Lue lisää ja liity Kannustajaksi: www.kpokannustajat.fi. Tiistai 21.1.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 13 Hinta 4,20 €. alv 10 %). Kerää rahaa suosikkiseurallesi tekemällä ostoksia KPO:n ja muun S-ryhmän toimipaikoissa. Tämän helpommaksi ei perheen tai lähipiirin harrastusten tukeminen tule. (sis
– Koordinaattori oli käynyt läpi kaikki paikat tällä alueella Pattijokea myöten, mutta paikkoja ei ollut. KUN HOIDON rajaukset oli tehty, isälle yritettiin löytää saattohoitopaikkaa lähempää kotia. – Minulle soitettiin töihin, että isä on mennyt tajuttomaksi. Fordell toteaa, ettei hänen äitinsä olisi varmasti päässyt kertaakaan puolisoaan katsomaan, jos ei hän olisi ollut ajamassa autoa. Äiti sanoi heti alussa, että minä saan sitten tehdä kaikki päätökset, koska hän ei siihen pysty. Työkaverit sanoivat, että nyt lähdet, me hoidamme sinun työsi. Oli tosi kova paikka joutua hyväksymään se. Joinain päivinä isä vain nukkui, toisina hän pystyi keskustelemaan. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Oli vain tunne, että ihana kun päästään käymään siellä. tammikuuta 2025 2 // Kati Fordellin isä lepää nyt Himangan kirkkomaalla. Silloin minusta tuntui, että pää räjähtää, ja puolisoni hoiti ne kuskaamiset. Kalajoen kuntoutusosastolle isä oli liian huonokuntoinen. Siellä hän sai koronan ja sen jälkeen muutamia epileptisiä kohtauksia, jotka aina veivät vointia alaspäin. Joka toinen kerta sinne lähdettiin hänen työpäivänsä jälkeen. – Isän kunto kuitenkin koheni sen verran, että hän pääsi vaativan kuntoutuksen osastolle. Syyskuun lopussa tuli sitten kohtaus, jonka jälkeen isä ei ollut enää herätettävissä. Fordell haki äitinsä vielä yhdelle ajomatkalle Ouluun. – Lääkkeet ja nesteytys lopetettiin, ja vain kipua hoidettiin. Muistissa tai ymmärryksessä hänellä ei ollut mitään vikaa. Matkaa Himangalta Ouluun tulee 160 kilometriä suuntaansa. Mutta jälkikäteen tuli väsymys – se oli jotain aivan käsittämätöntä. Kati Fordell. – Lääkäri sanoi, että isä halusi selkeästi odottaa että me olemme paikalla, ennen kuin hän lähti. JUKKA LEHOJÄRVI " Lääkäri sanoi, että isä halusi selkeästi odottaa että me olemme paikalla, ennen kuin hän lähti. Fordellilla on pahan migreenin vuoksi joka neljäs päivä vapaata töistä, joten vapaapäivinä ajettiin aina Ouluun. – Kaksi kertaa ennen isän poismenoa soitettiin jo, että hänen vointinsa on romahtanut ja kannattaisi lähteä tulemaan. Silloin Fordellilta vaadittiin raskaita päätöksiä. Omaisten matka oli pitkä mutta potilaan hoito hyvää. He ehtivät isän luo 10–15 minuuttia ennen tämän kuolemaa. – Sillä hetkellä se ei tuntunut raskaalta, kun Ouluun ajettiin. Isän elämä päättyi Oulussa Pia Räihälä Himankalaisen Kati Fordellin 80-vuotias isä sai viime heinäkuun lopulla massiivisen aivoinfarktin, joka halvaannutti hänen vasemman puolensa nielemisrefleksiä myöten. Hänen kerrottiin olevan niin heikossa kunnossa, ettei kuntoutus onnistunut. – Äiti soitti aamulla, että isä makaa vessan lattialla. Heti ajattelin, että jotain pahaa on nyt tullut, Fordell muistelee tilannetta. Minä vain seisoin. Kalajoen vuodeosastolla tarjottiin aiemmin saattohoitoa, mutta Himankalaisen Kati Fordellin isä joutui OYS:iin aivoinfarktin vuoksi, ja lopulta hänen saattohoitonsakin tapahtui siellä. Se oli ensimmäinen heidän monista Oulun-reissuistaan. Isä kuoli lokakuun 16. Linja-autolla tai junalla matkustaminen olisi ollut liian haasteellista. Oli tunne, että olimme tehneet kaiken, minkä voimme. ISÄN HOITO KESTI kaikkiaan kaksi ja puoli kuukautta, ja tuona aikana Kati Fordell kävi äitinsä kanssa Oulussa vähintään joka toinen päivä. Oli tunne, että olimme tehneet kaiken, minkä voimme. Isää lähdettiin viemään Oulua kohti ensin ambulanssilla ja sitten helikopterilla, ja Kati Fordell ajoi äitinsä kanssa autolla perässä. Isä oli toista viikkoa tehovalvonnassa ja siirtyi sitten neurologiselle osastolle. päivänä. Järki sanoi, että tästä ei selvitä, mutta silti tuntui, että teidän on pakko hoitaa
Se on jatkossa vaikeaa, kun valtion rahat eivät riitä. Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Tilaukset, lukijailmoitukset: 020 750 4469 arkisin 9–15 Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 asiakaspalvelu@hillagroup.fi Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 ma-ke klo 9-11 ja 12-15, suljettu to-pe osasto lopetettiin päivä sen jälkeen kun Fordellin isä sai aivoinfarktin. Kaikkien ennusteiden mukaan hoidettavia tässä maassa riittäisi, mutta meillä ei ole tarve kouluttaa saattohoitajia, sillä lakkautusperusteiden mukaisesti: joko työnantajilla ei ole varaa työllistää heitä tai koulutus ei muuten ole taloudellisesti kannattavaa. Säästöt ja lakkautukset johtuvat tietysti euroista. tammikuuta 2025 // 3 Elinikäiseen oppimiseen ei olekaan varaa Ammatillista koulutusta Keski-Pohjanmaalla tarjoava Kpedu kertoi viime viikolla yt-neuvottelujen tuloksista ja lakkautettavista koulutusaloista. OYS palliatiivisella osastolla, mikä on alueen ainoa erityistason osasto). Sitäkin nauroimme, että pitää sitten ottaa mökki Kuusamosta. Fordell kertoo, että hänen työssään lähihoitajana tämä aihe tulee päivittäin iholle. He eivät yleensä tiedä, miten heidän työnsä päättyy, mutta nyt hänkin sai siitä tiedon ja lupasi välittää kiitokset koko tiimille. Ja jos olisi löytynyt, osoite olisi voinut olla vielä kauempana. – Siellä oli aivan käsittämättömän ihanat lääkärit ja henkilökunta. – Minulla on vieläkin olo, että se meni niin kuin piti, Kati Fordell sanoo. Suunnitelmaa voidaan myös muuttaa tilanteen niin vaatiessa riippuen esimerkiksi asiakkaan kokonaistilanteesta tai läheisten jaksamisesta. Saattohoitopotilaiden ja hänen läheistensä kanssa tehdään ennakoiva elämän loppuvaiheen hoitosuunnitelma, missä huomioidaan monia kyseisen ihmisen saattohoitoon liittyviä sekä ihmiselle itselleen merkityksellisiä ja huolestuttavia asioita. Olisikin ihanaa, jos olisi saanut ajaa vain 30 kilometriä. Mehän ajoimme kaksi ja puoli kuukautta Ouluun vähintään joka toinen päivä. Missä ja minkä verran Pohteen eteläisellä alueella on vuodeosastopaikkoja saattohoitopotilaille. En ymmärrä, miten yhdelle osastolle on saatukin niin paljon niin ihania ihmisiä. Sitten isän kunto heikkenikin jo niin, ettei hän olisi enää kestänyt siirtoa. Kpedun lakkautettavat tutkinnot linjattiin sillä perusteella, kuinka suurella osalla niiden opiskelijoista on ollut aiemmin toinen tutkinto ja miten tutkinnoista on työllistytty. Jokilaaksojen alueella Pohjois-Pohjanmaan puolella toimiva Jedu teki koulutusalojen lopettamispäätökset jo syksyllä. Isä oli puhdas, huone oli siisti ja hoitajat kävivät juttelemassa. Siitä Fordellilla oli pitkään huono omatunto, että isä vei kalliilla vaativan kuntoutuksen osastolla ehkä paikan joltakulta, joka odotti kuntoutukseen pääsyä. Olisi voinut käydä niinkin, ettei isä olisi selviytynyt hengissä Ouluun asti. Ovatko ne olleet taloudellisesti kannattavia ja ovatko ne vastanneet lähialueen yritysten työvoiman tarpeeseen. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteelta vastattiin sähköpostitse kysymyksiin saattohoidon järjestelyistä alueen eteläosassa. On. Fordell kysyy. Minne ja millä periaatteilla Pohteen eteläisen alueen saattohoitopotilaita ohjataan. Kaksi päivää ennen isän kuolemaa Kati Fordellille soitettiin, että Pyhäjoella olisi paikka hoitokodissa kahden hengen huoneessa. Vaativampaa oirehoitoa tarvitsevilla asiakkailla osastopaikka voi joskus olla kauempana kotoa (esim. Surullista ironiaa tarjoaa Kpdedun lakkautuslistan vanhustyön erikoisammattitutkinto, joka tarkoittaa saattohoitoa. FORDELL TYÖSKENTELEE itse lähihoitajana Pohteen kotihoidossa. Mutta Oulussa käynnit eivät olleet mitään 15-minuuttisia, vaan siellä oltiin usein koko päivä. Hallitus päätti jo keväällä ammatillisen koulutuksen leikkaamisesta ja teki syksyllä leikkaussuunnitelmiin vielä toisen lisäyksen. Siksi leikkaukset voivat olla yhtä kimurantteja kuin kirurgeilla; elintärkeitä elimiä ei aina pysty edes veitsellä erottamaan vähemmän tärkeistä. Välillä se touhu nauratti. Palliatiivisille asiakkaille saadaan pääsääntöisesti järjestettyä osastopaikka sujuvasti lähialueen osastoilta ja myös kodin läheisyysperiaate toteutuu käytännössä silloin, kun se on hoidon vaativuuden puolesta mahdollista. Kysymyksiin vastasivat Eeva Rahko (syöpäsairauksien erikoislääkäri, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys), Satu Kangas (palvelualuejohtaja, yhteinen osaamiskeskus, ikäihmisten toimialue), Iita Daavittila (ylilääkäri, Pohteen kotisairaala) ja Kirsi Kiukaanniemi (hallinnollinen apulaisylilääkäri, terveyden ja sairaanhoidon palveluiden toimialue). – Mutta ei siitä ole kyse. Kotisairaalan saattohoitopotilaille on Pohteen eteläisellä järjestynyt akuuttiosastopaikka heidän sitä tarvitessaan. Onko paikoista pulaa. – Lääkäri vastasi saman tien sähköpostiini, otti osaa ja kiitti viestistä. On todennäköistä, että muutokset vaikuttavat jollain tavoin myös muihin kuin lakkautettavien tutkintojen opetukseen. Saattohoito voidaan nyt toteuttaa omassa huoneessa, Fordell selvittää. Tällä tähdätään siihen, että ihmiset olisivat valmiita joustavasti kouluttautumaan ja opettelemaan uusia asioita, kun työurat samalla alalla tai samalla työnantajalla harvoin enää ovat pitkiä. Mutta muutakaan paikkaa ei löytynyt. Opetushallitus on nimenomaan ammatillisen koulutuksen osalta linjannut, että oppimisympäristöjen, toimintakulttuurin ja opetushenkilöstön osaamisen tulee tukea elinikäisen oppimisen avaintaitojen hankkimista. Tällöin kotisaattohoitopotilas ohjataan yleensä aina hänen tarpeisiinsa sopivaan yksikköön mahdollisimman lähellä kotiympäristöä. Valtaosa lakkautettavista tutkinnoista on erikoisammattitutkintoja ja ammattitutkintoja, jotka käytännössä on suunnattu aikuisille, jotka ovat jo olleet työelämässä ja suorittavat toista tutkintoa. Näin Pohteessa saattohoidetaan Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua keskipohjanmaa.fi. Kotisaattohoidon järjestämisen lähtökohtana on aina ihmisen oma toive olla saattohoidossa kotona. Ihmisiä siis valmennetaan sekä peruskoulussa että toisella asteella siihen, että aina pitäisi olla valmis päivittämään omaa osaamistaan ja hyppäämään uuteen. Minulla on vieläkin olo, että se meni juuri niin kuin piti, kun isä sai nukkua pois juuri tuolla. AIKUISIA JA NUORIA KUITENKIN koulutetaan samoissa oppilaitoksissa kuten Kpedussa ja Jedussa. Paikka järjestetään lähimmästä mahdollisesta paikasta (osasto tai kuntoutusyksikkö), josta järjestyy potilaan kannalta oikeantasoinen hoito. Miten kauas kotoaan potilas voi joutua, jos hän tarvitsee osastohoitoa. Tarvittaessa kotisairaala tukee palvelukodin henkilökuntaa saattohoidon toteuttamisessa. Saattohoito kotiin järjestyy kaikissa niissä kunnissa, joissa Pohteen kotisairaala toimii. Jokaisen potilaan tilanne on yksilöllinen. Hän muisti tarkasti tämän reissun ja sanoi, että he eivät pystyneet pelastamaan niin hyvin kuin olisivat halunneet. Toimiiko kotisairaala kaikissa alueen kunnissa. Fordell laittoi jälkeenpäin viestin helikopterissa olleelle lääkärille ja kiitti saamastaan kahden ja puolen kuukauden lisäajasta isän kanssa. – Tuntuu, että savu rupeaa nousemaan korvista, kun tulee näitä jotka sanovat, että Kalajoelle asti joutuu ajamaan. Pohteen kotisairaalat toimivat kaikissa Pohteen eteläisen alueen kunnissa. Vaikka soittelin sinne aamua-iltaa, niin koskaan ei muistuteltu puhelinajasta. Kotisaattohoidoissa on yleensä edellytyksenä myös se, että ihmisen läheisellä on mahdollisuus osallistua saattohoitoon. Pääkirjoitus " Todennäköisesti muutokset vaikuttavat myös muihin kuin lakkautettavien tutkintojen opetukseen. Olen vain tosi kiitollinen, että isä sai olla tuossa yksikössä. – Ja hoitokodeista on lopetettu saattohoitohuoneita sen jälkeen, kun tuli laki, että hoitokodeissa saa olla vain yhden hengen huoneita, jos ei ole kyseessä aviopari tai sisarukset. – Olisiko se ollut inhimillistä kummallekaan, että toinen tekee kuolemaa ja toinen joutuu seuraamaan sitä. Hallitus asemoi 120 miljoonan euron leikkaukset koskemaan koulutusta, joka tähtää toisiin tai kolmansiin tutkintoihin, ei nuorten peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Vaikka perustelut ovat hallituksen logiikan mukaisia, vaikuttavat ne henkilöstöön irtisanomisina, osa-aikaistamisina ja tehtävänkuvan muutoksina. KAIKESTA HUOLIMATTA Kati Fordell ei ole katkera siitä, ettei isää saatu lähemmäksi kotia. Suvi Tanner Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Onko tavoitteena lisätä kotiin annettavaa saattohoitoa. Hän on kiitollinen siitä, miten hyvin isää hoidettiin koko aika Oulussa. Häneltä on kysytty, eikö hän sen vuoksi uskalla kritisoida Pohteen toimintaa. AMMATILLISEN KOULUTUKSEN leikkaukset sotivat elinikäisen oppimisen periaatteita vastaan. Esimerkiksi hoitosuunnitelman laadinnan yhteydessä suunnitellaan/sovitaan se, haluaako kotisaattohoidossa oleva kuolla kotona vai siirtyä tukiyksikköön. Ikäihmisten asumispalveluissa saattohoito pyritään aina toteuttamaan asukkaan omassa palvelukodissa. Henkilökunta ja tilat ovat kaikille yhteisiä. – Kyllähän sitä mietti, että jos hän olisi ollut omalla paikkakunnalla, olisimme voineet käydä hänen luonaan monta kertaa päivässä ja äiti olisi voinut käydä itsekseenkin. Siikalatvan kunnan sotepalvelut ovat ulkoistettuja. – Lähdepä sitten Taivalkoskelle tai Kuusamoon... Nykyisellään myös kuntoutusyksiköitä voidaan osittain käyttää palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tukipaikkoina, jos kotona hoitaminen ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista
Allekirjoittajat katsovat, että yksityisteiden aurauksesta luopuminen olisi ollut ristiriidassa strategian kanssa. Tapaamisen tuloksena syntyi adressi vastustamaan kaupunkirakennelautakunnan esitystä. Adressin allekirjoitti 22 tienhoitokunnan puheenjohtajaa kanta-Kokkolan alueelta. Hiljentymisellä valtuusto kunnioitti Pietarsaaren kaupunginjohtajana vuosina 1984–2001 toimineen Nicke Anderssonin muistoa. Peter Boström (r.) toimii Pietarsaaren kaupunginhallituksen puheenjohtajana jäljellä olevan ajan toimikaudesta 2023-2025. ADRESSIN puuhamiehenä ollut Pauli Eerikkilä kertoo, että aivan yksinkertaista joukkojen kokoaminen ei ollut, sillä tiekunnilla ei ole toisistaan valmiina mitään rekisteriä. Oliver Pietilä (kesk.) teki kokouksessa vastaesityksen siitä, että kaupunginhallitus päättäisi jatkaa talviaurausta ja toteaisi asian olevan loppuun käsitelty. Pirkko Högkulla Pietarsaaren kaupunginvaltuusto aloitti vuoden ensimmäisen kokouksen hiljaisella hetkellä maanantaina illalla. Kaupunginjohtajan pohjaesitys oli, että yksityisteiden talviauraus lopetettaisiin huhtikuun lopussa ja vastuu talvikunnossapidosta siirtyisi yksityisille tiekunnille. Lisäksi adressissa muistutettiin Kokkolan kaupungin strategiasta, jossa mainitaan monipuolisen asumisen vaihtoehdot, turvalliset ja viihtyisät elinympäristöt sekä aktiiviset kylät. Myös nykyistä yksityistielakia adressin allekirjoittajat pitivät epäoikeudenmukaisena, koska tiekunnilla ei ole käytännössä mitään keinoja rajoittaa läpikulkuliikennettä tai periä maksuja muilta tienkäyttäjiltä. Hän kuoli 4. Muutoksen laskettiin tuovan kaupungille 360 000 euron säästöt. Adressin allekirjoittajat kritisoivat esitystä, koska toteutuessaan se olisi kohdellut kaikkia yksityisteitä samalla tavalla riippumatta siitä, kuinka paljon tiellä liikkuu tiekunnan ulkopuolista väkeä. Kokous oli vartissa ohi. Allekirjoittajien mielestä kaupunkirakennelautakunnan esityksessä ei oltu myöskään huomioitu tilanteita, joissa yksityistiet voivat toimia vaihtoehtoisina reitteinä esimerkiksi onnettomuustilanteissa. PIRKKO HÖGKULLA. Yksityisteiden varrella on myös paljon asutusta. – Kaupungilla on jo olemassa valmis konsepti, jonka avulla kunnossapito voidaan hoitaa, adressissa huomautettiin. Esityslistalla oli yksi asia: muun muassa kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimineen Owe Sjölundin anomus kaikista luottamustehtävistä vapauttamisesta. Vaikka etsintäkuulutuksessa puhutaan kanta-Kokkolan alueesta, yhteisöön ovat tervetulleita myös Kokkolan liitoskuntien tiekunnat. Joukko yksityisteiden tiekuntien puheenjohtajia ehti jo allekirjoittaa adressin, jolla vastustetaan Kokkolan kaupungin suunnitelmia lopettaa yksityisteiden auraaminen. – Ketään ei käännytetä pois, Eerikkilä painottaa. tammikuuta 2025 . Yksityisteiden puheenjohtajia kuulutettiinkin muun muassa Facebookin Kokkolan Puskaradio -ryhmässä. – On yksityistielain vastaista edellyttää, että tien varrella asuvat ylläpitävät tietä yleistä liikennettä varten. Kuva Kokkolasta Auratien eteläpäästä. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Allekirjoittajien mielestä yksityisteiden hoitoa ei olisi ylipäätään ollut järkevää sälyttää kantakaupungin alueella tienhoitokunnille, jotka koostuvat lähinnä maallikoista. – Tiekuntien osakkaat maksavat ja ylläpitävät teitä myös muiden käyttäjien tarpeisiin, adressissa muistutettiin. Pohjaesityksen taustalla oli kaupunkirakennelautakunnan esitys. varapuheenjohtajaksi nousee Marika Kjellman. Joukko asiasta huolestuneita tiekuntien puheenjohtajia järjesti yhteisen kokoontumisen lauantaina. tammikuuta 2025 4 // UUTISET Kokkolan talviaurauksessa yllätyskäänne Maija Ahonen Laura Läspä Kokkolassa on väännetty siitä, siirtyykö yksityisteiden talviauraus pois kaupungin vastuulta. Maria Lunabbasta tulee vakituinen jäsen valtuustoon. Paperi luovutettiin kaupungin edustajille maanantaina ennen kaupunginhallituksen maanantaista kokousta. Adressissa myös huomautettiin, että kaupunki ei kuullut aurauksen lopetusesityksessä tiekuntien osakkaita, vaikka nämä olivat joutumassa esityksen maksumiehiksi. Tällä hetkellä monia yksityisteitä käyttää moni muukin kuin tien osakkaat. Tiekunnissa ehdittiinkin jo koota joukkoja ja tehdä sotasuunnitelma, kuinka Kokkolan kaupunkiin ja päättäjiin voitaisiin asiassa pyrkiä vaikuttamaan. Boströmin tilalle valtuuston 1. YKSITYISTEIDEN tiekunnissa saadaan nyt siis huokaista helpotuksesta. Ehkä yllättäenkin Pietilän vastaesitys voitti äänin 8–4. Maanantai-iltana asiassa koettiin yllätyskäänne, kun asia oli Kokkolan kaupunginhallituksen puitavana illan kokouksessa. UUSI PUHEENJOHTAJA piti valita Pietarsaaren kaupunginhallitukseen kesken kaksivuotiskauden 2023-2025 Owe Sjölundin (r.) erottua puheenjohtajan paikalta marraskuun lopulla välittömästi. TIMO VARILA Kaupunginhallituksen puheenjohtaja vaihtui Pietarsaaressa Kaupunginvaltuusto aloitti vuoden ensimmäisen kokouksen hiljaisella hetkellä. Eroamisen taustalla vaikuttivat terveyssyyt sekä luottamuskriisi. Kaupunginvaltuusto myönsi Sjölundille vapautuksen ja Peter Boström (r.) valittiin RKP:n ryhmän esityksestä Pietarsaaren kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi jäljellä olevaksi ajaksi toimikaudesta 2023-2025. ADRESSIN allekirjoittajat pitivät kaupungin avustuksia yksityisteille riittämättöminä. – Kaupungin avustukset kattavat lähinnä tiekuntien hallinnollisia kustannuksia, adressissa todettiin
Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Miten tämä on näkynyt asiakasmaksuissa. tammikuuta 2025 UUTISET // 5 Tällä mainoksella 10 € bonus yli 100 € myynnistä Kullan hinta on historiallisissa lukemissa! Hintakehitys on yli 600 % viimeisen 20 vuoden aikana. Lastensuojelu olisi pitänyt avin mukaan järjestää sisällöltään ja laajuudeltaan vastaamaan hyvinvointialueen tarvetta. Kullan hinta on noussut yli 600 % viimeisen 20 vuoden aikana, kun hinta on noussut 10 euron grammahinnasta, 70 euroon grammalta. Elvytyksestä huolimatta mies menehtyi. Palvelemme klo: 10 17. Kaupunginhotelli, Kanavapuistikko 13. ”Olen ollut alalla lähes 15 vuotta ja koskaan ennen, ei ole muutamasta kultasormuksesta saanut satoja euroja.” toteaa Rasimus. Mikäli historia toistaa itseään, voi olla, että lähitulevaisuudessa korvaus kultakoruista on vain puolet siitä, mitä se on tänä päivänä. Viimeksi kun kullan hinta teki uuden ennätyksensä (vuonna 2012), seurasi sitä yli 35 % hinnan romahdus heti seuraavana vuonna, kun hinta tippui 44 euron grammahinnasta, 28 euroon grammalta.” jatkaa Rasimus. Avin mukaan Keski-Suomen hyvinvointialue on laiminlyönyt lapsija perhekohtaisen lastensuojelun omavalvonnan pitkäkestoisesti. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii alivaltiosihteeri Marina Erhola ja varapuheenjohtajana professori Juha Auvinen Oulun yliopistosta. Hän onnistui kiskomaan jo elottoman miehen ylös avannosta. Ministeriö kertoo tiedotteessa, että ryhmän tarkoituksena on muun muassa ohjata omalääkäriohjelman valmistelua ja toimeenpanoa sekä edistää omalääkärimallien ja omatiimimallien käyttöönottoa hyvinvointialueilla. "Tämä on ennenäkemätöntä" sanoo Sebastian Rasimus, Suomen Kultareservin toimitusjohtaja. Ryhmän toimikausi kestää vuoden 2027 huhtikuun loppuun. Poliisi on aloittanut kuolemansyytutkinnan. Lähellä tapahtumapaikkaa ollut henkilö oli kuullut avunhuutoja. STT Keski-Suomen hyvinvointialueelle huomautus Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) antoi maanantaina Keski-Suomen hyvinvointialueelle vakavan huomautuksen, joka koskee lapsija perhekohtaista lastensuojelua. Mies kuljetettiin hydrokopterilla eli jääkiitäjällä ensiapuun. Paikan päälle kannattaa tulla vain tarkistamaan kultansa arvo, sillä hinta todennäköisesti yllättää positiivisesti ja arviointi on maksuton. PIETARSAARI TORSTAI 23.1. Koska epäkohdat olivat laajoja ja pitkäkestoisia, antoi avi kuitenkin vakavan huomautuksen vastaisen varalle. Muun muassa kaikki lastensuojelun tarpeessa olevat lapset pääsevät viivytyksettä lastensuojelun asiakkaaksi. DEC 2024 VAIN APTEEKEISTA MAINOS Omalääkäriohjelmalle johtoryhmä Sosiaalija terveysministeriö on asettanut hallituksen käynnistämälle omalääkäriohjelmalle johtoryhmän. Avi kertoi, että hyvinvointialueen joulukuussa toimittaman selvityksen mukaan hyvinvointialue on korjannut lastensuojelun sosiaalityön vastaamaan lakia. Historiallista: Kullan arvo yli 70 € grammalta! ”Kultamarkkinat eivät ikinä ole olleet näin korkealla ja historiallisesti katsottuna, ei koskaan aikaisemmin ole ollut parempaa hetkeä myydä kultaa, kuin juuri nyt. Poliisi on aloittanut kuolemansyyntutkinnan.. STT Jäihin vajonnut mies kuoli Laura Läspä Hätäkeskukselle ilmoitettiin maanantaina kello 10.05 miehestä, joka oli vajonnut jäihin Närpiössä, Österfjärdenillä
4 19 Symmetry säilytyspurkki muovia Täysin ilma ivis kuivasäilytys – pitää sisällön tuoreena ja säily ää aromit pidempään. 5,99) 44-1740-1 6 99 Säilytyspurkki 3 kerrosta Juustojen, leikkeleiden tai vihannesten säilytykseen sekä tarjoiluun suoraan säilytyspurkista. tammikuuta 2025 6 // Klubihinta -30% ruoan säilytystuo eista! Ma–su 20.1.–26.1. (9,99) 44-4710 6 99 Pyörivä tarjo n Lazy Susan Suosi u pyörivä tarjo n – jääkaappiin, kylpyhuoneeseen tai ruokapöytään. 2,49) 44-3185 Alk. 2 09 Eväsrasia lasi Lasinen rasia, jota voidaan käy ää jääkaapissa, pakas messa ja uunissa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. (9,99) 44-5517 Alk. 12,99) 44-4709-1 10 49 Ulosvede ävä säilytyskotelo 18 munalle Tukeva, pino ava kananmunakotelo läpinäkyvää muovia. Ko , joka toimii! Tervetuloa myymälään tai clasohlson. Tee laa sille, mistä pidät! 6 99 Hylly 3 tasossa, jääkaappiin Porrashylly – hyvä järjestys jääkaappiin, kylpyhuoneeseen tai pöytätason päälle. (Alk. (14,99) 44-5506 Alk. -sivustolle. 1 74 Säilytyslaa kko SmartStore Compact Clear Valmiste u Suomessa, elintarvikehyväksy y ja BPA-vapaa. 9 09 Duo Small säilytyslaa kko jääkaappiin vihannekset Pino ava säilytyslaa kko, jossa 2 pientä lävikköä valutusta varten. (Alk. . (Alk. 2 09 6 99 6 99 74 74 74 jääkaappiin vihannekset 09 Duo Small säilytyslaa kko säilytyslaa kko 10 49 6 99 6 6. 2 09 Alk. 2,99) 44-1898-1 5 59 Juustokupu lasinkirkasta muovia Läpinäkyvä juustokupu säilytykseen ja tarjoiluun. (Alk. (7,99) 44-4172 Alk. (9,99) 44-4179 Alk. Katso tuo eiden myymäläkohtainen saatavuus ja kaikki tarjouksemme osoi eessa clasohlson
Kyse ei ole siitä, että eläin kokisi vain turhautumista tai masentumista, vaan siitä, että monia eläimiä sattuu jatkuvasti. Silti näin toimitaan eläinrakkauden nimissä. Eläinten sisäinen maailma on vähintään yhtä intensiivinen kuin ihmisen. Oulaskankaan päivystyksen lakkauttamisen myötä 120 000 ihmistä siirtyy OYSin palveluiden piiriin pisimmillään lähes 200 kilometrin päästä. Silti lopun lähestyessä on tehtävä päätöksistä vaikein. Palveluiden keskittämisen edut ovat toki olemassa, jos matkat palveluiden äärelle ovat inhimilliset. Me elämme aikaa, jolloin kukaan eikä mikään saisi kuolla – varsinkaan eläin. Siihen auttavat lähellä ja ripeästi saatavat palvelut. Hän käyttää teologiassaan kristinuskon mytologista perintöä tukemaan näkemystään eläinten moraalisesta arvosta ja siitä, että vegetarismi on eettistä toimintaa ja jumalan tahdon toteuttamista. Tämä kannattaisi ottaa huomioon jo lemmikkiä hankkiessa. Toinen syy on taloudellinen. Eläinteollisuus välttää puhetta kärsimyksestä ja tappamisesta eikä toivo ihmisten miettivän ahtaita karsinoita tai teurastusta. Kun Suomessa yksityisestä eläinlääkintähuollosta vastaa yhä useammassa pitäjässä kansainvälinen suuryritys, joka tahkoa aikamoisia voittoja ihmisten eläinrakkauden kustannuksella, on kärsivä osapuoli eläin. Säästöjä tulee, kun ihmiset eivät kuormita erikoissairaanhoitoa. Lähetä viesti numeroon 13525. Some on täynnä esimerkiksi takajalattomia koiria, jotka juoksevat läähättäen jonkin sortin kärry takapäätä kannattaen. Jos oma koira heitettäisiin talven selkään ulkoruokintaan, niin en saisi öitäni nukuttua, ja luultavasti minua omistajana syytettäisiin heitteillejätöstä ja eläinrääkkäyksestä. Syitä tähän voidaan vain arvella, mutta moni ilmeisesti pitkittää lopullista ratkaisua joulun jälkeen, jotta rakas lemmikki saa olla mukana perhejuhlassa viimeisen kerran. On aikakausia, jolloin näyttää, ettei hallitsemiseen vaadita mitään muuta kuin, että halveksitaan perusteellisesti ihmistä. " Jos oma koira heitettäisiin talven selkään ulkoruokintaan, niin en saisi öitäni nukuttua.. Riittämättömistä vanhuspalveluista tehdään täysin riittämättömiä. Miltä tuntuisi olla paikoillaan häkissä samalla, kun oma jälkikasvu on suljettu sen ulkopuolelle ja vatsassa polttaa kipu, joka ei hellitä. Eläinlääketiede kehittyy, ja eläimen omistajalle tämä merkitsee loputtomia lemmikin hoitovaihtoehtoja ja yhä kalliimpia eläinlääkärikuluja. Joulunpyhät ovat kallista aikaa, joten eläin tuodaan taloudellisista syistä lopetettavaksi vasta arkena. Jotkut taas suuttuvat, kun ottaa asian puheeksi. Jokaisen eläimiä syövän tulisi vierailla eläintiloilla ja teurastamoilla. Käytännössä eläinten olot poikkeavat kuitenkin suuresti siitä, miten ne markkinoinnissa ja lastenkirjoissa esitetään. On inhimillistä, että lemmikistä tulee yksi perheenjäsen ja siitä luopuminen sattuu aiheuttaen suurta surua. Nuoriso unohdetaan oman onnensa nojaan ja opiskelijoiden tuet minimoidaan. Oulaskankaan sairaalassa voi olla kello 22 illalla päivystyksen jonossa kymmeniä potilaita odottamassa hoitoon pääsyä. Alunpitävällä sote-uudistuksella pyrittiin lisäämään alueiden autonomiaa oman terveydenhuoltonsa järjestämisestä, mutta tämä tavoite toteutuu Orpon hallituksen toimesta huonosti, kun määräykset toimintojen lakkauttamisista säästötoimenpiteinä tulevat yksinvaltaisesti ylhäältä käsin. Luuletteko, että tilalla, jossa on jopa tuhansia eläimiä ja vain muutama työntekijä, eläimistä pystytään huolehtimaan kunnolla. Lihaksi tarkoitetut siat seisovat sontaisissa karsinoissa tuntematta koskaan nurmea jalkojensa alla tai auringon valoa ihollaan. Monelle ajatus eläimistä vaikkapa tuotantokoneina on niin itsestään selvä, että väitteet esimerkiksi sikojen oikeuksista tuntuvat naurettavilta. Tätä kaikkea sisältyy suomalaiseen sianlihantuotantoon. OTA KANTAA! Eläin lautasellasi Olemme tottuneet siihen, ettemme halua katsoa tosiasioita. Hänen mukaansa jumalan tahto ilmenee erityisesti luomiskertomuksessa, jossa eläinten syöminen näyttäytyy pahuuden ilmentymänä. Heikoimmassa asemassa olevilta leikataan ennestäänkin pienestä leivästä kantapalat pois. Suomessa ajetaan voimakkaasti ihmisen eutanasian laillistamista ja samaan aikaan eläinten kärsimystä halutaan pitkittää. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Yhtä lailla kuin eläimestä on tullut hän ja ihmisestä se, myös eutanasia on kääntynyt päälaelleen. Tuija Seikkula Eläinten puolestapuhuja, vegaani " Käytännössä eläinten olot poikkeavat kuitenkin suuresti siitä, miten ne markkinoinnissa ja lastenkirjoissa esitetään. Eläimille ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Vammaisten ja mielenterveyspotilaiden on entistä vaikeampaa saada riittävästi apua. Resursseja hoidon laadun parantamiseen on heikosti, jos nämä resurssit ovat jo valmiiksi riittämättömät pelkästään potilasmäärän hallintaa ajatellen. Ihminen tietää, että kun toivoa ei ole ja tuskat ovat kovat, kuolema tuo helpotuksen. Somessa kohkattiin aivan verissäpäin reilut puoli vuotta karkuteillä olleen rescue-koiran kohtalosta. Nyt kysynkin: Millainen ihminen sinä haluat olla – valtavat mittasuhteet saavaa väkivaltaa ja kärsimystä ylläpitävä vai niistä irrottautuva olento. Eläimet ovat saaneet elämän lahjan jumalalta, eikä se kuulu ihmisille. Ei siitä yhdestä, vaan potilasmääristä, jotka kasvavat joulun jälkeen. ELÄIMEN KÄRSIMYSTÄ ei saa pitkittää. Asiantuntijat ovat kritisoineet jokaista hallituksen tekemää soteromutusuudistusta. Ajat muuttuvat. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Lemmikillä tätä toivetta ei ole. ELÄINTEN HYVINVOINTILAIN mukaan eläintä ei saa jättää hoidotta ja eläin on lopetettava, jos sairauden laatu sitä edellyttää. OYSin yhteispäivystys on jo valmiiksi ruuhkainen, ja Oulaskankaan alueen perusterveydenhuollon päivystyksen asiakkaat tulevat kuormittamaan järjestelmää entisestään. MAIDONTUOTANNOSSA LEHMÄ ei saa hoivata ja imettää vasikkaansa, koska emo ja vasikka erotetaan toisistaan heti syntymän jälkeen. EN OLE USKOVAINEN, mutta haluan tuoda esille Andrew Linzeyn (anglikaanipastori, kirjailija ja eläinten oikeuksien kristitty puolestapuhuja) kannan asiaan. Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla tammikuun lopetuspiikistä pieneläinklinikoilla. Ollaan lähestymässä hetkeä, jolloin voidaan sanoa: ”Tämä on onnen ja riemun maa rikkaille, mutta surun ja epätoivon tyyssija niille, joilla rahaa ei ole.” Markku Laitinen Pietarsaari Armahtaisinko ystävän. Oikea-aikaisen hoidon saantia ei myöskään edesauta hallituksen päätös venyttää hoitotakuuta kolmeen kuukauteen. On ollut hallitukselta ideologinen valinta leikata julkisesta terveydenhuollosta. Nämä eläimet on pakotettu niin pieniin tiloihin, että he voivat vain jököttää paikoillaan tai purra ahdistuneina toistensa häntiä. Elämme tätä aikaa juuri nyt. Eläimeltä tällainen ymmärrys puuttuu, se vain kärsii kivuista, jotka yleensä vielä pyrkii peittämään. Vaikeissa perheolosuhteissa elävien lasten asema vaikeutuu entisestään. Taube-Säkkinen kiinnittää huomiota suurempien yksiköiden hoidon laadun parantamiseen. Runsas maidontuotanto rasittaa lehmän elimistöä ja altistaa terveysja hedelmällisyysongelmille. tammikuuta 2025 MIELIPIDE // 7 SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Kuoleva ihminen saattaa toivoa, että ehtisi vielä ennen lähtöään hyvästellä läheiset. Meidän on tärkeää kehittyä sekä yksilöinä että lajina moraalisempaan suuntaan ja luopua antroposentrismistä. Jokaisen lemminkin ottavan kannattaisi myös varata säästöön rahaa ainakin sen verran, että voi hoitaa eläimen lopetuksen vaikka pyhien aikaan. Eläinten käyttäytymistieteen tohtori Helena Telkänranta on todennut, että erilaiset krooniset kiputilat ovat maataloustuotannossa yleisiä. Nyt puhutaan ihmisen termein eutanasiasta eikä vaikeaa päätöstä välttämättä haluta tehdä, koska eloon jäävälle omistajalle luopuminen on vaikeaa. Rahaa kyllä riittää yksityisten terveysjättien taskuihin, mikä ei tutkitusti ole tuonut kaavailtuja säästöjä. Vastapuoli näki tilanteen toivottomaksi ja toivoi koiralle armahdusta. Jokin taho halveksii ihmistä. Kallis karhunpalvelus maaseudun väelle Erika Taube-Säkkisen kirjoitus (Kaleva 9.1.) ylenkatsoo voimakkaasti Oulun eteläisen alueen todellista tarvetta päivystykselliselle terveydenhuollolle. Jessi Jokelainen, Juha-Matti Mustonen Kirjoittajat ovat kansanedustaja ja Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtaja Onnen maako. Ne kokevat samoja perustunteita kuin ihmiset. Harkittuja nämä päätökset varmasti ovat, mutta asiantuntijuuteen ne eivät perustu. Taube-Säkkisenkin mainitsema oikea-aikainen hoito on vaarassa jäädä toteutumatta, mikäli alueellisten päivystysten saavutettavuutta merkittävästi heikennetään. Tuolla talven selässä arka eläin kävi syömässä ihmisen tarjoamaa ruokaa ja pysyi hengissä, mutta ei mennyt edes viritettyyn loukkuun. Meneillään on julkisen terveydenhuollon systemaattinen alasajo. Miksi. Raamatusta ei ole Linzeyn mukaan löydettävissä perustetta eläinten kohteluun ruuantuotannon koneina tai tuotteina. Lihaparadoksia käytetään kaikkialla. Kouvolan yöpäivystyksen kohdalla jo huomattiin, että hallituksen omaan harkintaan ei kannata luottaa, koska ministeriö ei ole tehnyt ennakkoarviointeja omista toimistaan – ne ovat alueellisten edunvalvojien kontolla. Kulttuurista omaksuttuja malleja noudatetaan ikään kuin ”itsestäänselvyyksinä”. Alueellinen edunvalvonta on hallituspuolueiden kansanedustajien osalta toteutunut Oulaskankaalla varsin heikosti. Ihmiset haluavat sopia perheensä ja ystäviensä joukkoon, eivätkä kyseenalaista vanhoja tottumuksiaan mukavuussyistä. Lopettamispäätöstä vastustavat kertoivat koiran pärjäävän oikein hyvin. Ihmisten silmissä koirat ovat onnellisia, koska ne on jätetty henkiin ja kommenttikentät täyttyvät tuhansista sydämistä ja kiitoksista. KOLUMNI Tiina Ruotsala @hillagroup.fi Ennen lemmikit lopetettiin, kun niiden voimat kävivät vähiin ja ne kärsivät kivuista. Tehomaatalous on lyhentänyt lehmien elinikää viiteen ikävuoteen. Ambulanssihenkilökunnankaan välineet vastata näihin tarpeisiin hoitamalla paikan päällä eivät riitä palvelutason pitämiseen samana saati parantamaan sitä
Hoivakodin paikkoja ei suljetakaan Pedersöressä Pännäisissä toimivan Pedersheimin asiakaspaikkoja ei vähennetäkään. Hoivakodin toiminta jatkuu nyt tehdyn päätöksen myötä ennallaan. Paikkojen sulkeminen ei ole järkevää toiminnallisesti tai taloudellisesti, koska kokonaista siipeä tai yksikköä ei voitaisi sulkea. Marraskuussa aluehallitus päätti sulkea hoivakodista kahdeksan paikkaa. Neuvotteluiden taustalla olivat kaupungin talouden tasapainottamiseen tähtäävät toimenpiteet. Kuvituskuva. – Kaikille henkilöille on tarjota työtehtävä työvoimapalveluissa. Hyvinvointialueen mukaan kilpailuttamisella olisi mahdollisuus saavuttaa jopa 8,5 miljoonan euron vuotuiset säästöt. POHJANMAAN hyvinvointialue etsii myös muita säästökohteita ja harkitsee ruokaja siivouspalveluiden kilpailuttamista. Ylivieskan kaupunki sai vastikään marraskuussa päätökseen edelliset yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskivat tuolloin koko kaupungin henkilöstöä. Poliisi teki myyjän kotiin kotietsinnän ja etsinnällä löydettiin lisää marihuanaa ja käteistä rahaa. Ylivieskan kaupunginhallitus päätti tällä viikolla kokouksessaan käynnistää Niemelän koulun lakkauttamispäätöksen valmistelun. palvelussuhteen ehdoissa. Hallitus päättää ruokaja siivouspalveluiden tulevaisuudesta maaliskuussa. Nyt on selvinnyt, että päätös tehtiin liian nopeasti. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Neuvotteluissa tullaan käsittelemään muun muassa ja muutoksia henkilöstön tehtävissä, virkapaikoissa ja työajoissa ym. Mikäli asianosainen kieltäytyy vastaanottamasta tarjottua työtehtävää, voi vaihtoehtona olla irtisanominen. Myös eri vaihtoehtojen taloudellisia vaikutuksia, riskejä sekä vaikutuksia palveluiden laatuun ja jatkuvuuteen selvitettiin. Partio kirjasi rikosilmoituksen törkeästä huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta. Neuvottelut koskevat työllisyyspalveluita sekä sivistyspalveluita. Lisäksi alueen työnantajakunnat rekrytoineet henkilöstöä tehtäviin, joihin ei tullut liikkeenluovutuksessa asiantuntijoita. Vuoden 2025 talousarviossa ruokapalveluille on laskettu 16,7 miljoonaa ja siivouspalveluille 17,4 miljoonaa euroa. Marihuanan myyjä narahti Ylivieskassa Poliisin havaitsi viikonloppuna huumeiden katukauppaa Ylivieskassa ja saattoi tekijät vastuuseen. Tapahtuneesta myyjän osalta kirjoitettiin rikosilmoitus huumausainerikoksesta ja ostajan osalta huumausaineen käyttörikos. Laura Läspä Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus on perunut Pedersheimin hoivakodin pakkojen sulkemisen. Työllisyysalueen henkilöstöä koskevien neuvottelujen tavoitteena ei ole henkilöstömäärän vähentäminen, vaan kyse on työllisyysalueen toimintojen uudelleenjärjestelystä. Työllisyysalueen henkilöstöä koskevassa neuvottelussa tullaan käsittelemään toimintojen organisoitumista ja muutoksia henkilöstön tehtävissä, virkapaikoissa ja työajoissa ja muissa palvelussuhteen ehdoissa. tammikuuta 2025 8 // UUTISET Ylivieska käynnistää yt-neuvottelut Jenni Kankaanpää Vasta vuoden alusta voimaan tullut te-uudistus sekä pitkään kouluverkkoon suunnitellut muutokset käynnistävät yhteistoimintaneuvottelut jälleen Ylivieskan kaupungilla. Poliisi pysäytti henkilöt ja teki heille turvallisuustarkastuksen. Neuvottelu koskee yleissivistävän koulutuksen henkilöstöä Niemelän koulun lakkauttamiseen liittyvien henkilöstömuutosten osalta. Nyt ruokaja siivouspalveluista muodostuu 34,1 miljoonan euron lasku hyvinvointialueelle. Koulun lakkauttamiseen liittyvässä valmistelussa tulee käsitellä myös mahdolliset henkilöstövaikutukset, minkä takia yhteistoimintaneuvottelut nyt käynnistetään. Pedersheimin paikkojen sulkemisen sijaan aluehallitus päätti vähentää kaksi ostopalvelupaikkaa. Nykyisille yhtiöille annetaan kuitenkin mahdollisuus osoittaa kykynsä kustannuksen alentamiseen ennen kuin kilpailutuksesta päätetään. Kesällä 2024 Pohjanmaan hyvinvointialue tilasi selvityksen eri vaihtoehdoista ruokaja siivouspalveluiden toteuttamiseen. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä huumausaineiden myyjän takin taskusta löytyi huumaavia tabletteja isohko määrä. Valtiolta työllisyyspalveluiden tehtäviä hoitanut henkilöstö siirtyi liikkeenluovutuksella kuntiin entisin työtai virkasuhteen ehdoin. Huumausaineita myyneen asuntoon tehtiin kotietsintä. palvelusuhteen ehtoja, avataan valmistelutekstissä. SIVISTYSPALVELUIDEN osalta yleissivistän koulutuksen henkilöstöä koskevat yhteistoimintamenettelyt liittyvät Niemelän koulun lakkauttamisprosessiin. Tällöin vuokraja henkilöstökuluista ei saataisi tavoiteltua säästöä. JUSSI P OHJAVIRTA JUKKA LEHOJÄRVI Hoivakodin toiminta jatkuu nyt tehdyn päätöksen myötä ennallaan.. Kotietsinnältä asunnosta löytyi lisäksi amfetamiinia, marihuanaa, käteistä rahaa sekä käsiase. Pohjanmaan hyvinvointialue hakee säästöjä muualta. Ylivieskan kaupunginhallitus päätti yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tiistaina kokouksessaan. Myös irtisanominen voi olla mahdollinen, mikäli neuvottelun osapuolena oleva henkilöstö kieltäytyy vastaanottamasta tarjottua työtehtävää. Raportin mukaan palveluissa on valittavasta mallista riippuen 3,6–8,5 miljoonan euron säästömahdollisuus. Tällä kertaa yhteistoimintamenettelyja neuvottelu koskee valtiolta Ylivieskan kaupungille siirtynyttä työllisyysalueen henkilöstöä sekä sivistyspalveluiden osalta yleissivistävän koulutuksen henkilöstöä. Myös Oulussa poliisi havaitsivat epäiltyä huumausaineiden katukauppaa lauantaina illalla. JUHANI RINTAKUMPU Antti Savela Ylivieskan keskustassa poliisi havaitsi huumausaineiden katukauppaa viime viikonloppuna. Edellä mainituista muutoksista aiheutuu tarve muuttaa henkilöstön tehtäväsisältöjä, virkapaikkoja, työaikaa ym. Ylivieskan kaupungille valtion TE-toimistosta siirtyneitä on kaikkiaan 22 viranhaltijaa. Myyjän hallusta löytyi marihuanaa myyntipusseihin pakattuna. Ylivieskan kaupunginhallitus päätti yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tiistaina kokouksessaan. – Ylivieska-Kalajoki-Nivalan työllisyysalueen toiminnan käynnistyttyä toiminnan organisoitumisessa ja palvelutuotannossa tulee muutoksia. Pännäisissä toimivassa Pedersheimissä on 60 asiakaspaikkaa neljässä yksikössä. – Ostopalveluista tehtävät säästöt tarkoittavat sitä, että vastaavaa säästösummaa ei tarvitse löytää palveluista tai palveluverkosta, hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen kertoo tiedotteessa
Ei siis ihme, että Kaustisen Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Elina Verrosen usko projektin onnistumiseen on ollut koetuksella, kuten jutun alussa olevista kommenteista voi päätellä. Nordic Live Production sittenkin saneeraukseen. Puhkion rinnealue siirtyi Kaustisen kehitysyhtiön omistukseen kunnanvaltuuston päätöksellä lokakuussa 2022. Reilua vuotta myöhemmin hallinto-oikeus päätti, ettei maakauppa kunnalta yrittäjälle toteudu. Tämän jälkeen voidaan paneutua siihen, kuka tai ketkä pyörittävät laskettelutoimintaa ja miten toiminta rahoitetaan. Rytövaarakin puhuu vähintään puolen miljoonan euron kustannuksista. Tämän toivotaan tapahtuvan kevään tai kesän aikana. Vasabladet kirjoittaa, että Nordic Live Production jatkaa edelleen tulevan festivaalikesän suunnittelua. Silloin Kotka katsoi, että saneeraukselle ei ollut edellytyksiä. Kaustisen kunnanvaltuusto hyväksyi maakaupan joulukuussa 2018. Kun tähän lisätään kymmenientuhansien eurojen hintaiset lumitykit, pumppaamot, sähköliittymät ynnä muu tarvittava infrastruktuuri, kokonaislasku voi olla jopa seitsennumeroinen. Elämme siinä toivossa, että liittymän saamme, jotta voimme sitten siirtyä hankkeessa eteenpäin, Verronen kertoo eikä lähde arvioimaan, kauanko tieliittymäluvan hakemiseen ja itse rakennustöihin menisi aikaa. Marraskuussa kerrottujen ennakkotietojen mukaan lailliset vaihtoehdot, kuten uuden tien rakentaminen tai ohituskaistat, ovat kalliita. Tai siis aikaisemmalla toimijalla on ollut väliaikainen tielupa, jota ei kuitenkaan ole aikanaan haettu lailliseksi. VERRONEN LINJAA, että ensin pitää saada luvat kuntoon. Tykitysvaiheessa sähköä menee 3 000–4 000 kilowattituntia vuorokaudessa, Niemi kertoi tuolloin ja toistaa nyt, että lumetukseen ja sähköön menee rutkasti rahaa. Niinpä asukkaalta on tiedusteltu suhtautumista asiaan. Vili Ruuska – Välillä tuntuu siltä kuin tuulimyllyjä vastaan taistelisi. YLEISELLÄ TASOLLA voi sanoa, että halpaa hommaa laskettelurinteen pyörittäminen ei ole. Näillä näkymin liittymää pitäisi leventää. Ville Kotka jätti Pohjanmaan käräjäoikeudelle perjantaina ehdotuksensa yrityksen saneerausohjelmaksi. Taustalla on yrityksen taustahahmon Tommi Mäen kokoama rahoituspaketti, jonka turvin saneeraus voisikin onnistua. Yritys on järjestänyt muun muassa Kokkolan Viinijuhlia. Esillä on ollut esimerkiksi toimintaa pyörittävän osakeyhtiön perustaminen. – Meillä oli kiinnostuneita tahoja. Maaliskuussa tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun Puhkiolla vielä lasketeltiin. Niiden mahdollinen käyttö on kehitysyhtiön ja ex-hiihtokeskusyrittäjä Tapio Varilan välinen sovittava asia. Viimeisimpänä mutkana matkassa on tiejärjestely. Hiihtokeskusta markkinoitiin ja kaupiteltiin takavuosina, mutta kauppoja ei syntynyt. – Se (tieliittymähakemus) on prosessina valitettavasti pitkällinen. Kaustisen Kehitys Oy on jo pari vuotta huhkinut sen eteen, että jonain päivänä mäessä jälleen lasketeltaisiin. SINI SULKAKOSKI. Ne tilaisuudet lopahtivat, kun tieliittymäasia lävähti pöytään. Hintalappu voisi olla jopa puolen miljoonan euron luokkaa. Rinteen keskeiseen kalustoon kuuluvat hissit ja lumitykit ovat toki Kaustisen laskettelurinteessä valmiina ja käyttökelpoisena, mutta ne ovat entisen hiihtokeskusyrityksen eli Kaustisen Hiihtokeskus Ay:n omistamia. Jos tämä rinteen ”naapuri” antaa suostumuksensa, kehitysyhtiö tekee tieliittymähakemuksen ELY:lle. Pitkissä kantimissa on ollut – ja on yhä – Kaustisen laskettelurinteen avaaminen. Tilanne on Vasabladetin mukaan kuitenkin muuttunut Tommi Mäen keräämään miljoonan euron rahoituspaketin vuoksi. Valtatieltä 13 hiihtokeskukselle johtavan lyhyehkön tien tieliittymä on laiton. Hän myös ilmoitti, ettei jatka hiihtokeskuksen pyörittämistä vuokramaalla. – Meillä on laskelmat (toimintakustannuksista), mutta en ota niihin kantaa julkisesti. Risteyksen paikka ei kuitenkaan muuttuisi. Olof Rytövaara hiihtohissivalmistaja Vintertec Offshoresta haarukoi esimerkinomaisesti, että käytetty ankkurihissi 300–400 metrin pituiseen mäkeen maksaa kaikkine kuluineen 250 000–300 000 euroa. Seutukunnan yritysasiamiehen kanssa on etsitty toiminnan pyörittämisestä kiinnostuneita, on tehty rahoituslaskelmia. – Olemme päässeet jo yhteisymmärrykseen tieasioista päättävän ELY:n kanssa, ettei miljoonaremonttia välttämättä tarvitse tehdä, Verronen raportoi tämänhetkisestä tilanteesta. JUKKA LEHOJÄRVI Katariina Poranen Vasabladet kertoo, että tapahtumajärjestäjä Nordic Live Production on sittenkin pääsemässä yrityssaneeraukseen. tammikuuta 2025 UUTISET // 9 Avaako tielupa umpisolmun. ILMAN LUVALLISTA tieliittymää ei voida toimia. Ei se usko kuitenkaan ole loppunut. Toimintaan on haettu mukaan useaa henkilöä, ei vain yhtä yrittäjää. En tiedä, ovatko kyseiset tahot enää kiinnostuneita, Verronen sanoo. Entä jos on mäki muttei mitään valmista infrastruktuuria. Päätöksestä valitettiin Vaasan hallinto-oikeuteen tammikuussa 2019. Nämä laskelmat ovat luonnollisesti suuntaa antavia. Pitkään vuokramaalla hiihtokeskusta pyörittänyt Tapio Varila halusi ostaa Puhkion maat kehittääkseen liiketoimintaa. VÄÄNTÖ maakaupasta johti toiminnan loppumiseen. Melanie C esiintyi Kokkolan Viinijuhlilla viime vuonna. Rinnekone voi kustantaa saman verran. – Meidän kokonaiskulutuksemme on toistasataatuhatta kilowattituntia. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Tämä ei valittanut hallinto-oikeuden päätöksestä. Muun muassa yhteen kotitalouteen vaikuttavia tieliittymäjärjestelyjä jouduttaisiin muuttamaan. Sellaista ei ole perustettu, eikä Verronen lähde tässä vaiheessa lausumaan, minkämuotoinen organisaatio taustalla vaikuttaisi. Kaustisella ei ole lasketeltu kohta viiteen vuoteen. Lumetus vie siitä kolmanneksen. Kuvassa ongelman ydin, Kaustisen laskettelurinteen juurelle johtava kapeahko hiekkatie. Rahaa uppoaa rinteessä kuin rinteessä kunnossapitoonkin. Pari talvea sitten, jolloin sähkön hinta oli kuuma puheenaihe, Keskipohjanmaa haastatteli Sievissä toimivan Louekeskuksen yrittäjä Kari Niemeä aiheesta. Yrityssaneerauksen selvittäjänä toiminut asianajaja Ville Kotka oli jo aiemmin sitä mieltä, että saneeraus pitäisi keskeyttää
ANOTUT lomat yleensä myönnetään, mutta jos koulussa kannetaan huolta lapsen tai nuoren koulussa pärjäämisestä, huoltajan kanssa käydään aiheesta keskustelu: mikä nykytilanne on ja mitä ylimääräinen poissaolo voisi tarkoittaa lapsen koulunkäynnin näkökulmasta, kertoo Tervonen. Olemme ymmärtäneet näitä hakemuksia, mutta edellyttäneet, että loman vuoksi ei jäädä opetuksesta jälkeen. perusopetusjohtaja, Helsinki Laskettelijoita Ylläksellä Kolarissa helmikuussa 2024.. –?Lisäksi tällaiset lomat viestivät myös muille oppilaille sitä, että ollaan eriarvoisessa asemassa: toiset voivat tehdä ulkomaanmatkoja ja toisilla ei ole niihin varaa. KOKKOLASSA opetusja sivistysjohtaja Ronnie Djupsundin mukaan on käytössä erillinen toimintasuunnitelma koulupoissaoloja varten. Koska esimerkiksi lomamatkalla ei ole inhimillistä ottaa kaikki koulukirjoja mukaan, on kompesaatiota hyvä tehdä ennen ja jälkeen loman. – Monissa lajiryhmissä kouluopetusta annetaan myös leirien aikana. Oppivelvollisuuden keskeytyksen aikana oppilaan tulee osallistua opetukseen lomakohteessa, tai vaihtoehtoisesti huoltaja voi huolehtia opetuksesta. Joskus ylimääräistä lomaa tarvitaan siksi, että esimerkiksi toinen huoltaja asuu kaukana, jolloin huoltajan luona käymiseen ei välttämättä riitä pelkkä viikonloppu. – Tavallisesti haetaan lomaa esimerkiksi urheiluleirille tai perheen lomamatkalle. –?Tässä on melkoinen ristiriita, kun tietysti halutaan, että lapset ja nuoret liikkuvat enemmän ja siihen myös kannustetaan, mutta jos se tapahtuu kouluaikana, herää kysymys, voidaanko tällä tavalla arvottaa, kumpi on arvokkaampaa, kilpaurheilu vai koulutyö, Palmqvist pohtii. Kaikki vanhemmat eivät välttämättä saa lomaa silloin kun sitä toivovat, ja siksi tuntuu inhimilliseltä joustaa, kunhan kaikki pysyy kohtuudessa, Puronhaara mietiskelee. Puronhaaran mukaan nykyään leirien järjestäjät ymmärtävät hyvin koulun vaatimukset ja usein järjestäjät valvovat, että läksyt tehdään ja niiden tekoon annetaan hyvin aikaa. Muulloin opiskelujen sujuminen on lähinnä nuoren ja huoltajien vastuulla. –?Ehkä se voisi kuitenkin olla peruste jättää myöntämättä useita ylimääräisiä lomia samalle oppilaalle, mutta tähänhän ei ole mitään yksiselitteistä sääntöä, pitääkö myöntää ja kuinka pitkäksi ajaksi. Vaadittavat opistosuoritukset merkitään Wilmaan ja lomalta palattua vielä varmistetaan, että ei olla jääty jälkeen. Toisaalta jos oppilas saa tukiopetusta vasta selvästi ylimääräisen lomansa jälkeen, on vaikea enää osoittaa suoraa syy-seuraussuhdetta lomailun ja oppimisvaikeuksien välillä. Ylimääräisiä lomia haetaan, mutta niiden kanssa on pärjätty. Ylimääräisiä lomia annetaan ja lomia voi saada myös lomamatkoihin, jos kohta siihen kannustetaan, että lomat olisivat koululomien aikana. – Huoltajat ovat tiedostaneet hyvin oppilaan läsnäolovelvollisuuden ja arvostavat lapsen koulunkäyntiä, sanoo Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n koulutuspolitiikan johtaja Nina Lahtinen. OAJ:STA KERROTAAN , että peruskoululaisten ylimääräiset lomat kesken lukuvuoden ovat melko harvinaisia. Jos oppilas kuitenkin jää lomansa aikana muista jälkeen, hänellä on oikeus saada tukiopetusta. Jos loma venyy yli kuukauden mittaiseksi, huoltajan tulee anoa oppivelvollisuuden keskeytystä. Kokkolassakin on paljon lapsia ja nuoria, jotka harrastavat aktiivisesti ja tavoitteellisesti kilpaurheilua. – Mitä tulee lomiin, niin onhan se ymmärrettävää, että lomia haetaan myös virallisten koululomien ulkopuolelta. Poissaoloja seurataan ja toimintasuunnitelmaa noudatetaan niissä tapauksissa, joissa poissaoloja koulusta kertyy syystä tai toisesta paljon. –?Huoltajan pitää ymmärtää, että ylimääräisen loman ei tule koskaan aiheuttaa opettajalle tai koululle lisävelvoitteita. Meidän tulee kantaa huolta myös opettajista, räätälöytyjen tehtävien teettäminen poissaolijoille pitää pysyä hallinnassa. Tärkeintä on kuitenkin varmistaa, että koulutyö ei vaarannut ja opiskelut etenevät suunnitellusti, Ronnie Djupsund kertoo. PERUSKOULULAISTEN ylimääräiset lomat voivat kestää yksittäisistä päivistä jopa muutamaan viikkoon ja niitä pitää aina erikseen anoa, kertoo Helsingin kaupungin vs. Kun lomat tehdään koulun loma-aikoina, kunkin erilaiset lomailumahdollisuudet eivät tule yhtä selkeästi näkyville. perusopetusjohtaja Taina Tervonen. OAJ:N Lahtisen mukaan huoltajan tulisi ylimääräisen loman aikana aina pitää huoli siitä, että lapsi ei jää muista jälkeen. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. –?Samantyyppinen keskustelu saatetaan käydä myös silloin, jos ylimääräisiä lomia anotaan poikkeuksellisen paljon, Tervonen toteaa. Ylimääräiset lomat vievät oppilaan pois myös kouluyhteisöstään ja voivat vaikuttaa kaverisuhteisiin. Jos asioita jää lomailun takia oppimatta ja tietopohja jää heikoksi, seuraavana vuonna oppilaalla voi olla entistä enemmän haasteita pysyä muiden mukana. Osa huoltajista ei saa töistä lomaa koulun loma-aikana ja osa suosii edullisempia ajankohtia. – Tavoiteena on, että koulutyöhön osallistutaan niin paljon kuin mahdollista. Tämä on aika monisyinen juttu. Näissä tilanteissa leiritykset pyritään hoitamaan niin, että lapset ja nuoret pysyvät myös koulutyössä mukana. Opetushallituksen Riia Palmqvist huomauttaa, että oppimishaasteet eivät saa koskaan olla lomapyynnön epäämisen syy, sillä se asettaisi oppilaat eriarvoiseen asemaan. Oppilaan tulisi siis selvittää, mitä koulussa on tehty ja tehdä samat tehtävät. –?Ylimääräisten lomien taustalla on tyypillisimmin lapsen tai nuoren harrastus tai perheen lomamatka. Opetushallituksen opetusneuvos Riia Palmqvist näkee hieman kyseenalaisina myös harrastuksiin liittyvät poissaolot. Lahtinen ei osaa sanoa, kuinka paljon tällaisia tilanteita on. Toisaalta, jos lupaa ei myönnettäisi, huoltaja voisi päättää, että lähdetään silti. Lahtisen mukaan ylimääräisiä lomia ei tulisi missään tapauksessa kertyä ainakaan paljon, sillä se antaa lapselle väärää viestiä siitä, että koulussa oleminen ei olisi tärkeää. tammikuuta 2025 10 // UUTISET STT, Antti Savela Reisjärven kunnan sivistysjohtaja-rehtori Markku Puronhaara ei pidä koululaisten ylimääräisiä lomia suurena ongelmia. Taina Tervonen Vs. Näin tällä lomalla tai leirillä voi keskittyä hyvällä omallatunnolla harrastukseen tai virkistäytymiseen. ”Siitä huolehdittava, että opiskelu edistyy suunnitellusti” AKU HÄYRYNEN " Jos loma venyy yli kuukauden mittaiseksi, huoltajan tulee anoa oppivelvollisuuden keskeytystä. Kouluista saa ylimääräistä lomaa Kokkolassa ja Reisjärvellä koulu suhtautuu ymmärtäväisesti koululaisten ylimääräisiin lomiin. –?Toki on yksittäisiä poikkeustapauksia, että nuori esimerkiksi urheilee huipputasolla tai harrastaa jotain muuta lajia, jossa tulee kilpailujen tai esiintymisten takia jonkin verran poissaoloja, joihin perhe ei voi vaikuttaa, Lahtinen toteaa
Yhtä valtuutettua kohti on tulevalla kaudella keskimäärin 653 asukasta. Hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei yhtiöllä ollut konseptiinsa perustuvaa syytä naisten työsuhteiden purkamiselle. Alkavalla kaudella Suomen kuntiin valitaan yhteensä 8?586 valtuutettua, mikä on 273 vähemmän kuin päättyvällä kaudella. Hovioikeuden mukaan yhtiöllä ei kuitenkaan ollut työturvallisuuteen, -ergonomiaan tai -hygieniaan liittyvää syytä kieltää romanihameessa työskentelyä. –?Hovioikeuden tuomio vahvistaa merkittävällä tavalla romaninaisten perustuslain ja yhdenvertaisuuslain suojaamaa oikeutta saada ja tehdä työtä yhdenvertaisesti, sanoo tiedotteessa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston yksikönpäällikkö Robin Harms, joka toimi naisten oikeusavustajana. Arkistokuva vuodelta 2016. 17 valtuustopaikkaa häviää Mäntyharjun ja Pertunmaan vuodenvaihteessa toteutuneen kuntaliitoksen myötä. Tulevalla kaudella kunnissa on keskimäärin 29 valtuutettua, kun kuluvalla kaudella luku on ollut 30. Määrä vaihtelee Luhangan kunnan 47 asukkaasta Helsingin kaupungin 8?042 asukkaaseen valtuutettua kohti. Naisten oikeudenkäyntiavustajana toiminut yhdenvertaisuusvaltuutettu pitää hovioikeuden ratkaisua merkittävänä. TYÖNANTAJA JA TYÖNANTAJAN työsuojeluvaltuutettu vetosivat hovioikeudessa muun muassa siihen, että romanihame voisi tarttua satulatuolin renkaisiin. –?Kun otetaan huomioon, mitä asiassa on selvitetty romanihameen merkityksestä romanikulttuurissa, on ilmeistä, että (naiset) ovat joutuneet muita epäedullisempaan asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella, kun heiltä on edellytetty muuta kuin perinteisen romanihameen tai sellaista mukailevan työhameen käyttämistä, hovioikeuden tuomiossa sanotaan. Pukeutumisohjeet kattoivat yhtiön tarjoaman paidan ja nimikyltin, mutta alaosa oli vapaavalintainen, tuomiossa sanotaan. Korvaussumman lisäksi yhtiö määrättiin maksamaan naisille kahden kuukauden palkkaa vastaava summa eli 3?300 euroa. Tuomion mukaan naiset ja työnantaja olivat jo työhaastattelussa sopineet romaninaisten arkihametta lyhyemmän ja kevyemmän työhameen käytöstä. Kuulemisen jälkeen heidän työsuhteensa purettiin. tammikuuta 2025 KOTIMAA // 11 Kampaamo antoi romaneille potkut hameiden takia Jecaterina Mantsinen, STT Seinäjokelainen parturi-kampaamoyritys syyllistyi syrjintään kieltäessään kahdelta työntekijältään romanihameiden käytön ja irtisanoessaan heidät koeajalla. YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU toivoo, että hovioikeuden ratkaisu edistäisi yleisemminkin romaninaisten yhdenvertaisuuden toteutumista työelämässä. –?Pienempien valtuustojen etuna nähdään myös päätöksenteon tehokkuus ja kustannusten pienentyminen, mutta samalla on pohdittava, miten turvataan monipuolinen edustus ja pienryhmien ääni, hän sanoo. Vähennykset näkyvät valtuustojen keskimääräisessä koossa. Suurimman leikkauksen tekee Jämsä, jossa vähennetään 12 valtuustopaikkaa. Keski-Suomi on maakunta, jossa useimmat kunnat pienentävät valtuustoaan. Yhtiö vetosi lisäksi liiketoimintakonseptiinsa, jonka mukaan työntekijöiltä sai edellyttää yhdenmukaista vaatetusta. –?Näyttöä kokonaisuutena arvioitaessa käräjäoikeus katsoo, että vastaajan esittämät syyt romanihameen käytön kieltämiseen ovat jälkikäteen keksittyjä yrityksiä päästä eroon kahdesta yhtiöön palkatusta romanista, käräjäoikeus kirjoitti tuomiossaan. Vaala on ainoa kunta, joka aikoo kasvattaa valtuustonsa kokoa. Asukasluvultaan suurin valtuustoaan pienentävä kunta on Jyväskylä. Joka viides kunta pienentää valtuustoaan Valtuustoihin valitaan keväällä lähes 300 valtuutettua vähemmän kuin viime kerralla. Helsingissä säilyy maan suurin, 85 jäsenen valtuusto. MARKKU JOKELA Nina Törnudd Noin joka viides eli yhteensä 61 Manner-Suomen kuntaa pienentää valtuustoaan tulevalla valtuustokaudella, kertoo Kuntaliiton tuore selvitys. –?Hovioikeus on edellä päätynyt siihen, että työturvallisuuteen perustuvaa tai muuta pakottavaa syytä kieltää romanihameen käyttö kampaamotyössä ei tässä tapauksessa ole näytetty olleen. Hovioikeuden mukaan yhtiöllä ei kuitenkaan ollut työturvallisuuteen, -ergonomiaan tai -hygieniaan liittyvää syytä kieltää romanihameessa työskentelyä.. –?Ottaen lisäksi huomioon, että (naisten) kanssa oli nimenomaisesti sovittu jonkinlaisen hameen käytöstä, hovioikeus katsoo, että (he) ovat työasullaan täyttäneet yhtiön liiketoimintakonseptiin perustuvat pukeutumista koskevat ohjeistukset. Hiusalan lehtori puolestaan sanoi, että hameen kanssa ei pääsisi tarpeeksi lähelle asiakasta, jolloin kampaajan selkä voisi rasittua. Tällä kaudella 13 jäsenen valtuusto on ollut vain kahdessa kunnassa, mutta vaalien jälkeen niitä on yhdeksän. Hovioikeuden mukaan esimerkiksi yhtiön toimitusjohtajan kanssa käydyn puhelun sisältö ilmensi ”johdonmukaista kielteistä asennoitumista näkyvien vähemmistöjen käyttämiin tunnuksiin”. Naiset oli palkattu parturi-kampaamoketjun Etelä-Pohjanmaalla sijaitseviin toimipisteisiin tammi– helmikuussa 2020. Näin pieni valtuusto saa olla alle 5?000 asukkaan kunnassa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Hovioikeus päätyi laskemaan naisten saamat korvaukset 6?000 euroon. 10?001– 20?000 asukkaan kunnista 13 pienentää valtuustoaan. Käräjäoikeus oli määrännyt CM Hiustalon maksamaan naisille heidän vaatimansa 12?000 euron korvaukset syrjinnästä sekä korvauksia työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Valtuustojaan pienentävät etenkin pienet, alle 5?000 asukkaan kunnat. Työnantaja puuttui naisten pukeutumiseen ensimmäisten työpäivien aikana, ja heille ilmoitettiin muun muassa, ettei romanihame sovi yhtiön imagoon. Valtuutettu toteaa, että romaneilla on perustuslaillinen oikeus ylläpitää kulttuuriaan, mikä pitää sisällään oikeuden käyttää romanihametta. Entistä useampi kunta siirtyy pienimpään lain sallimaan valtuustoon. Hovioikeus päätyi laskemaan naisten saamat korvaukset 6?000 euroon. Käräjäoikeuden mukaan todellinen syy naisten potkuihin oli muun muassa yrityksen johdon asenne romaneja kohtaan. Hovioikeuden mukaan yhtiön johdon puheet ilmensivät ”johdonmukaista kielteistä asennoitumista näkyvien vähemmistöjen käyttämiin tunnuksiin”. PIRKANMAAN KÄRÄJÄOIKEUS oli aiemmin tullut samaan lopputulokseen. Turun hovioikeus katsoi viime torstaina antamassaan tuomiossa, että naisten työsuhteiden purkaminen johtui heidän etnisestä ja kulttuurisesta taustastaan. Kokkolan seudun opistossa romaninaiset ompelevat hameita. Osassa kuntia valtuustoja pienennetään osana talouden tasapainottamisohjelmaa, kertoo tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom tiedotteessa. –?Yhdenvertaisuusvaltuutettu toteaa, että tapaus on esimerkki niistä räikeistä syrjivistä käytännöistä, joita romanit kohtaavat kaikilla elämänalueilla, myös työelämässä, tiedotteessa sanotaan. Näistä pienistä kunnista 34 kuntaa eli 26 prosenttia pienentää valtuustoaan. Sen mukaan kyse ei ollut käräjäoikeuden katsomasta poikkeuksellisen törkeästä menettelystä
STT:n tietojen mukaan vaikutus on kuitenkin tämänhetkisten laskelmien mukaan 0,57 prosenttia eli noin 1,5 miljardia. Vastaavasti tarvitaan sääntely, joka mahdollistaisi riskinoton niin, että yhtiöt pysyvät pystyssä myös tilanteissa, jolloin osakekurssit laskevat. Ehdotuksessa esitetään pakotteita siihen, että eläkeyhtiöiden on pakko nostaa osakesijoitusten painoa salkussa ja toisaalta vakavaraisuussääntelyä vastaavasti liberalisoidaan. Tuolloin voimakkaan inflaation vuoksi työeläkkeisiin tehtiin 6,8 prosentin korotus, vaikka palkat nousivat selvästi vähemmän. Tämänhetkisten laskelmien mukaan ehdotus vahvistaa julkista taloutta enemmän kuin oli hallituksen antama tavoite. Käyttäjä saa ilmoituksen palvelumaksusta, kun hän tekee siirtoa. ELÄKEYHTIÖIDEN pitäisi olla tyytyväisiä neuvotteluissa sovittuun sijoitusuudistuskokonaisuuteen, sillä ehdotus sijoitusten riskin kasvattamisesta ei juurikaan poikkea niiden näkemyksistä, kerrotaan lähteistä STT:lle. Henkilöiden välillä tehtävistä yli 400 euron rahansiirrosta aletaan periä yksi prosentti rajan ylittävästä osasta. SOPU ELÄKEUUDISTUKSESTA syntyi myöhään sunnuntaina illalla. Tähän päästään kasvattamalla osakkeiden painoa sijoittamisessa. Hallitus pyysi eläkeuudistuksen, joka vahvistaisi julkista taloutta noin miljardi euroa eli 0,4 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. –?Kiitän työryhmää ja työmarkkinakeskusjärjestöjä hyvästä työstä, Orpo sanoo. EMMI KORHONEN. Tuottovaatimuksen niin sanottu osaketuottosidonnainen osuus nostetaan 30 prosenttiin. Perimällä palvelumaksun isoista rahansiirroista Mobilepay voi tarjota suurimman osan siirroista maksutta, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Merkittävä uudistus on niin sanottu inflaatiovakauttaja, joka vuodesta 2030 alkaen tarpeen tullen leikkaa eläkkeiden korotuksia. Tulosta käsitellään myös muiden työmarkkinajärjestöjen hallinnoissa tällä viikolla. PÄÄMINISTERI Petteri Orpo sanoo ottavansa ehdotuksen eläkeuudistukseksi tyytyväisenä vastaan. Asiasta kertoi Elinkeinoelämän keskusliitto EK tiedotteessaan. Mobilepay alkaa periä maksun yli 400 euron rahansiirroista Maaliskuussa käyttöön tuleva palvelumaksu koskee henkilöiden välisiä maksuja. Mobilepayn mukaan muutoksella tavoitellaan taloudellisesti kestävän liiketoiminnan rakentamista. Tavoitteena on kasvattaa sijoitusten tuottoja pitkällä aikavälillä. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo tiedotteessa, että tulos täyttää Suomen hallituksen asettamat tavoitteet julkisen talouden tasapainottamisesta ja eläkejärjestelmän vakauden turvaamisesta. INFLAATIOVAKAUTTAJA eli uusi leikkuri pienentää eläkkeiden korotuksia, jos yleinen hintataso kasvaa nopeammin kuin palkat nousevat. Palvelumaksua aletaan periä myös Vipps Mobilepayn käyttäjiltä Tanskassa maaliskuussa. SAK:n hallitus otti sopuun kantaa maanantaina ja suositteli, että neuvoteltu eläkeratkaisu hyväksytään. Järjestöjen piti siis sopia, mikä eläkejärjestelmässä joustaa tiukan paikan tullen: eläkkeiden taso, työnantajien ja työntekijöiden maksamat eläkemaksut vai näiden yhdistelmä. maaliskuuta periä palvelumaksuja suuremmista rahansiirroista. Vuosittainen 40?000 euron raja on edelleen voimassa. Palkansaajajärjestöiltä odotetaan lopullista ratkaisua ensi maanantaina. Palkansaajat ja työnantajat neuvottelivat eläkejärjestelmän muutoksista Petteri Orpon (kok.) hallituksen toimeksiannosta. STT:n tietojen mukaan uudistus on vahvistamassa julkista taloutta pitkällä aikavälillä enemmän kuin maan hallitus pyysi. Maksu ei koske yritykselle tai yhteisölle tehtäviä siirtoja. Ratkaisua luonnehditaan STT:lle kokonaisuudeksi, jonka osaset vaikuttavat julkisen talouden tasapainoon sijoitustuottojen, etuusmenojen ja maksu-uran kautta. Vakavaraisuusrajan turvaavuustaso tarkistetaan 95 prosenttiin. Hintamuutoksen myötä Mobilepayn päiväkohtainen maksuraja poistuu ja tilalle tulee viikkokohtainen 10?000 euron raja. Yhtiön mukaan vain noin kaksi prosenttia Mobilepaylla tehtävistä siirroista henkilöiden välillä ylittää 400 euron rajan. Eläkeiän määräytymistä ei muuteta, eivätkä työntekijöiden ja työnantajien eläkemaksut nouse. Eläkejärjestelmän rahoituksellisen tasapainon on määrä vahvistua niin, että eläkemaksujen nousupaine hellittää tuntuvasti. Eläkeuudistuksia on tullut Suomessa viimeksi voimaan vuosina 2005 ja 2017. Uudistuksesta neuvottelivat EK:n lisäksi Kuntaja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä työntekijäjärjestöt Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK, Akava ja STTK. Lopullinen päätös SAK:n kannasta tehdään hallituksen kokouksessa ensi viikon maanantaina. Osakesijoitusten enimmäismäärää muutetaan 85 prosenttiin. tammikuuta 2025 12 // KOTIMAA Työmarkkinajärjestöt pääsivät sopuun eläkeuudistuksesta Arttu Mäkelä, Eetu Halonen, Sanna Nikula, Anni Keski-Heikkilä, STT Työmarkkinajärjestöjen neuvottelutulos eläkeuudistuksesta on valmis. Uudistuksen sisällöstä kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Leikkurilla halutaan ehkäistä vuoden 2023 kaltaisia tilanteita. Teknisesti kyse on työeläkeindeksin ja palkkatasoindeksin vertailusta. Näistä on siis nyt valittu eläkkeiden taso. Työeläkeyhtiöiden eli esimerkiksi Varman, Ilmarisen ja Elon mahdollisuuksia riskinottoon eläkevarojen sijoittamisessa kasvatetaan. Hän voi silloin halutessaan vielä perua maksun. Orpo kertoo viestipalvelu X:ssä, että hallitus perehtyy ehdotuksen sisältöön tarkemmin tällä viikolla sekä arvioi, täyttääkö ehdotus uudistukselle asetetut tavoitteet. Maksu peritään, jos rajan ylittävä summa lähetetään samalle henkilölle 24 tunnin sisällä. Muutoksesta lähetetään sähköposti kaikille käyttäjille lähipäivien aikana. –?Tämä on eläkeläisten, pian eläkkeelle siirtyvien ihmisten ja nuorempien sukupolvien kannalta hyvä ratkaisu, Eloranta sanoo. Eläkemaksujen taso pysyy ennallaan 24,4 prosentissa vuoteen 2030 asti. Norjassa maksu on jo käytössä. SAK:n hallitus lähettää nyt neuvotteluratkaisun jäsenliittojensa käsiteltäväksi. Työnantajapuolen odotetaan hyväksyvän tuloksen jo torstaina. Tuolloin voimakkaan inflaation vuoksi työeläkkeisiin tehtiin 6,8 prosentin korotus, vaikka palkat nousivat selvästi vähemmän. Leikkurilla halutaan ehkäistä vuoden 2023 kaltaisia tilanteita. Järjestöt olivat kaikessa hiljaisuudessa valmistelleet yli vuoden ajan hallituksen toimeksiannosta eläkeuudistusta, jonka pitäisi vahvistaa julkista taloutta miljardilla eurolla sekä turvata työeläkkeiden rahoitus pitkällä aikavälillä. Automaattisen vakauttajan luominen kuului hallituksen tehtävänantoon. STT:n tietojen mukaan vuonna 2035 tarkistetaan, onko uudistuksella päästy tavoitteisiin vai pitääkö vielä jotain tehdä. Nina Törnudd, STT Mobiilimaksusovellus Mobilepay alkaa 24. Eläkejärjestelmää pitää hallituksen mukaan uudistaa, koska Suomen ikärakenteen vuoksi eläkemaksuihin kohdistuu nousupainetta tulevaisuudessa
Presidentti voi myös milloin tahansa peruuttaa asetuksen, olipa kyse hänen omasta tai edeltäjänsä allekirjoittamasta määräyksestä. Trump voitti valtakunnalliset äänet noin 1,5 prosenttiyksikön erolla ja vei myös kaikki vaa’ankieliosavaltiot. Illalla Washingtonissa oli ohjelmassa kolmet viralliset virkaanastujaistanssiaiset, joissa Trumpin oli määrä puhua. Presidentin ensimmäisestä työpäivästä odotettiin kiireistä. Tässä yhteydessä voi vedota tarvittaessa esimerkiksi kansalliseen turvallisuuteen, kuten Trump teki vuonna 2018 määrätessään teräksen ja alumiinin tuontitullit. Trumpin hallinnon virkamies kertoi maanantaina uutistoimisto AFP:n mukaan, että Trump aikoo muun muassa julistaa kansallisen hätätilan Yhdysvaltain ja Meksikon väliselle rajalle sekä kumota Yhdysvalloissa syntyneiden syntymäoikeuden kansalaisuuteen. Mistä näissä asetuksissa on kyse ja mitä niillä voi tehdä. Tämä oikeus kun on kirjattu selvästi perustuslain 14. Samaan pystyi 1800-luvun lopulla Grover Cleveland. Eri asia on se, että poliisia vastaan väkivaltaa käyttäneiden armahtaminen olisi ilmeisesti liikaa myös monille kovan linjan republikaaneille. Donald Trumpin toinen kausi alkoi tavallisuudesta poiketen sisätiloissa. Trump kukisti marraskuun presidentinvaaleissa varapresidentti Harrisin selvin lukemin. Paikalla olivat myös muun muassa väistyvä varapresidentti Kamala Harris puolisoineen sekä kaikki elossa olevat entiset presidentit Bill Clinton, George W. MELINA MARA. Näin Trump voisi saada ilmeisen kalliille hankkeelle tarpeellista rahoitusta, vaikka edessä lienee myös oikeudellisia esteitä karkotusten toimeenpanolle. Trump toimi näin vuonna 2019 sen jälkeen, kun kongressi ei ollut antanut hänelle määrärahoja rajamuurin rakentamiseen Meksikon vastaiselle rajalle. Presidentin asetukset voidaan kumota, jos niiden todetaan olevan perustuslain tai muiden lakien vastaisia. Presidentin kerrotaan lupailleen republikaanisenaattoreille, että hän käynnistäisi kautensa allekirjoittamalla satakunta presidentin asetusta, uutisoivat muun muassa uutistoimisto AP ja Fox News. Tyypillisesti presidentit ovatkin vallan vaihtuessa kumonneet tukuittain edeltäjiensä antamia asetuksia, eikä Trump aio olla tässä suhteessa poikkeus. Tältä osin tilanne on perustuslain mukaan selvä: presidentillä on vapaat kädet armahtaa liittovaltion rikoksista tuomittuja. Virkaanastujaisissa oli paikalla käytännössä Yhdysvaltain ylin poliittinen johto, perinteiden mukaisesti myös väistyvä presidentti Joe Biden – toisin kuin neljä vuotta sitten, jolloin Trump jätti Bidenin virkaanastujaiset väliin. Ennen Trumpia virkavalansa vannoi varapresidentti J. Bush ja Barack Obama. Asetukset ovat tämän vallan työkaluja. Republikaanien Trumpin toinen kausi alkoi poikkeuksellisesti kongressitalon kupolin alla Rotunda-salissa, sillä virkaanastujaisseremonia siirrettiin kylmän sään takia sisätiloihin. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Sen sijaan täysin mahdottomalta vaikuttaa yritys kumota käytäntö, jonka mukaan Yhdysvalloissa syntyvä – myös paperittomien siirtolaisten lapsi – saa automaattisesti Yhdysvaltain kansalaisuuden. Sen sijaan asetuksen toimeenpano voidaan tehdä lainsäädännöllä vaikeaksi ellei mahdottomaksi. TRUMPIN ODOTETTIIN pistävän nopeasti tuulemaan ja allekirjoittavan liudan presidentin asetuksia heti virkaanastujaispäivänään. Asetusten antamisen oikeuden taustalla on Yhdysvaltain perustuslain toinen artikla, jonka mukaan liittovaltiotason toimeenpanovalta kuuluu presidentille. Hän on Yhdysvaltain historian toinen presidentti, joka on pystynyt palaamaan Valkoiseen taloon. Vance. Hätätilaan vetoaminen voisi olla Trumpille käyttökelpoinen keino myös tällä kertaa esimerkiksi Yhdysvalloissa laittomasti oleskelevien joukkokarkotusten toteuttamisessa. D. että 47. Presidentillä on kuitenkin mahdollisuus kiertää esteitä poikkeusvaltuuksilla julistamalla esimerkiksi kansallisen hätätilan. TRUMP ON Yhdysvaltain historian toinen presidentti, joka on pystynyt palaamaan Valkoiseen taloon ei-perättäisille kausille. TRUMP ON MYÖS lupaillut armahtavansa loppiaisen 2021 kongressimellakkaan osallistuneita. lisäykseen. Trump vannoi virkavalansa korkeimman oikeuden puheenjohtajalle John Robertsille käsi samalla Raamatulla, jota Abraham Lincoln käytti astuessaan virkaan 1861, sekä omalla Raamatullaan. tammikuuta 2025 ULKOMAAT // 13 Niilo Simojoki, STT Presidentin asetukset ovat tärkeässä osassa, kun Donald Trump ryhtyy toteuttamaan toiselle presidenttikaudelleen lupaamaansa räväkkää aloitusta. Trump aikoo allekirjoittaa kynä sauhuten presidentin asetuksia Donald Trump on taas Yhdysvaltain presidentti Anssi Rulamo, Maiju Ylipiessa, STT Donald Trump on toista kertaa Yhdysvaltain presidentti. Trump vannoi virkavalansa kongressitalolla Washingtonissa kello 19 Suomen aikaa maanantaina ja on nyt sekä Yhdysvaltain 45. ’Hänet tuomittiin liikeasiakirjojen väärentämisestä viime toukokuussa niin sanotussa hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä. Osa asetuksista voi myös vaatia lainsäätäjien hyväksyntää, mutta kongressi ei voi vain kumota presidentin asetusta. presidentti. Presidentin asetukset ovat voimassa, kunnes ne todetaan laittomiksi, kumotaan tai niiden voimassaolo päättyy. Trumpista tuli myös ensimmäinen vakavasta rikoksesta tuomittu Valkoisen talon isäntä. Uuden presidentin iltapäivän ohjelmaan kuuluivat muun muassa lounas kongressissa ja joukkojen tarkastus. Virkaanastujaisissa oli myös huomattavia edustajia liike-elämästä, kuten teknologiamiljardöörit Elon Musk, Jeff Bezos ja Mark Zuckerberg. Neljä vuotta sitten Trump jätti tämänkin perinteen väliin, mutta Bidenin hallintolähteen mukaan presidentille oli tärkeää tehdä kaikki perinteiden mukaan. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saapuu virkaanastujaisiinsa Yhdysvaltain kongressitalolle Washingtonissa. Meksikon, Kanadan ja Kiinan uhkaaminen korkeilla tuontitulleilla ei sekään ole vailla katetta. Trump aikoo myös määrätä, että Yhdysvaltain virallisen linjan mukaan sukupuolia on kaksi. –?Yhdysvaltain kultainen aika alkaa juuri nyt, Trump sanoi virkaanastujaispuheensa alussa. VIRKAANASTUJAISSEREMONIAA ennenTrump kävi vaimonsa Melania Trumpin kanssa Valkoisessa talossa perinteisellä presidentti Bidenin ja tämän puolison Jill Bidenin isännöimällä teehetkellä. Bush ja Clinton olivat paikalla puolisoineen, mutta Obaman puoliso Michelle Obama ei tullut paikalle, kuten oli etukäteen ilmoittanutkin
Kokkolassa näette sen vanhassa kaupungissanne. Pian Marimekon lakanat jo vallittivat USA:n markkinoita. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Leikkauksista ja muista toimista huolimatta Pekkarinen kuoli klo 16.30. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. 12:5 Nimipäivät tänään Aune, Oona, Netta, (Auni) (suom.), Agneta, Agnes (ruots.), Maksim, Max, Aune, Auni, Iines, Netta, Oona (ort.). Mutta kirurgipa olikin lapsen äiti. Pitää vain olla tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa.. Usein myöhemminkin asiat tuntuvat järjestyneen kuin sattuman oikusta. KOKKOLASSA luovuusja yrittäjyyskasvatusseminaarissa luennoinut Ratia on viime vikoina katsellut suomalaista kaupunkirakentamista kriittisellä silmällä. Tosin häntä kuljetettiin kuulemma hiukan valikoituja reittejä kaupungintalolle luennoimaan. -Se, että nainen on kirurgi, menee perinteisen ajattelun ohi. Joskus väärinkäsitys voi johtaa oivallukseen. -Pitää ruveta tekemään taloja ihmisten ehdoilla eikä valmistajien. Pekkarisen seuraajaksi eduskuntaan tulee hänen varamiehensä agronomi Toivo Yläjärvi Kuopiosta. Tavallinen reaktio on ryhtyä miettimään, että kumpi miehistä oli sitten isäpuoli. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Se olisi myös matkailuvaltti. Kuopion keskussairaalan antaman virallisen ilmoituksen mukaan Pekkarisen tilassa tapahtui iltapäivän aikana yllättävä käänne huonompaa. 050 477 9966 TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Olen ihaillut Pohjanmaan latoja ja uskon, että tulee uusi suurten lautapintojen buumi. Ministeri Pekkarinen kuoli autokolarissa Ratia toisi laivat Kokkolan keskustaan Pia Räihälä KOKKOLA Suunnittelija Ristomatti Ratia kertoo tarinan isästä ja lapsesta, jotka joutuvat kolariin. Ja jos jokin hanke menee karille, ei auta kuin yrittää uudestaan. Ratia kommentoi maailmalla menestymistä, että ”ei se nyt niin mutkikasta ole”. Tilauksesta on iloa koko perheelle Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Yhdysvalloissa ollessaan Ratian piti lanseerata Marimekko USA:n markkinoille, ja eiköhän kadulla tullut vastaan mies, joka oli juuriostanut tehtaan eikä tiennyt, mitä olisi sille tehnyt. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Kun poika on leikkauspöydällä, kirurgi järkyttyy, että sehän on minun poikani. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta.Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. -Jes. Hänen autossaan ollut 5-vuotias poika säilyi vammoitta. Leppävirtalainen ministeri Pekkarinen oli kuollessaan 57-vuotias. -Mutta jos saisin vaikuttaa, niin haluaisin, että tehtaisiin sulku mereen ja tuotaisiin laivat ja veneet uudestaan kaupungin keskustaan. RISTOMATTI Ratia on tehnyt paljon töitä äitinsä Armi Ratian aikanaan perustamalle Marimekolle, nykyään hänen yrityksensä on Ratia Oy. Kansanedustajaksi keskustapuolueen eduskuntaryhmään hän tuli vuonna 1958. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. tammikuuta 2025 14 // PÄIVYRI JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Maailma on täynnä tällaisia näköharhoja. 0400 365601 LÄHETÄ VALOKUVA, VIDEO, JUTTUVINKKI TAI MIELIPIDEKIRJOITUS keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki MIELIPIDELUURI Puh. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi MEDIAKULMA Asiakaspalvelupiste avoinna ma–ke klo 9–11, 12–15 Rantakatu 10, Kokkola TILAUSJA LASKUASIAT asiakaspalvelu@hillagroup.fi LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi Päivän sana Laulakaa ylistystä Herralle, valtaisat ovat hänen tekonsa! Levitköön tieto niistä yli maanpiirin. Ratia on myös sitä mieltä, että moni hyvä idea syntyy vahingossa. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Se olisi aivan mahdollista. Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 UUTISPÄIVYSTYS toimitus@keskipohjanmaa.fi Puh. Miehen elämäntarina on värikäs ja täynnä käänteitä. Ministeri Pekkarinen sai törmäyksessä vammoja rintakehäänsä sekä vaikeita murtumia lantioon ja molempiin alaraajoihin. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Yksi Ratia-legenda on se, miten hän pääsi brittiläiseen taidekorkeakouluun suoraan toiselle vuosiluokalle, kun opettaja sattui näkemään hänen sisustamansa opiskelijakämpän. Toista onnettomuusautoa ajanut naishenkilö loukkaantui lievästi. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. 50 vuotta sitten 20 vuotta sitten Kahden henkilöauton rajussa törmäyksessä maanantaiaamuna Siilinjärven Vuorelassa vaikeita vammoja saanut toinen sosiaalija terveysministeri Pentti Pekkarinen kuoli myöhemmin iltapäivällä Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa. Jo aikaisemmin rapakon takana vuoltiin kultaa muovisilla käsipeileillä. -Koen antipatiaa sellaista teräsja lasirakentamista kohtaan, mitä Helsingissäkin nyt tehdään, Sellaiseen arkkitehtuuriin ei aika tee kauniisi työttään, kuten puuhun. Ratian silmissä Kokkola näyttää äkkiseltään aika hyvältä
Tällä hetkellä Kokkolan Hope ottaakin vastaan lahjoituksina kaiken kokoisia lasten ja nuorten vaatteita ja kenkiä sekä leluja, pelejä, lastentarvikkeita ja harrastusvälineitä. Materiaalisen avun lisäksi Hope jakoi tukea harrastuksiin yli 3 300 lapselle ja nuorelle. Suomen vanhin sotaveteraani Arvi Hämäläinen kuoli 108-vuotiaana STT Vanhin suomalainen sotaveteraani Arvi Hämäläinen, 108, on kuollut, uutisoi Ilta-Sanomat maanantaina. Työuransa Hämäläinen teki pukuompelijana. Jouduimme sulkemaan pääkaupunkiseudun lomakkeen, jotta ehdimme auttamaan jo apua pyytäneitä. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sukulaiset ja ystävät. Ylivieskalainen Esko Olavi Ojakangas siunattiin Suvannon kappelissa 18.1.2025. Tuki mahdollistaa lasten ja nuorten harrastamisen, kun perheen oma taloudellinen tilanne ei sitä salli. 26.3.1941 Lestijärvi k. 7.1.2025 Lestijärvi Rakkaudella muistaen Mertta Jari ja Merja Janna Iina ja Eve Päivi, Marianne, Tea Mira ja Touko Jaana ja Veikko sukulaiset ja ystävät Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät Kullaten muistojen kirkkaimmat päivät Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa 17.1.2025 Lämmin kiitos kotipirtin hoitajille Esan hyvästä hoidosta Rakkaamme Helvi Esteri KESKI-PETÄJÄ s. Hän oli syntynyt Kolpissa 14.4.1935. Siunauksen toimitti kappalainen Eeva-Kaisa Laakko. Hope ry lahjoittaa vähävaraisille esimerkiksi talviliikuntavälineitä. Hän oli talvisodassa tykistön tulenjohtueen etäisyysmittaajana Taipaleenjoella. HOPE tarjoaa vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille hyvin konkreettista apua, kuten talvivaatteita, harrastusvälineitä ja leluja. 18.12.2024 Kannus Rakkaudella muistaen Sisarusten lapset perheineen Anna-Liisa muut sukulaiset ja ystävät Oi saanhan joukkoon autuaitten kanss’ ystäväini ja omaisten mä päästä kerran luo armon Herran. HOPE RY toimii lahjoittajien ja vapaaehtoisten voimin. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Hostilan mukaan taloudelliset vaikeudet koskettavat yhä uusia perheitä, esimerkiksi kahden vanhemman perheiden osuus Hopen asiakaskunnasta on kasvussa. Kalajokinen Marjatta Mäkelä siunattiin Vuorenkallion kappelissa 18.1.2025. Oi saanhan sen! (Virsi 631a) Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Sotien jälkeen Hämäläinen muutti vaimonsa ja pariskunnan ainoan lapsen, tyttären, kanssa Valkeakoskelle 1954. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti, kun auttamisen halu syttyi kokkolalaisissa ja lisää vapaaehtoisia ilmoittautui mukaan toimintaan. ESIMERKIKSI pääkaupunkiseudun toimipisteellä Hope avasi tammikuussa avunpyyntölomakkeen, mutta joutui sulkemaan sen vain 2,5 päivää myöhemmin. Kälviäläinen Eero Antero Niemi nukkui pois 18.1.2025 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Sekä valtakunnallisista leikkauksista että alueellisista toimista päättävien pitää sisäistää, miten päätökset vaikuttavat perheiden arkeen, sanoo Hope ry:n tiedotteessa toiminnanjohtaja Eveliina Hostila. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kaikkien lahjoitusten tulee olla ehjiä, siistejä ja käyttökelpoisia seuraaville käyttäjilleen. Kalajokinen Toini Inkeri Ketola siunattiin Vuorenkallion kappelissa 18.1.2025. Lahjoituksia otetaan vastaan Kokkolassa ennalta sovittuina ajankohtina. 23.12.1926 Kannus k. – Harrastukset ovat usein ensimmäinen asia, josta joudutaan luopumaan, kun perheen rahat käyvät tiukalle. – Päättäjien olisi nyt todella tärkeää tutustua perheiden tilanteeseen. Vähävaraiset perheet tarvitsevat yhä enemmän tukea. Kokkolalainen Gunnel Margareta Dalhem o.s. SARI PASSOJA-VERRONEN Kuolleita Kälviäläinen Paula Marianne Forsell-Karhulahti nukkui pois kotonaan 17.1.2025 rakkaitten läheisten läsnä ollessa. Hautauksia Ullavalainen Jorma Heino Johannes Juhaninmäki siunattiin haudan lepoon Ullavan kirkossa 18.1.2025. Me Hopessa näemme hyvin, millaista yhä useampien perheiden elämästä on leikkausten myötä tullut. Apu kertoo, että jatkosodan asemasotavaiheessa Hämäläinen palasi tuttuihin maisemiin Laatokan rannalle. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Hän oli syntynyt 20.10.1938 Lohtajalla. Surun koskettaessa keskipohjanmaa.fi/ lukijailmoitukset Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme:. Hämäläinen oli yksi viimeisistä vielä elossa olleista talvisodan veteraaneista. Siunauksen toimitti kappalainen Suvi Lehtimäki. Asian vahvisti IS:lle Hämäläisen ystävä, alueja kuntavaaliehdokas Tuula Vallius (sd). Lapsiperheiden avuntarve on kasvanut. Siunauksen toimitti pastori Tapio Kukko. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen, siskot perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen, muut sukulaiset ja ystävät. Hope Kokkola ottaa vastaan lahjoituksia Katariina Poranen Vähävaraisia lapsiperheitä tukeva Hope ry kertoo tiedotteessaan, että yhdistyksen tuki tavoitti viime vuonna Suomessa lähes 23 000 lasta ja nuorta. Muistotilaisuus pidettiin Suvannon kappelissa. Pulaa on ennen kaikkea vapaaehtoisista, jotka vastaavat avun jakelusta sekä tarpeeksi suurista tiloista, joissa voisimme ottaa kaikki asiakkaamme vastaan. Sulkemiseen päädyttiin, koska avunpyyntöjä tuli niin monta, lähes 500 perheeltä. Tarkat ajankohdat ja ohjeet lahjoitusten viemiseen voi tarkistaa esimerkiksi yhdistyksen Facebook-sivulta. Välirauhan jälkeen Hämäläinen jäi armeijan palvelukseen kersanttina. Lahjoitusvaroja käytetään myös lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen. Harrastustuen lisääntynyt kysyntä näkyy meillä selvästi, Hopen Eveliina Hostila kertoo. – Apua tarvitsevien aalto on ollut todella suuri. Karjalankannaksella Metsäpirtin kylässä vuonna 1917 syntynyt Hämäläinen astui armeijan palvelukseen 21-vuotiaana. Hän vietti viimeiset vuotensa Valkeakoskella, jossa hän asui yhteensä 70 vuotta. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Hän oli syntynyt 8.8.1956 Kokkolassa. Siunauksen toimitti kappalainen Kai Tikkakoski. Kokkolassa paikallisyhdistyksen toiminta vetäytyi viime syksynä hetkeksi tauolle, koska lahjoitettavia tavaroita ja vapaaehtoisia oli niin vähän. Kaipaamaan jäivät puoliso, Jaana ja Seppo perheineen, Kaj, Mika, sukulaiset ja ystävät. Kokkolalainen Carl-Gustav Jakob Westmark kuoli kotona 19.1.2025. Hän oli syntynyt Kaarlelassa 28.10.1959. Alavieskalainen Ilmo Santeri (Imppa) Pudas siunattiin Alavieskan kirkossa 18.1.2025. Seuraamme tilannetta myös muilla paikkakunnilla, Hostila kertoo. tammikuuta 2025 PÄIVYRI // 15 Kuolleet Rakkaamme puoliso, isä, pappa Esa Tapani PERITALO s. Harrastustukea sai viime vuonna yli 3 300 lasta ja nuorta, mikä on 400 enemmän kuin vuotta aiemmin. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Kalajokinen Anna Eliina Kotimäki kuoli 20.1.2025 Iltaruskossa 95 vuoden ikäisenä. Hope ry arvioi, että tämä johtuu muun muassa tukien leikkauksista ja hintatason yleisestä noususta. Siunauksen toimitti rovasti Juhani Alaranta. Lämmin kiitos osanotosta. Tukea tarjottiin vuonna 2024 lähes 10 000 perheelle, joissa asuu lähes 23 000 lasta ja nuorta. Hägg kuoli kotona 19.1.2025
Pitkäkestoinen väkivaltaviihteelle altistuminen voi joillakin lisätä empatian hiipumista ja turtumista väkivaltaan. Kolmas vuodenvaihteen puheenaihe on ollut Queen of fucking everything, joka on hetkessä noussut Areenan katsotuimmaksi ohjelmaksi. Lisäksi unia tutkinut Nils Sandman Turun yliopistosta kertoo erillisessä jutussa, millaisia painajaisia esimerkiksi tv-sarjat voivat herättää. Jos kokee traumaattisen kokemuksen eli tosi voimakkaita negatiivisia tunteita aiheuttaneen asian, siitä voi seurata pitkän aikaa toistuvia painajaisia. Sarjasta on tehty lisäksi tosi-tv-versio, jossa hävinneet kilpailijat tuhritaan väripatruunalla. He kertovat myös, miten voi suojata mieltä tai hyötyä katsomiskokemuksesta. Vastaavia pelkoja on ollut television alkuajoista lähtien. Kysyimme häneltä painajaisista ja raakojen tv-sarjojen vaikutuksesta uniin, koska eteläkorealaisen Squid Gamen väkivalta ja kotimaisen Konfliktin realistisuus ovat aiheuttaneet keskustelua ohjelmien haitoista. PAHIMPIA MIELELLE ovat Hornemanin mukaan esimerkiksi vainoa, kidutusta ja kuolemanuhkaa Squid Gamessa pelataan tappavia versioita lasten pihaleikeistä. Tämä on selvinnyt unista tehdyissä sisältötutkimuksissa. Psykologian erikoistutkija Sandman on väitellyt painajaisista vuonna 2017. Venäjän hyökkäyssota on menossa aivan naapurissa. Mediatutkija Pauliina Tuomi Tampereen yliopistosta ja johtava psykologi Frans Horneman Mieli ry:stä pohtivat, voivatko ohjelmat olla liian rankkoja mielelle ja mistä ahdistavien sarjojen suosio johtuu. Tv-sarjat tuntuvat aiheuttavan yleisössä paikoin vahvojakin reaktioita, jopa mahdollista verenpaineen nousua. Tutkituista 3–5 prosenttia näki painajaisia jatkuvasti. –?Sisällöt voivat luoda ja korostaa erilaisia pelkotiloja, mutta yhtäältä myös purkaa niitä, Tuomi sanoo. Päätulosten mukaan suurin osa ihmisistä näkee painajaisia ainakin kerran kuukaudessa, mikä on normaalia ja harmitonta – jopa hyödyllistä. Tv-tuotannot voivat perustella katsojalukuja kalastelevia provokatiivisia sisältöjä valistavuudella, opettavaisuudella tai yhteiskunnallisella hyödyllä, mutta usein tämä on päälle liimattua retoriikkaa. Psykologi Horneman on samoilla linjoilla videohaastattelussa: –?Tv-ohjelmat antavat mahdollisuuden käsitellä laajoja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Monet pelihahmot ovat tuttuja myös kouluikäisille, vaikka he eivät saa katsoa sarjaa. Visuaalinen ja pelillinen sarja tuntuu kiinnostavan erityisesti nuoria, jotka katsovat paljon myös perinteisempiä kauhuelokuvia. –?Nukkumisen aikana järjestellään muistoja ja käsitellään tunteita. Lisäksi epäily Eagle S -öljytankkerin aiheuttamasta kaapelirikosta Suomenlahdella sattui tekemään aiheesta turhankin realistisen. –?Lapsella painajaisessa hyökkääjä on useimmiten hirviö tai eläin, aikuisella vihamielinen ihminen, unitutkija Nils Sandman Turun yliopistosta kertoo. Painajaisissa joku alkoi esimerkiksi yskiä ja tuli lähelle, psykologian erikoistutkija Nils Sandman kertoo. –?Televisioon on liitetty tietty, paikoin irrationaalinenkin pelko mahdollisista terveyshaitoista, haitallisten käytösmallien esittämisestä ja niiden normalisoinnista. Monet pystyvät samaistumaan hahmoihin ja teemoihin. Se kuvaa suomalaisen yhteiskunnan kipukohtia ajankohtaisesti ja mustan huumorin keinoin, mutta siinä on nähty myös joko liian myönteistä tai liian epärealistista rikollisen elämäntavan kuvausta. Provosoituminen tv-sisällöistä on Tuomen mukaan nykypäivänä yleistä, ja se tulee näkyväksi muun muassa somen kautta. Netflixissä esitettävää sarjaa on kuvattu äärimmäisen väkivaltaiseksi ja piinaavaksi ihmisten tappamiseksi, mutta toisaalta myös hyväksi yhteiskuntakriittiseksi kuvaukseksi. Toinen ärtymystä herättänyt tv-sarja on kotimainen Konflikti, jossa tunnuksettomat joukot hyökkäävät pieneen eteläsuomalaiseen rannikkokaupunkiin. Tuomi muistuttaa, että liika on kuitenkin liikaa. FAKTA Ohjelmien ikärajat 1 Suomessa elokuvien, televisio-ohjelmien, digitaalisten pelien ja muiden kuvaohjelmien ikärajat ovat sitovia. Sen jälkeen Sandman on ollut mukana muun muassa sisältötutkimuksessa, jossa selvitettiin Helsingin yliopiston kanssa korona-aikaan liittyviä painajaisia. Hän selvitti THL:n tutkimusten pohjalta, milloin painajaisunia nähdään ja kuinka paljon, ketkä niitä näkevät ja millaisia vaikutuksia unilla on. Usein valve-elämän tunnerikkaat tapahtumat tulevat hetkeksi uniin ja sitten katoavat, Sandman kertoo. –?Toisen maailmansodan vai–?Korona-aikana uniin tarttui yllättävän hyvin muiden ihmisten ja tartunnan välttely. 1 Nämä ikärajat eivät päde kaikissa suomenkielisissä suoratoistopalveluissa, koska palvelu voi olla perustettu toiseen maahan. Marjo Oikarinen Yleisimmissä painajaisissa tuntematon vihamielinen olento hyökkää kimppuun ja unennäkijän pitää paeta. Tuomi on tutkinut tosi-tv-viihdettä, jonka rapauttavasta vaikutuksesta ihmismieliin on puhuttu paljon. Marjo Oikarinen Eteläkorealainen Squid Game on herättänyt keskustelua taas toisella kaudellaan. –?Silti provokatiivisuudella on kautta aikojen ollut potentiaalia ravistella tabuja, avartaa ajattelua, lisätä tietoisuutta ja rikkoa vanhoja ajatusmalleja. Kyse on aina siitä, miten asioita käsitellään. 1 Ikärajaa annettaessa arvioidaan ohjelman väkivaltaista, ahdistusta aiheuttavaa ja seksuaalista sisältöä sekä päihteiden käyttöä ohjelmassa. VIIHTEEN HERÄTTÄMÄT negatiiviset tunteet eivät ole pelkästään pahasta, asiantuntijat sanovat. Lapsille pelottava ohjelma voi olla rankempi kokemus. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Ohjelmaa on pidetty pelotteluna ja ajoitusta jopa mauttomana, koska se lietsoo sodan ilmapiiriä. 1 Niillä ei suositella ohjelmia tietyn ikäisille, vaan ne varoittavat lapsen kehitykselle mahdollisesti haitallisista sisällöistä. Sarjassa köyhiä ja syrjäytyneitä houkutellaan pelaamaan erilaisia pelejä ja tienaamaan rahaa eliminoimalla toisiaan. Jos Squid Gamen tai Konfliktin kaltaiset tv-sarjat aiheuttavat aikuiselle painajaisia parina yönä, siitä ei ole terveydelle haittaa, Turun yliopiston unitutkija Nils Sandman sanoo. Tiedetään, että fiktiota ja viihdettä käytetään myös siihen, että osaisimme suhtautua pelkoon ja oppisimme selviytymään siitä, mediatutkija Tuomi kertoo sähköpostitse. Kysyimme sitä Mieli ry:n johtavalta psykologilta ja mediatutkijalta. Väitöksessä käytettiin THL:n kyselytutkimuksia, joista suurimmissa oli lähes 70?000 vastaajaa 30 vuoden ajalta. –?Erilaisia negatiivisia aihealueita ja tunteita voidaan lähestyä myötätunnon, surun tai pelon kokemuksenkin kautta. Young-hee-nukkea on myyty pehmoleluna Suomessakin. tammikuuta 2025 16 // TERVEYS Squid Game ja Konflikti tuovat tappamisen lähelle Miksi jännittävät ja ahdistavat tv-sarjat ja elokuvat ovat suosittuja, vaikka oikeassakin elämässä tapahtuu nyt pelottavia asioita. Hän on tutkinut myös muita hyvinvointiin liittyviä aiheita. 1 Ikärajoja on viisi: kielletty alle 18-vuotiailta, sallittu yli 16-vuotiaille, sallittu yli 12-vuotiaille, sallittu yli 7-vuotiaille ja sallittu kaikenikäisille. Ohjelmat tarjoavat pakopaikan arjesta. 1 Esimerkiksi fiktiivisen Squid game -sarjan ikäraja on 16 vuotta ja tosi-tv-version 7 vuotta. Satunnaisista pahoista unista voi olla jopa hyötyä FOTO HIEKKA
ta lääkettä, mutta jotkut lääkkeet voivat aiheuttaa painajaisia. Frans Horneman johtava psykologi Sotateemat viihteessä voivat aiheuttaa ärtymystä, ahdistusta ja ristiriitaisia ajatuksia. Jos muistikuva on liian vahva, tätä ei tapahdukaan. Ahminnalla on myös negatiivinen puoli. Squid Gamessa pelataan tappavia versioita lasten pihaleikeistä. Yksi vinkki painajaisiin on selvä: on hyvä tietää rajansa, jottei tule katsottua mitään liian pelottavaa myöhään illalla. Ahdistava, pelottava ja väkivaltainen sisältö voi olla haitallista lapsen ja nuoren kehitykselle. –?Se voi tutkimusten mukaan ruokkia epäsosiaalisuutta, mahdollista eristäytyneisyyttä, masennusta, yksinäisyyttä, uniongelmia ja ylipainoa, Tuomi kertoo. Tämä ei ole ollut kaikkien mieleen. Tätäkin selittää tottumus. Rentouttavimpia puolestaan ovat sisällöt, jotka tarjoavat turvallisuuden tunnetta ja positiivisia kokemuksia, kuten luontodokumentit, komediat, romanttiset sarjat ja ohjelmat, jotka vetoavat nostalgisuuden tunteeseen. Väkivalta on väline, jolla käsitellään laajempia kysymyksiä. Pelkkä unipäiväkirjan pitäminen ei kuitenkaan vähennä painajaisia. MEDIATUTKIJA PAULIINA TUOMI kertoo, että Squid Gamen ympärillä on alusta asti vellonut julkinen keskustelu, jossa on korostunut huoli lapsista ja nuorista. –?Ensisijainen asia on miettiä, onko ympäristössä jokin stressaava tilanne tai taustalla ahdistusja masennushäiriö, ja yrittää etsiä niihin helpotusta, Sandman sanoo. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Apua on hyvä hakea, jos heräilee yöllä tai pelkää mennä nukkumaan. Tempo on tosi nopea verrattuna vanhoihin elokuviin ja sarjoihin. Ohjelmasta tuttujen piirteiden huomattiin siirtyneen jopa päiväkoti-ikäisten leikkeihin vuonna 2021 julkaistun ensimmäisen kauden jälkeen. –?Tällaisten sisältöjen katsominen tuo tunnekuormaa. Lasten taipumus nähdä helposti painajaisia on monelle myös tuttua arjesta. Vaikka ajattelisi, että lapset ja nuoret altistuvat väkivaltaiselle sisällölle kuitenkin jotain kautta, vanhempien ei pidä sallia väkivallan katsomista. Eroja selittää esimerkiksi se, että lapsi on katsonut pelottavia ohjelmia vanhempien sisarusten kanssa ja oppinut käsittelemään niiden herättämiä tunteita. Lastenkin katsomiskokemuksissa on yksilöllistä vaihtelua. Liian vähäisestä unesta voi tulla terveyshaittoja. Tämän teorian paikkansa pitävyyttä ei ole kuitenkaan voitu aukottomasti todistaa. Hän muistuttaa, etteivät ne ole suosituksia vaan sitovia. UNIEN MERKITYKSEN tulkinta riippuu teoriasta, Sandman kertoo. Yleisellä tasolla Horneman sanoo, että erityistä pelkoa ja ahdistusta herättävä sarjaa voi olla helpompaa katsoa jonkun kanssa ja jakaa heti ajatuksia. –?Sarjan ikäraja on 16 vuotta, mutta materiaalia on nähtävillä niin Tiktokissa kuin Youtubessakin. – Mediallakin voi olla tälläista vaikutusta, erityisesti lapsiin. –?Vaikka varmasti myös sellaisia yksilöitä on, jotka kokevat rentoutuvansa kauhuelementtejä sisältävän ohjelman parissa, Horneman lisää. " Varttuneempi ihminen saattaa kokea nykysarjat liian jännittäviksi ja realistisiksi. KESKUSRIKOSP OLIISI. –?Ei voikaan vain nauttia viihteestä viihteenä sen tullessa tavallaan liian liki totuutta, mediatutkija Pauliina Tuomi sanoo. He voivat alkaa nähdä sen todellisena ratkaisuna. Traumaattisissa kokemuksissa joku tai jokin uhkaa olemassaoloa. Tuomi sanoo, että uppoutuminen tv-sarjaan voi syventää katselukokemusta ja lisätä sosiaalisen median kautta vuorovaikutusta sarjan muiden fanien kanssa. Jokin vaarallinen tilanne voidaan simuloida, jotta se tulisi uneen. Tämä primitiivinen pelko olisi säilynyt evoluutiossa. Joidenkin kiinnostusta ajankohtaisuus taas lisää. TOISAALTA NYKYOHJELMIEN todentuntuisen väkivallan katsominen voi olla vastenmielisempää varttuneille katsojille kuin nuorille aikuisille. Aikuisenkin on vaikea lopettaa katsomista, kun seuraava jakso alkaa heti edellisen loputtua. Väitöksessä ei tutkittu lasten unia, mutta niitä on tutkittu muissa tutkimuksissa. Uudenlainen koukuttavuus liittyy lähinnä valtavaan tarjonnan määrään ja suoratoistopalveluihin, joiden ansiosta sisältöjä voi katsoa milloin ja missä vain. Young-hee-nukkea on myyty pehmoleluna Suomessakin. Horneman ei ole katsonut Konflikti-sarjaa, mutta voi hyvin kuvitella, etteivät kaikki halua katsoa viihteenä pelottavan ajankohtaisia teemoja. Algoritmit vielä suosittelevat, mistä katsoja saattaisi kiinnostua. Kuvassa merestä nostettu ankkuri pelastusalus HMS Beloksen kannella tosielämässä. Haitallisia voivat olla myös ohjelmat, joissa käsitellään traumaattisia teemoja ja katastrofeja. Jos tällaista syytä ei löydy, voi kokeilla mielikuvaharjoittelua: hereillä käydään läpi painajaista ja kirjoitetaan sille parempi loppu. Horneman muistuttaa, että viihteen koukuttavuus ei sinänsä ole uutta: meihin on koodattu tarve isojen kysymysten pohtimiseen ja itseilmaisuun taiteen ja kulttuurin keinoin. Koukuttumisesta ja ohjelmien ahmisesta puhutaan englanniksi termillä binge-watching. Painajaisiin ei ole varsinaisEpäilyt Eagle S -öljytankkerin aiheuttamasta sabotaasista Suomenlahdella tekivät tuoreesta Konflikti-sarjasta odotettuakin realistisemman. –?On täysin normaalia ja luontaista, että jännittävät ja kielletyt asiat houkuttavat. tammikuuta 2025 TERVEYS // 17 sisältävät ohjelmat. Pitämällä unipäiväkirjaa on helpompi muistaa uniaan. Mieli ry:n johtava psykologi Frans Horneman uskoo, että todellisuuden tapahtumat vaikuttavat kokemuksiin tv-sarjoista ja elokuvista. Tällaisesta vähitellen tottumisesta voi olla hyötyä, mutta ikärajoja ei silti pidä ylittää. Varttuneempi ihminen saattaa kokea nykysarjat liian jännittäviksi ja realistisiksi, Horneman sanoo. Uni olisi siis osa oppimista. Ne aiheuttavat useimmille meistä toivottomuuden tunnetta. Monet pelihahmot ovat tuttuja myös kouluikäisille, vaikka he eivät saa katsoa sarjaa. Myös psykologi Frans Horneman nostaa esiin ikärajat. Sandman kertoo, että emotionaalisten käsittelyteorioiden mukaan vahvat tunteet saattavat purkautua unen aikana, ja tämä auttaa päästämään irti stressaavasta asiasta. –?Ohjelmien laatu on parantunut, ja esimerkiksi väkivaltaa pystytään esittämään realistisesti. Hän korostaa silti kokemusten yksilöllisyyttä: monelle aikuiselle sopii yksin katsominen. –?Ajatellaan, että jos ihminen näki unta, jossa hän pakeni vaarallista eläintä, hän osasi reagoida paremmin tilanteeseen todellisuudessa. Sandman kertoo, että niitä voi tulla esimerkiksi sydänlääkkeiden sivuvaikutuksena, jolloin voi joutua vaihtamaan lääkettä tai annostusta. Silloin on nimenomaan aikuisten tehtävä rajata sisältöä, Horneman korostaa. Painajaisissa voi olla kyse opitusta pelosta, mutta Turun yliopiston tutkijoiden Antti Revonsuon ja Katja Vallin uhkasimulaatioteorian mukaan taustalla on ollut todellinen uhka muinaisihmiselle. Horneman pitää itsekin Squid Gamea ahdistavana, mutta aikuisena hän kykenee näkemään sarjan takana olevat yhteiskunnalliset teemat. –?Lapset ja nuoret bongaavat vain raa’an väkivallan. Pelottava televisio-ohjelma voi myös olla kokemus, joka tulee uniin, Sandman sanoo. YONHAP / EPA KOTIALBUMI JUKKA RAP O kutus näkyi: sotaveteraaneilla oli enemmän painajaisunia vielä yli 30 vuoden kuluttua sodan päättymisestä
" Friis on tulosorientoitunut ihmisjohtaja ja nykyjalkapallon vahva sisältöosaaja. Ari Lahti MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Palloliiton urheilutoimenjohtaja Aki Hyryläinen kertoi tiedotustilaisuudessa uuden päävalmentajan hakuprosessista, joka päättyi maanantaina tanskalaisen Jacob Friisin sopimuksen julkistamistilaisuuteen. Emme ole tekemässä vallankumousta, Friis muotoili. Augsburgissa kyse oli kiinnostavasta projektista, ja sain siellä uudenlaisen kokemuksen. –?Friis on tulosorientoitunut ihmisjohtaja ja nykyjalkapallon vahva sisältöosaaja. STT kysyi Friisiltä, miksi hän päätti lähteä Suomen päävalmentajaksi sen sijaan, että loisi uraansa Bundesliigassa. Friisin edellinen päävalmentajapesti Viborgissa oli etenkin väkevä työnäyte, sillä kaudella 2022– 2023 hän luotsasi piskuisen tanskalaisseuran maan liigassa neljänneksi. Palloliitto vahvisti tiedotustilaisuudessaan Friisin palkkauksen, josta kertoi Friisin työnantaja Augsburg jo sunnuntaina saksalaiselle Kicker-lehdelle jo sunnuntaina. Suomi avaa MM-karsinnat 21. Friisillä on Tanskan liigasta päävalmentajakokemusta Aalborgista ja Viborgista. Suomi aloittaa MM-karsintaurakkansa maaliskuussa vieraspeleillä Maltaa ja Liettuaa vastaan. Näistä esihaastatteluun ilmaisi halukkuutensa tusina. Lisäksi hän on työskennellyt muun muassa Tanskan alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkueen päävalmentajana. Huuhkajien päävalmentajan paikka avautui, kun joukkuetta pitkään luotsannut Markku Kanerva sai marraskuussa potkut. Odotan innolla, että pääsemme kokemaan yhdessä joukkueen, kannattajien ja koko suomalaisen jalkapalloyhteisön kanssa suuria hetkiä ja tunteita, Friis sanoo tiedotteessa. –?Viisi kandidaattia tuli haastatteluun. Palloliitolla ei ole vielä tietoa siitä, millaisen valmennusryhmän Friis kokoaa maajoukkueessa ympärilleen. Se kiehtoo minua paljon, ja toivottavasti pystyn auttamaan Suomen maajoukkuetta, Friis sanoi Olympiastadionilla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Strategisiin tavoitteisiimme kuuluu, että maajoukkueemme esiintyvät arvokisoissa säännöllisesti ja saamme lisää pelaajia kansainväliselle huipulle. Puheenjohtaja (Ari Lahti) otti sen kierroksen jälkeen 2–3 kandidaattia one to one -keskusteluun. Pystymme jättämään jäljen ensimmäisestä päivästä lähtien, Friis totesi. Nyt projekti on myös hyvin kiinnostava, kun pääsen päävalmentajana tekemään työtä maajoukkueen ja liiton kanssa. Lyhykäisyydessään näin. FRIIS ON työskennellyt urallaan päävalmentajana varsin vähän, mutta tanskalaisen ura on ollut viime vuosina nousukiidossa. Jalkapallo ”Pystyn auttamaan Suomen maajoukkuetta kehittämään pelaamistaan ja menestymään”. Odotan suurella innolla, että pääsen tutustumaan kunnolla pelaajiin, uusiin kollegoihini, kannattajiin, jalkapallon toimijoihin ja suomalaiseen kulttuuriin, Friis sanoo. Heistä 17 oli ”kiinnostavia, jotka täyttivät profiilin”. FRIIS PÄÄTTÄÄ pestinsä Augsburgissa ensi lauantain Bundesliiga-kierroksella ja siirtyy sitten Huuhkajiin päävalmentajan töihin. –?Ensimmäiset ottelut tulevat vastaan nopeasti, ja lähiviikot tulevat olemaan työntäyteisiä ja äärimmäisen mielenkiintoisia. Kakkoskierroksella oli kuusi kandidaattia, joista yksi putosi pois. maaliskuuta Maltaa ja kolmea päivää myöhemmin Liettuaa vastaan. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA. –?En halua tulla isoon organisaatioon ja repiä kaikkea vain auki. Keskusteluissa vakuutuimme hänen tahdostaan kehittää suomalaista jalkapalloa myös A-maajoukkueen ulkopuolella, Lahti kertoo tiedotteessa. Friisin, 48, sopimus miesten A-maajoukkueen päävalmentajana kattaa MM-karsinnat ja mahdollisen MM-lopputurnauksen 2026 sekä EM-karsinnat ja mahdollisen EM-lopputurnauksen 2028. Voimme jakaa sitä pelaajille. –?Meillä on vain yksi elämä ja elämässä on kyse valintojen tekemisestä, kun sellaisia tulee vastaan. Meillä on paljon yhteisiä tavoitteita, ja osaamisellani pystyn auttamaan Suomen maajoukkuetta kehittämään pelaamistaan ja menestymään. Friis aloittaa tehtävässään tammikuun lopulla. Huuhkajien uusi päävalmentaja Jacob Friis esittäytyi suomalaismedialle maanantaina. Tanskalainen ei kuitenkaan aio tuoda joukkueeseen pelkästään omia valmennustuttujaan. PALLOLIITON puheenjohtaja Ari Lahden mukaan Friis sopii ”kansainvälisessä uranousussa olevana pohjoismaisena valmentajana Huuhkajien nykytarpeeseen”. STT Palloliitolla oli yli 40 ehdokasta Aki Hyryläinen (vas), Jacob Friis ja Ari Lahti avasivat näkökulmiaan päävalmentajan valintaprosessiin. –?Huuhkajissa käynnistyy nyt uusi, jännittävä aikakausi Friisin johdolla. tammikuuta 2025 18 // URHEILU Huuhkajat Friisin ohjiin Janne Lehikoinen, Paavali Pastila, STT Tanskalainen Jacob Friis on Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen uusi päävalmentaja. –?Kahdentoista henkilön kanssa käytiin parituntinen haastattelu. Olen hyvin tyytyväinen, että pääsemme yhdessä Friisin kanssa tekemään töitä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Onneksi tänä päivänä käytössämme on myös teknologiaa, jolla saamme informaatiota pelin osa-alueista. Hänen kohdallaan neuvonantaja rupesi hinnoittelemaan hänet pihalle, Hyryläinen kertoi. –?Olen äärimmäisen onnellinen, motivoitunut ja ylpeä saadessani tämän kunniatehtävän. Hän omaa modernin valmentamisen edellyttämät kyvyt hyödyntää tietoa ja tulevan tiiminsä osaamista. Augsburgin apuvalmentajaksi Friis siirtyi loppuvuodesta 2023. –?Maajoukkueessa yhteisiä harjoituksia ei ole paljon, joten niissä muutamissa harjoituksissa on oltava (maajoukkueikkunan aikana) terävänä. Friisin sopimus Augsburgissa olisi jatkunut kesään, mutta Palloliiton urheilutoimenjohtajan Aki Hyryläisen mukaan baijerilaisseura olisi ollut halukas pitämään tanskalaisen jatkossakin riveissään. Sen jälkeen syntyi ajatus, että Jacob Friis olisi meidän ykkösvalinta. Hyryläinen kertoi, että liiton oman tutkimuksen myötä ehdokkaita kartoitettiin reilut 40. Jotkut asiat liitossa ovat toimineet hyvin, ja minun tehtävänäni on löytää asioita, joissa voimme kehittyä
Voittajaksi juoksi Saksan Florian Bremm ajalla 7.39,01. Luxemburgissa oli paikalla myös Joonas Rinne, mutta 1500 metrin kilpailu jäi häneltä haaveeksi kuumeilun takia. Aamu oli outo, koska en lämmitellyt (ottelua varten) lainkaan. Wada kertoi maanantaina, ettei se valita Swiatekin saamassa kuukauden pannasta. Hän sai vain kuukauden kilpailukiellon, sillä oli käyttänyt reseptivapaata melatoniinia uniongelmiin ja aikaerorasitukseen, ja käry oli johtunut lääkkeen kontaminaatiosta eli saastumisesta. Kuudenneksi sijoitetut Heliövaara ja Patten ovat selvittäneet kaikki kolme otteluaan turnauksessa ilman erätappioita. Vahva rutiinisuoritus, ei tarvinnut mitään mahdottomia esittää, mutta pidettiin oma taso yllä älyttömän hyvin. Harri Heliövaara. Kumpikin on kokenut ja meritoitunut nelinpelaaja, 33-vuotias Nys on voittanut urallaan seitsemän ATP-turnausta ja 41-vuotias Roger-Vasselin peräti 28. Blomqvist on harjoittelut On Athletics Club Europe -tallissa. Alku oli varovaista ja jäin liian kauas muista. Blomqvist juoksi naisten 1500 metrillä viidenneksi ajalla 4.11,22. Helpolla ei mestari päässyt, sillä hän tarvitsi tohtorin apua Melbournen helteessä. Se on hänen parhaita lyhyen radan aikojaan. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA " Jälleen erittäin hyvä ottelu, voidaan olla tyytyväisiä siihen mitä tehtiin. Puolivälierässä Heliövaara ja Patten kohtaavat 15:nneksi sijoitetut Monacon Hugo Nysin ja Ranskan Edouard Roger-Vasselinin. Keskitalon nousee ajallaan 8,03 Suomen kaikkien aikojen tilastossa jaetulle neljännelle sijalle. Elmo Lakka oli miesten 60 metrin aitajuoksussa seitsemäs ajalla 7,68 juostuaan alkuerissä kauden kotimaisen kärkiajan 7,65. Kärki meni kovaa, kun kuusi miestä paineli 7.40:n aikoihin. Hallikauden tavoite on onnistua EM-hallien 3000 metrillä. Puolalainen Swiatek selvitti tiensä puolivälieriin murskattuaan saksalaisen Eva Lysin 6–0, 6–1 ja sai kuulla myös, että maailman antidopingtoimisto Wada ei jatka hänen dopingasiansa käsittelyä. Suomalaisonnistumista nähtiin myös poikien sarjassa, kun Oskari Paldanius voitti Ruotsin Ludvig Heden 6–3, 6–2 ja eteni poikien kaksinpeliin kolmannelle kierrokselle eli 16 parhaan joukkoon. Nooralotta Neziri oli kuudes kauden parhaalla ajallaan 8,07. Blomqvistin viimetalvinen ennätys on 4.09,10. Keskitalon ennätys ennen sunnuntaita oli 8,12. tammikuuta 2025 URHEILU // 19 Juha Savela Viime viikolla Urheilugaalassa läpimurtopalkinnon saanut Nathalie Blomqvist avasi sunnuntaina hallikautensa Luxemburgin kansainvälisissä kilpailuissa. Tämä juoksu aukaisi kroppaa hyvin 3000 metrin kisoja varten, Blomqvist sanoi. Alkueräaika jäi vain kaksi sekunnin sadasosaa Lakan omasta ennätyksestä. – Se oli juoksu, jolla olen aiemminkin hallikauden aloittanut. Paldaniuksen seuraava vastustaja on Venäjän Jegor Pleshivtsev. Mutta kyllä meillä varmasti on keinot, joilla heidän peliään horjuttaa, Heliövaara sanoi. Muista suomalaisista Saara Keskitalo paransi kahdesti 60 metrin aitajuoksun ennätystään ja juoksi neljänneksi ajalla 8,03. Tennis Australian avointen nelinpelissä edessä puolivälierät. Harri Heliovaara (vas.) ja Henry Patten etenivät puolivälieriin. Voittaja, Italian Marta Zenoni veti loppumatkan yksin kovaa huippuaikaan 4.03,59. NAISTEN KAKSINPELIN maailmanlistalla toisena olevan Iga Swiatekin maanantai sujui mainiosti. Finaaliin juoksu ei kantanut, sillä sinne vaadittiin 7,70. Wadan mukaan Swiatekin selitys oli uskottava. Sitä ajatellen kaikki on aikataulussa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Yhteistä kokemusta ei kuitenkaan juuri ole, sillä he aloittivat parina vasta tämän vuoden alussa. Mutta pelasin todella hyvin, Sinner jutteli kovan koitoksen jälkeen. –?Ovat pelanneet kolme hyvää, tiukkaa ottelua täällä ja kokemusta riittää kummallakin, ei ole missään nimessä helppo matsi tulossa. Loppu tuntui vahvemmalta. Kolmas matsi putkeen suoraan kahdessa erässä, kyllä se kertoo jotain meidän tasosta, Heliövaara totesi STT:lle. Swiatek antoi elokuussa sydänlääke trimetatsidiinia (TMZ) sisältäneen dopingnäytteen kilpailun ulkopuolisessa testissä. Heliövaara ja Patten jyräävät Janne Lehikoinen, STT Tenniksen nelinpelin suomalaistähti Harri Heliövaara ja hänen brittiparinsa Henry Patten etenivät puolivälieriin tenniksen grand slam -turnaus Australian avoimissa, kun maanantaina kaatuivat Yhdysvaltain Austin Krajicek ja Rajeev Ram 6–3, 7–6 (8–6). Lääkäri mittasi italialaistähden pulssin, ja ottelua päästiin jatkamaan. –?Oli rankkaa. –?Jälleen erittäin hyvä ottelu, voidaan olla tyytyväisiä siihen mitä tehtiin. MIESTEN KAKSINPELIN maailmankärki ja Australian avointen hallitseva mestari Jannik Sinner eteni tämän vuoden turnauksen puolivälieriin, kun hän kaatoi tanskalaisen Holger Runen 6–3, 3–6, 6–3, 6–2. Eemil Helander juoksi 3000 metrillä 11:nneksi ajalla 8.05,77. Tiesin, että vaikeaa tulee. Santeri Kuusiniemi oli alkuerässään viides juostuaan ennätyksensä tuntumaan ajalla 7,77. – Treenikausi on ollut ehjä ja hyvä. Sinner pyysi ottelun kolmannessa erässä lääkinnällisen aikalisän, kun hänen kätensä tärisivät päälle 30 asteen lämmössä. Kuusiniemen ennätys on 7,74. Hallissa tonnivitosella on vaikeaa tulla muiden ohi, jos jää alussa kauas kärjestä, Blomqvist totesi Urheiluliiton tiedotteessa. MARCO BERTORELLO Nathalie Blomqvist avasi hallikautensa Nathalie Blomqvist avasi hallikautensa sunnuntaina
–?Pari viikkoa sitten tuli ajatus, että lähtisin ajamaan SM-sarjaa. Nyt Mälkönen ja Lappi saivat kasaan paketin, joka mahdollistaa SM-sarjaan osallistumisen Skodan menopelillä. Se alkoi tuntua hyvältä, kun sitä enemmän makusteli, Lappi kertoi Instagram-tilillään. Soita ja esittele omasi, Mika 0403740055 Pelicans vaihtaa päävalmentajaa Jääkiekon Liigan tyvipäähän jumittunut Lahden Pelicans järjesteli maanantaina valmennuskuvioitaan ja on palauttamassa päävalmentajana tällä kaudella toimineen Juhamatti Yli-Junnilan hänen sopimuksen mukaisesti valmentajaksi. liian nopeasti Kläbon halutessa vielä toipua Tourin rasituksista. Lappi väläytti osallistumismahdollisuutta jo pari viikkoa sitten, jolloin hän arveli ralliuran olevan ohi ainakin ammattilaismielessä. Vuoden urheilukirja on valittu vuodesta 1980. Saksassa jo pitkään asuneella Nordlingilla on monipuolinen tausta jalkapallon parissa. Kläbo on poissaoloistaan huolimatta cupin ylivoimaisella kärkisijalla. 029 505 2289 Rovaniemellä 21.1.2025, Turvallisuusja kemikaalivirasto ILMOITUS PÄÄTÖKSIEN ANTAMISESTA Hakija: Arvo Metals Oy Lupatunnus ja alueen nimi: ML2024:0012, Ristineva ML2024:0015, Vehkaneva Hakija: Sisu Exploration Oy Lupatunnus ja alueen nimi: ML2024:0009, Tastula Malminetsintäalueiden sijainti: Kaustinen, Kruunupyy, Kokkola Tukes | Graafinen ohjeisto 7 Tunnetko tiedostomuodot. JPEG-muotoista tunnusta ei saa suurentaa, sillä suurentaminen heikentää kuvan laatua. Pelicans hävisi viikonloppuna molemmat ottelunsa. 0500797158 Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 21.1.2025 hyväksynyt seuraavat malminetsintälupahakemukset ja niitä koskevat määräykset täytäntöönpanoon muutoksenhausta huolimatta: Päätöksiin saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Se oli aika villi ajatus. Päätöksen liitteenä olevasta valitusosoituksesta ilmenee, miten muutosta haettaessa on meneteltävä. Mälkönen toimi viime kaudella WRC2-luokan maailmanmestari Sami Pajarin kartanlukijana. tammikuuta 2025 20 // URHEILU Kuulutuksia Ostetaan Ostetaan moottorikelkan reki. 029 505 2289 På Rovaniemi 21.1.2025, Säkerhetsoch kemikalieverket UNDERRÄTTELSE OM UTFÄRDANDET AV BESLUTET Sökande: Arvo Metals Oy Tillståndskod och områdets namn: ML2024:0012, Ristineva ML2024:0015, Vehkaneva Sökande: Sisu Exploration Oy Tillståndskod och områdets namn: ML2024:0011, Jylhä Områdets läge: Kronoby, Kaustby, Karleby Etsitään autoa, asuntoautoa tai vaunua. Vaatii kirjailijalta intohimoa ja uurastusta katsoa saksalaista yhteiskuntaa jalkapallon läpi tai jalkapalloa Saksan läpi, sanoi valinnan tehnyt entinen Helsingin Sanomien päätoimittaja ja urallaan myös urheilutoimittajana työskennellyt Reetta Meriläinen tiedotteessa palkintoperusteluissaan. Johannes Hösflot Kläbo palaa jälleen muiden kiusaksi. Besvärstiden är 37 dagar från den dag då beslutet delgavs, nämnda dag inte medräknad. Huom! Ns. Pelicansin penkin takana jatkavat Jussi Taipale, Tony Virta ja Toni Pasuri. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA Jääkiekko NHL sunnuntaina: New Jersey–Ottawa 1–2, Montreal–NY Rangers ja. Johanna Nordlingin Jalkapallon muotoinen Saksa tekee juuri näin. Vältä TIFF-muotoisen tunnuksen suurentamista, sillä suurentaminen heikentää kuvan laatua. ohjelmat kannattavat tätä tiedostomuotoa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. Engadinissa hän kisaa sekä lauantain vapaan sprintissä että sunnuntaina 20 kilometrin vapaan yhteislähdössä. Päätös on nähtävillä Tukesin internet-sivuilla: https://tukes.fi/malminetsintaluvat-ja-valtaukset Lisätietoja: kaivosasiat@tukes.fi tai puh. Yli-Junnila saavutti apuvalmentajana SM-hopeat 2023 ja 2024 ja nousi täksi kaudeksi päävalmentajaksi. Länsi: 1) Winnipeg 65 (47), 2) Vegas 61 (46), 3) Edmonton 61 (46), 4) Dallas 59 (46), 5) Minnesota 58 (46), 6) Colorado 57 (47), 7) Los Angeles 55 (43), 8) Calgary 51 (45), 9) Vancouver 50 (45), 10) St. Av besvärsanvisningen som finns i bilagan till beslutet framgår hur ändring ska sökas. TIF (TIFF, Tagged Image File Format) -tiedostot sopivat ns. JPG (JPEG, Joint Photographic Experts Group) -tiedostot sopivat ns. Kaksinkertainen MM-osakilpailuvoittaja jätti mahdollisuuden sille, että hän ajaa vielä harrastuksena SM-tasolla. Yli-Junnila on työskennellyt pitkään Pelicansin palveluksessa. Viime viikon Les Rousses sekä myös Norjan mestaruushiihdot tulivat kuitenkin Lappi ajaa rallin SM-sarjaa Mälkösen kanssa Rallin MM-sarjassa pitkään ajanut Esapekka Lappi osallistuu tänä vuonna SM-sarjaan kartanlukija Enni Mälkösen kanssa. Engadinissa kisataan sprintin ja yhteislähdön ohella myös sekaviesti, joka on ohjelmassa perjantaina. Tiedotteen mukaan lukija pääsee kirjailijan kanssa historiaan ja nykypäivään, hulppeille stadioneille ja nukkavieruihin toimistoihin. Lohkotilanteet: Itä: 1) Washington 67 pistettä (46 ottelua), 2) Toronto 60 (47), 3) New Jersey 58 (49), 4) Carolina 57 (46), 5) Florida 57 (47), 6) Tampa Bay 53 (44), 7) Ottawa 52 (46), 8) Columbus 51 (46), 9) Montreal 50 (46), 10) Boston 50 (47), 11) NY Rangers 48 (46), 12) Philadelphia 48 (47), 13) Detroit 46 (46), 14) Pittsburgh 46 (48), 15) NY Islanders 43 (45), 16) Buffalo 39 (45). STT Jalkapallon muotoinen Saksa on vuoden urheilukirja Toimittaja Johanna Nordlingin kirjoittama Jalkapallon muotoinen Saksa valittiin vuoden 2024 urheilukirjaksi Suomessa. PDF-muotoisen kuvan laatu ei kärsi, vaikka muuttaisit kuvan kokoa. Hän valmensi eri-ikäisiä juniorijoukkueita SM-tasolla ennen kuin liittyi vuonna 2022 edustusjoukkueen valmennustiimiin. EPS-muotoisen tunnuksen kokoa voi muuttaa laadun kärsimättä. ohjelmat kannattavat tätä tiedostomuotoa. EPS (Encapsulated Postscript) -muotoisia tunnuksia käytetään painettuissa materiaaleissa (offset jne.). Pelicans kävi asian läpi Yli-Junnilan kanssa maanantaina, mutta Yli-Junnila torjui alustavasti uudelleensijoituksen. Kirjan on kustantanut Bazar Kustannus. työpöytäkäyttöön, tekstinkäsittelyym. ohjelmat kannattavat tätä tiedostomuotoa. PNG-muotoista tunnusta ei saa suurentaa, sillä suurentaminen heikentää kuvan laatua. työpöytäkäyttöön (tekstinkäsittely ym.) EPS ei pääsääntöisesti ole sopiva. Tiedotteen mukaan Yli-Junnila jatkaisi yhtiön palveluksessa valmentajana, jolla tulisi olemaan projektiluontoisia työtehtäviä sopimuskausien 2024–25 ja 2025–26 ajan, jollei toisin sovita. JPEG-tiedosto on kuvanlaadultaan TIFF-tiedostoa huonompi. Beslutet finns framlagt till påseende på Tukes webbplats https://tukes.fi/malminetsintaluvat-ja-valtaukset. Kläbo palaa maailmancupiin Maastohiihtomahti Norja joutui pärjäämään ilman kahta suurinta tähteään viime viikonloppuna Les Rousses’n maailmancupissa, mutta tulevan viikonlopun cup-koitoksissa Sveitsin Engadinissa jo hieman helpottaa. Johaug voitti lauantaina Norjan mestaruuden yhdistelmähiihdossa ennen Heidi Wengiä, joka hänkin jättää Engadinin cup-kisat väliin. Pelicans toteaa lopuksi tiedotteessaan, että keskeneräisestä asiasta ei anneta lisätietoja.STT–KP Jääkiekko Juhamatti Yli-Junnila torjui ”projektiluontoiset työtehtävät”. 5–4 (M: Patrik Laine 1+0, voittomaali ajassa 63.20), Dallas–Detroit 4–1 (Dal: Miro Heiskanen 0+1). RGB tukes_rgb.eps/pdf/jpg/tif/png/ai CMYK tukes_cmyk.eps/pdf/jpg/tif/ai PANTONE tukes_pms_c.eps/pdf/ai tukes_pms_u.eps/pdf/ai BLACK tukes_black.eps/pdf/jpg/tif/png/ai WHITE tukes_white.eps/pdf/png/ai su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue Säkerhetsoch kemikalieverket (Tukes) har med stöd av gruvlagen (621/2011) 21.1.2025 godkänt följande ansökan om malmletningstillstånd och ansökan om verkställighet av beslut trots att ändring sökts: Ändring i beslut får med stöd av 162 § i gruvlagen (621/2011) sökas hos Vasa förvaltningsdomstolen. Juhamatti Yli-Junnila ei jatka Pelicansin päävalmentajana. Käytännössä tuo tarkoittaa, että Yli-Junnila on saanut potkut liigajoukkueen päävalmentajan paikalta. STT. Mer information: kaivosasiat@tukes.fi eller ptfn. Päätöksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä päätöksen julkaisemisesta. STT Maanantaina Lappi ja Mälkönen vahvistivat aloittavansa kauden Tunturirallissa, joka kaasutellaan tammi-helmikuun taitteessa Rovaniemen ympäristössä. Kläbo kilpaili viimeksi vuodenvaihteen Tour de Ski -kiertueella ja päätti sen voittoon, neljännen kerran urallaan. PNG (Portable Network Graphics) -muodossa olevat tunnukset on tarkoitettu nettikäyttöön sekä mm. Louis 48 (47), 11) Utah 45 (45), 12) Seattle 43 (47), 13) Anaheim 42 (46), 14) Nashville 39 (45), 15) San Jose 34 (48), 16) Chicago 33 (46). Naisten Tour-voittaja Therese Johaug sen sijaan on yhä sivussa kansainvälisiltä laduilta. työpöytäkäyttöön, sillä tekstinkäsittelyym. tekstinkäsittelyym. Huom! Tässä ohjeistossa mainituissa EPS-muotoisissa tunnusoriginaaleissa on läpinäkyvä tausta. –?Parhaat tietokirjat lisäävät paitsi lukijansa tietoa myös ymmärrystä. Joukkue on Liigassa tällä hetkellä 14:ntenä pisteen edellä karsijan paikalla olevaa HPK:ta. Viallisuus ei ole esteenä. PDF (Portable Document Format) -muotoisia tunnuksia käytetään tuotettaessa painettuja materiaaleja (offset jne.)
Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma–pe klo 7–11 ja la 7–9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Suvi Tanner 020 750 4404 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja B. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. TAKAPIHAMME ON NYT RIKOSPAIKKA. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi ONKO TUO BARBIEN PÄÄ. tammikuuta 2025 SARJAKUVAT // 21 keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. 788 552 2 8 5 7 1 6 2 4 7 2 9 6 6 8 5 9 4 7 8 3 5 9 2 8 3 7 4 9 7 6 1 9 4 7 2 9 6 8 7 1 5 2 3 5 2 8 7 5 6 4 9 9 4 6 8 3 7 2 5 1 2 4 7 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea
19.30 Vintage-valtakunta. Brittikomedia. 10.30 Jaksa paremmin. 08.20 Ihan pohjalla. 19.30 Salatut elämät. 10.50 Yle Alueuutiset 11.40 Yle Oddasat ja Oddasat. 21.30 Mr. 15.00 Stacey Dooley: Valmiina sotaan. klo 14 °C +5,8 Vaasa Sateisinta 18.1. Kotimainen lifestyleohjelma. 08.25 Täysi susi. 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Akuutti: Tarvitaanko hyvään kuolemaan eutanasiaa. 22.25 Tulosruutu. Tuula on vastuussa perheen liiketoimista Upin istuessa vankilassa ja uskoo ratkaisevansa nyt kaikki ongelmat. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.15 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. Jakson lopussa Tytti Junna tutustuu alpakka-agilityyn. Bean. 18.54 Tarinoita tuntureilta. Viikon eristyksessä olleet saarelaiset yrittävät organisoitua siltä varalta, että eristys kestää pitkään. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. Vuonna 2014 bulgarialainen Ruja Ignatova lanseeraa uuden kryptovaluutan, OneCoinin. 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 15.00 Flinkkilä & Kellomäki. 19.20 Päivän sää. Peter haluaisi kertoa tunteistaan MJ:lle, mutta Spider-Manin velvollisuudet kutsuvat. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.00 Tähtiarpa. 16.55 Tähtiarpa. 07.05 LEGO Friends: Uusi luku. 10.00 Isä Brown ja hänen laumansa. 10.45 Jumalallista ruokaa. 06.30 Smurffit. 14.55 Annan herkulliset leivonnaiset. 21.55 Paluu kuolleista: Kuka on Arthur Knight. Palkkamurhaaja Kat puolestaan etsii kadonneita huumeita. 14.30 Ahdistuksen vankina. 19.25 Tulosruutu. 14.10 Valitut Palat Collection. 13.45 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 18.21 Puoli7 tänään. Tarvitaan henkien taistelu, ennen kuin poliisi ottaa asian vakavasti uhrit ansaitsevat oikeutta homoudestaan huolimatta. 11.40 Koko Britannia leipoo. 17.10 Charité. Kun hammaslääkäriltä menee taju, potilas joutuu itse hommiin. 14.40 Valitut Palat Collection. Miltä Ukrainan puolustuksen tilanne näyttää tällä hetkellä. 19.56 UMK25: Erika Vikman Ich komme. Davidin synttärikakku menee väärään kurkkuun, kun hän saa tietää Jacobin tyttöystävän henkilöllisyyden. 6.44 Miten talousmaailma hyötyy USA:n vallanvaihdosta. Skotlantilainen oikeus käsittelee uusia todisteita. 17.04 Päivän sää. 21.30 Perjantai-dokkari. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Hän törmää sattumalta Hannahin mieheen Thomasiin. 23.45 Cryptoqueen. 20.00 The Summit Suomi. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. MTV3 06.15 Aamusää. Moni ottaa riskin ja investoi uuteen virtuaalivaluuttaan. 22.35 Surman susi. 18.30 Puoli seitsemän. Bulgarian julkkispiireissä pyörivä Asdis Ran esittelee Ignatovan potentiaalisille sijoittajille. Pilvisyys on koko maassa runsasta. Lapissa pakkanen on kiristynyt, siellä pakkasta voi paikoin olla peräti 30 astetta. 17.00 Yle Uutiset. 14.45 ELOKUVA Tulossa: Minkkiturkki. 23.35 Aallonmurtaja. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 22.45 Neljä elämää. 10.44 Ruokamuisto: Susanna Haavisto. 18.30 Diili. 19.00 Prisma: Aurinkokunta. 20.00 Koti koiralle. 20.45 Kunnanjohtaja. 4,5 mm Kilpisjärvi -24 -15 -26 -15 -20 -15 -16 -8 -8 -12 -7 -5 +1 10 10 13 12 13 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA -7 -9 -8 -12 -9 -11 -10 -15 -10 -14 -5 -8 -6 -9 -6 -9 -7 -10 -7 -10 -7 -10 -9 -12 -9 -11 -11 -14 -11 -13 5 5 2 3 2 1 Kokkola 20.1. 22.45 Oddasat. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta. 09.55 Exploring Earth. 14.50 Elävä arkisto: Mihin nyt pojat ja miten. Kiireistä arkea viettävä artisti Laura Ruusumaa hakee Unikulmalta ratkaisua parempiin uniin. 18.00 Päivän sää. Tutkimusprofessori Timo Partonen avaa, kuinka nukkuminen, syöminen ja liikkuminen vaikuttavat arjessa jaksamiseen. 11.36 Pohjoisen eläinlääkärit. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista. Itävaltalainen rikossarja. 16.45 Itse valtiaat. 19.53 UMK25: Neea River Nightmares. 19.00 Seitsemän Uutiset. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema Monipuoliset livet keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset. 18.05 Viiden jälkeen. 17.05 Viiden jälkeen. 18.30 Emmerdale. Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump on sanonut lopettavansa Ukrainan sodan “hyvin nopeasti”. 7.16 Eläkeuudistuksen vaikutukset 7.42 Jälkipörssi 8.24 Pohjanmaalla jätekuljettajista kaavaillaan ”roskapoliiseja” 8.50 Vuoden nuori taiteilija Man Yau 09.30 Metsästäjä. 18.45 Talviretki Ruotsin tunturiseuduille. 23.50 Utö. Ti Haapavesi -10 Halsua -9 Helsinki -2 Joensuu -16 Jyväskylä -8 Kajaani -14 Kalajoki -8 Kokkola -7 Kuopio -13 Kuusamo -21 Lahti -7 Lappeenranta -8 Oulu -11 Pietarsaari -7 Pori -5 Rovaniemi -18 Tampere -7 Toholampi -9 Turku -3 Utsjoki -23 Vaasa -6 Ylivieska -8 Ke -7 -6 +2 -7 -4 -9 -6 -5 -6 -10 -3 -8 -5 +1 -10 -7 +2 -15 -4 -7 To -11 -9 +1 -3 -5 -12 -9 -8 -7 -15 -2 -14 -7 -4 -17 -2 -9 +1 -17 -6 -9 Pe -7 -5 +3 -2 -1 -7 -6 -5 -3 -15 +1 +1 -9 -5 +1 -13 +1 -6 +2 -17 -3 -5 La -3 -2 +2 -2 ?0 -3 -2 -2 -1 -7 -3 -1 +2 -8 -2 +3 -19 ?0 -2 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 19.1. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Unelmien maa. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Aamun aikana maan lounaisosaan saapuu lumisateita. 23.00 Ulkolinja: Putinin sotarikokset. 21.00 A-studio. 09.45 Tanskan aarteenmetsästäjät. 14.45 Ahdistuksen vankina. 11.30 Pilanpäiten. Oudot äänija valoilmiöt synnyttävät pelkoa saarelaisissa. Rossi kieltää yhä syyllisyytensä, ja Mirandan rooli on epäselvä. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 21.00 ELOKUVA Spider-Man: Far From Home. 23.35 IS esittää: Sain sen videolle. 12.00 Maailman kauneimmat junareitit. Brandtner ja Rex pääsevät peitehommiin, kun oudosta kuolemasta tarvitaan lisätietoja. 12.45 Tanskalainen maajussi. 09.00 Remppa vai muutto UK. 19.00 Ketonen & Myllyrinne. 13.15 Team Bachstad Karibialla. 17.00 Farmi Suomi: Revanssi. 16.40 Yle Oddasat. 13.00 Maajussille morsian. 10.00 Maryn helpot kokkailut. 21.00 Queen of Fucking Everything. Saavatko he sitä. Päivän aikana lunta sataa maan länsija eteläosassa. Visuaalisesti upeassa Marvel-seikkailuelokuvassa Peter Parkerin luokkaretki Euroopassa saa toinen toistaan hurjempia käänteitä. 15.50 A-studio. Jälleen uusi uhri löytää samasta paikasta. Muualla maassa lämpötila on -2 ja -20 asteen välillä. Kennethillä ja Sandralla on kuumat paikat, kun poliisi etsii heidän piilottelemaansa autoa. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 20.42 UMK25: Goldielocks Made of. 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. 07.25 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 16.58 Uutiset. 16.00 Salatut elämät. 15.00 Bachelor Suomi. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 16.45 Novosti Yle. 17.55 Uutiset. Myrkyllistä kaasua. 13.55 Valitut Palat Collection. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi °C 30 cm Oulu +1 °C 33 cm Raahe ?0 °C 27 cm Pietarsaari °C 30 cm Vaasa °C 31 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 20.1. tammikuuta 2025 22 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 06.25 Huomenta Suomi. 19.25 Siskonpeti: Sisko-Santanat. Kiireessä aamutoimet on hoidettava ajomatkalla. 16.00 Gilmoren tytöt. 18.00 Maailman kauneimmat junareitit. 10.00 Emmerdale. Koditon mies tekee venäläisestä tavaravaunusta kohtalokkaan löydön. Kotimainen draamasarja. 17.00 Pikku Kakkonen. Puistoreissulla ampiainen häiritsee harmillisesti. 16.25 Maryn helpot kokkailut. 20.29 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 10.15 Eränkävijät. 07.50 S.M.A.S.H! 08.00 Lomakoti auringon alta. 20.00 Eva Longoria Meksikossa. Irvokasta sattumaako. 19.50 UMK25: Viivi Aina. 14.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. klo 14 °C -6,2 (20.1. 13.20 ELOKUVA Oksat pois. Bisnesten volyymia pitää nostaa, joten on tehtävä kaupat vanhan vihollisen, Pappa Nenosen kanssa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.00 Sydänmailla. 15.25 Poliisikoira Rex. Charity ottaa kovat keinot käyttöön saadakseen oikeutta Mackenzielle. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 08.50 Jumppahetki. 22.20 Päivän sää. YLE TEEMA & FEM 07.55 BUU-klubben 08.25 Minun puutarhani 09.05 Uudista minut 09.15 Tapaus Carlos 10.15 Raskaana 10.40 Sportliv 10.50 Jumalallista ruokaa 11.18 Unelmien maa 12.00 Kapellimestarit 12.30 Uusi Kino: Full of Love Pakomatka pakastimesta 13.42 Helsinki, ikuisesti 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Claes Andersson Vapaa tahto 17.25 Hääkuvaajat 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Renessanssiprinssi taiteilija väärässä ajassa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.54 Itämeri pintaa syvemmältä 20.00 Vakoojien kaupunki 21.06 Historia: Tuntematon Pompeji 22.05 ELOKUVA Kino Suomi: Juokse kuin varas 23.30 Kukkia toisesta puutarhasta 23.45 Enemmän elokuvasta: Huviretki hirttopaikalle MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Simpsonit 08.30 Simpsonit 09.00 Ulosottomiehet 10.00 Poliisit UK: Ajojahti 11.00 Huutokaupan metsästäjät 11.30 Valtateiden sankarit 12.30 Salatut elämät 13.00 Rantabaari 13.30 Simpsonit 14.00 Ulosottomiehet 15.00 Huutokaupan metsästäjät 15.30 Huutokaupan metsästäjät 16.00 Poliisit UK: Ajojahti 17.00 Simpsonit 17.30 Simpsonit 18.00 Snackmasters UK 19.00 Suurmestari UK 20.00 Frendit 20.30 Frendit 21.00 ELOKUVA: Beverly Hills kyttä II 23.05 Aallonmurtaja 23.55 The Summit Suomi 01.26 Surman susi 02.25 Simpsonit 02.55 Huutokaupan metsästäjät 03.25 Huutokaupan metsästäjät 03.55 Valtateiden sankarit 04.55 Poliisit UK: Ajojahti ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 20 23 26 29 1 4 7 10 13 16 19 Joulukuu Tammikuu 2025 -35.0 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 21 24 27 30 2 5 8 11 14 17 Joulukuu Tammikuu 2025 2 4 6 Ti Alanya 16 Amsterdam +4 Budapest +2 Dubai 22 Dubrovnik 10 Hania 16 Las Palmas 22 Lissabon 17 Malaga 18 New York -9 Nizza 12 Oimjakon -38 Phuket 31 Riika +2 Skellefteå -6 Sydney 23 Tukholma +3 Tokio 11 Venetsia +9 Ke 15 +3 +3 24 12 16 20 17 18 -9 11 -36 31 +3 -6 32 +3 11 +6 To 13 +6 +6 25 13 16 19 17 18 -5 13 -33 31 +2 -15 23 +2 11 +9 20.1. 12.00 Spotlight: Ei-toivotut hoitotyöntekijät. 14.25 Valitut Palat Collection. °C -8,4 Salla Naruska Lämpimintä 19.1. Rossin mormonivaimo Katherine ja isäpuoli David Rossi paljastavat hätkähdyttäviä totuuksia
17.55 ELOKUVA Tulossa: Syke. 19.00 Vetenskapens värld: De smarta växterna. 23.30 Amerikan kovimmat keräilijät. 09.00 Yle Uutiset. 20.30 Farmen. 21.00 Världens historia: 999 judiska flickor. Tutkiva journalisti Stacey Dooley osallistuu Britannian armeijan salaiseen sotilasohjelmaan, jossa ukrainalaista siviileistä koulutetaan rintamasotilaita. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 07.10 Urheiluradio. 23.46 Ampumahiihto: Torino, Naiset Henkilökohtainen kilpailu. 18.00 Raamatun kertomuksia. 13.00 Meret ilman vettä. 22.30 Jumalanpalvelus. 03.35 Romuautot rahaksi. 08.30 Tiny House Hunting. JIM 09.00 Diili. 22.05 Urheiluradio. 22.00 Armon kalliolla. 16.55 Rakastunut mammanpoikaan. 11.00 Puutarhan pelastajat. 20.00 Korkeasaari. 09.30 Autojen fiksaajat. Kotimainen ohjelma. 21.00 Blue Bloods. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 01.50 Those about to die. 18.00 Simpsonit. 21.35 Sari Valto. 10.00 Risteilyaluksen päiväkirjat. 11.35 Family Guy. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 16.00 Autojen ensiapu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.30 Rillit huurussa. 10.50 ELOKUVA Mystery 101: Killer Timing. 19.50 Wheeler Dealers. 17.00 Himohamstraajat. 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola. 11.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt. Klassista musiikkia. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 22.00 Talviurheilu: Torino, Slopestyle. 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 03.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 16.00 Ampumahiihto: Torino, Sekajoukkue Pariviesti. 00.00 Egyptin kadonneet aarteet. 22.00 Aktuellt. FRII 06.15 Bahama Life. 18.00 Sinkkuillallinen. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 11.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 07.05 Silent Library Suomi. 20.55 Lokala nyheter. 07.50 Sofian enkelit. 08.55 Autojen fiksaajat. 11.00 Käsi kohoaa. 19.17 Kulturnyheterna. 23.00 Utrikesbyrån. 20.00 TV4Nyheterna. 23.10 Rapport. 07.05 Kokkaushaaste. 21.00 TV7 Israel News. 19.02 Urheiluradio. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 06.50 Aamuhartaus. 00.05 Tohtori Paise. 05.00 Yellowstone. 00.50 Trigger point. 08.30 Miehen puolikkaat. 04.00 Yellowstone. 08.00 Miehen puolikkaat. 18.30 Simpsonit. 13.30 Sanan helmiä. 10.00 Rantataloa etsimässä. 16.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). Yle Uutisten Radiouutiset seuraa kotimaan ja maailman menoa ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 19.45 Go’kväll. 22.38 Kulturnyheterna. 08.10 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 21.00 Renées brygga. 13.00 Rapport. 18.05 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 07.50 Merisää. 01.30 Family Guy. 06.35 Kökets middagstips. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 16.30 Lottovoittajan unelmakoti. 16.10 Faunin iltapäivä. 14.20 Bahama Life. 11.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). YLEX 06.00 YleX Soittolista. 12.00 Unelma-asunto auringon alta. 15.15 Wheeler Dealers. 18.35 Hartaita säveliä. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 ELOKUVA Yön ritarin paluu. 07.13 Radio Suomen Aamu. 20.15 Singelköket. 15.45 Unelmahäät. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 20.00 Kaisa Pulakan aikamatkat. 00.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 12.40 Kokkaushaaste. 15.02 Kulttuuriykkönen: Sarjamurhaajien hirmuteoissa näkyy ritualistinen symboliikka. 04.05 Family Guy. 23.00 Lokala nyheter. 08.40 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 18.00 Ampumahiihto: Torino, Naiset Sprintti. 03.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 10.30 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 12.10 Kaisa Pulakan aikamatkat. 12.30 Aristoteleen kantapää. 05.00 TV7 Israel News. 15.00 Rakkaudesta leipään. 04.25 Silent Library Suomi. 21.00 Talviurheilu: Torino, Slopestyle. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 12.30 Välkommen till vuxenlivet. 23.25 Christina-lehden luontokuvat. 12.00 Vem ska jag tro på. 15.30 Moderni perhe. 06.30 Tiny House Hunting. MPA vie äänimatkalle maailman tapahtumiin ja niiden taustoihin. 23.05 ELOKUVA Yön eläimet. 15.55 Yle News. 06.40 Bahama Life. 07.30 Erakot. RUOTSIN TV4 06.10 Hem till gården. Valokuvaaja Maria Broström matkustaa Båstadiin satuhäihin, joita on jouduttu siirtämään jo kolmasti. 14.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 23.00 TV4Nyheterna och sporten. 11.20 Gilmore girls. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Stacey Dooley: Valmiina sotaan, Yle TV2 klo 15.00. 14.59 Tennis: AO Courtside. 09.50 Kymppitonni. 17.30 Klubi 700. 23.01 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 00.00 Kujalla. 02.30 Muinaiset avaruusoliot. 15.30 Tie vapautumiseen. Eva Tigerstedt avaa polkuja musiikkiin. 13.00 Maryn helpot kokkailut. 23.20 Musiikkivideoita. 18.55 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 16.30 Love Israel Baruch Korman. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 11.05 Louisiana Law. 10.00 Remontilla rahoiksi. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 08.00 Christian World News. 23.15 ELOKUVA Mean girls. 10.00 Nelli-Nalle. 09.30 Tennis: AO Courtside. 20.03 Metsäradio. 12.30 Simpsonit. 18.55 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 06.55 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 19.00 Moottoriurheilu: Rally Raid: Dakar-ralli, Saudi-Arabia. 13.45 Lähemmäksi Jumalaa. 15.00 Pyhä Henki tänään. 13.15 Voimaa Sanasta. 04.25 Ex And The City Suomi. 12.00 Lentoturmatutkinta. 09.40 Unelmahäät. 23.10 ELOKUVA Tulossa: Syke. 01.55 ELOKUVA Auroran murhakerho: Juliusten talo. 14.00 Miehen puolikkaat. 15.05 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 08.15 Suurten pyramidien kadonneet haudat. 18.40 Top Gear. 05, Radio Suomi sunnuntaisin klo 13.30. 15.45 Rakastunut mammanpoikaan. 08.00 Ostoskanava Myori.fi. 18.30 Onko peli pelattu Darwin. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 00.30 Will Trent. 15.30 Tulossa: The Voice of Finland. 22.05 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 18.45 Katselkaa Herran tekoja. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 03.30 Duudsonit tuli taloon (S). 20.00 Arktinen retkikunta. 04.50 Ennätystehdas. 09.05 Muistojen bulevardi. tammikuuta 2025 RADIO JA TELEVISIO // 23 TLC 06.05 Kakkukuningas. 15.45 Engelska Antikrundan. Osa 1/6. 20.30 Jerusalem studio. 18.00 Rikkaat ja rahattomat. 19.00 Lentoturmatutkinta. KUTONEN 06.10 Miten kaikki tehdään. 19.02 Radioteatteri esittää: Maitotyttö 3/3. 12.00 Duudsonit tuli taloon (S). 15.00 Alaskan jäälentokenttä. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.25 Daniel Ahola: Poliisia ja rosvoa (S). 03.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 13.00 Emmerdale. 03.05 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. . Paennut sarjamurhaaja ja Travisin murhayritys tekevät tästä tapauksesta Amyn ja Travisin tähän mennessä vaarallisimman. 18.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 19.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 20.00 Koti koiralle Australia. Kirkkoherra Tuomo Törmänen, Pirkkala. Yle Areena lauantaisin klo 7, Yle Radio 1 lauantaisin klo 12. 11.33 Radio Suomen Päivä. 00.10 Poliisien elämää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Unelma-asunto auringon alta. 16.55 Teho-osasto. STAR CHANNEL 06.00 Ennätystehdas. 22.00 Grävarna. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 20.00 Moottoriurheilu: Rally Raid: Dakar-ralli, Saudi-Arabia. 17.30 Family Guy. 23.40 Ekonominyheterna. 06.35 Löytöretki tuntemattomaan. 17.00 Ampumahiihto: Torino, Miehet Sprintti. 16.45 I vår herres hage. 17.10 Urheiluradio. 07.00 Morgonstudion. 07.20 Opaalin metsästäjät. 21.05 Politiikkaradio. Yle Uutisten Radiouutiset seuraa kotimaan ja maailman menoa ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 09.00 Castle. 21.00 Tracker. 04.25 Kakkukuningas: Kaksintaisto. 21.30 Gospel First Evankeliumi ensin. 17.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 15.00 Moderni perhe. 12.00 Simpsonit. 13.00 Politiikkaradio. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 22.30 Lee söker kärleken. 18.20 Nyhetstecken. 22.00 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 13.03 Forum. 22.00 Hur fan hamnade vi här. 09.00 Jerusalem studio. 17.00 Remppa vai muutto UK. 03.45 Family Guy. 07.05 Remonttipari. 07.30 Simpsonit. 22.30 Miia Krause. 06.45 Rakkaudesta leipään. 13.40 Erakkoperhe erämaassa. 15.40 MasterChef Australia Dessert Masters. 02.30 Simpsonit. 21.00 Yle Uutiset. 13.00 Hotell Romantik. 12.00 Tennis: Australian Open. 09.30 Rantataloa etsimässä. 14.35 Hengenvaarallisesti lihava. 16.10 Urheiluradio. 22.30 Tsunami Paluu paratiisiin. 12.45 Merisää. 01.25 Mökin rakentajat. 23.00 Laosin kadonneet aarteet: Angkor. 09.00 Asunnon metsästäjät. 00.55 Hudson & Rex. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 04.30 Tennis: Australian Open. 00.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 01.30 Livräddare i Arktis. 04.35 Expedition X. Ohjelmassa äänessä ovat ihmiset myllerrysten keskellä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Yöradio toiveiden yö. 19.00 Panttilainaamo. 18.05 Kotikulmat kuntoon. 06.05 Radio Suomen Aamu. 22.00 Farmi Suomi: Revanssi. You can also keep up with the latest online updates from Yle News via Twitter and Facebook. 01.00 Antikmagasinet. 01.00 Gathering Storm. Politiikkaradio keskustelee vallasta ja vallankäytöstä joka arkipäivä. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 20.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. TAIVAS TV7 06.00 Come Home. 01.15 Lomaile kuin ökyrikas. 15.00 Hudson & Rex. 17.05 Agenda. 13.30 Tuho-osasto. 21.55 Anslagstavlan. 01.00 Yövalo. 14.50 Kiinteistöhuutokauppa: Remontilla rahoiksi. 19.00 Mentalist. 20.01 YleX Dream: Lina Schiffer ja Taika Mannila. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Sullivan’s Crossing. 06.01 YleX Soittolista. 02.30 Tennis: Australian Open. 10.15 Lintubongarit. 17.00 Duudsonit tuli taloon (S). 10.00 Sari Valto: Kun parisuhde muuttuu hoivasuhteeksi. 08.35 Asunnon metsästäjät. 15.30 Pyöräily: Superprestige, Gullegem. 18.50 Merisää. 13.00 Nyhetsdagen. 11.00 Yukonin eläinlääkäri. 13.00 Yle Uutiset. 10.20 Viikon raamattulaulu. 10.05 Jippii -lasten raamattukoulu. 23.15 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 21.12 Radio Suomen Ilta. 22.46 Sportnytt. 21.00 Lerin på äldreboendet. 14.30 Sinkkuillallinen. 10.00 Tennis: Australian Open. 20.00 Rooman kadonneet aarteet. 18.02 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 08.30 Love Israel Baruch Korman. 19.00 Unelmahäät. 21.02 Urheiluradio. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. 02.25 Louisiana Law. 02.00 Family Guy. TV5 06.15 Rantataloa etsimässä. 21.00 ELOKUVA Mean Girls 2 tylyt tytöt 2. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 19.55 Teho-osasto. 06.31 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 12.55 Radio Suomen Päivä. 12.45 Svenska tv-historier. 16.00 Christian World News. 04.45 Asunnon metsästäjät. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Rapport. 19.28 Sportnytt. SVT2 10.00 Forum. 09.50 Panjo ja kaverit. 07.00 Lemmen viemää. 11.20 Satakiloiset parhaat ystävät. 15.50 Annan herkulliset leivonnaiset. 12.30 Hengenvaarallisesti lihava. Kotimainen ohjelma. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.00 ELOKUVA Aloha (S). Hemmottelumusiikkia ja laulun mittaisia tarinoita tarjoilee musiikkitoimittaja Susanna Vainiola. 01.15 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 18.30 Sverige idag. 22.00 ELOKUVA Nälkäpeli Matkijanärhi. 07.10 Aamusoitto. 11.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 06.30 Say yes to the Dress Britannia. 18.30 Pelastajat Helsinki. 09.00 Yle Uutiset. Viisi viikkoa kestävällä kurssilla siviilit oppivat selviytymään Ukrainan sotatilanteissa.. 17.10 Uutispodcast. 11.40 Restaurant: Impossible. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 19.00 Enkeleiden maailma. 07.53 Radio Suomen Aamu. 01.25 Mysteerien jäljillä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Ensitreffit alttarilla AUS. 14.30 Sverige! 15.00 Vinterliv. HERO 14.40 Suomi Soi. 10.33 Radio Suomen Päivä. 01.30 Alaskan jäälentokenttä. 06.40 Tuho-osasto. 12.40 Kotikulmat kuntoon. 23.00 Yle Uutiset. 16.00 Rillit huurussa. EUROSPORT 1 07.30 Ampumahiihto: Torino, Sekajoukkue Pariviesti. 18.00 Yle Uutiset. 02.15 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 23.30 Sydän Albaniassa Tauno ja Marja Toukola. 21.00 Diili. 18.00 Efter fem. 17.30 Svenska hjärtan. 07.50 Phoenixin eläinpoliisit. Hääkuvaajat, Yle Teema & Fem klo 17.25. 08.00 Yle Uutiset ja sää. Maanantaista lauantaihin. Uutiset tiiviissä paketissa aina tasatunnein sekä pidempinä, taustoittavina lähetyksinä arkisin klo 7, 8, 12, 16 ja 17 (lauantaisin klo 12 ja 17, sunnuntaisin klo 17). Tuottaja: Paula Vilén. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.20 Romano mirits. 17.00 Uskosta totta. 20.00 Rillit huurussa. MPA kutsuu sinut seikkailulle sinne missä tapahtuu, katsomaan uteliaasti maailman uutisiin Ylen ulkomaantoimittajien kanssa. 15.55 Lottovoittajan unelmakoti. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 14.00 Äärimmäinen selviytyjä. 13.00 Silent Library Suomi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.55 TV4Vädret. 17.00 Family Guy. 16.30 Rillit huurussa. 20.02 Sää. 01.10 People Magazine Investigates. 00.15 Sinkkuillallinen. 18.00 Pelastajat Helsinki. 18.30 Oddasat. 12.10 Urheiluradio. 02.00 Pyöräily: Superprestige, Gullegem. 13.55 Evankeliumi Luukkaan mukaan | LUMO. 13.00 TV7 Israel News. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.20 TV4Vädret. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 01.55 F1h2o: MM-sarja, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat. 10.45 Simpsonit. 06.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 12.30 Miten kaikki tehdään. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 21.00 ELOKUVA Agatha Christie: Neiti Marplea ei petetä. 11.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen päivä. 12.30 Jumala puhuu erämaassa. 00.00 The rookie. 00.00 Paratiisihotelli Tanska. 14.00 Yle Uutiset. 06.45 Nyhetsmorgon. 03.40 Sofian enkelit. 07.00 Pyhä Henki tänään. 17.00 YleX Ilta: Womma. 10.15 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa. Hääkuvaajat tekevät työtään tunteellisten hetkien, rakastuneiden parien ja konfettisateen keskellä. 23.30 Dox: Okänt landskap. 00.50 Idrottsgalan. 12.05 Miten kaikki tehdään. 02.50 The white queen. 16.25 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 06.40 Rantataloa etsimässä. 17.00 Suomalainen menestysresepti. 00.00 New Yorkia järkyttäneet rikokset. 10.30 Valmistaudu lopun aikoihin. 13.30 Remppa vai muutto Suomi. Uutiset tiiviissä paketissa aina tasatunnein sekä pidempinä, taustoittavina lähetyksinä arkisin klo 7, 8, 12, 16 ja 17 (lauantaisin klo 12 ja 17, sunnuntaisin klo 17). 19.00 Rapport. 07.30 Tie vapautumiseen. Miia Krause kiinnostavia ajattelijoita ja oivaltavaa keskustelua. 12.00 Himohamstraajat. 03.25 Tuho-osasto. 20.00 YleX Dream: Lina Schiffer ja Taika Mannila. 18.45 Uutiset. 19.00 Miehen puolikkaat. 10.00 Romuautot rahaksi. 19.33 Lokala nyheter. 02.40 Restaurant: Impossible. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. Yle News broadcasts in English daily on Yle Radio 1 (3:55 pm) and on Yle Mondo (3:30 pm Mon-Fri, 3:29 pm SatSun). 15.00 Yle Uutiset. 20.00 Inblick (samiska). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.01 YleX Ilta: Womma. 19.05 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 14.05 Top Gear. 23.30 Australian rajalla. 19.30 Miehen puolikkaat. 21.00 Gathering Storm. 02.40 Food Factory. 17.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 11.10 Family Guy. Afrohiuksien laitoon erikoistuneen parturi-kampaaja Ronja Koiviston ura on vaatinut tavallistakin enemmän ponnisteluja. 21.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 07.35 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 16.15 Christoffer Strandberg Show. SVT1 06.15 Fråga doktorn. 10.00 Yle Uutiset. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Meret ilman vettä. 22.01 YleX Aamu: Päivän parhaat. 16.00 Lemmen viemää. 18.55 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Vinterstunder. 20.30 Antikmagasinet. 20.00 Yle Uutiset. 22.20 Raamattu puhuu sinulle. 18.50 Iltahartaus. Koivisto on puoliksi romani ja hänellä on harvinainen raajaepämuodostumia aiheuttava kehityshäiriö. 02.20 Oikeuden äärellä. 17.45 Opaalin metsästäjät. 21.50 Merisää. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. Toimittajat Tapio Pajunen, Linda Pelkonen ja Antti Pilke vaativat vierailtaan vastauksia ja auttavat ymmärtämään, mistä politiikassa on kyse. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 08.25 Superhamstraajat. 19.47 Eilisen ääni: Maitotilalla töitä paiskii kohta lypsyrobotti. 12.55 Yksi on hyvää seuraa. 21.00 Mentalist. 08.10 Ykkösaamu. 23.40 Yöklassinen. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 14.00 Kaverille ei jätetä (S). 22.30 Ampumahiihto: Torino, Miehet Henkilökohtainen kilpailu. 03.00 Simpsonit. 14.45 Maanteiden sankarit. 09.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 08.30 Ampumahiihto: Torino, Miehet Sprintti. 13.05 Löytöretki tuntemattomaan. 21.15 Voimaa Sanasta. 17.50 Ski Classics inifrån. 14.00 Come Home. 20.30 Rapport. 09.00 Raamatun kadonneet kaupungit. 23.10 Paiseklinikka. 19.30 Tavoittele armolahjoja. 14.30 Miehen puolikkaat. 09.15 Say Yes To The Dress. 20.00 Jumala puhuu. 19.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 12.13 Radio Suomen Päivä. 14.00 Cecilias unge. 11.02 Radio Suomen Päivä. 13.50 Bahama Life
Naiset, 1500 m: 1) Marta Zenoni Italia 4.03,59, 2) Marta Garcia Espanja 4.09,80, 3) Lore Hoffmann Sveitsi 4.10,20, 5) Nathalie Blomqvist Suomi 4.11,22 (kkk). Oulu: Kansalliset hallikilpailut (304,1 metrin rata): Miehet, 60 m: 1) Joonas Jyrkkä OP 7,00. Kuula (6 kg): 1) Aatu Kangasniemi EspTa 20,43. Helsinki: Kansalliset hallikilpailut: Miehet, 60 m: 1) Kalle Hirvi VU 6,92. Tappiot ovat tulleet koville vastustajille – Arsenalille, Atletico Madridille ja Bayern Münchenille. 400 m: 1) Aapo Mäkiniemi LimNM 49,42. 1. Yleisurheilu Luxemburg: Kv. (06) 831 5040, 0500 683595 Avoinna: ma-pe 9.00-16.30 MARALU KALUSTEET SÄHKÖISTETYT TYÖPÖYDÄT JA TYÖPISTERATKAISUT KAUTTAMME TOIMISTOKALUSTEET.COM MEILLÄ KALUSTEET TOIMISTOOSI ON Yrittäjäntie 10, Kokkola, p. kierrosta: Jannik Sinner Italia (1)–Holger Rune Tanska (13) 6–3, 3–6, 6–3, 6–2, Lorenzo Sonego Italia–Learner Tien USA 6–3, 6–2, 3–6, 6–1, Ben Shelton USA (21)– Gael Monfils Ranska 7–6 (7–3), 6–7 (3–7), 7–6 (7–2), 1–0 luovutus. Cupin pistetilanne: 1) Tschofenig 1?056, 2) Hörl 976, 3) Pius Paschke Saksa 848, 4) Stefan Kraft Itävalta 795,... Liigavaiheen 36 joukkueesta 24 etenee jatkoon, mutta vain kahdeksan parasta pääsee suoraan neljännesvälieriin. 39) Antti Aalto 36, 40) Kytösaho 28.. Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on saanut tuskailla suojattiensa suorituksia tällä kaudella. 2. alkuerä: 1) Fourie 7,91, 2) Keskitalo 8,09 (kkk). Naiset, 60 m: 1) Iiris Törrönen OP 7,74. Pituus: 1) Anne-Mari Lehtiö KU-58 598 (kkk). City majailee sijalla 22. Kaikki kuusi otteluaan voittanut Liverpool on jo varmistanut jatkopaikkansa. 200 m: 1) Armas Uusitalo OP 22,34. CITYN PAINEITA lisää entisestään se, että sen mestaruushaaveet näyttävät Valioliigassa pieniltä. alkuerä: 1) Bacari 7,51,2) Krzysztof Kiljan Puola 7,69 … 5) Santeri Kuusiniemi Suomi 7,77. Lukas Hradeckyn edustama Leverkusen kohtaa Mestarien liigassa tiistaina vieraissa Atletico Madridin. Liverpoolin lisäksi vain Barcelona on jo lunastanut paikkansa jatkopeleissä. Koripallo NBA sunnuntaina: Miami–San Antonio 128–107, Orlando–Denver 100–113, Milwaukee–Philadelphia 123–109, Oklahoma City–Brooklyn 127–101, LA Clippers– LA Lakers 116–102, Portland–Chicago 113–102, Sacramento–Washington 123–100. Huippuseurojen pelaajat ovat jo nyt kovassa kuormituksessa, eikä ensi kesän laajennettu seurajoukkueiden MM-turnaus ainakaan helpota asiaa. kierrosta: Harri Heliövaara Suomi/Henry Patten Britannia (6)–Austin Krajicek/Rajeev Ram USA 6–3, 7–6 (8–6). Joukkueen tuore huippuhankinta Khvitsha Kvaratskhelia ei ole Mestarien liigassa pelikelpoinen vielä liigavaiheessa. 0500 683595 Avoinna: ma-pe 9.00-16.30 Suurten paineiden ottelu Tapio Keskitalo, STT Jalkapallon miesten Mestarien liiga palaa tositoimiin yli kuukauden tauolta, ja monet katseet kääntyvät keskiviikkona pelattavaan Paris Saint-Germainin ja Manchester Cityn kohtaamiseen. Heliövaara ja Patten kohtaavat puolivälierässä turnauksessa 15. Naiset, 200 m: 1) Mette Baas JoKa 24,01. 37) Kasperi Valto 122,9 (124,5), 46) Niko Kytösaho 104,2 (116,5). alkuerä: 1) Szymanski 7,46, 2) Lakka 7,65 (kkk). Sijoille 9–24 yltävät joukkueet pelaavat kaksiosaiset karsintaottelut neljännesvälieriin pääsystä. Naiset, 60 m: 1) Milla Lindroos SibVa 7,75. Kuula: 1) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 17,26 (kkk). Seitsemässä pisteessä oleva PSG on hävinnyt tämän kauden Mestarien liigassa jo kolmesti. Pituus: 1) Joni Heikkinen OP 718. Manchesteriläisjätti on ollut neljästä Englannin Valioliigan joukkueesta vaisuin, sillä Liverpool, Arsenal ja Aston Villa ovat sarjataulukossa viiden parhaan joukossa. sijoitetun parin Hugo Nys Monaco/Edouard Roger-Vasselin Ranska. Kaan Kairisen edustama Sparta Praha isännöi keskiviikkona Milanon Interiä ja Viljami Sinisalon Celtic Young Boysia. 60 m aj: 1) Jakub Szyma?ski Puola 7,41, 2) Elie Bacari Belgia 7,55, 3) Damian Czykier Puola 7,60 … 7) Elmo Lakka Suomi 7,68. Joensuu: Kansalliset hallikilpailut (325,33 metrin rata): Miehet, 3?000 m: 1) Mikko Kauppinen VierK 8.21,00 (kkk). 60 m aj: 1) Marione Fourie E-Afrikka 7,98, 2) Giada Carmassi Italia 8,00, 3) Rosina Schneider Saksa 8,01, 4) Saara Keskitalo Suomi 8,03 (kkk) … 6) Nooralotta Neziri Suomi 8,07. hallikilpailut, tuloksia: Miehet, 1500 m: 1) Florian Bremm Saksa 7.39,01, 2) Ruben Verheyden Belgia 7.39,90, 3) Mathew Kipsang Kenia 7.40,29, 11) Eemil Helander Suomi 8.05,77 (kkk). Naisten kaksinpeli, 4. Tennis Melbourne: Australian avoin mestaruusturnaus: Miesten kaksinpeli, 4. Cityllä on koossa kahdeksan pistettä, ja myös sillä paineet ovat kovat. Ylimääräinen karsintakierros neljännesvälieriin pääsystä tietäisi Cityn ja PSG:n pelaajille entistä suurempaa rasitusta. Kumpikin suurseura on pelannut Mestarien liigassa alavireisesti eikä voi olla varma jatkopaikastaan. alkuerä: 1) Schneider 8,02, 2) Kreete Verlin Viro 8,09. (06) 831 5040, 0500 683595 Avoinna: ma-pe 9.00-16.30 MARALU KALUSTEET SÄHKÖISTETYT TYÖPÖYDÄT JA TYÖPISTERATKAISUT KAUTTAMME TOIMISTOKALUSTEET.COM MEILLÄ KALUSTEET TOIMISTOOSI ON TOIMISTOKALUSTEET LAAJA VALIKOIMA ERGONOMISIA TYÖTUOLEJA AMMATTIKÄYTTÖÖN. 400 m: 1) Mila Heikkonen HIFK 55,49. kierrosta: Madison Keys USA (19)–Elena Rybakina Kazakstan (6) 6–3, 1–6, 6–3, Elina Svitolina Ukraina (28)–Veronika Kudermetova Venäjä 6–4, 6–1, Iga Swiatek Puola (2)–Eva Lys Saksa 6–0, 6–1. mennessä: hillagroup.fi/uutistenviikkopohjanmaat Yrittäjäntie 10, Kokkola, puh. Miesten nelinpeli, 3. 3?000 m: 1) Pinja Laasanen SiiPo 10.02,42 (kkk). Jalkapallo Karsiutuminen Mestarien liigan jatkopeleistä olisi valtava pettymys niin Manchester Citylle kuin Paris SaintGermainille. 400 m: 1) Yousif Joseph SiilinjPo 48,65 (kkk). KÄYTTÖVALMIIKSI KOOTTUNA SUORAAN VARASTOMYYMÄLÄSTÄMME. 3. (06) 831 5040, 0500 683595 Avoinna: ma-pe 9.00-16.30 MARALU KALUSTEET SÄHKÖISTETYT TYÖPÖYDÄT JA TYÖPISTERATKAISUT KAUTTAMME TOIMISTOKALUSTEET.COM MEILLÄ KALUSTEET TOIMISTOOSI ON Yrittäjäntie 10, Kokkola, puh. 3-loikka: 1) Lotta Kirvesmies MiKV 12,32 (kkk). alkuerä: 1) Carmassi 8,05, 2) Neziri 8,12. Pep Guardiolan valmentama City on kerännyt kolmesta tuoreimmasta Mestarien liigan ottelustaan vain yhden pisteen. OLI SCARFF / AFP / LEHTIKUVA Jalkapallo Englannin Valioliiga: Ipswich–Manchester City 0–6. Peli ei ole sujunut sen paremmin Valioliigassa kuin Mestarien liigassakaan. Keskipohjanmaa // Tiistaina 21. 2. PSG ei ole koskaan voittanut Mestarien liigaa, eikä ykkössija näytä nytkään kovin todennäköiseltä. 1. tammikuuta 2025 24 // UUTISTEN VIIKKO 27.–31.1.2025 KUN SELAAT, TUNNISTA LUOTETTAVAT LÄHTEET Tilaa tunnukset 23.1. 800 m: 1) Aleksi Kivelä LempKi 1.52,84 (kkk). Mäkihyppy Zakopane: Miesten maailmancupin 15/29 kilpailu: HS140: 1) Daniel Tschofenig Itävalta 316,7 pistettä (136–139,5), 2) Johann Andre Forfang Norja 309,4 (137–136), 3) Jan Hörl Itävalta 309,3 (136–140), 4) Anze Lanisek Slovenia 305,2 (145–130), 5) Pawel Wasek Puola 300,3 (136–137), 6) Michael Hayböck Itävalta 298,5 (136–133,5),... MYÖS MITTATILAUSKALUSTEET KAUTTAMME Yrittäjäntie 10, Kokkola, puh. Keskiviikon ottelua isännöivä PSG on liigavaiheen sarjataulukossa vasta sijalla 25, kun kuusi pelikierrosta on takana ja kaksi jäljellä