Sittemmin lahjusskandaalin ryvettämä seura joutui lyömään hanskat tiskiin. Tällä hetkellä on kuitenkin hyvä olla täällä, toteaa Kujala. Kymmenien vuosien sairaalahoidon taustoja ei nykypäivänä enää ole. Parasta on henkilökunnalta saatu apu ja turva sekä ihmisjoukko ympärillä. Hän kuvaili itseään herätyspapiksi ennen nimitystään piispaksi. Hän on viime kaudella Kakkosen Grankulla IFK:ta luotsannut Ari Tiittanen, 47. Sivu 5 Herätyspapista ei tullut herätyspiispaa Erik Vikström Pedersören kirkossa. Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys perusti Kvikantin kuntoutumiskodin 20 vuotta sitten, kun aiempi laitoskeskeinen hoitojärjestelmä purettiin Suomesta. Myös muun muassa sähly, vesijumppa, asiointi kaupungilla ja kyläily kuuluvat hänen arkirutiineihinsa. Kuva: Juha Sallinen BB-Sarin ystävä Tanja Joutsen antaa kaverilleen täyden tuen. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Nro 317 IRTONUMERO 2,00 € MAANANTAINA 20. Samaa mieltä on Prisman myymäläpäällikkö Timo Tornikoski. Sopimusta Tiittanen ja KPV eivät ole tehneet, mutta todennäköisesti diilin yksityiskohdista päästään yhteisymmärrykseen tänään, kun Espoossa asuva ammattivalmentaja saapuu Kokkolaan neuvottelemaan. – Teurastamo on mitoitettu 5 000 lampaalle. Minusta tuntuu, että Kokkolassa on Sarin puolesta vahva henki, mietti Tanja ennen tuloksen selviämistä. Ennen ”Grania” Tiittanen toimi AC Allianssin liigajoukkueen päävalmentajana. Sivu 13 KPV päätymässä Ari Tiittaseen Outi Airola KOKKOLA (KP) Aikamoinen shokkitila valtasi mielialat niiden omakotiasujien keskuudessa, joihin Kokkolan kaupungin tonttimenettely kohdistui. Talvitansseista. Viime maanantaina oli Kujalan vuoro laittaa päivällistä. Kuva: Clas-Olav Slotte Jukka Anias KOKKOLA (KP) Jalkapallon ykkösessä pelaava Kokkolan Pallo-Veikot on pestaamassa ensi kauden päätoimiseksi luotsikseen valtakunnallisestikin tunnetun nimen. Sarin ystävä Tanja Joutsen vietti sunnuntaita jännittävissä tunnelmissa. Kokkolan kaupat odottavat alkavalta joulumyynniltä paljon. Sivu 20 Kauppa odottaa huippujoulua Kokkolalaiset Hanna ja Robert Willner katselivat sunnuntaina kaupasta uusia jouluvaloja. Sivu 2 BB-Sarin ystävät jännittivät häätöäänestystä . Enkä edes halunnut sellaiseksi. KPV haki alunperin osa-aikaista valmentajaa, mutta parin viime viikon aikana päätoimisen valmentajan pestaamiseen on löytynyt rahoitus. Kokkolalainen Sari vältti sunnuntaina häädön ja pysyy vielä ainakin viikon Big Brother talossa. – Moni tulee tänne jo vuoden sairaalassa olon jälkeen. Markkinoimme lihasta puolet ja asiakkainamme olevat tilat markkinoivat toisen puolen itse, kertoo Eero Polso. Tiittasen lisäksi KPV on käynyt viime päivinä neuvotteluja muun muassa Pietarsaaren Jaron liigajoukkuetta useamman vuoden valmentaneen Hannu Tourun kanssa. Sivu 3 Kuntoutujat yhä nuorempia Mielenterveyskuntoutujien kymmenien vuosien sairaalataustat harvinaisia Viikko sitten maanantaina oli Mervi Kujalan vuoro keittää kuntoutumiskodin porukalle kahvit. – Vaikka meillä oli viime jouluna ennätysmyynti uusissa tiloissa, niin joulukuulle on taas kovat tavoitteet. – Kylmiöön mahtuu 50 ruhoa kerrallaan, Eero ja Kaija Polso esittelevät. Kuva: Päivi Karjalainen Kaija Vähäsöyrinki TOHOLAMPI (KP) Keski-Pohjanmaan lammastalouden tulevaisuus näyttää viimein valoisalta, sillä Polson lammasteurastamo aloittaa toimintansa tällä viikolla Toholammin Sykäräisissä. Piispan tehtävänä on toimia tiennäyttäjänä, Vikström kertasi kuluneita vuosia. Sivu 9 Aitoa ja erilaista tanssia +3 Sivu 12 +3 +2 +3 Kaisa Hahto (KP) Reilun vuoden ajan Kvikantin kuntoutumiskodissa asunut Mervi Kujala on viihtynyt hyvin. Esityksen mukaan vanhat vuokratontit voi lunastaa omiksi tarjoushinnalla vuoden loppuun mennessä – ensi vuonna hinta on lähes kaksinkertainen. Tourullakin on tiettävästi kannatusta KPV: n johtokunnassa, mutta lähes varmasti valinta osuu Tiittaseen. Hän antoi palautetta Pohjanmaa tanssii -tapahtuman vajaalle parillesadalle tanssijalle hikisen iltapäivän päätteeksi Pietarsaaressa. Nykyisin kuntoutustoimet pyritään aloittamaan mahdollisimman varhain. Tanssija Mia Malviniemi kiitteli pohjalaisia tanssinharrastajia monipuolisuudesta ja esitysten erilaisuudesta sunnuntaina. Malviniemen mukaan yhä useampi tanssija uskaltaa myös lähteä toteuttamaan koreogra. – Mieliala ei ole mukava. Asukkaat panevatkin toivonsa nyt valtuustoon, joka palautti tonttiasian kaupunginhallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. Piispa saarnasi ja toimi liturgina viimeisessä virallisessa esiintymisessään. Tavoitteenamme on teurastaa ensi vuonna 2 000 lammasta, joista tulee noin 18 000 kiloa lihaa. Jos mielii jatkaa tontin vuokraamista, hinta nousee jopa kuusinkertaiseksi. – Viime vuonna olimme osittain remontin kourissa ja nyt uusituissa tiloissa, joten tänä vuonna odotukset ovat ihan toista luokkaa. Kuva: Tomi Hirvinen. Tarkoitus on selviytyä myöhemmin arjessa itse, kun on täällä ensin harjoitellut. Olen ehdottomasti kiinnostunut ja tulen maanantaina Kokkolaan neuvottelemaan sopimuksesta, Tiittanen myönsi sunnuntaina iltapäivällä. – Minusta ei tullut herätysjohtajaa sanan perinteisessä merkityksessä. KeskiPohjanmaalla psykiatristen sairaalasijojen määrä on tälläkin hetkellä Suomen pienimpiä, huomauttaa asumispalvelujohtaja Soili Mustonen. Teurastamo ja leikkaamo työllistävät kolme henkilöä. – Olin imarreltu, kun KPV: n kaltainen perinteinen seura otti yhteyttä. Sivu 4 Lampaanlihan saatavuus paranee Lammasteurastamo Toholammille Polson lammasteurastamo täyttää EU:n asettamat vaatimukset. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kuntoutujat ovat olleet entistä nuorempia. Lisääntyvä kilpailu tuo maakuntakeskukseen enemmän asiakkaita muualta. Sivu 6 ”Mieliala ei ole mukava” Omakotiasujat joutuivat kiperään valintatilanteeseen tonttiasiassa Jouko Äijänen pohtii tonttiasiaa puusouvinsa keskellä. Sieltä hän joutui lähtemään kesken toissakauden, kun seura siirtyi kiinalais-belgialaiseen omistukseen. Kokkolan vetovoimakin on kasvanut, kun tänne on tullut lisää kilpailua. Kuva: Juha Sallinen Kokkolalaissyntyinen Mia Malviniemi on tuttu tanssija ja koreogra. 23-vuotias mielenterveyskuntoutuja osallistuu Kvikantissa muiden asukkaiden tavoin aktiivisesti arkisiin puuhiin. – Täällä saa tukea, koska ihan yksin en pärjäisi. – Sarilla on vahvat kannattajajoukot, ja hänestä tullaan usein juttelemaan kanssani. Vuokra nousee tai pitäisi ostaa heti ennen kuin hinta nousee. MARRASKUUTA 2006 Maanantai 4-8 m/s . Etenkin Ykspihlajassa, jossa vuokraoikeus on päättymässä noin sadan omakotitalon kohdalla, asukkaat ovat pääosin pienituloisia eläkeläisiä. aa musiikin ja rytmin mukaan eikä toisista tanssijoista turvaa hakien. Ensi vuonna se on yli 10 000 euroa enemmän, pähkäilee Tullimäellä asuva Jouko Äijänen. Chydenian avauksen jälkeen meillä on kauppa vain kiihtynyt, sanoo Anttilan tavaratalojohtaja Tapio Rintamäki. Lammastalous on ollut pitkään vaikeuksissa, koska suuret ja pienemmätkin teurastamot ovat luopuneet lampaiden teurastuksista, ja lampureiden on täytynyt kuljettaa eläimensä teurastettavaksi satojen kilometrien päähän. Kuva: Juha Sallinen Tapio Lehtinen PEDERSÖRE (KP) Piispa Erik Vikström saatettiin juhlallisin menoin eläkkeelle Pedersören kirkossa sunnuntaina. Kuva: Timo Talus . Hän muistuttaa asukkaiden tilanteesta
Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Parhaiten, parahiten, paraiten. Vaikka Sari onkin ollut talossa Tanjan mukaan aito ja oma itsensä, täysin uusi piirre tytössä on ollut ystävillekin – yllätys, yllätys – laulaminen. – Hän on ollut myös myötätuntoinen ja jaksanut lohduttaa muita. Määräaikaistilaus: 1 kk 24 6 kk 126 3 kk 68 12 kk 234 4 kk 88 Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu 020 750 4478 020 750 4471 020 750 4477 Mediasihteeri 020 750 4476 fax 020 750 4488 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk 0600 16 316, 4,00 /min.+pvm. 020 750 4400 ark. ksusti. nen 1.84:1) näyttää liki virheettömältä. Kymmenen pistettä ”Pirpanalle” Big Brother -talon Sari on ystäville televisiossakin aito ja tuttu oma itsensä Häätöäänestyksessä olleen Sarin ystävät Tanja Joutsen (vas.), Jukka Mikkola, Anna Pyrrö, Maria Granqvist ja Anna Typpö Heini-tyttärensä kanssa kokoontuivat katsomaan sunnuntain suoran Big Brother -talkshow’n yhdessä. – Hän antaa toisille tilaa olla oma itsensä, eikä välitä toisten ärsyttävistäkään piirteistä. Yhdistävä tekijä nuorille naisille on ollut ratsastusharrastus samalla hevostallilla. Toimitus: toimitus@kpk.. Hän myöntää katsoneensa Sarin tempauksia joskus ”voi ei” -tyylillä, joskin positiivisessa mielessä. Häätöäänestyksessä sunnuntaina hän päihitti Janin. noin 44.000 kpl Pietarsaari Pedersöre Uuskaarlepyy Peittojakelu Normaalilevikki Osapeittojakelu* matkoilla Himankalainen Laura Heikkilä on kirjoittanut ylioppilaaksi Sotkamon urheilulukiosta. Tanja ei ole lainkaan yllättynyt, että Sari on pärjännyt talossa lähes viime metreille saakka. Kysymys ”laulaako Sari aina” saa Tanjan purskahtamaan raikuvaan nauruun. Sari pysyi BB-talossa. – Siitä täytyy antaa Sarille kymmenen pistettä, että hän ei ole puhunut paljon talon ulkopuolisesta elämästään, suhteistaan tai kavereistaan. Yritys laskee Westön mahdollisuudet niin hyviksi, että voitto toisi rahansa likoon laittaville panoksen vain kaksinkertaisina takaisin. Katsojat voivat viikon aikana äänestää sitä, jonka haluavat palaavan BB-taloon. Me Sarin kanssa olemme taas viettäneet sinkkuelämää, ja olemme yhteydessä päivittäin, kertoo Tanja ystävysten välisestä suhteesta. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Mikä on tuo para, joka on parempi vertailtaessa. Tuon kielijutun pariksi minun oli tarkoitus heti perään kirjoittaa hyvästä, mutta aihe on suorastaan vältellyt minua. Varhaisjakelupäivystys arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12 Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan numeroon 0200-55888 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: 020 750 4483, 020 750 4482 fax 020 750 4488 Tilaushinnat: Kestotilaus 17,50 /kk. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Ohjelmaa seurasi myös Roosa-koira. Jännitystä elämään BB-talosta Tanja ja Sari ovat tunteneet toisensa 10–15 vuoden ajan. Saamessa hyvä on buorre. a vuonna 1998. Takaisin jääkaudelle Siitä on jo melkein neljä vuotta, kun kirjoitin tällä palstalla sanan paha historiasta. loso. Lapset tästä kuitenkin pitävät vuorenvarmasti, sillä dvd on ollut yksi odotetuimmista. Hyvä ei kuitenkaan ole aivan tyypillinen vanha sana. Johanna Halonen Kirjoittaja on suomen kielen tutkija ja opettaja. Vanha parata-sana esiintyy vain tietyissä sanonnoissa: Parane pian! Herran paratkoon! Hyvästä muodostetut verbit eivät viittaa terveyden kohenemiseen: hyväksyä, hyväillä, hyvittää. – Tässä iässä suurimmalla osalla ystävistä on jo perhettä. Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk: n jaksoissa. Haluaisin, että hän tietää asioiden olevan kunnossa ja että meillä on ollut häntä kova ikävä. Tekniikka menee eteenpäin parissa vuodessa. Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi tekstiviestillä, 13525 Juttuvinkki: Kirjoita VINKKI (väli) juttuvinkkisi. Yhtä epätodennäköisenä pidetään Robert Åsbackan menestymistä. Kokkola Eteläväylä, PL 45 67101 Kokkola Puh. Noitakalu paran tai murteittain myös paaran uskottiin tuovan valmistajalleen hyvää onnea maitokarjan kanssa. Siitä on myös verbijohdoksia kuten parantua ja parantaa. – Juuri ne laulusessiot ovat olleet välillä vaikeaa katsottavaa, nauraa Tanja. Suuremmat seuraavat edistysaskeleet saavutetaan blurayn ja hd-dvd:n rantautuessa piakkoin Suomeen. Hän on myös empaattinen, sillä hän pystyy kuvittelemaan, miltä toisesta tuntuu, kuvailee kokkolalainen Tanja Joutsen ystäväänsä Saria, joka on tullut tutuksi koko Suomen kansalle kameroilla varustetusta Big Brother -talosta. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Sen takia Sarin ystävät ovat saaneet katsella tvsarjassa täysin tuttua ihmistä. Naapurin navettaan salakuljetettu para ehdytti naapurin lehmät ja lisäsi omien lehmien maitokiintiötä. Disneyn tapaan Sid-laiskiaisen, Manumammutin, Jyrsis-oravan ja Diego-sapelihammastiikerin jatkoseikkailut eivät kuitenkaan saavuta vastaavaa viehätystä. KESKIPOHJANMAA 2 Lapsen oikeuksien päivä Nimipäivät tänään: Jari, Jalmari,Hjalmar ja Pontus, ortodokseilla Riiko, Riku, Reijo ja Kauko Nimipäivät huomenna: Hilma, ortodokseilla Maria, Maija ja Marjatta Aurinko nousee: Kokkolassa 9.08 (pimeys päättyy 8.07) Helsingissä 8.31 Oulussa 9.11 Aurinko laskee: Kokkolassa 15.17 (pimeys alkaa 16.19) Helsingissä 15.40 Oulussa 14.55 Sana: Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Koska Sarin taloon pääsy oli kiinni yleisön antamista äänistä, tyttö joutui pitämään asian salassa melko pitkään. Televisiossa kiltti, välitön ja kaikkien kanssa toimeentuleva ”Sarppa” on Tanjan mukaan samanlainen myös siviilissä. Hyvä on vanhaa omaperäistä sanastoamme. Erälisä 2 /lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. Soneran, Elisan, Telian, DNA:n ja Saunalahden liittymistä toimivien palveluiden hinnat: juttuvinkki/tilaus 0,25 ja osoitteenmuutos 0,70 . Hyvä korvasi vanhan paran. – Sari on ihana ystävä. Kun ensilevyn suomidubbaus oli vain Dolby Surround, nyt nautitaan täydestä viiden kanavan toistosta. Pekka Suorsa Neljän jääkautisen eläimen selviytymistä kuvaava Ice Age oli pari vuotta sitten piristävä lisä animaatiotarjontaan, koska se tarjosi korkeatasoista draamaa digitaalisesti tuotettuna ja toimi vaihtoehtona Disneyn piirretyille. – Ennen kuin Sari sai kertoa asiasta muutamille läheisilleen,hänellä oli yllättävän paljon outoja Helsingin reissuja. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola 020 750 4400 vaihde fax 020 750 4444 toimitus fax 020 750 4488 ilmoitukset Kartanotie 3, 84100 Ylivieska 020 750 4400, fax 020 750 4445 020 750 4487 ilmoitukset, & 020 750 4486 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari 020 750 4458, fax 020 750 4460 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki 020 750 4456, fax 020 750 4447 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi 020 750 4400, fax 020 750 4446 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli 020 750 4457, fax 020 750 4476 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.. Sana hyvä tarkoittaa Suomen kielen perussanakirjan mukaan kaikkea mahdollista laadukkaasta ja suotuisasta tarkoituksenmukaiseen, eettisesti arvokkaaseen ja aikamoiseen. Olen kuitenkin ajatellut, että olisikohan se Sarin keino purkaa stressiä. Eero Ojanen on näet julkaissut aiheesta kokonaisen kirjan Hyvyyden . Ilmoitusaineisto 22.11. Ice Age 2 – jäätikkö sulaa 2-disc Limited Edition (Ice Age 2 The Meltdown) (2006) O: Bret Rattner Elokuva: *** Kuva & ääni: **** Ekstrat: **** Tänään Perhealbumi Ylioppilaat Onnittelut . Tanjan mukaan Sari haaveili BB-taloon lähtemisestä jo edellisenä vuonna, kun sarja käynnistyi Suomessa ensimmäistä kertaa. Tanjan mielestä se on yksi syy, minkä takia Sarin oli helppo lähteä taloon. Kun niistä vähennettiin ratkaisevat miinusäänet, Sari jäi 16,67 prosenttia plussalle. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Hän hallitsee paineita yleensä liikunnalla, mutta siihen ei talossa ole oikein ollut mahdollisuutta, miettii Tanja. nen puoli lienee sitäkin laajempi. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. – Sarin suurin pelko taloon mennessä oli se, että hän joutuu laulamaan karaokea ja vielä englannin kielellä. Sunnuntain suoraa lähetystä Tanja katsoi tuttuun tapaan kaveriporukassa. Itkuiset tunteenpurkaukset tai ilkeät ja terävät kommentit muista asukkaista ovat kaukana pienen ja vaalean Sarin tavaramerkeistä talossa. ylivieska@kpk.. Ihanaa, että tuollaisia ihmisiä vielä on, Tanja toteaa. Filoso. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Finlandia-palkinto Missä kuljimme kerran (Kjell Westö) 2.00 Huolimattomat (Kari Hotakainen) 3.00 Enon opetukset (Petri Tamminen) 7.00 Vihan päivä (Markku Pääskynen) 10.00 Kring torget i Skoghall (Robert Åsbacka) 15.00 Ikoni (Taina Sampakoski) 15.00 Kjell Westö vedonlyöntisuosikki Outi Yli-Arvo KOKKOLA (KP) – Sari on herkkä ihminen, joka ei halua pahoittaa toisten mieliä. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Nykymaailmassa ihmiset ovat usein jäykkiä ja tärkeitä, mutta Sari on oikea luonnonlapsi. Se kertoo, että hän todella arvostaa ystäviään. Siihen en ole vielä löytänyt vastausta. Laulaminen on ollut kaikille ystäville todella suuri yllätys. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Kuva: Tomi Hirvinen HELSINKI (KP) Kokkolalainen Sari pysyy vielä ainakin viikon Big Brother -talossa. Eteläväylä, Kokkola. Perhettään ja ystäviään kohtaan Sari on käyttäytynyt Tanjan mielestä todella . loso. Suurinta hyvyyttä tarkoittava paras voi murteittain merkitä myös sopivaa, parahultaista. 2 riviä, sis. Vertailun vuoksi Taina Sampakosken Ikonista luvataan rahat 15-kertaisena takaisin. Para on hyvän tavoin hyvää ja kunnollista, usein myös tervettä tarkoittava vanha omaperäinen sana, joka on aikojen kuluessa jäänyt käytöstä. Ehkä siihen on vaikuttanut toinen, samannäköinen mutta eritarkoitteinen para-sana, joka on lainattu ruotsin kielestä ja tarkoittaa eläinhahmoista taikakalua. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään. Erityiseksi sen tekee sanan suppletiivinen eli epäsäännöllinen taivutus vertailuasteissa hyvä, parempi, paras. Matt. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Henkilörekisterilain 11 §: n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Täysi kymppi hänelle siitä. "Suur´ on rakkaus rajaton, onnen aika ajaton." Onnittelut 30-vuotishääpäivän johdosta Teija ja Pertti! Toivottaa tytär Heidi Kokkolan Alue-Extra ilmestyy 24.11. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 13 1x35 mm 17 1x50 tai 2x25 mm 23 1x70 tai 2x35 mm 29 1x100 tai 2x50 mm 37 Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 /pmm Määräpaikkakorotus 0,05 /pmm Nimimerkkilisä 3,50 Laskutuslisä 3,50 Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Sanakirja erottelee jopa yksitoista erilaista merkityskenttää. Sariko kammoaa laulamista. Saamen kielen parantamista tarkoittava sana savvit voisi siten olla samaa perua. Taivutusmuodoissa, johdoksissa tai yhdyssanoissa sanojen yhdennäköisyys ei ehkä ollut enää niin vaarallisen läheistä, joten ne ovat säilyneet käytössä. viikko 47 Maanantaina 20.11.2006 . Hyvyyden . Kaksikko sai tietää joutuneensa häätöäänestykseen vasta sunnuntain suorassa lähetyksessä hetkeä ennen kuin häädön saaneen nimi julkistettiin. lomamatkan vuoksi. Heidän ystäväpiirissään toisia ei kuitenkaan arvostella, vaan toisten tekemisiä yritetään ymmärtää. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Ehkä skandinaavinen para salaisena taikaesineen nimenä ja naapurikateuden symbolina oli niin kielletty tai vaarallinen puheenaihe, ettei vanhaa omakielistäkään sanaa enää uskallettu käyttää. Johdoksissa hyvää tarkoittavasta parasta on paljon merkkejä. – Uskon, että Big Brother -ohjelma tekee Sarille hyvää, sillä hän oli jo pitkään haaveillut, että elämään tulisi haasteita ja jännitystä, hän lisää. 020 750 4400 Fax: 020 750 4488 www.keskipohjanmaa.net Levikki ja jakelu yht. Kuvakin (anamor. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Eniten ääniä saaneelle ovet aukeavat uudelleen. Ihana, oma itsensä hän on ollut talossa, Tanja lisää. Sen takia ei ollut mikään yllätys, kun Sari kertoi asiasta, naurahtaa Tanja. 24:39–41 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Ensi sunnuntaina ohjelmassa on luvassa käänne. Sari sai plusääniä 37,73 prosenttia annetuista äänistä, Jani 12,36. mennessä. Janin kokonaistulos livahti 16,15 prosenttia miinukselle. Ehkä hyvyys karttaa määrittelyjä. Miksi vanha para on hävinnyt kielestämme. Eri murteissa sanansisäinen vanha h voi olla eri paikoissa tai kokonaan kadonnut. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Kahdelle levylle on tallennettu runsaat ekstrat: kaksi kommenttiraitaa, traileri, peli, 14 pienoisdokumenttia, kuusi monikuvakulmaista kohtausta ja musiikkivideo. Ilmoitushinnat Painovalmis aineisto mv värillinen 3:s sivu (moduloitu) 2,18 2,56 tekstissä 2,04 2,40 tekstin jälkeen 2,04 2,40 takasivu 2,18 2,56 välikannet 2,18 2,56 Valmistettava aineisto mv värillinen 3:s sivu (moduloitu) 2,25 2,64 tekstissä 2,11 2,48 tekstin jälkeen 2,11 2,48 takasivu 2,25 2,64 välikannet 2,25 2,64 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. 8.00-16.30 Painopaikka Art-Print Oy, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. – Sitten kun Sari lähtee talosta, haluaisin hänen tietävän, että kukaan ei ole loukkaantunut hänen tekemisistään, sillä hän on pohtinut asiaa aika usein. Paraikaa, parastaikaa, paraiksi, parhaillaan. 2005 27874 kpl Lukijamäärä 80.000 (KMT 2005) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Työvuorojensa takia hän ei valitettavasti päässyt paikan päälle jännittämään. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,37 Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 ; värillinen 115 Markkina-arena: (ti,to,la) 5 /rivi (min. Hyvän historiaa DVD-elokuvat Kielijuttu (KP) Kjell Westön historiallinen romaani Missä kuljimme kerran on vedonlyöntiyhtiö NordicBetin mielestä todennäköisin Finlandia-palkinnon saaja. Miksi emme sano hyvä, hyvempi, hyvin. Esimerkiksi lempinimestä Pirpana Sari taisi aluksi loukkaantua, mutta nyt hän ottaa senkin aivan positiivisesti. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Se esiintyy kaikissa lähisukukielissämme, ja sillä on mahdollisesti vastineita myös kaukaisemmissa sukukielissämme maria, komia ja unkaria myöten. Se ei olekaan vanhastaan superlatiivinen muoto kuten sen vanhahtava rinnakkaismuoto parhain, parahin. Uudet hahmot jäävät lapsellisiksi, eikä kunnon draamaa saada aikaan. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Vielä joskus ajanlaskumme aikoihin hyvän alkuäänne h äännettiin vielä suhisevana ässänä, ja muutenkin sanan äänneasu on käynyt läpi suuria muutoksia. Hotakaisen teos Huolimattomat on kertoimenlaskijoiden mielestä toiseksi todennäköisin voittaja
Asukkaat osallistuvat kodinhoitoon ja ruuanlaittoon. – Nuoremmat ihmiset tunnistavat oireensa entistä paremmin ja hakeutuvat hoitoon aiemmin, perustelee Mustonen. Yksi paikka on määräaikaista kuntoutumisjaksoa varten. – Jos selkeää rajaa tai eri henkilöstöä näiden toimialojen välillä ei ole, on lähes mahdotonta edes edellyttää yhtiöltä kahta kirjanpitoa eli esitettyä erilliskirjanpitoa, hän korostaa. Kujala tuntee erilaisten asumismuotojen erot, sillä hän muutti kolme vuotta sitten Kvikantin kuntoutumiskodista itsenäiseen tukiasuntoon. Kallentorin kauppakeskus Puh. Sosiaalipsykiatrinen yhdistys myy asumispalveluja Keski-Pohjanmaan kunnille. Ei jälleenmyyjille Marraskuun Juhlatarjous 2 95 Hartwall KELT. – Kritiikkiä herättää se, että Vesikolmion puhdasvesitoiminnasta tuttua toiminta-ajatusta, tukkuhinnan yhdenmukaisuutta ollaan ulottamassa myös jätevesitoimintoihin, Uusitalo huomauttaa. – Vertaistuki, työntekijän ohjauskäynnit kuntoutujien koteihin, mielekkäät vapaa-ajan toiminnot ja säännöllinen tekeminen ovat tärkeitä. – Monet kuntoutujat selviävät erittäin hyvin ilman työntekijää, kun arki on aktiivista, tuettua ja turvallista, sanoo kuntoutumiskodin työntekijä Tarja Klemola. Kuntoutumiskodin toimintaa pyritään tekemään ihmisille entistä tutummaksi avoimien ovien päivänä torstaina 30. marraskuuta. Selvityksen tilasivat Vesikolmio Oy ja Ylivieskan seutukunta. 2,15 + pantit 0,80 1 00 Snellman nauta JAUHELIHA 400 g 4,48/kg 1 79 50 1 Portti OK-LENKKI 400 g 2 kpl 1,88/kg 49 99 99 Portti PIZZASUIKALEET ja -KUUTIOT 300 g 3,30/kg Marabou MAITOSUKLAALEVY 200 g 4,95/kg 2 kpl 2 kpl Erä! Suomalaiset JOULUKORTIT 15 kpl/pkt 2 PKT 0,03/kpl Meiltä myös postimerkit! 11 00 30 kp l KA TS O HIN TA ! 99 1 Maitokolmio DELLA 400 g 3,73/kg OK LEIKKELEET palvi/kalkkuna 300 g 3,30/kg 20 kpl 0,56/kg Suomalainen PORKKANA tai PUNAJUURI pss 3 kg 1 Heikki Gummerus (KP) Vesikolmio Oy:n toimialan laajentaminen jätevesihuoltoon ei saa ymmärrystä kalajokisessa Osuuskunta Valkeavedessä. Kaksi vaihtoehtoa lähti erillisen jätevesitukkuyhtiön perustamisesta. Jäsenkunnat päättävät Heikki Gummerus (KP) Osuuskunta Valkeaveden hallituksen jäsen Matti Anttiroiko kysyy, millä tavalla Vesikolmio pystyy käytännön toimissaan erottelemaan milloin töitä tehdään vesi-, milloin jätevesiyhtiölle. Sylissä Kvikantin kuntoutumiskodissa asustava Iina-lemmikki. Ideana on, että kukaan ei jää neljän seinän sisälle, kertoo kehittämishanketyöntekijä Mika Hautala. – Tänä päivänä, kun pitkiä sairaalahoitoja ei tarvita, myös kuntouttaminen on samalla muuttunut haastavammaksi. Lisäksi maksun tulee olla kaksiosainen. Kvikantissa on 12 paikkaa ja tällä hetkellä 10 asukasta. Hän käy yhä tervehtimässä aiemmassa kodissa ystäviään ja tuttaviaan. Tavallisten ihmisten asenteet ovat varmasti muuttuneet realistisemmiksi, Mustonen arvioi nyt. Ajatellaan enemmän siihen tyyliin, että jokainen on vastuussa omasta elämästään. Yhdessä arjessa Minna Herronen, Tarja Klemola ja Soili Mustonen toivovat, että hyvä asennekehitys mielenterveyshäiriöitä kohtaan ei katkeaisi.. Maanantaina 20.11.2006 Yhteystiedot Uutiset, juttuvinkit: 020 750 4405 Uutistuottaja: Jens Oja 020 750 4404 Toimituspäällikkö: Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Taloustoimitus: 020 750 4407, 020 750 4408 Sähköposti: toimitus@kpk.. ”Puhtaan veden hinta nousuun” Helsinkiläinen konsultti päätyi ratkaisuun, että vesihuollosta voi vastata kuntien omistama vesija jätevesiyhtiö. – Tällainen kaksiportainen järjestelmä on ollut hyödyllinen sekä kunnille että vesijohtoverkkoon liittyneille talouksille, koska Kalajokilaaksossa perittävät vesimaksut ovat maamme edullisimpia, Anttiroiko sanoo. Mielenterveyskuntoutujat eivät enää syrjäydy yhteiskunnasta siinä määrin kuin ennen. Vesikolmio Oy on osakaskuntien yhteinen vesihuoltolaitos, joka tuottaa puhdasta talousvettä ja toimittaa sitä vesilaitoksille. – Alueellisen jätevesihuoltoyhtiön taustalla ovat muun muassa toiminnan tehostaminen eli kustannussäästöt ja ympäristökysymykset, hän kertoo. Huomioon pitää ottaa usein esimerkiksi kuntoutujan parisuhde ja lapset, huomauttaa yksikön vastaava työntekijä Minna Herronen. Myös haja-asutusalueiden asukkaiden pitää järjestää jätevesihuoltonsa. Vesilaitokset ovat osuuskuntia ja kunnallisia vesilaitoksia. Kodin ulkopuolella käydään muun muassa asioilla ja ryhmätoiminnassa. Yksi oli hajautettu, useamman puhdistamon malli. Hän myöntää, että askel itsenäisempään suuntaan jännitti. Talous . Kalajoki ei tarvitse maantieteellisistä syistä oman jätevesihuoltonsa järjestämiseen siirtoviemäriä. Kvikantissa työntekijää ei ole öisin, lauantaisin eikä sunnuntai-iltaisin. – Puhdasja jätevesitoiminnot on pidettävä erillään, koska jätevesihuollon tarvitsemien mittavien investointien epäillään heijastuvan tukkuveden hintaan, Anttiroiko katsoo. – Vetoamme kalajokisiin päättäjiin, jotta he vakavasti miettivät ratkaisuaan, sillä kyse on kauaskantoisesta ja koko Kalajokivartta koskevasta asiasta, Juola tähdentää. Vesihuollon omistus tulisi järjestää siten, ettei sen nurkanvaltauskaan ole mahdollista, Valkeaveden toimitusjohtaja Voitto Juola sanoo. Jos Vesikolmio alkaa haalata hintaa lähelle maan keskiarvoa, se tietää noille elinkeinoille tuntuvaa lisälaskua. Jätevesihuolto tarvitsee erillisen yhtiön, Valkeaveden toimitusjohtaja Voitto Juola, hallituksen puheenjohtaja Heikki Uusitalo ja hallituksen jäsen Matti Anttiroiko korostavat. Hänen mukaansa jätevedelle tarvitaan erillinen tukkuyhtiö. Jätevesien käsittelyyn liittyvä lainsäädäntö tiukentuu lähivuosina, ja puhdistamojen tulee vastata uusien päästönormien tasoa. 8328700 Palvelemme ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-21 Bonusta jopa 5% 19 Ingman perinteiset JOGURTIT 150 g 20 kpl 1,34/kg 4 00 69 Atria PIZZAT 200 g 2 kpl 2,50/kg 8 95 Karjala III-OLUT 0,33 L 12-pack 1,96/L sis. , etunimi.sukunimi@kpk.. – Täällä on kiva käydä, kun otetaan niin ystävällisesti vastaan. Lievemmät oireet hyväksytään nykyään helpommin. Vesikolmion hallituksen puheenjohtaja, Nivalan kaupunginjohtaja Pasi Marjakangas sanoo, että johtopäätökset tehdään sen jälkeen, kun kuntakierroksen saldo on tiedossa, sillä asian päättävät jäsenkunnat. KeskiPohjanmaalla olisi lisätarvetta etenkin mielenterveyskuntoutujien kotiin viedyille palveluille. Ennakkoluulot mielenterveysongelmia kohtaan ovat muutenkin vähentyneet viimeisten vuosikymmenten aikana. JAFFAT, PEPSIT, 7 UP ja NOVELLE 1,5 L 2-pack 0,72/L sis. Kuvat: Clas-Olav Slotte Riitta Ylitalo imurin varressa. Mustosen mielestä myönteinen trendi on kuitenkin aivan viime aikoina taittunut. Maakunta . He muun muassa anovat lomiaan, joista kuntoutujaryhmä päättää yhdessä keskustellen. Siinä ovat erikseen puhdistusja siirtomaksut. Vesihuoltoon liittyvälle infrastruktuurille ei toivota samanlaista kohtaloa. Aktiiviselle kuntoutukselle kysyntää Asenteet mielenterveyshäiriöitä kohtaan ovat taas kovenemaan päin Tuula Kujala on kissaihminen. Tänä vuonna päättyvän, kolmivuotisen Elämässä eteenpäin -hankkeen aikana kuusi sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen kuntoutujaa on siirtynyt itsenäisempään asumiseen. Silloin yhteisön jäsenet huolehtivat toisistaan. – Ehkä asenteet ovat taas hieman koventuneet. Se käsittäisi jätevesien puhdistamisen, mahdollisesti myös kaavaillun keskuspuhdistamon ja siirtoviemärin rakentamisen, eli kyse on miljoonainvestoinneista. – Tukkuvesiyhtiö Vesikolmio pysyköön lestissään. Sille riittää nykyinen tehtävä. Alavieska, Haapajärvi, Sievi ja Ylivieska ovat ottaneet toiminnan laajentamiseen myönteisen kannan. Kvikantin kuntoutumiskodin palveluja ostaa enimmäkseen Kokkolan kaupunki. Alkavalla viikolla vietetään valtakunnallista mielenterveysviikkoa. 7,75 + pantit 1,20 1 Ranskan Golden Delicious OMENAT/ kg Hinnat voimassa ma-to 20.-23.11. Uutiset . ”Vesikolmio pysyköön lestissään” Puhdasta ja jätevettä ei toivota saman yhtiön hoitoon Heikki Gummerus (KP) Alueellisen jätevesihuoltoyhtiön perustaminen on parhaillaan Vesikolmio Oy:n jäsenkuntien pohdittavana. Täällä minut tunnetaan, sanoo Kujala. Valkeavedessä seurataan huolestuneena alueellisen jäteveden tukkuyhtiön perustamista. Myös oireet ovat lievempiä. He harjoittelevat vastuun ottamista monin tavoin. ”Kahta kirjanpitoa ei voida edellyttää” Kaisa Hahto KOKKOLA (KP) – Omassa asunnossa parasta on se, että voi milloin vain heittää pitkäkseen ja vaikka katsoa televisiosta Pikku Kakkosta, jos haluaa, kuvailee Tuula Kujala ja heläyttää naurun. Vesikolmion yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen laadinnassa on kiinnitetty omistajuuden suojaan erityistä huomiota. Kuntoutus tapahtuu arkisten askareiden avulla. Asukkaat kokoontuvat usein palavereihin ja yhteisökokouksiin. Kvikantissa Kujala ehti asua seitsemän vuotta. Ne puolestaan jakavat veden asiakkailleen. Asia on vielä käsittelemättä Kalajoella ja Nivalassa. Ulkomaat Maakunta 3 KESKIPOHJANMAA . Kunnalliset jätevesiyhtiöt ovat huolehtineet lähinnä taajamiensa jätevesien keräilystä ja puhdistamisesta. – Mitään negatiivista ei puolin eikä toisin ole kuitenkaan syntynyt. Karjatalousvaltaisen maatalouden ja turkistarhauksen katsotaan myös joutuvan maksajiksi, koska ne kuluttavat paljon vettä. Lievempiä oireita ja nuorempia kuntoutujia Kvikantin kuntoutumiskoti aloitti toimintansa sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen ensimmäisenä yksikkönä 80-luvun lopulla yhden työntekijän voimin. – Jos hinnannousua tapahtuu, leijonanosa jätevesikustannuksista lankeaa myös niille talouksille, jotka eivät koskaan saa vastinetta rahoilleen kunnallisen viemärin muodossa, Anttiroiko huomauttaa. Aktiiviselle, eteenpäin vievälle mielenterveyskuntoutukselle on jatkuvasti enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Jos Vesikolmion toiminta laajenisi myös jätevesihuoltoon, puurot ja vellit eivät menisi sekaisin, vaan puhdas ja jätevesi hoidettaisiin erillään ja omina toimintoinaan. – Me emme ole asukkaiden sairaanhoitajia vaan ohjaamme etsimään terveydenhoitopalveluita sieltä, mistä ne itsenäisessäkin elämässä pitää etsiä, huomauttaa yksikön vastaava työntekijä Minna Herronen. Tyypillisiä ovat esimerkiksi pakko-oireet. Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen Elämässä eteenpäin -hankkeen ryhmän vertaistuki auttoi kuitenkin paljon. Hämmennyksestä sopuisaan yhteiseloon Naapurusto otti Kvikantin kuntoutumiskodin vastaan 80-luvun lopulla hämmentyneesti. Jos puhdistamon ja siirtoviemärin käyttökuluja ei eriytetä, ollaan tilanteessa, jossa kalajokinen kuluttaja maksaa jokilatvan kuntien jätevesihuollosta. Myös Sievin ja Ylivieskan vesiosuuskunnat vastustavat hanketta. 20 vuoden jälkeen eri yksiköissä työskentelee 33 ihmistä, Kvikantissakin 5. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kvikantin kuntoutumiskodista noin 20:sta eteenpäin siirtyneestä kuntoutujasta puolet ovat edenneet itsenäisempään asumismuotoon, kuten tuettuun asuntoon. Asiaa valmistelleen työryhmän katsotaan ohittaneen paikallisen elinkeinotoiminnan ja sivukylien asukkaiden aseman tuudittautuessaan ajatukseen, ettei järjestely vaikuta puhtaan veden hinnoitteluun. Kaisa Hahto (KP) Kvikantin kuntoutumiskodin toiminta perustuu yhteisökuntoutukseen, johon istuu hyvin se, että ryhmä koostuu eriikäisistä ja eri elämäntilanteissa olevista ihmisistä. – Sähkön jakeluverkkoyhtiön myynti on vielä hyvin muistissa. Tämä oli lähtökohtana selvitykselle, miten vesihuolto hoidetaan Vesikolmio Oy:n toimialueella. Nykyisin mielenterveyskuntoutujat ovat nuorempia kuin ennen. – Myöskään päiväja työtoiminnan palvelut eivät vielä tyydytä tarvetta koko maakunnan alueella, sanoo asumispalvelujohtaja Soili Mustonen. Vesikolmio Oy:n jäsenkunnat ovat asiaa valmistelleen työryhmän esityksen perusteella laajentamassa yhtiön toimintaa jätevesihuoltoon. Kotimaa . Kaikki tehdään yksilöllisten kuntoutumissuunnitelmien mukaan
Lammastilat ja teurastamo yhteistyöhön Lisää lampaanlihaa omasta maakunnasta Uudet työskentelytilat helpottavat Kaija ja Eero Polson työtä. 120 ¤ Lisää Jouluhintoja osoitteessa www.finnair.fi ... Koneita on hankittu muun muassa Kaustisen seutukunnan elintarvikeprojektilta. 310 ¤ Frankfurt alk. – Ammattitaitoista työvoimaa on ollut helppo saada. Kuvat: Timo Talus Polson lammasteurastamo palvelee koko Pohjanmaan lammastiloja. – Olemme itse leikanneet ja markkinoineet tuottamamme lihan vuodesta 1995. Bonusta jopa 5 % voimassa ma-to 20.-23.11. 330 ¤ Pariisi alk. Finnairin palvelupisteissä toimitusmaksu on 30-50 ¤/lippu. Rakennettiin lampola ja lampaita lisättiin. Asiasta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Kokkolan poliisiin numeroihin 06–833 9234, 06–833 9111 tai vihjepuhelimeen 06–822 5454. 360 ¤ Helsinki alk. Säilykeliha teetetään Laukaalla. Poliisin mukaan miehen tila on vakaa, eikä hänellä ole hengenvaaraa. 280 ¤ Lontoo alk. Rahtiteurastusta ja jalostusta Kaija ja Eero Polso ovat tehneet yhteistyösopimukset 14 lammastilan ja Pohjanmaan Lammasosuuskunnan kanssa lampaiden teurastuksesta. Leikkaamon katossa oleva kylmälaitteisto pitää työtilan lämpötilan alhaisena. EU:n myötä siirryttiin suoramarkkinointiin. KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Lisätiedot www.kesko.. Paikkoja rajoitetusti. Osa kumppaneista markkinoi lihan itse, mutta suurin osa jättää myös lihan jalostuksen ja markkinoinnin Polsojen harteille. 310 ¤ Riika alk. Teurastamo tulee maksamaan laitteineen ilman veroa runsaat 120 000 euroa. klo 9–20, la klo 9–18 w w w .k -c it y m a rk e t. KOKKOLA (KP) Kokkolassa puukotettiin vuonna 1969 syntynyttä miestä perjantain ja lauantain välisenä yönä. 270 ¤ Rooma alk. Kyllä, nämä hinnat sisältävät myös paluun. Osa lennoista lennetään yhteistyössä Aeron ja Finncomm Airlinesin kanssa. Olemme teurastuttaneet lampaamme Isossakyrössä, Viitasaarella ja Kontiolahdella saakka. MATKUSTUSAIKA 15.12.2006 – 8.1.2007. – Tavoitteenamme on teurastaa 5 000 lammasta vuodessa. 380 ¤ Praha alk. Teurasjäte lähetetään Honkajoelle tuhottavaksi. Perheen voimin Oppia pienteurastamon rakentamiseen haettiin Sveitsistä sekä kotimaan suurilta teurastamoilta. Lammastaloudessa riittää silti työsarkaa, sillä tuontiliha on vallannut suuren osan markkinoista. Sen jälkeen on teurastustila, jonka vieressä on jäähdytetty jätehuone. Ammattimiehet ovat tehneet asennukset ja pinnoitukset. – Lammastalous lähti liikkeelle vuonna 1989, kun lapset halusivat kesäksi kaksi pihalammasta. Esimerkkihinnat sisältävät meno-paluulennot Kokkolasta, matkustajamaksut ja verot, sekä 15 ¤ toimitusmaksun Finnairin Internet-sivuilta ostettaessa. Myös veljeni on auttanut monissa töissä. Merkittävä osa työstä on tehty oman perheen voimin. Lisätiedot ja varaukset www.finnair.fi, matkatoimistoista tai Finnairin palvelunumerosta 0600 140 140 (3,04 ¤/vastattu puhelu + pvm). – Tulossa on joitakin uusia tiloja. 370 ¤ Budapest alk. Viimeinen paluupäivä on 8.1.2007. Tuotteet myydään vakuumiin pakattuina alueen elintarvikekauppojen kautta Vetelistä Kokkolaan, Kalajoelle ja Ylivieskaan ulottuvalla alueella. Etelä-Pohjanmaalla kauppiaina työskennelleet Polsot palasivat Keski-Pohjanmaalle 21 vuotta sitten. / Vastuullisuus Pirkan parhaat reseptit www.pirkka.. Pienet teuraserät pystymme hoitamaan yhdessä Kaijan kanssa. Lapsialennus 2-15-vuotiaille aikuisen kanssa matkustaville. Jouluhinnat ovat voimassa Finnairin kaikkiin kotimaan ja Euroopan kohteisiin. Meillä on nyt omia uuhia noin 200, mutta aiomme kasvattaa katraan koon kaksinkertaiseksi. Polsot ovat tehneet yhteistyötä Kokkolan ammattikoulun kanssa tuotekehittelyssä sekä makkaroiden valmistuksessa ja palvauksessa. Marraskuun Juhlatarjous Maitokolmio VOI 500 g 3,98/kg 2 pkt/talous Vip GLÖGIJUOMA 1 L Pysyvästi edulliseen hintaan Ei jälleenmyyjille 79 Atria Kevyt JAUHELIHA 400 g 4,73/kg 89 Portti PIZZASUIKALEET ja -KUUTIOT 300 g 3,30/kg Marabou MAITOSUKLAALEVY 200 g 4,95/kg 00 50 99 99 8 prk 2 pkt Jacky MakupalaVANUKKAAT 120 g 8 prk 2,08/kg Hakatori ma-pe 9-21, la 9-18 Teerijärvi ma-pe 9-21, la 9-18, su 12-16 3 Pouttu kotimainen MEETVURSTI 250 g ja KANNUSWURSTI 300 g 2 pkt 2 1 1,25/kg Antell RuisRuis ja VaaleaVaalea PALALEIVÄT 440-450 g 3,76-3,84/kg 69 1 1 99 Amsterdam alk. Lampaanlihan kulutuskin on vain 400 grammaa henkeä kohti vuodessa. Oma leikkaamo on ollut viimeiset viisi vuotta. 320 ¤ Barcelona alk. 390 ¤ Varsova alk. – Miika on kirvesmies ja nuoremmat pojat Matias ja Lasse ovat olleet innokkaasti mukana. 330 ¤ Hampuri alk. Kokkolan poliisi kaipaa vihjeitä muun muassa miehen sairaalaan tulosta ja puukotuksen tapahtumapaikasta. Työntekijöille on sosiaalitilat ja eläinlääkärille oma työhuone. 360 ¤ Oslo alk. – Juha Hopeavuori on ollut toisena kirvesmiehenä, Polso lisää. Myymälää ei ole, vaan kaikki liha myydään valmiiksi pakattuna kauppojen kautta. 290 ¤ Zürich alk. 020 720 4500 MA–PE 9–21, LA 9–18, SU 12–21. Kylmiöön mahtuu 50 ruhoa kerrallaan. Teurastamo työllistää kolme henkilöä. Kaija Vähäsöyrinki TOHOLAMPI (KP) Toholammin Sykäräisiin teurastamon rakentaneet Kaija ja Eero Polso ovat tehneet merkittävän teon alueen lammastalouden hyväksi, sillä teurastuttamisen vaikeus on ollut yksi suurimmista esteistä lampaanlihan tuotannon tiellä. LUOTETTAVAN EDULLINEN HINNAT VOIMASSA MA–KE 20.–22.11.2006 Portti LENKKIMAKKARA 400 g 1,48 €/kg 59 kpl PYSYVÄSTI EDULLISESTI Dansukker TALOUSSOKERI 1 kg 69 ps 2 ps/ talous Suomalainen tuore KURKKU 1 99 kg Puolan Gala OMENAT 79 kg HINNAT VOIMASSA 30.11.2006 saakka 1 .erä Saarioisten HAMPURILAISET 110 g 3,03 €/kg 2 50 erä Valio GLÖGIT 1 l 1,25 €/l 2 99 ps Saarioinen BROILERtai LIHAPYÖRYKÄT 900 g 3,32 €/kg 6 59 pkt Valio Aamupala SULATEJUUSTOVIIPALEET 800 g 8,24 €/kg 35 prk Valio maustetut JOGURTIT 200 g myös rasvattomat 1,75 €/kg 1 59 rs Flora MARGARIINIT 600 g 2,65 €/kg Pirkka PORSAAN SUIKALELIHAT 400 g 4,98 €/kg 1 99 rs Kariniemen marinoitu broilerin PAISTISUIKALE 450 g 4,42 €/kg 1 99 rs Hinta ilman Plussa-korttia 2,79 €/rs Hinta ilman Plussa-korttia 1,99 €/rs 3 KPL 2 99 2-pack Hartwall Novelle KIVENNÄISVEDET 1.5 l 2-pack 0,73 €/l Pirkka Espanjan Navelinas APPELSIINIT 1,5 kg/ps 0,99 €/kg 1 49 ps 2 TLK KOKKOLA Rautatienkatu 67100 puh. Kunnan eläinlääkäri tarkastaa teuraat. Teurastaja käy Haapajärveltä ja useita lihanleikkaajia on jo kysynyt töitä. Sieltä ruhot matkaavat leikkaamoon ja pakkaamoon. Olen opiskellut lihanleikkaajaksi ja minulla on valtuudet ruhonluokitukseen. Lampaanlihan kysyntä on kasvanut ja tukipolitiikka on aivan hyvä. Palvelee ark. Keski-Pohjanmaalla on noin 40 lammastilaa ja kiinnostus lammastaloutta kohtaan on lisääntymässä. . Mies saapui puukotettuna Keski-Pohjanmaan keskussairaalan ensiapuun lauantaina puolen yön jälkeen. 350 ¤ Madrid alk. Teurastamon ulkopuolella on pieni navetta, josta lampaat ohjataan tainnuttamoon. jo tonttukin sen tajuaa, että J ouluhinnoilla matkustaa! JOULUPUKIN VIRALLINEN LENTOYHTIÖ JOULUHINNAT MYYNNISSÄ 14.12.2006 ASTI. Miestä puukotettiin Kokkolassa. Sopimusten kautta saamme teuraaksi ensi vuonna 2 000 lammasta, Eero Polso arvioi. – Pienille teurastamoille on tarvetta, sillä isot eivät enää ota lammasta teurastettavaksi. Asiakkailta saatu palaute on kannustanut jatkamaan, toteaa Eero Polso. Pitkät matkat ja muiden lampureiden kanssa tehdyt yhteistyösopimukset kannustivat oman teurastamon rakentamiseen, Eero Polso kertoo. Lihaa menisi enemmän kuin olemme pystyneet toimittamaan, Kaija Polso sanoo. Matkailu Maanantaina 20.11.2006 . Minimiperilläoloaika ma-to 3 vrk, viikonloppuisin voi palata vaikka samana päivänä
Hän arvelee joutuneensa herätyspapin leimansa vuoksi epäilyksen kohteeksi pian nimityksensä jälkeen. – Minusta ei tullut herätysjohtajaa sanan perinteisessä merkityksessä, enkä edes halunnut tulla sellaiseksi. – Toivotan sinut tervetulleeksi siihen kirkkoon, jossa sinä palvelit siihen aikaan, kun sinut nimitettiin piispaksemme. – Piispan ei tule sitoutua minkään intressipiirin palvelukseen, ei sen enempää konservatiiviseen kuin liberaaliin suuntaan. – Sivistyslautakunnan talousarvioesityksessä ei myöskään ole otettu huomioon tätä asiaa, joten sitä joudutaan tarkastelemaan myös taloudellisessa valossa. ”Ohi on” Pedersören kirkon pihakiviä astellessaan Vikström saattoi todeta työuran viimeinkin jääneen taakse. – Perheillä tulee olla taloudellisesti mahdollista hoitaa lapsensa kotona. Hän jakoi suomenruotsalaisen kartan kolmioon, jonka muodostavat Porvoo, Turku ja Pedersöre. Esimerkiksi ketjuttamisen sijasta työsuhteet tulisi vakinaistaa. Palokunta joutui repimään saunan kattorakenteet irti. Saunan kiukaassa ei ollut syttymishetkellä tulta, mutta sama piippu on yhteydessä talon lämpökeskukseen. Tämän jälkeen tuomiorovasti Lars Junell luovutti piispalle emerituspiispan ristin. Heidän mukaansa matka Väliviirteeltä Roikolaan on selkeästi lyhyempi kuin Lohtajan kirkonkylälle. Väliviirteen koululaiset mielivät Roikolaan Kannuksen sivistysjohtajan mukaan kouluvaihdossa ei ole esteitä Tapio Lehtinen PEDERSÖRE (KP) Porvoon hiippakunnan piispa Erik Vikström saatettiin juhlallisin menoin eläkkeelle Pedersören kirkossa sunnuntaina. Se on nyt ohi, hän totesi. Mielestäni piispan tehtävänä on toimia tiennäyttäjänä. Hän valitsi viimeisen saarnansa aiheeksi ihmisen kovettumisen, kuin siipiensä alle jäätä keräävä lentokone. Teerijärveltä lähtöisin oleva Jocke Hansson oli piispan koulukaveri. Muiden teiden reunoilla turvattomuutta kokevien osuus on vielä suurempi eli 47 prosenttia. Kannuksen siunauskappelissa. Lopuksi hän valmistautui riisumaan kauniin piispankaavun yltään. – Olemme huolestuneita kaupungin käyttötalouden jatkuvasta noususta. – Sellainen henki minulle jäi tiistain tilaisuudesta, että väliviirreläisillä on vakaa aikomus tulla Roikolaan. Mitra, piispankaapu, sauva ja piispanristi jäivät alttarille odottamaan uutta piispaa. Kahvitarjoilu Tervetuloa! Kokoukset Aino Ahlholm siunattiin haudan lepoon lauantaina 18.11. Koulun ovien sulkeminen on kuitenkin vielä epävarmaa, sillä yksittäiset kuntalaiset ovat jättäneet valtuuston päätöksestä valituksen hallinto-oikeuteen, ja sen toivotaan vielä kumoavan lakkauttamispäätöksen. Myös piispana oleminen on huipulla olemista, ja toisinaan siellä tuulee. Tiehallinnon tekemien selvitysten mukaan tarpeita on noin 5 000 uudelle kilometrille. – Ensitunnelmat ovat hyvät. Ristin Vikströmin kaulaan ripusti rovasti Kaj Granlund. Pedersören kirkkoon sopii noin tuhat kuuntelijaa. Hän pysyi uskollisena valitsemalleen linjalle myös viimeisessä saarnassaan. – Eihän vain ole niin, että oma sydämeni on peittynyt näkymättömän, mutta kovan ja paksun jääkuoren alle. Pastori Catharina Englund ja kirkkoherra Jan-Erik Nyman tulivat apuun. Liikkuminen jalankulkuja pyöräteillä koetaan pääsääntöisesti turvalliseksi. Pelastuslaitoksen mukaan tulipalon aiheutti todennäköisesti nokipalo, jossa savuhormiin kertynyt noki syttyy palamaan esimerkiksi kuumentumisen seurauksena. Esillä olevat lukumäärät väliviirreläisistä oppilaista ovat niin pieniä, ettei se aiheuttaisi ongelmia Roikolan koululla. KOKKOLA (KP) Keskustan Koivuhaan-Ykspihlajan paikallisosasto pitää tärkeänä, että terveyspalvelut ja koulut pysyvät jatkossakin Koivuhaassa ja Ykspihlajassa. Tapahtuman merkitystä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla kuvastaa se, että FST televisioi sen suorana valtakunnan verkkoon. Tuija Hansson viihtyi lähtöjumalanpalveluksessa. Viime kesänä ongelmaksi koettiin sorateiden pölyäminen ja epätasaisuudet, joiden hoito kuivana kesänä oli vaikeaa. Hän toimi lähetystyöntekijänä Makumiran teologisessa seminaarissa Tansaniassa 1976–79. – Asiassa ei ole mitään esteitä. Erik Vikströmin veli, John Vikström, toimi Turun arkkipiispana vuosina 1982–98. Muistotilaisuudessa puhuivat Pöyhtäri, vainajan tytär Johanna Kangastie sekä sisaret Liisa Rauhala ja Martta Ahonen. Tytär Maija Minkkinen luki Aino Ahlholmin runon Tänään eilisestä. Siten voidaan taata kaupungin kehitys ja vetovoimaisuus. Piispan on tehtävä tilaa erilaisille hengellisille vaikutteille ja innovaatioille hiippakunnassaan. Esimerkiksi Oulun tiepiirissä vuotuinen määrä on ollut 5–10 kilometriä. Johtokuntaan kuuluvat lisäksi Raija Heiti, Pirjo Ylitalo, Pentti Pesonen, Marja-Leena Ylitalo ja Anneli Palosaari. Porvoon hiippakunnan piispa Erik Vikström syntyi vuonna 1941 Kruunupyyssä. Yrjö Mäkelä soitti huilua kappelissa ja muistotilaisuudessa seurakuntatalossa. Roikolan koululla on tällä hetkellä reilut 50 oppilasta, ja ennusteiden mukaan määrä pysyy samana myös tulevina vuosina. Valtionosuuksilla näitä hommia ei hoidella, naurahtaa Kalermo. Saarnan loppuvaiheessa hän kertasi piispanuransa vaiheita. Osaston syyskokouskannanoton mukaan lasten päivähoidossa tulee kehittää valinnanmahdollisuuksia pienten lasten kotihoitoa tukevaksi. Vanhemmat luovuttivat Kalermolle nimilistan lapsista, jotka olisivat tulossa Roikolan kouluun tulevina vuosina. Uusien pyöräteiden tarve 5 000 kilometriä PERHO (KP) Asuinrakennuksen saunan kattorakenteet syttyivät tuleen Perhossa Mökälän kylässä sunnuntai-iltana. Väliviirreläiset oppilaat ovat käyneet tähän saakka koulua Alaviirteellä. Tuli huomattiin onneksi ajoissa, minkä takia palossa vältyttiin pelastusviranomaisten mukaan todella suurilta vahingoilta. Päällysteiden kunto on tienkäyttäjille kesällä tapahtuvan liikkumisen kannalta tärkein tekijä. Osaston syyskokous evästi myös kaupungin ja kuntayhtymien luottamustehtävissä toimivia. Vikström luonnehti useaan otteeseen itseään herätyspapiksi. Kulkuetta johtivat pastori Catharina Englund ja rehtori GunMaj Näse. Juuri valmistuneeseen tutkimukseen liittynyt kysely lähetettiin elo-syyskuussa 2 875 yksityishenkilölle, joiden ikä oli 18–74 vuotta sekä 822 ammattiautoilijalle. Niitä on viime aikoina pystytty rakentamaan vuosittain 50–100 kilometriä. Piispa laski sauvansa alttarille Erik Vikström jätti mitran, piispankaavun, sauvan ja piispanristin alttarille odottamaan uutta kantajaansa. Osaston puheenjohtajana jatkaa Hannu Poranen. Kalermo vieraili Väliviirteellä keskustelemassa vanhempien kanssa kouluvaihtoon liittyvistä asioista viime tiistaina. On tartuttava rohkeasti palvelujen tuottamisen rakenteisiin. Kirkko oli lähes täynnä. Keskustan osasto toivoo myös Isokarin kunnostamista ja säilyttämistä kaikkien kaupunkilaisten merellisenä virkistysalueena, koska satama lähialueineen on suljettu aidoilla. – Sen takia tämä kouluvaihto istuu aikaansa hyvin, sillä asioita on katsottava nyt hyvin joustavasti. Ja vaikka Kannuksen kaupunki saakin oppilaista valtionosuudet, todelliset kustannukset ovat kuitenkin aina niitä korkeampia. Koivuhaan keskusta puolustaa peruspalveluja Outi Yli-Arvo KANNUS/LOHTAJA (KP) Jos Lohtajan Väliviirteen koululaiset ilmoittautuvat ensi keväänä Kannuksen Roikolan kouluun, ovat oppilaat Kannuksen sivistystoimenjohtaja Timo-Pekka Kalermon mukaan tervetulleita naapurikunnan puolelle. Kokouksen mukaan kaupungin ja kuntayhtymien on työnantajina huolehdittava työntekijöistään. Herätyspapin leima Lähtöjumalanpalveluksessaan piispa-Erik saarnasi ja toimi liturgina. Autoilu pääteillä, taajamissa ja muilla teillä arvioidaan turvalliseksi. Nokipalo sytytti saunan – Vikströmin läksiäissaarna oli hänelle tyypillinen herätyspapin saarna, kuvailivat Jocke ja Tuija Hansson. Tämä käy ilmi Tiehallinnon Taloustutkimuksella kuluneena kesänä teettämästä tutkimuksesta. Piispa suuteli ristiä, jota hän on kantanut lähes neljännesvuosisadan, ja myös se löysi paikkansa alttaripöydältä. Hautauksia Maakunta 5 KESKIPOHJANMAA . – Eläkepäivien osalta kaikki on avoinna. – Ykspihlajan alueen omakotitonttien, vuonna 2007 loppuvien sopimusten, siirtymäajan pitää olla kaksi vuotta. Vastaukset koskevat kesäaikaa. Vikström ei osannut vielä sanoa, mitä hän tekee eläkepäivillään. Lohtajan valtuusto päätti vuosi sitten lakkauttaa Alaviirteen koulun ensi kesänä. On kohtuullista, että 50 vuotta vuokraa maksaneena voi lunastaa tontin vanhan sopimuksen hinnalla, kannanotossa korostetaan. Erik Vikström Fakta. – Mainitsit yhdeksi elämäsi suurimmistä elämyksistä Kilimanjaron vuorelle kiipeämisen Afrikassa. Kotipaikka säilyy Porvoossa ja kakkosasunto Kruunupyyssä, hän sanoi matkalla kirkkokahville. Kaikki käytännön kysymykset ovat ratkaistavissa, Kalermo toteaa. Kun nyt lasken sauvani, toivon olleeni uskollinen tätä perintöä kohtaan. Heidän jälkeensä kirkkoon astuivat kirkkoherra Jan-Erik Nyman ja rovasti Olle Henriksson. Hän valmistui teologian kandidaatiksi vuonna 1964 Helsingin yliopistosta ja teologian tohtoriksi vuonna 1974 Åbo Akademista. Käytännön asiat ratkotaan kuitenkin vasta, kun virallinen kouluunilmoittautumisaika on päättynyt maalis-huhtikuussa ja nähdään, kuinka monta Väliviirteen oppilasta on todellisuudessa tulossa Roikolaan. Lähdön hetki koittaa Jumalanpalveluksen jälkeen tunnelma tiivistyi uudelleen, kun piispa laski sauvansa ja mitransa eli päähineensä alttarille. Hansson pitää piispanvaihdosta tervetulleena, koska henkilövaihdokset tuovat aina uusia tuulia mukanaan, vaikka Gustav Björkstrand onkin Vikströmin ikätovereita. – Hän oli samanlainen poika kuin me muutkin, se riittäköön kommentiksi, sanoi Jocke Hansson. Maanantaina 20.11.2006 Kokkolan Eläkeläiset ry:n SYYSKOKOUS Snellman kodilla ma 27.11.2006 klo 12.00 HUOM! Kokouksessa käsitellään sääntömuutokset. Kalermo suhtautuu ajatukseen kouluvaihdosta positiivisen mielin, sillä meneillään oleva palvelurakenneuudistus vaatii miettimään vaihtoehtoja yli kuntarajojen. Kolmannen parin muodostivat tuomiorovastit Lars Junell ja Kaj Granlund. Varapuheenjohtajaksi valittiin Kalevi Ylitalo ja sihteeriksi Elsi Hautaniemi. Riitta Rauhala, Elina Rauhala-Kari, Mari Jalkanen ja Aino Jalkanen lauloivat. Emerituspiispana olet vapaa näistä velvoitteista, saat tehdä asioita omaan tahtiisi. Tienkäyttäjien mielestä tärkeitä ja riittävässä kunnossa olevia asioita ovat muun muassa ajoratamerkintöjen näkyvyys pääteillä sekä tiedottaminen tietöistä että liikenteen häiriöistä. Maanteiden varsilla on kevyen liikenteen väyliä 4 945 kilometriä. – Näiden vuosien aikana olen yrittänyt olla uskollinen kirkon velvoitteita ja sen historiaa kohtaan. Samalla toivotan teidät, kaukaa ja läheltä, tervetulleiksi viettämään jumalanpalvelusta kirkkoomme, Häggblom avasi tilaisuuden. Tänä vuonnakin on oltu varsin tyytyväisiä pääteiden päällysteisiin, mutta tyytymättömyys sorateihin on entisestään lisääntynyt. Kulkueen viimeisenä kirkkoon astui päivän päähenkilö Erik Vikström. Vastausprosentti oli 41. Listassa on Kalermon mukaan 22 nimeä, joista kymmenkunta aloittaisi koulun Kannuksen puolella jo ensi syksynä. Emerituspiispa astui ulos kirkkoherra Hans Häggblomin rinnalla. Vain yhdeksän prosenttia on toisella kannalla. Pedersören seurakunnan kirkkoherrana hän työskenteli vuosina 1980–82. Kokkola-tuki pitäisi korottaa 200 euroon, kannanotossa vaaditaan. Kuvat: Juha Sallinen Heikki Gummerus (KP) Yli kolmannes tienkäyttäjistä kokee jalankulun tai pyöräilyn turvattomaksi taajamateiden reunoilla. – Se oli suuri, hieno ja tyylikäs tapahtuma, hän kiitti. Toistuvalla veroprosentin korottamisella on vain kaupunkilaisten ostovoimaa heikentävä vaikutus. Siunauksen toimitti kirkkoherra Mikko Pöyhtäri. Palavan saunan katon huomasi kiuasta sytyttämään mennyt talon emäntä. Vaasalaiset Jocke ja Tuija Hansson saapuivat paikalle kutsuvieraiden joukossa. Eikä tämä mitenkään ennenkuulumatonta ole Suomessa, vaikka se Keski-Pohjanmaalla onkin hieman harvinaisempaa, Kalermo toteaa. Alttarilla kulkuetta odotti kirkkoherra Hans Häggblom. – Pedersöre sijaitsee keskellä raamattuvyöhykettä, jossa herätys on keskeinen vaikuttaja, Vikström perusteli. Turvattomuuden tunne on lisääntynyt merkittävästi koko maassa viime vuosina, sillä yhä useampi kokee liikkumisen pyörällä tai jalan turvattomaksi muualla kuin jalankulkuja pyöräteillä
Veturinkuljettaja teki hätäjarrutuksen, mutta siitä huolimatta juna kulkeutui eteenpäin lähemmäs kilometrin. Tyttö ja poika olivat illalla olleet istumassa kiskoilla Otavan aseman ratapiha-alueella, kun paikalle tuli pohjoisen suunnasta pikajuna. – Indeksikorotuksista vapaita vuosiakin oli runsaasti 1970luvulla, muistelee Kokkolan kaupungingeodeetti Juhani Huttunen. – Portaittainen alkoholiveron korottaminen on viisasta, mutta ensimmäinen porras tulee toteuttaa jo näillä valtiopäivillä. murehtii Tullimäellä Kokkolassa asuva Jouko Äijänen. an maisteri Elina Palola esitelmöi juhlassa Gananderista. Kuva: Kaija Vähäsöyrinki YLIVIESKA (KP) Henkilöauto syttyi palamaan rivitalon autokatoksessa sunnuntaiaamuna Ylivieskassa. Ei sellaisilla eläkkeillä osteta tontteja eikä makseta tällaisia korotuksia, puuskahtaa Agnete Hietikko. loso. Se merkitsee kalliita lunastushintoja tai jopa kymmenkertaisia tontinvuokria. Henkilöautopalo Ylivieskassa Kristfrid Ganander oli valistusajan suurmies, joka ensimmäisenä ryhtyi kokoamaan ja tallentamaan suomen kieltä ja kansanrunoutta. Kaupungilta kerrotaan, että moni on päätynyt pikaiseen ratkaisuun ja aikoja kaupantekoon on varattu kuukaudeksi eteenpäin. – Ganander tunsi uskomattoman määrän säkeitä. Kuva: Päivi Karjalainen Kaija Vähäsöyrinki HAAPAJÄRVI (KP) Rantsila ja Haapajärvi ovat yhdessä ryhtyneet tekemään tunnetuksi kahdeksi sadaksi vuodeksi unhoon jääneen valistusajan suurmiehen Kristfrid Gananderin elämäntyötä. – Gananderin itse ja asiamiesten avulla keräämissä runoissa on läsnä elämän koko kirjo: kehtolauluja, puolison etsintään ja työhön liittyviä lauluja sekä runoja Kalevalan sankareista ja Nuijasodasta. Hänet vihittiin papiksi 1763 ja maisteriksi 1766. Lahjat valmiiksi ajoissa Joulupuuhaa Lahjat valmiiksi ajoissa Leikkaa ja ota mukaan! Kokkola Tehtaankatu 12 Vaasa Rewell Center Helsinki Espoo Vantaa Lahti Pori Raisio Salo Turku Järvenpää Riihimäki Jyväskylä Kotka Lappeenranta Nokia Tampere OKOn Osakeindeksilaina Pohjoismaat VII/2006 tarjoaa mahdollisuuden saada tuottoa 30 pohjoismaisen suuryrityksen osakekurssien noususta pääomaturvatusti*. Hän opiskeli Turun Akatemiassa teologiaa ja luonnontieteitä. Veturinkuljettajan kertoman mukaan nuoret olivat jo poistumassa kiskoilta mutta eivät ehtineet vaan jäivät junan alle. Backmanin mukaan eduskuntaryhmät ovat patistaneet alkoholiveron nostoon. Muista myös hyvänmakuinen UUTUUS Idoform Puru-tabs koko perheelle! Idof o rm e n te r o k a p s el is s a Outi Airola (KP) Koko maassa on käyty viime vuosina aikamoista kädenvääntöä niiden omakotiasujien kanssa, joiden talot sijaitsevat 50–60 vuotta vanhoilla vuokratonteilla ja joiden vuokra-ajat ovat päättymässä. Viikko sitten Kokkolan valtuusto palautti tonttiasian kaupunginhallituksen käsittelyyn, mikä tarkoittanee sitä, että asian lopullinen ratkaisu saattaa siirtyä ensi vuodelle. Backmanin mukaan portaittaisella korotuksella saadaan oikea verotuksen taso ilman, että jouduttaisiin taas mahdollisesti alentamaan alkoholiveroa. Idoform-maitohappobakteerivalmiste ehkäisee ja lievittää vatsavaivoja tehokkaasti. Alkuperäiset Gananderin käsikirjoitukset ovat hävinneet, mutta hänen tallentamansa runot saatiin onneksi pelastettua. Idoform ehkäisee ja lievittää vatsavaivoja. Lunastustarjous ja vuokrien korotukset koskevat vain niitä, joilla vuokra-aika on päättymässä. Kristfrid Gananderin syntymän 265-vuotisjuhlaa vietettiin sunnuntaina Haapajärven kirkossa ja seurakuntatalolla. Uutta tietoa 1700-luvun elämästä Rantsilassa syntynyt . Matti Kuusi ja Senni Timonen kokosivat ne Gananderin vuonna 1787 valmistuneen sanakirjan sitaateista. – Meillä vuokratontit sai viitisen vuotta sitten ostaa vanhoilla hinnoilla, jonka jälkeen ne nousivat uudistonttien kanssa samalle tasolle. KESKIPOHJANMAA 6 Maakunta 50% alennus vapaavalintaisesta tuotteesta Voimassa 22.11 2006 saakka Koskee normaalihintoja. ”Pitänee hävittää koko huusholli” Vanhoilla vuokratonteilla asujat joutuivat kinkkisen lunastusongelman eteen Kokkolalaiset Eino ja Agnete Hietikko kauhistuivat uutta tontinvuokraa. Ganander syntyi Haapajärvellä 21.11.1742 ja kuoli alle 50-vuotiaana Rantsilassa 17.2.1790. Kristfrid Ganander Fakta MIKKELI (STT) Mikkelin lauantaisessa junaturmassa kuoli kaksi 15-vuotiasta nuorta, kerrottiin Mikkelin poliisista sunnuntaina. – Juha Pentikäinen kuvasi Gananderia Lönnrotiksi ennen Lönnrotia. Ganander Lönnrot ennen Lönnrotia Varhainen perinteen ja kielen tutkija herää eloon – Suomalaisen perinteen varjelu ja viljely olivat Kristfrid Gananderin intohimo, kertoo Gananderista väitöskirjaa tekevä Elina Palola. Suolistobakteeriston tasapainottamiseen apteekista. – Pitää ajatella kaikkien veronmaksajien etua, ei vain tontinvuokraajien etua, huomauttaa Viljanen. Hallitus vastaa ensi torstaina kristillisdemokraattien alulle panemaan välikysymykseen alkoholin käytön vähentämisestä viinaveroa korottamalla. Kristillisdemokraattien puheenjohtajaa Päivi Räsästä kaavailtu aikataulu ei tyydytä. Junalla oli vauhtia 120 kilometriä tunnissa. Vain 195 säettä ei ole voitu yhdistää hänen teksteihinsä. Rantsilan kappalainen Kristfrid Ganander on jäänyt suomalaiseen tieteenhistoriaan mytologian tutkijana, kansanperinteen tallentajana ja kansanvalistajana. Kaksi 15-vuotiasta kuoli Mikkelin junaturmassa MIKKELI (STT) SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin mukaan alkoholiverotukseen on tulossa portaittainen korotus. Vajaan tuhannen neliön tontin voisi Kokkolasta lunastaa nyt noin 8 000–13 000 eurolla asuinalueesta riippuen, jatkossa hinta noussee lähes kaksinkertaiseksi. Suomi haluaa ennen omaa veropäätöstään jatkaa keskustelua EU:n jäsenmaiden kanssa koko unionin alkoholiverotuksen kiristämisestä. Ganander syntyi Haapajärven pappilassa 21.11.1741. Maanantaina 20.11.2006 . Työssään Palola tulkitsee ja kääntää vanhoja runoja nykykielelle. Asukkaat toivovat nyt päättäjiltä jonkinlaista siirtymäaikaa, jolloin vaihtoehtoja voisi harkita rauhassa pitemmällä tähtäimellä. Hän keräsi 20 vuotta aineistoa suureen suomalais-ruotsalaiseen sanakirjaan: 30 000 hakusanaa, 5 000 runosäettä ja 2 000 sananlaskua. Siitä osoituksena on hiljattain ilmestynyt professori Kaisa Häkkisen kirjoittama nykysuomen etymologinen sanakirja, jossa on mukana satoja Gananderin ensimmäisenä mainitsemia ja selittämiä suomen kielen sanoja, totesi kotiseutuneuvos Kyösti Niinikoski tervehdyssanoissaan. Runot kertovat 1700-lukua paljon vanhemmasta ajasta kaikilta elämänaloilta. Backman sanoo, että Suomen ratkaisu pitää saada sopimaan yhteen ennen muuta Viron alkoholiverotuksen kanssa. – Kun ei kuitenkaan tiedä, kuinka kauan tässä omassa talossa voi asua, luonnehtii pariskunta Hietikko. Ota aina antibioottihoidon avuksi Idoform! Se on mainio apu myös laktoosivaivoihin sekä vatsaoireiden ehkäisyyn ja lievitykseen matkoilla, lievän ripulin ja ruokavalion muutosten yhteydessä. Nyt kannattaisi, mutta... Samalla teen Gananderia tunnetuksi suomalaisena kielitieteilijänä ja pohjoispohjalaisena vaikuttajana, Palola kertoo. Antibiootit tuhoavat myös suoliston hyviä bakteereja ja voivat aiheuttaa vatsavaivoja. Hän ilmoitti kannanotossaan sunnuntaina, että korotusta ei ole mitään syytä lykätä. – Tavoitteenani on tuoda uutta tietoa 1700-luvun kielestä sekä Keskija Pohjois-Pohjanmaan kulttuurista. Kuntaliitosta kerrotaan, että Kokkolaa vastaava myllerrys käytiin taannoin esimerkiksi Hyvinkäällä ja Lahdessa. Tutustu käyttöohjeisiin. Kysy lisää omasta Osuuspankistasi! Merkintäaika 20.11.– 8.12.2006 Lisätietoja myös osoitteessa www.op.?/joukkolainat * Lainan nimellispääoma maksetaan takaisin eräpäivänä, mutta lainaan liittyy normaali liikkeeseenlaskijariski. Palola tutki Gananderin kansanrunojen kieltä pro gradu -työssään ja nyt hän tekee väitöskirjaa samasta aihepiiristä. Asukkaille kyselytilaisuus aiheesta järjestetään tiistai-iltana Ykspihlajassa. Hän sanoo, että asiasta käytiin kova kalabaliikki, mutta valtuustokin päätyi korotusten kannalle. Enintään yksi kuponki/talous. Ei voida yhdistää muihin tarjouksiin, eikä käyttää lahjakortin ostamiseen. Auto oli palovakuutettu. Kyseessä on suomalaisen kansanuskon ja mytologian perusteos, minkä takia Gananderia pidetään suomalaisen uskontotieteen isänä. Asukkaan ripeän alkusammutuksen ansiosta palo saatiin hallintaan, ja palokunnan yksiköt tekivät jälkisammutuksen. Turmassa kuollut poika oli kotoisin Mikkelin Otavasta ja tyttö Joroisista. Kokkolan kaupungilta muistutetaan, että kaikki tonttien vuokrasopimukset ovat voimassa muuttumattomina vuokra-ajan loppuun. Täälläkin on vanhempia ja yksinäisiä ihmisiä, miten heidän käy.... Ganander toimi kappalaisena Pietarsaaressa, Vaasassa, Laihialla ja Rantsilassa vuodesta 1775 lähtien. Esimerkiksi sodan jälkeen rakennettujen rintamamiestalojen tonttien vuokra-ajat ovat umpeutumassa koko maassa ja tonttien hinnat tarkistetaan tämän päivän tasolle. Viinaveron nosto seuraavalle hallitukselle Portaittaista korotusta luvataan. Auto vahingoittui takaosasta. Vieressä istuva vaimo muistuttaa, millainen asujaimisto asuu tällä hetkellä vuokratonteilla. Sijoita Pohjoismaihin pääomaturvatusti! Saitko antibioottireseptin. – Mekin olemme rakentaneet tämän talon yli viisikymmentä vuotta sitten. – Ganander jäi muiden suurmiesten varjoon, vaikka hän teki mittavan työn lyhyeksi jääneen elämänsä aikana. Poika opiskeli Turun akatemiassa ja valmistui maisteriksi. Ganander kirjoitti lääkeoppaita. Ensimmäinen suomalainen arvoituskokoelma julkaistiin 1783 ja ensimmäinen satukokoelma 1784. Syttymissyynä oli auton sähköantennin oikosulku. auttaa vatsaa voimaan hyvin Kun aloitat antibioottikuurin ota Idoform. – Ostaminen on harkinnan alla, mutta se on aikamoinen raha laittaa kiinni näin eläkeläisenä. Nytt Finskt Lexicon sai arvonsa mukaisen painoasun vasta yli 200 vuotta syntymisensä jälkeen; teos julkaistiin vuonna 1997. Silti moni tontinvuokria ikänsä maksanut asukas ihmettelee kaupungin menettelyä. Nykyinen hallitus ei kuitenkaan päätä tästä korotuksesta, vaan se vain valmistelee nostopäätöksen seuraavalle hallitukselle. Sijoituksen nimellispääomaan ei kohdistu osakemarkkinatai valuuttakurssiriskiä. Antibioottihoito voi sekoittaa vatsan. Tuntuu aika kohtuuttomalta tällainen nelinkertainen korotus, sanoo Eino Hietikko Ykspihlajan Untamonkadulta. Ganander ansaitsee kuitenkin paikkansa suurimpien suomalaisten joukossa. Lapsenlapsi Wilma Gustafsson saa kuitenkin hymyn huulille. – Entisiä pienipalkkaisia työläisiä, joilla on nyt pienet eläkkeet. Lönnrotia voisi kuvata Gananderiksi Gananderin jälkeen. Hänen isänsä Thomas Ganander oli pitäjän neljäs kappalainen ja hän toimi virassaan 20 vuotta vuoteen 1751 saakka. Tonttien hinnat nousseet Viime vuosina tonttien hinnat ovat nousseet pilviin, jos verrataan tilannetta 1950tai 1960-lukuun. Kun tonttien vuokrahintoja ovat säädelleet vain elinkustannusindeksit, ne ovat jääneet markkinahinnoista kauas. – Ei kai siinä muu auta kuin hävittää koko huusholli, jatkaa Eino Hietikko. Tontista on maksettu vuokraa koko ajan, sitä on kunnostettu ja laitettu joka vuosi. Työskenneltyään monilla paikkakunnilla Kristfrid nimitettiin vuonna 1775 Rantsilan kappalaiseksi. Runot julkaistiin vuonna 1997 Suomen Kansan Vanhat Runot XV osassa. 1700luvulla arvellaan olleen 9 000– 10 000 säettä ja Ganander tunsi lähes kaikki. – Kun ihmiset pääsevät ensijärkytyksestä, he usein päätyvät ostamaan tontin, kertoo kaupungingeodeetti Huttunen. Tyttö oli aiemmin asunut Otavassa ja tullut sinne tapaamaan ystäviään. Mythologia Fennica ilmestyi 1789. Paloa sammuttamaan hälytettiin Ylivieskan ja Alavieskan yksiköitä. – Tapahtumahetkellä vallitsi tiheä sumu, kertoi rikosylikonstaapeli Juha-Pekka Puttonen. Asiasta kertoo Länsi–Savo-lehti. Se on aakkosellinen hakuteos suomalaisista ja lappalaisista mytologisista sanoista ja nimistä. Muistaakseni kolmisensataa tonttia lunastettiin, kertoo Janne Viljanen Lahdesta. Vuonna 1788 julkaistiin MaanMiehen Huone, Koti-Aptheekki, Eläinden Tauti-kirja ja Kansan parannuskeinoista. Lönnrot oli ihmetellyt, miksi Ganander ei itse kirjoittanut Kalevalaa, vaikka hänellä oli kaikki ainekset, Palola toteaa. Jos aikoo jatkaa tontin vuokraamista, vuokrat nousevat vielä roimemmin, pahimmillaan kuusinkertaiseksi. Erikoiskapseloitu Idoform vaikuttaa siellä missä pitääkin, sillä sen teho säilyy
– Ihan yhden käden sormilla voi laskea ne kansanäänestykset, joissa on ollut kyse muusta kuin kuntaliitoksesta. Valon määrälle ei kukaan mahda mitään. Huolena on, löytyykö Suomesta rohkeutta ja valmiutta muutoksiin, vaikka haasteet tunnistetaankin. Kuva: Lehtikuva/ Ville Männikkö HELSINKI (STT) Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jyri Häkämies vaatii pääministeri Matti Vanhasta (kesk.) puuttumaan itärajan rekkaruuhkiin. Liittymismaksu 9 €. – Ne vaikuttavat monella tavalla kuntalaisten elämään, hän toteaa. Mielipiteitä voidaan tiedustella muillakin, kevyemmillä menettelyillä, sanoo Harjula. – Rannassa on helppo olla viisas, kun merellä myrskyää. Mutta neuvoja seuraajille ei ole luvassa. Piisaako rohkeutta. Se pohja on erittäin yhteinen, Taxell vertaa. – Kun punamultahallituksen ministerit tuntuvat juoksevan karkuun ministerivastuuta, tarjoavat ratkaisuksi kahden miljoonan sepelirahaa ja jättävät alueen ihmiset ja yritykset heitteille, on pääministerin astuttava esiin. rmoja ketterämmin reagoivat kysynnän muutoksiin. 0201 70 8770. 0201 70 8380. rmalla huollon kaltaiset palvelut ovat jo isoa bisnestä. Varmuus työrauhasta taas on työnantajille iso täky sovittaessa työehdoista. 0201 70 8760. Kuntalaisten näkemyksiä on Harjulan mukaan ilman muuta paikallaan kuulostella päätöksenteossa. 8278 503 AVOINNA 8-21, 8-18, 12-21 EDULLISESTI PRISMAHINTAAN! TARJOUKSET VOIMASSA MAANANTAI-KESKIVIIKKO EI JÄLLEENMYYJILLE Koff III-OLUT 0,33 L 24 tölkkiä (1,81/L) Sis. Turhia ovat myös ihmettelyt siitä, miksi SY ei istu tupopöydässä. Työnantajat ovat toistuvasti valittaneet laittomista lakoista tuomittavien sakkojen olevan niin mitättömiä, että ne eivät lakkoilua vähennä. rmojen – ja molempien järjestöjen – tavoitteena on pitää huolta siitä, että suomalaisyrityksillä olisi hyvät menestymisen edellytykset. Kotimaa 7 KESKIPOHJANMAA . Isot ja pienet yritykset ovat nyt tiukemmin sidoksissa toisiinsa kuin koskaan aiemmin. Maanantaina 20.11.2006 Asiantuntija muistuttaa: hämärä ei helpota näkemistä! Kanta-asiakkaiden kolme kaamospakettia Monitehot 200 € Kaukolasit 100 € Lukulasit 50 € Kun liityt kanta-asiakkaaksi nyt, saat kaupan päälle linssinpuhdistusliinan. Hän muistuttaa, että ylivoimainen enemmistö EK:nkin jäsenyrityksistä on pieniä ja keskisuuria. – Yrittäjä ovat siellä, meidän kauttamme, Taxell viittaa sekä EK:n rakenteeseen että järjestöjen yhteistyösopimukseen työmarkkina-asioissa. Vastahanka on ymmärrettävää, jos ei joka päivä kohtaa globaalia kilpaa, mutta entä päättäjät. 0201 70 8750. Muutamia kertoja on äänestetty tielinjauksesta, ainakin Tuusulassa ja Lohjalla, muistelee Harjula. Näin on tapahtunut paljon pienemmissäkin asioissa, Häkämies patisti kannanotossaan. Kaudesta jää kaihertamaan yksi pettymys: työrauhasäännöstö on entisellään. Häkämies vaatii Vanhasta purkamaan rekkajonoja HELSINKI (STT) Suomen kunnissa on viime aikoina ollut useita neuvoaantavia kansanäänestyksiä kuntaliitoshankkeista. Tarvitaan sekä pääministerin, presidentin että EU:n myötävaikutusta, jotta Venäjän tulliongelmat saadaan ratkaistua. Työnantajien näköalapaikalla Taxell tietää maailmanlaajuisen kilpailun myllerrykset. Taxell vastaa piikittelyyn verhotummin. Mauno Koivistokin puhui aikanaan suoria sanoja taloudesta ja valittiin silti presidentiksi, hän kannustaa. EK on yrittänyt noudattaa tätä linjaa. Taxell on saanut itsekin kadulla kuulla, että ”helppohan herrojen on puhua”. Kehykset rajatusta mallistosta, laadukkaat perusmuovilinssit varastovoimakkuuksin. Meillä helmasyntinä on ylipäätään hakea erottavia tekijöitä. Aihe on Kuntaliiton johtavan lakimiehen Heikki Harjulan mukaan epätavallinen. Prisma Kokkola Puh. 14,30 + pantit 3,60 17,90 Saarioinen broilerin marinoidut FILESUIKALEET 300 g 1,99 (6,63/kg) Atria LIHAPYÖRYKKÄ 380 g tai JAUHELIHAPIHVI 400 g (2,23-2,34/kg) 0,89 HK Aito NAKKI 500 g (5,98/kg) 2,99 Perheleipurit Aittaleipä LEIPÄVIIPALEET 480 g (3,31/kg) 1,59 O’boy KAAKAOJUOMAJAUHE 1 kg täyttöpussi 3,90 Kotimainen KURKKU/ kg 1,95 Flora MARGARIINI 600 g (2,65/kg) 1,59 Apetit PAKASTEPIZZAT 280-300 g (4,67-5,00/kg) 1,40 Kulta Katriina ja Saludo KAHVI 500 g (3,98/kg) 1,99 Myllyn Paras TORTTUTAIKINA 1 kg 1,69 Dronningholm LUUMUMARMELADI 300 g (2,17/kg) 0,65 Marli GLÖGIJUOMA 1 L 0,95 Marraskuun Juhlatarjous Espanjan SATSUMA/ kg 0,99 Snellman naudan JAUHELIHA 400 g (4,48/kg) 1,79 Marabou MAITOSUKLAALEVY 200 g (4,95/kg) 0,99 KATSO HINTA! Portti PIZZASUIKALEET ja -KUUTIOT 300 g 0,99 (3,30/kg) SÄÄSTÄ 50% Marttiini Condor Kitchen Professional VEITSITELINE JA 5 KEITTIÖVEISTÄ 59,90 PRISMASSA ET MAKSA LIIKAA JA BONUKSET PÄÄLLE Merja Könönen HELSINKI (STT) Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Christoffer Taxell torjuu Suomen yrittäjien arvostelun siitä, että EK ajaisi vain suurten yritysten etua. Harjulan mielestä liitoskysymysten ohella juuri ympäristöasiat ovat sellaisia, että kansanäänestyksen järjestäminen voi olla mielekästä. – En tiedä toista alaa, jossa sopimuksen räikeä rikkominen ei johtaisi merkittäviin sanktioihin. Jos olet vähääkään silmälasien tarpeessa, nyt kannattaa toimia! HAAPAJÄRVI, Puistokatu 48, puh. Tarjous koskee 20.11-23.12 tehtyjä tilauksia. Kaksivuotinen pesti päättyy, kun edustajisto ensi torstaina valitsee vuoden 2007 alusta uudeksi vetäjäksi Koneen hallituksen puheenjohtajan Antti Herlinin. Poikkeuksiakin on: viimeksi Korpilahden valtuusto päätti liittyä Jyväskylään, vaikka kansanäänestyksessä äänestäneistä kuntalaisista 52 prosenttia vastusti liitosta. Vaikka kansanäänestys on neuvoa-antava, kunnanhallitukset ja -valtuustot ovat Harjulan mukaan enimmäkseen toteuttaneet kuntalaisten niissä ilmaisemaa tahtoa. – Esimerkiksi yritystoiminta menestyy parhaiten – jos lainkaan – vain sellaisessa taloudellisessa ympäristössä, joka tukee ja edistää kasvua, olet sitten kahvilanpitäjä, taksiyrittäjä tai valmistat laivoja tai harjoitat lentoliikennettä. KALAJOKI, Kalajoentie 25, puh. Vanhasen olisi otettava ongelmien ratkaisu omaan ohjaukseensa. YLIVIESKA, Asemakatu 12, puh. SY rökitti yt-kiistelyn yhteydessä EK:ta yrittäjien etujen vastaisesta toiminnasta. Kun rantaan on päässyt, niin ei pidä sieltä huutamalla kertoa, mitä pitää tehdä. Neuvoa-antava kansanäänestys ei kuitenkaan läheskään aina ole paras menetelmä. – Ensi viikon Venäjän huipputapaamiseen suunnitellusta pohjoisen ulottuvuuden logistiikkaohjelman julkistamisesta uhkaa tulla vitsi, jos nykytilanteeseen ei saada parannusta. Kiristyvän kilpailun tiimellyksessä joka yritys miettii, missä se on parhaimmillaan ja mitä palveluja tai osia on järkevä ostaa muilta. – Se on aika raskas tapa, täysimittainen vaali kaikkine järjestelyineen. Hänen mukaansa itäliikenteen pulmiin saadaan todelliset ratkaisut vain korkeimmalla poliittisella tasolla. 0201 70 8290. Läntisellä Pirkanmaalla sijaitsevan Hämeenkyrön asukkaat äänestivät sunnuntaina jätteenpolttolaitoksen kaavoittamisesta ja rakentamisesta kuntaansa. Edes tätä ei pidetty tarpeellisena, hän harmittelee. Lakkosakot kaihertavat Taxell on ollut EK:n ensimmäinen puheenjohtaja. Silloin tällöin kansanäänestyksiä on järjestetty muunkinlaisista aiheista. EK ei vain suurten asialla Laittomista lakoista tuomittavien sakkojen pienuus jää kismittämään Taxellia: EK:n puheenjohtaja Christoffer Taxellin mukaan isot ja pienet yritykset ovat tiiviissä kytköksessä toisiinsa. Taxell on osallistunut aktiivisesti EK:n toimintaan; edellisistä työnantajapomoista poiketen hänellä on muun muassa työhuone Etelärannassa. KOKKOLA, Rantakatu 5, puh. PIETARSAARI, Isokatu 18, puh. – Politiikasta olen oppinut, että parhaiten saavutetaan tuloksia korostamalla omaa linjaa ja edistämällä sitä – paljon parempia tuloksia kuin keskittymällä moittimaan muita. Kaikkien . Monella teollisuus. Hinnat ovat alkaenhintoja. Mutta omalle näkemiselle mahtaa. Taxell ehdotti vuosi sitten selvitysmiehen asettamista pohtimaan asiaa. Kännykkäbisnes on kelpo esimerkki: isot yritykset tuovat töitä pienemmille, jotka taas suur. Teollisuuden ja palvelualojen välinen ero tosin on yhä haperompi. – En ymmärrä, että tässä olisi jotakin ristiriitaa, Taxell sanoo STT:n haastattelussa. Sama oppi pätee EK:ssa, vaikka jäsenkunta jakaantuukin palvelualoihin ja teollisuuteen ja toisaalta kotija kansainvälisillä markkinoilla pelaaviin. Puheenjohtaja Eero Lehti on kuvannut pienyrittäjien luottamuksen EK:hon romahtaneen. Olipa kyse yrityksestä, kunnasta tai yliopistosta, jokainen pitää itseään erityistapauksena. Hän ei pidä mitenkään kummallisena, jos järjestöt ajavat asioita väliin yhdessä, väliin erikseen. Harva kunta äänestää muusta kuin liitoksesta
Venäjä kohti WTO-jäsenyyttä Heinäluoman mukaan sopimus tuo vakautta USA:n presidentti George W. Entinen venäläisvakooja myrkytettiin Litvinenko sanoi tutkineensa Politkovskajan murhaa HERAT (STT–AFP) Afganistanin tulvien uhriluku on noussut 62:een. Vastustamme yhdenkään veripisaran vuodattamista, Muallem sanoi Kairossa ennen tuloaan Bagdadiin. Ihmisoikeusjärjestö tuomitsi Saddamin oikeudenkäynnin LONTOO (STT–AFP–Reuters–AP) Britannian poliisi tutki sunnuntaina entisen venäläisvakoojan myrkytystä Lontoossa. Bush ja Putin keskustelivat myös Iranista ja Pohjois-Koreasta. Kyseessä on Ruotsin suurin ekstaasitakavarikko. Lyhyesti Maanantaina 20.11.2006 . ikteihin, arvioi brittiläinen tutkimuslaitos Oxford Research Group. Porvaripuolueiden liittouma saisi tyytyä vajaan 44 prosentin äänisaaliiseen. Puolustuksen asianajajat eivät saaneet myöskään tärkeitä asiakirjoja tarpeeksi ajoissa. Miehiä saattaa odottaa jopa kymmenen vuoden vankilatuomio. Lisäksi aseistautuneet miehet sieppasivat Irakin varaterveysministerin shiiamuslimi Ammar al-Saffarin kodistaan Bagdadissa. Gref kertoi Hanoissa uutistoimisto ItarTassin mukaan, että markkinat ulkomaisten vakuutusyhtiöiden tytäryhtiöille avataan yhdeksän vuoden siirtymäajan jälkeen. Olmert sanoi hallituksen luottavan armeijaansa täysin. Juna kaatui kyljelleen vuoristoisella alueella Okayaman prefektuurissa noin 550 kilometriä Tokiosta länteen. – Siinä oli nimiluettelo, joka sisälsi (turvallisuuspalvelu) FSB:n viranomaisia. Putin ja Bush tapasivat kahden kesken sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Hän on sanonut olleensa myös toimittaja Anna Politkovskajan ystävä. Komissio on tiettävästi tarkastellut kahta vaihtoehtoa, Yhdysvaltain joukkojen asteittaista vetämistä Irakista ja kontaktien lisäämistä Iranin ja Syyrian kanssa. Raporttia odotetaan vuoden loppuun mennessä. Lausunnollaan hän viittasi palestiinalaistaistelijoihin, jotka ampuvat raketteja Israeliin päivittäin. Luvut ovat muuttuneet rajusti lokakuusta. Litvinenko kertoi tutkineensa viime viikkoina Politkovskajan murhaa. Apec huolestunut Pohjois-Korean tilanteesta BAGDAD (STT–AFP–AP) Syyrian ulkoministeri Walid Muallem saapui sunnuntaina Irakiin tapaamaan maan johtoa. Suurin osa uhreista oli työnhakuun kokoontuneinta miehiä. Apecin päätöstilaisuudessa luettiin kannanotto, jossa Pohjois-Koreaa vaadittiin jatkamaan neuvotteluja ydinohjelmastaan. – Tuemme poliittista prosessia Irakissa ja Irakin hallitusta. Hän loikkasi Lontooseen kuusi vuotta sitten. Yli 20 loukkaantui junaonnettomuudessa Japanissa TUKHOLMA (STT–TT) Ruotsin oppositiopuolueiden kannatus on kasvanut. Miesten autoista löytyi yhteensä 50 kiloa ekstaasia. Yhdysvallat on tähän saakka estänyt Venäjän WTOjäsenyyden, koska Venäjä ei ole sen mielestä täyttänyt jäsenyyden ehtoja. – Venäjä on Suomen suurin kauppakumppani. Natojohtoisten Isaf-joukkojen oli tarkoitus viedä paikalle ruokaa ja peittoja. Yhteensä ekstaasitabletteja oli 15 000–20 000. Tuhoisin pommi räjähti Bagdadin eteläpuolella Hillassa ja vaati yli 20 ihmisen hengen. Presidentit George W. Poliisin mukaan kaikki junan matkustajat ja kuljettaja saivat vammoja, mutta vain kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti. Ruotsin opposition suosio kasvanut MALMÖ (STT–TT) Ruotsin poliisi on pidättänyt kaksi miestä epäiltynä huumeiden salakuljetuksesta. Oxford-tutkimuslaitoksen johtaja John Sloboda jatkaa, että Irakin tilannetta tuntevat ovat yhä selvemmin sitä mieltä, että liittouman läsnäolo pahentaa ongelmaa. Järjestön mukaan oikeudenkäynnissä ilmeni vakavia puutteita, ja Saddamin kuolemantuomio on hyvin kyseenalainen. Selvityksessä tullaan siihen johtopäätökseen, että Persianlahden öljyvaroilla on niin suuri merkitys, ettei Yhdysvallat voi harkita vetäytymistä Irakista. Putin puolestaan tähdensi, että sopimus luo pohjaa kaikelle maiden väliselle toiminnalle, mukaan lukien mutkikkaat kansainväliset kysymykset. Sen sijaan suunnitteilla on pienempiä muutoksia kuten vetäytyminen muutamaan suureen tukikohtaan. Kuva: Lehtikuva/AFP/Mohammed Sawaf OXFORD (STT) Yhdysvaltain poliittisilla muutoksilla on vain vähäisiä vaikutuksia Irakin ja Afganistanin kon. Lisäksi siinä korostettiin pakotteiden täytäntöönpanon tärkeyttä. Litvinenko riitaantui Putinin kanssa, kun tämä oli FSB:n komentaja 1990-luvun lopulla. Nykypolitiikan muuttaminen on selvityksen mukaan epätodennäköistä, myös Yhdysvaltain viime kongressivaalien tulosten pohjalta, sillä sitoutumista täyteen vetäytymiseen Irakista ei ole. Irakin sota voi kestää yli 30 vuotta JERUSALEM (STT–Reuters–AFP–DPA) Israel torjuu jyrkästi YK:n yleiskokouksen päätöslauselman, jonka mukaan Israelin tulisi vetää kaikki joukkonsa pois Gazasta. Maan pääministeri Ehud Olmert sanoi sunnuntaina, että YK:n tulisi pikemminkin tuomita palestiinalaisten tekemiset. Litvinenko on ollut sekä FSB:n että sen edeltäjän KGB: n leivissä. Human Rights Watch huomautti, ettei tuomioistuimella ollut tarpeeksi asiantuntemusta monimutkaisen oikeudenkäynnin toteuttamiseen. Heidän väitettiin olleen tekemisissä toimittajan murhan kanssa. Oxford Research Group on riippumaton tutkimuslaitos. Samanlaisia ajatuksia on ollut Yhdysvaltain kongressissa. Sifon tutkimusjohtaja Toivo Sjörén arvioi Svenska Dagbladetin haastattelussa, että hallituksen kannatus on laskenut viimeaikaisen työttömyysvakuutuskiistan vuoksi. Kokouksessa EU:ta edustaneen valtiovarainministeri Eero Heinäluoman mukaan uudistus on erityisen hyvä Suomen kannalta. Kuva: Lehtikuva/AFP/Jim Watson HANOI (STT–Reuters–AFP) Aasian ja Tyynenmeren maiden taloudellinen yhteistyöjärjestö Apec otti kantaa PohjoisKorean tilanteeseen kokouksensa päätteeksi Vietnamissa. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Yhdysvaltain ja Venäjän kauppaministeriöt ilmoittivat jo viime viikolla päässeensä periaatteelliseen sopuun Venäjän tulosta WTO:hon. Bush tapasi Hanoissa myös Kiinan presidentin Hu Jintaon, jonka kanssa Bush keskusteli Iranin ja Pohjois-Korean ydinohjelmista. Maanpaossa elävä Aleksandr Litvinenko tunnetaan presidentti Vladimir Putinin ja turvallisuuspalvelu FSB:n arvostelijana. KESKIPOHJANMAA 8 Ulkomaat HANOI/TBILISI (STT–AFP–Reuters–AP) Yhdysvallat ja Venäjä allekirjoittivat sunnuntaina sopimuksen, joka mahdollistaa Venäjän jäsenyyden Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. New York Times -lehden mukaan toinen komission johtajista, entinen ulkoministeri James Baker, on kysynyt Muallemilta, miten Syyria saataisiin Yhdysvaltain tueksi Irakissa. Isa. Sopimus allekirjoitettiin Aasian ja Tyynenmeren maiden Apecin huippukokouksessa Vietnamissa. Hän antoi minulle nelisivuisen asiakirjan, jonka hän halusi minun lukevan sillä istumalla, Litvinenko sanoi Sunday Times -lehdelle. Tulva-alue Luoteis-Afganistanissa on vuoristoista ja vaikeakulkuista. Rankat vesija lumisateet alkoivat vuoristoisissa Badghisissa ja Heratissa torstaina. Se laimeni kuitenkin suulliseksi lausumaksi, joka esitettiin suljettujen ovien takana. Georgialla omia vaatimuksia Yhdysvaltain liike-elämä pitää sopimusta tervetulleena, sillä se muun muassa poistaa esteet yhdysvaltalaisen naudanja sianlihan sekä siipikarjatuotteiden vienniltä. Sopimus hyväksi Suomen kaupalle Tieto Yhdysvaltain ja Venäjän sopimuksesta herätti tyytyväistä hyrinää myös Australian Melbournessa kokoontuneiden G20-maiden joukossa. Syyria on ilmoittanut kuitenkin olevansa valmis käymään vuoropuhelua Yhdysvaltain kanssa siitä, miten Irakia voitaisiin auttaa. Oxford-tutkimuslaitos esittikin kesäkuussa Yhdysvaltain uutta Irakin-politiikkaa hahmottelevalle kongressin ryhmälle, ettei liittouman pitäisi hävetä tunnustaa useimpien irakilaisten haluavan miehityksen loppumista. Oli ikään kuin ”lahja” al-Qaidalle ja muille ääriryhmille, että 150 000 amerikkalaissotilasta sijoitettiin arabimaailman sydämeen. Georgia ehätti jo sunnuntaina ilmoittaa, että se hyväksyy Venäjän WTO:hon vain, jos Venäjä lopettaa erilliskauppansa itsenäisinä valtioina toimimaan pyrkivien Abhasian ja Etelä-Ossetian kanssa. Tämä tietysti luo vakautta tähän kauppaan ja luottamusta myös siihen, että tiedetään, millä pelisäännöillä toimitaan, hän kertoi puhelimitse STT:lle. Lauselmassa vaadittiin myös Pohjois-Koreaa palaamaan neuvottelupöytään keskustelemaan ydinohjelmastaan. Molemmat venäläismiehet saapuivat lautalla Trelleborgiin omilla autoillaan torstaina. Miehen tilaa kuvailtiin vakavaksi mutta vakaaksi. Tulvat ovat runnelleet useita kyliä kummassakin maakunnassa. Hän ei tarkentanut, oliko saanut toimeksiannon joltakulta. – He, jotka ampuvat siviilejä siviilejä jatkuvasti, tulisi tuomita, Olmert sanoi Israelin median mukaan. Bush sanoi, että sopimus on hyvä sekä Yhdysvalloille että Venäjälle. Hän sanoi sairastuneensa sushibaarissa tavattuaan ”Marion”, joka oli luvannut antaa tapaukseen liittyviä tietoja. Venäjän WTO-jäsenyyden on saatava vielä jo jäseninä olevien Georgian, Moldovan ja Costa Rican hyväksyntä. Britannian pääministeri Tony Blair toivoi viime maanantaina, että Syyria ja Iran osallistuisivat Irakin rauhoittamiseen. Jos vaalit pidettäisiin nyt, oppositio voittaisi. Huono sää vaikeutti tulvien uhrien auttamista. Suhteet pysyivät viileinä aina 1990-luvun loppuun saakka. YK:n yleiskokous hyväksyi perjantaina päätöslauselman, jonka mukaan Israelin tulisi vetää kaikki joukot pois Gazasta ja lopettaa tämänkertainen hyökkäyksensä alueelle. Syyrian mukaan maiden raja on taas niin pitkä, ettei sitä pystytä valvomaan tarpeeksi tarkkaan. Venäjä avaa myös palvelusektorinsa ulkomaisille toimijoille. Irakissa tehtiin samaan aikaan useita iskuja, joissa kuoli yli 50 ihmistä. Afganistanilaiset pelastustyöntekijät ratsastivat tuhoalueelle lauantaina aaseilla. Saddam sai hirttotuomion aiemmin tässä kuussa Dujailin shiiakylän asukkaiden joukkosurmista. Aine vaikuttaa hermostoon keuhkoissa, sydämessä, maksassa ja munuaisessa. Jos Yhdysvallat taas jää Irakiin, niin amerikkalaissotilaat ovat iskujen kohteina ja Irakista tulee puolisotilaallisten ryhmien uusien sukupolvien koulutuspaikka kuten Afganistan oli 1980-luvulla taistelussaan neuvostomiehittäjiä vastaan. Rikkaiden teollisuusmaiden ja nousevien kehittyvien maiden yhteistyöfoorumi kiitti Venäjän mukaantulon vahvistavan WTO:ta ja koituvan kaikkien eduksi. Vielä eilen uskottiin, että Apec-johtajat antaisivat julkisuuteen kirjallisen kannanoton Pohjois-Koreasta. Venäjä on ollut ainoa huomattava valtio, joka ei ole WTO:n jäsen. Britannian tiedotusvälineiden mukaan poliisi vartioi häntä sairaalassa. Lehtitietojen mukaan Litvinenko oli saanut kemikaalia, jota käytetään muun muassa rotanmyrkyssä. Päätöslauselma hyväksyttiin ylivoimaisesti äänin 156–7. – Tilasin lounasta, mutta hän ei syönyt mitään. Vietnamissa sopimuksen allekirjoittivat Venäjän talousministeri German Gref ja Yhdysvaltain kauppaneuvotteluja johtava Susan Schwab. Israel torjuu YK:n vaatimukset BAGDAD (STT–Reuters) Saddam Husseinilla ei ollut mahdollisuutta saada oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä irakilaisessa tuomioistuimessa, arvioi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch. Ruotsiin yritettiin tuoda yli 50 kiloa ekstaasia. Irakin pääministeri Nuri al-Maliki on arvellut, että tuomio pannaan täytäntöön vielä tämän vuoden puolella. Muallem ei ol e käynyt Bagdadissa sitten Saddam Husseinin syrjäyttämisen vuonna 2003. Ministeri saapui keskelle verenvuodatusta Syyrialta odotetaan apua Irakin väkivaltaisuuksien suitsimisessa Haavoittuneet irakilaiset etsimässä hoitoa sairaalassa Hillan kaupungissa. Neuvottelut Venäjän WTOjäsenyydestä ovat kestäneet 13 vuotta. Kaksipäiväistä vierailua pidetään tärkeänä, koska Syyriaa on syytetty toimettomuudesta Irakin vakauttamisessa. Hän vaikutti hyvin hermostuneelta. Sifo-tutkimuslaitoksen mukaan sosiaalidemokraatit tukipuolueineen saisivat nyt reilut 51 prosenttia äänistä. Noin sadan ihmisen arveltiin sunnuntaina olevan yhä kateissa. – Tämä on ehdottomasti tärkeä mahdollisuus Venäjälle päästä integroitumaan maailmantalouteen, Gref iloitsi. Yhdysvaltain uutta Irak-politiikkaa on viime keväästä lähtien valmistellut komissio, jossa on viisi republikaania ja viisi demokraattia. Kuolemanrangaistuksen langettaminen epäoikeudenmukaisen oikeudenkäynnin jälkeen on anteeksiantamatonta, sanottiin maanantaina julkistetussa lähes satasivuisessa raportissa. Yhdysvaltain perusvirhe oli Rogersin mukaan se, että Saddam Husseinin hallinto lopetettiin voimankäytöllä. Irakissa Yhdysvaltain vaikeana pulmana on päättää, lähteäkö pois vai jäädä. Bush ja Vladimir Putin sanoivat sopimuksen laajentavan maiden välisiä kauppasuhteita ja pohjustavan kansainvälisten kysymysten ratkaisemista. Päätöstilaisuudessa luettiin kannanotto, jossa ilmaistiin ”syvää huolestuneisuutta” Pohjois-Korean ydinkokeesta. Afganistanin tulvien uhriluku nousi TOKIO (STT–AP) Japanissa 26 ihmistä loukkaantui matkustajajunan suistuttua raiteiltaan varhain sunnuntaiaamuna. Asianajajat eivät päässeet myöskään ristikuulustelemaan kaikkia todistajia, selvityksessä syytettiin. Bush (vas.), Venäjän presidentti Vladimir Putin (oik.) ja Kiinan presidentti Hu Jintao (kesk.) pukeutuneina vietnamilaisiin ao dai -silkkitunikoihin. Hän lisäsi, että Israel on pahoitellut iskua, joka tappoi 19 siviiliä Beit Hanunin kaupungissa hiljattain. – Tuomioistuin tuhlasi tärkeän mahdollisuuden tuoda uskottavasti oikeutta Irakin kansalle. n edustaja kertoi kuitenkin, ettei apua ollut saatu perille huonon sään vuoksi. Kiinan ulkoministeriön tiedottajan mukaan Hu oli tähdentänyt viisautta ja kärsivällisyyttä Pohjois-Korean suhteen. Selvityksen laatinut professori Paul Rogers sanoo, että jos Yhdysvallat vetäytyy Irakista, taistelijaryhmät voivat toimia rajoituksetta maailman tärkeimmällä öljyalueella. Tulli tutki autot ja löysi huumeet bensatankin yhteyteen rakennetuista piiloista. Kirkukissa Pohjois-Irakissa kolme ihmistä kuoli, kun pommi räjähti hautajaisissa. Hän syytti FSB:tä aikeista salamurhata suurliikemies Boris Berezovski, joka myös asuu nykyään Britanniassa. Maiden suhteet katkesivat 1980-luvulla, kun Saddamin hallinto syytti Syyriaa Iranin tukemisesta Iranin ja Irakin kahdeksanvuotisessa sodassa. Yhdysvallat arvostelee Syyriaa muun muassa aseiden ja taistelijoiden päästämisestä Irakiin. Laitoksen tätä vuotta koskevassa selvityksessä sanotaan, että sodat Irakissa ja Afganistanissa voivat kestää yli 30 vuotta
Mukana olivat muun muassa Kokkolan Jymy/Uniikki peräti kolmella eri kokoonpanolla, Ryhmä Ice, Kokkolan liikuntaseura Trioli kahdella kokoonpanolla , Kokkolan estraditaiteen koulu, Pedersöre medborgarinstitut sekä Pietarsaaren suomenkielinen työväenopisto. Runebergin salin näyttämölle kipusi toinen toistaan innostavampaa lasten ja nuorten tanssija liikuntaryhmää. Kaikki keinot ovat sallittuja. 440 s. ikan osti norjalainen perhe lähes miljoonalla eurolla (vajaalla 1,3 miljoonalla dollarilla). Turhia löpinöitä ei ole. 2003. Viitanen muistutti, että esimerkiksi vaasalaisesta Kuula-opistosta nähtiin nyt nykytanssia, sillä baletista vastuun kantava ohjaaja on juuri äitiyslomalla. Musiikin logiikalla Jukka Nykänen määrittelee, että kuvatessa käsikirjoitus puretaan atomeiksi, otoksiksi ja valitaan kuvakulmat ja -koot. Maanantaina 20.11.2006 Tiina Ruotsala PIETARSAARI (KP) Vaikka nimike on muuttunut, niin perusajatus on pysytellyt samana parinkymmenen vuoden ajan vanhan Vaasan läänin kattavassa tanssitapahtumassa. Romaania on myyty Ranskassa lähes miljoonaa kappaletta. Tunnustuspalkinto kotimaiselle lastenelokuvan tekijälle arvokkaasta työstä lastenelokuvan alalla jaettiin nyt kolmannen kerran. Ilon . Tunnustuksen pitkästä ja ansiokkaasta urastaan elokuvantekijänä sai ohjaaja Raimo O. Tanssijoina lavalle nousivat Pia Keskinen ja Marjo Laakkonen, koreogra. Nykäsen esitelmän jälkeen editorin arvostus elokuvan luovana osatekijänä varmasti kohosi huippuunsa, koska suuri osa . – Hän on niin kiltti ja iloinen, ja aina saa tsempattua meitä tekemään parhaamme, yrittämään yhä uudelleen. – Ellei sitten tuen hakija, reppana, laula hakemustaan Elokuvasäätiölle, Nykänen miettii. – Valmis elokuva on kuitenkin aivan erilainen kuin alkuperäinen kuvitelma, koska jokaisella tekijällä – käsikirjoittajalla, ohjaajalla, näyttelijöillä ja leikkaajalla – on omat käsityksensä, jotka vaikuttavat lopputulokseen, Nykänen sanoo. Tutkimukset vievät Nerteauxin Pariisin maahanmuuttajien kortteleihin. Hyvin kirjoitettu ja ilmeisesti myös hyvin suomennettu. Tapahtuman taustalta löytyy aktiivinen Pohjanmaan tanssitoimikunta. Kunniamaininnan sai Ami Lindholmin ohjaama animaatioelokuva Ilo irti. Se, että elokuvani on koskettanut niin monia lapsia ja nuoria, merkitsee minulle elokuvantekijänä valtavasti, ohjaaja kommentoi Ouluun lähettämässään viestissä. Vaihdetaan kohtausten paikkaa, poistetaan turhia. WSOY 2006. Sekä lapsiraati että aikuisten muodostama CIFEJtuomaristo palkitsivat elokuvan kilpasarjan voittajana. Kansainvälisen lastenja nuortenelokuvien järjestön CIFEJ:n juryn mukaan ohjaaja on onnistunut hyvin erityisellä tavalla yhdistämään Martin Luther Kingin kansalaisoikeusliikkeen nuoren pojan taisteluun ihmisoikeuksistaan tyrannimaisen rehtorin johtamassa koulussa. Miia Jonkan dokumentti voitti VAASA (STT) Kirjailija Antti Tuuri on lupautunut VaasaLittfestVasan taiteelliseksi johtajaksi vuonna 2007. – Elokuvassa oli jotain sellaista, joka pakotti katsomaan loppuun asti. Festivaalin taiteellisena johtajana oli kirjailija, professori Lars Hulden. Elokuvaleikkaaja etsii . Arkirealismi selättää tekstissä tyhjänpäiväiset korulauseet. Ilo nauroikin suojatilleen ja kertoi nuoren naisen viihtyvän myös harrastajateatterissa. Rikostutkinta on kuvattu todentuntuisesti ja myös henkilöhahmoissa riittää syvyyttä. Jo Grangén läpimurtoteos Purppuravirrat (suom. Hän havainnoi ja esittää lukijalle Pariisin sykkivää elämää journalistin näkökulmasta. Suomalaisesta mentaliteetista on jo lähes päästy eroon. Kukin pani parastaan, toki hieman yleisöä jännittäenkin. an lait. ktioita, dokumentteja, animaatioita ja kokeellisia elokuvia. – Unelma kertoo siitä, millaisen hinnan joutuu maksamaan siitä, että uskaltaa nousta puolustamaan oikeudenmukaisuutta ja taistella oikeuden puolesta, ettei tarvitsisi elää pelossa. Munchin teoksesta ennätyshinta Kirjat. Toisen Jussin Nykänen sai Olli ”Tekis mieli vetää nokkaan” Saarelan hienosta Rukajärven tiestä. ikasta maksettu hinta oli aiemmin vajaat 800 000 euroa (noin miljoona dollaria). Myös journalistina mainetta niittänyt Grangé (synt. Unelma hurmasi Oulussa Tanskalaiselokuvasta leivottiin tuplavoittaja Oulun lastenelokuvien festivaaleilla. Sopivan kammottava, mutta mukavan yllättävä. Toisaalta uusia tansseja tulee koko ajan mukaan. Toisen puoliajan alussa nähtiin ammattilaisten duetto kun Tanssiryhmä täpinä esitti otteen teoksesta Molempi parempi – syntyi pikkuinen tarina tanssijan arjesta. lmin ydintä Kaksinkertainen Jussi-voittaja Jukka Nykänen: JYVÄSKYLÄ (STT) Arktisen Upeeta -elokuvakilpailun pääpalkinnon voitti tänä vuonna Miia Jonkan dokumentti Keijupuisto. Yleisön suosikiksi nousi Pia Andellin dokumenttielokuva Hetket jotka jäivät. Jännityksen luoja tuo mieleen Patricia Cornwellin tai Mary Higgins Clarkin. Sen verran tuhtia kamaa on myös uusin trilleri Sutten valtakunta, joka on ehditty jo . Tällaisessa yhteiskunnassa ihmisten valinnan mahdollisuudet ovat rajautuneet olemattomiin. Vain pari on jäänyt väliin. Tanskalaiselokuva pakottaa katsomaan loppuun saakka Jyrki Aro (KP) Jean-Christophe Grangé: Sutten valtakunta. Sopii herkkusuille, jotka ahmivat trillereitä. Kortteleissa pätevät armottomat ma. Niemen menestys Poika ja Ilves. Pedersören työväenopiston alaisuudessa annettava tanssin perusopetus on otettu kunnassa hyvin vastaan. Tanssia koko sielusta ja sydämestä Linn Nygård kumppaneineen näytti, kuinka Pedersöressä käy streetdance. a näkyi hänen muissakin ryhmissään. Kulttuuri 9 KESKIPOHJANMAA . Sutten valtakunta on tiivis jännäri, joka edustaa oman lajityyppinsä ehdotonta aatelia. Näennäisen tyynen pinnan alla kuohuu ja kiehuu. Jukka Nykänen on leikannut Markku Pölösen elokuvat Onnen maasta Koirankynnen leikkaajaan. Grangé on ehdottomasti myös yhteiskuntakriittinen rikoskirjailija. a on Marjo Kuuselan ja musiikki Käki-orkesterin, jonka muodostavat Johanna Juhola ja Tuomas Norvio. Kolme pirullisen piinaavaa rikosromaania naputellut nuoremman polven kirjailija Jean-Christophe Grangé on maassaan tituleerattu ”Ranskan omaksi Stephen Kingiksi”. Linn Nygård oli yksi niistä tanssijoista, joiden karisma sädehti niin, että pimeä sali sai siitä valoa. Opetuksesta vastaava tanssinopettaja Raija Ilo kiitteli Pedersöreä erityisesti siitä, että kunta myös käyttää tanssijoita todella monissa tilaisuuksissa ja kunnassa nähdään vaivaa, että nuoret pääsisivät näyttämään taitojaan. Tapahtuma toi Pietarsaareen lähes kaksisataa tanssijaa tukijoukkoineen. Samaan aikaan komisario Paul Nerteaux metsästää sarjamurhaajaa, joka on kiduttanut kuoliaaksi jo kolme turkkilaisnaista. Tanssityylien aaltoliikettä Tanssija Pirjo Viitanen muisteli olleensa lähes kaikissa läänin tanssitapahtumissa mukana. Pietarsaaren suomenkielisen työväenopiston balettiryhmä esitti otteen baletista Tuhkimo. Ilo korosti sitä, että aivan kuten musiikissa, myös tanssissa on tärkeää, että lapsi ja nuori pääsevät mahdollisimman varhaisessa vaiheessa lavalle. Lapsiraati palkitsi voittajaelokuvan ohjaajan 3 000 eurolla sekä sanomalehti Kalevan Tähtipoikapatsaalla. Tavoitteenani on, että harrastajat saavat mahdollisimman hyvää ja laadukasta opetusta. Se nostaa esiin väliaikaisina usein pidettyjä ongelmia, kodittomuuden ja alkoholiongelman, joista on tullut pysyvä ilmiö suomalaisessa arkitodellisuudessa. Siihen oli yleisöllä mahdollisuus lauantain Piikki-seminaarissa, kun leikkaaja Jukka Nykänen esitteli työtään näyttämällä otteita ja poistettuja kohtauksia Heikki Kujanpään elokuvasta Pieni pyhiinvaellus, jonka käsikirjoituksen on tehnyt Riisutusta miehestä oikeusjutun nostanut käsikirjoittaja ja entinen pappi Veli-Pekka Hänninen. Tarjolla oli vuosien 2005–2006 aikana valmistuneita . Se on myös . On mukava päästä itse esiintymään ja mukava on myös nähdä toisten esityksiä, joista saa inspiraatiota ja intoa omaan harrastukseen. Ikäjakauma oli 11–15-ikävuoteen. Filmi-ihmisillä on usein ”ruuhkaa päässä”, ja samoin leikkaajalle syntyy mielikuvia jo ensimmäisessä käsikirjoituksen lukuvaiheessa. Puupiirrostekniikalla tehdyn To mennesker – De ensomme -gra. lmien editoinnista voittanut – veteraani Thelma Schoonmaker-Powell (s. Unelma on hänen kolmas pitkä elokuvansa. Leikkaajan työ on kerätä atomit takaisin yhteen. Oppaakseen täysin erilaiseen ympäristöön Nerteaux saa poliisikonkari JeanLouis Schifferin. Silti kokonaisuus pysyy koko ajan kasassa. – Eivät ne ole elokuvaleikkaajan työn huippuhetkiä, kun joutuu poistamaan ihan hyviä otoksia kokonaisuuden parantamiseksi, Nykänen vakuuttaa. 1999) osoitti ranskalaiskirjailijan taidot. – Niemen ohjaaman Poika ja ilves -elokuvan suurmenestys herätti suomalaisen lastenelokuvan vuosikymmenen kestäneestä ruususen unestaan. Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala 020 750 4426 Toimittaja: Leena Nygård 020 750 4427 Sähköposti: kulttuuri@kpk.. 1961) on äärimmäisen taitava juonenpunoja. Meidänkin tanssi on vasta toisella puoliajalla, joten voimme rauhassa katsoa koko ensimmäisen puoliajan esitykset. Niinpä esimerkiksi pedersöreläisten esityksessä nähtiin lähes vasta-alkajia ja jo toisaalta neljä vuotta aktiivisesti tanssineita. Hirviörehtori oli uskottava. Festivaalilla jaettiin myös Pohjoisen elokuvaja mediasäätiö POEMin myöntämä Pikku karhu -palkinto. Erja Dammertin Sotalapset toi Jussi-palkinnon. – Tanssin ilo on tärkeintä. Runeberg-sali soveltui tässä mielessä oivallisesti tapahtuman järjestämiseen, mutta valitettavasti koroke ei ole paras mahdollinen estradi tanssitaiteelle. Vaan yhtä lailla kiitteli Nygård ryhmän opettajaa ja vetäjää Raija Iloa. Sitten pähkäillään, mitä kuvatessa oikein haettiin ja mietitään, löytyykö se sieltä. Plussaa myös pääosan esittäjälle, kehui lapsiraati. Niemi on ohjannut muun muassa Joni Skiftesvikin novelliin perustuvan epookkielokuvan Puhalluskukkapoika ja Taivaankorjaaja sekä suuren yleisön seikkailuelokuvan Poika ja ilves. Vaasan kirjallisuusfestivaalia vietettiin 15.–18. Porukan esitys Go oli streetdancea ja sai rytminsä Justin Timberlaken musiikista. lmitähdille ja joillekin kulttiohjaajille. Leikkaaja on Jukka Nykäsenkin mukaan elokuvanteon ”ravintoketjun loppupäässä”. Ranskankielinen alkuteos L´empire des loups, ilm. Tanssi-iltapäivässä nähtiin yhteensä kahdeksantoista eri ryhmää yhdeltätoista paikkakunnalta. Nieminen. lmin vaikutuksesta katsojaan perustuu sen rytmiin, otosten valikointiin, järjestykseen sijoittamiseen – ja karsimiseen. Se oli elämänmakuinen, raju ja koskettava. Hän on leikannut myös dokumentteja, kuten poliisin arjesta kertovan Sen edestään löytää. Leikkaaja etsii kuvamassasta kaiken roinan takaa tarinan ydintä. Tanssijoiden määrä on hänen mukaansa pysytellyt suunnilleen samana, mutta nyt esimerkiksi klassisen baletin osuus on selvästi vähentynyt. Viitanen veti rautaisesti jo harjoituksia ja huuteli välillä arvovallallaan levottomasti liikehtivän ja jutustelevan takasalin hiljaiseksi, kun ryhmät vetivät omia osuuksiaan läpi ennen varsinaista esitystä. Ja kuten pedersöreläinen Linn Nygård totesi: – Tällainen tapahtuma on todella hauska. Grangé osaa mukavasti ravistella itseään nokkelana pitävää dekkaristia muuttuvilla juonenkäänteillä. – Ensimmäinen leikkausversio on usein varsinainen Frankensteinin hirviö. Elokuvan on ohjannut Niels Arden Oplev. Rikosjahti Pariisissa Hannu Björkbacka KOKKOLA Elokuvan katseleminen tekijän itsensä seurassa on aivan erikoislaatuinen nautinto. 11 nyt kuudennen kerran. Tuuri kirjallisuusfestivaalin johtoon OSLO (STT–REUTERS) Norjalaisen Edvard Munchin teos on myyty ennätyshintaan Oslossa käydyssä huutokaupassa. Tulevien töiden mahdollista musikaalisuutta ei voi vielä ennustaa. Piinaava jännitys on punainen lanka kaiken aikaa. Kilpailuun ilmoitettiin yli 90 ohjaustyötä, joista 30 valittiin nähtäväksi festivaalilla. Korkein Munchin gra. Se esittää miestä ja naista, jotka ovat rannalla. Leikkaajan dramaturgiaa on harkita tarinan mittasuhteita, miten paljon kukin käsikirjoituksen henkilö tai teema saa kokonaisuudessa aikaa olla esillä. Elokuva kertoo nuoren pojan taistelusta oikeudenmukaisuuden puolesta tyrannimaisen rehtorin johtamassa koulussa 60-luvulla. Sama teos nähtiin taannoin Kokkolan Talvitansseissa. Grangén teksti on tiivistä. Eräänä aamuna kaunis pariisitar Anna Heymes ei tunnista enää omaa miestään. Elokuva on ohjaajan henkilökohtaisin työ, sillä se perustuu hänen omiin kokemuksiinsa. Heymes pelkää tulevansa hulluksi ja hakeutuu tunnetun psykiatrin hoitoon. Tällä hetkellä Nykäsellä on suunnitteilla leikkaus Petri Kotwican ensi vuoden kolmiodraamaan Musta jää. Tosin murhilla mässäily on astetta lievempää kuin amerikkalaiskollegalla. – Käsikirjoitusasteella elokuva on vielä semmoinen vaaleanpunainen unelma. Pääosassa tietenkin karismaattinen Jean Reno. Tämän vuoden lapsiraati koostui kymmenestä 11–15vuotiaasta oululaisesta alaja yläasteen oppilaasta. Mutta Sutten valtakunnassa mikään ei ole itsestäänselvää, vaan asiat heittelevät täysvoltteja. Viiden Oscarin ehdokas – ja sen kahdesti Scorsesen . Tai yhtä hyvin Thomas Harrisin. Elokuva osoitti, että myös suomalainen lastenelokuva voi menestyä, palkinnon perusteluissa todetaan. Hänellä on vuosikymmenten kokemus maahanmuuttajien toisenlaisesta maailmasta. Tempon vaihteluineen elokuva etenee musiikin logiikalla. Nyt tanssittiin kahdettakymmenettä kertaa Pohjanmaa tanssii -nimen alla ja järjestävänä paikkakuntana toimi Pietarsaari. – Parhaimmillaan elokuvassa on jotain, joka lähenee hyvää musiikkia. Lukija tempautuu jännäriin heti ensi sivuilta lähtien. Viisivärinen teos on vuodelta 1899. Hienoin Nykäsen lastenelokuvasaavutuksista on Liisa Helmisen ohjaama Pelikaanimies. Kokonaisuus syntyy niistä resursseista, jotka sillä hetkellä ovat käytettävissä. Elokuva palkittiin helmikuussa Berliinin elokuvafestivaalilla parhaana lastenelokuvana Lasikarhulla. Naisohjaajille tarkoitettu valtakunnallinen kilpailu järjestettiin nyt kahdeksan kerran. lmattu. 1940) lienee aktiivisista leikkauksen ammattilaisista arvostetuimpia. Tapahtuman juonsi Mika Pietilä ja esitysten arvioitsijana toimi alan rautainen ammattilainen, kokkolalaissyntyinen Mia Malviniemi. Tässäkin esityksessä ojenteli nilkkojaan vasta syksyllä harrastuksensa alkaneet ja jo pidemmälle ehtineet. Elokuvaleikkaajille ei juuri fanclubeja perustella, toisin kuin . Suomentaneet Ville Keynäs ja Anu Partanen. Perustuu tositapahtumiin Palkitun elokuvan ohjaaja Oplev ei päässyt itse ottamaan palkintojaan vastaan, sillä hänellä on kiireitä seuraavan elokuvan kanssa. Teos sai RTL-Lire-palkinnon ja Inter-palkinnon 1998. Ei ollenkaan huono vertaus. Muistikatkokset ja kammottavat harhanäyt alkavat pirstoa mielenterveyttä. Kuvat: Juha Sallinen Sari Saranpää herkässä Tuhkimossa. Voittaja Keijupuisto on tuomariston mukaan rehellinen ja raadollinen kuvaus suomalaisen yhteiskunnan kahtiajakautumisesta parempiosaisiin ja osattomiin. Pietarsaarelainen tehokaksikko Riitta Kaarla ja Raija Ilo olivat luoneet Pirjo Viitasen tukemana upeat puitteet tapahtumalle. Hän on leikannut myös Niemen ensi-iltaan tulevan Suden arvoituksen. lmatakin. Tirolin esityksiä on aina ilo katsoa! Marjo Kemi OULU (STT) Tanskalainen elokuva Unelma ylsi tuplavoittoon Oulun kansainvälisillä lastenelokuvien 25-vuotisjuhlafestivaaleilla lauantaina. – Unelma on voimakkaasti tunteisiin vaikuttava ja erinomainen elokuva, joka asettuu lapsen puolelle, raati totesi ja kehui myös pääosan esittäjän herkkää näyttelijäntyötä vaikeassa roolissa. Nuoret tanssijat lähinnä sädehtivät esiintymisen iloa eivätkä enää katselleet tuskaisena kanssasisartensa askelkuvioita. CIFEJ-tuomaristoon kuuluivat Frankfurtin Lucas-lastenelokuvafestivaalin saksalainen johtaja Günther Kinstler, ruotsalainen elokuvaohjaaja Anders Grönros ja oululainen Musiikkivideofestivaalin johtaja Taina Ronkainen. Monipuolisen Nykäsen ansiolistalla ovat myös lasten elokuvat Unna ja Nuuk sekä Raimo O. Edistyvä rikostutkinta ja Heymesin muistipalasten loksahtaminen kohdalleen avaavat uusia lukkoja: Kaiken taustalla häärii kansainvälinen rikollisliiga, jonka pääartikkelina ovat kovat huumeet. loso
Miten on selitettävä se, että kärsivän, huonokuntoisen eläimen nukuttaminen ikiuneen on useille aivan ylipääsemätön asia. Linjaus on vanha, mutta nyt se sai jauhot Nato-jäsenyyttä ajavien suuhun. Israelin hallitus ärsyyntyi lisää, kun aseistautuneet palestiinalaiset hyökkäsivät armeijan tukikohtaan ja kidnappasivat tulitaistelun yhteydessä israelilaissotilaan. Olisi syytä muistaa mikä on eläintarhan tehtävä ja muistaa, että tiikerikin on eläin, ei ihminen. Uuden rauhanhankkeen airuena pidettiin Israelin vetäytymistä Gazasta. Bushille, jolla on tarvetta osoittaa diplomaatin kykyjään Irakin kriisin vuoksi. Hän miehitti joukkoineen Mekan ja alkoi sieltä käsin islamilaisen maailmanvalloituksen. Kuva: Lehtikuva/Laura Nissinen Ä äri-islamilaisen Hamasin voitto palestiinalaisten parlamenttivaaleissa viime tammikuussa ennakoi Lähi-itään entistä vaikeampaa kriisiä. Optio myöhemmästä jäsenyydestä jää avoimeksi. Hamasin johtajat niin Syyriassa kuin palestiinalaisalueilla eivät aio luopua aseista. Nykyisin on paljon turvallisempaa (ja muodikkaampaa?) sanoa, että ei ole lapsirakas kuin sanoa, että ei ole erityisen eläinrakas. Kirjoittaja on nivalalainen kirjailija ja toimittaja. Lieberman tahtoo, että Israel tekee selvän erotuksen juutalaisja arabiasutusten välille ja hoitaa väestöongelman muun muassa maa-alueita vaihtamalla. Eläintarhan intendentti Leif Blomqvistin mukaan hän on saanut uhkauksia ja solvauksia tiikerin lopettamisen jälkeen. Simo Kattilakoski Harvinaisen järkevää puhetta Jacob Söderman kannattaa avoimuutta sekä hallinnossa että yhteiskunnallisessa keskustelussa. Bushille, jolla on tarvetta osoittaa diplomaatin kykyjään Irakin kriisin vuoksi. Kilpailevat ryhmät ovat ottaneet asein yhteen Gazassa useiden kuukausien ajan ja välillä taas yrittäneet neuvotteluratkaisua. Södermanin mielestä tämän vaatimuksen kanssa on ristiriidassa se, että koko ikäluokka pidetään vuoden poissa työelämästä. Söderman pelkää, että Nato-jäsenyys tulisi Suomelle hyvin kalliiksi, koska Naton tarkastajat löisivät suomalaisille pitkät ostoslistat hankittavista uusista aseista. Libanonissa sissi-iskuja operoi iranilaismielinen Hizbollah, jonka tavoitteena on Hamasin tavoin Israelin tuhoaminen. Abbasin rooli neuvottelijana ei ole helppo. Taiteilija Miina Äkkijyrkkää ei kukaan voi pitää eläinten vihaajana, mutta realisti hän on sanoessaan, että lihaa ei voi syödä jos eläintä ei ensin teurasta. Eläinrakkauden puutteen tunnustavaa pidetään eläinten vihaajana, vaikka kyse ei ole vastakkainasettelusta. Lehti tietää, että päättäjät vahingoittavat Suomen etua. Näin kävi vastikään Korkeasaaren amurintiikerin lopettamisen yhteydessä. Maltti ei voittanutkaan vaaleissa Israelin hallitus alkoi jo viime vuonna etsiä paluuta neljän vuoden takaiseen tiekartta suunnitelmaan, jonka laati ”neljän kopla”, Yhdysvallat, Euroopan unioni, Venäjä ja YK. Toisaalta avoimuuden puolustajana Söderman antaa vahvan tukensa maataloustukien julkistamiselle, koska se paljastaa tukijärjestelmän ongelmakohdat ja kipupisteet. Ryhmä vetoaa perimmiltään islamin oppeihin ja tulkitsee, että Palestiinan (myös koko nykyisen Israelin) luovuttaminen vääräuskoisille on ehdottomasti kielletty. Suomen kansa, sen suuri enemmistö, ei ole jäsenyydelle syttynyt. Varsin moni voikin yhtyä Södermanin näkemykseen siitä, että nopeasti kehittynyt moderni aseteknologia edellyttää armeijassa ammattilaisille kasvavaa roolia. Keskustelun kulku ei ole vastannut odotuksia. Jotain on pahoin hämärtynyt, kun maailma on tälle mallille muljahtanut. Södermanin mukaan aseet ovat kehittyneet niin voimakkaasti, ettei kaikkia aseita yksinkertaisesti voi antaa varusmiesten käsiin. Miksi. Söderman ennakoikin jonkinlaisen puoliammattilaisarmeijan perustamista Suomeen, ja pitää kehitystä myönteisenä. Varsin yleinen mielipide lienee myös se, että maataloustukijärjestelmästä käynnistettäisiin avoin keskustelu, jonka avulla voitaisiin selvittää koko tukisysteemi. Lehden mukaan oikeaan on osunut vain puolustusministeri Seppo Kääriäinen kuvatessaan Suomen vaihtoehdot: puolustus kuihtuu, siihen satsataan tai liitytään Natoon. Blomqvist toteaa, että tiikeri oli huonokuntoinen ja selkävaivainen eikä olisi kestänyt siirtoa uuteen ympäristöön, mikä käsittääkseni olisi jostain syystä ollut pakko tehdä. Näin on asia eikä se huutamalla muuksi muutu. Södermanilla on harvinainen taito nostaa kansantajuisesti esille tavallisen kansalaisen mielestä vaikeita ja etäisiäkin asioita. Euroopan ensimmäisenä oikeusasiamiehenä toiminut Söderman toivoisi Suomen hakeutuvan EU:ssä tiiviiseen yhteistyöhön Pohjoismaiden lisäksi Viron, Unkarin ja Saksan kanssa. Eivät ne jää sinne navettaan odottelemaan vanhuuspäiviään. Palestiinalaisalueilla kiikastaa tällä hetkellä ennen muuta se, että Hamas ei tunnusta juutalaisvaltion olemassaoloa. Ei sitä kukaan muu ole lopettanut kuin te itse. Uskottavan puolustuksen ylläpitämisessä ei myöskään tarvita enää isoja miesjoukkoja. Suurempia ongelmia näkemystensä esille saamiseen tuskin on ollut muillakaan Nato-jäsenyyden ajajilla. Ne, jotka eniten ovat keskustelua kaivanneet ja aktiivisimmin sitä käyneet, ovat nyreissään, kun keskustelu on vihdoin ryöpsähtänyt liikkeelle. Pettymystään ovat purkaneet ainakin ministeri Max Jakobson, varapääjohtaja Sauli Niinistö ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari. Kansainvälisen painostuksen vuoksi nyt haetaan seuraavaa kompromissia; pääministeriksi kaavaillaan 60vuotiasta Muhammed Shbairia, joka on muun muassa opiskellut Yhdysvalloissa ja johtanut Gazan yliopistoa. Kuva: Lehtikuva/AFP/Paul J. Heinäkuussa kriisi sai laajemmat puitteet, kun eteläisessä Libanonissa syttyi sota. Nuoria patistetaan valmistumaan nopeasti ja siirtymään työelämään. Södermanin mukaan isojen kaupunkikuntien rakentaminen johtaa vääjäämättömästi maaseudun heikentymiseen. Yleiskokous hyväksyi äänin 156-7 viime viikolla päätöslauselman, jonka mukaan Israelin tulee vetää heti kaikki joukot pois Gazasta. Moni pitää vääränä, että kovasti kärsiviä ihmisiä pidetään ”väkisin elossa” eikä anneta heidän mennä, vaikka he tahtoisivatkin. Maanantaina 20.11.2006 . Yllätystä näyttää lisänneen, että poliittinen johto on myös eritellyt ja perustellut kantansa, selkeimmin presidentti Halonen äskeisessä Ahtisaari-luennossaan. Nato-aktivistien yllätykseksi maan poliittinen johto, presidentistä pää-, ulkoja rahaministeriin, on pitäytynyt yhteisesti hyväksymäänsä linjaan: Suomen ei pidä nyt hakeutua puolustusliiton jäseneksi. Muu on mennyt pieleen: poliittinen johto joutui paniikkiin, keskustelu lakkautettiin, päätökset on jäädytetty ja selvitysten tekokin lopetetaan. Natossa päätöksenteon sanelee Yhdysvallat, vaikka Södermanin mukaan eurooppalaisten pitäisi itse ottaa vastuu Euroopan puolustamisesta. Ojasta allikkoon Hamasia äänestäneet, mutta ääriliikettä astetta maltillisemmat palestiinalaiset, niin Gazassa kuin Länsirannalla perustelivat puoluevalintaansa muutoksella. Elämän pituus on tullut laadun tilalle. Hän hyväksyisi Palestiinan valtion Israelin rinnalle. Vajaa vuosi on kulunut ja pessimistiset skenaariot ovat toteutuneet. Tätä kannattaisi etenkin Liisa Jaakonsaaren ja kumppanien pysähtyä pohtimaan. Sharon sairastui vakavasti juuri vaalien alla. Hän on koettanut elvyttää hallitusta ja otti lokakuun lopussa koalitioon äärioikeistolaisen Israel Beiteinu (Israel kotimme) -puoleen, jonka puheenjohtaja Avigdor Liebermanista tuli varapääministeri. Kun itsemurhaiskuista ei ollut pelkoa, israelilaiset työllistivät runsaimmillaan yli 100.000 palestiinalaista miestä. Alakuloon ovat yhtyneet monet pääkirjoittajat, viimeksi Suomen Kuvalehden (17.11.). Lehdet, radiot, televisiot ja netit ovat näkemyksiä levittäneet. Söderman on myös aina puhunut ja puolustanut hallinnon ja vallankäytön avoimuutta sekä korostanut tiedonvälityksen roolia vallan vahtikoirana. Ei varsinkaan niiltä, jotka ovat puutetta eniten valittaneet. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan päätoimittaja. Hamas on kuitenkin luvannut parhaimmillaan kymmenen vuoden tulitaukosopimuksen Israelin kanssa, mutta ei pitävää rauhaa. Hamasin syytökset kohdistuvat myös länsimaihin, jotka ovat kieltäytyneet maksamasta taloustukea hallitukselle. Pääkirjoitus Maanantain vieras M uun muassa eduskunnan oikeusasiamiehenä (1989–1995) sekä Euroopan ensimmäisenä oikeusasiamiehenä (1995–2003) toiminut varatuomari Jacob Söderman (sd.) on virkistävä poikkeus suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Näitä lupauksia Hamas ei ole lunastanut ja on syyttänyt Fatahia ja presidentti Mahmoud Abbasia hallituksen työn jarruttamisesta. Israelissa virkaa tekevää pääministeri Ehud Olmertia kohtasi heti paha kriisi, kun hän ”peri” kansansuosikki Ariel Sharonin aloittaman keskustalaisen Kadima -puolueen. Söderman antaa tukensa myös yleisestä asevelvollisuudesta luopumiselle. Heitä Söderman nimittää osuvasti demokratiaa puolustaviksi sotilaiksi. Näin voi tehdä vaikka ei ylen määrin eläimiä rakastaisikaan. KESKIPOHJANMAA 10 Tiikerikin on eläin Kolumni Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Vuoronvetäjät: Anne Saarikettu ja Kaisa Hahto Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola 020 750 4401 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti 020 750 4403 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.. Jordanialla ja Israelilla on keskinäinen rauhansopimus, vaikka yhteydet eivät olekaan kovin läheiset. Hän vastustaa pienten kuntien niputtamista yhdeksi suurkunnaksi muun muassa lähidemokratian katoamisen vuoksi, koska uudistus veisi mennessään ison joukon kunnallisissa luottamustehtävissä toimivia ihmisiä. Tyytyväiseltä ei ole vaikuttanut myöskään puhemies Paavo Lipponen, joka olisi halunnut siirtää koko Nato-keskustelun yli vaalien. Yhden kumppanin pitäisi nimenomaan olla joku EU:n suurvalloista. He toivoivat Hamasin korjaavan turvallisuusongelmat, parantavan työllisyyttä ja purkavan entisen ykköspuolueen, Fatahin korruptoituneen valtarakennelman. Lähi-itään etsitään uusia rauhanratkaisuja Hamasin valtaantulo ennakoi kriisin Kirjoittajan mukaan demokraattien voitto kasaa paineita presidentti George W. Libanonin sota päättyi elokuussa YK:n välittämään tulitaukoon. Ryhmä on vastuussa viimeisen kymmenen vuoden aikana suurimmasta osasta itsemurhaja raketti-iskuja Israelia vastaan. Tämän kaiken opimme jo lapsina tai ainakin meidän pitäisi oppia. Siksi raskaasti väite unihiekan sokaisevasta vaikutuksesta äänestäjiä aliarvioi. Vastaanotto on kuitenkin ollut toinen kuin Nato-aktivistit ovat odottaneet. Kuvassa puolustusministeri Donald Rumsfeld (vas.), presidentti George W. Hänen mukaansa kannattaisi käydä joskus navetassa katsomassa, kuinka lypsyn lopettaneet lehmät toimitetaan teuraiksi. Demokraattien voitto kasaa paineita presidentti George W. LASSI JAAKKOLA. Paluuta eduskuntaan maaliskuun vaaleissa valmisteleva aiempi kansanedustaja ja ministeri on myös huolestunut kuntaja palvelurakenneuudistuksen vauhdittamista kuntaliitossuunnitelmista. Lehden omista kyvyistä Olli Kivinen ja Janne Virkkunen ovat kompanneet, minkä ovat kyenneet. Libanonin sota luhisti pääministeri Olmertin suosion pohjalukemiin. Nato-jäsenyyden puolesta liputtavan Helsingin Sanomien palstat varmasti ovat avoimina keskustelun käymiseen. Liebermanin vastuulla on Israelin puolustusstrategia, erityisesti varautuminen Iranin ydinaseuhkaan. Jäsenyyttä paremmin maan etuja palvelee tiivis Nato-yhteistyö. Euroopan unionissa avoimuuden puolustajille (= suomalaisille) riittääkin työmaata, sillä EU:ta ei todellakaan voi pitää minään erityisen avoimena toimijana. On outoa, että nykyihminen on etääntynyt luonnosta samaan tahtiin kuin on alkanut palvoa eläimiä ihmisen veroisina olentoina. Myöhemmin kesällä vastaavanlainen rynnäkkö johti sotaan eteläisessä Libanonissa. Heikki Kangas Kirjoittaja on Lähi-idän erikoistoimittaja, joka asuu Israelissa. Ovat ainakin olleet. Sen sijaan, että nämä olisivat tarttuneet Halosen haasteeseen ja esittäneet omat perustelunsa jäsenyyden puolesta, he ovat aloittaneet vaikerruksen keskustelun lopettamisesta. Suomen Nato-jäsenyyteen Söderman suhtautuu varauksellisesti, vaikka Natojäsenyys olisikin ehkä se nopein tie yleisen asevelvollisuuden lopettamisessa. Innosta ei ole puutetta ollut. Se olisi Södermanin mukaan järkevää esimerkiksi työmarkkinoiden näkökulmasta. Arvion tukena on kansanedustaja Liisa Jaakonsaaren näkemys äänestäjien hämäämisestä ja unihiekan heittämisestä näiden silmille. YK-tuomio Israelille Viime aikojen yhteenotot Gazassa ovat johtaneet puolestaan kymmenien kuolemaan ja satojen loukkaantumisiin. Armahduksen antaneet viranomaiset leimataan psykopaateiksi, varsinkin jos kyseessä on harvinainen eläin. Hamasin kannatus kasvoi vuonna 2000 alkaneen toisen kansannousun, intifadan aikana voimakkaasti, kun köyhä väestö alkoi saada enemmän sosiaalisia avustuksia. Mahdollisuuksia Nato-keskustelun käymiseen ei puutu. Nämä klausuulit on tallennettu 1980-luvun lopulla perustetun liikkeen perustamiskirjoihin. Terrorijärjestöksi luokitellun Hamasin ohittava järjestelmä toimii heikosti. Amerikkalaissotilaitten pian neljä vuotta jatkunut Irakin miehitys vaikutti konservatiivipuolueen vaalitappioon. Ei ole vaikea päätellä, mistä kenkä puristaa. VARPU VILKUNA Väärin keskusteltu N ato-keskustelussa on tapahtunut kummallinen käänne. Bush ja ulkoministeri Condoleezza Rice. Vastalahjaksi perheet lähettivät yhä useampia lapsia järjestön koraanikouluihin ja sitä kautta myös itsemurhaiskujen kandidaateiksi. Hän on ottanut erittäin lujasti kantaa muihinkin ongelmiin. Profeetta Muhammed solmi aikoinaan rauhan Mekkaa johtaneen kilpailevan heimon kanssa, mutta rikkoi vahvistuttuaan sopimuksen. Max Jakobson on kirjoittanut jäsenyyden puolesta lehden paraatipaikalla jokseenkin säännöllisesti ties kuinka monta vuotta. Intendentti Blomqvist toteaakin, että ihmiset ovat etääntyneet luonnosta. Hän olisi valmis sovitteluratkaisuihin ja mukautuisi kahden valtion malliin. Lauantaina Laihialla seurakunnan järjestämässä miesten aamupalatilaisuudessa Söderman otti räväkästi kantaa muun muassa Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen sekä puolustusvoimien joka tapauksessa muuttuvaan rooliin. Mikäli välitysyritys johtaisi pitävämpään tulitaukoon Israelin ja palestiinalaisten välillä, se olisi iso ansio Bushin hallituksen Irakissa tahriutuneelle maineelle. Neuvotteluilmapiirin uskottiin parantuneen, kun palestiinalaisryhmät sopivat keskenään vuoden tulitauosta Israelia vastaan. Samalla ne lopettivat hetkeksi keskinäiset kahinat. Sellainenkin, joka tunnustaa olevansa vähemmän eläinrakas, kunnioittaa elämää ja eläimiä, ei aiheuta kärsimystä tahallaan ja huolehtii ihmismäisesti velvollisuuksistaan. Yhdysvaltojen marraskuisten parlamenttivaalien tulos vaikuttaa Lähi-itään. Lapsirakkauden tunnustavaa pidetään kenties itsekkäänä tai urahakuisena ihmisenä, mutta ei kuitenkaan lapsivihaajana. Israelin armeija vetäytyi syyskuussa 2005 Gazan kaistalta, mutta palasi ja jumittui kesäkuussa uudelleen alueelle, josta on häiritty Israelin eteläisiä siviiliasutuksia raketti-iskuin. Södermanin näkemykseen voi yleisesti yhtyä, kun hän esimerkiksi pitää nyt Euroopassa olevaa Saksaa parhaimpana kuin mitään muuta Saksaa maan koko historian aikana. Muutama päivä sitten hän huomautti, että Israel ei voi hyväksyä mitään palestiinalaisryhmää neuvotteluosapuoleksi vaan keskustelut tulee käydä todellisen palestiinalaisvaltion eli Jordanian kuningaskunnan kanssa. YK yrittänee nyt käyttää arvovaltaansa tällä toisella rintamalla. Hän ei ole Hamasin jäsen, mutta aatteellisesti lähellä ääripuoluetta. Monet köyhyysloukkuun ajautuneista ovat niitä, jotka kävivät 1990luvulla Israelin puolella päivätöissä. Olmert on tässä peruskriisin ratkaisussa eri linjoilla varapääministerinsä kanssa. Richards E läimiä ja elämää pitää kunnioittaa ja eläimistä pitää huolehtia, kärsiviä eläimiä pitää armahtaa eikä tahallaan saa aiheuttaa tuhoa ja kärsimystä. Kymmenen vuoden aikaraja nousee islamilaisesta ajattelusta. Kadima voitti vaalit, vaikka Hamasin nousu oli jo aiemmin romuttanut toiveet suotuisasta rauhanprosessista. Sen sijaan humanitääristä apua on koetettu kierrättää kaikkein köyhimmille kansainvälisten avustusjärjestöjen kautta
Yhteiselämä synnyttää ja vahvistaa itsetuntoa Vastaanotolla OUTI LINNAMA Riitta-Maija Sykkö (KP) Monet ovat edelleenkin vannoutuneita voin ystäviä, eivätkä voi kuvitellakaan leipovansa pullaa, paistavansa kalaa, syövänsä ruisleipänsä ilman voita tai aloittavansa päivän aamupuurolla, josta puuttuu voisilmä. – Transrasvahappoja saadaan meillä ruuasta muihin Pohjoismaihin verrattuna kaikkein vähiten. Ensimmäisenä hän neuvoo iskemään kiinni näkyviin rasvoihin ja ottamaan kauppareissulla tavaksi tutkia pakkausmerkintöjä. Olomuoto ei kerro kaikkea Rasvan olomuoto tai alkuperä ei vielä kerro, onko rasva pehmeää vai kovaa. 50–80luvun kasvatit osaavat jo kertoa, mitä he olisivat tarvinneet ja mitä vaille ovat lapsuudessaan jääneet. – Terveellisintä olisi suosia pehmeitä tyydyttymättömiä rasvoja ja vähentää ylipäätään rasvojen käyttöä, Seija Varila toteaa. ”Pullomargariini” käy ruuanlaittoon ja pannulla paistamiseen. Transrasvojen huono maine liittyy niiden ominaisuuteen kohottaa veren LDL-kolesterolipitoisuutta ja alentaa HDL-kolesterolin pitoisuutta. Seija Varila myöntää, että etenkin maaseudulla voi on edelleen kunniassa. Salaatteihin kannattaa lisätä kasviöljypohjaista salaatinkastiketta. Pehmeässä rasvassa on välttämättömiä omega-3ja omega-6-rasvahappoja. *** Tyydyttymätöntä eli pehmeää rasvaa sisältävät kasvimargariinit, kasviöljyt, kasviöljypohjaiset salaatinkastikkeet sekä kalan ja siipikarjan rasva. *** Leivälle voi levittää 30-prosenttista rasiamargariinia. Rasvaremonttiin kannattaa lähteä vähitellen, kaikkea ei tarvitse remontoida yhdellä rysäyksellä. Se on hyvä uutinen etenkin niille, jotka eivät ole innostuneet oliiviöljyn mausta. Oman turvallisuuden ylläpito nojaa vahvaan – ja joskus epärealistiseenkin lojaaliuteen vanhempaa / kasvattajaa kohtaan. Transrasvan terveysvaikutukset ovat samantapaiset kuin tyydyttyneiden rasvahappojen. Silloin vanhoja psyykkisiä haavoja voisi edelleen umpeutua ja uusien haavojen syntyä voisi ehkäistä. Monia on viime aikoina alkanut mietityttää, saavatko nykylapset enää olla lapsia, riittävän pitkään. – Ravinnon runsas kova rasva lisää veren haitallista LDL-kolesterolia, joka on valtimotautien merkittävä riskitekijä. Olen itse tehnyt esimerkiksi omenapiirakoita ja -kakkuja tällaisella ohjeella ja hyvää on tullut, vakuuttaa Seija Varila. Kun kovaa rasvaa korvataan pehmeällä, haitallisen kolesterolin määrä veressä pienenee. Runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja sisältävä ruokavalio nostaa muun muassa sydänja verisuonitautien riskiä. Lapsi ei voi käsittää, että vanhempi voisi laiminlyödä hänen tarpeitaan. Palotie rohkaisee tutkijoita ulos kammioistaan. Psyykkisen kasvun mahdollisuus löytyy edelleen erilaisten tunnemuistojen sekä pettymysten ilmaisun kautta. Aikuisiässä uskaltaa kuitenkin jo tunnistaa, mitä vaille omassa kasvuympäristössään jäi. Pehmeässä rasvassa on kuitenkin välttämättömiä rasvahappoja, jotka ovat elimistölle yhtä tärkeitä kuin vitamiinit, toteaa Seija Varila. Rasvaremontti alkaa päivittäisestä ruuanlaitosta ja kauppamatkoilta. Sen sijaan hyödyllinen HDLkolesteroli säilyy veressä muuttumattomana. Näistä asioista on toistaiseksi enemmän mielipiteitä kuin tutkimustuloksia. liasta. Öljypullon kylkeen merkittyä rasvahappokoostumusta kannattaakin tutkia ja valita tuote, jossa omega-6 ja omega3rasvahappojen suhde on tasapainoinen, Seija Varila neuvoo. Työn ulkopuolista aikaa on heille laskennallisesti ainakin paljon enemmän. Joskus taas elämä saattaa muuttua siinä määrin uhkaavaksi, että omat psyykkisen kivun suojaksi rakennetut näennäiset voimavarat menettävät lopulta uskottavuutensa. Niinpä 40 prosenttia tai vähemmän rasvaa sisältäviä levitteitä saa kutsua kevytlevitteiksi, koska ne sisältävät puolta vähemmän energiaa kuin tavalliset margariinit ja voi. Ruuanvalmistukseen ja leivontaan kannattaa käyttää kuumennusta hyvin kestävää kasviöljyä tai juoksevaa kasviöljyvalmistetta eli ”pullomargariinia”. Ne pitää saada ruuasta aivan kuten vitamiinit. Kerman voi leivonnassa ja ruuanlaitossa korvata kasvisrasvasekoitteella tai kasvisrasvafraichella. Jonkun ajan kuluttua rasvaisempi vaihtoehto ei enää edes maistu hyvältä. Laihduttaja ei hyödy kasviöljyistä painonhallinnassaan, mutta niistä voi olla kohtuullisesti käytettyinä muuta hyötyä laihduttajallekin. Useimmiten pehmeä rasva on juoksevaa tai pehmeää, kuten rypsiöljy. Esimerkiksi kookosrasvasta suuri osa on kovaa. Edelleen lapsi luottaa sokeasti vanhempansa kykyyn huolehtia hänen kaikista tarpeistaan. Läsnäolemisellakin näyttää tänä päivänä olevan itselle odotuksia herättävä merkitys. *** Pakkausmerkintöjä kannattaa opetella lukemaan. Öljy on 100-prosenttista rasvaa ja sisältää jopa hieman enemmän energiaa kuin voi tai margariini. Vanhempien rakkauden säilyttäminen on lapselle tärkeämpää kuin omat todelliset tarpeet. Ne vaikuttavat myös mielialaan positiivisesti. Ne säätelevät myös vastustuskykyä ja verenpainetta. Erityisesti oliiviöljy on saanut terveellisyydessään ylivertaisen maineen. Suomalainen margariiniteollisuus muutti kasviöljyjen kovetusmenetelmänsä jo 1990-luvulla sellaiseksi, ettei transrasvahappoja valmistuksessa muodostu. Voi on puhdasta eläinrasvaa ja sisältää lähes yksinomaan tyydyttyneitä rasvoja. Mielestäni on ihan hyvä, että tutkijatkin näkyvät julkisuudessa, eivät vain jääkiekkoilijat ja rallikuskit. – Valitsemalla pehmeää rasvaa voi tehostaa myös kehon sokeriaineenvaihduntaa, mikä vähentää aikuistyypin diabeteksen riskiä. Kova rasva lisää veren kolesterolipitoisuutta. Maaja kotitalousnaisten elintarvikekampanjan aiheena on tänä vuonna rasvat. Tuoteseloste kertoo, millaisia rasvoja tuotteessa on. Kun näin kuitenkin tapahtuu, lapsi tulkitsee, että hän on se osapuoli, joka on kiittämätön, tuhma, syyllinen. Pääosa kovasta rasvasta saadaan eläinperäisistä tuotteista kuten juustosta ja muista maitotuotteista sekä erilaisista liharuuista, mutta sitä on myös kasvirasvoissa. Tyydyttynyt rasva on kovaa, tyydyttymätön pehmeää. Ruuanvalmistukseen ja leivontaan voi käyttää tuotteita, joissa on rasvaa vähintään 60 prosenttia. Rasvahapot osallistuvat solujen rakennukseen, hermoston ja verisuonten kehittymiseen, ihon hyvinvointiin ja näön tarkkuuteen. Monet maailman suurimmista elintarvikeyrityksistä ovat jo sitoutuneet vähentämään transrasvahappojen määrän tuotteissaan alhaisimmalle mahdolliselle tasolle. Leena Palotie MediUutisissa Koulussa ADHD-lapset jäävät usein alisuoriutujiksi, vaikka heidän älykkyydessään ei ole mitään vikaa. *** Camelina on ikivanha, rypsin sukuinen öljykasvi, jota viljellään taas Suomessa. Nuorten liian varhaisiin avoimiin seksuaalisiin viesteihin (esim.pukeutumiseen) ei enää puututa samoin, koska se herättää aikuisissa epäselvyyttä nuoren henkilökohtaisten ja intiimien rajojen rikkomisesta tai pahimmassa väärinkäsityksessä jopa aineksia pedo. Piilorasvan osuutta voi vähentää valitsemalla maidot, piimät, jogurtit, viilit rasvattomina ja juustot, leikkeleet ja leivonnaiset mahdollisimman vähärasvaisina. On huomattu, että päiväkotiin mennessä (alle 3-vuotiaana) odotetaan lapsen hallitsevan jo (omaa ikätasoa varhaisemmin) sosiaalista yhdessäolemista. Terveys ja ihmiset 11 KESKIPOHJANMAA . Kun 60–70-luvulla murrosikää lähenevät tytöt leikkivät vielä nukeilla sekä pojat yhdessä kymmentä tikkua laudalla, niin nyt samanikäisistä koltiaisista löytyy ”rosmoja”, joille oikeat poliisitkaan eivät aina mahda mitään. Ruokavalion rasvan laatuun on helpointa vaikuttaa valitsemalla näkyvä rasva pehmeänä. Näitä ovat margariinit, kasviöljyt, voi, kookosrasva ja rasvaseokset. Kasviöljyt sisältävät elimistölle välttämättömiä omega-6ja omega-3-rasvahappoja, joita elimistö ei pysty valmistamaan itse. Kuvat: Juha Sallinen Tyydyttynyttä eli kovaa rasvaa sisältävät maitorasva kuten voi, rasvaseokset, maito, kerma, viili, piimä ja juustot, eläinrasva eli lihaja makkaratuotteet sekä kasvirasvoista kookosrasva ja palmuöljy. Transrasvoja turha murehtia – Ravinnon pehmeä, tyydyttymätön rasva suojaa kehoa monin tavoin. *** Kovassa ja pehmeässä rasvan on lähes yhtä paljon energiaa. Sillä ei ole terveydellistä merkitystä. Lähde: Maa-ja kotitalousnaisten kampanjaopas Pehmeä rasva vaalii terveyttä Niin kauan, kun teen tätä työtä valtaosin veronmaksajien varoilla, yleisöllä on oikeus saada selväsanaista tietoa tutkimuksista. Mitä pienempi ja avuttomampi ihmislapsi on, sitä enemmän hän tarvitsee vanhemmaltaan katkeamatonta huomiota sekä huolenpitoa ja rakkautta, vaikka sitten mielikuvissa. Se on pitkälle tottumiskysymys. lihan, makkaran, kalan ja broilerin rasva sekä leivonnaisissa ja ruoka-annoksissa oleva rasva. Sanottua T änään on Lapsen oikeuksien päivä. Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan meillä ei ole aiheellista rajoittaa transrasvahappojen määrää kansallisin säädöksin tai vaatia niiden ilmoittamista pakkausmerkinnöissä. Kun psykoterapeuttina kuuntelen potilaiden puhetta, se sisältää hyvin usein aikuisena olemisen ahdistusta juuri siitä, että ei koeta olevan vilpittömästi omana itsenään tavoitettavissa. Näiden kolmen sukupolven soisi voivan löytää yhteisen merkityksen elämälle, tilaa elää ja kasvaa rintarinnan, toisiaan tukien. Suositusten mukaan ainakin 2/3 rasvasta tulisi olla pehmeää ja korkeintaan 1/3 kovaa rasvaa. Auringonkukkaja oliiviöljyn koostumus painottuu sen sijaan omega-6 rasvahappoihin. Myös ruokaöljyn käyttötarkoitus ja omat makutottumukset vaikuttavat siihen, minkä pullon ostoskärryihinsä laittaa. Välttämättömiä rasvahappoja Yleisimpiä Suomessa käytettäviä öljyjä ovat rypsi-, oliivi-, auringonkukka-, soijaja maissiöljyt. Maaja kotitalousnaisten kotitalousneuvoja Seija Varila kehottaa kuitenkin herkuttelemaan voilla korkeintaan kohtuullisesti. Transrasvahapot ovat tyydyttymättömiä rasvahappoja, jotka kuitenkin luetaan kuuluviksi koviin rasvoihin olomuotonsa vuoksi. Niitä tarvitsevat kaikki, niin lapset kuin aikuisetkin ja ne ovat välttämättömiä myös laihduttajille. Julkisuudesta on ollut hyötyä. Terapiassa käyvän keski-ikäisen aikuisen ahdistuksen juuret löytyvät lapsuusvuosista. – Rasvahappoja tarvitaan terveyden ylläpitämiseen, kasvamiseen ja kehittymiseen. luokalla. – Jos leipä ei maistu margariinin kanssa, voin vähentäminenkin auttaa asiaa. Silloin vain sipaistaan voita leivän päälle. Vanhemman osuus päättyy vasta lapsen täysi-ikäisyyteen vastuun siirtyessä aste asteelta nuorelle itselleen. *** Elintarvikkeesta saa käyttää kevyt-nimitystä, jos siinä on vähintään 30 prosenttia vähemmän energiaa kuin samassa määrässä tavallista vastaavaa elintarviketta. Vähärasvaiset 30ja 40-prosenttiset levitteet eivät suuren vesipitoisuutensa takia sovellu kaikkeen ruoanlaittoon kuten esimerkiksi paistamiseen. Kasvirasvat kohtuullisesti käytettynä sopivat näkyvän rasvan lähteiksi. Rasvat remonttiin -nimeä kantavan valtakunnallisen kampanjan tarkoituksena on kiinnittää huomiota erilaisiin rasvoihin ja niiden käyttöön. kassajonossa) joutuu väistämättä välillä siirtymään, herää ahdistus, kun ei tiedä miten voisi olla, naisena, miehenä, ihmisenä, ilman suurempia suorituspaineita. – Jos on tottunut syömään rasvaista 40-prosenttista juustoa, niin kevyempi vaihtoehto maistuu aluksi oudolta, mutta vähitellen siihen tottuu. Tanskassa elintarvikkeissa ei saa olla transrasvaa kahta prosenttia enempää ja EU:ssa pohditaan transrasvahappojen ilmoittamista elintarvikepakkauksissa. Kirjoittaja on kokkolalainen psykoterapeutti. *** Piilorasva on rasvaa, jota tulee elintarvikkeiden mukana eli esimerkiksi maitovalmisteiden maidon, piimän, kerman, viilin, jogurtin, juuston, jäätelön rasva. – Päivittäisessä ruokavaliossa pehmeän rasvan osuuden pitäisi olla 2/3 ja kovien rasvojen 1/3 koko rasvamäärästä. Transrasvahappoja esiintyy pääasiassa osittain kovetetuissa rasvoissa, mutta myös maitorasvassa. Vanhempien arki-illat kuluvat nykyisin lapsia kuljettaen erilaisiin harrasteisiin ajatuksella, että kotona oleskelu yhdessä olisi vähemmän kehittävää. Sen sijaan kalan rasvasta valtaosa on pehmeää. Aikuisena koettu menetys voi myös herättää eloon aiemmat traumakokemukset, jolloin masennus, ahdistus sekä pelot tulevat mielen epätasapainon merkeiksi. Monet nykyajan työnkuvat suorastaan vaativat sitä, että ihminen huomioi ja hallitsee monia ärsykkeitä yhtä aikaa ja reagoi niihin sen sijaan, että keskittyisi sinnikkäästi yhteen asiaan. Pehmeä rasva pienentää veren kolesterolipitoisuutta ja edistää sydämen terveyttä. Kun vertaa ikäpolvien kasvuoloja keskenään, herää kysymys: Onko maailma todellisuudessa muuttunut niin paljon ja nopeasti, että siihen sopeutuminen tuottaa juuri vanhemmalle ikäpolvelle ylisuuren ongelman. Tätä ei voi saavuttaa ilman läheisiä, lämpimiä, hyväksyviä sekä turvallisia vanhempia ja suhteessa oloa koko lapsuuden ja nuoruusvuosien ajan. Emme tiedä, ovatko nämä ominaisuudet, jotka tekevät lapsesta alisuoriutujan, yhtä negatiivisia ominaisuuksia aikuisten ihmisten elämässä. Camelina on hyvä omega-3-lähde, joka ei vaikuta tuotteiden makuun eikä käyttöön. Ja kouluun mennessä (7vuotiaana) lukemisen taitoa, vaikka tätä opeteltiin aiemmin vasta koulun 1. – Moni uskoo syövänsä terveellisesti, kun jättää rasvan pois leivän päältä tai ruuanvalmistuksesta. Kampanja patistaa rasvaremonttiin Rasvojen hyvät, pahat, pehmeät ja kovat Seija Varila neuvoo aloittamaan rasvaremontin vähitellen. – Kasviöljyt eivät ole samanlaisia rasvahappokoostumukseltaan. Pakkausmerkintöjä kannattaa lukea ja vertailla ja valita kevyempiä vaihtoehtoja. – Moni sanoo, ettei ruoka maistu miltään ilman voita. Maanantaina 20.11.2006 Yhteystiedot Tuottaja: Riitta-Maija Sykkö 020 750 4418 Sähköposti: riitta-maija.sykko@kpk.. Kasvisrasvapohjaiset tuorejuustot sopivat erinomaisesti leivontaan ja erilaisiin täytteisiin. Tästä alkaa ihmisen (joskus elinikäinen) sopeutumisprosessi. Välttyvätkö tämän ajan lapset samalta vanhempien vastuuseen liittyvän tiedon lisääntymisen myötä. Transrasvahappoja on runsaasti esimerkiksi kasvisrasvajäätelöissä, kastikejauheissa, kekseissä ja ranskanperunoissa. Kylmäpuristettu oliiviöljy sopii esimerkiksi salaatteihin ja rypsitai Camelina –öljyä myös muuhun ruoanvalmistukseen. Isovanhempien ja lastenlasten rinnalla voi keski-ikäinenkin väestö kypsyä edelleen ja saada kokemusta arvostaan omassa sukupolvessaan, osana omaa identiteettiään. Toteutumattomana ne häiritsevät aikuisen elämää, ja usein juuri silloin, kun ulkoiset raamit ovat kohdallaan. – Oliiviöljyhän ei oikein tahdo istua suomalaisten makumaailmaan, mutta rypsiöljy on siis hyvä vaihtoehto ja vieläpä kotimainen, Seija Varila vinkkaa. Leivonnaisten rasvan voi puolittaa niin, että käyttää osaksi juoksevaa margariinia ja osaksi voita. – Pelkkä rasvan vähentäminen ei vaikuta toivotulla tavalla, koska silloin alenee myös hyvän kolesterolin määrä veressä. *** Näkyvä rasva on rasvaa, jota lisäämme itse ruokaan eli leivän päälle, salaatinkastikkeisiin ja jota käytämme ruuanlaitossa ja leivonnassa. Kun toisen lähelle (esim. Vielä aikuisenakin tarvitaan samaa kokemusta suhteessa lähimmäisiin. Suomalaisissa rasiamargariineissa ja kasvisrasvalevitteissä transrasvaa ei ole, toteaa Keski-Pohjanmaan Maajakotitalousnaisten kotitalousneuvoja Seija Varila. Terve ja vahva itsetunto, joka on osa minuuden kokemusta, sisältää oman arvon ja paikan tiedostamisen ilman ylisuuria odotuksia ja vaatimuksia itselle tai muille. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan rypsiöljyn rasvahappokoostumus on kuitenkin terveellisempi. Sodan jälkeen syntyneet eli kohta ”Suomen suurin ikäluokka” ainakin kokevat olevansa välillä hukassa kasvavien odotusten ja vaatimusten keskellä. Toisaalta pehmeä sulatejuusto sisältää yleensä paljon kovaa rasvaa. Aikuisena dynaamisessa psykoterapiassa käydään edelleen läpi henkilökohtaista, lapsena olemisen kokemusta, joka yhä on osa hoidossa olevan, aikuisen sisäistä maailmaa. Liisa Keltikangas-Järvinen HyväTerveys-lehdessä. Rypsiöljyssä rasvahappojen suhde on tasapainoinen ja Camelina-öljyssä omega-3-rasvahappoja on erityisen runsaasti. Suomalaiset saavat ruuastaan yleensä riittävästi omega-6 rasvahappoja, mutta niukemmin omega-3-rasvahappoja. Riitta-Maija Sykkö (KP) Transrasvojen ympärillä käydään parhaillaan kiivasta keskustelua
Vaikka luistelu ei ollut huono, niin siinä tuntuu se harjoitusaukko, joka tuli polvivamman seurauksena. Suomalaisista Olli Hossi oli kuudes. Ei urheilutalon yläsali tosiaankaan ole nykyaikainen areena millekään lajille. Peli päättyi siihen. Henri Heikkilä viimeisteli peräti kahdeksan maalia, Jani Harja 6, Joni Palola 3, Juho Muhonen 3, Anssi Partala 2 sekä maalin mieheen Veli-Pekka Somero, Hannu Honkala, Tuomo Marjakangas ja maalivahti Miikka Isosalo rankkarista. Kåren peli sen sijaan päättyi sunnuntaina lyhyeen, sillä nilkan muljahdus pakotti hänet vaihtopenkille jo alkuminuuteilla. Toki sillä oleellisella varauksella, että sopimus tosiaankin syntyy. Se oli TP-Kaarlen valmentajan Raine Vallin tarkoituskin: – Sovittiin, että lähdemme alussa erittäin varovaisesti liikkeelle. Kuva: Lehtikuva/arkisto/Jussi Nukari Jukka Anias KOKKOLA (KP) TP-Kaarle–Loiske 9–5 (3–1) Ei niin tavattoman outoa. – Härkälän kanssa tehtiin sopimus kauden loppuun, toteaa Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki. Siellä on nyt Sebastian, joka on takonut viidessä liigaottelussa kunnioitettavat numerot: 12 tehtyä maalia ja neljä maalisyöttöä. Härkälä on toiminut vastuuvalmentajana liigatasolla KalPa:ssa (1996–1998) ja Bluesissa (1999–2000). Tiittanen aloitti valmentajauransa 80-luvun lopussa GrIFK:ssa. Toimitusjohtajana toimi niinikään belgialainen Olivier Suray. Tulen maanantaina Kokkolaan neuvottelemaan sopimuksesta, 47-vuotias Tiittanen myönsi sunnuntaina iltapäivällä. Hän sijoittui kymmenenneksi ajalla 1.10,23. KalPan Mika Pieniniemi vaihtui Pekka Virtaan aiemmin, ja lauantaina oli Kari Elorannan vuoro lähteä Tampereen Ilveksen peräsimestä. FC YPA/ Sievi piti koko ajan ottelussa yllä kovaa tempoa ja toisella jaksolla vastustaja notkahti niin fyysisesti kuin henkisestikin. Moor on voittanut Euro-kiertueen myös vuonna 2004 ja 2005. Loiskeen painavapotkuinen Jani Lehtimäki tykitti ankaran vedon rankkarista, mutta se kilpistyi Janne Björkgrenin vartioiman maalin ylähirteen. Silloin päätin, että minusta tulee ammattivalmentaja, Tiittanen kertoi vuosi sitten Länsiväylälehden haastattelussa. joulukuuta. Urheilu 13 KESKIPOHJANMAA . HC Ässät Pori Oy nimesi liigajoukkueen uudeksi vastuuvalmentajaksi Jari Härkälän, joka toimi alkukauden Pajuojan kakkosmiehenä. Etenkin Duke vertyi mainioksi, sillä hän ei hävinnyt sarjaakaan (12–0) ottelukierroksilla. Tiittanen siis asuu Espoossa, mutta KPV-diilin varmistuminen merkitsisi muuttamista Kokkolaan. Hän törmäsi toisella jaksolla puskutilanteen jälkeen TP-vahti Björkgreniin ja ilmeisesti mursi pikkusormensa. Koivuniemi on voittanut viimeksi vuonna 2005 eli 20 turnausta sitten. Loiskeen Markus Sairiala ja Antti Kuusisto otettiin tarkasti kiinni, Valli selvitti sotasuunnitelmaansa. – Helppoja otteluita ei tässä vaiheessa turnausta enää ole, Koivuniemi ennusti jo ennen välierää. Lisärahoitusta on järjestynyt siinä määrin, että Tiittasen päätoiminen pesti on mahdollinen. Eikä tunnelma sunnuntai-iltana Kokkolan urheilutalossa missään vaiheessa kohtuuttoman kuumaksi ryöstäytynyt. – Ammattivalmentajan täytyy aina pystyä lähtemään työn perässä. Tiittasen henkilökohtaista elämää tosin ovat rajoittaneet viime aikoina terveydelliset ongelmat. PBA-kiertueen alku sujui häneltä virheiden takia vaisusti, mutta kun keilaolot osuivat kohdalleen, myös tulosta syntyi. Kun voitto on 100 pisteen arvoinen, Moorin on epäonnistuttava ja jäätävä pisteittä Ruotsissa ja Palermaan voitettava, jotta miesten järjestys voi enää muuttua. Toki kotijoukkue tietysti nämä olosuhteet paremmin hallitsee, Kuusisto murisi. Kuopion KalPa on viisi pistettä edellä. Suomen Pasi Koskela ja Risto Rosendahl luistelivat saman matkan B-ryhmässä. Pajuoja on kolmas seuraltaan kenkää saanut päävalmentaja kuluvalla kaudella. Viime syksynä Tiittanen kävi neuvotteluja myös Pietarsaaren Jaron kanssa. FC YPA/Sievin pelaajat juoksivat ottelussa todella paljon. – Oleellista on, että lähdetään tekemään tosissaan töitä. Kesken kauden tuolloin Granin puikkoihin tullut Tiittanen ei pystynyt estämään seuraa putoamasta Kakkoseen. Matkan ME-mies Shani Davis ei yltänyt palkintopallille. Hammondissa Koivuniemi ja Duke olivat turnauksen parhaat keilaajat. Rogers oli ensimmäistä kertaa urallaan PBA-välierässä. Koivuniemi kohensi toiseksi NAPOLI (STT) Englantilainen Paul Moor otti sunnuntaina Napolissa kauden kolmannen voiton keilailun Euro-kiertueella ja on käytännössä viittä vaille kiertueen kokonaiskisan voittaja. Koivuniemi ja kiertueen kiintotähti Duke olivat kohdanneet aiemmin kiertueella kaksi kertaa: kerran . Ari Tiittanen saapuu tänään Kokkolaan neuvottelemaan valmennuspestistä KPV:ssä. Hän on osakkaana Espoon Kilossa toimivassa fysikaalisessa hoitolaitoksessa. Välierässä Koivuniemi jyräsi kotihallin suursuosikin Steve Rogersin 276–194. Loiskeen valmentaja Esa Kuusisto kyllä myönsi isäntien materiaalin tasokkuuden, mutta suurimman huomion hän kohdisti pelipaikkaan. Tiittanen tulossa KPV:n luotsiksi GrIFK:ta viime kauden valmentanut espoolainen saapuu tänään Kokkolaan neuvottelemaan sopimuksesta Kättä päälle. Puhelinkeskusteluissa ja sähköpostitse Tiittanen on joka tapauksessa ilmoittanut KPV:lle palkkatoiveensa. Ihan jokaisesta rankkarista Björkstrand ei osunut, mutta iltapäivän kokonaissaldo oli muhkea: viisi maalia ja kaksi maalin johtanutta syöttöä. Pian tämän jälkeen Allianssi pelasi surullisen kuuluisan vierasottelun Valkeakoskella Hakaa vastaan. Pari minuuttia myöhemmin Sebastian Björkstrand petasi paikan Jesse Kalliokoskelle, joka siirsi TP:n jo ratkaisevaan 6–2-johtoon. Matkan voitti hollantilainen Erben Wennemars ajalla 1.08,88. Koskela kymmenes 1 000 metrillä PORI (STT) Kymmenen ottelun tappioputkeen vajonneen jääkiekon SM-liigaseura Porin Ässien johto kokoontui lauantaisen Tappara-ottelun jälkeen pohtimaan liigajoukkueen tilannetta. Tiittasella on aikuiset lapset, joten siinä mielessä muutto Keski-Pohjanmaalle ei aiheuta ongelmia. Finaalissa voitto oli hänen omissa käsissään, mutta 10ruudun toisella heitolla jäi kaadon jälkeen keila pystyyn. naalissa ja kerran puolivälierässä. Pari kertaa vuorokaudessa ollaan kuitenkin oikeassa ajassa. Tavallaan kritiikki on tietysti perusteltua. Loppuottelussa hän oli edellisen kerran viime tammikuussa Medfordissa, jossa hän hävisi Brian Himmlerille. Hänen luistelussaan näkyy hänen ja hänen henkilökohtaisen valmentajansa järjestelmällinen työ, kertoi maajoukkuevalmentaja Janne Hänninen. Pahaksi onneksi Sairialan matkaan tuli sunnuntain pelissä paha mutka. Moor livisti Palermaalta SIEVI (KP) FC YPA/Sievin futsaljoukkue murskasi sunnuntaina Ykkösessä Kajaani Futsalin peräti 26–5. Ei minulle ainakaan lyöty luuria korvaan, Tiittanen naurahtaa. – Kartoitimme valmentajatilanteen, mutta päätös haluttiin tehdä nopeasti ja toisaalta valmentajaehdokkaiden määrä oli kauden tässä vaiheessa rajallinen. Allianssista hän joutui väistymään seuran siirryttyä kiinalaisen hämärämiehen Ye Zheuingin omistukseen. Kun Tiittasen palkkatoiveita ei tyrmätty, vaan päinvastoin kutsu jatkoneuvotteluihin Kokkolaan tuli, voisi päätellä rahakysymysten ainakin olevan sovittavissa. Fax: 020 750 4444 Jukka Anias KOKKOLA (KP) Jalkapallon Ykkösessä yhdeksänneksi sijoittunut ja kautensa komeasti Suomen Cupin . Tuhat metriä on vaativa matka ja kovuus tulee ajan ja harjoittelun myötä. Joukkueessa on 15 miestä ja 15 naista. Viimeisten minuuttien aikana Sebastian Björkstrand saattoi yrittää henkilökohtaisen tilastonsa kaunistelua toistuvasti, kun Loiskeenkin virhetili oli täyttynyt. Myös otteluissa miehet olivat vedossa. Alkukisassa kaksi 300-sarjaa heittänyt Pasi Uotila oli 12:s ja kisan viimevuotinen voittaja Jouni Helminen 13:s. Melkoisen lämpöisissä . Vuotta myöhemmin Grani nähtiin liigakarsinnoissa ja Suomen Cupin välierissä. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. – Se oli hienoa aikaa. Voitot olivat 1–1 ennen Hammondia, ja juuri . naalissa Koivuniemi hävisi Dukelle myös vuonna 2003. Viime kauden hopeajoukkue Ässät pitää perää liigan sarjataulukossa. Loiske joutui nöyrtymään Sebastian Björkstrand iski hurjat tehot sarjakärjen verkkoon Taas paukkuu. Sebastian Björkstrand latasi sunnuntaina hurjat 5+2-tehot. Loistotehot tiesivät samalla toisen Björkstrandin – Kåren – väistymistä futsal-liigan pistepörssin piikkipaikalta. Kungsbackan kisan . – Pekan lähtö ei ollut tänään sitä parasta mihin hän pystyy. Voitto meni yhdysvaltain Kip Carpenterille ajalla 1.10,24. Tiivis tunnelma toki syntyy, mutta muuten nuhruiset ja kieltämättä hämärät olosuhteet viestivät menneisyydestä. Myös maajoukkuevalmentaja Jouni Pihlaja oli valinnut hänet maajoukkueeseen, joka kohtaa ensi keskiviikkona ja torstaina vieraissa Unkarin. Moorin ainoa uhkaaja Osku Palermaa jäi Napolissa kymmenenneksi, vaikka oli hurjassa vireessä vielä sunnuntaiaamuna (kuusi sarjaa 250:n keskiarvolla). Muutto Kokkolaan. – Ei vain keilat kaatunut, ei mitään erikoista. FC YPA/Sievi murskasi Kajaanin HÄMEENLINNA (STT) Suomi osallistuu 30 urheilijan joukkueella Helsingissä 7.–10. Vastuuvalmentaja Juha Pajuoja sai potkut. – Niin. Siihen oli kuitenkin tavallaan varaakin, kun numerot taululla viestittivät kotijohtoa 5–2. Kotijoukkueen miehet pääsivät nauttimaan maaleista. Tiettävästi hänellä on johtokunnassa kannatusta, mutta siitä huolimatta valinta osuu hyvin suurella todennäköisyydellä Tiittaseen. Taktiikan perustelut saattoi todeta ennen ottelua liigan pistepörssistä. Rosendahl hakee vielä parasta teräänsä, hän oli ryhmän 12:s ajalla 1.11,84. Härkälä oli valmis ottamaan vastuun, joten ratkaisu oli tässä vaiheessa paras ratkaisu. Nimittäin, että futsalin kaltaisessa lajissa tunteet saattavat puolin ja toisin kiehahdella. Nyt kävi näin, Palermaa pohti. – Se vaatii omat järjestelynsä, mutta lähtökohta on se, että asuisin Kokkolassa ja toimin KPV:n päätoimisena valmentajana, Tiittanen kertoo. Jo puoliajalla kotijoukkue johti Sievin monitoimitalolla pelattua ottelua maalein 8–0. Samalla päävalmentajaksi palkattiin belgialainen Thierry Pister. TP:llä on todella hyviä poikia, mutta en ymmärrä miten lajia palvelee pelata puolipimeässä salissa ja liian vähillä neliöillä. Viime kaudella Grankulla IFK: n yhdeksänneksi Kakkosen Blohkossa luotsannut Tiittanen ei ole ennen tätä päivää neuvotellut KPV:n johdon kanssa kasvotusten. Osittain. Paluu takaisin kuitenkin onnistui jo seuraavana vuonna. Valmennusryhmässä jatkavat Pasi Kaukoranta ja Pasi Matalamäki. – Olin imarreltu, kun KPV: n kaltainen perinteinen seura otti yhteyttä. Kuva: Juha Sallinen HAMMOND, USA (STT) Keilaaja Mika Koivuniemi on sisäistänyt ammattinsa vaatimukset erinomaisesti. – Ne neuvottelut loppuivat lyhyeen, kun kävi nopeasti selväksi seuran hakevan osaaikaista valmentajaa, Tiittanen kertoo. Pajuojalle potkut Ässistä. Maanantaina 20.11.2006 Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä 020 750 4422 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.. EM-joukkue kasvoi neljällä uimarilla Hämeenlinnassa järjestettyjen gp-kilpailujen päätöspäivänä sunnuntaina. Sopimusta uuden luotsin kanssa ei ole allekirjoitettu, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä KPV:ta valmentaa ensi kaudella Ari Tiittanen. Olot Napolissa suosivat vasureita kisan loppuvaiheissa. Miehet erottaa ennen kauden päättävää Kungbackan kilpailua 92 pistettä. Tällä hetkellä kaikki on kuitenkin OK, Tiittanen viittaa terveystilanteeseensa. Päätös oli odotettu. Se ei silti estä Tiittasta harjoittamasta pääammattiaan. Se riitti Loiskeelle, jonka pelihuumori katosi lopullisesti. Syyskuussa hänelle tehtiin sydänleikkaus, jonka jäljiltä hänen sairauslomansa päättyy joulukuun puolessa välissä. Eikä mitenkään mairittelevassa mielessä: – Tämä on aivan eri laji täällä. En tosin epäile, etteikö KPV: ssa olisi tehty aikaisemminkin tosissaan töitä, hän kiirehtii lisäämään. Tämän päivän neuvotteluissa Tiittanen haluaa vielä tarkemmin kuulla KPV:n suunnitelmista: – Seuran tulevaisuuden visiot kiinnostavat: tavoitellaanko nousua liigaan, millä aikataululla, minkälainen on seuran infrastrukutuuri, junioriorganisaatio sekä oma pelaajatuotanto, hän luettelee. joulukuuta järjestettäviin lyhyen radan EM-uinteihin. Hänet jätettiin neljänneksi ajalla 1.09,41. Vielä pari viikkoa sitten näytti siltä, että KPV:n talousraamit eivät antaisi myöten päätoimisen valmentajan pestaamiselle. – Haluan puhua tästäkin asiasta avoimesti seuralle. – Hän meni viimeisessä ruudussa ohi, kun minulta jäi 7–10-reikä, Koivuniemi kertoi. iliksissä futsal-liigan sarjakärjen Sääksjärven Loiskeen ja TP-Kaarlen yhteenottoa silti ratkottiin sen toisella puoliskolla. Moorin johdolla vasenkätiset ottivat kolmoisvoiton. Positiivinen asia sentään on, että pelikellon lisäksi yläsalin varsinainenkin kello toimii. Koivuniemi eteni Hammondissa Indianassa Chicagon kupeessa loppuotteluun, jossa suursuosikki Norm Duke oli hyväonninen ja piti pintansa sarjoin 236–233. Minuuttiviisari kiertää uupumatta ympyrää, mutta tuntiviisari jököttää yhdentoista kohdalla. Norjan Tore Torgersen oli neljäs ja Ruotsin Anna MattssonBaard parhaana naisena komeasti viides. Ruotsin Tony Fransson oli toinen ja Marcus Nyberg kolmas. Pasi Koskela on löytämässä hyvän vauhdin ja sijoittui ryhmässään kuudenneksi ajalla 1.11,15. Ylitti kotijoukkuekin kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa ”rankkarirajan” ottamalla kuudennen virheensä. EM-uintijoukkueessa 30 uimaria BERLIINI (STT) Lauantaina pikaluistelun maailmancupin voittoon 500 metrillä kiitänyt Pekka Koskela luisteli kohtuullisen hyvin Berliinin päätöspäivän 1 000 metriä. naalit ovat 17. Kotijoukkue oli pelissä hyvällä asenteella ja otti alusta lähtien vastustajalta tilan pois. Ei paha. Lähtö Allianssista Ennen ”Grania” Tiittanen toimi sittemmin lahjusskandaalin myötä toimintansa lopettamaan joutuneen AC Allianssin valmentajana. Koivuniemellä on kuusi voittoa. Pasin luistelu ilahdutti. naaliin päättänyt Kokkolan Pallo-Veikot on sittenkin pestaamassa ensi kaudeksi päätoimisen ammattivalmentajan. Myös Hannu Tourun nimi on pysynyt sinnikkäästi KPV: n ehdokaslistalla. Dukelle tämänkertainen voitto oli uran 24:s. Hänellähän on vahvan pelaajataustan lisäksi kokemusta myös valmentajana, Hirsimäki toteaa. Sairiala nimettiin myös futsal-liigan lokakuun pelaajaksi. Vieraat olivat liikkeellä vain seitsemän miehen voimin. Vaikka yläsalin ahtaudessa futsalin kaltaisen pelin nopeus korostuu, pelin avauspuolikas sujui pitkään poikkeuksellisen varovaisissa tunnelmissa. Duke voitti alkukilpailun kahden pisteen erolla ennen Koivuniemeä. Hakan 8–0voitosta kehkeytyi rumba, joka lopulta pani pisteen AC Allianssin toiminnalle
– Olisin voinut pelata hieman paremmin, mutta rehellisesti sanottuna en usko, että sillä olisi ollut merkitystä, Blake sanaili. Seppälä otti neljä gp-lajivoittoa Hanna-Maria Seppälä otti yhteensä neljä lajivoittoa viikonvaihteessa Hämeenlinnassa uinduissa gp-kilpailuissa. 100 m sku: 1) Hanna-Maria Seppälä KeUi 1.02,30, 2) Natalia Hissamutdinova TaUS 1.04,40, 3) Jane Kaljonen ÅSK 1.05,41. Vantaa: XVI Vantaan juoksu-cup 1/5: Miehet, 10 km: 1) Joonas Harjamäki SeinU 31.15, 2) Mikko Tyni HaminPo 31.27, 3) Petri Saavalainen TeivoSt 31.36, 4) Aki Nummela HKV 32.18. Menetimme vähän liikaa aikaa ensimmäisellä ja viimeisellä osuudella. – Naisten sprintti perinteisellä hiihtotavalla on hyvä haaste meille siellä. Pystyimme luomaan paikkoja ja onnistuimme myös viimeistelyssä. – Roger oli paras tällä viikolla, mutta kenties myös paras koko lajin historiassa, Blake ylisti. – Jamesilla on ollut hieno vuosi, tervetuloa top-neljään, Federer puolestaan kehui viiteen turnausvoittoon vuoden aikana yltänyttä Blakea. Toisessa erässä Federerille riitti voittoon yksi syötönmurto. Tennis Sunderland, Britannia: Naisten ITF-turnaus, palkintoarvo 10 000 dollaria: Kaksinpeli: Puolivälierä: Piia Suomalainen Suomi (2)–Natalie Fehse Saksa 6–1, 6–1. Väisänen jatkaa Pesäpalloliiton puheenjohtajana Suomi (haastajamaajoukkue)–Indonesia (A-maajoukkue) 5–0 (2–0) 10. Maastohiihto Kontiolahti: Gp-kilpailut: Miehet, 12,5 km takaa-ajo: 1) Timo Antila Jurvan Urheilijat (5 sakkoa) 38.34,7, 2) Jouni Kinnunen Lahden Hiihtoseura (4) jäljessä 2.02,0 minuuttia, 3) Mika Kaljunen Ruokolahden Raju (3) –2.12,2, 4) Ville Laitinen Iisveden Kiri (2) –2.44,3, 5) Marko Mänttäri Sippolan Kunto (7) –3.05,4, 6) Jarkko Kauppinen Iisalmen Visa (7) –3.36,6, 7) Kalle Kauppinen Kajaani Biathlon (5) –3.51,4, 8) Mika Hakala Ahveniston Ampumahiihtäjä (3) –4.19,6, 9) Janne Kantanen Virtasalmen Urheilijat (6) –4.49,3, 10) Tapio Pukki Loimaan Jankko (6) –5.04,7. 39) Mika Poutala Suomi 4. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa/Arkisto Napoli: Euro-kiertueen kilpailu 19/20: Lopputulokset: 1) Paul Moor Englanti, 2) Tony Fransson Ruotsi, 3) Marcus Nyberg Ruotsi, 4) Tore Torgersen Norja, 5) Anna MattssonBaard Ruotsi, 6) Olli Hossi Suomi, ...10) Osku Palermaa, 14) Pasi Uotila, 15) Jouni Helminen. Jani Lakanen vuoden 2006 suunnistaja HELSINKI (STT) Unto Väisänen jatkaa Pesäpalloliiton puheenjohtajana. Miehet 21, 12,5 km yhteislähtö: 1) Mikko Prusi Loimaan Jankko (10) 46.10,8, 2) Juhani Tolonen Ruukin Kisa (7) –4.01,2. Vajaan kolmen viikon kuluttua alkaviin EM-kotikilpailuihin Seppälä alkaa herkistellä viikon kuluttua. 4x50 m vuv: 1) Simmis United 1.32,27 (Mikko Sinisalo, Matti Mäki, John Lindholm, Juha Lindfors), 2) Raision Urheilijat 1.32,35 (Markus Koskinen, Jarno Pihlava, Jani Rusi, Juhani Vihanto), 3) Helsingfors Simsällskap 1.32,57 (Lauri Kavaja, Miikka Karhu, Teemu Saviola, Matti Rajakylä). 400 m vu: 1) Tiina Lindgren Simmis 4.30,78, 2) Suvi Kössi RaiSU 4.33,99, 3) Veronique Kosalka Luxemburg 4.36,84. Gp-kilpailujen päätöspäivän komeimmasta tuloksesta vastasi Tero Räty, joka viuhtoi 50 metrin selkäuinnin voittoon Suomen ennätystään hipovalla ajalla 24,59. 3 1 2 2–5 3 Indonesia ............................... 6) Pasi Koskela Suomi 1.11,15,... Loppuottelu: Martina Pavelec Saksa (7)–Piia Suomalainen (2) 6–2, 6–4. Saarinen pysyi taistelussa mukana 2,7 kilometrin väliaikapisteelle asti. Välierä: Suomalainen–Polona Rebersak Slovenia (4) 7–6 (7–5), 7–5. a Mustelin), 3) Oulun Uimaseura 1.59,53 (Noora Ervasti, Hanna Jokinen, Katri Säntti, Linda Laihorinne). Federer voitti 97 ottelustaan 92, häviten ainoastaan alkukaudesta Espanjan Rafael Nadalille neljästi ja loppukaudesta Britannian Andy Murraylle kerran. Maailmancup jatkuu Kuusamossa ensi viikonloppuna. 200 m sku: 1) Ossi Oksa AUi 2.03,90, 2) Petri Vilpponen MaU 2.07,59, 3) Tommi Törmänen FrY 2.08,99. Erä oli ohi 26 minuutissa, ja pisteittä jätetty Blake näytti lannistuneelta. Suomi: Janne Korhonen; Tuomas Kansikas, Markus Halsti, Tuomas Aho (72. 2006: Miehet (15): Timo Glander Helsingfors Simsällskap, Jere Hård Swimming Jyväskylä, Eetu Karvonen KooVee, Henrik Laurell Rauman Uimaseura, Matti Mäki Simmis United, Manu Mäntymäki Nummelan Kisaajat, Jarno Pihlava Raision Urheilijat, Matti Rajakylä Helsingfors Simsällskap, Iisakki Ratilainen Joensuun Uimaseura, Jani Rusi Raision Urheilijat, Tero Räty Tampereen Uimaseura, Jani Sievinen Nummelan Kisaajat, Sampo Sissala Helsingfors Simsällskap, Tommi Törmänen Friitalan Yritys, Juhani Wihanto Raision Urheilijat. – Seuraavalla kerralla pitää pysyä pystyssä. – Putoamista kärjestä ja kolmatta sijaa ei voi laskea pelkästään epäonnen piikkiin. Hän sijoittui Rajakylän jälkeen toiseksi ajalla 22,70. Gp-kilpailujen parhaat (Fina-pisteet): 1) Jarno Pihlava RaiSU 1 740, 2) Tero Räty TaUS 1 739, 3) Matti Rajakylä HSS 1 730, 4) Jere Hård SWIM 1 672, 5) Eetu Karvonen Koo-Vee 1 641, 6) Ossi Oksa AUi 1 632. 400 m sku: 1) Noora Ervasti OUS 5.06,04, 2) Miia Tenhunen Cetus 5.06,56, 3) Jessika Stolze Cetus 5.11,11. Vaihtomies Sebastian Sorsa iski pilkulta loppulukemat viitisen minuuttia ennen loppuvihellystä. 3 2 1 6–0 7 Kamerun ................................ Toisen jakson alkuminuuteilla Porokara karkasi jälleen kerran laitaa pitkin ja hänen tarkka syöttönsä tavoitti maalin eteen juosseen Kujalan, joka ampui pallon läheltä maalin kattoon. Sebastian Sorsa), Jussi Kujala, Roni Porokara (79. Välillä pitää antibioottien kanssa olla hieman varovainen, kun ne vetävät vastustuskykyä alemmaksi, Seppälä kertoi. Suomi voitti sunnuntain ottelun 5–0, ja turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu Roni Porokara laukoi kolme maalia. – Hiihto kulki hyvin, eilinen (lauantain 10 km) ei painanut yhtään. Kirsi Välimaa, Virpi Kuitunen, Riitta-Liisa Roponen ja Saarinen olivat lopulta 26,8 sekuntia norjalaisia hitaampia. 12. Jarno Parikka). Suomen miehet hiihtivät yhdeksännelle sijalle. Herkistelyssä lisätään kilpailunomaisia startteja sekä kuivaharjoituksissa että altaassa. Pesäpalloliiton syyskokous valitsi sunnuntaina yksimielisesti sotkamolaisen Väisäsen jatkamaan seuraavan kaksivuotiskauden. Ristijärvi: Kansalliset Härkösten muistohiihdot (v): Miehet, 9 km: 1) Alexander Schwarz Vuokatti STK 20.28,7, 2) Olli Ohtonen Vuokatti STK –5,4, 3) Tero Similä YlivieskK –11,1, 4) Teemu Härkönen Joutsan P –29,5, 5) Daniel Schwarz Vuokatti STK –36,5,...7) Keijo Kurttila Kuusamon E-V –1.14,1. Siitä saa räjähtävyyttä, Seppälä sanoi. Kuusamossa. Norjalla ja Saksalla oli vahvat ankkurit, Dalen muistutti. Seppälä haki alkusyksystä lisäoppia Etelä-Afrikasta. päivä: Miehet: 1 000 m, A-divisioona: 1) Erben Wennemars Hollanti 1.08,88, 2) Joon Mun Etelä-Korea 1.09,33, 3) Lee Kyou-Hyuk Etelä-Korea 1.09,40, 4) Shani Davis USA 1.09,41, 5) Denny Morrison Kanada 1.09,54, 6) Jan Bos Hollanti 1.09,75,... Vietnam–Kamerun 1–4 (1–1) Suomi .................................... ATP-. Suomalaisia ei ollut kisassa mukana. Porokara 2–0, 49. – Miesten pitää päästä kuuden parhaan joukkoon, jotta olisin tyytyväinen. Uutena jäsenenä liittokokous valitsi liittojohtokuntaan Sami Ritolan Kangasalta. 200 m ru: 1) Natalia Hissamutdinova TaUS 2.32,87, 2) Eeva Saarinen TaUS 2.36,72, 3) Laura Koivusalo HSS 2.39,14. 4x50 m skuv: 1) Simmis United 1.56,52 (Anu Koivisto, Katja Lehtonen, Roosa Säntti, Noora Salonoja), 2) Helsingfors Simsällskap 1.57,81 (Sanna Nisonen, Laura Koivusalo, Juuli Dolk, So. naalivoitto kruunasi Federerin huippukauden TURKU (STT) Suunnistusliitto palkitsi lauantaina Turussa Jani Lakasen vuoden 2006 parhaana suunnistajana. Sebastian Sorsa 5–0 rp. Loppuottelu: Moor–Fransson 226–221. Naisten 4 x 5 kilometrin viestin voitti Norjan ykkösjoukkue (Vibeke Skofterud, Hilde G. Suomen miesten hiihtomainetta puolustivat sunnuntaina Matti Heikkinen, Sami Jauhojärvi, Teemu Kattilakoski ja Ville Nousiainen. Lakanen voitti suunnistuksen pitkällä matkalla sekä maailmanmestaruuden että Euroopan mestaruuden. 3 2 1 6–1 7 Vietnam ................................. 50 m pu: 1) Claire Hedenskog Ruotsi 28,44, 2) Katri Säntti OUS 28,57, 3) Juuli Dolk HSS 28,80. Jussi Kujala 3–0, 64. – Ensi viikon vedän vielä kovaa treeniä. Oli parempi kaatua nyt kuin Sapporossa (MM-kisat), Saarinen mietti. 200 m su: 1) Rodi Tikkanen HäUS 2.07,50, 2) Antti Pehkonen Cetus 2.07,87, 3) Eetu Hönö LrU 2.08,17. Ampumahiihto HÄMEENLINNA (STT) Hanna-Maria Seppälä napsi yhteensä neljä lajivoittoa sunnuntaina Hämeenlinnassa päättyneissä uinnin gp-kilpailuissa. 100 m ru: 1) Jarno Pihlava RaiSU 1.00,56, 2) Iisakki Ratilainen JoUS 1.02,45, 3) Eetu Karvonen Koo-Vee 1.02,53. KESKIPOHJANMAA 14 Urheilu JÄLLIVAARA, RUOTSI (STT) Naisten kolmas sija oli suomalaisittain parasta antia maastohiihdon maailmancupin viesteissä Ruotsin Jällivaarassa sunnuntaina. On hienoa, että saavutuksiani arvostetaan lajin parissa näin korkealle, Lakanen kiittelee. Jällivaara, Ruotsi: Maailmancupin kauden 2/27 osakilpailu: Viestit: Naiset, 4 x 5 km: 1) Norja 1 (Vibeke W. Voitto riitti Suomelle neljän maan turnauksen voittoon yhden maalin verran Kamerunia paremman maalieron turvin. Suomen Minea Blomqvist ei pelannut kilpailussa. 50 m ru: 1) Katja Lehtonen Simmis 32,44, 2) Maria Lehto ViesU 32,92, 3) Natalia Hissamutdinova TaUS 32,95. Jermu Gustafsson), Juska Savolainen (55. Ihmiset sanovat, että olen maailman paras, mutta tarvitsen (tyttöystävä) Mirkaa (Vavrinec) ollakseni paras, Federer hymyili. – (Kauden päätösottelua) oli ilo pelata. Moni pelaaja jätti itsestään positiivisen kuvan A-maajoukkuetta ja alle 21-vuotiaita ajatellen. Berliini: Maailmancupin osakilpailu, 3. 3 3 0–8 HO CHI MINH CITY, VIETNAM (STT) Suomen jalkapallon niin sanottu haastajamaajoukkue järjesti maalijuhlat Vietnamin Ho Chi Minh Cityssä pelatun kansainvälisen turnauksen päätösottelussaan Indonesian Amaajoukkuetta vastaan. Norjan Kristin Steira ja Marit Björgen sekä Suomen Riitta-Liisa Roponen ja Aino-Kaisa Saarinen vaihtavat kärjessä lähes yhtäaikaa. Lauantaina Seppälä vei 50 metrin vapaauinnin ja 100 metrin perhosuinnin, sunnuntaina hän oli nopein 100 metrin vapaauinnissa ja 100 metrin sekauinnissa. Hong Kong: Miesten Euroopan-kiertue, palkintoarvoltaan 1,55 milj. Maailmancupin pistetilanne 3/10 osakilpailun jälkeen: 1) Friesinger 300, 2) Nesbitt 230, 3) Wüst 220, 4) Groves 160, 5) Marianne Timmer Hollanti 124, 6) Rempel 123. Pedersen, Kristin Steira, Marit Björgen) 50.44,9, 2) Saksa 1 (Manule Henkel, Katrin Zeller, Evi Sachenbacher-Stehle, Claudia Künzel) jäljessä 9,3 sekuntia, 3) Suomi (Kirsi Välimaa, Virpi Kuitunen, Riitta-Liisa Roponen, Aino-Kaisa Saarinen) –26,8, 4) Tshekki –41,1, 5) Venäjä 1 –51,8, 6) Italia –53,6, 7) Venäjä 2 –1.03,3, 8) Ruotsi 1 –1.19,4, 9) Saksa 2 –1.33,0, 10) Kazakstan –1.44,9, 11) Sveitsi –2.19,7, 12) Japani –2.37,8, 13) Ukraina –2.38,1, 14) Ruotsi 2 –3.02,3, 15) Viro –3.33,9. Erovuoroisista jäsenistä liittojohtokunnassa valittiin jatkamaan Kimmo Hirsilä Oulusta ja Tapani Pekkarinen Kinnulasta. Federer takoi tunnissa ja 36 minuutissa tulostaululle 6–0, 6–3, 6–4 -lukemat ja nappasi 4,5 miljoonan dollarin turnauksen voittopokaalin ja kolmannen ATP-. – Kiertueelta pääsee kahdeksan keilaajaa pisteiden perusteella maailman rankingin . 9) Pekka Koskela 99,... Blake mursi kuitenkin kolmannen erän kahdeksannessa pelissä erätilanteeksi 3–5. Gp-kilpailujen parhaat (Fina-pisteet): 1) Hanna-Maria Seppälä KeUi 1 758, 2) Claire Hedenskog Ruotsi 1 659, 3) Natalia Hissamutdinova TaUS 1 626, 4) Sara Neulanen AUi 1 604, 5) Katja Lehtonen Simmis 1 593, 6) RiiaRoosa Koskelainen RaiSU 1 525 Suomen joukkue lyhyen radan (25 m) EM-kilpailuihin Helsingissä 7.–10. Naiset: 1) Zara Glover Englanti 669, 2) Britt Bröndsted Tanska 635, 3) Nina Flack Ruotsi 498. Hammond, USA: PBA-kiertueen kilpailu: Lopputulokset: 1) Norm Duke USA, Keilailu 2) Mika Koivuniemi Suomi, 3) Steve Rogers USA ja Michael Haugen USA. turnaus, ysipallo: 16 cup: Mika Immonen Suomi–PoCheng Kuo Taiwan 2–11 Immonen sijoittui sijoille 9–16. Kamerun voitti päätöspäivänä Vietnamin 4–1. 100 metrin perhosuinnissa Rajakylä jäi kolmanneksi. – Kun Björgen ja Künzel menivät nousussa ohi, niin ajattelin painaa siinä laskussa sitten Künzelin ohi. Federerin kauden muutkin tilastot ovat tyrmäävää luettavaa. – Paikallisen maajoukkueen ja saksalaisvalmentajan kanssa treenattiin ja käytiin yhdet kisat. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, Kanerva kertoi. Maailmancupin pistetilanne 3/10 osakilpailun jälkeen: 1) Lee 250, 2) Wennemars 230, 3) Davis 220, 4) Mun 152, 5) Morrison 146, 6) Beorn Nijenhuis Hollanti 136,... Turnauksen voiton vei Filippiinien Lee Van Corteza. Blake: Federer kaikkien aikojen paras Blaken nousu loppuotteluun kahdeksan hengen turnauksen heikoimpana sijoitettuna nostaa yhdysvaltalaisen maailmanlistalla neljänneksi. naali): 68 lyöntiä: Julieta Granada Paraguay, Golf 70: Lorena Ochoa Meksiko, 71: Karrie Webb Australia, 72: Ai Miyazato Japani, Il Mi Chung Etelä-Korea, Natalie Gulbis USA, Mi Hyun Kim E-Korea, 75: Paula Creamer USA. Joukkueeseen valittu Vesa Hanski ei osallistu EM-kilpailuihin loukkaantumisen vuoksi. Pitää kuitenkin muistaa, että meillä on vielä nuori miesten joukkue, Dalen sanoi. Jokaisessa grand slam -turnauksen loppuottelussa kuluvalla kaudella pelannut, ja kolme niistä voittanut Federer, 25, voitti päättyneellä kaudella yhteensä 12 turnausta. West Palm Beach, Florida: Naisten Yhdysvaltain-kiertueen mestaruuskilpailu, palkintoarvoltaan 1,5 milj. naaliin. Maailmanlistan ykköseksi sijoitettu sveitsiläinen oli lähellä voittaa maailmanlistan kahdeksannen Blaken ilman yhtäkään syötönmenetystä. – Tämä palkinto on hieno perinne. Jonas Portin); Mikko Hauhia, Erfan Zeneli, Janne Vellamo (67. Varsinkin sähäkämmillä matkoilla se on häiritsevä tekijä. Kolmannella osuudella Suomen vapaan hiihtotavan ykköstykki Roponen puristi Norjan etumatkan kiinni ja Suomi pääsi vaihtamaan kisan kärjessä. Shanghai: Miesten 4,5 miljoonan dollarin ATPlopputurnaus, loppuottelu: Roger Federer Sveitsi (1)–James Blake USA (8) 6–0, 6–3, 6–4. Kuva: Lehtikuva/Scanpix. Naiset, 10 km: 1) Mira Tuominen ValkHa 35.40 (reittiennätys), 2) Sanna Kullberg OP 37.06, 3) Marjaana Lahti-Koski VU 37.49, 4) Noora Nurmola (18-v.) HeJy 38.13, 5) Pauliina Utriainen KuopSV Yleisurheilu Biljardi Hyogo, Japani: Kv. dollaria: Lopputulokset 72/72 reiän jälkeen, par 70: 265 lyöntiä: Jose Manuel Lara Espanja (64+66+66+69), 266: Juvic Pagunsan Filippiinit (67+65+66+68), 268: Jeev Milkha Singh Intia (66+67+69+66), Thongchai Jaidee Thaimaa (68+66+67+67), Jyoti Randhawa Intia (64+69+69+66). Loppuottelu: Duke–Koivuniemi 236– 233. Toivottavasti kotiyleisö auttaa meitä, Dalen totesi. En tosi pivassa suhteessa työn ja harjoittelun parissa. 100 m su: 1) Riia-Rosa Koskelainen RaiSU 1.04,39, 2) Edith van der Schilden Luxemburg 1.04,94, 3) Elina Väisänen TaUS 1.06,18. 12. Porokara 4–0 rp., 86. Välierät: Duke–Haugen 279–233, Koivuniemi–Rogers 276–194. Sieltä sain varsinkin vapaauintiin uusia juttuja, joita voi hyödyntää. naaliturnauksen loppuottelussa Kiinan Shanghaissa sunnuntaina. 50 m su: 1) Tero Räty TaUS 24,59, 2) Matti Mäki Simmis 25,67, 3) Teemu Saviola HSS 26,44. Pesäpallon liittokokous hyväksyi myös ensi vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion. Naiset 21, 10 km yhteislähtö: 1) Svetlana Sleptsova Venäjä (4) 37.14,8, 2) Mari Laukkanen Kontiolahden Urheilijat (6) –53,0, 3) Jekaterena Shumilova Venäjä (7) –2.39,0. Skofterud, Hilde G. Toisella perinteisen osuudella Kuitunen kavensi odotetusti eroa kärkeen. Vauhtia oli kuitenkin liikaa ja kaaduin, Saarinen kertasi. Ville Taulo), Mikko Manninen, (67. – Aika paljon aaltoja tulee. Roni Porokara 1–0, 24. Maailmancup jatkuu 25. Pystyin tekemään suunnittelemani hiihdon, Roponen iloitsi. Suomi oli läpi pelin hallitsevampi osapuoli, eikä väsymys päässyt iskemään Vietnamin helteessä. – En ikinä haluaisi syyttää allasta, mutta nyt on melkoinen aaltokone. Naiset (15): Jane Kaljonen ÅSK Turku, Anu Koivisto Simmis United, Riia-Rosa Koskelainen Raision Urheilijat, Suvi Kössi Raision Urheilijat, Linda Laihorinne Oulun Uimaseura, Eva Lehtonen (USA), Katja Lehtonen Cetus, Tiina Lindgren Simmis United, Sara Neulanen Aurajoen Uinti, Annika Nieminen Swimming Jyväskylä, Jenni Niskala Kemin Työväen Uimarit, Eeva Saarinen Tampereen Uimaseura, Hanna-Maria Seppälä Keravan Uimarit, Miia Tenhunen Cetus, Elisa Vilhunen Swimming Jyväskylä.. – Nyt tuntuu siltä, että alkaa irtoamaankin, Hård puhisi 50 metrin vapaauinnin jälkeen. Naiset, 6 km: 1) Milla Saari Nakkilan V 14.53,5, 2) Suvi Välimäki Joutsan P –1.46,6, 3) Susanna Nevala Vuokatti STK –1.57,5. Naiset, 10 km takaa-ajo: 1) Olga Anisimova Venäjä (2) 36.41,9, 2) Kaisa Mäkäräinen Kontiolahden Urheilijat (5) –1.56,5, 3) Susanna Porela Oulun Hiihtoseura (2) –4.46,5, 4) Pirjo Urpilainen Kuhmo Ski (4) –5.14,1, 5) Laura Pokela Tuusulan Voima-veikot (7) –6.59,0, 6) Kaisa Varis Kontiolahden Urheilijat (11) –7.15,5, 7) Maija Holopainen Kontiolahden Urheilijat (5) –8.38,7, 8) Maija Hietamies Lemin Eskot (8) –9.13,7, 9) Kia Lätti Mikkelin Hiihtäjät (4) –9.38,8. Satasen perhosen Hård voitti ajalla 54,41. Pelkästään turnausvoitot lihottivat sveitsiläisen pankkitiliä ennätyksellisellä, yli kahdeksan miljoonan dollarin (8 343 885) summalla. Toiseksi lykki Saksa, joka jäi Norjasta 9,3 sekuntia. Naiset: 100 m vu: 1) Hanna-Maria Seppälä KeUi 54,83, 2) Claire Hedenskog Ruotsi 56,44, 3) Sara Neulanen AUi 57,25. – Dukelle kauden ensimmäinen ja uran 24:s voitto. ”Parempi kaatua jo nyt” Avausosuudella perinteisellä hiihtotavalla lykkinyt Välimaa toi Suomen vaihtoon kuudentena, 20,9 sekuntia johtanutta Norjaa perässä. Täydestä ”Grand Slamista” jäi uupumaan vain Nadalin voittama Ranskan avoin turnaus, sillä sveitsiläinen oli ykkönen myös Australian avoimissa vuoden alussa. Ero Norjaan oli Kuitusen urakan jälkeen 15,6 sekuntia. B-divisioona: 1) Kip Carpenter USA 1.10,24,... 29) Pasi KosPikaluistelu kela 18,... Seuraava kilpailu: 17. – Se ei ollut omaa parastani perinteisellä, Kuitunen kertoi. 11. Suomi kolmas naisten viestissä Ankkuri Saarisen kaatuminen vei voitonmahdollisuudet Viimeinen vaihto. Tuloksistakin päätellen Seppälän syksy on sujunut hyvin alati vaivaavista korvatulehduksista huolimatta. Ei mitään yksittäistä asiaa vaan kaikkea pientä startista ja käännöksistä lähtien, Seppälä kertoi. Nelinpeli: Välierä: Suomalainen/Katariina Tuohimaa Suomi (3)–Jesse Courtnell/Jade Windley Britannia 6–1, 6–1. -26. Miehet, 4 x 10 km: 1) Saksa 1 (Jens Filbrich, Franz Göring, Tobias Angerer, Axel Teichmann) 1.30.35,9, 2) Venäjä 1 (Nikolai Pankratov, Vasili Rotshev, Aleksandr Legkov, Jevgeni Dementjev) –24,6, 3) Tshekki (Martin Koukal, Lukas Bauer, Jiri Magal, Milan Sperl) –37,3, 4) Norja 1 –43,7, 5) Ranska –1.01,4, 6) Saksa 2 –1.24,6, 7) Kazakstan –1.28,8, 8) Ruotsi 1 –1.48,2, 9) Suomi (Matti Heikkinen, Sami Jauhojärvi, Teemu Kattilakoski, Ville Nousiainen) –2.00,4, 10) Italia 1 –2.17,7, 11) Norja 2 –2.30,1, 12) Itävalta –2.42,5, 13) Sveitsi –2.43,4, 14) Venäjä 2 –3.57,9, 15) Ruotsi 4 –4.01,7. Loppuottelu: Suomalainen/Tuohimaa–Laura Haberkorn/Martina Pavelec Saksa 6–3, 6–4. – Niitä on koko ajan kroonisesti, mutta eivät ne sen kummemmin ole harjoitteluun vaikuttaneet. Piti vain pysyä kärjessä, Seppälä naurahti. Suomen miesten ero kärkeen 4 x 10 kilometrin viestissä oli 2.00,4 minuuttia. SHANGHAI, KIINA (STT– REUTERS–AFP–DPA) Sveitsin Roger Federer teki selvää jälkeä Yhdysvaltain James Blakesta tenniksen miesten ATP-. Eväät parempaankin olivat olemassa, mutta Aino-Kaisa Saarinen kaatui harmittavasti ankkuriosuudella ja Suomi menetti mahdollisuuden voittotaisteluun. 1 500 m vu: 1) Tommi Nisula HäUS 16.20,76, 2) Timo Peltola Cetus 16.26,34, 3) Jan Johansson Cetus 16.27,53. 10) Pekka Koskela Suomi 1.10,23. Pedersen, Kristin Steira Marit Björgen). dollaria: Lopputulokset (54 reiän karsinta+18 reiän . Finnish Open GP (25 m allas), päätöspäivän loppukilpailut: Miehet: 50 m vu: 1) Matti Rajakylä HSS 22,44, 2) Jere Hård SWIM 22,70, 3) Jani Rusi RaisU 22,97. Federer aloitti ottelun syöttövuorossaan kahden ässän ryydittämänä vauhdikkaasti. – Täällä en vielä aikoja tuijottele, Hård sanoi. Lakasen henkilökohtainen valmentaja Eino Havas palkittiin vuoden valmentajana. – Kolme ottelua viikon sisällä ja yhtä monta nollapeliä. Vuoden seurana Suunnistusliitto palkitsi Vehkalahden Veikot, jonka toiminta on tuloksekasta ja monipuolista sekä huippuettä nuorisosuunnistuksessa. Rajakylä voitti kolmasti Hämeenlinnan gp-kilpailuissa allas aiheutti monelle vaikeuksia. Kun esimerkiksi Virpi (Kuitunen) löytää huippukunnon, niin pystymme taistelemaan ykköstilasta, Dalen tuumi. Kv. 27) Rosendahl 26,... Kungsbacka, Ruotsi. Rädyn SE 24,54 on kahden vuoden takaa. Federer otti kolmannen perättäisen suurturnausvoittonsa Wimbledonin ja Yhdysvaltain avointen tittelien jälkeen. Se hyvä puoli siinä oli, etteivät ne vaikuttaneet ensimmäisenä uivaan ennen kuin vasta lopussa. Hän vietti kaksi ja puoli viikkoa Pretoriassa. Naiset: 1 000 m: 1) Anni Friesinger Saksa 1.15,53, 2) Ireen Wüst Hollanti 1.16,13, 3) Christine Nesbitt Kanada 1.16,30, 4) Kristina Groves Kanada 1.16,51, 5) Shannon Rempel Kanada 1.16,74, 6) Wang Beixing Kiina 1.16,87. Hiihtosuunnistajista palkittiin Staffan Tunis, pyöräsuunnistajista Mika Tervala ja tarkkuussuunnistajista Antti Rusanen. – Voimme yltää voittoon, jos joukkueemme kaikki naiset pääsevät parhaaseen vireeseensä. Kilpailu oli kiertueen päätöskilpailu. Federerin ylivoiman edessä Blake ei silti voinut kuin nöyrtyä. Miesten kisan ykköstilan nappasi Saksan ykkösjoukkue (Jens Filbrich, Franz Göring, Tobias Angerer, Axel Teichmann). naaliturnauksen mestaruuden. Valmentaja Markku Kanerva kiittelikin joukkueen suoritusta paitsi Indonesia-ottelussa, myös kuluneen viikon aikana. Samaa sanoi Matti Rajakylä, jolle kertyi lauantain kahden lajivoiton seuraksi kolmas sunnuntaina 50 metrin vapaauinnista. Suomi tyrmäsi Indonesian ja voitti turnauksen. 200 m vu: 1) Tommi Törmänen FrY 1.57,02, 2) Antti Viilos SWIM 1.57,08, 3) Vesa Tarvainen Cetus 1.57,70. 100 m pu: 1) Jere Hård SWIM 54,41, 2) Markus Koskinen RaiSU 54,81, 3) Matti Rajakylä HSS 54,83. 12) Risto Rosendahl Suomi 1.11,84. Pian väliaikapisteen jälkeen Suomen voittohaaveet kokivat kolauksen, kun Saarinen pyllähti alamäessä. kilpailut, 4. 200 m pu: 1) Sara Neulanen AUi 2.22,42, 2) Katri Säntti OUS 2.25,60, 3) Ninni From MaU 2.29,48. Epävirallinen tilanne kiertueella: Miehet: 1) Moor 653 pistettä, 2) Palermaa 561, 3) Stuart Williams Englanti 493, 4) Peter Ljung Ruotsi 447, 5) Martin Larsen Ruotsi 445, 6) Thomas Gross Itävalta 413, 7) Jason Belmonte Australia 352, 8) Kai Virtanen ja Pasi Uotila 334. Maanantaina 20.11.2006 . Italia oli jäänyt ennen viimeistä osuutta lähes puoli minuuttia, joten oli selvää, että voittotaisto käytäisiin Saarisen, Norjan Marit Björgenin ja Saksan Claudia Künzelin välillä. Lakanen palkittiin vuoden suunnistajana myös vuonna 2000, jolloin hän voitti maailmancupin kokonaiskilpailun. Päävalmentaja Dalen: Miesten päästävä kuuden sakkiin Suomen päävalmentaja Magnar Dalen oli tyytyväinen naisten panokseen. Hattutemppunsa Porokara viimeisteli pilkulta
13 4 6 3 9– 10 18 Nürnberg .... 3 3 2–9 3 Seuraavat ottelut: 21. Tasainen ottelu ratkesi vasta viimeisen puolentoista minuutin aikana, jolloin kotijoukkue Riento repäisi selvemmän eron. 1. Myös SalSan pelaajavalmentaja Marko Äijälä kävi puristamassa välittömästi ottelun jälkeen Esa Laurin kättä kehujen kera: – Vahvin esitys, mitä yksikään joukkue on tänä syksynä meitä vastaan pelannut, Äijälä tunnusti rehdisti. Venäjä voitti Kanadan 3–0 nousten kanadalaisten tavoin kahteen voittoon. 8 3 5 15– 19 6 SalSa .................... Jussi Kaattari (11) ja Jari Tuura (8) ovat torjuneet pallon Tommi Eirolan ja Jarno Hiitolan ihmeteltäväksi. 8 8 76– 28 16 ISB-Ilmajoki .... – Se oli kyllä tiedossa, että Ettalla on taitava passari (Samuli Leinonen) ja he yrittävät pelata paljon Hietalan kautta. 11 10 1 945– 796 20 Huima ............... Varma vastaanotto oli kuitenkin voiton avain. Australia–Brasilia, Saksa–Ranska, Kuuba–Kreikka. Barcelona ..... 11 5 3 3 12– 12 18 Deportivo .... Heittopelin ongelmia kuvaa hyvin se, että vierasjoukkueesta toisella jaksolla onnistuivat ainoastaan Kenneth Owusu ja Juho Kauro. 12 9 3 25– 13 30 Palermo ....... 3 2 1 8–4 5 Venezuela .................................. Pojat näyttävät kulkevan nyt aallon harjalla. toisessakin erässä Nibacoksen peli luisti, mutta päätöserää nurmolaiset hallitsivat jo selvemmin. Blackburn–Tottenham 1–1 (1–0) 23. 3 1 2 5–8 4 Argentiina .................................. 13 5 3 5 14– 15 18 Fulham ........ 13 4 4 5 10– 15 16 Tottenham ... ”Syksyn vahvin esitys” Totta kai HU:n otteissa voi – ja valmennuksen kannalta varmasti pitääkin – nähdä petrattavaa. 8 4 4 50– 36 8 AC HaKi ......... 8 4 4 18– 16 8 Lujattaret ............. 11 2 2 7 12– 16 8 Athletic ........ PaKa .................... TPS ................ Serie A Udinese – Siena 3 – (2 – 0), Roma – Catania 7 – (4 – 0), Messina – Lazio 1 – 4 (0 – 1), Livorno – Parma 3 – (1 – 0), Inter – Reggina 1 – (1 – 0), Empoli – AC Milan – 0, Chievo – Atalanta 2 – 2 (1 – 0), Cagliari – Palermo 1 – 0, Ascoli – Fiorentina 1 – 1 (0 – 1). Lentis-88.............. 8 2 6 39– 61 4 Jukobox ......... 3 2 1 7–5 5 Tshekki....................................... 9 7 2 83– 55 14 Josba ............. Madrid ... päivä: Lohko A: Puola–Egypti 3–0 (25–13, 25–19, 26–24) Puerto Rico–Japani 1–3 (23–25, 20–25, 25–21, 34–36) Kiina–Argentiina 2–3 (25–22, 21–25, 25–17, 17–25, 15–17) Puola ......................................... 8 2 6 7– 20 4 Pieksämäki ......... Neljänteen erään kotijoukkue jälleen terästäytyi ja vei nimiinsä. 2 1 1 176– 160 2 Jokatti .................. 12 4 4 4 13– 12 16 Siena ........... Stuttgart – M´gladbach, Hannover – Mainz , Schalke 04 – Bochum, Frankfurt – Dortmund, Hambur SV – B München, Hertha BSC – A Aachen, Wolfsburg – Nürnberg. Pelejä on kuitenkin jäljellä vielä kuusi, joten meidän on jatkossakin tehtävä parhaamme, Ranskan kapteeni Stephane Antiga iloitsi yllätysvoiton jälkeen. Erityisesti ensimmäisessä erässä olimme täysin kipsissä. 9 1 8 34– 72 2 Pirkkala .......... 11. Jukobox – Nibacos II. 10 7 3 750– 634 14 PuHu ................. Tugay Kerimoglu 1–0, 62. 9 4 1 4 45– 53 9 Trackers ......... – Brasilian voittaminen on iso asia, toivottavasti jatkamme samalla lailla. 12 6 1 5 19– 14 4 Chievo ......... – Tomilta kauden paras peli. Toisaalta pitää heti perään antaa krediittiä HU:lle. 9 4 2 3 55– 42 10 Redy .............. 9 5 4 19– 17 10 Prihat ................. 13 3 2 8 9– 16 11 Newcastle .... 13 4 5 4 14– 19 17 Man City ..... – Tässä mennään ottelu kerrallaan ja yritetään parantaa peliä koko ajan, Hihnala linjasi kauden kolmannen voiton jälkeen. Kuva: Timo Talus Sami Korkala OULU Etta-KaLePa 2–3 (20-25, 25-21, 18-25, 25-22, 10-15) Vaikka Kalajoen Lentopallolla ei olekaan asiaa ykkössarjassa lohkonsa kolmen parhaan joukkoon ja supersarjaan, asenne tuntuu olevan kunnossa. Jatkoajalle venyneessä kampKarjala ratkaisi Jeppikselle KOKKOLA (KP) Hyvän avauserän jälkeen Nibacoksen kakkosjoukkueen vauhti hiipui salibandyn kakkosdivarissa vieraaksi saapunutta Nurmon Jymyä vastaan. 3 2 1 6–3 5 Kanada ...................................... Riento .................. 5 2 3 8– 12 4 NJ ........................ 13 3 3 7 17– 26 12 Hambur SV .. 3 3 1–9 3 Seuraavat ottelut: 21. 9 9 27– 5 18 Santasport ......... Madrid – 3 (0 – 1), R. 6 2 4 10– 13 4 ETTA .................... 11 1 5 5 6– 16 8 Parma .......... Toisessa erässä löytynyt hyvä ote jatkui vielä kolmannessakin erässä, jonka Viri vei helposti. 10 7 3 93– 62 14 RB-Oulu ...... KaLePa:n kausi jatkuu joulukuun 3. 13 1 6 6 10– 19 9 Charlton ...... Toisaalta ottelukuvan muutokseen syynä oli myös nurmolaisten ottelun loppua kohden parantunut peli. 12 5 3 4 19– 11 15 Cagliari ........ Loppulukemat kirjattiin 66–58 (38–39). Hän noudatti kerrankin täysin valmentajan ohjeita, Hihnala naurahti. – Täytyy kyllä sanoa, että olen tyytyväinen joukkueen esitykseen. Päätöserä alkoi taas alavieskalaisten kannalta hyvin, sillä puoltenvaihdon aikana Viri johti jo 8–2. 11 3 4 4 6– 10 13 Espanyol ...... 13 7 3 3 33– 18 24 Stuttgart ...... 7 7 21– 7 14 Etta ...................... 9 1 1 7 52– 86 3 Seuraavat ottelut: 24.11. 12 2 2 8 12– 25 8 Ascoli ........... Vierailla oli vaikeuksia läpiottelun upottaa heittoja. 13 2 4 7 8– 18 10 Watford ....... 7 3 4 13– 14 6 WoVo 1 ................ 10 1 9 11– 27 2 Seuraavat ottelut: 22.11. Ehkä turha jännittäminen kuitenkin kipsaannutti jälleen viriläisten pelaamisen ja kotijoukkue nousi aina eräja ottelupallotilanteeseenkin. Jokaisesta lohkosta jatkaa toiselle kierrokselle neljä parasta, joten kaikki kolmen voiton joukkueet ovat jo varmistaneet jatkopaikkansa. 8 3 5 14– 19 6 LiigaEura .............. – Kahdessa ensimmäisessä erässä meidän keskipelimme oli erittäin heikkoa. 11. 7 4 3 14– 11 8 Sampo 2 .............. SSV .............. Salibandy PIETARSAARI (KP) Jeppis FBC:n ratkaisijaksi salibandyn kakkosdivarin kamppailussa SB Vaasaa vastaan nousi Blue Foxista farmisopimuksella pelaava Janne Karjala. 3 1 2 4–6 4 Australia..................................... Maailmanlistan kakkonen Italia otti toisen peräkkäisen voittonsa kaatamalla Iranin 3–1. 9 9 27– 6 18 Vanajan RC .......... 9 4 5 44– 52 8 NST ............... Kolmannessa ottelussa Etelä-Korea avasi voittotilinsä, kun Kazakstan kukistui 3–1. 8 8 37– 85 Seuraavat ottelut: 22.11. Kenttäpuolustus oli erinomaista, syötöt nousivat mainiosti, hyökkäyksiä sateli niin laidasta kuin keskeltäkin ja kuin pisteenä iin päälle torjunta oli tiivistä. 12 4 5 3 12– 13 16 Catania ........ Viides erä oli KaLePa:lle jo läpihuutojuttu. 4 1 3 276– 343 2 Linkki ................... – Kyllä sen huomasi, että Ettalle tämä peli oli tärkeä, Hihnala hymähti. 8 7 1 62– 42 14 Nokian KrP .... 9 2 7 11– 23 4 KoVe .................. Kuuba otti ensimmäisen voittonsa kaatamalla Australian 3–0. Sunnuntaina palkintoraadin mieleen jäivät erityisesti kahdessa ensimmäisessä erässä loistanut keskimies Jari Tuura sekä läpi ottelun tuimasti pommittanut suurlupaus Jussi Kaattari. 13 3 8 2 17– 14 17 E Cottbus ..... 12 3 7 2 11– 9 16 Udinese ....... 11 2 2 7 6– 16 8 Gimnástic .... Naisten SM-sarja FoA – HNMKY 58 – 80 (29 – 41), Espoo Team – PeKa 81 – 102 (32 – 50), Catz – PuHu 64 – 58 (36 – 27). Miesten 1-sarja lohko 1 KyKy – NJ – 3 (18 – 25, 14 – 25, 22 – 25), HU – SalSa 3 – (25 – 15, 25 – 13, 25 – 23), Lentis-88 – Sampo 2 3 – (25 – 23, 28 – 26, 25 – 21), Etta – KaLePa 2 – 3 (20 – 25, 25 – 21, 18 – 25, 25 – 22, 10 – 15). Lohko D: Kazakstan–Etelä-Korea 1–3 (22–25, 25–23, 18–25, 21–25) Kanada–Venäjä 0–3 (19–25, 20–25, 21–25) Tunisia–Serbia-Montenegro 0–3 (21– 25, 12–25, 23–25) Serbia-Monten. 10 5 5 17– 20 10 Tuisku Wolley ....... 9 4 5 50– 73 8 SB Vaasa II ..... 12 8 2 2 26– 8 26 Livorno ........ Vieraat nykäisivät heti aluksi 4-9 -johdon, johon oululaisten oli hankala vastata. Kovat panokset näkyivät nuorekkaan Ettan otteissa. Bundesliiga M´gladbach – Hannover – 1 (0 – 0), A Bielefeld – Wolfsburg – 0. 13 1 8 4 11– 15 11 Mainz ......... 8 3 2 3 40– 43 8 Woodcutters .. Pihtipudas............ 6 4 2 14– 9 8 VaVa 2 ................. 9 1 8 30– 58 2 2. 9 5 4 20– 18 10 Viesti .................... 8 2 6 12– 20 4 Riento .................. KauWi – NJ, HU – VaVa 2. OrPo .................... 11 8 1 1 1 100– 79 18 Kärpät......... Joukkue pelaa todennäköisesti joulun jälkeen jatkosarjaa KaLePa:n kanssa. 13 6 1 6 15– 18 19 Wigan .......... 10 6 4 20– 14 12 Kiisto ................... Englannin Valioliiga sunnuntaina: Wigan–Aston Villa 0–0 Yleisöä: 18 455. 2 2 170– 113 4 KoNMKY .............. Neljäs ottelupallo olikin sitten raahelaisille liikaa. 11 8 2 1 27– 10 26 Sevilla .......... 9 7 2 58– 41 14 Oilers ............. Egypti–Kiina, Puerto Rico–Puola, Japani–Argentiina. Lähellä oli, että Jeppis voittanut ottelua jo varsinaisella peliajalla, sillä SB Vaasa tuli tasoihin vajaa minuutti ennen päätösvihellystä. 11 4 7 778– 836 8 HNMKY ............. Stankov ja Dimitrov liittyivät joukkueeseen pari viikkoa ennen sarjan alkua. 3 3 247– 272 Seuraavat ottelut: 22.11. Hietalan käsi puhui Oululaisille tappio tarkoitti käytännössä sitä, että lohkon kolmen parhaan joukkoon on vaikea päästä. Venäjä–Kazakstan, Tunisia–Kanada, Serbia-Montenegro–EteläKorea. Lohko B: Kuuba–Australia 3–0 (25–15, 25–19, 25–20) Ranska–Brasilia 3–1 (20–25, 25–22, 25–23, 29–27) Kreikka–Saksa 0–3 (22–25, 26–28, 21–25) Saksa ......................................... 11 1 5 5 10– 19 8 Osasuna ....... A-lohkossa isäntämaa Japani kohensi asemiaan 3–1-voitolla Puerto Ricosta, Argentiina nousi 3–2-voittoon Kiinasta ja Puola jatkoi tappioitta kukistamalla Egyptin 3–0. SalSa nimittäin nousi vihdoin päätöserään löytyneen torjuntansa avittamana uhittelemaan neljän ottelupallon takaa (HU:n johdosta 24–20) tilanteeksi 24–23. 9 5 4 58– 71 10 Erä ................. Onnistujia tosiaan riitti. Lentopallo FUKUOKA, JAPANI (STT–AP) Lentopallon miesten maailmanmestaruutta puolustava Brasilia kärsi ensimmäisen tappionsa Japanissa meneillään olevissa MM-kisoissa, kun Ranska kukisti sen B-alkulohkon kolmannella kierroksella 3–1 (20–25, 25–22, 25–23, 29–27). Toiseksi keskipohjalaiseen luonteeseen sopisi tietysti paremmin todeta, että ”HU pelasi melko hyvin”... 11 4 7 6– 18 4 Seuraavat ottelut: 26.11. 1–1. 11 9 2 30– 10 18 Isku-Volley ......... 6 3 3 14– 11 6 KaLePa ................. 11 6 5 89– 96 12 UKP .............. Lohko C:ssä Yhdysvallat ylsi vihdoin voittoon, kun Tshekki kukistui 3–1. 11 2 6 3 9– 12 12 Levante ........ 10 4 1 5 14– 16 13 Mallorca ...... Hannulan syöttöjen avulla Viri nousi 9–6-johtoon ja peliilo oli löytynyt. 12 5 4 3 13– 11 19 Atalanta ....... Viri nousi kuitenkin vielä kerran sillasta vieden päätöserän trillerin nimiinsä 16–14. 7 2 5 8– 16 4 Seuraavat ottelut: 26.11. Syöttö ei tuntunut aluksi purevan, mutta kärsivällisyys palkittiin. 3 1 2 3–8 4 Kazakstan .................................. 7 4 3 14– 13 8 NJ ........................ 13 7 2 4 21– 16 23 Hertha BSC .. 13 3 4 6 12– 22 13 Bochum ....... Tiukoille alavieskalaiset joutuivat, mutta pitkän tahkoamisen jälkeen irtosi 2–3 (25–14, 20–25, 13–25, 25–19, 14–16)-voitto, jonka ansiosta Viril säilytti mahdollisuutensa supersarjaan. 11 5 3 3 15– 11 18 Villarreal ....... Kunnon vastaanotto on ollut meidän pelimme kivijalka tällä kaudella. 13 6 3 4 12– 12 21 Everton ........ Madrid – R. Jeppiksen paras pelaaja löytyi tolppien välistä, jossa Robin Strömsnäs oli vakuuttava. 13 4 6 3 17– 15 18 Wolfsburg .... 3 3 9–0 6 Japani ........................................ Keskisen alueen II-divisioona Riento – KoNMKY 66 – 58 (38 – 39), Salama – BSL 78 – 56 (46 – 26). Bulgaria jatkaa C-lohkon ainoana tappiottomana joukkueena, kun Venezuela jäi kärkikamppailussa jalkoihin erin 3–1. Kaukalopalloliiga Kärpät – EPa 12 – 3 (2 – 0, 2 – 2, 8 – 1), Pyrkivä – RB-Oulu 8 – 7 (1 – 2, 5 – 5, 2 – 0). 3 3 9–1 6 Ranska ....................................... Lohko C: USA–Tshekki 3–1 (25–16, 15–25, 25– 20, 25–23) Venezuela–Bulgaria 1–3 (25–22, 17– 25, 22–25, 17–25) Italia–Iran 3–1 (25–15, 21–25, 25–21, 25–19) Bulgaria ..................................... D-lohkossa Serbia-Montenegro jatkaa tappioitta, Tunisia kaatui 3–0. 9 7 2 73– 59 14 Gunners ....... – Päätimme panostaa syöttöön ja se alkoi näkyä ottelun edetessä. Avauserässä kotijoukkue liikkui sähäkästi aiheuttaen nurmolaisille hankaluuksia. 11 6 1 4 10– 8 19 Valencia ....... Joukkue jaksoi raastaa sunnuntaina makoisan voiton viiden erän pelissä oululaisen Lentopalloseura Ettan kotisalista. Sen päälle on hyvä rakentaa, Hihnala iloitsi. Koripallo Salibandyliiga OLS – AC HaKi 2 – 6 (0 – 2, – 2, 2 – 2). 3 1 2 4–7 4 Iran ............................................ Keskipohjalaiseen vaatimattomuuteen vaan ei ole mitään syytä, kun arvioidaan kylmän kliinisesti HU:n pyhäillan polskaa. 11 7 1 3 24– 14 22 At. Erityisesti kokkolalaisia jäivät harmittamaan useat missatut vapaaheitot. – Paransimme huikeasti viimeisestä ottelusta, totesi KaLePa:n valmentaja Timo Hihnala viitaten viikon takaiseen 0-3 -tappioon Himangan Urheilijoiden kotisalissa. No, syöttövirheitä toki tuli. 6 1 5 6– 16 2 Seuraavat ottelut: 26.11. 8 8 30– 60 OLS ............... KaLePa:n tehokkain hyökkäyspelaaja oli romanialaishakkuri Dragan Stankov, jolle laskettiin 18 hyökkäyspistettä. 4 2 2 287– 309 4 JyWe .................... Hyökkäysten päättämisessä vierasjoukkueesta erottui puolestaan Piia-Riikka Haapakoski. 10 6 4 22– 16 12 KempeLe ........... Tugay Kerimoglu (Blackburn), 90. 11 6 2 3 16– 8 20 Recreativo .... Kaikki pelaajat ovat tällä hetkellä hyvässä kuosissa, Lauri syystäkin myhäili mahtiesityksen jälkeen. Itseluottamus on nyt korkealla, Esa Lauri myönsi. 3 1 2 5–8 4 Seuraavat ottelut: 21. 7 2 5 10– 17 4 KyKy .................... PeKa .................. 11 2 5 4 8– 13 11 Betis ............ 9 3 1 5 75– 84 7 RB-93 ........... Ei syöttö enää loppua kohden noussut kotijoukkueelta niin hyvin, Hihnala näki. 3 1 2 6–7 4 Tunisia ....................................... 8 2 6 37– 49 4 SB Vaasa ........ JyWe – Linkki. 13 10 1 2 23– 7 31 Portsmouth .. 9 4 5 14– 20 8 Loimu .................. Ulosajot: 60. 13 4 4 5 16– 18 16 Frankfurt ...... Kärsivällisyys palkittiin KaLePa jaksoi jauhaa omalla tyylillään, vaikka Etta veikin joka toisen erän. 7 3 4 10– 16 6 Santasport 2 ........ 13 5 5 3 22– 14 20 Dortmund ... 8 5 1 2 59– 46 11 HIFK .............. Vielä kuvaavampaa, että SalSa ei johtanut ottelua missään vaiheessa. divisioona länsilohko SBS Pori – FBT Pori 6 – 4 (2 – 1, 2 – 0, 2 – 3). Päätöskierroksella Woman Wolley vieraissa kohtaavan Virin parhaana palkittiin tasaisesti esiintynyt Sanna Saarinen. 8 5 3 20– 14 10 HU ....................... 13 5 6 2 23– 18 21 A Bielefeld.... 10 7 3 800– 711 14 Espoo Team ....... SBS Lapua ...... Bewe .......... 6 6 18– 2 12 AV ....................... 7 4 3 16– 15 8 LaihLu .................. 3 3 9–1 6 Venäjä ........................................ 6 5 1 16– 8 10 Ryhti .................... AC HaKi – Oilers, Classic – SPV, Trackers – Gunners. HU:n näytös hurmasi SalSa:lla ei mitään jakoa upeasti pelanneiden isäntien käsittelyssä Kielletty ajosuunta. 12 4 8 9– 19 4 Reggina ....... Kuva: Lehtikuva/AFP SÄYNÄTSALO (KP) Säynätsalon Riento hallitsi kotisalinsa hieman vierailija Kokkolan NMKY:tä paremmin koripallon miesten kakkossarjan ottelussa. 11 2 9 787– 862 4 BC Nokia ........... Kärpät – UKP.. No, joutui Lauri sentään käyttämään ottelussa yhden aikalisän. 9 5 4 17– 18 10 MuurLe ................ Kuvaavaa on, että esimerkiksi ensimmäisen torjuntapisteensä SalSa sai kolmannessa erässä tilanteessa 7–7. Aiomme parantaa peli peliltä, jenkkikapteeni Thomas Hoff mietti. .......................... Alavieskasta lähtöisin oleva entinen keihäänheittäjä Harri Hietala oli kentän kovin pommittaja. 12 9 3 26– 16 27 Roma ........... 11. Ei 1–0, 2–1, tai 3–2, vaan ei ainuttakaan kertaa koko ottelussa. Lentopallo Kaukalopallo Urheilu 15 KESKIPOHJANMAA . 13 5 7 1 15– 9 22 Bolton ......... 13 4 3 6 20– 24 15 M´gladbach . Naisten 2-sarja lohko 2 NJ – Pihtipudas 1 – 3 (17 – 25, 25 – 20, 21 – 25, 23 – 25), VaVa 2 – LaihLu 1 3 – 1 (25 – 12, 25 – 18, 18 – 25, 25 – 9). 9 2 7 49– 71 4 Happee .......... Meillä tilanne on tällä hetkellä päinvastainen, Äijälä pohti. Se kannattaa pitää mielessä. 3 3 9–3 6 Brasilia ....................................... Jermain Defoe rp. Varsinaisen tavoitteen puuttuminen ei näyttänyt vaikuttavan millään tavalla KaLePa: n esityksiin. 3 1 2 251– 271 2 BSL ...................... Aston Villa – M´brough, Bolton – Arsenal, Charlton – Everton, Fulham – Reading, Liverpool – Man City, Watford – Blackburn, West Ham – Sheff Utd. ETTA – Puijo-Volley 1, PaKa – WoVo 1. 11 3 3 5 10– 17 12 Racing ......... Ranska yllätti Brasilian MM-lentopallossa Ranskan Romain Vadeleux (oik.) ohittaa Brazilian torjunnussa olevan Gustavo Endresin. Man Utd ...... Vierailla ei ollut promillen mahdollisuutta nousta taistelemaan erävoitoista. 3 2 1 7–4 5 Kuuba ........................................ 12 4 5 3 19– 18 17 Empoli ......... 11 3 4 4 17– 16 13 AC Milan ..... 3 1 2 6–8 4 Kiina .......................................... Madrid – Racing 3 – 1, Recreativo – Osasuna 2 – (1 – 0), Zaragoza – Gimnástic 3 – (0 – 0), Mallorca – Barcelona 1 – 4 (0 – 1), Villarreal – Getafe 1 – (0 – 0), Levante – At. 3 3 9–3 6 Italia .......................................... 10 3 7 16– 24 6 VaLePa ................. Viime ottelussa se oli hukassa, mutta löytyi jälleen. Jymy jätti näin kokkolalaiset nuolemaan näppejään tuloksella 4–8 (2–0, 2–5, 0–3). Ranskan ykkösmiehinä häärivät Romain Vadeleux (17 pistettä) ja Frantz Granvorka (14). B-lohkossa jatkaa Ranskan ohella tappioitta Saksa, joka voitti Kreikan 3–0. 5 3 2 12– 9 6 HU ....................... 13 1 6 6 10– 24 9 Seuraavat ottelut: 25.11. Kauro säesti 12 pisteellä ja 7 levypallolla hyvin. 4 4 350– 289 8 Salama ................. Vielä Jymy väsytti Nibacos II:n Saitama/Fukuoka/Nagano/Sendai, Japani: Miesten MM-kilpailut, 3. Etta – Santasport 2, LaihLu – KyKy, Luo-Wo – Lentis-88, HU – Sampo 2, NJ – SalSa. 11 6 1 4 15– 13 19 Getafe ......... 13 3 7 3 16– 18 16 Leverkusen ... Sociedad, Getafe – Levante, Barcelona – Villarreal, Gimnástic – Mallorca, Celta – Zaragoza, Osasuna – Deportivo. 11 8 1 2 22– 10 25 R. Varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä isäntäjoukkue käytännössä moppasi urheiluhallin lattiaa SalSa:lla. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Karjalan lisäksi Jani Kuoppamaa 2, Niklas Jansson ja Vesa Suomela. Tärkeintä kuitenkin oli voitto, jolla säilytimme mahdollisuudet supersarjaan, sanaili Virin valmentaja Marja-Riitta Kääntä. Kolmannessa erässä se toki pystyi jonkinlaiseen vastukseen, mutta näennäisen tiukoista eränumeroista huolimatta HU:n valmentaja Esa Laurilla ei käytännössä hätää ollut. Siltä tosiaan näytti. Betis – Espanyol, At. 13 7 2 4 19– 11 23 Arsenal ........ Sociedad .. Hossam Ghaly (Tottenham). – Vastaanotto oli tänään ehkä kauden parasta. 10 4 4 2 10– 8 16 Celta ............ 8 3 2 3 58– 53 8 Blue Fox ........ 11 1 10 5– 32 2 Seuraavat ottelut: 22.11. 6 3 3 11– 14 6 Pateri ................. Naisten SM-liiga Viesti – Somero 3 – 2 (25 – 17, 20 – 25, 21 – 25, 25 – 16, 15 – 10), Pieksämäki – Vanajan RC – 3 (22 – 25, 16 – 25, 18 – 25). 13 11 1 1 29– 6 34 Chelsea ........ 10 6 4 78– 54 12 EPa ............. Ei pyttykerhon valinnoissa todellakaan vikaa ollut, mutta samaan syssyyn olisi voinut palkita Mikko Keskisipilän, Pekka ja Tero Hännisen, Janne Heikkilän, Jaakko-Matti Joensuun sekä kaikkien kolmen erän lopussa kentällä käyneet vaihtomiehet Arto Raution ja Marko Hiitolan. BC Nokia – Huima, PeKa – Catz, HNMKY – Espoo Team. Naisten 1-sarja lohko 1 PaKa – ETTA 3 – 1 (25 – 23, 23 – 25, 25 – 21, 25 – 17), Puijo-Volley 1 – AV 2 – 3 (25 – 14, 20 – 25, 13 – 25, 25 – 19, 14 – 16). 6 3 3 10– 14 6 Puijo-Volley 1 ....... AC Milan – Messina, Atalanta – Torino, Catania – Parma, Chievo – Udinese, Empoli – Cagliari, Lazio – Ascoli, Palermo – Inter. päivä runkosarjan viimeisellä vierasottelulla Laihian Lujan kotisalissa. Tavoitteemme on päästä välieriin. 13 5 5 3 17– 11 20 Reading ....... Sociedad – Betis – 0. 9 3 6 61– 82 6 Pyrkivä .......... 12 5 3 4 16– 13 18 Liverpool ..... 8 8 4– 24 Seuraavat ottelut: 26.11. 11 1 2 8 9– 23 5 R. 13 4 3 6 10– 16 15 Blackburn .... 6 4 2 15– 6 8 Luo-Wo ................ Yleisöä: 27 000. Sampo ................. Iran–Bulgaria, Tshekki–Venezuela, Italia–USA. La Liga Espanyol – Athletic 3 – 2 (0 – 0), Sevilla – Valencia 3 – 0, R. 13 2 4 7 8– 15 10 Sheff Utd ..... KaLePa pisti parastaan Oulussa KUOPIO (KP) Alavieskan Viri oli pakkovoiton edessä naisten lentopallon ykkössarjan vierasottelussa PuijoVolleytä vastaan. 12 4 4 4 11– 12 8 Torino .......... Ei HU tietysti upeasta pelistään kahta pistettä enempää saanut. Emme ole olleet kovin vahvassa iskussa toistaiseksi, mutta meillä on ollut vaikeita pelejä. Avauserä menikin nopealla tahdilla kotijoukkueelle. 11 2 9 788– 951 4 Seuraavat ottelut: 25.11. Nibacoksen maaleista vastasivat Manne Niskanen 2, Matti Petäjä-Suvanto sekä Tero Luokkala. 3 1 2 4–6 4 USA ........................................... – Olemme iloisia siitä, että saimme ensimmäisen voittomme. 9 7 2 69– 57 14 NJ .................. Jotain pallopeleissä korvaamattoman tärkeää plakkariin silti jäi: – Kyllä tällä pelillä uskaltaa lähteä pelaamaan ketä vastaan tahansa. 3 1 2 5–8 4 Egypti ........................................ Ei SalSa tietysti parhaimmilleen yltänyt pyhäiltana, mutta nyt ongelmat eivät olleet pelkästään sisäsiittoisia. 10 2 8 689– 832 4 FoA .................... 12 2 8 2 11– 11 14 Messina ....... 10 9 1 98– 34 18 Classic ........... 10 6 4 23– 12 12 Piivolley ............. 12 6 4 2 20– 7 22 Aston Villa .... Jari Mutkan saalis oli puolestaan 8 ja lauantaina palloja koriin hyvin upottanut Jussi Ritamäki joutui tällä kertaa tyytymään vain kuuteen pisteeseen. 8 1 7 36– 60 2 Seuraavat ottelut: 25.11. Vanajan RC – Somero. No, ensinnäkään HU ei sunnuntai-iltana yrittänyt pelata keskinkertaisesti. 12 4 4 4 16– 24 16 Lazio ............ 13 4 3 6 21– 21 15 A Aachen ..... 9 2 1 6 43– 68 5 Nibacos II ...... 9 3 1 5 44– 57 7 Nibacos ......... 10 8 2 813– 728 16 Catz ................... 3 3 2–9 3 Kreikka ....................................... Meillä oli tarkoitus vältellä ylilatautuneisuutta, mutta kyllä ottelun tärkeys tytöissä näkyi. 12 4 3 5 12– 16 Seuraavat ottelut: 26.11. Jalkapallo Schalke 04 ... – Pikkuhiljaa yhteinen sävel alkaa löytyä. Maanantaina 20.11.2006 Jukka Anias HIMANKA (KP) HU–SalSa 3–0 (25–15, 25–13, 25–23) Eteläpohjalaisella mentaliteetilla Himangan Urheilijoiden esitys miesten ykkössarjan lentopallo-ottelussa Saloisten Salamaa vastaan pitäisi kiteyttää lakeuksilta tutulla sananparrella: priimaa tulee, vaikka keskinkertaista yrittää... 8 4 4 39– 62 8 AFC Campus 10 3 1 6 43– 50 7 KOO-VEE ....... 3 2 1 6–4 5 Etelä-Korea ................................ 4 2 2 9– 6 4 KauWi .................. 4 1 3 6– 11 2 LaihLu 1 ............... 3 3 2–9 3 Seuraavat ottelut: 21. 9 7 2 24– 10 14 Ploki .................... KoNMKY:n heitot vailla sihtiä pailussa Karjala iski ratkaisun ajassa 62.34, jolloin taululle kirjoitettiin lopputulos 5–4 (2–1, 1–2, 1–1, 1–0). 13 4 4 5 10– 15 16 M´brough .... Viri säilytti mahdollisuudet supersarjaan Miesten SM-liiga Riento – Santasport 1 – 3 (25 – 19, 20 – 25, 22 – 25, 19 – 25), Kiisto – Sampo – 3 (23 – 25, 15 – 25, 19 – 25). 8 4 2 2 69– 37 10 FBT Pori ......... Kun pallo nousi näyttäväsi, passari Tomi Riutta oli elementissään Oulun urheilutalolla. 11 7 2 2 21– 8 23 Zaragoza ..... Kovin paljon sitä ei varsinkaan kahdessa ensimmäisessä erässä silti voi olla. 8 4 1 3 65– 44 9 Jeppis FBC ..... Inter ............ – Ottelussa nähtiin melko epätasaisia suorituksia puolin ja toisin. 12 5 7 6– 16 5 Fiorentina .... Olennaista nimenomaan on se, että kaikki HU:n pelaajat näyttävät olevan erinomaisessa lyönnissä. Ettan hakkuri keräsi peräti 28 hyökkäyspistettä ja jäi plussalle peräti 19 pisteen verran. 8 8 56– 27 16 SBS Pori ......... 13 4 1 8 11– 18 13 Hannover .... 13 7 3 3 26– 19 24 B München .. 3 2 1 8–6 5 Puerto Rico ................................ Toinenkin alkoi vähän heikosti, mutta 4–6-tappioasemassa syöttämään astui Mareena Hannula, joka käänsi oman syöttövuoronsa aikana pelin. MuurLe – Santasport, Piivolley – Pateri, Sampo – Isku-Volley. Mutta niin niitä tavallaan ”pitääkin” tulla, kun vastustajan hyökkäykset yritetään sabotoida mahdollisimman tehokkaasti jo alkuunsa. Jeppis hallitsi kenttätapahtumia, mutta vähällä miehistöllä matkassa olleet vaasalaiset onnistuivat viemään vauhdin pois pelistä. divisioona Pohjanmaa Jeppis FBC – SB Vaasa II 5 – 4 (2 – 1, 1 – 2, 1 – 1, 1 – 0), Nibacos II – NJ 4 – 8 (2 – 0, 2 – 5, – 3). Keskitorjujat Ilja Dimitrov ja Mika Suihkonen keräsivät kymmenkunta hyökkäyspistettä. 9 4 5 79– 84 8 Blue Ball ........ 13 8 2 3 23– 15 26 W Bremen ... 11. 13 2 2 9 9– 20 8 Seuraavat ottelut: 25.11. 10 6 4 77– 60 12 SPV ................ Madrid .... 8 3 5 15– 19 6 Somero ................ 13 3 4 6 11– 17 13 West Ham .... 12 3 5 4 16– 19 14 Sampdoria ... Vieraiden selvä ykkönen oli Owusu, joka keräsi 23 pistettä
Yleiskisassa suomalaisten kaksoisvoiton sinetöi Aro nousemalla päätöspäivänä Italian Simone Albergonin ohi 1,5 sekunnin turvin. kilpailu: Kuka tekee avausmaalin. toto (10-7-5): 2,05 1,13-1,58-1,25 6,05. toto (4-2-7): 6,39 2,00-1,22 4,66. Ahola on ollut voittamassa Suomen kaikkia seitsemää joukkuemestaruutta. Lion Lady 20,0a (298), poissa: 1. 3. 7 7 59– 20 14 TIHC ............. Loeb 112 2. Ratsastus Helsinki: Muodostelmaluistelun 1. Luokka 4 Pohjanmaa Prix de Creative PC-systems. toto (105-1): 10,40 2,28-2,04-2,75 28,52. Mitalipeli 46/06 Sunnuntai 19. Solberg 25 Seuraava osakilpailu: Wales, Britannia 1.–3.12 1. Suomi kohtaa maanantaina Saksan. 2 1 1 8– 7 2 IHT ............... 0– S-Kiekko ........ Kolmannella puolikkaalla vauhti kiihtyi 26-lukemiin ja yllättävän selvästi Mökin Poika piti Hölkkerin takanaan, Ahti Antti-Roiko kertoi. Luokka E3: 1) Marko Tarkkala Suomi, KTM 2.37.24,6, 2) Cristobal Guerrero Espanja, GasGas –55,7, 3) Fabien Planet Ranska, KTM –1.09,6, 4) Björne Carlsson Ruotsi, Husaberg –1.58,4, 5) Xavier Galindo Espanja, KTM –2.09,1, 6) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg –3.04,0 (juniori). FC YPA/Sievi ... 1 1 5– 2 Hermes ......... Suomen Aki Teiskonen oli viides. 4 2 2 19– 16 6 OuJK .............. toto (6-9-7): 23,46 3,23-1,90-1,61 51,31. Skoda 23 Tallien pisteet: Uuden-Seelannin MM-rallin tulokset MM-sarjan 15/16 kilpailu STT 1. Toisen voittonsa Ahti AnttiRoiko suitsi 3-vuotiaalla BWT Wilhelmillä, joka sai vetää verkkaista vauhtia johtopaikalla. Kisan vaivattomuutta kuvaa, että kummankin suomalaisen suurimpana huolenaiheena oli tuulilasinpyyhkijöiden hitaus piiskaavassa sateessa. 7 4 3 42– 30 8 RoKi II ........... minuutilla)–4 (Tugay)–9 (9 kulmaa) Kerroin: 731,68 Poissa 2. 367,2 (4): 1) Broända Emma Sir Vihtory KSUR 0/0 34,50, 2) Gleisner Susann Sison KSUR 4 51,50. Lähtö 8, lv 1 600 m: 1) Sunshine Sisu*/ Petteri Joki 18,8a, 2) Nicolette Index* 19,4a (62), 3) Queen Amalia 19,8a (44), 4) S. 4 1 1 2 17– 22 4 VFC ............... Pronssi: 5, 3, 4, 1, 2 NHL lauantaina: Los Angeles–Phoenix 5–3 (1–0, 2–2, 2–1), Boston–Washington 3–2 ja. 5 3 1 1 37– 26 10 Ruutupaidat ... Marcus Grönholm Ford 4.02.30,7 2. Voittonumerot: 1, 5, 6, 12, 15, 20, 25, 26, 27, 29, 31, 35, 45, 49, 52, 53, 56, 57, 63, 67. Luokka 3 Pohjanmaa Prix de Aktia. Latvala nousi alkukauden teknisten murheiden jälkeen kahdella peräkkäisellä N-ryhmän MM-rallivoitolla ryhmän MM-sarjassa neljänneksi. – Se oli Malcolmille hieno hetki. Suomalaisten kolmoisvoittokin oli lähellä, sillä neljänneksi ehtinyt Ahola jäi italialaisesta 25 sekunnin päähän. Kun Baldaccilta hajosi kone, oli sen jälkeen oli ajettava varmasti, Latvala kertasi. – Kuljettajien mestaruus kaatui pariin virheeseen ja muutamaan ongelmaan. Hopea: 2, 3, 4, 5, 1. Pons 28 8. Taitoluistelu Mestis TuTo – Suomi U20 3 – 1 (0 – 0, 1 – 1, 2 – 0), HeKi – KooKoo 2 – (0 – 0, – 0, 2 – 0). Luokka IV, 100 cm, Bed/ Arv. N-ryhmässäkin nähtiin suomalaisten kaksoisvoitto, sillä Mitsubishin Juho Hänninen (–17.30,2) kaasutti yhdeksänneksi. Troikka: 275,88. Pikataipaleista Grönholmilta sujui vauhdikkaimmin 13. Solberg 34 7. Ford juhli viimeksi merkkimestaruutta vuonna 1979. 20 16 4 86– 49 32 Jokipojat ..... Keulapaikalla viihtyvä Aamos Paukku tyylitteli maalisuoraa availla uhkaajia. Daniel Sordo Citroen + 3.20,7 6. Subaru 97 4. toto (1-10-13): 19,92 3,09-1,36-3,73 10,64. Niistä viimeiset kuusi ovat tulleet peräkkäin Suomen MM-rallista lähtien, helmenä kahden viikon takainen Australian rallin voitto. Vuosi sitten Salminen ei ollut Slovakiassa, kun Suomi lipsahti takkuisella suorituksellaan MM-hopealle. 3 1 2 7– 22 1 Futsalin SM-liiga Ilves FS – Ruutupaidat 2 – 2 (1 – 1), TP-Kaarle – Loiske 9 – 5 (3 – 1), PoPa – TPK 6 – 4 (1 – 1). SM-osakilpailu: Seniorit: 1) Marigold IceUnity 186,06, 2) Rockettes 173,54, 3) Team Unique 159,36, 4) Energetics 135,60. Suomi palasi mestariksi vuoden tauon jälkeen. 5 4 1 22– 8 13 Loiske ............ 7 2 5 37– 46 4 PyPo ............. Pietarsaari Esteratsastuksen aluekilpailut lauantaina. Ford 185 2. Kaksinkertainen Festivaaliajon sankari Self Timer puolusti johtopaikkaansa viime metreille asti, mutta Kenavo Paris veti lopussa pidemmän korren. Latvala MM-pisteen makuun Jari-Matti Latvala (–16.22,4) oli Subarullaan N-ryhmän kuljettajista nopein ja nappasi yleiskilpailun kahdeksannella sijallaan yhden MM-pisteen. 2. Kuva: Lehtikuva/Reuters 1. V4-kerroin: 18,60. toto (9-7-8): 9,51 2,32-2,101,36 25,93. 367,2 (11): 1) Rintasalo Mia Palvajärven Doris EPUR 0/0 35,40, 2) Gleisner Susann Sison KSUR 0/0 42,70, 3) Nyman Elin Schweppes FäR 0/8 35,00, 4) Knip Agneeta Orhidee S Korsholms 4 49,60. Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Kenavo Paris/Aki Antti-Roiko 17,1a, 2) Self Timer* 17,1a (14), 3) Magni. Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Caramell Southwind/Arto Laurukainen 20,4a, 2) Rasmus 20,8a (448), 3) Feel The Beat 20,8a (114), 4) Flying Downhill 20,9a (234), toto (4-3-7): 1,55 1,44-2,832,47 25,14. Se ei kuitenkaan riitä kolmanteen henkilökohtaiseen maailmanmestaruuteen, sillä olkapäävamman takia kauden neljästä päätösrallista sivussa oleva Citroenin ranskalainen Sebastien Loeb on tavoittamattomissa. (2–1, 0–1, 1–1, 0–0, 1–0), San Jose–Philadelphia 6–1 (3–1, 3–0, 0–0, SJ: Ville Nieminen 0+1, Vesa Toskala 17/18 torjuntaa, P: Antero Niittymäki maalille ajassa 32.25, 7/7 torjuntaa). Neljäs maa turnauksessa on Ruotsi. 3 2 1 39– 7 5 Virkiä ............ 21 8 5 8 78– 69 21 SaPKo ......... 3 2 1 14– 17 2 Kronan II ....... Hirvonen 65 4. 20 12 1 1 6 82– 59 26 Hokki .......... Arosta tuplamestari Aro pääsi juhlimaan MMkultaa jo toisen kerran tällä kaudella voitettuaan kakkosluokan henkilökohtaisen maailmanmestaruuden syyskuun lopulla Ranskan Boussacissa. toto (10-1-7): 4,94 1,47-1,33-2,53 7,47. Luokka III, 90 cm, Bed/Arv. 2 (1–4) 1,50 106 Vålerenga–Elfsborg 1 (2–1) 2,00 Tulosveto 12 Porin Kärpät–Epa 12–3 Kerroin: 128,02 1 HeKi–KooKoo 2–0 Kerroin: 76,03 2 Blackburn–Tottenham 1–1 Kerroin: 5,70 3 OLS–AC HaKi 2–6 Kerroin: 100,16 Päivän Trio 1 Blackburn–Tottenham 1. toto (7-2-8): 3,63 1,46-1,71-2,63 5,85. Tässä ei ole kysymys vain Malcolmista ja hänen unelmistaan, sillä tiimissä on mekaanikkoja, jotka ovat olleet mukana jo seitsemän, kahdeksan vuotta. Moskova: Alle 18-v. 5 2 2 1 24– 25 8 GFT ............... 1 1 1– 4 YJK ................ 4 2 2 24– 18 6 Mad Max ....... Loeb ansaitsi mestaruuden, Grönholm myönsi. 4 4 12– 31 Seuraavat ottelut: 25.11. Naisten Suomi-sarja lohko 1 S-Kiekko – Hermes 1 – 4 (0 – 2, 1 – 1, – 1), OuHu – YJK 5 – 0. Sebastian Loeb on jo varmistanut kuljettajien MM-mestaruuden. – Mestaruus tuli tasaisen varmalla ja nopealla suorituksella, kuten oli suunniteltukin. Enduromoottoripyöräilyn MMjoukkuekilpailu, lopputulokset 6/6 ajopäivän jälkeen: Miehet: 1) Suomi (Juha Salminen, Petri Pohjamo, Samuli Aro, Mika Ahola, Jari Mattila, Marko Tarkkala), 2) Ranska jäljessä 15.09,3, 3) Espanja –20.06,2, 4) Italia –23.24,9, 5) Australia –24.10,7, 6) Ruotsi –24.51,4. Sordo 47 5. 1 1 4– 1 2 Kraft ............. que Laday 17,4a (67), 4) Passad Ribb 18,0a (105), toto (6-3-10): 9,21 1,48-1,18-1,36 8,57. Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Somollis Lady/Jarmo Immonen 19,2a, 2) Celesta 19,4a (42), 3) Juliana Hope 19,4a (35), 4) Giant Marie 20,5a (269), toto (7-10-8): 6,41 1,78-2,11-1,67 7,24. Sarjan voitti Qatarin Nasser al-Attiyah. BWT Wilhelmiä on kilpailutettu säästeliäästi ja siltä odotetaan paljon ensi kaudella, Ahti Antti-Roiko huomautti. – Malcolm lupasi, että saamme Marcuksen kanssa ajaa Walesissa, miten haluamme, Hirvonen totesi helpottuneena. Merkkimestaruus miellytti myös kisan voittanutta Marcus Grönholmia kuljettajien MM-tittelin menetyksen jälkeen. – Mestaruus osoitti, että Suomi hallitsee edelleen enduroa maailmalla. 1 1 0– 5 Seuraavat ottelut: 26.11. 96 2 (0–1) 3,80 95 A.Bielef.–VfL Wolfsb. toto (5-3-10): 3,20 1,171,33-1,31 8,17. Kronos Citroen 160 3. 9 2 7 26– 70 4 Seuraavat ottelut: 25.11. 3 2 1 9– 20 4 TUS .............. 21 6 2 13 67– 112 14 FPS ............. OMV Peugeot 80 5. Aiemmat Suomen mestaruudet ovat vuosilta 1996, 1998–99 ja 2002–04. – Oli tosi upea hetki, kun tultiin viimeiseen huoltoon. 20 6 2 1 11 58– 75 15 Salamat ...... 2 1 1 12– 3 2 Los Bombers . kilpailu: Kuinka monta kulmapotkua koko ottelussa. – Kolmanneksi MM-sarjassa yltäminen on mahtavaa, mutta se jää tallimestaruuden taustalle. Kenavo Paris löi Self Timerin Gallian kukko kiekaisi Äimärautiolla Aki Anti-Roikon kannustama Kenavo Paris kukisti Self Timerin Oulun Äimärautiolla. Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) Bwt Wilhelm/ Ahti Antti-Roiko 22,5, 2) Trick 22,6 (119), 3) Minto’s Poco 22,9 (30), 4) Erti’s Cinderella 23,1 (169), poissa: 8. KUKI HT – RoKi II, IPK – PaKa. Latvala ajaa Walesin MM-rallin Fordin kakkostiimin WRC-autolla. 367,2 (16): 1) Björk Pernilla Mb’S Lace NURK 0/0 24,10, 2) Aumanen Tanja Le Cardinal FäR 0/0 25,00, 3) Rintasalo Mia Palvajärven Doris EPUR 0/0 25,20, 4) Rewell Gabriela Dona’S King VH 0/0 27,10, 5) Hakola Johanna Aldubon PeRa 0/0 27,60. Kisa sujuikin suomalaiskomennossa loppuun asti. – Kasvattajakruunun . Luiz Perez Companc Ford + 10.51,6 8. 3 1 2 12– 15 3 KaFu .............. Suomi palasi kultakantaan endurossa Suomen päristelijäkuusikko piti muut takanaan jokaisessa luokassa Suomi palasi kultakantaan MM-joukkue-endurossa, kuvassa Juha Salminen ajonäyte. 4 1 3 8– 21 3 TPK ................ – Kaverit olivat ottaneet opikseen Slovakiasta. Rahapelit Jääkiekko. V4: vaihto 31 708.80 e; oikea rivi 3-5-7-8; poissa I/2 II/1 III/1,2,3 IV/2,5,7,12 kerroin 181,27. Pronssille ylsi Espanja. Fordin tallipäällikkö Malcolm Wilsonin yhdeksän vuotta elänyt unelma toteutui sunnuntaina, kun talli varmisti rallin MM-sarjan merkkimestaruuden Uuden-Seelannin rallin kaksoisvoitolla. Jääkiekko Maanantaina 20.11.2006 . 21 16 1 1 3 91– 43 34 Sport .......... 19 12 2 5 74– 56 26 TuTo ........... Lähtö 2, sh 2 100 m: 1) Mökin Poika/ Ahti Antti-Roiko 29,1, 2) Hölkker 29,5 (17), 3) Hegerapp* 28,9 (49), 4) Kaleva 29,2 (38), poissa: 3,5,6,8. Päivän Duo: vaihto 4 597.00 e; oikea rivi 7-8; poissa I/1,2,3 II/2,5,7,12 kerroin 43,64. Runsaat 700 euroa palauttanut V4-peli päättyi Aamos Paukun voittoon. Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Albino Hoof/ Tapio Perttunen 22,7a, 2) Api’s Alice 23,0a (37), 3) Dream Rose 23,0a (104), 4) Multi Guy 23,2a (141), poissa: 7,9. Luokka 5 Pohjanmaa Prix de Wikro Systems. Johtohevosta varjostanut Trick hyökkäsi viimeisellä puolikkaalla BWT Wilhelmin kimppuun. OuHu ........... Päivän Duo: vaihto 19 046.20 e; oikea rivi 6-5; poissa I/2,5,7 II/1,6,7,10,11 kerroin 39,56. Troikka: 544,06. Suomalaisen kypsymistä rallikuljettajien eliittiin kuvaa kuluvan kauden aikana tulleet kahdeksan palkintopallisijoitusta. Toisessa ulkoparissa matkannut Siekkisen tallin Magni. 5 1 1 3 19– 20 4 VALO ............. Ruutupaidat – Tervarit, GFT – Mad Max. YJK – Kraft, Hermes – OuHu. Manfred Stohl Peugeot + 2.39,3 4. Kuva: Lehtikuva/AFP/Arkisto Timo-Jaakko Virkkala OULU Aki Antti-Roikon ohjastama ranskalaisori Kenavo Paris jyräsi tuulta halkoneen Self Timerin rinnalta niukkaan voittoon Oulun Äimärautiolla. FC YPA/Sievi – VFC. Edellä ovat Loeb (28), Carlos Sainz (26) ja Colin McRae (25). Richard Mason Subaru + 20.20,0 Sebastian Loeb Ford varmisti Uuden-Seelannin kaksoisvoitollaan merkkimaailmanmestaruuden. Luotimme täysin toisiimme, korosti kunniakierrokselta palannut Aro. kilpailu: 9, 10, 14 Keno 46/06 Sunnuntai 19. 9 6 1 2 42– 23 13 PaKa ............. 6 2 4 22– 29 2 Tervarit .......... Se helpotti oloa kummasti, myhäili Tarkkala, joka pääsi nauttimaan mestaruudesta täysin siemauksin vasta tiputuksen jälkeen. V4-kerroin: 16,73. 4 3 1 43– 20 9 FTK ................ Vaikka kelit vaihtelivatkin viikon aikana huonosta hyvään, niin suoritustasomme ei heilahdellut. Kuljettajien MM-kärki: LAKE TAUPO, UUSI-SEELANTI (STT) Suomi voitti historiansa seitsemännen enduromoottoripyöräilyn joukkueiden maailmanmestaruuden sunnuntaina Uuden-Seelannin Lake Taupossa päättyneessä kuuden päivän mittaisessa kisassa. 23 8 4 2 9 62– 68 22 KooKoo ...... Ahti Antti-Roikon valmennukseen muuttanut Mökin Poika hallitsi kisan jokaista metriä. Grönholm nosti MM-osakilpailuvoittojensa määrän 24: een, jolla hän jakaa voittotilastossa neljättä sijaa Tommi Mäkisen kanssa. IPK ................ 6 4 1 1 30– 28 13 PoPa .............. – Mökin Poika tuntui oikein hyvältä viimeistelyssä, jonka vuoksi annoin siitä pelivihjeen muutamalle kaverilleni. Markus Index puikkasi sisäradalta toiseksi ohi Fire Leaderin. Suomenhevosten päälähtö kutistui viiden valjakon mittelöksi, kun lämmittelyssä käynyt Passeri ei ilmestynyt lähtöviivalle. KoMu HT II ... Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Fou De Toi/Mauri Jaara 21,1a, 2) Chantilly Press 21,2a (45), 3) Baltic Way 21,6a (104), 4) Jonathan Garette 21,8a (369), toto (7-4-3): 1,69 1,05-1,111,25 3,39. Hopeaa ajanut Ranska jäi mestareista kahdeksan ja pronssille yltänyt Australia 12 minuuttia. Suomen maalissa pelasi Meeri Räisänen. naiset, neljän maan turnaus: Venäjä–Suomi 3–10 (1–2, 1–5, 1–3) Suomen maalintekijät: Ninni Taskinen, Maiju Yliniemi (2), Linda Välimäki (2), Pia Lund, Saara Forsström, Johanna Juutilainen, Minttu Tuominen, Fanny Jalonen. H. Joukkueesta huokui hyvä yhteishenki ja itsevarmuus. V4-kerroin: 31,78. Lähtö 5, V4-2, lv 2 100 m: 1) Spinning Top/Jukka-Pekka Närhinen 20,1a, 2) Hakuna Matata 20,3a (187), 3) Zink 20,4a (268), 4) Ranch Bienandanza 21,0a (235), toto (5-12-10): 2,21 1,745,88-3,44 48,22. – Saimme lauantaina minuutin aikasakon, koska ajoimme huollosta parc ferme -alueelle 30 km/h:n rajoitusalueella 42 km/h vauhtia. Stohl 46 6. – Kenavo Paris on tyypillinen ranskalaishevonen: kestävä, tasavauhtinen ja hiukan ajettava, Aki Antti-Roiko analysoi päälähdön sankaria. Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Midsummer Maid/Sami Vehviläinen 18,2a, 2) Jasmino Wood 18,4a (65), 3) Innuendo 18,4a (720), 4) Parom* 18,5a (105), toto (5-3-10): 1,76 1,21-1,68-5,35 4,42. 8 4 1 3 38– 46 9 KUKI HT ........ Titteli tuo minulle suurta henkilökohtaista mielihyvää, Wilson hykerteli. Lähtö 5, V4-2, sh 2 600 m: 1) VinhaMimmi/Reijo Kaattari 33,3a, 2) Jylhätähti 33,4a (217), 3) Pyrypolun Mig 33,9a (19), 4) Aatto Poika 34,1a (312), toto (9-8-12): 15,98 5,12-5,12-1,62 121,17. 3 2 1 11– 6 7 LA-VE ............. Äimäraution ratamestarit tekivät hartiavoimin töitä kaviouralla ennen kisojen alkua, jonka vuoksi ravit myöhästyivät toista tuntia. Omistajavalmentaja Ossi Nurmosen väreissä voiton makuun päässyt Kenavo Paris ravasi vaativissa olosuhteissa erinomaisen ajan 17,1a/ 2100 metriä. Fordin auttaminen mestariksi on mieletöntä, sillä aloitin MM-ralliurani Malcolmin tukemana juuri Fordilla, Hirvonen hehkutti. 20 11 2 1 6 66– 50 25 HeKi ........... 3 1 2 11– 33 2 Jääkarhut ...... Petter Solberg Subaru + 4.57,1 7. P. 11. V4-kerroin: 14,46. – Mahassa kouri myös sunnuntaina, mutta onneksi kaverit hoitivat mestaruuden kotiin jo ennen omaa crossierääni. Ford varmisti merkkimestaruuden Tallipäällikkö Wilsonin unelma toteutui Grönholmin ja Hirvosen kaksoisvoitolla Unelma toteutui. X (0–0) 3,15 96 Real Sociedad–Betis X (0–0) 3,05 97 Levante–At.Madrid 2 (0–3) 2,25 98 Villarreal–Getafe 1 (1–0) 1,80 99 Zaragoza–Gimnastic 1 (3–0) 1,30 100 Recreat.–Osasuna 1 (2–0) 2,05 101 Espanyol–Athletic 1 (3–2) 2,00 102 OLS–AC HaKi 2 (2–6) 1,80 103 Auxerre–Toulouse 1 (1–0) 2,10 104 Randers–Bröndby 1 (2–0) 3,10 105 Mallorca–Barcel. Yleiskilpailu: 1) Salminen 2.31.19,1, 2) Aro –2.56,0, 3) Albergoni –2.57,5, 4) Ahola –3.22,3, 5) Merriman –3.29,9, 6) Cervantes –3.37,9, ...10) Remes –5.30,1, ...12) Tarkkala –6.05,5, ...15) Pohjamo –7.04,2, …18) Mattila – 7.27,8, …32) Salonen –9.09,6. Luokka V, 110 cm, Bed/Arv. Luokka II 80 cm, Bed/Arv. Eero Remes oli suomalaisjunioreista vikkelin yllettyään yleiskilpailussa kymmenenneksi ja ykkösluokassa viidenneksi. Juniorit: 1) Les Miracles 146,56, 2) IceSteps 141,58, 3) Fintastic 135,24, 4) Musketeers 131,12, 5) Team Mystique 125,44. Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Venture Windboy/Teemu Okkolin 20,2, 2) Titano Azzur 19,5 (29), 3) Southeast Dick 20,3 (46), 4) Scorpio 19,8 (216), poissa: 13. 9 2 1 6 45– 54 5 SuPS ............. Jari-Matti Latvala Subaru + 16.22,4 9. Loebilla on 112 ja Grönholmilla 101 pistettä ennen joulukuun alussa kauden päättävää Walesin MM-rallia. 22 5 1 16 57– 91 11 II divisioona lohko 5 RoKi II – SuPS 11 – 1 (2 – 0, 3 – 0, 6 – 1), PaKa – TIHC 3 – 3 (0 – 1, 2 – 1, 1 – 1, – 0). Vaikka Aki Antti-Roiko kannusti parhaansa mukaan Trickiä, kuittasi BWT Wilhelm 1200 euron ykköspalkinnon. Kuvassa Wilson kiittelee rallin voittajatta Marcus Grönholmia. 21 5 4 12 59– 79 14 K-Vantaa ..... Futsalin Ykkönen KemPa – OuJK 2 – 2 (1 – 2), FC YPA/Sievi – KaFu 26 – 5 (8 – 0). Juho Hänninen Mitsubishi + 17.30,2 10. – Se on sittenkin vain pelkkä sivutuote joukkuekilpailussa, painotti Salminen. N. 3 2 1 19– 10 4 Kraft II .......... Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Future/Akseli Lahtinen 20,3a, 2) Zell Gazelle 20,8a (39), 3) Air Toy 20,9a (59), 4) Passing Lane 22,4a (78), poissa: 3,6,9,10. Jukurit ......... Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Aamos Paukku/Mika Jauhola 21,5a, 2) Markis Index 21,7a (61), 3) Fire Leader 21,7a (30), 4) Speedy Birdie 22,0a (71), toto (5-8-4): 5,40 1,34-1,47-1,21 12,67. Muut tallit ja kuljettajat olivat täysin alakynnessä, sillä kolmospallille noussut Itävallan Manfred Stohl hävisi Peugeotillaan Grönholmille 2.39,3, ja kisan neljännen, Espanjan Citroenin Xavier Ponsin, erotti suomalaisesta jo lähes kolme minuuttia. Kahden Yhdysvalloissa voitetun GNCC-mestaruuden jälkeen MM-sarjaan ensi kaudella palaava Salminen ei halunnut korostaa henkilökohtaista menestystään. Grönholm 101 3. Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Far Away/ Kari Venäläinen 19,3a, 2) Keenwitted 19,4a (186), 3) Indigo 20,8a (59), 4) Oskar Pro 20,8ax (232), toto (3-4-5): 1,52 1,07-2,00-1,59 5,62. que Laday ei pystynyt haastamaan kärkiparia, vaan sai tyytyä kolmanteen sijaan. Ilkka Maunumäen talliin matkasivat muut mitalisijat Hölkkerin ja Hegerappin tuomina. Latvalan voittoa helpotti San Marinon Mirco Baldaccin keskeytys. MM-karsintakilpailu ja 1. 1 (3–1) 2,40 79 Ipswich–Norwich 1 (3–1) 2,25 80 Wigan–Aston Villa X (0–0) 3,05 81 Ascoli–Fiorentina X (1–1) 3,15 82 Chievo–Atalanta X (2–2) 2,75 83 Inter–Reggina 1 (1–0) 1,15 84 Livorno–Parma 1 (3–0) 1,75 85 Messina–Lazio 2 (1–4) 2,75 86 Roma–Catania 1 (7–0) 1,25 87 Udinese–Siena 1 (3–0) 1,90 88 Nordsj.–AC Horsens 1 (4–0) 1,50 89 Vejle–AaB X (1–1) 3,65 90 Silkeborg–OB 2 (1–3) 1,65 91 Viborg–Esbjerg X (1–1) 3,10 92 HeKi–KooKoo 1 (2–0) 2,35 93 Black.–Tottenham X (1–1) 3,15 94 Mönch..-Hannov. Suoritukselle antoi lisähaasteensa neljä päivää kestänyt raju vatsatauti. Hirvonen varmisti MM-pronssin Hirvonen osoitti toisen kerran peräkkäin kykenevänsä pitämään kovaa vauhtia paineen alla virheittä. Uuden-Seelannin rallin tiestö on samantyyppistä kuin Suomen MM-rallissa, vain hurjat hypyt puuttuvat. (1–1, 0–0, 1–1, 1–0), Carolina–Dallas 5–4 (2–1, 1–0, 2–3, D: Jussi Jokinen 1+0), Ottawa–Buffalo 4–1 (0–1, 1–0, 3–0), Toronto–New Jersey 1–2 (0–0, 0–1, 1–1), Montreal–Atlanta 3–1 (1– 0, 0–0, 2–1), Pittsburgh–NY Rangers 3–1 (1–0, 0–0, 2–1), Florida–NY Islanders 1–4 (0–1, 1–1, 0–2, F: Ville Peltonen 1+0), Nashville–Columbus 4–2 (0–0, 4–0, 0–2), Minnesota–Colorado 1–2 rl. Kuva: Elina Paavola Lappeenranta: Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Kehuri/Timo Tuominen 37,0, 2) Suvittar 41,1 (18), 3) Tuulivoima 40,2 (166), 4) Calimero 41,9 (99), poissa: 4. 3 3 8– 37 Seuraavat ottelut: 25.11. 6 3 2 1 32– 24 11 TP-Kaarle ....... Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Texido/Toni Nieminen 21,0a, 2) Evolution Alder 21,1a (43), 3) Jasmin Katcord 22,2a (98), 4) Summer Flower 23,0a (245), toto (6-1-9): 3,76 1,49-1,52-3,76 7,02. Luokkakohtaiset lopputulokset: Luokka E1: 1) Juha Salminen Suomi, KTM 2.31.19,1, 2) Simone Albergoni Italia, Honda –2.57,5, 3) Ivan Cervantes Espanja, KTM –3.37,5, 4) Marc Germain Ranska, Yamaha –4.18,8, 5) Eero Remes Suomi, Honda –5.30,1 (juniori), 6) Ricky Dietrick USA, Kawasaki –6.34,4, 7) Petri Pohjamo Suomi, TM –7.04,2. – Ongelmitta sujuneeseen kilpailuun täytyy olla tyytyväinen, Grönholm ruoti. Voittoyhdistelmä: 3 (21.-30. Kulta: 3, 1, 4, 5, 2. Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Raquel Laukko/Markus Dahlström 18,3a, 2) Speedy Sable 18,3a (29), 3) Mandi Girl 18,6a (197), 4) Carmen Diamond 18,8a (208), toto (8-1-6): 9,13 1,941,68-2,53 8,87. V4-kerroin: 498,20. KESKIPOHJANMAA 16 Urheilu HAMILTON, UUSI-SEELANTI (STT) Fordin tallipäällikkö Malcolm Wilsonin yhdeksän vuotta elänyt unelma toteutui sunnuntaina, kun talli varmisti rallin MM-sarjan merkkimestaruuden Uuden-Seelannin rallin kaksoisvoitolla. Stobart Ford 39 6. 5 3 2 26– 20 9 KemPa ........... Ei näitä mestaruuksia oteta tällä tasolla takki auki, muistutti Salminen. V4: vaihto 132 365.52 e; oikea rivi 79-6-5; poissa I/5,8,9,12 II/4,11 III/2,5,7 IV/1,6,7,10,11 kerroin 3 566,73. 20 7 13 61– 84 14 KOO-VEE .... Kuusi voittoa, ei mestaruutta Voitto oli kaksinkertaiselle maailmanmestarille Grönholmille jo kauden kuudes; temppu, jossa inkoolainen ei ole aiemmin onnistunut. –Tämä ei ollut minulle ensimmäinen tupla, mutta eihän näihin mestaruuksiin voi koskaan kyllästyä, Aro lohkaisi. Ero kisan kakkoseen Ranskaan venyi lopulta yli 15 minuuttiin. kilpailu: Milloin syntyy avausmaali. Junioreiden maailmanmestaruuden voitti Yhdysvallat, joka kukisti seitsemänneksi sijoittuneen Suomen reilulla 19 minuutilla. V4-kerroin: 1 805,76. 11. Futsal Pitkäveto 10 Helsingb.–Rosenb. Tulokset: Luokka 2, Pohjanmaa Pix de Rörman. Katsoin, etten pysty ajamaan Baldaccia kiinni, mutta päätin pitää painetta yllä. Suomen joukkueessa ajoivat Salmisen lisäksi Petri Pohjamo, Samuli Aro, Mika Ahola, Jari Mattila ja Marko Tarkkala. Xavier Pons Citroen + 2.56,1 5. Grönholm repi 17 erikoiskokeella 56 sekunnin eron tallitoveriinsa Mikko Hirvoseen. Tämä oli koko joukkueelta todella hieno suoritus ja samalla kova näyttö muille, henkilökohtaisen yleiskilpailun, ykkösluokan ja päätöspäivän loppucrossin voittanut Juha Salminen iloitsi. (0–1, 0–0, 1–0, 0–0, 0–1, M: Mikko Koivu 1+0, Niklas Bäckström 30/31 torjuntaa), Edmonton–Detroit 4–3 rl. Juniorit: 1) USA 2) Ranska –8.19,8, 3) Australia –11.54,2, 4) Saksa –14.06,5, 5) Italia –15.20,4, 6) Britannia – 17.52,2, 7) Suomi –19.20,8 (Eero Remes, Patrick Wikman, Roni Nikander, Valtteri Salonen). – Merkkimestaruus on kulminaatiopiste maailmanluokan tallin kehittämisessä. Luokkansa voittaneelle Tarkkalalle mestaruus oli ensimmäinen laatuaan miesten Trophy-joukkueessa. Pelivaihto 375 870,72 e, yleisöä 682. Entinen MM-tason rallikuljettaja Wilson on johtanut Fordin rallitallia M-Sport-yrityksensä kautta MM-sarjassa vuodesta 1997. Ilves FS .......... Lähtö 3, lv 3 100 m: 1) Le Kemp/Matti Soronen 21,6, 2) Scenario 22,1 (25), 3) Cocktail Birdland 22,2 (174), 4) Millvillage’s Simeon 22,3 (74), poissa: 13. Uuden-Seelannin kakkossijan myötä Hirvonen varmisti MM-sarjan kolmospaikan. III divisioona Keskimaa KoMu HT II – IHT 5 – 5 (2 – 1, 1 – 3, 2 – 1). Kakkosluokassa kaasutellut Aro ja kolmosluokassa päästellyt Tarkkala varmistivat luokkavoitoillaan, ettei yksikään voittopysti karannut muille. Sain uuden mahdollisuuden, kun Loeb loukkasi olkapäänsä, mutta menetin sen ulosajoon Australiassa. Rata saatiinkin aivan asialliseen kuntoon, vaikka viime hetken poisjääntejä oli normaalia enemmän. 367,2 (23): 1) Skog Mia-Maria Cinderella FäR 0/0 33,70, 2) Saari Betta Jara KSUR 0/0 35,10, 3) Rejpsar Sara Goldie’S Suprise NF J-PR 0/0 38,00, 4) Björkman Hanna Scarface PER 0/0 38,40, 5) Björk Pernilla Mb’S Ragna NURK 0/0 39,20, 6) Pulkkanen Miisa J.N.Jaromic JARA Jalasjärvi 0/0 39,50. Kun tultiin viimeiseen huoltoon, niin kyllä Malcolmilla oli tippa linssissä ja tunnelma oli muutenkin upea, Grönholm tunnelmoi. Luokka E2: 1) Samuli Aro Suomi, KTM 2.34.15,1, 2) Mika Ahola Suomi, Honda –26,2, 3) Stefan Merriman Australia, Yamaha –36,9, 4) Kurt Caselli USA, KTM –46,4, 5) Jonny Aubert Ranska, Yamaha –1.04,8, 6) Shayne King Uusi-Seelanti, Honda –2.54,6, 7) Jari Mattila Suomi, Honda –4.31,8. Mikko Hirvonen Ford + 56,0 3. Lähtö 3, sh 2 100 m: 1) Turon Myrsky/ Tero E Mäenpää 33,1, 2) Amore 35,0 (64), 3) Sarlin 35,1 (84), 4) Hirmumyrsky 33,7 (248), poissa: 6. naali Killerjärvellä on kauden päätavoite. Pelivaihto 119 441,30 e, yleisöä 870
A64: 1) Mikko Alanko VN, 2) Teemu Hyvärinen LautHa, 3) Toni Vuorinen RoRe, Ville Ojala LautHa. Rosberg voitti raskaan sarjan (91 kg) . Poissa: Päivän Trio 6 Jalkapallo, puoliaika/lopputulos 1. naaliottelussa Liettuan Marius Gerbutaviciuksen tuomariäänin 4–1. kilpailu: Sedan–Lyon 3. A69: 1) Pekka Munter Suomi, 2) Sauli Leskinen Suomi. Maanantaina 20.11.2006 Säästä runsaasti energiaa. kilpailu: Cagliari–Palermo 2. Rosberg hallitsi kehätapahtumia ja sai heti ensimmäisessä erässä monta kovaa osumaa etukädellä. – Lähdin tappelemaan täysillä jatkopaikasta ja iso tappelu siitä tulikin, Wahlström sanoi. Voiton vei Etelä-Korean Yu-Na Kim, joka johti jo lyhytohjelman jälkeen. Voittoyhdistelmä: 6 NeuRahapelit mannova K–5 Kr.Smigun Kerroin: 7,64. Poissa: Superkaksari 2 Maastohiihto, Jällivaara SWE, Miesten 15 km (v).Voittoyhdistelmä: 3 Björndalen O E–5 Hofstad/T/R Kerroin: 95,28. A81: 1) Tomas Wennberg Ruotsi, 2) Saku Leskinen Suomi. Irlannin Katie Taylor kukisti Wahlströmin 60-kiloisten toisella kierroksella ylivoimaisella pistevoitolla toisessa erässä. Pöykiön edelle jäivät myös amerikkalainen Kimmie Meissner ja kanadalaiPöykiö nousi viidenneksi Pariisissa nen Joannie Rochette. Nyt heti varastosta! Palveluhakemisto Myytävänä M yynti Kannus-Kokkola: Teuvo Karppinen Särkijoentie 60, Kannus Puh. Nenävamman Wahlströmin iskuista saanut Taylor eteni mitaliotteluihin. Rosberg piti päänsä kuitenkin kylmänä ja otti turnausvoiton. Neljännessä erässä Gerbutavicius löi Rosbergia useasti niskaan ja yritti rikkoa Rosbergin tyylin sitomalla lähitilanteissa. Vapaaohjelma: 1) Kim 119,32, 2) Ando 109,42, 3) Pöykiö 105,87, 4) Meissner 105,47, 5) Rochette 92,60. Lämmitysala 150-250 m 2 . Joubert on Pariisin gp-kilpailun ensimmäinen ranskalaisvoittaja. Japanilainen Miki Ando sijoittui toiseksi. Myytävänä 17 KESKIPOHJANMAA . Joonas Koivuranta (60 kg) ja Jaakko Myllylä (64 kg) saavuttivat pronssia. Y60: 1) Kazbek Larsanov Venäjä, 2) Antti Saarela Suomi. Pitkäveto 57 Real Madrid–Racing 1 (3–1) 1,20 58 Cagliari–Palermo 1 (1–0) 3,40 59 Lens–Nantes 1 (2–0) 1,50 60 Monaco–Lorient X (2–2) 2,95 61 Nancy–Troyes 1 (1–0) 1,45 62 PSG–Bordeaux 2 (0–2) 3,50 63 Rennes–Le Mans X (1–1) 2,95 64 St–Etienne-Nice 1 (2–1) 1,65 65 Sedan–Lyon 2 (0–1) 1,30 Tulosveto 9 Cagliari–Palermo 1–0 Kerroin: 10,47 10 Los Angeles–Phoenix 5–3 Kerroin: 21,09 11 Pittsburgh–NY Rangers 3–1 Kerroin: 26,72 Superkaksari 1 Maastohiihto, Jällivaara SWE, Naisten 10 km (v). Poissa: 15,94. Toisessa ja kolmannessa erässä pistejohto kasvoi tasaisesti. Rosberg nyrkkeili turnausvoittoon DELHI, INTIA (STT) Suomen Eva Wahlströmin taival katkesi nyrkkeilyn naisten MM-kisoissa sunnuntaina Intian Delhissä. Kansainvälinen Olaine gp-turnaus: Raskaan sarjan (91 kg) loppuottelu: Jarno Rosberg Suomi–Marius Gerbutavicius Liettua 4–1. Miehet: 1) Brian Joubert Ranska 231,08, 2) Alban Preaubert Ranska 211,72, 3) Sergei Dobrin Venäjä 193,50, 4) Ilja Klimkin Venäjä 187,16, 5) Patrick Chan Kanada 179,92. B86: 1) Vidar Jakobsen Norja, 2) Ville Nordlund Suomi. Y81: 1) Miika Lumilampi KuRi, 2) Tarmo Kallio RaNy. Erinomainen energiansäästäjä kaikissa nykyisissä ja uusissa rakennuksissa, joissa on vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä. Y64: 1) Maksim Gusev Venäjä, 2) Tuomo Eronen Suomi. Suomalaisista Joonas Koivuranta (60 kg) ja Jaakko Myllylä (64 kg) saavuttivat pronssia. Nyrkkeily PARIISI (STT) Susanna Pöykiö nousi viidenneksi taitoluistelun gp-sarjan kilpailussa Pariisissa. A57: 1) Erfan Malai Ruotsi, 2) Olli Pekka Rötkönen Suomi. Taitoluistelun GP-kilpailu 4/6: Naiset: 1) Yu-Na Kim E-Korea 184,54, 2) Miki Ando Japani 174,44, 3) Kimmie Meissner USA 158,03, 4) Joannie Rochette Kanada 151,52, 5) Susanna Pöykiö Suomi 148,81, 6) Valentina Marchei Italia129,73, 7) Christine Zukowski USA 123,59, 8) Anne-Sophie Calvez Ranska 123,26. Valikoimissa myös 11 ja 16 kW. Wahlströmin kisat ohi MM-nyrkkeilyssä Oulu: Kalottija Euroturnauksen mitalijärjestys: Kalottiturnaus: N60: 1) Linne Wikman Ruotsi, 2) Marja Pernu Suomi, 3) Vera Schnabel Norja. Miesten kilpailun paras oli ranskalainen Brian Joubert ennen maanmiestään Alban Preaubertia ja venäläistä Sergei Dobrinia. (06) 872 254 Gsm 044 505 0076 Fax (06) 872 497 teuvo.karppinen@ lappli.fi A idot suom alaiset perinnetalot www.lappli.fi Myynti Kannus-Kokkola: Teuvo Karppinen Särkijoentie 60, Kannus Gsm 044 505 0076 Fax (06) 872 497 teuvo.karppinen@lappli.fi Aidot suomalaiset perinnetalot www.lappli.fi Ammattilaisemme apunasi: LESTINJA KALAJOKILAAKSO, tehdas Aimo Jukkola puh. Helppo kytkeä öljykattilaan! Tilaa tarjousesite 0424 852 260 Myynti 0424 852 240 Ultimate 9000 VESI-ILPO 2.998 € Vertaa hintaa. B57: 1) Jukka Pöykiö Suomi, 2) Cristoffer Nilsson Venäjä. Lämmitysteho 9 kW. A54: 1) Toni Hämäläinen OKK, 2) Abdi Hussein HeTa, 3) Jukka-Pekka Jämsä KiNK. Euroturnaus: B52: 1) Jesse Karjalainen KajKu, 2) Petteri Fröjdholm OuTa. Jäätanssi: 1) Albena Denkova/Maxim Staviski Bulgaria 197,25, 2) Isabelle Delobel/Olivier Schoenfelder Ranska 194,62, 3) Federica Faiella/Massimo Scali Italia 176,62, 4) Tessa Virtue/Scott Moir Kanada 160,72. – Karl Leman -turnauksesta hopeaa syyskuussa, samoin Tammer-turnauksesta lokakuussa, ja nyt pitkään kaivattu turnausvoitto, Rosberg kertasi tyytyväisenä hyvin mennyttä syksyä. Veikkausbingo 47/06 Lauantai 18.11. kilpailu: Sevilla–Valencia Voittoyhdistelmä: 4 (X/1)–6 (X/2)–1 (1/1) Kerroin: 172,44 Supertripla 1 Uuden–Seelannin MM-ralli Voittoyhdistelmä: Kerroin: 3 Grönholm M–4 Hirvonen M–7 Stohl M. Pöykiö ylsi lauantain vapaaohjelmassa kolmanneksi ja nosti sijoitustaan lyhytohjelman kahdeksannelta sijalta. A60: 1) Sakari Lähderinne, 2) Oskari Ylläsjärvi Suomi, 3) Ruotsi. (06) 8741 213 GSM 0500 364 115 KOKKOLA Pentti Porrassalmi GSM 0400 866 180 PIETARSAARI, KAUSTINEN, ALAJÄRVI Vesa Peltoniem i GSM 0400 733 331 Me teemme Koteja RIIKA, LATVIA (STT) Jarno Rosberg voitti sunnuntaina nyrkkeilyn kansainvälisen Olaine gp-turnauksen Latvian Riiassa. Ensimmäiset vaakabingot: 2, 32, 22, 50, 67, 3, 11, 35, 46 Vaakabingot: 2, 32, 22, 50, 67, 3, 11, 35, 46, 58, 49, 59, 1, 52, 15, 41, 55, 74, 56, 39, 31, 20, 34, 23, 53, 26, 14, 4, 24, 57, 30, 6, 18, 25 Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, vaakabingot 36 kpl voitto-osuus 5,30 e.
Yksilöllisen eläkevakuutuksen edut ja haitat. 10662 16.25 TV2: Salaisin show. 454778 15.00 Tv-uutiset. 1364469 16.40 Päivien viemää. Leland joutuu pieneen leikkaukseen. Alueuutiset, Digi TV2:ssa Uudenmaan uutiset. t täyttää 15. 689466 20.00 FST: TV-nytt. 823049 21.00 Yhdeksän Uutiset. 493488 18.30 Elixir. 2643 16.30 Kuningaskuluttaja. Osa 2/4. Mikrobien metsästäjät. 847594 21.00 Täydelliset naiset. Kätketyn aarteen legenda. 6543136 20.25 IS Urheilu-uutiset. Uusinta perjantailta. Uusinta. 252846 14.10 Tohtori Ben Casey. 221407 21.15 FST: Bettina S. Kaali-jauhelihapiirakka ja glögimarinoituja marjoja. Osa 1291. Ruotsalainen draamasarja. TV&radio Maanantaina 20.11.2006 . 9828846 16.05 Buusteri. Elämän tärkeät asiat. 1274556 23.43 Ali G USAssa. Töhnäpallo. Vitkastelematta vihille. 6020556 16.35 Nelosen uutiset ja sää. 7645594 08.05 Tyttökullat. Pulassa oleva Steph pyytää Shellylta pienta palvelusta. 665643 16.35 Voittopotti. Majakat ovat nyt autioina ja osa niistä tuhoutui sodan aikana. Law. 06.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. 817117 16.55 Maikki ja pelottava Pontso. 65925 17.10 Basaari: Mundo. 48759 20.55 Urheiluruutu. 5001 15.30 TV2: Hetkinen. 1528533 05.55 Ykkösen aamu-tv. 9830681 15.35 Rahasampo. Porvoon tuomiokirkko ja ilveksen tassut. 396228 00.35-00.50 Viihdeuutiset. Uudet musavideot Illin ja Slayerin lisäksi esim. Uusinta. Osa 3/6. 55730 18.15 FST: TV-nytt. Varjonyrkkeilyä. 439469 13.45 Pisara. 1259117 23.15 Ali G USAssa. 5488 16.00 TV2: Superfarmi. Onko kasvoissasi pieni botoxpiristys, Thorne?. Asuuko sinunkin sisälläsi pieni rasisti. 2006 744049 15.05 NRJ Top 10. Everett Koopia. 805317 19.15 Kauppalehden talousuutiset. Tosipaikka. Schillinger keksii suunnitelman, jolla palauttaa arjalaisen veljeskunnan valta-asema ennalleen. 52575 22.05 FST: Huomenta kaikki lapset. KESKIPOHJANMAA 18 Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja: Anne Saarikettu 020 750 4405 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti: PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@kpk.. Media Center sulauttaa tietokoneen ja kodin viihteen: mihin Media Centeriä käytetään. 369372 14.35 POP-ikoni: Depeche Mode. Yksi kaikkien, kaikki teatteritref. Jack joutuu entisen lapsenpiikansa pauloihin. Englanti 1973 3304778 23.35 Verkossa. Vieraana Elastinen. 7187198 00.10-00.20 Euronews. Mv. 802136 18.15 Viihdeuutiset. 769846 17.40 Viittomakieliset uutiset. Uusinta. Avain pakoon. Osa 6/6: Majava. Tekstitys Teksti-tv:n s. 4641204 09.00-10.00 Rahasampo. 4536407 23.35-00.20 Musiikki-tv. 99407 21.20 Kotikatsomo: Jumalan kaikki oikut. Uusinta. 335. 7286020 13.15 Tänään otsikoissa. 6679846 20.00 MOT. Kuolema käy kahdesti. Amerikkalainen komediasarja. Juontajina Aleksi Sariola ja Isa-Eerika Lehto. Roger Moore uskomattomissa takaa-ajokohtauksissa niin maalla, merellä kuin ilmassakin, kun vihollisina ovat tällä kertaa huumausainekauppiaat ja -viljelijät. 7374420 08.35 Minuuttimies. Teatteritref. Uusinta. Musakornerissa tänään Tuure Kilpeläinen. 56497466 10.00 Revolveri. 3/4. Uusinta. 7074537 01.40-07.00 Talk Deitti. 62469 11.00 Sudoku + Pelikukkaro. 89681 18.15 Kakkosen syyssää. Grace järjestää tyttöjen illan ja pohtii vaimon roolia. 7.50 Uusi suomalainen underground-kulttuuri. Buusteri Pohjois-Haagan yhteiskoulussa Helsingissä. The Killersiltä ja Latebirdsiltä. Suomenruotsalainen teatteriväki kokoontuu jälleen kerran jättitalkoisiin Hankoon. 902759 18.30 Uutisotsikot. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 896020 11.15 TaitoPelit. 723136 22.35 Chappelle’s Show. Museoryöstö. 4440846 23.05 Nelosen uutiset ja sää. Corneil ja Bernie vapauttavat kulkukoiran tarhasta ja palauttavat sen omistajalle, joka nimittää Bernietä eläinten joulupukiksi. 9037117 22.10 Voimala. 2610575 12.25 Menolippu. 7.45 Filmikellari. Tiistai-, keskiviikkoja torstaiöisin juontajana Martina Aitolehti. Löydätkö sanoja kirjainten seasta. 6364575 17.00 Emmerdale. Tiina Sonninen on toiminut konservaattorina jo yli neljännesvuosisadan. Kotimainen viihdeohjelma. Milesilla ja Dorothylla on salaisuus mutta niin on Rosellakin. 825407 20.00 Nelosen uutiset. Usko. Kai ihmiset maksaa lapsesta saman kuin autosta. 2135223 16.20 Ruokala. 7994556 17.45 FST: BUU-klubben: Rakkain terveisin Almira. Videoina Antti Tuisku: Valo, Lovex: Bullet For The Pain, PMM Juontana Jukka Rossi. 403448 19.35 FST: Aikaa elokuvalle. Naiset ja lapset ensin. Tiede. 467407 22.00 Weeds. Eräs tuomari on ottanut lahjuksia, ja Said yrittää selvittää, voidaanko Hillin tuomio kumota. 7794020 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. Kuutamoyön unelma, osa 2/2. Eric lähtee tien päälle kuvatakseen dokumenttielokuvaa. Osa 1/3. 49614421 06.25 Huomenta Suomi. 7.19 Väri ratkaisee vuodetekstiileiden valinnassa. 6092865 23.25 Kylmä rinki (K15). 572402 13.30 Word Puzzle. Interaktiivinen hedelmäpeli. Yli sata vuotta sitten rakennettiin rannikolle majakkaketju merenkulun turvaamiseksi Kirkkoniemeen ja Venäjälle. 6.46 -6.56 Uutisaamussa: Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma ja yhteenveto G20-kokouksesta. 1642391 23.05 FST: Klubb X3M. 199020 14.05 Buusteri. 62370846 09.10-10.50 Plan-ilta lapselle. 1/6: Huonehämähäkki ja mahlakärpänen. 6557285 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. 8457001 12.50 Drop 3. 2925952 07.55 Tuomas-veturi. 1141001 00.40-01.10 Yöpeli. 6540049 20.30 70’s Show. Tuoreessa POP-ikonissa haastatteluun istahtaa yli 25 vuotisen uran saavuttanut syntikkapoplegenda Depeche Mode, jolta ilmestyy marraskuussa The Best Of vol.1 -kokoelmalevy. 827 20.30 Tv-uutiset ja sää. 700858 17.30 Kauniit ja rohkeat. 6078285 23.15 IS Urheilu-uutiset. 448001 16.40 TV2: Corneil & Bernie. 926575 14.20 Lauantaiseura. 6.37 Aamu-Elixir: Perherinkkaurheilu. Hän tapaa uusia ihmisiä, mutta myös yhden vanhan tutun. Plan Suomi Säätiö kutsuu jälleen suomalaisia Plan-kummiksi kehitysmaiden lapsille. 90310 15.05 Murhasta tuli totta. Älä kokeile tätä kotona: Soppamies Harri Syrjänen lähetetään Tampereen Ilveksen SM-liigajoukkueen maaliin jääkiekko-ottelussa Porin Ässiä vastaan. Terrorismin vastainen sota ja media. 6540049 20.27 Keno ja Ässä-arpa. 255943 19.00 Seitsemän Uutiset. Ajatus uskosta. 278204 18.35 FST: Liikkeellä luonnossa. 371117 15.25 L.A. 9949778 11.55-12.05 FST: Koulu-tv: Pohjolan tulokkaat. Uusinta lauantailta. Osa 1/2. 1802662 17.30 Dr. 5198 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. 625914 20.20 Nelosen sää. Oman tyylinsä luonut kymmenminuuttinen Mundo tarjoaa Basaarissa pureskeltavaksi oivaltavia lyhytdokumentteja. 8.19 Jorma Uotisen tunteelliset salaisuudet. 20865 20.20 FST: Obs. 203335 07.25 Mansikka-Marja. 6169846 23.00 Tv-uutiset. Uusinta. Teemana julkisuus ja yksityisyys. 4968556 17.20 Basaari: Isää tapaamassa. Sosiaalijärjestelmä ei saavuta eniten tukea tarvitsevia tukirahaa jää kassaan. 159875 19.00 Aavekuiskaaja. Debran vanhemmat. 637339 18.30 Kaikki rakastavat Raymondia. t suurella T:llä täyttää 15 vuotta. 8.48 Pitääkö vanhemmilla olla yhteinen linja lastenkasvatuksessa. Rummun voima Ghana.8402 13.00 Tv-uutiset. Ali yrittää myydä elokuvaideaansa Hollywoodiin ja käy studiokeskustelua seksistä. 7.39 Keventäjät: Kalaa kahdesti viikossa. Sairauksia. Osa 34/39. 6.48 Mitä kännykkäpalveluita haluamme. 6.15 Taitaja: Koneistaja. 8.48 Aamutohtori: ikäihmisten suun terveys.15185914 09.15 Elämä käsissä. Marraskuista maanantaita Neposen ja Jyrkin seurassa. Natseja, Stasi-agentteja ja myötäilijöitä. Amerikkalainen rikosdraamasarja. MOT: Hidas pikajuna. Sarjasta esitetään kolme uutta toisen tuotantokauden jaksoa. 8.25 Lastenohjelma: Jasper. 3926976 06.30 YLEKaX. 3246223 14.30 Kukkulan kuningas. Bettina Sågbomin sohvalla tavataan tänä iltana monitaiteilija Arja Saijonmaa ja Vuoden nuori taiteilija 2007 Hans-Christian Berg. 278020 21.10 Tulosruutu. Millainen on maailman ensimmäinen wlan-pupu. Muut lähtevät, mutta yksi jää: Paulig investoi ja rakentaa uuden tehtaan Suomeen! EU-jäsenyyden aikana poliittisten avustajien kaarti on kymmenkertaistunut. On joulu. Studiovieraana r&b-laulaja Illi ja haastattelussa Slayerin Jeff Hanneman. 380310 14.55 Voittopotti. Tässä jaksossa nähdään pelimiestenvihaajat aikamatkalla ja muita ”epäonnistuneita” sketsejä. Ohjelma sisältää kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. Pekan pulmallinen tilanne. (tekstitetty suomeksi) 611440 20.45 FST: Seportaasi: Teatteritref. Deittailuohjelma, johon voi osallistua kotisohvalta. 10285 13.05 Sunnuntaivekkari. Voi hyvänen aika, mitä painijoita! Suomen painimaajoukkue on ihmeissään uusista Elixir-tulokkaista. Tuotanto: Norjan televisio. Uusinta. 6386827 16.00 A-studio. 7576515 10.15-10.28 Koulu-tv: Kuinka kaikki toimii. 810440 20.00 Mogadishu Avenue. 9757136 12.30 Koulu-tv: Afrikan lapset. Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Mustanaamio B. 82846 19.05 Prisma: Hawkingin paradoksi. 9619541 19.55 Kuvien aika: Ihan lätkässä. 4810730 11.00-11.07 Tv-uutiset. 8.37 Ruokala: Kaali-jauhelihapiirakka ja glögimarinoituja marjoja. 5824643 21.00 A-piste. 9318515 12.30-12.55 VoittoLämäri. Rangaistusvalo. 59020 19.05 FST: Spotlight: Tärkeintä on säästäminen?. en puolesta. 8608198 13.50 Maailmannäyttämöllä. Osa 3: Rakkauden viivakoodi. SARJA JATKUU. 57285 11.35 FST: Koulu-tv: Minun sukupuuni. Uuden musiikin erikoisohjelma. Tuotanto: Intervisio 5567001 00.05 Will & Grace. 2396001 11.50 FST: Koulu-tv: Ötököitä kaapeissa ja komeroissa. Miljonääri Hank. Lapiohommia. Rokkarin äiti-sarjassa suun vuorossa Tuula Tuisku, joka kertoo omapäisestä ja tempperamenttisesta pojastaan Antti Tuiskusta. 550335 18.00 Kuuden uutiset, sää ja urheilu. Uusinta torstailta. 3651759 15.00 Majakan valot. 9689662 18.20 Kotimaan kasvot. 5903448 21.50 Tv-uutiset. Bernie päättää ruveta sellaiseksi oikeasti, mutta idea ei toimikaan niin hyvin. Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista. Lasipalatsin studiossa Tomi Saarinen ja Sonja Kailassaari. 15556 23.10 Kulttuuriuutiset. 7.49 -8.11 Uutisaamussa: Pietarin satamat ja ruuhkautuva Venäjän liikenne. Uusinta. 80001 17.50 Alueellinen uutislähetys. Ali käy pyöreän pöydän keskustelua tieteestä ja haastattelee riippumatonta presidenttiehdokasta Ralph Naderia sekä ”Amerikan perhelääkäriä” C. 09.10 YLE News. Victorin ja Abbyn asiakkaana on äiti, joka on tukehduttanut lapsensa. Heurekassa tutustutaan Kopioitu-näyttelyyn ja Karvakornerissa loistokaija-lintuun. Seppo on hetken sormuksen herra. 2542778 21.15 Elä ja anna toisten kuolla (K15). Arnie hoitelee sikamaista juttua. Omituiset avioliitot. Uusinta. 91914 18.35 Uutisvuoto. Tien päällä -dokumentti. Virtanen Viivi ja Wagner Jere TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen 07.00 Tut, muumioista paras. Tällä hetkellä hänen työmaanaan on Porvoon palanut tuomiokirkko. Vieraina ovat toimittaja Nanna Ripattila-Tulikoura ja artisti Tapani Kansa. 05:55 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. 8.15 Luonto lähellä: Maatiaiskana. Stanin paras ystävä. 649730 19.25 Päivän sää. Katie ei halua enää jatkaa petoksen ja valheiden tiellä, ja puhuu suunsa puhtaaksi Sugdeneilla. Suurmiehiä. Ajankohtaista. 560198 14.05 Kids Top20. Kolmasluokkalaisten oma kisailu. 9611952 22.00 FST: Kvällsnytt. 8929865 19.30 Salatut elämät. 7.18 Koulukiusaamisen syntyminen ja säilyminen. 9607841. Phil
Ihmissuhteet, viikkotehtävät ja erikoiset tilanteet seuraavat toisiaan. 11.35 Koulu-tv: Minun sukupuuni.11.50 Koulu-tv: Ötököitä kaapeissa ja komeroissa. 06.00 Ykkösen aamu-tv. 12.03 Pravda. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.30-12.39 Euronews. 21.00 Seriestart: Mästerverket. 18.00 X3M-Nyheter. Uutisia Pohjanmaalta . 19.30 Simpsonit. 12.00 Ramp om matematik – somaliska. Marce Rendic. 12.30 Hiihto: Maailmancup Jällivaara, Ruotsi. 00.00-00.35 Uutispäivä. (117 min) MTV3 klo 21.15 Pekka Eronen Sisäoppilaitoksessa muhii kumous Pikkukylissä pulppuilee iloja ja kiroja. 14.00 Uutiset. 21.03-21.30 Suomi tänään. Pinnan alta nousee tummia tunteita, jotka ovat vain odottaneet esiin tuloaan. Levy huipentaa sekä Metallican että raskaan rockin 1980-luvun. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. 0.20 Brum, knaster och pip. 17.55 Löpsedeln. Isobelin entinen haastateltava pääsee ehdonalaiseen. 16.45 (3.u) SLU – Hyvä Seura.16.55 Urheilusähkeet (suora). Muneeran onnen täyttymys on hetki, kun hän ottaa vastaan oman rugbyjoukkueensa parhaan pelaajan pokaalin. Promoe, tunnettu Looptroopista, esiintyy klubb X3M:ssä Redraman ja JAG featin kanssa. Hawking on edelleen sitkeästi hengissä. 19.10 i programmet. Uusinta. 18.03 X-Ryhmä. 17.35 Landet runt. 17.0018.00 Taitopeli: Etsivä. Nykyisin tapahtuma on jo niin suuri, että tarvitaan organisointia, ”hyvin suunniteltua kaaosta”. 11.15 Taitopelit. 07.30-07.35 Regionala nyheter. Neljän päivän aikana pannaan pystyyn ja puretaan 36 esitystä kaupungissa, jossa on vain yksi teatteritalo. 18.30 E! Entertainment: Sinkkulistan ykkönen. 15.50 Hollywood Stars. 16.00 X3M-Nyheter. 18.35 Liikkeellä luonnossa. 18.45 Förkväll. 10.00 Taitopeli: SanaPala. Mitä maksaa ilmastonmuutos. 22.00 Kvällsnytt. http://fst.yle.. Yle Teema klo 20.00 Mikko Husa Metallimiehet oikeissa töissä Zulfah Otto Salliesin ohjaama Kolmas ulottuvuus -dokumentti Tyttäreni maailma on kiinnostavana kurkistus eteläafrikkalaisen murrosikäisen nuoren tytön elämään. 22.00 Rhapsody in Rock Dalhalla 2006. 16.05 Tänään otsikoissa. www.yle.. 13.00 Uudet levyt. 16.00 Tv-uutiset. Tekstitetty ruotsiksi . 20.00 Bobster: Lilla Sportspegeln. 19.05 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. Amerikkalainen talk show. Andersonin elokuvan ilmeisin esikuva on Jean Vigon lyhyenläntä ranskalaisklassikko Nolla käytöksessä vuodelta 1934. Ruotsin television suomenkieliset uutiset. 14.03 Pravda fortsätter. 2.00 Ralli: Uuden-Seelannin MM-kilpailu. 18.03 Suomi tänään. 18.00 Korisliiga: Honka – Kataja, ennakkotunnelmat (suora). 23.03 Bluesministeri Esa Kuloniemi. Perheen uskonnollisesta taustasta huolimatta hänen elämänsä on vailla tiukkoja rajoituksia, vaikka isoisä onkin oikeaoppisen muslimin tavoin käynyt seitsemän kertaa pyhiinvaelluksella Mekassa. (tekstitetty suomeksi) . Stereo . Tekstitys Teksti-tv:n s. /zon5 . 17.50 Hurmaava kokki. Hyvitys. 18.50 Iltahartaus. 00.05-06.00 Nattklassiskt. TV1 klo 19.05 Pekka Kymäläinen Sitkeä mustien aukkojen tutkija Nero. Se on myös hyvä muistutus siitä, että Etelä-Afrikka on todellinen satenkaari, jossa mustan ja valkoisen väestön rinnalla elävät myös värillisiksi kutsutut. Muneera on 15-vuotias tyttö, joka asuu Kapkaupungin muslimikaupunginosassa. Tekstitetty suomeksi. 19.10 Kulttuuriuutiset. Lähetyksen jälkeen ohjelma on katsottavissa internetissä osoitteessa www.yle.. 23.00 Late Night with Conan O’Brien. 14.00 X3M-Nyheter. Klassikkolevyt-jaksossa on kyse kulttuurihistoriallisesta dokumentista ja piinaavasta katsottavasta Metallica-fanaatikoille. 17.05 Historia: Taiteet maailmaa takomassa. . TV2 klo 20.45 Ari Rouvinen Yhteisöllinen teatteritapahtuma KAPINADRAAMA. 11.00 Ilonan ystävät. 12.30 Taitopeli: SanaPala. 21.05 Filmikellari. Ajankohtaisia arkistovälähdyksiä. 06.25-06.58 Nousutahdit. 20.55 Urheiluruutu. Äänenpainot ja avoin vastaan inkkaaminen kuulostavat perin tuttuja. 09 – 144 800. 10.10-10.39 Maailmannäyttämöllä. lm! 18.30 Krokodill. Osa 4: Sähköaivo tulee. 4.osa. 19.50 Lokala nyheter. On lohdullista ja hellyttävää seurata, miten hän reagoi, kun äiti pyytää häntä osallistumaan arkiaskareihin. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset. 11.30 Arbetsliv i förändring. 14.45 Matiné: En dröm om frihet. Prisma-dokumentissa pohditaan myös tätä kysymystä. 12.00-12.09 Euronews. 17.15 Kortnytt. 23.30 Först & sist. 07.50 Aamuhartaus. ??. Iris Mattila. 70-luvun trendi-ilme viehättää muuten vain. 19.55 Lokalt väder. 22.00 Radio Novan yö. 11.00 Nyhetsmorgon efter tio. 17.40 Kamera kiertää. 23.25 Väder. 21.30 Ravi-tv: Seinäjoen ravit. 15.00 Taitopeli: SanaSeppä. Sitä työstetään illan dokumentissa. 15.30-15.35 Regionala nyheter. Hawking luovutti vetonsa suuren julkisuuden myötä. 17.15 Hiihto: Maailmancup Jällivaara, Ruotsi. 17.00 Pelistudio (suora). Katsaus päättyvään uutispäivään. 18.03 Bumerang. 20.05 Kulttuuriuutiset. Yle Teema klo 19.30. Vieraina Heikki Tuomenvirta Ilmatieteen laitokselta, Lauri Myllyvirta Greenpeacesta ja Juha Vanhanen ympäristökonsultointi Gaiasta. 23.03 Sportnytt. Kolme viikkoa sitten näimme, miten Pietarsaaressa pantiin pystyyn suuri tanssigaala. 20.00 Käsipallo: GF World Cup, naiset, Århus, Tanska. 22.00 Aktuellt. 11.30-11.39 Euronews. 17.55 Urheiluradio. Ajankohtaista. 17.10 Obs. Uusinta. 21.45 Rapido. 18.00 Uutiset. 23.00 Nyhetssammanfattning. 13.55 Nyheterna. 22.00 Fri Bas. Olli, Tuomas ja Maria. Uusinta. Osa 1/6: Tervehtiminen ja esittäytyminen. 10.03 YleX Tänään. 23.05-23.35 Klubb X3M. 20.04 Suomi tänään. 15.30-15.39 Euronews. Antonia Ringbom on Teatteritreffien sielu ja henkinen äiti. 13.40 Peliputki: Tank Wars. Uusinta. Rautaisannos keskeistä palveluenglantia asiakastilanteisiin. 08.00 Aamun peili ja sää. 23.00 Uutiset. Kolmikantaneuvotteluiden tulevaisuus. Maanantaina 20.11.2006 Radiot Yle 24 Nelonen Plus FST Urheilukanava SubTV Digikanavat Yle teema Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 6.50 Nyhetsmorgon. 14.55 Ordjakten. 19.20 Uudenmaan uutiset. . 17.30 Maakuntauutiset. 17.00 Päivän peili ja sää. 23.10 Kulttuuriuutiset. 19.00 Aktuellt. 15.00-15.05 Tvuutiset. 18.15 That ’70s show. 10.00 Radio Novan päivät/Maria Leppänen. 18 nuorta muusikkoa osallistui viime toukokuussa Eurovision nuorten solistien kilpailuun. 20.20 Itä-Suomen uutiset. 18.00 Radio Novan illat/Sari Seppälä. (K15). Pitkävetovihjeet. 13.55 Urheilun iltapäivä (chat).14.35 Urheilukanavan viikon esittely. 18.15 Bon voyage!. (110 min) Yle Teema klo 21.00 Mooren Bond-avaus AGENTTISEIKKAILU. Metallica: Metallica. Yle Teema klo 23.20 Maila-Katriina Tuominen Rugby lumosi Muneera-tytön Mariseva joukko jatkuu uusin jaksoin, nyt herrasmiesvoimin. 08.00 Subin aamushow. Metallica-jakso voisi olla loistokas mallikappale siitä, millainen on hyvä rock-dokumentti. 1.20–1.50 Petteri på villovägar. 22.50 SVT uutiset. 02.00 Taitopeli: SanaPala. 07.00-07.10 Aktuellt med väder. 1.05 Trälen. 04.00-05.00 Taitopeli: SanaPala. Osa 4. 07.00 Taitopeli: SanaSeppä. Apartheidin aikaan ei tyttö olisi voinut uneksiakaan moisesta. Kun katsojasta tulee tuottaja. 11.55-12.05 Koulu-tv: Pohjolan tulokkaat. 21.55 Suomi tänään. 15.00 Käsipallo: GF World Cup, naiset, Århus, Tanska. 23.00 Nyheterna, Ekonominyheterna och Sporten. Yleisesti hyväksyttyjä sääntöjä rikkova saatetaan pakottaa takaisin ruotuun säälimättömällä henkisellä painostuksella. 22.05 Tänään Suomen historiasta. 21.30 SVT uutiset. Neronleimaus. 22-vuotiaana englantilaisen nuoren miehen todettiin sairastavan vakavaa neurologista sairautta ALS:ää, joka pitkälle edenneenä rappeuttaa ihmisen lihaksiston. 23.00 Skillsters. 08.53 Morgonandakt. Teoriassa mustasta aukosta pitäisi saada syntymään takaisin sama tähti joka alun perin luhistui. 03.00 Taitopeli: SanaSeppä. 19.10 i programmet. 19.30 Watts-makasiini. 23.35 Mayday. Miksi vaahterat ovat niin kauniita syksyllä. 11.30 Hiihto: Maailmancup Jällivaara, Ruotsi. Aluksi haikaillaan menneitä aikoja. 20.00 Taitopeli: SanaSeppä. Äitihän on tietenkin vanha eikä hän ymmärrä mitään, ei edes sitä, että kaikilla muilla on aina jotakin, mitä tyttäreltä puuttuu. 00.00 Uutiset ja sää. Hän löi siitä jopa vetoa – tiedemiehelle tyypilliseen tapaan tietosanakirjasta. 07.25 Tomi Traktori. 12.30 Jackpot. Eikä saarnaamista yläviistosta tarvinnut harrastaa tavuakaan. 12.00 X3M-Nyheter. Itsetuotetut sisällöt valloittavat mediaa. 11.45 Peliputki: Word Puzzle. Jens Jonssonin ohjaama ja Stina Sturessonin käsikirjoittama draama etenee ajoittain absurdeissa Twin Peaks -tunnelmissa. Ruotsi tv 1 9.30 Moottoriurheilu: Makasiini. 20.00 Lyssnarens egen lista. Pääroolissa Lotta Tejle tekee kohtuullisen onnistuneen tulkinnan opettajana, joka ulkoisesti vaikuttaa päättäväiseltä, mutta sisimmässään tuntee suurta epävarmuutta. 10.30 Världen. Muneera kuuluu uuteen eteläafrikkalaiseen ikäpolveen. 20.30 X3MSporten. Jessica Alba. Löydätkö sanoja kirjainten seasta. Paikallisessa koulussa vietetään Lucia-juhlaa, jonka perinteisyys ei kaikkia miellytä. Stereo. 11.55 Päivän mietelause. 01.05 Yhdestoista hetki. Osat 6-10. 18.03 ’’Ljudet av strömmande vatten renade mitt hjärta’’. 0.40 Arrested development. Black Sabbathin perinnön pohjalta syntyi kasapäin yhtyeitä, joista Metallica nousi suurimmaksi. 23.50 Musik vid midnatt. 20.00 Kulturnyheterna. 22.30 Kobra. Hän päätteli, että tämä prosessi johtaa ristiriitaiseen tilanteeseen. Talon vuorokauden tapahtumat tiivistettynä tuntiin. 23.30 Vädret. 10.00 Uutiset. Hän ehdottaa, että Lucia-tytöksi ei tällä kertaa valitakaan söpöintä tyttöä, vaan arvonimen saa se, joka selviää lukuisista äänestyksistä. ???. 18.00 Garage – älska . 19.15 Fråga doktorn. Enter Sandman ja erityisesti Nothing Else Matters tekivät metallimusiikin valtiaasta toimihenkilöiden stadionsuosikin. Saamenkieliset tv-uutiset. 23.00 Aktuellt. 19.00 Förkväll. 19.00 Tv-uutiset. 17.25 Ravi-tv: Pelivihjeet (suora). Apu on usein lähellä, mutta sosiaalinen kontrolli voi olla armoton. 10.00 Euronews. 06.55 Andrum. 10.03 Maximalt. 08.00-08.15 Aktuellt med väder. 10.00 E! Entertainment: 101 julkkislaihduttajaa. Osa 5/7. 10.15-10.28 Koulu-tv: Kuinka kaikki toimii. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Suomenruotsalaista talkoohenkeä ja yhteisöllisyyttä esitellään jälleen Seportaasissa. Välipaloja välttelevät mm. 23.55 Kulturnyheterna. Niinpä onkin oikein, että festivaaleilla jaettiin 15. 1.20–7.00 Sändning från SVT24. 20.00 Tv-uutiset. 19.20 Aftonandakt. TV2 ja FST5 klo 22.05 Juha Seitz Opettaja murtaa yhteisön kulissit Vuonna 1991 ilmestynyt Black Album on ansainnut paikkansa Rockin klassikkolevyt -sarjassa. 19.05 Sää. 19.50 Hämeen uutiset. 20.45 Seportaasi: Teatteritref. Palattuaan sairasvuoteelta hän hämmästytti tiedemaailman. 07.45 Hartaita säveliä. 4.20 Ung man sökes. 20.00 TV-nytt. 13.00-13.05 Tv-uutiset. 12.15 Julkinen sana. Osa 2/5: Lyon ja ympäröivä maaseutu19.00 Mediakompassin ilmiöt. Ranskan kielen jatkokurssi Bourgognen maisemissa. Tämä panee varsinkin lavastemiehet koville. Oi niitä aikoja. 20.54 UMO Live!. Bettina S. Stereo. Osa 3/5: Asiakkaan toiveet ja suositteleminen. Iris Mattila. Katsaus päättyvään uutispäivään. 18.25 Pilanpäiten. 19.30 Kaffekvarnen. 21.00 Mestarisoundi. Tätä suurta, mutta haurasta hahmoa käsittelee illan Prisman laatudokumentti Hawkingin paradoksi. Pienessä kaukaisessa Krokan yhteisössä alkaa Lucia-juhlinta lähestyä, ja koulu päättää muuttaa perinteitä hieman. Vuoteen 1997 mennessä Hawking alkoi olla niin vakuuttunut siitä, että ratkaisu piilee kvanttimekaniikan virheellisyydessä. Silloin posti kannettiin ajoissa ja vesi tuli hanasta eikä pullosta. 23.06 Café Continental. 00.00-06.30 Ylen Yöradio. 11.55 Jalkapallon Bundesliiga: Bayern München – Stuttgart. Niillä pidetään seminaari ja nähdään muun muassa feminististä teatteria ja improvisaatiota. 19.40 Kaakkois-Suomen uutiset. 21.30 Böglobbyn. 19.05 Spotlight: Tärkeintä on säästäminen?. Lujille se ottaa, ja elokuvan hurja loppujakso ampuu kovilla jo jostakin houreen rajamailta. Vetoaminen maagiseen sanoihin ”kaikki muut” on varma valtti kaikkien murkkujen keskuudessa. 22.00-00.00 Espanjan jalkapallon La Liga: Deportivo – Celta (suora). 18.57 Vädret. 09.10 Ihmeiden aika. Kvanttimekaniikassa yhtenä perusperiaatteena on se, että minkä tahansa suljetun systeemin lopputilasta täytyy päästä takaisin alkutilaan ajan suuntaa muuttamalla. 18.30 Oddasat. /aamutv . 21.00 Maximalt. 20.00 Rockin klassikkolevyt: Metallica. BBC:n tuottamassa ohjelmassa kerrotaan, kuinka Hawking onnistui kääntämään sairauden voimakseen ja kehittämään menetelmän, jolla hän ilman papereita ja koneiden apua pystyi tutkimaan mustien aukkojen syntyä. 08.00 Taitopeli: SanaPala. Eurosport 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Ääni-Piplia 07.00 RADIO DEIN AAMU 07.15 Raamattuavain 07.40 Viikon teos 08.50 Viikon levy 09.00 Päivän vieras -tunti 10.00 RADIO DEIN PÄIVÄ 10.00 Soittolista 10.30 Onnentoivotukset 11.00 Kuuntelijan toivelista 12.50 Ikkunoita Kiinaan 13.00 Soittotunti 14.00 Päivän vieras -tunti (u) 15.00 ERILAINEN ILTAPÄIVÄ 15.45 Maininkeja 17.00 ILTADEI 17.15 Raportti Israelista 17.30 Sana Jerusalemista 17.45 Shalom 18.00 Lasten iltahetki 18.15-20.45 ALUEELLISTA OHJELMAA 20.45 Ääni-Piplia (u) 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Lutherin mannaa 21.45 Pelastusrengas 23.00 Toivekonsertti (u) 01.00 Päivän vieras -tunti (u) 6.30 Huomenta Järviradiossa 7.00 STT:n uutiset ja sää ( radiossa tänään ) 7.05 Aamuhartaus,toim. 10.30 FIA WTCC: MM-kilpailu, Macau, Macau. Marja ja Ile. en puolesta. Programledare är Carina Berg, Carolina Gynning, Mari Jungstedt och Kayo Shekoni. Pari vuotta sitten valmistunut Some Kind of Monster näytti psykodraamaa elävät aikamiehet kinastelemassa tunteiden näyttämisestä oman terapeutin johdolla. Madonna, Sharon Osborne ja Paula Abdul. Kestävintä antia on Paul McCartneyn korskea tunnussävel. 19.45 Klister. 07.35 ScoobyDoo. Osa 14/26: Pitkäkyntinen. 09.02 Kultaa ja hopeaa. 17.40 Zon5: Hei, mennään!. Sean Connery. BLUF. 14.30-14.39 Euronews. 19.50 Jazzradio. Kun soppaa hämmentää vielä mystisen koulutarkastajan Anton Karlqvistin (Allan Svensson) ilmaantuminen maisemiin, koko kyläyhteisön hyvinvointi vaarantuu. 20.30 Filmkrönikan. Hawkingille annettiin elinaikaa korkeintaan pari vuotta. 10.05-12.00 Österbottnisk förmiddag. 10.00 X3M-Nyheter. 13.55 Pätkä. 13.05 Agenda. Inarissa pelätään vaarantuvatko järven omien lajien istutukset, jos alueen toinen kalanviljelylaitos lopetetaan. 14.00 Radio Nova/Jokisen Eväät – Ile Jokinen. Maistiaisia FST:n viikon ohjelmista. 06.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. 15.30-16.40 Österbotten EM Nyheter. 16.30-16.57 Faunin iltapäivä. Jane Seymour saa kunnian ojentautua sankarin kanssa lakanoiden väliin. 23.00 Euronews. 14.00 Dagens rätt. 19.03 Radioteatteri esittää: Kemiaa 2/3. 18.25 Tänään otsikoissa. Ruotsin television suomenkieliset uutiset. 17.10 Gomorron Sverige. Kolmiosainen ruotsalainen draamasarja Huomenta kaikki lapset käy läpi kuvitteellisen Krokan kylän ihmissuhteita. Haastattelussa Elastinen. . 22.30 Hockeykväll. 21.50 Merisää. Yksi kaikkien, kaikki teatteritref. 22.50 Monty Pythonin lentävä sirkus. 19.35 Aikaa elokuvalle. 3/5: Poliittisten johtajien vaalikampanjoissaan käyttämät visuaaliset tehokeinot tunnettiin jo tuhansia vuosia sitten. 23.00 Ääniversumi. 22.00 Tv-uutiset. euron minuutti 08:35 Viikon artisti 09:10 Kahvitaukotoive 09:30 Iskelmän hyvät uutiset 10.00-14.00 Anna-Mari Raaska 10:00/11:00/12:00/13:00 Uutiset ja sää työpaikkatoiveita 10:35 Päivän uutistoimittaja 11:35 Viikon artisti 12:35 Listapuhelu 13:35 Tuplaa palkkasi 14.00-19.00 Hannu Aholaita 14:00/15:00/16:00/17:00/18:00 Uutiset ja sää 14:35 Viikon artisti 15:35 Kaksintaistelu 16:10 Listapuhelu 16:35 Artisti liikenteessä 17:20 ”Se pelastaisi päiväni” -toive ke 18-19 Iskelmän Lista 8 kärjessä 19.0024.00 Cia Heritty (ma, ke) / Toni Lund (ti, to, pe) 19:00/20:00/21:00 Uutiset ja sää 19:35 Iskelmä 20:15 333 euron minuutin kertaus 20:35 Hyviä uutisia 21:15 Tuplaa palkkasi puhelun -kertaus 21:35 Iskelmä 22:35 Hyviä uutisia 23:35 Iskelmä Päivän vinkki Stephen Hawking on jo eläessään legenda. 14.30 Elokuvan historia. juhlavuonna ensi kertaa hänen nimeään kantava palkinto. 01.50-02.20 Taistelevat julkkikset. 14.03 Aristoteleen kantapää. 06.15 Aamuhartaus. 10.03 Tänään Suomen historiasta. 23.00 Supernatural. 22.00 Big Brother. (tekstitetty suomeksi) . 22.00 Uutiset ja sää. 09.00 Taitopeli: SanaSeppä. 18.15 Sää. 16.50 Gudstjänst. Hawking on yksi maailman johtavista teoreettisista fyysikoista. 3/4: Kelluminen. 16.30-16.40 Regionala nyheter. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30-09.00 Österbottnisk morgon. 1/6: Huonehämähäkki ja mahlakärpänen. Tuotanto O’Dacity Films, Etelä-Afrikka . 22.25 A-ekonomi. 22.55 Lokala nyheter. 21.25 Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin numerot. Uutisia Itä-Suomesta. 10.00 Uutiset ja Ajantasa. Suomea edusti 12-vuotias pianisti Visa Sippola. ????. 09.55 Golf: Euroopan kiertue 2006, UBS Hong Kong Open. 21.55 Taitaja. 22.15 Egocentrum. Amerikkalainen talk show. Suomalaisyritykset eturintamassa. 06.30-06.35 Regionala nyheter. 23.03 Löpsedeln. 23.15 Oddasat. 20.30 Country jukebox. t täyttää 15. 00.05-04.00 Yöradio. Uusinta. 0.05 Bingo Royale. 22.15 Uutispäivä. 09.00 Tähtiä ja tuloksia – urheilun maailma. 19.00 Big Brother Extra. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 00.1003.59 Teematieto. Painajainen. 14.30 Maakuntaradio. Vaikeasti sairas Stephen Hawking on maailman tunnetuin tutkija, mutta pitääkö hänen mullistava teoriansa paikkaansa. 18.00 Aktuellt. 09.15-09.28 Koulu-tv: Kuinka kaikki toimii. Mitä maksaa ilmastonmuutos. 21.00 Kino Into: Jos. Veli ja viiksiveikot. Säteily jatkuu niin kauan kuin energiaa riittää, kunnes musta aukko häviää olemattomiin. Turistit tapaavat kellonsoittajan. 08.30-08.35 Regionala nyheter. 18.30 Hartaita säveliä. 06.30 Maakuntaradio. 22.00 Kamppailulajit: Fight Club. http://svenska.yle.. 17.55 Urheilusähkeet (suora). Koululaitoksen ja yhteiskunnan sortojärjestelmät jyräävät elokuvassa yhä puhuttelevasti. 17.00 Rapport. 19.15 Taitaja. 21.40 Oddasat. 13.30-13.39 Euronews. 17.33 Suomi tänään. ???. 14.00 Sportspegeln. 18.45 Klassiskt. 21.00 Anna Pihl. Niissä on jokin kolmasti kirkastettu kapinamieli, johon ei tartu home, ei pysty hallin hammas. 00.05-06.00 Yöklassinen. Hollantilainen animaatio. Liskomies. 11.00-11.07 Tv-uutiset. ???. 20.10 Regionala nyheter. Elä ja anna toisten kuolla (Live and Let Die, 1973) vaihtoi Sean Conneryn karskin ja viriilin James Bond –hahmon Roger Mooren hintelämpään gentlemannivirnuilijan tyyppiin. . 22.00 Plus. 18.20 Viittomakieliset uutiset. 00.15 Buffy, vampyyrintappaja. 16.10 Suomalaiset sävelet: Eero Hämeenniemen jousikvartetto nro 3. 19.30 Lounais-Suomen uutiset. . Ajankohtaista. Osa 12. Teatteritreffeille kokoontuu sekä ammattilaisia että amatöörejä. 23.15 Regionala nyheter. Èvora, Unescon portugalilainen suojelukohde. Kaksi julkkista tai julkkisparia ottaa mittaa toisistaan mitä ihmeellisimmissä lajeissa. 17.15 Doktorn kan komma. 20.00 Nyheterna och Ekonominyheterna. Puh. kerta ja siitä kertoo Mikaela Weurlanderin toimittama sympaattinen ja monipuolinen Seportaasi: Teatteritreffit täyttää 15. Koulutuksesta eri ammatteihin. 17.45 BUU-klubben: Rakkain terveisin Almira. 16.00-16.15 Aktuellt med väder. Malcom McDowell, Richard Warwick ja David Wood esittävät noin kuusitoistavuotiaita poikia, jotka ihailevat kapinallisia, hinkuavat tyttöjä ja yrittävät säilyttää järkensä ahdistavassa kouluarjessa. 14.00 Käsipallo: GF World Cup, naiset, Århus, Tanska. 21.00 Supernatural. 21.10 Pohjanmaan uutiset. Tekstitys Teksti-tv:n s. 14.40 Salibandya: maaottelu Suomi – Ruotsi. Dokumentti seuraa 15vuotiaan Muneera Salliesia ja hänen malajilaistaustaista muslimiperhettään. Osa 6/10: Maahanmuuttajien media. 18.20 Nyhetstecken. Osa 1/2.18.15 TV-nytt. 21.35 Urheiluradio. 06.05 Hartaita säveliä. Keskipäivän peili ja sää. Gunin ystävä, hääsalonkia pyörittävä Ann-Kristin (Cecilia Fröde), romanttisiin haaveiluihin taipuvainen rehtori Bengt (Reine Brynolfsson) sekä uusia sääntöjä vastaan tomerasti kapinoivat oppilaat eivät niin vain annakaan uusien tuulien määrätä elämäänsä. Karma, missä olet?. 12.45 Banderoll. Luokkayhteiskunta rapisee liitoksissaan ja poikakoulussa sikiää vallankumous. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00-09.51 Godmorgon med A-laget. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 12.55 VoittoLämäri. 22.45 Viikon esitelmä. Tuoreella katsomisella Lindsay Andersonin ohjaama Jos… (If…, 1968) piti tiukasti paikkansa siinä sakissa. 20.03 Sää. YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz/ 04.00 Ylen aamu. 17.30 Kysykää leikeistä. 1.30 Kalla fötter. 17.00 Päivän peili ja sää. Bettina Sågbomin sohvalla tavataan tänä iltana monitaiteilija Arja Saijonmaa ja Vuoden nuori taiteilija.Hans-Christian Berg. Tekstitetty suomeksi. 20.30 Tv-uutiset ja sää. 18.00 E! Entertainment: Tähtityyli. 3.15 Nattöppet. 12.40 Peliputki: Drop. Naurun takana. 15.55 Martha. Itse ohjelmassa ei ole mitään vikaa, mutta toisenlaisen Metallica-dokumentin nähneessä katsojassa on. 21.00 Snooker: Snooker Hall Of Frame. 18.55 Lokala nyheter. A-M Sironen 8.00 Ilkan verkkokatsaus 9.00 STT: uutiset ja sää 9.05 Päivän Kupletti 9.10 Juttuja meiltä ja muualta 10.00 Nimipäivät 10.00 Toivelevyt 0700 98300( 5,01 €+pvm) 11.00 Ilkan verkkokatsaus 11.30 Levylautanen 12.00 STT:n uutiset ja sää 12.05 Hilpeästi hanurilla 12.30 Kuuluvuusalueen säveliä 13.10 Ajankohtaista aalloilla 14.00 Terveysuutiset 15.00 STT:n uutiset ja sää 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 STT:n uutiset ja sää 17.05 Ilkan verkkokatsaus 17.15 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Raamattu kannesta kanteen 18.00 Hengellinen ilta;Studiossa Alajärven seurakunnan edustajat 21.00 Ilkan verkkokatsaus 21.10 VOA 0.00 Pookin yö-kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Uutiset 6.05 Huomenta Pookista 7.00 Uutiset 8.00 Uutiset 9.00 Alueuutiset 10.00 Uutiset 10.05 Päivästudio 11.00 Alueuutiset 11.10 Lounastauko;(173191, 3,50e/viesti) 12.00 Uutiset 12.05 Lounastauko jatkuu 13.00 Alueuutiset 13.05 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 16.00 Uutiset 17.00 Alueuutiset 17.05 Etappi 18.00 Talousuutiset 18.05 Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa 18.30 Ystävän paikka 24.00 00.00-05.00 Iskelmän yö kevyen musiikin klassikoita 05.00-06.00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita 06.00-10.00 Timo Virkkula 06.00/07:00/08:00/09:00 Uutiset ja sää 06:30/07:30/08:30 Sää ja uutisotsikot 06:35 Aamun toiveherätys 07:15 Heikkotasoinen vitsi 07:35 333 Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7 MHz Radio Dei 104,3 MHz Järviradio 87,9, 89,7, 99,1 MHz Radio Pooki 95, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz 04.00 Teematieto. Tekstitetty ruotsiksi . Hawking osoitti vuonna 1974 mustien aukkojen kutistuvan menettämällä energiaansa lämpösäteilynä. 14.00 Uutiset ja Ajantasa. 18.30 Tärningen. Soita (09)1482822 / www.ylex.. 21.00 Kulttuuriuutiset. 13.00 Rapport. 14.45 Peliputki: Word Puzzle. 10.06-11.00 Gubbrock 3. Kotimaiset. Viisi vuotta mestariteoksen jälkeen ilmestyi toinen klassikko, sekä Metallicana että Black Albumina tunnettu levy. 18.25 Korisliiga: Honka – Kataja (suora). 18.55 Regionala nyheter. 20.20 Obs. 19.00 Bolibompa: Små Einsteins. 21.15 Bettina S. H&M&Victor&Rolf couturea kaikille. Ruotsi tv 4 10.30–16.00 24 Direkt. 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. 18.00 At Your Service. Ylhäältä opettajakunnasta alkaa tarkka nokkimajärjestys, jonka pohjimmaisina sinnittelevät koulun pienet tulokkaat. 22.00 Uutiset ja sää. Chyde. 10.30 Maakuntaradio. Uusinta. 15.55 YLE news. Markus Turunen. Painostava musiikki ja epätavalliset valaistusratkaisut auttavat todellisuutta ja kuvitelmaa sekoittumaan tehokkaasti, aina tragikoomisiin käänteisiin saakka. Rikoksen jälkeen. Osa 1/3. Viime kesäkuussa oli näille festivaaleille merkityksellinen 15. Amerikkalainen komediasarja. 20.30 Trälen. 17.16 Zon5: Portaali. 16.15 Hiihto: Maailmancup Jällivaara, Ruotsi. Jossain täytyy siis olla virhe. 12.30 Kroppen på G. Liikettä kuvaan. Iris Mattila. . 09.00 Minuutti. Uuden teknologian odotetaan kuittaavan ilmastonmuutoksen laskun. Vuonna 1986 ilmestynyt Master of Puppets on metallin merkittävin levy. 09.45 Kansankynttilä. Hawkingin mukaan tämä on teoriassakin mahdotonta. 21.10 Kvanthopp – det du inte visste att du ville veta. 21.55 Sonata Arctica: Wolf and Raven. Äänessä ovat pääosin James Hetfield ja Lars Ulrich sekä tuottaja Bob Rock. Joidenkin elokuvien vimma ei vuosien saatossa hupene mihinkään. jatkuu. 09.10 YLE News. Osa 6/6: Majava. 23.50 Luova luokka. 23.45 Rapport. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.31 YleX Aamu. 22.05-22.47 Päivä tunnissa. /maailmannayttamolla . ??. 12.15 Maakuntaradio. Ruotsi tv 2 7.00 Gomorron Sverige. 16.00 Uutiset ja sää. 19.55 Urheiluradio. 19.30 Mariseva joukko. 06.00 Taitopeli: SanaPala. 21.20 Pohjois-Suomen uutiset. 335. 16.00 Taitopeli: SanaPala. Saamenkieliset tv-uutiset. Nelipäiväiseksi kasvanut festivaali sai alkunsa hänen vetämistään psykodraamakursseista. 07.15 Aamusoitto. 00.00 Uutiset ja sää. 19.00 Uutiset ja sää. ?. 21.55 Radiohjälpen: Världens barn. Vielä vuonna 2004 Hawking sairastui keuhkokuumeeseen ja joutui sairaalaan moneksi kuukaudeksi. Päivän tarina. 01.00 Taitopeli: SanaSeppä. 14.00-14.09 Euronews. 16.10 Expedition vildmark. Stereo. 16.35 Lilla Sportspegeln. Dick ottaa neuvosta vaarin ja lähettää Tommyn huippulahjakkaiden kouluun. Holografiaperiaatetta mustiin aukkoihin soveltaneet tutkimukset olivat vakuuttaneet hänet siitä, että kvantti-informaatio ei häviä. 21.00 Uutiset. 08.15 Ykkösaamu. 19.15 Taito-tv: Digikuva haltuun. 10.00 Ralli: Uuden-Seelannin MM-kilpailu. 15.10 Kultakuume. 20.30 Kovan onnen kundi. 17.00 E! Entertainment: Tähtäimessä häät. 21.00 Aktuellt. 21.03 Sportradion. 14.00 Taitopeli: SanaPala. 0.50 Humorlabbet: Just nu. 335. Rummun voima Ghana.12.30-12.44 Koulutv: Afrikan lapset.13.00-15.14 Ohjelmakirjasto: Pique-nique 3: 6-10. Tähtitieteilijän ystävät ja ammattitoverit kertovat ohjelmassa, kuinka vuonna 1942 syntynyt Hawking on hämmentänyt ajatuksillaan tiedemaailmaa. Välillä muistellaan menneitä, jolloin ”kaikki tekivät kaikkea”. Kaapelikanavat Radio & TV 19 KESKIPOHJANMAA . 16.30 Materian mysteerioita. Programledare är Carina Berg, Carolina Gynning, Mari Jungstedt och Kayo Shekoni. Asialla ei ole mitään tekemistä Black Albumin kanssa, mutta Some Kind of Monster määrää, ikävä kyllä, katsomista. 2.30 Lost. Mukana ovat esimerkiksi Viirus, Subfrau ja lauluyhtye Fork kymmenvuotiskonsertissaan. Koulutuksesta eri ammatteihin. 21.00 Taitopeli: Finaali. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Aamun Radio/Kimmo Vehviläinen & Minna Ottavainen. 14.25 Nya tider. 14.05 YleX Iltapäivä. 19.00 Aktuellt. Nyt ollaan Hangossa, jonne suomenruotsalainen teatteriväki kokoontuu kesäkuussa festivaaleille. 16.55 Aineen arvoituksia. 09.15 Uutisviikko. 10.45 Rahalinko. European Tour 2006, UBS Hong Kong Open. 15.00 Kulttuuriuutiset. Vappu Pimiän vieraana eilen talosta häädetty asukas. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 21.50 Bettina S. 11.30-11.35 Regionala nyheter. 0.45 Hiihto: Maailmancup Jällivaara, Ruotsi. 16.05 Musikrepubliken. Isäntänä Conan O’Brien. 18.45 Jalkapallo: Maalikooste. 16.15 Visa Sippola Wienissä. 24.00 Jalkapallo: Maalikooste. Stereo. 07.00 Aamun peili ja sää. 10.43-10.58 Viikon esitelmä. 21.00 Faktum. Alkupuolellaan Andersonin elokuva keskittyy tarkasti kuvaamaan peribrittiläisen poikien sisäoppilaitoksen päiväjärjestystä. 18.45 Uutiset. Arkipäivän sattumuksille perustuva hullunhauska piilokameramainen sketsiohjelma. 20.30 Rapport. Gunin tarmonpuuska saa hänen lähipiirinsä hämmennyksiin. Vain sen kaikki karsinat rikkovaan runouteen ei brittiohjaaja yltänyt, mutta kylläkin montypythonmaiseen, surrealistiseen huumoriin. 18.30 Retkiä Ranskaan. 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. 22.05 Huomenta kaikki lapset. 13.25 Hem till gården. 15.58 Minuutti. 11.55 Urheiluradio. Talkoisiin ottaa osaa 60-70 vapaaehtoista. Ruotsalainen draamasarja. 16.50 Lattjo lajban: Totally Spies. Päättyvän viikon tärkeimmät aiheet. Guy Hamiltonin ohjaama, rasismilta haiskahtava agenttileffa vie 007:n seikkailemaan voodootyyppien ja huumekonnien sekaan Karibialle. Euroopan hulluna vuotena valmistunut sukupolvikuvaus onnistui kiteyttämään paitsi aikansa hengen, myös yleisemmät valtarakenteet. Eikä elokuvissa tarvinnut kärsiä erikoistehosteista tai roskaruoasta. Èvora, Unescon portugalilainen suojelukohde. Jo Master of Puppets -levyllä Metallica löysi melodisuuden, ja Black Album paiskasi yhtyeen lopullisesti rockin valtavirtaan. 20.00 Kolmas kivi auringosta. 23.20 Kolmas ulottuvuus: Tyttäreni maailma. Tämä on pieni yksityiskohta, mutta kertoo siitä, että perhe kuuluu vakavaraiseen keskiluokkaan. 19.30 Zoé Kézako. 22.00 Aktuellt. 07.00 Tiny Toons. 20.00 Uutiset. Matka 0/1. 09.00-09.10 Aktuellt med väder. 15.20 Mozartia ihmelapsille. 5.05 Will & Grace. 23.30 Maailmannäyttämöllä. 20.30 Ratsastus: FEI:n maailmancup, Verona. 21.55-21.58 Novosti po-russki. 15.50 Nyheterna. 3/4: Kelluminen.11.3011.44 Koulu-tv: Afrikan lapset. Jalkapallokatsaus. 16.15 Late Night with Conan O`Brien. 20.10 Keski-Suomen uutiset. Natseja, Stasi-agentteja ja myötäilijöitä. 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt och kultur. Pelokkaat Pariisissa. Tomi Saarinen. Weurlander kuljettaa tarinaa sujuvasti eteenpäin käyttäen toisinaan jaettua kuvaa. 23.00 Taitopelit. 5.30 Nattöppet. 12-vuotias pianisti Visa Sippola edusti Suomea Eurovision nuorten solistien kilpailussa Wienissä. Koulun opettaja Gun (Lotta Tejle) saa muutosidean
Maavaraa on lähes 25 senttiä, joten pieniä kiviä ei tarvitse varoa. Etelä-Saimaan kyselyä alustettiin toteamalla, että Kaakkois-Suomen läpi kulkee päivittäin 2 500 rekkaa. Koeajoautossa oli 6-vaihteinen manuaalivaihteisto, mutta Navaraa tehdään myös automaattivaihteistolla. – Vaikka viisas laittaisi ulkovalot nyt, kun ei ole pakkasta! Jotkut valosarjat on kuitenkin jo myyty loppuun. nderista. Perinteisten ovien lisäksi Navarassa on lyhyet takaovet tavaroiden lastaamista helpottamassa. – Suuremmin joulukauppa alkaa tosin vasta joulukuun alussa ja etenkin itsenäisyyspäivän jälkeen. Jouluvaloista osa jo myyty Hannu Lehto (KP) Harvan uuden automallin esittelylehtisessä on niin paljon kuvia maastossa likaantuneesta autosta kuin juuri Suomenkin markkinoille tulleen Nissan Navaran esitteessä. MAANANTAINA 20. Taisteluharjoitukseen osallistuu lähes 850 sotilasta. 2-paikkaisessa versiossa istuinten takana on varsin mukavasti lämmintä säilytystilaa. – Kaupat aloittavat nykyään aika varhain. Sen sijaan tasaisessa maantieajossa eniten ohjaamoon ääntä kuului nastarenkaista. Salatut sotakuvat tulevat julkisiksi HELSINKI (STT) Puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala tutustuu ensi tiistaina EU-taisteluosaston harjoitukseen Saksassa. Kansanedustajat myötämielisiä tiemaksuille TAMPERE (STT) Savusukellukseen pystyvien palomiesten vähäinen määrä on tuottanut runsaasti läheltä piti -tilanteita, kertoo Aamulehti. Koeajon perusteella Navaran jousitus on perushenkilöautoon tottuneelle varmasti kova, mutta maastossa sellaista nimenomaan tarvitaan. Todella massiiviset sivupeilit helpottavat näkyvyyttä taakse. Siitä voi katsoa aina mihin ilmansuuntaan on menossa. Joululahjoihin, muihin tarvikkeisiin sekä jouluruokiin arvioidaan käytettävän noin 800 miljoonaa euroa. Palomiesliiton mielestä tarvittaisiin ennemminkin lisää henkilökuntaa. – Rekkoja ainakin on toivottu, ja jopa oikeaa poniakin, pukki tiedottaa. Rumjantsev kommentoi myös Itämeren pohjaan rakennettavaa kaasuputkea. Raitaista kissaa valkoisella mahalla on toivottu. 29 950 e, koeajettu malli 40 700 e. Asian parantamiseksi on perustettu hanke, joka pohtii palomiesten työssä jaksamista. Navaran jäykkä taka-akseli ja lehtijouset sen sijaan poikkeavat Path. Joulukuun alussa ehtisi vielä hyvin. Jouluvaloja katseleva Hanna Willner on kriittisempi. Paras mennä leluosastolle katsomaan, että ymmärrämme, mistä lapset puhuvat, muori päivittelee. 3-vuotias pikkuneiti Pinja Niemissalo on toivonut legojen ja nukkien lisäksi muun muassa oikeaa hevosta. Kyrönmaan poliisin mukaan auto törmäsi rajusti isoon kuuseen Kyrönjoen rannan lähellä. Murina tuntuu heti ja myös kiihdyttäessä moottori ilmoittaa selvästi olemassaolostaan. Viime tippa ei aina toimi Kokkolalaiset Heidi ja Mikko Niemissalo ovat lahjaostoksissaan vasta alkusuoralla. Toinen mies paiskautui törmäyksessä ulos ajokista parinkymmenen metrin päähän ja loukkaantui pahoin. Kaskeala seuraa EU-taisteluosaston harjoituksen Saksassa. Päivän päätteeksi he antavat julkilausuman taisteluosaston valmiudesta. – Käytännöllistä, ja pehmeitä paketteja, evästää puolestaan Heidi. Joulukuu vastaa myynnissä kolmea normaalikuukautta. Pelkästään takavetoista mallia myydään 143 hevosvoiman moottorilla. Kuvia on kolmisensataa, ja tähän asti niitä ovat nähneet lähinnä vain tutkijat. LE:ssä on lisäksi muutamista muista Nissaneista tuttu kompassinäyttö taustapeilin nurkassa. Navaralla kelpaa esimerkiksi kuljettaa hevosta kuninkuusraveihin. Suomalaisjoukon kokonaisvahvuus on runsaat 130 henkeä. Savusukeltajien vähäisyys vaarantaa henkiä HELSINKI (STT) Keski-ikäinen mies kuoli kerrostalohuoneiston tulipalossa Helsingissä varhain sunnuntaiaamuna. Suosituimpia jouluvaloja ovat sisäkäytössä valosarjoilla täytetyt lasikulhot ja ulkona led-räystäsvalosarjat. Muun muassa saantivaikeuksien takia Suomen esittelyä lykättiin tähän syksyyn. Yksi kuoli kerrostalopalossa Helsingin Lauttasaaressa HELSINKI (STT) Puolustusvoimien talvija jatkosodan aikana ottamat niin sanotut kauhukuvat tulevat julkisiksi maanantaina, ja samalla ne siirretään osaksi Sota-arkistoa. Maksuja perusteltiin pääosin sillä, että myös venäläisten rekkojen halutaan osallistuvan tiekustannuksiin. Toinen autossa ollut parikymppinen mies loukkaantui vakavasti. Täyteen joulutunnelmaansa Prisma pääsee tällä viikolla myymälän koristelun ja ulkokuusen myötä. – Yksi aikaihminen toivoi tuliterää autoa, merkillä ei kuulemma väliä. – Ihmiset ovat tehneet paljon käsitöitä, ja sellaiseen virkkauksella koristeltuun kehikkoon on haettu pieniä valosarjoja sisään. Sivupeilit tulevatkin todella tarpeeseen, jos takana oleva kuorma estää näkyvyyden keskipeilistä. Suomen Nato-linja tyydyttää Venäjää LAPPEENRANTA (STT) Tiemaksun suosio kasvaa eduskunnassa, kertoo Etelä-Saimaa-lehti. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat sunnuntaina. Luokassaan sen tehot ovat vakuuttavat ja vaikkapa takavedon ja nelivedon vaihtelu ajon aikana on hyvä esimerkiksi tekniikan kehittymisestä. Talon muihin huoneistoihin eikä rappukäytävään tullut savuvahinkoja. Suomen Kaupan Liitto ennustaa vähittäiskaupan joulukuun myyntiin viime vuoden tapaan kuuden prosentin kasvua. Perusmalliinkin kuuluu vakiona muun muassa ABS-jarrujärjestelmä, etuturvatyynyt, sähkötoimiset ja lämmitettävät sivupeilit. – Jotain pientä ja mukavaa, toivoo Mikko. Jouluvaloja katselevia Hanna ja Robert Willneriäkin lasikulho miellyttää. Ohjaamossa istui lähes kuin pakettiauton korkeudella, joten näkyvyyttä riittää. Kuvat: Clas-Olav Slotte Nelivedon saa päälle (4H) ja pois (2WD) keskikonsolin alla olevasta painikkeesta vaikka kesken ajon. Nissan Navara 2.5dCI VÄHÄKYRÖ (STT) Vähäkyröläinen 21-vuotias mies kuoli sunnuntaina aamuyöstä, kun henkilöauto suistui tieltä Vähänkyrön Merikaarrossa Etelä-Pohjanmaalla. Niemissaloja ei haittaa, vaikka kaupoissa joulua availlaankin jo hyvissä ajoin marraskuun puolella. Pukinkontti alkaa täyttyä Joulukaupan sesonki käynnistyy leluostoksilla 3-vuotias Pinja Niemissalo tapasi sunnuntaina joulupukin muoreineen Kokkolan Prismassa. Alustavan arvion mukaan ulos lentänyt mies kuljetti autoa. Savusukeltajien määrä vähenee palomiesten ikääntymisen ja kunnon huonontumisen takia. LE-malliin kuuluvat vakiona lisäksi muun muassa vakionopeussäädin sekä kuuden cd:n soitin. Muita asukkaita ei jouduttu evakuoimaan rakennuksesta. Myös sisäministeriö myöntää tilanteen. Istuimet ovat erittäin leveät ja korkeussuunnassa esimerkiksi 2-metrinen ihminen mahtuu istumaan hyvin. Navara lanseerattiin monessa maassa jo viime vuonna samassa yhteydessä Nissanin Path. nderin kanssa. Perusversiota myydään kaksipaikkaisena, mutta Navaraan saa myös takapenkillä. Auto vääntyi tyven ympärille, ja puu katkesi. Ja sitten jotain Disneyland-tyylistä huvipuistoa... Moottorin tehon käytännössä kuulee jo käynnistettäessä. Navara ei ole parhaimmillaan sileällä maantiellä tai automarkettien parkkipaikoilla, mutta se viihtyy solskaisilla teillä ja erityisen huonossa maastossa. Lehden tekemän kyselyn mukaan 61 kansanedustajaa kannattaa raskaalle liikenteelle asetettavia tienkäyttömaksuja. Suurlähettiläs ei näe estettä sille, että Suomi voisi halutessaan saada sivuputken Venäjältä Saksaan ulottuvasta putkesta. – Leluja on myyty joululahjoiksi jo vaikka kuinka paljon. Onnettomuudessa ei ollut muita osapuolia. – Ja perinteinen puinen kynttelikkö yllättää joka vuosi suosiollaan, niitä menee todella paljon. Hillitty linja on hyvä, sanoo Hanna Willner. Anttilassa joulunavaus oli jo perjantaina. Raskaisiin tehtäviin huonoille keleille Esittelyajossa Nissan Navara: Nissan Navara kulkee helposti pienessä pusikossakin. Monista uutuuksista huolimatta perinteiset suosikit pitävät pintansa, sillä esimerkiksi kirkas valo on edelleen suosituin väri. Edustajat myös ihmettelivät, miksei muualla Euroopassa niin yleisiä maksuja ole saatu Suomeen. Lapsille on kuitenkin jotain jo hankittu. Monesti kyllä käy niin, että jotain tiettyä tavaraa ei sitten enää olekaan mistään saatavilla, Heidi naurahtaa. Navarassa on 2,5-litrainen turboahdettu suoraruiskutusdiesel. Navara on auto nimenomaan työkäyttöön. Mutta pakkohan sitä on olla, eivät tontut muuten ehdi jouluun mennessä, valistaa Kokkolan Prismassa sunnuntaina päivystävä joulupukin muori. Sanomalehti Kalevan haastattelema Rumjantsev korosti kuitenkin, että mahdollisen Nato-jäsenyyden hakeminen on Suomen oma asia. – Legoja ostettiin heti, kun Chydeniassa avattiin uusi lelukauppa, Mikko paljastaa. Pikakyselyyn vastasi 70 kansanedustajaa. Pelastuslaitos yritti elvyttää autoon puristunutta miestä, mutta hän kuoli turmapaikalla. Mitat, kokonaispituus: 522 cm korkeus: 176 cm leveys: 185 cm maavara: 23,4 cm tavaratilan suurin pituus: 186,1 cm leveys: 156 cm kokonaispaino: 2 805 kg oma paino: 1 957–2 069 kg suurin perävaunupaino: 3 000 kg jarruin, 750 kg jarruitta Moottori: turbodiesel iskutilavuus: 2 488 kuutiosenttiä suurin teho: 126 kW/4 000 r/min, 171 hv suurin vääntömomentti: 403 Nm/ 2 000r/min polttoaineen kulutus: 9,0 l/100 km (yhdistetty) huippunopeus: 170 km/h kiihtyvyys 0–100 km/h: 10,8 s Hinta: Navara mallisto alk. Tieosuudella on 60 kilometrin rajoitus, mutta vauhti oli todennäköisesti paljon kovempi. Normaaliajossa nelivetoa ei tunne mitenkään, mutta esimerkiksi liukkaalla paikalta lähdettäessä kaikkien pyörien vedon huomaa. Tällaiseen buumiin ei osattu varautua. – Aika viime tippaan ne tahtovat jäädä. Hänet siirrettiin tehohoitoon Vaasan keskussairaalaan. MARRASKUUTA 2006 Lyhyesti Pia Räihälä (KP) – Joku sanoi, että olettepa aikaisin liikkeellä. Painotuotteen välityksellä maahantuoja pyrkii tuomaan esille autosta mielikuvaa nimenomaan maastoautona. Koeajon perusteella mielikuvaan voi yhtyä. Palomiesten mielestä ihmishenget ovat jo nyt silloin tällöin vaarassa vähäisen miehityksen takia. Kolmantena vaihtoehtona on myös todella raskaisiin maastoihin sopiva nelivedon hidas välitys. Eniten kaupattava kone tuottaa runsaat 170 hevosvoimaa (403 Nm). Kuva: Juha Sallinen Pia Räihälä KOKKOLA (KP) Kokkolan Prisman valaisinosastosta vastaava myyjä Sirpa Soppela tietää, että ensimmäisen adventin aika on jouluvalojen myynnissä kiivainta sesonkia. Myymäläpäällikkö Timo Tornikoski kertoo kuitenkin, että asiakkaat ovat jo olleet jouluostoksilla etenkin leluosastolla. Pinja toivoo pukilta muun muassa hevosta. Ilman ylimääräistä painoa Navaran oikeita tehoja on vaikea tunnistaa, mutta kyllä normaaliajossakin moottorin tehot tuntuivat. Aineiston joukossa on muun muassa kuvia neuvostopartisaanien tuhoamista suomalaiskylistä, joissa surmattiin naisia ja lapsia. Navaran neliveto perustuu säädettävään nelivetojärjestelmään, joka normaaleissa olosuhteissa ohjaa voimaa takapyörille ja nelivedon ollessa kytkettynä kaikille neljälle pyörälle 50/50-suhteessa. Nuori mies kuoli ulosajossa Vähässäkyrössä HELSINKI (STT) Venäjän Suomen-suurlähettilään Alexander Rumjantsevin mukaan Venäjä on tyytyväinen Suomen valtiojohdon selkeään linjaukseen, että Suomi ei ole hakemassa Naton jäsenyyttä ensi vaalikaudella. Vanhempien lahjatoiveet eivät ole yhtä suureellisia. Heidän mielestään jouluvalojen aika alkaa adventista, eikä valoja pitäisi olla liikaa. Pickupmallien ajomukavuus paranee jatkuvasti, mutta massiivisella ja suurella autolla ei ymmärrettävästi aivan henkilöauton mukavuuteen päästä. Pukki ja muori kertovat, että lahjatoiveita on tullut runsain mitoin. Amiraali Kaskeala seuraa yhdessä Saksan sekä Alankomaiden puolustusvoimien komentajien kanssa yhteisen taisteluosaston harjoituksen. Navarassakin on tikapuurakenteinen alusta ja etupyörien erillisjousitus, jossa on päällekkäiset kolmiotukivarret ja kierrejouset. – En sekoittaisi keskenään eri värejä ja vielä vilkkuvia valojakin. Viikon päästä Kokkolan keskustassa on joulunavaus, ja siitä kaikki liikkeet odottavat menestystä, sanoo tavaratalojohtaja Tapio Rintamäki. Nelivedon voi kytkeä päälle tai pois keskikonsolin alalaidasta olevasta nappulasta vaikka kesken ajon. European Endeavour 06 harjoitus on jo meneillään Ulmin itäpuolella Leipheimin lentotukikohdassa ja se päättyy ensi viikon perjantaina. Vääntöä löytyi todella hyvin jopa reippaan tuhannen kierroksen lukemissa. 40 valosarjaa meni heti, eikä lisää saada. Pelastuslaitos pystyi rajaamaan Lauttasaaren kaupunginosassa Isokaarella sattuneen tulipalon nopeasti. Lisäksi mukana on kuvia kenttäoikeuden istunnoista ja teloituksista. Vuonna 1945 syntynyt mies löytyi kuolleena nelikerroksisen talon ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevasta yksiöstä. Palomiesliiton mukaan tilanne on vakava koko maassa