Epävarmoja kansanedustajia on eniten eli seitsemän sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmässä ja toiseksi eniten juuri kristillisdemokraattien ryhmässä. . . .13-15 Urheilu . . Kuva: Clas-Olav Slotte Maakunta Mielipide Kulttuuri +10 +10 +11 +11 +11 +12 4-8 m/s Maija Myllykangas KOKKOLA (KP) Taidatte tietää taudin. .3-4 Kotimaa . . Sivu 11 Äänestä kiitetään s Suomalaisen elokuvan nykyinen suosio ja DVD-buumin myötä lisääntynyt kotiteatterilaitteistojen kysyntä asettavat haasteita myös filmin äänelle. . . . . Kymmenestä kansanedustajasta viisi on jo ilmaissut vastustavansa lisäydinvoimaa. . Mutta parasta kaikessa oli jäätelökioskien ilmaantuminen katukuvaan: jätskijonot uhmasivat jo vappupäivän ennätystä. Hän kertoo oman näkemyksensä samalla, kun painaa äänestysnappia eduskunnassa. . Asiassa on viritelty myös keskustelua siitä, onko kirkon kunnioitettava maallista lakia vai ei. . . . . . . . . Hän arvelee, että ryhmässä on myös lisäydinvoiman kannattajia. . . . – Siellä keskeinen mediatapahtuma tulee olemaan keskustelu aloitteesta, että kirkon olisi annettava virkakielto rekisteröidyssä parisuhteessa eläville homoseksualisteille, Kari Lehtola arvelee. . HUHTIKUUTA 2002 Sisältö Sääennuste Sivu 12 Eeva Inkeri Kluukeri (KP) Aliossa Sunnuntain vieraana kirjoittava ex-kälviäläinen, varatuomari Kari Lehtola on paitsi Helsingin kaupunginvaltuutettu myös Suomen luterilaisen kirkon kirkolliskokousedustaja. . . . Kallis kertoo, että kaksi edustajaa ei ole vielä päättänyt kannastaan. Mikä on keväässä parasta. . . . Siellä 1600-luvulta peräisin olevia rakennuksia löytyi vain yksi, mutta Ylivieskan seutukunnassa niitä tiedetään olevan useita. Vastaavanlainen projekti päättyi viime vuonna Nivala-Haapajärven seutukunnassa. . . . Pyhänaika meni aina siihen, että järjestin huushollin taas oman mieleni mukaiseksi. . . . Sivu 3 Jännitys säilyy loppuun asti Kristillisdemokraattien ryhmä hajoaa ydinvoimaäänestyksessä Kansanedustaja Bjarne Kallis kertoo, että kristillisdemokraattien ryhmä hajoaa ydinvoimaäänestyksessä eduskunnassa. Sivu 2 Nyt tuli kevät Salibandyn pelaajatkin sen tietävät: Vanhat rakennukset inventoidaan s Ennen sotia rakennetut vanhat rakennukset inventoidaan Ylivieskan seutukunnan kuudessa kunnassa. Vielä parempaa oli ihmisten iloinen mieli. . . Perjantaina sai rahoituspäätöksen Vanhat rakennukset -projekti, jota vetää Jouni Laukka Suunnittelutoimisto Laukasta Nivalasta. . . . . Enää Riitta ei kuitenkaan halua mennä järjestelemään naapurien pyykkejä. . . . Kuva: Päivi Savela Katsotaan totuutta silmiin s – Mitkä ovat ne julmuuden tunnusmerkit, jotka täytyy ensin täyttyä, että nuortemme väkivallantekoihin suhtaudutaan vakavasti. Sivu 10 Kirkko lasikaapissa parisuhdelaissa Kari Lehtola on myös kirkolliskokousedustaja. Varsinkin naisihmisten elämästä tuntuu valtavan iso osa kuluvan merkillisiin rituaaleihin ja hysteeristen systeemien luomiseen. . Rullaluistimet suihkivat, haravat heiluivat ja mopot pärisivät ahkeraan. – Katsojilla on kotonakin hirveän hyvät televisiot, stereot ja surroundit, kertoo Kokkolassa media-assistentteja viikon kouluttanut Kyösti Väntänen. . . . Ylen Radiouutisten tekemän selvityksen mukaan lisäydinvoiman kannattajat ovat eduskunnassa enemmistönä luvuin 94 – 88. . – Kaikki eivät äänestä vastaan. Kokkolalainen Riitta Pellinen on aikanaan kärsinyt jämptiydestään, joka tuntui välillä hipovan ja hulluutta ja hermostuttavan ympäristönkin. . Vastuu korjaamisesta on rakennuksen omistajalla.– Vanhan rakennuksen korjaus pyritään tekemään niin helpoksi neuvonnalla ja työn valvonnalla että se kannustaisi omistajia teettämään korjauksia. Bjarne Kallis arvelee, että äänestyksestä tulee todella tiukka. . . . – Itse asiassa kadehdin ihmisiä, jotka eivät kiinnitä huomiota epäolennaisiin asioihin, elävät rennosti ja ottavat löysästi. .22-23 IRTONUMERO 1,18 € 7 MK Nro 108 SUNNUNTAINA 21. . . . . . Olivat tehneet kaiken aivan väärin – sängyt oli pedattu miten sattuu, kaapit epäjärjestyksessä. Olemme saaneet lukea oikeuden päätöksistä, jotka ovat olleet sitä luokkaa, että normaalilla oikeustajulla varustettu ihminen ei aina jaksa ymmärtää niitä, Markku Ojaniemi Kokkolasta kirjoittaa. Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä tulee hajoamaan äänestyksessä. . . . . . . . . Tuomioita koventamalla ei ole saatu mitään aikaan, päinvastoin. . Sen minkä teet toiselle teet aina itsellesi. . . Kuva: Jukka Lehojärvi Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Jännitys eduskunnan ydinvoimaratkaisussa säilyy loppuun saakka. . . . . – Meidän täytyy puuttua rakenteisiin eli siihen, mikä tekee tämän mahdolliseksi. . . Sivu 3 Vanhat ikkunanpielet ovat arvossaan Jouni Laukan vetämässä projektissa. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Sunnuntai A B Tänään . . Arska tietysti! viittoili porukka taivasta kohti. – Tapaan paljon ihmisiä, jotka kuuntelevat nimenomaan ääntä. . . . . .12 Viikonvaihde . . . . . Sitä rupeaa tekemään asioita tietyssä järjestyksessä, ja jos homma hiukkaakaan nyrjähtää paikaltaan, koko maailma tuntuu menevän sekaisin. . . . . .8-9 Mielipide . . . Joukko marinkaislaisia salibandyn pelaajia tervehti rehevällä naurulla kadulla liikkujia. Sain käydä lukion kristillis-isänmaallisessa Lapuan Yhteislyseossa. . . . . . .10-11 Sää . – Mikäkö parasta. . . Kukaan muu ei kotona osaa pitää kattilakaappia oikeassa ojennuksessa, ei täyttää astianpesukonetta, ei tyhjentää pyykinpesukonetta. Tullaan jopa kiittämään! Se on haastavaa, sanoo Jussilla palkittu Väntänen. . . Sivu 13 Aivan väärin! Riitta Pellisen pyykkinarutyöskentely hipoo taidetta – tai hulluutta. . . Sivu 8. . .7 Kulttuuri . Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Bjarne Kallis aikoo pitää kantansa viidennen ydinvoimalan rakentamisesta omana tietonaan viimeiseen asti. . – Oli se kauheaa, kun aikanaan olin kolme viikkoa kuntoutuksessa. . . – Itselleni kysymys on selvä. . . . . . . .16-20 Sarjakuvat . . Nykyäänkin jämptiys antaa elämään turvallisuuden tunnetta. . . Nyt hän osaa jo iloisesti laskea leikkiä itsestään. . – Todennäköisesti marginaali tulee olemaan hyvin pieni, vain neljästä seitsemään ääntä. . Viikolla perhe oli pyörittänyt huushollia ja kaikki oli siis aivan järkyttävää. . . . Olen aistinut, että ryhmä hajoaa äänestyksessä, Kallis sanoo. . . . Kuva: Clas-Olav Slotte Outi Airola (KP) Nopeasti lämmennyt sää ajoi ihmiset ulos koloistaan lauantaina iltapäivällä. Kuva: Clas-Olav Slotte Keväässä parasta on aurinko eli tuttavallisemmin arska, sanoivat marinkaislaiset. . .5-6 Ulkomaat . Kirkolliskokouksella on jälleen istuntokausi toukokuussa. – Kirkko istuu tässä tässä kysymyksessä sellaisessa lasikaapissa, että siitä ei ole ensimmäisen kiven heittäjäksi. . . – Mielipiteeni kertominen menee napin painamiseen saakka, kun se näin pitkälle on mennyt, Bjarne Kallis sanoo. Ryhmämme voi, vaikka se hajoaakin, olla äänestyksen ratkaisija. . . . . . . . . . . . . . .21 Tv, Radio . . .2 Maakunta . . . .
Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. (06) 827 2234, . Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Route Down To Georgia paras kantriviihdyttäjä HELSINKI (STT) Kouvolalaisyhtye Route Down To Georgia on voittanut parhaan kantriviihdyttäjän BB Country Music Entertainer -tittelin. Toiseksi kilpailussa sijoittui yleisön suosikki, oululainen Erkki ja Tähti. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. ihmettelee Heini Ojala. Sieltä saa helposti parisataa kiloa haukia, sanovat pojat. (06) 827 2000 ark. Viime keväänä rakkaus kukoisti ja nyt se on muuttunut... lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Ekku Peltomäen näyttely maan alla. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . – Tuleehan tässä kevättä rintaan, kun aurinko paistaa. Siellä on Laxfisk, pieni putti, josta saa istutettuja kirjolohia. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Popi ja Matti pitävät isäntäparinsa liikkeessä. Rakastuminen on muuttunut rakastamiseksi, kiteyttää Henrik ja saa Heininkin huokaisemaan helpotuksesta. Haukea moititaan joskus huonoksi kalaksi, mutta pojat tietävät paremmin. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Markut kokoontuvat Noormarkussa HELSINKI (STT) Markku-liitto viettää Markunpäivänjuhlaa 25. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Ne voi ajaa kepeillä putin toiseen päähän, jossa on haavit. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.2.2002 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € mk € mk 12 kk 188 1117,80 12 kk 201,05 1195,39 6 kk 96 570,79 6 kk 103,40 614,79 4 kk 65 386,47 4 kk 72,75 432,55 3 kk 49 291,34 3 kk 54,75 325,53 2 kk 33 196,21 1 kk 18,45 109,70 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. – No joo...Tai oikeastaan viime keväänä oltiin, asettelee Henrik Häggblom sanojaan. Näyttely on avoinna vuoden loppuun saakka. Nuo kaksija viisivuotiaat dalmatialaiset koiraherrat tuovat elämään väriä, vaikka mustavalkoisia ovatkin. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Taija ja Juha Hovatov, Kokkola 11.4. lomamatkan vuoksi. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Popi ja Matti huolehtivat siitä, että uni ei pääse pysyvästi silmään. Asiaa setvitään hiukan. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Suvi ja Markku Nikki, Toholampi 13.4. Viikonloppuna Silja Festival -laivalla pidetyn kisan voittajabändissä soittavat Juha-Matti Ahola (rummut), Miska Honkakoski (basso), Antti Haimi (koskettimet), Isto Porkka (kitara) ja Eero Ohlsbom (viulu). Hänellä on nyt kulkupeli, jolla mennä pidemmällekin kalareissulle. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Kristiina ja Sami Kalliokoski, Kokkola 09.4. – Nyt ne ovat raikkaan makuisia, kun jäät on lähteneet. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Popi ja Matti pitävät vauhdissa Kaustislaisten Sari Lehdon ja Tero Väärämäen elämä olisi varmasti toisenlaista ilman Popia ja Mattia. Ville muistelee kalastaneensa jo pikkupojasta asti kaveriporukassa. Nykydalmikset ovat kyllä liikkuvaisia, mutta paremminkin seurustelutehtävissä. Suomeen hän saapui nelisen vuotta sitten, nyt ovat käsissä tradenomin opiskelut ammattikorkeassa Kokkolassa. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. – Aluksi kevät oli minulle tosi vaikeaa aikaa, kun yskin koko ajan, kertoo koivun siitepölyyn Suomessa tutustunut mies. Ilmoitushinnat 1.1.2002 alkaen mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. – Pikkuhiljaa se nousi. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Sieltä ne on sitten helppo nostaa ylös, selvittävät kalamestarit. Kuka sitten syö poikien kalansaaliin. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Aivan. Nyt kevät saa jo kiinalaisenkin hyvälle tuulelle. Skootteri on tarpeen, sillä nuori mies on laatinut itselleen kovan allakan. Järjestystä ei jäädä enää pohtimaan, sillä pari näyttää riittävän rakastuneelta. Maija-Liisa ja Sakari Salmela, Nivala 09.4. Muuttunut.... Nytkin pariskunta on lähtenyt koirineen Kokkolaan agility-kurssille viikonlopuksi. Etunimiyhdistyksessä on jäseniä jo lähes 500. – Virvelillä tai haavilla. Skootterilla pääsee kalaan Ville Vakkuri ja Eetu Juujärvi nappaavat haukia Nisulan putista Ville Vakkuri ja Eetu Juujärvi suunnittelevat kalareissua – kokoukseen osallistuu peilistä kurkkiva Jani Koivisto. Samalla tulee myös kevätväsymys, haukottelee Tero. Miia ja Juha Tuominen, Kaarina Outi Airola (KP) Kaunis kevätpäivä, lämpöasteitakin reilusti yli kymmenen. Tero makaa makeasti Pikiruukin Koirakillan puistossa penkkinokosilla ja palvoo täydeltä terältä paistavaa aurinkoa. Saara ja Juhani Paananen, Sievi 12.4. Kaikki vuodenajat ovat omalla tavallaan hienoja, mutta paras on Suomen kevät ja kesä. Villen elämä ei täyty kalaharrastuksesta. Kristiina ja Pasi Kiiskilä, Ylivieska Tyttö 05.4. Mies oli jättänyt suorittamatta 3 000 euron kuukausilaskut puhelinyhtiölle, jota hän väitti moraalittomaksi. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . – Tällä pääsee helpommin Kruunupyyhyn, jossa käydään kesäisin kalassa. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Niina Nissilä ja Teemu Jukola, Lohtaja 12.4. Se ei ole vielä ajankohtainen paikka – nyt narrataan haukia. Kaivoksen pääkäytävässä on Kivien salattu elämä-osa, josta noustaan Poltettuun puutarhaan. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Anna-Kaisa ja Raimo, Heli, Juho Kiitokset Kaksospojat 10.4. Tiina Haka ja Jari Honkaniemi, Pietarsaari 09.4. Mikä keväässä sitten on parasta. Eteläväylä, Kokkola. Parisataa kiloa. Kesällä yleisurheilen – lähinnä juoksen, hyppään korkeutta ja työnnän kuulaa, luettelee Ville vaatimattomasti. Vetreiden dalmatialaisten esiäidit olivat aikanaan vaunukoiria, joiden tehtävä oli ilmoittaa etukäteen vankkureiden tulosta ja vahtia niitä. Puhelimen käyttösopimuksella ei ole tekemistä moraaliasioiden kanssa, oikeus ilmoitti kantanaan. Koivu kiusana keväässä Nuori kiinalaisen näköinen mies kävelee reipasta vauhtia Kokkolan katuja – kuin suurkaupunkilainen, joka on tottunut suurempiin kortteleihin. Hanna ja Teemu Liikanen, Nivala 13.4. Oikeus ei hyväksynyt saksalaismiehen keksimää perustetta olla maksamatta seksipuheluistaan. Juhlanäyttely enimmillään yli sadan metrin syvyydessä koostuu kolmesta osasta. He siis tapasivat jo kauan sitten, mutta rakkaus varsinaisesti syttyi vasta toissa talvena. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. – Trullevissa Nisulan putilla on paljon haukia, ne nousevat sinne kutemaan. Pikiruukin kerrostalojen nurkilla turisee nuorten miesten ukkokerho: Ville Vakkuri, Eetu Juujärvi ja Jani Koivisto ovat pysähtyneet portille tekemään sotasuunnitelmaa skoottereineen. Maarit ja Harri Koutonen, Merijärvi 11.4. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Sitten kesällä ne muuttuvat pahan makuisiksi, tietää Ville. Veijo Kauppinen Lämmin kiitos kaikille, teitte hääpäivästämme ikimuistoisen. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Sari Ketola ja Jouni Pikkumäki, Pietarsaari 15.4. muotoilee Henrik. No se, kun pääsee kalaan, sanoo Ville Vakkuri heti. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Katja Ala-Pöntiö ja Kari Passi, Himanka 14.4. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Markku-liitto on perustettu vuonna 1996. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Kansalla on selvästi kevättä rinnassa – se näkyy jopa auton ikkunasta. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Merja ja Ari Hihnala, Kalajoki 13.4. – Kukat, sanoo Heini. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . 2002 s KESKIPOHJANMAA Lyhyesti s viikko 16 Sydämellinen kiitos kaikille Teille, jotka teitte merkkipäivästäni juhlan. – Talvisin hiihdän, pelaan myös sählyä ja jalkapalloa. – Mitä.... – Naapurit, mummot.... Varpu ja Risto Sillanpää, Ullava 11.4. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . 17:15 Aurinko nousee: Kokkolassa 5.37 (pimeys päättyy 4.39), Helsingissä 5.46, Utsjoella 4.40 Aurinko laskee: Kokkolassa 21.17 (pimeys alkaa 22.16), Helsingissä 20.53,Utsjoella 21.45 Nimipäivät huomenna: Alina, ortodokseilla Feodor ja Heikki Nimipäivät tänään: Anssi, Anselmi ja Camilla, ortodokseilla Jani, Janne, Feodor, Heikki ja Hilppa Tänään Syntyneet Sunnuntaina 21.4. Nyt kun minulla on Zyrteciä, muistuttaa Hong Chen Yu. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Parasta on kuitenkin... Rea Suni ja Juho Prittinen, Kalajoki Poika 08.4. – Siinä oli aamupäivällä teoriaa, nyt tehdään harjoitustehtäviä, selvittää Sari Lehto. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Vai...oletteko te rakastunut nuoripari. Kun 15-vuotissyntymäpäivä ja konfirmaatio osuivat kuukausi sitten samalle päivälle, Ville sai lahjaksi oman skootterin. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. – Kalastaminen kavereiden kanssa. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Jaana ja Tero Miettunen, Sievi 11.4. Kati ja Tommy Thylin, Kokkola 13.4. Hän on Hong Chen Yu, Kiinan Shanghaista. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Sari Kerttula ja Juha Aho, Kokkola 12.4. Puhelinseksistä kiista oikeudessa HELSINKI (STT) Taiteilija Ekku Peltomäen 30-vuotistaiteilijanäyttely on esillä Tytyrin kaivosmuseossa Lohjalla. Henrik Häggblom ja Heini Ojala: rakastuminen vaihtui rakastamiseksi. ”On ristiriitaista soittaa kalliita, moraalittomia seksipuheluja ensiksi ja sitten kieltäytyä maksamasta laskuja”, todettiin oikeuden päätöksessä. – Niin. Irina Lyyra ja Mauri Kirjava, Veteli 10.4. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Kuvat: Clas-Olav Slotte Hong Chen Yu nauttii Zyrtec-keväästä. Asia ei näytä Mattia ja Popia haittaavan yhtään. – Ne ovat vähän ehkä yksinkertaisia – niinkuin blondit usein ovat, paljastaa Sari. Jaana Temonen ja Jarmo Kalliosaari, Ylivieska 09.4. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,24 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . – Aurinko, jätski ja tyttökaveri, luettelee Henrik. Millä vehkeellä. Sana: ”En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta.” Joh. Ja sitten me myydään niitä, selvittää joukko. Loppukilpailuun olivat tiensä raivanneet myös raumalainen Cactus ja Jussi Syren & The Groundbreakers Åminneforsista. Tilaisuudessa julkistetaan myös Vuoden Markku 2002. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . huhtikuuta Noormarkussa, Söörmarkun nuorisoseuran talossa. Carola Sundberg ja Jouko Korkea-aho, Pietarsaari 10.4. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . BERLIINI (STT–Reuters) Puhelinseksi ei ole moraalitonta kaupallista toimintaa, päätti müncheniläinen vetoomustuomioistuin. 2 riviä, sis. Rakastumisesta rakastamiseen Eihän kevään tulosta voi kertoa mitään ilman rakastunutta nuorta paria! Sellainen onneksi pamahtaa vastaan heti ensimmäisessä kadunkulmassa. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. 2001 28 385 kpl Lukijoita 85.000 (KMT syksy 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . – Kyllä! Kun pitkä, musta ja pimeä talvi kestää puoli vuotta... – Keväässä parasta. Maanalaisessa suurlouhoksessa esitetään laservaloteosta Finlandia. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk
Korjausavusta ei Ylivieskan seutukunnan projektissa ole tehty päätöksiä. Tosin hän huomauttaa naurahtaen, että aivan samalla tavalla voivat sanoa kaikki muutkin eduskuntaryhmät, joissa mielipiteet jakautuvat. Kallis kertoo hankkivansa edelleenkin tietoa ydinvoimasta ja lukevansa aiheesta päivittäin materiaalia. Hänen mielestään järjen käyttö olisi kilpailuttamisinnostuksessakin toivottavaa. Tulen kyseenalaistamaan ne kansanedustajat, jotka painavat ydinvoimaäänestyksessä ei-nappia. Tiet saataisiin pysymään kunnossa pienemmällä hallinnoinnilla, Uusioja sanoo. Ostaessasi kehykset ja linssit: MESTARIN SILMÄLASIPAKETISSA ON KAIKKI • voit valita kehykset laajasta pakettikehysmallistosta • saat Q1/Q3–muovilinssit (+/-6) aina kovapinnoitteella • optikon näöntutkimus • kotelo Tarjous voimassa 15.4.–10.5.2002 KAUK OTAI LÄHI LASIT KOKO NAIS HINT AAN 110 € 110 € MON ITEHO LASIT KOKO NAIS HINT AAN 216 € 216 € Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kristillisdemokraatit äänestivät tiukasti lisäydinvoimasta KeskiPohjanmaan piirin kevätkokouksessa lauantaina Kokkolassa. Hankkeessa tehdään maantieteen, arkkitehtuurin ja sosiologian pro gradu -töitä sekä syventäviä opintoja 14 kylästä. Rakennuksen omistajille keskimääräiset kustannukset olivat noin 6 000 markkaa materiaalikustannuksia ja 1 000 markkaa työstä. Mutta jos ilmoittaisin kantani nyt, sitä olisi vaikea muuttaa, vaikka mitä tapahtuisi, hän selittää. Omistaja vastaa korjaamisesta Kyläkipinöiden mielenkiintoisinta antia oli Vanhat rakennukset -projekti, joka on alkamassa Ylivieskan seutukunnassa. Suosituin hankkeista on maankäytön suunnittelua koskeva Asu kylässä -hanke, johon pyrki mukaan yli 80 kylää. Kolmannen kerran käsiä nostettiin siitä, ketkä luottavat, että Bjarne Kallis tekee oikean ratkaisun äänestäessään eduskunnassa viidennestä ydinvoimalasta. Kallis voitti äänestyksen Kristillisdemokraatit nostivat kättä lisäydinvoimasta Kristillisdemokraatit äänestivät lisäydinvoimasta piirikokouksessaan Kokkolassa. Kolmisenkymmentä kyläasioista kiinnostunutta osallistui Kylävalakiat-hankkeen järjestämään tilaisuuteen. Kallis joutuikin selittämään äänestäjille tulkintaansa. Siltikin, jos äänestystulos on hyvin tiukka, kristillisdemokraatit voivat ratkaista tuloksen, Bjarne Kallis kertoo. – Sanoin jo monta viikkoa sitten, että kristillisdemokraatit tulevat ratkaisemaan äänestyksen tuloksen. Kyllä-äänestäjät jäivät silmämääräisesti arvioiden vähemmistöön, vaikka ainakin yksi äänestäjä nosti molemmat kätensä. Anjalankoskella lauantaina puhuneen Ruuthin mukaan välillä vaikutti siltä, että pahimmasta vouhottamisesta olisi jo päästy. Äänet tulevat jakautumaan myös todellisessa ydinvoimaäänestyksessä kristillisdemokraattien eduskuntaryhmässä. Viimeksi mainittu kohdistuu vanhusten asumiseen ja palveluiden säilymiseen kylillä. – Olen kuunnellut sekä kannattajien että vastustajien mielipiteitä. Voimala oli mittavin rakennushanke Vaasan piirin alueella. Pidän mieluummin ydinvoimaa suomalaisten tuotannossa kuin ostan sähköä, jonka tuotannosta meillä ei ole tietoa ja johon emme voi vaikuttaa, hän perustelee kantaansa. – Jos minun nyt pitäisi äänestää, niin varmasti äänestäisin. – Edellisen projektin tavoitteena oli korjata rakennuksia ja mahdollisimman paljon. Minua häiritsee eniten se, että keskustelu on hyvin tunnepitoista. Lindén haluaa arvokeskustelua ANJALANKOSKI (STT) Vasemmistoliiton puoluesihteeri Aulis Ruuth arvostelee julkisten palvelujen kilpailuttamisesta jälleen viritettyä keskustelua. Korjausrakentamisesta järjestetään todennäköisesti myös kurssi työttömille sekä työssäkäyville. Näin tulee todennäköisesti käymään. Ydinvoimakeskusteluun Tarja Kankainen kaipaa enemmän asiapohjaa. Vanhojen rakennusten korjausprojekti on lisännyt tietoa vanhoista työmenetelmistä ja materiaalien käytöstä. Kylävalakiat-projekti on myös työohjelmaan kuuluva kärkihanke, jossa muun muassa tehdään kylille kyläsuunnitelmia sekä järjestetään kyläkehittäjäkoulutusta. Kuvat: Clas-Olav Slotte Kokkolalainen Tarja Kankainen evästi Bjarne Kallista eduskunnan ydinvoimaäänestykseen. Tarkistan, tuleeko vielä jotain uutta tietoa. Kokousväellä oli aluksi kaksi vaihtoehtoa: kyllä tai ei. Kokoomus on tänä keväänä järjestänyt ympäri maan avoimia keskustelutilaisuuksia teemalla "Arvot kunniaan". – Työllisyysvarojen hakeminen on vaikeaa, sillä nyt kirvesmiehillä vallitsee hyvä työllisyystilanne, Laukka sanoi. Kuvat: Päivi Savela Pirityiset ry:n puheenjohtaja, kaustislainen kylätaiteilija Airi Kentala kevensi kyläkipinöitä esittelemällä uusioprojektejaan. Keskustelussa liikaa tunteita Yksi kokoukseen osallistuneista on kokkolalainen Tarja Kankainen, joka kannattaa lisäydinvoiman rakentamista. 2002 Maakunta 3 Nyt mestarin korkealaatuiset silmälasit, yksilöllisesti Sinulle tehdyt, todella edulliseen pakettihintaan. PIETARSAARI (KP) Alholmens Kraftin voimalaitos Pietarsaaressa on nimetty vuoden 2001 rakennusmestarityöksi. Jos koko ryhmä äänestäisi yhtenäisesti, se ratkaisisi varmasti tuloksen. Myös uusia kärkihankkeita on tulossa muun muassa tietoverkoista ja palveluyrittäjyydestä. Valintaa perustellaan rakennustyön merkittävyydellä, suuruudella ja vaikeudella. Siinä on sekä puolesta että vastaan äänestäviä. Kylien virallisessa työohjelmassa ovat saaneet rahoituksensa kolme kärkihanketta, joilla rakennetaan perustaa kylien elinvoimaisuuden säilyttämiseksi. Mitä energiaa tuodaan tilalle, hän kyselee. Työn tekivät työllistetyt kirvesmiehet työvoimahallinnon työllistämisvaroilla. Tarja Kankainen kertoo kunnioittavansa sekä ydinvoiman vastustajia että kannattajia. Kylätoimintaan haetaan uutta paloa Tieosuuskuntia ja maankäytön suunnittelua Pohjois-Pohjanmaan kylillä on työohjelma, jonka käytännön toteutuksesta vastaa kyläkoordinaattori Kaisa Uusioja. Voimalaitos nimettiin mestarityöksi KALAJOKI (KP) Kulttuuriministeri Suvi Lindén nosti esille arvokeskustelun tarpeen lauantaina Kalajoella. Edellisessä äänestyksessä vuonna 1993 hän äänesti vastaan. Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kyläkoordinaattori Kaisa Uusioja on tyytyväinen yhteistyöstä, jossa on saatu yliopisto mukaan kylien kehittämiseen. Pyritään saamaan aikaan palveluntuottamista ja yrittäjyyttä, joka jatkuu projektin jälkeenkin, Uusioja sanoo. Yleisöstä huomautettiin totuuden olevan se, että enemmistö äänesti lisäydinvoimaa vastaan. Asioista ei oteta selvää. Vaikuttaa siltä, että innokkaimmat kilpailijat sotkevat keskenään aidon kilpailun ja yksityistämisen, eivät ymmärrä luonnollisen monopolin käsitettä eivätkä myöskään yksityisen yritystoiminnan ja julkisen toiminnan eroa. Rakennusmestareiden ja -insinöörien Vaasan piiri teki valinnan Kokkolan rakennusmestariyhdistyksen esityksestä. Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen maaseutuosasto teki perjantaina rahoituspäätöksen neljä vuotta kestävälle projektille, jonka kustannusarvio on 339 915 euroa. Matti-hankkeessa pyritään tehostamaan maaseututiestön tieisännöintiä. Kulttuuriministeri puolusti kokoomuksen arvoja Kalajoen Kokoomuksen 50-vuotisjuhlassa. Voimalaitoksen pääsisäänkäynnin seinään kiinnitetty mestarityölaatta paljastettiin lauantaina. Äänestyksen suoritutti puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Bjarne Kallis. rautatiet, luotsaus, terveyspalvelut ja jopa vesija viemärilaitokset. Kansanedustajia hän vaatii kantamaan vastuuta päätöksistään. Projektiin valitaan kaksi kenttätyöntekijää, jotka inventoivat tämän ja ensi vuoden kesien aikana kaikki ennen sotia rakennetut rakennukset. – Haluan selvittää riskit mahdollisimman hyvin. – Yhden tai useamman kylän muodostamat tieosuuskunnat voisivat olla uusi toimintatapa. Näitäkään ääniä ei laskettu. Projektin vetäjäksi valittiin Jouni Laukka nivalalaisesta Suunnittelutoimisto Laukka Oy:sta, joka toteutti samanlaisen projektin vastikään Nivala-Haapajärven seutukunnassa. – Nyt ovat kohteiksi nousseet mm. Arvokeskustelulle on hänen mielestään tilausta, sillä puolueita on julkisuudessa moitittu sulautumisesta samaksi massaksi, jossa eroja on vaikea nähdä. Vastuu korjaamisesta on omistajilla, joille laaditaan korjausohjeet ja kustannusarviot sekä tehdään rahoitushakemukset valmiiksi. Ylivieskan seutukunnan alueella hanketta organisoi Kalajokilaakson ammatillinen aikuiskoulutuskeskus. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 21.4. – Mielipiteidensä takana täytyy seisoa ja ne pitää pystyä perustelemaan. Samalla kannalla olivat myös vastaavat Vaasan ja Seinäjoen yhdistykset. Nivala-Haapajärven seutukunnassa inventoitiin noin 1 700 ennen sotia rakennettua rakennusta, tehtiin korjaussuunnitelmat noin 280 kohteelle sekä korjattiin noin 120 rakennusta. Voitte luottaa siihen, että oikea ratkaisu tulee, hän kiitteli kokousväkeä. Yhtä mittavaan tulokseen ei ilmeisesti päästä vaan Laukka pitää todennäköisenä, että korjattavaksi valitaan vain joitakin pilottikohteita. Kallis tulkitsi kyllä-ei -äänestyksen tasatulokseksi ja se aiheutti narinaa. – Joka tapauksessa äänestyksen tulos oli suuri helpotus minulle. Koti, uskonto ja isänmaa ovat vastuun ja vapauden perusarvoja, jotka ovat yhä tänään ajankohtaisia. Ruuth haukkuu kilpailuttamisintoilun. Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Pohjois-Pohjanmaan kylien toimintaan haetaan uutta paloa suunnitelmallisesti. Nyt käsiä nousi kaikkein eniten, ja äänestystä seurasi naurun hyrinä. Omaa kantaansa Kallis ei paljasta sen enempää omalle väelleen kuin tiedotusvälineillekään. – Suomen pitää olla tavallaan omavarainen energiatuotannossa ja uraania voidaan ostaa useammasta paikasta. Avustusta toteutuneisiin kustannuksiin voi hakea ympäristökeskuksesta ja TE-keskuksen maaseutuosastolta, edellisessä avustusprosentti on 50 ja jälkimmäisessä 20. – Mukana on yrittäjyyskuvio. Käsiä näytti nousevan selvästi enemmän ei-vaihtoehdolle, mutta niitä ei laskettu. Tehdä tosiaan käytännön työtä, mikä näkyy kylillä, Laukka sanoi. Mutta eduskuntaryhmä tulee hajoamaan hyvin todennäköisesti. Uusioja esitteli Matti ja Asu kylässä -hankkeita lauantaina Ylivieskassa järjestetyssä Kyläkipinät -tapahtumassa. Ruuthin mielestä jokaisen päättäjän olisi jo korkea aika myöntää, että on toimintoja, joissa aito kilpailu ei yksinkertaisesti ole mahdollista
Ensin vastannut Thors ei kuitenkaan lähtenyt suoraan ruotimaan puheenjohtajalta vaadittavia ominaisuuksia, vaan nosti esiin muutamia asiakysymyksiä. Lisätietoja hyötykäyttöasemanhoitajalta Puh. Poliisi ei ollut ainakaan aamulla tekemissään tutkimuksissa löytänyt räjähteitä miehen asunnosta. Liitto valitsi puheenjohtajistonsa seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi liittokokouksessaan Helsingissä lauantaina. Tämä kävi ilmi lauantaina, kun puheenjohtajehdokkaat europarlamentaarikko Astrid Thors ja puolustusministeri Jan-Erik Enestam kävivät ensimmäisen keskinäisen väittelynsä puolueensa Uudenmaan piirin kokouksessa Karjaalla. Ennen kansanedustajan uraansa Karhu on työskennellyt tv-toimittajana ja lastentarhanopettajana. Parvekkeelta ja ikkunasta ammutut luodit osuivat ainakin yhteen sivulliseen ihmiseen. Sunnuntaina 21.4. JOENSUU (STT) Pitkäaikainen ultravioletti-B-säteily (UV-B) hidastaa selvästi koivun paksuuskasvua, arvioi filosofian maisteri Riitta Tegelberg lauantaina Joensuun yliopistossa tarkastetussa väitöskirjassaan. Mies ampui ilmakiväärillään useita laukauksia ja uhkaili räjähteillä. Sen sai yleisö havaita, kun ehdokkaita tentattiin ydinvoimasta koulutuspolitiikkaan. 040-513 2370 Katso myös: http://www.haapajarvi.fi/lemmensillansoitto Ilmoittautumiset: Eija Törmänen, puh. Molemmat ajoneuvot olivat matkalla Pietarsaaren suuntaan, kun kuorma-autoilija lähti ohittamaan mopoilijaa. – Olen kiinnostunut lasten ja perheiden asioista. Olkiluodon ykkösyksikkö sammui pikasulkuun KOKKOLA (KP) Nuorten Kotkien liittokokous valitsi Kokkolassa lauantaina järjestön uudeksi puheenjohtajaksi yksimielisesti tamperelaisen kansanedustajan Saara Karhun (sd). Mies uhkaili myös, että hänellä on hallussaan räjähteitä. SÄÄ RHODOS 5) Lähetä viesti numeroon 13525 Palvelu toimii Soneran ja Radiolinjan liittymissä. Sulo Maanonen jatkaa toisena puheenjohtajana. Tämä näkyi siitäkin, että piirikokouksessa oli tupa täynnä väkeä. 44vuotiaan Saara Karhun perheeseen kuuluu tyttären ja avomiehen lisäksi koira. Hän sanoi, että puheenjohtaja voi olla joko päällikkö, valmentaja tai joukkueen kapteeni. Lisätietoja: Veijo Tikanmäki, puh. 06-824 1650, fax 06-823 3640, ma–to 9–17, pe 9–15 www.kpnet.com/kprontgen Mannerheiminaukio 1, KOKKOLA Lääkäritalossa SILMÄLÄÄKÄRIKESKUS Ajanvaraus, puh. 10.00 – 14.00 Pensasaidat ja pihapuiden oksat vastaanotetaan vanhalla kaatopaikalla maanantaisin klo. Thorsin mukaan ei pitäisi olla myöskään itsestäänselvyys, että puolueen ministerit valitaan eduskuntaryhmästä. SV-suorakorvaus Hammaslääkärikeskus Kokko-Dent Rantakatu 5, 67100 Kokkola puh. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman KARJAA (STT) Pitäisikö Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajan olla myös ministeri vai ei. Pahempia vammoja kolarissa ei syntynyt. Puheenjohtajakamppailu kiinnostaa tällä hetkellä RKP:n piirissä kovasti. Kirjoita tekstiviesti SÄÄ PAIKKA 5 (esim. K u v i 3 1 5 9 /0 M jM v BUSSILOMAT 2002 LÄHDÖT OULUSTA, KYYTIIN KOKKOLASTA JA LÄHIALUEELTA! Parannamme rataa Oulu-Kemi-välillä 7.1.2002 alkaen Oulu–Kemi-välillä korvataan maanantai–torstai-päivinä seuraavat junat linja-autoilla: Oulu-Kemi Kemi-Oulu P601 Oulusta klo 9.55 P54 Kemistä klo 11.09 Kemistä juna P601 ja Oulusta juna P54 jatkaa normaalisti aikataulunsa mukaan. Pohjoisella pallonpuoliskolla on kymmenen vuoden kuluessa havaittu ohentumia ilmakehän otsonikerroksessa, mikä on johtanut ultravioletti-B-säteilyn voimistumiseen. Poliisin tutkimuksissa on selvinnyt, että mies lähti ilmeisesti kalareissulle Villalähteen Alvojärvelle. Minusta on myös erittäin hienoa, että sosialidemokraattisessa liikkeessä on toimiva lapsija varhaisnuorisojärjestö, jota haluan olla viemässä eteenpäin, Karhu jatkoi. Enestamin mielestä puheenjohtajan on oltava ministerinä riippumatta siitä, johtaako puoluetta hän itse vai Thors. Hän lupautui Nuorten Kotkien puheenjohtajaksi pirkanmaalaisten pyynnöstä. Oppositioasema saattaisi jopa antaa pienelle puolueelle enemmän näkyvyyttä, hän arvioi. – Riippumatta siitä, kuinka puheenjohtajavaalissa käy, tulemme saamaan paremman puheenjohtajan, Thors sanoi keskustelun jälkeen. Reaktorin pikasulku on ydinvoimalassa melko harvinainen tapahtuma. Itsensä hän määritteli joukkueen kapteeniksi, joka johtaa peliä, pelaa itse ja on riippuvainen joukkueen muista jäsenistä. Tilanne Petosen kaupunginosassa sijaitsevassa talossa laukesi aamu seitsemän jälkeen, kun poliisi sai miehen kiinni. SAC 2 x 8 kalanruotomallinen lypsyasema, automaattitunnistuksella ja elektronisella maidonmittauksella. Pellon itkupintailmastointi. Sellainen sattuu ehkä kerran vuodessa. Ruohoja haravointijätteet vastaanotetaan hyötykäyttöasemalla. Eri pajulajeilla näyttää väitöskirjan mukaan olevan suuria lajinsisäisiä eroja säteilynsiedossa. Palvelu kattaa kaikki Suomen kunnat sekä tuhansia lomakohteita maailmalta. KOKKOLA (KP) Perjantain ja lauantain välisenä yönä varastettiin Kokkolan Kirkkolehdonkadulta valkoinen Opel Kadett, jonka rekisteritunnus on BET-573. Kun tarvitset palvelua, se on valmiina käytettävissä. Hinta 0,61 euroa/haku. 15.00 – 18.00. 2002 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Kulttuuri Lääkäripalvelut Avoimet ovet Matkailu Huomio Kälviä Kälviän hyötykäyttöasema joka sijaitsee Kruutikellarintiellä on avoinna torstaisin 14.00 – 18.00. Toimii ulkomailla yhtä helposti kuin kotimaassa! www.keskipohjanmaa.net Saat 5 vuorokauden säätiedot tekstiviestinä Vihje: Tallenna numero puhelimeesi. Myös Höyläämönkadulla yritettiin varastaa pakettiauto ja pengottiin pihassa olleen kuorma-auton hansikaslokeroa. Autovarkaat liikkeellä PIETARSAARi (KP) Kuusitoistavuotias mopoilija törmäsi lauantaina kahden maissa iltapäivällä kuorma-autoon Pedersöressä Skutnabban kylässä. klo 10-17 MTY MÖTTÖLÄN pihatossa, Kimingintie 111, KARSTULA Pellonpajan tekniikalla varustettu 64 parsipaikan pihatto. Enestam toisti jo aiemminkin ilmaisemansa kannan, ettei puolueen puheenjohtaja voi jäädä ulkopuolelle politiikanteon tärkeimmältä näyttämöltä, hallituksesta. Ilman vastaehdokasta kokous valitsi myös varapuheenjohtajat, hyvinkääläisen Lea Väänäsen ja helsinkiläistyneen Tuomo (Nalle) Saarisen. Enestam sen sijaan tarttui suoraan kysymykseen. Entinen ministeri, nykyinen Kelan johtaja Matti Puhakka (sd.) ryhtyy johtamaan liiton valtuustoa.. 22.04 – 01.07 välisenä aikana. 0500 561038 tai Ab Ekorosk Oy Puh. Huoneistoonsa linnoittautunut mies ampui ilmakiväärillään useita laukauksia poliiseja kohti. Saara Karhusta Nuorten Kotkien vetäjä – KANSANEDUSTAJA Markku Laukkanen (kesk.) jatkaa Karjalan liiton puheenjohtajana. Samana yönä yritettiin murtautua Tarharannan alueella toiseen henkilöautoon. Säteilyn lisääntyminen on eliöille haitallista, koska se tunkeutuessaan soluihin vaurioittaa esimerkiksi DNA -rakennetta. Valitamme työmaan johdosta aiheutuvaa häiriötä. 06-831 5563 Ajanvaraus puh. Keskustelun alkajaisiksi puheenjohtajaehdokkaita pyydettiin tarkastelemaan omasta näkökulmastaan puolueen organisaatiota ja puheenjohtajan roolia. 06 781 4500 K ä r k i m e d i a k e s k e l l ä P o h j a n m a a t a Hae täsmäsää tekstiviestinä. 06-8680 654, Tehtaankatu 8, Kokkola Silmätautien erikoislääkärit: • Ulla-Riitta Siponen • Elina Kronqvist • Christian Mörtenhumer • Heikki Aurekoski AVOIMET OVET PIHATOSSA Pe 26.04. Karjaan piirikokouksessa kansanedustaja Henrik Lax vahvisti lähtevänsä eduskuntavaaliehdokkaaksi ja tukevansa Thorsia puheenjohtajakilvassa. Enestam sanoi myös, että seuraavilla valtiopäivillä käsiteltävä uusi kielilaki on painava peruste sille, että puolueen puheenjohtajan on oltava hallituksessa. – RKP ei ole vetovoimainen hallituspuolue, jos puheenjohtaja valitsee hallituksen ulkopuolelle jäännin, Enestam huomautti. Lisätietoja: 0400-123 448 / Isäntä Juha-Pekka Möttölä ja Pellonpajan aluepäälliköiltä Jouni Uusisalo 0500-260383 tai Jussi Paasikannas 0500-255 685 TERVETULOA ! Suomen Rehu Oy, Karstulan kunta, Pellonpaja Oy Varausmaksu 6 €/lasku. Samaan aikaan mopoilija kääntyi yllättäen vasemmalle ja törmäsi kuorma-auton oikeaan etukulmaan. Sekä kuukauden neljäs lauantai Klo. Säteilyturvakeskus ryhtyi lauantaina selvittämään tapahtumaa. Keskustelun jälkeen Enestam sanoi, ettei hän muista olleensa vuosikymmeniin eri mieltä Thorsin kanssa tärkeissä poliittisissa asiakysymyksissä. Keskuksen alustavan arvion mukaan tapahtuman vakavuusluokitus on ydinlaitostapahtumien kansainvälisellä asteikolla alin eli nolla. Laukaukset eivät kuitenkaan haavoittaneet ketään. Pikasulku tapahtui automaattisesti, koska laitos ei onnistunut siirtymään omakäyttöteholle sähkön siirtoverkossa ilmenneen häiriön jälkeen. Linja-autot lähtevät rautatieaseman edestä. Vastaanotollamme on mahdollisuus myös iltavastaanottoon, implanttihoitoon sekä hammashoitoon nukutuksessa. Ministerikysymys ainoa iso kiistanaihe RKP:n puheenjohtajakamppailussa sävyisä alku EURAJOKI (STT) Teollisuuden Voiman Olkiluodon ydinvoimalaitoksen ykkösyksikkö sammui lauantaina reaktorin pikasulkuun. Se on ainoa iso ja ratkaiseva kysymys RKP:n kesän puoluekokouksessa ratkeavassa puheenjohtajan vaalissa. 040-523 8957 e-mail: veijo.tikanmaki@haapajarvi.fi Pentti Tikanmäki, puh. Nedap X-Act keskustietokonejärjestelmä 3:lla ruokintakioskilla. Yleispoliittisissa kysymyksissä ei Thorsin ja Enestamin välillä juuri eroja löytynyt. Mopoilija törmäsi kuorma-autoon – PERJANTAI-ILTANA Nastolassa hukkunut mies oli noin 70vuotias helsinkiläinen. Kohonnut uv-säteily hidastaa lehtipuiden kasvua Ruotsalaisen kansanpuolueen, RKP:n puheenjohtajaehdokkaat puolustusministeri Jan-Erik Enestam (oik.) ja europarlamentaarikko Astrid Thors esiintyivät ensimmäisen kerran yhdessä lauantaina Karjaalla järjestetyssä keskustelu/väittelytilaisuudessa. Puoluejohtajan on istuttava pöydässä, jossa asiasta päätöksiä tehdään, hän korosti. 08-769 3168 e-mail: eija.tormanen@haapajarvi.fi Sekalaiset – POLIISI piiritti asuntoonsa linnoittautunutta miestä lauantain vastaisena yönä Kuopiossa. Havainnot yöllisistä murroista ja varastetun auton liikkeistä voi ilmoittaa Kokkolan poliisille numeroon 06-833 9111. Oppositiokaan ei poissuljettu Thorsin mielestä RKP:n kaltaiselle pienelle puolueelle voisi olla joskus hyväksikin jäädä pois hallituksesta, jos hallituskokoonpanosta tulee leveä. Poliisi piiritti kerrostaloa yöllä kello puoli yhdestä alkaen. Kansanedustaja Irja Tulonen (kok.) valittiin uudeksi varapuheenjohtajaksi. Mopoilija lensi törmäyksen voimasta ojaan ja loukkasi kätensä ja jalkansa. Tegelberg tutki säteilyn vaikutuksia kolmen kasvukauden ajan rauduskoivun lisäksi mustuvapajussa ja kiiltopajussa. Pellon lannanpoistojärjestelmä turvaohjauksella ja jälkisinkityt pihattokalusteet
Wikström s. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Matti perh. Maunumäki s. Rakkaamme siunaus ja muistotilaisuus 28.4.2002 klo 11.00 Ullavan Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella, minkä näin ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitamme. Pois kaikki on mikä tuskaa toi, ne vaihtuivat ikuiseen rauhaan. Kiitos rakkaudestasi ja hyvyydestäsi. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla, minkä näin ystävällisenä kutsuna ilmoitamme. Rissasen mukaan ongelma on kärjistynyt etenkin suurista yrityksistä lohkotuissa alihankintafirmoissa. Leppänen s. 6.9.1925 Kannuksessa k. Rakkaamme Pentti Olavi SEPPÄLÄ s. Veromarkkojen oikeudenmukaista ja kestävää käyttöä olisi Asara-Laaksosen mielestä esimerkiksi kuntien sähkölaitosten säilyttäminen kuntien omistuksessa. Sinua rakkain kaikesta kiitämme, jäämme kyynelin kaipaamaan. Ystävällisenä kutusuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Vetelin kirkossa lauantaina 27.4.2002 klo 11. 06-830 2077, 0400-560 058 Kiitos muistamisesta ja tuesta näinä raskaina päivinä kaikille Teille sukulaiset, ystävät ja lähinaapurit. Lämmin kiitos osanotosta. 15.04.2002 Vetelissä Lämpimästi muistaen Pentti Onni ja Eeva perh. Liisa perh. Rakkaamme Vilho Armas VÄHÄLÄ s. 4.12.1931 Kaustisella k. Pohjolan tuoreesta vuosikertomuksesta ilmenee, että Fagernäs pääsee halutessaan eläkkeelle jo 54-vuotiaana. 16.8.1933 Kannus k. Muistotilaisuus seurakuntakeskuksessa hautauksen jälkeen. 2.8.1924 Kaustisella k. 11.4.2002 Libeckin sairaalasssa Kiittäen ja kaivaten Outi ja Jaakko Anne ja Ari perheineen Ari ja Leea perheineen Riikka ja Hannu Aino sisarten lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Pihapolku hiljaa odottaa turhaan tuttua kulkijaa. Riihimäki Pekka Pirkko ja Kari Sari, Janne ja Marjo Jussi-veli ja veljen vaimo muut sukulaiset ja ystävät On tiedossa yksin Korkeimman miten pitkä on taival vaeltajan. Ne on tallessa päivien menneiden – tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa. 15.4.1940 Kaarlela kuoli 15.4.2002 Kokkola Rakkaudella kaivaten Eeva o.s. Rakkaamme, toimittaja Unto Johannes RINTAMÄKI s. L in n u sp e rä 3 ,3 , km Indola K o u lu Autol. Tälläiset uutiset, että minun ikäseni ihmiset voivat jäädä eläkkeelle, murentavat pohjaa tavoitteelta. Rakasta puolisoa, isää ja pappaa kiittäen ja kaivaten Anna-Liisa Markku ja Maarit Petri ja Reeta Katri ja Aku sukulaiset ja ystävät Me emme tiedä mit' on elää kuolla, niin vähän tiedämme me lapset maan. Asara-Laaksosen mielestä kunnallisten palvelujen kilpailuttaminen on johtanut monessa kunnassa siihen, että yksityisten palvelutuottajien on annettu poimia rusinat pullasta, ja kuntien kontolle ovat jääneet voittoa tuottamattomat palvelut. Asara-Laaksonen sanoi Sodankylässä lauantaina, että kokonaistaloudellisesti edullisinta sekä veronmaksajien että kuntahenkilöstön kannalta olisi kehittää kunnan palveluja kokonaisuutena. puheenjohtaja Helena Rissanen (sd.) arvostelee yritysten järjestämän koulutuksen kohdistamista vain tiettyihin henkilöstöryhmiin. Aunen muistoa voi kunnioittaa yhteisadressilla Marinkaisten Diakoniatyön hyväksi Lohtajan Suoramyyntihallilla. – Perusero kunnallisen ja yksityisen palvelutuottajan välillä on se, että kunnan päätehtävä on tuottaa kuntalaisille palveluja, mutta yrityksen päätehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa. Suuri on surumme ja suuri on kaipaus. läheisten läsnäollessa. Rakkaamme siunataan Ullavan kirkossa lauantaina 27.4.2002 klo 11.00. Muistotilaisuus seurakuntatalossa. Ilta-Sanomat kertoi Fagernäsin eläkejärjestelyistä perjantaina. 1 €/1/2 h PALVELEVA PUHELIN 10071 Kuolleita Sekalaiset Hautaustoimistot Rakkaamme Uuno Johannes KORPI s. keskuksessa Kaipauksella muistaen Veljet sekä sukulaiset ja ystävät Minun isäni kodissa on monta asuinsijaa. LEENA LAHDEN omaiset Ev. lut. Varila s. Vaasan läänin alueella ja klo 20–24 Pohjanmaan ja Haapajärven verkkoryhmissä Hinta n. Minusta tämä on suuressa ristiriidassa työmarkkinaosapuolten ja työeläkelaitosten johdon kanssa suunniteltujen ja sovittujen toimenpiteiden kanssa, Perho toteaa. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Rakkaamme siunataan Kaarlelan kirkossa lauantaina 27.4.2002 klo 10.00. HAUTAKIVILIIKE Suoraan valmistajalta. 17.11.1917 Ullavassa k. Oli päiviä kauniita onnellisia, oli päiviä tuskan täyttämiä. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa, minkä ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitamme. 1.4.2002 Jämsänkoski Muistoa kunnioittaen Satu, Juhani, Mikko ja Aino sisaret ja veljet perheineen muut omaiset ja ystävät Kevään aavistus ilmassa, yön pehmeän sylissä sinä lähdit. Sydämellinen kiitoksemme myötäelämisestä ja osanotosta suruumme. Yleensä vähäisestä koulutuksesta kärsivät naiset. muut sukulaiset ja tuttavat Ei untasi mikään häiritä voi. HAUTAKIVET, KAIVERRUKSET ja muut alan työt yli 40 v:n kokemuksella Esko Tuurinmaa Puh. Perho kertoo näkemyksensä Ilta-Sanomien haastattelussa lauantaina. Peuraharju Leo ja Taina perh. 03.04.2002 K–P:n keskussairaalassa Rakkaudella muistaen Ritva ja Keijo Marja-Terttu ja Yngve Annikki ja Bror Tuula, Jari ja Janne Sisko ja Seppo Iris Muut sukulaiset ja ystävät Kutsu tää ei tullut tietämättä portti rauhanmaahan oli raollaan hiljaa voimat uupui, lähdön hetki läheni. Puro itse on ilmoittanut jatkavansa viralliseen eläkeikään saakka. Rakkaamme Eino Jalmari NISKALA s. Työnantaja kouluttaa syrjivästi Toimihenkilöunionin Rissanen:. 31.07.1924 k. Lastenlapset Äitimme siunattiin läheisten läsnäollessa Keuruulla 19.4.2002. Ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Himangan kirkossa lauantaina 27.04.2002 klo 11.00. Syvästi kaivaten Maiju Maire Marjatta Leena ja Antti lastenlapset ja lastenlastenlapset Hautaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Ne kaikki muistoissamme yhteen liitämme. Äitini, sisaremme Kylli Vuokko PELTTARI o.s. HELSINKI (STT) Sosiaalija terveysministeri Maija Perho (kok.) pitää Pohjolan hallituksen päätoimiselle puheenjohtajalle Peter Fagernäsille muovattua eläkeratkaisua moraalisesti kyseenalaisena. isä sukulaiset ja ystävät Jumalaani kiitän Stenistä ja yhteisistä vuosista, jotka saimme elää yhdessä. 2.4.1931 Vetelissä k. 07.07.1910 Himangalla k. Rakkaamme Sylvia RÅMAN o.s. 24.9.1908 Ullavassa k. Yritykset poimivat rusinoita pullasta KTV:n Asara-Laaksonen: HELSINKI (STT) STTK:laisen Toimihenkilöunionin 2. Perhon mukaan Pohjolan ratkaisu vie pohjaa yleisesti hyväksytyltä tavoitteelta nostaa keskimääräistä eläkeikää. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan perjantaina 26.4.2002 klo 11.00 Toholammin kirkossa, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Kylli siunattiin 20.4. Lähdit sinne, missä rakkaimpasi Sinua jo odottivat. veljien lapset perh. Muistotilaisuudessa Markkulan vanhainkodilla kanttori Minna Pakkala lauloi ja Kai Tikkakoski puhui. 17.04.2002 Himangan vuodeosastolla Kiittäen ja kaivaten Helvi Maija, Esa ja Urho sukulaiset ja ystävät Hetkistä, ajoista lapsuuden, päivistä monista jälkeen sen, ansaitset kiitokset kauneimmat. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Rakkaamme Kaisu Marjatta ORAVAINEN s. Rakkaamme Keijo Aleksanteri KOIVUMÄKI s. 14.12.1928 Toholammilla k. Rakkaamme Sten Runar WENTJÄRVI synt. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. Lämmin kiitos osanotosta. Rakkaamme siunaus toimitetaan Lohtajan siunauskappelissa sunnuntaina 28.4.2002 klo 12.00, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa, mikä täten ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitetaan. Rakkaamme Eva Linnea SILLANPÄÄ o.s. Kiitokset K-PKS:n ja Tunkkarin sairaalan henkilökunnille hyvästä hoidosta. 7.4.2002 Kannuksen terveyskeskuksessa Kiitollisuudella muistaen siskot ja veljet perh. 13.4.2002 Tunkkarin terv. Siunauksen toimitti kappalainen Kai Tikkakoski. Ovat ahkerat kädet rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Ota vastaan Herra väsynyt, joka luotamme pois on lähtenyt. Kiittäen ja kaivaten Pirkko, Raimo, Jussi, Tiina-Kaisa ja Matti Liisa, Kari, Karri ja Satu Leena, Veli-Matti ja Suvi Ulla, Juha-Pekka, Saana ja Joona Pekka, Päivi ja Pietu Sukulaiset ja ystävät Olet tähti taivaalla, sinut näemme siellä, meitä suojelet elomme tiellä. 09.04.2002 Toholammin vuodeosastolla Kiittäen ja kaivaten Inkeri o.s. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 21.4. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. muut sukulaiset ja ystävät Ota syliisi, olen loppuun väsynyt. 14:2 Veljemme siunataan Kaustisen kirkossa perjantaina 26.4.2002 klo 14.00. 10.4.2002 Toholampi Tuli taivaan enkeli vuoteesi luo ja kuiskasi sinulle hiljaa lähde kanssani taivaan Isän luo sinä olet jo kypsää viljaa me muistamme sinua kiittäen ja siunaamme matkasi viimeisen. Ota hiljaa kämmenelles Jumala, niin hyvä on uupuneen siinä nukkua. Lämmin kiitos tuesta ja osanotosta. Perho arvostelee Fagernäsin eläke-etuja SODANKYLÄ (STT) SAK:laisen Kunta-alan ammattiliiton KTV:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen (vas.) syyttää kuntien päättäjiä sitä, että he sallivat palvelualoilla toimivien yritysten tehdä voittoa veronmaksajien rahoilla. Silloin on helppo kysyä, että miksi minun pitää jaksaa, jos herroilla on toiset pelisäännöt, ministeri Perho sanoo. 15.04.2002 Kaipauksella muistaen Matti ja Carita Markku, Kirsi, Antti Anna-Liisa ja Ralf Kari, Terhi ja Vilma Maria ja Janne Juho Kalevi ja Ritva Jarno, Minna ja Veera Elina ja Veli-Matti Eino ja Leila Marko ja Riikka Riikka, Aleksi sukulaiset ja ystävät Ei pihapolulla enää liikkujaa vain kodissa muistot asustaa. Joh. Kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. KTV:ssä katsotaan, että julkisten palvelujen kilpailuttamisen pelisääntöjä tulisi kehittää siihen suuntaan, että veromarkat voidaan käyttää niiden alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaisesti eli kuntalaisten tarvitsemien palvelujen tuottamiseen. Miksi lähdit niin varhain luotamme pois. Lämmin kiitos osanotosta. Leif ja Helena perh. HAUTAKIVET AINA EDULLISIMMIN SUORAAN KIVIVEISTÄMÖLTÄ Tietokonekaiverrukset, entisöinnit KOKKOLAN HAUTAKIVIPALVELU OY Turkistarhaajantie 18 (Jänismaan teollisuusalue) Veistämö 06-8227 406 Hans Lindell 040-545 9796 Sakari Tuhkunen 0400-560 804 Myös iltaisin ja viikonloppuisin sop. Ilmarinen on Pohjolan suuromistaja. seurakunnat Päivystää joka ilta klo 19–24 ent. On ahkera käsi rauennut, työntäyteinen käsi sammunut. –. Mut' korkealla päämme yläpuolla, kaik' kohtalomme langat solmitaan. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Kannuksen kappelissa lauantaina 27.4.2002 klo 11.00. mukaan Jy vä sk yl ä n tie 3 ,1 km Kirkonmäki Ventus Kuokkasuont. Me katsomme jälkeä kättesi töiden kiittäen, muistaen, ikävöiden. 19.08.1925 Kokkolassa k. 2002 Kotimaa 5 Hautauksia Rakkaamme Ilma Terttu PILVILAMPI s. Kuntien kannattaisi näin säilyttää myös itsellään taloudellisesti kannattavia palveluja. puoliso ja lapset Heittäkää hiljaa arkulle multaa, seillä on Tuta, siellä on kultaa. huhtikuuta Vetelin kirkossa. 822 9198 Linnusperä, myös viikonloppuisin Rakkaamme Alli Elma OOSI o.s. On hiljaisuus ja suru sanaton, mutt´ tiedämme – sun hyvä olla on. Taivaan kodissa kohdataan. Veljemme Jalo Uljas VINTTURI s. Eeva Kädet ahkerat ja paljon uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Betta ja Pauli perh. Ota syliisi, en muuta pyydä nyt. 8.4.2002 Vetelissä Rakkaudella muistaen puoliso Raili Raija-Leena Suvi, Teija ja Sini Tommi ja Pauliina Hannu ja Tuula Heidi, Janne, Joonas ja Juuso Pekka ja Inkeri Elina ja Sanna sisarukset perheineen muut sukulaiset Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. Viola-serkku perh. Rissasen mukaan työpaikkojen koulutussuunnitelmat rakennetaan ydinhenkilöstölle, jolloin esimerkiksi määräaikaisissa työsuhteissa olevat ja perhevapailta palaavat työntekijät syrjäytetään kokonaan. 14.2.1907 Toholampi k. Väistyi vaiva, tuli rauha uni kaunis ikuinen. Tietokonekaiverrus, lisänimet, kunnostukset T. 2.4.2002 Kokkola Surun kyynelten lävitse loistavat onnellisten muistojen kultaiset säteet. Rakas äitimme, mummumme ja isomummumme Aune Elviira HAUHTONEN o.s. –. Ilmainen ilkivaltavakuutus. Ilmarisen toimitusjohtaja Kari Puron vetämä työryhmä on ehdottanut, että 65 vuoden eläkeikäraja pitäisi nostaa 63–68 vuoden joustavaan eläkeikään. Nosti siivilleen isän armaan, vei turvaan paikkaan varmaan, tähtien taa, luokse Jumalan Kaikkivaltiaan. Kalevi perh. Viikon sana myös netissä www.keskipohjanmaa.net Ajankohtaista eri aiheista www.keskipohjanmaa.net Eino Robert Tikkakoski siunattiin haudan lepoon lauantaina 20. lastenlapset Siunattu hiljaisuudessa vainajan toivomuksesta. 11.04.2002 K–PKS:ssa Kaikesta kiittäen ja muistoasi siunaten Puoliso Eeva Helena perh. Pollari s. muut sukulaiset ja ystävät Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen. Pojat perh. Isokoski p. 01.03.1927 Vetelissä k. 6.4.2002 Keuruulla Ylitse kaikkien kyynelten tuhat muistoa meitä lohduttaa. Jäi meille vain kaipaus ja muistot, jotka mieleen jokainen tallettaa voi. Koskenniemi) Siunaus toimitettu 20.4.2002. (V.A. 28.6.1928 Honkajoki k
Aho uskoi medialla olevan keinoja saada Lipponen suostumaan hankkeeseen, mutta ilmoitti myös olevansa valmis toimimaan konsulttina. Härmälän mukaan viimeaikainen keskustelu verojen alentamisen välttämättömyydestä on painottunut liiaksi välittömään tuloverotukseen. Välillistä verotusta kevennettävä MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä: HELSINKI (STT) Pitkät leikkausjonot vaikeuttavat reumasairaiden hoitoa, muistuttaa Reumaliiton valtuuston puheenjohtaja kansanedustaja Kalevi Olin. Puoluekokoukseen on vielä pari kuukautta aikaa. Aho kaipasi ohjelmaan myös kansainvälisyyttä sekä globaalin vaikuttamisen ja suomalaisuuden parhaiden perinteiden yhdistämistä. Puolueen puheenjohtajan pitää Ahon mukaan pystyä luomaan puolueelle strategia, toiminnan suuri juoni, ja sitouttaa joukot siihen. – Oluen ja muun alkoholin korkea verotus on johtanut siihen, että entistä suurempi osa Suomessa valmistetuista juomista ostetaan ulkomailta. Pinnallisuus uhkaa Ahon mukaan keskustan puheenjohtajakamppailussa on olemassa pieni vaara siitä, että käynnissä oleva keskustelu jää vain pintakysymyksiin. 2002 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Pertti Nyman KUOPIO (STT) Keskustan puheenjohtajan tehtävät kesäkuun puoluekokouksessa jättävä Esko Aho puolustaa edelleen työreformia. Tiivistyvä integraatio ja euron mukanaan tuoma parempi hintojen vertailtavuus johtavat väistämättä kovenevaan paineeseen välillisen verotuksen alentamiseksi, Härmälä arvioi lauantaina Etelä-Pohjanmaan MTK:n kevätkokouksessa Seinäjoella. Vaikeinta on hänen mielestään kannustaa ihmisiä lasten ja nuorten kasvatusvastuun ottamiseen, kun kaikenkattava suvaitsevaisuus on muuttunut välinpitämättömyydeksi. Siinä ei ole mitään järkeä. Nykyisessä tilanteessa tällaisella keskustelulla olisi hänen mukaansa myös jonkinlaista historiallista merkitystä. Hän ei suostunut ottamaan vastaan loanheittäjän arvonimeä. – Olen tässä maan virallisen ulkopolitiikan linjalla. Rehn katsoi Jäätteenmäen toimineen harkitsemattomasti, kun tämä allekirjoitti syksyllä Yhdysvaltojen terrorisminvastaisen operaation tuomitsevan vetoomuksen. – Liikenteen verotuksen keventäminen olisikin myös mitä parhainta maaseutupolitiikkaa. Olutvero alas Härmälä muistutti myös, että juomateollisuus on merkittävä maatalouden tuottamien raakaaineiden käyttäjä. Hän totesi ainoastaan, että syntyi paine valitusta strategiasta luopumiseen. Ahon mielestä olisi puoluekokousedustajien ja ehdokkaiden itsensä kannalta hyvä, että kaikki hankalatkin asiat käytäisiin läpi. Potilaiden hoitoon pääsy ja tervehtyminen viivästyvät jonojen vuoksi. Aho muistutti SDP:n puheenjohtajan Paavo Lipposen kehuneen, että vuoden 1999 hallitusratkaisulla estettiin uusliberalistinen työreformi. Ohjelmaan pitäisi sisällyttää taistelu alueellista ja sosiaalista eriarvoisuutta vastaan. Ehdokkaat tukkanuottasilla Anneli Jäätteenmäki haluaa olla rauhankyyhky eikä sotahaukka KUOPIO (STT) Keskustan puheenjohtaja Esko Aho haluaa päästä väittelemään pääministeri Paavo Lipposen (sd.) kanssa julkisesti vielä ennen oman puheenjohtajakautensa päättymistä. Jäätteenmäki sanoi ymmärtävänsä Rehniä. Välillisten verojen alentaminen helpottaisi Härmälän mukaan maaseudun asukkaiden ja elinkeinojen asemaa. Mielipideselvitysten mukaan Jäätteenmäki on selkeästi kisan johdossa. Aho haluaisi osoittaa, että demokratia toimii myös tiedotusvälineiden suorassa keskustelussa, oli sitten kyseessä televisio tai radio. Kesäkuun puoluekokouksessa valitaan siten sekä puheenjohtaja että linja. – Hallitus onkin jo todennut, että alkoholiveroja joudutaan lähivuosina alentamaan. – Koin itse Porin vuoden 1990 kokouksen alla käydyn keskustelun hyväksi harjoitukseksi, josta sai lentävän lähdön puolueen johtamiseen. Ohjelmallisten kannanottojen esittämiseen ei ole paljon tilaisuuksia. Rehn piti kiinni näkemyksestään, jonka mukaan allekirjoituksellaan Jäätteenmäki tuomitsi Yhdysvaltain toimet kostoiskuksi. – Uusimpien tutkimustulosten viesti on selvä: hoitoon on päästävä heti, kun sairaus on havaittu, viimeistään muutamassa viikossa. Liikenteen korkea verotus – kalliit autot ja polttoneste – on erityisen haitallista pitkien etäisyyksien maaseudulla, hän huomautti. Leikkausjonot vaikeuttavat reumaa sairastavien hoitoa. Härmälän mukaan ongelma ei myöskään poistu Viron EU-jäsenyyden myötä, koska alkoholiverotuksen taso ei ole harmonisoitumassa näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Rehnin mukaan asian esilletuominen oli tarpeellista ulkoja turvallisuuspolitiikan linjaa koskevan asiakeskustelun käymiseksi. Kukaan järkevä ihminen ei sitä puolusta. Jatkossa muutospaine vain kasvaa hyvinvointipalvelujen rahoituksen rapautuessa. Se on hänen mielestään suomalaisen demokratian häpeä. Rehnin mukaan etumatkaa kurotaan kuitenkin koko ajan kiinni. Aho muisteli, että edellisen kerran opposition ja hallituksen keulahahmot ovat kohdanneet televisiossa varsinaisten vaaliohjelmien ulkopuolella kuusi vuotta sitten. Aho ei ottanut kantaa siihen, pitääkö tällainen näkemys paikkansa. Siitä on tullut kilpi, jonka suojassa saa tehdä mitä tahansa. – Jälkikäteinen pelottelu uusliberalismilla kuuluu samaan sarjaan kuin hokemat hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisesta. Sunnuntaina 21.4. Se ei olisi viisasta. – Eikö ole tapana, että naiset ja miehet vastaavat sanoistaan. Keskustan sisällä on arvioitu, että työreformi oli se syy, jonka vuoksi maan suurimman puolueen asemaan tarvittavat äänet jäivät saamatta. Vetoomuksen allekirjoittaneet lukuisat järjestöt ja yksityishenkilöt tukivat Jäätteenmäen mukaan YK:n ihmisoikeuskomissaarin Mary Robinsonin esitystä Afganistaniin suuntautuneen hyökkäyksen keskeyttämiseksi, jotta alueelle saataisiin humanitaarista apua ennen talven tuloa, Tämän asian tärkeydestä puhui myös pääministeri Paavo Lipponen (sd.) eduskunnassa marraskuussa. Väite on Ahon mukaan suorastaan irvokas, kun katsotaan nykytodellisuutta Suomessa. Jos niitä ei luonnollisesti löydy, ne tehdään sitten väkisin. Ahon mukaan keskustan viime vaalien alla markkinoima ohjelma tähtäsi järjestelmämuutoksiin, joilla voitaisiin parantaa työllisyyttä, vahvistaa yrittäjyyttä ja pelastaa hyvinvointipalvelut. – Tai sitten täytyy pitää ainakin yksi puheenjohtajakausi väliä. Rehn kyseli. Verojen kevennys olisi toteutettava asteittain, jotta valtiontalouden tasapainoa ei vaaranneta. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Pertti Nyman KUOPIO (STT) Keskustan puheenjohtajaehdokkaiden keskinäinen ulkopoliittinen kyräily jatkui lauantaina puoluevaltuuskunnan kokouksen yhteydessä Kuopiossa. Puheenjohtajaksi uudelleen 12 vuoden tauon jälkeen pyrkivä Paavo Väyrynen ei osallistunut terrorismikeskusteluun, mutta jatkoi puolueen EU-linjan arvostelemista. Kaikkia ehdokkaita tulee kehua, häntä itseään vähän enemmän. Hän uskoi lisäksi, että Suomessa on puolueen mentävä aukko poliittiselle liikkeelle, joka ottaa sydämenasiakseen yrittäjyyden ja omatoimisuuden vahvistamisen. Aho haastoi Lipposen väittelyyn SEINÄJOKI (STT) MTK:n puheenjohtajan Esa Härmälän mielestä verojen alentamiskeskusteluun on otettava mukaan myös välilliset verot. Varapuheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki torjui jyrkästi Olli Rehnin perjantaina esittämän arvostelun hänen yksipuolisesta suhtautumisestaan Afganistanin tilanteeseen ja terrorismiin. Taleban ja al-Qaeda eivät saaneet samanlaista kohtelua. Ehdokastenteissä kysytään yleensä pieniä yksittäisiä asioita. – Jostakin olisi löydettävä eroja meidän väliltämme. Jäätteenmäki kertoi muistuttaneensa tukijoitaan kampanjansa lähtökohdista. Hän suositteli tyhjän tuolin käyttämistä Lipposen sijaisena, jos pääministeri ei ilmaannu paikalle. Ruuan arvonlisäveron alentaminen antaisi Härmälän mielestä myös uutta kehityspuhtia koko elintarvikeketjuun, koska sen myötä korkeammalle jalostettujen elintarvikkeiden suhteellinen kilpailukyky paranisi. Yrittäjyyttä ja omatoimisuutta Aho hahmotteli puheessaan keskustan tulevan vaaliohjelman runkoa. Jäätteenmäki huomautti, että paperissa tuomittiin selvästi terroristihyökkäys Yhdysvaltoihin. Järjestöjohtajan mielestä myös ruuan muita EU-maita korkeampi arvonlisävero rasittaa erityisesti pienituloisia kotitalouksia. Olen mieluummin rauhankyyhky kuin sotahaukka, Jäätteenmäki määritteli. Hänen mielestään hallituksen ja eduskunnan tulisi laatia selkeä ohjelma välillisten verojen alentamiseksi lähivuosina. – Ruuan verotuksen alentaminen toimisi samalla tavalla sosiaalisesti oikeudenmukaisesti kuin alempiin tuloluokkiin suunnattu tuloverotuksen kevennys. Härmälän mielestä liikenteen korkea verotus lisää niin maakuin metsätaloudenkin tuotantokustannuksia sekä jarruttaa muiden maaseutuelinkeinojen kehittämistä ja työssäkäyntiä maaseudulta. Hän toivoi, että puheenjohtajakisaa käytäisiin asialinjalla ilman loanheittoa. Aho piti lauantaina viimeistä kertaa istuvana puheenjohtajana poliittisen katsauksen keskustan puoluevaltuuskunnalle Kuopiossa. – Olen varma, että seuraavalla kerralla hän tulee, Aho ennusti. Väyrysen mukaan Hämeenlinnan puoluekokouksessa on otettava uudelleen esille EU:n ministerineuvoston aseman vahvistaminen liittovaltiokehityksen torjumiseksi. Hän näytti auliisti vetoomustekstiä kokoussalin ulkopuolella kaikille kiinnostuneille. Alkoholipoliittisia haittoja on ilmeisesti parempi torjua muin keinoin, esimerkiksi alkoholin saantia rajoittamalla, kuin korkealla verotuksella, MTK:n johtaja katsoi. Aho ei halua puuttua henkilövalintoihin Ahon mielestä rohkeita ratkaisuja työllisyyden ja yrittäjyyden kannalta olisi tarvittu jo vuosia sitten. Aho esitti haasteen Lipposelle lauantaina keskustan puoluevaltuuskunnan kokouksen yhteydessä Kuopiossa. Aho kehotti puoluekokousedustajia vaatimaan, että puheenjohtajaehdokkaat kertovat selkeästi, millaista keskustaa he haluavat rakentaa. Vuosikymmeniin ei ole puhuttu hyvinvointiyhteiskunnasta yhtä paljon ja tehty sen säilyttämiseksi yhtä vähän kuin nyt, Aho huomautti. Aho puolustaa yhä työreformia Keskustan puheenjohtaja Esko Aho ja Anneli Jäätteenmäki tauolla keskustan puoluevaltuuskunnan kokouksessa lauantaina Kuopiossa. Eikö kuulosta hyvältä Paavo, Aho heitti Väyrysen suuntaan. Hän lupasi, ettei aio pian entisenä puheenjohtajana itse millään tavoin puuttua henkilövalintoihin. – Välillisen verotuksen keventäminen olisi kuitenkin kansalaisten kannalta yhtä hyödyllistä kuin tuloverotuksen
YK ei ilmoittanut, milloin tutkimusryhmä saapuu Jeniniin. 14 € ICEC018 StylusColor 680/777 COLOUR WITH CHIP ...................... Libanon ja Syyria jäävät pois EU:n Välimeri-kokouksesta BEIRUT (STT–AFP–Reuters) Libanon ei osallistu EU:n ja Välimeren maiden kokoukseen ensi viikolla Espanjassa Israelin läsnäolon vuoksi, sanoi Libanonin pääministeri Rafiq Hariri lauantaina. Ei sisällä virtalähdettä. 9 € ICEC4401 StylusColor 480/580 COLOUR ........................................... Bush vaati puheessaan myös, että palestiinalaisten on toimittava lupaustensa mukaan terrorismin lopettamiseksi. 7 € ICCM030 BJC 3000/6000 MAGENTA .................................................. 14 € ICEB187 StylusColor 440/460/640/660/750/1200 BLACK ............. 18 € ICEB019 StylusColor 880 BLACK........................................................ Libanon on pyytänyt, että se voi lykätä EU:n kanssa solmimansa yhteistyösopimuksen allekirjoittamista, jonka oli määrä tapahtua ensi viikon kokouksessa. Lehdet rikkoivat helmikuussa säädettyä lakia, joka kieltää Ranskan painettua ja sähköistä mediaa julkaisemasta tai kommentoimasta mielipidemittauksia päivää ennen kunnallis-, kansalliskokoustai presidentinvaaleja. Bush käsitteli Lähi-idän tilaa lauantaina viikoittaisessa radiopuheessaan. Pari päivä sitten päättyneen ulkoministeri Colin Powellin Lähi-idän välitysmatkan alkajaisiksi Bush ehätti vaatia välitöntä Israelin vetäytymistä. 9 € ICEC191 StylusColor 440/460/640/660/740/860/1160 COLOUR .12 € ICEB3401 StylusColor 480/580 BLACK................................................ 7 € ICCM030 BJC 3000/6000 MAGENTA .................................................. JENIN/JERUSALEM (STT–Reuters–AFP–DPA) Israelin armeijan tuhoamaan Jeninin pakolaisleiriin lauantaina tutustunut Yhdysvaltain Lähi-idän asioiden apulaisulkoministeri William Burns sanoi olevan ilmiselvää, että tapahtumat pakolaisleirissä ovat aiheuttaneet suunnatonta kärsimystä tuhansille palestiinalaisille siviileille. KOTTIKÄRRYT 85L • osina ISTUKASSIPULIT PIKKUISTUKASSIPULI 500g 1,10 € (6,54mk) 1000g 2,00 € (11,89mk) JAKOSIPULI 500g 1,60 € (9,51mk) 1000g 2,80 € (16,65mk) PUNASIPULI 500g 1,60 € (9,51mk) Candy King ja Karkkikatu IRTOKARKIT Huippuvalikoima yli 100 eri makua! Tätä tavaraa ei löydy mistään muualta tähän hintaan! Viikon Kärkitarjous 2 50 €/kg 14,86mk/kg 2 50 €/kg 14,86mk/kg Epson Stylus C20SX • värimustesuihkutulostin LPT kirjoitinporttiliitännällä • sisältää värija mustan kasetin 7 90 € (46,97mk) 54 90 € (326,42mk) 85 00 € (505,39mk) 99 00 € (588,63mk) 34 00 € (202,15mk) 2 40 € (14,27mk) 2 00 € (11,89mk) 99 00 € (588,63mk) 1 20 € (7,13mk) alk 2 00 € (11,89mk) 12 00 € (71,35mk) 25 00 € (148,64mk) 10 00 € (59,46mk) 25 00 € (148,64mk) 15 00 € (89,19mk) 3 90 € (23,19mk) 30 00 € (178,37mk) 29 90 € (177,78mk) 194 90 € (1158,82mk) 109 90 € (653,44mk) 9 90 € (58,86mk) 99 90 € (593,98mk) 19 90 € (118,32mk) 7 90 € (46,97mk) 54 90 € (326,42mk) 85 00 € (505,39mk) 99 00 € (588,63mk) 34 00 € (202,15mk) 2 40 € (14,27mk) 2 00 € (11,89mk) 99 00 € (588,63mk) 1 20 € (7,13mk) alk 2 00 € (11,89mk) 12 00 € (71,35mk) 25 00 € (148,64mk) 10 00 € (59,46mk) 25 00 € (148,64mk) 15 00 € (89,19mk) 3 90 € (23,19mk) 30 00 € (178,37mk) 29 90 € (177,78mk) 194 90 € (1158,82mk) 109 90 € (653,44mk) 9 90 € (58,86mk) 99 90 € (593,98mk) 19 90 € (118,32mk) MUSTEKASETIT CANON TULOSTIMIIN ICCB021 BJC 2000/4000 BLACK ......................................................... Pelastustyöntekijät lopettivat lauantaina ruumiiden esiin kaivamisen todisteiden säilyttämiseksi YK:n tutkintaa varten. Syyrian ulkoministeriön edustaja sanoi, että Israel saattaa jopa pitää maanantaina alkavaa kokousta ”rasistisen politiikkansa hyväksymisenä”. – Nyt meillä kaikilla on aika tehdä valinta rauhan puolesta, Bush sanoi. Burns tutustui Jeninin ”murhenäytelmään” Päivi Sinisalo WASHINGTON (STT) Yhdysvaltain presidentti George W. – Aiomme tehdä yhteistyötä ryhmän kanssa, koska meillä ei ole mitään salattavaa, sanoi Sharonin edustaja Raanan Gissin uutistoimisto AFP:lle. Hän ei kuitenkaan ottanut kantaa palestiinalaisten väitteisiin, joiden mukaan Israelin joukot syyllistyivät verilöylyyn pakolaisleirissä. Bush mainitsi puheessaan kuitenkin palestiinalaisvaltion lähes itsestäänselvyytenä. 91 ihmistä on haavoittunut taisteluissa. 7 € MUSTEKASETIT EPSON TULOSTIMIIN ICEB007 StylusColor 790/870/875/890/1270/1290 BLACK.......... Kenraali Luis Acevedo oli seurueineen palaamassa merivoimien akatemiassa järjestetystä tilaisuudesta myöhään perjantaina paikallista aikaa, kun heidän Super Puma -kopterinsa törmäsi vuoreen huonossa säässä. Burns vaati kaikille avustusjärjestöille pääsyä Jeniniin. 18 € ICEB019 StylusColor 880 BLACK........................................................ 9 € ICEB189 StylusColor 740/760/860/1160 BLACK .............................. Tähän mennessä Jeninistä on palestiinalaislähteiden mukaan löytynyt 41 ruumista. Burns on korkea-arvoisin Jeninissä vieraillut Yhdysvaltain viranomainen Israelin maaliskuun lopussa aloittaman hyökkäyksen jälkeen. 110cm • säädettävät sivurullat Kärcher 250 IKKUNANPESURI Tämän helpommaksi ei ikkunanpesu mene! Boxer 550 PAINEPESURI • teho 110bar • vesimäärä 450L/min • 1800W • lämminvesisyöttö max 60c ° Gern 0302 UPPOPUMPPU • imukorkeus 5m • max tuotto 5000L/min • 250W Aurinko PUUTARHAMULTA 50L Aurinko KASVUTURVE • peruslannoitettu Puutarha PAVILJONKI 3X3m KUKKASIPULIT PUUTARHATUOLI • valk. Palestiinalaiset sanovat, että sadat ihmiset kuolivat Jeninin pakolaisleirissä. Oikeistolainen Le Figaro ja keskustavasemmistolainen Le Monde julkaisivat lauantain numeroissaan uudelleen aikaisempia mielipidemittauksia. 14 € ICEB187 StylusColor 440/460/640/660/750/1200 BLACK ............. Bushilta ei aikarajaa Israelille Sankari hautaan. Hänen sanottiin vitkastelleen turhan pitkään, ennen kuin hän aloitti tositoimet alueen äärimmilleen kiristyneen tilanteen rauhoittamiseksi. Hän ei kuitenkaan asettanut mitään aikataulua vetäytymiselle. Syyria oli vaatinut, että Israelin ei sallittaisi osallistua kokoukseen. 12 € ICEB017 StylusColor 680/777 BLACK WITH CHIP......................... Israel kiistää syytöksen ja sanoo kuolleiden määräksi ”noin 50”. Ulkopolitiikan asiantuntijoiden mukaan Bush on jälleen siirtymässä lyhyen maltillisen kauden jälkeen takaisin Israelin puolelle Lähi-idän-politiikassaan. Linjanmuutos saattaa vaikeuttaa ensi viikolla Bushin ohjelmassa olevia neuvotteluja Saudi-Arabian kruununprinssin Abdullahin ja Marokon kuninkaan Mohammedin kanssa. Kuva: Lehtikuva/EPA/Mohammed Abed. 5 € ICCC021 BJC 2000/4000 COLOR ......................................................... Bushin vaatii Israelia jatkamaan vetäytymistään palestiinalaiskaupungeista. Ranskalaislehdet uhmasivat gallupkieltoa PARIISI (STT–AFP) Ranskalaislehdet uhmasivat lauantaina lakia, joka kieltää julkaisemasta mielipidemittauksia juuri ennen vaaleja. – Minusta se, mitä näemme täällä, on hirvittävä inhimillinen murhenäytelmä, YK-virkailijoiden ja henkivartijoiden saattama Burns sanoi. Radiopuheessaan Bush korosti myös jälleen sitä, että Powell sai aikaan edistystä matkansa aikana, vaikka tulitaukoa ei saatukaan aikaiseksi. 9 € ICEC020 StylusColor 880 COLOUR.................................................... – Kaikkien osapuolten on ymmärrettävä, että pitkän ajan ratkaisu kahdelle valtiolle – Israelille ja Palestiinalle – on elää rinnakkain turvallisesti ja rauhassa. Vaikka Libanon haluaisi allekirjoittaa yhteistyösopimuksen mahdollisimman pian, niin Libanon ei osallistu ensi viikon kokoukseen Israelin läsnäolon ja Länsirannan tapahtumien vuoksi. Palestiinalaiset puolestaan toivottivat tervetulleeksi ryhmän, jonka on määrä koota tietoja siitä, mitä Jeninin pakolaisleirillä tapahtui Israelin joukkojen tunkeuduttua sinne. 14 € ICEC018 StylusColor 680/777 COLOUR WITH CHIP ...................... 9 € ICEC191 StylusColor 440/460/640/660/740/860/1160 COLOUR .12 € ICEB3401 StylusColor 480/580 BLACK................................................ Israelin pääministerin edustaja piti valitettavana sitä, että YK ei ole päättänyt selvittää palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin ”selvää vastuuta”. Hän piti myös tärkeänä sitä, että YK lähettää selvitysryhmän tutkimaan Jeninin tapahtumia. 7 € ICCC030 BJC 3000/6000 CYAN ........................................................... KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 21.4. Palestiinalaisten pääneuvottelija Saeb Erekat sanoi odottavansa, että ryhmä löytää todisteita joukkohaudoista. 8 € ICCB030 BJC 3000/6000 BLACK......................................................... 9 € ICEB189 StylusColor 740/760/860/1160 BLACK .............................. Lehtien mukaan kielto on ”naurettava” internetin aikakaudella. Bush taas Israelin takana Bushin Lähi-itä-politiikkaa on arvosteltu kärkevästi. muovia • pinottava PUUTARHAPÖYTÄ • valk. 7 € ICCY030 BJC 3000/6000 YELLOW...................................................... 7 € ICCY030 BJC 3000/6000 YELLOW...................................................... 8 € ICCB030 BJC 3000/6000 BLACK......................................................... 7 € MUSTEKASETIT EPSON TULOSTIMIIN ICEB007 StylusColor 790/870/875/890/1270/1290 BLACK.......... – Kaikkien arabikansojen on vastustettava terrorismia omalla alueellaan. Israelin radion mukaan seitsemän lääkintäja avustushenkilöstöön kuuluvaa loukkaantui lauantaina Jeninissä pelastustöissä. Israel ja palestiinalaiset tyytyväisiä Israel aikoo toimia yhteistyössä YK:n tutkimusryhmän kanssa, sanoi Israelin pääministerin Ariel Sharonin edustaja lauantaina. Kertaalleen syrjäytetty ja sittemmin valtaan palannut presidentti Hugo Chavez nimitti Acevedon ilmavoimien johtoon vain muutama päivä sitten. Maxell CD-R74 CD-R levy 10pack LG 17" STUDIOWORKS 701B • 1024*768@85 • pistekoko 0.27 • suojaustaso TCO-99 • Takuu 36kk On-Site VENETELA RULLINEEN • lev. muovia • ø 90cm Lasten SKEITTITENNARIT • koot 25-30 Asia Sport • eri värejä • koot: 36-41 Pilotti SALKKU • keinonahkaa Attashea SALKKKU • keinonahkaa Vuoden 2000 malli NOKIAN KONTIO • Vain Ylivieskassa • vain koot: 40,41,44 EA Sport Classics PC-PELIT • mm. Kuolleiden joukossa oli myös kolme muuta ilmavoimien kenraalia. Abdullah Abu Ghodan hautajaiset keräsi Gazassa satoja palestiinalsimiehiä hautajaissaattueeseen. Avustustyöntekijöiden keskeinen tavoite on nyt huolehtia eloonjääneistä. Ranskassa pidetään sunnuntaina presidentinvaalien ensimmäinen kierros. 2002 Ulkomaat 7 Lyhyesti MUSTEKASETIT CANON TULOSTIMIIN ICCB021 BJC 2000/4000 BLACK ......................................................... NHL2001, Fifa 2000, F1 Manager, Theme Park, Need For Speed Porche Challenge, NBA Live 2001, Superbike 2001... Maxtor DiamondMax 40GB 5400 RPM KIINTOLEVY • Takuu 36kk LG CD-RW 24X/10X/40X • IDE, RETAIL Aseman toimituspakettiin kuuluu: • asennustarvikkeet (ruuvit ja IDEsekä audiokaapeli) • Easy CD Creator ja Direct CD poltto-ohjelmistot • 1 kpl CD-RW levyä. Saniteettitilojen puute nostaa epidemioiden leviämisen uhkaa. Artikkelissa oli myös kaavioita pääehdokkaiden kannatuksen kehityksestä sekä tilannearvio kaikkien 16 ehdokkaan mahdollisuuksista. Presidentti lupasi myös, että hänen hallintonsa jatkaa ponnisteluja tilanteen rauhoittamiseksi. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi myöhään perjantaina yksimielisesti YK:n tutkijaryhmän lähettämisen pahoin tuhoutuneelle Jeninin pakolaisleirille Länsirannalle. EU torjui vaatimuksen. Vasemmistolainen Liberation-lehti julkaisi lauantaina puolen sivun artikkelin, jossa käsiteltiin vuoden sisällä tehtyjä mielipidemittauksia. Hän toivoi, että ryhmä tulee tarvittavien koneiden kanssa, jotta se löytää raunioiden alta joukkohaudat. 5 € ICCC021 BJC 2000/4000 COLOR ......................................................... 12 € ICEB017 StylusColor 680/777 BLACK WITH CHIP......................... 12 € Puutarhamyymälä avoinna Ma 22.4 lähtien! Katso makea kärkitarjouksemme! Voimassa MA-LA 22.-27.4 Ei jälleenmyyjille! Kärkisport Valtakatu 13, 84100 Ylivieska Puh: (08) 4109 630 Fax: (08) 410 406 Kärkkäinen Ylivieska Joutsentie 2, 84100 Ylivieska Puh: (08) 4109 600 Fax: (08) 425 744 Kärkkäinen Oulu Alasintie 12, Limingantulli Oulu Puh: (08) 3109 100 Fax: (08) 3109 115 Venezuelan ilmavoimien komentaja kuoli lentoturmassa CARACAS (STT–AFP) Venezuelan ilmavoimien komentaja ja yhdeksän muuta upseeria kuoli, kun heitä kuljettanut helikopteri syöksyi maahan vuoristoisella seudulla lähellä Caracasia, kertoi paikallinen Globovision-televisioasema lauantaina. – Tuolla alueella olemme tekemisissä vihan kanssa, joka on peräisin vuosisatojen takaa ja kiistat ovat pitkittyneet vuosikymmeniä, hän muistutti. Syyria ilmoitti jo aikaisemmin jäävänsä pois kokouksesta samasta syystä. 12 € ATX Mediumtorni 4x5.25" ja 3x3.5" laajennuspaikat. Tästä on osoituksena se, että hän perääntyi tiukasta kannastaan, jossa vaadittiin Israelin välitöntä vetäytymistä. Erekat sanoi toivovansa, että se tulisi mahdollisimman pian. 9 € ICEC020 StylusColor 880 COLOUR.................................................... 7 € ICCC030 BJC 3000/6000 CYAN ........................................................... 9 € ICEC4401 StylusColor 480/580 COLOUR ..........................................
Vaikka työ on raskasta, alalla on mukava olla. Kritiikki on tuttua Väntäsellekin. – 15 tunnin työpäivät eivät ole harvinaisuuksia. Viilaus käsityönä Vaikka käytetäänkin viimeisintä tekniikkaa, äänisuunnittelijan arki kuulostaa käsityöltä, palapelin kokoamiselta. Pietari Päivärinta seuran vuosikokouksessa todettiin, että kirjaa on myyty yli 150 kappaletta, vaikka valtakunnallisten levitysorganisaatioiden tiedotus sen ilmestymisestä alkoi vasta tällä viikolla. Tiistaina vietetään kuudetta kertaa Kirjan ja ruusun päivää. Myöhemmin vanhemmat Kannukseen muutettuaan perustivat 80-luvulla Koivun ja tähden, elokuvateatterin, kirjakaupan ja kustantamon. Suomen Sinfoniaorkesterit ry:llä on 28 jäsenorkesteria, valtaosa niistä on kaupunginorkestereita. Joustoa riittää puolin ja toisin, kun alalla on fiksuja ihmisiä. Runebergin patsaan aukiolla on lava, jossa esiintyy kirjailijoita ja kirjallisuuden tuntijoita aamukymmenestä iltakuuteen. Sitä ei ollut kiire tehdä ja se onnistui aika hyvin. Kaupunginteatterin tanssiryhmä ja kansallisbaletti tuottivat kuusi kantaesitystä, muut 53. Röllissä toimi iso koneisto, kuvausryhmä oli suuri, avustajia oli paljon, lapsia ja eläimiä. Joskus elokuvaihmiset katsovat alaspäin tv-tuotantoja, minä en ikinä, Väntänen vakuuttaa. Teatterilain piiriin kuuluvien tanssiteattereiden, Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmän ja Suomen kansallisbaletin osalta kantaesitysten määrä pysyi ennallaan edellisvuoteen verrattuna. – Rölli on hyvä elokuva, kun se ei välttämättä ole vain lasten filmi. Väntänen odottaa mielenkiinnolla, miten pienen kielialueen fantasiafilmi otetaan vastaan ulkomailla. Tietoja Kirjan ja ruusun päivän ohjelmasta Helsingissä ja muilla paikkakunnilla saa nettiosoitteesta www.kirjaruusu.cultnet.fi. Orkestereiden kattojärjestö Suomen Sinfoniaorkesterit ry on huolissaan jäsenorkestereidensa taloudesta. Seura valmistelee Päivärinnan syntymän 175-vuotisjuhlia syyskaudelle useiden yhteisöjen kanssa. Suurten laitosteattereiden eli Suomen kansallisbaletin ja Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmän osuus kokonaisesitysmäärästä oli 7,6 prosenttia. Väntänen aloitti uransa musiikkiäänittäjänä ja se oli toimenkuva ensimmäisessä elokuvatyössä Iskelmäprinssissä vuonna 1991. – Televisiotyössä usein käytetään enemmän kuvauksissa syntyneitä ääniä, autoja ja ovia, mutta minä teen kaiken erikseen. Kun on hyviä ihmisiä ympärillä tekemässä ja ala innostaa, niin jaksaa. – Suomessa usein sama mies, joka vastaa kenttä-äänityksistä, hoitaa myös äänisuunnittelun. Orkestereiden konserttitarjontaan olisi voinut odottaa lepotaukoa vuoden 2000 millenniumja kulttuuripääkaupunkijuhlien jälkeen. Nyt löytyy jo paljon semmoisia ihmisiä, jotka selkeästi kuuntelevat ääntä. Ulkomailla Röllin tapainen koko perheen filmi dubataan. – Viime kädessä taiteellisista ratkaisuista päättää ohjaaja. Kyllä nykyään kotilaitteilla jo kuulee aika paljon siitä, mitä äänittäjä ja äänisuunnittelija on tehnyt. Elokuvaa kuvataan kesällä pääosin Nakkilaan valmistuvan Länsi-Suomen tvja elokuvakeskuksen studioilla. Koko perheen menestyselokuva Rölli ja metsänhenki oli suuri urakka äänisuunnittelijalle. Yksittäisten koreografien osuus kaikista esityksistä putosi edellisvuodesta yli viisi prosenttia ollen viime vuonna 3,7 prosenttia. Teatterilain piiriin kuuluvien tanssiteattereiden osuus kaikista esityksistä oli 65,8 prosenttia, 1 377 esitystä ja kaikista tanssin katsojista noin puolet eli 51,4 prosenttia. Päivän mittaan Maija-Liisa Marton esittää unkarilaisen Istvan Örkenyn minuuttinovelleja ja Arto Kivimäki antiikin vitejä. Syksyllä kuvaukset jatkuvat ulkomailla muun muassa Riikassa Latviassa sekä Italian Rapallossa. Audio-visuaalisesti se on toki huikea suoritus. – Ihmisillä on surroundit kotistereoissa ja hienot televisiot, joissa niissäkin on nykyään hyvä ääni. Viikon tavoitteena on kiinnittää huomiota lukemisen merkitykseen, järjestää kirjailijoiden ja lukijoiden kohtaamisia sekä antaa tietoa ja virikkeitä kirjoista ja kirjailijoista. Ja Röllistä tuli hieno, se on aika maaginen, kun ajattelee millä budjetilla sitä tehtiin. Espan puistossa on kymmeniä kustantajien, kirjakauppojen ja järjestöjen kojuja. – Puolet Röllistä tehtiin jälkiäänityksenä, mikä on meillä vielä harvinaista. Ja minä tykkään Bad Luck Loven huumorista, joka on aika kieroa. Kyösti ei kuitenkaan allekirjoita väitettä, että suomalaisen elokuvan ääni jäisi jälkeen ulkomaisesta. Sen jälkeen töitä riitti äänileikkaajana ja äänittäjänä, joka toimii kuvauksissa kentällä. Päivärinta kiinnostaa HELSINKI (STT) Säveltäjä Jean Sibeliuksesta kertovan kotimaisen elokuvan kuvaukset alkavat heinäkuun alussa. Epäsuhta pahenee vuosi vuodelta. Sunnuntaina 21.4. Pori Dance Company (11 125). Askeleita ja kupin kilinöitä ei toki ehdi itse tehdä. On hauska huomata, että löytää itselleen hyvän homman – vahingossa! Väntäsen ansioluettelo on varsinainen suomifilmin Kuka kukin on. Kuvat: Clas-Olav Slotte Kyösti Väntänen aloitti elokuvaalalla ennen vanhempiaan. Kuulijamäärä on kuitenkin yhä asukaslukuun suhteutettuna korkeimpia koko maailmassa, huomautti Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n puheenjohtaja Kalevi Aho. – Ohjaajan työtä ei voi väheksyä, se on taakka. Äänet ovat työpöydällä tiedostoina CD-levyllä, jossa on filmin dialogi. Kuntien osuus yhdistyksen jäsenorkestereiden rahoituksesta oli viime vuonna 61 prosenttia ja valtion vain 25 prosenttia. Yhdistyksen mielestä orkestereiden valtionosuudet pitää saada nousemaan sille tasolle, jolle ne orkesterilain hengen mukaan kuuluvat. Vapaiden tanssiryhmien ja itsenäisesti työskentelevien koreografien kantaesityksiä oli 58. Valkeakoskella, Ähtärissä ja Haapavedellä keskitytään lastenja nuortenkirjallisuuteen, Pirkkala on ottanut teemaksi matkakirjat ja Tammisaari harrastekirjat. Mutta kyllä minä voin vaikuttaa, näkemykseni vain pitää olla linjassa sen muun elokuvan kanssa. Mediaassistenttien opettaminen on vetänyt päivän pitkäksi, vaikka filmityön arki on toki ankarampi. Orkestereiden omien, itse järjestettyjen konserttien kuulijamäärä kasvoi viime vuona noin neljällä prosentilla edellisvuodesta, ilmenee yhdistyksen kuulijatilastosta. Äänessä sai kokeilla. Suomalaistanssilla yli 430 000 katsojaa HELSINKI (STT) Tänään sunnuntaina alkavan Lukuviikon teemana on tänä vuonna Kirjan paikka. Tulossa on ainakin yksi näytelmä kirjailijan tekstien pohjalta. Ostopäätöksiä mietitään varmasti tarkkaan, sillä jälkiäänitys on kallista. Hän on upea ohjaaja, minkä Rukajärven tiekin näytti. Esitystä kohden ulkomailla järjestetyt esitykset tavoittivat keskimäärin 540 katsojaa, vuonna 2000 vastaava luku oli 322. Vuodesta 1995 lähtien hän on ollut äänisuunnittelija, joka tekee äänen jälkityöt. – Myös televisiossa olen laatufriikki. Elokuva kertoo Sibeliuksen elämäntarinan lähes alusta loppuun saakka. Nyt yritys on minun, ja Jussi siirtynyt näyttämötöihin Hämeenlinnan kaupunginteatterin tehostemestariksi, Väntänen kertoo. Viime vuonna orkestereiden palkkakuluihin suhteutettu ja lainmukainen valtionosuustarve olisi ollut 1 050 henkilötyövuotta. – Luotan siihen fiilikseen, joka syntyy filmiä ensimmäistä kertaa katsoessa. – Kaikkiaan äänipuolen töissä oli kuusi henkeä, joka on paljon kotimaisessa tuotannossa. En pysty antamaan periksi, että tekisin huonommin kuin pystyn vain siksi, että se tehdään tv:lle. Se johtuu myös laitteiston kehittymisestä. Tapahtumia on koko viikon ajan enimmäkseen kouluissa ja kirjastoissa, Kirjan ja ruusun päivänä myös eri paikkakuntien toreilla ja turuilla. Elokuvan ääni tullut tärkeämmäksi Palkittu äänisuunnittelija Kyösti Väntänen: Tavallinen rivikatsojakin ymmärtää äänen merkityksen ja osaa vaatia, tietää Kyösti Väntänen. Kysymys on paljolti henkilökemioista, kuinka ohjaaja luottaa minun näkemykseeni. Säveltäjämestarin puolison Ainon roolin näyttelevät Miina Turunen ja Seela Sella. Kantaesityksiä tuotettiin viime vuonna 117. – Ajauduin tälle alalle. Siitä sitten rakentelen, teen äänen pohjatyöt, atmosfäärin. Orkesterilain kautta saatiin edelleen vain 1 007 henkilötyövuotta orkestereiden käyttöön, vaikka todellinen tarve on jo vuosia ollut suurempi, sanoo Manninen. Mielelläni jatkan töitä Saarelan Ollin kanssa. Hyvän onnen leffa – Bad Luck Love on ollut minulle tärkein työ. Amerikkalaiskirjailija Tom Wolfelle seura lähettää kirjan kiitokseksi siitä, että hän on sijoittanut romaaniinsa Pietari Päivärinta -nimisen henkilön. Jos ohjaajan ääni meni näyttelijän repliikin päälle, niin äänitin sen uudelleen jälkeen päin. Lukuviikko toteutetaan valtakunnallisena verkostoprojektina. Ja jos ei ole tehnyt mitään, niin kyllä kuulee senkin, uskoo Väntänen. Röllillä maailmalle. Onko vika tekijöissä, teatterin äänentoistossa vai näyttelijänkoulutuksessa, kun dialogi peittyy muuhun hälyyn. – Suomessa vain isossakin tuotannossa voi äänestä vastuussa olla kolme ihmistä, kun jenkkileffan lopputeksteissä ääniosastossa luetellaan kolmekymmentä! Jo uransa alussa Väntänen pääsi huippufilmeihin, kuten Mika Kaurismäen Zombie ja kummitusjunaan tai Ilkka JärviLaturin Tallinnan pimeyteen, joita yleisesti pidetään ohjaajien parhaina töinä. Tämän vuoden Lukuviikon järjestämisessä Lukukeskuksella on ollut yhteistyökumppaneina erityisesti viisi kirjastoa. Vuoden aikana 20 suomalaista tanssiryhmää ja koreografia vieraili 22 maassa. Työtapa oli kuitenkin hyvä, sillä jos ohjaaja ei olisi voinut antaa komentoja kuvauksen käydessä, niin me olisimme siellä vieläkin. Sai toteuttaa psykoakustiikkaa. Kiitetyistä Rukajärven tiestä ja Röllistä poiketen Saarelan Bad Luck Love sai ristiriitaisen vastaanoton niin kriitikoiden kuin yleisönkin taholta. Saa nähdä, mitä Olli seuraavaksi keksii, Väntänen tuumii. Ei semmoista ole täällä tehty aiemmin. – Se oli pienen budjetin elokuva. Englantilainen elokuvalehti Sight & Sound kehuu Rölliä Suomen Taruksi sormusten herrasta, kevyeksi ja raikkaaksi, mutta ainutlaatuisen oudoksi filmiksi, joka on tehty "rakkaudella yksityiskohtia myöten". Väntäsen tehtävä alkaa, kun elokuva on leikattu. Rahanpuute rajaa orkestereiden toimintaa, jatkoi Manninen. HELSINKI (STT) Viime vuonna Suomessa nähtiin 2 093 tanssiesitystä ja tanssin kokonaiskatsojamäärä oli ulkomaille tehdyt vierailuesitykset mukaan lukien 431 675, kertovat Tanssin tiedotuskeskuksen esitysja katsojatilastot. Myös ulkomailla yhdistyksen jäsenorkestereilla oli aiempaa vuotta enemmän kuulijoita. C. Se on sitä, kun ei ole keksinyt, mitä rupeaisi tekemään isona. Suomifilmin buumi on tehnyt ammatista seksikkään, kun tekemisen laadullinen harppaus digitaalitekniikan myötä ja kotiteatterilaitteistojen yleistyminen ovat saaneet yleisön seuraamaan kuvia myös korvillaan. Seuran varapuheenjohtajaksi valittiin Elias Päivärinta ja sihteeri-rahastonhoitajaksi Arja Nevanperä. – Joskus ohjaajalla voi olla erilainen ajatus, mutta hän saattaa pitääkin ehdotuksestani. Sen jaksaa isompikin katsoa, koska siinä on tiettyjä juttuja, jotka ymmärtää vain aikuinen. Vitsit ylimielisistä diktaattoreista ovat aivan turhia. Se on kovaa duunia, Väntänen huokaa. Ulkomailla järjestettiin 127 esitystä, joiden kokonaiskatsojamäärä oli 68 611, mikä oli lähes 16 prosenttia suomalaisen tanssin kokonaisyleisömäärästä. Kuvauksissa saa vastata 50 – 100 hengen kuvasryhmästä, joten paine on niskassa koko ajan. Tilauskonserttien määrä oli sen sijaan laski, jonka seurauksena kokonaiskuulijoiden märän hieman laski viime vuonna. Jos kuvausten mentyä, kaikki jälkiäänitetään studiossa, siellä voi olla niin tarkka kuin pystyy. – Kaikki tehdään yhteistyössä, joten ohjaajan vastuu on hirveä. – On upeata, että kun teen äänisuunnittelun sarjaan Kylmäverisesti Sinun, sen näkee 500 – 600.000 katsojaa. Osaaminen on kymmenessä vuodessa noussut valtavasti. Kuvauksissa on kuitenkin halvempaa ottaa äänet talteen, kuin tilata näyttelijät studioon ja tehdä kaikki uudestaan. Repliikeistä selvää Vaikka elokuvan äänet huomioidaan arvosteluissa aina viimeksi, jos ollenkaan, äänen merkitys on noussut huimasti viime vuosina. Kuvausten jälkeen ohjaaja rupeaa töihin leikkaajan kanssa, sitten yhteistyöhön äänisuunnittelijan ja miksaajan kanssa. – Tykkään hirveästi televisiotöistäkin. – Kun ei saa repliikeistä selvää! Mutta kysymyshän on pitkälle rahasta. Vapaiden ryhmien ja freelancekoreografien nykytanssiryhmistä ulkomailla eniten yleisöä keräsivät Tero Saarinen & Company Toothpick (12 926) ja P. Haastattelun päätteeksi elokuvan ammattilainen lähtee pötköttämään hotelliin. Yksittäisten koreografien osuus kokonaiskatsojamäärästä putosi 6,3 prosentista 1,5 prosenttiin. Timo Koivusalon tuottaman, käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan nimiosassa nähdään Martti Suosalo nuorena ja Heikki Nousiainen varttuneempana Sibeliuksena. Kirjat sijoitetaan museon Päivärinta-kamariin. Kokemusta on kertynyt myös John Websterin dokumenteista ja Maria Ruotsalan lyhytelokuvista. Kyösti päätyi alalle isoveli Jussin peesissä omia aikojaan. – Saarela halusi ohjata näyttelijöitä kameran käydessä, kesken kuvan. Sinfoniaorkesterit vetävät hyvin kuulijoita YLIVIESKA (KP) Äskettäin ilmestynyt Pietari Päivärinnan Valitut kertomukset kirja on kiinnostanut yllättävän runsaasti. Oli laukauksia ja nyrkkeilyä, mutta lisäksi sitä, että voi mennä henkilöhahmon pään sisään. Se on myös leffa, josta pidän itse paljon, ja tykkäisin vaikka en olisi itse ollut sitä tekemässä. Vapaiden tanssiryhmien osuus kokonaisesitysmäärästä oli noin 23 prosenttia ja katsojista 20 prosenttia. Tunnen vastuuta, koska siinä on tehtävä selkeää jälkeä usein hyvin lyhyessä ajassa, koska sarjat tehdään halvalla. Jossain välissä vielä kuvaajan kanssa tehdään värimäärittely, sävyt ja muut, Väntänen kauhistelee. Anssi Mänttäri, Tapio Suominen, Peter Lindholm, Lauri Törhönen, Kari Väänänen, Claes Olsson ja Lenka Hellstedt ovat vain eräitä ohjaajia, joiden töihin hän on ollut ääntä tekemässä. Tyyliteltiin, niin äänessä kuin muuallakin. Väntänen korostaa elokuvaohjaajan merkitystä myös äänisuunnittelijan kumppanina. Toisin kuin jenkkituotannossa, missä kaikki työstetään studiossa, Suomessa puhe äänitetään kuvauksissa, kaikki muu jälkikäteen. Lisäksi esiintyvät muiden muassa Tommy Tabermann, Sami Garam, Reijo Mäki ja Ben Furman. Se on oikeastaan ihannetila, että saa puljata sen jäljen kanssa, mitä on itse taltioinut. Tiistaina Kirjan ja ruusun päivä VAASA (STT) Suomalaisilla sinfoniaorkestereilla menee edelleen hyvin, ainakin jos mittarina käyttää kuulijatilastoja. Seura lahjoittaa Puuhkalan museoon Päivärinnan tyttärelle Saimi Verroselle kuuluneen Sielun aarre -nimisen kirjasarjan vuodelta 1891. Siihen lisään tehosteet, autojen äänet ja ovien paukkeen, aivan kaiken. Usein Suomessa ohjaaja on ainoa tai ainakin toinen filmin käsikirjoittaja. Teatterilain piiriin kuluvista tanssiteattereista eniten katsojia oli Rimpparemmillä, 14 375. Orkesterikonserteissa kävi viime vuonna kaikkiaan runsaat 927 000 kuulijaa. Kun vääntää neljä kuukautta putkeen ilman vapaapäiviä, niin tietää tehneensä. Ensi-illassa elokuva on vuoden 2003 syyskuussa. Siinä sai laittaa oman näkemyksen peliin ihan täysin. Ei tarvitse kenenkään tulla sanomaan, että menisit sinäkin kunnon töihin. – Lukiosta lähdin äänityshommiin veljen firmaan. Sibeliuksesta elokuva. – Kaksi viikkoa sitten Röllistä tehtiin miksaus, josta jättettiin pois suomenkieliset repliikit. Äänisuunnittelijaksi siirryttyään hän on vaikuttanut eritoten Olli Saarelan elokuvissa. Kirjailijat johdattavat lapsia kielen iloihin ja leikkeihin, omiin oivalluksiin ja kokeiluihin. Väntäsen suku tulee Sievistä, mutta Kyösti syntyi ja kävi koulut Helsingissä. Näillä viidellä paikkakunnalla tapaavat lastenkirjailijat Hannele Huovi, Jukka Itkonen ja Tittamari Marttinen esikouluryhmiä. Mutta en minä lähde kisailemaan. D. Joskus kuitenkin vieläkin kuulee marinaa suomifilmin äänen laadusta. Ennakkosuunnittelu on paikallaan, mutta on parempi lähteä puhtaalta pöydältä. Bad Luck Love toi Väntäselle Jussi-patsaan vuonna 2000. Esikoiskirjailijoina lavalla esiintyvät Markku Pääskynen, Regina Rask ja Hannu Hirvonen. Niiden katsojaluku oli yhteensä 116 965 eli 27 prosenttia tanssin kokonaisyleisömäärästä. Se on oikein mukavaa ja tietysti myös haastavaa, Väntänen innostuu. En käytä muuta kuin repliikit, mikä on hyvin elokuvallinen tapa tehdä, vaikka aikaa tv-hommissa on vähemmän. Orkestereiden omat konsertit keräsivät kotimaassa noin 552 000 kuulijaa ja ulkomailla liki 60 000 kuulijaa. Kirjan ja ruusun päivän päätapahtuma järjestetään Esplanadin puistossa Helsingissä. Käytämme ihan samaa kalustoa kuin amerikkalaiset, samoja äänileikkauslaitteita, miksereitä ja mikrofoneja. Tiistaina jaetaan myös vino pino erilaisia kirjallisuuspalkintoja. 2002 s KESKIPOHJANMAA 8 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Ahlholm (06) 827 2317/(08) 411 0302 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Hannu Björkbacka KOKKOLA Kun äänisuunnittelija Kyösti Väntäseltä kysyy, onko ura elokuvan parissa tullut kodinperintönä, ilmenee, että asia on melkein päinvastoin. Orkestereiden johto ja luottamushenkilöt kokoontuivat viikonlopuksi vuotuisille orkesteripäiville Vaasaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan orkesterit jatkoivat täysillä eteenpäin, huomauttaa Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n toiminnanjohtaja Aila Manninen. Kylmäverisesti Sinun -sarjan lisäksi tunnettuja Väntäsen tvtöitä ovat sarjat Samaa sukua, eri maata ja kansansuosikki Pulkkinen. Jos ohjaaja vastaa kaikesta, mihin äänisuunnittelija sitten voi vaikuttaa. Päivän viettoon osallistuvat tavan mukaan monet Helsingin kirjakaupat, kirjastot ja ravintolat. – Joskus ihmettelen, miten niiden lanttu kestää. Kansankirjailijan henkistä perintöä vaalivan seuran puheenjohtajana jatkava Oiva Luhtasela totesi vastaanoton osoittavan seuran olleen oikealla asialla suuressa urakassaan, kun se julkaisi Päivärinnan parhaita kertomuksia. Muuten oma idea ei ehkä sovikaan siihen, miltä filmi näyttää leikkauksen jäljiltä. Röllin kesäkuvausten päätyttyä Väntäsellä seurasi kahdeksan viikkoa äänileikkausta. Esikoisrunoilijana lavalle nousee Eino Santanen. Kirjan ja ruusun päivä aloitetaan Elias Lönnrotin persoonaa ja merkitystä tutkiskelemalla. – Saan studiossa eteeni valmiiksi leikatun kuvan, nykyään DVD-levylle poltettuna
Puhtaasti perinteisen piirustuksellisen grafiikan kentällä toimii Markku Saraste, jonka kuivaneulvedokset paljastavuudessaan ovat Carl Fredrik Hillin sukulaisia. Eila Kinnusen akryylimaalaus Nimetön on vuodelta. Joitakin vuosia sitten KeskiSuomeen muutti kuvanveistäjä Eeva-Liisa Mölsä, jonka tervaleppäveistokset kiinnittivät heti huomiota. Otava, 2002. Hän tapaa uudelleen nuoruudenystävänsä Olegin ja Katjan. Atena 1992) on taiteilijoiden osittainen vaihtuminen. Arja Alhon veistosten materiaalina on usein teräs. Kirjaa voisi nimittää aikuisen iltasatukirjaksi, jota on syytä lukea pala kerrallaan, maistellen, ajatellen. Hänen töissään paperilla on yhtä suuri osuus kuin itse painotyöllä. Kaunis ja seksikäs näyttelijä nostettiin parrasvaloihin samoilla avuilla, joilla hänen itsetuntonsa myöhemmin murrettiin haukkumalla häntä tyhmäksi huoraksi. Hän sanoo osuvasti, että Kinnusen kasvioppitunnilla Piet Mondrian ja Barnet Newman istuvat etupenkillä. Näin on syntynyt intiimi ote; kukin taiteilija esitellään yksilönä ja hänen taiteestaan näytetään parhaat puolet. Hollywood-blondin elämään sisältyi vain vähän hohtoa ja paljon epävarmuutta. Punaviinitermein pelkistettynä Tappava troikka on laadukas ja tasapainoinen kokonaisuus. Platinanvaalean naisen katse syttyy vain hetkeksi, sillä hän ei enää jaksa muuntautua kuuluisaksi Hollywood-blondiksi. Sama vahva pinnankäsittely näkyy myös Tuomo Blomqvistin puuveistoksissa. Niin sisäiset liikkeet kuin ulkonaiset muodonmuutoksetkin on kuvattu uskottavasti. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 21.4. 1961, on saavuttanut saksalaislukijoiden ja -kriitikoiden suosiota esikoisromaanillaan Rouva Sartoris. 2002 Kulttuuri 9 Palv. Monenlaista materiaalia käyttävät myös Jussi Heikkilä ja jyväskyläläistynyt Harald Karsten, mutta heidän työnsä on luettavissa selkeästi käsitetaiteen piiriin kuuluviksi. Tästä materiaalista hän loihtii asetelmanomaisia runollisia veistoksia, joille saattaa kertyä volyymia moneen suuntaan. Sovinnaiseen avioliittoon sodassa vammautuneen, aktiivisesti yhdistyksissä toimivan miehen kanssa hän menee lähes yhtä paljon anopin kuin miehenkin vuoksi. Muutama viikkoa aikaisemmin kuin sain luettavakseni Hannu Castrénin teoksen keskisuomalaisesta kuvataiteesta, näin opiskelutoveristani ihanan unen: Olimme aamuvarhaisella palaamassa työmatkalta merenrantakaupungissa. Sitä on myös useissa Jaakko Valon installaatiotyyppisissä veistoksissa. Paitsi rakkauden huumaan rouva Sartoris pakenee arkista todellisuutta myös alkoholiin ja romaanien ahmimiseen. Paikoitellen lukukokemus on liian rankka, sillä Oates on katsonut tarpeelliseksi kertoa tai keksiä myös iljettävimmät yksityiskohdat näyttelijän ja presidentin salaisesta suhteesta. Sukellus Pietarin alamaailmaan Kirjat Kirjat. LAHJATAVAROIDEN JA SILKKIKUKKIEN ERIKOISLIIKE LAHJATAVAROIDEN JA SILKKIKUKKIEN ERIKOISLIIKE Marjatta Hietaniemi Jyväskylä Hannu Castrén: 2000+. Eroa edelliseen Castrénin laatimaan keskisuomalaisen taiteen katselmukseen (Keskellä. Lannistumatta hän rakentaa posliinipintaista meikkiä kasvoille, mutta taika ei tepsi. He ovat jämsäläinen Erkki Hirvelä ja Multialla asuva Raimo Reinikainen. Graafikoista Tuula Ollikainen on jonkinlainen rajankävijä. Esimerkiksi Konnevedellä asuva Outi Markkanen käyttää teoksissaan kaikkea mahdollista kuivista viinimarjapensaiden oksista pitseihin ja lehtikultaan. Konstantinov (synt. Toinen konkretisti, keuruulainen Veikko Koskinen, sen sijaan paiskoo värejä niin draamallisesti, että keltaisen nähdessään täytyy hieraista silmiään: olisiko sittenkin kysymys kullasta. Vaaralliseksi käyvä rouva Elke Schmitterin romaanin päähenkilöstä tulee vaarallinen kostaja. Puuta käyttävät töissään myös Kirsi Tapper ja Seppo Uuranmäki. Norma Jean haluaa olla oikea näyttelijä. Hieman yllättävää on, ettei kummassakaan teoksessa mainita jyväskyläläistä Manu Forsblomia, saarijärveläistä Väinö Rusasta tai viitasaarelaista Matti Waskilampea. "Maan isän" Vladimir Putinin tavoin myös Konstantinov on judomestari. Perinpohjaisuus on kuitenkin tuottanut tekijälle tepposen: aakkosjärjestys heittää loppupuolella häränpyllyä, koska aineisto ei ehtinyt valmiiksi ajoissa. Rikosjännäri on helppolukuinen ja tempaa mukaansa. Tämä oivallus vapautti Kumpulainen-Sokan työt täyteen maalauksellisuuteen, jossa ei ollut tietoakaan puupiirrokseen liittyneestä kankeudesta. Central Finnish Art at the Turn of Millennium. Keski-Suomea on siunattu myös kahdella oivallisella akvarrellistilla. Vaikka loppuratkaisussa heijastuu venäläisen sielumaailman avaruus eli suuret tunteet, ei kirjailija sorru ylimakeuteen. Kuluneet parikymmentä avioliittovuotta ovat muistoissa kuin haalistunut kartta ja vaimo voisi listata yhä uudestaan sanotut lauseet. Rakenteellisen pohjan töille voi antaa vaikkapa Penni-tyttären nukkekodin pohjapiirros. Yhtymäkohtia on Tolstoin Anna Kareninaan ja Flaubertin Rouva Bovaryyn, jota päähenkilön kerrotaan lukevankin. Maininnatta on nyt jätetty Unto Hämäläinen ja Virpi Vanas, jotka eivät enää juuri tuota. Konstantinovin journalistinen tausta näkyy selvästi tekstissä: rikosjännäri on napakasti kirjoitettu ja pysyy loogisesti kasassa. Sikäli vahinko, koska ainakin pietarilainen Andrei Konstantinov yllättää myönteisesti. Mäkeläisen pehmeät, luonnosta innoituksensa saaneet väripinnat vetoavat suoraan katsojan alitajuntaan. Kun intressit menevät lopullisesti ristiin, on edessä välienselvittely eli taistelu elämästä ja kuolemasta. Kokoelmaan ovat nyt mahtuneet myös akvarellisti Erkki Hirvelä ja graafikko Anneli Klemola sekä pitkän hiljaisuuden jälkeen aktivoitunut kollaasitaiteilija Reijo Veijalainen. Castrén ei ole päästänyt itseään vähällä. He myös osaavat lukea kirjaa fiktiona ja osaavat arvioida, mikä on todella tapahtunutta ja mikä olisi voinut tapahtua. Omassa elämässään hän pukeutui yksinkertaisesti ja opiskeli näyttelijäntyötä Stanislawskin käsikirjasta. Tiina Hakala. ma–pe 10–17, la 10–14 Itäinen Kirkkokatu 16, Kokkola puh. Informalismin perinnettä Informalismin perinnettä kuvanveistossa Kain Tapperin ja Veikko Hirvimäen jälkeen Keski-Suomessa harrastaa Timo Hannunen, jonka graniittiveistokset ovat miehekkäitä ja raskaita. Paitsi pieniä teoksia hän rakentaa puusta liimaamalla suurikokoisia veistoksia, joissa liike ja ilme ovat olennaisia. Kansankuvauksissaan Mölsä jatkaa Hannes Autereen perintöä. Uusia tulokkaita keskisuomalaisen kuvataiteen kentälle ovat mm. Niinpä Tselitsev lähtee itse etsimään totuutta ja eroaa virastaan. Hän haastatellut jokaista taiteilijaa ateljeessa. Aiemmin en ollut myöskään ymmärtänyt Juhani Petäjäniemen konkretismin ehdotonta yhteyttä luontoon. Kirjat Leena Ahlholm (KP) Elke Scmitter: Rouva Sartoris. Parhaimmillaan taiteilija on töissä, jotka vaativat hidasta työskentelyä. Rouva Sartoriksen loppuratkaisu poikkeaa 1800-luvun uskottomuustarinoiden esikuvista siinä, ettei päähenkilö päädy itsetuhoon. Niin tekijäkin on varmaan tarkoittanut. Kapan (Martti Kapanen) lisäksi on esitelty Mikko Hietaharju, Maija Holma, Jallu &Anniina (Jaana Kautto ja Anniina Louhivuori) ja Rune Snellman. Varsinaisen tarinan rinnalla lukijalle väläytellään useampaan kertaan kuin salapoliisiromaanin juonesta temmattua kuolemantapausta. 495 s. Osuutensa asiaan lienee Jyväskylässä järjestettävällä Lumo-trienaalilla, josta valokuvaajat pääsevät maistelemaan maailman kuulumisia omilla kotikonnuillaan. Vaikka kaikki hänen kertomansa ei pidä paikkaansa, Oates kykenee luomaan tähän saakka uskottavimman elämäntarinan Norma Jean Bakerista. Erittäin persoonallinen ote kuvaan on Rune Snellmanilla, Jallulla&Anninalla sekä Mikko Hietaharjulla. Norma Jeanin äiti vietti viimeiset vuotensa mielisairaalassa eikä tyttärenkään mielenterveys ollut vakaalla pohjalla. Heistä Castrén avaa loistavasti ainakin itselleni tähän saakka ulkokohtaiseksi jääneen Eila Kinnusen maalaustaiteen intentiot. Sen sijaan hänestä tuleekin turhautumisensa ja pettymystensä vuoksi vaarallinen kostaja, joka tekee ratkaisunsa silmänräpäyksessä tilaisuuden tarjoutuessa. Toinen taiteenala, joka KeskiSuomessa on vahvasti esillä, on grafiikka. Taitavana eri tekniikoiden hallitsijana hän yhdistää kuviinsa tekstejä, valokuvia ja piirroksia. Eläytyvällä elämäntarinoinnillaan hän kykenee täyttämään aukkoja ja antamaan selityksiä, mihin muut elämänkerturit eivät ole pystyneet. Luonnollista lienee lienee, ettei Castrén ole ottanut itseään mukaan esiteltävien taiteilijoiden joukkoon. Ensi-iltajuhliin hänet ommeltiin liian paljastaviin makkarankuorimaisiin iltapukuihin ja pää tyynnytettiin lääkkeillä sekä viinoilla. 1995, suom. Suom. Teos näyttää parhaalla mahdollisella tavalla tekijänsä laaja-alaisuuden ja tinkimättömyyden. Hänen romaaninsa Marilynistä ei ole elämäkerta, sillä kirja sisältää lähes yhtä paljon sepitettä kuin todellisuuden tapahtumiakin. Schmitter punoo tiiviiseen tekstiinsä taitavasti jännitettä, kun päähenkilö muistelee sisäisessä monologissa elämänsä kulkua. Pitkän linjan rikosjournalistin Tappava troikka on puhdasverinen lajityyppinsä edustaja ja mielenkiintoinen luotaus uuden ajan Venäjään sekä sen pimeään rikollismaailmaan. Maalarina hän on puhdasverinen konkretisti. Hietaharju pelaa pelaa lapsuuntensa kuvilla ja teksteillä, joita hän yhdistää sukukuviin. Filmistudioilla oli "henkilääkärit" valmiina pistämään rauhoittavia tai piristäviä piikkejä näyttelijäntyön edistämiseksi. Kollegat eivät jostain syystä ota rikoksen selvittämistä vakavasti. Se on kuitenkin pieni kauneusvirhe kirjassa, jonka laatuista muista maakunnista saa hakea. Heidän välilleen kehittyy monimutkainen kolmiodraama, joka tihentyy kolmikon liittyessä rikollisliigaan, jota johtaa Antina tunnettu legendaarinen mafiapomo Viktor Palyts. Maija Kumpulainen-Sokka esimerkiksi tunnustaa töillään kiitollisuudenvelkaansa itäsaksalaiselle puukaiverruksen taitajalle Carl-Georg Hirschille ja islantilaiselle offset-lito-opettajalle Johanna Boganille, jonka opetuksen vaikutus näkyy myös Ulla Virran tuotannossa. Blondi on tuhoutumiskertomus. Tietokonetta grafiikassaan käyttävät myös Kirsi Neuvonen ja Jyrki Markkanen. Meikkaajan peilin edessä istuu 36-vuotias näyttelijä, joka yrittää maanitella esiin omaa Peiliystäväänsä. Keskisuomalaisen kuvataiteen 1980-luku. Uni kuvaa Castrénia kohtaan aina tuntemaani ihailua ja hänen kadehdittavaa, mutta ehdotonta etumatkaansa kuvataiteen kentällä. Keskisuomalaisen taiteen tuntijaksi Castrénin kirja opastaa Jaakko Valon teos Hylly vuodelta 1995 on koivusta ja kankaasta Outi Markkasen Sydämellä ei ole nimeä II vuodelta 1997 on tehty vanerista, pitsistä ja rautalangasta. Taiteilija etsii ja löytää taidehistoriasta sen, mikä yleensä jää huomiotta eli koristeainekset. Pariskunnalle syntyvä tytär jää ulkopuoliseksi perhekuviossa. Alkuteos Advokat 1-2, ilm. Sekä rouva Bovaryn että Sartoriksen silmissä aviomies näyttäytyy jotenkin naurettavana. Suom. 050-304 6833 • kotimaiset lahjatavarat • laadukkaat silkkikasvit • sisustustaulut • takorautatuotteet ym. Tästä on esimerkki männynja kanervanjuuresta muovattu pateettinen omakuva Juuri niin (1997). Neuvostoaikana mies toimi sotilastulkkina muun muassa arabimaissa. Castrén esittelee 36 keskisuomalaista taiteilijaa, joista keskipohjalaislähtöisiä ovat Rune Snellman ja Jaakko Valo. Kari Klemelä. Sekä alamaailman tapahtumat että miliisin tutkintatyö on kuvattu realistisen todenmukaisesti. Blondin elämässä vain vähän hohtoa Blondi on tuhoutumiskertomus. 943 s. Kolmikko viettää yhteisiä koti-iltoja. -63) on julkaissut kymmenen teosta sekä useita Venäjän mafiasta kertovia raportteja. Kuka kuolee liikennevaloissa sateessa ja melkein pimeässä. Merkittävin opettaja Kumpulainen-Sokalle on kuitenkin ollut amerikkalainen Karen Kunc, joka opetti suomalaisille, kuinka värit kaiverretaan samalle laatalle. Valokuvaajat vahvasti Poikkeuksellisen vahvasti ovat esillä valokuvaajat. Graafikkona hän sen sijaan leikittelee väreillä ja muodoilla yllättävän vapaasti. On kulunut ainakin kaksi tuntia, hän on juonut kuusi kuppia kuumaa kahvia särkylääkkeillä ja ginillä terästettynä. Puhtaita maalareita Puhtaina maalareina Keski-Suomessa tunnetaan Eila Kinnunen,Virpi Lehto, Veikko Koskinen, Ritva Pohjansola, Juhani Petäjäniemi ja Veikko Mäkeläinen. Kostoretkeksi muuttuvalla tutkimusmatkallaan Tselitsev joutuu läheisiin tekemisiin alamaailman kanssa. Oates pystyy muun muassa antamaan selityksen, miksi Marilyn näyttää myöhemmissä elokuvissaan turvonneelta ja hänen puheensa on lespaavaa. Ensisijaisesti piirtäjä kirjassa on Jarmo Kurki, joka liittää mustaliituun pigmenttiä, että teos vaikuttaa pikemminkin maalaukselta kuin piirustukselta. Aineksista saataa syntyä kehyksiin asetettavia kollaaseja tai surrealistisia huonekaluja. Liikuttavimpia niistä on kollaasi, johon kuvaaja on yhdistänyt kouluaineensa Mäkimies ja työmiehiä tauolla esittävän valokuvan. Yleisen osan voi toki jättää lukemattakin ja keskittyä taiteilijaesittelyihin, mutta silloin jää vaille taidehistorian helminauhaa, jonka Castrén tarjoaa lukijalle. Pettymykset avioliitoissa sekä näyttelijäntyössä murensivat näyttelijän, jonka kuoliniskuna Oates esittää presidentin osoittaman kaltoinkohtelun, jonka huippuna olivat kuuluisat syntymäpäiväkutsut. Lapsen sijaan hän teetti abortteja ja rakastui lopulta presidenttiin, joka murhautti hänet sydämeen isketyllä injektiolla. Feminiinisyydessä Markkaselle on sukua Päivi Meriläinen, jonka teokset ovat niin ikään monimateriaalisia. Jostain nurkasta ne kuitenkin tunnistaa aina Petäjäniemeksi. Esimerkiksi teräksestä ja kankaasta rakennetun Neljän nocturnen (1998) mitat ovat 600 x 250 x 300 cm. Edelliset tuovat kuviin omat alastomat vartalonsa. Kirja antaa uutta tietoa niille, jotka jo tuntevat Marilynin elämäntarinan. Nuorena romaanin päähenkilö ja minäkertoja haaveilee teatteriurasta, mutta hänestä tuleekin hermoromahduksen kokenut toimistotyöntekijä. Jälkimaku on pitkän antava ja rehevä. Ne hän yhdistää antiikin hahmoihin, joita hän liikuttelee vapaasti oman tahtonsa mukaan. Castrén esittelee myös taiteilijoita, joita on mahdoton karsinoida tarkkaan mihinkään loosiin. Alvar Aalto seura. Tsaarimaisella otteella alamaailmaa hallitseva Anti käyttää ihmisiä häikäilemättä hyväkseen. Nuoren syyttäjän Sergei Tselitsevin vanhemmat on surmattu raa´asti. Jyrki Markkasen kertomukset sen sijaan liikkuvat vahvasti tässä ajassa. Tunnistettavan erityisilmeen niille antavat syvät pintauurrokset. Reinikaisen akvarelleissa suomalais-ugrilaiset metsät esittäytyvät kubistisina fantasiamaisemina. Se lienee peräisin taiteilijan musiikkiharrastuksesta. Mäkeläinen tutustui Castrénin mukaan informalismiin kuitenkin ominpäin; edes Ars 61:tä hän ei nähnyt. Menestys ei ole ihmekään, sillä niin taitavasti hän kuvaa pikkuporvarillista elämää pienessä saksalaiskaupungissa. Kirjat Päivi Savela Joyce Carol Oates: Blondi. Tappava troikka pyörähtää käyntiin 1990-luvun alun Pietarissa. Venäläinen rikoskirjailija ei välttämättä ensimmäisenä juolahda jännäreitä ahmivan lukijan mieleen. Kristiina Drews. Toimittajana työskennellyt Elke Schmitter, s. Hän on Norma Jean eikä hän halua, että häntä kutsutaan Marilyniksi. 142 s. 2001. Realistinen kerrontatyyli antaa lukijalle aavistuksen Venäjän mafian laajuudesta ja syvyydestä. Whitey on sivellyt rauhoittavaa rohtoa hänen kasvoilleen peittääkseen öisen valvomisen jäljet. Mafiatyylisistä teloituksista huolimatta kirjailija ei mässäile verikuvilla. Silti kukin kuvaaja näyttää kulkevan omia teitään. Poissa ovat mm. Hän ei kuitenkaan ole puhdas puun veistäjä, vaan monipuolinen käsitetaiteilija, jonka käsissä luonnon aines taipuu taideteokseksi tekijän halun mukaan. Jos Veikko Mäkeläinen maalaisi muualla kuin Jyväskylässä, häntä pidettäisiin amerikkalaisen Mark Rothkon taiteen jälkeläisenä. Ystävättärelle kertomalla rouva pystyy selvittämään ajatuksiaan, mutta mies ei pidä naisten ystävyydestä. Nuoruuden ja keski-iän intohimoiset rakastumiset pettymyksineen muuttavat päähenkilön elämää. Näin väittää tapahtuneen yhdysvaltalainen Joyce Carol Oates, jonka näkemys Marilynin elämästä ei ole kaunis. Otava, 2001. Castrén otsikoi osuvasti Neuvosen tekevän arkeologisia kaivauksia tietokoneella. Äidin ja tyttären etäisyys korostuu loppua kohti ja osoittaa, kuinka äiti elää omassa maailmassaan. Henkilökuvaukset jäävät osittain pinnallisiksi, mutta dialogit toimivat. Juhani Petäjäniemi on tunnetumpi maalarina kuin graafikkona, mutta viime vuosina hän on tehnyt tietokonegrafiikkaa. Keskisuomalaista taidetta vuosituhannen vaihteessa. Marilyn on seksuaalista energiaa huokuva kuvajainen, joka filmillä häikäisi vastanäyttelijänsä sekä yleisönsä. Kolmivärikenttiin säännönmukaisesti jakautuvat maalaukset saattaisivat vaikuttaa yksitotisilta, jollei tietäisi tekijän tavoittelevan niissä tinkimättömästi luonnon värejä. Oates on sekä kirjailija että kirjallisuuden professori. Siitä hyvä osoitus on Jyväskylän entisen kaupunginjohtajan Jaakko Lovénin 70vuotispäivän kunniaksi ilmestynyt juhlakirja. Jyrki Aro (KP) Andrei Konstantinov: Tappava troikka. Kiitos poikkeuksellisen hyvien työskentelyolosuhteiden ja korkeatasoisen kansainvälisen koulutuksen, jolla on ollut suora vaikutussuhde joidenkin taiteilijoiden kehitykseen. Jokaisen taiteilijan esittelyä edeltää hänen edustamansa taiteenalan lyhyt esittely, jolla Castrén polkee taiteeseen tutustujalle ladun metsään. Gummerus 2001. kuvanveistäjät Timo Hannunen ja Seppo Uuranmäki, Jyväskylään muuttanut tanskalainen käsitetaiteilija Harald Karsten, taidemaalarit Eila Kinnunen ja Virpi Lehto sekä kuvanveistäjä Eeva-Liisa Mölsä. Edessämme oli mäki, jota Hannu harppoi ylöspäin sujuvasti. Minä taas jouduin nousemaan puolivälissä mäkeä hengästyneenä polkupyöräni päältä. On hämmästyttävää, kuinka korkealla tasolla valokuva maakunnassa on. 11. Kirpputorimateriaalin etsiminen edeltää Reijo Veijalaisenkin työskentelyä. Ehkä kyseessä on tahallinen shokeeraus tai sitten hyvän maun rajoista ei ole välitetty. Kaupunkineuvos Jaakko Lovénin juhlakirja hänen 70-vuotispäivänään 12. Joskus käsin tehty paperi saa graafikosta yliotteen niin, että hän ryhtyy maalaamaan sille. Sveitsin kautta Ranskaan siirtynyt kuvanveistäjä Veikko Hirvimäki ja helsinkiläistynyt, entinen grafiikan läänintaiteilija Tarja Teräsvuori. Syynä on holtiton viinan ja lääkkeiden sekakäyttö, eikä huumaavien lääkkeiden käyttöä suinkaan yritetty rajoittaa. Aikoinaan Carl Warghin mukana maalausmatkoilla liikkunut Hirvelä on kehittänyt akvarelliin lähes abstraktin merkkikielensä, jolle on ominaista voimakas liike ja rytmi
Lähiruokaa ostamalla osoitetaan euro juuri sinne, missä sen halutaan hyödyttävän. R uoan terveellisyyden ja puhtauden ohella tärkeänä on pidetty lähes poikkeuksetta hintaa. Vaan sitten tulivat toiset miehet, Josif Vissarionovitš Dzugašvilin (myöh. Demokratiavajetta Kirkolliskokouksella on jälleen istuntokausi toukokuussa. On tärkeää, että he leivättömään pöytään joutuessaan saavat oikeudenmukaisen kohtelun. Yhden juristin mukanaolo antaa lisätakeita tästä. Mielestäni oli Helsingin Pakilan seurakunnan pastori Antti Kylliäisen juttu. Kirkon kiemurat Suomen evankelisluterilainen kirkko on kuin hitaasti kääntyvä laiva. Ilmeisesti kuitenkin osa seksuaalisesta häirinnästä työpaikoilla jää salaiseksi, koska ahdistelun kohteen on vaikea ottaa asia esille sen arkaluonteisuuden takia ja koska hän on työpaikalla usein alisteisessa asemassa. Yhä useampi varsinkin nuorista ja nuorista perheistä tietää, että miettiessään ruokalistaa, he myös tekevät tärkeitä ympäristöön vaikuttavia päätöksiä. Viimeksi mainitussa asiassa epäröin pitkään. Suomen pelloista viljellään luonnonmukaisesti 6,8 %, mikä on kolmanneksi eniten Euroopan unionin maista. Jos sitä on ehdotettu erillisenä muutoksena, on yleensä todettu, että asia on parempi ottaa esiin lain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimitussihteeri. Nämä käynnistivät session asettamalla pöydälle ladatun konepistoolin. Hämärän peittoon on jäänyt, mistä noin korkea murtoluku löydettiin. Pienyrittäjien määrät ovat liian vaatimattomia isoille kauppaketjuille. Siellä kuuliaisuutta esivaltaa kohtaan taottiin moukarilla päähän. Kari Lehtola Kirjoittaja on onnettomuustutkintakeskuksen entinen johtaja. Uudistuksia ei ole helppo toteuttaa, kun ne vaativat yleensä muutoksia kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen. Hän on myös Helsingin kaupunginvaltuutettu ja Suomen luterilaisen kirkon kirkolliskokousedustaja. Asiassa on viritelty myös keskustelua siitä, onko kirkon kunnioitettava maallista lakia vai ei. Ongelmaksi on muodostunut, mikä olisi heidän roolinsa. Ihmiset saattavatkin pelätä, aivan ymmärrettävästi, tulevansa huijatuksi maksaessaan ruoastaan "ylihintaa". Metsänlaitoihin nousee kilometrin mittaisia yhteisnavetoita, joissa naudat kytketään osiksi koneistettua tehotuotantoketjua. Sielläkin korostuvat, jopa moninkertaistuvat, nuukan eli tarkan ja säästäväisen ja tuhlaavan ihmisen väliset erot. Lähiruoan eli mahdollisimman lähellä tuotetun elintarvikkeen ympäristöhyödyt ovat selkeitä, mutta ongelmana on pienuus. Piispa Eero Huovinen ja kolme teologia vapauttivat Kylliäisen. Unioni, johon Ahon Esko kepun siunauksella Suomen vei, näyttää tekevän täkäläiselle farmarille saman. Vaan niin ovat tutkijat tutkineet. Lainoppinut mukana Hiippakuntahallinnon uudistusehdotuksen mukaan jokainen hiippakunta saisi papeista ja maallikoista koostuvan hiippakuntaedustajiston. Kolhoosiin mennään näennäisesti omasta halusta. Siksi kannattaa kysyä ja vaatia selkeitä merkintöjä ruoan alkutuottajasta. Isät ja äidit laittavat harvoin lasta päiväkotiin välinpitämättömyyttään tai laiskuuttaan. Suomella on nyt kolme vuotta aikaa näyttää kykynsä. Myös tuomiokapituliin ehdotetaan kahta maallikkojäsentä. On suuri vaara, että yksien vaalien järjestelmässä sama joukko saa hallitsevan roolin seurakuntataloudessa. Kirkolliskokouksen kevätistuntokaudella asia oli jälleen esillä, mutta esitys ei saanut tuekseen edes yksinkertaista enemmistöä. Hyväksi koettu keino hankkia ruokaa lähialueelta on perustaa ruokapiiri. Kokonaisuudistuksen yhteydessä on taas saatettu todeta, että asia on liian kiistanalainen ja voi vaikeuttaa koko uudistuksen toteuttamisen. Olen nyt päätynyt siihen, että lainoppinut asessori voisi olla mukana kokoonpanossa. Lähiruoan maantieteellistä aluetta ei ole syytä piirtää kovin ahtaasti. s UUTISPÄIVÄ DEMARI pitää pääkirjoituksessaan työpaikkojen seksuaalista häirintää vaiettuna ongelmana. Kaupan kotimainen luomuruis on kuluttanut elinkaarensa aikana selvästi vähemmän energiaa kuin tavanomaisin menetelmin viljelty ruis. Uuden imagon vahvistamiseksi kylän voisi kattaa ja kastaa Svinbyksi. Siksi sen miettiminen, mitä syömme ja miten se tuotetaan, kuuluu tärkeimpiin energian säästämisen keinoihin. Kirkolliskokoukselle on esitetty, että yhteistaloudessa olevissa seurakuntayhtymissä seurakuntaneuvostot valitsisivat yhteisen kirkkovaltuuston, jonka käsissä taloudellinen valta on. Papit käyvät päivä päivältä levottomammiksi. Itselleni kysymys on selvä. Kunnolliset kisapaikat, selkeät turvajärjestelyt ja riittävä yleisö ovat onnistuneiden kisojen edellytyksiä. Monen vuoden ajan Nokia on ollut taloudellisen kasvun veturi. Kysymys määräenemmistösäännösten lieventämisestä on ollut esillä vuosikymmenestä toiseen. Tuomiokapitulille tehtiin kantelu, että Kylliäinen on harhaoppinen. Asiat eivät ole osoittautuneet helpoiksi. Viimeisten selvitysten mukaan ruokavalinnoissa aletaan Suomessa kuitenkin yhä enemmän katsoa kotimaisuutta, maakunnallisuutta, jopa kunnallisuutta hintaakin enemmän. Seurakuntayhtymähallinnon osalta avainkysymys on, pitääkö täyttää yksi äänestyslippu vai kaksi. Ympäristön kannalta kestävästi tuotettu on valitettavasti usein kalliimpi kuin luonnonvarjoja ja energiaa säästelemättä tuotettu tuote. Voissa paistettu viljasian sivu saattaisi maistua vielä paremmalta, jos voisi olettaa läskintuottajaa kyhnytetyn niin, että se onnesta autuaana on kellahtanut kyljelleen. Muutokseen vaaditaan kolmen neljäsosan enemmistö. Hänen mielestään sika ylisiistinä elukkana ainakin ennen teki vain vaatimattoman kasan karsinan nurkkaan. Seksuaalinen häirintä on tuomittavaa eikä kuulu tasaarvoiseen työyhteisöön. Kaikki käyttökelpoiset ruoka-aineet, jotka laitetaan roskiin, vievät mennessään paitsi selvää rahaa myös energiaa. Naispappeus oli joka tapauksessa viimeiset neljä vuotta kahden äänen päässä määräenemmistöstä. Muuan tekijämiehiin kuuluva, sian silloin tällöin hiukaansa kellistävä ukkeli kieltäytyi jyrkästi sitä uskomasta. Kotimainkin ruoka voi olla lähiruokaa! Tarkkaa ja ympäristöä säästävää ruokataloutta pitävä saattaa usein olla myös luomutuotteiden, kasvipainotteisen ruokavalion, niin sanotun Reilun kaupan tai Norppa-tuotteita suosija. Ehkä näin, jos päästään sopimukseen siitä, kuka määrittelee, mikä on tarpeellista ja mikä ei. Jätemäärä vaikuttaa isolta. Tuon rätingin mukaan jokaista Kruunupyyn noin 7000 asukasta kohden riittää kolmisen kuutiota sikalietettä plus runsaslukuisen lehmikarjan tuotos. Tai Grisbyksi; se kuulostaa pehmommalta. Tämä määräenemmistövaatimus tuli kirkkolakiin jo vuonna 1868. Jumalattomat koneet jyrsivät pelloksi loputkin linttinevat. Sain käydä lukion kristillis-isänmaallisessa Lapuan Yhteislyseossa. Kirkko istuu tässä kysymyksessä sellaisessa lasikaapissa, että siitä ei ole ensimmäisen kiven heittäjäksi. Lainoppinut asessori pani eriävän mielipiteen. Kuva: Clas-Olav Slotte Sunnuntain vieras. Se saa käsiteltäväkseen kaksikin laajaa hallinnonuudistusesitystä. Nirppaisten nokkien ohella sonnanajon aikana lujille joutuu luonto. Pienillä yrittäjillä ei liioin ole rahaa mainontaan, jonka avulla luotaisiin kysyntää. Kun äänestysprosentti jäävät niin pieniksi kuin jäävät, sangen pieni seurakuntalaisten joukko saa helposti kirkkoneuvostossa/seurakuntaneuvostossa vahvan aseman. Jälki on järkyttävää.Ken ei usko, menköön itse katsomaan. Porvoon piispa Erik Vikström totesi keskustelussa, että määräenemmistöstä huolimatta kaikki tarpeelliset uudistukset on kyetty viemään läpi. Viime syyskuussa tapahtunut terrori-isku ja tämän hetken tapahtumat Israelissa olivat varmasti suurelta osin vaikuttamassa siihen, että pohjimmiltaan turvallinen ja korkealuokkaiset turvallisuuspalvelut tarjoava Suomi päihitti muut maat. Ja tulosta alkoi syntyä. Eeva Inkeri Kluukeri Ruoalla voi vaikuttaa Ruoka ei kuulu roskiin! Mitä tuhlaammekaan, kun heitämme pois käyttökelpoista ruokaa. Tuomiokapitulillejäävät yhä pappien kurinpitoasiat. Työmarkkinoiden toimivuus ja työn verotuksen vaikutukset nousevat tästäkin syystä entistä tärkeämmiksi asioiksi. Tulokset olivat vaatimattomia. Suomessa ei ole päivähoitopakkoa, ja kotiin jääneet vanhemmat hoitavat usein lapsiaan läpi vuorokauden. Uudistuksia ei ole helppo toteuttaa, kun ne vaativat yleensä muutoksia kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen. Kasvisvaihtoehtoihin tutustuminen ei kuitenkaan maksa mitään, päinvastoin, se voi jopa säästää. Myös kysymys siitä, onko lakimiesasessorin oltava tuomiokapitulin varsinaisena jäsenenä, on aiheuttanut keskustelua. Kuuliaisuutta esivallalle Tulevan kirkolliskokouksen keskeinen mediatapahtuma tulee olemaan keskustelu aloitteesta, että kirkon olisi annettava virkakielto rekisteröidyssä parisuhteessa eläville homoseksualisteille. Jotenkin tuntuisi siltä, että näin pienen maan pystyisi ruokkimaan vähemmälläkin tohinalla. On myös niin, että seksuaalista häirintää – varsinkin sen lievemmissä muodoissa – saatetaan pitää siedettävänä ilmiönä, vaikka se häirinnän kohteeksi joutuvasta tuntuukin epämiellyttävältä. Esimerkiksi lähikaupan uunituore leipä ei välttämättä ole kotimaisia. Jos kaikki vireillä olevat hankkeet toteutuvat, liitoskunnasta kehittyy varsinainen valley, ei silicon-, vaan sika. 2002 s KESKIPOHJANMAA 10 S uomen evankelisluterilainen kirkko on kuin hitaasti kääntyvä laiva. Joidenkin mielestä myös terveydelliset seikat tukevat lihan syönnin vähentämistä. Kurria ryypiskelisi paremmalla luonnolla, jos tietäisi, että eläin, jonka utareista robotti on pehmein mutta määrätietoisin ottein mainittuun tuotteeseen tarvittavan alkuaineen kiskonut, saa vastata tuoreen ruohon kutsuun syöksymällä pitkän talven jälkeen häntä torvella hakamaille parsikaveria puskemaan ja liukumiinoja asentelemaan. s NYKYPÄIVÄ arvioi taustoja yleisurheilukisojen saamiselle Suomeen. Sitä pidettiin ainakin meillä päin porsaan ja sian rajana. Kestävää kuluttamista voi tehdä ruokaostosten jälkeen myös kotona. Ne ovat pienelle viljelijälle hyviä asiakkaita: tilaavat etukäteen ja isompia eriä, joita kannattaa kuljettaa kauemmaskin. Elintarvikkeiden kulutus aiheuttaa noin puolet kotitalouksien energiankäytöstä, kun lasketaan myös elintarvikkeiden valmistuksen energian. Ja iltasella isäntä on käynyt mittaamassa narulla, ettei eläinparka vain joudu lahtiin lapsena eli alle satakiloisena. Lyhyehkön elinkaarensa aikana sika tuottaa kinkun, kyljysten ja kasslerin ohella pari kuutiota lietelantaa, siis sontaa ja sitä toista, josta maallikko ei aina tiedä kusta se tulee. Stalin) lähettämät. P uolisääreen siansonnassa saavat käveleskellä kruunupyyläiset, mikäli erehtyvät kevätkorvalla metsän peitosta pellon puolelle. Kirkon jäsenet voivat syyttää pitkälle itseään siitä, että kirkossa on demokratiavajetta. Pikkuvasikat riistetään kotikarsinoistaan ja kuskataan leireille kuin pioneerit tai partiolaiset. Anita Konkan setänsä elosta edesmenneessä Neuvostoliitossa kertovassa romaanissa tuo setämies, nuorena tosiuskovainen puoluekoulun läpikäynyt jäsenkirjalainen, lähetettiin karjalaiskyliin saarnaamaan kolhoosin taivaasta. Esipaistettu herkku on saatettu tuoda Suomeen hyvinkin kaukaa. Mutta ellei esimerkiksi työttömällä ole mahdollisuutta viedä lasta päivähoitoon, sekä työn hakeminen että satunnaisten pätkätöiden vastaanottaminen voi osoittautua ylivoimaiseksi. Tuomiokapitulin käsittelemät asiat ovat ylen rutiininomaisia. s HELSINGIN SANOMAT pohtii pääkirjoituksessaan Nokian merkitystä Suomelle tulevaisuudessa. Kylliäinen kirjoitti pamfletin "Kaikki pääsevät taivaaseen". Se voi olla kunta, maakunta tai talousalue. Toinen on hiippakuntahallinnon, toinen seurakuntayhtymähallinnon uudistusehdotus. Lähiruoan tai kotimaisen tuotteiden suosiminen vaatii kuluttajalta tarkkaavaisuutta ja pakkausmerkintöjen lukemista. On viisasta lähteä siitä, että tässä suhteessa Nokian merkitys Suomelle vähenee. Kuva: Clas-Olav Slotte ERKKI HANNI Sunnuntaina 21.4. Ruokavalinnoilla ja -tavoilla voi vaikuttaa omaan kukkaroon ja terveyteen, mutta myös koko maapallon ympäristöön ja hyvinvointiin. Kronobystä Grisby Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Jyrki Aro (vast.) Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus s VIHREÄ LANKA arvostelee pääkirjoituksessaan kokoomuksen kansanedustaja Pertti Hemmilän ehdotusta, jonka mukaan kunnallista kokopäivähoitoa annettaisiin jatkossa vain niille perheille, joissa molemmat vanhemmat ovat töissä. Lihansyönnin merkittävä vähentäminen vaatii muutosta ajatteluja toimintatavoissa. Silti kyseessä on usein ainoa vaihtoehto. Pelloista, joista nykymeiningillä on tullut mainitun liemen kaatopaikkoja, ei Kruunupyyssäkään tule höystöä puuttumaan. Toisinaan on kärsä kipeä – toisinaan on maa jäässä
Pitkät kuljetusmatkat rasittavat. Isä löysi poikansa makuuhuoneen lattialta verissään aamulla, kun tuli kotiin. Porkkanaksi ehdotetaan hankerahoitusta. Kuinka pitkiä matkoja potilas joutuisi kulkemaan vastaanotolle. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Kyseessä on vasta suunnitelma; toteuttaminen on eri asia.Mutta sekä työryhmän asettajat että sen toimivat jäsenet olivat valtakunnan huippuja. Kivi lepää soraharjulla, joka tällä hetkellä on noin seitsemän metriä merenpinnan yläpuolella (vrt. Missähän mahtoivat olla surmasta epäillyn vanhemmat, kun eivät tulleet oikeuteen. Eikö hän ollutkin uhkaillut teon jälkeen mukana olleita vasikoinnista, josta saattoi olla seurauksena vaikka mitä. Esimerkkinä käyköön erään nuoren virkailijan suorastaan ylimielinen ja välinpitämätön suhtautuminen hänen palvellessa työtöntä, akateemista kokkolalaista. Suomen oikeuslaitokselta on pallo hukassa. Herää kysymys, miksi isä tulee kotiin vasta aamulla. Sen sijaan kilpailutetaan niitä työpaikkoja, jotka ovat meille tavallisille ja vanheneville ihmisille elintärkeitä. Paremminkin täytyisi muotoutua terveydenhuollon erikoisliikkeiksi, jotka tuottavat muutamaa toimenpidettä suurina erinä tehokkaasti ja potilasturvallisesti. Kaupungintalosta voisi sitten tehdä alaasteen, johon tuotaisiin kaikki sivukylän oppilaat. Markku Ojaniemi KOKKOLA Jo riittää valehtelu! Mitkä ovat ne julmuuden tunnusmerkit, jotka täytyy ensin täyttyä, että asiaan suhtaudutaan vakavasti,kirjoittaja kysyy käsitellessään nuorten väkivallantekoja. Eräs tuoreimmista on teksti "R. Valtion ja kuntien on tähän varauduttava. Mitkä ovat ne julmuuden tunnusmerkit, jotka täytyy ensin täyttyä, että asiaan suhtaudutaan vakavasti. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Kirjoittaja on nivalalainen maanviljelijä. Kuinka monta vähäväkistä kuntaa harvaan asutulla alueella tarvittaisiin 20 000 asukkaan väestöpohjan saamiseksi kasaan. 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Mutta kun ne linnut ja ne pesät kiinnostivat enemmän. Ajatukset ovat hienoja ja niitä voisi kannattaakin, jos Suomi ei olisi tällainen pitkä ja harvaanasuttu maa. Itse yritin sitä samaa ilmakiväärin kanssa, mutta onneksi en onnistunut. Ai, että ei. Toisaalta linnuille on annettu omatekemiä nimiä, jotka mielestäni ovat sangen onnistuneita. Teon jälkeen tappaja oli muka joutunut paniikkiin ja kertonut olleensa hädissään ja pahoillaan siitä mitä oli tapahtunut. Syy. Nytpä Kokkolan työvoimatoimistossa onkin ruvettu ihmettelemään, miksi työtön yleensä haluaa jatkaa työnhakuaan. Varsinkin lähiseudun asukkaiden toivotaan tulevan talkoisiin työkaluineen ja kottikärryineen. Totta maar poliittinen valta on tämän huomannut ja hyväksi käyttänyt. Nykyään voidaan näköjään mitata paljonko nautittu alkoholi laskee arvostelukykyä, tai raiskaustuomioita jaetaan hinnaston mukaan montako minuuttia raiskaus kesti. Mitä tällaiset uudistussuunnitelmat merkitsevät Keski-Pohjanmaan alueen, Oulun läänin ja Kainuun pienille tk:ille. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Tarinoitakin on kivestä liikkeellä. On riisuttu päällekkäisyyksiä ja toteutettu joustavasti ihmisläheistä ja taloudellista palvelukäytäntöä. Ei tässä valtakunnallisia neuvotteluja ja lakkoja tarvita, vaan työnantajan päätös korottaa palkat liukumaylärajaan. Onko kunnalla yksinkertaisesti varaa olla käyttämättä eläkeläisten aktiivisuutta. Tiedotusvälineet (eli media) on muuttanut maailman kuvan perusteellisesti. Kannus on ainoa kunta lähiseudulla, joka ei tue nuorten kesätyötä. Nykyään lääkäreitäkin koulutetaan parempaan asiakaspalveluun parantamalla heidän vuorovaikutustaitojaan. Hetkeä ennen kaulavaltimon leikkaamista hän oli sanonut: "Tapetaan se". Suomen maata rasittaa varsinkin yleislääkärien puute, sellaisia tarvittaisiin juuri kuntien ja pienten kuntayhtymien terveysasemilla. Itse asiassa viime vuosina kehitys on meillä käynyt juuri pois kuntayhtymistä yhden kunnan tk:iin. Se on sangen mielenkiintoista luettavaa, eikä ainakaan sen perusteella kasvihuoneilmiö vielä kovin nopeasti etene. Hyvinhän ne linnut tunnettiinkin; kun joskus isälle ja äidille kerroin näkemästäni linnusta, eivätkä he uskoneet, koin samoin kuin Lauri Pohjanpään runon poika, joka todistaakseen nähneensä satakielen heitti sen kivellä hengiltä. Tämä nuori säälimätön tappaja oli juuri kertonut miten hän oli kulkenut rauhattomana huoneesta toiseen ja uhonnut toverilleen tappavansa uhrin. Miksi näitä virkoja ei kilpailuteta, kuka halvimmalla tekisi. Vanhin on siis tasan sadan vuoden ikäinen. Näin saavutettaisiin tarpeeksi suuri väestöpohja. Eläkeläiset ovat aktiivisia ihmisiä, jotka toimivat innokkaasti monissa harrasteja virkistysjärjestöissä sekä yhdistyksissä. Sjögrenille näitä juttuja kertoi lastenkodin "isä" Hedman. Kokkolaseura on kiinnostunut lisätarinoista. Tarkoitus oli kuulemma ainoastaan pelotella. Tämän päivän politiikka perustuu pitkälle median hyväksikäyttöön ja valta-asemaan mediassa. Muuallakin maassa on runsaasti yhden kunnan omistamia terveydenhuollon perusyksiköitä. Kysymys ei todellakaan ollut mistään pelottelusta eikä pikkuisesta säikyttelynhalusta. Kuva: Johannes Sandkvist JUKKA KANGAS. 1902 sekä ankkuri ja sydän, jonka päälle on vedetty rastiviivat. allergisten kiusana rehottavista pujoista päästään eroon. vanha vesitorni 15 m:n ja Kaarlelan kirkko 10 m:n korkeudella). Hyväksymme kaikki toiminnot kuntasektorilla kilpailuttamalla, paitsi kuntien korkeimmat virat, kuten kuntien johtajat, insinöörit ja liikuntasihteeri, vain esimerkkejä mainitakseni. Suomessa on viimevuosina perustettu vanhusneuvosto tai muulla nimellä toimiva elin noin 150 kuntaan. Kumpi on tärkeämpää. Ja mikä kummallisinta, vain ja ainoastaan ikävissä asioissa. Varmaan harva tätä tietää, joten nyt julkisuuteen tämä asia. Työryhmän mielestä terveyskeskuksessa tulisi olla vähintään 10–15 lääkäriä ja yhden tk:n hoitamat alueen väestöpohjan pitäisi muodostua vähintään 20 000 asukkaasta. Puheet muuta kuin todellisuus OULAINEN Eri keskusjärjestöissä syy hoitoalan palkkakuoppaan Olen ollut siinä uskossa, että työttömän velvollisuus on säännöllisin välein jatkaa työnhakuaan työvoimatoimistossa. Itse kylvin lapsena lupiineja kiven päälle, ja melkein päivittäin vieläkin lapset kiipeilevät jopa vaikeimpia reittejä kivelle. Itsekin muistan jotain, mutta Knut Sjögren kertoi mm., että Yrjöliininpojat olivat vaikka kuinka vanhoja, mutta vain 80 cm:n pituisia ja kaikilla oli pitkä parta ja viikset. Kiven kylkeen tai pikemminkin takapuolelle on hakattu monenlaisia tekstejä, useita nimiä ja kuvioita: esimerkiksi nimet H. Ja jos äänistä täytyy tunnistaa, varmoja ovat ehkä varis, kuovi ja käki. Palkkaus on sopimusten mukaisesti liukumarajojen sisällä ja esimerkiksi sairaanhoitajan palkkaliukuma on 1518,63 – 1890,53 euroa ja sairaanhoitopiiri maksaa alarajan eli 1518,63 euroa, samoin peruseli lähihoitajan palkkasuositus on 1381,65 – 1518,63 euroa ja piiri maksaa alimman eli 1381,65 euroa. Esitän, että Toholammilla ryhdytään toimenpiteisiin vanhusneuvoston perustamiseksi. Erikoissairaanhoidon palveluita tuottavat parisenkymmentä sairaanhoitopiiriä, joilta kunnat ostavat hoidot kuntalaisille. Lintujen tunnistaminen nykyään eikä ehkä aikaisemminkaan ole ollut niin itsestään selvää. 2002 lyhyet K esää kohti sitä vaan taas ollaan menossa ja eletään lintuharrastajien kulta-aikaa. Vanhusneuvoston kautta eläkeläiset saavat paremmin oman äänensä kuulumaan heitä itseään koskevissa asioissa. Jos kerta sanerataan, niin miksi ei sitten kunnolla. Toisaalta on vedottu sähköisen tiedonsiirron mahdollisuuksiin; tieto voisi kulkea verkossa, eikä potilaan tarvitsisi niin paljon matkustaa. Meille on tärkeintä, että pääsee hoitoon ja hoito on inhimillistä ja tehokasta ja että se on hinnaltaan meidän hankittavissamme. Olemme luopumassa pysyvästi tavallisten ihmisten hyvinvoinnista. Puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen I lta-Sanomissa (12.4.) oli juttu Pasilassa tapahtuneesta verityöstä, jossa 15-vuotias poika surmattiin sänkyyn viiltämällä kaulavaltimo poikki. Aivan uskomatonta puppua. Eikö tällainen markkinointi pitäisi suunnata muualle, esimerkiksi valtakunnallisiin lehtiin, ja niin kauas, ettei Kannuksen kaikuja ole kuultu, mikäli mainonnalla halutaan saada lisää asukkaita Kannukseen. Oliko surmaaja mahdollisesti herättänyt uhrilampaansa vahvasta humalatilasta tietoisuuteen uhkaavasta tilanteesta, jossa uhrin olisi pitänyt alkaa pelätä henkensä puolesta. Puhumattakaan lastemme ja lastenlastemme koulutuksesta. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Olemme, poliitikkojemme välityksellä, luovuttaneet päätösvallan asioistamme monikansallisille markkinavoimille. Olen hämmästyttävän monesti täällä maallakin törmännyt ihmisiin, joilla ei ole kuin variksia ja pikkulintuja. Yrjöliininpojat asuivat kiven alla ja he kulkivat sieltä takakautta nostamalla yhden kivilaatan, jonka alla oli pitkä käytävä, johon häipyivät. Höylätä latuja maastoon, vai taata koulu ja opetus. Yhä suurempi osa väestöstä on tulevaisuudessa eläkkeellä ja työssä olevien ikäluokkien koko on nykyistä pienempi. Tänä päivänä iloitsen suuresti, että olen saanut tartutettua lintuharrastuksen tyttäreeni, joka on pitänyt jopa kirjaa muuttolintujen saapumispäivistä jo useamman vuoden ajan. Edelleen palaan tähän enklaaviasiaan. Vanhusväestön huomattavasti kasvaessa myös palvelujen kysyntä kasvaa merkittävästi. Pakkokeinotuomari Markku Pohjola kiteytti asian aivan oikein, että yhteiskuntamme on valumassa mahdottomaan tilaan nuorten tekemien rikosten vuoksi. Myöhemmin kesällä tapahtuma pitänee uusia, jotta esim. Eikä pieni tk tule välttämättä kalliiksi; tosin sijaisten saamiseen kannalta se on haavoittuva. Vanhusneuvosto voisi olla aloitteiden tekijä, asioiden seuraaja; se lisäisi kunnassa keskustelua vanhusten asioista ja samalla olisi merkittävä tekijä kunnallisen demokratian lisäämisessä. Esim. Ensi lauantaina järjestetään yleiset talkoot Yrjölänkiven ympäristössä. Tappajalla oli aikaa miettiä tekoaan. Rikolliset yrittävät aina viimeiseen asti päästä vastuusta. Miksi puolueiden puheenjohtajista on tullut tabu puolueille, eikö puolueiden ohjelmat olekaan enään tärkeintä puolueille. yhdestä golfpelistä, voi tienata enemmän kuin tuottavasta työstä elinaikanaan, on todellakin jotain pielessä. Tämä on mahdollista siksi, kun me ihmiset olemme 99 %:sti tyhmiä. Vaatteet olivat kaikki vihreitä, niin että heitä ei pahasti näkynyt, kun kävivät lypsämässä ihmisten lehmiä niityillä. Olemme saaneet lukea oikeuden päätöksistä, jotka ovat olleet sitä luokkaa, että normaalilla oikeustajulla varustettu ihminen ei aina jaksa ymmärtää niitä. Edelleen sanotaan, että sairaaloiden tulisi erikoistua. Surmasta epäilty kertoili miten hänen ajatuksenaan ei ollut riistää henkeä pojalta, joka makasi sängyssä vahvassa humalassa. Lisäksi nykylääketiede ei tule toimeen pelkän stetoskoopin varassa, tarvitaan koneita ja laboratoriokokeita. Miksiköhän ei. Ei ihme, että rikoksesta epäilty saa kävellä nauraen ulos oikeussalista. Majander, O. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Katso peiliin! Jorma Heinisuo Fuengirola ESPANJA Politiikan kiemurat Kansallisen terveydenhuollon projektin mietinnön sisältö harvaan asutun maaseudun ja Pohjois-Suomen kannalta hätkähdyttää. Esimerkiksi vaikka hiutata eli pensastasku, siinä nimi syntyy suoraan laulusäkeestä hiu-ta-ta., tai pajupensaassa räkättävä ruokokerttunen eli kansanomaisesti pajurätkä. Jos nyt lasten ja nuorten hyvinvointia seurataan, mutta ei kuitenkaan tueta nuorten kesätyötä, ei täällä kyllä kohta ole mitä seurata. Kuvitus: Clas-Olav Slotte Viime aikoina on Kannus ollut lehtien palstoilla hyvin useasti. Jos yhdestä pelistä, esim. Niillä taidoilla ei taitaisikaan muualta töitä saada. Maailma muuttuu "Eskoseni". Tämän kevään muutosta voidaan todeta, että vähäsen enää. Kuitenkaan tietokone ei toistaiseksi voi yksinään tutkia potilasta, tarvitaan lääkärin ja hoidettavan kontaktia. Tästäkin tehdään varmaan elokuva, joten ei hätää, jos ette tunne tapausta. Tulee halvemmaksi, kun potilas matkustaa eikä lääkäri. Merivesi on siis ulottunut kiveen joskus 700 vuotta sitten. Voi, mitä valetta! Ajatus on ensimmäinen teko. Jukka Lintilä TOHOLAMPI Vanhusneuvostot joka kuntaan Miksi politiikassa on menty siihen, että vain oppositiossa voi noudattaa puolueen linjaa eli ohjelmaa?Kun puolue pääsee (sanon pääsee) hallitukseen, silloin myydään puolueen linja, jota vaalikampanjassa äänestäjille "tuputettiin". – On myöskin ehdoteltu pienten tk:sten verkostoitumista: ne voisivat erikoistua terveydenhuollon eri osa-alueille. Kevään traditioksi on muodostunut vappuretki tulvajärvelle, jossa parhaimmillaan on nautittu simaa ja munkkeja vedestä kohoavan pyöröpaalin päällä satojen muuttavien vesilintujen ympäröimänä. Juhlapuheissa vain ne suuret sanat suuta halkoo. Olisinpa ollut kouluaikanani yhtä kiinnostunut oppikirjoistani kuin tästä lintuopuksesta; olisin varmasti nyt joku "havukka-ahosen" ihailema dosentti. Näinkö nuoria houkutellaan Kannukseen. Se ei saisi olla sekatavarakauppa, josta saa kaikkea. Mainonta ei taida paljoa auttaa, ei ainakaan paikallislehdessä. Itse kuulun lintuharrastajiin sen verran, että kevät ei ole kevät ilman ensimmäistä kottaraista, kiurua, peippoa, töyhtöhyyppää ja kuovia ja että omistamistani kirjoista eniten luetulta näyttää vanha "Linnut värikuvina" -teos. Monessa kunnassa on räätälöity juuri tarpeita vastaavat sosiaalija terveydenhuollon palvelut. Samalla on opittu että syksyllä niin alakuloisesti rääkkyvä tavi kilisee muuttoparvessa kuin tilhiparvi. Olisiko viilto tuntunut vieläkin nautinnollisemmalta, jos uhri olisi todella tajunnut mitä hänelle ollaan tekemässä. Ai anteeksi, onhan välillä ollut paikallislehdessä mainoksia: Kannuksessa on hyvä asua. Kannuksenhan voisi jakaa lähikunnille kokonaan, osa Lohtajalle, osa Himangalle, osa Toholammille, ja pieni osa voisi jäädä Ullavaan. Mutta terveydenhuollon järjestelmiä ja hallinnollisia alueita voivat miettiä he, joiden työtä se on. Meidän täytyy puuttua rakenteisiin eli siihen, mikä tekee tämän mahdolliseksi. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Sandqvist 1940", ilmeisesti Sacy Sandin, latinalaisrytmien mestarin muistokirjoitus. On syytä olettaa, ettei tuloksia niin vain torpedoida. Erikoistunut lääkäri ei lähde sekatyömieheksi maaseutukunnan tk:een. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Norjassa vanhusneuvostot ovat olleet lakisääteisiä vuodesta 1993 alkaen ja Tanskassa 1996 alkaen. Nämä sanat puolustusasianajaja laittaa asiakkaansa suuhun. Pyyhittäisiin Kannus pois koko kartasta, niin voisi saneerata kaikki kunnan virkamiehet pihalle. Entäs Kokkolan työvoimatoimiston henkilöstön vuorovaikutustaidot. Ikääntyminen koskettaa meitä jokaista. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Hirvi 11.05. Entä sitten syylliset. Muun muassa pusikkoa siistitään. Vanhusneuvostossa voisi olla edustettuina Toholammin eläkeläisjärjestöjen edustajat, kunnan sosiaalija terveysalan virkamiesten edustus ja myös luottamuselinten edustus. Tällä tapauksella on varmasti suuri yhteiskunnallinen merkitys. Sen minkä teet toiselle teet aina itsellesi. Riitta Lumijärvi rehtori JUUPAJOKI Projekti ei tiedä hyvää Kokkolan suurin siirtolohkare Yrjölänkivi (toiset sanovat Yrjelinin, toiset Yrjöliinin) kiinnostaa jatkuvasti nuoria ja vanhojakin. Esimerkkejä riittää ja ne osoittavat, että tää "kännykkäaika" on jotenkin menossa pieleen. Taitava puolustusasianajaja saa pahimmankin paatuneen tappajan näyttämään mallikansalaiselta. Otan vain muutaman esimerkin tyhmyydestämme. Hyvinvointiyhteiskunnan toimivuutta arvioidaan hyvin pitkälle sen perusteella, kuinka se huolehtii ja arvostaa iäkkäämpiä sukupolvia ja heidän elämäntyötään. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Nyt pelataan median ehdoilla, median maailmassa. Ikkuna KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 21.4. Nylund, M. Kertoiko hän soittaneensa välittömästi teon jälkeen ambulanssin paikalle, tai saimmeko lukea hänen ilmoittautuneen välittömästi poliisille teon jälkeen. Se olisi kokonaisvaltaista säästöä. Tämäkin kuvaa hyvin sairaanhoitopiirien erittäin työntekijävastaista henkilöstöpolitiikkaa. Haastan Kokkolan Vihreät, Allergiaja astmayhdistyksen (pujo) ja Kokkola-seuran ainakin kolmen hengen joukolla talkoisiin! Johannes Sandkvist KOKKOLA Yrjölänkiven ”salaisuus” Yrjölänkivi sijaitsee Kokkolassa Libeckinja Herman Renlundinkadun risteyksessä ja sen takana rehottaa risukko, jota on tarkoitus siivota talkoilla. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä hoitajien ja muidenkin lukuunottamatta lääkäreitä, palkat ovat työnantajan päättämässä kuopassa. Eli heti olisi perushoitajan palkkapussissa 136,98 euroa eli 814,45 markkaa enemmän rahaa, jos liukuman ylärajaa käytettäisiin. Todennäköisesti muut aivottomat olisi komennettu pitämään jaloista ja käsistä kiinni. Toistaiseksi asuva KANNUS Kannus pois kokonaan kartalta Lääkärit saivat mahtavat palkankorotukset lakkoilunsa ansiosta, mutta harva mahtaa tietää, että täällä pohjolassakin työnantajalla on mahdollisuus nostaa huimastikin hoitajien palkkauksia jo ennen valtakunnallisia neuvotteluja. Ehkäpä oli mukaan olleiden poikien onni, ettei uhri ehtinyt herätä. Sixten Sandström maisteri KOKKOLA Asiakaspalvelua työvoimatoimistoonkin! Väestön ikärakenteen muuttuminen asettaa suuria haasteita yhteiskunnalle. Sitten nekin rahat käytetään todennäköisesti kaupungin työntekijöiden virkistysmatkoihin, tai uusiin kännyköihin, tai johonkin muuhun kivaan . Lääkärireissuille tulee kohtuuttomasti matkaa ja matkalle hintaa. Työeyhmä ehdottaa mm., että viisi pohjoisinta sh-piiriä yhdistettäisiin hallinnollisesti ja toiminnallisesti, toisin sanoen "Perhosta Utsjoelle asti" koko alue olisi yhtä piiriä. Tuomioita koventamalla ei ole saatu mitään aikaan, päinvastoin
13 KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 21.4. Tytär huomautti vasta minun petaussysteemistäni: tyynyjen on oltava aina limittäin eikä päällekkäin, ja kaksivärinen täkki pannaan pussilakanan sisään tietyllä tavalla. – Oli se hullun hommaa. Siis oikeille paikoilleen. Monessa produktiossa hänet on valittu rekvisiittavastaavaksi. Se auttaa keskittymään. Kädessä on kaksi punaista pyykkipoikaa, mutta ne ovat eri sävyä... Olen yläpuolen kannattaja: paperin on ehdottomasti tultava ylhäältä päin. – Sisko on vielä tarkempi kuin minä. Silloin joutuu uusimaan myös kauppalistansa, joka on tietenkin tehty kulkujärjestyksessä. Aivan oikein. Teki mieli mennä järjestämään ne uudelleen. Ensin sukat: Jennin, Mikon, minun ja Matin. – Huvittavinta on se, etten minä oikeastaan niin hirveästi edes tykkää kotitouhuista. Mutta en voi mitään itselleni: vaikka olisin kuinka väsynyt, minun on pakko pyyhkiä ne kaapinovet. Hän purkaa astianpesukoneen nopeasti. Mutta alunperin se oli vakava juttu. Lilaan käytän yleensä sinistä, mutta lopullinen valinta riippuu värisävystä. – Erityisenä murheenani on se, ettei kaupasta saa ruskeita eikä mustia pyykkipoikia. Mutta hänen mielestään se on aivan luonnollista – ei mitään ongelmaa. Ei, kyllä tämä on parempi... Mutta on niistä iileistä iloakin. Viluinen tuuli palailee mereltä rantaan joutsenia kyydissään. Riitta ei nimittäin tykkää siitä, että marketeissa hyllyjen paikkoja munklataan niin usein. Tai kotkotus, iili ja pöhölöys. Mutta en minä maton hapsuja ole oikomassa. Kuin ei olisi huolta minkäänlaista. Tai ei sittenkään... Teatteri ja musiikki ovat vastapainoa tylsälle työlle. Ruskeaan paitaan käytän nykyään punaista pyykkipoikaa ja samoin mustaan, mikä on aika hieno väriyhdistelmä. Ei hän nyt toisten ripustamisia mene oikomaan, mutta kaappaa kyllä ripustamispestin mielellään itselleen. – Perusperiaate on selkeä: keltaiset vaatteet keltaisilla pyykkipojilla, vihreät vihreillä ja niin edelleen. Kyllä se jotenkin luonnistui, mutta hankalaa se oli, nauraa Riitta. Onneksi väki on pois kotoa. Tietenkin YTN on ymmärtänyt käyttää Riitan taipumuksia hyväkseen. Siis omalle narulle. Luojan kiitos olen tämän verran tolpillani ja tajuan sen, että elämä kulkee omia ratojaan, järjestän sitten tai en. – Nyt en enää stressaa itseäni muitten pyykkitelineillä. Olen tyytyväinen, että olen oppinut pärjäämään niitten kanssa. Terveyssyistä minulla on onneksi omat meikit. Siivoushimo vain jatkui hänen perustettuaan oman perheen. Ihan totta. Ja silloin on myös se aika, jolloin perhe on tulossa hulluksi: aina tulee avattua kaapista se vääränpuoleinen ovi. Silloin eivät työkaverit edes uneksi menevänsä pyykkitupaan, kun Riitta ja hänen sisarensa Pirkko sattuvat olemaan samassa vuorossa. Siis sellaisille paikoille, joiden järjestyksen hän on salaperäisellä, mihinkään perustumattomalla omalla symmetriallaan luonut. Mutta luovuutta vaativia ratkaisutilanteita tulee jatkuvasti. Riitta on myös himo-opiskelija. Mutta yhdestä hän ei tingi. Jo lapsena Riitalla piti olla asiat tietyssä järjestyksessä, ja hän loukkaantui verisesti jos tyylistä huomautettiin. – Persoonallisuuspsykologian jakso pani tosissaan miettimään. Jospa laittaisi... Vaikka kuinka on työtahti kiristynyt, niin niin kiire ei olekaan, ettenkö ehtisi kääntää vessapaperirullia oikein päin... Ensin makkari, sitten olohuone, Mikon huone, vaatehuone, Jennin huone, eteinen, keittiö, tuulikaappi, vessa. – Roolista riippuen ovat alkuvalmistelut eli meikkaus, pukeutuminen, äänenavaus ja lämmittely aina tietyssä järjestyksessä. Ja onneksi pyykinpesukone jyllää kylppärissä, joten sen homman emäntä pääsee hoitamaan itse. Pellisillä on hyvin puhtaat keittiökaapinovet – edes keskusrikospoliisi ei löytäisi niistä sormenjälkiä. Siivouksellisten pinttymien kanssa pitää elää myös töissä. Niin, nyt hän pystyy jo nauramaan. Riitta jäsentää elämäänsä: järjestys pysyy kun tekee aina asioita samalla tavalla. – Joudun työssäni käymään läpi kymmeniä vessoja. Mutta minua vaivasi niin valtavasti, kun tavarat olivat levällään. Mutta eräässä Pohjolankadun keittiössä on menossa pienimuotoinen konflikti. Onneksi mies käy useimmiten kaupassa. 2002 Viikonvaihde Yhteystiedot Osaston esimies: Maija Myllykangas (06) 827 2355 Sähköposti: maija.myllykangas@kpk.fi B Maija Myllykangas, teksti Clas-Olav Slotte, kuvat O n hurmaava huhtikuun aamu Kokkolan kaupungissa. Myös sininen käy mustan teepaidan kanssa, jos paidassa on kuvioita – tai jos punaiset ovat loppu. Silloin on suuremman siivouksen aika, ja lasit ja mukit ja kupit vaihtavatkin puolta. Mies sanoi minua älyttömäksi: miksi en tekisi sitä vasta illalla viimeisenä. Hullun hommaa Riitta Pellinen on tehnyt pyykkien ripustamisesta hyvin haasteellisen tapahtuman. Ei nyt puututa tässä muihin kaappeihin. Monilla ihmisillä on joku juttu, mutta minulla on monta. Mutta kahdesti vuodessa kaikki muuttuu. Ajattelen, että nuo ihmiset laittavat pyykkinsä tuolla tavalla. Tulevaa ulkokuivatuskautta varten Riitta aikoo ostaa puisia pyykkipoikia ja maalata niitä mustiksi ja ruskeiksi. No niin, sukkien jälkeen seuraavat alusvaatteet koon mukaan, sitten teepaidat, muut paidat ja housut. Tyynyjen on oltava aina limittäin. Kellon kanssa olen ruvennut lipsumaan: vanhemmiten sitä hidastuu ja huomaa olevansa monesti myöhässä. Nyt on tullut kuitenkin ongelma, sillä Mikolla on jo isompi jalka kuin minulla. – Vaatteet pitää ripustaa kokojärjestyksessä. Sanoo Riitta Pellinen ja jää vakavasti kyykkimään pyykkikopan ääreen. Tälle kaikellehan on monenlaisia sanoja: myötäsyntyinen jämptiys, pedanttisuus ja perfektionismi. – Joku on taas täyttänyt astianpesukoneen aivan väärin! puuskahtaa Riitta Pellinen. Erityisesti näyttelemisessä muistia kehittävä toisto on hyväksi. Kun lapset olivat pieniä, siivosin lelut pois kymmeniä kertoja päivässä. Tai pakkoneuroosi, jos naapurin pyykkinarut oikein vetävät puoleensa. Se se vasta näytöskappale onkin, kun Riitta valmistautuu rooliinsa Ykspihlajan Työväen Näyttämöllä. Luovuutta vaativaa hommaa: kumpi sävy punaisesta?. Kohtalon ivaa, että laitoshuoltajana ammattioppilaitoksella työskentelevä Riitta joutuu paljon tekemisiin myös pyykkien kanssa. Pellisillä ne pyyhitään joka päivä. Jälkeenpäin hän on ollut kuitenkin onnellinen siitä, että sentään antoi lasten leikkiä... Nyt on psykologian approbatur avoimessa yliopistossa loppusuoralla. On aivan hirveää katsoakaan sitä yhteistä meikkipöytää... Roolivaatteiden pukemiselle ja riisumiselle on omat systeeminsä. – Se lohduttaa, kun tietää että meitä on paljon. Silittäminen, mankeloiminen ja ruuanlaitto eivät ole ollenkaan kivoja juttuja. On siinä vieläkin naurussa pitelemistä, kun Pellisen rouva lähtee narulle. Olenkin ajatellut pitää järjestyksen ennallaan, mutta kriteerinä ei olekaan koko, vaan ikä. Yhtä tärkeää kuin järjestys on ripustus. Ja niin on emännällä myös imuroinnin suhteen. Lasit, kupit, mukit, matalat lautaset ja syvät lautaset aivan juoksevat paikoilleen. Eikö ole edistyksellistä! Ei sillä, että pyykit olisivat kokonaan jättäneet Riittaa rauhaan. Kellolle Riitta on vanhemmiten antanut periksi; hän osaa jopa myöhästyä. Jos lila on enemmän punaiseen kallellaan, niin sitten otan punaisen. Siihen aikaan hän imuroi joka päivä, pyyhki pölyt kolmesti tai neljästi viikossa, ja kerran viikossa kannettiin ulos kaikki mikä irti lähti. Mutta sen verran vain, että on jauhopusseillakin oma vissi marssijärjestyksensä. Siihen aikaan hän tunsi kävelylenkillä syvää tuskaa, kun näki ihmisten ripustelevan pyykkejään aivan miten sattuu. A propó, ovet! Joka kerta kun Riitta Pellinen tekee ruokaa, tiskailee tai tuuskaa muuta keittiöhommaa, hänen on pyyhittävä kaapinovet. Riitta kuitenkin edes pyrkii hillitsemään itseään. – Sitten on sellaista, mitä ei itsekään rekisteröi. Aamuvuoroon lähtijät ovat saaneet vielä vähän krapata autonikkunoita, mutta valon vuoksi viileydenkin kestää. – Olen minä joskus kokeillut, minkähänlaiselta se tuntuisi aloittaa vaikka keittiöstä. Suunnitteilla astiakaapin järjestyksen vaihto
Kissan paluu on juhlahetki saapuipa se ruokakupilleen lyhyeltä vakiokierrokseltaan tai päiviä kestäneiltä reissuiltaan. Ää niin kuin äly. Mukana mahdollisesti notkuvat naiset ja lapset olivat ukkoutumaan huijattujen ornitologien kylkiäisiä, välttämättömiä pahoja. Kissa voi olla vuorenvarma, että se on kaikkina aikoina yhtä tervetullut. Joutsenten massamuutto herätti joissakin aitoa huolta niiden liiallisesta lisääntymisestä. Se tarkoittaa meidän kotiseutuamme, sisältää meidän juuremme ja latvamme ja rungon siinä välillä. Sen ei tarvitse rapistella eikä kolistella oven takana. Parikymmentä vuotta sitten joutsenen ilmestyminen keskipohjalaiselle pellolle oli tapaus, josta kylillä puhuttiin pitkään. Kaikki huutelevat sitä, vilkuilevat hajamielisinä ikkunoista. s Onnistuin täydentämään kannettavaa kirjahyllyäni kirjastokäynnillä alvittomaan hankintahintaan. Jotenkin se vain on mielenkiintoisempaa kuin vesiskootterilla pörräävän meno. Kun oikein käy asiaa miettimään, tulee peräti juhlallinen olo. Tiedättekö mikä ero on valkoisella viisaalla ja mustalla viisaalla. Kirjan avausluku on leppoisasti nimeltään Turpea, irronnut siitin. Ehdotan siis, että Suomeen valitaan kolmen kunnan kopla, joka rupeaa johtamaan isänmaallista kielenpuolustusta. Kun talon asukkaat aamulla löytävät sen puutarhan keskipisteestä (mistä kissa senkin tietää), he unohtavat oman aamukahvinsa, puuronsa, lehtensä ja oikeastaan lähes kaiken muun. Paikalla aamusta iltaan pyörinyt ihailijajoukko osoitti, että lintupaikkojen yleisö on muuttunut paljon ja hyvään suuntaan. Aamuhämärissä se odottaa löytämistään omenapuun alla. Koska kissaa ei ole missään, se saattaa piileksiä kaikkialla. Jotkut ovat niin viisaita etteivät vastaa koskaan. Silmä ei lakkaa tonkimista iltalenkeillä ojan pientareita, metsän reunoja, ladon alustoja. Kissa palaa yhtä itsetietoisena kuin on lähtenyt. Kaisa Kujanpää Sunnuntaisitaatti s Torstain iltauutisissa kerrottiin norjalaisen tutkimusmatkailijan (vrt. 2002 s KESKIPOHJANMAA Hetkinen! Kun näin Teidät silloin ensimmäisenä päivänä sanoin itselleni: tuo pelastuu. Käläviä vastatkoon äästä, Köyliö ööstä ja Ypäjä yystä. Mutta niinpä vain tiedetään, kenen purjehdus päättyi 19. Siirtomaavallan aikaan Mosambikissa ei-toivotut kynäniekat heitettiin vankilaan. Nuoremmalle polvelle Thor Heyrdahlin nimi ei kerro yhtään mitään. Perinteinen mielikuva Lapin linnusta selittyy sillä, että joutsen ahdistettiin metsästyksellä maan pohjoisimpiin erämaihin. Mia Couto on mies. Riitta-Maija Sykkö, teksti Jukka Lehojärvi, kuvat s Kissa katoaa huhtikuiseen yöhön olemuksessaan itsetietoista, suorastaan kadehdittavaa vapautta. Tänne mahdollisesti pesimään tai kihlausaikaansa viettämään jäävät joutsenet voi toivottaa huoletta tervetulleiksi. Ensimmäinen suomennettu romaani antaa kieltämättä puoleensavetävän kuvan Mosambikin kirjallisuudesta. Niinpä Vitsarin tulvapellot houkuttelivat parhaimmillaan toistasataa joutsenta ruokailemaan ja lepuuttamaan siipiään. Koska täällä on pidettävä suunsa kiinni siitä mitä tietää, jotta säilyisi hengissä. huhtikuuta 2002. Ne rauhoittavat. Korkeaan ikään ehtinyt tutkija purjehti viimeiseen satamaansa Italiassa. Teoksen genre ei kuitenkaan ole afrikkalainen anarkofeminismi. EPA, kuva Simo Kattilakoski, teksti Heyerdahlin retket tehty Äänekäs ähäkutti Maija Myllykangas (KP) s Ulkoseurakuntalaisten on perinteisesti ollut tapana nauraa Kälviä-nimelle. Viime viikkoina myös joutsenet ovat lentäneet näyttämölle ja säväyttäneet. Vielä tulee se yö, joka tuo kissan takaisin. Joutsenhan on ollut vastassa ensimmäisiä Suomenniemelle nousseita metsästäjiä ja kalastajia. Joutsenpari tai peräti pesivä pariskunta ovat omiaan pelkästään nostamaan maakuntamme luonnon arvoa. Lintujen lyhyt lepotauko antoi kokkolalaisille mahdollisuuden lintujen tarkkailuun. Tällä menolla lintuja luontoharrastuksesta on meilläkin tulossa koko kansan laji kuten muissa Pohjoismaissa on ollut jo pitkään. Se vain astuu näyttämölle. Valkoihoisen viisaus mitataan sillä miten kiireesti se vastaa. Sulaa vettä on ollut niukasti tarjolla. Miten etsiä sellaista, jolla on taito piiloutua kasvillisuuden sekaan niin, ettei lehti värähdä eikä ruohon korsi katkea. Äänekäs käläviäläinen ähäkutti älykääpiöiden äitelyydelle! Ärsyttää! Äkikseltään näin äkäpäissään pälähtää päähän änkyräkänninkin ääripää. Joutsenet ovat kymmenessä vuodessa lisääntyneet. Itse seuraisin ihan mielelläni joutsenperheen kesäisiä puuhia vaikkapa mökin rannassa. Mielessä kerrataan lukuisia kertomuksia kissojen paluusta viikkojen, kuukausien jopa vuosien kuluttua. Kaunokirjallisuuden kuviot antavat sanalle vapautta sillä riskillä etteivät mafiosot ole persoja metaforille. Folke West) Thor Heyrdahlin kuolleen. Kansainvälinen yhteisö roikkuu konfliktitilanteissa avunannon ja avuttomuuden välimailla. Ne pesivät aikoinaan lähes koko maassa. Vaikka asiaan palataan yhä harvemmin, ruokakuppi piilotetaan kaappiin, niin odotus jatkuu. On tullut aika pistää kissalle parasta pöytään, pöyhiä tyyny ja avata ovet kaikkiin huoneisiin. Luontonäytelmä suorana lähetyksenä Kissa ja joutsen säväyttävät Kumma paikka K u vi tu s: Ju kk a Le h o jä rv i Luonnollisesti. Äässä soi meidän ikiaikainen äänimaisemamme: kevään ällistyttävyys, kesäöiden äärettömyys, syksyn hämäryys, talvipäivän päivättömyys. 14 Viikonvaihde Sunnuntaina 21.4. Se palaa, kun on palaamisen aika. Tehtäviä valvoi tiukka ruotsinkielen opettaja, jolla tietenkin oli nuttura. Se ei piittaa talon asukkaiden ikävästä. Keski-Pohjanmaalla muuttoaikoina pysähtyvistä joutsenista valtaosa jatkaa kuitenkin Lappiin ja siitäkin kauemmas Jäämeren ja Vienanmeren rannoille. Sitä täytyy vain jaksaa kohteliaasti hymyillä, vaikka tuhannetta kertaa kuulee sanottavan, että käy niinkö Käläviällä tai että on nähty jätkän jäläki Käläviällä. Tänä ryökälehen sahkopostiaikana meidän on vääjäämättömästi ryhdyttävä hyysäämään äätä, öötä ja yytä – näita suloisia suomalaisia etuvokaaleita. Kissalla on aikaa. Kissalla on pettämätön suuntavaisto, se ei eksy. Vielä kymmenen vuotta sitten lintujen levähdyspaikoilla tökötti rivistö kaukoputkia ja niiden kimpussa yhtenäisesti maastonvihreään pukeutuneita nuoria miehiä. Miinanraivaajien parhaat palat kärsivät sodanjälkeisessä sekasorrossa tappion kylien maagiselle hulluudelle. Mustalla painettu osuus on tarua, loput on painettu valkoisella. Valta on väkivaltaa. Thor Heyerdahlin seikkailukokemuksia balsasta tehdyllä Kon-Tikillä Tyynenmeren yli käännettiin suomeksi kuin parastakin jännäriä. Se liikkuu itse laatimiensa aikataulujen mukaan. Kissa osaa säväyttää. Erämaista löytyy joutsenelle mieluisia ja toivottavasti myös riittävän rauhallisia suoja erämaalampia. Iltahämärissä multakokkareelle kasvaa häntä, pihaan unohtuneelle jalkapallolle korvat, puuliiterin alla kiiluu jotakin, kiviaidalla näkyy liikettä, syreenipensaasta napsahtaa oksa. Tänne levittäytyessään joutsen itse asiassa vain palaa ikiaikaisille pesimäalueilleen. Huonoimmat tekstit palkitaan kadulla lataamalla sarja lyijyä kynäilijän päähän. Jos palaa. Viisaus piilee elävien kirjoissa. Nyt äidit ja isät tuovat lapsiaan seuraamaan lintujen puuhia, eläkeläiset käyttävät luksusaikaansa lintuja tarkkailemalla, liikemies koukkaa kiireidensä keskellä pikkukengissään ihmettelemään keväistä luontonäytelmää ja keski-ikäisten pariskuntien iltalenkin kohokohta on piipahtaa joutsenpellon laidalla laskemassa linnut. Se palaa aina kotiinsa. Se, mikä nimessä nähtävästi hykerryttää, on sen ää-pitoisuus, varsinkin kun murteellinen svaa-vokaali tuo siihen yhden ylimääräisen lisää: Käläviä. Siitä kertovat sadat paikannimet eri puolilla: Joutsenlampi, Joutsenlahti, Joutsensuo, Jouhtijärvi, Jouhtehinen... Ja kuinka hauskoja, kuvailevia ja ilkeitä sanoja äällä alkaa! Ähellys, ähky, äijänkäppyrä, äimistellä, äityä, äkkijyrkkä, äkkiväärä, äkämäpistiäinen, äkätä, ällistyä, ällöttää, ämmänlänget, ämpäri, änkkä, äreä, ärräpää, äveriäs, äyskintä, äyskäri, ääliö... Sitäkin tutumpi hän lienee niissä ikäluokissa, jotka 60ja 70-lukujen taitteessa keskikouluissa sukelsivat ruotsinkielen kiehtovaan maailmaan Lär dig svenska -oppikirjojen avulla. Palautustiskillä esittämäni faabeli Vesilasin viimeinen lento hellytti kirjastotädin antamaan pöhöttyneen kirjani loppuratkaisut, viisi nykyistä senttiä, eli noin kuusi viimeistä riviä, päälliskauppaan. Aurinko saa laskea ja nousta, isäntäväki ei väsy kissansa maanitteluun. Tällä meillä viisain on se joka vetkuttaa vastaustaan kaikkein pisimpään. Ää niin kuin äiti. Käläviä-nimessä tiivistyy meidän suomalaisugrilaisen kielemme kaikki kauneus. Ää niin kuin äärettömyys. Reilun viikon ajan Keski-Pohjanmaan ilmatilassa oli tungosta, kun etelästä palaavat joutsenet suunnistivat kertarytinällä kohti pohjoista. Meille alkuasukkaille sillä on toinen kaiku. Jos kissa eikä palaa aamulla, päivä käynnistyy vajavaisena. Kaikki päivittäiset lenkit suuntautuvat kuin yhteisestä sopimuksesta sinne, missä kissa voisi liikkua. Illalla kotiin palatessaan talon asukkaat kyselevät toisiltaan kissasta ennen muita kuulumisia. Nyt maassa pitävät valtaa korruptoituneet virkamiehet ja huumekauppiaat. Muuten homma menee ääliömäiseksi öykkäröinniksi. Kirjan lentäviä kappaleita voi lukea kuin piru historiankirjaa. Kissan ei tarvitse kiirehtiä, sen kohdalla kutsut eivät harvene
Palvelualoilla tuottavuusongelma Suomi listattiin vastikään maailman kilpailukykyisemmäksi maaksi. Aikaisemmin, 1800-luvulla, palvelusektori oli suurituloisten toimiala, jossa tuotanto-osuus oli korkea ja työvoimaosuus oli pieni. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n mukaan pääomatulojen osuus on kasvanut ja palkkaja työtulojen osuus pienentynyt. – Ammattityöntekijöiden palkat olivat ennen vallankumousta ei-ammattitaitoisiin verraten vähän yli kolminkertaiset. Silloin varsinkin angloamerikkalaisissa maissa vietetään toimintapäivää ympäristön puolesta. – Pitkällä tähtäyksellä ainakin kannattavien alojen työnantajille on etua tuposta. Se oli vain harjoittelua, jotta olin valmis kohtaamaan yössä itsensä Eero Erkon. Nyt on toisinpäin, palvelusektori on tehottomampi kuin jalostus tai teollisuus. Sanan valta -teoksessa on yhteensä 546 sivua, jotka kansineen painavat 858 grammaa. – Se on tietenkin palvelualat. Kannattamattomat työpaikat karsiutuvat – Joidenkin tutkimustulosten mukaan keskitetyssä ratkaisussa kannattavat alat hyötyvät ja huonon kannattavuuden alat häviävät, Hjerppe toteaa. Asialla olisi aika kiire. on Kirjan ja ruusun päivä. Kyljellään. – On tutkittu, että yksityinen sektori ei olisi voinut toimia tehokkaasti, ellei julkisella sektorilla olisi ollut päivähoitoja koulutusjärjestelmiä, joiden ansiosta naiset ovat voineet olla työelämässä. Palkkaerojen katoaminen pysäyttäisi talouskasvun Professori Riitta Hjerppe uskoo: – Tulopoliittisia kokonaisratkaisuja on tehty reilut 30 vuotta eikä naisten ja miesten välinen palkkaero ole tänä aikana mihinkään heilahtanut, professori Riitta Hjerppe sanoo. Eniten tupoista hyötyvät hyvin menestyvät alat. Työehtosopimuksessa sovitaan palkoista, työajoista ja muista työn ehdoista. Pääomatulojen osuuden kasvu kansantaloudessa ei johdukaan siis omistajapiirien ahneudesta. 1970-luvulla tupon hyöty katosi nopeasti, kun öljykriisiin aikana kahtena vuonna inflaatio oli 20 prosenttia. Ja minulla on kuulkaa naksuvat ranteet ja issias ja välilevyn pullistuma ja kirjoittajan niskat ja huonot silmät ja mukavuuteen taipuvainen luonto. Toisin kuin väitetään, naiset eivät ole suuresti hyötyneet tulopoliittisista kokonaisratkaisuista. Professori Riitta Hjerppe ottaa kotimaisen esimerkin autokorjaamosta 1980-luvulta. Sen seurauksena on syntynyt hänen mukaansa paljon monopolituotantoa, joka on tyypillistä pienelle maalle. huhtikuuta eli tasan 23 vuotta sitten, Forssan Koijärvelle kerääntyi joukko ympäristöaktiiveja ja rakensi laskuojaan omin luvin padon. Pottiajattelu mahdollistaa hänen mukaansa paremmin asioiden hoidon liittotasolla kuin nykyisessä tupo-järjestelmässä, jossa palkankorotukset määrätään tarkkaan etukäteen. Pienet taloudet inflaatioherkkiä Suomen ongelma on ollut Hjerppen mukaan inflaatioherkkyys. – Mielestäni Suomessa pitää palkita niitä, jotka tekevät tulosta ja hoitavat vastuullista työtä. Ne, joissa palkkatulojen osuus on ollut korkea ja pääomatulojen osuus alhainen. Meillä oli iso kilpailematon sektori. Toisella kyljellään – aina joku paikka väsyi. Huomenna maanantaina 22.4. Liittokohtainen ratkaisu tehdään työntekijöiden ja työnantajan alan liiton välillä. Sen osuus bruttokansantuotteesta on kuitenkin reilut yksi prosentti. Niissä kilpailua on ollut vähän tai ei ollenkaan. Ei myöhään illalla tai yöllä lueta nojatuolissa eikä pöydän ääressä. Hjerppe mainitsee julkisen sektorin, osan yksityisistä palveluista, maatalouden ja rakennusalan. Arvion takaa löytyy jyviä ja akanoita. Toinen syy on se, että teollisuus pääsi hyötymään teknologiasta ja uusteknologiasta paljon aiemmin kuin palvelut. Hän sanoo, että palkkaerojen hiipuminen voi johtaa talouskasvun pysähtymiseen. Ratkaisut ovat maltillisempia kuin liittokohtaiset sopimukset. – Pitkällä aikavälillä naisten ja miesten palkkaero ei ole juuri muuttunut, ehkä pikkuisen. Naisvaltainen Akava esittää muutoksia tupoon. Selällään. Riitta Hjerppe kertoo, että keskitystä tuloratkaisusta hyötyvät menestyvät alat. Auttakaa, oi, miu mau! Kuka keksisi vuoteeseen sopivan lukutelineen paksuja kirjoja varten. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 21.4. – Se oli suhteellisesti tuottavampi kuin muut sektorit. – Mitä pienemmäksi palkkaero ammattityöntekijöiden ja ammattitaidottomien välillä käy, sitä heikommaksi tulos muuttuu. – Se oli ihmeellistä, koska öljyn hinnan nousu koski kaikkia maita. Sen tarkoituksena on edistää lukemista, kirjallisuutta ja julkaisutoimintaa sekä lisätä tekijänoikeuksia koskevaa tietoa ja ymmärtämystä. Varsinkin teollisuus on tehokas kansainvälisesti verraten. Yksittäisistä työn ehdoista sovitaan liittokohtaisesti. Muistattehan uutiskuvat: villapaitaisia risupartaluonnonsuojelijoita kytkettyinä ketjuin kaivinkoneeseen ja poliisit heitä irroittelemassa. Kokonaan toinen kysymys on, miten palveluiden tehokkuutta mitataan. Hjerppen mukaan palvelutkin tuotetaan hyvin paljolti kotimaassa eikä siellä ole jouduttu kilpailemaan ulkomaisten tuottajien kanssa. Edelleenkin ne ovat 70 80 prosenttia miesten palkoista. Kyse on siitä, pärjääkö Suomi vai ei. Tulosopimukset Fakta Birgitta Suorsa (UP) Naisten ja miesten välistä palkkaeroa päästäisiin purkamaan muuttamalla tulopoliittista neuvottelujärjestelmää, uskoo korkeasti koulutettujen keskusjärjestö Akavan puheenjohtaja Risto Piekka. Samalla vietetään YK:n kansainvälistä kirjan ja tekijänoikeuksien päivää. Yöpöydällä odottaa Tuomas Anhavan esseekokoelma (607 s., 854 gr.) ja kiinalaisen nobelistin Gao Xingjianin ensimmäinen suomennettu teos Vapaan miehen raamattu (591 s., 650 gr.) Tänään vietetään Lukusunnuntaita, joka yllättäen käynnistää Lukuviikon. He saavat työrauhaa suhteellisen halvalla. Ne ajoivat tasa-arvoista palkkapolitiikkaa, valtio ajoi tehokkuutta. Tulopoliittisilla sopimuksilla inflaatiopaineita on saatu hillittyä. – Kun tutkittiin tarkemmin, mitä on tapahtunut toimialaja yritystasolla, niin kannattamattomat yritykset olivat pudonneet pois. Se on kannattavaa, koska siitä tulee nettotuloja yhteiskunnalle. viikonvaihdetoimituksen osoitteeseen nimim. Sortovuosien taistelumelskeet olivat pientä yöllisten kamppailuitteni rinnalla. – Kun on pienet markkinat, suljetuilla aloilla tehdään keskinäisiä sopimuksia hinnoittelusta. Maija Myllykangas Ku vat : Juk ka Leh ojä rvi s Pääsiäisenä 1979, tarkemmin sanottuna 21. – Sitten 1950 1960-luvulla ammattitaitoisten ja ei-ammattitaitoisten palkkaero oli enää noin kaksinkertainen tai vähän alle. Kirjoihin upotaan omassa sängyssä, umpivällyissä, oman lukulampun ääressä. Siellä pitää olla käytettävissään samalla tavalla "omaa rahaa" kuin yksityisellä sektorilla. Kun mies on tehnyt kuuluisan kieliopin, ollut yliopistovaikuttaja ja kaikenpuoleinen kulttuuripersoona, senaattori, kokoomuslainen poliitikko, diplomaatti ja ulkoministeri, niin ei siitä vähällä pääse. Tulopoliittinen kokonaisratkaisu eli tupo tehdään kolmikantaisesti. Reilut 30 vuotta on tehty tupoja eikä ero ole tänä aikana mihinkään heilahtanut, hän huomauttaa. verohelpotuksilla, työlainsäädännöllä tai sosiaalipaketeilla. – Ei pidä paikkaansa, että kapitalistit olisivat netonneet kautta linjan. Niin kovasti oli kehuttu Seppo Zetterbergin kirjoittaman elämäkerran kieltä ja sisältöä. Miksi meillä oli niin kova inflaatio. – Kun kilpailu on vähäistä, tehokkuus ei ole välttämättä paras mahdollinen. Koijärven tapahtumat johtivat vähitellen ympäristöaktivistien poliittiseen järjestäytymiseen. Vieraamme sanoi, että tehottomuuden siemenet kylvettiin neuvostotalouteen, kun palkkaerot menivät kovin alhaisiksi. Yst.vast. Mutta lujille se otti. Siitä on pitänyt huolen erittäin kova kilpailu. – Kuntaan ja kirkkoon liittyvät ratkaisut ovat monen vuoden ohjelmia, jotka tulevat tuloratkaisun päälle, Piekka hahmottelee. Sen avulla pyrittiin järven vedenkorkeus pitämään sopivalla tasolla ja estämään järven kuivatushankkeet. Hjerppe sanoo, että vientisektorilla tehokkuus ja tuottavuus on kasvanut. Päivää vietettiin ensimmäisen kerran 1970 San Fransiscossa Yhdysvalloissa. Koijärvi-liike nopeutti myös ympäristöministeriön syntyä. Tämä on johtanut siihen, että suomalaisessa yhteiskunnassa työnantajat ovat olleet halukkaita sopimiaan asioista etukäteen, vaikka liitoilla ei aina ole ollut toimintaoikeuksia. Esimerkiksi rakennusala on ollut aika suljettu, sinne ei ole tullut paljoa ulkomaista kilpailua. – Suomessa on ollut koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan ongelmana, että meillä on keskittyneempi tuotantorakenne kuin kilpailijamaissa. – Hänen tuloksensa ovat aika jännittäviä. Palkkaerojen liiallisesta kaventumisesta meillä on pitkä kokemus itäisessä naapurissamme. on Maan päivä. Se johtaa pidemmällä tähtäyksellä työpaikkojen menetykseen. Mahallaan. Ilmankos häntä sanottiin Nestor Suureksi. – Ammattityöntekijöiden kannustimet heikkenevät, kun he eivät saa enempää palkkaa, vaikka tekisivät hyvää työtä. Tämä näkyy Hjerppen mukaan tulonjakautuman muutoksena. Hjerppe tutkii työkseen talousja sosiaalihistoriaa. Hän sanoo, että pienessä maassa kilpailu on heikkoa ja se lisää inflaatioherkkyyttä. Hjerppe viittaa vastikään Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitoksella vierailleen professori Leonid Borodkinin tutkimuksiin. Tiistaina 23.4. Borodkin on tutkinut Venäjän ja Neuvostoliiton taloutta 1800-luvulta 1970-luvulle. Piekan mukaan tähän tulisi etsiä ratkaisukeinoa tupo-pöydässä. Hallitus voi tukea kokonaisratkaisua esim. Nauku-Maija. – Palvelut olivat pitkään käsin tehtävää työtä, apuvälineet olivat vaatimattomia. Se alkoi syksyllä, kun valitsin myrsky-yön kumppanikseni vuoteeseen Emil Nestor Setälän. Ammattijärjestöt sopivat palkkataulukoista. Kuva: Lehtikuva/Marja Seppänen-Helin Birgitta Suorsa, teksti (UP) Pekka Sipola, kuvat P rofessori Riitta Hjerppe arvioi, että talouskasvu edellyttää selviä palkkaeroja. Pääomatulojen osuus on kylläkin kasvanut sähköteknisessä teollisuudessa ja pankeissa. Niiden osuus bruttokansantuotteesta on 62 prosenttia. Viime kerralla AKAVA jäi kokonaisratkaisun ulkopuolelle, ratkaisua kutsuttiin ryväsratkaisuksi. Tutkimuksen mukaan kannattavat alat saavat keskitetyssä ratkaisussa edullisen ratkaisun ja niiden kannattavuus kohenee. Piekka perää vastuunkantoa julkisen sektorin päättäjiltä. – Pitää miettiä, onko tupo-pöytä oikea paikka vai löydetäänkö joku muu keino. Heikosti kannattavien alojen mahdollisuudet heikkenevät edelleen. Akavan jäsenistä naisia on 53 prosenttia. Hjerppe huomauttaa, että koko kansantalouden kannalta tuottavuus kasvaa, kun heikosti menestyvät yritykset putoavat pois. Nyt tasoeroa on otettu kiinni. Tuolloin solidaarinen palkkapolitiikka meni hänen mukaansa pitkälle. Vuosisadan alussa oli paljon ammatteja, joissa naisten palkat olivat puolet miesten palkoista. Suoraan ammattikoulutusta tullut sai heti liki samaa palkkaa kuin 20 vuotta töissä ollut, kokenut, itseään kouluttanut, nopea ja täsmällinen ammattilainen. Tehottomuuden pesäke on siis muualla. Hyvää päivää, maa! Vihreiden Osmo Soininvaara ja Maaret Eloranta soittivat pajupilliä Koijärvellä kolme vuotta sitten. Viime keväisen selvityksen mukaan naisten ja miesten palkkaerot kasvavat, mitä vaativammasta työstä ja korkeammasta koulutuksesta on kyse. – Heikosti kannattavat joutuvat menemään liian isoon ratkaisuun, mikä huonontaa kannattavuutta edelleen. Ne sopivat palkankorotusten keskimääräisestä tasosta. – Heidän tulee omalta osaltaan ottaa vastuu siitä, että julkinen sektori pystyy saamaan työvoimaa ja toisaalta pitämään nykyisen työvoiman palveluksessaan. – Meille tulee todennäköisesti julkiselle sektorille pirhananmoinen kilpailu osaavasta korkeakoulutetusta työvoimasta. Kyse on siitä, millä lailla hoidetaan palkka-asiat niillä alueilla, jotka ovat naisvaltaisia ja joissa ihmisistä vaaditaan korkeakoulututkinto. Hjerppe sanoo, että ainakin julkinen palvelusektori luo meillä kasvuedellytyksiä muille sektoreille. Piekan mukaan ammattilaisten ja ammattitaidottomien välillä pitää olla palkkaeroa, mutta hän ei pysty sanomaan tarkemmin, kuinka paljon. Mutta kuka suojelisi pientä lukijaa. Kokonaisratkaisuun halutaan mukaan kaikkien palkansaajakeskusjärjestöjen, SAK:n, STTK:n ja AKAVA:n, jäsenliitot. Muualla tuloja on hävinnyt yritysten sulkemisen takia. Yksi syy löytyy menneisyydestä. Maatalous on tehotonta jo pelkästään kasvuolosuhteiden takia. 1920–1930 -luvulla, nopean kasvun NEP-kaudella, palkkaero kasvoi 3,5-kertaiseksi. Siihen tulevat mukaan työntekijäja työnantajaliitot sekä maan hallitus. – Meillä ei ole ollut kovin ihmeellinen tuottavuus verrattuna muihin maihin, kun mitataan kansantuloa henkeä kohti. Ne ovat joutuneet maksamaan toimialalleen liian korkeaa palkkaa. – Ammattilainen totesi, ettei kannata työpaikalla kauheasti tehdä töitä, kun oppipojat saavat saman palkan. Naisten palkat eivät tupoilla kohene Hjerppe huomauttaa, että tulopoliittisilla kokonaisratkaisuilla ja keskitetyillä ratkaisuilla on hyvätkin puolensa mm. Orimattilalaisen pienviljelijän pojan taival nuorsuomalaiseen puolueeseen ja Päivälehden – myöhemmin Helsingin Sanomina tunnetun – perustajaksi vei tekijältään 608 sivua. 2002 Viikonvaihde 15 Parasta aikaa Liian paksua luettavaksi s Minulla on hyvin henkilökohtainen ongelma. Keskitetyssä ratkaisussa ovat mukana työntekijöiden ja työnantajien keskusjärjestöt. Ne painoivat 1 kilon ja 170 grammaa. Ensimmäiset vihreät kansanedustajat valittiin 1983 ja Vihreä Liitto syntyi 1987. Piekka on esittänyt, että keskusjärjestöt sopisivat palkkasummasta, mutta sen jaosta neuvoteltaisiin tarkemmin alakohtaisesti. Palkkaerot kasvoivat vallankumouksen jälkeen, mutta koko ajan käytiin keskustelua. Siellä palkkaerot kasvoivat alkuun nopeasti. Ulkomaisen kilpailun tulo on viimeaikainen ilmiö. Ruotsissa on tutkittu keskitettyjen ja liittokohtaisten sopimusten eroja. Hän katsoi minua tuimasti kirjan kannesta, ja silloin päätin, että minuahan et satakuntalainen selätä. Koska emme kuitenkaan ole mitenkään maailman kärjessä, meillä on jossain muualla tehottomuutta. työolojen kehittämisessä. Sama jatkui 1970luvulle
– Hyvä maku tästä jäi lopun takaiskuista huolimatta. Sekavasti pelanneen Tshekin maalivahti Adam Svoboda sai maalilla tarpeekseen Lasse Pirjetän kolmannen erän avausvaihdossa viimeistelemän Suomen neljännen maalin jälkeen. Ryhmän mielestä seurojen tulisi itse vapaaehtoisesti karsia valtavia pelaajakuluja. Leijonien talkoot päätti kauden ensimmäisen maaottelunsa kypärätempulla 44 A-maaottelunsa maalimäärän jo 18:aan nostanut Pärssinen. Viime vuonna tuomaripystin pokkasi myös Saarinen. Pelaajayhdistyksen Kultainen Pilli -palkinnon saajaksi eli vuoden erotuomariksi liigapelaajat valitsivat Simo Saarisen 450 äänellä. Tshekki on jo valinnut kisoihin yhdeksän pelaajaa. Carolinalle toinen voitto Devilsistä Sami Kapasen edustama Carolina Hurricanes meni Vancouverin tavoin omassa ottelusarjassaan 2–0-johtoon, kun se kukisti kotonaan New Jersey Devilsin 2–1. Forsberg oli ensimmäisen kerran leikkauspöydällä viime toukokuussa, kun miehen perna poistettiin. – Peterin mukaantulo toi hurjasti lisää energiaa sekä pukukoppiin että myös fanien keskuuteen, Coloradon valmentaja Bob Hartley kertoi. Tapaamisessa on FIFA:n ns. Viime vuonna palkinnon sai Markku Takala. Vancouverin tehomiehet perjantaina olivat Scott Lachance ja Todd Bertuzzi, jotka tekivät maalin mieheen ja antoivat kumpikin yhden maalisyötön. – FIFA:n talous ei ole minkään ”kriisikomitean” asia. Äänestys toteutettiin helmi–maaliskuun vaihteessa. Matt Cooke sijoitti 5–2-kiekon tyhjään maaliin 41 sekuntia ennen loppusummeria. minuutilla Carolinan hyökkääjä Bates Battaglia. Pelaajamme ovat paiskineet hommia antaumuksella. Aivan loppuun asti Leijonat ei jaksanut punnertaa. Lehtosen illan Suomen maalilla pilasivat vajaassa kolmessa minuutissa päätöserän loppupuolella vieraille viimeistelleet, suomalaisille täysin tuntemattomat Jiri Marusak, Petr Mika ja Libor Pivko. Mikäli Suomi voittaa sunnuntaina Tshekin, pikkuleijonat ottavat MM-pronssit. Vaikkei vastuuta olisi vielä Göteborgissa luvassa, kävisi matka hyvänä oppina kohti ensi kevään kotikisoja. Hänellä ei kuitenkaan ole yksin lopettamisvaltaa, mutta kriisiryhmällä olisi. Paras sai 5 pistettä, toiseksi paras 3 ja kolmanneksi paras 1 pisteen. Torstaina Venäjälle kärsitystä 3–4-tappiosta ei oltu täysin toivuttu. He esittelevät upeita hyökkäystaitojaan. Palkinto on jaettu aikaisemmin 15 kertaa. Matka Ruotsin MM-kisoihin olikin varmistettu jo kahdessa erässä. Tshekkien vaisuudesta huolimatta maalivahti Lehtonen antoi vakuuttavan näytteen Aravirralle. Kumpikin keräsi kaksi syöttöpistettä pudotuspelien ensimmäisessä ottelussa torstaina. Koivistollekin neljä pistettä Pärssisen (3+1) tavoin kolmen tehopisteen iltaa vietti kahteen osumaan puhumalla pisteen saanut Koivisto (1+3). – En vieläkään tajua, kuinka kiekko tuli mailani lapaan. Hän pääsi tuikkaamaan kiekon puolityhjään maaliin New Jerseyn puolustaja Brian Giontan huolimattoman purkuyrityksen takia. Kanadan Jarret Lukin yllätti Suomen maalivahdin Tommi Tervon 57 sekunnin pelin jälkeen helpohkosti. Päätoserässä Tommi Pelkosen puolesta kentästä tekemä osuma onneksi vapautti joukkueen, joukkueenjohtaja Soro kertoi. Carolinan Sami Kapanen ei päässyt perjantaina tehopisteille. En voisi tätä onnellisempi olla, hämmentynyt Battaglia selvitti. Kanadalaisjoukkue pelasi runkosarjan yhdeksän viimeistä ottelua tappioitta, ja on nyt kukistanut nimivahvan Detroitin vieraissa kahdesti peräjälkeen. Vancouverin vahva vire ei ole sattumaa. Koivu pelasi kolmessa viimeisessä runkosarjan pelissä, mutta Forsberg palasi jäälle vasta torstaina. Vancouverin maalivahti Dan Cloutier jätti varjoonsa vastapäädyssä torjuneen Dominik Hasekin. – Virtaa ja intoa riitti enemmän kuin järkeä. Samaan aikaan huomattavasti nimekkäämpi ryhmä edustaa Tshekkiä Saksaa vastaan! – Tämän turnauksen jälkeen keskustelemme Vladimir Martinecin (päävalmentaja) kanssa ja pohdimme joukkuetta MMkisoihin, perusteli tshekkejä Suomessa johtaja Josef Augusta. Viisikko hoiteli osuutensa näyttävästi tasakentällisin 30. Joukkueet pelaavat kaksi seuraavaa puolivälieräpeliään maanantaija keskiviikkoyönä Suomen aikaa New Jerseyssä. kriisiryhmän määrä keskustella järjestön taloudesta. Kaikkiaan 428 ääntä ja 57 ykköstilaa keränneen Ojasen kovimmat haastajat olivat hyökkääjät Vesa Viitakoski (Ilves) 408/46 ja Antti Miettinen (HPK) 397/54. He kaikki ovat toisen joukkueen mukana, seitsemän jäällä, yksi loukkaantuneena ja yksi varusteitaan etsimässä. Loppujen lopuksi ”Foppa” pelasi 27 vaihtoa, 15.45 minuuttia ja keräsi kaksi taklausta ja yhden laukauksen kohti maalia. Vancouver toimitti kymmenellä ensimmäisellä laukauksellaan kiekon kolmesti Hasekin selän taakse. Ratkaisun iski jatkoajan 16. – Jalat tuntuivat hieman raskailta, mutta sellaista se on parissa ensimmäisessä pelissä. Detroit voitti laukaukset peräti 36–20, mutta kotijoukkueen supertähtien maalijyvä oli kateissa. Pärssiseltä pyörremyrsky Leijonista olivat sivussa NHLmiesten Jere Karalahden ja Timo Pärssisen tieltä puolustaja Veli-Pekka Laitinen ja laitahyökkääjä Ville Vahalahti, joka tosin otti päätöserässä Kimmo Rintasen paikan Lasse Pirjetän ketjussa. Suomi pelaa sunnuntaina viimeisen ottelunsa Tshekkiä vastaan. Itse asiassa Blatter on jo omalla mahtikäskyllään keskeyttänyt työn. Johansson boikotoi Blatterin kriisikokousta. Blatterin ja hänen keskinäiset välinsä ovat palautuneet jäätävän viileiksi. Vancouver piinaa Detroitia Myös Carolina johtaa New Jerseytä voitoin 2–0 Steve Yzerman joutui toteamaan, että Vancouverin maaliin ei niin vain kiekkoja laiteta. – Onnikin on meitä auttanut. – Kanada-ottelu oli päiväpeli, ja se näkyi alussa. Siksi pari ensimmäistä vaihtoa menivätkin pitkiksi. Euroopan suurimmat seurat vastustavat liiton kaavailuja. Terhakasti taklannut Timo Pärssinen suostui päävalmentaja Hannu Aravirran tarjoamalle koeajalle. Hopeaankin on pieniä teoreettisia mahdollisuuksia, mutta se vaatii Suomen Tshekki-voiton lisäksi vähintään, että Venäjä kaataa päätöspäivänä sunnuntaina USA:n. Cloutierille kertyi 34 torjuntaa. Forsbergilla ja Koivulla upeat paluut PIESTANY (STT) Suomi säilytti mitalimahdollisuudet voittamalla lauantaina Kanadan 3–1 (0–1, 1–0, 2–0) jääkiekkoilun 18-vuotiaiden MMkisoissa Slovakiassa. Seuraavaksi eniten kannatusta saivat Hannu Henriksson (263) ja Jarmo Levonen (238). Forsberg, 25, aloitti varovaisesti, eikä koskenut kiekkoon lainkaan ensimmäisen vaihtonsa aikana. Voitosta Tshekki ei kahden maalin päähän tuoneesta takaa-ajostaan huolimatta enää pelannut. – Hän on inspiroinut meitä kaikkia. Detroit kavensi kolmannen erän puolivälissä Steve Yzermanin ylivoimamaalilla 2–3:een, mutta Vancouver selvitti loppuminuutit tyylikkäästi. Jäämällä pois kokouksesta Johansson haluaa varmistaa, ettei ryhmä ole päätösvaltainen. Vancouver Canucks otti perjantaina läntisen lohkon toisessa puolivälieräottelussa 5–2voiton ja johtaa sarjaa voitoin 2–0. Suomen Jääkiekkoilijat ry:n eli Pelaajayhdistyksen järjestämä äänestys toteutettiin 16. Tappio synkisti Detroitin kehnosti sujunutta huhtikuuta entisestään. – Rupesi tuska hiipimään puseroon, kun maalia ei tullut millään. Pojat eivät oikein olleet hereillä, Suomen joukkueenjohtaja Hannu Soro arvioi. Tämä oli paljon parempi peli. Kuva: Lehtikuva/Reuters BOSTON (STT–AP) Syöpäsairauden piti pitää Saku Koivu poissa jääkiekkokaukalosta koko kauden. Jokainen liigaja Mestispelaaja sai laittaa paremmuusjärjestykseen kolme pelaajaa. Euroopan Unionin kokouksessa puhunut UEFA:n apulaispääsihteeri Markus Studer kehotti 15 valtion EU:ta valmistelemaan poliittista pohjaa palkkakatolle. Suomalainen sai silti peliaikaa hulppeasti 23.04. Toisena pakkina hääri Erik Kakko (0+1), keskushyökkääjänä Antti Aalto (0+2) ja toisella laidalla Antti Miettinen (1+1). Sisäinen talouden tarkastuskomitea aloitti työnsä FIFA:n hallituksen päätöksellä vastoin Blatterin tahtoa. Kummankin seurat, Koivun Montreal Canadiens ja Forsbergin Colorado Avalanche, avasivat pudotuspelinsä komeasti voitoilla. Loppunumerot 3–1:een ampui Jaakko Viljanen. Urheilutieto HELSINKI B-miehistönsä jääkiekkoilun Karjala-turnaukseen lähettänyt Tshekki ei pystynyt uhkaamaan suomalaisten turnausvoiton tavoittelua. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Seppo Luokkala (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Sunnuntaina 21.4. Jatkossa Tervo ryhdistäytyi torjunnoissaan. Lehtonen oppimatkalle. Tärkeintä oli saada tämä minulle iso peli pois alta, Lehtonen totesi. – Se oli kova testi Sakulle, Montrealin puolustaja Stephane Quintal sanoi. Voiton sinetiksi tämä Anaheimista HIFK:n riveihin siirtyvä turkulaishyökkääjä vetäisi pienestä kulmasta ylivoimalla 3-0, kun toinen erä lähestyi puoliväliään. Näin ollen fanit arvostivat miehen nopeaa paluuta, ja katsomo osoitti suosiotaan seisaallaan torstain pelissä Forsbergin ensimmäisessä vaihdossa. Devils on toissa vuoden Stanley cup voittaja. Vancouver saa puolivälierien kaksi seuraavaa ottelua kotihalliinsa, joten Detroitin tehtävä ei ole helppo. Antti Aallon kenttä oli yli muiden, ja Pärssinen osoitti samaa asennetta kuin puhelinkeskustelumme aikana pyytäessäni häntä koeajalle, kiteytti päävalmentaja Hannu Aravirta. Leijonat ja erityisesti kolmesti viimeistellyt Timo Pärssinen kouluttivat punapaitoja lukemin 6-3 (2-0, 1-0, 3-3). Liigapelaajista äänestykseen osallistui 239 ja Mestiksestä 204 pelaajaa. Voitonjako sivulla 19. Se on hallituksen asia, Johansson sanoi Dagens Nyheterin haastattelussa. NHL:n suurin mestarisuosikki on nyt voittanut 12:sta viime ottelustaan vain yhden. Markkinointiyhtiö ISL:n konkurssi aiheutti FIFA:lle suurtappiot, jotka Blatterin mukaan liikkuvat 20 miljoonassa eurossa. – Saimme pitkästä aikaa voiton Tshekistä, vaikka se tulikin kakkosmiehistöstä. Johansson haluaa sen sijasta nähdä kunnollisen selvityksen taloudellisesta tilanteesta. Jokeri: 3249258. Suomen 18-vuotias maalivahti Kari Lehtonen menetti maajoukkuedebyytissään nollapelin vasta viitisen minuuttia ennen summeria. Jääkiekkotilastot seuraavalla sivulla Pikkuleijonat taistelevat yhä MM-mitalista BRYSSEL (STT–AP) Euroopan jalkapalloliitto UEFA ilmoitti torstaina, että se haluaa luoda palkkakattojärjestelmän maanosan jalkapalloon. Pelaajayhdistyksen Kultainen kypärä Janne Ojaselle TUKHOLMA (STT–TT–AFP) Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n ruotsalainen puheenjohtaja Lennart Johansson on päätynyt boikotoimaan kansainvälisen liiton FIFA:n puheenjohtajan Sepp Blatterin maanantaiksi järjestämää kriisikokousta. Mestistä koskeva pelaajayhdistyksen Kultainen kiekko palkinnon voitti TuTon Tero Forsell 378 äänellä ennen Jani Uskia (Hermes/181) ja Aki Heinoa (FPS/105). kerran. Leijonat nujersi Tshekin B-miehet Kypärätemppuilija Pärssinen piiskasi pölyt verkosta Timo Pärssinen varmisteli paikkaansa MM-kisoissa kolmella maalilla. Tshekin ykkönen Saksaa vastassa! Torstaina Tukholmassa Ruotsille maalein 2-4 hävinnyt Tshekki oli lähettänyt matkaan joukkueen, jonka pelaajat olivat HIFK:n Marek Zidlickyä ja JYP:n Angel Nikolovia lukuun ottamatta maan omasta sarjasta. Karalahden paluu eurooppalaisiin kaukaloihin vaati pelityylin siistimistä, sillä hän vieraili jäähyaitiossa kahdesti jo ensimmäisten kahdeksan minuutin aikana. Vuosi sitten se hävisi loppuottelusarjan Colorado Avalanchelle. 2002 s KESKIPOHJANMAA 16 Lottokierros 16/2002: 5, 8, 9, 21, 22, 25, 26 Lisänumerot: 10, 33, 37. Sen jälkeen molemmat nilkat operoitiin heinäkuussa ja toinen vielä uudelleen myöhemmin. Oman joukkueen pelaajia ei saanut äänestää. New Jerseyn raatava hyökkääjä Bobby Holik oli vienyt vieraat 1–0-johtoon toisen erän alussa, mutta Carolina-hyökkääjä Eric Cole tasoitti erän lopussa 1–1:een ylivoimamaalilla. Aiemmin palkinto on jaettu neljä kertaa. minuutilla lukemiksi 2-0. Tavoitteena on hillitä seurojen huimaksi äitynyttä tuhlausta pelaajapalkkoihin. Tehokkaasti maajoukkueeseen liigafinaaleista tulleen Tom Koiviston avausmaalin jälkeen Pärssinen nosti läpiajosta rystyllä 14. Seppo Mäkelällä on peräti 11 kiinnitystä tähän palkintoon. Aikaisemmin tällä viikolla niin sanottu ”G14-ryhmä”, jossa ovat mukana Euroopan suurimmat jalkapalloseurat, tyrmäsi palkkakatto-suunnitelmat. Ruotsalainen maalitykki Markus Näslund käytännössä varmisti vieraiden voiton laukaistuaan vajaa kaksi minuuttia ennen ottelun loppua Vancouverin neljännen osuman. Viime vuonna palkinnon sai TPS:ää edustanut hyökkääjä Kimmo Rintanen. Jatkoon pääsyyn tarvitaan neljä voittoa. Forsberg suunnitteli pelaavansa jo tammikuussa, ja samoin helmikuussa olympialaisissa, mutta jännevamma jalassa vaati kuitenkin leikkausta vuoden alussa. Tshekki ei ollut niin taitava kuin odotin, ynnäsi Göteborgiin viimeistään ensi kaudeksi matkaava Koivisto. Sitä vastoin Hasek haparoi muun Detroitin miehistön tavoin. Kuva: Lehtikuva/Jaakko Avikainen DETROIT/RALEIGH (STT–REUTERS–AP–AFP) Jääkiekon NHL:n runkosarjan voittanut Detroit Red Wings on pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ahtaassa raossa. Turnauksessa Suomen parhaaksi pelaajaksi osoittautunut Sean Bergenheim teki toisessa erässä MM-kisojen kahdeksannen maalinsa ja tasoitti ottelun 1–1:een. UEFA:n suunnitelmissa on myös jonkinlaisen drafteli varaussysteemin luominen. Ulkopuoliset arvioijat puhuvat kuitenkin 10-kertaisesta summasta. Suomen Jarkko Ruudulle ei herunut peliminuutteja Vancouverin paidassa. Joten mitä nämä miehet tekevät jäällä jo nyt. Keskushyökkääjä Ojanen sai vuodeksi haltuunsa Kultainen kypärä -palkinnon, joka on tätä ennen jaettu 15 kertaa. Tehokaksikko pelasi Suomen selkeässä ykköskentässä. Toivottavasti aikaero ei iske myöhemminkään, kommentoi kansainvälisen läpimurtonsa viime kevään MM-kisoissa Saksassa tehnyt Pärssinen. Joukkueet pelaavat seuraavaksi kaksi ottelua Vancouverissa maanantaija keskiviikkoyönä Suomen aikaa. UEFA kaavailee palkkakattoa HELSINKI (STT) Jääkiekon SM-liigapelaajat valitsivat Tapparan Janne Ojasen vuoden liigapelaajaksi 20012002 . Vie muutaman pelin päästä takaisin vauhtiin, mutta tuskin kauemmin, kuusinkertainen NHL:n tähdistöhyökkääjä arvioi. Koko Suomen joukkue sai hiljalleen juonesta kiinni. Peter Forsbergin odoteltiin palaavan vasta ensi syksynä tosipeleihin leikkausoperaatioiden jälkeen. Suomi pääsi toisessa erässä pelaamaan lähes kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla, mutta tulosta ei tullut. Johansson arvelee Blatterin kutsuneen kriisikokouksen, jotta saisi puheenjohtajan äänen ratkaistessa tasaäänestyksessä (3–3) FIFA:n talouden sisäisen tarkastuskomitean työn loppumaan. Pelin hallinta siirtyi Suomelle Kanadan jäähyillessä. Vaisusti MM-turnauksessa pelannut Kanada taipui Suomen käsittelyssä, vaikka alku oli pikkuleijonille vaikea. – Torstain ottelu tuli liian pian mestaruusjuhlien jälkeen. Studer sanoi, että palkkakatto estäisi rikkaimpia seuroja nappaamasta kaikkia huippupelaajia, näin ollen Euroopan sarjat saataisiin tasaisemmiksi. Ja kun jaksaa yrittää, tulee onnistumisia, Vancouverin vastuuvalmentaja Marc Crawford järkeili. Blatter keskeytti selvitystyön juuri, kun tarkastuskomitea oli aloittamassa FIFA:n talousjohtajan Urz Linzin haastattelun
Tiihonen vakuuttaa, ettei kohteiden palautusprosentteihin puututa. 0–1 Scholes, 0–2 van Nistelrooy, 86. Sport–FC Espoo 0–6 (0–2) 19. Lähiaikoina tulosvetoon on saatavilla kiinteitä kertoimia, jolloin pelaaja saa rahansa takaisin ennakolta tietämällään kertoimella. 2–1 (0–0, 1–1, 0–0, 1–0) C: Cole, 75.26 Battaglia. Maalihanat ropisivat joukkueella auki kerralla. Rangaistuspotkuja tuomittiin ottelussa kaksi ja Heidi Matinlassi sekä kapteeni Linda Enroth vetivät pallon varmasti maaliin. 0–1 Daniela Tjeder (Susanna Lehtinen), 22. Sarjakauden avausta Rauman Pallo-Iiroja vastaan ehdittiin pelata Tellushallissa vain kaksi minuuttia, kun Unitedin toppari Heidi Matinlassi puski kotijoukkueen johtoon Katri Nokso-Koiviston antamasta vapaapotkusta. NJ: Holik. Liverpoolin johto Manchester Unitediin on pisteen verran ja Arsenaliin kaksi. Suomalaispelaajista Sami Hyypiä johti kapteeninnauha kädessään tutusti Liverpoolin puolustusta. BK-46 johtaa voitoin 2–1. Saimme enemmän tilaa hyökkäyspäähän ja vielä kuusi maalia, valmentaja Käld totesi sarja-avauksen kuvioista. Choi Tai-Uk 2–0. FC United tyly emäntä Viiden maalin Heidi Kackur pitelemätön SM-avauksessa FC Unitedin Heidi Kackur urakoi tehokkaasti SM-sarjan avauksessa. Yleisöä: 179. Voitolla Suomi varmistaisi vähintään pronssimitalit. . . Tuomarit: Timo Favorin (Panu Bruun ja Ilkka Hirvi). Ratkaiseva 5. Kauden jääkiekkotoimittaja: MTV 3:n SM-liigan Hockey Night -toimitus. 1 500 m: 1) Rene Kalmer Zimbabwe 4.11,36, 2) Agnes Samara Namibia 4.13,22, 3) Julia Sakara 4.14,55. 400 m: 1) Heide Seyerling 52,10, 2) Hortense Bewouda Kamerun 53,62, 3) Alice Mwosu Nigeria 53,72. Samalla Veikkaus tuo markkinoille tavallaan kaksivaiheisen monivedon peruspelijärjestelmän. Hyypiä viides jalkapallotoimittajien äänestyksessä Tapani Postila PIETARSAARI (KP) FC United-P-Iirot 11-1 (5-0) FC Unitedin mitalijahti naisten jalkapallon SM-sarjassa lähti liikkeelle räväkästi. Mestaruutta edelleen tiukasti tavoitteleva Liverpool kohtasi kotonaan valioliigan hännillä taistelevan Derbyn. Kuva: Clas-Olav Slotte Englannin valioliiga: Bolton–Tottenham 1–1 (0–1) 8. 0–3 Dunn rp., 90. Säästöpelissä vedonlyöjä voi valita kaikkiin kolmeen otteluun ison joukon maalimääriä, mutta poistaa samalla joukosta kaikki kotivoittoon, tasapeliin ja/tai vierasvoittoon päättyvät tulokset. Minuutin kuluttua Pallo-Iirojen maaliverkkoa heilutti vuorostaan Mari Maunula. Jalkapallo KOKKOLA (KP) Harjoitteluaan sarja-avauksen lähestyessä hieman löysännyt GBK kukisti Kakkosen JBK:n nurin selvin numeroin 4-1 (31). 2–0 Lua-Lua, 89. Mannheim–Köln. . 5–0 Heidi Kackur, 51. Paras maalintekijä: Vesa Viitakoski, Ilves. Torjunnat: Tommi Tervo S 10+5+8=23, Maxime Daigneault K 12+15+5=32. Unkari: MM-jääkiekon B-ryhmä: Lohko B: Kiina–Britannia 3–8 (0–2, 2–3, 1–3), Norja–Tanska 3–4 (0–1, 2–1, 1–2), Romania–Unkari 1–4 (1–1, 0–1, 0–2). Torjunnat: Jegor Podomatski V 2+10+4+2=18, Rolf Wanhainen R 6+4+8+1=19. 0–2 Cole, 83. ottelun vieraissa 6–2). Suomi kohtaa sunnuntaina viimeisessä ottelussaan Tshekin. 400 m aj: 1) Alwyn Myburgh 48,98, 2) Llewellyn Herbert 49,44, 3) Willie Smith Namibia 49,65. Viiden maalin hyökkääjä laukoo pallon ohi raumalaisten maalivahdin Sofia Nurmen. Ykkössijan vei Arsenalin ranskalainen keskikenttäpelaaja Robert Pires, 29, joka polvivammaisena joutuu jättämään MMkisat väliin. Paras puolustaja: Tom Koivisto Jokerit. 400 m: 1) Marcus La Grange 45,35, 2) Eric Milazar Mauritius 45,89, 3) Paul Gorries 46,14. Palloveikot tasapeliin PORI (STT) Jalkapallon Pelaajayhdistys ei hyväksy liigajoukkue Kuopion Palloseuran jokin aika sitten tekemää veritestiä, vaan tyrmää sen aiheettomana. Ottelun molemmat osumat viimeisteli Michael Owen. Nivusvaivainen Gennadi Judin huilasi lauantaina. ottelut (paras seitsemästä): Läntinen konferenssi, puolivälierät: Detroit–Vancouver 2–5 (0–1, 1–2, 1–2) D: Lidström, Yzerman. . Skotlannin liiga: Aberdeen–Livingston 3–0, Dundee– Dundee United 0–1, Hearts–Dunfermline 2–0, St. kilpailu, Etelä-Afrikan GP (kansallisuus Etelä-Afrikka, ellei toisin mainittu): Miehet: 100 m: 1) Tim Montgomery USA 10,03, 2) Morne Nagel 10,24, 3) Sherwin Vries 10,27. Pudotuspelien paras pelaaja: Kari Lehtonen, Jokerit. 8–0 Kackur, 75. Erotuomari: Katriina Elovirta. 2. Kiinteitä kertoimia on tarjolla kansainvälisesti kiinnostaviin kohteisiin, vaikkapa Mestarien liigan finaaliin ja jalkapalloilun maailmanmestarista, Tiihonen pohtii. Tasavalta 220. 1–1 Izzet rp., 27. 3. Maltti oli mukana koko pelin ja onnistumisia tuli paljon, myhäili Käld. 400 m aj: 1) Tatjana Terestshuk Ukraina 55,52, 2) Surita Febbraio 55,78, 3) Tacko Diouf Senegal 57,10. . Järjestelmän hinta määräytyy osumavaatimuksen ja maaliraamin mukaan. . Kuva: Lehtikuva/Reuters Urheilutieto HELSINKI Oy Veikkaus Ab reagoi liikevaihtonsa heikentymiseen tekemällä muutoksia monija tulosvetoon. 1–0 Owen, 90. 35 23 4 8 86– 44 73 Arsenal . – Käytimme hyväksi koko kentän laajuutta peliä rakentaessa. 36 11 9 16 42– 51 42 Charlton . Keskuspuolustuksessa Krister Sundell ja Tommi Norppa hoitivat tonttinsa hyvin. Taitopelien tuotepäällikkö Antti Tiihonen lupailee myös vuoden sisällä mahdollisuuksia pelata pitkävedossa pelkästään yhtä tai kahta ottelua. Yhdistyksen mukaan kyseistä testiä ei voida hyväksyä dopingtestinä, eikä näin ollen pelaajasopimuksissa olevaa doping-pykälää siis voida missään tapauksessa käyttää. Valmentaja Arsene Wenger kertoi perjantaina ranskalaiskärjen loukanneen jalkansa harjoituksissa, ja sairaslomaa kertyy noin kolme viikkoa. Onnistumista itseluottamusta FC Unitedin valmentaja MatsErik Käld oli tyytyväinen omiensa esitykseen ja totesi selkeän tasoeron olevan todellisuutta naisten SM-sarjassa. 3. Liverpoolin kapteeni Hyypiä täydensi kärkiviisikossa valioliigan kärkijoukkueiden ja ulkomaisten pelaajien hallintaa. 10–1 Kaisa Rintala 10-1, 90. 4–0 Linda Enroth rp., 44. . . 2–2 Stevenson Liverpool–Derby 2–0 (1–0) 16. Jäähyt yht: Suomi 2x2 min, Kanada 7x2 min+ Jon Filewich 10 min. Rangaistuslaukauskilpailu: 65.00 Valeri Karpov 3–2 rl. 0-1 Watson. 35 20 7 8 68– 46 67 Chelsea . 4. Cha Doo-Ri 1–0, 84. TPS: Ville Harittu, Jazz: Rami Nieminen. 33 21 9 3 68– 33 72 Newcastle . . 1–0 Heidi Matinlassi, 4. Singeleitä ja tuplia pitkävetoon Veikkaukselta kiinteitä tulosvetokertoimia Helsinki: Jääkiekon SM-liigan kauden 2001–2002 palkinnot: Paras erotuomari:I Markku Kruus. – Tarkoituksenamme ei ole lähteä kilpailemaan tietämyksessä pienissä lajeissa muutaman sadan asiantuntijan kanssa. . divisioonaan. 3–0 Shearer West Ham–Sunderland 3–0 (1–0) 28. Kotijoukkue joutui tekemään täyden päivätyön ennen kuin vastustaja kukistui numeroin 2–0. Yleisöä: 104. – Parin nopean maalin jälkeen ei jääty odottelemaan vaan pystyttiin jatkamaan hyvällä vireellä. 36 10 12 14 36– 47 42 Fulham . Erikoistilanteita syntyi tuhkatiheään ja kotijoukkue oli ahneena maalin edustan tilanteissa. Nykyisin pitkävetoriviin on poimittava vähintään kolme kohdetta. 5 000 m: 1) Norman Dlomo 13.45,44, 2) Tau Khotso Lesotho 13.46,51, 3) Neo Molema 13.46,54. Erotuomari: Eivor Lehtiheimo. GBK:n maaleista vastasivat Jussi Roiko, Tommi Norppa, Vitali Kretov ja Timo Viitala. Venäjä–Ruotsi 3–2 (0–2, 1–0, 1–0, 0–0) rl-kilpailussa. . . 36 13 8 15 47– 51 47 M´brough . . Jääkiekko KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 21.4. 35 22 8 5 58– 26 74 Man Utd . 1. Pelin sävel oli nähtävillä alusta lähtien ja kentällä oli vain yksi joukkue. HCD: Igor Sahonko 7, Margus Varik 4, Jyri Welling 3, Sebastian Aarnio 1, Joni Lindberg 1, Sami Liuska 1, Tommi Sillanpää 1. Olen pettynyt, ellei asiassa tapahdu mitään tämän vuoden puolella, Tiihonen sanoo. Pistepörssin voittaja: Janne Ojanen, Tappara. Suomalaismaalivahteja valioliigakentillä nähtiin kaksinkin kappalein, sekä Boltonin Jussi Jääskeläinen että Aston Villan Peter Enckelman vartioivat joukkueittensa maaleja. Pitkävedon yksittäisiä ja kahden pelin kohteita tullaan tulevaisuudessa tarjoamaan todennäköisesti kiinnostavimpiin tv-tapahtumiin liittyen. Saksan DEL:n 4. . . 0–4 Päivi Kivistö rp., 70. V: Bertuzzi, Lachance, Cassels, Näslund, Cooke tm. . Maaliraamiin voi valita jokaiselle joukkueelle rajattoman määrän maalilukuja. 35 14 8 13 45– 51 50 Tottenham . . Ansioituneen erotuomarin Viheltäjäpatsas: Antti Hämäläinen. Pelaajien kultamerkit: Sakari Lindfors, HIFK (600 ottelua), Mika Kortelainen, HIFK (600 ottelua), Jääkiekkoliiton ansioristi nro 6: Pentti Isotalo. Kahdella kohteella palautusprosentti olisi 64 ja yhdellä 80. Paras linjatuomari: Antti Hämäläinen. Liverpool . Hän totesi ottelun olleen alusta loppuun lähes taukoamatta yhtä maalia. Yleisöä: 280. Canada-malja: Jokerit. Kiekko: Frantz Krüger 68,25, 2) Lars Riedel Saksa 65,80, 3) Aleksander Tammert Slovenia 64,35. . Mikäli näin ei ole toimittu, on tutkimus hyödytön, ja tulokset ovat mitättömiä. Jäähyt: 42.44 Angel Nikolov T 2 min, 44.53 Mikko Luoma S 2 min, 49.15 Grönvall S 2 min, 49.15 Duda T 2 min, 53.46 Pärssinen S 2 min, 53.46 Leos Cermak T 2 min, 53.46 Miettinen S 2 min. 3–0 Defoe Southampton–Everton 0-1 (0-1) 41. maraton: Miehet: 1) Geofrey Kinyua Kenia 2.18.48, 2) William Kiprotich Kenia 2.19.10, 3) Sreten Ninkovich Jugoslavia 2.19.32. Näin esimerkiksi kolmessa Italian liigan jalkapallo-ottelussa pystyy pelaamaan yhdellä kupongilla jokaiselle joukkueelle vaikkapa 0-5 maalia, mutta poimimaan riviinsä vain kyseisten maalien mukaiset tasapelit. . GBK oli sarjatasoa alempana pelaavaa vastustajaansa kaikessa edellä ja olisi voinut voittaa ottelun kolmea useammallakin maalilla. Yleisurheilu Salibandy Käsipallo. Jäähyt: 9.25 Mathias Tjärnqvist R 2 min, 13.04 Oleg Orehovski V 2 min, 16.13 Mathias Johansson R 2 min. Yleisöä: 2 200. erä: 54.51 Dmitri Rjabykin (Sergei Zhukov-Vjatsheslav Butsajev) 2–2 yv. Raumalaisten ainoan maalin teki Kaisa Rintala pari minuuttia ennen peliajan loppumista. Laskennallisesti nykyinen kolmen kohteen rivi palauttaa rahat hieman yli 51prosenttisesti. Vedonlyönnin kultainen kypärä: Vladimir Machulda, Jokerit. Pallo-Iirojen pieni jälkipeli ja rumat otteetkaan eivät saaneet Unitedin naisia lämpenemään. . 2–0 Mari Maunula, 27. 6–0 Kackur, 66. 2002 Urheilu 17 Helsinki: Tshekki–Suomi 3–6 (0–2, 0–1, 3–3). 2–0 Owen Middlesbrough–Blackburn 1–3 (0–1) 33. Tuomarit: Sergei Karabanov RUS (Antti Hämäläinen ja Riku Peltonen). 36 4 12 20 28– 63 24 Seuraavat ottelut: 21.4. Peruspelijärjestelmässä vedonlyöjän on valittava jokaiselle joukkueelle yksi tai kaksi maalilukua. . . . Helsinki: Nuorten SM-loppuottelu, 2. Jäähyt yht: Venäjä 5x2 min = 10 min, Ruotsi 10x2 min = 20 min. 3. Paras maalivahti: Kari Lehtonen, Jokerit. loppuottelu: BK-46 Karjaa–HC Dennis Turku 27–18 (15–5) BK-46: Mikael Källman 11, Jan Helander 6, Fredrik Adamsson 3, Robin Karlsson 2, Petter Sundell 2, Christian Winberg 2, Mikael Tötterman 1. 34 10 9 15 45– 44 39 Sunderland . 1. 1–3 Nemeth Newcastle–Charlton 3–0 (1–0) 22. Keihäs: 1) Rita Romanauskaite Liettua 55,79, 2) Claudia Isaila Romania 54,59, 3) Gretha Palmer 49,05. 0–1 Vassell, 25. erä: 2.38 Tom Koivisto (Tommi Turunen–Marko Tuulola) 0–1, 13.49 Timo Pärssinen (Antti Miettinen–Erik Kakko) 0–2. 0–6 Tjeder (Essi Sainio). Arsenal-Ipswich. Tiihosta harmittavat vedonlyöjien puheet Veikkauksen riskirajan takia sulkemista kohteista. Wiltord sivussa ratkaisupeleistä LIVERPOOL (STT) Jalkapalloilun Englannin valioliiga osoitti jälleen tasaisuutensa lauantaina. Keskikentällä Kretov pyöritti hyvin peliä. Kalen Kannu: Kari Lehtonen, Jokerit. Monivetoon uusi kuponki Ensi viikosta lähtien monivedon pelaaminen tarjoaa uusia haasteita, kun uuden kupongin myötä pystyy täyttämään helpommin vaikeita järjestelmiä. Erotuomari: Kim Ittonen. Johnstone–Kilmarnock 0–3. erä: 3.46 Niklas Andersson (Jonas Johnsson) 0–1, 15.03 Pierre Hedin (Nils Ekman-Mika Hannula) 0–2 yv. erä: 28.27 Pärssinen (Aalto–Koivisto) 0–3 yv. Saksan Bundesliiga: Energie Cottbus–1860 München 1–1, Bayern München–Hertha 3–0, Schalke–Nürnberg 2–1, Leverkusen–Werder Bremen 1–2, Dortmund–Köln 2–1, Wolfsburg–Rostock 4–0. Korkeus: 1) Svetlana Zalevskaja Kazakstan 185, 2) Juana Arrendel Dominik. Jäähyt yht: Tshekki 11x2 min = 22 min, Suomi 11x2 min = 22 min. . 110 m aj: 1) Stanislavs Olijars Latvia 13,36, 2) Shaun Bownes 13,48, 3) Dominique Arnold USA 13,87. Kun myös Manchester United otti täydet sarjapisteet Chelsean Stamford Bridgelta aiemmin lauantaina, kaksikko siirtyi ohi sarjakärjessä olleen Arsenalin. Kiekkolehden hopealuistin: HPK. HJK-j–MPS 0–0 Erotuomari: Vesa Vilkki. Arsenal jahtaa himoittua tuplaa tällä kaudella. . Jalkapallon pelaajayhdistys tyrmää KuPS:n veritestit LONTOO (STT–AFP) Englannin jalkapallon valioliigan mestaruudesta taisteleva Arsenal menettää luultavasti hyökkääjä Sylvain Wiltordin loppukaudeksi. Arsenalilla on kuitenkin kaksi ottelua vähemmän pelattuna kuin kaksikolla; lontoolaiset kohtaavat sunnuntaina kotikentällään pahassa putoamiskurimuksessa olevan Ipswichin. Jäähyt: 5.22 Jere Karalahti S 2 min, 7.44 Karalahti S 2 min, 10.11 Martin Strba T 2 min, 10.36 Zdenek Sedlak T 2 min, 16.30 Antti Aalto S 2 min, 20.00 Janne Grönvall S 2 min. – Pesäpalloilutapahtuman (sopupelit 1998) jälkeen meillä on mennyt kiinni vain jääkiekkoilun tasapelirivejä, Tiihonen tarkentaa. Yleisöä 10 628. Potista monivedon osuus on liki 80 prosenttia. Expert-pelaaja: Kari Lehtonen, Jokerit. Hän iloitsi suuresti kunniasta, joka tuo lohtua loukkaantumisen aiheuttamalle harmille. 2. . Naiset: 1) Rodica Chirita Romania 2.40.55, 2) Tatjana Ivanova-Zolotareva Venäjä 2.44.03, 3) Kristina Dijana Romania 2.45.33. – Suomen laissa ei myöskään ole pykälää, joka pakottaisi työntekijän veritesteihin, jatkaa Juhola. 36 11 10 15 41– 51 43 S´hampton . 7–0 Katri Nokso-Koivisto, 71. Tasavalta 185, 3) Vita Palamar Ukraina 185. 2. 11–1 Kackur. . Lisäksi joukkue on selvinnyt Englannin cupin loppuotteluun, jossa vastaan asettuu Chelsea 4. – Kiinteissä kertoimissa satojenkaan eurojen panos ei syö omaa kerrointa. erä: 0.57 Jarrett Lukin (Brett O’Malley) 0–1. Liverpool pudotti Derbyn valioliigasta Paul Scholes ampui upean avausmaalin Chelsean verkkoon. FC Unitedin todellisena virtuoosina hääri nopea Heidi Kackur. LONTOO (STT–AFP–REUTERS) Suomen maajoukkueen Sami Hyypiä sijoittui parhaana alakerran pelaajana viidenneksi Englannin jalkapallotoimittajien yhdistyksen Vuoden Pelaaja-äänestyksessä. . Tulos sinetöi samalla Derbyn putoamisen 1. Kentällä esiintyi myös neljä Ajunioria ja yksi B-juniori. Viime kauden pronssijoukkue FC United hyökkäsi ja alemmassa loppusarjassa sarjapaikkansa viime kauden päätteeksi varmistanut Pallo-Iirot puolusti parhaansa mukaan. erä: 45.29 Tommi Pelkonen (Janne Tuominen–Filppula) 2–1, 55.05 Jaakko Viljanen (Teemu Nurmi–Tuukka Pulliainen) 3–1. Korkeus: 1) Mark Boswell Kanada 225, 2) Staffan Strand Ruotsi Ruotsi 225, 3) Julio Luciano Dominik. 0–2 Elisa Pirinen (Eevakaisa Vento), 61. Jari Litmanen sen sijaan tuli kentälle vasta päätösminuutilla. Tulosja voittajavedossa ongelmia tuottavat erityisesti vähävaihtoiset kohteet, koska silloin pelaajan panoksen kasvaminen saattaa heikentää voittokerrointa huomattavasti. Kemiö: TPS–Jazz 1–1 (0–0). 35 9 13 13 33– 41 40 Bolton . 0–1 Mira Nieminen (Leena Puranen). . Kackurin viiden maalin lisäksi, Heidi Matinlassi osui kahdesti, Mari Maunula, Mikaela Dalhem, Linda Enroth ja Katri Nokso-Koivisto kertaalleen. 0–1 Jordi, 74. 36 16 12 8 51– 37 60 West Ham . Molempien ottelut päättyivät pistejakoon. Jäähyt: 20.23 Rickard Wallin R 2 min, 24.09 Aleksandr Prokopjev V 2 min, 25.18 Thomas Johansson R 2 min, 29.57 Niklas Kronwall R 2 min, 33.20 Aleksandr Judin V 2 min, 36.11 Per Gustafsson R 2 min. 1 500 m: 1) Mbulaeni Mulaudzi 3.39,70, 2) Johan Cronje 3.39,95, 3) Glody Dube Botswana 3.40,81. Pelaajayhdistyksen mielestä on KuPS:n puolesta täysin väärin kommentoida testillä varmistettavan sen, että liigan avauskierroksella kentälle juoksee puhdas KuPS, koska testi ei ole Suomen lain mukainen. erä: 40.39 Lasse Pirjetä (Eero Somervuori–Koivisto) 0–4, 48.18 Miettinen (Pärssinen–Koivisto) 0–5, 54.44 Jiri Marusak (Petr Leska–Jaroslav Balastik) 1–5 yv, 55.27 Petr Mika (Martin Strba) 2–5 , 57.26 Pivko (Balastik) 3–5 , 58.22 Pärssinen (Aalto–Somervuori) 3–6. Toivottavasti pystymme pitämään pelin tason korkealla koko pitkän kauden, mietti kuudennen kautensa SM-sarjassa käynnistänyt Matinlassi. . Joukkue johtaa valioliigaa, kun sarjaa on jäljellä vielä viisi kierrosta. 9–0 Matinlassi rp., 84. Pohjolan Fair Play -pelaaja: Janne Ojanen, Tappara. erä: 20.17 Sean Bergenheim (Valtteri Filppula) 1–1. Jäähyt: -. GBK pyöritti JBK:n nurin SEINÄJOKI (KP) KPV pelasi ensimmäisessä ulkokentän harjoituspelissään maalittoman tasapelin Ykkösessä ensi kaudella pelaavan TPSeinäjoen vieraana. Vancouver johtaa voitoin 2–0. 3–0 Mikaela Dalhem, 37. Ruotsissa tulosvedon kiinteillä kertoimilla on saatu aikaan lisää liikevaihtoa, vaikka siellä voi pelata vain netissä ja maksimissaan tuhannella kruunulla pelaajaa kohti. 36 10 14 12 41– 45 44 Everton . Palloveikkojen valmentaja Kaj Lyyski oli tyytyväinen nuoren joukkueensa esitykseen. Runkosarjan paras joukkue: Tappara. . . Hän uskoi joukkueen itseluottamukselle reilun voiton tehneen hyvää. Jatko-ottelu: Erä–HIFK 1–0 Pasi Laitila iski vastahyökkäyksestä Erän Suomen mestariksi ajassa 3.44. Kuula: 1) Veronica Abrahamse 17,56, 2) Drienkie van Wyk 16,63, 3) Maranelle du Toit 16,62. 0–1 Malbranque Leicester–Aston Villa 2–2 (1–2) 22. . toukokuuta. Kackur ja hyviä avauksia jakanut laitalinkki Katri Nokso-Koivisto olivat elementissään kankeitten raumalaisten pyörittämisessä. 0–3 Veera Vartiainen (Lehtinen), 68. – Valmistelut pitkävedon sinkkuja duppelikohteiden hyväksymiseksi ovat käynnissä. Kauden all stars -joukkue: Maalivahti: Kari Lehtonen, puolustajat: Tom Koivisto, Jokerit ja Marko Tuulola, HPK, laitahyökkääjät: Vladimir Machulda, Jokerit, Vladimir Vujtek HPK, keskushyökkääjä: Janne Ojanen, Tappara. – Vaikka testistä esimerkiksi löytyisi jotakin, ei seuralla ole oikeuksia minkäänlaisiin sanktioihin, koska kyseessä ei ole virallinen doping-testi, jonka Suomessa saa suorittaa vain antidopingtoimikunta, toteaa pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Markus Juhola. 36 10 8 18 26– 48 38 Ipswich . Wengerin mukaan Wiltord on kuitenkin nopea toipumaan kolhuista, joten varmaa tärkeän miehen menettäminen ei vielä ole. United-P-Iirot 11–1 (5–0) 2. Sunnuntain ottelut: Celtic–Rangers, Hibernian–Motherwell. erä: 20.36 Maksim Sushinski (Dmitri Bykov) 1–2 yv. Jäähyt: 44.54 Jörgen Jönsson R 2 min, 46.21 Rjabykin V 2 min, 49.05 Andrei Kovalenko V 2 min, 49.05 Hannula R 2 min, 51.34 Ronnie Sundin R 2+2 min. Yleisöä: 110. Pitkävetoon herkkua. loppuottelu (paras viidestä): Köln–Mannheim 1–3 (0–1, 1–1, 0–1) Otteluvoitot 2–2. . – Melkoinen salama-alku, hymyili hyvin pelannut puolustaja Heidi Matinlassi. 0–5 Tjeder (Kivistö), 72. 35 9 13 13 43– 55 40 Blackburn . Nürnberg: Miesten jääkiekkomaaottelu: Saksa–Tshekki 2–4 (1–2, 0–1, 1–1) Piestany, Slovakia: 18-vuotiaiden MM-kisat: Ylempi loppusarja: Suomi–Kanada 3–1 (0–1, 1–0, 2–0) 1. 0–1 Iversen, 71. Belgrad: Kv. . . . Kun kokeneimmat pelaajat parantelivat vammojaan, Kakkosen sarjaavaukseen valmistautuvan KPV:n ryhmä koostui pääasiassa parikymppisistä pelaajista. Kiekko: 1) Elizna Naude 56,70, 2) Maranelle du Toit 49,12, 3) Monique Froneman 39,20. Tulosta ja voittajaa vakiokertoimilla Veikkauksen viime vuoden pelivaihto tulosja monivedossa oli 122,9 miljoonaa euroa. Toisella puoliajalla houkuttelimme vastustajan avaamaan puolustustaan. Jatkoaika: Maaliton. Keihäs: 1) Eriks Rags Latvia 85,19, 2) Boris Henry Saksa 80,73, 3) Miroslav Gudzek Tshekki 74,39. Rastimalla hän voi valita osumavaatimuksen, jonka myötä rivillä voi voittaa, vaikkeivat kaikki maaliluvut osuisikaan kohdalleen. Anjalankoski: MyPa–FC Hämeenlinna 1–1 (1–0) Daegu, Etelä-Korea: Maaottelu: E-Korea–Costa Rica 2–0 (1–0) 28. 0–3 Solskjär Leeds–Fulham 0–1 (0–0) 52. 1–1 Holdsworth Chelsea–Manchester United 0–3 (0–2) 15. Viisi maali viimeistellyt hyökkääjä oli pitelemätön vierailijoille. Myös toinen sija meni ulkomaille: viime viikolla ammattilaispelaajien äänestyksessä ykköspalkinnon voittanut Manchester Unitedin kärkimies hollantilainen Ruud van Nistelrooy jäi vain viiden äänen päähän. . 34 8 9 17 40– 56 33 Derby . Tuomarit: Anatoli Zaharov, (Leo Takula–Miroslav Halecky). 1–0 Speed, 46. Miesten SM-sarja, 3. Peruspelin lisäksi pelaajan pitää tehdä maaliraami, johon peruspelin pitää sisältyä. Kauden paras seura: TPS. NHL perjantaina: 1. Jäähyt: 22.45 Miroslav Guren T 2 min, 24.04 Janne Grönvall S 2 min, 24.18 Martin Chabada T 2 min, 27.16 Radek Duda T 2 min, 30.01 Sedlak T 2 min, 30.01 Janne Ojanen S 2 min, 34.04 Sedlak T 2 min, 34.04 Tuulola S 2 min, 38.28 Libor Pivko T 2 min. Naiset: 100 m: 1) Dikeledi Moropane 11,59, 2) Janice Josephs 11,61, 3) Geraldine Pillay 11,73. 800 m: 1) Hezekiel Sepeng 1.45,46, 2) Florent Lacasse Ranska 1.45,53, 3) Werner Botha 1.45,73. 1–2 Hitzsperger, 67. Paras valmentaja: Raimo Summanen, Jokerit. Carolina johtaa voitoin 2–0. Englannin maajoukkueen kapteeni, ManU:n David Beckham sijoittui kolmanneksi, ja neljäs sija meni Piresin maanmiehelle ja seuratoverille Thierry Henrylle. Torjunnat: Adam Svoboda T 8+7+1=16, Dusan Saflicky T (0)+(0)+7=7 (vaihto 40.39/0–4), Kari Lehtonen S 9+5+7=21. Pelaajayhdistys toteaa kommentissaan, että mikäli veritestejä tehdään, on kiinnitettävä huomiota erittäin tarkkaan alustustyöhön. Naisten SM-sarja Atlantis Ladies–Ilves 0–1 (0–0) 76. . . Capetown: Kv. Pituus: 1) Valentina Gotovska Latvia 636, 2) Olena Shehovtsova Ukraina 634, 3) Danielle Olivier 556. Tulevaisuudessa tilanne saattaa muuttua, koska järjestelmästä on yksinkertaista poistaa tasapelit, Tiihonen valottaa. 10–0 Kackur, 88. – Nykyisin jalkapalloilun tulosvedossa tulevat aina pienimmät kertoimet tasapeleille 1-1. Mestarijoukkueen valmentajapalkinto: Raimo Summanen, Jokerit. . Pelataan sunnuntaina: Arsenal–Ipswich. 35 12 9 14 35– 43 45 A Villa . . loppuottelu: 21. kohtaaminen: Tapanilan Erä–HIFK 4–5 (0–4, 1–0, 3–1) Pisteet tasan 2–2 (Erä oli voittanut 1. Itäinen konferenssi, puolivälierät: Carolina–New Jersey ja. 36 16 13 7 63– 35 61 Leeds . 1–0 Sinclair, 52. 2–0 Lomas, 77. pudotuspelikierros, 2. . Pelaajille on etukäteen kerrottava hyvin tarkasti, miksi tutkimus tehdään, miten ja mitä etsitään sekä tehtävä selväksi jatkotoimet, jos tutkimustulokset ovat pelaajalle epäsuotuisat. Seuraavassa harjoitusottelussaan GBK kohtaa ensi viikonloppuna kotonaan FC Korsholman, joka kokkolalaisten tavoin pelaa ensi kaudella Ykkösessä. 36 8 5 23 32– 61 29 Leicester . Vieraitten Katri Rajala sai kovasta pelistään punaisen kortin ja passituksen suihkuun pelin loppupuolella. Maaliskuinen vamma pitänee hänet sivussa puolisen vuotta. President´s Trophy: Janne Ojanen, Tappara. Kauden tulokas: Joonas Vihko HIFK Runkosarjan tehopelaaja: Marko Tuulola, HPK Herrasmiespelaaja: Vesa Viitakoski, Ilves
Välierissä Suomi kukisti Ruotsin 2–1. Kahden pisteen tappio loppuottelussa Singaporen Remy Ongille tietenkin harmitti, mutta sen harmin haihdutti 300-sarjan erikoispalkinto, jonka jaolle kukaan ei pystynyt tulemaan. 12-14-v, vapaa: Kategoria 4: Kuusamon Naisvoimistelijat, kategoria 6: Kellon Työväen Urheilijat/S:t, Kellon Työväen Urheilijat/XS:t, Kemin Into/Turkoosit, kategoria 7: Kemin Into/Serpentiinit, Keminmaan Naisvoimistelijat/Tuuli, Keminmaan Naisvoimistelijat/Meri. Lahtelaisen Kanasen ero kärkeen syntyi jo 1. Ferrari tarjoaa Schumacherille eläkevirkaa MUGELLO (STT–DPA) Kolminkertainen Formula 1:n maailmanmestari Michael Schumacher ajoi lauantaina ulos radalta Ferrarin testatessa uutta autoaan Mugellon radalla Italiassa. 1012-vuotiaiden ja 12-14-vuotiaiden sarjoissa finaalipaikat ovat mahdollisia, arvioi koko päivän tuomaristossa istunut kemiläinen Sanna Tainio. Kimmo aloitti tyhjällä, teki sen perään kuuden kaadon jonon ja sai vastustajaansa reilun 10 pisteen eron. Viime kaudella Hulkko pelasi Pesä-Kiiloissa. Kovasti keskipohjalaispitoinen Jyväskylän Kiri voitti turnauksen kukistamalla Kajaanin kotiutuskisassa. Kotiutuksissa riittää vielä petraamista, Saastamoinen listasi turnauksen antia. – McLarenin on nähdäkseni jätettävä maailmanmestaruuden tavoittelu tällä kaudella pois laskuista, Michael Schumacher totesi. Kajaanista tullut Harri Yrttiaho vakuutti myös otteillaan pelinjohtajan, Kuula pyrkii saamaan Yrttiahon ensi kaudeksi riveihinsä. Ensimmäisessä kasipallon ottelussa Mika Lehtimäki hävisi Saksan Thomas Engertille 7–2. Kakkospalkinto oli 7 500 Singaporen dollaria (noin 4 500 euroa), mutta niukan finaalitappion rinnalla palsamia haavoille toi Lehtosen kuittaama huikea 100 000 paikallisen dollarin (60 000 euron) erikoispalkinto 300 pisteen sarjasta. Miehet Kilpasarja 12,3 km: 1) Hannu Niemelä ONMKYU 41,12, 2) Juha Jokikuona Kiilat 43,03, 3) Juha Hämäläinen SaPu 44,40, 4) Mirko Mottonen SuolU 48,34, 5) Vesa-Matti Lumimetsä 49,13, 6) Ilidio Flores SuolU 49,33. Viimeisessä ruudussa Lehtosella oli kaato alla ja mahdollisuus kuitata puhtaalla ruudulla voitto. Roggen mukaan olympiakisat tulee järjestää yhdessä kaupungissa. Myös etenijäjokeri Pyry Haapakoski täytti hyvin tehtävänsä. Avausjakso oli tasaista vääntöä. Ehkä kävelin hieman vinoon tai jotakin. 69 kg: 1) Miika Antti-Roiko KJ 65+91 (pe)=155, 2) Petri Olkkola KJ 40+60 =100, 3) Tero Kallijärvi RK 25+37,5 =62,5. Kaustinen: I-trapin tuloksia, Y: 1) Timo Nissilä RMY 95, 2)Mauno Ylikangas HalsMs 88, 3) Pekka Borén RMY 84, 4) Antti Pirttisalo RMY 81, 5) Pekka Ylikangas KannA 75, 6) Reijo Luomala KPV 69. 6) Ismo Salmisto Kiho 17,03. Muutama vuosi sitten nuorimpien 8–10-vuotiaiden kilpailu muutettiin Nuppukisaksi, jossa numeroiden sijasta annetaan sanallinen arvio ja jokainen osallistuja saa mitalin. Tilanteessa 2–2 Lehtimäki epäonnistui aloituksessa ja saksalainen vei heti heti perään viisi erää. Lehtonen ei varmasti koskaan ole häviön jälkeen ollut niin tyytyväinen mies, kuin hän oli lauantaina Singaporessa. – Montezomolo sanoi minulle, että jos haluan ajaa formuloissa 100-vuotiaaksi, sitten voin ajaa 100-vuotiaaksi, Schumacher kuvaili tapaamista kölniläisessä Stadt-Anzeiger -lehdessä. Tallin uusi F2002-auto jouduttiin hinaamaan radalta kahdesti perjantain testeissä. Muutosten kohteena olleet sarjat keräsivätkin Kokkolaan eniten joukkueita: vapaaja taitosarjat yhteen laskien 10-12-vuotiaiden sarjaan osallistui 16 joukkuetta ja 12-14vuotiaiden sarjaan 15 joukkuetta. Tytöt 48 kg: 1) Maria Koivu-Sipilä RK 28,5 (pe)+37,5=65. 10-12-v, taitosarja: Kategoria 3: Jakobstads Gymnastikförening, kategoria 5: Jalasjärven Naisvoimistelijat. – Se ei ole minun alaani, saksalaismestari totesi. EM-joukkuekilpailun hopeamitalit jaettiin koko Suomen joukkueelle eli Mika Immoselle, Mika Lehtimäelle, Aki Heiskaselle, Marko Lohtanderille ja Markus Juvalle. 14-16-v, SM-sarja: 1) Seinäjoen Voimistelijat/Astra 15,92, 2) Seinäjoen Voimistelijat/Gardenia 12,88. MM-pistejohdossa oleva saksalainen ei loukannut itseään ulosajossa, mutta keskeytti kuitenkin päivän testit. – Ulkopeliin olen tyytyväinen. Patras, Kreikka: Naisten telinevoimistelun EM-kilpailut, lopputulokset: 1) Svetlana Horkina Venäjä 37,592, 2) Verona van de Leur Hollanti 37,542, 3) Alona Kvasha Ukraina 36,405, 4) Natalia Ziganshina Venäjä 36,280, 5) Joana Petrovschi Romania 36,274, 6) Suzanne Harmes Hollanti 39,061, 7) Elena Gomez Espanja 36,011, 8) Jevgenia Kuznetsova Bulgaria 35,810, 9) Teresa Gargano Italia 35,499, 10) Rebecca Owen Iso-Britannia 35,198. 3) Anssi Polvinen Muuramen Y 10,50, 4) Ville Myyrylainen SuolU 10,51, 5) Timo Puttonen JKU 11,22, 6) Tero Muhonen Murto 11,23. Annoimme vastustajalle kaikkiaan vain kolme juoksua. Miesten kilparasarjassa 12,3 kilometrillä nopein oli Oulun NMKY:n hannu Niemelä ajalla 41.12. Ferrarin mukaan ulosajon aiheutti ongelma auton nokassa. Lehtonen keilasi Singaporessa toiseksi Kimmo Lehtonen keilasi komean tilin Singaporesta. Finaali: Ong–Lehtonen 226–224. 12-14-v, taitosarja: Kategoria 4: Jakobstads Gymnastikförening, Jalasjärven Naisvoimistelijat, Lapuan Naisvoimistelijat/I, kategoria 5: Lapuan Naisvoimistelijat/II. 48,51, 6) Pekka Björbacka 49,08. Singaporelainen vei sarjan 226–224. Heikkilä onnistui kuudesti seitsemällä lyöntiyrityksellään. Välierät: Lehtonen–Tae Hyek 212–185. 76) Kananen –14.32. Järjestelyvastuun kantaneessa Jymyssä toivotaan kisojen innostavan myös kokkolalaistyttöjä lähtemään mukaan joukkuevoimisteluun. Pesä-Kiilojen parhaana palkittiin Petri Huhtala, joka oli hyvä polttolinjalla sekä vaihtajana. Tulokset: Kuula–Kajaani 0–2 (0-4, 0-1), Kajaani–Kiri 1–2 (0-1, 6-0, 1-2), Kuula–Kiri 0–1 (0-0, 1-3). Hän on ilmaissut halunsa jäädä Ferrarin palvelukseen, kun tulee aika jättää radat. – Kun joukkueita on mukana tavallista enemmän, kilpailuhenki kasvaa ja taso nousee samalla. Pojat 15 v 2,5 km (10): 1) Teijo Kelander Muuramen Y10,11, 2) Jussi Pöysti Tuisku 10,15, 3) Petteri Mäkelä Murto 10,18, 4) Tommi Nieminen Kuikan K 10,35, 5) Juho Halonen Pilke 10,39. Avauksella jäi kuitenkin viisi keilaa pystyyn, joista Kimmo paikolla otti kolme pois. Muutoksilla pyritään antamaan lisää mahdollisuuksia omien tavoitteiden asettamiseen ja taitojen oppimiseen. 40 kg: 1) Aki Roukala KJ 40+47,5=87,5, 2) Kasper Pernu RK 20+30=50. Super Classicin välierässä Lehtonen kukisti Korean Ro Tae Hyekin reilulla erolla 212–185. 14-16-v, KiVa-sarja: 1) Jakobstads Gymnastikförening, 2) Nurmon Jymyn Jumpparit/Sagitta, 3) Jalasjärven Naisvoimistelijat. Se oli ihan hyvä heitto, mutta pallo vain jäi ”kellumaan” eikä tullut taskuun. Kaikki ”mantrat” siinä oli luettu, Lehtonen hymyili tyytyväisenä. Miehet 40 v 12,3 km (10): 1) Raimo Kopsala TU 45,02, 2) Risto Jääskeläinen Haapajarvi 46,21, 3) Kari Partanen Visa 48,02, 4) Voitto Jetsonen Valkeakoski 48,15, 5) Pasi Manninen KonnevU. Kolmannessa merkityksettömässä ottelussa Aki Heiskanen luovutti 3–6-tappiotilanteessa Ralf Souquetia vastaan. Viimeiseen sarjaansa hän teki 194 ja 174 -sarjojen jälkeen 211. Miehet Holkka 10 km (8):1) Jukka Jämsen Murto 36,44, 2) Olavi Kunelius LK 37,49, 3) Jukka Turpeinen Murto 41,17, 4) Kalevi Kuha Murto 44,42, 5) Martti Kinnunen Tuisku 44,42) 6) Tuomas Perälä SuolU 47,12. Niiden kesto on rajoitettava korkeintaan kahteen viikkoon, ja ne on keskitettävä yhdelle paikkakunnalle, Rogge sanoi Kööpenhaminassa kansainvälisessä urheiluja talouskonferenssissa. Veteli Pesiksen juoksuista Jarkko Koto löi kaksi merkatuilla välilyönneillä. Naiset Kilpasarja 10 km: 1) Jaana Ahonen ONMKYU 35,50, 2) Hannele Kinnunen SuolU 49,07, 3) Hanna-Maija Jokela TNV 49,51, 4) Ritva Björbacka TNV 51,08, 5) Sanna Salonsaari TNV 56,23. 50 kg: 1) Antti Hyry RK 47,5+58,5=105 (kaikki pe-tuloksia), 2) Jussi Pahikainen KJ 22,5+32,5=55. Tästä vuodesta lähtien myöskään aluekilpailuiden tyttösarjoissa (10-12-vuotiaat ja 12-14vuotiaat) ei ilmoiteta enää pisteitä, vaan joukkueet asetetaan kategorioihin. Kimmo aloitti pelin hyvin ja oli johdossakin pitkään. – Kyllä nämä olivat elämäni kaksi pisintä päivää, jo torstaina 300-sarjansa keilannut Kimmo huokaisi turnauksen päätyttyä. Saksalainen pitää varteenotettavimpina uhkaajinaan Williams-tallin kaksikkoa, Ralfveljeä ja Juan Pablo Montoyaa. Pojat 11 v 1 km (9): 1) Oiva Hurskanen SuolU 3,24, 2) Janne Hepola Muuramen Y 3,35, 3) Kai Oksanen AU 3,38, 4) Arttu Varis SuolU 3,49, 5) Juho Liimatainen Tuisku 3,59, 6) Aleksi Manninen KonnevU 4,09. Tänä vuonna oli ensimmäistä kertaa mukana myös 14–16ja 16–18-vuotiaiden KiVa-sarjat, jotka tarjoavat vaihtoehdon niille, jotka eivät halua kilpailla SM-sarjoissa. Naiset Holkka 10 km: 1) Leena Savukoski YK 47,27, 2) Helena Mäkelä Murto 47,47, 3) Johanna Saastamoinen 48,59, 4) Tarja Heikkinen Murto 54,20. Joukkuevoimistelussa on viime aikoina tehty muutoksia, joiden tarkoituksena on lisätä iloa ja onnistumisen tunnetta lasten voimistelussa. Myös kilpailujärjestelmää on uusittu. Kuula hävisi lauantaina jaksoin 0-2 (0-4, 0-1) Kajaanille ja jaksoin 0-1 (0-0, 1-3) Jyväskylän Kirille, mutta sai pientä lohtua voittamalla molemmat ylimääräisissä kotiutuskisoissa. Vimpeli karkasi lopussa Veteliltä TAMPERE (STT) Saksan miehet voittivat Suomen pool-biljardin EM-kisojen joukkuefinaalissaTampereella. Nuppujen sarjaan otti Kokkolassa osaa 11 joukkuetta. Kuva: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä/arkisto Mahtava palkintopotti suomalaiskeilaajalle YLIVIESKA (KP) Ylivieskan Kuulan ykköspesisjoukkueen pelinjohtaja Ari Saastamoinen oli kahdesta tappiosta huolimatta tyytyväinen harjoitusturnauksen antiin. Lyöjäjokeri Taneli Heikkilä sai kakkospalkinnon. Mackin hurja loppukiri oli kaksi 244 -sarjaa, mutta siis kaksi pistettä liian vähän. Kuulan parhaana palkittiin sieppari Marko Hakkarainen. Keski-Pohjanmaalta kisaan osallistui vain pietarsaarelaisen Jakobstads Gymnastikföreningenin kolme joukkuetta. XIX Kansallinen Junganjarven ymparijuoksu, Muurasjarvi Pihtipudas 20.4. Variksen tilannetta arvioidaan uudestaan ensi viikonlopun Kajaanin turnauksen jälkeen, kun näemme missä kunnossa Jussin käsi on, Saastamoinen arvioi. – En tiedä, mitä siinä tapahtui. Hyvin lukkaroinut Tuomas Storbacka onnistui kerran kotiutuksessaan. Finaali Remy Ongia vastaan oli suomalaisen käsissä aina viimeiseen ruutuun saakka. Ja olenhan minä tänä vuonna jo kolme isoa kisaa voittanut, joten ei tähän voi olla muuta kuin tyytyväinen, Kimmo jatkoi. Pesä-Kiilat jatkaa harjoituspelejään ensi viikonloppuna Etelä-Pohjanmaalla Kossu-cupissa, jossa lauantaina vastaan asettuvat Hyvinkään Tahko ja Seinäjoen Maila-Jussit. Kilpailut olivat ensimmäistä kertaa SVoLin kahden alueen yhteiset, joten Länsipuiston koululle kerääntyi kaikkiaan reilusti yli 400 voimistelijaa. Sisäpeli kulki ajoittain, mutta vastapainoksi tuli virheiden säestämänä lyhyitä sisävuoroja, Pesä-Kiilojen pelinjohtaja Seppo Mustonen totesi. 6) Tapio Mäki Pilke 10,43. 16-18-vuotiaiden sarjassa parhaat joukkueet ovat mitaliainesta myös SM-tasolla. Schumacher testaili auton radalta KÖÖPENHAMINA (STT–AFP) Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n puheenjohtaja Jacques Rogge pani perjantaina pisteen Pohjoismaiden haaveille järjestää yhteiset kesäolympiakisat vuonna 2012. 77 kg: 1) Roope Pernu RK 37,5 +47,5=85. 62 kg: 1) Tuomas Takkunen RK 52,5+ 62,5=115, 2) Iikka Rahkola KJ 30+ 42,5=72,5. 12-14-v, vapaa: Kategoria 1: Seinäjoen Voimistelijat/Minorit, kategoria 3: Seinäjoen Voimistelijat/Kastanjat. Rogge tyrmäsi Pohjoismaiden kesäkisahaaveet Lohtaja 17-vuotiaiden piirikunnalliset painonnostot: Tulokset: Pojat 35 kg: 1) Esa Nuorala KJ 22,5+ 32,5=55. 16-18-v, KiVa-sarja: 1) Kuusamon Naisvoimistelijat. Pojat 13 v 2,5 km (13): 1) Tuomas Parhiala Viesti 10,40, 2) Tomi Kelander Muuramen Y 10,49. Sunnuntaina ovat vuorossa sijoitusottelut. Tuloksia: Pohjanmaan aluemestaruuskisat: 10-12-vuotiaat, vapaa: Kategoria 2: Seinäjoen Voimistelijat/Liljat, kategoria 3: Vaasa-tytöt/Aallot, kategoria 4: Nurmon Jymyn Jumpparit/Uranus, kategoria 5: Seinäjoen Voimistelijat/Mimosa, Vaasa-tytöt/Loiskeet. 10-12-v, taito: Kategoria 3: Kuusamon Naisvoimistelijat, kategoria 4: Kemin Into/Vadelmat. Myös Jyväskylän Lohesta käsivaivaista Jussi Haapakoskea tuuraamaan tullut lukkari Sami Varis sai puhtaat paperit. Kuva: Clas-Olav Slotte PIHTIPUDAS (KP) Kansallinen Junganjärven ymparijuoksu keräsi Muurasjarvellä kaikkiaan komeasti 164 juokisjaa. Schumacherilla ei ole aikeita ajajanuransa aikana vaihtaa tallia. Viidenneksi tullut ”idän jättiläinen” hävisi suomalaiselle kahdeksan pistettä päätettyään pelinsä 222 -sarjaan. 2002 s KESKIPOHJANMAA Juha Savela KOKKOLA (KP) Kaikkiaan 49 joukkuetta 12 eri seurasta osallistui SVoLin Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen alueiden joukkuevoimistelun aluemestaruuskilpailuihin Kokkolassa lauantaina. Seuraavassa ottelussa Suomen ykköspelaaja Mika Immonen hävisi Oliver Ortmanille 100–77. 56 kg: 1) Manu Pernu RK 17,5+25 =42,5. Tulokset: Pojat 7 v 1 km (7): 1) Jari Hepola Muuramen Y 4.48, 2) Pekka Piispanen Suolahden U 4.50, 3) Konsta Makela Murto 5.56, 4) Antti Toivonen Murto 5.58, 5) Akusti Toivonen 7.48, 6) Turkka Hietapakka Tuisku 8.,44. 2) Maria Hepola Muuramen Y 3,46, 3) Annika Hamalainen Tuisku 4,14, 4) Merita Hietapakka Tuisku 4,19, 5) Niina Lampi Aanekosken H 4,26, 6) Heli Liimatainen Tuisku 4,37. Hän ehti ajaa 38 kierrosta. Vimpeli karkasi lopussa voittoon juoksuin 1-0 (11, 9-2). Kuulalle tappiot kotikentällä HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven Pesä-Kiilat vei voiton kolmen ykköspesisjoukkueen turnauksessa Ronkaalassa. Tulokset: Pesä-Kiilat–Kempele 2–0 (20, 4-1), Kiiminki–Kempele 1–2 (4-0, 03, 0-2), Pesä-Kiilat–Kiiminki 1–2 (0-1, 6-0, 0-1). Pesä-Kiilat kukisti Kempeleen Kirin puhtaasti 2–0 (2-0, 4-1) ja hävisi Kiimingin Urheilijoille 1–2 (0-1, 6-0, 0-1). – Kokemukset yhteisestä kisasta ovat myönteiset. 17) Annukka Almenoksa Suomi 33,331 Almendralejo: Kv. Tytöt 7 v 1 km (9): 1) Marika Oravakangas PyPo 4,49, 2) Enni Turpeinen Murto 5,33, 3) Roosa Kasma Murto 6,04, 4) Anni Toivonen Murto 7,06, 5) Elina Tiainen Murto 7,44, 6) Justiina Kolehmainen Murto 7,48. Kirjallisen palautteen uskotaan palvelevan nuorimpia ikäluokkia numerollista arviointia paremmin. Pesä-Kiilat paras Ronkaalassa VIMPELI (KP) Miesten ykköspesiksen naapurukset Vimpeli ja Veteli mittasivat tasoaan lauantaina Saarikentällä. Naisten kilpasarjan votto meni myös Oulun NMKY:lle. Kannattaa vakavasti harkita yhteisten kisojen järjestämistä, Tuomisto totesi. Vastustajat ovat sarjan eliittiä ja saimme jalkeille vajaamiehisen joukkueen. Malmö: EM-sulkapallo: Miesten kaksinpeli, välierät: Kenneth Jonassen Tanska–Rasmus Wengberg Ruotsi 7–1, 8–7, 7–4 Peter Rasmussen Tanska–Anders Boesen Tanska 5–7, 7–5, 5–7, 7–4, 7–5 Naisten kaksinpeli, välierät: Jie Yao Hollanti–Camilla Martin Tanska 0–7, 2–7, 7–0, 7–3, 7–1 Mia Audina Tjiptawan Hollanti–Brenda Beenhakker Hollanti 7–1, 8–6, 7–1. – Kovakätinen kaveri. Mikko Hylkilä ratkaisi toisen jakson Kiiminkiä vastaan läpilyönnillään. Kansallisen kilpailun yhteydessa juostiin myös maantiejuoksun Keski-Suomen pm-mitaleista sarjoissa M/N, M/N 17 ja M/N 19. Nelinkertaisella maailmanmestarilla ei kuitenkaan ole hinkua tallipäälliköksi. Tytot 11 v 1 km (10): 1) Sari Anttonen Suol U 3,39. Tytot 13 v 2,5 km: 1) Johanna Nevala Pilke 12,17, 2) Sohvi Turpeinen Murto 12,25, 3) Hilla Vaarala SaPu 12,32, 4) Viivi Piispanen SuolU 13,41. 16-18-v, SM-sarja: 1) Kemin Into/Timantit. Naiset hölkka 5 km (11): 1) Niina Jämsen Tuisku 19,24, 2) Tuija Turpeinen Tuisku 21,38, 3) Pauliina Siekkinen Murto 22,26, 4) Anna-Riikka Turpeinen Tuisku 22,32, 5) Siiri Turpeinen Murto 22,42, 6) Leena Koljonen Viesti 23,53. 5-osuuden ja lähes 800 km:n maantieajo: Osuus 3/5, 149,7 km: 1) Fernando Fernandez Espanja 3.20.38, 2) Vicente Reynes Espanja, 3) Ricardo Serrano Espanja, ... Se 300-sarja oli todella upea, onnistuin siinä täydellisesti. Saarijärven Juha Hämäläinen oli kisan kolmas, mutta eroa kärkeen jo lähes 2,5 minuuttia. – Se oli elämäni parhainta keilailua, koko se päivä, kaikin puolin. Painonnosto Ammunta Voimistelu Pyöräily Sulkapallo 18 Urheilu Sunnuntaina 21.4. Veteli jatkaa harjoituspelejään tänään kotikentällään Vähäkyröä vastaan. Tom Hahl oli lopputuloksissa yhdeksäs, Sami Luoto 26:s ja Antti-Pekka Lax 31:s. Kiilojen Juha Kokikuona hävisi 51 sekuntia. Y20: 1) Anssi Jylhä KP-V 70, 2) Jaakko Kaustinen KP-V 54. Muutoksilla pyritään ohjaamaan valmentajia ja voimistelijoita siihen, että tyttösarjoissa keskityttäisiin nauttimaan liikunnasta, oppimaan uusia taitoja rauhassa ja saamaan onnistumisen kokemuksia. Kajaani-peli oli heikko, mutta Kiriä vastaan rakensimme tilanteita. Y17: 1) Reijo Honkaharju RMY 72, 2) Jarkko Juoperi KP-V 67. Sarjan kynnyksellä myös Juuso Hulkko on siirtynyt Oulun Lipon ringistä Kirin paitaan. Kempele puolestaan voitti supervuorossa Kiimingin. Se jää ikuiseksi mysteeriksi, mitä siinä tapahtui, suomalaisheittäjä mietti. Kokonaistilanne 3/5: 1) Sergio Dominguez Espanja 10.48.32, 2) Serrano –0.11, 3) Fredrik Modin Ruotsi (Team Mälarenergi) sama aika, ... Ruotsi voitti kultaa ja Saksa hopeaa. Naiset 17 v 5 km: 1) Susanna Raitamaki SaPu 17,04, 2) Pauliina Taive SuolU 19,26, 3) Paula Kinnunen SuolU 20,35, 4) Emma Turpeinen Tuisku 20,45, 5) Erika Tarvainen SuolU 23,40. Miehet 19 v 10 km: 1) Antti Anttonen SuolU 36,12, 2) Erkka Gummerus NV 37,01, 3) Toni Hurskanen SuolU 38,57, 4) Ilkka Anttonen SuolU 39,27, 5) Marko Kekkonen Tuisku 44,14., Naiset 19 v 10 km: 1) Linda Vesiaho SaPu 41,19. Joukkueille annetaan lisäksi sanallinen arviointi. etapilla. Tytot 9 v 1 km: 1) Noora Mäkelä Murto 4,22, 2) Mirva Oravakangas PyPo 4,30, 3) Sanna Paananen Murto 4,56. Miehet Holkka 5 km: 1) Pasi Ala-Korpi VetU 15,49, 2) Heikki Toikkanen Kimmot 19,55, 3) Tuomas Parhiala Viesti 20,42, 4) Kalle Kolehmainen Murto 22,44, 5) Heikki Paananen Murto 24,09. Tytot 15 v 2,5 km: 1) Anne Messala SaPu 11,55, 2) Lotta Piispanen SuolU 12,18, 3) Elina Syri Kiisto 13,31 Miehet 17 v 5 km (8): 1) Jani Hurskanen SuolU 15,03, 2) Taneli Kujala HT 15,14, 3) Aimo Pekonen SuolU 15,27, 4) Tero Hietapakka Tuisku 15,44, 5) Antti Pesola Pilke 15,57. Sotkamosta farmisopimuksen myötä tulleet Roope Korhonen, Matti Meriläinen ja Lauri Suutarinen pelasivat avauspelin vaisusti, mutta petrasivat esitystään toiseen peliin. Elämän parasta keilailua Kimmo Lehtosen loistokkaasti sujuneen alkuvuoden meriittien ketju sai jälleen uuden hienon lenkin, kun hän saavutti 300-sarjan Super Classic -turnauksessa. Aivan jokapäiväistä herkkua täysosuma ei nimittäin ole silloin, kun palkintona on 100 000 Singaporen dollarin arvoinen shekki. – Tietenkin häviäminen harmittaa aina, mutta sen 300-sarjan saavuttaminen tällaisessa kilpailussa on niin paljon kovempi juttu. Junganjärven ympärijuoksussa 164 juoksijaa SINGAPORE (STT) Suomen Kimmo Lehtonen sijoittui keilailun Super classic-kilpailussa Singaporessa toiseksi. Pohjois-Suomen aluemestaruuskilpailut: 10-12-v, vapaa: Kategoria 3: Kemin Into/Pikkuspiraalit, Kemin Into/Spiraalit, kategoria 4: Oulun Naisvoimistelijat, kategoria 5: Kuusamon Naisvoimistelijat, kategoria 6: Haukiputaan Heitto, Kellon Työväen Urheilijat/Roosat, Kemin Into/Zirkonit. Pojat 9 v 1 km: 1) Jaakko Halonen Pilke 4,10, 2) Ossi Parnanen Ryhti 4,20, 3) Matias Koljonen Viesti 4,49, 4) Tuomas Kelander Muuramen Y 5,18. Toinen jakso eteni puoliväliin tasaisesti, mutta lopussa Vimpeli meni läpilyöntien myötä menojaan. – Ihan hyvä maku peleistä jäi. 45 kg: 1) Sami Torvi RK 37,5+45=82,5, 2) Janne Kerola KJ 32,5+47,5=80, 3) Tuomas Laakko KJ 27,5+37,5=65, 4) Tero Turvanen KJ 27,5+35=62,5. Miehet Hölkkasarja 12,3 km (7): 1) Simo Pasanen Tuisku 50,04, 2) Juha Turpeinen Tuisku 50,09, 3) Tarmo Kinnunen SuolU 51,15, 4) Martti Kuha Kello-Mara 52,49, 5) Eero Korhonen, Haapaj Pesä-Kiilat 53,48, 6) Arto Kankaanpaa Pesä-Kiilat 55,03. Jaana Ahonen oli kympin kisassa aivan omaa luokkaansa. Pohjoismaista Tanskan Kööpenhamina ja ruotsalaiskaupungit Göteborg, Malmö ja Lund ovat harkinneet hakevansa yhteisiä kesäolympialaisia vuodeksi 2012. Kauas ei Kimmosta jäänyt Filippiinien Paeng Nepomuchenokaan. Immonen voitti oman ottelunsa 100–10 ja Lehtimäki kasipallossa 7–5. Y50: 1) Risto Paavola KP-V 90, 2) Kalevi Juoperi KP-V 89, 3) Matti Honkaharju RMY 82. Onnetartenkin suosiota Lehtonen finaalipäivänä sai kokea, sillä hänen paikkansa pudotuspeleihin ratkesi vain kahden pisteen erolla USA:n Tim Mackiin. Miehet hopealle EM-biljardissa BERLIINI (STT–REUTERS) Formula ykkösiä hallitseva Ferrari on tehnyt kuljettajien MMsarjaa johtavalle Michael Schumacherille tarjouksen jäädä italialaistallin palvelukseen loppuiäksi.Tarjouksen esitti Ferrarin johtaja Luca Montezomolo. 9) Kimmo Kananen Suomi (Team Mälarenergi) kaikilla sama aika. Kilpailujen johtaja Maria-Liisa Tuomisto oli myös tyytyväinen kiireisen päivän antiin. Kuljettajien MM-sarjaa 14 pisteen erolla ennen pikkuveljeään Ralfia johtava Michael Schumacher ei usko, että alkukaudesta vaikeuksissa ollut McLaren nousisi mestaruustaisteluun. Sitten peli hieman katosi, ja suomalainen putosi kolmanneksi. Tavoitteena onnistumisen ilo Joukkuevoimistelussa sääntömuutoksia nuorimmissa sarjoissa Kemin Innon Pikkuspiraalien ryhmä onnistui hyvin suorituksessaan. Vetelillä oli jakson lopussa kaksi tilannetta voittojuoksuun, mutta tulosta ei tullut. Naisten joukkuekilpailussa Suomi sai pronssia voitettuaan Sveitsin 2–1. Muut suomalaiset: 9) Tom Hahl 2 538 (211,5), 26) Sami Luoto 2 357 (196,4), 31) Antti-Pekka Lax 2 322 (193,5). 16-18-v, SM-sarja: 1) Seinäjoen Voimistelijat 15,55. – Olympiakisat ovat paisuneet tapahtumana turhan suureksi. 85 kg: 1) Juha-Matti Kallijärvi RK 32,5+42,5=75. Singapore: Singapore Super Classic: 12 sarjaa: 1) Remy Ong Singapore 2 604 (217,0), 2) Ro Tae Hyek E-Korea, 2 576 (214,7), 3) Kimmo Lehtonen Suomi 2 569 (214,1), 4) Tim Mack USA 2 567 (213,9), 5) Paeng Nepomucheno Filippiinit 2 561 (213,4). Miehet 50 v 10 km (8): 1) 1) Veijo Haake YK 37,27, 2) Ari Heikkilä AV 38,35, 3) Erkki Jämbäck LK 38,57, 4) Veli Tuikkanen Kimmot 40,52, 5) Urpo Nykyri Kaustinen 44,55, 6) Erkki Kivinen Orimattilan J 45,25. Miehet 60 v 10 km: 1) Matti Kivioja NU 37,05, 2) Tauno Ruhanen Kiuruveden J 50,57. EM-pronssia voittivat Aino Pehkonen, Jenni Saimen, Pia Vähäsöyrinki, Marjella Frosterus ja Mari Lunden
lähtö: 9 Rissen Poju, poissa: – 3. Kultadivisioonasta odotettiin Victory Tillyn näytöstä. Fan Idole vahvin Ranskassa. En ole ikinä nähnyt, että vettä tulee taivaalta noin paljon, Grönholm hämmästeli. Tapio Perttusen ajama jenkkitamma sortui perisyntiinsä, eikä suostunut tulemaan muiden mukana lähetysauton taakse. 200 000 kruunua, 1) Victory Tilly/Stig H Johansson 11,8a, 2) Lass Zefyr 11,9a, ... Limassol: MM-sarjan 5/14 osakilpailu, Kyproksen ralli. Ruotsissa syntynyt 6-vuotias Jimmy Greaves on maamme ykköstasolla täysin uusi nimi, sillä se on juossut avoimissa sarjoissa vain nämä kaksi lähtöä. RichardWilliam Denecheren ajama ranskalaistamma johti alkumatkan, mutta luovutti keulat Jackhammerille. – Tarkoitus oli 12. Virnet 28,6a (107), toto (9-210): 6,54 2,37-2,35-5,42 11,76. Suomalainen piti kuitenkin kolmannen sijansa päivän loppuun saakka. Kaikki sekosi, kun ei saatu palloa korin alle eivätkä kolmoset uponneet. Tien kehnon kunnon takia lauantain viimeinen eli kilpailun 14. Sisäradalta kiihdyttänyt Briso Robertto piti aluksi johtopaikan, mutta sitä ajanut Ari Kela päästi rinnalle tulleen Jimmy Greavesin kaarteen jälkeen sovinnolla eteensä. Suurimman yllätyksen aiheutti Fur Caesar, joka vei hopeadivisioonan mailin johtavan Aleksic Milenkon ulkopuolelta ajalla 14,7a. Pauli–Hamburger SV 0–4 Lopullinen kerroin: 42,49 Maailman Ympäri Oikea rivi: 1, 2, 3, 6, 7, 8, 10, 14, 16, 18, 19, 21, 23, 24, 27, 28. Kuva: Lehtikuva/EPA Photo Tero Sipakko PORI (STT) Johtopaikalla ravannut Jimmy Greaves piti Porin pitkällä loppusuoralla vastustajat takanaan ja voitti 2 100 metrin matkalla järjestetyn Kultaloimen ajalla 15,7a. erikoiskoe peruttiin. Jorma Kontion ajama Yatzy Brodda kesti johtopaikalta kakkoseksi. Dortmund–FC Köln 1 (2–1) 1,05 08 Leverkusen–Werder Bremen 2 (1–2) 6,00 09 Schalke 04–FC Nürnberg 1 (2–1) 1,10 10 Bolton–Tottenham X (1–1) 2,70 11 Liverpool–Derby 1 (2–0) 1,05 12 Middlesbrough–Blackburn 2 (1–3) 2,90 13 Middlesbrough–Blackburn(+1) 2 (1–4) 1,45 14 Leeds–Fulham 2 (0–1) 5,15 15 West Ham–Sunderland 1 (3–0) 1,60 16 West Ham–Sunderland(+1) 1 (3–1) 3,15 17 Newcastle–Charlton 1 (3–0) 1,25 18 Leicester–Aston Villa X (2–2) 2,70 19 Brentford–Reading X (1–1) 2,75 20 Notts Co–Huddersfield 1 (2–1) 1,90 21 Oldham–Queens PR 1 (1–0) 1,90 22 Chesterfield–Blackpool 1 (2–1) 2,00 23 Bristol C–Stoke X (1–1) 2,65 24 Port Vale–Brighton 2 (0–1) 2,10 25 Colchester–Wigan X (2–2) 2,70 26 Tranmere–Cardiff 2 (0–1) 2,15 27 Aberdeen–Livingston 1 (3–0) 1,70 28 Hearts–Dunfermline 1 (2–0) 1,65 29 Dundee–Dundee U 2 (0–1) 2,50 Tulosveto 6 FC St. erässä 3. Onnennumero: 3. Sateen yltyessä skottikuljettaja vihdoin vaihdatutti Fordinsa alle märän kelin rengassatsin ja alkoi repiä eroa Grönholmiin. Lucky Po väsyi aikaisin, ja Victory Tilly pääsi viimeiseen kaarteeseen mentäessä johtoon. pikiksellä lähinnä tuoda auto maalin asti. Suomalaisista Harri Rovanperä pyöräytti Peugeot’llaan lähes täyden voltin ek 11:llä, mutta jatkaa kilpailua lauantain jälkeen viidentenä. Peace Make 16,2a (124), toto (1-11-3): 2,30 1,37-2,12-1,43 9,66. Veden paljoutta taivasteli Mäkinenkin. 4. Pauli–HSV 2 (0–4) 1,65 37 Grasshoppers–Servette X (2–2) 3,50 38 Reggina–Modena 2 (0–1) 3,50 39 Carolina–New Jersey X (1–1) 3,50 40 Detroit–Vancouver 2 (2–5) 3,25 Lauantain 20. kilpailu: Hongan pisteet (58) 2. Ulosajossa kypäränsä rikkonut Ferreyros todettiin nikosialaisessa sairaalassa vahingoittumattomaksi. Kuva: Lehtikuva/Jaakko Avikainen Miesten SM-sarjan 1. MM-sarjan viides osakilpailu Kyproksen ralli päättyy sunnuntai-iltapäivällä Suomen aikaa. Suomalaisista kärkeä kohti noussut Tommi Mäkinen putosi voittokamppailusta ennen kuin sinne asti ehti. Niukka kausi, vain kolme pistettä 11 minuuttiin, käänsi ottelun Lahdelle. Pernajassa hevosiaan pitävän Mikael Lindgrenin päivä oli täydellinen, kun Kari Venäläinen ajoi myös Winston C.:n oman lähtönsä voittoon. Niillä on usein otettu ero kiinni, mutta ei tällä kertaa, ihmetteli pisteissä harvinaisesti nollille jämähtänyt Roope Mäkelä. HU selvitti avauspäivänä tiensä jo kahdeksan parhaan joukkoon. 12. Finlandia-ajoon saapuva Install teki hyvän juoksun ja sijoittui Jean-Michel Baziren ajamana viidenneksi. Jimmy Greaves isojen joukkoon Urheilutieto ESPOO Ennakkosuosikki Honka menetti kotietunsa miesten koripallofinaalien ensimmäisessä pelissä. V75-arvo: 1,20 e. Demetrius Cherryn panos jäi vaisuksi, vain viiteen pisteeseen ja kuuteen levypalloon. lv 2 100 m: 1) Barba Babar/Jouni Vainio 19,3, 2) Foaling Tender 20,0 (560), 3) Golden Pearl 19,4 (513), 4) Flisa Bank 20,3 (616), toto (9-8-13): 9,47 2,41-10,38-16,41 191,50. Ennen päätöspäivää sunnuntaita McRae johtaa toisena olevaa Marcus Grönholmia 26,2 sekunnilla ja kilpailun kolmosta Tommi Mäkistä jo 1.45,8. lähtö: 4 Ariel High, poissa: 9 2. Erikoiskoe 14 peruttiin tien huonon kunnon takia. – Sitä tuli niin p-leesti, että auton ikkunat huurtuivat. 11) Janne Tuohino/Petri Vihavainen, Ford –6.05,0, 17) Toni Gardemeister/Paavo Lukander Suomi, Skoda –20.34,1. Solberg voitti ek 12:lla toiseksi tullutta McRaeta peräti 35 sekuntia. palk. Jimmy Greavesin lisäksi suosikeista onnistuivat Pekka Korven ajama Ariel High sekä Ilkka Korven ajama Lucas Gill, jotka johtivat lähtöjään alusta loppuun. McRae matkalla MM-voittoon Grönholmin ja Mäkisen takaa-ajo ei tuottanut tulosta Colin McRaen Ford kulkee kovinta kyytiä Kyproksella. Kilpailu päättyy sunnuntaina. Subarua kuljettava Mäkinen jäi ek 12:n voittajasta, norjalaisesta tallikaveristaan Petter Solbergista minuutin ja 45 sekunnin päähän. Lähtö 4, V75-3, V4-1, lv 2 100 m: 1) Lucas Gill/Ilkka Korpi 15,7a, 2) Peter Heat 16,1a (97), 3) Elaine Croft 16,1a (43), 4) V. – Puolustuksen ohessa myös hyökkäyksemme taso nousi tauon jälkeen. Briso Roberttolla näytti olevan vaikeuksia pysyä tuntumassa, mutta kaarteessa se saavutti taas kärkihevosen ja lähti haastamaan. Ravit Autourheilu Oliko onnea Koripallo KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 21.4. sh 2 100 m: 1) Ilo-Vokker/Heikki Torvinen 31,6, 2) Humeeti 30,8 (68), 3) Vieskerin Väläys 31,9 (47), 4) Mökin Poika 32,0 (353), poissa: 13. pikataival oli kyllä uskomaton. V4: vaihto 95 654.20 e; oikea rivi 1-6-9-2; poissa I/10 II/9 kerroin 8 143,53. ”McRaeta ei saa ajamalla kiinni” Jos sunnuntaina ei satu ihmeitä, Kyproksen rallin voittoa vuoden takaa puolustava McRae pääsee nytkin juhlimaan maalissa kärkisijaa. Pyörähdimme, ja huomasimme kilometrin kuluttua, että vasen takavanne oli haljennut. Markus Hemdahlin vapaaheitto oli isäntien ainoa piste yli seitsemään minuuttiin tauon molemmin puolin. Lauantain seitsemästä erikoiskokeesta Norjan Solberg voitti neljä viimeistä, Fordin espanjalaiskonkari Carlos Sainz päivän kaksi ensimmäistä, ja Mäkiselle herui ek 9:n ykköstila. Francois Duval Belgia, Ford, keskeytti ek 9:llä. Hän petrasi perjantaista, jolloin oli kuudella pikataipaleella vasta yhdeksänneksi nopein. Suurta eroa selittää se, että Solberg pääsi reitille ennen kuumimman kärkiryhmän autoja, jolloin norjalainen pääsi pahimman sateen alta karkuun. Lähtö 7, V75-6, V4-4, sh 2 100 m: 1) Joihuri/Mauno Laurila 26,5, 2) Hilkker 25,8 (405), 3) Tytön Vilske 26,7 (40), 4) Pulssi 26,7x (525), toto (2-11-1): 5,52 2,12-6,23-2,17 100,59. Pienelle seuralle jo kahdeksan joukkoon nouseminen on mainio suoritus. – Owens oli suunnitelmissamme ainoa Hongan pelaaja, jolle jätettiin tilaa. V75-arvo: 8 742,50 e. Kupongin onnennumero oikein = pelitositteen hinnan suuruinen voitto (1,20 e, 2,40 e tai 3,40 e). Kun Lahti sai Owensin kuriin Hongan johtaessa 34-26. 125 000 kruunua, 1) Hilda Zonett/Robert Bergh, 2) Yatzy Brodda/Jorma Kontio 13,6a, 3) Not A Spacecase/Veijo Heiskanen (valmentaja Petri Puro) 13,7a, ... – Tulimme tiukan vasemman mutkan läpi, kunnes auton takaosasta kuului pamaus. – Pelimme meni tauon jälkeen piirileikiksi. 6) Sahara Shadow/Jörgen Sjunnesson (valmentaja Oskari Mäenpää) 13,9a. Poukko johti vielä vähän ennen maalia, mutta Markku Taskisen kannustama Heilan Toti tuli loppumetrit vahvemmin. 8) Lucky Po/Jorma Kontio 15,1a. V75-arvo: 6,20 e. erässä Voittoyhdistelmä: 2 Koivisto T–7 Pärssinen T–11 Muu Suomen pelaaja (Pirjetä L) Alustava kerroin: 1 768,21 Poissa: – Perulaiskuski ralliturmassa Kyproksella LIMASSOL (STT–AFP) Perjantaina alkaneessa Kyproksen MM-rallissa sattui avauspäivänä onnettomuus, kun perulaiskuljettaja Ramon Ferreyros ajoi tieltä ulos. Tauko ei Hongan jumia laukaissut. V4-kerroin: 2 815,98. V4-kerroin: 120,91. – McRae menee sen verran kovaa, ettei häntä näytä ajamalla saavan kiinni. Ajoimme erikoiskokeesta 6–7 kilometriä kolmella pyörällä, Mäkinen selvitti vaikeuksiaan. Lähtö 2, V75-1, lv 2 100 m: 1) Ariel High/Pekka Korpi 17,4a, 2) Rosita Victory 17,6a (33), 3) An-Amanda 17,7a (78), 4) Persos Evita* 17,8a (66), toto (4-10-1): 2,45 1,57-1,54-1,84 4,68. erässä 2. – Meillä oli aamulla auton kanssa kaikenlaista pikkuharmia. Mikael Lindgrenin valmentama ruuna palkittiin 8 500 eurolla. lv 2 100 m: 1) Winston C.*/Kari Venäläinen 18,3, 2) Speeding Dan 18,4 (18), 3) Visconti* 18,7 (70), 4) Jarque 18,8 (471), toto (5-6-2): 5,33 2,20-1,75-2,83 6,16. Erotuomarit: Weijo, Saros, Wennberg. Fan Idole kiri uudelleen kärkeen loppusuoralla ja voitti 80 000 euroa ajalla 13,1. Luhtanen ja Marcus Grant heittivät samaan aikaan kaksi kolmosta mieheen, ja Teemu Laine osui kerran. lähtö: 2 Joihuri, poissa: – 7. Honka hävisi Espoon Areenassa puhuttelevasti 58-67 (3831). LIMASSOL (STT) Britannian Colin McRae kesti lauantaina suomalaisten hyökkäykset MM-sarjan viidennessä osakilpailussa Kyproksen rallissa. Troikka: 72,20. kilpailu: Suomen avausmaalin tekijä 2. lv 2 100 m: 1) Remyr/Jan-Erik Nygård 17,7a, 2) Hard As Rock 17,9a (204), 3) Talk About Me 18,0a (190), 4) Miss Bonnielinn 18,1a (339), poissa: 6. Lotto Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 19 kpl voitto-osuus 11 486,00 e, 6 oikein 1 097,20 e, 5 oikein 30,30 e, 4 oikein 7,70 e. Lahti kaappasi puolustusvoiton Honka menetti kotietunsa löperöllä pelillä Hongan Lonnie Cooper (oik) ei saanut ilmaisia heittopaikkoja lauantain ottelussa. HU:n lentistytöt jo kahdeksan joukossa RÄTTVIK (STT) Petri Puron valmentama Not A Spacacase ravasi kolmanneksi Rättvikin V75-kierroksen Tammaeliitissä. Winston C. lähtö: 6 Heilan Toti, poissa: 9 5. Häviäjä ottelee puolestaan sijoista 58. McRaen vauhtia oli jarruttanut vääränlainen rengasvalinta. 4. Päivän Pari 3 Koripallo, Honka–Namika Lahti, 1. Lähtö 6, V75-5, V4-3, lv 1 600 m: 1) Fur Caesar/Kari Rosimo 14,7a, 2) Aleksic Milenko 14,8a (115), 3) Copacabana 14,9a (76), 4) Only Magic Kid 14,9a (58), toto (9-1-5): 39,23 6,62-4,42-3,62 111,54. Tallihuolto unohti autosta jäähdytysvedet, ja mälläsimme pakoputken johonkin. Myös Jimmy Greavesin taustavoimat ovat kiinnostuneita EM-kilpailusta. Freddy Loix Belgia, Hyundai, keskeytti vaihdelaatikko-ongelmien takia ek 12:lla. Varsinkin erikoiskokeilla 11 ja 12 kuljettajat taittoivat taivalta mutavellin seassa. Honka jumittui lukemaansa pitemmäksikin aikaa, jopa yli viideksi minuutiksi. Matseja voi voittaa hyökkäämällä, mutta mestaruudet ratkaistaan puolustamalla, Laine huomautti. toto (4-9-2): 7,82 4,32-4,86-4,38 95,10. Lähtö 3, V75-2, sh 2 100 m: 1) Rissen Poju/Risto Tupamäki 28,2a, 2) Jeesau 28,5a (28), 3) Hissun Vili 28,6a (673), 4) M. Installin mukana Vermoon saapuu Mighty Iron, jonka ohjissa nähdään Joseph Verbeeck. SMloppuottelu 1. Ennakkosuosikkien joukkoon pelattu Exquisite Lady menetti mahdollisuutensa jo ennen kilpailun alkua. kukisti V75-kohteiden jälkeen ajetussa nousijahaastajadivisioonan kohtaamisessa johtavan Speeding Danin tämän rinnalta. Lähtö 10. Lähtö 11. lähtö: 1 Lucas Gill, poissa: 10 4. kilpailu: Suomen avausmaalin tekijä 3. Palkintorahoja tuli 2 500 euroa. Mitsubishia ajanut Ferreyros ajoi ulos perjantain kuudennella eli viimeisellä erikoiskokeella. Lass Zefyr hyökkäsi terävästi ja oli loppusuoralla jo hieman Victory Tillyn edellä. lähto: 9 Fur Caesar, poissa: – 6. Kotijoukkue Vippulan Tähti oli seuraavassa ottelussa kuitenkin parempi samoin 2-0 (25-11, 25-13). loppuottelu: Honka–Lahden NMKY 58–67 (38–31). Lähtö 8, V75-7, lv 2 100 m: 1) Jimmy Greaves/Kari Venäläinen 15,7a, 2) Briso Robertto 15,8a (180), 3) Gate Open* 15,8a (53), 4) New Grove Coin 15,9a (178), toto (2-1-5): 2,36 1,46-2,72-1,88 12,05. Robert Berghin Derbyvoittaja juoksi ajan 13,6. Seuraava ottelu on jo tänään Lahden jäähallissa. Kauheaa, mutta on tällaisesta ennenkin noustu, Mäkelä pumppasi uskoa seuraavaan mittelöön. Ruunan voittosumma on Porin arvovoiton jälkeenkin alle 60 000 euroa. kilpailu: Suomen avausmaalin tekijä 1. Tammaelitti, 2 140m, 1. Päivän Duo: vaihto 33 410.00 e; oikea rivi 9-2; kerroin 321,25. kilpailu: Namika Lahden pisteet (67) Voittoyhdistelmä: 1 (0–60 pistettä)–3 (66–70 pistettä) Oikeaa yhdistelmää ei ole pelattu. Troikka: 2 357,22. Tauolla oli pakko nostaa puolustusta ylemmäs ja tiivistää sitä paremmalla liikkeellä, uransa viimeisiä otteluja pelaava Juha Luhtanen selvitti. Vakio 1 Oikea rivi: 112 XX2 12X X112 Alustava voitonjako: 13 oikein 9 kpl voitto–osuus 31 058,70 e, 12 oikein 472,80 e, 11 oikein 33,00 e, 10 oikein 6,50 e. V75: vaihto 619 267.25 e; oikea rivi 4-9-1-6-9-2-2; poissa I/9 III/10 IV/9 VII/3,12 arvo 10 616.00 e. Se ei saanut silloin sisäradalta mahdollisuutta, vaan tuli voittaneen Inspiration Riden takana voimissaan maaliin. Kyproksen välimerellinen kuumuus oli lauantaina vaihtunut rankkasateeksi. Perjantain jälkeen 14:ntenä ollut Jani Paasonen ajoi lauantain ensimmäisellä ek:lla kiveen, rikkoi Mitsubishinsa ohjausvarren ja keskeytti. Sunnuntaiaamuna HU kohtaa Vaasan Vasaman. palk. – Pakko oli ajaa jo takasuoralla lujaa, sillä Jimmy Greavesilla oli kaarteissa vaikeuksia ja ne piti ottaa varman päälle, voittajaa ohjastanut Kari Venäläinen valotti tilannetta. Oskari Mäenpään Sahara Shadow jäi Yatzy Broddan taakse pussiin. Avausottelussa HU löi Seinäjoen Mailajussit suoraan 2-0 (2522, 25-15). Jimmy Greaves osallistui jo viime viikon keskiviikkona Vermossa järjestettyyn Finlandia-karsintaan. – Puolustustamme sopii kiitellä, mutta hyökkääminen oli kummallakin joukkueella kauheaa. V75-arvo: 2 322,20 e. – Cherry ei varmasti pelaa toista yhtä vaisua ottelua, Kaminen vakuutti. Jakosumma 4 191,53 euroa siirretään jaettavaksi keskiviikona 24. Hyökkäävä Honka saatiin kuriin. Jokeri Alustava voitonjako: 7 oikein 2 kpl voitto-osuus 750 000,00 e, 6 oikein 236 281,80 e, 5 oikein 5 858,20 e, 4 oikein 550,70 e, 3 oikein 48,50 e, 2 oikein 11,20 e. Pitkäveto 33 Union Berlin–Unterhaching 2 (0–2) 4,35 34 Greuther Fürth–VfL Bochum X (1–1) 2,70 35 E. Välillä tuntui, ettemme pääse eteenpäin lainkaan, mutta samat ongelmat näyttivät olevan muillakin, Grönholm tuumi. Grant oli lahtelaisten paras pistemies, 18 kaikkiaan. Eroa Burnsiin on vajaa kymmenen sekuntia. V. Ferreyros selvisi rajulta näyttäneestä ulosajosta vammoitta. Ohi ei ollut kuitenkaan asiaa. Pistettiin pallo liikkeelle pomputtamisen sijasta, mutta tietenkin voiton tärkein avain oli puolustus, lahtelaisten käskijä Tomi Kaminen totesi. Sunnuntain taktiikasta on paha sanoa mitään lopullista, kun ei tiedä, minkälainen sää on, Grönholm pohti. – Suurempia murheita ei päivän aikana ollut. Vähän ennen maalia Stig H Johanssonin ajama Victory Tilly kontrasi ja venyi voittoon hienolla ajalla 11,8. kohteet 01 Chelsea–Manchester U 2 (0–3) 2,05 02 Karlsruhe–Alem. Päälähtöön päättynyt raviveikkaus toi oikeaan osuneille pelaajille reilun kymppitonnin. Cottbus–1860 München X (1–1) 2,65 07 Bor. Peugeot’n brittikuski alkaa tulla sinuiksi sorapinnan ja Peugeot’n kanssa. Kärjen tilanne 14/20 erikoiskokeen jälkeen: 1) Colin McRae Britannia, Ford 3.08.50,5, 2) Marcus Grönholm/Timo Rautiainen Suomi, Peugeot 26,2 sekuntia jäljessä, 3) Tommi Mäkinen/Kaj Lindström Suomi, Subaru –1.44,8, 4) Richard Burns Britannia, Peugeot –1.55,1, 5) Harri Rovanperä/Risto Pietiläinen Suomi, Peugeot –2.04,9, 6) Markko Märtin Viro, Ford ––2.13,4, 7) Kenneth Eriksson Ruotsi, Skoda –2.37,1, 8) Petter Solberg Norja, Subaru –2.40,6, 9) Armin Schwarz Saksa, Hyundai –2.45,9, 10) Manfred Stohl Saksa, Ford –5.55,6 ... V75-raviveikkaus 1. Grönholm tavoitti lauantain kolmella ensimmäisellä erikoiskokeella johtavaa McRaeta viisi sekuntia ja nousi erikoiskokeen 9 jälkeen jo 1,9 sekunnin päähän. pelattavassa Honka–Namika Lahti ottelussa. Jorma Kontio piti Lucky Polla johtoaikan, ja Victory Tilly joutui juoksemaan sen rinnalla. Honka: Damian Owens 23/6, Jukka Matinen 8/4, Markus Hemdahl 9/6, Heikki Zitting 0/2, Roope Mäkelä 0/5, Martti Kuisma 8/3, Lonnie Cooper 10/5. HU:lta tyttöjoukkue on nyt ensimmäistä kertaa mukana SM-lopputurnauksessa. Ristikkäisottelussa HU kohtasi toisesta lohkosta Rovaniemen Woman Volleyn ja voitti tiukan taistelun jälkeen erin 2-1 (25-23, 18-25, 15-13). Skodan Toni Gardemeister on 17:s. Kierroksen pelatuin hevonen Vänskä laukkasi suomenhevosten alimpien divisioonien tasoituksessa ensimmäisellä takasuoralla. Mäkinen oli parhaimmillaan 19 sekunnin päässä Grönholmista ja kakkossijasta, mutta nelinkertainen maailmanmestari pyöräytti autonsa ympäri lähes 30 kilometrin mittaisella ek 12:lla. – Ekalla oltiin vielä jähmeitä, mutta toista puoliskoa on kiva muistella. Frankfurt–RW Oberhausen X (2–2) 2,80 36 FC St. Joihuri oli suomenhevosten kovimman lähdön paras. Alister McRae, Hyundai, keskeytti teknisten ongelmien takia ek 12:lla. Kolmannessa sisäparissa ravannut Hilda Zonett kiri ykköseksi. Tilanteessa 38-29 kumpikaan ei tehnyt pisteen pistettä yli kahteen minuuttiin. Pronssidivisioonan voittanut Lucas Gill saavutti 2 100 metrillä saman ajan 15,7a, millä Kultaloimikin voitettiin. Lähtö 9. G. Hongalla pitkä niukka jakso Honka vei ottelua alun 1-7 numeroiden jälkeen. Fordin virolaispilotti Markko Märtin on kuudentena eli viimeisellä pistesijalla. – Mutta täysillä jatketaan sunnuntaina, Mäkinen lupasi. Lähtö 5, V75-4, V4-2, sh 2 100 m: 1) Heilan Toti/Markku Taskinen 28,6, 2) Poukko 29,6 (300), 3) Japeli 28,9 (954), 4) Formula 29,0 (65), toto (6-3-7): 11,34 4,15-5,91-9,59 164,21. Namika Lahti pisti puoliajan jälkeen väylät korilleen tukkoon ja esti myös Hongan kaukoheitot onnistuneesti. 2002 Urheilu 19 Pori Lähtö 1. 80 000 euroa, 1) Fan Idole/Richard-William Denechere 13,1a, 2) Zinzan Brooke Tur 13,2a, 3) Grassano 13,4a, 4) Itou Jim 13,5a, 5) Install 13,5a. Saimme rivit alun jälkeen kuntoon, eikä Honka saanut montaakaan helppoa heittoa. Näkyvyys oli olematon, Mäkinen muisteli tunnelmia hetki ennen ek 12:n pyörähdystään. Kilpailuun tuli eloa uudestaan viimeisellä takasuoralla, kun Jimmy Greaves tiivisti askellustaan. Lahden NMKY: Jari Vekkilä 0/1, Marcus Grant 18/9, Demetriu Cherry 5/6, Tom Gustafsson 8/6, Juha Luhtanen 15/4, Teemu Laine 12/5, Sami Lehtoranta 9/0. – Puoliajalla puhuimme vain hyökkäyksestä, joka oli meiltä huonoa ensimmäisellä jaksolla. – En muista, että olisi jääty tällä kaudella kertaakaan alle 70 pisteen. Vauhti rauhoittui tämän jälkeen reilusti, sillä parijonon ulompi rata ei houkutellut vastustajia. Nyt ei saatu edes 60:tta täyteen. VILPPULA (KP) Himangan Urheilijain C-tytöt aloittivat hyvin lentopallon 12 joukkueen ikäluokkansa lopputurnauksen Vippulassa lauantaina. V4-kerroin: 16,87. Aachen 2 (1–2) 3,60 03 Tshekki–Suomi 2 (3–6) 1,80 04 Bayern München–Hertha BSC 1 (3–0) 1,35 05 VfL Wolfsburg–Hansa Rostock 1 (4–0) 1,45 06 En. Kolmas neljännes merkittiin Lahdelle 17-9 ja neljäs 19-11! Mestaruus ratkeaa puolustamalla Tilanteessa 58-62 Hongalla oli vielä aikaa nousta yli neljä minuuttia, mutta loppu meni tylysti ilman ainuttakaan onnistumista. Mauno Laurilan ajama ori sai mukavan juoksun toisen radan jonossa ja kiri ratkaisuhetkillä varmasti ensimmäiseksi. Alustava voitonjako: 16 oikein ei yhtään kpl, 15 oikein 6 kpl voitto–osuus 945,20 e, 14 oikein 31,80 e, 13 oikein 6,90 e. Veijo Heiskasen ajama suomalaistamma sai hyvän juoksun toisessa ulkoparissa ja tuli asiallisesti loppuun saakka. toto (4-9-3): 18,06 7,14-1,743,00 94,36. Damian Owens oli kovana hyökkäyspäässä mättäen kymmenessä minuutissa 15 pistettä ja puoliaikaan mennessä 19. Honka on samassa tilanteessa kuin välierissä, jolloin KTP haki aluksi komean voiton Tapiolasta. Numerot olivat 27 minuutin jälkeen 41-48, eikä Honka enää rinnalle, saatikka ohi, pystynyt. Vuoden 2000 maailmanmestari ei ole koskaan viihtynyt vetisissä oloissa ajetuissa ralleissa. Suomalaisista Fordin Janne Tuohino on 11:s ja kärkikymmeniköstä vajaan kymmenen sekunnin päässä. palk. V75arvo: 4,70 e. Päivän Trio 2 Jääkiekon Karjala-turnaus, Tshekki–Suomi Suomen erien avausmaalien tekijät 1. V75-arvo: 67,20 e. Laine lisäsi Namikan pistetiliä tusinalla. Jani Paasonen Suomi, Mitsubishi, osui kiveen ja keskeytti ek 7:llä. Enghien: Prix de l’Atlantique, 2 150m, 1. – Jos mukaan pääsee, niin semmoinen on ollut puhe, että mennään kokeilemaan, Kari Venäläinen totesi. Laine antoi muutaman upean syötön ratkaisuvaiheissa, 15 pisteen Luhtanen kiitteli Lahden pelintekijää. Tämän ottelun voittaja taistelee sijoista 1-4. Kultaloimi on toiminut useana vuotena viimeisenä näytön paikkana viikon kuluttua vuorossa olevaa Finlandia-ajoa silmällä pitäen. Kilpailua on jäljellä enää 82 ek-kilometriä, eikä ole todennäköistä, että kokenut McRae sortuisi viimeisillä kuudella pikataipaleella virheisiin. Burns sinuiksi soran kanssa Mäkisestä reilun kymmenen sekunnin päähän neljäneksi ennen päätöspäivää hivuttautui maailmanmestaruutta puolustava Richard Burns. Zinzan Brooke Tur nousi kakkoseksi. lähtö: 2 Jimmy Greaves, poissa: 3, 12 Alustava voitonjako: 7 oikein 14 kpl voitto–osuus 10 616,00 e, 6 oikein 42,00 e, 5 oikein 3,10 e. Not A Spacecase aloitti kolmossijalla PARIISI (STT) Fan Idole voitti lauantaina Enghienin radalla ajetun Prix de l’Atlantique -kilpailun. Pelivaihto 561 409.70 e, yleisöä 3 106 Rättvik: Kultadivisioona, 1 640m, 1
Liikevaihtomme on n. 2002 s KESKIPOHJANMAA Kotipizza-ketju hakee Kokkolaan franchising –yrittäjää Suomen suurimpaan pizzaketjuun kannattavalle liikepaikalle. 80 t. 06-785 1217 tai 050-553 3637. Työ alkaa kesätai heinäkuun alussa. 020 5555 650 tai 0400 586 323. Vapaamuotoiset kirjalliset hakemukset tal.toimistoon am 6.5. tehtävään, lähetä hakemuksesi, jossa CV ja palkkatoivomuksesi, 4.5.2002 mennessä osoitteeseen Osuuskunta Maitokolmio, PL 16, 69301 TOHOLAMPI. 06-785 1227 tai 0500665 096, ja työpäällikkö Eino Ridell, puh. Tulemme jatkossa edelleen vahvistamaan asemaamme. Suomen Kylmätekniikka Oy:n liikevaihto Suomessa on n. Suomessa jo joka kolmas pizzeriasta tai ravintolasta ostettu pizza on aito Kotipizza. 20 Sunnuntaina 21.4. 877 085. HALUATKO KESÄTÖIHIN. Osuuskunta Maitokolmio on Pohjanmaalla toimiva itsenäinen ja vireä meijeri. E-mail pasi.ronty@kotipizza.fi. Tutustu myös kotisivuihimme osoitteessa www.kotipizza.fi S I E L L Ä A S U U P A R A S P I Z Z A . Hakijan tulee käytännön asioissa selviytyä molemmilla kotimaisilla kielillä. Ennen paikkojen vastaanottamista valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Arvostamme erityisesti: – Laaja-alaista näkemystä ja mahdollisesti kokemusta tuoretavarakaupasta – Hyviä, luottamuksellisia asiakassuhteita sekä kaupan ketjuuntumisen ja päätäntäprosesin tuntemusta – Jämäkkiä neuvottelutaitoja sekä kykyä hoitaa asiat loppuun saakka. puh. Hakijan eduksi katsotaan monipuolinen kokemus kuorma-auton ja raskaiden työkoneiden kuljettajana. Saat valmiin liikepaikan ja pääset aloittamaan Suomen ykköspizzaketjussa (Taloustutkimus 6/2001). ja palkka 5.08 €/t. hakee 1–2 AMMATTITAITOISTA KULJETTAJAA pysyvään työsuhteeseen kunnallisteknisen osaston katujen ja teiden hoitoyksikköön. 25 milj. Lisätietoja antavat kunnossapitomestari Christer Abbors, puh. euroa (311 Mmk). Läh. Mikäli tunnet, että olet oikea henkilö ko. Luottamukselliset yhteydenotot ja lisätiedot: Kotipizza Oyj, franchisingpäällikkö Pasi Rönty, Hovioikeudenpuistikko 11, 65100 VAASA, puh. Haemme uuteen Vaasan Kivihaan tavarataloon vaateja kodinosastoille ja Seinäjoen Citymarketin kemikalio-osastolle Tiedustelut aluejohtaja: Seppo Arola puh 06-3198100 Lähetä hakemuksesi todistusjäljennöksineen osoitteella: Citymarket Kivihaka Kokkokalliontie 2-6 65300 Vaasa tai s-postilla seppo.arola@citymarket.fi tai Citymarket Seinäjoki Suupohjantie 45 60320 Seinäjoki tai s-postilla kari.kiviluoma@citymarket.fi (hakemuksia ei voida palauttaa) ESIMIESKOULUTETTAVIA Esimiesvalmennukseen sisältyy paljon käytännön työskentelyä osastolla eri tehtävissä sekä monipuolinen koulutusohjelma. 2002 klo 15 mennessä osoitteella: LOHTAJAN EV.-LUT.SEURAKUNTA Tal.jaosto 68230 LOHTAJA Kuoreen merkintä "kesätyö" PIETARSAAREN KAUPUNGIN TEKNINEN VIRASTO julistaa haettavaksi LVI-INSINÖÖRIN /-TEKNIKON toimen teknisen viraston talo-osastolle. Kielitaitovaatimuksena on molempien kotimaisten kielten hyvä suullinen ja kirjallinen hallinta. Olemme markkina-alueellamme markkinajohtajia. Annamme Sinulle monipuolisen koulutuksen uuteen haasteeseen elämässäsi ja olemme tukena rahoitusjärjestelyissä. Tehtävän palkkaus määräytyy kuntien teknisten sopimuksen mukaisesti. 06-282 2049 tai gsm 040-5060 650. Työaika on yht. Nykyisen myyntipäällikön siirtyessä uusien haasteiden pariin tarvitsemme tavoitteidemme saavuttamiseksi organisaatioomme Myyntipäällikön vastuulle kuuluvat osto-, myyntija markkinointitoiminnot sekä jakelulogistiikka. – Itsenäistä työskentelytapaa – Kykyä innostaa muita ja itseä tavoitteidemme saavutamiseksi. Valmennus kestää noin vuoden ja se antaa hyvät valmiudet toimia haasteellisissa, tulosvastuullisissa esimiestehtävissä Citymarketketjussa. Hakemukset opinto-, työja kielitodistuksineen tulee jättää Pietarsaaren kaupungin tekniselle lautakunnalle, Strengberginkatu 1, PL 87, 68601 Pietarsaari, viimeistään 10.5.2002 klo 16.00. Hakijalla tulee olla kuorma-auton ajokortti. Työt ovat pääosin hautausmaan hoitoon kuuluvia puutarhaja kunnossapitotöitä. www.kylmatekniikka.com K-ryhmään kuuluva Citymarket-tavarataloketju on voimakkaasti kasvava ja kehittyvä vähittäiskauppaketju, joka toimii 36 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Yli 25 vuoden kokemuksemme pizzamarkkinoista antaa meille vankan taustan ja osaamisen alalla. Esitä toivomus. Pietarsaaren kaupungin tekninen lautakunta Paikkojen täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Kotipizzan toiminta perustuu itsenäisten franchising-yrittäjien muodostamaan ketjuun, jonka vahvuuksina ovat mittava valtakunnallinen ja paikallinen markkinointi, asiakastyytyväisyys ja selkeä konsepti. 06-881 6111, gsm 044-581 6202 MYYNTIPÄÄLLIKÖN SUOMEN KYLMÄTEKNIIKKA Oy on kansainväliseen Huurre Group konserniin kuuluva valtakunnallisesti toimiva yritys, joka myy ja markkinoi kylmäalan kokonaispalveluja, kaupan kylmäjärjestelmiä, ilmastoinnin ja prosessien jäähdytysratkaisuja sekä alan korjausja huoltopalveluja. Lisätietoja antaa Vesa-Matti Myllymäki, puh. Lisätietoja myyntipäällikön tehtävästä antaa toim.joht. €. Palkka määräytyy kunta-alan työehtosopimuksen mukaisesti. 16 miljoonaa euroa ja henkilökuntamäärä 140. tied. Odotamme hakijoilta: hyvää kaupallista peruskoulutusta (mielellään ylioppilaspohjainen) joustavuutta, oma-aloitteisuutta ja yhteistyökykyä aitoa sitoutumista tuloksentekoon kykyä työskennellä kovissakin työpaineissa voimakasta halua kehittyä ja oppia uutta muuttovalmiutta valmennuksen alkaessa tai uran edetessä Tarjoamme Sinulle: paljon haasteellista ja vastuullista työtä mahdollisuuden kehittää itseäsi mahdollisuuden edetä vaativiin esimiestehtäviin Citymarket-ketjussa Palvelukseen halutaan Mielenkiintoisimmat kirja-arvostelut www.keskipohjanmaa.net Mielenkiintoisimmat kirja-arvostelut www.keskipohjanmaa.net Mielenkiintoisimmat kirja-arvostelut. Hakemamme Kotipizza-yrittäjä on vähintään 25-vuotias, joka haluaa oppia uutta, on luonteeltaan myyntija markkinointihenkinen, osaa pitää taloudelliset langat käsissään ja haluaa olla voittaja. Toimen kelpoisuusehtona on LVI-insinöörin tai -teknikon tutkinto. Arvostamme aiempaa kokemusta myyntija/tai asiakaspalvelutyöstä sekä oman talouden tasapainoa. Kuoreen tunnus ”Myyntipäällikkö”. Lähempiä tietoja toimesta antavat virastopäällikkö Heimo Toiviainen 06-785 1611 ja talonrakennuspäällikkö Leif Björkholm 06-785 1218. Kotipizza tarjoaa mahdollisuuden tuottavaan liiketoimintaan, ketjun tuen ja osaamisen yrittäjän hyödyksi sekä monipuolisen koulutuksen yrittäjille. Juha Murto-Koivisto p. Toimi on uusi ja sen tehtäviin kuuluu kehittää kaupungin kiinteistöjen LVIA-tekniikkaa, hankkia, ohjata ja valvoa LVIA-suunnittelua, -rakentamista, -kunnossapitoa ja -korjauksia sekä toimia osaston huoltomiesten työnjohtajana. Ketjuun kuuluu lähes 260 liikepaikkaa ja ketjun myynti on noin 52 milj. Olet valmis panostamaan liiketoimintaan alkuvaiheessa jonkin verran omaa rahaa. Haemme Kokkolan alueelle KYLMÄKONEASENTAJIA asennusja huoltotehtäviin Toivomme • tehtävän mukaista koulutusta ja työkokemusta • kokemusta kaupan alan kylmäja säätölaitteista • mielellään ilmastointija prosessijäähdytyslaitteiden tuntemista • sähköalan tuntemista Tarjoamme • suuren ja kansainvälisen konsernin tuen • mahdollisuuden jatkuvaan kouluttautumiseen sekä kykyjen mukaiseen etenemiseen • asianmukaiset työvälineet sekä auton työkäyttöön Hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme lähettämään 6.5.2002 mennessä osoitteella Suomen Kylmätekniikka Oy, Vasarakuja 4, 67100 Kokkola tai Internetsivujemme kautta www.kylmatekniikka.com. Valmistamme ja markkinoimme maitotaloustuotteita sekä omalla Maitokolmion että kaupan keskusliikkeiden tuotemerkeillä
Opetusta annetaan lähinnä puhaltimissa, pianossa, bassossa, kitarassa, lyömäsoittimissa ja laulussa. ja ajanvar. MIKROELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA MIKKO+ EUROOPAN YHTEISÖ Rakennerahastot Vaasan yliopistossa on annettu tekniikan koulutusta jo yli kymmenen vuoden ajan. Eriksson Isokatu 11, 67100 Kokkola AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist Puh. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliittoja oikeuskansleri. Koulutus on yliopistotasoista. Opinnot alkavat syyskuussa 2002. mennessä. seuraavat kokonaisuudet: • Eläinsuojelulainsäädäntö/perusperiaatteet • Eläinten anatomiaa ja fysiologiaa • Eläinten yleinen hyvinvointi ja terveydenhoito • Eläinten käyttäytyminen • Miten valvoja selviää hankalasta asiakkaastaan ja ristiriitaisista tunteistaan • Kissat, koirat ja pikkulemmikit • Suojele eläintä myös taudeilta • Eläinsuojelutarkastukset/eläinsuojeluvalvojan oikeudet ja velvollisuudet • Luonnonvaraiset eläimet • Hevoset • Tuotantoeläimet Kokkolan seudun opisto järjestää työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena: ASIAKASPALVELU, ATK JA RUOTSIN KIELI 6.5. (06) 822 0393 Telefax (06) 822 3865 e-mail: aimo-koivisto.suutari@lawoffice.inet.fi Asianajotoimisto Kari Autio Rantakatu 5, 67100 Kokkola AA Kari Autio puh. 0403 011 350 • www.yrityspalvelu-hollstrom.fi Tarvitseeko yrityksesi talouspäällikköä. Lapsi-ja perhetyön perustutkinto 3v Tutkinto antaa pätevyyden toimia lastenohjaajana seurakunnassa, päiväkodin työntekijänä, leikinohjaajana sekä perhepäivähoitajana. Muuntokoulutuksessa opintojen suorittaminen on mahdollista myös työnohessa. Ilman majoitusta hinta on 80 €. HALUATKO VAPAAEHTOISEKSI ELÄINSUOJELUVALVOJAKSI. Lisätietoja ja hakemuskaavakkeita: Anne Skogberg, puh. Tarvitseeko yrityksesi talouspäällikköä. Tavoitteena on suorittaa tietokoneen käyttäjän A-ajokortti. Haku kurssille päättyy 26.4.2002. BURBANK (STT–AFP) Jääkiekon NHL-seura Mighty Ducks of Anaheim on erottanut toimitusjohtajansa Pierre Gauthier’n. mennessä. Anaheim aikoo tavoitella menestystä vahvistamalla joukkueen puolustusta. Oppisopimuskoulutus Lapsi-ja perhetyön perustutkinnon, koulunkäyntiavustajatutkinnon sekä perhepäivähoitajatutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena. Hakija, jolla jo nyt on katsastusoikeudet, asetetaan etusijalle. 416 3342 www.moak.fi ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Asianajotoimisto Laakso & Mäkelä Torikatu 31 A, 67100 Kokkola AA Hannu Laakso AA Anne Mäkelä Puh. TIIVI-IKKUNAT, OVET JA ASENNUSPALVELU suoraan tehtaanedustajalta Puh. Lisätietoja Jukka Siekkinen 06-836 6101 tai Björn Finell 06-836 6102. Gauthier’n seuraajan valinnasta päätetään lähiaikoina. Anaheim sijoittui NHL:n läntisessä lohkossa 13:nneksi ja jäi pudotuspelipaikasta 25 pisteen päähän. Tutustu kurssitarjontaan ja hakumenettelyyn MIKKO+ kotisivuilla http://www.ee.oulu.fi/mikkoplus Lisätietoja ja hakulomakkeita saa koordinaattori Sari Koskelalta, Iin Micropolis, Piisilta 1, 91100 Ii, p. Potkujen syy oli joukkueen heikko menestys NHL:n tämän kauden runkosarjassa. Ostamme uudehkoja henkilöautoja Käteismaksu, tarvittaessa loppuvelan lunastus. Suomen Eläinsuojeluyhdistys (SEY) järjestää Kannuksen Maaseutuakatemian kanssa Eläinsuojeluvalvojien peruskurssin Kannuksessa 20. 08-553 6007 tai 0405245991 MIKKO+ on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja Oulun lääninhallituksen sivistysosaston rahoittama Iin Micropolis Oy:n ja Oulun yliopiston mikroelektroniikan laboratorion järjestämä koulutusohjelma, joka on tarkoitettu mikroelektroniikan kokoonpanotekniikoista ja RF-mikromoduuleista sekä tuotantoja valmistustekniikasta kiinnostuneille. Erityisesti toivotaan hakijoiksi saksofonisteja ja vaskisoittajia. Ruotsin kieli 240 h. Hakuaika päättyy 7.6. (06) 8234 500 Telefax (06) 8234 550 e-mail: kokkola.oikapu@om.fi etunimi.sukunimi@om.fi Asianajajat: Jari Lehtelä ja Riitta Korpijärvi Muut lakimiehet: VT Ulla Pentti VT Merja Kalajo Sivuvastaanotot: Kaustinen, Kannus Osastolla voi opiskella tavoitteellisesti omaa instrumenttia, teoriaa ja suorittaa niissä kurssitutkintoja. A u t o m y y n t i JOHNSON R Oletko kiinnostunut eläimistä ja eläinsuojelutyöstä. otto kahdesti kuukaudessa MTK-Keski-Pohjanmaan toimistossa Pitkänsillankatu 20 B, Kokkola, ajanvaraus p. Valintatilaisuus järjestetään konservatoriolla to 23.5. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. Hakuaika päättyy 31.7. Karvinen Lassi ja Leevi Lakiasiaintoimistot Myytävänä Ostetaan Auktorisoidut tilitoimistot puh. (06) 8349 441 E-mail kari.autio@surfeu.fi Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 1 B 20 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala Puh. Koulutus järjestetään iltaisin ja viikonloppuisin ja se toteutetaan tarvittaessa etäopetuksena. mennessä konservatoriolta saatavalla hakulomakkeella. 2002 21 fo r fu rt h e r in fo rm a ti o n . Mikäli haluat lisätietoja soita konservatoriolle puh. (06) 8349 440 fax. Hakuaika päättyy 7.6. Eriksson Isokatu 17, Pietarsaari AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist Puh. TYÖVOIMAKOULUTUS Opetus alkaa syyskuussa. Maa-, vesija ympäristöoikeus, kaavoitus ja rakentaminen, lunastukset, ympäristölupaasiat, perintöja sopimusoikeus VT Katja Apaja Vast. Hakuaika päättyy 7.6. Gauthier ehti palvella seuran toimitusjohtajana neljä vuotta. Työssä oppiminen 140 h. Kurssin hintaan 140 € sisältyy opetus, majoitus ja ruuat. Pyrkijäksi tulee ilmoittautua 15.5. Anaheim erotti toimitusjohtajansa. ja ajanvar. Koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto Tutkinto antaa pätevyyden toimia vammaisten lasten koulunkäyntiavustajana koulussa, päiväkodissa sekä muissa toimintaympäristöissä. Työnhakukoulutus 35 h. Nyt ala on vahvassa kasvussa. Opiskelun pääpaino on yhtyesoitossa. (09) 877 1202, (09) 877 1200 sähköposti anne.skogberg@sey.fi Kurssin ohjelmarunkoon kuuluvat mm. Kokkolassa 18.04.2002 Asianajotoimistot Koulutus Palvelukseen halutaan OY KOKKOLAN AUTOKATSASTUS KARLEBY BILBESIKTNING AB Kokkolan Autokatsastus Oy on Kokkolan keskustan tuntumassa toimiva ajoneuvojen katsastustoimintoihin erikoistunut yritys. – 24.5.2002. mennessä. Vapaamuotoiset hakemukset pyydämme lähettämään 30.4.2002 mennessä osoitteella: Kokkolan Autokatsastus Oy, Höyläämönkatu 3, 67100 Kokkola. Koulutukseen pääsyn edellytyksenä on työnantajan kanssa tehty oppisopimus. Toimitilamme on tilava ja viihtyisä, nykyaikaisilla testauslaitteilla varustettu halli/toimistokokonaisuus. Koulutukseen hakeudutaan lähimmän työvoimatoimiston kautta, josta saa lisätietoja koulutuksesta ja sen aikana maksettavista taloudellisista eduista. (06) 831 0099 Telefax (06) 831 0095 kotisivu: http://personal.inet.fi/yritys/laakso.makela Asianajotoimisto Sippola Oy Isokatu 15A, Kokkola AA Osmo Sippola Puh. Tiedusteluihin vastataan myös Kokkolan seudun opistossa puh. Yliopistossa järjestetään myös kaksi muuntokoulutusohjelmaa, joista toinen tähtää diplomiinsinöörin tutkintoon (automaatiotekniikka, sähkötekniikka ja tietotekniikka) ja toinen kauppatieteiden maisterin tutkintoon (tietotekniikka). Työmäärämme on lisääntynyt, joten haemme joukkoomme reipasta KATSASTUSMIESTÄ Olet iloinen ja rehti sekä tulet toimeen suomenja ruotsinkielisten asiakkaiden kanssa. Koulutukseen haetaan 7.6. (08) 420 475 Telefax (08) 425 818 PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch. Hakijalta edellytetään pohjakoulutuksena opistotason tutkintoa tai vastaavia soveltuvia tietoja. (06) 831 5083 Telefax (06) 8220 415 e-mail: asianajotoimisto@kaitaluoma.kpnet.com Asianajotoimisto Ch. (06) 723 5944 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Pirkko Brax Virastokatu 7 A 3, Ylivieska AA Pirkko Brax Puh.(08) 410 331, (0400) 563 370 Telefax (08) 410 471 e-mail: asianajotoimisto.pirkko.brax@kolumbus.fi Kokkolan Oikeusaputoimisto Torikatu 40, Pl 198 67101 Kokkola Puh. Lisätietoja numeroista (06) 324 8683 tai (06) 324 8695 H A E M U U N T O KO U L U T U K S E E N http://www.uwasa.fi/muunto/ Kysy lisää ja tilaa esite! Perusoppijakso alkaa 19.8.2002 Peruskoululinja Mahdollista suorittaa joko kymppiluokka (lisäopetus) tai peruskoulun päättötodistus. Oppilasvalinnat suoritetaan pyrkijän esittämän vapaavalintaisen soittonäytteen perusteella (alaikäraja 12 v.). Hän tuli Anaheimiin Ottawa Senatorsin toimitusjohtajan paikalta. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 21.4. Haku päättyy 31.5.2002. Opetusohjelma: Atk:n perusteet 260 h. Perhepäivähoitajan ammattitutkinto Tutkinto antaa pätevyyden toimia kunnallisena perhepäivähoitajana. 8241 300. (06) 831 6295 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Aimo-Koivisto & Suutari Oy Isokatu 15 B, 67100 Kokkola AA Timo Aimo-Koivisto AA Tapio Suutari Puh. – 12.11.2002 Koulutuksen tavoitteena on parantaa asiakaspalvelun, tietojenkäsittelyn ja ruotsin kielen taitoja ja valmiuksia työllistymismahdollisuuksien parantamiseksi. 0400-366 144. (06) 868 0460 Telefax (06) 868 0464 e-mail: asianajotoimisto@sippola.inet.fi Asianajotoimisto Hannu Kaitaluoma Oy AA Hannu Kaitaluoma Isokatu 5, 67100 Kokkola Puh. mennessä. Ota yhteyttä, niin sovitaan työnjaosta. (06) 8289 528. Edellytämme autoteknikon tutkintoa, BC-ajokorttia ja kokemusta autoalalta. Asiakaspalvelu 165 h
Pötypuheita. Kyproksen MM-ralli. 4662599 22.45 Hana-Bi – Tulikukkia (K). Terrakottaarmeija marssii Xianissa Kiinassa. Kotimainen visailuohjelma. 4388889 09.15 Rakettijengi. Tämän ovat Sotta & Pyttykin todenneet. Amerikkalainen draamasarja. Kotijoukkue hellitti lopussa, ja turkulaiset saivat itseluottamusta maanantain kotiotteluunsa. 71808 15.30 Vain yksi elämä. Mutta klooraus on samalla syöpäriski. Leijonat kohtaavat viimeisessä ottelussaan ennen kevään MM-kisoja rakkaan vihollisensa, Ruotsin. Sepityksiä. Juontajana Lasse Lehtinen. Folken ja Karolinan vieraina matkatoimiston johtaja Mari Myllymäki, matkatoimistovirkailija Lotta Sorri ja tuotesuunnittelija Petri Mukkila. Eri maailmoista. www.yle.fi/hetkinen. 120792 21.00 Anakonda. Osa 15/16. Trilleri. 70518 10.05 Maailmannäyttämöllä. 92624 16.15 Kodin kääntöpiiri. 7048889 12.50 Salatut elämät. Tutustumme havannalaisten elämään, työhön ja vapaa-aikaan. 8814402 12.30 Das ist Deutschland. 8612 300 MATKAPUHELIMET ALK. Selostus Antero Mertaranta. Miesten SM-koriksen 2. 6906812 22.50 Hyvin salainen agentti. Kertausohjelma. 3863150 19.30 Hämmentäjien kuningas. Toisella jaksolla hän oli normaalin tehokas ja nousi seitsemään osumaan. – Nyt jos kaikki onnistuu, niin kahdeksan joukkoon pitäisi päästä, renkaiden erikoismies sanoi rauhallisesti. (1935, 100 min). EM-kilpailut ovat tasoltaan lähellä MM-kisoja, koska lajin huiput tulevat suurelta osin Euroopasta. Trudy ja Billien tv-äiti ottavat yhteen. Osa 6/6: Elämää neljännessä iässä. Palomiehen tehtäviä Yllytyshullujen malliin. Källman teki uransa 300:nnessa SM-sarjaottelussa yhteensä 11 maalia, vaikka missasi yhden rangaistusheiton. sijaansa. Madagaskarin puoliapinoita, kirjodelfiinejä, norsulääkäreitä, valashai sekä kenguruita. Stereo. Saronella on kuitenkin oma motiivinsa, kun hän johdattaa ryhmän syvemmälle viidakkoon: hän on päättänyt jäljittää tappaja-anakondan. 2109228 08.55 TV2: Sotta & Pytty: Punahilkka ilman sutta. Vetovarjolla veneen perässä. Sadut eivät ole mitään, ellei niissä aina joskus vieraile jokin kamala hirmuisa hirvitys, noita tai jokin hiukan pelottava otus. Ed.esitys 29.11.2001. Mönkkönen on toiveikas kisojen suhteen, mutta muistaa muistuttaa että mikään ei ole varmaa, ei edes finaalipaikka. 297792 14.25 Silkkihattu Top Hat. Toimittaja: Hedvig Långbacka. Silvio Stevens. Multizone-muotoon tuotettu televisio-ohjelma, joka esittelee viikoittain asuntokaupan mielenkiintoisimmat kohteet. Jatkuva perättömien tarinoiden kertominen saa pikku tyttösen pahaan pulaan. Suomi-Ruotsi. 5101537 09.45 Netti auttaa arjessa. 3068315 10.35 Verkkoyhteys. Juontajana Jenni Dahlman. Tuotanto Moskito Television Oy. Amerikkalainen dokumentaarinen sarja. Kodin muutoksessa Marianne Pulli sisustaa teini-ikäisen pojan huoneen, Decorassa valmistetaan paperilaminoituja kulhoja ja Vivi tutustuu kevään puutarhahuonekaluihin. Onko kaikki halpaa Bulgariassa. 12624 18.10 Ruutulippu. 4309518 09.00 TV2: Hetkinen. Juontajina Arttu Harkki ja Teresa DeRita-Cavlek. No money for idiots. Vastakkain Etelä-Hervannan koulun 3C ja Tammelan koulun 3K. Kolmasluokkalaisten oma tietokilpailu. 4/6: Pakko päättää. Mitä mahtuukaan Kiasman ja Musiikkitalon väliin. 542889 18.00 Motor Forum. 6131 18.00 Tv-uutiset. 4115131 17.15 Ympäristöuutiset. Rakastaa.ei rakasta. Kauniisti pinnoitetut polut, pajukartiot yksivuotisine köynnöksineen, ruukkuistutukset sekä selkeät rajaukset tekevät hyötytarhasta myös lumoavan yksityiskohdan puutarhaan. 728112 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 13995 19.10 Varustamo. 5378150 15.40 Sinkkutytöt. Namika Lahti Honka. Tuotanto: Kanpaï Productions. 3293599 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Sunnuntaina 21.4. 990957 22.15 Viikon sää. Joukkueen paras maalintekijä Igor Sahonko oli näkymätön ja onnistui ensimmäisen kerran vasta viimeisellä minuutilla ennen taukoa. Kolmas loppuottelu päättyi Karjaalla isäntien voittoon 27–18 (15–5). 6932421 19.00 Haluatko miljonääriksi?. Kotimainen ajankohtaisohjelma. 14976 08.05 Avara luonto: Mangusti, erämaan soturi. 5674763 08.55 Havannan rytmejä. Tv-äiti. 2014377 11.15 Folken matkassa. 7625686 12.00 Titus. 3624860 22.20 Tulosruutu. 8233402 14.15 Koripalloa. Jari Mönkkönen on tällä hetkellä rekillä maailmancupissa kolmantena ja Olli Torkkel renkaissa neljäntenä, joten heihin asetetaan suurimmat odotukset. Studiossa Ari Puheloinen, Tuomas Forsberg ja Juha Korkeaoja. FST/Lapset. Minä päivänä Santa Lucia löydettiin. Samuel. Fax 06-423 3545 • kattojen tarkastukset ja korjausehdotukset KATTOTYÖT VANKALLA AMMATTITAIDOLLA KATTOTYÖT VANKALLA AMMATTITAIDOLLA • uudiskattaminen • kattojen saneeraukset • vedeneristykset kumibitumija bitumikatemateriaaleilla Ammattitaidolla ja kotimaisilla Soita ja pyydä tarjous. huhtikuuta Kreikassa käynnistyviin miesten telinevoimistelun EM-kisoihin varsin hyvistä lähtökohdista. 1849678 11.35 Ylen avoin: Ympäristö ja terveys. Muinaisaika, saksalaisvaikutus, vapaussota, neuvostoaika, laulava vallankumous. 6624 08.30 TV2: Teletapit: Akvaario 2. Tänään mm. Osanotto on myös laajaa, mukana on peräti 146 voimistelijaa 37 eri maasta. 38063 20.45 Urheiluruutu. 9941042 16.35 Viiden Uutiset. Suomen parhaat urheilijat ja valmentajat opettavat tavallisia kuntoilijoita. 3641537 22.50 Urheilu-uutiset. www.yle.fi/did 13088 12.45 At Your Service. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. 6946063 16.05 Intohimona menneisyys. Molemmat turkulaisvahdit (Jan Stolt ja Paavo Nelke) olivat Korpimäen varjossa. Osa 3/10: Jäänmurtajat. 3634711 13.00 R-Studio. Kiintopisteitä Viron historiasta matkalla uudelleen itsenäistymiseen ja tähän päivään. Kaikki on niin pienestä kiinni. Ed. Margus Varik säesti neljällä maalilla, mutta Ari-Pekka Tuomi jäi kokonaan vaille merkintöjä. Helsingin metropoliitta Ambrosiuksen virkaanasettamisen Uspenskin katedraalissa toimittaa ja sitä seuraavan liturgian johtaa Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Vihdoin koittaa Mallorcan-risteily! Englantilainen realitysarja. Stereo. 35204 19.05 Syteen ja saveen. Jos HC Dennis mielii puolustaa menestyksekkäästi mestaruuttaan, auttaa vain kotivoiton uusiminen. Caroline saa oppilaan, joka ihastuu häneen. Amerikkalainen draamasarja. Maalivahti Jukka-Pekka Korpimäen erinomaiset torjunnat ja hänen edessään tehokas puolustus jättivät turkulaiset aseettomiksi. Vaikka sijoitus oli vasta 27:s, niin eroa finaalipaikkaan oli kuitenkin vain 0,25 pistettä, Torkkel toteaa. Tuotanto: Crea Video Oy. 4686624 17.00 Felicity. Ollaanko Suomea viemässä vaivihkaa Naton jäseneksi. 5074063 12.00 FST: Jumalanpalvelus: Meilahden kirkossa. Luovuudenlatistajat. Kell’ Onni on. Tanskanen, rekin maailmanmestari vuodelta 1997, on viime ajat ollut hieman ulkona huipun tasolta. Kanadalaissaksalais-ruotsalainen piirrossarja. 8662 300, KAUSTINEN: Kaustintie 2, puh. Mukana Jazzyhtye Jazzin’ Dukes Ruotsista sekä Meilahden kirkkokuoro Rodney Andrénin johdolla. Titus yrittää toteuttaa unelmaansa kunnostamalla asiakastaan varten vanhan auton uuteen uskoon. Ratkaisu tapahtui jo ensijaksolla, kun kotijoukkue hallitsi peliä Mikael Källmanin johdolla. Hän oli myös luomassa tehokkaasti maalitilanteita. 06-423 4040. (1997, 99 min). Osa 3/5: Asiakkaan toiveet ja suositteleminen. 2851402 11.35 Kaksi kaveria ja tyttö. 4308179 10.00 Tv-uutiset. ja 4. Toimittaja: Eija Klaucke. Hulvaton töyhtöpäinen tikka keltaisine nokkineen ja ystävineen jälleen vauhdissa. Ensi viikolla kevään viimeinen ohjelma. Mika Kallio ratamoottoripyörien MM-sarjassa. Stereo 29402 18.35 Herra Hyväntekijä. Toimittaja Pirkko Aalto. 52624 09.25 TV2: Alex-hiiri: Saippuakuplia. 353957 20.00 Kahdeksan uutiset. Super-McVarial/Squidin lähtö. Gangrene Gang on jälleen vauhdissa, ja pilasoitoilla on arvaamattomat seuraukset. 5278247 16.05 Higher Ground. 624 20.30 Tv-uutiset ja sää. 8663063 17.30 Simpsonit. Egyptissä teollisuuden ongelmajätteet joutuvat luontoon. Laumassa ne pystyvät torjumaan myös vaarallisen kobran tai Afrikan suurimman petolinnun gasellikotkan hyökkäykset. Kiitospäivän kohtaloita osa 2/2. Espoolainen kuntouimari Eija Salmi saa kutsun maajoukkueen rintauintitreeneihin. 402686 20.00 Kirja A & Ö. Dokumenttia tekevä kuvausryhmä matkustaa Amazoniin tutkimaan legendaarista intiaaniheimoa. Jumalanpalveluksen yhteydessä haastatellaan kirjailijaa ja seurakunnan jäsentä Kristina Björklundia sekä jazzyhtyeen kapellimestaria, pappi Erling Torkelssonia. Ihastus. Mönkkönen ja Torkkel Suomen toivot EM-voimistelussa Jari Mönkkönen on Suomen suurin toivo EM-voimistelussa. Stereo. Katutempuissa taiteillaan vesituoppi selässä. 552711 19.15 Tulosruutu. esitys 23.2.1997 4313711 09.30 TV2: Peppi Pitkätossu: Peppi kukkanäyttelyssä. Renkaissakin kisa tulee olemaan armoton. HELSINKI (STT) Suomen miesten voimistelumaajoukkue lähtee perjantaina 26. Matkalla ryhmä tapaa Paul Saronen, jonka asiantuntemus intiaaneista tekee ryhmään suuren vaikutuksen. Tuula-Liina Varis keskustelee ajankohtaisista kirjoista ja kutsuu mukaan kirjailijat. Varsinaisia mitalitavoitteita joukkue ei itselleen asetakaan. Tuotanto: FSTElämänkatsomus. 050-598 2012 tai 8272 222. Onko veri sittenkin vettä sakeampaa. Ruben Stillerin ajankohtaisohjelma. Napataan Degas. Karjaan BK-46 ratkaisi jo ensijaksolla. Suomi ja salaiset Nato-valmistelut. 846063 13.25 Caroline. Toisen jakson HCD voitti 13–12, mutta ottelu oli täysin selvä jo jakson puolivälissä, kun numerot olivat 22–10. Ferrari hallitsee F1-sarjaa. Joskus on valittava pienempi kahdesta pahasta. Seuralliset seepramangustit ovat menestyneet hyvin Itä-Afrikan aukeilla ruohomailla. 5767860 14.30 Tanssin SM: Latinalaistanssin SM-kilpailut. 5584204 09.00 Tv-uutiset. Muusiikin siivin. Ihan itsevarmana lähden matkaan, Mönkkönen mietti. Ed.esitys 28.10.2001. 2709421 15.40 Bänd-X. 2081570 16.40 Roswell. 3334228 21.20 Rallin MM-sarja: Kyproksen ralli. Netin, tietokoneiden, digi-tv:n ja mobiilimaailman ohjelma ihmisille. Puolue metsästää kulttuuripisteitä. 8278686 22.30-00.15 Ei mitään menetettävää. Kuka poisti pelon. Viime vuoden MM-finaaleissa vain kaksi kilpailijaa tuli Euroopan ulkopuolelta, joten maailman eliitti on Torkkeliakin vastassa. Näyttelijä Risto Autio kerää lenkkipolulta Kondista Kotikadulle ja Tukholman maratonille. 344334 18.00 Kuuden uutiset. 3631150 22.55 Pää sekaisin. Tuottaja: FCC Oy 6957686 10.35 T.i.l.a. 351599 21.00 Vapaa pudotus. Tärkeä tehtävä miehillä on kuitenkin joukkuekilpailussa, jossa Suomi pyrkii valmentaja Holopaisen mukaan parantamaan kahden vuoden takaista 14. 80995 09.05 Sunnuntaivekkari. Jazz kohtaa kirkon, kun Duke Ellingtonin musiikki hallitsee osaa jumalanpalveluksesta Meilahden kirkossa Helsingissä. Muut miehet Suomen joukkueessa ovat Jani Tanskanen, Sami Aalto sekä Jarkko Harju. 7457889 17.00 Tv-uutiset. Amerikkalainen komediasarja. 3016686 18.35 Kakkosen kevätsää. Ensi sunnuntaina Carolinesta esitetään poikkeuksellisesti kaksi jaksoa. 22957 11.05 Ylen Avoin: Iän myötä. 8806773 13.15 Akuutti. – No, viime vuoden MM-kisoissa tuntui jo siltä, että ollaan lähellä kärkeä. Sopivatko tehometsätalouden opit kaupunkimetsiin. Kilpailu mitaleista tulee kuitenkin olemaan kova. 3020353 10.00 Pioni – iloa ja ilmettä kotipuutarhaan. 4519537 11.05 Elixir Sport. Ed.esitys 25.02.2001. Stereo 646911 21.15 Ykkösdokumentti: Perintönä kurjuus. (94 min) USA 1997 9809150 08.00 FST: BUU-klubben. Saksan alkeita Roman Schatzin johdolla. Kooste SM Fitness -kilpailusta. 6118599 22.05 Kova laki. 143112 18.05 Ystävämme Charlie. Ed. Suurimmat toiveet kohdistuvat rekillä kilpailevaan Jari Mönkköseen sekä renkaissa huipulle nousseeseen Olli Torkkeliin. – Tänään tuntui oikeastaan ensimmäisen kerran siltä, että kisoissa voisi tulla huippusuoritus. 4949421 00.25-00.35 Euronews. 543518 18.30 Karpolla on asiaa. Ed.esitys 09.04.2001. Numeroista 4–3 BK voitti seuraavan 16-minuuttisen 10–0, eikä voittajasta ollut enää paljon epäilystä: 24 minuutin tilanne 14–3. Tavoitteeni on päästä finaaliin, Mönkkönen kertoi. Stereo. Selostus Tuula Raukovaara-Sassi, tv-ohjaus Tapio Holappa. Koska maurit lähtivät Alhambrasta. Turkulaisten heitot tulivat heikolla prosentilla aivan liian kaukaa koko ensijakson. Nuori Olli Torkkel, 23, on jo pitkään kuulunut suomalaisen voimistelun suuriin lupauksiin. Osa 4/7: Oppiminen verkossa. Mies on kuitenkin kovan paikan tullen varsinainen venyjä, ja mahdollisuudet ovat hänelläkin vaikka kuinka korkealle. Veden klooraus on olennainen ja välitön tapa suojata väestöä koleralta. Osa 5/8: Ystävä pulassa. Seuraavan kerran 5.5. Henkilökuvassa autoliikkeen varaosamyyjä. Jan Helander säesti parhaiten kuudella osumalla. Perjantaina viimeistelyharjoituksia vetänyt Mönkkönen on löytämässä huippuvirettä juuri sopivalla hetkellä. Stereo. Tämänkertainen musikaalinen vieras on Mirella Pendolin. Uusinta tiistailta. 2002 s KESKIPOHJANMAA 22 Avoimet virat Palveluhakemisto Vuokralle tarjotaan Sekalaiset KOKKOLA: Kaarlelankatu 21, puh. Pojat ovat kunnossa ja terveinä, joten ihan hyvältä näyttää, Holopainen miettii. Aalto ja Harju lähtevät Kreikkaan hieman pienemmin painein. Kevään viimeisen jakson kunniaksi Satumaa lähti Tampereelle hyväntekoon. 553995 08.50 Nakke Nakuttaja. 915711 22.00 Kymmenen Uutiset. Lopullinen läpimurto huipulle on tapahtunut tällä kaudella. 36570 13.55 Salakahvinkeitin ja muita tavaroita. Joukkueen valmentaja Mika Holopainen tietää myös tason laajuuden. 561334 13.15 SM Fitness. 177286 13.00 Näitä minä laulan: Dawn Upshaw. 180518 20.10 Urheilu-uutiset. Toimittaja Jari Sirniö. Mukana myös sekauinnin maailmanmestari Jani Sievinen. Historian virrassa. Formula Ford jälleen mukana SM Tourilla. BK-46:lla on mahdollisuus viedä kulta jo maanantaina Turussa. Nick lyö Brionyn kanssa vetoa koiran diagnoosista, ja häviäjä joutuu ratsastamaan sialla. Tutustumme tunnelmalliseen 1800-luvun huvilaan Helsingin Meilahdessa. Tv-ohjaus: Jan-Erik Andelin. Kolmesta viimeisimmästä maailmancupin kisasta ovat kasassa sijoitukset 3., 2. 515995 12.25 Salatut elämät. 4390266 20.15 Yllytyshullut. Kotimainen viihdeohjelma. 976266 19.55 Jääkiekon Karjala-turnaus. 828841 13.55 Elukka. Isoveli yllyttää Auggieta myymään huumeita koulun varakkaille oppilaille. Kristiinankaupunki. Liturgia: kirkkoherra Anita Widell. Osa 2/6: Usko, toivo ja markkinointi. Voimistelu on herkkä laji, jossa pienikin epäonnistuminen vie jo kauas kärjestä. loppuottelu. Jakso osoittaa, että naapurusten elämä sujuu ilman sanojakin. – Täysin onnistuneella suorituksella sijoitus voi olla vaikka ykkönen, mutta pienen virheen takia sijoitus voi yhtä hyvin olla 15:s. 1871605 18.40 Satumaa. Kysymyksiin vastaavat Jan-Erik Enestam ja Juhani Kaskeala. Elämä Havannassa sykkii latinorytmien tahdissa. Aerobicin maailmanmestari Tiia Piili näyttää, millainen ruoka hänellä pitää kalorit ja kilot kurissa. MV. Tekstitys Teksti-tv:n s. 85624 18.15 FST: TV-nytt. Richard päättää järjestää taidenäyttelyn, mikä ei suju aivan suunnitelmien mukaan. Stereo. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 Tv-uutiset. Osa 2/6: Hyötypuutarhasta kaunis katseenvangitsija. Suoritusvarmuutta pitää kuitenkin löytyä. Kesto 86 min. 197228 20.00 Ilmiantajat. Turkissa lasketaan muutakin kuin jokea. Osa 6. Saarna: pastori Tomas Ray. 478727 18.30 Viittomakieliset uutiset. 4012599 12.15 Villiä menoa. 333. Englantilainen komediasarja. Sika. 5367402 15.25 Powerpuff Girls. Nooan saari. Tv-ohjaus Satu Väätäinen. Rautaisannos keskeistä palveluenglantia asiakastilanteisiin. 5537624 11.00 Tv-uutiset. Ympäristömyrkyt uhka lasten älykkyydelle. 26060 17.05 FST: Solarplexus. Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto KARJAA (STT) Karjaan BK-46 otti 2–1-johdon HC Denniksestä käsipalloilun miesten finaalissa. 4134266 16.45 Pohjantähden alla: Laskupäät. 990711 17.30 Pallo Hallussa. Kotimainen matkailuohjelma. ”Ryytimaassa” voi kasvattaa niin yrtit kuin salaatitkin. 4362841 09.40 Etuovi.com. 129 129 RAJ. MV. Stereo. – Tavoitteena on oikeastaan kaksi finaalipaikkaa. Viime sunnuntaina alkaneen jakson päätösosa. Vuokrataan TOIMISTOTILAA 100 m² ja KELLARITILAA 73 m² Kokkolan keskustasta osoitteesta Isokatu 2 (vanha kirjastotalo) Tiedustelut: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj / Krister Höglund puh. Felicity löytää kadulta kodittoman koiran. USA 1997 3287063 22.45 Myöhäisuutiset. Stereo. 6018808 23.35-00.01 Ruutulippu. 4612131 14.30 Poliisikoira Rex. Lisätietoja www.tulli.fi Soita ja pyydä tarjous! Vaihdetie 3, 60120 Seinäjoki e-mail: lansikate@co.inet.fi www.lansikate.fi Puh. Suomalainen insertti: Kaksivuotias Valtteri ruokkii kalat ja puhdistaa akvaarion. 5599 10.00 Helsingin metropoliitan virkaanasettaminen. 551537 19.00 Seitsemän Uutiset. 558315 13.45 Punainen lanka. Kimi Räikkönen ja Mika Salo testasivat Mugellossa. esitys 17.9.2001 8306651 12.05 Huvitav maa ja rahvas. 725860 17.45 FST: Magneetti. 3279150 23.30-00.00 Rikosraportti. Miksi Joesuussa rahdataan puistopuita metsään. ERÄ ei jällee nmyy jille TULLIN PUHELINNUMEROT MUUTTUVAT Kokkolan tulli, PL 1006, 67101 Kokkola käyntiosoite Satama, Mantsintie Puhelinvaihde 02049 27300 Telefax 02049 27341 Muutos astuu voimaan 29.4.2002
11.25 Va savoir. Mukavaa tunnelmaa ja musiikkia. 17.30 Finlandssvensk tonträff. Tulevissa osissa harjoitellaan Pääsiäissaaren kivipatsaan siirtoa, keskiaikaisen katapultin rakentamista, egyptiläisen obeliskin pystytystä sekä roomalaisen kylpylän lämmitysjärjestelmän toteutusta. 18.00 TV5 Infos. 19.10 Jääkiekkoilun Karjala-turnaus: Suomi -Ruotsi. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 08.00 Uutiset ja sää. 8.50 Pokémon. 20.30 Yksi haamu oli Marjaanan ovella. 06.00 Uutiset ja sää. 13.10 Naisten tunti. Soita ja kommentoi! 13.00 Nanna Ripattila Uutiset tasatunnein. 15.30 Tähtikaarti -tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 9.45 Sunnuntaiaamua Radio Kokkolasta 10.00 Gudstjänst från Karleby kyrka 11.15 Hengellistä musiikkia 12.00 Jumalanpalvelus Kokkolan kirkosta 13.00 Musiikkia tauottomasti aamuun saakka. SubTV! Radio Dei 103.4 MHz 08.25 Hour of Decision. 23.45 Om barn. 22.05 Todellisia tarinoita. (R). 3.10 Nationalsången. 21.00 Uutiset. 16.30 Dokument inifrån: Barn till varje pris. 20.03 Urheiluradio/Jääkiekkoilun Karjala-turnaus: Suomi – Ruotsi. 10.00 Stadens ljus 11.00 Virsitunti. 20.03 Urheiluradio/Jääkiekkoilun Karjala-turnaus: Suomi – Ruotsi. Ikijään armoilla 23.10 SubKultti: Prisoner. Marilyn ja Anastasia. 16.05 Urheiluradio/Jääkiekkoilun Karjala-turnaus. 01.00 Yölinja/Uutiset tasatunnein. (R). 20.55 Kerava. 22.00 Jammed. 12.55 Löpsedeln. 20.30 Mosquito. Eivät Amerikan valtavat sosiaaliset ongelmat sillä ratkea, että Collinsin perheen nuorimmaiselle menee ihan kivasti. 14.00 Uutiset ja sää. 10.00 Kulosaaren seurakunnan jumalanpalvelus. 12.55 Urheiluradio/Kyproksen MM-ralli. 17.45 Urheiluradio/Jääkiekkoilun Karjala-turnaus. 22.05 Satumaa. 0.20 I afton Lantz. Suora. Keski-ikäisen japanilaisjulkkiksen nykivät kasvot ja suljettu katse eivät paljasta muuta, kuin että täältä pesee, jos niikseen tulee. (R). 10.05 Faut que ca saute. 12.00 Family Values Tour. Loparit ottanut, vaitonainen mies kantaa samaan syssyyn huolta myös leukemiaa sairastavasta, nuoresta vaimostaan. 00.00 Uutiset ja sää. 17.30 Pyöräily: Maailmancupia: Liege-Bastogne-Liege, Belgia. 00.00 Uutiset ja sää. Auttaakseen vaimoaan ja pulassa olevaa ystäväänsä mies lainaa rahaa ja selvitäkseen veloistaan hän ryöstää pankin. 20.55 Urheiluradio. 0.45 Watts-makasiini. 21.00 Cleo. Vietä nyt viikonvaihde vapaalla yhdessä J. Radio Vega 102,7 MHz 06.00 Väder. 16.15 ILTADEI. 21.00 Tennis: WTA-turnaus, Charleston, USA. Hetkittäin kaksikko onnistuu potkimaan eloa onttoihin kohtauksiin, mutta taustatuki olisi ollut poikaa. 1.15 Autourheilu: Rallin MM-sarjaa, Cyprus. Se tunnetaan vain vanhasta maalauksesta. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. Hiljaisten hetkien ja taiteellisen heräämisen lomassa käydään julmaa taistoa korkoa kiskovien mafiamiesten kanssa. Tv 4 Nordisk 8.00 Teletubbies. 00.05 Satumaa. 19.15 Kymmenen pientä minuuttia. 1.45 Le Canada aujourd’hui. 19.15 Storasyster gifter sig. Paitsi lopussa, jossa epätoivo vaihtuu toivoksi ja rankat sosiaaliset ongelmat kääntyvät yhden perheen tai oikeastaan siihen kuuluvien yksilöiden toivoksi. 17.00 Uutiset. 14.03 Leila ja Annukka. 19.55 Urheiluradio. 16.00 Uutiset ja sää. 18.00 Pyhis Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 21.4. Mukana on sekä kiinalainen professori että läntisiä asiantuntijoita. 5555 (100 min) TV1 klo 14.25 Amazonin iso käärme Anakondassa (Anaconda, 1997) kirkuva jättiläiskäärme vainoaa Amazonille saapunutta tutkimusretkikuntaa. Miehen ja pyssyn välistä kiintymystä kuvatessaan hänellä sen sijaan ei ole ollut ongelmia. Dokumentilla on varsin rajattu näkökulma, mikä on sekä sen vahvuus että heikkous. 1.00 MTV Amour. 22.00 Uutiset ja sää. 16.30 Dolda kameran. 21.00 Family Values Tour. 10.00 JumalanpalvelusAlajärven kirkosta. (R). 18.00 US Top 20. Miehen ja naisen välisiä rakkaustarinoita ei Kitano näköjään osaa kertoa. 08.30 Barnradions Vinghäst: Ludde Lump och Greta Garn. 17.00 K Special: Andy Warhol. Kerskakulutus ja energian tuhlaus jylläävät kuitenkin komediassa Ei mitään menetettävää (Nothing to Loose, 1997). 09.58 Hyvä kysymys. Nykyiset rakentajat etsivät vanhoja materiaaleja ja soveltavat tietoja, joita muinaisesta kiinalaisesta rakennustekniikasta tunnetaan. 10.05 Onnenpäivä. 08.20 Luontoretki. Päivän tapaukset: Donna James uskoo miehensä käyvän naapurissa vieraissa. Rautiainen. Kuva: MTV3/Tiedotus. 17.00 Tipsbingo. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 55 TV2 klo 16.45 Ensio Ruohomäki Sateenkaarisillan rakentajat Vapaa pudotus. 12.00 Aktuellt. 11.15 Öronfröjd. 21.25 Pepsi Chart. 16.00 Uutiset ja sää. 4.00 TV5 Infos. Puhetta tulee kyllä paljon, ja kamera tunkee niin keittiöön kuin saunaankin, mutta se ei tavoita näitä nuoria kunnolla. 10.03 X3M-Dag 12.00 X3M-Nyheter. 1.15 Sista delen: Blind Date. 20.00 Metalliliitto. 1.00 Journal Suisse. 17.30 Reprisstart: Den nakna kocken. 21.50 Rysän päällä. Se kyllä tulee selväksi, että Päivölässä ei toimi kirjallisuudesta tuttu vanhanaikainen tiukan kurin synkkä ja suljettu oppilaitos. 15.00 Tyskt och nordiskt i gränsland. 17.00 Sana Elää. Filmi yrittää kovasti vakuuttaa päinvastaista – Ei kovaa puurtamista vaan iloista älyllistä harrastusta, ajatuksen leikkiä, luonnehtii yksi opettajista toimintaa. Eikä saariston rauhaa ainakaan lisää venäläinen postimorsian Olga, jota näyttelee Outi Mäenpää. 14.55 Urheiluradio/Kyproksen MM-ralli/ Koripalloilun toinen SMloppuottelu. 14.00 Madetoja-huhtikuu: kamarimusiikkia. 00.05 Yöklassinen. Viikoittainen brittilista Englannin suosituimmista levyistä. 18.55 Regionala nyheter. Jälkimmäistä Kitano kuvaa kuin lasta. 12.03 Vuxenkliv i barnskor. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 15.55 Urheiluradio/Kyproksen MM-ralli/ Jääkiekkoilua/Koripalloilua. 14.30 Under ytan. 15.30 I Dur och moll. 10.00 X3M-Nyheter. 08.48 Puutarhurin tietolaari. 21.03 Jääkiekkoilun Karjala-turnaus: Suomi -Ruotsi. Rautiainen. 19.00 Journal TV5. Dokumentin alussa surraan 14-vuotiaana ammuttua poikaa. Viidakko toki kuhisee, efektit ovat hurjia ja reissua tekee myös keveästi vaatetettu Jennifer Lopez, mikä on monessa tuvassa jo riittävä syy pitää tänään elokuvailtaa. 08.03 Fridan lauluista Gösta Berlingin taruun – Ruotsin kirjalliset seurat. 21.00 Election presidentielle. Kovasti yritetään välttää myös kuva muita parempien valioyksilöitten koulusta. 17.55 Cocktailparty. (Sverige 1999). (R). 13.00 TV5 Infos. Miksi. Myös kiinalainen sillanrakennus oli aikoinaan vuosisatoja edellä eurooppalaista sekä riippuettä kaarisiltojen suhteen. (R). Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz Oulu-Radio 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. 10.00 Sub chat. 08.00 Aktuellt. 14.00–16.00 UR-program. 17.25 Keno. Tasaisen arvattavasti eteenpäin luikertava tarinakin on ikävä kyllä kuin jonkin matelijan kirjoittama. 07.40 Kamurontti. 10.30 Making the Video. Edessä on siis vaikea tehtävä, kun vastaavaa siltaa aletaan rakentaa. Sen sijaan Song-dynastian aikaisesta elämänmuodosta haluaisi mielellään kuulla enemmän. Maisema vaihtuu New Yorkista Pariisiin ja Venetsiaan, eikä lamakauden ankeus olisi voinut enää kauempana olla. Voin vakuuttaa, että jossain vaiheessa katsojallakin alkaa olla kurjaa. 11.03 LISTA. 21.00 Mitt i naturen – film. 12.00 Uutiset ja sää. 22.15 Vegakrysset. 22.00 Wall Street. 07.50 Merisää. (R). Helppo tässä kyydissä on arkea paeta vieläkin. 5.30 Journal mondial des Journaux. 16.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilun Karjala-turnaus. 11.00 Horisontti. 22.15 Säsongsavslutning: Packat & klart. 18.00 Tiina Uusiniitty Uutiset tasatunnein. 09.05 Sunnuntai-Suomi. 14.05 Lundi sanglant pour la couronne. 18.50 Merisää. 08.10 Melodiradion. 17.15 TV5 l’invite. 18.10 Pohjoismaisten koraaleiden varhaista valoa. 13.15 Lasten Propeli 14.00 Taivaan ja maan väliltä 15.15 Pelastusrengas (u). 12.03 Sävellahja. 17.00 Uutiset. (R). 18.47 Taisto ja Irmeli. Suora. 19.10 Jääkiekkoilun Karjala-turnaus: Suomi -Ruotsi. 10.00 Äntligen hemma. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 01.00 Nattklassiskt. 07.02 Radiomafian viikonloppuaamu. 21.30 Sportspegeln. Robbins on vaimonsa petollisuuden tyrmäämä mainosmies, Lawrence suulas pikkurikollinen, joka tunkee slummialueella pyssynpiippu edellä tila-autoon. Sami Sirkiä herättelee pilke silmäkulmassa. 9.15 Lotta på Bråkmakargatan. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 20.05 Bildjournalen. Hana-Bi – Tulikukkia on raju ja herkkä kuvaus poliisista, jonka vaimo on parantumattomasti sairas ja työpari loukkaantuu vakavasti työtehtävissä. 22.40 SubKultti: Captain Scarlet. 15.03 Alivaltiosihteeri. 14.00 MTV Rocks W/e. 12.03 Sävellahja. 23.00 X3M-Retro. Juontajana Tarja Närhi. Kaikki sillanrakentamisen nippelitieto ei jaksa kiinnostaa. 11.57 Kyproksen MM-ralli. 00.00 Uutiset ja sää. 09.08 Iskelmäradio. 09.03 Löpsedeln. 4.05 Outremers. 07.10 X3M-Tema. 14.00 X3M-Nyheter. Sisäinen kuri vaikuttaa varsin kovalta, vaikka olemisen periaate on pyöreästi: sanomista ei saa tulla. 17.55 Löpsedeln. 20.20 Seurakuntakoulu. 19.40 Röda rummet. 13.25 Moottoripyöräily: Prix 250cc. Suora. 8.45 Moottoripyöräily: Supersport-luokan MM-kisat, Sugo, Japani. 15.30 Runt i naturen. 9.30 Moottoripyöräily: Superbike-luokan MM-kisat, Sugo, Japani. 09.50 Torgny Lindgrens roman Pölsan 10.00 Aktuellt med väderrapport. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 13.15 Miniseriestart: Longitud. 20.30 Rapport. 15.00 Radioteatteri esittää: Neljä novellia näennäisyyksistä, osa 3/4. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. Vastuu ja vapaus. 20.00 Radio Novan Yö Uutiset tasatunnein. Inhimillisesti mielenkiintoiset asiat kuten hemohessanalysaattori tai raskaus kesken opiskelun ohitetaan nyt kiireesti, kuin häveten. 21.20 Satumaa. 23.09 Valoa ikkunassa. Erehdysten tarinassa ilomielinen neitonen rakastuu sutjakkaan tanssijaan, jonka olettaa olevan naimisissa. 11.30 Allra mest tecknat. Lopputulos ei ole kaksinen. 11.05 Viikon luontoääni. 11.10 Kansanradio. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 22.20 Agenda. 15.40 Skilda världar. 09.05 Sunnuntai-Suomi. Scifi-mutantteja. Euan ja erotiikan rajat. 11.55 Säsongsavslutning: BIOnytt. Mutta ainakin rivien välistä pilkottaa tunne, että ei tässä aivan tavallisia lukiolaisiakaan olla... 10.00 Becoming N’sync. 11.00 Uutiset ja sää. 10.53 Hyvä kysymys. Sitten iski paniikki. 23.03 Fritt fram 00.00 Löpsedeln. 2.00 TV5 Infos. 08.00 Uutiset ja sää. 23.00 ”Näistä levyistä en luovu”. 14.55 Urheiluradio/Kyproksen MM-ralli/ Koripalloilun toinen SMloppuottelu. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa -tauotonta 9.00 Huomenta Radio Pookista 10.00 Jumalanpalvelus Saloisten kirkosta 12.00 Toiveet ja terveiset;koko kansan puhelintoivekonsertti:studio 0700-92111(1,95e +pvm) Uutiset 12.00 Lääkäriasema 15-15.30. 00.05 Nattklassiskt. 11.00 Legenden om Tarzan. Muutoin viritys toimii. 17.30 Päivän peili ja sää. (R). Outo mies tekee myös omanlaisiaan elokuvia. MTV3 klo 21.00. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 Uutiset ja sää. 1.30 Soir 3 week-end. 0.15 Rapport. 18.30 Funkar. 20.00 Ylistysmusiikkia. 20.55 Urheiluradio. 16.45 Sportsworx. Siitä karautetaan autiomaahan nahistelemaan, kaahaamaan ja syvää kohtalotoveruutta potemaan. 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-98300 ( 5,05 euroa ⁄ puhelu + pvm ) 13.00 Järviradio soi 16.00 Tuote tutuksi. 19.00 X3M-Metallväktarna 21.00 X3M-Toast. 18.05 Verkko soi. 10.03 Sunnuntai-Suomi. Soita studioon nro 0108 06000 (pvm). Ovien irrottaminen saranoiltaan tuntuu olevan ihan hyväksyttävä pikku kepponen näissä piireissä. 12.03 X3M-Dag fortsätter. 15.00 Safari. Musiikkia. 10.30 Lilla Sportspegeln. 12.00 Chroniques d’en haut. 17.03 Verkko soi. 13.05 Gudstjänst 14.00 Aktuellt. 22.00 Koe-eläinpuisto. Suora. 13.10 Kulttuurikahvila. 15.30 Mad TV. Pari oli säätänyt keskinäisen kemian huippuunsa ja tanssikengät veivät vauhdikkaasti samaan suuntaan. 07.50 Merisää. 13.10 Om en bok. 10.03 Sunnuntai-Suomi. 11.47 Lukuhetki. 00.05 Satumaa. 11.00 Morning Glory. 09.10 Reflektion. 11.00 En plats för dig. 18.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilun Karjalaturnaus. 11.03 Sunnuntai-Suomi. 18.00 Veckans konsert: Riccardo Muti. 12.45 Merisää. Ruotsin tv 1 9.15–10.15 Bolibompa. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 14.45 Shaolinin kung fu -mestarit. 23.06 Novosti po-russki. 4.25 Les carnets du bourlingueur. 10.00 Uutiset ja sää. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. Suora. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 17.00 Hitlist Uk. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 11.30 Moottoripyöräily: Kisojen esittely. 20.30 Kiitos ja näkemiin. 17.45 Urheiluradio/Jääkiekkoilun Karjala-turnaus. 10.00 Uutiset ja sää. Suora. 20.00 Morning Glory. 16.15 Verkko soi. 09.08 Iskelmäradio. 19.25 Viikon luontoääni. 21.55 Urheiluradio. 7.00 Journal TV5. 16.00 Uutiset ja sää. 17.00 Radion sinfoniaorkesterin äänitteitä. 21.03 Jääkiekkoilun Karjala-turnaus: Suomi -Ruotsi. Laskupäät – millainen on suomalainen sisäoppilaitos dokumentin pahin vika on sekavuus ja hajanaisuus. 21.10 Tack och lov. 15.30 Radio Ilona Wienissä ja Salzburgissa. 55 (89 min) Nelonen klo 21.00 Tim ja Martin menopäällä Eikös tässä vietetty nuukuusviikkoa. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 24.00 Live Depeche Mode. 19.00 Real World. 16.15 Tom Jones Show. 13.55 Urheiluradio/Koripalloilun toinen SM-loppuottelu Namika Lahti – Honka. 08.03 Sunnuntai-Suomi. 11.45–12.15 Sjung min själ. (R). 10.03 Gänget. 19.45 Ishockey: Karjala cup. 22.15 Regionala nyheter. Music tv 7.00 Kickstart. 12.00 Chat Show!. 20.20 Sporten. 0.20–1.15 Dokumentären: Avkomma. 17.00 Uusimaa vastaan Väli-Suomi. 19.00 Aktuellt. 09.00 X3M-Krysset. (R). 21.10 Sporten. 00.05 Yöklassinen. 09.15 Pyhäpäivän hartaushetki. 15.00 Ooppera. 08.45 Radio Fnatt 09.00 Aktuellt. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 9.25 Raamattu kannesta kanteen. Kitanon rikostarinoissa on sekä säpsähdyttävää väkivaltaa että äärimmäistä herkkyyttä, mistä Hana-Bi – Tulikukkia (1997) on oikein malliesimerkki. 14.00 Uutiset. 08.00 Uutiset ja sää. Valkoisten asiadraamojen spesialisti Tim Robbins ja musta koomikko Martin Lawrence ovat oivallinen keksintö vauhtikomedian parivaljakoksi, mutta ohjaajakirjoittaja Steve Oedekerkilla ei tullut mieleen teettää heille riittävää määrää kelpo vitsejäkin. Projektissa pyritään ajattelemaan alkuperäisen sillan rakentajien tavalla. TV 5 6.00 TV5 Infos. 8.00 Moottoripyöräily: Superbike-luokan MM-kisat, Sugo, Japani. 10.30 Autourheilu: Rallin MM-sarjaa, Kypros. 6.05 TV5 l’invite. 16.30 Jammed. Brittisarja kerää asiantuntijaryhmän yrittämään vanhojen kulttuurien eräiden suoritusten rekonstruointia. 10.53 Hyvä kysymys. Asiat selvitetään hilpeästi sanaillen, Irvig Berlinin laulujen siivin ja poski poskea vasten. 10.57 Kyproksen MM-ralli. 18.00 Skolakuten. 08.35 Ruuan tähden. 15.00 Uutiset. 22.00 Uutiset ja sää. 06.30 Classicas morgonkonsert. Nainen kysyy miehiltä 16.15 soita studioon nro 0108 06000 (pvm). (R). Kuva: Yle/Kuvapalvelu Collinsin perheen kärsimykset Dokumentteja ei nykyään tehdä tuosta vaan kameralla roiskimalla. 23.03 News in English. 7.00 Moottoripyöräily: Supersport-luokan MM-kisat, Sugo, Japani. 16.05 Herraseurassa Seija Wallius. 15.30 Kamera: Absolut Warhola. 08.20 Luontoretki. 11.47 Lukuhetki. 7.30 Les Zaps. 7.15 Ici Bla-Bla. Radio Novan studionumero 0108 06000 (pvm). Perintönä kurjuus vetoaa tunteisiin ja se on tosin kuin vesi, mutta afroamerikkalaisen Collinsin perheen usean polven kärsimysnäytelmä ei oikein etene. 13.30 Tack och hej, Rederiet! (R). Rautiainen. 16.15 Super Racing Weekend: Magny-Cours, Ranska. 20.35 Ishockey: Karjala cup. 09.00 HYVÄÄ HUOMENTA. 19.00 Nyheter från FNB. 20.15 Melodiradion. 23.03 News in English. Juontajana Tarja Närhi. Miniatyyriversiot. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 09.05 Pyhäpäivän esittely. Modernia tekniikkaakin joudutaan käyttämään hiukan hyväksi. (R). 14.00 Film: Svar med foto. On mahdotonta uskoa, että tämän kaksikon välillä olisi joskus ollut jotakin hoivaamistarvetta kummempaa. 10.00 TV5 Infos. 23.00 Aktuellt. 22.30 Autourheilu: Nascar-luokan Winston Cupsarjaa, Martinsville, Virginia, USA. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 15.00 The Road Home. 21.55 Urheiluradio. 18.30 Jorden är platt. Minä rakastan sinua. 2.15–2.30 Urheilu-uutiset. Viikonlopun kuumimmat ja viileimmät tapahtumat. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 18.40 Suomalaista klassismia: Thomas Byströmin viulusonaatti nro 1. 22.00 Aktuellt. 0.35 Pang i bygget. 13.30 Journal de France 3. 08.58 Hyvä kysymys. 08.03 Sunnuntai-Suomi. (R). 9.00 Journal RadioCanada. 19.15 Musikspegeln. 22.45 Sopranos. 20.00 Uutiset. 9.30 A toi l’actu@. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. 12.45 Merisää. 19.00–19.30 Bolibompa. 09.55 Kulosaaren kirkon kellot kutsuvat. 1.45 Watts-makasiini. 23.09 Valoa ikkunassa. 5.00 Journal RDI. 18.00 Tuomasmessu. Warm-up. 18.05 Tidsresan. 08.48 Puutarhurin tietolaari. 13.10 Naisten tunti. 18.15 Voimistelu: Naisten EM-kilpailut, Patras, Kreikka. 17.10 SubSuosikki: Xena. 19.15 Programme non communique. 17.03 Verkko soi. 11.00 Journal TV5. 12.30 Rea. 19.30 Aeron Flux. 00.25 Media Television. 13.00 MTV Rocks W/e. 16.03 X3M-Sport. 22.00 Uutiset ja sää. Pohjantähden alla -sarjan dokumentti Laskupäät – millainen on suomalainen sisäoppilaitos yrittää selvittää, mistä on kysymys. 14.03 X3M-Johannes 1:1 16.00 X3M-Nyheter. 16.15 Verkko soi. 19.25 Nyheterna och vädret. Erilaiset ideat kohtaavat, syntyy ristiriitoja mutta lopulta myös tuloksia. 20.00 Uutiset. 23.30 Autourheilu: Cart-luokan FedEx Championship -sarjaa, Long Beach, Kalifornia, USA. 11.05 Viikon luontoääni. 18.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilun Karjalaturnaus. 18.00 Hard Rock Club. 16.05 Urheiluradio/Jääkiekkoilun Karjala-turnaus. Vaimentunut viisaus. 22.30 Making the Video. 15.40 Runt i naturen: Små djur. Uutiset tasatunnein. 07.00 Uutiset ja sää. Golfauto/Suklaa-antabus. 17.35 Madetoja-huhtikuu: Sinfonia nro 3. 17.00 Journal TV5. 16.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilun Karjala-turnaus. 23.00 Uutiset. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. Suora. 555 TV1 klo 16.05 Ari Rouvinen Oudon japanilaisen tunteilut Takeshi Kitano on niitä viimeisiä miehiä, joiden kanssa minä astuisin hissiin kahteen pekkaan. 06.03 Morgonmusik. 13.05 Vivement dimanche prochain. 19.00 Ishockey: Karjala cup. 11.00 Moottoripyöräily: MM-kisat Grand Prix, Welkom, Etelä-Afrikka. 19.30 Radioteatern ger: Corda Atlantica eller Völvans spådom på hebreiska. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 23.15 Wall Street. Elleivät ole sitten poistuneet elävien kirjoista hermoraunioina ja omin käsin, kuten myös kuuluu käyneen. 01.00 Yölinja/Uutiset tasatunnein. Selvä, Collinseilla on toivoa, mutta onko muulla ghettojen porukalla, omiin oloihinsa vuokrakasarmeihin sullotulla väestönosalla, jonka jälkikasvulla ei taida olla vieläkään muita mahdollisuuksia edetä elämässään kuin rikollisuus. 11.40 Sikta mot stjärnorna. 19.00 Kulleby sjukhus. 15.55 Urheiluradio/Kyproksen MM-ralli/ Jääkiekkoilua/Koripalloilua. 12.00 ”Näistä levyistä en luovu”. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 17.30 Telecinema. 18.50 Jack & Jill. 13.55 Urheiluradio/Koripalloilun toinen SM-loppuottelu Namika Lahti – Honka. 18.05 Verkko soi. Rakennusprojektin ohessa dokumentti valottaa vanhaa kiinalaista yhteiskuntaa, joka oli monessa suhteessa tuolloista Eurooppaa kehittyneempi. 16.05 Fri Zon – var mans fritidsradio. 13.00 P.S. Ensimmäisessä osassa perehdytään kiinalaiseen ”Sateenkaarisiltaan” Song-dynastian ja Marco Polon ajoilta. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Sami Sirkiä Radio Novan viikonvaihteessa tapaat Suomen suosituimmat artistit ja yhtyeet. Mukana pelkäävät myös Eric Stoltz, Jon Voight ja Ice Cube – mikäli se nyt jotakuta kiinnostaa. 10.57 Kyproksen MM-ralli. 23.30 Making the Video Marilyn Manson. (R). 14.00 Uutiset. 8.25 Babar. 55 TV1 klo 21.15 Kari Salminen Erityisen lahjakkaiden sisäoppilaitos suomalaisittain Päivölän kansanopiston matematiikkalinja on outo koulu Suomessa: matemaattisesti lahjakkaiden erityisoppilaitos, sisäoppilaitos, kouluyhteisö hämäläisen maaseudun keskellä. Äänessä ovat isoäiti, tyttäret ja teini-ikäinen nuorison edustaja, joka toimii myös kertojana. 20.00 Super Racing Weekend: Magny-Cours, Ranska. 13.30 Jammed. 12.00 Radiojumalanpalvelus. 18.00 Aktuellt. 08.58 Hyvä kysymys. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 07.00 Uutiset ja sää. 14.05 Vem vill älska mina barn?. 15.00 Moottoripyöräily: Moto GP (ex500cc). 10.30 Re-7. 21.30 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 9.10 Nicke & Nilla. 09.58 Hyvä kysymys. 21.00 Alkkarit. 2002 Radio & TV 23 06.00 Sub Mobile Games. 19.30 Sunnuntain tähtisolisti: mezzosopraano Cecilia Bartoli. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 55 (94 min, E) MTV3 klo 22.30 Pekka Eronen Epätoivoinen jepari. 23.05 Säsongsavslutning: Ekg. 23.06 Novosti po-russki. 19.20 Aftonandakt 19.27 Löpsedeln. 12.00 Moottoripyöräily: Grand Prix 125cc. 19.30 Stockholm Horse show. Puista siltaa ei enää ole olemassa. 2.05 De gre ou de force. 15.15 Thalassa. 11.00 Uutiset. Ruotsin tv 2 9.15 Livslust. Pääosassa on elokuvan ohjannut Takeshi Kitano. 00.00 Uutiset ja sää. 22.00 Aktuellt. 23.00 Nyheterna och vädret. Neljä riviä rakkaudesta 15 tunnilla. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 15.45–16.00 Bombay. 17.30 Rukoushetki. 13.00 X3M-Knutas. 21.30 Taivaan ja maan väliltä Sunnuntai-iltapäivän historiadokumenttipaikalla TV1:ssä alkava viisiosainen sarja Intohimona menneisyys paneutuu muinaisten monumenttien mysteereihin niiden rakennustekniikan kannalta. 12.00 Uutiset ja sää. (R). Ilmiöitä ja tapahtumia halki Suomen. Suora. 6.30 Journal mondial des Journaux. 21.00 Aktuellt. 10.30 Vegakrysset. 3.35 Telecinema. 10.00 Tv-universitetet. Tulikukkien maalaukset ja pyssykahakat jäävät yhtä vahvasti mieleen kummittelemaan. Olisikohan materiaaliakin pitänyt kerätä vähän enemmän – kovin paljon on jälleen pitänyt rakentaa ruudussa puhuvien päitten varaan. 21.50 Merisää. 14.03 Tänään iltapäivällä. 12.25 Carte postale gourmande. (R). 18.00 Uutiset. Karjalaisen kanssa. 555 (99 min, E) TV1 klo 22.45 Pytty päähän ja parketille Fred Astairen ja Ginger Rogersin tanssahdukset ovat kenties nautittavimmillaan Mark Sandrichin ohjaamassa musikaalissa Silkkihattu Top Hat (1935). 06.00 Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 18.47 Taisto ja Irmeli. 19.55 Urheiluradio. 20.30 Samma på kinesiska, 20.45 Melodiradion. 11.57 Kyproksen MM-ralli. 10.55 Sikta mot stjärnorna. 14.00 Pass. 23.00 Jammed Sum 41. Kaarina Suonperä ja hyvät tavat 13.45. 0.30 Urheilu-uutiset. Väki vähenee ja pidot paranee – ainakin siis erityisen saaliinhimoisen luontokappaleen näkökulmasta. 14.00 TV5 Infos. Yllätyksellisen näytelmäsarjan kolmannessa osassa Jäänmurtajat ruotsinkielisen saaristolaisyhteisön rauha järkkyy, kun naapureiksi muuttaa supisuomalainen pariskunta. 15.00 Uutiset. 00.50-05.00 Sub chat. Lending esimerkiksi kuvasi viisi vuotta chicagolaisen Collinsin perheen vaiheita ja sai kasaan pitkän elokuvan mittaisen järkäleen nimeltä Perintönä kurjuus. 17.30 Sportsöndag med Vinnare. 11.03 Sunnuntai-Suomi. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. (R). 18.05 Kiosque. (R). 16.15 Kobra. (R). 11.00 Uutiset. 10.15 Ulda. Toby S. 11.15 Un clic pour un clip. 14.30 Making the Video. Tarmo Manni näyttelijä. 10.05 Onnenpäivä. Pelkkää harmoniaa. 18.00 SubSuosikki: Melrose Place. Eurosport 5.45 Moottoripyöräily: Superbike-luokan MM-kisat, Sugo, Japani. 15.30 Limp Bizkit. (R). 1.05–1.35 Ocean Race. 14.03 Vägskäl. Kitanon esittämä poliisi potee syyllisyyttä kollegansa kuolemasta ja toisen halvaantumisesta. 3.00 Sunday Night Music Mix. Tuntuu, että tekijät eivät ole keksineet tarinaansa minkäänlaista punaista lankaa – toivottavasti ovat edes yrittäneet. 17.15 Sputnik. 18.40 Lätt klassiskt. Suora. 21.00 Uutiset. 13.40 Viikon kiertotähti: Anki. 16.30 Les carnets du bourlingueur. 23.35 Star Trek: Voyager. 17.30 Päivän peili ja sää. 08.35 Ruuan tähden. Ja silloin tällöinhän on niikseen myös tullut, kuten Kitanon tv-ohjelmissa piinatut vieraat loppuikänsä muistavat. 18.00 Uutiset. Suora. 6.00 Non Stop Hits. (R). 21.20 Satumaa. 15.03 Alivaltiosihteeri. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. MediaTV luotaa uuden median, mainonnan ja modernin tiedonvälityksen maailmaa. Asiat voisi sanoa napakastikin, mutta ei sentään modernissa henkilökohtaisessa ja sukuhistoriallisessa tyylissä, jossa asioita vatvotaan niin pitkään, että ensimmäisenä uhrina jää väkivaltaisille kaduille makaamaan informaatioarvo. 21.03 Sportradion. 13.00 Nyheter från FNB. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 07.40 Kamurontti. 11.10 Kansanradio. 10.30 När & fjärran. 2.45 Funkar. 12.55 Urheiluradio/Kyproksen MM-ralli. 09.00 Musiikkia vanhasta Euroopasta. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 Suomalainen tunti. 19.40 SubSuosikki: Villi Pohjola. 15.00 Journal TV5. 14.30 Glimtar från Spanien. 22.05 Satumaa. 07.20 Naturens under: Främmande djur i våra skogar. 9.45 I Mumindalen. 16.00 Aktuellt med väderrapport. Viimemainitun kehitystarinassa on kyse. 19.15–20.30 Kultursöndag. Siis siitä, miten väkivallan, huumeiden ja muun kadun lakiin kuuluvan ikävän otteesta voi rimpuilla eroon. 08.45 Tuhat vuotta – sata kirjaa. 12.20 Miniseriestart: Longitud. Voiko amerikkalaisemmin asiat olla. 23.00 Uutiset. 14.03 Tänään iltapäivällä. Finaali. 13.40 Viikon kiertotähti: Anki. 16.00 MTV Rocks W/e. 00.00 Exploitica. 2.00 Farliga kurvor. 21.30 Parlamentet
Kristillisdemokraattien Lapin piiri on kuitenkin niskuroinut ja pitänyt kiinni keskustan kanssa solmimastaan vaaliliitosta. 12.600 NISSAN ALMERA 1.6 4-ov. 18.200 BMW 316i 4-ov. 28.500 VOLKSWAGEN PASSAT 1.6 Variant -99 aj. Kokoomus on ilmoittanut, että jos ei synny vaaliliittoa Lapissa, ei niitä synny muuallakaan. 24.000 FORD ESCORT 1.6i -98 aj. 170000 km, met.harm., 4xAirbag, ABSjarrut, Alv-vähennyskelp., webasto, 1omistaja, ilmast., keskusluk., luistonesto, met.väri, ohj.tehostin, radio/nauhuri, tummennetut lasit, talvirenkaat, D-verokuitti, huoltokirja hinta ................................. 57000 km, vihr.helm.met., 2:t renk., aluv., stereo, lohkol., tasonsäädin, Airbag, ABS-jarrut, sähköikk., vak.nop.säädin, kaukosääd. 54000 km, punainen, 1-omistaja, radio/nauhuri, talvirenkaat hinta .................................... 105000 km, harmaa, 4xAirbag, ABSjarrut, ESP, ortopedi-istuin, sisävalopaketti, 1-omistaja, ilmastointi, keskuslukitus, metalliväri, talvirenkaat, kesärenkaat, huoltokirja hinta ................................. hinta ................................ 268000 km, k.sininen, 2:t renkaat, stereo, vetokoukku, lohkolämmitin hinta .................................. GX -99 aj. -99 aj. Kokoomuksen ja kristillisdemokraattien vaaliliittokuvioihin saataneen selvyyttä viimeistään keskiviikkona, kun kokoomuksen puoluehallitus käsittelee asiaa. Jos emissiokurssi nousee, efektiivinen tuotto laskee ja jos emissiokurssi laskee, efektiivinen tuotto nousee. klo 10-16 YLIVIESKAN LIIKUNTAKESKUKSESSA Autosta pudonnut kuoli Pyhäselässä PYHÄSELKÄ (STT) Pyhäselkäläinen 19-vuotias nainen kuoli liikenneturmassa Pyhäselän Hammaslahdessa varhain lauantaiaamuna. Kokoomuksessa pelätään Lapin ainoan kokoomusedustajan ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin putoamista, ja hänen tuekseen haluttaisiin kristillisdemokraattien ääniä. 152000 km, valk., automaatti, lohkolämmitin, ohjaustehostin, radio/nauhuri, vetok., talvirenkaat, kesärenkaat, huoltokirja hinta ..................................... Tervetuloa MATTO-KOSKINEN Ristirannankatu 9, 67100 KOKKOLA Puh. 28.500 VOLVO S70 2.5i 20V Classic -00 aj. 23.500 BMW 316i -89 aj. 7.900 NISSAN MAXIMA QX 2.0 4D SLX -96 aj. Emissiokurssi Vaihtuva Laina-aika 5 vuotta (8.4.2002 8.4.2007) Takaisinmaksusuunnitelma 20 % vuosittain Vähimmäismerkintä 1 000 euroa Merkintäaika 8.4.2002 30.8.2002 Merkintäpaikat Aktia Säästöpankki Oyj:n ja säästöpankkien konttorit Listalleottoesite Merkintäpaikoista ja Aktian kotisivulta www.aktia.fi Debentuurilainalle ei ole asetettu vakuutta. Oulun tilanne saattaa muuttaa neuvotteluasetelmia, kun kokoomuksen tarjoama vaaliliittopaketti kutistuu. SUNNUNTAINA 21. XI -94 aj. HELSINKI (STT) Vaaliliitto-ongelmiin ajautuneet kristillisdemokraatit näyttävät jäävän ilman kumppania Oulun vaalipiirissä. 190000 km, sininen, 4xAirbag, ABSjarrut, ilmast., kesk.luk., lisävalot, luistonesto, ohjaustehostin, vetokoukku, talvirenkaat, D-verokuitti hinta ................................. Viime vaaleissa Hiltunen vei keskustan kanssa solmitusta vaaliliitosta eduskuntapaikan Kauko Juhantalon nenän edestä. mahd. 151000 km, met.pun., 2xAirbag, ABSjarrut, lohkolämmitin, ohjaustehostin, radio/nauhuri, talvirenkaat, kesärenkaat hinta ................................. Puh. tehostin, h-kirja hinta ................................ KOKO VARASTO huhtikuun aikana -20% Lainamäärä 10 000 000 euroa Korko 4,75 %:n nimelliskorko maksetaan vuosittain jälkikäteen. 169000 km, vihreä, 1xAirbag, lohkolämmitin, met.väri, radio/nauhuri, vetokoukku, talvirenkaat, kesärenkaat, huoltokirja hinta ................................. Kokoomuksen ja KD:n vaaliliittoa ei näytä syntyvän Satakunnassakaan. 162000 km, vihreä, stereo, 2:t renkaat, aluvanteet hinta .................................. Lapset alle 12 vuotta vanhempien seurassa ilmaiseksi. 116000 km, met.hopea, 4xAirbag, ABSjarrut, erikoisvant., lohkolämmitin, met.väri, ohjaustehostin, sisälämmitin, talvirenkaat, comfort hinta ................................. väh. 127000 km, met.sin., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, vetokoukku, ABS-jarrut, ilmastointilaite, kauko-ohj. 85000 km, punainen, stereo, 2:t renkaat hinta ................................. Taustalla kerrotaan olevan vaalimatematiikkaa. 11.500 MITSUBISHI CARISMA 1.6 GL 4-ov. Vaaliliittokuhinaa Oulun vaalipiirissä. 5.460 CITROEN XANTIA 2.0i Automatic -95 aj. 87000, punainen, stereo, 2:t renkaat, 1-omistaja hinta....................................... 15.900 hinta ................................. Kokoomuspiiri järjestää maanantaina Oulussa asiasta tiedotustilaisuuden. keskuslukko, sähkösäät. kattol., sähköikkunat, kauko-ohj. 52000 km, met.hop., 2xAirbag, ABSjarrut, kesk.luk. (06) 827 3000 Satoja vaihtoau toja! Tutustu tarjontaa mme kotisivuil lamme. kulj. hinta ................................ 4. keskuslukko, 2xAirbag, huoltokirja, 1omistaja, tilava dieselfarmari hinta ............................... keskuslukko, huoltokirja hinta ................................ KLO 14–18 • Polaris mönkijä + tukkikärryt • Kymco Zing 125 erikoishinta 3.699 € • Piaggio Typhoon 50 skootteri 1.950 € ENSIESITTELYSSÄ KOKKOLASSA MARINE PERÄMOOTTORIT 15 HV 4-tahti 2690 € Kah vitar joilu ! Ouluntie 46, 67100 Kokkola Puh/Fax (06) 831 4685 050 337 8212 Tiistai 23.4. 19000 km, met.vihr., 2:t renkaat, stereo, lohkolämm., ABS-jarrut, keskuslukitus, ohjaustehostin, huoltokirja, 1-omistaja hinta ................................ 55000 km, 2:t renkaat, streo, sähköik., ohjausteh., huoltokirja, 1-omistaja hinta ................................ 010 247 5060. 253000 km, valk., 2:t renkaat, stereo/CD, ABS-jarrut, 5xAirbag, webasto, kauko-ohj. keskuslukko, huoltokirja hinta ................................ Pakoputkien valmistus omalla koneella! O & I Määttälä AKKUTARVIKE Renkaat: Akut: Huoltotyöt: Pakoputket: Asennukset odottaessa! MATTOJA Ma Kälviän torilla. Se jäi lopulta pyörilleen, mutta vaurioitui kauttaaltaan. Lainan efektiivinen tuotto on 4,75 % liikkeeseenlaskupäivänä ja 100 %:n emissiokurssilla. kesk.lukko, 3xAirbag, ABS-jarrut, huoltokirja, 1-omistaja hinta ................................ 9.600 BMW 316i 1.6 4D -93 aj. MESSUT & Rake nna Sisu sta Asu Kari “N APAKYMPPI ” Salmelainen OHJELMALAVALLA MOLEMPINA PÄIVINÄ 14.00 Napakymppi live Me ssu isä ntä Runsaasti ilmaista parkkitilaa Ulkoalueella MESSUMAKKARAGRILLI LAPSILLE Pomppulinna, ammuntaa, pallonheittoa (erillishinta) Jokil aaks ojen suuri n mess utap ahtu ma Yli 2000 m 2 näyt telyt ilaa Pääsyliput 10 EUR. 15.100 Messuravintola Rättyän Sapuskasta lounasta, pikkusuolaista ja virvokkeita. 15.000 SEAT CORDOBA 1.9TDi SE -99 aj. 20.000 MERCEDES-BENZ A 160 DT -99 aj. Neuvotteluissa hiertää Lapin piirin tilanne. 7.600 NISSAN SUNNY 1.4i 5-ov. kesk.lukko, ilmatointilaite, sumuvalot, huoltokirja, 1-omistaja hinta ................................ -96 aj. keskusl., huoltokirja hinta ................................ Samassa henkilöautossa oli kolme nuorta pyhäselkäläistä miestä, jotka saivat vammoja. 28.500 VOLVO 960 2.5i 24V -97 aj. 136000 km, sininen, 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, huoltok., 1-omistaja hinta ................................... 20.000 VOLKSWAGEN LT 35 2.5 TDi -97 aj. 90000 km, viin.pun., 2:t renkaat, CD boxi, lohkolämmitin, ABS hinta .................................. 4. alv, 2:t renkaat, stereo hinta....................................... 21.000 TOYOTA HIACE 2.4 D 5d aut. 65000 km, met.sin., 2:t renk., stereo/CD, lohkoläm.+sisäpistoke, vetok., ABS-jarrut, vakionop.säädin, sähköikkunat, kauko-ohj. 105000 km, met.rusk., 2:t renk., stereo, lohkol., kattokiskot, kauko-ohj. 14.900 RENAULT Laguna 2.0i Farmari -99 aj. 11.350 RENAULT Megane 1.4i 16V Classic -00 aj. 19.600 RENAULT Megane 1.6i RN 5-ov. 98000 km, met.vihreä, 2xAirbag, 1omistaja, ilmastointi, lohkol., metalliväri, ohjaustehostin, radio/CD, talvirenkaat, kesärenkaat, huoltokirja, käyttöohjekirja hinta....................................... 9.900 FORD MONDEO 1.8 TD STW -97 aj. 194000 km, gran.pun., 2:t renk., ABSjarrut, 3xAirbag, webasto, takaspoileri, vakionop.sääd., keskuslukko, huoltokirja hinta ................................ Herman Renlundinkatu 3. -97 aj. 98000 km, met.harm., 2:t renk., stereo, lohkolämmitin, sähköikkunat, kauko-ohj. (06) 831 0820 www.kalustetrio.fi mallisängyt PUOLEEN HINTAAN! SUNNUNTAINÄYTTELY tänään klo 12.00–16.00 Tervetuloa! KALUSTETRIO KY DUX ECTUS VAIHTOAUTOT KOKKOLASSA Volvo Renault myynti puh. kulj.istuin, huoltokirja hinta ................................ 4. istuin, aluv., sumuv., nahka/kangas verh., sähköikkunat, 1-omistaja hinta ................................ ww w. 36000 km, met.hop., 2:t renk., aluvant., stereo/CD, sähkötoim. Kokkola, puh. 92000 km, pun., 2:t renk., stereo/CD, lohkolämmitin, vetok., ABS-jarrut, Airbag, keskuslukko, huoltokirja hinta ................................ hinta ................................ 160000 km, met.silver, 2:t renk., stereo, lohkol.,ilmast., vetok., 2xAirbag, ABS-jarrut, kauko-ohj. 33.500 VOLVO V70 2.5i Sportswagon -98 aj. 76000 km, vih.helm.met., 2:t renkaat, aluvanteet, stereo, lohkol., autom.ilmast., ABS-jarrut, 3xAirbag, nahkasis., ajotietokone, vakionop.säädin, kauko-ohj. 201000 km, vihreä, sis. – Su. Turma sattui Joensuun eteläpuolella valtatie kuudelta erkanevalla Honkavaarantiellä. 133000, met.hopea, 2:t renk., stereo, lohkolämmitin, 1 omistaja hinta .................................. 48.000 MERCEDES-BENZ E 200 CDi -98 aj. Vaasantie, 67700 Kokkola Auki: ma–pe 8.00–17.00, la 10–14 Esa Anttila Osmo Wirkkala Mats Finell Peter Kristola 0500-280 766 0500-368 040 050-558 7149 0500-561 814 VOLKSWAGEN PASSAT 1.9 TDi -97 aj. alk. Auto lähti heittelehtimään, ajautui kulkusuunnassaan oikealle luiskalle ja pyöri ainakin kolme kertaa ympäri. kesk.lukko, lukkoperä, jalopuukorist., huoltokirja, 1-omistaja hinta ................................ Järjestää: Kalajokilaakson Mess ut Tervetulo a koko perhe! TULE HYÖDYNTÄMÄÄN MESSUTARJOUKSET – NÄYTTEILLÄ OLEVAT TUOTERYHMÄT Palkintona hemmotteluviikonloppu kahdelle SANIFANIkylpylässä * talopaketit * rakennusmateriaalit * tulisijat * pintamateriaalit * työkalut, -varusteet ja laitteet * huonekalut * sisustustekstiilit ja -suunnittelu sekä tarvikkeet * valaisimet * kodinkoneet * kiintokalusteet * lämmitys * vesijohdot ja viemäröinti * ilmastointi * sähköja teletekniikka * jätehuolto ja ympäristörakentaminen * murtoturvallisuus, ukitukset ja murtovahdit * paloturvallisuus ja palohälyttimet * valvontalaitteet * tontit * kunnalliset palvelut * seutukuntakuntayhteistyö * rakennuttaminen *rakennus-, rakennesuunnittelu * kuntoarviot ja -tutkimukset * rahoitus ja vakuutukset * viranomaistoiminta * asuntokauppa ja kiinteistönvälitys * tontit ja lomakiinteistöt * mökkipaketit, saunat ja ulkorakennukset * mökkien sähköistys, vesija jätehuolto * rantarakenteet * vapaa-ajan harrastukset * taimet, siemenet ja sipulit * jätehuolto ja kompostit * piha-, puutarha-, parvekekalusteet, kaihtimet, markiisit ja -valaisimet * huvimajat, grillikatokset * betonija luonnonkivilaatat, portit ja aidat * parvekelasitukset * Julkaisutoiminta ja kirjat. 36.000 MERCEDES-BENZ A 170 CDi -99 aj. 145000 km, pun., 2:t renk., stereo, lohkolämmitin, vetokoukku, kauko-ohj. 210000 km, pun., ABS-jarrut, Airbag, 2:t renkaat, vanerointi, CD, webasto, sis alv hinta ................................. 112000 km, pun., 2:t renk., aluvanteet, CD-soitin, lohkolämmitin, 1-omistaja, huoltokirja hinta .................................. 18.900 NISSAN SUNNY 2.0 4-ov. GX -97 aj. 98000 km, met.musta, 2:t renkaat, stereo, lohkol., keskusl., ohj. 28.600 SAAB 900 2.0i S 5 ov. La 27. VIKING Tsekkaa sivuiltamme www.kokkolanet.com/ kokkolanompelukone ompelu saumausk. -97 aj. -98 aj. 20.000 RENAULT Clio 1.4i RN3 -99 aj. -96 aj. Kristillisdemokraattien kansanedustaja Marja-Leena Kemppainen keräsi edellisissä vaaleissa parisataa ääntä Kurvista enemmän ja saattaisi viedä vaaliliitossa kokoomukselta toisen eli viime vaalituloksen valossa juuri Kurvisen paikan. 831 3086 PEKKALAN OMPELUKONE JÄTTIVALIKOIMASTA KAIKKI MERKIT AINA SOPUHINTAAN UUTENA TAI KÄYTETTYNÄ • MYÖS HUOLTO: KAIKKI MERKIT. 136000km, pun., 2:t renk., stereo/CD, webasto, autom.ilmast., ajotietok., ABSjarrut, 3xAirbag, jalopuukorist., sähk. 11.700 CITROEN XSARA 1.6i VTR Coupe -00 aj. Lauantaisen sanomalehti Kalevan mukaan Pohjois-Pohjanmaan kokoomus torjuu vaaliyhteistyön kristillisdemokraattien kanssa, mutta kelpuuttaisi kumppanikseen perussuomalaiset. ak tia .fi Aktia Säästöpankki Oyj:n 1/2002 debentuurilaina Isokatu 15, Kokkola. He pääsivät kuitenkin ensiavun jälkeen pois sairaalasta. 13.300 AUDI A4 1.8i 4-ov. TORIKATU 18, Kokkola puh. 15.500 CITROEN XSARA 1.9 Turbodsl -98 aj. Vaalipiirin kokoomuspakka on sekaisin ylivoimaisen ääniharavan OlliPekka Heinosen luovuttua politiikasta. 31.030 HONDA CIVIC 1.4i S 4-ov. 120000 km, pun., 4xAirbag, ABS-jarrut, automaatti, 1-omistaja, luistonesto, ohjaustehostin, radio/nauhuri, huoltokirja hinta ................................. ohjaustehostin, talvirenkaat hinta .................................. 152000 km, turk.met., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, takaspoileri hinta ................................... 26.700 VOLVO S70 2.5 TDi Classic -00 aj. 15.700 OPEL ASTRA 1.6i GL 4-ov. 61000 km, pun., 2:t renkaat, vetokoukku, vak.nop.säädin hinta....................................... 31.800 PEUGEOT 406 2.1 TD -98 aj. (06) 827 3000 Vesa Haikola 0500-860 017 Sune Nordlund 050-557 0322 Juha Torppa 050-303 4643 Markku Sipilä 050-521 0060 Markus Nystedt 050-537 0600 MB Citroen Nissan myynti puh. klo 10-16 YLIVIESKAN LIIKUNTAKESKUKSESSA La 27. HUHTIKUUTA 2002 q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q R IV IILM OITUS A U T O M A AT T I q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q 3,52 €/min + pvm POLARIS 2003 ROAD SHOW ENSI TALVEN KELKKAMALLISTON ESITTELY NYT MA 22.4. – Su. Lapin tilanne avoin Kokoomus ja kristillisdemokraatit ovat käyneet neuvotteluja vaaliliitoista useissa piireissä. 28. 18.100 PEUGEOT 306 TDI Break 1.9 -98 aj. 16.400 TOYOTA AVENSIS 4D4 Farmari -00 aj. 31.900 VOLVO 850 TDi -97 aj. 75000 km, pun., 2:t renk., aluv., stereo/CD, lohkol., kesk.luk., 2xAirbag, h-kirja hinta ................................ 21.700 TOYOTA HILUX TDSL 4WD Xtra -00 aj. Lainalla on huonompi etuoikeus kuin Aktian muilla sitoumuksilla. klo 10-17. 244000 km, valk., 2:t renkaat, streo, lohkol., autom.vaiht., 2xAirbag, kesk.luk, ABS-jarrut, sähköikk., h-kirja, alv. keskusl., sähköikkunat, huoltok., 1-omistaja hinta ................................ 831 8611. 11.600 FIAT PUNTO 55 S 1.1 3d -99 aj. 40.000 MERCEDES-BENZ E 200 CDi -00 aj. 19.900 NISSAN ALMERA 2.0 D 4-ov. 13.300 VOLKSWAGEN GOLF 1.4i 2d -98 aj. -97 aj. 106000 km, tumm.vihr., 2:t renk., stereo, lohkol., keskusl., ohj.tehost., h-kirja, 1-om. klo 10-17. LX D -94 aj. Tilanne vaalipiirissä on se, että kokoomuksella on Oulusta kaksi istuvaa kansanedustajaa kulttuuriministeri Suvi Lindén ja Esko Kurvinen. 40000 km, musta, 2:t renkaat, stereo, karjapuskuri, lohkoläm., 1-om., huoltokirja VOLVO S80 2.5 TDi -99 aj. 121000 km, met.vihr., 2:t enkaat, stereo, lohkol., Airbag, keskuslukko, ohjaustehostin hinta ................................ 28. Nainen putosi autosta ulos ja sai niin vakavia vammoja, että hän kuoli matkalla sairaalaan. 136000 km, met.pun., 2:t renk., aluvant., stereo, sähköikkunat, ABS-jarrut, keskuslukko, Airbag, huoltokirja hinta ................................ 226000, pun., vetokoukku, lohkolämmitin, stereo, talvirenkaat hinta....................................... 13.300 VOLKSWAGEN BORA 1.9 TDi -99 aj. -95 aj. Vaaliliitto voisi olla siten riskipeliä, koska kristillisdemokraateilla on Satakunnassa vahva nimi, puolueen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Leea Hiltunen. 24000 km, 2:t renkaat, stereo, lohkol., ABS-jarrut, kauko-ohj. 13.400 MERCEDES-BENZ C220 TD -98 aj. 4. 15.500 SAAB 9-3 5 2.0 4D -00 aj. keskusl., sähköikk., luistonesto, 4xAirbag, huoltok. kesk.lukko, ABS-jarrut, 4xAirbag, huoltokirja hinta ................................ 18.500 MERCEDES-BENZ E 200 CDi -99 aj