KP/JUHA SALLINEN. Yle TV2 nauhoittaa konsertin. Kansainvälistyvässä maailmassa suomalaisten pitäisi Mustaparran mukaan pikemmin lisätä kuin kuin vähentää vieraiden kielen opetusta. – Osansa on myös resurssipulalla. Tämä uskotaan onnistuvan talouskasvun vauhdittamisella, menoja supistamalla ja veronkiristyksillä. Tutustu myös muihin Economy-malleihin www.kastelli.fi ja soita heti Kastelli-kauppiaallesi! Nyt saat tutkitusti parasta omakotilaatua muuttovalmiina – perustuksista viimeiseen listaan valmiiksi tehtynä – ennenkuulumattoman edulliseen hintaan. Mustaparta myöntää myös sen, että kunnat ottavat huomioon olemassa olevat opettajaresurssit opetusta suunnitellessaan. Perjantai 25.2.2011 KESKIPOHJANMAAN ETUKORTILLA 15 € /8 € ”Suomalainen ilta” TALVI harmonikka 20.-27.2.2011 XIII KARLEBY VINTERACCORDEON www.talviharmonikka.com Norm.20 €/10€ – Merikanto – Kuula – Gothóni – Sibelius – suomalaisia kansanlauluja Lohtajalaiset Sanna ja Samuli Anttila ovat hyvä työpari. HELMIKUUTA 2011 KLO 14 KOKKOLA -12 YLIVIESKA -14 KLO 8 -22 -26 Niin kuin kaikki mummut, toivon vain, ettei Xavier kohtaisi vieroksuntaa ja kiusaamista, ja ettei hän itse menisi mukaan suosiohömpötykseen. Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta opetushallituksesta pitää kielenopetuksen vähentymisen syynä englannin kielen valta-aseman vahvistumista ja kilpailevien valinnaisten aineiden kuten liikunnan, kotitalouden ja kuvaamataidon helppoutta. Kunnat vaativat entistä isompia opetusryhmiä aloittaakseen kielen opetuksen. Luokan 2 A-fi naalissa keskipohjalaisista nähtiin myös Vetelin Urheiluautoilijoiden Tero Kivipelto ja NSB-86:n Kristian Raak. Hallituspuolueet kritisoivat tuoreelta demarien linjauksia. Kasitien varressa sijaitsevaa, Lohtajan suoramyyntinä paremmin tunnettua Kauppakylä Wihtoria Anttilat ovat vetäneet neljä ja puoli vuotta. Loput haalittaisiin säästöinä elinkeinotuista ja hallinnon päällekkäisyyksistä ja varustelumenoista, millä SDP tarkoittaa Puolustusvoimien hankintoja. SDP laskee, että valtion kahdeksan miljardin euron tämänvuotisesta alijäämästä kolme neljäsosaa on suhdanneluontoista. Kolmen yrityksen lisäksi pariskunnalla on kokemusta maatilan pyörittämisestä ja kolmen pojan kasvatuksesta. 043 824 1378 Pietarsaari, Alholminkatu 4 Johan Wikar, p. Arvomme viikottain 17.1-21.2.2011 kahden hengen lippupaketteja Guardia Nuevan 10-vuotisjuhlakonserttiin. Myös koiravaljakkoharrastajat iloitsevat kunnon talvista. Sivu 8 Kaikki eivät pakkasta säiky. Yllä oleva hinta ei sisällä takkaa eikä hormia. Sivu 15 TÄYTTÄ VAUHTIA TALVESSA JA PAKKASESSA KP/JUKKA LEHOJÄRVI Leena Nygård Esitys yhdestä isosta kansallisesta toimijasta on nähtävä yritykseksi suojella kansallista pelimonopolia kansainvälisen kehityksen paineessa. Hän oli matkalla kohti naisten pujottelun maailmanmestaruutta, kunnes horjahti toisen laskun loppuvaiheessa uralta ja jäi lopulta kuudenneksi. /lippuarvonta Viikon voittajat: Akolahti Anna-Liisa, Kannus Anttila Leena, Köyhäjoki Händelin Per-Ola, Kokkola Jämsä Ari, Laitala Kämäräinen Ari, Kokkola Kämäräinen Viena, Kiiskilampi Perttula Kalevi, Kalajoki Pollari Mikko, Kaustinen Sandström Anja, Kokkola Yrjänä Jorma, Kokkola Konservatorio klo 19.00 Legendaarinen baritoni Jorma Hynninen ja harmonikan mestari, Janne Rättyä kohtaavat suomalaisen musiikin parissa. Liput: Lipputoimisto, Kokkolan Matkailu, Luckan ja tuntia ennen ovelta. Sivu 5 KOKKOLA (KP) Oulaisten Moottorikerhoa edustava Janne Taskila ajoi luokan 2 (2 wd, erikoisliukuesteet) voittoon lauantaina Kokkolassa Vanhansatamanlahdella jääradalla ajetussa SM-osakilpailussa. Kuluvana viikonloppuna Seljesissä ajetaan Ruuhirod-valjakkokilpailu. Sivu 2 Elämää epilepsian kanssa Taskila aloitti vahvasti jääradalla AFP /ODD ANDERSEN KASTELLI-TALOT Kokkola, Pitkänsillankatu 10, Jyri Kivioja, p. Tällöin kielet, joita koulussa on jo pitkään opetettu, pitävät helposti pintansa vaihtoehtona olevia uusia tulokkaita kuten venäjää vastaan. Demareiden talousohjelma ei ole Lintilän mielestä ole uskottava. Sivu 2 Kielten opetus rajussa laskussa Syynä resurssipula ja muiden valinnaisten aineiden helppous VANTAA Sosiaalidemokraatit lupaavat saattaa valtiontalouden tasapainoon, jos he pääsevät hallitusvastuuseen seuraavaksi vaalikaudeksi. Juonnoista vastaa Anna-Liisa Tilus. Leikkauksen jälkeen kohtaukset ovat vähentyneet ja lieventyneet. Sivu 14 SDP:n reseptit revittiin heti Maria Store Ulkopuolisille on vaikea selittää miltä kohtaus tuntuu, kertoo 25 vuotta sitten epilepsiadiagnoosin saanut Gun-May Prest. Arktiset siperianhuskyt siitä peräti nauttivat. klo 19.00 Raimo Vertaisen johtaman Guardia Nuevan solistina ovat: Jari Sillanpää, Matti Korkiala, Mari Palo sekä Tuomas Airola. Lisäksi Jorma Uotinen viettää juhlavuottaan tanssien. päivänä. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Petteri Orpon mielestä SDP:n keinot valtion velkaantumisen lopettamiseksi eivät ole realistisia. Kokkolassa ajetaan SMosakilpailu myös maaliskuun 12. Näin osallistut arvontaan • lähetä tekstiviesti : arvonta (väli) asiakasnumerosi, (etukortista tai laskusta) tai nimesi ja osoitteesi numeroon 13525 (Viestin hinta 0,70 e) • tai osallistu netissä: www.kp24.. Tuon kuusi miljardia euroa sosiaalidemokraatit keräisivät talouskasvun avulla. 0500 569 174 Ylivieska, Pajalankatu 3 L Jussi Turunen p. 040 197 1629 (på svenska) O M A K O T I M A L L I S T O – muuttovalmiina minihintaan Kastellin Muuttovalmis talo rakennetaan valmiiksi perustusten teosta aina viimeisiä listoituksia myöten. – Olemme menossa aivan väärään suuntaan. Sivu 2 Antti Savela (KP) Peruskoulun vieraan kielen opetus on vähentynyt dramaattisesti 90-luvun puolivälistä. Tulevaisuudessa venäjän taidoille arvioidaan olevan vieläkin enemmän käyttöä varsinkin kaupan ja matkailun aloilla, Anna-Kaisa Mustaparta kertoo. Sivu 7 Poutiainen joutui pettymään Gun-May Prest on sairastanut epilepsiaa 25 vuotta. Viisitoista vuotta sitten tämänkin osuus oli 40 prosenttia. Keskustan talouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Mika Lintilä sanoo SDP:n lähteneen leikkauslistojen tielle. Valtaosalla potilaista epilepsia on lääkehoidolla hyvin hallittavissa. Sivu 4 Ahkerat Anttilat KP/JUHA SALLINEN Lauantaikin oli pettymyksen päivä Tanja Poutiaiselle alppihiihdon MMkisoissa. Nykyään A2-kielen eli toisen vieraan kielen aloittaa 25 prosenttia 4-5-luokkalaisista. Viisitoista vuotta sitten vastaava osuus oli 40 prosenttia ikäluokasta. SDP kiristäisi verotusta 1,5 miljardilla eurolla vuodessa, millä katettaisiin suurin osa valtion budjetin rakenteellisesta alijäämästä. Vastaavasti B2-kielen eli kolmannen vieraan kielen opiskelun aloittaa nykyään 14 prosenttia 8:nnen luokan oppilaista. Mustaparran mukaan moni nuori valitsee kielen sijaan liikunnan tai kotitalouden yksinkertaisesti siksi, että niistä ei tule kotitehtäviä. Kokkolan jäähallissa 26.2. OMALLA NIMELLÄ Hinta 2 € Nro 50 Sunnuntai 20. Oletko voittaja. 114.740 € + toimituskulut CityEconomy 80 m 2 muuttovalmiina alk. SDP:n ohjelma on rakennettu 2,7 prosentin keskimääräisen kasvun varaan, mutta sekin on ainakin valtiovarainministeriön ennusteita kovempi tavoite. Varsinkin venäjän opetus laahaa pahasti jäljessä siitä tarpeesta, mitä työelämässä venäjälle jo asetetaan. Haluamme hemmotella tilaajiamme. Prestille apua antoi kuusi vuotta sitten tehty leikkaus. /lippuarvonta Lippupaketin arvo on 60 euroa.Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja nimet julkaistaan Keskipohjanmaa-lehdessä. Luokassa 1 (2 wd, vakioliukuesteet) Taskila oli neljäs
– Käytännössä kieliä on mainostettu muun muassa viikon tai muutaman päivän kestävillä kielisuihkuilla ja vanhemmille suunnatuilla tietoiskuilla, Mustaparta kertoo. www.kp24.. Myös espanjaa, ranskaa ja kiinaa tarvitaan tulevaisuudessa. Varsinkin raviurheiluun liittyvän pelitoiminnan ylläpitäjän eli Fintoton kannalta uudistus on äärettömän heikko ja myös huonosti ajoitettu. Altaaseen putoavat sirpaleet aiheuttivat vaaran uimareille. Pitää muistaa, että peruskoulun unohtamaa venäjää on vaikea myöhemmin korvata, sillä ammattiopistoissa kieliopinnot ovat varsin niukat, Mustaparta kertoo. Nyt minullakin melkein on lapsenlapsi, poikani vaimon poika, kotoisin Singaporesta. – Silloin luonnollisesti alkaa ruotsin opinnot. Fintoton tuotosta taas tuetaan raviurheilun toimintaedellytyksiä eli myös hevosjalostusta ja -kasvatusta. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: Alavieska, Halsua, Himanka, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kälviä, Lohtaja, Nivala, Perho, Sievi, Ullava, Veteli, SOITA 0800-30101 (24 t/vrk). Palveluissa tarvitaan venäjää Kannustaakseen kuntia ja kouluja kielten opiskeluun opetushallitus käynnisti niin sanotun Kielitivoli-hankkeen. Raha-automaattiyhdistyksen tuotolla taas on tuettu hyvin merkittävästi muun muassa sosiaalisesti tärkeää työtä tekeviä yhteisöjä ja niiden ylläpitämiä laitoksia. Siinä mukana olevat kunnat innostavat oppilaita opiskelemaan vieraita kieliä. Nykyään ”helpot” valinnaisaineet kuten kotitalous, liikunta, kuvaamataito ja musiikki ovat vieneet huomion ponnisteluja vaativan kielitaidon kehittämiseltä. Viime vuosina sali on ollut liikunnanharrastajien käytössä, siellä on jumpattu ja harrastettu budo-lajeja. – On selvää, että tunteja järjestetään opettajaresurssien mukaan. Huoltomiehet eristivät alueen ja asensivat uuden ruudun paikalleen. Varsinkin kansainvälisesti toimivat peliyhtiöt haluaisivat murtaa kansallisia toimijoita ja avata pelitoiminnan vapaan kilpailun periaatteiden pohjalta toimivaksi. Niiden kritiikkiin on helppo yhtyä. Sitä vastoin yläkouluun siirryttäessä kielipaletti on laaja. Ensitapaamisella sain etsiä häntä hieman, koska hän halusi leikkiä piilosta, tai ehkä koska häntä ujostutti. Tapauksen seurauksena kaupunki vaihtaa kaikkien ruutujen tilalle turvalasit ensi viikolla. Hänen laskujensa mukaan kohta koittaa aika, jolloin saksan osaajien määrä työelämässä supistuu rajulla tavalla. Opetushallituksessa toivotaan, että kunnissa laaditaan myös pitkäjänteisiä kieliohjelmia. Viime vuosien uudistukset kuitenkin osoittavat, ettei Veikkauksella ole intressejä esimerkiksi juuri ravipelitoiminnan kehittämiseksi. Vastaavasti kolmannen vieraan kielen valitsee kahdeksannelta luokalta enää 14 prosenttia ikäluokasta. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Lassi Jaakkola 020 750 4401 Pääkirjoitustoimittaja Arto Hietalahti 020 7504403 Vuoronvetäjät, 020 7504405 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI S uuret ruskeat silmät, musta tukka, joka päälaelta nousee itsepintaisesti törröttämään, kuusivuotiaan harvenneet hampaat, vuoroin leikkisän ilkikurinen, vuoroin mietteliäs olemus: se on Xavier. Ei edes suosituiksi, vaan suosioon, niin kuin kuninkaan tai keisarin suosioon!! Vähiten ”suosiossa” ovat koululaisten vastausten mukaan hiljaiset ja ujot, ja ne, joilla ei ole muotivaatteita, sekä maahanmuuttajat. Näin saataisiin luoduksi yksi iso ja yhtenäinen pelitoimija. Nyt esitetty uusi malli on kuin märkä rätti tälle työlle. Tyttö jäi törmäyksen jälkeen makaamaan jumppasalin lattialle. Pelitoiminnan kenttä jaettiin muutama vuosi sitten kolmen toimijan hoidettavaksi. Kokonaan toinen kysymys on se, miten esimerkiksi Veikkauksen asema suomalaisessa pelitoiminnassa voisi vaarantua vapaan kilpailun myötä. Toivoisi silti, että harvinaisille kielille annettaisiin sijaa. Jumppasalin lasi hajosi ja putosi altaaseen Vesijumppaaja sai lasinsirpaleesta haavan selkäänsä Pietarsaaren uimahallissa Suuren altaan yläpuolella sijaitsevan jumppasalin lasiseinästä hajosi lasiruutu ja sirpaleet tippuivat altaaseen. Kolmella pelitoiminnan harjoittajalla eli Veikkauksella, Rahaautomaattiyhdistyksellä ja Fintotolla on ollut selkeästi omat lohkonsa. Opiskelijamäärät eivät siihen yksinkertaisesti riitä. Pietarsaaren uimahalli valmistui 60-luvun lopulla. Uudistusta on valmisteltu täysin Veikkauksen näkökulmasta ja sen aseman pönkittämiseksi. Alaveteli, Bosund, Eugmo, Haapajärvi, Haapavesi, Kinnula, Kolppi, Kokkola, Kruunupyy, Lepplax, Lestijärvi, Luoto, Oulainen, Pietarsaari, Purmo, Pännäinen, Reisjärvi, Teerijärvi, Toholampi, Ylivieska, Ytteresse SOITA 020 055 888 ma-pe klo 6-14, la-su klo 6-10. Ruotsinkielisellä rannikolla ne ovat tietysti suomi ja ruotsi ja itärajalla taas venäjä. Myös kuntapäättäjien on syytä katsoa peiliin. Internet www.kp24.. Veikkauksen kautta on tuettu merkittävästi muun muassa urheiluja kulttuurityötä sekä siihen liittyvää rakentamista. Reisjärvellä vieraan kielen opiskelumahdollisuudet rajoittuvat seitsemänneltä luokalta alkavaan ruotsiin ja kahdeksannelta alkavaan saksaan. Lasiseinä on ollut samalla paikalla alusta lähtien. Ei edes silloin, kun halliin tehtiin kattava remontti, toteaa Tupeli. Ryhmä voi hyvinkin pieni, jos kunnassa on vain yksisarjaista opetusta, Mustaparta kertoo. Toivottavasti olisin sen luottamuksen arvoinen! Eipä aikaakaan, kun poika on oikeassa koulussa ja kovassa, kylmässä maailmassa. KP/TAPIO LEHTINEN. Suuren altaan yläpuolella sijaitsevan jumppasalin lasiseinästä hajosi lasiruutu. Raha-automaattiyhdistys ja Fintoto ovat tuoreeltaan tyrmänneet kaavailut yhdestä isosta monopolista. Kuinka peruskoulujen oppilaat saadaan taas kiinnostumaan vieraista kielistä 90-luvun kultakauden tapaan. Veikkaus on iso toimija ja sen ääntä on totuttu kuuntelemaan poliittisen valmistelun yhteydessä. Nyt esille otetun suunnitelman mukaan Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoton toiminnat yhdistettäisiin Veikkauksen sateenvarjon alle. Siirtymäkauden ajan kyseisten pelien markkinointi on ollut käytännössä tuuliajolla. Sirpaleet putosivat alas altaaseen. Suosiossa Suomessa O petusministeriön selvitysmiehet jättivät perjantaina esityksen suomalaisen pelitoiminnan uudistamisesta. Tähän tukeutuen Fintoto ja sen taustayhteisö Hippos aloittivat oman peliyhtiön valtakunnallisen organisaation rakentamisen. Vaatimukset vieraiden kielten ryhmäkoolle ovat kasvaneet. 020 750 4400 vaihde puh. Kotitaloudesta on joka päivä hyötyä, mutta sitä vastoin voi kysyä, onko niin sanotuilla taideja taitoaineilla kovin suurta merkitystä nuoren tulevalla työuralla. Tapaus sattui torstai-iltana kello kuuden aikaan, jolloin hallissa on runsaasti käyttäjiä. Sukeltajat pudistivat altaan pohjan. Xavier tuo helpotusta nakertavaan haikeuden tunteeseen, jota koin, kun työkaverit yksi toisensa jälkeen ryhtyivät ”mummuilemaan”. /mediaopas ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.30 LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Osaksi se johtuu myös siitä, että Veikkauksen hallinto on täysin poliittisesti valittujen luottamusmiesorganisaatioiden valvonnassa. Opetus tyssää, jos oppilaita ei ilmoittaudu riittävästi. Vaikka tyttö olisi läpäissyt lasin, hänellä ei ollut putoamisvaaraa, sillä lasiseinän alapuolella on yksirivinen katsomo. Kansainvälistyvän Suomen tuhannen ruplan kysymys: Miten lisätä venäjän opetusta. – Ketään ei onneksi sattunut kulkemaan sillä hetkellä vaara-alueella, kertoo Sauli Tupeli kaupungin teknisestä virastosta. Jo nyt hän sanoo: Minä olen suomalainen poika, ja haluan puhua suomea! Hän pitää kaikesta, mitä on tähän mennessä kohdannut Suomessa, ennen kaikkea lumesta ja hiihtämisestä. Kannus kannustaa kielten opiskeluun Kannuksen peruskoulussa kielten opetukseen panostetaan voimakkaasti. Euroopan unionin laajentumisen myötä monien sen jäsenmaiden kansalliset pelimonopoliyhtiöt ovat jatkuvasti olleet tarkastelun alla. Valtio ei ohjaa valinnaisten aineiden opetuksen järjestämisessä. Luin äskettäin Hesarista, kuinka vaikeaa koululaisten on päästä ”suosioon” ja ”vippiin”. Vieraiden kielten alamäen syynä on Mustaparran mukaan englannin valta-aseman vahvistuminen. KP/ CLAS-OLAV SLOTTE Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren uimahallissa selvittiin vaarallista tilanteesta säikähdyksellä viime torstaina. Esitykseen liittyy ehdotus kolmen rahapeliyhteisön yhdistämisestä. – Venäjää tarvitaan monessa paikassa, muun muassa matkailuyrityksissä ja kaupan ja palvelujen aloilla. – Kahdeksasta luokasta lähtien opiskelijoilla on valittavana saksa, ranska ja venäjä. Jos aloitamme molemmat kielet, opiskeluryhmät jäävät hyvin pieniksi, peruskoulujen rehtori Juhani Tilli kertoo. Opetusministeriön esitys yhdestä isosta kansallisesta toimijasta on nähtävä yritykseksi suojella kansallista pelimonopolia kansainvälisen kehityksen paineessa. – Haavan hoitoon riitti laastari, kertoo Tupeli. Antti Savela (KP) Kannuksen peruskoulussa ei opeteta A2-kieltä alakoulun puolella lainkaan. Saunominen ja löylyistä lumeen syöksyminen oli huippua. Mustaparran mukaan harvinaisten kielten on vaikeuksia saada jalansijaa koulujen ovenrakoon. Niin kuin kaikki mummut, toivon vain, ettei Xavier kohtaisi vieroksuntaa ja kiusaamista, ja ettei hän itse menisi mukaan suosiohömpötykseen. – Olemme tarttuneet liian voimakkaasti ajatukseen, että englannin kielen taito riittää. Perusteluna on se, että yhden monopolin avulla pelitoimintojen ja myös -haittojen ohjailu olisi helpompaa. Viisitoista vuotta sitten kolmatta kieltä alkoi lukea 40 prosenttia kahdeksasluokkalaisista. Viitala sanoo Kannuksen lähteneen mukaan Kielitivoliin ja muutenkin kaupunki pyrkii vauhdittamaan kielten opintoja. – Näkemys riittävän suuresta ryhmästä vaihtelee valtavasti. Ainakin opetusneuvos AnnaKaisa Mustaparta opetushallituksesta vetoaa nuorten kielitaidon puolesta. Hänen mukaansa on ollut huolestuttavaa seurata tilastoja, joiden mukaan vieraiden kielten opetus on jatkuvasti vähentynyt suomalaisessa koulussa. Varsin yleisesti uskotaan, ettei mitenkään. Opetusneuvos ei ole hyvillään myöskään saksan kielen jatkuvasta alamäestä. Kun löysin hänet rautatieaseman valokuvauskopista, hän kiepsahti kaulaani ja sanoi melkein suomeksi: mumi! Tähän mennessä Xavier on käynyt muutaman viikon kansainvälistä esikoulua, jossa on sekä maahanmuuttajalapsia että suomalaisia. – Kukaan ei ilmeisesti ole tullut ajatelleeksi lasiseinään liittyviä riskejä. Vuodesta 1995 tähän vuoteen toisen vieraan kielen opetus neljänneltä luokalta alkaen on vähentynyt 40 prosentista 25:een. Juhani Tilli kuitenkin korostaa, että Reisjärven lukiossa venäjää on voinut opiskella jo pitkään. Jumppasalissa oli käynnissä lastenjumppa, jonka tiimellyksessä pikkutyttö törmäsi vahingossa lasiseinään. Ja voin vain ihmetellä, kuinka luottavainen ja itsestäänselvästi kiintynyt lapsi voi olla. TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Simo Kattilakoski Huono esitys opetusministeriöltä Antti Savela (KP) Kansainvälistyvällä Suomella on edessään tuhannen taalan kysymys. Nykyään saksaa ja ranskaa opiskellaan sekä kahdeksannella että yhdeksännellä luokalla, tänä lukuvuonna venäjän opiskeluun ei löytynyt riittävästi opiskelijoita, yläkoulun rehtori Timo Viitala kertoo. Venäjän taidoille on kysyntää. – Kansainvälistyvässä maailmassa kielet ovat tärkeitä. Englanninkielenopettaja Markku Pulkkinen johdattaa vieraan kielen saloihin muun muassa yhdeksättä luokkaa käyvää Matti Tiilikaista. – On toivottavaa, että päättäjät istuvat alas ja miettivät, mitkä ovat omalle kunnalle tärkeitä kieliä. SUNNUNTAINA 20.2.2011 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS UUTISET YHTEYSTIEDOT: Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 13.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Erityisen huolissaan Mustaparta on siitä, että venäjän kieli ei ole kasvattanut suosiotaan kouluissa. Sillä, ettei hän ole ”oma”, ei ole merkitystä. Hän katsoo Risto Räppääjää, rummuttaa, tanssii ja laulaa mukana: ei hassumpaa, ei hassumpaa. Olisi hyvä, jos kielenopetuksen suunnitelmallisuus lisääntyisi, Anna-Kaisa Mustaparta kertoo. Leena Nygård leena.nygard@kpk.. Hän oli kaikista innokkaimpana mukana, kun haettiin ja koristeltiin joulukuusi, ja kun valettiin uudenvuoden tinat ja tulkittiin varjojen kertomaa seinältä. Kuului vain pienten jalkojen juoksua, kiljuntaa ja ovien paukkunaa. Meillä on takavuosina opiskeltu myös venäjää, viimeksi vuosi sitten, Viitala kertoo. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan kulttuuritoimittaja. Lasiseinän takana oleva sali toimi aikaisemmin kahvilana. Ensi vuoden alusta alkavaa muutosta varten Fintoto myös rakentaa alueellisesti kattavaa asiamiesverkostoa. Yksi vesijumppaaja sai lasinsirpaleesta haavan selkäänsä. – Sekä saksaa että venäjää emme ole saaneet kokoon. Veikkaus ei esimerkiksi ole välittänyt mitään valtakunnallisten hevospelien V5:n ja V75:n kehittämisestä sen jälkeen, kun nämä pelit päätettiin siirtää Fintoton hoidettavaksi. Kunnat voivat vapaasti päättää, järjestävätkö esimerkiksi A2-kielen opetusta (alakoulujen toinen vieras kieli) lainkaan, Mustaparta kertoo. Utsjoella opetus aloitetaan jo kolmen oppilaan ryhmissä, Keravalla heitä pitää olla 20, Mustaparta vertaa
Tästä huolimatta Suomessa on hyvin vähän hoitopaikkoja, joissa nuori saa apua sekä päihdeongelmaan että mielenterveyden häiriöön. Menetyksiä jo lapsena Yleisimmäksi psykiatriseksi ongelmaksi näillä nuorilla on yleensä kirjattu masennus, heti sen perässä seuraa epäsosiaalinen käytös. Kokoomus ja vasemmistoliitto säilyttäisivät asemansa, ja vihreät jäisivät jälleen ilman edustajaa. Muualla Euroopassa yleisin päihde on kannabis. Ykkösyksikön sulkemisen vuoksi Suomen sähköntuotanto pieneni 500 megawatilla. Viisi sairaalaan peräänajokolarista TAMPERE (STT) Parikymppistä miestä puukotettiin lauantai-iltapäivänä kaupan pihalla Tampereella. Vapaaehtoisten sopimusten allekirjoittamisen takaraja umpeutui tiistaina. Kestotilaaja saa palvelun käyttöönsä kahdella eurolla kuukaudessa, muille maksettavaksi tulee kuukaudessa 13 euroa. Nuorilla on usein ristiriitaisia ajatuksia päihdekäytön lopettamisesta. Jos nuori on jo riippuvainen päihteistä, hänellä on lähes aina myös mielenterveysongelma. Moni on aloittanut päihteiden käytön 10– 11-vuotiaana. Esimerkiksi Helsingin Sanomat myy näköislehtensä iPad-laitteella luettavaa versiota. Alasajon arvioitiin kestävän yöhön asti, ja sen jälkeen päästään korjaustöihin. Lähes kaikkien nuorten taustalta löytyy menetyksiä tai traumaattisia tapahtumia jo varhaislapsuuden aikana. Fortumin mukaan vuoto oli vähäinen eikä aiheuttanut vaaraa ihmisille tai ympäristölle. Hämeen Sanomat on vastikään ottanut käyttöön oman maksullisen uutispalvelunsa internetissä tiettävästi ainoana sanomalehtenä Suomessa. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA Lasten käytöshäiriöihin pitää puuttua mahdollisimman varhain, muutoin vaarana on päihdeongelma. Ensisijaisesti lehden kestotilaajille suunnatun palvelun myötä nettisivuilla pitää nyt maksaa lehden toimituksen omista artikkeleista, näköislehdestä ja sähköisestä verkkolehtiarkistosta. Keskisuomalainen kokeili puolisen vuotta Sanomalehti Keskisuomalainen alkoi viime vuonna veloittaa osasta nettiartikkeleistaan muutaman kymmenen sentin lukumaksua.Puolisen vuotta kestänyt kokeilu keräsi muutamia satoja käyttäjiä, kertoo lehden päätoimittaja Pekka Mervola. Sopimusten ulkopuolelle on jäänyt karkean arvion mukaan noin sata neliökilometriä. Hanna Nissinen HELSINKI (STT) Suurin osa suomalaisista sanomalehdistä pitää kaiken internet-sivujensa sisällön ilmaisena, mutta perusuutistenkin maksullisuutta on kokeiltu. Kajaanin suuntaan ajanut espoolainen mies hidasti henkilöautonsa vauhtia kääntyäkseen levikkeelle. Niskaan hengittävät perussuomalaiset. Perään ajaneesta autosta vietiin Kainuun keskussairaalaan yksi lapsi. Takaisin tuotantoon yksikkö saataneen aikaisintaan sunnuntai-iltana. Lehden nettisivujen kävijämäärät ja siten verkon ilmoitustulot lienevät melko pieniä, Kivioja kertoo. Käytöshäiriöisten nuorten määrä on kasvanut selvästi vuodesta 2007, jolloin päihdepsykiatrian klinikka aloitti toimintansa. Heidän koulunkäyntinsä on saattanut takkuilla tai katketa, rikokset ovat tulleet kuvioihin ja rajat rikottu moneen kertaan. – Meille tärkeintä oli testata tekniikan toimivuutta. Jos verkon puolelta yritetään ansaita rahaa, ovat ilmoitukset ja pelit kaikkein tehokkaimpia keinoja. Nettilehtimaksut eivät innosta Nettimaksujen riskejä ovat lukijoiden kaikkoaminen ja mainostulojen ehtyminen Hämeen Sanomia luetaan internetissä iPhonessa. Suomalaisnuorista noin 5–10 prosentilla on päihdehäiriö. Suomen Tilastopalvelu haastatteli kyselyyn tiistaina yli tuhatta satakuntalaista. . Toinen riidanhaastajista löi uhria puukolla selkään. – Meillä on usein poliklinikalla tunne, että nämä nuoret ovat rimpuilleet siellä ja täällä saamatta apua, sanoo Lepistö. Toisesta autosta sairaalaan joutuivat kolme lasta ja yksi aikuinen. Kansainvälisistä tutkimuksista tiedetään, että näitä häiriöitä tulee hoitaa yhtä aikaa, jotta nuori saa tehokkaan avun. Hoidon ja tuen tarve kestää pitkään. Hoitamattomana häiriöt seuraavat aikuisuuteen asti ja ennustavat tavallista suurempaa sairastavuutta ja varhaisempaa kuolleisuutta. 16,90€ tuote Tehtaankatu 43 KOKKOLA p. Sekä keskusta että SDP menettäisivät molemmat paikan. Osastonlääkäri Jaana Lepistö sanoo, että esimerkiksi masentunut ja liikaa päihteitä käyttävä nuori keskeyttää hoidon helposti, jos siinä keskitytään vain päihderiippuvuuden hoitoon. Kaikkien luettavissa ovat enää STT:n uutiset. – Esimerkiksi Ilta-Sanomien Liigapörssi-nettipeli on erittäin suosittu maksullinen palvelu ja nostaa lehden nettisivujen kävijämääriä. Ilman perheen ja lähiympäristön tukea näiden nuorten auttaminen on hyvin vaikeaa. . Vian tarkkaa syytä ei vielä tiedetty lauantaina, vaan se selviää vasta korjauksen aikana. – Hämeen Sanomilla ei kuitenkaan ole kokeilussa juuri menetettävää. Tämä vastaa muutamaa prosenttia Suomen energiankulutuksesta. Hämeen Sanomien päätoimittajan ja toimitusjohtajan Pauli Uusi-Kilposen mukaan kaikki lehden lukijat eivät ole riemastuneet uutisten uudesta hintalapusta. Paikallisjohtaja Ulf Lindén Loviisan voimalaitoksesta kertoi, että höyryvuodot ovat hyvin harvinaisia. 0290 801 660 www.minimani.fi 2 00 8 kpl 10 kpl 2 00 Nogger Mint JÄÄTELÖPUIKKO Leaf Tupla Red SUKLAAPATUKKA Päivi Seppälä HELSINKI (STT) Päihdeongelmista kärsivillä nuorilla on lähes aina myös mielenterveysongelmia. . Kauppalehdellä on ollut jo pitkään yritystietopalvelunsa, jota lehti myy maksullisena sisältönä, Kivioja huomauttaa. Nettipeleillä voi tienata Sanomalehtien liiton Kiviojan mukaan suurimmat sanomalehdet saavat verkosta niin paljon ilmoitustuloja, että sisällön maksulliseksi muuttamisessa olisi lukijoiden ja sen myötä ilmoittajien karkottamisen vaara. Ensimmäiset kuukaudet kuluvat siinä, että nuoren elämä saadaan päihteiden suhteen rauhoittumaan ja esimerkiksi masennukseen helpotusta. Monet lehdet kauppaavat netissä maksullista näköisversiotaan, mutta tämä ei tuo suuria tuloja yhdellekään mediatalolle. Esimerkiksi hoitamaton ADHD altistaa käytöshäiriöille ja päihteiden käytölle. . Viime vaalien 5,2 prosenttia hypähtäisi nyt 21,5 prosenttiin. Perussuomalaiset saisivat kaksi kansanedustajaa. Vuoto täytyy kuitenkin korjata, koska se nostaa ilman kosteuspitoisuutta tilassa, jossa on sähköja automaatiolaitteita. Sarkomaa hiillosti Anttilaa norpilla PORI (STT) Keskustan ja SDP:n kannatus on romahtanut Satakunnan vaalipiirissä. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 20.2.2011 3 UUTISET FAKTA Lisää tarjouksia löydät kotiin jaetusta liitteestämme ja www.minimani.fi *Puhelun hinta 0290-alkuisiin numeroihin: Lankapuhelimesta 8,21snt/puhelu + 1,47snt/min Matkapuhelimesta 8,21snt/puhelu + 16,42snt/min AVOINNA MA-PE 8-21 LA 8-18 SU 12-18 Tarjoukset voimassa sunnuntaina tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää. Päihteet ja masennus käsi kädessä Nuorten ongelmia pitäisi hoitaa yhtä aikaa Masenus on poliklinikalle tulevien nuorten yleisin psykiatrinen ongelma. Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Nuorten päihdepsykiatrian poliklinikalla nähdään, mitä tarkoittaa se tosiasia, kun osa nuorista on jäänyt vaille apua siinä vaiheessa, jossa hoidolla olisi ehkä kyetty estämään päihdeja mielenterveysongelmien vaikeutuminen ja muuttuminen osaksi nuoren elämää. Kolmantena tulee psykoottisuus, jonka laukaisijana voivat olla myös huumeet, kuten kannabis. Takana kuljetti henkilöautoa porvoolainen mies, joka väistöyrityksestä huolimatta törmäsi hidastaneen auton vasempaan takakulmaan. Silti tulokset ovat poliklinikalla hyvät, kun apua ja tukea annetaan sekä päihdeongelman rauhoittamiseen että mielenterveyshäiriöiden hoitoon. Höyryvuoto sulki Loviisan ykkösen KAJAANI (STT) Viisi ihmistä vietiin sairaalaan peräänajokolarista Kajaanissa lauantaina. Höyry ei sisällä radioaktiivisuutta. Luottamus aikuisiin menetetty Nuorten elämä on usein aika sekaisin, kun he lopulta saavat lähetteen Nuorten päihdepsykiatrian poliklinikalle. Uhri pakeni kauppaan, jonne siihen asti sivussa ollut kolmas mies seurasi hänen perässään ja löi häntä putkella päähän. Poliklinikan asiakas on tyypillisesti 15–16-vuotias, kun hoito alkaa. Usein nuoren elämän rauhoittamiseen tarvitaan myös lastensuojelun tukea. Keskisuomalainenkin kokeili viime vuonna maksun pyytämistä joistakin verkkojutuistaan, mutta on nyt luopunut tästä. Miehet olivat kolmikymppisiä. . Kainuun poliisilla ei alkuillasta ollut tarkempaa tietoa heidän voinnistaan. 12 95 18 95 5 l 3 l Apu-Kokki OLLI KATTILA 10 € Avec A021 VOHVELIRAUTA Avec A1052 VEDENKEITIN johdoton Norm. Satakunnan Kansan teettämän mielipidemittauksen mukaan kokoomus olisi vaalipiirin suurin puolue, jos vaalit järjestettäisiin nyt. Miestä puukotettiin kaupan pihalla. – Pitkään eri hoitopaikoissa palloteltu nuori on usein menettänyt luottamuksensa aikuisiin, koska apua ei ole lupauksista huolimatta tullut, sanoo poliklinikan psykologi Ilona Joutsamo. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN Hanna Nissinen HELSINKI (STT) Sanomalehti Hämeen Sanomien maksullinen Etu24-palvelu otettiin käyttöön tammikuun lopussa. Etu24 on kuitenkin saanut tilaajia noin sadan kappaleen viikkovauhtia. Onnettomuus sattui iltapäivällä Viitostiellä Nuottijärven kohdalla. Mielialaja ahdistuneisuushäiriöt sekä tarkkaavaisuuteen ja käyttäytymiseen liittyvät häiriöt ovat yleisimmät päihteiden käyttöön kytkeytyvät mielenterveyshäiriöt. Kannabista nuoret ovat alkaneet käyttää yleensä 14–15-vuotiaina. Kahdella miehistä oli mahdollisesti yllään tumma huppari ja tummat housut. Päihteistä suomalaisnuoret käyttävät eniten alkoholia. Hämeen Sanomista 13 euroa kuussa HELSINKI (STT) Eduskunnan eläinsuojeluryhmän puheenjohtaja Sari Sarkomaa (kok.) vaatii maaja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilaa (kesk.) pitämään kiinni lupauksistaan saimaannorpan suojelemisesta. Keskusta ja demarit lirissä Satakunnassa LOVIISA (STT) Loviisan ydinvoimalan ykkösyksikkö ajettiin alas aikaisin lauantaiaamuna höyryvuodon vuoksi. Lukulaitteisiin kohdistuu kuitenkin paljon odotuksia. Hyökkääjät pakenivat Ritakatua pitkin. EU on kovistellut Suomea, koska norppa on varassa kuolla sukupuuttoon. Sanomalehtien liiton toimituksellisista asioista ja viestinnästä vastaava johtaja Pasi Kivioja suhtautuu hyvin epäilevästi siihen, että verkossa pystyttäisiin saamaan tuloja toimituksellisesta sisällöstä. Verkkolehteen valmistellaan nyt kestotilaajan maksullista versiota, joka voisi olla samantyyppinen, muttei välttämättä samanlainen kuin Hämeen Sanomilla, Mervola sanoo. Anttilan asettama saimaannorppa ja kalastus -työryhmä on esittänyt, että norpan keskeisillä lisääntymisalueilla kielletään verkkokalastus huhtikuun puolessavälissä joko vapaaehtoisin sopimuksin tai asetuksella. Asiakkaissa on poikia enemmän kuin tyttöjä. Sarkomaa muistuttaa tiedotteessaan, että odotusaika verkkojen poisvetämiseksi norpan pesimisalueelta on nyt ”ehdottomasti lopussa ja asetus on viivytyksettä annettava”. Mies oli menossa kauppaan Ruotulassa, kun pihalla olleesta kolmikosta kaksi miestä tuli haastamaan riitaa
– Leipäjuustoa tässä lähellä tekee parikin yritystä, mutta kypsytetyt juustot olisivat tervetulleita. Yrittämisen laajentuminen ei hirvittänyt. Karjasta he luopuivat vuonna 1998. Ja kaikki muutkin tuottajat, joiden toiminta on pienimuotoista ja mieluiten mahdollisimman luonnonmukaista, Samuli Anttila houkuttelee. Muuten puhelin soi, ja sitä huomaa ajavansa takaisin jo parin päivän päästä, Sanna Anttila toteaa. Sannan hoidossa on myös hallissa toimiva kukkaja hautauspalvelu. Toiveissa olisi, että voisimme muuttaa hallin koko peräosan ruokaosastoksi, hän sanoo. Liukkaasti liikkuvia ovat myös villasukat ja lapaset, joita Wihtoriin toimittaakin moni käsityöläinen. Hän ui 25 metriä aikaan 25,5 sekuntia. Monet ovat olleet mukana ja osuuskunnan jäseninä jo ensimmäisestä vuodesta asti, mutta sitten on sellaisia, jotka kokeilevat, kuinka kauppa käy. Kauppakylä-ajatusta on jatkettu sisätiloissa, jonne on rakennettu pieniä talonmuotoisia tuotepaikkoja. 70-luvun lopun omakotitalo tuhoutui pelastuslaitoksen mukaan täydellistä remonttia vaativaksi. Pääosa myyntiartikkeleista on kotoisin lähikunnista, mutta tavarantoimittajissa on edustusta Sodankylästä Raisioon. Kotona on mukava olla, ja kesällä riittää, kun pääsee mökille tuohon merenrantaan. Vanha kukkakauppias opasti minua kaksi päivää, ja sitten olin jo omillani. Asukkaan epäillään kuolleen tulipalossa. Hänen vammojensa vakavuudesta ei ollut illalla tarkempaa tietoa. Naapurit pelastivat naisen palavasta talosta Kalajoella (KP) Sievissä ajeli tamperelainen keski-ikäinen nainen Kajaanintiellä liikenteenjakajaan lauantaina ennen puoltapäivää. Koko ajan näkee ihmisiä, ja meillä on tuttuja ympäri Suomea, vaikkemme useimpien nimiä muistakaan. Kokkolan Kuuttia edusti Joensuussa kaikkiaan 18 uimaria. Autoa kuljettanut sieviläismies puhalsi poliisin alkometriin 1,39 promillen lukemat haapajärvisen ravintolan edustalla perjantaina illalla. Viesteihin on ilmoittautunut 52 joukkuetta. Rattijuoppoja kiinni Sievissä ja Pyhäjärvellä (KP) Mies Nivalasta puhalsi poliisin alkometriin 0,78 promillen lukemat valtatie 27:llä lauantaina aamuyöllä. Jälkiraivaus jatkui vielä iltapäivällä eikä naisen kohtalo ollut vielä varmistunut. Mutta näissä hommissa pitää olla hullunrohkea, Sanna Anttila hymyilee. Samuli Anttila haluaisi panostaa enemmän hallin ruokaosastoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja ajoneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Ravintolan järjestyksenvalvoja meni puhuttelemaan miestä ja epäili miehen olevan humalassa. www.laatumaa.com Tontteja Syötteen huippupaikoilta! Myynnissä Ollukan uudet tontit. Olimme ajatelleet tähän ryhtymistä jo silloin, kun Pesoset aloittivat, mutta sitten se jäi. – Turkkuria olemme etsineet myös pitkään, sillä tänne aiemmin toimittanut turkkuri on jo lopettanut, mutta kintaille ja karvalakeille olisi kova kysyntä, Sanna Anttila lisää. Palon havainneet naapurit pelastivat liekeistä lattialle tuupertuneen naisen, joka toimitettiin sairaalahoitoon. 0205 64 6620 tapio.ojala@metsa.fi Laatumaa myy ja vuokraa yksilöllisiä lomatontteja Syötteen kansallispuiston kupeesta, tunturiluonnon helmasta, harrasteiden ja palvelujen ääreltä. Ennen joulua pidimme kuitenkin auki seitsemänä päivänä, ja niin teemme varmaan kesälläkin, joka on vilkkain kautemme, Anttilat kertovat. Syttymissyy ei ole vielä tiedossa, mutta naapurit olivat nähneet liesituulettimen olevan tulessa. He olivat olleet pihassa kymmentä yli viisi, kun halli suljetaan viideltä. Sen jälkeen olen tietenkin kurssittanut itseäni niin paljon kuin olen ehtinyt. Mies puhalsi alkometeriin 2,4 promillea ja tulos varmistui tarkkuusalkometritestissä. Tärkeä edistysaskel oli myös kesällä 2007 avattu sisääntuloväylä suoraan kasitieltä. Kolmen ensimmäisen vuoden ajan Anttiloilla oli ulkopuolinen työntekijä, mutta tämän muutettua pois paikkakunnalta uutta ei ole etsitty. Kuljettaja jäi kiinni poliisin pysäytettyä auton tarkastusta varten. Heidän lopettaessaan päätös tuntui helpolta ja luontevalta, Sanna Anttila taustoittaa. Pyhäjärvellä tavattiin paikallinen ajokortiton nelikymppinen mies autoilemasta Ruotasen Tornitieltä. Henkilöauton kuljettaja kuoli Nurmijärvellä Uudellamaalla sattuneessa nokkakolarissa lauantai-iltana. Löydä se oikea tontti, jonka kanssa olet samaa maata. Kaikki toimivat jo tai ovat suuntautumassa palveluammatteihin. Parisataa tavarantoimittajaa Useimpien suussa yhä Lohtajan suoramyynniksi muotoutuva halli sai uuden nimensä jo ennen Anttiloiden aikaa, mutta vasta he ottivat Kauppakylä Wihtori -nimen virallisesti käyttöön, pystyttivät kyltit ja kohensivat julkisivua. Pelastuslaitos sai hälytyksen Mikkelään hieman aamuneljän jälkeen. Suunnitelmissa on laajentaa hallin ruokapuolta, ja nikkaroida sinnekin torikatoksia muistuttavia tiskejä. – Juuri tällä viikolla meille tuli soitto eräältä raumalaiselta pariskunnalta, joka oli tullut hakemaan Alaviirteen kuuluisia kauraryynejä. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. – Virallinen nimihän on edelleen Osuuskunta Lohtajan suoramyynti, mutta markkinointimielessä se oli liian kankea. Paikalle soitettu poliisipartio totesi miehen olleen liikkeellä ilman ajo-oikeutta. – Tiesimme systeemin, ja kuinka täällä toimitaan. Turkkuri hakusessa KALAJOKI (KP) Yksi ihminen loukkaantui omakotitalon tulipalossa lauantaina alkuillasta Kalajoen Plassilla. Palo oli saanut alkunsa ilmeisesti keittiöstä, joka oli täyden palamisen vaiheessa pelastuslaitoksen saapuessa paikalle neljän aikaan iltapäivällä. Kun ei työntekijän pitämiseen ole oikein varaa. Viimeksi he ovat lomailleet kaksi vuotta sitten, nuorimman poikansa luokkaretken valvojina viikon verran Teneriff alla. Kukkakauppiaaksi pystymetsästä Anttilat ottivat vuonna 1992 perustetun Lohtajan suoramyynnin hoitaakseen, kun sitä pari vuotta johtaneet Pesosen sisarukset luopuivat yrittämisestä. – Haluaisin entistä enemmän luomua ja lähiruokaa, ja vielä laajemmat valikoimat. Puurakenteinen talo oli jo ilmiliekeissä, kun palokunta pääsi paikalle. Kuorma-auton kuljettaja vietiin sairaalaan, mutta hänen vammansa eivät ole ilmeisesti vakavia. Nainen puhalsi alkometeriin 1,6 promillea ja tulos varmistui tarkkuusalkometritestissä. KP/JUHA SALLINEN Hanna Kauppinen (KP) Sanna ja Samuli Anttila etsivät koko ajan uusia tavarantoimittajia kauppakylään, ja tällä hetkellä muistilistan ykkösenä on ottaa yhteyttä kiuruvetiseen kypsytettyjen juustojen valmistajaan. Wihtorissa työskentelee neljänä aamuna viikossa oma leipuri, joka valmistaa paikan päällä pullaa ja leipää sekä suoramyyntiin että kahvilan vitriiniin. Kolmen yrityksen pyörittäjät Sanna ja Samuli Anttila isännöivät kauppakylää, kynttiläpajaa ja kukkakauppaa Kasitien varressa sijaitseva Kauppakylä Wihtori on yrittäjiensä Sanna ja Samuli Anttilan toinen koti. Joensuun SM-kisoihin osallistui kaikkiaan vajaat 850 kilpailijaa. SUNNUNTAINA 20.2.2011 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Kysy lisää: Tapio Ojala Puh. Neljä vuotta jatkunut seitsenpäiväinen viikko alkoi olla liikaa, ja loppuun palamisenkin merkkejä oli jo havaittavissa. Lounastakin matkailijat täältä usein kyselevät, mutta se sitoisi liikaa ja joutuisimme palkkaamaan työntekijän. Käänsimme nimen kauppakyläksi, kun tuolla Etelä-Pohjanmaallahan on se pieni kyläkauppa, Samuli Anttila velmuilee. Hanna Kauppinen LOHTAJA (KP) Kun pariskunnan molemmat osapuolet pyörittävät yhdessä kolmea yritystä, tekeminen on osattava ottaa elämäntapana. Avantouintiseura Kuuttia edustanut Mäntykorpi kilpaili 45 – 49-vuotiaiden naisten sarjassa. – Mutta ei sitä reissuun kaipaakaan. Hän korostaa, että Wihtori ei osta mitään tuotteita omakseen, vaan kaikki myydään tilimyyntinä. Noin sadan neliön kokoinen tiiliverhoiltu omakotitalo sijaitsee Lontaanintiellä. – Minulla on ollut hallin sisällä toimiva kukkaja hautauspalvelu jo kymmenen vuotta eli paikka oli tuttu. Palo saatiin hallintaan puolessa tunnissa, mutta jälkiraivaustyöt jatkuivat pitkälle iltaan. – Viime syksynä anoimme Osuuskunta Lohtajan suoramyynnin johtokunnalta, että saisimme pitää maanantain kiinni. Tarja Mäntykorvelle avannon SM-hopeaa ESPOO (STT) Iäkkään naisen epäillään kuolleen tulipalossa varhain lauantaiaamuna Espoossa. Poliisi epäilee, että asukas olisi jäänyt palavaan rakennukseen ja saanut surmansa. Tapahtuma jatkuu tänään sunnuntaina uitavilla viesteillä, mutta Kuutti ei osallistu niihin. Kasitien varressa sijaitseva Wihtori on auki kuutena päivänä viikossa, ja Wihtori-vapaana maanantaina pariskunta häärii kynttiläpajassaan. Hautajaisseppeleiden kiireisin sidontapäivä perjantai teettää hänelle yleensä työtä kellonympäryksen. – Niinä aamuina on erityisen ihana tulla töihin, kun täällä tuoksuu niin herkulliselta, Sanna Anttila kehuu. Hallin oheistoimintoina on vilkkaassa käytössä oleva kahvila sekä viime syksynä aloitettu fi lmivuokraus. – Sitä paitsi tämä on ihanaa työtä. Kolmesataaneliöisessä Kauppakylä Wihtorissa on myynnissä noin kahdensadan tuottajan käsitöitä, elintarvikkeita, vaatteita, koriste-eineitä, makeisia ja leivonnaisia. Kortti otettiin parempaan talteen ja asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. He saavuttivat useita neljänsiä, kuudensia ja seitsemänsiä sijoja. Samat etelänlomalaiset tapaavat poiketa tässä vuodesta toiseen pohjoiseen mennessään, hän jatkaa. Wihtorin hittituotteina ovat säilyneet vuodesta toiseen Alaviirteen ja Tyngän myllyjen jauhot ja ryynit, tyrnituotteet, paikallinen savukala, porkkana ja valkosipuli sekä oman leipurin lämpimäiset. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. Hän asui noin 80-neliöisessä rintamamiestalossa, jonka tuli tuhosi. Kun lähistöllä ollut Jokilaaksojen poliisilaitoksen partio tuli selvittämään asiaa, niin ilmeni, että nainen ajeli enemmän kuin ”pikkusievissä” ja ajokunnolla oli osuutta vahingon syntymiseen. Keskinäisen yhteistyön sujuminen oli testattu jo kynttiläpajassa, ja yhteistä maatilaakin pidettiin vuosikausia Sorrossa. Erityisesti kaikki kuivatut tuotteet ja säilykkeet olisivat tervetulleita myyntiin. Päädyin aikanani kukkakauppiaaksikin ihan pystymetsästä. Kuljettaja kärähti ratista Nivalassa ja Haapajärvellä JOENSUU (KP) Kokkolalainen Tarja Mäntykorpi voitti hopeaa Joensuussa viikonloppuna järjestetyissä avantouinnin SM-kisoissa. Ja jos oikein haluaa irrottautua, on lähdettävä lentokoneella. – Oluen myyntiä olemme harkinneet, mutta päättäneet kuitenkin vielä olla ilman, sillä se toisi vääjäämättä lieveilmiöitä. Niinpä lähetimme heille viisi ryynipakettia postissa. Henkilöauto ja kuorma-auto törmäsivät Hangonväylällä hieman ennen kello 19:ää. Ja niitä, joiden tavaraa on myynnissä esimerkiksi ainoastaan joulun alla. Näin järkeilevät vuodesta 1989 Hohtokynttilät-kynttiläpajaa johtaneet sekä viimeisen neljän ja puolen vuoden ajan Lohtajan suoramyyntiä eli Kauppakylä Wihtoria isännöineet Sanna ja Samuli Anttila. Vanhempien yrittäjähenkisyys on kaiketi tarttunut Anttiloiden kolmeen poikaankin, jotka ovat autelleet kynttiläpajalla ja suoramyyntihallilla nuoresta saakka. Poliisi määräsi miehen ajokieltoon. – Myyjien määrä vaihtelee
Aikaisemmin kohtauksen saaminen aiheutti myös häpeän tunnetta, vaikka siihen ei ole mitään syytä. Mikä täten ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitetaan. Puoliso ihmettelee kohtauksien voimakkuutta. Keski-Pohjanmaan epilepsiayhdistyksessä on jäseniä 164 ja uudet jäsenet toivotetaan tervetulleeksi. Rakkaamme Heimo Antero MÄÄTTÄLÄ s. Lääkkeitä hän joutuu silti syömään päivittäin. . Veljemme ja setämme Veikko Olavi LAASANEN s. Kiinteistö oli lukittuna, kun palomiehet saapuivat sammutustöihin. Tutkimukset ja lääkitys aloitettiin heti. Valtaosalla potilaista epilepsia on lääkehoidolla hyvin hallittavissa. Muistotilaisuus Rauhanyhdistyksellä. Pakkanen kiusasi taas rautateillä www. klo 11.00. KP/JUHA SALLINEN Maria Store Yhdistyksessä teemme työtä epilepsian tunnettavuuden eteen, kertoo Gun-May Prest, joka toimii Keski-Pohjanmaan epilepsiayhdistyksen puheenjohtajana ja sihteerinä. Prest söi neljää lääkettä samanaikaisesti ja mikään ei tuntunut parantavan tilannetta. Pietarista aamulla Helsinkiin lähtenyt Allegro-juna jäi aamulla Vainikkalan asemalle teknisen ongelman takia. Saapuminen Helsinkiin viivästyi viisi tuntia. Osallistuminen sopeutumiskurssille kymmenen vuotta diagnoosin jälkeen oli käännekohta. Aviomies Lars Prest muistelee uskoneensa, että vaimo lentää pian ikkunasta ulos, niin voimakas kohtaus oli kyseessä. Epilepsia on monelle sairaus, josta ei juuri tiedetä mitään. Kaikki on hoidossa tänään Jumalan talossa. Päivästä selvittiin kuitenkin kahden junan hajoamisella. Ajolupaa Prestillä ei kuitenkaan ole kohtausten vuoksi. Kohtaukset ovat lyhyitä, noin puolen minuutin pituisia. Leikkaus suoritettiin vuonna 2004. Siunauksen jälkeen on muistotilaisuus seurakuntakeskuksessa. Ensisijainen hoito on lääkehoito. Pelo s. Paluumatkalla Pendolinoa tuurasivat Tampereelle saakka linja-autot ja taksit. Rakkaamme Elma Esteri SARJA o.s. Leikkaus voidaan tehdä ainoastaan jos tutkimuksissa löydetään selkeä kohta, esimerkiksi epämuodostuma, joka voidaan leikkauksen avulla poistaa, Ingo kertoo. . 9.2.2011 K-P:n keskussairaalassa Rakkaudella muistaen Raakel Esa ja Jaana perheineen Elisa Lassi ja Mirka perheineen Jyrki ja Teija Sukulaiset ja ystävät Jäi kotipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. Joskus lääkkeet tepsivät ja kohtauksiin tuli taukoa. 24.1.2011 Helsinki Rakkaudella kaivaten Ritva-Leena Maija, Janne, Mia ja Toni Jukka, Tuula, Sanna ja Ville Viola ja Bertil Ronny ja Ann-So. En voi ymmärtää mistä se voima tulee, että kohtaus heittää aikuisen ihmisen sängystä ilmaan ja lattialle, ihmettelee Lars Prest. Kun tulen tajuihini, en tiedä kuinka kauan olen ollut poissa. Viikon sanat kootusti /viikonsana. Rakennus on aiemmin toiminut muun muassa vesilaitoksen laboratoriona, henkilökunnan asuntona sekä Tekniikan museon toimistotilana. Epilepsia voi johtua aivosolujen vaurioitumisesta, esimerkiksi aivovamman, aivokasvaimen, aivoverisuonimuutoksen, aivoverenkiertohäiriön tai aivojen kehityshäiriön seurauksena. Lähde: Epilepsialiitto . Poliisi tutkii palon syytä. Lämmin kiitoksemme osanotosta. 13.9.1921 k. 9.2.2011 Kiittäen ja kaivaten Sisarusten lapset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Käy enkeli vierelläs taivaan rantaa, on kulkusi kevyttä jalkasi kantaa. On vaikea selittää miltä kohtaus tuntuu, sitä eivät sanat voi kuvata. Voidaan kaivertaa henkilökuvat (valokuvasta), maisemakuvat, ornamentit ja tekstit. Kokeilin neljäntoista vuoden ajan vaikka minkälaisia lääkkeitä ja lääkeyhdistelmiä. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO HELSINKI (STT) Kova pakkanen rassasi junakalustoa lauantainakin. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. Lisää aktiivisia jäseniä tarvitaan aina. On montakin tilannetta kun kohtauksen seurauksena olisi voinut olla vakava onnettomuus, kertoo Gun-May Prest. Neurologian erikoislääkäri Sinikka Ingo kertoo, että syitä epilepsiaan sairastumiseen on monia. Kesäravintola tuhoutui tulipalossa Helsingissä Helsinge sijaitsee Vantaanjoen koskien välissä olevalla saarella. Kenneth: 0400 594 600 Sakari: 0400 560 804 Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit, sisustuskivet LASERKAIVERRUKSET Hautakiviin ja kivilaattoihin ym. HAUTAKIVET Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme EERO ANTTILAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Rakkaamme on siunattu läheisten ja ystävien läsnä ollessa 19.2.2011. Ei kipua tunnu taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. Leikkaushoitoon päädytään ainoastaan, jos lääkehoito ei tehoa. Siitä olen päässyt myöhemmin ero on. En aluksi halunnut hyväksyä sairastavani epilepsiaa lainkaan. Epilepsia on vaikuttanut minuun ihmisenä myönteisesti. Ajokortin menettäminen oli kova paikka. Mikään ei kuitenkaan kokonaan vienyt kohtauksia pois, Prest kertoo. Renlundin museo, Roosintalo klo 15.00 • Liput 55 € € Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte isämme PAAVO VARILAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Rakkaamme Elma Elisabet KEISKI . Epilepsian ensisijainen hoito on lääkehoito. 4:8) Rakkaamme siunataan Sievin kirkossa la 26.2. T. Maria Store Ensimmäisen kerran sain kohtauksen 25 vuotta sitten, kotimatkalla mummolasta. Sen vuoksi väärinkäsityksiä ja ennakkoluuloja on paljon. Kiitos palvelutalo Omavieskan henkilökunnalle Eeron hyvästä hoidosta. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Himangan kirkossa lauantaina 26.2.2011 klo 11.00. Helsingistä iltapäivän kello kolmen intercity-juna Tampereelle peruttiin teknisen vian vuoksi. Yli-Arvo s. Vanhat asenteet ja luulot elävät vielä osiltaan. Pimeys ei ole yötä, varjoon et yksin jää. Tuntuu kuin joutuisi jonkinlaiseen tyhjiöön. Itse en muista tapahtuneesta mitään, kertoo epilepsiaa sairastava Gun-May Prest. Sammutus aloitettiin sisäkautta. Siunaus on toimitettu 19.2.2011 läheisten läsnä ollessa. Kiitämme lämpimästi kaikkia osanotosta surussamme. Vuonna 2001 pääsin tutkimuksiin Kuopioon yliopistolliseen sairaalaan, jossa ryhdyttiin selvittämään leikkausmahdollisuuksia. ”Hengenpeli” ”Hengenpeli” Antti Paalasen levynjulkistamiskonserttti ti K.H. Isokoski Kuokkasuontie 5 Linnusperä Kla • p. Toinen kohtaus iski samalla matkalla. Elä mummu muistoissa mukanamme, elämämme enkelinä Taivaan portinkin takana. perheineen Elisabeth ja Görgen perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ei kauniimmin täältä lähteä vois, kuin unessa hiljaa nukkua pois. Sairauden myötä olen laittanut arvojärjestyksen uusiksi, Prest toteaa. Pelastuslaitoksen tullessa paikalle rakennuksen sisätilat olivat tulessa. Lääkäriin mentyämme oli heti selvää, mistä on kysymys. Leikkauksen jälkeen Prestin epilepsiakohtaukset ovat vähentyneet ja lieventyneet. 1.6.1925 Ylivieskassa sai kutsun taivaan kotiin 6.2.2011 Ylivieskan terveyskeskuksessa Kiitollisuudella muistaen ja rakkaudella kaivaten Aino-puoliso Kalevi ja Seija Sulevi ja Auli Sakari ja Pirkko Else ja Simo Timo ja Virpi Seppo ja Minna Markku ja Seija lastenlapset lastenlapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Tästedes on minulle tallelle pantu vanhurskauden kruunu, jonka Herra, vanhurskas tuomari, sinä päivänä minulle antaa, mutta ei ainoastansa minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestystänsä rakastavat. 1.3.1934 Toholammilla k. Taivaan Isän huomassa, enkeleiden helmassa, lepää pappa rauhassa. Maanantaina vietettiin ensimmäistä Euroopan epilepsiapäivää. Palo oli kuitenkin päässyt etenemään jo niin pitkälle, että osasta rakennusta jouduttiin vetäytymään ja sammutusta jatkettiin ulkoa päin. 29.10.1925 Kannus k. Leikkaus ja lääkkeiden syönti on vaikuttanut muistiin. 1.7.1934 . KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 20.2.2011 5 UUTISET KOKKOLAN HAUTAKIVIPALVELU OY Hautakivet suoraan valmistajalta Näyttelyhallissamme laaja mallisto Ma – Pe 8–18, muulloin sop. Henki palaa Jumalan luo, joka sen on antanut. Lämmin kiitos osanotosta. Jotkut siirtävät tuolinsa kauemmaksi, kun kuulevat, että vieressä oleva sairastaa epilepsiaa. Yhdeksänhenkisen hallituksen vetämä yhdistys järjestää kuukausittaisia tapaamisia, retkiä ja osallistuvat monenlaisiin tapahtumiin. Kohtaukset ovat aiheuttaneet useita läheltä piti -tilanteita, esimerkiksi töissä omalla maatilalla. Katkeroitua ei saa. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme ALLI JUKKOLAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Rakas äitimme ja mummumme Heli Annikki PERTTULA o.s. mukaan. Kauniit muistosi voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Kohtaukset iskevät täysin ilman ennakkovaroitusta. Yhdistys tekee työtä tunnettavuuden eteen FAKTA Epileptinen kohtaus on aivojen sähköisen toiminnan ohimenevä häiriö. Mozart Jalkanen Klein Ysaye YLE Radio 1 H a r m o n i k k a Liput: Lipputoimisto, Kokkolan Matkailu, Luckan ja tuntia ennen ovelta. Yhdistyksen kautta pääsee puhumaan muiden ihmisten kanssa ja jakamaan kokemuksia, Prest toteaa. Olin niin kyllästynyt lääkkeisiin ja kohtauksiin, että olin heti valmis leikkaukseen. Matkustajat siirrettiin toiseen junaan. Noin 56 000 suomalaista eli 1 % väestöstä sairastaa epilepsiaa. Katsomme jälkiä kättesi töiden, kiittäen, kaivaten, ikävöiden. * * * * * Turkistarhaajantie 18 Kokkola, Jänismaan teollisuusalue HAUTAKIVET Suoraan valmistajalta. Erkki, Viivi ja Akseli Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. Palo ei vaatinut henkilöuhreja. Sopeutuminen ja sairauden hyväksyminen on monelle vaikeaa, ja voi kestää vuosia. Epilepsia on vaikuttanut Prestin elämään monella tapaa. Simo, Ritva ja Liisa perheineen Rakkaamme Lars Gustav SKOGMAN . Se on ollut vaikea asia sulattaa, Prest toteaa. Myös sanat ovat välillä hukassa. Pekka Jalkasen konserton kantaesitys. Epilepsian hoidon tavoitteena on kohtauksettomuus. . 03.02.2011 K-P:n keskussairaala Kiittäen ja kaivaten Aino ja Tauno Tuomas Terhi Anne-Mari ja Kai Paavo ja Maria Vappu sukulaiset ja ystävät Kulje äiti kerallamme, voiman lähteenä lähellä. Kaikkien potilaiden kohdalla epilepsian tarkkaa syytä ei vielä saada selville nykymenetelmillä. Puolenpäivän jälkeen Helsingistä Jyväskylään lähtenyt Pendolino-juna jäi teknisen vian vuoksi Tampereelle. Lämpimästi tervetuloa. (Anna-Mari Kaskinen) Rakkaamme siunataan Uuden hautausmaan kappelissa perjantaina 4.3.2011 klo 12.00, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. Juhani ja pojat perh. Lapsia heistä on noin 5 000. . Aina ennen kaupungilta tai vierailuilta kotiin tullessani huokaisin helpotuksesta, jos kohtaus ei sillä kertaa iskenyt. Epilepsiat muodostavat joukon neurologisia oireyhtymiä, joiden syyt, alkamisikä, hoito ja kohtausten ennuste vaihtelevat suuresti. Siksi pyrimme yhdistyksessä ja liitossa pitämään epilepsiaa esillä ja osoittaa ihmisille, että siinä ei ole mitään pelkäämisen aihetta, Prest kertoo. Sairauden hyväksymiseen meni vuosia Epilepsiaa sairastava Gun-May Prest kertoo elämänlaadun parantuneen huomattavasti leikkauksen myötä. 08.02.2011 Jyväskylässä Lämmöllä muistaen Elvi ja Väinö lapset perheineen Voitto ja Margit lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Gun-May Prest sairastui epilepsiaan 25 vuotta sitten HELSINKI (STT) Kesäaikaan avoinna oleva ravintola Helsinge paloi Helsingin Kuninkaankartanonsaaressa lauantain vastaisena yönä. Koskaan ei tiedä milloin kohtaus iskee. Vuonna 1914 rakennettu kaksikerroksinen hirsitalo vaurioitui pahoin tulipalossa. Se sijaitsee Vantaanjoen koskien välissä olevalla saarella. Ravintola Helsinge on toiminut talvikaudella ainoastaan tilausravintolana. Epilepsian kanssa elämisessä auttaa myönteinen elämänasenne. Solisteina: Kristina Kuusisto, bandoneon, Mari Mäntylä, decacorde. Saman junan vuoro Tampereelta Helsinkiin niin ikään peruttiin. Epilepsia voi johtua myös geneettisestä aivosolujen toimintahäiriöstä. Laserkaiverrukset hautakiviin vain meiltä. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kannuksen siunauskappelissa lauantaina 26.2.2011 klo 10.00. Jumala tuntee tiesi, vaikka on hämärää. Perusteellisia tutkimuksia tehtiin kunnes selvisi, että leikkaus on mahdollinen. Kohtaukset iskivät säännöllisen epäsäännöllisesti, ajoittain jopa päivittäin. Silloin vihdoin hyväksyin, että tulen elämään epilepsian kanssa lopun elämääni. 7.11.1939 Vaasa . 13.12.1932 Ullavassa k. Palon havaitsi ohikulkija, joka kutsui palokunnan paikalle hieman aamuneljän jälkeen. Kiitokset myös Kyllön ja Kinkomaan vuodeosaston hoitajille Veikon hyvästä hoidosta. 80 prosenttia epilepsiaa sairastavista selviytyy kohtauksitta lääkityksen aloitettuaan. (2.Tim. 822 9198 • 040-702 2092 w w w .t al vi ha rm on ik ka .c om T a l v i X II I K o k k o la n Sunnuntai 20.2.2011 ”Keski-Pohjanmaan ”Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri” Kamariorkesteri” Konservatorion sali klo 19.00 • Liput 18/15 €/8€ Johtaa: Lauri Pulakka. 9.2.2011 Mattilan palvelutalossa Rakkaudella kaivaten Kaarlo ja Päivi Johanna, Toni, Samuel ja Sissi Susanna, Petteri, Maia ja Manu Anja ja Jarmo Petri, Elina, Riikka ja Katriina Ilkka ja Satu Saija ja Juha Juuso ja Anne Tuukka sisaret ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ei tarvitse pelätä mitään, kaikki on valossa. VR:n mukaan kotimaan kaukoliikenteessä myöhästymiset olivat pahimmillaan puolesta tunnista tuntiin. Matkustajat ohjattiin seuraavaan intercityyn. Omaiset KUOLLEITA SURUKIITOKSET Rakkaamme Väinö Jalmari TIMLIN s. Epävarmuus on tämän sairauden ikävimpiä puolia
YK:n turvallisuusneuvostoon 15 jäsenvaltiosta 14 äänesti päätöslauselmaluonnoksen puolesta myöhään perjantaina. LEHTIKUVA/AFP/SAM YEH OSLO/STRÖMSTAD (STT–NTB–TT) Norjan etelärannikolla karille ajaneen konttialuksen kapteeni on myöntänyt, että hän teki navigointivirheen ennen karilleajoa. Myös Leen isoisä oli luunkerääjä. Kumppaninvaihto ei sujunut auvoisasti; puolueet ajautuivat avoimiin riitoihin. Siellä Merkelin veikataan menettävän valta-asemansa 58 vuoden jälkeen. giersissa noin 500 ihmistä yritti lähteä hallituksen vastaiselle marssille, mutta mellakkapoliisi esti mielenosoituksen. Maakunnan poliisipäällikkö ja hänen varamiehensä selvisivät vähillä vammoilla. Joukot ampuivat lauantaina ilmaan hajottaakseen ihmisjoukon, joka oli kokoontunut Bengasin kaupunkiin suremaan edellispäivien kuolleita, kertoi kaupungin asukas. Me autamme kuolleita lepäämään rauhassa ja siirtymään sitten toiseen maailmaan, jatkaa tytär. Valtaosa mielenosoittajista on shiiamuslimeja, jotka syyttävät sunnalaista hallitsijasukua syrjinnästä. Kaikkiaan julkisia menoja leikataan esityksen mukaan yli 61 miljardia dollaria kuluvana budjettivuotena, joka päättyy syyskuussa. Erityisesti Pajalassa pelätään, että kaivoksesta tulee öljylautan kaltainen työpaikka, jonne työntekijät on lennätettävä muualta. Muualla maassa tilanne on tiettävästi pysynyt rauhallisena. Algerian pääkaupungissa Al. – Monet asiakkaista yllättyvät, kun näkevät minut, koska eipä tässä ammatissa juuri naisia ole. Mielenosoittajat näyttivät asettuvan Manaman keskusaukiolle pysyvämmin, sillä he pystyttivät sinne telttoja. Perjantain mielenosoituksessa kuoli yksi poliisi ja yksi mielenosoittaja. . Hänen mukaansa esimerkiksi Suomessa kaivosalan laajentumisella voitaisiin korvata Nokian työpaikkojen menetykset. Uudelleen rukouksien kera haudattu esiisä saa rauhan, mikä tuo puolestaan lykkyä myös eläville. Mutta avatessaan muuten arkkuja hän pysyttelee kunnioittavasti hiljaa. Hampuri, Bremen ja Berliini ovat kaupunkeja, joilla on osavaltion asema. – Kukaan ei halua istua neuvotteluissa viranomaisten kanssa, jos sotilaat tappavat ihmisiä, sanoi Wefaq-ryhmän edustaja Ibrahim Mattar. Myös Pajalan alueella aloitettiin juuri uuden rautakaivoksen perustustyöt. – He tappoivat summamutikassa. Samantapaisista rauhantunnusteluista huhuttiin viime vuonna. – Liittykää meihin tilanteen rauhoittamiseksi, jotta voimme julistaa surupäivän menettämiemme poikien muistoksi, hän kehotti. Mielipidemittaukset ennustavat, että sosiaalidemokraatit sysäävät kymmenen vuotta kaupunkia hallinneet kristillisdemokraatit helposti syrjään. maaliskuuta. 6 miljoonaa Väestöryhmät: berberit ja arabit 97%, muut 3% Uskonnot: 97% sunnimuslimeja Kielet: arabia, italia, englanti Pääkaupunki: Tripoli Libya Tripoli Bengasi TSHAD A L G E R IA NIGER E G Y P T I L I B Y A TUNISIA Al Baida Derna Valtionpäämies Muammar Gaddafi (vuodesta 1969) MANAMA (STT–Reuters–AFP) Bahrainissa tuhannet mielenosoittajat palasivat lauantaina pääkaupungin Manaman keskusaukiolle panssarien ja poliisien vetäydyttyä sieltä aiemmin samana päivänä. Julkisia menoja leikkaava esitys meni varhain lauantaina läpi äänin 235–189. Turma-aluksen kapteeni myönsi ohjausvirheen KABUL (STT–AFP–Reuters) Afganistanin poliisi joutui itsemurhaiskun kohteeksi jälleen lauantaina. SUNNUNTAINA 20.2.2011 KESKIPOHJANMAA 6 UUTISET LYHYESTI TRIPOLI (STT–Reuters–AFP–TT) Libyan turvallisuusjoukot jatkavat kovia otteitaan johtaja Muammar Gaddafi n vastaisten mielenosoitusten tukahduttamiseksi. Kun arkku on avattu, luunkerääjän seuraavana tehtävänä on luiden puhdistaminen alkoholilla. – Samaan aikaan kun muu arabimaailma on kaduilla hakemassa suurempaa vapautta, Saudi-Arabian salainen poliisi näyttää tekevän lopun kaikista vastaavista pyrkimyksistä heti alkuunsa, suomi ihmisoikeusjärjestön edustaja lauantaina. Tavoitteeksi perustajat ilmoittivat rauhanomaisen poliittisen uudistuksen. – Näin omin silmin, miten panssari murskasi kaksi autossa ollutta ihmistä, Abellah al-Warfali kuvaili Al-Jazeeralle. Sen jälkeen ne kuivataan auringossa ja järjestetään luurangoksi käyttäen apuna puukeppejä ja punaisia nauhoja. Viranomaiset yrittävät monin tavoin suitsia tiedonkulkua mielenosoitusalueelta. Tarkkailijat eivät kuitenkaan usko, että Libyassa tapahtuisi Egyptin kaltainen kansannousu. Poliisin ja armeijan pitäisi ottaa maan turvallisuus vastuulleen kansainvälisiltä joukoilta vuonna 2014. Riittävää osaamista ei aina löydy omalta paikkakunnalta. Räjähdyksissä sai surmansa 18 ihmistä ja 70 haavoittui. Jos he häviävät ne vaalit, tappiolla on vaikutuksia koko valtakunnan tasolla, arvioi politiikantutkija Michael Greven Hampurin yliopistosta. Lisäksi he toivovat, että vaalivuosi toisi mukanaan muitakin kirveleviä tappioita 56-vuotiaalle Merkelille. – Seuraamme polkuasi. Pääkaupungin Tripolin keskustassa nähtiin lauantaina Gaddafi a tukeva mielenilmaus, jossa useat sadat ihmiset kantoivat Gaddafi n kuvia. Merkel vahvisti itselleen toisen kauden liittokanslerina vuoden 2009 vaaleissa, jolloin hän korvasi sosiaalidemokraatit vapaademokraateilla (FDP) hallituksessaan. Djiboutissa viranomaiset pidättivät kolme merkittävää oppositiojohtajaa. 68vuotias Gaddafi pystyy käyttämään maan öljyvaroja yhteiskunnallisten ongelmien silottamiseen ja häntä kunnioitetaan edelleenkin suuressa osassa Libyaa. Vallankumousjohtaja itse ei ollut lauantai-iltaan mennessä kommentoinut sanallakaan mielenosoituksia. Lehti: USA neuvottelee vaivihkaa Talebanin kanssa. Kaksi saksalaisen Bild am Sonntagin toimittajaa vangittiin lokakuussa työmatkalla Iranissa, ja he joutuivat syytteeseen valtion turvallisuuden vaarantamisesta. Lee ja hänen isänsä joutuvat usein matkustamaan vuoristossa sijaitseville kaukaisille hautausmaille kaivamaan luita. Sitä edeltäneiden päivien mielenosoituksissa oli kuollut useita ihmisiä ja satoja oli haavoittunut. Merkeliä uhkaa rökäletappio Angela Merkel. Sitten he kysyvät, eikö minua pelota, ja minä vastaan aina, että ei, sanoo Lee pitäessään taukoa hautausmaalla Tainanissa, Taiwanin eteläosassa. Rahtialuksen öljyvuoto saatiin loppumaan perjantaina, ja vuoto jäi pelättyä pienemmäksi. Minä kyllä pelkään enemmän käärmeitä kuin kuolleita, koska käärmeet voivat purra minua. Bahrainin tärkein oppositioryhmä oli ennen kruununprinssin kehotusta torjunut kuninkaan ehdotuksen poliittisesta vuoropuhelusta. Useimmilla oli ampumahaavoja päässä ja rinnassa. . Poliittinen puolue olisi ollut kuningaskunnan ensimmäinen. Ulkomaisia toimittajia ei ole päästetty Libyaan levottomuuksien alkamisen jälkeen, eikä libyalaisia toimittajia päästetä matkustamaan mielenosoitusten keskuspaikkaan Bengasiin. Onnettomuus sattui lähellä Ruotsin rajaa, ja myös Ruotsin rannikkovartiosto osallistuu öljyntorjuntatöihin, jotka jatkuivat lauantaina. Erityisen ahnaasti he odottavat vuoden tärkeimmäksi vaaliksi veikattua voimainmittelöä vauraassa eteläisessä BadenWürttembergissa 27. Edellisenä iltana kaupungin väkivaltaisuuksissa oli saanut ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan surmansa 35 ihmistä. Vanhat kaivosjätit, kuten Boliden ja LKAB, porskuttavat vahvasti ja tekevät suurinvestointeja uusiin kaivoksiin. Tai pikemminkin luidenjärjestelijä, sillä nuoren naisen tehtävänä on erotella luut, puhdistaa ne ja järjestää uudelleen luurangoksi. Hän alkoi kulkea isänsä mukana haudoilla viime vuonna päästyään lukiosta. Kapteeni kertoi olleensa yksin komentosillalla, kun alus poikkesi oikealta kurssilta. Hampurissa FDP tuskin auttaa koalitiokumppaniaan suuresti, sillä puolueen ennustetaan jäävän ilman edustajia osavaltioparlamenttiin. – Olemme keränneet 21 kuutiometriä öljyä, kertoi Ruotsin rannikkovartioston päivystäjä iltapäivällä. LEHTIKUVA/AFP/JOE KLAMAR DUBAI (STT–AFP) Viisi puolueen perustamista suunnitellutta aktivistia on ollut pidätettynä Saudi-Arabiassa keskiviikosta alkaen. – Luunkerääjän ammatti on hyväntekijän ammatti. Mutta oikeasti oli käynyt niin, ettei ruumis ollut vielä mädäntynyt ja sen hiukset takertuivat kiinni arkun kanteen, selvittää Lee. Juutalaissiirtokuntien rakentaminen palestiinalaisalueille oli tuomittu laittomaksi arabimaiden laatimassa päätöslauselmaluonnoksessa. Yhdysvallat turvautui pysyvänä jäsenenä veto-oikeuteensa. Lehden mukaan presidentti Barack Obaman hallinto kartoittaa sitä, onko Talebanin johtomiesten joukossa halukkuutta ryhtyä varsinaisiin rauhanneuvotteluihin Afganistanin presidentin Hamid Karzain hallinnon kanssa. Itsemurhaiskijät räjäyttivät pomminsa Jalalabadissa sijaitsevassa Kabulbankin konttorissa, jossa poliiseja oli noutamassa palkkarahojaan. Ruotsin kaivosalalla on huutava pula työntekijöistä NEW YORK/RAMALLAH (STT–Reuters–AFP) Yhdysvallat kaatoi veto-oikeudellaan Israelin siirtokuntarakentamisen tuomitsemisen YK:n turvallisuusneuvostossa. Matkapuhelinliikenne on takkuillut viime päivinä, ja internetpalvelut katkesivat lauantaina aamuyöllä kokonaan. Kaikki pakenivat täydessä paniikissa, koska luulivat naisen heränneen henkiin. Muitakin tappioita odotettavissa Sosiaalidemokraatit ovat saaneet vainun voitosta Hampurissa, jota he hallitsivat peräti 40 vuoden ajan ennen vuotta 2001. Sielläkin missä se on luvallista, omaiset valitsevat usein tuhkauksen, koska se on huomattavasti halvempaa. Toinen asukas, 27-vuotias opiskelija kertoi, että tuhannet ihmiset olivat lauantainakin osoittamassa mieltään Bengasin kaduilla. Libya taltuttaa kovin ottein Järjestö: Turvallisuusjoukot tappaneet yli 80 ihmistä Pinta-ala: 1 760 000 km2 Väkiluku: n. Kruununprinssi Salman bin Hamad al-Khalifa sanoi antaneensa kaikille turvallisuusjoukoille vetäytymiskäskyn. Saksalaistoimittajat pääsivät vapaiksi sakoilla Iranissa BERLIINI (STT–AFP–Reuters) Saksassa kuluva vuosi on varsinainen supervaalivuosi. – Haudoissa on usein myrkkykäärmeitä ja suuria punaisia jättimuurahaisia. Yhdysvallat torppasi Israelin siirtokuntien tuomitsemisen YK:ssa WASHINGTON (STT–Reuters–AFP) Yhdysvallat käy suoria ja salaisia neuvotteluja Talebanliikkeen edustajien kanssa, kertoo New Yorker -viikkolehti. Kaikkiaan seitsemässä osavaltiossa pidetään tänä vuonna osavaltiovaalit, joita pidetään myös tärkeinä tiennäyttäjinä valtakunnanpolitiikalle ja liittokansleri Angela Merkelille. Järjestö arvioi silminnäkijöihin ja sairaalalähteisiin tukeutuen, että turvallisuusjoukkojen kolmen päivän aikana tappamien ihmisten määrä nousi yli 80:n. – Isoisä avasi kerran erään naisen arkun, ja ruumis ponnahti välittömästi sieltä pystyyn. Kuningas ehdotti vuoropuhelun aloittamista perjantaina. Ennen pommien räjäyttämistä hyökkääjät ampuivat ihmisiä pankkisalissa. Ennusteiden mukaan sosiaalidemokraattien kannatus on Hampurissa jopa kaksi kertaa niin suurin kuin CDU:n, vaikka valtakunnallisesti kristillisdemokraatit ovatkin sosiaalidemokraatteja suositumpia. Lopuksi luut pannaan rukouksien säestyksellä uurnaan ja uurna viedään temppeliin. Poliittiset puolueet on kielletty Saudi-Arabiassa, mutta yhdeksän miehen muodostama joukko uhmasi kieltoa, perusti aikomalleen puolueelle nettisivuston ja pyysi lupaa kuningas Abdullahilta. Minä piileksin nurkassa, kertoi hengissä selvinnyt Ewazullah. . . Kiinan ja Intian kasvavat taloudet ovat antaneet alalle potkua, ja pelkästään Ruotsissa tarvitaan ainakin 1 500 uutta työntekijää. Lee on ammatiltaan luunkerääjä. Saudi-Arabia sulki selliin puoluetta perustaneet TUKHOLMA (STT–TT) Ruotsalaiset kaivosyhtiöt hakevat kuumeisesti lisää työvoimaa. Osaan luista tehdään punaisella musteella merkkejä, jotka symboloivat sukulaisuussuhteita. Ja suu on tuossa tilanteessa muutenkin hyvä pitää kiinni, sillä ruumisarkuista nousevat kaasut ovat tappavia, eikä niitä parane hengitellä. LEHTIKUVA/AFP/JOSEPH EID FAKTA Jemenissä yksi hallituksen vastainen mielenosoittaja kuoli ja useita loukkaantui hallituksen kannattajien ja vastustajien yhteenotossa Sanaassa. Myrkkykäärmeet riesana Lee aikoo jatkaa luunkerääjänä isänsä, Lee Ta-sungin, 49, ammattia. Luunkerääjä auttaa lepäämään rauhassa Taiwanilainen nuori nainen kaivaa hautoja yhdessä isänsä kanssa Kun Lee You-fang kerää luut luurangoksi puukeppien avulla. Mielenosoitukset ovat keskittyneet maan itäosiin; niitä on ollut Bengasin ohella ainakin Dernassa ja Al-Baidassa. – He eivät olleet tehneet mitään kenellekään. Palestiinalaishallinto aikoo yrittää saada Israelin siirtokuntarakentamisen tuomituksi YK:n yleiskokouksessa ensi syyskuussa. Hyökkäys pankkiin oli kolmas kerta viikon sisällä, kun Taleban teki täsmäiskun poliiseja vastaan. – Äänestäjiä kiinnostavat paljon enemmän paikalliset ongelmat kuin Merkelin hallituksen tekemiset, totesi kristillisdemokraatteja edustava kaupunginjohtaja Christoph Ahlhaus vaalien alla. Apulaisprofessori Magnus Ericsson Luulajan yliopistosta katsoo, että kaivosala on kuuma koko Pohjolassa. – Vallankumousjohtajamme, huusivat ihmiset. Tunisian pääkaupungissa Tunisissa yli 10 000 ihmistä osoitti mieltään islamisteja vastaan ja vaati suvaitsevaisuutta. Mielenosoittajilla leiri Manaman keskustassa Ei neuvotteluille, oli mielenosoittajien palaute. USA leikkaa säästöpaketilla julkisia menoja TEHERAN (STT–AFP–Reuters) Iranissa vangitut saksalaistoimittajat pääsivät vapaaksi lauantaina oikeudenkäynnin jälkeen. Hampurin vaaleista odotetaan kovinta koetusta Merkelille ja hänen johtamilleen kristillisdemokraateille (CDU). TAINAN (STT–AFP) Kun Lee You-fang, 19, avaa sanaisen arkkunsa, hän todennäköisesti laulaa tuoreimpia taiwanilaisia pop-hittejä. Iskun tekijäksi ilmoittautui Taleban-liike, jonka mukaan itsemurhapommittajia oli kolme. Kuwaitissa kansalaisuutta vailla olevat arabit osoittivat mieltään toista päivää peräkkäin. Konttialus Godaforss ajoi karille myöhään torstaina Hvalerin saarten vesillä alueella, joka on kansallispuistoa. Edustajainhuone kävi kiivasta väittelyä säästöistä neljän päivän ajan. – Haluamme, että koko maailma saa kuulla, mitä täällä tapahtuu, hän sanoi uutistoimisto TT:lle. – Kristillisdemokraateille Baden-Württemberg on paljon tärkeämpi kuin Hampuri. Pommit surmasivat poliiseja pankissa Afganistanissa WASHINGTON (STT–AFP–Reuters) Yhdysvalloissa republikaanienemmistöinen edustajainhuone on haastanut presidentti Barack Obaman talouspolitiikan ajamalla läpi tiukan säästöpaketin. Gaddafi vaikenee Libyan mielenosoituksia on luonnehdittu johtaja Muammar Gaddafi n 40 vuotta kestäneen valtakauden pahimmiksi. Sukupolvia suvussa kulkenut luunkerääjän ammatti on nykyisin pikku hiljaa hiipumassa, sillä arkkuhautaus on tilanpuutteen vuoksi monin paikoin Taiwanissa kielletty. Vuorten yksinäisyydessäkään luunkerääjiä eivät vaivaa pahat henget, vaan hyönteiset ja matelijat. . Al-Jazeera-televisiokanavan haastattelema bengasilainen uskonoppinut kertoi, että hänellä on luettelo 16:sta lauantaina haudatusta uhrista. Iran perusteli pidätystä sillä, että toimittajat tulivat maahan turistiviisumilla ja työskentelivät laittomasti, koska heillä ei ollut työmatkalla olevan toimittajan akkreditointia. – Me jatkamme tässä ammatissa niin kauan kuin palveluksiamme tarvitaan. Irakin kurdialueella kymmenen mielenosoittajaa loukkaantui yhteenotossa turvallisuusjoukkojen kanssa. Samalla hän vetosi bahrainilaisiin rauhan ja vakauden säilyttämiseksi. Säästökohteiden joukossa on muun muassa presidentin ajamaan terveydenhuoltouudistukseen tarvittavia varoja. Tabrizissa sijaitseva tuomioistuin tuomitsi miehet 20 kuukauden vankeusrangaistukseen, mutta vankeusrangaistus muunnettiin heti 50 000 dollarin suuruiseksi käteisellä maksettavaksi sakoksi. Niiden mukaan esi-isien henget vaikuttavat ratkaisevasti elon murheenlaaksossa vielä taapertavien kohtaloihin. Uhrien joukossa oli myös pankkivirkailijoita ja siviilejä. Autamme toisia ja saamme samalla hyvää karmaa itsellemme, perustelee isä-Lee. Luunkerääjän ammatti liittyy feng shui -uskomuksiin. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch vaatii maata vapauttamaan viisikon. Paikallinen poliisi kertoi lauantaina, ettei islantilaisvarustamon aluksen kapteeni ollut humalassa eikä hänen uskota nukahtaneen työnsä ääreen. Sunnuntaina vaaliuurnille vaeltavat Hampurin asukkaat
– Kahden vuoden päästä uudestaan, hän sanoi. Leskinen harmitteli kullan karkaamista DRAMMEN (STT) Aino-Kaisa Saarisen vauhti alkaa löytyä, sopivasti MM-hiihtojen lähestyessä. Se hävisi vuoden 2010 kisat Vancouverille ja 2014 kisat Sotshille. Sijoitus on hänelle kauden paras, yhdessä helmikuun alun kolmossijan Rybinskissä. Matti Heikkinen oli 24:s, Lari Lehtonen 45:s, Tero Similä 51:s ja Niklas Colliander 52:s. Talvikisat ovat olleet aiemmin Aasiassa vain kaksi kertaa: 1972 Sapporossa ja 1998 Naganossa. – Minusta maalivahtipelimme ei ollut tarpeeksi hyvää, perusteli kauppaa Ottawan manageri Bryan Murray. Maailmancupissa Kowalczykin johto Björgeniin on 634 pistettä. Lähteenmäki jauhoi parhaaseensa Suomalaismenestyksen täydensi seitsemännellä sijallaan Krista Lähteenmäki. Pyeongchang on investoinut hakuun jo yli puolitoista miljardia dollaria. Nikkanen taiteili sisä-SE:n LYHYESTI Lotto Oikeat numerot: 1, 17, 20, 21, 26, 33, 39 Lisänumerot: 14, 19, 28 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 11 kpl voitto-osuus 18 147,20 e, 6 oikein 2 615,30 e, 5 oikein 52,70 e, 4 oikein 12,20 e. KOK valitsee vuoden 2018 kisaisännän 6. MM-alppihiihto 2013 käydään Itävallan Schladmingissa. Sandell oli kolmantena ja Paloniemi viidentenätoista ensimmäisen radan jälkeen. Ei sen kummempaa, hyväntuulinen hiihtotähti selvitti ohjelmaansa. – Se keppi tuli käsien väliin, ei lähtenyt pois. Schildiä seurasi hopealle Kathrin Zettel. Lauantaina Saarinen hiihti Norjan Drammenissa 10 kilometrin perinteisen tavan maailmancupin kilpailussa kolmanneksi. Poutiainen lähti pujottelun ratkaisukierrokselle toiselta sijalta ja oli väliajoissa kärjessä. – Tommosen virheen voi näemmä tehdä missä vaan. En oikein voi uskoa viime päiviä, ensin Bennin loukkaantuminen ja nyt tämä voitto. – Ei siinä sen kummempaa ole. Sandell oli lauantain karsintakisan lopputuloksissa kolmas ja Paloniemi kolmastoista. – Näin heti, että jotain tapahtui, kun hän torjui kiekon, Bäckström sanoi. Craig Anderson siirtyy Coloradosta Ottawaan ja Brian Elliot Ottawasta Coloradoon. Andersonille on kirjattu 33 ottelussa torjuntaprosentti 89,7. Se löytyy varmasti tämän seuraavan viikon aikana, Saarinen kertasi. Maailmacupin kärkimies, sveitsiläinen Dario Cologna oli neljäs. – Isoja asioita mistä taistella. Parinkymmenen tvja radiohaastattelun jälkeen Poutiaisella oli selkeä suunnitelma loppukaudeksi. Poutiainen merkittiin jaetulle kuudennelle sijalle. Puhuimme puhelimessa, ja hän rohkaisi minua. heinäkuuta. Ero kärkeen oli hyvinkin siedettävä Saarisen mukaan. Radan röykyt eivät hänen mielestään aiheuttaneet virhettä. Odotamme hänen liittymistään joukkueeseen, lausui puolestaan Coloradon nokkamiehiin kuuluva Greg Sherman. Saarinen hakee vielä lisävaihdetta Kolmossija Drammenissa ”kauden paras kisa” Aino-Kaisa Saarinen (oik.) pääsi palkintokorokkeelle Justyna Kowalczykin (vas.) ja Marit Björgenin seuraksi. Itävalta otti kaksoisvoiton. Elliotin vastaavat tilastot ovat 43 ottelussa 89,4 ja 3,19. Läheltä piti. Sijoitus tällä hiihdolla tietää kyllä hyvää. Se käännös ei ollut missään määrin vaikea, Poutiainen myönsi. Kaksi vajaan minuutin suoritusta. – Ei maha mittään. Vauhdit pois ja aivan selvää, ettei ole enää mitään jakoa. Maan riemun täydensi Kathrin Zettelin hopeasija. Lisäksi alppimahdille Itävallalle voitto oli ensimmäinen naisten MMpujottelussa sitten vuoden 1993. – Kultaa olisi meidän analyysin mukaan tullut. – On se pienestä kiinni... Hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa on 3,28. – Kiitokset Bennille. Nyt saatiin kuitenkin röörit auki, mutta ihan pientä säätöä vielä tarvitaan yhden lisävaihteen saamiseksi. Hallitus on valmistautunut sijoittamaan vielä toiset puolitoista miljardia, jotta kaikki valmistuu ajoissa. Hän jahtaa pujottelun maailmancup-voittoa. Pitää oikein keskittyä, etteivät kyyneleet pääse valloilleen, Zettel hehkutteli. Koivun käsivamman laatu selviää ensi viikolla PYENGCHANG (STT–AFP) Etelä-Korean olympiahaku vuodeksi 2018 saa kehuja kisapaikkoihin tutustuneilta Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n tarkastajilta. ”On tämä kauhea laji” Yleisöä kohahduttaneen selkkauksen jälkeen Poutiaisen seuraava mielikuva oli neulansilmästä, jota hän kiersi väärinpäin. – Kauden paras kisa tämä oli, mutta vielä oli vähän tukkoista korkean paikan leirin jälkeen. Pääministeri Kim Hwang Sik kertoi, että hanke saa valtiolta täyden taloudellisen tuen. Hän kertoi käyneensä läpi tunteet A:sta Ö:hän ja takaisin. Lauantai-Jokeri Jokerinumero: 7 9 7 2 1 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 3 kpl voitto-osuus 22 836,90 e, 5 oikein 695,60 e, 4 oikein 50,60 e, 3 oikein 7,20 e, 2 oikein 2,50 e. Maalialueella Poutiainen vilkaisi tulostaululle, liukui samalla takaperin ja kellahti tunnekuohussa selälleen. Ottawa ja Colorado vaihtoivat maalivahteja Jarkko Sorjonen GARMISCH-PARTENKIRCHEN (STT) Kymmenkunta käännöstä ja joitakin kymmeniä metrejä. Saarinen valmistelee MM-virettä vielä sunnuntaina Drammenin sprintissä, ja sen jälkeen herkistellään kohti Holmenkollenia. Poutiainen oli matkalla mestaruuteen, mutta menetti pelin Gudiberg-rinteen loppuosan virheeseen. – Nukutaan hyvin, syödään hyvin, otetaan rennosti. Paljon on tehty sen eteen, että täällä laskettaisiin lujaa. Poutiaiselta irtosi linjanveto myös pidemmäksi aikaa. Poutiaisen jääminen kuudenneksi teki hallaa lajiyhdistyksen mitalitavoitteelle. Mikko Koivu loukkasi vasemman kätensä perjantai-illan kamppailussa Anaheimia vastaan. Terävyyttä pitää saada lisää. Harmi vaan, että tarttui keppiin kiinni. Sivu 9. – Pertsan kympistä tulee tosi tiukka MM-kisoissa. – Ei ollut oikein hyvää hiihtoa. Ei auta. Kyllä tämä sisua kasvattaa ainakin siihen. Poutiainen tiesi, että Gudiberg kuluu ja aiheuttaa vaikeuksia toisella kierroksella. Leskinen muistutti, että pujottelussa vaaditaan kaksi laskua maaliin asti, ja yhteisaika ratkaisee. Puolittuu kisa kisalta, Saarinen myhäili. Balanssia ei vielä kropassa ollut. Ajoin ahtaalle, mutta ei vain jaksanut. Pyeongchangin kilpailijat ovat ranskalainen Annecy ja saksalainen München. Minna Nikkanen hyppäsi naisten seiväshypyn sisäratojen Suomen ennätyksen 436 SMhallikisoissa. Uuteen hakuun korealaiset ovat valmistautuneet huolellisesti. Pyeongchang hakee talvikisoja kolmatta kertaa. Poutiainen tuumi maalialueella, että sen hetken tunteeseen hylkäyksen ja kuudennen sijan ero oli mitätön, mutta arveli kuudennen sijan tuntuvan myöhemmin ok-tulokselta. Tammikuu oli kuitenkin jo erittäin hyvä, ja tekniikka on asettunut kohdilleen. Toivottavasti Bennille kuuluu jo parempaa, Schild selvitti. Aiemmin olympiaja MM-hopealle yltänyt Schild pääsi lopulta 29-vuotiaana juhlimaan arvovoittoa. Schild sai sairasvuoteelta kannustusta, joka siivitti hänet voittoon. Sekä Anderson että Elliot löytyvät tämän kauden NHLmaalivahtitilaston häntäpäästä. – Tämä oli se paras mahdollisuus. Toivottavasti sprintti sunnuntaina aukaisee, voittajasta yli minuutin mutta nelossijalle hiihtäneestä Norjan Therese Johaugista vain 4,1 sekuntia jäänyt Lähteenmäki mietti. Uransa avausvoiton maailmancupissa ottanut Rickardsson kukisti Norjan Martin Jonsrud Sundbyn 29 sekunnilla ja Norjan ykköstähden Petter Northugin 30:lla sekunnilla. Aika kova paikka, Leskinen manasi. – Kuudes sija... Viime kolmen kauden aikana Koivu on ollut sivussa viidestä ottelusta. – Kausi on ollut hyvin vaikea, ongelmia olkapään kanssa ja myös tekniikan kanssa on ollut painimista. Nyt tuntuu, että kunto on löytymässä, ja oikeaan aikaan. Kultamitali arvokilpailuista on se mikä Poutiaiselta puuttuu yhä. Saarinen hävisi kilpailun voittaneelle Norjan Marit Björgenille 23,6 sekuntia ja toiseksi tulleelle Puolan Justyna Kowalczykille 6,3 sekuntia. Siellä Poutiainen voitti nuorten MMkultaa helmikuussa 1997. Etenkin kahdesta viiteen kilometriin oli hankalaa. on tämä kauhea laji, kun se näin päin menee, Poutiainen sanoi. Maalivahti Niklas Bäckström oli aitiopaikalla, kun Koivu sai kiekon käteen. on tämä kauhea laji, kun se näin päin menee, Tanja Poutiainen harmitteli, kun mestaruussauma katosi pahaan horjahdukseen toisessa laskussa. Tuomaristo syynäsi Poutiaisen laskun ja pohti tekikö hän hylkäyksen veroisen sääntörikkeen. Ilman jostain välistä syliin änkenyttä ratakeppiä Poutiainen olisi ellei mestari, ainakin mitalisti. Olen enemmän huolissani kuitenkin kuin tyytyväinen, Jauhojärvi totesi. GARMISCH-PARTENKIRCHEN (STT) Marcus Sandell ja Santeri Paloniemi selviytyivät pujottelukarsinnasta sunnuntain kilpailuun alppihiihdon MM-kilpailuissa Garmisch-Partenkirchenissä. – Unelma kävi toteen. Kolmestatoista kisapaikasta seitsemän on valmiina. Etelä-Korean talviolympiahaku sai kehuja. Garmisch-Partenkirchenin MM-kilpailuista on jäljellä miesten pujottelu. – Tahti puuttui, oli sellaista perusjauhamista. Se oli siinä. – Ei ole hirveän paljon lähempää pitänyt koskaan, Poutiainen päivitteli. Sijoitus on 20vuotiaan Lähteenmäen uran paras maailmancupissa, jos Tour de Skin osakisoja ei lasketa. Jotain mahdollisuuksia voi olla, jos pojat tekee jättiyllätyksiä, Leskinen sanoi. Ennen kahta viimeistä kilpailua Schild on neljäkymmentä pistettä edellä. Sanotaan, että tämän hetken kunnon mukainen suoritus. – Kaikki säädöt oikeassa asennossa, kunto kohdallaan, skimbat toimii, radan merkkaus hyvä, rinne riittävän vaikea, Leskinen listasi. Koivu oli juuri ennen tapausta tasoittanut pelin 1–1:een. – Davosissa (joulukuussa) minuutti ja 40 sekuntia, Otepäässä (tammikuussa) 45 sekuntia, nyt 23 sekuntia. Ihan sekuntipeliä, mutta tottakai vaatii itseltä hyvän päivän ja huolloltakin onnistumista. Kerttu Niskanen oli 14:s ja Pirjo Muranen 15:s, ja cup-pisteille ylsi myös 21:nneksi ehtinyt Riikka Sarasoja. Poikaystävän loukkaantuminen siivitti Schildin mestaruuteen HELSINKI (STT) NHL-jääkiekkoilija Mikko Koivun käsivamman laatu saadaan selville aikaisintaan maanantaina, kertoi Minnesotan Wildin toimitusjohtaja Chuck Fletcher Star Tribune lehdelle. Sandell ja Paloniemi selvittivät MM-pujottelun karsinnan Marcus Sandell selvitti tiensä pujottelun MM-kisaan. ei se nyt niin huono ole, Poutiainen sanoi ja nauroi, koska ei oikein itsekään uskonut sanoneensa niin. Saarinen nousi pisteissä kahdeksanneksi, Lähteenmäki on yhdeksäntenä. Hän tiesi, että vastaavia tilaisuuksia tulee urheilijalle arvokilpailuissa harvoin eteen. Sandell jäi Horn-rinteessä karsinnan voittaneesta venäläisestä Aleksandr Horoshilovista 0,99 ja Paloniemi 2,72 sekuntia. LEHTIKUVA/AFP GARMISCH-PARTENKIRCHEN (STT–AFP) Uransa ensimmäisen arvokisavoiton ottanut pujottelun maailmanmestari Marlies Schild kiitteli kisan jälkeen poikaystäväänsä Benjamin Raichia, jonka MM-kisat päättyivät polvivammaan joukkuekilpailussa keskiviikkona. Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Sittenhän se tökkäsi ja heitti minut sivuun. LottoPlus Lisävoittoluokat: 4+3 oikein 5 676,60 e, 4+2 oikein 46,70 e, 4/+1 oikein 5,40 e, 3+3 oikein 142,00 e, 3+2 oikein 5,30 e, 3/+1 oikein 1,00 e. Ryhmän johtaja Gunilla Lindberg luonnehtii haussa tapahtuneen suurta edistystä. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER HELSINKI (STT) Ottawa Senators ja Colorado Avalanche vaihtoivat maalivahteja jääkiekkoliiga NHL:ssä. On se pienestä kiinni... Kultajahti jatkuu edelleen Kahden vuoden päästä uudestaan, päätti mestaruussauman hukannut Poutiainen Kohtalokas horjahdus. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 20.2.2011 7 URHEILU YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela 020 750 4420. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER GARMISCH-PARTENKIRCHEN (STT) Lajipomo Janne Leskisen mielestä loppuosan virhe vei Tanja Poutiaiselta ”sataprosenttisen hopean” ja ”89prosenttisen kultamitalin” alppihiihdon MM-kilpailuissa lauantaina. Onhan tämä pettymys, Leskinen tuumi. Sellaista ei löytynyt. Hän oli ratkaisukierroksen väliajoissa niin tukevassa johdossa, että itävaltalainen Marlis Schild tuskin olisi ohi päässyt ja mestaruutta vienyt, jos Poutiainen ei olisi jäänyt kiinni ratakeppiin. – Schild oli täysin voitettavissa, Poutiainenkin totesi. Nousujohteisen kisan hiihtänyt Jauhojärvi hävisi kisan ruotsalaisvoittajalle Daniel Rickardssonille minuutin ja yhden sekunnin kymmenyksen. Karsinnasta pääsi jatkoon 25 laskijaa. Pronssille ylsi ruotsalainen Maria PietiläHolmner. Tanja Poutiainen menetti otteen mestaruuteen toisen laskun loppupuolella. Sen verran mahtui Tanja Poutiaisen ja pujottelun maailmanmestaruuden väliin lauantaina Garmisch-Partenkirchenissä. Suomalaisista suora paikka MM-pujotteluun on Kalle Palanderilla ja Victor Malmströmillä. – Brian on kokenut NHL-maalivahti. Jauhojärvi huolissaan Miesten 15 kilometrin perinteisen tavan kisassa suomalaisvauhdista vastasi Sami Jauhojärvi sijoittumalla yhdeksänneksi. Hän torjui vasemmalla kädellään Todd Marchantin laukauksen
2. Toto (4-2-7): 2,24 1,70-2,544,77 9,40. Maailmancupin pistetilanne 24/31 osakilpailun jälkeen: 1) Kowalczyk 1 656, 2) Björgen 1 022, 3) Arianna Follis Italia 975, 4) Longa 928, 5) Majdic 878, 6) Johaug 862, 7) Kalla 784, 8) Saarinen 530, 9) Lähteenmäki 529, 10) Jacobsen 514, 11) Riitta-Liisa Roponen Suomi 504,... V4-kerroin: 13,33. Drammen (sprintit). Maailmancupin pistetilanne 24/31 osakilpailun jälkeen: 1) Cologna 1 247, 2) Northug 834, 3) Rickardsson 781, 4) Bauer 724, 5) Legkov 716, 6) Marcus Hellner Ruotsi 643, 7) Devon Kershaw Kanada 567, 8) Gaillard 472, 9) Curdin Perl Sveitsi 447, 10) Martin Jaks Tshekki 425, ... 1640m, 1. 8. Overhalls/Johnny Takter 14,8a. V4-kerroin: 220,29. – Sata henkeä on tehnyt paljon töitä tapahtuman eteen, Perkkilä sanoi. lähtö, V75-2, sh 2100 m Tähtivs. Troikka: 372,10. Jenni Kuosa 73+68+73 (jaetttu 26:s sija), ...216 (0): mm. Miesten pujottelun karsinta: 1) Aleksandr Horoshilov Venäjä 1.41,62, 2) Georgi Georgijev Bulgaria jäljessä 0,20 sekuntia, 3) Marcus Sandell Suomi –0,99, 4) Nikola Tshongarov Bulgaria –1,48, ...13) Santeri Paloniemi Suomi –2,72. Toto (1-10-16): 9,90 3,07-1,57-2,94 16,66. lähtö, lv 2100 m: 1) Jessin/Matti Nisonen 19,3a (5,76), 2) Southeast Governor 19,6a x (2,57).3) My Oi My 19,7a (21,72).4) Yebo Shine 19,7a x (1,91).poissa: 2, 6, 8, 9, 10, 11. Seuraava osakilpailu: 20.2. 100) Mari Laukkanen Suomi 8. Kokkolan Urheiluautoilijat olivat tehneet kaupungin kanssa yhteistyösopimuksen, jonka mukaisesti seura sai ulkoilijoiden käyttöön laitetun jääradan käyttöönsä. 4. Tilanne: 1) Lappi 52 pistettä, 2) Hautamäki 30, 3) Pinomäki 24, 4) Korhonen 22, 5) Kinnunen 20, 6) Toni Tahvanainen 16. Pelivaihto 460 937,40 e, yleisöä 900. V4-kerroin: 16,02. 214 (–2): mm. 7. Taskila johti luokan 2 A-fi naalia lähes alusta lähtien. 11. Mikkeli: Rallin SM-sarjan 3/7 osakilpailu, Vaakuna-ralli: Yleiskilpailu: 1) Juha Salo/Marko Salminen KaUA/NoorUA/MK Mitsubishi 54.32,0, 2) Joonas Lindroos/Pasi Kilpeläinen ESRC/EspUA Subaru jäljessä 40 sekuntia, 3) Janne Tuohino/Risto Pietikäinen KR-team/FCDA Ford – 1.13,2, 4) Jarkko Nikara/Petri Nikara SaaUA Mitsubishi –2.07,2, 5) Ari Vihavainen/Antti Piira HeiUA/SatUA Mitsubishi –2.23,4, 6) Jarmo Mikkonen/ Hannu Ervasto RDT/SaloUA Mitsubishi –3.38,2, 7) Jussi Tiippana/Henri Arpiainen MikUA Mitsubishi –3.45,5, 8) Heikki Westerlund/Arto Sirpoma LamUA/HausUA Mitsubishi –4.29,8, 9) Mikko Eskelinen/Arto Kapanen JyvUA/PetUA Mitsubishi –4.42,2, 10) Tapio Vuokila/Harri Kervinen AL-Oulu/OFK-125, Mitsubishi –4.44,2. Takamatkalta lähtenyt talven kuningas pääsi etenemään vapaasti johtavan Villexin rinnalle ja riisti tältä kärkipaikan jo ensimmäisellä takasuoralla. 20,2a (3,7).3) Plumber’s Express 20,4a (20,88).4) Woestenbergse 20,5a (36,55). lähtö, V75-1, lv 2100 m Nousijadivisioona: 1) Ida’s Oliver/Antti Teivainen 17,6a (13,26), 2) Oblivion 17,6a (2,07).3) Just A Gigolo 17,7a (42,45).4) Double Dot 18,0a (14,89).poissa: 3, 5. Lisäksi tapahtumaan oli vapaa pääsy. – Voitto on nyt mieleen. Saarijärveläinen Jarkko Nikara heitti Salolle haasteen ja voitti kisan avauserikoiskokeen perjantaina ja piti hyvää vauhtia lauantaina. RB-93 välieriin voitoin 3–0. 25 000 kruunua, 1) Jeans N. palk. Henry Kiiskin valmentama Ida’s Oliver oli lämminveristen alimmassa divisioonassa hieman alle kymmenen prosentin osuudella lähdön neljänneksi pelatuin. 105) Anssi Pentsinen Suomi 22, 106) Juha Lallukka Suomi 20,... Jo harjoituksissa lupaavasti esiintynyt 12-vuotias ranskalaisori näytti, ettei 900 000 euron rajan ylittänyt voittosumma ole kertynyt vahingossa, eikä juoksupaikka toisella radalla ilman vetoapua huolestuttanut ohjastaja Akseli Lahtista. Toto (2-12-4): 1,55 1,24-2,02-1,74 6,71. 3. Piirto/Antti Teivainen 28,0a (1,55), 2) Tähen Ponkaus 28,1a (11,86).3) Suivikas 28,3a (9,0).4) M.A. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Meter Reader U.S./Markus Dahlström 18,6a (2,27), 2) Southeast Hope 18,8a (7,13).3) Diablo Blend 18,8a (3,71).4) Wanna Be More 18,9a (8,97).poissa: 2, 4. poissa: 2, 4, 5, 8, 10. Jos auto olisi aamulla ollut tällaisessa kunnossa, olisi tulos ollut tietty parempi. – Jostain syystä pitkillä piikeillä meni tänään paremmin. lähtö, sh 2140 m: 1) Rituhelmi/Juha-Pekka Vilkman 36,1a (1,22), 2) Turoksen Santeri 36,4a (12,0).3) Keitaan Passi 36,5a (5,88).4) Teho-Tytär 37,1a (39,21). Valmentaja Kati Lindsberg jätti hengitystieongelmista uransa aikana kärsineen Je t’Aimen pois, mutta tallikaveri Ladakh Jielille kylmät kelit ovat sopineet. Toto (5-8-4): 2,60 1,32-5,50-3,52 18,43. Toto (1-6-3): 2,30 1,33-2,38-1,90 9,63. SUNNUNTAINA 20.2.2011 KESKIPOHJANMAA 8 URHEILU GOLF AUTOURHEILU RAVIT ALPPIHIIHTO MAASTOHIIHTO Garmisch-Partenkirchen: MM-kilpailut: Naisten pujottelu: 1) Marlies Schild Itävalta 1.45,79 (52,69+53,10), 2) Kathrin Zettel Itävalta 1.46,13 (53,30+52,83), 3) Maria Pietilä-Holmner Ruotsi 1.46,44 (53,48+52,96), 4) Maria Riesch Saksa 1.47,13 (53,49+53,64), 5) Tina Maze Slovenia 1.47,55 (54,26+53,29), 6) Tanja Poutiainen Suomi 1.47,65 (52,90+54,75) ja Manuela Mölgg Italia 1.47,65 (54,37+53,28), 8) Frida Hansdotter Ruotsi 1.47,84 (54,66+53,18), 9) Nastasia Noens Ranska 1.48,18 (54,56+53,62), 10) Veronika Zuzulova Slovakia 1.48,19 (55,25+52,94), 11) Irene Curtoni Italia 1.48,50 (55,25+53,25), 12) Sarka Zahrobska Tshekki 1.48,76 (55,11+53,65), 13) Tessa Worley Ranska 1.48,81 (55,47+53,34), 14) Anne-Sophie Barthet Ranska 1.48,84 (55,80+53,04), 15) Fanny Chmelar Saksa 1.49,09 (55,07+54,02), 16) Erin Mielzynski Kanada 1.49,43 (57,36+52,07), 17) Ana Jelusic Kroatia 1.49,44 (56,27+53,17), 18) Nicole Hosp Itävalta 1.49,46 (54,22+55,24), 19) Resi Stiegler USA 1.49,47 (56,08+53,39), 20) Nicole Gius Italia 1.49,52 (55,97+53,55). Piirto nousi poisjääntien myötä selväksi suosikiksi, eikä sillä ollutkaan johtoon päästyään minkäänlaisia vaikeuksia. Naiset: 1) Kankaanpään Ampujat 1178, sivuaa SE-tulosta (Hanna Nivus 386, Hanna Pitkänen 400, Tiia Törmälä 392), 2) Kyrkslätt Skytteförening 1176, 3) Lehtimäen Ampujat 1172. Troikka: 27,20. 24) Sarasoja 239,... Päivän Duo: 95, kerroin: 51,59. Yksi kuski tosin totesi, ettei pysty ajamaan lentokentällä, kertasi puolestaan toinen kilpailujohtajista, Heikki Tikka. Jyty 28,3a (16,79).poissa: 5, 9. UKP johtaa voitoin 2–1.. Sandell ja Paloniemi selviytyivät sunnuntain kilpailuun. 33) Jauhojärvi 175,... Salo kasvatti pistejohtoaan SM-rallissa Juha Salo (oik.) ja Marko Salminen juhlivat SM-rallin osakilpailun voittoa Mikkelissä. 61) Matias Strandvall Suomi 79,... – Monet kuskit ovat todenneet, että kerrankin saa ajaa todella nopealla radalla. Viime kaudella sekä luokan 1 (2wd, vakioliukuesteet) ja luokan 2 (2 wd, erikoisliukuesteet) Suomen mestaruuden voittanut Taskila ajoi lauantaina Kokkolan Vanhansatamanlahdella purevassa pakkasessa luokkavoittoon luokassa 2. Ekana autona taisi olla vähän helpompi ajaa, kun lumipöly häiritsi aika lailla meitä minuutin välein erikoiskokeille lähteneitä takana tulijoita, Lindroos arvioi. Toto (6-7-1): 2,40 1,16-1,82-1,97 3,49. Kajaani: SML:n Kainuun piirin kolmannet ilmaasekatsastukset, tuloksia: Luodikko, M: 1) Arto Luomala SoA 194, 2) Matti Mielityinen KP 9+93=189. Toto (9-1-11): 13,26 2,58-1,49-5,10 15,36. Kaikkiaan päivän neljään luokkaan osallistui 49 kuskia. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER Kokkola: Jääradan SM-osakilpailun tuloksia (suluissa SM-pistemäärä): Luokka 1, 2-veto vakioliukuesteet (19): 1) Mika Vaaranmaa JaMoKe/ UA (37), 2) Juha Sillanpää AL-Härmä (34), 3) Jukka Lassila KvanUA (31), 4) Janne Taskila OuMK/UA RY (28), 5) Harri Uitto KauhUA (26), 6) Mikko Salo JaMoKe/UA (24), 7) Joni-Pekka Rajala NoorUA/MK (22), 8) Petri Juupajärvi ParkUA (20), 9) Mika Heikkilä HeiUA (18), 10) Juha Perälä KauhUA (16), 11) Kristian Raak NSB-86 (14), 14) Johan Dahlbacka NSB-86 (8), 17) Tapio Järvinen KokUA (3), 19) John K Westman KokUA (1). 2640m, 1. Hirvi, M: 1) Tommi Hakkarainen SoA 190/20, 2) Janne Huotari SoA 190/15, 3) Arto Luomala SoA 186, 4) Matti Mielityinen KP 174. Taistelu toisesta sijasta Subarua kuskanneen Joonas Lindroosin ja Fordilla kisaavan Janne Tuohinon välillä kääntyi Lindroosin eduksi, kun Tuohino teki ajovirheen viimeisellä pätkällä. Kolmen viikon päästä uusinta Kilpailujohtaja Arto Perkkilä arvioi, että Vanhansatamanlahdella ja asuntomessualueen puoleisilla valleilla oli yleisöä päivän aikana vähintään 600, vaikka pakkanen olikin pureva. 49) Ville Nousiainen Suomi 107,... Miesten 15 km (p): 1) Daniel Rickardsson Ruotsi 37.19,1, 2) Martin Johnsrud Sundby Norja –29,0, 3) Petter Northug Norja –30,0, 4) Dario Cologna Sveitsi –33,6, 5) Stanislav Voltshentsev Venäjä –41,7, 6) Petr Sedov Venäjä –46,4, 7) Eldar Rönning Norja –55,6, 8) Axel Teichmann Saksa –56,3, 9) Sami Jauhojärvi Suomi – 1.00,1, 10) Lukas Bauer Tshekki –1.01,4, 11) Aleksandr Legkov Venäjä –1.04,6, 12) Maksim Vilegtshanin Venäjä –1.05,6, 13) Ronny Fredrik Ansnes Norja –1.09,6, 14) Jevgeni Belov Venäjä –1.16,3, 15) Martin Bajcicak Slovakia –1.17,0, 16) Tobias Angerer Saksa –1.18,3, 17) Jean Marc Gaillard Ranska –1.19,5, 18) Jens Filbrich Saksa –1.23,0, 19) John Kristian Dahl Norja –1.23,1, 20) Niklas Dyrhaug Norja –1.28,4, ... lähtö, V75-5 V4-3 DUO-1, sh 2100 m Nousijavs. lähtö, sh 2100 m: 1) A.T. Tilanne SM1-luokassa: 1) Salo 45 pistettä, 2) Lindroos 40, 3) Tuohino 37, 4) Nikara 27, 5) Vihavainen 22. 5. – Voitto olisi varmasti ollut helpompikin, jos Ladakh Jiel olisi pystynyt menemään lujempaa, Lindsberg arveli. M70: 1) Armas Luomala SoA 153. Viikonvaihteen aikana varmistui myös se, että kolmen viikon päästä, 12. 100 000 kruunua, 1) Dilbas Delight/Veijo Heiskanen 16,4. palk. V4-kerroin: 11,88. Keskipohjalaisista kuskeista välieriin luokassa 1 ajoivat Raak ja NSB-86:n Johan Dahlbacka, joka oli usean vuoden tauon jälkeen ottanut käyttöönsä Ford Escort WRC -autonsa. Duo–UKP 9–12 (3–3, 3–4, 3–5). 6. 1640m, 1. Mitsubishilla kisaava Salo löysi eteläisen Savon teille hyvän vauhdin ja hallitsi kisan toista päivää selkeästi. Taskila ajoi neljänneksi luokassa 1. 45) Lari Lehtonen Suomi –2.14,0,... lähtö, V75-4 V4-2, sh 2100 m Huippudivisioona: 1) I.P. valiodivisioona: 1) Visul/Pauli Raivio 27,0 (1,29), 2) Artture 27,4 (18,97).3) Villex 28,3 (9,16).4) Vokkerin Lupaus 28,4 (94,87).poissa: 2, 11. Toto (10-2-3): 6,87 2,27-2,99-1,75 42,58. Visul oli omaa luokkaansa suomenhevosten päälähdössä, joka ajettiin 2100 metrin matkalla tasoitusajona. 200 000 kruunua, 1) The Bad Boy/Thomas Uhrberg 16,5. lähtö, V75-7, lv 2100 m Pronssidivisioona: 1) El Mr Spur/Esa Holopainen 16,4a (10,32), 2) Feelque 16,5a (18,58).3) Vivaldi Flevo 16,5a (5,06).4) Best Laukko 16,5a (9,45).poissa: 2, 10, 11. lähtö, lv 2140 m: 1) Roberto Max/Premio Fiore 20,7 (9,9), 2) Augustus 21,6 (4,88).3) Snow Mare 21,2 (7,61).4) Ypäjä Victoria 22,2 x (16,43).poissa: 3, 13, 15. M70: 1) Armas Luomala SoA 156. 142) Colliander 6. Kokkolalaisia sukujuuria omaava Maria Pietilä-Holmner juhli MM-pronssia. haastajadivisioona: 1) Hoviaho/Teemu Okkolin 30,6 (2,24), 2) Taikapoju 30,6 (14,36).3) Viulan Vilma 30,0 (25,19).4) Ustikka 30,9 (29,78).poissa: 5, 10, 13, 15. Piirrolle jo alkuvuoden viides. Forssa: 1. Luokka 4, Historic: 1) Mikko Aho RaaUA, 2) Heimer Kastren NSB-86. 24) Matti Heikkinen Suomi –1.36,4,.... Jens Oja KOKKOLA (KP) Oulaisten Moottorikerhoa edustava Janne Taskila aloitti vahvasti taistelun tämän talven jääradan Suomen mestaruudesta. Ladakh Jiel todisti jälleen tasonsa Drammen: Maailmancup: Naisten 10 km (p): 1) Marit Björgen Norja 27.31,9, 2) Justyna Kowalczyk Puola jäljessä 17,3 sekuntia, 3) Aino-Kaisa Saarinen Suomi –23,6, 4) Therese Johaug Norja –1.06,9, 5) Ida Ingemarsdotter Ruotsi –1.07,2, 6) Marianna Longa Italia –1.08,2, 7) Krista Lähteenmäki Suomi –1.11,0, 8) Masako Ishida Japani –1.15,7, 9) Charlotte Kalla Ruotsi –1.20,5, 10) Astrid Uhrenholdt Jacobsen Norja –1.23,3, 11) Julia Tshekaleva Venäjä –1.24,2, 12) Anna Haag Ruotsi –1.28,1, 13) Vibeke Skofterud Norja –1.33,3, 14) Kerttu Niskanen Suomi –1.41,8, 15) Pirjo Muranen Suomi –1.44,7, 16) Sara Lindborg Ruotsi –1.56,8, 17) Petra Majdic Slovenia 1.59,0, 18) Marthe Kristoff ersen Norja –1.59,2, 19) Kristin Störmer Steira Norja –2.02,8, 20) Alija Iksanova Venäjä –2.05,7, 21) Riikka Sarasoja Suomi –2.05,9. Ursula Wikström 72+74+70 (jaetttu 36: s sija). Osa pelaajista pelaa kolmannen kierroksen loppuun vasta sunnuntaina. Toto (9-5-7): 15,28 3,71-1,75-1,58 20,46. Salo voitti Mikkelissä päättyneen kauden kolmannen SM-rallin ja lähtee viiden pisteen sarjajohdossa maaliskuiseen Kouvolan osakilpailuun. 2. Toto (3-12-7): 10,32 2,45-4,40-2,39 89,01. poissa: 4, 6, 8. – Ei ihan sovinnolla sitä saatu, mutta oli vähän sellainen olo, etten jää siihen junnaamaan, Pauli Raivio kuvaili. Luokka 3, neliveto: 1) Ari Perkiömäki RaaUA, 2) Jorma Yli-Torala EPUA, 3) Jorma Karhapää OUA, 4) Jani Itkonen KaMK. 33) Muranen 156,... lähtö, V75-3 V4-1, lv 2100 m Tammadivisioona: 1) Savage’s Thunder/Kari Venäläinen 18,3 (2,3), 2) Bellissima 18,4 (12,36).3) Zilvester ST 18,5 (8,27).4) Zoogin’s Day 17,8 (12,44).poissa: 8, 9, 13. LEHTIKUVA/MARKO MÄKINEN Christchurch: Naisten Euroopan-kiertueen 200 000 euron turnaus: Tilanne reiän 54/72 jälkeen (par 72): 203 lyöntiä (13 alle partuloksen): Giulia Sergas Italia 64+69+70, 207 (–9): Laura Davies Englanti 72+66+69, 208 (–8): Kristie Smith Australia 71+64+73, Linda Wessberg Ruotsi 74+63+71, Diana Luna Italia 71+70+67, Cecilie Lundgreen Ruotsi 72+69+67,... Maxwell Mayday/Örjan Kihlström (valmentaja Kari Lähdekorpi) keskeytti. 5. Uskoisin, että minulla on hyvät mahdollisuudet uusia viime talven mestaruudet, Taskila totesi tyytyväisenä kisan jälkeen. Hyvän lähdön Toyota MR2-autollaan ottanut Taskila onnistui pitämään välierien kautta fi naaliin päässeen Kauhavan Urheiluautoilijoiden Jukka Lassilan takanaan tiukan kamppailun päätteeksi. Piirrolla ykkösiä voisi olla enemmänkin, sillä kuukauden takaisessa V75-lähdössä se menetti varmalta näyttäneen voiton turhaan laukkaan loppusuoralla. – Muuta murhetta ei ollut, kuin vähän liian pienet kärryt, Akseli Lahtinen naurahti. V4-kerroin: 11,15. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m Nousijadivisioona: 1) Thunder Island/Juha Utala 17,0a (6,87), 2) Famous Grouse 17,0a (17,92).3) King Valley 17,2a (3,37).4) It’s Jack 17,2a (9,83).poissa: 4, 11, 12. Toto (7-6-1): 1,29 1,13-2,01-1,92 6,04. Teivaisen toinen voittoajokki I.P. Toto (1-11-9): 46,75 17,05-7,24-2,65 411,16. En ollut jo viikon kestäneen kovan fl unssan takia fyysisesti oikein täydessä terässä, Salo tunnusti. – Pyörähdin 360 astetta ja jäin perä menosuuntaan päin, ja jouduin starttailemaan autoa, Tuohino muisteli. palk. Visulilla on yhtä monta onnistumista, mutta I.P. – Mahdollisuuksia olisi ollut, mutta en vaan kerta kaikkiaan nähnyt mitään, Taskila kertasi kisan jälkeen. lähtö, V4-4 DUO-2, sh 2140 m: 1) Leon Salama/Mikko Huttunen 31,1 x (2,6), 2) Laaka 31,1 (26,24).3) Santeriina 32,5 (28,87).4) Hilan Taika 33,1 (10,31).poissa: 7, 10. Useat kuskit, Taskilakin, totesivat, että kahden kilometrin rata oli todella nopea. KP/JUHA SALLINEN Tero Sipakko LAPPEENRANTA (STT) Raviviikko pääsi pakkasperuutusten jälkeen käyntiin lauantaina, kun Lappeenrannassa järjestettiin V75-kierros. 9. Rata kunnostetaan ensi viikolla jälleen ulkoilijoiden käyttöön. Jalasjärven Moottori-Kerhon Mika Vaaranmaa ajoi vakuuttavasti voittoon luokassa 1. 8. Ajovirhe pudotti hänet kuitenkin kärkitaistelusta neljänneksi. Toto (3-6): 2,20 1,47-1,32 2,05. Keskipohjalaisista luokan 2 fi naalissa nähtiin myös Vetelin Urheiluautoilijoiden Tero Kivipelto. Kokkolan Urheiluautoilijoille tarjottiin mahdollisuutta järjestää toinenkin osakilpailu, kun sekä Ylivieskan että Kiuruveden osakilpailut jouduttiin perumaan. V4-kerroin: 2103,16. palk. Orlando Croft/Veijo Heiskanen hylätty. Luokka 2, 2-veto erikoisliukuesteet (19): 1) Janne Taskila OuMK/UA (37), 2) Jukka Lassila KvanUA (34), 3) Mika Vaaranmaa JaMoKe/UA (31), 4) Juha Sillanpää AL-Härmä (28), 5) Joni-Pekka Rajala NoorUA/MK (26), 6) Kristian Raak NSB-86 (24), 7) Hanna Liinamaa LemUA (22), 8) Markus Aitola JurvUA (20), 9) Petri Juupajärvi ParkUA (18), 10) Tero Kivipelto VetUA (16), 17) Johan Dahlbacka NSB-86 (3). Westman nähtiin keräilyerissä. Päivän Duo: 4-3, kerroin: 4,10. Toto (10-4-9): 1,75 1,30-2,77-4,27 5,76. Lappeenranta: 1. AMMUNTA Mikkeli: Ilmakiväärin ja pistoolin joukkueiden SM-kilpailut: Ilmakivääri: Yleinen sarja: 1) Pieksämäen Seudun Ampujat 1751 (Toni Matilainen 584, Eetu Orsjoki 583, Pauliina Frilander 584), 2) Kotkan Ampumaseura 1750, 3) Joensuun Ampujat I 1747. lähtö, lv 2140 m: 1) Fin Zootic/Toni Florin 21,1 (25,03), 2) Blue Pine Noah 21,1 (23,84).3) Undercover 21,8 (5,05).4) Betty Saknussen 21,9 (20,86).poissa: 2, 5, 6, 13. 101) Lasse Paakkonen Suomi 26,... 45) Anne Kyllönen Suomi 101,... Esimerkiksi Taskilan huippunopeudeksi luokan 1 fi naalissa mitattiin 170 km/ h. Kokenut Taskila varmisti luokan 2 fi naalipaikan voittamalla alkueränsä vakuuttavalla esityksellä. Voitto oli Reijo Takasen valmentamalle I.P. Toto (5-4): 5,76 1,81-1,54 4,30. Antti Teivainen ajoi kohteissa kaksi voittoa. Vekkuli/Marko Heikari 30,6 (1,75), 2) Sebbe 30,6 (9,85).3) T.T. lähtö, V4-2, lv 2140 m: 1) Asante/Sami Sandberg 19,5a (2,4), 2) Something Special U.S. lähtö, V4-1, lv 2140 m: 1) Golda Goodwill/Maria Vastamäki 18,9a (27,94), 2) Like A Star 19,0a (1,29).3) Jumble Girl 19,7a (22,35).4) Beat Box 20,0a (17,88). K. Kalle Palander ja Victor Malmström pääsivät kisaan ilman karsintaa. 110 000 kruunua, 1) Ågårds Ludde/Åke Svanstedt 13,3a, ... Huoltotauolla ollut Ladakh Jiel oli elementissään tiivispintaisella lumiradalla ja rutisti lämminveristen avoimen lähdön voittoon johtavan Little Sealordin rinnalta. 3. Toto (9-6): 1,22 1,45-3,33 4,92. Pattaya: Naisten Yhdysvaltain-kiertueen 1,45 miljoonan dollarin kilpailu: Tilanne reiän 54/72 jälkeen (par 72): 207 lyöntiä (9 alle parin): Yani Tseng Taiwan 66+71+70, 208 (–8): Michelle Wie USA 69+68+71, Kim In Kyung Etelä-Korea 63,73+72, 209 (–7): Paula Creamer USA 69+70+70, 210 (–6): Karrie Webb Australia 74+68+68. Ladakh Jielin kärryjen poikkiraudassa oli lähdön jälkeen selviä jälkiä, kun takakaviot olivat osuneet siihen. 6) Naughty Nanny/Erik Adielsson 13,9a. 51) Tero Similä Suomi –2.28,1, 52) Niklas Colliander Suomi –2.28,7. lähtö, V4-3 DUO-1, lv 2140 m: 1) Trouble Lady/Ilkka Korpi 18,7a (15,28), 2) Reality Pellini* 18,7a (3,55).3) Double Acorn 18,8a (9,32).4) Pegasus Space* 18,8a (37,8). Kokkolan Urheiluautoilijoita edustava John. Tarantella 31,3 (24,41).4) Mopoling 31,7 (11,93).poissa: 2, 14. Hän voitti neljä kisan seitsemästä erikoiskokeesta. 116) Martti Jylhä Suomi 17,... lähtö, V75-6 V4-4 DUO-2, lv 2100 m Kultadivisioona: 1) Ladakh Jiel/Akseli Lahtinen 15,7a (2,2), 2) Little Sealord 15,8a (2,22).3) Beer Budget 16,3a (11,3).4) Maggies Boy* 16,4a (21,63).poissa: 1, 2, 4, 7. New Delhi: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu (palkintoarvo 1,8 miljoonaa dollaria): Tilanne 54/72 reiän jälkeen, par 72: 205 lyöntiä (11 alle parin): Pablo Larrazabal Espanja 69+70+66, 206 (–10): Shiv Chowrasia Intia 70+69+67, Rafa Echenique Argentiina 69+70+67, Suijan Singh Intia 69+69+68, 207 (–9): Gregory Havret Ranska 72+67+68, Robert-Jan Derksen Hollanti 66+73+68, Chapchai Nirat Thaimaa 68+71+68, Angelo Que Filippiinit 71+68+68. Hän tavoitteli sitkeästi loppuun asti mitalisijaa, mutta puristus vakioliukuesteillä ajetussa kisassa ei aivan riittänyt. Kalmar: 2140m, 1. Toto (8-7-5): 2,27 1,50-1,55-1,29 7,05. Ilmanputsariin meni lunta, ja tehot hävisivät. 4. Ajettiin monta kilometriä vain kuudenkympin vauhtia, Nikara kertoi. – Ollaan varmaan tehty kotityömme oikein, kun haastajat ovat vielä pysyneet takana, Salo hehkutti hyvää alkukauttaan. 66) Kirsi Perälä Suomi 36,... 49) Niskanen 85,... Viimeisen V75-kohteen vienyt El Mr Spur oli Ida’s Oliverin tapaan pikkuyllättäjä, mutta kaikki muut voittajat olivat suosikkeja eikä raviveikkauksen täysosumilla saanut edes sataa euroa. Nikaraa harmitti sekin, ettei hän saanut auton säätöjä kisan alussa samanlaisiksi kun ne olivat päivänhuollon jälkeen. Seuraavaksi SM-pisteistä kamppaillaan kahden viikon päästä Kuortaneella . – Kovasta vauhdista tultiin hitaaseen jarrutukseen, mistä vasen etukulma haukkasi hankeen, ja siitä se lähti. V4-kerroin: 1663,69. 7. SM 2-luokan kilpailu: 1) Esapekka Lappi/Janne Ferm PiekUA/VMF Citroen 59.34,9, 2) Kalle Pinomäki/Matti Kaskinen TUA/SaloUA Renault –21,8, 3) Jaro Kinnunen/Mikael Korhonen EspUA Honda –23,9, 4) Jukka Korhonen/Janne Rönkkö NilUA/Team-Sonkajärvi Ford –26,8, 5) Ville Hautamäki/Ari-Pekka Hautanen JärvisUA Honda –54,3, 6) Andreas Amberg/Mikko Lukka AL-Myrskylä/NuUA Honda – 54,6. KAUKALOPALLO Kaukalopalloliiga: Puolivälierät (3 voitolla jatkoon): RB-93–RB-Oulu 8–6 (4–1, 0–4, 4–1). Toto (1-4-6): 27,94 2,40-1,17-2,66 12,71. Taskila vahvasti mestaruusjahtiin Kokkolassa ajettiin jääradan SM-osakilpailu 23 vuoden tauon jälkeen Oulaisten Moottorikerhoa edustava Janne Taskila (nro 1) ajoi voittoon jääradan SM-osakilpailussa lauantaina Kokkolassa. maaliskuuta, Vanhansatamanlahdella ajetaan kauden kolmas ja samalla viimeinen SMosakilpailu, mikäli säät sallivat ja rata on kunnossa. V4-kerroin: 275,91. – Perä osui penkkaan, eikä keula pysynyt mukana vaan lähti kyntämään vastapäistä lumipenkkaa. Asia tuli Kati Lindsbergille yllätyksenä, sillä hänen mukaansa varusteisiin ei tehty mitään muutoksia. – Laskettiin keulaa ja sitten auto rupesi kääntymään. Toto (10-11-9): 25,03 10,20-6,66-2,24 174,12. – Salolle ei pystytty tänään mitään. 28) Heikkinen 201,... MIKKELI (STT) Hallitseva mestari Juha Salo tukevoitti otettaan taistelussa ralliautoilun Suomen mestaruudesta lauantaina. Ensimmäinen tuli yllättäjä Ida’s Oliverilla, joka sai nappijuoksun johtavan Oblivionin takana ja siitä tilaa sopivasti loppusuoran avautuessa. Suoran fi naalipaikan nappasi myös alaveteliläistä NSB-86: tta edustava Kristian Raak, joka ajoi päivän kisat Toyota MR2: lla. 6. lähtö, sh 2140 m: 1) Jaanen Likka/Mikko Huttunen 37,0 (46,75), 2) Tinoteus 36,4 (13,85).3) Kihelmi 37,6 x (3,52).4) Waltterin Humu 37,7 (2,81).poissa: 7, 15. Lindroos hävisi kisan voittajalle 40 sekuntia, Tuohino reilun minuutin. Luokan 2 voiton lisäksi Taskila nappasi neljännen sijan luokassa 1. Kilpailussa ei ole mukana suomalaisia. 10
Itse asiassa siihen olisi riittänyt jo ensimmäisellä ylitetty 370. 100 m pu: T13 (11): 1) Vilma Hämäläinen SeUi 1.27.02, 2) Karoliina Pulkkinen VUS 1.27.89, 3) Meri Hakala KaKa 1.31.06, 4) Annika Falk SeUi 1.31.36, 5) Aino Ahola HK 1.31.76, 6) Aliisa Lönnrot SeUi 1.33.37. 2. T11 (9): 1) Karoliina Kangas Virkiä 31.68, 2) Emilia Uusitalo VUS 32.76, 3) Joanna Latva-Pirilä VUS 33.46, 4) Jonna Tattari KUS 35.70, 5) Emmi Hannila Virkiä 36.57, 6) Miia Rintala JS-PU 36.60. 400 m: 1) Petteri Monni JKU 49,81, 2) Oskari Mörö LUU 49,83, 3) Aki Henttonen TuUL 50,39, 4) Gustav Klingstedt HIFK 50,53, 5) Jouko Juntunen TP 51,23, 6) Santeri Tukia VilppVei 51,62. P14 (19): 1) Jere Kotomäki KUS 1.05.31, 2) Kaj Smeds JS-PU 1.05.68, 3) Tiitus Wargelin VUS 1.08.03, 4) Joonatan Mustonen Virkiä 1.08.94, 5) Miska Kanto KaKa 1.09.12, 6) Joni Hemminki SeUi 1.09.38. Pirinkin ote herpaantui vähän toisen pelin avausjaksolla. Edellisen kerran olen kilpaillut tällä matkalla pari vuotta sitten ja se onkin ainoa kokeilu ennen tätä. P16: 1) Adam Vik JS-PU 1.05.28, 2) Robin Thodin JS-PU 1.12.33, 3) Matti AlaHynnilä VUS 1.20.83, 4) Anton Kallio VUS 1.22.00. KP/LAURI JÄRVINEN Tapio Lehtinen KOKKOLA (KP) Pietarsaaressa järjestettiin perinteiset Jeppis -uinnit lauantaina. P15 (18): 1) Adam Vik JS-PU 1.13.69, 2) Samuli Korpi VUS 1.15.44, 3) Benjamin Asplund KUS 1.21.27, 4) Jakob Nordman JS-PU 1.21.99, 5) Joonatan Mustonen Virkiä 1.24.16, 6) Aleksi Ekström VUS 1.24.34. N: 1) Silja Knuuttila Virkiä 1.16.41, 2) Joanna Latva-Pirilä VUS 1.16.54, 3) Emmi Hannila Virkiä 1.17.52, 4) Oona Jakobsson VUS 1.21.53, 5) Emma Thodin JS-PU 1.23.14, 6) Miia Tattari KUS 1.23.43. Alajärveä vastaan avausjakso oli meiltä heikko. – Aika karseaa on tietää hävinneensä mitalin tuhannesosilla. Alkuerissä erinomaisen rennosti kiittänyt ja puolet matkasta lasketellut Jonathan Åstrand myöhästyi loppukilpailun lähdössä ja takaa-ajo meni repimiseksi ilman samaa helppoutta kuin alkuerässä. Poisjääntien osuus oli varsin suuri kaikilla lyhyillä matkoilla; sekä 60 että 400 metrien fi naaleihin mentiin suoraan alkueristä Storbackalle yllätysmestaruus Uran toinen 1 500 metriä toi heti menestystä Jonathan Åstrand (kesk.) voitti miesten pikamatkann SM-hallissa. Storbacka juoksi vasta toisen kilpailun tällä matkalla. Viime metrillä närpiöläinen onnistui kuitenkin ohittamaan saman ajan saaneen Jarkko Ruostekiven neljällä tuhannesosalla. M: 1) JS-PU 2.01.53, 2) VUS 2.10.80, 3) SeUi 2.10.98, 4) JS-PU II 2.20.21. Polvivaivojen kanssa kamppailu vei Vandyn lopulta miettimään, mihin hän haluaa aikansa ja tarmonsa käyttää. Testit jatkuvat Barcelonassa maanantaihin asti. Laji oli muutenkin keskipohjalaisjuhlaa vetotyöt tehneen Uusikaarlepyyn Heidi Erikssonin pystyessä pitämään hopeakamppailussa takanaan Suvi Selveniuksen, joka hänkin on maakunnasta lähtöisin. Parhaimmillaan 436 hypännyt Vandy on päättänyt keskittyä musiikkija elokuva-alan yrityksensä pyörittämiseen. KP/TAPIO LEHTINEN HELSINKI (STT) Vanessa Vandyn seiväshyppääjän ura on takanapäin. 50 m vu: T9: 1) Ina Pollari VUS 45.97, 2) MaisaKerttu Hemminki SeUi 47.25, 3) Veera Lahtinen KUS 57.75, 4) Emma Mustonen Virkiä 1.04.31, 5) Linnéa Nygård VUS 1.06.07, 6) Heta Veikkola Virkiä 1.14.40. M (12): 1) James Lamb JS-PU 1.07.94, 2) Mauri Kanto KaKa 1.15.93, 3) Jaakko Oksala VUS 1.20.48, 4) Robin Thodin JS-PU 1.24.11, 5) Pauli Saarikettu JSPU 1.25.85, 6) Jonas Palmroos JS-PU 1.25.98. Maaliviiva tuli hieman liian aikaisin eteen: pari metrin linjan jälkeen Latvala oli jo selkeästi kärkikaksikon edellä. Hän oli erittäin lähellä onnistua toisella kolme senttiä ylempää. Seiväs (11): 1) Minna Nikkanen SomEsa 436 (SE), 2) Tiina Taavitsainen HKV 390, 3) Jatta Salmela KV 380, 4) Reetta Hämäläinen LA 370, 5) Eeva Niemelä JKU 370, 6) Milla Mikkanen KuopSV 360. Birmingham: Kv. Hän on kuluvan kauden maailmantilastossa kolmantena ja Euroopan tilastossa toisena Suomen ennätyksellä 233. M (19): 1) Ilkka Hanhineva VUS 52.84, 2) James Lamb JS-PU 57.73, 3) Antti Korri KUS 57.79, 4) Samuli Rautakorpi Virkiä 57.85, 5) Tuomas Kätkänaho SeUi 1.00.14, 6) Benjamin Asplund KUS 1.02.84. 100 m ru: T12 (19): 1) Nea Lähdesmäki VUS 1.43.25, 2) Veronica Wahlstedt SGR 1.43.39, 3) Adol. P15: 1) JS-PU 2.21.95, 2) VUS I 2.22.53, 3) VUS II 2.22.92, 4) KUS 2.24.68, 5) VUS III 3.01.57, 6) VUS IV 3.07.15. Viimeinen yritys 390:sta oli hyvä, mutta kisaan sisältyi myös muutama teknisesti heikompi hyppy. 1500 m (9): 1) Karin Storbacka Falken 4.29,63 (kkk), 2) Heidi Eriksson IFN 4.30,61, 3) Suvi Selvenius HKV 4.30,80, 4) Janica Mäkelä FoSa 4.33,45, 5) Meri Rantanen NummKip 4.34,82, 6) Kaisa Tyni HaminPo 4.35,05. 3000 m kävely (7): 1) Anne Halkivaha OripVe 13.35,90 (kkk), 2) Henrika Parviainen EspTa 14.11,63, 3) Mikaela Löfbacka VasaIS 14.15,96, 4) Saara Mondillo JoKa 14.27,49, 5) Jutta Jolkkonen PyhäselU 15.12,92, 6) Jenni Halkivaha OripVe 15.20,42. P16 (10): 1) Adam Vik JS-PU 2.22.01, 2) Samuli Korpi VUS 2.33.04, 3) Riku Raikio VUS 2.37.93, 4) Robin Thodin JSPU 2.40.76, 5) Alex Nygård VUS 2.52.81, 6) André Backlund JS-PU 2.54.78. LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHO BIRMINGHAM (STT) Korkeushyppääjä Osku Torro sijoittui toiseksi kansainvälisessä hallikilpailussa Birminghamissa. Tommy Granlund on puolustamassa Helsingin Liikuntamyllyn hallissa kahta viime kauden mestaruuttaan. Minna Nikkanen ylitti naisten seipäässä Suomen halliennätyksen 436 ja aivan uudella seipäällä tehty ensimmäinen yritys 445: stä oli melkein valmis: lopulta rima kuitenkin pomppi alas. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 20.2.2011 9 URHEILU UINTI YLEISURHEILU Helsinki: SM-hallikisojen 1. ae: 2) Caroline Wärn 60,04. – Mutta me tulemme vielä, lupasi Asplund. P11 (9): 1) Jere Kekola SeUi 46.54, 2) Claes Fjellström VUS 48.27, 3) Tuomas Ylipelkonen SeUi 50.74, 4) Hugo Mattola HK 52.47, 5) Sampo Lahti KUS 53.39, 6) Harald Åström SGR 54.85. Lopputurnaus Raumalla 12.–13.3. Timo Vesaluoma kopparina ja Janne Kippola jokerina onnistuivat myös mukavasti. Seinäjokea vastaan peli olisi voinut kääntyä toisinpäin. – Hopea tyydyttää, eivätkä lihaksissa erityisemmin tuntuneet viime aikojen monet tiukat kilpailut. Kotiutuslyöntikisassa SMJ oli parempi juoksuin 3–2. T15 (9): 1) Mira Palovuori VUS 1.13.19, 2) Janina Viitanen VUS 1.20.57, 3) Miia Tattari KUS 1.26.16, 4) Oona Tankka VUS 1.27.07, 5) Veera Ahola VUS 1.27.09, 6) Noora Kojonen VUS 1.31.81. T14 (9): 1) Vilma Hämäläinen SeUi 1.19.51, 2) Rebecca Wahlstedt SGR 1.20.92, 3) Salla Vuoti KUS 1.23.66, 4) Roosa Ojanen KaKa 1.25.36, 5) Jenna Hahtola SeUi 1.30.56, 6) Karoliina Pulkkinen VUS 1.33.09. 1500 m (11): 1) Jonas Hamm LA 3.50,80, 2) Miro Laurila KarhU 3.50,81, 3) Tommy Granlund Falken 3.51,23, 4) Tuomo Salonen EspTa 3.53,11, 5) Jari Räsänen PolvijU 3.57,00, 6) Joonas Lehtinen TuUL 3.57,54. Sitten tuli ongelmia ensin toisen polven patellajänteen kanssa ja kun varoin sitä, toinenkin polvi tuli kipeäksi, Vandy muistelee. P12 (13): 1) Miika Nurmi VUS 1.18.79, 2) Aaron Joki VUS 1.19.59, 3) Jere Kekola SeUi 1.22.99, 4) Henri Röning KUS 1.25.38, 5) Santeri Salo KUS 1.26.05, 6) Juuso Mäki SeUi 1.27.71. Lopputurnaus Joensuussa 12.–13.3. Åstrand ei ollut aivan varma osallistumisestaan 200 metrille ja viestiin, sillä oikean jalan polvitaipeessa oli joitakin varoittavia tuntoja. Tuhannnesosat olivat tarpeen myös miesten vastaavan matkan fi naalissa, sillä kertaa kultakamppailussa. Sain hyvän lähdön, mutta juoksun puolivälissä vauhti hieman katosi ja löysin sen uudelleen hieman liian myöhään. Naiset: 60 m: 1) Milja Thureson TuTo 7,58, 2) Jenna Jokela NakkVire 7,60, 3) Jasmin Showlah HIFK 7,61, 4) Hanna-Maari Latvala KV 7,61, 5) Sari Keskitalo PellPo 7,67, 6) Noora Hämäläinen JoKa 7,84. Kolmen vuoroparin jaksot päättyivät 3–2 ja 0–1. Meiltä pelituntuma puuttui, kun taas vastustajat olivat pelanneet hallissa. Kun vauhti ei kuitenkaan ollut erityisen kovaa pystyin viimeisellä kierroksella irtonaiseen kiriin. Pesä-Kiiloille kaksi tappiota BARCELONA (STT–AP) Formula ykkösten hallitseva maailmanmestari Sebastian Vettel piti kovinta vauhtia Barcelonan talvitestien toisena päivänä lauantaina. Seuraavaksi Torro kilpailee sisäratojen EM-kilpailuissa Pariisissa 4. Korkeus (13): 1) Jussi Viita TP 220, 2) Niko Kyyhkynen EspTa 212, 3) Mauri Kaattari HU 209, 4) Pasi Sarajärvi KuusEV 206, 5) Mikael Rajala EspTa 203, 6) Lauri Stenroth JanJa 200. Ne ovat Pietarsaaren uimahallin uusia halliennätyksiä, mutta eivät Hanhinevan henkilökohtaisia ennätyksiä. Tapani Piri onnistui lukkarina ja sisäpelissäkin hyvin molemmissa otteluissa. 1. Ankkureita vastaan Pesä-Kiilat pelasi tiukan pelin häviten sen niukasti numeroin 2–1. – Oli aivan kuolemanväsynyt olo, vaikka en huomannut aamuverryttelyssä mitään outoa. 3. P13 (7): 1) Lauri Hatunen VUS 1.15.74, 2) Kaj Smeds JS-PU 1.18.42, 3) Joni Hemminki SeUi 1.21.72, 4) Antti Ruusila KUS 1.33.94, 5) Oskari Aurala VUS 1.35.43, 6) Mika Palovuori VUS 1.39.94. 50 m ru: T10 (8): 1) Ina Pollari VUS 54.69, 2) Anniina Vähäsalo SeUi 55.39, 3) Inkeri Pöllänen VUS 56.05, 4) Venla Ojanperä SeUi 1.01.46, 5) Emma Mustonen Virkiä 1.03.26, 6) Netta Korhonen SeUi 1.04.32. Jyväskylä: Miesten SM-hallipesäpallon alkuturnaus: Hyvinkää–Kiri 0–1 (2–2, 0–6), Kiri–Kankaanpää 1–0 (2–2, 2–1), Kankaanpää– Hyvinkää 1–0 (4–1, 2–2). na Lehtonen KUS 1.43.47, 4) Maarit Järvi KUS 1.47.81, 5) Milja Lahtinen KUS 1.47.92, 6) Anna-Reetta Eilola HK 1.48.29. Hypyt alemmista korkeuksista ovat jo hyviä. Pituus (11): 1) Elina Torro LUM 597, 2) Noora Pesola LA 596, 3) Elina Kostiainen VihdVie 589, 4) Elina Korjansalo KankSL 578, 5) Lotta Harala TP 578, 6) Jenni Kivioja IisVi 571. Voiton uusiminen 1500 metrillä ei ollut kaukana, mutta lopussa Granlund sai tunnustaa kokeneen Jonas Hammin ja juniori-ikäisen suuryllättäjän Miro Laurilan niukasti paremmakseen. Kilpailu oli erittäin tasainen, sillä viisi ensimmäistä kilpailijaa saivat kaikki sentilleen saman tuloksen. Oli siis tehtävä valinta ja minä valitsin musiikin, Vandy sanoo. Keskiarvolla 9,8 lukionsa kurssit äsken päättäneen Jatta Salmelan kolmannellaan ylittämä 380 sivusi hänen hallikauden parastaan ja riitti pronssikamppailun voittoon. 50 m pu: T11 (8): 1) Veronica Wahlstedt SGR 43.76, 2) Julia Latva-Pirilä VUS 46.01, 3) Wilma Peltomäki VUS 48.91, 4) Senni Salonen SeUi 50.95, 5) Wendela Vuorinen VUS 51.36, 6) Pauliina Haarala VUS 54.33. T11 (15): 1) Emilia Uusitalo VUS 35.85, 2) Karoliina Kangas Virkiä 36.04, 3) Sarah Karjalainen VUS 37.13, 4) Eliisa Uusitalo VUS 37.61, 5) Emma Yli-Yrjänäinen VUS 38.06, 6) Eija Sipinen JS-PU 38.83. M (8): 1) James Lamb JS-PU 31.68, 2) Jakob Nordman JS-PU 36.30, 3) Robin Thodin JS-PU 36.62, 4) Arttu Viertola SeUi 37.28, 5) Jonas Palmroos JSPU 38.34, 6) Pauli Saarikettu JS-PU 38.90. Kiri lopputurnaukseen. Kuopion lisäksi vastassa ovat Imatra ja Alajärvi. Oulu: Kempele–Sotkamo 0–2 (0–4, 2–4), Sotkamo–Pattijoki 1–0 (1–0, 2–2), Pattijoki–Kempele 2–0 (3–1, 9–5). –Tyypillisiä ensimmäisiä hallipelejä. – Seuraava tavoite on menestyä Kvarken Games -kisoissa Vaasassa muutaman viikon kuluttua, totesi Vik. Ajattelin, että mitali olisi tällä matkalla hyvä saavutus. Eiköhän voimia riitä myös toisen SM-päivän 3000 metrille, arveli Heidi Eriksson. Vik voitti lisäksi 200 metrin sekauinnin ja 100 metrin rintauinnin, sekä oli kisan päätteeksi miesten viestin voittaneessa JS-PU:n joukkueessa. , 7) Oskar Nygård VUS 1.26.46, 8) Arttu Viertola SeUi 1.29.42, 9) Sami Aho VUS 1.30.16, 10) Ville Keskikuru VUS 1.32.73, 11) Vincent Hellman VUS 1.32.91, 12) Samuli Porspakka VUS 1.43.88 4x50 m sku-viesti: T14 (8): 1) VUS I 2.26.18, 2) Kaka 2.34.62, 3) SeUi 2.38.10, 4) KUS I 2.44.46, 5) VUS 4 2.56.70, 6) KUS II 3.03.59. Näissä kisoissa se saattaa jäädä ainoaksi lajikseni, sillä kurkku on fl unssan jäljiltä niin kipeä, että 800 metrille lähtö pitää katsoa sunnuntaina. Vanessa Vandy päätti keskittyä musiikkiin Vanessa Vandy vaihtoi seiväshypyn musiikkiin. Seinäjoki: Koskenkorva–Nurmo 2–0 (8–2, 6–1), Nurmo–Vimpeli 0–2 (1–5, 2–9), Vimpeli–Koskenkorva 2–1 (0–1, 4–2, 0–0, 3–2). P13 (14): 1) Kaj Smeds JS-PU 1.28.81, 2) Joni Hemminki SeUi 1.29.98, 3) Miika Nurmi VUS 1.43.05, 4) Aaron Joki VUS 1.43.35, 5) Antti Ruusila KUS 1.45.45, 6) Mathias Karjalainen VUS 1.46.69, 6) Zacharias Moliis VUS 1.46.69. Vettel jälleen nopein Barcelonan testeissä. – Olen uinut tämän matkan neljä kymmenystä nopeammin, mutta olen silti tyytyväinen suoritukseeni, sanoi Kotomäki. – Jatan ajatukset ovat nyt enemmän ylioppilaskirjoituksissa kuin urheilussa, kun edessä on kuuden aineen kirjoittaminen syksyn ensimmäisen jatkoksi. Uimarit kauhoivat mitaleja Jeppiksessä Jere Kotomäen (vas.) ja Benjamin Asplundin päälajina on selkäuinti. Vastassa oli kesän ykköspesisvastustajat Seinäjoen Maila-Jussit ja Alajärven Ankkurit. – Sanotaan, että olen mukana 70-prosenttisella varmuudella, mutta tilannetta pitää seurata ja välttää riskejä. Molemmat saivat saman ajan 6,78, joka ei ollut aivan odotettu, mutta kohtuullisen kelvollinen Liikuntamyllyn pehmeähköllä pinnalla juostuna. Vasa Idrottssällskapia edustanut Vandy voitti urallaan myös yleisen sarjan Suomen mestaruuden hallissaja ulkoradoilla. Storbackan voittoaika alitti niukasti 4,30:n rajan ja eroa Erikssoniin syntyi sekunti. HP-K pelaa seuraavaksi Kuopion halliturnauksessa 5.-6. Päätöksensä Vandy, 21, teki vasta sydäntalvella. Vettel kiersi Barcelonan radan aikaan 1.23,315 ja oli 0,204 sekuntia nopeampi kuin Toro Rosson Jaime Alguersuari. Selkä oireilee edelleen, mutta suurempaa vaivaa siitä ei nyt ole, kertoi Kaattari, jonka ajatuksissa on edelleen myös 10-ottelu. Mennyt kuukausi on ollut aika hektinen, Torro kertoi. ae: 1) Latvala 7,71. M: 1) Ilkka Hanhineva VUS 55.60, 2) Antti Korri KUS 1.08.13, 3) Samuli Rautakorpi Virkiä 1.08.44, 4) Mikko Hämäläinen SeUi 1.14.63, 5) Samuli Porspakka VUS 1.28.47. Jokainen heistä palkittiin pronssimitalilla. Vimpeli lopputurnaukseen. N (13): 1) Eliisa Uusitalo VUS 1.16.83, 2) Sarah Karjalainen VUS 1.18.04, 3) Emma Yli-Yrjänäinen VUS 1.22.50, 4) Jenna Niemelä SeUi 1.27.25, 5) Emilia YliYrjänäinen KUS 1.27.85, 6) Oona Tankka VUS 1.28.48. maalikuuta. Kuula (7): 1) Katja Kantanen VU 14,68, 2) Niina Kelo KUYU 14,60, 3) Hennariikka Järvinen TuUL 14,34, 4) Minna-Marjatta Liimatainen AlajAn 13,53, 5) Elina Mattila TuUL 12,85, 6) Alisa Alanne PorvU 12,50. Lauri Järvinen HELSINKI IK Falkenin Karin Storbacka kiri komealla askeleella suosikkien ulottumattomiin naisten 1500 metrillä halliyleisurheilun avauspäivänä Helsingissä. Päivän muut keskipohjalaismitalit olivat Himangan Urheilijoiden Mauri Kaattari korkeushypyssä, Kokkolan Veikkojen Jatta Salmela seiväshypyssä ja Ik Falkenin Tommy Granlund 1500 metrillä. Simo Sipilä (vas.) oli neljäs ja Visa Hongisto kolmas. – En asettanut tavoitteekseni mestaruutta. Pietarsaari: Kansalliset Jeppis-uinnit: 100 m vu: T11 (16): 1) Veronica Wahlstedt SGR 1.22.93, 2) Wendela Vuorinen VUS 1.28.41, 3) Julia Latva-Pirilä VUS 1.28.71, 4) Wilma Peltomäki VUS 1.30.22, 5) Pauliina Haarala VUS 1.34.02, 6) Anna Marttala SeUi 1.37.61. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI Heidi Eriksson johti pitkään naisten 1500 metriä. 15-vuotiaiden poikien selkäuinnin sadan metrin kisan jälkeen altaasta nousi kaksi tyytyväistä kokkolalaisuimaria, Jere Kotomäki ja Benjamin Asplund. Harjoittelu on kuitenkin sujunut tilanteeseen nähden hyvin ja tavoitteena on siirtyä uudelle tulostasolle kesän kuluessa, kertoi tyttären valmentajaksi palannut Jouko Salmela. T13 (28): 1) Vilma Hämäläinen SeUi 1.11.70, 2) Sinja Kanto KaKa 1.12.12, 3) Annika Falk SeUi 1.12.91, 4) Aino Ahola HK 1.14.51, 5) Karoliina Pulkkinen VUS 1.15.22, 6) Meri Hakala KaKa 1.15.23. Joensuu–Kitee 1–2 (2–0, 1–6, 0–0, 1–2), Kitee–Kouvola 0–1 (2–2, 0–5). N: 1) VUS I 2.16.80, 2) Virkiä 2.18.01, 3) JS-PU 2.19.67, 4) VUS II 2.27.23, 5) SeUi 2.31.46. Torro jakoi toisen sijan britti Robbie Grabarzin ja saksalaisen Martin Güntherin taakse. Ikäluokan kärkiuimareihin lukeutuvan pietarsaarelaisen Adam Vikin vauhdissa he eivät pysyneet. Jaksot päättyivät juoksuin 6–0 ja 4–4. Karin Storbacka oli ilmoitettu myös 400 metrille, mutta hän valitsi 1500 metrin kokeilun. Vaasan Uimaseuraa edustava pietarsaarelaislähtöinen maajoukkueuimari Ilkka Hanhineva taittoi100 metrin vaparin aikaan 52,80 ja 100 metrin perhosen aikaan 55.10. Kaattari hallikauden parhaaseensa Mauri Kaattari ylitti korkeudessa ensimmäisellään hallikauden parhaansa 209 ja se riitti uran kolmanteen hallipronssiin tässä lajissa. Torro toiseksi Birminghamissa SEINÄJOKI (KP) Haapajärven Pesä-Kiilat pelasi tämän talven ensimmäiset hallipelinsä lauantaina Seinäjoella. 5000 m kävely: 1) Heikki Kukkonen LUM 20.09,40, 2) Aleksi Ojala TuWe 22.05,85, 3) Timo Viljanen TuWe 22.13,70. päivän tuloksia: Miehet: 60 m: 1) Jonathan Åstrand NärpKr 6,78, 2) Jarkko Ruostekivi MietMP 6,78, 3) Visa Hongisto ValkealKa 6,82, 4) Simo Sipilä HIFK 6,83, 5) Jari Suikka LUM 6,93, 6) Olli Okkonen MikkKV 6,98. Vik voitti yli kahden sekunnin erolla, ajalla 1.07.23. T16: 1) Emilia Uusitalo VUS 1.07.57, 2) Terhi Saarenpää Virkiä 1.12.37, 3) Jonna Tattari KUS 1.15.53. – Tosin kukaan ei päässyt kisassa enempää, joten ehkä kaikilla oli jo isommat kisat mielessä. – Syksyn harjoittelu meni vielä hyvin. P14 (8): 1) Samuli Korpi VUS 1.10.04, 2) Riku Raikio VUS 1.10.06, 3) Lauri Hatunen VUS 1.20.13, 4) Joonatan Mustonen Virkiä 1.24.23, 5) Jonas Solvin JSPU 1.29.47, 6) Tuomas Kellokoski SeUi 1.42.42. Pesä–Kiilat olivat liikkeellä 12 pelaajan voimin. M: 1) Axel Kola JS-PU 33.67, 2) André Backlund JS-PU 36.03, 3) Janne Känsäkangas KUS 42.16. 100 m su: T12 (17): 1) Aliisa Lönnrot SeUi 1.31.43, 2) Nea Lähdesmäki VUS 1.33.89, 3) Milja Lahtinen KUS 1.33.90, 4) Adol. hallikilpailu: Miehet, korkeus: 1) Tom Parsons Britannia 221, 2) Robbie Grabarz Britannia, Martin Günther Saksa ja Osku Torro Suomi 221, 5) Viktor Ninov Bulgaria 221, 6) Mathhew Roberts Britannia 217. Torro ylitti saman korkeuden 221 kuin kilpailun voittanut Britannian Tom Parsons. N (10): 1) Emilia Uusitalo VUS 59.77, 2) Sarah Karjalainen VUS 1.04.42, 3) Oona Jakobsson VUS 1.08.56, 4) Noora Kojonen VUS 1.12.73, 5) Jenna Hahtola SeUi 1.12.98, 6) Meri Kalliomäki KaKa 1.13.16. – Katsoin, että jos haluan tehdä musiikkia, siihen on paneuduttava täysillä aivan kuten urheiluun. – Oli mukava kilpailla entisessä kotikaupungissa. P11 (8): 1) Sampo Lahti KUS 47.14, 2) Joona Oksakari VUS 48.48, 3) Jere Kekola SeUi 53.25, 4) Harald Åström SGR 54.16, 5) Claes Fjellström VUS 55.43, 6) Tuomas Ylipelkonen SeUi 56.77. Turussa omaa Vivandy-nimistä yritystä pyörittävä Vandy voitti seiväshyppääjänä pronssia 22-vuotiaiden EM-kisoista ja oli fi naalissa myös 19-vuotiaiden EMja MMkisoissa. Asplund sijoittui hopealle uudella ennätyksellään 1.09.90 ja Kotomäki ui pronssille ajalla 1.14.20. 200 m sku: T15 (16): 1) Rebecca Wahlstedt SGR 2.39.29, 2) Mira Palovuori VUS 2.39.67, 3) Janina Viitanen VUS 2.50.42, 4) Oona Tankka VUS 2.53.38, 5) Patricia Yuliwas VUS 2.56.59, 6) Veera Ahola VUS 2.57.97. Sekin varmasti vaikutti, että me jatkoimme heti ensimmäisen pelin jälkeen uuteen peliin. na Lehtonen KUS 1.35.95, 5) Anna-Reetta Eilola HK 1.37.62, 6) Iiris Saranpää SeUi 1.39.27. M (7): 1) Axel Kola JS-PU 1.11.54, 2) Santtu Hellström SeUi 1.15.24, 3) Topi Hellström SeUi 1.17.41, 4) Oskar Nygård VUS 1.17.95, 5) André Backlund JS-PU 1.19.48, 6) Ville Keskikuru VUS 1.25.11. Lopputurnaukseen lohkovoittajat, paras kakkonen ja järjestävä seura Joensuu. Turha kuitenkaan selitellä, SMJ ja AA ovat hyviä joukkueita, HP– K:n pelinjohtaja Seppo Mustonen arvioi. P12 (11): 1) Aaron Joki VUS 37.06, 2) Miika Nurmi VUS 42.39, 3) Jere Kekola SeUi 46.81, 3) Mathias Karjalainen VUS 46.81, 5) Henri Röning KUS 49.04, 6) Tuomas Ylipelkonen SeUi 49.61. Kokkolan Veikkojen HannaMaari Latvala sivusi naisten 60 metrin fi naalissa ennätystään 7,61 ja hävisi pronssimitalin vain viidellä tuhannesosalla. maaliskuuta. P15 (13): 1) Adam Vik JS-PU 1.07.23, 2) Benjamin Asplund KUS 1.09.91, 3) Jere Kotomäki KUS 1.14.24, 4) Aleksi Ekström VUS 1.17.65, 5) Miika Åkerman VUS 1.19.91, 6) Samu Peltomäki VUS 1.21.01. 400 m: 1) Anniina Laitinen HKV 56,30, 2) Jenniina Halkoaho SuodennU 56,32, 3) Jenni Kivioja IisVi 58,12, 4) Nea Pronin HKV 58,8, 5) Caroline Wärn Falken 60,64, Cecilia Långnabba Falken hylättiin. Pori: Naisten SM-hallipesäpallon alkuturnaus: Pori–Rauma 2–1 (0–1, 5–3, 3–1), Rauma–Turku 2–1 (1–4, 12–0, 2–1), Turku– Pori 0–2 (1–11, 3–8). Voittaja Karin Storbacka (16) seurasi varjona. Poissa olivat Niilo Piiponniemi, Pekka Saari ja Jari Hiltunen. Falkenin Caroline Wärn juoksi naisten 400 metrin viidenneksi. Kun rima nousee ja vauhtia pitää terästää alusta lähtien, tulee ongelmia eikä hyppyyn saa ihan siltä ryhtiä kuin pitäisi. Torron taakse jäivät muun muassa Helsingissä vuonna 2005 maailmanmestaruuden voittanut ukrainalainen Juri Krimarenko sekä viime talven MM-hallikisojen pronssimitalisti, Yhdysvaltain Dusty Jonas. 3-loikka (13): 1) Aleksi Tammentie TU-38 15,72, 2) Ville Mylläri HeinävYU 15,25, 3) Janne Harju LeppävaarSi 15,24, 4) Antti Inkinen ImatrU 14,78, 5) Daniel Sjölind EsboIF 14,50, 6) Mika Purmonen LUM 14,42. – Ei hyppy ihan valmis ole, mutta parempaan päin ollaan menossa. ae: 4) Långnabba 59,80. Kovalainen hävisi Vettelille 3,106 sekuntia. 50 m su: T10 (9): 1) Anniina Vähäsalo SeUi 53.10, 2) Inkeri Pöllänen VUS 56.24, 3) Ina Pollari VUS 57.07, 4) Venla Ojanperä SeUi 57.93, 5) Netta Korhonen SeUi 58.24, 6) Heta Veikkola Virkiä 1.01.97. Vettel oli nopein myös perjantain testeissä. Sotkamo lopputurnaukseen. P11 (7): 1) Claes Fjellström VUS 39.96, 2) Hugo Mattola HK 44.04, 3) Valtteri Piispanen KUS 45.05, 4) Niko Hemminki SeUi 45.65, 5) Harald Åström SGR 46.75, 6) Felix Kallio VUS 46.88. Red Bull -kuski ajoi ensimmäistä kertaa tänä talvena myös hieman kevyemmällä polttoainekuormalla ja antoi pienen väläyksen uuden auton vauhdista. Aikatai sijoitustavoitteita minulla ei näihin kisoihin ollut, sanoi Hanhineva. Harjoituskausi on muuten sujunut hyvin ja allergia on pysynyt kurissa, mutta kyllä se hallissakin jonkin verran tuntuu. Ankkurit löi Pesä-Kiilat 1–0. Pori lopputurnaukseen. Kolmanneksi nopeimmin ajanut Ferrarin Fernando Alonso jäi Vettelistä yli 0,6 sekuntia. Juoksu oli loppujen lopuksi aika helppo. Team Lotuksen Heikki Kovalainen oli testipäivän kymmenenneksi nopein. Suunnitelmissa on käyttää jatkossa hyväksi Westön valmennustallin tietoa ja taitoa. T14 (9): 1) Janina Viitanen VUS 1.31.25, 2) Isabelle Yuliwas VUS 1.31.57, 3) Henna Häkki KUS 1.32.90, 4) Jenna Hahtola SeUi 1.34.44, 5) Vilma Hämäläinen SeUi 1.35.21, 6) Aino Ahola HK 1.38.65
Tokihan itseluottamuksen kannalta oli tärkeätä, että maalit jakautuivat laajalle rintamalle, peilasi ottelua Heikkinen. 110) Kjell Carlström Suomi –3.51. . 18 10 1 7 96– 55 31 KaDy ......................... Pitkästä aikaan saatiin voitto. Miesten II-divisioona ISB – Kotkat 27 – 9 (6 – 4, 9 – 2, 12 – 3). 21 8 2 2 9 41– 42 30 Piivolley . 14 5 9 24– 31 10 Kuortane ............... Muut sarjat: M40, 83 kg: 1) Aarre Laurila OV-86 (180-120-220) 520. 36 9 27 2809– 3094 18 Tarmo ................... Divarin päätöskierrokset pelataan viikon kuluttua. Pieksämäki – LP Viesti. 120 kg: 1) Jan Mestari PV (100-185100) 385. 24 15 9 1774– 1596 30 Catz ....................... Loppukaudella TP-Kaarle on käytännössä ollut täysin puolen tusinan luottomiehen varassa. PYÖRÄILY Tavira: Algarven ympäriajo: 4. 18 4 4 10 57– 74 16 TP-Kaarle ................. 26 18 3 5 186– 120 39 OLS ........................... SUNNUNTAINA 20.2.2011 KESKIPOHJANMAA 10 URHEILU FUTSAL Futsal-Liiga PoPa – GFT 2 – 3 (2 – 1), TPK – Mad Max 7 – 3 (5 – 1), Ilves FS – KaDy 7 – (3 – 0), TP-Kaarle – Tervarit 5 – 4 (2 – 2), Sievi futsal – FTK 24 – 1 (8 – 0). etappi, 18,5 km (aika-ajo): 1) Robert Gesink Hollanti 29.21, 2) Giovanni Visconti Italia jäljessä 16 sekuntia, 3) Marco Pinotti Italia –24, 4) Fabian Cancellara Sveitsi –27, 5) Edvald Boasson Hagen Norja –29, 6) Adriano Malori Italia –36. 4 4 12– 2 8 Sampo II ................. 17 10 5 2 84– 59 25 Akilles ........................ 36 19 17 2814– 2703 38 ToPo ...................... Lauantaina pelataan Sievissä ja sunnuntaina Jyväskylässä. 17 14 3 199– 126 28 Sisu ........................... Virin vastaanotto onnistui ottelussa hyvin libero Niko Sorvojan johdolla. Smulter kilpaili uusien painoluokkien tultua alle 120 kilon sarjassa. 23 6 2 15 103– 173 14 AC HaKi .................... Suurin ongelma on ollut pelaajamateriaalin kapeus. Peli-Karhut – HoNsU. 25 6 2 17 119– 182 14 Seuraavat ottelut: 20.2. Miehet, 93 kg: 1) William Rönn VIS (140-195-165) 500, 2) Simon Kankkonen KoJy (60-220-97,5) 377,5. 25 8 1 16 133– 184 17 LoSB ......................... KPV ja OPS taistelivat tasaisesti Jukka Määttälä (KP) SB Vantaa–Blue Fox 6–7 (3–3, 3–2, 0–2) Blue Foxin salibandyn ykkösdivarin runkosarjan viimeinen vierasottelu sarjapaikkansa puolesta taistellutta SB Vantaata vastaan oli odotetun vaikea. Joukkueen ilme oli kaiken kaikkiaan hyvä, Hautamäki kertasi. 34 12 22 2778– 2972 24 Vilpas .................... Vaikka Blue Foxin peli avauserässä ei ollut parasta mahdollista, onnistuivat vieraat juuri ylivoimansa avulla jopa käymään 1–3-johdossa. 23 10 1 12 133– 174 21 Happee ..................... Pelipäivät 5.3., 6.3. Tervarit haki vimmatusti voittomaalia ja jopa maalivahti Juho Keskinen osallistui hyökkäyksiin. Antti Kääntä tuli avauserässä vaihtopelaajana yleispelaajan paikalle ja onnistuikin ottelussa mainiosti. Otteluparit: Sievi Futsal–KaDy, Tervarit–TPK. JÄÄPALLO Bandyliiga WP 35 – JPS 3 – 4 (2 – 1), OLS – Botnia 4 – 4 (2 – 1), HIFK – Kampparit 1 – 3 (0 – 2), ToPV – Narukerä 4 – 9 (2 – 5). Naisten SM-sarja Kerava – Huima 72 – 63 (37 – 31), Espoo Team – Catz 62 – 81 (34 – 38), Peli-Karhut – FoA 92 – 54 (52 – 26), HoNsU – ToPo 76 – 88 (36 – 44). 20 4 1 5 10 27– 49 19 Pieksämäki . Hyvä että tämmöinen joukkue putoaa sarjasta, tuumaili Sievi Futsalin valmentaja Mikko Heikkinen pelin jälkeen. 15 7 8 27– 33 14 NaPa ..................... 23 12 4 2 5 55– 37 46 Lakkapää . KPV: Aki Lyyski (mv), Janne Hosio, Niko Kalliokoski, Lauri Hujanen, Tuomo Paavolainen, Olli-Pekka Itälä, Lauri Hakala, Jukka Hakala, Aleksi Kangasvieri, Samu Laitinen, Irakli Sirbiladze. Hävisimme molempien maalien edustoilla kaksi erää, kun vastustaja tuli kauhealla halulla. VaLePa – Lakkapää. SB Vantaa nousi kuitenkin erätauolle mentäessä 3–3:een. Neljännen erän alku oli HU-Kalajoelta puolestaan erittäin heikko. 15 10 5 127– 113 20 Nibacos .................... KPV oli heti toisen puoliajan alussa nukuksissa, ja OPS:n Pekka Kainu pääsi tuikkamaan tasoituksen. Urheilullisesti TP-Kaarle saavutti kauden tavoitteensa – sarjapaikan uusiminen – mutta talven mittaan matkan varrelle on kuitenkin mahtunut liian monta pohjakosketusta. . . 25 16 2 7 182– 144 34 ÅIF ............................ Kyllähän tämä kertoo neljänneksi ja viimeiseksi sijoittuneiden joukkueiden tasoerosta, mutta eihän tämä mitään hyvää mainosta liigalle ole. . . Voitto-osumasta vastasi ajassa 53.09, kukapas muu kuin, Johnny Ojala, joka keräsi ottelussa 3+1-tehot. – Breno Modenalla revähti reisi illan viimeistelyharjoittelusta. Toisessa erässä Blue Fox iski jo illan kolmannen ylivoimamaalinsa siirtyen 3–4-johtoon Tommi Aholan toimesta. Harjoitusmääriäkin on ehkä syytä vähän lisätä, Valli sanoi. 23 8 1 14 130– 147 17 TPS ............................ . Mutta ei se nytkään ollut kuin 6-, Kokkolan ja TP-Kaarlen futsalpäällikkö Raine Valli totesi kauden päätössummerin jälkeen. . Nyt vedetään henkeä, TP-Kaarlen valmentaja Marko Yli-Tokola sanoi. . Sankarin viitan ottii kuitenkin odotetusti harteilleen lajin kotimaisiin legendoihin kuuluva Pasi Nevanperä. N50, 72 kg: 1) May-Gun Grönholm PV (120-62,5-140)) 322,5 kaikki SE-tuloksia. Iloinen päätös vaikealle kaudelle TP Kaarle iski viime sekunnilla voittomaalin Pasi Nevanperä täydensi hattutemppunsa tekemällä viimeisellä sekunnilla voittomaalin. . . 22 7 1 14 126– 156 15 Loviisa ...................... – Pystyimme parantamaan vastaanottoa ja teimme tässä erässä selvästi vähempi virheitä. Viri on nyt lohkossa tavoitteen mukaisesti ykköspaikalla ja aikoo pitää sen myös loppuun asti. divisioona Erä Akatemia – Papas 9 – 4 (3 – 1, 3 – 2, 3 – 1), FoSu – Ilves 11 – 4 (5 – 1, 1 – 1, 5 – 2), Sbandy – OLS 3 – 8 (0 – 0, 2 – 4, 1 – 4), ÅIF – KeLy 7 – 4 (2 – 2, 3 – 0, 2 – 2), SB Vantaa – Blue Fox 6 – 7 (3 – 3, 3 – 2, – 2), FBC – USB 9 – 3 (2 – 2, 4 – 0, 3 – 1), Indians – Woodcutters 11 – 4 (3 – 1, 2 – 1, 6 – 2), NST – FCV 13 – 4 (4 – 1, 4 – 1, 5 – 2). 24 12 12 1546– 1656 24 HoNsU .................. Miesten 1-sarja lohko 1 Kuortane – HU-Kalajoki 3 – 1 (25 – 12, 25 – 16, 18 – 25, 25 – 11), KoIsku – Kuutoset 1 – 3 (18 – 25, 16 – 25, 26 – 24, 20 – 25). . . Miehet, 83 kg: 1) Mika Granbacka PV (210-100-200) 510. 24 14 10 1565– 1591 28 ToPo ...................... Josba – Oilers, Loviisa – SSV. 23 7 16 1681– 1775 14 Kerava .................. . 94) Jussi Veikkanen Suomi jäljessä 0.38,... Viri takoi Kiskon nurin tunnissa KOKKOLA (KP) Kokkolan Pallo-Veikot ja Oulun Palloseura taistelivat tasaisesti lauantaina Kippari-hallissa pelatussa Ykkösen harjoitusottelussa. Isoina kavereina he hyökkäsivät varsinkin keskeltä väkevästi ja me olimme välillä suurissa vaikeuksissa, Lauri tunnusti. 22 13 2 7 138– 122 28 Erä ............................. Erityisesti kokeneet pelaajat pelasivat jo hyvällä tasolla. . 18 10 1 7 38– 27 31 LiigaEura . 17 2 2 13 51– 112 6 WP 35 ........................ Lohkovoittajalle on tarjolla, mitä todennäköisimmin kotietu Salibandyliigakarsinnassa. . Pyrintö.................. . 4 3 1 11– 4 6 ONMKY ................... Blue Fox sai päätöserään hyvän alun, kun pirteästi pelannut Petteri Toivola iski 6–6:een. 23 15 1 7 159– 96 31 Oilers ........................ M50, 93 kg: 1) Antti Timonen PV (230165-250) 645. 22 12 2 2 6 48– 33 42 Sun Volley . . SiFu murskasi FTK:n Sievi Futsal sai pudotuspeleihin kotiedun Pistepörssin voittaja. Puolustuspelaamisessa luvattoman heikolla asenteella pelaava hyökkääjä lupasi kotiyleisölle tekevänsä vielä voittomaalin, kun peliaikaa oli jäljellä enää puolisen minuuttia. KPV meni johtoon 26. Mutala – Sampo II. HU-Kalajoen joukkueesta ei ketään voi nostaa toisten yläpuolelle. 26 11 2 13 165– 160 24 Woodcutters ........... HU-Kalajoki sai vain erän Kuortaneelta Teoreettisetkin mahdollisuudet pudotuspeleihin menivät ALAVIESKA (KP) Oulun Kisko oli vastaantulija lauantaina Alavieskassa pelatussa lentopallon miesten kakkossarjan alemman sarjan ottelussa. Muut kotijoukkueen maalit iskivät Jesse Kalliokoski ja Jussi Roiko. – Vähän kaksipiippuinen mieliala pelin jälkeen on. 4 1 3 5– 11 2 Kisko ....................... – Kyllä ottelun teki vaikeaksi parkettilattia ja vastustaja, joka pelaa elämästä ja kuolemasta. 23 9 1 3 10 43– 47 32 Hurrikaani . Tämän jälkeen vieraiden kuviot sekosivat ja SB Vantaan käänsi ottelun itselleen. Smulterin SE-yritys epäonnistui SALIBANDY 1. 18 9 1 8 57– 51 28 TPK ........................... Konkarihyökkääjä viimeisteli ottelun viimeisellä sekunnilla kotijoukkueen voittomaalin Tervareita vastaan ja täydensi samalla hattutemppunsa. Vastaanotto petti pahasti ja Kuortane meni heti neljän pisteen johtoon. . Kuortaneella oli laajempi 12 pojat laaja hyvä materiaali käytössä. GFT ja Ilves suoraan välieriin. Viri .......................... . Kolmas erä oli HU-Kalajoelta selvästi ottelun paras. Näin meiltä puuttui Kuortaneelta normaalikokoonpanosta neljä miestä eli Modenan lisäksi jalkavaivaiset keskitorjujat Antti Ylitalo, Jari Tuura ja Ilja Dimitrov, HU-Kalajoen ja Ville Lehtinen pelaa toipilaana valmentaja Esa Lauri luettelee. 22 7 2 5 8 40– 44 30 MuurLe . – Ilman tuota maalia kauden kouluarvosana olisi ollut 5+. Pyrintö – Kataja. Sampo . 35 25 10 3099– 2847 50 Korihait ................ ISB .............................. 26 19 3 4 153– 101 41 Ilves .......................... 35 22 13 2863– 2755 44 Honka ................... Peli-Karhut .......... . 26 12 3 11 159– 156 27 FoSu .......................... M17, 66 kg: 1) Atte Forslund PV (10590-140) 335 kg. . . Myös syöttömme olivat hetkittäin melko vaikeita ja saimme jopa muutaman torjuntapisteen, Lauri kuvasi parasta erää. . 18 12 1 5 101– 75 37 Sievi futsal ............... 22 7 15 118– 137 14 FBT Pori.................... . . 19 19 57– 4 57 HPK . KPV:lla oli valmentaja Keijo Hautamäen mukaan varsin repaleinen valmistautumisjakso takanaan, koska useita runkopelaajia oli pois kokoonpanosta. . Emme voineet pelata omaa peliä missään, enemmänkin katsottiin vain että meneekö pallo maaliin. 26 13 13 196– 182 26 FBC ........................... Kolmannessa erässä tiivistettiin kahteen kenttään ja saimme paremmin ottelusta kiinni, taustoitti Åbb viimeiseen erän käännöstä. 15 1 14 93– 202 2 Seuraavat ottelut: 20.2. . Tehokas peliaika kesti ainoastaan 46 minuuttia. 23 7 16 105– 167 14 Trackers .................... PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren Voimailijat järjesti yhdistety kansalliset ja kaupunginmestaruuskilpailut, joissa penkkipunnerruksen maailmanmestari VIS:n Fredik Smulter yritti kolmesti penkkipunnerruksessa miesten SEtulosta 307,5 kiloa, mutta tällä kertaa rauta oli mestarille liikaa. Kalliokosken tasoitus syntyi käsittämättömästi vain kaksi sekuntia Tervareitten 0-1maalin jälkeen. Tiikerit ................... 17 11 3 3 97– 50 25 OLS ............................ 22 17 5 139– 93 34 SPV ........................... SiFu ei lähtenyt vain kuuden, osin junnuikäisen, kenttäpelaajan voimin Sieviin tullutta FTK: ta. – Tämän jälkeen meidän peli mureni pahasti ja kotijoukkue meni menojaan, Lauri kertoi. Lauri elätteli vielä lauantaina toiveita, että Modena pystyisi sunnuntaina käymään kentällä ainakin vastaanottoja syöttötehtävissä. Vaikea kausi oli, mutta olihan se etukäteen tiedossakin, kun vaihtuvuutta oli niin paljon. ja tarvittaessa 9.3. 22 11 1 10 111– 109 23 Nokian KrP .............. Naisten mestaruusliiga Pislaploki – LiigaEura – 3 (14 – 25, 19 – 25, 20 – 25), Pieksämäki – HPK – 3 (17 – 25, 20 – 25, 15 – 25). . Hänen seuraavana tavoitteenaan on voittaa penkkipunnerruksen SM-kultaa Äänekoskella ensi kuussa. 25 9 3 13 136– 158 21 Sbandy ..................... Onneksi ylivoima kuitenkin toimi, en tiedä tuliko maalit sitten liian helpolla, arvuutteli Blue Foxin valmentaja Markus Åbb omiensa otteita. . 36 5 31 2762– 3193 10 Seuraavat ottelut: 23.2. 18 7 1 10 62– 69 22 Mad Max................... Myös kauden päättäneessä Tervarit-ottelussa sinipaitaisia kenttäpelaajia ei ollut paikalla kuin kuusi. 23 5 2 2 14 30– 54 21 Saimaa Volley 21 3 2 3 13 26– 53 16 Riento . 23 13 10 139– 115 26 Josba ........................ Hurmaa kesti kuitenkin vain erän ajan. . 17 5 4 8 61– 81 14 ToPV .......................... 17 4 4 9 82– 102 12 Botnia ........................ Classic ....................... . – Aivan liian vähän meillä on ollut sellaisia miehiä, jotka olisivat mukana pelistä toiseen. Vastaan asettuu paikallisvastustava GBK. 17 14 1 2 119– 46 29 HIFK ........................... 20 8 2 4 6 41– 39 32 Etta . Miehet onnistuivat omaan tasoonsa nähden ihan kohtalaisen hyvin. . 34 22 12 2903– 2841 44 Kouvot .................. . Al Jissah: Omanin ympäriajo: 5. 17 6 1 10 77– 99 13 Veiterä ....................... 25 9 5 11 125– 126 23 PSS ............................ Päätöskierroksella Akhmetkhanov nousi myös maalipörssin voittoon. HU-Kalajoki sai kuitenkin ainoastaan yhden erän Kuortaneelta Urheiluopiston joukkueelta. 26 4 1 21 141– 222 9 Itälohko NST ........................... 23 18 1 4 189– 107 37 SSV ............................ . . . 74 kg: 1) Sebastian Martin PV (100-85120) 305. KORIPALLO Korisliiga Honka – Korihait 86 – 100 (49 – 51), Vilpas – Namika Lahti 79 – 71 (35 – 35), Kauhajoki – Pyrintö 107 – 112 (46 – 46), Kataja – ToPo 87 – 85 (54 – 52). . Pari vaihtoa ja avauseräkin kääntyi Virille selvästi. Vieraat pääsivät kuitenkin toisen erän lopulla Jori Isomäen 6–5-maalin avulla iskuetäisyydelle erätauolle mentäessä. 19 7 1 11 29– 38 23 PaKa . 26 9 1 16 148– 174 19 SB Vantaa ................ 17 4 13 155– 233 8 HiPa .......................... etappi, Albufeira–Tavira, 167,3 km: 1) Andre Greipel Saksa 3.56.55, 2) Michael Matthews Australia, 3) Anthony Ravard Ranska, 4) Tyler Farrar USA, 5) Allan Davis Australia kaikilla sama aika,... . 25 11 1 13 137– 175 23 Erä Akatemia ........... 23 6 17 96– 143 12 Seuraavat ottelut: 20.2. Sen verran kapealla materiaalilla olemme liikkeellä, että heidänkin pitää ottaa vastuuta, Hautamäki totesi. Jukka Määttälä (KP) Sievi Futsal–FTK 24–1 (8–0) Futsal-liigan pudotuspeleihin valmistautuvan Sievi Futsalin kauden Futsal-liigan runkosarjan päätöskamppailu ei antanut parasta mainosta lajin korkeimmasta sarjatasosta. 19 12 3 4 47– 22 42 OrPo . . . SALIBANDY Salibandyliiga Happee – SPV 5 – 8, AC HaKi – FBT Pori 7 – 4. Näin HU–Kalajoen pakka oli melko lailla sekaisin. 15 11 4 33– 18 22 KyKy-Betset ........ 24 2 22 1384– 1857 4 Seuraavat ottelut: 20.2. 18 1 17 46– 169 3 Sarja on päättynyt. Hautamäki oli nostanut aloituskokoonpanoon neljä akatemiapelaajaa: Harri Hujasen toppariksi, Lauri Hakalan keskikentälle, Samu Laitisen kärkeen ja Aleksi Kangasvieren puolustukseen. – Ei ottelu kyllä tulevaisuutta ajatellen antanut mitään. . . Totuuden nimessä erinomaisesti palloa suojaava Nevanperä pääse kuitenkin tekopaikkoihin osittain laiskan puolustusasenteensa ansiosta, kun 39-vuotias kärkimies jää vaihdosta toiseen roikkumaan vastustajan kenttäpuoliskolle ja kyttäämään vastaiskuja. Siihen pitää saada ensi kaudella muutos. KPV:n valmistautumista ”hurmosotteluun” hankaloittaa tavallaan se, että akatemiapelaajat pelaavat ensi viikolla cup-ottelunsa GBK:n edustusjoukkuetta vastaan. . 26 6 2 18 119– 172 14 FCV ........................... . 24 13 11 1735– 1580 26 FoA ....................... Ensi kaudella pitää keksiä uusia kuvioita, mutta niistä enemmän kuukauden päästä. Kampparit................. 22 13 1 2 6 50– 32 43 VaLePa . Kahdeksan pelaajaa miestä joukkue kuitenkin Kuortaneelle matkaan. LP Viesti . HU-Kalajoen olisi pitänyt voittaa ensinnäkin kaksi viimeistä peliään puhtaasti 3–0. Kotijoukkueen avainhahmo oli kauden ykköspelaajan maalivahti Janne Björkgrenin ohella nelikon pohjalla täydet 40 minuuttia pelannut Jussi Roiko. . Samalla kaudesta kovat tehot (23+9) kerännyt Nevanperä viimeisteli hattutemppunsa. – Iiro Lokasaari ja Leo Tilus pelasivat nyt keskitorjujina. . Miesten 2-sarjan alempi jatkosarja lohko 1 Viri – Kisko 3 – (25 – 19, 25 – 13, 25 – 13). . ISMO KUNELIUS Johan Prest KOKKOLA TP-Kaarle–Tervarit 5–4 (2–2) TP-Kaarlen maalintekijäksi hankittu Pasi Nevanperä päätti kokkolalaisten mollivoittoisesti sujuneen kauden iloisissa tunnelmissa. Miehen kauden saldo 18 ottelussa oli 30 maalia. 25 11 2 12 148– 163 24 KeLy .......................... 36 16 20 3114– 3161 32 Namika Lahti ....... 37 30 7 3167– 2803 60 Kataja ................... . KPV jatkaa harjoitusotteluitaan ensi viikon lauantaina. HiPa – NJ, Nibacos – White Fox. 36 16 20 3028– 3019 32 Kauhajoki ............. – Hyvä päätös kaudelle. ToPV – Botnia, HIFK – Veiterä, Kampparit – JPS, OLS – Narukerä, Akilles – WP 35. Kääntä oli kentän paras ja teki vain pari syöttövirhettä. 18 13 3 2 86– 38 42 Ilves FS ..................... – Peli antoi uskoa, että nuorista pelaajista on käyttöä kesän peleissä. – 70 minuuttia pelasimme hyvin, mutta sitten alkoi väsy painaa. 36 25 11 3083– 2773 50 KTP........................ Joukkueet päätyivät tasatulokseen 1–1 (0–1). Viri pyöritti Kiskon pahasti raiteiltaan tunnissa numeroin 3–0 (25–19, 25–13, 25–13). PSS – OLS, ÅIF – Papas, Erä Akatemia – KeLy, Kaneetti – FCV. . . 2 1 1 4– 5 2 Mutala .................... KP/JUKKA LEHOJÄRVI Risto Lintilä (KP) Kuortane–HU-Kalajoki 3–1 (25–12, 25–16, 18–25, 25–11) HU-Kalajoella oli vielä lauantaina pienen pienet teoreettiset mahdollisuudet kivuta lentopallon ykkössarjalohkossaan neljänneksi eli viimeiselle pudotuspelipaikalle. . 25 7 1 17 117– 174 15 USB ........................... Voittonsa ansiosta Blue Fox säilytti mahdollisuutensa runkosarjan voittoon, kun viimeinen viikonloppu kahden kotiottelun kera odottaa viikon päästä. 17 11 3 3 90– 39 25 Narukerä ................... 15 3 12 15– 39 6 Seuraavat ottelut: 20.2. . 18 13 3 2 84– 37 42 Tervarit ..................... 18 6 8 4 74– 54 26 PoPa ......................... Kauden aikana, ja myös Tervareita vastaan, Kaarlen vastustajat ovat usein rokottaneet, kun ovat käytännössä pelanneet miesylivoimalla. 25 14 1 10 151– 137 29 Papas ........................ 4 4 2– 12 Seuraavat ottelut: 20.2. 15 3 12 20– 39 6 KoIsku .................... Kaksi ensimmäistä erää olivat nihkeitä. 23 1 3 2 17 22– 64 11 Seuraavat ottelut: 20.2. Jo putoamaan tuomittu, ja kauden aikana vain yhden voiton ottanut Futsal Team Kemi-Tornio oli käytännössä luovuttanut jo ennen pelin alkua, ja se näkyi taululla loppusummerin soidessa räikeästi. 26 14 3 9 169– 130 31 Indians ...................... 25 17 4 4 198– 110 38 Kaneetti ................... GFT ........................... 18 3 2 13 72– 113 11 FTK ............................ 17 8 3 6 72– 62 19 JPS ............................. 26 20 2 4 198– 110 42 Blue Fox ................... Blue Fox noudatti kuitenkin kaudelta tuttua taktiikka, jossa kaksi erää on tarkoitus olla pelissä mukana ja ratkaisu isketään päätöserässä. Neljä seuraavaa puolivälieriin (paras kolmesta). . M23, 93 kg: 1) Sami Hautala PV (70175-170) 415. Kokonaiskilpailun tilanne 5/6 etapin jälkeen: 1) Gesink 16.44.38, 2) Boasson Hagen –1.13, 3) Visconti –1.19, 4) Michael Albasini Sveitsi –1.52, 5) Christian Vande Velde USA –2.04, 6) Cancellara –2.11.. minuutilla. . KyKy-Betset – PuWo, Kiisto – Kuortane, HU-Kalajoki – NaPa. . Avausjaksolla SiFu takoi vain kahdeksan maalia, mutta toisella vieraiden väsyessä palloa kaivettiin vastustajan verkosta 16 kertaa. Ahneimmin FTK:n kurittamisessa esillä oli Futsal-liigan pistepörssin voiton itselleen vienyt Radik Akhmetkhanov, jonka lapikkaasta lähtivät tehot 11+1. 18 4 2 1 11 24– 43 17 LP Kangasala 18 3 15 15– 48 9 Seuraavat ottelut: 24.2. 22 14 2 6 52– 27 46 Loimu . . 19 7 2 2 8 32– 38 27 Pislaploki . – Tänään tehtiin töitä vain viimeinen erä. 24 15 9 1608– 1465 30 Huima ................... Akhmetkhanovin jälkeen sieviläisten muista maaleista vastasivat Dragan Pejic 4, Tatu Ahonen 3, Antti Peura 2, Ville Saxman 2 sekä Tomi Honkala. 23 17 6 1840– 1613 34 Espoo Team ......... 71) Carlström –8.08,... 22 15 7 182– 129 30 Koovee ..................... . Länsilohko M-Team .................... – Hetkittäin jokainen onnistui, mutta vastaavasti virheitä ja heikkoja hetkiä tuli turhan paljon kaikille. 17 2 15 55– 138 2 Seuraavat ottelut: 20.2. Huomiseksi (sunnuntaiksi) taisteluilmettä pitää vain kaivaa lisää kotipeliin Napapiirin Pallokettuja ja päättää kausi voittoon, Lauri korosti. Futsalliigan pistepörssin vienyt Sievi Futsalin Radik Akhmetkhanov ei kemiläisille palloa lainannut. . . 35 12 23 2633– 2892 24 LrNMKY ................ 15 9 6 111– 83 18 White Fox ................ Blue Fox nousi jälleen voittoon LENTOPALLO Miesten mestaruusliiga Isku-Volley – VaLePa 3 – (25 – 22, 25 – 20, 25 – 20), Loimu – Etta 3 – (25 – 15, 25 – 21, 32 – 30), Saimaa Volley – MuurLe – 3 (23 – 25, 22 – 25, 23 – 25), Sun Volley – Piivolley 3 – 1 (23 – 25, 25 – 22, 25 – 18, 25 – 20). HU-Kalajoki koki jo perjantaiiltana pahan kolauksen, kun jo ennestään pitkälle sairaslistalle tippui jo neljäs mies. 20 11 5 1 3 52– 28 44 Isku-Volley . . Lauantaina Tähtihalliin saapuu jo varmaksi putoajaksi tuomittu USB ja sunnuntaina lohko huipentuu M-Team-otteluun. . Toipilasjaksolta kokoonpanoon palannut Olli-Pekka Itälä pääsi laukomaan sivurajaheiton jälkitilanteesta pallon takanurkkaan. 15 4 11 21– 38 8 PuWo ..................... 105 kg: 1) Kari Jämsä JP2000 (65-185170) 420. FTK putosi Ykköseen. Neljään pisteeseen ylsi myös kaksi maalia viimeistellyt Ahola. Avauserässä Virillä oli pieniä asenneongelmia kuudella miehellä kylään tullutta Kiskoa vastaan. M40, 83 kg: 1) Heikki Hautala PV (65170-65) 300. . Tervareita vastaan Kaarle esiintyi kuitenkin pirteästi ja hyvällä asenteella. 16 10 6 167– 110 20 NJ .............................. 15 15 45– 5 30 Kuutoset ............... 15 7 8 135– 120 14 Kotkat ........................ 14 9 5 33– 22 18 Kiisto..................... Ajassa 39.59 lupaus täyttyi. Kokonaistilanne 4/5 etapin jälkeen: 1) Stephen Cummings Britannia 18.27.42, 2) Alberto Contador –6 sekuntia, 3) Tony Martin Saksa –10, 4) Tejay Van Garderen USA –12, 5) Rein Taaramäe Viro –18,... Ei ole kuitenkaan enää. 93 kg: 1) Ville-Matti Vuorenmaa PV (225-110-230) 565. Loppukaudella tärkeäksi mieheksi noussut LaVe:sta hankittu Jarkko Ojala riisti pallon ja syötti Nevanperälle, joka viimeisteli tyhjiin loppulukemiksi 5–4. Lohkovoitosta tiukasti pisteen edellä olevan M-Teamin kanssa kamppailevalla Blue Foxilla on kaikki omissa käsissään. PV:n May-Gun Grönholm teki jalkakyykyssä, maastanostossa ja yhteistuloksessa uudet 50-vuotiaiden naisten SEtulokset. Voiton ansiosta SiFu sai kahden viikon päästä alkaviin pudotuspeleihin kotiedun jyväskyläläistä Kampuksen Dynamoa vastaan. Mitään erikoista SiFun ei ottelussa tarvinnut esittää, sillä niin selvä tasoero joukkueiden välillä oli. . Otteluparista mennään välieriin kahdella voitolla, tarvittava kolmas ottelu pelataan seuraavana keskiviikkona Sievissä. 80) Veikkanen –15.45. 14 9 5 29– 22 18 HU-Kalajoki .......... Lisäksi FTK onnistui maalinteossa kertaalleen molempiin päihin
. 18 9 3 6 63– 58 30 Hunters . . erä: 10.12 Veli-Matti Savinainen (Matti Kuparinen–Tommi Huhtala) 0–1, 11.43 Tuomas Santavuori (Aki Uusikartano– Joel Armia) 0–2. . . . Miehet, 3 m ponnahduslauta: 2) Li Shixin Kiina 479,85,,... . Vieraat saivat otteluun salama-alun, kun 44 sekunnin jälkeen Kalle Kerman laukoi b-pisteeltä kiekon yläkulmaan. Dortmund hallitsi ensimmäistä puoliaikaa lähes täydellisesti, ja paraguaylaishyökkääjä Lucas Barrios vei isännät ansaitusti johtoon 39. 19 5 14 60– 108 15 S-Kiekko. 52 19 7 6 20 126– 127 77 Ilves . Louis 0–3 (0–0, 0–2, 0– 1) Ottawa–Boston 2–4 (0–0, 1–1, 1–3). . II-divisioona Pohjoinen jatkosarja OYUS – KeKi – 8 (0 – 3, 3 – 2, 1 – 3), RoKi A – Cowboys – 8 (0 – 2, – 3, – 3), PaKa – SuPS 6 – 5 (0 – 1, 4 – 1, 2 – 3), Ahmat – PyPo 11 – 2 (4 – 1, 4 – 0, 3 – 1). . . Rönnäng: Naisten epävirallisen EM-sarjan turnaus: Venäjä–Suomi 0–5 (0–0, 0–3, 0–2). Los Bombers – ViVe, Virkiä II – S-Kiekko II, TUS – IFK Lepplax. . 29 8 4 17 28– 49 28 Preston ...................... UIMAHYPPY Madrid: Grand Prix 2011, karsinta: Naiset, 3 m ponnahduslauta: 1) Jennifer Abel Kanada 357,45,... . . 23 11 4 8 31– 30 37 Hamburg SV ............ . minuutilla. Peli kerrallaan mennään eteenpäin ja katsotaan kuinka korkealle se riittää. . kierrosta: Birmingham–Sheffi eld W 3–0 (2–0), Stoke–Brighton 3–0 (3–0), Manchester U–Crawley 1–0 (1–0). Yleensä (voittoon) vaaditaan hyvä startti, tänään se oli KalPalla. 23 8 3 12 24– 32 27 Köln........................... Lukko jatkoi hyviä otteitaan Hämeenlinnassa. 17 3 1 13 71– 120 11 Kiekko Haukat 17 3 1 13 49– 97 10 Seuraavat ottelut: 20.2. . Torjunnat: Jan Lundell H 6+6+3=15 (poissa 57.52–59.11), Ari Ahonen K 6+7+7=20. . 3. – Alussa olimme selvästi kaveria perässä luistelussa. . 52 22 9 1 20 133– 124 85 HPK . . Pelicans–Ässät 0–4 (0–2, 0–0, 0–2) 1. . 52 18 7 4 23 145– 167 72 Kärpät. . Vajaa viisi minuuttia tästä niin Matti Toskala vei vieraat jälleen johtoon. II-divisioona Keskimaa ylempi jatkosarja Kronan – KoMu HT 6 – 7 (2 – 2, 3 – 3, 1 – 1, – 0, – 1), Virkiä – HeKi 7 – 3 (3 – 1, 2 – 2, 2 – 0). . Suomi kohtaa sunnuntaina Ruotsin. Kotijoukkue karkasi kuitenkin vielä kerran johtoon ajassa 47.31. Kärpät heräilee talviuniltaan KalPa juhli HIFK:n kustannuksella KalPan Kalle Kerman (vas.) ja kapteeni Tommi Miettinen juhlivat lauantaina Helsingissä. 17 4 2 11 61– 96 14 Kiilat . HIFK:n päävalmentajaa Kari Jalosta korpesi kamppailun alku. . 12 10 1 1 92– 31 32 Cowboys . . Barrios oli mukana myös Dortmundin 2–0-maalissa toisen puoliajan alussa. Lontoolaiset hävisivät kotonaan uusintaottelun Evertonia vastaan rangaistuspotkuilla. Pauli 2 – (1 – 0), Mainz – B München 1 – 3 (0 – 1), Hannover – Kaiserslautern 3 – (2 – 0), Hoff enheim – Köln 1 – 1 (0 – 0), Nürnberg – Frankfurt 3 – 0, Freiburg – Wolfsburg 2 – 1 (1 – 1), Hamburg SV – W Bremen 4 – (1 – 0). maalinsa, kun Bayern haki Mainzilta 3–1-vierasvoiton. . 15 10 1 4 90– 64 31 KeKi . 23 12 1 10 35– 29 37 Freiburg ................... . 44) Antti Määttä Suomi (88,5) ja Lauri Asikainen Suomi (88,5) 88,8. Jatkoon etenemällä Crawleystä olisi tullut 97 vuoteen ensimmäinen Englannin liigajärjestelmän ulkopuolinen seura, joka selviytyy cupin puolivälieriin. 97) VeliMatti Lindström Suomi 19,... . . . Pelicans-maalivahti Joonas Kuuselalle kertyi peräti 40 torjuntaa. . . . ManU piti kuitenkin pintansa ja eteni cupin puolivälieriin. . Ahmat . Voittomaalin teki ylivoimalla Jarkko Kauvosaari. 19 6 1 12 63– 80 19 Hermes . 3. Toisen maalin Pohti onnistui tekemään vasta, kun kotijoukkue johti jo numeroin 9–1. Laatunen ja Karvonen karsiutuivat. Piirto, poissa: 5, 9 5. . Tappara voitti Tampereella Jokerit 2–1. . Torjunnat: Harri Säteri T 14+12+4=30, Mika Järvinen J 5+11+8=24 (poissa 59.32–60.00). . Vakio 1 Oikea rivi: 111 11X 1X2 XXXX Voitonjako: 13 oikein 14 kpl voittoosuus 10 215,00 e, 12 oikein 321,20 e, 11 oikein 26,90 e, 10 oikein 6,30 e. 27) Juha-Matti Ruuskanen Suomi 206,... – Tämä oli ansaittu voitto, koska olemme puhuneet maalipaikkojen hyödyntämisestä ja toteutimme sen, sanoi Dortmundvalmentaja Jürgen Klopp. 10 2 4 4 22– 26 8 S-Kiekko.................... Miehet: 1) Nick Baumgartner USA, 2) Jonathan Cheever USA, 3) David Speiser Saksa. . 32 9 7 16 30– 50 34 Sheff Utd .................. 12 8 2 2 56– 30 18 Tappara ..................... . . . . 22 12 6 4 44– 30 42 Hannover ................. . Kranj. 11 8 1 2 60– 37 17 OuHu ........................ Sveitsin liiga: Zürich–Geneve 1–3, Rapperswil–Lugano 3–2, Fribourg–Kloten 1–4 (K: Tommi Santala 1+1), Bern–Langnau 5–1, Biel– Zug 4–6, Ambri–Davos 1–4. . . Nikkarit – Kisa-Eagles. . . 10 5 2 3 34– 28 12 Kraft ............................ 31 12 9 10 57– 47 45 Reading .................... Sarjakärki JYP kaatui vakuuttavan ja ehyen esityksen jälkeen 4–2. kierrosta (uusintaottelu): Chelsea–Everton rp. . lähtö: 2 I.P. Lauantain muissa viidennen kierroksen kamppailuissa Birmingham löi Sheffi eld Wednesdayn 3–0 ja Stoke voitti Brightonin niin ikään 3–0. 18 5 1 2 10 67– 86 19 Pingviinit . KoMu HT . . . . . . 2 1 1 6– 5 4 TamU .......................... erä: 44.49 Timo Koskela (Lucenius– Tuomas Vänttinen) 2–1 yv. 32 15 10 7 51– 41 55 Leeds ........................ lähtö: 1 Savage’s Thunder, poissa: 8, 9, 13 4. . B: Tuukka Rask 32/34 torjuntaa (palkittiin ottelun parhaana pelaajana). . 32 16 13 3 51– 20 61 Nottingham .............. Pauli oli voittanut kolme ottelua putkeen, mutta Dortmundin jättimäisellä stadionilla se oli aseeton. Lämärit – IPK. . . Ottelu oli varsinaisen peliajan jälkeen maalittomassa tilanteessa, mutta Chelsea näytti jo etenevän jatkoon Frank Lampardin iskettyä isännät johtoon 104. 31 10 8 13 42– 46 38 Derby ......................... . . . 52 21 6 7 18 140– 129 82 Blues . Tämän maalin PyPo:lle teki Edgars Cermnihts Röngän syötöstä. . 11 1 1 1 8 38– 102 6 Seuraavat ottelut: 20.2. Pelejä on jäljellä enää kolme, mutta toive karsinnasta elää yhä. . . . . . Mario Gomez iski kauden 18. . Johnstone 2–0, Motherwell–Hamilton 1–0 Bundesliiga Dortmund – St. Sarjajohto on edelleen kahdeksan pisteen suuruinen. . . 31 12 11 8 47– 38 47 Millwall ..................... lähtö: 7 Visul, poissa: 2, 11 3. Kristian Kojola 1–0, 65. 23 6 5 12 32– 41 23 Stuttgart .................. Tuomarit: Jukka Hakkarainen–Ville Vuohtoniemi (Iikka Kiilunen–Juha Suoraniemi). 52 14 1 4 33 111– 161 48 Seuraavat ottelut: 20.2. Naantalissa VG-62 kaatui päätöserän hyvällä kirillä kahdella maalilla. erä: Maaliton. Ottelu oli koko ajan numeroiden valossa melko tasoinen. Mestiksen pudotuspelit: Puolivälierät, 1. RoPS – Jaro. SuPS – RoKi A, Ahmat – PaKa. Florida–Detroit 3–4 (1–2, 1–1, 1–1) Carolina–Philadelphia 3–2 (2–0, 0–1, 1–1). JHT vietti yön Turussa ja jatkaa sunnuntaina illaksi Eurajoella, jossa se kohtaa HC Luvian. . 17 8 4 5 91– 61 32 Kiekko-Karhut 17 9 2 6 75– 58 29 IPK . . 31 11 6 14 35– 38 39 Portsmouth .............. Tuomarit: Mikko Kaukokari–Tom Laaksonen (Timo Malinen–Teemu Sorakangas). . erä: 54.43 Jarkko Kauvosaari 2–3 yv. . Lauantaina kuopiolaisjoukkue löi HIFK:n kuluvalla kaudella jo neljännen kerran, nyt vieraskentällä maalein 5–2. 32 11 8 13 37– 46 41 Coventry ................... Lapua: Naisten SM-kilpailu (HS 55): 1) Julia Kykkänen OH 216,3 pistettä (48,5– 50 metriä), 2) Jenny Rautionaho OH 206,3 (47,5–48,5), 3) Tanja Kaverinen PHS 188,4 (45–45,5), 4) Noora Heikkinen SoJy 184,4 (44,5–46), 5) Hannele Eronen JHS 176,0 (43,5–44), 6) Sanni Tuomisto SHS 168,8 (43,5–42,5). Minnesota–Anaheim 5–1 (2–1, 2–0, 1– 0). . Yleisöä: 7 032. 31 10 6 15 41– 44 36 Middlesboro ............. . . – Olemme harjoitelleet rankkareita koko viikon. PyPo:n maalissa Janis Liepa torjui 51 laukausta. minuutilla. Pauli .................... KalPa riisui HIFK:n aseista KalPa on osoittautunut HIFK: lle vaikeaksi voittaa SM-liigassa. Tomi Heinonen nosti JHT:n tasoihin ajassa 52.48. Tuomarit: Hannu Henriksson–Aleksi Rantala (Joonas Saha–Daniel Österholm). Ratkaisumaalit iskivät Kärppien kovan profi ilin hankinnat Kamil Kreps, Petr Tenkrat ja Pavel Rosa. . . . 23 12 6 5 49– 27 42 Leverkusen .............. 17 10 1 6 114– 92 31 K-Karhut 2 . Torjunnat: Joonas Kuusela P 17+13+10=40, Juha Järvenpää Ä 6+5+10=21. . . . 15 9 1 5 98– 56 28 TIHC . Avauserässä ja toisen erässä alussa KoMu johti tosin kahdella maalilla. 19 11 1 7 92– 79 35 JHT . . . Pelin kuluessa Pohti nousi vain kerran tasoihin eli Jesse Rönkä tasoitti avauserässä tilanteeksi 1–1. 33) Sami Niemi Suomi 102,5 (95),... . Colen epäonnistumisen jälkeen Evertonin kapteeni Phil Neville upotti oman pilkkunsa ja vei vieraat cupissa 16 parhaan joukkoon. . Lauantaina Dortmund kaatoi St. Suomi-sarjan karsinta lohko 1 TIHC – IPK 1 – 10 (0 – 1, 1 – 7, – 2), Raahe-K – Et-Po 72 11 – 3 (3 – 0, 3 – 0, 5 – 3), Kiekko-Karhut – Lämärit 4 – 1 (0 – 1, 2 – 0, 2 – 0). . . ottelut (3 voitolla jatkoon): Jukurit–K-Vantaa 5–2 (2–0, 0–2, 3–0) KooKoo–K-Laser 3–2 (2–0, 0–0, 1–2) SaPKo–D Team 1–2 (0–0, 0–0, 1–2) Sport–LeKi 3–1 (2–0, 1–1, 0–0) Seuraavat ottelut: 21.2. . . Lisäajalla vieraiden Richard Brodie jopa puski ylärimaan. HPK–Lukko 2–3 (0–1, 2–1, 0–1) 1. . . Seuraavat maalit nähtiinkin vasta kolmannen erän alussa, kun Kai Yli-Untinen ensin tasoitti ja Sami Markkanen vei JHT:n johtoon 47 sekunnin päästä tasoituksesta. erä: 44.06 Mikael Granlund (JuhaPekka Haataja–Toni Söderholm) 1–2 yv, 45.35 Kerman (Kiiskinen) 1–3, 46.20 Pakarinen (Laurila–Joonas Riekkinen) 1–4, 47.10 Martti Järventie (Lennart Petrell–Petteri Wirtanen) 2–4, 59.11 Jussi Pesonen (Kiiskinen–Tapio Laakso) 2–5 tm. Cowboys löylytti Rokin A-junnuja SM-liiga: HIFK–KalPa 2–5 (0–2, 0–0, 2–3) 1. Avauserässä kotijoukkue meni jo ajassa 1.35 Juha-Matti Heinosen toimesta johtoon. 31 5 8 18 32– 57 23 Englannin cup, 4. 52 27 5 11 9 173– 123 102 Lukko . . 10 4 6 46– 52 12 Kronan . . . 2. Skotlannin Valioliiga: Aberdeen–Kilmarnock 5–0, Hearts– Dundee 2–1, Inverness–St. . JYPin valmentaja Risto Dufva ei ollut tappiosta millänsäkään. 19 9 3 7 71– 55 33 KJT TuusKi . 2. . 10 1 2 7 27– 54 4 Seuraavat ottelut: 19.2. Torjunnat: Petri Koivisto K 10+8+8=26, Joni Myllykoski J 5+11+7=23 (poissa 58.41–59.12). Voittomaalin iski ylivoimalla Timo Koskela. erä: 0.44 Kalle Kerman (Henri Laurila) 0–1 yv, 11.30 Tuomas Kiiskinen (Tommi Miettinen) 0–2. 23 13 2 8 33– 31 41 Mainz ........................ 32 17 5 10 44– 30 56 Cardiff ....................... . . 20) Ville Vahtola Suomi 363,70. . 52 17 6 6 23 127– 146 69 SaiPa . erä: Maaliton. 31 15 11 5 42– 26 56 Swansea ................... . MuIK Hockey – HeKi, Kronan – Virkiä. Jatkoajan viimeisellä minuutilla Everton sai kuitenkin vapaapotkun. 22 4 4 14 32– 56 16 V75-ravi Oikea rivi: 1. . . – Paras peli minun aikanani. Henri Mustonen teki viimeisen maalin ylivoimalla tyhjään maaliin ajassa 59.39. . 23 11 3 9 34– 31 36 Nürnberg ................. . HIFK:n Mikael Granlund kavensi päätöserän alussa ylivoimalla 1–2: een. III-divisioona Keskimaa lohko 4 IFK Lepplax – Los Bombers 4 – 7 (0 – 2, 2 – 2, 2 – 3), TUS – Virkiä II 7 – 3 (3 – 1, 1 – 2, 3 – 0). . Kolme pistettä oli tavoitteena ja se tyydyttää. . LUMILAUTAILU Stoneham: Maailmancup, lumilautakrossi: Naiset: 1) Lindsey Jacobellis USA, 2) Dominique Maltais Kanada, 3) Deborah Anthonioz Ranska. . Jäähyt: Tappara 10x2 min ja Nestori Lähde 10 min, Jokerit 7x2 min. Jäähyt: HPK 7x2 min, Lukko 10x2 min ja toimihenkilön PRK (20 min). Yleisöä: 4 113. JHT:n maalissa Mika Kokko torjui 29 laukausta. St. JYP . . Cowboys voitti 0–8 (0–2, 0–3, 0–3). . . . M: Mikko Koivu 1+0, Antti Miettinen 0+1, Niklas Bäckström 29/30 torjuntaa (palkittiin ottelun parhaana pelaajana). JYP iski 2–3-kavennuksen ylivoimalla, mutta sitä ennen Kärpät oli selvittänyt viisi alivoimaa. Seuraava kilpailu: 20.2. . . 7 3 1 3 23– 21 7 Nikkarit....................... . 7 4 3 43– 34 8 ViVe ............................ Tuomarit: Timo Favorin–Jussi Leppänen (Jani Pesonen–Kristian Vikman). Meinasi tulla hätä kolmannessa erässä, mutta se vain herätti joukkueen, kommentoi KalPan päävalmentaja Pekka Virta. . . LEHTIKUVA/AFP MÄKIHYPPY Kranj: Continental cupin osakilpailu, miehet (HS 109): 1) Dejan Judez Slovenia 263 pistettä (112 ja 108 metriä), 2) Andreas Stjernen Norja 255,9 (109–104), 3) Stefan Thurnbichler Itävalta 253,6 (106– 106),... 52 10 7 5 30 119– 165 49 Pelicans . K-Vantaa–Jukurit, K-Laser–KooKoo, D Team–SaPKo, LeKi–Sport. Keskimaan ylemmässä loppusarjassa IK Kronan oli yllättää kotikaukalossaan lohkojohtajan KoMu HT:n, mutta hävisi lopulta tiukan pelin voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 6–7 (2– 2, 3–3, 1–1, 0–0, 0–1). . Päävalmentaja käski vain ampumaan niin kovaa kuin mahdollista, Neville kertoi BBC:lle. 32 16 7 9 51– 38 55 Norwich.................... . . . . NHL perjantaina: New Jersey–NY Rangers 1–0 (0–0, 1– 0, 0–0) Buff alo–St. 17 13 3 1 119– 42 45 Soki . . 23 6 6 11 28– 48 24 Wolfsburg ................ . 32 15 6 11 50– 48 51 Burnley ...................... . 17 10 1 1 5 115– 80 33 KK-81 . 12 2 4 6 48– 69 14 PyPo . St. 3. . KJT ............................ . Tuomarit: Teemu Salminen–Tatu Savolainen (Sami Laaksonen–Pasi Nieminen). 3 1 1 1 7– 4 4 KuPS ........................... lähtö: 9 Ida´s Oliver, poissa: 3, 5 2. C: Jussi Jokinen 0+1. 3. Henri Myntti 2–1 VPS ............................. . 32 7 8 17 28– 50 29 Scunthorpe ............. . Chelsea putosi dramaattisesti cupista Chelsean Salomon Kalou (vas.) taisteli pallosta Evertonin Leighton Bainesin kanssa cupin uusinnassa. . 22 8 5 9 27– 26 29 St. . . 11 2 4 5 35– 46 8 HPK N team ............... 21) Iira Laatunen Suomi 218,60, 22) Taina Karvonen Suomi 212,85. . . 7 5 1 1 38– 27 11 TUS ............................. Jäähyt: Pelicans 7x2 min ja Antti Tyrväinen 5 min + PRK, Ässät 7x2 min ja Tuomas Huhtanen 10 min ja Tapio Sammalkangas 5 min + PRK. . 17 13 1 1 2 105– 49 42 Raahe-K II/A 17 10 2 2 3 124– 74 36 HaU . . . minuutilla, mutta isännät eivät päässeet helpolla. . – Vastassa oli liigan paras ylivoimajoukkue, joten ensimmäisen erän alivoimataistelu oli isossa roolissa, Aravirta sanoi. . Paulin puolustaja Ralph Gunesch ohjasi epäonnekseen Barriosin keskityksen omaan maaliin. . 2. 101) Jarkko Määttä Suomi 17. 31 10 6 15 39– 43 36 Bristol C .................... . Kärpät–JYP 4–2 (0–0, 2–1, 2–1) 1. 2. . . 14 2 2 10 36– 96 8 Seuraavat ottelut: 20.2. 10 1 1 1 7 43– 66 6 Seuraavat ottelut: 20.2. 17 5 12 58– 127 15 Ahmat A . – Viidellä viittä vastaan peli oli melko lailla tasan, mutta ylivoimat ratkaisivat, Dufva kommentoi lyhytsanaisesti. Suomen maalit: Venla Hovi, Tanja Niskanen, Saara Tuominen, Essi Hallvar, Michelle Karvinen. 11 6 2 3 63– 52 20 MuIK Hockey 10 5 2 3 50– 43 19 HeKi . . 18 3 2 13 50– 91 13 HC Luvia . Championship Swansea – Doncaster 3 – (2 – 0), Scunthorpe – Derby – 0, Reading – Watford 1 – 1 (0 – 1), Preston – QPR 1 – 1 (0 – 1), Portsmouth – Barnsley 1 – (0 – 0), Nottingham – Cardiff 2 – 1 (1 – 0), Millwall – Middlesboro 2 – 3 (1 – 0), Leicester – Bristol C 2 – 1, Leeds – Norwich 2 – 2 (1 – 1), Ipswich – Hull 1 – 1 (0 – 0), Crystal P – Sheff Utd 1 – (0 – 0). . Lopulta kolmannen erän päätöspuolikkaalla saatiin maalihanatkin auki, Makkonen kertoi. Toinen erä oli jo parempaa. . . . . 13) Anssi Koivuranta Suomi 358,... . erä: 3.29 Janne Lahti (Jeremy Dehner–Justin Forrest) 0–1 yv. . . . . . Torjunnat: Teemu Lassila H 13+8+12=33 (poissa 58.47–60.00), Mika Noronen L 9+10+10=29. 23 8 4 11 27– 37 28 Frankfurt .................. . . Dortmund vankisti sarjajohtoaan. Dortmund ................ 23 7 5 11 30– 42 26 W Bremen ............... Chelsean tappio merkitsee sitä, että se hukkasi mahdollisuutensa voittaa ensimmäisenä seurana 125 vuoteen Englannin cup kolme kertaa peräkkäin. . . Ratkaiseva epäonnistuja rangaistuspotkuissa oli Chelsean Ashley Cole, joka ampui yli. . 17 4 2 11 50– 96 16 Hurtat . 13 6 1 6 70– 63 19 OYUS . . . . . . 32 14 11 7 59– 49 53 Leicester ................... . . 32 10 14 8 46– 35 44 Ipswich ...................... 22 5 4 13 38– 43 19 M´gladbach ............ . RoKi . . – Annettiin neljä ohhoh-maalia. . Pelissä olivat vastakkain Vähätiitot, sillä Rokin maalissa pelasi Anssi Vähätiitto (52 torjuntaa) ja Cowboysin maalilla Toni Vähätiitto (37). Pyhäjärven Pohti puolestaan hävisi pohjoisen alueen jatkosarjassa vieraissa Haukiputaan Ahmoille selvästi maalein 11–2 (4–1, 4–0, 3–1). Loppulukemat tyhjiin namutteli Joonas Donskoi. Ero kolmantena olevaan KOOVEEEhen ei kuitenkaan kaventunut, sillä KOOVEE voitti lauantaina RoKin kotonaan selvästi maalein 6–0. . . . . 23 17 4 2 49– 13 55 B München ............... . . Seuraava ottelu: 23.2. 9 3 2 4 24– 28 8 Kisa-Eagles .............. . HIFK-puolustaja Martti Järventie sai kavennettua eron vielä kahteen maaliin, mutta KalPan Jussi Pesonen pystyi iskemään kiekon vielä tyhjään maaliin ottelun loppuhetkillä. . 53 23 4 7 19 140– 136 84 Jokerit . LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO NIVALA (KP) Nivala Cowboys löylytti Rokin Ajuniorit Lappi Areenassa lauantaina kakkosdivisioonan pohjoisen jatkosarjassa. . . erä: 28.39 Armands Berzins (Kaspars Saulietis–Louhi) 1–1, 30.57 Janne Keränen (Aalto–Kurtis McLean) 1– 2 yv, 35.27 Berzins (Marko Tuulola– Louhi) 2–2. 94) Harri Olli Suomi 24,... . . 68) Niemi 55,... Pistetilanne 22/33 osakilpailun jälkeen: 1) Matjaz Pungertar Slovenia 573, 2) Andreas Wank Saksa 555, 3) Rok Zima Slovenia 554,... Joukkue on ollut kasassa tammikuun lopusta ja nyt roolit ovat löytyneet sekä ketjuihin että pakkipareihin, Kärppien valmentaja Hannu Aravirta sanoi. 23 8 9 6 40– 33 33 Schalke ..................... erä: 47.04 Rosa (Snopek–Huml) 3– 1 yv, 56.44 Jääskeläinen (Ossi Louhivaara–Kaijomaa) 3–2 yv, 59.12 Joonas Donskoi (Miikka Salomäki–Kristian Kuusela) 4–2 tm. Yleisöä: 3 391. . Raahe-K . Cowboysin maaleista vastasivat Tomi Räsänen, Pekka Rajaniemi, Mika Saarimaa, Petri Ukonsaari, Juho Mehtälä (2), Esa Kukkola, Tero Kankkonen. 17 10 1 3 3 92– 43 35 Lämärit . . 53 26 10 7 10 151– 119 105 HIFK . Kronanin osumista kaksi merkittiin Viktors Jasjonisille ja maalin mieheen tekivät Mikael Dahlvik, Robin Lillskrubb, Lauri Storbacka ja Artjoms Ogorodnikovs. . 53 24 5 4 20 152– 140 86 KalPa . 2 2 5– 9 Seuraavat ottelut: 20.2. . . . 32 12 10 10 42– 34 46 Hull............................ . 30 9 7 14 38– 57 34 Crystal P ................... Ässien maalivahti Juha Järvenpää saavutti nollapelin 21 torjunnalla. . . . . 13 4 2 7 70– 99 14 SuPS . 3 1 2 2– 7 1 RoPS ........................... . Chicago–Columbus 3–4 (2–1, 1–3, 0– 0). . III-divisioona Pohjoinen Kiilat – KK-81 5 – 7 (2 – 3, 2 – 2, 1 – 2), Popula – Kiekko-Karhut 2 4 – 5 (1 – 2, 1 – 3, 2 – 0), Raahe-K II/A – Soki 4 – 3 (0 – 2, 1 – 0, 2 – 1, 1 – 0), HaU – Ahmat A 9 – 3 (3 – 0, 3 – 3, 3 – 0). Suomi-sarja Hunters – Ketterä 4 – 6 (1 – 1, 2 – 4, 1 – 1), HC Luvia – HCK 1 – 6 (1 – 2, – 1, – 3), KOOVEE – RoKi 6 – (2 – 0, 1 – 0, 3 – 0), VG-62 – JHT 3 – 5 (1 – 0, – 0, 2 – 5). . . . 19 11 2 2 4 92– 68 39 Ketterä . 6 4 2 55– 28 8 IFK Lepplax................ Kotijoukkueen takaa-ajo jäi torsoksi, sillä KalPa teki kaksi maalia parissa minuutissa. . . 17 5 1 1 10 65– 104 18 Popula . . 14 8 1 5 89– 50 26 YJK . . . 17 3 2 12 43– 98 13 Jeppis . . . 7 4 1 2 61– 30 9 S-Kiekko II ................. Saman verran torjuntoja oli kotijoukkueen Kimmo Wasströmilläkin. DORTMUND (STT–REUTERS–AP) Borussia Dortmund jatkaa vakuuttavaa marssiaan kohti jalkapallon Saksan Bundesliigan mestaruutta. 11 6 1 1 3 66– 55 21 Virkiä . . Joni Mäkelä 1–1, 82. . . Tuomas Kiiskinen tuplasi karkumatkan vanhanaikaisella avauserän puolivälissä. 4 1 3 7– 4 6 JJK .............................. Se ratkaisi, Jalonen summasi. . TuTo–Hokki. Naisten divisioonakarsinta KJT – Kraft 6 – 2 (2 – 1, 3 – 0, 1 – 1), Tappara – HPK N team 8 – 2 (2 – 0, 2 – 1, 4 – 1), OuHu – S-Kiekko 7 – 2 (2 – 1, 2 – 0, 3 – 1). . lähto: 4 Hoviaho, poissa: 5, 10, 13, 15 6. . 16 11 1 4 86– 63 34 Et-Po 72 . . . . Se voitti HPK: n 3–2. 23 5 8 10 27– 33 23 Kaiserslautern ......... Risto Lintilä (KP) VG-62–JHT 3–5 (1–0, 0–0, 2–5) JHT Kalajoki jatkoi lauantaina jääkiekon Suomi-sarjassa hyviä pelejään. . Yleisöä: 6 336. 12 2 1 9 43– 78 7 RoKi A . . 23 10 5 8 33– 31 35 Hoff enheim ............. 5 1 4 14– 67 2 Virkiä II ....................... 31 12 6 13 43– 39 42 Barnsley ................... . Jäähyt: HIFK 3x2 min, KalPa 4x2 min. LONTOO (STT–REUTERS) Jalkapallon Englannin Valioliigassa viime aikoina vaikeuksissa ollut Chelsea kärsi kirvelevän tappion Englannin cupin neljännellä kierroksella. P: Ville Leino 0+1. . Liekö pitkä bussimatka vielä painanut. HIFK:n anemia kaikkosi ottelun viimeisellä erätauolla ja isännät aloittivat kirin. Kiekko-Karhut 2 – Soki, Ahmat A – Popula, KK-81 – PJK, Kiilat – Raahe-K II/A, Kiekko Haukat – HaU. Yleisöä: 6 259. Ässät voitti Lahdessa Pelicansin 4–0. Ratkaisevan maalin teki KoMun neljäs laukoja Toni Hyytinen. lähtö: 3 El Mr Spur, poissa: 2, 10, 11 Voitonjako: 7 oikein 1 416 kpl voittoosuus 83,50 e, 6 oikein 2,00 e, 5 oikein–e. . 3–4, 1–1 (0–0) 5. . . . lähtö: 3 Ladakh Jiel, poissa: 1, 2, 4, 7 7. Ässien tehokkaimmat pelaajat olivat lauantaina Joel Armia (tehopisteet 1+1) ja Mika Niemi (0+2). KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 20.2.2011 11 URHEILU JALKAPALLO JÄÄKIEKKO RAHAPELIT Liigacup, pohjoislohko: TamU–AC Oulu 2–1 (1–0) 34. Ottelun päätteeksi Old Traff ordin yleisö taputti sitkeästi taistelleen Crawleyn pelaajille. . erä: 22.00 Kamil Kreps (Kimmo Koskenkorva–Ilkka Mikkola) 1–0, 27.51 Petr Tenkrat (Ivan Huml–Pavel Rosa) 2–0 yv, 31.18 Jari Jääskeläinen (Eric Perrin–Antti Pihlström) 2–1. . . Jäähyt: Kärpät 6x2 min ja Mikko Lehtonen 10 min, JYP 5x2 min. Putoamiskarsinta, 1. . . . . . erä: Maaliton. QPR ........................... PJK . Vahtola karsiutui. erä: 30.56 Jouni Virpiö (Jukka Peltola) 1–1. . . Crawley pani suurseuran lujille ja oli pariin otteeseen hyvin lähellä tasoitusta. . . Jokerit – Blues. Omat pelit pyritään hoitamaan loppuun asti mahdollisimmat hyvin, JHT:n valmentaja Kari Makkonen painottaa. 32 11 13 8 38– 34 46 Watford ..................... . . . . . Ruotsin Elitserien: HV 71–AIK 2–1 (H: Teemu Laine 0+1, Juuso Hietanen 0+1), Frölunda–Skellefteå 4–1 (F: Tomi Kallio 0+1). . . Kahden tasapelin jälkeen voittojen tielle palannut Dortmund on kerännyt jo 55 pistettä 23 ottelusta. . Paulin kotonaan 2–0 ja varmisti, että sen sarjajohto pysyy vähintään kymmenessä pisteessä vaikka Bayer Leverkusen voittaisi sunnuntaina Stuttgartin. erä: 57.22 Armia (Niemi) 0–3, 59.22 Tomas Zaborsky (Niemi) 0–4 yv. 32 9 8 15 36– 48 35 Doncaster ............... Leighton Baines hiljensi Stamford Bridgen ampumalla pallon verkkoon ja venyttämällä ratkaisun pilkkukisaan. erä: 2.01 Eero Elo (Harri Tikkanen– Teemu Aalto) 0–1 yv. . 19 16 1 2 116– 55 49 HCK . . JHT ratkaisi päätöserässä OULU (STT) Heikkoa jääkiekon SM-liigakautta tahkonnut Kärpät antoi kannattajilleen toivoa paremmasta lauantaina Oulussa. – Loistava tulo peliin. 2. . . Wes Brown puski ManU:n 1– 0-johtoon 28. 14 8 1 5 70– 54 25 PaKa . . . . Manchester United kohtasi cupin viidennen kierroksen ottelussa kotonaan alasarjaseura Crawley Townin. . . . . . 6 6 20– 45 Seuraavat ottelut: 26.2. 19 8 2 9 76– 82 26 VG-62 . 3. . 19 3 1 1 14 43– 92 12 Seuraavat ottelut: 20.2. . Tappara–Jokerit 2–1 (0–1, 1–0, 1–0) 1. 52 35 2 4 11 166– 85 113 Ässät . . 4 1 3 11– 10 6 Jaro ............................. . . 20 13 4 2 1 119– 58 49 KOOVEE . 8 2 2 4 26– 37 6 Hermes ..................... . Los Bombers ............. . Näin JHT pysyttelee edelleen kuuden pisteen päässä Mestis-karsinnoista, joihin pääsee Suomi-sarjan kolme parasta. HC Luvia – JHT, KOOVEE – Hermes, Ketterä – KJT TuusKi, Pingviinit – VG-62, S-Kiekko – RoKi. ottelu (3 voitolla ottelusarjan voittajaksi): Hokki–TuTo 0–1 (0–1, 0–0, 0–0). – Mukavat pisteet nihkeän alun jälkeen. 2 1 1 4– 3 4 AC Oulu ...................... . 52 18 6 4 24 129– 147 70 Tappara . . . 53 13 4 9 27 118– 161 56 TPS .
(06) 723 5944 www.cheriksson.. Se lisää haluani kehittyä koko ajan, Griffi n kertoo. Julkiset oikeusavustajat: AA Riitta Remahl, AA Kari Korpijärvi, VT Ulla Pentti, VT Kimmo Holmberg SIVUVASTAANOTOT Kannuksessa ja Kaustisella PIETARSAAREN TOIMIPAIKKA Kauppiaankatu 8, 68600 Pietarsaari p. SUNNUNTAINA 20.2.2011 KESKIPOHJANMAA 12 KORIPALLO JALKAPALLO TENNIS ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. – Tämä on ainutkertainen mahdollisuus, joten miksi en käytä tätä hyväkseni. YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 1 B 20 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala AA Mika Keskitalo Puh. HELSINKI (STT) Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF kokoontuu ensi viikolla Sveitsin Zürichissä päättääkseen Mestarien liigan tulevaisuudesta. IIHF antoi aiemmin eurooppalaisille liigoille mahdollisuuden esittää ajatuksiaan Mestarien liigan suunnitelmistaan. Asianajotoimisto Talviaro Oy Kauppatori 2, 67100 Kokkola P. Länsi: Aloittajat: Tim Duncan (San Antonio), Kevin Durant (Oklahoma City), Carmelo Anthony (Denver), Kobe Bryant (LA Lakers), Chris Paul (New Orleans). Vaihtopelaajat: Manu Ginobili (San Antonio), Blake Griffi n (LA Clippers), Kevin Love (Minnesota), Dirk Nowitzki (Dallas), Russell Westbrook (Oklahoma City), Deron Williams (Utah). Griffi n nauttii erityistä mainetta huimien donkkien ansiosta. Valmentaja: Gregg Popovich (San Antonio). Arkisin 8.30 – 18. 994,Lähdöt Helsingistä. Matkapuhelimesta: 8,2 senttiä/puhelu + 16,9 senttiä/min. Useat palautteet ovat olleet periaatteessa positiivisia sen suhteen, että aloittaisimme liigan uudestaan, mutta niissä on tiettyjä ehtoja. Griffi nin johdolla valo pilkottaa jossain kaukana. www.ferral.fi Haemme vakituiseen työsuhteeseen KUNNOSSAPIDON MONIOSAAJAA Tehtäviisi kuuluu: – muottien kunnossapitoa ja korjausta – koneiden ja laitteiden huoltoa – aktiivista kunnossapidon kehittämistä Arvostamme: – työkokemusta alalta – hitsausja koneistustaitoja – oma-aloitteisuutta – yhteistyökykyä – ahkeruutta ja positiivista asennetta Sähköalan koulutus katsotaan eduksi. 010 366 1260, fax 010 366 1269 email:kokkola.oikapu@oikeus.. Pietarsaaren kaupungin tekninen palvelukeskus hakee RAKENNUTTAJAINSINÖÖRIÄ (maanrakennus) Hiekkasärkät, Matkailutie 3, 85100 KALAJOKI Puh. Tähdistöviikonloppu on viihdettä parhaimmillaan ja donkkikisa parhaasta päästä. Tehtaankatu 29, Kokkola Esillä sääntömääräiset asiat. Vaikka Griffi n on ensikertalainen, hänen odotetaan voittavan donkkikisan. Lanka puhe limesta: 8,2 senttiä/puhelu + 5,9 senttiä/min. KOKKOLAN KOKKOLAN Laboratoire D’eylau Kokkolan Röntgen – mammogra. Suora lento 15.4.2010 Hotelli Vila Recife 1 vk alk. Tähdistöottelu pelataan Griffi nin kotisalissa Los Angelesin Staplesissa. Hakuaika päättyy perjantaina 4.3.2011 klo 16.00. Ferral on Euroopan suurin alumiinilaippojen valmistaja. LEHTIKUVA/AFP Los Angeles: NBA:n 60:s tähdistöottelu: Itä: Aloittajat: LeBron James (Miami), Amare Stoudemire (NY Knicks), Dwyane Wade (Miami), Derrick Rose (Chicago), Dwight Howard (Orlando). Lisäsimme matkoja Gambiaan – lähdetjä. n urakoi NBA:n tähdistöviikonloppuna Blake Griffi n näyttää donkkaustaitojaan myös NBA:n tähdistöviikonloppuna. Clippers on synkkämaineinen joukkue, koska se ei menesty. Työ on mahdollisesti kaksivuorotyötä. OCEAN BAY ••••+ 1 vk alk. Gri. Kasvaneen kysynnän johdosta haemme Työ tapahtuu kotityönä. 06 824 1650 • fax 06 823 3640, ma-to 9-17, pe 9-15 • www.unilabs.. www.lakineuvo.. Tervetuloa! ti 8.3.2011 klo 18.30 C LOS ANGELES (STT–AFP–AP) Los Angeles Clippersin Blake Griffi n on NBA:n tähdistöotteluviikonlopun urakoijia. krs, Kokkola AA Osmo Sippola Puh. Asianajotoimisto Anne Mäkelä Torikatu 35 A, 67100 Kokkola Puh. 11.3. (06) 822 0393 Fax (06) 822 3865 asianajotoimisto.suutari@lawof. Juuri ennen viikonloppua Griffi n kuuli suru-uutisen: hänen oppikouluaikojensa paras ystävä kuoli imusolmukesyöpään. (08) 466 622 Monipuoliset ulkoilumaastot ja latuverkostot lähtevät aivan pihapiiristä! 3 vrk majoitus uudistetussa saunallisessa paritalohuoneistossa puolihoidolla esim. Tunnen mielessäni jonkinlaista lievää syyllisyyttä. (06) 8352 340 Fax (06) 8352 342 Gsm 0400 566 296 kotisivut: www.hlaakso.. Liiton johtokunnan ja yhteistyökumppanien pitää arvioida tarkasti, voidaanko nuo ehdot toteuttaa, lausui IIHF: n pääsihteeri Horst Lichtner. Rakennuttajainsinööri huolehtii mm. Asianajotoimisto Kari Autio Pitkänsillankatu 37 as. Länsi-Afrikassa sijaitseva piskuinen Gambia on ihanteellinen kohde sinulle, joka rakastat hienohiekkaisia rantoja, paikallisten asukkaiden ystävällisyyttä ja sinitaivaalla iloisesti nauravaa aurinkoa. – Tämä ei ole mikään selkeä kyllä tai ei -tilanne. 7RKRODPPLQ DUWHVDDQLRSLVWR Kilpail u! yhte ishak u.kp edu. (06) 834 9888, 044 384 9888 Telefax 045 199 1656 mika.talviaro@lakineuvo.. Pannan perusteena olivat Pechsteinin epätavalliset veriarvot. Hän ajatteli, että pääsee tähdistöotteluun toisena kautenaan. Polvilumpiovamma pilasi häneltä kokonaan viime kauden, mutta tällä kaudella jälki kentällä on ollut melkoista. hankkeiden urakka-asiakirjojen laatimisesta, tarjouspyynnöistä, sopimuksista sekä hankkeiden valvonnasta sekä työturvallisuudesta. Myöhemmin varmistui, että hän on mukana myös tulokkaiden ottelussa, jossa ensimmäisen vuoden pelaajat voittivat toisen vuoden pelaajat 148–140, ja sunnuntain pääottelussa. Lauantaisin 10 – 14. Ensi viikolla 39 vuotta täyttävä Pechstein sai vuonna 2009 kahden vuoden kilpailukiellon Kansainväliseltä luisteluliitolta ISU: lta, vaikkei ole antanut yhtään kiellettyä ainetta sisältänyttä dopingnäytettä. Lisätietoja antaa kaupungininsinööri Harri Kotimäki, 044-785 1750. Griffi n on harjoitellut kisaan yhden uuden tempun, jonka hän esittää Clippersin pelinrakentajan Baron Davisin avulla. Pechstein sai MM-kelpoisuuden Ranskan liiga: Lyon–Nancy 4–0. Lisätietoja puh 06-82 222 32 Oy B Huhta Ab Ahjokuja 1 67800 KOKKOLA KÄSINEOMPELIJOITA ferral group Ferral Alucast Oy on Kruunupyyssä toimiva alumiinivalimo, jonka tuotteita ovat erilaiset kokillivaletut laipat ja komponentit. PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch Eriksson Isokatu 17, 68600 Pietarsaari Puh. .$833$23,672 SOSIAALIJA TERVEYSALAN OPISTO .8/77885,23,672 . Zagreb: Miesten 15 000 dollarin ITF Futures turnaus: Kaksinpelin välierä: Marcel Zimmermann Saksa–Timo Nieminen 6–2, 6–3.. mukaan. Koko hakuilmoitus on luettavissa kaupungin verkkosivulta kohdasta Rekrytointi. Vaihtopelaajat: Ray Allen (Boston), Chris Bosh (Miami), Kevin Garnett (Boston), Al Horford (Atlanta), Joe Johnson (Atlanta), Paul Pierce (Boston) ja Rajon Rondo (Boston). seurakunnat KOKOUKSET SOITA JA VARAA 0303 8080. 794,8.4. Myös osa-aikaisia työsuorituksia huomioidaan. fi » Nuorten PK & YOpohjainen koulutus » Yli 50 erilaista opiskeluvaihtoehtoa! TALVIHARMONIA Liput 18/15/8 € Ennakkomyynti: Kokkolan MatKLEIN, JALKANEN (ke), YSAŸE, MOZART Sunnuntai 20.2. Griffi n sanoo, että hänen uransa on kehittynyt nopeammin kuin hän on odottanut. Griffi n on mukana viikonlopun kaikissa tapahtumissa tulokkaiden tähdistöottelusta ja donkkikisasta varsinaiseen all stars -otteluun. kpnet.com AA Hannu Kaitaluoma 0500 900 000 AA Juha Koittola 0400 764 276 OTM Kati Kynnäs 050 356 7878 Asianajotoimisto Hannu Laakso Kauppatori 2, 67100 Kokkola Puh. (06) 8242 350 Telefax (06) 8242 395 Gsm 0400 566 295 anne.makela@asianajaja.kpnet.com Asianajotoimisto Sippola Oy Ristirannankatu 7, 6. – Olen innoissani. Valmentaja: Doc Rivers (Boston). Griffi n, 21, on ollut yksi NBAkauden vaikuttavimmista pelaajista. SHERATON GAMBIA RESORT & SPA ••••• 1 vk alk. Mestarien liigasta luvassa päätös ensi viikolla KEARNS (STT–AP) Pikaluistelun viisinkertainen olympiavoittaja Claudia Pechstein kisasi perjantaina toisen kilpailunsa sen jälkeen, kun hänen dopingista saamansa kilpailukielto päättyi. (06) 831 5083 Fax (06) 822 0415 kaitaluoma.koittola@asianajajat. . Moni hyvä pelaaja jäi valitsematta. BAKOTU ••• 2 vk alk. klo 19 Konservatorion sali Albufeiraan suoraan Kokkolasta! Nauti auringosta ja Etelä-Portugalin upeista maisemista Atlantin aavalla rannalla. Suuren kysynnän vuoksi jatkamme talvikauden Gambian matkojamme aina 8.4.2011 saakka! Toimi siis nopeasti – Gambian matkan saat vain meiltä, Tjäreborgilta. etunimi.sukunimi@oikeus.. Yhdysvaltain Kearnsissa tullut maailmancupin 5 000 metrin B-erän voitto toi samalla Pechsteinille kelpoisuuden maaliskuun MM-luisteluihin. (06) 8349 440 Fax (06) 8349 441 asianajaja.autio@elisanet.. 0$$6(87823,672 .DQQXNVHQ \NVLNN| . 4 hlö 362 € sis. Lähetä vapaamuotoinen hakemus 4.3.2011 mennessä osoitteeseen: Ferral Alucast Oy, Ferralintie 1, 68500 Kruunupyy tai sähköpostitse: sales.alucast@ferral.. – Tämä on kuitenkin vain yksi askel urallani. aamupala ja lounaat Aitoa kotiruokaa noutopöydästä joka päivä Talonpoikaishenkinen ruokailu-, kokousja lomapaikka Katso lisää www.tapiontupa.com LOMALLE TAPION TUVALLE LOMALLE TAPION TUVALLE KALAJOEN HIEKKASÄRKILLE KALAJOEN HIEKKASÄRKILLE 2 vrk majoitus Tapionkeidas huoneistossa 4 hlö 260 € sis. Paikkatilanne 18.2. (08) 420 475 Telefax (08) 425 818 su-to klo 18-01 pe-la klo 18-03 Paikallisverkko-/matkapuhelinmaksu evl.fi/palvelevanetti Ev.lut. Asianajotoimisto Kaitaluoma & Koittola Oy Isokatu 5, Kokkola, Puh. at – luustontiheysmittaukset – magneettitutkimukset Kallentori, 2. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 010 366 1270 Telefax 010 366 1289 email: kokkola.oikapu@oikeus.. 9, 67100 Kokkola AA Kari Autio Puh. 499 Varaukset Matka-Vekka Kokkola 020 120 4620 puhelinmyynti 020 120 4100 www.lomamatkat.. Hollannin liiga: Utrecht–Heracles 1–1. – röntgentutkimukset – ultraäänitutkimukset ASIANAJOTOIMISTOT KOULUTUS LÄÄKÄRIPALVELUT SEKALAISET Löydä unelma-ammattisi! Yhteishaku nuorille 28.2.-18.3.2011 www.kpedu.fi » $00$77,23,672 . KOKKOLAN OIKEUSAPUTOIMISTO Torikatu 40, 67100 Kokkola Puh. 3HUKRQ \NVLNN| .DXVWLVHQ UDYLRSLVWR . ce.inet.. Tähdistöotteluviikonloppuna hän aikoi alun perin osallistua varmasti vain donkkikisaan. Ilmoittautumiset 25.2. Lisätietoja tehtävästä antaa: Tuotannonsuunnittelija Sami Rantala 044-5640 753. Griffi n iskee pallon koriin sellaisella vimmalla, että puolustaja tuntuu välillä menevän mukana. IIHF:n asettama määräaika suunnitelmien kommentointiin päättyi torstaina. aamupala ja liinavaatteet Pohjanmaan Syöpäyhdistys ry Keski-Pohjanmaan osasto KEVÄTKOKOUS Tervakartanon Juttutuvalla, os. (06) 868 0460 Fax (06) 868 0464 asianajotoimisto@sippola.inet.. kerros, Kokkola AJANVARAUS puh. ja valtuutetut jälleenmyyjät UBSKPVT IJOUBBO KONSERTIT MYYTÄVÄNÄ Paikka: Kokkola-sali, Kokkolan kaupungintalo Tilaisuuden puheenjohtaja Peter Johnson klo 12.00 Avaus, Pirjo Palosaari-Penttilä Musiikkiesitys, Keski-Pohjanmaan konservatorion puhallinkvintetti klo 12.15 Yhteistyöstrategian esittely, Outi Leväniemi ja Sirkku Purontaus klo 13.00 Opiskelijoiden puheenvuoro klo 13.30 Kahvi klo 14.00 Toisen asteen koulutuksen tulevaisuuden näkymiä, Timo Lankinen, OPH klo 15.00 Keskustelua klo 15.30 Tilaisuuden päätös Tilaisuus on maksuton ja sisältää kahvin. ISU tulkitsi niiden viittaavan dopingiin. IIHF:n on määrä ratkaista, pelataanko Mestarien liigaa ensi kaudella. Annamme tarvittaessa työhön opastavaa koulutusta. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 854,25.3. KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Tapio Suutari Isokatu 15 B, 67100 Kokkola AA Tapio Suutari Puh. mennessä marjaana.rahkola@kpedu.fi tai 044-7250 090 TOISEN ASTEEN KOULUTUS KESKI-POHJANMAALLA yhteistyöstrategian esittelyseminaari ti 8.3 klo 12.00 – 15.30 Tilaisuuden järjestää Toisen asteen yhteys -hanke MATKAILU SEMINAARI MATKAILU PALVELUKSEEN HALUTAAN Oy B Huhta Ab valmistaa palomiesten suojakäsineitä ja muita erikoiskäsineitä kansainvälisille markkinoille
Etsimämme henkilö voi myös toimia tällä hetkellä alan yrittäjänä. 040 827 8711. Toimintamme laajentuessa, Finn Spring Oy hakee tytäryritykselleen, NySpring Ab:lle MYYNTIHENKISTÄ LIIKETOIMINTAYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖÄ RUOTSIIN Tehtäviisi kuuluu: – Myynnin ja markkinoinnin kehittäminen – Asiakassuhteiden hoitaminen – Tuotannon johtaminen ja kehittäminen – Talouden johtaminen – Yhteistyö nykyisen johdon ja organisaation kanssa Odotamme sinulta: – Oma-aloitteisuutta, ahkeruutta ja yhteistyökykyä – Myyntija tuloshakuista työskentelytapaa – Organisointija projektinhallintakykyä – Hyviä vuorovaikutusja neuvottelutaitoja – Ruotsin, suomen ja englannin kielentaitoa – Kaupallista ja/tai teknistä koulutusta – Esimiestyökokemusta ja yrittäjähenkisyyttä Tarjoamme sinulle: – Mielenkiintoisen ja haasteellisen tehtävän kehittyvässä yrityksessä – Organisaation vahvan tuen sekä hyvän ja positiivisen työyhteisön kehittyvässä yrityksessä – Mahdollisuuden rakentaa menestystä omalla työpanoksellasi – Kilpailukykyisen palkan Hakemukset suomenkielellä palkkatoivomuksineen pyydetään lähettämään 28.2.2011 mennessä sähköpostiin: virpi.ali-haapala@. 7,1 milj. Liikevaihtomme 2010 oli n. Laajenna näkökulmaasi meistä osoitteessa www.ruukki.com Haemme Ylivieskan tehtaalle Levyseppähitsaajia Ruukkilaisena teet merkityksellistä työtä menestyvässä yrityksessä. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 20.2.2011 13 JÄÄKIEKKO PALVELUKSEEN HALUTAAN Etsimme nyt Kokkolaan tulosvastuullista Aluepäällikköä johtamaan Kokkolan kunnossapito-organisaatiotamme tuloksellisesti ja asiakasta palvellen. Odotamme sinulta näyttöjä teollisuuskunnossapidon johtamisesta, vahvaa teknistä ymmärrystä sekä insinöörin tai DI:n koulutusta. Lisätietoja tehtävistä antaa Manpowerin henkilöstökonsultti Mona Andersson-Kuorikoski 050 313 9901 tai myyntipäällikkö Juha-Pekka Myllykangas 050 913 4065 SUUNNITTELIJAA Tehtäviisi kuuluu • tarjousten vastaanottaminen ja laatiminen • suunnittelijoiden ja myyjien yhteyshenkilönä toimiminen • asiakassuhteiden ylläpito ja kehittäminen • osallistuminen tuotannon ohjausjärjestelmän kehittämiseen • sisäinen raportointi ja hinnoittelu Tehtävässä menestyminen edellyttää • työkokemusta vastaavista tehtävistä tai soveltuvaa koulutusta • kykyä ymmärtää asiakkaiden tarpeita • tuloshakuista ja aktiivista työskentelytapaa • hyvää suomen, ruotsin ja englannin kielen taitoa Tarjoamme • vakituisen työsuhteen ja toimistotyöajat • näköalapaikan mielenkiintoisilla markkinoilla • hyvät kehitysmahdollisuudet ja monipuolisia tehtäviä • nuorekkaan ja aktiivisen tiimin tuen Arvostamme • aitoa innostusta alaa kohtaan • kykyä ottaa vastuuta • itsenäistä työskentelytapaa • hyviä ihmissuhdetaitoja TARJOUSLASKIJAA Rautaruukki kehittää ja toimittaa metalliin perustuvia ratkaisuja, jotka edistävät merkittävällä tavalla asiakkaidemme liiketoimintaa. Tyllis Oy Ab on kuorma-auton päällisrakenteita ja perävaunuja valmistava yritys. Haemme Tyllis Oy Ab:n palvelukseen Kokkolaan Tehtäviisi kuuluu • kuorma-autojen päällirakenteiden ja perävaunujen suunnittelu • materiaalihankinnat yhteistyössä ostajan kanssa • tiivis yhteistyö muun organisaation kanssa Tehtävässä menestyminen edellyttää • insinööritutkintoa tai muuta soveltuvaa koulutusta • muutaman vuoden suunnittelukokemusta • suunnittelutyökalujen hallintaa (AutoCad ja Inventor) • hyvää suomen, ruotsin ja englannin kielen taitoa • kykyä itsenäiseen ja tiimityöskentelyyn Tarjoamme • vakituisen työsuhteen ja toimistotyöajat • näköalapaikan mielenkiintoisilla markkinoilla • hyvät kehitysmahdollisuudet • nuorekkaan ja aktiivisen tiimin tuen Arvostamme • aitoa innostusta alaa kohtaa • kykyä ja halua kehittyä • hyviä ihmissuhdetaitoja • täsmällistä työskentelytapaa Kiinnostuitko. . ilin” ja linkittämällä hakemuksesi tähän tehtävään 2.3.2011 mennessä. Sinulla on vahvaa kokemusta teollisuuden kunnossapitotoiminnasta ja ymmärrys palveluliiketoiminnasta sekä insinöörin tai DI:n koulutus. Voit ottaa yhteyttä puhelimitse tai lähettää hakemuksesi viimeistään 13.3.2011 sähköpostitse osoitteeseen heikki.sorvisto@ruukki.com otsikolla ”Levyseppähitsaaja”. talonrakentamisen ja siltojen teräsrakenteiden valmistukseen. Pakkaamme vuosittain n. nnspring.. Odotamme sinulta hyvää konepajakuvien lukutaitoa sekä valmiuksia hitsausluokkien suorittamiseen yli 12 mm:n levyille. Maintpartner Group on CapManin hallinnoimien rahastojen ja johdon omistama yritys. Työllistämme tällä hetkellä 38 henkilöä ja toimimme omissa toimitiloissa Kokkolassa. 020 746 9490 ja Riikka Vaaraniemi, p. Vastaat myös asiakkuuksien kehittämisestä sekä uusasiakashankinnasta. Saat käyttöösi ammattitaitoisen ja vakavaraisen yrityksen tuen, laajan asiakaskunnan sekä nykyaikaiset projektinja laadunhallinnan välineet. Tässä näet tulevan työkaverisi. Maija Hitsaaja Asiakkaamme on Pohjois-Suomen johtavia rakennuttamispalveluja tarjoavia yrityksiä, jonka asiakkaita ovat mm. Maintpartner Oy on osa Maintpartner Groupia, joka on Itämeren alueen johtavia teollisuuden kunnossapitoja käyttöpalvelujen toimittajia. Ratkaisuja tekevät ruukkilaiset; 11 700 ammattilaista 27 maassa. Polttoleikkausja cnc-koneiden käyttökokemus katsotaan myös eduksi. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytoinnissa avustavan Competest Oy:n Mervi Puupponen 050 326 8000. Meitä on jo yli 65 työntekijää kahdessa tuotantolaitoksessa Toholammin Härkänevalla ja Lestijärven Tikan kylässä. euroa, josta viennin osuus oli noin 60%. www.maintpartner.. Lisätietoja antaa: Hallintojohtaja Virpi Ali-Haapala puh. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan sekä haastavia ja monipuolisia työtehtäviä vaativien teräsrakenteiden valmistuksessa nykyaikaisilla tuotantovälineillä. Ammattilaisena arvostat kannustavaa ilmapiiriä ja osaavaa otettamme. Tiiminvetäjien ja asentajien muodostamaa organisaatiotasi osaat johtaa linjakkaasti ja innostaen . 3–2, OHK Moskovan Dynamo–Habarovsk 3–1, Moskovan Spartak–Kazan 1–4 (K: Niko Kapanen 1 maali), Minskin Dynamo–Ufa 3–1, Riian Dynamo–Magnitogorsk 3–1.. Täytä hakemuslomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan hakemuksesi ja CV:si 7.3. Maintpartner Oy:n henkilöstön määrä on yli 1 200 ja liikevaihto noin 100 miljoonaa euroa. Kanteleen Voima etsii Haapavedelle Kunnossapitopäällikköä/ -insinööriä Tehtävä edellyttää: • vahvaa kokemusta voimalaitosalalta • osaamista projektien hoidosta • kykyä toimia esimiestehtävissä • suomen kielen lisäksi myös englannin kielen taitoa Lisätietoja antaa: Voimalaitospäällikkö Mauno Ainasoja 040 845 7174 Tuotantoesimiestä vastaamaan turvetuotantoalueiden kunnostuksesta ja turvetuotannosta Tehtävä edellyttää: • aikaisempaa kokemusta ja tuntemusta turvetuotannosta • jämäkkää, itsenäistä ja oma-aloitteista työskentelytapaa • yhteistyöja neuvottelutaitoja • osaamista raportoinnissa ja organisointikykyä Lisätietoja antaa: Hankintapäällikkö Juha Ollila 0400 271 621 Lähetä hakemuksesi palkkatoivomuksineen 11.3.2011 mennessä osoitteeseen: Kanteleen Voima Oy, PL 47, 86601 Haapavesi tai sähköpostilla osoitteeseen: eine.uusitalo@kanteleenvoima.. Asiakkaamme tarjoaa sinulle mielenkiintoisen ja haastavan tehtävän, jossa pääset rakentamaan ja kehittämään uutta organisaatiota. merkittävät kaupan ja teollisuuden alan toimijat, vakuutusyhtiöt sekä julkishallinto. Lisätietoja tehtävästä antaa Production Planning Engineer Heikki Sorvisto, puh. Kanteleen Voima Oy on lokakuussa 2006 perustettu sähköntuottaja, jonka liikevaihto on noin 35 M €. Hänet, kuten muutkin ruukkilaiset, on helppo tunnistaa reilusta kädenpuristuksesta sekä innostuneesta ja ammattimaisesta otteesta työhönsä. Finn Spring Oy on 20 vuodessa lunastanut paikkansa Suomen johtavana lähdeveden pakkaajana. Toimintamme on jatkuvassa kasvussa ja olemme kansainvälistymässä. 020 746 9431. Hae tehtäviä rekisteröitymällä osoitteessa www.manpower.?, täyttämällä ”Laajan pro. 020 59 30151 tai 050 5020 269. Tarvitsemme lisää ammattilaisia pystyäksemme vastaamaan entistä tehokkaammin lisääntyneeseen kysyntään. avoimet työpaikat 6.3.2011 mennessä. litraa lähdevesiä sekä muita virvoitusjuomia. Venäjän KHL: Tshehov–Novosibirsk 3–1, Nizhni Novgorod–Avangard 1–3, Pietarin SKA– Nizhnekamsk 5–3, Tsherepovets–Jekaterinburg 10–1, Jaroslavl–Astana 5–3, Moskovan TsSKA–Tsheljabinsk 2–4, Atlant–Hanti Mansijsk vl. Arvostamme aikaisempaa kokemusta vastaavissa töissä sekä oma-aloitteista ja yhteistyötaitoista työskentelyotetta ja halukkuutta työskennellä projektiluonteisessa työssä. Näyttöjen myötä sinulla on mahdollisuus osakkuuteen. Olet asiakastilanteissa tavoitteellinen, ratkaisuhakuinen neuvottelija. mennessä osoitteessa http://applications.mps.?. Asiakkaamme etsii asiantuntevaa henkilöä perustettavan Yksikön sijoituspaikkana voi olla esimerkiksi Kokkola. Kanteleen Voima omistaa Haapaveden turvelauhdevoimalaitoksen. Valmistat asiakkaillemme tuotteita, joiden edut näkyvät esimerkiksi rakennuksien kestävyydessä ja koneiden tuottavuudessa. Yhtiön muodostavat 25 yksityisja kuntaomisteista suomalaista pientä ja keskisuurta energiayhtiötä. Ratkaisu sinulle: tule Ruukkiin töihin. nnspring.. Sinulla on alan koulutuksen lisäksi kokemusta rakennuttamistehtävistä. Lisäksi etsimme Ouluun uuteen tehtävään Kunnossapitopäällikköä vastaamaan kunnossapitopalvelujen sopimuksenmukaisesta tuottamisesta asiakasyrityksillemme. Tehtävänäsi on aloittaa uuden yksikön toiminta sekä kehittää ja kasvattaa sitä. Odotamme vahvaa panosta myös voimalaitoksen tekniseen kehittämiseen Manpower Oy Vaasantie 6 A, Kokkola What do you do. Yhtiön palveluksessa on noin 40 henkilöä, mutta yhteistyökumppaneineen yhtiö työllistää noin 300 suomalaista. 50 milj. www.. Maintpartner tarjoaa osaajilleen dynaamisen ja kasvavan yrityksen toimintaympäristön ja hyvät kehittymismahdollisuudet. Pohjanmaan rakennuttamisyksikön vetäjäksi Tehtävää koskeviin tiedusteluihin vastaavat MPS:n konsultit Seppo Kangas, p. Lisää toiminnastamme löydät osoitteesta www.tyllis.. Operatiivisen toiminnan johtaminen ja sen kehittäminen yhdessä asiakkaan, tiiminvetäjien sekä osaavien asentajien kanssa kuuluvat tehtäviisi. Tunnet alueen ja sen merkittävät toimijat ja kykenet luomaan pitkä-aikaisia asiakassuhteita. vastaamaan voimalaitoksen investointien ja erikoiskorjauksien toteutuksesta sekä kunnossapitotoiminnan johtamisesta. Hae paikkaa lähettämällä hakemuksesi ja cv:si palkkatoivomuksineen osoitteessa www.competest.. Asiakaslähtöisyys ja ratkaisukykyisyys näkyvät toiminnassasi, esimiehenä toimit suoraviivaisesti, avoimesti ja innostavasti. Työ on vuorotyötä
Kasvua saataisiin aikaan kohdentamalla noin miljardin euron menot uudelleen, ja rahat otettaisiin jäädyttämällä noin neljännes valtion menoista kahdeksi vuodeksi. -13 -12 -10 -10 -11 -12 -15 -13 -12 -13 -19 -15 -17 Ti 22.2. Orpo toteaa tiedotteessaan, että olisi hyvä rehellisesti kertoa, mistä leikataan. Esitykset nopeasta velkaantumisen lopettamisesta eivät Orpon mielestä ole yhteensopivia perusturvan korotuksien kanssa. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Lassi Jaakkola 020 750 4401 Pääkirjoitustoimittaja Arto Hietalahti 020 750 4403 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Talous Simo Kattilakoski 020 750 4407, talous@kpk.. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Antti Porko Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj/ Botnia Print, Kokkola Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. 0800-alkuiseen: maksuton Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. . Lintilä: Demarit leikkauslistojen tiellä HELSINKI (STT) Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) kasvattaa suosiotaan pääministerinä. Jyrki Kataisen (kok.) kannatus laski viidellä prosentilla tammikuun tuloksesta, 23 prosenttiin. pakkausmateriaalit verolle varallisuutta verotetaan luomalla perintöverotukseen yläpäähän lisäluokka harmaan talouden veronkiertoa kuriin SDP ei halua kiristää näitä veroja: arvonlisäverokanta ennallaan 23 prosentissa, alennettujen kantojen yhdistämistä selvitettävä . SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen julkisti pitkään odotetun ohjelman lauantaina Vantaalla, jonne oli kokoontunut reilut 400 puolueen paikallistason vaikuttajaa viimeistelemään vaalikampanjaa. -8 -8 -8 -8 -8 -9 -10 -8 -6 -11 -14 -12 -13 La 26.2. Lintilä perustelee näkemystään sillä, että demarit esittävät perusturvan miljardiluokan korotusten ohella samalla valtion velkaantumisen lopettamista kolmessa vuodessa. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Tulosten virhemarginaali on 95 prosentin luotettavuustasolla koko otoksesta 1,8 prosenttiyksikköä suuntaansa. Olli Kemppainen VANTAA (STT) Eduskuntapaikoilla mitattuna edelleen suurin oppositiopuolue SDP tarjoaa valtiontalouden kohentamiseen kolmen konstin yhdistelmää eli talouskasvun vauhdittamista, menojen supistamista ja veronkiristyksiä. 020 750 4400 PIETARSAARI Osoite: Jaakonkatu 13, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. Uhkana olisi, että palkansaajien ja eläkeläisten ostovoima heikkenisi ja orastava talouskasvu tyrehtyisi. Lähetä viesti numeroon 13525. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Tämä yhtälö johtaisi Lintilän mielestä valtiovarainministeriön kamreerimaisia leikkauksia paljon nopeampaan leikkaustahtiin. . Eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Petteri Orpon mielestä SDP:n keinot valtion velkaantumisen lopettamiseksi eivät ole realistisia. Timo Soinin (ps.) suosio heikkeni jouluja tammikuun 14 prosentista helmikuun 11:een. . . LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO SDP haluaa verotuloja lisää 1,5 miljardia euroa vuodessa: pääomatulojen verotus nostetaan 30 prosenttiin ja korkotulojen lähdeveroa lukuun ottamatta yli 10 000 euron tuloista 32:een ja yli 50 000 euron tuloista 35 prosenttiin alkoholin ja tupakan veroihin maltillinen korotus jäteveroa kiristetään ja veropohjaa laajennetaan . -13 -13 -13 -13 -13 -14 -12 -11 -10 -12 -13 -14 -15 -12 -13 -14 -14 -16 -15 -13 -16 -14 -18 -16 -17 -20 -18 -18 -20 -20 -18 -20 -13 -15 -11 -20 -19 -21 -18 Su Las Palmas 22 Kreeta 17 Antalya 19 Bangkok 37 Ma 22 18 17 37 Ti 23 15 14 30 Ke 24 14 12 30 To 24 11 13 32 Pe 22 9 11 31 La 21 11 13 32 Su 23 10 12 31 -37,9 Joutseno -11,2 Strömmingsbådan -12,0 Bogskär 0,1 mm Rovaniemi lentoasema 14 www.kp24.. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Kokkola -12 Kruunupyy -12 Toholampi -13 Halsua -13 Ylivieska -14 Haapavesi -15 Helsinki -15 Tampere -12 Turku -10 Jyväskylä -14 Joensuu -17 Kuusamo -20 Kittilä -18 Ma 21.2. Jollet saanut lehteä: Jakelupäivystys: Alavieska , Halsua, Himanka, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kälviä, Lohtaja, Nivala, Perho, Sievi, Ullava, Veteli, PUHELINNUMERO 0800-30101 (24 t/vrk). Joulukuussa häntä kannatti 22 prosenttia ja tammikuussa 29 prosenttia vastaajista. Leikkaukset ulottuisivat hyvinvointiyhteiskunnan ytimeen, päiväkoteihin, kouluihin ja terveydenhuoltoon. Kiviniemi suosituin pääministeriksi. Kokoomus pitää SDP:n keinoja kelvottomina HELSINKI (STT) Keskustan talouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Mika Lintilä sanoo SDP:n lähteneen leikkauslistojen tielle. – Me sitoudumme siihen, että ensi vaalikauden lopussa valtiontalous on tasapainossa ja uutta velkaa ei enää oteta vanhan päälle, Urpilainen vakuutti. . Kyselyyn vastasi 1 938 henkilöä. Vastaajista 23 prosenttia ei osannut nimetä suosikkiaan. -18 -17 -17 -17 -17 -18 -13 -17 -13 -17 -19 -19 -17 To 24.2. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. Urpilainen sälytti hartioilleen vastuunkantajan viitan ja julisti, että porvarihallitus on tyhjentänyt valtion kassan kuten aina ennenkin. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Osoite: Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Osoite: Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Osoite: Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Osoite: Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 NIVALA Osoite: Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). -8 -8 -6 -7 -6 -6 -8 -7 -10 -4 -9 -6 -8 Ma 28.2. Alaveteli, Bosund, Eugmo, Haapajärvi, Haapavesi, Kinnula, Kolppi, Kokkola, Kruunupyy, Lepplax, Lestijärvi, Luoto, Oulainen, Pietarsaari, Purmo, Pännäinen, Reisjärvi, Teerijärvi, Toholampi, Ylivieska, Ytteresse, PUHELINNUMERO 020 055 888 (ma-pe klo 6-14, la-su klo 6-10). 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. 020 750 4457 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Lankapuhelimesta: 9 snt/puhelu + 6,9 snt/min (sis. Sekä Urpilainen että sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma muistuttivat, että puolue on paikannut porvarihallituksen jälkiä niin vuonna 1966 kuin vuonna 1995. Urheilu 020 750 4425 , urheilu@kpk.. aatiotarkistukset ja tel-maksujen korotuksia vastaavat kevennykset tehtävä asuntolainojen korkovähennystä ei poisteta . 2009 25 947. Matkapuhelimesta: 9 snt/puhelu + 15 snt/min (sis.alv 23 %). Orpo katsoo, että puheenjohtaja Jutta Urpilaisen linjaus tarkoittaisi ”miljardien eurojen leikkauksia valtion budjettiin, ei 500 miljoonan säästötarvetta”. Kyseenalaista on, voidaanko kahdeksan miljardin euron budjettivajeesta kuuden miljardin verran kuitata kasvuja investointiohjelmalla ja loput veroja kiristämällä. HELSINKI (STT) Kokoomus ei pidä sosiaalidemokraattien lauantaina esittämiä talousoppeja toimivina. -13 -13 -14 -14 -14 -15 -12 -14 -10 -16 -17 -19 -19 Pe 25.2. SUNNUNTAINA 20.2.2011 KESKIPOHJANMAA FAKTA Aurinkoinen, heikkotuulinen pakkaspäivä -15 -3 +8 +2 +14 +16 +17 Tänään klo 14 Huomenna klo 14 -14 -15 -12 -13 -11 -14 -13 -13 -13 -10 -11 -11 (-19) (-16) (-18) (-22) (-18) (-16) (-21) (-20) (-27) (-25) (-27) (-28) (-24) (-22) (-27) (-25) 4 2 SUNNUNTAINA MAANANTAINA TIISTAINA -12 -12 -17 -18 -20 -17 -12 -19 -14 -16 -10 -14 -10 -12 -15 -18 -17 -15 -16 -10 -16 -12 -17 -12 -13 -10 -16 -15 -15 -14 -16 -16 -13 -16 -15 -17 -14 -14 -9 3 4 4 1 2 6 8 3 3 5 7 4 Los Angeles 14 Bangkok 37 Buenos Aires 27 Chicago 2 Edmonton -11 Johannesburg 25 Miami 25 Montreal -6 New Delhi 23 New York 9 Peking 11 Sydney 30 Tokio 10 Vancouver 6 Merisää eilen klo 14 Ulkokalla -16 S 7 m/s Kallan -14 SSW 7 m/s Tankar -13 SSW 8 m/s Valassaaret -14 S 6 m/s Meriveden korkeus Oulu -20 cm Raahe -20 cm P:saari -18 cm Vaasa -17 cm Su 20.2. Sosiaalidemokraattien Jutta Urpilaisen kannatus oli alhaisin, kuusi prosenttia. Pari kuukautta ennen vuoden 1995 vaaleja SDP:n kannatus tosin oli kymmenkunta prosenttiyksikköä nykyistä korkeammalla. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Keskilevikki v. Nykyisten hallituspuolueiden suosima arvonlisäveron kiristys ei SDP:lle käy. Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. alv 23 %). SDP laskee, että valtion kahdeksan miljardin euron tämänvuotisesta alijäämästä kolme neljäsosaa on suhdanneluontoista. Puolueen ohjelma on rakennettu maltillisemmin 2,7 prosentin keskimääräisen kasvun varaan, mutta sekin on ainakin valtiovarainministeriön ennusteita kovempi tavoite. Taloustutkimuksen helmikuussa tekemän kyselyn vastaajista 36 prosenttia piti Kiviniemeä sopivimpana pääministeriehdokkaana. Demareiden talousohjelma ei eduskunnan verojaoston puheenjohtajan Lintilän mielestä ole uskottava, koska yritystukia leikkaamalla ja ”Suomen historian ankarimpia veronkorotuksia” esittämällä ei luoda uusia työpaikkoja. . (ma-pe klo 7.00-23.00, la-su klo 9-23). Veroja kiristettävä, säästöjä elinkeinotuista SDP kiristäisi verotusta 1,5 miljardilla eurolla vuodessa, millä katettaisiin suurin osa valtion budjetin rakenteellisesta alijäämästä. . kotitalouksille ei lisää energiaveroja asumiskäytössä oleville kiinteistöille ei lisää kiinteistöveroa ansiotulojen verotus ennallaan paitsi in. . Tuon kuusi miljardia euroa sosiaalidemokraatit keräisivät talouskasvun avulla. 020 750 4469 Kustannusliiketoiminnan johtaja Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ yritysasiakkaat Heikki Junkala Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. Perusturvamenoja jäädytys ei koskisi, vaan alimpia päivärahoja korotettaisiin satasella kuukaudessa. ISSN 0788-8325 TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. SDP: Kasvua, säästöjä ja veroja Valtion menoja jäihin, arvonlisäveron korotus ei käy Puheenjohtaja Jutta Urpilainen lupasi järjestää valtiontalouden tasapainoon vaalikauden aikana. . Kolmen prosentin kasvua Urpilaisen mukaan sosiaalidemokraatit tavoittelevat keskimäärin kolmen prosentin talouskasvua. Ilmoitushinnat: www.kp24.. -2 -2 -2 -3 -2 -3 -7 -4 -6 -5 -11 -6 -6 Su 27.2. Loput haalittaisiin säästöinä elinkeinotuista ja hallinnon päällekkäisyyksistä ja varustelumenoista, millä SDP tarkoittaa Puolustusvoimien hankintoja. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. Kiviniemi on Iltalehden teettämässä gallupissa noussut kokoomuksen, keskustan, SDP:n ja perussuomalaisten puoluejohtajista suosituimmaksi pääministeriehdokkaaksi. . Puhelinvaihde puh. (Ylivieska). -15 -14 -13 -13 -14 -15 -16 -15 -13 -15 -17 -16 -15 Ke 23.2
KP/JUKKA LEHOJÄRVI ARKTISEN SANKARIT Läähätys, höyry ja lumen pölähdys valkeassa maisemassa. Tässä kuussa apteekeissa keskitytään erityisesti kipulääkkeiden valintaan ja käyttöön. Hannu Lehto 020 750 4408, hannu.lehto@kpk.. Jos olet valinnut väärän lääkkeen tai käytät lääkettä väärin, hoidosta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Jos et ole varma lääkkeen vaikutuksista, kysy neuvoa apteekista. Apteekeissa on alkanut Varmista valintasi -teemavuosi, jonka tavoitteena on edistää itsehoitolääkkeiden turvallista käyttöä ja vähentää tarpeettomia lääkärikäyntejä. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 20.2.2011 15 TEEMA YHTEYSTIEDOT: Teemat: Tiina Ojutkangas 020 750 4402, tiina.ojutkangas@kpk.. Siperianhuskyille ja koiravaljakoille kuluva talvi on ihanteellinen. (STT) Ovatko itsehoitolääkkeesi turvallisia. SEURAAVA AUKEAMA. Hetkeksi pois kaikki pakkasvalitus. Riitta-Maija Sykkö 020 750 4418, riitta-maija.sykko@kpk.. , Leena Nygård 020 750 4427, leena.nygard@kpk.. Tiedätkö, millaisia itsehoitolääkkeitä käytät. Kulttuuri: Tiina Ruotsala 020 750 4426, tiina.ruotsala@kpk.
Aluksi oli vain sekarotuinen koira, joka ei oppinut kulkemaan taluttimessa. 1900luvun alussa koiria tuotettiin Beringin salmen yli Alaskaan kilpailutarkoituksiin sekä nopeisiin postija matkustajakuljetuksiin. Sitten otettiin jo seitsemän kerralla. Yli kymmenvuotiaitakin koiria valjakoissa silti nähdään. Koiravaljakon johtajuus on henkistä hommaa. – Kun yksi koira vanhenee ja toinen kasvaa, ei johtajuus ole välttämättä kiistaton koiran kuolemaan asti, kuten ei susilaumassakaan, toteaa Teresa Myllymäki. Ansa tosin on johtaja myös kotona. Johtajakoiran takana pidetään vauhtia, ja peräpäähän sijoittuvat kookkaimmat koirat. Tyynesti ryhmä kuitenkin paikoilleen asettautuu, kun Myllymäki liittää kahdeksan koiraa yksitellen, mutta pareittain valjaisiin. – Mutta välttämättä ei tarvitse Lappiin asti lähteä, huomauttaa Myllymäki. – Ei se mua tottele samalla lailla. Sitä paitsi viimeiset tutkimukset väittävät, että kaikki koirat ovat yhtä lähellä sutta, niin huskyt kuin chihuahuat, huomauttaa Teresa Myllymäki. – Meitä huvittavat ihmiset, jotka inhimillistävät koiria, mutta itsekin tulee tehtyä niin johtajakoiran kanssa. Useimmat rekikoiraharrastajat kasvattavat omat koiransa itse. ”Ulos luotu”, toteavat Myllymäet. Kaikki värit, väriyhdistelmät ja myös silmien värit ovat sallittuja. Teresa Myllymäki tulkkaa koirien odottavaisia tunnelmia ja naurahtaa. Jokaisella koiralla on valjakossa oma tehtävänsä. Näistä koirista kehittyi siperianhuskyrotu, jonka AKC hyväksyi viralliseksi roduksi vuonna 1930. Hyvin. Kirkkaiden jääsilmien katse on kaunis, mutta lempeä. SUNNUNTAINA 20.2.2011 KESKIPOHJANMAA 16 TEEMA Täysikuu, saa sammuttaa otsalampun, ei muuta näe kuin höyryävät koirat eikä kuulu mitään ylimääräisiä ääniä. – Jos husky otetaan, se otetaan rekikoiraksi, piste. Onko tässä siis jotain hevoskuiskaamismeininkiä. – Ei mikään ole niin mahtavaa kuin ajaa koiravaljakolla, jonka yrittää saada toimimaan. Suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina. Toisinaan koira ei noudata ohjeistajansa käskyjä, mutta tekeekin lopulta oikean ratkaisun. Siperianhuskyt ovat yleensä ihmisille ystävällisiä, vaikka osa voi olla toisia pidättyväisempiä. Yhteensä 22, joista kaksikymmentä on huskyja ja kaksi muuta sisäkoiraa. – Kun kierrät neljä, viisi tuntia illassa koirien kanssa samoja polkuja, saat sen kontaktin, lisää Marko Myllymäki. Niin, siperianhusky on se koirarotu, jonka maallikko mieltää siksi, joka kaikista eniten näyttää sudelta. ”Ansamaista” käytöstä on esimerkiksi välttää liian huonoa uraa. Liika lumi on aina liikaa, mutta pakkasrajoja ei tunneta. Ei myöskään kovin suurta tarvetta miellyttää. Koirat opettavat toisiaan, kun nuoria koiria aletaan pikkuhiljaa ottaa valjakkoon mukaan. Husky on nimenomaan rekikoira, korostavat Myllymäet. Aluksi siinä murtui käsiä ja vaikka mitä, kun eivät koirat eivätkä omistajat vielä osanneet, Marko Myllymäki kertoo. Myllymäkien kotitarhassa on vielä toiset kymmenen lisää. Silloin mekin vielä ajateltiin, että eihän kellään ole kuutta koiraa, Teresa Myllymäki naurahtaa. Täydessä vauhdissakaan Myllymäki ei ääntään juuri korota. Matkassa Kålan maisemissa tänä perjantaina on kymmenkunta koiraa. On hiljaista, pystyy nollaamaan työpäivän. Valkeassa maisemassa puhaltaa hyinen henki, mutta huskyvaljakoille tämä talvi on juuri hyvä. Enemmän ne ulvovat. Jauhelihaa hankitaan levyinä. Pariakymmentä astetta lähentelevä pakkanen pureutuu enimmäkseen kasvoihin ja käsiin. Vartioimishalua ei kuitenkaan ole. Huskyjen seurallinen luonne voikin olla yllätys sellaiselle, joka ulkonäön perusteella olettaa, että huskyt myös käyttäytyvät kuin metsien villit. Huskyihin jäi koukkuun. Kun siperianhuskyja puretaan kärrystä, alkaa lähestyvä matkanteko poltella lunta vasten käpertyvissä tassunpäissä. Ja koukussa ollaan erittäin tukevasti. Pienistä ikkunoista porautuu ulos monta tarkkaavaista katsetta. Ja ne sanatkin pitää ymmärtää, jotta niistä syntyy tekoja. Mielikuva johdattaa mieluummin Lapin eksotiikkaan kuin kokkolalaiselle metsäautotielle. Valjakon koirat ovat keskenään eri kokoisia ja värisiä eivätkä ne käyttäydykään vain yhdellä tavalla. – Meitähän ei näe missään. Esimerkiksi Ansa on juuri Markolle täydellinen johtajakoira, huomauttaa Teresa Myllymäki. – Ensimmäiset koirat on pitänyt taistella tuollaisiksi. Niin se on. Kun huskyja hankitaan muuhunkin kuin valjakkoon, voi jalostuskin mennä siihen, että halutaan siniset silmät ja kiltti koira, toteaa Teresa Myllymäki. Etenkin valjakossa. Yksin ajelu metsässä yöllä, se on hienoa, kuvailee Marko Myllymäki. Illat ajamme tuolla metsäautoteillä, otsalamppujen kans pyöritään, hän jatkaa. Kun Myllymäki antaa lähtökäskyn, sietää taljan päällä lokottelevan kyytiläisen tarttua tiukemmin reen reunoihin. Sprinttikoirat yltävät kolmenkympinkin tuntivauhtiin. Nyt on heilläkin. Ruokaa laumalle ostetaan kahdenkymmenen kilon säkeissä. Monille koira on silti vieras näky. Valjakon johdossa juoksevat kevyet, nopeat narttukoirat. Henkinen kantti on tärkein, silmien värillä ei ole väliä, Marko Myllymäki sanoo. Kun huskya pidetään ulkona, se kasvattaa sellaisen karvan, jonka kylmillä säillä tarvitsee. Pehmeän lumen kuorruttama metsämaisema vilisee molemmin puolin pikkutietä, kun koirat vetävät reilun parinkymmenen kilometrin tuntivauhdilla. Koirat kuulevat ja ymmärtävät keskustelutaajuuden. Tuntuu vaan siltä, että ollaan samalla aaltopituudella. Huskyja on Suomessa yhteensä noin 3100 3400. Ne ärhentelevät lähinnä itseään pienemmille koirille. – Eihän niitä voisi käyttää tällaiseen, jos ne eivät olisi kesyjä, huomauttaa Marko Myllymäki. Niin esimerkiksi kiinnostaville ohikulkijoille. – Pistä siihen, että kiitos naapureille. Ennen lähtökäskyä koirat ulvovat ja taistelevat paikoillaan pitävää narua vastaan kahden jalan varassa. Huskyt asustavat parin sadan neliön ulkotarhassa. Koirat kun ovat niin hienon näköisiä ja hyväluonteisia. Siperianhusky on arktinen rekikoira. – Kokeiltiin niin, että koira veti potkukelkkaa. On harvinaista, että husky haukkuu. – Kyllä eräs hollantilainenkin nautti älyttömästi Seljesin maisemista, sanoo Marko Myllymäki. Niin ensimmäinen siperianhusky tuli taloon. Kokoonsa nähden huskyt syövät kuitenkin melko vähän. Myllymäellä on valjakkoajelua tarjoava toiminimi, jonka asiakkaista yli puolet on ulkomaalaisia. ”Mitä enemmän niiden kanssa olet, sitä paremmin ne tottelevat”, hän tyytyy toteamaan. Huskyeksotiikka kiinnostaa. – Välillä oikein ihmettelen, miten meidänkin labradorinnoutaja tekee kaiken mitä pyydetään. Hyvä rekikoira opettaa paljon, on kokenut rekikoiramies Marko Myllymäkeä evästänyt. Ongelmana alkaa nykyisin olla se, että siperianhuskyja halutaan ottaa myös ilman, että niillä ajetaan. Kahdet pennut saanut, vuonna 2004 syntynyt siro naaraskoira on ”erittäin arvostettu” perheenjäsen. Varsinkin mutkissa kyyti kaartaa penkankin puolelle. Öjalaiseen Myllymäen perheeseen kuuluvat Markon ja Teresan lisäksi neljä poikaa ja kaksikymmentä huskya, joiden lisäksi kaksi sisäkoiraa ja kissoja. Toisaalta ”huippujohtajina”, avoimen kentän johtajina, pidetään valjakkopiireissä niitä, jotka kääntyvät sinne, minne käsketään, vaikka edessä olisi paljas jää. Hyvin menee, hän kehaisee toistuvasti ”Vasen, ympäri.” Valjakkoa ohjataan käskyillä, mutta kovin kauas ne eivät kuulu. Sisällä se ei karvaa samalla tavalla kasvattaisi. Toinen tarkkailee viileämmin kauempaa, kun toinen työntää kuononsa kameran linssiin ja tervehtii turkkinsa leveydeltä valokuvaajaa. Lauma kasvoi nopeasti. Myllymäki tarkkailee koiria jatkuvasti myös yksitellen ja antaa palautetta nimeltä. – On vaikeuksien kerjäämistä ottaa yksi husky kerrostaloasuntoon, se on kylmä tosiasia, Marko Myllymäki sanoo. – Pitää uskaltaa juosta kärjessä ja luottaa täysin itseensä, mutta samalla osata kuunnella. Kaikki on koiran luonteesta kiinni. Eikä valjakon johtajakoira ole välttämättä sama kuin kotitarhan johtaja. – Sitkeä koira, ei anna periksi, luonnehtii Marko Myllymäki. Myllymäki ei oikein osaa vastata. Vaikka käyttäisi samoja käskyjä, riippuu siitä, kuka ne sanoo, miten koirat tottelevat. Myllymäkien koirien ikähaarukka ulottuu 2,5:sta 7–8 vuoteen asti. Huskyt ovat erittäin sosiaalisia eikä niitä yksittäin kannata ottaakaan. Ei valjakkokisoissakaan. Vielä vuosituhannen vaihteessa heillä ei huskyja ollut. Rotu on kehitetty koillis-Siperian alkuperäiskansojen, tsuktsien, korjakkien, kamtsadaalien ja jukagirien koirista USA:ssa. Sillä on niin valtava tarve olla ihmisille mieluinen, sanoo Teresa Myllymäki. Hän kuuluu Suomalainen Siperianhusky seuran hallitukseen ja on Lakeuden rekikoiraharrastajien puheenjohtaja. – Toiset ovat valmiita johtajia, toiset kypsyvät hitaammin kärjessä juoksijoiksi, kertoo Myllymäki. Ja kohta toinen ja kolmas. – Jossain vaiheessa joku sanoi, että ajelua varten pitää olla kuusi koiraa. Se on tyypillinen vauhti noin kymmenen kilometrin matkoilla. Myllymäki aloittaa johtajakoira Ansasta. Koirien kuljetusta varten rakennetusta kärrystä kuuluu vaimea uikutus, kun Marko Myllymäki pysäyttää autonsa metsäautotien reunaan. Mun omatunto ei hyväksy sitä, että huskysta tehdään pelkkä seurakoira ja näyttelykoira, kun se ei ole siihen tarkoitettu. Se toimi hyvin ja sitten koiralle piti saada kaveri
Myllymäetkin käyvät kisoissa ympäri Suomen, ehkä noin kolmesti vuodessa. – Syksyllä hinku valjastamaan tahtoo olla aika kova, Marko Myllymäki tuumaa. Matkat rekikoirakilpailuissa voivat vaihdella kahdeksasta aina tuhanteen kilometriin asti. . Kuluvana viikonloppuna koiravaljakot kilpailevat Seljesissä Ruuhirodin nimellä. . Täysi tonni ajetaan ainakin Norjassa – noin sadan kilometrin päivätahdissa. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 20.2.2011 17 TEEMA FAKTA Siperianhusky on keskikokoinen ja kevytrakenteinen, arktinen pystykorva, jonka mittasuhteet ja rakenne heijastavat kestävyyttä, nopeutta ja voimaa. Se on erityisen hienoa. Neljästä kahdenkymmenen kilometrin pätkästä koostuvaa taivalta taitetaan yölläkin. . Vetokoirina valjakoissa on perinteisesti käytetty kunkin alueen omaa koirakantaa, joista aikaa myöten on kehittynyt eri tarkoituksiin soveltuvia koiratyyppejä. Kaisa Hahto, tekstit Jukka Lehojärvi, kuvat Marko Myllymäki Teresa Myllymäki. Vaihtoehtoja on useille eri luokille: neljän, kuuden ja kahdeksan koiran valjakoille. Myöhemmin joitakin näistä on rekisteröity virallisiksi roduiksi. Siperianhusky on myös hyvin aktiivinen ja toimintavalmis, mikä yhdessä sen sopuisuuden kanssa tekevät siitä oivan käyttökoiran. Tosin liiasta lumesta voi olla se harmi, että järven jäälle tulee vettä. – Täysikuu, saa sammuttaa otsalampun, ei muuta näe kuin höyryävät koirat eikä kuulu mitään ylimääräisiä ääniä, tunnelmoi Marko Myllymäki. Pakkasrajoja ei kisoissa tunneta. Umpihangessa valjakoilla harvemmin ajetaankaan vaan niitä ohjataan erityisille urille. Parhaimmillaan siperianhuskyt ovat isossa valjakossa. Koirien treenaus aloitetaan syksyllä mönkijällä, kun mittari näyttää alle kymmenen lukemia. Metsästäjät, hylkeenpyytäjät, kalastajat ja myös posti, poliisi ja rajavartiosto käyttivät tätä luotettavaa kulkuvälinettä, jolla pääsi perille vaikeissakin olosuhteissa. Ensimmäinen siperianhusky rekisteröitiin Suomessa vuonna 1965. . Kesäaikana tehdään lenkkejä ilman mitään vedettävää. on kaikki mennyt, huomauttaa Marko Myllymäki. Pohjat ovat muovia, ja niitä voidellaan kelin mukaan, kuten suksiakin. Kisoissa käytetään moderneja rekiä, joiden jalakset muistuttavat lasikuitusuksia. Sen huomiota herättävimpiä piirteitä ovat lihaksiston jäntevyys ja liikkeiden joustavuus, jotka ovat välttämättömiä sen kyvylle juosta valjakossa mittaamattomia matkoja lumija jääpeitteisillä rekipoluilla. Lähde: Suomalainen Siperianhusky -seura . Arktisilla alueilla on satojen vuosien ajan käytetty kulkuvälineenä koiravaljakkoa. Seljesin kilpailussa on muun muassa kahdeksan kilometrin sprinttilenkki. Erityisen mielellään Myllymäet ajelevat Seljesin maastossa. Koiravaljakoiden ja huskyjen näkökulmasta eletään muutenkin melko ihanteellista talvea. Tunnetuin näistä on siperianhusky. – Tätä harrastusta ajatellen tietysti asutaan juuri väärällä puolella Suomea, kun täällä on niin tasaista. Upeiden maisemien keskelle on alkanut oikein veri vetää. Itä-Suomen mäet ovat elämyksiä
Selvää hommaa, sen ko lyöt ja nykäset, kuten vanha uudisraivaaja luonnehti työnsä sisintä olemusta. Meillä mailla muuten hoideltiin noita ikäviä asioita ennen hieman toiseen tyyliin. Karjalan lisäksi itäveikot vievät nyt perunatkin lasten ja imeväisten suusta. On johtopäätösten aika. On lomastressiä ja joulustressiä: pyhät ja lepohetket ovatkin suorittamista ja pingottamista varten, vasta arjessa saa olla oma itsensä. Kaisa Suomala Arki on uusi pyhä VAIN PARAS RIITTÄÄ. Paketti on täydellinen, jos sävellyksen takana on irlantilainen muusikko. Mr. Ja minkälainen klimppi tästä sopasta jääkään lautaselle. Kappaleen taustat kyllä hieman ärsyttävät, mutta ihan muista syistä. Pahimpien ärsytyspuuskien pauhuissa tuollainen musiikki muistuttaa, että on olemassa jotain kaunista, jonka voi pilata vain ö-luokan karaokelaulaja, jos jostain baarista löytyy harvinaisen kattavat kappalevihkot ja minä olen eksynyt pahemman kerran. Sitä saattaa havahtua kesken ajomatkan siihen, ettei muista viimeisen kymmenen kilometrin ajalta yhtään mitään. Kotimaassaan Irlannissa vuonna 2002 ilmestynyt O-levy on häkellyttävän kaunis kokonaisuus. Se ikuinen kollektiivinen riesa, johon Suomessa päädytään aina kun käsitellään Euroviisuja, suomalaisten englannin lausumista tai vaikkapa nyt Kimi Räikkösen kaltaisia miehiämme maailmalla. Munamieshän vaikutti suvereenilta voittajalta aluksi, sillä kukapa ei olisi voinut olla ihastumatta tähän pieneen munaan, jolla on suuri sielu. Arjen asiamiesten kiihkein kilpakausi on vasta alkamassa. Harjakaisen jutut menevät yhä villimmäksi ja toisaalta Munamieskin on onnistunut tuomaan aina jotain uutta lavalle. Huutokaupasta hankitaan lähiaikoina pari kassakaappia tarjoamaan varallisuudelle väliaikainen koti kohtuukorvausta vastaan. Kolmenkymmenen asteen pakkaset ovat vuodenkierron extremeaikaa. Muun muassa Hesarin keskustelualueella moisen synninpäästön antoi Britanniassa asuva suomalainen nainen, jonka brittimieskin (siis kerrassaan aito ulkomaalainen) oli tällä kertaa antanut valinnalle siunauksensa. Että kyllä saa suomalainen olla kiitollinen, jos toinen suomalainen lausuu keskustelupalstalla sen kaikkein vuolaimman kiitoksen: nyt ei tarvitse hävetä. Myönteistä hyrinää tuntui syntyvän jopa kaikkitietävillä Internetin keskustelupalstoilla. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä kiersi maakuntia viime syksynä ”Arjen ääni” -kiertueella. Rice on kertonut sanoittaneensa raidan suomalaisen ystävänsä avustuksella ja koska biisi kertoo ikävästä eskimoystävää kohtaan, herää kysymys, mitä mieltä herra muusikko on suomalaisista. Ehtoolla, tai tällä kunnolla kai jo tunnin päästä, voi istahtaa ihailemaan kättensä töitä. The Blower’s Daughter -kappale vilahti Mike Nicholsin ohjaamassa Closerelokuvassa, eivätkä ytimiä ravistelevat sävelet jättäneet minua rauhaan ennen kuin sain hankittua Ricen debyyttilevy O:n hyllyyni. Se nyt ei vielä niin kauheasti harmittanut kun Pusutin, Jari Potsi ja Sui-Hing tipahtivat leikistä, ja oikeastaan Neiti Pilvi Poutakin sai mennä, mutta kun viime lauantaina Mikko Zetterberg joutui jättämään kisan, oikein sydämestä vihlaisi. Kaisa Hahto Ei tarvi hävetä LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER. Ei hyvänen aika, ei näistä hahmoista halua luopua ja silti joku putoaa taas ensi lauantaina. Euroina ehkä jotenkin, markkoina ei enää mitenkään. Arjen toimivuutta on se, kun kauppaan pääsee sunnuntaina; verkkarit ovat pyhävaatteeksi mukavammat kuin mekko tai kauluspaita. Pyyntikaverin kanssa on ajateltu hieman helpottaa ahdinkoa. Ja siitä se lähtee. Damien Rice on mitä parhainta automusiikkia varsinkin talviaikaan. Mallorca parantaa menoaan kuin sika juoksuaan. Kertooko kappale tästä kyseisestä suomalaisystävästä. Ja jos ei jaksa puista, niin odottelee, että ne tippuvat omia aikojaan. Putouksen fanit saavat myös kritiikkiä. Kuinkahan muuten mahtuvat voittovarat pieniin paikallisiin pankinnöttösiin. Entä minne johtaa verkko-osoite www.arjenturvaa.fi . Kun/jos taasen kevät saa, viilaillaan Kekolahden suunnassa kuokan terä teräkuntoon. Haikeat, intiimin yksinkertaiset kappaleet sopivat ohi vilistävien lumisten maisemien kanssa yhteen vähän turhankin hyvin. Hanna Vierumäki Viime vuonna Marja Tiura ja lausahdus ”Suut makiaks” jäi vielä etäiseksi. Osa kansasta kohisi, mutta vain osa. Näiden, arjelle hehkua luovien sanaparien takana on usein tavoite myydä ihmisten koteihin jotain kivaa tavaraa. Jotain hämärää hommassa täytyy olla, kun samasta puodista saa kilon appelsiineja 69 sentillä. Se tekisi irlantilaismuusikosta entistä ihanamman. Perunaan pitää hieman panostaa. Kappaleen taustat kyllä hieman ärsyttävät, mutta ihan muista syistä. Kun on kalajokisessa marketissa pulittanut paikallisesta puikulaperunasta mukisematta 1,39 euroa kilolta (päivän hinta pari viikkoa sitten), voi rapiat kahdeksan markkaa aiheuttaa adrenaliinipiikin. Toisin on meikäläisen. SUNNUNTAINA 20.2.2011 KESKIPOHJANMAA 18 TEEMA LEVY HYLLYSTÄ Sydämeni sykkii melankoliselle musiikille, josta löytyy ripaus lohduttavaa toiveikkuutta. Kiuru laulaa korkeuksissa, käenpiika pusikossa, tuore kuokos tuoksuu tummana ja odottaa Inovaa, Ykskorvasta, Asterixia, Nicolaa... Kadehdin ja kunnioitan! Kun Vennamon myötä kartanolle kannettu unohdetun kansan valta on tehnyt aprillikuussa vahvan paluun Soinin hahmossa, itsenäisyys ja markka palautettu, on tuo toveri heti täydessä iskussa. Tänä vuonna facebookin seinille nousi uusi hamo – Munamies. Joku kyynikko voisi veistellä, että Rice yrittää kosiskella suomalaista yleisöä Eskimo-kappaleella, jonka komeat oopperaosuudet on laulettu suomen kielellä. Sen voi satunnainenkin matkaaja havaita jokivarren aukeilla vainioilla, joilla silmään saattaa siintää syyspäivänä toistakymmentä puimuria pyörimässä vierekkäin pottumailla sekä saman verran varastohalleja, pitkiä kuin Lillbackan konepaja mutta korkeampia. Se on kelpo saavutus, kun yleensä harva melodramaattisista kammotuksista tai 90-luvullekin kelpaamattomista eurohumppajytinöistä kestäisi normaalia radiosoittoa ja kotikuuntelua. Markkamieheltä löytyy tähänkin vastaus: Sitrukset saa poimia puista. ”Ihana arki!” huudahdetaan silloinkin, kun juhlapyhien jälkeen koittaa taas tavallinen maanantai. Vähähyypän Aimo, pidetty kyläpoliisi, kysäisi isännältä osuuskaupan hevospuomilla kuin ohimennen, että ”ookko huomannu, että sulta on unohtunnu pari erää veroja”. Vaikka liputinkin alussa hahmon pullauttamisen puolesta, niin itse asiassa tätä hesavastaista syrjäkylän hevilettiä olisi ollut mukava seurata jatkossakin. Tältäkin luulin laiskana televisonkatsojana välttyväni, kunnes aivan vahingossa töllä oli auki lauantaiehtoona juuri kun Munamies lauloi koskettavasti. Ja panostettu on. Usko eurolle ymmärrettävän hahmon antaneeseen markkaan ei ole erämaavaelluksen vuosina horjunut hetkeäkään. Häpeä. Kokoomus, jolle trendituulia haistelevat mainostoimistojen tosiammattilaiset, ratsasti arki-aallon harjalla jo kaksi vaalikautta sitten. Sama kuin yrittäisi kyllästyä neliviikkoisen kissanpennun silittelyyn. Kaunis arki on antiikkiliikkeen nimi, Valoisa arki sisustussuunnittelutoimiston. Kevään 2003 eduskuntavaaleissa Kokoomuksen ohjelman otsikkona oli ”Tavoitteena parempi arki”. Toimivaa arkea tavoitellaan erityisesti vammaispolitiikassa ja vammaispalveluissa, ja toisaalta päiväkodeissa. Juhantalo (Linna edessä, Tampella takana) ja Nurmi eli kolmekymppiä oikiaa rahaa oli tuona aamuna tuntunut turhan suolaiselta kahdesta makeasta perinnepullasta. Jalkaan kotimaista ydinosaamista edustavat kumisaappaat, päähän Hankkijan hakaslippis, katse tiukasti kohti pusikoituneen mökkipellon toista päätä, äijäkäs sylkäisy kouriin. Kaupanhieronta muovirasiaan pakatusta leivosparista oli ollut jo hipelöintivaiheessa, mutta karahtanut kiville alehallista hankittujen lukulasien kirkastamaan viiden euron kauppahintaan. Asialla on oltava kuin Sasin, joka on viime ajat laukkonut sutena Lauta-Matin asiassa pitkin käytäviä pari riisiä paperia kainalossaan ja suoltanut kuin silppumyllystä hengästyneitä lausuntoja medialle. Sen sijaan Suomesta lähtee mukaan biisi, joka voisi ihan ilman kisojakin soida letkeänä radiohittinä. On kaunista arkea, valoisaa arkea, ihanaa arkea. Mutta löytyihän se sieltä, kun vähän etsi. Kymen sosialidemokraattien tämän kevään vaalisivustolle. Kun äärimmäinen kylmyys iskee, turvaksi otetaan kaikkein uskollisimmat suojakamppeet. Ovatko suomalaiset Damien Ricen mielestä yhtä kuin pieni eskimokansa. Aikuinen pärjäilee pastalla. Taas on laskuriin paksun luun alle ohjelmoitava uusi päivitys. Kotipalveluja, tietysti; mutta myös jogurttia, juustoa, astioita. Putous oli aikamoinen, koko perhe liimaantui televison ääreen ja tämän jälkeen lauantaipäivää jaksottaa V75-ravien lisäksi myös toinen televisio-ohjalma, kolmosen Putous. Kuten esimerkiksi kuvassa oleva pipo, joka on kudottu 60-luvulla, mutta joka natsaa kuluvan talven muotiinkin kuin kuuma mehu hiihtolenkille. Seuraavana aamuna korvat ovat haljeta volyymitason muistuttaessa edellispäivän fi ilistelyhetkistä. Ainakin mainostajat uskovat niin: mitä vain kannattaa myydä ihmisille arjen siivellä. En usko, että kukaan suomalainen saa kovin suuria kiksejä pätkästä, joista ei saa mitään selvää. Ongelmia on odotettavissa etenkin siirtymävaiheessa. Kun Damien Ricen vienolla irkkuaksentilla luritteleva ääni folkahtavin sävelin kantautui korviini ensimmäisen kerran, olin myyty. Ja muutama minkki pitänee ottaa kevätkorvalla kasvamaan, jos mielii edes jatkossa osingoille ostovoimasta, jota turkiksista, perunoista, tukiaisista virtaa tätä nykyä näihin alankomaihin kuin tulvavettä tulevana keväänä kellareihin. Yritin aluksi kuluttaa levyn kappaleita loppuun, mutta se osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi (tosin erästä lasipullojen kolistelulla alkavaa ryyppylaulua en ole kestänyt kuunnella sitä ensimmäistäkään kertaa). Mikä tässä nyt niin viehättää. Minusta on hauskempaa ajatella, että Rice olisi tehnyt Eskimon ikävästä samannimisiä jäätelöpuikkoja kohtaan. Tällä kertaa kansan ei tarvinnut raivostua tai pöyristyä iltapäivälehtien otsikoissa. Ruuneperi sai tällä kertaa syödä torttunsa ihan ite, raportoi vanha työtoveri. Kaisa Hahto, teksti Jukka Lehojärvi, kuva Ihana, lohduttava irlantilainen DAMIEN RICE: O LEVYN HYLLYYN ON TUONUT NIVALA-LEHDEN TOIMITTAJA HANNA VIERUMÄKI. Yksi korkeimmista arvosanoista, joka arjelle voidaan antaa, on toimiva. En usko, että kukaan suomalainen saa kovin suuria kiksejä pätkästä, joista ei saa mitään selvää. Samaan mustaan aukkoon katoaa kaali, suuren osan sadostaan menettäneen naapurin ruokatalouden toinen tukijalka. Henkilökohtaisesti liputin kuitenkin alusta alkaen vastaavalle rakennusmestari Timo Harjakaiselle, jolla elämän kulut menevät virman piikkiin ja vaimo Kerttu on joko ruma tai sitten oikein ruma. Voi kuulkaa, ei mikään muu kuin massahurmio eli saletisti natsaa. Todellinen syy nykyhintaan on jokaisen tiedossa. Euroviisuihin ei valittu rumien miesten heviä tai liian omaleimaista kansanmusiikkia. Markkamiestä ei viedä Huh helpotusta. Ehkä siksi olemme niin halukkaita levittämään arjen mattoa siihenkin tilaan, joka ennen on varattu pyhälle. Eläköön Putous! Ja äänestetään Harjakainen voittoon. Erkki Hanni Sasi laukkaa kuukausikaupalla riisikaupalla paperia kainalossaan. Putous vetää väen ruudun ääreen sketsihahmokilpailullaan. Tiina Ruotsala Heihin kiintyy LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO Suomalaiset rakastavat arkea. On kuin arki ja pyhä olisivat jotenkin vaihtaneet mielissämme paikkaa
Näyttely oli loppusyksystä esillä Amsterdamissa, jossa sen näki lähes 200 000 kävijää. Taideteoksia on lainattu muun muassa lontoolaisesta Tate Britainista, pariisilaisesta Musee d’Orsaysta ja moskovalaisesta Tretjakovin galleriasta. Hänet tuomittiin kuolemaan siksi, ettei hän paljastanut Bernhard Klamrothia eikä muita salaliittoon osallistuneita, Bruhns kertoo. Hän myös kuulusteli sotavangeiksi otettuja neuvostoupseereja ja loikkareita. Nyt se on saatavana kahden levyn boksissa. Perjantaina avattu katselmus jatkuu Ateneumissa toukokuun puoliväliin saakka. – Näyttelyn teoksista on todella vaikea tietää, ovatko taiteilijat ranskalaisia, belgialaisia, saksalaisia, hollantilaisia, suomalaisia, venäläisiä vai amerikkalaisia, niin sama tyyli kaikilla on, Becker naurahtaa. Bruhnsin perheessä noudatettiin sodan jälkeen monessa muussakin saksalaisperheessä tutuksi tullutta elämisen strategiaa: vaikenemista. Hans Georg kuului myös SS:ään. Yhtenä sisältönä ovat luonnollisesti itse maalauspohjat. Sisällöltään työt viittaavat Hytösen Italiassa vuonna 1995 maalaamaan sarjaa Unde venis – quo vadis, eli fi losofi seen peruskysymykseen olemassaolostamme ja siitä, mitä olemme, mistä tulemme ja minne menemme. Sen läpi kuultavat paikoin Pitkäsen kuvanteon jäljet, puoliöljypohjan tekstuurit tai piirustushahmotelmat, joiden Hytönen on myös antanut jäädä osaksi näkyviin vesivärikerroksen alta. Pyrkimys niihin toteutuu hänen VISU Galleriassa olevissa töissään, lakkapintaisten maalausten kiiltävänä pintana sekä talomaisten maalausja piirustusveistosten valaistuksessa. . – Jännitimme näyttelyä etukäteen, koska se oli museomme ensimmäinen naturalistista taidetta esittelevä katselmus. Ateneum on toteuttanut katselmuksen yhdessä hollantilaisen Van Gogh -museon kanssa. Ja vaikeneminen kielsi kysymykset, millainen isä oli ollut. Kuinka moni esimerkiksi enää muistaa, että Akseli Gallen-Kallelan maalaus Eksynyt esittää nuorta tyttöä, joka on tullut synnyttämään vauvansa salaa metsään. Työt on maalattu yli 50 vuoden takaisille maalauspohjille, jotka Hytöselle lahjoitti Pitkäsen jäämistön haltija Pekka Aarni. – Hän kääntyi Hitleriä vastaan tultuaan vakuuttuneeksi, että diktaattori raunioittaisi koko maan. . Pidän paljon toholampisen Ulla Hietasen körttimummoista! Hän on ollut oppilaanani, ja toivon todella, että tapaan hänet näyttelyn avajaisissa. Hän osallistui myös ensimmäiseen maailmansotaan itärintamalla. Wibke Bruhns uskoo isänsä saaneen heiltä tietoa muun muassa karmeasta tilanteesta piiritetyssä Leningradissa. Sodan alettua vuonna 1939 hän oli sotilas ja tuskin koskaan kotona. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Kalassa on . Häntä kiinnosti muun muassa, miten hänen menestynyt perheensä oli sortunut natsisympatioihin. Hytönen määrittelee Maalausveistosten valaistuksen sähkötekniikan vuoksi Hytönen on joutunut turvautumaan sähköteknikon apuun ja siinä ohessa oppinut itsekin jotakin kuvien takana kiemurtelevista johdoista. Talon muotoon taitellun Kodin lämpimän keltaiset pinnat täyttyvät maalauksista, jotka esittävät sen asukkaita, vanhempia ja lapsia. Mutta sekä yleisö että kriitikot ihastuivat siihen. Hitler ja natsit saivat maan järjestykseen lyhyessä ajassa. Ja tuomio pannaan täytäntöön kahden tunnin kuluessa tuomion julistamisesta. loso. Natsipuolueeseen HG liittyi vuonna 1933 ja hänen vaimonsa Else neljä vuotta myöhemmin. Gormenghast(2000) Ohjaus Andy Wilson . heinäkuuta 1944 epäonnistuneen attentaatin jälkeen Hitler totesi salaliittolaisista: ”Kunniallinen luoti olisi heille liikaa. Vaikka siis on olemassa valokuvia, joissa olen yhdessä isän kanssa, minulla ei ole hänestä muistikuvia, Wibke Bruhns toteaa STT:lle sähköpostihaastattelussa. Näyttelyn merkittävin kuvataiteilija on Jules Bastien-Lepage, jota pidetään naturalistisen maalaustaiteen tärkeimpänä edustajana. Hans Georg Klamroth johti Venäjällä tiedustelukommandoa, joka taisteli partisaaneja vastaan. Bernhard Klamroth hankki räjähteet ja toimitti ne eversti Claus Schenk von Stauff enbergille, joka toteutti epäonnistuneen pommiattentaatin Hitleriä vastaan 20. Ateneumin tavoitteena 100 000 kävijää Naturalismin kummisetänä pidetään kirjailija Emile Zolaa. Toisin kuin dvd-kansi väittää, kuva on onneksi alkuperäinen laajakuva. Juutalaisten kohtelu ei isälleni ollut pääasia, Bruhns kertoo. Leikkisästi Porvoon Picassoksi kutsuttu Hytönen kertoo muuten olevansa lähes näyttelylakossa. Hän ilmoitti muun muassa pysyttelevänsä ”etäällä monista uusista virtauksista.” – Hän ei kuitenkaan toiminut aktiivisesti (salaliitossa), koska hänen asemansa ei tätä mahdollistanut. – Koti on eristetty tonnikalapurkki, jossa ihminen saa olla rauhassa omiensa kanssa joista hän välittää. Läppäriltä niitä nähtyäni uskoisin, että niistä puhutaan vielä. Stalingrad aukaisi majurin silmät Hans Georg Klamroth kuvattuna Venäjällä vuonna 1942. Kerrostalomaisen julkisivun ikkunoista vilkkuvat valot lumisateessa, tai teoksessa Bye, bye käsi vilkuttaa valaistussa ikkunassa. Ian Richardson Groanin lordina ja Christopher Lee hänen palvelijanaan Flayna tyypittelevät luonteikkaasti. Komea studiolavastus ja yksinkertaiset tehosteet luovat suljetun ja pysähtyneen taustan, jossa värikkäiden hahmojen tahdot kamppailevat. Menneen maailman elämä ja ihmiskohtalot tulevat lähelle katsojaa yhä. Siellähän ovat lähes yksi yhteen samat eukot! Katselmus laajentaa ymmärrystä sen suhteen, miten samoja aiheita ja samalla tavalla naturalistit ovat eri maissa käsitelleet. Ateneumin tavoite on 100 000 kävijää. nen teos. – En muista isästäni mitään. Vastakohtaparina ovat jäykistelyyn kyllästynyt vallanperijä, jaarli Titus (Cameron Powrie) sekä itseoppineen näyttelijän Jonathan Rhys-Meyersin unohtumaton, häijy Steerpike. Natsisympatioita selitti Wibke Bruhnsin mukaan kaaos, joka Saksassa vallitsi 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa. – Taidemaalari, armeijan evpkapteeni, lehtori Elisenvaaran yhteiskoulussa ja Turun lyseossa, vanhempieni ja isoisäni ystävä, minun ensimmäinen taideopettajani sekä uimakaverini. Heidät hirtetään kuin alhaiset petturit. Koti kuin tonnikalapurkki Näyttelyn toinen osa koostuu valomaalausveistoksista, joista voisi kutsua taloiksi. BBC:n hieno nelituntinen minisarja näkyi televisiossa meillä 2000-luvun alkupuolella. Se ei kuitenkaan riitä: – Minua kiinnostavat myös animaation, varjokuvateosten ja videon mahdollisuudet veistosten yhteydessä. Ateneumin nostaa esille Arjen sankarit Museonjohtaja Maija Tanninen-Mattilan lempiteoksiin näyttelyssä lukeutuu taustalla oleva Jules Bastien-Lepagen Puunkerääjä vuodelta 1881. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 20.2.2011 19 KULTTUURI DVD Leena Nygård KOKKOLA (KP) Läpikuultavuus ja valo ovat tulleet taiteilija Petri Hytöselle viime vuosina entistä tärkeämmäksi. – Tykkään kuvata mummoja. Näyttelyn vahvuus on juuri eri taiteenlajien saattamisessa yhteen. Kaksiosainen näyttely koostuu maalauksista, joiden kokonaisuuden Hytönen on nimennyt Kunnianosoitukseksi Arvo Elis Pitkäselle. Sormusten herran sotaisuuden ja Narnian seikkailun taru korvaa hahmojen erikoislaadulla. Työn alla on vuonna 2012 helsinkiläiseen Galleria Heinoon tulevia todella kookkaita maalauksia, joissa pohditaan Suomea ja suomalaisia. LEHTIKUVA / KIMMO MÄNTYLÄ Eeva Nikkilä-Kiipula HELSINKI (STT) Berliinin kamarioikeudessa 15. Vaikutteet on siinä helppo havaita itse, Van Gogh -museon näyttelypäällikkö Edwin Becker sanoo. Sanna Nikula HELSINKI (STT) Albert Edelfeltin Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä on tuttu teos lähes jokaiselle suomalaiselle. Ateneumin naturalistista taidesuuntausta valottava näyttely Arjen sankarit tuo siihen aivan uutta ulottuvuutta projisoimalla rinnalle ranskalaisen Andre Antoinen elokuvaa Le Terre. Hän on kirjoittanut isästään ja suvustaan kertovan kirjan Isäni maa (Siltala). Hän on varmasti kauhistunut nähdessään, että hänet on lopullisessa teoksessa sijoitettu rääsyläiseksi aavemaiseen ympäristöön. Usko natsiaatteeseen alkoi kuitenkin melko pian järkkyä, kun Hans Georgille selvisi, minkälaiselle perustalle Hitlerin hallinto oli rakennettu. Monesti kuva on tuttu, mutta sisältö on unohtunut. – Näihin isoihin kysymyksiin olen vastannut maalauksillani, joiden nimet kertovat enemmän: Kalassa, Unen kalastaja, Narkissos, Aavikkokävelijä, Päämäärä, Siesta ja niin edelleen. Hän on vaikuttanut voimakkaasti kaikkiin muihin esiteltävinä oleviin taiteilijoihin. elokuuta 1944 tuomitaan kuusi miestä kuolemaan osallisuudesta Hitlerin vastaiseen salaliittoon. Lopullinen silmien avaaja Hans Georgille, kuten monille muillekin saksalaisille, oli Stalingrad. . Monia hyviä muistoja heräsin eloon näiden pohjien ansiosta, Hytönen kertoo. Henkilökohtaiseksi suosikikseen hän valikoi Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset, jonka rinnalla nähdään taiteilijan maalauksen mallista työnsä tueksi ottama valokuva. VISUn näyttelyssä olevia kuvia hän nimittää pakenemiskuviksi, joita on hyvä tehdä isojen maalausten lomassa. heinäkuuta 1944. Käsittelemällä töitä epoksihartsillä hän on saanut tavallisesta kopiopaperista läpikuultavaa, mikä näkyy erityisesti Katoava kohtaaminen nimisessä veistoksessa, jossa taiteilija pohtii ja kuvaa ajan kulua: talo on rapistunut ja hajoamaisillaan, ja toisiaan kättelevät ihmiset ovat vanhoja mummoja. – Valokuvassa tyttö poseeraa nätit vaatteet yllään. – Lakan kiilto kuuluu vanhanaikaiseen fi ilikseen, ja lakka pitää teokset koossa. Tuomittujen joukossa on majuri Hans Georg Klamroth, jonka nuorin tytär Wibke Bruhns oli tuolloin kuusivuotias. Arvo Pitkänen oli vuonna 1963 syntyneelle Hytöselle tärkeä innostaja jo 70-luvulta lähtien, niin kulttuurin, luonnontieteen kuin kuvataiteenkin aloilla. Niiden keskeisiä hahmoja olivat työläiset, köyhät, maanviljelijät ja kaupunkilainen keskiluokka. Maalaukset hän on sivellyt epoksilakalla – koko maalaussarjan pinta on kiiltävä, mikä osaltaan vaikuttaa maalausten mystiseen, utuisen mietiskelevään tunnelmaan. Heti 20. Jämäkkää ja läpikuultavaa Petri Hytönen toi VISU Galleriaan maalauksiaan ja veistoksiaan. Vasta aikuisena Wibke Bruhns alkoi tutkia perheensä historiaa. Edelfeltin ja muiden naturalistien suurimman idolin teos korostaa tauottomasta raadannasta väsyneen miehen uupumusta, mutta sankarillisessa valossa. Jämäköille puolirasvaisille pohjille Hytönen on maalannut vesivärillä. Vähitellen miehen kirjeissä kotiin alkoi näkyä epäröiviä sävyjä. Lippuja saa myös Lippupalvelusta. Tykkäsin tuosta paljon tietävästä ja osaavasta erakosta, ja tein hänelle muun muassa grafi ikan vedostuksia. Heidät on hirtettävä heti ja säälittä.” Hans Georg Klamroth, tai HG niin kuin häntä perhepiirissä kutsuttiin, työskenteli monialaperheyrityksessä. Maalikuussa 1943 Hans Georg siirrettiin Berliiniin Wehrmachtin pääesikunnan tiedustelupalveluyksikön ulkomaanosastolle. Mutta Gormenghast lasketaan parhaiden englanninkielisten fantasiaklassikoiden joukkoon. Näyttely lähestyy suuntauksen monia puolia erilaisten teemojen – kuten maa, teollistuminen, politiikka, uskonto ja nuoruus – kautta ja asettaa tunnettuja maalauksia rinnakkain vähemmän tunnettujen valokuvien ja varhaisen elokuvan kanssa. Hannu Björkbacka Fantasiamestari Mervyn Peake. Lewis. Suuntauksen omaksuneiden taiteilijoiden aiheet käsittelivät 1800-luvun lopun teollistuvan Euroopan arkitodellisuutta. Jo oli aikakin. – Pohjat ovat vankkaa tekoa, ja useat ovat taidemaalari Arvo Pitkäsen itsekriittisen maalausprosessin jälkeen päätyneet uudelleen puolirasvaisen pohjusteen peittämiksi eli puoliöljypohjiksi, Hytönen kertoo. Seuraamme 77 sukupolvea rituaaleissaan uinuneen Gormenghastin valtakunnan sortumista. – Kaduilla taisteltiin, kymmeniä ihmisiä murhattiin joka kuukausi, ihmisiä kidnapattiin, infl aatio, miljoonia ihmisiä työtä vailla. Hans Georg Klamrothin kanssa kuolemaan tuomittiin myös hänen vävynsä Bernhard Klamroth. Naturalistien näyttelyt vetivät jo omana aikanaan sankoin joukoin väkeä, sillä ne oli tehty paitsi julistamaan myös viihdyttämään. Suomessa hänen rinnalleen on nostettu oma vastineemme: Minna Canth. Ateneumin museonjohtaja Maija Tanninen-Mattila luonnehtii naturalisteja ikään kuin aikansa journalisteiksi, jotka raportoivat yhteiskunnallista todellisuutta usein silkkana tarkoituksenaankin hätkähdyttää yleisöä. Mervyn Peake ei ole kirjailijana yhtä tunnettu kuin kollegansa Tolkien ja C.S
KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 20.2.2011 21 MIELIPIDE EDUSKUNNASTA Lapsilisä maksetaan kaikille perheille, joissa on yksi tai useampi alle 17-vuotias lapsi. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI Yritysympäristö muuttunut Tuskin yksikään päättäjä on tietämätön siitä tosiasiasta, että Suomen talous supistui kahdeksalla prosentilla vuonna 2009. Kustannushinnalla ja tällä hintajoustohinnalla ei yrittäjän hinnoittelussa ole varsinaisesti sidonnaisuutta toisiinsa. Jokaiselle potilaalle eri käyntien perusteella muodostuu tieto siitä,mikä ero hyvän ja huonon palvelun välillä. Siksi jokaisen yrittäjän on myös tiedettävä alaraja kustannushinta. Näinpä minä kadulla nuoren herran avopäin pukusillaankin. Eniten tietenkin vanhat tiedot haittaavat yrittäjiä itseään, mutta markkinatalouden perusteiden tiedonvajaus haittaa myös kuntien taloudenhoitoa ja kuten yllä olevasta esimerkistä näkyy, myös poliittisten toimijoiden päätöksentekoa. Takki oli lyhyt, mutta hieman pitempi neulepusero ei ylettynyt takamuksen päälle. Ei kotiin jääminen vaaleissa ainakaan muuta mitään työttömien tai matalapalkkaisten eduksi. Esitykseni lopussa siteerasin usein opetusministeriön kansliapäällikön Jaakko Nummisen Hanasaaressa 26.2.1985 pidetyn oikeuskasvatusseminaarin avauspuheenvuoron sanoja: ”Tärkeintä laillisuuskasvatusta on se tapahtuma, jossa isä tai äiti, taikka vanhempi sisko tai veli opettaa lapselle ja nuorelle, mikä on oikein ja mikä väärin, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä ja mitä pitäisi tehdä.” Itse sain äidiltäni hyvän ohjeen: ”tee niin, niinkuin oikein on.” Tapani Myllymäki ALAVETELI Kodin kasvatuksella tärkeä merkitys Jokainen on tyytyväinen saamaansa hyvään palveluun lääkärien taholta ja jokainen ammattitaitoinen lääkäri osaa huomioida potilaan ja antaa uskoa elämään. Ollessani työelämässä mukana kuului työtehtäviini yhteen aikaan käydä mm. Liisa Jaakonsaarenkin kannattaisi ehkä olla vähän varovaisempi tuon kasvavan vauvan, eli perussuomalaisten ja Timo Soinin suhteen. On laskettu, että 300 miljoonalla eurolla voitaisiin tuntuvasti parantaa yhteiskunnassa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien tilannetta. Kiinnostus palata kysynnän hintajouston mukaiseen hinnoitteluun voittaa kuitenkin ajan mittaan. Jokainen organisaatio tarvitsee ulkoista ja sisäistä kontrollia toiminnastaan. Palvelua on monenlaista KOKKOLA Epäkohdat tiedostettava Aika monet kävelevät pakkasessa avopäin olkoonpa sitten kaljuinen päälaki tai tuuheaksi tupeeratut hiukset. /mielipide Postitse: Keskipohjanmaan toimitus/mielipide, PL 45, 67101 KOKKOLA Tekstiviestillä: Kirjoita tekstiviestin alkuun MP ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi. Hyvillä harrastuksilla on merkitystä jokaisen lapsen tulevaisuuteen. Sellaista kehitystä tuskin kukaan haluaa, sillä siinä ei ole lainkaan voittajia. Jos lapsilisien jättämistä toimeentulolaskelman ulkopuolelle ei pystytä muutoin kattamaan, tulee miettiä oikeudenmukaisempaa jakoa tuon 1,4 miljardin potin sisällä. Kysyn vaan,että miten pitkälle työtätekevän kansan on joustettava kilpailukyvyn nimissä. Hinnat määräytyvät nykyään pääosin kysynnän hintajouston mukaan. Jos lapsilisää ei huomioida toimeentulotuessa, se maksaa noin 150 miljoonaa euroa. Kunnatkin ovat töiden ulkoistamisen huumassa sortuneet halvimpiin tarjouksiin, välittämättä liikoja alihankkijayritysten moraalista tai siitä, että noudatetaanko työehtosopimuksia tai edes työsopimuslakia. Sen puutteesta on oikeus ja velvollisuus tuoda epäkohdat esiin, koska systeemi pyörii verovaroilla. Toinen vaihtoehto on nostaa toimeentulotuen lapsikorotusta. Laittomuudet työmailla lisääntyvät koko ajan ja samaan aikaan työsuojelupiirien toimintaedellytyksiä ollaan supistamassa. Nykyhallituksen tavoitteita kuvaa hyvin entisen pääministerin Matti Vanhasen toive lakko-oikeuksien rajoittamisesta, jolla olisi viety viimeinenkin ase jolla työläiset puolustavat oikeuksiaan. Yhteiskunta ei näköjään kykene huolehtimaan kaikista kansalaisistaan, vaan kirkko ja erilaiset hyväntekeväisyysjärjestöt hoitavat vapaaehtoisvoimin valtiovallalle ja kunnille kuuluvia velvollisuuksia. Mitäpä pelättävää nyt perussuomalaisissa ja Timo Soinissa olisikaan. Tilanteessa, jossa lääkäriin ei pääse kuin viikkojen päästä, ei voi puhua siltä osin hyvästä palvelusta. Vaikka kahta etuutta ei pääsääntöisesti ole tarkoituksenmukaista maksaa samoihin kustannuksiin, lakia tulisi kuitenkin muuttaa niin, ettei lapsilisä vaikuta toimeentulotukeen. Sekä budjettikäsittelyssä että palkkaneuvotteluissa on veronalennuksien ja palkankorotusten perusteluna käytetty sitä, että kotitalouksien ostovoimaa täytyy turvata. rman pääkonttori lähtee Suomesta kuin kuppa Töölöstä. Netissä: www.kp24.. Sama koskee työmarkkinajärjestöjen palkkavaatimuksia, joita nämä ovat asettaneet meneillään olevissa palkkaneuvotteluissa. Isäntä, KAUSTINEN Mitä jätteitä tarkalleen hyötykäyttökeskus Ykspihlajassa tulisi käsittelemään. Toimeentulolaissa säädetään muutamasta tulosta, joita ei huomioida tukea myönnettäessä. Nähtäväksi jääkin toteutuvatko edessä olevissa eduskuntavaaleissapääkirjoituksessa olevat Lassi Jaakkolan arviot; “Soinia ei näissä vaaleissa voita kukaan” (KP 15.2.). Tällaisessa demokratiassa mikä meillä on, niin vaalit ovat realistisesti ainut keino yksityisellä kansalaisella, jolla ei ole ylimääräistä rahaa, vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Tätä perustellaan sillä, että toimeentulotukea korotetaan kustakin alle 17-vuotiaasta lapsesta. Lasten ja nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn on panostettava kaikin tavoin. Mistä tämä johtuu. Hiukset valloillaan. Kaikessa hiljaisuudessa tilanne on kuitenkin muuttunut markkinaehtoiseksi. Kaikissa noissa kokeiluissa on oletettu vanhanaikaisesti, että hinnat määräytyvät kustannusten seurauksena. Juha Honkakoski KOKKOLA www.kp24.fi/facebook TEKSTARIT Vaalien tulos ratkaisee paljon Toiveuusintapyyntö telkkarista: Elokuva Linna, joka on tehty F. Kestävyysvaje, KOKKOLA Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Itsekkyys on vallannut alaa sosiaaliselta vastuulta. Lapsilisää ja toimeentulotuen lapsikorotusta maksetaan lapsesta aiheutuviin kustannuksiin. Huolimatta siitä, että kukaan ei halua nähdä sellaista kehitystä, toimivat poliitikot ja muut päätöksentekijät tavalla, joka enemmänkin vahvistaa kuin hillitsee tätä kehitystä. Mutta onko kyse sittenkään valtioitten tai kansojen pelastamisesta. Sen turvin lasta ja hänen perhettään voidaan tukea taloudellisesti esimerkiksi lapsen harrastuksissa. Fanita Facebookissa. Lapsilisät ovat kokonaisuudessaan tämän vuoden budjetissa noin 1,4 miljardia euroa. Tähän on useampi syy. Kirjoituksia julkaistaan myös nimimerkillä, mutta lähetä tällöinkin nimesi toimituksen tietoon. Kokoomus ja Keskusta ovat liikuttavan solidaarisia pelastaessaan verorahoilla EU:n köyhiä ongelmavaltioita. Hyvät ihmiset kertokaa yksikin syy miksi tällaista muotia suositaan. Kafkan samannimisen romaanin mukaan. Ei meidän tarvitse ajatella, että palvelun saanti on jokin ansiotta saatu almu. Eduskunnan ulkopuolella en ole törmännyt yhteenkään, joka ei olisi pitänyt tärkeämpänä vaikeimmassa asemassa olevien auttamista, mutta eduskunnan äänestyksissä on tärkeysjärjestys ollut päinvastainen. Äskettäin julkaistu uusi tutkimus osoittaa jälleen tavoitteiden jääneen toteutumatta. Kilpailun ollessa kovaa, hinta laskee lähemmäksi kustannushintaa. Odotus siitä, että ravintolaruoan alv-alennus näkyisi hinnoissa, saattaa ulkoisen painostuksen takia painostaa alkuvaiheessa yrittäjiä alentamaan hintojaan. Harmittaa tietysti nokialaisten puolesta, mutta tässä nyt nähdään mikä tämän ay-ma. Hintajouston mukaista hintaa alentaa oikeasti vain kilpailutilanne. Liity sinäkin porukkaan. Tutkijat ovat todenneet, että lapsi oppii muita matkimalla kahden ensimmäisen elinvuotensa aikana lähes yhtä paljon kuin lopun elämänsä aikana. Oikeaan aikaan perheelle annettu apu on paitsi inhimillistä, myös yhteiskunnalle edullisempaa. Päällikkö ilman työkaluja, KOKKOLA Jos Suomen valtion johto vaatii Nokiaa maksamaan irtisanottaville korvauksia, niin kannattaa ottaa huomioon, että sen jälkeen myös . Hänhän laukoo totuuksia myös Urpilaiselle; kuten senkin, että te demarit olette olleet poistamassa varallisuusveroa rikkailta ja monia muitakin demareita koskevia “mukavia asioita” Soinin varastosta löytyy. Mikäli perussuomalaiset ja kolmen suurta tulevat vaalien loppusuoralle tasatahtia ja tasalukemin, niin silloin on Soinilla ja perussuomalaisilla “northugien”, eli iskun paikka. Nuori neiti värjötti asemalla tiukkoihin farkkuihin pukeutuneena. Puhumattakaan niistä työkykyisistä ja työhaluisista kansalaisista, joilla ei ole työpaikkaa ja jotka joutuvat tulemaan toimeen minimaalisilla päivärahoilla. Pauli Kaljunen KOKKOLA Urpilainen ei pelkää Keskipohjanmaa on mukana myös Facebookissa. Laita kirjoituksiin aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Nyt Urpilainen on julistautunut työeläkeläisten puolesta puhujaksi, “työeläkkeitä ei saa leikata”. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien talous olisi huonontunut kahdeksalla prosentilla. Nykyinen Kokoomuksen ja Keskustan johtaman hallituksen politiikka, jota Vihreät ja RKP tukevat, pyrkii ilmiselvästi ajamaan työväenliikettä ja ammattiyhdistyksiä alas, jotta täälläkin työväestöä saataisiin entistä enemmän polvilleen ja täytyy myöntää, että melko hyvin ovat onnistuneetkin tavoitteessaan. Ja kun mietitään näitä veronkevennyksiä hyvätuloisille, niin tuskinpa ne menevät kulutukseen ja sitä kautta työllistämiseen kotimaassa, vaan ne menevät säästötileille tai investointeihin halpatyömaihin, joissa ihmisten riistäminen ei ole muuttunut mitenkään viimeiseen sataan vuoteen. Puhelimella: 020 750 4406 Ota kantaa, lähetä mielipide Ravintolaruoan alv-päätöksen perusteluissa samoin kuin erilaisissa muissakin alvja sotumaksukokeiluissa on vedetty vesiperä toisensa jälkeen. Tämän kurjistamislinjan ovat myös Jutta Urpilainen sekä Eero Heinäluoma äänestyskäytöksellään sinetöineet. kouluissa ja koulujen vanhempainilloissa pitämässä esityksiä laillisuuskasvatuksesta. Meillä on oikeus saada apua tarvitessamme. Jos ajatellaan, että noin kolmasosa äänioikeutetuista ei käy äänestämässä huhtikuussa, kuten aikaisemmissa vaaleissa, niin siitä voidaan karkeasti ajatella että ainakin tämä kolmasosa kansasta tukee hallituksen nykypolitiikkaa eivätkä halua muutosta. Vai onko sittenkin tärkeintä pelastaa pankkien ja suursijoittajien investoinnit näissä maissa. Suurimpina asioina puhumaan ja kävelemään. Kun katsoin (KP 15.2.) olevaa Lauri Ihalaisen ja Jutta Urpilaisen kuvaa, niin ajattelin, että siinä ne parhaatkin työeläkeläisten puolesta puhujat ovat. Varttuvilla vauvoilla on yleensä sellainen tapa, että he suuriäänisesti riepottelevat sitä mikä uutta on ja minkä käsiinsä saavat. Kun eduskunnassa ja sen ulkopuolella olen kysynyt, että eikö tässä tilanteessa olisi parempi käyttää veronalennuksiin tarkoitettuja rahoja poistamaan kaikkein pahinta köyhyyttä, on vastaus eduskunnassa ollut paljon puhuva hiljaisuus. Tämä harhaisuus alkaa näkyä turhan monessa yhteydessä. Liisa Jaakonsaaren kannattaisi siis pitää huolta, ettei Timo Soini ja perussuomalaiset saa käsiinsä Liisan listaa, sillä se tietäisi demareille kylmää kyytiä. Tasan eivät käy onnen lahjat, sanotaan, ja tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että osa väestöstä kärsi kriisistä erittäin suuresti, kun taas toisia lasku ei koskettanut juuri lainkaan. Todennäköistä onkin, että näillä kasvoilla ei tulevissa eduskuntavaaleissa demareille liiemmin ääniä kerätä, siitä pitänevät huolen ne kymmenetja sadattuhannet työeläkeläiset, jotka ovat joutuneet myös demareitten toimesta kokemaan vuosikausia eläkkeittensä ostovoiman heikentymistä, taitetun indeksi muodossa. Jos ovella on jonoa, hinta on liian alhainen ja jos ”parasta ennen” päivä menee ohi, hinta on liian suuri. Kyllä nyt on pässinpökkimien sukkien ja huivien aika ja päähän karvalakki tai paksu neulepipo. Miten hyvinvointivaltiossa on mahdollista, että ihmiset joutuvat kerjäämään jokapäiväisen ruokansa leipäjonoissa. Eli kannattaa hankkia ensin lihaksia ennenkuin alkaa pullistelemaan. aSuomen kilpailukyky enää on. Siinä on jotakin, joka äänestäjien on hyvä ottaa huomioon, kun he huhtikuussa suuntaavat vaaliuurnille. Pimeää työvoimaa virtaa maahamme ennennäkemättömällä tavalla ja hallitus ja eduskunta vain levittelevät käsiään. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €). Ei ollut eroa oliko nuori vai keski-ikäinen. Tämän johdosta koti ja siellä annettu kasvatus on erittäin tärkeää. Ja ne välihousut ovat nyt tarpeen! Neuvot tarpeen KOKKOLA Pukeutukaa kunnolla pakkasella Urpilainen ei pelkää perussuomalaisia – otsikoi lehti juuri (KP 15.2.). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eniten hävinneet ryhmät kokevat raskaimpina talouden supistumisesta syntyneet vaikutukset. Kaiken tämän kotona, muita seuraamalla. Suomea on jo vuosikymmenet pidetty niin sanottuna hyvinvointivaltiona, mutta pitääkö tämä uskomus oikeasti paikkansa tänä päivänä. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä siitä, että koti ja siellä annettu kasvatus on tärkeää. Vanhempi väki osaakin pukeutua sään mukaan. Muutoinhan yritystoiminnassa ei olisi mitään järkeä. Ainakin minua yllättää se, että kriisistä ehjin nahoin selvinneet vaikuttavat kokonaan unohtaneen sen, että suurin osa kriisistä eniten kärsineistä ei ole saanut parannusta tilanteeseensa. Veijo Hukari KOKKOLA Kirjoittajan mielestä ravintolaruoan hinnat määräytyvät nykyään pääosin kysynnän hintajouston mukaan. Köyhiä lapsiperheitä on tuettava. Siksi varsinaisen toimeentulotuen lisäksi kuntien maksama ehkäisevä toimeentulotuki on tärkeää. Tämä voi pahimmassa tapauksessa johtaa pysyvään syrjäytymiseen ja näiden ryhmien marginalisoitumiseen. Toimeentulotukea saavilta perheiltä se kuitenkin tukilaskelmassa vähennetään. Yrittäjä hinnoittelee tuotteensa löytämällä ihannetilanne myyntimäärän ja hinnan välisessä suhteessa maksimoimalla myyntikatteensa. Se vaatii kyllä myös jonkinlaisia tekoja eikä vain puhetta. Ritva-Liisa Niskanen kansanedustajaehdokas (kesk.) OULU Tiukka katse lapsiköyhyyteen Mielestäni tulevissa eduskuntavaaleissa on kyse siitä, että jatkuuko nykyinen kansaa kahtiajakava politiikka vai ryhdytäänkö muuttamaan tätä maata tasa-arvoisempaan ja suvaitsevampaan suuntaan. Puolueesta ei tule työväenpuoluetta sillä, että mainostaa olevansa työväenpuolue. Kirjoittaja on kokkolalainen kansanedustaja (kd) Bjarne Kallis Sosiaalista vastuuta peräänkuulutetaan Luvassa pilvistyvää. Lyhyessä ajassa saimme jo satoja ystäviä. Tästä seuraa se, että jopa työssä käyvät ihmiset joutuvat tekemään useampaa työtä tullakseen jotenkin toimeen tai toinen vaihtoehto on leipäjono. HILKKA HUUSKO / HALSUA Lukijan kuva Päätoimittaja Lassi Jaakkola kirjoitti (KP 4.2.) kolumnissaan väärän ja oikean sisäistämisestä. Näin ollen kustannusten alentaminen, myös arvonlisäverotuksen, perustilanteessa ainoastaan nostaa voittoja. Miksi 450 miljoonan euron suuruinen tuloveron alennus, joka antoi pienituloisille muutamia vaivaisia euroja ja suurituloisille parikymppiä enemmän kuukaudessa, oli tärkeysjärjestyksessä korkeammalla kuin yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa olevien tukeminen. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen laskelmien mukaan yli 150 000 suomalaista lasta elää köyhyydessä. Näitä ovat esimerkiksi vähäisiksi katsottavat ansiotulot ja avustukset. Avoimuuteen kuuluu epäkohtien tiedostaminen. Toimeentulotuki on lyhytaikaista turvaa silloin, kun muut tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. Verotuksen epäoikeudenmukaisuus ja sitä viime vuosina tukenut politiikka on johtanut siihen,että maksukykyisin osa väestöstä maksaa entistä vähemmän tähän yhteiseen pottiin, josta seuraa se että köyhin kansanosa maksaa entistä enemmän veroja vähistä tuloistaan jotta saadaan korvattua se vaje joka syntyy näistä rikkaille annetuista veronkevennyksistä. Sopisi niin hyvin tähän aikaan, jolloin henkilöt ja palvelut pakenevat ihmisten ulottumattomiin. Tämän saimme nähdä esimerkiksi silloin, kun eduskunta päätti tämän vuoden talousarviosta
17.10 Du sköna sång. 20.48-20.58 Lyhyttavaraa 60-luvulta. 16.03 Veckoslutskommittén. 17:25 Mendelssohn: Sinfonia n:o 3 a-molli (Skotlantilainen). Mervi hoitaa vanhuksia työkseen ja nukahti kerran autoon asiakkaan pihaan. Keskustelijoina ovat 30 vuotta unihäiriöoireiden kanssa painiskellut Mervi Leskinen, narkolepsiaa sairastavan tytön äiti Hanna Nikupaavo sekä unitutkija Markku Partinen. Rooleissa ja kuorona ovat: Hanna Raiskinmäki, Toni Kamula, Niina Hosiasluoma, Tarja Heinula ja Niina Tamminiemi. 23.00 Uutiset. 21.45 Selkouutiset. 07:31 Giuliani: Kitarakonsertto n:o 1 A-duuri. (Tokio-kvartetti). 16.05 Romantiikan klassikkoteos. Radio Pooki 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 9.45 Radiopyhäkoulu 10.00 Jumalanpalvelus Ylivieskan kirkosta 12.00 Toivekonsertti;studionumero 0700392111(3,52e/min+pvm) 15.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 13.00 X3M-Nyheter. 08.20 Sunnuntai-Suomi. 18.55 Ihmisten ilta 0203-17600. 22:51 Schubert: Fantasia pianolle 4-kätisesti f-molli (Jevgeni Kisin ja James Levine). 12.10 Sunnuntai-Suomi. 15.43-15.58 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 08.00 Uutiset ja sää. Diagnoosi tuli juuri ennen kuin Sari siirtyi yläasteelle ja oli siis paljon helpompi selittää opettajille, miksi tyttö on niin väsynyt, kun oli asialle nimitys. 07.03-07.58 Näistä levyistä en luovu. 20.00 Uutiset. 19.03 Radiaattori. Mozart: Käyrätorvikonsertto n:o 3 Esduuri (John Cerminaro ja Seattlen SO/ Gerard Schwarz). 10.00 X3M-Nyheter. 05.50 Merisää. 16.00 Uutiset ja sää. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 23.03 Fritt fram. 05.15 Eväsreppu. 22.05-23.05 Avaruusromua. 20.00 Konsertti jatkuu. Suomessa unilääketieteen osaaminen on hänen mielestään edelleen hyvin vähäistä. 18.10 Nordiskt fönster: Vetenskapsradion Språket. Nukuin kaikki illat. 16.00 Uutiset. 19.03 Kokkolan Talviharmonikka 2011. 16.40 Lyhyttavaraa 60-luvulta. 08.10 Luontoretki. 21:03 J.S. 09.00 Uutiset. 02.00 Uutiset. Nykyään Mervi tekee osa-aikatyötä ja pystyy aina iltapäivisin nukkumaan päiväunet. 14.00 Uutiset. On ollut myös sopeutumista siihen ajatukseen, että tämän sairauden kanssa pitää elää loppuelämä, eikä siitä voi näillä tiedoin parantua koskaan, “ Hanna Nikupaavo toteaa. 19.20 Aftonandakt. 21.03-21.58 Kirjakerho. Tshaikovski: Serenadi jousiorkesterille C-duuri (Philadelphian orkesterin jouset/Christoph Eschenbach). Mozart: Pianokonsertto n:o 20 d-molli. Hänellä todettiin narkolepsia kolme vuotta sitten. ja Boston Pops Chorale/ Erich Kunzel). 13.00 Uutiset. 15.02 Eftersnack. 08.45 SunnuntaiSuomi. 16.10 Sportradion. 17.03 Cirkus Kiev. (Clevelandin ork./Christoph von Dohnanyi). 04.02 Ylen aamu. (Ingrid Haebler, piano). 09.05-09.53 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 12.00 Aktuellt. 14.03-14.58 Politiikkaradio: Ajankohtaiskeskustelu. 21.50 Merisää. 08.10 BUU-radion. 16.00 Aktuellt med väderrapport. Kouluterveydenhoitaja kyllä otti Mervistä kokeita, mutta selitystä väsymykselle ei löydetty. YLE Klassinen 07.00 Aamuklassinen. 15.00 Uutiset. 22.55-22.59 Novosti po-russki. 14.05 Vegalistan – de bästa låtarna just nu. 18.03 Sportradion. 14:42 Sclegel: Kvartetto pianolle ja jousille C-duuri (John Bingham, piano, Elisabeth Perry, viulu, Prunella Pacey, alttoviulu, ja Dmitri Ferschtman, sello). Hannikainen: Pianokonsertto b-molli (Arto Satukangas ja RSO/Petri Sakari). 19.03 Urheiluradio. 10.04 Pop eilen – toissapäivänä. 18.52-18.57 Lehtikatsaus. 19.45 Konserten: Pianisten Lars Vogt och Radions symfoniorkester. 17.00 Päivän peili ja sää. 06.04 Ylen aamu. Opettaja rankaisi tunneilla nukahtelevaa tyttöä, mutta ei kiinnittänyt asiaan 40 oppilaan luokassa sen kummempaa huomiota. 07.30 Lira – folkmusik. 06.03 Sää. 11.00 Uutiset. 04.05 Viikkopeili. 16.50 Sunnuntai-Suomi. 03.15-04.00 Levynpyörittäjän kylä. Neurologi ja unitutkija Markku Partinen on ollut narkolepsiapotilaiden kanssa tekemisissä jo 30 vuotta. 20.03 Jääkiekkotulos. (Saint Paulin kamariorkesteri/Christopher Hogwood). Näin jää aikaa myös harrastaa. Vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin Mervin nukahtelua alettiin tutkia. Mutta totta kai äitinä sitä on huolestunut, että miten tyttö pärjää tulevaisuudessa ja millaisen ammatin löytää. 17.45 Romano mirits. 08.30 Radioteatteri esittää: Tumman veden päällä, osa 28/36. 20.00 Uuden musiikin löytöretki. 17.45 Luontoretki. 21.10 Tack och lov. 21.03 Sportradion. Muovit. 20.40 Musiikkia konsertin jälkeen. 19.00 Uutiset ja sää. 04.40 Rivari. 12.03 Veckoslutskommittén. Inhimillisen tekijän aiheena on sairaus nimeltä narkolepsia, josta viime aikoina on paljon kohuttu mediassa. Jääkiekkoilua. 02.02 Elävä arkisto. 10.00 Uuden musiikin löytöretki. 16.55 Spekulointia ja presisointia. 14.00 Uutiset. 22.50 Urheilukatsaus. 06.03 Arto Nyberg. 16.20 Axplock: Världen idag. 23:53 Beethoven: Pianotrio B-duuri (Arkkiherttua). 23.03 Yöhitaat. 18:19 Massenet: Charlotten kirjeaaria oopp. 14.00 X3M-Nyheter. 15.00 Radioteatteri esittää: Lootin vaimo. 23.03 Yöhitaat. 23.00 Aktuellt. 07.48-07.53 Tiedetuokio. 07.00-07.03 Uutiset. Yle Radio 1 klo 15.00 Lootin vaimo Radioteatteri esittää: Unen pitkät varjot Miltä tuntuu, kun unentarve seuraa kaikkialle ja pitää ihmistä jatkuvasti otteessaan. 09:41 Mendelssohn: Jousikvartetto n:o 5 Es-duuri (Emerson-kvartetti). 12.45 Merisää. 20.00 Uutiset. 07.23 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Äänisuunnittelu: Anders Wiksten. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että vaikka narkolepsia on harvinainen sairaus, Suomessakin sen kanssa arkensa on jo pitkään jakanut noin tuhat ihmistä. 00.00 Uutiset ja sää. 14.00 Uutiset. Werther (Monica Groop ja RSO/Muhai Tang). Musiikki: Eero Savela. 19.40 Väliajalla. Paul’s Suite. 03.00 Uutiset. Hanna Nikupaavon tytär Sari on nyt yläasteen viimeisellä luokalla. 08.05 Nadjan huone. (Enzio Forsblom, urut). 11.28-11.58 Julkinen sana. 10.03 Sää. 10.03 Kors och ters. 18.37 Jälkiviisaat. 18.00 Aktuellt. Ilman diagnoosia opettajat olisivat saattaneet epäillä, että Sari valvoo yöt ja on siksi niin väsynyt päivällä. 21.55 Suomi tänään. 17.45 Urheiluradio. 18.00 Uutiset. 07.50 Merisää. 04.55-04.59 Novosti po-russki. 17.00 Tv-uutiset. 10.55 Alppihiihdon MM-kilpailut: miesten pujottelun ensimmäinen kierros (Saksa, Garmisch-Partenkirchen). 20.00 Metallrepubliken i repris. 11.03 Alppihiihdon MM-kilpailut: miesten pujottelun ensimmäinen kierros. 08:02 Grieg: Jousikvartetto g-molli (Emerson-kvartetti). 16.00 X3M-Nyheter. Se kertoo ympäristön vanhemmille asettamasta ristiriidasta: yksilöllisyyden, menestyksen ja itseilmaisun korostumisesta sekä eheän ydinperheen vaateesta. 17.00 Päivän peili ja sää. 00.05-05.00 Yöradio. Narkolepsia-oireyhtymää hän on opiskellut Ranskassa. 11:29 J. 08.00 Aktuellt. 05:57 Josef Strauss: Jockey-Polka (Cincinnati Pops -ork. 23.00-00.05 X3M-Live. 11.00 Uutiset. (Golub-Kaplan-Carr -trio). 16.05-16.08 YLE News. 12:34 Beethoven: Fidelio-ooppera; Leonore-alkusoitto nro 3 (Theo Adam, bassobaritoni, Siegmund Nimsgern, basso, Siegfried Jerusalem, tenori, Jeannine Altmeyer, sopraano, Peter Meven, basso, ja Carola Nossek, sopraano, sekä Leipzigin radiokuoro ja Leipzigin Gewandhausork./Kurt Masur). Merville selvisi, että teini-iässä se ei ollutkaan rakkaus, joka oli vienyt jalat alta, vaan narkolepsiaan kuuluva katapleksiakohtaus, lihasjännityksen katoaminen. 12.11 Kansanradio. 18.00 Hyvä Veli. 12.00 Uutiset ja sää. (New Yorkin FO/Leonard Bernstein). 01.42-01.57 Tekniikan käsikirja. 13.03 Veckoslutskommittén. 14.03 Pääministerin haastattelutunti. 21.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 19.06 Ihmisten ilta 0203-17600. 17.00 X3M-Nyheter. Jääkiekkoilua. 12.03 Korjaussarja – Ari ja Inna. 01:32 W.A. 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.070098300 (5,05 e/puhelu + pvm) 13.00 Ilkan verkkokatsaus / Keskisuomalaisen verkkokatsaus / Keskipohjanmaan verkkokatsaus 13.10 Järviradio soi. 09.00 Aktuellt. 12.05 Kvanthopp – det du inte visste att du ville veta. 15.25 Sunnuntai-Suomi. 07.03 Akustisk halvtimme. (Moskovan virtuoosit/Vladimir Spivakov). 01.02 Miten minusta tuli minä. 22.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 21:42 Wessman: Viisi etydiä (Tiina Karakorpi, piano). 08.00 Uutiset ja sää. 01:06 W.A. 09.55 Porvoon tuomiokirkon kellot kutsuvat. 15.03 Veckoslutskommittén. 15.45 Arkisto: Mika Waltari kertoo Johannes Angeloksesta. (Stanley Ritchie, viulu, ja The Bach Ensemble/Joshua Rifkin). ca-barokkiyhtye). 17.08-17.28 Politiikkaradion kantapöytä. 22.00 Aktuellt. 04:32 MacDowell: Osia orkesterisarj. 09.35 Minna Pyykön maailma. 00.03-06.00 Nattklassiskt. Radio Vega 07.00 Väderöversikt med sjörapport. 21.00 Jatzofrenia. 04:18 Leffl oth: Sonaatti viola da gamballe ja cembalolle C-duuri (John Mark Rozendaal ja David Schrader). 12.00 Päiväklassinen. 10:15 Franck: Sinfonia d-molli (Clevelandin ork./Christoph von Dohnányi). 14.02 YleX Viikonloppu – Sanna ja Matleena. 10.03 Stiftelsen remix. 22.00 Uutiset. n:o 2 e-molli (Indian). 23.10-06.00 Yöklassinen. 18.04 Ihmisten ilta 0203-17600. Dvorak: Pianotrio n:o 4 e-molli (Dumky). Alppihiihdon MM-kilpailut. 09.10 Sää. 00.00-06.30 Yöradio. SUNNUNTAINA 20.2.2011 KESKIPOHJANMAA 22 SARJAKUVAT RADIO-OHJELMAT YLE Radio 1 07.00 Uutiset ja sää. 07.55 Tänään 60 vuotta. YLE Radio Suomi 04.00 Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. 23:37 Vivaldi: Viulukonsertto Dduuri (Suurmoguli). 10.03 TV1:n Ykkösaamu. 19:00 Verdi: Falstaff , ooppera. 07.53 SunnuntaiSuomi. 00:49 Gershwin: An American in Paris (Amerikkalainen Pariisissa). 07.04 Suomi soi. Tuo tapaus sai hänet lähtemään uudelleen tutkimuksiin. 15.00 X3MNyheter. Antiikin tragediaa jäljittelevästä tyylistään huolimatta kuunnelma on tiukasti sidoksissa tämän päivän suomalaiseen yhteiskuntaan. 13.03-13.56 Markku Heikkinen. 16.05 Urheiluradio. YLEX 06.30 YleX Remix. Mervi tottui vähitellen siihen, että on “erilainen” kuin muut. 12.00 Uutiset ja sää. 19.00 Aktuellt. Radioteatteri esittää LOOTIN VAIMO Kuunnelma käsittelee yksinhuoltajuutta, lapsen kasvattamisen haastetta ja yksinäisyyttä. Käsikirjoitus ja ohjaus: Miira Sippola. 23.10-06.00 Yöklassinen. Outojen oireiden kanssa ehdittiin elää ensin kolme vuotta, ennen kuin lääkärit osasivat yhdistää Sarin väsymyksen ja toistuvan nukahtelun narkolepsiaan. 12.05 Viikon taiteilija: säveltäjä, viulisti Sanna Salmenkallio. 22.00 Uutiset ja sää. 12.45 Viikon tietokirja. 23.00 Selkouutiset. 19.33 Reseptori. 20.03 Suomalaiset puolueet. 20.05 Olipa kerran radio. 12.05 Alppihiihdon MM-kilpailut: miesten pujottelun ensimmäinen kierros. 09.11 Iskelmäradio. 23.05-23.58 Syntymäpäiväsankari. 12.00 X3M-Nyheter. Radio Dei 08.15 Hour of Decision (e) 09.05 Pyhäpäivän esittely 10.35 Viikon teos 12.00 Raamattubuff et 13.00 Laiva on lastattu 13.30 Avainradio 14.00 Radiokirkko 14.30 Patmosradio 15.00 Itäraportti special 16.05 Lähetysaika 16.30 Sana Jerusalmista 17.00 Sana elää 18.00 Tuomasmessu 20.20 Herätyksen sankarit 20.55 Lutherin mannaa 21.00 Patmosradio 21.30 Taivaan ja maan väliltä 00.00 Radiokirkko (u) 02.00 Raamattu kannesta kanteen. 22:17 Dvorák: Sypressejä. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 12.00 Uutiset. Ruokatunnilla piti aina nukkua sohvalla, muutoin ei jaksanut päivää loppuun. 20.04 Sää. 17.15-17.42 Viikonlopun vieras. Mozart Liszt: Muistumia Don Juanista (Lang Lang, piano). Solistit ja Metropolitan-oopperan kuoro ja ork./James Levine. 21.03 Urheiluradio. 13.03 Gudstjänst. 02:18 Acerbi: Kvartetto klarinetille ja jousille n:o 3. 15:17 Verdi: Aarioita ja katkelmia oopperasta Aida. 21:12 Chadwick: Orkesterisarja Sinfonisia luonnoksia (Detroitin SO/Neeme Järvi). Haydn: Sinfonia n:o 104 D-duuri (Los Angelesin kamariork./Christof Perick). 19.58 BBC Health. 22.10 Euroopan taivaan alla. 05.21 Ylen aamu. 20.43 Lehtikatsaus. Carissimi: Jephte (Jefta), oratorio. 07.03 Viikko Suomessa. Päivän tarina. 18.50 Merisää. 17.18-17.43 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 03.02 Elävä arkisto. 12.55 SunnuntaiSuomi. 21.00 Aktuellt. 11.00 Svängrum. (Clara Haskil ja Lamoureuxork./Igor Markevitch). 13.08 Miten minusta tuli minä. 12.00 Uutiset ja sää. Radio Extrem 06.00 X3M-Nonstop. 16:50 Weber: Sonaatti pianolle nro 2 As-duuri (Garrick Ohlsson). 09.00 Uutiset ja sää. 10.00 Aktuellt med väderrapport. Mozart: Divertimentot jousille D-duuri, B-duuri ja F-duuri. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 09.00 Uutiset. 04:55 Brahms: Viulusonaatti n:o 3 d-molli (Pamela Frank, viulu, ja Peter Serkin, piano). 14.00 Aktuellt. 19.05 Väderöversikt med sjörapport. 00.00 Uutiset ja sää. (Reino Simola, klarinetti, JukkaPekka Saraste, viulu, Jouko Mansnerus, alttoviulu, ja Eira Ojanen, sello). 21.00 Uutiset. 17.55-17.59 Novosti po-russki. R Radio Puhe 06.00 Uutiset. 10.00 Uutiset. 01.00 Uutiset ja sää. 04.50 Ylen aamu. 19.00 Uutiset. 18.00 Katolinen messu Pyhän Henrikin katedraalista Helsingistä. 10.00 Uutiset. 17.00 Aktuellt med väderrapport. (Jos van Veldhoven, baritoni, Nicola Wemyss, sopraano, ja Alankomaiden Bach-yhtye/van Veldhoven). 15.55-15.58 Yle News. 18.00 Sex & Sånt i repris. 21:56 Marais: Sarja barokkiyhtyeelle D-duuri (Musica Paci. 10.00 Porvoon suomalaisen seurakunnan jumalanpalvelus Porvoon Tuomiokirkosta. 19.30 Sportradion. Järviradio 9.15 Ilkan verkkokatsaus 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus Hell.srk. 06.30 Suomi soi. (Emerson-kvartetti). Bach: Fantasia G-duuri. 14.0014.58 Riston Valinta. 10:54 I. (Shirley Verrett, mezzosopraano, Bostonin poikakuoro, Uuden Englannin konservatorion kuoro ja Bostonin SO/ Erich Leinsdorf). 18.40 Melodiradion. 17.30 Päivän peili ja sää. 09.05 Urheiluradio. 21.40 Suomi tänään. 19.00 Uutiset ja sää. 18.00 Iltaklassinen. 22.00 Uutiset ja sää. LAURA POHJAVIRTA/YLE KUVAPALVELU. 16.08 Sunnuntai-Suomi. 05.02 Ylen aamu. 15.00 Uutiset. 18.03 Sää. 13.00 Radioateljee esittää: Leningrad – St.Petersburg. 22.15 Danspoppen. (Boston Pops -ork./Arthur Fiedler). TV2 klo 21.00 Inhimillinen tekijä Inhimillinen tekijä: Sari Valton (2.vas.) vieraana Hanna Nikupaavo (vas.), Mervi Leskinen (oik.) ja Markku Partinen (2.oik.). 15.03 Alppihiihdon MM-kilpailut: miesten pujottelun toinen kierros. (Emil Gilels, piano, Leonid Kogan, viulu ja Mstislav Rostropovitsh, sello). 04.50 Urheilukatsaus. 11.03 Aristoteleen kantapää. 18.00 Selkouutiset. 04.00-04.02 Uutiset ja sää. 05:16 Schubert: Jousikvartetto n:o 14 d-molli (Tyttö ja kuolema). Tuottaja: Mikko Ahonen. Muut menivät kahville, minä menin vessaan! Tässä on pitänyt yrittää luovia,” Mervi sanoo. 06.00 Uutiset. 17.15 Urheiluradio. 05.00 Uutiset ja sää. “Oli iso helpotus saada selitys oireille. 05.00 Uutiset ja sää. Mervi Leskinen alkoi teini-iässä oireilla kummallisesti: hän nukahteli koulutunneilla, näki öisin rajuja painajaisia, esineet putoilivat käsistä ja jalkoihin tuli tunnereaktioiden yhteydessä velttoutta. 09:09 Fauré: Kvintetto pianolle ja jousille n:o 1 d-molli (Cristina Ortiz ja Fine Arts -kvartetti). 13.03 Urheiluradio. 09.00 Stiftelsen remix. 13.06 Sunnuntai-Suomi. 14.03 Veckoslutskommittén. Jääkiekkoilua. 06.43-06.58 Kuka on kukin kirjallisuudessa. (John Williams ja Australian kamariork.). 09.03 K3: I huvudet på Charlie Kaufman. 16.00 Uutiset ja sää. 02:45 Mahler: Sinfonia n:o 3 d-molli. 12.05 Aspekti. 05.52 Ylen aamu. “On tyypillistä, että kestää kymmeniäkin vuosia, ennen kuin nukahtelevalle potilaalle löydetään narkolepsia-diagnoosi. “Kun tein kokopäivätyötä, elämään ei mahtunut mitään muuta kuin työtä ja unta. 09.05 Aikaikkuna. 13.00 Uutiset. 01:23 Lanner: Die Mozartisten (Alexander Schneider -kvintetti). 00.05 Viikon taiteilija: säveltäjä, viulisti Sanna Salmenkallio. 05.02-05.57 Kirjakerho. 11.00 Horisontti. 14.03 Sportradion. 16.10 Perheen aika. 00.15-00.21 Nuotin vieressä. 12.03 Sportradion. 08.05 Sunnuntai-Suomi. 18.05 Kansanradio. (Tito Gobbi, baritoni, Luigi Alva, tenori, Rolando Panerai, baritoni, Tomaso Spataro, tenori, Renato Ercolani, tenori, Nicola Zaccaria, basso, Elisabeth Schwarzkopf, sopraano, Anna Moff o, sopraano, Nan Merriman, mezzosopraano, Fedora Barbieri, mezzosopraano, sekä Philharmonia-kuoro ja -ork./Herbert von Karajan). 13.00 Aktuellt. 07.00 Uutiset. 15.03 Pressiklubi. 04.20-04.25 Pätkä. 22.05 Viikkopeili. 21.00 Uutiset. “Onpa rakkaus ihanaa,” hän ajatteli. 18:29 W.A. Hän nyt vaan nukahteli, nopeasti ja minne vain, jopa pyörällä ajaessaan. Työharjoitteluaikaan käytin sellaista keinoa, että menin vessaan ja laitoin kännykän herättämään vaikka kolmen minuutin päähän. Vihdoin uniasia otettiin vakavasti ja oireille löytyi diagnoosi: narkolepsia. Seurat Ylivieskasta 17-18 24.00. 10.43-10.58 Jälkiviisaat. 08:35 Fibich: Sinfonia n:o 2 Es-duuri (Detroitin SO/ Neeme Järvi). 16:34 W.A. 23.00 Uutiset. 00:36 Holst: St. Nähdessään pojan, josta hän oli kiinnostunut, menivät jalat kokonaan alta. Schumann: Kinderszenen (Lapsikuvia). 08.00 Uutiset. 08.05 Päiväntasaajan viikon valinta
12.05 Vielä virtaa. jaana.hiltunen@ savonsanomat.fi z Kirjoittaja on Savon Sanomien toimittaja. 11.25 Lentävät lääkärit. Pukeutumisvinkkejä jakaa ja vierailevana tuomarina toimii Yö-yhtyeen Olli Lindholm. 20.30 Tv-uutiset ja sää. Suora. Osa 6/6. Nyt tapahtui taas jotain outoa ja ihmeellistä tv-maailman saralla. 22.00 Seriestart: Kommissarie Zen: Vendetta. 19.40 Sportnytt. 00.35 Piilosana. 18.50 Tv-uutiset. 18.50 Landskampen. 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 16.45 Meidän isä on parempi kuin teidän isä. Kurri on lämmin, luonteva ja sellaisenaan aivan hurmaava. Minna Lindgrenin ja Tuomas Sallisen ohjelmasarjassa etsitään viattomilla kysymyksillä viisaita vastauksia Suomen musiikkielämän ammattilaisilta. 18.45 Nelosen uutiset. 18.30 Pushing Daisies. 11.00 Tv-uutiset. SUOMITV 17.00 IRRTV: Sunnuntaikatsaus. Pääosissa: Adam Sandler, Don Cheadle, Jada Pinkett Smith, Liv Tyler, Saffron Burrows, Donald Sutherland. 09.55 Tv-uutiset. 10.00 Matka maailman ympäri. 20.45 Urheiluruutu. Reissun ruokalistalta löytyy myös merivedellä maustettua kalasoppaa, tuoretta tonnikalaa ja hunajaista pähkinäkakkua. Helena ei tiedä, että tyhjästä on paha nyhjästä. 22.00 Aktuellt. 18.00 BUUklubben: Atte. 18.00 Elokuva: Hopon poppoo (K3). 10.45 Alppihiihdon MM: Miesten pujottelu. 23.35 Big Love. 17.15 Strömsö. Tulisilla hiilillä. 19.30 Hiihto: Maailmancup, sprintti, Drammen, Norja. Kokkisota. Kenkälaatikkosäveltäjä. Tarinateltassa kuulemme suomalaisten tarinoita, jotka hämmästyttävät ja koskettavat meitä kaikkia. z Ensimmäisessä jaksossa vieraillaan Naantalissa. Ruusujen sota. 18.45 Filmklubben. 18.00 Türkisch für anfänger. 11.30 Scrubs. Joka päivä syntyy uutta antiikkia Antiikkia, antiikkia oli reality-sarja jo ennen kuin koko termiä oli keksitty. JIM 06.00 Älypää Kuvavisa. Kolmessatoista uudessa Antiikkia, antiikkia -ohjelmassa vieraillaan Naantalissa, Vantaalla, Porissa, Tampereella, Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa. Kirkko. 23.00 TV4Nyheterna och TV4Vädret. 13.05 Kahjot jenkit. Team Latvanen Ähtäristä, Team Toivanen Helsingistä, Team Ahlqvist Hämeenlinnasta ja Team Törnvall Hollolasta. Joskus tänäkin päivänä vielä onneksi riittää se, että on vain oma itsensä. 8.30 Tidsdeckarna. Isi testaa -osiossa puolestaan testataan erilaisia lasten hoitoon liittyviä vekottimia. lasku, Saksa. Ohjaus: Mike Binder. 20.00 Amerikan huonoimmat kuskit. Osa 5/6. Eiköhän sarja puutteistaan huolimatta meilläkin loppuun asti seurata, eli kokonaisuus nousee silti voiton puolelle. 19.55 Närbild. Autuaana Ateenassa. Mallikisassa jatkaa enää kolme nuorta naista. 16.00 KHL LIVE: SKA Pietari – Ak Bars Kazan. Sub klo 21.00. 19.00 Rapport. 20.15 Snooker: Welsh Open, ?naali, Newport, Iso-Britannia. Austinin antia arvioimassa. TV3 6.20 TV Shop. z ”Ideapark”-suunnitelma herättää Pieksämäellä toivon päästä eroon Suomen onnettomimman paikkakunnan maineesta. 20.55 Regionala nyheter. Illan menu on vuohenjuustolla täytettyä helmikananrintaa, caponataa ja tomaatti-vinegrettiä, valkosuklaamoussea ja maustettuja hedelmiä sekä kaakao-tuille. 13.15 Frasier. Ohjaus: Sam Wood. Myös Davina työntää pitkät kyntensä kapulaksi rattaisiin. TV1 08.00 Tv-uutiset. 02.15 SubChat. 01.40 Älypää kuvavisa. Viulusolistina Pekka Kuusisto, kapellimestarina JukkaPekka Saraste. 10.05 Debatt. Huck, Saksa D. FST (09) 1480 4653, fst@yle.. lasku, Saksa. 14.30 Bruno Mars: Just the Way You Are. 16.00 Vem vet mest?. EUROSPORT 9.35 Alppihiihto: MM-kilpailut, naiset, pujottelu, 2. Osa 1/8. 09.40 Ihmiskunnan aarteita. Kaltaisensa Leela. 00.25 Num3rot. Se, että ihminen on sisällä aiheessa, josta puhuu ja nauttii sen tekemisestä, näkyy kyllä. 08.05 Avara luonto: Itämeri. Pääosissa: Kenneth Branagh, Richard McCabe, Tom Hiddleston, David Warner. 20.00 TV4Nyheterna. Direkt. Kirurgi. 19.30 TV-nytt. Jakso 2. Vaajakosken Baptistiseurakunta. 9.45 Tess och Ubbe. 20.25 Oikeutta maailmaan. 16.45 Yhteisvastuukeräys: 8 vuoden yksinäisyys. Kertomisen vaikeus. 20.00 Och naturen skapade människan. 11.25 Melodifestivalen 2011: Deltävling 3. Työpaineet syövät Minnaa. 22.05 Catwalkin kuningatar (K13). 23.20 Kolmas valtiovalta. MTV3 KLO 20.00 VIELÄ EHTII IDOLIKSI JOUTSENKOELAULU On ne niin helppoja... Kun kaupunkiin alettiin puuhata suurta kauppaja elämyskeskusta, Ideaparkia, mielialat nousivat välittömästi. Äänirooleissa: Puntti Valtonen, Nina Tapio, Jussi Humaljoki. lasku, Sigulda, Latvia. 18.15 Tohtori Kiminkinen. Viljami saa yllättäen kutsukirjeen kuningattaren teekutsuille. 23.40-00.35 Erilainen huippumalli haussa. 12.20 Kakkosen urheiluviikonloppu. YLE TEEMA KLO 11.40–14.15 REIGN OVER ME – YSTÄVYYDEN VOIMA ????. lasku, Garmisch-Partenkirchen, Saksa. 19.30 Keksijätehdas. Tänä iltana kysytään kuinka ääntä johdetaan orkesterissa. Tänään siinä nähdään kolmas jakso, minkä jälkeen näkemättä on viisi osaa. SVT2 9.00 Specialagent Oso. 15.35 Kuuluisat kuppilat. Miehekästä menoa ja eläviä kuolleita. Kadonnut ilmiantaja. 13.00 100% Rock. TAPPAJAN NÄKÖINEN MIES MTV3 KLO 21.00 Viulukonsertto Esa-Pekka Saloselta Helmikuun klassisen musiikin Kausikortissa näemme ja kuulemme ensi kertaa Suomessa Esa-Pekka Salosen säveltämän Viulukonserton, solistina on viulutaiteilija Pekka Kuusisto. 19.00 MasterChef Suomi. 17.00 JIM D Historia: Muinaiset keksinnöt. 15.00 Heräämö Best Of. 1.00-2.30 Melodifestivalen 2011: Deltävling 3. 17.30 Jamie Oliverin etniset herkut. Tuhkana tuuleen. 13.10 Kaikkea sitä näkee. Esa-Pekka Salosen viulukonsertto kantaesitettiin hänen jäähyväiskonsertissaan Los Angelesissa. 0.00 Nyrkkeily: WBO-mestaruusottelu, alempi raskassarja, M. 18.25 Kamikaze España. Pääosissa: Ingrid Bergman, Gary Cooper, Akim Tamiroff. SUB KLO 21.00–22.45 KENELLE KELLOT SOIVAT ????. 9.00 Lois & Clark. Direkt. Direkt. On Alin suuri päivä: ensimmäinen oma muotinäytös. 01.00 Tellus-tietovisa. Ernest Hemingway -filmatisointi Kenelle kellot soivat (For Whom the Bell Tolls, 1943) on tarinallisesti rampa, mutta tunnelma on kohdallaan. 23.00 Korkeajännitystä. Amerikkalainen vapaaehtoinen (Gary Cooper) taistele partisaanien rinnalla Espanjan sisällissodassa. Unen pitkät varjot. 16.30 Perhesiteet. 00.00 JIM D Rikos: Massamurhaajat (K15). 13.35 Olafur Eliasson. 14.10 Downton Abbey. 22.35 Wallander: Viides nainen (K15). 21.10 Ykkösdokumentti: Onnellisten kaupunki. 14.15 Frasier. 8.00 Minnenas television. Sannaa saapuu puolustamaan entuudestaan tuttu juristi Rebecca (Izabella Scorupco). 10.30 Kakkosen urheiluviikonloppu. 09.16 Poinzi. Saksa. Eikä dialogikaan ole niin näppärää kuin käsikirjoittajat ja ohjaaja itse luulevat. 18.45 Antiikkia, antiikkia. 14.35 Just Married. 23.25 Sydänääniä. Selostus Antero Mertaranta. 20.25 Kausikortti: Saraste, Salonen, Kuusisto! z Ensimmäinen kerta Suomessa: RSO esittää Esa-Pekka Salosen upean Viulukonserton. 01.25 Voittovisa. 15.15 Vinterstudion. Salosen lausunnoista on pääteltävissä, että viulukonsertto on 50 vuoden vedenjakajalle ehtineen muusikon kokemusten summa. 11.55 Fifth Gear. 09.30 Eläintenhoitajat. Ideapark toisi positiivisen sykäyksen koko yhteisöön ja loisi uskoa tulevaisuuteen. 20.05 5D: Kuka ei haluaisi olla rakastettu. Nanna yrittää auttaa Emmiä Tomin kelkkaan. Viimeinen palvelus. Kuningattaren teekutsut. lasku, Latvia. z (Solstorm, Ruotsi 2007) Kiirunan kauniin talvimaiseman sydämessä on tapahtunut raaka rituaalimurha. 11.10 Futurama. 16.30 American Idol. 09.15 TV-arkiston maastamuutajat. Ohjaus: Elia Kazan. Irene ystävineen eläinten jäljillä. 22.00-0.00 Hancock. 15.00 Vem vet mest?. Kenttäjohtaja Kotron ja vanhempi konstaapeli Hopmansin aamu alkaa vauhdikkaasti aseellisella ryöstöllä ja jatkuu ravintolatappelun merkeissä. 19.30 Fredin ja Tommin läppäluukku. 15.30 Vem vet mest?. 15.30 Skidor: Världscupen. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 20.2.2011 23 TV KATSOJAPALAUTE: TV1, TV2, Yle Teema 020 690 414, tv.ohjelmapalaute@yle.. Loppunäytös. 11.00 Simpsons. Ongelmat ovat tarinapuolella, josta en ole oikein vieläkään saanut selvää. 13.20 Ian Wright maailman laidalla. 09.40 Navigare. Mutta niille, jotka painivat noiden ongelmien kanssa joka päivä, vinkit vaikuttavat varmasti naurettavilta. 18.30 Filmklubben. Nainen on nappivalinta tällaisen ohjelman vetäjäksi. Kun Malloy sekaantuu murhaan ja sitten vainajan siskoon (Eva Marie Saint), hän joutuu pohtimaan uudelleen lojaliteettejaan. Karrelle palanut enkeli. Krista ja Tomi kamppailevat maineensa puolesta. 19.10 Tulosruutu. 20.50 Slut på cola. 21.30 Time Out. 09.00 Jamien ruokaremontti. 00.45 Detroit 1-8-7 (K13). 21.00 Snooker: Welsh Open, ?naali. 14.00 Alpint: VM, herrar, slalom, andra åket. Suora. Vieraana Alexander Stubb. Ehkä juuri sen takia yksilö, jolla synnytystuskat ovat vielä edessäpäin, tunsikin sympatiaa sarjaa kohtaan. 14.20 Alppihiihdon MM: Miesten pujottelu. Laaki ja vainaa. Keksinnöt alustavaan paremmuusjärjestykseen laittaa studioraati, jonka muodostavat Jethro Rostedt, Pirjo Suhonen sekä Marko Parkkinen. Ruuskasen päätös Sunerin kohtalosta selviää. 21.20 Täyskäännös. 20.30 Annan alituiset. 23.55 Rapport. Ension selän alla hiertää käpy. 12.15 Hiihto: Maailmancup, naiset, 10 km (p), Drammen, Norja. Tämä juontaja erottuu nykytrendistä siinäkin, että kaikkea ei tarvitse vetää överiksi, ei käkättää, huutaa, vollottaa. 17.55 Sommar i Sverige. Entinen ammattinyrkkeilijä Terry Malloy (Brando) tekee hommia mafian pyörittämälle sataman ay-liikkeelle. 22.00 Aurinkomyrsky (K15). 18.30 Tennis: WTA-turnaus, ?naali, Dubai, Arabiemiirikunnat. 12.00 Viikonloppu Voicella. 10.30 Animal Planet: Urhea eläintarha. 16.55 Rum för en stjärna med Simon & Tomas. Viktor Kärpän henkilöhahmo on rakastettava renttu, ja Edelmannissa on karismaa. Janeten ja Wellun vauva yllättää vanhempansa heti syntyessään. Paten erikoiskuljetus: jättikakku. 21.00 Dokument inifrån: Säljsekten. 17.00 The Voice TOP 10. 02.00 Mikämikä-tvpeli. 2.15 Alppihiihto: MM-kilpailut huippuhetket päivän tapahtumista, Garmisch-Partenkirchen, Saksa. Päätteeksi otetaan vielä alastonkuvia. 02.00 Älypää-TV. 22.00 Wallander. z (USA 2006 ) Karvinen matkustaa salaa isäntänsä Eskon mukana Englantiin, jossa asuu hänen kaksoisolentonsa Prinssi XII. 19.50 5 minuuttia. 11.40 Kino: Kenelle kellot soivat. 10.45 Alpint: VM, herrar, slalom, första åket. Vapaalla hiihtotavalla. 17.55 National Geographic esittää: Kenguruiden keskellä. 8.58 Nyhetsmorgon söndag. 10.40 Futurama. Haluan kuitenkin nähdä, miten Kärpälle käy. YLE FST5 10.00 BUU-klubben: Atte. Samuli Edelmann on asunut Maltalla jo pitkään, ja paikallinen ilmasto ilmeisesti tekee ihmiselle hyvää. Valoa käytävässä. 08.02 Ruusulaakson Roosa. Maihinnousun jälkeen liittoutuneet etenivät Saksaan ja vuonna 1945 maa joutui vielä rajujen pommitusten kohteeksi. Suora. THE VOICE TV VIISI 7.00 Viikonloppu Voicella. Charlie törmää sattumalta vanhaan ystäväänsä (Don Cheadle), joka tarjoaa apuaan. Hän rakastuu paikalliseen maalaisnaiseen (Ingrid Bergman). Ohjelmassa Simo Frangén etsii Suomen mielenkiintoisinta keksintöä, jonka katsojat saavat lopulta valita. 17.50 Kootut askeleet: Martin Heslop ja Minna Tuovinen. 16.45 Stieg Larssonin Millennium. 23.45 Uutisviikko. OHJELMAN NETTISIVUILLA keskustelijat ovat tarttuneet siihen, että ohjelma on tehty hätiköiden ja asioista kerrotaan vain pintapuolisesti. 13.25 Dokumenttiprojekti: Unelmana Karjala. 17.00 Historia: Afrikan kadonneet kulttuurit. 19.20 Uusi päivä – koko viikko. 12.00 It’s Me Or The Dog. 22.55 Kulkurin Intia. päivä. 12.55 The Rachel Zoe Project. NELONEN PRO 2 10.00 FA Cup: Chelsea – Everton (19.2.). 18.00 Nuoret vakoojat. 08.45 Tyhmiä kysymyksiä musiikista. Suora. 16.15 Sokerileipurin herkut. Sauna vaatekomerossa. Miltä tuntuu, kun unentarve hallitsee elämää. 12.55 Rapport. 18.55 Sportnytt. 16.30 Vem vet mest?. 18.30 FA Cup LIVE: Leyton Orient – Arsenal. 18.10 Urheiluruutu. 8.10 Pokémon. Leijona ja afrikanpingviini. Kun juontohommiin on vielä talenttia, niin mikäpäs sen parempaa. 17.15 Handboll: Elitserien. 16.00 Sveriges mästerkock. Toinen lasku. 11.40 Biisonima?a. 22.30 NHL LIVE: Chicago – Pittsburgh. 22.00 Inside The PGA Tour. 02.00 Se Oikea. 13.00 Spårlöst. 15.00 Mitt liv som Hellner. 20.00 Dokumentti: Planeettamme ilmiöt. Systeri oli kylässä muksunsa kanssa, ja katsoimme yhdessä Liviltä tulevaa Vanessa ja pikkuväki -ohjelmaa. Direkt. Suora. Edelmann näyttää nyt nuoremmalta kuin kymmenen vuotta sitten. 13.00 Ohjaskelkkailu: Maailmancup, joukkuekilpailu, Sigulda, Latvia. Keskustelijoina narkoleptikko Mervi Leskinen, narkolepsiaa sairastavan tytön äiti Hanna Nikupaavo sekä unitutkija Markku Partinen. Osa 5/6. YKKÖSDOKUMENTTI: ONNELLISTEN KAUPUNKI TV1 KLO 21.10 Elokuvat KARVINEN 2 ????. Pääosissa: Marlon Brando, Karl Malden, Eva Marie Saint. z Draama. MTV3 (09) 622 4176, ohjelmapalaute@mtv3.. 19.00 Alpint: After ski Garmisch. (1969) Reportaasi Ruotsissa 1960-luvulla oleskelevien suomalaissiirtolaisten epäsosiaalisesta käyttäytymisestä ja toisaalta tavallisen ruotsinsuomalisen juhlasta ja arjesta. 20.00 Sportspegeln. 20.00 Idols. z (For Whom the Bell Tolls/USA 1943). Haastateltavina sarjakuvasankarin rooliin ryhtyvä näyttelijä Tommi Korpela, urheilukirjan kirjoittanut Tuomas Kyrö sekä debyyttialbuminsa julkaisevan LCMDF-yhtyeen Emma Kemppainen. 10.40 Jokakoti.?. 21.00 Elokuva: Reign Over Me – ystävyyden voima. 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää. 23.30 Nelosen uutiset ja sää 23.45 Castle (K13). 19.15 Landet runt. Vanessa Kurrin juontamassa ohjelmassa kun keskitytään vain ja ainoastaan perhe-elämään. 19.15 Luontohetki: Kroatian rannikolla. 09.40 Pientä pintaremonttia. NELONEN KLO 21.00–23.30 AURINKOMYRSKY ????. 20.30 Sporten söndag. 19.30 Lainvalvojat. 15.55 Thintervention. 10.00 Sikke – Ruokaa rakkaudella. 23.15 Wallander. 15.15 Snooker: Welsh Open, ?naali, Newport, Iso-Britannia. Maaseudun elämänmuotoon kuuluu jatkuva autolla liikkuminen, joten ympäristösyitä Ideaparkin hylkäämiseksi ei Pieksämäellä ymmärretä. 17.00 Fuskbyggarna. 10.00 Jims värld. 9.25 Jag vill bli. 13.25 Pilanpäiten. Muutosvastarintaa. 17.00 Tv-uutiset. Kiirunan talvessa tapahtuu raaka rituaalikaksoismurha. Retkeilypäivä. Uusinta. Suora. Mikä on suomalaisen missi-instituution tulevaisuus. 21.00 Minuten. Drammen, Norja. On matkailuvinkkejä lapsen näkökulmasta, kaikenlaista tietoa erilaisiin tilanteisiin lapsen ja vanhempien maailmassa, osio, jossa tartutaan johonkin ongelmaan pienen lapsen elämässä. Australian tunnetuimpiin eläimiin kuuluvat kengurut ovat aikojen saatossa kehittyneet selviämään haasteellisissa olosuhteissa. Jutustele, kysy, kommentoi! 06.30 Ostos-tv. 03.00 Piilosana. Kilpailijoiden taidot testataan suuremman yleisön edessä. 13.35 Amorin nuolet. Roosa auttaa häntä valmistautumaan. Tuote-esittelyjä, tarjouksia. 14.45 Täydelliset naiset. 11.10 Kaikki haluavat tyyliä. SVT1 7.15 Go’kväll lördag. 10.00 Rapport. 13.00 Voiko luontoa korjata. 18.00 Tobie ja Matt makumatkalla. Sarja päättyy. 12.35 Prisma: Ravinto ja geenit. Musiikin lisäksi ohjelmassa on säveltäjä Salosen ja Kuusiston keskustelu teoksesta ja sen esittämisestä, sekä kapellimestari JukkaPekka Sarasteen haastattelu. 19.00 Urheiluruutu. 09.48 Late lammas: Innostunut sonni. 22.15 Agenda. Siinä nyt sinänsä mitään outoa ole, mutta se, että tykästyin ohjelmaan heti, on vähän kinkyä. 13.20 Jääkarhut ilman jäätä. 12.00 NHL: Edmonton – Atlanta (19.2.). 12.35 Inspector Cartoons. MUTTA SE, joka ohjelmasta saa kyllä täyden kympin on juontaja Vanessa Kurri. RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7 ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3 JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1 RADIO DEI 104.3 RADIO EXTREM 99.7 RADIO NOVA 107.2 ja 104.1 RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3 RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7 RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7 SUOMIPOP 104.6 ja 106.3 YLE PUHE 88.8 ja 101.9 YLE RADIO 1 91.4 ja 89.0 YLE RADIO SUOMI / RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6 YLE RADIO SUOMI / OULU RADIO 98.4 YLEX 94.0 ja 96.1 KANAVA KOLUMNI Jaana Hiltunen A A M U 9 –1 7 17 –2 1 21 –2 3 23 – 09.00 Tv-uutiset. 11.00-11.45 Gudstjänst. 1.30 Alppihiihto: MM-kilpailut, miehet, pujottelu, 2. Sketsisarjan toinen tuotantokausi sivakoi tuoreet ladut suomalaisen huumoriviihteen umpihankeen. 20.30 Jalkapallon Maailma. 10.30 Unna Junná. Adam Sandler yllättää positiivisesti vakavassa draamassa Reign Over Me (2007). 08.15 Superpahisten liiga. 20.30 Rapport. 21.20 Historia: Maailmansodan kurimuksessa (K13). Uniapnearyhmässä pohditaan apukeinoja hyvän unen saavuttamiseen. Kutsuvierastilaisuudessa on paikalla huima määrä maan eturivin julkkiksia eri aloilta. 09.02 Pertti ja Purtti. 23.30 Viihdeuutiset. 21.00 Solsidan. MTV3 06.00 Voittovisa. 13.55 Date My Ex: Jo And Slade. Maratontanssit. Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Hän joutuu arvioimaan uudelleen oman elämänsä. Millennium-juhlien alla aika pysähtyy. Tunnelma on sähköinen, ja yllättävä vieras pistää pakan sekaisin. Marlon Brandon elokuvien sarjassa vuorossa on kahdeksan Oscaria voittanut klassikko Alaston satama (On the Waterfront, 1954). 14.30 Vem vet mest?. 15.00 Navigare. 07.50 Dino, pikku dinosaurus. 7.15 Molly: An American Girl. Tapaus X. Mv. 11.15 Kahden kerroksen väkeä. 15.30 American Idol. On välitilinpäätöksen aika. 15.30 Hiihdon mc: Sprinttikilpailut. 16.00 Latauslista. 12.25 Matkalla: Lonely Planet. 00.10 Teematieto. 16.05 Lapset puhuvat. 21.00 Karvinen 2. 20.00 Alppihiihto: MM-kilpailut huippuhetket päivän tapahtumista, Saksa. 14.00 NHL On The Fly. 19.30 Mahdoton illallinen. 21.25 Elokuva: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä. 18.30 Haluan töihin! 19.00 Hurja kisa. 0.05-0.55 Fotbollskanalen Europa. 12.10 Salatut elämät. 19.55 Keno. 08.00 Pikku Kakkonen. 15.15 Dok: Dragsvik 1918 – kauhujen leiri. Jamie suuntaa Kreikan pääkaupunkiin Ateenaan herkuttelemaan hunajalla, yrteillä, lihavartailla ja fetasalaatilla. 09.38 Remakat ritarit: Alkemiaa. TV4 8.00 Mumintrollens äventyr. 18.30 Nick Bakerin oudot otukset. Sub 06.00 SubChat. Saksa. 09.10 Batman – pelottomat. 15.30 Sports Adventure. 10.10 Työkalupakki. 10.45 Alppihiihto: MM-kilpailut, miehet, pujottelu, 1. lasku, Garmisch-Partenkirchen, Saksa. Nelonen 0600 1 4444, palaute@nelonen.. Uusi tulokas. 14.15 Don Quijote ja Cervantes. 19.00 Ett annat sätt att leva. Charlie (Adam Sandler) menetti perheensä WTC-iskussa ja on sen jälkeen ollut täysin hajalla. 01.00 Golf PGA Tour: Northern Trust Open, 4. Nelonen 08.30 Unitupa. Karvinen 2:ssa (Garfield: A Tail of Two Kitties) ilkeä kissa Karvinen matkustaa Eskon mukana Englantiin ja kohtaa siniverisen kaksoisolentonsa. 11.40 Hjalliksen kanssa. 9.35 Charlie och Lola. 22.20 Gideonin naiset (K13). Direkt. 0.30 The Big C. 14.30 Unelmien kentät. 21.00 Inhimillinen tekijä. 10.20 Francon aika – näin sen koimme. 22.20 Elokuva: Armottomat liekit (K15). 21.00 JIM D Henkilökuva: Murhaaja Jerry Brudos (K13). (Gideon’s Daughter) Gideon Warner on arvostettu PR-mies. 11.30 Eläinkunnan ennätykset. 18.55 Nelosen sää. Suora. Plop, Plap, Plip. 14.15 Kakkosen urheiluviikonloppu. 09.05 Aamusydämellä. Osa 9/23. 17.00 Vinterstudion. Lintujen tarkkailija kohtaa julman kuoleman pudotessaan teräviä bambukeppejä täynnä olevaan kuoppaan. 16.10 Ranskalainen kylä. 21.00 Bones. 23.55 Kova laki (K13). Ohjaus: Tim Hill. Direkt. 10.50-11.15 Berguvarnas rike. 00.55 Tulli. Dubattu. 20.20 TV4Vädret. 15.05 Kuuluisat kuppilat. 20.00 Top Model 15. 22.45 Ketonen & Myllyrinne. 15.15 Gilmoren tytöt. Tämän illan lähetys on nauhoitettu Naantalin Kaivohuoneelta. Laulun lumoa Los Angelesissa. Karvinen-elokuvat ovat tyylillisesti uskollisia sarjakuvalle: kummassakaan ei ole koskaan mitään hauskaa. Benin. 19.00 Kokin vapaapäivä. Antiikkia, antiikkia aloitti vuonna 1997, ja tänään alkaa 15. 17.25 Ken on heistä kaikkein kaunein. 10.00 Ohjaskelkkailu: Maailmancup, naiset, 1. 17.15 Yleisurheilua: SM-hallikisat. 16.05 StockholmArlanda. 00.25 Ratkaiseva isku (K15). TV1 KLO 22.00–23.40 ALASTON SATAMA ????. Idolsin koelaulukiertue päättyy tämän illan lähetykseen. TV2 07.45 Unna Junná. 22.00 Vaarallisilla vesillä. 21.00 Onnea onkimassa. 12.40 Salatut elämät. 23.00 Pasila (K11). 14.00 Viikonloppu Voicella. 10.30 Jims värld. 14.00 Alppihiihto: MM-kilpailut, miehet, pujottelu, 2. kausi. Uusi hauska ja vauhdikas viihteellinen ruokaohjelma alkaa. YLE Teema 04.00 Teematieto. 22.15 Viikon sää. Toinen vainajista on Sannan (Maria Sundbom) veli, ja Sanna itse pidätetään epäiltynä. 1.10 Me Rakastamme Musiikkia. 15.45 Unelmien poikamies. 08.37 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu. KAUSIKORTTI 2011 YLE TEEMA KLO 20.25 Pieksämäki uskoo parempaan Pieksämäki kärsii Suomen onnettomimman paikkakunnan maineesta. Kaukana on se Vanessa Kurri, joka jäykisteli Tanssii Tähtien kanssa -juontajana. 19.00 Seitsemän Uutiset. 0.05-0.35 Sverker rakt på. Direkt. 16.55 Viittomakieliset uutiset. 16.00 Historiaa: Amerikkalainen Saksa. TV1 klo 18.45.. 19.10 Regionala nyheter. 21.00 Dokumentti: Amerikkaa etsimässä. 19.18 Tarja Halonen Kultarannassa. Kiminkisen potilaalla Liisalla on MS-tauti. Painajainen päättyy. Sanotaan että suurten, taajamien ulkopuolelle nousevien kauppakeskittymien aika on ohi. 18.55 Sverigelotteriet. 08.14 Disney esittää: Mainio Manu. 20.57 Keno. 10.35 Virityspaja. Rannikko on suosittua matkailualuetta, mutta kuinka sen ainutlaatuiset ekosysteemit rikkaine kasvija eläinlajeineen ovat syntyneet. Kärpän ympärillä pyörii jos jonkinlaista tossunkuluttajaa, joiden tehtävä on enemmän täyttää rikostarinan muotovaatimukset kuin viedä tarinaa eteenpäin. 13.45 Foylen sota. 20.00 Anthony Bourdain maailmalla. Ohjaus: Aisling Walsh. Elokuva perustuu Åsa Larssonin esikoisromaaniin. 23.05 Vaarallisilla vesillä. Pureva käytännön pila. Etsivä löytää. Pääosissa: Izabella Scorupco ja Mikael Persbrandt. Ensimmäinen lasku. 19.45 Yhdeksän elämää. Pienen maaseutukaupungin haaveet ja uusi, ympäristöä ajatteleva aika törmäävät. Formaattia ei ole vuosien mittaan suuremmin muuteltu, koska se toimii yhä sellaisenaan. 23.00 Dokument utifrån. 12.45 Frasier. Oikeat valinnat. 15.10 Talviurheilu: Wintersports Weekend. 21.00 Tappajan näköinen mies. Koelaulukiertue päättyy. 13.00-14.00 Skavlan. 12.30 Jumppa: Corecircuit. Osa 5. 19.10 Kakkosen talvisää. 17.10 Sydämen asialla. Lebedev, Venäjä, Saksa. Osa 4/4. z (On the Waterfront/USA 1954) Kahdeksan Oscarin klassikko New Jerseyn sataman työläisistä, ay-johtajista ja jopa murhiin paisuvista laittomuuksista. Savudrija. Todistajansuojelussa ollut nainen murhataan tämän oltua päivällisellä Donin kanssa ja Don syyttää itseään tämän kuolemasta. 22.00 JIM Sarja: Irtiottoja. 08.55 Ariol. Rytinää ja räiskettä. 14.00 Criss Angel – tajunnanräjäyttäjä. 11.45 Ohjaskelkkailu: Maailmancup, naiset, 2. 17.45 Sokkokokki. Osa 3/8. 15.10 Kansankodin kuokkavieraat. 17.00 Räddad av musiken. Katariina ei ole yksin. Ketut, hait ja rauskut. 11.05 Viikko viitottuna. YLE TEEMA KLO 18.00–19.45 Marko Ahonen Karvinen 2. 13.45 Frasier. Kaksi taulua julistetaan tutkimusten jälkeen arvomaalauksiksi. ANTIIKKIA, ANTIIKKIA TV1 KLO 18.45 Edelmann joi nuoruudenlähteestä Rikosdraamasarja Tappajan näköinen mies on ollut MTV3:n suursatsaus. 10.00-10.55 Disneydags. Poochin päivä. Koska kaikki on niin helppoa, ja yöunia vastaan taisteleva lapsikin saadaan koulittua ruotuun käden käänteessä yhdellä yksinkertaisella kikalla. 19.45 Arto Nyberg. 13.15 Pilanpäiten. 09.30 Lulu ja lehmä. 0.10 Aarteenmetsästäjä (K11). z Synteettinen heroiini tappaa nuoria Helsingissä. Itämeri on syntynyt jääkauden lopulla ja se on maailman suurin murtovesiallas. 22.25 Tulosruutu. Helsinki. Veljessuhdeterapiaa. Suora. 17.30 IRRTV: Pulssi. Samassa sängyssä nukkuvat ovat lähes poikkeuksetta erilaisia kehonrakenteeltaan ja myös mieltymykset nukkumisolosuhteista eroavat. Tuija, Johanna (kuvassa) ja Hans arvioivat vanhoja esineitä Naantalin Kaivohuoneella, mistä löytyykin todellisia aarteita. 18.00 Kino Klassikko: Alaston satama. Naantalin antiikkisato osoittautui niin runsaaksi, että siitä riittää aineistoa vielä viikon kuluttuakin nähtävään ohjelmaan. Chicago. 08.45 X-Men: Evolution. Uusinta. 01.20 Smallville (K13). 18.05 Vinnare söndag. 14.55 Fab 5. 14.10 Street Customs. 17.55 TV-nytt. 20.00 Hauskat kotivideot. Asiantuntijat Tuija Peltomaa, Johanna Lindfors ja Hans Tritzschler tekevät pari todellista löytöä. Ohjaus: Leif Lindblom. (USA 2003 ). 10.00 OstosTV. Koekuvauksissa vaaditaan entistä enemmän sisäistä ilmaisuvoimaa. 10.05 Eläintenhoitajat. 20.43 Tarinateltta. 12.10 Kahjot jenkit. Epidauros. 23.15 Tosipaikka: Liian isot rinnat. Tänään hellan ääressä Jukka Rasila ja Mikko Rasila ja kokkina Henri Alén. 10.00 Jumalanpalvelus. 21.00 Fight Festival 29 – osa 2. 22.00 Kymmenen uutiset
Rakennustyömaiden tapaan kaivoksella ei pakkasrajoja käytetä. – Ei tämä vielä hätätila ole, mutta ei kaukanakaan siitä. Lahtojoen esiintymää on selvitetty vuosikymmeniä useiden yhtiöiden toimesta. ym. Jo vuodesta 1985 0400-266 604 Kenneth Nordström maaperätutkimukset jo yli 140 v Myynti – vaihto – opastus HUOLTO – kaikki merkit. Kinnunen Geologian tutkimuskeskuksesta. Tavallinen talvidiesel toimii korkeintaan 34 pakkasasteeseen saakka, mutta arktista dieseliä on tällä viikolla Pohjois-Suomen lisäksi saanut tietyiltä huoltoasemilta pääkaupunkiseudulla, Jyväskylässä, Varkaudessa ja Joensuussa. Poliisin mukaan rekan nopeus oli noin 60 kilometriä tunnissa. Ongelmia on kuitenkin koko maassa. Meiltä myös pitopalvelu Koti on rakkaudella puusta tehty. Pelastuslaitoksen mukaan syynä oli ilmeisesti se, että rakenteet eivät kestäneet lumikuormaa. – Yleisen arvion mukaan vain yksi sadasta kimberliittipiipusta sisältää riittävän määrän laadukkaita timantteja kaivoksen avaamiseksi. Töitä on kuitenkin jatkettu aina normaalisti huoltotöiden jälkeen. Alueella on nopeusrajoitus 60 kilometriä tunnissa. 831 3086 MYYNTI • VAIHTO • HUOLTO 4 m et 3 kset 4 kset Puh. Ensimmäiset kimberliittiesiintymät löydettiin siellä 30–40 vuotta sitten. Kinnunen muistuttaa, että esimerkiksi Venäjän Arkangelissa odottaa rikas timanttiesiintymä edelleen länsirahoitusta. Hän palasi lauantaina äitinsä luo suhteellisen hyväkuntoisena. Pekka Moliis KAJAANI (STT) Raskaiden työkoneiden tekniikka joutuu kovilla pakkasilla äärimmäisen koville. Autoja hyytynyt katastrofaalisesti. LEHTIKUVA/MARJA AIRIO KAAVI (STT) Englantilaisyhtiö Mantle Diamonds selvittää, löytyykö Kaavin Lahtojoelta riittävästi laadukkaita timantteja kaupallisen kaivostoiminnan aloittamiseen. Viime helmikuu oli tähän saakka kautta aikojen pahin, mutta nyt tilanne on vieläkin pahempi. Tiedossa on muutama kymmen kimberliittiesiintymää, joista valtaosa on timanttipitoisia. Esiintymistä parikymmentä sisältää timantteja. . LEHTIKUVA/MIKKO STIG SAVONLINNA (STT) Savonlinnasta lastensuojeluyksiköstä kadonnut 17-vuotias tyttö on löytynyt. – Alkuviikosta lopetimme harvennusten teon, sillä hakkuuvaurioita syntyi liikaa. Teille hyytyy Luomalan mukaan useita satoja autoja ja erityisesti dieselautoja. Porakaivossa oleva vesi lämmittää putkissa kiertävän ympäristöystävällisen liuoksen, josta lämpöpumppu poimii lämmön talteen ja lämmittää talon ja taloudessa käytettävän veden. -luottokelpoisuusluokka www.ks-geokonsult.. Entisessä navetassa oli viisi museoautoa, joista osa vaurioitui pahoin. Noin 60 prosenttia maailman raakatimanttien louhinnasta ja kaupasta on keskittynyt DeBeersyhtiön ja sen tytäryhtiöiden käsiin. Autoliitto kehottaa omalla autolla matkaavia varaamaan mukaan lämpimiä vaatteita. Voimakkaat purkaukset ovat synnyttäneet kimberliitin täyttämiä suppilomaisia muodostu. hirsimökit huvilat & omakotitalot HUVILA SEPPÄLÄ OY Hirsitalotehdas p. 10, puh. Duunarikin tuntee tupakoinnin terveysriskit ja hekin arvostavat terveyttä. Se myös antaa työntekijöille suuremman liikkumavaran oman ajan hallinnassa. Myös runkovauriot lisääntyvät. mia. Itä-Suomen vanha kallioperä on juuri tällaista aluetta. Maalämpö (kalliolämpö) on halpa, turvallinen, huoleton ja ekologinen vaihtoehto. Kaikki höyläja lamellihirret nyt tuplatiivisteellä. Suomi on kyllä potentiaalinen timanttimaa, jonka kallioperä on geologisessa mielessä samanlaista kuin Kanadassa ja Venäjällä. Dieselin talvilaatu toimii 32–34 asteeseen asti, joten ei siellä polttoainekaan enää kunnolla virtaa, toimitusjohtaja Mika Oikarinen kuvailee tilannetta. 831 8830 KOKKOLAN OMPELUKONE www.kokkolanompelukone.. – 38 pakkasastetta oli auton mittarissa töihin tullessa. Työkoneiden pakkasongelmat ovat tuttuja alan ammattilaiselle. Nykyarvion mukaan Lahtojoella louhittaisiin seitsemän vuoden ajan maa-ainesta noin 1,9 miljoonaa tonnia vuodessa. Suomessa vain muutama toimija Valtausrintamalla on ollut havaittavissa pientä piristymistä viime syksystä lähtien, kertoo kaivosylitarkastaja Pekka Suomela työja elinkeinoministeriöstä. Optimismia on ruokkinut muun muassa englantilainen kaivosyhtiö Mantle Diamonds, joka on aloittanut mahdollisen timanttikaivoksen ympäristövaikutusten arvioinnin Kaavin Lahtojoella Pohjois-Savossa. – Ennen sitä se ei ainakaan tapahdu. . klo 15–19 Kontion menestyksellä on selvät syyt; laadukkaat tuotteet, osaavat myyjät ja laajimmat taloja huvilamallistot. Tätä alemmissa tai korkeammissa lämpötiloissa syntyy gra. Esiintymien tutkiminen on kallista ja pitkäjänteistä puurtamista, johon rahoitus on haalittava riskisijoittajilta eri puolilta maailmaa. Rakennus oli peruskorjattu 2000-luvun alussa. Autoja on jäänyt teiden varsille monikymmenkertaisesti enemmän kuin normaaleina talvipäivinä. Varsinaiseen kaivostoimintaan ei ole päästy, sillä tarvittavien laajojen malmitutkimusten rahoitus on jäänyt saamatta suhdanteiden vaihtuessa. – Kun pakkaset lauhtuvat, niin meille alkaa tulvia vikailmoituksia murtuneista metalliosista. Onnettomuudessa rikkoutui myös työkoneita. Tyttö on palautettu lastensuojeluyksikköön. YVA-prosessi koskee noin 113 hehtaarin aluetta. SUNNUNTAINA 20.2.2011 KESKIPOHJANMAA 24 JO VALOVUOSIA LUOTETTAVAA KONEKAUPPAA PEKKALAN OMPELUKONE TORIKATU 18, Kokkola, puh. Kadonnut löytyi KOUVOLA (STT) Arvokkaita museoautoja jäi sortuneen katon alle Kouvolan Myllykoskella lauantaina iltapäivällä. . Kiinnostuksen toivotaan olevan aitoa. KONTIO HIRSITALOT JA -HUVILAT Hirs i on eko log isin tap a rak ent aa AVAJAISET 21.2.2011 AVAJAISET 21.2.2011 Klo 7.30-15.30 kahvija omenakakkutarjoilu PÄIVÄN LOUNAS 7,50 € MEILTÄ MYÖS: grilliruoka, salaatti, sämpylöitä, paniini, ym. Tammikuussa yhtiö aloitti ympäristövaikutusten arvioinnin, joka sekin vie jo vuoden päivät. Heikki Peltola Torikatu 21-23, Kokkola puh. Terveys ei kuitenkaan yksin riitä motivoimaan tupakoinnin lopettamiseen. Turma sattui hieman ennen aamukuutta Kuusamontien ja Tulliväylän risteyksessä, jossa on valo-ohjaus. 040 195 6944 Torsten Löfbacka maalämpökaivoporaukset MAALÄMPÖKAIVOT Lämmitysjärjestelmän valinta vaikuttaa elämiseen ja sen kustannuksiin jopa vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi irlantilaisella Karelian Diamond Resources -yhtiöllä neljä Kuhmossa. Alueella on tehty paljon tutkimuksia ja löydetty timanttejakin. Erityisen paha tilanne on ItäSuomessa ja etenkin Kuopio–Kajaani-akselilla. Kauan se vei heiltäkin. Parin vuoden takainen taantuma sulki rahahanat, ja timanttijahti hiljeni. – Se on positiivista, että timantteihin suhtaudutaan maakunnissa aivan toisin kuin esimerkiksi uraaniin. ittia. Kainuun alueen metsäkoneista seisoi loppuviikosta suurin osa. Täysperävaunullinen rekkaauto ajoi päin punaisia liikennevaloja matkatessaan Kuusamontietä Tuiran suuntaan. Valtiotieteen maisteri Anu Kataisen väitöstutkimuksen mukaan tupakointi liittyy duunaripiireissä sosiaalisiin suhteisiin. Urakoitsijoilla on jopa miljoonien koneet metsässä, eikä ketään voi pakottaa riskirajoilla hakkaamaan, UPM Metsän Harri Huovinen kertoo. 0400 366 170 heikki.peltola@kontio.. Suomesta löydettyjen kimberliittipiippujen pinta-alat vaihtelevat puolesta neljään hehtaariin. Tupakkariippuvuus yhdistettynä työpaikan käytäntöihin pitää tehokkaasti kiinni tupakassa. Duunarille tupakointi usein itsestäänselvyys Tupakointi liittyy duunarien sosiaalisiin suhteisiin. Kun näillä keleillä koneita käytetään, niin metalliin voi tulla vaurioita, jotka paljastuvat sitten ilmojen lämpenemisen myötä. Kinnusen mukaan isoja, useamman millin kokoisia timantteja on löydetty kuitenkin vain kahdesta kolmesta esiintymästä. | Menkijärventie 815 | 62760 Menkijärvi Ota yhteyttä jo tänään! Korkea ammattitaito, vahva kokemusperäinen tietotaito ja suomalainen jalopuu näistä aineksista ovat syntyneet jo vuodesta 1960 hirsitalotehtaamme laadukkaat ja yksilölliset KUOPIO (STT) Kansainväliset timantin etsijät eivät ole hylänneet Suomea, vaikka valtausalueilla ei olekaan muutamaan vuoteen juuri tapahtunut. Päätös koneen parkkiin laittamisesta on aina urakoitsijan. Timantit voivat säilyä nopean nousunsa aikana vahingoittumattomina siellä missä maan kuoriosa on tavallista paksumpi ja lämpötila riittävän alhainen. Tärkeämpää on se, miten tupakointi liittyy tupakoijan elämäntapoihin. Talvivaaran kaivoksella Sotkamossa työt jatkuvat normaalisti rajuista pakkaslukemista huolimatta. Hankkeen onnistumisella olisi ratkaiseva merkitys koko Suomen timantin etsinnälle, kertoo erikoistutkija Kari A. Tulliväylää Oulun keskustan suuntaan ajanut kuorma-auton kuljettaja havaitsi päin punaisia ajavan rekan niin myöhään, ettei saanut ajoneuvoaan pysäytetyksi. – Keskiviikkona yritettiin vielä tehdä öljynvaihtoja työmaalla, mutta ei saatu öljyjä ulos. Kylmä panee työkoneet koville Öljyjä on huono vaihtaa, kun ne eivät tule enää koneesta ulos. – Kanadassa kaivostuotanto pääsi todenteolla vauhtiin 1990luvun loppuvuosina. Se on luovutettu eduskunnan puhemies Riitta Uosukaiselle 2002. 0400 455 158 Martti Ranta www.huvilaseppala.. – Lahtojoki on yksi maan parhaimmista kimberliittiesiintymistä sekä timanttien määrän että laadun suhteen. Uutuutena 243 ja 275 mm paksut lamellihirret! Tervetuloa Kokkolan Rytimäelle Pikkurytintielle! Esittelemme Kontion lähes muuttovalmiin Future-tyylisen Aaltola-hirsitalon, huoneistoala 123,5 m 2 Opastus Pohjoisväylältä (tie 749) Puntuksentien risteyksestä. PFAFF OMPELUJA SAUMAUSKONEET Monen mielestä paras! Husqvarna VIKING Ompelukoneitten Aatelia! Laatua huipulta! Kontion hirsitaloesittely Kokkolan Rytimäellä Pikkurytintiellä ti 22.2. Timantteja on noussut kohti maan pintaa nopeasti kohonneissa magmapurkauksissa yhdessä vulkaanisten kimberliittien ja lamproiittien kanssa. Kimberliittipiipuissa palaa rahaa Kaavin esiintymä on ollut geologien tiedossa 1960-luvulta lähtien. Katto romahti OULU (STT) Kuorma-auton kuljettaja kuoli aikaisin lauantaiaamuna Oulussa, kun hänen autonsa kolaroi rekan kanssa. Hakkuutyömaat ovat monin paikoin pysähtyneet. Timantin kiiltoa silmissä Kansainväliset yhtiöt ovat pitäneet kiinni Suomen kohteistaan Kaavin tähti eli ensimmäisestä suomalaisesta timantista tehty koru, jonka on suunnitellut Eeva Thoren. . Pohjois-Suomen alueella raskaan maansiirtokaluston huoltotöitä tekevä Konehuolto Oikarinen Oy:n työlista pitenee päivä päivältä uusien vikailmoitusten myötä. Kaavin timanttikuviot ovat hyvä esimerkki alan epävarmuuksista. 300-neliöisen teollisuushallin katosta romahti alas noin 200 neliötä. Timantteja on löydetty myös Kuhmon Seitaperällä sekä Kuopion seudulla. Kokemus on osoittautunut, että aikataulut venyvät, kertoo geologi Camilla Vickström englantilaisyhtiöstä. Kaavilla löytyy innostusta. Edessä on vuosia vievä kallis analysointityö ja monivaiheinen lupamenettely. Voimassa olevia valtauksia on tällä erää vain viidellä yhtiöllä. Pelkästään timanttiyhtiöiden hakemuksista ruuhkia ei kuitenkaan synny. – Kotimaista rahaa ei ole yleensäkään malminetsintään löytynyt, varsinkaan timanttien etsintään, johon liittyvät riskit ovat suuria, kertaa Kinnunen. STT/PEKKA MOLIIS HELSINKI (STT) Tietoisuus tupakoinnin terveyshaitoista on vähentänyt tupakointia viime vuosikymmeninä selvästi, mutta duunarille tupakka maistuu edelleen. Lahtojoella kaavittu kauan FAKTA Timantit ovat syntyneet maapallon vaipassa 150–200 kilometrin syvyydessä kovassa paineessa ja 900–1 200 celsiusasteen kuumuudessa. Autoliiton turvapäällikkö Jonne Luomala sanoo lauantain Savon Sanomissa, että tilanne on katastrofaalinen. Pakkasen kiristyessä alettiin loppuviikosta jo pysäyttää aukkokoneitakin. www.kontio.. Katoamiseen ei liity mitään rikokseen viittaavaa. Etsintäyhtiöt ovat pitäneet kiinni kiinnostavista kohteistaan ja uusineet valtauksiaan parempia aikoja odotellessa. MAAPERÄTUTKIMUKSET Tutkimuksella selviää maan kantavuus ja sopiva perustamistapa, jolla luodaan pohja turvalliselle ja taloudelliselle rakentamiselle. Ruumiillisen työn tekijät pitävät usein tupakointia itsestäänselvyytenä, jota ei tarvitse perustella myönteisiä puolia korostamalla. Julkisuudessa on arvioitu, että brittiyhtiö voisi avata kaivoksen aikaisintaan 2013. Kuorma-auto ja rekka yhteen kuolonkolarissa KUOPIO (STT) Autoja on hyytynyt teiden varsille ennätyksellisen paljon. Näissä oloissa henkilöstö joutuu kyllä lujille, Talvivaaran kaivoksenjohtaja Lassi Lammassaari myöntää. 24vuotias ylikiiminkiläismies törmäsi ajoneuvoyhdistelmän vetoauton takaosaan. Pitkänsillank. Työkoneiden hydrauliikan ja voitelun kanssa on näissä oloissa ongelmia. Tyttö katosi pari viikkoa sitten. GTK:n timanttilaboratorion päällikön Jukka Marmon mukaan maailmalla on nähtävissä taas myönteisiä merkkejä, ja Suomenkin etsintäalueilla saattaa näkyä liikettä jo ensi kesänä. Jos auto jäätyy, ei pidä jäädä odottamaan tien varrelle, vaan kannattaa tilata taksi. 1990-luvun puolivälissä Itä-Suomessa ja Lapissa tehtiin laajoja aluevarauksia, ja voimassa oli satoja valtauksia. Hydrauliikka, voiteluja polttoaineongelmat lisääntyvät kelin kylmetessä. Ennätyksiä rikotaan tiepalvelun avustusmäärissä. Vähin äänin valtaukset ovat vähentyneet ja alan toimijat vakiintuneet puoleenkymmeneen