. . Bush aikoi myös selittää, miksi Osama bin Ladenia epäillään. . . Sivu 3 Romujuttu syyttäjälle s Valkeakosken Haka pelasi UEFA-cupin 1. . . Bushin mukaan Osama bin Laden tulee luovuttaa vastuullisille viranomaisille. . . . – Käsittääkseni tässä on tehty kaikki mahdolliset mokat. Heti kun ohjelman valmistajalta tulee uusi versio, sen voi hakea internetistä, Niemonen opastaa. . . . Sivu 10 s Euroopan unionin ministerien on määrä hyväksyä toimintapaketti, jolla halutaan tehostaa jäsenmaiden yhteistyötä terrorismin vastaisessa taistelussa. . . . .2 Maakunta . . HJK pelasi hyvän ottelun, mutta pelin ainoaksi osumaksi jäi Savo Milosevicin rangaistuspotkusta viimeistelemä 1-0-maali. . Uusi käytäntö tulee voimaan ensi vuoden elokuussa mikäli myös Kokkolan valtuusto hyväksyy perusturvalautakunnan esityksen. . . . . . Sivu 11 Poistumiskehoitus ei riitä USA:lle Presidentti George W. . Yhteistulos ratkaisee jatkoon pääsyn. . . . . . Kuva: Jukka Lehojärvi Hanne Yli-Parkas (KP) Maailmaa kiusannut tietokonevirus Nimda luikerteli myös Keski-Pohjanmaalle. . kierroksella kotonaan 1-1 -tasapelin Union Berliniä vastaan. . . . SYYSKUUTA 2001 Sisältö Sääennuste Sivu 16 Yhdysvalloille ei riitä Afganistanin pappisneuvoston kehoitus, että Osama bin Laden poistuisi vapaaehtoisesti Afganistanista. . . Kuva: Reuters/Larry Downing Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Rakentamisen valvonta näyttää syystä tai toisesta pettäneen kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa Tankarissa rantojensuojeluja Natura-alueella. . . . Tankarin majakkasaaren erikoisluonne otettiin korostetusti huomioon Länsi-Suomen ympäristökeskuksen poikkeusluvassa. . Myös tämä ennakkokatselmus jäi tekemättä. . Päätöksen lisäehtona mainittiin, että ympäristöja museoalan asiantuntijoiden täytyy hyväksyä ja merkitä tarkka rakennuspaikka maastoon. . . .3-5 Kotimaa . . . Presidentti Bushin yöllä neljältä Suomen aikaa pitämästä puheesta annettujen ennakkotietojen mukaan Bush ei aikonut vielä julistaa kansan olevan sodassa, vaan hänen tarkoituksenaan oli kertoa, miten syyllisten metsästys sujuu ja miksi siihen menee aikaa. . . . . . . . . Tiistaina verkkomato huomattiin Ylivieskassa, torstaina se haittasi muun muassa Kokkolan kaupungin ja ammattikoulun verkkoyhteyksiä. . . . . . . . . . . . 1 200 markan suuruisen Kokkolatuen maksamisella olisi tarkoitus raivata tilaa päivähoitoon ja pitkällä tähtäyksellä myös laskea päivähoidon kustannuksia. Toisella puoliajalla Sreto Ristic tasoitti loppuluvuiksi 1-1. . . . Yhdysvaltain presidentin George W. . . .22-23 IRTONUMERO 7 MK Nro 258 PERJANTAINA 21. . . . . Sivu 6 EU kokoaa voimiaan terrorismia vastaan Vain joka toisella lainaa. Käytännössä tuen saajiksi on valikoitu perheitä, joissa on kaksi päivähoitoikäistä, jolloin kaupungin säästö päivähoitokuluissa on ollut mahdollisimman suuri. . . . .17-19 Sarjakuvat . . Poliisin esitutkinnan mukaan romumyynti on ollut laajaa ja ammattimaista ja se on jatkunut vuodesta 1994. . . Kokoukseen osallistuvat Suomesta presidentti Tarja Halonen, pääministeri Paavo Lipponen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja. . . . . .6-9 Talous . . . . . . . Kuva: Jukka Lehojärvi Maakunta Kotimaa Urheilu +14 +14 +15 +15 +15 4-7 m/s Johanna Koivukoski-Hägg KOKKOLA (KP) Kokkolan perusturvalautakunta esittää Kokkola-tuen myöntämistä kaikille alle kaksivuotiaalle päivähoidon ulkopuolella oleville lapsille. Alle kolmivuotiaan lapsen hoito päiväkodissa tietää kunnalle noin 5 000 markan kustannusta päätä kohti. Valkoisen Talon tiedottaja Ari Fleischer sanoi, että terrorismista epäilty bin Laden todennäköisesti vain siirtyisi yhdestä turvapaikasta toiseen. . Tällä hetkellä vuodesta 1997 saakka kokeiluna toimineen Kokkolatuen piirissä on 80 perhettä ja 40 tukea hakenutta perhettä jäi sitä vaille määrärahojen vähyyden takia. Kyselytutkimuksen mukaan 46 prosenttia suomalaisista on velkaa pankille, kun luku viisi vuotta sitten oli 57 prosenttia. . . . . . Tähän saakka tuen saamisen ehtona on ollut, että vanhemmilla on työtai opiskelupaikka ja lapsi tarvitsisi ilman tukea kunnallisen päivähoitopaikan. Kokkolalaisesta tietotekniikkaliike Datainfosta kerrotaan, että Nimda ei ole vielä aiheuttanut suurempaa huolta seudun yksityisissä tietokoneiden käyttäjissä. Varsinaista rakennuslupaa saunalle ei ole vieläkään. . Sivu 4 Kokkola-tuesta esitetään pysyvää Lautakunta esittää tukea alle kaksivuotiaille: Perusturvalautakunta haluaa nostaa Kokkola-tuen avulla kotihoidon entistä useamman perheen vaihtoehdoksi päivähoitoratkaisuja mietittäessä. . . . Puuttuu enää, että rakennus olisi kymmenen kertaa ilmoitettua suurempi ja pystytetty katolleen harja alaspäin, Huntus kärjistää. . Pietarsaaren kaupungin koneet säästyivät ainakin torstain aikana Nimdan hyökkäykseltä. . Poliisin mukaan tukkuostajana toimineen kokkolalaisen romuliikkeen bruttomyynti on kuuden vuoden aikana ollut noin 8,3 miljoonaa markkaa ja tulot on jätetty ilmoittamatta verottajalle. Esimerkiksi sähköpostiliitteiden, www-palvelimien ja internetistä ladattujen tiedostojen kautta leviävä virus on poikkeuksellisen tehokas. . . . . Myyjä Sari Niemosen mukaan virusten torjuntaohjelmat olisi silti syytä päivittää mahdollisimman pian. Ville Väisänen vei Hakan 1-0-johtoon rangaistuspotkun jälkitilanteesta. . . . . Tarkoituksena on myös kehittää yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa. . . .11 Mielipide . . . . Poikkeusluvan ratkaissut Länsi-Suomen ympäristökeskuksen tarkastaja Heikki Huntus on ymmällään. . . . Bush pyytää nyt amerikkalaisilta kärsivällisyyttä. .10 Ulkomaat . . Rakennus on lisäksi viitisenkymmentä metriä sivussa paikalta, jonka ympäristökeskus merkitsi sille asemapiirrokseen. . EU järjestää Brysselissä ylimääräisen huippukokouksen. . . . – Torjuntaohjelmat kannattaa päivittää säännöllisesti. . Poikkeusluvan mukaan rakennus piti pystyttää rantaan noin viidenkymmenen metrin päähän savusaunan itäpuolelle. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Perjantai A B Tänään . . Sivu 3 Kaupunki rakensi luvatta Tankariin Poikkeuslupaviranomainen ihmettelee, miten lähes kaikki meni pieleen Jatkuvalämmitteinen sauna (äärimmäinen vasemmalla) on viimekesän uutuus Tankarissa. . . . . .16 Urheilu . . . . . . Joka tapauksessa asiat näyttävät menneen pahasti pieleen. . HJK:n taistelu Italiassa Parmaa vastaan päättyi maalin tappioon. . . . Sivu 18 Hakalle tasapeli, HJK:lle tappio s Yhä harvemmalla suomalaisella on pankkilainaa. . Vuoden 1990 tasosta on tultu alaspäin, sillä tuolloin velkaa oli 68 prosentilla suomalaisista. . Jälkipyykkiä pestään kaupungin rakentamasta saunasta, joka vihittiin käyttöön karikokouksessa viime heinäkuussa. . . . UEFA-cupin avauskierroksen toiset osaottelut pelataan 27. . syyskuuta. . . . .21 Tv, Radio . . Sivu 2 Nimda kiusaa maakuntaa Tietokoneviruksiin purevat parhaiten ajan tasalla olevat torjuntaohjelmat s Viime syksynä paljastunut Kokkolan romujutun esitutkinta on valmis ja juttu menee käräjäoikeuteen syyttäjälle syyteharkintaa varten. . .14-15 Sää . . . Hän ei kuitenkaan ota vielä mitään kantaa mahdollisiin jatkotoimiin ennen kuin sotku perataan perin juurin. .11 Kulttuuri . .
Tatuointimessut Turussa HELSINKI (STT) Turussa järjestetään lauantaina tatuointimessut. Poikkeuksellisen kehittynyt virus voi käynnistää sähköpostin liitetiedoston automaattisesti jo postia avattaessa. Myös yksityiset tietokoneiden omistajat näyttävät selvinneen Nimdasta säikähdyksellä. Sydämelliset kiitokset! Tenho Heikkilä Onnittelut Kiitokset LOS ANGELES (STT–AP) Viime viikolla rockin legenda Bob Dylan mollasi räväkästi radioasemien pop-musiikkitarjontaa. Ekstroista löytyy sentään 45 min. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . Sen jälkeen on ollut vaikeampaa. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 7,30 Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 610,-; värillinen 670,Lukijan markkinat (ti,to,la) 30,-/rivi (min. IT-päällikkö Jaakko Kaivosojan mukaan Nimda ei ole ainakaan vielä näyttäytynyt Pietarsaaren suunnalla. Nimda on ehdottomasti kenkkumaisin virus tähän mennessä. Ilmoitushinnat 1.1.2001 alkaen mv värillinen 3:s sivu (moduloitu) 12,50 14,50 tekstissä 11,50 13,30 tekstin jälkeen 11,50 13,30 takasivu 12,50 14,50 välikannet 12,50 14,50 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Dylan lisää, että jos hän olisi tämän päivän nuori, hänestä tulisi matemaatikko tai arkkitehti, mutta ei missään tapauksessa laulaja-lauluntekijä. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki. Käyttäjät tietävät ongelman Kokkolan ja Ylivieskan kaupunkien koneet sekoittanut virus ei onnistunut hyökkäämään Pietarsaaren kaupungin verkkoon. Eikä ohjaaja sen jälkeen mennyt suurimmissa töissään juuri edemmäs kalaan. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Teit loppuelämäni ensimmäisestä päivästä suurenmoisen. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Tulipunaruusut, Pustan poika ja Silmät tummat kuin yö. Raita sisältää vain vähän surround-efektejä tai matalaa bassoa. – Isompia vahinkoja ei tullut, saimme muutamiin koneisiin levinneen viruksen hyvin aisoihin. Mies lauloi, paitsi nenäänsä, myös itsensä suuren yleisön sydämiin. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. s viikko 38 Minä juhlin, sinä tulit ja muistit lahjoin ja kukkasin. – Ihmiset tietävät, että internetissä surffaus voi tuottaa ongelmia, joten he ovat pidättäytyneet siitä tämän päivän ajan. Kemppi-päivillä etsitään parasta mieskuorosovitusta UUSIKAUPUNKI (STT) Parasta mieskuorosovitusta Usko Kempin sävellyksistä etsitään perjantaina Uudessakaupungissa käynnistyvillä Usko Kemppi -päivillä. Readme.exen mukana Nimda on ensimmäinen virus, joka leviää sekä sähköpostissa ja www-palvelimien turva-aukkojen kautta. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Kokkolan kaupunki sulki Nimdan vuoksi pari levypalvelinta. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Elokuva: **** Kuva & ääni: *** Ekstrat: *** Wall Street ennen terrori-iskua Hanne Yli-Parkas (KP) Pahamaineinen Nimda-tietokonevirus ulotti lonkeronsa torstaina Keski-Pohjanmaalle. – Myyntilistoilla on yhtyeitä, joita tervehditään rock ’n’ rollin pelastajina. Sana: "Katsokaa tarkoin, miten elätte: älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat. Varsinkin kesällä matovirusten ilmestyttyä haettiin todella paljon ohjelmia, Sari Niemonen muistelee. Mitään tietoja ei kadonnut, työntekijät menettivät vain työaikaa. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. 5:15–17 Aurinko nousee: Kokkolassa 7.07 (pimeys päättyy 6.20), Helsingissä 7.02, Oulussa 6.57 Aurinko laskee: Kokkolassa 19.32 (pimeys alkaa 20.19), Helsingissä 19.23, Oulussa 19.23 Nimipäivät huomenna: Mauri, Mauritz ja Moritz, ortodokseilla Tuukka, Joona ja Joonas Nimipäivät tänään: Mervi, Gunborg ja Gunlög, ortodokseilla Dimitri ja Mitja Tänään Perjantaina 21.9. Onneksi suurimmassa osassa koneista oli uusimmat torjuntaohjelmat, torstaiaamuna Nimdan kanssa taistellut Tom Pajula kiitteli. Mutta kohta taksikuskitkin alkoivat puhua HEX-indeksistä. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha. Ajankohtainen yhä, vaikka kertoo vuodesta 1985, jolloin vain fiksuimmat suomalaiset tiesivät, mikä on sisäpiiririkos. Elokuvaan pitäisi ehdottomasti tehdä uusi kuvamasteri ja koodata koko levy uudestaan. – Olimme varhain liikkeellä ja päivitimme virusohjelman nopeasti, joten ehdimme pitää tilanteen kurissa. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . – Nimda on todella jyllännyt verkon sisällä, mutta vielä ei ole selvillä, mistä se on sinne päässyt. Tätä todisti Helsingissä lähes kymmenen tuhatta tummanpuhuvasti pukeutunutta kolmekymppistä, joiden sekaan oli eksynyt myös nuorempaa, todennäköisesti vanhempiensa levyhyllyillä vieraillutta konserttiväkeä. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. lukuisat tatuointistudiot. Wall Street rahan ja vallan katu Special Edition (1987) O: Oliver Stone. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Sähköisissä medioissa toimivat duudsonit ovat kotoisin Seinäjoelta. (06) 827 2000 ark. Ääniraita (DD5.1) on aikansa tuote ja toimii moderniin ilmaisuun verrattuna sordiinolla. Kuva: Clas-Olav Slotte Samuli Knuuti HELSINKI (STT) Kaksikymmenvuotisen uransa aikana Depeche Mode on osoittautunut paitsi syntikkapopin uranuurtajaksi myös sen ainoaksi todelliseksi selviytyjäksi. Jo tiistaina Ylivieskan kaupunkia häirinnyt verkkomato pääsi muun muassa Kokkolan kaupungin sisäiseen verkkoon. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Dylan jatkaa nykypopin mollaamista Pekka Suorsa (UP) Wall Street oli Oliver Stonen ensimmäinen elokuva, jossa hän kuvasi oman maansa todellisuutta. he eivät tiedä musiikista mitään, Dylan väittää. Mahtipontisen konesoundin vastapainoksi laulunkirjoittaja Martin Gore kaappasi mikrofonin kahden kappaleen ajaksi. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 60,1x50 tai 2x25 mm 120,1x75 mm 150,200,1x100 tai 2x50 mm 200,250,Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,50 mk/pmm Määräpaikkakorotus 0,30 mk/pmm Nimimerkkilisä 20,Laskutuslisä 20,+ alv Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Kaupungin atk-operaattori Tom Pajulan mukaan virus ei ollut vielä aamulla aiheuttanut suuria vahinkoja, mutta verkon puhdistaminen tuottaa tavallista enemmän töitä. Spesiaalipainos, mutta tekninen taso on ainoastaan välttävä. 2 riviä, sis. Näin oli, vaikka Stone pyrki esittämään pelurit raadollisina niveljalkaisina. Neljättä kertaa järjestettävillä päivillä esitellään myös vähemmän tunnettua Kempin lyhytelokuvatuotantoa. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.6.2001 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein 12 kk 1080 mk 12 kk 1155 mk 6 kk 550 mk 6 kk 594 mk 4 kk 370 mk 4 kk 418 mk 3 kk 280 mk 3 kk 315 mk 2 kk 190 mk 1 kk 106 mk Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Koska yhtye esitti viime Helsingin-vierailullaan syksyllä 1998 pelkästään hittejä, nyt konsertissa oli tilaa muullekin: keväällä ilmestynyttä Exciter-albumia kuultiin kuuden kappaleen verran ja faneja hellittiin myös vanhoilla albumiraidoilla. – Ryhtyminen muusikoksi ei kävisi edes mielessäni, enkä myöskään kuuntelisi radiota, uuden albuminsa Love And Theft viime viikolla julkaissut Bob Dylan, 60, vakuuttaa. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Yleisöä tämä ei haitannut, sillä Depeche Modella ei juurikaan ole satunnaisfaneja: koko areenallinen tuntui osaavan ulkoa sekä hitit että harvinaisemmat kappaleet. Hänen mielestään koneiden käyttäjät ovat tiedostaneet hyvin Nimda-viruksen tehokkuuden ja alkuperän. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Eteläväylä, Kokkola. Kekkerien juontaja on Lola Odusoga, itsekin tuoreen tatuoinnin omistaja. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Kemppi -päivät järjestää valtakunnallinen Usko Kemppi -seura, jonka puheenjohtajana toimii Ilpo Hakasalo. Amorphis Tattoo The Planetiin HELSINKI (STT) Kotimainen Amorphis ja ruotsalainen In Flames ovat Helsingin jäähallissa 4. Saimme keskiviikko-iltana F-Securelta virustentorjuntaohjelman päivityksen, sen pitäisi auttaa, mutta tiedämme lisää vasta iltapäivällä. Koneeseen mato pääsee, jos käyttäjä avaa readme.exe -nimisen sähköpostiliitteen tai jos käyttäjä lataa internetistä samannimisen tiedoston. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Amorphis ja In Flames korvaavat Yhdysvaltoihin suuntautuneiden terrori-iskujen vuoksi esintymisensä peruuttaneet Panteran ja Static-X:n. Päästyään koneeseen Nimda leviää lähettämällä sähköpostiviestejä koneesta löytämiinsä osoitteisiin ja hakemalla internetistä palvelimia, joissa on turva-aukkoja. Dylania on ajoittain kritisoitu ankarastikin. 2001 s KESKIPOHJANMAA DVD-elokuvat Lyhyesti Extremeduudsonit sai Innosuomi-palkinnon HELSINKI (STT) Etelä-Pohjanmaan Innosuomi 2001 -palkinnon on saanut sisällöntuottajien ryhmä Extremeduudsonit. lokakuuta järjestettävän raskaan rockin tapahtuman Tattoo The Planetin uudet esiintyjänimet. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Ylivieskan kaupungin atkkäyttöpäällikkö Pasi Mustola kertoo, että kaupungin webpalvelimelle tuli tiistaina useampia hyökkäyksiä, joten kaikki tietokoneet jouduttiin ajamaan hetkeksi alas. – Harmi vain, että monella tahtoo unohtua nopeasti, miten näissä tapauksissa täytyisi menetellä, Mustola toteaa. Duudsonnelikon muodostavat Jarno Laasala (Jarno 1), Jarno Leppälä (Jarno 2), Jukka Hildén (Jukka) sekä Hannu-Pekka Parviainen (HP). Paras sovitus palkitaan 5 000 markalla. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . – Viimeisen vuoden aikana ihmiset ovat ymmärtäneet, että virustentorjunta on tärkeää, samaten torjuntaohjelmien päivittäminen. Kuva (anamorfinen 1.84:1) on rakeinen ja siinä on selvää kohinaa. Extremeduudsonien toimenkuvaan kuuluvat muun muassa maastopyöräilyvideoiden tekeminen sekä videoiden kuvaaminen, editointi ja käsikirjoitus. Myös kokkolalaisesta tietotekniikkaliike Datainfosta kerrotaan, että asiakkaat eivät ole vielä huolestuneet. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Depeche Mode saavutti nykyisen asemansa maailman suurimpana kulttiyhtyeenä 1980–90-lukujen vaihteessa, jolloin sen tanssittavat mutta kohtalokkaan tummat popkappaleet löysivät oman, poikkeuksellisen uskollisen yleisönsä. Tämä virus voi tulla niin monta kautta, Pajula harmittelee. (06) 827 2234, . Hätkähdyttävintä on se, kuinka ihannoivaan sävyyn suomalaisetkin kasinopelurit elokuvaan suhtautuivat. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . 2000 28 915 kpl Lukijoita 85.000 (KMT syksy 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola . (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Myyjä Sari Niemosen mielestä koneiden käyttäjät ovat entistä valistuneempia. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . Stonen oma isä työskenteli rahakadulla. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Pelkkää 80-lukunostalgiaa janoavat Depeche Mode kuitenkin jätti nälkäiseksi. Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto." Ef. ”Kenkkumaisen ärhäkkä virus” Nimda-tietokonevirus iski Kokkolaan, Pietarsaaren kaupunki säästyi Nimda on ensimmäinen virus, joka leviää sekä sähköpostissa ja www-palvelimien turva-aukkojen kautta. Sama tilanne oli edessä 1990-luvun lopulla, kun Nasdaqista puhuminen yleistyi huolestuttavassa määrin. Vuosina 1907–1994 eläneen Kempin tunnetuimpia lauluja ovat mm. Ainakaan Kokkolan Puhelimeen ei ollut torstaihin mennessä tullut kyselyitä viruksesta. Tapahtuman liittyy myös tatuointikilpailu. Ensimmäistä kertaa järjestettävän sovituskilpailun finaalissa on mukana kuusi neliäänisovitusta. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Tuoreimmassa Los Angeles Times -sanomalehden haastattelussaan Dylan jatkaa samoilla linjoilla. Etelä-Pohjanmaan tämän vuoden Innosuomi-palkinnon jakoperusteena oli nuorison luovuus millä tahansa toimialalla. – Tämän tasoista virusta ei ole kaupungille ennen iskenytkään. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Nimda säikäytti sen verran pahasti, että muun muassa Ylivieskan kaupunki aikoo tehostaa virustorjuntaansa. Iltaklubilla esiintyvät The Flaming Sideburns ja Marjo Leinonen. Turku Tattoo Party pidetään Club Feenixissä, messuosuus kello 12–20. Vaikka yhtyeen laulaja Dave Gahan onkin Depeche Moden todellinen keulakuva ja virallinen tähti, yleisö ymmärsi palkita yhtyeen todellisena sieluna pidetyn mutta syrjäänvetäytyvämmän Goren muhkeilla aplodeilla. Bob Dylan hurmasi 1960-luvulla kantaaottavilla lauluillaan "tiedostavan nuorison" ja osan vanhempaakin väkeä. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Syntikkapopin mustaa juhlaa Depeche Mode on sukupolvensa selviytyjä Depeche Mode konsertoi Helsingissä keskiviikkoiltana, vasemmalta laulaja Dave Gahan, kosketinsoittaja Andrew "Andy" Fletcher ja kitaristi Martin Gore. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . mainosdokumentti, ohjaajan kommenttiraita ja kaksi traileria. Pasi Mustolan mukaan tekniikan päivittämisen ohella kaupungin henkilökunnalle annetaan lisäoppia, kuinka sähköpostin mukana tulleisiin viruksiin pitää suhtautua. Yhtye aloitti uuden albuminsa raskaimmalla kappaleella Dead Of Night ja keskittyi ensimmäisen tunnin ajan uuteen ja tuntemattomampaan materiaaliin. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Keulakuva kunnossa Yhtyeen Areenan-konsertin rakenne oli kaksijakoinen. Työntekijät ovat kyselleet viruksesta jonkin verran, mutta kaiken kaikkiaan täällä on ollut yllättävän rauhallista, Kaivosoja kuvailee. Alkuperäisestä esiintyjälistan yhtyeistä jäähallissa nähdään amerikkalainen Slayer ja brittiläinen Cradle Of Filth. Tattoo Partyn tarjontaa ovat mm. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Mielestäni nämä bändit ovat amatöörejä. Nyt tilanne on stabiili, Mustola selvittää. Vaikka 90-luvulla yhtyettä runtelivat huumeja alkoholiongelmat sekä riitaiset henkilövaihdokset, fanit eivät ole trioksi kutistunutta yhtyettä hylänneet
Nämä varat on ulosoton kautta jo tilitetty verottajalle. Molemmissa maissa apu tavoittaa tuhatkunta perhettä. Tämä tarkoittaa kiinteistöjen rapistumista, Pihakari totesi esitellessään torstaina teknisen lautakunnan budjettiesitystä. Sen jälkeen tie siirtyy Tielaitokselta kaupungin kaduksi. Saunasta nousee jälkilöyly Kaupunki pykäsi Tankariin vikapaikalle ilman rakennuslupaa Tankarin majakkasaari sijaitsee Kokkolan edustalla runsaan kymmenen kilometrin päässä mantereesta. Rakennuksen paikka oli rannassa noin kymmenen metriä vanhan savusaunan itäpuolella ja metsän siimeksessä. Kela ja Kokkolan kaupunki ovatkin pyytäneet poliisia tukimaan näihin tukimuotoihin mahdollisesti liittyviä väärinkäytöksiä. Viime kuukausina kuivuus on nopeasti vaikeuttanut elintarviketilannetta El Salvadorissa, Guatemalassa, Hondurasissa ja Nicaraguassa. Suurin siivu pyöräteistä sijaitsee Ventuksentiellä, joka kunnostetaan ensi vuoden aikana. Uimahallin lasikatteiden kunnostus nielaisee budjetista miljoonan ja kaupunginteatterin lavastamon rakentaminen toisen. – Todella harmillista, hän puuskahtaa. Katselmukset myöhästyivät ja jäivät osin tekemättä. Täytyy sanoa, että ihmettelin silloin suuresti paikan valintaa, ja ihmetyttää se vieläkin. Poliisi on saanut jutun esitutkinnan valmiiksi ja juttukokonaisuus on jätetty käräjäoikeuteen syyteharkintaa varten. Tässä tapauksessa siihen kuului leimattu asemapiirros, jonka tarkastaja Heikki Huntus tulkitsee käytännössä sitovaksi. Romua pimeästi liki 10 miljoonalla Johanna Koivukoski-Hägg KOKKOLA (KP) Kokkolan teknisen lautakunnan esitys ensi vuoden talousarvioksi nousee 135 miljoonaan markkaan. Kuva: Jukka Lehojärvi KIRKON Ulkomaanapu avustaa 200 000 markalla (yli 30 000 eurolla) Keski-Amerikan kuivuuden uhreja. Toimialajohtaja Pihakari rajaa kuitenkin luvusta erilleen Vanhansatamanlahden kolme miljoonaa, Honkaharjun rakennustöiden neljä miljoonaa ja Öjan koulun laajennuksen käynnistämisen vaatima yhden miljoonan markan luvut, jotka pohjautuvat suoraan valtuustoon päätöksiin. Kiinteistöjen kunnossapitoon tarvittaisiin vuosittain 31 miljoonaa markkaa, mutta ensi vuodelle on budjetoitu vain 17 miljoonaa. Jätti-investointeja vakauttamisjakson budjettiesitykseen ei mahdu. Suurin syy ylitykseen löytyy jätehuollon uusista järjestelyistä, jotka rasittavat vielä ensi vuonna kaupungin budjettia 1,6 miljoonan markan verran. Pihan parakki helpottaa tilannetta väliaikaisesti, mutta pysyvämpi apu saadaan laajennusosasta, jonka rakennustyöt aloitetaan ensi vuonna. Ympäristötarkastajan Juhani Hannilan ja historiallisen museon tutkijan Merja Passojan piti siksi hyväksyä ja merkitä rakennuspaikka tarkasti maastoon. Luku on noin kaksi miljoonaa annettua raamia suurempi. Poikkeusluvalla rakennettaessa pienet sijainnin muutokset ymmärretään pakon edessä, mutta neljäntai viidenkymmenen metrin heitto ei enää sovi Huntuksen mielestä marginaaliin eikä mene edes inhimillisen erehdyksen tiliin. Hän ei kuitenkaan pidä ratkaisua museoväen näkövinkkelistä vääränä, vaan pikemminkin varsin oikeaan osuneena. El Salvadorissa ja Nicaraguassa ihmisille jaetaan ruoka-apua sekä siemeniä, lannoitteita ja työkaluja. Samassa romujutussa on ollut tutkittavana myös muutaman muun samalla tavalla toimineen henkilön pimeää metalliromun myyntiä ja heidän osaltaan bruttomyynti usean vuoden ajalta on poliisin mukaan miljoonaluokkaa ja verottajan saatavat satojatuhansia markkoja. Näiden tukkuostajina toimineiden henkilöiden bruttomyynti on kuudelta vuodelta noin 8,3 miljoonaa markkaa. Kokkolan kaupunki pykäsi rakennuksen puolensadan metrin päähän poikkeusluvassa määrätyltä paikalta, mitä Länsi-Suomen ympäristökeskuksen tarkastaja Heikki Huntus pitää käsittämättömänä. Molemmat asiantuntijat pääsivät tutustumaan tilanteeseen vasta, kun sauna oli rakenteilla tai valmis. Toiminta on alkanut kaatopaikalta jätteeksi tarkoitetusta metalliromusta, jota on kerätty talteen. Päinvastoin. Viime kesänä alueelle valmistui matkailijoiden iloksi jatkuvalämmitteinen sauna, josta nousee nyt kitkeriä jälkilöylyjä päättäjien kiusaksi. Uusiin kohteisiin kuuluu muun muassa uusia katuja puoli kilometriä, pyörätietä 5 kilometriä ja 4,5 kilometriä asuntokatujen päällystämistä. Juhani Hannila puolestaan suhtautuu paikan valintaan kriittisesti. Nämä tulot he ovat jättäneet ilmoittamatta verottajalle, joka vaatii heiltä välittömän verotuksen osalta 1,25 miljoonaa ja arvonlisäveron osalta noin 1,3 miljoonaa markkaa. Poliisin mukaan molemmat epäillyt perheineen olivat saaneet osan ajasta myös yhteiskunnan erilaisia tukia. Poliisin mukaan kyseistä tukkuliikettä ei ole jutussa epäilty mistään rikoksesta, koska kaikki sen suorittamat ostot yritys on kirjannut asiakastietoineen kirjanpitolain edellyttämällä tavalla. Ja odotettavissa on, että kaupunginhallituksen ja valtuuston käsittelyissä budjetti kutistuu vielä tästäkin. – Kaupungin kiinteistömassan kokonaisarvo on noin 1,1 miljardia markkaa ja sillä on laajuutta 16 hehtaaria. – Mielipiteitä on esitetty Tankarissakin puolesta ja vastaan, Passoja tietää. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 21.9. Toimialajohtaja Eino Pihakarin mukaan korjausrahat eivät yllä lähimainkaan summaan, joka tarvittaisiin vuosittain kiinteistöjen pitämiseksi nykykunnossaan. Nykyverkoston kunnossapito vaatisi vuosittain 23 miljoonaa markkaa, mutta ensi vuoden budjetissa kunnallistekniikkaan on varattu vain 22,6 miljoonaa markkaa ja summa sisältää myös kaikki uudisrakennuskohteet. Tukkuliikkeenä toiminut romuliike puolestaan on maksanut romusta suoraan käyvän hinnan pankkishekkeinä tai käteisenä rahana romun heille toimittaneille henkilöille. KOKKOLA (KP) Kokkolassa viime syksynä paljastunut pimeä romumyynti on osoittautunut huomattavasti alun perin arvioitua laajemmaksi pimeäksi liiketoiminnaksi. Ympäristösuunnittelija mukaan joku on jäänyt jupakassa hyvän selityksen velkaa. Poliisin mukaan muutamien myyntiin sekaantuneiden henkilöiden kohdalla metalliromun keräysmyynti on ollut huomattavan laajaa ja ammattimaista ja sitä on tapahtunut ainakin vuodesta -94 lähtien. Kun Tankarin kaavoitus on edelleen kesken, rakentamiseen vaaditaan ympäristökeskuksen poikkeuslupa. Sama tilanne on myös kaupungin katujen kunnostuksessa. Kokonaisuudessaan teknisen toimialan investointibudjetti on 37,5 miljoonaa markkaa. Kiviniityn koulun vanhan osan peruskorjaukseen on varauduttu puolella miljoonalla markalla, mutta koko varsinaisen peruskorjauksen rahoituksesta ei ole vielä selvyyttä. Kyseiset epäillyt olivat tutkinnan aikana myös vangittuina viime marraskuussa. Poliisin mukaan romumyynti on ollut huomattavaa ainakin kahden kokkolalaisen osalta. Budjetti ei riitä kunnossapitoon Kokkolan kaupungin rakennukset ja tiestö rapistuvat Öjan koulussa on ahdasta. Kuva: Jukka Lehojärvi Sauna (kuvassa keskellä) rakennettiin Ykspihlajassa ja pystytettiin saarelle viime kesänä. Käyttöönsä se vihittiin karikokouksessa heinäkuun viimeisenä sunnuntaina. Näin saunan Tankarissa ensimmäistä kertaa valmiina. Kokkolan poliisilaitoksen talousrikosryhmän tutkimusten mukaan vuosina 1994 – 2000 pimeästi myydyn romun arvo kohoaa noin 8,3 miljoonaan markkaan. Huhtikuussa myönnetyssä poikkeusluvassa painotettiin maisemallisten ja arkeologisten arvojen merkitystä. Alue kuuluu Naturaan ja rantojensuojeluohjelmaan. 2001 Maakunta 3 KALLENTORI 9-21 (18) Bonusta jopa 4% Kallentorin Kauppakeskus, Pitkänsillankatu 17, Kokkola Puh. Kolmen viime vuoden ajan Keski-Amerikkaa ovat vaivanneet peräkkäiset hirmumyrskyn, kuivuuden ja maanjäristyksen aiheuttamat katastrofit.. Merja Passoja kertoo käyneensä kutsuttuna asiantuntijana kahteenkin otteeseen arvioimassa Tankarin saunan tonttia, ja molemmilla kerroilla rakennustyöt olivat meneillään. Suurimpia yksittäisiä kohteita ovat Kiviniityn päiväkodin peruskorjaus, johon on varauduttu kahdella miljoonalla markalla sekä Isokylän koulun ilmanvaihdon uusiminen, johon lautakunta varaisi 1,3 miljoonaa. Jostain syystä kehikko kasattiin kivien nokkaan avoimelle paikalle vessapolun varteen. Maailman ruokajärjestön WFP:n mukaan arviolta 1,6 miljoonaa ihmistä tarvitsee hätäapua etenkin maaseudulla. Metalliromua epäillyt henkilöt ovat hankkineet eri puolilta Pohjanmaata ja myös eri puolilta maata olevilta yrityksiltä, laitoksilta ja tehtailta. Teknisen puolen "omien" investointien summa on siis 29,5 miljoonaa markkaa. Avustussummasta 140 000 markkaa (reilut 20 000 euroa) ohjataan El Salvadoriin ja loput 60 000 markkaa (10 000 euroa) Nicaraguaan. Poliisitutkintaa on vaikeuttanut se, että romun alkuperää ei tutkinnassa ole pystytty selvittämään, koska romun hankinta on tapahtunut käteiskaupalla ilman kuitteja. Näiden aiheettomasti maksettujen tukien osalta asianomistajien vaatimukset kohoavat poliisin mukaan yhteensä satoihin tuhansiin markkoihin. Hannilaa kutsu ei tiettävästi edes tavoittanut. 10 .Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Naturaan merkityn Tankarin majakkasaaren luontoa ja miljöötä varjellaan kuin kukkaa kämmenellä. Poliisin kotietsinnöissä on takavarikoitu kyseisiltä henkilöiltä rahaa noin 640 000 markkaa ja muuta omaisuutta muutamien satojen tuhansien arvosta. Lautakunnan budjettiesityksessä aloitukseen on varattu miljoona. – Minulta ei kysytty etukäteen mitään. 06-8328700 Bonne APPELSIINIja OMENATÄYSMEHU 1 L 3 prk (3,33/ 0,56 € ) 10 .00 Ingman Perinteiset JOGURTIT 150 g (8,33/ 1,40 € ) 8 prk 10 .00 Serla Toilet WC-paperi 30 rll ja Valkoinen TALOUSPAPERI 12 rll 89 .90 Y Y h h tte e iis s h h iin n tta a a a n n !! Daily VAIPAT/pkt 25-32 kpl 29 .90 Merikasvatettu KIRJOLOHI/kg kokonainen 1 17 7 .90 .90 Countryside PITKÄJYVÄRIISI 1 kg (6,67/ 1,12 € ) 3 pkt 2 20 .00 .00 Pohjanpoika KERMAJUUSTO/ kg 3 34 4 .90 .90 Snellman NAUDAN SISÄFILE/KG kokonainen 9 99 9 .00 .00 Italian VIHREÄ RYPÄLE/kg 7 7 .90 .90 PYSYVÄÄ EDULLISUUTTA HELPPOA OSTAMISTA Meira KULTA KATRIINA Kahvi 500 g (19,80/ 3,33 € ) 2 pkt/talous 9 .90 Espanjan SATSUMAT/ kg 6 .90 3,18 € 5,87 € 1,16 € 1,33 € 16,64 € 3,36 € 2,67 € 1,67 € 1,16 € 1,68 € PERJANTAI LAUANTAI 1,68 € Luppa KOIRANRUOKA 7,5 kg (5,32/ 0,89 € ) 39 .90 6,71 € Portti HAMPURILAINEN 105 g (23,81/ 4 € ) 4 kpl 10 .00 1,68 € 1,68 € 15,11 € 5,03 € PullaPirtin PAAHTOLEIVÄT 440 g (15,68/ 2,64 € ) 6 6 .90 .90 Palvelussa tänään ja huomenna Järvelän viljapossua ja Wartaan konsulentti paikalla Riitan Herkku METRIPIZZA 750 g (39,87/ 6,71 € ) 2 29 9 .90 .90 5,03 € Saarioinen Broilerin marinoitu FILÉSUIKALE 300 g (53,00/ 8,91 € ) 1 15 5 .90 .90 VANILJAPOSSU 4 kpl ...
– Jossain on esitetty arvelu, että hirvikantojen tihentyminen on edesauttanut hirvikärpäsen leviämistä. He eivät loukkaantuneet vakavasti. Jalankulkijoiden turvallisuutta parannetaan korotetuilla suojateillä. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan asianomistajille erilaisia korvauksia 25 000 markkaa. Malmin yksikkö tekee tilaa Östanlidin kuntoutusosastojen siirtämiselle Malmin alueelle. Rahoitus koostuu suorista avustuksia, lainoista ja korkotukilainoista. Hyönteiskarkotteet eivät tehoa Vilkamaan mukaan myös se on hämärän peitossa, miksi vain hirvi kelpaa munimispaikaksi. (Lähde: Veikko Tuovinen / A-Tuottajat Oy) Fakta HIMANKA (KP) Torstai-iltana viiden maissa sattui valtatie 8:lla jälleen paha hirvikolari. – Östanlidin toisen kerroksen kipukuntoutusosasto siirtyy vanhaan sairaalaan, Eklund sanoo. Kiertoliittymä vähentää tehokkaasti liikenneonnettomuuksia, koska ajonopeudet pienenevät. – Tarkka määrä ei ole muistissa, mutta lähempänä kolmeakymmentä liikutaan. Konsulttityönä tehty selvitys päätyi tälle kannalle vertailtuaan kiertoliittymää mm. Tuomion pituudessa huomioitiin kohtuullistavana tekijänä miehen aikaisempi vankeustuomio. Osastolle tulee 15–17 potilaspaikkaa, kun paikkoja on nyt 17. – Ei niillä varsinaisesti kuitenkaan mitään parveilukäyttäytymistä ole. Pahimpia meidän piirin alueita ovat juuri tuo mainittu valtatie 8 Himangalta pohjoiseen päin, Kajaanitie välillä Kälviä-Kannus ja Kannuksen ja Eskolan väli. Viime vuosi oli yhtä synkkä. Hiuksiin ja vaatetuksen alle tunkeutuvia riiviäisiä on tavattu paikka paikoin niin paljon, että metsästä on pitänyt juosta karkuun. Maatilatalouden investointeihin tukea on myönnetty Keski-Pohjanmaalle 14,5 miljoonaa. Hän oli kuollessaan 104-vuotias. Ihmisessä se ei onnistu. Pahoinpitelyn kohteeksi joutuneelta murtui nenä ja hän sai muitakin vammoja kasvoihinsa. – Samoin kuin hyttysellä hengitysilman hiilidioksidi houkuttelee sitä. Pietarsaaren sairaala remonttiin HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven käräjäoikeus tuomitsi pyhäjärvisen hitsaajan törkeästä pahoinpitelystä 10 kuukaudeksi vankeuteen. syyskuuta Nivalan vanhainkodissa. Viimeistään silloin kun alkaa tulla pakkasia, ne häipyvät kokonaan. Paras konsti suojautua hirvikärpästä vastaan on oikeaoppinen pukeutuminen. Lisäksi mies pahoinpiteli puolisoon potkimalla häntä kasvoihin ja eri puolelle vartaloa niin, että nainen menetti tajuntansa. Se tunkeutuu hiuksiin ja pyrkii hiuksissa alaspäin kohti päänahkaa. Auvo Turpeinen Auvo Johannes Turpeinen kuoli sunnuntaina 16. Hän oli kuollessaan 71-vuotias. Vilkamaan mukaan niin hirvikärpäsen kuin muidenkin hyönteisten esiintymiseen vaikuttaa kesän sääolot. – Silloin tällöin niitä aina on. Tukien saajina ovat pääasiassa maanviljelijät, kalastajat, yritykset, kunnat, yhteisöt ja osuuskunnat. Matkustajana ollut mies oli lentänyt ulos, ja ohikulkija auttoi kuskin autosta. Mutta ilmeisesti esiintyminen on aika lailla paikallista, koska ei niitä joka paikassa yhtä paljon ole. Keskitalo laskee Lestijokilaaksossa sattuneen jo kaksitoista hirvikolaria keväästä alkaen. Maaseudun elinvoimaisuuden kehittämiseen TE-keskus on Keski-Pohjanmaan alueelle myöntänyt yhteensä kymmenen miljoonaa. Hirvi menehtyi välittömästi. – Pohjoisraja on epäselvä, sitä eivät tarkkaan oikeastaan tiedä muut kuin ihmiset, jotka asuvat siellä. Lämpötila vaikuttaa hyönteisen aktiivisuuteen myös syksyllä, mikä saattaa osaltaan selittää runsasta esiintymistä. Rehtorin tehtävät Varila ottaa vastaa ensi vuoden alussa. Esimerkiksi silloin, kun päiväkirurgisen aikuispotilaan on yövyttävä sairaalassa sosiaalisista syistä, lastenosaston hoitaja valvoo ja tarpeen tullen auttaa potilasta. Muutoksilla tavoitellaan uusia yhteistyömuotoja sairaalan toiminnassa. Myös lastenosasto tulee olemaan tilapäisesti toisessa kerroksessa muutaman kuukauden ajan. – Liukaspintaiset, kaiken suojaavat vaatteet marjaja sienireissuilla ovat paras suojautumistapa. Lämpö vaikuttaa aktiivisuuteen Hyönteinen on pikku hiljaa hivuttautunut lähes kaikkialle Suomeen pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Toisen auton kuljettaja ei loukkaantunut. Naaras saattaa kyllä pistää ja imeä verta, mutta se ei ryhdy munimaan. Miehet vietiin Pietarsaaren sairaalaan. Täysikasvuinen iso uroshirvi juoksi henkilöauton eteen lentäen ensin konepellille, siitä auton katolle ja maahan. – Hirvikärpästä esiintyi ennen sitä Venäjällä, Keski-Euroopassa ja Ruotsissa. Toimeentulotukimenot ovat taas kasvussa, koska Kokkolan työttömyys on pysytellyt sitkeästi maan keskiarvoa tuntuvasti korkeammalla. Samaan kerrokseen tulee neurologin polikliiniset vastaanottotilat. Lisäksi hän on toiminut opettajana peruskoulussa ja aikuiskoulutuksessa. Ihmisen kimppuun vain vahingossa Tällä hetkellä hirvikärpäsiä tuntuu olevan erityisen runsaasti. Pyhäjärvinen nainen sai pahoinpitelystä, törkeästä rattijuopumuksesta ja muista liikennerikkomuksista 3 kuukautta 15 päivää ehdollista vankeutta. Suomi oli tyhjiö. Toimeentulotukeen lisärahaa Hirvikärpänen riivaa sienestäjiä Lämmin syksy ja sankka hirvikanta saattaneet lisätä kiusankappaleen esiintymistä Hirvikärpänen on paitsi hirven myös ihmisen riesana etenkin loppukesästä ja alkusyksystä. Jos hirveä on kovin vähän niin ei niitä kärpäsiäkään ole kovin paljoa. Lentäminen vaatii niin paljon energiaa, että niillä ei riitä sitten enää. Kuskia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Ensimmäisen vaiheen on oltava valmiina huhtikuussa 2002. Tämänhetkisen rakennusvaiheen aikana päiväkirurginen osasto toimii tilapäisesti toisessa kerroksessa. Mitkään hyönteiskarkotteet eivät tehoa hirvikärpäseen. Työllisyysja projektirahoituksen ohella TEkeskuksen kautta on myönnetty merkittävästi myös investointitukia. Mitään varsinaista seurantaa tai tutkimusta esiintymismääristä ei kuitenkaan ole. Tällä kertaa kuljettaja selvisi kuin ihmeen kaupalla pienillä vammoilla, kertoo Keskitalo. Molemmat sukupuolet imevät verta. – Ainoa täikärpänen, joka pistää myös ihmistä. Varila on palvellut useissa kunnallisissa tehtävissä, viimeksi runsaan 15 vuoden ajan kunnanjohtajana Ullavan, Vimpelin ja Kurun kunnissa. Kunnanjohtaja Varilasta kansanopiston rehtori PIETARSAARI (KP) Auton bensatankki räjähti ja auto syttyi palamaan liikenneonnettomuudessa Pietarsaaressa. Ylitys oli lähes odotettu, sillä viime vuonna toimeentulotuen toteutuma oli 11,4 miljoonaa eli 400 000 markkaa enemmän kuin tämän vuoden budjetissa toimeentulotukeen osoitettu summa. TE-keskuksen rahoitustoiminnassa on ollut viisi eri painopistealuetta. Oikeus katsoi miehen menettelyn olleen erikoisen julmaa ja raakaa, sillä mies kaatoi asunnossaan puolisonsa lattialle ja löi naista nyrkillä ja metallisella avainketjulla kasvoihin. Varsinaisen rahoitustuen ohella TEkeskus on myös rahoittanut koulutusta. Ryöstäjä on noin 160 senttiä pitkä. Samalla lailla se hakee suojaisia paikkoja tunkeutumalla vaatteiden alle kauluksesta ja hihansuista. Meillä ensimmäiset havainnot tehtiin KaakkoisSuomessa aivan rajan pinnassa vuonna 1961. 6 mk/1/2 h PALVELEVA PUHELIN 10071 KUTSU SYYSKOKOUKSEEN SF-Caravan Keski-Pohjanmaa ry:n syyskokous pidetään Lestijärvellä Kuturannassa 22.9.2001 alkaen kahvitarjoilulla klo 16.00. Autot romuttuivat Perhossa. lut. Kaipaamaan jäivät lähinnä lapset ja lastenlapset sekä sisko lapsineen. Myös lastenosaston ja -poliklinikan yhteistyö muuttuu sujuvammaksi, kun molemmat ovat samassa kerroksessa. – Ennen kaikkea se vaatii rauhaisaa paikkaa. syyskuuta Haapajärven terveyskeskuksessa. Autot törmäsivät apteekin liittymän kohdalla toisiinsa ja painoivat toistensa keulat rajusti kasaan. – Mitä lämpimämpää on sitä innokkaammin ne lentävät ja ovat liikkeellä. (Liput 75,-/65,-/45,-) Teatterit Sekalaiset Kokoukset Eero Johannes Ensio Salmu siunattiin haudan lepoon lauantaina 15. Tuomittu heitteli asunnossaan useita posliiniastioita miehensä päähän ja ajoi autonsa humalassa tolppaan. liikennevalo-ohjaukseen ja/tai lisäkaistojen rakentamisvaihtoehtoihin. Uusissa tiloissa voidaan ottaa vastaan kaksitoista potilasta päivässä. Hirvikärpänen on aggressiivinen ja suoraviivainen löytäessään ihmisen. YLIVIESKA (KP) Ylivieskan vilkkain ja ongelmallisin risteys, ydinkeskustassa sijaitseva Valtakadun Asemakadun Vieskankadun risteys, on saamassa kiertoliittymän. Se pystyy aistimaan hengitysilman kymmenien metrien päästä. Siunauksen toimitti kirkkoherra Hannu Kinnunen. Toisen vaiheen rakennustöiden on tarkoitus olla valmiina vuoden 2003 alusta. Kuva: Jukka Lehojärvi – Hirvikärpänen eli hirven täikärpänen (Lipoptena cervi) on täikärpästen heimoon kuuluva 6-7 millimetriä pitkä musta ja litteä kärpäslaji. Hirvivaara pahimmillaan Himangalla taas paha hirvikolari Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Pohjanmaan TE-keskus on ensimmäisen puolen vuoden aikana myöntänyt runsaat 340 miljoonaa markkaa alueen elinkeinoelämän, maaseudun ja työvoiman kehittämiseen. Kaipaamaan jäivät lähinnä lapset perheineen. Nuorukainen löi ravintolassa toista miestä niskaan ja kasvoihin. Suunnittelutyöryhmä katsoo kiertoliittymän sopivan parhaiten myös Ylivieskan kaupunkikuvaan, onhan keskustan reunoilla jo ennestäänkin useita kiertoliittymiä. Nuorukainen potkaisi vielä kahdesti tajuttomana makaavaa uhria päähän. Helsingin yliopiston hyönteislaitoksen intendentti, hyönteistutkija Pekka Vilkamaa kertoo, että ensimmäiset hirvikärpäshavainnot Suomessa ovat vasta 1960-luvun alusta. Se ei kiertele ja kaartele niin kuin hyttynen vaan iskee suoraa päätä ja on heti jo mönkimässä. Opiston nykyinen rehtori Reijo Niemelä siirtyy yritystehtäviin ensi vuoden alussa oltuaan rehtorina runsaat 23 vuotta. seurakunnat Päivystää joka ilta klo 19–24 ent. Auto pyörähti ympäri ja syttyi palamaan. KAUSTINEN (KP) Kaustisen Evankelisen Kansanopiston uudeksi rehtoriksi on valittu Kurun kunnanjohtaja, valtiotieteen maisteri Sten Rurik Varila. Sosiaalisena syynä pidetään muun muassa sitä, kun aikuisella potilaalla ei ole omaista tai ystävää, joka voisi hoitaa häntä leikkauksen jälkeen illalla tai yöllä. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Samalla lastenosastolla tehdään pieniä muutostöitä ja pintasaneerausta. Myös fysioterapiaja allastiloja uudisrakennetaan. 2001 Maakunta 5 Kuolleita Hautauksia Ev. – Siitä ei ole tutkimustietoa, miten ne juuri tähän lajiin vaikuttavat. – Tärkeää on peittää pää vaikka hyttyshatulla, ja pitää hihanja lahkeensuut sekä kaulus tiukasti kiinni. Keski-Pohjanmaalla on tavattu tänä syksynä paljon aggressiivisia hirvikärpäsiä. – Paikka oli taas sama kuin usein aiemminkin, eli tämä Rautilan kohta Himangalta noin viisi kilometriä pohjoiseen päin tuntuu olevan varsinainen hirvien suojatie. Ensi keväänä aloitettavan suuremman urakan takia suuren sairaalarakennuksen toinen kerros tyhjennetään ja remontoidaan, jotta saataisiin tilaa kuntoutus-neurologiselle hoito-osastolle. Ylikonstaapeli Esko Keskitalo Kannuksen poliisista varoittelee hirvivaarasta. Tervetuloa! Isäntinä johtokunta TÄNÄÄN KLO 19 Toimistosta klo 10-17. Hänellä oli yllään musta huppari, jonka päällä oli vielä farkkupusero. Toisaalta käräjäoikeus määräsi nyt antamansa tuomion lisäksi täytäntöönpantavaksi miehen vuonna 1999 törkeästä pahoinpitelystä saaman vuoden ja neljän kuukauden ehdollisen tuomion. – Muutoksessa saadaan synergiaetu lyhytkirurgisen osaston ja lastenpoliklinikan välille. Ihmisen kimppuun hyönteinen etsiytyy vahingossa, sillä se ei kykene munimaan muualle kuin hirven turkkiin. Onnettomuus tapahtui kuuden aikaan torstaiaamuna, kun Evijärveltä Pietarsaareen päin ajanut henkilöauto alkoi tuntemattomasta syystä heittelehtiä ja suistui sen jälkeen oikeanpuoleiseen ojaan. – Purenta voi aiheuttaa pitkäaikaisia paukamia, ihmisellä yleensä päähän ja selän yläosiin. Malmin sairaalan viidenteen kerrokseen rakennetaan remontin ensimmäisessä vaiheessa tilat päiväkirurgiselle osastolle. Pyhäjärvinen nuorukainen sai törkeästä pahoinpitelystä ja näpistyksestä 10 kuukautta vankeutta. Tämän vuoden budjetissa on toimeentulotukeen varattu 10,4 miljoonaa markkaa, mutta jo elokuun loppuun mennessä rahaa oli kulunut 8,2 miljoonaa. Juha Miettinen KOKKOLA (KP) Sienestäjät, marjastajat ja muut metsässä liikkuvat ovat tehneet tänä syksynä harvinaisen paljon havaintoja hirvikärpäsestä. Puremakohtiin kehittyy punoittavia näppyjä, jotka kutisevat voimakkaasti. Lippukassa aulassa aukeaa klo 18. Myös kohonneet lääkeja terveydenhoitomenot ovat nostaneet toimeentulotuella elävien kuluja. Hirvikärpästen esiintymistiheys on varsin paikallista jos niitä on, on niitä runsaasti. Noin kello 9.30 kauppaan tullut poika vei mukanaan pienehkön summan rahaa, jonka hän sai uhkaamalla myyjää puukolla. Saman tien bensatankki räjähti ja auto syttyi tuleen. – Nyt on syytä muistaa tilanne, pudottaa nopeutta ja tarkkailla tilannetta. Talven aikana suunnitellaan jo toisen vaiheen korjaustöitä. Pyhäjärvinen nuorukainen tuomittiin pahoinpitelystä 1 200 markan sakkoon. Tuomittu riuhtaisi toisen miehen asfalttiin vammaseurauksin. Nythän meillä oli aika lämmin ja kuiva kesä etelässä. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 10 §:ssä mainitut asiat sekä alueen ostaminen. syyskuuta Alavieskan kirkossa. Bensatankki räjähti ojaanajossa ARVIOLTA 15-vuotias poika ryösti Sparmarket Kirsikan Tornion Kokkokankaalla torstaina aamupäivällä. Lisäksi hänelle määrättiin ajokieltoa ja 2 000 markan sakko. – Sen pyrkimys on imeä verta, jota se tarvitsee lisääntymistoimintoja varten. Vaikka karkotteet vaikuttaisivatkin, niin se ei enää osaa lähteä mihinkään. Tuomitulla ei ollut ajokorttia. TE-keskuksen kautta tukia 340 miljoonaa Onerva Leisti PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren sairaalan remontti alkaa aivan näinä päivinä. Toista autoa kuljettanut vanhempi naishenkilö kuljetettiin ensin Perhon terveyskeskukseen ja sieltä Vetelin sairaalaan tarkkailuun – hän sai vammoja päähänsä ja käsiinsä. Paikkansa löydettyään hirvikärpänen tiputtaa siipensä ja tarrautuu tiukasti kiinni ihoon. Määrä tippuu heti kun ilmat alkaa viiletä. Ihmisessä sitä kammataan ja harjataan ja kiusataan niin kauan, että ne loppujen lopuksi irtoavat. Nimensä mukaisesti hirvikärpänen on hirven turkkiin pesivä kärpänen. – Siivet ovat levossa suoraan taakse suunnatut. Yhtenä merkittävänä kohteena esimerkiksi KeskiPohjanmaan alueella on ollut Kaustisen Haitekki -teknologiatalo. Alina Puolimatka Nivalan vanhin asukas Alina Puolimatka kuoli maanantaina 17. Tällä hetkellä paikkoja osastolla on yhdeksän. Litteä ja kova kärpänen on hankala poistaa. tätä kuuta. Lastenpoliklinikalle tulee vastaanottotilat samaan kerrokseen lastenosaston kanssa. Viikottain näillä alueilla tapahtuu hirvikolareita, varoittelee Keskitalo. – Naaras synnyttää yhden valmiiksi koteloituvan toukan, joka elää hirven turkissa. Syntyjään hän on kokkolalainen, mutta juuret ovat vahvasti myös Kaustisella. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 21.9. Keskitalo sanoo hirvien kiimaajan juoksuttavan hirviä juuri nyt päättömästi pitkin teitä, eikä tilanne helpota, kun hirvenmetsästys alkaa 29. Vaasan läänin alueella ja klo 20–24 Pohjanmaan ja Haapajärven verkkoryhmissä Hinta n. Mutta tuskin ne kannat nyt toisiaan ihan yksi yhteen seurailee, niin yksinkertaista se ei ole. Yhteistyötä saadaan kehitettyä, sairaalanjohtaja Michael Eklund kertoo. Viime kesänä niitä oli ilmeisesti aika vähän siitä päätellen, että yleisön ja tiedotusvälineiden yhteydenottoja ei ollut ollenkaan niin paljon kuin tänä vuonna. Autossa olleet kaksi 25-vuotiasta miestä pelastuivat. – Sen käytös on niin suoraviivainen. Kiertoliittymä Ylivieskan vilkkaimpaan risteykseen KOKKOLA (KP) Kokkolan perusturvalautakunta joutui keskiviikkoisessa kokouksessaan jälleen vastakkain kiristyneen taloudellisen tilanteen kanssa, kun se joutui anomaan valtuustolta 1,4 miljoonan markan lisämäärärahaa kattamaan ylittyneet toimeentulotukimenot. Vilkamaan mukaan ei tarkkaan tiedetä, miksi hirvikärpänen levittäytyi Suomeen. Pyhäjärvisille vankeutta PERHO (KP) Perhon kirkonkylällä sattui paha nokkakolari puoli yhdentoista aikaan torstaiaamuna, kun Kokkolan suunnasta tullut henkilöauto törmäsi apteekin pihasta Kokkolaan päin kääntyneeseen autoon
Terrorin vastaisen paketin odotetaan saavan laajan hyväksynnän EU-valtioiden päämiehiltä, jotka kokoontuvat perjantaina ylimääräisen huippukokoukseen Brysseliin. EU:n aseet terrorismia vastaan HELSINKI (STT) Hallitus korjaa talousarvioesitystään marraskuussa, jos talouskehitys vaatii sitä, sanoi pääministeri Paavo Lipponen (sd.) torstaina. Syksyllä, samalla kun talouden kehitystä arvioidaan, haetaan sopua työllisyyttä kohentavista toimista, Lipponen kertoi. Puolustusministeri Enestam viittasi puolustusselontekoon, jossa tällainen mahdollisuus on esillä. Eläkkeelle siirtynyt Ylen erikoiskirjeenvaihtaja Toivanen sai 25 000 markkaa ja Ouluopiston johtaja Lackman 15 000 markkaa. 6 Kotimaa Perjantaina 21.9. Lehtikuva/Kimmo Mäntylä Marko Ruonala BRYSSEL (STT) EU:n ministerit vauhdittivat torstaina laajaa toimintapakettia, jolla tehostetaan terrorismin vastaista taistelua unionin alueella. Eduskunnan puolustusvaliokunnassa istuva kansanedustaja Jaakko Laakso (vas.) kertoi, että hänen tietojensa mukaan Suomi on esittämässä Natolle uutta kumppanuustavoitetta. Lehtikuva/Tor Wennström BRYSSEL (STT) Euroopan komissio ehdottaa unionin jäsenmaille säädettäväksi yhtenäistä terrorilakia, jolla yhdenmukaistettaisiin säädöksiä ja rangaistusasteikkoja terrorismiin liittyvissä rikoksissa. Lisäksi kotitalouksien luottamus on säilynyt vahvana. Hän kysyi Tuomiojalta, onko tässä kyse laajemmista yhteistyökysymyksistä vai sotilaallisen toiminnan "kovaan ytimeen" liittyvästä avun vastaanottamisesta. – Ministeriö parhaillaan sitä selvittää. Itälän mukaan lähes kaikissa maissa, myös Suomessa, on viime aikoina nostettu turvallisuuden tasoa. Hän on tehnyt suomalaisuutta tunnetuksi lukuisilla esiintymisillään ja on jo persoonana valloittava maailmalla. – Meillä on ollut vähän erilainen kirjoitustekniikka. Useat ratkaisut pohjautuvat kahden vuoden takaisiin Tampereen huippukokouksen loppupäätelmiin. Euroopan keskuspankin koronlaskupäätös on yksi rohkaisevista merkeistä. Ongelmana on ollut, että useat jäsenmaat ovat katsoneet poliisija oikeusasioiden kuuluvan kansalliseen toimivaltaan. Oikeusministeri Johannes Koskisella (sd.) ei ole varsinaisesti mitään erityistä terrorilakia vastaan. – Nopeiten tapahtuva muutos on tietojen vaihdon lisääntyminen, Koskinen sanoi. Lehtikuva/Sari Gustafsson. Salminen vuoden ulkosuomalainen Ulkosuomalaisten etujärjestön Suomi-Seuran puheenjohtaja,Pertti Paasio (vas.) ja varapuheenjohtaja Elsi Hetemäki-Olander keskustelemassa oopperalaulaja Matti Salmisen kanssa. Sisäja oikeusministerien oli alun perin määrä kokoontua vasta lokakuussa, mutta viime aikojen tapahtumat kannustivat ylimääräiseen kokoukseen. Enemmän ryhtiä ja vauhtia Tampereen päätelmiin pitää löytyä, Koskinen totesi. Myös isyysrahan hakeminen joustavoituu, kun sitä voi jatkossa hakea joko yhdellä kertaa tai jokaisen jakson osalta erikseen. Koskisen mukaan terroririkoksissa rikoksen tekijän kuuluminen organisoituun ryhmään on vaikea näyttää toteen. Tunnustuksen antoi ulkosuomalaisten etujärjestö Suomi-Seura torstaina. Lyhyesti HELSINKI (STT) Suomen Nato-rauhankumppanuuden mahdollinen syveneminen entistä läheisemmäksi ystävyydeksi nousi esiin eduskunnan kyselytunnilla torstaina. Nämä terrorismin torjuntaan erikoistuneet asiantuntijat mm. – Jos tällainen näyttö on mahdollista saada, takaa laki myös rangaistusasteikon ankarimman pään käyttömahdollisuuden. Lipponen muistutti, että Suomessa mikään kotimainen tekijä ei nyt ole pitkittämässä hitaan kasvun kautta. Ministerit hyväksyivät useita konkreettisia toimia. Kun ulkomaankauppa elpyy, kiihtyy kasvukin. Palkkamaltti on edelleen tarpeen, Lipponen muistutti työmarkkinaosapuolia. Siinä ei ole juuri mitään uutta. Talouden näkymät ovat muuttuneet entistä epävarmemmiksi viime viikon terrori-iskujen jälkeen. Niitä ei pidä vaarantaa poukkoilulla. Työllisyyden parantumisen uhatessa hidastua on entistä tärkeämpää varmistua, että palkkakehitys pysyy talouden kestokyvyn puitteissa. – valvonnan tiukentaminen ulkorajoilla. – tehostetun turvallisuuden ylläpito. Isyysvapaasta on pitänyt tähän asti käyttää vähintään kuusi päivää äitiysrahakaudella eli noin neljän kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. kokoavat, vaihtavat ja analysoivat ajankohtaista uhkaa koskevaa tietoa. Lähtökohtana on se että Suomi ja Nato harjoittaisivat kriisitilanteessa yhteistyötä, jonka tuloksena Naton joukkoja voisi tarvittaessa tulla Suomeen. – Suomessa ylikorostetussa pankkisalaisuuden suojelemisessa olisi terroritapausten tutkimisessa heti korjattavan varaa, Koskinen myönsi. – henkilötodistusten myöntämisen tiukentaminen. – Heikentyneet talousnäkymät eivät vaadi poikkeamaa talouspolitiikan linjasta. – Matti Salminen edustaa hienosti isänmaatamme. Isyysvapaan voi halutessaan jakaa yhdestä neljään jaksoon. Ulkoministeriön puhelinpäivystykseen tuli kriisiaikana kaikkiaan 3 500 puhelua, joista yksin terrori-iskun jälkeisenä keskiviikkona noin 1 500, kertoi ulkoministeriön konsuliosaston päällikkö Pekka Hyvönen. Siihen sisältyvät yhteinen terrorismirikosten määritelmä, pidätysmääräysten ulottaminen koko unionin alueelle ja niistä langetettavien rangaistusten lähentäminen. Toivanen ja Lackman UKK-palkinnoille HELSINKI (STT) Presidentti Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiö on myöntänyt tämänvuotiset UKK-palkintonsa toimittaja Erkki Toivaselle ja fil. Vuoden ulkosuomalaisia ovat olleet mm. Laakso peräsi myös ulkoministeri Erkki Tuomiojalta (sd.), eikö kärjistyvässä kansainvälisessä tilanteessa ole outo signaali Suomelta, että Suomi on ehdottamassa Natolle yhteistyötä, joka merkitsisi sitä, että Suomen alueelle tulisi esimerkiksi Nato-maiden ilmavoimia ja myöskin joukkoja. Keskustan Juha Korkeaoja muistutti, että Naton rauhankumppanuusohjelma on hyvin laaja järjestely, joka kattaa yhteistyön aina luonnononnettomuuksien torjumisesta sotilaallisen avun antamiseen. Tämä varmistui torstaina. Nato-kumppanuus puhuttaa Pääministeri Paavo Lipponen ja kansanedustaja Virpa Puisto osallistuivat eduskunnan suulliselle kyselytunnille torstaina. Tällä hetkellä EU-maista vain Britannialla, Saksalla, Italialla, Portugalilla, Espanjalla ja Ranskalla on rikoslaissaan mukana erikseen terroririkokset. – ehdotus EU:n ja Yhdysvaltojen poliisija oikeusviranomaisten yhteistyöstä terrorismin torjumiseksi. Kysymys on lähinnä siitä, miten nyt lähdetään toteuttamaan näitä kahta linjausta ja meidän tarkoituksenamme on niin sanotussa Parp (planning and review) prosessissa aktualisoida tätä mahdollisuutta. Lackmanin palkittiin Suomen vai Saksan puolesta. Ulkoministeriöstä kerrottiin, että suomalaisia ei enää etsitä terrori-iskujen jäljiltä. Rikoslaissa on määritelty muun muassa kaappaus ja panttivangin ottaminen. Ministeri Koskisen mukaan yksi keskeinen muutos on tiivistyvä yhteistyö eri viranomaisten välillä. Viimeisenkin etsintälistalla olleen tiedetään nyt poistuneen New Yorkista ennen iskuja. Yhdistyksen sääntöjen mukaan vuoden ulkosuomalaiseksi valitaan ulkomailla asuva suomalainen ja suomalaisen siirtolaisen jälkeläinen, joka on menestynyt alallaan, vaalinut suomalaista kulttuuriperintöä ja edistänyt Suomen ja uuden kotimaansa kulttuurivaihtoa, kauppaa tai muuta yhteistyötä. Enestam myönsi että selonteossa on tuon kaltainen maininta. Ulkoministeri Erkki Tuomioja luovutti palkinnot torstaina ulkoministeriössä. Lukuisten päätösten joukossa ministerit sitoutuivat EU:n komission kaksiosaiseen ehdotukseen puitepäätökseksi, joka pyrkii määrittämään yhtenäisellä tavalla terrorismirikokset sekä lähentää niihin sovellettavia rangaistuksia. Säätiö kiitti Toivasta pitkäaikaisesta toimittajatyöstä, jonka aikana hän on erittäin monipuolisesti käsitellyt kansainvälisiä kysymyksiä. Kokouslähteiden mukaan esityksen takana oli Britannia. – Tähän asti on kulunut kaksi vuotta, ja nyt pitäisi sama sisältö saada sovituksi kahdessa kuukaudessa. Opposition maltillinen esiintyminen eduskunnassa talousarvioesityksen lähetekeskustelussa on hyvä enne tässä suhteessa, Lipponen sanoi Palkansaajien tutkimuslaitoksen 30-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä. Tampereen linjauksiin vauhtia Ministeri Koskinen myönsi, että Tampereen päätelmiin tulee nyt vauhtia. – Varaudutaan siihen, että Yhdysvalloissa tapahtunut terrori-isku ei ollut ainutkertainen, Itälä sanoi Brysselissä torstaina. Vapaan voi tuon jälkeen käyttää milloin tahansa äitiystai vanhempainrahakauden aikana. Tällöin valtiojohtajat loivat suuret linjat yhtenäisestä EU:n oikeusalueesta, joka perustuu vapauteen, oikeuteen ja turvallisuuteen. Apua tarvittaessa Laakso viittasi kysymyksessään puolustusselonteon kohtaan, jossa on maininta "valmiuksien luominen avun vastaanottoon kriisitilanteessa otetaan huomioon puolustuksen kehittämisessä". Tämä koskee erityisesti kaksoiskappaleita. – Tietääkseni vielä tämän syksyn aikana tämmöinen ehdotus on tarkoitus tehdä Natolle, ja keskusteluja lienee jo käyty, vai kuinka ministeri Enestam, Laakso kysyi. EU kiirehtii terrorin vastaista taistelua EU:n oikeusja sisäministerien torstaina hyväksymä paketti terrorismin vastaisten toimien tehostamiseksi sisältää mm. Käytännössä yhdessä jäsenmaassa annetun pidätysmääräyksen katsotaisiin tällöin olevan voimassa kaikissa jäsenmaissa. Lisäksi kulttuuri tavoittaa useampia ihmisiä kuin esimerkiksi liikeelämä, Tiina Laitinen SuomiSeurasta tiivistää. tri Matti Lackmanille. Tuomioja vastasi, että kyse ei ole mistään sotilaallisista liittoutumiskysymyksistä vaan laajasta yhteistyöstä, joka kattaa lähes kaikki Euroopan maat. Enimmäisrangaistuksena komissio ehdottaa 15 vuoden vankeusrangaistusta terroristiryhmän johtamisesta. Tämä sisältää sekä rakenteellisia uudistuksia että työllisyysvaroja. Hallitus pohtii muutenkin toimia luottamuksen ja työllisyyden parantamiseksi. Tarvitaanko Suomeenkin terrorilaki. Äidin vanhempainrahakaudella eli seuraavalla kahdeksan kuukauden jaksolla isät ovat saaneet pitää enintään kuusi päivää isyysvapaata. Budjettiesitystä saatetaan muuttaa Lipponen talousnäkymistä: HELSINKI (STT) Oopperalaulaja Matti Salminen on vuoden 2001 ulkosuomalainen. Toimia kiirehditään Yhdysvaltain terrori-iskujen takia. Toinen osa koskee eurooppalaista pidätysmääräystä ja rikokseen syyllistyneen luovuttamista EU:n alueella. – esitys syyttäjäviranomaisten väliaikaisen Eurojust-yksikön ja amerikkalaisten tutkintatuomarien yhteydenpidon lisäämisestä. Laakso sanoi saaneensa vihiä siitä, että tätä linjausta olisi viime aikoina alettu tiiviisti tarkastella. Nyt kaupunki mainitaan loppupäätelmien teksteissä ilman, että suomalaisten tarvitsi sitä erityisemmin tuputtaa. Asia oli esillä torstaina myös ulkoasiainvaliokunnassa, joka antaa puolustusselonteosta puolustusvaliokunnalle lausunnon. – Edellytykset uuteen nopeamman kasvun kauteen ovat olemassa. – Ministeri Enestamin vastauksesta ilmeni, ettei ole olemassa sellaista hanketta, jota joutuisin kommentoimaan, Tuomioja kuittasi. – Europolin toiminnan vahvistaminen: kuudeksi kuukaudeksi perustetaan toimintaryhmä, johon jäsenmaita pyydetään lähettämään edustajia. seuraavat päätökset ja suositukset: – jäsenmaiden yhteisten rikostutkimusryhmien toiminnan edistäminen. 2001 s KESKIPOHJANMAA Suomalaisia ei kuollut terrori-iskuissa HELSINKI (STT) Suomalaisia ei kuollut Yhdysvalloissa tehdyissä terroriiskuissa. – On kysymys hitaamman kasvun kaudesta, ei lamasta, Lipponen luonnehti. Tähän asti Tampereen linjaukset ovat jumittuneet EU:n kankeisiin päätöksenteon rattaisiin. oopperalaulaja Karita Mattila, jalkapalloilija Jari Litmanen, formulakuljettaja Mika Häkkinen ja Linux-atk-järjestelmän luoja Linus Torvalds. – Europolin ja Yhdysvaltain vastaavien elinten yhteistyön lisääminen. – pyrkimys ratifioida kaksi 1990-luvun puolivälin yleissopimusta, jotka koskevat rikollisten pidätystä ja luovutusta. -kirjastaan, joka avaa uusia näköaloja jääkäriliikkeen historiaan. Seura valitsi Salmisen vuoden 2001 ulkosuomalaiseksi. Yhden asian järjestäytyneen rikollisuuden torjumisessa Koskinen olisi valmis hyväksymään heti. Mitään esitystä ei tietenkään ole tullut meidän taholta vielä, ja ennen kuin sellainen mahdollisesti lähtee, niin se käsitellään asianomaisessa järjestyksessä hallituksessa, Enestam vastasi. Toimittaja, valtiotieteen maisteri Erkki Toivanen (oik.) ja dosentti, filosofian tohtori Matti Lackman vastaanottivat torstaina Helsingissä jaetun Presidentti Urho kekkosen 70vuotisjuhlasäätiön palkinnon. Ministeriö ei siten tavoittele enää ketään sellaista omaisten ministeriön puhelinpäivystykseen ilmoittamaa henkilöä, joka olisi oleskellut taannoisten terrori-iskujen aikaan New Yorkissa. Hän katsoo kuitenkin, että Suomessa vastikään uusitussa rikoslaissa on otettu hyvin huomioon myös terroririkokset, vaikka niitä ei sillä nimikkeellä ole lakiin kirjoitettu. Niillä tiivistetään jäsenmaiden poliisija oikeussektorin yhteistyötä ja lisätään tietojen vaihtoa myös Yhdysvaltojen kanssa. Muutoksilla halutaan saada säännökset vastaamaan paremmin perheiden yksilöllisiä tarpeita. Isyysvapaa joustavammaksi HELSINKI (STT) Isyysvapaan käyttö muuttuu joustavammaksi lokakuun alusta lähtien. Kun kasvu pääsee taas vauhtiin, on velanmaksun tahtia jälleen nostettava nykyistä nopeammaksi, jotta väestön ikääntymisestä syntyviin kuluihin pystytään vastaamaan. Suomea kokouksessa edustaneet sisäministeri Ville Itälä (kok.) ja oikeusministeri Johannes Koskinen (sd.) olivat tyytyväisiä kokouksen antiin. – Se on suurin piirtein samankaltainen kuin vuoden -97 selonteossa. Kiistatta Euroopassa on tarvetta yhdenmukaistaa rangaistuskäytäntöjä terroririkoksissa ja varsinkin sellaisissa tapauksissa, kun rikoksia tehdään yli rajojen, myönsi oikeusministeri. – jäsenmaiden sitoumus hyväksyä joulukuussa EU:n komission puitepäätös. Valtioneuvosto hyväksyi asiaa koskevan sairausvakuutusasetuksen muutoksen torstaina. Aivan niin pitkälle ei oltu vielä sentään valmiita menemään, että EU:ssa perustettaisiin kiellettyjen terroristijärjestöjen lista Yhdysvaltain tyyliin. Lipponen myönsi, että iskut voivat saada vakavia seurauksia, mutta korosti, että Suomessa talouden perusta on vahva. Hän vaati myös sitoutumista valtion velkataakan keventämiseen. Mitään esitystä ei ole vielä tehty, puolustusministeri totesi. Nyt vastuu talouskasvun jatkumisesta on Euroopan hallituksilla. Isyysvapaaoikeuden pituus pysyi ennallaan eli 18 arkipäivässä. – ylimpien poliisijohtajien alaisuudessa toimivien ryhmien sekä tiedustelupalvelujen johtajien yhteistyön tiivistäminen
Ylimmän johdon aloitteesta taloon perustettiin ydinjoukko pohtimaan työssä jaksamista. Tutkimusjohtaja Pauli Juuti Johtamistaidon opistosta korostaa eri ikäisten ja eri sukupuolta olevien yhdessä työskentelmistä. Printwise Oy:n ja Stiodos Oy:n tekemässä tiedustelussa kysyttiin suhdannenäkymiä 339 yritykseltä sähköpostilla. Hänen mielestään työntekijän pitäisi voida siirtyä työntekijäroolista mentorointirooliin. Klubilaisilla on vuosittainen terveystarkastus, kulttuurimatkoja, yhteistä ulkoilua ja säännöllisiä kokouksia. – Joskus riittää yhteinen päätös siitä, että sanotaan kaverille huomenta. Esimerkiksi seniorivapaiden takia moni siirtää osa-aikaeläkkeelle lähtemistään. Siinä osa-aikaeläkkeelle siirtyvälle etsitään uusi kevyempi tehtävä, joka on yhtä vaativa kuin aiempikin. Tosin edistystä on tapahtunut: ikääntyneitä rekrytoidaan aiempaa enemmän. Vanhempi henkilö voisi olla tukija ja valmentaja. Syyskuussa tehdyn pikakyselyn tulokset julkistettiin torstaina Jyväskylässä alkaneilla Finngraferikoismessuilla. Niinpä moni yritys mieluummin palkkaa nuoren kuin vanhan. Tällä haavaa Espoon seniorimalli on kytketty osa-aikaeläkkeeseen, mutta henkilöstöpäällikkö Päivikki Helsteen mukaan vastedes niin ei tarvitse olla. Espoon kaupungilla on oma seniorimalli. Seniorimallissa on mukana parikymmentä espoolaista. Tehtäväkuvaan liittyy, että seniori toimii mentorina toisille. Oraksessa senioreilla vähemmän poissaoloja JYVÄSKYLÄ (STT) Graafisen alan toimialakatsauksen mukaan graafinen teollisuus on tässä suhdannevaiheessa jakaantumassa selkeästi voittajiin ja häviäjiin. Yksi klubilaisten suosikki on seniorivapaa, joita saa 56-vuotiaasta alkaen. Tulosten mukaan joka neljäs alan yritys vähentää henkilöstöään seuraavan puolen vuoden aikana. Yritykset ovat läpileikkaus suomalaisesta graafisesta teollisuudesta. UPM-Kymmenessä ikääntyneitä on koulutettu uusiin tehtäviin. työttömyysputkea, ja talosta lähti seitsemänkymmentä yli 50vuotiasta. 13,90/ 2,34 € 18 ,90 1,68 € 5,03 € 3,18 € RAINBOW RANSKANPERUNAT 450 G 3 PSS (7,40/ 1,24 € ) 10 ,00 1,68 € K O K K O LA 9 -2 1 (1 8 ) INGMAN VILLE VALLATON PUIKOT 40 KPL 1,08 KG (18,43/ 3,10 € ) 19 ,90 PORTTI KARJALANPAISTI/ KG 29 ,90 Puh. LLÄ Ä M M M M IITTIIN N teho 1500 W 2 29 99 9 ,,-28,42 € P P Ö Ö Y Y TTÄ Ä LLÄ Ä M M M M IITTIIN N 1 16 69 9 ,,-5,03 € Ruusutarhan RUUSUKIMPUT RUUSUKIMPUT 10 kpl 2 29 9 ,,9 90 4,88 € Kotimainen SYKLAAMI SYKLAAMI 4,20 € Värikkäät RUUKKUKR RUUKKUKRYSANYSANTEEMIT TEEMIT 2 25 5 ,,-2 29 9 ,,-KAVLI HAMPURILAISKASTIKE 425 G (37,41/ 6,29 € ) 15 ,90 DAILY VAIPAT 25-34 KPL (0,88-1,20/ 0,15-0,20 € /kpl) 29 ,90 16,65 € 2,67 € PORTTI LIHAPULLAT 400 G (19,75/ 3,32 € ) 7 ,90 1,33 € 9,59 € 2 Liisa Purovirta HELSINKI (STT) Suomalaisten halutaan pysyvän työssä pidempään, mutta ikääntyneisiin suhtaudutaan vielä sangen nuivasti. Toiveita eläkeuudistukselle Eläkejärjestelmän on katsottu edistävän ikäsyrjintää. Mm. Tasaisen kehityksen kautta arvioi elettävän 58 prosenttia vastaajista ja 5 prosenttia arvioi tilanteen nousukaudeksi. Ensin neljä päivää vuodessa, mutta vuosittain karttuva vapaa on 65-vuotiaana jo 30 ylimääräistä vapaapäivää vuodessa. Suomessa tilanne on ollut varsin omalaatuinen: ikä-ihmisten terveydentila ja kunto ovat tuntuvasti kohentuneet, ja samaan aikaan eläkkeellesiirtymisikä on alentunut. Keinoja on tarjolla Suomessa ikääntyneiden työssä viihtymistä on pyritty edistämään mm. Heitä kehitetään ja heidän parhaat voimansa saadaan esiin. siksi, että nykysysteemissä työnantaja joutuu korvaamaan, jos työntekijä jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Jos eläkejärjestelmän kehittäminen kulkee erillään työelämän kehittämisestä, vaarana on, ettei eläkeuudistuksen toteuttaminen onnistu kunnolla, Ilmarinen sanoo. Vaarana on, etteivät tavoitteet kohtaa. – Nuorilla, akateemisesti koulutetuilla miehillä on pahin asennevamma ikääntyneitä kohtaan. Takana olivat 90-luvun alun lamavuodet, jolloin Oraskin käytti hyväkseen ns. 86 prosenttia yritysjohtajista arvioi, että myynti pysyy ennallaan tai kasvaa jonkin verran. Ryhmään kutsuttiin eläkeyhtiön, sosiaalija työvoimatoimen sekä kaupungin ammattilaiset. Noin 65 prosenttiayrityksistä aikoo säilyttää työntekijämäärän ennallaan. Heidän on vaikea ymmärtää seniorikunnan tarpeita, sanoo professori Juhani Ilmarinen Työterveyslaitoksesta. Kirjapainoteollisuuden työnantajaliiton puheenjohtaja Eero Kunnas kertoo, että parhaiten näyttävät nykytilanteessa menestyvän suuret yritykset ja hyvin pienet mikroyritykset. Se ei maksa mitään, hän sanoo. Yli 56-vuotiaille lisää lomaa Osa ME 2005 -projektia on senioriklubi, johon jokainen oraslainen 55 vuotta täytettyään kuuluu. Vain joka kymmenes yritys aikoo lisätä henkilöstöään. Oras-turvalla yhtiö pyrkii auttamaan vaikeuksissa olevan (kuolemantapaus perheessä, vaikea sairaus, taloudellinen ahdinko) oraslaisen pahimman yli. kansallisella ikäohjelmalla, ja moni yritys on löytänyt keinoja ikääntyneiden työssäpysymiseksi. Keinovalikoima sisältää johtamisen kehittämisen, tiedotuksen lisäämisen, fyysisen kunnon kohentamisohjelman sekä oraslaisten turvan lisäämisen. Taantumaksi suhdannetilanteen näkee 37 prosenttia vastaajista. Tähän epäkohtaan eläkeremontilta odotetaan ratkaisua. 2001 Kotimaa 7 INGMAN EDAM-JUUSTO/ KG 29 ,90 CHICK BROILERIN MARINOIDUT RINTAPALAT/KG 24 ,90 SUOMALAINEN JÄÄVUORISALAATTI/KG 6 ,90 MAITOKOLMION VIILIT 200 G 12 PRK (4,17/ 0,70 € ) 10 ,00 1,16 € SNELLMAN PAISTIJAUHELIHA 400 G (34,75/ 5,84 € ) 13 ,90 SUOMALAINEN NAUDAN SISÄFILÉ/KG KOKONAINEN 99 ,00 2,34 € FORSSAN A-LUOKAN NAKKI/KG 19 ,90 PORTTI KINKKUMAKKARA 300 G (33,00/ 5,55 € ) 9 ,90 3,34 € ITALIALAINEN VIHREÄ RYPÄLE/KG 7 ,90 1,33 € 0,82 € 4,18 € 5,03 € 1,67 € VIP APPELSIINI-, OMENATÄYSMEHU 1 L 3 PRK (3,33/ 0,56 € ) 10 ,00 COCA COLA, -LIGHT, SPRITE JA FANTA 2x1,5 L PANTTEINEEN (4,63/ 0,78 € /L) SIS. Ikäohjelma senioriklubeineen tietää yritykselle lisäkustannuksia, mutta systeemi maksaa Malmstenin mukaan itse itsensä. Yrityksen johtaja sopii tuesta työntekijän kanssa. Ja moni pitää todennäköisempänä, että ikääntynyt tulee työkyvyttömäksi, kuin nuori. Mm. – Jos ihmisten halutaan pysyvän pidempään työssä, työelämää on muutettava niin, että ihmiset todella haluavat olla pidempään töissä. Näin palkka pysyy entisellään. Osa myynnin kasvusta aiheutuu normaalista vuosittaisesta kausivaihtelusta. Asenteiden lisäksi korjaamista löytyy Ilmarisen mukaan myös suunnittelusta. Yksi vaihtoehto on, että työkyvyttömyyseläke olisi koko eläkejärjestelmän vastuulla, jolloin siitä ei koituisi kohtuuttomia kustannuksia yhdelle työnantajalle. Se oli kymmenesosa henkilökunnasta. Paineita ikäsyrjinnän vähentämiseksi lisää se, että vuonna 2005 kolmannes Suomen työväestöstä on yli 50vuotiaita. Miten pitää ihmiset pidempään töissä ”Nuorilla akateemisilla miehillä asennevamma ikääntyviä kohtaan” HELSINKI (STT) Raumalaisen Oras Oy:n oma ikäohjelma on tuottanut monenlaista hyvää: työntekijät myöhäistävät osa-aikaeläkkeelle siirtymistään, ja senioreilla on vähemmän sairauspoissaoloja kuin talossa keskimäärin. Juuti tähdentää johdon asenteiden merkitystä. Työryhmä tuotti ME 2005 -projektin, jossa on keinoja ikääntyneiden työssäpitämiseksi. Graafinen ala jakaantuu. Silloin yhtiössä päätettiin, että näin ei enää tapahdu, henkilöstöpäällikkö Sirkka Malmsten kuvaa tilannetta. Ryhmätyöllä tuloksia Kokemukset osoittavat, ettei ikääntyneiden asemaa paranneta millään yhdellä poppakonstilla. Usein asia hoituu monen tekijän summana ja henkilöstön yhteistyönä. – Talosta lähti valtava määrä osaamista. Erikoitustutkija Pertti Linkola työministeriöstä korostaa, että usein jo pelkkä vuorovaikutuksen lisääminen työpaikoilla edistää työssä viihtymistä. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 21.9. 8278 503 3,34 € 5,03 € VIHERKEIDAS ON EDULLINEN RUNSAASTI RUNSAASTI EDULLISIA EDULLISIA VIHERKASVEJA VIHERKASVEJA TUORE KIRJOLOHIFILÉ/KG 39 ,90 KYLMÄSAVUST. KIRJOLOHIFILÉ/ KG 59 ,90 RANSKALAINEN PATONKI 250 G (19,60/3,29 €) 4 ,90 MANSIKKAPITKO 330 G (25,80/4,34 €) 12 ,90 KREIKANLEIPÄ 400 G (19,75/3,32 €) 7 ,90 EDULLISESTI PRISMA-HINT EDULLISESTI PRISMA-HINTAAN! AAN! V VAIN KOTIT AIN KOTITALOUKSILLE ALOUKSILLE 6,71 € 10,07 € 0,82 € 2,17 € 1,33 € Novo LLA A TTTTIIA A -LLA A M M IIN N A A A A TTTTII Pyökki, 6 mm kovaan kotikäyttöön /m 5 57 7 ,,-50,29 € Ideline Ö Ö LLJJY Y TTÄ Ä Y Y TTTT.. Kimmoke oman ikäohjelman rakentamiseen tuli Oraksen ylimmältä johdolta. 44 prosenttia arvioi kannattavuuden pysyvän ennallaan ja 23 prosenttia heikkenevän lievästi. Yrityksissä on muutettu työvuoroja, työajoissa on joustettu, töitä on järjestetty uudelle mallille, ikääntyneille on järjestetty koulutusta, ja varsinkin esimiehiä on koulutettu. Tosin viime vuosina keskimääräinen eläkkeellelähtöikä on noussut 58 vuodesta 59 vuoteen. Suomessa eläkejärjestelmän kehittämistä suunnittelevat eri ryhmät kuin työelämän kehittämistä. Joskus hyviin tuloksiin päästään pienillä muutoksilla. – Hyvä johtaminen on sitä, että ihmisistä pidetään huolta
Hän huomauttaa, että suomalaisten pitäisikin suhtautua kriittisemmin politiikkaan, ulkopuolisiin ihmisiin ja yleensä muuhun maailmaan ja siten varjella paremmin itseään ja maataan. Vaikka Tanja puolustaakin painokkaasti venäläistä identiteettiään, hän oli kuitenkin tyytyväinen Suomeen ja sen antamiin elämän mahdollisuuksiin. Kaksi nuorta keskeytti projektin ja seitsemällä työtai koulutuspaikan löytäminen jäi kesken. Suomalaiset nuoret miehet ovat saamattomia eivätkä he panosta naiseen. "Venäläinen vieraanvaraisuus on muutoinkin omaa luokkaansa suomalaiseen nähden, ja tässä venäläinen kulttuuri on vaalimisen arvoista", Olga punnitsee. Myös kulttuurilehti Carelian päätoimittaja Robert Kolomainen näkee ihmisten muuton Suomeen olevan suurin suomalaisuuden hävittäjä Karjalassa ja koko Venäjällä. Pelkkää hyvää elämää kokeneet ihmiset eivät tiedä, kuinka pahassa ihmiset voivat elää", Jenny pohtii. "En enää uskonut näkeväni aikaa, jolloin voin olla ylpeästi suomalainen", Jenny summaa. Suomalaisia siirtolaisia muutti Venäjälle autonomian ajoista alkaen sadan vuoden ajan. Venäjältä arvioidaankin jo 25 000 suomalaissukuisen ihmisen palanneen Suomeen, ja suurin osa heistä on lähtöisin Karjalasta. Erkkilä huomauttaa, että parhaimpia asioita, mitä Suomi on saanut Vienasta ja koko Karjalasta, on aineisto Kalevalaan. Paluumuutto "syö" alueelta pois nimenomaan aktiivisimpia ihmisiä ja suomen kieltä. Lapseni tulevat oppimaan venäjää äidinkielenään", Tanja pudottelee. Eroja on myös vaikkapa kanssakäyntikulttuurissa. Kirjat poltettiin nuotiolla Suomen kieli on pitkään ollut tärkeä seikka venäjänsuomalaisille. Alzheimerin tauti on hitaasti etenevä, aivoja rappeuttava sairaus, jossa erityisesti aivojen muistijärjestelmään liittyvät hermosolut ja aivoalueet vaurioituvat. "Me olemme sopeutuneet pahaan, ja siksi me osaamme elää nytkin keskenämme ilman vakavia tappeluja. Opettaja ja koulun talousmies kärräsivät suomenkieliset kirjat metsään, missä ne sitten poltettiin nuotiolla. Ei ihan suomalainen, ei venäläinenkään Venäjänsuomalaisten tunnot kirjaksi Veikko Erkkilä etsi kirjaansa venäjänsuomalaisten parista erityistä suomalaista sielua, jonka myös Suomessa asuvat tunnistaisivat omakseen. 2001 s KESKIPOHJANMAA Vaatteita, joita tulee pidettyä. – Kun Karjalan kielelle on haluttu perustuslain turvaa, on samalla Vienassa syntynyt ajatus muodostaa vienankarjalasta oma kieli, hän toteaa. – Emme ole riittävästi korostaneet, että Kalevala kuuluu yhtä hyvin Karjalalle kuin Suomelle, hän painottaa. Nyt ajat ovat muuttuneet ja suomalaisuuden asema toinen. Suomalainen uskoo politiikassakin kaikkeen, vaikka häntä petkutetaan", Olga miettii. uskottiin aina parempaan." Näihin jyskyjärveläisen Sirkan sanoihin voi kiteyttää venäjänsuomalaisten tunnot neuvostojärjestelmän ajasta. Vuoden lopulla hankkeessa mukana olleista nuorista 31 oli saanut joko työtai koulutuspaikan. Opetusviraston lisäksi Claratempauksessa olivat mukana nuorisoasiankeskus, sosiaalivirasto, nuorten työllistämisyksikkö Zappa sekä Inkerikeskus ja Somaliliitto. Muistihäiriöihin liittyvän sairauden teemapäivänä kiinnitetään tänä vuonna huomiota dementoituneiden henkilöiden ja heidän läheistensä oikeuksiin. Suomen kielestä onkin Kolomaisen mukaan tulossa Karjalassa vieras kieli, koska nuorempi väki ei puhu eikä haluakaan puhua äidinkielenään suomea. ”Kuinka pahassa voidaankaan elää” Isänsä 1930-luvun terrorin aikana menettänyt Jenny asuu Knäsössä Vienanmeren rannalla. Kaikkiaan arvellaan noin 30 000 suomalaisen siirtyneen itään niin Suomesta, Yhdysvalloista, Kanadasta kuin muistakin maista. 834 9312 ark. Heidän joukossaan oli 21vuotias opiskelija Tanja, joka ei tuntenut itseään ihan suomalaiseksi, mutta ei myöskään ihan venäläiseksi. Venäläinen on hänen mielestään arvoituksellinen eikä hänestä lopultakaan tiedä, millainen hän on. EU:n rahoittamaan projektiin osallistui Pikku-Huopalahden ja Kaarelan alueilla viime vuoden aikana yhteensä 40 työelämän ulkopuolelle jäänyttä tai muuten syrjäytymisriskin alaista nuorta. Kuten Sirkka huomauttaa: venäläisissä on hyviä ihmisiä niin kuin karjalaisissa ja suomalaisissakin. Suurin näistä oli Jäämeren rannalla, jota kutsuttiin Ryssänrannaksi tai Muurmannin rannaksi. Se katsottiin niin sopimattomaksi, että koulukirjatkin poltettiin. "Nyt me kaikki olemme venäläisiä. 8 Kotimaa Perjantaina 21.9. Tänään maailman Alzheimer-päivä. Maahanmuuttajanuorille työtä EU:n tuella HELSINKI (STT) Perjantaina vietetään maailman Alzheimer-päivää. Järjestelmän, jonka likvidoinnit, karkotukset, pakkoleirit ja nälkäkuolemat pienensivät tuntuvasti suomalaista väestönosaa ja hävittivät suomalaiset yhdyskunnat. 78-vuotias uhtualainen Eino muistaa, kuinka 1930-luvun puolivälissä valtiovallan suhtautuminen suomen kieleen muuttui. "Suomalaisia kohtaan tunnettiin epäluuloa. Enemmän hän sanoi olevansa ylpeä venäläisyydestään. Paluumuutto suurin uhka Suomalaisuuden pahin uhka Vienassa ja muuallakin Karjalassa on paluumuutto Suomeen. Lehtikuva/Sari Gustafsson HELSINKI (STT) Maahanmuuttajanuorille löytyy työtä ja opiskelumahdollisuuksia, käy ilmi Helsingin opetusviraston johtamasta Claraprojektista. Miesten nahkatakit 1198 mk (1398 mk) Tarjous voimassa 21.-22.9. Myös Karjalan Suojärvellä asuva Ensio sanoo tulleensa hyvin toimeen venäläisten kanssa. Kuitenkaan syytä terrorista ei kategorisesti vyörytetä kaikkien venäläisten niskaan. Usko omaan kommunismiin Venäjänsuomalaisten kuten monien muidenkin kansojen historiaa Neuvostoliitossa leimaavat Stalinin ajan kauhut. Pojat olivat Einon mukaan kuitenkin tyytyväisiä siitä, että kukaan ei voinut tietää, millä kielellä he ajattelisivat! "Suomalaiset miehet saamattomia" Veikko Erkkilä haastatteli kirjaansa varten myös Suomeen muuttaneita venäjänsuomalaisia. "Aviomiehekseni haluan venäläisen miehen. "Tiedottamisessa ja politiikassa Venäjällä on opittu, että mikä tahansa tiedon takana on toinen totuus. Hänen mukaansa Stalinin terroriajan syyllisiä ei ole etsitty, koska syyn ja vastuun kantamisen sijaan kaikki teot voitiin osoittaa uhrauksiksi paremman huomisen hyväksi. Nyt toimittaja Veikko Erkkilä luotaa näiden siirtolaisten ja heidän jälkeläistensä vaiheita ja ajatuksia uudessa kirjassaan Uskottiin aina parempaan (WSOY). Suomessa kun ei voi mennä ystävänkään luo, ellei ilmoita etukäteen tulostaan. Vaikeata oli vain sodan jälkeen, jolloin suomalaiset eivät aina tohtineet puhua suomea edes keskenään. Me olimme fasisteja", Ensio muistelee. Veikko Erkkilä kirjoittaakin, että meillä on aihetta olla huolissamme Vienasta. 10-19 ja la 10-16 Eeva Nikkilä-Kiipula HELSINKI (STT) "Se aika... Hän etsi kirjaansa venäjänsuomalaisten parista erityistä suomalaista sielua, jonka myös Suomessa asuvat tunnistaisivat omakseen. Hänkin luonnehtii suomalaisten ja venäläisten suhteita hyviksi. Suomalaiset liian sinisilmäisiä Tarjan isoäiti Olga puolestaan luettelee suomalaisten ja venäläisten välisiä eroja. Koska vaikeina aikoina suomalaisuus tuntui kielletyltä ja vaaralliselta, varsinkin lapset venäläistyivät nopeasti. – Maahanmuuttajajärjestöt olivat hankkessa tärkeässä roolissa auttamalla viranomaisia löytämään oikeat nuoret sekä jakamalla yhteistyökumppaneille tietoa nuorten kulttuurista ja elämäntavasta, kiitetään kaupungin opetusvirastosta. Ennen vallankumousta Venäjän luoteisalueelle syntyikin suomalaisten siirtolaisten yhdyskuntia. Teemapäivää vietetään Alzheimer-keskusliiton 42 jäsenyhdistyksessä ympäri Suomea. Hän on äitinsä ja isoäitinsä tavoin myös mielellään Suomen kansalainen. Vaikka monet venäjänsuomalaiset ovat kokeneet kommunistisen järjestelmän julmuudet ja vaikka he nyt nauraisivatkin neuvostojärjestelmälle, monet heistä ovat kuitenkin uskoneet kommunismiin, omaan kommunismiinsa. Neule 298 mk Kokkola, Kallentori puh. Minäkin olen venäläinen venäläisten keskuudessa, vain omassa itsessäni olen suomalainen", Jenny pohtii
90 kg TUORETTA SIIKAA • kokonainen• III-luokka 39,33/kg Koff Weizze III-OLUT • 24 x 0,33 L KOKO KORI! SIS. kpl karhua KARHUN PYYNTILUVAT JA KAADOT SYKSYLLÄ 2001 Metsästysaika 20.8.–31.10. Käytännössä näin tapahtuu Itä-Suomessa tiheän kannan alueella. Mahdollisesti se löytyy 3–5 vuoden kehittelyaikana, jolloin yhtiö ei ole pörssissä. Lyhyesti sanottuna karhun osalta määrätään, kuinka monta eläintä saadaan vahinkojen estämiseksi metsästää. Sen myöntämisperuste on vielä mainittava lupapäätöksessä. Eniten kaatoja Pohjois-Karjalassa Eniten karhuja on metsästetty Pohjois-Karjalan riistanhoitopiirissä, jossa karhunkaatoon on 39 lupaa. Sääntöjen tarkoituksena on ollut hillitä ihmisen mieltä, oikkuja ja haluja sekä häivyttää ihmisen ruumis. 90 kg Lassie lasten ULKOILUHAALARI 50.-.79.-.Miesten Juha KERRASTO Rucanor TENNISSUKAT • 3 paria/pkt 3 PKT 59.-.Miesten COLLEGEPUSERO Isot upeat KANERVAT kpl Avalon KORISTEPARVEKELAATIKOT • 80 cm 79.-.30 .-.PALVIKINKKU • 150 g 10 .5 PRK Tropic 100% APPELSIINIJA OMENATÄYSMEHU • litra 1 ERÄ/TALOUS! 2,-/L Maustettu KASSLERPAISTI LIHAPIIRAKAT • 10 kpl/pkt • 1 kg 2 PKT/TALOUS! Naudan MAKSA • palana 19 . 90 pkt • Boston • Firebirds • Shanghai • Boston • Firebirds • Shanghai 119 .-.49 . Torstaiaamuun mennessä niistä oli käytetty 34. – Tulevaisuutta ei voi rakentaa sen varaan, että jokin tuotanto olisi kannattamatonta ja valtioomistaja voisi sen pelastaa, Mönkäre huomautti. – Koko maailmamme on muuttumassa ja siinä samassa muuttuvat käytöstavat. Erityisesti halutaan edistää arkipäivän kohteliaisuutta ihmisten välillä: tervehdyksiä, kiitoksia ja anteeksipyyntöjä. Edelleen Länsi-Suomessa metsästyslain 25 pykälän mukaan voidaan antaa lupia vahinkoeläinten tappamiseen. Kiintiö alueelle mahdollistaisi 25 karhun kaadot. Samalla tapakulttuuri on erottanut säätyläiset raavaasta ja määrittänyt yhteiskunnallista arvojärjestystä. 2001 Kotimaa 9 PÖNTIÖN VILJAPOSSUA PALVELUTISKISTÄ PE-LA 9 . Tapaseura kampanjoi tänä vuonna kauniin ja asiallisen kielenkäytön puolesta teemalla Suu siistiksi. Kemira Agron lannoitetuotanto ei ole kaavaillun uuden pohjoismaisen kemianteollisuuden konsernin ydinliiketoimintaa. Muuten karhu on rauhoitettu eläin. päivä alkanut metsästys painottuu maan itäisiin kuntiin. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 21.9. 90 kg VALKOSIPULIKERMAJA SINIHOMEJUUSTOPERUNAT • 600 g 33,16/kg COCA-COLA, SPRITE, FANTA • myös light SIS. Seuraavaksi eniten karhuja on ammuttu toisen karhutihentymän eli Kymen riistanhoitopiirin alueella. ongelmapedot asutuksen lähellä, mutta luontodirektiivin 16 artiklan neljännen kohdan mukaan saa karhuja "pieniä määriä saadaan valikoiden ja tarkoin valvotuissa olosuhteissa metsästää". Käyttäytymissäännöt selventävät ja ylläpitävät yhteisön sisäistä arvojärjestystä. 90 pkt rs 19 . Tuorein karhunkaato oli Suomussalmelta, jossa kaadettiin itäisen poronhoitoalueen yhdeksäs karhu. Lisäksi alueella on ministeriön myöntämällä luvalla Värtsilässä ammuttu "mansikkakarhu". 9 8 4 21 39 3 84 1 11 7 6 2 10 34 1 71 1 STT, lähde: Metsästäjäin keskusjärjestö HELSINKI (STT) Suomalaiset hyvien tapojen kannattajat ovat huolestuneita nuorison kielenkäytöstä ja käytöstavoista. Karhun pyyntilupakiintiö alueelle oli kaikkiaan 40. lupa häirikkökarhun kaatoon (Värtsilä) 30 9 9 6 25 2 1 40 3 125 Riistanhoitopiiri MMM = Maaja metsätalousministeriö Rhp = riistanhoitopiiri MMM:n kiintiö, kpl karhua Rhp:n myöntämät luvat, kpl karhua Kaadettu 20.9. Lannoitetuotannolle haetaan yhä kumppania. 860 3600 • Avoinna ma-pe 8-21, la 8-18 (249,-) (289,-) 9 . Käyttäytymissäännöt mahdollistavat yhteisön toiminnan ilman sisäisiä häiriöitä. Valtakunnallisena hyvien tapojen päivänä järjestetyssä seminaarissa pohdittiin kielenkäyttöä ja käytöstapoja. Karhunmetsästykseen on osallistunut kymmeniä, ajoittain satoja jahtiseurueita. Lupaviidakko karhunkaatoon Karhumetsästystä säätelee tiukka lupaviidakko: luontodirektiivin 16 artiklan kohdat yhdestä kolmeen sekä kohta neljä, metsästysasetuksen viides pykälä ja saman asetuksen 28 pykälän ensimmäinen momentti, metsästyslain 41 pykälän toinen momentti ja poliisilain 25 pykälä. PANTIT 26,Juha Raippalinna HELSINKI (STT) Karhuja oli tällä metsästyskaudella torstaiaamuun mennessä kaadettu kaikkiaan 72. Lind muistutti myös siitä, että median kieli myötäilee aina vallitsevia yhteiskunnallisia järjestelmiä ja kulttuureita. Etelä-Savon riistanhoitopiirin myöntämistä yhdeksästä karhun pyyntiluvasta oli käytetty jo seitsemän, Kainuun piirin kahdeksasta karhunkaatoluvasta kuusi, Keski-Suomessa kaadettu kaksi karhua (neljä lupaa) ja Pohjois-Savossa ammuttu yksi karhu (lupia kolme). Kiintiöön sisältyvät mm. Niiden myöntämiä lupia on tänä vuonna 84. Kemiran osakkeiden myynti ruotsalaisen pääomasijoitusyhtiön Industri Kapitalin omistuksessa olevalle Dynealle tulee eduskunnan käsittelyyn. 90 rs ps 199 .-.29 . Hyviä tapoja edistävä Tapaseura haluaa kiinnittää huomiota myös median vaikutukseen. – Sosiaalisiin muutoksiin on melkein mahdoton vaikuttaa paheksunnalla tai säännöillä, käytösnormien muutos on vääjäämätöntä, arvioi Utrio. Kymmenen karhua on jo ehditty kaataa. 90 8 . Kaikkiaan karhunmetsästykseen on tähän mennessä myönnetty 115 pyyntilupaa maaja metsätalousministeriön määräämästä 125 luvan kiintiöstä. Niitä ei kuitenkaan tänä vuonna ole myönnetty Pyntiluvat karhunmetsästämiseksi tulee myöntää vielä erikseen kunkin yksilön pyydystämiseen. Kyselytunnilla tivattiin kauppaja teollisuusministeri Sinikka Mönkäreeltä (sd.), millä tavoin tämän alan tehtaiden toiminta ja työpaikat aiotaan turvata Kemiran uudelleenjärjestelyissä. Elokuun 20. Tavat ovat muuttumassa melko nopeasti ja tälle kehitykselle emme voi mitään, toteaa Utrio. Lisäksi säännöt saavat ihmiset jatkuvasti tarkkailemaan ja arvostelemaan toistensa käyttäytymistä. 90 26 . Kaatolupia oli näin jäljellä 19 karhulle. 90 kg Nauda SISÄPAISTIPIHVIT • 280 g 96,07/kg Broilerin KOIVET • 600 g • 3 eri makua 16,50/kg 5 . Syynä on se, että järjestelyssä Suomen valtio luopuu hetkellisesti kokonaan omistajuudestaan. Tänä vuonna se on mainittu 125 eläintä. Pohjanmaa Satakunta Uusimaa Varsinais-Suomi Yhteensä Lisäksi ylimäär. Lisäksi halutaan puuttua alatyyliseen kielenkäyttöön. Lieksassa puolestaan ammuttiin riistanhoitopiirin luvalla häirikkökarhu. Käyttäytymissäännöt edistävät vakautta Kirjailija, taiteilijaprofessori Kaari Utrio valotti torstain tapaseminaarissa käyttäytymistapojen ja -sääntöjen historiaa. Karhujahtia saa jatkaa lokakuun loppuun. Seuran puheenjohtaja Raili Malmberg on huolestunut varsinkin nuorista, joilta puuttuu tervehtimisen taito. Läntisellä poronhoitoalueella on kumpikin kiintiössä olevista luvista käytetty. Tapaseura huolestunut nuorison kielenkäytöstä HELSINKI (STT) Eduskunnassa kannettiin torstaina huolta suomalaisen lannoitetuotannon tulevaisuudesta. Maaja metsätalousministeriö antaa riistanhoitopiireille määräyksen pyyntiluvan varaisten eläinten metsästyksestä ja karhun tapauksessa kiintiön. Mönkäre huomautti, että Kemirassa on yritetty jo nykyisen rakenteen aikana etsiä lannoitetuotannolle kumppania. Seminaarissa puhunut Yleisradion uutistoimittaja Arvi Lind arvioi suomalaisen median suhteellisen siistiksi kielenkäyttäjäksi. 90 rs HELPOSTI HALVALLA HYVÄÄ 9 . Yksi niistä on Ylämaalla piirin luvalla kaadettu häirikkö. PANTIT 10,4 x 1,5 L 3,33/L Reilu ROUHEJA VEHNÄSÄMPYLÄT • 7 kpl/400 g 22,25/kg OHUKAISET • veri, pinaatti ja tavallinen • 400 g 2 PKT 12,50/kg AITO LUONNONSUOLI NAKKI • myös kevyt 37 . Näistä lupia poronhoitoalueelle on 30 ja loput myöntävät pääsääntöisesti riistanhoitopiirit. 90 10 .-.H in n a t v o im a s s a p e -l a t a i n ii n k a u a n k u n t a r jo u s e r iä r ii t t ä ä ! Tehtaankatu 43, KOKKOLA, p. Jo yli 70 karhua kaadettu Poronhoitoalue Etelä-Häme Etelä-Savo Kainuu Keski-Suomi Kymi Lappi Oulu Pohjanmaa Pohjois-Häme Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Ruots. Näistä 11 on ammuttu poronhoitoalueella, 60 riistanhoitopiirien myöntämillä luvilla ja yksi maaja metsätalousministeriön myöntämällä luvalla. 90 kg Viljapossun PORSAANLEIKE PERJANTAINA ERÄ: 33 . Kaari Utrio muistuttaa, että tavat muotoutuvat aina ajan ja paikan vaatimusten mukaan. menn. Lupia siellä on myönnetty 21 karhun pyyntiin
Franchising tarjoaa tavan tehokkaampaan kasvuun. Iskujen korvausarviot nousevat HELSINKI (STT) Kemiran uudet omistusjärjestelyt lähtenevät eduskunnan käsittelyyn ensi viikolla. Uusia yritysluottoja on tämän vuoden aikana otettu joka kuukausi keskimäärin 2,1 miljardia markkaa enemmän kuin viime vuonna. Finland 0,05 0,07 0,06 0,06 0,06 0,36 19000 0,05 0,09 -37,50 Benefon 2,09 2,10 2,10 2,20 2,10 12,49 908 1,80 9,45 -75,47 Efore A 10,96 1,62 1,70 1,62 1,65 1,65 9,81 3500 1,01 3,70 0,10 6 -52,35 Elecster 1,45 3,50 4,00 3,50 5,20 0,08 25 -27,08 Evia 2,17 2,40 2,20 2,20 2,20 13,08 1000 1,85 3,42 0,29 32 -19,63 Hansapank 1 8,70 9,00 8,25 10,50 0,06 -1,81 Honkarakenne B 0,55 3,65 3,75 3,73 6,30 0,34 4 -33,15 Ilkka 1 24,50 24,75 20,00 26,09 1,14 11 22,50 Ilkka 2 19,50 19,70 17,00 22,00 1,14 8 10,80 Incap -1,13 3,51 4,40 3,80 6,00 0,10 18 -22,17 Kasola A 0,69 1,46 1,75 1,50 2,00 0,10 5 4,29 Kekkilä A 4,70 5,39 4,56 6,73 0,40 7 -22,95 Kesla A 16,13 3,60 3,90 2,10 5,40 -15,29 Kylpyläkasino A (T) 2,90 1,50 2,00 3 Larox B 6,59 5,50 5,75 5,00 6,85 0,45 4 10,00 Marimekko 2,66 5,40 5,60 4,50 6,25 0,50 6 5,88 Martela A 1,65 18,50 19,50 19,00 29,75 2,02 4 -19,57 Menire -3,85 0,50 0,55 0,52 0,52 0,52 3,09 22000 0,48 1,80 -64,29 Neomarkka 3,20 3,50 3,20 4,50 0,08 -13,51 Panostaja A 6,90 0,62 0,79 0,49 0,67 0,04 3 Panostaja B 22,00 0,61 1,00 0,58 0,61 0,61 3,63 10500 0,42 0,73 0,04 3 46,40 Plandent A 4,95 5,75 5,25 7,00 0,17 8 -17,50 P-Karjalan Kp A 6,25 85,00 100,00 75,00 94,99 2,52 38 -6,59 Raisio K 1,42 1,60 1,31 3,20 0,02 -40,08 Suomen Spar A 27,10 28,50 14,00 27,50 29 42,56 Suomen Spar K 27,10 30,00 16,02 27,10 29 50,14 Suomen Helasto 0,58 0,64 0,55 0,73 0,04 7 2,35 S. 13,43 0,76 1,20 0,90 3,60 1 Teleste 97 A-opt. Pohjanmaan alueella pellon keskihinta ylitti maan keskiarvon ja oli 30 000 markkaa. 820,95 -2,36% Rakennusteollisuus 1009,60 -1,26% Tietoliik. Summa on noin 19–32 miljardia markkaa. Maakunnista peltokaupan kasvu oli jyrkintä Vaasan rannikkoseudun alueella, jossa nousu oli 40 prosenttia. Markkinoiden hötkyilyä hermoillut Alan Greenspan yritti turhaan rauhoitella tilannetta. 0,14 7,02 7,19 7,00 7,15 7,02 41,74 2600 4,05 10,11 0,20 18 54,29 SSH Com. Esimerkiksi maalija väriteollisuuden tuotanto oli vuoden toisella neljänneksellä noin 10 prosenttia viime vuoden vastaavaa tulosta parempi. Pohjanmaan maakunnan alueella peltokauppoja tehtiin alkuvuoden aikana kaikkiaan 39. YIT:lle Virosta HELSINKI (STT) Kemianteollisuuden suhdannenäkymät ovat heikentyneet alkuvuodesta. Philips arvioi puolijohdemyyntinsä tippuneen 18 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna. Kotitaloudet varovat velkaa Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Maanmittauslaitoksen kokoamat kiinteistöjen kauppahintatilastot osoittavat kiinteistökauppojen olevan laskussa alkuvuoden aikana, mutta toisaalta peltokauppa on käynyt vilkkaana. 1042,66 -3,21% Muu teollisuus 1161,84 -1,89% I-listan indeksi 1675,97 -0,19% NM-listan indeksi 509,15 -1,19% II-lliisstta a N NM Mjja a P Prre e-lliisstta a V Va allu uu utta att 1 eur = 5,94573 mk 5000 6000 7000 8000 9000 30 31 32 33 34 35 36 37 200 400 600 800 1000 30 31 32 33 34 35 36 37 3.60 3.80 4.00 4.20 4.40 4.60 30 31 32 33 34 35 36 37 H He ellssiin ng giin n A Arrv vo op pa ap pe erriip pö örrssssii P P Ö Ö R R S S S S II JJ A A R R A A H H A A U Ullk ko om ma aiisse ett p pö örrssssiitt T To oiim miia alla aiin nd de ek kssiitt D Do ow w JJo on ne ess N Na assd da aq q P Prriim me ett E Eu urriib bo orriitt H He ex x-iin nd de ek kssii H He ex x v vo olly yy ym mii P Pä äiiv vä än n n no ou ussiijja att P Pä äiiv vä än n lla assk kiijja att Keskikurssit EUR FIM USA, dollari 0,9259 6,421568 Kanada, dollari 1,4524 4,093728 Iso-Britannia, punta 0,632 9,407801 Irlanti, punta 0,787564 7,54952 Ruotsi, kruunu 9,7783 0,608054 Norja, kruunu 7,9315 0,749635 Tanska, kruunu 7,4436 0,798771 Islanti, kruunu 92,56 0,064236 Saksa, markka 1,95583 3,040003 Hollanti, guldeni 2,20371 2,698055 Belgia, frangi 40,3399 0,147391 Sveitsi, frangi 1,4735 4,035107 Ranska, frangi 6,55957 0,906421 Tsekinmaa, koruna 34,245 0,173623 Italia, liira 1936,27 0,003071 Itävalta, shillinki 13,7603 0,432093 Portugali, escudo 200,482 0,029657 Viro, kruunu 15,6466 0,380001 Espanja, peseta 166,386 0,035735 Japani, jeni 108,15 0,054977 Australia, dollari 1,8748 3,171394 Hongkong, dollari 7,2215 0,823337 Kreikka, drakma 340,75 0,017449 Singapore, dollari 1,6083 3,696904 Malta, punta 0,408 14,572868 Kypros, punta 0,5731 10,374682 8500 9000 9500 10000 10500 11000 30 31 32 33 34 35 36 37 1400 1600 1800 2000 2200 30 31 32 33 34 35 36 37 New York DJ 8759,1 -1,62% New York Nasdaq 1527,8 -1,76% Tokio Nikkei 9785,1 -1,55% Hongkong HS 9317,9 -2,51% Lontoo FT-SE 1129,2 -2,93% Frankfurt DAX 3924,7 -2,9% Pariisi CAC-40 3780,4 -2,79% Tukholma GX 188,5 -1,98% Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta F Fiin na an nssiiu um m O Oy y G Grreeeennssppaanniissttaa eeii aappuuaa Torstai oli laskupäivä kaikissa tärkeimmissä pörsseissä. 5,10 3,21 7,50 3 J.Pöyry 98 A-opt. Koska yksityisen kulutuksen ja vähittäiskaupan kasvun arvioidaan hidastuvan tänä vuonna vain vähän, muovisia pakkaustarvikkeita valmistava teollisuus selvinnee muita paremmin. Kemianteollisuuden näkymät ovat heikentyneet FRANCHISING pk yrityksen kasvumallina Kasvu on jatkuva haaste eteenpäin pyrkiville yrityksille. 98 A-opt. Selluja paperiteollisuuskemikaalien kysyntä hiipui, kun selluja paperiteollisuuden tuotanto jäi touko–kesäkuussa yli 10 prosenttia pienemmäksi kuin viime vuonna vastaavana aikana. Päinvastaisella kannalla oli 18 prosenttia. Se muistutti, että korvaukset saattavat nousta nyt arvioidusta, kun tarkempaa tietoa saadaan. Maanantaista lähtien tippunut Wall Street avasi jyrkkään alamäkeen, kun uudet tulosvaroitukset ja Afganistanin kostoiskun odottelu painoivat edelleen osakkeita. Iltakaupankäynnissä myös Nokia joutui taipumaan selvään laskuun. 2,30 3,90 2,00 3,92 2 Sampo A-opt. -2,87 10,15 10,19 10,20 10,60 10,20 60,65 114328 8,70 25,01 0,07 57 -57,55 Evox Rifa Group 0,12 0,13 0,12 0,12 0,12 0,71 26200 0,12 0,25 9 -42,86 F-Secure -4,48 0,64 0,66 0,63 0,69 0,64 3,81 81675 0,50 5,49 -87,60 Instrumentarium 36,50 36,80 36,00 37,00 36,80 218,80 16917 20,90 39,50 1,00 20 73,81 JOT Automation -2,78 0,35 0,36 0,35 0,38 0,36 2,14 267500 0,31 2,75 0,01 6 -86,00 KSP Yhtiöt 0,22 4,51 4,89 4,51 4,51 4,51 26,82 450 4,10 7,50 0,24 19 -27,26 Nokia -0,06 17,40 17,48 16,75 17,95 17,48 103,9327030524 13,56 48,50 0,28 21 -61,97 Okmetic 0,28 3,52 3,65 3,52 7,38 9 -33,58 Perlos -4,42 8,22 8,44 8,24 8,90 8,44 50,18 58740 5,60 23,01 0,20 11 -61,94 PKC Group 1,45 4,21 4,55 4,45 4,45 4,45 26,46 100 4,07 11,49 0,40 5 -60,09 PMJ automec -3,23 0,60 0,63 0,61 0,62 0,62 3,69 13000 0,52 5,48 -87,65 Sonera -5,23 2,90 2,94 2,90 3,09 2,90 17,24 1542711 2,80 25,10 0,09 1 -84,20 Soon Communic. Tallberg-k. 06-329 6300 (e-mail: andre.osterholm@te-keskus.fi) 20 40 60 80 100 I II III IV I II III IV I II III IV I II III IV 1997 1998 1999 2000 % Uskotteko, että kiinnostus luottoihin on konttorissanne heinäkuu 2001 kesäkuu 2002 välisenä aikana vilkkaampaa / ennallaan / laimeampaa kuin heinäkuu 2000 kesäkuu 2001 välisenä aikana. 2,10 Orion 98 A-opt. Luotot taas on sidottu laskussa oleviin viitekorkoihin, joten pankkien antoja ottolainauksen ero on kaventunut markkinakorkojen laskiessa. Uusilla omistusjärjestelyillä on tarkoitus luoda maailmanlaajuinen erikoiskemian yritys. Kauppoja tehtiin koko maassa ranta-kaava-alueilla kolmanneksen vähemmän ja haja-asutusalueilla vähennystä oli viitisen prosenttia. 1,21 1,70 0,30 2,40 1 W W A AR RR RA AN NT TIIT T Eli O 24 3/02 Nrd 50,00 0,03 0,04 0,02 0,55 Eri O 60 5/02 SG -19,05 0,17 0,19 0,18 0,20 0,18 1,07 7000 0,18 1,51 Eri O 65 8/02 SG -12,50 0,21 0,23 0,21 0,23 0,21 1,25 1000 0,21 1,48 Eri O 65 5/02 SG -15,79 0,16 0,18 0,16 0,18 0,16 0,95 1000 0,16 1,35 Ndq100 O 1600 9/02 SG1,54 0,66 0,68 0,63 0,67 0,66 3,92 10500 0,63 2,41 Ndq100 O 1800 9/02 SG3,77 0,55 0,56 0,54 0,55 0,55 3,27 1500 0,54 1,97 Ndq100 O 2000 12/02 SG3,92 0,53 0,54 0,52 0,53 0,53 3,15 1500 0,52 1,83 Ndq100 O 2200 12/02 SG2,44 0,42 0,44 0,42 0,42 0,42 2,50 1500 0,41 1,51 Nok M 10 11/02 Alf 0,12 0,13 0,12 0,13 0,12 0,71 95000 0,11 0,16 Nok M 14 11/02 Alf 0,28 0,29 0,28 0,29 0,29 1,72 15000 0,26 0,34 Nok M 15 9/02 Nrd 3,70 0,28 0,30 0,27 0,30 0,30 1,78 22000 0,23 0,41 Nok M 16 11/02 Alf 0,39 0,40 0,37 0,37 Nok M 20 4/02 Alf 0,51 0,52 0,50 0,53 0,52 3,09 57500 0,08 0,72 Nok M 20 9/02 Nrd 0,56 0,58 0,47 0,75 Nok M 25 4/02 Alf 0,89 0,90 0,93 0,93 0,93 5,53 1500 0,18 1,11 Nok M 25 6/02 Nrd 0,90 0,91 0,90 0,90 0,90 5,35 10000 0,22 1,13 Nok M 25 9/02 Nrd 0,93 0,95 0,90 1,08 Nok M 30 3/02 Nrd 1,76 0,29 1,64 Nok M 35 1/02 Alf 1,72 1,73 0,47 2,05 Nok M 35 3/02 Nrd 1,75 1,79 0,49 2,09 Nok O 18 11/02 Alf 0,49 0,50 0,49 0,51 0,49 2,91 8000 0,33 0,51 Nok O 20 11/02 Alf 0,43 0,44 0,46 0,46 0,46 2,74 3000 0,38 0,47 Nok O 20 9/02 Nrd 33,33 0,36 0,38 0,35 0,38 0,35 2,08 21500 0,16 0,41 Nok O 25 12/02 SG 0,32 0,34 0,32 0,34 0,32 1,90 1500 0,20 0,77 Nok O 25 4/02 Alf 0,15 0,16 0,14 0,16 0,15 0,89 1064500 0,06 1,58 Nok O 25 7/02 SG 0,23 0,25 0,23 0,25 0,23 1,37 7000 0,15 0,68 Nok O 25 9/02 Nrd -4,00 0,24 0,26 0,13 0,24 Nok O 27 4/02 SG -18,18 0,09 0,12 0,10 0,12 0,11 0,65 320000 0,05 1,60 Nok O 30 4/02 Alf -11,11 0,08 0,09 0,04 1,30 Nok O 30 6/02 Nrd 0,10 0,12 0,10 0,10 0,10 0,59 2000 0,02 1,31 Nok O 30 9/02 Nrd 0,17 0,19 0,05 0,19 Nok O 30 9/02 SG 0,19 0,21 0,19 0,21 0,19 1,13 1500 0,13 0,52 Nok O 35 3/02 Nrd 0,03 0,04 0,02 1,04 Nok O 35 5/02 SG 0,08 0,10 0,08 0,08 0,08 0,48 1000 0,05 1,23 Nok O 35 9/02 Nrd 0,03 0,20 Nok O 37 8/02 SG 0,12 0,14 0,12 0,13 0,12 0,71 1000 0,07 1,23 Nok O 40 1/02 Alf 0,01 0,02 0,02 1,40 Nok O 40 3/02 Nrd 0,01 0,03 0,02 0,79 Nok O 40 5/02 SG 0,06 0,08 0,06 0,07 0,06 0,36 1000 0,04 1,02 Nok O 40 9/02 Nrd 0,08 0,10 0,10 0,10 Nok O 45 1/02 Alf 0,01 0,02 0,02 0,86 Nok O 45 5/02 SG 0,04 0,06 0,05 0,06 0,05 0,30 1000 0,03 0,85 Nok O 45 8/02 SG 0,06 0,08 0,06 0,07 0,06 0,36 1000 0,04 0,96 Nok O 45 9/02 Nrd 0,06 0,07 0,04 0,07 Nok O 50 11/01 Alf 0,01 0,02 0,01 1,15 -98,95 Nok O 50 3/02 Nrd 0,01 0,03 0,01 0,85 Nok O 55 11/01 Alf 0,01 0,02 0,01 0,86 -98,70 Nok O 60 3/02 Nrd 0,01 0,02 0,01 0,30 Sra O 10 9/02 Nrd 0,02 0,04 0,04 0,05 Sra O 10 9/02 SG -20,00 0,04 0,06 0,05 0,06 0,05 0,30 1000 0,05 0,56 Sra O 11 11/02 Alf -20,00 0,04 0,05 0,04 0,54 Sra O 12 10/02 SG 0,03 0,06 0,04 0,04 0,04 0,24 1000 0,03 0,48 Sra O 12 5/02 SG -7,32 0,38 0,40 0,38 0,43 0,38 2,26 1500 0,38 1,33 Sra O 12 6/02 Nrd -50,00 0,01 0,03 0,02 0,02 0,02 0,12 10000 0,02 0,44 Sra O 12 9/02 Nrd 0,02 0,03 0,04 0,04 Sra O 14 5/02 SG 0,01 0,03 0,02 0,03 0,02 0,12 1000 0,02 0,40 Sra O 14 9/02 Nrd 0,01 0,03 Sra O 15 11/02 Alf 0,04 0,05 0,04 0,36 Sra O 19 11/02 Alf 0,02 0,03 0,03 0,30 Sra O 16 6/02 Nrd 0,01 0,02 0,01 0,33 Sra O 16 9/02 Nrd 0,01 0,02 0,02 0,03 Sra O 24 3/02 Nrd 0,01 0,02 0,01 0,39 Sra O 26 11/01 Alf 0,01 0,02 0,01 0,64 -97,06 Sra O 30 11/01 Alf 0,01 0,02 0,01 0,47 -95,83 Sra O 30 3/02 Nrd 0,01 0,02 0,01 0,55 Sra O 8 9/02 Nrd -25,00 0,03 0,05 0,04 0,05 0,04 0,24 113000 0,03 0,10 Sra O 9 7/02 SG 0,05 0,05 0,06 0,05 0,30 2500 0,05 0,58 Ste M 10 3/02 Nrd 25,00 0,05 0,06 0,05 0,05 0,05 0,30 56000 0,02 0,16 Ste M 11 9/02 Nrd 7,14 0,15 0,18 0,12 0,12 Ste M 9 9/02 Nrd 16,67 0,07 0,09 0,05 0,05 Ste O 11 2/02 Alf 0,12 0,11 0,13 0,11 0,65 30000 0,11 0,39 Ste O 13 3/02 Nrd -42,86 0,04 0,06 0,12 0,27 Ste O 14 9/02 Nrd -22,22 0,07 0,09 0,13 0,15 Tie O 40 2/02 Alf 0,02 0,03 0,02 0,64 UPM M 28 9/02 Nrd 11,76 0,38 0,39 0,36 0,37 UPM 30 3/02 Nrd 23,81 0,26 0,27 0,24 0,26 0,26 1,55 130000 0,10 0,42 UPM M 32 9/02 Nrd 8,77 0,62 0,63 0,31 0,60 UPM O 35 3/02 Nrd -17,65 0,14 0,16 0,11 0,75 UPM O 36 2/02 Alf -15,38 0,11 0,12 0,12 0,12 0,12 0,71 50000 0,12 0,60 UPM O 38 9/02 Nrd -14,29 0,18 0,19 0,20 0,20 A Comp. Uudet talousluvutkaan eivät helpottaneet markkinoiden oloa. 2,22 92,00 99,00 95,00 95,00 95,00 564,84 200 50,00 190,00 108 -32,35 Tietoen. 9,01 10,50 9,00 21,40 1 -51,30 Sonera 99 A-opt. Myyjille jäi vielä 24 prosenttia FKSM:n osakkeista, mutta he ovat sitoutuneet myymään tämänkin osuuden YIT:lle kolmen vuoden kuluttua. Lisäksi YIT aikoo tehdä tarjouksen muiden omistuksessa olevista osakkeista lokakuun loppuun mennessä. Yhdysvaltojen uusien asuntojen aloitukset laskivat heinäkuussa odotuksia jyrkemmin 6,9 prosenttia. Yritysluottojen laskuun uskotaan Barometriin elokuun lopulla vastanneista pankinjohtajista 27 prosenttia uskoo kotitalouksien luotonannon nousevan vielä vuoden loppuun saakka, laskua odottaa vajaa viidennes. Esimerkiksi heinäkuussa talletuspankkien luotonanto kotitalouksille nousi kahdeksan prosenttia vuodentakaista suuremmaksi eli 214,2 miljardiin markkaan. Helsingin pörssissä lasku oli täpärästi plussalle yltänyttä Nokiaa lukuunottamatta totaalista. 99 opt. Pankkiyhdistyksen mukaan talletusten keskikoron pysyminen ennallaan heijastaa myös sitä, että osakemarkkinoilta talletuksiin siirtyneet sijoitukset ovat usein keskimääräistä talletusta suurempia ja siksi niille maksetaan myös isompi korko. Selitys löytyy kansantalouden noususuhdanteen taittumisesta. Sen sijaan rakentamisessa muovituotteiden kysyntä on pysytellyt hieman parempana. Metsäkauppoja tehtiin samaan tahtiin kuin edellisvuonna eli runsaat 1100 kappaletta. Security -1,56 3,15 3,29 3,10 3,30 3,29 19,56 1250 2,30 15,99 -78,28 Stonesoft -6,10 2,00 2,02 2,00 2,19 2,00 11,89 40200 1,35 15,40 -85,72 Sysopen -3,26 4,45 4,70 4,50 6,90 0,11 20 -25,83 Tecnomen 1,13 1,24 1,13 1,24 1,13 6,72 1100 1,10 5,41 0,03 12 -74,61 Tecnomen Holding 1,01 1,04 1,00 1,01 1,01 6,01 57000 1,00 3,93 Tekla A 2,80 3,00 2,80 5,15 0,02 57 -45,10 Teleste -3,84 9,01 9,10 9,02 10,25 9,04 53,75 41100 8,70 24,00 0,12 16 -60,40 TJ Group -5,71 0,33 0,34 0,34 0,35 0,34 2,02 22000 0,32 1,33 -72,03 Vacon -0,51 9,80 10,35 9,85 9,85 9,85 58,57 500 7,85 12,60 0,13 24 22,50 Vaisala A -1,47 26,11 26,65 26,39 26,70 26,50 157,56 44550 23,80 36,25 0,67 20 -10,12 Wecan Electronics -1,18 3,36 3,81 3,75 3,75 3,75 22,30 100 3,20 10,90 0,09 9 -65,71 K K E EM MIIA AN NT TE EO OL LL LIIS SU UU US S Kemira -2,00 8,33 8,39 8,39 8,51 8,39 49,88 1027431 5,30 8,75 0,30 11 55,70 Orion A -1,10 18,00 18,20 18,10 18,30 18,10 107,62 5678 17,51 25,00 1,20 15 -20,70 Orion B 0,11 18,32 18,49 18,32 18,50 18,50 110,00 7253 17,70 25,20 1,20 15 -18,61 Uponor 15,81 15,95 15,90 16,15 16,00 95,13 10100 14,31 19,30 0,80 9 -14,59 V V IIE ES ST TIIN NT TÄ Ä JJA A K KU US ST TA AN NN NU US S Alma Media I 1,88 16,30 19,49 16,30 16,30 16,30 96,92 300 16,00 25,00 0,42 35 -16,45 Alma Media II -2,67 14,60 15,50 15,25 15,50 15,50 92,16 2500 14,80 24,50 0,42 33 -30,48 Janton -6,45 11,60 12,60 8,20 13,25 0,50 18 40,61 Keskisuomalainen 30,11 31,00 26,00 32,10 1,85 9 13,62 Sanoma-WSOY A 10,22 12,48 10,22 10,22 10,22 60,77 70 10,22 16,50 0,47 15 -33,20 Sanoma-WSOY B -2,90 9,71 9,85 9,80 10,00 9,85 58,57 2730 9,80 15,00 0,47 15 -33,03 Talentum -0,50 4,01 4,60 4,00 9,00 6 -34,26 M M U UU U T TE EO OL LL LIIS SU UU US S Amer A 22,30 22,90 22,50 22,95 22,50 133,78 3867 21,00 29,00 1,00 8 -18,61 Exel 8,50 9,29 8,90 8,90 8,90 52,92 40000 7,65 12,26 0,38 11 -17,15 Kyro -3,26 4,45 4,60 3,60 5,00 2 Leo Longlife A 7,42 7,50 7,25 8,95 0,42 7 -10,17 Metsä Tissue 0,13 7,65 8,90 6,70 12,00 -25,37 Nokian Renkaat -0,26 23,00 23,90 23,00 24,00 23,95 142,40 3700 18,00 27,40 0,65 13 22,34 Rapala VMC -2,55 3,82 4,50 4,20 4,30 4,30 25,57 200 3,80 5,50 0,02 27 -10,12 Sanitec 14,60 14,65 14,60 14,60 14,60 86,81 151 8,50 15,50 0,21 23 68,40 Tamfelt E 19,65 20,00 17,51 21,00 1,30 10 12,29 Tamfelt K 19,60 20,00 20,00 20,00 20,00 118,91 500 17,50 21,20 1,26 11 8,89 O O P PT TIIO O O OIIK KE EU UD DE ET T Alma M. 5030,82 0,13% Kemianteollisuus 957,07 -0,76% Viestintä ja kustann. 98 A-opt. 360,00 Perlos 97 opt. Kaupalla YIT vahvistaa asemiaan Baltiassa. Suomen valtion tämän vuoden budjetti on vajaat 210 miljardia markkaa. Maanmittauslaitoksen tilastojen mukaan kiinteistökaupan volyymin lasku alkoi viime vuoden loppupuoliskolla ja suuntaus on yhä jatkunut. Yhtiön tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja putosi kuuden miljoonan euron tasolle, kun edellisen kauden tulos ylsi 10,8 miljoonaan euroon. Myöhemmin tapahtuvia omistusjärjestelyjä varten esitetään lisäksi eduskunnan suostumuksen antamista valtioneuvoston toimille, joiden seurauksena valtion suora omistusosuus ja osuus äänistä uudessa yhtiössä voivat alentua alle kolmanneksen, ei kuitenkaan alle 15 prosentin rajan. Pohjanmaan TE-keskus ja Franchise Consulting FranCon käynnistävät lokakuussa kehityshankkeen, jonka tavoitteena on edistää pohjanmaalaisten yritysten kasvua franchisingtoimintamallia hyödyntäen.Tule mukaan kehityshankkeeseen selvittämään yrityksesi mahdollisuudet laajentua ja kehittämään omaa franchisingmallia Hanke on yhdistetty koulutusja konsultointihanke, jossa: 1. B -0,26 3,85 3,90 3,88 3,90 3,90 23,19 8000 3,58 4,40 0,34 6 4,52 Ramirent 0,08 12,01 13,89 12,01 15,50 0,84 7 -13,03 Tietoenator -4,65 19,67 19,70 19,70 21,13 19,70 117,13 219888 19,00 37,70 0,49 22 -30,02 M M E ET TA AL LL LIIT TE EO OL LL LIIS SU UU US S AvestaPolarit -6,38 3,52 3,55 3,55 3,70 3,60 21,40 40648 2,76 4,25 0,15 Componenta 2,20 3,60 0,15 32 Componenta Hold. Eduskunnalta pyydetään suostumusta siihen, että jos Kemira Oyj, Dynea Oy ja Sydsvenska Kemi Ab liittyvät yhteen, valtio luopuu kokonaan omistuksestaan Kemirassa. 5,50 7,00 7,00 7,00 7,00 41,62 100 6,00 32,46 46 Convent. (T) 0,01 0,01 0,04 Rak.Konev. Rapalan liikevaihto kasvoi yli 30 prosenttia 152,5 miljoonaan euroon. 0,40 0,41 1,20 F-Secure 98 opt. Sen lisäksi henkivakuutuksista olisi tulosssa vakuutusyhtiöille noin 3–5 miljardin dollarin korvaukset. 0,17 0,40 0,15 0,40 Metso 00 A-opt. Munich Re laskee korvausten nousevan nyt 2,1 miljardiin euroon eli 12,5 miljardiin markkaan. Myös muovituoteteollisuuden kehitys on ollut alkuvuonna hyvin epätasaista. Nykyisin valtio omistaa 56,2 prosenttia Kemirasta. 3,00 8,00 6,00 6,00 4 Jippii 99 I-opt. 10,45 10,00 10,50 4 Comptel 99 A-opt. Lisäksi sellun hinta laski kesän loppuun asti, joten merkkejä kemikaalien kysynnän kasvamisesta on vain vähän. Kiint. 12,01 17,00 5,41 35,00 22 TJ Group 99 A-opt. Asuintalokauppoja tehtiin Pohjanmaan maakunnan alueella 33 ja Keski-Pohjanmaan maakunnassa 14 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden alussa. Pari päivää iskun jälkeen korvausten arvioitiin nousevan noin sataan miljardiin markkaan. 98 A -opt. Heinä-syyskuussa kotitalouksien luottojen kysyntä on vielä ollut kasvussa. Sijoituspuolella talletusten suosio on edelleen kasvussa ja osakkeet alamäessä, ilmenee Suomen Pankkiyhdistyksen torstaina julkistamasta barometrista. Nyt julkistettu kysely tehtiin elokuun lopulla eli ennen Yhdysvaltain terrori-iskuja, joiden talouskehitykseen aiheuttaman epävarmuuden vaikutukset eivät siis vielä näy barometrin tuloksissa. 0,15 0,20 UPM 98 A-opt. Kiinteistökauppa laski koko maassa noin viidellä prosentilla edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan. Pankkibarometrissa pankinjohtajat arvioivat kotitalouksien ja konttoriensa asiakkaina olevien yritysten luotonottoja sijoitusaikeita. 10 Talous Perjantaina 21.9. 99 A-opt. 21,43 8,50 12,00 9,00 16,00 3 YIT-Yhtymä 98 opt. Keski-Pohjanmaan maakunnan alueella kauppoja tehtiin 13 ja kasvua oli 30 prosenttia. Odotettavissa oleva pieni laskukaan ei pankinjohtajia vielä isommin huoleta, sillä viime vuonna lainojen kysyntä oli ennätysmäisen korkealla. Puolijohdeyhtiöitä vetivät alaspäin Philipsin puolijohdepuolen tulosvaroitus sekä Applied Materialsin 2000 hengen irtisanomisuutiset. Koko maassa peltokaupat kasvoivat alkuvuoden aikana 15 prosentilla ja peltohehtaarin keskihinta oli 23 600 markkaa. 0,12 0,16 0,12 0,20 24 -25,00 Tervak. Korkomarginaali kaventunut Pankkien korkomarginaali on Pankkiyhdistyksen mukaan alkuvuonna kaventunut, koska talletusten keskikorko ei ole laskenut. Tietoliikennesektori oli ainoa keskiviikkoiset tasonsa säilyttänyt toimiala. Kiinteistökaupat laskussa STAMFORD/ZUERICH (STT–AP–Reuters) Uusimpien arvioiden mukaan Yhdysvaltojen terrori-iskujen aiheuttamien aineellisten vahinkojen korvaukset nousevat vähintään 30 miljardiin dollariin eli runsaaseen 190 miljardiin markkaan. 2,00 2,50 1,15 3,00 2 Outok. Yritysten luottokanta ei kuitenkaan ole tämän vuoden aikana enää noussut, sillä tilastoissa näkyvä 11 miljardin markan lisäys johtuu Pankkiyhdistyksen mukaan siitä, että asuinyhdistysten luotot on siirretty tilastoinnissa yrityssektorin puolelle. Konsultointipäivät toteutetaan kunkin osallistujayrityksen yksilöllisten aikataulujen mukaisesti. R Ra ah ha asstto olliisstta a jju ullk ka aiisstta aa an n lla au ua an ntta aiin n lle eh hd de essssä ä Raisa Karsikko HELSINKI (STT) Sekä kotitalouksien että yritysten luotonotto on kääntymässä laskuun, pankinjohtajat ennakoivat. Kemiran omistusjärjestelyt julkistettiin jokin aika sitten. Käyttelytilien korkoja ei ole laskettu. Keski-Pohjanmaalla hinta taas alitti roimasti keskihinnan ja oli 16000 markkaa. 26,28 37,08 45 Perlos 99 A-opt. Kemira-kauppa eduskuntaan ensi viikolla HELSINKI (STT) Rakennusyhtiö YIT kertoi torstaina ostaneensa hieman yli puolet virolaisesta rakennusyhtiö AS FKSM:sta. Lomamökkien hinnat pysyivät kuitenkin ennallaan. 0,72 0,50 5,90 Instrum. Pankinjohtajien arviot yritysten luotonoton supistumisesta ovat selvästi lisääntyneet keväällä tehdyn edellisen barometrin jälkeen. Rapalan osake halpeni parilla kaupalla yli kymmenen prosenttia. Tätä selittää se, että rakentaminen on jatkunut edelleen vilkkaana ja hankkeet ovat yleensä pitkäkestoisia. Nokian 0,4 prosentin pikkunousu ei estänyt pörssin alamäkeä, kun kaikki muut markkina-arvoltaan mittavammat metsäyhtiöt ja pankkisektori laskettelivat jyrkästi miinukselle. Päivän tulosuutisista vastasi uistinvalmistaja Rapala VCM, joka julkisti heinäkuussa päättyneeltä tilivuodeltaan rajusti heikentyneen tuloksen. Toisaalta pankkien markkinoilta hakeman varainhankinnan hinta on laskenut, joten marginaalin heikkeneminen koskee vain talletusten suuruista summaa. Nokia 97 opt. 2,50 4,50 3 Polar opt. Valtion omistusosuus uudessa yhtiössä on kuitenkin 34,0 prosenttia. 23,40 44,58 49 Perlos 98 opt. 2001 s KESKIPOHJANMAA P P A AN NK KIIT T JJA A R RA AH HO OIIT TU US S Capman 1,85 1,93 1,90 1,94 1,93 11,48 4900 1,64 2,55 5 Conventum 1,65 1,80 1,65 1,65 1,65 9,81 2300 1,10 3,25 0,06 15 -44,07 Mandatum Pankki 10,33 9,50 11,25 21 -2,36 Nordea -5,76 5,56 5,60 5,55 5,90 5,60 33,30 527072 5,55 8,91 0,22 10 -32,61 OKO A 1,66 12,25 12,34 12,10 12,34 12,25 72,84 5020 11,60 16,00 1,27 5 -10,91 Sampo A -0,59 8,40 8,42 8,40 8,55 8,40 49,94 672296 7,85 12,70 1,60 5 -29,88 Ypankki Skop (T) 0,02 0,03 0,02 0,04 1 -33,33 Ålandsbanken A 15,80 15,99 15,80 15,80 15,80 93,94 100 15,80 20,00 1,01 11 -7,06 Ålandsbanken B 0,41 14,61 15,90 15,61 19,10 1,01 10 -11,45 V V A AK KU UU UT TU US S Pohjola-Yhtymä A -3,91 17,20 18,00 17,90 17,90 17,90 106,43 276 17,00 49,50 16,00 1 -63,87 Pohjola-Yhtymä B -4,87 17,40 17,80 17,05 18,35 17,05 101,37 20702 16,00 49,67 16,00 1 -63,70 S S IIJJO OIIT TU US S Citycon 0,94 1,00 0,93 1,07 0,08 9 -3,09 Interavanti 1,65 1,90 1,32 2,00 0,03 59 7,14 J. 98 opt. Valtioneuvostolla on valtuudet jo nyt toteuttaa toimia, joilla valtion omistusosuus ja osuus äänistä Kemirassa voi laskea alle yhden kolmasosan mutta ei alle 15 prosentin. Koska perjantaina ei ole presidentin esittelyä, esitys annetaan eduskunnalle aikaisintaan viikon päästä perjantaina. Pellon hinta nousi alkuvuodesta noin kuusi prosenttia. E 3,10 3,30 3,03 4,00 0,30 6 Basware 4,51 4,60 4,60 4,60 4,60 27,35 1015 4,50 8,20 0,15 33 -11,57 Beltton-Yhtiöt -5,26 3,60 4,40 3,50 5,80 0,22 9 -33,46 Biohit B 3,23 3,20 3,50 3,15 7,20 51 -49,21 Biotie Therapies 0,71 4,27 4,80 4,31 6,84 -35,79 Done 12,20 0,46 0,48 0,43 0,47 0,47 2,79 962096 0,40 2,40 8 -77,67 Endero 0,17 0,18 0,18 0,18 0,18 1,07 5000 0,17 1,19 -80,00 EQ Online 1,02 1,05 0,86 1,52 -20,31 Etteplan -3,06 6,01 6,35 6,01 6,01 6,01 35,73 100 4,45 7,00 0,29 10 19,72 Finvest 0,13 0,14 0,14 0,15 0,14 0,83 15500 0,13 0,20 -27,78 Iocore 1,31 1,55 1,75 1,51 4,45 0,06 7 -64,37 Jippii Group -4,65 0,41 0,42 0,41 0,44 0,41 2,44 44250 0,37 3,95 -88,15 Liinos 1,75 1,78 1,75 1,75 1,75 10,41 2100 1,53 2,44 0,07 208 -12,50 Proha 0,30 0,31 0,29 0,31 0,31 1,84 33800 0,28 3,15 6 -89,73 Satama Interactive 0,57 0,58 0,57 0,60 0,57 3,39 350 0,29 1,50 -52,89 Solteq -3,08 0,63 0,73 0,65 0,65 0,65 3,86 2800 0,55 1,59 0,02 -49,60 Tieto-X -9,49 2,86 3,20 3,00 3,16 3,00 17,84 3700 3,00 5,30 0,12 7 -31,90 Ponsse 21,40 Birka Line A 8,33 Silja 6,38 Kesko A 2,98 Danisco 2,63 Alma Media I 1,88 OKO A 1,66 PKC Group 1,45 Aspocomp -12,38 Metso -11,36 KCI Konecranes -7,47 Rautakirja A -7,06 Janton -6,45 Finnair -6,45 AvestaPolarit -6,38 Atria A -6,22 E Eu urriib bo orr 3 3 k kk k Euribor 1 kk 3.758 0.004 Euribor 2 kk 3.723 -0.044 Euribor 3 kk 3.701 -0.059 Euribor 6 kk 3.618 -0.068 Euribor 9 kk 3.579 -0.055 Euribor 12 kk 3.567 -0.030 Op-prime 4,25 Sampo-prime 4,75 Merita-prime 4,75 Handelsbanken 4,50 Aktia-prime 4,50 POP-prime 4,50 Sp-prime 4,50 Ålandsbanken 4,25 SP-peruskorko 4,50 Hex-yleisindeksi 5980,47 -1,12% Hex-portfolioindeksi 2379,61 -2,68% HEX25 Indeksi 1215,25 -3,43% Pankit ja rahoitus 1338,65 -2,71% Vakuutus 1272,13 -6,41% Sijoitus 826,36 -0,56% Kuljetus ja liikenne 1535,42 -2,66% Kauppa 1584,04 -2,11% Muut palvelut 5429,83 -5,00% Metalliteollisuus 2439,90 -3,71% Metsäteollisuus 3733,56 -3,58% Monialayritykset 7188,09 -0,35% Energia 765,03 -2,40% Elintarviketeoll. Vaikka nykytasosta tultaisiin hieman alas, luotonotto pysyisi silti aiempia vuosia korkeammalla tasolla. Vastoin alan näkymiä kemiallisten tuotteiden valmistus on jatkanut alkuvuonna kasvuaan. 3,50 5,25 2,51 6,00 8 Amer 98 A-opt. Konevuokr. 0,55 0,75 6 F-Secure 98 B-opt. 38,00 35,00 35,00 62 Tieto A-opt. Maanmittauslaitoksen mukaan kauppoihin käytetyn rahamäärän kasvu johtuu lähinnä konsernien sisäisistä yritysjärjestelyistä. Rantatonttien hinnat nousivat edelleen jonkin verran, mutta ei merkittävästi. Kiinteistökauppojen taittuminen on näkynyt nimenomaan asuntomarkkinoilla. -11,11 200,00 250,00 210,00 210,00 210,00 1248,60 20 170,00 710,00 257 -62,41 Nokia 99 A-opt. Pelto kaupaksi Jos kiinteistökauppa laski, niin sitäkin enemmän peltokauppa vilkastui. Keski-Pohjanmaalla kiinteistökauppojen arvo kohosi 106 miljoonaan (+ 14%). Vuoden aikajänteellä sen sijaan jo 38 prosenttia pankinjohtajista uskoo luotonoton kääntyvän laskuun. KOTITALOUKSIEN LUOTONOTTO STT, lähde: Pankkiyhdistys I II III 2001 Vilkkaampaa Ennallaan Laimeampaa. Rakennetun pientalotontin keskihinta Pohjanmaan alueella oli 505 000 markkaa (+ 1%)ja Keski-Pohjanmaan alueella 415 000 markkaa (-8 %). Seuraavaksi kuluvan vuoden aikana pankinjohtajista joka toinen eli 48 prosenttia arvioi yritysluottojen kysyntään laskua, kasvun kannalla oli vain 9 prosenttia. 0,20 0,26 0,20 3,20 Jippii 00 II-opt. Yleistä kurssikehitystä mittaava Hex-indeksi taipui vääjäämättä yli prosentin verran pakkasen puolelle 5980,47 pisteeseen. Valtio saa uudessa yhtiössä osakeomistuksen lisäksi rahavastikkeena 100 miljoonaa euroa eli lähes 600 miljoonaa markkaa. Avainhenkilöiden valmennus ja koulutus (7 päivää) 2 .Yrityskohtainen konsultointi ja analysointi (4 päivää) Lisäksi hankkeessa annetaan yrityskohtaiset toimenpideehdotukset jatkokehitystyölle sekä tuetaan yrityksiä franchisingliiketoiminnan käynnistämistoimenpiteissä. opt. 0,55 2,45 M-real 97 B-opt. -1,85 26,01 29,00 26,00 29,50 28,00 166,48 325 14,35 102,50 34 Nordic Alum. ja elektron. YIT maksoi 54 prosentin osuudesta 3,2 miljoonaa euroa. Lasku on kuitenkin ollut maltillista, sillä kiinteistökauppa reagoi muutoksiin aina viipeellä. Käynnistymisaika: 23 24.10.2001 Osallistumismaksu: 7500 mk per yritys Jos kiinnostuit ja haluat yrityksenne mukaan tähän pioneeri hankkeeseen, soita: Pohjanmaan TE-keskus/Andre Österholm, p. Esimerkiksi koko maassa pientalotonttien kaupat ovat vähentyneet kolmanneksella ja kaupat ovat painottuneet kasvukeskuksiin, joissa hinnatkin ovat nousseet. A 0,37 0,50 0,35 0,79 -17,78 Vaahto-Group -0,34 2,97 3,80 2,97 3,65 30 -2,30 Vaahto-Group K -0,33 3,00 4,00 3,00 4,00 31 -3,23 Yleiselekt. Puuhamaa 27,00 30,00 22,11 30,01 1,60 15 -15,63 Turkistuottajat -1,97 7,45 8,10 6,51 8,70 0,60 6 0,54 Turun Arvok. Tuoreimman arvion esitti keskiviikkona amerikkalainen luokituslaitos Fitch. B 4,50 4,95 4,24 5,25 0,19 24 12,22 Norvestia 11,71 12,00 11,80 15,14 1,40 4 -3,30 Polar Kiinteistöt (T) 0,24 0,25 0,24 0,25 0,24 1,43 22000 0,19 0,39 20,00 Sponda -2,27 4,31 4,50 4,50 4,50 4,50 26,76 80000 3,70 5,25 0,25 12 13,12 Technopolis -0,79 2,52 2,65 2,50 3,25 0,25 7 -10,64 K K U UL LJJE ET TU US S JJA A L LIIIIK KE EN NN NE E Birka Line A 8,33 13,00 14,00 13,00 20,00 0,67 9 -13,33 Birka Line B 11,12 13,00 13,00 19,50 0,67 9 -26,41 Finnair -6,45 3,77 3,92 3,77 4,05 3,77 22,42 61890 3,77 5,20 0,65 4 -15,66 Finnlines -4,28 18,57 19,50 19,00 19,60 19,40 115,35 1700 17,00 27,60 1,18 13 5,51 Silja 6,38 1,00 1,05 1,00 1,00 1,00 5,95 4400 0,78 1,15 99 25,00 Viking Line 19,01 22,00 18,50 25,50 0,84 17 -25,16 K K A AU UP PP PA A Kesko A 2,98 11,41 13,40 11,50 11,50 11,50 68,38 1800 11,50 20,00 1,00 11 -32,68 Kesko B -2,78 8,75 8,85 8,75 9,00 8,75 52,03 29300 8,10 11,80 1,00 9 -20,53 Rautakirja A -7,06 39,50 45,00 45,00 45,00 45,00 267,56 500 42,00 49,00 1,93 11 -5,95 Rautakirja B 42,00 46,00 40,00 45,00 1,93 10 6,06 Stockmann A -4,72 10,10 10,59 10,10 10,55 10,10 60,05 1450 9,80 13,50 0,60 18 -12,55 Stockmann B -2,36 10,35 10,80 10,50 10,80 10,80 64,21 100367 10,00 12,98 0,60 20 -6,76 Tamro 1,14 3,55 3,56 3,51 3,56 3,55 21,11 328497 1,65 3,63 0,05 101,70 M M U UU UT T P PA AL LV VE EL LU UT T Aldata Solution -3,70 1,82 1,90 1,82 1,90 1,90 11,30 11300 1,70 7,18 75 -70,21 Jaakko Pöyry -6,19 15,01 16,00 16,00 16,00 16,00 95,13 2000 15,50 21,00 0,60 11 -12,27 Novo Group -2,65 2,20 2,25 2,20 2,36 2,20 13,08 36000 2,05 4,30 0,06 -25,68 Rak. Esimerkiksi peruskemikaalien osalta kysyntä heikkeni selvästi touko–kesäkuussa. Uusia tulosvaroittajia olivat paristovalmistaja Rayovac sekä mediayhtiö Tribune. Sääst. Jatkossa yritysten luotonottoon odotetaan selvempää laskua kuin kotitalouksien puolella. Valtioneuvosto päätti torstaina esityksen sisällöstä. 2,12 2,39 2,25 3,40 24 Fiskars A 7,00 7,35 7,00 7,29 7,00 41,62 500 6,13 9,00 0,31 15 -6,79 Fiskars K -2,92 6,65 6,20 8,85 0,29 15 -12,50 KCI Konecranes -7,47 26,00 26,50 26,00 28,10 26,00 154,59 86975 25,81 38,46 0,71 16 -3,35 Kone B 0,60 75,00 77,50 74,70 76,00 76,00 451,88 2838 65,00 93,00 1,50 14 2,39 Metso -11,36 8,66 8,70 8,66 9,77 8,70 51,73 78233 8,66 14,10 0,60 10 -24,70 Nordic Aluminium 6,10 5,82 10,00 0,34 7 -21,29 Outokumpu A -1,10 9,02 9,15 9,10 9,22 9,15 54,40 14800 7,10 11,05 0,80 4 9,07 Partek -0,88 9,03 9,30 9,20 9,50 9,30 55,30 22209 9,01 13,65 0,60 6 -31,59 Ponsse 21,40 9,70 9,98 9,70 9,70 9,70 57,67 100 8,61 12,07 0,65 8 -11,90 Rautaruukki K -2,49 3,91 4,00 3,91 4,09 4,00 23,78 41809 3,65 4,85 0,25 8 5,68 Raute 7,65 7,90 7,15 8,20 0,61 8 -4,38 Rocla 7,00 5,11 7,30 0,35 9 Wärtsilä A -5,29 18,81 19,50 19,00 19,81 19,00 112,97 5421 18,03 25,50 2,65 5 0,32 Wärtsilä B -4,36 18,65 19,00 18,68 19,80 18,68 111,07 68149 18,25 26,00 2,65 4 -0,53 M M E ET TS SÄ ÄT TE EO OL LL LIIS SU UU US S M-real A -5,24 5,06 5,30 5,30 5,50 5,30 31,51 1600 5,30 8,85 0,60 2 -38,67 M-real B -5,82 5,18 5,25 5,10 5,51 5,20 30,92 184818 5,10 9,13 0,60 2 -39,42 Stora Enso A -4,55 10,70 11,00 10,88 11,30 10,88 64,69 13600 10,10 14,09 0,45 8 -14,40 Stora Enso R -3,73 10,85 10,90 10,80 11,40 10,85 64,51 1705072 10,12 15,60 0,45 8 -13,20 Stromsdal B 1,78 1,84 1,20 1,84 6 47,11 UPM-Kymmene -2,70 29,50 29,53 29,30 30,80 29,53 175,58 1012465 27,99 38,50 1,50 6 -17,13 M M O ON NIIA AL LA AT TE EO OL LL LIIS SU UU US S Aspo 4,50 4,65 4,65 4,65 4,65 27,65 2000 4,10 6,40 0,55 13 -10,54 Hackman A -0,08 13,10 13,35 13,30 13,30 13,30 79,08 100 11,35 17,20 0,50 7 18,02 Lassila &Tikanoja -1,08 19,30 19,50 19,40 19,50 19,50 115,94 5916 18,00 25,00 1,00 15 6,34 E E N NE ER RG GIIA A Espoon Sähkö 21,00 15,00 20,50 0,36 34 Fortum -3,59 4,84 4,90 4,76 5,00 4,90 29,13 818754 4,05 5,70 0,23 9 11,26 E E L LIIN NT TA AR RV VIIK KE ET TE EO OL LL LIIS SU UU US S Atria A -6,22 4,52 5,00 4,82 4,82 4,82 28,66 1000 3,81 5,40 0,25 9 10,51 Chips A 13,00 15,50 13,60 17,70 0,54 20 0,62 Chips B 12,50 13,70 12,00 18,40 0,54 20 4,17 Danisco 2,63 39,00 40,00 39,00 40,00 40,00 237,83 2435 30,60 46,00 75 1,25 Hartwall A -3,66 18,70 19,30 18,70 19,50 18,70 111,19 6217 15,00 22,35 0,20 23 -6,50 HK Ruokatalo 0,45 2,21 2,30 2,21 2,30 2,30 13,68 3200 1,55 2,66 0,07 18 41,67 Huhtamäki -1,47 33,50 33,70 33,50 34,00 33,50 199,18 28060 24,50 35,00 1,10 13 17,54 Lännen Tehtaat 10,00 10,99 10,70 10,70 10,70 63,62 1000 10,00 12,50 0,84 8 -14,53 Olvi A -2,78 17,50 17,80 17,50 18,00 18,00 107,02 1000 17,30 20,00 0,90 8 -0,57 Raisio V 1,04 1,05 1,04 1,08 1,05 6,24 24030 1,04 2,52 0,02 -53,36 R R A AK KE EN NN NU US ST TE EO OL LL LIIS SU UU US S Lemminkäinen 11,80 12,00 11,00 13,90 0,84 7 -1,67 Tulikivi A 1,33 15,20 15,50 15,20 15,20 15,20 90,38 500 15,00 18,55 1,13 5 -10,06 YIT-Yhtymä 11,13 11,60 11,25 11,35 11,25 66,89 5000 11,12 13,95 0,75 6 -14,38 T T IIE ET TO OL LIIIIK KE EN NN NE E JJA A E EL LE EK KT TR RO ON NIIIIK KK KA A Aspocomp -12,38 9,20 10,00 10,00 10,01 10,00 59,46 10562 8,90 30,00 0,50 6 -67,83 Comptel -2,61 2,99 3,00 2,90 3,25 2,98 17,72 215805 2,04 15,60 0,06 20 -79,38 Eimo -2,73 1,07 1,10 1,05 1,17 1,06 6,30 89100 0,85 5,95 0,07 5 -79,62 Elcoteq Network -2,88 5,05 5,15 4,96 5,20 5,05 30,03 49700 3,30 34,90 0,38 4 -84,32 Elisa Communic. 98 Olvi 99 A-opt. Kiinteistökauppoihin käytettiin koko maassa rahaa noin 12,6 miljardia ja yhteissumma oli kuutisen prosenttia edellisvuotta suurempi. Kiinteistökaupan laskusuhdanne näkyi myös mökkikaupoissa. Tuotteiden valmistus kärsi etenkin sähköja elektroniikkateollisuuden tuotteiden viennin heikentymisestä. Pohjanmaan maakunnan alueella kiinteistökauppojen arvo oli 296 miljoonaa eli kymmenen prosenttia edellisvuotta alempi. Maailman kaksi suurinta jälleenvakuutusyhtiötä – saksalainen Munich Re ja sveitsiläinen Swiss Re – tuplasivatkin aikaisemmat korvausarvionsa torstaina. Fed pomon aamuisen puheen mukaan terrori-iskun vaikutukset jenkkitalouteen jäävät lyhytaikaisiksi
Tekstissä kehotettiin olemaan varuillaan, jos kohtaa kyseisen miehen. Samalla neuvosto hyväksyi päätöslauselman, jossa muslimeja kehotetaan pyhään sotaan, jos Yhdysvallat iskee Afganistaniin. Se merkitsee, että hän voi jäädä, sanoi Afganistanin pakolaishallituksen ulkoministeri Abdullah Abdullah opposition tukikohdassa Jabal Serajssa 80 kilometriä Kabulista pohjoiseen. Bushin rankaisutoimien tunnukseksi. Hänen mukaansa Yhdysvaltain politiikka Lähi-idässä lepää kahdella pilarilla, joiden pönkittäminen tuottaa lisää terroristeja. Aluksilla on kaikkiaan 15 000 miestä. Hän viittasi joukkotuhoaseisiin vakuutellessaan ohjusten torjuntajärjestelmän tärkeyttä. Oppositio on sopinut yhteisestä tuesta sille opposition ehdokkaalle, joka pääsee jatkoon. Bushin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Condoleezza Rice totesi keskiviikkona lyhyesti vain: – Yhdysvallat siirtää uusiin sijoituspaikkoihin osan joukoistaan presidentin tavoitteiden tukemiseksi. He pyysivät myös YK:ta ja islamilaisten maiden järjestöä OIC:tä tutkimaan viime viikon terrori-iskuja. Neuvosto tuomitsi myös presidentti George W. Osapuolet lupaavat läheistä yhteistyötä lentoliikenteen turvaamisen lisäksi mm. Walden Bello varoittaa USA:ta kostoiskuista PEKING (STT–AFP) Kiinan Shanghaissa sijaitseva lipputehdas joutuu toiminaan tätä nykyä kellon ympäri Yhdysvaltain lippujen huiman menekin takia. Rajavartijat levittivät rajalle myös piikkilankaesteitä ehkäistäkseen uusien pakolaisvirtojen maahantulon, jos Yhdysvallat hyökkää Afganistaniin. Bin Ladenia kehotettiin poistumaan Pakistanin fundamentalistit ovat raivoissaan maansa Yhdysvaltoja tukevasta linjasta.Talibaneja tukevan pakistanilaispuolueen kannattajat huutamassa Yhdysvaltain vastaisia iskulauseita Karachin satamakaupungissa järjestetyssä mielenosoituksessa. Bush totesi olevan mahdollista, että joku vihaa niin paljon amerikkalaisia, Nato-maita tai eurooppalaisia, että yrittää "räjäyttää meidät". EU ja villin lännen arvot. Omari työskentelee sähköinsinöörinä saudiarabialaisessa tele-alan yrityksessä ja Ghamdin lentäjänä paikallisessa lentoyhtiössä. Bellon mukaan terroristeja tulee riittämään niin kauan kuin Yhdysvallat ei luovu näistä Lähi-idän politiikkansa pilareista. EU:sta paikalla olivat nykyisen puheenjohtajamaan Belgian ulkoministeri Louis Michel, EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana sekä ulkoasioista vastaava komissaari Chris Patten. Nimettöminä pysytelleet puolustusministeriön virkamiehet ovat kertoneet, että valvontaryhmien saavuttua sijoituspaikoilleen alkaa F-15ja F-16-hävittäjien ilmasilta yli Atlantin. Osa Tarandin tukijoista asettunee tukemaan Tulvistea, mutta tuskin kaikki. Uzbekistan ja Tadzhikistan ovat Afganistanin naapurimaita, joissa Venäjällä on suuri vaikutusvalta. Lausunto annettiin torstaina pidetyn Yhdysvaltain ja EU:n välisen ministeritapaamisen jälkeen. Saman vierailun yhteydessä eräät Naton päämajan läheisyyteen kerääntyneistä mielenosoittajista heiluttivat julisteita, joissa luki: Wanted – George W. Valkoinen talo ilmoitti illansuussa pitävänsä Afganistanin pappisneuvoston kehotusta riittämättömänä ja vaati bin Ladenin luovuttamista "vastuullisille viranomaisille". Näin Rüütel pääsisi toiselle äänestyskierrokselle. Yhdysvalloissa vierailulla ollut Venäjän ulkoministeri Igor Ivanov sanoi keskiviikkona, ettei hän tiedä mitään amerikkalaiskoneiden lähettämisestä entisiin neuvostotasavaltoihin. Osastoon kuuluu myös kaksi sukellusvenettä, Hartford ja Springfield, joissa on Tomahawk-risteilyohjuksia. Mutta kuka muistaakaan, mitä puhuttiin viime kesäkuussa Bushin Euroopan vierailulla. Myös entisiin neuvostotasavaltoihin Koneita sijoitetaan Washington Post -lehden mukaan paitsi Persianlahden ja Intian valtameren alueen tukikohtiin myös Uzbekistaniin ja Tadzhikistaniin, kahteen entiseen Neuvostoliiton tasavaltaan. Hallitusrintaman ehdokkaista Reformipuoluetta edustavan parlamentin puhemiehen Toomas Savin arvellaan olevan suositumpi kuin Isänmaanliiton Peeter Tulvisten. Omar aina totellut pappisneuvostoa – Afganistanin muslimikansa on aina noudattanut pappisneuvoston päätöksiä, opetusministeri Muttaqi sanoi lehdistötilaisuudessa. Bin Laden on kiistänyt osallisuutensa iskuihin. Vasta valitsijamieskokouksen ensimmäinen äänestys selvittää todellisen tilanteen ja luo edellytyksen poliittiselle yhteistyölle. Kuva: AF/Vicki Cronis Pasi Andersson BANGKOK (STT) Tunnettu globalisaatiokriitikko Walden Bello varoittaa Yhdysvaltoja massiivisista kostoiskuista viimeviikkoisten terrorihyökkäysten vuoksi. Nyt ei kukaan toivota heitä tervetulleiksi, sanoi muuan pakistanilainen rajavirkailija. Bellon mukaan World Trade Centeriin ja Pentagoniin iskun tehneet ajattelevat kuten 1800-luvulla elänyt preussilainen sotateoreetikko Carl von Clausewitz. Hävittäjien ja pommikoneiden siirto kestää todennäköisesti noin viikon. Saudiomistuksessa oleva Asharq al-Awsat -lehti kirjoitti aikaisemmin tällä viikolla löytäneensä elossa kaksi listalla mainittua saudia, Abdelaziz al-Omarin ja Said Hussein Gharamallah al-Ghamdin, elossa. Haqqani osallistui neuvoston kokoukseen, joka päättyi torstaina puolilta päivin. rosvovaltioiden uhkasta. – Tällaiset asiat eivät ole helppoja. Yhdysvallat on puhunut usein ns. On aika toimia, sanoi Valkoisen Talon tiedottaja Ari Fleischer. – Voimme tuomita terroriteot ja meidän tuleekin tuomita ne kovin sanoin. – He eivät pakota häntä. Talebanin hallituksen opetusministeri Amin Khan Muttaqi uskoi, että asiasta lopullisesti päättävä Talebanin johtaja mullah Mohammad Omar hyväksyy pappisneuvoston ratkaisun. – Hänellä on niin paljon vastustajia. Nyt ilmassa on paljon muuta, kun puhutaan villin lännen tyyliin kostosta. Tilanne on vielä täysin avoin ja periaatteessa kaikilla ehdokkailla on mahdollisuus tulla valituksi presidentiksi. Muttaqi myönsi, että bin Ladenilla saattaa olla vaikeuksia löytää paikkaa minne mennä. 2001 Ulkomaat 11 KABUL/WASHINGTON (STT–AP–AFP–Reuters) Afganistanin pappisneuvosto kehotti torstaina terrorismista epäiltyä Osama bin Ladenia poistumaan maasta vapaaehtoisesti, kertoi maata hallitsevan Taleban-liikkeen edustaja. Ne vievät jonkin verran aikaa, opetusministeri totesi. Viron presidentinvaalilaki edellyttää yhteistyötä yli puoluerajojen, jotta presidentti saataisiin valittua. Fraasi on sisältänyt lähinnä Irakin ja Pohjois-Korean, mutta ei Afganistania. Yhdysvaltain viranomaiset ovat olleet vaitonaisia uusien sotilaskoneiden lähettämisestä Persianlahdelle. – Tunteenomaisena reaktiona tämä on ymmärrettävää, mutta politiikkaa ohjaavana ajatuksena vaarallista. Kritiikin takana oli tuolloin Bushin antama ilmoitus, jonka mukaan maa vetäytyy Kioton ilmastosopimuksesta. Kyse on paljosta muustakin kuin siitä, että yhden miehen sallitaan poistua maasta vapaaehtoisesti...luultavasti vain yhdestä turvapaikasta toiseen. Toisaalta Yhdysvallat pyrkii pitämään alueen öljyvarat länteen myötämielisesti suhtautuvien eliittien hallussa ja toisaalta se tukee hievahtamatta Israelia kiistoissa arabien kanssa. Pakistan sulki Afganistanin vastaisen rajansa maanantaina tuhansien afgaanipakolaisten saavuttua rajalle. Jos toisella kierroksella ovat vastakkain Rüütel ja Savi, niin hallitusrintaman odotetaan yleisesti ryhmittyvän Savin taakse, jolloin hänestä tulisi presidentti. Näitä epäkohtia puolestaan pönkittää muun muassa Yhdysvaltain politiikka Lähi-idässä ja koko kolmatta maailmaa kohtaan. Jo keskiviikkona Norfolkista Yhdysvalloista lähti lentokoneiden tukialus Theodore Roosevelt mukanaan useita muita sotalaivoja. Afganistanin oppositio arveli, että Taleban antaa bin Ladenin jäädä maahan poistumiskehotuksesta huolimatta. Kehotuksen sanamuoto oli Abdullahin mukaan tarkoin harkittu. – On vaikea kiistää arabien väitettä, jonka mukaan Yhdysvaltain tuki synnytti Israelin ja on pitänyt sen pystyssä viimeksi kuluneet puoli vuosisataa. EU lupasi tukensa WASHINGTON (STT–AP–Reuters) Yhdysvaltain julistama sota terrorismia vastaan on alkamassa sadan sotilaskoneen lähettämisellä Persianlahden alueelle. "Etsintäkuulutukseen" sisältyi valokuvia Bushista edestä ja sivulta. Yhdysvaltain johdon käyttämä retoriikka on saanut monet miettimään, jakaako Euroopan unioni todellakin yhteiset arvot amerikkalaisten kanssa kuten EU:n ulkoministerit viime viikolla julistivat. Heidän joukossaan on myös 2 100 merijalkaväen sotilaan maihinnousuryhmä. Silloin kuin bin Ladenille sopii – Pappisneuvosto pyysi Talebania taivuttamaan bin Ladenin poistumaan maasta soveliaaseen aikaan ja omasta tahdostaan, kertoi korkeakouluopetuksesta vastaava apulaisministeri Mohammad Muslim Haqqani. He pitävät tätä politiikkaa epäoikeudenmukaisena ja epätasa-arvoisena, Bello toteaa. Yhdysvallat pitää bin Ladenia New Yorkiin ja Washingtoniin tehtyjen terrori-iskujen pääepäiltynä ja on vaatinut Afganistania luovuttamaan hänet. Bellon mukaan terrorismille ei tule loppua ennen kuin sen pohjalla olevat yhteiskunnalliset epäkohdat korjataan. Bushin hänen käytettyään terrorismin vastaisesta kampanjasta termiä "ristiretki". Tilannetta on kuitenkin mutkistanut Maltilliset-puolueen ehdokkaan Andres Tarandin luopuminen kisasta. Chicago Tribune -lehti puolestaan kertoi, että kaksi muutakin konekaappareiksi epäiltyä olisi löydetty elossa Saudi-Arabiassa. Vain iskuvälineestä Bush erehtyi. Kaikkien ehdokkaiden kannatus on suunnilleen samoissa lukemissa. Tadzhikistanissa on nykyisin venäläisiä joukkoja, jotka partioivat Tadzhikistanin ja Afganistanin raja-alueella. – He pitävät terrorismia kuten sotaa politiikan jatkamisena toisin keinoin. Yhdysvallat vaatii myös muita bin Ladenin johtaman al-Qaeda -järjestön jäseniä luovutettavaksi. Wu kertoi vähittäismyyjien kertoneen, että lippujen hinnat ovat jopa viisinkertaistuneet yli 5 000 ihmishenkeä vaatineiden terrorihyökkäysten jälkeen. Silloin on todennäköistä, että hävinnyt osapuoli mitätöi presidentinvaalin jättämällä vaaliuurnaan riittävästi tyhjiä äänestyslippuja ja ottaa näin aikalisän sopiakseen yhteisestä ehdokkaasta. Taustalla Lähi-itä – Jos iskun tekijöillä oli todella yhteyksiä Osama bin Ladeniin, heidän tavoitteensa oli todennäköisesti nostaa Yhdysvaltain Lähi-idän politiikan kustannuksia. Entuudestaan Turkissa sekä Persianlahden ja Intian valtameren alueiden tukikohdissa on parisataa amerikkalaista ilmavoimien konetta. – Ainoa vastaus, jolla Yhdysvallat voi edesauttaa maailmanrauhaa ja globaalia turvallisuutta, on kiinnittää terrorismin oireiden sijasta huomiota sen syihin. Lentokoneiden tukialus Carl Vinson on jo Persianlahdella ja lentokoneiden tukialus Enterprise Arabianmerellä. Tilanne ei ole sellainen kuin vuonna 1979, kun Neuvostoliitto tunkeutui Afganistaniin. Tosin jos puolueiden ilmoittamat "varmojen valitsijamiesten" määrät lasketaan yhteen, heitä on huomattavasti enemmän kuin valitsijamiehiä on todellisuudessa. Suurten vastaiskujen politiikka on jo nyt johtanut terrorismin äärimmäiseen ammattimaistumiseen, Filippiinien yliopiston professorina työskentelevä Bello kirjoittaa thaimaalaisessa Bangkok Post -lehdessä. Talebanin edustaja Pakistanissa kertoi puolestaan torstaina, että bin Laden on valmis osallistumaan oikeudenkäyntiin, jos Yhdysvallat pystyy toimittamaan selvät todisteet hänen osallisuudestaan New Yorkin ja Washingtonin terrori-iskuihin. Bush – rikoksista ihmisyyttä ja maapalloa vastaan. – Raja on suljettu kaikilta pakolaisilta ja me olemme pystyttäneet useita uusia raja-asemia. Presidentti George W. Samoin on vaikea kiistää arabien kantaa, jonka mukaan Israelin syvä luottamus Yhdysvaltain jatkuvaan tukeen edesauttaa sitä vastustamaan elinkelpoisen palestiinalaisvaltion syntymistä. Yhdysvaltain presidentin George W. Bello huomauttaa myös, että on vaarallista kuvata New Yorkiin ja Washingtoniin tehtyjen terrori-iskujen takana olevia ihmisiä "hulluiksi tai pahan ruumiillistumiksi" niin kuin Yhdysvalloissa on tehty. Mutta päivää myöhemmin Brysselissä Bush ennusti Naton päämajassa tulevia tapahtumia pelottavan tarkasti. Kaappaajien henkilöllisyys hämärtymässä WASHINGTON (STT–Reuters–AFP) Valkoinen Talo ilmoitti torstaina, ettei Afganistanin pappisneuvoston Osama bin Ladenin vapaaehtoista maasta poistumista koskeva kehotus riitä. – Voimme olla varmoja vain siitä, ettei Yhdysvallat pysty massiivisilla kostoiskuilla lopettamaan terrorismia. Samalla papit kehottivat Yhdysvaltoja pidättymään iskusta Afganistaniin. Afganistanin pappisneuvosto ehdotti torstaina myös myös asiaa koskevia neuvotteluja Yhdysvaltain kanssa. Kummatkin ovat Saudi Arabian Airlines -yhtiön lentäjiä. Ilman selvää ja ylivoimaista ennakkosuosikkia on yhteistyöhalun löytäminen vaikeaa, kun kaikkien puolueiden ehdokkaat painivat vielä samassa sarjassa. – Se ei ole riittävä. Käytännössä näyttäisi siltä, että vain jommalla kummalla hallitusrintaman ehdokkaalla on todelliset mahdollisuudet nousta presidentiksi, sillä heidän on laskettu saavan taakseen yhteensä hieman enemmän valitsijamiehiä kuin opposition ehdokkaiden. Ennakkoarvioiden mukaan opposition kahdesta ehdokkaasta Viron Kansanliiton ehdokas, Viron neuvostoaikainen presidentti Arnold Rüütel näyttäisi olevan suositumpi kuin parlamentin varapuhemies Peeter Kreitzberg, joka edustaa Keskustapuoluetta. Mahdollista on sekin, että tiukassa äänestyksessä toiselle kierrokselle pääsisi kaksi opposition tai kaksi hallitusrintaman ehdokasta. Muttaqi myönsi, että bin Ladenin suostutteleminen saattaa viedä aikaa. rajojen valvonnassa, talouspakotteissa, viennin seurannassa ja ydinsulkusopimuksessa. – He sanoivat myös, että jos Yhdysvallat iskee Afganistaniin, on jokaisen muslimin velvollisuus osallistua pyhään sotaan, opetusministerinä toimiva Haqqani kertoi. Kuva: EPA-AFP/Aamir QURESHI WASHINGTON (STT) Yhdysvallat ja Euroopan unioni vannovat taistelevansa yhdessä kansainvälistä terrorismia vastaan. Keinoina ovat uudet lait, tiukemmat turvatoimet ja lisääntyvä tiedusteluyhteistyö. Kiinalaistehdas tekee ylitöinä USA:n lippuja Antti Sarasmo TALLINNA (STT) Viron perjantaisista presidentinvaaleista puuttuu selkeä ennakkosuosikki. Pakolaiset ajetaan takaisin Pakistanin rajavartijat ajoivat torstaina afgaanipakolaisia takaisin Afganistaniin. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 21.9. Tapahtuma ei alkanut kovin lupaavasti, kun Bush muisti Espanjassa käydessään väärin pääministeri Jose Maria Aznarin nimen. Epäilykset heräsivät sen jälkeen, kun ainakin neljä Liittovaltion poliisin FBI:n listalla ollutta kaapparia oli lehtitietojen mukaan löydetty elossa Saudi-Arabiasta ja Tunisiasta. Shanghai Mei Li Hua Flags -yhtiö on ollut hukkua lipputilauksiin Yhdysvaltain terrori-iskujen jälkeen. Se on loukannut syvästi tunteita muslimimaailmassa, papit totesivat. Viron presidentinvaaleissa ei suosikkia WASHINGTON (STT–AFP) Yhdysvaltain viranomaiset tutkivat mahdollisuutta, jonka mukaan ainakin joillakin Yhdysvaltojen terroriiskuihin osallistuneista lentokonekaappareista olisi ollut väärennetyt henkilöllisyyspaperit. On kuitenkin eri asia odottaa, etteivät epätoivoiset ihmiset ryhtyisi niihin, Bello kirjoittaa. Lisäkoneiden lähettäminen nostaa ilmavoimien koneiden kokonaismäärän näillä alueilla 300:aan. – Tulevina päivinä, viikkoina ja kuukausina Yhdysvallat ja EU työskentelevät yhdessä laajassa liittoutumassa, joka taistelee terrorismin pahuutta vastaan, todettiin ministerilausunnossa. Niiden tehtävänä on ohjata kymmenien hävittäjäja pommikoneiden ilmasilta Atlantin valtameren yli. Ensi vaiheessa Persianlahden alueelle saapuu ilmavoimien valvontaryhmiä. Bushin mukaan terrorismista syytetty bin Laden tulee luovuttaa vastuullisille viranomaisille. FBI:n johtaja Robert Mueller sanoi viime viikolla, että hän pitää kaappaajien henkilötietoja "melko luotettavina". Hän ei voi noin vain mennä tielle pysäyttämään taksia. Suurin virhe, mikä voidaan tehdä, on pitää heitä hulluina, hän kirjoittaa. ”Kehotus ei riitä” Marko Ruonala BRYSSEL (STT) Terrori-iskun syyllisen etsiminen "elävänä tai kuolleena" on julkisuudessa noussut Yhdysvaltain presidentin George W. Tehtaan johtajan Wu Guominin mukaan yhtiöltä oli jo tilattu kiireellisesti 500 000 Yhdysvaltain lippua, mutta koko tilausta ei mitenkään pystytä hoitamaan. Yhdysvallat rakentaa ilmasiltaa Lentotukialus USS Theodore Roosevelt lähti jo keskiviikkona Yhdysvalloista 14 aluksen laivaston kärjessä kohti itää. – Me olemme varmoja siitä, että uskollisten komentaja (Omar) toimii pappisneuvoston päätöslauselman mukaisesti niin kuin hän on aina antanut ymmärtää tekevänsä, hän jatkoi
Hän on valmistui tänä vuonna tanssijaksi Turun konservatoriosta. Poika ja ilves palkittiin Pietarissa – SIIRTOLAISKOMEDIA Jalla! Jalla! on valittu kilpailemaan parhaan eurooppalaisen elokuvan tittelistä. Neljännentoista kerran pääkaupungin teatterit Bio Rex, Maxim, Kino Engel ja Andorra tarjoavat valkokankaalta Rakkautta & Anarkiaa koko viikoksi kaikissa sateenkaaren väreissä. Amelie-kuume nousee Avausja päätösfilmi on valittu onnellisempien tähtien alla. – On erittäin tärkeää, että saatiin pätevä opettaja, sanoo Ilo. Nykytanssi-termiä käytetään Ilon mukaan Euroopassa samassa merkityksessä kuin moderni tanssi -käsitettä. Raija Ilo ja tanssin hyväksi vapaaehtoistyötä tekevä Eila Pohjonen iloitsevat, että kaivattu nykytansin opetus voidaan aloittaa. Tekniikkaharjoitteita ja improvisaatioita tehdään. Ruotsin Kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsen ja Expressen-lehden viime vuoden muusikoksi valitseman Jahrenin meriittilista onkin komea. Lausuntakatselmus ei ole kilpailu. Helsinki Film Festival on uuden polven ohjaajien ja tuoreiden filmien foorumi. Kaustislaisista tunnelmista lähdetään konsertin toisella puoliajalla vaativan Franz Schubertin pariin. Kurssi jatkuu viikonloppuisin joulukuun alkuun. Ilmoittautuneiden määrä Tämä osoittaa Sievin runopiirin johtajan Elli Sorrin mielestä lausunnan harrastuksen laajuutta alueella. Samalla kaupungintalon aulassa järjestetään hiljainen mielenilmaus. Sarjan on ohjannut Tomas Alfredson ja käsikirjoittanut Klas Östergren. Niinpä Rakkautta & Anarkiaa esittää ylpeänä esimerkiksi Godard-papan "laulun rakkaudelle", Éloge de l'amour. Adressit luovutetaan maanantaina 1. Opetus muotoutuu oppilaiden tason mukaan. Se on aiemmin palkittu muun muassa parhaana eurooppalaisena lastenelokuvana Wildlife Europe -kilpailussa Sundsvallissa. Tämä pitempi ja vielä "nyttempi" Ilmestyskirja esitetään nimellä Apocalypse Now Redux. Edellisen tapahtuman järjesti lausuntaryhmä He-Li-Kat Kokkolasta. lokakuuta kaupunginhallituksen kautta valtuustolle tiedoksi. – Tilaukseni meni jonoon ja sain odottaa sitä kolme vuotta. Lisäksi nimilistoja kiertää myös ympäristökunnissa. Hänestä lausunnan renessanssi on nähtävissä valtakunnallisestikin. Muita amerikkalaisia vastavirran teoksia ovat aids-aiheisella Kids-filmillä kohauttaneiden Harmony Korinen ja Larry Clarkin viimeisimmät, Julien donkey-boy ja Bully (Kiusaaja). Nykytanssi on uusi linja, joka tulee tanssipedagogi Raija Ilon opettamien yhteensä kahdeksan lastentanssi-, balettija streetjazzryhmän lisäksi. Hän aloittaa lauantaina Kokkolan Estraditaiteen koulussa nykytanssin alkeisja jatkoryhmien opetuksen. Sulje silmäsi ja anna musiikin viedä Oboisti Helén Jahren P.H. Olen valinnut musiikkia, joka antaa hyvän ja rennon tunnelman, esimerkiksi Hedningaria ja Bo Kaspers orkesteria. Viehättävämpiä ihmissuhdekiemuroita sen sijaan voidaan odottaa Cesc Gayn espanjalaiselta ystävyskuvaukselta Krampack sekä Vihreän papaijan tuoksun ohjanneen vietnamilaisen Tran Anh Hungin kolmea sisarusta ja heidän miessuhteitaan helteisessä Hanoissa kuvaava Päivien kimallus. – Tuntien perustana ovat pienet lämmittelyharjoitukset ja tanssisarjat. Jahren sanoo pitäneensä kovasti Nordgrenin musiikista ja niinpä hän pyysi muutama vuosi sitten säveltäjältä konserttoa oboelle. Silti aika kävi loppuvaiheessa vähiin, sillä Nordgrenin kalenteri on ollut tilauksia täynnä ja lisäksi kaiken keskelle tupsahti vielä ylimääräinen Shostakovitsh-viikonvaihde lisämausteineen. Nyt vastuussa on sieviläinen harrastajaryhmä Sievin runopiiri, joka on toiminut lausunnan ja runouden parissa kolmen vuoden ajan. Lasse Naukkarinen on tehnyt karjankasvattaja Miina Äkkijyrkästä näköistaideteoksen Miinavaara! Miina! Kansainvälisesti odotetuin on kuitenkin The Code (Koodi), Hannu Puttosen henkilökuva Linus Torvaldsista, piilaakson suomalaisgurusta. Vähemmän kartoitetut elokuvamaat ovat nytkin Rakkautta & Anarkiaa -ministeriön erityisessä suojeluksessa. Katselmuksen on ilmoittautunut neljän naapurilaakson alueelta Kärsämäen ja Vetelin väliltä yli 40 lausujaa ja 12 lausuntaryhmää. syyskuuta, jolloin järjestetään toritapahtuma sekä järjestetään soittoa ja nimien keruuta ruokakauppojen auloissa. Mukaan on ilmoittautunut noin 30 tyttöä ja nuorta naista 13-vuotiaasta alkaen ja 20 vuoden molemmin puolin. Japanin animaatiota ja uusi Ilmestyskirja Amelie Poulain eli Audrey Tautou on jo 7 miljoonan ranskalaisen suosikki. Se on burleski komedia miehestä, jolle "mikään ei oo mittään". Hän on soittanut solistina lähes kaikissa Euroopan maissa, Etelä-Amerikassa, USA:ssa ja Aasiassa. Kangas kertoo, että kun uutta teosta harjoitellaan, säveltäjä on luonnollisesti mukana, mutta Nordgren osaa antaa muusikoille työrauhan. Nimien keruuta vauhditetaan lauantaina 29. Tekniikkaa ja heittäytymistä Anne Melender muovaa opetuksen oppilaiden tason mukaan. Isoa-Britanniaa edustaa vahvasti näyttelijävetoinen Sexy Beast (Seksipeto), jossa Ray Winstone ja Ben Kingsley todistelevat, miten vaikeaa gangsteripolon on vetäytyä eläkkeelle. Nimiä kulttuurikeskuksen puolesta SIEVI (KP) Lauantaina lokakuun 6. Nordgrenin konsertosta Kapellimestari Juha Kangas, oboisti Helén Jahren ja säveltäjä Per Henrik Nordgren viimeistelivät lauantaina kantaesitettävää oboekonserttoa. Emir Kusturican Super 8 Stories (Kaitafilmikertomuksia) näyttää filmipätkiä jugoslaaviohjaajan oman rokkibändin kiertueelta. Jahren luonnehtii kolmea suomalaissäveltäjää kovin erilaisiksi luonteiksi, muta yhteistä suomalaiselle musiikille on oboistin mielestä rohkeus kauneuteen. Joukossa ovat muiden muassa Bridget Jonesin päiväkirja ja Cannespalkittu Pianonopettaja.. Hän asuu Helsingissä ja on "erittäin vapaa taiteilija". 12 Perjantaina 21.9. lokakuuta alkava ruotsalaissarja Kuutamosotilaat (Soldater i månsken) on palkittu Silver Rembrandt -palkinnolla Amsterdamin Nombre d’Or -festivaalilla. Seuraavaksi hän tekee koreografiateoksen, jonka hän esittää kurssitoverinsa Jenna Rignellin kanssa. Jahren tiesi Nordgrenin viime tingan säveltäjäksi, mutta välillä tuli jo tunne, että säveltäjä kiirehtii vasta kantaesitykseen uunituoreita nuottilehtiä heilutellen, jotta muste kuivuisi. Oboen heti alussa soittama aihe, lyhyt itkuvirsi, muodostaa eräänlaisen moton, itse säveltäjä puolestaan kuvaa teostaan konserttiohjelmassa. Siinä ei ole tiettyjä raameja, kuten baletissa, sanoo Ilo. Pääosa osanottajista esittää yksinlausuntaa. – Kokonaisuutena konserttoa voisi pitää eräänlaisena elegiana, jossa hidas tempo on hallitseva, mutta jossa myös vallitsee tietty jännite. Pääosissa Puntti Valtonen, Peter Franzén ja Aake Kalliala. Niemen ohjaama Poika ja ilves on palkittu parhaana lastenelokuvana kansainvälisellä ympäristöelokuvien festivaalilla Pietarissa. Elokuvan on tuottanut Wildcat Production Oy yhdessä TV1:n kanssa. Nordgren ilahtui pyynnöstä ja vastasi myöntävästi mutta ehdotti samalla kantaesityspaikkakunnaksi Kokkolaa ja orkesteriksi luonnollisesti Keski-Pohjanmaan kamariorkesteria. Sävellys on tehty alunperin jousikvartetolle ja Kokkola-kvartetti on teoksen myös esittänyt. Festivaalin vanhin filmi on taas ajankohtainen, Francis Ford Coppolan uudelleen leikattu Vietnam-eepos vuodelta 1979. Myös tämä teos on alunperin sävelletty jousikvartetolle ja siinäkin, kuten Sallisen aspekteissa, on tehty muunnelmia tiettyyn kappaleeseen. Tavoitteena on saada oppilaat liikkumaan paljon, käyttämään tilaa ja kroppaansa ääripisteeseen asti ja ehkä ylikin, kaavailee Anne Melender. Neliosaisen sarjan ovat tuottaneet SVT Drama ja YLE FST. – Nykytanssi muokkautuu aina ajan ja ihmisten ilmaisun mukana. Nordgrenin lisäksi suomalaisista säveltäjistä ovat Jahrenille tehneet teoksen Erik Bergman ja Jouni Kaipainen. Pääosissa nähdään Göran Ragnerstam ja Gösta Ekman. Kankaan mukaan teos on erittäin vaikea ja teknisesti vaativa, jossa jokainen orkesterin jäsen sa tehdä töitä tosissaan. Se on tragikoominen tarina rakennusurakoitsijan kaksoiselämästä ja tavallisten ihmisten arjesta ruotsalaisessa suurkaupungissa. Kapellimestarin mukaan Nordgrenille on tyypillistä vaatia solistilta paljon ja asettaa orkesteri kuin maisemaksi, jossa instrumentti vaeltaa. Jatkoa harkitaan erikseen. Monet säveltäjät ovat kirjoittaneet teoksia juuri hänelle. Alaikärajaksi asetettiin 13 vuotta. Torstaina aloitettiin nimien kerääminen adresseihin, jotka luovutetaan reilun viikon kuluttua kaupunginhallitukselle. Se on Raija Ilon mukaan aika hyvä ikä aloittaa, koska nykytanssin opiskelijan täytyy osata ajatella kehonhallintaa. – Olemme tosi iloisia, että pitkäaikainen työ tanssitaiteen hyväksi on tuottanut tulosta ja omia kasvatteja saadaan opettajiksi, sanoo Pohjonen. – Konsertossa soolostemma edustaa minulle yksinäisen ihmisen ääntä, orkesteri ympäristöä, yhteyttä. – Tavoitteena on, että opiskelijat pystyvät rohkeasti menemään mukaan ja heittäytymään tanssiin, vaikkei tekniikkaharjoitteita suljeta pois. Baz Luhrmannin ranskalaisen taiteilijaelämän kuvaus Moulin Rouge (Punainen mylly) jatkaa samaa musiikillista, ryöppyävän runsaaksi koreografioitua tyyliä kuin australialaisohjaajan aiemmat Strictly Ballroom ja Romeo ja Julia. TV1:ssä ja FST:ssä 23. Kuva: Jukka Lehojärvi YLIVIESKA (KP) Kulttuuriväki kampanjoi kulttuurikeskuksen rakentamisen puolesta Ylivieskassa. Juha Kankaan mukaan oboekonsertto on solistille vaikea mutta orkesterille helppo. – Kun kyselin sävellyksen perään kesän aikana kuulin meneillään olevista hankkeista; valmistumassa oleva pianokonsertti, hienoa, (mutta entä minä) Shostakovitsh-kantaesitys, hienoa, (mutta entä minä)... Sen syntyi 1900-luvun alussa vastapainoksi klassiselle baletille. päivänä kokoontuvat Keskija Pohjois-Pohjanmaan naapurijokilaaksojen lausunnan harrastajat viidenteen katselmukseensa Sievin kunnantaloon. Paikalla on kuitenkin lausuntaa tunteva ja itsekin sitä harrastava arvosteluraati, joka antaa palautteen niin yksityiselle lausujalle kuin ryhmällekin välittömästi. Anne Melender on kotoisin Kokkolasta ja aloitti täällä tanssin opiskelun. Jahren kuvaa ruotsalaisia säveltäjiä enemmän matemaattisiksi työssään kun taas suomalaiset säveltävät enemmän tunteella ja "uskaltavat kuulostaa kauniilta". Jo muutamana vuonna ovat sijansa saaneet myös vakiintuneiden tekijöiden uudet teokset. Kaikkiaan kunniaa tavoittelee ensimmäisen kierroksen jälkeen 44 elokuvaa. Viikon päätteeksi nähdään Jacques Chiracin ja ainakin seitsemän miljoonaa muuta ranskalaista hurmannut Amelie. Prinsessa Dianan auto-onnettomuudesta alkuun purkautuva romanttinen tarina on uusi aluevaltaus Delicatessenin ja viimeisen Alien-elokuvan ohjanneelta Jean-Pierre Jeunet'lta. 2001 s KESKIPOHJANMAA Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Ahlholm (06) 827 2317/(08) 411 0302 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Leena Ahlholm KOKKOLA (KP) – Tarkoitus on kehittää tanssijan tekniikkaa ja saada hänelle fiilis, että nyt tanssin. Suomalaisia läpimurtoelokuvallaan jo parin vuoden ajan "onnellistuttaneen" Todd Solondzin uusiin kujeisiin voi tutustua elokuvassa Storytelling (Tarinankerrontaa). Raatiin ovat lupautuneet näyttelijä-ohjaaja Ahti Jokinen, Päätalo-instituutin johtaja Matti Kaarlejärvi, läänintaiteilija Marja-Riitta Vainikkala, opettaja Aura Hasanen, teatteriohjaaja Lauri Koski ja näyttelijä-ohjaaja Kari Krapu. Jahren tiesi jo sävellystä tilatessaan, että kaustislainen säveltäjä on täystyöllistetty. HELSINKI (STT) Raimo O. Tapahtuma on maksuton sekä osanottajille että yleisölle. Tässä tapauksessa Tyttöön ja kuolemaan. Jack Nicholson palaa nuoremman kollegansa ohjattavaksi Sean Pennin poliisitarinassa The Pledge (Vala). Pienissä improvisaatioissa haetaan esimerkiksi mielikuvien kautta oppilaan omaa ilmaisua, ei minun, sanoo tanssija Anne Melender. Silti ajan hermolla elämisen kirjo on näillä festivaaleilla kattava. Aina silloin tällöin kamariorkesteri soittaa illalla kuultavan Schubertin jousikvartetto d-molli, D810 ´Tyttö ja kuolema´. Torstaiaamusta Jahren ja Juha Kankaan johtama kamariorkesteri kävivät läpi sävellystä. Kotoinen suomifilmi-osasto painottuu nyt dokumentteihin. Nuorekasta on yleisökin, jos mitään voi päätellä festivaalin nettisivujen palautteesta, jonka mukaan odotetuinta ohjelmistoa on japanilainen "anime", kulttimaineeseen nopeasti noussut piirroselokuvan taide. Hannu Björkbacka HELSINKI Uuden elokuvan henkireikä, Helsinki Film Festival avautui jo torstaina. Katselmus on sikäli erikoinen, että se toteutetaan lääninrajan molemmin puolin sijaitsevien kuntien alueella. – Minulla ei ole mitään muuta sanottavaa, kuin että oli suuri kunnia saada säveltää näin lahjakkaalle ja kuuluisalle muusikolle, huikkasi Nordgren kiirehtiessään raatihuoneen portaita ylös harjoituksiin. Ehdotus sopi Jahrenille mainiosti, sillä oboisti oli soittanut Kamariorkesterin kanssa jo aikaisemmin Kööpenhaminassa ja Jahrenin perustamalla kamarimusiikkifestivaalilla Båstadissa. Kuvat: Clas-Olav Slotte Oboisti Helén Jahren on vierailut Suomessa ennenkin. Fiktiopuolta edustaa Markku Pölöseltä Baddingin jälkeen valmistunut Emmauksen tiellä. Vaikeudesta huolimatta teos on erittäin suosittu, varsinkin sen toinen osa. Kansainvälistä mainetta niittänyt Jahren hymyilee torstain tiedotustilaisuudessa helpottuneesti ja pahoittelee, ettei voi tehdä kappaleesta syvempää analyysiä, sillä hän sai nuotit käsiinsä vasta viime lauantaina ja on tähän mennessä tehnyt kappaleesta enemmänkin teknisiä havaintoja. Jonathan Glazerin tarantinomaisen kolkon komedian etukäteismaine on kova. Iltapäivällä joukkoon liittyi myös säveltäjä itse. Konsertossa on kuultavissa myös juutalaiselle kansanmusiikille tyypillisiä fryygisiä asteikkokuluja. Lausujat Sieviin Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) – Tiedän, että tämä kuulostaa kliseeltä, mutta minusta yleisön kannattaa sulkea silmänsä ja antaa musiikin viedä mukanaan, luonnehtii ruotsalainen oboisti Helén Jahren Per Henrik Nordgrenin säveltämää oboekonserttoa, jonka kantaesitys on lauantaina. Festivaalikävijälle tarjotaan teemakokonaisuudet sekä Etelä-Korean ja Thaimaan että latinalaisen Amerikan filmituotannon nykytilasta. Jostain syystä orkesteri ei ole tätä aikaisemmin Hintrikin synnyinmaakunnassa esittänyt, nyt on jo korkea aika. Aspekteja Hintrikistä Konsertin aloittava Aspekteja Peltoniemen Hintrikin surumarssista on Aulis Sallisen käsialaa. Yhteishengen nostattamiskampanja on lähtöisin Ylivieskan seudun musiikkiopistosta. Ensimmäistä kertaa nähtäville tulee Kai Nordbergin avio-onnea ja parisuhdeterapiaa valottava Matka kohti valoa
syyskuuta PE-LA Saarioisten PALVIKINKKU 250 g (51,60 kg) 12 90 pkt 8,39 kg € 8,67 kg € 35 90 kg Poutun ylikypsä KEITTOKINKKU (79,50 kg( Forssan A-lk:n NAKIT luonnonsuolessa YSTÄVÄLLISESTI PALVELUSTA! 7 95 100 g Herkkuja ruokapöytään! 2 kpl 0,50 kpl € Suoma lainen RUUKK USALA ATTI 95 39 kg 6,71 kg € Atria naudan PAAHT OPAIST I 90 29 kg 5.03 kg € Atria naudan PAISTIJ AUHELI HA 90 19 kg 3,34 kg € Tuore merika svatett u KIRJOL OHI 90 1500 kg:n ERÄ 49 90 kg Paistovalmiit WIENINLEIKKEET possun ulkofileestä Vaasan rouhe-,kauratai moniviljaPALAT 610 g 250 g (16,23 kg) 9 90 pss 2,73 kg € 2,08 kg € 4 95 pkt Poutun GRILLIMAKKARAT 400 g (12,38 kg) Suomalaiset TOMAATIT 9 90 kg 2,73 kg € 7 90 kg Italian KAISER PÄÄRYNÄT 6,03 kg € 1,33 kg € Kymppi on kovaa valuuttaa CITYMARKETISSA! Kymppi on kovaa valuuttaa CITYMARKETISSA! 10.10.Safari Cookies PIKKULEIVÄT 250 g/pkt (20.kg) 2 pk t Calypso VIINIKUMIMAKEISET 200/175 g/ps (alk. 06-827 5000 Avoinna: ma-pe 9-21, la 9-18 10.KPL Kaunis KELLOKANERVA (Erika) Ilman Plussakorttia 12,90 1000 kpl:n ERÄ aulamy ynnissä tänään klo 9-20. ellei toisin mainita. 2001 13 17 90 Nämä ELINTARVIKE-EDUT VOIMASSA vain kotitalouksille 21.-22. 27 90 pkt 18 tbl UUTUUS! Sun 3 in 1 Optimal KONETISKIAINE+ HUUHTELUKIRKASTE+ SUOLA yhdessä tabletissa Karhu Fitness Walk KÄVELYSAUVAT koot: 105-140 cm. PE LA . Säästä 50 mk! 129.21,70 € pari Naisten KÄVELYKENGÄT 179.Hinta ilman Plussa-korttia Etusi 50.169.Lasten TOPPATAKKI koot: 120-160 cm. KOKKOLA Rautatienkatu 67100 KOKKOLA Puh. 22.09. tuote (199.28,42 € ETU 30.79.Lasten lämminvuoriset KUMISAAPPAAT koot: 22 35 pari (129.13,29 € ETU 50.Avaa Plussa-tili saat korkoa käyttörahoillesi! Voit tehdä Plussa-kortistasi todellisen monikäyttökortin liittämällä siihen talletustiliominaisuuden. 16,67 kg) 3 ps s Aito TONNIKALAHIUTALEET 160 g/prk ( 20,83 kg) 3 pr k Diadem ANANASRENKAAT 136 g/pkt (36,76 kg) 2 pr k CM-leipurin KRUSTELLA LEIPÄ 255 g/kpl (19,61 kg) 2 kp l CM-leipurin SITRUUNAPULLAT 3 kp l Diva HERKKUSIENET 115 g/prk (28,99 kg) 3 pr k Diva ANANASmurska tai -palat 140 g/prk (23,81 kg) 3 pr k Diva TOMAATTIMURSKA 400 g/prk (4,17 kg) 6 pr k tuote / erä Me ostamme paljon! Sinä säästät entistä enemmän! KÄYTTÖTAVARATARJOUKSET OVAT VOIMASSA 21.09. Kätevää eikö totta. . Korko on aina vähintään 0,7 %. PE LA . . Tutustu Plussa-tiliin myymälässämme. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 21.9. Voit nostaa käteistä Plussa-kaupan kassalta ja maksaa ostoksesi suoraan Plussa-tilitä. PE LA 199.33,47 € tuote (249.-) Lasten kestävä Lassie HAALARI Säästä 50 mk! 149.25,06 € pari (199.-) 99.16,65 € pari (149.-) Säästä 50 mk! Koko perheelle! Hummel Indoor 1000 SISÄPELIKENGÄT aikuisten koot: 36-46, lasten koot: 28-34, väri: valkoinen/musta
Jos iskut joka tapauksessa alkaisivat, ylivoimaisen enemmistön mielestä ne pitäisi rajoittaa vain sotilaskohteisiin. Maailma jakautuisi kahtia ja eurooppalaisyhdysvaltalainen yhteisö hajoaisi keskinäisiin erimielisyyksiin. Yhdysvallat vastaa terrorismiin valmistautumalla perinteiseen sotaan, niin järjetöntä kuin se onkin. Tämän jälkeen voidaan aiheellisesti kysyä, onko näin vahvan ennakkotuomion saaneelle miehelle edes teoriassa mahdollista järjestää "yhteisten läntisten arvojen" mukaista oikeudenkäyntiä. Ei niin pahaa, etteikö jotain hyvää... Bushin viittaus villin lännen pelisääntöihin, vaatimus saada bin Laden amerikkalaisten käsiin elävänä tai kuolleena, meni hyvän maun rajan väärälle puolelle. Tuskinpa missään oikeassa bisneksessä yritysjohto haluaa ottaa, voi ottaa tai se on pakko ottaa samanlaisia riskejä kuin jääkiekossa. 30 maassa tehdyn tiedustelun perusteella enemmistö on sitä mieltä, että terrorismiin syyllistyneet on saatava oikeuden eteen tuomittaviksi. Se edellyttäisi Naton valmiuksien huomattavaa kehittämistä. Valtio, joka suhtautuu hyväksyvästi terroristeihin asettaa itsensä hylkiövaltion asemaan. HPK ponnistaa vielä yhdistyspohjalta, mutta muu liigatusina onkin sitten jo osakeyhtiöitä. Ässien tappio viime kaudelta oli 3,7 miljoonaa markkaa. 2001 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Jyrki Aro (vast.), Vesa Pajala Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus S yyskuun 11. Eikö ajankohdan pitäisi olla otollinen poliittisesti. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimittaja. Markkinatalous on sellaista. Luulen, että Yhdysvallat harkitsee tarkkaan, millaisiin vastatoimiin se ryhtyy, mutta en ole siitä varma. Turvallisuusneuvosto voisi tarvittaessa valtuuttaa Yhdysvallat tai jonkin muun tahon jopa asevoiman käyttöön turvallisuusneuvoston määrittelemissä rajoissa. s KANSAN UUTISET neuvoo seuraamaan Naton kehitystä. Mahdollista kuitenkin on, että katastrofaaliset terrori-iskut sysäävät Yhdysvaltoihin sysäävät suman liikkeelle. Tasokas harjoittelu on tehnyt pelureista huippu-urheilijoita, minkä vuoksi käytännössä yksikään seura ei voi lähteä kauteen ns. s AAMULEHTI toivoo, että Yhdysvalloissa sattunut terrorismikatastrofi auttaisi vastuuntuntoisia arabijohtajia tajuamaan, että fundamentalistien tie johtaa turmioon. Liigan alapuolelle Mestiksessä tilanne poikkeaa yläkerrasta vain mittasuhteiltaan. lauri.hannikainen@urova.fi Terrorismin vastaisen komentokeskuksen tulisi sijaita YK:ssa, ei Washingtonissa eikä Brysselissäkään. Presidentti George W. Suomi varmaankin kuuluu niihin maihin, joille aiheutuu vain rajallista haittaa nykyisestä uhkatilanteesta. Jääkiekosta on tullut osa viihdeteollisuutta, jossa urheilullisten tavoitteiden ohella tavoitellaan taloudellista hyvää. Matkustamisemme maailmalla vähenee ainakin lähiaikoina, taloudellisia ongelmia ilmaantuu kansainvälisten ongelmien seurauksena. Riskibisnestä 14 Perjantaina 21.9. Erityisesti näin käynee Yhdysvaltain liittolaismaissa. Ammattilaissarjasta ei toki vielä aikoihin ollut kyse, mutta aihio köyhän miehen NHL:lle reipas neljännesvuosisata sitten luotiin. Jos Tamhockey Oy liki täydellisen urheilullisen menestyksen ryydittämänä onnistuu tilikauttaan kuukautta lyhentämällä kirjaamaan reippaan puolen miljoonan markan voiton, niin mitä se kertoo jääkiekkobisneksestä yleensä. Kaikkia haittoja tuskin kykenemme vielä arvioimaan. Motiivit voivat olla hyvin raadollisia kullakin on omat "terroristinsa" mutta kuitenkin. Tämä vaikuttaisi ratkaisevasti myös Naton rooliin ja asemaan. Finaalipaikan sijasta noutaja tulee jo ensimmäisellä kierroksella. Voi olettaa, että tunnekuohun vähitellen laskiessa viileämpi harkinta voittaa yhä enemmän tilaa. Kuva: Lehtikuva/Reuters YK:sta terrorismin vastainen keskus s Timo Laaninen uskoo SUOMENMAASSA, että politiikka muuttuu lähiaikoina entistä vakavammaksi. Yleisvaltuutusta asevoiman käyttöön ei tulisi antaa. Pelaajat puolestaan ovat ammattilaisia, joiden edelleenkin kohtuullisen leveä leipä tulee yksinomaan kirmaamisesta polvihousuissa kumilätkän perässä. Luku on yksinkertaisesti järkyttävä. Etumerkki vain vaihtuu. Mutta Yhdysvaltojen rajut suunnitelmat saattavat johtaa entistä pahempiin seuraamuksiin. Turvallisuusneuvoston pitäisi johtaa toimia Kun Nato ryhtyi sodankäyntiin Serbiaa vastaan Kosovon suojelemiseksi, kansainvälisellä foorumilla käytiin kriittistä keskustelua siitä, että Nato ryhtyi asevoiman käyttöön ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta. Se voi pilata mahdollisuuden, että maailman maat lähentyisivät toisiaan yhteisen uhan edessä ennennäkemättömällä tavalla. Ilman muuta Amerikassa ymmärretään sotilasoperaation monet riskit. Ei kai meidän tarvitse pelätä sitä, että Yhdysvallat turvautuisi taktisiin ydinaseisiin. Tuolloin kaikki valtiot olivat yhtä mieltä siitä, että merirosvous kansainvälisillä merialueilla tuli nujertaa. Ihmiset alkavat pohtia, keneen voi luottaa kriisiaikoinakin. Turvallisuusneuvoston tulisi hyväksyä tiukka päätöslauselma, jolla velvoitetaan kaikki jäsenvaltiot määrätietoiseen yhteistyöhön ja omaa aluettaan koskevaan toimintaan terroristien kiinnisaamiseksi sekä terroristien koulutuskeskusten ja järjestöjen tukahduttamiseksi. Yhdysvallat ei ole pyrkinyt käyttäytymään johtoasemassa olevan suurvallan tavoin vaan on irtisanoutunut useaan otteeseen muiden valtioiden hyväksymistä kompromissiratkaisuista. Sotilasiskut oikeuttaisi vain 14 prosenttia suomalaisista. S otilaallinen hyökkäys terroristeja ja heitä suojelevia maita vastaan epäilyttää ihmisiä eri puolilla maailmaa. Eikö YK:n turvallisuusneuvoston määräysvalta tässä asiassa olisi hyödyksi Yhdysvalloille. varmana mitalijoukkueena. Vaikuttaa ilmeiseltä, että keskustelu Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä vaimenee toistaiseksi. Esimerkiksi pääministeri Paavo Lipposen arvostus nousee näinä aikoina. Helsingin Sanomat julkaisi eilen (20.9) gallup-selvityksen, jonka perusteella vain Yhdysvalloissa ja Israelissa sotilasiskuilla on enemmän kannattajia kuin vastustajia. Myös Esko Aholla on vakuuttavaa kokemusta kriisitilanteiden hallinnasta. Sotilaallisen hyökkäyksen oikeutus alenee myös siinä tapauksessa, että terrorismista epäillyt maat suostuvat odotukset ylittävään yhteistyöhön. Afganistanin ulkopuolella maailman etsityimmällä terroristijohtajalla on joka tapauksessa harvassa suojapaikkoja. Liigan resuperseille annettiin aikalisä hoitaa putoamispeikon häiritsemättä asiansa kuntoon. Yhdysvalloilla on ulkopoliittisesti kokematon presidentti, mutta hänellä apunaan on kokeneita asiantuntijoita. Kuvan musliminainen osallistui rauhanomaiseen terrorismin vastaiseen mielenosoitukseen Jakartassa Indonesiassa. Venäjä ja Yhdysvallat ja Kiina ja Yhdysvallat, löytävät toisensa. Nato on astunut Yhdysvaltojen rinnalle ja myöntänyt sille määräysvallan reagointikeinojen valinnassa. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Erik de Castro JUKKA ANIAS. Jos kausi ei nyt menekään urheilullisesti putkeen. Nyt sitten ollaan ainakin nimellisesti bisnesluokassa. Jo tähän mennessä on alkanut kuulua epäilyjä, toimivatko Euroopan poliittiset johtajat liian hätiköidysti luvatessaan seisoa tiukasti Yhdysvaltain rinnalla terrorismin vastaisessa taistelussa. Urheilullisesti SM-liigassa ei ole huomauttamista. On ollut ymmärrettävää, että järkytyksen, surun ja nöyryytyksen hetkellä puheisiin on tullut ylimääräistäkin latausta. Entä tulevaisuus. päivän karmeat tapahtumat Yhdysvaltojen itärannikolla uhkaavat johtaa maapallomme väkivallan ja epävarmuuden kierteeseen. Jäätteenmäki on jäänyt keskustalaisten mieliin varteenotettavana vaihtoehtona ja hänet muistetaan, vaikka hän onkin puheenjohtajakautensa jälkeen ollut vähemmän julkisuudessa. Kärppien takana olikin sitten huomattavasti hiljaisempaa. Maailmanlaajuisesti urheilu on jo pitkään ollut miljardibisnestä. Ensi kesän puoluekokouksessa puheenjohtajuudelleen jatkoa haluavalle Esko Aholle Kalevan gallup tuo lisää päänvaivaa. Kuitenkin on yhä mahdollista, että perinteiset vastaparit, mm. Jatkossa ainakin tulkinnat siitä, mitä tuenilmaus lopulta tarkoittaa, saanevat uusia sisältöjä. Terrorismi verrollinen merirosvoukseen Kaikkien valtioiden tulee tunnustaa, että kansainvälinen terrorismi on haitallista kaikille valtioille ja niiden ihmisille niin kuin merirosvous oli 1600–1800luvuilla. syyskuuta. Muhkeimman tuloksen viimeisen viivan alle kirjoitti Oulun Kärpät, joka yltyi heti ensimmäisen yhtiövuotensa päätteeksi jakamaan lähes uhittelutyyliin osinkoa. Miksi pyrkiä järjestöön, joka on nyt joutunut antamaan Yhdysvalloille avoimen valtakirjan asevoiman ja väkivallan käyttöön. Jokaisen hallituksen tulisi raportoida turvallisuusneuvostolle tilanteesta maassaan sekä suoritetuista ja suunnitelluista toimenpiteistä. Hyväksi esimerkiksi kelpaa hopeaa napannut Tampereen Tappara. Suomalaisista peräti 82 prosenttia edustaa tätä kantaa. Nato menettäisi lopullisesti alkuperäisen roolinsa ja tehtävänsä sotilasliittona "idän uhkaa" vastaan. Ymmärrän Yhdysvaltojen kansan ja valtapiirien suuttumuksen ja päättäväisyyden reagoida, sillä kyseessä oli kauhistuttava terrorismi, joka uhkaa Yhdysvaltojen – ja koko maailman – turvallisuutta. Silloin niiden vaikutus olisi Israelin ja arabimaiden konfliktissa täsmälleen päinvastainen kuin mihin terroristit pyrkivät. Taloudellisten umpisolmujen solmiminen onnistuu edelleen mainiosti myös yhdistyspohjalta. En puolla Suomen vetäytymistä länsimaiden rintamasta terrorismia vastaan, mutta tuon rintaman komentokeskuksen tulisi sijaita YK:ssa, ei Washingtonissa eikä Brysselissäkään. L iiketoiminnassa on riskinsä. Lauri Hannikainen Kirjoittaja on Pohjoisen ympäristöja vähemmistöoikeuden instituutin johtaja, Lapin yliopistossa. Ei Hjalliksen Jokerit, ei makkaradynastian miljardiperillisen Jussi Salonojan Blues, ei TPS. Jo sanonta sinällään kätkee mielenkiintoisen vivahteen: kuinka vapaaehtoista sellainen poistuminen on, johon täytyy "pyytää". Palloilun puolella jääkiekko lähti talsimaan neitseellistä polkua vuonna 1975, kun SM-liiga perustettiin. Yhdysvallat saattaa suututtaa islamilaisen maailman, ja Yhdysvaltojen/länsimaiden vastaisiin terroritekoihin halukkaiden määrä islamilaisessa maailmassa kasvaa voimakkaasti. Presidentti Bushin presidenttikaudella Yhdysvaltojen ulkopolitiikka on ollut melko itsekästä. Uutiset kertovat, että maan uskonnollisten johtajien neuvosto on pyytänyt bin Ladenia poistumaan vapaaehtoisesti. Jos näin tapahtuisi, toiminta paremman maailman puolesta kävisi toivottomaksi ja koko kolmas maailma kääntyisi länsimaailmaa vastaan. Hänen poliittisista asenteistaan, puhetavastaan ja ärhentelystäänkin voi olla mitä mieltä tahansa, mutta tiukassa paikassa Lipponen näyttää olevan rauhallisuuden, luotettavauuden, asiantuntemuksen ja turvallisuuden perikuva. Yhdysvallat joutuu suorastaan kiusalliseen tilanteeseen, jos Afganistanin ääri-islamilainen Taliban-hallinto todella auttaa pääepäillyksi mainitun terroristijohtaja Osama bin Ladenin toimittamisessa oikeuden eteen. Turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet ovat varmaan yhtä mieltä viime viikolla suoritettujen terroritekojen rikollisuudesta ja vaarasta kansainväliselle turvallisuudelle. Mitenkähän mahtaa käydä. Suoraviivainen toteamus, että nyt on toiminnan aika, eikä terroristien kanssa neuvotella, joutuu kyseenalaiseksi, jos neuvottelemalla kuitenkin syntyy edes joitakin tuloksia. Silti presidentti George W. Voittoa tuli reippaat 600 000 markkaa, mikä seuran lähimenneisyyden tuntien oli kelpo saavutus. Jopa amerikkalaisista 56 prosenttia on tätä mieltä. Yksilöurheilussa ammattilaisuus kätkettiin vielä 70-luvulla häveliäästi ruskeiden kirjekuorien katveeseen. Toisaalta Yhdysvallatkin on toistaiseksi käyttänyt vasta kovaa retoriikkaa ja tehnyt sotilaallisia eleitä. Jos Afganistan täyttää edes perusvaatimuksen ja saattelee etsityn bin Ladenin maansa rajojen ulkopuolelle, maailmalla kansalaisten tuki sotilasiskuille pienenee entisestään. Sielläkin monet ajattelevat varmaan presidentti Mauno Koiviston tavoin. Mutta mekin joudumme kokemaan, että maailma on epämiellyttävämpi paikka elää kuin ennen 11. Viivan alle väistämättä kirjoitetaan silloinkin jotain. Viisasta on yrittää hillitä tunteita, vaikka se olisi vaikeaa. Kisa puheenjohtajuudesta tulee olemaan tasaväkinen ja tiukka. Koivun ja tähden allakin ammattiurheilun lainalaisuuksiin on pikkuhiljaa totuteltu. Hyökkäyksen sekä sotilasettä siviilikohteisiin hyväksyisi 28 prosenttia amerikkalaisista. Gallupin tiedot oli kerätty viikon sisällä terrori-iskuista. Epävarmaa tietenkin on, antautuuko hän silti koskaan vapaaehtoisesti tuomariensa käsiin. Bush on saanut Yhdysvaltain kongressilta täydet toimintavaltuudet sodankäyntitoimiin ja ilmoittanut maansa ryhtyvän rajuihin ja pitkäaikaisiin toimiin terrorismia vastaan. Nykyisistä puoluejohtajista muut eivät ole onnekseen joutuneet vielä tämän alan näyttöjä antamaan, mutta kuka tietää mitä lähiviikkoina tapahtuu... Viime kauden päätteeksi neljä liigaseuraa teki voittoa. Siitä tulisi pelkästään rauhanturva-, kriisinhallintaja terrorismintorjuntaorganisaatio. s ILKKA puolestaan ylistää Anneli Jäättteenmäen Kalevan gallupissa saamaa suosiota. Arto Hietalahti Sotilasiskut epäilyttävät Afgaanipoika istuu ruokasäkkien päällä vastaanottaessaan äitinsä kanssa ruoka-apua pakolaisleirille. Nyt näyttää siltä, että länsimaiden hallituspiirit ja tiedotusvälineet ovat unohtaneet turvallisuusneuvoston tyystin. Turvallisuusneuvostonhan pitäisi nyt olla johtamassa kansainvälisen yhteisön reagointia terrorismia vastaan. Jos antautuu, amerikkalaisten vastuu "sivistyneen maailman" toimintamallin esittäjänä kasvaa entisestään. Nyt se on valmis omaehtoiseen toimintaan, mikä merkitsee sitä, että se myös kantaa vastuun teoistaan ja asettaa itsensä alttiiksi uusille terroriteoille. Tapparan esimerkki on kuvaava. Sellaiset valtiot, jotka asettuisivat vastahankaan, voisivat joutua taloudellisten ja jopa aseellisten pakotteiden kohteeksi. Puolitoista vuotta sitten osa liigaseuroista kuitenkin oli niin kuralla, että herrat päättivät panna hiekkalaatikon portin toistaiseksi säppiin. Oma patamustan puhuva luku kirjattiin Porissa. Ydinaseisiin tarttuminen olisi rikos ihmiskuntaa vastaan. Ja vaikka harkintaa käytettäisiinkin, tilanne on niin monimutkainen, että seuraukset saattavat osoittautua voittopuolisesti kielteisiksi. Eurooppalaisissa Nato-maissa hyökkäys saa hieman enemmän ymmärtämystä, mutta niissäkin sotilastoimien kannatus jää 20-30 prosenttiin. YK:n turvallisuusneuvosto, jolla on päävastuu kansainvälisestä rauhasta ja turvallisuudesta, on hyväksynyt terrorismin tuomitsevan lyhyen päätöslauselman ja vetäytynyt sivuun odottamaan mitä tuleman pitää. Turvallisuusneuvoston puitteissa vastuu olisi hajautettu koko kansainväliselle yhteisölle. Jäätteenmäen ilmoitusta mukaanlähdöstä odotetaan, vaikka tuskin kukaan epäilee, etteikö hän olisi tehtävään käytettävissä
Ohikulkija KOKKOLA Auraus unohtui TIMO HARAKKA. Näky ei ollut kaunis. Mielipide tekstiviestinä Jälleen on unohtunut tiesuunnittelijoilta talvinen Kokkola. Kaupungin omistuksessa on alue, jossa on tilaa hyötykäyttöasemalle. "Terrori-isku oli napakymppi. Yhteistyötä Voikosken kanssa ollaan lisäämässä. Katepa on panostanut palveluun ja imagoon. Hän on itse kuuden lapsen äiti ja valittaa, ettei rahaa jää säästöön, koska äitiyspäivärahat, lapsilisät ja muut tuet kuluvat ruokaan ja vaatteisiin. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Siellä on samanlaisia jätteitä, joita tulee ympäristölupahakemuksen mukaan olemaan myös Ahertajantiellä. Siedämme sen, ettei Suomi saa määrätä USA:n sota-aikeita samalla painokkuudella kuin Belgia. Perheenjäsenten ajatukset pyörivät siinä, pitäisikö koko omaisuus myydä ja jättää se muistomerkiksi Kokkolaan. Kaupungin varikkoalueelle ei asemaa alkuperäisen suunnitelman mukaan saatu perustaa, eikä varavaihtoehtoa ollut, vaan jouduttiin etsimään uutta paikkaa tosi tiukassa aikataulussa. Juuri nyt puhuttelee alkuperäinen joulun sanoma. Arvaa, miksi Ruben Stiller ei ole enää telkkarissa?" 3. Storkohmon jäteasema palvelee toista päätä kaupunkia ja tuleva Ahertajantiellä toista". Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Näin myös kotiäidin uran valinnut saa tyytyä kohtaloonsa, sillä itsepä hän on halunnut elämäänsä itkut, vaipat, taloudelliset ongelmat sekä muut ylimääräiset hankaluudet. Hidasteet autoille, niin täysi fiasko olisi valmis. Miten on talvella, kun täytyy aurata nämä kohdat. Paavo Lassila KOKKOLA Poliisi on vastuussa Cederbergin talosta Suojeltu Cederbergin talo on ollut ilkivallan kohteena. Siellä olivat hurjana. Noin 10 – 15 kilometriä keskustasta on ihan hyvä paikka. Kuitenkin Ahertajantien alue sijaitsee pohjavesialueella. Ketepa Oy sijaitsee suoraan vastapäätä suunniteltua toimintaa muutaman metrin päässä tien toisella puolella. Nykyaikainen hyötykäyttöasema on aivan muuta kuin kaatopaikka. Ahertajantien ongelmajätesäiliöt tulevat Kokkolaan koekäyttöön, sillä missään muualla ei samanlaisia säiliöitä ole käytössä. Ei voi olettaa valtion auttavan rajattomasti. Kaikessa toiminnassa pitää olla varasuunnitelmia. On turha yrittää rikastua tekemällä paljon lapsia. Suojelutalon tuhoaminen alkoi. Varsinkin puolukoita on tullut runsaasti. Missä aikataulussa siirtyminen päätettiin tehdä, näyttää joiltakin osin epäonnistuneen. 2001 Gallup Kuinka olet hyödyntänyt lämpimiä syysilmoja. Bangladeshin onnettomuuksissa kuolee joka vuosi keskimäärin 44 000 ihmistä." 2. (Kokkola-lehti 19.9.) Kävimme tutustumassa Sokojan kaatopaikkaan. Heitä on kuunneltava. Kun yrittäjän pitäisi keskittyä ansaitsemaan leipäänsä, hän joutuukin puolustautumaan kasvotonta uhkaa vastaan. Ei työntekijöistä ja asiakkaista niin vain voi luopua. Siitä tontin omistaja olisi varmaankin ikuisesti kiitollinen. Kaikkien sijoituspaikkaa koskevien osapuolten on syytä tutustua, mitä tällainen toiminta käytännössä on, ja tehdä sitten oikeat johtopäätökset, tulee sijoituspaikaksi mikä tahansa. Toiminnasta voi aiheutua tulipaloa tai nestemäisten aineiden valumista. Pitää käyttäytyä säädyllisesti. Mitähän ne sisältävät. Raimo Kivioja, Ketepa Oy KOKKOLA Pienyrittäjälle ongelmia jäteasemasta Sokojan Storkohmossa on sekä kaatopaikka että jäteasema. "Mullahit ovat oikeassa. Hävitysvimma jatkui talon sisällä. Mitä maansurua nyt teeskennellään. Määräysten ja asetusten noudattaminen ei yksin riitä. Kaupungin kaupungin suunnittelupäällikkö Eino Pihakari muistuttaa, että "hyötykäyttöaseman tarkoitus on palvella ihmisiä. Kokonainen tusina lapsia tekisi äidistä jo miljonäärin. Yksi vaihtoehdoista voisi olla Hopeakivenlahden alue, joka on jo usealle kaupunkilaiselle tuttu paikka ja sopivan etäisyyden päässä. Päätön kaaos leviää, päiväkoteja pommitetaan, muslimeja murhataan, rasismi ryöstäytyy. Mitkä asiat mahtoivat olla niin kiireellisiä, ettei kokkolalaisia asukkaita tai yrittäjiä lainkaan ehditty informoida ennen rakentamisen aloittamista. Uusi sijoituspaikka Jänismaalle aiheuttaa ymmärrettävästi kritiikkiä, jota sijoituspaikan naapurit, alueen asukkaat ja yritykset ovat oikeutettuja tekemään. Mieltäni eivät enää vaivanneet vanhat ja kaukaiset katastrofit, vaan tärkeämmät ongelmat: Miten korjataan vessanpönttöön pudonnut kännykkä. Kun minä suren tuhottua puhelinmuistiotani, muut ymmärtävät pelätä kolmatta maailmansotaa, joka uhkaa kaikkia, myös Suomea. Yhdysvaltain kostoaikeet ja talebanien edesottamukset on kaluttu ja Osama bin Ladenin lapsuusvaiheet puitu. Esimerkiksi Cederbergin talon suojeluhankkeen vetäjiä on lähes mahdoton tavoittaa. Vai löytyisikö rakennukselle ostaja. Päästäänkö sopuun sijoituspaikasta Jänismaalla vai ei, se vie aikaa ja heikentää kuntalaisten palveluja erilliskerätyn jätteen sijoittamiselle. Toisaalta muuttotappiokaupunkiin yritetään houkutella yrittäjiä, ja samanaikaisesti jo olemassa olevia yrittäjiä ollaan ajamassa muualle. – Lämpimistä ilmoista en valitettavasti ole juuri päässyt nauttimaan. Ohikulkutielle on teetetty hyvät jalankulkuväylät yli tien. Kaupunginvaltuutetut Terho Taarna ja Pekka Puolimatka Kokkolan vihreistä samoin kuin Kristina Ahmas (r.) näkevät joka päivä, miten suojelutalon hävitys jatkuu, mutta he eivät halua puuttua asiaan, eivätkä ole kaupunkilaisten tavoitettavissa. Mielipide 15 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Antti Hietalahti (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Jätteiden puhdistusaseman vieressä Hopeakivenlahdessa Ykspihlajassa on hyvää tilaa. Tästä näkökulmasta meidän on yhteiskuntaamme rakennettava. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. syyskuuta iltamyöhällä. Onko mahdollista, että myös muut yritykset voivat menetellä Kokkolan kaupungin tavoin. Virkamiehet, älkää ylittäkö toimivaltaanne asiassa. Ihmettelen, missä lymyävät Kokkolan vihreät. Rohkenen ennustaa, että tämän talon kohdalla on toistumassa vanhan lyseon kohtalo eli joku vielä tuikkaa talon tuleen. Kaupungintalon asiakaspalvelusta ilmoitettiin 19. Parempi kai, että kassajonossa puhuttaa maailman tila, eikä Tanja Karpelan. Hajut, hiiret, rotat, lokit ja kärpäset ovat varmasti aseman luonteeseen kuuluva ilmiö, joten aseman paikka ei ole Jänismaalla. Ongelmajätteiden kuljetuksissa ja käsittelyssä voi sattua onnettomuuksia. Vihreät ei voi hyväksyä luonnon pohjavesien pilaamista. Huomautan vain: ette ole tekään. Ihmiset kokoontuvat yhteen, perheittäin ja kylittäin, marttyyrien muiston ääreen. Lapset eivät ole esineitä, joita hankitaan mielinmäärin. Kirjoitin jo vuosi sitten: "Ympäristöasioilla on merkittävä osuus kaupunkikuvan, eri yhteisöjen ja yritysten imagon luonnissa. Pitkästyttävintä on, että kaikki mielipiteet on jo käytetty. – Lisäksi ollaan perheen ja koiran kanssa ulkoiltu paljon. Vetäydytään, hiljennytään, annetaan aikaa toisillemme. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Seuraavana päivänä soitin ministeriöön ja kerroin hävityksestä. Kukaan ei pakota hankkimaan puolta tusinaa jälkeläistä. Ydinaseita on kaikilla kaheleilla, joilla on nyt hyvä syy räjäytellä niitä ympäri maailmaa. "Kyse on koeerästä", paljastaa tuotetta myyvä Pekka Pihlajaniemi (Kp 3.9.). Jo ympäristölupahakemuksessa kerrotaan, että toiminnasta aiheutuisi suunnattomia haittoja. Tietenkin tarvitaan äitejä, jotka synnyttävät uusia kansalaisia. – Puoliso on patistellut pihatöihin ja siellä olenkin ollut apuna ruohoa leikkaamassa. Jokainen päättää omasta tulevaisuudestaan. Iltaisin olen levähtänyt sisällä. Ahertajantielle ollaan parhaillaan rakentamassa niin sanottua hyötykäyttöasemaa, jonne oltaisiin vastaanottamassa ongelmajätteitä. Tämäkin ratkaisu tuo kustannuspaineita jätehuoltoon. New Yorkin iskut ovat palauttaneet mieliin perusarvot, joita ei voi rahalla mitata (paitsi lehtien tuhansissa talouskatsauksissa). Hajuaistimmekin toimivat; tuuli sattui käymään määrättyyn suuntaan eli pohjoisesta etelään, joten voi kuvitella, millaisin tuntein yrittäjä sieltä palaisi. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Vitsinkertojaa paheksutaan. Kaikki mikä irti saatiin, revittiin. Tilaa löytyy myös Kokkolan eteläisen ohikulkutien varrelta. Ohiajava poliisipartio näki tilanteen, mutta ei puuttunut asiaan. Kaupungin on harkittava, mikä merkitys aseman sijoittamisella on Nuolipuron omakotitonttien kysynnälle. Cocktailkutsuilla otetaan surullisia ilmeitä, kallistetaan päätä ja madalletaan ääntä. Miten vaiennetaan jäätelöauto, joka toitottaa täysillä pikkupoikien nukkumaanmenon jälkeen. Ennen vanhaan se oli tapana joka vuosi, tosin kolme kuukautta myöhemmin. Olen istuttanut puita, pensaita ja kukkapenkkejä. Suojelupäätöksen jälkeen talossa alkoi varsinainen trafiikki. Syytä siihen, miksi kaupunginvaltuutetut haluavat olla vaikeasti tavoitettavia, ei kerrottu. – Aurinko virkistää mieltä. Myös asiakaspiiri on valmis ja lämminhenkinen. Kolumni KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 21.9. Ärsyttää, kun kaikki ovat ottavinaan osaa. Nuorisojoukkoja ja vähän vanhempiakin möykkäsi talon sisällä. Lukijani saavat taas paheksua, että helppohan minun on puhua, kun en ole noita hirveyksiä kokenut. He ovat tämän suojelutalohankkeen puuhaihmisiä. Äly hoi LOHTAJA Kotiäitien oma valinta M itä kuuluu, kysäisin kaveriltani, jonka tapasin eilen pitkästä aikaa. Markku Paananen, HAAPAJÄRVI – Vapaa-aikaa on jäänyt vähän. Aloitetaan äänekkäistä jäätelöautoista." Olen kylmäkiskoinen ja lyhytjännitteinen ihminen. Ketepa Oy:llä on hyvä henkilökunta ja hyvä työilmapiiri. Ketepa Oy:lle laillisesti myönnetyssä rakennusluvassa on tullut selkeästi esille, että yritys myy Voikosken kaasuja. Kaasuvarasto sijaitsee aivan hyötykäyttöaseman lähellä. "Terrorismi on tuhottava. Ongelmana on myös se, että vaikka toiminta kyseisellä tontilla ei jatkuisikaan, pitäisi Ketepa Oy:n maksaa kaupungille tontista vuokraa. Lain edellyttämiä velvoitteita ei Kokkola yksin olisi pystynyt taloudellisesti kannattavasti täyttämään. Tai tekopyhäkoulu. Kahdeksan hengen perhe kuluttaa nimittäin paljon. Jos rahallista avustusta myönnettäisiin reilusti aina lapsen saamisen jälkeen, suuri osa naisista voisi ryhtyä vauvojen massatuottajaksi. Ovet revittiin auki ja ikkunat rikottiin. Kauko Kivilehto kaupunginvaltuutettu (kok.) KOKKOLA Hyötykäyttöasema ei ole kaatopaikka Miksi jäteasema rakennetaan Jänismaalle. Terrori-iskusta on kulunut kymmenen päivää, mutta vieläkin se on pakollista päiviteltävää. Nousevatko ne. Gallupin mukaan 86 prosenttia meistä onnittelee itseään, ettemme osallistu Naton kostoretkeen. Vaalit tulivat ja menivät, mutta valtuutetut katosivat tavoittamattomiin. "Kiitos sähköpostista", kirjoitti taitelijaystävä, "varsinkin kun se ei koskenut New Yorkin tragediaa." Öh, ei vain tullut mieleen, kun oli taulukaupasta kyse. "Mikä rakennetaan World Trade Centerin tilalle. lähtien oli oikea ja perusteltu. Itse iskut on spekuloitu läpi. K okkolan kaupungin toiminta näyttää pienyrittäjän silmissä käsittämättömältä. Tähän ongelmaan olemme nyt ajautuneet muun muassa hyötykäyttöaseman sijoittumisen vuoksi. Siksi sanonkin kaikille suurperheen hankkiville vanhemmille ja muillekin: harkitkaa vielä kerran ja miettikää, mihin soppaan lusikkanne pistätte. Mitä muuta voisi kuulua kuin Yhdysvaltain pommitusta. Satu Kestikievari, HAAPAJÄRVI – Iltaisin olen lenkkeillyt aina silloin, kun olen ehtinyt. Masentunut herrojen puolesta KOKKOLA Hopeakivenlahti oikea paikka Suurena yllätyksenä huomasin, että Ahertajantiellä aloitettiin ongelmajätevaraston rakentaminen. Antti Savela, teksti Teuvo Harju, kuvat HAAPAJÄRVI (KP) Hemmo Löytynoja, NIVALA – Olen tehnyt pitkiä päiviä töitä ja vapaa-aikaa on jäänyt vähän. Jokainen voi nähdä, että myös hyötykäyttöaseman rajanaapurissa on Viinikan suuret säiliöt. Pekka Puolimatka kaupunginvaltuutettu (vihr.) KOKKOLA Ongelmajätevarasto Ahertajantielle Viime kunnallisvaalien alla Kokkolan valtuustoehdokkaat vakuuttelivat, miten helposti kaupunkilainen tavoittaa heidät vaalien jälkeenkin. Kaljapulloja ja irtainta tavaraa lensi ikkunasta ulos. harakka@txti.net Kirjoittaja on helsinkiläinen tv-tuottaja, kirjailija ja kolumnisti. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Kävin seuraamassa hävitystä 6. Ilmoittivat yksiselitteisesti, että koska kyseessä on valtioneuvoston tekemä suojelupäätös, niin Kokkolan poliisi, viime kädessä poliisipäällikkö, on vastuussa siitä, ettei suojeltua taloa tuhota. Olen kehittänyt pari napakkaa virkettä, jonka jälkeen keskustelunaihetta voi vaihtaa: 1. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Kyseessä on juutalaisten salaliitto. Ketepa Oy ajatteli ensin siirtyä kauaksi Kokkolasta, mutta nyt käydään neuvotteluja naapurikuntien kanssa uudesta tontista. Tuntuu kevytmieliseltä puhua muusta, jollei edes mainitse hyökkäystä. Body Shop!" 5. – Viikonloppuna kävin metsällä, mutta silloin valitettavasti satoi. syyskuuta, että heitä on kielletty kertomasta kenellekään kaupunginvaltuutettujen puhelinnumeroita. Ketepa Oy on sijoittanut pelkästään rakennukseen, asvaltointiin ja alueen imagoon noin 3,5 miljoonaa markkaa. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Pelkkä suojelupäätös ei riitä, elleivät edes suojeluhankkeen vetäjät enää välitä, mitä suojelukohteelle päätöksen jälkeen tapahtuu. Kuva. Finnilän mielestä useimmat kansanedustajat eivät aja kotiäitien asioita. Hankkikoot vanhemmat ensin niin hyvän toimeentulon, että lapsetkin voidaan niillä rahoilla elättää eikä päinvastoin. Tuskin, sillä kaupunki ei voi toimia lainrikkojana. Lisäksi on tullut lenkkeiltyä. Jaana Haikara, HAAPAJÄRVI – Pihahommissa kauniit illat ovat kuluneet. Tosin työt on tällä hetkellä rakennusluvan puutteessa keskeytetty. Parempia paikkoja löytyy Kokkolasta vaikka kuinka monta. Tärkeää nyt valitun hyötykäyttöaseman sijoituspaikan valintapäätökselle on nopeasti vaihtoehtoisen sijoituspaikan löytäminen. Muista mukaan aina nimi ja osoite ja niin halutessasi nimimerkki. Kaikki maksavat veronsa Kokkolaan, kuten yrittäjä itsekin. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Kimmo Sasi valitsi hyvän hetken "avata keskustelua Suomen Nato-jäsenyydestä". Pyhäkoulu Lähetä lyhyt mielipide tekstiviestinä numeroon 050-598 2038. Clas-Olav Slotte Pirkko Finnilä kirjoittaa mielipidekirjoituksessaan (Kp 9.9.) kotiäitien huonosta asemasta. "5000 uhria on todella vähän. Hyötykäyttöaseman tulon uhka koskettaa yrittäjää monin tavoin. Täytyy kuitenkin muistaa kohtuus kaikessa. Täys-osama!" 4. Ketepa Oy toivoo, että Mikael Hagström esittää julkisuudessa, missä kulkee tärkeän ja ei tärkeän pohjavesialueen raja Ahertajantielle suunnitellulla niin sanotulla hyötykäyttöasemalla. Tähän valitettavasti valtion varat eivät riitä. He eivät saa myöskään olla merkittävä rahanlähde. Vain oikealla asenteella paremman ympäristön puolesta voimme saada aikaan sen, mitä jälkipolvi meiltä olisi halunnut". Jäteaseman ei tarvitse olla kaupungissa. Mietin, onko rakentaminen aloitettu lainvastaisesti. Onkohan kirjoittaja ajatellut ollenkaan, että Suomessa ihminen on vapaa päättämään asioistaan. Olisi tällaista säätä mahdollisimman pitkään. Miten käy yrittäjien vakuutusmaksujen. Varikkoaluettahan ei voinut tähän tarkoitukseen käyttää, sillä se on pohjavesialuetta. Marjatta Parkkonen, PIHTIPUDAS – Olen pitkästä aikaa käynyt puolukassa ja sienessä. On meneillään kansallinen pyhäkoulu. Muitakin vaihtoehtoja on etsittävä. Lupasivat kääntyä ministeri Ville Itälän puoleen, jos Kokkolan poliisi edelleen laiminlyö virkavelvollisuuksiaan. Ilman veronmaksajia ei ole valtiota. Talo ulkorakennuksineen on suojeltu valtioneuvoston päätöksellä. Kuva: Jukka Lehojärvi Kokkola päätös siirtyä jätehuollossa Ab Ekorosk Oy:n toiminnan piiriin 1.10
Pesäpallo jää. Viime talvena maajoukkueen vakiopakkina vuosia häärinyt Hänninen joka tapauksessa piti hokkarinsa naftaliinissa. Ei välttämättä ole: – Kyllä Suomen mestaruus voi olla meidän nuorelle joukkueellemme liian hurja tavoite. Maajoukkuepelaajatkin ovat pääasiassa etelän seuroissa. Lisäksi oli jonkinlaista väsymystäkin, hän perustelee ratkaisuaan. Urbaanit legendat kertovat sen olevan kovemman kuin monen miehen. Oliko harjoiteltu liikaa vai liian vähän. (2+39), etenijätilaston nelonen (55 tuotua) ja kärkilyöntitilaston kakkonen (162) Kirsi Hänninen Hermes aloittaa naiskiekon KOKKOLA (KP) Marraskuun alussa käynnistyvä naisten jääkiekon Pohjoisen alueen kakkosdivari on vahvasti keskipohjalaisväritteinen. Myös täksi kaudeksi vähintään mitalin piti olla periaatteessa "varma". Moni pesäpalloa seuraava oletti, että voitamme taas mestaruuden. Jo viime talvena kakkosdivaria tahkosivat Kalajokilaakson joukkueet Junkkarit HT, Nivala Cowboys sekä Ylivieskan Jääkarhut. Nyt pelityyli on kuitenkin muuttunut astetta aggressiivisemmaksi. Vuosi kaukaloiden ulkopuolella on ladannut akut. Runkosarjan ensimmäiset ottelut pelataan 3.11. Sitä paitsi suoraan syötöstä ammuttaessa hyvän syötön rooli on erittäin tärkeä, Hänninen pyörittelee. Myös pelitavassa on tapahtunut merkittävä muutos: – Hyvä liike ja luistelu on perinteisesti ollut meidän aseemme. päivä.. Perussarjan päätteeksi tapahtuu jako kahteen. Ensi kauden pesissuunnitelmat ovat Hännisellä vielä täysin avoinna. Mutta ei sääntöä ilman poikkeusta. Kahdeksan joukkueen kaksinkertaisessa sarjassa kiekkoilevat lisäksi raahelainen Teräs-Kiekko sekä Oulun Kärppien kolmosjoukkue. Kaikkia pelaajiahan olympialaiset varmaan kiinnostavat, torstai-iltana Kokkolan Hermeksen nuorille naiskiekkoilijoille tuulahduksen lajin huipulta tuonut Hänninen sanoo. Hurja lämäri Hännisen näkyvin rooli niin maakuin seurajoukkueissakin on ollut ns. Niin se on edelleenkin. Hän oli voittamassa leijonapaidassa EM-kultaa jo vuonna 1993. Aikaisemmin lähdimme enemmän puolustamaan ja peruuttelemaankin. Mestarit pudotettiin tylysti neljänneksi. Yhdeksäs siintää jo silmissä. Kirsi Hänninen on pelannut huipputasolla niin jääkiekkoa kuin pesäpalloa. Salt Lake City tähtäimessä Kirsi Hänninen uhkuu välivuoden jälkeen intoa jääkiekkoon Kahden lajin palvelija. Sen jälkeen mitaleita ropisi jokaikinen vuosi. Jälkikvartetti puolestaan ratkoo lopulliset sijoitukset omassa turnauksessaan, jota emännöi viidenneksi sijoittunut joukkue. Tietysti olympialaiset ovat osaltaan kiihokkeena. pointin pelaaminen ylivoimassa. Mahdollista on jopa, että pesäpalloilu jää kokonaan ohjelmasta. Rauno Korven valmentamat naisleijonat hakivat Japanista tuttuakin tutumman pronssin. Jos on kahden herran palveleminen harvinaista, samaa voi sanoa välivuoden pitämisestä. Ei sitä koskaan ole tarkasti mitattu. Koko homma lähtee tietysti harjoittelusta. – Lähinnä töiden vuoksi pidin välivuoden. Kauden tärkeimmällä hetkellä joukkue oli selvästi väsynyt. Salt Lake Cityyn Suomi lähtee Jokereissa Raimo Summasen assistenttina toimivan Jouko Lukkarilan opein. Vuosi sitten Pattijoen Urheilijoissa pesäpallon SMkultaa juhlinut Kirsi Hänninen, 24, omistaa yhteensä kahdeksan mitalia naisten jääkiekon arvokisoista. Joka tapauksessa ylivoimapelissä Kirsi Hännisen pyssyn varaan varmasti laskee myös Jouko Lukkarila. Kuva: Clas-Olav Slotte S. PattU:n naisille jäi pudotuspelin jälkeen luu kouraan. Neljä parasta pelaa runkosarjan voittajan järjestämän ylemmän lopputurnauksen. Neljä viidestä mitalista on tullut Jyväskylän Kirin paidassa. klo 17.00 Löf Jyrki Kaukokari Mikko Koivunen Karo Kotajärvi Marko Joki-Erkkilä Aku Kuronen Juho Laitinen Petri Lassi Aki Luoma Juho Mattila Kalle Niinimäki Jarno Rantala Ilkka Riutta Topi Räikkönen Antti Salmela Kimmo Salmu Juha Tikkanen Tuomas Tomunen Juha Uski Jani Vapola Ari Vimpari Valtteri Grönstrand Jari Vuorinen Jouni Kalliokoski Jouni Leppilampi-Rousu Tarja Jumppanen Jani Mäntylä Miikka Salo Marko Boman Antti Tuunala Kimmo Jukka Anias KOKKOLA (KP) Kahden lajin taitajia ei nykypäivän huippu-urheilussa juuri enää tapaa. Viimeinen kierros on maaliskuun 17. Vaan toisin kävi. – Kyllä Salt Lake City on tähtäimessä. Varmaa ainakin on, että naiskiekkoilun maailmassa viuhuvampia vetoja joutuu turhaan hakemaan: – No joo, välillä tuntuu, että puheet ovat olleet huomattavasti suuremmat kuin meikäläisen lämäri. Kunnia kuuluu joukkueelle, siniviivatykki naurahtaa. 2001 17 B Aro Aapo Hankaniemi Mikko Hietala Tommi Hajo Weitz Joukkue Valmentajat Taustajoukot Huoltajat Joukkueen lääkäri Kokkolan jäähallissa 22.9. Ainakin toistaiseksi viimeisin Pattijoella vuosi sitten juhlittu mestaruus. Kärppien loogisen tavoitteen voisi kuvitella olevan hopean kirkastaminen kullaksi. Jääkiekko: Puolustaja Seurat: JoKP, K-Espoo, JYP, KalPa, Kärpät 2 SM-kultaa (1997, 1998 JYP), 1 hopea ja 1 pronssi SM-sarjassa seitsemän kautta, 134 ottelua (82+92=174), 224 jäähyminuuttia 103 A-maaottelua (36+54=90), 106 min 4 MM-pronssia, 1 olympiapronssi, 2 EM-kultaa, 1 EMpronssi Pesäpallo: Seurat: Jyväskylän Kiri ja Pattijoen Urheilijat 3 SM-kultaa, 2 pronssia 4 Itä-Länsi -ottelua Superpesiksessä 161 ottelua, 42+207 lyötyä juoksua, 398 tuotua, 1029 kärkilyöntiä Kaudella 2001 runkosarjan lyöjätilaston 13. Eli Timo Jutilan sanoin "kunnia kuuluu joukkueelle"... Alkaneella kaudella Hänninen edustaa SM-sarjassa kahden edellisen kauden hopeajoukkuetta Oulun Kärppiä. Sopimus Pattijoen kanssa päättyi eikä jatkosta ole keskusteltu. Kuvion tosin tietävät myös vastustajat: – Toisaalta jos minua pidetään, niin maalin edessä on sitten enemmän tilaa. Vastustajalle ei anneta tilaa yhtään. Pesäpallossa Hänninen on voittanut yhteensä kolme Suomen mestaruutta sekä kaksi pronssia. – Kyllä. Naganossa naisten jääkiekko oli ensimmäistä kertaa olympiaohjelmassa. Pyhäjokilaaksosta olivat lisäksi mukana Haapaveden Urheilijat sekä Oulaisten Huima. – Työelämään pitää ehkä keskittyä niin paljon, että pesäpallo jää, Oulussa nykyisin asuva ja 3D-grafiikkaa suunnittelevassa ohjelmistoyrityksessä työskentelevä Hänninen arvelee. Pelityyli muuttunut Joensuussa syntyneellä Hännisellä on perspektiiviä arvioida maajoukkueen tekemisiä pitkältä ajalta. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 21.9. 3.10.1976 Joensuussa. Eli ei mennyt niin kuin oli kaavailtu: – Kyllä viime kausi meni rajusti metsään. Yhdysvallat ja Kanada ovat olleet jatkuvasti kantona kaskessa. – Selvästi liikaa. Viisikko täydentyy tulevalla kaudella Kokkolan Hermeksen naisjoukkueella, joka pelaa ensimmäisen kautensa liiton virallisessa sarjassa. Lisäkiihoketta tuovat myös olympiarenkaat: – Kyllä erilaista intoa on nyt tullut jääkiekkoon. "Tsäbän" lämäristä liikkuu hurjia juttuja. MM-tasolla kirkkain on kuitenkin jäänyt Suomelta toistuvasti saamatta. Kauden ensimmäiset pelit Ruotsia vastaan (voitot 5-1, 5-2 ja 9-0) eivät tietenkään anna vielä osviittaa mahdollisuuksista Salt Lake Cityssä, mutta positiivisen arvion Hänninen joka tapauksessa kauden avauksesta antaa: – Henki joukkueessa oli hyvä ja pelaajien välit paremmat kuin koskaan, Hänninen kehuu
Tuomarit: Timo Favorin ja Juha Repo (Seppo Lindroos ja Ilkka Salminen). Tuomarit: Kari Aarvala ja Jussi Perttu (Antti Lajunen ja Riku Peltonen). Yleisöä 3 984. Mantelin lähentelyt. . . 3 3 6– 19 Seuraavat ottelut: 22.9. Hyrvin Tähti tarjosi voittajalle hyvän vastuksen. 3. Haka: Andras Vilnrotter, Juuso Kangaskorpi, Lasse Karjalainen (88. Joukkueet kohtaavat toistamiseen ensi viikon torstaina Helsingissä. 3 1 2 8– 10 2 TPS . . – Silloin se ei tuntunut niin pahalta, eikä heti sen jälkeenkään, koska pidin heittotaukoa Turun Kalevan kisoihin. . . Suvitar taisteli samassa rintamassa voitosta, mutta sai tyytyä kolmanteen sijaan illan nopeimmalla ajalla 23,8. erä: 39.00 Mikko Rautee (Pasi Petriläinen–Miika Elomo) 0–1. erä: 8.47 Sebastian Sulku (Vladimir Vujtek–Antti Miettinen) 1–0 yv, 14.52 Mikko Luoma (Jani Hassinen–Janne Ojanen) 1–1 yv, 19.43 Sulku (Mietinen–Vujtek) 2–1. Yleisöä: 4 552. Sofia: CSKA Sofia, Bulgaria–Shaktar Donetsk, Ukraina 3–0 (2–0) 24. Torjunnat: Petri Vehanen L 15+12+17+2=46 (pois 64.01–64.09), Jamie Ram J 8+14+2+2=26. Pelivaihto 2 156 852 mk, yleisöä 935. 4 1 3 5– 9 2 Kärpät . Ilmeisesti sinne syntyikin jonkinlainen suojakramppi, Parviainen muistelee. . 2. Vammaa hoidettiin päivittäin hieronnalla ja fysioterapialla. erä: 25.22 Eric Perrin (Curtis Sheptak) 0–1, 31.53 Kimmo Kuhta (Aigars Cipruss–Marek Zidlicky) 1–1, 33.36 Kimmo Salminen (Joonas Vihko–Toni Häppölä) 2–1. Kai Nyysönen), Jukka Ruhanen, Tommi Torkkeli, Valeri Popovitsh, Peter Kovacs. Jäähyt yht: Lukko 2x2 min, Jokerit 7x2 min. Toto(5-1-12): 4,32 1,281,36-1,21 12,47. Ottelun loppu muodostui monien vaihtojen takia varsin rikkonaiseksi, ja tunteetkin nousivat viimeisillä minuuteilla pintaan. 3. Antti Teivaisen ohjastama Lumekkitar pysäytti kellot valioaikaan 24,8. . . . Valmentajat tyytyväisiä Valkeakoskella nähtiin tasapelin jälkeen kaksi suhteellisen tyytyväistä valmentajaa. . 2. . erä: Maaliton. Toto(159-8): 18,88 4,53-2,87-1,73 204,03. . Kuolemanpaikalla vauhtia säädellyt Vellu kiritti orinsa niukkaan, mutta ansaittuun voittoon ajalla 18,9. . . Parmassa helsinkiläisiä jäi harmittamaan kamppailun ratkaisu, jossa jugoslavialainen Savo Milosevic laukoi voittomaalin rangaistuspilkulta. Troikka: 432,95. HJK:n mielestä skottituomari osoitti pilkkua kevyin perustein. Viimeisen takasuoran lopussa Tähti Vauhti hyökkäsi kolmatta rataa hulppeasti kärkeen ja torjui lopussa K.T. Pelin painopistettä avausjaksolla kuvaavat hyvin kulmapotkut, jotka merkittiin Unionille lukemin 5–0. – Itse en ole kovin hanakka menemään leikkauksiin, joten otin lausunnon useilta alan ammattilaisilta ennen kuin tein päätöksen. . . Toto(26-11): 1,98 1,31-1,91-2,07 8.58. 3 3 10– 6 6 HPK . Olkapään heittoa jarruttaviin lihaksiin ja olkapään takaosan jänteeseen tullut repeämä syntyi jo heinäkuussa Pihtiputaan keihäskarnevaaleissa, joten käsi ei ollut MM-kisoissa paraatikunnossa. Käytännössä Rovanperän jatko ranskalaistallissa varmistui jo Suomen MM-rallissa elokuussa, kun tehtaan rallitoimintaa johtava Corrado Provera ilmoitti pitävänsä Rovanperän tallissa. . – Juttelin kyllä Pihtiputaan jälkeen lääkärin kanssa. Jatkoaika: Lukko aikalisä 64.01, 64.09 Aalto (M Ruutu–Teemu Sainomaa) 2–3 av. . Lähtö 10, lv 2100 m: 1) Mystify/Markku Nieminen 19,2, 2) Marvel Quiet 19,4 (146), 3) New Bones 19,4 (157), 4) Susa Grape 19,4 (563). Jo aiemmin loukkaantuneiden lisäksi Lasse Karjalainen joutui torstaina jättämään kentän loukkaantumisen takia viime minuuteilla. – Jos kaikki menee hyvin vuodenvaihteen jälkeen pääsee heittelemään. Kädellä pystyi yllättävän hyvin heittämään, Parviainen muistelee. VALKEAKOSKI (STT) Valkeakosken Hakan jatkohaaveet jalkapallon UEFA-cupissa kokivat torstaina ainakin pienen kolauksen, kun valkeakoskelaiset jäivät kotikentällään 1–1-tasapeliin saksalaista Union Berliiniä vastaan. Viime vuoden voittaja, Evijärven UA:n Tapani Kalmukoski ei ole tällä kertaa puolustamassa kiertopalkintoaan. erä: Maaliton. V4-kerroin: 326,62. Alexander Vukovic 2–1, 71. Lukko–Jokerit 2–3 (1–0, 0–1, 1–1, 0–1) 1. Yleisöä: 12 000. Lumekkitar valiovauhdissa Killerillä HELSINKI (STT) Keihäänheiton kuluvan kauden MM-kakkosen Aki Parviaisen heittokäden olkapää operoidaan. . . Javi Moreno 0–2. . erä: 26.50 Välivaara (Luoma–J Ojanen) 2–2 yv, 34.40 Marko Mäkinen (Arto Kuki) 2–3. Pitkäveto 42 SC Heerenveen–Willem II X (0–0) 2,80 43 Anderlecht–Roma X (0–0) 2,75 44 Real Madrid–Lokomotiv M 1 (4–0) 1,20 45 Boavista–Dinamo K 1 (3–1) 1,70 46 Bor. Tähti-Vauhti yllätti V4-pelin avauskohteessa paljon pelatut suosikit totaalisesti. . . . 3. 18 Urheilu Perjantaina 21.9. . . . Tuomarit: Petri Kaislehto ja Marko Lepaus (Antti Aarvala ja Marcus Lindfors). 67 kpl neljä oikein, kerroin 6283,91. SaiPa–TPS 0–2 (0–0, 0–1, 0–1) 1. Sopimus tarjoaa jyväskyläläiselle mahdollisuuden ajaa ensimmäisen kerran urallaan kilpailukykyisellä kalustolla kuljettajien maailmanmestaruudesta. Varsova: Legia Varsova, Puola–Elfsborg, Ruotsi 4–1 (1–1) 23. Haka johti ottelua pitkään 1–0, mutta ottelutapahtumiin nähden lopputulosta voidaan kuitenkin pitää oikeutettuna. (Ottelut 1–6 pelattiin tiistaina 18. 4 2 2 13– 16 4 Blues . syyskuuta. Dortmund–Liverpool 0–0 Lopullinen kerroin: 10,82 1 HPK–Tappara 3–4 Alustava kerroin: 23,94 2 Kärpät–Pelicans 2–3 Alustava kerroin: 21,14 3 FC Haka–Union Berlin 1–1 Alustava kerroin: 7,70 Moniveto 1: Jalkapalloa, Mestareiden Liiga 1. . . . Brasilialaisen hyvä syöttö sai kuitenkin tylyn jatkon, sillä Luiz Antonio joutui palaamaan vaihtopenkille loukattuaan nivusensa. V4-kerroin: 1547,87. Hienoon syyskuntoon päässyt BWT Vampyren tytär leikkasi maalilinjan ajassa 13,6. Pidän normaalistikin noin kahden kuukauden heittotauon kilpailukauden jälkeen. Yleisessä sarjassa kisaa 150 kuljettajaa, joiden joukossa järjestävän seuran Hannu Herronen, Jari Muhonen ja Mika Kivelä. Totta kai, Rovanperä sanoo. Vladimir Manchev 1–0, 40. . Bartosz Karwan 1–0, 42. Kucharski 4–1. Lähtö 7, lv 1600 m: 1) Will Racing Lady/Markku Nieminen 13,6a, 2) Vigo 13,9a (216), 3) Gipsy Chief 14,4a (468), 4) Sahara Shadow 14,5a (72), poissa Capo Di Capo. . Avausjakson edetessä Parman hyökkäykset kilpistyivät kuitenkin mainiosti pelanneen Jani Vianderin torjuntoihin. . Troikka: 490,04. Yleisöä 5 465. . . Hakalle tulee ongelmia toisessa osaottelussa näillä näkymin etenkin puolustuspäähän. Jäähyt yht: Kärpät 1x2 min, Pelicans 4x2 min. erä: 50.54 Markus Seikola (Mikael Holmqvist–Rautee) 0–2 av sr. Kari Ahokkaan ajama Viltterin Lahjus johti maalin tuntumaan, jossa toisella radalla juossut Lumekkitar painui väkisin edelle. Leikkauksen jälkeen Parviaisella on edessään useamman kuukauden kuntoutus. Torjunnat: Tomas Duba S 9+11+5=25 (pois 59.26–59.52), Antero Niittymäki T 8+5+14=27. Lähtö 8, lv 2100 m: 1) Carol`s Rose/Pekka Vehviläinen 18,3, 2) Queen Of Moon 18,5x (288), 3) Nicke Sund 18,9x (61), 4) H.B.Ride 19,0 (164), poissa Flaming Star. 2001 s KESKIPOHJANMAA SM-liiga: HIFK–Ässät 7–3 (0–0, 2–1, 5–2) 1. erä: 49.23 Saarela 2–1, 51.17 Cowie (Törmänen) 2–2. Turpeisen tilanteen alusti vaihdosta peliin tullut Luiz Antonio. . . . . Myös HJK:lla oli paikkansa maalintekoon. Koko viimeisen kierroksen kolmatta rataa kiertänyt Bravo Leader jäi tasaisessa rintamassa kolmanneksi, vaikka rutisti viimeisen tuhannen 16pintaan. peliminuutilla, kun Unionin puolustus kaatoi Peter Kovacsin sääntöjenvastaisesti rangaistusalueella. . Pribram: Pribram, Tshekki–Sedan, Ranska 4–0 (1–0) 18. 3. Valeri Popovitshin laukous pilkulta kilpistyi kuitenkin Unionin maalivahdin Sven Beuckertin torjuntaan, mutta Ville Väisänen seurasi tilannetta hyvin loppuun saakka ja siirsi paluupallon verkkoon. Yleisöä 2 902. Tuomarit: Markku Kruus ja Simo Saarinen (Juha Kautto ja Jaakko Männikkö). 3. . Aigars Cipruss teki HIFK:n seitsemännen osuman. Hierojakoulutuksen saanut heittäjä uskoi läpi kesän, että olkapään heittoa jarruttavat lihakset ovat krampissa. Ilves – HIFK, Jokerit – Blues, JYP – Pelicans, SaiPa – HPK, TPS – Lukko, Ässät – Tappara. Vasta Kalevan kisojen karsinnassa huomasin, että nyt ei ole kaikki kunnossa, Parviainen muistelee. Pallo oli kuitenkin kaukana tilanteesta, Saarnio kertoi. . Marek Kulic 1–0, 60. erä: 19.17 Antti Hilden (Raimo Helminen) 1–0 av. Tasapeli tyydytti Valkeakoskella Hakan jatkohaaveet saivat kolauksen Union Berlinin maalintekijä Sreto Ristik (vas.) taisteli pallosta Hakan Iiro Aallon kanssa. Ilves–JYP 5–2 (1–0, 2–1, 2–1) 1. Tuomarit: Pekka Kruus ja Timo Kärkkäinen (Henri Tukia ja Tomi Virolainen). . erä: 21.41 Jarkko Nikander 2–0, 24.59 Antti Virtanen (Pekka Kärkkäinen) 2–1, 38.07 Antti Bruun 3–1. 4 2 2 14– 8 4 HIFK . . Jäähyt yht: SaiPa 4x2 min, TPS 3x2 min. – Olen ylpeä joukkueestani, osoitimme tänään hyvää työmoraalia. Hän vakuutti ettei minun tarvitse kalustosta murehtia, Rovanperä sanoo. 4 1 3 4– 11 2 Ässät . 3 1 1 1 3– 5 3 JYP . Tuomarit: Jari Levonen ja Reijo Ringbom (Tony Kuloaro ja Tuomo Kärkkäinen). . ottelut: Valkeakoski: Valkeakosken Haka–Union Berliini, Saksa 1–1 (1–0) 13. Nuorten sarjassa ajavat Kokkolan UA:n Santtu Määttälä ja Daniel Westman. erä: 43.07 Virtanen (Janne Hauhtonen) 3–2, 43.53 Mika Nieminen (Jani Nikko–Helminen) 4–2 yv, 44.25 Kimmo Vähä-Ruohola (Ville Hirvonen) 5–2. . Parviainen muistaa Pihtiputaan heiton, jossa käsi kipeytyi. Toto(3-4-8): 1,85 1,22-1,48-1,78 6,95. Lähtö 1, lv 2120 m: 1) Jim Rockhead/Kari Lehtonen 19,3, 2) Angelic Image 19,4 (39), 3) Samsus 18,9 (375) ja Giant Hill 19,7 (48), poissa Gupper Press. Torjunnat: Sakari Lindfors H 8+7+12=27, Kristian Antila Ä 4+13+7=24. Saarnio ynnäsi HJK:n mahdollisuuksia kotipelissä luottavaisena. Rudolf Otepka 3–0, 70. . Maalivahti Andras Vilnrotterille täytyy antaa tunnustus, hän oli tänään erinomainen, Armstrong jatkoi. Jo etukäteen oli tiedossa, että ottelusta tulee vaikea, ja Union olikin liikkuva ja taitava joukkue, Armstrong sanoi. . . erä: 30.47 Jevgeni Davydov (Kimmo Koskenkorva–Lasse Pirjetä) 1–2 sr, 35.25 Jussi Jokinen (Davydov–Joni Pitkänen) 2–2. . Rankkarimaali harmitti Klubia HJK taisteli hyvin Parman vieraana Mika Lehkosuo rakensi HJK:n peliä italialaisten keskellä. Olkapään leikkaa ortopedi Harri Heliö Helsingissä maanantaina. . . Algan), David Wilson (46. 4 3 1 16– 7 7 Pelicans . . . Kokkolan UA:ta edustavat Mia Kentala, Pia Känsäkoski sekä Riitta Hillukka. Myös Union Berliinin valmentaja Georgi Wassilev oli tyytyväinen niin joukkueeseensa kuin tulokseenkin. . Toto(82-10): 11,63 3,22-4,76-1,79 44,51. HJK: Jani Viander; Antti Heinola, Joakim Jensen, Tomi Kallio, Aarno Turpeinen, Peter Kopteff, Markus Heikkinen, Jari Ilola, Mika Lehkosuo; Aleksei Jeremenko (Rami Hakanpää), Paulus Roiha (Luiz Antonio, Matti Hiukka). Alexander Vukovic 2–1, 71. Yleisöä 6 013. . Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki PARMA (STT) Italialainen Parma kukisti Helsingin Jalkapalloklubin 1–0 (1–0) jalkapallon UEFA-cupin ensimmäisellä kierroksella torstaina. . Bor. Kuva: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä UEFA-cupin 1. 4 2 2 7– 8 4 Ilves . . . . Haka avasi ottelun vahvasti ja hallitsi alkuminuutteja. . 4 2 2 14– 12 4 Lukko . Savo Milosevic rp. Maalisuoralla pujotellut Kari Ahokas ujutti Triompurin sisäkautta toiseksi. Jaakko Pasanen), Jarkko Okkonen, Iiro Aalto, Ville Väisänen (85. Rovanperä jatkaa Peugeot´lla. – Pelasimme mielestäni erittäin hyvin. . Jäähyt yht: HPK 7x2 min, Tappara 6x2 min ja Marko Ojanen 10 min. . – Provera arveli, että asvaltitkin saatetaan ajaa tehtaan autolla. 2. 1–2, 87. . Real Madrid–Lokomotiv M 4–0 3. Parma on sentään Serie A:n joukkue, vaikka onkin aloittanut kotimaan kautensa huonosti. Aki Parviainen olkapääleikkaukseen AUCKLAND (STT) Harri Rovanperä sai sopivasti lisäpontta perjantaina alkavaan Uuden-Seelannin ralliin, kun Peugeot-tallin ja jyväskyläläisen kahden vuoden sopimus vahvistui. Varsova: Legia Varsova, Puola–Elfsborg, Ruotsi 4–1 (1–1) 23. Ottelun ainoa varoitus tuli Hakan Jarkko Okkoselle aivan lopussa. Johtomaali syntyi 13. erä: 51.03 Mika Niskanen (Jan Latvala–Jani Keinänen) 2–3 yv, Kärpät aikalisä 59.39. Lähtö 2, sh 2120 m: 1) Ilo-Vokker/Heikki Torvinen 33,1, 2) Poika-Amiraali 33,0 (83), 3) Titan Topi 32,6x (109), 4) Rahasampo 32,8x (106), poissa Lekun Viki. . . erä: 42.46 Vujtek (Tuulola) 3–3, 44.35 Välivaara (Hassinen–Esa Pirnes) 3–4 yv, HPK aikalisä 59.05. Ville Väisänen 1–0, 70. Lähtö 6, sh 1600 m: 1) Lumekkitar/Antti Teivainen 24,8, 2) Viltterin Lahjus 24,9 (95), 3) V.H.Suvitar 23,8 (18), 4) Hymyhuuli 25,3 (190), poissa Pulssi, Tähden Pilke. Jäähyt yht: Ilves 8x2 min, JYP 6x2 min. . Toto(5-11-12): 3,05 1,48-4,28-4,73 60,89. . Naisten sarjassa kuskeja on 20. Sopimuksen mukaan Rovanperä ajaa tehdasautolla sorarallit ja mahdollisesti tehtaan satelliittitallin autolla asvalttikisat. Lähtö 9, lv 2100 m: 1) Johnny`s Queen/Markku Taskinen 16,8, 2) Sirma 16,9 (52), 3) Alligator Broline 16,3 (28), 4) Sis Amanda 17,1 (56), poissa Alice Crown. Cezary Kucharski 3–1, 81. . Kärpät–Pelicans 2–3 (0–2, 2–0, 0–1) 1. Viikon päästä nähdään sitten, kumpi selviää jatkoon, Wassilev sanoi. . Parman ja HJK:n oli määrä pelata avausottelunsa jo viikko sitten, mutta USA:n terroriteot siirsivät UEFA-cupin kierroksen. Niinpä HJK matkusti Parmaan toistamiseen tällä viikolla. – Viime vuonna olimme Celticiä vastaan 0–2 tappiolla vierasottelun jälkeen, mutta nousimme kotikentällä tasoihin, Saarnio muisteli. Dortmund–Liverpool 0–0 2. erä: 19.58 Pasi Saarela (Topi Lehtonen–Aki Uusikartano) 1–0 yv. Kamppailun 71. . . Toiset ottelut 27. . Kucharski 4–1. minuutilla tuli kuitenkin takaisku, kun Unionin jugoslavialaiskärki Sreto Ristic pääsi puskemaan berliiniläisille kavennuksen. Markku Niemisen Will Racing Lady hallitsi lämminveristen päälähtöä luokkahevosen ottein. Jääkiekko HIFK:n hyökkääjät vierailivat tiheään tahtiin Ässien Kristian Antilan vartioimalla maalilla. V4-kerroin: 3589,47. Kulic 4–0. Takamatkalta startannut V.H. Cezary Kucharski 3–1, 81. . Lähtö 4, sh 2100 m: 1) Tähti-Vauhti/Kari Ahokas 27,5, 2) K.T.Manteli 27,6 (194), 3) Vinskin Viehätys 28,0 (38), 4) Sonia 27,5 (177), poissa K.M.Lantti. . Kaikki lääkärit olivat sitä mieltä, että vain operointi tervehdyttää olkapään, Parviainen kertoo. Arsenal–Schalke 3–2 Tulosyhdistelmä: 0–0, 4–0, 3–2 Lopullinen kerroin: 5 612,66 Vakio 3 Oikea rivi: 122 21X XX1 121. Yleisöä: 3 500. – Johtomaalimme jälkeen annoimme hieman turhan paljon tilaa vastustajalle. . . . Jos kuntoutuminen sujuu ilman ongelmia, ensi kesänä pitäisi pystyä heittämään normaalisti. 1–0. Jalkapallo Speden Spelit Torstain arvonta Oikea rivi: 143 221 3442 Alustava voitonjako: 10 oikein ei yhtään kappaletta, 9 oikein 12 kpl voitto–osuus 2 447 mk, 8 oikein 122 mk, 7 oikein 53 mk, 6 oikein 20 mk. 2. kierroksen 1. Kälviän tamma nousi lopussa vauhdikkaasti pronssille. – Se on tavoite. Jaakko Jylhän Vinskin Viehätys sai hyvän reissun toisessa ulkoparissa, mutta myöhästyi kirissään jäädessään väsyvän Saran Salaman taakse. Yleisöä: 3 500. . V4: vaihto 668 289 mk; oikea rivi 15-8-5-5, poissa I/11, III/2,9, IV/4. . Jarkko Okkonen puolestaan on Berliinin ottelusta sivussa pelikiellon takia saatuaan varoituksen torstaina. Hakan valmentaja Keith Armstrong piti ottelua ja lopputulosta hyvänä siihen nähden, että joukkue on kärsinyt kovasti loukkaantumisista. . Suvittaren mailin tasoituslähdössä Killerjärvellä. . – Viimeksi tuntui näin hyvältä vuosi sitten, kun poika syntyi, Rovanperä säteili torstaina Aucklandissa. Toto(1-2-3): 10,82 4,12-4,053,10 57,30. Toisella jaksolla Haka pyrki pitämään kiinni johdostaan ja peli aaltoilikin varsin tasaisena kenttäpäädystä toiseen. Moskova: Borisov, V-Venäjä–AC Milan, Italia 0–2 (0–0) 64. Adrian Mihalcea rp. Stephane Chapuisat 0–1, 82. Kuva: Lehtikuva/Jukka Ritola Timo-Jaakko Virkkala JYVÄSKYLÄ Tammaparhaimmistoon kuuluva Lumekkitar kukisti ravikuningatar V.H. Johto-osuman jälkeen Haka joutui kuitenkin vetäytymään yhä enemmän, ja ote siirtyi vähitellen saksalaisille vierailijoille. 3. HPK–Tappara 3–4 (2–1, 0–2, 1–1) 1. Yleisöä: 15 000. Torjunnat: Zdenek Smid H 5+9+9=23 (pois 59.18–60.00), Thomas Draper T 9+16+10=35. Paras sauma osui muutama minuutti ennen ottelun loppua Turpeiselle, joka laukoi kuitenkin pallon viidestä metristä ohi Parman maalin. Kulic 2–0, 68. – Kaiken kaikkiaan pitää olla lopputulokseen tyytyväinen. . . Viimeisen puolikkaan näyttävästi kirinyt Vigo nousi Aki Antti-Roikon suitsimana kakkoseksi omalla ennätyksellään 13,9. . – Tuomarin mukaan Aarno Turpeinen esti Fabio Cannavaron etenemisen rangaistusalueella. Yleisöä 3 891. . Millimetrivoittoihin erikoistunut Veli-Erkki Paavola antoi oivallisen näytön ajotaidoistaan Ubbe Moxin rattailla 3100 metrin ryhmäajossa. Heikki Torvisen Tutuari hallitsi kolmevuoaitten suomenhevosten kauden avausta. erä: 23.33 Antti Törmänen (Antti Aalto–Niko Mikkola) 1–1. Yleisöä 5 048. Torjunnat: Markus Korhonen K 9+9+7=25 (pois 59.39–60.00), Pasi Kuivalainen P 16+15+8=39. Parviainen hakeutui kauden päätyttyä tutkimuksiin, jossa olkapään takaosasta löytyi repeämä lihaksessa ja jänteessä. Me lähdimme peliin altavastaajina, HJK:n urheilutoimenjohtaja Tuomo Saarnio kommentoi. Manchev 3–0. Richard Nunez 1–3. Bartosz Karwan 1–0, 42. Toto(1-8-4/9): 5,02 2,01-1,971,64(4)/4,01(9) 16,65. – Löydökset olivat yllätys. Torjunnat: Juha Pitkämäki I 6+10+6=22, Mika Lehto J 13+11+4=28. Andreas Klaström 1–1, 58. 4 1 1 1 1 12– 12 4 SaiPa . Bukarest: Dinamo Bukarest, Romania–Grasshopper Zürich, Sveitsi 1–3 (0–1) 28. Yleisöä: 5 500. – Se oli sellainen tuhannen taalan paikka, Saarnio myönsi. Sopimus takaa Rovanperälle täyden MM-sarjan seuraavan kahden vuoden ajaksi. Lähtö 5, lv 3100 m: 1) Ubbe Mox/Veli-Erkki Paavola 18,9a, 2) Triombur 18,9a (124), 3) Bravo Leader 19,0a (23), 4) Bel Pedro 19,0a (49). erä: 14.04 Tommi Turunen 0–1, 17.01 Toni Saarinen 0–2 av. 9.) Alustava voitonjako: 12 oikein 2 kpl voitto–osuus 78 039 mk, 11 oikein 1 393 mk, 10 oikein 126 mk. erä: 45.57 Mika Kortelainen (Zidlicky–Tuominen) 3–1 yv, 47.25 Ahmaoja (Moger–Marko Palo) 3–2 sr, 48.40 Ilkka Pikkarainen (Andrej Podkonicky) 4–2, 48.50 Salminen 5–2, 50.07 Pikkarainen (Podkonicky–Zidlicky) 6–2, Ässät aikalisä 50.07, 52.54 Cipruss (Tuominen) 7–2 yv, 53.05 Juha Viinikainen (Pasi Peltonen–Ahmaoja) 7–3 av. Lähtö 3, sh 2100 m: 1) Tutuari/Heikki Torvinen 36,1a, 2) Hyrvin Tähti 36,8a (97), 3) T.M.Suvis 38,7a (89), 4) Vetoari 39,8a (238), poissa Nicklas. Syksyn tutkimustulokset nostavat entisestään Parviaisen Edmontonin MM-kisojen hopean arvoa. Parma: Parma, Italia–HJK 1–0 (1–0) 21. Hänet korvasi Matti Hiukka. Jäähyt yht: HIFK 6x2 min ja Pikkarainen 10 min, Ässät 8x2 min. Vierasmaaliin olen erityisen tyytyväinen. . Sreto Ristic 1–1. 2. Andrei Shevtshenko 0–1, 88. Benjamin Mwaruwari 0–2, 83. Molemmilla joukkueilla oli omat mahdollisuutensa. Dortmund–Liverpool X (0–0) 2,75 47 Arsenal–Schalke 04 1 (3–2) 1,55 48 Arsenal–Schalke 04(+1) X (3–3) 3,25 49 Panathinaikos–Mallorca 1 (2–0) 1,80 50 Panathinaikos–Mallorca(+1) 1 (2–1) 3,70 51 Lazio–Nantes 2 (1–3) 5,50 52 PSV–Galatasaray 1 (3–1) 1,75 53 Blackburn–Bolton X (1–1) 2,80 54 Coventry–Manchester C 1 (4–3) 2,00 55 Sunderland–Tottenham 2 (1–2) 3,25 56 Legia–Elfsborg 1 (4–1) 1,45 57 HIFK–Ässät 1 (7–3) 1,20 58 HPK–Tappara 2 (3–4) 2,20 59 Ilves–JYP 1 (5–2) 1,30 60 Kärpät–Pelicans 2 (2–3) 2,85 61 Lukko–Jokerit X (2–2) 4,50 62 SaiPa–TPS 2 (0–2) 1,85 63 FC Haka–Union Berlin X (1–1) 2,60 65 Parma–HJK 1 (1–0) 1,05 Tulosveto 6 Bor. . Andreas Klaström 1–1, 58. . minuutilla. Lyuboslav Penev 2–0, 79. Toto(3-7-5): 1,49 1,24-3,742,00 14,72. . Laskin etukäteen, että jatkomahdollisuutemme ovat ehkä kymmenen prosentin luokkaa loukkaantumisten takia. Paulus Roiha (15) seurasi tilanteen kehittymistä. Toto(4-5-9): 12,67 3,45-2,551,53 41,83. Jugoslavian maajoukkueen parhaimmistoon kuuluva Milosevic teki voittomaalin 21. 4 4 19– 8 8 Tappara . . Jokerit . Päivän Pari 2: Dortmund–Liverpool 1.kilpailu: Dortmundin avausmaalin tekijä 2.kilpailu: Liverpoolin avausmaalin tekijä Voittoyhdistelmä: 10 Ei maalia–10 Ei maalia Lopullinen kerroin: 10,91 Poissa 1.kilpailusta: 5 2.kilpailusta: – Oliko onnea 200 jokkiskuskia Kemoralle KOKKOLA (KP) 40-vuotias Kokkolan Urheiluautoilijat järjestää tulevana sunnuntaina Vetelin Kemoran moottoriradalla jokamiesluokan kilpailun, johon on ilmoittautunut yhteensä 200 jokkiskuskia. Kun tunnustelemalla ei ollut arkuutta, ajateltiin että siinä on kramppi. 2. Wassilevin tyytyväisyyttä lisäsi se, että Union pääsee ratkaisemaan jatkopaikkaa kotikentälleen
. . . . . . . . . . . . . . . . . – Ammunta oli helppoa alusta alkaen. . . . . . . . . . . . Timo Salmelan valmennukseen tullut Damon Hill ei ole nopea alussa, mutta se tulee aina vahvasti perille. . . . . . . . . . . . . . .2 X2 11 Sheffield W–ManC . . . . . . . 30 mk, opisk./eläk. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 9. . . . . . .2,40 2,60 2,25 klo 19.45 41 Viking–Odd Grenland CUP . . . . . Roberto Carlos 3–0, 87. . . . .1,55 2,75 4,15 Su 23. . . . . . .3,20 3,20 1,60 klo 15.45 53 FC Kuusankoski–FC Jokrut . . . . . . . .1 1 06 Leicester–Fulham . . . . . . . . . . . . .2,30 2,60 2,35 klo 18.15 39 KuPS–FC Jazz . . . . klo 18.15 92 HJK–RoPS . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Pedro Munitis 1–0, 64. . . . . . . . . Otan vinkauslaiselle kuitenkin vain yhden varmistuksen. . . .1,90 2,35 3,40 klo 15.45 62 Roma–Fiorentina . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Savio 4–0. . .2,20 3,50 1,95 klo 16.15 13 VfB Stuttgart–Hansa Rostock . Perhe 50 mk. . . . Ruuna ei ole kaikkein nopeimpia ihan ensi askelilla, mutta sille luovutettaneen keulapaikka hyvin pikaisesti. . . . . . . . . . Panathinaikoksen maalikarkeloita johtivat 25. . . . .2 1 1 3–3 3 Mallorca . . . . . . . . .1,55 2,75 4,15 klo 15.45 61 Perugia–Udinese . .2,35 2,40 2,45 klo 15.45 65 Tappara–TPS MTV3 . . . . . . . Surkealta vaikutti. . . . . . . . . 9. 20 mk. I-divisioonassa kohtaavat alkukauden sensaatiot Norwich ja Burnley. MM-kultaa vei Ruotsin Ulrika Sjöwall. . . . .1,90 2,75 2,80 klo 20.00 49 Lille–Bastia . . . . . . Villinmiehen tammakilpailuissa parhaat hevoset ovat päässeet karsintojen perusteella parhaille lähtöpaikoille. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .2,80 2,45 2,05 klo 15.45 64 Venezia–Bologna . . . . . . . . . . . . . . . . . . 9. . . . . . .1,25 3,75 5,50 klo 16.45 21 Arsenal–Bolton (+1) . . . . . . . . . . . . . . . Keskikentällä peliä näkyvästi johtanut Rosicky täräytti 69. . . .X 1X Metsässä oltiin Keskipohjanmaan uhkapeliviikko jätti tällä kertaa vain luun kouraan. . . . . Kupongin neljä ensimmäistä kohdetta päättyy erittäin suurella todennäköisyydellä kotivoittoihin. .1 1 03 ManU–Ipswich . . .2 2 2–5 Seuraavat ottelut: 26. . Vihjerivien kohteet löytävät kotoisesta jääkiekon SM-liigasta, Veikkausliigasta, Ykkösestä, Ruotsin Elitserienistä ja Englannin Valioliigasta. . . . . . . . . . . . . . . . . . V arma rivi: 09 Ässät-Tappara 2 (1,60) 11 AIK-Malmö 1 (2,00) 21 Arsenal-Bolton (+1) 1 (1,95) Yhteiskerroin: 6,24 Riskirivi: 03 VPS-Tampere U 1 (2,45) 25 Leicester-Fulham 2 (2,25) 51 Jaro-Tervarit 2 (5,45) Yhteiskerroin: 30,04 Saha katkaisee Leicesterin Arsenalin Ray Parlour (oik.) hillitsi Fulhamin Steed Malbranque´n menoa viime lauantain liigakierroksella. .1,90 2,75 2,80 klo 18.15 83 FC Jokerit–FC Lahti . . .1,55 2,95 3,80 klo 20.00 89 Birmingham–Preston . . . . . . . . . . . . .2,40 2,60 2,25 klo 16.45 31 Gillingham–Rotherham . . . . . . . . . .2,30 2,60 2,35 klo 16.45 37 West Bromwich–Wimbledon . . . . . . . . .1,95 2,70 2,75 klo 20.00 75 Real Madrid–Espanyol . . . Arsenal pommittaa kahden maalin eron Highburyllä. . . . . . . . .1,75 3,75 2,40 klo 15.45 05 Jokerit–Blues . . . Totta kai yksittäisissä peleissä voimasuhteet tasoittuvat, mutta silti. . . . . . . Fredrik Ljungberg 1–0, 35. . . .1 1 02 Arsenal–Bolton . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .2,15 2,60 2,50 klo 20.00 70 Athletic–Valencia . . 9. . . . . . . . Yleisöä: 27 000. Ero syntyi jo ensimmäisillä nuolilla, eikä minulla ollut syytä huoleen, Sokka-Matikainen kertoi. . . . . . . . . .1,80 3,70 2,35 klo 15.45 11 AIK–Malmö . . . . Pitkäveto Vakiovihje Jälkipeli KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 21.9. . . . . . . . . . . . . . . . . Aika, kestävät perslihakset ja netti ovat kuitenkin yhdistelmä, joka saattaa palkita kadonneen kertoimen metsästäjän. . . . . . . .1,90 4,05 2,10 klo 15.45 07 SaiPa–HPK . . . . 9. . . . . . . . Vermon V5 oli säällisesti kohdallaan, mutta helposta rivistä puuttui kuitenkin ensimmäisen lähdön voittaja Rosa Nova. . . Lohko C: Lontoo: Arsenal, Englanti–Schalke, Saksa 3–2 (2–1) Maalit: 33. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .2,15 2,60 2,50 klo 20.00 74 Las Palmas–Malaga . . . . . . . . Arnold Bruggink 1–0, 53. Duda 3–1. . Koskapa Burnley pystyi lyömään vieraissa jopa Birminghamin, kuuluu sille merkki nytkin. . Henry 3–1 rp, 59. . Palkintojärjestys: 1) Sjöwall, 2) Thiele, 3) Sokka-Matikainen, 4) Agudo, 5) G. Kun molemmilla on hinku piikkiin, matkavauhti suosii rauhallisemmin starttaavia. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .2,00 3,45 2,15 klo 15.45 12 Timrå–Brynäs . . . . Yleisöä: 10 000. . . . . . . . . . . Stephane Ziani 1–3. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Ateena: Panathinaikos, Kreikka–Real Mallorca, Espanja 2–0 (2–0) Maalit: 25. . . . . . .2,10 2,75 2,50 klo 19.20 40 Dundee U–Rangers . . . Kauden jälkeen tshekki Pavel Nedvedin ja chileläisen Marcelo Salas myyminen Juventukseen sekä Juan Veronin siirto Manchester Unitediin heikensivät ryhmää rankasti. . . . . . . Reseptikin on selvä: Toni "Soosi" Sihvonen pitää Riihijärven Jussin, Hermeksestäkin tuttu Niklas Bäckström torjuu kiekot ja Jyrki Louhi näppää tarvittavat osumat. . . . . . .2,65 4,00 1,60 klo 15.45 10 Färjestad–Djurgården . . . . . . . Liput 20 mk. . . .1,80 2,60 3,25 klo 15.45 59 Chievo–Piacenza . Jos eivät muut, niin viimeistään Louis Saha katkaisee Leicesterin pistetoiveet. . . . . . . . . .1,50 3,00 4,00 klo 20.00 90 Milan–Lazio C+ . . . . . . . . . . . . . . .2 2 1–4 Seuraavat ottelut: 26. . . . .2 1 1 3–5 1 Seuraavat ottelut: 26. . . . . . . . . . . . . . . . .1,65 2,90 3,35 klo 20.00 46 Metz–Lyon . . . . . . . .1,35 3,30 4,85 klo 18.15 88 1860 München–VfL Wolfsburg . . Sokka-Matikainen ampui MM-pronssia ROOMA (STT–REUTERS–AFP) Italialainen jalkapalloseura Lazio pestasi päävalmentajakseen Alberto Zaccheronin, kun Dino Zoff erotettiin tehtävästä kehnojen tulosten vuoksi. . . . . . . . . . . B-lohkon tärkeässä koitoksessa Borussia Dortmund ja Liverpool jäivät 50 000-päisen yleisön edessä maaleitta. . . .1,95 2,70 2,75 klo 16.45 33 Crystal P–Barnsley . .1,80 2,80 3,00 klo 20.00 48 Lorient–Bordeaux . . . . . . . . . . . . . . . Yleisöä: 21 436. . . .2,65 2,70 2,00 klo 20.00 45 Rennes–Troyes . . . . . . . . .1,70 2,85 3,25 klo 16.15 18 FC Köln–FC Nürnberg . . klo 13.00 Santahaassa. . .1,40 3,20 4,50 klo 18.15 85 Rakuunat–AC Vantaa . . . Liverpool tyytyi taas tasapeliin Panathinaikos ja Nantes Mestarien liigan piristäjinä Dortmundin Jan Koller (vas.) taklasi Liverpoolin John Arne Riiseä keskiviikkoillan pelissä. . . Boavista–Borussia Dortmund, Liverpool–Kiovan Dynamo. . . .1,70 2,45 3,95 klo 20.00 91 Milan–Lazio (+1) C+ . . . . . . Torstaina Sokka-Matikainen voitti ensin puolivälierässä itävaltalaisen Petra Friedlin 111–108. . . . .2,30 2,70 2,30 klo 21.00 98 MSV Duisburg–E. . . .2,10 2,95 2,30 klo 15.45 56 Leeds–Derby . www.kpnet.com/gbk GBK – JBK La 22. . Pysti ja Turon Maine avaavat kovaa. . . . . . . Ottelun paras maalipaikka osui isäntäjoukkueen tshekkipelaajalle Tomas Rosickylle. . . . Jari Litmasta ei näkynyt keskiviikkona edes Liverpoolin vaihtopenkillä. . . . . . . . . . . .2,40 2,60 2,25 klo 16.45 26 Sunderland–Charlton . .1,75 2,60 3,40 klo 15.45 60 Parma–Brescia . . . . . . . . Tai vuoksi. . . . . . . . . . . . . . 2001 Urheilu 19 Kakkosen ottelu huomenna lauantaina 22.9. Panathinaikos–Arsenal, Schalke–Real Mallorca. Viurulla on hyvä paikka sen peesissä. . . .2,30 2,95 2,10 klo 15.45 03 VPS–Tampere U MTV3 . . .2,55 2,65 2,10 klo 17.50 82 AaB–FC Köbenhavn . . . . . . Otteluselostus suorana Radio Kokkola 96,7. . . . . . . . R. . Onhan Jaro toki kotonaan suosikki Tervareita vastaan, mutta joukkueen viime aikojen otteiden perusteella oululaisten kerroin 5,45 vaikuttaa ihmeellisen korkealta. . . . Pakko myöntää, että tällä kertaa osumia lähdetään metsästämään hehtaaripyssyllä. . . . . . . . Cottbus–Bayern München . . . . . . . . . . . . . . . . . .1,40 3,00 4,95 klo 19.45 77 Sevilla–Rayo Vallecano . . . . . . . . . . . . . . . Yleisöä 40 000. Nyt vastus on kuitenkin liian kova. . Sokka-Matikainen nujersi Friedlin jo alkumetreillä. . . . . . . . . Lohko B: Dortmund: Borussia Dortmund, Saksa–Liverpool, Englanti 0–0. . .1,55 2,95 3,80 klo 16.45 32 Norwich–Burnley . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Yleisöä: 35 361. . . . . . Lazion otteet eivät ole häikäisseet Italian pääsarjassakaan. . .1,55 2,95 3,80 klo 20.00 44 Sochaux–Sedan . . . . . Liput aik. . Helleenimiehistö johtaa kahden kierroksen jälkeen C-lohkoa maksimipistein kuudella pinnalla. . . . . . . . . Valioliigassa Boltonin Jussi Jääskeläinen on varjellut tähän saakka kiitettävästi nuottaansa. . Sokka-Matikainen otti pronssitaiston haltuun heti kättelystä. . . . . . . . . .2,45 2,75 2,15 klo 15.45 04 Ilves–HIFK . . . . . . . .1 1 13 Millwall–Sheffield U . Eindhoven: PSV Eindhoven, Hollanti–Galatasaray, Turkki 3–1 (1–0) Maalit: 38. . . . . . Ryhmälähdössä suosikki on joutunut takariviin, josta voitto ei ole suinkaan kirkossa kuulutettu. . . . . . . . Vaivoista toipunut ReisuJuuso on osoittanut tulemistaan. Eli kakkonen kohteeseen 9 asiallisella kertoimella 1,60 Lahden takana Ruotsissa TPS:n luotsin kokonimikaiman luotsaama AIK nuijii kotonaan Malmön. . . . . . . . Tulos jää vain kaksi pistettä maailmanennätyksestä. . . Alkuviikon vihjerivien kohteet olivat vielä torstaina illansuussa valtaosin pelaamatta, joten mahdollisuuksia petraamiseen oli. . . . . . . . . Lazio tiedotti, että Zoffille tarjottiin paluuta seuran puheenjohtajan paikalle, mutta entinen maajoukkuemaalivahti kieltäytyi kunniasta. . Real Madrid–Anderlecht, AS Roma–Moskovan Lokomotiv. . . . . . . . . . . Dortmundin brassipakki Evanilson pelasti ennen taukoa John Arne Riisen vedon liki maaliviivalta. . . . . . . . . . .1,75 2,80 3,15 klo 19.45 78 Valladolid–Betis . . Loppuottelu: Ulrika Sjöwall Ruotsi–Thiele 11–111. .1,50 3,00 4,00 klo 19.45 95 Malmö FF–Häcken (+1) . . .2 2 7–2 6 Eindhoven . . . . . Real Madrid . . . . . . . . . . . . Quattro Laukko, Laura Kemp ja Will Madonna ovat vastaavasti vahvoilla lämminveristen puolella. . Mateja Kezman 3–1. klo 14.45 01 Kiffen–JäPS . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Riskipuolella muhkea kerroin syntyy ennen kaikkea Jaron ansiosta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Ewin Sanchez 1–0, 5. .1,15 4,30 6,80 klo 15.45 57 Chelsea–Middlesbrough . . .1,40 3,15 4,60 klo 20.00 71 Barcelona–Tenerife . . . . . . . . . . . . . . . . . . .2,25 3,55 1,90 klo 15.45 68 Luleå–VFrölunda . . . . . . Rivin kolmas kohde haetaan jälleen brittien sumuisilta saarilta. . . . . . .1,25 3,75 5,50 klo 15.45 58 Atalanta–Verona . . . .2 2 12 West Brom–Wimbledon . . .1,60 4,00 2,65 klo 15.45 66 Södertälje–HV–71 . . . . . Zoff tuli tammikuussa toisen kerran Lazioon kun ruotsalainen Sven-Göran Eriksson lähti Englannin maajoukkueen valmentajaksi. Lazio pelasi Zoffin alaisuudessa vakuuttavasti ja sijoittui Serie A:ssa kolmanneksi. . . . . . . Välierä: Bettina Thiele Saksa–SokkaMatikainen 112–109. Thierry Henry 2–0, 43. . . . . 9. . . . . . . . . . . .1,80 2,80 3,00 klo 16.45 34 Millwall–Sheffield U . . . . . . . . . . . . Frankfurt DSF . . . . . . . . . . .1,55 2,95 3,80 klo 16.15 14 En. . . Kierroksen pelatuin hevonen on Sinkun Vinkku, joka tarkasti kilpailutettuna pärjää jatkuvasti. . Nantes . . . . . . . . . . . . . . . . . . Viime viikon lopun pitkävetovihjeet olivat perusteellisesti metsässä eikä lohtua tullut myöskään Mikkelin V75-raveista. . . . . . .2 1 1 4–2 4 Dortmund . . . . Ehkä homma ei ihan näin yksinkertaisesti toimi, mutta ykkönen joka tapauksessa kohteeseen 11. Agudo petrasi loppua kohden, mutta Sokka-Matikaisen etumatka piti, vaikka hermot olivat kovalla koetuksella. . . . . . . .1,15 4,10 7,30 klo 20.00 72 Alaves–Deportivo . . . . . . . . . . . . Fernando Couto 1–1, 63. . . . . . . . . . . . Luis Figo 2–0 rp, 81. . . . . . . . . . . . . . 345,60 markan systeemi: I: 11 Damon Hill, 2 Ready to Ride, 3 River´s Bad Boy, 15 Buzzing Boy, 10 Dixie Butterfly, 9 Morris Brown (4 Wasa King, 8 Golden Karjala) II: 3 Always Perfect (1 Lady Lisa, 11 Tuxette) III: 2 Viikales, 9 Viuru, 5 Turon Maine, 10 Reisu-Juuso, 1 R. . . . Yleisöä: 50 000. . . . . . . . . .3,30 3,35 1,55 Ma 24. . . . . . . . Porto: Boavista, Portugali–Kiovan Dynamo, Venäjä 3–1 (3–1) Maalit: 3. . . . . . . . . . . . . Boavista . . . . . . . . . . . . . . . . .2,10 2,65 2,55 klo 17.45 81 Elfsborg–Helsingborg . . . . . . . . . . . . . Viikales saa hyvät tarkkailuasemat ja voi uusia Vermon voittonsa. . . . . . . . . . . . . . . .1,80 2,80 3,00 klo 17.45 80 Sundsvall–Norrköping . . . . . . . . . . . . . . Emile Mpenza 3–2. . . . Visaisin veikattava on heti ensimmäinen kohde. . . . . . . . . . . . . .2,60 2,65 2,05 klo 16.45 36 Stockport–Grimsby . . . . .2,15 2,60 2,50 klo 19.45 73 Celta–Mallorca . Harmi, että Uzbekistanin liigasta ei ole mitään tarjolla... . . . Nestor Fabbri 0–1, 6. .2,75 2,70 1,95 klo 21.00 99 Cagliari–Sampdoria . . Ainakin suomenhevosten koitoksesta selviää vähillä merkeillä. . . . . .1,70 2,90 3,20 klo 18.15 84 FC Haka–FC Inter . . . . . . . . . . . . . . . .1,80 3,40 2,50 klo 14.45 02 Gnistan–SalPa . . . . . . minuutilla vasempaan pystytolppaan. . . . . . . . . . . . . . . . . . Kovaa avaava Irana on kunnossa. . . . . . . . .2 2 6–1 6 Anderlecht . . . . Kierroksen selvin kohde on lämminveristen tasoitus, jossa paalun langalta lähtevät Blend Back ja Balt Image taistelevat voitosta. . . Jukka Anias (KP) Loppuviikon pitkävetolistan huimimmat ylikertoimet jäävät satunnaispelaajalta huomaamatta. . Nantes–Galatasaray, PSV Eindhoven–Lazio. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Lappeessa asetelmat näyttäisivät sopivilta mailin matkoineen ja mainioine lähtöpaikkoineen. . . . . . . . . . . . . klo 14.45 51 Jaro–Tervarit . . . .1,85 2,55 3,15 klo 21.00100 Southampton–Aston Villa C+ . . . . . . . . . .2,25 3,30 2,00 klo 16.45 25 Leicester–Fulham . . . . . . . . . . . . . .1,50 3,00 4,00 klo 20.00 50 Auxerre–Guingamp . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .1,50 3,00 4,00 klo 16.45 27 Sunderland–Charlton (+1) . . . Kun kuitenkin kiertämistä on tiedossa, otetaan systeemiin useita hevosia. . . . . . . .X X2 10 Norwich–Burnley . . . . . . . . .1,30 3,80 4,50 klo 18.15 86 TPS–FC Honka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . R. . . . . . . . . . . . . . . Umit Kran 2–1, 90. . . . . . . Roomalaisen Lazion kausi Euroopan mestareiden liigassa alkoi tappioilla Galatasaraylle ja Nantesille. . . Sylvain Armand 1–2, 86. . . . . . . . . . . .1,85 3,65 2,30 klo 15.45 67 Linköping–MoDo . . Nilkkavaivainen Joonas Kolkka ei yltänyt tällä kertaa Panathinaikoksen avauskokoonpanoon, mutta kotijoukkue hoiti pisteet kotiin ilman suomalaistakin. . .1,20 4,30 5,45 klo 14.45 52 Bryne–Lilleström CUP . . Elpidio Silva 2–1, 29. . . .3,25 2,60 1,80 klo 20.00 43 SC Heerenveen–PSV . . Nythän on niin, että Porin Ässät ja Tampereen Tappara ovat SM-liigassa täysin eri kastin joukkueita. . . . Teerijärven Louise Småbo voi kuitenkin sekoittaa pakkaa. . . . . . . Willems Belgia, 6) Friedl, 7) H.E.Kahraman Turkki, 8) Irma Lyuting Hollanti, 9) Madeleine Ferris Australia, 10) Maggy Masson Ranska. . . . . . . Muussa tapauksessa lähtöön pitää laittaa runsaasti rasteja. . . . minuutilla 1–0 tehnyt jugoslaavi Goran Vlaovic ja kolme minuuttia myöhemmin 2–0 niitannut Michalis Konstantinou. . . . Turon Palma, Tähtihuvi ja Tupla-Heli ovat todennäköisimmät totohevoset. . . . . .1,25 3,75 5,50 klo 19.45 94 Malmö FF–Häcken . . . . . . . . . .1,35 4,90 3,30 klo 15.45 06 JYP–Pelicans . Piikista hyvällä radalla Always Perfect on tehnyt parhaat juoksunsa. .1 1X 09 Stockport–Grimsby . . . . .1,50 3,00 4,00 klo 16.45 20 Arsenal–Bolton . . . . . . . . .1,35 3,60 4,35 klo 18.15 87 Mönchengladb.–FC St. . . . . . . . . . . . .2,25 2,90 2,15 klo 15.45 55 Kraft–FC Mikkeli . . .2 2 2–2 2 Liverpool . . . . . Ottelun hahmo oli kahden maalin edestä hyökkäyksessä mellastanut Thierry Henry. . . . . . . . . Vaan leikki sikseen. . . . . . . . . . . . .2,35 2,60 2,30 Helppo alku Lauantain vakioveikkaus alkaa perin tylsästi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . .2 1 1 4–5 3 Galatasaray . . . . . . Suomalaisen yliote näkyi Agudon kolmen ensi nuolen lentäessä kahdeksikkoon. . . . Ernest Faber 2–0, 66. . . .2 1 1 2–3 3 Lazio . . . . . . . . .2,50 2,60 2,15 klo 16.15 16 Bor. . . . . . . . . . . . . . . Mitali on ensimmäinen EMtai MMtason ulkokilpailuista, jotka ovat arvostetuin taljajousen kilpailumuoto. . . 9. . Dortmund–Leverkusen . . . . Kuva: Lehtikuva/Reuters/Ferran Paredes Antti Hietalahti (KP) Always Perfectillä on erinomaiset mahdollisuudet päästä piikkiin Lappeen V75-kierroksen pronssidivisioonassa. . . . Kun Lappeen pyöreällä radalla keulapaikka on muutenkin suureksi hyödyksi, Always Perfectiä voi kokeilla ideavarmana. . . . . .3,00 2,80 1,80 klo 16.15 15 SC Freiburg–Schalke 04 . . . . .X 1X 05 Sunderland–Charlton . .2 1 1 1–2 1 Lokomotiv . . .2 2 1–1 2 Kiova . . . . .2,00 2,70 2,65 klo 16.15 17 Hamburger SV–Werder Bremen . .1,35 3,30 4,85 klo 16.45 24 Liverpool–Tottenham (+1) . . . . .1,75 2,80 3,15 klo 16.45 23 Liverpool–Tottenham C+ . . . Leicesterin "iskukyvystä" saatiin näyte Canalin maanantaina lähettämästä pelistä Middlesbroughia vastaan. . . . . . . . .1,75 2,80 3,15 klo 16.45 35 Sheffield W–Manchester C . . . . Pysti, 3 Irana (8 Tasamasa, 7 Teemu P) IV: 7 Balt Image, 7 Blend Back (1 Lakes Queen, 15 Slybowl Dan) V: 9 Sinkun Vinkku, 3 Hilkker (2 Valtin Veku, 11 Orion Hagby) VI: 2 Turon Palma, 3 Tähtihuvi (1 Tupla-Heli, 7 Hämärilla) VII: 3 Quattro Laukko, 2 Laura Kemp, 1 Will Madonna, 7 Louise Småbo (5 Sharon Dahlia, 9 Do It Right) Always Perfect piikistä vahvoilla ATEENA (STT) Kreikkalainen Panathinaikos jatkaa pyörremyrskymäistä menoaan jalkapalloilun Mestarien liigan C-alkulohkossa. . . . . . . . . . Huippudivisioonassa R. . . . . . . . . Pauli . . . . . . . . . . . . .2 X2 07 Coventry–Portsmouth . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Lazio vaihtoi Zoffin Zaccheroniin. . . . . . Sen Veikkaus palkitsee liki kahden kertoimella. . . . . . . . . . . . . . . . . .1,65 2,90 3,35 klo 16.45 30 Crewe–Watford . .1,85 3,75 2,25 klo 17.45 69 West Ham–Newcastle C+ . . . . . . . . . . . . . . . . . .1,65 2,90 3,35 klo 19.45 76 Zaragoza–Osasuna . Sokka-Matikaisen saavutus on suomalaisittain taljajousiammunnassa historiallinen. . . . . . . . . .1,95 3,45 2,25 klo 16.45 22 Blackburn–Everton . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . klo 14.00 keskuskentällä HUOM AIKA! B-tyttöjen SM GBK – TiPS la 22.9. . . . . . . . Lohko D: Rooma: Lazio, Italia–Nantes, Ranska 1–3 (1–1) Maalit: 3. . . . . Mestarien liigan alkulohkoja: Lohko A: Bryssel:Anderlecht, Belgia–AS Roma, Italia 0–0. . . Arsenalin ja Coventryn ykköset ovat kierroksen varmimmat merkit. . . . Leicester pelaa nyt niin kesysti, että maaliahne nousija voi pärjätä Filbert Streetillä. . . Kotikertoimena 2,45 on hyvinkin pelaamisen väärti. .1,65 2,90 3,35 klo 18.00 38 Monaco–Lens . . . . 01 Liverpool–Tottenham . . . Keskiviikkona oli Real Mallorcan vuoro jäädä ateenalaisten jalkoihin 2–0 (2–0). . . . . . . . . . . . . . . Michalis Konstantinou 2–0. .2,30 2,70 2,30 klo 19.45 97 Örgryte–Djurgården . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Goran Vlaovic 1–0, 28. . . . . . . . . . . . Vepsu pani kapuloita Hakankin rattaisiin, joten minkä vuoksi se ei voisi voittaa Unitedia. . . . . . . . . . . . . Veikkausliigassa VPS saa vastaansa tiukasti mitaleita jahtaavan Tampere Unitedin. . . . . . . .1,50 3,00 4,00 klo 16.15 19 Kaiserslautern–Hertha BSC . . . . . . . Suomalaisella oli vaikeuksia alussa, eikä otteiden parantuminen riittänyt nuolten loppuessa kesken. . . . . . .2,70 3,25 1,75 klo 19.45 96 Örebro–Hammarby . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tauluammunnan MM-kilpailut, taljajousi: Naiset: Puolivälierä: Sirkka Sokka-Matikainen Suomi–Petra Friedl Itävalta 111–108. . Panathinaikos . . . . . . . . . Sami Hyypiä pelasi totuttuun tyyliin Liverpool-puolustuksen avausryhmityksessä. . . . .2,55 2,65 2,10 klo 20.00 47 Marseille–Nantes . .4,60 3,15 1,40 klo 20.00 42 Lecce–Juventus C+ . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tiberiu Ghioane 1–1, 10. . . . .1,25 3,75 5,50 klo 16.45 29 Coventry–Portsmouth . . . . . . . . . Välierässä Saksan Bettina Thiele oli Sokka-Matikaista tarkempi pistein 112–109. . . . . . .1,20 3,80 6,50 klo 19.45 93 Halmstad–Trelleborg . Hyypiä joutui yhdessä Stephane Henchozin kanssa puolustuksen keskustassa varsin koville, kun vastustajan parimetrinen Jan Koller yritti runnoa pääpalloja sisään. . . . . . . . . .1,30 3,20 6,00 klo 15.45 63 Torino–Inter . . . . . Madrid: Real Madrid, Espanja–Moskovan Lokomotiv, Venäjä 4–0 (1–0) Maalit: 39. . . . . . . Valioliigakohteissa oikeastaan vain Fulham on ehdolla vierasvoittajaksi. . . Liverpoolille lohkon toinen tasapeli oli vieraskentältä hankittuna parempi kuin ei mitään, mutta melko tahmea englantilaisten esitys oli. .1,85 3,05 2,60 klo 15.45 54 HIFK–HIK . . .2 1 1 1–2 3 Schalke . . . . . . . . . . . . Kyse on niin kyvykkäästä hevosesta, että sen kuuluu olla systeemien perusmerkkejä. . . . . . . .2 2 1–1 2 AS Roma . . . . . . . . . Pronssiottelu: Sokka-Matikainen–Fatima Agudo Espanja 110–108. . . . . . Vova Jursinovin miehistöllä nyt vain ei ole asiaa kirvesrintojen kyytiin, mikäli Jukka Rautakorpi on saanut iskostettua ryhmäänsä ammattilaisuuteen kuuluvan asenteen. . . . Pronssimitalin lisukkeeksi Sokka-Matikainen saalisti Pekingistä Euroopan ennätyksen 174 neljännesvälieristä. Niinpä kaunista syöttöpeliä pelaava Fulham saattaa hyvinkin hiljentää Filbert Streetin katsomon. . . . . On se ainakin pienpelurien kannalta kokeilemisen arvoinen. . .1,30 4,50 3,85 klo 15.45 09 Ässät–Tappara . Kolme kierrosta ei ole tuottanut mahtiseuralle ainuttakaan voittoa, kaikki mittelöt ovat päättyneet tasapeliin. . Hilkker ei ole vielä avannut voittosaldoaan tänä vuonna. .1 1 04 Blackburn–Everton . . . . . . . . . . . .1,15 4,10 7,30 klo 20.00 79 Villarreal–Real Sociedad . .2,10 4,05 1,90 klo 15.45 08 TPS–Lukko . . . . . .2,70 3,25 1,75 klo 16.45 28 Manchester U–Ipswich . . . . . . . . . . . . . C-lohkon toisessa ottelussa Arsenal kukisti Schalken 3–2. . Sokka-Matikainen tähtäsi torstain pronssiottelussa nurin espanjalaisen Fatima Agudon osumin 110–108. . . . . . . . . . . . . . . . . . Lazioon hankittu Gaizka Mendieta ei ole sopeutunut. . . . . . . . . . . . . . . Marco van Hoogdalem 2–1, 47. . . . . . . . . . . .1 1 08 Crystal P–Barnsley . . . . . . . . . . Kuva: Lehtikuva/Reuters PEKING (STT) Sirkka Sokka-Matikainen saavutti taljajousella pronssia jousiammunnan MM-kilpailuissa Pekingissä. . . . . . . . . . .2 2 4–0 6 Arsenal . Yleisöä: 17 000. . . . . . . . . . . . . .2 1 1 1–5 1 Seuraavat ottelut: 26. . . . . . . . . .
2001 s KESKIPOHJANMAA. 20 Perjantaina 21.9
klo 21-02 Koe Ma sala n syk sy Järve llä kellu va pontt oonis auna KARAOKE KARAOKE KARAOKE Tanssia aikuiseen makuun ROLEX ROLEX ROLEX isäntänä J.P. ym. Stereo. klo 20-00.30 SEKAHAKUTANSSEISSA Tulossa pe 28.9. 5255290 11.40 Kultainen avain. 863 6120, fax 863 6122 PE 21.9. 147342 12.30 UEFA Champions League -viikkomakasiini. klo 20.00–01.00 NIVALAN TUISKULASSA www.nivalanurheilijat.fi LIPUT 60,TYÖVUORO: SUUNNISTUS LINJA-AUTOJEN AIKATAULUT WWW.NIVALANURHEILIJAT.FI TYÖVUOROSSA SILLOIN HIIHTO SEURAAVANA LA 29.9. Ed. VALUUTTA & AVAIN FEAT. Tiedustelut: Martin Virta puh. esitys 15.9.2001 3640396 11.00 Tv-uutiset YLE24. Maailman parhaat musiikkivideot. esitys 4.6.2000 423629 Nelonen 10.00 Tractor Pulling SM 2001. Liput 60,sekä Vapaa pääsy! KARAOKEKARAOKEKARAOKEKUNINKAALLISET 2002! KUNINKAALLISET 2002! KUNINKAALLISET 2002! 5 5 Alkukilpailu ANNA ANNA ANNA ERIKSSON ERIKSSON ERIKSSON 5 5 5 5 1 vrk+2 kpl tanssilippuja=170 mk 2 vrk+2 kpl tanssilippuja=220 mk VAUNUPAKETTI KALAJOKI HIEKKASÄRKÄT puh. Yksinvaltias, kuningas Frog-mon. 5355445 09.45 Vuoden uusi lastenlaulu 2001: Äänestä suosikkisi. esitys 10.9.2001 4349938 11.20 Tuhat vuotta, sata kirjaa. esitys 11.11.1999 8700613 11.30 Prisma Studio. 08 480 823, Sievi www.urjanlinna.net Pe 21.9. Freemanin tulevan kesän päätavoitteena on brittiläisen Kansainyhteisön kisat Manchesterissa. esitys 17.9.2001 1754 12.00 Etälukio Kirjallisuus: Maailmansodan meininki. 08-466 770 www.merisarkka.net • KARAOKE CLUB • A-RAVINTOLAT • BLACK JACK • Liput 60,22.9. klo 20-01.30 La 22.09. Ed. Mutta mitä tekee Gloom?. 2817025 11.15 Peliuutiset. 4584735 12.00 Draivi Special: Golfin juurilla Skotlannissa. – Ikävää, että jouduin tulemaan kesken vaihtoon, mutta pohkeeni kramppasi tosi pahasti. Osa 4/5 Tilankäyttö ja kosketus. 2116193 11.20 Unelmamatka. Ed.esitys 29.12.1999. Alkeiskurssi sisältää viisi harjoituskertaa. Ellit Masi Dilbert Pirkko ja Pentti Maisteri Jaatinen Muumi Mustanaamio B. SYDNEY (STT–AFP) Sydneyn olympialaisten yleisurheilun megatähti Cathy Freeman palaa radoille ensi kaudella. puh. 140,19.30 VETELI mh. 8425085 10.45 Tilt!. 8298716 10.55 Addams Family. 3400 m. ENTWINE JA MENTAL MARKET DJ: JAKE DISCOSSA JYRÄÄ FEAT. Osa 3/5. Yhteydenotot viimeistään 01.10.2001. Ed.esitys 10.05.1998. klo 20–02 70,18.40 KOKKOLA mh. 36071 13.50 Olipa kerran. Lauantaina klo 21 Toivelistan kärjestä Toivelistan kärjestä Toivelistan kärjestä Antti Antti Antti Huovila Huovila Huovila & Elysee & Elysee & Elysee Veera & Viikarit Veera & Viikarit Veera & Viikarit sekä TARJOUSPYYNNÖT KAURAJÄRVEN KANAVA Kaurajärven ja sen ympäristön kuivatuksen toimitsijat pyytävät tarjouksia Kaurajärven kanavan perkauksesta n. Kinkkinen koppi/Varasjahti. Päätalo. Liiketoimintaa/Twisterin puumerkki. VALUUTTA & AVAIN FEAT. Hyväntekeväisyyttä. Joukkueen kapteeni Rami Rantanen palasi loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon, mutta joutui nilkuttamaan vaihtoon jo puolen tunnin pelin jälkeen loukattuaan pohkeensa. LAUANTAINA 22.9. 49342 08.05 Haastattelijana Mirja Pyykkö. 708822 13.45 FST: Pienen miehen suuri unelma. 4912754 10.20 Pokémon. esitys 17.9.2001 4099862 09.00 Tv-uutiset YLE24. Parhaat palat viikon otteluista, tulevan peliviikon ennakot, tähtipelaajien haastatteluja ja huippujoukkueiden esittelyjä. Ed. Ed. Naisten 400 metrin MMja olympiavoittaja piti Sydneyn jälkeen välivuoden eikä kilpaillut päättyneen kesän kisoissa, mutta vahvisti torstaina käynnistävänsä harjoittelun marraskuussa. Cathy Freeman palaa radoille. 7908551 10.45 Itse valtiaat. 68483 11.05 Taito-tv: Elekielellä. klo 21-02 Tanssiorkesteri LAUANTAINA 22.9. VALUUTTA & AVAIN MAHTAVASSA HIPHOP ILLASSA FINTELLIGENS & FINTELLIGENS & FINTELLIGENS & KAPASITEETTIYKSIKKÖ KAPASITEETTIYKSIKKÖ KAPASITEETTIYKSIKKÖ – TANSSIN ELÄMYKSIÄ AIKUISILLE – Pääjärvi 014-4176500 ¤ TANSSIBUSSI LAUANTAINA A -O IK E U D E T Tulossa LA 29.9. 06-831 7864 tai 040-5121 391. 8 –1 7 la 9 –1 5 su su lje tt u Vedenja tuulenpitävällä kalvolla Kälviä, puh. Karting ja moottorikelkkailu ovat junioritähtien MTV 3 07.30 Huomenta Suomi. Ed. Ed. Pystyin treenaamaan täysipainoisesti tiistaina, enkä usko, että kyseessä on lihaskramppia vakavampi vaiva, Rantanen kertoi. siivetön ruokki. ANITA HIRVONEN, RIEMURADIO ym. 150,19.35 SILLANPÄÄ th. Toimitsijat • EDULLISIN HINTALAATUSUHDE • MYÖS MITTATILAUSTYÖNÄ KAIKENKOKOISILLE • HETI VALMISTAJAN RUNSAASTA VALIKOIMASTA a rk . (06) 835 1134 • Aja meille, se kannattaa • Kotimaiset METSÄSTYSASUT NAHKA-ASUT ja Tanssiseura Kokkolan Corté järjestää Kilpatanssin alkeiskurssin 8–12 vuotiaille Alkaen sunnuntaina 23.9.-01 klo 16–17 Villan koululla. SYKE – Viihdyttäjä 2001 Tanssiorkesteri BONUS PEKKA TIILIKAINEN & BEATMAKERS Rantasen pohje vaivaa edelleen HELSINKI (STT) Atlantis varmisti keskiviikkona jalkapallon Suomen cupin välieräpaikan voitettuaan FC Lahden vieraissa maalein 2–0. Uusinta keskiviikolta. Jälkimmäinen osa 2-osaisesta ohjelmasta, jossa esitetään näyttävimmät vedot kauden 2001 Suomen mestaruus -osakilpailuista. 48764 10.05 Lauantaiseura. 86176416 TV 2 08.00 Teletapit. (06) 483 1111 Pe 14.09. 9795280 11.15 Jyrki Countdown. 7656464 14.45 Vihdoinkin hääyö. 4528342 10.00 Tv-uutiset YLE24. 775754 13.30 Formula Ford – Tie huipulle. 5061735 10.45 Erämaan kutsu: Perhokalastusta tunturipurolla. Ed. Ed. Ed. 2001 21 Huvit TV 1 08.00 Tv-uutiset YLE24. Kurssimaksu 200,Jatkoryhmä järjestetään kiinnostuksen mukaan. esitys 14.1.1998 3621483 TV lauantaiaamuna KOKKOLAN SUURKIRPPUTORI NIITTYKATU 6 Avoinna joka päivä ma-pe klo 10-18, la-su klo 10-16 Taas suuri tavaraerä tullut. 691193 14.00 Junioritähdet. 2260532 08.55 Veturi. AAK UNNAN YKKÖSPAIK KA M Kari Isolan yhtye La 22.9. 462667 13.15 FST: Frank ja minä. 88261 09.05 Lauantaivekkari. klo 20–01 KARAOKETANSSIT KARAOKETANSSIT KARAOKETANSSIT VAPAA PÄÄSY & PROJEKTI & PROJEKTI & PROJEKTI & MAGIA & MAGIA & MAGIA TANGOKUNINGATAR w w w .l o m a k o u h e ro .f i KÖPI KOSKI KÖPI KOSKI KÖPI KOSKI RUSKAA..TUNNELMAA..HYVÄÄ TANSSIMUSIIKKIA – MIETI JA TULE LOMAKOUHEROON! MIRA MIRA MIRA KUNNASLUOTO KUNNASLUOTO KUNNASLUOTO Palveluhakemisto Myytävänä moottoriajoneuvoja Huutokaupat Sekalaiset Keski-Pohjanmaan helmi MAASYDÄMEN MATKAILU Puh. Lehtomaantie 151, Halsua • Puh. Lauantaina Kahvitarjoilu Tiedustelut puh. 6006 13.00 Menneisyyden jäljillä. 496378 12.45 FST: Tanskalainen Kenzon jalanjäljillä. poikaa tanssipariksi, pituus väh. 8621 939 / 0400-361 993 Asko Klemola Huom! Marianne 13 v. 8200551 09.55 Rakettijengi. Komedia hajamielisestä säätieteilijästä, jota vaimon nuoruudenromanssit alkavat epäilyttää. SYYSTANSSIT...SYYSTANSSIT...SYYSTANSSIT... 59261 08.25 SanoNYT. 150,z KIVIKANGAS 140,z OKSAKOSKI 140,20.10 PERHO mh 130,20.15 MÖTTÖNEN mh 130,20.30 KYYJÄRVI Shell 120,vanhaa tietä 20.40 KIIMINKI 110,20.45 OIKARI th 110,z RUUKKI 110,21.00 KARSTULA mh 100,21.15 LOMAKOUHERO PERJANTAINA 21.9. Ilmoittautumiset ennakkoon puh. Pulkkinen La 22.9. esitys 16.9.2001 3880700 09.50 Ralle Ryökäle. Katso ja vaikuta. 7144754 12.15 Eläintarhassa tapahtuu. 230006 10.30 Digimon. 2993025 09.30 Junior: Korallifisut. esitys 19.3.2001 2483 12.30 Etälukio: Filosofia. 150,z ALAVETELI Sale 150,19.20 KAUSTINEN mh. 06-478 1170, 0400-451 239 tai 0500-451 239. 2807648 11.45 Hot Sport. 2388358 10.00 Kotimaa.Nyt -Remix. Tuotanto: Citytv/MuchMusic/Funny-Films Oy. Virtanen KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 21.9. 175 cm. 6392716 11.50 Tin Cup. etsii 13-16 v
532063 17.35 Kauniit ja rohkeat. 8875537 19.30 Giljotiini. Heikki Kentala, Hanna-Leena Lehtola, Doulos-lauluryhmä. Klo 18.30 Israelilta Pikkusalissa. Myrskyn kourissa. 9414792 11.35 Muzzy in Gondoland. Kurkistus digitaalisen Urheilukanavan ohjelmistoon, jossa tarjotaan ajankohtaista asiaa urheilun ja liikunnan maailmasta. klo 11.00 PÄIVÄTILAISUUS. Ti 26.9. Kilpailemassa Mattiset Joensuusta ja Kirjavaiset Lahdesta. Kaunis ja kuihtuva Becky Mendelssohn. 05.55 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. Miesten päivät Vasikkasaaressa. Stereo. Stereo. 06.45 ja 07.45 Morgonnytt. 8.52 Juhliva Marion. 307808 18.55 Ansan ja Oivan TV-asema. Joukkueen johtaja: Bror Nyström. 304957 14.05 Kultturidokumentti: Aikamme elokuva – Aki Kaurismäki. Lapsille omaa ohjelmaa. Musiikki Mauri Tastula ja Yngve Nyberg. 155247 19.15 Kukkona tunkiolla Show. Dekkarinomaista jännitystä: Uskomaton tarina kolmesta kaveruksesta, joiden kassakaappikeikalla mikään ei mennyt toivotulla tavalla. Holttinen puolestaan vaatii Lipolta maksamatta olevia palkkoja runsaan 130 000 markan edestä. klo 10.00 kanttori Jarmo Hutun läksiäiset seurakuntasalissa, Vaasassa. LAPSITYÖ Huom! su 23.9. E-pojat: 1) Pyhäjärvi, 2) Reisjärvi, 3) Ylivieska, 4) Veteli, 5) Haapajärvi I, 6) Kannus, 7) Lestijärvi, 8) Kinnula, 9) Halsua, 10) Haapajärvi II, 11) Oulainen, 12) Sievinkylä, 13) Nivala. 7858 135, Markku Leinonen 050-3740 793, Jouni Heikinheimo 050-3549 834. Klo 18 Kansanlähetyksen sunnuntaiseurat Pikkusalissa. Juontajana Jukka-Pekka Palo. 681334 19.25 Päivän sää. Kalliolle on valmisteltu mahdollisuutta astua seuran managerin tai käytännössä toiminnanjohtajan tehtäviin. Klo 18 Viittomakielen piiri Kotinurkassa. 4051286 17.10 Sunset Beach. Meren pohjasta löytyy ikivanha avaruusalus matkustajineen. 9362060 22.30 Päivän pari. Valmentaja: trap, kaksoistrap: Pekka Maunula. 1799063 12.40 SM-liiga Hockey Night. Satakasvoinen Saimaa, osa 2. P:saaren Rauhan Sana ry. – klo 18 Kirkkokuoron harj. klo 10.00 Hetkipalvelus Pietarsaaressa. Kuvaus: Ari Koski ja Juha Taskinen. MA 24.9. 7250938 00.55-01.05 Euronews. Huijata saa, kunhan siitä ei jää kiinni. srk-keskuksessa. 8.12 Moulin Rougeelokuva. Kallion keskeisenä tehtävänä olisikin koota Ouluun uusi joukkue. Klo 9Tasauspäivän toritempaus. Tämän viikon kilpailijat ovat: malli Ellen Jokikunnas, opiskelija Mariella Pehkonen, muusikko Jukka Takalo sekä toista maailmanympärimatkaa tavoitteleva opiskelija Tommi Koto. 389353 18.25 Emmerdale. ”Israel, ajan kello”. 578605 18.30 Voitto kotiin!. 188082 19.00 Seitsemän Uutiset. syyskuuta: Miehet: Päävalmentaja: Mika Holopainen. Perheasiain neuvottelukeskus, Kauppatori 2, 3. PE 28.9. 4506537 12.00 Ylen avoin: Sumea logiikka. Puhujana Markus Ventin. Kooste vuosina 1998-99 tehdyistä huikeista kotimaisista tempuista. Naiset: Päävalmentaja: Raija Koivisto-Jalonen. Pesäpallo Ammunta Voimistelu Motocross Tennis BERLIINI (STT–REUTERS) Viikonvaihteessa Saksan Lausitzringillä kolarissa jalkansa menettänyt rata-autoilija Alex Zanardi, 34, ei ole enää koomassa ja kuntoutuu hyvää vauhtia berliiniläisessä sairaalassa. Pe teetupa alk. Laulattajana Satu & Mukaralla. TI 25.9. 9958957 09.50-10.15 Kauniit ja rohkeat. 2/2. Kuoleman toive. Duudsoneiden maailmankiertue jatkuu kymmenellä uudella jaksolla! Ekassa osassa arpien kerääminen jatkuu intin suksilla Pohjanmaalla ja Jukan karjatiluksilla Argentiinassa. mennessä srk:n neuvontaan 8296111 tai Kuusniemelle 050 3038125. srk-keskuksessa. 28.9. 9251439 19.30 Salatut elämät. Lisäänny kanssani, mies!. TI 25.9. Tilaisuudet lauantaina klo 19 ja sunnuntaina klo 12 ja 18. 126266 15.00 Jyrki. 8.20 Ruokavihjeenä rapeat broilerikoivet. 4169150 07.50 Puuha-Pete. Su klo 18 jumalanpalvelus. E-tytöt: 1) Reisjärvi, 2) Haapajärvi, 3) Kinnula, 4) Toholampi, 5) Nivala. Klo 13 Lähetyspiiri Koivuristissä. Klo 10-18 Tasauspäivän lipaskeräys Kokkolan marketeissa. Stereo. vohveleita. KASTETTU: Lilli Lalula Lehmann. Toimittajat Pekka Kaidesoja ja Tapio Suominen. Klo 10-12 Esirukousja ylistyshetki Pikkusalissa. Salmela. 8296 551. ja tied. Syd saa selville mielenkiintoisen asian Kylen seksiterapeutista. Kesto 87 min. 779841 15.25 Kolme ikkunaa maailman laidalle: 1. 3247150 16.55 Karhuherra Paddington. Villi ja vapaa. Tiettävästi nykyiset pelaajat eivät ole saaneet kaikkia palkkioitaan päättyneen kauden ajalta. Merja Otava: Priska kesästä kesään. Klo 1315 Kohtaamispaikka Koivuhaan diak.toimistossa. 673179 20.15 Talousuutiset. Duettolaulua Osarit. Hän oli menettänyt 70 prosenttia kehonsa verimääristä ja hänellä oli sisäisiä verenvuotoja, Cart-sarjan lääketieteellinen johtaja Steve Olvey kertoi ESPN:n verkkosivuilla. Klo 13 Ei Leenalan lähetyspiiriä! TO 27.9. Laajakuvalähetys. Ruokailumahdollisuus (15mk). USA 1996. Salli Reinikainen. Linnansaaren kansallispuisto käsittää satoja saaria ja luotoja, Koloveden kansallispuisto on täynnä jylhiä kallioita ja lähes vuonomaisia kapeikkoja. klo 19 Liput 20 mk Kokkola Pietarsaari KÄLVIÄN HELLUNTAISEURAKUNTA Kannuksen Baptistiseurakunta Lähetyspirtin kirpputori avoinna lauantaisin, maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 9–14, Koulukatu 11. Toim. Viime vuodet Kankaanpäässä viihtynyt Kallio saisi Oulussa osavastuulleen myös talousvaikeuksista kärsineen seuran nostamisen kuiville. 502792 12.55 Digisport. 4946711 11.30 Junior: Twipsy. MA 24.9. N-Trance, Travis ja Victoria Beckham. Klo 18 Venäjänkielinen keskusteluja raamattupiiri Koivuristissä. Naiset: Marja Maunula, Mopsi Veromaa. Lomasaarella. Salmela. 7632841 17.46 FST: : X-tra Special. Mitä tapahtuu, kun kaverusten juoni puolivahingossa etenee vastapuolen joukkueen supertähden kidnappaukseen finaalipelien ollessa täydessä vauhdissa. 8268 12.30 Ylen avoin: Eetikkojen jäjillä. Toim. 8834773 19.00 Pisara. Osa 6/23. Haudanvakavat häät. Kokoussarja evankeliumi elämäksi. Kauhun yö/Mehiläiskuningatar/Kauko-ohjaukset.118247 14.30 Merenneito. To klo 12 lauluhetki. Klo 19 Raamattuja keskustelupiiri Rauhalalla, Perämies 6B. 9892700 06.00 Huomenta Suomi. Ilm. 3.-11.4.2002 Seurakuntamatka ISRAELIIN (Jerusalem ja Tiberias). Ensimmäisen ajopäivän tapahtumat. Matkan omavastuu 30 mk. Tervetuloa! Ke 26.9. kierrosta: Jarkko Nieminen Suomi–Juan Albert Viloca Espanja 6–2, 6–1. 517 000 euroa) budjetilla. 85487537 09.15 Kyllä Jeeves hoitaa. Hänet lennätettiin radalta berliiniläiseen sairaalaan, jonne tullessa hänen molemmat reisivaltimonsa olivat revenneet. Päättyneellä superpesiskaudella joukkue putosi jatkosta puolivälierissä hävittyään Kiteelle. mennessä, p. Klo 10 Messu seurakuntakeskuksen Yläsalissa. 75511367 14.00 Tänään otsikoissa. klo 13 Päivälähetys srk-keskuksessa. Klo 20 ”Jumalan sana on voimallinen” Toimituskappelissa. Etsivät Leitmayr ja Batic joutuvat tiukkaan tilanteeseen yrittäessään estää miestä tekemästä muita kohtalokkaita tekoja. Klo 18 Messu Koivuristissä. Asia vaikuttaa merkittävästi nykyisen kokoonpanon jatkohaluihin. Internetosoite:www.yle.fi/makupalat. Villi länsi. klo 13 Päivämartat srkkeskuksessa. 3329082 18.20 Kotimaa. Nyt. Hartaus terveyskeskuksen vuodeosastolla klo 18. Mattokäärön yllätys. Jyväskyläläisten valmennusvastuu on ensi kaudella Katja Saarella, joka jatkaa Kirittärien pelaajavalmentajana. To 27.9. Mukana Jorma Osari. – klo 17 Milaryn (Miesten lauluryhmän) harj. Osat 2/3 ja 3/3: Rodeota ja karjanajoa. Osa 4/8: Epäonnistunut kassakaappikeikka. 1626686 23.50 Tv-uutiset. 1-joukkue: Annukka Almenoksa, Maria Skyttä, Jaana Palmu, Mira Laitila. KE 26.9. 4545570 16.15 Saint Tropez. To 27.9. Osa 5/20. – klo 15 Seurat Skutnäsin rukoushuoneella, järj. www.keskipohjanmaa.net Petri Nevalainen (UP) Kari Kallion siirtyminen Oulun Lippoon on tunnusteluvaiheessa. 500044 20.05 Vain yksi elämä. Miesten piirisarja: 1) Haapajärvi, 2) Sievi, 3) Toholampi, 4) Oulainen, 5) Halsua. Stereo. 31518 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu YLE24. Stereo. Osa 13/13: Leiskuva Alan. 8986353 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. 06.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. Miksi minä. 16. Trap: Miehet: Petri Nummela, Ari Lehtonen, Tommi Andelin. KE 3.10. Klo 18-19.30 Eroryhmä alkaa Kokkolan srk-keskuksessa. Esko Vaara, laulaa Hannu Salo. 5864624 14.00 Junior: Poochini. Zanardi kolaroi lauantaina rajusti Cart-sarjan ensimmäisen Euroopan kilpailun loppupuolella kanadalaisen Alex Taglianin kanssa. Mainarin matkassa. ei pyhäkouluja. 808112 20.30 Tv-uutiset ja sää. Kahvia, leivonnaisia, käsitöitä, arpoja. Reisjärvi II nousi suomensarjaan. Klo 18.30-20.30 Nuortenilta Takkahuoneessa. Konsertti on taltioitu Joensuussa 29.6.2001. Koskenkorvan Urheilijat lähtee superpesiskauteen 2002 3,1 miljoonan markan (n. PE-SU 28.-30.9. Klo 19 Seurat Rauhanyhdistyksellä. Ajatus uskosta! Stereo. Matkaoppaana Simo Frangén. Uutta kirjaansa ja Amerikan tilannetta surun ja pelon hetkellä on valottamassa suomalaisen kulttuurin ja politiikan suurmies Jörn Donner. 45686 15.05 A plus. Kuvasuhde 16:9. klo 13 Diakoniapiiri Karhusaaren kirkossa. 2. Giljotiini on maailman ainoa tietokilpailu, jonka tyhmäkin voi voittaa mutta vain jos on epärehellinen. Enkeliaskartelua. 82179 17.10 Tohtori Becker. Klo 18.30 Varvin siivoustalkoot. Lähtö torilta, osallistumismaksu 10 mk. Zanardi heräsi koomasta. Skeet: Miehet: Sami Kutila, Marko Kemppainen, Kari Karvo. Perusteena Lippo on käyttänyt tappioita, joita seuralle on aiheutunut sopupelijupakan vuoksi. Klo 18.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä. 314599 01.25-06.00 MTV3 Deitti. Käräjäoikeuden puheenjohtaja olikin oikeudenkäynnin lopuksi todennut, että: “tästä pojat saisivat hyvän näytöksen vaikka televisioon!”. Hernekeittoa, rieskoja, vohveleita, kahvia, arvontaa ym. 147179 18.00 Kauniit ja rohkeat. Paneroitua siikaa ja kiva kastike. 8312922, 050 3038134. matkanjohtajat Erkki Murtomäki (8315833 tai 050 5624936) ja Esko Hautamäki (8312152 tai 050 5921726). DIAKONIAJA LÄHETYSTYÖ PE 21.9. kierrosta: Segio Roitman Argentiina–Nurminen 6–3, 6–4. Kun Rainer Wenisch ei saa suostuteltua ex-vaimoansa näyttelemään onnellista perhettä isänsä edessä, hän tappaa naisen. Klo 13-14.30 Kuntopiiri Rautakonnussa. 09.10 YLE News. Pete unohtaa aamutohinassa antaa kisulle aamiasta. Tuotanto: YLE TV2 Lastenohjelmat. Stereo 3796315 18.36 Viikon kirjaseikkailu. Klo 11.30 pyhäkoulu. Ranska 2000. 1277995 22.50 Urheilu-uutiset. Matkailuja seikkailuohjelma palaa ohjelmistoon, uudella ohjelmapaikalla. syyskuuta Tanskan Sönderborgissa: 80 ksm: Toni Eriksson, Sami Klemola, Tommi Mäkinen, Niko Nuutinen, Eero Remes. Osallistumme perhemessuun kirkossa klo 10. SU 23.9. Su 23.9. 233860 19.45 Maailman ympäri. – klo 18 Miesten raamattuja hölkkäpiiri Merilässä. Klo 12 Israel-juhla Kaustisen srk-talolla. Sam Shepardin tekstiin pohjautuva, Ry Cooderin musiikilla silattu tie-elokuva. 2. klo 13.00 Äiti-lapsipiiri. 850686 20.00 Kahdeksan uutiset. 6.50 Presidentti Bushin päätökset vastatoimista. Murron ja Suorauhan sopimukset ovat kestoltaan kaksivuotisia, Yli-Karjanmaan 1+1 -vuotinen. Haapajärvi III nousi maakuntasarjaan. Tieto kadoksissa/Kiltti-Herbie. Ei vastaanottoa keskustan diak.toimistossa. Molemmat alueet ovat saimaannorpan parhaita kotivesiä. 63150 17.50 Alueuutiset. C-pojat: 1) Ylivieska, 2) Kinnula, 3) Veteli, 4) Pyhäjärvi, 5) Reisjärvi, 6) Toholampi, 7) Kärsämäki, 8) Halsua, 9) Haapajärvi, 10) Kannus, 11) Perho, 12) Oulainen. Klo 12 Keskusteluja rukouspiiri Mäntyristin diak.toimistossa. Likaista peliä. 2-joukkue: Tiina Taavitsainen, Kaisa Isomäki, Riina Oksanen ja Miina Hämäläinen. 2001 s KESKIPOHJANMAA Uskonnollinen toiminta Tasauspäiväkonsertti Maria Laakso & Jukka Leppilampi Haapajärven seurakuntatalossa lauantaina 22.9. 1379976 16.05 Bonanza. Katsojaäänestyksen tulos julki: kumpi kilpailjoista voittaa itselleen 20 000 markkaa, punaisten Heidi vai Miika. Musiikki Marina Björklund. Syksyn ensimmäisessä ohjelmassa Sanna ja Anna seikkailevat Jerseyn saarella, Sanna ja Lissu Sisiliassa. Pojat: Vesa Lautamatti, Ari Kauppinen, Janne Sämpi. Ilm. Stereo 7633570 17.45 FST: Kortnytt. ”Naisen elämänkaari”, Irmeli Tallila. 3796315 18.40 Ipanat. LA 22.9. Klo 9 Voimistelupiiri Pikkusalissa. 537 21.30 Paris, Texas. Supisuomalainen siika saa mausteekseen chiliä. 9062624 21.00 Videotreffit. kierrosta: Juan Giner Espanja–Tiilikainen 6–3, 3–2, luov. – klo 18 Naisten raamattuja hölkkäpiiri Merilässä. Ladypesis: 1) Toholampi, 2) Reisjärvi, 3) Nivala, 4) Haapavesi, 5) Ylivieska, 6) Haapajärvi. Ryhmä on eropäätöksen tehneiden ja eronneiden keskusteluryhmä. Osari, kantt. Hyvästä hengellisestä musiikista vastaa lauluyhtye Pasuunat. Harrastepesis: 1) Ylivieska, 2) Kärsämäki, 3) Oulainen, 4) Haapajärvi. Käytännössä Lippo pelaa ensi kaudella merkittävästi muuttuneella joukkueella. Neljä vuotta kateissa ollut mies palaa ihmisten ilmoille ja yrittää koota elämänsä palaset yhteen ja luoda uudet suhteet poikaansa ja tämän äitiin. Suositun piirroshahmon sekkailuja lyhyesti mutta elegantisti. 6453150 17.55 FST: : X-tra. Teknisiä lisätietoja Teksti-tv:n sivuilla 606 ja 607. Klo 12 Perjantaipaussi Kontaktissa. Klo 1213.30 Diakoniapiiri Kotinurkassa ja Ystävänkamarissa. klo 15.00 Raamattupiiri 10–15 vuotiaille. LA 22.9. 8363082 14.50 Pepsi Chart. Villi-Länsi. SU 23.9. 6 km). Klo 9 Sopen vapaaehtoistyöntekijöitten lähtö Seinäjoelle srk-keskuksesta, K. Florianopolis: Miesten ATP-haastajaturnaus, palkintoarvo 50 000 dollaria: Kaksinpelin 1. 4902247 20.25 Huomisen sää. Backstage: Pe klo 21-24 kahvilailta. 8761570 08.00 Voitto kotiin!. Juontajana Jukka-Pekka Palo. Moottoripyörällä mereen. Laajakuva. Ojanperä Kirittärien pelinjohtajaksi JYVÄSKYLÄ (STT) Jyväskylän Kirittärien superpesisjoukkueen pelinjohtajana toimii ensi kaudella Risto Ojanperä. H E L L U NT AISEURA K U N T A KANNUS Pe 21.9. Su 23.9. Tv-kilpailujen ehdoton kuningas Greed palaa ruutuun, nyt perjantai-iltaisin. 7997537 21.00 Far Out. Kesto 140 min. LA 22.9. Aadolfink. Huippumalli Saimi Nousiainen. Mukana toiminnanjohtaja Ilkka Vakkuri, Raimo Aspfors, gospelkuoro. 1283112 16.25 Hotelli Seger. Klo 12 Halkokarin diakoniapiiri Maijan luona Kalastajatorpantiellä. Rallin SM-sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu Uudessakaupungissa. Iisalmesta. Zanardi vaivutettiin sunnuntaina lääkkeillä koomaan ja maanantaina jalkoja operoitiin toistamiseen. Puhujavieraana Hannu ja Terttu Puustelli ja Tapio Ojajärvi. Tervetuloa tilaisuuksiin. 7.42 EU:n huippukokous.Tutkija Teija Tiilikainen. Keskiviikkona Zanardi palautettiin koomasta asteittain hereille ja hänen tilaansa kuvataan vakaaksi. Kilpailemassa Q-Samo Jyväskylästä ja V.I.P. 4653082 10.10 FST: : X-tra. Kolmen auton autodominon kaataminen. 568709 07.25 MIB. 5515044 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen 22 Perjantaina 21.9. 9650841 11.00-11.04 Tv-uutiset YLE24. Tied. Puhuu Jukka Klapuri. Kanadalainen piirrossarja maailmankuulusta karhuherrasta. 1274808 22.55 Perjantaiseksi: Halusta lumottu (K). 8.38 Dekkarikirjailija Pekka Jokinen. Jyrki musiikkia, elokuvia ja trendejä. Pe pullapäivä. Miehet mustissa pelastavat koko Villin lännen elävän ydinreaktorin iskulta. Osa 6/20. 1381711 15.35 Rallin MM-sarja: Uuden Seelannin ralli. Kokkeina edelleen Janne Pekkala ja Timo Nykyri. La 22.9. Hän siirtyy Kirittärien viuhkaan Peräseinäjoelta. 8536841 22.05 Rikostarinoita Suomesta. Pojat: Jouni Kaustinen, Kim Känsälä, Timo Rajakangas. 8415957 17.35 Maailmanmenoa: Koirien päiväkoti. KASTETTU Kalle Aleksanteri Kiiskilä, Abel Frans Edvard Äyhynmäki, Viivi Maria Lapinoja, Isabella Aleksandra Björk, Tiia Leea Tuulikki Autio, Toni Mikael Rintala, Joakim Ingmar Mattsson AVIOLIITTOON VIHITTY Matti Antero Rannankari ja Hilve Irmeli Mutanen, Sami Ville Hintsala ja Anna Matleena Salmela, Joni Matias Nygård ja Ulla Kaarina Lampinen HAUTAAN SIUNATTU Aino Läspä 79 v., Tuula Marjatta Sandkvist 55 v., Leena Kaarina Valkama 48 v. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena Kakkosella. LänsiSaksa Ranska 1984. Ti Rukouskokous 19.30. 7643957 17.40 Viittomakieliset uutiset. KE 26.9. Klo 16 Seurat Rauhanyhdistyksellä. Helsinki: Suomen ampumaurheiluliitto on nimennyt seuraavan joukkueen 26.–30. Soppi suljettu. – Hän oli suurissa vaikeuksissa, vaikka saimme verenvuodon pysähtymään. 625686 15.20 Elämä käsissä. Klo 20.00 NUORTENILTA. Ilm. ja 30. MA 24.9. klo 10 PERHEMESSU kirkossa, Isosomppi, Penttilä, Jehiel. Ti 25.9. Helsinki: Moottoriliiton valitsema Suomen joukkue motocrossin PM-kilpailuun, joka ajetaan 29. 3681565 15.05 Akuutti. kierrosta: Kim Tiilikainen Suomi (4)–Gabriel Moraru Romania 6–3, 7–6 (7–5). Ti klo 8.30 aamurukous. Sauli Kellokoski. Klo 10 Tasauspäiväkävely (n. Kentala-Polso. Klo 18.30 Sleyn lähetyspiiri Koivuristissä. D-tytöt: 1) Haapajärvi, 2) Sievinkylä, 3) Reisjärvi, 4) Lestijärvi, 5) Veteli, 6) Nivala. F-pojat: 1) Pyhäjärvi, 2) Halsua, 3) Haapajärvi, 4) Reisjärvi, 5) Veteli, 6) Toholampi. Zanardin hengissä säilyminen viikonvaihteessa ajetun kolarin jälkeen oli amerikkalaisen ESPN:n tv-yhtiön verkkosivujen mukaan vain 10–15 minuutista kiinni. Klo 12 Messu Kaarlelan kirkossa. 8553711 10.30 FST: : X-tra Special. 521537 19.35 Elämäni eläimet. Kisun aamiainen. Tässä kilpailussa ei etsitä tietäjiä, vaan niitä, jotka eivät tiedä. Esimerkiksi Kiteen hopealukkarilta Jukka Holttiselta vaaditaan yli puolta miljoonaa markkaa. 321889 18.00 Kellarin kunkku. Klo 13 Hakalahden lähetyspiiri Pikkusalissa. KE 26.9. Klo 13 Ykspihlajan diakoniaja lähetyspiiri Ykspihlajan kirkolla. NUORISOTYÖ PE 21.9. Pääsarja: 1. TO 27.9. 954976 13.35 Valopilkku. C-tytöt: 1) Haapajärvi, 2) Sievi, 3) Nivala, 4) Veteli, 5) Reisjärvi, 6) Kinnula, 7) Ylivieska, 8) Pyhäjärvi. 849150 22.20 Tulosruutu. TI 25.9. Klo 20-23 Avoimet ovet Montussa. Hohhoijaa. 2509537 00.00 FST: Kvällsnytt. Kirkkokahvit Alasalissa. Uhkaava tekijä. Klo 10-11.30 Perhekerho Halkokarin srk-kodilla. Lähetyssoppi: Ma-pe klo 10-14. 852044 20.00 Greed. Toim. 928686 22.00 Kymmenen Uutiset. Klo 17 Keskikaupungin lähetyspiiri Pikkusalissa. KE 26.9. srk-keskuksessa. Vain työttömille. Huijata saa, kunhan siitä ei jää kiinni. Tässä kilpailussa ei etsitä tietäjiä, vaan niitä, jotka eivät tiedä. Komedia. Olavi Korkiakoski. Antti Saari, Kalevi Sipilä. Tänään mukana mm. srkkeskuksessa. 8266484 11.40 Mon âne. TO 27.9. Myötäja vastakarvaan. Käsikirjoitus ja ohjaus: Pekka Myyryläinen. DIAKONIATOIMISTON VASTAANOTTOAJAT Markku Leinonen ti–pe klo 11–12, Jouni Heikinheimo ma ja to klo 9–11, Diakoniatoimisto puh. Toholampi nousi maakuntasarjaan. Kesto 87 min. 9373841 18.15 FST: TV-nytt. krs. Italian GP:n raportti. Klo 12 Diakoniapiiri Kerttulissa. Keski-Pohjanmaan Pesiksen lopulliset sarjasijoitukset: Naisten maakuntasarja: 1) Reisjärvi, 2) Kauhava, 3) Kinnula, 4) Haapajärvi, 5) Nivala. KE 26.9. Klo 9.30-11 Naisten arkiaamukahvit Koivuhaan diak.toimistossa. Loppuotteluun selviäminen kasvattaisi budjettia neljään miljoonaan markkaan. Sirviö, kantt. Työttömien ruokailu Maanantaisin ja torstaisin Alasalissa klo 1112.30. ja tied. Klo 14 Seurat Närvilän rukoushuoneella. 269191 22.35-00.00 Rikospaikalla: Musta adventti. Sydänvikainen mies tarvitsee raha-apua leikkausta varten. syyskuuta Uddevallassa järjestettävään Ruotsin, Suomen, Tanskan ja Viron välisen maaotteluun: Kaksoistrap: Miehet: Raimo Kauppila, Joonas Olkkonen, Jussi Anttonen (Simo Köylinen ja Mikko Mäkitalo ulkopuolella kilpailun). PE 21.9. Klo 18 lasten kerho urheilutalolla. Ainoa oikea ratkaisu. Su 23.9. Saimaan kaksi kansallispuistoa sijaitsevat kumpikin Savonlinnan pohjoispuolella. Klo 10-11.30 Olotila lapsiperheille Kotinurkassa. 89583 20.55 Urheiluruutu. Saksalainen rikoselokuva. Naisten piirisarja: 1) Toholampi, 2) Sievinkylä, 3) Oulainen. – klo 18 Jehielin harj. Ke klo 18.30 raamattupiiri. Pojat: Tuukka Laurila, Timo Rajakangas, Osmo Setälä. 9401228 10.40 FST: Pussel. 534841 17.05 Marienhof. 7.50 Suomalainen äänilevy 100 v. Lipon joukkue on myös uusiutumassa rajusti ensi kaudeksi. klo 19.30 perjantaipysäkki. Suomalaiskuskit kommentoivat tallisopimustilannetta. 6444686 16.05 Sinun tähtesi: Shakira. 38367 00.05 Sinun tähtesi: Maná – Meksikon miehet. 6155773 17.20 TV2: Huvitutti. 667247 15.00 Tv-uutiset YLE24. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. Tuotanto: Citytv/MuchMusic/Funny-Films Oy. Mahtaako tulla tulista. 160781 19.15 Talousuutiset. Ohjaajina psykiatrinen sairaanhoitaja Susann Rahkola ja pappi Hannu Kuusniemi. Klo 14.30-16 Eläkeläisten keskustelupiiri Koivuhaan diak.toimistossa. 6.13 Terrorismin uhkakuvat. Klo 9 Lähtö Veteliin näkövammaisten ja äänilehden lukijoiden hengelliseen päivään srk-keskuksen edestä. kierrosta: Fracisco Costa Brasilia–Tommi Lenho Suomi 6–2, 7–6 (7–4), Tapio Nurminen Suomi–Thiago Alves Brasilia 7–5, 6–3. 6834808 16.55 Ruututoimitus. Tietokilpailu maailman laidalla. Vieraina legendaarinen sinivalkoinen laulajatar Katri Helena, Suomen kaunein yleisurheilija ja Edmontonin yllättäjä Heli Koivula ja kevään ja kesän mediahahmo, Jasminin nainut ja Jasminista eronnut Mike Rautio. klo 19.00 Rukouksenilta. Szczecin: ATP-haastajakiertueen 125 000 dollarin turnaus: Kaksinpelin karsinta: 1. Taiteilijavieraana steppaaja Simo Reunamäki. päivä: Subodh. Lippo on myös pyrkinyt oikeusteitse hankkimaan korvauksia kolmen vuoden takaisen joukkueensa pelaajilta. Klo 18.30 Sleyn lähetyspiiri Halkokarin srk-kodilla. Helsinki: Suomen voimistelujoukkueet PohjoisEuroopan mestaruuskilpailuihin Helsinkiin 22.–23. 849570 21.00 Celtics voittoon – keinolla millä hyvänsä. Ke klo 19 rukousilta. Caroline on valmis palaamaan lavalle ilahduttaakseen sairasta poikaansa. 8296111. 1050063 22.45 Myöhäisuutiset. Eroottinen elokuva. klo 18 Posliinipiiri B Solkullassa. Syd hoitaa nuorta pesäpallolupausta, jolla on alkoholiongelma. Tuotanto: Productum Oy. Naiset: Noora Antikainen, Jaana Bäcklund, Mopsi Veromaa. B-tytöt: 1) Kinnula, 2) Veteli, 3) Haapajärvi, 4) Sievinkylä, 5) Toholampi, 6) Oulainen, 7) Perho, 8) Ylivieska. B-pojat: 1) Kinnula, 2) Haapajärvi, 3) Ylivieska, 4) Veteli. MUU TOIMINTA PE 21.9. 8145179 23.35-00.25 Wall Streetin pörssihait. Oppaina tutkija Mervi Kunnasranta ja metsuri Heikki Hyvönen. 5205599 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. 586624 19.00 Saari. Stereo 6076624 21.00 A-studio. 487334 22.35 Joonas Hytönen Show. Klo 8 Aamurukous Ykspihlajan kirkossa. Stereo. 5427358 07.00 Godzilla. klo 19. 8909402 17.00 Viiden Uutiset. Kallio ehdolla Lipon nostajaksi KoU teki sopimuksia ILMAJOKI (STT) Superpesisjoukkue Koskenkorvan Urheilijat on solminut jatkosopimukset Tommi Murron, Juha Suorauhan ja Olli Yli-Karjanmaan kanssa. 605402 20.55 Uutiset ja sää. Internet-osoite: www.yle.fi/pikkukakkonen. kierrosta: Nieminen–Rogier Wassen Hollanti 6–2, 6–3. 305711 08.30-08.55 Giljotiini. 7.12 Terrorismin lainalaisuudet. Tervetuloa! SU 23.9. Klo 18-21 Nuorten oloilta Koivuristissä. 31773 19.05 Makupalat. Stereo. Juontaja Nicke Lignell. Kotimaisen ratakauden yhteenveto. 89957 18.15 Kakkosen syyssää. Stereo. Joukkue: Jari Mönkkönen, Riku Koivunen, Jani Tanskanen, Olli Torkkel, Sami Aalto, Mikko Kautto, Jarkko Harju, Ilkka Kuusela, Eero Lampen ja Petja Mikkonen. – klo 18 SLEY:n kuoroharj. Klo 17-22 Yksineläjien ilta Koivuhaan diak.toimistossa. Su 23.9. Tuotanto TV2 Asiaohjelmat. 731976 20.50 Vaaleanpunainen pantteri. Esittelyssä uusi joukkue. 960763 19.15 Extreme Duudsonit. 2. Temppukerhossa heitetään parikuperkeikkaa ja leffa-arvostelussa on Fox Greatest Hits. Stereo. Juontaja Nicke Lignell. 173334 12.15 Motor Forum. Rahan noukkiminen jauhomatojen joukosta ja pöytäkiipeilyä. Palveleva Puhelin 10071 klo 1924 joka ilta. 768266 12.00 Ritan retket. 2526995 20.30 Yllytyshulluimmat. Jorma Osari, p. LA 22.9. 6480841 18.35 Uutisotsikot. Kankaanpään Maila ei ole jatkamassa Kallion sopimusta, joka useiden Kankaanpään pelaajasopimusten tavoin on nyt katkolla. Suojelupoliisin paavo selin. Tuotanto: Filmiteollisuus Oy / TV2 Viihdeohjelmat. – Hän alkaa pikku hiljaa kuntoutua, berliiniläissairaalan teho-osaston johtava lääkäri Walter Schaffartzik arvioi. Kiva kastike on kiva kalan kanssa. 27860 11.30 Muzzy in Gondoland. D-pojat: 1) Ylivieska II, 2) Halsua, 3) Ylivieska I, 4) Haapajärvi I, 5) Kannus, 6) Reisjärvi, 7) Veteli, 8) Haapajärvi II, 9) Kinnula, 10) Haapavesi, 11) Sievinkylä, 12) Oulainen, 13) Nivala. Päivätilaisuus 11.00, Hopijakummun hartaus 13.30. Klo 12 Lähetyksen puutyöpiiri kirkon kellarissa. Herraskartanossa. Sana ja rukous Metsäkoululla klo 19. 09.00 Uutiset ja Morgonnytt. 92858570 09.05 Tunteita ja tuoksuja. Klo 8 Aamurukous Koivuristissä. 3353 13.00 Tv-uutiset YLE24. Klo 18 Raamattupiiri Koivuristissä. 287570 18.35 FST: OBS. 48334 13.05 Kuningaskuluttaja. Tea Khalifa juontaa suoraa lähetystä! Vaikuta ohjelman kulkuun joko puhelimitse, tekstiviesteillä tai chatissa. Naiset: Maarit Lepomäki, Marjut Heinonen, Katja Poutanen. 8314605 15.40 Elossa. Giljotiini on maailman ainoa tietokilpailu, jonka tyhmäkin voi voittaa mutta vain jos on epärehellinen. Sirviö, kantt. 125 ksm: Kari Hyvärinen, Kimmo Laakso, Matti Määttä, Valtteri Salonen, Matti Seistola, Kristian Selenius, Jari Simola, Mikko Sironen. Kari Liedes. Juontajana Arttu Harkki, mukana myös Anu Joensuu. Klo 9.30 Naisten aamukahvit Seurahuoneella. srk:n keskukseen 24.9. Mike O’Hara ja Jimmy Flaherty ovat fanaattisia Boston Celticsin faneja, jotka elävät jokaisen NBA-koripallo-ottelun henkeen ja vereen. – Hän oli 4–5 murtumaa lantion seudulla, jotka aiheuttivat sisäistä verenvuotoa ja veren kertymistä maksan ympärille, Olvey muisteli. 402537 00.25-00.40 Saari. Ajanvaraus mape klo 9-13, p
17.00 Journal TV5. 11.20 Oprah Winfrey show. 11.00 Uutiset ja sää. Neljä vuotta kateissa ollut mies (Harry Dean Stanton) palaa ihmisten ilmoille ja yrittää koota elämänsä palaset yhteen ja luoda uudet suhteet poikaansa ja tämän äitiin. 23.00 Journal TV5. 09.04 Sää. 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 18.45 Uutiset. Musiikillinen anti ei paljon poikkea ruotsalaisten listabändien tekosista. Kylän asukkaista murtoosa on lukutaitoisia, mutta ne joilla taito on, välittävät sen uusille sukupolville. Viikonlopun sää 14.30. 23.25 Dolda kameran. 21.00 Journal Belge. 07.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 12.05 Juha Kulmasen julkinen sana. Tv 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. 21.30 M.A.S.H. Revitty mysteerio. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 19.00 Journal TV5. 14.05 Fax culture. 00.00 Uutiset ja sää. Omistajan epäusko vaihtuu helpotukseksi. 19.30 En gåva i toner. 00.05 Yöklassinen. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 11.03 Inblick i kultur: Razzia. Jännitykseen kehittyy kuitenkin vastenmielinen maku, kun sitä aletaan kasvattaa lasten henkeä uhaten. 04.57 UudenSeelannin MM-ralli. 22.30 Aekonomi. 12.15 Maakuntaradio. 12.10 Slaget efter tolv – dagens diskussion. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Jokisen eväät/studiossa Ile & Sanna Eväitä aamulle 06.00. 19.00 X3M-Rock. 14.03 Direkt. Veneilysää 15.30.Turbiini 15.50 ja 16.40. 22.15 Inför Bio 4. 07.53 Aamulennolla. Direktsänt trav från Solvalla i Stockholm. Kun draama lopulta huipentuu, ollaan jo peep-show’n ahtaassa tirkistyskopissa. Huomenta Oulun lääni! 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 06.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 10.10 Just nu! 11.00 Aktuellt. 55 TV1 klo 23.30 Kari Salminen Elämäni eläimet alkaa toistaa itseään Elämäni eläimet -sarjaa seuraavista alkaa pikkuhiljaa tuntua, että ohjelma toistaa jo itseään. 21.00 Aktuellt. 23.00 Uutiset. 06.00 Uutiset ja sää. 21.15 Om en bok. 555 Nelonen klo 18.00 Lotta Lehtonen Manán majoilla Harva tiesi mitään meksikolaisesta rock-musiikista ennen kuin koitti 1990-luku. Mitään omaa ilmettä tai kokeilevaa yritteliäisyyttä ei havaitse. 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 12.01 Aktuellt. 05.02 Herää Suomi! jatkuu. 0.20 Rapport. 18.05 Liikenne-Suomi. 11.00 Sub chat. 9.00 Journal Radio-Canada. 050-3466000. 06.10 Maakuntaradio. toripyöräilyn MM-sarjaa, Valencia, Espanja. 15.00 Uutiset ja sää. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.10 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 18.10 HippHipp! 18.40 Nyhetstecken. 20.00 Kulturnyheterna. 15.50 Veneilysää. 21.00 X-Men. 20.45 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. Tosin n synkissä sellaisissa. 08.15 Maakuntaradio. 15.05 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. Erikoisin tapaus on tällä kertaa bordercollie, joka hyppää mielellään auton kyytiin, mutta ei suostu tulemaan ajopelistä ulos. 03.02 Yöradio. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. Ollaan niin jumalattoman muodikkaita, nättejä, siitejä ja melodisia. 55 (90 min, E) TV2 klo 22.35 Pornahtavat noidat Noitavoimat hallitsevalla neitokolmikolla ei ole miehistä pulaa Edouard Martinin kevyen linjan eroottisessa ranskalaiselokuvassa Halusta lumottu (De si jolies sorcières, 2000). 22.30 Fitness: Fitness America -kisa. 17.30 Päivän peili ja sää. Paris, Texasissa on etsintää elämäntehtävänä sekä autiomaan ja sivistyksen rajankäyntiä jopa nimeä myöten. 18.00 JUSUPLUS. 23.50 Avslöjad. 1.45 Autourheilu: Rallin MM-sarjaa, UusiSeelanti. 11.30 Ramp. Siellä riisutaan vaatteiden sijasta sieluja. 17.05 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. Unohtaa kärsimystä symboloivat kylmät luvut aina pakollisine bruttokansantuotteineen. Sunnuntai puistossa. 10.55 Urheiluradio/Uuden-Seelannin MM-ralli. 13.00 STT:n uutiset. Uutisluotaus 08.30. jatkuu. 13.08 Sää. 10.03 Tänään kymmeneltä. 18.53 Keno. 13.08 Sää. Perusteltuja joka minuutti. 23.06 Novosti po-russki. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Syysaamu Järviradiosta. 20.00 Säsongstart: Mosquito. 00.00 Uutiset ja sää. etappi. Ainakin meikäläinen oli myyty heti ensiminuuteilla, kun riutunut mies tarpoo autiomaassa vastaan punaisessa lippalakissaan ja hiekanpuremassa puvussaan. 15.05 Poppitoiveet. 19.30 Reprisstart: Peter och Petra. 06.15 Aamuhartaus. 17.55 Löpsedeln. (Uusinta). 21.03 Sportradion. Vieraana ylilääkäri Matti Salmo, Vaasan Keskussairaalan onkologian yksikkö.19.45 Wanhan Kallen kulmilta. 23.00 Jackass. 18.00 X3M-Nyheter. Kuukauden kokki. Teinipoikien tyyliin poukkoilevat Daniel Stern ja Dan Aykroyd ovat rooleissaan lähinnä säälittäviä, Daymon Wayansia käy surku ihan muuten vaan. 2.15–2.30 Urheilu-uutiset. 20.00 Pyöräily: Espanjan ympäriajo. 0.10 Hyperion Bay. etappi. Radio Extrem 99,7 MHz 05.30 X3M-Nonstop. Puskaradio. 21.55 Uuden musiikin sanoja ja saloja: Aleatorinen. 22.50 Sportnytt. Kuva: Yle/Kuvapalvelu. 23.00 Klubi. 13. 1.15 Pyöräily: Espanjan ympäriajo. 09.05 Maakuntaradio. 14.00 MTV Data Videos. 17.05 Uppdrag Granskning. 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Terveisiä ulkomailta 08.05. 16.55 Blossom. 06.33 Aamulennolla. 22.20 Cancergalanett slag för livet. 15.05 Iltapäivän terassi. 16.00 Disco 2000. 12.00 Stop! 12.30 Over to you. Kuten yleensä Elämäni eläimet -sarjassa, myös tämä hankala tapaus ratkaistaan lopulta onnellisesti. Harry Dean Stanton ja Nastassja Kinski eivät ole koskaan olleet näin hyviä, suoria ja koruttomia. Uutiset tasatunnein klo 18 asti. 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Ajankohtaista aalloilla. 17.30 Älskling jag krympte barnen 18.20 Sunset Beach. 18.05 Kulturradion: Rapido. 14.00 TV5 Infos. 16.36 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. 13.10 För kärleks skull. 17.05 Paikalliskatsaus (radiossa huomenna). 19.10 Lokala nyheter. 18.50 Merisää. 21.00 Uutiset. 1.30–3.30 Nyheter från SVT24. Maná nimittäin oli mukana Carlos Santanan supersuositulla levyllä Supernatural. 1.30 Journal Suisse. 21.00 Sisqo’s Shakedown. Pienissä kyläyhteisöissä lapsille tarjotaan ehkä vähemmän mahdollisuuksia omien unelmien toteuttamiseen, mutta enemmän yhteisön tuomaa perusturvallisuuden tunnetta. 18.55 Sunset Beach. 09.00 Tiedeuutiset. 16.00 Levyuutuudet 16.45 Onnittelut ja tervehdykset. 07.50 Aamuhartaus. Aina 1980-luvun lopulle asti maan musiikkielämää kuristivat sekä tiukat levyjen maahantuontisäädökset että rockkonserttien järjestämisen kieltävä politiikka. etappi. 11.30 Sumo: Grand Sumo -bashoturnaus, Nagoya, Japani. Rire de plaisir". 13.45 Dagens rätt. 2.30 Des racines et des ailes. 07.50 Merisää. 09.04 Sää. 19.30 Joogamatto. Mielikuvitus on kumminkin hukassa. Unohtaa myös yksittäiset ihmiskohtalot ja tehdä tarina itse elämästä, johon joka puolella maailmaa kuuluu sekä syntymä että kuolema, ilo että suru. 13.30 Journal de France 3. 20.30 Cancergalan-ett slag för livet. Ry Cooderin maaginen slide-kitarointi kilpailee autiudessa taivaanrannan ja sinisen taivaan kanssa. 17.55 Tähtihetki. Ei se suuri tarina, vaan loistokas kerronta: Wim Wenders ohjasi ydinperheen kolmiodraaman herkkänä amerikkalaisille maisemille. 12.00 X3M-Nyheter. 14.03 Tänään iltapäivällä. 18.30 Late Night with Conan O’Brien (u). 16.00 Uutiset ja sää. Mukana on totta kai latinalaista poljentoa, pieniä pikantteja yksityiskohtia ja akustisten kitaroiden tuomaa etnisyyttä, mutta pohjimmiltaan tämä pop-balladia vääntävää orkesteri ei erotu minkään valtakunnan tai ilmansuunnan vastaavista yrittäjistä. 11.03 Kuula-syyskuu: lauluja pianomusiikkia. Missä ei sinänsä ole mitään pahaa. 10.00 Vanhaa tanssimusiikkia. 15.00 X3M-Nyheter. 15.50 Veneilysää. 16.10 X3M-Tema. Music tv 6.00 Non Stop Hits. 11.00 Uutiset. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 18.00 MTV Select. 21.20 Cancergalan-ett slag för livet. 17.05 Iltapäivän terassi. Uutta toivoa ja elämän ikiaikaista kiertokulkua edustaa puu, jonka omaiset istuttavat kaivatun vainajan haudalle. 20.15 Punaista ja mustaa. 5 (90 min, E) Nelonen klo 22.55 Pekka Eronen Parisin taivaan alla. 17.00 Musiikkiuutiset. 20.30 Grynets Show. 0.40 Norm. 04.00 Uutiset ja sää. 17.20 Kolla. 10.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 20.30 X3M-Sport. 2.20–2.50 Röda rummet. 24.00 Bytesize. 19.30 Polttopiste. 06.10 Hartaita säveliä. SubTV! 14.00 Kimmo Vehviläinen Massaa ja asennetta rakkauden suurella kanuunalla. Musiikkia. 13.08 Sää. 10.00 Satu Keto. 18.55 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. 22.00 Uutiset ja sää. 07.15 Maakuntaradio. 7.20 Syysaamu Järviradiossa jatkuu... Muusikkona paremmin tunnetun Mikko Kuustosen sarja Kolme ikkunaa maailman laidalle esittelee kolmena peräkkäisenä päivänä kolmen kehitysmaakylän elämää yhden päivän ajalta. Tämä on peruskuvio mukavassa komediasarjassa Kellarin Kunkku. Jääkaapista varastelevan kissan tapaus on niin ilmiselvä, että sen olisi voinut jättää kokonaan pois ohjelmasta. 10.30 Moottoriurheilumakasiini. 0.45 Xtreme-lajit: YOZ Action. Samaan aikaan kun Subodh ihmettelee elämänsä ensimmäisiä auringonsäteitä, kylässä surraan vanhan isoäidin kuolemaa. 16.30 Regionala nyheter. 19.00 Moottoripyöräily: Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaa, Valencia, Espanja. 15.30 Regionala nyheter. Päinvastoin se murisee uhkaavasti ja jopa puraisee omistajaansa. 09.30 Regionala nyheter 09.35 Backspegeln forts. Musta adventti (Tatort: Schwarzer Advent, 1998) kertoo avioeron järkyttämästä miehestä, joka tahtoo idylliset perhekulissit isän vierailun ajaksi. Aika-ajojen esittely. 17.30 Cultive et bien eleve. Käytöshäiriö on koiraterapeutin mielestä vakava. 13.35–14.05 Diggiloo. 10.30 Köket. Naljailut ja hellittelyt osuvat maaliinsa eikä katsoja kyllästy. 20.20 Puhelinlangat laulaa. 22.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 19.15 Iltahartaus. 11.05 Tanja. Mukavaa iltaseuraa perjantaihin. tupakkaa. 14.08 Vädret. 12.03 X3M-Dag fortsätter. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 11.00 Autourheilumakasiini. 0.45 Inför Bio 4. 04.02 Yöradio. 20.00 Kolme kuolemansyntiä. 0.30 Kulturnyheterna. 21.55 Tuubi. 09.05 Lääketieteen ajankohtaisohjelma Reseptori. 18.30 Kalliohyppyjä: Maailmancupia 2001, Hawaii, USA. 14.05 Lokala nyheter. Veneilysää 09.30. 09.30 Kitiiniä ja kutinaa. On vaikea tuntea suuria aggressioita taloudellisesti riistetyn maan yrittelijäitä nuoria kohtaan. 17.05 Maakuntaradio. Rock on kansainvälinen viihdekieli, ja Maná on vain yksi sen taitavista edustajista. Douglas Hefferman toimii Queensissä kuljettajana. 19.00 Myror i brallan. Sarjan juoni ja aiheet ovat valitettavasti luuhun asti kaluttuja. 15.30 Köket. 555 TV1 klo 15.25 Nina Lehtinen Perhe palasina pitkin maata Paris, Texas (1984) kietaisee mukaansa oitis. 16.00 Uutiset ja sää. 15.03 Direkt fortsätter. 11.30 Uusilta kansanmusiikkilevyiltä. 12.00 Uutiset ja sää. 21.55 Anslagstavlan. 22.00 Aktuellt. Kaikki menee pieleen alkaen siitä, että ex-vaimo kuolee heti kättelyssä. 02.00 Uutiset. 11.05 Levylautanen. Tällaisten koirien käsittelyssä on aina oltava taitava, päättäväinen ja pitkäjänteinen. 20.30 Rapport. 0.50 Beck, forts. Päähenkilöitä näyttelevät Kevin James ja Leah Remini pelaavat hyvin yhteen. Suora. 12. 20.00 Uutiset. 13. 15.05 Hem till gården. Ei siitä mitään spektaakkelia kehkeydy, mutta lujasti se vihlaisee. Jalkatyötä. 09.33 Aamulennolla. 15.52 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. 10.00 Uutiset. 14.00 Uutiset. 4.05 Reseau. Taina Kokkonen. 5.00 Journal RDI. 18.00 Aktuellt. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 10.05 Löpsedeln. 22.00 All Sports: Original Sound – nyrkkeilyspesiaali. Pieni Hunter Carson täydentää hellyttävästi perheen. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 24.00 Urheilu-uutiset. 20.03 Urheiluradio/Viikon korisukka/ 75-vihjeet. 19.30 Nyheterna. 09.04 Sää. 7.05 Aamuhartaus; toim. 11.03 Kotimaiset. Erilaisia lemmikkija hyötyeläimiin liittyviä ongelmia on esitelty jo melkoisen laajasti. 10.00 Suuria tulkintoja. 19.55 Urheiluradio/Vakioveikkausvihjeet. 12.55 Doktorn kan komma. 05.02 Yöradio. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 23.00 Nyheterna, sporten och vädret. 07.00 Uutiset ja sää. 3. Jorma Juntunen. Hänellä on laaja ja leppoisa ystäväpiiri sekä näpsäkkä vaimo Carrie. 23.00 Yön barokit. 07.50 Merisää. 20.00 Martial Law. 13.05 100% Questions. 11.00 TV5 Le Journal. 1.35 The Visitor. Koko mekkala muuttuu sairaskertomukseksi, eikä yhtä surkeaa ryypiskelykohtaustakaan joka viikko näe. 10.00 TV5 Infos. 23.03 Just nu! 23.55 Löpsedeln. 0.55 Sverigereportaget: Unga pappor. Oman vivahteensa sarjaan tuo Heffermanien luona asuva Carrien isä Arthur. 22.15 Wiikend 23.00 Aktuellt. 09.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Päivän Helmi 11-12, yhteistyössä Iltalehti ja MTV3. Siihen on olemassa hyvä syy. Suora. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 06.32 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Herkkä hetki ponin kanssa tallin nurkassa on jokaisen hevostytön unelma. 08.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Tarinassa on tragiikkaa ja Christian Berkel tekee hermonsa menettävänä miehenä huomattavasti ytimekkäämmän roolityön kuin Udo Wachtwellin ja Miroslav Nemecin tuttu poliisikaksikko. 14.52 Taukojumppa. Sananselittäjät. 16.10 Talousykkönen. Leo Eläin. Autotemppuilu on oire siitä, että koira on dominoiva eikä tiedä paikkaansa laumassa. 15.00 Bytesize. 12.00 Uutiset ja sää. 15.03 X3M-Centrum. 21.10 Danscafét. Sitten vatvotaan, saako vaimo kieltää miestään ostamasta moottoripyörää ja, onko oikein, että mies ostaa kaksipyöräisen menopelin kysymättä vaimoltaan. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 13.10 Maakuntaradio. 13.00 TV5 Infos. 14.10 Sista delen: Naturens nycker. 12.35–12.45 Roll on. 16.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 17.00 Aktuellt 17 med A-ekonomi och dagens debatt. 19.25 Vädret. Avioliitot ovat järjestettyjä, mutta 12-vuotiasta morsiantaan tapaamaan lähtevää poikaa on saattamassa koko kylä. 12.55 Urheiluradio. 00.05 Nattklassiskt. 16.38 Iltapäivän terassi. 2.05 Soir 3. 17.00 Uutiset ja sää. Aika-ajojen kooste. 14.03 Tarja Kulho ja Mitä Hittiä! 15.00 Ooppera. 15.52 Iltapäivän terassi. 09.05 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. 14.00 Aktuellt. Poimintoja palstoilta 06.35. 18.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 13.10 Päivätori. Illan jaksossa Douglas ihastuu moottoripyörään, jota Carrie ei halua hänen ostavan. 13.55 Saksalainen iltapäiväkonsertti. Kunnia-asia. Päivän kysymys. 13.33 Päivätori. 16.35 Regional eftermiddag. Uutiset tasatunnein. 22.00 Tähtiportti. 9.30 Fete des Bebes. 00.00 Chat Show!. Kärkisijan bändi saavutti omillaan, mutta kansainvälinen maine syntyi yhdellä onnenkantamoisella. 15.35 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. Kumminkaan ei oikein naurata. 1.00 Partyzone. 20.00 Så tokigt det kan bli. 15.52 Maakuntaradio. 13.33 Keskipäivän katsaus. 13.05 Café Svenskfinland. 55555 (140 min) TV1 klo 21.30 Fanit sieppaavat tähtipelaajan Mitäpä ei tosifani tekisi suosikkijoukkueensa eteen: pukeutuisi sen väreihin ja kiljuisi ääntään käheäksi matseissa, uhraisi joukkueelleen yksityiselämäänsä ja kidnappaisi vastapuolen tähtipelaajaa. 21.35 Jälkikoirat. Meksikossa ei nimittäin virallisesti ollut rock-musiikkia ennen sitä. (4,80PM+17,70mk/min+PVM) 12.00 Päivän kysymys 14.15 GBK Futisradio jalkapallon erikoisohjelma 14.30 Paikalliskatsaus 15.20 Ilmoitustaulu 15.30 Paikalliskatsaus 15.45 Menovinkit 16.30 Paikalliskatsaus 17.05 Tähtihetket 0700-92402. Kellarin Kunkku pyörittää parisuhteen kiemuroita onnistuneesti ja sen parissa on mukava rentoutua. Sam Shepardin kirjoittama elokuva on vanhojen länkkäreiden sukua. 17.00 Uutiset. 9.00 STT:n uutiset ja sää. 13. 17.00 Rapport. 22.00 Uutiset ja sää. Sanna suosittelee 08.50. 15.00 Aktuellt. 16.10 KeskiPohjanmaan perjantaistudio. 21.55 Urheiluradio. 16.15 Regional eftermiddag. 0.15 Xtreme-lajit: YOZ Mag. 23.30 Autourheilu: Rallin MM-sarjaa, Uusi-Seelanti. 22.10 Café Tropical. 22.00 TV5 Infos. 08.55 Urheiluradio/Uuden-Seelannin MM-ralli. Myös mutakylvyn rakentaminen sioille ei liene akuutein ongelma eläinharrastajien parissa. Illan sää 11.30, 13.30. 01.00 Kauriinkääntöpiiri. 18.00 Uutiset. 12.15 Ympäri maailmaa – Radio Finland (06) 8220 988. Suora. 11.30 Maakuntaradio. 18.05 Pyramide. 23.35 Ensi-ilta. Manán esityksiä katsoo ja kuuntelee lievän hämmennyksen vallassa. Siinä mielessä ohjelma puolustaakin paikkaansa, että se antaa hyviä käytännön ohjeita ja näyttää myös, miten ne toteutetaan. 12.05 Sunset Beach. 08.00 Uutiset ja sää. 18.55 Urheiluradio. 18.35 Disneystunden med Familjen Utter. Tfn 06-3200 200. 07.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 11.00 Top 10 at Ten – Road Trips. 08.33 Aamulennolla. Aika-ajot 500cc. Turbiini tekstiviestit 10-14, puh. Soreita (nais)vartaloita kyllä riittää. Ruotsin tv 1 7.00 SVT Morgon. 12.00 Pressiklubi. 20.10 Regionala nyheter. Kärttyisä ja kipakka vanhus on melko tyypillinen televisiokomedian hahmo, mutta sopii Kellarin Kunkkuun. 17.00 Videoclash. 14.00 Terveysuutiset. 18.10 Puhelinlangat laulaa. Radio Botnia 94,6 07.00 God Morgon! Namnsdag Programinfo 07.15 Väder 07.30 Nyheter 09.00 Dagens tävling tel. 15.35 Iltapäivän terassi. 23.50 Cart 2001. 11.45 Si parte! 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 05.57 Uuden-Seelannin MM-ralli. 14.00 Nyheterna. 08.15 Aamulennolla. Siihen särmään osuessaan saattaa kokonainen perhe pirstoutua hajalleen pitkin maata. 16.00 Aktuellt med väderrapport. Kun ajat muuttuivat ja rajat aukenivat 1990luvulla, syntyi meksikolainen rock-kulttuuri, jonka vaikutukset ovat tuntuneet voimakkaimmin USA:n eteläosissa. 07.15 Aamusoitto. 15.30 KeskiPohjanmaan uutiset. Hellyttävin henkilö sarjassa on 9-vuotias Emma, jonka rakkaus eläimiin saa ihmeitä aikaan. Eurooppaan asti liike on levinnyt import-kanavia myöten. 17.20 TV5 l’invite. Torin sotavaunut. 00.05 Iltatähti. 6.30 Journal Mondial des Journaux. 8225927 09.30 Nyheter 10.30 Väder 10.50 Anslagstavlan 11.00 "Lätt lunch" 11.30 Nyheter 11.55 Morgondagens program 12.00 Tack för idag! Botnia TV 19.00 Pori Jazz 2001 (u) keskiviikolta. 7.00 Journal TV5. 15.00 Uutiset. 3.00 Night Videos. 19.15 Tuubi. 12.15 Päivätori. 12.05 Tätä Suomi tanssii. 13.55 Pätkä. 15.00 Kulttuuriuutiset. 22.00 Aktuellt. 10.30 Pass. 14.40 Glamour. 01.02 Yöradio. 19.50 Ekonominyheterna. 20.50 Hypnotic. – Mietelause. Tästä tänään. Ajankohtaisia ilmiöitä kommentoiva, interaktiivinen ohjelma tunkeutuu sinne missä tapahtuu. 19.10 Puhelinlangat laulaa. 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 14.00 X3M-Nyheter. 08.15 Helmenkalastajat. 18.03 X3M-K. 06.25 Nousutahdit. 07.15 Aamulennolla. Ihmisiä ja muistojaan neljä vuotta paennut isä tapaa kahdeksanvuotiaaksi varttuneen poikansa Kun yhteys on saavutettu, he lähtevät etsimään äitiä. 21.00 X3M-Party 02.00 Nattklassiskt. 17.03 Jälkikaiku. Ongelmien ratkaisumallit ovat myös tulleet tutuiksi. 18.00 TV5 Infos. 21.00 Jalkapallo: One World / One Cup. 6.05 TV5 l’invite. Kaverit väittävät miehen olevan tossun alla ja Douglas ampaisee ostamaan itselleen prätkän. 07.53 Maakuntaradio. Aika-ajot 125cc. 02.02 Yöradio. 14.00 Moottoripyöräily: RatamootTV 5 6.00 TV5 Infos. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 7.00 Uutiset ja sää (radiossa tänään). 01.00 Uutiset ja sää. 15.33 Direkt fortsätter. 21.00 K Special: Stravinskij. 19.30 Radion sinfoniaorkesterin konsertti, 20.25 Jyrki Linjaman ja Harri Wessmanin puhetta säveltämisestä ja muustakin. 16.00 Nyheterna och vädret. 17.30 Päivän peili ja sää. 06.00 X3M-Morgon. 15.50 Venelysää. Erämaan avaruus tiivistyy pikku hiljaa kaupungeiksi ja taloiksi. 4.00 TV5 Infos. 18.05 Hui hai hiisi. Tämän orvon hahmon tarina on pakko kuulla. Mutantit eivät ole yksin. 19.20 Aftonandakt 19.27 Löpsedeln. 13.10 Keskipäivän katsaus. 13.00 Rapport. 19.25 Musiikkiuutiset. Uutisluotaus 07.30. 15.10 Merkkituote: Ihminen ja kone. 10.55 Glamour. 11.50 Rapido. Maná tekee asiat huolella ja aina yleisölle. 3.05 Nationalsången. 08.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 11.15 La kine. Hamaan loppuun asti mennään koripallokomediassa Celtics voittoon – keinolla millä hyvänsä (Celtic Pride, 1996). 23.03 News in English. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 17.15 Le Journal de l’Eco. Kolme ikkunaa maailman laidalle välittää tunteita, ei tietoa. 20.55 Urheiluradio. Paris, Texas kiiruhtaa hitaasti, ja venyy liki 2,5-tuntiseksi. Eurosport 9.30 Pyöräily: Espanjan ympäriajo. UUSI keskustelushow 21.00 BotniaTV Chat. 18.15 Inblick i kultur: Razzia. 19.00 European Top 20. 2001 Radio & TV 23 06.00 Pelichat. 07.55 Nyhetsrubriker 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.17 Tävling 08.30 Regionala nyheter 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Backspegeln. Kellarin Kunkku on näppärä arkikomedia Iso hauska mies, pieni terävä vaimo ja kellarissa asuva höpsö vanhus. 21.00 Dancemob Lite. Jo aviopuolisoiden keskinäinen sanailu nostaa Kellarin Kunkun tavallisen komedian yläpuolelle. 22.00 Ögat (Sverige 1998). 16.10 Maakuntaradio. 18.30 Questions pour un Champion. 5.30 Journal mondial des Journaux. 15.58 Båtväder. 10.03 X3M-Dag. 1.00 Curry namnam. 07.00 Uutiset. 12.35 Lunchmusik. 19.00 Nyheter från FNB. 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 13.30 Moottoripyöräily: Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaa, Valencia, Espanja. 10.05 Zig Zag Cafe. 05.50 Merisää. 08.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 21.30 Journal France 2. 15.15 La kine. Uutiset tasatunnein. Seuraavan päivän kahvitaukokeskusteluihin se ei kuitenkaan pääse. Tämänpäiväisessä ohjelmassa on mukana häiriintyneitä koiria, mutakylpyjä kaipaavia sikoja, uhmakas lehmä, varasteleva kissa ja tuittupää poni. 11.33 Keskipäivän katsaus. 14.55 Urheiluradio. 22.40 Regionala nyheter. 5 (91 min, E) Nelonen klo 21.00 Traaginen pikkujoulu Saksalaisissa Rikospaikalla-elokuvissa edetään jämptisti vuodenkierron mukaan. 08.20 Kuuntelijoiden ilmoitustaulu kadonneet ja löytyneet numeroon 0700-92402. 05.00 Uutiset ja sää. 19.15 Go’kväll. 07.30 KeskiPohjanmaan uutiset. 15.00 Journal TV5. 23.15 "Et ... Ruotsin tv 2 18.00 Oddasat. 07.50 Merisää. 22.10 Kirjojen jatulintarha. 14.00 Uutiset. 07.00 Uutiset ja sää. 18.30 Musiikkiraati. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 00.00 Musik vid midnatt. 07.33 Aamulennolla. 2.00 TV5 Infos. www.radionova/helmi. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.43 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.20 Svaret i repris 07.30 Regionala nyheter 07.50 Dagens fråga. Ohjelmana se edustaa enemmän lyriikkaa kuin suorasanaista tekstiä. 15.00 Moottoripyöräily: Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaa, Valencia, Espanja. 09.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 19.15 La kine. 17.27 Keski-Pohjanmaan uutiset. 11.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 18.55 Regionala nyheter. 07.53 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 12.30 Jalkapallo: One World / One Cup. 1.25 Kamera: Norr om Eden. 12.55 Löpsedeln. 12.55 Sananselityksiä. 17.15 Countrytuokio 18.00 Jukeboxi, nuorten oma musiikkiohjelma Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 21.9. 13.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 23.55 Beck (Sverige 1997). Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 06.00 Aamupala. 07.40 Hartaita säveliä. 07.00 Radiomafian Aamu. 23.10 Race. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessatauotonta 6.00 Huomenta Radio Pookista Uutiset 7.00, 8.00 ja 9.00 10.00 Päivästudio Uutiset 10,12,14,16 ja 18 Alueuutiset 11,13,15,17,19 ja 20 Tekstiviestiterkut 10.05-11 Vuosituhannen sankarit 14.45 Löytöretki: kadonneet, löytyneet ja menovinkit 15.05 Toiveiden tunti 15.10 Talousuutiset 17.30 18.00 Tähtikaarti tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 06.30 Huomenta Radio Kokkolasta Sää tunnin välein alkaen klo 6.30. 16.10 Oprah Winfrey show. Suora. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.30 Herää Suomi! 04.57 Uuden-Seelannin MM-ralli. 11.35 Päivätori. 03.00 Matti Puhtila. 09.03 X3M-Talk 10.00 X3M-Nyheter. 09.00 X3M-Nyheter. 15.20 Musikbyrån. 2.20 Remington Steele. 21.00 Bumerang. 16.00 X3MNyheter. 12.45 Merisää. 13.10 Uudet levyt. 16.55 Urheiluradio/Pitkävetovihjeet. 55 TV2 klo 19.35 Marjaana Karhunkorpi Päivä tekee kierroksensa Miksei kehitysmaajournalismia voisi tehdä näinkin. 13.00 Nyheter från FNB. Vaikka kynttilöitä poltetaan ja lateksikampettakin kokeillaan, ei luovuus näissä kiehnäämisissä juhli. Marttojen sienineuvoja Helinä Wiikin mukana sienimetsällä. 02.57 Uuden-Seelannin MM-ralli 03.00 Uutiset. 21.50 Merisää. 09.00 STT:n uutiset. 19.00 Aktuellt. jatkuu. 17.55 Kulttuuriuutiset. Oulu-Radio 98,4 MHz 06.10 Aamulennolla. Pojat ovat selvästi alusta lähtien halunneet tähdiksi. 18.00 Janne Aaltonen Uutiset tasatunnein. 09.05 Aamulennolla. 09.55 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. 7.30 Telematin. 21.03 Sanasepot 0203-17600. Kuukauden sarja: Uuden alku. 08.00 Uutiset ja sää. 18.00 Päivän uutiset 18.20 Ilmoitustaulu 18.30 Musiikkia tauottomasti 21.00 Musayö soittaa musiikkia tauottomasti aamuun asti Kuuntelijapalaute sähköpostilla: kokkola@radio967.com. 14.30 Viihdeuutiset. 22.05 Reseau. 14.03 X3M-Önska. 16.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Ohjelmat ovat kitaramusiikilla säestettyjä tuokiokuvia maailmasta, jota ei ole yltäkylläisyydellä siunattu, mutta jossa toisaalta löytyy myös voimaa, joka meiltä länsimaissa usein puuttuu. Kuustosen sarjan ensimmäinen ikkuna avautuu nepalilaiseen Kadmahan kylään ja siellä syntyneeseen kaksiviikkoiseen Subodh-poikaan. 11.00 Uutiset. 16.15 Pyöräily: Espanjan ympäriajo. Meksikolaissyntyinen kitaristilegenda veti vanhan kotimaansa nuorten miesten rokkibändin mukanaan maineen kukkuloille. 15.05 Maakuntaradio. 10.00 Sari Seppälä Uutiset tasatunnein. 05.00 Uutiset ja sää. 20.30 Gänget. Viime viikolla vietettiin syksyn olutjuhlia, nyt ollaan joulunalustunnelmissa. Kuukauden sarja. 22.50 Late Night with Conan O’Brien. 16.10 Iltapäivän terassi. 9.05 Kahvilla. 23.09 Valoa ikkunassa. 23.05 Aktuellt. Tänään nähdään Music TV Latin American taltioima akustinen studiokonsertti Manà – Meksikon miehet, jossa esiintyy maan johtava rock-orkesteri. 7.15 Journal Mondial des Journaux. etappi
Tervetuloa! 21–22.09.01 AVAJAISET la 22.9. Neljäs mies otettiin kiinni torstaina. Kirjoita SÄÄ MERI ja haluamasi kohde (esim. Hovioikeus pysytti voimassa aiemman Vantaan käräjäoikeuden päätöksen, jolla miehelle annettiin 30 päiväsakkoa à 40 markkaa eli yhteensä 1 200 markkaa maksettavaa. pe–la –19% LAATUAUTO SOPUHINTAAN AUTOMYYNTI OY Soita tai tule 06 8648 333, 0500 669 520 Alavetelin Salea vastap. Hormonien tilaaminen netistä toi sakot HELSINKI (STT) Helsingin hovioikeus tuomitsi torstaina 55-vuotiaan helsinkiläismiehen, joka kavalsi kaksi keräyslipasta Suomen Punaisen Ristin toissavuotisessa Kosovokeräyksessä. Toisekseen mies oli esitutkinnassa kertonut suostuneensa aineiden lähettämiseen hänelle. Hovioikeudessa mies tyytyi enää vaatimaan, että rangaistus lievennettäisiin sakoksi, mutta tämäkään ei mennyt läpi. Pahoinpitelijät sytyttivät asunnon JÄMSÄ (STT) Metsähallitus keskeytti metsänhakkuun valtion mailla Jämsän Kuorevedellä torstaina aamupäivällä. 35 tkm -98 122.000,Renault Laguna 1,6 Expression ilmast., vakionop.sääd., met.pun. Tunkeutujat pahoinpitelivät talon isännän ja ajoivat tämän vieraan ulos asunnosta. Palvelu toimii Soneran ja Radiolinjan liittymissä. 2+4 -83 33.500,Volvo 440 1,8 GL aj. Hakkuut oli aloitettu uudelleen keskiviikkona tauon jälkeen. Mies sai sakot jo käräjillä ja valitti päätöksestä hovioikeuteen. 10-17, la 10-14 Volvo S70 2,5 20V autom., ilmast., bussenisclass, aj. Hän kertoi keskustelleensa internetissä kehonrakennusta harrastavan henkilön kanssa, joka lähetti hänelle tabletteja, vaikka hän ei niitä ollut tilannutkaan. Hovioikeus oli kuitenkin sitä mieltä, että miehen olisi itse pitänyt ottaa selvää aineista. AVOINNA: ma–pe 9.30–17.30, la 9.00–14.00 Uutuudet Tyynyt, shaalit, suihkugeelit ja kylpysuola huopatyynyt 80,(160,-) Poistopöytä syksyn siivous -50% M E R IT A P A N K K I O Y J Hyvää Asuntopäivää! La 22.9 klo 10 -12 Merita Palvelupiste Citymarket puh. Käräjäoikeudessa mies sanoi palauttaneensa lippaat, mutta oikeus ei uskonut selitystä. (06) 822 4135. SYYSKUUTA 2001 REILU RUOKAKAUPPIAS TARJOAA Mariankatu 35 Kokkola. Puh. Ennuste: Keski-Pohjanmaalta valittavanasi on neljä kohdetta; Pietarsaari ja Kokkola, Tankar sekä Ulkokalla. 39 50 Kuntosämpylät VELJ. syyskuun ajan Raider Lux KOKKOLA PIETARSAARI 1490,1490,(1990,-) -sin., pun., vihr. Poliisi on ottanut teosta epäiltynä kiinni neljä miestä, jotka ovat kotoisin Enosta ja lähikunnista. tarkka huoltok., met.sin., aj. Luuton karjalanpaisti UUNIVALMIS LOHIPAISTOS Palvelemme myös sunnuntaisin klo 12–21! REILU RUOKAKAUPPIAS TARJOAA 39 50 kg SUN ICE TUUTTIPAKKAUS 6 KPL (30,71 kg) VAASAN PEHTOORI (17,56 kg) 7 90 450 g GRAAVI SIIKA 7 90 100 g Saarioisten broilerpyörykät (14,75 kg) kg 2 9 90 2 9 90 400 g 5 90 5 90 12 90 ras MIELI MERELLE. 230 tkm -89 23.500,Ford Orion 1,6 Laser met.vihr., spoilerit+aluv. Palvelemme ma–pe 9.00–21.00, la 8.30–18.00, su 12.00–21.00. 06-831 8555 KAIKKI PUVUT & IRTOTAKIT –20% normaalihinnoista –20% normaalihinnoista LÄMPÖALENNUS Syksyn pitkistä takeista! 100 cm pituus HUOM!! koot 40–60 Tehtaankatu 2, 67100 KOKKOLA. 06-3255 448 Merita Palvelupiste Prisma puh. Viesti sisältää vallitsevan lämpötilan, tuulen suunnan ja nopeuden sekä vuorokauden korkeimmat tuulija lämpötilalukemat. Isäntä sai tulen sammumaan, mutta vielä poliisin saavuttua paikalle asunnossa oli sankasti savua. www.keskipohjanmaa.net Nouda tekstiviestillä tiedot joko vallitsevasta säästä tai ennusteen tulevasta. ohj.teh., met.väri -88 22.000,Chevrolet Chevy Van 6,2 D rek. alueelle. Kyse ei ole maksimituulesta. Jyväskyläntie Avoinna: ark. Lähetä viesti numeroon 13525 ja paluuviestinä saat ennusteen ko. Käräjäoikeuden mielestä on ensiarvoisen tärkeää pitää yllä ehdotonta luottamusta siihen, että kerätyt varat käytetään ilmoitettuun tarkoitukseen. Asunnon haltija sai kuitenkin palon sammumaan, ja suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Pahoinpitelyn jälkeen joku sytytti takkauunin päällä olleen lehtikasan tuleen. Kosovo-rahat vieneelle kerääjälle ehdollista ENO (STT) Pahoinpitelijät sytyttivät uhrinsa asunnon tuleen Enossa keskiviikkoiltana. 320 tkm., tosi siisti -89 49.000,Ford Transit 100 Long Van aj. rukka R puku Gore-Tex Koot 31-46 vaelluskenkä Blazer Koot 31-40 Vesitiivis vaelluskenkä Echo Huippu juoksukenkä Gel Ingura Acics (598,-) 169,169,(299,-) Lastenistuin Hamax 349,349,249,249,199,199,. Säätila päivittyy minuutin välein. Miehet poistuivat tämän jälkeen paikalta autolla. klo 9–17 KAHVITARJOILU Leikkoja ruukkukukat • Viherkasvit • Sidontatyöt • Kuivakukka-asetelmat TERVETULOA TUTUSTUMAAN! Satu Norjavaara, Torikatu 35 (kirkon kulmalla) 06-831 9972 q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q R IV IILM OITUS A U T O M A AT T I q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q 20,90 mk/min + pvm Palvelemme ma–to ...9–18 pe........9–19 la ........9–15 Isokatu 13, Kokkola. Paluuviestinä saat vallitsevan merisään Trullevin nokalta (Kokkolan edustalla). 8 2 2 6 2 6 9 K 1 45 kpl 2 7 ,2 5 k g Maksamakkara 1/2 kg Mokkakahvi 29 80 kg Naudan maksa 19 80 kg Enilett 400 g pkt Jahtimakkara kg Naudan suokalepaisti kg Dacapo ja Jim suklaapatukat 7 kpl 9 90 10 90 29 80 42 50 10 00 RUKKA TEHTAANMYYMÄLÄ, JYVÄSKYLÄNTIE, KOKKOLA Huom! Emme palvele puhelimitse tarjouspäivinä! PALVELEMME PE poikkeuksellisesti 9–18 LA 10–14 Tuulipukuja, kevyttoppapukuja, RVP-pukuja SYYSALE Erä lasten sadeasuja – poistovärit – poistohintaan Paljon mallikokoja edullisesti. 93 tkm -98 163.000,Volvo S40 1,8 16V ilmast., tarkka huoltok., aj. voim. met.sin., aj. VIRTANEN Y K S P I H L A J A P U H . Hovioikeus piti ennallaan Helsingin käräjäoikeuden langettaman 60 päivän ehdollisen vankeustuomion kavalluksesta. 06-3255 481 Kokkola Tänä perjantaina palvelemme klo 19 asti. Mies kiisti myös tienneensä, että steroideja sisältäneitä tabletteja saa hankkia vain reseptillä eikä lainkaan postitse EU:n ulkopuolelta. Käräjäoikeus korosti tuomiossaan sitä, että rahaa kerättiin yleishyödylliseen toimintaan, minkä takia kavallukseen on suhtauduttava ankarasti. uusin malli -01 154.000,Renault Megane 2,0 Classic autom., met.vihr., aj. Parkanolainen mies tilasi netistä viime vuonna 91 anabolisia steroideja sisältävää tablettia ja 24 hormonia sisältävää tablettia. Suomen Luonnonsuojeluliiton mielestä Kuoreveden valtionmaiden vanhat kuusikot pitäisi jättää hakkaamatta ainakin siihen asti, kunnes metsien lisäsuojelusta on päätetty. Selvyyttä kavallettuihin lippaisiin lahjoitettujen rahojen määrästä ei saatu, mutta oikeus määräsi miehen korvaamaan SPR:lle kohtuulliseksi arvioidut 1 500 markkaa. Mies keräsi SPR:lle rahaa Hakaniemen torilla Helsingissä. Hinta 3,65mk/haku. 202 tkm., pitkä ja korkea -91 39.000,Volvo 245 DL 7-h 5-vaiht. PERJANTAINA 21. 65 tkm -98 88.000,Audi A4 Avant farm. Palokunta hoiti asunnon jälkisammutuksen. Torstaiaamuna paikalla oli runsaat 20 henkilöä, ja hakkuut oli keskeytettävä, kertoi Metsähallituksen Länsi-Suomen aluejohtaja Pekka Saarikoski. Poliisi otti kolme miehistä kiinni Enon kirkonkylässä olevasta asunnosta keskiviikkona kello 23:n jälkeen. Huom! Merisääennusteessa tuulen nopeus on merialueella esiintyvä 10 minuutin keskituuli. 112 tkm -95 59.500,Mitsubishi Pajero 2,8 TD 4x4 7-hengen, met.vihr. K ä r k i m e d i a k e s k e l l ä P o h j a n m a a t a Vallitseva sää: Kirjoita HAE MERISÄÄ ja lähetä viesti numeroon 13525. -97 175.000,Mitsubishi Pajero TDi 4x4 aj. Keräyslippaat rahoineen jäivät hänen jäljiltään kateisiin, vaikka SPR yksilöi tarkasti sekä kerääjät että lippaat. – Alueella alettiin työskennellä keskiviikkona iltapäivällä. Puh. Neljä miestä tunkeutui väkisin keski-ikäisen miehen taloon Enon Louhiojalla noin kello 18.30. Summa saattoi jäädä alakanttiin, sillä suomalaiset osallistuivat Kosovo-keräykseen ennennäkemättömän innokkaasti. Kiinniottoon osallistui useampi poliisipartio. Se tapahtui luonnonsuojelijoiden vaatimuksesta. Jämsän hakkuut keskeyttettiin Tarj. 8311 597. Puh. SPR:n mukaan yhteen lippaaseen kertyy yleensä 300–2 500 markkaa, mutta Kosovo-keräyksen tuotto oli kolminkertainen tavalliseen verrattuna. SÄÄ MERI TANKAR). 83 tkm -99 142.000,Toyota Corolla 1,4 HB 5-ov. -89 14.900,www.keskipohjanmaa.net HELSINKI (STT) Internetistä muun muassa anabolisia steroideja tilaillut kehonrakentaja on tuomittu sakkoihin Helsingin hovioikeudessa