TIMO VARILA 1 Sivu 11. Soiten yhteispäivystyksessä Kokkolassa valmistaudutaan joulukiireisiin. alv 10 %). Lestijärvellä ja Kannuksessa tyrmätään selvityshenkilöiden asiasta tekemä esitys. 1 Sivu 10 ANNI SAARI » Ihmiset Kalajokilaaksossa ovat tällä hetkellä huolissaan siitä, miten pitäväksi turvaverkko tulevaisuudessa muodostuu. Suomessa voidaan taas päättää palauttaa ihmisiä Ukrainaan Anthony Hall odottaa innolla ensi vuoden konsertteja. Sairaalan päivystyksessä tahti voi olla jopa tavallista kiivaampi, kun terveyskeskuksissa hoitoa ei pyhien vuoksi anneta. Rahasampo uhattuna Tuulivoimaloiden kiinteistöverotuloja haluttaisiin jakaa jatkossa myös muille kuin tuulivoimakunnille. Joissakin paikoissa pystytään tehdastyöntekijöillekin takaamaan pitkät vapaaputket, mutta joissakin työn tahti on yhtä kiivas kuin muinakin vuodenaikoina. Tänä vuonna joulu sijoittuu keskelle viikkoa niin, että ottamalla muutama arkipäivä vapaaksi, voi saada hyvinkin pitkän vapaaputken joulun pyhien ajaksi. 1 Sivu 2 JUKKA LEHOJÄRVI 1 Sivu 8 Jouluna töissä vai vapaalla. Kuva on otettu lokakuussa. Siksi sote-palvelujen valinnanvapaudesta tulee iso teema, kun se kietoutuu lähiaikojen kipeisiin leikkauspäätöksiin. Kolme musiikintekijää kertoi Keskipohjanmaalle suhteestaan joulumusiikkiin sekä työkuvioistaan. Lauantai 21.12.2024 Keskipohjanmaa.fi | Nro 250 Hinta 4,20 €. Kysyimme kuudelta alueen työnantajalta, miten pitkistä pyhistä selvitään työpaikoilla. (sis. Tekijöiden korvat eivät väsy musiikkiin joulunakaan Alttoviulisti Anthony Hall ei aina jaksa kuunnella kotona joulumusiikkia, mutta jos hän kuuntelee, hän valitsee perinteisen kuorolevyn. 1 Sivu 3 Lestijärven kunnan itsenäisyyttä on turvaamassa rakenteilla oleva 69 voimalan tuulipuisto
Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Jussi Niinistö on samaa mieltä. – Ihan järjetöntä! En oikein ymmärrä, onko hallituksen tarkoituksena ajaa pienet kunnat ahtaalle, puuskahtaa kunnanjohtaja Päivi Rautio. Valtionosuusuudistuksen selvitystyö on ollut tiedossa, ja Kannuksen päättäjät ovat keskustelleet tuulivoimatulojen tasaussuunnitelmista hallituspuolueiden kansanedustajien ja ministereiden kanssa. Lestijärvellä on rakenteilla 69 voimalan tuulipuisto, jonka on määrä olla tuotannossa ensi vuonna. Tuloveroakin nostettiin ensi vuodelle jo 0,8:lla. Arkistokuva. Selvityshenkilöt ovat jättäneet alueja kuntaministerille ehdotuksensa, jonka mukaan tuulivoimaloiden kiinteistöverot otettaisiin tasausjärjestelmän piiriin. Lestijärvellä ja Kannuksessa tuomitaan esitys, jonka mukaan jatkossa vain puolet tuulivoimaloiden kiinteistöveroista jäisi sijaintikuntaan. Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö sanoo, että jos puolet tuulivoiman kiinteistöveroista menisi oman kunnan ulkopuolelle, se olisi taloudellinen katastrofi Kannukselle ja muille paljon tuulivoimaa kaavoittaneille kunnille. Lestijärven kunnanjohtaja Päivi Rautio kertoo, että tällä erää Lestijärvi on jatkamassa itsenäisenä kuntana. Fingridillä on tässä peiliin katsomisen paikka. – Ihan karmea esitys! Tilanteessa, jossa kuntatalous kiristyy, halutaan vielä sosialisoida rahat kunnilta, jotka ovat yrittäneet parhaansa mukaan hoitaa elinvoimaansa. SELVITYSHENKILÖIDEN esityksestä on kriittisen kannanoton julkaissut myös Suomen tuulivoimakuntien verkosto, jossa on mukana kunnanjohtajia noin 150 tuulivoimakunnasta. Kunta saisi jatkossa itselleen vain puolet tuulivoimaloiden kiinteistöverotuloista, kun tähän saakka koko veropotti on tullut voimaloiden sijaintikunnalle. Raution mukaan se tuottaisi vuonna 2026 Lestijärvelle peräti 2,9 miljoonan euron kiinteistöverotulot. Osuus on kolmanneksi suurin koko maassa, joten tuulivoimasta saatava hyöty on meille erittäin tärkeä. Niinistön mukaan Suomessa saattaa muuten käydä kuten Ruotsissa, missä tuulivoimaa ei ole mielellään rakennettu, koska kunta ei ole saanut hyötyä kiinteistöveroista. Toivon, ettei se hallituksessa etene. Tuulivoimatulot ovat pelastamassa kunnan itsenäisyyden, ainakin toistaiseksi. – Sekä tuulivoimaettä tutkateknologia kehittyvät. Jos puolet tuulivoimatulosta jäisi saamatta, se tietäisi alkuvaiheessa lähes puolentoista miljoonan euron vuotuista menetystä. – Se on vajaat 60 prosenttia koko kiinteistöverokannastamme. Mutta kyse on myös sähkön siirtoverkosta, joka on perinteisesti ollut parempi Länsi-Suomessa. Ei meillä ole mitään motivaatio jatkaa tuulivoiman kaavoittamista, jos emme saa täyttä kiinteistöverohyötyä”, verkoston puheenjohtajisto toteaa kannanotossaan. Mittakaavaa antaa se, että kunnan tuloverotuotto on noin miljoona euroa. joulukuuta 2024 2 // ”Ihan karmea esitys!” Pia Räihälä Kuntien valtionosuuksia ollaan uudistamassa, ja siinä yhteydessä saattaa tulla iso muutos myös tuulivoimaloiden kiinteistöverotukseen. Tuulivoimalan siipeä nostettiin paikalleen Lestijärvellä lokakuussa. Maakunnassa alkaa olla maan korkeimmat tuloverot, niitäkään ei paljon pysty enää nostamaan. Hän lisää, että puhtaan energian teollisuusinvestoinnitkin viivästyvät, jos tuulivoimarakentaminen tyssää. En lähde arvioimaan, riittääkö reilun miljoonan euron tuotto tuulivoimasta meille jatkossa, Rautio sanoo. Olisiko Lestijärvellä sen jälkeen edellytykset säilyä itsenäisenä kuntana, se jää sitten nähtäväksi. Niinistö kertoo, että Kannuksen 61 käytössä olevaa tuulivoimalaa tuottaa tänä vuonna kiinteistöveroa 2,2 miljoonaa euroa. Meillä ei ole minkään sortin ymmärrystä tämäntyyppistä sosialismia kohtaan. – Selvityshenkilöt olivat rohkeita, kun esityksen tekivät. JUKKA LEHOJÄRVI. NIINISTÖN MUKAAN pitkälti tuulivoimaloiden verotuottojen ansiosta Kannukseen valmistui tänä syksynä uusi alakoulu. – Eihän myllyjä niiden esteettisen olemuksen vuoksi ole hankittu, vaan taloudellisen hyödyn. Asia jakaa mielipiteitä itä-länsisuunnassa, koska Itä-Suomen kunnat eivät juurikaan voi kaavoittaa tuulivoimaa puolustusvoimien vastustuksen vuoksi. Lestijärvellä esitys herättää kauhistusta. Parhaillaan kriisikuntamenettelyssä olevalle kunnalle tuulivoimatulot ovat elinehto. Jussi Niinistö toteaa kysymyksen olevan poliittisesti hyvin herkkä. – Emme varmaan ole ainut kunta, joka saisi pahasti takkiinsa. Arkistokuva. Entisenä puolustusministerinä hän uskoo, että se onnistuisi. Se on pöyristyttävää! Tuomitsen jyrkästi tämän raportin. Niinistön mielestä tuulivoiman rakentamista pitäisi mahdollistaa myös Itä-Suomeen. Kaikkia kertyneitä alijäämiä ei saada tuulivoimatuloillakaan katettua vielä vuoden 2026 loppuun mennessä, mutta Rautio tulkitsee niin, että ministeriö antaa urakkaan lisäaikaa. ”Hyötyä näistä hankkeista pitääkin saada, sillä elinympäristö ja maisema muuttuvat, maakäyttöön tulee rajoitteita ja ennen kaikkea joudumme käymään vaikeaa ja repivääkin keskustelua kuntayhteisössämme luvituksen aikana. – Siinä jää kyllä sitten uusi päiväkoti tai kirjasto rakentamatta. Olemme Kannuksessa vahvasti sitä mieltä, että niiden, jotka kärsivät haitoista, täytyy saada hyödytkin täysimääräisesti. Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö toivoo, ettei esitys etene hallituksessa. Arviointimenettely tulee päätökseen tammikuun lopussa. Tulevasta hän ei mene takuuseen, jos tuulivoiman verotusta koskeva uudistus toteutuu. Lestijärvi sai juuri tällä viikolla valtiovarainministeriöstä helpottavaa viestiä arviointimenettelystä. Niinistön mukaan maaseutumainen kunta on tänä päivänä taloudellisesti lähellä kriisikuntaa, jos ei sillä ole tuulitai aurinkovoimaa. Jos kaupungin tuloista jatkossa jää miljoona euroa vuodessa pois, se näkyy ja tuntuu. – Arviointiryhmän keskustelu oli tiistaina, ja finanssineuvos Ville Salonen antoi ennakkolupauksen siitä, että Lestijärvi säilyy itsenäisenä kuntana, Rautio kertoo
Muutos leikkaisi voimakkaasti tuulivoimalakuntien saamia valtionosuuksia. Selvityshenkilöt eivät ole laatineet tarkkaa taulukkoa, josta kuntapäättäjät voisivat katsoa, mihin joukkoon kuuluvat ja kuinka paljon uudistuksesta joko voittavat tai häviävät. Tähän asti liikehdintä on ollut enemmänkin poliittista, kuten perussuomalaisten joukkopako puolueesta, tai kansalaisvaikuttamista, kuten kansalaisaloite ja mielenilmaukset, mutta jatkossa liikkuvat yhä enemmän myös potilaat ja eurot. JO NYT SOTE-PALVELUIDEN valinnanvapaus takaa ihmisille mahdollisuuden päättää itse, mistä nämä perusterveydenhuoltonsa hankkivat. Häviäjiä Keskipohjanmaan vaikutusalueelta ovat muun muassa Kalajoki -1,46 miljoonaa euroa vuodessa, Kannus -843 000 euroa vuodessa ja Haapajärvi -387 000 euroa vuodessa. On kuitenkin epärealistinen toive, että lumisateen jälkeen kaikki tiet ja kadut olisi tunneissa huollettu. Erikoissairaanhoidon palvelut saa myös käyttää sieltä, mistä haluaa ja valinnan voi jokaisen sairauden tai hoidontarpeen kohdalla tehdä erikseen. Järjestelmän muutosta ei valtiovalta tiettävästi edistä ainakaan ennen kevään vaaleja. Nämä kunnat saavat jokaisesta tuulivoimalasta 30 000–35 000 euron kiinteistöverotulot vuodessa. KESKI-POHJANMAAN vaikutusalueella on paljon tuulivoimasta hyötyviä kuntia kuten Kannus, Kalajoki, Haapajärvi, Pyhäjärvi ja tulevaisuudessa Lestijärvi. – Kunnat joissa on paljon lapsia, usein pieni sairastavuus, pienet sote-menot ja usein hyvät verotulot, ovat menettäneet menoja enemmän tuloja ja kunnat, joissa sote-osuus on ollut suuri ja verotulot pienet, ovat voittaneet. Selvityshenkilöt ovat luoneet taulukon, josta ilmenee mitkä kunnat voittavat ja mitä häviävat, jos tai kun 50 prosenttia voimaloiden suurista kiinteistöverotuotoista siirretään valtionosuuden tasausjärjestelmään. Nyt päättäjiä ja hyvinvointialueiden työntekijöitä kiinnostavat etupäässä oman alueen eurot ja työpaikat. Se voi useissa tapauksissa jopa tulla asukkaille halvemmaksi kuin lähtö Ouluun. Kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistusta valmistelleet selvityshenkilöt jättivät työnsä kuntaja alueministeri Anna-Kaisa Ikoselle (kok.) runsas viikko sitten. Mitä vähemmäksi Oulaskankaan palvelut käyvät, sitä painavammiksi kasvavat Kalajokilaakson asukkaiden syyt siirtyä vaivoinensa Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan. Taulukossa ovat vain suurimmat hyötyjät ja häviäjät ja esimerkiksi Lestijärvi ei ole taulukossa, koska siellä ollaan vasta saamassa tuulivoiman verotuottoja. Vastaavat luvut Sievistä ovat 152 ja 72 kilometriä. Tuuliveron tasajako heikentäisi Kalajoen taloutta jopa 1,46 miljoonaa vuodessa.. YKSI POLIITTINEN vääntö kohdistunee siihen, poistetaanko valtionosuusjärjestelmästä sote-hännät vai ei, eli tehdäänkö järjestelmään selvityshenkilöiden esittämä muutos vai ei. Myös tuulivoimaja aurinkovoimakysymys varmasti jakaa kuntakenttää, Laesterä arvioi. Valinnanvapaus noussee isoksi puheenaiheeksi myös aluevaalien alla. Käytännössä tuulivoimalakuntien verotulojen menetykset ovat johtumassa siitä, että selvityshenkilöt esittävät valtionosuusjärjestelmän uudistuksessa 50 prosenttia voimaloiden kiinteistöveroista otettavaksi mukaan verotulojen tasausjärjestelmään. Pääkirjoitus Antti Savela Valtiovarainministeriön selvityshenkilöt, Kuntaliiton eläkkeellä oleva johtava lakimies Arto Sulonen ja yhteiskuntatieteiden tohtori Eero Laesterä esittävät suuria muutoksia verotuloihin perustuvaan valtionosuuden tasausjärjestelmään. On toki helpompaa purnata kulkuväylien kunnossapidosta kuin väljentää omaa aikatauluaan. Siksi sote-palvelujen valinnanvapaudesta tulee iso teema, kun se kietoutuu lähiaikojen kipeisiin leikkauspäätöksiin. – Nythän kesämökkikunnat kuten Kustavi, Sysmä, Pälkäne ja Mäntyharju menettävät osan kiinteistöveroistaan yhteiseen valtionosuuskassaan ja jos sitten tuulivoimakunnat joutuvat saman kohtelun alle, niin kaikkia tuloeria kohdeltaisiin samalla tavalla, Laesterä puntaroi ja sanoo samaan hengenvetoon, että tuulivoiman kohtelu verotuksessa on lopulta tyystin poliittinen valinta ja sen tekee lopulta eduskunta. Ei tässä kenenkään tuloja kadehdita, vaan ollaan rakentamassa järjestelmää, joka kohtelee kuntien keräämiä verotuloja tasa-arvoisesti. Alavieskan kirkolta Ouluun ajelee 140 kilometriä ja Kokkolaan 87. Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasausjärjestelmä jo nimensä mukaan tasaa kuntien maksamia verotuloja niin, että vähän verotuottoja keräävät kunnat hyötyvät ja paljon verotuottoja saavat kunnat häviävät. Tuskin kukaan haluaisi tinkiä esimerkiksi ensihoidosta tai peruskoulutuksesta siksi, että valtion ja kuntien tallit olisivat täynnä ylimääräistä aurauskalustoa ja palkkalistat niiden kuskeja sen 300 päivää vuodessa, jolloin näille ei kelien puolesta ole käyttöä. Parhaillaan vallitsevaan säähän tai keliin ei kukaan meistä voi vaikuttaa. Tasausjärjestelmässä ovat jo nyt ansiotulot, muut kiinteistöverot ja esimerkiksi yhteisöverot, joita maksavat yhtiöt tuloksestaan. Vastaavasti aikuisten tuomat valtionosuudet pysyvät maltillisina, Laesterä kertoo. Siksi jokaisen on itse otettava ne jostain muualta, sillä pelkkä paikasta toiseen liikkuminen vie talvikaudella enemmän aikaa kuin kesällä. – Turha tehdä kuntakohtaista taulukkoa, sillä on päättämättä, jäävätkö nykyiset sote-hännät järjestelmään vai eivät ja kuinka käy tuulivoiman kiinteistöveron, kuntien taloutta pitkään asiantuntijana seurannut Eero Laesterä perustelee ja toteaa, että tarkat kuntakohtaiset laskelmat saadaan siinä vaiheessa, kun hallituksen esitys lähtee lausuntokierrokselle. Hallitusohjelmassa haluttiin muutenkin uudistaa valtionosuusjärjestelmä aikakauteen, jossa sosiaalija terveyspalvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueille ja kuntien rooli on muuttunut. Esimerkiksi Kauniainen ja Espoo ja monet vauraat kehyskunnat ovat olleet voittajia. Tuulivoiman kiinteistöverojen pitäisi nostaa kunnan talous selvästi plussan puolelle. KILOMETRIEROT OVAT ISOJA: Kalajoen keskustasta Ouluun on 133 kilometriä, Kokkolaan 69. Omaan aikatauluun voi. Tällöin sairauden hoitaminen voi helposti tulla potilaalle kalliimmaksi omalla hyvinvointialueella. Uuden valtionosuusjärjestelmän on suunniteltu tulevan käyttöön 2027. Hyötyjiä ovat syksyllä päivitetyn tilanteen mukaan ainakin Jyväskylä, Kuopio, Lahti – ja Kokkolakin noin 300 000 eurolla. Nykyisessä valtionosuusjärjestelmässä sote-menot on karsittu pois ja vastaavasti kuntien veroprosentteja on laskettu sote-vaikutusten verran. Mutta koska tietyt kunnat hyötyvät nykysysteemistä ja toiset uudistuksesta, poliittinen vääntö voi olla kova. – Näin karkeasti toteutettu muutos ei ole ollut kuntia kohtaan reilu, Laesterä kertoo. Valinta tehdään vuodeksi kerrallaan. Valtionosuusjärjestelmän muutoksessa kunnat joiden alueelle on rakennettu paljon tuulivoimaa, menettävät valtionosuuksia ja kunnat joiden alueella voimaloita ei ole, saisivat lisää valtionosuuksia. Jatkossa valtionosuusjärjestelmä palkitsee entistä enemmän runsaslapsisia kuntia, koska kuntien päätehtävät painottuvat koulutukseen ja lapsista huolta pitämiseen. Kalajoki yksi suurimpia häviäjiä Valtion selvityshenkilöt Eero Laesterä ja Arto Sulonen esittävät, että tuulivoimaloiden kiinteistöverot otetaan mukaan valtionosuuden tasaukseen. Suvi Tanner Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. – Muutos valtionosuusjärjestelmään ei ole välttämättä kovin suuri euroina asukasta kohti, ja esitämme järjestelmään minimija maksimimuutoksia. Terveysaseman saa itse päättää, oli tämä minkä hyvinvointialueen puolella tahansa. Jos potilaan tarvitsemaa erikoissairaanhoidon palvelua ei Oulaskankaalta saa, on esimerkiksi Sievin, Ylivieskan, Alavieskan ja Kalajoen asukkaiden järjestään nopeampaa liikkua Kokkolaan. Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Tilaukset, lukijailmoitukset: 020 750 4469 arkisin 9–15 Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 asiakaspalvelu@hillagroup.fi Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 ma-ke klo 9-11 ja 12-15, suljettu to-pe Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Jos kaupungit tai teiden kunnossapidosta vastaavat ELY-keskukset varautuisivat kaluston ja henkilöstön puolesta siihen, että 450 000 kilometriä suomalaisia väyliä olisi puolessa päivässä huollettu, jäisi yhteistä rahaa käytettäväksi huomattavan paljon vähemmän. – Hyppäsin selvitysjunaan jo kun se oli jo lähtenyt asemalta. Heidän mukaan myös tuulivoimaloista perittävät kiinteistöverot tulisi ottaa huomioon valtionosuuksien tasauksessa. Uudistus tarvitaan, jotta valtionosuusjärjestelmä vastaa paremmin nykyisiä kuntien palveluja ja niihin tarvittavaa rahoitusta. Ihmiset Kalajokilaaksossa ovat tällä hetkellä huolissaan siitä, miten pitäväksi turvaverkko tulevaisuudessa muodostuu. Ylivieskasta valittavana on 131 kilometrin taival Ouluun tai 81 kilometrin taival Kokkolaan. Suvi Tanner Hoitoon Ouluun vai Kokkolaan. Valtiovarainministeriössä oli jo tehty linjauksia esimerkiksi tuulivoiman suhteen. Onneksi vaalien alla on pakko ajatella tavallisten ihmisten tarpeita ja arjen vaihtoehtoja. Kela nimittäin korvaa erikoissairaanhoidosta aiheutuneita matkakustannuksia lähimpään tutkimustai hoitopaikkaan. joulukuuta 2024 // 3 Talvi vaatii malttia Kellojen kääntäminen talviaikaan ei valitettavasti tuo lisää minuutteja kenenkään elämään. Paras tapa suhtautua suomalaiseen talveen on tunnustaa tosiasiat. Näissä kunnissa on vähän, tai ei lainkaan tuulivoimaa. Monessa kunnassa verotulot ovat miljoonaluokkaa ja esimerkiksi Lestijärvellä uusien voimaloiden käyttöönottoa odotetaan suurella innolla. Tästä hyvä esimerkki ovat Pietarsaaren ja Kalajokilaakson alueelta Kokkolaan suuntautuvat synnytykset, joita Soitessa tapahtuu vuosittain merkittävä määrä. Samalla säilytetään kannusteet tuottaa palveluja tehokkaasti ja taloudellisesti, selvityshenkilö Laesterä toteaa. Suomen hallituksen mukainen päätös sairaalaverkon supistamisesta, eli esimeriksi Oulaskankaan yöpäivystyksen lopettaminen, ennakoi hyvinvointialueiden rajoilla tapahtuvaa liikehdintää
2-pack 1 49 (2,99) 9 99 (17,90) -50% Ulkotuli 2 kpl:n pakkaus. 3 litraa Paljon erilaisia! 29,90 2 49 0,83/l /kpl Pyjamahousut flanellia Valmistettu 100 % puuvillasta. Pakkasenkestävyys -18 °C. seuraavasta ostokerrasta. 1 79 /kpl (1,99) 5 99 /kpl Käyttövalmis tuulilasinpesuneste 3 litraa. 5,99–29,90. Hyasintti 9 cm ruukussa. 15 90 Aidot joulukuuset, alk. Katso aukioloajat, yhteystiedot ja tarjouskuvasto verkkosivuillamme rusta.com. Paloaika 4–5 tuntia. Vain ulkokäyttöön. -20% Etu aktivoituu seuraavana työpäivänä rekisteröitymisestä ja on käytettävissä tavaratalossa tunnistautumalla klubilaiseksi. /kpl Joulukukka-asetelma Useita erilaisia ja erikokoisia. Valikoima vaihtelee tavarataloittain. aidot joulukuuset! Meiltä myös Joulun parhaat tarjoukset! Tarjoukset voimassa ma 23.12.2024 asti kaikissa Rusta-tavarataloissa. 5 99 29 90 /kpl 175–240 cm 125–150 cm Global G.A.P -sertifiointi. Eettisesti ja kestävästi kasvatettu laatukuusi. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Rekisteröidy Club Rustaan ja saat Rekisteröidy osoitteessa rusta.com tai tavaratalon kassalla. Punainen tai valkoinen. Monilatvainen joulutähti Näyttävä ja perinteikäs joulukukka. Lajitelma eri värejä. Saatavana koot S–XL. joulukuuta 2024 4 // Niin paljon niin vähällä! Vain kaksi kuusta kuvaan Perinteinen iso ja pieni /kpl Joululahja VINKKI! Joulukukkaasetelmat, alk. /kpl -44% 5,99
1,85 (12,33-16,09/kg) 3,00 2 pss SÄÄSTÄ 19 % (52,95) 39,95 Snellman KUNNON NAUDAN JAUHELIHA 20% • 400 g (8,33/kg) • yksittäin 3,99 (9,98/kg) • riktigt malet kött av nöt 20% Atria ROSOLLI • 550 g (5,44/kg) • rosoll 2 99 kpl 7 99 kpl Atria PIKKUKINKKU • 1 kg • färdiglagad liten skinka Kokkolan Minimanista La–Ti 21.–24.12. 3,99 (9,98/kg) Saarioinen JOULULAATIKOT • Lanttu-, Maksa-, Porkkanaja Peruna• 700 g (4,76/kg) • Yksitt. pantit (1,46/l sis.) • läsk, begr. 13,95 sis. 2,89-3,29 (19,67-23,12/kg) • mögelost och färskost SÄÄSTÄ JOPA 32 % 4,50 2 kpl Tefal Primary PAISTINPANNU 26 CM 18 95 kpl (29,95) (29,95) 24,95 19,95 Stiga SNOW ROCKET SPEED • 110 cm • vihreä Stiga SNOW ROCKET SPEED • 80 cm • sininen, pinkki, vihreä Vallila PUSSILAKANASETTI • Lupita, musta, Yövuoro, viini Helsinki, musta-valkoinen, Keskiyön puutarha, puna-beige, Syvämeri, beige • 150x210 + 50x60 cm Kotimaiset ASETELMAT Pienet alk. 9,95 Keskikokoiset alk. 029 080 1660 Saarioinen JOULULAATIKOT • Lanttu-, Maksa-, Porkkanaja Peruna• 700 g (4,76/kg) • Yksitt. pantit 2,40 • rajoitus 2 packia/talous • norm. 12,95 Suuret alk. 3,99 (5,70/kg) • Keskikokoiset alk. 12,95 • Suuret alk. • La 7–23 • Su 7–23 • Ma 7–23 • Ti 7–16 Palvelutiskiltä La-Ti 21.–24.12. Snellman KUNNON NAUDAN JAUHELIHA 20% • 400 g (8,33/kg) • Yksitt. 2 pack/hushåll SÄÄSTÄ 16 % ISOT 700 g LAATIKOT! Kaikkea hyvää jouluusi TARJOUKSET VOIMASSA KE-TI 18.-24.12.2024 minimani TI 24.12.2024 klo 7 – 16 (Tampere ja Lempäälä sulj.) KE 25.12.2024 SULJETTU TO 26.12.2024 klo 9 – 23 (Tampere ja Lempäälä 12 – 18) JOULUPYHIEN AUKIOLOAJAT: 10 € 3 pkt SÄÄSTÄ 16 % Kotimaisia jouluasetelmia 9 95 kpl ALKAEN (pienet) Bruno KLEMENTIINI • Espanja 2 99 kg vk o 51 /2 02 4 Katso lisää tarjouksia kotiisi jaettavasta tarjouslehdestämme tai www.minimani.fi v v v v v v v KIITOS KESTOKASSIN OSTAJA! Teimme yhdessä hyvää tänäkin vuonna! Lahjoitimme 20 000 € seurakuntien RUOKAPANKKIEN kautta tuomaan jouluiloa vähävaraisiin perheisiin. 19,95 RUUSUNIPPU • 10 kpl/nippu • punainen tai valkoinen TULPPAANINIPPU • 7 kpl/nippu • punainen tai valkoinen Hansa Candle JUHLATULI ULKOROIHU • Paloaika 10 h MAXI ROIHU ULKOTULI • Paloaika 8-10 h • 2-pack MINI ROIHU ULKOTULI • Paloaika 4-5 h • 6-pack 6-PACK 2-PACK 3,95 7,95 5,50 NAUDAN KOTIMAINEN TAKUUMUREA SISÄPAISTI 18,95 /kg 1,99 /100g MARCIN IHANA METSÄSIENISALAATTI. TRULLEVI MUIKUN MÄTI MARCIN HERKULLINEN ROSOLLI SUNDOM SAVUSTETTU RUODOTON MERILOHIFILE 12,95 /kg 10,90 /100 g 36,95 /kg La-Su klo 7-18 • Ma klo 7-21 • Ti klo 7-13 Tehtaankatu 43, 67100 Kokkola • puh. 3,99 (5,70/kg) • jullådor, kålrots-, lever-, morots-, potatislåda ISOT 700 g LAATIKOT! SÄÄSTÄ 16 % 10,00 3 kpl 2 99 kg 10 € 3 kpl SÄÄSTÄ 16 % Paikallista tuoretta hirven lihaa! (109,00/kg) Snellman KUNNON KARJALANPAISTI • 500 g (9,98/kg) • riktig karelsk stek 4 99 kpl Arla Castello HOMEJUUSTOT • 150 g (15,00/kg) ja Castello TUOREJUUSTOT • 125 g (18,00/kg) • Yksitt. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. BRUNO KLEMENTIINI • Espanja Taffel ORIGINAL-PUSSIT • Poimu, Broadway, Grills, Juusto Snacks ja Hot Rod • 115-150 g (10,00-13,04/kg) • Yks. joulukuuta 2024 // 5 Kaikkea hyvää jouluusi Tarjoukset voimassa KE-TI 18.-24.12.2024 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää tarjousaikana ellei toisin mainita. Elintarvikkeet/juomat eivät kuulu Lempäälän eikä Tampereen myymälöiden valikoimaan. 19,95 SÄÄSTÄ 29 % 9 95 24pack 10 € 3 kpl FANTA ORANGE ZERO, FANTA LEMON ZERO COCA COLA ZERO, SPRITE ZERO • 24x0,33 l kmp (0,95/l sis.) • sis
Hallituksella on parhaillaan työn alla polttoaineen jakeluvelvoitteen uudistaminen. 14.12. 3.12. 6.12. 17.12. Silloin hän erikseen korosti, että ei voi itse kutsua Carborealia omien kytköstensä vuoksi. 23.12. Kansanedustaja (ps.) Antti Kangas kiistää yhteydet Luonnolliset ilmastotoimet -yhdistykseen. Lisäksi kaikki päiväarvontaan osallistuneet ovat mukana 100 € lahjakortin arvonnassa. Katariina Poranen Perussuomalaisten sieviläinen kansanedustaja Antti Kangas käytti bulvaaniyhdistystä voidakseen kutsua firmansa toistuvasti talousvaliokunnan kuultavaksi, kirjoittaa Long Play verkkosivuillaan. – Toiminnassani ei ole mitään salaista. klo 19 La 28.12. 8.12. 2025 mennessä: Hilla Group Oyj/ Keskipohjanmaa Joulukisa, PL 45 67101 Kokkola Tarkemmat ohjeet osoitteessa: keskipohjanmaa.fi/joulukisa Etsi Vili verkosta ja osallistu päiväarvontaan! Etsi kadonnut Vili-tonttu lehden verkkosivulta keskipohjanmaa.fi tai uutissovelluksesta ja osallistu mukaviin päiväarvontoihin. Carboreal puolestaan myy yrityksille ilmastotoimia, jotka perustuvat siihen, että käytöstä poistettuja peltoja muutetaan metsiksi. – Hän on kuukausia sitten poistunut Carborealin palkkalistoilta. ”Lausunnoissa oli pamflettimainen klangi. Kangas myös sanoo, ettei hänellä ole mitään yhteyksiä Luonnolliset ilmastotoimet ry:hyn. Long Playn tietojen mukaan kaikki valiokunnan jäsenet eivät olisi tienneet, että Carboreal on Kankaan yritys, eikä asiasta olisi valiokunnassa keskusteltu. Etsi Vili lehdestä, (paperitai näköislehti) poimi sivunumero talteen ja lähetä vähintään 10 sivunumeroa yhdellä kertaa verkkolomakkeella keskipohjanmaa.fi/joulukisa, niin olet mukana seuraavissa arvonnoissa: • 300 € arvoinen lahjakortti • puolen vuoden kahvit (10 pakettia) • 100 € lahjakortti • 50 € lahjakortti • 3 kk digilehdet (tilaaja voi lahjoittaa lehdet) • kilo karkkia ja hampaidenhoitovälineet Voit osallistua myös lähettämällä tontun piilopaikkojen tiedot sekä omat yhteystietosi postikortilla 9.1. 18.12. Kankaan mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Olen kertonut yhteyksistäni Carborealiin eduskuntaryhmälle ja keskustellut asiasta erikseen valiokuntaneuvosten ja valiokunnan puheenjohtajan kanssa. 22.12. 10.12. LONG PLAYN mukaan Carborealin ja Luonnollisten ilmastotoimien kannat jakeluvelvoitteen muutoksiin olivat lähes identtiset, jopa kirjoitusvirheet olivat lausunnoissa samoja. Long Playn mukaan eduskunnan talousvaliokunnassa on kuluneena syksynä käynyt kertomassa näkemyksiään Antti Kankaaseen yhdistetyt Luonnolliset ilmastotoimet -yhdistys ja hiilensidontaa myyvä Carboreal Oy. – Olen ainoastaan pyytänyt yhdistykseltä yhden kirjallisen lausunnon. LONG PLAY kirjoittaa, että Carborealilla ja Luonnolliset ilmastotoimet -yhdistyksellä on hyvä syy lobata valiokunnassa: ne haluavat vaikuttaa biopolttoaineen jakeluvelvoitteen joustomekanismiin. Löydettyäsi Vili-tontun anna sähköpostiosoitteesi niin olet mukana karkkiboksien arvonnoissa. klo 18 Ti 31.12. Ne moittivat nykyisiä ilmastotoimia siitä, että niiden takana on tieteen sijaan “ideologisia preferenssejä” ja tahallaan vääristeltyjä laskelmia”, Long Play kirjoittaa. 20.12. Antti Kangas valittiin eduskuntaan vuonna 2023 perussuomalaisten listoilta. Kangas on myös talousvaliokunnan jäsen. klo 18.30 Musiikkikeskus Snellman, Fordell-sali. 19.12. 4.12. – On tärkeää, että peli on avointa, ja tässä tapauksessa ei ole minkäänlaista epäselvyyttä siitä. Jakeluvelvoite tarkoittaa sitä, että polttoaineen jakelijan pitää myydä fossiilisen polttoaineen lisäksi tietty määrä biopolttoainetta. 16.12. LONG PLAYN jutussa katsotaan, että Luonnolliset ilmastotoimet ry olisi Carborealin bulvaani. 2.12. klo 13.30 Ti 31.12. Voit osallistua vaikka joka päivä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. 12.12. 11.12. VUODEN VIIMEISET VIIMEISET ESITYKSET! Pe 27.12. joulukuuta 2024 6 // UUTISET Vikkelä Vili-tonttu seikkailee lehdessä ja verkkosivulla aattoon saakka. 5.12. Hallituksen tarkoitus on lisätä jakeluvelvoitteeseen joustoa: polttoaineen jakelija voisi korvata osan jakeluvelvoitteesta sillä, että se rahoittaisi päästövähennyksiä. Antti Kankaan mukaan yhteys yhdistyksen ja Carborealin välillä selittyy sillä, että yhdistystä vetää henkilö, joka on ollut aiemmin Carborealin työntekijä. Kankaan mukaan kuultaviksi kutsuttavista tahoista keskusteltiin maaja metsätaloustaustaisten edustajien kanssa. klo 19 Päänäyttämö IHAN PAKKO www.kokkolanteatteri.fi Suosittu komedia Kiehtova, musiikillinen TÄNÄ ILTANA: LOLA BLAU La 28.12. Talousvaliokunnalle on myös lähetetty vuonna 2023 minun nimissäni kutsu Carborealin tilaisuuteen, Kangas kertoo Keskipohjanmaalle. 15.12. Osallistu joulukisaan Etsi kadonnut Vili-tonttu VASTAUSKUPONKI Vili-tontun joulupiilot Nimi Katuosoite Postinumeroja toimipaikka Puhelin Sähköposti * * * * * *Näköislehti * * * 1.12. Nykyään osoite on Kankaan mukaan eri, eikä toimijoilla ole tekemistä keskenään. Kangas myöntää, että alkuun yhdistyksen ja Carborealin osoite oli sama, eli yhdistyksen postit tulivat Carborealin osoitteeseen. 9.12. Yhdistyksellä ja Carborealilla on muun muassa yhteinen osoite Helsingissä ja kaikilla yhdistyksen vastuuhenkilöillä on kytky Carborealiin, kertoo Long Play. Kankaan mukaan Carboreal on ollut talousvaliokunnan kuultavana, mutta ei hänen omasta aloitteestaan. 21.12. Antti Kangas katsoo toimineensa asiassa oikein ja muistuttaa, että Carborealia ei kutsuttu kuultavaksi hänen omasta pyynnöstään. ”Tärkeintä on avoin peli” Kansanedustaja Antti Kangas (ps.) kiistää väitökset salailusta. 24.12. JUKKA LEHOJÄRVI. Antti Kangas on Carboreal Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja ja yksi pääomistajista. 13.12. Olen ilmoittanut Carboreal-yhteyteni asiallisesti sidonnaisuusilmoituksella
Tuotteita rajoitettu määrä. joulukuuta 2024 // 7 JOULUN HERKULLISIN VALIKOIMA. Ilman Plussa-korttia 6,69 kpl (22,33-27,31/kg) -25 % Plussa-etu Valio KOLMIOJUUSTOPALAT 245-300 g (16,63-20,37/kg) 4 99 kpl Ilman Plussa-korttia 8,35 pkt (11,93/kg) -16 % Plussa-etu Snellman KUNNON NAUDAN JAUHELIHA 10 % 700 g (9,99/kg) 6 99 pkt Ilman Plussa-korttia 3,15 kpl (18,53/kg) -20 % Plussa-etu Valio AURA SINIHOMEJUUSTOPALA 170 g (14,71/kg) 5.2 kpl Kalaonni SAVUSTETTU KIRJOLOHI Suomi Irto tai pakattu kaupan valikoiman mukaan Rajoitus 2 kalaa/talous 9 99 kg. ELLEI TOISIN MAINITA . 1 kg, Suomi 12 95 kg TUORE KOKONAINEN LOHI Kasvatettu, Norja Irto tai pakattu kaupan valikoiman mukaan Rajoitus 2 kalaa/talous 6 99 kg Coca-Cola Zero Sugar, Sprite Zero Sugar ja Fanta SOKERITTOMAT VIRVOITUSJUOMAT 6 x 0,33 l/tlk (1,23/l) sis. pantit 2,70 Rajoitus 2 erää/talous 10.-42-50 % Plussa-etu -32 % Plussa-etu 3x 6-pack SUOMI SUOMI SUOMI ERÄ ERÄ ERÄ ALKAE N Aino JÄÄTELÖT 850-900 ml (3,70-3,92/l) Rajoitus 1 erä/talous 10.Ilman Plussa-korttia 5,65–6,55 kpl (6,28-7,71/l) -41-49 % Plussa-etu 3 kpl Voimassa TO-MA 19.-23.12. pantit 0,90 JOULUASETELMAT Suomi/Tanska/Alankomaat 8 90 kpl OMENA LOBO Suomi 1 49 kg Löfbergs JAUHETUT tai PAPUKAHVIT 400-500 g (7,98-9,98/kg) Ei luomu Rajoitus 2 pkt/talous 3 99 pkt NAUDAN TAKUUMUREA SISÄtai PAAHTOPAISTI n. PLOP! LISÄÄ TARJOUKSIA k-supermarket.fi HINNAT VOIMASSA TO-TO 19.-26.12.2024. Ilman Plussa-korttia 6,99-7,99 pkt (14,38-19,98/kg) Ilman Plussa-korttia 4,95/6-pack (2,07/l) sis. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21
Työtä tehdään kolmessa vuorossa. Joulun ympäristöön sijoittuvat arkipäivät ja ”välipäivät” ovat sen sijaan työpäiviä. Tuotantotyöntekijöillä on käytettävissään pekkasia ja niin sanottuja ”pankkivapaita”, joita he voivat hyödyntää joulun aikaan. MYÖS kannuslaisella, yli 200 lihanjalostuksen ammattilaista työllistävällä Poutulla työntekijät ovat joulun pyhinä pääsääntöisesti vapailla. joulukuuta 2024 8 // UUTISET Näin sujuu joulu työpaikoilla Katariina Poranen Joulu sijoittuu tänä vuonna työntekijän kannalta otolliseen aikaan, jos työnkuvaan ei kuulu pyhätai viikonlopputöitä. Ensi viikolla on nimittäin vain kaksi tavallista arkipäivää, jotka vapaiksi muuttamalla voi saada putkeen kokonaisen viikon joululomaa. KESKI-POHJANMAAN keskussairaalan yhteispäivystyksessä arkipyhät eivät suinkaan rauhoita työtahtia. saakka. – Maanantaina koneet sammuvat ja käynnistyvät taas perjantaina, tuotantojohtaja Aleksi Ali-Haapala kertoo. Tuotannossa sellainen on hankalampaa. RANI PLASTILLA Kruunupyyn Teerijärvellä joulun ja uuden vuoden aika on suhteellisen rauhallista. FINNSPRING valmistaa liki 100 henkilön voimin erilaisia juomia Toholammilla ja Lestijärvellä. Rani Plastilla osa koneista on sammuksissa joulun aikaan. Poutulla työskennellään välipäivinäkin. Myös poliklinikoiden ja esimerkiksi neuvoloiden toimintaa on supistettu. Joulu aiheuttaa kuitenkin poikkeuksen, sillä silloin kaikki työntekijät saavat hengähtää. Tuotteita tarvitaan toimitettavaksi heti juhlapyhien jälkeen, Rahkonen selventää. saakka ja Perhossa, Lestijärvellä, Lohtajalla sekä Ullavassa 6.1. Ali-Haapalan mukaan yrityksessä on nimenomaan haluttu mahdollistaa kaikille työntekijöille rauhallinen joulu. – Varsinkin toimihenkilöt hyödyntää joutosaldoissa olevia tuntejaan. Onhan toki myös sellaisia työntekijöitä, jotka myös haluavat olla juuri jouluna töissä. Yhteispäivystyksessä vuorot pyritään järjestämään oikeudenmukaisesti niin, että montaa jouluaattoa töissä ei tulisi peräkkäin, ellei erikseen sitä halua. – Suurin osa koneista pyörii 24/7 myös joulun ja uuden vuoden yli, mutta muutamassa osastossa osa koneista on stopissa, ja siitä syystä pieni osa henkilökunnasta on lomautettuna, Höglund sanoo. Huoltoja kunnossapidon päivätiimeissä osa on vapaalla, mutta osa vahvuudesta on töissä välipäivät, Boliden Kokkolan henkilöstöpäällikkö Matti Muuraiskangas kertoo. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. – Toivomme, että väestö olisi yhteyksissä päivystysapunumeroon 116 117 ennen kuin hakeutuu päivystykseen. KOKKOLAN suurteollisuusalueella monessa tehtaassa työvuorot rullaavat vuorokauden ympäri ja töitä painetaan läpi vuoden kaikkien pyhien. Suuri osa Soiten vastaanotoista on laajasti kiinni aatonaatosta 23.12. Ja jos tänä vuonna on jouluaaton töissä, ensi vuonna saa olla aaton vapaana. Esimerkiksi Cabbilla tehdään vuosittainen vuorokalenteri ja henkilöstö näkee tulevan vuoden työvuoronsa ennakkoon, joten mahdolliset pyhätyöt ovat hyvissä ajoin tiedossa. lähtien: Halsualla, Toholammilla, Kokkolan Koivuhaassa ja Kälviällä ovet ovat kiinni 1.1. CLAS-OLAV SLOT TE JUKKA LEHOJÄRVI JUKKA LEHOJÄRVI. Kun terveyskeskusten ovet ovat pyhien aikaan rajoitetusti auki, se saattaa yhteispäivystyksessä lisääntyneenä työn määränä. Ylimääräisiä vapaita voidaan joulun aikana tehdä tehtailla sellaisilla osastoilla, joilla se on mahdollista ilman, että tuotanto häiriintyy. Cabb työllistää Kokkolassa yli 250 työntekijää, Bolidenilla luku on 560. – Tuotanto suunnitellaan siten, että pyhien aikana ei pääsääntöisesti ole tuotantoa, joillakin osastoilla joitakin töitä saatetaan tehdä, operatiivinen johtaja Pirkko Rahkonen Poutulta kertoo. – Tuotanto on päällä 24/7, samoin kunnossapidon ja laboratorion vuorotiimit toimivat normaalisti. – Koska loppuvuodesta on vain vähän normaaleja tuotantopäiviä (arkipäiviä), on noille päviille sijoitettava tuotantoa mahdollisimman paljon. Siksi on päädytty ratkaisuun, jossa tuotanto hiljenee joulun pyhiksi. Esimerkiksi toimistotehtävissä osa saattaakin sijoittaa vapaitaan joulun pyhien ympärille, jolloin syntyy pitkä jouluvapaan putki. Näin on myös sinkkitehdas Bolidenilla ja kasvinsuojeluaineita valmistavalla Cabbilla. Osin ensi viikon miehitystä on jopa vahvistettu, koska Soiten alueella on terveyskeskuksissa sulkuja, yhteispäivystyksen osastonhoitaja Pirjo Sinko kertoo. – Vuorot järjestetään lähes samanlaisella miehityksellä kuin tavallisestikin. Myös organisaation kannalta tämä on hyvä hetki nollata vuoden aikana syntyneitä plustunteja, henkilöstöasioista vastaava Jan-Erik Höglund kertoo. Cabbin henkilöstöpäällikkö Miia Tastula kertoo, että päivätyöntekijöillä ja hallinnossa vapaatoiveet on huomioitu ja mahdollisuus vapaiden pitämiseen myönnetään, mikäli työt sen sallivat. Päivystyksessä voi olla joulun aikaan ruuhkaa, nyt on paljon flunssiakin liikkeellä, Pirjo Sinko neuvoo. Kysyimme alueen työnantajilta, miten pitkistä vapaista selvitään. Kuva on otettu syyskuussa 2022. Toiminta jatkuu päivystyksessä samanlaisena vuoden ympäri. Osa pystyy pitämään jouluna pitkiäkin vapaita, mutta tehtailla ja esimerkiksi sairaalan päivystyksessä urakoidaan tosissaan. Kuvassa vasemmalta Finnspringin porukkaa: Iida Nylander, Aleksi Ali-Haapala, Hannu Ali-Haapala, Virpi Ali-Haapala ja Siiri Niemelä. Pidetäänkö tehtaat kiinni joulun aikaan vai painetaanko pyhienkin läpi töitä. – Sillä periaatteella mennään, että jos on nyt joulun töissä, saa olla uudenvuoden vapaalla
CLAS-OLAV SLOT TE Toholampi nollabudjettiin Joni Mäki-Petäjä Toholammin kunnanhallitus kokoontui ennen kunnanvaltuustoa ja valitsi ateriaja puhtauspalveluiden tuottajaksi Fodbar Oy:n ajalle 3.3.2025–28.2.2030. Tutkimusten mukaan kunnat käyttävät jatkossa noin 12 prosenttia budjetistaan työllisyyden edistämistyöhön ja se luo Hillukkalan mukaan kuntatalouteen oman haasteensa. Tuulivoimarakentamista ja tuulivoimatuotannon tuomia lisätuloja Toholampi ei ole saanut, vaikka suunnitelmia on ollut jo pitkään. Yksi huolenaihe on myös voimakkaasti laskeva asukasmäärä. – Kyllä tämä hyvältä tuntuu, olen tykännyt olla Sievissä. Kunta yksityistää siivousja ruokahuollon. Valtuutettu Jarno Saukko (kesk.) oli ainoa, joka käytti puheenvuoron talousarviosta. – Se on uusi asia meille kaikille ja ollaan Keski-Pohjanmaan työllisyysalueella Kokkolan alaisuudessa. Suurimpana varauksena on kaasutankkausaseman perustaminen yhteistyössä yrityksen kanssa. Vahteala valittiin tehtävään äänin 15–6. joulukuuta 2024 UUTISET // 9 Frida Keränen Sievin kunnanvaltuusto on torstai-iltana valinnut uudeksi kunnanjohtajaksi Antti-Jussi Vahtealan. Todennäköistä on, ettei niitä tule myöskään ensi vuonna. Siihen on varattu 225 000 euroa ensi vuodelle. lokakuuta. INVESTOINNIT Toholampi pitää varsin kohtuullisena. Äänestyksessä Polso ja Lintilä jäivät vähemmistöön, kun Virpi Ali-Haapala (kd.), Ulla-Riitta Harju (sd.), Hanna Nurmela (kesk.), Janne Isopahkala (kesk.) ja Ville Suomala (kesk.) olivat alkuperäisen esityksen puolella. Tosin ne oli varattu tällekin vuodelle, mutta se ei ole lähtenyt vielä edistymään. Toholammin lainakanta on laskusuunnassa. Tämä aika on sellainen, että meidän oli tähän kustannusrakenteeseen puututtava ja niin olemme toimineet. Vaali suoritettiin yhdeksän kelpoisuusehdot täyttävän hakijan joukosta. – Näillä järjestelyillä saatiin talousarvion nollaan. Talousarviossa pohjana on enää 2750 asukasta. Tarjouksen hinta oli noin 800 000 euroa. Monitoimikenttään varataan 37 500, sillä ehdolla, että siihen saadaan valtionavustusta. Tämä oli vaikea asia, eikä sitä kevyin mielin tehty. Suurin syy on lyhytaikaisen lainanoton tarpeen väheneminen. Paikka olisi ABC:n viereinen pelto, joka on kunnan omistuksessa. – Yksityistämisen kustannusvaikutus on huomattavasti isompi kuin ajateltiin. Muillekin osastoille tulee on henkilöstövaikutuksia, ensi vuonna eläkkeelle siirtyvä Hillukkala totesi. Neuvottelut aloitettiin 28. Liikenneympyrän taidehankinnasta luovutaan ja nyt varataan 30 000 euroa liikenneympyrän maisemointiin. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Tapaamisia järjestettiin yhteensä kahdeksan kappaletta ja viimeinen neuvottelutapaaminen pidettiin 18. Nyt arvioidaan, että säästöä syntyisi jopa huomattavasti enemmän, 600 000 euroa. Vielä vuonna 2020 asukasluku alkoi kolmosella. Vahteala on toiminut Sievissä ensin viime vuoden marraskuusta alkaen hallintojohtajan sijaisena ja tammikuusta lähtien myös kunnanjohtajan sijaisena. Tämä alleviivaa sitä, että meillä on ollut huomattavan suuret kustannukset siivousja ruokahuollossa. Antti-Jussi Vahteala on valittu Sievin kunnanjohtajaksi Antti-Jussi Vahteala on aiemmin tunnettu sähkökonserni Korpelan Voiman toimitusjohtajana. Nykyinen henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksella uudelle toimijalle vanhoina työntekijöinä, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Fodbar Oy oli ainoa tarjouksen jättänyt. FAKTA Talousarvio 2025 1 Verotulot 6,1 miljoonaa euroa 1 Valtionosuudet 5,2 miljoonaa euroa 1 Kunnan lainamäärä 9,4 miljoonaa euroa (3 432e/asukas) 1 Konsernin lainamäärä 19,2 miljoonaa euroa (6 992e/asukas) 1 Toimintatuotot 23,54 miljoonaa euroa 1 Toimintakulut 33,71 miljoonaa euroa 1 Toimintakate -10,16 miljoonaa euroa 1 Vuosikate 960 000 euroa 1 Tilikauden tulos e 1 Asukasmäärä 2 750 JONI MÄKI-PETÄJÄ. joulukuuta. Samalla hallitus totesi yt-neuvottelut päättyneeksi. Tuntuu mahtavalta päästä jatkamaan tätä työtä, Vahteala kommentoi tuoreeltaan valinnan jälkeen. Hän toimii tällä hetkellä Sievin vs. kunnanjohtajana. Hallintojohtaja Jukka-Pekka Lätti, kunnanjohtaja Jukka Hillukkala ja valtuuston puheenjohtaja Raija Potila. Päätös ei ollut yksimielinen, sillä asiasta käydyn keskustelun kuluessa Kaija Polso (kesk.) esitti Pasi Lintilän (kesk.) kannattamana asian jättämistä pöydälle ja käsittelyä ensi vuoden puolella. – Kiitos kaikille sieviläisille ja muillekin, jotka ovat minua tämän prosessin aikana kannustaneet ja antaneet tukensa, Vahteala sanoo. Kokkolalainen Heino sai torstaisessa vaalissa kuusi ääntä. Hakijoita oli yhteensä kymmenen, joista yksi ei täyttänyt kelpoisuusehtoja. Lähdettiin 2 miljoonan takamatkalta ja nollatulosta tavoiteltiin. Sievin nykyinen kunnanjohtaja Kai Korhonen on jäämässä virastaan eläkkeelle vuoden lopussa. Ei se ollut helppo harjoitus, mutta se saavutettiin. Se aiheutti julkista keskustelua, se on aina hyvä ja aktiivisuutta osoittava asia, Saukko kommentoi. 125 000 euron summa varataan niin kaavateiden rakentamiseen kuin kiinteistöjen korjaamiseen. Vahteala arvioi, että ensi vuonna Sievin kunnassa ovat keskeisiä aihepiirejä esimerkiksi elinvoiman kehittäminen tekemällä yhteistyötä yritysten kanssa ja työllisyyspalveluiden siirtyminen uuden työllisyysalueen vastuulle. Yritys toimii jo Soiten toimesta Toholammilla Männistön palvelutalossa. Kunnanjohtaja Jukka Hillukkala kertoi, että alun perin oli arvioitu yksityistämisellä voitaisiin säästää 230 000 vuodessa. Yksityistäminen tuo niitä säästöjä aika voimakkaastikin. HILLUKKALA otti esille tammikuun alussa muuttuvan kuntien roolin, kun työja elinkeinopalvelut siirtyvät valtiolta kuntien vastuulle. Hakijoista Vahteala ja Soiten palvelualuejohtaja Johanna Heino oli etukäteen kutsuttu kuultaviksi kunnanvaltuuston suljettuun iltakouluun. Ateriaja puhtauspalveluiden tuottajaksi on valittu Fodbar Oy
Oma joulumusiikkisuosikkini on amerikkalaisen singer-sonqwriterin Carla Bleyn levy Carla’s Christmas Carols. Vuodesta 2025 on tulossa säveltämisen suhteen yhteisävellyspainotteinen. Ensi-ilta huipensi kymmenvuotisen prosessin! 3. Kollegani Janne Halonen teki muutama vuosi sitten ison joulumusiikkilistan ja laittoi sen jakoon, ja sitä olen kuunnellut ihan randomilla. 2. Tänä jouluna soittolistalla on ollut mm. Tänä vuonna teimme alkuvuodesta (Hanna Vähäniemen kanssa) kaupunginteatterilla Private Talk Show -esitystä. Se oli kiva, vähän erilainen proggis. Syksylle minulla on Kordelinin säätiön apuraha, ja alan tehdä silloin uutta jazz-teosta. Joulunaikaan soitetaan orkesterissa paljon kaikenlaisia joululauluja ja juhlamusiikkia, joten kun pääsen kotiin, en usein kuuntele ollenkaan musiikkia…! Mutta viime aikoina olen alkanut taas pikkuhiljaa kuunnella perinteisiä joulukuorolevyjä, kuten Trinity College Choirin – ne ovat loistavia! 2. Tein sovituksia puolisen vuotta, tosin en pelkästään niitä vaan myös muuta samalla. Minulla on myös sävellystilaus Kokkolan Kinojuhlille, jota alan tehdä alkuvuodesta. 3. TIMO VARILA ANNI SAARI sovitustyö alkaa jo syyskuussa ja harjoitukset syysloman jälkeen. Pyhäjärvellä. Teoksen libretistinä ja ohjaajana oli Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen. Millaisia projekteja työvuotesi 2024 on sisältänyt. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Carla Bley soittaa siinä itse pianoa, ja lisäksi levyllä on basisti sekä vaskikvintetti. Siitä tulee yhteiskuntakriittinen teos, johon teen itsekin tekstejä. Mieheni Tapio Lappalaisen kanssa säveltämämme, klassisten elementtien orkesteriteossarjan avaava Teosto-palkittu ”Water”-teos saa jatkokseen ”Air”-teoksen. Deleuzen tekstejä. Yhteisävellysten lisäksi sävellän myös soolopianoteosta. 2. Vuoden 2024 työvuoteni kohokohta oli säveltämäni kamariooppera Hiekkasilmän kantaesitys Pohjoisen oopperakomppanian toimesta Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalilla Oulussa. Sieltä on tullut uusiakin artisteja vastaan. Vuosi alkaa upeasti, kun Soipa Haapajärvi -festivaalilta sairastapauksen vuoksi peruuntunut Teardrops-sävellykseni kantaesitys toteutuu 18.1. Upein konsertti minulle oli Beethovenin 9. Siihen on tulossa noin kuusi muusikkoa ja solisti. Onko sinulla jokin levy, jota kuuntelet aina jouluna. Sanna Ahvenjärven vuosi 2024 huipentui Hiekkasilma-kamarioopperan kantaesitykseen. sinfonian esittäminen Tapiola Sinfoniettan ja Viron Filharmonisen Kamariorkesterin kanssa. 1. Mikko Pelinen toimi Private Talk Show -esityksessä sekä muusikkona että näyttelijänä. Millaisia työkuvioita ensi vuonna on tulossa. Sitten oli Arpan orkesteriprojekti, jota sain apurahan ansiosta tehdä tarpeeksi paljon. 3. 3. Millaista musiikkia kuuntelet joulun aikaan, vai kuunteletko mitään. 2. Sehän on iso kokonaisuus, 15 biisiä. Se menee Helsingin Musiikkitaloon maaliskuussa, ja toukokuussa se tehdään uudestaan Kokkolassa. Minulla on jo useamman vuoden ollut Jokilaaksojen musiikkiopistossa perinne, että käymme laulamassa kunkin paikkakunnan musiikin hahmotusaineiden ryhmien kanssa kuorona joulukonsertissa. Kysyimme KeskiPohjanmaalla vaikuttavilta musiikintekijöiltä heidän suhteestaan joulumusiikkin sekä kuluneen ja tulevan vuoden kuvioista. Pyrin joka vuosi käymään Kauneimmissa joululauluissa ja joululomalla laulamme joululauluja sukulaisten kanssa. Bachin Jouluoratorio ja Rajattoman joululevyt. Joulumusiikkia tulee kyllä jonkin verran kuunneltua. Ensi vuonna jatketaan Arppa-proggista. Oli henkeäsapaavaa kuulla yli sadan hengen voimin soitettavan “Ode to Joy“. Teoksen kantaesitys tulee olemaan Turussa vuonna 2026. Odotan erityisesti yhteistyötä Arpan kanssa jälleen kerran, sekä Friggin kanssa – soittaen suomalaista kansanmusiikkia! Anthony Hall Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin alttoviulisti, Kokkola 1. Vuosi 2024 on tuonut upeita yhteistyöprojekteja, jotka ovat jääneet mieleeni. Olen ajatellut myös käyttää filosofien, mm. Oli uskomattoman hienoa päästä kokemaan, kuinka teos heräsi yksityiskohta yksityiskohdalta eloon; musiikki alkoi soida, roolihahmot, liikekieli, lavastus, puvustus, valot ja maskeeraus hioutuivat upeaksi kokonaisuudeksi. Alttoviulisti Anthony Hallille Beethovenin 9.sinfonian esittäminen oli henkeäsalpaava kokemus. joulukuuta 2024 10 // KULTTUURI Muusikon koko vuosi soi Anni Saari Nämä kysymykset kysyttiin: 1. Ensi vuodesta tulee orkesterissa varmasti monipuolinen, sillä musiikkityyleissä on paljon eroja. Suomalaisen kulttuurin rahoitusleikkauksen ja tulevaisuuden epävarmuuden keskellä on mahtavaa nähdä tällaisia voimakkaita musiikin hetkiä. Vai soitatko itse. Joten kaikenlaista mukavaa on tiedossa! Sanna Ahvenjärvi Säveltäjä, pedagogi, Haapajärvi/Oulu 1. Kuuntelen musiikkia monipuolisesti, myös joulun aikaan. Syyskuussa Grazissa järjestettävällä harppufestivaalilla on pedagogisen yhteisteoksemme ensi-esitys ja Leipzigissa joulukuussa on kamariteoksen kantaesitys. Jos tekee työkseen musiikkia, haluaako jouluna kuunnella pelkkää hiljaisuutta. Mikko Pellinen Muusikko, säveltäjä, Kokkola. Näiden jouluesitysten VILLE JUURIKKALA
PALAUTUSTEN täytäntöönpanossa on rajoitteita ja niin sanottuja palautuskieltoja. Maasta poistamiseen johtavat päätökset ovat käännyttäminen ja karkotus. Turvapaikkahakemusten ratkaisua varten tehdyssä Migrin ohjeessa katsotaan, että turvallisuustilanne vaihtelee Ukrainassa alueittain merkittävästi, eikä ole kokonaisuudessaan sellainen, että maasta poistaminen sinne loukkaisi palautuskieltoa. Ukrainaan poliisi ei ole palauttanut yhtään ihmistä hyökkäyssodan sytyttyä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Poliisi arvioi jokaisen palautuspäätöksen yksilöllisesti, Lepsu kertoo. Lepsun mukaan Ukrainan palautuskieltoa arvioidaan tällä hetkellä uudestaan. Kynnys tehdä käännytystai karkotuspäätös voi ylittyä esimerkiksi vakavasta rikoksesta. Migri ei ohjaa poliisin täytäntöönpanotyötä, mutta poliisi hyödyntää Migrin asiantuntemusta maatiedon osalta. Uusi linjaus perustuu siihen, että Ukrainassa on myös alueita, joissa sotaa ei käydä ja joihin ihmisiä voidaan palauttaa, kertoo maasta poistamisten prosessinomistaja Olli Koskipirtti Migristä STT:lle. Syyrian maatilanteesta tehdään Koskipirtin mukaan parhaillaan selvitystä. KÄÄNNYTTÄMIStai karkottamispäätös ei vielä kerro siitä, onko ihmistä poistettu maasta. –?Käsitykseni mukaan koko Ukrainan valtio ei ole sellaista aluetta, missä on olemassa äärimmäisen väkivallan kohonnut riski. ANT TI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Yhteensä Ukrainan kansalaisille on tehty kuluvana vuonna kolme käännytyspäätöstä.. Ukrainalaisia pakolaisia saapuu rautatieasemalle maaliskuussa 2022 Przemyslissa Puolassa. Maissa on käyty vuosia sisällissotaa. Päätökset kokonaisten maiden palautuskielloista tehdään tapauskohtaisesti. Maasta poistamisesta päättää Migri, ja täytäntöönpanosta vastaavat poliisi ja Rajavartiolaitos. Toukokuusta 2022 lähtien maastapoistamispäätökset Afganistaniin ovat kuitenkin taas olleet mahdollisia, kun maan eri alueiden turvallisuustilanteet arvioitiin uudelleen. AFGANISTAN on toinen maa, johon Migri on viime vuosina keskeyttänyt maastapoistamispäätökset, mutta myöhemmin katsonut, että kategorista estettä maasta poistamiselle ei enää ole. Jos päätös turvapaikkatai muuhun oleskelulupahakemukseen on kielteinen, ukrainalaisella on mahdollisuus hakea tilapäistä suojelua. Tämän vuoksi myös päätösten tekeminen syyrialaisten turvapaikkahakemuksista on keskeytetty. Afganistanilaisille ei käytännössä ole Migrin mukaan kuitenkaan tehty maasta poistamiseen johtaneita päätöksiä. Hän on syyllistynyt Suomessa niin vakaviin rikoksiin, että on katsottu, että yleinen järjestys ja turvallisuus vaarantuu niin paljon, että maastapoistamispäätös voidaan tehdä Ukrainan tilanteesta huolimatta, Koskipirtti sanoo. Se voi ylittyä esimerkiksi vakavasta rikoksesta. Suomessa on Migrin mukaan pieni määrä ukrainalaisia, joilla on vireillä vain turvapaikkahakemus. –?Uskoisin, että lähiaikoina tehdään Syyrian osalta päätöksiä, mihin suuntaan mennään, onko riittävästi tietoa päätöksenteon tueksi suuntaan tai toiseen, hän sanoo. –?Poliisi ei palauta henkilöä sellaiseen maahan, minne paluu ei ole turvallista tai voi joutua epäinhimillisiin olosuhteisiin. –?Vaikka olisikin vähän huonommat olot jossain maassa, niin tehdään yksilöllinen arvio aina henkilön kohdalla, Lepsu sanoo. Tai siltä alueelta, mihin palautetaan, voi joutua niihin epäinhimillisiin olosuhteisiin, sanoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Janne Lepsu. joulukuuta 2024 KOTIMAA // 11 Saara-Miira Kokkonen, Maiju Ylipiessa, STT Maahanmuuttovirasto (Migri) ei tällä hetkellä tee maasta poistamiseen johtavia päätöksiä Syyriaan, Jemeniin, Libanoniin tai Gazaan palestiinalaisalueille. Syyriassa kapinalliset tekivät joulukuun alussa vallankaappauksen. Poliisi ei tällä hetkellä palauta ulkomaalaisia Afganistaniin, Ukrainaan ja Sudaniin. Libanonista ei ole tehty virallista linjauspäätöstä, mutta maastapoistamispäätöksiä ei tällä hetkellä tehdä. Koskipirtti painottaa, että kynnys maastapoistamispäätöksille on sekä Ukrainaan että Afganistaniin hyvin korkea. –?Ukrainaan on tehty vain yksi maastapoistamispäätös sellaiselle henkilölle, joka on saanut Suomesta tilapäistä suojelua Ukrainan tilanteen vuoksi. Poliisi on ottanut asian oma-aloitteisesti arvioitavaksi. Jemenin ja Syyrian osalta linja on ollut voimassa vuodesta 2016, kertoo Migrin maasta poistamisten prosessinomistaja Olli Koskipirtti. Ukrainan kansalaiset ovat Suomessa oikeutettuja tilapäisen suojelun asemaan. MAASTAPOISTAMISPÄÄTÖKSET Israelin sotatoimien kohteena olevaan Gazaan keskeytettiin viime kesänä. Lisäksi sisällissotaan ajautuneesta Sudanista tulleille turvapaikanhakijoille ei viime vuosina ole käytännössä tehty maastapoistamispäätöksiä, vaikka varsinaista linjausta asiasta ei ole tehty, Koskipirtti sanoo. Maahanmuuttovirasto (Migri) keskeytti tällaisten päätösten tekemisen sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022. Muutoksia Syyriaan palauttamisen käytäntöihin ei Lepsun mukaan ole tällä hetkellä käsittelyssä. Niitä tehdään esimerkiksi kielteisen oleskelulupatai turvapaikkapäätöksen jälkeen tai rikokseen syyllistymisen jälkeen. Syyrian maatilannetta selvitetään Kynnys palauttaa ihmisiä Ukrainaan on korkea Saara-Miira Kokkonen, Maiju Ylipiessa, STT Suomessa on voitu syyskuusta alkaen taas tehdä maasta poistamiseen johtavia päätöksiä Ukrainaan. Yhteensä Ukrainan kansalaisille on tehty kuluvana vuonna kolme käännytyspäätöstä. Poliisissa katsotaan, että tällä hetkellä näihin maihin paluu ei ole turvallista, kertoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Janne Lepsu STT:lle. Sellaiset ovat mahdollisia vain poikkeuksellisissa tilanteissa, esimerkiksi jos turvapaikanhakija itse haluaa palata. Afganistaniin ei ole tehty palautuksia elokuun 2021 jälkeen. Israel ja Libanonissa toimiva äärijärjestö Hizbollah ovat tehneet viime vuodesta asti iskuja toisiaan vastaan, ja tänä syksynä tilanne kärjistyi. Maastapoistamispäätösten teko Afganistaniin keskeytettiin elokuussa 2021 Taleban-liikkeen noustua valtaan
Konserni osti Liikenne O. Niemelän linja-autoliiketoiminnan marraskuussa. Fintrafficille tulee kyselyn yhteydessä kertoa, mistä vakuutus on saatu. Bussiturmassa loukkaantuneita oli perjantaina edelleen sairaalahoidossa. Onnettomuudessa mukana olleen linja-auton omistaja on Lapland Safaris -konserni. Pikkubussin kuljettajaa epäillään useista rikoksista Juuso Lindberg, Aliisa Uusitalo, STT Poliisi epäilee Rovaniemen torstaisen kolarin pikkubussin kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksesta. Toinen onnettomuudessa mukana ollut ajoneuvo eli pikkubussi ei Korhosen mukaan ole kuulunut Lapland Safarisille. JOUNI P ORSANGER / LEHTIKUVA Varjolaivasto kuljettaa esimerkiksi venäläistä öljyä Itämereltä ja auttaa näin Venäjää kiertämään pakotteita.. Rovaniemellä sattuneessa bussin ja pikkubussin kolarissa oli osallisena 37 ihmistä. Vakuutustarkastuksilla pyritään puuttumaan Venäjän niin sanotun varjolaivaston toimintaan. Nelivuotias poika kuoli palovammoihin kotonaan Joensuussa. Vastuuvakuutustodistuksia tiedustellaan muiden rutiinitoimien ohessa. Lapsi kuoli väkivaltaa seuranneena yönä. Niemelä ei suostunut antamaan haastattelua STT:lle perjantaina. Onnettomuudessa on ollut niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin, mutta johtajaylilääkäri ei lähde erittelemään kansallisuuksia sen tarkemmin yksityisyydensuojaan vedoten. Turmassa kuoli kaksi ihmistä. Aluksille ei siis nousta fyysisesti eikä niitä pysäytetä. Hän on kiistänyt tienneensä lapsen palovammoista ja sanoi luulleensa, että lapsi oli tulossa kipeäksi. Tähän Sonninen ei vastannut. –?Aluksilta kysytään ensin viesteillä ja tarvittaessa VHF-radioliikenteellä normaalin ilmoittautumisen yhteydessä, onko heillä voimassa oleva CLC-vakuutustodistus, hän kertoo. Lapsen palovammat viittasivat vahvasti siihen, että ne oli aiheutettu asunnosta löytyneellä höyrymopilla. –?Hovioikeus katsoi äidin lapsen suojelemisesta vastuullisena ja lapsen palovammoista tietoisena jättäneen hankkimatta lapselle riittävää hoitoa tällä olleisiin vakaviin ja erittäin kivuliaisiin palovammoihin ja sanotulla passiivisella menettelyllään syyllistyneen pahoinpitelyyn, tuomiosta annetussa tiedotteessa sanottiin. Isäpuoli Simon Daniel Halonen, 26, sai käräjiltä seitsemän vuoden ja yhdeksän kuukauden tuomion, joka on lainvoimainen. Kansainvälinen merialue Suomenlahdella ei kuulu Suomen aluevesiin, mutta on osittain osa Suomen talousvyöhykettä. Kyydissä olleet matkustajat ovat olleet matkailijoita. Kaksi henkilöä menehtyi vammoihinsa tapahtumapaikalla, ja kaikki hengissä selvinneet osalliset toimitettiin Lapin keskussairaalan päivystykseen tarkastukseen. Stubb osallistui puolustusyhteistyötä tekevien JEF-maiden päämieskokoukseen Tallinnassa, jossa maat sopivat puuttuvansa Venäjän niin sanotun varjolaivaston toimintaan. Sonninen tähdentää, että Fintraffic ei ole viranomainen, vaan Traficom on viranomaisvastuussa asiassa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. SYYTTEISSÄ OLI kyse tapahtumista Joensuussa kesäkuussa 2023. Käräjäoikeuden mukaan isäpuoli teki lapselle väkivaltaa ollessaan lapsen kanssa kotona kahdestaan. Hovioikeus katsoi, että hän syyllistyi myös lapsen pahoinpitelyyn ja kovensi rangaistusta kolmella kuukaudella. Sonninen sanoo, että tähän mennessä jokainen säiliöalus, jolta on kysytty vakuutusta, on vastannut. VENÄJÄN varjolaivasto liikkuu Sonnisen mukaan kansainvälisellä merialueella Venäjältä Suomenlahdelle ja sieltä länteen. Liikenneviraston Suomenlahden meriliikennekeskus Helsingissä tammikuussa vuonna 2014. –?Ja kaikilla on ollut vakuutukset voimassa, hän kertoo. Presidentin julkaisu kirvoitti uteliaita kommentteja siitä, miten käytännössä vakuutuksia tarkastetaan. Hovioikeus oli samaa mieltä. STT kysyi Sonniselta sähköpostitse sitaattien tarkastamisen yhteydessä lisäkysymyksenä, miten Fintrafficissa varmistetaan tiedustelun yhteydessä se, että vakuutus on todellakin olemassa. CLC-yleissopimuksella tarkoitetaan Traficomin mukaan kansainvälistä sopimusta, joka velvoittaa aluksen omistajaa vakuuttamaan öljyaluksensa mahdollisen öljyvahingon varalle. Osa joutui jäämään vammojen vakavuuden takia seurantaan. VAKUUTUSTODISTUSTEN perään Suomenlahdella kyselee valtio-omisteinen Fintraffic-liikenteenohjausyhtiö Traficomin toimeksiannosta. Isäpuoli väitti, että oli ainoastaan pessyt lasta suihkussa. Nainen vaati hovioikeudessa syytteensä hylkäämistä tai vähintään, että hänen rangaistustaan alennetaan ja se muutetaan ehdolliseksi vankeudeksi. joulukuuta 2024 12 // KOTIMAA Venäläisöljyä kuljettavilta laivoilta kysytään vakuutuksia Markus Puolakanaho, STT Suomi ryhtyi viime viikolla tarkastamaan venäläistä öljyä kuljettavien laivojen vakuutuksia Suomenlahdella, kertoi presidentti Alexander Stubb viestipalvelu X:ssä maanantaina. Kauhukuva toteutui hiljattain, kun Krimin niemimaan edustalla Mustallamerellä tapahtui öljyvuoto kahden yli 50 vuotta vanhan venäläistankkerin jouduttua onnettomuuteen. Ulkomaalaisesta matkanjärjestäjästä uutisoi aiemmin muun muassa Helsingin Sanomat. Hätäkeskukseen soitettiin aamukahdeksan jälkeen, mutta kuolemansyylausunnon mukaan lapsi oli kuollut jo muutamaa tuntia aiemmin. Hovioikeuden mukaan sen tunnusmerkistö ei kuitenkaan täyttynyt. Kaikki turmassa olleet eivät tarvinneet edes sairaanhoitoa, hän kommentoi. Tiedot vahvisti STT:lle Lapland Safarisin toimitusjohtaja Rami Korhonen sähköpostitse. POLIISIN MUKAAN matkustajat olivat pääosin matkailijoita Singaporesta ja Kiinasta. Poika kuoli kotonaan palovammoihin, jotka hänen isäpuolensa aiheutti. Poliisi kertoi perjantaina olevansa yhteydessä maiden lähetystöihin. Torstaisessa onnettomuudessa pikkubussi ja tilausajossa ollut turistibussi törmäsivät huonossa ajokelissä Songan ja Sinettän kylien välisellä tieosuudella. Venäläistä öljyä kuljetetaan vanhoilla ja usein vakuuttamattomilla olevilla tankkereilla, mikä lisää ympäristökatastrofien riskiä, tiedotti Euroopan parlamentti marraskuussa. Ajoneuvon matkustajat olivat pääosin Singaporesta ja Kiinasta, poliisi kertoo. Traficomin merenkulkujohtaja Sanna Sonninen kertoo STT:lle, että Suomenlahdella venäläistä öljyä kuljettavien tankkereiden vakuutustietoja kysytään viestitse, esimerkiksi sähköpostitse, ja tarvittaessa radioyhteydellä. Varjolaivasto kuljettaa esimerkiksi venäläistä öljyä Itämereltä ja auttaa näin Venäjää kiertämään pakotteita. Onnettomuuden aikaan linja-auto oli ulkomaalaisen matkanjärjestäjän tilausajossa. Liikenne O. Valituksessaan hovioikeuteen syyttäjä Osmo Manninen sanoi, että myös äiti syyllistyi lapsen pahoinpitelemiseen passiivisen suhtautumisen kautta. Oikeuden mukaan lapsi oli ennen kuolemaansa todennäköisesti kärsinyt kovista kivuista. Lapin hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Jyri Taskila kertoi perjantaina aamupäivällä STT:lle, että useimmat olivat jo päässeet pois sairaalasta. Syyttäjä vaati äidille hovioikeudessa tuomiota ensisijaisesti törkeästä pahoinpitelystä. MART TI KAINULAINEN / LEHTIKUVA Äidin tuomio koveni hovioikeudessa Maria Rosvall, STT Itä-Suomen hovioikeus korotti perjantaina hieman naisen vankeusrangaistusta jutussa, jossa tämän nelivuotias poika kuoli palovammoihin Joensuussa. –?Sen voin kertoa, että suurin osa on selvinnyt säikähdyksellä. Käräjäoikeudessa Muusa Tuulia Katariina Rissanen, 23, oli tuomittu törkeästä kuolemantuottamuksesta kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen
STT–AFP. Keskeyttämisestä ja uudelleen aloittamisesta päätti ulkomaankauppaja kehitysministeri Ville Tavio (ps.). Jo heinäkuussa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi varoitti, että Ukrainalla ei ole kylliksi sotilaita tai ampumatarvikkeita Venäjän nopeaa etenemisen pysäyttämiseksi Pokrovskin suunnalla. UNRWA avustaa palestiinalaisia pakolaisia Gazassa, Länsirannalla, Libanonissa, Jordaniassa ja Syyriassa. Yhdysvaltojen armeija sanoi perjantaina surmanneensa Syyriassa yhden Isisin johtajista. Osa taistelukentällä on kuitenkin sitä mieltä, että Pokrovsk on jo menetetty. Hän toivoo voivansa vielä palata kotiin, mutta palaa vain yhdellä ehdolla. He ovat pakanneet omaisuutensa kuuteen kassiin ja ovat suuntaamassa Kiovaan. Kyseessä on Yhdysvaltojen ensimmäinen diplomaattitason vierailu Damaskokseen pitkään aikaan. –?Ei tässä ole mitään uutta, kauppaa pitävä Svitlana, 51, sanoo uutistoimisto AFP:lle, kun tykistötuli jylisee jälleen. Ruotsi lakkauttaa tuen UNRWA:lle Tuen saaminen perille on käynyt hankalaksi Israelin UNRWA-kiellon seurauksena. YHDYSVALTAIN ulkoministeriön mukaan valtuuskunnan oli määrä tavata Syyriassa vallan ottaneen Hayat Tahrir al-Shamin (HTS) jäseniä, aktivisteja sekä kansalaisjärjestöjen ja vähemmistöjen edustajia. Pankit sulkivat konttorinsa syyskuussa. Turkki pitää Syyriassa toimivaa kurdijohtoista SDF-joukkoa terroristijärjestönä. YHDYSVALTOJEN diplomaatteja saapui perjantaina Syyriaan neuvottelemaan suoraan maassa vallan ottaneiden kapinallisten kanssa. Tämä on surkeutta, Anna kuvailee. Myös 21-vuotias opiskelija Anna on päättänyt jättää kaupungin äitinsä kanssa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Israelin tänä syksynä tekemä päätös UNRWA:n toiminnan kieltämisestä tekee sen avustustoiminnan jatkamisesta entistä vaikeampaa. Tukea Gazaan välitetään Ruotsin kehitysavusta vastaavan Sidan kautta. Joulukuun alussa kaupungissa lopetettiin asuntoja lämmittävän kaasun toimittaminen. Sama tilanneanalyysi on Pokrovskin ulkopuolella olevaan metsikköön asemoituneella Leopard-panssarivaunun miehistön jäsenellä. Ruotsin hallitus ei tiedotteessaan kertonut syytä päätökselle luopua UNRWA:n tukemisesta, mutta ulkomaankauppaja kehitysministeri Benjamin Dousa sanoi, että taustalla on poliittisia syitä. Hän sanoi pitävänsä tärkeänä, että humanitaarista tukea saadaan perille Gazaan ilman väärinkäytöksiä. –?Me emme voi hyväksyä sellaista riskiä. joulukuuta 2024 ULKOMAAT // 13 ”Kaikki ovat hyväksyneet Venäjän etenemisen Pokrovskiin” STT Hätääntyneen oloisina haukkuvat koirat juoksevat elintarvikeliikkeeseen suojaan, kun Venäjän tykistön ääni kaikuu autioituneiden neuvostoaikaisten rakennusten täplittämässä maisemassa. Osa jatkaa tyhjän kadun lakaisua, osa istuu bussipysäkillä, johon bussit lakkasivat kauan sitten kulkemasta. Ukrainalle strategisesti tärkeässä kaupungissa elää evakuointikehotuksista huolimatta yhä yli 10 000 ihmistä, jotka yrittävät selviytyä arjesta tykistötulen keskellä ilman palveluita tai lämmitystä. Myös Ukrainan aikoinaan väkivahvaa terästeollisuutta tukeneet kaivosyritykset ovat alkaneet sulkea oviaan. Syyrialainen virkamieslähde kuitenkin kertoi AFP:lle yhdysvaltalaisten tavanneen Syyrian uuden johtajan Ahmed al-Sharaan. Tuki nousee siten liki kaksinkertaiseksi verrattuna tähän vuoteen. –?Pokrovskissa nähdään pian kaupunkitaisteluja, ennustaa vaunumiehistöön kuuluva 34-vuotias Gypsy, joka esittäytyy taistelijanimellään. –?Jotkut ihmiset lähtevät vasta, kun on viimeinen pakko. Sen sijaan joukko iäkkäämpiä ukrainalaisia ottaa ilmassa järisevän äänen tottuneesti vastaan. TÄTÄ NYKYÄ Pokrovsk näyttää aavekaupungilta, jossa romahtaneet sillat ja osin pystyyn jääneet talojen rangat kertovat Venäjän kuukausia jatkuneista iskuista. –?Kaikki ovat jo hyväksyneet sen, että Venäjä pääsee etenemään Pokrovskiin, muotoili esimerkiksi yksi ukrainalainen sotilas 200?000 seuraajalleen sosiaalisessa mediassa. Jopa juna-asema, jonne väki vain joitakin kuukausia aikaisemmin pakkautui paetakseen, on kauttaaltaan laudoitettu ja lopettanut toimintansa. Kaupungin menettäminen olisi merkittävä tappio Ukrainalle, joskaan ei yllätyksellinen. Näitä ovat Erdoganin mukaan äärijärjestö Isis sekä kurditaistelijat. Ennen laajamittaista hyökkäyssotaa kaupungissa eli noin 60?000 ihmistä, nyt heitä on paikallishallinnon arvion mukaan kymmenisentuhatta. HTS on Yhdysvalloissa määritelty terroristiseksi ryhmäksi. Erdogan vaati Isisin ja kurditaistelijoiden tuhoamista Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan vaati perjantaina, että ”Syyrian tulevaisuutta uhkaavat terroristiryhmät” on tuhottava. Kaikki ympärillä murenee. Tuen saaminen perille on käynyt vaikeaksi sen jälkeen kun Israel päätti kieltää järjestön toiminnan maassa ja estää viranomaisia tekemästä yhteistyötä sen kanssa. Emme voi uskoa, että vallanpitäjät ryhtyvät yhteistyöhön terroristien kanssa, Erdogan sanoi. Tänä vuonna Ruotsi on tukenut UNRWA:a yhteensä 451 miljoonalla kruunulla. Katujen varsilla näkyy kuluneita ja aikaa nähneitä kylttejä, joissa kaupungin asukkaita kehotetaan evakuoitumaan. Lisäksi tukea annetaan YK:n ruokajärjestö WFP:n, väestörahasto UNFPA:n, lastenrahasto Unicefin sekä Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) kautta. Tuet palautettiin maaliskuussa, ja Suomi päätti ohjata kymmenen prosenttia tukirahoista väärinkäytösten valvontaan. Taisteluiden äänet lähestyvät päivä päivältä Itä-Ukrainassa sijaitsevaa Pokrovskin kaupunkia. Ukrainan asevoimien komentaja Oleksandr Syrskyi luonnehti Pokrovskin taisteluita viime viikolla erityisen voimakkaiksi ja toivoi ripeitä ja ”epätavanomaisia” strategisia päätöksiä, jotta kaupunki säilyisi Ukrainan hallinnassa. ROMAN PILIPEY / AFP / LEHTIKUVA STT–TT Ruotsi aikoo ensi vuonna käyttää 800 miljoonaa kruunua (70 miljoonaa euroa) humanitaariseen apuun Gazassa ja lähialueilla. SUOMI JA MONET muut länsimaat keskeyttivät tukensa UNRWA:lle vuoden alussa, kun levisi syytöksiä sen työntekijöiden väitettyjen terroristikytkentöjen takia. Nyt Venäjän joukot ovat jo muutaman kilometrin päässä. Vaunumiehistön tehtävänä on hidastaa Venäjän jalkaväkeä, joka mittavista tappioista huolimatta etenee, kaivautuu ja etenee jälleen. SDF:llä on Yhdysvaltojen tuki, ja se on johtanut taistelua Isisiä vastaan Syyriassa. Sen juuret ovat terroristijärjestö al-Qaidan Syyrian-haarassa. Asunnossa on kylmä. Tavoitteena on edistää siirtymää kohti maltillista uutta hallintoa ja hankkia tietoja Syyriassa kadonneista amerikkalaisista, sanoi Yhdysvaltojen ulkoministeriö. Diplomaattien oli määrä pitää perjantaina lehdistötilaisuus, joka kuitenkin peruttiin turvallisuushuoliin vedoten. Tavio kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että Suomen seuraava maksatus UNRWA:lle olisi maaliskuun lopussa. Suhteet ovat olleet jäissä yli vuosikymmenen kestäneen sisällissodan ajan. Yhdysvaltojen ei odoteta muuttavan HTS:n terroristileimaa ennen vallanvaihtoa Washingtonissa. Paikalliset asukkaat ruokkivat kissoja kadulla Pokrovskin kaupungissa Itä-Ukrainassa. Ruotsi on ollut menneinä vuosina yksi sen suurimmista lahjoittajista. Vain etunimellään esittäytyvä Anna ei ole koskaan ollut pääkaupungissa eikä tunne sieltä ketään. Torstaina Syyrian itäosassa Deir ez-Zorin maakunnassa tehty ilmaisku surmasi Isisin johtoon kuuluvan Abu Yusifin sekä toisen Isisin jäsenen, sanoi Yhdysvaltojen Lähi-idän-joukkojen komentokeskus (Centcom) viestipalvelu X:ssä. Virkamies luonnehti tapaamista positiiviseksi. ERDOGANIN mukaan Turkki tarttuu ennaltaehkäiseviin toimiin uhkana pitämiään ryhmiä vastaan. –?Jos kaupunki on vielä osa Ukrainaa, hän sanoo hetkeä ennen kuin kapuaa Pokrovskista pois vievään pakettiautoon. Hallitus ilmoitti kuitenkin, että perustuki YK:n palestiinalaisia avustavalle UNRWA:lle päättyy. POKROVSK on kaivoskaupunki, jolla on maine myös liikenteen solmukohtana itäisessä Ukrainassa. –?Seuraamme, miten tilanne kehittyy, Tavio kirjoitti
Sovittelun peruskurssi, 84100 Ylivieska. Museot ja näyttelyt KANNUS Pohjanmaan Kameraseurojen vuosinäyttely, 2.12. Lasarus Blomster, Sanna-Maija Erkkilä, Ester Vidjeskog ja Marjukka Puutio esittää rakastettua joulumusiikkia. Elokuva. 27.12. Sopraano Sanna Matinniemen ”Suomalainen joulu” -konsertti, 22.12. ma klo 8.48, . Open Gym on vapaavuoro Voikkari-salilla, joka sopii kaikenikäisille ja-kuntoisille voimistelusta innostuneille liikkujille. Elokuva. Perhonjokilaakson kansalaisopiston syyskauden näyttely Kokkolan kaupunginkirjastossa 2.-31.12.2024. to klo 17.30-21 (Lautapeli-iltoja järjestetään torstaisin klo 17.30-21 Ylivieskassa, Toimitalo Pietarissa.), Terveystie 11. su klo 18, Pyhän Kolminaisuuden kirkko. Kun musiikin eri genreissä toimivista muusikoista jokainen tuo mukanaan omat vahvuutensa, on lopputulos jotain, mitä ei kannata jättää kuulematta. klo 18. Kurkista Tontuntupaan ja tapaa joulupukin porot. 13.1. 26.12. Tervetuloa tekemään loistavia löytöjä juuri ennen joulua. KAUSTINEN Artringin perinteinen joulumyymälä, Kauppatie 2. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen toteuttamaan väkivallan yleisyyttä väestötasolla mittaavaan Euroopan unionin Gender-Based Violence -tutkimukseen. Leo ”Lella” Torpan (19322012) valokuvissa pääsee näkemään vilauksen menneen ajan kaupunkilaisten arkea ja tavallista elämää, sekä Kokkolan muuttuvia kaupunkinäkymiä. Kati Kanalan valokuvanäyttelyt. Joululahjapuoti, Isokatu 5. Roolipelikerho lauantaina 21.12. Ikkunat ovat avoinna vuodenvaihteeseen saakka. ma klo 12-20 / ti klo 12-19 / ke klo 12-19 / to klo 12-19 / pe klo 10-15 / la klo 12-15, Kannuksen kaupunginkirjasto. la klo 18, Hilmankuja. Karin Rehnqvistin, Pappisen, Sibeliuks. su klo 14, Emäntäkouluntie 20. Ruokajakelu kirpputori Wanhalla Holvilla Vetelissä. kello 9-18) / ti klo 9-19 (Ti 24.12. ma klo 14, Asematie 2. ja 28.12. –?Kunniaan liittyvä väkivalta on kokoaan suurempi ilmiö, sillä suorien uhrien ja tekijöiden lisäksi se tavoittaa ison joukon muitakin henkilöitä. Puhutaan siis merkittävästä ongelmasta, jonka luoman varjon alla elää parhaillaankin suuri määrä ihmisiä, kertoi Tilastokeskuksen yliaktuaari Henna Attila tiedotteessa perjantaina. Tuotto Kälviän seurakunnan nimikkolähetti Pasi Palmulle ja diakoniatyölle. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16. ma klo 11-19 / ti klo 11-19 / ke klo 11-19 / to klo 11-19 / pe klo 11-16 / la klo 12-15, Kalajoentie 1. la klo 22, Dyynitie 4. joulukuuta 2024 14 // TAPAHTUMAT Tapahtumien Keski-Pohjanmaa Kulttuuri KALAJOKI Vaiana 2, 21.12. Muut HAAPAJÄRVI Meidän joulu, 21.12. 14.5. 29.12. Omaishoitajien omakuva ja työuupumus, 2.12. Nuorten lauluryhmä, johtaa Hanne Hiltula. KOKKOLA PikkujouluDisko Nuorisokeskus Vingellä, Puutarhakatu 2a. la klo 10, Kokkolan kaupunginkirjasto. Jumalanpalvelus. Ti 31.12. Johtajana Kari Pappinen. Tunnelmallinen puurakennus kokoaa tekijät ja taitajat myyntipöytien ääreen. Kokkola nkaupunginkirjastossa 2.-31.12.2024. Omaishoitajien omakuva sekä työuupumus. Eniten sekä havaintoja että omakohtaisia kokemuksia on heistä vanhimmassa eli 55–74-vuotiaiden ikäryhmässä. Dyynin joulupäivän bileet 25.12. 31.12. KANNUS Kellarin Joulunaika, 23.12. suljettu. Isäni Googrich, 21.12. la klo 11, Kettukallionkatu 1. Viihde KALAJOKI Dyynin Sinkkubileet, 21.12. Alun alkaen, Merja Pohjonen, keramiikkaa, 17.9. Meidän joulu on kolmen ammattimuusikon yhteisprojekti, joka sai alkunsa jaetusta innostuksesta joulun tunnelmaan ja musiikkiin. Pohjanmaan Kameraseurojen vuosinäyttelyn työt ovat esillä Kannuksen kirjastossa 2.–29.12. Näyttelyn töissä hän on käyttänyt erilaisia valmistusmenetelmiä. Suositut Sinkkubileet Dyynissä lauantaina 21. kello 9-17) / ke klo 9-19 (Ke 25.12. Vielä ehtii myös tuoda terveiset Joulupukille seinällä olevaan postilaatikkoon. Merja Pohjosen keramiikassa seikkaillaan avaruudessa, maalla ja meressä. Poikien ja miesten sukuelinten silpomisen tietyissä olosuhteissa hyväksyy keskimäärin 16 prosenttia naisista ja 18 prosenttia miehistä. la klo 19, Kirkkotie. Joulufiilistelyä 24.12. Hurmaava pienoismaailma Piisiparran tonttuperheen joulusta. Kellarin Joulunaika 23.12. Sievinkirkko klo 19. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA Kunniaan liittyvä väkivalta on kokoaan suurempi ilmiö, sillä suorien uhrien ja tekijöiden lisäksi se tavoittaa ison joukon muitakin henkilöitä.. Jokaisena päivänäaukeaa yksi ”luukku” eli ikkuna tai asetelma jossain päin Himankaa. Paikallisten yrittäjien Joululahjapuoti. la klo 19, Koposperän koulu. su klo 19, Kälviäntie 22. Ti 31.12. la klo 17.10, Kalajoentie 1. Satutaiteilija Tuulia Marjasen näyttely. suljettu) / to klo 9-19 (To 26.12. Meren Hehku Toppatakkidisco, 21.12. su klo 17, Rödsön Poro-Pirtti. ma klo 17.30, Koulutie 73. Kunniaan liittyvän väkivallan kokeminen ja havaitseminen on yleisintä ulkomaalaistaustaisten keskuudessa. Conclave, Kalajoentie 1. Musiikki ja konsertit KANNUS Pieni tulitikkutyttö joulukonsertti kirkossa, 22.12. Kansanmusiikkiyhtye Tallarin joulukonsertti vie kuulijat hirsituvan lämpöiseen pelimannitunnelmaan! Tervetuloa Taidekartanolle, Veteliin! Ruoka ja juoma KOKKOLA Ermon joulu avataan 16.11.2024, Isokatu 11. Sovittelun peruskurssi 3.10.2024-31.1.2025. Vanhemmissa ikäryhmissä sekä poikien että tyttöjen sukuelinten silpomiseen suhtaudutaan huomattavasti kriittisemmin kuin nuoremmissa. Hengellinen toiminta KOKKOLA Luther-säätiön messu, 22.12. LISÄKSI tutkimuksessa käy ilmi, että Suomessa noin joka kymmenes nuori mies ajattelee tyttöjen sukuelinten silpomisen voivan olla hyväksyttävää tietyissä olosuhteissa. Dj Virtual Heart, 25.12. Perinteinen joulu. su klo 22, Kaarlelan kirkko. suljettu) / pe klo 9-18 / la klo 9-15. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, Pitkänsillankatu 39. la klo 14, Isokatu 28. la klo 13, Kalajoentie 1. Suositut puistokävelyvuorot Kipparihallissa jatkuvat! Tutut ajat: maanantaisin,keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9.30-10.30 Tervetuloa mukaan kävelemään /lenkkeilemään turvallisella alustalla iloisessa joukossa! Wanhat Wiheltäjät-kahvila avoinna kävelyjen aikana! SIEVI Perheliikuntaa Monitoimihallilla, 21.12. su klo 10.30, Asentajantie 13. ke klo 22, Dyynitie 4. la klo 17, Kampushalli. Matti Pohjoisaho säestys. Univiidakko-hitillä läpi lyönyt Chorale on kiertänyt ahkerasti suomea ristiinrastiin. Markkinat ja myyjäiset KALAJOKI Loiston Joulutori, 21.12. Lauluyhtye Tiernat järjestävät jo yhdennentoistakerran suositun Joulun Kynttilä -yökonsertin Kaarlelan tunnelmallisessa kirkossa. KOKKOLA Kokkolan Tiikerit-Kyyjärven Kyky, 21.12. KOKKOLA SPÅR – reittejä Pohjoismaisesta taidekoulusta, 11.10. 2.2. Kettulan kylässä tapahtuu, 2.12. Sandy Keltin Pubivisa, 2.9. Perhonjokilaakson kansalaisopiston näyttely, 2.12. SIEVI Perinteinen joulu nuorten lauluryhmä, 21.12. Meren Hehku tapahtuman aikaan Hilmantorilla järjestetään kolme lastentoppatakkidiscoa. Kotitonttujen Joulu, 11.12. 2.3. su klo 15, Satamakatu 40. Ohjelmistossa on mm. Onni suosii rohkeaa -näyttely tarjoaa välähdyksiä ja näkökulmia Kokkolankaupungin värikkääseen historiaan, jossa rohkeat ja yritteliäät kokkolalaisetovat päärooleissa. ke klo 23, Hotelli Puustelli Nivala. la klo 15 / 21.12. ti klo 1116 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16. Leo Torppa: Elämää Kokkolassa, 21.9. 14-22(02) Päivä Karaoke. Tule nauttimaan Ermon joulufiiliksestä sekä shoppailemaan ja herkuttelemaan! Urheilu ja liikunta KOKKOLA Ykspihlajan reima, 22.12. Musiikkineuvos Tapani Tirilän johtaman, kansallisesti ja kansainvälisesti menestyneen Naiskuoro Välkkeen joulukonsertti on Ylivieskan kirkossa lauantaina 21.12. la klo 10, Jussinmäentie. Sukupuolta enemmän suhtautumiseen vaikuttaa Tilastokeskuksen mukaan kuitenkin ikä. KOKKOLA Joulukuusia myynnissä, 21.12. Avoinna ollaan joka päivä! Ihanaa Joulua! KOKKOLA Odotan jouluvierasta, 22.12. Myynnissä käsitöitä ja jouluherkkuja. VETELI Ruokajakelu Wanhalla Holvilla, 23.12. PikkujouluDisko 1.-3.-luokkalaisille klo 18-19.30 ja 4.-6.-luokkalaisille klo 20-21.30 Nuorisokeskus Vingellä. la klo 10, Matkailutie 312. Mufasa: Leijonakuningas, Kalajoentie 1. KALAJOKI Himangan joulukalenteri-ikkunat, Himangan joulukalenteri-ikkunat avautuvat 1.24.12. su klo 16, Valtakatu 2. Vieraana sopraano Johanna Lehesvuorija. suljettu) / pe klo 9-18 / la klo 9-15. kello 9-18) / ti klo 9-19 (Ti 24.12. Nuoremmilla ulkomaalaistaustaisilla on kokemuksia vähemmän, mutta edelleen paljon. kello 9-17) / ke klo 9-19 (Ke 25.12. ke klo 16-18 (Huom! Ei koulujen loma-aikoina), Pikiruukintie 4. 27.5. Tyttöjen sukupuolielinten silpomisen hyväksyy taas 2 prosenttia naisista ja 3 prosenttia miehistä. Illat on suunnattu yli 16-vuotiaille ja täysi-ikäisille. Family sports include trick traks, family games etc. 31.12. Käläviän Kapelli solisteinaan Matti Korkiala, Mervi Porkola, Riitta Hautaniemi. Tunnelmointia Nera Gardenin joulupihalla, 21.12. suljettu. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Elokuva. Nera Gardenin joulupiha tarjoaa tiettyinä päivinä pientä tarjottavaa, myyjiä, ihanaa joulutunnelmaa ja muuta kivaa! Tonttujen Joulutupa, 22.12. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 1116. Puistokävelyt, 23.12. 21-04 rentoa yhdessäoloa ja tanssahtelua 25.12. Tontun tuvan ihanat yksityiskohdat ovat parhaimmillaan iltahämärässä. 31.12. ma klo 1921, Kalakuja 7. Joulun kynttilä Xi -yökonsertti, 22.12. 5.1. joulukuuta tarjoaa lisää lämpöäjoulunviettoon. Kunniaväkivaltaa koetaan ja havaitaan eniten nuorimpien joukossa eli 16–34-vuotiaiden ikäryhmissä. Onni suosii rohkeaa, 7.6. Kyläja kaupunkitapahtumat KOKKOLA Aivoliiton Keski-Pohjanmaan Aivoyhdistys ry Puutyökerho, 4.9. klo 10-15 kaupunginkirjastossa. suljettu) / to klo 9-19 (To 26.12. ”Suomalainen joulu” -konsertti sisältää ikirakastettuja, tunnelmallisia suomalaisia joululauluja pienellä henkäyksellä vanhoja, englantilaisia joululauluja. Konsertissa esiintyvät Enni-Lotta Lahti, pieni tulitikkutyttö; Eevi-KerttuLahti, enkeli; Emilia Haataja, Malviina Haukkala ja Minna-Leena Lahti, laulusekä Sasja Jantunen, piano. 21.12. Kerhossa on mahdollisuus osallistua seikkailuihin merirosvoaluksen jäsenenä! Yli 12-vuotiaille. ”Suomen Scooter” on energinen suomalainen dance-ryhmä live-rintamalla, bändillä on hurja meininki stagella! YLIVIESKA Open Gym, 21.12. Useampi kuin joka kymmenes alle 35-vuotias Suomessa tietää ainakin yhden uhrin tai tekijän, on itse kokenut kunniaväkivaltaa tai todistanut jonkun läheisen joutumista sen uhriksi. 14-22(02). Tilastokeskuksen mukaan liki joka kymmennes havainnut tai kokenut kunniaväkivaltaa Suomessa. ma klo 9-19 (Ma 23.12. Lasten pikkujoulu Ykspihlajan toimitalolla sunnuntaina 22.12. ti klo 11-16 / ke klo 1116 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, Pitkänsillankatu 28. Liki joka kymmenes havainnut tai kokenut kunniaväkivaltaa Suomessa Aliisa Uusitalo, STT Lähes joka kymmenes 16–74-vuotias on havainnut tai kokenut kunniaan liittyvää väkivaltaa Suomessa, kertoi Tilastokeskus perjantaina. Poikien ja miesten sukuelinten silpomiseen suhtaudutaan niin naisten kuin miesten keskuudessa keskimäärin sallivammin kuin tyttöjen. Naiskuoro Välkkeen Joulukonsertti, 21.12. NIVALA Chorale, 25.12. la klo 12, Kauppakuja. Joka maanantai klo 19 alkaen Sandy Keltissä visaillaan Pubivisaa! Lapset ja perhe KOKKOLA Roolipelikerho, 21.12. la klo 18, Pyhän Kolminaisuuden kirkko. klo15 alkaen. Joulukuusia myynnissä Kälviän torilla. Maahanmuuttajien lisäksi mukaan toivotaan kaikkia muitakin sieviläisiä kielestä riippumatta. Joulupukki tuo ainakin terveisiä korvatunturilta lahjapussin muodossa. 14-04 Karaoke/ Disco 26.12. VETELI Joulu kansansävelin, 22.12. Lautapeli-illat, 4.1. Elokuva. Lauluyhtye Tiernat. ma klo 9-19 (Ma 23.12. Kunniaväkivallan kokeminen tai havaitseminen on yleisintä ulkomaalaistaustaisten keskuudessa
Seuraavaksi hankkeille tehdään tarkemmat toteutussuunnitelmat. Laakkonen kertoo jo saaneensa tiedusteluita kuntavaaleihin osallistumisesta, mutta miettivänsä asiaa vielä. – Seuraava aluevaltuuston kokous olisi vasta maaliskuussa. Heillä ei ole! Se on ihan jotain muuta. ruokailleilla henkilöillä todettiin vatsatautioireita, ja nyt on vahvistunut, että sairastumisia on esiintynyt myös tiistaina 17.12. Syynä on eduskunnassa hyväksytty päätös leikata Oulaskankaan sairaalan toiminnasta. Ääniä annettiin niin verkkosivujen kautta kuin paperipostilla. Muutoin heille jokainen olisi saman arvoinen. Aluehallituksen puheenjohtaja Tapio Pajunpään (kesk.) mukaan taustalla ovat käytännölliset aikataulusyyt. Ylivieskan perussuomalaisten erosta kertoi ensimmäisenä Kaleva. Kinkkisempi kysymys on ollut Innasen asema tämän jälkeen. Päätöksen taustalla ovat käytännölliset aikataulusyyt. Rahaa lapsille ja nuorille, ikääntyneille ja kehitysvammaisille Kuusi pelastusjohtajaksi hakijaa riittääkin Frida Keränen Keski-Pohjanmaalla tyydytään sittenkin kuuteen hakijaan pelastusjohtajan haussa. Keskustaryhmän puheenjohtaja Pasi Kanniainen oli esittänyt valtuustolle, että varsinaiseksi jäseneksi valitaan Reetta Hjelm ja henkilökohtaiseksi varajäseneksi Riitta Rahkola. Äänestyksessä annettiin yhteensä 848 ääntä. Lisäksi seniorineuvolan toimintaa laajennetaan ja ikääntyneiden liikkumista tuetaan. INNANEN MENETTI luottamuksensa aluehallituksen puheenjohtajana lokakuussa, mutta on jatkanut hallituksen kokouksiin osallistumista rivijäsenenä. Meidän kansa täällä Oulun eteläisen alueella ei ole heille yhtä arvokas, hän kirjoittaa. Hakuprosessi etenee seuraavaksi haastatteluihin. Alueen asukkaat saivat ensin syksyllä ehdottaa ideoita rahankäyttökohteiksi. Joulukuun puolessa välissä päättynyt haku oli tarkoitus perjantaina julistaa uudelleen auki, jotta hakijoita olisi saatu lisää. Ravintoloitsija Tommi Löytynoja kertoi aiemmin, että siivousja puhtaanapitotoimet aloitettiin tehostetusti heti, kun sairastumistapaukset tulivat tietoon. jälkeen ravintolassa ruokailleilla olisi ilmennyt vatsaoireita. Nuoria aiotaan palkata kesätöihin ikääntyneiden virkistystoimintaan, mikä sai yli 130 ääntä. joulukuuta. Oikealla Janne Kuoppamäki Oulaisista. Ja huhtikuussa on jo uudet aluevaalit. Mainittujen kohteiden jälkeen eniten ääniä saivat kotiin tuotavia palveluita tuottava liikkuva hyvinvointiyksikkö ja jalkautuva hyvinvointipiste eli ns. Terveysvalvonnan mukaan ei ole tiedossa, että 17.12. Asia päätettiin tuolloin yksimielisesti palauttaa uudelleen valmisteluun. Kyse on niin sanotusta osallistuvasta budjetoinnista. hyvinvointialuejohtaja Katja Virran esitystä haun avaamisesta, koska uudelle hakukierrokselle ei nähty enää tarvetta. joulukuuta 2024 UUTISET // 15 Innanen jatkaa aluehallituksessa Frida Keränen Soiten aluehallitus käsitteli perjantaina sitä, tulisiko puheenjohtajan paikalta erotetun Sari Innasen (kesk.) tilalle valita myös uusi rivijäsen aluehallitukseen. Potilasnäytteiden perusteella sairastumisten taustalla on norovirus. – Yhdessä todettiin, että meillä jokaisella on varmasti perussuomalainen sydän. Mutta emme koe, että puolueemme johdossa kaikki jakaa sitä. Sari Innanen aluevaltuuston kokouksessa 16. Äänestyksen perusteella Soiten aluehallitus valitsi kokouksessaan kohteet, joille rahaa annetaan. – Katsoimme, että siinä on päteviä hakijoita omalta alueeltammekin, sanoo aluehallituksen puheenjohtaja Tapio Pajunpää. Lopulta yksimielinen näkemys oli, että uutta jäsentä ei lähdetä valitsemaan vaan Innanen jatkaa kauden loppuun saakka. Laakkonen on julkaissut Facebookissa kuvan keskeltä katkaistusta perussuomalaisten jäsenkortista ja saksista. Virkaa ovat hakeneet: Puronhaara Topi, hallintotieteiden maisteri, Kokkola; Pukkinen Jaakko, teknologiaosaamisen johtaminen YAMK, Isokyrö; Läspä Tarmo, teknologiaosaamisen johtamisen insinööri YAMK, Kokkola; Nuolioja Joonas, teknologiaosaamisen johtamisen insinööri YAMK, Kokkola; Räty Pekka, teknologiaosaamisen johtamisen insinööri YAMK, Lieksa, sekä Herranen Jussi, teknologiaosaamisen johtamisen YAMK, Rautalampi. ruokailleilla. Aiemmin myös Oulaisten perussuomalaisten puheenjohtaja Janne Kuoppamäki on kertonut, että Oulaskangas-päätös sai hänet eroamaan perussuomalaisista. TIMO VARILA Frida Keränen Soitessa on nyt päätetty rahankäyttökohteita alueen asukkaiden ehdotusten ja äänestyksen pohjalta. Summasta puolet menee lasten ja nuorten mielenterveysja päihdepalveluihin, jotka saivat yli parisataa ääntä alueen asukkailta. Pajunpää arvioi, että rekrytointiprosessi etenee todennäköisesti alkuvuoden puolella. Aluehallitus totesi päätöksessä yksimielisesti, että asiaa ei viedä eteenpäin eli Innanen jatkaa loppuajan aluehallituksen jäsenenä. Alun perin aluehallituksen enemmistön mielestä luottamuksen menetys tarkoitti sitä, että Innanen ei olisi aluehallituksen jäsen lainkaan ja hänen tilalleen pitäisi valita uusi jäsen. Kuvassa Tanja Laakkonen Ylivieskasta. 176 idean joukosta arvioinnin läpäisi neljätoista ehdotusta, joista asukkaat saivat sitten äänestää mieleisiään. Nivalassa lisää norotartunnan saaneita Tapio Lehtinen Nivalassa Hotelli Puustellin ravintolassa sunnuntaina 15.12. Terveysvalvonta teki tarkastuksen ravintolaan tiistaina 17.12. Asiaa kuitenkin seurataan, ja sairastumisia kokeneita pyydetään ilmoittamaan Ylivieskassa perussuomalaisten joukkoero Frida Keränen Kolmetoista perussuomalaisten Ylivieskan paikallisyhdistyksen jäsentä on eroamassa tai jo eronnut puolueesta. Aluehallitus ei kuitenkaan toteuttanut vt. Keskipohjanmaa ei tavoittanut Laakkosta haastatteluun. Loput eli viisi prosenttia summasta käytetään kehitysvammaisten kerhotilojen uudistamiseen. Ruokamyrkytysepidemiaepäilyn vuoksi ravintolan tiloista otettiin näytteitä, joiden tuloksia odotetaan edelleen. Jos esitys olisi viety valtuustolle, jäsenen vaihto olisi tapahtunut vasta maaliskuussa. Alueen perussuomalaisia osallistui Oulaisissa lauantaina järjestettyyn mielenilmaukseen. Keskustelua heräsi muun muassa asian käsittelytavasta ja prosessin lainmukaisuudesta. 45 prosenttia summasta menee ikääntyneille suunnattuun toimintaan. terveyskioski. Terveysvalvonnan tietoon on tullut useita kymmeniä sairastumistapauksia, ja tutkimukset viittaavat norovirukseen tartunnan aiheuttajana. Rahaa annetaan lapsille ja nuorille, ikäihmisille ja kehitysvammaisille suunnattuun toimintaan. Valtuustossa tätä ei kuitenkaan purematta nielty. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin lokakuussa Pajunpää. ANNE MAT TILA. OSALLISTUVAN BUDJETOINNIN määräraha on yhteensä 100?000 euroa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Asiasta kertoo Facebookissa paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Tanja Laakkonen, joka itsekin on eronneiden joukossa. Kumpikin heistä on päättänyt jättää puolueen. Näitä kohteita ei kuitenkaan valittu mukaan osallistuvaan budjettiin. Kyseessä ovat lasten ja nuorten keskuuteen jalkautuvat ja ennaltaehkäisevät palvelut
Keliberin toimitusjohtajan Olle Sirénin mukana valmistelut ovat hyvällä tolalla, eikä kaivostoiminnan rahoitus pitäisi olla ylitsepääsemätön ongelma, kunhan kaikki laskelmat saadaan nopeasti valmiiksi ja luvat kuntoon. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. 85:14 Nimipäivät tänään Tomi, Tuomas, Tommi, Tuomo (suom.), Tom, Tomas, Tommy (ruots.), Peetu, Pekka, Pekko, Petja, Petri, Petrus, Petteri, Pietari, Jaana, Juliaana, Juliana, Ulla (ort.). joulukuuta 2024 16 // PÄIVYRI JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Nyt käynnistetty uusi rikkihappotehdas on toinen Kemiran rakentama kaksoiskontaktitehdas, jossa erityisesti on kiinnitetty huomiota ympäristönsuojeluun. Ympäristövaikutusten arviointimenettely on käynnissä. mk. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta.Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. -Pahimmat esteet on jo voitettu, tarkentuvia suunnitelmia tehdään ja neuvottelut rahoittajien kanssa on aloitettu. 50 vuotta sitten 20 vuotta sitten Kemira Oy:n uusin rikkihappotehdas käynnistettiin joulukuun alkuvaiheissa. Koko inventoinnin suuruus siihen kuuluvien liitännäisinvestointie kanssa on noin 51 milj. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi MEDIAKULMA Asiakaspalvelupiste avoinna ma–ke klo 9–11, 12–15 Rantakatu 10, Kokkola TILAUSJA LASKUASIAT asiakaspalvelu@hillagroup.fi LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi Päivän sana Herran edellä kulkee oikeus, se valmistaa Herralle tien. Kemiran uusi tehdas käyntiin EU:n ensimmäinen litiumkaivos Ullavaan Urpo Nykyri ULLAVA/KAUSTINEN Kaustisen entistä kaatopaikkaa vastapäätä sijaitsevassa teollisuushallissa toimii litiumkaivoksen avaamista valmistelevan Keliber Resourch Oy:n toimisto. KAUSTISEN SEUDUN litiumvarat ovat olleet tiedossa jo 1960-luvulta, mutta vasta nyt kohonneet markkinahinnat ovat tehneet kaivoksen perustamisen ajankohtaiseksi. Tästä määrästä on Kokkolan osuus vuosittain 800.000 tonnia. Tilauksesta on iloa koko perheelle Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Samalla Suomi nousi maailman tilastossa ensimmäiselle sijalle rikkihapon tuotannossa asukasta kohti laskettuna. -Se tapahtui samaan aikaan kuin Pööskallio. Kaivostoimintaa valmistelevat työt voitaneen aloittaa syksyllä 2005 ja toiminta alkanee 2006, toimitusjohtaja Sirén suunnittelee. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Sirén on hyvin tyytyväinen alan johtavan suomalaisyrityksen saamisesta liikekumppaniksi ja on vakuuttunut, että homma hoituu siististi ja ja raaka-aine riittää. 050 477 9966 TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. OLLE SIRÉNIN mainitsemat Etelä-Amerikan suolakentillä toimivat kaivokset hyödyntävät jalostuksessa aurinkoenergiaa. Paljain silmin lisäkairaukset näyttävät vahvistavan esiintymän poikkeuksellisen rikkauden. AKKUJA paristoteollisuuden himoitsema raaka-aine, litium, syntyi geologi Markus Kyläkosken tietojen mukaan maapallon sulasta sisällyksestä 789 miljoonaa vuotta sitten lähelle pintaa revenneeseen halkeamaan pulpahtaneesta magmasta. Tästä luonnonsuojelukustannusten osuus tekee noin 11 miljoonaa. Kilpailijat toimivat Chilessä ja Argentiinassa, Sirén kuvailee asetelmaa. Kuormien purkaminen tapahtuu sisätiloissa ja hajut otetaan talteen.. 0400 365601 LÄHETÄ VALOKUVA, VIDEO, JUTTUVINKKI TAI MIELIPIDEKIRJOITUS keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki MIELIPIDELUURI Puh. Kirkonkylällä on Geologian tutkimuskeskuksen toimisto, jonka väki selvittää, miten laajat alueen litiumavarat lopulta ovatkaan. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Ensimmäisenä on tarkoitus hyödyntää Ullavan Läntän esiintymä, jonka lisäkairauksen näytteet noin 380 metrin pituisesta, parin sadan metrin syvyyteen ulottuvasta esiintymästä ovat menossa analyysiin. Lassila & Tikanoja on luvannut perusta laitoksen, jonka kaasulla saadaan aikaan rikastamon vaatima korkea lämpötila taloudellisesti. Tällöin Kemiran rikkihapon valmistuskapasiteetti nousi 1,5 miljoonaan tonniin vuodessa. Pitäisikö jo uskoa, että seutukuntaan tulee kaivos. Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 UUTISPÄIVYSTYS toimitus@keskipohjanmaa.fi Puh. -On kysymys EU:n ainoan litiumkaivoksen avaamisesta. -Tehostettu ympäristönsuojelu tulee merkitsemään sitä, että rikkihappotehtaiden jätekaasujen rikkipitoisuus pysyy entisenlaisena, mainitsi Kemiran Kokkolan tehtaitten johtaja Klaus Kaila, joka esitteli tehdasta käyttöpäällikkö Matti Laakson ja konttoripäällikkö Orvo Rauman kanssa. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Päällä oli aluksi 15 kilometriä pehmeämpää ainetta, Kyläkoski kuvailee. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. -Ps. Jäljessä ovat Uusi-Seelanti ja Belgia. Muut jokivarren kalliot syntyivät vuoriston juurena. -Minun toimistoni on lähimpinä biokaasulaitosta, enkä minä salli hajuja. Keski-Pohjanmaalla sitä ei ole ympärivuotisena litiumin rikastamiseen, mutta onneksi on paljon biojätettä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21
Muistotilaisuutta vietämme kutsuttujen läheisten kesken. Erikoista myös, että puhutaan 600 000 euron säästöistä, vaikka toimija ei ole edes vielä aloittanut, Rantanikunen pohtii. Ja on hienoa, että alueen kunnat ovat mukana toiminnassa ja samalla suunnittelemassa toimintaa yhdessä yliopistokeskuksen ja yliopistojen kanssa, kertoo Aittola. 12.12.2024 Lestijärvi Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen, silmät sulki, syliinsä kietoi siivillään, kuiskasi hiljaa, lähdetään. Ja tulevan sopimuskauden aikana meillä on mahdollisuus suunnitella uusia avauksia sekä koulutukseen ja tutkimukseen, erityisesti huomioiden alueen kasvunäkymät ja tarpeet, sanoo yliopistokeskuksen johtaja Marko Aittola. Tarjolla oli kuitenkin mehu, juusto, leikkele, levite, leipä, hedelmä ja piparkakku. Tänään (perjantaina) on koululaisilla lyhyt päivä ja katsottiin, että tässä on sopiva keino. Kuvituskuva. Nyt ylläsi lepää tähtitaivas kirkas, ja kukat kukkivat aina luonasi. Annika Ahokas ja Jukka Heinonen, Kauhava 10.12. Lämmin kiitos osanotosta. Rakkaudella kaivaten Tanja ja Hannu Tarja ja Aimo Tapio Sirpa ja Raimo Jukka Jarmo ja Krista Teija ja Eero Timo lastenlapset ja lastenlastenlapset siskot ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että äitimme siunataan 4.1.2025 kello 14.00 Lestijärven kirkossa, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Haudattuja Kalajokinen Juho Heikki Ojala siunattiin Kalajoen kirkossa 20.12.2024. Similä s. 3.9.1933 Lestijärvi k. Joulupuuro jäi saamatta kouluilla perjantaina keittäjien mielenilmaisun takia. Kaustislainen Elias Johannes Virkkala kuoli 19.12.2024 Iltaruskossa. Hanna Pått ja Juha Elo, Kokkola 13.12. – Yliopistokeskusten toiminnan luonteeseen kuuluu vahva alueellinen ulottuvuus. Kiitos kotisairaanhoito. fi Ladata sovelluksen VOIT MUUN MUASSA. Hän oli syntynyt 2.2.1936 Kaustisella. Paljon on kysymysmerkkejä ja työn iloa ei nyt ole. Jos olisi ollut normaali koulupäivä, niin emme olisi tähän ryhtyneet, keittiöhenkilökunnan puolesta puhunut Armi Rantanikunen kertoo. Joulupuuro jäi tekemättä kaikille Toholammin koululaisille. Nuku virta helmassa meren. Lämmin kiitos Kannuksen vuodeosastolle. Sopimuksessa ovat mukana Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot. (Eino Leino) Puolisoa, isää, pappaa sekä veljeä muistaen Anja Simo, Esko, Lea, Jussi ja Kari perheineen lastenlapset perheineen sisar ja veljet sekä läheiset Siunaus toimitettu Marian kappelissa Kokkolassa 14.12.2024. Tutkimusja kehittämishankkeet sekä yhteistyö lähialueiden toimijoiden kanssa ovat keskeinen osa yliopistokeskuksen toimintaa. Veera Sarkanen ja Lauri Tunkkari, Kokkola 12.12. Syntyneitä Tyttö 17.12. JANNE PUSSILA Kuolleita Kokkolalainen Elsa Onerva Tunkkari, o.s. Surun koskettaessa keskipohjanmaa.fi/lukijailmoitukset Joulupuurot jäivät tekemättä koululaisille Toholammilla Joni Mäki-Petäjä Toholammin kunnan torstainen päätös yksityistää kunnan ruokahuolto ja siivous saivat henkilökunnan tekemään mielenilmauksen. Jarno ja Annika Ylipihlajamaa, Kaustinen Poika 11.12. Rakkaudella kaivaten Jari ja Sanna, Miska, Emmi Petri ja Danuta sisko ja veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Yställisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan 4.1.2025 Kälviän kirkossa klo 10.00. Sopimukseen sisältyy alueen kuntien taloudellinen panos. – Kyllähän me kovasti pettyneitä ollaan. Aikuiskoulutukseen erikoistuneessa yliopistokeskuksessa tarjotaan kandidaatin, maisterin ja tohtorin tutkintoihin johtavaa koulutusta, täydennyskoulutusta ja avoimen yliopiston opintoja. Yliopistot jatkavat Keski-Pohjanmaalla Katariina Poranen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniukselle on solmittu uusi yliopistokeskussopimus vuosiksi 2025–2029. Toholammin kunnan ateriapalvelun hoitaa helmikuun jälkeen Fodbar Oy, joka voitti ainoana osallistujana tarjouskilpailun. Keittiöhenkilökunta ilmoitti päätöksen jälkeen, että he eivät keitä perjantaina joulupuuroa koululaisille. Saila Savallampi ja Heikki Toivonen, Alaveteli Hallinnoi tilauksiasi verkossa asiakaspalvelu.hillagroup. Keittäjät protestoivat kunnan yksityistämispäätöstä. joulukuuta 2024 PÄIVYRI // 17 Kuolleet Rakkaamme Kirjaltaja Tauno Antero PALLASPURO * 9.3.1931 Kokkola † 17.11.2024 Kokkola Levoton on virta ja vierivä laine, meri yksin suuri ja meri ihanainen. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Jänkä, kuoli 20.12.2024 Honkaharjun Toivontuvalla. Uuden yliopistokeskussopimuksen myötä yliopistot sitoutuvat jatkamaan tutkimusja koulutustoiminnan kehittämistä Keski-Pohjanmaalla. – Päätettiin eilisen (torstaisen) valtuuston jälkeen, että halutaan osoittaa jotenkin mieltä. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Hän oli syntynyt Perhossa 17.11.1931. Meitä ei ole kuunneltu eikä kohdeltu oikein. Rakkaamme Kaisu Kaarina KIVINIEMI o.s. Tukijäseninä sopimuksessa ovat Keski-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, Chydenius-instituutin kannatusyhdistys sekä Keski-Pohjanmaan tiedeja korkeakoulusäätiö. Lisäksi mukana ovat Kokkolan ja Kannuksen kaupungit, Halsuan, Kaustisen, Lestijärven, Perhon, Toholammin ja Vetelin kunnat sekä Keski-Pohjanmaan liitto. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sukulaiset ja ystävät. – Yliopistokeskussopimus on hieno osoitus yliopistojen sitoutumisesta alueeseen. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Iina Rahkola. Rakkaamme Tuomo Päiviö HYYPPÄ * 7.9.1942 Kälviä † 6.12.2024 Kokkola Takana elämän tuulet, edessä rauha – iäisyys, olkoon elosi pursi rauhan satamaan saapunut. Kaipaamaan jäivät poika perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät
Hadjar sijoittui viime kaudella F2-sarjassa toiseksi Sauberilta F1-paikan saaneen brasilialaisen Gabriel Bortoleton jälkeen. Bottas palaa ensi kaudeksi Mercedeksen leipiin varakuljettajaksi. Kokenut Perez jäi vaille tallipaikkaa, samoin kuin Valtteri Bottas, jolle Sauber ei tarjonnut jatkosopimusta. KPV:lla on nyt sorvattuna kymmenkunta pelaajasopimusta. STT RB kiinnitti nuoren lupauksen Kuljettajapalapeli ratkesi Isack Hadjarin sopimuksen myötä. Suomalainen valmentaja vai onko verkot vesillä ulkomailla asti. Viime kauden pelaajistaan KPV on varmuudella menettänyt jo Abraham Okyeren sekä Arop Ringin, jotka siirtyivät liigaseuroihin. RB-tallissa avautui kuljettajapaikka, kun uusiseelantilainen Liam Lawson siirtyi Red Bullille Sergio Perezin tilalle. He siirtyivät Lahteen, ja me etsimme uutta valmennuskaksikkoa, Byskata toteaa. Lawson, Doohan ja Bearman kisasivat sarjassa jo päättyneellä kaudella. Kaksikolla oli sopimukset KPV:n kanssa, joten FC Lahti maksaa Pallo-Veikoille korvauksen. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Red Bullin junioritallissa varttunut Hadjar, 20, ajaa RB:n ratissa tulevalla kaudella Yuki Tsunodan tallitoverina. Tietysti olisimme halunneet pitää molemmat täällä, mutta jalkapallo on tällaista. Patrick Byskata JUKKA LEHOJÄRVI Formula ykkösten MM-sarjan viimeinenkin kuljettajapaikka täyttyi, kun Red Bullin sisartalli RB kiinnitti algerialais-ranskalaisen Isack Hadjarin kisakuljettajakseen. Formula ykkösissä on viimeksi ajettu kilpailukausi ilman suomalaiskuskia vuonna 1988. – Ei meillä tuon takarajan suhteen kiirettä ole. RUDY CAREZZEVOLI / LEHTIKUVA / AFP F1-KULJETTAJAT KAUDELLA 2025 1 Alpine: Jack Doohan Australia, Pierre Gasly Ranska 1 Aston Martin: Fernando Alonso Espanja, Lance Stroll Kanada 1 Ferrari: Charles Leclerc Monaco, Lewis Hamilton Britannia 1 Haas: Esteban Ocon Ranska, Oliver Bearman Britannia 1 McLaren: Lando Norris Britannia, Oscar Piastri Australia 1 Mercedes: Andrea Kimi Antonelli Italia, George Russell Britannia 1 RB: Yuki Tsunoda Japani, Isack Hadjar Ranska 1 Red Bull: Max Verstappen Hollanti, Liam Lawson Uusi-Seelanti 1 Sauber: Gabriel Bortoleto Brasilia, Nico Hülkenberg Saksa 1 Williams: Alexander Albon Thaimaa, Carlos Sainz Jr. Palloliiton sääntöjen mukaan Ykkösessä pelaavalla seuralla pitää olla 15 pelaajasopimusta tammikuun loppuun mennessä. – Tässä vaiheessa en pysty sitä kommentoimaan sen enempää. Hadjarin, Lawsonin ja Bortoleton lisäksi Alpinen Jack Doohan ja Haasin Oliver Bearman valmistautuvat ensimmäiseen täyteen F1-kauteensa. Goncalo Pereira jättää Kokkolan Pallo-Veikot ja siirtyy FC Lahteen. KPV:N LEIRISSÄ on jo aloitettu uuden valmennuksen kartoitus. – Hyvän kauden jälkeen yleensä kiinnostusta riittää, ja nyt on ollut tosi paljon kiinnostuneita seuroja meidän pelaajista sekä myös valmentajista. " Hyvän kauden jälkeen yleensä kiinnostusta riittää, ja nyt on ollut tosi paljon kiinnostuneita seuroja meidän pelaajista sekä myös valmentajista. Badreddine Busharalle ohjeita antava Joao Pires jatkaa Pereiran aisaparina myös FC Lahdessa.. Jalkapallo ”Tietysti olisimme halunneet pitää molemmat täällä”. Espanja 1 Valtteri Bottas toimii ensi kaudella Mercedeksen varakuljettajana. Itse asiassa olemme nyt pidemmällä kuin vuosi sitten tähän aikaan. Goncalon ja Piresin siirtymisestä FC Lahteen uutisoi ensimmäisenä MTV. Valmentajan nimen haluamme paperiin kuitenkin pian, koska pelaajat haluavat tietää, kuka valmentajana on ja millainen projekti on tiedossa. – Haastatteluja on jo tehty, mutta emme ole halunneet kiirehtiä liikaa, jotta teemme oikean päätöksen. Tietysti se on harvinaisempaa, että valmentajat liikkuvat Suomessa seurasta toiseen varsinkin siirtokorvauksilla, Byskata sanoo. Sekin pitää muistaa, että emme pysty tuomaan kaikkia pelaajia heti joulukuun alussa, koska budjetti on tiukka, Byskata huomauttaa. Tarkoitus on se, että saamme tänne ammattitaitoiset valmentajat, se on meidän lähtökohta aina. Goncalolla ja Joaolla oli iso halu siirtyä ja seurana kunnioitamme sitä. – Heillä oli sopimuksessa ulosostopykälä ja Lahti on sen aktivoinut. Jatkamme kolmostasolla, joten pelaajiston suhteen meillä ei ole kiire. Kun päävalmentaja on tiedossa, sen jälkeen pääsemme eteenpäin monessa asiassa, Byskata selvittää. joulukuuta 2024 18 // URHEILU KPV menettää valmentajansa Jarno Herranen Hyvän kauden jalkapallon Ykkösessä pelannut Kokkolan Pallo-Veikot joutuu etsimään edustusjoukkueelleen uuden valmennuskaksikon. KPV:n urheilutoimenjohtaja Patrick Byskata vahvistaa Keskipohjanmaalle, että valmentajat Goncalo Pereira ja Joao Pires siirtyvät liigasta Ykkösliigaan pudonneeseen FC Lahteen
Laine on iskenyt kauden kaikki maalinsa ylivoimalla, ja tilastokärki Brayden Point on suomalaiselta enää viiden ylivoimaosuman päässä. Riiber, 27, tavoittelee yhdistetyn maailmancupissa kuudetta kokonaiskilpailun mestaruuttaan. Korhonen sijoittui Ramsaun kilpailussa kolmanneksi myös viime talvena. Patrik Laine on noussut kohisten ylivoimamaalien määrässä. Vahvaa kautta pelaava Mikko Rantanen on NHL:n pistepörssissä viidentenä. Norjan Ida Marie Hagen nappasi kilpailusta kauden kolmannen voittonsa, ja Japanin Haruka Kasai sijoittui toiseksi. HJK nimesi viime marraskuussa espanjalaisen Ferran Sibilan miesten päävalmentajakseen, mutta häneltä puuttui liigavalmentajalta vaadittava tutkinto. Stanley Cup -mestari Rantasen sopimustilanne antaa Coloradon kannattajille jännityksen aihetta, sillä suomalaishyökkääjän nykyinen sopimus päättyy tämän kauden jälkeen. Vierelän kolmossija heltisi pistein 80,80. Jääkiekko Mikko Rantasen takana Sebastian Aho, Mikael Granlund ja Aleksander Barkov ovat tehneet tasaista pistejälkeä. Kauden avauksessa Rukalla hän oli marraskuun lopussa kuudes. Carolinan ykkössentteri Sebastian Aho pelaa jälleen piste per peli -tahdilla (31 ottelussa 9+24=33) ja on pistepörssissä 28:ntena. Hintz on tällä hetkellä matkalla 51 tehopisteen kauteen ja puolustaja Heiskanen puolestaan 40 pisteen kauteen. Korhonen oli sähäkässä viiden kilometrin hiihdossa Saksan Nathalie Armbrusterin jälkeen viides 14,6 sekuntia Hagenia hitaampana. BARBARA GINDL/LEHTIKUVA/AFP. Tällä hetkellä Rantasen edellä pistepörssissä ovat MacKinnon, Draisaitl, Nikita Kutsherov ja Kirill Kaprizov. ja Ramsaun voitto oli hänelle uran 76:s maailmancupissa. Sibilasta tehtiin nimellinen kakkosluotsi, ja päävalmentajan tittelin sai Virta. Koronan kutistamalla tynkäkaudella 2020–2021 Rantanen oli runkosarjapörssissä kuudes (30+36). Uransa tehokkainta NHL-kautta pelaava San Josen Mikael Granlund on pörssissä sijalla 34 (11+21=32) ja kymmenen ottelua sivussa ollut Barkov sijalla 39 (9+21=30). Yhdistetyn miesten ja naisten maailmancupit jatkuvat lauantaina Ramsaussa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Lokakuussa Halttunen debytoi Suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa ja teki heti maalin Montenegroa vastaan pelatussa debyyttiottelussaan. joulukuuta 2024 URHEILU // 19 Pasi Rein, STT Minja Korhonen kamppaili yhdistetyn maailmancupissa toista kertaa urallaan palkintopallille, kun hän sijoittui lauantaina Ramsaun yhteislähtökilpailussa kolmanneksi. Piste per peli -keskiarvolla mitattuna Rantanen on pörssissä kahdeksantena ja Floridan suomalaiskapteeni Aleksander Barkov sijalla 13. Toissa kaudella Heiskanen sivusi suomalaisten NHL-puolustajien yhden kauden piste-ennätystä 73 tehopisteellään, viime kaudella hän kirjasi 51 pistettä. HJK kertoi lisäksi, että miesten joukkueen valmennus uudistuu ensi kaudeksi. Yhdistetty Suomalaiselle uran toinen palkintopallipaikka maailmancupissa. Rantasen jatkosopimuksen mittatikkuna voidaan pitää Edmonton-tähti Draisaitlin sopimusta. Rantasen nimi tutulla paikalla Paavali Pastila, STT Colorado Avalanchen tähtihyökkääjä Mikko Rantanen on vakiinnuttanut asemansa Suomen NHL-jääkiekkoilijoiden selvästi kovimpana pisterohmuna. –?Tuntuu hyvälle ja vapauttavalle, Vierelä tiivisti. Ramsaussa hiihdettiin viiden kilometrin yhteislähtö ja mäkiosuus kilpailtiin normaalimäessä. Rantanen on sijoittunut urallaan kolmesti kärkikymmenikköön taalaliigan runkosarjan pistepörssissä, ja samanlainen tahti on jatkunut myös kuluvalla kaudella. –?Upea siirto Lillille. STT Lilli Halttunen siirtyy Ruotsiin Hyökkääjälupaus Lilli Halttunen siirtyy läpimurtokautensa jälkeen Helsingin Jalkapalloklubista Ruotsin pääsarjassa pelaavaan Linköpingiin. – Tällä kaudella olen jo päässyt hivuttelemaan palkintopallisijoja, mutta nyt se viimeinkin tuli, Vierelä iloitsi Ski Sport Finlandin tiedotteessa. Palkintosija on 23-vuotiaan Vierelän ensimmäinen maailmancup-tasolla. Nyt hän pääsee kovempaan sarjaan ja joukkueeseen, ja pystyy näin varmasti ottamaan taas harppauksia kehityksessään, HJK:n naisten joukkueen urheilutoimenjohtaja Joonas Sarelius sanoi tiedotteessa.STT Korhonen kamppaili kolmanneksi Minja Korhonen sijoittui Ramsaun yhteislähtökilpailussa kolmanneksi. Rantasen nykysopimuksen kausittainen keskiarvo on 9,25 miljoonaa euroa, mutta pistesuoritustensa myötä tähtipelaajaa odottaa varmuudella mojova palkankorotus. Haruka Kasai oli mäkiosuuden paras ennen Saksan Jenny Nowakia ja Hagenia. Muutoksista kerrotaan tarkemmin ensi vuoden alkupuolella. HJK sijoittui sarjassa lopulta kolmanneksi. KAUDESTA 2020–2021 lähtien vain neljä miestä on tehnyt Rantasta enemmän tehopisteitä NHL:n runkosarjassa: Connor McDavid, Leon Draisaitl ja pistepörssiä tällä hetkellä johtava Colorado-seurakaveri Nathan MacKinnon. Korhonen oli mäessä yhdeksäs. Saksalaishyökkääjä solmi syyskuussa ensi kaudesta alkavan kahdeksan vuoden sopimuksen, jonka kokonaisarvo on hurjat 112 miljoonaa dollaria ja kausikeskiarvo 14 miljoonaa dollaria. STT Ossi Virta ei jatka HJK:ssa Miesten jalkapalloliigan HJK:n valmentaja Ossi Virta ei jatka seurassa, HJK kertoi perjantaina. Nousiaisten tähti sijoittui viime kaudella pistepörssissä kahdeksanneksi (42+62=104) ja samoin toissa kaudella, jolloin hän rikkoi myös 50 maalin rajapyykin (55+50=105). Kilpailua häiritsi ankara lumipyry. Seitsemässä ottelussaan tehot 6+1 tehnyt Montreal-hyökkääjä Patrik Laine on noussut kauden ylivoimamaaleissa jo jaetulle 13. MAT THEW STOCKMAN / LEHTIKUVA / AFP Vierelä kolmas kumpareissa Severi Vierelä otti uuden askeleen freestylen kumparelasku-urallaan, kun hän ylsi kolmanneksi maailmancupin kilpailussa Georgiassa. Vierelän edelle kiilasi myös lajilegenda, Kanadan Mikael Kingsbury (82,93). Pistepörssissä komeasti viidettä sijaa pitävä Rantanen on nykyisellä pistetahdillaan (34 ottelussa tehopisteet 19+29=48) matkalla uransa kovimpaan saaliiseen 116 pisteeseen. ILKKA HEROLA sijoittui Ramsaussa neljänneksi ja sivusi kauden parasta sijoitustaan maailmancupissa, Hän oli neljäs myös cupkauden avauksessa Rukalla. Jens Lurås Oftebro varmisti Norjalle kaksoisvoiton ennen Viron Kristjan Ilvestä. Halttunen, 19, teki Kansallisessa liigassa viime kaudella 12 maalia ja oli auttamassa HJK:ta Suomen mestaruuteen ja Suomen cupin voittoon. SUOMALAISISTA 22 tehopistettä tehnyt Florida-sentteri Anton Lundell on kasvattamassa muhkeasti viime kauden pistepottiaan, mutta esimerkiksi Dallasin kärkipelaajille Roope Hintzille ja Miro Heiskaselle alkukausi on ollut pisteiden valossa nihkeämpi. Maailmancupin kokonaiskilpailun kahdesti voittanut Hansen, Itävallan Annalena Slamik ja Suomen Heta Hirvonen hylättiin mäen varakilpailussa. sijalle. Virta siirtyi Korkeakunnaksen avuksi. Hiihdon jälkeen olosuhteet kävivät yhä vaikeammiksi ja kilpailussa turvauduttiin lopulta torstaina hypättyyn varakilpailuun. Bakurianissa hän sai lisättyä kisasuoritukseensa vauhtia, ja kuuden parhaan superfinaalissakin tuli onnistuminen. Kilpailun voitti Ranskan Benjamin Cavet 84,08 pisteellään. Norjan Jarl Maguns Riiber vahvisti kauden kolmannella voitollaan asemaansa maailmancupin kärkipaikalla. Toukokuussa Sibila ja urheilujohtaja Vesa Mäki saivat mennä ja Toni Korkeakunnas tuli päävalmentajaksi. Hagen voitti lumisateessa hiihto-osuuden 2,1 sekunnin erolla Gyda Westvold Hanseniin, ja Marte Leinan Lund varmisti myös hiihdon kolmannen kärkisijan norjalaisille
Toivottaa Paula ja Juha Salmén perh Hillilä Hyvää Joulua & Onnellista Uutta Vuotta! t. Sauli Virkkala Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta ¬ Toivoo Viola ja Mauri Kola Hyvänmielen Joulua! Raija-Leena Kentala-Polso Aarre Polso Rauhallista Joulua ja Siunausta v.2025 sukulaisille ja tutuille T.Maija ja Hannu Järvelä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025. Sisko Nikula Kaustinen Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta! ¬ Aila ja Leo Lundström Hyvää joulua ja Onnellista uutta vuotta ! Toivottaa Kaija Pesola ja Timo Pesola Rauhaisaa Joulun aikaa Toivoo Anna Liisa ja Kaarlo Tuomaala Hyvää Joulua ja Onnellista Uuttavuotta! T: Anne ja Pasi Heikkilä perh. Tuomo Harmaala Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! ¬ Toivoo Kalevi Heikkilä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivottavat: Anja ja Kalevi Huvila Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille sukulaisille ja tuttaville t. Anna-Liisa ja Mikko Pahkala Hyvää Joulua ja mukavaa vuotta 2025 Toivottaa Anneli ja Taisto Brunman Hyvää Joulua ja Parempaa Uutta Vuotta! Veli ja Eija Luokkanen Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2025! t. Satu ja Kauko Porkola Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025 tv. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2025! Toivoo Simo Viitala Hyvää joulua ja Siunausta uuteen vuoteen! t. Erja ja Hannu Herlevi Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sukulaisille, ystäville ja naapureille. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Sukulaisille Naapureille ja Ystäville t. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Seija ja Antti Pahkala Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2025! tv. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta Anki ja Leo Karhulahti Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. joulukuuta 2024 20 // Jouluiloa ja onnea vuodelle 2025! Pirkko, Antero ja Raimo Kerttula Outi ja Jarmo Pudas perh. Irma ja Tapani Hankaniemi Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Toivoo Pirkko Palola Rauhallista Joulua ja Siunattua Uutta Vuotta! Anna-Maija & Heikki Syri Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta Tuula ja Matti Myllymäki Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025! Toivottaa: Lea ja Jarkko Haasala perheineen Hyvää Joulua kaikille sukulaisille ja tutuille! Satu, Auvo ja Bella-koira Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! toivoo Pirjo Rahkonen ja Heikki Jokitalo perh
joulukuuta 2024 // 21 Rauhallista Joulua ja Onnea Vuodelle 2025 ¬ t. Esko Peuraharju Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta T.Tellervo ja Ahti Päivi ja Pentti Kero Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Seija ja Eero Klemola Joulunaikaa rauhaisaa, uutta vuotta valoisaa sukulaisille, ystäville ja naapureille. Minna ja Tapio Korvela perh. Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025 toivottavat Helena ja Jari Maunula Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2025 Toivottaa: Saara Kyösti Markku Kyösti Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta Eero Luostari Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025 Toivoo Mervi ja Jari Kivelä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta T: Marja-Terttu ja Teuvo Kero Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025 T. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Maarit ja Jukka Korvela perh. Seija ja Matti Luikku Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta antoisaa.Sukulaisille ja ystäville Toivottaa: Tarja ja Arvo Keiski Hyvää Joulua & Onnellista Uutta Vuotta 2025! Reino Tuikka Himanka Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025. Toivottaa Kaino Rahkola, Kalajoki Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivottaa: Aake Timonen Siunattua joulua ja onnellista Uutta Vuotta Anneli Annala Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! tv. Seppo Hakkion perhe Mukavaa Joulun aikaa ja Onnea Uudelle Vuodelle! Ulla ja Petri Vähähyyppä Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2025 Marianne ja Olli Määttälä Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2025! Anni Tavasti Joulurauhaa ja Hyvää Uutta Vuotta toivottavat: Anni Hakunti ja Anna-Liisa Korkiakangas Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2025 toivottavat Anne ja Erkki Ylimäki Joulurauhaa, iloa ja toivoa kaikille! Anitta ja Matti Perttula Seija Perttula Rauhallista joulua ja iloista uutta vuotta kaikille tutuille! Toivottavat Janne ja Ulla Huhtala Hyvää joulua Toivottavat Helena ja Esko Kalliokangas Rauhallista joulua ja Onnea vuodelle 2025 T: Aarre Hanhikoski ja lapset perheineen Iloista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025! ¬ Toivottavat Helvi Korpi Alavieskasta Maija Hilli Himangan vanhustentaloilta Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille tutuille ja sukulaisille! T
Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Anita Wiklund ja Håkan Östman Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta Anna-Liisa ja Hannu Salo Kokkola Hyvää joulua ja Onnea Uudelle vuodelle! Pekka ja Päivi Rahkonen Juho ja Riikka Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivottaa Anna Kauppinen Kokkola Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta t. Eira ja Armi Kupari Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025. Eila Viirre Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025 Aila Salo Riitta&Kai Ukskoski Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta Annikki Riippa Anneli ja Veli Kavilo Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025! Raija ja Teuvo Siipo + lapset perheineen Keijo Siipo Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Ilona Kivelä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Toivoo Mailis ja Oiva Ylitalo Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Brita Laakso Hyvää joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025 T. Kaarina Ala-Hillilä, Petri Ala-Hillilä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sukulaisille ja ystäville! Tv. Terttu ja Erkki Orjala Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta! Toivoo Kaija Aromaa Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Toivoo: Helinä ja Raimo Ala-Kuusisto Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! tv. Sinikka Koivula ja Jaakko Jokela Rauhallista joulua ja parempaa uutta vuotta! ¬ Toivottaa Ari ja Kalevi Hautala Hyvää Joulua ja onnea vuodelle 2025! Toivoo Pirkko ja Sauli Klemola Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025 t. joulukuuta 2024 22 // Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! ¬ Toivoo Sinikka ja Lauri Pulkkinen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivottavat Kaarina ja Arvi Mäenpää perheineen Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta ¬ Toivottaa Kaino Videnoja Hyvää joulua ja Rauhallista uutta vuotta! toivoo: Eero Pahkala Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Marja-Liisa ja Jorma Tervala Taina ja Harri Känsäkoski Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! ¬ Toivottaa Anitta ja Eero Palo Joulurauhaa ja onnea vuodelle 2025 Laila Sundell RAUHALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA tv Maija-Liisa ja Timo Heikkilä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille sukulaisille ja tuttaville Tarja Koskinen & Boris Porko Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta tv. Gun-May ja Lars Prest JOULURAUHAA JA ONNEA UUDELLE VUODELLE 2025 sukulaisille ja tutuille! tv: Kerttu ja Juha Kangas perh. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta t
Raija, Pentti ja Tuomo Korpijärvi Hyvää joulua ja Onnellista uutta vuotta tv, Leif & Kim Vikman Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! tv. Raakel Korvela Hämäläiselle kultaa ja hopeaa Jarno Herranen Mitali per ilta on ollut Vieskan Uimareiden Malla Hämäläisen tahti lyhyen radan SM-uinneissa Espoossa. Kisojen avauspäivänä torstaina Hämäläinen saavutti SM-hopeaa. Torstain loppukilpailut: Naiset, 400m vu: 1) Miina Anniina-Härkänen HSS 4.12,65, 2) Hämäläinen 4.16,88 (2.), 3) S. Laukkanen 4.18,99. 50m su (54): 1) Topias Nygård OU 24,48, 36) Sytchak 28,70 (21.), 50) Visa Nissinen KUS 29,59. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. –?Heräsin keskiviikkona kurkkukipuun, minkä vuoksi olen ottanut viikon rauhassa. Ampumahiihto Suvi Minkkinen täydensi suomalaisonnistumista ja jatkaa cupin kärkiseitsikossa. –?Vauhdinjaollisesti kilpailuun jäi viilattavaa, vaikka latukin hieman liippaantui loppua kohden. 100m ru (92): 1) Matti Mattsson PUS 59,35, 51) Torsti Saarela Popula 1.08,22 (27.), 91) Elis Luomala KUS 1.15,38 (60.). Lehtonen kellotti kisan nopeimman ammunta-ajan. Minkkinen on tällä kaudella kirjannut uran parhaat sijoitukset maailmancupissa, kun hän oli Kontiolahden pikakisassa kolmas ja Hochfilzenin takaa-ajossa seitsemäs. 50m ru (102): 1) Ida Hulkko TaTu 30.91, 7) Kiljala 31,72 (2.). Sain hyvän lähtöpaikan (lauantaiseen) takaa-ajoon, josta lähdetään jahtaamaan vieläkin parempia sijoituksia. MINNA RAITAVUO/LEHTIKUVA. –?Olen todella onnellinen ja helpottunut. Lehtonen oli pikakilpailussa 13:s, aiemmin hän oli parhaimmillaan yltänyt cupin henkilökohtaisissa kisoissa 36:nneksi Pokljukassa kaudella 2018–19. Venla Lehtonen jatkoi suomalaisnaisten hyvää alkukautta ampumahiihdon maailmancupissa. Perjantain loppukilpailut: 800m vu (21): 1) Malla Hämäläinen ViesU 8.44,63 (1.), 2) Wilma Sundt HSS 9.03,38, 3) Selma Laukkanen Aalto 9.03,77. Venla Lehtoselle uran paras sijoitus Janne Lehikoinen, STT Suomen naisten vahvat esitykset ampumahiihdon maailmancupissa saivat jatkoa perjantaina Ranskan Annecy-Le Grand Bornandissa, kun Venla Lehtonen otti uransa toistaiseksi parhaan sijoituksen maailmancupissa. Hämäläisen voittoaika oli 8.44,63, kun hopealle uinut Wilma Sundt pysäytti kellot aikaan 9.03,38. Olen erittäin tyytyväinen, että onnistuin, Lehtonen totesi tyytyväisenä Ampumahiihtoliiton tiedotteessa. Pystyin vihdoin tekemään sen, mitä osaan ja olen harjoitellut. 200m sku (50): 1) Eetu Autio EKU 2.02,09, 29) Saarela 2.16,95 (18.), 39) Emil Sytchak KUS 2.19,00 (28.), 49) Luomala 2.29,78 (37.). Päivi & Jukka Rahja Lämmin joulutervehdys Kivelästä Raili Marko ja Päivi Markus, Niina ja pojat Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Sinikka Jutila & Matti Honkala Hyvää Joulua jaOnnellista Uutta Vuotta Anneli Hautala Juhani Hautala Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Maija Saarikettu Marja-Terttu Saarikettu Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta tv. Samalla Hämäläinen pokkasi myös alle 18-vuotiaiden mestaruuden. Inka Hämäläinen otti hänkin uran parhaan sijoituksensa maailmancupissa, kun hän oli 58:s. Lähtökohtiin nähden lopputulos oli oikein hyvä, vaikka fyysinen vire oli vielä hieman alakuloinen. Maailmancupin kokonaispisteissä hän jatkaa seitsemännellä sijalla. Mestaruuden vei kuutisen sekuntia Hämäläistä nopeampi ollut Miina Anniina-Härkänen. Minkkinen ampui yhden sakon ja jäi kärjestä 59,4 sekuntia. Kympin kärkeen jäi matkaa 9,3 sekuntia. Viisi sakkoa ampunut Sonja Leinamo jäi 83:nneksi. Naiset, 100m vu (68): 1) Fia Stenman VUS 55,16, 8) Riialiina Kiljala Popula 56,44 (5.). Suomalaismenestystä täydensi Suvi Minkkinen, joka oli 18:s. Sama kaksikko valtasi kärkisijat myös alle 18-vuotiaiden osalta. 100m ru: 1) Jenna Laukkanen JoUS 1.06,20, 2) Ida Hulkko TaTu 1.06,66, 3) Ellen Kaituri UiTu 1.08,21, 8) Riialiina Kiljala Popula 1.10,37 (6.). Kuumassa erässä pari muuta uimaria pysyi Hämäläisen vauhdissa ensimmäiset 100 metriä, mutta sitten viesulainen paineli omille teilleen. Hämäläinen oli kakkonen naisten 400 metrin vapaauinnissa ajalla 4.16,88. Perjantaina Hämäläinen pääsi nousemaan korkeimmalle palkintokorokkeelle, kun hän voitti 800 metrin vapaauinnin Suomen mestaruuden. Puhuimme valmentajien kanssa, että ammunnan täytyy olla hyvärytminen, oli lopputulos mikä tahansa. Perjantain aamukilpailujen tuloksia: Miehet, 400m vu (25): 1) Andras Galos EKU 3.57,12, 18) Tommi Kangas ViesU 4.12,79 (alle 18-vuotiaissa 12.). joulukuuta 2024 // 23 Ystävät ja kylänmiehet Joulurauhaa ja Onnea Uudelle Vuodelle! Toivoo Liisa Passoja Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Toivoo: Mari ja Tomi Kurikkala sekä pojat Rauhallista Joulunaikaa sekä Onnea uudelle vuodelle t. Ihan hyvä sijoitus kuitenkin takaa-ajoon ja hyvillä fiiliksillä lähden siihen, Minkkinen kertoi tiedotteessa. Lehtonen, 29, selvitti kisan molemmat ampumapaikat sakoitta ja hävisi voittajalle, Ranskan Justine Braisaz-Bouchet’lle 55 sekuntia. Erkki ja Tellervo Mustasaari Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta ¬ Marja ja Ari Huuki Kannus Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2025! Maija Yliuntinen Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2025! tv. Lehtonen kuvaili lähtökohtien olleen vähemmän optimaaliset Annecyyn. Viikko oli ollut vaikea, ja hän oli matkustuksen jäljiltä väsynyt
4–5 (2–1, 1–2, 1–1, 0–1), N: Juuse Saros 15/20 torjuntaa, Chicago–Seattle 3–1 (0–0, 1–0, 2–1), C: Teuvo Teräväinen 0+2, Calgary–Ottawa ja. Rikoslain mukaan seksuaalisesta kajoamisesta lapseen voidaan tuomita henkilö, joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee alle 16-vuotiaalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä, tai saa tämän ryhtymään sellaiseen tekoon. 18) Suvi Minkkinen Suomi –59,4 (1),... Läs mer om tjänsten och fyll i ansökan senast 6.1.2025. Syyttäjälaitos tiedotti syytteistä perjantaina. 49) Lehtonen 28,... 2. lähtö, TROIKKA-4, lv 2100 m: 1) Eau de Noix*/ Ville Koivisto 17,6a, 2) Duda 17,7a.3) All in Pellini 17,8a.4) Matteo Von Bentz 17,8a.poissa: 4, 8. Supersuurpujottelun maailmancupin pistetilanne: 1) Odermatt 160, 2) Casse 115, 3) Möller 100,... lähtö, Toto5-5 DUO-2 TROIKKA-3, lv 2100 m: 1) Goosebumps/Mauri Jaara 17,8a, 2) Rawit 17,9a.3) Bedas Love 18,7a.4) One Touch* 19,7a. poissa: 5, 7. Miesten Superpesiksessä pelaava Joensuun Maila oli hyllyttänyt Rytkösen toiminnastaan jo toukokuussa 2023. Pelikiellon piti alun perin päättyä kesäkuun lopussa, mutta lautakunta sittemmin jatkoi sitä vuoden loppuun asti. lähtö, lv 2100 m: 1) Save My Day/Ville Koivisto 20,2, 2) MAS Heiress 21,1.3) Reginna Tooma* 19,8.4) Vesper Lynd 21,1. 3–2 (0–2, 1–0, 1–0, 1–0), Las Vegas–Vancouver 3–1 (0–1, 1–0, 2–0), V: Kevin Lankinen 18/20 torjuntaa, San Jose–Colorado 2–4 (0–1, 2–0, 0–3), C: Joel Kiviranta 2+0, Mikko Rantanen 1+0, Artturi Lehkonen 0+1. Tämä johtuu siitä, että seksuaalirikoslainsäädäntö ja -nimikkeet uudistuivat osin vuoden 2023 alussa. 38) Lehto 6. Rytkönen on aiemmin kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Freestyle Bakuriani: Maailmancup, kumparelasku: Miehet, finaali: 1) Benjamin Cavet Ranska 84,08 pistettä, 2) Mikael Kingsbury Kanada 82,93, 3) Severi Vierelä Suomi 80,80. Aluesyyttäjä Terhi Heinonen ei kommentoinut STT:lle syytteiden sisältöä tai sitä, kuinka monta asianomistajaa eli epäiltyjen rikosten uhria jutussa on. 58) Inka Hämäläinen Suomi –2.27,8 (3),... 7. 5. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Peppe Roc*/Petteri Joki 16,3a, 2) Ivar Journey* 16,6a.3) Cover Prince 16,9a.4) Ypäjä Lamborghini 16,9a.poissa: 5. Maailmancupin kokonaiskilpailun pistetilanne: 1) Henrik Kristoffersen Norja 390, 2) Odermatt 340, 3) Atle Lie McGrath Norja 282,... Ravit Rovaniemi 19.12 Toto5 1. 050 564 8831 ASIANAJOTOIMISTO Ch. Syytteet käsitellään aikanaan Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa. Lindell eteni viikonlopun kierroksille. 3. ponilähtö, 1600 m: 1) Jokimäen Sakke/Eerika Koskenvalta 2,45,0, poissa: 1. Louis 3–1 (1–0, 2–1, 0–0), Columbus–New Jersey 4–2 (1–0, 2–0, 1–2), Philadelphia–Los Angeles 3–7 (1–1, 2–2, 0–4), Nashville–Pittsburgh ja. Lentopallo Lissabon: Miesten Challenge Cupin 3. Muut suomalaiset jäivät karsintaan. 2–3 (1–1, 0–0, 1–1, 0–1), Edmonton–Boston ja. Kokkolattia Ahola Oy www.kokkolattia.fi | puh. Kumparelaskun maailmancup-kärki, 3/9 kilpailua: 1) Kingsbury 280, 2) Cavet 200, 3) Walter Wallberg Ruotsi 190, ...suomalaiset: 5) Vierelä 126, 13) Penttala 53, 31) Ahvenainen 15, 35) Karjalainen 8, 43) Aleksi Kaisla 1. 106) Lehto 6. Alppihiihto Val Gardena: Miesten maailmancup: Supersuurpujottelu: 1) Mattia Casse Italia 1.28,23, 2) Jared Goldberg USA jäljessä 0,01 sekuntia, 3) Marco Odermatt Sveitsi –0,43, 4) Fredrik Möller Norja –0,54, 5) Cameron Alexander Kanada ja Stefan Rogentin Sveitsi –0,57,... ottelu: Sporting CP Lissabon, Portugali–Akaa-Volley 3–0 (25–22, 25–16, 25–11). Opiskele ammattiin JEDUssa Yhteishaku 18.2.-18.3.2025 kokkola.fi Haemme KAUPUNGINGEODEETTIA johtamaan ja kehittämään kaupunkialueiden vastuualuetta. 36) Lehtonen 28,... Urheilun eettinen kurinpitolautakunta määräsi Rytkösen tammikuussa määräaikaiseen pelikieltoon seksuaalisen häirinnän takia. Palkintosija on Vierelän ensimmäinen maailmancupissa. 1. Eriksson Isokatu 17 (Citytalo) puh. Olli Penttala oli 17:s ja Akseli Ahvenainen 33:s. Sporting CP Lissabon voitti otteluparin avauspelin vieraissa erin 3–1 ja eteni jatkoon yhteistuloksella 6–1. 13) Venla Lehtonen Suomi –55,0 (0),... 5) Minkkinen 115,... 83) Sonja Leinamo Suomi –3.31,9 (5). ponilähtö, 1100 m: 1) Golden Cristian/Daalia Koivupalo 3,03,8, 2) Ponikujan Batriina 1700 SH 2,49,6 x. takaa-ajo 10 km (Annecy-Le Grand Bornand), 22.12. Ampumahiihto Annecy-Le Grand Bornand: Naisten maailmancup: Pikakilpailu 7,5 km: 1) Justine Braisaz-Bouchet Ranska 21.19,2 (1 sakko), 2) Franziska Preuss Saksa jäljessä 1,4 sekuntia (0), 3) Anamarija Lampic Slovenia –13,7 (2), 4) Julia Dzhima Ukraina –19,1 (0), 5) Selina Grotian Saksa –20,1 (1), 6) Vanessa Voigt Saksa –22,8 (0), 7) Julia Simon Ranska –37,5 (2), 8) Kamila Zuk Puola –37,9 (0),... Golf Grand Baie: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 1,5 miljoonaa euroa: Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 72: 136 lyöntiä (8 lyöntiä alle parin): Eddie Pepperell Englanti 66+70, Hamish Brown Tanska 68+68, ...140 (–4): Oliver Lindell Suomi 71+69 (jakaa 9. lähtö, lv 2100 m: 1) Botticelli Grif*/Maiju Leppäjärvi m1,19,5, 2) Mahatma Gee m1,20,4.3) Hip Hop Au Vent m1,21,4.poissa: 1. 06 781 0680 www.cheriksson.fi Asianajaja Christer Eriksson Asianajaja Thomas Lillqvist TARINOITA joita muut eivät kerro Jääkiekko Mestis: Jokerit–K-Vantaa 6–2 (1–1, 4–1, 1–0). Joni Rytköstä vastaan on nostettu kaksi syytettä seksuaalisesta kajoamisesta lapseen. Rauhallista Joulua! Tekijät tulevat täältä. 6. Seuraavat kilpailut: 21.12. kierroksen 2. Maailmancupin kokonaiskilpailun pistetilanne 6/21 kilpailun jälkeen: 1) Preuss 400, 2) Lou Jeanmonnot Ranska 302, 3) Elvira Öberg Ruotsi 292, 4) Voigt 242, 5) Davidova 223, 6) Braisaz-Bouchet 223, 7) Minkkinen 217,... Kuntarekry.fi, arbetsnyckel: KOK-02-34-24 LATTIATYÖT Kokkolattia AHOLA OY Laminaatin ja parketin asennukset, puulattioiden hionta ja pintakäsittely. STT pyysi syytteisiin kommenttia Rytkösen avustajalta varatuomari Olli Rausteelta, joka kertoi tekstiviestitse, ettei ollut vielä nähnyt niitä. Kurinpitolautakunnan mukaan Rytkösen katsottiin häirinneen kahta alaikäistä pesäpalloa harrastavaa tyttöä sosiaalisessa mediassa marraskuun 2022 ja huhtikuun 2023 välisenä aikana. 25) Elian Lehto Suomi –1,57. Pesäpallo Urheilun eettinen kurinpitolautakunta on aiemmin kertonut, että Rytkönen oli lähettänyt alaikäisille tytöille seksuaalissävytteisiä viestejä. yhteislähtö 12,5 km (Annecy-Le Grand Bornand), 9.–11.1. lähtö, Toto5-3, lv 2100 m: 1) Eternal Fire/Jarmo Mänty 19,5a, 2) Hippogriff* 19,5a.3) Carlos Cashman 20,2a.4) Rehabanero 20,3a.poissa: 1. 50) Leinamo 14. Joni Rytköselle syytteet Maria Rosvall, STT Pesäpalloilija Joni Rytköstä, 31, vastaan on nostettu kaksi syytettä seksuaalisesta kajoamisesta lapseen. 2. Lue enemmän tehtävästä ja täytä hakemus 6.1.2025 mennessä: Kuntarekry.fi, työavain KOK-02-34-24 Vi söker en STADSGEODET för att leda och utveckla ansvarsområdet Markområden. lähtö, Toto5-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) No Limit Royalty/Ville Pohjola 15,8a, 2) Djokovic 16,2a x.3) Double Trouble E P 16,5a x.4) Callela Lincoln 16,6a. 9. Toisessa Rytköstä koskevassa syytteessä syyttäjä on maininnut myös rikosnimikkeenä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön. Kiitämme kaikkia myyntipisteillämme käyneitä. Rasmus Karjalainen ei päässyt maaliin. 4. Pikakilpailucupin pistetilanne 3/7 kilpailun jälkeen: 1) Preuss 220, 2) Braisaz-Bouchet 162, 3) Marketa Davidova Tshekki 131,... NHL torstaina: Tampa Bay–St. MINNA RAITAVUO/LEHTIKUVA. sijaa). Siitä tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta. lähtö, Toto5-1, sh 2100 m: 1) Hotusiini/Ville Koivisto 33,5, 2) Sohvin Voitto 33,5.3) Kuuraparta 30,8.4) Kairan Kurvaus 39,5. 61) Leinamo 14. Oberhof, Saksa (pikakilpailu ja takaa-ajo). 8. Rytkönen lähetti lautakunnan mukaan tytöille seksuaalissävytteisiä viestejä. lähtö, sh 2100 m: 1) Rannan Ulla/Martti Aikio 36,2, 2) Miliisa 37,0 x.3) Neito Rols 38,8.4) Riutan Myräkkä 37,2. joulukuuta 2024 24 // Kaikenlaista Oppilaitokset Lakipalvelut Palvelukseen halutaan Lopetamme puuesineiden, tonttulakkien ja villasukkien myynnin tältä vuodelta lauantaina 21.12 klo 15
SE LENSI KATOLLE! 766 530 9 3 9 3 1 5 2 7 1 4 6 8 2 7 9 5 2 6 1 9 8 1 7 6 4 5 2 2 8 2 4 7 8 3 1 8 7 4 9 5 1 6 8 9 6 1 7 2 3 1 7 4 2 3 5 3 9 4 4 9 5 3 6 1 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. ÄLÄ IKINÄ TEE NOIN. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma–pe klo 7–11 ja la 7–9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Suvi Tanner 020 750 4404 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. PHUH. joulukuuta 2024 SARJAKUVAT // 25 B. SÄÄNTÖ NRO 1. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi TIEDÄN, ETTÄ OLEMME PELANNEET TÄTÄ ENNENKIN, MUTTA KÄYKÄÄMME VIELÄ SÄÄNNÖT LÄPI
ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 20 23 26 29 2 5 8 11 14 17 Marraskuu Joulukuu 2024 -30.0 -20.0 -10.0 0.0 10.0 21 24 27 30 3 6 9 12 15 18 Marraskuu Joulukuu 2024 4 8 12 La Alanya 15 Amsterdam 10 Budapest +5 Dubai 25 Dubrovnik 10 Hania 17 Las Palmas 19 Lissabon 15 Malaga 16 New York ?0 Nizza 12 Oimjakon -34 Phuket 29 Riika +4 Skellefteå -10 Sydney 27 Tukholma +4 Tokio 14 Venetsia +7 Su 16 +6 +3 24 10 16 18 17 17 -5 15 -34 29 +2 -4 24 +4 10 +5 Ma 14 +8 +3 24 11 17 19 16 17 -4 13 -35 30 +3 -6 24 +3 10 +6 20.12. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. 13,8 mm Utö -5 -12 -9 -9 -11 -8 -10 -7 -7 -6 -9 -1 +0 5 9 4 10 5 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA -5 -11 -4 -7 -8 -11 -8 -11 -8 -12 -2 -11 -4 -9 -3 -12 -5 -10 -3 -13 ?0 -1 -1 +1 -1 -1 -1 3 5 5 5 1 1 Kokkola 20.12. Creedin perhe muuttaa pikkukaupunkiin, jossa uuden kodin edestä löytyy vilkas maantie ja takaa avara metsä. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi °C 14 cm Oulu +1 °C 16 cm Raahe °C 18 cm Pietarsaari +1 °C 18 cm Vaasa °C 23 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 20.12. Harmaa on hänen elämänsä pääväri muutenkin. Maan keskiosassa on poutaista, laajalti aurinkoistakin. Relatkaa, vanhemmat! Kasvatusmatka vanhemmuuteen Yle Teema & Fem klo 09.05 Jakso 1: Apua, en halua neuvoja. Jeté Laurence on isosisko Ellie perheessä, joka epätoivoisessa tilanteessa yrittää puijata kuolemaa. Maan eteläja keskiosassa länsituuli on heikkoa tai kohtalaista. Lapissa luoteenpuoleinen tuuli on paikoin navakkaa. (USA 2019) Pekka Eronen kriitikko Kari Juusosen animaatiossa istutaan iltaa. Mielikuvitukessaan mies on kuitenkin pohjoisten seutujen rohkea vaeltaja, joka vie karhulta jalat alta pelkällä karjaisullaan. Kari Juusosen lyhytelokuva ei vastaavilla budjeteilla juhli, mutta jälki on varmaa. klo 14 °C -8,4 (20.12. Rento norjalaissarja kasvatuksesta ja vanhemmuudesta, osa 1/6. klo 14 °C +6,2 Jussarö Sateisinta 18.12. Riipaisevassa tarinassa perhetragedia luiskahtaa kauhun puolelle kuin zombin olkapää. Etelärannikon tuntumassa sataa lunta, mutta aivan rannikolla voi tulla vettäkin. Käden jälkeä kunnioittavasta tekniikasta on kuitenkin myös muuhun kuin Wallace & Gromit -tyylin leppoisaan kohelluskomediaan. (USA 2008) Uinu, uinu lemmikkini Jim klo 21.00 HHH Joidenkin mielestä kissalla on yhdeksän henkeä. Norjalaisessa sarjassa kolmen lapsen äiti Live Nelvik etsii yksinkertaisia ja nokkelia ratkaisuja lapsiperheen arkisiin tilanteisiin. Hän opastaa ottamaan kasvatuksen ja vanhemmuuden rennommin. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. °C -35,2 Inari Väylä Lämpimintä 19.12. Stephen Kingin mielestä yksi ja puoli. Juusosen ja Leo Viirretin kirjoittama tarina ehtii lyhyessä ajassa sytyttää inhimillisyyden tuikun betonin keskelle. Illanvietto punanuttuisen naisen kanssa etenee pienten yllätysten ja puhuttelevien yksityiskohtien kera. La Haapavesi -8 Halsua -8 Helsinki +1 Joensuu -9 Jyväskylä -8 Kajaani -9 Kalajoki -4 Kokkola -6 Kuopio -9 Kuusamo -11 Lahti -2 Lappeenranta -3 Oulu -7 Pietarsaari -5 Pori -6 Rovaniemi -9 Tampere -6 Toholampi -7 Turku ?0 Utsjoki -4 Vaasa -7 Ylivieska -7 Su -5 -3 +3 -2 +1 -7 -4 -2 -2 -11 +1 +3 -10 -2 +2 -18 +2 -3 +3 -9 -4 Ma +1 +3 +1 +1 ?0 -6 +1 +1 ?0 ?0 +1 -7 +1 +1 +1 -12 +1 Ti -2 -1 +2 -1 ?0 -2 ?0 -1 -1 -3 ?0 -4 -1 +1 -5 +1 -2 +2 -8 -1 -1 Ke +2 +2 +4 +1 +2 +1 +3 +3 +2 -2 +2 +2 +2 +3 +3 +1 +2 +2 +4 -2 +3 +2 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 19.12. Käytännön toteutus aiheesta koettiin vuoden 1983 romaanissa Uinu, uinu lemmikkini, josta Kevin Kölsch ja Dennis Widmyer ohjasivat järjestyksessä toisen filmisovituksen. Turhan tyrkkyä vuodenaikahuumoria ohjasi Seth Gordon. Maailma on täynnä asiantuntijoita, google-tietoa ja opaskirjoja, jotka neuvovat kasvatusasioissa. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Maan pohjoisosassa sataa lunta. Kolmen lapsen äiti Live Nelvik arvelee kuitenkin, että itseluottamus voi kärsiä, jos yrittää liikaa noudattaa ohjeita. Lähiön yksinäinen mies punastelee ratikan naiselle ja saa koiralta kuset kintuilleen. Lämpötila on +1 ja -12 asteen välillä. joulukuuta 2024 26 // RADIO JA TELEVISIO Harmaa elämä kohenee Pizza passionata Yle Teema & Fem klo 22.00 HHH Brittiläisen Aardman-studion menestyselokuvat ovat tehneet vaha-animaation tutuksi isommallekin yleisölle. Sieltä löytyy myös kaksi hautausmaata: yksi lemmikeille, ja se toisenlainen. Kutsu käy kuitenkin lähisuvun pariin kärvistelemään. Liven mielestä nykypäivän vanhemmille asetetaan aivan liikaa vaatimuksia. (Suomi 2001) Neljä joulua yhdessä päivässä Frii klo 22.55 HH Reese Witherspoonin ja Vince Vaughnin pariskunta kaipaa jouluisin etelän aurinkoon
06.50 Lottovoittajan unelmakoti. Yle Uutisten Radiouutiset seuraa kotimaan ja maailman menoa ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 23.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.30 Rillit huurussa. 20.00 Herätys! 21.00 TV7 Jerusalem uutiset. 14.00 Läsnäolo ja lupaus. 01.00 Muinaiset avaruusoliot. 10.00 Bastudrömmar. 18.00 Christian World News. 14.30 Katujen kaaharit. 13.05 Lomakoti auringon alta. 02.15 Lomakoti auringon alta. 06.20 Spirit of Yachting. Yle Uutisten Radiouutiset seuraa kotimaan ja maailman menoa ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 21.15 Gustav Vasa – the musical. SVT2 08.30 Ekonomibyrån. 21.50 Merisää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. Tanskalainen Søren Vester kutsuu katsojat puutarhaansa valmistelemaan kanssaan joulua. 00.50 Family Guy. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 04.10 St Louisin aarteet. 11.25 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Vinterstunder. 14.15 Vinterstudion. STAR CHANNEL 06.00 Kymppitonni. 09.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 21.15 Tähtiverhon taa Keski-Suomen joulugospelkimara. 12.30 How I Met Your Father. SVT1 06.20 Go’kväll. 10.15 Bastudrömmar. 12.30 Jerusalem studio. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 19.00 Vaarallinen viholliselle. 15.40 Teri Maher Totuus tekee vapaaksi. 09.00 Politikbyrån. 22.05 Ivalo. 14.00 Amerikan rajavartijat. 07.50 Merisää. 02.15 Ennätystehdas. 13.00 TV7 Israel News. 16.10 Jumala puhuu. 03.10 Faster With Finnegan. 02.00 Bad Hair Day. 15.45 Skidskytte: Världscupen. 09.30 Rantataloa etsimässä. Musiikin harrastajat ja ammattilaiset kertovat lempimusiikkiinsa liittyviä muistoja ja tarinoita. 04.22 Maantiepyöräily: Singapore. 06.25 Lottovoittajan unelmakoti. 12.00 Raharemontti. 06.50 Bardot. Yle Uutisten Radiouutiset seuraa kotimaan ja maailman menoa ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 12.00 How I Met Your Father. 23.15 ELOKUVA Poliisiopisto 6: Suuri rikosaalto. 08.00 Hawaii Life. 11.20 Koko Britannia leipoo: jouluerikoinen. 00.25 ELOKUVA Gundala. 12.30 Fiskekriget. 18.00 Diili. 22.55 ELOKUVA Neljä joulua yhdessä päivässä. 18.15 Maxima. 10.55 ELOKUVA Reunited at Christmas. 07.00 Snooker: Shoot Out. 17.00 Robinson. 23.50 Family Guy. 07.15 Lottovoittajan unelmakoti. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 05.00 The Minute. 00.00 Salakaupan julmemmat kasvot. 16.35 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot. 19.30 Diili. Klas Fredén, nybliven Säpo-chef, erbjuder sig att hjälpa honom men vill då ha en gentjänst. Hartaudessa lauletaan ”Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymän” Tropari, Kunnia ja Kontakki. 11.00 Yle Uutiset. 20.00 Mentalist. Samtidigt är det inget sig likt i Beck-gruppen då Josef är avstängd efter en incident med en säkerhetspolis. 03.30 Los Angelesin kuningas. 02.00 Pohjois-Korea: Diktaattorin mieli. 12.00 Isännän pöydässä. 08.35 Simpsonit. 08.50 Texas Metal. TAIVAS TV7 06.00 Läsnäolo ja lupaus. 07.20 Simpsonit. Yle Uutisten Radiouutiset seuraa kotimaan ja maailman menoa ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 00.15 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 00.00 ELOKUVA En dag kommer allt det här bli ditt. 02.20 Fiskekriget. 18.30 Hyvä elämä. 15.10 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot. 09.45 Julkalendern: Snödrömmar. 20.00 Richard Hammondin autopaja. 10.45 Sveriges natur: Västerhavets hemligheter. 12.25 Drömslottet: Franska äventyr. 22.15 Julkonsert från Wien. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. Elävä historia vie matkalle menneisyyden ihmisten tarinoihin aina muinaisesta Egyptistä Suomen lähihistoriaan. Musiikkihetkiä lähetysvirran keskellä. Uutiset tiiviissä paketissa aina tasatunnein sekä pidempinä, taustoittavina lähetyksinä arkisin klo 7, 8, 12, 16 ja 17 (lauantaisin klo 12 ja 17, sunnuntaisin klo 17). 13.50 Unelma-asunto auringon alta. 14.30 Family Guy. 12.05 Musiikkikamari. 09.00 Huutokaupan metsästäjät. 06.45 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 16.15 Faster With Finnegan. 11.00 Snooker: Scottish Open. 20.00 TV4Nyheterna. 11.35 Världens natur: Sagan om Lappland. 09.15 Frågan är fri. 15.00 Yle Uutiset. LIV 09.00 Puutarhan pelastajat. 22.00 Blue Bloods. 13.20 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 18.10 Ufojen hyökkäys: Hudson Valley. 15.00 Sydneyn lentokentällä. 03.00 Los Angelesin kuningas. 19.03 Outin ja Riston joululahjavalvojaiset Ainolassa. 11.02 Radio Suomen Viikonloppu. 18.05 Mentalist. 21.00 Satakiloiset siskot. 13.00 Sydneyn lentokentällä. Uutiset tiiviissä paketissa aina tasatunnein sekä pidempinä, taustoittavina lähetyksinä arkisin klo 7, 8, 12, 16 ja 17 (lauantaisin klo 12 ja 17, sunnuntaisin klo 17). 20.30 Miehen puolikkaat. 10.30 Vårt 2024 (romani). 15.30 Aristoteleen kantapää. 19.30 Café Raamattu. 19.05 Mentalist. 13.30 Amerikan rajavartijat. 10.00 Yle Uutiset. 17.55 Alla tiders julfilmer. 00.00 Poliisit 2022. 11.30 Erilainen perhematka. 17.10 Arktiset vedet. 17.40 Arktiset vedet. 22.00 Flykten till Östermalm. 20.55 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot. Det blir en deal som ska få stora konsekvenser, för såväl Josef och Klas som hela polisgruppen. 15.00 Family Guy. 03.22 Ratapyöräily: Champions League. 12.20 Guruja & Asanoita: Hyvät ja pahat gurut mihin joogi tarvitsee gurua. 15.30 Kuka Jeesus on minulle. 11.00 Näistä levyistä en luovu. 06.45 Richard Hammondin autopaja. 17.05 Jakttid. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Eva Longoria Meksikossa, Yle Areena. 22.00 My Strange Addiction: Still Addicted. 18.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 07.35 Grand Designs Suomi. 07.35 Hawaii Life. 00.00 Herää ja valmistaudu herätykseen. Uutiset tiiviissä paketissa aina tasatunnein sekä pidempinä, taustoittavina lähetyksinä arkisin klo 7, 8, 12, 16 ja 17 (lauantaisin klo 12 ja 17, sunnuntaisin klo 17). 17.15 Unelma-asunto auringon alta. 23.30 Born racers. 11.00 Kalliovuorten raiteilla. 10.40 Alaskan rajamailla. 20.20 TV4Vädret. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Karibian rannikkovartiosto. 07.53 Onnen sävel. 07.53 Yksi on hyvää seuraa. 13.30 Silent Library Suomi. 19.00 ELOKUVA Napapiirin pikajuna. 11.30 Rillit huurussa. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Rillit huurussa. 07.30 Kuka Jeesus on minulle. 16.00 Jul med Ernst. 17.00 Sydneyn lentokentällä. 19.10 ELOKUVA Jouluinen ehdotus. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Created To Worship You -konsertti. 20.00 Miehen puolikkaat. 12.35 Koko Britannia leipoo: jouluerikoinen. 07.35 Miten kaikki tehdään. 04.00 Los Angelesin kuningas. 16.45 Nellin etsivätoimisto. Samanthan hajonnut perhe ja poikaystävä Simon palaavat kaikki Nanan taloon kunnioittamaan hänen muistoaan ja herättämään henkiin menetetyt jouluperinteet. 16.30 Moderni perhe. 21.00 Klassiska klubben. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Ivalo. 23.02 Yöradio toiveiden yö. 20.58 Keno ja Synttärit. 14.30 Mauri – vad hände sen. 19.02 Urheiluradio. 07.30 Asunnon metsästäjät. 13.30 Skidskytte: Världscupen. 19.00 Snooker: Scottish Open. 15.35 ELOKUVA Christmas Cookie Catastrophe. 09.10 Radio Suomen Viikonloppu. 02.50 Sportnytt. 21.02 Urheiluradio. 10.15 Fråga doktorn. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Remppa vai muutto UK. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu. 23.55 Rapport. 21.00 ELOKUVA Robin Hood. 14.20 Teho-osasto. 23.15 Morden i Sandhamn. 10.35 1+5 tytärtä. 01.50 Family Guy. 16.10 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 08.45 Strömsö. 03.05 Kymppitonni. 21.00 ELOKUVA Uinu, uinu lemmikkini. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi. 03.10 Husjägarna. 08.55 Yksi on hyvää seuraa. 18.00 Yle Uutiset. 09.50 Lentävä talo. 18.50 Helgmålsringning. 20.00 Käry kävi! 20.30 Käry kävi! 21.00 ELOKUVA Nuija ja tosinuija. 16.40 Musiikkivideoita. 22.05 Urheiluradio. 20.00 Kortfilm på årets kortaste dag. 12.25 Rakastunut mammanpoikaan. 00.00 Alaskan jäälentokenttä. 13.00 Silent Library Suomi. 16.15 Unelma-asunto auringon alta. 13.40 Harry Potter: Leipurivelhot. Kuuntelemalla näet maailman toisin. 11.35 Kosminen uhka. 23.00 Yle Uutiset. 23.40 Yöklassinen. 04.10 En plats i solen. 01.15 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset. 12.30 Amerikan rajavartijat. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 09.00 Hain hampaissa. 20.07 Sää. 21.00 Ivalo. 18.00 Sydneyn lentokentällä. 12.00 Amerikan rajavartijat. 21.00 TBA. joulukuuta 2024 RADIO JA TELEVISIO // 27 TLC 06.20 Saitureiden säästövinkit. 06.40 Kymppitonni. 01.15 Lomakoti auringon alta. 11.00 Viki ja Köpi Show. 15.00 Radioteatteri esittää: Puutarhakaupungin murhamysteerit, tapaus viheltävä pankkiiri. 22.55 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 21.00 Tavallinen murhaaja. 18.10 MasterChef Australia Dessert Masters. 08.25 Kissakuiskaaja. 22.25 Grace. 08.10 Simpsonit. 03.00 The Minute. 21.05 Blue Bloods. 08.15 Rantatalot remontissa. Søren Vesterin puutarha Hauskaa joulua! Yle TV2 klo 11.00. 18.55 Sportnytt. 18.00 Bonde söker fru – vad hände sedan. 22.40 Lauletaan yhdessä joululauluja – Hannah & Rachel. 00.20 Family Guy. 10.05 Kulttuuriykkönen. 16.10 Faunin iltapäivä. 08.45 Nellin etsivätoimisto. 10.15 Kesäjuhlien helmiä. 14.00 Yle Uutiset. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 10.00 Puutarhan pelastajat. 11.50 Lääkärihelikopteri Cornwall. 14.00 Ruben Stiller. 07.45 Simpsonit. 23.00 TV4Nyheterna. 01.05 Top Gear. 12.45 ELOKUVA Tale of Two Christmases. 16.15 Koti koiralle. 09.30 Huutokaupan metsästäjät. 18.00 Ehtookellot: Tampereen Pispalan kirkon kellot. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset. 17.00 Moderni perhe. 19.30 Miehen puolikkaat. 01.00 Snooker: Scottish Open. 13.00 Fiskekriget. 13.00 Uudet joululevyt. 16.15 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.00 Yle Uutiset. 07.50 Asunnon metsästäjät. 00.20 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset. 17.50 Riddaren från Strandvägen. 17.00 Snooker: Scottish Open. 02.00 Arman Pohjantähden alla (S). Uutiset tiiviissä paketissa aina tasatunnein sekä pidempinä, taustoittavina lähetyksinä arkisin klo 7, 8, 12, 16 ja 17 (lauantaisin klo 12 ja 17, sunnuntaisin klo 17). 06.40 Grand Designs Suomi. 14.35 Uskomattomat piparkakkutalot. 22.40 Keinuva talo Mika Kauhanen. Miia Krause ajatuksesta sanoiksi. 08.35 Minne Rinne vie: Eevan Aatamille ojentama hedelmä taisi olla granaattiomena. 06.40 Maanteiden sankarit. 14.00 Sydneyn lentokentällä. 08.25 Aamuhartaus. 15.20 Sinkkuillallinen. 07.03 Onnen sävel. 18.02 Sekahaku Jenna Bågeberg. 04.50 Lapin poliisit. 03.45 Kymppitonni. 01.50 Kiss of Death. Sää. 13.35 Löytöretki tuntemattomaan: Suuret seikkailut. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Aamuklassinen. Hiippakuntadekaani Juha Rauhala, Oulu. 16.40 Petolliset UK. 22.50 Rillit huurussa. 19.15 Go’kväll. 20.00 Sverige! 20.30 Rapport. Yle Uutisten Radiouutiset seuraa kotimaan ja maailman menoa ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 07.02 Sää. 12.00 Lentoturmatutkinta. 15.29 Yksi on hyvää seuraa. 21.00 ELOKUVA Hokkarihemmot. 17.15 Radio Suomen Viikonloppu. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.05 Sisarvaimot. 10.00 Jaksa paremmin. 23.00 Meret ilman lakeja. 14.00 Maantiepyöräily: Singapore Criterium. 09.15 ELOKUVA Midnight Kiss. 20.45 Sportnytt. 08.15 Eläimellistä kamppailua. 08.45 Say Yes to the Dress. 15.20 Teho-osasto. 13.15 Sana ja rippi. 19.00 Vandringar. 03.10 Rikoksen anatomia. 10.00 Saari ilman lakeja. 08.55 Nyhetsmorgon. 01.00 Yövalo. 18.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 18.55 Tulossa: Tsunami Paluu paratiisiin. 07.30 Eurooppa ylhäältä päin. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 11.30 Yliluonnollista. 13.00 Ratapyöräily: Champions League. 13.00 YleX Viikonloppu: Sonny Kylä-Liuhala. 17.10 ELOKUVA Christmas Bedtime Stories. Poliserna får ett fall där en tvåbarnspappa skjutits till döds på en bensinstation. 09.55 Mökin rakentajat. 13.00 Yle Uutiset. 11.30 Amerikan rajavartijat. 18.00 Moderni perhe. 13.00 Tulossa: Koti koiralle. 08.30 Huimat huushollit. 01.40 ELOKUVA Efter bröllopet. 09.05 Muistojen bulevardi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 03.05 Snooker: Scottish Open. 10.05 Elämäni joulut; Arja Koriseva. 20.02 Urheiluradio. KUTONEN 06.25 Texas Metal. 01.20 Family Guy. 21.00 ELOKUVA Interstellar. 18.45 Vinterliv. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. TV5 06.20 Jouluruokia Mattin ja Lisan kanssa. 08.40 Musiikkivideoita. 21.17 Radio Suomen Viikonloppu. 08.05 Onnen sävel. 09.40 Wheeler Dealers. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. 07.35 Say yes to the Dress Britannia. 11.00 Rillit huurussa. 15.15 Unelma-asunto auringon alta. 09.30 Gränslöst fiske. 17.10 Urheiluradio. 14.00 Family Guy. 19.00 Rapport. 07.55 Say Yes to the Dress. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Vuorihiihto: Maailmancup Courchevel. 10.00 Julkalendern: Snödrömmar. 16.10 Urheiluradio. 17.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 22.00 YleX Throwback (u). 07.00 Husjägarna. 10.25 Bachelor Suomi. Hän tekee luonnon muovaamia joulupalloja, korjaa punakaalia, koristaa pihan jouluksi ja valmistautuu vuosittaiseen joulukylpyynsä, joka tapahtuu tietysti puutarhassa sekin.. 16.50 På spåret. 07.03 Elävä historia. 15.00 Diggiloo. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.20 Rillit huurussa. 16.00 Sydneyn lentokentällä. 17.30 Superkirja. 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 04.25 Lapin poliisit. 14.10 Unelma-asunto auringon alta. 04.00 Hengenvaarallisesti lihava. 23.35 Historien om Stilla natt. FRII 06.05 Lottovoittajan unelmakoti. 23.05 TV4Vädret. 14.00 Vetenskapens värld: Notre-Dame återuppstår. 10.45 Henkilökohtaisesti Ingemar. 21.00 Rooman kadonneet aarteet. 03.00 Toinen maailmansota: Pinnanalainen helvetti. 20.00 Panttilainaamo. 19.30 Vain elämää: Joulu. 19.00 Panttilainaamo. EUROSPORT 1 06.00 Polkujuoksu: GT World Series, Locarno. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 23.00 Blue Bloods. 12.05 Urheiluradio. 16.00 Family Guy. Uutiset tiiviissä paketissa aina tasatunnein sekä pidempinä, taustoittavina lähetyksinä arkisin klo 7, 8, 12, 16 ja 17 (lauantaisin klo 12 ja 17, sunnuntaisin klo 17). 17.00 Lyömättömät! 20.00 Sonny. 01.10 ELOKUVA Beck: Inferno. 01.00 Rooman kadonneet aarteet. 13.00 Amerikan rajavartijat. 13.15 Vinterstudion. 19.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla: Jälkipyykki. 00.45 Fallen Idols: Nick and Aaron Carter. 07.15 Miten kaikki tehdään. 21.00 Yle Uutiset. 00.30 Kosketuskohta. 07.45 Carina Bergfeldt. 07.00 Yle Uutiset. 09.40 Sisustajat Nate ja Jeremiah. HERO 14.25 Mysteerilaulajat I Can See Your Voice Suomi. 11.30 Mormor, mamma, jag. 12.45 Merisää. 15.55 Yle News. 17.00 Remppa vai muutto. 17.35 Svenska tv-historier. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 00.25 ELOKUVA King Arthur: Legend Of The Sword. 22.00 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 08.00 Texas Metal. 11.15 Huippukokkien jouluherkut. 18.01 Iltahartaus. 03.15 Rikkaat ja rahattomat. 02.10 Jengisota Comanches. 16.20 Himohamstraajat. 21.00 ELOKUVA Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Ivalo. 23.55 Apua, mikä tauti! 00.55 Paiseklinikka. 13.30 Pyhä Henki tänään. 07.55 Husjägarna. 09.00 Snooker: Scottish Open. 22.08 Poppijorma Jorma Hietamäki. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 14.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 15.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 16.30 IS esittää: Sain sen videolle. 13.30 Utrikesbyrån. 20.30 Postkodmiljonären. RUOTSIN TV4 06.00 Husjägarna. 11.00 Rohkeutta adventtina. 15.02 Entisten nuorten sävellahja. 19.25 Tulossa: The Voice of Finland. 21.00 Allt för Sverige. 14.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 15.30 Koti koiralle. 17.00 Rakkauden kosketuksessa. 03.00 Hengenvaarallisesti lihava. 19.00 Miehen puolikkaat. 09.00 Tarinankertojan kahvila. 19.00 V75 Direkt. Suorana maanantaista perjantaihin. 10.30 Suomen huutokauppakeisari. 13.02 Levylautakunta. Musiikin esittää Kamarikuoro Krysostomos, johtajanaan Mikko Sidoroff. 23.00 Alaskan jäälentokenttä. 10.50 Ultimate Escape Suomi. 21.00 Hellenius hörna hyllar sport. 07.40 Teri Maher Totuus tekee vapaaksi. 21.40 Mielimaisema. 15.05 IS esittää: Sain sen videolle. 12.35 Muinaiset salaiset kansiot. 09.05 Urheiluradio. 19.45 Julkalendern: Snödrömmar. 17.10 Miia Krause. 19.00 Leijonien sota. 15.30 Family Guy. 17.20 Himohamstraajat. 14.05 Lomakoti auringon alta. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.00 Bäst i test julspecial. 17.00 Rapport. 16.30 Vinterstudion. Arkkipiispa Leo, Ortodoksinen kirkko, Helsinki puhuu lähimmäisen rakastamisessa ja rukouksen hiljaisuudessa läsnä olevasta Jumalan valtakunnasta. 04.10 Ultimate Escape Suomi. 18.30 Moderni perhe. 17.30 Moderni perhe. 09.05 Rantataloa etsimässä. 15.30 Vuorihiihto: Maailmancup Courchevel. 08.10 Jumala puhuu. 15.00 Freddes kök. Jakso 1: Jalisco.Eva Longoria tutustuu Jaliscoon, meksikolaisuuden kehtoon, missä hän maistelee innovatiivista ruokaa sekä nauttii perinteistä tequilaa. 09.30 Juniori Suurmestari. Rentoa puhetta, kiinnostavimmat vieraat ja kulttuurin ajankohtaisaiheet debatoitavina. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 TBA. 19.55 Satakiloiset siskot. 12.45 Poliisikamera Tanska. 07.00 Yle Uutiset
22.25 Tulosruutu. YLE TEEMA & FEM 07.20 Lumiunelmia 07.35 BUU-klubbenin joulukalenteri 2024 08.05 På spåret 09.05 Kasvatusmatka vanhemmuuteen 09.35 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 10.35 Spellbound 11.00 Perintö ja hiljaisuus 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 12.59 La Promesa Salaisuuksien kartano 14.01 La Promesa Salaisuuksien kartano 15.02 La Promesa Salaisuuksien kartano 15.59 La Promesa Salaisuuksien kartano 17.10 Kukista ja mehiläisistä 17.25 Studio 65 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri 2024 18.30 Jännä joulukuu 19.00 Ötökkätalli 19.04 Kultakuume 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 Bettany Hughes: Pariisista Roomaan 20.45 Uusi Kino 30 vuotta: Synti 20.49 Synti dokumentti jokapäiväisistä rikoksista 21.25 Uusi Kino 30 vuotta: Vapahtaja 21.29 Vapahtaja 21.34 Uusi Kino 30 vuotta: Kovat miehet 21.37 Kovat miehet 21.57 Uusi Kino 30 vuotta: Pizza Passionata 22.00 Pizza passionata 22.14 Uusi Kino 30 vuotta: Kunnanjohtaja 22.18 Kunnanjohtaja 22.32 Uusi Kino 30 vuotta: Kaupunkilaisia 22.36 Kaupunkilaisia 23.05 Uusi Kino 30 vuotta: Pitääkö mun kaikki hoitaa. 22.20 Päivän sää. 21.35 Keno ja Synttärit. Poliisi on käynnistänyt tietomurrosta esitutkinnan. 22.10 Lotto ja Jokeri. Mies ajautuu yksin autiolle saarelle, jossa käynnistyy monivaiheinen selviytymistaistelu. 19.35 Aikuisen naisen joulukalenteri. 12.40 Alppihiihdon M: M syöksy, Val Gardena. 23.09 Pitääkö mun kaikki hoitaa. 21.00 ELOKUVA Mummola. 21.11 Tubettavat konemiehet. Tanskalainen rikossarja. MTV3 07.10 Monchhichi. 09.05 Historia: Lippulaiva Vasan arvoitus. 10.50 Yle Alueuutiset. 14.30 Mäkihypyn MC: N HS 140, Engelberg. Jaksossa selviää, kuka juniori-kilpailijoista voittaa kultaisen Juniori Suurmestari -patsaan! 20.30 Jarkko Tamminen Show. 11.50 IS esittää: Sain sen videolle. 07.20 Monchhichi. Valion tietomurto tehtiin Vincitin kautta, ohjelmistoyhtiö kertoi perjantaina. 16.30 Lego Masters Suomi. Dan saa Sebastianilta paljon tietoa sisarusten lapsuudesta. 18.46 Urheilustudio. 18.10 Mäkihypyn MC: M HS 140, 2. Valion mukaan kyberhyökkäys havaittiin sen alkaessa viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä. Mikella on vastassaan joukko voimakkaita naisia, jotka vaativat poliisilta ripeää toimintaa. Luovuus on huipussaan, kun kilpailijat tekevät Suurmestari-aiheiset videot. Siskonpedin joulussa haisee vahva glögi, pipari ja joulupukin henki. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 14.16 Urheilustudio. Parad Media. 11.40 Yle Oddasat. 19.00 Seitsemän Uutiset. Miika Nousiaisen uusi tavoite, yhteiskuntakriitikko Minna Salami, Hassan Maikal tapaa Aleksandra Andersenin, toimittaja Petja Pelli luontokadosta, Köpi Kallio pelaa dartsia. 20.29 Yle Uutiset. –?Sen verran tuoreesta tapauksesta kyse. klo 18 osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi KP Live: Merikoski SBT Nibacos Valioon kohdistui suuri tietoturvahyökkäys Heli Laakkonen, Frida Ahonen, STT Valion ja maidonhankintaosuuskuntien henkilöstön tietoihin kohdistui viime viikon torstaina tietoturvahyökkäys. Legendaarisen Indiana Jones -elokuvasarjan Oscar-palkittu kolmas osa esittelee katsojille seikkailija-arkeologin isän, jota esittää Sean Connery. Tämän Angry Birds -sarjan pääosassa ovat tyttölinnut Stella ja hänen viisi parasta ystäväänsä Poppy, Willow, Dahlia, Luca ja Gale. 12.25 Pisara. Tom Hanks on seikkailun pääosassa rahtifirman työntekijä Chuck Nolan, jota kuljettava lentokone tekee pakkolaskun eteläisellä Tyynellämerellä. 12.30 RSO Musiikkitalossa. –?Selvitystyötä hidastaa se, että hyökkääjä on kryptannut mukanaan viemänsä tiedostot. 16.50 Novosti Yle. Todisteet osoittavat, että uhri joutui sabotaasin kohteeksi. 18.10 Urheiluruutu. 08.05 Prisma: Parempaa unta etsimässä. Brittiläinen matkailuohjelma. Yhdessä kaverukset tutkivat, seikkailevat ja pitävät hauskaa Kultaisella Saarella! 09.00 Vain elämää: Joulu. 15.30 Urheilustudio. 21.40 ELOKUVA Indiana Jones ja viimeinen ristiretki. Höltän mukaan hyökkäys onnistuttiin torjumaan nopeasti. Indiana Jones ryhtyy tutkimaan isänsä salaperäistä katoamista, joka on tapahtunut tämän jäljittäessä myyttistä Graalin maljaa. 10.00 Kylmä. 08.25 Heinähattu ja Vilttitossu. Hanksin huikea roolisuoritus huomioitiin Oscar-ehdokkuudella ja palkittiin vuoden parhaan miespääosan Golden Globella. 07.40 LEGO Legends of Chima. 18.15 Strömsö. 19.43 Rantakaupungin mysteerit. 08.05 LEGO City Adventures. 17.00 Murha Helsingörissä. 22.45 Siskonpeti. 09.34 Taas lagaa. 08.49 Joulukalenteri: Kiltteyskriisi Korvatunturilla. Valio kertoi ottavansa yhteyttä henkilökohtaisesti kaikkiin, joiden tietoja on mahdollisesti varastettu. 13.30 Klassinen Suomi: Pikkujättiläinen. Tietomurtojen yhteydessä tehtävä kryptaus eli salaus tarkoittaa sitä, että tietojen laillista omistajaa estetään käyttämästä tai näkemästä varastettuja tietoja. kierros, Engelberg. Tommia harmittaa kun sukulaiset ovat tulossa pilaamaan mukavan perhejoulun. 15.20 Efter Nio. 19.30 Juniori Suurmestari. 16.30 Hockey Night Live. Olemme tehneet Valion kanssa yhteistyötä tässä, Risu totesi. 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia. 10.42 Hiljaa, hiljaa. 08.55 Huomenta Suomi. 20.45 Urheiluruutu. 20.30 Eva Longoria Meksikossa. Liittyykö surma huumekauppaan. 14.30 Highclere: Downton Abbey -linnan elämää. 10.30 MasterChef Australia Dessert Masters. 17.54 Anna laulu lahjaksi: Avaruus. 10.00 Yle Uutiset. Yhtiö kertoi saaneensa tämän viikon torstaina selville, että hyökkääjä on mahdollisesti saanut haltuunsa kaikkien Valion Suomen työntekijöiden ja maidonhankintaosuuskuntien työntekijöiden nimet, henkilötunnukset, palkkatiedot ja tilinumerotietoja. NELONEN 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. Sen takia meillä on kestänyt vähän aikaa, että me olemme saaneet purettua kryptaukset, Hölttä harmitteli. 09.08 Meidän iskä. 18.00 Murha Helsingörissä. Valion lakiasiainjohtaja Juha Höltän mukaan kyseessä on poikkeuksellisen mittava hyökkäys. (USA 2018) Amerikanitalialainen Tony kuljettaa snobia mustaa pianistia läpi syvän etelän vuonna 1962. Tietomurron kohteeksi joutuneille on avattu puhelinpalvelu. 19.00 ELOKUVA Niko – lentäjän poika. 15.30 Gregg Wallace minilomalla. 18.45 Eläimet naapureinamme. 08.30 Neljän tähden illallinen 09.00 Neljän tähden illallinen 09.30 Poliisit UK: Ajojahti 10.30 Simpsonit 11.00 Simpsonit 11.30 Simpsonit 12.00 Simpsonit 12.30 The Joulukalenteri 12.45 The Joulukalenteri 13.05 The Joulukalenteri 13.25 The Joulukalenteri 13.45 Pilanpäiten 14.00 Gassed Up 15.00 Kuokkavieras Kataja 16.00 Suurmestari UK 17.00 Rantabaari 17.30 Rantabaari 18.00 Ei saa nauraa 18.30 Pilanpäiten 18.40 The Joulukalenteri 19.00 Frendit 19.30 Frendit 20.00 Frendit 20.30 Frendit 21.00 ELOKUVA: Vares Pahan suudelma 22.55 ELOKUVA: Jokikyttä Seuraa verkossa: keskipohjanmaa.fi Tule seuraamaan Nibacoksen vieraspeliä 21.12. 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.20 Joulukalenteri: Kiltteyskriisi Korvatunturilla. 12.00 Farmi Suomi: Revanssi. Viikonloppuun Edinburghissa sisältyy fudgea, viskiä, savulohta, kylmässä meressä uimista ja tarinoita Edinburghin linnan verisestä historiasta. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.05 Kauneimmat joululaulut Lucian kanssa. 11.58 Pulkkinen. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. 09.30 Antiikin aikaan keksittyä. 13.00 Ankeisen Joulutervehdys. 12.25 Urheilustudio. Josefine tajuaa kuljetuksen olevan vaarassa ja kehittää juonen. 08.25 Emmerdale. 16.55 Mäkihypyn M: M HS 140, 1. Vasta akuutin hyökkäysvaiheen jälkeen kävi ilmi, että hyökkääjä oli onnistunut saamaan järjestelmästä ulos henkilötietoja. Erikoisjoukot tekevät ikäviä havaintoja, ja kapteeni Rami Ohrankämmenen oma operaatio johtaa vaaroihin. Danille on pakko kertoa Josefinesta. 12.00 MasterChef Suomi: Joulu. 08.15 Tara Duncan. 21.00 Konflikti. 12.00 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. Vincitin toimitusjohtaja Julius Manni vahvisti asian STT:lle. 18.00 Vain elämää: Joulu. Pääministeri Kaj Laavakurun epäilyttävät toimet päättyvät yllättävästi. Niina Lahtinen, Pirjo Heikkilä, Krisse Salminen ja Sanna Stellan pistävät vuoden synkimpään ajankohtaan sijoittuvan juhlan halki, poikki ja pinoon. 08.55 Angry Birds Stella. 09.19 Auri ja maailman eläimet. Tutkinnanjohtaja Jukkapekka Risu sanoi STT:lle perjantaina, ettei poliisilla ole vielä kommentoitavaa tapauksesta. 16.20 Eränkävijät. 11.55 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot. 14.15 Koko Britannia leipoo: jouluerikoinen. VAIKKA ITSE hyökkäys on jo ohi, selvitystyö jatkuu kuitenkin edelleen sen varmistamiseksi, mitä kaikkia tietoja on viety, Hölttä kertoi. 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa. Valion it-palvelukumppani, jonka kautta hyökkäys tehtiin, on ohjelmistoyhtiö Vincit. 22.55 Timanttinen keikka 3. Muuttuuko mieli isosta yllätyksestä. kierros, Engelberg. Ohjaaja Robert Zemeckis ja Tom Hanks työstentelivät yhdessä myös huippumenestyksessä Forrest Gump. 08.00 Yle Uutiset. 21.30 Tubettavat konemiehet. 13.30 Ampumahiihdon MC: M takaa-ajokilpailu, Annecy. 07.15 Smurffit. 07.25 Smurffit. 10.54 Tarinoita tuntureilta. 09.00 Yle Uutiset. 11.44 Oddasat. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 11.35 Pulkkinen. 10.30 Joulu Tapiolassa -musiikkituokio. 19.20 Tulosruutu. 16.25 Tulossa: The Voice of Finland. Tavoite. 06.50 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Aluksi näytti siltä, että Valion järjestelmiin olisi asennettu liiketoimintajärjestelmien käytön estävä kiristyshaittaohjelma, Hölttä kertoi. 22.00 The Pirate Bay. 08.00 Emmerdale. Lisäksi hyökkääjä on mahdollisesti saanut haltuunsa Valion Keskinäisen Vakuutusyhtiön ja Valion Eläkekassan vakuutettujen ja etuudensaajien henkilötunnuksia, palkkatietoja sekä etuuskäsittelyyn liittyviä terveystietoja. 19.10 Uutisextra. 16.31 Urheilustudio. Jehovan todistajiin kuulunut nuori nainen löydetään kuristettuna mökkikylästä. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 13.30 ELOKUVA Cast Away tuuliajolla. 07.52 Tonttu. Tanskalainen rikossarja. 15.40 Ampumahiihdon MC: N takaa-ajokilpailu, Annecy. 19.30 Amazing Race Suomi. 09.00 Patu-koira. 21.50 Luottomies 3. Tietomurron kohteena oli perjantain tietojen perusteella yli 5?000 ihmistä Suomessa, Valion tiedotteessa kerrottiin. Valio tiedotti asiasta perjantaina. 22.35 ELOKUVA Elokuva: Green Book. Josefinen puhelinta aletaan kuunnella luvallisesti. 23.16 Uusi Kino 30 vuotta: Halko 23.20 Halko 23.27 Uusi Kino 30 vuotta: Helsinki mansplaining massacre 23.32 Helsinki mansplaining massacre 23.46 Uusi Kino 30 vuotta: Nun or never! MTV SUB 06.45 Lastenohjelmaa. 11.00 Søren Vesterin puutarha Hauskaa joulua! 11.30 Siskonpeti: Jouluautoilu. 08.50 Angry Birds Stella. 17.55 Urheilustudio. 07.35 Muumilaakson tarinoita. Poliisi on aloittanut tapauksesta esitutkinnan.. Halusiko joku jengiläisistä kenties estää tulevat häät. 23.31 Luottomies jouluspeciaali. joulukuuta 2024 28 // TELEVISIO YLE TV1 07.00 Itämeren suurin merikatastrofi Tallinnan evakuointi 1941
joulukuuta 2024. Satamakadun punaisessa mökissä yhdistyvät perinteet, sesonkituotteet ja yrittäjyyden elämäntapa. joulukuuta 2024 Lauantaina 21. 1 Sivut 2-3 JUKKA LEHOJÄRVI VIIKON VAIHDE LAUANTAI Lauantaina 21. Satamakadun marmeladimestari Catarina Ekblom on valmistanut käsintehtyjä marmeladeja kahdeksan vuoden ajan
MYYMÄLÄSSÄ käyvät asiakkaat ihastelevat tuotteiden tarkkaa käsityötä ja ainutlaatuisuutta. Catarina Ekblom Marmeladkompanietin myymälässä Pietarsaaren Satamakadulla, jossa joulusesonki näkyy hyllyillä ja tuoksuu ilmassa.. Hillityn vaaleat seinät, vanhan ajan hyllyt ja keskellä huonetta seisova pyöreähuulinen takka luovat myymälään kutsuvan tunnelman. Joulunaika näkyy kaikkialla: hyllyt notkuvat marmeladipurkkeja, piparkakkuja, jouluteetä ja -kahvia sekä itse kehitettyä piparkakkuglögiä. joulukuuta 2024 2 // VIIKONVAIHDE Tapio Lehtinen Pietarsaaren Satamakadulla seisoo pieni punainen mökki, jonka ikkunat tuikkivat lämpimästi joulukuun hämärässä. – Kun lapset olivat pieniä ja katselimme Muumilaakson tarinoita, he kysyivät, mistä hahmosta pidin. Raaka-aineiden hankinta, reseptien kehitys ja tuotteiden valmistus vaativat aikaa ja huolellisuutta. Rakennuksen historia ulottuu vuoteen 1779, jolloin se toimi naapurikunnan asukkaiden yöpymispaikkana kirkkomatkoilla. Aikojen saatossa mökki on nähnyt kaupungin kehittyvän ja toiminut muun muassa suutarinverstaana ja kehitysapukauppana. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Ensin purkit pitää käsitellä, pestä ja sterilisoida kansineen päivineen. Kuumaa, 105 asteen kontrollipisteen saavuttanutta marmeladia laitetaan kuumiin purkkeihin, purkin suut pyyhkäistään puhtaaksi hillosta, kansi kiinni ja purkki ainakin viideksi minuutiksi seisomaan ylösalaisin. Vastasin aina, että Muumimamma, ja hänen hillokellarinsa. He asuvat maaseudulla, jossa metsät ovat aina lähellä. Lisäja säilöntäaineisiin hän suhtautuu kuin ihmemies MacGyver aseisiin: ”En käytä.” Tuotteiden valmistus ilman lisäja säilöntäaineita tekee prosessista hieman vaativamman. – Makeutukseen käytän tavallista valkoista sokeria, joka auttaa marmeladia myös säilymään. Pitkä ura ravintola-alalla ja miehen marjanpoimintaharrastus antoivat alkusysäyksen yrittäjyydelle. – Piparkakkuglögi syntyy tuorepuristetusta omenamehusta ilman lisättyä sokeria. Lisäaineita kuten emulgointitai sakeuttamisaineita en käytä. Ekblomin työpäivät ovat vaihtelevia ja joskus hyvin pitkiä. – Marjoja on ollut runsaasti tarjolla ja ne inspiroivat kokeilemaan erilaisia makuyhdistelmiä. Haluan tarjota tuotteita, joita ei löydy jokaisesta supermarketista, Ekblom kertoo. Olen aina halunnut keksiä uutta ja etsiä vaihtelua. YKSINKERTAISIN työvaihe on keittäminen, kun taas esija jälkivalmistelut ne vasta aikaa vievät. Sen jälkeen kestävyys ja säilyvyys sineMuumimamman jalanjäljillä Catarina Ekblomin marmeladit saivat inspiraationsa Muumimamman hillokellarista. Nyt rakennus on saanut uuden elämän Catarina Ekblomin Marmeladkompanietin kotina. Myymälätyöskentelyn lisäksi hän tekee paljon kulissien takana. En halua tehdä samaa asiaa joka päivä. Ekblom aloitti Marmeladkompanietin kahdeksan vuotta sitten, mutta kiinnostus marmeladeihin juontaa juurensa jo kauaksi vuosien taa. Jokainen purkki on paitsi visuaalisesti kaunis myös täynnä makuja, jotka ovat syntyneet kokeilun ja kehitystyön tuloksena
Käytän aina kuivattuja viikunoita ja aitoa Taylor’s Port -viiniä, ei koskaan esansseja, Ekblom painottaa. Ekblomille joulu merkitsee aikaa perheen kanssa. Hyllyt notkuvat käsintehtyjä marmeladeja ja muita sesongin herkkuja. Toinen suosittu tuote on viikuna-portviinimarmeladi. – Alussa, kun tein tätä kokopäiväisesti, pystyin valmistamaan 25–50 purkkia päivässä. joulukuuta 2024 VIIKONVAIHDE // 3 töidään jälkipastöroinnilla 100 asteen uunissa vesihauteessa noin vartin ajan. –?Mieheni on tässä suuri apu, hän poimii marjoja metsistä ja auttaa muutenkin paljon. Istun mielelläni olohuoneessa kuuntelemassa musiikkia. EKBLOM KÄYTTÄÄ mahdollisimman paljon kotimaisia raaka-aineita. Hän kertoo löytäneensä paljon iloa pienistä arjen projekteista, jotka pitävät luovuuden elossa. Tuotteet huokuvat perinteikästä estetiikkaa ja käsityön henkeä. Palkinto antoi minulle uskoa, että olen oikealla tiellä. Catarina Ekblom on pyörittänyt Marmeladkompanietia kahdeksan vuoden ajan ja suunnittelee jatkavansa yrittäjyyttä vielä muutaman vuoden. Lopuksi purkit asetellaan kylmään vesihauteeseen. Hiljaiset kuukaudet kannattaa käyttää suunnitteluun ja uusiin ideoihin. Nyt, kun meillä on lapsenlapsia, joulu tuntuu erityisen ihanalta. – Joulu on hetki rentoutua ja syödä hyvin. Talvikuukausina, jolloin myymälä on suljettu tammikuun ja toukokuun välisenä aikana, valmistusmäärät jäävät vielä pienemmiksi, Ekblom kertoo. PITKÄ KOKEMUS on opettanut Ekblomia tasapainottamaan työn ja vapaa-ajan. – Otin pari vuotta lisäaikaa ja lähdin aikuisopiskelijaksi. – Suosituimmat tuotteet ovat päärynä-sahrami-saksanpähkinä ja viikuna-portviini, mutta tänä vuonna olen lisännyt valikoimaan piparkakkumarmeladin ja piparkakkuglögin. Sesonkituotteet riippuvat raaka-aineiden saatavuudesta. Pitää antaa ruokaa myös sielulle. Nyt aikaa on jäljellä muutama vuosi. Hän huomauttaa, että vaikka ei ole arvonlisäverovelvollinen alle 15 000 euron vuotuisella liikevaihdolla, lasipurkkeihin ja kansiin liittyvät kulut silti verotetaan. Marmeladkompanietin aukioloajat seuraavat sesonkia. Jos tuntuu, että on liikaa, yritän hidastaa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. – Tykkään tehdä kaikenlaista käsilläni. Lähivuosina Ekblom aikoo jatkaa yrittäjyyttä, mutta tulevaisuus on avoin. Nyt puolipäivätyönä purkkeja syntyy noin 50 viikossa, riippuen vuodenajasta, purkkikoosta ja kysynnästä. " Olen oppinut, että ei saa olla kova vauhti koko ajan. Ehkei tätä kuitenkaan ihan helposti myy, sillä tästä on tullut enemmän kuin vain työ – tämä on elämäntapa. Vanha matkalaukku toimii myyntitelineenä. Vapaa-ajallaan Ekblom nauttii myös käsitöistä ja askartelusta. – Se sopii täydellisesti esimerkiksi cheddarin kanssa. – Jos joku soittaa ja pyytää, lähden kyllä mielelläni opettamaan. Meitä oli monta, jotka ajattelivat ryhtyvänsä yrittäjiksi. – Olen oppinut, että ei saa olla kova vauhti koko ajan. Kesällä puutarhatyöt ja kukkakimppujen tekeminen rentouttavat. Kun liikevaihto pysyy 15 000 euron alapuolella, vältyn arvonlisäveron aiheuttamalta stressiltä. Yksi Ekblomin ylpeydenaiheista on päärynä-sahrami-saksanpähkinämarmeladi, joka voitti hopeamitalin Ruotsin artesaaniruokakilpailuissa vuonna 2013. Jos tuntuu, että on liikaa, yritän hidastaa. JUKKA LEHOJÄRVI. Ekblom on myös työllistänyt itsensä satunnaisesti ruoanlaiton opettajana. Se tuo hyvää vastapainoa työlle ja auttaa pysymään energisenä. Maalaan, askartelen ja sisustan. – Se on klassikko. Historiaa henkivällä Satamakadulla erottuu pieni punainen mökki, jonka suojissa toimii Marmeladkompaniet. Tämä työ ja opettaminen täydentävät hyvin toisiaan. Joulu ja kesä ovat kiireisintä aikaa. Suosittu tuote on myös, omenaja tyrnimarmeladi, jolla hän voitti artesaaniruoan Suomen mestaruuden neljä vuotta sitten. Uudenvuoden jälkeen hän sulkee myymälänsä ja avaa taas toukokuussa. Alussa yritykseni oli kokopäiväinen, mutta pandemian jälkeen olen pitänyt sen sivubisneksenä. Tässä vaiheessa kannet saavuttavat ilmatiiviyden ja jäähtyessä ne napsahtavat kiinni. ENNEN MARMELADKOMPANIETIA Ekblom teki pitkän uran ravintola-alalla, mutta työn kuormittavuus ajoi hänet vaihtamaan suuntaa. Catarina Ekblom Catarina Ekblom Marmeladkompanietin myymälässä Pietarsaaren Satamakadulla, jossa joulusesonki näkyy hyllyillä ja tuoksuu ilmassa. – Vettä pellillä tarvitaan vain siksi, ettei hillo pohjassa kuivu kiinni purkkiin, Ekblom tarkentaa. – Aluksi ajattelin, että 10 vuotta olisi sopiva aika. Marmeladipurkit täyttävät hyllyn, jonka taustalla näkyy vanha kuva samasta pienestä mökistä vuosikymmenten takaa. Appelsiinit ja viikunat ovat poikkeuksia, mutta muuten hän pyrkii hyödyntämään omasta puutarhasta ja lähialueen metsistä saatavia marjoja ja hedelmiä
Miten tämä oikeus toteutuu koskien hyvinvointialueita ja erityisesti meitä nyt, kun Oulaskankaan perusterveydenhuollon yöpäivystys loppuu. Politiikka on julmaa. Olen lapsena ja nuorena tottunut pitkiin välimatkoihin. Päivystys oleellisesti tukee tätä rakennemuutosta. Tony Syrjänen tuotantosuunnittelija ja kosmoksen kummastelija Pietarsaaresta. Kysymys on paljon monitahoisempi kuin pelkkä hoidon nopea saatavuus yöaikaan, mikä toki näillä etäisyyksillä voi olla elintärkeää. Yöllä Pohjois-Pohjanmaan eteläosien noin 126 000 asukkaalle on lähimmät paikat, mistä saa lääkärin apua, ovat Kokkola ja Oulu. Eikä kyse ole vain Oulaisista. Pohteen paikalliset asiantuntijat ovat perustellusti todenneet, että yöpäivystyksen lopettaminen ei vähennä kustannuksia muun muassa kasvavien ambulanssikuljetusten takia. " Ei. HANNA SOINI " Ei. Sosiaalija terveyspalveluja koskevassa lainsäädännössä sanotaan, että jokaisella on oikeus riittäviin sosiaalija terveyspalveluihin. Ja vielä, hoitajapulaa muutos vain pahentaa, koska sairaalan vähittäinen alasajo vaikeuttaa terveydenhuoltoalan koulutusta Oulaisissa. Jos joudumme matkaamaan hätätilanteessa muutaman kilometrin sijaan yli sata kilometriä asianmukaista hoitoa saadaksemme, kohtalostamme saattaa päättää terveydenhuollon ammattilaisten sijaan rouva Fortuna. Päätös tarkoittaa sitä, että Oulaisista, Oulaskankaan sairaalasta loppuu lokakuussa 2025 yöaikainen lääkäripäivystys ja sitä edellyttävä leikkaustoiminta. sairaalaverkkoasiassa numeroin 101– 96. Aikamme taas on sidottu pääosin suoraan terveyteemme. Oulaskangas on maakunnan eteläalueen palvelukokonaisuuden ydin, jolla on mahdollistettu rajut kuntakohtaiset palvelujen supistukset. Kysymys nivoutuu suurempaan kontekstiin: hyvinvointivaltion ja -yhteiskunnan määritelmiin ja tavoitteisiin. joulukuuta 2024 4 // VIIKON VÄITE Oulaisten yöpäivystys joutaa loppua Katariina Anttila Eduskunta hyväksyi tiistaina tiukassa äänestyksessä hallituksen esityksen ns. Seppo Kangas vapaa toimittaja ja kotitarvekalastaja Ylivieskasta " EI. Myös potilasturvallisuus vaarantuu. " Oulaskankaan potilaat eivät edes mahdu umpiruuhkaiseen Oys:n yhteispäivystykseen, jonne on tulossa lisäkuormaa myös Raahesta ja Kemistä. Anita Leppälä kappalainen Sievistä Kansanedustajien niukan enemmistön mielestä Oulaisissa ei siis tarvita yöpäivystystä. Perustuslain takaama riittävä terveyspalvelun saanti ei toteudu. Tämä on kirjattu Suomen perustuslakiin. Hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimpiä tavoitteita on sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen. Oletko samaa mieltä. Lakkauttamalla ihmisille tärkeitä palveluita me ainoastaan kasvatamme sosiaalisia eriarvoisuuksia. Oliko eduskunnan sairaalaverkkoäänestys mielestäsi oikein. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Kiirevastaanotto palvelee Oulaisissa alueen asukkaita ilta kymmeneen asti. " Markkinat ja raha ymmärrettävästi käskevät maailmaa, mutta ihmisen ainoa todellinen valuutta on aika. " Olen kotoisin Itä-Lapista. Mutta jos esimerkiksi täältä Sievistä on kahden tunnin ajomatka Ouluun yöpäivystykseen, onhan se aivan liikaa. Pettymys on suuri. Ja vaikka rouva toisinaan ihan ystävällinen onkin, vastaanotolleen en silti hakeutuisi. Kyse voi olla ihmishengestä. Päätös tuntuu väärältä ja vahingolliselta
Hän avaa vuoden 2025 alussa yksityisen lääkäriaseman Sieviin. Niihin hän haluaa panostaa. 1 Mitä monet ei tiedä: Olen ehtinyt opiskella lyhyen aikaa myös fysiikkaa yliopistossa. –?Tykkään siitä, kun asiakas tulee vastaanotolle ja minä yritän auttaa häntä. Perhe ja harrastukset palauttavat kyllä päivän rasituksista. Uskon, että se vain parantaa omaa hyvinvointia. Että joku ottaa kopin ja haluaa auttaa. Lisäksi hän aikoo kokeilla muutamilla potilailla omalääkärimallia, jossa potilas maksaa kuukausimaksun sekä pienen käyntimaksun. 1 Koulutus, ammatti: lääketieteen lisensiaatti, yleislääkäri. – Minä koen positiivisena asiana sen, että minut tunnetaan. Tohtori on tuttu kasvo monelle sieviläiselle, sillä hän on ollut kesätöissä päivittäistavarakaupassa. Siellä on lääkäriyrittäjiä, ja potilaat saavat itse valita omalääkärin. Lääkäriaseman perustamisessa taustalla on yrittäjähenkeä, jota hänellä on ollut koululaisesta saakka. Vuorovaikutuksella on merkitystä silloin kun potilas miettii, onko hän saanut apua vaivaansa tai huoleensa. Sen sijaan hänellä on yksinkertainen hoitajan asu. – Omalääkäri-mallista on tutkimusnäyttöä siitä, että saa parempaa hoitoa, hän sanoo. Hän ei ole saanut kielteistä palautetta siitä, että lääkärintakki puuttuu. Nivala haluaa tehdä lääkärin työstä ihmisläheistä. HÄN ODOTTAA jännityksellä, minkä verran potilaita tulee vastaanotolle, kun toiminta alkaa heti vuoden alussa. NUORTA LÄÄKÄRIÄ harmittaa sekä julkisen terveydenhuollon alasajo että yksityisen sektorin palvelujen keskittyminen. – Kiirevastaanotolla yritetään saada pakollinen tilanne kasaan, mutta se ei ole optimaalinen tilanne. Lääkäriasemalla on huomioitu myös pikkupotilaat, joille on oma leikkihuone odotushuoneen vieressä. Omille lapsille on sisustettu huone, jossa he voivat viettää aikaa, jos isällä on iltavastaanotto ja perheen äidillä on iltamenoa. Pienten lasten vanhemmilta on tullut sen sijaan positiivista palautetta. Nivala haluaa osallistuttaa potilaan päätöksen tekoon tuomalla hänen eteensä vaihtoehtoja. Asiakkaille saattaa tulla yllätyksenä, että Nivala ei ota vastaan valkoinen lääkärintakki päällä. Nivala ajattelee iäkkäiden potilaiden saaman hoidon laatua. joulukuuta 2024 YRITTÄJÄN ELÄMÄÄ // 5 Ihmisläheistä lääkärin työtä Päivi Savela Lääkäriasema NilaC sijaitsee kerrostalon alakerrassa Sievin keskustassa. Vastaanotolla on monipuolisesti välineistöä, mikä mahdollistaa perusteellisen potilaan tutkimisen. – Siihen, miten potilas kokee esimerkiksi kivun, voi vaikuttaa se, miten lääkäri suhtautuu häneen. Sieviläissyntyinen yleislääkäri Jani Nivala on päättänyt laittaa koko persoonansa ja ammattitaitonsa peliin. Jani Nivala tekee vastaanotolla vieritestejä, joilla voi selvittää nopeasti muun muassa tulehdusarvot. 1 Harrastukset: kuntosali, jalkapallo (oma ja lapsen harrastuksen vetäminen), sijoittaminen 1 Motto: ”Asioilla on tapana järjestyä. NIVALA ON saanut lääkärin työssä hyvää palautetta vuorovaikutustaidoistaan. Työtä tehdään asiakasta varten. – En pidä lääkärintakkia, sillä se on epämiellyttävä ja aina edessä. FAKTA Jani Nivala 1 Syntymäpaikka ja -vuosi: Sievissä 1995. En olisi ehkä uskaltanut vieraalle paikkakunnalle perustaa lääkäriasemaa. Sisäänkäynnin lähellä on kauniisti viimeistelty puinen taso, johon on kiinnitetty palautelaatikko. Minä en aina haluaisi tehdä niin. – Jos minusta tuntuu, että jokin asia tarvitsee enemmän aikaa, niin minä järjestän aikaa, Nivala lupaa. Tutkimuspöydän hän on ostanut uutena. Valtio kustantaa osan palvelusta. Tärkein työkalu on potilaan kuunteleminen ja kyky pohtia toisen näkökulmaa ja kokemusta. Kyseessä on puuseppä-veljen taidonnäyte, jolle Nivala toivoo paljon käyttöä. – Palaute on se, mikä palauttaa reaalimaailmaan. Jani Nivala ottaa potilaat vastaan lääkäriasemalla, jonka hän sisustanut käytetyillä toimistohuonekaluilla. LÄÄKÄRIASEMA on sisustettu käytetyillä toimistohuonekaluilla. Nivala kertoo olevansa henkeen ja vereen sieviläinen. Tilanteet eivät ole yksiselitteisiä, vaan työtä tehdään potilaan mukaan. Hän aikoo patistella asiakkaita antamaan palautetta. – Potilastyössä on paljon asioita, jotka pitää tehdä niin kuin on aina tehty. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. – Jos työ on mielekästä, on sama, vaikka teen kymmentuntisia päiviä. Tavoitteena on muodostaa tuttu asiakaskunta, mistä hyötyvät sekä asiakkaat että lääkäri. Hän hakee systeemillä hoidon jatkuvuutta, molemminpuolista sitoutumista sekä kustannustehokkuutta. Jos ei muuten, niin jotenkin. Lisäksi hän on tehnyt palvelulupauksen, johon kuuluu hoidon parempi laatu sekä edullisemmat hinnat kuin suurilla yksityisillä terveyspalveluyrityksillä. Sitä ennen lääkäriasemaan voi tutustua avointen ovien päivänä 28. Omasta jaksamisesta hän ei ole huolissaan. – Se ei ole enää länsimaista modernia markkinataloutta, jos pari terveysjättiä sanelee ehdot. Pientoimenpiteet ja nivelpistokset kuuluvat myös palveluvalikoimaan. NIVALA pitää Sievissä yleislääkärin vastaanottoa. Yksi niistä on ajankäyttö. joulukuuta. Heille on vuosien mittaan kertynyt sairauksia ja potilashistoriaa. Minulla ei ole tarvetta näyttää, että olen lääkäri, hän sanoo. Lestijokilaakson alueella hän on hoitanut Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen potilaita Toholammilla, Lestijärvellä ja Kannuksessa. 1 Perhe: vaimo ja kaksi lasta. Siihen liittyy myös vapaus päättää itse asioista. Siellä ottaa vastaan yleislääkäri Jani Nivala, joka haluaa toteuttaa yksityiset lääkäripalvelut uudella tavalla. Diagnostiikan osuvuuden parantamiseksi tiloista löytyvät myös vieritestejä, joilla voidaan katsoa tulehdusarvo (CRP), hemoglobiini sekä ”angiina”. Kiire painaa vastaanotoilla, olipa sitten kyse kiire vastaanotosta tai kiireettömästä vastaanotosta. PÄIVI SAVELA. Suomeen hän kaipaa samanlaista systeemiä kuin on esimerkiksi Tanskassa
Jouluvalmistelut Ahola aloittaa pikkuhiljaa syksyn pimetessä. Muita toivomuksia Aholalla ei oikeastaan ole. Perinteinen vanha adventtitähti kuuluu ikkunaan: ilman sitä Aholalle ei tule joulua. Ensin tehdään kortteja ja muita jouluaskarteluja, vähitellen esiin otetaan koristelaatikko toisensa perään. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Joulun hän ottaa levon kannalta. – Jouluaatonaattona voisi tulla noin kymmenen senttiä lunta, ja jos ei tapanina, niin viimeistään uuden vuoden aikaan se saisi sulaa pois. Etikkanahkiaisia haluaisin, mutta jos en saa, täytyy varmaan tehdä silakkarullia. Joulukoristeet alkavat vähentyä jo loppiaisen aikaan ja Nuutinpäivänä lähtevät loput. Ympärivuotisen jouluttajan tittelistä hän kuitenkin kieltäytyy kohteliaasti. Valtava tonttuarmeija on vallannut kirjahyllyn alimman tason, enkelijoukko taas on kasvanut sen verran, että se täytyi täksi vuodeksi siirtää kirjahyllystä huoneen toiselle puolelle. Vuosia jatkuneen perinteen mukaan jouluruoka katetaan keittiön työtasolle. – Viime vuonna löysin pakastimesta vielä Arvon tekemän vihtan, mutta nyt ne ovat loppu. Olen tiputtanut yli 50 kiloa painoa ja pantannut makean syömistä joulua varten. Ahola kuitenkin yrittää iloita siitä, että hän saa vielä olla täällä. Ahola ei hyväksy myöskään muovisia jäälyhtyjä: jos hän ei lauhasta säästä johtuen pysty tekemään aitoja jäälyhtyjä, lyhtyjä ei sitten ole lainkaan. Aattoaamun Ahola aloittaa riisipuurolla ja hillasopalla, päivällisellä lautanen täyttyy kinkulla, pakastimesta otetuilla uusilla perunoilla, porkkanaja lanttulaatikolla, silleillä ja lohella. – Noudatan vanhaa sanontaa, jonka mukaan hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi. Eikä possu suinkaan ole Aholan kodin ainoa joulukoriste, ei sinnepäinkään. ENNEN päivällistä Ahola rentoutuu kaikessa rauhassa. Esko Ahola nauttii siitä, kun hän saa touhuta rauhassa ja tehdä kotiinsa perinteisen joulun. Yhteensä tonttuja on noin 300. Parin vuoden ajan Aholan jouluvalmistelut ovat olleet haikeita. Aholan äiti sai kyseisen keraamisen tontun joululahjaksi tulirokkosairaalassa. AHOLA on aina ollut jouluihminen. ANNIKA TIIT TO. Hänellä on tapana käydä Arvon ja vanhempiensa haudoilla, kuunnella joulurauhan julistus ja sytytellä kynttilöitä. – Joulustressiä minulle ei tule koskaan: jos jotakin ei kerkeä tehdä, sitä ei sitten tarvita. – Jos vain sää sallii, teen 50 jäälyhtyä ja valaisen niillä Rekolantien. – Mielestäni maksalaatikko ei kuulu jouluun ja imelletystä perunalaatikosta ja lipeäkalasta en tykkää yhtään. – Muistelen, että miten hän ne oikein teki ja sanon hänelle, että kolauta vaikka kattilankantta, jos ei mene sinnepäinkään, Ahola naurahtaa. – Täällä kylpyhuoneessa minulla on seinillä kauppojen muovipusseista ja lintujen ruokapusseista leikattuja jouluisia kuvia, sillä ne kestävät hyvin kosteutta, Ahola esittelee. Enää ei koristella kuusta vuorovuosin eikä nautita joulusta yhdessä. Minulla on vain muutama ämpäri, joten se vie vähän aikaa. – Ennen toivomukseni oli se, että lupaan ruveta ulkoilemaan ja laihduttamaan, mutta se on nyt tehty. Tänä jouluna käytössä on myös itse tehty saunavihta. Led-kynttilöitä minulla ei ole, vaan haluan aitoa tulta. – Mutta korona meni suoraan keuhkoihin, Ahola kertoo silmiään pyyhkien. NÄIN SYDÄMEENI JOULUN TEEN -soi radiossa, kun Ahola kertoo, kuinka hänen puolisonsa Arvo kuoli koronaan marraskuussa 2022. Lipaston päällä on joulukylä, tonttuoven ympärillä joulumaa, ikkunoissa tähtiä ja tonttuja. Nyt saan herkutella. Joukossa on myös suklaapukkeja vuosilta 1982 ja 1983. Kynttilöitä ja valoja on kaikkialla: jopa vessanpöntössä. On kynttelikköjä, enkelikelloja, pyöriviä käsintehtyjä jouluspiraaleja ja seinustalla seisova suuri joulupukki. Tähden vasemmalla puolella olevan orkidean Ahola sai surukukkana: se kukkii jatkuvasti ja yksi kukka saattaa kestää jopa puoli vuotta. Kun possu saa sisäänsä patterit, se alkaa kävellä ja toistella hassulla äänellä kaiken, mitä sen ympärillä puhutaan. Arvo on vahvasti läsnä jouluvalmisteluissa, sillä Ahola tekee kaikki jouluruuat ja -leivonnaiset Arvon reseptien mukaan. Tämän tonttuarmeijan vanhin jäsen on vuodelta 1939. – Glögiä ja kynttilöitä kuluu joulun aikaan paljon. Hän oli juuri saanut uuden munuaisen ja elämä näytti hymyilevän. VAIKKA toisin voisi kuvitella, Ahola ei ole lainkaan talvi-ihminen. joulukuuta 2024 6 // VIIKONVAIHDE Ei koskaan joulustressiä Annika Tiitto Esko Ahola avaa oven pehmopossu kädessään
– Siinä vähän mopo karkasi käsistä, Pokki naurahtaa. joulukuuta 2024 VIIKONVAIHDE // 7 Kivenkulman joulumaa herättää ihastusta Ismo Kunelius Ylivieskan Katajantiellä lähellä Katajan koulua on jo vuosia ollut tähän aikaan vuodesta pihapiiri, joka saa useammankin ohikulkijan pysähtymään ja ihastelemaan näkemäänsä. Sen jälkeen mopo vähän karkasi käsistä, hän tuumaa. Ajatuksenamme on ollut säilyttää myös Kivenkulman pihapiiri alkuperäistä kunnioittaen, Minna Pokki kertoo. Etualalla loistaa tonttujen joulureki. Emme halua rahaa, vaan elämyksiä. Sitäkin on rakennettu pikkuhiljaa ja figuureja on tuotu myös ulkomailta. ISMO KUNELIUS TOMI P OKKI ISMO KUNELIUS Maanantai-iltana täysikuukin liittyi mukaan Katajantien jouluvalojen ketjuun. Sitten huomasin, että jengi käy ottamassa selfieitä navetan päädyssä ja ihmettelemässä, mitä kaikkea täällä näkyy. Olin Kärkkäisellä ja näin maahantuojalla käydessäni ne valot, jotka nyt palavat pihalla navetan päässä. Mietin, että lapsenlapset Niina ja Viljami ilahtuisivat niistä. – Idea tuli vahingossa niin kuin ne yleensä tulevat. Kyseessä on perinteikäs Kivenkulman pihamiljöö, joka muuttuu joulun lähestyessä näyttäväksi joulumaaksi. Haastatteluhetkellä Pokit vastailivat kysymyksiin Helsingissä, jonne he muuttivat työn perässä 1990-luvulla. ISMO KUNELIUS. – Tämä tehtiin omille lapsenlapsille, mutta on hienoa nähdä, millainen vaikutus tällä on ollut moneen muuhunkin perheeseen. Sen jälkeen navetta ja asuinrakennus peruskunnostettiin kokonaan. – Lapset eivät tienneet valoista mitään. Kun he sitten tulivat käymään, sanoin, että katsokaapas tuonne ja räpsäytin valot päälle. Jouluksi he saapuvat Ylivieskan joulumaahansa, joka on heidän vapaa-ajan asuntonsa, ja onpa suunnitelmissa muuttaa takaisin Ylivieskaan pysyvästikin. Minna ja Tomi Pokin taloon, piha-alueelle sekä navettaan koristelemassa jouluisessa valojen ja hahmojen kavalkadissa riittää katselemista. Tomi Pokki hankki aikoinaan nämä jouluvalot navetan päätyyn. – Ostin talon perikunnalta vuonna 2010. MISTÄ IDEA tähän kaikkeen on sitten alun perin tullut. Ja siitä se sitten lähti. Tomi Pokki sanoo, että on ollut hienoa huomata, miten naapurit ja ylivieskalaiset ovat ottaneet Katajantien joulumaan omakseen. – Kerran ihmettelin, että mikä tuolla ulkona oikein välähti. Monesti lumihankeen tulee iso polku navetan ikkunan luokse, kun ihmiset käyvät katsomassa sitä, Tomi Pokki kuvailee. Viime vuosina monet ovat tulleet ihan kiittelemään ja sanoneet, että se on heillekin joulun aloitus, kun täällä pistetään valot päälle ja pyhä perhe ilmestyy navetan ikkunaan, Pokki kertoo. Joulun henki sykkii, Tomi Pokki suunnittelee. Kuva on otettu viime uudenvuoden aikaan. – Me ollaan etelässä käymässä, kuuluu loppukiteytys. JOULUISTA TAVARAA ja valaistusta on löytynyt vuosien mittaan kokonaisuutta täydentämään useasta eri paikasta. – Minna tekee sen joka vuosi. JOULUVALAISTU Kivenkulman pihamiljöö on osa Kiven sukuun kuuluvan Minna Pokin historiaa. Hän kertoo jopa yllättyneensä pihapiirin joulumaan saaman positiivisen palautteen runsaudesta. Tästä se kaikki lähti. Tomi Pokki muistelee, että ensimmäisen kerran valot syttyivät vuonna 2016, jonka jälkeen heidän joulumaansa on saanut vuosien saatossa monenmoista täydennystä kokonaisuuteen. Navetan ikkunan takana näkyvä joulun sanomaan kuuluva pyhä perhe on yksi perinteinen osa pihapiirin joulutunnelmaa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Minna ja Tomi Pokki ovat koristelleet taloon, piha-alueelle sekä navettaan jouluisen valojen ja hahmojen kavalkadin, jolle on riittänyt ihastelijoita. Ajattelin niitä ensi heille, mutta laitoinkin ne tuohon navetan seinään. Kivenkulman joulumaa polveilee moneen eri suuntaan pitkin pihapiiriä. Joskus on käynyt mielessä, että voisimme jossain vaiheessa tehdä tänne oikein sellaisen joulumaan, jossa on makkaranpaistoa ja mehua sekä poniajelua tai vaikka huskyja, jos sellaisia löytyy. Oli mahtavaa nähdä lasten hämmästyneet ja riemastuneet ilmeet, kun valot syttyivät, Tomi Pokki vastaa
Aina hänellä ei ole aikaa höpötellä puhelimessa. – Parasta kiitosta on kuulla, että on odotettu ja tervetullut, hän sanoo. Aamuvirkku kun on, Siitari heräsi lauantaisin varttia vaille viisi ja haki ystävänsä mukaan Mielikkitalolle. – On hyväksyttävä, että jokaisella on omat heikoudet ja vahvuudet. Tyttäret nimittävät Mielikkitaloa Anjan lempilehmäksi. Kun Ylivieskaan perustettiin mielenterveysja päihdekuntoutujille tarkoitettu Mielikkitalo, Siitarin tehtäväksi tuli laittaa heille ruokaa lauantaisin. Siitari kävi nyt jo toimintansa lopettaneessa Ranta-Sipilässäkin, josta tulee mieleen koskettava muisto. joulukuuta 2024 8 // VIIKONVAIHDE Anja Siitarilla on kuuntelemisen taito Ylivieskalaisella Anja Siitarilla riittää kuntoa, terveyttä ja voimaa muillekin jaettavaksi. Mielikkitalossa on Siitarin mielestä mahtava henkilökunta. Anja Siitari on nauttii erityisesti joulun laittamisesta. Lopuksi Siitari pitää pienen hartaushetken. Lapsiperheet tulivat tutuiksi työssä seurakunnan lastenohjaaja, ja sitä kautta piiri on laajentunut. Se oli tärkeä laulu, joka sai hänet liikkeelle, Siitari sanoo. Porukassa on Siitarin mukaan mahtavia laulajia. Vapaaehtoistyötä hän tekee kuitenkin edelleen. 82-vuotias Siitari tekee vapaaehtoistyötä vuosikymmenten kokemuksella. Eräs mies ei koskaan osallistunut juttelutuokioihin vaan hän pysytteli omissa oloissaan. – Olen saanut Mielikkitalolta ystäviä, jollaisia en olisi saanut mistään muualta, hän sanoo. VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÄ tuntee suuren joukon ihmisiä. – On aivan ihanaa, että kävijöiden määrä on lisääntynyt, mutta on myös surullista, että heitä on. Jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Mielikkitalon ideana on, että siellä saa tulla aamulla ja viettää talossa koko päivän. Hän aina ilmestyi hissun kissun kävellen ja kuunteli. Siitari on vahvatahtoinen nainen, jolla on päivän aikana monta rautaa tulessa. Päivi Savela Maanantaisin hän käy Ylivieskan Ratapuiston palvelutalossa pitämässä ikäihmisille juttelutuokion, jossa muistellaan vanhoja asioita ja lauletaan. – Se laulu oli jotenkin hänelle ja hän koki sen. Muutama vuosi sitten hän jätti kuitenkin tämän tehtävän, sillä on muiden vuoro jatkaa. Kunnes laulettiin laulu Tiedän paikan armahan. Hän on jouluihminen, joka tekee itse kynttilät ja joulukortit kuorineen.. Laulu virkistää mieltä ja herättää tunteita. SIITARI osaa asettua mielenterveystai päihdekuntoutujan ja muistisairaan asemaan
– 17 vuoteen mahtui yksinäisiä iltoja ja päiviä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Siitäkin selvittiin sisulla ja kipua pelkäämättä. Polvi on kestänyt myös metsässä liikkumisen. – Yleensä siellä oli mummu, joka piti jöötä, Siitari muistelee. Hän ymmärtää, että minulla pitää olla paljon väkeä ympärillä. On tärkeää, että toinen saa sanoa sanottavansa. Jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. Joskus tulee pitkästikin puhetta, mutta kuuntelijan ei tarvitse joka väliin sanoa kommentteja vaan sen kun kuuntelee ja kuuntelee. – En minä koe, että olen vanha, Siitari selittää. – Meidän pitää se hyväksyä. Viljon lapset ottivat asian hyvin ja he ovat hyväksyneet meidän homman. Anja Siitari. Siitari kuntoutti polvea pyöräilemällä jo ennen kuin lääkäri sitä ehdotti. 1 Perheeseen kuuluu miesystävä, kaksi lasta ja neljä lastenlasta. – Minä sanoin, että pidetään juhlat vaikka maton rannuille, ja niin minä kutsuin kaikki meille. Meitä on siellä mahtava viiden hengen porukka. – Hän totesi sitten, että suhteen täytyy olla vahvalla pohjalla. Pariskunta on ollut yhdessä kolme vuotta. JUKKA LEHOJÄRVI " On hyväksyttävä, että jokaisella on omat heikoudet ja vahvuudet. Hänellä oli kaksi pientä lasta. Usein riittää se, että ihminen tulee kuulluksi. Eskonniemi 1 Syntynyt vuonna 1942 Ylivieskassa. Sen taidon Anja Siitari osaa. Kuunteleminen on tärkeää etenkin tänä päivänä. Vapaaehtoistyö vaatii empatiaa, mutta itseään pitää osata suojella. VAIKEASSA elämäntilanteessa olevalle on pelastus saada puhua jonkun kanssa, joka todella kuuntelee. FAKTA Anja Siitari o.s. JOSKUS pariskunta juttelee siitä, että töitä ei jaksa enää painaa samaan malliin kuin ennen. – Kontrolli täytyy olla, että ei joka kelkkaan istu. Ohjakset pitää kuitenkin olla itsellä. – Minulla on pitkä rivi puhelinnumeroita, joihin soitan. Joka tiistai ja perjantai Siitari jakaa kotinsa terassilta ruoka-apua, joka on jäänyt ylitse Ylivieskan työttömien Eväitä elämään -yhdistykseltä. JÄÄTYÄÄN leskeksi Anja Siitari ei koskaan kuvitellut, että hän voisi elää jonkun muun kanssa. EI VOI KUIN ihmetellä, miten 82-vuotiaalla naisella riittää energiaa ja voimia. Menetys oli vain hyväksyttävä. " Pitää hyväksyä se, mitä elämä tuo meille. Joulun alla hän tekee joulukortteja ja kynttilöitä. Eräs perhe otti mielellään kaikki. – Nyt asun täällä lääkärin määräyksestä, Siitari sanoo. Myös edesmenneen miehen suvun puolella Mikkelissä homma hyväksytään. Kyseessä on traditio, jota ei voi katkaista. Sanoin Viljolle, että ajattele kuinka moni meidän ikäinen puhuu puuta heinää. Kun Anja Siitari leipoo kotonaan, leivinuunissa paistuu kerralla päälle 30 leipää. – Viljo on sopeutuvainen ja kiltti. Sama tapahtui myös Anja Siitarin perheen ja suvun puolella. – Minä sanoin Viljolle, että en halua olla sotkemassa sinun ja lasten välejä. Siitari ei enää tee itse käsitöitä, mutta hänellä on kaksi ystävää, jotka ovat innokkaita neulojia. Pitkät korvat pitää olla kuuntelijalla, mutta se, että saa puhua, jo helpottaa. Hän on jouluihminen, joka tekee itse kynttilät ja joulukortit kuorineen. 1 Vapaaehtoistyöntekijä vuodesta 1975 lähtien, eläkkeellä oleva Ylivieskan seurakunnan lastenohjaaja. Viime syksynä Siitari poimi miesystävänsä kanssa 14 ämpäriä sieniä ja 16 ämpäriä puolukoita. Molemmilla on omat kodit, lapsia ja lastenlapsia. joulukuuta 2024 VIIKONVAIHDE // 9 – Silloin sanon itselleni, että älä nyt tuskastu siinä. Parisuhteesta kertominen oli jännittävä tilanne. – Pitää hyväksyä se, mitä elämä tuo meille. Tarvetta on sekä ruokaettä vaateavulle. Anja Siitari Anja Siitari on nauttii erityisesti joulun laittamisesta. – Vasta jaoin vaatteita, jotka eräs nainen tyhjensi perheeen vaatekomerosta. Joidenkin kanssa ystävyyttä on jatkunut yli 25 vuotta: seitsemän ystävän kesken juhlitaan syntymäpäivät ja nimipäivät. Anja muutti Viljon luo tämän saatua sairauskohtauksen. Osassa perheistä ollaan arkoja myöntämään, että apua tarvitaan. Ajattele, kuinka hyvin asiat meillä on. Ne pitää tehdä, sillä ne kuuluvat Anja Siitarin jouluun. Mutta ei voi koskaan tietää, miten elämä kuljettaa. Se ei aina ole mieluista. Molemmat polvet on leikattu, ja toinen polvi vaati useita operaatioita infektion vuoksi. Siitarista tuntui pahalta käydä ruokakaupassa, kun hän kuuli muiden ihmisten iloisia ääniä ja naurua oman elämäntilanteen ollessa synkkä. Siitarin terveys on rautainen, mutta hän joutuu käyttämään muutamia lääkkeitä. Niistä riitti ystävillekin. Ylivieskan eläköitynyt kirkkoherra Timo Määttä kysyi myöhemmin, miten pariskunta löysi toisensa. Hän on iloinen siitä, että hän löysi rinnalleen Viljon Saarelan. Kotikartanon palvelukeskuksen kuntosalissa on 15 laitetta. Nyt on sitten Viljon kanssa tosi ihanaa. Siitarilla on paljon ystäviä. – Joka maanantai ja torstai nousen viideltä ja menen puoli kuudelta kuntosalille. AUTTAMISEN taito on peräisin lapsuudesta. Hän on myös monien ylivieskalaisten eläkeläisten tapaan ahkera kuntosalilla kävijä. – Sain heiltä 35 paria uusia sukkia, ja kaikki menivät, Siitari toteaa tyytyväisenä. He ovat tunteneet toisensa jo lapsena, sillä lapsilla oli tapana käydä uimassa Viljon kotitalon jokirannassa. Anja Siitari oli sitä mieltä, että jos yksikään lapsista sanoo jotain poikkipuolista, suhde lopetetaan. Heille kelpaa kaikki, Siitari sanoo. Sen jälkeen mentiin puurolle. Sulle jää monta tuntia aikaa vuorokaudessa. Ammattiauttajan rooliin Siitari ei asetu, vaan hän ottaa tarvittaessa yhteyttä seurakunnan diakoniatyöhön tai Mannerheimin Lastensuojeluliittoon, joista apu järjestyy. 1 Harrastaa kuntosalilla käyntiä ja orkideojen kasvatusta. 1 Motto: Ole hyvä tänään, se riittää myös huomenna. Anja Siitari ei ollut perheen tyttäristä vanhin, mutta hän oli rohkein. Häntä kannatteli tuolloin usko ja luottamus siihen, että taivaan isä ei hylkää häntä. ANJA SIITARI sanoo olevansa kiitollinen kaikesta elämässään. – Monta kertaa riittää se, että saa vuodattaa tuntoja ja pahaa oloa. Se ei aina ole mieluista, Siitari sanoo. Viljo oli ollut leskenä viiden vuoden ajan, kun jotain loksahti kohdalleen hänen ja Anjan välillä. Anja Siitarin elämään kuuluvat vapaaehtoistyö, ystävät ja Viljo Saarela, jonka hän löysi 17 vuoden leskeyden jälkeen. Kun äiti leipoi leipää, Anja kävi viemässä leipää mökkeihin. Vaikeita hetkiä ovat olleet aviomiehen yllättävä kuolema, ja vielä kovempi paikka oli pojan kuolema kahdeksan vuotta sitten. Suru oli musertava. – Minä vain kuuntelen, ei siinä meikäläisen neuvoja tarvita. Se tapahtui Ylivieskan kirkon peruskiven muurauksessa, kun Anja tökkäsi muurauslastan Viljon käteen. Tärkeintä on kuuntelemisen taito. AINEELLISEN avun tarvitsijoita riittää etenkin lapsiperheiden joukossa. Lääkäri ei suostunut kotiuttamaan yksin asuvaa miestä. – On uskottava, että taivaan isä antaa voimia päiväksi kerrallaan, Siitari sanoo. Niistä riittää jaettavaa. Siskokin on jo toppuutellut ”vanhan muorin menoa”. Tänä vuonna hän teki yli 300 kynttilää ja yli 100 joulukorttia kuorineen. Jo pelkästään kuulluksi tuleminen voi auttaa merkittävästi. Reissut saattoivat olla jännittäviä, sillä kodeissa saattoi olla miehet humalassa. Kerran yksi ystävistä harmitteli, kun kellään ei ole ollut pitkään aikaan syntymätai nimipäiviä
NeuJoulupuun kimmellys -sukat valmiina. Nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 12 silmukkaa nurin ja neulo 2 seuraavaa silmukkaa nurin yhteen, käännä työ. Jätä II ja III puikon silmukat odottamaan. Toista kerrokset 1-2 yhteensä 16 kertaa. Käännä työ. joulukuuta 2024 10 // VIIKONVAIHDE Joulusukat viimeistellään virkatuin tähdin Enna Karppisen suunnittelemien sukkien jalkaterässä on palmikkoa ja varsissa somisteena tähtiä. kerros: *nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 1 silmukka oikein*, toista *-* Käännä työ. Ohje: Katkaise vihreä lanka ja aloita kantalappu. Ruutupiirros 3, merkkien selitykset ohessa. Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset: jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin. Nyt ohje jatkuu kantapäällä ja jalkaterällä, johon neulotaan palmikkoa. Poimi I puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 16 silmukkaa. kerros: nosta 1 silmukka neulomatta ja neulo muut silmukat nurin. Pia Räihälä Viikko sitten (KP 14.12.) julkaistiin ensimmäinen osa nivalalaisen Enna Karppisen suunnittelemien Joulupuun kimmellys -sukkien ohjeesta. Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun silmukat kahdelle puikolle, 7 s kummallekin. Siinä neulottiin sukan varsi, jonka kuviona on joulukuusi. Neulo kantalapun 7 silmukkaa oikein ja poimitut silmukat kiertäen eli silmukan takareunasta oikein. Tähtikaavion selitykset.. Käännä työ ja aloita vahvennettu neule valkoisella: 1. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. ENNA KARPPINEN Tähti. Neulo kantalapussa oikean puolen kerrosta, kunnes toisessa reunassa on jäljellä 8 silmukkaa. Lopuksi vielä virkataan koristetähdet. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 silmukka oikein neulomatta, neulo 1 silmukka oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli) ja käännä työ. Siirrä I puikon silmukat IV puikolle ja kavenna samalla 2 s, silmukoita yht. 2. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän silmukat pysyvät samana eli 14 silmukkaa. 28
Karppinen toimii päätyökseen liikunnanohjaajana Jokilatvan opistolla ja on lisäksi pitänyt myös villasukkakursseja. Tee kavennukset kuten edellä joka toinen kerros kaksi kertaa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Enna Karppinen on suunnitellut jouluiset sukat myös kolmena edellisvuonna. Tytär menee kouluun, eikä iltapainotteinen työ käy yksiin koululaisen päivärytmien kanssa. Hän kiertää myös erilaisilla messuilla. Kun olet neulonut kaikki 1-46 kerrokset, jatka tasaista sileää oikeaa kunnes puolet varpaistasi peittyy. Jatka tämän jälkeen I ja IV puikoilla sileää neuletta. Virkkaa vielä tähdet, ja kiinnitä varren yläosaan. Aloita samalla neulomaan ruutupiirroksen 3 mukaan ja kiilakavennukset. Pitäisi sitten tehdä vain saapassukkia. Halutessaan resorien alareunaan voi lopuksi vielä pujotella silkkinauhat. – Mutta edelleen syttyy tuikku iltaisin, kun tytär on nukahtanut, ja neulon tuikun valossa. Uusi järjestely on päinvastoin, kun kylmä ilma tulee ylhäältä ja lämmin poistuu alhaalta”, kertoo Reijo Linsen. PIA RÄIHÄLÄ Vinkkejä palelevalle saunojalle “Minulla on pieni rivitalosauna. Sain itse viileät alalauteetkin lämpiämään, kun raitisilman tulo nostettiin neljän tuuman rosteriputkella lattianrajasta kiukaan yläpuolelle. Pohjolan yö -sukat ovat Enna Karppisen suosituimpia malleja. Jatka kiilakavennukset: *neulo I puikon lopussa 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus*, jatka *-* joka kerros, kunnes jokaisella puikolla on 14 silmukkaa. – Eri puolilla Suomea tykätään eri malleista. Idea sai alkunsa liukuvärjätystä langasta, ja lisää inspiraatiota Karppinen otti Pinterestistä löytämästään kuvasta. Kun paikalta poistutaan, jätetään pellit aina auki. Järjestely ei ole täysin ihanteellinen mutta toimiva! Aikaisemmin kylmä ilma siis tuli alhaalta lattiasta ja lämmin ilma poistettiin ylhäältä kattoventtiilin kautta. Jäähtyessään ilma laskeutuu alas ja poistuu lasioven alta kylpyhuoneeseen, josta se sitten poistetaan koneellisesti. Kun muutin asuntoon, niin kylmä korvausilma, eli ulkoilma, tuli lattiasta kiukaan viereen. 3. Toinen suosikki on ollut tammikuussa julkaistu Kuutamolla, jossa jääkarhut ihailevat öistä maisemaa lumisateessa. Järjestelyn tuloksena alhaalla saunassa oli kylmä mutta ylhäällä lauteilla tukalan kuuma, kun kiuas hehkui jatkuvasti punaisena. *1 p, 1 pp, 2 kjs, 1 pp, 1 p, 1 ks seuraavaan silmukkaan. Aloita sitten kärkikavennukset. * Toista *-* 4 kertaa. TALOTOHTORI Panu Kaila Kirjoittaja on arkkitehti ja perinnerakentamisen asiantuntija. Näin kiukaasta nouseva lämpö lämmittää tuloilman ja löyly leviää yläkautta koko saunaan. – Rakastan työtäni, mutta vielä enemmän rakastan lastani. Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut Voit luottaa lukemaasi: keskipohjanmaa.fi. Sen jälkeen joka kerros. Puulämmityksen peruslauseita on, että tuli haluaa nähdä tulta. Nyt myös saunan alaosa lämpiää ja termostaatti reagoi saunan lämpötilaan eikä kylmään tuloilmaan. Jaa silmukat puikoille 14, 14, 14, 14. Alhaalla tähtiin ohje sekä kuvana että tekstinä. Oulun messuilla myytiin tosi paljon Lakka-sukkaa, etelässä taas menee Pioni-sukka kuin kuumille kiville, hän kertoo. Sulje krs virkkaamalla 1ps alun 1kjs:aan. Muutin saunan ilmanvaihtoa nostamalla lattiassa olevan tuloilmaventtiilin puoli metriä kiukaan yläpuolelle, jolloin kylmä tuloilma lämpiää kiukaan lämmöstä ja nousee ylös. Lisäksi lattialla on avoin vedenpoistokouru. Päätoimista yrittäjää minusta ei vielä ainakaan tule. Nämäkin joulusukkaohjeet on julkaistu Keskipohjanmaassa sekä Karppisen omilla sometileillä, joilla ohje on edennyt päivittäin pätkä kerrallaan joulukalenterin tapaan. Poisto tapahtuu oven alta pesuhuoneeseen. 1. SAUNASSA ILMAN vaihtuminen on tärkeää. “Talotohtorin aiemmassa artikkelissa kirjoitettiin sähkösaunan ilmanvaihdosta. – Osa jo sanoo, että ne ovat kyllä ihania, mutta ei niitä tarvita enempää, hän nauraa. Joululahjasukkia hän ei ole juuri tehnyt. Toinen hyvä sanonta kuuluu: makuutuli on parempi kuin pystytuli. Ruutupiirros 3:n kerroksilla 30/33/43 palmikosta vähenee 2 silmukkaa väliaikaisesti, mutta silmukat tulevat takaisin. Kun joka puikolla on 3 s jäljellä, katkaise lanka ja vedä silmukoiden läpi. Kiukaan termostaatti sijaitsi lähellä tuloilmaventtiiliä. Pohjoisen pihasaunassamme lauteiden takana oleva nojailuseinä, ainoa ulkoseinä, on molemmin puolin laudoitettua hirttä ilman mitään tiivistyspapereita. Kun I ja III puikon lopussa on 3 s jäljellä, neulo 2 silmukkaa oikein yhteen, 1 silmukka oikein. Tänä syksynä suosituimmaksi sukkamalliksi ampaisi Karppisen marraskuussa julkaisema Pohjolan yö, jossa metsämaiseman silhuetti piirtyy värikästä taivasta vasten ja heijastuu jalkaterässä ikään kuin järven pinnasta. 2 kjs, 1 pp, 2 kjs, 1 pp, 1 p, 1 ks seuraavaan silmukkaan. Saunoessa kattoventtiili on kiinni. Pyöritä lanka sormen ympärille. joulukuuta 2024 VIIKONVAIHDE // 11 Pohjolan yöstä tuli suosikki Enna Karppinen perusti syyskuussa 2023 oman yrityksen nimeltään Kerien keskellä. Katkaise lanka (jätä reilusti) ja vedä silmukan läpi, ja kiinnitä tähdet sukan yläosaan. Puulämmitteisen saunan ilmanvaihto-ohjeet ovat tietenkin erilaiset”, kirjoittaa Raimo Ylivakeri. Kysy rakentamisesta ja remonteista: talotohtori@tietola.fi " Kattoventtiili pidetään kiinni ja avataan vasta saunomisen jälkeen. Tämän takia nämä uunit on lämmitettävä peräkanaa, ei missään nimessä yhtä aikaa. Tästä löytyi Rakennustiedon RT-korttikin, kun asiaa rakennusliikkeen kanssa selvittelin parikymmentä vuotta sitten. Kattoventtiili pidetään kiinni ja avataan vasta saunomisen jälkeen. – Yllätyin siitä, miten tuo malli vetäisi porukkaa. Hän myy sukkaohjeitaan verkkokaupassa sekä tulosteina parissa liikkeessä. – Joku on myös sanonut, että älä tee tämmöisiä, mitä ei raaski käyttää. Jumppia hän aikoo vetää vielä kevään 2025 ajan, mutta sitten on vaihdettava alaa johonkin muuhun. Virkkaa silmukkaan 2 kjs, ja 9 p. Siis liekki ei viihdy yhdessä halossa vaan paremmin kahden välissä. Yön jäljiltä viileäksi jäähtynyt hormi on vaikeaa saada vetämään, jos ulkona on hellepäivä. Poisto puolestaan tapahtui kattoventtiilin kautta koneellisesti. Mutta ainahan voi tehdä uusia sukkia, kun entiset kuluvat. Päättele langat nurjalle puolen hyvin ja höyrytä kevyesti. *Virkkaa meleeratulla vaaleanruskealla ja kimallelangalla 5 tähteä molempiin sukkiin. Ja neulo II ja IV puikon alussa 1 silmukka oikein ja tee ylivetokavennus. Aluksi hormi esilämmitetään joko tukankuivurilla tai lämpöpuhaltajan puolella teholla ainakin kymmenen minuutin ajan. Niissä kaikissa oli iso maisema. Poimi kantalapun oikeasta reunasta 16 silmukkaa, neulo poimitut silmukat kiertäen eli silmukan takareunasta oikein ja kantalapun 7 silmukkaa oikein IV puikolle. Sulje kerros ps ensimmäiseen silmukkaan. 2. Meillä tosin yksi pönttöuunin pesä on niin lyhyt ja kapea, ettei siinä oikein voi pitää muuta kuin pystytulta. PIA RÄIHÄLÄ lo II ja III puikon silmukat oikein. (yhteensä 10) *Virkkaa vielä 4-kertaisella kimallelangalla 2 tähteä samalla ohjeella ja kiinnitä ne kuusen latvaan. Oma neulominen on Karppisella jäänyt vähemmälle neulesuunnittelun vallatessa alaa. Alakamareiden kaksi pönttöuunia on liitetty samaan hormiin – ohjeiden vastaista, mutta niin se vain on
Nimittäin jos aikoo asentaa sähköautojen latauspisteen muuhun kuin tavalliseen asuinkiinteistöön. Silti sähköja hybridiautot ovat Euroopan mittakaavassa hyvin suosittuja. " Homma ei voi toimia, jos esimerkiksi verottaja vain epäilee sähköautoilijan tekevän voittoja kaksisuuntaisella latauksella. Eemil Rauma Liikennevirta oy:n yhteiskuntasuhdejohtaja Liikekiinteistön latauslaite voi tuoda myös lisätuloja, jos se on liitetty julkiseen latausverkostoon.. Sähköautoista kehittyy valtava energiavarasto Kotimaiset yritykset tuovat pian myyntiin ensimmäisen V2G-latauslaitteen, jonka avulla sähköauto voi toimia kodin energiavarastona. päivään 2024 mennessä latauspiste on asennettava sellaisten ei-asuinkäytössä olevien rakennusten yhteyteen, joissa on yli 20 pysäköintipaikkaa. Lisäksi esimerkiksi kaupunkien bussiliikenne muuttuu ensi vuosikymmenellä täysin sähköiseksi, ja töpselienergiasta tulee valtavirtaa myös raskaassa jakeluliikenteessä. Sen suhteen yhdistyksellä on kovat tavoitteet. 2024 12 // AUTO JA LIIKENNE Kari Pitkänen, teksti ja kuvat Vuoden vaihtumiseen on muutama viikko, ja kiire tulee. marraskuuta 2020. Muutosta nopeuttavat Venäjän hyökkäyssota, halu kasvattaa energiaomavaraisuutta, energian hintakehitys ja vahva EU-ohjaus. Pitkästä siirtymäajasta huolimatta näyttää siltä, ettei tavoitteeseen läheskään päästä. Sähköauto on Suomessa jo nyt ylivoimaisesti halvin tapa liikkua, kun taas bensan ja dieselin hinnalla on pidemmän päälle vain yksi suunta: ylös. Autot pitäisi saada hyödyttämään myös huoltovarmuutta ja energiaomavaraisuuden lisäämistä. Rauma kehottaa Suomea ottamaan kaiken irti kehityksestä: –?Tällä hetkellä jokainen ostettu sähköauto hyödyttää ennen kaikkea ulkomaisia autonvalmistajia. Laki tuli voimaan jo 11. Vuoteen 2030 mennessä (täys)sähköautojen määrä voi 6–7-kertaistua nykyisestä 100?000 autosta. –?Yhteiskunnalla ja poliitikoilla on nyt tarkan pelin paikka, sanoo Sähköinen liikenne ry:n hallituksen puheenjohtaja Eemil Rauma. –?Meillä ei ole juurikaan tuettu liikenteen sähköistymistä. Tänä ja ensi vuonna myyntiin tulee monia alle 30?000 euron hintaluokkaan sujahtavia vaihtoehtoja. Suomi ei voi tuottaa fossiilienergiaa, mutta sähköä syntyy reilusti ja jopa yli oman tarpeen. Hän on Liikennevirta oy:n yhteiskuntasuhdejohtaja. joulukuuta. RAUMAN JOHTAMA yhdistys edustaa noin 40:tä alalla toimivaa yritystä ja organisaatiota. Sähköllä ajaa jo joka kymmenes henkilöautoilija, Sähköinen liikenne ry:n hallituksen puheenjohtaja Eemil Rauma huomauttaa. Mukana on muun muassa automaahantuojia, sähköyhtiöitä, latauslaitteiden valmistajia ja digitaalisten latauspalveluiden tuottajia, jollaisessa Rauma itsekin työskentelee. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Liikenne sähköistyy, ja fossiilisten polttoaineiden merkitys ja tarve vähenevät. Joulukuun 31. Se edellyttää niin sanottua V2G-latausta ja siihen sopivia latauslaitteita, joiden kautta sähköä voidaan sekä ladata sähköautoon että purkaa sieltä takai–?Sähköauto on vakuutus kallista energiaa vastaan, mikäli auton voi kytkeä osaksi muuta sähköjärjestelmää, sanoo Sähköinen liikenne ry:n hallitusta johtava yhteiskuntasuhdejohtaja Eemil Rauma. MODERNEILLA sähköautoilla on alusta saakka tiedetty olevan valtava potentiaali liikkuvina energiavarastoina. Kaksoisrooli on oiva näköalapaikka sähköisen liikenteen kehitykseen. Määräys tulee suoraan EU:n energiatehokkuusdirektiivistä EPBD:stä. Moni vaikuttaa miettivän asiaa vakavasLatauspisteiden takaraja lähestyy Moni yrittäjä on yhä sormi suussa, vaikka siirtymäaikaa annettiin yli neljä vuotta. Kaiken lisäksi tuotanto on hajautettua ja lopputuote edullista. –?Kyse on nyt siitä, miten sähköautot kytketään osaksi energiajärjestelmää tasaamaan näitä vaihtelevia hintoja. Edes sähköauton ostohinta ei enää estä kehitystä. Kari Pitkänen, teksti ja kuvat Vaikka sähköautojen myynti on tänä vuonna ottanut takapakkia, pitkän ajan trendi on selvä. Uusiutuvan sähkön hinnat tosin heittelevät vielä rajusti
2024 AUTO JA LIIKENNE // 13 sin verkkoon. tammikuuta mennessä vai vasta esimerkiksi lokakuun loppuun mennessä. PUHEENJOHTAJA heittää keskusteluun vielä yhden näkökulman, joka herättää runsaasti poliittisiakin intohimoja. Traficomin sivuilla voi tehdä alustavan arvion latauspisteen tarpeesta. Sitä perustetta ja huoltovarmuutta kaikki ymmärtävät, Eemil Rauma sanoo. Eemil Rauman mukaan latauspisteen sijainti on ratkaiseva kilpailutekijä. Siitä vapautettuja ovat rakennukset, joiden omistaja on mikroyritys. KÄYTÄNNÖSSÄ latauspistemääräys koskee isoja yrityksiä ja julkisyhteisöjä. Latauspisteiden omistajat voivat myydä lataussähkön mahdollistamat liikenteen päästövähenemät päästökauppamarkkinoilla. Suurin osa nykyisistäkin suosituimmista sähköautomalleista tukee V2G-teknologiaa. V2G-latauslaitteen avulla sähköauto voi toimia kodin energiavarastona. Jos halutaan, sähköautoista voidaan ottaa kaikki irti kansantalouden ja huoltovarmuuden kannalta. 1 Suomessa arvioidaan olevan tuolloin käytössä yli miljoona sähköajoneuvoa. Latauspisteen asentaminen ei kuitenkaan edellytä Traficomin lupaa. Ajoneuvot eivät ole enää este kaksisuuntaisille ratkaisuille. Eemil Rauman mukaan taloyhtiöt ovat pääosin ymmärtäneet muuttuvan lainsäädännön investointiarvon. TÄSTÄ ON KYSE Riittääkö sähkö. Politiikan pitää olla mahdollistavaa, ei tukahduttavaa, Rauma korostaa. Päätöksellä hidastetaan biokomponenttien osuuden lisäämistä fossiilipolttoaineissa. Lähde: Sähköinen liikenne ry ti vasta nyt, kun takaraja lähestyy. –?Vuosina 2025 ja 2026 Suomella on tarkan pelin paikka. –?Isossa kuvassa tärkeintä ei ole, toteutuvatko kiinteistölaturit 1. Laki ei myöskään mahdollista ennakkopäätöksen antamista asiasta. Kaksisuuntainen ratkaisu puolestaan mahdollistaa vaikkapa 10–20 kilowattitunnin syöttämisen sähköautosta oman kodin sähköverkkoon silloin, kun ostosähkö on kallista. joulukuuta. –?Sähköisestä liikenteestä pitää tehdä Suomen talouden uudistaja. VUODEN 2025 alussa voimaan astuu myös uusiutuvan energian direktiivi RED III. Se varmistaa tekniikan toimivuuden, säästää rahaa ja varmistaa mahdollisuuden myös rahan ansaitsemiseen ja asiakkaiden palvelemiseen. Suomessa sähköauton latauspiste on jo merkittävä asunnon arvoon ja houkuttelevuuteen vaikuttava tekijä. Koko Euroopan mittakaavassa jopa 80 prosenttia akkuihin varastoidusta sähköstä on nimenomaan sähköautojen akuissa vuonna 2030. Edistämällä sähköistymistä päästään samoihin tuloksiin edullisemmin ja nopeammin. SÄHKÖINEN liikenne ry:n laskelmien mukaan täyssähköautot tarjoavat 2030-luvulla jopa yhtä ydinvoimalaa vastaavan tehoreservin. Tärkeintä on, että ne ylipäänsä tulevat.. Asennuspaikkakin ratkaisee. –?No, sanotaan että kiinnostusta on ollut ja kysymyksiä on tullut aiheesta paljon. –?Sähköauto on käytännössä vakuutus kallista energiaa vastaan, mikäli auton voi kytkeä osaksi muuta sähköjärjestelmää, Rauma summaa. Miksi haluamme maksaa ulkomaille siitä, että he myyvät meille näitä päästöoikeuksia sen sijaan, että investoisimme kotimaiseen teollisuuteen, energiaan ja työpaikkoihin. –?Moni valitsee paniikissa halvimman ratkaisun, mutta nyt kannattaa ottaa helppo ja toimiva latauspalvelu tunnetulta toimijalta. Homma ei voi toimia, jos esimerkiksi verottaja vain epäilee sähköautoilijan tekevän voittoja kaksisuuntaisella latauksella. Osoite on www.traficom.fi/ fi/latauspisteen-asentamisvelvoite. Liikennevirta oy:n kehittämä V2G-laturin prototyyppi edustaa vielä viime vuosikymmenen teknologiaa. Tällöin kiinteistön omistaja voi saada pisteestä lisätuloja. Kyse ei ole enää mistään yli kymppitonnin laitteesta, vaan järkevästi markkinahintaisesta ratkaisusta. Se nimenomaan velvoittaa sähköautojen julkiset lataustolpat liitettäväksi osaksi uusiutuvan liikenne-energian jakeluvelvoitetta. 1 Suomen sähkönkulutuksen arvioidaan nousevan yli 90 TWh:iin vuonna 2030. –?Jakeluvelvoitteen pienentämisen hintalappu on 400–1?200 miljoonaa euroa työ-ja elinkeinoministeriön omienkin laskelmien mukaan. –?Jos paikalla on paljon liikkujia ja autoilijoita, se tarkoittaa myös käyttäjiä latauspisteille. Yritys saattaa nähdä asennusvaatimuksen pelkkänä lisäkuluna. –?Sähköauto on vakuutus kallista energiaa vastaan, mikäli auton voi kytkeä osaksi muuta sähköjärjestelmää, sanoo Sähköinen liikenne ry:n hallitusta johtava yhteiskuntasuhdejohtaja Eemil Rauma. Se tekee investoinnin järkeväksi ja todella lisää energiatehokkuutta, Liikennevirta oy:n yhteiskuntasuhdejohtaja Eemil Rauma kannustaa. Ensi vuonna alkaa tapahtua Suomessakin, Eemil Rauma lupaa. Sillä on merkitystä, käykö paikalla kymmenen vai sata autoilijaa päivässä. Sähköstä ei pitäisi puhua enää pelkästään ympäristö-, vaan myös talousnäkökulmasta. –?Tämä tarkoittaa sitä, että älykkäillä latureilla tehoa voidaan säätää tarpeen mukaan joko ylös tai alas ja tasoittaa sähkön hintaeroja. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Tätä ratkaisua Suomen pitää kompensoida hankkimalla lisää päästöoikeuksia muualta. Nyt näyttää siltä, että latureita olisi pakko sijoittaa niihinkin paikkoihin, joissa se ei ole välttämättä perusteltua. Jatkossa näin tekevät käytännössä kaikki. Suomessa laturimääräysten toteutumista valvoo Traficom. –?Sijainti ratkaisee. Sitä se ei ole, mikäli uusi latauspiste tehdään julkiseksi ja liitetään laajempaan sähköverkkoon. Ehkä se kertoo jotakin, ylitarkastaja Mikko Liukkonen Traficomista sanoo, mutta ei halua arvioida määräyksen toteutumisen aikataulua. Iso kysymys on, mitä tekevät verottaja, verkkoyhtiöt ja viranomaiset. Paljon liikkujia tarkoittaa paljon käyttäjiä ja vakaata tulovirtaa. 1 Selitys on, että liikkumisesta tulee 3–4 kertaa energiatehokkaampaa, kun sähkö korvaa polttomoottorin tieliikenteessä. Yritys on mukana yhteistyössä, jonka tuloksena syntyvä laturiperhe esitellään alkuvuonna 2025. Akun voi ladata helposti uudelleen heti, kun sähkö taas halpenee. Rauma muistuttaa, että rakennusten haltijoiden tulee nyt olla tarkkoina siitä, miten ne lähtevät toteuttamaan lainsäädännön vaatimuksia. Tällainen yritys työllistää alle 10 henkeä, eivätkä liikevaihto ja tase ylitä 2 miljoonaa euroa vuodessa. Järjetöntä, sanoo Eemil Rauma. Rauma tosin muistuttaa, että jakeluvelvoite ja nykyiset biopolttoaineet ovat kaikkein kallein keino päästövähennyksiin. –?Teknologia ei ole enää este. Henkilöautot – myös sähköautot – seisovat paikallaan yli 90 prosenttia niiden kokonaiskäyttöajasta. Jos sähkön kulutus muualla on suurta, niiden lataustehoa voidaan hetkellisesti pienentää. –?Suomalaiset yhtiöt tuovat alkuvuodesta myyntiin oman V2G-latausratkaisun. 1 Niiden yhteenlaskettu sähkönkulutus on arviolta 3,5 TWh:a eli vain 4 prosenttia kokonaiskulutuksesta. Toistaiseksi V2G-ratkaisuja on testattu lähinnä Japanissa ja Euroopassa. Se on polttonesteiden jakeluvelvoitteen alentaminen
Maisema oli karua, ja Raamatussa kuvatun kaltaisiin asuihin pukeutuivat lähinnä ”arapit”. Molemmissa on ihmisiä, jotka uskovat Raamatun ennustuksiin ja selkeisiin kansakuntiin. Tähän malliin Israelin ystävien alkutaivalta kuvaillaan Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Timo R. Siinä on Jeesus-vauva heinäkaukalossa eläinten keskellä ja paimenia kedolla pitkissä kaavuissa. Tietokirja Luvatun maan lumo pohjautuu väitöskirjaan. Se kuljettaa lukijan 1990-luvulle asti, jolloin kristillinen sionismi alkoi Suomessa hiipua. Ei ihme, että alueelle 1800-luvun lopulta lähtien matkanneet suomalaiset pettyivät. Stewart väitteli vuonna 2015 suomalaisen kristillisen sionismin aatehistoriasta. Molemmissa maissa on myös maallistuneempia nationalistisia piirejä, joissa maahanmuuttokriittinen islamvastaisuus ja Israel-ystävyys ovat löytäneet toisensa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Sitä muistellaan niin suomalaisissa pirteissä kuin kuohuvassa Lähi-idässä. Jouluevankeliumin kuvasto vie meidät parintuhannen vuoden taakse Palestiinaan. Stewartin tietokirjassa Luvatun maan lumo (2022). Joulunakin on vehreää. Tutkijana hän on erikoistunut Israelin ja Palestiinan konfliktiin, Lähi-idän politiikkaan ja uskonnolliseen nationalismiin.. Nyt se on taas nousussa. joulukuuta 2024 14 // VIIKONVAIHDE Marjo Oikarinen Tapahtuu taas näinä päivinä, että Jeesuksen syntymä saa suuren huomion maailmassa. Kristillinen sionismi uppoaa yhä Mitä yhteistä on Yhdysvaltain evankelikaaleilla ja Suomen kristillisillä sionisteilla. Juutalaisia oli vielä vähän, koska he asuivat hajallaan maailmalla, ja harvat olivat kiinnostuneita kristittyjen pelastussanomasta
KIMMO BRANDT. Vahvaan uskonnolliseen näkemykseen tukeutuu myös puolustusministeriksi ehdotettu Pete Hegseth, jonka nimityksen läpimeno ei ole vielä varmaa. 1 Väitellyt kristillisen sionismin aatehistoriasta 2015. Kristillinen sionismi sai kannatusta erityisesti evankelis-luterilaisen kirkon herätyskristillisissä liikkeissä sekä vapaissa suunnissa, kuten helluntailaisissa ja babtisteissa. Tämä viesti on uponnut islamin leviämisestä huolissaan oleviin nationalistisiin piireihin, riippumatta siitä, ovatko ne uskonnollisia vai eivät. Hän ei ollut Jumalan seuraaja, vaan muukalainen, joka toteutti Jumalan tahtoa, Stewart kertoo. Uskontoa käytetään kahtiajaon keppihevosena ja kavennetaan sitä, keiden voidaan katsoa kuuluvan kansakuntaan. Sama asia on tapahtunut vähän eri vivahteilla Yhdysvalloissa. Saatanan ja Jumalan suunnitelmat käyvät sotaa, Stewart luonnehtii. Lisäksi on konservatiiveja, jotka eivät itse käy usein kirkossa mutta heidän kristillinen identiteettinsä yhdistettynä valkoisuuteen tiivistää kansallisen identiteetin ja tärkeät arvot. –?Israelin oikeisto on yrittänyt esittää, että Israelin käymä taistelu on länsimaisen demokratian taistelua islamin barbariaa vastaan. Nyt ei ole vahvemmin painostettu tulitaukoon Gazassa ja poliittisten ratkaisujen etsimiseen. Hän nostaa yhdeksi merkiksi Trumpin politiikasta baptistipastori Mike Huckabeen nimittämisen Israelin suurlähettilääksi. Tutkijana hän on erikoistunut Israelin ja Palestiinan konfliktiin, Lähi-idän politiikkaan ja uskonnolliseen nationalismiin. Sitä näkyy myös Euroopassa, mutta Lähi-idässä hyvin omalla tavallaan. Näin ajattelevat löytävät paljon yhteistä Israelin oikeistohallituksen kanssa ja käyttävät sen viljelemiä argumentteja. VIIME AIKOINA Stewart on saanut selittää niin Yhdysvaltain evankelikaalien merkitystä presidentinvaaleissa kuin suomalaisten nuorten miesten uskonnollisuuden kasvua. Yhdysvalloissa on pitkä historia monikulttuurisuudesta: amerikkalaiseksi on voinut tulla. –?Suomessa se näkyy niin, että kristillisten sionistien Israel-ystävyys ja maahanmuuttokriittisten islamvastaisuus ovat löytäneet toisensa. Stewart ei ole varma, ovatko nuoret miehet muuttumassa uskonnollisemmiksi kuten väitetään. Puhutaan evankelikaaleista, joiden juuret ovat henkilökohtaista uskonratkaisua korostavassa protestanttisessa liikehdinnässä. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Stewart halusi nimenomaan oppia ymmärtämään Lähi-idän konfliktia ja tutustua Raamatussa mainittuihin paikkoihin. Stewart väitteli vuonna 2015 suomalaisen kristillisen sionismin aatehistoriasta. 1 Isä uusiseelantilainen. Hän vietti pari kuukautta Egyptissä, Syyriassa, Libanonissa, Jordaniassa ja Turkissa. Israel esitetään etuvartiona, jonka tukeminen on lännen etu ja velvollisuus. Miksi tiukan uskonnollisesta ajattelusta puhuminen on tärkeää. Stewart 1 Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan usko kirjaimellisesti Raamatun ennustuksiin. Sitä hän on tutkinut erilaisissa muodoissa: gradussa ja väitöskirjassa, kansalaisjärjestöissä ja ulkoministeriössä konfliktien analyysin parissa. Asenneilmapiiri on vaikuttanut siihen, miten Yhdysvallat on toiminut Israelin suhteen reilun vuoden aikana. Stewart sanoo, että nyt siitä otetaan tietoisesti askelia poispäin. Israelin ystävät -järjestö toimi aktiivisesti kirkon puitteissa yhteiskristillisellä pohjalla. Käsite syntyi 1950-luvulla, kun Israelin valtio oli perustettu 1948 ja juutalaiset olivat palanneet Raamatun Pyhään maahan. Israel näyttäytyy vastavoimana islamille Lähi-idässä. 1 Molemmat kirjat olivat Tieto-Finlandia-ehdokkaita. Sionisteille juutalaiset ovat Herran kansaa ja Israel heille Raamatussa luvattu maa. Kirja havainnollistaa, miten sen ajan rajoja piirrettiin. –?Israelin kansa on näin ajatteleville osa Jumalan suunnitelmaa. –?Tämä näkyy Israel-tilaisuuksissa niin, että monissa on aika vanhaa väkeä, Stewart kuvaa. Jos laittomien miehitysten tuomitsemista ja palestiinalaisten ihmisoikeuksia kohtaan olisi laaja tuki äänestäjien keskuudessa, Stewart uskoo, että toiminta olisi erilaista. Stewartin lapsuudessa uskonto ei ollut erityisesti läsnä. Kyros oli Persian kuningas, joka kukistettuaan Babylonian päästi juutalaiset palaamaan omaan maahansa. 1 Työskennellyt myös Suomen Lähetysseuran projektipäällikkönä Myanmarin rauhanhankkeessa ja englanninkielisenä toimittajana. –?Yhdysvalloissa on laajoja kansalaispiirejä, joille kristillinen uskonnollisuus on merkittävä osa elämää. –?Aikaisemmin olin ollut kiinnostunut vanhasta Lähi-idän historiasta: muinaisesta Egyptistä ja antiikin ajasta. Suomessa uskonnollinen kielenkäyttö ei tee ihmisestä uskottavaa poliittisella kentällä toisin kuin Yhdysvalloissa. –?Rasismi kuuluu selkeästi kristillisen nationalismin yleisiin ilmenemismuotoihin. Yhteistä ei-niin-uskonnollisen haaran kanssa on ajatus vanhoista ja selkeistä kansakunnista. 1 Opiskellut poliittista historiaa Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. KRISTILLISEN NATIONALISMIN nousu on Stewartin mukaan uusi asia Yhdysvalloissa, joka on monia Euroopan maita uskonnollisempi yhteiskunta. –?Onko uskonnollisten suomalaisten määrä varsinaisesti kasvamassa vai yhdistyvätkö erilaiset teemat. Kristillisellä sionismilla on yhteyksiä jo 1800-luvulle, jolloin kristilliset liikkeet alkoivat edistää juutalaisten muuttoa Palestiinaan. Niiden antama kuva ei ole yhtä mustavalkoinen kuin kristillisen sionismin, jonka kulta-aikaa Suomessa oli 1960–1980-luku. Kristillisen sionismin kannattajille nämä tapahtumat ovat merkkejä Raamatun profetioiden täyttymisestä. Nykyään osa uskovista suhtautuu vihamielisesti myös muihin ”valtamedioihin” ja seuraa mieluummin omia kanaviaan. KRISTILLINEN SIONISMI liittyy Yhdysvaltojen kristilliseen nationalismiin. –?Lähipiirissä on ollut uskonnollisia ihmisiä, ja itsekin olen ollut mukana erilaisissa jutuissa, mutta akateeminen kiinnostus on ehkä syntynyt siitä irrallaan. Mielenosoituksissa on ollut enemmän väkeä. Stewart oli ollut pitkään kiinnostunut Lähi-idän historiasta, kun hän lähti nuorena poliittisen historian opiskelijana pitkälle reppureissulle. Trump on esimerkiksi vastustanut aborttia, nimittänyt suurlähettilään Jerusalemiin ja tunnustanut miehitetyn Golanin kuuluvan Israelille. 1 Tekeillä kirja Lähi-idän konfliktista eri aikakausien karttojen kautta. FIIA on lyhenne Ulkopoliittisen instituutin nimestä englanniksi. Yleisradiota pidettiin kristinuskon vastaisen propagandan levittäjänä, kun se kertoi palestiinalaisten tilanteesta. Stewart sanoo, että kristilliseen nationalismiin mahtuu Trumpin kaltainen poliitikko, joka ei ole henkilökohtaisesti uskonnollinen mutta puolustaa asioita, joita evankelikaalit pitävät puolustamisen arvoisina. –?Tältä yhteiseltä kentältä Israel-järjestöt ovat löytäneet uutta toimintatilaa. FAKTA Timo R. Stewart sai kiinnostavan kulman politiikan tutkimukseen: miten uskonnolliset näkemykset voivat muovata maailmankuvaa ja vaikuttaa politiikkaan. Hän lisää, että joissain järjestöissä on myös nuorisosiipiä, etenkin helluntailaisissa ja viidesläisissä. STEWART SANOO , että ihan viime vuosina on tapahtunut tietynlainen muutos, joka on samansuuntainen kuin Yhdysvalloissa. Siksi harva sanoo julkisuudessa uskovansa, että Israelin valtio on osa Jumalan suunnitelmaa ja siihen kuuluvat tietyt maa-alueet. Stewart sanoo niiden kumpuavan samasta teologisesta pohjasta. Palestiinalaisten ajamista pakolaisiksi kodeistaan ei kyseenalaistettu, vaikka suomalaiset Israelin ystävät näkivät tuhottuja kyliä matkoillaan noina vuosina. Kirjoittanut väitöskirjan pohjalta tietokirjan Luvatun maan lumo: Israelin kristityt ystävät Suomessa (2022) 1 Ensimmäinen tietokirja Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys (2020) kertoo suomalaisesta maanmittarista liitonarkin kaivausten keskellä Jerusalemissa vuonna 1911. Matkalla kiinnostuin nimenomaan nykypolitiikasta, Stewart kertoo. –?Trump on niin sanottu Kyros-hahmo. Koska ajatukset kuuluvat perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien äänenpainoissa ja molemmat ovat hallituksessa, Israel-kysymys on ollut esillä selkeämmin kuin pitkään aikaan. Stewart nostaa yhdeksi merkiksi Trumpin politiikasta baptistipastori Mike Huckabeen nimittämisen Israelin suurlähettilääksi. Usein heillä tarkoitetaan konservatiivisia republikaaneja, jotka vastustavat aborttia ja kannattavat Donald Trumpia. Stewartin mielestä ei ole kyse niinkään siitä, uskotaanko Raamatun kertomukseen, vaan siitä, tulkitaanko Raamatun liittyvän Lähi-itään. joulukuuta 2024 VIIKONVAIHDE // 15 KRISTILLINEN SIONISMI tarkoittaa aatetta, jossa Israelin valtion tukemista perustellaan kristillisellä uskolla. –?Erityislaatuinen protestanttinen tapa tulkita Raamattua on se, että vanhasta kirjasta löytyy modernin valtion piirteet. Myöhemmin Stewart kävi Israelissa ja Palestiinalaisalueella. Hän on analysoinut Syyrian tapahtumia ja kerrannut meille Israelin ja Palestiinan historiaa sekä alueen lukuisia totuuksia. –?Törmäsin siihen, miten uskonto ja politiikka voivat olla tiiviissä linkityksessä keskenään. Timo R. Stewart on tutkinut aikalaisten kirjoituksia ja toimintaa väitöksessään. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. –?Jos uskoo, että Jumala on näin tarkoittanut, ei mikään argumentti välttämättä pure, Stewart sanoo. Jerusalemissa oli jännittynyt tilanne keväällä 2004, mutta poliittisen historian opiskelijaa se ei häirinnyt. Lisäksi viholliskuvissa on päällekkäisyyttä: islam ja arabinationalismi täyttävät vihollisen paikan. Tietokirja Luvatun maan lumo pohjautuu väitöskirjaan
Tytyrissä testataan kaikki Koneen high-rise-, eli erityisen korkean rakentamisen innovaatiot. Koneen ratkaisu poikkeaa selvästi sen kilpailijoiden toiminnasta, sillä maailmalla hissien testaamiseksi rakennetaan korkeita, ylöspäin suuntautuvia hissitorneja. Yksi kuilussa testaamisen eduista on työskentelyn helppous. Harvempi kuitenkaan tietää, että sata vuotta sitten toimintansa aloittaneen kaivoksen vanhoissa tunneleissa testataan myös maailman korkeimmissa rakennuksissa käytettäviä hissejä. Korkeassa testitornissa esimerkiksi testattavan hissin moottori olisi hilattava ylös torniin asti, kun taas kuilussa moottori voidaan yksinkertaisesti ajaa oikealle paikalleen louhoksen käytäviä pitkin. LABORATORIOSSA sonnustaudumme ensimmäisenä turvavarusteisiin ja suuntaamme sitten testilaboratorion päivittäisestä toiminnasta vastaavan luotettavuuspäällikkö Jarmo Reijosen ja suurprojektiliiketoiminnan tarjoomasta vastaavan Timo Vlasovin perässä työhalliin. Työstettävänä on uutta tekniikkaa, jota ei ole vielä markkinoilla, joten hallissa kuvaamista on rajoitettu. Testitornien rakentaminen on lisäksi kallista ja aikaa vievää. Hallissa hissien osiin, kuten moottoreihin ja tarraajiin tehdään tarvittavia säätöjä ennen niiden testaamista. Kun Kone perusti testilaboratorionsa vanhoihin kaivostunneleihin, paikalla oli jo ennestään kaivoksen hylkäämä 200-metrinen kuilu. Tuliterien teknisten ratkaisujen ei haluta päätyvän ennenaikaisesti kilpailijoiden tietoon. Toimintaelokuvista tuttu kohtaus hissin putoamisesta ei lukuisten turvamekanismien ansiosta pääse tapahtumaan tosielämässä, kertoo Koneen Tytyrin testilaboratorion luotettavuuspäällikkö Jarmo Reijonen.. Kone kuitenkin päätyi laajentamaan kuilua vielä entisestään. joulukuuta 2024 16 // VIIKONVAIHDE Kirsi Nokkala Suomalainen, kansainvälisesti menestynyt hissiyhtiö Kone on testannut hissejään Tytyrin ainutlaatuisissa olosuhteissa jo vuodesta 1997 lähtien. Lännen Media kävi tutustumassa laboratorion toimintaan. Tytyrin testilaboratorio onkin paitsi maailman pisin, myös ainoa alaspäin kaivettu hissien testikuilu. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Nyt Tytyrissä testattavat hissit voidaan ajattaa maan alla jopa 350 metrin syvyyteen. Yllätys kiven sisässä Historiallinen Tytyrin kalkkikivikaivos ja kaivosmuseo ovat tuttuja monelle Lohjalla joskus vierailleelle
Jarmo Reijosen (oik.) mukaan niille on todellista tarvetta vain harvoin, sillä hisseissä on muitakin turvallisuudesta vastaavia elementtejä. Ne myös vaativat hissin moottorilta vähemmän ja kestävät teräsköysiä pidempään, jopa 15 vuotta. Hissi poikkeaa normaalista paitsi menosuuntansa, myös esimerkiksi nappiensa osalta. Pysähtyneestä maisemasta ei arvaisi, että maa kätkee alleen uusia teknologisia innovaatioita ja yhä aktiivista louhostoimintaa. Pakkaudumme vielä kerran tunnelmallisissa valoissa loistavaan hissiin ja seuraamme, kuinka hissin syvyydestä kertovat numerot pienenevät näytössä vauhdilla. Videoruuduilla näkyy, miten hissi putoaa nopeasti kuilussa, ja pysähtyy sitten äkisti. –?Täällä kulkevien pitää aina tietää missä syvyydessä mennään, jotta pelastajat voidaan tarvittaessa neuvoa oikeaan paikkaan, Vlasov selittää. Hiilikuituköysien etuna on niiden kevyt paino, minkä vuoksi niillä voidaan nostaa pidempiä matkoja kuin raskailla teräksestä valmistetuilla hissiköysillä. Tarraajat odottavat siisteissä riveissä käyttöönottoa. Yhdestä seinästä tihkuu hiljalleen vettä lattialle. Kerroksessa on tästä huolimatta yllättävän lämmin. Tytyrissä testattavia hissejä voitaisiin Vlasovin mukaan kuitenkin tarvittaessa nostaa jopa kilometrin korkeuteen. Vain kivenheiton päässä toisistaan sijaitsevat kalkkikivikaivos ja Koneen testilaboratorio toimivat pääosin erillään toisistaan, mutta tekevät toisinaan myös hieman yhteistyötä. Punaista nappia painaessa vierailijoille havainnollistetaan, miltä hissin vapaapudotus ja pudotuksen pysäyttävien tarraimien toiminta näyttää. Tiistaina Tytyrissä sertifioidaan Kiinan markkinoille pian vietäviä hissejä. Ääni johtuu hissien turvallisuuden kannalta elintärkeiden tarraajien testaamisesta. Vaikka Koneen työntekijät sulkevat testilaboratorion ovet illalla perässään, toiminta laboratoriossa jatkuu. Kone voi esimerkiksi tarvittaessa hyödyntää kaivoksen tunneleita. KIMMO BRANDT Painamme nappia. Niin sanotuissa high-rise -rakennuksessa eli korkeassa pilvenpiirtäjässä hissejä saattavat päivässä käyttää tuhannet ihmiset ja yksittäisellä hissillä voidaan tehdä yli 5?000 hissimatkaa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Reijonen on kolmekymmenvuotisen hissiuransa aikana kuullut niille olleen käyttöä vain kahdesti. Painamme nappia. Vuosi vuodelta muovautuva teräsköysi puolestaan vaatii usein huoltoa. Kaksikerroksisten hissien käyttö korkeissa rakennuksissa yleistyy kaupungistumisen kiihtyessä, sillä entistä laajemmalle alalle levittäytymisen sijaan kaupungit kasvavat maailmalla nyt ylöspäin. Hissin sisäpuolella oleva iso näyttö puolestaan kertoo reaaliajassa missä syvyydessä hissi liikkuu. Testi imitoi tilannetta, jossa hissiköydet oikeasti katkeaisivat. Monilla mailla on hisseille omat standardinsa ja hissien käyttötavat voivat vaihdella niin maan kuin rakennuksen käyttötarkoituksenkin mukaan. Double-deck -hissit on suunniteltu erityisesti korkeisiin rakennuksiin ja suurille ihmisvirroille. Lohjan kaupungille pohjavettä laboratorion vieressä tuottava kaivos auttaa omalta osaltaan myös tässä. Yksittäinen tarraaja painaa noin 80 kiloa ja tavallisissa Koneen hisseissä niitä on kaksi. Nousemme hissillä 108 metrin syvyyteen. Kone on toistaiseksi nostanut hissiä pisimmillään 600 metrin matkan. Eteemme avautuva näky saa ihmisten päät kääntyilemään tiuhaan tahtiin. On aika laskeutua laboratorion maanalaisiin kerroksiin. Kuvassa myös Timo Vlasov.. Vierailijoille tarkoitettua painiketta painamalla saa näytöksen siitä, miltä hissin putoaminen näyttää. Testihissit nimittäin jatkavat itsenäisesti ajoaan vuorokauden ympäri. Jokainen uusi testihissi ja muut innovaatiot testataan miljoonia kertoja. –?Jos kaivos lakkaisi pumppaamasta vettä, sitä alkaisi tulvia meidänkin kuiluihimme, Reijonen naurahtaa. Double-deck -hissejä käytetään esimerkiksi Malesian Kuala Lumpurissa sijaitsevassa Merdeka 118 -pilvenpiirtäjässä. Näistä 37 on Koneen double-deck -hissejä, joita voidaan tarvittaessa käyttää myös ihmisten evakuointiin. Tarraajat estävät elokuvista tutuksi tulleen kohtauksen?–?hissin putoamisen hissikaapeleiden katkeamisen jälkeen –?toteutumista oikeassa elämässä. Jos hissikoreja on kaksi, tarvitaan tarraajiakin tuplamäärä. Astumme hissistä 200 metrin syvyydessä. Syvyyden rinnalla vilistävät myös hissin vauhtia indikoivat numerot. Vaikka testilaboratorion pisin kuilu yltää ”vain” 350 metrin syvyyteen, Vlasov vakuuttaa, että Tytyrissä pystytään hyvin testaamaan myös kaikkein korkeimpien, yli puoleen kilometriin kohoavien rakennusten hissit. Kerrokseen on vedetty sähköjohtoja ja tuotu muuta tekniikkaa, mutta onkaloiset seinät ja katto muistuttavat siitä, että vierailija todella on kiven sisässä, maan alla. –?Jos hississä on teräsköysi, maksimissaan 500 metrin nosto on järkevä, hän sanoo. Vastapainot auttavat hissin moottoria painavan hissikorin ja sen kuorman nostamisessa. Hissiin asennetaan sitä painavammat vastapainot, mitä enemmän hissi ja sen mahdollinen kuorma painaa. Sekä kivenheiton päässä sijaitseva kaivos että testilaboratorio ovat kevyen lumikerroksen peitossa. Kymmenestä maailman korkeimmasta rakennuksesta jo neljä käyttää Koneen hissejä. Reijosen puhe katkeaa äkilliseen korvia riipivään kirskaukseen. Ratkaisu on tehty turvallisuussyistä. Tarraimia tarvitaan todellisuudessa kuitenkin äärimmäisen harvoin. Toimintaelokuvista tuttu kohtaus hissin putoamisesta ei lukuisten turvamekanismien ansiosta pääse tapahtumaan tosielämässä, kertoo Koneen Tytyrin testilaboratorion luotettavuuspäällikkö Jarmo Reijonen. Kerrosnumeroiden sijaan niissä on satunnaiselta vaikuttavia lukuja. Vlasov esittelee valtavaa, kaksikerroksisen hissin käytössä olevaa hissikuilua. Vauhti voisi Vlasovin mukaan olla vielä korkeampikin, mutta se tuntuisi hissimatkustajasta jo epämukavalta. Sertifioinnissa kolmas, ulkopuolinen osapuoli arvioi, ovatko hissit niille asetettujen vaatimusten mukaisia. Tämä olisi mahdollista, koska hisseissä voidaan asiakkaan halutessa käyttää teräsköysien sijaan Koneen Tytyrissä kehittämiä hiilikuituköysiä. Kaivoksille tyypillinen kosteus pyritään eristämään testilaboratorion ulkopuolelle, jotta testaamisolosuhteet olisivat mahdollisimman tasaiset ja muuttumattomat. Tarraimia ja monia muita hissien ominaisuuksia testataan Tytyrissä vapaapudotuksessa. Hissin eteneminen kuusi metriä sekunnissa tuntuu jo huminana korvissa. Merdeka 118:n lisäksi Koneen hissejä löytyy Saudi-Arabian Mekassa 601-metrisestä Abraj Al Baitista, Kiinan Shenzhenissä 599-metrisestä Ping An International -liikekeskuksesta sekä Beijingin 527-metrisestä Citic Tower -pilvenpiirtäjästä. Näin isoja numeroita ei ihan jokaisesta hissistä löydy. Korit on sijoiteltu päällekkäin, joten ne eivät tarvitse leveyssuunnassa tavallista enempää tilaa, toisin kuin kaksi vierekkäin sijoitettua hissiä. KÄYTÄVÄN PÄÄSSÄ esillä on kahden nyrkin kokoinen, huutavan punainen nappi. Kerrosten lukumäärän sijaan numerot kielivät niiden syvyydestä. SEURAAVAKSI saamme itse kokeilla yhtä Koneen tuotteista, sillä suuntaamme luolaan vievään hissiin. joulukuuta 2024 VIIKONVAIHDE // 17 Hallissa sijaitsee yksi laboratorion yhdestätoista testikuilusta. Tämä jättää rakennuksissa enemmän tilaa muuhun käyttöön. PIAN ONKIN aika palata maan pinnalle. Testeissä mitataan turvallisuuden lisäksi muun muassa hissin nopeutta, matkustusmukavuutta, energiankulutusta, jarruja ja uusia asennusmenetelmiä. Työhallissa olevaan hissiin eli testaamisen käytettävään vapaapudotustestilaitteeseen voidaan asentaa jopa 15 000 kilon vastapaino. Kerroksessa hohkaa kylmyys ja puhe kaikuu vaimeasti kiviseinien sisäpuolella. Tälle on kuitenkin looginen selitys, sillä numerot ilmaisevat, kuinka syvällä maan alla mikäkin laboratorion kerros on. Hisseille asetetut vaatimukset siis vaihtelevat sen mukaan, minne ja millaiseen käyttöön ne on tarkoitettu. Tarraimet tekivät tälläkin kertaa työnsä. Jos hissiköydet todella jostain syystä pettäisivät, tietystä nopeudesta aktivoituvat tarraimet pysäyttäisivät hissin nopeasti niille sijoilleen. Ne säästävät suuresta koostaan huolimatta tilaa ja lisäävät kuljetuskapasiteettia, sillä niissä hissikoreja on samassa kuilussa yhden sijaan kaksi. Tarraimet tekivät tälläkin kertaa työnsä. Videoruuduilla näkyy, miten hissi putoaa nopeasti kuilussa, ja pysähtyy sitten äkisti. Reijonen esittelee meille kuilussa olevan hissin isot ja raskaat laatat, eli jokaisesta hissistä löytyvät vastapainot. Peräti 678,9 metrin korkuinen Merdeka 118 on maailman toiseksi korkein rakennus, ja siinä on kaikkiaan 87 hissiä. Toisella painalluksella sama näky toistuu. Ylhäällä, testilaboratorion toisessa kerroksessa käymme vielä katsomassa laboratorion parvelta avautuvia maisemia
Ei hän tarkoita kirjaimellisesti, mitä sanoo. Sen sijaan ukrainalaiset muistuttavat, että juuri Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella vuosina 2017–2021 maan puolustusvoimat saivat käyttöönsä ensi kertaa legendaarisimmat puolustusaseensa, Javelin-panssarintorjuntaohjukset. Trumpia pitkään kuunnelleille Donald Trumpin ensimmäinen vierailu presidentinvaalien voiton jälkeen suuntautui Ranskaan. Joku voisi sanoa, että Trump valehtelee. Näkökulma Matti Posio matti.posio@lannenmedia.fi Jotain taianomaista tapahtui Notre Damessa Pariisissa lauantaina 7. Katedraali yhdisti yli 40 valtion johtajia. Eturivin ukrainalaiset asiantuntijat ovatkin varsin toiveikkaita, että Trump ei yksinkertaisesti vain hylkää Ukrainaa ja vaadi aseiden laskemista hinnalla millä hyvänsä. Venäjän voitto olisi tuhoisa jopa venäläisille, joita odottaisi entistä varmemmin sopeutuminen totalitaariseen vankileirivaltioon ja aidon historiallisen muistin vääristämiseen, jotta valheilla voitaisiin oikeuttaa yhä uusia rikoksia. Putinin neuvottelupuheiden tarkoituksena ei suinkaan ole rauha, vaan hänelle sota on rauhaa. Perinteikkään yhdysvaltalaisen Meet the press -uutisohjelman haastattelussa Trump ei enää vaalikampanjansa tapaan sanonutkaan, että hän lopettaa Venäjän ja Ukrainan välisen sodan päivässä tai ennen virkaanastujaisiaan. Ukrainan voitto puolestaan tarkoittaa Trumpin voittoa, Euroopan voittoa ja normaalin ihmisistä koostuvan vapaan yhteiskunnan mahdollisuutta hengittää. Tulitaukoneuvotteluista ei ole havaintoa, eivätkä sellaiset itsestään johtaisi oikeudenmukaiseen tai muuhunkaan rauhaan. Ukrainan vahvistaminen ja puolustaminen on nimittäin lännen omissa intresseissä ja oikeastaan ainoa vaihtoehto kaikille. Notre Damen avajaisissa puhuttiin Ukrainasta. Ainakin Trumpin elekieli Zelenskyin kanssa puhuessa oli isällistä. Se veisi perustan valtioiden oikeudelta olla itsenäisiä, määrätä itse asioistaan ja puolustaa tuloksekkaasti kansainvälisesti vahvistettuja rajojaan. Tulipalon tuhkasta kohonnut Pariisin symboli jätti jälkensä Donald Trumpiin, joka katedraalin avajaisissa laski kätensä Ukrainan presidentin olkapäälle. Putin ei ole osoittanut mitään merkkejä halusta neuvotella. Venäjän hyökkäyssota ei lopu eikä tulitaukoa noudateta. MONI meilläkin uskoo, että Ukrainaan tulee vähintään tulitauko Trumpin päästyä presidentiksi. Sotaan neuvotellaan ratkaisu ja välirauha, jota sitten Euroopan maiden – esimerkiksi Ranskan, Britannian ja Pohjoismaiden –?sotilaat lähtevät turvaamaan. Trump on kuin monelle työelämästä tuttu haastava kollega, joka ei koskaan lähtökohtaisesti itse käsitä mitään asiaa, ellei sitä juuri hänelle erikseen selitetä. Sitten hän kaipasi neuvotteluja siitä, pitäisikö hän toisen, molemmat vai varastaisiko lisää. Ukrainassa neuvottelujen aloittamisesta ei ole sovittu, vaikka valmius on ilmaistu. Isossa kuvassa hän ajaa sanomiaan asioita, mutta toisaalta: ei Yhdysvaltain etelärajalle viimeksikään rakennettu mahtavaa muuria, jonka Meksiko maksaisi, vaikka niin Trump lupasi. Todellisuus ei maailman monimutkaisissa sykkyröissä muokkaudu Trumpin puheista. Voi käydä juuri päinvastoin: Putin lähettää eskaloivia terveisiä. LUDOVIC MARIN / P OOL. Venäjän voitto tarkoittaisi tuntemamme läntisen maailman loppua. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Jos Ukraina olisi noin vain hylättävissä, se olisi varmaan jo hylätty. Trump ei ole neuvotellut Putinin kanssa edes neuvottelujen aloittamisesta. Trumpin puheet ovat tuttuja. Sitten tämä saattaa pitääkin ajatusta järkevänä – ellei omanaan. Sanat kolisevat ikuisesti tyhjyyteen, eikä niillä ole juurikaan painoarvoa. Se sortaisi moraalimme peruskivet ja johtaisi tärviölle. Sen sijaan hän sanoi: ”Minä yritän.” Siinä on valtava ero aiempaan: realismin puraisu. Venäläisen puheet ovat toisella tavalla valetta kuin Trumpin. Trump tietää puhuvansa kuvainnollisesti. VENÄJÄN voitto olisi tuhoisa. Pian Trump loivensi puheitaan sodan lopettamisesta. SIINÄ MISSÄ Venäjä ymmärtää vain voimaa, Trumpissa eivät puheet ratkaise. Pariisin arkkipiispa Laurent Ulrich kävelemässä edustalla, taustalla Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Jill Bidenin, Donald Trump ja Ranskan presidentin Emmanuel Macron. Putinin sopimuksilla ei ole edes sen paperin arvoa, jolle ne on kirjoitettu. Seuraavana viikonloppuna Trumpin tapa puhua Ukrainan lähitulevaisuudesta oli muuttunut ylimalkaisesta vähän arvostavammaksi. Putin käynnisti täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan mielessään kaksi tavoitetta: koko Ukraina olisi kaapattava Venäjän haltuun ja lännen yhtenäisyys murskattava. joulukuuta 2024 18 // VIIKONVAIHDE Trumpin Ukrainasuunnitelma tyssää realismiin Notre Damessa on taikaa. Trump ei puhunut nätisti Natosta, mutta hänen hyväksymänsä tappavien aseiden myynti Ukrainalle pelasti ihmishenkiä Venäjän silloisilta hyökkäyksiltä. On tietenkin niin, ettei Ukrainalla ja meillä eurooppalaisina ole muuta vaihtoehtoa kuin käännyttää Trumpia ja estää pahin skenaario. Trump ei kuitenkaan ole tyhmä eikä seniili. Yhdysvaltain presidentiksi valittu Donald Trump tapasi keväällä 2019 poroksi palaneen goottilaisen kirkon avajaisissa Ranskan presidentin Emmanuel Macronin, Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja muiden joukossa myös kättelyurakkansa jälkeen paikalle kiiruhtaneen Alexander Stubbin. Venäjän tapauksessa Putin on kuin varas, joka keväällä 2014 varasti ensiksi ukrainalaiselta lompakon (Donbas) ja hienon kellon (Krim). Hänen ensimmäisenä päivänään Valkoisessa talossa tuskin mikään muuttuu Ukrainassa. Tähän mennessä hän on varmasti huomannut, että Vladimir Putinin kanssa ei ole helppoa neuvotella. Ukrainassa presidentti Volodymyr Zelenskyin vierailu Notre Dameen ja tapaaminen Donald Trumpin kanssa nostattivat toiveita. Vastedes varkaan kanssa olisi aina neuvoteltava, minkä verran toisen omaa tälle kuuluisi antaa. Oikeammin todellisuus kieltäytyy olemasta sellainen kuin hän kertoilee. Sama koskee niin pasifistista Saksaa, opportunistista Unkaria kuin USA:lle pikavoittoja tavoittelevia MAGA-republikaneja (iskulauseen ”Tee Amerikasta jälleen suuri” mukaan nimettyjä). Nyt kun vuodesta 2022 katutappelija ja varas on jatkanut kohteensa mukilointia tappamistarkoituksessa, joidenkin mielestä asiasta pitäisi neuvotella ja sopu murhamiehen kanssa varmistaa omat nyrkit laskemalla. joulukuuta, kun suomalaiset vielä makustelivat edellisen illan Linnan juhlia. Näyttää varmalta, että Trumpin vaalilupaukset eivät toteudu. Tosiasiassa paljon puhuttu Trumpin Päivä 1 tuskin muuttaa mitään
Trumpilla on paljon tekemistä päivälle yksi. Bidenin olisi pitänyt kyetä pysäyttämään se, Trump arvioi sanatarkasti Venäjän hyökkäyssotaa. Mitään tarkkaa rauhansuunnitelmaa Trumpilla ei näytä olevan. Ukrainan ongelma on pitkälti sama. Tähän sotaan syyllinen on Venäjä. Suomalaisten on helppo verrata omaakin sotahistoriaamme Ukrainaan. Tulitauon leipominen Ukrainaan ei Venäjän sotilaallista uhkaa pienennä, vaan päinvastoin se kasvattaa sitä. Se on tyhmin asia minkä olen koskaan nähnyt, eikä sen tapahtumista olisi pitänyt koskaan sallia. Saksaa edusti Angela Merkel ja Ranskaa François Hollande. KUN TAIKALUOTIA rauhan tuomiseksi – ja Nobelin rauhanpalkinnon hankkimiseksi niin kuin Barack Obamalla on – ei äkkipäätään löydy, koko asia uhkaa kadota mielestä. Niinhän edeltäjille kävi, kunnes Moskova taas muistutti olemassaolostaan sodalla. Jo nyt sen riveissä sotii pohjoiskorealaisia, Kiinan ja Iranin pönkittämässä sodassa. Sitä paitsi edes Trumpilta tuleva antautumiskehotus ei saisi ukrainalaisia antautumaan muuttuakseen venäläisiksi. Yhdysvaltojen presidentti on kiistatta voimakas hahmo. Ukrainan presidentti Petro Poroshenko (oik) listasi pitkälti samat vaatimukset, jotka nykyään muodostavat Zelenskyin rauhansuunnitelman. Alueellinen koskemattomuus meni, ja itsemääräämisoikeus joutui kovalle koetukselle vaaran vuosina. Hän haluaa vaihtaa Ukrainan johdon, alistaa maan ja viedä loppuun siviilien kansanmurhan ja kutsuu sitä ”denatsifikaatioksi” ja ”demilitarisaatioksi”. Tältä se näytti, kun isot EU-maat Saksa ja Ranska neuvottelivat tulitauosta. Trump tekee päätöksiä nopeasti, hetkessä, ja perustaa päätöksensä näkemiinsä välittömiin etuihin. VUODEN 2022 tavoitteet ovat edelleen Putinilla voimassa. On hyvin ymmärrettävää, ettei Ukraina valitse Suomen tietä, vaan Ukraina haluaa ansaitusti päästä Natoon, liittyä EU:hun, hankkia kunnon aseistuksen seuraavia Venäjän uhkia vastaan ja pakottaa sotarikolliset tuomiolle. Suurin ongelma ei ole Trump, vaan Putin. Se vain ei kykene odottamaan vuosikymmeniä Venäjän miehitysvallan väkipakolla pystyttämien Vladimir Leninin patsaiden kaatamista. –?Puhutaan sadoista tuhansista ruumiista makaamassa pitkin peltoja. joulukuuta 2024 VIIKONVAIHDE // 19 tämä voi tulla järkytyksenä. Trumpille Ukraina ei ole sijalla yksi eikä kaksi. Amerikkalaisittain voidaan sanoa, että Trumpin turinat kannattaa ottaa suolahyppysellisen kera. Biden on arvojen ihminen. Yli tunnin haastattelusta Ukrainaa käsiteltiin pari minuuttia. Hänen mukaansa Venäjä olisi menettänyt 500?000 ja Ukraina enemmän kuin se sanoo julki, 400 000. Hän on lukinnut tavoitteensa Ukrainassa vuosikausia sitten, kiinnittänyt oman valtansa Ukrainan tuhoamiseen, eikä ole pakittanut tuumaakaan. Putinin pakottaminen neuvottelemaan edellyttää Ukrainan vahvistamista ja oman voiman käyttämistä. Ilma on sakeana arvailuja siitä, miten tulitaukoa voitaisiin yrittää rakentaa. Pariisin arkkipiispa Laurent Ulrich kävelemässä edustalla, taustalla Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Jill Bidenin, Donald Trump ja Ranskan presidentin Emmanuel Macron. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Kiireisimpänä hän haluaa tehdä jotakin isoa ja näyttävää Meksikosta tulevalle siirtolaisuudelle. Meidän kohdallamme Neuvostoliiton hyökkäyssota uhkasi Suomen itsenäisyyttä, alueellista koskemattomuuta ja myös suvereenia päätöksentekoamme. Pelkillä uumoiluilla hänkään ei sentään maailmaa johda. Voittoa tai rauhaa ei saavuteta uhraamalla omat liittolaisensa ja sitä kautta itsensä. Laittomasti maassa olevien karkottaminen, inflaation torjunta ja hintojen alentaminen, mittavat tullitariffit Kiinalle, hallinnon ryydittäminen lojalisteilla ja omien rikosjuttujen lopettaminen ovat listan kärjessä. Presidentti Joe Bidenilla ja Trumpilla on olennainen ero. Jotain arvojärjestyksestä kertoo se, miten Trump vastaili yllättävänkin asiapitoisesti Meet the pressin ankkurille Kristen Welkerille ohjelmassa 8. Kuva Valko-Venäjän Minskistä 11. LUDOVIC MARIN / P OOL TAT YANA ZENKOVICH / P OOL. Trump varmasti tulee huomaamaan tämän. Valkoisen talon Oval Officen maineikkaalle työpöydälle, Resolution Deskille, tuskin jää pientäkään Ukrainan muotoista aukkoa. Venäjän uhka säilyy vuosikausia tästä eteenpäin. Hän käyttää hyökkäyssodastaan vielä kolmen vuoden jälkeenkin nimitystä ”sotilaallinen erityisoperaatio”. helmikuuta 2015. Hänen päätöksentekonsa saattaa kestää, mutta hän perustaa päätöksensä arvoihinsa. Jos on, sen yksityiskohdista ei ole keskustelijoilla tietoa. Kummankin tyylissä on hyvät ja huonot puolensa. PALJON lähempänä todellista totta oltiin Euroopan unionin huippukokouksessa. Vaikka Venäjä sanoo suostuvansa tulitaukoon vain, jos se saa Ukrainan maat itselleen ja Ukraina antautuu, mediassa ollaan jo jakamassa rauhanturvatehtäviä tai vakautusjoukkojen kansalaisuuspainotuksia. Kuten usein ennenkin, Yhdysvaltojen ja Euroopan turvallisuuspolitiikan viisaat ovat kiivenneet perä edellä puuhun. joulukuuta. Anniksi jäi, ettei Trump ole viime aikoina puhunut Putinille, koska ei halua vaarantaa neuvotteluja. Suomen tapauksessa sotakorvaukset maksoi Suomi. Vladimir Putin (vas.) kiisti joukkojensa olevan Itä-Ukrainassa. Pitkässä tv-haastattelussaan Trump toisti taivastelunsa siitä, miten paljon ihmisiä sodassa kuolee. Spekulointeja ja erilaisia malleja pitemmälle ei päästä. Tuli valvontakomissiota, Porkkalan tukikohtaa, ystävyysja yhteistyösopimusta sekä rankkaa sekaantumista muun muassa siihen, miten Suomessa opetettiin lapsia Suomen historiasta ja olemuksesta. Ukrainasta päästyään Venäjä varustelee itsensä uudelleen ja valmistautuu seuraavaan aluevaltaukseen. Notre Damen avajaisissa puhuttiin Ukrainasta. Suomen tavoitteena on maksimoida tuki Ukrainalle, maksimoida eurooppalainen puolustustuotanto ja vahvistaa muidenkin eurooppalaisten ymmärrystä siitä, että Venäjän laajentumishalu on eksistentiaalinen uhka. Donald Trumpin ensimmäinen vierailu presidentinvaalien voiton jälkeen suuntautui Ranskaan
Ääniä tarjoavat vain linnut ja puiden suhina. Esimerkiksi terassia ei saa rakentaa, koska se on kaavamääräyksen vastainen. Suvannon kylä Pelkosenniemellä on kaukana liikenteen hälystä. Pimeällä pihalla otsalampun valo saattaa heijastua yhtäkkiä poron silmistä. Itse asiassa toivoisimme, että suojelu Janne Uusitalo ja Vilma Pellinen asuttavat vanhaa koulua Suvannon kylässä Pelkosenniemellä yhdessä lastensa Seetin ja Lyytin kanssa. Ennen töiden aloittamista on tehtävä korjaussuunnitelma, jonka mukaan töissä edetään. Suojelupäätös ei ole juuri vaikuttanut Pellisen ja Uusitalon arkeen, vaikka osa korjauksista on pannassa. Ei kulunut kauan, kun Uusitalo oli tutkimassa taloa äitinsä kanssa. Suojellun rakennuksen korjaamiseen voi saada avustusta Lapsiperhe muutti etelän hälystä Lapin korpeen vanhaan Vilma Pellisen ja Janne Uusitalon ensimmäinen yhteinen asunto on osoittautunut nappivalinnaksi, vaikka Lapin karuissa olosuhteissa on välillä kestämistä. Suojeltujen kohteiden omistajat voivat hakea Museovirastolta avustusta korjauskuluihin. Kun kaupat tehtiin vuoden 2017 toukokuussa, pariskunta muutti tavaransa Helsingistä 200-neliöiseen hirsitaloon. PAULI REINIKAINEN. –?Arvioimme hakemukset hankkeen kulttuurihistoriallisen arvon ja remontin vaikuttavuuden perusteella. Uusitalo kiinnostui talosta välittömästi, sillä hänen sukujuurensa ovat Suvannon kylässä monen sukupolven ajalta. Suvannon kyläkoulussa on toiminut aikaisemmin muun muassa kesäkahvila ja koulumuseo. ASIAT ETENIVÄT nopeasti. Museovirasto jakaa varat, jotka sille on osoitettu opetusja kulttuuriministeriön määrärahoista. Vuonna 1928 rakennettua entistä kyläkoulua asuttavat Vilma Pellinen, 40, ja Janne Uusitalo, 42, yhdessä lastensa Seetin, 5, ja Lyytin, 2, kanssa. Perheellä on runsaasti tilaa vanhassa kyläkoulussa, jota on entisöity Museoviraston valvonnassa. Nykyisin kylässä asuu enää parikymmentä ihmistä. Vieraan kannattaa varautua taskulampulla. Poroja saattoi olla kahdenkymmenen eläimen tokka, joka ihmisiin ja ruokintaan tottuneena lähti vielä hivuttautumaan kiihtyvää vauhtia meitä kohti rehuämpärin toivossa. –?Ilman suojelupäätöstä Suvannon kylä voisi olla kuten moni muu Lapin kylä, joissa on sekaisin kaikenlaisia rakennuksia. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Avustus myönnetään Suvannon vanhan kyläkoulun pihamaalla on yllin kyllin tilaa temmeltää. Mukana arjessa on myös Manta-koira. Metsälän mukaan hakemuksia on tullut vuosittain 400–550 kappaletta. Kyläkoulu on pariskunnan ensimmäinen yhteinen koti, mutta sen sijainti ei ollut yhteinen toive. Remonttiavustusta voi hakea myös Ely-keskuksilta. Hyvin olen kuitenkin sopeutunut. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, ja sukuani on myös Rovaniemellä, Pellinen kertoo. Kunta lahjoitti koulun valtiolle vuonna 1992, jolloin sitä kunnostettiin työllisyysvaroin Museoviraston ohjauksessa. Koulu suojeltiin asetuksella vuonna 1995. Tuolloin muun muassa entisen veistoluokan paikalla oleva keittiö remontoitiin uuteen uskoon. Suojellun talon korjaaminen voi erota merkittävästi normaalista kunnostuksesta. Tyhjillään olevat talot ovat vaaravyöhykkeessä, erikoisasiantuntija Harri Metsälä sanoo. joulukuuta. En ole koskaan mieltänyt itseäni kaupunkilaiseksi, vaikka olen asunut Helsingissä. Isovanhempani asuivat kylän toisella puolella, Uusitalo kertoo. –?Jannella oli hinku Lappiin, itselläni ei niinkään. Se suorastaan kerjää rapsutuksia. 2024 20 // KOTI Pauli Reinikainen, teksti ja kuvat Museovirastossa Suvannon kaltaisia alueita pidetään merkittävässä arvossa. Menossa mukana on myös Manta-koira, joka ottaa vierailijat vastaan iloisesti haukkuen. Viraston asiantuntija toivoo, että suurin osa suojelluista asuinrakennuksista pysyisi asuttuina tai vähintään loma-asuntokäytössä. Meitä se ei haittaa, päinvastoin. Talon ulkoasu on suojeltu, joten seiniä ei saa maalata eri värisiksi eikä uusia ovitai ikkuna-aukkoja saa tehdä. –?Meille kaupunkilaistuneille oli aika kuumottavaa kävellä iltapimeällä omalla pihalla, kun yhtäkkiä otsalampun valo saattoi heijastua muutaman metrin päässä seisovan poron silmistä. Punaisen hirsitalon ikkunasta kajastaa kotoinen valo. –?Silloin niiden säilyminen on mahdollista myös tulevaisuudessa. Pauli Reinikainen Todellisen hiljaisuuden voi kokea vasta, kun on hiljaisuudessa. Paitsi hiljaisuus, myös pimeys on täydellistä, sillä kylässä ei ole katuvaloja. Tutkimusmatkaa vaikeutti melkoisesti se, että lunta oli polveen asti ja seiniä piti tarkastella taskulampun valossa. Käytännössä kyse on usein vesikaton, perustusten, ikkunoiden tai talon rungon kunnostuksesta, Metsälä selittää. Pellinen ja Uusitalo ovat asuttaneet taloa seitsemisen vuotta. Tuemme rakennusta mahdollisimman hyvin säästävää korjausta, jossa käytetään perinteisiä materiaaleja. –?Isäni kävi kyseistä koulua 60-luvulla yhden vuoden ennen kuin koulun toiminta lakkautettiin vuonna 1966. Joskus yksittäinen auto ajaa ohi kylätiellä. –?Pönttöuunit, lattialistat ja luokkahuoneen opettajan koroke on luokiteltu historiallisiksi erityispiirteiksi. SUVANNON KYLÄ on yksi kulttuurihistoriallisista kohteista, jotka on määritelty valtakunnallisesti merkittäviksi rakennetuiksi kulttuuriympäristöiksi. Vuoden 2016 marraskuussa pariskunta sai tietää, että vanha kyläkoulu oli tulossa myyntiin. Ennen koiran hankkimista porot pyrkivät varsinkin syksyisin tonttia ympäröivän aidan portista sisään, koska koulun kentällä on runsaasti jäkälää. Olemme tyytyväisiä, että niihin ei saa tehdä muutoksia. Lapin mittakaavassa kylä on ainutlaatuinen siksi, että se on aikanaan säästynyt sodan tuhoilta
Lauteille mahtuisi helposti kymmenen ihmistä, Pellinen kertoo. Janne Uusitalo ja Vilma Pellinen asuttavat vanhaa koulua Suvannon kylässä Pelkosenniemellä yhdessä lastensa Seetin ja Lyytin kanssa. Talon käyttövesi lämpenee yöaikaan energiakulujen säästämiseksi. Toteutuma oli 2,4 miljoonaa euroa. –?Teen työni lähes täysin etänä. Välillä Pellinen kaipaa ”ihmisten ilmoille”. Välillä Uusitalon on lähdettävä lumitöihin aamuyöllä hyvissä ajoin ennen lasten heräämistä. joulukuuta. Silti sauna lämpiää nopeasti, eikä lämmintä pesuvettäkään tarvitse odottaa juuri puolta tuntia pidempään. Läsnäpalavereja on 3–4 kertaa vuodessa. –?Alimitoitimme hieman maalämpöpumpun kaivometrien määrän. Pellinen tekee tekstiilisuunnitteluun ja graafiseen suunnitteluun liittyviä töitä kotonaan, minkä lisäksi häntä työllistävät opettajan sijaisuudet Pelkosenniemen koulussa. Ääni voi olla niin kova, että yöllä korvatulpat ovat tarpeen. 2024 KOTI // 21 hakijalle vasta, kun alueellisen vastuumuseon valvoja on käynyt tarkistamassa lopputuloksen. " Tuemme rakennusta mahdollisimman hyvin säästävää korjausta, jossa käytetään perinteisiä materiaaleja. Arkea pitää suunnitella selvästi tarkemmin kuin edellisessä elämässä. Siihen aikaan talossa oli vielä suora sähkölämmitys. Jos sellaiseen päädytään, kyse on erittäin valitettavasta asiasta suojellun rakennuksen kannalta, Metsälä kertoo. Välillä naapuri saattaa soittaa, että pihalla olisi ylimääräistä puuta noudettavaksi. Janne Uusitalo kaipasi takaisin synnyinsijoilleen. Metsälän mukaan säästötoimenpiteet eivät ainakaan tänä vuonna vaikuta avustusten myöntämiseen. Talon yläkerrassa on suihku, jota käytetään harvoin. Museoviraston äskettäin päättyneissä yt-neuvotteluissa etsittiin 3,2 miljoonan euron leikkauksia ensi vuoden toimintamenoihin. Harri Metsälä Museoviraston erikoisasiantuntija. –?Suojelu ei muuta tilannetta. Talon historiasta huoneessa kertoo opettajan koroke. Pelkosenniemen kylän keskustaan ja lähimpään ruokakauppaan on kyläkoululta noin 20 minuutin ajomatka. Viime vuosina sähkön kulutus on ollut noin 20?000 kilowattituntia vuodessa. Alakerran tuvassa perhe viettää yhteistä aikaa. Jannen työnantaja on helsinkiläinen tietoturvayritys F-Secure, jonka konttorilla hän käy harvoin. VILMA PELLINEN myöntää, että pitkiin välimatkoihin tottuminen vei aluksi aikaa. Joitakin vuosia sitten pariskunta oli palaamassa etelästä takaisin kotiin, kun heitä odotti ikävä näky: talon kellarissa oli tulva, jonka oli aiheuttanut korkealle noussut pohjavesi. KUN SÄÄ näyttää ikävämmän puolensa, pariskunnan hermot saattavat olla koetuksella etenkin pitkien pakkasjaksojen aikana. –?Astiat ja osa ruokatavaroista kelluivat iloisesti veden pinnalla. velvoittaisi omistajia pitämään taloistaan parempaa huolta, mutta sellaista pykälää ei valitettavasti ole. VUONNA 2018 Pellinen ja Uusitalo päättivät ostaa taloon maalämpöjärjestelmän. Jos purkulupaa ei anneta, kunnossapitovelvollisuus jatkuu entisellään. –?Tätini kehuu aina, että se on paras sauna, jossa hän on koskaan saunonut. Välillä tuntuu, että niitä voisi olla useamminkin. Se on osoittautunut kannattavaksi investoinniksi, vaikka puuta kuluu edelleen reippaasti, talvella 1–2 pönttöuunin pesällistä päivässä. Pariskunta on kiitollinen siitä, että polttopuuta ei ole tarvinnut juuri ostaa yksityisiltä yrityksiltä. Pariskunta käy silloin tällöin Helsingissä, ja välillä matka suuntautuu Vilman äidin luokse Ruokolahdelle Etelä-Karjalaan. –?Viime talvena kävi useamman kerran niin, että automme ei lähtenyt käyntiin eikä lapsia voitu viedä päiväkotiin. Lapset käyvät päiväkodissa Pelkosenniemen keskustassa. Asia on täysin kyseisen kunnan käsissä. Joinakin syksyinä läheinen joki jäätyy niin nopeasti, että jäätymisestä syntyvä ääni kantautuu tyynessä pakkasilmassa aivan kuin valaan lauluna. Kovina pakkaspäivinä lämpötilaero saunan ulkoja sisäseinän välillä voi olla hurjat 90 astetta. Se tihkui betonivalun läpi. –?Purkaminen on onneksi harvinaista. Suojellun talon asukkaan vastuu ei eroa tavallisen omakotitalon omistajan vastuusta. –?Vaikka tekisi pientäkin remonttia ja jotain oleellista puuttuu, tarvikkeet on noudettava rautakaupasta 55 kilometrin päästä Kemijärveltä. Maalämpö on laskenut energiakuluja, mutta ei niin paljon kuin toivoimme. Sähkön kulutuksen kanssa saa olla tarkkana, sillä leväperäisyys saattaa pian kostautua isossa talossa. –?Niinä päivinä, kun kaikki ärsyttää ja ulkona sattuu olemaan aivan hillittömän kaunis aamutai iltarusko, tuntuu suorastaan etuoikeudelta asua tällaisessa paikassa kaukana kaikesta, Pellinen sanoo. Erään kerran saunan hanasta tippunut vesi oli jäätynyt paksuksi kerrokseksi saunan lattialle sinä aikana, kun olimme olleet reissussa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Keväisin sää voi yllättää toisella tavalla. Keski-Lapin korkeuksilla niiden todennäköisyys on melko suuri. Pääasiassa perhe peseytyy pihalla olevassa isossa puusaunassa. Kulutuslaskelmassa on mukana viereisellä tontilla sijaitseva torppa, jota pariskunta vuokraa matkailijoiden käyttöön ympäri vuoden. –?Edellisen asukkaan aikana talon sähkölasku oli noin 600 euroa kuukaudessa. Jos rakennukselle haetaan purkamista, lupaa saatetaan harkita tavallista tarkemmin. Myöhemmin olemme saaneet oppia, ettei sulamisvesistä aiheutuva vuoto ole täällä mikään yllätys, Pellinen kertoo. Maankäyttöja rakennuslain mukaan omistajan on huolehdittava siitä, että rakennus täyttää tekniset ja terveydelliset vaatimukset. Viime talvena pakkanen pysyi pidemmän aikaa noin 30 asteessa ja luntakin oli reilusti. Näissä hetkissä usko oli koetuksella, Pellinen myöntää. Vanhaa rakennuskantaa pitäisi arvostaa, pariskunta toivoo yhdestä suusta. Ruuhka-Suomessa käynnin jälkeen paluu Suvannon hiljaisuuteen tuntuu erityisen hyvältä. Kaivoista olisi pitänyt porata syvempiä tai niitä olisi pitänyt olla enemmän, Uusitalo kertoo. UUSITALON ALBUMI PAULI REINIKAINEN Pönttöuuni on luokiteltu säilytettäväksi, eli siihen ei mahdollisessa remontissa saa koskea
Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. joulukuuta 2024 PUUHAT // 23 Ristikko
Niinpä niin. Tutkimukset ovat yhä kesken ja lisää tutkimusta tarvitaan. Moinen mielenheilahdus voi toki olla niin mitätön, ettei kokija ole oikein itsekään varma tunteesta: onko se todellinen tunne, vai ehkä kuvittelua. Kuten esimerkiksi se, miksi ihmeessä evoluutio on tuottanut meille tällaiset aivot. Kävi ilmi, että gangliosolut näyttivät säätelevän tehokkaasti sisäistä kelloamme, unirytmiämme ja myös pupilliemme kokoa. Hakala Kirjoittaja on professori, filosofi ja tietokirjailija. Usko tai älä, se piristää. Kuten esimerkiksi se, miksi ihmeessä evoluutio on tuottanut meille tällaiset aivot. Ajanvietettä joka päivä keskipohjanmaa.fi/ajanviete Koukutu numeroihin, lumoudu sanoihin! Haasta itsesi Keskipohjanmaan Sudoku ja Sana! -älypeleillä. Kävi nimittäin ilmi, että gangliosolut – havaitessaan valon vähenevän – käyttivät omaa viestirataansa lähettääkseen signaaleja tietyille, mielialoja sääteleville aivoalueille. Jokunen vuosi sitten he onnistuivat osoittamaan, että samaisilla gangliosoluilla on todennäköisesti jonkinlainen yhteys myös siihen, miltä meistä milloinkin tuntuu. Keskipohjanmaa // Lauantaina 21. Samalla on noussut esiin muutakin ihmeteltävää. Nyt on saatu vihjeitä toisenlaisesta selityksestä pimeän ajan alavireisyyteen. Ne ovat soluja, joiden sisältä löytyi valoherkkää ainetta nimeltä melanopsiini. Jos taas gangliosolujen toiminta estettiin keinotekoisesti, yksikään hiiri ei tuntunut masentuvan. Kun nuorten vapaaehtoisten koehenkilöiden aivoja kuvattiin erilaisissa valaistusoloissa, löydettiin viestintää, jossa tietyt aivoalueet näyttivät vastaanottavan signaaleja nimenomaan gangliosoluilta. Kaksi näistä alueista oli aivojen etuosassa, eli juuri siellä, mihin on paikannettu esimerkiksi masennuksen kaltaisia tunnetiloja. Se oli niin outo ajatus, ettei meitä alkuun uskottu, muistelee tutkija Samer Hattar. Nimittäin, tutkijoiden mukaan jopa joka neljäs meistä huomaa itsessään ainakin jonkinlaista vuodenaikoihin liittyvää mielialan vaihtelua. JUTTU LIITTYY SILMIIN. joulukuuta 2024 24 // VIIKONVAIHDE Malta hetki, pian helpottaa! Se on, kuulkaa, vuoden pimein hetki, talvipäivänseisaus. Ja niin tehtiin. Kuten moni kouluajoilta muistaa, silmissämme on kahdenlaisia näkemistä auttavia soluja: on sauvoja ja on tappeja. TODELLISUUDESSA valon määrän ja mielialan vaihtelun välinen suhde on sotkuisempi kuin olen tässä antanut ymmärtää. Tähänastinen selitys on ollut, että vähäksi käynyt luonnonvalo muuttaa parin tärkeän välittäjäaineen – serotoniinin ja melatoniinin – tasoja aivoissamme. On siis todennäköistä, että kausiluonteisten mielialavaihteluiden taustalla on biologinen syy, pohtii Brownin yliopiston neurotieteen professori Jerome Sanes. Tämän viestiliikenteen tuloksena jotkut tuntevat olonsa synkäksi tai jopa masentuneeksi, päättelivät tutkijat. Aihe nousi ajatuksiini senkin takia, että aina on niitä, jotka kokevat olevansa himpun verran alapaulalla juuri pimeimpään vuodenaikaan. Ymmärrämme kyllä, miksi tarvitsemme valoa nähdäksemme, sanoo Samer Hattar, ”mutta miksi tarvitsemme valoa tehdäksemme itsemme onnelliseksi?” Tätä odotellessa hän tarjoaa hyvän mielen neuvoja meille kaikille: Jos mahdollista, vietä vielä enemmän aikaa luonnonvalossa. Ongelma on siinä, että tämän väitteen perustelut eivät ole aivan vedenpitäviä. Ehkä se sittenkin on saamattomuutta, tai jotain siihen suuntaan. " Samalla on noussut esiin muutakin ihmeteltävää. Eli gangliosoluilla ei ollut niin selvää roolia näköjärjestelmässämme kuin sauvoilla ja tapeilla. TODENNÄKÖISESTI se on ihka aito tunne. Kun gangliosolut olivat pelissä mukana, vähäinen valo aiheutti hiirissä vireystilan laskua, ja jopa masennuksen kaltaisia oireita. Ja sehän taas johtuu siitä, että maapallon akseli on sillä tavoin kenossa, että juuri tänään oma pallonpuoliskomme on kauimpana tuosta lämmönlähteestä, auringosta. Nyt on saatu vihjeitä toisenlaisesta selityksestä. Tänään auringon säteet – jos nyt niitä joku jostain bongaa – sattuvat maahan viistommin kuin yhtenäkään toisena päivänä. Ja, tällä muutoksella puolestaan on yhteyttä alavireisyyteen, unirytmiin ja sen semmoiseen. Heti, kun säät sallivat, ala vaikka syödä ulkona. SELITYS EI TUNTUNUT niinkään liittyvän gangliosoluihin sinänsä, vaan silmien ja aivojen väliseen viestiliikenteeseen. PUHEENAIHEITA joita muut eivät pidä tärkeinä. Kaikesta pimeydestä huolimatta: siunauksellista joulun aikaa juuri sinulle! Kirkasvalolaite tai melatoniini auttavat joitakuita, mutta on yhä pientä epäselvyyttä siitä, miksi niin käy. Melanopsiini oli ihmetys tutkijoille, koska sitä ei löytynyt sen paremmin sauvoista kuin tapeistakaan. NÄKÖKULMA Juha T. Tutkijat olivat tulleet päätelmäänsä seuratessaan hiiriä. Se, että marketin kirkasvalolaite tai apteekin melatoniini auttavat joitakuita, on kyllä totta, mutta on yhä pientä epäselvyyttä siitä, miksi niin käy. Hiiretkin nimittäin näyttivät reagoivat valon määrään. " Jos gangliosolujen toiminta estettiin keinotekoisesti, yksikään hiiri ei tuntunut masentuvan. Parikymmentä vuotta sitten yhdysvaltalaistutkijat panivat merkille, että silmissämme on näiden lisäksi myös niin sanottuja gangliosoluja. Tästä löydöksestään tutkijat olivat siinä määrin innostuneita, että he jatkoivat aherrustaan. Niinpä väite piti koettaa todentaa myös ihmisillä