ranska –39,7 (3), ... T18 SM-sarja, alempi: SPV–PSS 10–11 (2–1, 3–2, 5–8)
N23 (23): 1) Maija Tiainen LipHS 41.48,7, 2) Nora Kytäjä IisVi +4,2, 3) Frida Häggkvist Kraft +1.50,3, 10) Pinja Aaltonen Minken +3.44,1, 14) Enni-Sofia Saari YlivKu +4.32,0. Lisäksi Vuolas kilpailee Championship-sarjassa Workington Cometsin riveissä toista kautta peräkkäin. N20 (33): Ella Noora Haapalehto PohtiST 42.25,9, 2) Silva Kemppi EspHS +4,4, 3) Selene Rossi EspHS +8,7, 5) Assi Hakala HimU +2.21,8, 8) Sanni Vuollet KalajJu +2.49,5, 12) Jenna Rautiala Skiers +4.04,2, 17) Wilma Hjerpe Minken +5.22,7, 18) Miina Koivisto Skiers +6.12,3. N17 (28): 1) Anni Jantunen EspHS 44.00,3, 2) Theresia Johansson PargIF +37,6, 3) Venla Mennala HämlHS +1.26,2, 5) Josefina Kankaanpää PyhäjPo +2.32,0. Herlevi 7.20, 14) Nissilä 5.35. 69kg (4): 1) Mari Engberg LVK Team 107,5, 3) Helmi Penttilä KJ 75. Haapalehto ja Ståhlberg mestareiksi Jarno Herranen Nuorten SM-hiihdot Hämeenlinnassa paketoitiin sunnuntaina 15 kilometrin yhteislähtökilpailuilla, jotka tällä kertaa lykittiin läpi perinteisellä hiihtotavalla. Kuula (3): 1) Tuuli Järvinen KeurKis 11.71, 2) Cecilia Österlund IFNykn 10.49. Vuoden hevosenomistaja 2024: Einari Vidgren Oy. Vuoden paras vanhempi lämminveritamma 2024: Velvet Gold. P15, pituus (3): 1) Tobias Cederholm IFNykn 5.78. Voitto. Salamakypärät-kilpailusarjan voittaja 2024: Tuukka Varis. Suomen kakkosjoukkue (Hanna Ray/Markus Kasanen) saapui maaliin seitsemäntenä, kymmenen sekuntia kärkeä perässä. P13, 60m aj (6): 1) Arvi Sulkava ÄhtU 10,43, 2) Korpela 10,73. Tiedotteen mukaan Birminghamin joukkueen manageri Nigel Tolley totesi, että Vuolas kehittyi viime kaudella merkittävästi ja osoitti pystyvänsä suoriutumaan paineen alla sekä tekemään huipputuloksia tärkeillä hetkillä. Kuva viime vuoden maaliskuulta Espoon SM-kisoista. 3. M20 (37): 1) Juho Länsiluoto PakilVe 37.14,9, 2) Leevi Passila HU-46 +0,5, 3) Anton Packalen EspHS +1,8, 4) Melker Wikblom Minken +2,4, 11) Daniel Onnela PohtiST +34,8, 28) Mico Sjölund Brahe +4.23,7. Kunniamaininta 2024: Vivillion, suurin suomalaisomistajien voitto. AD (19): 1) Nynäs Matilda Botnia, 24.54, 2) Lindfors Lina Falken, 26.16, 3) Pulli Liisa TP, 26.52, 4) Backlund Thelma Femman, 26.53, 5) Tuohimaa Ines Solf, 26.54, 6) Jansson Tuija Falken, 27.31. 200m (11): 1) Kastren 25,58, 2) Raudaskoski 25,84, 3) Nea Hassila Drott 26,47, 7) Härtull 27,77. 5. tammikuuta 2025 12 // URHEILU Suunnistus Kokkola: Botnia Indoor 2025. Vuoden paras vanhempi suomenhevosori 2024: V.G. IF Minkenin Alexander Ståhlberg putsasi viikonloppuna palkintopöydän 23-vuotiaissa, sillä sunnuntai toi kisojen kolmannen kultamitalin. BH (13): 1) Björkfors Einar Botnia, 24.52, 2) Hietalahti Heikki HalTo, 31.47, 3) Vanhamäki Niilo KoS, 32.32. Raviurheilijan kultainen ansiomerkki: Pertti Puikkonen. 8. Riska 9,21, 7) P. T15, korkeus (3): 1) Sofia Ylipelkonen KauWi 145, 2) Adriana Riska LIF 140. Jalkapallo Englannin Valioliiga: Everton–Tottenham 3–2, Manchester United– Brighton 1–3, Nottingham–Southampton 3–2.. 200m (3): 1) Nissilä 26,35, 3) Oliver Korpela LoVe 28,77. P17, 300m (3): 1) Rasmus Koski KauhKa 37,75, 2) Niko Hassila Drott 39,77. P19 Futsal-liiga: LoVe–HauPa 3–2 (2–0). Vuoden hevonen: V.G. ponilähtö, 1140 m 2.35,6 ja hit.: 1) Pirttirannan Iisa 1500 SH/Iina Kuitto 2,45,2, 2) Karkin Fani 2,51,2 x.3) Hakalan Einstein 2,50,3 x.4) Promisehill Jini’s Jewel 2,59,5 x. Kuula (15): 1) Minttu Luoma KauWi 10.56, 3) Ojala 9.33, 4) M. Tykkäsin radasta: siinä oli suunnistamista, mutta oli kuitenkin aika hiihtovoittoinen ja fyysinen. Miehet, seiväs (9): 1) Jesse Salmi VasaIS 535, 8) Oskari Tikkakoski VetU 440. lähtö, Toto5-1, lv 2140 m: 1) Leemark’s Icy/ Jarmo Saarela 15,7a, 2) Uptown Kemp 16,1a.3) Ingela K. Vuoden kasvattaja 2024: Pauli Pitkänen. Ella Noora Haapalehto voitti Hämeenlinnan SM-kisoissa kaksi kultaa. Sunnuntain tuloksia: Naiset, 57kg (6): Jenni Henriksson TurSa 97,5, 5) Essi Valo NPower 87,5. Golf La Quinta: Miesten PGA-kiertueen kilpailun 3/4 kierros, par 72: 193 lyöntiä (23 alle parin): Sepp Straka Itävalta 65+64+64, 197 (–19): Charley Hoffman USA 65+63+69, Jason Day Australia 64+66+67, Justin Lower USA 63+66+68, 198 (–18): Patrick Cantlay USA 68+64+66, Mark Hubbard USA 65+64+69, ...215 (–1): Sami Välimäki Suomi 67+71+77. 400m (4): 1) Vanessa Store KälvTa 58,14, 2) Elin Holm Åsarna 1.03,03, 3) Anna Lukkarila KannU 1.03,31. Suomen ykkösjoukkueen muodostaneet Anni Lindroos ja Eelis Valikainen sijoittuivat viidenneksi. lähtö, lv 2140 m: 1) Xanthis Image/Ilkka Korpi 17,3a, 2) Stina Laday* 17,5a.3) Jenny F.Boko 17,7a.4) Sahara Playhard 17,7a.poissa: 4. Vuoden ohjastaja 2024: Santtu Raitala. Squash Espoo: SM-masters. Alkuerät (14): 1)Kastren 7,97, 2) Raudaskoski 8,02, 7) Olivia Härtull LIF 8,32, 8) Elin Holm Åsarna 8,52, 11) Matilda Ainasoja Falken 8,73. Tuloksia: AH (28): 1) Laurila Jussi JalJa, 18.51, 2) West Viktor Brahe, 20.22, 3) Udell Oliver Solf, 21.41, 4) Hongell Timo KoS, 25.01, 5) Kallio Santeri KoS, 25.35, 6) Nyman Vilhelm Brahe, 25.43. Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. Yleensä olen pystynyt suorittamaan tällaisessa korkeudessa hyvin, muutaman päivän kun sai valmistautua täällä niin sopeutuu ihan hyvin ja sopii minulle, Yli-Futka summasi Olympiakomitean tiedotteessa. Antti Vuolas sai sopimuksen brittisarjaan Vili Ruuska Haapajärveltä kotoisin oleva speedway-kuski Antti Vuolas on solminut koko kauden kattavan sopimuksen Iso-Britannian speedwayn pääsarjaan Birmingham Brummiesin kanssa. 60m (5): 1) Aleksi Lehto SSU 7,12, 2) Leevi Nissilä LoVe 7,79. Vuoden 4-vuotias suomenhevostamma 2024: Cimallus. lähtö, lv 2140 m: 1) Mountain Zlatan/Jorma Ruokonen 16,7a, 2) Lovely Boy 17,0a.3) Avanssi Corridore 17,1a.4) Arctic Dark 17,2a. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-2, lv 2140 m: 1) Hades/Olli-Pekka Holopainen 15,0a, 2) Axel Wind 15,1a.3) Island Smart 15,2a.4) New Grove Waylon 15,4a. SAKARI KEKKI Yli-Futka juhli universiadeissa Amanda Yli-Futka saavutti hiihtosuunnistuksen sprinttimatkalla universiadikultaa Torinon talviuniversiadeissa. Vuoden 5-vuotias suomenhevostamma 2024: Cajsa Rok. CH (4): 1) Toivonen Jarmo -, 17.33, 2) Saarela Noah KoS, 17.35, 3) Spets Dan-Olav Kronan, 19.50. Tuloksia: M23 (32): 1) Alexander Ståhlberg Minken 25.58,5, 2) Niilo Mäkinen PuijHS +7,1, 3) Pauli Vuorma LipHS +20,5, 9) Jirka Oja PohtiST +1.36,1, 14) Samppo Kumpumäki PohtiST +1.44,8, 15) Eelis Meriläinen Skiers +1.46,2, 22) Jaakko Mattila HimU +2.54,8, 23) Jarkko Reijonen YlivKu +3.27,2, 29) Jimi Leppälä YlivKu +5.20,7. Ravit Lahti 19.01 Toto5: 1. – Iso-Britanniassa korkeimmilla sarjatasoilla ajetaan speedwayn ehdottomia huippukuljettajia vastaan joka ilta, mikä tarjoaa hienon mahdollisuuden kehittyä kuljettajana, 25-vuotias Vuolas kommentoi. Vuoden monté-hevonen 2024: Katapult Avenger. Toisen erän jälkeen ero oli edelleen kahdessa maalissa, kun Edla Similä ja Josefiina Nissilä tekivät SB Nivalan kavennukset. lähtö, lv 2140 m: 1) Magie Ouit/Tommi Kylliäinen 19,0a, 2) Pinerocks Erik 19,1a.3) Wall Of Sound 19,3a.4) Will Coger 19,5a.poissa: 2, 3, 6, 8. Vuorela hävisi voittajalle 16,7 sekuntia. 800m (10): 1) Väinö Venetjoki GamlakIF 1.57,23, 3) Christoffer Envall Falken 1.59,62, 5) Otto Kolppanen KälvTa 2.01,26. 200m (15): 1) Elsa Helolahti JKU 27,31, 9) Amanda Hjulfors Falken 30,11. Voitto. Vuoden 4-vuotias lämminveriruuna 2024: Albarino Sala. CD (14): 1) Furubacka Maria Botnia, 16.27, 2) Niininen Annika -, 16.55, 3) Mikkola Telma KoS, 17.12. Futsal Miesten Futsal-liiga: FC Kemi–TPK 4–0 (2–0). 6. Naisten Ykkönen: VIFK–LiPK 2–2 (1–2). Vuoden 4-vuotias suomenhevosori 2024: Caru. Vuoden 4-vuotias lämminveritamma 2024: Sands Hybrid. 18-vuotiaiden ykkönen oli Hollolan Urheilijoiden Kalle Tossavainen parin sekunnin erolla Espoon Hiihtoseuran Anton Kemppiin. Seuratoveri Topias Vuorela jatkoi myöskin mitalivauhdissa oltuaan sunnuntaina kolmas. Avauserässä Nivala käväisi johdossa, kun Mirja Eskola ja Emilia Pääkkö osuivat pikatahtiin, mutta erän loppu oli vieraiden. Vuoden komeetta 2024: Elina Leinonen. Vuoden monté-ohjastaja 2024: Milla Markkanen. Riska 12,83, 8) Löfbacka 13,74, 9) Neea Herlevi LoVe 13,79. Välimäki karsiutui viimeiseltä kierrokselta. 60m aj (3): 1) Vilma Koski PorinYU 8,75, 2) Wilma Grannas Drott 8,89. Maastohiihdossa oli sekapariviestin vuoro. Vuoden 5-vuotias suomenhevosruuna 2024: Paavolan Hurmos. 7. lähtö, Toto5-2 TROIKKA-1, sh 2140 m: 1) Stydi/Tommi Kylliäinen 34,0, 2) Sähläys 34,3.3) Vernissan 32,6.4) Mulori 33,8. Sunnuntaina Haapalehto kukisti 20-vuotiaiden 15 kilometrillä Espoon Silva Kempin reilulla neljällä sekunnilla. Herlevi 10,03, 18) Löfbacka 10,19. lähtö, Toto5-5 DUO-2 TROIKKA-3, lv 2140 m: 1) Nemea Iceman/Tommi Kylliäinen 15,4a, 2) Armell 15,9a.3) Eli Wallach 16,0a.4) Condesa 16,1a. 60m aj (10): 1) Netta Kallio KauhKa 10,05, 6) P. Tuloksia: M45 (4): 1) Pekka Kainulainen NääsSq, 2) Petri Packalen YlivSq, 3) Kimmo Puukko HSK. T17, pituus (5): 1) Hilma Kinnunen SaarPu 5.09, 3) Ainasoja 4.84, 4) Minea Hjulfors Falken 4.41. Vuoden 3-vuotias lämminveriori 2024: Lil Runner. Vuoden voitokkain hevonen 2024: Impresario. Vuoden paras vanhempi lämminveriori 2024: Main Stage. T13, korkeus (11): 1) Saaga Ojala LoVe 141, 2) Elsi Herlevi LoVe 141, 4) Moa Riska LIF 130, 7) Iiris Löfbacka KaustPV 125, 8) Pinja Riska LIF 125, 9) Veera Nissilä LoVe 110. 60m (13): 1) Korpela 8,42. Eroa kisan voittaneeseen Saksan ykkösjoukkueeseen kertyi seitsemän ja puoli sekuntia. Riska 9,36, 9) E. 300m (4): 1) Matilda Koivisto SSU 43,34, 2) Venla Lehto Drott 44,67. Vuoden paras vanhempi suomenhevostamma 2024: Lumi-Oosa. Naisten puolella yksi viikonlopun menestyjistä oli Pyhäjärven Pohti SkiTeamin Ella Noora Haapalehto, joka saavutti sunnuntaina kisojen toisen mestaruutensa. Kunniamaininta 2024: Varsakunkku, nuorten suomenhevosten kilpailumahdollisuuksien edistäminen. KP Sarjakärki voitti Nivalan Salibandyn naisten divaria johtava Pirkkalan Pirkat haki voiton SB Nivalan kotisalista maalein 6–10 (2–4, 2–2, 2–4). Kahden sarjan ajaminen tuo kilpailukalenteriin noin 50 kilpailua tälle kaudelle. M18 (37): 1) Kalle Tossavainen HU-46 37.34,9, 2) Anton Kemppi EspHS +2,3, 3) Topias Vuorela Minken +16,7, 12) Elmeri Hietala Minken +1.45,1, 27) Elmer Halmesmäki Brahe +4.21,3, 32) Adam Holm Minken +6.27,9. 4. 2. 60m, finaali: 1) Meya Kastren VasaIS 7,94, 2) Aava Raudaskoski KokkTU 7,95. 1. Vuoden valmentaja 2024: Antti Ojanperä. Herlevi 9,68, 16) N. Kolmannessa erässä nivalalaisista osui kahdesti Sara Haikola. Tuloksia: Naiset, 3-loikka (2): 1) Linn Bergström IFNykn 10.32. N18 (25): 1) Hanni Koski TampPy 45.24,8, 2) Iiris Voutilainen JoensKa +2,0, 3) Emilia Helmi TampPy +6,3. 60m (19): 1) Vieno Mäkinen KauhKa 8,61, 4) Ojala 8,90, 5) M. N19, korkeus (2): 1) Matilda Fors Drott 151. lähtö, Toto5-3, lv 2140 m: 1) Vici Kemp/Kari Venäläinen 17,1a, 2) Stoneisle Vanessa 17,1a.3) Lex Of All 17,9a.4) Spinnaker 18,1a.poissa: 11. M17 (42): 1) Iiro Säisä KiuruvU 39.21,6, 2) Joona Soininen EspHS +1,5, 3) Evert Ikonen EspHS +2,8, 12) Emil Anderssen Minken +1.51,0, 16) Atte Huhtanen YlivKu +2.23,8, 26) Hannes Sundberg Minken +3.54,7, 29) Elias Eriksson Minken +4.06,8. – Olosuhde suosi minua tosi paljon, koska oli hidas keli ja urat ei olleet kovin jäisiä, mutta ne oli teknisiä hiihtää. Vuoden ravirata 2024: Lappeen ravirata. P17 Futsal-liiga: TP-47–Tarmo 5–2 (1–1). Voimanosto Liittoinen: Penkkipunnerruksen SM-kilpailut. BD (21): 1) Ketola Matleena LapVi, 16.51, 2) Sundqvist Ida Falken, 19.06, 3) Lepistö Henna KoS, 20.23. Vuoden hevosenhoitaja 2024: Miia Pulkkanen. Yleisurheilu Kuortane: Avoimet Pohjanmaan hallit. 16,3a.4) Classic Primavera 16,3a.poissa: 7, 10. Ravigaalassa palkitut: Montekypärät-kilpailusarjan voittaja 2024: Eevamaija Ramirez. Yhteislähtökilpailussa Ståhlberg kukisti Puijon Hiihtoseuran Niilo Mäkisen seitsemällä sekunnilla. Vuoden 3-vuotias lämminveritamma 2024: Ginza. Maastohiihdon puolella Yli-Futkan seura on Ylivieskan Kuula. Miesten Ykkönen: AU–FC Kiisto 4–3 (2–1), AS Moon–TP-49 6–2 (2–2). Riska 8.38, 9) E
tammikuuta 2025 SARJAKUVAT // 13 B. SINUN ON PUETTAVA JA SYÖTETTÄVÄ LAPSET. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. MEIDÄN LAPSEMME?. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma–pe klo 7–11 ja la 7–9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Suvi Tanner 020 750 4404 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. HEIPPA! 787 551 7 5 6 1 2 6 8 9 7 4 6 8 5 9 7 2 4 9 7 3 3 8 7 1 6 3 9 6 1 5 9 4 8 3 2 7 7 6 1 8 9 2 5 8 7 3 4 1 9 5 7 5 4 7 2 6 3 2 3 4 1 5 6 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi TAIDANPA LÄHTEÄ KÄVELYLENKILLE ENNENKUIN TULEE LIIAN KUUMA. KORVATULPAT AUTTAVAT KITINÄÄN
Tiikerit ovat saaneet lisää tilaa ja oman käytävän Kissalaakson yli. Maria ja Samu kohtaavat epätavallisen rikollisen, joka tilaa suuret määrät ruokaa hotelleista ja ravintoloista, mutta ei koskaan maksa niistä. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 19.25 Tulosruutu. 15.25 Maryn helpot kokkailut. 07.25 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 16.40 Yle Oddasat. 18.00 Maailman kauneimmat junareitit. klo 14 °C +5,3 (19.1. 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.11 Lehmän vuosi. 10.00 Isä Brown ja hänen laumansa. Per-Anders Fredriksson on jatkanut matkaansa revontulten perässä Nikkaluoktaan. Ei haukku haavaa tee, ellei Jaajo pääse puremaan. 10.55 Pisara. Kilpailijat pääsevät houkuttelemaan koiranomistajia myyntitiskilleen. Musiikki-iloittelu Uskosta, Toivosta ja rakkaudesta. 20.00 Illallinen kansallismaisemassa. 21.00 A-studio. Carter itse ei piittaa kiitoksista, mutta Hopesta sitäkin enemmän. Helene pyytää Markilta avioeroa. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Lähes koko maassa on poutaa ja selkeää, myöhemmin iltapäivällä maan länsiosassa runsaampaa pilvisyyttä. 16.58 Uutiset. 18.20 Presidentti Trumpin virkaanastujaiset. Karhujen massakausi. klo 14 °C +5,5 Jomala Sateisinta 17.1. Cain paljastaa, mitä Craigille oikeasti tapahtui, mutta Caleb ei aio jättää Kimiä rauhaan. 22.40 Utö. Mackenzie ja Charity yrittävät selvittää Chloen olinpaikan. °C -6,6 Kilpisjärvi Saana Lämpimintä 18.1. 11.30 Pilanpäiten. Mitä, jos suhteessa tarpeet ja halut eivät täysin kohtaa. Ma Haapavesi -11 Halsua -8 Helsinki -2 Joensuu -8 Jyväskylä -7 Kajaani -11 Kalajoki -8 Kokkola -6 Kuopio -8 Kuusamo -13 Lahti -5 Lappeenranta -6 Oulu -10 Pietarsaari -6 Pori -3 Rovaniemi -13 Tampere -5 Toholampi -8 Turku -2 Utsjoki -10 Vaasa -4 Ylivieska -11 Ti -10 -9 -2 -12 -8 -12 -9 -7 -11 -18 -6 -7 -10 -7 -4 -15 -6 -9 -3 -23 -5 -9 Ke -8 -7 +2 -7 -5 -10 -7 -6 -6 -13 -3 -9 -6 +1 -11 -7 +1 -16 -4 -8 To -7 -6 ?0 -7 -5 -10 -5 -5 -7 -12 -3 -3 -9 -5 -2 -12 -4 -6 -1 -14 -3 -6 Pe -7 -5 +1 -4 -2 -7 -6 -3 -4 -11 -1 -2 -6 -3 -1 -11 -1 -6 -10 -3 -6 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 18.1. 17.00 Pikku Kakkonen. 23.45 Marikan kuolema. 20.55 Urheiluruutu. Manpreet ehdottaa Ericille golfterapiaa. Marika Laine tietää olevansa parantumattomasti sairas, syöpä tulee viemään hänet kuolemaan. 22.00 Kymmenen Uutiset. 08.00 Lomakoti auringon alta. 23.05 The Summit Suomi. 11.40 Koko Britannia leipoo. 21.30 Sinkut paljaana. 17.30 Kultainen Venla. 08.50 Jumppahetki. 21.00 Peltsi ja Osmo. 14.55 Annan herkulliset leivonnaiset. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 12.00 Akuutti: Mies joka unohti. Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. 07.50 S.M.A.S.H! S.M.A.S.H! -kesäleirillä supersankarilapset ja heidän supervoimilla varustetut lemmikkinsä oppivat yhteistyötä, ystävvyyttä ja äärimmäisen tärkeitä pelastustaitoja! Lastenohjelma. Pitääkö uskoa ihmeisiin, jos uskoo Jumalaan. 13.00 Maajussille morsian. 16.00 Gilmoren tytöt. 10.45 Luontopäiväkirja. (SF) 14.45 Elävä arkisto: Virroitin. 21.00 Aallonmurtaja. 15.55 Tähtiarpa. Mikä on ihme. On meksikolaisen ruoan synnyinpaikka. 16.30 Kauniit ja rohkeat. Orpo persianlammaskaritsa Papana on kasvanut isoksi pojaksi, mutta käynyt iän myötä turhan kiinnostuneeksi hoitajista. Peltsi ja Osmo hyppäävät pyörän selkään. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 17.55 Uutiset. 18.05 Viiden jälkeen. 17.04 Päivän sää. 13.45 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. YLE TEEMA & FEM 07.40 BUU-klubben 08.10 Sportliv 08.20 Norjalaisia hullutuksia 09.00 Zofian makumatka 09.30 På spåret 10.30 Pyromaani 11.00 Pesästä lentoon 11.17 Maajussin luontokuvat 12.00 Yrittäjä 13.15 Marcel Marceau: hiljaisuuden taide 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 15.56 Vakoojien kaupunki 16.56 Beethoven minuutissa: Beethovenin naiset 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Raskaana 18.52 Huutokaupan osaajat 19.00 Jumalallista ruokaa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Spotlight: Koulupakolaiset 20.15 Miesten paratiisi 20.45 Adoptio, viimeinen mahdollisuus 21.00 ELOKUVA Maailman huonoin ihminen 23.05 Sisällä: Miesten maailma MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Simpsonit 08.30 Simpsonit 09.00 Ulosottomiehet 10.00 Poliisit UK: Ajojahti 11.00 Huutokaupan metsästäjät 11.30 Huutokaupan metsästäjät 12.00 Race Across The World Suomi 13.00 Rantabaari 13.30 Simpsonit 14.00 Ulosottomiehet 15.00 Huutokaupan metsästäjät 15.30 Huutokaupan metsästäjät 16.00 Poliisit UK: Ajojahti 17.00 Simpsonit 17.30 Simpsonit 18.00 Snackmasters UK 19.00 Frendit 19.30 The Summit Suomi 21.00 Joonas Nordman Show: Grillikausi 22.00 ELOKUVA: Beverly Hills kyttä 00.05 Frendit 00.35 Alpeilla 01.35 Kolmosvaihde 02.05 Simpsonit 02.35 Simpsonit 03.05 Huutokaupan metsästäjät 03.35 Huutokaupan metsästäjät 04.05 Hypoteesi UK ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 19 22 25 28 31 3 6 9 12 15 18 Joulukuu Tammikuu 2025 -35.0 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 20 23 26 29 1 4 7 10 13 16 Joulukuu Tammikuu 2025 2 4 6 Ma Alanya 17 Amsterdam +2 Budapest ?0 Dubai 22 Dubrovnik 13 Hania 16 Las Palmas 20 Lissabon 16 Malaga 14 New York -6 Nizza 10 Oimjakon -43 Phuket 30 Riika +3 Skellefteå -6 Sydney 22 Tukholma +3 Tokio 13 Venetsia +9 Ti 16 +4 +3 22 12 17 22 16 17 -10 11 -36 31 +2 -6 23 +3 12 +9 Ke 14 +4 +5 25 12 17 20 17 18 -11 11 -36 30 +3 -6 28 +2 11 +7 19.1. 09.00 Remppa vai muutto UK. 07.05 LEGO Friends: Uusi luku. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema Monipuoliset livet keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset. Mackenzie saa vihiä Chloen suunnitelmasta. Jakso 2/14. 16.45 Itse valtiaat. 22.25 Tulosruutu. 23.15 Linna. Sam haluaa ymmärtää paremmin Lydiaa. Tuuli on enimmäkseen heikkoa, idässä ja pohjoisessa luoteistuuli on paikoin kohtalaista. 11.00 Jumalanpalvelus. 19.30 Salatut elämät. 23.00 Oddasat. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.30 Emmerdale. 22.35 Tulossa: The Voice of Finland. Skjernjoella on täysi kesä. 22.35 Hockey Night Maanantai. 09.45 Tanskan aarteenmetsästäjät. Bill tuohtuu Willin harjoittelupaikan valinnasta, kunnes kuulee selityksen. 11.44 Luontoretkellä. 21.49 Urheiluruutu. 18.00 Päivän sää. 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai. 10.00 Emmerdale. Tracy ei arvosta Calebin avioliittoneuvoja. 19.55 Tulossa: The Voice of Finland. 12.45 Tanskalainen maajussi. Ja melko ryske siiman päässä käykin kaiken lisäksi toutain paljastuu loistavaksi ruokakalaksi. 20.29 Yle Uutiset. 20.00 Korkeasaari. 21.00 Diili. 14.31 Eva Longoria Meksikossa. Kausi 5. 19.45 Kalassa! Nokian Siuro vetää keväällä puoleensa toutaimen kalastajia. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Farmi Suomi: Revanssi. 18.45 Talviretki Ruotsin tunturiseuduille. Kuinka liittyvät seurakunnassa järjestetyn seiminäytelmän aikana kuollut näyttelijä ja reliikin katoamineen toisiinsa. MTV3 06.15 Aamusää. 17.05 Viiden jälkeen. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 22.20 Päivän sää. 14.40 ELOKUVA Tulossa: Oksat pois. 11.36 Pohjoisen eläinlääkärit. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 18.54 Tarinoita tuntureilta. 10.00 Rikkaat ja rahattomat. . Utön saaren idyllinen kyläyhteisö todistaa selittämättömiä ilmiöitä ja joutuu eristyksiin ulkomaailmasta. Markilla on talousongelmia, ja Krystel tarjoaa hänelle ratkaisua tilanteeseen. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. David ja Leyla aavistelevat, että Jacobilla on salainen tyttöystävä. Kaamoksen valo ja lumen kauneus luovat taianomaisen tunnelman Lapin talveen. 09.00 Sydänmailla. 09.30 Puoli seitsemän. 13.20 ELOKUVA Kaks’ tavallista Lahtista. Saarelle saapuu sinne kuulumattomia vieraita. 21.45 Yle Uutiset. 19.00 Jääkauden salaisuudet. tammikuuta 2025 14 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 22.55 Stacey Dooley yökylässä. 6,6 mm Inari Nellim -11 -16 -15 -15 -13 -11 -9 -8 -7 -6 -5 -4 +1 4 3 8 5 6 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA -6 -8 -8 -10 -8 -13 -11 -15 -11 -15 -7 -9 -9 -10 -9 -11 -10 -12 -10 -11 -6 -8 -7 -10 -7 -10 -8 -11 -8 -11 1 1 6 4 3 2 Kokkola 19.1. Alix ja Claire valmistelevat Alixin puolustusta. (1969) 15.00 Prisma: Aurinkokunta. 13.15 Team Bachstad Karibialla. Lämpötila on -1 ja -9 asteen välillä, pohjoisessa -8 ja -20 asteen välillä. Brenda saa yllättäen muistutuksen menneisyydestään. 12.00 Maailman kauneimmat junareitit. Tarttuuko Mark siihen. Tuula on vastuussa perheen liiketoimista Upin istuessa vankilassa ja uskoo ratkaisevansa nyt kaikki ongelmat. Viisi ihanan pörröistä pallokaverusta ilmestyvät kaikkialle, missä vain valoa riittää! 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. 23.40 suhde 2 . Liam tunnustaa perheelleen, että tahtoo Hopen takaisin. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi °C 66 cm Oulu +1 °C 70 cm Raahe °C 64 cm Pietarsaari °C 50 cm Vaasa °C 45 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 19.1. 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia. 16.45 Novosti Yle. Steffy ihmettelee Carterin yhtäkkistä kiinnostusta Hopen vaatemerkkiä kohtaan, Brooke taas kiittelee miestä tuesta ja ylistää tätä Deaconillekin. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Rory suuntaa tovereineen Floridaan etsimään kevättä ja rentoa meininkiä. Korkeasaaressa kesä kääntyy syksyyn ja karhut tankkaavat ravintoa talvea varten. Reitti alkaa Skotlannin ylämaan kulttuuripääkaupungista, Invernessistä. 06.30 Smurffit. 14.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. Bisnesten volyymia pitää nostaa, joten on tehtävä kaupat vanhan vihollisen, Pappa Nenosen kanssa. 06.25 Huomenta Suomi. 11.15 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. 19.20 Päivän sää. Kotimainen eläinohjelma. Kotimainen draamasarja. Lähiseudulla tulvan alle jääneet asukkaat pakenevat Hudsoniin. 10.15 Eränkävijät. 22.00 Pandore pahalle pikkusormi. 23.40 Temptation Island Suomi. 12.00 Tähtiarpa. 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 15.00 The Summit Suomi. 10.45 Jumalallista ruokaa. Kiireinen aikataulu vaatii projektinjohtajalta nopeaa reagointia, sillä kaikki hyvät ajatukset ei aina ole käytännössä parhaita. Villieläinsairaalassa hoidetaan tuttuun tapaan apua tarvitsevia potilaita. 20.00 Riistametsällä. 22.05 Pohjoisen tähti
23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 21.12 Radio Suomen Ilta. Nuoren kirjailijan tutkimus saa poliisin palaamaan kuuluisaan murhatapaukseen, jossa Amyn kollega tuomittiin Elmsteadissa. 22.00 Snooker: London Masters. 07.20 Opaalin metsästäjät. 14.55 Kiinteistöhuutokauppa: Remontilla rahoiksi. 14.20 Bahama Life. 18.00 Nelli-Nalle. 20.00 TV4Nyheterna. 20.20 TV4Vädret. Jørgen ja Nikolaj haaveilevat pyytävänsä ison pulskan lohen. Tiedämme vanhastaan, että sielukasta etnoa on paljonkin. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 23.40 Yöklassinen. 06.45 Nyhetsmorgon. 12.10 Urheiluradio. 18.55 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Vinterstunder. Lohi ei kuitenkaan syö kesähelteillä, joten se on houkuteltava nappaamaan. 17.00 Yle Uutiset ja sää. Toiveita voi lähettää osoitteeseen faunin.iltapaiva@yle.fi. 19.02 Urheiluradio. SVT1 06.15 Landet runt. 08.10 Mitä kuuluu, Eija Merilä. 02.50 The white queen. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. JIM 09.00 Diili. 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta. 21.00 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 22.00 Jalkapaiseklinikka. 17.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 20.55 Yksi on hyvää seuraa. 07.50 Sofian enkelit. 06.40 Tuho-osasto. 23.30 Australian rajalla. 20.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen. 08.40 Armon kalliolla. 19.00 Unelmahäät. 08.55 Autojen fiksaajat. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 16.45 I vår herres hage. 22.38 Kulturnyheterna. 21.00 Yle Uutiset. 00.00 Christian World News. 00.20 ELOKUVA Kvinnan i rummet. 08.25 Superhamstraajat. 04.50 Melkein MENSA. 16.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 18.15 Nyheter på lätt svenska. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 04.20 Kakkukuningas: Kaksintaisto. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo nuorten kaveriporukasta, joka hetken mielijohteesta alkaa murtautua Hollywood-tähtien koteihin. 11.02 Radio Suomen Päivä. 11.30 Ajankohtaista taivaasta. 01.50 Those about to die. 22.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 06.30 Löytöretki tuntemattomaan. 11.30 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 08.00 Ostoskanava Myori.fi. 05.00 Yellowstone. 19.33 Lokala nyheter. 04.55 Ex And The City Suomi. 18.00 Kööpenhaminan lentokentällä. 18.30 Valmistaudu lopun aikoihin. 23.00 Gathering Storm. Vieraina ovat kansanedustajat Saara-Sofia Sirén (kok.), Ville Skinnari (sd.) ja Hilkka Kemppi (kesk.). 20.55 Lokala nyheter. 07.05 Remonttipari. 02.00 ELOKUVA Agatha Christie: Koston jumalattarena. 15.00 Yle Uutiset. 13.03 Forum. 18.00 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 14.00 Miehen puolikkaat. 21.45 Lähemmäksi Jumalaa. 00.30 Love Israel Baruch Korman. 19.55 Teho-osasto. Perjantaisin ohjelmassa soivat kuuntelijoiden toiveet. 00.25 100 000 dollarin selviytymiskisa. 03.40 Sofian enkelit. 12.30 Simpsonit. 18.30 Oddasat. 23.00 Ekonomibyrån. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 15.00 Samalla rahalla. 04.00 Yellowstone. 01.05 Paiseklinikka. 00.00 New Yorkia järkyttäneet rikokset. (Äänitetty 28.9.2024). 15.00 Yle Uutiset. 11.30 Top Gear Suomi. 07.00 Yle Uutiset ja sää. TV5 06.20 Rantataloa etsimässä. HERO 14.40 Suomi Soi. 21.00 Richard Hammondin autopaja. 16.30 Rillit huurussa. 06.40 Bahama Life. 14.30 Miehen puolikkaat. 01.55 Jättimäiset koneet. 07.40 Jerusalem studio. 06.35 Kökets middagstips. 01.10 People Magazine Investigates. 19.00 Mentalist. 23.00 Australian rajalla. 23.10 ELOKUVA Auroran murhakerho: Juliusten talo. 14.00 Äärimmäinen selviytyjä. 23.05 Body Invaders. 15.00 Raamattu puhuu sinulle. Pitäisikö etsiä lohtua Shakespearen Macbethin sanoista: ”Elämä on vaeltava varjo, kehno näyttelijä, joka temppuilee ja rehkii näyttämöllä hetken, eikä palaa. 18.20 Nyhetstecken. 08.05 Raaka Alaska. 17.00 Jerusalem studio. 18.40 Top Gear. 19.00 Vandringar. 14.45 Maanteiden sankarit. 21.00 Idrottsgalan. 09.30 Rantataloa etsimässä. Taidemusiikin tarinoita kertoo ja purkaa Kare Eskola. 04.30 Tennis: Australian Open. 11.00 Hemmagympa med Sofia. Iltapäivien rentouttava musiikkihetki kevyen klassisen musiikin parissa. 10.30 Farmi Suomi. 14.20 Carina Bergfeldt. 11.00 Yukonin eläinlääkäri. Korkeasaari, Nelonen klo 20.00. Korkeasaaressa kesä kääntyy syksyyn ja karhut tankkaavat ravintoa talvea varten. 19.28 Sportnytt. 20.00 Yle Uutiset. 19.55 Paiseklinikka. 10.33 Radio Suomen Päivä. 11.33 Radio Suomen Päivä. 12.35 Landet runt. 18.50 Iltahartaus. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Tennis: Australian Open. Mutta että etno-soulia, voiko sellaista olla olemassa. 06.31 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. Miksi mitään ei saa enää sanoa – vai saako. 07.10 Aamusoitto. 03.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 13.02 Paikka auringossa Hanna Kataja-Rahko. 03.15 Jalkapaiseklinikka. 18.30 Simpsonit. 23.55 Tohtori Paise. Karhujen massakausi . 04.30 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 12.30 Miten kaikki tehdään. 23.30 Tie vapautumiseen. 21.00 TBA. Kausi 13, jakso 8. 07.00 Raamattu puhuu sinulle. TAIVAS TV7 06.15 Etupenkillä. 17.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 12.30 Muurinaukossa. 12.00 Martin ja Mirjan matkassa. 07.30 Simpsonit. 12.05 Sportspegeln. 16.15 Christoffer Strandberg Show. 15.30 Moderni perhe. 07.53 Radio Suomen Aamu. 20.00 Ruben Stiller: Kaaoksen ruhtinas. 10.00 Remontilla rahoiksi. 21.05 Politiikkaradio. Päivän mietelause on toimittajan harkiten valitsema teksti, joka tarjoaa kuuntelijalle mielleyhtymiä, koskettaa, naurattaa, pysähdyttää, yllättää tai huvittaa. 07.05 Kokkaushaaste. 20.00 Rillit huurussa. 18.00 Yle Uutiset. 14.02 Radio Suomen Iltapäivä. 19.45 Fråga doktorn. 01.00 Hudson & Rex. 02.55 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. Ohjelmaa toimittavat Riikka Holopainen, Markus Virtanen, Inari Tilli, Maaria Holma ja Heikki Puskala. 12.45 Merisää. RUOTSIN TV4 06.10 Hem till gården. 02.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Tiikerit ovat saaneet lisää tilaa ja oman käytävän Kissalaakson yli. 15.45 Sisarvaimot. 02.30 Tennis: Australian Open. 04.20 Ex And The City Suomi. 14.00 Kaverille ei jätetä IKUISET. 12.55 Alavan seurakunnan virsiä. 13.00 Silent Library Suomi. 17.00 Duudsonit tuli taloon (S). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.20 Gilmore girls. Kausi 3. 09.00 Betania-kodin kesäjuhlat. 07.10 Urheiluradio. LIV 09.00 Farmi Suomi. Otsikoiden takana joka arkipäivä. Se on hullun loru, täynnä huutoa ja vimmaa, mutta mieltä vailla.“ Vieraina Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén ja maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta. 17.30 Family Guy. 18.00 Sinkkuillallinen. 20.00 Huvila & Huussi. 22.05 Urheiluradio. 07.35 Timo Kuutti & band. 00.00 Snooker: London Masters. 21.50 Merisää. 12.00 Tennis: Australian Open. 20.02 Sää. Oivalluksia ja ajattelun sytykkeitä. 10.50 ELOKUVA Mystery 101: An Education in Murder. 15.50 Annan herkulliset leivonnaiset. 16.00 Mexico City, Kooste. 07.13 Radio Suomen Aamu. 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.15 Voimaa Sanasta. 06.01 YleX Soittolista. 19.05 Radio Suomen Musiikki-ilta. 04.50 Autojen fiksaajat. 18.30 Sverige idag. 11.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 07.35 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 19.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 20.00 Koti koiralle Australia. 20.05 Brilliant Minds. 15.00 Tennis: AO Courtside. 10.00 Forum. 10.00 Tule Jeesuksen luo! 11.00 Katselkaa Herran tekoja. 20.15 Ampumahiihto: Torino, Naiset Takaa-ajo. 19.17 Kulturnyheterna. 11.10 Family Guy. 17.13 Radio Suomen Iltapäivä. 18.15 Lintubongarit. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 02.50 9-1-1. 15.00 Rakkaudesta leipään. 22.00 Jättimäiset koneet. 18.00 Simpsonit. 01.35 Antikmagasinet. 01.55 Lomaile kuin ökyrikas. Ujo elokuvaopiskelija joutuu intensiiviseen suhteeseen karismaattisen mutta epäluotettavan vanhemman miehen kanssa äitinsä ja ystäviensä huolenosoituksista huolimatta. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Rillit huurussa. 09.05 Urheiluradio. 10.45 Simpsonit. 09.00 Castle. 12.00 Kate & Charles: Kuninkaallisten erityinen suhde. 13.35 Erakkoperhe erämaassa. 18.20 Viikon raamattulaulu. 15.00 Alaskan jäälentokenttä. 12.00 Lentoturmatutkinta. 16.55 Sisarvaimot. paras elokuva, paras ohjaus, paras käsikirjoitus) voittanut elokuva hyväsydämisestä Forrest Gumpista (Tom Hanks), joka tarkkailee maailmaa omintakeisella tavall. 22.00 The Walking Dead: Daryl Dixon. 16.10 Mitä kuuluu, Eija Merilä. 19.30 Miehen puolikkaat. Klassista musiikkia. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 12.35 Kokkaushaaste. 13.00 Yle Uutiset. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 02.10 Oikeuden äärellä. 08.15 Tutankhamonin värikäs hauta. 10.35 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 22.25 Tiistain kulttuurisarja. 19.00 Panttilainaamo. 01.35 Louisiana Law. 09.20 Autojen fiksaajat. 22.00 Alaskan jäälentokenttä. 02.35 Restaurant: Impossible. 23.00 ELOKUVA The Souvenir. 13.00 Politiikkaradio. 16.10 Faunin iltapäivä. 09.15 Say Yes To The Dress. 23.00 Yle Uutiset. 19.02 Suuri karkkipodi. 01.55 Främlingar. 17.30 Svenska hjärtan. 01.50 Simpsonit. 09.00 Junamatkat ylhäältä päin. 10.20 Designremontit. 06.45 Rantataloa etsimässä. 00.00 Inte mer heder. 13.30 Tuho-osasto. 03.00 Duudsonit tuli taloon (S). FRII 06.20 Bahama Life. 02.05 Svenska tv-historier. 12.10 Elävä historia: Metsästäjä-keräilijän vaarallinen elämä videopeli näyttää miten selvitä kivikaudella. 11.15 Raamattu rakkaaksi. 01.25 Mökin rakentajat. 07.05 Silent Library Suomi. 20.00 Hundra procent bonde. 02.40 Romuautot rahaksi. 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta. 01.00 Muinaiset avaruusoliot. 09.34 Finska med Liam. 18.00 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Vinterstunder. 14.50 100 Places to Be. 08.10 Ykkösaamu. 20.00 Huijareita ja uhkapelaajia. 02.50 Nyhetstecken. 15.40 Vinterliv. 17.05 Design och hantverk. 06.30 Ajankohtaista Lähi-idästä. STAR CHANNEL 06.00 Ennätystehdas. 01.20 Family Guy. 21.55 Evankeliumi Luukkaan mukaan | LUMO. 09.18 Kortfilmsklubben – italienska. Yle News broadcasts in English daily on Yle Radio 1 (3:55 pm) and on Yle Mondo (3:30 pm Mon-Fri, 3:29 pm Sat-Sun). 14.01 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 18.55 Maxima. 11.35 Family Guy. 15.50 Unelmahäät. 01.00 Yövalo. 17.01 YleX Ilta: Womma. 03.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 20.30 Jumala puhuu erämaassa. 08.00 Yle Uutiset ja sää. Mihin meidän pitää valmistautua, kun Trump aloittaa toisen kautensa. 17.35 Keinuva talo Mika Kauhanen: Onko kukaan kuullut puhuttavan etno-soulista. 00.50 Agenda. 03.55 Remontilla rahoiksi. 19.00 Miehen puolikkaat. EUROSPORT 1 07.30 Tennis: Australian Open. 12.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.35 Tiedeykkönen. 16.55 Teho-osasto. 18.05 Jippii -lasten raamattukoulu. 10.30 Alaskan jäälentokenttä. 10.02 Radio Suomen Päivä. 12.55 Radio Suomen Päivä. 13.00 Nyhetsdagen. 13.30 Ensitreffit alttarilla AUS. 16.40 Armon kalliolla. 08.30 Tiny House Hunting. 00.35 Paratiisihotelli Tanska. 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 17.00 Jääkiekko: Talviuniversiadit. 18.45 Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06.50 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 06.30 Tiny House Hunting. 10.00 Virtasen taloushistoria: Jukka Mäkelän elokuvaura. 13.30 Remppa vai muutto Suomi. 09.50 Kymppitonni. 20.30 Farmen. 13.40 Hengenvaarallisesti lihava. 22.00 Aktuellt. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Meret ilman vettä. 12.00 Simpsonit. 21.00 Massor med schlager. 09.10 Sää. 21.00 Yle Uutiset. 23.25 Poliisien elämää. 10.00 Yle Uutiset. 03.45 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 09.55 Romuautot rahaksi. 12.50 Kotikulmat kuntoon. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.55 Phoenixin eläinpoliisit. 21.00 ELOKUVA Mr Brooks. 13.00 Meret ilman vettä. 18.10 Kotikulmat kuntoon. YLE. 06.05 Radio Suomen Aamu. 15.20 Terese i kassan. 21.00 ELOKUVA Men in Black II Miehet mustissa II. 11.00 Yle Uutiset. 22.01 YleX Aamu: Päivän parhaat. 23.00 Pyhä Henki tänään. 06.25 Say yes to the Dress Britannia. 20.30 Rapport. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. 07.30 Erakot. 00.00 The rookie. Skjernjoella on täysi kesä. 19.50 Wheeler Dealers. 00.35 Kortfilmsklubben – finska. 06.50 Aamuhartaus. 17.00 Family Guy. 07.00 Kodit uusiksi. 09.43 Min berättelse på jiddisch. 18.55 Radio Suomen Musiikki-ilta. 15.35 Timo Kuutti & band. 08.45 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 13.00 Rapport. 20.30 Rillit huurussa. 17.35 Opaalin metsästäjät. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 03.45 Richard Hammondin autopaja. Riistametsällä, Yle TV2 klo 20.00. 19.00 Lentoturmatutkinta. 18.00 Rikkaat ja rahattomat. 15.40 Jerusalem studio. 14.00 Yle Uutiset. 00.55 Sinkkuillallinen. 16.10 Urheiluradio. 06.45 Rakkaudesta leipään. 14.10 Top Gear. Aseinaan heillä on heittovavat ja kastematoja. 21.30 Sanan helmiä. 17.50 Panjo ja kaverit. 02.20 Simpsonit. 23.02 Yöradio toiveiden yö. 12.00 Miten kaikki tehdään. 23.55 TV4Vädret. 20.00 Laosin kadonneet aarteet: Angkor. 09.00 Asunnon metsästäjät. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 TV7 Israel News. 20.01 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen. 23.35 The bay. 13.45 Käännekohta. 09.30 Tennis: AO Courtside. 21.00 Will Trent. 11.00 Louisiana Law. Toimittaja, muusikko Ariel Neulaniemi, Seinäjoki. Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. 05.00 TV7 Israel News. 19.00 Käsi kohoaa. 14.30 Ajankohtaista Lähi-idästä. 07.00 Morgonstudion. 11.00 Välilevyjä Kare Eskola. 14.30 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 04.40 Asunnon metsästäjät. Musiikin harrastajat ja ammattilaiset kertovat lempimusiikkiinsa liittyviä muistoja ja tarinoita. 23.01 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 19.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 13 Oscar-ehdokkuudella huomioitu ja kuusi Oscaria (mm. 22.00 Come Home. 10.00 Risteilyaluksen päiväkirjat. 13.50 Bahama Life. 15.45 Engelska Antikrundan. 08.00 Miehen puolikkaat. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 21.00 Mentalist. 04.00 Family Guy. 16.00 Autojen ensiapu. 13.05 Löytöretki tuntemattomaan. 08.30 Miehen puolikkaat. 15.30 MasterChef Australia Dessert Masters. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Toimittajana on Antti Pilke. 02.35 Sportnytt. 07.10 Kutsumuksen tie. 15.10 Kutsumuksen tie. 17.10 Urheiluradio. 21.00 ELOKUVA The Bling Ring. 00.00 Paratiisihotelli Tanska. 00.50 Family Guy. 01.00 Richard Hammondin autopaja. Yle Radio 1 joka päivä klo 16.10. 23.55 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 21.00 Vetenskapens värld: De smarta växterna. 13.00 Emmerdale. 23.30 Mest finsk. 23.30 Rapport. 00.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 04.50 MTV Uutiset Live. 23.40 Ekonominyheterna. 17.00 Himohamstraajat. 17.15 Gudstjänst. 13.15 Syväluotain. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 21.05 ELOKUVA Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus. 18.00 Efter fem. 21.00 Tsunami Paluu paratiisiin. 19.57 Yksi on hyvää seuraa. 17.00 ELOKUVA Romanssi farmilla. 14.15 Etupenkillä. 00.50 Trigger point. 17.10 Uutispodcast. 12.13 Radio Suomen Päivä. 22.45 Näistä levyistä en luovu. Näyttelijä Krista Kosonen lukee Psalmeja (VT2024). 19.35 Musiikkikamari. 16.00 Lemmen viemää. 13.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 20.30 Antikmagasinet. You can also keep up with the latest online updates from Yle News via Twitter and Facebook. 15.20 Wheeler Dealers. 10.01 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 21.00 ELOKUVA Forrest Gump. SVT2 09.00 Kortfilmsklubben – svenska. 15.00 Moderni perhe. 17.00 Rapport. 23.00 TV4Nyheterna och sporten. 23.45 The Walking Dead: The Ones Who Live. 02.20 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 07.50 Merisää. 00.00 Egyptin kadonneet aarteet. 09.00 Yle Uutiset. 03.40 Tuho-osasto. 13.00 Maryn helpot kokkailut. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Rapport. KUTONEN 06.10 Miten kaikki tehdään. 16.30 Lottovoittajan unelmakoti. 19.30 Ampumahiihto: Torino, Miehet Takaa-ajo. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 09.00 Yle Uutiset. 13.20 På spåret. 15.55 Yle News. Tuottaja on Annina Aho. 21.02 Urheiluradio. 16.30 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 11.35 Restaurant: Impossible. 22.08 Yöradio toiveiden yö. 18.50 Merisää. 09.40 Unelmahäät. 04.25 Silent Library Suomi. 02.40 Food Factory. 15.02 Kulttuuriykkönen. 17.00 Remppa vai muutto UK. tammikuuta 2025 RADIO JA TELEVISIO // 15 TLC 06.00 Say yes to the Dress Britannia. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 01.10 Alppihiihto: Torino, Miehet Suurpujottelu. 17.00 YleX Ilta: Womma. 10.05 Rantataloa etsimässä. 16.00 Lottovoittajan unelmakoti. Elokuva pohjautuu ohjaajan omaan epäonniseen suhteeseensa elokuvaopintojensa ajoilta. 03.45 Expedition X. Jakso 1/8. 09.05 Muistojen bulevardi. Trump tulee, oletko valmis. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 17.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 08.35 Asunnon metsästäjät. 22.46 Sportnytt
Kannuksessa paloi kesällä 2022 talo, josta jäi runsaasti palojätettä. Hirvikosken mukaan hylätty tavara vaikuttaa yleensä olevan peräisin kotitalouksista, joissa on ehkä tehty siivousta. Ne olivat todella vanhaa roskaa, ei tältä vuosituhannelta. Naapurit olivat useita kertoja ottaneet yhteyttä kaupunkiin siitä, että pihalla lojui hylättyjä tavaroita ja koneita. Eskolassa palaneesta talosta jäi roskaa, jonka siivoamisesta on käyty vääntöä. Jedu siivosi roskat vielä saman syksyn aikana pois ympäristötarkastajan otettua yhteyttä suoraan rehtoriin. Keskipohjanmaa // Maanantaina 20. Roskat ja maa-aines on viety pois, kertoo Halsuan tekninen johtaja Antti Tuominiemi. 1 Jos roskaaja ei hoida velvollisuuksiaan, vastuu siivoamisesta on kiinteistön omistajalla. Omistajia kehotettiin siivoamaan alue, mutta toimiin ei ryhdytty. KOKKOLASSA luvattomia jätekasoja löytyy johtavan ympäristötarkastajan Tuomas Hirvikosken mukaan aina silloin tällöin, mutta ei kovin usein. – Loputkin täytöt on saatu tehtyä ja työmaa-aidat on purettu. Esimerkiksi Kokkolassa annettiin viime vuonna tuhannen euron uhkasakko eräälle kiinteistön omistajalle, jonka piha oli epäsiisti. VAIKKA pihalla ei edes olisi sotkua, kaupunki voi silti puuttua asukkaidensa roskien käsittelyyn. KANNUKSESSA murheenkryyninä on Eskolan vanhalle kaatopaikalle läjitetty betonijäte, josta pitäisi päästä eroon toukokuuhun mennessä. – Kodinkoneita ei ole toimitettu kaatopaikalle tai hyötyjäteasemalle, vaan dumpattu vain metsään. – Helmikuun alussa on tarkoitus pitää neuvottelu osapuolten kesken, ja sitten todennäköisesti tiedetään paremmin, kuinka asiassa edetään, kertoo Kannuksen tekninen johtaja Johanna Vakkuri. 1 Kunnan on järjestettävä jätehuolto asukkailleen ja omalle toiminnalleen. Hirvikoski muistuttaa, että luontoon ei saa viedä mitään jätteitä. Betonijäämää on alueella arviolta tuhansia kuutioita. – Satunnaisesti tulee vastaan sellaista, että metsätien päähän on viety peräkärryllinen jätettä paikkaan, johon pääsee helposti autolla. – Todennäköisesti se on jonkun tontin aiemman toimijan aikana kerääntynyttä roskaa, jota on syntynyt huoltoasematoiminnassa. Ympäristötarkastaja Eeva Heiska kertoi tuolloin Haapavesi-lehdelle, että ”yksityiset kaatopaikat” eivät etenkään maaseudulla ole jääneet historiaan, vaan luontoon koostettuja jätekasoja löytyy edelleen toistuvasti. Tontilla on myös ollut paljon metalliromua kuten konepeltejä ja moottoreita sekä kotitalousjätettä. Asia selvisi olemalla kotitalouksiin yhteydessä, eikä sakkoja tarvittu. Kaupunki on vuokrannut kyseisen alueen vuonna 2011 Kolppasen Betonille, ja kyseinen yritys myi koko liiketoimintansa vuonna 2022 Pohjanmaan Betonille. tammikuuta 2025 16 // UUTISET Murheenkryyninä jätteet metsissä ja pihoilla Frida Keränen Keski-Pohjanmaalla ja lähialueilla kunnille aiheuttavat aina välillä murhetta niin kaupungin omien saastuneiden tonttien siivous, luvattomat kaatopaikat kuin asukkaiden sotkuiset pihat. Kaupunki osti kiinteistön itselleen pari vuotta sitten. Piilaantunutta maata vietiin ongelmajätteiden käsittelyyn yli viisikymmentä rekkalastillista. Aivan nopeasti aineen pois vieminen ei tule käymään, koska betonia on kipattu paikalle jo kahdentoista vuoden ajan. JONI MÄKI-PETÄJÄ " Satunnaisesti tulee vastaan sellaista, että metsätien päähän on viety peräkärryllinen jätettä paikkaan, johon pääsee helposti autolla. 1 Kiinteistöillä on oltava keräyspaikka siellä syntyville jätteille. Rikkinäisestä öljynerotuskaivosta oli vuotanut tontille paljon öljyä, joten maata oli kaivettava pois. – Todennäköisesti se on nyt jäämässä tuollaiseksi. Lopulta kaupunki velvoitti hallintapakolla omistajat siivoamaan tontin sillä uhalla, että tekemättä jätetyn siivouksen kustannukset voitaisiin veloittaa omistajilta. Kuntien siivottavaksi päätyviä jätekasoja voi löytyä niin ihmisten pihoilta, luvattomilta kaatopaikoilta kuin kaupungin tonteilta. Tuominiemen mukaan on vaikeaa jälkikäteen sanoa, mistä romut olivat tontille päätyneet. 1 Lain mukaan kunnan on perittävä järjestämänsä jätehuollon kustannukset jätteen haltijalta. Nivalassa on käsitelty vastaavaa asiaa joulukuussa, ja vailla jätteenkuljetussopimusta olevat ihmiset velvoitetaan hankkimaan ratkaisu asiaan.. Halsualla valtava jäteurakka on ollut vanhan bensa-aseman alueen tyhjentäminen, joka on nyt saatu valmiiksi. ELY-keskus on antanut määräyksen jätteen poistosta, koska betonia on tuotu paikalle vastoin ympäristölupapäätöstä. Tuomas Hirvikoski ympäristötarkastaja Huomautuksia sotkusta ja sopimuksista Toisinaan kuntien on puututtava siihen, että ihmiset eivät siivoa omia pihapiirejään. Tontin omistajat valittivat asiasta hallinto-oikeuteen. FAKTA Jätteen siivoaminen 1 Jätteen siivoamisvastuu on ensisijaisesti sen omistajalla. Haapavedellä ihmetyttivät syksyllä koulutuskuntayhtymä Jedun jätteet, jotka oli heitetty yksityistien varteen lähelle yhtä oppilaitoksen toimipaikoista. Maasta löytyi muun muassa huonekaluja, autonrengas ja puulevyjä. Silloin asiaa käsitellään jätelain rikkomuksena, ja siitä voi saada sakkoa tai jopa joutua käräjille. Näitä ihmisiä vaadittiin sopimaan itselleen jätteenkuljetus, tai muuten heille voitaisiin antaa uhkasakot. Kaustisella todettiin syksyllä, että tusinan verran kotitalouksia ei ollut sopinut itselleen minkäänlaista järjestettyä jätteenkuljetusta. Kunnalla on velvollisuus järjestää jätehuolto, ja samalla kuntalaisella on velvollisuus luovuttaa jätteensä jätehuollolle. Tuominiemen mukaan tontille ei ole mitään jatkokäyttösuunnitelmia. Palojätteiden lojumisen kiinteistöllä oli todettu rikkovan jätelakia, ympäristönsuojelulakia ja maankäyttöja rakennuslakia