Nro 343 KUUNTELE päivän uutiset osoitteesta keskipohjanmaa.fi Suomalaiskaksikko Jasmin Kähärä – Jasmi Joensuu kolkutteli palkintokorokepaikkaa Dresdenin maailmancupin pariviestissä. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. alv 10 %). EETU KUPULISOJA Joulunviettoon liittyvissä tavoissa ja perinteissä vaanii useita vaaranpaikkoja lemmikeille. ULLA NIKULA ” Brysselin huippukokouksessa tehdyt lupaukset kuulostavat surkuhupaisilta. 1 Sivu B1 Anu Jylhä esittää kolumnissaan syitä sille, miksi EU:n toiminta ei vakuuta.. Turvallista joulua 1 Sivu A4 Joulunviettoon liittyviin perinteisiin ja tapoihin liittyy yllättävän monia vaaranpaikkoja perheen lemmikkijäsenille. Karvatassut voivat altistua palovammoille, myrkytykselle, tukehtumiselle ja suolistotukoksille, muistutetaan Pietarsaarenseudun eläinystävistä. joulukuuta 2021. LEHTIKUVA/AFP/JENS SCHLUETER Sanna Marin: Rokotuksia vauhditettava kaikin keinoin UUTISET 1 Sivu A9 Joululahjojen kätkeminen vaatii usein luovuutta, jotta ne pysyvät visusti piilossa aattoon saakka. Keskipohjanmaan toimitus kysyi lukijoilta vinkkejä parhaimpiin piiloihin. 1 Sivu A12 Suomen naiset neljänsiä pariviestissä Jasmin Kähärä hiihti hienosti Saksassa. Joulun parhaat lahjapiilot 1 Sivu B5 Joululahjojen piilottaminen vaatii joskus mielikuvitusta. www.keskipohjanmaa.fi Maanantai 20. Hinta 3,00 €. Sellainen voi olla esimerkiksi siivouskomero tai pyykkikori. Jasmi ja Jasmin olivat kisan neljänsiä
Minkälainen vaikutus sillä on koko vaalitulokseen, että Helsingissä (ja Ahvenanmaalla) aluevaaleja ei järjestetä. Silti lopullinen äänestysprosentti jäi 55:een. – Demokratian ja ihmisten yhteiskunnallisen osallistumisen kannalta olisi tietysti hyvä asia, että äänestäjät kokisivat tämän vaalin tärkeäksi. JOS KATSELEE ehdokasasettelua, silmiinpistävää on hyvinvointialueiden keskuskaupunkien suorastaan dominoiva rooli. PUHEENAIHE: MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa A2 Jukka Anias Vajaan viiden viikon kuluttua se tiedetään. Äänestysaktiivisuus jäi 55,1 prosenttiin. Viime tiistaina päättyneen ehdokasasettelun perusteella toiveita edes kohtuullisesta äänestysvilkkaudesta on. Eli argumentti ”vaikuta äänestämällä lähipalveluihisi” ei ole kovin hyvin purrut. Keskustelua asiasta ainakin syntynee, kun tulos on selvillä. Lähde: Oikeusministeriön vaalisivut: vaalit.fi Tulevien aluevaalien äänestysaktiivisuus on arvoitus, joka huolestuttaa. Vaarana siis on, että aluevaalien äänestysaktiivisuus jää jopa alle 40:n. Ainakin puolueiden kyky hankkia ehdokkaita ja toisaalta ihmisten halukkuus lähteä ehdolle myös näissä vaaleissa on ollut korkealla tasolla, Karimäki toteaa. Maassa on kaksi aluetta, joilla aluevaaleja ei pidetä. – 18.1.2022 1 Ennakkoäänestys ulkomailla: 12. Viime eurovaaleissa kotimaan äänestysprosentti oli 42,7. –?En lähde lukuja sinänsä sanomaan, mutta totta kai niille puolueille, jolle Helsinki on vahva alue – esimerkiksi kokoomukselle ja vihreille –?se tulee varmasti näkymään, Jenni Karimäki toteaa. tammikuuta. Monen poliitikon asettama tavoite aluevaalien äänestysprosentista on, että se alkaisi viitosella. Kiinnostivatko Suomen historian ensimmäiset aluevaalit kansalaisia vai toteutuivatko pahimmat pelon kehnosta äänestysprosentista. –?Se on ihan totta. Onko kaupunkikeskusten edustus lopulta silti liiankin suuri muihin alueisiin nähden, selviää vasta tammikuun 23. Yksi asia, joka vaikuttaa on politiikan henkilöityminen. –?Varmasti tullaan näkemään epätasapainoa. 1 Ehdokashakemukset jätettiin aluevaalilautakunnille viime tiistaina 14.12. päivän iltana ääntenlaskennan valmistuttua. Kaikkien 21 hyvinvointialueiden yhteenlaskettu ehdokasmäärä on noin 10?000. Käytännössä se lähes varmasti näkyy myös vaalituloksessa, jossa alueellinen edustavuus on vaakalaudalla. – 15.1.2022 1 Aluevaalilautakunnat vahvistavat aluevaalien tulokset: 26.1.2022 1 Valtuustot aloittavat työnsä: 1.3.2022. Siihen on myös syynsä, mutta tutkija pitää ehdokasmäärää myönteisenä signaalina. Jos peilataan muihin vaaleihin, äänestysprosentti aluevaaleissa asettunee johonkin eurovaalien ja kuntavaalien välille, Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Jenni Karimäki arvioi. Ennakkoäänestys alkaa 12. Kyse on kansalaisia eniten koskettavista ja lähimmistä palveluista. Toisaalta kuntavaaleissakin on kyse ihmisiä koskettavista lähipalveluista, mutta siitä huolimatta kuntavaalien äänestysprosentti on jäänyt jatkuvasti alle eduskuntavaalien äänestysaktiivisuuden, presidentinvaaleista puhumattakaan. tammikuuta) on aikaa päivää vaille viisi viikkoa. Esimerkiksi presidentinvaali on ihmisten mielestä varmaankin helpompi hahmottaa ja tehdä valinta, kun valinnanvaraa on vähemmän, Karimäki myöntää. Aluevaalit ja vaalikone. Äänestysprosentti huolena Aluevaalien varsinaiseen äänestyspäivään (23. SANNA MARININ (sd.) hallituksen monista edeltäjistään poiketen vihdoinkin tekemä sote-uudistus tarkoittaa käytännössä 21 hyvinvointialueen perustamista. Toisaalta Karimäki huomauttaa, että edustajia kuuluukin olla eniten alueilta, joilla asuu eniten ihmisiä. Helsinki ja Ahvenanmaan eivät näihin kuulu. Lauantaina –?Karimäen haastattelun jälkeen –?tuli kuitenkin vähemmän rohkaiseva uutinen. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa vain 41 prosenttia ilmoitti äänestävänsä varmasti aluevaaleissa. Tammikuussa valittavat aluevaltuustot aloittavat maaliskuun alussa. On ehkä todennäköistä, että keskuskaupungit tulevat olemaan yliedustettuina aluevaltuustoissa. –?Sosiaalija terveyspalvelut ovat olleet muissakin vaaleissa (kuntaja eduskuntavaaleissa) sellainen politiikan ala, jonka ihmiset nostavat keskeiseksi asiakysymykseksi. – Katsoisin, että tämä on hyvä signaali. Nämä asiat heitä kiinnostavat ja saavat äänestämään, Karimäki sanoo. Vastaavassa tutkimuksessa kuntavaalien alla varmoiksi äänestäjiksi ilmoittautui 60 prosenttia vastanneista. –?Jos kerran hyvinvointialueen väestöstä iso osa asuu jollain tietyllä alueella, eikö silloin ole kansan edustavuuden ja kansanvallan kannalta oikein, että isoin edustavuus tulee sieltä. Jos tulee räikeä yliedustus, silloinhan alueellinen edustavuus vinoutuu. 1 Aluevaalilautakunnat vahvistavat ehdokasasettelun (ml. FAKTA Aluevaalit 2022 1 Ensimmäisten aluevaalien vaalipäivä on sunnuntai 23.1.2022. Viime kesäkuun kuntavaaleissa äänestettiin laiskemmin kuin vuosikymmeniin. ehdokasnumerot): 23.12.2021 1 Äänioikeusrekisteri lainvoimainen: 11.1.2022 1 Kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy: 11.1.2022 klo 16 1 Ennakkoäänestys kotimaassa: 12. Hyvinvointialueiden vastuulle siirtyvät vuoden 2023 alusta sosiaalija terveyspalvelut sekä pelastustoimi
Vaalikoneen isänä on pidetty Ylen pitkäaikaista ulkomaantoimittajaa Erkki Vihtosta. Keskipohjanmaan sekä paikallisja kaupunkilehtien verkkopalveluissa avataan maanantaina vaalikone, jossa on kiperiä alueellisia ja valtakunnallisia kysymyksiä. Viidessä viikossa ehditään saada äänestysintoon vauhtia siten, että teemat tulevat hyvin esiin, ehdokkaat ajattelevat äänestäjiä kampanjoidessaan ja on meillä mediassakin tekemistä, että pystymme kertomaan hyvinvointialueista selkeästi. Kun seuraa ehdokkaiden kommentointia, annetaan lupauksia jopa tierahoista. Se on myös keino siihen, että yhteiskunnassa kuullaan jokaisen ääni ja näkökulma. Iltalehti vastaa yleisistä kysymyksistä ja Keskipohjanmaa räätälöidyistä. Tiina Ojutkangas Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Tämän torjumiseksi meillä on kaikilla työtä ja vastuuta. Aluevaaleissa on isoja alueita, keskuskaupunkeja ja pieniä kuntia. Vaalikoneen voi kuitenkin täyttää ainoastaan digitaalisesti. ”Suomalaisista vaalikoneista on muodostunut vähintään melko tärkeä vaalitiedon lähde kaikissa muissa ikäryhmissä paitsi vanhimmassa, enimmäkseen eläkeikäisistä koostuvassa ikäryhmässä... Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Jos aluevaalien äänestysprosentti jää alle 50 prosentin, on keskuudessamme paljon ihmisiä, joiden ääni ei kuulu. Vielä yksinkertaisemmin tämän voi kuvata sanomalla, että kysymys on monelle tärkeimmistä palveluista. Kaksissa edellisissä kuntavaaleissa 18–24-vuotiaiden äänestysaktiivisuus on ollut selvästi muita ikäryhmiä matalampi, noin 35 prosenttia. Aluevaalit pidetään ensimmäisen kerran ja vieläpä melko pian kesäkuun kuntavaalien jälkeen. Demokratian takia pitää äänestää Vaalilupauksien on hyvä pysyä hyvinvointialueiden asioissa. nuorille vaalikoneista on jo muotoutunut ikään kuin käyttöliittymä vaaleihin”, tutkimuksessa todetaan. Erityisesti tämä korostuu, kun kyseessä ovat lajissaan ensimmäiset vaalit. Se on äänestysaktiivisuuden edistäminen. –?On tärkeää, että ihmisillä on mahdollisuus löytää eväitä äänestämiseen, saada tietoa ehdokkaiden ajatuksista ja ylipäätään vaalien teemoista, Keskipohjanmaan päätoimittaja, sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas sanoo. Keskipohjanmaa seuraa aluevaalikampanjointia vaalien yli. Aluevaaleissa iso kysymys on juuri nuorten äänestäjien aktiivisuus. Seuraavaksi voi tietysti aiheellisestikin kysyä, tietävätkö kaikki ehdokkaat, mihin asioihin heillä on valituiksi tullessaan päätösvaltaa ja mihin ei. Aluevaaleissa on kysymys sosiaalija terveyspalveluiden järjestämisestä sekä pelastustoimesta. Sen voi tehdä testaamalla aluevaaliehdokkaiden kantoja niin yleisiin kuin erityisesti KeskiPohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ehdokkaille räätälöityihin kysymyksiin tänään avautuvassa aluevaalikoneessa. Tänään Keskipohjanmaassa hän pitää hyvänä signaalina sitä, että puolueet onnistuivat ehdokasasettelussaan. Kuntavaaleissa ja vaikkapa eduskuntavaaleissa on helppo ymmärtää, miten esimerkiksi alueellinen tai paikallinen edustavuus näkyy. – Haluamme vaikuttaa siihen, että ihmiset kiinnostuisivat aluevaaleista, Ojutkangas korostaa. Tässä puolueillakin on iso vastuu. Tässä tapauksessa medialla on myös agenda, joka toistuu vaaleista toiseen. Tässä puolueillakin on vastuu.. CLAS-OLAV SLOTTE T änään viiden viikon kuluttua tiedetään aluevaalien mahdollisesti kiinnostavin tulos. Vaalikoneet ovat olleet Suomessa jo neljännesvuosisadan ajan oleellinen osa eri vaalien alusaikaa. Sami Borgin ja Kari Koljosen viime vuonna julkaistusta vaalikoneiden käyttöä koskevasta tutkimuksesta Käyttöliittymä vaaleihin käy ilmi eri ikäryhmien erilainen suhtautuminen vaalikoneiden käyttämiseen. Vaalikone testaa osaltaan myös tämän alueen ehdokkaita. Keskipohjanmaan haastattelema erikoistutkija Jenni Karimäki huomauttaa, että edustajia kuuluukin olla eniten alueilta, joilla asuu eniten ihmisiä. Toki aluevaalien kysymyksiä käsitellään myös paperilehdessä. Demokratiassa äänestäminen on hyvä tapa vaikuttaa. Nyt kannattaakin tutustua Keskipohjanmaan digipalveluihin, jos et ole sitä aikaisemmin tehnyt. Ensimmäisen vaalikoneen Suomessa lanseerasi Yle vuoden 1996 EU-vaaleihin. On selvää, että ehdokkaiden ajatukset elämästä ja arvoista ylipäätään vaikuttavat, kun valitsee sopivaa ehdokasta. Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreen kyselytutkimuksen mukaan äänestysprosentti uhkaa jäädä alle 40:n. Keskipohjanmaan ja KPK Medioiden paikallisja kaupunkilehtien vaalikoneen kysymykset on laadittu yhteistyössä Iltalehden kanssa. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivulta. Yksi keino saada ihmiset mukaan on käydä vertailemassa vaalikoneessa omia ja ehdokkaiden näkemyksiä. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa A3 Vaalikone avautuu tänään Jukka Anias Kuntavaaleista on kulunut juuri ja juuri puoli vuotta, mutta nyt on taas kansalaisten aika asemoida itsensä vaalinalustunnelmiin. Se on äänestysprosentti meidän alueellamme ja koko Suomessa. Miten realistista on uskoa, että esimerkiksi Kalajokilaakson pienten kuntien ääni kuuluu Pohjois-Pohjanmaalla. Jos puolueet ovat aktiivisia ja ehdokkaiksi on halukkaita, ollaan jo hyvällä tiellä. Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Jenni Karimäen mukaan demokratian ja ihmisten yhteiskunnallisen osallistumisen kannalta olisi tietysti hyvä asia, että äänestäjät kokisivat tämän vaalin tärkeäksi. Juttuvinkkejä ja kysymyksiä hyvinvointivaaleihin voit laittaa myös Keskipohjanmaan sähköpostiin osoitteeseen lukijankysymys@kpk.fi. Vaalilupauksien on hyvä pysyä hyvinvointialueiden asioissa
Joulunvietossa vaanii vaaroja karvatassuille Englannin bullterrieri Hemi rakastaa ruokaa mutta ei lotkauta korvaansa suklaalle emäntänsä Teija Löfholmin iloksi. Työnantajan kannustavia palkitsemistapoja tulisi vastausten perus teel la kehittää. Joulukukista myrkyllisin huonekasvi on joulutähti. Johtaminen organisaatiossa -osion keskiarvo oli hieman noussut vuoden 2019 keskiarvoon ver rat tu na. Lisäksi rekrytointitarpeeseen vaikuttavat varhaiskasvatuksen ja opetuksen kasvavat alat sekä henkilöstörakenteen muutokset. Kyselyn tulokset ohjaavat kaupungin työhyvinvoinnin kehittämistä. Työhyvinvointi pääosin hyvä Pirkko Högkulla PIETARSAARI Joulupyhien alla on syytä muistutella joulunviettoon liittyvistä riskeistä perheen lemmikkijäsenille. Hännänpää voi heilahtaa liekkiin, viikset voivat osua siihen ja pahimmassa tapauksessa kärähtää turkki. Alkoholi vaurioittaa pikkuista maksaa helposti. Siksi kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 70?000 euron määrärahan irrottamista kehittämisrahastosta hankekonsulttipalveluihin. Erittäin haitallisten joulukukkien kastiin kuuluvat myös esimerkiksi hyasintti, jouluruusu, lilja, tulppaani. Häirin tä ja epäasiallinen kohtelu olivat hieman vähentyneet vuoteen 2019 verrattuna. Viime vuonna vastauksia oli 1?206 vastausta ja sitä edeltävänä vuon na 1?176. Työntekijät olivat keskimäärin erittäin tyytyväisiä omaan osaa mi seen sa, työn merkityksellisyyteen ja tarkoitukseen sekä työ yh tei sön luottamukseen. Suurin osa vastaajista ko ki työtänsä arvostettavan työkavereiden ja esihenkilön taholta. Piirikokouksessa läsnä olivat myös puolueen puheenjohtaja Riikka Purra sekä toinen varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas sekä puoluesihteeri Arto Luukkanen. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa A4 Jouni Nikula KOKKOLA Kokkolassa on vireillä useita merkittäviä kehittämishankkeita, etenkin Rautatientorin, aseman, Kosilan ja Eteläväylän sisään jäävällä alueella, mikä edellyttää kaupungilta jatkuvaa yhteydenpitoa useisiin eri suuntiin. KOKKOLAN kaupungin vakituisen henkilöstön rekrytointitarve vuonna 2022 on arviolta 67 henkilöä. – Kun meillä oli kissoja, jotka tykkäsivät kiivetä joulukuuseen, laitoimme kattoon koukun, johon vedimme kuusen narulla kiinni. Ke hi tys kes kuste lu jen toteutusaste oli parempi kuin aikaisempina vuosina. PIRKKO HÖGKULLA Laura Läspä Keski-Pohjanmaan Perussuomalaiset kokoontui eilen syyskokoukseen, jossa nykyinen puheenjohtaja, Timo Sillanpää, valittiin yksimielisesti jatkamaan pestissä myös tulevana vuonna. Konsulttipalveluihin käytettävän rahoituksen tarve ajoittuu vuosille 2022–2024. Pienessäkin määrässä kinkkua on koiralle aivan liikaa suolaa, toteaa Teija Löfholm. JOULUHERKUISTA muiden muassa suklaa, luuja rasvatähteet, rusinat, luumut, sekä suuria määriä öljyjä ja rasvaa sisältävät mantelit ja pähkinät, erityisesti macadamiapähkinät, ovat vahingollisia lemmikeille. KYNTTILÖITÄ ei kannata laittaa pöydälle tai muulle tasolle huushollissa, jossa se on mirrin suosikkipaikka. Uunista otetut ruoat kannattaa sijoittaa jäähtymään niin, ettei suurempikokoinenkaan hauveli ylety vetämään niitä tason päältä päälleen. Olen kuullut tapauksista, joissa koira on vetänyt konvehtirasian minkä seurauksena on ollut raju ripuliralli tai klinikkareissu, Teija Löfholm kertoo. Perussuomalaiset esittää aluevaltuustoon niin sanottua lautakuntamallia. Sijoitetaan kynttilät siis kaikille turvalliselle paikalle eikä jätetä palavia kynttilöitä yksin hetkeksikään, muistuttaa Löfholm. JOULUKUUSI voi kuin magneetti vetää kissaa kiipeilypuuhiin ja koiraa tutkimusretkelle oksistoon. Vas taa jis ta 84 prosenttia ilmoitti käyvänsä vuosittain kehityskeskustelun esi hen ki lön sä kanssa. Hän esittää, että osaaminen hankittaisiin yrityksiltä. Kissaa kiinnostavat roikkuvat lasiset, alumiiniset, lankamaiset koristeet tuleekin sijoittaa niin, ettei samettitassu niihin yletä. – Kovin heppoiset kynttilänjalat kannattaa suosiolla siirtää pöydältä pois tukevammalle tasolle ettei kynttelikkö kaadu pöydälle kun iltavillin saanut koira tönäisee pöytää. Kannattaa varmistua siitäkin, ettei vetreätassuinen lemmikki pääse kiipeämään tai hyppäämään juhlapöydälle omin päin hakemaan jouluherkkuja heti kun ihmissilmä välttää. Työn sujumiseen työyhteisössä, työoloihin ja osaamiseen sekä lä hi esi mies työhön liittyvät tulokset ovat pysyneet pääosin en nal laan. Jokainen työ yksik kö laatii oman työhyvinvointisuunnitelmansa. Esihenkilöitä ohjeistetaan käymään tu lok set läpi yhdessä henkilöstön kanssa. LEMMIKILLE voi tarjota pyhinä samaa ruokaa mitä se syö muulloinkin. Maanantaina kokoontuvan kaupunginhallituksen esitetään merkitsevän tulokset tiedokseen. Osittain määräaikaisuudet muodostuvat hanketoiminnan kautta. Rekrytointitarpeesta suurin osa tulee eläkepoistuman kautta. Samoin koira altistuu palovammoille, mikäli palava kynttilä on matalammalla pöydällä ja koira voi huiskaista sitä hännällään ja ylettyä kuonollaan. – Mikäli haluaa hemmotella koiraa voi sille antaa ekstrana koirannameja. Teräväreunaiset narut voivat myös rikkoa suolistoa. Timo Sillanpää jatkaa perussuomalaisten johdossa. – On monia kertomuksia siitä, kuinka koira on napannut kinkun ja kinkku suussaan juossut piiloon syömään. Lähiesihenkilön kohtelu koettiin valtaosin ys tä väl li senä, huomaavaisena ja kunnioittavana. – Mikäli kissa pureskelee ja nielaisee lahjanarua, seurauksena voi olla tukehtuminen tai suolistotukos. Vauhtia Kokkolan keskustan kehittämiseen Jouni Nikula KOKKOLA Kokkolan kaupungin henkilöstön työhyvinvointikysely toteutettiin marraskuussa. Yrityksiltä siksi, koska kaupunkikehittämisen asiantuntijoita on Laitisen mukaan vaikea löytää rekrytoitavaksi. Koko kaupungin joh ta mi ses sa olisi loppuraportin mukaan huomioitava muun muassa toiminnan avoimuus ja lä pi nä ky vyys. Sivistyspalveluissa ja kaupunkiympäristöpalveluissa määräaikaisten määrä on suurin. Vastauksia kertyi 1 265. Keski-Pohjanmaan Perussuomalaisten piirin toiminta kattaa Halsuan, Kannuksen, Kaustisen, Kokkolan, Kruunupyyn, Lestijärven, Luodon, Perhon, Pedersören, Pietarsaaren, Toholammin, Uudenkaarlepyyn ja Vetelin. – Jo pari aivan pientä palaa joulutähdestä voivat olla todella kissalle kohtalokkaita. Kuva on otettu Pietarsaaren eläinystävien toimistolla Tehtaankadulla. Alkoholipitoiset juomat ovat lemmikille erittäin haitallisia eikä niitä ole soveliasta juottaa eläimelle missään tapauksessa. Saatavilla on myös nimenomaan koirille tarkoitettua suklaata ja jopa olutta. Lisäksi vuonna 2022 määräaikaisiin palvelussuhteisiin tarvitaan arviolta noin 386,5 henkilötyövuotta. Piirin vuosikokous hyväksyi julkilausuman Keski-Pohjanmaan aluevaaliorganisaation rakenteesta. – Tumma suklaa on hengenvaarallinen koiralle eikä vaalea ole paljon parempi. Määräaikaisten määrä kuitenkin vähenee merkittävästi, mikä on osa talousohjelman mukaisia toimenpiteitä. Asiaa valmistelleen kaupunkisuunnittelupäällikkö Jouni Laitisen mukaan Kokkolalla ei ole tällä hetkellä asiantuntijoita Rautatientorin ympäristön kehittämiseen. Perussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piirin tiedotteessa Sillanpää nostaa vuoden 2022 keskeisiksi tavoitteiksi perussuomalaisten vaikutusvallan kasvattamisen. Vastaajista 76 prosenttia oli val mis suosittelemaan nykyistä työpaikkaansa tuttavilleen. – Suuremman tulipalon vaara on aivan todellinen mikäli turkkiaan kärventänyt kissa hyppää hätäännyksissään johonkin, joka vuorostaan syttyy palamaan. Pietarsaarenseudun eläinystävät ry:n puheenjohtaja Teija Löfholm kertoo, että karvatassuille löytyy joulunviettoon liittyvistä asioista useita vaaranpaikkoja kuten paketointinarut sekä kiiltävät hopealankakoristeet, jotka houkuttelevat erityisesti kissaa leikkimään. Luvut selviävät kaupungin henkilöstösuunnitelmasta vuosille 2022-2024. Kiinnittämiseen voi käyttää myös huomaamattomampaa siimaa, Löfholm vinkkaa
2 erää/tal. 1 erä/tal. KOKKOLA Heinolankaari 9, puh. pantit 2,40, raj. 2,40 24 -PACK 10 99 Hartwall Jaffa VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l 24-pack 1,08/l, sis. 7.Talon HÄRKÄPATASUIKALEET Suomi 16 95 KG Takuumurea NAUDAN ULKOFILEE palana ja pihveinä, Suomi 24 95 KG Talon PAREMPI KARJALANPAISTI Suomi 10 95 KG Tuore KIRJOLOHENMÄTI Suomi 39 95 KG TUORE SIIKAFILEE Suomi 29 95 KG Talon omansavustuksen LOHIFILEE 22 95 KG Erä TUORE SILAKKAFILEE Suomi 7 95 KG TUORE LOHIFILEE Norja (ruodoton, vatsarasvaton ja evätön) 17 95 KG Ridderheims PATEET karpalo, ankka, viherpippuri ja maalais 19 95 KG Talon JOULUSILLIT ja -SILAKAT 19 95 KG HK MAKSAPATEE Suomi 12 95 KG Makuliha harmaasuolattu KYPSÄ JOULUKINKKU palana ja siivuina, Suomi 19 95 KG Naapurin Maalaiskanan RINTAFILEET 600 g 9,98/kg 5 99 RS PARASTA PALVELUSTA maanantai-tiistai 9 99 Pepsi ja Pepsi Max VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l 24-pack 0,96/l, sis. 0105 379 100 MA-LA 7-21, SU 10-21 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. 2,40 24 -PACK 3 15 RS Saarioinen LANTTU-, PERUNA-, PORKKANAja MAKSALAATIKOT 700 g 4,50/kg 3 99 KPL Juustoportin KELLAROIDUT ERIKOISJUUSTOT 130 g 30,69/kg Tumma ja vihreä RYPÄLE 500 g Brasilia/Etelä-Afrikka /Namibia/Peru, 4,00/kg 4.TUOREESTI PARAS CONFERENCE PÄÄRYNÄ Hollanti 99 KG GRANAATTIOMENA Wonderful, Egypti 2 49 KG TAATELI 400 g Iran, 6,23/kg 2 49 RS ERÄ KLEMENTIINI 2,3 kg 1,52/kg 3 49 LTK 10.Aino KERMAJÄÄTELÖT 900 ml ei laktoosittomat eikä kaurajäätelöt, 3,70/l, raj. 9 99 Panda Juhlapöydän KONVEHTEJA 3x300 g 11,10/kg 4 99 RS Kokkikartano JOULULAATIKOT 650-700 g 7,13-7,68/kg Atria takuumureat NAUDAN SISÄja PAAHTOPAISTI palana 12 95 KG ERÄ Hätälä Oy tuore RUODOTON LOHIFILEE vakuumipakattu, C-leikattu, Norja, raj. alv. pnt. 12 95 KG Juhla Mokka JAUHETUT KAHVIT 400-500 g 7,00-8,75/kg, raj. 24%) A ka Ar in Jo u Tarjoukset voimassa ma-ke 20.-22.12.2021, ellei toisin mainita. pantit 2,40, raj. UUTISET MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa A5 w w w .k -c ity m ar ke t. 2 fileetä/tal. pantit 2,40, raj. -26-31% Ilman Plussa-korttia 14,15-14,99/24-pack (1,48-1,59/l) sis .pnt. -35-39% Ilman Plussa-korttia 14,15-14,99/24-pack (1,48-1,59/l) sis. pnt. . 2 erää/tal. 1 erä/tal. 2,40 24 -PACK 2 RS 2 PKT 2 49 KPL President BRIEJUUSTOT 200 g ei luomu, 12,45/kg -21% Ilman Plussa-korttia 3,19/kpl (15,95/kg) -13% Ilman Plussa-korttia 4,59/kpl (35,31/kg) 5.Valio Aura SINIHOMEJUUSTOPALA 170 g 14,71/kg -10% Ilman Plussa-korttia 2,79/kpl (16,41/kg) 2 KPL. -11-43% Ilman Plussa-korttia 8,49-11,99/24-pack (0,77-1,21/l) sis. Ilman Plussa-korttia 6,79/rs (11,32/kg) Ilman Plussa-korttia 5,89/pkt (11,78-14,73/kg) Yksittäin 2,99/rs (5,98/kg) -11% -40% 10 95 RS Fazer kääreelliset KONVEHDIT 270-350 g 10,43-13,52/kg -8% Ilman Plussa-korttia 3,99/rs (11,40-14,78/kg) -22% Ilman Plussa-korttia 4,29/kpl (4,77/l) 3 99 RS Saarioinen ROSOLLI 700 g 5,70/kg -11% Ilman Plussa-korttia 4,49/rs (6,41/kg) 3 KPL 3 RS 3 -PACK 7 79 Hartwall VICHY 0,33 l 24-pack myös Novelle kivennäisvedet, 0,68/l, sis. 2 erää/tal
Ei ennakkovarauksia.. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa A6 motonet lem mikit veneily ka lastus py öräily ulkoilu me tsästys aut oilu LE LU T JA PEL IT gri llaus ni kka roint i ve mpaimet pr ätkäily 249 00 (299,00) 29 ( Tilaa ja nouda turvallisesti drive-in-pisteestä! Katso lisää motonet.. kannettava tietokone) 12 V/10 A ja 19 V/3,5 A Akun kapasiteetti 9000 mAh Wattituntiarvo 50 W/h 45-5611 139 00 Bahco S910 TYÖKALUSARJA 1/4” & 1/2” 91 osaa Joulun odotetuin kova paketti! Laaja työkalusarja, jossa mukana 1/4” ja 1/2” hylsyjä, räikkävääntimet, kiintolenkkiavaimia ja ruuvauskärkiä 76-2062 KOKKOLA • Kahvitie 36 Avoinna arkisin 9–20 • lauantaisin 9–18 • sunnuntaisin 10–18 www.motonet.. 29 90 29 90 24 90 99 90 29 90 14 90 VÄLKKYTARJOUS KANTA-ASIAKKAILLE (12,90) 9 99 Kurkkaa joulun parhaat lahjaideat lahjakoneesta motonet.fi/lahjakone Ilmaiset toimituskulut yli 50 € tilauksiin! (Matkahuollon noutopisteisiin) Roastmaster kaasutoiminen PIZZAUUNI 12” Täydellinen pizzauuni! Lämpenee 500 °C 10 minuutissa ja on kompaktin kokoinen sekä helposti siirrettävä Tilavaan pizzauuniin mahtuu jopa 30 cm pizzat Mukana pizzakivi 85-01679 Pets alive TANSSIVA MOPSI Nyt tanssikuviot menivät uusiksi! Takapuoltaan sheikkaava ja päätään pyörittävä mopsi tanssii musiikin tahdissa Ikäsuositus 3+ 80-12093 Roastmaster DIGITAALINEN PAISTOMITTARI LCD-näytöllä Tavoitelämpötilan ja paistoajan hälytystoiminnot 85-01265 Escape Room Family Aikamatka PAKOHUONELAUTAPELI Ratkaise aikamatka-aiheisen pakohuonepelin vapauttava koodi ennen kuin aika loppuu 80-12092 MTX Basic LIHASHUOLTOVASARA Kuusi erilaista hierontapäätä lihasten rentouttamiseen Auttaa palautumaan urheilusuorituksesta 95-01566 VÄLKKYTARJOUS (69,90) 59 90 Radio-ohjattava KÄÄRME Oikeaa käärmettä muistuttavaa matelijaa ohjataan kaukosäätimellä Käärmeen pituus 39 cm Ikäsuositus 8+ 80-12096 Tylypahka Express -juna 80-13695 Poimittaislinjan linja-auto 80-13696 Harry Potter 3D-PALAPELIT Hieno ja yksityiskohtainen kolmiulotteinen palapeli, josta valmistuu suosituista Harry Potter -kirjoista tuttu Tylypahka Express -juna tai Poimittaislinjan linja-auto 39 90 (49,90) Focus Bright 7x50 KIIKARI Edullinen mutta laadukas kiikari merelle tai luontoon! Monipuolinen ja vakaa kiikari meri-, luonto-, metsästystai astronomiakäyttöön 55-11013 Telwin Drive 9000 APUKÄYNNISTIN/VARAVIRTALÄHDE 600 A/12 V Lataa tietokoneet ja puhelimet tien päällä Älypuhelimien lataus, 5 V/1 A ja 5 V/2,1 A Tasavirtaulostulo (esim. Tarjoukset voimassa 19.–23.12. Tuotteita rajoitetusti
3 pkt/talous | tarjous voimassa ma 20.12.–su 26.12. 16,17 € | hinta yksittäin 5,39 € | maks. 2 kpl/talous JOULUAITTA Torttutaikinalevy viisi levyä | laktoositon | 500 g | 1,98 €/kg | norm. 19,49 €/kg | maks. 99 – 26 % 1. 99 – 26 % 0. 4 kpl/talous – 44 % 9. 2,79 € | maks. 99. 00 3 KP L VOITA LUKSUSLOMA LAPPIIN! lidl.fi/leimakortti SUURENNUS 30x SUURENNUS 40x–640x – 28 % 1. 3 kpl/talous BRESSER Teleskooppi ja mikroskooppi Tervetuloa edullisille ostoksille! HUIPPULÖYTÖ! 39. 1,35 € | maks. | Ei jälleenmyyjille. DELUXE Belgialainen maksapatee makuna ankka portviinillä, karpalo tai pähkinä | 220 g | 9,05 €/kg | norm. 2,69 € | maks. TARJOUKSET VOIMASSA MA 20.12.–PE 24.12., €/kg – 29 % 13. UUTISET MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa A7 JOULUVIIKON HILPEIMMÄT HINNAT Tee maistuvia löytöjä juhlapöytään ja täydennä samalla pukinkonttia lystikkäillä lahjoilla. 99 ERÄ! 14. 79 ISOKARI Savulohifilee vastuullisesti kasvatettua ja lämminsavustettua lohta | n. 700 g | hinta/kg | norm. Muista skannata Lidl Plus -äppi jokaisella ostoskerralla ja säästät vielä enemmän. TARJOUKSET VOIMASSA MA 20.12.–PE 24.12., ellei toisin mainita JOULU YLLÄTTÄÄ Katso lisää hyviä tarjouksia sähköisestä tarjouslehdestämme. Katso myymälöiden aukioloajat: lidl.fi/aukiolot = Tuotteita rajattu erä. 99 Taateli alkuperämaa: Iran | 400 g | 4,98 €/kg | norm. 4 kpl/talous PAULIG Juhla Mokka suodatinjauhatus | 500 g | 6,00 €/kg | norm. 99 ESMARA Naisten joululeggingsit LIVARNO HOME Led-kuusiköynnös ERÄ! 9
Yksi heistä on tamperelainen kauppatieteiden maisteri Antti Kärkkäinen. – Tein 17 vuotta talousjohtajan töitä saman työnantajan palveluksessa. Nykyisin hän tekee töitä freelancerina, mikä tarkoittaa työsuhteiden vaihtelevan vuorokaudesta pariin vuoteen. Alustatalouteen perustavan toimintamallin ideana on yhdistää uusia työtehtäviä hakevat asiantuntijayrittäjät sekä asiantuntijaapua tarvitsevat yritykset. Kun olin tehnyt riittävästi osavuosikatsauksia, hommasta alkoi tulla rutiinia ja pelkäsin leipiintymistä. A8 MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa. Autamme yritystä hahmottamaan, tarvitaanko siellä talousjohtajaa vai henkilöstöjohtajaa, eli kirkastamme, mikä yrityksen todellinen tarve on, hän sanoo. Freelancer-työn tekeminen ei ole ponnahduslauta työmarkkinoille pääsyyn. TOIMITUSJOHTAJA Elina Liehu perusti kuutisen vuotta sitten Ferovalo-nimisen start up-yrityksen. Minna Akimo Kun yritys haluaa ulkopuolisen asiantuntijan näkemystä toimintansa kehittämiseen tai talouslukujen tarkempaan syynäämiseen, tehtävään voidaan palkata keikkajohtaja. Kun työ on valmis, hyppään pois, hän selvittää. Tehtävästä kiinnostuneet asiantuntijat voivat Elina Liehu keksi tarjota yrityksille keikkajohtajia Uudenlaisesta johtamisen mallista voidaan hakea apua, kun yrityksessä kaivataan ulkopuolista näkemystä tai halutaan vauhdittaa kasvua. Liehun järjestelmässä on noin 1?200 asiantuntijaa, jotka ovat kiinnostuneita töistä freelancer-pohjalta. Hänen mukaansa asiantuntiatyötä tehdään yhä enemmän freelancer-pohjalta. Talousjohtajana eri yrityksissä uransa aikana työskennellyt Kärkkäinen irtisanoutui ja hakeutui uudenlaiselle työuralle. Tuon yritykselle ulkopuolista näkemystä sekä oman asiantuntijaosaamiseni. Aloin miettiä, voisiko työtä tehdä projektiluontoisesti, hän kertoo kokemuksensa uudenlaisesta liiketoiminnasta. KÄRKKÄINEN palkataan usein yrityksiin, joissa tarvitaan apua toiminnan kasvattamiseen tai taloudellisen tilanteen selvittämiseen. Ferovalon toimitusjohtaja, perustaja Elina Liehu välittää keikkajohtajia yritysten erilaisiin tarpeisiin. – Toimeksiantoni ovat pääasiassa sellaisia, että firma haluaa vauhtia tekemiseen, kasvua tai näkyvyyttä talousnumeroihin. Keikkajohtaja Antti Kärkkäinen korostaa, ettei mene yritykseen sanomaan oman toimintamallinsa olevan ainoa oikea. Kun yrityksen kanssa on päästy yksimielisyyteen siitä, millaista johtajaa tarvitaan, Liehu lähettää avoimesta toimeksiannosta viestiä Ferovalon alustalle rekisteröityneille ammattilaisille. Heillä on työkokemusta jopa 20 vuoden ajalta. – Autamme yrityksiä löytämään oikeat ehdokkaat tehtäviin, joita yrityksessä tarvitaan
” Autamme yritystä hahmottamaan, tarvitaanko siellä talousjohtajaa vai henkilöstöjohtajaa, eli kirkastamme, mikä yrityksen todellinen tarve on.” Toimitusjohtaja Elina Liehu Ferovalo start up -yritys MAURI RATILAINEN STT, Iiro-Matti Nieminen, Maiju Ylipiessa Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan hallitus aikoo keskustella tiistaina mahdollisuudesta tiukentaa ravintoloiden koronarajoituksia. Toisin kuin ulkopuolinen konsultti, yritykseen vuokrattu asiantuntija käärii hihat ja alkaa työskennellä muiden työntekijöiden sekä toimitusjohtajan ja hallituksen kanssa. KOLMANSIEN koronarokotusten vauhdittamista Marin pitää nyt kaikkein tärkeimpänä kysymyksenä. Sen jälkeen esittelen ehdokkaat yrityksen edustajille, jotka tekevät valinnan. – Käsittelen hakemukset alustalla ja tarkistan jokaisen hakijan taustatiedot ja referenssit. – Minulle on tarjottu vakinaisia pestejä, mutta tähän asti olen kieltäytynyt. Soitan hakijan antamille referensseille ja varmistan, että hakijan osaaminen ja kokemus tehtävään ovat kohdallaan. Huolia on viime aikoina lisännyt etenkin nopeasti leviävä omikronmuunnos. Hän totesi, että sairaalahoidon kuormitus on korkealla tasolla. Pohjola muistuttaa, että rajoitustoimia voidaan kiristää ilman hätäjarruakin. Marin nosti esiin käytännön työkaluina muun muassa anniskeluja aukioloajat. Määräaikaisia työntekijöitä on aiemmin etsitty soittelemalla tutut ja tutun tutut läpi. Uusi tapa tehdä töitä on vaatinut epävarmuuden sietokykyä. Vastauksessaan hän nosti esiin, olisiko lomia mahdollista lykätä siten, että kouluun palattaisiin hieman myöhemmin. Lähes jokaisessa yrityksessä mietitään, miten yritys voisi kasvaa, saavuttaa uusia päämääriä ja löytää ammattitaitoista työvoimaa. Hän huomauttaa, että lain mukaan se kuitenkin edellyttää THL:n ilmoitusta käytön kieltämisen tarpeesta. Kyse on yhteistyöstä ja luottamuksesta, hän sanoo. Hänen mukaansa hallitus voi tehdä asiassa vielä päätöksiä myös ilman niin sanotun hätäjarrumekanismin käyttöönottoa. Marin sanoi, ettei hän tässä vaiheessa sulje mitään vaihtoehtoja pois. MARIN SANOI ymmärtävänsä alueiden huolen koronatilanteesta. –?Käsitykseni on, että hallituksella on tahtoa ja kykyä tiistaina linjata mahdollisista uusista rajoitustoimista. Tavallisessa palkkatyössä vaihtelu eri työtehtävien ja erilaisten yritysten välillä ei olisi ollut mahdollista. Tietenkin pääministerinä edustan sitä kantaa, jonka hallitus yhdessä muodostaa, Marin sanoi. En koskaan sano, että toimintamallini olisi ainoa mahdollinen ja oikea. – Asiakasyhtiömme ja vuokrattu asiantuntijayrittäjä ovat sopimussuhteessa meihin. –?Valmiuslaki ei ole työnantajaväline siihen, että ihmisiä voidaan pakottaa töihin. Yritykset joutuvat tarkastelemaan uusia mahdollisuuksia osaajapulan kasvaessa. –?Pitäisin tätä ensisijaisena, Marin viestitti STT:lle avustajansa välityksellä. FREELANCER-ASIANTUNTIJA ei ole ulkopuolinen konsultti eikä lähtökohtaisesti laadi leikkauslistoja. Marin kertoi asiasta Ylellä Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina. Sanna Marin pitää kolmansien koronarokotusten vauhdittamista nyt kaikkein tärkeimpänä kysymyksenä. Pääministeri painotti, että valmiuslakiin turvaudutaan ”aivan viimesijaisena keinona”. Se on erittäin vakava, poikkeuksellinen, raskas työkalu, jota käytetään vain, jos se on aivan välttämätöntä. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA ”Ilman jarruakin voidaan kiristää” Koronatilanteen pahenemisen varalle kaavaillun hätäjarrumekanismin käyttöönoton tarpeellisuus on vielä vähän auki, kerrottiin sosiaalija terveysministeriöstä (STM) sunnuntaina. –?Tätä keskustelua hallitus ei kuitenkaan ole vielä yhdessä käynyt. Näin saadaan täsmäosaamista, jota on vaikea usein muuten löytää, Liehu sanoo. Helsingin Sanomat uutisoi sunnuntaina, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallitus aikoo peruuttaa jo tehdyt päätökset satojen eurojen lisistä, joita oli määrä maksaa työvoimapulasta kärsivien osastojen hoitajille. –?Uskon, että asiantuntijayrittäjien osaamista hyödynnetään tulevaisuudessa yrityksissä laajasti sekä osa-aikaisesti että täyspäiväisesti. Marinilta kysyttiin, ovatko koulut siirtymässä etäopetukseen joululomien jälkeen. Lisäksi olisi mahdollista rajoittaa julkisen liikenteen matkustajamääriä ja tehdä tilojen käytön kieltopäätöksiä. MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa A9. – Sellainen ei ole minun tapani toimia. Sairaanhoitopiirien ja kuntien on varmistettava henkilöstön riittävyys muilla keinoin. Pääministeri väläytti ravintolatiukennuksia Pääministeri Sanna Marin kannusti käyttämään lisäkorvausten maksamista keinona turvata terveydenhuollon henkilöstön riittävyys myös joulunpyhien aikana. Marin kommentoi medioille lauantaina, että hallituksen ja alueellisten viranomaisten on mahdollista kiristää toimia myös ilman hätäjarrun käyttöönottoa. STM:n strategiajohtajan Pasi Pohjolan mukaan asia oli vielä arvioitavana. –?Alkuviikosta näemme, ovatko joulukuun alkupuolella käyttöön otetut tiukemmat rajoitukset riittäviä epidemiatilanteen hallintaan, Pohjola kertoi sähköpostitse STT:lle. Pohjolan mukaan koronapassin hyllyttäminen on mahdollinen toimi. Samalla hän kannusti käyttämään lisäkorvausten maksamista keinona turvata terveydenhuollon henkilöstön riittävyys myös joulunpyhinä. Marinin mukaan valtio on useasti kertonut, että se vastaa kaikista kuluista, jotka aiheutuvat koronan välittömästä hoidosta. SUURIN ero Kärkkäisen mukaan aiempaan työuraan on mahdollisuus tehdä erilaisten yritysten kanssa. Välillä kalenteri voi olla tyhjä, mutta kokemuksesta Kärkkäinen tietää, ettei tilanne kestä pitkään. Ferovalo start up -yrityksen toimitusjohtaja Elina Liehu sanoo, että freelancer-asiantuntijuus on Suomessa suhteellisen uusi asia. laittaa hakemukset vetämään. Hänen mukaansa myös alueilla todennäköisesti pohditaan toimien tarvetta. Ei tarvitse soitella tuttuja läpi Ferovalon toimitusjohtaja, perustaja Elina Liehu välittää keikkajohtajia yritysten erilaisiin tarpeisiin. Keskeisiä keinoja voisivat Pohjolan mukaan olla esimerkiksi tiukemmat kokoontumisrajoitukset tai jopa yleisötilaisuuksien kielto. Pääministerin haastattelutunnilla Marin kertoi, että hallitus odottaa vielä sote-ministerityöryhmän esityksiä rajoitustoimista sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kantaa siihen, miten omikroniin pitäisi suhtautua. Uuteen firmaan ei Kärkkäisen mukaan mennä ”raamit kaulassa”. Marin sanoi uskovansa, että ravintolarajoituksilla saadaan tuloksia aikaan. Palvelulupauksemme on, että substanssiosaaminen on kunnossa. HALLITUS KOKOONTUU tiistaina neuvottelemaan pahentuneesta koronatilanteesta. En sulje ovia, mutta työtehtävän pitäisi olla niin sykähdyttävä, että vaihtaisin nykyisen freelancer-tekemisen siihen. En ole joutunut tilanteeseen, jossa olisin joutunut miettimään leikkauslistoja. Laskutusmallimme on avoin ja jokainen osapuoli tietää jo sopimuksen tekovaiheessa kunkin osapuolen osuuden, Liehu vakuuttaa. Laskutamme työstä maksettavat palkkiot ja lisäämme siihen oman osuutemme, joka on 13 prosenttia. Kovin helposti hän ei palaisi tavalliseen palkkatyöhön. –?Jos haluamme ensi kevättä elää turvassa, terveellisesti ja mahdollisimman normaalisti, niin kolmansia rokotuksia ja niiden antamista pitää nyt kaikin keinoin vauhdittaa. Pääministerin mukaan on keskusteltava myös siitä, onko joidenkin tilojen käyttöä tarpeen rajoittaa siten, ettei tiloihin pääsisi edes koronapassilla. –?Tämä on ensisijainen keino, ja sitä pitäisi kyllä käyttää. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta nosti esiin lauantaina, että koronapassin hyllyttämistä on harkittava omikronmuunnoksen vuoksi. Tätäkin hallitus puntaroi neuvotteluissaan tiistaina. Liehun yritysidea perustuu siihen, että hän huolehtii sopivien ehdokkaiden löytymisestä ja laskutuksesta yrityksen ja työntekijän välillä. Hänen mukaansa asiantuntiatyötä tehdään yhä enemmän freelancer-pohjalta. – Hankkeissa, joissa olen ollut mukana, on tehty töitä positiivisen kautta
ASIANTUNTIJOIDEN mukaan hoitajat saattavat havaita deliriumin lääkäreitä helpommin, koska he viettävät aikaa potilaiden kanssa varsinkin yöaikaan, jolloin oireet ovat usein rajuimmillaan. Kun kysyttiin, kuinka hyvin muut ihmiset vastaajien mielestä olivat noudattaneet ohjeita, olivat arviot synkempiä. KYSELYN VASTAAJISTA useampi kuin yhdeksän kymmenestä kertoi ottaneensa vähintään yhden koronarokotteen. Viimeisimpään kyselyyn joulukuun alkupuolella vastasi 1?200 iältään 15–74-vuotiasta suomalaista. SEKAVUUS on aivojen vajaatoiminnan aiheuttama oireyhtymä. –?Lääkäreiden tulee olla kiinnostuneita siitä, mitä hoitajat kirjaavat, Jämsen sanoo. ENITEN OLI PETRANNUT mielikuva viranomaisviestinnän luotettavuudesta. Sekava vanhus joutuu tyypillisesti vuodeosastolle. Suojautumista koronalta piti tarpeellisena useampi vastaaja kuin edellisessä vastaavassa kyselyssä marraskuussa. TEHOSTETUN palveluasumisen yksiköissä eli vanhainkodeissa asuvat ihmiset ovat jo terveydentilansa puolesta muita suuremmassa vaarassa joutua sekavuustilaan. Kyselyssä koronasuojautumisella tarkoitettiin muun muassa kasvomaskien käyttämistä ja turvavälien pitämistä muihin ihmisiin. Siksi delirium voi lisätä ennenaikaista kuolleisuutta merkittävästi. Koska tila tunnistetaan huonosti, siitä kärsivät jäävät usein ilman asianmukaisia tutkimuksia ja hoitoa. –?Ne ovat varsinaisia sekavuushautomoita, Strandberg sanoo. Tuoreimpien tietojen mukaan hieman alle 88 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä suomalaisista on ottanut vähintään yhden koronarokotteen. Vastaajista hieman useampi kuin kaksi viidestä koki, että sanapari ”reagoinnin nopeus” kuvasi koronaviestintää hyvin tai melko hyvin. Taustalla on usein jokin sairaus, kuten piilevä tai jo todettu muistisairaus tai aivoverenkiertohäiriö. Kyselyn perusteella Suomen viranomaisten koronaviestintä on kolmessa viikossa parantunut. Vähiten kiitosta yleisöltä sai viestinnän nopeus. Osalla sekavuus oireilee hiljaisesti, toiset voivat käyttäytyä arvaamattomasti. Ikäihmisillä sairaudet oireilevat usein eri tavoilla kuin nuoremmilla. Sekavalla vanhuksella voi olla delirium Geriatrinen osaaminen ei Suomessa ole vieläkään riittävää, vaikka suunta on parempaan, sanoo geriatrian professori emeritus Timo Strandberg Vanhustyön keskusliitosta. Geriatrian professorit Esa Jämsen Helsingin yliopistosta ja emeritus Timo Strandberg Vanhustyön keskusliitosta sanovat, että sekavuustila on vanhuksilla huomattavan yleinen oireyhtymä. Edellisessä kyselyssä koronaviestinnän koki luotettavaksi 56 prosenttia vastaajista, kun tuoreimmassa katsauksessa osuus oli noussut 66 prosenttiin. Tuolloin noin puolet vastanneista piti suojatoimia tarpeellisina vielä kahden rokotteen jälkeen. Vastaajista useampi kuin yhdeksän kymmenestä kertoi noudattaneensa ohjeita vähintään melko hyvin koko koronakriisin ajan. Huonosti toteutettu hoito saattaa pahentaa sekavuutta. Suomessa ei vieläkään osata hoitaa EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA STT, Eetu Halonen Kolme viidestä suomalaisesta pitää suojautumista koronavirukselta tarpeellisena vielä rokotusten jälkeen. Tämä on suurempi osuus kuin virallisista rokotusluvuista ilmenee. Tilastokeskus tarjoaa selitykseksi rokotettujen määrän ylikorostumista tutkimukseen osallistumisessa. A10 MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa STT, Tuija Sorjanen Ikäihmisten sekavuustila eli delirium on alidiagnosoitu oireyhtymä, joka tulisi tunnistaa paremmin. Laukaisevaksi tekijäksi saattaa ikääntyneellä riittää infektio tai lääkitys. Kyselytutkimuksesta käy myös ilmi, että suomalaiset kokevat noudattavansa viranomaisohjeita itse paremmin kuin muut. Deliriumista kertoo ikäihmisen käytöksen äkillinen muutos. Rokotetut olisivat siis vastanneet kyselyyn rokottamattomia hanakammin. Vuodelevossa ikäihmisen toimintakyky ja yleiskunto taantuvat muutenkin nopeasti. Vaikkapa leikkaukseen menevälle potilaalle on hyvä selittää, mitä tuleman pitää. Jämsenin mukaan potilas saattaa muistaa sekavuuden aikaisen käytöksensä, mikä voi hämmentää häntä jälkikäteen. Kysely toistetaan kolmen viikon välein. Jämsenin mukaan deliriumin kehittymismekanismit olisi hyvä ottaa huomioon esimerkiksi sairaaloiden suunnittelussa – vaikkapa seinien värivalinnoissa. Nykyään lääkäreiden koulutuksessa käydään läpi esimerkiksi ikäihmisten sekavuustilan eli deliriumin kehittymistä, joten monen hoitoon hakeutuvan ennuste on aiempaa parempi. Deliriumpotilas joutuu usein vuodeosastolle, mutta laitosympäristö pahentaa oireita. Sekavuus on aivojen vajaatoiminnan aiheuttama oireyhtymä. Huonosti toteutettu hoito saattaa pahentaa sekavuutta. Tilastokeskus on valtioneuvoston toimeksiannosta toteuttanut koronatilanteeseen liittyvää kyselytutkimusta huhtikuusta 2020 alkaen. Ilmiö on alettu tunnistaa kunnolla vasta 2000-luvulla. –?Niissä on hirvittävä deliriumriski, Jämsen sanoo. Deliriumiin auttaa hyvä perushoito. Hieman yli puolet koki, että muut olivat noudattaneet annettuja ohjeita hyvin tai melko hyvin. Tämän takia hoitohenkilökunnan pitäisi tietää, millainen henkilö on tavallisesti. Potilasta ja hänen läheisiään on informoitava tilanteesta. Ympäristöllä on ratkaiseva merkitys sekavuustilan kehittymisessä ja jatkumisessa. Jonkun on osattava arvioida, miten lääkkeet vaikuttavat yhdessä. SÄNKY tulisi sijoittaa ikkunan viereen, jotta potilaalla on paremmat mahdollisuudet käsittää paikka ja aika. Ensimmäisenä pitää hoitaa perussairautta, Strandberg sanoo. Huoneessa on hyvä olla näkösällä kello ja päivämäärä sekä esimerkiksi läheisten valokuvia. –?Muista lääkäreistä delirium-ilmiöön taisivat törmätä ensimmäisinä ortopedit havaitessaan, että ikäihmiset käyttäytyvät sekavasti lonkkamurtumaleikkauksien jälkeen, Strandberg kertoo. Esimerkiksi virtsatieinfektio voi oireilla sekavuutena. Vuodeosastojen ja päivystyspoliklinikoiden valkoiset seinät, kirkkaat valot ja oudoilla käsitteillä puhuvat valkotakkiset henkilöt lisäävät potilaan riskiä joutua deliriumiin. Kehitystä oli tapahtunut kaikilla kuudella mittarilla, joilla viestintää oli pyydetty kyselyssä arvioimaan. Ikäihmisten sekavuustila eli delirium on alidiagnosoitu oireyhtymä, joka tulisi tunnistaa paremmin. Sitten tulee tarkistaa, että lääkehoito ei lisää sekavuuden riskiä. Asia selviää Tilastokeskuksen tuoreesta Kansalaispulssi-kyselystä. Potilaan pään tulisi olla pystyasennossa. Ikäihmisillä on usein monia päällekkäisiä sairauksia ja myös monia lääkkeitä. Monimutkaisten oireilujen vuoksi vanhusten tilaa on arvioitava aina kokonaisvaltaisesti. Enemmistön mielestä suojautuminen tarpeen vielä rokotusten jälkeen. Jämsenin mukaan hoitohenkilökunta mieltää usein hiljaiset deliriumpotilaat helpoiksi hoidettaviksi, jolloin heidän tilaansa ei välttämättä edes huomata. Siellä tila saattaa pahentua ennestään
Makuuammuntojen jälkeen Seppälä tosiaan oli taistelemassa palkintokorokesijoituksesta. Ladulla Seppälä joutui taipumaan muutamalla sijoituksella, sillä maalissa Seppälä oli 13:s. Mäkiaho oli tyytyväinen 89,5 metrin hyppyynsä, joka riitti mäkiosuuden 11. Ykkönen oli Emelien Jacquelin, joka kukisti Quentin Fillon Mailletin 3,5 sekunnilla. Harmittavat loppukiritappiot tuli, mutta ensi kerralla sitten, Seppälä summasi Yle Urheilun haastattelussa. Naisten yhteislähtökisan ykkönen oli lauantain tapaan Ruotsin Elvira Öberg. En pystynyt hyödyntämään peesejä, Mäkiaho sanoi Hiihtoliiton äänitallenteella. –?Kisahypyn lento ja alastulo kun olisivat natsanneet, olisi ollut huippupäivä, päävalmentaja Petter Kukkonen sanoi Hiihtoliiton äänitallenteella. Ranska otti miesten kisassa kaksoisvoiton. Ranskan Julia Simon ja Venäjän Kristina Reztsova kävivät tasaisen kamppailun kakkostilasta ja tuo taisto päättyi Simon eduksi. Molemmat makuupaikat Seppälä selvitti puhtaasti ja oli kisan puolivälissä parhaimmillaan kolmantena. –?Siinä (ensimmäisillä kierroksilla) tultiin minulle sopivaa vauhtia ja hyödynsin peesit mahdollisimman hyvin. Hän on ihan mielettömässä kunnossa siellä (ladulla). On haettu olympianäyttöjä ja parasta sijoitusta tähän mennessä, ne kaikki tavoitteet ovat täyttyneet. Siinä tärvääntyi aikaa sen verran, että Seppälä putosi 14:nneksi ja 23 sekunnin päähän kärjestä. Saksan Vinzenz Geiger oli toinen ja Eric Frenzel kolmas. Herola virittää seuraavaksi kitaran Jarl Magnus Riiberin ja Ilkka Herolan (vas.) juttutuokio Ramsaun maalissa. Hiihto riittää kärkiaikoihin koko ajan. Paikka kärkikymmeniköstä jäi vain 1,3 sekunnin päähän ja palkintokorokepaikka oli 39 sekunnin päässä. Eroa voittajaan kertyi kolme minuuttia ja 20 sekuntia. Kehnommillakin hypyillä pystyy taistelemaan (hyvistä sijoista). Siinä taas hyvää työtä ja hyvin olin pelissä mukana. –?Treenaamaan kotia ja vähän syömään kinkkua. Ampumahiihto Tero Seppälä oli pitkään kärkitaistossa kauden ensimmäisessä yhteislähtökilpailussa. Haapajärven Kiilojen Tero Seppälä on kisannut yhteislähdössä harvakseltaan, mutta hieman oudompi kilpailumuoto näytti sopivan Seppälälle hyvin. Sunnuntaina mäessä oli tarjolla paljon, mutta suomalainen ei onnistunut täysin hyödyntämään tuulirakoaan. URHEILU MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa A11 Jarno Herranen Ampumahiihdon maailmancupissa käytiin sunnuntaina kauden ensimmäiset yhteislähtökilpailut, joihin kelpuutettiin mukaan 30 parasta pistemiestä ja -naista. Omalle alkukaudelleen Seppälä antoi arvosanaksi ysin. Tuloskunto on nousussa, kun Viron Otepään viides sija sai Ramsaussa jatkoksi kolmannen sijan jo lauantaina eikä sunnuntainenkaan ollut hullumpi suoritus. Herolalla jäi eroa kärkikolmikkoon 21,1 sekuntia. Pystyllä en romahtanut, mutta en pystynyt aivan huippupottia ottamaan, Seppälä mietti. Horjahdus alastulossa verotti tyylipisteitä, ja tuulivähennys otti osansa. –?Peruslähtötaso oli tälle kaudelle uran paras. Mäessäkin on valonpilkahduksia, Herola summasi alkukautta Ylen televisiolähetyksessä. Nyt on joukkueella pää pinnalla. EPA/CHRISTIAN BRUNA MANZONI/NORDICFOCUS. Herola hyppäsi HS98-mäestä 93,5 metriä. –?Makuu on toiminut tosi hyvin koko alkutalven eilistä lukuun ottamatta. Hiihto oli yksi uran parhaista. Yritin tankkailla, mutta nousuissa oli raskasta. Aion soitella kitaraa ja syödä. Vahva hiihtäjä paransi reilusti 10 kilometrin taipaleella, mutta palkintokorokkeelle suomalaisella ei ollut asiaa. Yhdistetyn MM-hopeamitalisti pääsi oivaan kisavireeseen ennen taukoa. –?Mäessä uran parasta tekemistä tuloksellisesti, mutta myös suorituksellisesti. Maailmancup jatkuu loppiaisen jälkeen Italian Val di Fiemmessä. RAMSAU/HELSINKI (STT) Suomen yhdistetyn ykkösmies Ilkka Herola sijoittui kuudenneksi maailmancupin kilpailussa Itävallan Ramsaussa ja pääsi hyvillä mielin joulutauolle. –?Tavoite oli, että silloin on mennyt hyvin, kun ollaan tässä yhteislähdössä mukana. Omalla kohdalla sijat kolme ja kuusi, joten voi olla tyytyväinen. HEROLA oli mäkiosuuden jälkeen 14:ntenä ja 1.39 minuuttia kärjestä. Ysi alkukauden arvosanaksi Tero Seppälä saattoi olla tyytyväinen sunnuntain antiin. –?Pohjamutien kautta liikkeelle Rukalta kuten tavallisesti. Seitsemän sakkokierrosta olivat auttamatta liikaa ja Eder putosi sijalle 25. –?Ilkalla oli lähellä jopa uran parhaita kilpailuja. Olympialaisten lähestyessä suomalainen on pääsemässä vireeseen oikeaan aikaan. Suomalaisista kisaan pääsi mukaan Mari Eder. Hiihto-osuudella oli raskas päivä. –?Kaksi urheilijaa onnistui hyvin, Kukkonen kehui Herolaa ja Mäkiahoa. ARTTU Mäkiaho oli toiseksi parhaana suomalaisena 17:s ja Otto Niittykoski 39:s. –?En jaksa olla pettynyt, kun sijoitus oli paras melkein kolmeen vuoteen. Tunsin jo verryttelyissä, että reisi oli tyhjä. Eero Hirvonen oli mäkiosuuden 43:s eikä lähtenyt ladulle. Eiköhän jotain tyhmyyksiä keksitä, Herola velmuili. Kolmikosta Jacquelin ja Bö kiersivät yhden sakkoringin, Fillon Maillet kaksi. Hän jäi norjalaisvoittaja Jarl Magnus Riiberistä 55,2 sekuntia. Viimeisellä kierroksella jouduin vähän tekemään alkuun töitä yksin ja se ehkä vähän näkyi lopussa. sijaan. Kolmas oli Norjan Tarjei Bö, jonka ero kärkeen oli 10,3 sekuntia. Ensimmäisessä pystyammunnassa toinen kuti lipsahti ohi, joten Seppälä joutui sakkoringille. Seppälä ampui yhden ohi myös jälkimmäisellä pystypaikalla, mutta sen verran paukkui ohi muillakin, että viimeiselle hiihtolenkille Seppälä pääsi kymmenentenä
Sunnuntain ottelun ainoan maalin teki toisen puoliajan alkupuolella Juhana Jyrkiäinen, joka viimeisteli kulmapotkutilanteessa tahto-osuman maalin edestä. P8 1,0 km: 1) Kähtävä Emil KaJu 4.17,8, 2) Pietilä Eddi KokkVe 5.14,3. Se on hiton kova suoritus meiltä, Joensuu iloitsi V Sportin tv-haastattelussa. N35 4,4 km (6): 1) Mäkitalo Elina HU 13.10,5, 2) Suni-Kähtävä Marika KaJu 13.42,6, 3) Pietilä Minna KälvTa 14.01,4. –?Nollapeli ja voitto kotikentällä maistuvat. Mutta kukaan ei varmaan olisi ajatellut, että olisimme tänään neljänsiä. e JOKERINUMERO 3 2 1 1 3 2 1 HELSINKI/DRESDEN (STT) Tasaisia sprinttituloksia pitkin kautta nakuttaneet Jasmin Kähärä ja Jasmi Joensuu olivat sunnuntaina lähellä hiihtoyllätystä, mutta maailmancupin pariviestin palkintopaikka kuihtui lopulta neljänteen sijaan Saksan Dresdenissä. Suomen ero Ruotsiin oli maalissa 2,05 sekuntia ja Yhdysvaltoihin ja Sloveniaan vajaan sekunnin. Sitten tulee SMkisoja ja (tammikuun puolivälissä) Ranskan kautta sitten takaisin maailmancupiin, Oksanen sanoi V Sportilla ja tähdensi, että maajoukkueen urheilijoilla on vuodenvaihteessa erilaisia ohjelmia. Parannettavaa jäi, vaikka voitimme Kroatian tasoisen joukkueen, Suomen maalilla nollapelin torjunut Antti Koivumäki sanoi Ylen tv-haastattelussa. MYL 13,2 km: 1) Erkkilä Elias SalRe 32.56,5, 2) Pikkarainen Timo KokkVe 34.36,7, 3) Heinonen Veikka KokkVe 38.48,8, 4) Etelämäki Roni TohU 40.15,5. P10 2,2 km (7): 1) Kähtävä Atte KaJu 7.49,5, 2) Sova Veikka OulHS 8.33,3, 3) Haapakoski Aaro OulHS 9.09,1. Juuso Haarala ja Lauri Vuorinen jäivät kovassa alkuerässään seitsemänsiksi, niukasti aikavertailupaikan ulkopuolelle. –?Tytöillä on ollut monta sprinttiviikonloppua ja sen takia vähemmän harjoittelua. Kroatia nähdään Suomen tavoin tulevassa EM-lopputurnauksessa Hollannissa. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi LOTTO MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa A12 OIKEAT NUMEROT 1, 6, 10, 14, 19, 21, 25 LISÄNUMERO 30 PLUSNUMERO 12 7 oikein kappaletta, voitto-osuus milj. T16 4,4 km (5): 1) Jakobsson Signe Norrvalla Ski Team 12.22,7, 2) Hahtokari Vilma IF Åsarna 12.32,9, 3) Junnikkala Alma KaJu 12.59,1. Suomi oli vapaan hiihtotavan kisassa pitkään kolmen joukossa, kunnes Joensuu taipui loppukirissä ohi tulleille Yhdysvaltain Julia Kernille ja Slovenian Anamarija Lampicille. 21-vuotiaalle Kähärälle olympialaiset tulevat todennäköisesti liian nopeasti, mutta viime talven MM-kisoissa Krista Pärmäkosken parina hiihtänyt Joensuu lienee Kiinassakin vahva kisaajakandidaatti. Joukkueet kohtaavat uudestaan maanantaina Tampereella. N18 6,6 km: 1) Hakala Assi HU 18.52,0, 2) Oja Alissa HU 20.42,9, 3) Koivisto Miina KaJu 20.56,2. Kaksikosta Ray tavoitti Saaren viimeisen lenkin käynnistyessä ja oli maalissa 48 sekuntia Saarta nopeampana. T14 3,2 km (11): 1) Pekkala Vilja HaapU 10.23,3, 2) Nyberg Ellen IF Åsarna 10.33,5, 3) Westerlund Jessica IK Falken 10.53,3. P14 4,4 km (14): 1) Kouvalainen Niilo KiurU 11.32,5, 2) Jalasaho Aleksi ÄänekHu 11.43,6, 3) Latomaa Matias VetelU 12.10,7. Miesten finaalin jälkeen korkeimmalla korokkeella nähtiin Northugin veljessarjan kolmas jäsen, kun Norjan Even Northug, 26, juhli Thomas Helland Larsenin kanssa uransa ensimmäistä maailmancupin kisavoittoa. Kisan voitti Ruotsi, jonka viestinviejinä olivat sprinttitähdet Jonna Sundling ja Maja Dahlqvist. Miesten kilpailussa Suomen kaksi joukkuetta joutuivat pettymään. Hyvin tulin ihan maailman huippunimien mukana, läpimurtokauttaan tekevä Kähärä hymyili. Miesten hiihdon pitkäaikainen hallitsija Petter Northug ja urallaan yhden cupin henkilökohtaisen sprinttikisan voittanut Tomas Northug ovat Even Northugin isoveljiä. URHEILU Urheilutoimitus P. M35 8,8 km: 1) Knuutila Roni ICR 352.4.1 15 s YlivKu 23.54,3, 2) Latomaa Juha VetelU 23.59,1, 3) Juola Eero OulHS 24.08,2. P16 6,6 km (8): 1) Rahja Oscar KaJu 17.04,3, 2) Wikblom Melker IF Minken 17.24,5, 3) Paaso Aatu Sievin Sisu 18.23,4. M18 8,8 km (8): 1) Himanka Kalle KaJu 22.44,8, 2) Huttunen Antti, Alavieskan Viri, 23.04,6, 3) Hannula Anton AlavVi 23.06,5. Pariviestissä melkein pallille Jasmi Joensuun vahva meno jatkui Dresdenin pariviestissä. JARNO HERRANEN ESPOO (STT) Suomen miesten futsalmaajoukkue haki virettä tammikuussa alkaviin EM-kisoihin voittamalla Espoossa Kroatian 1–0. LEHTIKUVA/AFP/JENS SCHLUETER HIMANKA IK Falkenin Hanna Ray ja Saloisten Reippaan Elias Erkkilä olivat pääsarjojen nopeimmat Himangan Urheilijoiden kansallisissa hiihdoissa. NYL 6,6 km: 1) Ray Hanna, IK Falken, 17.39,1, 2) Saari Anna-Kaisa YlivKu 18.27,3. Kaksikko Niilo Moilanen ja Verneri Suhonen oli erän 11:s. Maastohiihto Sprinttejä urakoinut kaksikko vetäytyy jouluksi harjoitustauolle. Ray ja Erkkilä ykköset Himangalla Anna-Kaisa Saari (edessä) taipui Hanna Raylle. N20 6,6 km (4): 1) Vuollet Alisa KaJu 19.30,8, 2) Peltola Aada Visa Ski Team Kemi 20.33,0, 3) Alatalo Noora AlavVi 21.01,7. P12 3,2 km (9): 1) Sundberg Elias, IF Minken, 10.26,4, 2) Kinnunen Eino KokkVe 10.49,1, 3) Rahja Oliver KaJu 11.27,7. Kärkihiihtäjät kisaavat pariviestissä seuraavan kerran Pekingin olympialaisissa, jolloin hiihtotapa on perinteinen. –?Tänään meidän tärkeä ohje oli, että nautitaan. –?Itselläni hiihto tuntui yllättävän terävältä koko ajan. Tavoitteena on tehdä hyvät harjoitusjaksot joulunajalle. MAAILMANCUP jatkuu joulun jälkeen perinteisen kiertuekilpailun Tour de Skin merkeissä. Kähärä sai intensiivisestä pariviestistä luottamusta omaan osaamiseensa maailman huipulla. Naisten 6,6 kilometrillä saatiin jonkinlainen kilpailu aikaiseksi, kun Ylivieskan Kuulan AnnaKaisa Saari tuli jälki-ilmoittautuneena mukaan. T12 3,2 km (10): 1) Pekkala Martta HaapU 10.25,9, 2) Aarnio Ronja HU 11.05,7, 3) Vertanen Mona KokkVe 11.06,0. Tuloksia (v): T8 1,0 km: 1) Aarnio Matilda HU 5.03,8, 2) Haikara Mette ReisjPi 5.14,6, 3) Lindell Iida HU 5.16,5. Suomen maajoukkue julkistaa kiertueen osanottajat maanantaina, mutta naisten hiihtomaajoukkueen vastuuvalmentajan Ville Oksasen mukaan Kähärää ja Joensuuta kiertueella ei todennäköisesti juurikaan nähdä. Miesten 13,2 kilometrin kisassa Erkkilä oli omaa luokkaansa. Futsalmiehet pitivät nollan. T10 2,2 km (6): 1) Pietilä Eeda KokkVe 8.23,6, 2) Koski-Vähälä Iida YlivKu 8.24,7, 3) Rahkolin Roosa LNM 9.17,2. Kakkoseksi sijoittunut Kokkolan Veikkojen Timo Pikkarainen jäi voittajan vauhdista minuutin ja 40 sekuntia. M45 8,8 km (9): 1) Törnvall Simo KaJu 22.50,1, 2) Henriksson Antti OulHS 22.58,3, 3) Laitala Matti KaJu 23.23,7. Se toteutui, vaikka lopussa kyllä harmitti, kun tuli niin kovat laktaatit, ettei hiihto riittänyt vielä podiumiin. Voitto Kroatiasta on komea suoritus, sillä maa on Euroopan rankingissa viides. Sekä Kähärä että Joensuu ovat hiihtäneet tällä kaudella maailmancupin pisteille niin Dresdenin, Davosin kuin Lillehammerinkin sprinttikisoissa. M20 13,2 km: 1) Rahja Jussi-Matti KaJu 35.10,1, 2) Mäkelä Santeri HU 36.59,3, 3) Etelämäki Roope TohU 39.58,8. Tuntuu, ettei kuitenkaan ollut paras pelimme
–?Hienoa, että pääsimme kuittaamaan heidän riskinottonsa jatkoajalla ja tekemään voittomaalin. Elias Jokitalo osui toisella minuutilla ja Elias Tornberg vei Populan 2–1-johtoon avauserän lopussa. Ei ollut järjellistä syytä, miksi se hyväksyttiin, Jalonen kuvaili STT:lle puhelimitse. –?Yksi erikoisimmista loppuhässäköistä pitkään aikaan. päivä: Alkuerien suomalaistuloksia: Naiset: 400 m vu: 1) Li Bingjie Kiina 4.01,26, 2) Anastasia Kirpitshnikova Venäjän uimaliitto 4.01,35, 3) Summer McIntosh Kanada 4.01,82, ...30) Laura Lahtinen Suomi 4.16,77. Suomen hyökkääjä Sakari Manninen karkasi läpiajoon. Matilaisen onnistuivat Blue Foxin pelaajista ohittamaan vain Sofiina Sutinen, Rose-Marie Sandin ja Mette Weckstén. 100 m sku: 1) Kolesnikov 51,09, 2) Tomoe Hvas Norja 51,35, 3) Thomas Ceccon Italia 51,40. Manninen oli kiinni voitto-osumassa jo varsinaisella peliajalla, kun hän teki 2–1-johtomaalin. Olen tyytyväinen tuloksiin ja siihen, että mukana oli jälleen uusia pelaajia, jotka tulivat hyvin näihin ympyröihin, Jalonen viittasi esimerkiksi Merelään. Niinhän se alun perin hylättiinkin. Jatkoaikamaali oli vielä erikoisempi, kun Venäjä haki ratkaisua ilman maalivahtia pelaten. –?Kivirinta karsiutui välieristä. Marraskuussa Helsingin EHTturnauksessa Suomi voitti kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta hävisi päätöspelin. Avauserässä kokkolalaisten maalin viimeisteli Jere Ahonen ja toisen erän molemmat Nibacos-maalit olivat Roope Nádasin tekosia. LEHTIKUVA/AFP/ALEXANDER NEMENOV ESPOO Vieskan Uimareiden Malla Hämäläinen sijoittui kuudenneksi 1500 metrin vapaauinnissa lyhyen radan SM-kisoissa Espoossa. Tarmon maalipaikat olivat vähissä. Reilua kuukautta myöhemmin Suomi kukisti Prahassa Tshekin ja Moskovassa Kanadan sekä Venäjän. 100m pu: 1) Mia Pentti Aalto 1.00,36, 2) Nea Norismaa UiTa 1.00,65, 3) Laura Mäki RaisU 1.01,06. Sofi Salonen tekaisi avausjaksolla puhtaan hattutempun Riemulle. Kahteen kertaan otetussa ”puhelussa yläkertaan” oli neuvostomeininkiä, kun turnausvoittoa puljattiin venäläisille kaikin keinoin. Tuomarifarssi Moskovassa Jukka Jalosen puhe ei mennyt perille EHT-turnauksen päätöspelissä. 400m sku: 1) Aleksi Koprinen HSS 4.20,52, 2) Erik Nurmi Vanders 4.21,59, 3) Anton Nuottajärvi Cetus 4.26,89. Oikeus voitti lopulta. Vieraat voittivat maalein 3–4 (1–2, 0–0, 2–2). Hämäläinen kuudes SM-altaassa 2 Uinti Abu Dhabi, Arabiemiraatit: Lyhyen radan MM-kilpailut, 4. Ne olivat huipputaitavia joukkueita, Jalonen siirsi ajatukset viiden vuosikymmenen taakse. Toiselle erätauolle lähdettiin lukemista 4–2, kun Niko Takanen ja Johannes Jääskeläinen osuivat toisen erän loppupuolella 14 sekunnin välein. 4x200 m vuv: 1) USA 6.47,00 (Kieran Smith, Trenton Julian, Carson Foster, Held), 2) Venäjän uimaliitto 6.49,12, 3) Brasilia 6.49,60. 100 m sku: 1) Anastasia Gorbenko Israel 57,80, 2) Beryl Gastaldello Ranska 57,96, 3) Marija Kameneva Venäjän uimaliitto 58,15.. Venäjän tasoitusmaali olisi ehdottomasti pitänyt hylätä. –?Kolme voittoa kolmesta ottelusta. Hämäläisen sijoitus oli sama myös 17-vuotiaissa. Hän vaikutti toimivan tulkkina, mutta Jalosen mukaan Tshekistä ja Valko-Venäjältä kotoisin olleet tuomarit osasivat myös englantia. Kuumassa erässä parasta vauhtia piti odotetusti Granin Louna Kasvio, joka voitti sekä aikuisten että nuorten mestaruuden ajalla 16.41,81. Laukausten valossa Blue Fox hallitsi peliä selvästi, mutta 19 kertaa torjunut Tanja Matilainen antoi torjunnoillaan jyväskyläläisille mahdollisuuden voittoon. 200m vu: 1) Luukas Vainio Cetus 1.48,02, 2) Davin Lindholm HSS 1.48,93, 3) Lassi Haimi HSS 1.49,14. Voinovin komealla laukauksella syntynyt tasoitus ja sitä seurannut videotarkastus saivat aikaan torikokouksen, jossa selvitysmiehenä nähtiin muun muassa Neuvosto-Virossa syntynyt ja venäjää taitava suomalaishyökkääjä Leo Komarov. Tuomaristo tutki tilannetta kahteen otteeseen videolta maalivahdin häirintänä ja hyväksyi lopulta tasoituksen. 4x50 m vuv: 1) Italia 1.23,61 (Leonardo Deplano, Zazzeri, Manuel Frigo, Alessandro Miressi), 2) Venäjän uimaliitto 1.23,75, 3) Hollanti 1.23,78. – Lahtinen karsiutui finaalista. 200m ru: 1) Martta Ruuska Aalto 2.23,93, 2) Pinja Taskila OU 1.27,94, 3) Siiri Einiö Gladius 2.29,76. Voittolaukauskisassa vierasvoiton Jyväskylässä varmisti Venni Isoaho. 50 m su: 1) Kliment Kolesnikov Venäjän uimaliitto 22,66, 2) Christian Diener Saksa ja Lorenzo Mora Italia 22,90. Naiset: 400 m vu: 1) Li Bingjie Kiina 3.55,83, 2) Summer McIntosh Kanada 3.57,87, 3) Siobhan Haughey Hongkong 3.58,12. minuutilla Elma Rimpioja kotijoukkueen mentyä heti jakson alussa neljän maalin johtoon. Sellaisen hyödynsi ottelun 36. Alkuerät: M 200 vu (47): 1) Luukas Vainio Cetus 1.47.83, 40) Riku Määttälä KUS 2.02.72. NEUVOSTOLIITTO oli läsnä myös pelipaidoissa, kun Venäjä pelasi CCCP-paidoissa ja juhlisti Neuvostoliiton ja Venäjän jääkiekon 75-vuotista taivalta. Päätöserässä Popula karkasi 7–3-johtoon Kai Kantolan, Elias Pelon ja Tornbergin maaleilla. M 50 pu (95): 1) Kalle Mäkinen Vanders 23.60, 53) Jere Kotomäki KUS 26.61, 69) Riku Määttälä KUS 27.22, 70) Antti Korri KUS 27.23. Seuratoveri Riialiina Kiljala oli mukana 50 metrin vapaauinnin B-finaalissa ollen lopputuloksissa 16:s. M 100 su (72): 1) Kalle Mäkinen Vanders 54.17, 38) Visa Nissinen KUS 1.02.64, 44) Hugo Mattola KUS 1.03.10. URHEILU MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa A13 UUSIKAARLEPYY O2-Jyväskylä viimeisteli tehokkaasti ja haki voiton Blue Foxista salibandyn naisten F-liiga B:ssä. 4x100m vu: 1) Cetus1 3.15,36, 2) Cetus2 3.20,25, 3) HSS 3.21,47. Venäjä nousi kolmannen erän lopussa tasoihin 2–2 kiistanalaisella maalilla, kun Vjatsheslav Voinov laukoi kiekon Suomen maalivahti Harri Säterin taakse. 4x100m sku: 1) Cetus2 4.12,48, 2) TaTu 4.14,54, 3) UiTa 4.18,42. Blue Foxille niukka tappio JYVÄSKYLÄ Nibacos voitti myös viikonlopun jälkimmäisen pelinsä salibandyn B-poikien SM-sarjassa, kun Happee kaatui voittolaukausten jälkeen 6–7 (1–1, 2–2, 3–3, 0–0, 0–1). WALTTERI Merelä teki Suomen ensimmäisen maalin avauserän lopussa, mutta toisessa Artjom Minulin viimeisteli Venäjälle tasoituksen. Hänet kaadettiin, eikä kiekko mennyt maaliin, mutta tuomaristo tuomitsi maalin. Päätöserässä osuivat Otso Henttu, Roope Nissilä sekä 6–6-tasoituksen ajassa 58.23 tehnyt Nádasi. Vastassa oli eurooppalaisia huippujoukkueita ja Kanada. Sunnuntain tuloksia: Loppukilpailut: Miehet, 100m su: 1) Kalle Mäkinen Vanders 52,03, 2) Niki Karlsson HSS 53,69, 3) Jasu Ovaskainen LaUS 54,90. S1-14: 1) Leo Lähteenmäki PUS 28,02, 2) Khalili 27,67 3) Aleksi Kaidesoja Aalto 35,49. Kasvion lisäksi vain viisi kuuman erän uimaria piti parempaa kyytiä kuin Hämäläinen, joten lopputuloksissa viesulainen oli kuudes. N 50 vu (117): 1) Viivi Säntti OU 25.59, 13) Riialiina Kiljala ViesU 26.53 (17-vuotiaissa 7:s.), 71) Tuulia Harju KUS 27.98. –?Muistan Neuvostoliiton maajoukkueen ja Izvestija-turnauksen jo ajoilta, jolloin olin alle 10-vuotias. 50 m pu: 1) Ranomi Kromowidjojo Hollanti 24,44, 2) Sarah Sjöstrom Ruotsi 24,51, 3) Claire Curzan USA 24,55. Tarmo hävisi Jyväskylässä Petteri Ikonen MOSKOVA/HELSINKI (STT) Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen oli tyytyväinen viikon EHT-turnauksen antiin, mutta sunnuntain päätöspelin loppuratkaisut saivat hänet pyörittelemään päätään. 1500m vu: 1) Louna Kasvio Grani 16.41,81, 2) Ada Hakkarainen HSS 17.02,42, 3) Sofie Nauklér Grani 17.07,22, 6) Malla Hämäläinen ViesU 17.44,51 (17-vuotiassa 6:s). S1-14: 1) Nader Khalili VUS 1.02,11, 2) Antti Latikka SCR 1.02,67, 3) Ilmari Laitala Cetus 1.36,63. Isoaho ratkaisi rankkareilla YLIVIESKA Ylivieskalainen Popula nappasi 7–5 (2–1, 2–1, 3–3) -kotivoiton Salibandyseura Rankoista Ankoista Pohjois-Suomen kakkosdivarissa. 50m vu: 1) Fia Stenman VUS 25,53, 2) Viivi Säntti OU 25,72, 3) Laura Kellberg Cetus 25,74. 200m su: 1) Lotta Upanne MiUS 2.10,35, 2) Vilma Leppähaara TuUL 2.12,87, 3) Emilie Pärnänen ÅSK 2.13,36. Loppukilpailut: Miehet: 50 m vu: 1) Benjamin Proud Britannia 20,45, 2) Ryan Held USA 20,70, 3) Joshua Liendo Edwards Kanada 20,76. Ankkapaisti maistui Populalle JYVÄSKYLÄ Ei venynyt Kälviän Tarmon futsaljoukkue yllätykseen Liikunnan Riemun kotisalissa sunnuntaina. Erikoinen oli myös turnausohjelma, missä Venäjällä oli yksi ottelu muita enemmän kuin punakoneen yliasemaa todistelemassa. 100 m ru: 1) Sophie Hansson Ruotsi 1.04,50, 2) Mona McSharry Irlanti 1.04,59, 3) Alia Atkinson Jamaika 1.04,88, ...19) Veera Kivirinta 1.06,52. 50m pu: 1) Mäkinen 23,46, 2) Anton Herrala TaTu 23,68, 3) Tuomas Kiviluoma Cetus 23,77. –?Kaikkemme pitää yrittää tehdä noissa tilanteessa, mutta ei sieltä tullut järjellistä vastausta, kun eihän sitä maalia olisi pitänyt hyväksyä, Jalonen tuumi. S1-14: 1) Jenna Rajahalme UiTa 28,55, 2) Jessika Markkanen HyUS 30,93, 3) Daniela Sohlman HU 30,91. Naisten futsalin Ykkösen peli päättyi kotijoukkueen eduksi maalein 4–1 (3–0). M 400 sku (35): 1) Erik Nurmi Vanders 4.28.85, 31) Torsti Saarela ViesU 5.05.80. Ida Hulkko voitti oman alkueränsä, mutta hänet hylättiin perhosuintipotkun takia. Naiset, 100m sku: 1) Rebekka Luoto RaisU 1.01,72, 2) Helmi Jouhten KemPy 1.02,68, 3) Jenna Pulkkinen HSS 1.02,95. Venäjän CCCPpaidat toivat Jukka Jaloselle muiston lapsuudesta. Hämäläinen ui päivän ensimmäisessä erässä ja kellotti erävoittajana ajan 17.44,51
Tapahtuma toimi mainiona virittäjänä kohti Tallinnan tammikuisia EM-kisoja. Veikkauksia voi jättää myös aluetoimituksiimme. Jenni Saarinen onnistui jo aiemmin varmistamaan Suomelle maapaikan Pekingin talviolympialaisiin, ja sunnuntaina oli vuorossa hänen uransa ensimmäinen Suomen mestaruus. 2022. Viestissä veikataan kuuden parhaan järjestystä. Tuttuun tapaan sanomalehti Keskipohjanmaa järjestää lukijoilleen viestiveikkauksen. 120 pisteen ylitys vapaaohjelmassa on kuitenkin aina hyvä suoritus, Turkkila jatkoi. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan myös 50 euron lahjakortti Intersportiin. LEHTIKUVA/JUSSI PARTANEN. Jokainen voi ottaa osaa yhdellä veikkauksella joko paperilehden kupongilla tai Keskipohjanmaan verkkosivustolla osoitteessa: www.keskipohjanmaa.fi/viestiveikkaus Jos veikkaaja osallistuu useammalla kupongilla tai nettiveikkauksella, hänen kaikki veikkauksensa hylätään. 2021 mennessä. Säännöt ovat entiset. Virtanen valittiin EM-kisoihin, Suntsev jäi varasijalle. Suoritusvarmuus hipoi kauden parasta antia. Veikkausten tulee olla perillä Keskipohjanmaan urheilutoimituksessa viimeistään 31.12.2021. Pitkän uran jo tehnyt, seitsenkertainen EM-kävijä Valtter Virtanen sai tehdä täyden päivätyön pitääkseen itseään puolet nuoremman Makar Suntsevin takanaan. MYÖS MIESTEN Suomen mestaruudesta käytiin hyvä kamppailu. Vapaaohjelmani ei edelleenkään ollut helppo, mutta se on harjoituksissa mennyt jo parempaan suuntaan, Saarinen kertasi. Suomen mestaruuteen olisi riittänyt pieni epäonnikin, mutta EM-kisapaikka vaati keskittymistä aivan loppuun saakka, Virtanen sanoi. URHEILU Urheilutoimitus P. –?Roman Galay haastoi minut jo vuonna 2016, hän on sittemmin tullut rinnalle ja ohitse. 2022 saakka. –?Suntsev on todella lupaava nuori, ja kilpailu oli mahtava. Palkinnon saaja voi valita tilauksen joko paperisena tai diginä. Kuponkeja voi jättää myös aluetoimituksiimme. Viestiveikkauksen voittaa hän, jolla kärjestä lukien eniten joukkueita oikeassa järjestyksessä. Kahden parin kilpailussa taistelu ei lopulta ollut kovin tiukka, mutta SM-viikonlopulla oli tärkeä paikkansa kilpailukalenterissa. EM-valinnat saatiin valmiiksi Porissa Jenni Saarinen voitti ensimmäisen naisten sarjan SM-kullan. Samassa kirjekuoressa voi lähettää useamman henkilön veikkaukset. –?On sitä muutaman vuoden ajan jo haettukin, vihdoin se tuli. EM-kisojen ja myös Pekingin olympiakoneesta paikan varmistanut jäätanssipari Juulia Turkkila–Matthias Versluis oli vahvassa vireessä. –?Edellisten SM-kisojen peruuntuminen harmitti todella paljon, ja kolmen vuoden jälkeen todella halusin voiton takaisin itselleni. Verkon kautta voit osallistua 1.1. Verkkosivuilla viestiveikkauksen voi tehdä vielä lauantaina 1.1. –?Lyhytohjelmani on niin varmalla pohjalla, että vapaaohjelman onnistumisella sijoitus kymmenen joukossa EM-kisoissa olisi mahdollinen, Saarinen mietti. Suntsev, 17, taipui kuitenkin hieman yli kymmenellä pisteellä. Palautusosoite: Keskipohjanmaan urheilutoimitus/ Maakuntaviesti, PL 45, 67101 KOKKOLA PALKINTONA KESKIPOHJANMAAN LEHTITILAUS: 1) 6 kuukauden lehdet 2) 4 kuukauden lehdet 3) 2 kuukauden lehdet Palkinnon saaja voi valita tilauksen joko paperisena tai diginä. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa A14 etsii maakunnan parasta viestiveikkaajaa! 1) 2) 3) 4) 5) 6) Nimi: Osoite: Puhelinnumero: Tuloksia edellisiltä vuosilta: 2020: Kalajoki, 2) Pietarsaari, 3) Kruunupyy, 4) Veteli, 5) Haapajärvi, 6) Himanka, 7) Ylivieska, 8) Reisjärvi, 9) Sievi, 10) Uusikaarlepyy, 11) Pyhäjärvi, 12) Pedersöre, 13) Kalajoki II, 14) Kokkola, 15) Alavieska. EM-kotikisat (2023) motivoivat varmaan vielä, mutta vuosi kerrallaan tässä mennään, Virtanen mietti. Paperikupongit tulee lähettää Keskipohjanmaan urheilutoimitukseen (osoite kupongissa) perjantaihin 31.12. 2019: 1) Haapajärvi, 2) Veteli, 3) Pietarsaari, 4) Kalajoki, 5) Ylivieska, 6) Kruunupyy, 7) Pyhäjärvi, 8) Uusikaarlepyy, 9) Himanka, 10) Sievi, 11) Reisjärvi, 12) Kokkola, 13) Nivala, 14) Perho, 14) Pietarsaari, 15) Pedersöre 2018: 1) Haapajärvi 2) Kruunupyy 3) Kalajoki 4) Veteli 5) Pyhäjärvi 6) Uusikaarlepyy 7) Ylivieska 8) Himanka 9) Perho 10) Sievi 11) Pietarsaari 12) Nivala 13) Pedersöre 14) Alavieska 15) Reisjärvi Verkon kautta vastauksesi ehtii varmasti perille! Osallistu: www.keskipohjanmaa.fi/ viestiveikkaus Säännöt: Viestiveikkaukseen voi osallistua kuka tahansa, kullakin veikkaajalla on oikeus vain yhteen veikkaukseen joko verkon kautta tai kupongilla. Kilpailu oli todella tiukka, kunnon taistelunäytös. Älkää kuitenkaan lähettäkö veikkauskuoressa muuta postia. Valinnat tammikuisiin EM-kilpailuihin julkaistaan rankingin perusteella, ei suoraan Porin kilpailuviikonlopun tuloslistasta. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti Intersportiin. –?Tosin kansallisten ja kansainvälisten kilpailujen tuloksia ei oikein voi vertailla keskenään. –?Tosi tyytyväinen voi olla tulokseen, ja nämä kilpailut tulivat hyvään paikkaan EM-kisoihin valmistautumista ajatellen, Versluis kommentoi. Viestiveikkauksen voittaja saa palkinnokseen kuuden kuukauden lehdet, toinen palkinto on neljän kuukauden lehdet ja kolmas palkinto kahden kuukauden lehdet. maakuntaviesti hiihdetään 2. Saarinen ja SM-pronssille luistellut Emmi Peltonen valittiin kisoihin, kun taas Ceder ja Oona Ounasvuori ovat varasijalla. tammikuuta 2022 Sievissä. Veikkaa vuoden 2022 viestin kuusi parasta joukkuetta ja lähetä vastauksesi joko kupongilla tai verkossa www.keskipohjanmaa.fi/viestiveikkaus Juha Savela Keski-Pohjanmaan 70. Taitoluistelu Jenni Saarinen sai hakemansa SM-kullan Emmi Peltoselle toinen EM-paikka. Linnea Ceder teki puolestaan oman uransa ennätyspisteet 170,11, mutta jäi Saarisesta yhdeksän pisteen verran. Aika veikata maakuntaviestiä Esko Kallioniemi PORI (STT) Taitoluistelun SM-kilpailuissa Porissa taisteltiin Suomen mestaruuden lisäksi myös tärkeistä arvokisapaikoista
Viestin hinta 1,10€. 2: 2 Meno-Wille, 8 Larvan Lempi, 1 Kömin Poika. Tarkista päivittäin ajalla 1.–24.12. 5. Kaupunginhallitus hylkäsi marraskuussa anomuksen hallivuokrien poistamisesta vuosilta 2020– 2021. 16) Seppälä 182,... 26) Mäkiaho 24.43,6,... Toto (5-6-4): 5,38 1,49-1,11-1,82 2,91. Hiihto-osuus: 1) Herola 23.14,2, 2) Geiger 23.30,3, 3) Graabak 23.31,7,... Arvomme viikoittain (vk. Rudolf Koivun joulukortteja ............ Toto (4-10-6): 4,63 1,78-2,79-3,94 26,58. lähtö, Toto5-3, sh 2100 m: 1) Voitinko/Niko Jokela 34,9 (3,75), 2) Seelia 36,9 (9,01).3) Jennitär 35,9 (11,61).4) Lampin Lintti 36,9 (28,38).poissa: 5, 9. Sen jälkeen Kokkolan talousjohtaja ja kehitysjohtaja ovat neuvotelleet seuran johdon kanssa Tiikereiden taloustilanteesta. 48) Niittykoski 1. lähtö, sh 2100 m: 1) Syttyvä/Hannu Hietanen 33,8 (9,66), 2) Backes Fixa* 34,7 (7,15).3) Penkki 33,8 (55,08).4) Jokirannan Jussi 34,8 x (4,23). Mäkiosuus: 1) Riiber 134,5 pistettä (92,5 metriä), 2) Andersen 129,2 (95, ladulle jäljessä 21 sekuntia), 3) Oftebro 127,9 (96,5, –26 sekuntia),... 12667 . Nyt Kokkolan Tiikerit esittää kolmen vuoden maksuohjelmaa, jotta seuran talous tasapainottuisi pitkällä aikavälillä. Niko Jokela (14 voittoa) ja Ville Pohjola (13 voittoa) ohjastavat tällä tietoa kuutta hevosta, joten teoriassa kaksikolla on sauma saavuttaa Pihtiputaan maestro. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Remington XO/ Ilkka Korpi 17,5a (12,18), 2) Precious Rock 17,9a (16,98).3) Master Vice 18,0a (11,67).4) Beast Ace 18,0a (46,71).poissa: 5. www.keskipohjanmaa.fi 1 000 € lahjakortti valitsemaasi liikkeeseen Keski pohjanmaalehdet puoleksi vuodeksi (arvo 240 €) Pentikin Saagatorkkupeitto (arvo 110 €) Puolen vuoden kahvit Ja muita kivoja yllätyspalkintoja! Rudolf Koivun joulukorttipaketteja Palkintoina mm.... Tiikerit tarvitsee kassavirtaa hoitaakseen verottajan ja eläkeyhtiöiden kanssa asiat niin, että toiminta voi jatkua. Toto (11-9-10): 1,67 1,20-4,50-3,01 22,77. 7. Toto (10-1-3): 12,18 4,702,52-2,65 97,41. 00333 . Kyse on tietenkin Magic Monday -raveissa, joissa Kaustisen parina pitää paikkansa Kouvola. Öberg 387, 3) Dzinara Alimbekava Valko-Venäjä 327, 4) Hauser 321, 5) Hanna Sola Valko-Venäjä 320, 6) H. 36) Hirvonen 14,... Toto5 voitto-osuus: 3,09. 17) Arttu Mäkiaho Suomi –2.12,... Toto (2-5-6): 1,19 1,03-1,17-1,36 2,08. 43) Hirvonen 77,0 (71,5, –3.50). Yllätyspalkinto reppu ....................... 10. Magic Monday -vihje: T64-1: 2 Marin Tase, 4 Kruunun Prinssi, 9 Hissun Feeniks, 6 Helun Kuva (1,7). 14) Herola 109,7 (93,5, –1.39),... Toto (7-4-6): 3,77 2,24-4,92-4,72 53,41. Tänä vuonna sekä vuosina 2022, 2023 ja 2024 Tiikerit maksaisi rästinsä pois, yhteensä 39 000 euroa, kaupungin elinkeinotoimen kanssa tehdyistä vuosittaisista yhteistyöavustuksista. 25) Mari Eder Suomi –3.19,2 (7). Toto (14-1-4): 3,75 1,81-4,11-2,27 32,71. Fazerin patukkaboxi ........................ Se on Pia Huusarin valmentama Solomon Joe, jonka näytöt tältä syksyltä ovat porukan selvästi parhaat. Maailmancupin pistetilanne 9/22 kilpailun jälkeen: 1) Jacquelin 371, 2) Fillon Maillet 369, 3) Christiansen 347, 4) Samuelsson 344, 5) Eduard Latipov Venäjä 336, 6) Tarjei Bö 320,... Keskipohjanmaan Jouluarpa-ilmoituksessa julkaistavat numerot ja vertaa numeroita omaan jouluarpanumeroosi. Miehet,15 km: 1) Emilien Jacquelin Ranska 35.54,8 (1), 2) Quentin Fillon Maillet Ranska –3,5 sekuntia (2), 3) Tarjei Bö Norja –10,3 (1), 4) Felix Leitner Itävalta –15,6 (0), 5) Vetle Sjåstad Christiansen Norja –16,4 (1), 6) Johannes Kühn Saksa –17,7 (1), 7) Benedikt Doll Saksa –27,1 (1), 8) Sivert Guttorm Bakken Norja –45,0 (1), 9) Sebastian Samuelsson Ruotsi –47,8 (4), 10) Benjamin Weger Sveitsi –48,4 (1), ... lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2600 m: 1) So Long Suckers/Kari Lehtonen 18,8a (4,63), 2) Mad Joking Boy 18,8a (15,24).3) Our Lexa 18,8a (17,63).4) Queen Of The World 18,9a (10,96). 13) Tero Seppälä Suomi –49,7 (2). Extra-arvonnan voittajalle ilmotetaan voitosta henkilökohtaisesti. 39) Niittykoski 26.00,8. 6. 8. Viimeksi huhtikuussa kilpaillut on tässä paikassa vielä pakko varmistaa muutamalla merkillä. 35) Eder 71,... Tiikerit pelaa lentopalloa Suomen ylimmällä sarjaportaalla. 02087 JOULUN EXTRA-ARVONTA Lähetä tekstiviesti ja olet mukana viikoittaisessa extra-arvonnassa. 4: 5 Noriina, 3 Lainaks, 8 Tarmo Ite. Maisteri Jutila esiintyi Jokimaalla äskettäin parin kehnomman startin jälkeen taas pirteästi ja saa T64:n kakkoskohteessa hyvän juoksun. 2 Yhdistetty Ramsau, Itävalta: Yhdistetyn miesten maailmancupin kilpailu (HS98-mäki+10 km hiihto): 1) Jarl Magnus Riiber Norja 23.58,0, 2) Vinzenz Geiger Saksa jäljessä 15,3 sekuntia, 3) Eric Frenzel Saksa –34,1, 4) Terence Weber Saksa –34,5, 5) Espen Andersen Norja –34,8, 6) Ilkka Herola Suomi –55,2, 7) Jens Lurås Oftebro Norja –55,3, 8) Julian Schmid Saksa –1.25,3, 9) Espen Björnstad Norja –1.33,2, 10) Jörgen Graabak Norja –1.44,7, ... Troikka: 1050,15. Eero Hirvonen Suomi ei kilpaillut hiihto-osuudella. 44) Olli Hiidensalo Suomi 45. Seuraavat kilpailut:?8.–9.?1. Hyvältä sisäratareissulta Vermossa voittanut Prince Palema kohtaa keskipohjalaiskykyjä, joista ainakin Twinquit, Cheap Thrills ja Fancy Creek pystyvät hyvänä päivänään voittokamppailuun. Val di Fiemme, Italia. 9. 3: 9 Birthday Cloud, 4 Very Gone Face, 5 Maize. Toto5 pelivaihto 42?980,96 e, voitto-osuus 13,80 e Pelivaihto 131?618,66 e.. lähtö, Toto5-2, lv 2100 m: 1) Anna K. T64-4: 5 Solomon Joe (7 Easy Bay, 3 Dareon). T64-6: 3 Avot, 1 Kilun Poika, 5 Jäpikäs (6,9). Toto (3-15-6): 2,16 1,51-2,41-4,30 9,16. Seuraavat kilpailut: 6.–9.?1. PÄIVÄN VOITTONUMEROT . lähtö, Toto5-1, lv 2100 m: 1) Callela Einstein/ Olli Koivunen 16,1a (1,19), 2) He is In 16,2a (10,2).3) Redhot Tap Dancer 16,2a (19,21).4) Ronaldo Malibu 16,4a x (17,58). Useat aiemmat noin yhden vuoden mittaiset maksuohjelmat ovat jääneet toteutumatta. Garden/ Olli Koivunen 16,7a (1,67), 2) Goldiivo Hoss 16,8a (25,08).3) Mountain St Leo 16,9a (12,2).4) Up Easy 17,3a (26,55).poissa: 12. 4. 39) Otto Niittykoski Suomi –5.01,8. Mikäli numerosarja löytyy arvastasi, olet voittanut numeroasi vastaavan palkinnon. Mikäli onnetar on suosiollinen voit valita haluatko 50€ lahjakortin, Pentikin Saaga viltin vai puolen vuoden kahvit. 2 Ampumahiihto Annecy, Ranska: Maailmancup, yhteislähdöt: Naiset, 12,5 km: 1) Elvira Öberg Ruotsi 5.21,7 (2 sakkoa), 2) Julia Simon Ranska jäljessä 10,7 sekuntia (2), 3) Kristina Reztsova Venäjä –12,1 (2), 4) Dorothea Wierer Italia –13,3 (1), 5) Jessica Jislova Tshekki –13,9 (0), 6) Marte Olsbu Röiseland Norja –19,3 (2), 7) Juliana Nigmatullina Venäjä –28,2 (1), 8) Marketa Davidova Tshekki –30,1 (2), 9) Lisa Theresa Hauser Itävalta –31,1 (1), 10) Hanna Öberg Ruotsi –44,4 (4), ... Katsojamäärät ovat olleet vain murto-osan normaalitilanteesta. Toto (5-2-7): 4,06 1,47-1,65-1,19 19,04. Toto5 voitto-osuus: 5,44. Tarkemmat tiedot www.keskipohjanmaa.fi/joulukalenteri TARKISTA ARPANUMEROSI PÄIVITTÄIN AATTOON SAAKKA! Lähetä tekstiviesti: KP JOULUARPA (väli) numeroon 16323 Joulukisa 20.12. 2 Ravit Pori: 1. Kaustisen kohteista ensimmäisessä ei Marin Taseen tauluun kannata tuijottaa liikaa. 48, 49 ja 50) tekstiviestin lähettäneiden kesken palkintoja. Tiikerit tasapainottaa Seppo Luokkala KAUSTINEN Kaustisen Nikulassa ajetaan maanantai-iltana vuoden viimeiset ravit. T64-3: 5 Just A Flirt, 7 M.T. Päivän Duo: 7-4, kerroin: 15,11. 3. Maailmancupin pistetilanne 8/22 kilpailun jälkeen: 1) Riiber 700, 2) Johannes Lamparter Saksa 420, 3) Weber 356, 4) Geiger 350, 5) Frenzel 274, 6) Oftebro 238,... Vimpelin Just A Flirt on ravien mielenkiintoinen tauoltapalaaja. 2 kk:n Keskipohjanmaat ................... 9) Herola 228,... Maanantaisin arvomme edellisen viikon voittajan tekstiviestin lähettäneiden joukosta. Extra-arvontoihin voit osallistua lähettämällä tekstiviestin kp jouluarpa numeroon 16323. Mikäli onnetar on suosiollinen voit valita haluatko 50€ lahjakortin haluamaasi liikkeeseen, Pentikin Saaga viltin vai puolen vuoden kahvit. T64-2: 1 Maisteri Jutila (3 Ierikka, 8 Venlan Vekkuli). Kouvolasta varmat maanantai-iltaan Toimi näin: viikolla 47 Keskipohjanmaan mukana jaettuun jouluarpaasi on painettu henkilökohtainen onnennumerosi. lähtö, sh 2100 m: 1) Masavesa/Hannu Jokila 31,1 (5,38), 2) Vuaran Viima 30,4 (1,42).3) Aurauksen Poika 32,3 (27,95).4) Vappu Valkia 32,6 (20,19). Veli-Erkki Paavola saa lainaajettavakseen viidennen kohteen suosikin. 11) Mäkiaho 112,8 (89,5, –1.27),... Toto5 voitto-osuus: 1,76. Toinenkin vihjesysteemin varma juoksee Kouvolassa. Jouluvapailla oleva Santtu Raitala voittanee liigan 18 ykkösellään. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) BWT Ellospank/Niko Jokela 14,8a (3,77), 2) Millcape’s Devil 15,7a (42,82).3) Tornapull 15,8a (15,66).4) Activist* 15,9a (13,66). Urheilullinen menestys tälläkin kaudella on ollut hyvä. Master Don, 8 Umberto Croft (6,2). Toto5 voitto-osuus: 1,07. Kaupunginhallitus käsittelee maksuohjelman hyväksymistä maanantaina. 35) Niittykoski 89,8 (80,5, –2.59),... Ruuna juoksee nyt rahojensa puolesta ylisarjassa ja yli kymppitonnin enemmän tienanneet voivat olla liian kovia lyötäväksi. Palkinnot voi noutaa jouluarpaa vastaan Keskipohjanmaalehden asiakaspalvelusta Mediakulmasta (Rantakatu 10) tai lähettämällä ko. Kymenlaakson suunnassa ajetaan etukäteen ehkä hieman helpompia pelilähtöjä. Toto5 voitto-osuus: 13,80. 8: 8 Katrianne, 6 Find Out, 4 Calista. 34) Mäkiaho 19,... Maailmancupin pistetilanne 9/22 kilpailun jälkeen: 1) Röiseland 417, 2) E. lähtö, sh 2100 m: 1) Lily/Mikko Huttunen 28,6 (4,06), 2) Konrad 29,5 (11,91).3) Ypäjä Luotsi 27,9 (2,96).4) Humu-Liisa 29,5 (4,18). Toto (7-1-11): 9,66 5,16-2,80-7,35 47,94. lähtö, lv 2100 m: 1) Quandary Tile/Olli Koivunen 18,8 (2,16), 2) Peter Tie 18,3 (8,51).3) Mighty Kiss Kiss 19,2 (12,61).4) Really Love 18,6 (42,57). 47) Suvi Minkkinen Suomi 41. Palkinnot on lunastettava 14.1.2021 mennessä. Koronan myötä seuran tuotot ovat pudonneet, mutta kuluja ei ole kyetty samassa suhteessa pienentämään. päivän voittonumeroarpa sekä voittajan nimi, osoite ja puhelinnumero osoitteella: Keskipohjanmaa, Jouluarpakilpailu, PL 45, 67101 Kokkola. poissa: 11. 15700 . MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa A15 MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa A15 Jouni Nikula KOKKOLA Kokkolan Tiikereille reilu vuosi sitten hyväksytty maksuohjelma noin vuodeksi eteenpäin ei ole toteutunut. 2. Öberg 318,... Vuonna 2020 Tiikerit sai koronatukea, mutta tänä vuonna tukea ei ole saatu. Troikka: 2453,16. Pääpalkinnot: 1000 € lahjakortti valitsemaasi liikkeeseen ja puolen vuoden lehtitilaukset (2 kpl) voittonumerot julkaistaan 24.12., jolloin myös kaikki voittonumerot ovat lehdessä. Maksuohjelma mahdollistaisi sen, että seura selviäisi juoksevista kuluistaan ja toiminnan pyörittämisestä ilman uusia rästejä. Oberhof, Saksa. Muut Kaustisen lähdöt: 1: 2 Laurila´s Haldir, 7 Astrid Brolinbe, 4 Xantine Croft. Vaikka ajetaan kauden päättävät ravit, ei radan ajajaliigan voitosta enää käydä juurikaan kisaa. T64-5: 3 Prince Palema, 7 Twinquit, 6 Earl Grey, 12 Cheap Thrills, 1 Fancy Creek (11,4)
Parhaana tyttönostajana palkittiin Lohtajan Veikkojen Tessa Pajunpää ja parhaana poikanostajana Kalajoen Junkkarien Juho Kyösti. Nibacos .......10 7 2 1 70– 57 23 Merikoski.....10 5 1 3 1 90– 57 20 Classic Utd ...10 5 2 1 2 89– 56 20 Blue Fox .......10 5 1 2 2 59– 57 19 PTU ..............10 3 3 4 53– 56 15 KrP Ak..........10 3 2 1 4 67– 65 14 MLT .............10 3 2 1 4 65– 73 14 SB Vaasa ......10 3 1 6 58– 88 10 Konnat ........10 3 7 58– 90 9 Ilves .............10 2 8 65– 75 6 Seuraavat ottelut: 8.1. 10 7 1 2 33– 15 22 FC Brändö ... KuPS FC Brändö, AS Moon Tarmo, FC OPA TU Kakkonen FC Sport-j Vieska Fu/2 8-10. Dallas–Chicago ja. 9 2 1 3 3 30– 40 11 Hermes........10 3 1 6 37– 51 10 HyRi .............10 3 7 37– 45 9 Hokki ...........10 1 1 1 7 34– 46 6 Seuraavat ottelut: 6.1. Lenzerheide, sprintit (v). RoKi Hokki III divisioona Keskimaa, ylempi Highsticks KeuPa HT II 10-1. OLS .............. Lisäksi Keijo Rättyä palkittiin kiertopalkinnolla vuoden maineteosta nuorten valmentajana. 11 2 3 6 52– 48 9 Tarmo ......... Kun tempauksessa nousi tasan 100 kiloa, kirjattiin ”Pärren” yhteistulokseksi 232 kiloa. Jäähyt: 43.36 Aleksandr Kadeikin V 2 min, 54.37 Mikael Seppälä S 2 min. Jäähyt yhteensä: Venäjä 2x2 min, Suomi 2x2 min. SaiPa ............ 13 3 2 3 5 85– 95 16 SBS Wirmo ...11 5 6 65– 69 15 LASB ............ 81kg: 1) Suthat Duangprom LoVe 232 (100+132) työntö miesten pe, 2) Miro Manderbacka KJ 220 (100+120) kaikki tulokset piirinennätyksiä p17, m20 ja m23v, 3) Mikko-Pekka Forsell LoVe 203 (90+113), työntö ja yht pe:t m40v, 4) Janne Kähtävä KJ 188 (83+105), 5) Henrik Kuorikoski LoVe 175 (75+100), 6) Mika Paananen RK 153 (68+85). 15 5 2 8 64– 83 17 Jymy ............ Miehet: 67kg: 1) Juho Kyösti KJ 136 (60+76), 2) Mauno Andersson LoVe 122 (52+70) Kaikki tulokset pe:t m35v. M18, 74 kg: 1) Anton Nykänen RautU (180, 160, 222,5) 562,5. M40, 105 kg: 1) Mikael Kock MSK (200, 125, 255) 580. Ykköstilan vei 1251 kiloa summannut Kalajoen Junkkarit. 13 9 3 1 37– 12 33 Tiikerit .........18 9 2 1 6 39– 29 32 Hurmos ....... 12 3 1 1 7 70– 95 12 TPS .............. Jäähyt: -. 55kg: 1) Eerika Palosaari RK 61 (21+40). 4–3 (2–0, 0–2, 1–1, 1–0) Carolina–Los Angeles 5–1 (2–0, 2–1, 1–0) C: Jesperi Kotkaniemi 1+1, Teuvo TeräJarno Herranen LOHTAJA Useita hyviä tuloksia nähtiin tällä kertaa Lohtajan Mainingissa kisatussa painonnoston Punttimaljassa. Oltiinko tänään lähelläkään maksimisuorituksia. 15 2 2 1 10 35– 68 11 Seuraavat ottelut: 14.1. Tshekki–Ruotsi 2–3 (0–1, 2–0, 0–2) Venäjä .......... 8 4 3 1 38– 28 18 GrIFK ............ 15 3 1 2 9 57– 81 13 Steelers ....... N, 69 kg: 1) Jenny Björkström PV (120, 65, 145) 330. Suomi-sarja HC Giants RaaheK 5-1 (0-0, 1-1, 4-0). 10 7 1 2 43– 21 22 KuPS ........... 4 3 1 12– 8 10 Suomi ............3 1 2 10– 5 7 Kanada ..........3 1 2 7– 9 3 Ruotsi ............3 1 2 4– 6 3 Tshekki ..........3 1 2 6– 11 1 Kanada pelasi turnauksessa vierailevana joukkueena eikä kuulu tavallisesti EHT-sarjaan. 10 1 9 20– 64 3 Seuraavat ottelut: 2.1. Erä 2: 1) Venäjä I 14.23,44, 2) Britannia –0,44, 3) Ranska I –0,77, 4) Sveitsi –1,41. +87kg: 1) Rebekka Roukala RK 159 (69+90) Työntö ja yhteistulos naisten pe:t. Seuraavat kilpailut: 28.?12. Nuoreksi naisnostajaksi valittiin RK:n Vilma Rättyä ja nuori miesnostaja vuosimallia 2021 on Junkkareiden Miro Manderbacka. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 4, 10, 13, 14, 15, 16, 19, 25, 33, 36, 41, 45, 48, 49, 53, 54, 60, 63, 65 Kunkkunumero: 13 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 8, 10, 12, 15, 20, 25, 29, 30, 31, 34, 36, 48, 52, 53, 55, 61, 67, 68, 69 Kunkkunumero: 69. 120 kg: 1) Markus Granö NyKK (272,5, 165, 295) 732,5. Erä 2: USA I 15.51,89, 2) Slovenia I –0,36, 3) Saksa II –1,41, 4) Norja II –2,56, 5) Ranska –4,47, ...10) Suomi II (Josefiina Böök–Anni Alakoski) –36,73. 9 5 1 3 41– 30 16 HIFK Ak ........ Virkiä II Highsticks, KeuPa HT II KieHa III divisioona Keskimaa, alempi Kiekko-Veljet TUS 4-2, S-Kiekko T IKK 2 8-2. erä: 35.37 Artjom Minulin (Mihail Grigorenko, Nikita Gusev) 1–1. 15 8 2 5 30– 25 26 Hurrikaani ...19 7 1 3 8 34– 39 26 Loimu .......... Urho II KiekkoVeljet, 8.1. Tempauksessa melkein ja työntö oli tosi hyvä, mutta kyllä siellä joku pieni vara täytyy aina pitää, Duangprom hymyili. JPK ............... väinen 1+0. 3. 15 6 2 1 6 30– 30 23 Ducks ..........16 5 1 1 9 26– 35 18 TuTo Volley ..16 4 12 17– 36 12 PerPo ........... Yksi piiriennätykseen yltäneistä nostajista oli isäntäseura Lohtajan Veikkojen Suthat Duangprom, jonka 132 kiloa on työnnön uusi pe 81-kiloisissa. ÅIF Steelers Salibandy B-poikien SM-sarja Classic TPS 12-1 (6-0, 4-1, 2-0),Karhut Oilers NG 2-9 (2-1, 0-5, 0-3),Josba OLS 8-9 (2-3, 0-4, 6-1, 0-0, 0-1),Happee Nibacos 6-7 (1-1, 2-2, 3-3, 0-0, 0-1). Alkuerät: Erä 1: 1) Ruotsi I 16.01,54, 2) Venäjä I –0,85, 3) Norja I –1,02, 4) Suomi I –1,10, 5) Ruotsi II –1,11. 10 6 4 40– 38 18 TU ............... MIF Team Kiekko-Veljet, TUS IKK 2 NHL lauantaina: Philadelphia–Ottawa ja. 12 2 1 1 8 53– 92 9 Seuraavat ottelut: 6.1. Loppuotteluiden tulokset: M 2p C: Sami Markkanen YlTe –Ilari Jämsä OVS 2–0 (6–1, 6–3). ISB/Team At 10 9 1 90– 56 29 Amerikaarto .11 6 2 3 88– 61 22 SPV II ...........10 7 3 79– 50 21 SB Vaasa YB ..11 5 1 5 66– 66 16 Jeppis FBC ....11 5 1 5 67– 72 16 Valaat ..........10 3 2 5 62– 71 11 TU ................10 3 7 55– 88 9 FBC Remix ....11 1 10 46– 89 2 Seuraavat ottelut: 7.1. 4 2 2 24– 20 6 S-Kiekko T .....2 1 1 16– 12 3 Kiva ...............2 1 1 12– 10 3 TUS ................2 1 1 5– 6 3 Urho II............2 2 6– 16 IKK 2 ..............3 3 12– 28 Seuraavat ottelut: 2.1. Miehet: Finaali: 1) Norja II (Thomas Helland Larsen– Even Northug) 14.19,34, 2) Norja I (Sindre Björnestad Skar–Håvard Solås Taugböl) –0,42, 3) Venäjä I (Aleksandr Bolshunov– Gleb Retivih) –0,62, 4) Italia I –0,78, 5) Ranska I –1,21, 6) Britannia –3,84, 7) Sveitsi –10,77, 8) Ranska II –10,92, 9) USA I –11,36, 10) Ruotsi I –11,93. –?Omasta mielestäni meni hyvin, vain kahteen suoritukseen työnnössä tyytynyt Duangprom totesi. 15 3 1 11 17– 38 10 Etta ..............16 2 14 13– 43 6 Seuraavat ottelut: 28.?12. –?Melkein. KäTa Nibacos, Blue Fox II ISB, RePi KäTa, Konnat Blue Fox II, ISB Konnat, SB Vaasa RePi, Nibacos SB Vaasa 2 Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: PerPo–Hurrikaani 0–3 (17–25, 18–25, 17–25) Savo Volley .. 13 6 1 6 82– 88 20 Josba ........... Sen takia olen vähän pitänyt taukoa, mutta nyt on taas tullut mukavasti treenattua ja motivaatiota on tullut lisää. 2 Salibandy Miesten F-liiga: Steelers–Indians 1–7 (0–1, 0–3, 1–3) Jymy–Tiikerit 7–6 (4–2, 3–2, 0–2) Classic–OLS 10–5 (1–1, 3–1, 6–3) LASB–SPV 3–1 (1–1, 1–0, 1–0) Karhut–Happee 4–6 (2–0, 0–2, 2–4) Classic..........14 12 2 117– 55 38 Oilers ...........14 9 1 2 2 99– 60 31 Nokian KrP ..14 8 3 1 2 98– 64 31 Happee .......14 8 2 2 2 85– 60 30 Indians.........14 9 1 4 84– 56 29 TPS .............. 64kg: 1) Vilma Rättyä RK 146 (66+80) Työntö pe t15v, 2) Katri Kyösti KJ 105 (50+55), 3) Elina Paavola LoVe 88 (38+50). 8 4 2 1 1 39– 25 17 Jokipojat ...... RoKi .............. PERINTEISESSÄ Punttimaljassa nähtiin tasainen kilpailu. 8 4 2 2 28– 28 14 TPS Ak .........10 3 2 5 32– 38 13 Ässät Ak ....... 15 13 2 95– 34 43 Helsinki Utd 13 9 2 2 59– 36 29 O2-Jkl ..........14 5 2 3 4 56– 62 22 ÅIF ...............14 4 3 1 6 53– 57 19 Welhot.........14 6 8 55– 52 18 Pirkat ...........14 5 1 8 51– 71 16 Blue Fox ....... 2 Jääkiekko Moskova, Venäjä: Miesten EHT-turnauksen päätöspäivä: Venäjä–Suomi ja. M60, 93 kg: 1) Folke Jutila PV (175, 105, 195) 475. 13 2 1 10 57– 90 8 Steelers .......14 2 1 11 49– 115 7 Tiikerit .........14 1 1 12 57– 111 4 Seuraavat ottelut: 29.12. Pärren nimeä ei ole kovin usein tuloslistoilla näkynyt viime aikoina. 2. 83 kg: 1) Lucas Knuts NyKK (170 155 232,5) 557,5. 12 6 1 5 82– 73 19 Blackbirds ... 109kg: 1) Arto Makkara RK 165 (70+95). 15 3 3 9 74– 115 12 Karhut ......... 2 Voimanosto Pietarsaari: Kansalliset, klassinen voimanosto: N23, 63 kg: 1) Ellinor Calren PV (85, 55, 105) 245. SPV–Karhut, LASB–Steelers, Happee–Classic. 17 14 1 2 46– 15 44 Akaa-Volley .18 12 1 5 40– 27 37 VaLePa ........ 13 7 3 3 82– 54 27 OLS ..............14 5 3 1 5 68– 78 22 EräViikingit ..14 6 1 1 6 76– 73 21 SPV ..............14 5 1 8 77– 73 17 LASB ............ 11 4 2 5 32– 42 14 FC Seinäjoki 10 4 1 5 29– 25 13 AS Moon ...... –?On ollut pientä loukkaantumista ja polvileikkauksessakin kävin tuossa välissä. HCIK D-Kiekko, S-Kiekko Pyry, JHT HC Giants, Riemu Haukat, Hunters RaaheK, Titaanit Laser HT B-nuorten Mestis Ilves Ak GrIFK 5-4 (2-1, 0-2, 3-1), TPS Ak K-Espoo Blu 2-4 (0-2, 1-0, 1-2), Hermes Hokki 6-2 (2-1, 3-1, 1-0), HIFK Ak HyRi 3-5 (1-2, 0-3, 2-0). 120+ kg: 1) Robert Gleisner NyKK (305, 220, 325) 850, 2) Gustav Kargus MSK (230, 165, 247,5) 642,5. 4 3 1 26– 15 9 Kiekko-Veljet .3 3 21– 15 9 MIF Team...... 12 6 6 92– 83 18 Happee ....... Highsticks......2 2 20– 3 6 He-Ki .............2 2 19– 9 6 KieHa .............3 2 1 17– 16 6 Muik II ............3 1 1 1 13– 9 5 Virkiä II ..........3 1 2 9– 22 1 KeuPa HT II ....3 3 8– 27 Seuraavat ottelut: 15.1. Maalivahtien torjunnat: Ivan Fedotov Venäjä 6+9+4+1=20 (poissa 61.00–61.14 ja 63.20–64.30), Harri Säteri Suomi 4+13+8+0=25. 2–3 (0–1, 1–0, 1–1, 0–1) 1. Suomen joukkueet karsiutuivat finaalista, jonne eteni kunkin erän neljä parasta joukkuetta ja kaksi joukkuetta ajan perusteella. 12 2 1 1 8 54– 88 9 Karhut ......... Tiikerit–Savo Volley, 30.?12. Jatkoaika: 64.30 Sakari Manninen (Valtteri Kemiläinen) 2–3 tm. +109kg: 1) Arto Seppälä RK 189 (82+107). 2 Futsal Naisten Ykkönen Riemu Tarmo 4-1. Painonnosto Perinteinen joukkuekisa päättyi Kalajoen Junkkareiden voittoon. Pitää käydä kokeilemassa, mitä tästä vielä tulee. M, 93 kg: 1) Richard Byggmästar PV (245, 160, 290) 695, 2) Emil Mattson PV (200, 142,5, 260) 602,5. 84+kg: 1) Jonna Pohjola NPower (165, 92,5, 162,5) 420. MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa A16 2 Maastohiihto Dresden, Saksa: Maailmancup, pariviestit (v): Naiset: Finaali: 1) Ruotsi I (Jonna Sundling–Maja Dahlqvist) 15.45,81, 2) USA I (Jessie Diggins–Julia Kern) jäljessä 1,11 sekuntia, 3) Slovenia I (Eva Urevc–Anamarija Lampic) –1,21, 4) Suomi I (Jasmin Kähärä–Jasmi Joensuu) –2,05, 5) Venäjä I –2,97 6) Norja I –4,41, 7) Ruotsi II –6,46, 8) Ranska –9,02, 9) Saksa II –25,24, 10) Norja II –25,26. 71kg: 1) Hanna Kyösti KJ 119 (54+65), 2) Elisa Jäppinen KJ 116 (53+63). 89kg: 1) Jere Luomala LoVe 172 (75+97). Mukana oli 36 joukkuetta. 76 kg: 1) Victoria Ström NyKK (112,5, 65, 140) 317,5. 10 4 4 2 29– 26 16 KP-V ............ M 4p B: 1) Ville Korpela PyTs/Markkanen– Everi Kärppä HVS/Petri Kärppä HVS 2–1 (6–3, 6–7(3), 10–7). Amerikaarto SPV II M2 Pohjois-Suomi SBT Suola OFBC 20-5 (8-0, 5-4, 7-1), Popula SSRA 7-5 (2-1, 2-1, 3-3). Suomi II karsiutui finaalista, jonne eteni kunkin erän neljä parasta joukkuetta ja kaksi joukkuetta ajan perusteella. 12. Vilma Rättyä palkittiin myös piirin parhaana nostajana, ja Vilman Keijo-isä puolestaan oli paras mastersnostaja. Hurmos–Ducks. Alkuerät: Erä 1: 1) Norja II 14.19,45, 2) Norja I –0,16, 3) Ranska II –0,55, 4) Italia I –1,02, 5) Ruotsi I –1,71, 6) USA I –2,18, 7) Suomi I (Juuso Haarala–Lauri Vuorinen) –3,84, ...11) Suomi II (Niilo Moilanen–Verneri Suhonen) –14,70. 4–3 (2–0, 1–2, 0–1, 1–0) D: Roope Hintz 0+3, C: Kevin Lankinen 35/39 torjuntaa. Samassa tilaisuudessa palkittiin tämän vuoden piirin parhaat nostajat. 13 9 2 1 1 111– 75 32 ErVi ...............11 9 1 1 71– 48 28 Classic.......... Hunters .......19 15 1 3 97– 42 47 D-Kiekko .....18 14 1 3 106– 48 44 Pyry .............16 13 3 96– 47 39 Muik Hockey 19 13 6 72– 66 39 JHT .............. Dynamo ......10 7 1 1 1 87– 63 24 SBT Suola ....10 7 1 2 97– 51 23 KoskRi ..........11 7 1 3 87– 62 23 Sastamolo ....11 5 4 2 76– 62 19 SSRA .............11 5 1 5 84– 72 17 Popula ..........11 5 6 69– 78 15 JäJä ..............11 4 1 6 73– 66 14 KPS ..............10 4 1 5 62– 62 13 Papas ...........10 3 7 64– 87 9 OFBC ............11 1 10 39– 135 2 Seuraavat ottelut: 8.1. Detroit–New Jersey 5–2 (1–1, 3–1, 1–0) Seattle–Edmonton 3–5 (2–2, 1–1, 0–2) Calgary–Columbus, Montreal–Boston, Colorado–Tampa Bay, Minnesota–Florida ja Vancouver–Toronto siirretty. Kolmannen suorituksen ”Pärre” jätti tekemättä. 13 6 1 6 90– 82 20 Oilers NG ..... Punttimaljan henkilökohtaiset tulokset: Naiset: 45kg: 1) Tessa Pajunpää LoVe 80 kg (35+45) Kaikki tulokset uusia piirinennätyksiä t15, t17, n20 ja n23v. 17 10 4 3 100– 55 34 RaaheK ........19 9 2 2 6 73– 66 33 Haukat.........19 8 2 1 8 60– 60 29 HCIK ............19 8 1 1 9 63– 71 27 Riemu ..........19 6 3 10 78– 87 24 Karhu HT .....19 6 1 3 9 68– 86 23 Titaanit ........19 4 2 13 47– 78 16 S-Kiekko ......19 3 1 2 13 48– 83 13 HC Giants ...20 3 1 2 14 66– 114 13 Laser HT ......18 2 1 1 14 45– 116 9 Seuraavat ottelut: 8.1. Useita pe-tuloksia Punttimaljassa Suthat Duangprom paransi työnnön piiriennätystä kilolla. SB Vaasa KrP Ak, Classic Utd MLT, Konnat Blue Fox M2 Pohjanmaa ISB/Team At Amerikaarto 8-7 (0-1, 5-3, 3-3). 10 2 1 7 26– 39 7 Pallokarhut . 8 4 1 3 44– 37 14 K-Kissat ........ JARNO HERRANEN M23, 93 kg: 1) Richard Nylund NyKK (212,5, 115, 210) 537,5. Naisten F-liiga B Blue Fox O2-Jkl 3-4 (1-2, 0-0, 2-2). –?Voin sanoa, että nähdään tiheämmin lavalla. 12 6 1 1 4 91– 58 21 Nibacos ....... Raution Kisailijat sai kokoon 1095 kiloa ollen kakkonen ja Lohtajan Veikkojen edustajat nostivat 1072 kiloa. 10 7 1 2 41– 27 22 Riemu ......... 10 4 2 4 31– 31 14 KaDy/2 ......... erä: 44.04 Sakari Manninen (Teemu Hartikainen, Joonas Kemppainen) 1–2 yv, 56.22 Vjatsheslav Voinov (Sergei Toltshinski, Kirill Semjonov) 2–2 yv vt. 8 5 2 1 35– 26 17 Ilves Ak ........10 5 1 4 48– 49 17 K-Espoo Blu .. Loimu–TuTo, 1.?1. 73kg: 1) Julius Viio KJ 172 (72+100), 2) Hannu Karhula LoVe 115 (48+67). 120 kg: 1) Jukka Ylisoini KeBo (247,5, 115, 240) 602,5. ISB ................8 7 1 42– 17 14 Nibacos .........8 5 1 2 28– 24 11 Blue Fox II .....8 4 1 3 30– 15 9 KäTa ..............8 2 3 3 28– 40 7 SB Vaasa .......8 3 5 18– 34 6 Konnat ..........8 2 1 5 25– 39 5 RePi ..............8 2 6 31– 33 4 Seuraavat ottelut: 15.1. erä: 18.27 Waltteri Merelä (Joonas Nättinen, Miikka Salomäki) 0–1. Mukana oli 28 joukkuetta. FC OPA ........ Naisten Mestaruusliiga: LiigaPloki–LP-Vampula 1–3 (20–25, 25–20, 24–26, 13–25) 2 Tennis Ylivieska: Kansalliset kilpailut. 2 Rahapelit Keno: Sunnuntai 19. 102kg: 1) Jani Heikkinen KJ 300 (132+168) kaikki tulokset miesten piirinennätyksiä, 2) Keijo Rättyä RK 222 (102+120), 3) Jukka Ainali RK 152 (65+87). SBS Wirmo TPS Miesten Suomisarja Merikoski Konnat 17-4. Meinaatko taas pitää pidemmän tauon vai nähdäänkö Pärre jatkossa lavalla useammin. JäJä KPS, Dynamo Popula, Sastamolo KoskRi N2 Pohjanmaa SB Vaasa Konnat 4-2, Blue Fox II RePi 6-4, RePi Nibacos 3-4, ISB SB Vaasa 5-1, Nibacos ISB 2-6, KäTa Blue Fox II 2-2, Konnat KäTa 1-1. Jäähyt: 20.00 Valtteri Kemiläinen S 2 min, 22.11 V 2 min (joukkuerangaistus, liian monta pelaajaa jäällä)
Vaikka pakotteet Venäjää kohtaan kokouksessa olivatkin esillä, mistään konkreettisista toimenpiteistä ei päätetty tai edes keskusteltu. Viime perjantaina EU-johtajat kokoustivat Brysselissä, jossa asialistalla oli Venäjän ja Ukrainan välinen tilanne ja mahdolliset pakotteet ensin mainittua maata kohtaan. Maatiloilta tulevat viestit ovat huolestuttavia. Maatalouden pitkien tuotantosyklien vuoksi ruokaketjun kokemat iskut tuntuvat ketjun häntäpäässä paljon myöhemmin – ja paljon lievempänä. Muun muassa juustohyllyn edessä kannattaa olla tarkkana. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. Toivoa tulevaisuudessa siintävään parempaan aikaan maanviljelijöille tuo nyt tehtävät päätökset lounailla, kodeissa ja kunnissa. MYÖS unionin sisällä on ongelmia. 27 jäsenmaan liitto menettää vakuuttavuuttaan, kun se ei pysty pitämään unionin suurimpia tukia nauttivaa ja samalla ihmisoikeuksia halventavaa Puolaa kurissa. savuttomuudesta. Jos ravintola ei ole ilmoittanut listallaan raaka-aineiden alkuperää, niin kysy. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide E uroopan unionin kyky hoitaa Ukrainan tilannetta ei ainakaan allekirjoittanutta vakuuta. Jaakko Mäki-Petäjä, Aluevaaliehdokas (kesk.), Kannus Rokotekattavuutta nostettava myös positiivisin kannustein Tilastokeskuksen tuoreessa tiedotteessa (9.12.) kerrotaan, että tuotantokustannusten rajun nousun ja alentuneen tuotoksen luoma uhkakuva maanviljelijöille jäävän osuuden, yrittäjätulon, pienentymisestä on käymässä toteen jo tänä vuonna. Tämä siis maakunnassa, joka tuottaa 10 prosenttia kotimaisesta perunasta. YKSI. Ota yhteyttä : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Valko-Venäjän ja Puolan välinen rajakriisi osoitti sen, että muut toimijat ovat valmiita hyödyntämään EU-maiden välisten rikkojen aiheuttamat tilat omien tavoitteidensa edistämiseksi. Meidän tuleekin vakavasti kysyä päättäjiltämme, milloin meidän kuntiemme tilaisuuksissa tarjotaan vain kotimaista ruokaa. JOULUKUUTA 2021 Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Kuntien päätökset voivat olla suoria tai osa hankintastrategiaan, jossa painotetaan paikallisia ja kotimaisia vaihtoehtoja, etenkin kunnan keittiöissä. Tässä tavoitteessa ei kuitenkaan nykyiset toimenpiteet enää näytä riittävän. Tuesta kannattaa kertoa somessa kuvan kera. Eihän. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Kaksi. Eihän Venäjä nyt oikeasti Ukrainaan hyökkäisi. Ihmisten terveyden ja sairaanhoidon kantokyvyn turvaaminen vaatii siis toimia, ja kaikista kevyin toimi olisi ihmisten rokotekattavuuden nostaminen. Yrittäjätulon tiputus on raju, ja se laittaa vakaitakin maatiloja polvilleen. OTTAEN huomioon nuo tosiasiat, kuulostavat EU:n huippukokouksessa tehdyt lupaukset surkuhupaisilta. Toisilleen kokouspöydän äärellä. Kenelle unioni ja sen jäsenmaat asian itse asiassa osoittivat. Esityksiä tähän suuntaan on tehty Janakkalassa (Hämeen sanomat 14.12.) ja Heinolassa (Suomenmaa 15.12.) sekä Loimaalla, Lapualla ja Laitilassa. Sen tunnistaa helpoiten Joutsenlippu-merkistä. Useat työnantajat jo nyt maksavat työntekijöille bonuksia mm. MAATALOUDEN elpyminen kriisistä tapahtuu hitaasti, ja ilman tappioita tuskin selvitään. Tilastojen valossa yrittäjätulo olisi tänä vuonna vain 63 prosenttia viime vuoden vastaavasta. ALUEVAALIT 2022 Koronatartunnat ovat Suomessa ja muuallakin Euroopassa olleet viime ajat huomattavassa kasvussa ja todennäköisesti tartuntamäärät tulevat vielä nykyisestään kasvamaan. Kaupunkien ja kuntien tarjoilut ovat parhaimmillaan ikkuna paikalliseen ruoantuotantoon ja elintarviketeollisuuteen. Kolme. Ongelman voi kääntää myös viestinnälliseksi: Lukashenkan disinformaatio tuskin olisi lyönyt yhtä tehokkaasti läpi, jos unioni pystyisi viestimään selkeästi menetelmistään maahanmuuttoon ja turvapaikkahakemuksiin liittyen. Kenelle unioni ja sen jäsenmaat asian itse asiassa osoittivat. Kilossa juustoa on kymmenen kiloa maitoa, joten oikealla valinnalla on iso vaikutus! Kotimaisista herkuista koostuva joulupöytä on suomalaiselle maanviljelijälle paras mahdollinen tuen osoitus. Tässä myös julkisen sektorin tulisi näyttää esimerkkiä ja selvittää tällaisen käytännön aloittamista ennen kaikkea sote-henkilöstölle. Maatalouden kriisi näkyy tavan tallaajalle vasta viiveellä, vuonna 2023. Samalla kannustamme ravintoloita nousemaan osana ruokaketjua maatalousyrittäjien kanssa samaan rintamaan ja kotimaisen ruuantuotannon nousuun: merkitkää lounaslistoihinne vähintään pääraaka-aineiden alkuperät pienellä suomenlipulla tai FIN-kirjainyhdistelmällä. Lähetä viesti numeroon 13525. Jos lounastat, varmista, että buffet-pöytään on katettu kotimaisista raaka-aineista valmistettuja ruokia. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi kokouksen jälkeen tiedotustilaisuudessa, että EU ”osoittaa vahvaa tukeaan Ukrainalle” ja, että unioni ”osoitti selvästi sen, että se on valmis toimimaan”. Esimerkiksi Kokkolassa on mahdollista törmätä tilanteeseen, jossa lounaalla tarjotut perunat eivät ole kotimaisia. Toisilleen kokouspöydän äärellä. VAIKUTTAA siltä, että Euroopan unioni uskaltaa kyllä pelotella uhittelevia valtioita, mutta kun on tosi kyseessä, keinoja ei ole. Nyt jouluostosten lähestyessä on tärkeintä tarkistaa omien valintojensa alkuperämaa, ja että se on Suomi. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Rokotepakon sijaan nyt olisi syytä jokaisen työnantajan ottaa käyttöön työntekijöille maksettava erillinen rokotusbonus. Tilanne maiden välillä on vakava. Vaivaako EU:ta hyväuskoisuus. Näyttää siltä, että unioni edelleen naiivisti uskoisi, ettei kukaan mitään pahaa tekisi tai sopimuksia rikkoisi. Jan-Ove Nyman toiminnanjohtaja, Atso Ala-Kopsala puheenjohtaja, Niko Hyppönen kenttäpäällikkö, MTK Keski-Pohjanmaa Maanviljelijät luottavat kuluttajiin Nyt jouluostosten lähestyessä on tärkeintä tarkistaa omien valintojensa alkuperämaa, ja että se on Suomi.. Samat kansanterveydelliset ja kansantaloudelliset syyt puhuisivat myös rokotusbonuksen puolesta. Nyt tehtävät päätökset ratkaisevat, mikä tilanne on vuoden kuluttua. Maanantai 20. Mitä he sitten voivat tehdä. Tästä talvesta vielä selvitään ja ensi kesästä, mutta ellei korjausta kustannus-tuottosuhteeseen tule, niin jouluna 2022 sitä seuraavana vuonna saatetaan nähdä puutetta kotimaisissa vaihtoehdoissa. Jos unioni olisi pystynyt toteuttamaan ratkaisuja maahanmuuttoja turvapaikkapolitiikassaan, jota se on yrittänyt uudistaa sitten vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen, ei Valko-Venäjän Aljaksandr Lukashenkalle olisi tarjoutunut niin oivallista tilaisuutta painostaa EU:ta Puolan rajalla. Maanviljelijöiden yrittäjätulon kääntyminen takaisin kasvupolulle keskivertopalkkojen tapaan ei tapahdu hetkessä. Lista pitenee nopeaa vauhtia. KOLUMNI Anu Jylhä anu.jylha@kpk.fi Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Erinomaista esimerkkiä meille näytetään Itä-Suomessa: Mikkeli (Maaseudun tulevaisuus 23.11.2021), Savonlinna (Kuntalehti 2.12.2021), ovat ilmoittaneet siirtyvänsä kotimaisten ruokien tarjoiluun tilaisuuksissaan. Heidän toimintansa ohjaa sitä, miten tästä kriisistä suomalainen ja keskipohjalainen maatalous nousee. Rahat ovat loppu ja pian myös jaksaminen. Marraskuussa Venäjän kerrottiin lisänneen joukkojaan Ukrainan vastaiselle rajalle – Ukrainassa pelätään Venäjän valmistautuvan hyökkäämään maahan ensi vuonna. Tahdomme antaa kolme vinkkiä. Maanviljelijöiden luottamus nojautuu tällä hetkellä eniten kuluttajiin, ihmisiin, jotka syövät
–?Terveys ry ja sen perillinen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry eivät varsinaisesti ole raittiusjärjestöjä. Millaisia järjestöjä ne ovat. Emme siis saarnaa absolutismia. Minulle arkihyvinvointi ja liikunta ovat juhlan aiheita. –?Olen aina ollut liikunnallinen ja hyvin maltillinen alkoholin kuluttaja. Eläkkeellä hänellä on entistä enemmän aikaa yhteisille asioille. –?EHYT ry perustettiin 2011 ja siihen lähti mukaan kolme yhdistystä – Elämä On Parasta Huumetta ry, Elämäntapaliitto ry ja Terveys-Hälsan ry. 1 Ammatti: sairaanhoitaja, eläkkeellä. Terveyttä edistääksemme tempaisimme puolukkakeräyksen ja veimme Tervakartanoon, josta ne jaettiin päivätoiminnan asiakkaille. MAISA JÄRVELÄ. Millaista toiminta oli ja on. Terveys ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja Elsi Hautaniemi pyysi minua mukaan toimintaan. Niissä yhteistyökumppaneinamme ovat olleet koulutoimi, poliisi ja syöpäjärjestöt. –?Elämysreitillä on myös rasteja, joilla puhutaan esimerkiksi kiusaamisesta ja yhteisöllisyydestä. HENKILÖ Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa B2 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Maisa Järvelä KOKKOLA Olet vuosikymmenet ollut mukana terveitä elämäntapoja edistävässä yhdistystoiminnassa. Miten lähdit mukaan Terveys ry:n toimintaan. Koin ja tunsin yhdistyksen tavoitteet omikseni. KUKA. Ehdottomasti tärkein ja mieluisin lajini tällä hetkellä on kuitenkin golf. Liian monen lapsen juhlatunnelma kärsii aikuisen humalan vuoksi. Puolukkatempaus ei kyllä ollut meillä ensimmäinen laatuaan. Täällä toiminta ei alkuun juuri muuttunut, mutta toimintakenttä laajeni valtakunnallisesti. –?Opiskelin 1980-luvun lopulla sairaanhoitajaksi. Siihen olen saanut vahvan viestin Perhossa, jossa olen kasvanut. –?Järjestimme ja järjestämme edelleen paikallisia tapahtumia. Lapsena hiihdin paljon, kilpaakin. –?Liikunta on ykkösharrastukseni. Kampanja muistuttaa aikuisia päihteettömän läsnäolon tärkeydestä. 1 Harrastukset: golf, lenkkeily, yhdistystoiminta. Olin tuolloin valtakunnallisen Terveys-yhdistyksen hallituksessa ja olin siis saattamassa yhdistymistä maaliin ja sitten uutta yhdistystä alkuun EHYT ry:n hallituksessa. Elämysreittiä emme pystyneet tänä vuonna järjestämään livenä, mutta sen sijaan striimattiin tapahtuma, jossa asiantuntijat kertoivat samoista asioista. Terveys ry on nyt EHYT ry. –?Saimme siitä positiivista viestiä, mutta eihän se kasvotusten kohtaamista korvannut ja palautettakin tuli vähemmän. –?Pandemia on vaikuttanut meidänkin toimintaamme. –?Näin joulun alla tärkeä valtakunnallinen kampanja on Anna lapselle raitis joulu, joka järjestetään nyt 24. Vanhustentaloilla pidämme virkistystapahtumia. –?Nykyään lenkkeilen. –?Olen pelannut lentopalloa Tiikereissä ja valmensinkin tyttöjoukkuetta. Alkoholi muuttaa normaalisti turvallisen aikuisen käytöstä ja aiheuttaa lapsessa hämmennystä. –?Yhdistystoiminnassa minulle on tärkeä olla tuottamassa ihmisille iloa ja hyötyä. –?Elämysreitillä on erilaisia rasteja, joilla kerrotaan tupakan, alkoholin ja huumeiden aiheuttamista sairauksista, niiden sisältämistä syöpää aiheuttavista aineista ja riippuvuudesta. Hyvin tärkeänä olemme kokeneet viimeisen eli palauterastin. 1 Syntyisin Perhosta, asuu Kokkolassa. Hän ei ole muita huonompi, mutta tupakointi ja päihteiden haittakäyttö ovat huonoja tapoja. Anneli Palosaari 1 Perheeseen kuuluvat aviomies sekä tytär, vävy ja kaksi lapsenlasta. Minun tyylini on perinteinen. Arkihyvinvoinnin asialla Anneli Palosaari on yhdistysihminen, jolle ilon ja arkihyvinvoinnin tuottaminen muille antaa hyvää oloa itsellekin. Teemme ehkäisevää päihdetyötä lasten, nuorten ja heidän vanhempansa parissa tukemalla terveitä elämäntapoja ja sosiaalista hyvinvointia. Sen avulla jaksan itsekin paremmin. kerran. Nyt hiihto on ollut vähemmällä, mutta kyllä viime talvena otin sukset esiin. Tärkeä sanomamme on ollut aina, ettei pidä leimata päihteiden käyttäjää ihmisenä. Anneli Palosaarelle on yhdistystoiminta tärkeä harrastus. Perhetapahtumissa on mukavaa yhdessä tekemistä – ulkopelejä ja makkaranpaistoa. On enemmän teemapäiviä ja yhteistä materiaalia. Ilokseni saavutin hole-in-onen elokuussa 2019. –?Paikallisesti toimimme vanhalla nimellä vuoteen 2018, jonka jälkeen muutuimme Kokkolanseudun Ehyt ry:ksi. –?Myöskään vanhustentaloilla emme nyt päässeet käymään. Enemmän päihteisiin liittyviä ovat järjestämämme liikenneraittiustapahtumat. –?Reilut 20 vuotta olemme joka toinen vuosi järjestäneet kouluilla elämysreittejä. Nyt korona-aikana huoli on kasvanut, koska ollaan enemmän kotona ja päihteiden käyttö voi lisääntyä. Mitä muuta harrastat kuin yhdistystoimintaa. Alkoholiin, nikotiinituotteisiin ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella yhdistys ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja
LASTEN PULMAT MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa B3 51/21 Num ero luk on rat kai sul aus e: Puk ki mat kaa n aat ona att ona . AIVOJUMPPAA! Mikä näistä dominopalikoista ei sovi joukkoon. Rat kai su: D, kah den pal ika n luk uje n ero tus pie nen ee muu ten yhd ellä a: sta e: hen . VÄRIKOODI: 1: KELTAINEN 2: VIHREÄ 3: SININEN. KEKSI-KUVASTA YHDISTÄ PISTEET. KEKSI-KUVASTA VÄRITÄ KALA
Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. -Kilpailulainsäädäntö on saatava muun EU:n tasolle. Muut kärkikymmenikössä ovat Helsingin Tullisaari, Tampereen Härmälä, Lahden Mukkula ja Kuopion Taivalharju. KILPAILUVIRANOMAISET ovat vetäneet Suomessa jyrkkää linjaa, joka ei salli maamme 600 000 metsänomistajan tekevän mitään yhteistyötä puusta saatavan hinnan määrittelemiseksi. Tänä vuonna metsänomistajien tulo painuu vajaaseen 9 miljardiin. -Viime vuonna tehtiin ennätys, kun kantorahatulot nousivat 10 miljardiin markkaan. LILLANDT ennustaa metsänomistajien saamien kantorahatulojen laskevan pysyvästi 1-2 miljardia markkaa. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Kalajoella yöpyi lomakauden aikana 55.557 henkeä eli 10.000 enemmän kuin edelliskesänä. -Teollisuus on ilmoittanut nostavansa tuontia lähivuosina 20 miljoonaan kuutioon, mikä johtaa yksityismetsien hakkuiden pysyvään laskuun ja maaseudulle tulevan tulon pienenemistä, Lillandt varoittaa. Myös Saksassa on pk-yrityksille ja elinkeinoharjoittajille luotu oikeus yhteistyöhän. PUUKAUPPAA on viime vuosina pidetty käynnissä ylihintaisella tukilla ja alihintaisella kuidulla. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@kpk.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. Kilpailulait saatava muun EU:n tasolle (UK). Ulkomaalaisten määrä kasvoi 70 prosenttia. -Ulkomaankauppaministeri Kimo Sasin vetämä työryhmä antaa mietinnön kilpailupolitiikan uudistamisesta helmikuun lopussa, mutta näyttää siltä, ettei työryhmä ota metsänomistajien viestejä huomioon, Lillandt sanoo. Vastapuolena on kolme maailmanlaajuisesti toimivaa metsäjättiä. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. Sitten siirryttiin järjestelmään, jossa metsänomistajaryhmät neuvottelivat oman alueensa ostajan kanssa hintasuosituksista. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Lisäksi Turun tilastoja kaunistaa pohjoismainen asuntovaunukongressi. -Matt. Ruotsissa on puunmyyjien yhteistyö turvattu poikkeussäännöllä. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Samaan aikaan teollisuus on lisännyt raakapuun tuontia 15 miljoonaan kuutioon ja tukin osuus tuonnista on kasvanut yli neljännekseen. ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 8–16 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa B4 Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel, se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. Hyötyjänä on ollut selluja paperiteollisuus, jolle on riittänyt halpaa raaka-ainetta varsinkin sahoilta tulevan hakkeen muodossa. Kaija Vähäsöyrinki REISJÄRVI MTK:n metsäjohtaja Kaj Lillandt toteaa Suomen raakapuumarkkinoiden olevan vaikeuksissa, jotka voidaan korjata vain nykyisiä kilpailulakeja uudistamalla. Aivan uusina leirintäalueina kymmenen kärkeen ovat tulleet Maarianhamina Gröna Udden, Punkaharjun Kultakivi ja Helsingin uusi leirintäalue Rastila. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Asenna sovellus ja avaa se. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/ luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. Turun kävijätilastoon on korjattu 42.000 Ruisrockin osanottajaa. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Kalajoen Hiekkasärkät oli viime kesänä maamme toiseksi suosituin leirintäalue. Koko maassa leirintä kasvoi viime kesänä edelliseen kauteen verrattuna 26 prosenttia. 1: 23 1 1 Nimipäivä tänään: Benjamin, Kerkko (suom.), Benjamin, Ben, Benny (ruots.), Ignatios, Johannes, Juhani, Jussi, Juha, (ort.). Ennen vanhaan MTK neuvotteli metsäteollisuuden kanssa hinnoista ja markkinoille tulevan puun määrästä. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. Särkät toiseksi suosituin. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Tukin hakkuut ovat paikoin nousseet yli kestävän tason ja hoitohakkuut ovat jääneet tekemättä. Maksajina ovat olleet pienet ja keskisuuret sahat, joilla on talousvaikeuksia korkean tukin hinnan takia, sekä kuitupuuta kasvava Pohjois-Suomi. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Kaj Lillandt puhui KeskiPohjanmaan Metsänomistajien liiton ensimmäisessä kokouksessa Reisjärvellä. Suosituin leirintäalue oli Turun Ruissalo ennen Hiekkasärkkiä ja Oulun Nallikaria. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Käyttövuorokausia oli vajaat 1,9 miljoonaa. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Klikkaa luo tunnukset. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Nallikarissa yöpyjiä oli kolmetuhatta vähemmän kuin Kalajoella. Tämäkin oli liikaa kilpailuvirastolle, minkä takia ”markkinat” ovat kolme vuotta määränneet puunhinnan. Turussa leirintämatkailijoita yöpyi 104.730. Kokous oli samalla liiton pitkäaikaisen puheenjohtajan Antero Ahon jäähyväiskokous
Muina toimintoina pukuja pesutilojen ohessa voisivat olla neljä padelkenttää ja pöytätennistila. Tuomas Kyösti Rauhallista joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta sukulaisille ja tuttaville! Marjatta ja Matti Pahkala Himanka Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2022! T. Merkit viittasivat, että pakettia oli etsitty toden teolla. ”Pyykkikori, sieltä kukaan ei etsi mitään” Joululahjojen piilottaminen vaatii kekseliäisyyttä, etteivät lahjat löydy ennen aikojaan. SAUNAAN lahjoja ei kannata kätkeä, eräs lukija varoittaa. –?Hameiden helmoihin piiloutuu yksi jos toinenkin paketti, eikä kaappi lapsia kiinnosta. Tennishallin tontti haettavaksi. Rakennustapana ei hyväksytä pressuhallia. Eila Lundell Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. Sisääntulo halliin tapahtuu jäähallin ja uimahallin suunnalta. Keskipohjanmaan lukijat kertovat ovelista kätköistä joululahjoille. Tarja ja Arvo Keiski Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. 15-vuotias ei edes tiennyt, että kotona oli semmoinen. Tontti sijaitsee Kokkolan tapahtumapuiston vieressä. Ja sieltähän löytyi kaivattu paketti. –?Sitten paljastin lapsille, että käykääpä katsomassa kellarissa perunalaarista. Ulla-Maija ja Pentti Känsäkoski Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! tv. –?Eräässä tapauksessa joululahjat oli piilotettu kiukaan päälle ja taakse. Kannattaa muistaa, että hyvin piilotetut lahjat saattavat löytyä vasta keväällä! –?Mulla oli ennen vanhaan niin hyviä piilopaikkoja, etten itsekään enää niitä muistanut. Torsti Humalamaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sukulaiset ja ystävät Kaino ja Matti Rahkola Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sukulaiset ja ystävät! tv. Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina Kokkolan keskuspuistoon sijoittuvalle sisäliikuntahallille eli niin sanotulle H-hallille tarkoitetun alueen laittamista julkisesti haettavaksi. Hakuaika päättyy 18.3.2022. Tässä vielä muutama mahdollinen kätköpaikka: matkalaukut, käytöstä poistettu pakastin, vaatehuoneen nurkka ja jätesäkki varaston nurkassa. Vuokran suuruus on euro neliömetriltä, joka sidotaan elinkustannusindeksiin. Sieltä ei kukaan etsi mitään, eikä kukaan myöskään laita sinne mitään. Erkki Hillilä Tapio, Jaana, Iida ja Roosa Ulla-Maija ja Arto Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta Toivottavat Laila Korvela, Päivi ja Pirjo perheineen, Arto Korvela Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. Kysyimme lukijoilta vinkkejä hyvistä lahjapiiloista. Toiminnallisena minimivaatimuksena halliin on sijoitettava kahdesta kolmeen tenniskenttää sekä kahdesta neljään sulkapallokenttää. SEURAAVA kätkentätapaus sijoittuu vuosikymmenten taakse. Terho Lindqvist ja lapset perheineen Kannus Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Päivi Savela Keskipohjanmaan toimitus kysyi Facebookissa lukijoilta vinkkejä ovelista kätköistä, joista uteliaimmatkaan eivät löydä joululahjoja. Tuula Anttila perh. Ilona ja Erkki Ahokangas Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! t. Salme ja Heikki Perander Hyvää Joulua ja Siunattua Uutta Vuotta sukulaisille ja ystäville! t. Annikki ja Manu Salmela Siunattua Joulua ja Uutta Vuotta! t. –?Siivouskomero on paras. –?Siivouskaappi, ikinä koskaan milloinkaan pojat eivät löytäneet. Sinne ei kato kukaan muu meijän taloudessa, kun vaan aikuiset. –?Pyykkikori. Sähkösauna ajastimella päälle, ja kohta oli pieni tulipalo päällä. Alue luovutetaan vuokraamalla. Lapset olivat toivoneet Commodore 64 -tietokonetta lahjaksi. Joulun jälkeen on paljon lahjoja löytynyt, lukija kirjoittaa. Vastauksia tuli runsaasti, tässä parhaat vinkit joululahjat jo hankkineille. Pukin lähdettyä lasten kasvoilta näkyi pettymys, kun pakettia ei tullutkaan. YKSI erikoisimmista lahjakätköistä on iso vaatekaappi, jossa lukija säilyttää kansallispukuja. Lopuksi vinkki joululeipureille: –?Aikanaan piilotin pipareita läpinäkymättömään purkkiin ja kirjoitin päälle ”Kaalikääryleitä”. LAHJAN voi kätkeä vaikkapa keittiöön tai kodinhoitotiloihin. Toini Maunula Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. PIRJO KUNELIUS Jouni Nikula KOKKOLA Erityisesti tennikseen ja sulkapalloon tarkoitetun hallin tontti tulee haettavaksi Kokkolassa. Toinen lukija piilotti lahjat kesävaatevarastoon, jossa lahjat roikkuivat henkareissa vaatteiden seassa. –?Tiskikaappi. Varattavan alueen lounaisosalta hallille osoitetaan vuokrasopimuksessa pienehkö osa yhteiskäyttöön tapahtumapuiston kanssa suurten tapahtumien aikana. Eira ja Armi Kupari Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! tv. Eeva ja Erkki Vähähyyppä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! tv. Rakennuksen tulee sopia yhteen nykyisen urheilupuiston eli jäähallin ja uimahallin rakennuskannan kanssa. –?Pojat kysyivät aikuisena, kun kertoivat etsineensä aina joka paikasta. Ingvor ja Hannu Viiperi Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Toivottaa Kaino Videnoja Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. Seija ja Eero Isokangas Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! tv. MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa B5 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t
MATTI JÄRNBÄCK. Käytämme tietoja kuvateksteissä ja lyhyt tarina kuvan yhteyteen on tervetullut. SOINTU KETOLA/LAPPAJÄRVI Tonttu ikkunalla. MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa B6 Talven värejä. TUOMO RUOTSALA Talviaamun värejä Kokkolasta. SIRKKA HAUTAMÄKI Kuusivarkaissako. Kuvat julkaistaan myös verkossa osoitteessa keskipohjanmaa.fi. LUKIJOIDEN KUVIA Lukijan kuvia voi lähettää toimitukseen sähköpostilla lukijankuvat@kpk.fi. Kerro samalla, mitä kuvaushetkellä tapahtui ja mikä sai sinut ottamaan kuvan. RIITTA KUJALA Sykäräinen
EIJA BRANDT Öjanjärvi. REETTA SIERMALA/KOKKOLA JN-Art tarjosi valotaidetta itsenäisyyspäivän kunniaksi Toholammilla. Käytämme tietoja kuvateksteissä ja lyhyt tarina kuvan yhteyteen on tervetullut. LUKIJOIDEN KUVIA Lukijan kuvia voi lähettää toimitukseen sähköpostilla lukijankuvat@kpk.fi. JAANA MÄKELÄ. Kerro samalla, mitä kuvaushetkellä tapahtui ja mikä sai sinut ottamaan kuvan. Kuvat julkaistaan myös verkossa osoitteessa keskipohjanmaa.fi. MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa B7 Pakkaspäivän savut Uittosillalta Haapajärvellä. MAIJA SOMERO/KALAJOKI Adventin aikaan. TUIJA KUORIKOSKI Olkipukit ja vanha arkku
Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Turun Sanomat, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka-Pohjalainen, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja, konsernin sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Uutistuottajat Arja Kangas Riikka Sipilä Puhelin 050 449 8087 (arkisin 7.30-15.30) Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 9 sanomalehdelle. Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. lehtiarkiston) Digipaketti 18,58€/kk (kestotilaus sis. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. 1996) Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.kpk.fi/tilaushinnat Hinnat levikkialueelle ja sis. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. 1996) Peruspaketti 42,50€/kk (määräaikainentilaus sis. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). Tiedustelut puh. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä lehtiarkiston v. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Lähetä viesti numeroon 13525. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. 020 750 4469 Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset 1.12.2021 alkaen: Täyspaketti 37€/kk (kestotilaus sis. ISSN 0788-8325. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22.00). alv 24%). alv 10%. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä 30 pv. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa B8 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues KP 18.12.2021 RATK O K K O K A R S I A R Ä I K E Ä A I S A A S U A H E I T O T V I R I K E V A L O A L U S I K A R O S L E L N A T K K I I R E T T Ä V U O K A A R T O A S P U T N I K R O S O K A I U T K I U N E L I A S K A P I O T I I R A K K A A V A R A A T E O S A K E E A L N E T T A T I L A T O F F E E A S A D A S A K A A T U R P A E K S L I U S U N K A R I L A R S V A K A A A I S A K L A S I V E S A P A K A R A E L O I S I N U H A T O P E L O P A S T A S A U S T E S T A T A Lauantain sanaristikon ratkaisu Sunnuntain krypton ratkaisu. Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsenlehti. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä lehtiarkiston v. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh
11.05 Asunnon metsästäjä: Remontti (S). 21.00 Valheellinen nettimaailma. 14.00 Sinua, sinua rakastan. 19.00 Suomen Tulli. 06.25 Ylen aamu. (U). 18.00 Efter fem. 11.30 Koiralle koti. Kausi 23, 9/50. Jakso 38/44. (S). 07.45 Bless This Mess. (S). 10.05 Simpsonit. 10.30 Rempalla tuloja. 12.35 Sportspegeln. (U) 16.30 Uusi Päivä. 21/26. 19.33 Lokala nyheter. 12.00 Rantataloa etsimässä (S). 12.30 Home and Away (7). 06.40 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). 19.28 Sportnytt. 18.30 Oddasat. Kausi 1, 4/8. 20.20 Filminurkka. (U) 15.50 Kyllä isä osaa. 18.30 Simpsonit. 09.30–10.00 Mutsi (S). 13.50 Kymppitonni. 19.00 Amerikan rajavartijat: Meksiko (S). 19.50 Keno. 08.15 Food Factory. 07.30 Saari ilman lakeja. 07.30 Wheeler Dealers (S). Kausi 10. 10.45 Valitut Palat Collection. (S). 11.40 Prisma: Totuus antibiooteista. 00.55 Autojen ensiapu. 00.00 Senioriseisake. 14.00 La república – tasavalta (12). 18.00 Say Yes to the Dress: Joulumorsiamet (S). 22.00 Karppi (16). 08.35 Winx-klubi (7). 15.25 Alors grammaire!. 16.55 Uutiset. 20.55 Lokala nyheter. Kausi 31. 13.30 Home and Away. 21.30 Solsidan – Onnea onkimassa (S). 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 06.30 Valitut Palat Collection. • 00.05 Poliisit UK: Ajojahti (16). YLE TEEMA & FEM 07.38–12.00 YLE FEM. 14.00 Bytt är bytt. 16.45 Valitut Palat Collection. Kausi 6, osa 8/8.. Jakso 40/44. 15.30 Kansan kesken. 21.00 The Hair Loss Clinic. 01.45 Nästan inget. 23.15 Arman Pohjantähden alla (S). 19.15 En dröm av is. 09.00 Ihmeelliset superautot. Kausi 1, 9/12. 23.00 Family Guy. 20/24. 03.00 Nyhetstecken. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 10.00 Kauniit ja rohkeat (12). 00.00 Los Angelesin luksuslukaalit. 17.55 Uutiset. Kausi 31. 15.55 Dokumenttiprojekti: Kauppasotaa pinnan alla. 11.45 Simpsonit. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. Jakso 24/26. 23.35 Euroopan rajavartijat (S). 15.00 Enkelit joukossamme (S). 11.25 ELOKUVA Christmas Next Door (S). (U) 20.30 Yle Uutiset. Jakso 4/25. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 08.20 Rastahiiri (S). 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 23.00 Taikinaterapiaa Teresan kanssa. 10.00 Naurun historia (7). 08.05 Bless This Mess. Jakso 22/26. 13.00 TV Shop. 19.00 Simpsonit. Kausi 2, 8/10. Kausi 10. 21.00 ELOKUVA Lion (12). 17.00 Kauneimmat joululaulut Lucian kanssa. 00.15 Kortfilmsklubben engelska. 20.00 Remppa vai muutto Vancouver. 14.40 Ihmemies MacGyver. 23.23–00.03 Sisällä. 18.44 Peilitie (7). 19.00 Hurja painonpudotus Suomi (S). 20.15 Sporten. 00.50 90 päivää morsiamena (S). 23.00 Poliisit – kotihälytys (12). 19.04–19.25 Peilitie (7). 06.25 Uutisaamu. 18.00 Yle Uutiset. Jakso 4110. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 8/24. 19.00 Mediterranean Life (S). 15.55 Det här är svenskt teckenspråk. 18.00 Hovin palveluksessa. 09.15 Caribbean Life (S). 10.00 Sokerileipurin jouluherkut. 06.05 Bing (S). 23.00 The Savoy: kurkistus huippuhotelliin. 14.55 Julens alla bak. 15.10 Food Factory. 09.10 TV Shop. 20.00 TV4 Nyheterna. 11.05 Australian rajalla. 07.00 Uutisaamu. 16.00 En plats i solen. 22.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 23.30 Uutiset. 04.15 The Orville. Kausi 5. 20.00 Tumba – eräs sukutarina. 18.00 Kanadan rajalla. 09.30 Emmerdale (7). Liv 09.00 Sinkkuillallinen. 12.50 Limbo (7). Jakso 6/26. 23.05 Amerikan rajavartijat: Meksiko (S). Kausi 10. 15.35 Food Factory. Pässinlihaa. SUB 06.30 Monchhichi (S). 07.05 Simpsonit. Jakso 17/26. 08.35 Food Factory. (U) MTV3 06.15 Aamusää. National Geographic 06.00 Vankilassa ulkomailla. Kausi 1. 14.15 Elä vapaana tai kuole. 16.45 Yle Oddasat. 22.00 Sanna Ukkola Live. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 21.00 Autojen ensiapu. Jakso 3/3, Juhlaleivonnaisia pöytään. 17.00 Gold Rush: White Water (S). 18.00 Päivän sää. 07.55 Tobot Galaxy Detectives (7). 22.45 Uutiset. TLC 06.05 Övereimmät jouluvalot (S). 23.00 TV4 Nyheterna. Kausi 13. (S). 22.50 Filminurkka. 20.10–20.55 Suurperheen maalaiselämää. 12.00 Valitut Palat Collection. 16.00 Simpsonit. 13.00 Mexico Life (S). 00.40 Kirppiksen Kingi. Kausi 1. 08.38 Morgonstudion. 10.05 Holby Cityn sairaala (12). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 15.05–15.50 Sairaanhoito-opisto (12). 11.00 Unelmaasunto auringon alta: Talvea pakoon. 19.00 Seitsemän uutiset. 11.20 Julkalendern: En hederlig jul med Knyckertz teckenspråk. 23.50 TV4 Vädret. 03.25 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (12). 01.45 Numb3rs. 16.30 Valitut Palat Collection. 10.45 Uinnin lyhyen radan MM. 15.37 Kortfilmsklubben tyska. 07.41 Ryhmä Hau (S). 08.25 Miten kaikki tehdään. 21/26. 15.25 Joulupiparikisa (S). 15.50 Farmi Suomi. 12.15 Pilanpäiten. 17.05 Viiden jälkeen. Hero 12.10 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 08.17 Voihan Poni (7). 05.00 Family Guy (12). 23.25 Rapport. Kausi 1, 6/8. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 19.00 Rapport. 03.30 Ensitreffit lennolla. 23.00 Tohtori Paise. 01.35 Good Gaming. 20.30 Rapport. 18.00 Tohtori Paise (S). Kausi 1, 1/6. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.20 Family Guy (12). Kausi 2. 21.49 Urheiluruutu. 13.50 Änglagård. 23.55 Paiseklinikka (S). 06.20 Bless This Mess. 11.25 1+5 tytärtä (S). Kausi 1, 3/10. 20.20 TV4 Vädret. 11.45 Uusi Päivä. 21.00 21.00 ELOKUVA Napapiirin sankarit 3. 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 14.25 Hauskat kotivideot. 02.05 Var ligger Løkken. 17.30 Australian rajalla. 17.55 Tulossa elokuvateattereihin: Vinski ja näkymättömyyspulveri (7). 00.45 Kortfilmsklubben spanska. 00.30 Miten kaikki tehdään. 13.00 Los Angelesin luksuslukaalit. 07.00 Pyjamasankarit (7). 18.00 Uinnin lyhyen radan MM. 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 21.55 Futsalin maaottelu, Suomi – Kroatia. 13.00 Onnenpyörä VIP. 20.00 Koko Suomi leipoo joulun. 08.00 Morgonstudion. Selostus Jari Haapala. 17.00 En plats i solen. 02.25–03.25 Amerikan rajavartijat. 07.38 Lumimaa (7). 02.05 Asunnon metsästäjä: Remontti (S). 18.30 Emmerdale (7). 20.30 Emmerdale. Jakso 6/8. 20.55 Urheiluruutu. Asiantuntija Ville Kallinen. 22.00 Tohtori Paise: Poksautustarinat (S). 08.50 Ennätystehdas. 19.00 Ame Maladjuvas (Möte med). 07.15 Muumilaakson tarinoita (7). MUUT TV-KANAVAT Koko viikon tv-ohjelmat lauantaisin lehden C-osassa. 12.00 Återskaparna. 07.25 Sunny Bunnies (S). 09.45 ELOKUVA Miss Christmas (S). 18.00 Sinkkuillallinen. 20.00 Tosi tarina: Lentäjät Kirgiisiaroilla. 00.30 Kumman kaa (S). TV5 06.25 Extreme Homes (S). 00.00 Miten kaikki tehdään. 04.25–05.22 Vaimot vaihtoon UusiSeelanti. 07.55 Christmas: Ultimate Christmas Lights. 23.30 Kvinnor och cava. 01.30 Kanadan rajalla. 08.02 BUUklubbenin joulukalenteri 2021 (7). Kausi 3, 7/8. Sveriges TV1 06.30 Landet runt. 16.00 Koko Britannia leipoo: jouluerikoinen. Kausi 31. 00.15 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 Family Guy. 10.30–11.00 Neljän tähden illallinen. 00.30 Kortfilmsklubben spanska. 22.45 Woodskis värld. 10.40 Australian rajalla. Kausi 31. 07.30 Kindi Kids (S). 08.16 Galaxi. (U) 20.00 Joulukalenteri: Korvatunturin Pulmapiste (S). 22.00 Grand Designs Sverige. 12.00 The Voice of USA. 11.00 Lätkävaimot. 10.30 Valitut Palat Collection. 12.30 Retrotanssit. 15.30 Australian rajalla. Jakso 39/44. 00.25 Simpsonit. 09.00 Extreme E: Sardinia, karsinnat. 16.00 Selviytyjät. (S). 16.00–16.43 Milanon naisten paratiisi (7). 15.00 Australian rajalla. 13.00 Tanssi kanssain. 06.40 Monchhichi (S). Kausi 2, 2/10. (U). (U) 14.40 Itse valtiaat. 00.50 Numb3rs. 15.00 Wheeler Dealers (S). 10.55 Family Guy (12). 04.55 En plats i solen. 13.45 Tankkaustarinat. 07.25–07.50 Huutokauppataisto (S). 21.45 Yle Uutiset. 23.25 Tulossa: Nyt jos koskaan (S). 20.00 Onnenpyörä VIP. 20.00 Salatut elämät. 12.25 Derricon uskomaton suurperhe (S). 08.30 90 päivää morsiamena (S). 19.00 Australian rajalla. 11.10 Vegas Rat Rods (S). 17.00 Leijonan luola USA. 19.00 Gold Rush: White Water (S). 18.00 Alaskan erakot (S). 17.10 Kalliovuorten eläinlääkäri (S). 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 08.55 Miten kaikki tehdään. 16.55 Onnenarpa. 00.45 Painajainen naapurissa (12). 09.40 Ensisilmäyksellä (7). 12.00 Emmerdale (7). 18.55 Vikingläger. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.15 Uutiset. 23.30 Liv D: Harrodsin joulu. 23.05–00.00 Prisma: Suuri virtsakoe. 22.41 Nyhetssammanfattning. 13.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 18.00 Suurmestari UK. 13.50 ELOKUVA Christmas Wishes, Mistletoe Kisses (S). 16.00 Salatut elämät (S). Kausi 7, jakso 586. 01.45 Suunnittelun jättimokat. 20.30 Halv åtta hos mig. 18.45 Uutiset. 12.25 Masked Singer USA. 13.55 Hauskat kotivideot. Kausi 4, 2/10. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 15.00 Pulkkinen (S). 17.25–17.50 Joulukuume (12). 06.15 Rusty Rivets (S). 15.20 Paiseklinikka (S). Kausi 2, 4/10. 23.15 Scenerna som förändrade filmen. 21.00-23.10 ELOKUVA Almost Christmas (12). 08.30 Rapport. 20.00 Dr. 17.05 Gudstjänst. 14.00 Alaskan erakot (S). 19.20 Päivän sää. 19.30 Världens natur: Primaternas planet. kausi, osa 9/10. 12.00 The Wall Suomi. 20.58 Keno ja Synttärit. 20.00 Poliisit 2021 (7). 19.30–19.52 Yle Nyheter TV-nytt. 17.00 Suomen kaunein koti. 14.30 MTV Uutiset Live. 17.00–00.03 YLE FEM. 15.00 Koko Suomi leipoo joulun. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 13.20 Tonnikalan saalistajat. 15.00 Kirppiksen Kingi. Kausi 2, 1/13. 18.27 Peilitie (7). 21.30 Onnela (7). Jakso 10/26. Onnea, Benjamin ja Kerkko! 06.53 Kiri ja Lolo (S). 20.30 Ajassa. Kausi 4, 1/10. 02.30 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 20.00 Rakastunut mammanpoikaan (S). 18.30 Papisto. 01.50 Barnwood Builders (S). 22.00 Aktuellt. 11.35 Bäst i köket. 06.35 Enkelit joukossamme (S). Kausi 1, 14/20. 17.10 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki (S). 02.00 Ishockey: Junior-VM. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 30/32. Asiantuntijat uskovat, että edessämme on aika, jolloin pienestä haavasta voi seurata hengenvaarallinen infektio antibioottien tehottomuuden vuoksi. 00.00 Simpsonit. 01.15 Narcos (16). 18.15 Nästan inget. Jakso 39/44. 19.45 Julkalendern: En hederlig jul med Knyckertz. 12.00 Sielunrauha. Kausi 2. AVA 06.00 Aamun AVAus. 17.00 17.04 Päivän sää. 14.00 TV Shop. Pääsemme kylään todellisen jouluharrastajan kotiin. Kausi 2. 17.30 Viiden jälkeen. JIM 09.00 Napakymppi. 08.45 Caribbean Life (S). 21.00 ELOKUVA Exodus – Gods and Kings (12). 12.55 Neljän tähden talkoot. B10 MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 Metsien kätkemä – Australia. 13.00 Napakymppi. 23.45 Diagnosresan. 07.32 Jyrkin ja Neposen kommervenkkejä. 00.00 Tell Me Your Secrets 1. 14.00 Kotoisa. 14.35 Häät sulhasen tapaan. Kausi 1. 15.00 Toisenlaiset äidit. 21.00 21.00 A-studio. 00.55 Maistissa maailmalla (S). 08.00 Uutisaamu. 20.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! Kausi 6. 21.00 Evert! Evert! Evert!. 09.00 Viikinkien aikaan. 12.15 Kekseliään nikkarin joulu. 16.05 Albert Lin ja kadonneet kaupungit. 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 17.00 Tankkaustarinat. N: Esa Pakarinen, Masa Niemi, Siiri Angerkoski, Kirsti Ortola, Uuno Montonen. 01.40 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). Kausi 2, 37/40. 16.00 Suomen huutokauppakeisari. 08.53 Postimies Paten joulu (S). 20.00 Fråga doktorn. 19.25 Tulosruutu. 16.15 Kiinteistöhuutokauppa (S). 21.30 Maalaislääkäri Kiminkinen. 10.00–10.45 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12). 13.40 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. Riisutaan pyhyys. (U) 12.55 Tanskalainen maajussi. Sveriges TV4 06.05 Home and Away. Kausi 2, 1/13. 22.00 Swedish Metal Aid. 20/24. 12.55 Valitut Palat Collection. Vieraana näyttelijä Hannele Lauri. (S). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. (U). 15.25 Mestaritekijä (S). 19.15 Kulturnyheterna. 09.05 Paavo Pesusieni (S). 06.40 Simpsonit. 18.30 Sverige!. 19.30 Sanna Ukkola Live. 10.30 1+5 tytärtä (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 09.10 Uutisaamu. 18.05 En predikstol med hisnande utsikt. Kausi 1. 21.00 21.00 Onnela (7). 07.45 LEGO Ninjago (7). 17.00 Suurin pudottaja Suomi. 20.00 Irwinin perheen eläintarha (S). 21.00 Stand Up!. 15.55 Simning: VM kortbana. 17.49 Joulukalenteri: Korvatunturin Pulmapiste (S). 08.20 Alaskan rakentajat (S). 03.00 Huutokauppataisto (S). 18.00 Autojen ensiapu. Kutonen 06.10 Miten kaikki tehdään. 11.45 Bella kirjautuu sisään. 06.35 Maailman oudoimmat ruoat (S). 20.00 Venetsiaa pelastamassa. (U) 15.25 Kyllä isä osaa. Kausi 7, jakso 586. NELONEN 06.00 Bing (S). Jakso 1/12. 11.00 Bonusperhe. 22.23 Operaatio Playa. 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). Kausi 9. 10.30 Daniel Olin. 17.00 Australian rajalla. 23.30 Family Guy. 12.00–16.43 YLE TEEMA. 19.00 Koiran paras ystävä. 16.00 Remppa vai muutto Vancouver. 00.00 Muinaiset avaruusoliot. 22.34 Kulturnyheterna. 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 02.35 Remppa vai muutto Vancouver. Eurosportin ohjelmatiedot.. 14.00 Haapasalo goes lomalle. 08.10 Rastahiiri (S). AlfaTV 08.00 Kansan kesken. 03.55 En plats i solen. 16/26. 17.30 Family Guy. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 20.12. 17.00 Simpsonit. 5/10. 13.25–13.55 Tanskalaisen maajussin joulu. 21.00 21.00 Peltsin toinen luonto. 16.45 Kiinteistöhuutokauppa (S). Kausi 2, 2/10. 20.30 Simpsonit (7). 07.30 Say Yes to the Dress (S). 02.00 Australian rajalla. 18.30 The Voice of Finland: All Stars. 16.30 Simpsonit. 08.15 Julkalendern: En hederlig jul med Knyckertz. 02.55 A Million Little Things. 08.55 Uutiset. (U) 14.00 Unelmakoti. 13.15–14.23 ELOKUVA Pekka ja Pätkä pahassa pulassa (S). 23.05 Kiekkokaupungin uusi aika. 13.20 Neljän tähden talkoot. 17.30 Simpsonit (S). 09.20 Barnwood Builders (S). Jakso 4111. 15.35 Miehen puolikkaat. 18.00 BUUklubbenin joulukalenteri 2021 (7). FOX 06.00 Bless This Mess. 21.00 Latela 6.0 (S). Kausi 2. 03.30 9-1-1. Kausi 2. 20.00 Wheeler Dealers (S). FRII 06.05 Mediterranean Life (S). Kausi 13, osa 212 (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. 19.30 Frendit (S). 19.00 Frendit (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (12). 14.00 Baywatch (12). 01.00 Kanadan rajalla. Kausi 2. 09.30 Hauskat kotivideot. 22.25 Tulosruutu. 15.00 Taikinaterapiaa Teresan kanssa. 16.15 90 päivää morsiamena (S). 00.05– 02.05 ELOKUVA Metsästäjä ja talvinen taistelu (12). Jakso 13/16. (U) 10.50 Pisara. 19.00 Gogin kantabaari. 22.30 Miehen puolikkaat. 07.07 Olivia (S). 1/8. Kausi 1, 4/10. 23.00 Sportnytt. 07.00–08.00 Suomen kaunein koti. 23.00 Huumebisnes Oy. 21.00 CSI: Miami. 21.00 Sverige möts. 22.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 03.30 Huutokauppataisto (S). 11.00 Home and Away (7). 13.30 Simpsonit (7). 06.45 Nyhetsmorgon. Pääkanavien lisäksi siinä mm. 23.40 Sporten. 19.30 Salatut elämät (S). 11.00 Suomen huutokauppakeisari. Kausi 4. Jakso 16/52. 06.45 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 14.10 Näin tehtiin Jäinen planeetta. 17.00 Simpsonit (7). 7. 16/24. Kausi 1. 02.00 Tolpalla. 01.00 CSI. 07.20 Ella, Oskari ja Huu (S). 01.25 Suomen ihanimmat häät. 18.00 ELOKUVA Riemukas joulu. 11.00 Soiva postikortti: Eini. 17.00 17.00 Rempalla tuloja. 06.58 Hei Taavi (S). 22.00 Miehen puolikkaat. 02.40 Next. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 06.30 Kökets middagstips. 20.30 Själens röda rum. 13.00 Hem till gården. 02.35 Australian rajalla. 13.30 Mexico Life (S). 08.08 Joulukalenteri: Korvatunturin Pulmapiste (S). 12.00 Sue Perkins Japanissa. 17.10–17.54 Alexa ratkaisee (12). 12.25 Rantataloa etsimässä (S). 15.00 Nuori MacGyver (12). 09.19 Luminen päivä (S). 16.00 Wheeler Dealers (S). Sademetsää ja kallioita. 16.50 Novosti Yle. 18.30 Kanadan rajalla. Mercy. 13.05 Spisa med Price: Jul som i Matador. 00.00 Rajasota. 12.05 Uljas universumi (S). 08.30 Pelastajat Lappi (7). 00.30 Mayn keittiö. Kausi 1. Kausi 3, osa 6/7. 07.00 Lars Monsen på villovägar. 01.35 Sinkkuillallinen. 19.00 Eristyksissä: Plathin suurperhe (S). 02.00 Hawaii Five-0. 22.00 Solsidan – Onnea onkimassa (S). 10.00 Aarrepaja. 01.50 Good Gaming. 01.00 SmackDown. 19.30 Motherland – äitien sota, joulujakso (7). 09.30 Extreme E: Sardinia, finaalit. 17.25 Uutiset. 13.00–13.53 Ihmisen kaupunki. 23.35 ESPN dokumentti: Randin yliopisto. 08.30 Strömsö. . 21.00 Maalaislääkäri Kiminkinen. 23.35 Ohjelmatietoja. 17.00 Senioriseisake. 01.05 Kumman kaa (S). 21.00 Koko Suomi leipoo joulun. 07.25 Simpsonit. 23.10 Euroopan rajavartijat (S). 15.55 Superkauppiaat. 07.55 Huutokauppataisto (S). 19.30 Simpsonit. Kausi 2. 01.40 Masked Singer USA. Jakso 7/10. 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 00.00 Jordbävningen. 10.00 Rempalla tuloja. Kausi 1. 15.25 Rempalla tuloja. 23.10 Tulossa: Poliisit 2022 (7). 12.35 Pelastajat Lappi (7). 14.10 Tankkaustarinat. 3/3. 21.00 ELOKUVA The Lone Ranger (12). Kausi 2, 7/10. 2/6. 22.35 Hockey Night – Tien päällä. Jakso 5/26. 19.30 Australian rajalla. 12.30 Alexa ratkaisee (12). 18.00 Amerikan rajavartijat: Meksiko (S). Jakso 3/6. 19.00–19.47 Havukka-ahon ajattelija (7). 21.00 Efter Nio. 12.50 Kiinteistöveljekset (S). 07.45 Paavo Pesusieni (S). 11.00 Återskaparna. 09.50 Meret ilman vettä. 10.10 Extreme Homes (S). 22.20 Päivän sää. . 18.00 Remppa vai muutto UK. 14.00 Sinkkuillallinen. 12.55 Tulossa elokuvateattereihin: Vinski ja näkymättömyyspulveri (7). 20.00 Simpsonit (7). Jakso 6/26. 23.15 Lokala nyheter. 01.55 Tilt Esports. 09.00 Hauskat kotivideot. 15.50 Glöd. 17.30 Haluatko miljonääriksi. 17.00 Rapport. 16.20 ELOKUVA Christmas at Graceland (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 21.00 Grand Designs Sverige. 15.45 Glöd. Kausi 1, 13/20. 12.30 Salatut elämät (S). 12.25 Buckeye Bottomsin seikkailut. 23.50 Hengenvaarallinen rakkaus (12). Kausi 3, 8/8. 5/5. 13.00 Annan herkulliset leivonnaiset. Sveriges TV2 15.15 Alors grammaire!. 16.15 Matmagasinet. 18.20 Nyhetstecken. Selostus Jari Haapala. 09.30 Puoli seitsemän. 07.00 Joulupiparikisa (S). 13.00 Simpsonit (S). 02.45 Sportnytt. 01.50 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki (S). 12.10 Simpsonit. Viiden jälkeen. 23.30–23.55 Pulkkinen (S). 10.30 Simpsonit. 7/24. 08.39 Aliisa ja yksisarvinen (7). 10.15 Arvokaman etsijät (S). 22.50 Oddasat. 17.30 Mayn keittiö. 07.05 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 22.00 Suunnittelun jättimokat. 22.00 Top Gear (7). 12.00 Kauniit ja rohkeat. 00.50 Agenda. 20.00 Asema 19 (12). 10.55 Jumalanpalvelus. 17.30 Tankkaustarinat
Siinä ehti kieltämättä peppu puutua ja haukotus hiipiä leukaperiin. Onko ihmeiden aika ohi. Uhmakas kapinallisjohtaja Mooses johdattaa satojentuhansien orjien joukon pakoon Egyptistä. www.keskipohjanmaa.fi/vaalikone. Raivostunut farao Ramses II ei kuitenkaan aio katsoa pakoa läpi sormien. Mari asuu Ivalossa, josta käsin hän paimentaa laajalle alueelle levittäytynyttä seurakuntaansa. Silti samaa settiä näkee tämän päivän peleissä. Samalla se avaa ehdokkaiden näkemyksiä moniin paikallisiin asioihin. Ohjaaja Ridley Scottilla ja käsikirjoitustiimillä on kova kiire pauhaamaan ja aseita kalistelemaan. Muinaisen Egyptin maisemia, massiivisia taisteluita ja Jumalan hirmuisia vitsauksia, eli luonnonkatastrofeja, on kyllä pakerrettu?vaivalla. Harri on sarjan ainoa esimiesasemassa toimiva pappi. Exodus Gods and Kings Subilla klo 21.00. Vaalikoneen kysymykset on laadittu Keskipohjanmaan, Haapavesilehden, Kalajokilaakson, Kalajokiseudun, Lestijoki-lehden, Nivala-lehden ja Perhonjokilaakson yhteistyönä. Elina on Pellosta kotoisin oleva, Helsingissä työskentelevä pastori, jolle naisten asiat ovat erityisen tärkeitä ja jonka työuralla kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Tarvo on sarjan seniori, joka tunnetaan Tampereen ulkopuolellakin räväkkänä rokkipappina. Sieltä hän päätyi faaraon tyttären löytölapseksi ja hoviin kasvatettavaksi. Sarjan persoonalliset päähenkilöt ovat moniosaajia, jotka päästävät katsojan mukaan siviilielämäänsä ja työnsä näkymättömiin puoliin. MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa B11 KATSOTTUA Pekka?Eronen palaute @lannenmedia.fi R aamatun ikonisin vauva on tietenkin Betlehemin seimessä torkkuva pikku Jeesus. Vaalikone kertoo, millaisia ehdokkaita on tarjolla. Vesilahden meikkaava kirkkoherra on värikäs ja liberaali hahmo, joka ei pidä itseään miehenä eikä naisena. Tarvon suuri intohimo on musiikki, ja sarjassa seurataan isoa elämänmuutosta, jonka myötä soittohommille jää enemmän aikaa. Pappeus pintaa syvemmältä Vaalikone avautuu tänään Keskipohjanmaan ja KPK Medioiden lehtien vaalikone avautuu ma 20.12. Exodus Gods and Kings (2014) kertoo Mooseksen tarinan, mutta ei ehdi tämän varhaisista vaiheista liikuttumaan. Kaiken nähnyt nykytenava sen sijaan kenties vielä säikähtäisi Scottin elokuvan väkivaltaisuutta, mutta tehosteista tuskin olisi kavereille raportoitavaa. DeMillen ohjaaman Kymmenen käskyä (1956) -elokuvan, jossa Mooseksen tarina kerrottiin neljän tunnin spektaakkelina. Alkuperäiskansojen asiat saavat nuoren saamelaisten papin syttymään ja hänen tärkein työvälineensä ei ole raamattu vaan auto. Scott taisi hakea jotain sellaista, kun laittoi Christian Balen kohtaamaan Mooseksena Jumalan. aikana. Kävin lapsena päivänäytöksessä katsomassa Cecil B. Ja usein vielä komeammin. Niin hurjasti on alan digitaalinen tekniikka eteenpäin harpponut. Sekä tehosteita vyöryttämään. Olisiko ihmeiden aika siis ohi. Jälkimmäiset kuitenkin loksahtivat auki, kun Punaisen meren vedet väistyivät Charlton Hestonin esittämän Mooseksen ja karkumatkalle lähteneiden heprealaisten tieltä. Löydä omalta hyvinvointia lueeltasi ehdokas, jonka kanssa olet eniten samaa mieltä! Aluevaaleissa, mielipiteidensä vertailu voi olla hankalaa. Hyvänä kakkosena taitaa tulla Mooses. Pikku-Pekka olisi arvatenkin hervahtanut mykäksi järkytyksestä, jos olisi jollain aikakoneella päässyt näkemään Exodus Gods and Kingsin efektimylläkän. Egyptissä syntynyt heprealaispienokainen vältti faaraon komentaman vauvojen joukkosurman, kun päätyi kaislaveneessä lipumaan Niiliin. Kaikkivaltias ei vanhan Hollywoodin tyyliin jylisekään kellaribassolla jostain pilvenhattaroiden takaa, vaan ilmoittaa tahtonsa pikkupojan hahmossa. Nykyään kovin hellyttävän näköistä tehostekohtausta ihmeteltiin vielä seuraavana päivänä koulun pihallakin. Hätkähdyttävätkö jatkossa hyvät tarinat ja pienet oivallukset sittenkin enemmän kuin digitaaliset temput. KERRY BROWN Papisto Yle TV1 klo 18.30 Papisto-sarjassa neljä erilaista pappia harjoittaa kutsumusammattiaan kirkon kriisin keskellä
+11,3 °C 2015 Kokemäki Kylmintä toissa yönä -14,3 °C Muonio Kylmin mitattu 20.12. klo 14) Merivesi Kemi ?0 °C -34 cm Oulu +1 °C -32 cm Raahe °C -28 cm Pietarsaari °C -15 cm Vaasa °C -19 cm Rauma ?0 °C -10 cm Turku +2 °C ?0 cm Helsinki +1 °C +1 cm Hamina °C +1 cm Lämpimintä 19.12. -12 -11 -14 -14 -14 -13 -14 -5 -10 -9 -6 -10 -10 -13 -13 -13 -14 -12 La 25.12. Sisämaassa lämpötila on -9...-14 astetta, rannikolla -5...-9 astetta. -13 -13 -19 -19 -19 -14 -19 -11 -14 -16 -11 -13 -14 -15 -15 -17 -22 -18 Ke 22.12. -41,9 °C 1986 Muonio Sateisinta 18.12. Kohtalaista pohjoistuulta. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 9:23 15:12 Jyväskylä 9:43 14:46 Kokkola 10:17 14:34 Rovaniemi 11:06 13:23 Ivalo Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C -9 °C -9 °C -12 °C -15 °C -15 °C -15 °C -15 °C -19 °C -19 °C -20 °C) (-14 °C) (-14 °C) (-16 °C) (-16 °C) (-17 °C) (-17 °C) (-18 °C) (-22 °C) (-20 °C) (-21 12 4 4 2 Ma 20.12. -13 -12 -17 -15 -17 -14 -18 -8 -12 -11 -7 -9 -15 -14 -16 -19 -20 -18 Ma 27.12. -9 -8 -12 -12 -12 -10 -13 -8 -10 -10 -8 -9 -12 -11 -12 -14 -16 -16 Eilen Vuosi sitten °C -2 °C -2 °C -4 °C -4 °C -5 °C -5 °C -5 °C +1 °C °C -1 °C +2 °C +1 °C -7 °C -3 °C -5 °C -5 °C -8 °C -8 °C +4 °C +4 °C +3 °C +3 °C +3 °C +4 °C +3 °C +5 °C °C +5 °C +6 °C +5 °C +2 °C +4 °C +4 °C +3 °C +3 °C +1 12 11 7 4 5 5 °C -11 °C -17 °C -18 °C -19 °C -14 °C -15 °C -13 °C -12 °C -13 °C -13 °C -12 °C -10 °C -22 °C -23 °C -22 °C -23 °C -18 °C -17 °C -15 °C -18 °C -17 °C -14 °C -17 °C -12 (19.12. -6 -6 -8 -8 -9 -8 -10 -2 -4 -3 -1 -1 -9 -6 -7 -11 -17 -17 Pe 24.12. -10 -10 -13 -14 -12 -10 -14 -12 -16 -15 -11 -12 -14 -15 -15 -13 -17 -16 To 23.12. Kokkola -7 Pietarsaari -7 Toholampi -13 Halsua -13 Ylivieska -13 Kalajoki -9 Haapavesi -15 Helsinki -8 Lahti -12 Tampere -11 Turku -6 Pori -9 Joensuu -13 Jyväskylä -13 Kuopio -14 Oulu -14 Rovaniemi -17 Kuusamo -14 Ti 21.12. -10 -10 -13 -14 -14 -12 -16 -7 -12 -11 -7 -9 -14 -13 -13 -16 -16 -16 Su 26.12. MAANANTAI 20.12.2021 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 990 1000 1000 1000 1005 1005 1005 1005 1010 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1025 1025 1025 1025 1025 1030 Vaihtelevaa pilvisyyttä, iltapäivällä paikoin lumikuuroja Odotettavissa maanantai-iltaan asti: Päivällä ja illalla paikoin lumikuuroja. klo 14.00 +4,2 °C Märket Lämpimin mitattu 20.12. 10,5 mm Ilomantsi Pötsönvaara Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Ma Amsterdam +4 Buenos Aires 27 Budapest +3 Lissabon 15 New York +1 Oimjakon -49 Riika -5 Skellefteå -11 Sydney 23 Tukholma -3 Tokio 10 Ti -1 24 16 +5 -51 -6 -14 26 -5 14 Ke -1 25 +1 15 +6 -48 -6 -15 22 -6 10 To +1 26 14 +1 -54 -6 -11 22 -3 10 Pe +3 30 +5 14 +6 -50 -2 -11 23 -6 +9 Ma Alanya 14 Dubai 26 Dubrovnik 11 Funchal 16 Hania 15 Honolulu 22 Las Palmas 23 Malaga 17 Nizza 13 Phuket 28 Venetsia +8 Ti 15 26 +9 17 15 23 20 18 12 25 +5 Ke 13 25 10 18 13 23 20 18 12 27 +6 To 14 24 10 17 14 23 20 18 12 28 +4 Pe 15 25 13 17 16 23 20 19 13 27 +5 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (14.12.–19.12.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. -10 -10 -14 -13 -13 -11 -15 -8 -12 -11 -9 -11 -14 -13 -15 -14 -18 -18 Ti 28.12