Voit jättää juttuvinkkisi KP24:ssä. Vieraita kiinnosti erityisesti Poliisiammattikorkeakoulun hakumenettely. TOUKOKUUTA 2016 KLO 15 KOKKOLA +17 YLIVIESKA +18 KLO 9 +14 +15 Hinta 2,50€. Leijonat näytti Moskovassa kaiken hurjuutensa ja pelasi isäntämaan kamppailemaan pronssimitaleista. Kynnyskysymys monelle on kieli. Birdlifen Inka Plit kertoo, että Lasten lintuviikko-kampanjan suosio on kasvanut. Maahanmuuttajataustaisista poliiseista on huutava pula varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa tarvetta on eniten. Birdlifen Lasten lintuviikko haastaa toukokuussa perheitä luontoon. Lopulta aplodeja tuli kuitenkin niin pitkään, että tekijät lähtivät lavalta suosionosoitusten yhä jatkuessa. Nyrkkeilijää esittää elokuvassa Jarkko Lahti ja hänen tulevaa vaimoaan Oona Airola. Hymyilevä mies (The Happiest Day in the Life of Olli Mäki) sai maailmanensi-iltansa elokuvajuhlilla torstaina ja kisasi sarjan palkinnoista 17 muun elokuvan kanssa. Elokuvaa kuvattiin Kokkolassa ja Perhossa. Sivu 5 Lasten luontosuhde hukassa Kovaa yritystä ja tunnetta oli pelissä, kun Pietarsaaren Jaro ja Kokkolan Pallo-Veikot kohtasivat ensimmäisen kerran jalkapallon sarjaottelussa sitten vuoden 1999. Aho sivalsi ylivoimalla tasoituksen ja upotti toisenkin kiekon lähietäisyydeltä verkkoon. Osallistujajoukon kuopus, alavieskalaisen Teuvo Isokäännän viisivuotias Tolopan Tyttö ylsi ensimmäisissä kisoissaan viidenneksi. Kansa jännäsi silloin jääkiekon MM-välierää televisioiden äärellä. Keski-Pohjanmaan lintutieteellisellä yhdistyksellä on neljä vapaaehtoista luontoretkiopasta. International Flavors of Kokkola oli pystytetty ravintolapäivän kunniaksi. KPV oli kentällä innokkaampi ja voittoon oikeuttava maalikin nähtiin tunnin pelin kohdalla. Hän häviää ottelun tyrmäyksellä täyden olympiastadionin edessä. Nyt hänen toivotaan tekevän saman hitaan talouskasvun Itävallalle ja suosionsa pohjamudissa rypevälle sosiaalidemokraattiselle puolueelle. Kolmas sektori on tiivistänyt otetaan siinä, että suomalaislapsi löytää hyvän luontosuhteen. Kriitikot kiittelivät myös elokuvan persoonallista, omintakeista ja vahvaa tyyliä, mikä erotti elokuvan muista kilpasarjan elokuvista. Tuoreet kasvatustieteelliset tutkimukset kahdelta viime vuodelta jakavat luontojärjestöjen huolen. Sivu 3 KP/JUKKA LEHOJÄRVI Ravintolapäivä sai ihmiset liikkeelle Itävallan tuore liittokansleri Christian Kern saneerasi edellisessä työpaikassaan valtion rautatieyhtiön kuntoon. EPA/LISI NIESNER Kern lupaa kaataa vanhan järjestelmän KP/HANNA PERKKIÖ Sisupussit kilpasilla Per Nilsson on yrityskummi. Osumien välissä napautti Kalajoen Jussi Jokinen voittomaaliksi jääneen osuman Patrik Laineen tarjoilusta. –?Opettajat kertovat arastelevansa lasten viemistä luontoon, koska eivät itse tunnista lintuja. Sivu 9 KP/JUKKA LEHOJÄRVI HEGEMONIAOTTELU PÄÄTTYI KPV:N EDUKSI Seppo Luokkala (KP) Kuin neutronipommin jäljiltä oli muun muassa Kokkolan keskusta lauantaina iltakuuden aikaan. Luontoretkioppaat joutuvat jopa maaseudulla huomaamaan, ettei lapsi tai moni aikuinenkaan enää osaa nauttia luonnon rauhasta, vaan se koetaan häiritsevänä. Luontojärjestöt ovat huolissaan siitä, miten lapset ja nuoret ovat vieraantuneet luonnosta. Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereen Hervannassa järjestetään säännöllisesti teemapäivä, jossa tietoa jaetaan yli kulttuurirajojen ja kielimuurien. Yhdessä työnantajat, yrittäjät, oppija koulutuslaitokset sekä liikuntaja kulttuuriväki saisivat jo pieniä ihmeitä aikaan. Yhtään somalipoliisiakaan Helsingissä ei ole. Elokuva kertoo tositapahtumien innoittaman tarinan kokkolalaisesta nyrkkeilijästä Olli Mäestä, joka valmistautuu kesällä 1962 mestaruusotteluun. Elokuvan pääosan näyttelijät Jarkko Lahti ja Oona Airola ovat niin ikään Kokkolasta kotoisin. Samalla voit jättää juttuvinkin myös muille KP-konsernin lehdille. Nro 139 Sunnuntai 22. Elokuva on saanut hyviä kansainvälisiä arvosteluja. Jos havainnoi nyt lintujen pesänrakennuspuuhia, nekin sinänsä kiinnostavat lasta. Birdlife, Luonto-liitto ja Suomen Latu kampanjoivat asiassa aktiivisesti koulujen ja perheiden kanssa. Maalit syntyivät toisessa erässä. Tavoitteena opettaa havainnoimaan yksinkertaisia juttuja lähiluonnosta. Alle 12-vuotias innostuu helposti syventämään luontosuhdettaan, mikäli aikuinen auttaa. Ja uskomattoman thrillerihän siitä tuli. Tapahtuma houkutteli yli tuhat katsojaa. Kysyntää on esimerkiksi arabiaa ja persiaa taitaville poliiseille. –?Ihan alussa jännitin, kun jotkut hauskoina pitämämme jutut jäivät nauruitta, Kuosmanen kertoi ensi-illan tunnelmista STT:lle aiemmin tällä viikolla. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Leijonat pelaa kullasta Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Jos olet keskipohjalainen pienyrittäjä, joka suunnittelee omistajanvaihdosta, voit saada maksutta asiantuntevaa apua ja mentorointia vaikkapa kokkolalaiselta Per Nilssonilta, joka suoritti joitakin vuosia sitten yrityksensä myynnin onnistuneesti. Nilsson ei ole konsultti vaan riippumaton yrityskummi, jonka mentorointia voi tilata Suomen Yrityskummien nettisivujen kautta. Sivut 15-16 Noora ja Timo Kataja lapsineen kävivät eilen maistelemassa makuja maailmalta Kokkolan kansainvälisessä pop up -ravintolassa. Esimerkiksi Screen-lehden kriitikko kuvaili elokuvaa hurmaavaksi. Elokuva kisaa edelleen myös festivaalin esikoisohjauksille tarkoitetusta Camera d’Or -palkinnosta, joka jaetaan tänään muiden festivaalin pääpalkintojen ohella. Osuman viimeisteli Washilly Tshibasu. Koulujen pitäisi tehdä nykyistä enemmän lasten ja nuorten luontosuhteen palauttamiselle. Väkeä riitti. Asetuksen mukaan poliisin tulee osata suomen lisäksi toista kotimaista ainakin virkamiesruotsin verran. Sivu 4 Ilari Tapio Poliisiopiskelijat ja maahanmuuttajat ovat tehneet hyvässä hengessä tuttavuutta jo 15 vuoden ajan. Suomi voitti pelin 3–1 oltuaan ensimmäisen erän jälkeen maalin tappiolla. Uskalsin silti maanantaina hakea sanomalehden postilaatikosta. Heitä osaa yhä useampi hyödyntää. Sivu 2 (STT/KP) Kokkolasta lähtöisin olevan Juho Kuosmasen ohjaama elokuva Hymyilevä mies voitti Cannesin elokuvajuhlilla Un Certain Regard -kilpasarjan pääpalkinnon. Demaripuolue SPÖ on johtanut Itävaltaa lähes koko sodanjälkeisen ajan. Sivu 8 Jussi Jokinen (oik.) iski voittomaalin MM-välierässä. Johtopäätöksenä yliopistotutkijoilla on, että luonto tekee hyvää lapsen ja nuoren kehitykselle. Un Certain Regard on arvostusjärjestyksessä varsinaisesta kilpasarjasta heti seuraava. Suomen nuorista tähdistä nousi Sebastian Aho esiin maalintekijänä. Sitä ei tarvitse pelätä. Kestotilattuna kotiin 0,82€ (sis. Ettei koko Suomen tarvitse olla varuillaan ja lukittautua sisälle. He edustivat 30:tä eri kansallisuutta. KPV ei ollut ennen lauantaita voittanut sarjassa koskaan Jaroa, mutta nyt tuo taika murtui. alv 10%) KOLUMNI www.kp24.. Sivu 7 Voimaa ja sinnikkyyttä nähtiin lauantaina Ylivieskan Keskisessä, kun suomenhevoset kisasivat valtakunnallisesta työmestaruudesta. Keski-Pohjanmaalla on tällä hetkellä kymmenkunta aktiivista yrityskummia. Sunnuntain kultaottelussa Leijonat kohtaa Kanadan, joka hävisi Suomelle jo alkusarjan kohtaamisessa. Sivu 2 Kerro meille, mistä haluaisit lukea Keskipohjanmaasta. Rakastuneesta nyrkkeilijästä se oli hänen elämänsä onnellisin päivä. Hymyilevä mies voitti Cannesissa Pääosan näyttelijät ja tuotantotiimi lähtöisin Kokkolasta. Sivu 5 Yksin kunnat eivät vetovoimaisuutta rakenna. /juttuvinkki Hannu Verronen (KP) Suomalainen on kadottamassa perinteisen hyvän luontosuhteensa. Palkinnon luovutti Kuosmaselle illalla tuomariston puheenjohtaja, sveitsiläinen näyttelijä Marthe Keller. Koululainen ei tunnista tavallisiakaan puulajeja ja metsä pelottaa pientä suomalaista. Materiaalin voi ladata järjestön nettisivulta kuka tahansa. Tämän kevään kohtaamiseen osallistui ennätysmäiset 80 maahanmuuttajaa. KP/EMIL HANSSON Yrityskummi on maksuton mentori Maahanmuuttajia halutaan poliiseiksi Kauko Palola Ellei tv:n vaaraviestejä pystytä teknisesti ohjaamaan vain tietylle alueelle, kait niihin nyt pystyy liittämään missä se vaara-alue oikein sijaitsee. – Meidän nuorelle polvellemme maahanmuuttajat ovat kuitenkin jo tuttu juttu, arvelee vaasalainen poliisiopiskelija Lauri-Antti Huusko. Ensi-illassa yleisö osoitti pitkään suosiota elokuvalle, joka kriitikoiden mielestä erottui muista elokuvista erityisesti mustavalkoisuudellaan
Siksi Stubb virheistäänkin. 65,3 prosenttia on kuntien sisäistä muuttoa. Sen perusteella suunnitellaan kenttien lakkauttamisia ja unohdetaan täysin velvollisuus valtakunnan infrastruktuurin ylläpitoon tällä liikennesektorilla. Orpo sanoo nyt olevansa huolissaan puolueensa maineesta kovana ja etäisenä. Valtio toimii vihdoinkin aktiivisen omistajan tavoin, jossa liiketoimintaan keskittynyt yritystoiminta ja kansallisen intressin lähtökohta eriytetään selkeästi. on tässä tilanteessa turvallisempi ja varmempi valinta. Sote vie kunnan tuloista 50-60 prosenttia, saman verran pitäisi säästyä kulupuolella kun maakunnat ryhtyvät hoitamaan soteasioita. Vasta nyt hän tässä vaiheessa kisaa, ilmoittaa haluavansa palauttaa kokoomuksen ihmisten arkeen. Tällä turvataan kansallinen etu niissä yrityksissä, joissa sellainen on. Sipilän hallituksen tekemä linjamuutos valtion omistajaohjauksen roolista tuo selkeyttä omistusrakenteeseen sekä pitkäjänteisyyttä parlamentaarisen seurantaryhmän kautta. MATTI LYMY. Niin on tapahtunut 1970-luvulta lähtien. Jos henkilö on toiminut poliitikkona ja kansanedustajana vuodesta 2007 lähtien ja Sipilän hallituksen sisäministeri toukokuusta 2015. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Ainut, joka kertoo tosiasiat vallitsevasta tilanteesta on hän, jonka mahdollisuudet voittoon ovat vähäisimmät. Omistusten laajentaminen on käytännössä tapahtunut pakon sanelemana. /mielipide Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Nyt on vihdoin herätty huomaamaan julkisen sektorin toiminnan raskaus ja kalleus. Viranomaisten vaaratiedotukset edes välity hd-kanavien katsojille. Teräväpiirtolaadulla näkee koko maassa Uudenmaan uutisia, tavalliselta digikanavalta onnistuu bongaamaan myös Pohjanmaan kuulumisia. Yhtiön johto on terävänä hoksannut, että valtaosa yhtiön tuloista tulee Helsinki-Vantaalta ja muutamalta muulta lentoasemalta. Infrastruktuurin yhtiöittäminen saattaa johtaa tuhoisiin lopputuloksiin. Mitä parempi maine kunnalla tai alueella on, sitä helpompi päätös valintatilanteessa muuttajille on. Tuntuu varsin oudolta, että leikkauksia kansalaisten palveluihin tehdään, mutta silti valtion omaisuus yrityksissä makaa laiskana eikä edes kaikilta osin pärjää taloudellisesti. Aiemmin Orpo oli Stubbin hallituksen maaja metsätalousministeri 2014–2015. www.kp24.. S uomen piti olla tietotekniikan edelläkävijä. Toivottavasti teidän aamupuuronne ei mennyt väärään kurkkuun. Nimim. Vaikka ensimmäisen lauseen subjekti te on monikossa, predikaatti syönyt on kuitenkin yksikössä. KÄLVIÄ KERTOISIKO joku äiskän opettaja tai muu tietävä, onko arvostamani toimittajan Heikki Gummeruksen ohje KP 19.05.2016 sivulla 2 oikein. Heidän tulonsa ovat keskimäärin 30 000 euroa vuodessa kun työvoiman ulkopuolella olevien tai työttömien tulot ovat 7 000 euron luokkaa vuodessa. Tv-ruutuihin valtakunnanverkkoon ajettiin vaaratiedotetta. Kuntapäättäjillä on riittävästi tietoa elinkeinopolitiikkaansa ja alueen elinvoimaisuuteen vaikuttavien päätösten tueksi. Viestintää piti kehittää yhteiskunnan tarpeisiin helposti, se ei ollut mikään ylikylänjuttu. Vaan kuinkas kävi. Suomessa moni tekninen ”mullistus” tuppaa toimimaan kuin venäläinen perspäristin, ei pärise eikä ... TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI LYHYET MIELIPIDE EDUSKUNNASTA LUKIJOIDEN KUVIA Keskipohjanmaa julkaisee mielipidesivulla muutamana päivänä viikossa lukijoiden lähettämiä kuvia. Ettei koko Suomen tarvitse olla varuillaan ja lukittautua sisälle. Kuntien välillä muutoista tapahtuu 30 prosenttia, pääosin keskuskaupunkeihin ja etelään. Sen rooli on erilainen kuin valtion jo nyt kokonaan omistaman Solidiumin. Tällaisten yhtiöiden strateginen asema on muuttunut aikojen saatossa. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) . Tutkimuksissa on todettu, että harrastusmahdollisuudet, luonto, puistot ja vapaa-aikaan liittyvä tarjonta lisää alueen kiinnostavuutta. Jos alueelliset tv-mainokset onnistutaan suuntaamaan vain valitulle kohderyhmälle, miksi ei vaaratiedotteita. Uuden linjauksen mukaan pääomia yhtiöomistuksista voidaan irrottaa uuden synnyttämiseksi. televisiossa antamistaan lausumista, kun Orpon lupaa puheenjohtajana palauttaa kansan luottamuksen kokoomukseen ja erityisesti sen keskiluokkaan, joka on etääntynyt nykyisestä kokoomuksesta ja sen arvomaailmasta. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Tämä on johtanut siihen, että kaikissa toimintaan liittyvissä yhteistyökuvioissa ja toiminnan kehittämisessä mietitään ensimmäisenä puolueiden vaikutusvallan säilymistä tai kielipolitiikkaa ja kansalaisten etu ja järjestelmien toimivuus jää taka-alalle. M.Suihkonen TOHOLAMPI Juha Pylväs V altion yhtiöomistukset ovat muotoutuneet erilaisista tarpeista pitkän ajan kuluessa. Johtajien erosopimuksien arvoja puolitetaan eli kultaiset kädenpuristukset muuttuvat hopeisiksi. Nimellä kirjoitettaessa maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. Varsinkin meidän alueellamme, missä poliittinen jakauma kaupunkien ja maalaiskuntien välillä poikkeaa toisistaan, tämä näkyy selvästi. . Porilainen tutkijatohtori Timo Aro on Suomen johtava muuttoliikkeen tuntija. Mitä vähemmän alueen elinvoimaisuuden hyväksi tehdään töitä, sitä varmemmin muuttoliike Etelä-Suomeen jatkuu. Ensimmäinen on oikein. Yhdessä työnantajat, yrittäjät, oppija koulutuslaitokset sekä liikuntaja kulttuuriväki saisivat jo pieniä ihmeitä aikaan. 2000-luvulla muuttovoittoa saavien kuntien määrä on vähentynyt entisestään. Kirjoittaja on ylivieskalainen kansanedustaja (kesk.) Kaivattua otetta valtion omistajaohjaukseen S ote-juna meni jo. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Kauko Palola ” Mitä vähemmän alueen elinvoimaisuuden hyväksi tehdään töitä, sitä varmemmin muuttoliike Etelä-Suomeen jatkuu. sovi sinne. Yhtiöittäminen erkaannuttaa organisaatiot siitä yhteiskunnallisesta vastuusta, joka toiminnalla alunperin on ollut. Yritysomistusten hallinnointi on jakautunut eri ministeriöihin, valtioneuvostoon sekä valtion sijoitusyhtiöön Solidiumiin. Mikäli olisi löytänyt perille. Yksin kunnat eivät vetovoimaisuutta rakenna. SUNNUNTAINA 22.5.2016 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Lähetä viesti numeroon 13525. Tarkkailija. Siksi purkaessaan pettymystä politiikkaan, on siinä jotain outoa ja hämmentävää. Vuosina 2012–2014 kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja vasta nyt itse huomaa, että kaikki missä on ollut itse mukana ja tekemässä, onkin ollut puolueen linjan vastaista, on puolueen puheenjohtajaksi liian arvaamaton. 020 750 4400 vaihde puh. Se aiheuttaa päänvaivaa apteekeille, reseptiä kirjoittaville lääkäreille ja tietysti asiakkaille, jotka hoitavat tuota logistiikkapuolta apostolinkyydillä. Kulttuuri-ihmisille tärkeätä on vireä kulttuurielämä, urheilusta kiinnostuneille jalkapallon puulaakisarjat eivät riitä viihtymiseen. Suomeksi sanottuna työpaikkoja ja koulutusta. Jokaisen kunnan tai seutukunnan oma asia on, mihin se sotelta säästyneet euronsa kohdistaa. yhden asiakkaan yhtiöitä perustamalla päästäisiin halvempaan ratkaisuun yhden hallinnon kunnolla toteuttamaan toimintaan verrattuna. Kun sitten mukaan sotketaan kielipolitiikka, on soppa valmis. Merkitse viestiin kuvanottaja sekä yhteystiedot. Keskeisenä on oltava arvo, että yritys pärjää paremmin osana yhteiskuntaa, kun ympäröivä yhteiskunta voi hyvin. Vaikka vaaratiedote peruttiin vasta kello 10. Paavo Peltola, kok. Itsehallintoalueet on päätetty, sote-alueet noudattavat niiden rajoja ja päivystyssairaalatkin piirrettiin jo Suomen kartalle. Niitä ovat koulutuspaikat, asunnot ja työ. Tähän tavoitteeseen päästään vain tekemällä muutoksia toimintatapaan ja rakenteisiin. Teiden omistuksen ja ylläpidon yhtiöittäminen ja kustannusten kattaminen tiemaksuilla johtaisi siihen, että kohta joku terävä ekonomisti hoksaisi valtaosan tuloista olevan peräisin ruuhkasuomesta. Vaikka sosiaalija terveydenhoidon palvelurakenneuudistus on yhä kesken, kunnissa ei ole syytä uhrata soteen enää sen paremmin aikaa kuin panoksiakaan. Orpon mieli on nyt sitä, että suomalaiset äänestäjät eivät tällä hetkellä koe, että kokoomus edustaisi heitä tai tuntisi riittävästi heidän elämäänsä. Ja siitä seuraa alempia gallupkannatuksia. Pitkän ajan tavoitteena on tarve saada eurooppalaisessa mittakaavassa merkittävä yritysomaisuus tehokkaampaan käyttöön eli tase töihin. Tv-lähetyksien vaikeuskertoimen ymmärtää niin pitkään kuin meillä on kaksi kuvaa, digitaalinen ja hd-laatuinen. Netissä : www.kp24.. Kumpi virke on oikein kirjoitettu. Olen ilmoittanut jo aiemminkin Orpolle, miksi hän on aina myöhässä kannanottoineen, kuten pakolaiskysymyksessä ja se toteutuu näissäkin ulostuloissaan, että hän on ”myöhäisherännyt”, jos hän politiikan tekijänä ei ole havainnut muutosta tavallisten suomalaisten ihmisten arjessa. Valtionyhtiöiden on näytettävä esimerkkiä arvojohtamisessa ja yhteiskuntavastuussa. Mutta toiminnan aika on nyt, ei vasta soten käynnistymisen jälkeen. Aktiivista, omista lähtökohdista lähtevää omistajuuden kehitystyötä ei ole riittävästi tehty. Omistajaohjauksen kauhukuviin on haluttu toistuvasti nostaa yksityistäminen ja kansallisen omaisuuden hävittäminen. Tarvitsemme elinkeinopolitiikkaa, joka takaa menestyksen jatkossakin. Se toimii sekin yleensä vain teoriassa. Sopii miettiä, miten tähän on tultu. Mutta kielikinhän muuttuu, joten kysyn vain. Harva keskustelu on aidosti keskittynyt miljoonaomaisuuden aktiiviseen hyödyntämiseen, kuten yritystoiminnassa on tapana toimia. Tv:n hätätiedotteiden tavoin samanlainen ikuisuusprojekti on sähköinen resepti. Yksikään kunta ei kestä jatkuvaa muuttotappiota. Lukijoiden kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Hän jatkaa, että aika on ajanut politiikan tekemisen siihen, että katsomme asioita ylhäältä ja kerromme viisauksia. Valtionomistuksesta tulee yksi väline, jolla voidaan lisätä investointeja ja mahdollistaa uuden yritystoiminnan kehittymistä nykyistä nopeammin. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Jos kunnat ja kaupunkiseudut haluavat ylläpitää korkean palvelutason, verotuloja on saatava jostain. Kännykkätiheys maailman huippua, tietoverkotkin aivan omaa luokkaansa nopeuksiltaan ja kaistaleveyksiltään. Sitten pääteltäisiin, että ei muun Suomen teiden hoitoon kannata uhrata, kun siellä ei juuri kukaan liikukaan. Kuntapäättäjien ei kannata uhrata hirveästi energiaa asioihin, jotka on nyt päätetty ja joihin ei voi vaikuttaa. Tässä maassa on tarpeeksi homekouluja esimerkkinä puutteellisesta valvonnasta. Jos karhu olisi taittanut matkan Haminasta Kokkolaan kykyjensä äärirajoilla, kontio olisi ollut koputtelemassa ulko-oveani seitsemän tunnin ja kolmenkymmenen minuutin kuluttua. Julkinen sektori on ikiajat ollut poliitikkojen temmellyskenttä ja erilaisia päättäviä elimiä on paisuteltu, jotta saataisiin kaikille puolueille mandaatteja. Haminan Neuvottomasta on meille Kokkolaan Antti Chydeniuksenkadulle suorinta tietä 473 kilometriä. Viime sunnuntaina viranomaiset pitivät koko maata varuillaan Haminan Neuvottomassa tehdyn karhuhavainnon takia. Muutaman vuoden kuluttua tiestömme Salpausselän pohjoispuolella olisi kuin Venäjän Karjalassa. Se on oman kunnan elinvoiman säilyttäminen ja kehittäminen. Tällaisessa ratkaisussa saadaan lisää hallintoportaita ja pitäähän palveluiden toimituksiakin valvoa eikä alkuperäisiä organisaatioita voida kokonaan purkaa. Jotta muutoksiin yritysomistusten osalta päästään, perustetaan uusi kehitysyhtiö, joka hallinnoi valtion kehitysvaiheessa olevia yhtiöitä. Lähetä kuvat sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Finavia on hyvä esimerkki siitä, mihin ollaan menossa. Aron ennustuksessa voittajia ovat Suomen sisäisessä muuttoliikkeessä alueet, joilta löytyy vetovoimatekijöitä. Kolme neljästä kunnasta on kärsinyt muuttotappiota 2000-luvulla. Nykypäivänä suomalaiset matkustelevat paljon, vetovoimaa luovat näin myös hyvät liikenneyhteydet. Valtion omistuksessakin pitää olla tavoitteena, että yrityksen toiminta on taloudellisesti kannattavaa ja omistukset tuottaa omistajille eli kansalaisille taloudellista hyötyä veroina ja osinkoina. Jos kuvissa on ihmisiä, muista kysyä heiltä lupa kuvan mahdolliseen julkaisemiseen. Ellei alueella ole vetovoimaa, muuttoliike poispäin vahvistuu. Tiedotteessa viranomaiset kehottivat välttämään liikkumista. Valtion yhtiöomistukselle ei ole ollut omistajan määrittämää kehityspolkua tai visiota yhtiöiden kehittämiseksi. LYHYET on Keskipohjanmaan tekstaripalsta: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Muuttoliikkeen ratkaisevat Aron mukaan työlliset muuttajat. Edessä on nyt soteakin merkittävämpi työmaa. Utelias OLETTEKO te herra Heikki Gummerus jo syönyt aamupuuronne tänään. Kuten mahdollinen lukija on jo huomannut Orpo ei ole minun ehdokkaani. Niin on tapahtunut 1970-luvulta lähtien. En jaksa millään ymmärtää miten ns. Tärkeä on myös alueen identiteetti ja sijainti. Nyt on innostuttu yhtiöittämisestä ratkaisuna kustannuspulmiin. Aktiivinen omistajapolitiikka tuo kaivatun muutoksen nykyiseen toimintamalliin. Muutoista Elinvoima on kohtalonkysymys Ei myöhään heräävää! Varokaa karhua Julkisen sektorin ihanuus ja kurjuus Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Erikoinen irtiotto menneisyyden tekemisistä ja ettei kanna niistä vastuuta tuli ilmi Petteri Orpon maanantain 16.5. Yhteiskuntavastuu nostetaan jatkossa omistajaohjauksessa keskeisemmälle sijalle. Yhtiöiden kirjo on laaja ja polut valtio-omisteisiksi yhtiöiksi ovat olleet moninaiset. Omistusten kokonaisuus on hajanainen ja eri aikoina eri hallituskokoonpanot ovat myyneet ja pilkkoneet valtion kokonaan omistamia yhtiöitä erilaisista lähtökohdista. Lukijoiden kuvia KOLUMNI Kauko Palola kauko.palola@kpk.. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. Verorahoilla ei valtionkaan pidä tappiollista toimintaa kauaa pyörittää. Viiden viime vuoden aikana Suomessa on tehty keskimäärin 880 000 muuttoa vuodessa. Uskalsin silti maanantaina hakea sanomalehden postilaatikosta. Nimim. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan peloton päätoimittaja. Hän näkee maakuntien Suomessa uhkakuvia. Strategiseen omistamiseen tulee uudeksi omistusrajaksi kolmanneksen osuus. Myös henkilöstön yhtiöomistusta halutaan lisätä työhön sitouttamiseksi. Aron mielestä muuttopelin Suomessa ratkaisee tulevaisuudessa se, kuka maassamme muuttaa. Eläkeläinen Kokoomuksen puheenjohtajapeli käynnistyi erikoisin kääntein. Karhuille on mitattu parhaimmillaan 65 kilometritunnin huippunopeus. Ellei tv:n vaaraviestejä pystytä teknisesti ohjaamaan vain tietylle alueelle, kait niihin nyt pystyy liittämään missä se vaara-alue oikein sijaitsee. Ilman valtion tasauspolitiikkaa on täysin selvää, että elinvoiman ylläpitämiseksi alueet tarvitsevat nimenomaan työllisiä muuttajia. 2000-luvulla muuttovoittoa saavien kuntien määrä on vähentynyt entisestään. Ennen opetettiin, että verbi on perfektissä kuitenkin yksikössä, vaikka sinä on korvattu sanalla Te. Orpo on nyt toukokuussa 2016 herännyt, että suomalainen keskiluokka voi huonosti ja keskittämällä keskiluokan kohderyhmäksi, niin me lunastamme heidän luottamuksensa ja sen palkkiona voi seuraavissa vaaleissa tulla menestystä. Mitä tästä opimme. Sen tähden koska teititeltäviä on ainoastaan yksi henkilö. Uusi nouseva vetovoimatekijä ovat pehmeät arvot. MIKA KULLA/HIMANKA Kova on tonttipula kalalokeillakin. Tämä tarkoittaa, että omistusosuuksia yrityksissä voidaan laskea tavoitteen mukaiselle tasolle, ja joitakin puhtaasti liiketaloudellisia yrityksiä voidaan myydä kokonaan. Vapaavuori oli 2014 ja olisi sitä edelleen. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24 t/vrk). Oletteko te herra Heikki Gummerus jo syöneet aamupuuronne tänään. Orpo puhuu nyt väärästä tulokulmasta ja että asioita pitäisi lähestyä enemmän ihmisten kautta. Nyt kisassa mahdollisina voittajina olevat pyristelevät ja kiemurtelevat, kuin kala verkossa, päästääkseen irti aiemmista sanomisistaan ja tekemisistään. Tässä parlamentaarisessa järjestelmässä toimintaa ohjaavat henkilöt, jotka ovat enemmän poliittisesti sopivia kuin ammatillisesti päteviä
Vaikka talvella saattaa puhallella kylmästikin eikä talojen eristykset ole Suomen luokkaa, siellä tarkeni oikealla asenteella. Joululaulutilaisuuksia järjestettiin neljässä kaupungissa. Lisäksi hotellin ruokasalissa pidettiin oma joululauluiltansa. Eniten väkeä vetävät turistikirkkoonkin joulukirkon lisäksi kauneimmat joululaulut -tilaisuudet. Chapati-annoksen sai kolmella eurolla. Kokkolan seurakuntayhtymän Lähetyssopen eteisaulassa oli siinä vaiheessa odottamassa parisenkymmentä ihmistä. Kokkolan suomalaisen seurakunnan kanttori Tuula Pihlajaharju on toiminut kaksi talvikautta Kyproksella. KP/JUKKA LEHOJÄRVI KONSEPTI MUUTTUU . Okello oli ensimmäistä kertaa järjestämässä ravintolapäivää. –?Yllätyin hieman. Myös koteihin saimme vierailukutsuja. Suosittuja paikkoja ovat olleet puistot, kadunkulmat ja sisäpihat, talvisin oma koti tai vaikka työhuone. . –?Afrikassa liha on hyvin tärkeä elementti ruoassa. – Kirkkokahvilla ehdittiin kiireettömästi jutella ja jakaa asioita. Chapati ja pavut ovat tansanialaista, itäafrikkalaista ruokaa. Pitkään Kyproksella asunut ja saaren historiaan hyvin perehtynyt suomalainen opas toimi asiantuntijana retkillä, joten saari tuli tätäkin kautta tutuksi. Hänen herkkuaan on vuohenliha, jota on Suomesta vaikea saada, sanoi kokkolalaislähtöinen Laine. –?Ruoka saa lähtemään kansainväliseen tapahtumaan ihan eri tavalla. . – Pääsiäismessu kuuluu myös päätapahtumiin. Hän maalailee, että kansainvälisellä konseptilla toimivia ravintolapäiviä järjestettäisiin lisää vielä kesän aikana. Ihmislähtöisyys on bisnestä tärkeämpää. – Kävimme pelaamassa myös mölkkyä ja petankkia suomalaisten kanssa. – Villasukat jalkaan ja vielä tossut päälle, niin oven alta puhalteleva viima ei haitannut, hän nauraa. – Vapaaehtoiset olivat suuri apu ja ilo muutenkin siellä. Lapsille tarjoiltiin chapataa ja turvallista riisiä. He olivat asuneet vuosia Tansaniassa. Yllätyinkin, kun mieheni laittoi tänne kasvisruokaa. Kyproksella työn painopiste on Limassolissa, jossa järjestettiin viikoittaista toimintaa. Tansanialaisessa pöydässä tarjoiltiin chapati-leipää papukeiton ja tuoreiden vihannesten kanssa. Jatkoa kesällä Tansanialaisen ruoan lisäksi monien makujen ruokatorilla oli tarjolla ruokaa fi lippiiniläisestä, intialaisesta, kenialaisesta, nigerialaisesta, sudanilaisesta ja suomalaisesta keittiöstä. MAISA JÄRVELÄ Kirkon turistityö on tukiverkko maailmalla. Kokkolassa on ihmisiä 75 eri maasta. Makuja maailman monilta kolkilta Ravintolapäivää vietettiin Kokkolassa kansainvälisessä hengessä MYYNTI ENNAKKOMARKKINOINTI Rakentaminen aloitetetaan kesällä 2016. . Ravintolapäivän ajatuksena on ravintolakokemusten jakaminen sekä yhteisestä elinympäristöstä nauttiminen. Eilen vietettiin ravintolapäivää, ruokakarnevaalia, joka sai alkunsa Helsingistä vuonna 2011. Kanttori luonnollisesti vastaa musiikkielämästä. Pihlajaharju harjoitti ja johti lauluryhmää sekä opetti Suomi-koulussa suomalais-kyproslaisten perheiden lapsille suomalaisia lauluja. Turistityötä tehdään muun muassa Kanarian saarilla, Espanjan mantereella, Portugalissa, Kreikassa, Thaimaassa, Virossa, Kyproksella ja USA:ssa. Eilen lautasen täytti viidellä eurolla. –?Tämä on spesiaali päivä. Chapati saattaa loppua. Muissa kaupungeissa harvemmin. Ravintolapäivä järjestetään jatkossa vain kerran vuodessa, toukokuun kolmantena lauantaina. –?Mutta ruokaa piti varata ainakin 150:lle ihmiselle. Pian chapati-leipää höysteineen jonotettiin. Okello kertoi ennen ravintolan avaamista, että Facebookin kautta 62 ihmistä oli ilmoittanut lähtevänsä lounaalle. Pihlajaharju nauraa, että jos hiukan hidastelee, kuuluu heti takaa tyyt, tyyt. Tansanialaislähtöinen Okello jännitti ennen aamupäivän yhtätoista, löytävätkö kokkolalaiset International Flavors of Kokkola -pop up -ravintolaan, joka oli pistetty pystyyn ravintolapäivän kunniaksi. – Monet niistä ovat vuoristossa pienissä kylissä, jonne johtavat kapeat, paikoin hyvinkin mutkaiset tiet. Ravintolapäivänä kuka tahansa voi perustaa päiväksi ravintolan, kahvilan tai baarin haluamaansa paikkaan. Aikuiset hakivat uusia makuja nenä edellä. Lokakuusta huhtikuun alkuun kestävällä työkaudella hänen työparinaan oli turistipastori Seppo Hämäläinen Pirjo-vaimonsa kera. Seurakunta järjesti myös retkiä. –?Tuoksun mukaan valitaan, naurahti Noora Kataja. Leivät pöytään oli leiponut kokkolalainen Abner Ouma Okello. Maisa Järvelä Suomen evankelis-luterilainen kirkko toimii kotimaan lisäksi monessa kohteessa maailmalla. –?Kaupungin kanssa pitää tehdä yhteistyötä. Niiden merkitys on Pihlajaharjun mukaan suuri. Osittain se vetää väkeä myös siksi, että se päättää aina turistikirkkokauden. –?Halusimme lähteä hakemaan makuelämyksiä. Kansainvälisen ravintolan ovet avattiin puolisen tuntia sovitusta myöhässä. –?Järjestelyissä on mukana Kokkolassa asuvia, eri ruokakulttuureja edustavia maahanmuuttajaryhmiä. – Toki työskentely on vähän erilaista jo ilmaston vuoksi. Ravintolapäivän suosio on jatkanut tasaista kasvuaan. Olisi hienoa, jos pääsisimme ulos hyvään ilmaan ja saisimme paikalle esiintyjiäkin. Messujen jälkeen järjestettiin aina kirkkokahvit. Samoin seurakuntalaisia on vähemmän ja siksi yhteys on ehkä hieman tiiviimpi. – Oli kiinnostavaa nähdä kirkon ulkosuomalaistyötä käytännössä. Yritämme tavoittaa suomalaiset ja tehdä jotain kivaa. Se on tukiverkko maailmalla niin talvea siellä viettäville kuin lyhyellä lomalla oleville suomalaisille, mutta myös maassa pysyvästi asuville suomalaislähtöisille. Sinä aikana Pihlajaharju piti vapaaehtoisten kanssa messun sijasta virsijumalanpalveluksia. Tähän mennessä se on järjestetty neljä kertaa vuodessa. Hienoa, että ihmiset löysivät tänne, Okella nauroi. Samoin seurakuntatyöhön kuuluivat lauluillat erään hotellin tiloissa. Timo Santala, yksi ravintolapäivän perustajista, toivoo, että ravintolapäivää voitaisiin viettää jatkossa vuoden jokaisena päivänä. Kokkolaan Abner Ouma Okello muutti vaimonsa Leena Laineen kanssa syksyllä. Jumalanpalveluksia ja muita kirkon tilaisuuksia järjestettiin myös Ayia Napassa, Larnakassa ja Pafoksessa. Tapahtuma on saavuttanut jalansijaa useissa kymmenissä maissa. Viranomaislupia tapahtumajärjestäjät eivät ole toiminnalleen kyselleet. Hintakin on aika huokea, kertoi Noora Kataja. Timo Kataja toivoo, että kansainvälisiä pop up -ravintoloita pystytettäisiin Kokkolaan useamminkin. Pääsiäisen jälkeen kotiutunut Pihlajaharju sanoo työn olevan turistikirkossa ihan tavallista arkista aherrusta. Yli 50% asunnoista varattu. . Isoja kaupunkeja sen sijaan yhdistävät hyvät moottoritiet, joita on mukava ajella. Tuula Pihlajaharju viihtyi Kyproksella. Pastori vieraili Turkissa muutaman viikon matkapappina. – Siellä kävi paljon sellaisiakin, jotka eivät niinkään kirkkoihin tulleet. –?Heräsin aamulla viideltä tekemään loput ruoista. Nenä edellä Oulusta Kokkolaan kaksi vuotta sitten muuttaneet Noora ja Timo Kataja olivat kahden lapsensa kanssa ensimmäisten joukossa jonottamassa ruokaa International Flavors of Kokkola -ravintolassa. Mutta ei sitä voi sanoa varsinaiseksi ongelmaksi. Ravintolatempaus oli osa Kokkolassa toimivan monikulttuurisuusneuvoston kokoamaa tapahtumatarjontaa. Lisäksi matkapapit vierailevat muutamissa kohteissa. Vapaalla hän ajeli katselemassa Unescon suojelukohteina olevia kirkkoja, joissa oli vanhoja seinämaalauksia. – Limassolissa messu oli talvikaudella joka viikko. Abner Ouma Okello kolmevuotiaan Anni-Liisa -tyttärensä kanssa. – Kun he esiintyivät kirkossa, yleisömenestys oli taattu. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 22.5.2016 3 UUTISET Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Moni maistoi eilen ensimmäistä kertaa kohottamatonta chapatileipää, joka on parhaimmillaan papukeiton ja tuoreiden vihannesten kanssa. Vasemmanpuoleinen liikenne ja kyproslaisten autoilijoiden temperamentti on oma lukunsa. Pieni, mutta valtava kaupunki! Okello kertoi. Tuula Pihlajaharju Kaarlelan seurakuntakodissa, jossa hänellä on myös työhuoneensa. Yritämme tehdä asioita, jotka toisivat syntyperäiset suomalaiset ja maahanmuuttajat yhteen
”Jos polttelee ja nuppi pelaa” Yrityskummin on oltava täysin sitoutumaton mihinkään yritykseen. SUNNUNTAINA 22.5.2016 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Vaikka yrityskummitoimintaa on ollut jo yli 20 vuotta, tietoisuus siitä on yhä vähäistä. Kerromme netissä kouluittain kevään uusien valkolakkien saajien nimet osoitteessa WWW.KP24.FI/YLIOPPILAAT Sanomalehti Keskipohjanmaassa nimet julkaistaan heti tiistaina. Kansalliseen monopoliin tehtäisiin pienpanimoiden osalta samankaltainen poikkeama, kuin tällä hetkellä on voimassa jo tilaviinien osalta. Saarikon mukaan asiasta täytyy neuvotella EU-komission kanssa, koska Suomella on valtiollinen alkoholimonopoli. Kummeista on naisia vain kymmenisen prosenttia. Yrityskummit auttavat muun muassa omistajanvaihdoksissa, kansainvälistymispyrkimyksissä, kehittymisja kasvutavoitteisiin pääsemisessä sekä markkinoinnissa. Esimerkiksi palkkatai työaikakysymyksissä yrittäjän on sen sijaan käännyttävä liiton tai juristin puoleen. Yrityskummia voi hakea yhdistyksen nettisivujen kautta. . Hinnat sis. alv 24%. JÄTÄ KUTSUILMOITUS PAIKKAKUNTASI: . – Litramäärästä ei ole vielä tehty minkäänlaista poliittista päätöstä, Saarikko kertoo. Jos vähänkin polttelee päästä vielä töihin, ja nuppi pelaa, yrityskummius on hieno tapa toimia, ikään kuin terapiaakin. –?Eläkkeelle jääminen on suuri muutos. Hän uskoo, että tiukemmat määritelmät voisivat rajoittaa joidenkin alan yritysten laajenemissuunnitelmia ja investointihaluja. Yhden heistä, Per Nilssonin mukaan vallalla tuntuu olevan harhaluulo, että yrityskummit olisivat jonkinlaisia kilpailijoita yrittäjille. Perhealbumi (pvm)____/____ ( aineisto viimeistään edellisenä arkipäivänä klo 12 mennessä) Ilmoitusmalleja ja hinnat näet verkosta . –?Jos ollaan jo täysin kriisissä, ei meistä ole enää apua. Yksi iso syy olla lähtemättä kummitoimintaan on tiukkaan piintynyt ajattelumalli, jonka mukaan kaikesta on selvittävä itse. Suomen valmisteverotuslaissa pienpanimoksi määritellään panimo, joka tuottaa enintään 15 miljoonaa litraa vuodessa. Päinvastoin, on havaittu, että alan ulkopuolelta tuleva kummi saattaa nähdä jopa tarkkasilmäisemmin yrityksen ongelmakohdat. Eläkkeelle jäävät naiset hoitavat aktiivisesti lapsenlapsiaan, Minna Järvinen sanoo. klo 14 lähtien Kyllikki ja Hannu Mäkelä Kotikatu 2 Sydämelliset kiitokset muistamisesta lakkiaispäivänäni Matti Meikäläinen Sydämelliset kiitokset kaikille muistamisesta juhlapäivänäni Leena Meikäläinen Tervetuloa tyttäremme Marian Ylioppilasjuhlaan la 4.6. Saarikon mukaan lakiuudistuksen tarkoituksena on mahdollistaa myynti pienpanimoista, joiden tuotannon voidaan katsoa täyttävän käsityöläisyyden ajatuksen. Liitä laskutustiedot mukaan aineistoon, laskutuslisä 5,39 € sis. Tuhkasen mukaan alan toimijoiden riemu on alkuinnostuksen jälkeen laantunut. Tähän pitäisi uskaltaa heittäytyä, Nilsson sanoo. Lisäksi hän muistuttaa, että hallituksen tarkoituksena on purkaa sääntelyä, ei luoda uutta. Päättäjien täytyy kuitenkin seuraavaksi määritellä, mitä pienpanimolla tarkoitetaan. Suomen Yrityskummien puheenjohtaja Peter Schulman ja yrityskummiasiamies Minna Järvinen haluavat tehdä toimintaa tunnetuksi. alv 24%. Soita: puh. Tervetuloa tyttäremme Marian Ylioppilasjuhlaan la 4.6. Rahoitus pohjautuu jäsenmaksuihin, avustuksiin ja oman toiminnan tuottoihin. Viime vuonna yrityskummit auttoivat noin 1 200 eri toimialojen pk-yrittäjää löytämään ratkaisun kehittää liiketoimintaansa. –?Mummon rooli on niin tärkeä. Naisten eläkepäivät kuluvat mummoilussa Yrityskummin ja yrittäjän ei tarvitse edustaa samaa toimialaa. Tuhkasen mukaan litramäärän muutoksella voisi syntyä kaksi erilaista pienpanimon määritelmää. alv 24% . E-mail: aineisto@kpk.. Ja vaikka toimitaan uusilla toimialoilla, esimerkiksi it-alalla, liiketoiminnan peruskuvio on yhä aika lailla samanlainen kuin 20 vuotta sitten, Schulman tietää. Hallituspuolueet valmistelivat alkoholilain uudistamista työryhmässä, jonka pääneuvottelijat olivat Saarikon lisäksi kansanedustajat Sinuhe Wallinheimo (kok.) ja Sampo Terho (ps.). Hinnat sis. Muutos sallisi myös yli 5,5 prosentin vahvuisten juomien myynnin kotiin. ja yhteiskiitosilmoitus julkaistaan lehdessä sunnuntaina 12.6. Yrityskummitoiminta alkoi vuonna 1994, mutta yhdistys perustettiin vuonna 2001. –?Yrityskummi ei ole besserwisser eikä konsultti, joka kertoo, että tee näin ja näin. 20 €-40 € Laskutettaviin laskutuslisä 5,39 €. Omia ongelmia ei kehdata tunnustaa, vaan ne pitää kaivaa ulos. Palvelu on maksutonta, sillä kummit tekevät sitä vapaaehtoistyönä. Meidän pitäisi saada toimintamme näkyvämmäksi ja houkuttelevammaksi ja saada yrittäjät ymmärtämään, että meitä kannattaa hyödyntää, Keski-Pohjanmaan aluekummi Risto Pouttu sanoo. Sellaisia, joilla on vielä halua olla mukana yritysmaailmassa ja tuntea itsensä tarpeelliseksi, kertoo Peter Schulman. . Järvinen ja Schulman uskovat vähäisen määrän heijastuvan yritysjohtajien miesvaltaisuudesta, mutta myös siitä, että naiset ovat eläkkeellä kiireisempiä. Pienpanimon määritelmän sisään mahtuu tuotantomääriltään hyvin erikokoisia yrityksiä. /kutsut . . Kummit tekivät yhteensä yli 18 000 vapaaehtoista työtuntia. Kansanedustaja Annika Saarikon (kesk.) mukaan lailla halutaan suojella kansanterveyttä, mutta samalla tukea esimerkiksi käsityöläisyyttä, matkailua sekä yrittäjyyttä. Kun nuori yrittäjä innostuu ja onnistuu, siinä on kiva olla mukana. –?Esimerkiksi myyntiä voi katsella kokonaisvaltaisemmin, oli tuote sitten mikä tahansa. Ei besserwisser eikä konsultti Kummitoiminnan kohderyhmän muodostavat pienet ja keskisuuret yritykset. Ulosmyyntioikeus voi luoda kahden kerroksen pienpanimoita Keskipohjanmaa julkaisee päivittäin perhealbumissa kutsuja kiitosilmoituksia. Raja hämmentää panimoita Pienpanimoliiton puheenjohtaja Mika Tuhkanen ihmettelee, miksi ulosmyyntiin tarvittaisiin EU:n linjaus. Keski-Pohjanmaalla on kymmenkunta aktiivista yrityskummia, joista valtaosa on kaksikielisiä. Hän on mentori, keskustelukumppani, rinnallakulkija ja kuuntelija, välillä lähes terapeutti tai pappi, joka sparraa ja tuo yrittäjälle ulkopuolista näkökulmaa. – En usko että EU suhtautuisi kielteisesti Suomen alkoholimonopolin heikentämiseen. Muutos on osa alkoholilain kokonaisuudistusta. Koin, että minusta olisi vielä jollekin hyötyä. Y hteiskiitosilmoitus 12.6. alv 24% . –?Ongelma on se, että yrityskummille ei uskalleta avautua, ja yrityssalaisuuksista pidetään kiinni. Hinta koon mukaan alk. Liian usein yrityskummien puoleen käännytään liian myöhään, ovat Järvinen ja Schulman huomanneet. Hän lähti kummitoimintaan vuonna 2009 eläköidyttyään suuren kansainvälisen yrityksen johtotehtävistä. klo 14 lähtien Kyllikki ja Pekka Miettunen Kotikuja 24 Nyt on Nyt on juhlan aika! juhlan aika! UUSIEN YLIOPPILAIDEN NIMET JULKAISTAAN MAANANTAINA. Keskusteluiden kautta yrittäjä havahtuu itse huomaamaan, miten pitäisi toimia, Schulman kuvailee. Asiakaspalveluumme (ma–pe 8–16:30) . Ota rohkeasti yhteyttä kummiin Ongelmien tunnustamisen pelko ja kunnian säilyttäminen estävät yrittäjiä pyytämästä apua Tommi Forsman HELSINKI (STT) Pienpanimot ovat hallituksen suunnitelmien mukaan saamassa oikeuden alkoholijuomien ulosmyyntiin. (aineisto viimeistää perillä to 26.5. Hän kertoo saaneensa neuvottelulähteeltä peräisin olevaa tietoa, jonka mukaan pienpanimoiden ulosmyyntioikeus olisi panimoilla, joiden tuotantomäärä olisi vuodessa enintään 500 000:n ja miljoonan litran välillä. Postitse: Keskipohjanmaa / ilmoitukset, PL 45, 67101 Kokkola Liitä laskutustiedot mukaan aineistoon, laskutuslisä 5,39 € sis. klo 12) . Y hteiskutsuilmoitus 29.5. klo 12) . Lasku (laskutuslisä 5,39 €) AINEISTON TOIMITTAMINEN . Netissä: www.kp24.. Toinen määritelmä perustuisi verolakeihin ja toinen ulosmyyntioikeuteen. Yhteiskutsuilmoitus julkaistaan 29.5. Kutsu ja kiitos Keskipohjanmaassa tavoittaa sukulaiset ja tuttavat koko maakunnasta! . Useimmiten kummi ja yrittäjä tapaavat keskimäärin kerran kuukaudessa niin kauan, että ongelma on saatu ratkaistua. –?Toimintamme on ehdottoman luottamuksellista. YHTEYSTIETOSI LASKUTUSTA VARTEN: . (aineisto viimeistää perillä to 9.6. Kun kaikki sujuu, kummisuhteesta voi muodostua jopa ystävyyssuhde, toteaa Suomen Yrityskummien puheenjohtaja Peter Schulman, joka vieraili perjantaina Kokkolassa yhdessä yhdistyksen yrityskummiasiamiehen Minna Järvisen kanssa. Yrittäjän ja kummin keskinäisen kemian on kuitenkin toimittava. klo 15 lähtien Kyllikki ja Pekka Miettunen Kotikuja 24 KIITOSILMOITUS . Kaikkialla maassa toimiva maksuton mentorointipalvelu kaipaa sekä uusia kummeja että ”kummitettavia” eli pieniä ja keskisuuria yrittäjäksi asiakkaikseen. Liitto toimii maakuntapohjaisesti, jokaisella 21 alueella on aluekummi ja aluetoimisto. Sukunimi Etunimi Lähisoite Postinumeroja toimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite HOIDAN MAKSUN . Esimerkiksi maan neljänneksi suurin panimo, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, täyttää tämän määritelmän. –?Valtaosa yrityskummeista on eläkkeelle jääneitä yritysjohtajia. 25 €-35 € Laskutettaviin laskutuslisä 5,39 €. www.keskipohjanmaa.. Perhealbumi (pvm)____/____ (aineisto viimeistään edellisena arkipäivänä klo 12 mennessä) Tervetuloa Heikin valmistujaisjuhlaan la 28.5. Tuhkasen mukaan nykyinen 15 miljoonan raja olisi alan toimijoiden mielestä sopiva. Tämä kunniakysymys korostuu erityisesti Pohjanmaalla. Jäseniä on noin 1 200, joiden lisäksi verkostoon kuuluu kuntia, seudullisia elinkeinoyhtiöitä, järjestöjä ja yhdistyksiä. 020 750 4469 (ma–pe 8–16:30) KUTSUILMOITUS . – Esimerkiksi niin, että pienpanimolla autolla vieraileva ihminen voisi ostaa panimon tuotteita mukaan vaikka kesämökille. Asiakaspalvelu . Seuraavaksi asiaa puidaan myös hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmässä. Hinta koon mukaan alk. JÄTÄ KIITOSILMOITUS Voit tehdä ja jättää kutsusekä kiitosilmoituksen lehteen helposti verkossa UUTTA! JÄTÄ JA MAKSA ILMOITUS KÄTEVÄSTI VERKOSSA! WWW.KP24.FI/KUTSUT PAIKKAKUNTASI: . KP/EMIL HANSSON SUOMEN SUURIN MENTOROINTIVERKOSTO . –?Tunnetuksi tekeminen on ollut ongelma koko ajan. – Tällöin vältettäisiin myös pienpanimon määritelmän monimutkaistuminen. Suomen Yrityskummit ry on valtakunnallisesti suurin mentorointiverkosto
HAUTAKIVET . Se määrätään toimeen, jos tekijä syyllistyy vastaavanlaiseen rikokseen koeaikana, joka on päättymässä toukokuussa 2017. Ajokieltokin tuli ehdollisena. Kaipaamaan jäivät Aira ja sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kankkonen . –?Lapset tekevät luontoretket mielenkiintoisiksi meille aikuisille. ENTISÖINNIT Lännen Kivi Patamäentie 2, Kokkola MA-SU sop.muk. –?Ihmisten halu kokea luontoa on kasvanut. 10.03.1952 Kokkola . Ja selvästi lupaava työkilpailuhevonen. Kokkolan Hautakivipalvelu Oy Hautakivet suoraan valmistajalta Hautakivet suoraan valmistajalta Kiviveistämömme näyttelyhallissa laaja mallisto Kiviveistämömme näyttelyhallissa laaja mallisto Turkistarhaajantie 18, KOKKOLA (Jänismaan teollisuusalue) Kenneth: 0400 594 600, Sakari: 0400 560 804 www.hautakivipalvelu.. Kokkolassa on Trullevi, Ylivieskassa Raudaskylä ja meillä Nivalassa Erkkilän lintutorni, josta voi seurata elämää Erkkisjärvellä ja katsella peltomaisemaa. –?Tällä alueella on voimakas innostus työhevostoimintaan, ja se tuntuu olevan lisääntymässä. 04.05.2016 Kokkola Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin, Kaikk’ on niin hellää ja hyvää. MERIJÄRVI (KP) Törkeään rattijuomukseen Merijärvellä syyllistynyt nuorimies selvisi käräjäoikeudesta 60 päiväsakolla eikä saanut vankeutta. Lintubongari Olga Kallio seuraamassa lähiluontoa, Raudaskylän savikkojen retkellä oppaana toimii Reijo Jussilainen. Luontosuhteen uudelleen elvyttäminen onnistuu pienin askelin, hankkii lintukirjan ja alkaa marjastaa. 750 €. 822 9198 • 040-702 2092 Kiviveistämön MYYMÄLÄ . Äiti, mummi ja isomummi Ilmi Kyllikki MERILÄINEN ent. Muistotilaisuus läheisten läsnä ollessa. Hän oli syntynyt 7.12.1934 Kaustisella. 09.05.2016 Kokkola Kiittäen ja kaivaten Sakke Kati, Kim, William ja Linn Heli, Mikko, Jesper ja Martha mamma Gunnel sukulaiset ja ystävät Ei syvemmin suru voi koskettaa, kun käsi rakkaimman kädestä raukeaa. Parasta lapsissa ja varhaisteineissä on se, että he ovat niin aitoja, eivätkä epäröi kysyä. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Perinteinen yhteistyökumppani meillä on Suomen metsäyhdistys, jonka järjestämä metsävisa kuuluu jokavuotisiin perinteisiin. KP/HANNA SOINI Linnut avaavat lähiympäristöä Retkiopas Reijo Jussilainen vie perheet luontoon Hanna Perkkiö YLIVIESKA (KP) Suomenhevosessa on puhtia. Niiden sitkeys ja sisukkuus kiehtovat. Virtuaalimaailma haastaa luontoelämykset Nivalan Niva-Kaijan yläkoulun biologian opettaja Seppo Alamännistö kertoo, että luontoelämysten kanssa lapsilla ja nuorilla kilpailevat nykyisin virtuaalimaailman elämykset. Luonto tarjoaa virkistystä ja sisältöä elämään. On paljon muuttunut, kun monet aikuiset eivät enää marjasta eikä sienestä. Mies ja hevonen eivät ennestään olleet tuttuja toisilleen, mutta yhteisymmärrys löytyi pian. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Tiita siunataan lauantaina 28.5.2016 klo 12:00 Kaarlelan kirkossa. Sipoolaisori Isäntä ja ajajaksi vaihtunut kannuslainen Pentti Sarja löysivät yhteisymmärryksen, tuloksena mestaruus. Hänellä on nykyisin 20 luontotapahtumaa vuosittain, osallistujista 70 prosenttia lapsia. HAUTAKIVIVEISTÄMÖT Uutiset tuoreeltaan:. Ajokielto on ehdollinen. –?Alkuun hevonen lämpeni liikaa, mutta sitten se alkoi kuunnella. –?Näkihän sen, että tämä veti niin lujaa kuin jaksoi. Hän oli syntynyt 23.12.1933 Toivakassa. Luonto on ollut Jussilaiselle henkilökohtaisesti iso juttu. –?Onhan se muille mukava saada kammeta mestari, Uusimäki nauraa ja kehuu samalla ylivieskalaisten kisajärjestelyt: –?Kymppi plussa. KP/HANNA PERKKIÖ Isännän elkein mestariksi Suomenhevoset näyttivät voimansa ja sitkeytensä työmestaruuskilpailuissa Mestaruutta puolustaneet kälviäläinen Mikko Uusimäki ja Luomutar ylsivät kolmansiksi. Harjoitustauon vuoksi paras isku ei tällä kertaa löytynyt. Virtanen o.s. Avoinna: ma-pe klo 8-18, muina aikoina sopimuksen mukaan Hautakivet • Kaiverrukset • Entisöinnit • Sisustuskivet Hautakivet • Kaiverrukset • Entisöinnit • Sisustuskivet HAUTAKIVIVEISTÄMÖ KOKKOLASSA HAUTAKIVET SUORAAN VALMISTAJALTA Hinnat alk. Hän sanoo osanneensa heti suorituksen alkaessa odottaa hyvää tulosta. Tapahtuma kiinnosti Kilpailun järjestelyistä vastasivat Pohjanmaan Hevosjalostusliitto, Ylivieskan Hevosjalostusyhdistys ja Suomen Hippos. Nykyihmisen kiireinen elämä aiheuttaa tuollaisen häiriön, että rauhassa hiljaa oleminen on käynyt vaikeaksi. toukokuuta 2016 Kokkolassa. Hän oli syntynyt 13. Niva-Kaijan koululla tehdään retkiä ja aineistonhakureissuja maastoon, lisäksi erävaelluksen valinnaiskurssi on ollut hyvin suosittu. Osa moottoreista oli ollut lukittuna, mutta lukitukset oli murrettu. Se nähtiin lauantaina Ylivieskan Keskisessä, jossa kaksitoista sisupussia ratkoi paremmuuksia valtakunnallisessa työmestaruuskilpailussa. Myös viikonlopulla. Jussilainen rohkaisee, että lapsia kiinnostavat mitä luonnossa tapahtuu eikä yksityiskohtainen lintutietämys. Alavieskalainen Teuvo Isokääntä oli kilpailussa mukana kahdella hevosella. Niistä kilpailun kuopus, viisivuotias tamma Tolopan Tyttö yllätti isäntänsäkin, ja ylsi kisan ensikertalaisena viidenneksi. Birdlifen retkiopas Reijo Jussilainen vei torstaiiltana lapsiperheitä Ylivieskan Ladun tapahtumassa Raudaskylän savikoille. Isäntä ylsi parhaana 1200 kilon kuormaan ja veti siten reilusti tuplaten oman painonsa. Nettisivullamme suunnitteluohjelma, jolla voit suunnitella hautakiviä. Puh. Koulun tehtävänä on antaa tietoa luonnosta ja pyrkiä antamaan positiivisia luontoelämyksiä. Villieläimellä ei ole aikaa arpoa, Sarja kertoilee. Isokäännän mukaan kunto on haettu talvella metsätöistä. Kun nyt on lintujen pesimiskausi kiivaimmillaan, niin seurattavaa riittävää. Isoniemi s. Mestarit ja haastajat Viime vuoden mestaruutta puolustanut kälviäläisen Mikko Uusimäen tamma Luomutar tuli lopulta kolmanneksi. Hevonen tekee sen päätöksen sekunnissa. –?Luontosuhde ei ole ihmisellä kunnossa, jos luonnon hiljaisuus häiritsee. lokakuuta 1951. –?Menin katsomaan, että pärjättäisiinkö me yhdessä, ja sellainen silmä sillä oli että toimeen tullaan. Omistajansa mukaan Tolopan Tyttö on ”heti niin kiltti kuin olla voi”. Hän on yksi Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen retkikummeista, joka vie perheitä, koululaisia, aikuisia ja vanhuksia tarkkailemaan luontoa. Kilpailu kiinnosti myös yleisöä, sillä päivän aikana Keskisessä kävi yhteensä 1100 katsojaa. On hauskaa, kun linnut lentävät korsi suussa. Poliisi kaipaa asiasta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä Haapajärven poliisiin numeroon 029 541 6442. Kaiverrukset, entisöinnit T. Voitosta irtosi kunniaa myös Keski-Pohjanmaalle, sillä voittajaoria ajoi kannuslainen pitkän linjan työhevoskuski Pentti Sarja. Tapahtumaan alun perin lanamiehen hommiin lähtenyt Sarja kutsuttiin hätiin, kun Isännän ajaja Eino Leikas loukkaantui aamulla ajokokeen lämmittelyssä ja joutui sairaalahoitoon olkapäiden mentyä sijoiltaan. Traktorijuopolle 60 päiväsakkoa PYHÄJÄRVI (KP) Pyhäjärven Pappilanrannasta anastettiin torstain ja perjantain välisenä yönä neljä kappaletta veneen perämoottoreita. Kaipaamaan jäivät tyttäret ja lastenlapset perheineen, muut sukulaiset ja laaja ystävien joukko. Kempeleestä saakka kisaa seuraamaan tulleet Anne ja Kasperi Koskinen kertoivat etenkin voittajaori Isännän esityksen olleen näkemisen arvoinen. Tekijän tulotasolla sakkoja tulee maksettavaksi 360 euroa. Lämmin kiitos osanotosta. Neljä perämoottoria varkaille Pyhäjärven Pappilanrannalla Hannu Verronen NIVALA (KP) Linnut ovat yksi keino syventää lasten ja nuorten luontosuhdetta. Ei syki sydän lämpöinen, on poissa rakas läheinen. –?Lintutornit ovat hyviä paikkoja luonnon seuraamiseen. Kilpailu huipentui näyttävään kuormanvetoon, jossa parhaat pisteet ja samalla koko kilpailun voiton vei ensi kertaa kisannut sipoolainen Isäntä-ori. Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Elina Vähäkangas kertoo, että kilpailut haluttiin Ylivieskaan alueen runsaan harrastajamäärän vuoksi. Gunvor Väyrynen Kokkolalainen Gunvor Linnea Väyrynen, o.s. Isokoski Kuokkasuontie 5 Linnusperä Kla • p. Kampanjoida on kuitenkin pitänyt, että ihmiset ovat löytäneet ilmaisen luontoretkipalveluni. 27.08.1931 Lappajärvi k. –?Kolmannen sektorin toimijat tarjoavat mahdollisuuden laajojen kokonaisuuksien hahmottamiseen, kun järjestävät teemapäiviä ja retkiä. –?Luontosuhde riippuu kuitenkin persoonasta. KAIVERRUKSET . Ja syy reissuun lähtemiseen oli selvääkin selvempi: –?Kyllä se on nämä suomenhevoset. Kun lähdin yhdeksi vapaaehtoisista retkioppaista kuusi vuotta sitten, mitään ei olisi tapahtunut ilman verkostojen luomista ja markkinointia. Puhallusilmassa oli mitattu alkoholia 0,53 milligrammaa. Jo kolmivuotias innostuu luonnosta Moni opettaja tai muu aikuinen epäröi viedä lapsia luontoon, koska oma tietämys linnuista voi olla rajallinen. Metsästyskortin suorittaminen on ollut tänä vuonna mahdollista myös koulun kerhossa. Työmestaruus ratkaistaan kolmella osakokeella, joihin kuuluvat 1000 metrin ravikilpailu, 500 metrin kävely 500 kilon kuormalla sekä kuormanveto hiekkaesteessä. Täälläkin osallistujien joukossa on monta ensikertalaista. Arvo Paasila Kaustislainen Arvo Viljami Paasila kuoli 19.5.2016 Iltaruskossa. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. Hän kertoo, että jo 3-vuotias lapsi saa paljon irti lähiluonnosta. –?Hevonen on siellä kaikkein paras työkaveri. (Eino Leino) Lämmöllä muistaen Hannele ja Hannu Tuomas ja Otso Verna Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Luonto rauhoittaa kiireisen ihmisen Reijo Jussilainen kertoo, että suomalaisen luontosuhteen kehittäminen ansaitsee käynnissä olevat kampanjansa. Koulut, yksityishenkilöt, kaupunki, 4H, Suomen ladun Ylivieskan ja Nivalan paikallisyhdistykset ja muut kysyivät minua luontoretken kummiksi. Kuormanvedossa 600 kilon alkupainoon lisättiin 20 metrin välein 50 kiloa. Snellman, kuoli 20. Lahti, Kauhavalta kuoli uskossa Vapahtajaansa 17.5.2016 Lappajärven sairaalassa tyttärien saattamana. Kun Reijo Jussilainen vie lapsia ja muita ihmisiä linturetkelle, niin tärkeää on ympäristön tarkkaileminen. Sellaista olen itsekin nähnyt ihmisistä. Ajokieltoa viime helmikuussa tapahtuneesta teosta kertyi tekijälle neljä kuukautta. KUOLLEITA KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 22.5.2016 5 UUTISET Heljä Halmio Heljä Ritva Anneli Halmio, o.s. Yhä vielä on oppilaita, jotka pitävät luonnossa liikkumisesta. 040 831 4071 HAUTAMUISTOMERKIT KUOLLEITA Rakkaamme Margita (Tiita) Gunnel Maria KANKAINEN o.s
Ollaan Etelä-Suomessa, Oitin koulussa, jonka lavalla on meneillään vanhempien mielenterveysongelmia avaava koulunäytelmä. . Tarvitsemme lisää nyhtökauraa, hän jatkoi. Lukiolaiset: Lukiolaistyttöjen koulu-uupumus on lisääntynyt viime vuosina. Sitten on kiva kesäilta, alla pari olutta, mutta tili tyhjänä. –?Sieltä voi lähteä satoja, jopa tuhansia aloituspaikkoja eli nuorten koulutuspaikkoja. Nämä ovat vihreiden entisen puoluesihteerin Panu Laturin kriteerit ensi vuonna valittavalle vihreiden puheenjohtajalle. Lahden Vihreiden viestintävastaava Mikko Haapala tallentaa puhetta. –?Jos masentuneella ja hoidossa olevalla aikuisella on pieniä lapsia, huomio pitäisi kiinnittää heihin. Laturi toimi vihreiden puoluesihteerinä vuosina 2007– 2013. Kasvun syitä ei tiedetä. Puolue päättää Lahdessa uudesta strategiastaan. Juuri opiskelijoita ja nuoria Simojoki pitää riskiryhmänä. Puoluekokouksen ruokalistalla on viikonloppuna muun muassa täysjyväruis-vehnäpilahvia ja harissakreemiä. . Alle 30-vuotiaat saavat yhä useammin sairauspäivärahaa. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto tuomitsee jyrkästi nykyisen perhepolitiikkaan. Oitin koulun esitys on osa mielenterveysomaisten keskusliiton FinFamin uutta hanketta, jossa mielenterveysongelmia käsitellään tarinan ja toiminnan avulla. ?Projektissa tuli hyödynnettyä terveystietoa, ympäristötietoa, äidinkieltä, käsityötä ja kuvataidetta. Alanko-Kahiluoto pelkää jo myös toistaiseksi tarkentumattomia toisen asteen koulutuksen leikkauksia. –?Kuuntelemme kaikkia suomalaisia, eri puolilla Suomea, erilaisine toiveineen, pelkoineen ja unelmineen, puheenjohtaja Ville Niinistö linjasi. Se helpottaa, kertoo työpajassa oppimastaan Amanda Rajamäki. Masennukselle altistaa ainakin huono sosioekonominen tilanne: työttömyys, matala koulutustaso ja eläminen ilman parisuhdetta. Puheenjohtajavalinta on vasta ensi vuonna. Ensi vuoden aikana on tarkoitus valmistaa vastaavat materiaalit myös varhaiskasvatukseen ja yläkouluille. Sitten ostetaan velaksi alkoholia, ja kun seuraava opintotuki tulee tilille, se ei riitäkään elämiseen, kun kaikki rahat menevät viinavelkoihin. Seuraavan kerran puolueiden kannatus mitataan vaaleissa ensi vuoden kuntavaaleissa. Kolmen nopean ja leikkisänkin luonnehdinnan lisäksi Laturi kaipaa puolueveturilta neuvottelukykyä. Opin, että kuka vain voi sairastua, mutta mielenterveysongelmasta voi myös parantua, Paaso kertoo. –?Ohjelmassa pohdittaisiin, miten koko elintarvikeketju saadaan yhteen ja miten omia ruokavahvuuksiamme kehitetään. Suurimman riemun puoluekokousväessä nostatti Niinistön puheeseen sisältynyt tavoite nousta kuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi pääkaupungissa Helsingissä. Se on osa äidinkielen ja kirjallisuuden, mutta myös ympäristöopin, käsityön, uskonnon, elämänkatsomustiedon, kielien, historian ja yhteiskuntaopin opetusta. Draamatyöpajassa lapset saavat tietoa, oivalluksia ja tukea. TERHO AALTO Mielialalääkkeiden käyttö kasvoi huimasti TAUSTA MASENNUS KASVAA Useat tutkimukset kertovat masennuksen yleistymisestä varsinkin naisilla. Mielenterveyshanke on hyvään aikaan liikkeellä, sillä ensi syksystä lähtien draama kuuluu jokaisen peruskoulun opetussuunnitelmaan. Vahdinvaihto häämöttää tilanteessa, jossa ministerikokemustakin omaava Niinistö sanoo tuntevansa olonsa politiikassa merkityksellisemmäksi kuin koskaan. –?En ole kovin innostunut ehdokkuudesta. Hän ei uskalla kertoa kavereille totuutta. Hanke tarjoaa kouluille ilmaiseksi muutaman kaksoistunnin mittaisen materiaalin, jonka tarinat on kirjoittanut teatteri-ilmaisun ohjaaja Titte Neuvonen. Luokanopettajat Juha Lokinperä ja Anu Juuri ovat tyytyväisiä kokeiluun, joka innosti oppilaat keskustelemaan vaikeasta aiheesta. Kuudennella luokalla oli käytössä hieman vaativampi materiaali. Puheenjohtaja Ville Niinistön puhetta kuuntelivat eturivissä muun muassa Niinistön seuraajaehdokkaiksi povatut Touko Aalto ja Emma Kari. –?En tiedä, oliko se vaikeaa, mutta se oli kivaa! Aihekin oli kiva. Alkoholilain kokonaisuudistuksen neuvotteluratkaisu lähtee terveyden ja hyvinvoinnin ministeriryhmän arvioitavaksi. Lukiolaiset sairastuvat koulu-uupumukseen. Lääkkeet: 18–24-vuotiaiden ryhmä kasvoi kaikista ikäryhmistä eniten, kun katsottiin masennuslääkkeitä saaneen ryhmän muutosta vuosina 2000–2014. –?Meille vihreille kaupungit ja maaseutu ovat yhtä lailla osa tämän hienon maan tarinaa, Niinistö totesi Lahdessa. Ops korostaa draaman käyttämistä toiminnallisten, kokemuksellisten ja elämyksellisten oppimisympäristöjen luomisessa. –?On vaikeaa sanoa, ovatko mielenterveysongelmat lisääntyneet, tutkimusprofessori Jaana Suvisaari Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:stä sanoo. Miehillä käyttö on lisääntynyt 45 prosenttia. –?Hallituksen politiikka on naisvihamielistä, hän lataa viitaten muun muassa päiväkotien maksukorotuksiin. Opiskelijat: Masennusdiagnoosin saaneiden korkeakouluopiskelijoiden määrä kaksinkertaistui vuosina 2000–2012. Vihreät haluavat Suomeen lisää nyhtökauran kaltaisia keksintöjä Virpi Niemistö LAHTI Fiksu, älykäs ja nopea. Asiantuntija paheksuu viinan velaksimyynnin sallimista lailla Isän tai äidin masennus voi tulla haltuun draaman keinoin Joka neljännen lapsen vanhemmalla on mielenterveyden ongelmia OPS DRAAMA TULEE . 3-luokkalaiset Aada Svartsjö, Aukusti Paaso ja Riku Tiippana näyttelivät isän masennusta käsittelevässä draamatyöpajassa. Nuorten naisten psykoosilääkkeiden käyttö on kasvanut kahdeksan viime vuoden aikana 63 prosenttia. –?Jos ihminen on masennusaltis, hän on haavoittuvainen, ei pysty kilpailemaan toisten kanssa ja voi syrjäytyä. Juha Vainio Alkoholia saa jatkossa myydä velaksi vaikka osamaksulla, jos alkoholilain kokonaisuudistus menee nykylinjauksillaan läpi. Masentunut syrjäytyy helposti, ja syrjäytynyt masentuu lisää. Ensi syksyksi materiaali on tilattu jo 70 kouluun, vaikka emme ole vielä järjestelmällisesti sitä markkinoineet, kertoo hankkeen suunnittelija Sanna Huhtanen. Tiedot käyvät ilmi Kelan lääkekorvaustilastoista. Naiset saivat diagnooseja enemmän. Myös koulukiusaamiseen pitäisi puuttua yhä enemmän. –?Nykyiset masennuslääkkeet ovat turvallisia käyttää. Apua ei saa, jollei sitä hae itse, Suvisaari sanoo. Uudistus käytännössä varmistui, kun hallituspuolueiden eduskuntaryhmät pääsivät torstaina sopuun kokonaisuudistuksen päälinjoista. 15–25-vuotiailla yhä enemmän mielialalääkkeitä 2000 4000 6000 8000 10 000 Lähde: Kela Samuli Huttunen Naisten psykoosilääkkeiden käyttö 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Naisten keskushermostoa stimuloivien lääkeaineiden käyttö Miesten psykoosilääkkeiden käyttö Miesten keskushermostoa stimuloivien lääkeaineiden käyttö 15–25-vuotiaat lääkekorvausten saajat. Hän ehdottaa, että maaja metsätalousministeriön on koordinoitava ohjelma, joka keskittyy eri ministeriöiden, korkeakoulujen, tuottajien ja ravintola-alan yhteensaattamiseen. –?Vaikka ei olisi rahaa, nousuhumalassa saattaa kynnys ostaa velaksi laskea. Ehdokas on tarkoitus nimetä jo joulukuun puoluevaltuuskunnassa. Hän toivoo vahvasti, että puheenjohtajaehdokkaiksi esillä olleen kansanedustajanelikon eli Touko Aallon, Outi Alanko-Kahiluodon, Hanna Halmeenpään ja Emma Karin lisäksi myös Oras Tynkkynen lähtisi ehdokkaaksi puheenjohtajakisaan. Samoin päihteitä käyttävien vanhempien lapsille pitäisi tarjota apua. Nuorilla aikuisilla on matala kynnys hakea apua mielenterveysongelmiinsa, kertoo THL:n vielä julkaisematon tutkimus. Lahden puoluekokouksesta alkaa Ville Niinistön viimeinen vuosi vihreiden puheenjohtajana. . Laturi kannattaa lämpimästi puheenjohtajan kausien rajaamista kolmeen ja vuosissa kuuteen, mikä on vihreillä voimassaoleva käytäntö. Samalla nuoret naiset alkoivat käyttää keskushermostoa stimuloivia lääkeaineita lähes nelinkertaisesti aiempaan verrattuna ja nuoret miehet lähes kolminkertaisesti. Ensi syksystä alkaen draama kuuluu jokaisen peruskoulun opetussuunnitelmaan (ops). Vihreät eivät ole toistaiseksi onnistuneet lyömään läpi vaaleissa maaseudulla, eivätkä monissa maakuntakeskuksissakaan. Tulevaisuudessa vastaavia nähtäneen muuallakin Suomessa. Simojoki ymmärtää luottokortilla maksamisen, kun maksukykyisyys on tarkistettu korttia myönnettäessä. Presidentinvaaliehdokkaastaan vihreät päättävät vielä tämän vuoden aikana. Näin vihreät voi olla uskottava tuleva pääministeripuolue. Tytöillä sitä on enemmän kuin pojilla. Aikuiset: Masennushäiriöt yleistyivät 30 vuotta täyttäneillä naisilla 2000-luvulla. –?Silloin puheenjohtaja voidaan vaihtaa muutenkin kuin yleisimmän syyn, epäonnistumisen vuoksi. –?Kun jokaisessa luokassa on suurella todennäköisyydellä lapsi, joka tunnistaa itsensä tarinasta, hän saa tarinan avulla vertaistuen kokemuksen, Neuvonen sanoo. –?Haluamme, että kaupunkeja rakennetaan kestäviksi uusilla liikenneratkaisuilla, uusiutuvalla energialla ja lähiruualla. Pääosan esittäjän Aukusti Paason kasvot hehkuivat esityksen jälkeen. Pilottikoulussa Hausjärvellä kolmannen luokan oppilaat innostuivat harjoituksista niin paljon, että halusivat koota niistä kokonaisen näytelmän, joka esitettiin loppuviikosta koko koululle. Jotta lisää nyhtökauran kaltaisia keksintöjä syntyy, maaja metsätalousministeriön täytyy Niinistön mukaan ryhdistäytyä. Ilmiö näkyi varsinkin naisilla. Puheenjohtaja Niinistö opastaa puoluettaan kunnioittamaan toisinajattelevia. . Nuorten naisten masennuksesta on muitakin merkkejä. –?Oppiainerajat ylittävä aihe sopii opsiin hyvin. Näin luodaan maataloudelle tulevaisuudennäkymiä jatkuvien tukien loppumispuheiden sijaan, Niinistö perustelee Lännen Medialle. Kansainvälisten tutkimusten mukaan noin joka neljäs lapsi elää perheessä, jossa vanhemmalla on mielenterveydenongelmia. Itsetunto kasvoi ja esiintymispelko hälveni. . Niissä ei tarvitse pelätä yliannostustilanteita, Suvisaari sanoo. Masennuslääkkeiden käyttö lisääntyi erityisesti 2000-luvun alussa, mutta viime vuosina tilanne on tasoittunut. Lääkeryhmä sisältää pääasiassa ADHD-lääkkeitä. ”Toivon, että Tynkkynen lähtee mukaan” VIHREÄT PUHEENJOHTAJA VAIHTUU ENSI VUONNA . A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki pitää velaksimyynnin sallimista pöyristyttävänä muutoksena. Vihreä Liitto on noussut tänä keväänä kannatuskyselyissä neljänneksi suurimmaksi puolueeksi. Nuoret tietävät mielenterveysongelmista muun muassa terveystiedon opetuksen ansiosta. –?Nuorilla on yleensä tiukkaa rahasta. . Tämä esille lausuttu näky pääministeripuolueesta kirvoitti puoluekokousväeltä pitkät taputukset. . Psykoosilääkkeitä käytetään myös ahdistuneisuushäiriöihin. . Riikka Happonen HAUSJÄRVI Koulupoika houkuttelee isäänsä lennättämään leijaa, mutta tämä ei jaksa lähteä. Mielenterveystyön johtavalla ylilääkärillä Pauli Tossavaisella Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:stä on muutamia esimerkkejä. –?Tämä on hyvin positiivinen muutos. Muuten alkoholia ei hänen mukaansa saisi myydä velaksi. Laturin mielestä puheenjohtajalla pitää olla takanaan myös pitkä kokemus puolueessa. . Lääkkeiden käytön kasvu voi johtua siitä, että nuoret aikuiset hakevat apua, ja lääkärit määräävät lääkkeitä aiempaa enemmän. Arvostelun suunta on vihreillä kristallinkirkas. Yhä useampi opiskelija saa masennusdiagnoosin, varsinkin naiset. Hän sanoo, että alkoholin vaikutuksen alaisena arviointikyky heikkenee, ja esimerkiksi opiskelevat nuoret saattaisivat joutua maksuongelmiin päihtyneenä tehdyistä päätöksistä. Vihreiden puoluekokous jatkuu sunnuntaina Lahden Sibelius-talossa. Näin luodaan samalla työtä myös maaseudun uusille tuotteille ja menestykselle. Tuet: Alle 30-vuotiaille myönnetyt sairauspäivärahat ja kuntoutustuet lisääntyivät vuosina 2000–2013. Tällä hetkellä hän työskentelee Suomen sosiaalija terveys ry:n järjestöjohtajana. Tossavainen ehkäisisi masennusta auttamalla lapsiperheitä. Puoluejohdon esiin nostaman pääministerihaaveen toteutuminen edellyttää kuitenkin muutosta myös omalta väeltä. SUNNUNTAINA 22.5.2016 KESKIPOHJANMAA 6 KOTIMAA Tiina Juujärvi Nuoret naiset käyttävät yhä enemmän psykoosilääkkeitä, keskushermostoa stimuloivia lääkeaineita ja masennuslääkkeitä. . –?Iäkkäillä kynnys hakea apua on paljon suurempi, eivätkä he välttämättä tiedosta, että jotkut oireet voisivat liittyä psyykkiseen ongelmaan, Suvisaari sanoo. Entinen puoluesihteeri Panu Laturi on puheenjohtajakausien rajaamisen kannalla. . –?Koen, että Pekka Haavisto on ehdokas, Niinistö toteaa omasta puolestaan. Virpi Niemistö Juha Tanhua, kuvat LAHTI Vihreät hehkuvat viikonloppuna Lahden puoluekokouksessa kannatusnosteessa. Tämä vaikuttaa lapsen elämään, mutta vaikutuksen ei tarvitse välttämättä olla negatiivinen. . –?Mitä jos toiset saa tietää ja alkavat kiusata, enkä saa enää koskaan kavereita, poika pohtii murheellisen näköisenä. Hallituksen koulutusja sosiaaliturvaleikkauksille ei heru tippaakaan ymmärrystä. Vihreiden vaihtoehdoissa muun muassa joustavoitetaan vanhempainvapaan käyttöä ja otetaan perustulo käyttöön. –?Pyrimme saamaan sen koko Suomen kouluihin. –?Puheenjohtaja ei saa personoitua liikaa itseensä, vaan hänen pitää olla ennen kaikkea puolueen puheenjohtaja joka tilanteessa. Mieletön mahdollisuus -hankkeessa luodut draamatyöpajat laajenevat ensi syksynä lukuisiin alakouluihin eri puolille Suomea. Olemalla ihmisille turvallinen kumppani muutoksessa, voimme olla uskottava tuleva pääministeripuolue. –?Jos perheessä on ongelmia, kannattaa puhua kavereille ja terkkarille, muuten asia ei etene. –?Ja se pakottaa siihen, että puolueen pitää nostaa uusia ihmisiä eturiviin, Panu Laturi perustelee. Ville Niinistö nousi lauantaina julkaistussa Ylen kyselyssä suosituimmaksi oppositiojohtajaksi. –?Kunnioitamme myös niitä, jotka ovat kanssamme eri mieltä. Asuminen nielee tutkimuksen mukaan yhä enemmän rahaa, ja taantuman aikana opiskelijoiden on hankalaa löytää osa-aikatöitä. Laturin puoluesihteerivuosina myös vihreiden puoluesihteerin kaudet rajattiin kolmeen
Nyt puolue odottaa hänen kääntävän maan ja samalla puolueen kurssin ylöspäin. Hänet pitää nähdä tavallisena ihmisenä, jolla oli vahvuutensa ja heikkoutensa. Ratkaiseva toinen kierros on tänään sunnuntaina. Tätä sulle–mulle-systeemiä on Itävallassa kutsuttu sanalla Proporz. Itävallan sodanjälkeistä politiikkaa on hallinnut kaksi puoluetta – sosiaalidemokraattinen SPÖ ja konservatiivinen ÖVP, jotka ovat useimmiten muodostaneet yhteishallituksen. Schröderin lempinimi oli ”Genosse der Bosse” (pomojen toveri), ja samaa titteliä on tarjottu mittatilauspukuja pitävälle Kernille. Kern on visioinut Itävallan talouden uudistamiseksi komealta kalskahtavan ”New Deal” -ohjelman. Sosiaalidemokraattien mahtipuolue SPÖ on valahtanut kauas taakse. Järjestelmää testataan alkuun Pariisissa ja Nizzassa. Voimakkaat tuulet ja rankkasateet iskivät etenkin Barisalin ja Chittagongin alueille maan etelärannikolla. STT, AFP PARIISI Ranska testaa EU:n laajuista lentomatkustajatietojen jakamisjärjestelmää, jonka tavoitteena on estää ja paljastaa terroriaikeet ja muut vakavat rikokset. Siinä ovat vastakkain oikeistopopulistisen vapauspuolueen Norbert Hofer ja vihreiden Alexander Van der Bellen. Jeltsiniä pidettiin aitona demokraattina, joka salli maassa ennenkokemattoman sananvapauden. –Ihmiset elivät silloin köyhyydessä. Toisaalta häntä kiiteltiin demokratian ja sananvapauden kehittämisestä. Siinä on kaikuja Saksan entisen liittokanslerin Gerhard Schröderin ideoimasta Agenda 2010 -ohjelmasta, jolla saatiin Saksan talouden jähmeät rakenteet hajalle. Pushmin arvelee, että seuraava vastaava presidentin muistolle ja työlle omistettu keskus avataan aikanaan Putinille Pietariin. Itävallassa vaihtuu pian toinenkin johtopaikka, kun kansalaiset vaeltavat äänestämään presidenttiä. Kyseessä oli vastakohtien ihminen, joka otti tarpeettomia riskejä. Eläintarviketukussa työskentelevä Larionova ehti nähdä Jeltsinin ainoastaan televisiossa. Syynä kuolemiin ovat järjestön mukaan kidutus ja vankiloiden kurjat olot, kuten ruuan ja lääkkeiden puute. Väsyneen oloinen presidentti ilmoitti erostaan ja nimesi seuraajakseen Vladimir Putinin. –Jeltsin voisi kiinnostaa enemmän, jos hän olisi ollut vaikkapa merkittävä kirjailija. . Venäläisen Levadatutkimuskeskuksen mukaan yhä yli puolet venäläisistä on sitä mieltä, että Jeltsinin kausi toi maahan enemmän huonoa kuin hyvää. Seppo Ylönen Itävallan hallitus siirtyi tiistaina yritysjohtajan käsiin. Häneen on helppo samaistua. Ollut johtotehtävissä useissa valtionyrityksissä energiasektorilla ja liikenteessä. Moni muistaa Jeltsinin joulukuun 1999 uudenvuodenpuheen. –Rakentajat ovat huligaanityyppiä, Pyshmintsev yleistää. . Hän herättää eri ihmisissä erilaisia mielleyhtymiä ja tunteita, Pushmin tietää. Nyt elämä on enemmän tai vähemmän normaalia. Ainakin hänen taustansa on erilainen kuin edeltäjillään. –Äitini kertoi, että Jeltsin oli vaativa sekä itseään että muita kohtaan. . Tuorein kunnianosoitus on viime vuonna Jeltsinin kadulle avattu Jeltsin-keskus. Hän oli paljon esillä viime syksynä, kun pakolaiset kansoittivat Itävallan rajanylityspaikat. Vain harva venäläinen laskee Venäjän 2000-luvulla nousuun kääntyneen talouden Jeltsinin uudistusten seuraukseksi. Pyshmintsev luonnehtii Jeltsiniä sivistymättömäksi juopoksi. Britannia äänestää EU-jäsenyydestään 23. Jeltsinillä oli rakennusalan koulutus kuten myös Grabilovan vanhemmilla. –?Joillekin hän oli Sverdlovskin menestynyt puoluejohtaja, toisille ensimmäinen presidentti ja kolmansille tuottelias ammattirakentaja. Joka kolmas venäläinen suhtautuu Jeltsiniin negatiivisesti. SENDAI Britannian ero EU:sta horjuttaisi maailmantaloutta, varoittavat johtavat teollisuusmaat. –?Jeltsiniin yhdistetään 1990-luvun Venäjän melskeiset uudistukset, Pushmin summaa. Jeltsin-keskukseen kuuluvat arkisto, kirjasto ja museo, jossa ovat näytillä muun muassa presidentin virka-auto, ydinsalkku ja työhuone. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 22.5.2016 7 ULKOMAAT Maarit Uber JEKATERINBURG Boris Jeltsinin perintö näkyy konkreettisimmin Keski-Uralin Jekaterinburgissa, jossa Venäjän ensimmäinen presidentti vietti suurimman osan elämästään. Kirjanpitäjänä elämäntyönsä tehnyt Grabilova suhtautuu edesmenneeseen presidenttiin kunnioittavasti. Jeltsin kuoli sydänkohtaukseen 76-vuotiaana keväällä 2007. Kuolemasta on kulunut vasta alle kymmenen vuotta, mikä selittää Pushminin mielestä maan ensimmäiselle presidentille pystytettyjen muistomerkkien vähyyden. Gallupit povaavat voittoa Hoferille. ”Sivistymätön juoppo” Puistosta istuskelemasta tavoitettu Juri Pyshmintsev tunsi Jeltsinin henkilökohtaisesti työn kautta. Voi olla, että hän väsähti sammuttelemaan kriisejä. . EPA/JURI KOTSHETKOV Kansalaisten katkera suhtautuminen Jeltsiniin on nykyhallinnon edun mukaista. Miehet valmistuivat samasta instituutista eri vuosina. –?Jeltsin siirtyi kommunismista sosialismin kautta demokratian tielle, Pushmin yksinkertaistaa. Eri toten perestroikaa hän pitää epäonnistuneena. Kernillä on pätevän yritysjohtajan maine. Asukkaita evakuoitiin väliaikaismajoituksiin, kun maa alkoi vyöryä syklonin vuoksi. Maan johdolla ei ole tapana puhua Jeltsiniin tavallisen kansan mielessä yhdistyvästä 90-luvusta positiivisin sanakääntein. ”Tavallinen ihminen” 1980-luvun alussa syntynyt Vitali Buharov muistaa, kuinka hänen perheensä iloitsi oman kaupungin pojan noususta presidentiksi. Kaksi kertaa naimisissa. Sopimusta jatkettiin vuonna 2014 vuoteen 2019 saakka. Faymann perusteli dramaattisista ratkaisuaan tuen puutteella. STT, AFP Kuoleman vankilat Ainakin 60?000 ihmistä on kuollut Syyrian hallituksen ylläpitämissä vankiloissa kuluneen viiden vuoden aikana, kertoo Syyrian tilannetta seuraava Syrian Observatory for Human Rights -järjestö. Vuosina 1991–1999 presidenttinä toimineella Jeltsinillä oli avainrooli Neuvostoliiton hajottamisessa. –Jeltsin teki, mitä teki ja mitä hänen oli pakko tehdä. STT, AFP PARIISI Kaksi ranskalaisfestivaalia on peruuttanut Eagles of Death Metalin keikan. Onko 50-vuotias Christian Kern Itävallan sosiaalidemokraattien pelastava enkeli. Proporz on pikku hiljaa rämettänyt äänestäjäkunnan luottamuksen politiikkaan. Itävallan uusi liittokansleri Christian Kern on 50-vuotias wieniläinen sosiaalidemokraatti. Talouskasvua avitti todellisuudessa eniten korkeaksi kivunnut öljynhinta. Kansalaisten katkera suhtautuminen Jeltsiniin on Venäjän nykyhallinnon edun mukaista. Hän ei ole erityisen kiinnostunut poliitikoista. Puolueet ovat jakaneet keskenään paitsi ministerisalkut, myös tärkeimmät virkamiespaikat ja valtionyritysten johtopallit. Kernin johdolla ÖBB toimitti pakolaisjoukot tehokkaasti alppimaan läpi Saksaan. Pakolaisaalto osui pahimmin juuri Itävaltaan, mikä käänsi mielialat maahanmuuttoa vastaan. Kasvisruokaan erikoistuneena kokkina työskentelevän Buharovin mielestä Jeltsinin syyttäminen 1990-luvun turbulenssista ei ole oikeutettua. Liitoista yhteensä neljä lasta. Uusi liittokansleri Christian Kern on saanut meriittinsä valtionyritysten johtotehtävissä, viime vaiheessa valtionrautateiden pääjohtajana. Arkiston johtajan Dmitri Pushminin mukaan Jeltsiniin suhtaudutaan Jekaterinburgissa lämmöllä ja häntä pidetään ihmisenä, joka ehti tehdä paljon kotiseutunsa eteen ennen maan johtajaksi nousuaan. Vuonna 1997 siirtyi yritysmaailmaan. SPÖ:n ja ÖVP:n suuri koalitio on viime vaiheessa ollut koossa vuodesta 2006.. Jeltsin veti nuorta Venäjää kohti markkinataloutta. Suurin osa ihmisistä ei tiennyt, mistä Putin oli ilmestynyt tai mitä hänestä pitäisi ajatella. Tilanne oli outo. STT, AFP Ranskaan uusi keino terroristien pysäyttämiseen G7 varoittaa Britannian EU-erosta Bataclan-bändin festivaalikeikat peruttiin Puoli miljoonaa myrskyevakkoon Bangladeshissa KYSELY MIKÄ OLI BORIS JELTSIN MIEHIÄÄN. Hän muistaa 90-luvulta puutteen, etenkin elintarvikepulan tyhjine hyllyineen ja säännöstelykuponkeineen. Kern on toki pitkäaikainen puolueen jäsen, mutta suurelle yleisölle hän on paremmin tuttu kiskomiehenä. Myös juopottelua ja arvaamattomuutta arvosteltiin. Yritysjohtaja tarttuu Itävallan ohjaimiin KUKA CHRISTIAN KERN Uusi liittokansleri Christian Kern on kerännyt mainetta valtion rautatieyhtiön saneeraajana. Ulkomaalaisvastaisuudella ratsastava populistinen vapauspuolue (FPÖ) on noussut gallupeissa maan suurimmaksi. Suuri koalitio . Pushmin pitää Jeltsinin merkittävimpänä saavutuksena demokratian esittelemistä kansalle. Kern lupaa lopettaa tämän ”näytelmän”. Keikat peruttiin, kun solisti Jesse Hughes toisti väitteensä, jonka mukaan Bataclankonserttisalissa työskennelleet muslimit olisivat olleet jollain tapaa osallisia terrori-iskuun. Vuodesta 2010 Itävallan valtionrautateiden ÖBB:n pääjohtaja. Kern saneerasi kuntoon Itävallan rautatieyhtiö ÖBB:n. . Entinen yritysjohtaja Christian Kern on Itävallan tuore liittokansleri. Viimeinen pisara oli presidentinvaalien ensimmäinen kierros, jossa sosiaalidemokraattien ehdokas Rudolf Hundstorfer jäi neljänneksi 11,3 prosentin ääniosuudella. Suuri osa väestöstä pitää kohonneita elinoloja Putinin maahan tuoman järjestyksen tuloksena. . Presidentti joutui tekemään kovasti töitä päästäkseen toiselle kaudelle. Näkyvästi hän oli esillä viime syksynä, kun etelästä tulleet pakolaiset kansoittivat Itävallan rajanylityspaikat. ”Samaistumisen kohde” Kioskimyyjänä työskentelevä eläkeläinen Natalia Grabilova tuntee Jeltsinin taustan erinomaisesti. Työskenteli taloustoimittajana ja puolueen tiedottajana. Itävaltaa on lähes koko sodanjälkeisen ajan johtanut sosiaalidemokraattien ja konservatiivien (ÖVP) tandemi. kesäkuuta. Pushminin mielestä se, että Venäjällä on nykyisenkin verran vapauksia eri elämänalueilla, on pitkälti Jeltsinin ansioita. Jeltsiniin yhdistyvästä 1990-luvusta ei ole tapana puhua positiivisin sanakääntein. Jeltsiniä kritisoitiin heikosta johtajuudesta ja lähipiirin suosimisesta, mikä edisti rikollisuutta ja korruptiota. ”Pula-ajan presidentti” Puistossa ulkoileva Nadezhda Larionova oli alle kymmenen Jeltsinin noustessa valtaan. Venäjän ensimmäistä presidenttiä Boris Jeltsiniä arvosteltiin muun muassa lähipiirin suosimisesta ja juopottelusta. Kernin hyppy politiikan puolelle tapahtui tulipalovauhtia, sillä Itävallan pitkäaikainen liittokansleri Werner Faymann heitti reilu viikko sitten kaikkien ällistykseksi pyyhkeen kehään. Työttömyysprosentti oli maaliskuussa 9,4. EU-ero olisi yksi horjuttaja lisää, ryhmä toteaa. Nyt hänen pitäisi ylipuhua oman puolueensa vanhakantaiset. Työttömyysturvaa ja sosiaalietuuksia heikennettiin, työnvälitystä tehostettiin. Hänellä on edesmenneestä presidentistä enemmän kielteistä kuin positiivista sanottavaa. Useampi kuin joka kolmas venäläinen suhtautuu Jeltsiniin tuoreen selvityksen mukaan negatiivisesti. Muutokset eivät sujuneet kivuttomasti. EPA/CHRISTIAN BRUNA Boris Jeltsin herättää yhä ristiriitaisia tunteita Venäjällä Venäjän ensimmäisen presidentin melskeiset uudistukset muistetaan edelleen. Neuvostoaikana Sverdlovskina tunnetussa kaupungissa on Jeltsinin mukaan nimetty katu ja korkeakoulu. Opiskeli tiedotusoppia. Kern aikoo myös antaa vauhtia talouden rattaisiin, sillä Itävallan kasvuluvut ovat EU:n neljänneksi heikoimmat. Yhtye esiintyi Bataclanissa marraskuussa, kun jihadistit hyökkäsivät sinne ja tappoivat 90 ihmistä. G7-maiden valtiovarainministerien mukaan konfl iktit, terrorismi ja pakolaisvirrat ovat muuttaneet maailmantalouden tilannetta epävarmemmaksi. CHITTAGONG Bangladeshissa ainakin 21 ihmistä kuoli ja puoli miljoonaa joutui jättämään kotinsa Roanu-syklonin iskettyä maan rannikolle lauantaina
Erotuomarit: Martin Frano–Jozef Kubus Tshekki (Fraser McIntyre–Judson Ritter USA). Kiekkojen eteen vaihdosta toiseen ehtinyt puolustaja Atte Ohtamaa kävi lauantaina Suomen yhtenäisen joukkueen mannekiinista. MM-2012: Venäjä–Suomi 6–2 (välierä) . MM-2016: Suomi–Venäjä 3–1 (välierä) Sitoutunut Suomi rankaisi Leijonat anasti MM-. –?Plokattujen laukausten määrä kertoo sitoutumisesta joukkueelle. Lisää itseluottamusta Suomi sai huhtikuussa, kun Leijonat peittosi jo iskukykyiseksi rakennetun Venäjän Moskovassa kahdesti peräjälkeen. Sanonta kuluu kulumistaan, mutta pitää paikkansa. Kun Suomi pääsi alkujännityksen jälkeen telineistä, joukkue pelasi molemmissa päädyissä erittäin fi ksusti. –?Paremmin pelattiin kuin puolivälierissä, Jalonen kuittasi viilipyttymäisesti itsestäänselvyyden. Compter) 2–3, 35.30 Derick Brassard (Ryan O’Reilly– Corey Perry) 3–3 yv. Siihen päälle vielä Sebastian Ahon pari yyvee-maalia, niin homma oli taputeltu. Venäläisten slaavilainen veri ei kuohahtanut ensimmäistä kertaa. Yhdysvallat haastoi hyökkääjälupaus Auston Matthewsin johtaman ykkösketjun esimerkillä Kanadan kolmannessa erässä tosissaan, mutta putosi taas kerran MM-fi naalista. SUNNUNTAINA 22.5.2016 KESKIPOHJANMAA 8 URHEILU KOLUMNI YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä 020 750 4422 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Maalivahtien torjunnat: Mikko Koskinen S 9+6+13=28, Sergei Bobrovski V 4+7+2=13 (poissa 56.25–56.46 ja 57.05–60.00). erä: 41.34 Ryan Ellis (Ryan Murray– Connor McDavid) 4–3. 2007 Moskova: Suomi–Kanada 2–4 . –?Kaikki tehdään että voitetaan, Jokinen lupasi. 2001 Hannover: Suomi– Tshekki ja. Suomi voitti alkulohkossa Kanadan 4–0. Paikka tuli maailmanlistan kautta. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI Laine: Siitä lähdetään että kultamitalit kaulaan Reima Rautiainen MOSKOVA (STT) Jääkiekon MM-fi naalipaikkaa sulatellessa voi kysyä, oliko Suomen 3–1-välierävoitto Venäjästä loppujen lopuksi minkäänlainen yllätys. –?Kun Venäjä teki alkuun sellaisen oh-hoh-maalin, joukkue ei hermostunut. Tiedämme, minkä asioiden meidän pelissä pitää niitä vastaan olla kunnossa. –?Se startti ja se lataus alkuun, siihen pitää keksiä vielä jotain, Jokinen sanoi. MM-2002: Venäjä–Suomi 3–2 vl. erä: 21.14 Auston Matthews (Chris Wideman–Dylan Larkin) 2–1 yv, 23.57 David Warsofsky (Brock Nelson– Hudson Fasching) 2–2, 28,25 Tyler Motte (Larkin–J.T. Hän ampui ottelun ensimmäisensä b-pisteen sisältä suoraan Mikael Granlundin syötöstä. 1992 Praha: Suomi–Ruotsi 2–5 . Viime vuoden SM-fi naalin ratkaisu syntyi jatkoajalla hänen mailastaan, kun Kärpät kaatoi ratkaisevassa loppuottelussa Tapparan. Olah pelasi huhtikuussa vahvan olympiakarsinna, mutta ei saanut suoraa olympiapaikkaa. Lainetta ei näytä huimaavan mikään. 18-vuotias hyökkääjä ei ole raameilla pilattu, mutta piti Venäjän puolustajia kaksinkamppailutilanteessa pilkkanaan. Oikeat numerot: 2, 8, 12, 20, 27, 32, 33 Lisänumerot: 6, 34. OK-2006: Suomi–Venäjä 4–0 (välierä) . Siellä juhli Suomi. Siihen päälle vielä poikkeuslahjakkuuksia tyyliin Patrik Laine, Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi, niin tulos on tässä. Sitoutuminen avainsana Päävalmentaja Jalonen onnitellee itseään, että valitsi MMjoukkueeseen Ahon tavoin kaksi muutakin nuorten maailmanmestaria, kestopuheenaihe Patrik Laineen sekä tilaisuuden saatuaan kykynsä näyttäneen Mikko Rantasen. Olin tiistai-iltana(kin) väärässä. Toistuvia harhasyöttöjä, tähtihyökkääjä Aleksandr Ovetshkinin oikuttelua, toivottomista paikoista ammuttuja laukauksia, joita suomalaiset plokkasivat, päätöserän alistunut peli-ilme tappion häämöttäessä… Suomen joukkue haistoi mahdollisuutensa. Hän vei Kanadan uudelleen johtoon tehtyään päätöserän alussa 4–3. Ottelun tasoittanut 1–1-maali oli luontaisempaa Ahoa. Jäähyt: 47.00 Aleksander Barkov S 2 min, 52.36 Martshenko V 2min, 56.17 Juuso Hietanen S 2 min. Maalivahtien torjunnat: Cam Talbot K 12+10+8=30, Keith Kinkaid U 10+10+3=23 (poissa 59.17–60.00). Ahossa on Suomen Meidän peliksi kutsutulle pelitavalle paras mahdollinen mannekiini. Jäähyt yht: Kanada 3x2 min, USA 2x2 min+10 min. Tälläkin kertaa kymmenkunta pelaajaa tuli rapakon takaa MM-kisoihin, vaikka loppukesästä odottaa jo World cup. Pessimistin ajatuksenjuoksulla tiistai-iltana hirvitti ottelukaavio, joka toisi Venäjän Suomea vastaan välierässä. Eli käsi pystyyn. Kaikki yhdeksän otteluaan voittanut Suomi hankki MM-fi naalipaikan ja kellisti Venäjän 3–1 oltuaan Sergei Shirokovin 0– 1-osuman jälkeen turnauksessa ensimmäisen kerran tappiolla. 1999 Lillehammer: Suomi– Tshekki 3–1, 1–4 . 5. Jos sivujuonteena historiakertaus sallitaan, ennen ajanlaskumme alkua Epeiroksen kuningas Pyrrhos meni huokailemaan voitettuaan roomalaiset Heraclean taistelussa, että ”vielä yksi tällainen voitto, niin olen hukassa”. Kysymys on aiheellinen, sillä Suomi on vienyt tämän kauden maajoukkuekohtaamiset voitoin 4–1. 1994 Milano: Suomi–Kanada vl. –?Koskinen antoi meille mahdollisuuden voittaa. OK-2014: Suomi–Venäjä 3–1 (puolivälierä) . Jäähyt: 24.08 Aleksei Martshenko V 2 min, 27.29 Leo Komarov S 2 min, 33.23 Antti Pihlström S 2 min, 37.59 Aleksandr Ovetshkin V 2 min. Puolusti tiiviisti Venäjän pois maalipaikoilta ja iski terävästi hyökkäyspäässä. Jäähyt: 10.22 Artemi Panarin V 2 min, 12.37 Patrik Laine S 2 min. –?Sillä ei ole merkitystä, että kohdattiin, mutta meillä on tietysti enemmän tietoa, Jalonen sanoi. 1998 Zürich: Suomi–Ruotsi 0–1, 0–0 . Pystyimme pelaamaan ja puolustamaan niin kuin halusimme, Ohtamaa kiteytti Venäjä-välierän. erä: 2.52 Sergei Shirokov (Ivan Telegin– Aleksei Martshenko) 0–1. Oli tunne, että homma on hanskassa, Aho muisteli. Sellainen semifi naali saattoi hyvin olla. –?Ainoan voittonsa Venäjä sai, kun meidän joukkue oli vatsataudissa, Jalonen muisteli joulukuista Moskovan-kohtaamista. Ilman koivuja, granlundeja, jokisia ja komaroveja Suomi ei pelaisi tänään maailmanmestaruudesta. MM-2011: Suomi–Venäjä 3–0 (välierä) . –?Venäläiset ovat taiteilijoita, me suomalaiset matemaatikkoja, Jalonen vertaili. –?Se on tavoitteena ja siitä lähdetään, että kultamitalit kaulassa lähdetään Suomeen. Voitto ei paina enää sunnuntain loppuottelussa. MM-2007: Suomi–Venäjä 2–1 ja. naaliin. Päävalmentaja Kari Jalonen oli heti välierän jälkeen niukkasanainen loppuottelun suhteen. 1–2 . Kanada vei Milanossa kultaa voittomaalikisan jälkeen 2–1 ja Moskovassa mestaruuden numeroin 4–2. Vaikka näitä kulmakuntia ei voi aivan suomalaisen jääkiekon ydinalueena pitää, kovan panoksen ovat täkäläiset kasvatit Jussi Jokinen, Atte Ohtamaa ja Leo Komarov tällekin maajoukkueelle antaneet. Raiko Häyrinen MOSKOVA (STT) Patrik Laine lupasi Suomen joukkueen tekevän kaikkensa, että Suomen kymmenes kerta aikuisten MM-fi naalissa toisi kolmannen maailmanmestaruuden. erä: 8.59 Brendan Gallagher (Boone Jenner–Sam Reinhard) 1–0, 18.02 Brad Marchant (Cody Ceci) 2–0. Ylipäätään jotain on Suomen maajoukkueympyröissä tehty viime vuosina oikein, kun leijonapaita kiinnostaa vuodesta toiseen NHL-ammattilaisiamme. Erityisesti nuorten maailmanmestaruudet alleviivaavat sitä muutaman vuoden takaista onnistunutta valmennuksellista linjamuutosta, jossa keskiöön nostettiin yksilötaitojen kehittäminen. Hienointa on se, että optimismi vallitsee koko Leijonien ryhmässä. –?Osaamme pelata Venäjää vastaan. (puolivälierä) . Suomi ja Kanada sunnuntain loppuotteluun, Venäjä ja USA pronssiotteluu Kanada kangerrellen MM-loppuotteluun. Olah sai paikan olympialaisten pöytätennikseen Reima Rautiainen MOSKOVA (STT) Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Kari Jalonen toivoi MM-välierän aattona, että Suomi pelaisi Venäjää vastaan turnauksen toistaiseksi parhaan ottelunsa. 2014 Minsk: Suomi–Venäjä 2–5 . Jalonen: Yritämme auttaa pelaajia Reima Rautiainen MOSKOVA (STT) Suomen myöhään lauantaina varmistuneen vastustajan nimi jääkiekon MM-fi naalissa ei yllättänyt. Suomen ja Venäjän kohtaamiset jääkiekon arvokisojen pudotuspeleissä 2000-luvulla (MM-/olympiakisat). Roolien vaihtumisesta päälaelleen kieli Sebastian Ahon maalin edestä tuikkaama 3–1-osuma. MM-2014: Venäjä–Suomi 5–2 (loppuottelu) . 2. –?Sillä ei ole merkitystä, että kohdattiin, mutta meillä on tietysti vastustajasta enemmän tietoa, Jalonen sanoi. Yleisöä: 10 455. 3. Tami-talkia lainaten ”räjähdysmäisen poikkeuksellinen” triplakin olisi nyt suomalaiskiekolle tarjolla, kun hallussa on jo 18ja 20-vuotiaiden maailmanmestaruudet. Suomen loppuottelut jääkiekon MM-kisoissa kautta aikojen (vuosina 1998 ja 1999 maailmanmestaruus ratkesi kahden ottelun yhteistuloksella): . –?Siinä neliön keskellä olen pyörinyt, pelitilanteet älykkäästi lukeva Aho viittasi avausmaalinsa syntytapaan. Juha Savela juha.savela@kpk.. ”Kolmen metrin Koskisen” valintaakin on tullut kevään mittaan pohdittua, mutta aikamoisen muurin Koskinen venäläisille rakensi. 3. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI SUOMI NOUSI 2000-LUVULLA NISKAN PÄÄLLE . (välierä) . ”Homma hanskassa” Tärkeitä maaleja Aho on tehnyt tärkeissä paikoissa ennenkin. Lähtökohdat eivät heilläkään ole määrittäneet lopputulosta, vaan kova työ. –?Oli luottavainen olo. 2–3 . Mutta se on jo toinen juttu. Hyvää työtä kerta kaikkiaan. Erotuomarit: Roman Gofman Venäjä–Tobias Wehrli Sveitsi (Miroslav Lhotsky Tshekki–Aleksandr Otmahov Venäjä). 1995 Tukholma: Suomi– Ruotsi 4–1 . Ennakkosuosikin voittomaalin teki Pekka Rinteen ja Miikka Salomäen seurakaveri NHL:stä, kesken kisojen MM-ryhmään liittynyt Nashvillen puolustaja Ryan Ellis. 2. Jäähyt yhteensä: Suomi 5x2 min, Venäjä 4x2 min. Sen eteen tehdään kaikki huomenna, Laine lupasi. Lotto lauantai 21. Kolmas erä näytti suomalaisittain jopa helpolta, kun Venäjä yritti härkäpäisesti yhden pelaajan sooloilla kiekkoa ylöspäin. Kurittoman Venäjän toimintasäde ei ulottunut oman maalin edustalle. Triplaa pukkaa. Vaikka välierä lähti pahimmalla mahdollisella tavalla liikkeelle, joukkue ei hätkähtänyt. Kanadan nöyryyttämistä jatkoi Michiganin yliopistohyökkääjä Tyler Motte, joka karkasi oikealta ja ampui Yhdysvallat johtoon. 2000-luvulla kolmesti pronssilla ollut Yhdysvallat kohtaa sunnuntaina Venäjän. Aleksander Barkovin ketjun toinen laitahyökkääjä Jussi Jokinen oli samaa mieltä. Suomi on kohdannut Kanadan MM-fi naaleissa Milanossa 1994 ja Moskovassa 2007. Sitten alkoi tapahtua. Varustetaan nyt tripla kuitenkin kysymysmerkillä. Täytyy nostaa nöyrästi hattu päästä tämän kevään leijonajoukkueen edessä. –?Tämä on pelaajien peli. Sebastian Aho (vas.) ja Mikael Granlund juhlivat Ahon tekemää Suomen ensimmäiastä maalia. Joukkueeseen kiireellä NHL:stä kiidätetty Aleksandr Ovetshkin on ennenkin pilannut pelaamisensa, kun kärsivällisyys on loppunut. Me (valmennus) yritämme auttaa pelaajia. Olympiapaikka on Suomelle lajihistorian ensimmäinen. Lauantai-Jokeri Jokerinumero: 8 4 2 5 7 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e. Jäähyt: 19.02 Derick Brassard K 2 min. Vain runsaat kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin Yhdysvallat tasoitti 2–2:een David Warsofskyn ylänurkkatykillä. Jostain syystä ei harmita yhtään. Nuorukaiset näkevät uhkien sijasta mahdollisuuksia. Kanada eteni odotetusti loppuotteluun, kun se kukisti välierässä Moskovassa Yhdysvallat 4–3. Olah on toukokuun listalla sijalla 74. Kaksi maalia MM-suosikin verkkoon tehnyt kolmosketjun laitahyökkääjä puhui ottelun jälkeen nöyrästi sitoutumisesta joukkueeseen. Melkoisen nimekäs MM-miehistö oli ahtaalla kokemattoman Yhdysvaltojen kanssa, kun tilanne oli kahden erän jälkeen 3–3. Fokus pysyi tekemisessä, päävalmentaja Jalonen kiitteli. Kiitosta ansaitsivat erityisesti loistavasti torjunut maalivahti Mikko Koskinen ja kiekkojen tielle kerta toisensa jälkeen ehtineet puolustajat. Triplaa pukkaa, vaikka Kanada (tai USA) – toinen välierä ei ole tätä kirjoitettaessa vielä alkanut –?ovatkin asiasta toista mieltä. Venäjällä on turnauksen paras hyökkäyskalusto, joten puolustus oli kovassa paikassa, Jalonen ymmärsi. 2011 Bratislava: Suomi– Ruotsi 6–1 . Kävi tämän illan fi naalissa miten tahansa, kokonaisuudessaan maajoukkuekausi on ollut täysosuma. . Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimituksen esimies. Kuriton Venäjä Kun Suomi alkoi toipua vastustajan avauserän rynnistyksestä, kotikisojen maailmanmestaruudesta koko 2000-luvun haaveillutta Venäjää alkoi miltei käydä sääliksi. erä: 25.34 Sebastian Aho (Mikael Granlund–Esa Lindell) 1–1 yv, 35.50 Jussi Jokinen (Patrik Laine) 2–1, 38.15 Aho (Jarno Koskiranta–Mikko Koivu) 3–1 yv. Jäähyt: 41.53 Mark Scheifele K 2 min. New York Rangersin hyökkääjä tasoitti neljä ja puoli minuuttia ennen erätaukoa ylivoimalla 3–3:een. Kansainvälinen pöytätennisliitto on vahvistanut Benedek Olahin paikan Rio de Janeiron olympialaisiin. Kanadan toisen erän katastrofi a lievitti MM-pistepörssin kärkiviisikkoon kuuluva Derick Brassard. 2016 Moskova: Suomi–Kanada. Se on joukkuepelissä meillä veressä, Aho sanoi. T iistai-iltana tuli työpaikalla vankistettua ilonpilaajan mainettani, kun Suomen nollatessa Kanadaa muistuttelin, että Leijonat taisi ottaa Pyrrhoksen voiton. Kapteeni Mikko Koivu ja Patrik Laine jakavat kommentteja, kun Suomi löi Venäöjän ja eteni MM-. Yleisöä: 12215. erä: 56.17 Venäjä aikalisä. naalipaikan kurittomalta Venäjältä LEIJONILLA KAKSI MMKULTAA, SEITSEMÄN MM-HOPEAA . Suomi voitti sekä Kanadan että Yhdysvallat alkusarjassa. – Sitoutuminen on suomalainen tyyli. Jäähyt: 28.38 Brendan Gallagher K 2 min, 34.40 Frank Vatrano U 2 min, 37.43 Connor Murphy U 2+10 min. –?Nyt otetaan happea, suunnataan sitten vastustajaa kohti. Maalitykki kunnostautui nyt syöttäjänä lähetettyään tarkan passin Jussi Jokiselle, joka nosti maalin kattoon 2–1. Suomi ei ole koskaan aiemmin voittanut yhdeksää peräkkäistä ottelua MM-kisoissa, mutta otteluiden alut ovat usein olleet Suomelle vaikeita. (välierä) . Tuplausnumero: 32 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 9 kpl voitto-osuus 31 277,40 e, 6 oikein 2 347,20 e, 5 oikein 49,50 e, 4 oikein 10,00 e Tuplaus-voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 5 kpl voittoosuus 62 554,80 e, 6 oikein 4 694,40 e, 5 oikein 99,00 e, 4 oikein 20,00 e. MM-2005: Venäjä–Suomi 4–3 vl. Patrik Laineen kanssa ensi kesän NHL-ykkösvarauksen paikasta kisaava Matthews teki toisen erän alussa ylivoimalla turnauksen toisen maalinsa. Miesten MM-kilpailut, välierät: Suomi–Venäjä 3–1 (0–1, 3–0, 0–0) 1. Voitolta ei vie mitään pois se, ettei nimekäs Venäjä ollut kovin laadukas jääkiekkojoukkue. Niin kovana asioiden kontrolloijana kuin Jalonen tunnetaankin, hän vierittää kunnian Venäjän kaatamisesta pelaajille, ei noudatetulle sitouttavalle pelitavalle. Aika lailla valoisista lähtökohdista voi Lauri Marjamäki kesällä aloittaa maajoukkueen päävalmentajana. Mutta kävikin kuten Bratislavassa 2011 – ja aika monta kertaa muulloinkin tällä vuosituhannella –?leijona voitti karhun. Tapa, jolla viime vuoden maailmanmestari fi naalipaikkansa hankki, yllätti enemmän. Kanada–USA 4–3 (2–0, 1–3, 1–0) 1. –?Maaleja on hankala laittaa järjestykseen, mutta aika korkealle nämä menevät, hän luonnehti venäläiskatsojat hiljentäneitä osumiaan. Kanada näytti suoriutuvan välierästä helposti, kun se hankkiutui Brendan Gallagherin ja Brad Marchandin avauserän maaleilla 2–0-johtoon
Keltaista korttia vilauteltiin etupäässä ensimmäisellä jaksolla. Harri Heiermann), Aki Sipilä (80. Miika Niemen 2–3-osuma jäi lopulta ottelun voittomaaliksi. Tommi Kari 1–1, 75. SJK:n hallinta tuotti vain pisteen Liiga: PK-35 Vantaa–PS Kemi 2–2 (1–0) 35. Vaikka tasoero oli selkeä, niin eivät nämä helppoja pelejä koskaan ole, totesi alkuun GBK:n kakkosvalmentaja Ilkka Jäntti. minuutilla, oli ottelu jo käytännössä ratkennut. minuutilla pelaajavalmentaja Chris Corcoranin maalilla. JyPK/2 – Pallokissat/2. Heti tauon jälkeen oli jarolaisilla pelin paras saumansa rikkoa Joonas Myllymäen nolla. 4 4 6– 16 MOSKOVA (STT–AFP) Moskovan TsSKA varmisti Venäjän jalkapalloliigan mestaruuden kauden päätöskierroksella lauantaina. Lauri Ala-Myllymäki), Tuure Siira (80. JALKAPALLO KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 22.5.2016 9 URHEILU Seppo Luokkala PIETARSAARI (KP) Jaro–KPV 0–1 (0–0) Yhdestoista yritys ja viimein onnistui. Me pelattiin omalla tasolla, joka on vahvuuden merkki. 4 1 3 1– 6 3 Esse IK......... 6 2 4 11– 20 6 VJS .............. Erotuomari: Vesa Hätilä. Toisen puoliajan alussa SJK:n Jussi Vasara ampui, mutta KuPSin maalivahti Johannes Kreidl torjui vedon tolpan juuresta. 4 1 1 2 6– 9 4 IFS ............... Kolme minuuttia myöhemmin vaasalaiset olivat johdossa, kun Markus Nordman ja Akeg Deng onnistuivat minuutin välein. 3 2 1 4– 7 6 ToU .............. KuPS piristyi lopussa. SJK:n Tarmo Kinkin ohjaus viidestä metristä meni yli maalin. Matthew Mendy ehti väliin. 4 3 1 6– 10 3 Sääripotku ... Niemelän maali toi voiton GBK:lle KRUUNUPYY (KP) Viidellä vierasottelulla naisten jalkapallon Ykkösen aloittaneen IK Myranin kotiavaus ei sujunut ennakkosuunnitelmien mukaan. TsSKA:n mestaruutta juhlii myös Suomen maajoukkuemies Roman Eremenko, joka pelasi koko päätösottelun. Liiaksi yksilöinä pelanneen Myranin ainokaisesta vastasi Jessica Ayers, joka laukoi osuman 70. 4 1 3 4– 9 1 FC Jazz ........ 3 2 1 9– 1 7 Pallokissat/2 4 2 1 1 11– 4 7 TP-47 ........... Kalle Kauppi, v), Faith Friday Obilor. minuutilla numeroiksi 1–3. 5 5 2– 20 HauPa/Ajax/2 5 5 2– 32 Seuraavat ottelut: 28.5. Naisten Ykkönen TuWe – JyPK 3 – 2 (2 – 2), Myran – Sudet 1 – 4 (0 – 3), PKKU – VIFK – 3 (0 – 2), P-Iirot – RoPS – 0, GBK – VJS 1 – (0 – 0), MPS – KF10 2 – 3 (1 – 2). TsSKA haki 1–0-vierasvoiton Rubin Kazanista ja pysyi taulukon kärjessä kahden pisteen erolla Rostoviin. Erotuomari: Dennis Antamo. Juho Salminen), Arttu Hoskonen, Kennedy Ugoala (46. 9 3 2 4 9– 11 11 FC Lahti ....... 7 3 1 3 9– 12 10 FC Honka ..... – Tosi harmittava alku, ensimmäiset 25 minuuttia olivat huonointa, mitä olen pitkään aikaan nähnyt. 3 1 2 9– 6 3 Pallokissat/2 2 1 1 2– 1 3 FC Sport-j .... Jaro hukkasi pelin kuluessa mm. Meille tuli hölmöjä virheitä, joista vastustaja rokotti. 4 4 14– 12 Esse IK/II ..... 5 4 1 11– 2 13 JJK ............... 7 2 2 3 11– 8 8 ONS ............. 4 1 1 2 8– 9 4 AC Kajaani ... Kenny Miller 1–1, 64. Cornelius Stewart). Sudet oli tehokas alussa, sillä avausmaali nähtiin jo 11. 4 2 2 11– 4 8 FC YPA/Ak ... 6 1 3 2 7– 12 6 TuWe ............ 4 1 3 3– 9 3 IFK Jstad ..... 5 4 1 17– 5 12 JyPK ............ Nyt on vain katsottava eteenpäin ja onhan tässä vielä pitkä kausi edessä, tuumi Jaron valmentaja Aleksei Jeremenko. – Oli siinä vähän tuuriakin, kun sain pallon uudelleen edellisestä tilanteesta. Rostovilla oli loppuminuuteilla mainio tasoituspaikka, mutta maalivahti Igor Akinfejevin tuplatorjunta piti TsSKA:n edellä. Jaksettiin painaa loppuun asti, vaikka johdettiin 5–1:kin, jatkoi Jäntti. GBK nuiji Virkiää Jarno Herranen YLIVIESKA (KP) FC YPA:n synkkä alkukausi jalkapallon Kakkosessa sai jatkoa. Nice Futis – Pallokissat, PK-35 – TiPS. 10 7 2 1 11– 3 23 PS Kemi ....... – Meidän oli tarkoitus pitää tempoa yllä, eikä lähteä kävelyyn mukaan. 4 1 2 1 5– 6 5 PPT .............. 6 1 2 3 6– 8 5 MPS ............. Urho Nissilä), Paul Odeh Onobi, Tijan Jaiteh, Aliuy Audu Abubakr, Babacar Diallo, Joona Lautamaja, Fuad Gbolahan Salami, Emmanuel Egwuekwe Azubuike. 5 2 1 2 6– 9 7 AC Oulu........ KF10 nousi vajaalla sarjakärkeen KOKKOLA (KP) GBK ei turhia hätkähtänyt Kakkosen kotiottelussa Lapuan Virkiää vastaan, vaikka Virkiä ottelussa johtoon pääsikin. 5 2 1 2 3– 5 7 EIF ................ Ei näitä maaleitta voiteta. Glasgow: Skotlannin cupin loppuottelu: Rangers–Hibernian 2–3 (1–1) 3. 7 2 1 4 6– 10 7 PK-35......... 6 5 1 18– 5 15 TPV .............. Hallinnasta huolimatta SJK ei kyennyt luomaan ensimmäisellä 45-minuuttisella vaarallisia maalipaikkoja. Inter–Ilves 1–0 (0–0) 65. Erotuomari: Joni Hyytiä. SJK: Mihkel Aksalu, Henri Aalto, Matej Hradecky (v), Johannes Laaksonen, Jussi Vasara (75. TsSKA:n voittomaalin iski Alan Dzagojev 19. Vihreiden joukkue näytti taisteluvalmiilta etenkin, kun Aki Sipilä oli palannut sairaslistalta raatamaan keskikentän pohjalle. ua), Njazi Kuqi. Yleisöä: 1043. TsSKA Moskova 30 20 5 5 51– 25 65 Rostov 30 19 6 5 41– 20 63 Zenit Pietari 30 17 8 5 61– 32 59 FK Krasnodar 30 16 8 6 54– 25 56 Spartak Mosk 30 15 5 10 48– 39 50 Lokomotiv M 30 14 8 8 43– 33 50 Terek Groznyi 30 11 11 8 35– 30 44 Jekaterinburg 30 10 9 11 39– 46 39 Samara 30 9 8 13 19– 31 35 Rubin Kazan 30 9 6 15 33– 39 33 Amkar Perm 30 7 10 13 22– 33 31 Ufa 30 6 9 15 25– 44 27 Anzhi Mahat 30 6 8 16 28– 50 26 Kuban Krasn. Anthony Stokes 0–1, 27. Seth Paintsil ei onnistunut takatolpalta liukumaan Jonas Emetin matalaa keskitystä verkkoon. Tappioitta viiden sarjakierroksen jälkeen Ykköstä johtava KPV oli joukkueista energisempi ja halukkaampi. Anzhi Mahatshkala ja Kuban Krasnodar karsivat sarjapaikastaan. FC YPA meni 1–0-johtoon Vesa Verrosen toimesta 17. 4 3 1 11– 4 10 KPV .............. VIFK ............. 4 1 3 1– 7 3 Vitonen K-Pallo – LoVe 2 – 3, FC-92 – OuHu 1 – 1, FC YPA/III – VetU – 6, IFS – RyPK-84 1 – 2, Kobolt BK – K-Pallo 5 – 2, OuHu – IFS – 2, VetU – Tarmo 7 – 1. 4 3 1 15– 4 9 MuSa ........... Keskuskentän pelialusta oli edelleen kovin muhkurainen, mikä ei ainakaan edesauta taitopeliin perustavaa Jaroa. peliminuutilla. KPV loisti Pietarsaaressa vahvuuksillaan, vaikkakin erikoistilanteissa se oli tavallista kesympi. Aina kun FC YPA sai onnistumisia, tuli heti perään helppoja virheitä, joista vieraat rankaisivat. Washilly Kalala Tshibasu 0–1. 6 6 29– 9 18 HauPa .......... 4 2 2 10– 8 6 GBK/II .......... Pelin loppu oli KPV-merkkinen. PK-35 Vantaa: Daniel Kollar, Altim Ademaj (74. KPV:n belgialainen Washilly Tshibasu pääsi vasemmalta ajamaan vähän keskelle ja laukomaan kahdesti. 5 2 3 12– 13 6 RoPS ........... ja 38. 3 1 2 4– 7 3 Tarmo .......... minuutilla johtoon, jonka isännät kuittasivat 15. minuutilla ja toinen 17. Felix Gustavsson), Henri Myntti, Michael Tolson Banner Jr, Timo Rauhala (v). 4 3 1 6– 6 9 RoPS ........... Vajaalle jouduttuaan iski KF10 johto-osuman. Yleisöä: 681. 6 1 1 4 5– 14 4 Seuraavat: 27.5. –?Jos ensimmäisellä jaksolla tekee kaksi maalia, pitäisi olla johdossa. Pallo napsahti rimaan kolmesti ja kertaalleen Emmi Niskakankaan laukaus osui tolppaan. 4 1 3 4– 9 3 TUS .............. Kolme pistettä irtosi Jarosta aivan suunnitelman mukaisesti. 9 2 3 4 11– 13 9 Ilves ............. 30 5 11 14 34– 44 26 Dinamo M. 6 3 2 1 14– 9 11 GBK.............. Jaro: Bino Bamba Hassoma (70. 2 1 1 4– 2 4 FC-92 ........... 10 1 3 6 9– 17 6 Seuraavat: 22.5. 3 2 1 9– 2 7 GBK.............. Yleisöä oli paikalla 1476, mikä on noin 150 vähemmän kuin joukkueiden kohdatessa edellisen kerran 17 vuotta sitten Pietarsaaressa. Jaro hallitsi palloa ja haki tekopaikkoja. Tilanne parani toiselle puoliajalle selvästi, Käld kommentoi. Toisella jaksolla muutettiin ryhmitystä tiiviimmäksi, kertoi valmentaja Petri Haapasalo. Reza Heidari), Yerai Vilaboa, Mateo Miguez (64. Toinen jakso olikin selvästi kotijoukkueen hallintaa. ulosajo), Saku Kvist, Joona Veteli, William Greenwell Ions, Matias Ojala, Zeljko Savic, Roque Muller Pereira, Ryan Gilligan (78. Papa Niang), Jonas Emet (v), Alibek Aliev, Walter Moore, Jamar Dixon, Sam Jammeh, Seth Paintsil (84. Mika Lahtinen), Tatu Miettunen, Bello Yero (72. Markus Blomqvist), Joni Aho, Solomon Duah (v, 83. PS Kemi: Juhani Pennanen, Jonathan Bitsindou David, Christian Eissele (46. KuPS–SJK 0–0 Erotuomari: Mikko Mörö. 4 4 19– 3 12 FC Hertta ..... 4 1 3 6– 8 3 Kraft ............ 4 2 1 1 14– 6 7 Klubi-36 ....... 4 3 1 15– 7 9 ONS ............. B-tyttöjen Ykkönen Klubi-36 – GBK 3 – (2 – 0), FC SCJ – Pallokissat/2 – 5 (0 – 3). 5 3 2 11– 5 9 Myran .......... 5 1 3 1 15– 8 6 Pallokissat ... Jälkimmäinen kuti upotti pallon tolpan kautta vatsatautista Emil Öhbergiä Jaron maalilla tuuranneen Sam Jammehin taakse. 5 2 3 8– 4 9 FC KTP ......... 4 3 1 9– 6 9 FC YPA/III .... 4 1 3 3– 16 1 SeMi ............ Taistelupallo maistui punapaidoista parhaiten Markus Kronholmille. 8 2 3 3 11– 10 9 HIFK ............. Toni Lehtinen), Ariel Ngueukam, Roope Riski (v), Tarmo Kink (90. 5 1 2 2 11– 12 5 KPV .............. 3 2 1 6– 7 TUS .............. 6 1 2 3 7– 12 5 PKKU ........... FC YPA:lle taas tappio Jorma Ylönen KUOPIO (STT) Seinäjoen Jalkapallokerhon hallintaa ei palkittu lauantaina jalkapalloliigassa. 4 1 1 2 3– 8 4 KUF .............. – Paikoista pitäisi laittaa pallot maaliin, kun tilaisuuksia tulee näissä peleissä aika vähän. Emma Malkamäki nosti vapaapotkun maalille ja Alexandra Quincey laukoi pallon voimalla verkkoon. Ilves ............. – On erittäin tärkeää voittaa näitä vieraspelejä. Lauantaina tuloksena oli neljäs peräkkäinen tappio, kun Vaasan IFK haki pisteet Ylivieskasta maalein 2–4 (2–3). 3 3 1– 13 Seuraavat ottelut: 22.5. Tästä huolimatta KF10 väänsi Malmin Palloseuralta pisteet mukaansa numeroin 2–3 (1–2). 4 3 1 8– 3 9 LBK .............. Malkamäki keskitti ja Quincey pukkasi. Venäjän liiga: Lokomotiv Moskova–Saransk 3–0, Dinamo Moskova–Zenit Pietari 0–3, Jekaterinburg–Kuban Krasnodar 2–0, Terek Groznyi–Rostov 0–2, Ufa–Spartak Moskova 3–1, FK Krasnodar–Amkar Perm 1–0, Rubin Kazan–TsSKA Moskova 0–1 (TsSKA: Roman Eremenko pelasi 90 min), Samara–Anzhi Mahatshkala 0–0. Pelien hallinta ei kartuta pistepussia, kun viimeistely ontuu. 4 1 1 2 8– 7 4 No Stars ...... Virkiä meni 9. Käldillä riitti huomautettavaa erityisesti avauspuolikkaan pelistä, jolloin koko kentän prässi ei toiminut. 7 1 1 5 10– 19 4 TiPS ............. Paras paikka oli KuPSin Petteri Pennasella, mutta kapteeni ampui avopaikasta karkeasti yli maalin. JyPK – KPV, HauPa/Ajax – Pallokissat, VIFK – SeMi. 4 1 1 2 9– 8 4 JyPK/2 ......... Vajaalla ei kukaan voinut vetää välistä. 5 1 1 3 10– 19 4 Tervarit-j ...... Joukkuetta valmentaa Nigerian maajoukkueestakin tuttu Daniel Amokachi. Jaro puski yllättävän sinnikkäästi keskeltä, eikä käyttänyt vasemman laidan vauhdikasta kaksikkoa Paintsil – Walter Moore juurikaan hyödyksi. 5 3 2 8– 8 9 VIFK ............. KPV: Joonas Myllymäki, Matthew Mendy, Dawda Bah (v), Teemu Mäki, Washilly Kalala Tshibasu, Irakli Sirbiladze, Kim Palosaari (70. Elias Ahde 2–2. Lopullisesti ottelu ratkesi kymmenen minuuttia ennen loppua. 4 4 12– 4 12 TP-47 ........... Kokkola F10:llä oli useita hyviä tekopaikkoja pitkin ottelua. Erityisesti keskikentän Sipilä ja Mike Banner olivat kaksinkamppailuissa väkeviä. 5 2 1 2 12– 11 7 Ilves II .......... 4 4 3– 19 Seuraavat ottelut: 22.5. 7 7 0– 26 Seuraavat ottelut: 22.5. –?Saimme tärkeän vieraspisteen, SJK:n päävalmentaja Simo Valakari sanoi. Ykkönen Jaro–KPV 0–1 (0–0) 60. Toisella puoliajalla GBK piti Niemelän maalin jälkeen otteen hallussaan, eikä VJS:lle juuri paikkoja syntynyt. NIK ............... 30 5 10 15 25– 47 25 Saransk 30 4 12 14 30– 50 24 Sarja on päättynyt. – Tämä oli koko joukkueen taistelu. KPV .............. 7 4 2 1 15– 10 14 Åland U ........ FC United ..... 6 4 2 17– 11 12 JJK ............... Mikko–Petteri Latosaari 1–0, 14. minuutilla. EIF – GrIFK. Kokkolan Pallo-Veikot peittosi naapurikaupungin Pietarsaaren Jaron lauantaina jalkapallon Ykkösen kamppailussa. VIFK – Tervarit-j. 4 4 17– 3 12 RyPK-84 ...... KP/JUKKA LEHOJÄRVI Historialliset pisteet KPV:lle Washilly Tshibasun laukaus lannisti Jaron paikallisottelussa KOKKOLA (KP) Tyylipisteitä tärkeämmäksi muodostui kolme sarjapistettä, kun GBK kukisti VJS:n naisten Ykkösen lauantain kierroksella 1–0 (0– 0). Kulmurit jäivät yleensä turhan mataliksi, eikä pitkistä heitoistakaan tullut tulosta. Vastaavaa ei ollut koskaan ennen tapahtunut. Jair Tavares Silva 1–2, 71. Serge Atakayi). KPV-kollega Antti Ylimäki peitteli lehdistötilaisuudessa onnistuneesti leveintä hymyään. Viiden kierroksen jälkeen tappioton KF10 kohtaa seuraavaksi paikallisottelussa GBK:n. Naisten Kakkonen Esse IK – Kanu 2 – (0 – 0), FC Sport-j – FC United – 2 (0 – 1), ToU – FC Hertta 4 – 4. 5 1 3 1 3– 3 6 TPS .............. KuPSilla on takana neljä tappiotonta peliä. AC Kajaani – PPT, MuSa – FC YPA, VIFK – TP-47, Virkiä – Kraft, OPS – FC Santa C. 4 1 2 1 6– 8 5 HauPa/Ajax . Pelin 37. Jazz–JJK 2–2 (1–0) 45. 8 2 2 4 13– 18 8 Nice Futis .... Aleksi Gullsten), Tuomo Könönen (58. KuPS: Johannes Kreidl, Saku Savolainen, Juha Hakola (62. Yleisöä: 905. KF10 ............ ONS/2 .......... Meidän piti pitää vauhtia ensimmäiset 20 minuuttia, harmitteli ja ihmetteli Myranin valmentaja Magnus Slotte. 8 3 3 2 10– 9 12 FC Inter ........ 6 2 3 1 7– 8 9 GrIFK ........... Njazi Kuqi 2–0, 56. 4 1 3 4– 8 3 Virkiä ........... Mateo Miguez 1–0, 49. Yritin toisella kerralla laittaa palloon lisää voimaa ja veto meni etutolpasta sisään, kertasi Tshibasu kauden kuudennen täysosumansa syntyä. Inter: Jukka Lehtovaara, Egzon Belica, Ari Nyman, Sebastian Mannström, Benjamin Källman, Guy Gnabouyou (89. – Lähdimme puolustamaan ja annoimme pallon Jarolle. GBK:n ratkaisijaksi nousi vaihdosta toiselle puoliajalle kentälle tullut Lotta Niemelä, joka tunnin pelin jälkeen pisti maalinedusruuhkasta pallon VJS:n verkkoon. B-poikien Ykkönen HauPa – JJK 1 – (0 – 0), Jaro – TPV 2 – (1 – 0), Ilves II – RoPS 3 – (1 – 0). – Kyllä tämä oli meidän hyvyyttä enemmänkin. Ions 2–2. Davis Ramadingaye 1–1, 29. 6 2 3 1 13– 10 9 Haka ............ Ottelun kuva on aika odotettu. Nelonen PeFF – Sääripotku 3 – 0, NIK – IFK Jstad 3 – 0, LBK – TUS 2 – 1, GBK/II – Esse IK/II – 2, KUF – Myran 3 – 3, No Stars – FC YPA/Ak 2 – 1, IFK Jstad – LBK – 3, TUS – Esse IK/II – 3. Jakson loppupuolella Benjamin Storbacka osui kahdesti vieden isännät 3–1-johdossa tauolle. 7 6 1 27– 3 19 TPS .............. 4 1 3 4– 14 3 Kanu ............ Tällaisten paikallisotteluiden vuoksi jalkapalloa pelataan. kaksi erinomaisista paikoista tuomittua vapaapotkua. 4 1 3 3– 9 3 FC YPA ......... Iiro Järvinen 1–2, 90. Erotuomari: Mikko Leino. Jesus Alberto Alvarado Morin), Markus Kronholm, Fortuna Alberton Macomba, Johan Brunell (v), Thomas Kula (85. Niistä on koossa tasapelin lisäksi kolme voittoa maalierolla 4–0. 4 3 1 5– 5 9 OPS ............. 4 1 1 2 8– 6 4 FC Santa C ... Elias Ahde 1–0, 64. 4 1 3 5– 21 1 FC YPA ......... 3 1 2 8– 12 3 K-Pallo ......... Washilly Tshibasu antoi palloveikoille jälleen aiheen juhlintaan. Yleisöä: 590. Pelissä oli tunnetta, mutta se väistyi vähitellen kotijoukkueen tyytyessä kohtaloonsa. VIFK – JyPK. 4 4 4– 14 Seuraavat ottelut: 28.5. Viimeisen kympin aikana vielä Smith osui pilkulta ja loppulukemat viimeisteli Tobias Wentin. Lucas García, v), Carlos Portela (90. Ratkaisevassa roolissa oli vaihtomies Ilmari Niskanen, jonka nopeus aiheutti vaikeuksia SJK:lle. 9 2 2 5 4– 12 8 VPS .............. 4 3 1 12– 5 10 Virkiä ........... Ensimmäisen vartin aikana isännät loivat useamman huippupaikan, mutta Iidle Elmi, Dragan Pejic ja Juuso Takanen joutuivat vuorollaan pettymään. minuutilla Louise Arseneault revittiin nurin ja Rosita täräytti pilkulta jo kauden kolmannen rankkariosumansa. Andrew Halliday 2–1, 80. Ilves: Mika Hilander, Antti Hynynen, Felipe Aspegren, Pavle Milosavljevic, Marco Matrone (v), Mikael Soisalo (68. Kasvettiin pelin myötä ja sitten meillä on tällainen pelaaja kuin Tshibasu, Ylimäki ynnäsi. minuutilla. 5 4 1 12– 7 13 VIFK ............. 8 4 2 2 9– 6 14 KuPS ............ Lähimpänä tasoitusta oli Takanen, jonka laukaus kolahti tolppaan. James Christopher 2–2. KPV aloitti tunnollisesti puolustamalla, eikä joutunut suuriin vaikeuksiin omalla alueellaan. 4 4 11– 3 12 GBK.............. Pelaajavalmentaja Dragan Pejic toi kotijoukkueen tasoihin, mutta jälleen meni vain pari minuuttia, kun oli taas vaasalaisten vuoro juhlia. Paras tilanne osui Adisa Gracelle, joka pääsi rangaistusalueen rajalta yrittämään tyhjiin, mutta laukaus vei pallon ohi. minuutilla. Saransk ja Dinamo Moskova putosivat toiselle sarjatasolle. Haka –AC Oulu 2–2 (1–2) 12. Masar Ömer), Ymer Xhaferi (v), Lucas Kaufmann, Konsta Rasimus, Aleksi Ristola, Fernando Linan Rodriguez (63. Yleisöä: 1 476. Youness Rahimi), Teemu Penninkangas, Jarkko Hurme, Abdoulaye Meite. Jaro ............. William Greenwell Ions 2–1, 88. Antto Hilska), Reuben Ayarna, Emile Paul Tendeng. Topparipari Myntti – Mendy voitti puhtaasti Jaro-hyökkäyksen. PK-35........... Erotuomari: Petteri Kari. minuuteilla nousi keltainen kortti Arseneaultille. Jaro törmäsi jo viime kaudella joukkuetta vaivanneeseen ongelmaan. 7 3 4 6– 8 9 SJK .............. 8 4 4 14– 17 12 Pallokissat ... Kakkonen FC YPA – VIFK 2 – 4 (2 – 3), TP-47 – OPS 3 – 2 (2 – 2), GBK – Virkiä 8 – 1 (3 – 1), Kraft – AC Kajaani 2 – 3 (1 – 0), FC Santa C – Hercules – 0. 5 1 2 2 5– 7 5 VPS-j II ........ Jarolla oli myöhemmin joitakin tilanteita, jotka hyvin pelannut Myllymäki selvitti koko muun joukkueen auttaessa. –?Tasapeli oli ihan reilu tulos, Niskanen sanoi. 3 1 2 2– 9 1 FC SCJ ......... Ilmari Niskanen), Petteri Pennanen (69. Rundel Winchester, 90. Isokokoinen Quincey teki 65. 4 2 2 9– 7 6 JyPK ............ David Gray 2–3.. Toisella jaksolla Miika Hohenthal ja Lawrence Smith veivät isäntien karkuun, kunnes oli jälleen kovasti töitä tehneen Storbackan vuoro täydentää hattutemppunsa valmiiksi. Vähitellen tilanteita syntyi kotijoukkueen maalille. 10 7 2 1 21– 9 23 IFK Marieh. Ei siinä koettu mitään vaikeutta ja luotettiin siihen, että Jaro vähitellen turhautuu. HJK ............ Kakkoseksi nousseen GBK:n matka käy seuraavaksi Ouluun Herculeksen vieraaksi. Vieraiden hyvän alun jälkeen ottelu toki tasoittui, mutta maaleilla kotijoukkue ei liiemmin juhlimaan. 3 2 1 8– 6 6 I-JBK............ 3 1 1 1 6– 5 4 LoVe............. Stokes 2–2, 90. Naisten Liiga ONS – Ilves 1 – 2 (1 – 2), Åland U – TPS – 1 (0 – 1). Rangaistusalueella ei oltu riittävästi varpaillaan ja maalivahti Myllymäki oli tänään loistava. 5 3 1 1 13– 6 10 VIFK ............. Hallitseva mestari ei kyennyt murtamaan KuPSin tiivistä puolustusta, joten pisteet jaettiin maalittomalla tasapelillä Kuopiossa. Hieno tapahtuma ja meidän kannalta oikein hieno tulos, Tshibasu iloitsi. 6 1 3 2 9– 8 6 Jaro ............. –?Aika lailla tasapaksu esitys kokonaisuudessaan, mutta hyvä kun pisteitä tulee huonommallakin esityksellä, GBK:n valmentaja Michael Käld tiivisti iltapäivän juonen. Guy Gnabouyou 1–0. Teerijärvellä pelatussa ottelussa Myranin oli tarkoitus pitää alussa vauhtia pitkämatkaista vierasta Kouvolan Susia vastaan, mutta toisin kävi, kun vieraat jyräsivät 1–4 (0– 3) -voittoon. B-tyttöjen SM-sarja lohko B Ilves – ONS 3 – 3 (1 – 2). 3 1 1 1 10– 8 4 Friska Viljor . 6 2 2 2 16– 13 8 RoPS ........... 5 1 4 9– 15 1 Seuraavat ottelut: 23.5. Kaikki neljä otteluaan voittanut VIFK olisi ehdottomasti ollut voitettavissa, mutta kentällä ei nähty terävintä kotijoukkuetta. Yleisöä: 679. VPS – RoPS. 4 2 2 8– 11 6 OuHu ........... Kauden yllättäjä Rostov päätti liigaurakkansa 2–0-vierasvoittoon Terek Groznyista ja saa palkinnoksi paikan Mestarien liigan karsinnoissa. –?Jalat eivät liikkuneet riittävästi ja vastustaja pääsi rakentelemaan hyökkäyksiä, kun kenttä ei ollut tiiviinä. 4 3 1 21– 2 9 SiPS ............. 8 4 2 2 19– 11 14 Ilves ............. Vierasjoukkue oli pitkän matkan kangistama alussa ja MPS meni Jaana Hyttisen vedolla johtoon. FC SCJ – Klubi-36, GBK – Pallokissat/2, TP47 – RoPS. 6 1 2 3 4– 11 5 P-Iirot .......... Kymmenisen minuuttia kestänyt vahva erikoistilanteiden sävyttämä painostus toi ottelun ainoan maalin tunnin kohdalla. 4 1 1 2 6– 13 4 Myran .......... VIFK pelasi vaparikuviolla paikan Ilari Antilalle, joka sijoitti ottelun päätösnumeroiksi 2–4. 4 3 1 8– 4 9 PeFF ............. 6 6 1– 22 Seuraavat ottelut: 22.5. Tämän jälkeen kentällä oli vain yksi joukkue, sillä kokkolalaiset jyräsivät lapualaiset maanrakoon voittaen lopulta peräti 8–1 (3–1). Varsinkin jälkimmäinen varoitus sai KF10:n lämpenemään. Toinen jakso oli huomattavasti parempaa, mutta maalipaikat jäivät hyödyntämättä, FC YPA:n valmennustiimiin kuuluva Marko Myllykangas totesi. 5 3 1 1 12– 6 10 Sudet ........... 4 1 2 1 6– 5 5 Kobolt BK .... 8 5 1 2 19– 13 16 HJK .............. Kun vielä Satu Hermunen ampui rankkarin sisään 26. Myran tyrmättiin heti ottelun alussa HELSINKI (KP) Lähes täyden tunnin joutui Kokkola F10 taistelemaan vajaalla joukkueella naisten jalkapallon Ykkösen lauantaisessa vieraspelissään. 9 4 1 4 11– 10 13 RoPS ........... 20. 4 2 1 1 11– 6 7 Hercules ...... TsSKA vei Venäjän jalkapallomestaruuden Tasapeli olisi tiennyt mestaruuden valumista Rostoville keskinäisten otteluiden perusteella. Avauspuolikkaallakin GBK loi muutama paikan. VetU ............
Moto2: 1) Sam Lowes Britannia, Kalex 1.51,965, 2) Takaaki Nakagami Japani –0,047, 3) Lorenzo Baldassarri Italia, Kalex –0,123. naaliin, Dietrich sunnuntain B-. Pesä-Kiilat avasi voittotilinsä HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven Pesä-Kiilojen naiset onnistuivat täydellisesti kotiutuskisassa, kun kaikki viisi paria tekivät tulosta. 2 2 9– 28 Simo .......... 4 1 2 1 25– 29 4 Seinäjoki .... 3 1 1 1 13– 16 4 Siilinjärvi ... Naisten suomensarja länsilohko Oulainen – Seinäjoki – 2 (2 – 3, 1 – 2), Haapajärvi – Ylihärmä 2 – 1 (6 – 4, 6 – 8, 1 – 1, 5 – 2). 0– Oulainen .... Jyväskylä .. Joensuu – Ulvila, Kuopio – Pöytyä, Lievestuore – Jalasjärvi, Muhos – Tampere. Palkitut: I Tapani Piri, II Ville-Pekka Jokinen. 1 1 8– 5 2 Sotkamo .... Pesä-Kiilojen parhaina palkittiin ykkösvahti Selina Saarenpää ja lukkari Milja Marjakangas. –?Imatra pelasi vain ykköskärjellään, meillä vastuu jakautui tasaisemmin. –?Meillä on yksi sarjan parhaista lukkareista. 3 1 2 23– 16 7 Lievestuore 4 1 1 2 40– 44 7 Kuopio ....... Miehet, combi: Marcus Sandell Grankulla IFK Alpine, Eemeli Pirinen Kuopio Ski Club, Samu Torsti Vasa Skidklubb, Arttu Niemelä Jyväskylän hiihtoseura, Victor Malmström Grankulla IFK Alpine. –?Olo vaihtelee, mutta nyt uinti rullasi. Voiton vei ajalla 27,57 britti Francesca Halsall. Avausjaksolla HP-K karkasi 6–0-johtoon, joka kesti Ylihärmän takaa-ajon. Haastajaryhmä: Atte Heikkilä Freestyleseura Moebius, Helsinki, Elias Syrjä Vuokatti Slalom, Eetu Rintamaa Freestyleseura Moebius, Helsinki, Otso Räisänen Freestyleseura Moebius, Helsinki, Miika Virkki Mountain Club Ounasvaara, Rovaniemi. 1 1 5– 1 3 Pattijoki ..... 2 1 1 22– 22 3 Seuraavat ottelut: 22.5. 2 1 1 8– 6 3 Jeppo FF ...... Uran juoksuista kolme löi kentän parhaana palkittu Janne Vinkki ja yhden Juho Haapakoski. 2 1 1 12– 8 5 Oulainen .... 1 500 m vu: 1) Boglarka Kapas Unkari 15.50,22, 2) Mireia Belmonte Garcia Espanja 16.00,20, 3) Maria Vilas Vidal Espanja 16.01,25, 4) Tjasa Oder Slovenia 16.08,67, 5) Simona Quadarella Italia 16.22,64, 6) Adel Juhasz Unkari 16.22,69. 50 m ru: 1) Adam Peaty Britannia 26,66, 2) Peter John Stevens Slovenia 27,09, 3) Ross Murdoch Britannia 27,31, 4) Giedrius Titenis Liettua 27,46, 5) Johannes Skagius Ruotsi 27,54, 6) Damir Dugonjic Slovenia 27,56. Vimpeli ...... Miika on kehittynyt paljon viime kauteen verrattuna, Kauppinen suitsutti. Oulainen – Kannus II. Kivilahden ratkaisujuoksu syntyi kahden palon tilanteessa. Vieraaksi saapunut Nurmon Jymy sai todeta isännät paremmakseen numeroilla 2–0 (4–2, 10–0). Veera Kivirinta ylsi myös fi naaliin välierien kuudennella sijallaan. 1 1 15– 5 3 Ii................. Sotkamo: Niko Korhonen 0/2, Niilo Piiponniemi 0/3, Toni Kohonen 1/0, Kosti Rautiainen 1/0, Immo Rautiainen 0/1, Jussi Korhonen 1+1/1, Jani Komulainen 1/1, Roope Korhonen 2/0, harhat 1. Myös edellinen ennätys oli hänen nimissään. 1 1 32– 10 3 Haapajärvi . Ylivieska – Ilmajoki. 1 1 5– 15 Seuraavat ottelut: 22.5. 2 2 17– 3 6 Vimpeli ...... Suomen Mimosa Jallow sijoittui kuudenneksi naisten 50 metrin selkäuinnin . 1 1 5– 7 Lapua ......... 4 1 3 13– 32 2 Pattijoki ..... Toisella jaksolla virheitä tuli siellä ja täällä, joten jakso päättyi selvään vierasvoittoon. Hän ylsi kuudenneksi uransa ensimmäisessä aikuisten arvokisafi naalissa. 4 1 3 18– 30 1 Kempele..... Ski slopestyle: Anni Kärävä Club des sports La Clusaz (Ranska), Daniel Antell Freestyleseura Moebius, Joona Kangas Levi Ski Club, Antti Ollila Mountain Club Ounasvaara, Rovaniemi, Aleksi Patja Mountain Club Ounasvaara, Rovaniemi, Sami Säkkinen Ruka Slalom. Miehet, K1, 200 m: Alkuerä 5/7: 1) Peter Menning Ruotsi 34,904, 2) Niklas Vettanen Suomi 34,933. Alkuerien 5 parasta välieriin. Välierät, erä 2: 1) Aleksejs Rumjancevs Latvia 34,587, ...7) Niklas Vettanen Suomi 35,948. Kauppinen antoi läpi ottelun vastuuta myös kakkoskärjelle, ja tuo taktinen ratkaisu poiki lopulta voittojuoksun. 3 2 1 42– 19 7 Kankaanpää 3 1 2 25– 18 7 Koskenkorva 4 1 1 2 36– 21 7 Hyvinkää ... Toinen jakso oli yhtä isäntien juhlaa, sillä kymmenen kertaa uralaiset saivat juosta kotiin. – Mitali on realismia, mutta se tulee vain nappisuorituksella.?En kuitenkaan ajattele mitään mitaleja, omaa uintia vain, Laukkanen totesi. 100 m pu: 1) Laszlo Cseh Unkari 50,86, 2) Konrad Czerniak Puola 51,22, 3) Mehdy Metella Ranska 51,70, 4) Piero Codia Italia 51,82, 5) Matteo Rivolta Italia 51,96, 6) Pawel Korzeniowski Puola 51,98. 2 1 1 11– 13 3 Ylivieska .... –?Rajan jahtaaminen jatkuu, mutta näyttää todennäköiseltä, että pääsisin Rioon ilman A-rajankin rikkomista, hän arvioi. Miehet, tekniikka: Joonas Räsänen Levi Ski Club, Jens Henttinen Espoo Slalom, Santeri Paloniemi Ruka Slalom. Miesten ykköspesis Ylivieska–Imatra 2–1 (4–1, 0–6, 2–1) Ylivieska: Tuomas Jämsä 0/1, Markus Lehtiniemi 1/0, Joni Jokilehto 0/2, Timo Hanhisalo 1/0, Jere Achren 0/1, Teppo Ylikulju 1+1/2, Teemu Nivala 1/0, vapaat 1. Meillä on nimettömiä, mutta tosi taitavia kavereita, Kauppinen kehui. Kirsikkana kakun päällä oli se, että Jallow ui naisten 50 metrin Suomen ennätykseksi 28,15. Miesten suomensarja pohjoislohko Kempele – Kajaani 2 – (1 – 0, 11 – 1), Oulu – Haapajärvi – 2 (5 – 6, 3 – 4). 1 1 8– 27 Kannus II ... Vettanen sunnuntain C-. Vimpeli – Kitee, Hyvinkää – Pattijoki, Kankaanpää – Joensuu, Kouvola – Jyväskylä, Seinäjoki – Kempele. Hän puolustaa matkan pronssia edellisistä EM-kisoista. HP-K:n 6–1-johto kesti, vaikka Lippo nousi juoksun päähän. Lontoo: EM-kilpailut, ratauintien 6. 3 1 2 43– 13 5 Lappeenranta 4 2 2 15– 29 4 Kempele..... Ykköspalkittu oli kaksi juoksua tuonut, polttajan tontilla erinomaisesti esiintynyt Jokilehto. 4 2 2 40– 18 10 Kouvola ..... 1 1 5– 8 1 Kajaani ....... JALKAPALLO MOOTTORIPYÖRÄILY MELONTA PESÄPALLO UINTI SUNNUNTAINA 22.5.2016 KESKIPOHJANMAA 10 URHEILU Jarno Herranen YLIVIESKA (KP) Ylivieska–Imatra 2–1 (4–1, 0–6, 2–1) Ylivieskan Kuulan ja Imatran Pallo-Veikkojen kohtaaminen Suvannolla noudatteli samaa käsikirjoitusta kuin Kuulan ja Haminan ottelu päivää aikaisemmin. Imatra: Ville Lantiainen 1+0/3, Juuso Lattu 0/1, Ville Liukku 0/3, Ville Huuhtanen 3/0, Lauri Rönkkö 1/0, Pasi Kokkonen 2/0, Sampo Nieminen 0/1, vapaat 1. 3 1 2 4– 11 3 Golden Boys 2 1 1 3– 4 1 Esse IK/III .... 2 1 1 11– 9 3 Nurmo ....... 3 1 2 10– 37 3 Tampere..... Palkitut: I Joni Jokilehto, II Teppo Ylikulju, A Miika Keski–Petäjä. Pesä-Kiilat onnistui kotiutuskisassa Tuomas Arkimies LONTOO (STT) Mimosa Jallow, 21, otti uimarin urallaan askeleen eteenpäin lauantaina Lontoon EM-kisoissa. 3 1 1 1 13– 15 5 Pori ............ Ura vahva kotona OULU (KP) Haapajärven Pesä-Kiilat avasi voittotilinsä miesten suomensarjassa, kun Oulun Lipon kakkosjoukkue kaatui kotonaan 0–2 (5–6, 3–4). Liukkonen on kertonut olevansa parhaillaan antibioottikuurilla. Ville Liukun näpyn perään lähtevä Miika Keski-Petäjä palkittiin ottelun parhaana, kun Kuula voitti ykköspesiksen suurimmaksi voittajasuosikiksi nostetun Imatran. Ii – Ylivieska, Simo – Pattijoki. Kakkoskärki teki voittojuoksun Jos meni toinen jakso vihkoon Haminaa vastaan, nosti Kuula tasoaan supervuoroon ja kuittasi kotivoiton. Freestyle: Kumparelasku: Topi Kanninen Jyväskylän Freestyleseura, Jussi Penttala Freestyleseura Moebius, Helsinki, Olli Penttala Freestyleseura Moebius, Helsinki, Jimi Salonen Jyväskylän Freestyleseura. Jymyllä taas uusi Korhonen iskijänä KANNUS (KP) Kannuksen Uran ensiesiintyminen kotiyleisölle suomensarjassa tällä kaudella sujui vahvasti. päivä (50 m allas): Loppukilpailut: Naiset: 200 m vu: 1) Federica Pellegrini Italia 1.55,93, 2) Femke Heemskerk Hollanti 1.55,97, 3) Charlotte Bonnet Ranska 1.56,51, 4) Melanie Costa Schmid Espanja 1.58,08, 5) Evelyn Verraszto Unkari 1.58,16, 6) Ajna Kesely Unkari 1.58,24. Kakkospalkinto meni 2-vahti Miro Märsylälle. 4 2 2 30– 24 10 Sotkamo .... 4 1 2 1 23– 23 7 Ulvila ......... Hänen tavoitteenaan on jatkaa yhdistyksen taloudellisen elinvoimaisuuden ja huippu-urheilutoimintojen kehittämistä. Vammaisalppihiihto: Santeri Kiiveri Saimaa Ski, Lappeenranta. Ilmaisu viittasi Antti Hartikaisen, 30, ilmeiseen ristisidevammaan ja pitkään sairauslomaan, joka pakotti Jymyn kutsumaan Kiteellä lainassa kolme ottelua pelanneen Jussi Korhosen, 19, rinkiin kakkosvahdiksi. 2 2 35– 2 6 Kannus ...... Kutonen Jeppo FF – Esse IK/III 3 – 2, DEPO – Golden Boys 2 – 2, TUS/II – Såka 3 – 1, HBK/II – Reima – 4. Eikä Kuulaa hetkauttanut sekään, että Nivalan lyöntivuoro tuotti lopulta toisen palon ja kopin myötä pesät tyhjenivät etenijöistä. Kolmeen tuotuun ylsi kärkikaksikko Sini Liikanen–Petra Laakkonen. 2 1 1 19– 19 3 Ilmajoki ...... Sellainen siitä kuitenkin tuli, kun teimme toisella jaksolla todella paljon virheitä. Sama kaava toistui Imatran isäntänä. 4 1 2 1 28– 35 4 Muhos ....... Lopulta Jokilehto pääsi tuomaan voittojuoksun, kun Timo Hanhisalo upotti pallon vastustamattomasti väliin. 4 1 1 2 42– 30 7 Oulu ........... Pallo kuitenkin kopsahti kenttään, joten Jere Achren sai rauhassa juosta tasoituksen, eikä Ylikuljullakaan tehnyt tiukkaa kunnarin kanssa. 1 1 5– 4 2 Rovaniemi . 5 2 3 29– 41 6 Joensuu ..... Vähäkyrö ... Omissa nimissään ollutta ennätystä parantanut Liukkonen eteni sunnuntain fi naaliin neljänneksi nopeimpana. ra Drakou Kreikka 28,00, 5) Maaike De Waard Hollanti 28,14, 6) Mimosa Jallow Suomi 28,15 (SE). –?Erityisesti lähtökohtiin nähden pelasimme erittäin ehjän ulkopelin, kiteytti Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen. Suomessa on tapana jutella kavereille juuri ennen kisaamista, mutta nyt ne eivät ole mukana. Suomalaisten välierät (8 . Oululaisten tappiolukemat kirjattiin 0–2 (0–3, 1–5). Pesä-Kiilat nousi täyteen pistepottiin toisen jakson neljännen tasoittavalla, jossa Tero Kivelä ja Veli-Matti Kivilahti nostivat lyönneillään vieraat myös toisen jakson voittoon. 1 1 6– 6 2 Ylihärmä .... 4 4 6– 40 Seuraavat ottelut: 22.5. PeFF/II – SieSi. Minkäs minä sille voin, että olen tällä parempi kuin pidemmillä matkoilla, Jallow kuittasi. Mugello: Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan 6/18 kilpailu, Italian gp: Aika-ajot: MotoGP: 1) Valentino Rossi Italia, Yamaha 1.46,504, 2) Maverick Vinales Espanja, Suzuki jäljessä 0,094 sekuntia, 3) Andrea Iannone Italia, Ducati –0,103. Imatra teki supervuoron alkuun yhden juoksun, mutta sekään ei kotijoukkuetta hetkauttanut. naaliin. 3 2 1 9– 6 7 Reima .......... naalissa EM-uinneissa Lontoossa. Täällä korvaavana keinona on ollut musiikin kuuntelu. Sievi ........... naaliin.. KP/JARNO HERRANEN Kuula voitti myös Imatran Pasi Peltola OULU (STT) Nousijajoukkue Lippo ei pystynyt haastamaan Sotkamon Jymyä kauden ensi kohtaamisessa Superpesiksessä, kun kainuulaiset hakivat Raksilasta tyylipuhtaan vierasvoiton. Lupaavassa vauhdissa on myös Jenna Laukkanen, joka oli välierien toinen 50 metrin rintauinnissa. Alkuerien 6 parasta välieriin. 0–6 eivät kerro totuutta, sillä meilläkin oli paikkamme, mutta hölmöilimme niissä, Kuulan pelinjohtaja Jarmo Kauppinen mietti. Avausjaksoa Pesä-Kiilat hallitsi aina Lipon neljännen tasoittavalle saakka. Kotiutuskisan myötä varmistui Pesä-Kiilojen 2–1 (6–4, 6–8, 1–1, 5–2)-voitto Ylihärmän PesisJunkkareista naisten suomensarjassa. Ski cross, haastajaryhmä: Minja Lehikoinen Grankulla IFK Alpine, Niki Lehikoinen Grankulla IFK Alpine. 4 1 2 1 18– 18 4 Vihti ........... 4 2 1 1 13– 16 7 Kajaani ....... 1 1 27– 8 3 Toholampi.. –?Kopissa puhuttiin tauolla, että ei tehdä tästä Hamina-pelin toisintoa. Miehet: 50 m vu: 1) Florent Manaudou Ranska 21,64, 2) Benjamin Proud Britannia 21,84, 3) Kristian Gkolomeev Kreikka 21,89, 4) Ari-Pekka Liukkonen Suomi 21,92 (SE) ja Andriy Govorov Ukraina 21,92, 6) Krisztian Takacs Unkari 22,09. Imatran kakkoskoppari Valtteri Hämäläinen oletti Ylikuljun lyönnin painuvan takalaittomaksi. Välierät, erä 3: 1) Radek Slouf Tshekki 1.39,451, ...4) Miika Dietrich Suomi 1.40,615. Duisburg, Saksa: Maailmancup, suomalaistuloksia: Miehet, K1, 500 m: Alkuerä 2/4: 1) Jan Sterba Tshekki 1.40,509, ...3) Miika Dietrich Suomi 1.41,414. 2 1 1 24– 18 3 Haapajärvi . Toisenkin jakson kotijoukkue avasi vahvasti, mutta 4–0-johto ei tällä kertaa taannut jaksovoittoa. Naisten superpesis Vihti – Kajaani 2 – (7 – 0, 1 – 0). 3 1 1 1 15– 8 5 Imatra ........ Ylivieska .... Tuomarit: Jyrki Rajaniemi ja JussiPekka Anttila. Kuopio – Jalasjärvi 2 – 1 (6 – 1, 1 – 2, – 0, 2 – 1), Lievestuore – Ulvila 1 – 2 (3 – 5, 6 – 3, – 1), Joensuu – Pöytyä 2 – 1 (5 – 7, 3 – 2, – 0, 2 – 1), Siilinjärvi – Tampere 1 – (3 – 3, 3 – 3, 2 – 0), Muhos – Hamina 2 – 1 (2 – 3, 7 – 3, 1 – 1, 5 – 3). Miesten suomensarja länsilohko Vimpeli – Alavus 2 – 1 (8 – 1, 9 – 10, – 0, 3 – 2), Kannus – Nurmo 2 – (4 – 2, 10 – 0), Vähäkyrö – Kankaanpää 2 – (12 – 1, 7 – 0). Se toimii, Jallow iloitsi. Yleisöä: 181. Nurmo – Vimpeli, Alavus – Vähäkyrö, Veteli – Koskenkorva. Kakkospalkinnon sai kaksi lyönyt ja tuonut kolmoskoppari Risto Murto. 3 1 1 1 22– 18 5 Kitee .......... –?Oli ihan sikahyvä fi ilis uida, yhtään ei jännittänyt. Euroopan cup -joukkue: Team 2018, naiset: Nella Korpio Espoo Slalom, Julia Toiviainen Santa Claus Ski Team, Inka Antikainen Espoo Slalom, Kia-Emilia Hakala Harjavallan Jymy, Hilla Hannola Santa Claus Ski Team, Erika Pykäläinen Hyvinkään Slalomseura Sukkula, Jenny Vuori Turun Slalomseura. 3 3 27– 5 9 Rauma ....... 2 1 1 16– 6 3 Oulu ........... 3 1 2 1– 6 3 Såka ............. 1 1 13– 18 Seuraavat ottelut: 24.5. Kotijoukkueen parhaat olivat Santtu Luhtavaara ja Samuli Pohjola. Jyväskylässä harjoitteleva Jallow ei ole rikkonut Rion olympialaisten A-rajaa. 1 1 4– 8 Vimpeli ...... Joni Jokilehto pääsi väärällä kentälle, Tuomas Virkkala ja Teppo Ylikulju siirsivät Jokilehdon kolmoselle. 3 1 1 1 18– 20 5 Seinäjoki .... 4x200 m vuv: 1) Hollanti 7.07,82 (Dion Dreesens, Maarten Brzoskowski, Kyle HELSINKI (STT) Henri Toivakka valittiin alppija freestylelajien lajiliiton Ski Sport Finlandin puheenjohtajaksi ylimääräisessä seurakokouksessa lauantaina. 4–1-juoksun Kuula sai vapaataipaleena. 2 1 1 12– 20 1 Koskenkorva 1 1 5– 6 1 Kankaanpää 2 2 4– 32 Seinäjoki .... Pesä-Kiilojen parhaan palkittiin lukkari Pekka Tikanmäki, joka kärkenä löi ja toi yhden juoksun. Vauhtilajit: Andreas Romar Vasa Skidklubb. 2 1 1 5– 4 4 PeFF/II ......... 3 1 2 25– 27 4 Jyväskylä .. Uinti kerrallaan mennään. 2 1 1 8– 19 2 Alavus ........ Kolme parasta A-. Seinäjoki .... 2 1 1 30– 14 5 Veteli.......... Team 2021, pojat: Miikka Mankinen Ruka Slalom, Juho Handolin Hyvinkään Slalomseura Sukkula, Eetu Mäkelä Seinäjoen Hiihtoseura, Sampo Kankkunen Kuopio Ski Club, Niklas Järvikare Hyvinkään Slalomseura Sukkula, Otto Salmenkivi Slalom-Seura, Helsinki, Joona Piirainen Slalom-Seura, Helsinki. 3 1 2 5– 7 1 Seuraavat ottelut: 22.5. Haastajaryhmä: Kreeta Holopainen Jyväskylän Freestyleseura, Ida-Maria Muilu Jyväskylän Freestyleseura, Miska Mustonen Jyväskylän Freestyleseura, Lassi Pohtola Jyväskylän Freestyleseura, Johannes Suikkari Jyväskylän Freestyleseura, Riku Voutilainen Taivalkosken Kuohu, Freestyle. –?Kyllä 50 metriä on uintilaji siinä missä muutkin. Palkitut: I Ville Lantiainen, II Juuso Lattu. 1 1 10– 32 Seuraavat ottelut: 22.5. Ennätysten ilta Lontoossa vietettiin suomalaisittain ennätysten iltaa, sillä Ari-Pekka Liukkonen kauhoi 50 metrin vapaauinnin välierissä Suomen ennätykseksi 21,92. Essi Kalajanniska iski kotijoukkueelle kolme juoksua. 2 1 1 19– 29 3 Nurmo ....... Yleisöä: 1 642. 3 1 1 1 26– 29 3 Pöytyä ....... Keski-Petäjä jälleen ottelun paras Ensimmäisellä jaksolla Imatra meni johtoon vapaataipaleen turvin. 4 1 2 1 38– 40 4 Hamina ...... Johtoasema kesti kolmanteen vuoropariin, kunnes Kuula käänsi jakson edukseen. Toivakka valittiin Ski Sport Finlandin johtoon Ski Sport Finlandin maajoukkueet 2016–2017: Alppihiihto, maailmancup: Naiset: Merle Soppela Santa Claus Ski Team, Riikka Honkanen Alpine Race Team Tabor. Kempele..... – Laukkanen ja Kivirinta loppukilpailuun. 3 3 12– 26 Seuraavat ottelut: 22.5. Aiemmin Ski Sport Finlandin hallituksen jäsenenä toimineella Toivakalla on taustaa kaupan alalta ja taloustietämystä. MIesten maakuntasarja länsilohko Sievi – Toholampi 2 – (11 – 3, 16 – 5). Hetkeä myöhemmin Ylikulju oli kotipesässä, kun Markus Lehtiniemen hieno lyönti putosi koppareiden eteen. 0– Kannus III .. 50 metrin selkäuinti ei ole olympialaisten ohjelmassa, joten se ei ole uintipiireissä yhtä arvostettu kuin pidemmät selkäuintimatkat. naaliin): Naiset: 50 m ru: 1) Jennie Johansson Ruotsi 30,74, 2) Jenna Laukkanen Suomi 30,81, 3) Hrafnhildur Luthersdottir Islanti 30,83, 4) Mariya Liver Ukraina 30,90, 5) Sophie Jansson Ruotsi 30,95, 6) Veera Kivirinta Suomi 30,98. 3 2 1 13– 19 4 Alajärvi ...... 2 1 1 9– 7 3 Viinijärvi .... 4 1 3 9– 13 3 HBK/II .......... LEHTIKUVA/VILLE VUORINEN Jallow ylsi uran parhaaseen ja Suomen ennätykseen EM-altaassa Laukkanen ja Liukkonen nostivat mitalitoiveet taas pintaan Miesten superpesis: Oulu–Sotkamo 0–2 (0–3, 1–5) Oulu: Jere Vikström 0/1, Marko Pelkonen 1/0. – Liukkonen loppukilpailuun. Ottelun parhaana palkittiin Hamina-pelin tapaan lukkari Miika Keski-Petäjä, joka oli lautasen äärellä jälleen todella hyvä. 2 1 1 12– 4 5 Lapua ......... Urasta ykkösellä palkittiin kärkilyönneissä sataprosenttisesti onnistunut lukkari Tuomas Määttälä. 1 1 13– 13 1 Ylivieska .... Kempele – Pori, Lappeenranta – Kajaani, Viinijärvi – Tampere. 0– Ylivieska III 0– Seuraavat ottelut: 22.5. Tälläkin kertaa Kuula pelasi ensimmäisellä jaksolla hyvin sekä sisällä ja ulkona, ja piti ennakkosuosikkina otteluun lähteneen vierasjoukkueen aisoissa. Kuula rakensi heti kärjestä palottoman ajon. Puheenjohtajuudesta luopunut Martti Uusitalo jatkaa työtään Kansainvälisessä hiihtoliitossa FIS:ssä ja Suomen hiihtoliiton johtokunnassa. Tuomarit: Kristian Hirsimäki ja Petteri Hanka. DEPO ........... Vinkin jäätyä vain yhteen lyötyyn juoksuun, iski Aleksi Alanko jaksolla kolme juoksua, Haapakoski kaksi. Ensimmäinen jaksokin oli isäntien selvähkösti, sillä vasta viimeisen tasoittavalla vieraat saivat päivän kaksi ainoata juoksuaan. 4 2 2 13– 9 8 TUS/II .......... Tuomo Rautio ei onnistunut kotiutuksessaan, mutta Teemu Nivalan saumalyönti siivitti Tuomas Jämsän kotipesään tasoitusjuoksun arvoisesti. Jymyn tämän vuoden edustusringin viides Korhonen latasikin toisen jakson sinetiksi kunnarilyönnin (1+1), jolla syntyi samalla hänen ensimmäinen pääsarjakotiutuksensa. Myös Kai Pätsi löi vieraille kaksi juoksua. 3 2 1 22– 16 4 Joensuu ..... Miehet: 200 m su: 1) Radoslaw Kawecki Puola 1.55,98, 2) Yakov-Yan Toumarkin Israel 1.56,97, 3) Danas Rapsys Liettua 1.57,22, 4) Gabor Balog Unkari 1.58,66, 5) Apostolos Christou Kreikka 1.58,87, 6) Grigori Tarasevitsh Venäjä 1.59,31. 3 1 1 1 14– 16 4 Tampere..... 50 m su: 1) Francesca Halsall Britannia 27,57, 2) Mie Nielsen Tanska 27,77, 3) Georgia Davies Britannia 27,87, 4) TheodoStolk, Sebastiaan Verschuren), 2) Belgia 7.08,28 (LouisCroenen, GlennSurgeloose, DieterDekoninck, PieterTimmers), 3) Italia 7.08,30 (Andrea Mitchell D’arrigo, Filippo Magnini, Luca Dotto, Gabriele Detti), 4) Puola 7.08,31, 5) Ranska 7.09,18, 6) Britannia 7.10,73. Liukkosen lähtökohdat kisaan eivät ole olleet parhaat mahdolliset, sillä hän on kärsinyt viime päivät fl unssasta ja nivusvaivasta. Moto3: 1) Romano Fenati Italia, KTM 1.57,289, 2) Andrea Migno Italia, KTM –0,297, 3) Khairul Idham Pawi Malesia, Honda –0,316. 2 2 9– 6 SieSi ............ Kärkilyöntisaldon 9/12 summannut Ylikulju palkittiin isäntien kakkosena. 4 2 1 1 30– 29 5 Jalasjärvi ... Marko Flink puolestaan toi kaksi juoksua. Palkitut: I Niilo Piiponniemi, II Jussi Korhonen. Olen tyytyväinen siihen, että valitsimme tuon taktiikan
D50 2,6 km: 1) Lassila Päivi RasTiimi 23.44, 2) Ekdahl Pirkko NiS +2.23, 3) Ukskoski Marianne PK +12.42. Paikka tuli lajissa, joka kansainvälisen lajiliiton jäsenmäärällä mitaten on maailman suurin. Avoin Keski-Pohjanmaan aluemestaruus kisa, keskimatka 21.5. H75 2,2 km: 1) Mikkilä Mauno NiS 27.16, 2) Torvikoski Reijo RasTiimi +58, 3) Kumara Pentti SS +6.12, 4) Hietalahti Aapo HT +6.28. Bern, Sveitsi: Maantiepyöräilyn Berner Rundfarth -kilpailu: Naiset, 101,85 km: 1) Asleigh MoolmanPasio Etelä-Afrikka 2.44,33, 2) Lotta Lepistö Suomi, sama aika, 3) Clara Koppenburg Saksa 2.45.23. Ogierin tulosta rasittaa kaksi päivää ajoletkan kärkiautona. Cameronia vastaan kaksi tuomaria merkitsi Potkosen joka erän voittajaksi 10–9, yksi piti Cameronia parempana. H12TR: 1) Immonen Perttu YK 17.08. Naiset 20 km: 1) Pilvi Mannerkorpi OTC 31.09,5, 2) Kristiina Korhonen OTC +6.08,5. T15: 1) Julia Kivinen KP-V 54,05, 2) Veera Koskinen KP-V 36,81, 3) Vilma Paavola KP-V 34,65. Lauantain tuloksellaan Peiponen sijoittuu naisten 10?000 metrin kaikkien aikojen kotimaan tilastossa toiseksi. Kiekko: 1) Christoph Harting Saksa 65,61. Potkonen kahden voiton päässä olympiapaikasta Kaustinen: KP-V:n moukaricupin 2. Kaksikko oli kisassa omaa luokkaansa, sillä kolmanneksi sijoittunut Iiro Mäntyniemi jäi kaksikosta yli kaksi minuuttia. KT:n Johanna Kykyri jäi Saaresta 50 sekuntia. Olahille heltisi olympiapaikka pöytätennikseen ASTANA (STT) Mira Potkonen avasi nyrkkeilyn naisten MM-kilpailut voitokkaasti Kazakstanissa, ja hänellä on vielä mahdollisuudet Rion olympiapaikkaan. Keski-Pohjanmaan pm-maastot, tuloksia: T9 1 km (15): 1) Elmiina Katajalaakso KU 4.01, 2) Anna Heikkilä LV +1, 3) Vanessa Store KT +2, 4) Veera Leskelä HK +2, 5) Viivi-Leena Kari VetU +8, 6) Jenna Viljamäki RP +10. Keski-Pohjanmaan aluehopean ja pronssin saivat RasTiimin Anssi Koirikivi ja KoS:n Arto Fränti. P9: 1) Atte Salminen KP-V 14,91, 2) Kimi Kaustinen KP-V 11,72. Toisena kilpailussa on Volkswagenin Sebastien Ogier. D12TR: 1) Myllymäki Matilda KoS 20.12, 2) Peltoniemi Anni KoS +1.06, 3) Haikara Elsa NiS +2.21, 4) Simola Kerttu HT +3.14. M17 3 km: 1) Eelis Valikainen KJ 10.29, 2) Saku Hautalahti NU +38, 3) Alex Heikkilä KJ +1.06. Olympiapaikka on Suomelle lajihistorian ensimmäinen. N17: 1) Sara Mehtomaa OulPy 54,77. Urheiluliiton nettisivujen mukaan Peiponen rikkoi naisten 10?000 metrillä Rio de Janeiron olympiakisojen tulosrajan, kun hän voitti Kempeleessä juostun kilpailun ajalla 31.42 90. osakilpailu, tuloksia: Miehet: 1) Tuomo Tarvainen KaWi 57,79. H8RR: 1) Sipilä Tino YK 10.06, 2) Rannila Aatu VetU +2.53, 3) Peltoniemi Sulo KP-V +4.10, 4) Kokkoniemi Paavo RasTiimi +16.13. Aika syntyi viime syksynä Tukholmassa Ruotsi-ottelussa. M40 20 km: 1) Timo Ruostetsaari PyöRi 26.26,6, 2) Pasi Nurmela OTC +5,8, 3) Vesa Penttilä SuKi +13,8, 4) Mattila Timo OTC +38,7, 5) Mika Suosalo KaKa +3.08,0, 6) Petri Pesonen Cyclos +3.49,2. Pronssille yltänyt Ullavan Kilvan Tuomas Ahola jäi voittajasta 43 sekuntia. H50 3,5 km (9): 1) Räbb Rainer GIF 25.02, 2) Virkkala Harri KoS +2.32, 3) Kalliokoski Arto PK +2.40, 4) Högnabba Jens-Ove OKT +3.44, 5) Ronkainen Timo KoS +4.42, 6) Koivumäki Kari KoS +5.05. Hän johtaa rallia 45,3 sekunnilla. –?Toisesta erikoiskokeesta alkaen ajo lähti kulkemaan. Sen kärkikolmikko saa MM-bonuspisteitä tyyliin 3-2-1. D18 3,5 km: 1) Kalliokoski Loviisa PK 32.39, 2) Halla-aho Emma KoS +1.13, 3) Kurikkala Eeva KaJu +4.41, 4) Simola Jenni HT +17.27. Naisten kolmella kilometrillä äskettäin Vöyrillä 22-vuotiaiden sarjassa SM-pronssia juossut Kuulan Anna-Kaisa Saari oli ylivoimainen. Vauhti oli kovaa, mutta sellaista, että pystyin kiertämään kivet. D40 3,1 km (7): 1) Tilvis Aija RasTiimi 26.12, 2) Langels Annette Närpes OK +2.02, 3) Grankull Jaana Kronan +3.54, 4) Nynäs Kati Botnia +3.56, 5) Björndahl Lilian Falken +3.58, 6) Kurikkala Sirkku KaJu +16.06. D21 4,9 km (12): 1) Hämäläinen Roosa KoS 34.38, 2) Rannila Tanja VetU +2.34, 3) Istolahti Jaana VaasS +3.38, 4) Tiitto Johanna RasTiimi +4.58, 5) Tiitto Katariina RasTiimi +5.19, 6) Kettu Maria VetU +6.34, 7) Ylipelkola Essi KortJV +8.38, 8) Fränti Eeva-Maria KoS +8.46, 9) Saarela Ruska KoS +11.25, 10) Åstrand Ulla-Maria Botnia +18.57. H16 3,5 km: 1) Taipale Aapo VetU 25.30, 2) Koivumäki Olli KoS +2.13, 3) Lakanen Eetu PK +3.05, 4) Immonen Arttu YK +4.26, 5) Hölsö Severi YlistKV +7.17, 6) Björklund Axel Botnia +14.04. T11 1 km (16): 1) Helka Kupsala KU 3.35, 2) Emma Mäkinen NU +3, 3) Assi Hakala HU +5, 4) Alisa Lavander KJ +9, 5) Pilvi-So. T13: 1) Salla Koskimäki KP-V 32,77, 2) Aliisa Syväkoski KP-V 28,48, 3) Henna Krekilä KT 27,83. Ei ollut ongelmia tai murheita, Latvala kertaili. 5) Latvala –10,9. Kun erikoiskoe ajetaan kahdesti, aamulla pitää ottaa siihen hyvä tuntuma. D55 1,7 km: 1) Ylipelkola Eeva-Liisa KortJV 42.21. Hän on 3,1 sekuntia kolmantena olevaa tallitoveriaan Andreas Mikkelseniä edellä. Potkosen seuraava vastus on Kiinan Yin Junhuan maanantaina. H18 4,5 km: 1) Högnabba August OKT 29.22, 2) Nurmela Joose KoS +2.45, 3) Nivala Kari YK +5.12, 4) Koirikivi Riku RasTiimi +5.50, 5) Rantala Peetu KoS +6.15, 6) Hyvönen Robert RasTiimi +8.03. M17: 1) Viktor Hongell Åsarna 62,29. Bad Langensalza, Saksa: Kv. T14 2 km: 1) Enni Katajalaakso KU 7.30, 2) Justiina Juntunen KT +43, 3) Kaisla Keiski KT +53, 4) Teresa Biskop UK +1.14, 5) Emma Junno YK +1.30, 6) Saana Mäkitalo KU +1.33. Pori: Yyteri maraton: Miehet, puolimaraton: 1) Jarkko Järvenpää TampP 1.04.34, 2) Kai Söderdahl 1.19.48. Potkonen pääsi MM-kehässä arvalla 60-kiloisten toiselle kierrokselle, jolla kukisti Britannian Chantelle Cameronin hajaäänituomiolla 2–1. Järvenpää alitti EM-kisojen puolimaratonin tulosrajan (1.05.00). P15 2 km (8): 1) Severi Honkonen, PK, 7.16, 2) Eero-Matias Viitala KU +2, 3) Jussi Kaarlela NU +19, 4) Niilo Niemelä KJ +25, 5) Konsta Joenväärä KJ +32, 6) Veikka Kärjä KJ +43. Citroenin Kris Meeke piti pintansa kilpailun kärjessä. –?Tässä ollaan koko lailla onnesta ympyrkäisinä. T11: 1) Venla Krekilä KT 20,14, 2) Saana Koskimäki KP-V 16,97. Naiset: 1) Jenni Penttilä KP-V 63,17, 2) Julia Kivinen KP-V 50,00, 3) Sirpa Tarvainen KaWi 34,66. Tommi Martikainen polki voittoon Järvikylän tempoajossa. Naisten 4,9 kilometrillä ykkönen oli KoS:n Roosa Hämäläinen ennen VetU:n Tanja Rannilaa. Ketonen ja Hämäläinen suunnistuksen keskimatkan mestarit Kaustisella HELSINKI (STT) Yleisurheilun heinäkuisiin EMkisoihin jo valittu Johanna Peiponen on saamassa kaksien arvokisojen kesän. H80 2,2 km: 1) Patana Tapio VetU 22.26. P12 10 km: 1) Jeehu Kareisto OTC 18.17,8, 2) Eeli Lantto OTC +2.27,5. Latvala teippasi kädet ja löysi kunnon vauhdin HELSINKI (STT) Pöytätenniksen Suomen mestari Benedek Olah sai Kansainväliseltä lajiliitolta olympiapaikan Rio de Janeiroon. H12 1,6 km: 1) Rannila Oskari VetU 11.35, 2) Jussinmäki Pietari HT +2.02. D20 4,5 km: 1) Saarela Venla KoS 1.24.27. Paikka tuli maailmanlistan kautta. Ek 15 (37,67 km): 1) Ogier 25.05,0, 2) Mikkelsen –2,6, 3) Latvala –4,3. Miehet 4 km: 1) Tapani Kärjä KJ 12.51, 2) Miika Tenhunen NU +18, 3) Tuomas Ahola UK +43, 4) Konsta Puutio YReima +1.04, 5) Marko Palohuhta UK +1.20, 6) Pasi Ala-Korpi UK +1.31, 7) Petri Harsunen UK +1.46. Thierry Neuville Belgia, Hyundai pysähtyi polttoaineen loputtua 11. –?Vasenkätinen Junhua on liikkuva ja taitava nyrkkeilijä, joka saavutti pronssia viime MM-kilpailuissa. Sunnuntaina 67 ek-kilometrin ajaksi hän pääsee hyvälle lähtöpaikalle, jollei sitten sää tee hänelle tepposia. Fafelta täydet pisteet Latvalan ero kärkeen on yli neljä minuuttia, ja kun viidenteen sijaan on reilu minuutti, Latvalan ajatuksissa on vain onnistua kilpailun päättävällä Fafen erikoiskokeella. Latvalan mukaan lauantai jätti hyvän tuntumaan omaan ajoon. H60 3,1 km (17): 1) Saarela Esa KoS 24.19, 2) Kronholm Peter Brahe +1.08, 3) Kivipelto Kalevi AlajA +1.27, 4) Nylund Sven-Olof Botnia +3.05, 5) Lind Sune Falken +3.14, 6) Korpijärvi Asko KU +3.15. H45 4,9 km (14): 1) Jokikuona Juha RasTiimi 32.47, 2) Haglund Tommy Brahe +3.42, 3) Suvanto Mikael RaJu +5.54, 4) Nivala Jarmo YK +5.57, 5) Tanttinen Ilkka KoS +7.19, 6) Ahlsved Mikael OKT +7.33. H13 2,0 km: 1) Biskop Robert KoS 17.15, 2) Björklund Aron Botnia +1.26, 3) Nykänen Juuso VetU +1.55. Osin muiden ongelmien avustamana hän kipusi päivän aikana yhdeksänneltä sijalta kuudenneksi. Tuloksia: H21 5,8 km (19): 1) Ketonen Miikka KoS 33.04, 2) Lahtinen Tuomo LS-37 +1.20, 3) Vainionpää Matti RasKu +2.30, 4) Koirikivi Anssi RasTiimi +2.46, 5) Fränti Arto KoS +2.57, 6) Poutanen Mikko KoS +3.14, 7) Rantala Paavo KoS +4.11, 8) Ylikangas Esko KoS +4.41, 9) Pajula Harri LapVi +4.49, 10) Uusivirta Risto RasTiimi +6.16, 11) Kivelä Joonatan PK +6.17, 12) Isokoski Teppo KoS +8.19. Sunnuntaina poljetaan 10,8 kilometrin henkilökohtainen aika-ajo. kilp.: Naiset, seiväs: 1) Lene Retzius Norja 410, 3) Aino Siitonen Suomi 410. D8RR: 1) Nynäs Matilda Botnia 12.03, 2) Penttilä Veena KP-V +2.21. D12 1,6 km: 1) Lakanen Inka PK 14.49, 2) Hyyppä Liina KoS +4.46, 3) Kattilakoski Ida KoS +5.31, 4) Nynäs Amanda Botnia +8.29, 5) Rokala Erica HT +30.06. Lissabon, Portugali: Kv. –?Nyt kuulemma alkaa sataa, kun olen kaksi päivää ajanut kärjessä, ranskalainen harmitteli ja viittasi siihen, että ajopaikka kärjessä on paras, jos tiet ovat märät. Moukari: 1) Pawel Fajdek Puola 80,39, 2) Dilshod Nazarov Tadzhikistan 78,34, 3) Tuomas Seppänen Suomi 76,20 (kkk). Ek 11 (26,31 km): 1) Meeke 16.46,8, 2) Mikkelsen –8,1, 3) Ogier –10,8,... D10RR: 1) Biskop Patricia KoS 10.42, 2) Nykänen Juulia VetU +1.21, 3) Pulkkinen Helmi KoS +3.55, 4) Pulkkinen Linnea KoS +7.05. Tulos on Seppäsen ennätys. P9 1 km (16): 1) Otto Ruuska HT 3.44, 2) Luka Kykyri KT +1, 3) Jani Tytärniemi RP +5, 4) Teemu Simoinen HT +7, 5) Eemeli Kukkola YK +10, 6) Tuomas Pirkola KT +15. P12 1,5 km (9): 1) Eemeli Katajalaakso KU 4.53, 2) Atte Taipale VetU +31, 3) Veeti Penttilä KP-V +41, 4) Riku Kauranen KV +54, 5) Veeti Niinikoski KV +56, 6) Samuli Takkunen AV +57. Se on Latvalalle tuttu Portugalin rallin klassikko ja nyt myös Powerstage-erikoiskoe. N17 3 km: 1) Emma Katajalaakso KU 10.39, 2) Susanna Juhola KJ +1.08, 3) Minna Läspä KP-V +1.10, 4) Roosa Löf KJ +1.21, 5) Mari Seppälä HK +2.37. M50 20 km: 1) Harry Riddar Kraft 27.16,0, 2) Juha-Pekka Simpanen HMTBC +1.37,1, 3) Juha Roininen KiiRi +1.46,1, 4) Keijo Hongisto OuTa +5.36,8. N19 3 km: 1) Vilja Peltoniemi KP-V 11.48, 2) Ninni Löf KJ +39. Junkkareiden Tapani Kärjä vei miesten maastomestaruuden. P13 1,5 km (11): 1) Mika Salonen TU 4.57, 2) Jani Simoinen HT +6, 3) Riku Tohila KJ +25, 4) Arttu Poutanen YK +29, 5) Jarkko Reijonen YK +31, 6) Atte Oja HU +39. T9: 1) Anni Syväkoski KP-V 11,30. M60 20 km: 1) Jukka Mäentaus SäkY 29.31,5, 2) Jari Hautasaari OuTa +3.32,0. Hän porhalsi hyvältä lähtöpaikalta, irtosorasta puhtailla teillä kolme pohja-aikaa kuuden erikoiskokeen etapilla. P11: 1) Niko Kaustinen KP-V 24,51, 2) Esa Koskinen KP-V 14,71. H10RR (11): 1) Kallio Santeri KoS 7.31, 2) Vuorinen Miki KoS +5, 3) Jansson Lukas Falken +41, 4) Sipilä Jami YK +50, 5) Jussinmäki Iisakki HT +1.45, 6) Penttilä Leevi KP-V +1.59. Rio oli unelma, joka ajoittain tuntui olevan tavoittamattoman kaukana. Ralli päättyy sunnuntaina, jolloin ajetaan neljä erikoiskoetta. T12 1,5 km (12): 1) Melissa Kykyri KT 5.29, 2) Reija-Elina Jylhä HT +4, 3) Jenna Hietala YK +12, 4) Aada Määttälä TU +13, 5) Jenni Jaatinen KJ +14, 6) Iida Rautio NU +22. Pentti on ansainnut paikkansa, sillä hän ei todellakaan ole päässyt asiassa helpolla, iloitsi Pöytätennisliiton puheenjohtaja Esko Heikkinen tiedotteessa. Peiponen rikkoi olympialaisten tulosrajan kympillä Tapio Nevalainen LOUSADA (STT) Jari-Matti Latvala teippasi perjantaina rakoille kuluneet kädet lauantain erikoiskokeille ja löysi hyvän ajofi iliksen ja vauhdin. H20 4,9 km: 1) Paavola Niko KaJu 53.31. –?Oikein positiivinen päivä. D65 1,4 km: 1) Wikblom Marianne Minken 28.41, 2) Stoor Anne KoS +37, 3) Nylund Marlene Falken +2.59, 4) Finnilä Katariina VetU +6.16, 5) Mikkilä Ritva NiS +25.50. Tästä lauantaina vauhdista on kuitenkin hyvin varaa kiristää Fafelle. Rovaniemen Lappia edustavan Peiposen, 25, aiempi 10?000 metrin ennätys on 32.51,04. Mukana on pari tiukkaa hyppyä. T10 1 km (13): 1) Emilia Reinikainen KJ 3.42, 2) Oona Kangas NU +3, 3) Elli Siirilä VetU +6, 4) Helmi Hietanen YK +11, 5) Essi Koivisto TU +12, 6) Kiia Anttila KT +15. D16 3,2 km: 1) Biskop Greta KoS 28.58, 2) Ylikangas Pinja KoS +4.53. Olah on toukokuun listalla sijalla 74. Miehet 20 km: 1) Tommi Martikainen GIF-Chebici Team 25.04,4, 2) Juha Kangaskokko OTC +5,1, 3) Iiro Mäntyniemi OTC +2.18,5, 4) Antti Tuukkanen GIF +3.25,8, 5) Jussi Pesonen Cyclos +4.18,6. Miesten 5,8 kilometrillä Ketosen jälkeen seuraavat sijat menivät Lahden Suunnistajien Tuomo Lahtiselle ja Rasti-Kurikan Matti Vainionpäälle. M19 3 km: 1) Pyry Harsunen UK 11.38. D35 3,1 km: 1) Junnikkala Linda KaJu 28.44, 2) Peltoniemi Päivi KoS +1.52. Pentin tarina on hieno ja panostus valtava. heittopäivät: Miehet: Kuula: 1) Kondrad Bukowiecki Puola 20,62, 2) David Storl Saksa 20,25, ...5) Arttu Kangas Suomi 19,30 (kkk). M18 20 km: 1) Mikko Mäki-Iso OP-P 31.30,5. Ek 14 (26,31 km): 1) Mikkelsen 16.39,9, 2) Latvala –3,6, 3) Sordo –4,1. H35 5,1 km: 1) Hyyppä Tuomas KoS 34.44, 2) Jansson Sören Falken +1.56, 3) Kalliokoski Jari HT +3.00, 4) Forsen Johnny OKT +3.20, 5) Jussinmäki Ari HT +4.35. Stephane Lefevbre Ranska, Citroen ajoi ulos 10. Halle, Saksa: Kv. Sääennusteen mukaan sadetta on luvassa vain sunnuntain vastaisen yön aikana. P10 1 km (10): 1) Elmo Jukkola LV 3.33, 2) Hannes Pirkola KT +6, 3) Urho Mäkinen NU +10, 4) Aapo Haukilahti VetU +18, 5) Eetu Haasala LV +23, 6) Santtu Suni NU +25. Lauantain erikoiskokeiden nopeimmat: Ek 10 (18,66 km): 1) Meeke 11.35,4, 2) Mikkelsen –6,0, 3) Camilli –6,7, 4) Ogier –11,2,... Naiset: 1) Suvi Miettinen TuTo 1.17.20. Mukana on myös Suomen maajoukkue kokoonpanolla Antonia Gröndahl, Veera Väkevä, Cecilia Aintila, Minna-Maria Kangas, Laura Vainionpää ja Suvi Lavonen. P13: 1) Viljami Paavola KP-V 39,62, 2) Toivo Tarvainen KaWi 34,79. a Järviluoma NU +10, 6) Oona Kukkola YK +13. –?Aamulla otin ajon ja rengasvalinnat turhan varman päälle. Iltapäivällä kiristetään vauhtia, Latvala tuumi. KP/JARNO HERRANEN Martikainen vauhdissa Järvikylällä KAUSTINEN (KP) Kokkolan Suunnistajille menivät sekä miesten että naisten pääsarjojen mestaruudet suunnistuksen keskimatkan KeskiPohjanmaan aluemestaruuskisoissa, jotka järjestettiin avoimina kilpailuina Kaustisen keskustan tuntumassa. Viime vuonna GeeBee-turnauksessa Mira kukisti hänet hajaäänituomiolla, Suomen valmentajista Askar Sarsenbayev kertoi tiedotteessa. Avoimet aluemestaruuskisat keräsivät osanottajia myös FSO:n pohjalaisseuroista sekä Etelä-Pohjanmaan alueen suunnistusseuroista. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 22.5.2016 11 URHEILU NIVALA (KP) Ennakkosuosikit pitivät pintansa, kun Keski-Pohjanmaan Yleisurheilun maastomestaruuksista juostiin lauantaina Nivalan Pyssymäellä. ek:lla. D13 2,0 km: 1) Koskela Iina HT 14.13, 2) Rannila Venla VetU +2.02, 3) Niininen Erika VetU +2.50, 4) Kupsala Loviisa KU 1+5.03. kilpailut: Miehet, pituus: 1) Alyn Camara Saksa 797, 2) Michel Torneus Ruotsi 778, 3) Henri Väyrynen Suomi 776 (+0,9 m/s), 4) Kristian Bäck Suomi 773 (+0,8). Ek 13 (18,66 km): 1) Mikkelsen 11.30,2, 2) Latvala –5,7, 3) Ogier –6,6. H55 3,5 km (7): 1) Stubb Stefan Falken 25.08, 2) Polso Jukka KoS +55, 3) Toppari Reijo KaWi +2.04, 4) Hautala Eero KortJV +2.58, 5) Vallbacka Heikki KortJV +4.07, 6) Hietala Petri LoVe +4.23. D14 2,4 km: 1) Hyyppä Milja KoS 24.35, 2) Hölsö Henriikka YlistKV +31, 3) Suvanto Eveliina Falken +1.59, 4) Haikara Sanni NiS +7.22, 5) Kurikkala Anna KaJu +9.00. Miesten neljällä kilometrillä Kalajoen Junkkareiden Tapani Kärjä karkasi mestaruuteen ja venytti eron kakkoseksi juosseeseen NU:n Miika Tenhuseen 18 sekuntiin. Vaasan Jaana Istolahti oli kisan kolmanneksi nopein ennen am-pronssia saavuttanutta RasTiimin Johanna Tiittoa. H40 5,1 km (11): 1) Junnikkala Kalle KaJu 33.47, 2) Taarna Terho KoS +2.08, 3) Arovainio Petteri RasTiimi +4.57, 4) Lahtinen Tero VetU +5.27, 5) Juola Osmo KaJu +7.52, 6) Kokkoniemi Tero RasTiimi +8.16. Saari kukisti kisan kakkosen KT:n Päivi Knutarin 44 sekunnilla. H70 2,6 km (11): 1) Torrkulla Roy Minken 23.15, 2) Backman Sven-Olof Falken +1.19, 3) Toskala Paavo KoS +3.44, 4) Rantakangas Erkki AlajA +4.01, 5) Jokela Vesa NiS +5.07, 6) Wikblom Yngve Minken +5.44. Hänen edellään on vain matkan Suomen ennätyksen 31.40,42 juossut Annemari Sandell. Naiset: Kiekko: 1) Julia Fischer Saksa 68,49. H65 3,2 km (22): 1) Nynäs Henning Brahe 28.00, 2) Björklund Håkan Falken +24, 3) Juola Eero KoS +35, 4) Rauma Håkan Botnia +46, 5) Viitasaari Eero KoS +1.10, 6) Nygård Eelis VetU +1.18. Kunto B 3,8 km (7): 1) Orjala Elina KoS 40.11, 2) Simola Harri HT +6.24, 3) Biskop Erika Falken +14.18. Järvikylän Tempot, tuloksia: P10 6 km: 1) Otto Tuukkanen GIF 12.10,1, 2) Max Halmekangas KT +26,4, 3) Eero-Veikko Nissilä KT +1.08,1. ek:lla. Naisten 20 kilometrillä OTC:n Pilvi Mannerkorpi oli yli kuusi minuuttia seurakaveri Kristiina Korhosta nopeampi. Kempeleen kilpailussa Peiponen juoksi ennätyksensä soolojuoksuna. Jesenik, Tshekki: EM-kilpailut: Sprinttiviesti: 1) Venäjä 1.03.01 (Natalia Vinogradova, Gleb Tihonov, Andrei Hramov, Galina Vinogradova), 2) Tanska jäljessä 14 sekuntia (Cecilie Klysner, Tue Lassen Sören Bobach, Maja Alm), 3) Sveitsi –27 (Judith Wyder, Matthias Kyburz, Martin Hubmann, Rahel Friederich), 4) Suomi –1.14 minuuttia (Merja Rantanen, Topi Raitanen, Aleksi Niemi, Venla Harju), 5) Tshekki –1.44, 6) Ranska –2.27. P14 2 km (11): 1) Perttu Harjula NU 7.12, 2) Onni Mäkela VetU +9, 3) Aatu Hakala YK +29, 4) Pietu Tiainen NU +31, 5) Jeremias Heikkilä KJ +50, 6) Frank Sorjonen KJ +1.01. Martikainen polki 20 kilometrin matkan aikaan 25.04,4, joka riitti viiden sekunnin voittoon Oulun TC:n Juha Kangaskokosta. Ajorytmikään ei heti löytynyt, kun olin edellispäivänä punnertanut niin pitkään ilman tehostajaa, Latvala sanoi. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Ennakkosuosikit pitivät pintansa Kärjä ja Saari maastojuoksun mestareiksi Nivalan Pyssymäellä PYÖRÄILY YLEISURHEILU NIVALA (KP) GIF:n Chebici Teamin Tommi Martikainen piti tiukinta tahtia Nivalan Pyöräringin järjestämässä perinteissä Järvikylän tempoajossa. 7) Latvala –14,8. Sunnuntaina Lepistö kilpailee uudelleen Sveitsissä. Kunto A 5,0 km (7): 1) Rannila Tero VetU 42.13, 2) Kattilakoski Sami KoS +56, 3) Haikara Anne NiS +9.30. Ek 12 (37,67 km): 1) Meeke 25.10,9, 2) Latvala –7,5, 3) Ogier –9,0. Pia Pensaari ajaa saksalaisessa joukkueessa.. Olah pelasi huhtikuussa vahvan olympiakarsinnan, mutta ei saanut suoraa olympiapaikkaa. –?Fafen alku on hiekkaista pikkutietä, joka muuttuu leveämmäksi, ja lopussa on taas pikkutietä. Corvara, Italia: Maantiepyöräilyn Italian ympäriajo: Etappi 14/21, Alpago–Corvara, 210 km: 1) Esteban Chaves Kolumbia 6.06.16, 2) Steven Kruijswijk Hollanti sama aika, 3) Georg Preidler Itävalta sama aika, 4) Darwin Atapuma Kolumbia jäljessä 6 sekuntia, 5) Vincenzo Nibali Italia –37, 6) Kanstantsin Siutsou Valko-Venäjä –37. Tampereen Voimailuseuraa edustava Potkonen kaipaa vielä kahta voittoa MM-mitaliin ja olympiapaikan varmistamiseen. T16 20 km: 1) Elli Hedman OP-P 37.45,3. Rion elokuisten olympialaisten tulosraja kympillä on 32.15,00. Ralliautoilun MM-sarjan kilpailu 5/14, Portugalin ralli: Tilanne 15/19 ek:n jälkeen: 1) Kris Meeke Britannia, Citroen 3.16.11,4, 2) Sebastien Ogier Ranska, Volkswagen jäljessä 45,3 sekuntia, 3) Andreas Mikkelsen Norja, Volkswagen –48,4, 4) Daniel Sordo Espanja, Hyundai –1.20,0, 5) Eric Camilli Ranska, Ford –3.04,2, 6) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Volkswagen –4.07,8, 7) Mads Östberg Norja, Ford –6.32,8, 8) Martin Prokop Tshekki, Ford –8.11,8, 9) Pontus Tidemand Ruotsi, Skoda –9.54,2, 10) Nicolas Fuchs Peru, Skoda –10.26,2. Olahin valinta on vielä Suomen olympiakomitean vahvistusta vailla. Naiset 3 km: 1) Anna-Kaisa Saari YK 10.20, 2) Päivi Knutar KT +44, 3) Johanna Kykyri KT +50, 4) Johanna Ala-Pöntiö KT +1.24, 5) Heta Jauhiainen RP +2.18. T13 1,5 km (20): 1) Iida Haukilahti VetU 5.36, 2) Netta Korkiakoski NU +4, 3) Oona Kiljala YK +5, 4) Jenni Kukkola, SS, +6, 5) Veera Anttila, PK, +9, 6) Elina Paavola LV +10. Keihäs: 1) Christina Obergföll Saksa 64,96, 2) Mathilde Andraud Ranska 63,54, ...7) Sanni Utriainen Suomi 57,83 (kkk), ...9) Heidi Nokelainen Suomi 54,07. P11 1 km (13): 1) Daniel Heikkilä KJ 3.13, 2) Tuukka Korkiakoski NU +7, 3) Juho-Kusti Ruuska HT +9, 4) Joona Lännenmäki KV +13, 5) Onni Kotimaa KU +15, 6) Valtteri Leskelä HK +17. D45 3,2 km: 1) Sarkkinen-Vuorinen Sanna KoS 32.57, 2) Björklund Majbritt Botnia +6.17, 3) Åman Veronica Botnia +7.40, 4) Hyvönen Jaana RasTiimi +8.24. P14 10 km: 1) Aaro Tuovinen OTC 17.52,6, 2) Oskari Nissilä KT +6,2, 3) Eero Hedman OP-P +1.00,3. Tilanne 14/21 etapin jälkeen: 1) Kruijswijk 60.12.43, 2) Nibali –41, 3) Chaves –1.32, 4) Alejandro Valverde Espanja –3.06, 5) Andrey Amador Costa Rica –3.15, 6) Rafal Majka Puola –3.29. H14 2,4 km: 1) Jylkkä Miro YK 23.48, 2) Koirikivi Tommi RasTiimi +1.52, 3) Tilvis Paavo KaJu +4.18. D60 1,4 km: 1) Björklund Gunilla Falken 22.13, 2) Kattilakoski Kirsti KoS +6.33, 3) Pöyhönen Lea VetU +7.03, 4) Berger Gunhild Falken +7.34, 5) Lassila Eija VetU +15.42
Parhaan junkkarisijoituksen nosti 77-kiloisissa hopealle yltänyt Joonas Laurila 177 ( 81, 96). Oikeat numerot: 1, 9, 14, 17, 19, 20, 23, 27, 33, 37, 39, 40, 45, 49, 53, 54, 59, 65, 66, 70. Junkkarien Arttu Jäppiselle kirjattiin viides sija 62-kiloisten joukossa (105; 55, 60). Toivottavasti voin auttaa nuoria urheilijoita eteenpäin. lähtö, Toto76-2 TROIKKA-1, sh 2140 m Kylmäverihevosten Criollo Suomen Cup: 1) Pikkukahveli/Esa Holopainen 22,9 (6,37), 2) Veetuli 23,7 (3,74).3) Pyörylän Paroni 23,8 (6,25).4) Juntti-Jussi 23,9 (8,67). Molemmat sunnuntain peruskilpailuun. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 2140 m: 1) Bertuccio/Hannu Torvinen 14,4a (20,5), 2) William Pine 14,5a (1,74).3) Berta Minore 14,7a (25,2).4) Minmind 15,0a (20,71). Toto (11-4-1): 5,77 2,46-6,723,77 68,93. Toto (6-7-1): 2,27 1,231,67-1,89 6,44. 6. lähtö: 5 Camri, poissa: 6 6. Metsomäki, 18, nappasi Helsingin SM-fi naalissa selätyksellä voiton Riku Liikkasesta. Lähettämällä kysymyksen olet mukana arvonnassa, missä on palkintoina lippupaketteja. 5. Kainuun ori sai kovat haastajat kotiradan Pyörylän Paronista ja Kymen-Karjalan alueen Veetulista, mutta maalikamera kertoi lopulta Reijo Heiskasen omistaman ja valmentaman Pikkukahvelin olleen 15 000 euron voiton arvoinen. Ohjastaja Tommi Kylliäinen kannusti Ranch Kellyn lähtöauton takaa radalta kolme suoraan johtopaikalle Suomen kovimpien kilpatammojen ohi. Toto (2/7-9): 1,05 1,37/3,39-4,28 20,17. naali: 1) Qian Xuechao Kiina 210,6 (ME, JME) (627,8), 2) Cao Yifei Kiina 208,3 (629,2), 3) Sergi Kulish Ukraina 186,8 (629,9), ...49) Juho Kurki Suomi 622,1, ...60) Aleksi Leppä Suomi 621,4 ...89) Jaakko Björkbacka Suomi 614,4. syyskuuta. 85 kg (8): 1) Toni Metsomäki IK, 2) Riku Liikkanen Haka, 3) Veeti Väliahdet YTK, 4) Mika Kuronen TuTo, 5) Hannu Kulmala PeTo, Henri Kortesoja Virkiä. Heidän lisäkseen Rioon matkaa Petra Olli. Valjakko piti reipasta matkavauhtia, eikä suosikeiksi pelatuilla Venicellä ja Amazing Soulilla ollut mitään mahdollisuutta, kun Ranch Kelly irtosi lopussa helppoon voittoon. Jokimaa Oikea rivi: 1. Sen edellinen voitto on vuodelta 2009. PPK:n Eetu Salmelan 169 (73, 96) oikeutti 77-kiloisten neljänneksi RK:n Jimi Palosaaren sijoittuessa seuraavaksi. Kylmäveristen Suomen Cupiin oli karsittu maan eri alueilla paikasta loppukilpailuun. Lahjakas Brad De Veluwen tytär otti uransa kolmannessa kilpailussa kolmannen voiton. Haluan päästä maailman huipulle. lähtö, Toto76-5 Toto4-1, sh 2140 m Valiodivisioonakarsinta: 1) Camri/Tuomas Pakkanen 22,5a (2,32), 2) Elias Intomieli 22,6a (9,94).3) Marat 22,6a (38,72).4) Diktaattori 22,8a (27,77).poissa: 6. Keno Lauantai 21. lähtö, Toto76-1, lv 2140 m Hopeadivisioonakarsinta: 1) Regent Zet/Ari Moilanen 12,9a (5,77), 2) Up Up and Away 12,9a (25,58).3) Caesar De Veluwe 13,0a (10,77).4) Diamond Duo 13,1a (34,03). lähtö: 6 Wasa Warrior, poissa: 5 7. Miehet: Skeet, kärki 75/125 kiekon jälkeen: 1) Lari Pesonen IEM 74, 2) Jesse Louhelainen LAS 73, 2) Miikka Peltonen HoSA 73. Polar GP -kilpailu: Naiset: Trap, lopputulokset: 1) Satu MäkeläNummela OSU 70+12+11/(2), 2) Merja Ahola KP-V 62+11+11/(1), 3) Noora Antikainen OSU 66+9+12, 4) Marika Salmi OSU 63+10+8, 5) Mopsi Veromaa SSG 59, 6) Satu Pylkkänen Kamy58 58. München, Saksa: Kiväärija pistoolilajien maailmancup: Miehet: 10 m ilmakivääri, 60 ls + . Hän ei enää asettunut ehdolle. Junkkarien Helmi Nauha jatkoi kalajokisten menestyksiä seuraavassa ryhmässä nousten omialla ennätyksillään jännittävän kamppailun jälkeen pronssikorokkeelle 63 kilon painoluokassa koottuaan 74 (41, 53) kiloa. 71 kg (9): 1) Tero Halmesmäki HyPk, 2) Mikko Peltokangas Virkiä, 3) Rami Syrjä SPM, 4) Riku Tolkkinen LaLu, 5) Matias Lipasti IK, Tomi Eronen PopI. Toto4 voitto-osuus: 4,00. Toto4 pelivaihto 56220,20 e, voitto-osuus 451,10 e Toto76 pelivaihto 355873,20 e, voitto-osuus 4011,50 e Pelivaihto 800 257,50 e. Toto (10-1-3): 20,50 4,22-1,473,45 17,50. lähtö, Toto76-6 Toto4-2 TROIKKA-2, lv 3140 m Pronssidivisioonakarsinta: 1) Wasa Warrior/Mika Forss 15,1a (2,27), 2) Confectionier 15,4a (6,64).3) Like You 15,4a (6,65).4) Sands Pepper 15,4a (35,53).poissa: 5. 10. Haapamäki ei vielä tiedä tarkasti, mitä uran päättymisen jälkeen tapahtuu. Häntä kevyempi Helsingin Herakleen Julia Tiainen jäi tempauksessa vain kilon päähän, mutta 52 ja 52 kilon työntöyritykset nousivat vain rinnalle. poissa: 10. lähtö, lv 2640 m: 1) Capo The Fly/Tommi Kylliäinen 16,1a (2,11), 1) Frank The Tank/Hannu Kamppuri 16,1a (26,02), 3) Charlotte Russe 16,3a (37,71).4) Winning Christina 16,4a (29,8). Permanto: 1) Mariia Tsharjapkina Venäjä 12,450, 2) Beatrice Stritzl Itävalta 12,300, 3) Anna Salmi Suomi ja IidaMaria Vänni Suomi 12,200. Turku: Telinevoimistelun naisten kv. Järjestö haluaa aktivoida muun muassa ammattiyhdistysten väkeä liikkumaan. Muut joukkueet ovat Tanska ja Portugali. Skeet, lopputulokset: 1) Kaisa Kurki A-HA 64+12/(2)+12, 2) Niina Aaltonen RSA 64+12/(1+3)+11, 3) Katja Poutanen HyMa 63+11+13, 4) Heidi Hämäläinen SSG 62+12/(1+2)+11. 2. Se toi Stefan Melanderin hevosella varman paikan viikon kuluttua ajettavaan Elitloppetiin. Kärkipelaajat eivät päässeet pelaamaan kierrosta loppuun ukkosvaaran takia. Suomen EM-karsintalohko pelataan kahtena turnauksena, joista ensimmäinen on Tanskassa 16.–18. lähtö: 6 Huuger, poissa: 12 4. Toto (5-9-11): 2,32 1,49-2,64-7,04 10,09. TURKU (STT) Liikuntasuunnittelun professori Kimmo Suomi valittiin lauantaina Suomen Työväen Urheiluliitto TUL:n puheenjohtajaksi. Vakio Oikea rivi: X1X XXX 1X2 22X 1 Voitonjako: 13 oikein ei yhtään kappaletta, 12 oikein 14 kpl voitto-osuus 10 013,20 e, 11 oikein voitto-osuus 234,80 e, 10 oikein voitto-osuus 39,60 e. Latvala, 20, kukisti 59-kiloisten dramaattisessa loppuottelussa pistein 7–5 Jami Torjaman, joka johti kamppailua alle puoli minuuttia ennen loppua. naali: 1) Andrea Arsovic Serbia 208,5 (419,3), 2) Goretti Zumaya Flores Meksiko 207,9 (JEE) (419,1), 3) Shi Mengyao Kiina 186,7 (418,7), ...83) Katariina Laine Suomi 410,7, ...113) Pauliina Frilander Suomi 404,9, ...115) Annika Sihvonen Suomi 404,4. lähtö, Toto76-4, lv 2140 m Biofarm Cup -. Miesten mestaruus oli Ilmajoen Kisailijoiden painijalle uran ensimmäinen. –?Kaikki loppuu aikanaan. –?Kovimmat nimet lopettavat pikkuhiljaa, joten uutta kaartia täytyykin tulla, tiivisti 85-kiloisten sarjan voittanut Toni Metsomäki. 5. 80 kg (10): 1) Jarno Ålander HeTa, 2) Vili Ropponen IK, 3) Veli-Karri Suominen VV, 4) Einari Ukkola HaHe, 5) Kare Molander LoVo, Henri Selenius JäVo. Lähetä kysymyksesi meille, niin kysymme asian puolestasi maajoukkueen johdolta, ja julkaisemme vastaukset maaottelujen aikaan Keskipohjanmaa-lehdessä sekä KP24:ssä. 14,4a (28,46). Rangers on 33-kertainen cupmestari. Hibernianin 114 vuoden odotus päättyi GÄVLE (STT) Vermon Finlandia-ajossa laukannut Volstead palasi voittokantaan Ruotsissa Gävlen Kultadivisioonan fi naalissa. Suomen Mikko Ilonen karsiutui kahden kierroksen jälkeen. TOTO76 Lauantai 21.5. kierrosta: Kildare, Irlanti: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 4 miljoonaa dollaria: Tilanne 54/72 reiän jälkeen, par 72: ...215 (–1): Mikko Korhonen Suomi 72+73+70 (jakaa 21. Päivän Duo: 3-10, kerroin: 198,00. 4. 11. Aika 12,3ake sivuaa Suomen ennätystä. MiniVakio: 7 oikein 23 kpl voitto-osuus 905,10 e. Raution Kisailijoiden 12-vuotias Varpu Saari voitti 17-vuotiaiden Suomen mestaruuden. Vauhti pysyi reippaana. Hollola: Haulikkolajien kv. Toto (3-11-8): 8,15 3,33-6,20-1,59 221,05. Suomen mukaan Työväen Urheiluliittoa tarvitaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Anthony Stokes toi kuitenkin Hibsin tasoihin ottelun toisella osumallaan 80. 12. Eurojackpot Päänumerot: 6, 19, 23, 33, 34 Tähtinumerot: 4, 7 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 331 489,90 e, 5 oikein 175 494,60 e, 4+2 oikein 3 162,00 e, 4+1 oikein 222,10 e, 4 oikein 118,30 e, 3+2 oikein 37,90 e, 2+2 oikein 14,50 e, 3+1 oikein 14,50 e, 3 oikein 14,30 e, 1+2 oikein 6,90 e, 2+1 oikein 6,90 e Perjantai-Jokeri Jokerinumero: 5 2 4 1 2 7 7 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 26 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 10 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e. lähtö: 1 BWT Burnin Alive, poissa: 5. Toto (6-5-10): 7,03 1,76-1,49-1,68 7,86. Melander kaasutVolstead ravasi Elitloppetiin ti Volsteadilla eteenpäin ja tuli kärkihevosen rinnalle. Kauden tähtäin on syksyn tammakilpailuissa. Pronssi nosti Junkkareille myös Joel Salmela, jonka tulos 85 kilon painoluokassa oli 126 (55,71). –?Urheilun kanssa haluan olla edelleen tekemisissä. Painonpudotus punttikisojen 44-kiloisiin sujui vaivatta: – Vähensin karkinkulutusta enkä syönyt juuri mitään viime viikon lopun parin päivän luokkaretkellä Ruotsiin, Tällä hetkellä paini on ykköslajini, mutta kuka tietää miten mieli muuttuu jatkossa, kun äitikin on ryhtynyt nostamaan painoja ja kilpaileekin, totesi Varpu. Nyt sama kokemus on Suomessa joka kolmannella perheellä, Suomi sanoi tiedotteessa. /lentopalloarvonta . Suomi seuraa tehtävässä Sirpa Paateroa, joka johti liittoa vuodesta 2007. 3. Toto4 voitto-osuus: 3,40. Ilta-arvonta. Naiset: 10 m ilmakivääri, 40 ls + . Kaustinen: A-trap 100 kiekkoa, tuloksia: A-sarja (15): 1) Nissilä Timo RMY 94, 2) Heikkiniemi Ari KP-V 84, 3) Kuusisto Juha-Matti SA 83, 4) Känsälä Kim KP-V 82//2, 5) Ylikangas Mauno KannA 82//1, 6) Kuusisto Kimmo SA 81, 7) Varila Toni KP-V 78, 8) Pirttisalo Aleksi RMY 78, 9) Niemelä Timo KuKu 77, 10) Niemi Anssi LMS 77. syyskuuta ja toinen Suomessa 23.–25. lähtö, Toto76-3, sh 2140 m Haastajadivisioonakarsinta: 1) Huuger/Ari Moilanen 25,7a (7,03), 2) Pilsker 25,8a x (2,26).3) Tulinko 26,4a (5,8).4) Karlos 26,5a (38,05).poissa: 12. Solvalla julkistaa Elitloppetiin valitut hevoset sunnuntaina. Hietaniemi nousi ahdingosta voittoon Luultavasti odotetuimmassa loppuottelussa Rami Hietaniemi käänsi tappioaseman taaksemenolla viime hetken voitoksi Elias Kuosmasta vastaan. 130 kg: 1) Tuomas Lahti YTK, 2) Jonne Jokela OP, 3) Sami Ilvesoksa NJ, 4) Jarno Kuusela HPM. Ohjastaja Esa Holopainen sai kuitenkin luovittua hevosen hyvin parijonoon ja käänsi sen takajoukoista kiriin jo reilu kierros ennen maalia. Pronssiottelussa Auran Mattias Poutanen kukisti Karjalaisen pistein 11–2. Hän jätti lajille jäähyväiset. Ottelu päättyi 5–4. NETISSÄ: www.kp24.. Voitto oli tosi arvokas. Edinburghilaisseura nousi voittoon tappioasemasta. Tbilisi, Georgia: Miesten EM-karsinnat, 1. Toto (5-3-1): 10,64 1,48-1,44-1,59 10,42. C-sarja (8): 1) Seppinen Lotta KP-V 80, 2) Hirsimäki Jyri KurA 79, 3) Mäkinen Taisto YMS 74, 4) Vapola Kim KP-V 72, 5) Kiili Samuli JMS 64, 6) Sillanpää Mervi KP-V 56. Jo tässä kohtaa yleisö kohotteli kulmakarvojaan, sillä tamma on tunnettu pikemminkin hitaana lähtijänä. Pronssiottelun jälkeen Haapamäki pyydettiin uudelleen molskille, jossa häntä heitettiin ilmaan. Saman seuran Sami Kähtävä eteni 50 kilon sarjassa mitalikolmikon tuntumassa neljänneksi (73; 33, 40 ) ja RK:n Sami Koski viidenneksi (70; 33,37). piti sisäradalta johtopaikan. Rangers meni 64. TUL haluaa olla koko kansan liikuttaja, joka ei rajoita toimintaansa jäsenistöönsä. Kunkkunumero: 19. –?Tavoitteeni painijana ovat korkealla. Puomi: 1) Maija Leinonen Suomi 13,000, 2) Kseniia Nazarova Venäjä 11,950, 3) Rosanna Ojala Suomi 11,550. Ruotsi varmisti paikkansa Suomen EMkarsintalohkossa. oli hyvä kakkonen ja saattaa saada myös Elitloppet-paikan. VASTAA JA OSALLISTU . Volstead näytti jo lyödyltä loppusuoran puolivälissä, mutta oriilla on taistelutahtoa. Rio de Janeiron olympialaisissa suomalaismiehistä nähdään kokeneet Hietaniemi ja Tero Välimäki, joka jätti Helsingin SMkisat väliin. Vaikka kreikkalais-roomalaisessa painissa on käynnissä sukupolvenvaihdos, kaikkein kovimmat karjut ovat konkaripainijoita. sijaa). Nojapuut: 1) Iida-Maria Vänni Suomi 12,300, 2) Rosanna Ojala Suomi 11,600, 3) Tamara Mrdenovic Saksa 11,550. Perhon Kiriä edustava Lauri Karjalainen sijoittui 59 kilon sarjassa neljänneksi. Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka pettymyksiäkin on tullut, Haapamäki, 34, herkisteli. Tamma Ranch Kelly räväytti paukun Lahdessa AEROBIC Valkeakoski: SM-kilpailut: Naiset: 1) Laura Vihervä VaKP 19,900, 2) Suvi Åhlgren VaKP 19,450, 3) Verena Kortelainen VVS 19,200, 4) Erika Rautiainen VaKP 19,100, 5) Milla Kallioniemi TuUL 18,400, 6) Henriikka Riihitupa NVS 18,000. Runsaan vuoden suunnilleen kerran viikossa punttiharjoituksia tehnyt Varpu saavutti vähän aikaisemmin pronssia Koululiikuntaliiton painimestaruuskilpailujen 48 kilon sarjassa. Hibernian löi Glasgow’ssa pelatussa fi naalissa Rangersin 3–2. Ohjastaja Kylliäinen oli suunnitelman mukaisesti ennen lähtöä riisunut hevoselta kaikki kengät, minkä ansiosta ravi maistui entistä paremmin. Troikka: 42,15. Troikka: 67,92. lähtö, lv 2140 m Kyvyt Esiin -divisioonakarsinta: 1) Westcoast Titan/Jere Kiveinen 15,2a (10,64), 2) Con Gas 15,3a (2,44).3) Still Counting 15,6a (7,23).4) BWT Acrobat 15,7a (29,87).poissa: 6. Muun muassa EM-kultaa voittanut Jani Haapamäki jäi Helsingissä 66-kiloisissa neljänneksi, mutta sai kisojen suurimmat suosionosoitukset. IK:ta edustava Juuso Latvala otti Metsomäen tavoin ensimmäisen aikuisten kultansa. –?15 vuotta sitten tutkimusteni mukaan kymmenen prosenttia perheistä koki liikunnan harrastamisen esteeksi kalleuden. 5. Suomi seuraa Paateroa TUL:n puheenjohtajana GLASGOW (STT–AFP) Jalkapalloseura Hibernianin yli vuosisadan mittainen odotus päättyi lauantaina, kun seura voitti 114 vuoden tauon jälkeen jalkapallon Skotlannin cupin. 50 m pistooli, karsintakilpailu 60 ls: Karri Turunen Suomi 554, Ari Huhtamäki Suomi 545. minuutilla, ja kapteeni David Gray puski voittomaalin Liam Hendersonin kulmapotkusta lisäajalla. Lahti: 1. Sotkamosta asti Lahteen matkustaneella Pikkukahvelilla oli hankala lähtöpaikka ja 40 metrin takamatka perusmatkan hevosiin verrattuna. Lohkon voittaja menee EM-kisoihin ja kakkonen jatkokarsintaan. klo 10 saakka. minuutilla 2–1-johtoon Andrew Hallidayn maalilla ja cup-mestaruus näytti jälleen karkaavan Hibernianilta. lähtö, Toto76-7 Toto4-3 DUO-1, lv 2140 m Suur-Hollolan Best Lady: 1) Ranch Kelly/Tommi Kylliäinen 12,3a (8,15), 2) Yahuu Hoss 12,9a (66,08).3) Venice 13,3a (2,16).4) Millstone’s Lissom 13,6a (124,83). Volstead pinnisti viime metreillä ykköseksi ja teki kovan tuloksen 09,8a/1609 metriä. Cup-mestaruus on Hibernianille historian kolmas, mutta edelliset ovat vuosilta 1887 ja 1902. Kalajoen lavalla nähtiin muutamia juniorien SE-nostoja. FinGym-kilpailu: Hyppy: 1) Jenni Grönroos Suomi 13,650, 2) Wilma Malin Suomi 13,575, 3) Sarah Sonnenschein Saksa 13,125. 8. sijaa), ...222 (+6): Roope Kakko Suomi 71+73+78 (jakaa 58. 9. Rautiolaisen Pohjanmaan Puntti-Karhujen Tomi Suomala nousi 69 kilon ankarassa mitalitaistelussa pronssikorokkeelle kevyempänä jättäen Junkkarien Joonas Nauhan neljänneksi. Toto (1-8-3): 2,63 1,54-2,56-1,51 16,06. Tyttöjen ylivoimainen sinclair-ykkönen, Porin Suvi Talasterä työnsi 58-kiloisissa 17-vuotiaiden ennätyksen 86 kiloa ja Kuusankosken Timo Heikuksela paransi kaikkia 15-vuotiaiden ennätyksiä 62-kiloisissa tulossarjalla 170 (71, 89). Tämä on ollut hieno matka. OSALLISTU ARVONTAAN ja voit voittaa liput kahdelle Suomi-Hollanti lentopallomaaottelupeleihin Kilpailu on voimassa 24.5. Ranch Kellyn menestyksen salaisuus oli ainakin osaksi kengityksessä. Toto (3-9-7): 1,94 1,15-1,48-1,76 4,12. Trap, kärki 75/125 kiekon jälkeen: 1) Ari Simola KMY 72, 2) Andres Kull Viro 70, 3) Mika Bister P-HA 68, 4) Antti Helin MKMS 68. Joukkue on hävinnyt cupfi naalin peräti 11 kertaa, viimeksi 2013. naali: 1) BWT Burnin Alive/Tuomas Korvenoja 14,5 (2,63), 2) Obrigado 14,6 (14,01).3) Gorgeous Boko* 15,5 (3,89).4) MAS Archie 14,8 (9,6). Rami Hietaniemi (sinisessä) voitti Elias Kuosmasen 98 kg:n sarjan loppuottelussa painin SM-kilpailuissa Helsingissä. Pasi Aikion valmentama Nimbus C.D. Nimbus C.D. lähtö, TROIKKA-3, lv 2140 m: 1) William Birdland/Mika Forss 13,6a (1,94), 2) Boulder Cannon 14,3a (4,96).3) Stone Capes Olive 14,3a (9,94).4) Capri T.T. Kunkkunumero: 61. Hevosen omistaa sadan osakkaan kimppa Brad’s Stable Espoosta. Karjalainen otteli päivän aikana neljästi. lähtö: 15 Pikkukahveli, poissa: 3. Varapuheenjohtajiksi Turussa valittiin helsinkiläinen Riku Ahola ja porilainen Diana Bergroth-Lampinen. lähtö, sh 2140 m: 1) Issakan Pouta/ Ari Moilanen 27,0a (1,72), 2) Sarsis 27,1a (47,72).3) Enriko 27,1a (12,4).4) Koivun Tähti 27,2a x (4,17).poissa: 10. LAURI JÄRVINEN 12-vuotias Varpu Saari nosti kalajokisten ainoan SM-kullan HELSINKI (STT/KP) Nuoruus oli voimaa miesten kreikkalais-roomalaisen painin SM-kisoissa, joissa nähtiin useita parikymppisiä mestareita. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA Nuoret painijat väänsivät SM-kisoissa vahvasti Euroopan mestari Jani Haapamäki jätti painille tunteikkaat jäähyväiset Satu Pitkänen LAHTI (STT) Lahden Jokimaan Toto76-kierros päättyi pienoiseen jytkyyn, kun mäntyharjulaisen amatöörivalmentajan Anne Luttisen suojatti Ranch Kelly ravasi ylivoimaiseen voittoon lämminveritammojen Best Lady -lähdössä. Oikeat numerot: 5, 7, 8, 9, 12, 16, 17, 19, 23, 31, 35, 37, 39, 44, 46, 51, 52, 61, 63, 66. TAI LÄHETÄ POSTIKORTTI: Keskipohjanmaa/Lentopalloarvonta PL 45, 67101 KOKKOLA MITÄ HALUAT TIETÄÄ LENTOPALLOMAAJOUKKUEESTA. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.. 98 kg: 1) Rami Hietaniemi NJ, 2) Elias Kuosmanen JäVo, 3) Antti Mäkinen YTK, 4) Konsta Mäenpää IK, 5) Oskari Riihioja PeTo. Päivän kolmas suurkilpailu, kolmevuotiaiden lämminveristen Biofarm Cup päättyi ykkössuosikki BWT Burnin Aliven voittoon. Toto (2-89): 1,72 1,37-3,05-2,00 32,09. Ruotsi–Sveitsi 3–2 (18–25, 25–12, 25–12, 23–25, 16–14). 7. Hän voitti alkulohkossaan JäVon Kasperi Lehtosen, mutta muissa otteluissa tuli tappio. B-sarja (9): 1) Leino Erkki OMAS 84, 2) Pirttisalo Antti RMY 81, 3) Honkaharju Matti RMY 80, 4) Kurikka Erkki YMS 79, 5) Ala-Honkola Veli JMS 77, 6) Sinnemäki Juhani YMS 75. Kreikkalais-roomalaisen painin SMkisat: Miehet, 59 kg: 1) Juuso Latvala IK, 2) Jami Torjama JäVo, 3) Mattias Poutanen AuPs, 4) Lauri Karjalainen PK, 5) Toni Puukari ÄH, Kasperi Lehtonen JäVo 66 kg (10): 1) Jesse Kekki Koovee, 2) Toni Ojala JäVo, 3) Jussi-Pekka Niemistö Koovee, 4) Jani Haapamäki KaKa, 5) Antti Lindgren OP, Niko Tervonen OP. Nauha tempasi viiden kilon edun ( 68, 63) mutta Suomala kuroi sen kiinni työnnössä ( 88, 83). Toto4 voitto-osuus: 451,10. Kalajoen SM-kisat käynnistyivät rautiolaisten kannalta erinomaisesti heti ensimmäisessä nostoryhmässä, kun kaikkia ennätyksiään parantanut Varpu Saari voitti sarjansa 44 (31, 43) kilon kertymällään ja Jenna Koski eteni 58-kiloisten kaunisteltuaan yhteistulosennätystään kolmella kilolla kirjaten 118 (53, 65). –?Tekee itseluottamukselle hyvää pystyä ratkaisemaan viimeisillä sekunneilla, sarjan 98 kiloa voittanut Hietaniemi kertoi. Vakio 1 Lauantai 21. Toto4 voitto-osuus: 33,90. Tuomas Korvenoja ajoi nuoren tamman heti johtopaikalle, joka piti loppuun asti. Toto (15-12-11): 6,37 2,41-1,78-2,16 16,85. AMMUNTA GOLF LENTOPALLO RAHAPELIT RAVIT VOIMISTELU SUNNUNTAINA 22.5.2016 KESKIPOHJANMAA 12 URHEILU Lauri Järvinen KALAJOKI Raution Kisailijoiden 12-vuotias Varpu Saari oli Kalajoen 12-jääsenisen joukkueen ainoa kultamitalisti 17-vuotiaiden painonnoston SM-kisoissa Kalajoen Hiihtomajalla. lähtö: 3 Ranch Kelly, poissa: Voitonjako: 7 oikein voitto-osuus 4011,50 e., 6 oikein voitto-osuus 51,20 e. Päiväarvonta. 75 kg (11): 1) Henri Välimäki TeRi, 2) Henri Palomäki AU, 3) Niko Erkkola IK, 4) Sakke Purolainen Koovee, 5) Iiro Piippo VaaKu, Roni Purolainen Koovee. Troikka: 35,18. lähtö: 11 Regent Zet, poissa: 10 2
Onnisella on Suomessa 1 300 työntekijää ja 49 toimipaikkaa. (06) 8352 340 Fax (06) 8352 342 Gsm 0400 566 296 www.hlaakso.. Työskentelet oma-aloitteisesti ja saat aikaan tuloksia. 020 120 4000 ma-pe 8–18, la ja su 10–14 Tehtäviisi kuuluvat tuotevirtojenja laivausoperaatioiden valvonta, lastaustoimintojen ylläpito, laaduntarkkailu, säiliöalueen ja pumppaamoiden valvonta sekä eri kohteiden ennakkohuoltoja kunnossapitotyöt. , tunnisteeksi ”tekninen myyjä Pyhäjoki” Tekninen myyjä, LVI sekä sähkö Ilmanvaihtotuotteet Kylpyhuonetuotteet Kaapelit ja linjatarvikkeet LV-tuotteet Teräsputkistot ja venttiilit Tietoliikennetuotteet Kylmätuotteet Työkalut, kiinnitystarvikkeet ja suojaimet Sähköasennustarvikkeet Laakerit ja voimansiirto Muovit, pumput ja ympäristötuotteet Valaistus Terästuotteet MYYDÄÄN: ambulanssi, Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoitoja peruspalvelukuntayhtymä myy ensihoitokeskukpaareja (3 kpl) sekä kantotuoleja (2 kpl). 28:s tulos 1130. Haemme nyt joukkoomme asiakaspalveluhenkistä myyjää. 749 22.10. Joukkueen koko kasvanee noin 50 urheilijaan. Suomeen hän palasi lähes 20 vuoden ulkomaankiertueen jälkeen vasta kaudella 2012–13 ja pelasi kaksi viime kautta kasvattajaseurassaan TPS:ssä. –?Syytteet Venäjän laboratoriota kohtaan olivat yksityiskohtaisia ja siksi huolestuttavia, Bach totesi keskiviikkona. Siinä puhutaan testien manipuloinnista. –?Sitä en rupea spekuloimaan. D-lk (2): 1) Tuomo Saari KalKe-90 1039. Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach arvioi lukuisten urheilijoiden joutuvan kilpailukieltoon ennen elokuisia olympialaisia. Maan yleisurheilijat on suljettu kansainvälisistä kisoista, meldonium-käryjä kertyy tasaisesti ja Sotshin 2014 talviolympialaisten yllä leijuu vilpin varjo. Odotamme sinulta Lisäksi katsomme eduksi kunnossapitoja ennakkohuoltotöiden osaamisen, eri tietojärjestelmien hallinnan, kyvyn tuottaa kirjallista ja suullista raportointia sekä halun aktiivisesti kehittää osaamista ja toimintaympäristöä. www.onninen.. Katsotaan, mitä tulokset tuovat tullessaan, Kojonkoski sanoi. 029 566 1270 Fax 029 566 1289 Palvelua myös ruotsinkielellä PIETARSAAREN TOIMIPAIKKA Kanavapuistikko 1, 68600 Pietarsaari p. Villan omistanut yhdysvaltalainen Randy Lerner on yrittänyt myydä seuraa jo kahden vuoden ajan. –?Sadan prosentin omistuksen myynti tarvitsee vielä hyväksynnän Valioliigalta sekä jalkapalloliigalta. Fuerteventura . Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. klo 9-13. Sivujuonne uusintatestien analysoinnissa voi olla, että suomalaisurheilijoille aukeaa lisäpaikkoja Rioon, kun olympiapaikan saavuttaneita urheilijoita joutuu kilpailukieltoon. • Toimit yhteistyössä alan johtavien tavarantoimittajien kanssa. Kun hyväksynnät on saatu ja uusi johtokunta nimitetty, tohtori Xiasta tulee Aston Villan puheenjohtaja, seura tiedotti. 649 24.2. C-lk (11): 1) Mika Mehtälä Star Bo 1165, 2) Juha-Matti Salmela HaKe 1143, 3) Anne Mehtälä Star Bo 1110. Hae Kuntarekryn kautta. SYKSY JA TALVI 2016-17 KOKKOLASTA 16.9. HUOM! Perjantaina 27.5. B-lk (8): 1) Timo Koutonen Star Bo 1262, 2) Heikki Koivisto Rkm-89 1168, 3) Kari Kentala Rkm-89 1152, 4) Joni Alahautala KalKe-90 1140, 5) Heikki Kononen Rkm-89 1100, 6) Ilmo Vaaranmaa Star Bo 1099. Tiistaina selvisi, että 31 urheilijan näytteistä löytyi kiellettyjä aineita, kun Pekingin 2008 olympialaisten näytteet testattiin uudelleen kehittyneemmillä analyysimenetelmillä. –?Lisäksi on päästy hallinnollisten pimeiden kolkkien ääreen. päivään mennessä, ja heti keskiviikkona Hollannin jalkapalloliiton puheenjohtaja Michael van Praag ilmoitti asettuvansa ehdolle. AMMUNTA KEILAILU TAEKWONDO KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 22.5.2016 13 URHEILU BIRMINGHAM (STT–AFP) Jalkapallon Englannin Valioliigasta pudonnut Aston Villa on myyty kiinalaiskonsortiolle, jonka omistaa tohtori Tony Jiantong Xia. Uuden puheenjohtajan toimikausi kestää kevääseen 2019. Sovellat osaamistasi ja asiantuntemustasi asiakkaan eduksi. Miehet: Toni Lahtinen (58 kg), Tero Kuorikoski (87 kg), Teemu Heino (+87 kg). 044 3849 888 AA, VT Mika Talviaro www.lakineuvo.. klo 14.00 Ennakkovaraukset puh. Lahti: Haulikkolajien Polar GP: Miesten kaksoistrap 150 kiekkoa + . On se sitten valtionjohtoista tai urheilujohtoista, niin jollain tasoilla se on organisoitua, Nieminen sanoi. Helsinki: Suomen joukkue taekwondon EMkisoissa Sveitsin Montreuxissa 19.–22. Bach esitti näkemyksiään keskiviikkona ranskalaiseen Le Monde -lehteen kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa. Pojat: 1) Miki Ylönen OSU 115. Kauppahinnan kerrottiin olevan 60 miljoonaa puntaa eli noin 78 miljoonaa euroa. kirjastot suljetaan klo 13.00. MATKAILU Kaustisella, vanhassa Kinossa, Pajalantie 19 Vanhanpojan vapaus Näytelmän käsikirjoitus Terttu Hanhikoski, ohjaus Sanni Puronaho pe 27.5. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. www.fredrikakirjastot.. (06) 868 0460 Fax (06) 868 0464 asianajotoimisto@sippola.inet.. • Ymmärrät asiakkaidesi liiketoiminnallisia haasteita ja tuet heidän toimintaansa ammattimaisen ja toimivan ratkaisutarjonnan kautta. Tehtävänäsi on hoitaa konsultoivaa palvelumyyntiä LVItai sähkötuotteiden osalta alueellasi. YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 3 A 10, 84100 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala AA Mika Keskitalo OTM Tiina Jyrinki Puh. Ranskalainen Platini joutui eroamaan puheenjohtajan paikalta toukokuussa, koska urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS ei kumonnut hänen toimintakieltoaan jalkapallossa. Lisätiedusteluihin vastaa Jaana Lauri, p. Yhteistyökumppanina rekrytoinnissa toimii Koreko Oy. Asiakaspalvelun ammattilaiseksi Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus, www.kpedu.fi Kasipuu on moderni Kälviällä toimiva kalustevalmistaja. naali: Peruskilpailu: 1) Sami Ritsilä OSU 124, 2) Simo Köylinen OSU 123, 3) Juuso Ikävalko PiekSA 119, 4) Jussi Anttonen OSU 115, 5) Ari Hyypiä K-SHA 103, 6) Jouni Hyypiä PiekSA 97, 7) Toni Suoknuutti K-SHA 86. Onninen on suomalainen perheyhtiö, jolla on toimintaa 8 maassa. Lähetä hakemus ja cv palkkatoiveineen 2.6.2016 mennessä: jaana.lauri@koreko.. 0400 980 111 Alavetelin kirjasto Maanantai 14-19 Tiistai 11-16 Keskiviikko 14-19 Torstai SULJETTU Perjantai 11-16 p. PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch Eriksson Isokatu 17, 68600 Pietarsaari Puh. syyskuuta. Runsas viikko sitten julkisuuteen tulleiden väitteiden mukaan Sotshissa testaamisen tavoite oli lähinnä suojella venäläisiä urheilijoita. Etsimme Onnisen Urakoitsijat-yksikköön, uuteen toimipaikkaamme Pyhäjoelle Sinua aktiiviseen LVItai sähkötuotteiden myyntiin. Palvelumaksu 12 €/varaus, netistä €. Costa del Sol .. Taannehtiva testaus luo uhkan dopingin käyttäjille, mikä parantaa Niemisen mielestä suomalaisten mahdollisuuksia menestyä. Keinona oli testien manipulointi. Liitä hakemukseesi saatekirje ja ansioluettelo. Kymmeniä uhkaa kilpailukielto ”Taannehtivien testien lisäksi on päästy pimeiden kolkkien ääreen” PARIISI/HELSINKI (STT–AFP) Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach kovistelee Venäjää, joka on kärvistellyt viime kuukausina jatkuvien dopingpaljastusten virrassa. Neste tarjoaa puhtaamman liikenteen ratkaisuja, jotka tuovat ihmisille liikkumisen iloa vähentäen samalla sen ympäristövaikutuksia. Puhelut 8,28 snt/puh. Ennen eroaan Platini oli jo kuukausia sivussa toiminnasta. –?Tämä tasa-arvoistaa huippuurheilua. Valmentajat: Jesus Ramal ja Jarkko Mäkinen. Hamarin kaupungin kiekkoseura Storhamar on Norjan kuusinkertainen mestari. 449 26.9. Kehittymismahdollisuudet ovat monipuoliset ja kansainvälisyys näkyy arjessamme. Pronssimitaliottelu: Ikävalko–Köylinen 25–20. Vuonna 2015 liikevaihto oli 1,6 miljardia euroa. Sinulla on hyvä tiimi ympärilläsi ja Onnisen laajan organisaation tuki. Rion elokuisiin kisoihin on valittu 33 suomalaisurheilijaa. Viimeisin mestaruus on kaudelta 2007–08. UUTUUS! La Palma 959 20.3. Liitto kaipaa uutta johtajaa korruptioliemissä marinoituneen Michel Platinin tilalle. Lisätiedot koulutuksesta ja hakeutumisesta: Rose-Marie Lillmangs, TE-toimisto, p. Työkokemuksesi on teknisestä ympäristöstä, mielellään LVItai sähkötuotteiden parista. Aston Villa kiinalaisomistukseen Kaija Yliniemi PARIISI/HELSINKI (STT) Rio de Janeiron olympialaiset voivat jäädä kymmeniltä urheilijoilta haaveeksi, kun vanhojen dopingnäytteiden uusintatestien tulokset julkistetaan. 050-3421386 tai 040-7533235 Tervetuloa! Kaustisen yhdistys ry Liput 10 € PALVELUKSEEN HALUTAAN Onninen on ollut mukana rakentamassa suomalaista yhteis kuntaa jo yli sadan vuoden ajan. Kevätturnaus, tilanne 21.5.: 1) Mika Mehtälä Star Bo 2801, 2) Joni Alahautala KalKe-90 2690, 3) Heikki Kononen Rkm-89 2593. Uefa valitsee Platinin seuraajan syyskuussa Puheenjohtajaehdokkaat voivat ilmoittautua heinäkuun 20. Virastoposti: pohjanmaa.oikapu@oikeus.. 759 11.10. KAMARIN KAIKUJA I KAMARIN KAIKUJA II Ennakkomyynti: Paavo Pohjola Kirsti Rasehorn Konservatorion sali Pitkänsillankatu 16, Kokkola Raatihuone Mannerheiminaukio 4, Kokkola Paavo Pohjola SEKALAISET ASIANAJOTOIMISTOT KONSERTIT KIRKON KESKUSTELUAPUA Palveleva puhelin 01019 0071 su-to klo 18-01 pe-la klo 18-03 Paikallisverkko-/ matkapuhelinmaksu Palveleva netti A ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Koulutuksen numero: 666846 Koulutuksen kesto: 3 kk Koulutus alkaa: sopimuksen mukaan Koulutuspaikka: Kälviä / Kokkola Lue lisää yrityksestä: www.kasipuu.fi Hakeminen: Rekrytointikoulutukseen haetaan osoitteessa www.te-palvelut.fi/koulutushaku olevalla sähköisellä lomakkeella. Muutokset tai vastoinkäymiset eivät lannista sinua, vaan olet tarvittaessa valmis hakemaan uusia ratkaisuja asiakkaan hyväksi. toukokuuta: Naiset: Tanja Pasanen (49 kg), Suvi Mikkonen (57 kg), Roosa Närhi (62 kg), Jenna Partanen (67 kg). Palve lumm e ja toimit tamamme tuotteet ovat usein niin luonteva osa elin ympäristöä, ettei niitä tule ajatelleeksi. (06) 831 5083 Fax (06) 822 0415 kaitaluoma.koittola@asianajajat. Viikon sisällä ovat luvassa tulokset Lontoon 2012 testinäytteiden uusintatesteistä. Algarve .......... Työllistämme noin 5 000 työntekijää yhteensä 15 maassa. Se on ehdottomasti hyvä, että urheilijat entistä enemmän lähtevät samoilta viivoilta ja ovat samoilla ruisleivillä liikkeellä, Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski sanoi STT:lle. Puh. 029 505 6106, rose-marie.lillmangs@te-toimisto.fi Max Hagström, Kpedu, max.hagstrom@kpedu.fi, p. naali: 1) Anttonen 22, 2) Ritsilä 21/ uusinta 2, 3) Köylinen 21/1, 4) Ikävalko 21/1. REKRYKOULUTUS Hakuaika päättyy 5.6. Tarjoamme sinulle merkittävää myyntivastuuta ja jatkuvan itsensä kehittämismahdollisuuden mielenkiintoisessa ja haastavassa tehtäväkentässä. Kreeta ........... Meillä on myös Itämeren alueella toimiva asemaverkosto. Työkenttäsi on Suomessa, mutta kansainvälisessä yrityksessä toimiminen edellyttää hyvää englannin kielen taitoa. Ostaja löytyi, kun Lerner laski hintaa tarpeeksi. ja la 28.5. Nummelinin ura on paitsi pitkä myös menestyksekäs. 029 566 1260, fax 029 566 1269 VAASAN TOIMIPAIKKA Vaasanpuistikko 20 B, 65100 Vaasa p. SAP-järjestelmän osaaminen on eduksi. krs, Kokkola Puh. Kultamitaliottelu: Ritsilä–Anttonen 29–22. 010 325 4000 Telefax 010 325 4009 KESKI-POHJANMAAN JA POHJANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO KOKKOLAN TOIMIPAIKKA Torikatu 40, 67100 Kokkola Puh. (06) 8349 440 Fax (06) 8349 441 lakimies@kariautio.. 909 Hinnat ovat alkaen-hintoja/hlö/ 1 viikko 2 hengen huoneessa. Onninen auttaa asiakkaitaan rakentamaan nykyaikaista, luotettavasti toimivaa yhteiskuntaa. Henkilöstä tehdään tämän suostumuksella turvallisuusselvitys. Hakuaika päättyy 5.6.2016. Tuotamme kaikkia tärkeimpiä öljytuotteita, ja olemme maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Alanya ........... Pekingin näytteiden tavoin ne on suunnattu urheilijoihin, jotka ovat ehdolla Rioon. Etsimme Kokkolan terminaaliin vakituiseen työsuhteeseen Minne sinä olet matkalla. tai 26.5. KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Kari Autio Pitkänsillankatu 37 as. klo 19.00, su 29.5. AA Osmo Sippola Asianajotoimisto Talviaro Oy Rantakatu 21, Kokkola Puh. Nesteellä sinulla on mahdollisuus ratkaista merkityksellisiä haasteita ja työskennellä muiden alan huippujen kanssa. –?Tarvitsimme johtavan pelaajan puolustuspäähän, selNummelin siirtyy Norjan liigaan laisen joka näyttää nuoremmille mallia. Lisäksi terminaalin toimintaympäristöön kuuluu Pietarsaaressa sijaitseva erikoistuoteterminaali. 040 808 5022. Meille ainoa suunta on eteenpäin. Saimme todellisen johtajan, kertoi seurajohtaja Sjur Rakstad Larsen seuran nettisivuilla. OSLO (STT) Suomalaispuolustaja Petteri Nummelin, 43, jatkaa jääkiekkouraansa Norjassa. 040 714 2178 KIRJASTOJEN AUKIOLOAJAT 1.6 – 31.8.2016 Päivää ennen aattoa suljetaan klo 15.00. 040 582 2494, parhaiten tavoitat 24.5. Palvelemme lähellä asiak kaitamme toimittamalla tuotteita ja palvelukokonaisuuksia muun muassa talonrakentamiseen, infrarakentamiseen, teollisuuteen ja alan jälleenmyyjille.. Naiset: 1) Ritva Savolainen MKMS 77. (06) 8242 350 Telefax (06) 8242 395 Gsm 0400 566 295 anne.makela@asianajaja.kpnet.com Asianajotoimisto Sippola Oy Ristirannankatu 7, 6. 029 566 1240, fax 029 566 1241 Sivuvastaanotot Kannuksessa ja Kaustisella: Ajanvaraus Kokkolasta Sähköposti: etunimi.sukunimi@oikeus.. KRUUNUPYYN KUNTA Kruunupyy, Pääkirjasto Maanantai 12-19 Tiistai 11-16 Keskiviikko 12-19 Torstai 11-16 Perjantai SULJETTU p. Semi. KOK:n puheenjohtaja laittoi painetta Venäjälle BASEL (STT–AFP) Euroopan jalkapalloliitto Uefa valitsee uuden puheenjohtajan kongressissaan Ateenassa 14. Koska työ ei ole koko elämä, huolehdimme siitä, että sinulla riittää myös vapaa-aikaa. Bachin mukaan Venäjän on selvitettävä muun muassa Sotshin testaukseen liittyvien väitteiden todenperäisyys. Ylivieska: Viikkokilpailu: MA-lk: 1) Kari Löfbacka Star Bo 1286, 2) Pekka Marjakangas KalKe-90 1185, 3) Teuvo Turtiainen Rkm-89 1085. (06) 723 5944 www.cheriksson.. tehtävänä on tuottaa ympäristön, terveyden, turvallisuuden ja laadun huomioivia asiakaslähtöisiä ja kustannustehokkaita terminaalipalveluita Nesteen ja sen asiakkaiden tarpeisiin sekä vastata hoidossa olevien öljytuotteiden jakeluterminaali. i/avoimet-tyopaikat Haku päättyy . Asiakkainasi ovat alueesi urakoitsijat, suunnittelijat ja rakennuttajat. Suomen huippu-urheilijoille KOK:n ja joidenkin kansainvälisten lajiliittojen tiukentunut linja dopingiin on hyvä uutinen. Tutkimme ja kehitämme jatkuvasti uusia keinoja jotka mahdollistavat puhtaamman liikkumisen tänään, mutta ennen kaikkea huomennakin. Nummelin on tehnyt tulevan kauden kattavan sopimuksen Norjan pääsarjassa pelaavan Storhamar-seuran kanssa. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä KULTTUURI. Useiden venäläisten urheilijoiden epäillään voittaneen Sotshissa mitalin kiellettyjen aineiden avulla. 9, 67100 Kokkola AA Kari Autio Puh. Joukkueenjohtaja: Iiro Suorela. Operaattoria Maailma on jatkuvassa liikkeessä ihmiset ja tavarat liikkuvat pitkiä matkoja. Kiellettyjen aineiden käyttäjiä paljastui 12 maasta, kuudesta lajista. Hän on maailmanmestari sekä olympiahopeamitalisti, Suomen ja Sveitsin mestari ja myös 139 NHL-pelin veteraani. .2016 klo 15:00. Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen arvioi hänkin, että viime aikojen uutiset ovat dopingvalvonnalle myönteisiä. Jos testien manipuloiminen talviolympialaisissa paljastuu todeksi, kyse on Bachin mukaan rikollisuudesta. Asianajotoimisto Kaitaluoma & Koittola Oy Isokatu 5, Kokkola, Puh. Asianajotoimisto Anne Mäkelä Torikatu 35 B 11, 67100 Kokkola Puh. Tehtävään valitulta edellytetään hyväksyttyä terveystarkastusta, joka sisältää huumausainetestauksen. /kruunupyy KUULUTUKSET MYYTÄVÄNÄ HAEMME HALLINTOJA TALOUSJOHTAJAA Hakua koskevat tarkemmat tiedot ja yhteyshenkilöt löytyvät osoitteesta www.jedu. Sinulla on tehtävään vaadittava tekninen tai kaupallinen, vähintään opistotasoinen koulutus. Lisätietoja ja tarkemmat hakuohjeet löydät sivuiltamme www.neste.com/urameillä. Keskiviikkona hän ilmoitti, että ”eroaa virallisesti” Ateenan kongressissa. + 3,2 snt/min, matkapuhelimesta 19,2 snt/min. 040 714 2174 / 040 714 2175 Teerijärven kirjasto Maanantai 14-19 Tiistai 11-16 Keskiviikko SULJETTU Torstai 14-19 Perjantai 11-16 p. • Rakennat uusia asiakkuuksia ja ylläpidät luottamukselliset suhteet asiakkaidesi organisaation eri tasoille. Sotshin kisojen dopingnäytteitä säilytetään Sveitsissä kymmenen vuoden ajan, ja KOK on kehottanut Lausannessa sijaitsevaa laboratoriota testaamaan niitä uudelleen. kpnet.com AA Hannu Kaitaluoma 0500 900 000 AA Juha Koittola 0400 764 276 Asianajotoimisto Hannu Laakso Kauppatori 2, 67100 Kokkola Puh
–?Leikkauksessa jalkaan tehtiin raa’asti tilaa. 15 15 17 17 17 16 17 19 15 16 15 15 13 Pe 27.5. Venäjän MMkisarakentaminen laahaa hallitusti PYEONGCHANG (STT–AFP) Pyeongchangin 2018 olympiahankkeen johtoon nimettiin torstaina Etelä-Korean entinen ulkomaankauppaministeri Lee Hee-beom. 9) Urvikko 11,400. Siellä on pulmia, mutta rakentaminen jatkuu koko ajan, Sorokin kommentoi tilannetta ennen Fifan vuosikokousta. Tokio voitti hakukilvassa Istanbulin ja Madridin äänestyksessä 2013. –?Tarkkailemme Samaran ja Kaliningradin tilannetta. Tarkemmin yhteystietoja www.kp24.. Mikään ei kuitenkaan viittaa myöhästymiseen, joten olemme luottavaisia. TOMI GLAD/SATAKUNNAN KANSA Matti Koota hakee uusia kuvioita Nyrkkeilijän tuskaiset vuodet päättyivät pettymykseen MOSKOVA (STT–AFP) Jalkapallon MM-kisojen järjestelykomiteaa johtava Aleksei Sorokin myöntää, että järjestäjillä riittää vielä puuhaa ennen Venäjällä 14. Samalla miehen leikattu jalka kaipasi kunnon lepoa, joten yhtälön lopputulos oli selvä. Matti Kootan olympiaunelma on kariutunut. Seura julkaisi maanantaina Laakkosen vuoden mittaisen jatkosopimuksen. 10 %. Hinnat levikkialueelle ja sis alv. 17 19 20 20 20 18 20 18 18 20 17 18 16 Su 29.5. Pariisin kanssa olympiaisännyydestä kilpailevat Los Angeles, Rooma ja Budapest. Puolustajat: Tommi Aro 29, Tapanilan Erä, Petri Hakonen 26, Seinäjoen Peliveljet, Jonne Junkkarinen 25, Happee, Juha Kivilehto 34, FC Helsingborg (Ruotsi), Janne Lamminen 30, Classic, Mikko Leikkanen 27, Classic, Jesper Lindfors 22, Esport Oilers, Nico Salo 22, Classic, Krister Savonen 21, Classic, Lauri Stenfors 25, Viikingit, Ilari Talvitie 25, Esport Oilers, Tero Tiitu 34, Viikingit, Risto Töllikkö 24, NSTLappeenranta, Eemil Ukkonen 19, Happee, Tatu Väänänen 32, SV WilerErsigen (Sveitsi). Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. Kovan treenin rasitukset veivät jalkaa koko ajan huonompaan kuntoon. 020 750 4469. Joulukuisiin Latvian MM-kisoihin tähtäävä maajoukkue leireilee kesän aikana kolme kertaa. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ min (sis. Teen kaikkeni, että niistä selvitään ja järjestämme onnistuneet kisat, Lee ilmoitti valintansa jälkeen. toukokuuta: Maalivahdit: Jarno Ihme ikä 31, seura 2015–16 Seinäjoen Peliveljet, Joonas Kaltiainen 23, Esport Oilers, Eero Kosonen 29, Växjö Vipers (Ruotsi), Pyry Luukkonen 28, TPS. Nykyisen tiensä Koota kulki loppuun neljän viiden viime vuoden aikana. Hidalgo näkee Seinen puhdistamisen osana ”historiallista mahdollisuutta” parantaa Pariisin ympäristönsuojelua, samoin kuin liikennettä sekä asumista. 10) Urvikko 12,150. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Lee seuraa tehtävässä Korean Airin hallituksen puheenjohtajaa Cho Yang-hota, joka erosi viime viikolla tehtävästä yrityksiinsä liittyvien kiireiden takia. naaliin hypyssä ja permannolla.. Lähetä viesti numeroon 13525. Sao Paulo: Telinevoimistelun naisten maailmancupin kilpailu: Karsinnat: Hyppy: 1) Daniele Hypolito Brasilia 14,075,... Fifan kilpailujohtaja Colin Smith tuki Sorokinia. Se oli kuin jäähyväiskirjoitus nyrkkeilyuralle. PARIISI (STT–AFP) Pariisi kamppailee kolmen muun kaupungin kanssa vuoden 2024 kesäolympiaisännyydestä, ja kaupungin pormestari Anne Hidalgo tarjoaa mielenkiintoista täkyä valitsijoille. Urani ei ole ohi, mutta nyt haetaan uutta nostetta uusilla kuvioilla, Koota kertoo. Hiljalleen pää on kuitenkin noussut pystyyn. Cho sai uhkaavasti myöhässä laahanneen kisarakentamisen hyvään vauhtiin, joten järjestelykomitean siirtyminen uuteen komentoon huolestuttaa Kansainvälistä olympiakomiteaa. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. Diackin poika Papa Missata edisti palkkiosta ja lopputuloksesta päätellen uutterasti Tokion kisahakua. Kun Koota on yhdessä valmentaisänsä Velin kanssa halunnut olympiamenestystä pojan lapsuudesta asti, koko perheen pettymys oli raju. –?Nyt kun myös nyrkkeilykuviot ovat selkeytymässä, olen saanut uutta intoa. 15 16 20 21 19 16 19 23 21 25 20 17 12 17 14 18 18 17 7 17 20 18 18 16 17 13 17 9 16 17 17 7 17 14 17 15 17 12 14 Su Las Palmas 21 Kreeta 22 Antalya 24 Bangkok 34 Ma 22 21 25 34 Ti 21 27 26 35 Ke 21 24 24 35 To 19 23 22 28 Pe 21 25 24 31 La 20 25 27 31 Su 20 29 27 32 -2,5 Utsjoki Nuorgam +21,9 Kumpula +19,3 Varkaus 12,0 mm Ilomantsi Mekrijärvi www.kp24.. kesäkuuta 2018 alkavaa tapahtumaa. Haluan yhä katsoa mihin minun korttini riittävät. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). Nyt olen ainakin huilanut kunnolla. Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.. Hän palasi kehään jo alkuvuonna 2012, mutta koko ajan mies on joutunut tuskailemaan kipeän jalkansa kanssa. Olen ollut myös töissä, joten olen saanut elämään muutakin sisältöä kuin nyrkkeilyn. ISSN 0788-8325. Hyökkääjät: Juuso Heikkinen 26, Happee, Ville Hirvisuo 23, TPS, Janne Hoikkanen 22, Happee, Janne Hyvönen 30, Viikingit, Oscar Hänninen 31, Esport Oilers, Sami Johansson 22, Classic, Miko Kailiala 23, Viikingit, Rasmus Kainulainen 19, Lammin Salibandy, Valtteri Kainulainen 23, Westend Indians, Lauri Kapanen 30, Tapanilan Erä, Mika Kohonen 39, Seinäjoen Peliveljet, Peter Kotilainen 21, Happee, Jani Kukkola 30, FC Helsingborg (Ruotsi), Ville Lastikka 20, Steelers, Jami Manninen 28, SV Wiler-Ersigen (Sveitsi), Mika Moilanen 30, FC Helsingborg (Ruotsi), Jussi Piha 29, Classic, Joonas Pylsy 26, Tigers Langnau (Sveitsi), Eemeli Salin 26, Classic. Halusta se ei todellakaan jää kiinni. Kootan oli pakko turvautua taas kirurgin apuun. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). Kokkola 17 Pietarsaari 18 Toholampi 18 Halsua 18 Ylivieska 18 Kalajoki 17 Haapavesi 18 Helsinki 19 Tampere 20 Turku 20 Jyväskylä 19 Oulu 17 Kuusamo 12 Ma 23.5. 18 20 20 21 20 19 20 19 19 22 19 19 16 Ma 30.5. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Kalajoentie 4, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus Puh 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. Valinta tehdään 13. Pystejä on kertynyt, muttei riittävästi. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Laakkonen, 42, on voittanut pitkällä urallaan MM-kultaa, seurajoukkueiden maailmancupin, Venäjän mestaruuden kahdesti sekä neljä kertaa Suomen mestaruuden. Koota sai syksyllä 2011 luodin jalkapöytäänsä ampumavälikohtauksessa. Pietariin ja Moskovaan rakennettavat päänäyttämöt ovat 85-prosenttisesti valmiit, mutta muualla on enemmänkin tekemistä. Hidalgo haluaa legendaarisen Seine-joen olympianäyttämöksi, käytettäväksi avovesiuintiin sekä triathloniin. (luetaan ma-pe klo 8-14). SUNNUNTAINA 22.5.2016 KESKIPOHJANMAA 14 SALIBANDY VOIMISTELU Pilvisyys vaihtelee ja enimmäkseen on poutaa 1000 1005 1005 1005 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1025 1025 +17 +19 +17 +24 +25 +22 +21 5 6 7 8 9 9 Tänään klo 15 Huomenna klo 15 +18 +18 +17 +18 +19 +18 +22 +21 +21 +22 +22 +21 (+7) (+6) (+6) (+7) (+6) (+5) (+6) (+7) (+6) (+6) (+6) (+6) (+7) (+8) (+6) (+7) 4 8 3 3 4 3 4 5 3 4 5 SUNNUNTAINA MAANANTAINA TIISTAINA +8 12 11 15 12 17 18 17 18 18 20 21 15 18 +9 15 15 18 19 22 20 22 21 23 22 18 11 10 12 15 15 18 15 21 20 22 23 24 18 6 4 4 7 4 10 7 1 3 8 1 3 Los Angeles 22 Bangkok 34 Buenos Aires 14 Chicago 18 Edmonton 12 Johannesburg 17 Miami 30 Montreal 20 New Delhi 43 New York 20 Peking 29 Sydney 22 Tokio 26 Vancouver 17 Merisää eilen klo 15 Ulkokalla +7 NNE 6 m/s Kallan +14 NNE 8 m/s Tankar +10 NNE 6 m/s Valassaaret +9 WNW 2 m/s Meriveden korkeus Oulu -9 cm Raahe -7 cm P:saari -3 cm Vaasa -3 cm Su 22.5. Jollet saanut lehteä: soita maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24t/vrk) Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Tiedustelut puh. Puhelinvaihde puh. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. –?Järjestelyt eivät kuitenkaan ole myöhässä. 21 22 22 22 22 21 21 20 22 22 20 21 18 Ti 24.5. Urvikko pääsi . louraansa Porvoon Akilleksen riveissä. –?Edellisestä kaudesta ja Botnialle hävitystä fi naalista jäi hieman hampaankoloon, enkä halua lopettaa ilman uutta yritystä, Laakkonen perusteli jatkopäätöstään seuran tiedotteessa. 5) Urvikko 13,000. 11 12 16 17 16 12 18 22 23 23 22 13 15 Ke 25.5. /KPyhteystiedot Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. (Ylivieska). –?Ei tässä vielä jäähyväisiä vietetä. 13 14 15 15 15 13 15 20 13 18 13 16 14 To 26.5. Ilmoitushinnat: www.kp24.. Viime syksynä mies kovensi harjoitteluaan, jotta mahdollisuus päästä elokuun Rio de Janeiron olympiakisoihin pysyisi elossa. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. Oli melkoinen yllätys, miten ihmiset lähtivät meitä kannustamaan ratkaisupeleissä. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. syyskuuta 2017. Seinen veden laatu on kohentunut viime vuosina, mutta jätePariisin pormestari haluaa olympiauimarit Seineen vettä pumpataan jokeen yhä 2,5 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Uusista kuvioistaan Koota, 25, ei voi vielä puhua, mutta hän lupaa uutisia lähiaikoina. 020 750 4400 PIETARSAARI Jaakonkatu 13, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. Nyrkkeilyn viimeinen olympiakarsintaturnaus on kesäkuussa, mutta Kootalle se tulee liian nopeasti. –?Kukaan ei vieläkään osaa sanoa, tuleeko jalka koskaan täysin kuntoon. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. 4) Annika Urvikko Suomi 13,700. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. alv 24%). Talviolympialaisten uusi vetäjä jatkaa edeltäjänsä linjaa TOKIO (STT–AFP) Tokion 2020 kesäolympialaisten hakukomiteaa johtanut Tsunekazu Takeda kiistää kisahakuun liittyvän korruption. Vaikka hänet siis nähdään vielä ottelemassa, Rio de Janeiron olympiaunelmien kariutuminen päättänee joka tapauksessa kankaanpääläisen uran amatöörinyrkkeilyssä. –?Porvoolainen jääpalloyleisö teki keväällä vaikutuksen Helsinki: Miesten maajoukkueen leiriryhmä Tammelan Eerikkilässä 27.–29. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Leellä on vahva teollisuustausta, minkä uskotaan helpottavan järjestäjien sponsorihankintaa. Koota tiesi, ettei hyvä kunto riittäisi karsinnoissa mihinkään, pitäisi olla aivan ehdottomassa huippukunnossa. Päävalmentaja Petri Kettunen. Kansainvälisen yleisurheiluliiton entisen puheenjohtajan Lamine Diackin ja tämän lähipiirin korruptiota tutkivat ranskalaiset viranomaiset ovat löytäneet tämän pojalle Ei korruptiota vaan legitiimi miljoonapalkkio työnarkomaanille osoitettuja epäilyttäviä maksuja, ja Takeda vastasi perjantaina näihin syytöksiin. Toivottavasti sama ilmiö toistuu myös ensi kaudella, ja jos vielä saisimme heille paremman palkinnon. PORVOO (STT) Sami Laakkonen jatkaa jääpalLaakkonen jatkaa mestaruusjahtia Akilleksessa kokeneen pelaajan sydämeen. Harri Laiho Nyrkkeilijä Matti Koota kiitti Facebook-päivityksessään vuolaasti perhettään, ystäviään ja sponsoreitaan siitä upeasta matkasta, jonka hän on saanut urheilijana kokea. Nojapuut: 1) Rebeca Andrade Brasilia 14,550,... Kaliningradin ja Samaran stadioneilla on myös teknisiä asioita ratkaistavana. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. –?Se oli sääntöjen mukainen konsultin palkkio, Takeda vakuutti. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Ne olivat tuskaisia vuosia, joissa välillä pääosassa tuikki toivo, mutta aina nurkan takana kurkki jo epätoivo. Koota ei halunnut antaa periksi. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Puomi: 1) Rebeca Andrade Brasilia 14,100,... –?Infrastruktuuria täytyy edelleen rakentaa, erityisesti liikenneja kuljetusjärjestelyitä. Lännen Median uutishuone puh. Unelma olympiakisoista sai kuitenkin Kootan kestämään kivut ja leikkaukset sekä sen, ettei hän ole pystynyt harjoittelemaan niin kovaa kuin kilpailijansa. Luuta poistettiin 2,5 senttimetriä. Ajan kanssa se nähdään. –?Tiedän kisoihin liittyvät huolet ja ongelmat. /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. 17 18 19 19 19 18 18 16 13 16 13 18 12 La 28.5. 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. Leen, 67, valinta edellyttää vielä maan urheiluministeriön hyväksyntää, mutta sitä pidetään muodollisuutena. –?Haluan, että Seinessä uiminen tulee mahdolliseksi vuoteen 2024 mennessä, Hidalgo sanoo. Keskilevikki LT2015 21 652 kpl. Käytännössä leikkaus sinetöi Kootan kohtalon. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. Permanto: 1) Hypolito 13,850,... kestotilaus 299 e/vuosi (mikäli erissä, laskutuslisä 2 e/erä), määräaikaistilaus 345 e/12 kk. Takedan mukaan kahden miljoonan dollarin eli 1,76 miljoonan euron maksu oli rehellinen korvaus tehdystä työstä
Niin on myös tarinoita Suomeen tulon taustalla. Kyse on eräällä tapaa kotouttamisen kääntöpuolesta, kantaväestön sopeuttamisesta maahanmuuttajien läsnäoloon. Jo pääsykokeen haastattelussa kysyttiin, mitä mieltä itse kukin on maahanmuutosta ja maahanmuuttajista. Läheskään kaikissa maailman maissa aseistettu virkapukuinen henkilö ei ole ystävällinen, rehellinen ja luotettava. Uusille maahanmuuttajille aseistettu virkapukuinen hahmo voi kuitenkin olla pelottava ilmestys. –?Suomessa on parempi poliisi kuin Thaimaassa. Ongelmia voi lisätä yhteisen kielen puute. Suuntana on luokkahuone E150. Pienissä porukoissa keskusteleminen on osa Poliisiammattikorkeakoulun kulttuurien kohtaamisen teemapäivää. Alkioran mukaan siinä on haasteensa. Siellä pidetään pienryhmäkeskustelu, johon osallistuu myös viisi muuta poliisiopiskelijaa ja kolme muuta maahanmuuttajaa. Suurissa kaupungeissa ja pientenkin kuntien vastaanottokeskusten liepeillä näkyy entistä enemmän etnisiä ryhmiä, jotka vaikuttavat muukalaisilta. Meillä on keskusteleva kulttuuri.” MIKA KYRÖNVIITA YLIKOMISARIO Suomalaiseen poliisiin voi luottaa. Kielitaito on vielä vähän hakusessa. Me kantasuomalaiset emme tiedä heistä oikeastaan mitään. Tulijoita on paljon ja heidän sijoittumisessaan on suurta alueellista vaihtelevuutta. –?Rehellinen ja luotettava, Batoo Alkhazli vastaa. Silloin tarvitaan tulkkia. Kolmikolla tuntuu olevan hauskaa. Toisaalta maahanmuuttajien jo kotoutuneista ja verkostoituneista piireistä saattaa löytyä päteviä monikielisiä yhteyshenkilöitä.Niitä tarvitaan, sillä maaseudullakin vastaanottokeskuksissa eteen voi tulla poliisityön kannalta vaativia tilanteita. Miten olisivat ymmärtäminen tai rauhanomainen rinnakkaiselo. –?Ei tarvitse pelätä, jatkaa vuotta aikaisemmin Afganistanista Suomeen päässyt lippalakkimies Rouhollah Ghorbani. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 22.5.2016 15 SUNNUNTAI Porilainen Maiju Hill kulkee Poliisiammattikorkeakoulun pitkällä käytävällä Tampereen Hervannassa. Viranomaisten ja erilaisten etnisten henkilöryhmien suhteiden kehittyminen edellyttää luottamusta, ja sen syntyminen vaatii aikaa. Mitä mieltä maahanmuuttajavieraat ovat suomalaisesta poliisista. –?Se on ystävällinen, vastaa Irakista vuonna 2013 Suomeen paennut nuori nainen Batoo Alkhazli. Alkioran mielestä Poliisiammattikorkeakoulun perinteinen tutustumispäivä on yksi tapa rakentaa luottamusta. Heidän kulttuuriinsa tuntuu vaikealta päästä sisään. Kuitenkin vasta poliisikoulutukseen kuuluva noin vuoden mittainen työharjoittelu konkretisoi kohtaamiset reaalimaailmassa. Tyypit näyttävät oudoilta ja puhuvat outoa kieltä. Ihmisten (tai asiakkaiden, kuten nykyään sanotaan) pitää voida lähestyä virkavaltaa matalan kynnyksen periaatteella. Suomalaiset poliisiopiskelijat jatkavat määrittelyä oikeudenmukaisuudella, puolueettomuudella ja ihmisläheisyydellä. Poliisiammattikorkeakoulun luokkahuoneessa kukaan ei käy kuumana. Poliisiammatti-korkeakoulun teemapäivässä tulijoille vakuutettiin, että Suomessa on kenties maailman paras poliisi. Hän on ensimmäisen vuoden opiskelija. Tulijat yhtyivät ylistykseen. Poliisiammattikorkeakoulun koulutusjohtaja Petri Alkiora muistuttaa monien lähteneen sekavista ja turvattomista oloista, joissa virkavaltaan on ollut vaikeaa luottaa. Inhimillinen vuorovaikutus ja autenttinen tilanne ovat omiaan edistämään asiaa. Maahanmuuttajilla voi olla heistä kotimaastaan tyystin toisenlaisia käsityksiä ja kokemuksia. Myös osa ikämiespoliiseista on ilmiön kanssa vähän hukassa. Thaimaalaistaustaiset Orathai Pieniluoma ja Darunee Alestalo ovat naimisissa suomalaisen miehen kanssa. Kun nuoret poliisiopiskelijat kysyvät maahanmuuttajilta, onko heillä Suomessa turvallinen olo, vastauksiksi saadaan ujoa nyökyttelyä. He edustavat 30:tä eri kansallisuutta. Kaikkiaan mukana on 80 ulkomaalaistaustaista vierasta Tampereen aikuiskoulutuskeskuksesta. –?Meidän nuorelle polvellemme maahanmuuttajat ovat kuitenkin jo tuttu juttu, arvelee vaasalainen poliisiopiskelija LauriAntti Huusko. –?Kaikki ovat tervetulleita, Hongisto tiivistää. Joukossa on paljon työikäisiä, joita Suomi ennemmin tai myöhemmin tarvitsee. Entä millainen on hyvä poliisi. He ovat asuneet Suomessa muutaman vuoden ajan.. Opiskelijat pyöräyttävät pulpetit ympyrämuotoon niin, että kaikki näkevät toisensa. Iuliia Konstantinova (vasemmalla) tuli Suomeen paluumuuttajana Venäjältä vuonna 2014. –?Suvaitsevaisia tyyppejä haettiin, opiskelijat arvelevat. Nyt tehdään tuttavuutta, mutta ensin pitää laittaa luokkahuone E150:n tylsä istumajärjestys uusiksi. Lisäksi pakenijat ovat saattaneet kohdata matkallaan hyvinkin räväkkää poliisitoimintaa Euroopan läpikulkumaissa. Teemapäivä ei ole poliisiopiskelijoille uusi, häthätää pystytetty pakolaisvuoden 2015 seurannainen. Alkiora muistuttaa, että jos kielimuuri ei ylity, poliisi voi vain päätellä kiivaasta ja kovaäänisestä kielenkäytöstä, että jostakin käydään kuumana. Maahanmuuttajat tiedustelevat puolestaan, pitävätkö tulevat poliisit tulijoiden määrän kasvua hyvänä asiana. Useimmiten se tarkoittaa puhelinvälitteistä kommunikointia. Jo ala-asteella olemme saaneet tutustua toisenlaisissa kulttuureissa kasvaneisiin lapsiin. Helsingin Kamppi on tyystin toisenlaiJatkuu seuraavalla sivulla. ”Suomalaiseen poliisiin voi luottaa. Vieressä kävelevät Thaimaasta Suomeen muuttaneet Orathai Pieniluoma ja Darunee Alestalo. Tunnelma on päinvastoin kohteliaan rauhallinen. Teemapäivän vieraat Iuliia Konstantinova, Maryna Berezhna, Orathai Pieniluoma, Batoo Alkhazli ja Gracia Vähäkuopus olivat vakuuttuneita. Thaimaassa ei ole hyvä poliisi. ILARI TAPIO teksti // MERJA OJALA kuvat Hyvä poliisi on rehti ja ystävällinen Poliisiksi opiskelevat nuoret suomalaiset ovat ylittäneet kulttuurirajoja ala-asteelta lähtien. Vanhojen tuttujen Reiskan, Mannen ja Suhinan lisäksi nyt pitäisi laittaa kuriin ja järjestykseen myös Abdullahin, Vasilin ja Samakabin asiat. –?Joo, on. Olennaista on yhteisen aaltopituuden ja huumorin löytyminen. Alkiora muistuttaa, että siinä suhteessa harjoittelupaikkojen välillä on suuria eroja. Suvaitsevat asenteet eivät kuitenkaan riitä. Tällä kertaa osanottajia ja kansallisuuksia on vain aikaisempaa runsaammin. Puheenaiheesta ei saa hälinässä selvää, mutta sillä ei ole merkitystä. Oulusta poliisioppiin lähteneen Riinamaria Hongiston mielestä ilmiö on lähinnä myönteinen. Koulutusjohtaja Petri Alkiora korostaa, että menossa ja edessä on monenlaisia muutoksia. Vieraannuttaminen ei ole ollenkaan oikea sana, ja suvaitseminenkin on vähän niin kuin sietämistä. Millä termillä sitä voi kutsua. Opiskelijoiden mukaan kansainvälisyyttä painotetaan poliisikoulutuksessa monin tavoin. –?Olemme kasvaneet tähän. Kehuihin yhtyvät samoin aikoihin Suomeen muuttaneet thaimaalaiset Orathai Pieniluoma ja Darunee Alestalo. Tapahtumalla on jo 15 vuoden perinteet ja hyviksi havaitut periaatteet
Konkrettisia tuloksia tulee kenties neljän vuoden kuluttua. Kontrasti hänen lapsuutensa Raja-Karjalaan on jyrkkä. Heidän kieltään taitavien ja kulttuuriaan tuntevien poliisien määrä on kuitenkin lähes nolla. JOHANNA JURKKA teksti // PEKKA LASSILA kuvat Hurja emäntä herkistyy Aira Samulin, 89, on brändi. . –?Nuoret ovat olleet innostuneita, Lehtinen kehuu starttivaiheen meininkiä. Minihame paljastaa pitkät, hoikat sääret. Suomeen tarvitaan maahanmuuttajataustaisia poliiseja. Hänellä on pitkä, leiskuvanpunainen tukka ja leveä, säkenöivä hymy. –?En näe tässä eroa, mutta joitakin kulttuuripainotuksia voi toki olla puolin ja toisin, Kyrönviita vastaa. Ylikomisarion vieressä seisovissa mainostelineissä viesti tiivistyy kahteen sanaan, ”Tulevaisuuden turvallisuutta”. Hänen mukaansa tiettyä osaa julkisen vallan käyttäjää koskevista kelpoisuusvaatimuksista voidaan soveltaa. Kolmivuotinen tutkinto antaa kelpoisuuden vanhemmaksi konstaapeliksi ja muihin miehistövirkoihin. –?Alku näyttää lupaavalta, mutta ensimmäiset ennusmerkit näemme vasta vuoden tai kahden päästä. On kohtuutonta, jos tämän vuoksi menetämme esimerkiksi erinomaisen farsin kielen taitajan, Jarkko Lehtinen päivittelee. Samulinissa on jotakin epätodellista. Yli sata heistä katosi ikiajoiksi, paleltui kuoliaaksi tai nääntyi nälkään. Talvisodan sytyttyä neuvostoarmeija hyökkäsi Suojärven kyliin. –?Pelkästään yleisen luottamuksen ja toimintaedellytysten kannalta Helsingin poliisin henkilöstörakenteen pitäisi kuitenkin heijastaa yleistä väestörakennetta. Heitä on jonkin verran sekä viroissa että koulutuksessa, mutta se ei riitä. Yleinen kysymys oli, mitä pääsykokeessa pitää osata. Tutkintoon kuuluu noin vuoden pituinen työharjoittelu poliisiyksikössä. Jatkotutkinnot, täydennyskoulutus ja muu koulutus mukaan lukien Polamkin järjestämään koulutukseen osallistuu yli 7 000 henkilöä vuosittain. Kyrönviita kertoo, että maassamme on vain 7?400 poliisia. Poliisin virheetkin otetaan esille julkisuudessa. Komisario Jarkko Lehtinen on sen vetäjä. Pysähtyneisyyttä ei seurata Helsingissä tumput suorina. Lähes kaksituhatta kyläläistä vietiin vankileireille. Teemapäivän vastuuopettaja on ylikomisario Mika Kyrönviita. Poliisiammattikorkeakoulu ei ole mukana yhteishaussa. . Joskus olen ajatellut, että jos olisin vain heittäytynyt Herran huomaan, en ole varma, olisinko selviytynyt, Samulin sanoo. Samulin osti kotinsa Helsingin kalleimpiin kuuluvalta alueelta, Bulevardilta, pari vuotta sitten. Jatkuu edelliseltä sivulta. Poliisiksi haluavan pitää hallita suomen lisäksi virkamiesruotsi. Ei ihme, ettei hänestä käytetä sellaisia sanoja kuin ”vanhus” ja ”iäkäs”. Oikeusministeriön kieliasiain neuvottelukunnan pääsihteeri, kieliasiainneuvos Corinna Tammenmaa pitää poikkeusta mahdollisena. nen toimintaympäristö kuin Siilinjärven kirkonkylä. Yhtään somalitaustaista poliisiakaan Helsingissä ei ole. Poliisipäällikkö Lasse Aapion ja kaupunginjohtaja Jussi Pajusen neuvonpidon tuloksena syntyi rekrytointikampanja ”Poliisiksi stadiin”. Turvateknologian ansiosta he voisivat asua loppuelämänsä kotona. . –?Elämä on kilvoittelua. Hänen mielenterveytensä horjui. Suvion perhe asui vaatimattomasti Suojärven pitäjän Hyrsylän kylässä, alueella, joka nykyisin kuuluu Karjalan tasavaltaan. Vanhustentalo on voimanaisen manifesti sitä vastaan, että ikäihmiset työnnetään laitoksiin. Poliisiammattikorkeakoulussa puolitoista kuukautta opiskellut mikkeliläinen Tuomo Hiltunen havainnollisti yhden vastauksen kuntosalin penkillä. Vierailta on tullut kysymyksiä jo etukäteen. Kuvat muistuttavat Kekkosen ajan SuoAira Samulinin pojantytär Kiti Samulin hoitaa nykyisin Hyrsylän Mutkan juoksevia asioita. Suomenkieliseen koulutukseen on neljä hakujaksoa vuoden aikana. Hän näyttää yhtä säteilevältä kuin tuhansissa lehtikuvissa. Entä kummat tekevät enemmän rikoksia, maahanmuuttajat vai suomalaiset. . He lähtivät vasta, kun metsästä kantautui tykkien jylyä ja paikalle osunut suojeluskuntalainen pakotti heidät mukaansa. Vaaran hetkellä murrosikäinen Aira otti vastuun perheestään. Tuhannet Aira-fanit ovat käyneet ihmettelemässä Hyrsylän Mutkan emäntää ja tanssijoiden vanhustentaloa. Suomessa on vähän poliiseja, mutta tutkimuksen mukaan rauha ja demokratia toteutuvat parhaiten juuri sellaisissa maissa. Tänä vuonna alkaneen kampanjan tavoitteena on houkutella poliisikoulutukseen sekä helsinkiläisiä että varsinkin maahanmuuttajataustaisia nuoria. Samulinia on pakko ihmetellä, ihaillakin. Suvion perhe, äiti ja kolme lasta, pakenivat kotoaan viime hetkillä. Kuvissa tanssii kaunotar, jolla on korkeat stilettikorot. Ymmärtääkseen jotakin naisesta, joka on brändännyt itsensä paremmin kuin Katri Helena, täytyy tietää, mitä hänelle on tapahtunut. Mutkattomasti Samulin kuljettaa tulijat peremmälle ja esittelee olohuoneensa. Poliisi tarjoaa sopivia hommia muun muassa tet-harjoittelijoille, kesätöitä hakeville lukiolaisille ja Stadin ammattiopiston turvallisuusalan opiskelijoille. Hän pakkasi lastenvaatteet ja vauvanvaipat reppuihin ja sieppasi viime hetkillä perhekuvat seiniltä. Voiko poliisiksi pyrkivä korvata virkamiesruotsin arabialla tai farsilla. MIKÄ POLAMK . Muiden maiden, esimerkiksi Ruotsin, pitkäaikaisemmista maahanmuuttokokemuksista Suomen poliisilla ei ole Alkioran mielestä kenties isommin opittavaa. Pääkaupungin suurimman kielivähemmistön muodostavat venäjänkieliset ja nopeimmin kasvavan vähemmistön arabiankieliset ihmiset. –?Asetelma on jähmeä, mutta ei mahdoton, Tammenmaa sanoo. Yksi kynnyskysymys on kieli. Samulin avaa kerrostalokotinsa oven Helsingin Bulevardilla. Kaikki uudet poliisit valmistuvat Poliisiammattikorkeakoulusta (Polamk) Tampereen Hervannasta. –?Kielilaki ei siis ole este. Perheenäidistä ei ollut itsensä eikä lastensa auttajaksi. Syvällä sisimmässään Samulin suree yhä tyttärensä sairautta ja muistelee esikuvaansa, isäänsä. Kun kaikki osanottajat kokoontuvat auditorioon, hän luennoi heille Suomen poliisista ja suomalaisesta poliisikoulutuksesta. Helsingissä tilanne on erityisen kehno. –?Jos ulkomaalaistaustainen hakija kuitenkin osaa esimerkiksi farsin (persian) kielen, hänelle pitäisi riittää jommankumman kotimaisen kielen osaaminen. Se tapahtuu etupäässä työharjoittelumahdollisuuksien kautta. Asioista on vain selviydyttävä ja koetettava hoitaa ne niin, etteivät ne jää liian aikaisin toisten hartioille. Se on vähän, mutta tutkimuksen mukaan rauha ja demokratia toteutuvat parhaiten maissa, joissa on vähiten poliiseja. –?Ryssän pelko ei ollut turhaa, Samulin huomauttaa. Jalostiko kärsimys hänestä teräsnaisen, joka kesti kaiken, isän kuoleman, aviomiehen väkivallan ja läheisten sairaudet. –?Väestöön suhteutettuna Helsingistä on perinteisesti muutenkin tullut vähän väkeä poliisikoulutukseen, muistuttaa komisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisilaitoksen esikunnasta. Kaikkialla näin ei ole. Kaikki suomalaiset tietävät, miltä hän näyttää. Kaikki eivät ehtineet paeta. Meillä on keskusteleva kulttuuri. Kalenteri täyttyy hyvää vauhtia kesävieraista. –?Kielilain toteutumisesta on jo kannettu huolta, mutta ei ruotsinkielinen palvelumme mihinkään katoaisi, vaikka 1?600 työntekijästämme kymmenkunta ei osaisi ruotsia. –?Se on Suomessa äärimmäinen voimankäyttöväline, jota poliisi käyttää äärimmäisen harvoin, Kyrönviita kertoo. Hyrsylän mutkan hurja emäntä ei ikäänny niin kuin tavalliset kuolevaiset. –?Suomalaiseen poliisiin voi luottaa. Yksi kuuluu, milloin poliisi voi käyttää ampuma-asetta. Meillä on paljon arabiankielisiä asiakkaita. Voimmeko luottaa poliisiin. Alkiora arvelee, että Suomessa on syytä hakea suomalaista sovellusta. Lakia on tulkittu väärin, Tammenmaa sanoo. Sijainti lietsoi turvattomuuden tunnetta. Hänen mukaansa asetelma on Euroopan eri maissa erilainen. Aira Samulin, 89, on ikoni. ”Meidän nuorelle polvellemme maahanmuuttajat ovat kuitenkin jo tuttu juttu.” LAURI-ANTTI HUUSKO POLIISIOPISKELIJA SUNNUNTAI SUNNUNTAINA 22.5.2016 KESKIPOHJANMAA 16. Muun muassa tämän tiedon kertoi teemapäivän vastuuopettaja ylikomisario Mika Kyrönviita Poliisiammattikorkeakoulun auditoriossa. Kartalla Suojärven kylät sijoittuivat erikoiseen, itään työntyvään ulokkeeseen, Hyrsylän mutkaan. Sanoman vahvistaa poliisin tuttu leijonamiekka. Siksi tarvitsemme esimerkiksi sen kielen osaajia ja kulttuurin ymmärtäjiä. Sisäministeriön asetus kylläkin on, mutta asia on ratkaistavissa asetustasolla. Sen sijaan he osaisivat jotain yleistä maahanmuuttajakieltä. Eniten ja pisimpään erilaisten kulttuurien kanssa on toimittu todennäköisesti Isossa-Britanniassa. Seinillä eivät näy surut ja murheet.
Samulinin lelukokoelmassa on noin kaksisataa vanhaa nallea. Päästin hänet menemään. Samulinin mukaan moni kuvittelee, että Hyrsylän kylä Lohjan Nummella on hänen aikaansaannostaan. Kolmen isoäiti ja kahden isoäidinäiti, ”ylämummo”. Kahdeksankymppisenä lopetin absolutismin. ”Minusta tuntui siltä, että isäni aavisti kuolevansa. Muiden perheenjäsenten takia en vain ole voinut jäädä siihen kokonaan kiinni. –?Yritys ei pyöri, ellen tee töitä. Minusta tuntuu, että hän aavisti kuolevansa. Sen jälkeen en enää nähnyt isääni unessa. . En tosin osaa sanoa, missä on taivas. –?Istuimme siskoni kanssa järven rannassa. Tytär näki pitkään unia isästään. Tuntui, että vesi nielaisee meidät. –?Tulevaisuudessa lääkäreiden työ on entistä enemmän etähoitoa. Bulevardilla hän pyörittää taidesalonkiaan ja kertoo vierailleen tarinoita elämästään. Se ei ole. Tanssiessaan Samulin unohti murheistaan suurimman, tragedian, jota hän ei ole koskaan salaillut medialta: tyttärensä Pirjon sairastumisen skitsofreniaan. Vierailun lopuksi Aira Samulin esittelee heille pihapiirin uudenkarhean vanhustentalon. Paikka oli olemassa jo 1500-luvulla. Hulppean karjalaistalon pihaan ajetaan Miina Äkkijyrkän kymmenen metriä korkean puulehmän ohitse. –?Unissa isä ei koskaan puhunut mitään, mutta ymmärsin aina, mitä hän tarkoitti. Väki tungeksi tuijottamassa heitä. Kaksikko tanssi Rytmikkäät-mannekiiniryhmän kanssa pikkukaupunkien Anttiloiden pienillä lavoilla. Karjalassa uskottiin, että jos vainaja puhuu unessa, se tietää pahaa. Bulevardin asunto ei ole Samulinille pelkkä koti. –?Kaaduin kerran tanssilattialle. Samulin ei ole vielä itsekään tarvinnut kynnyksetöntä, portaatonta taloaan. mesta, nuhruisista tavarataloista, missikiertueista ja John Travoltasta. . Käyttäkää rahanne itse. –?Isäni lohdutti äitiäni sillä, että jos jotakin tapahtuu, kyllä Aira teistä huolehtii. Voin elää näin vielä kymmenen vuotta. Samulin keikkailee yhä. Ehkä se on tässä ja nyt, vielä minun jälkeenikin. –?Se voi viedä helvettiin, taivaaseen tai sille välille. Hyrsylän Mutkan tuvassa hän tarinoi vierailleen itsestään, isästään ja Suojärven kylien surkeasta kohtalosta ja muistuttaa, ettei kotoaan kannata muuttaa pois. Hän kiertää Suomea ja viihdyttää vieraitaan Hyrsylän Mutkassa ja Bulevardilla. Eivät ne perilliset niitä tarvitse. Lapsena se oli pilvien päällä. 17 SUNNUNTAI KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 22.5.2016 Yökylään ylämummon luokse Aira Samulinin makuuhuone ja vanhuksille suunniteltu mallitalo on varustettu modernilla turvateknologialla. –?Evakot surevat vieläkin sitä, että joutuivat jättämään kotinsa. Julmaa! Eihän vanhainkodissakaan kukaan pysy elossa. Hän lohdutti äitiäni sillä, että jos jotakin tapahtuu, kyllä Aira teistä huolehtii.” KUKA AIRA SAMULIN . Samulin uskoo tietävänsä, miksi. –?Omaiset pelkäävät, että löytävät vanhukset kuolleina kotoa. Hän on talon nuori emäntä, Jari Samulinin tytär Kiti Samulin. Ikävä kyllä, kuulin isän sanat. Eniten kävijöitä kiinnostaa tietysti paikan elävä nähtävyys, Samulin itse. Sillä hetkellä, kello kahdeksan aamulla, isäni oli kuollut, Samulin muistelee. Hän on elänyt hoitolaitoksessa suurimman osan elämästään. Aurinkorannikon tai Floridan eläkeläisparatiisit eivät vedä häntä puoleensa. Äkkijyrkkä on käynyt Hyrsylässä, ja pitänyt näkemästään. Hyrsylän Mutkan valtaisan tuvan tulisijan ääressä hyörii nuori nainen, jonka käsivarteen on tatuoitu rukinlapa. Samulinin mielestä teknologialla voitaisiin turvata monen ikäihmisen ihmisarvoa kunnioittava asuminen kotona. Kun tunnelma uhkaa vakavoitua liiaksi, hän heittää vitsin, joka uppoaa aina. Luulen, etteivät Hitler tai Stalin päässeet taivaaseen, mutta siitä olen varma, että isäni on taivaassa. Jos hyvin käy, puutarhaa esittelee Samulinin entinen puoliso, valotaiteilija Ekku Peltomäki, 70. Se ei ollut tarkoitus. Työ ja ura: Yrittäjä, tanssija. –?Se on ollut niin vaikea asia, etten ole selviytynyt siitä varmaan vieläkään. Samulin hankki laitteiston hälventääkseen läheistensä huolta. Kirjoitti kirjat Soturi ja sunnuntailapsi (1987) ja Auringonpimennys (1989). Ollut mukana kunnallispolitiikassa kaupunginvaltuustossa (kok.). –?Koetan hoitaa itseäni niin, että minusta on hyötyä muille. Samulin ja Peltomäki olivat vuosikymmeniä naimisissa. Sen jälkeen he kiertävät kellarista toisen kerroksen Viipuri-huoneisiin ja huokailevat Arabian maitokannurivejä ja sympaattista, nukkavierua nallekokoelmaa. Mitä olin mennyt tekemään. Tunsin olevani hirveän itsekäs. Sen takia heidät pannaan vanhainkotiin. Kotinsa seinille Bulevardille Helsinkiin Aira Samulin on ripustanut taiteilija Tuija Matelan maalaukset itsestään ja tanssija Jorma Uotisesta. Tie kaartuu Hyrsylän kylään. Samulin oli 1970-luvun diskokuningatar ja hänen salskea poikansa Jari Samulin Suomen Travolta. Vastaantulijat Bulevardilla ovat tunnistaneet hänet ja kääntyneet tuijottamaan. –?Soitin Bomban arkkitehdeille, että nyt olen löytänyt Hyrsylä-nimisen kylän. Tuletteko tekemään talon. Kuoleehan sinnekin, ja siellä elämä voi olla paljon kurjempaa kuin kotona. Unet loppuivat vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Laitoksessa mustuvat mieli ja muisti. Syntynyt: 27.2.1927 Ignoilassa, RajaKarjalassa, o.s. Hyrsylän Mutkasta on tullut turistinähtävyys. Tiedot välittyvät läheisille. Kumpaakaan työtä hän ei pidä itsellään. Suvio. –?Havahduin siihen, että surullani pitelen isääni täällä, koska tarvitsen häntä. Sinne ei olekaan moni nainen jäänyt! Naurunremakka ja taputukset kantautuvat tuvasta ulos asti.. Yhtäkkiä kaikki tuntui muuttuvan ihan mustaksi ja pelottavaksi, järven vesikin. Pojantytär Kiti Samulin myöntää, että teknologia rauhoittaa. Tie kiemurtaa maalaismaisemassa, niin kuin kumpuilevassa Raja-Karjalassa. Joku on jo ostanut hänen muotokuvansa. Julkisuudesta vetäytynyt Jari Samulin on jo isoisä. Perhe: Tytär Pirjo Samulin ja poika Jari Samulin ensimmäisestä avioliitosta. Toistaiseksi talossa ei asu ketään. . Samulin on loistava emäntä. Toukokuisena päivänä Hyrsylään on tulossa vieraita kaukaa Etelä-Savosta, Hirvensalmelta. Samulinin tytär on melkein seitsemänkymppinen. Samulinilta udellaan usein, mikä on hänen nuorekkuutensa salaisuus. Hirsilinna rakennettiin 1980-luvulla. Aira Samulin on piiloutunut auringonpaahteelta kukkahatun lierien alle, mustien aurinkolasien taakse. Omaan lähtöönsä Samulin suhtautuu arkipäiväisesti ja mutkattomasti: –?Se voi olla, että huomenna jokin napsahtaa, ja se on sitten sillä selvä! Hyrsylän hurjalla emännällä on pelisilmää. Älkää te, vapaassa maassa asuvat, suostuko muuttamaan pois kotoa. Se kannattaa elää niin, että itsestä jää tänne myönteinen jälki. Syksyllä niistä julkaistaan myös omaelämäkerrallinen kirja. Mikään absolutisti Samulin ei silti väitä olevansa. Muistijälki voi olla hyvä, paha tai ruma. . Viisitoistavuotias Aira ja hänen äitinsä löysivät perheenisän kaatuneena, luoti rinnassaan. Hänen lapsuutensa päättyi heinäkuussa 1941, sinä päivänä, kun hänen isänsä, rajajääkäri Viktor Suvio kaatui Nuijamaalla. Heidän välinsä ovat niin hyvät, että Ekku Peltomäki asuu pihapiirissä omassa talossaan. Jäin Jari Sillanpään alle. Taide: Näytteli omasta elämästään kertovassa elokuvassa Tango Kabaree (ohjaus: Pekka Lehto, 2001). Puutarhaan mies on istuttanut kymmeniä puulajeja. –?En ole. Isänsä kuoltua Samulin joutui ottamaan yhä enemmän vastuuta sisaruksistaan ja äidistään. Tunnustus: Suomen Leijonan ritarikunnan ritariristi ja Pro Karelia -mitali. Samulin juttelee luontevasti isästään, unistaan ja kuolemasta. Bulevardilta on Lohjan Hyrsylään noin puolen tunnin matka. Kiti Samulin tarjoilee savolaisille kahvit romanttisista ruusukupeista. Tuhdit yöunet ja liikunta, hän sanoo. Mallitalo, jossa on pieni uima-allas, peilejä seinillä, sauna ja huippuluokan modernia turvateknologiaa, on suunniteltu tanssijoille. –?Pojanpoikani ei uskaltanut jättää lastaan minulle yökylään. Kun aamulla heräsin, oli aina hyvä olla. Suhteet: Oli 30 vuotta naimisissa seinäjokelaislähtöisen valotaiteilijan Ekku Peltomäen kanssa. . En aio lähteä Kanariansaarille makailemaan, Samulin nauraa heläyttää. Samulin uskoo, että parhaiten ikäihmisten yhteisasuminen onnistuu, kun huushollissa asuvat samanhenkiset. Otan joskus konjakit. Ihan totta! Samulinin mielestä pelko on käsittämätön syy sysätä vanhukset hoitolaitoksiin. Elämä on ainutlaatuinen lahja. Nyt lapset pääsevät ylämummon luokse, Samulin sanoo. Ennen, lasten äitinä ja vakavasti sairaiden läheisten hoitajana, ehdoton raittius oli tietenkin tärkeää, hän toteaa. Jos hänen terveydentilansa pettää, laitteisto hälyttää apua. Yrityksen pyörittäminen vaatii tukevat kahdeksan tunnin yöunet ja kurinalaiset elämäntavat
Lestijokiseudun Sukututkijat ry. Muuallakin Intiassa harjoitettiin kylpyseremonioita auringonpimennyksen aikana. Vaatemateriaalit ovat parantuneet huimasti 1960 -luvun jälkeen ja teknologia myös. Tiedustelut sähköpostilla menot@kpk.. Nimenomaan 2010 -luvulla naparetkeilyn suosio on noussut, nyt järjestetään jo kaupallisia, opastettuja retkiä. Hopeisen ansiomitalin saa terveydenhoitaja Loviisa Seppänen Pohjanmaan Syöpäyhdistyksestä, pronssisen ansiomitalin saavat neuvontahoitaja Maria Heikkilä-Nyman ja lähihoitaja Eija Saari Pohjanmaan Syöpäyhdistyksestä. Aikaisimmat heinälajit ovat aloittaneet kukintansa maan eteläosissa. Sensuuntaiset väitteet, että ne olisivat kauempaa avaruudesta tulleita vierailijoita, ovat pelkkää hölynpölyä, hän lisäsi. Henna Hautaniemi ja Tommi Tiensuu 14.5. Muualla maassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta siitepölymäärä vaihtelee kohtalaisesta runsaaseen. .(,7b /80, 9$/ 0,67$ 0,6(7 .$5 7$672 6$1$ /$ '$778 %-g5&. Sanna ja Ari Salmu, Kalajoki 13.5. Vuodesta 1966 suomalaiset ovat tehneet 76 matkaa arktisiin oloihin. Hanna ja Mikael Brännström, Kokkola Heimo Riihimäki PIETARSAARI – Suomen Arktisen klubin jäsenmäärä on jo 170. Siiri Uusitalo-Ojala ja Tapio Ojala, Nivala 1.5. Tutustumme Rytikarin kalasatamaan ja metsäpolun varrella Laivakiven, Murhapaalun ja Mestauskiven tarinoihin. Arktisen klubin edustajana hän oli myös kokoamassa näyttelyä yhdessä Pentti Kronqvistin kanssa. Ratkaisu tiistain lehdessä Keskipohjanmaa 22.5.1966 Satu lentävistä lautasista loppuu Montreal (STT–Reuter) Englantilaisen Jodrell Bankin radioastronomisen havaintoaseman johtaja Sir Bernard Lovell sanoi Montrealissa sunnuntai-iltana, että Pohjois-Amerikassa viime aikoina havaitut tunnistamattomat lentävät esineet ovat todellisuudessa meteorien palasia, jotka palavat jouduttuaan maan ilmakehään. Tietty määrä rahaa ja varusteita on oltava, mutta jahka pääsee pohjoiseen, saa neuvoja ja ohjeita. Varhaisimmilla retkillä anorakit olivat puuvillaa. Nyt matkaan pääse helpommin. Merellistä kaihoa ja meneviä tavernaralleja! Portugalilaisten sävelten ystävien iloksi Kruununvoudintalon viehättävässä salissa esiintyy maamme harvoihin fadistoihin lukeutuva Anita de Coteau. 40 vuotta sitten Pentti Kronqvist hiihti Grönlannin halki. Kyläretki Ruotsaloon 22.5 klo 12 Rytikarintie. Jaakko Heikka palasi Huippuvuorilta vapun alla. Koivun kukinta päättyy etelässä ja heikentyy Keski-Suomessa (KP) Suomen Syöpäyhdistyksen valtuuskunta myönsi kevätkokouksessaan syöväntorjuntatyön ansiomitalit henkilöille, jotka ovat toimineet ansiokkaasti syöpätyössä ja järjestön tavoitteiden hyväksi. tai puhelimella 020 750 4400 / tapahtumat. .(,7b /80, 9$/ 0,67$ 0,6(7 .$5 7$672 $38 6$1$ /$ '$778 %-g5&. Aluetta oli rakennettu paljolti talkoovoimin. –?Tiedemiehet ovat pystyneet selittämään jokaisen tutkimansa tunnustamattoman esineen. KOKKOLA Olkkari su 22.5.tehdään yhdessä turvalonkeroita klo 13-15.30 Messu 22.05 klo 10 Lohtajan kirkko, Kirkkotie 2 B. Tarina alkaa vuodesta 1966. 6,67b 126 72-$ /(1$ 5$7 72-$ '(//b 6<7<. Tuon reissun jälkiselvittelyjä käydään vielä. :n tapahtumakalenterissa www.kp24.. Kahvit Vähäjärven laavulla. Koivun siitepölylle allergiset voivat saada oireita koko maassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta ja heinien siitepölylle allergiset maan eteläosissa. Sir Bernard oli matkalla Yhdysvaltoihin. Myös Nanoqilla on juhlavuosi. HELSINKI (STT) Koivu on päättämässä kukintaansa maan eteläosissa, kertoo Turun yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen siitepölytiedotus. Porvoolainen Jaakko Heikka palasi Huippuvuorilta juuri ennen vappua. Etelä-Suomessa siitepölymäärä vaihtelee vähäisestä kohtalaiseen. Suomen Arktisen klubin puheenjohtaja Pete Mäkelä Tampereelta oli perjantaina Nanoqin juhlanäyttelyn avajaisissa. Suomen Syöpäyhdistys palkitsi KIITOKSET Kiitos muistamisesta muistamisesta Eeva Eeva Kiitos Kiitos KUTSUT. Se ei koske tiedettä vaan tieteisromaaneja, sanoo Sir Bernard. Fadon iltapäivä 22.5 klo 15 Kruununvoudintalo, Kaarlelankatu 43. YLIVIESKA Waltteri Troikka -Trio 22.5 klo 18 Ylivieskatalo Akustiikka, Koulukatu 2 B. Hilkka ja Jyrki Manninen, Perho 13.5. Jääkarhun ampumista tutkitaan edelleen. /ilmoitatapahtuma. Susanne Wiklund-Hämäläinen ja Tuomas Hämäläinen, Hämeenlinna 13.5. – Moottorikelkalla jääkarhua voisi paeta, mutta me olimme suksilla ja sitä paitsi jääkarhu ilmestyi, kun olimme niemellä, vettä selän takana. KAUSTINEN Kaustisen Konstailut 22.5 klo 10 Nikulan ravikeskus, Raviradantie. Mari ja Riku Parkas, Kokkola 13.5. Koivun siitepölyä on kulkeutunut laajoille alueille Suomessa. Nykyisin ahkion suojana voi olla joustava aurinkokenno, josta saadaan virtaa sähkölaitteisiin. –?Olen aina hämmästellyt vilkasta keskustelua, joka liittyy näihin ilmiöihin. Arktinen klubi perustettiin Tampereella vuonna 1983. Seurue joutui nimittäin ampumaan jääkarhun. Tapahtumista on laajemmin tietoa KP24.. Susanna ja Kari Finnilä, Pyhäjärvi POIKA 17.5. KPKO: Kamarin kaikuja II 22.5 klo 15 Raatihuone, Mannerheiminaukio 4. Intialaiset pelastivat auringon Krukshetra, Intia 21.5. – Gore-tex ei tullut käyttöön ennen 1990 -lukua, Pete Mäkelä muistuttaa. 52.., 7b+7, /$9$6 7(,7$ (, 52,+8 [ 781 7($ /$9(1 0b.,3bb .$83 3( 5b7 7g0,b 8/$ 3$7 +8/ /8,/ /( /,/,86 3,+, 5$+$ 3(/, 3g/< 3< .b /b, 6,b .,5.$6 58'2/) 6bb '<7g1 028 .$5, 2 9,.$ 6881 7$$1 .$ =$1 028 .$5, 7$$1 .$ =$1 .26 7(,7$ /,6 7$//$ 6($66$ 520 0,$ TYTTÖ 17.5. Nanoqin näyttelyn teema on ”Nykyajan suomalaiset naparetkeilijät”. Paraikaa on yksi suomalaisryhmä saamassa päätökseen hiihdon halki Grönlannin. Pantti Kronqvist ensimmäisen rakennuksen Fäbodan metsän museoalueelle 60 vuotta sitten, museo avattiin 25 vuotta sitten. Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.” Nikodemos kysyi: ”Miten joku voisi vanhana syntyä?” Joh. Arktisen klubin jäsenyyden ehto on, että on tehnyt vähintään kaksi viikkoa kestäneen matkan Grönlantiin, Huippuvuorille tai vastaaviin oloihin. 3: 3-4 Aurinko nousee: Kokkolassa 3.54 (pimeys päättyy -) Ylivieskassa 3.45 Helsingissä 4.25 Utsjoella Aurinko laskee: Kokkolassa 22.57 (pimeys alkaa -) Ylivieskassa 22.54 Helsingissä 22.10 Utsjoella Nimipäivät tänään: Hemmo, Hemminki ruotsinkielisillä Hemming ortodokseilla Pasi Nimipäivät huomenna: Lyydia, Lyyli ruotsinkielisillä Lydia ortodokseilla Mikael, Mikko, Leino, Onni SUDOKUT HELPPO VAATIVA EILISEN TEHTÄVIEN RATKAISUT 126 72-$ /(1$ 5$7 72-$ 6885,$ 9,,+7<< <.6,1 5(1.68 62/0,7 78-$ 8526 +(92 6,$ .,7$ 5$66$ 8/.2 1b.g 9,/ /$$ 9$/2 .89$ 68, .$/( 0(* 52+ .(,7$ 5$6,$ 8526 /$0 0$6 (6., 02,/ /$ $720, 686, +,'$6 7$9$ 9,00$ 627, /$,67$ 086$$ 3522 08 (;$6( /(+ '(//b -b59, 8-2 +$//866$ 6<7<. Tintti Lahti-Luopa ja Joni Salo 16.5. Nyt on kyse harrastuksesta. . 52.., 7b+7, /$9$6 7(,7$ (, 52,+8 [ 781 7($ /<g 'b .<6< 0<. Metsästäjät ja aseistetut poliisit vartioivat kylpijöiden rauhaa, koska äskettäin oli havaittu krokotiili tässä pyhässä lammikossa, johon varta vasten on laskettu vettä Himalajan rinteiden padoista. Videokamera on korvannut fi lmit ja kaitafi lmit, satelliittipuhelimilla saadaan yhteys maalikyliin. Maan keskiosissa koivun kukinta heikkenee. Kun itse aloin valmistautua retkilleni, oli vaikeaa löytää samanhenkisiä kavereita. RISTIKKO Laatinut: Jyrki Takala. HEIMO RIIHIMÄKI Matkoista jäi jäisiä muistoja Nanoqin juhlanäyttely esittelee suomalaisten tekemiä arktisia retkiä kuudelta vuosikymmeneltä. Juhlanäyttelyssä on esillä 20 suomalaisen retkikunnan varusteita ja valokuvia. SUNNUNTAINA 22.5.2016 KESKIPOHJANMAA 18 SYNTYNEET PÄIVÄN SANA TÄNÄÄN TAPAHTUMAT 50 VUOTTA SITTEN TAPAHTUMAT Tapahtumaja yhdistystietojen ilmoittaminen netissä www.kp24. – Olihan suomalaisia matkustanut arktisilla alueilla ennenkin, Nordenskiöldit ja muut, Pete Mäkelä sanoo. /tapahtumat. – Näyttely perustuu osin viime vuonna ilmestyneeseen kirjaani suomalaisista naparetkeilijöistä. Anorakit olivat 1960 -luvulla puuvillaa, Arktisen klubin puheenjohtaja Pete Mäkelä esittelee. Oulun seudulla ja Etelä-Lapissa kukinta jatkuu vielä. Heinien siitepölymäärät ilmassa ovat kuitenkin toistaiseksi vielä vähäisiä. Katarina ja Christian Haapasalo, Kokkola 16.5. Rannoilla soitettiin kelloja ja puhallettiin näkinkenkiin, kun laulavat pyhiinvaeltajat astuivat veteen pelastaakseen auringon, joka tarun mukaan joutuu Rahu-hirviön mahaan auringonpimennyksen ajaksi. 27 vuorokaudessa hän ja seurueensa taivalsivat 480 kilometriä. – Muta he olivat tutkimusmatkailijoita. (STT–Reuter) Lähes puoli miljoonaa uskovaista hindua kylpi perjantaina Krukshetran pyhässä vedessä Intian Punjabissa, kun kuu hetkeksi peitti auringon
Kaikki tänä vuonna nauhoitetun levyn kappaleet ovat uusia versioita, joskin muutama teksti on nähnyt päivänvalon jo aiemmin eri versioina. Otan levyn, silmäilen ja huomaan, että ensimmäisen kappaleen tulkitsee Anssi Kela, jota tällainen jo iäkkäämpi Dylan fani ei missään tapauksessa hyväksyisi esittämään yhtään ainoaa mestarin laulua. Teoksia on esillä noin kolmeltakymmeneltä taiteilijalta, yhteensä 68 teosta. Venäläiset mestarit Aivazovskista Repiniin -näyttely Tikanojan taidekodissa 25.9. Suomentanut Sanna Manninen. Tiina Ruotsala (KP) –?Kirjoita jotain kaunista, sanoo Wentus Blues Bandin basisti ja tuottaja Robban Hagnäs ojentaessaan uunituoreen levyn toimittajalle. Moni teos on luonnos tunnettua maalausta varten, kuten Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, Myrsky Volgalla ja Zaporogit kirjoittavat kirjettä Turkin sulttaanille -maalauksiin. Kun sen rytmille antautuu, Noé saavuttaa ainakin työvoiton. Ilja Repin asui elämänsä 30 viimeistä vuotta Suomessa Terijoella. Siltalan suomeksi julkaisema teos Enpä usko, on kuvaava nimi teokselle, joka on kooste Anderssonin Dagens Nyheterissä julkaisemista kolumneista. Love (2015) Ohjaus Gaspar Noé Rakkaus, taide ja porno Laura Krohn VAASA Tikanojan taidekoti odottaa, että kesän venäläisen taiteen näyttelystä tulee hitti. Siinä Gaspar Noén Love kilpailee Nagisa Oshiman Aistien valtakunnan, Michael Winterbottomin 9 Songsin sekä Lars von Trierin ja Larry Clarkin ohjausten kanssa. Näyttely esittelee 1800-luvun venäläistä taidetta. Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Bob Dylan täyttää 75 vuotta toukokuun 24. Hannu Björkbacka DVD . Diskotanssin koin hekumallisempana kuin lähikuvan niagaramaisesta siemensyöksystä. Karjalainen, Paleface, Mariska, Mika Kuokkanen & Ninni Poijärvi, Jukka Gustavson, Pelle Miljoona, Eero Raittinen & Tero Pulkkinen, Aija Puurtinen & Esa Kuloniemi, Heikki Silvennoinen, Kauko Röyhkä ja Wentus Blues Band. Tässä kokonaisuudessa blueskokoonpanon kosketinsoittaja Pekka Gröhnin taituruus pääsee kunnolla framille. Sanomattakin selvää on, että Bob Dylanin kappaleita ei niin vain käännetä ja esitetä. Kaikkea tätä kirjoittaessaan Andersson ei itse ole. Kolmetoista kertaa Dylan Markku Laitinen Lena Andersson on ruotsalainen kirjailija, kolumnisti ja pitäisi varmaan sanoa yhteiskuntakriitikko. Naisnäyttelijät taipuvat sikin sokin, mutta Glusmanilla on rajansa. Toinen äänitteen kosketinvirtuoosi on konkari Jukka Gustavson, joka tällä levyllä paitsi sanoittaa ja laulaa pitää matkassaan myös Hammondia. Mariskan eleetön (Make You Feel My Love) on Ninni Poijärven viulun ryydittämänä ehdottomasti yksi levyn parhaista kappaleista. Bob Dylanin tuotanto on nimittäin sellaista, että se vaatii paljon myös laulajalta. Iloa tai huumoria suhteessa ei ole. Taiturimaisten merimaisemien lisäksi esillä on kesäisiä maisemia, maalaiselämän kuvauksia, muotokuvia ja satuaiheita. Nauru ottaa joogaa, H-molli tsugen (It Takes A Lot To Laugh, It Takes A Train To Cry) rullaa rennosti. Vaeltajat eivät saaneet teoksiaan esille gallerioihin ja niinpä he lähtivät kansan pariin ja järjestivät omia kiertäviä näyttelyitä. Ohjaajaa ei tunneta hauskuudestaan. Näyttelyssä on kolmessa kerroksessa yhteensä 68 teosta noin 30 taiteilijalta. Ilja Repinin maalus omasta oppilaasta Jelizaveta Zvantsevasta. Ehkä olisi ollut parempi, että artisti olisi tyytynytkin vain koskettimiin ja kynään ja luovuttanut laulupuolen jollekin nuoremmalle. Tänä vuonna WBB juhlii kolmekymmenvuotistaivaltaan isosti oman treenikämppänsä pihapiirissä. Dylan Suomeksi – Bob Dylan in Finnish -levy julkaistiin perjantaina. Teoksissa on myös yhteiskuntakriittisyyttä. Palefacea, Kinaretia ja Poijärveä kuunnellessa toivoo, että nuoremmille solisteille olisi annettu enemmänkin sijaa kolmentoista kappaleen levyllä. Vaihtuvissa kuvissa mies syleilee kylpyammeessa vuoroin parivuotiasta lastaan, vuoroin entistä rakastettuaan – menneisyyttään ja tulevaisuuttaan. Lena Andersson: Enpä usko – Ajatuksia ja kannanottoja. Rakastaminen ja rakastelu voivat toisinaan käydä työstä, Lovessa erityisesti. Suomalaisissa kappaleissa sanoituksen ja laulajan taitojen on kohdattava sataprosenttisesti, muuten kuulija vaivaantuu. –?He tekivät taidetta kansalle ja halusivat tehdä todenmukaisia kuvia, luoda isänmaan kasvoja, kuvailee amanuenssi Magdalena Lindroos. Ajatuksia ja kannanottoja taasen on liian vaatimaton kuvaus, sillä Anderssonin kirjoitukset ovat kuin pienoisesseitä ja fi losofi sia ajatelmia. ”Valitun perheen edessä mateleminen luo normin kaikelle muullekin matelemiselle paremman väen, aseman ja synnynnäisten oikeuksien edessä.” Anderssonin mielestä kuningasperhe symboloi luokkayhteiskuntaa ja alamaisuutta. Solistia säestää vaasalaislähtöinen kitaristi Jari Lehtonen, jonka soolo-ohjelmisto on viime vuosina painottunut fl amencoon. . Oman mainintansa ansaitsee Dave Gonzalez soolokitaroineen. Jotain henkilökohtaista Love varmaankin viestii, sillä ohjaaja-käsikirjoittaja on jopa antanut omat nimensä sivuhahmoille. Kaksikko on kiertänyt esiintymässä Lappia myöden. Aistien valtakuntaa katsoessa tietää näkevänsä taidetta, joskin lihaa säästämättä, erotiikasta tinkimättä. Bob Dylan täyttää 75 vuotta ensi tiistaina. Suomalaiset ovat saaneet luvan käyttää omaa maataan käännösteksteissä. Muotokuvien teettäminen oli muodikasta 1800-luvun Venäjällä. Bob Dylan Suomeksi Bob Dylan in Finnish on varsin onnistunut käännöskokoelma suuren mestarin tuotannosta. saakka. Kinaret pärjääkin hienosti isompien nimien rinnalla – osan jopa päihittäen. Toisaalta Pelle sopii hyvin viimeiseen Kujansalon kääntämään yhteislauluun, jossa mikrofoni ojennetaan myös Kauko Röyhkälle. Teokset ovat lainassa suomalaisista kokoelmista: muun muassa Sinebrychoffi n, Tampereen ja Lahden taidemuseoista, Ateneumista sekä yksityisistä kokoelmista. JARNO PELLINEN VENÄLÄISET MESTARIT . Muodollisuus on pelon tukijalka. Kokkolan laulaja onnistuu myös oivallisesti tulkitessaan Kai Kujasalon sanoittaman Sokea McTell (Blind Willie McTell). Luvat olivat ison kiven alla, ja toki aiheesta. Tikanojan näyttelystä povataan hittiä Venäläiset mestarit ovat ensimmäistä kertaa näin laajasti esillä Pohjanmaalla Ivan Aivazovskin Napolinlahti (1844) on romanttissävyinen maalaus, josta huokuu unelias tunnelma. Jotkut teokset ovat esillä ensimmäistä kertaa. De Coteau on Suomen ainoita fadomusiikin esittäjiä, ja hän on tunnettu aidosta ja erittäin voimakkaasta tulkinnasta. KIRJAT . Moni taiteilijoista kuului taiteilijaryhmä Vaeltajiin, kuten Repin, Isaak Levitan ja Ivan Shishkin. . Rautaiseksi sen tekee luonnollisesti Juice Leskisen upea ja tykittävä sanoitus, jota Mirkka Paajasen ja Juho Kinaretin taustalaulu hienosti myötäilee. . . . Siltala 2016 Ruotsin rouva suurisuu KOKKOLA (KP) Fado soi tänään Kokkolassa, kun vaasalainen fadomusiikin tulkitsija Anita De Coteau konsertoi Kruununvoudintalolla. Fado soi Kokkolassa LEVYT. Esillä on myös korkealaatuinen yksityiskokoelma Repinin piirustuksista ja tussilaveerauksista. Oshima on ylivoimainen. Lavalla kuultiin luonnollisesti jo tuolloin Blind Willie McTell, joka on Taylorin ja WBB:n ”meidän laulu”. Vaikka Dylan täyttääkin 75 vuotta, se ei edellytä, että artistijoukon pitäisi myös pyöriä eläkeiän tuntumassa. Romanttiset merimaalaukset kuvaavat merta sen kaikissa muodoissaan: tyynenä ja seesteisenä sekä vaahtoavana. Näyttelyopastuksia pidetään torstaisin ja sunnuntaisin kello 14 suomeksi. Gustavsonia pidetään yhtenä Suomen taitavimmista kosketinsoittajista. Kyseessä on äänite, jossa maamme huippuartistit esittävät Bob Dylanin tuotantoa suomeksi. Lena Andersson on teräväälyinen, teräväkynäinen ja selvästikin peloton kirjoittaja. Pohjanmaalla tämä on ensimmäinen kerta, kun esillä on näin laajasti venäläistä 1800-luvun taidetta. Hän muistuttaa vielä, ettei mikään auta, jos ihmisellä on tarve ihailla jotakuta ja asettaa tämä itsensä ja muiden yläpuolelle. Näyttelyä on tukenut Hedmanin säätiö. Taylor ja Robillard eivät ole tulossa, mutta moni muu kyllä. Näistä staroista jälkimmäinen nousi lavalle myös WBB:n 20-vuotissynttäreillä Helsingissä Aleksanterin teatterissa. Ilja Repiniltä on näyttelyssä useita teoksia: muotokuvamaalauksia, akvarelleja ja piirustuksia. Hän myös lahjoitti Ateneumille omia taulujaan ja 23 muutakin maalausta. Mutta elokuva onnistuu näyttämään seksistä sekä halun ja hurman että hellyttävän kömpelyyden. Karjalainen, jonka Lapin tytön (Girl From North Country) laulaa WBB:n oma solisti Juho Kinaret. . Amanuenssi Magdalena Lindroos Ivan Aivazovskin maalauksen äärellä. Pelle Miljoona ei vakuuta omassa sanoituksessaan Enää itkeä voit (Like A Rolling Stone), vaikka tämäkin lienee makuasia. Ukrainalais-suomalainen laulaja on työskennellyt aiemmin Madeiralla tavernan vakilaulajana ja kuultavan ohjelmiston kappaleet ovatkin alkuperäiskielisiä. Hahmoilta ja tarinalta puuttuu ulottuvuudet, vaikka ulokkeita elokuvassa riittää. Levyllä mukana ovat Anssi Kela, J. Kolmiodraamassa Glusman, Muyock ja Klara Kristin ovat enemmän rohkeita näyttäytyjiä kuin suuria näyttelijöitä. Ranskalaisbelgialainen, mutta enimmäkseen ”amerikaksi” puhuttu elokuva tuntuu aluksi asetelmissaan ahtaalta ja keinovalikoimassaan puuduttavalta. Love on kunniallinen yritys sekin. Yhteensä levyllä on mukana toistakymmentä artistia, joista kärkeen nousee mainio sanoittaja ja laulaja Mariska. Erityisen hauskasti tämä kuuluu Jarkka Rissasen suomentamassa Kun mä lasken Niagaran (When I Paint My Masterpiece), jonka tunnelman osuvasti tulkitsevat Eero Raittinen ja Tero Pulkkinen. Juho Kinaret tulkitsee, Robban Hagnäs soittaa ja tuottaa. Aivazovski oli merimaalauksen maailmankuulu mestari ja kuvasi merta sen monissa muodoissaan. Levyn kansisuunnittelu ja kuvitus ovat Hasse Westergårdin ja Mikko Talson käsialaa, ja lopputulos levyn tyyliin sopiva. Murphy ei ole erityisen miellyttävä. Kokkolalaiselle tuottajalle täytyy jälleen kerran nostaa hattua. Rakkausvuoteen jälkiraukeus ottaa komeasti mallia Caravaggion väreistä ja varjoista. . Mutta nyt kaikki on valmiina CD:llä. päivä tänä vuonna. Niitäkin on esillä näyttelyssä R-logolla merkittyinä. Teokset ovat suomalaisista taidekokoelmista ja näyttelyn on tuottanut Sinebrychoffi n taidemuseo, jossa se oli esillä tänä keväänä. Vaikka levyllä on paljon artisteja – ja sanoittajiakin – niin Wentus Blues Band on ja pysyy. Andersson käsittelee kolumneissaan myös pakolaispolitiikkaa, parisuhdetta, sukupuolikysymystä ja ruotii siinä sivussa omankin elämänsä valintoja. Karl Glusmanin Murphy (nimi on enne!) esittäytyy mahtimittojen miehenä. Andersson pohtii myös elämänvalheita, yhteiskunnallisesti meidän on kuulemma ”pakko teeskennellä, että kaikki ovat samanarvoisia, koska ymmärrämme ettei päivittäin harjoitettu ja edistetty eriarvoisuus ole kaunista eikä sen varaan voi perustaa lakeja ja moraalia.” Uskonnollisen kantansa hän ilmaisee selkeästi: ”Kristinuskon mielikuvitusmaailma värikkäine hahmoineen synnyttää pelkoa ja ahdistusta mutta myös lievittää niitä – se on suurenmoinen keksintö ja erittäin huolellisesti laadittu elämänvalhe.” Kolumnisti kutsuu ruotsin kirkon valtaapitäviä untuvatyynyteologeiksi. Esa Kuloniemen ja Aija Puurtisen tulkinta on cd:n rautaisinta bluesia huumoria unohtamatta. Nippu nimekkäitä suomalaisartisteja haluaa kunnioittaa tätä yhtenä kaikkien aikojen merkittävimpänä pidettyä lauluntekijää julkaisemalla albumillisen Dylanin kappaleita suomeksi laulettuna. . Anderssonin mukaan kangistunut kieli kahlitsee ajattelua, ja kankeat ajatukset synnyttävät kahlitsevaa kieltä. KP/CLAS-OLAV SLOTTE DYLAN SUOMEKSI – BOB DYLAN IN FINNISH . Hän on väkivaltainen, mustasukkainen kaksinaismoralisti ja puheissaan sekä homofobinen että misogyyninen. Hän astuu rohkeasti kuninkaallistenkin ”varpaille”, sillä hänen mielestään vain kruununperillisten häät ja vauvat pitävät monarkiaa hengissä: ”Loiston, vaatteiden, häiden ja hallitsijavauvojen avulla ihmisten mieliin salakuljetetaan feodaalisia ajatuksia.” Anderssonilta ei heru arvonantoa niille, joiden mielestä monarkia perustuu ajatukseen, että jokin luokka ja jokin perhe ovat geneettisesti parempia kuin muut. Miehet kulkevat kappaleessa Pohjanmaan Kuortaneelta rapakon taakse, ja samaan soppaan on sotkettu niin Kalevala kuin sixpäkki kylmää Hirvenpäätä. Kuinka väärässä olenkaan! Anssi Kelan tulkinta Dylanin Changin Of Guarsista eli suomeksi Vahdinvaihto on paras mahdollinen tapa aloittaa tällainen levy. Vaikka Electraa (nimi on enne!) esittävä Aomi Muyock mainitaan julisteissa ensimmäisenä ja pääosissa on kaksi naista – tai ehkä juuri siksi – näkökulma on kovin miehinen. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 22.5.2016 19 LYHYESTI KULTTUURI YHTEYSTIEDOT: kulttuuri@kpk.. Hagnäs on omalla sarallaan lyömätön ideanikkari, joka myös uskaltaa toteuttaa visionsa eikä lannistu kovan työsaran edessä. Maailman merkittävimpiin kuuluva merimaalari Ivan Aivazovskin maalausten äärellä voi huokailla ihastuksesta. Osaston esimies: Tiina Ruotsala 0207504426 Toimittaja: Anni Saari 020750 4451 Taide-elokuvan ja sensuroimattoman seksin lajityyppi, arthouse-porno, on vaikea laji. Tanssiva jokeri (Jokerman) on yksi levyn timanteista, ja teokseen tarttuvat sulassa sovussa Röyhkän lisäksi upeaääninen Mirka Paajanen ja Juho Kinaret. He katkaisivat välinsä Venäjän taideakatemiaan, perustivat vapaan koulukunnan ja uudistivat taidetta realistiseen suuntaan. Toki Hagnäs on seurannut Dylania kouluikäisestä, ja kokkolalaisbändi on lisäksi soittanut yhdessä esimerkiksi Dylanin muusikkokavereiden Duke Robillardin ja Mick Taylorin kanssa. Ja Noé valitsee, mitä näytetään. Hänen tekstinsä ansaitsevat tulla julkaistuksi myös suomeksi. Saman eleettömyyden sanoituksessa on tavoittanut tekstinikkari J. Lopussa Love viimein koskettaa. Näyttely oli aiemmin esillä Helsingissä Sinebrychoffi n taidemuseossa ja sai siellä suuren suosion. Dylan suomeksi sai alkunsa jo viisi vuotta sitten, jolloin WBB isännöi Tavastialla Dylantribuuttikonserttia. Lena Anderssonilla on vahvat mielipiteet muun muassa kuningashuoneesta ja uskonnosta. Rakkaus Electraan vaikuttaa pakkomielteeltä
20.02 Viikon debatti (u). 12.00 Toivekonsertti (0700-392111: 3,55e/ min+pvm). YLE PUHE 07.00-07.45 Brysselin kone. 20.00-23.00 YleX Jatkot – Viikon Parhaat. YLE RADIO SUOMI 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 19.08-20.00 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 00.50-01.00 Yöradio. 13.0014.00 Klassista kahteen. 21.3521.39 Novosti Yle. 14:37 Verdi: Aidan romanssi Ritorna vincitor oopp. talomme paloi maan tasalle. 23.00-00.00 YleX Encore. 00.00-00.05 Yle Uutiset ja sää. 04.02-04.57 Kuuntelijan lista. RADIO DEI 07.00 Virsivartti. 11:20 Glazunov: Karjalan taru. 17.10-18.00 Covers. 16.02 Kooste Sanansaattajien medialähetyspäiviltä. 21.03-22.00 Tack och lov. 14.0316.00 Puheen Viikko. 15.00-15.03 Yle Uutiset. 09.10-09.11 Sää. 07.0407.50 Suomi soi. Mozart: Sinfonia n:o 40 g-molli (RSO/ Jukka-Pekka Saraste). RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. 15.00-17.00 Supernova remix. 08.05-09.05 Politiikkaradion Viikko. Semiramide (Renee Fleming, sopraano, ja Firenzen musiikkijuhlien kuoro sekä Orchestra of St. Wassenaer: Concerto armonicot n:ot 1-6. 08.05-08.45 Kirjakerho: Rooman viimeiset päivät. YLEX 94.0 ja 96.1. 20.0921.00 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. De Curtis: Tu ca’ nun chiagne (Giuseppe Di Stefano, tenori, ja Lontoon uusi SO/Iller Pattacini). e von Otter, mezzosopraano, ja Musica Antiqua Köln/Reinhard Goebel). 23.00-23.03 Yle Uutiset. 00.0006.00 Nattklassiskt. 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 22.15-23.00 Amadeus. 07.30 Peace with God (e). 18.00 Tuomasmessu. 10.03-11.00 Pia med . 00.00-02.00 Arkisto: Vammaisten asema. Aida (Renata Tebaldi, sopraano, ja Wienin . 18.03-18.05 Urheiluradio. 22.05-23.00 Kalle Haatanen. 09.11-10.00 Tarja Närhin Iskelmäradio. J.S. 08:55 Schubert: 4.osa Allegro moderato (alkup.versio) pianotriosta n:o 2 Es-duuri (The Mozartean Players). RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. 16.00-16.05 Yle Uutiset ja sää. L’Orfeo/Michi Gaigg). 14.03-15.00 Musiikkia lepopäivän ratoksi. 11.0011.03 Yle Uutiset. 23.00-00.00 Fritt fram. 14.03-14.06 Sportradion. 09.05 Pyhäpäivän esittely (ei kuulu kaikilla alueilla). 10.00-10.03 Yle Uutiset. 05.50-05.52 Merisää. Dokumentti seuraa brittipariskunnan vaikeaa matkaa läpi lukuisten keskenmenojen, hoitojen ja kyynelten kohti lopulta toteutuvaa unelmaa, omaa perhettä. 15.03-16.00 Du sköna sång. 23.00-23.55 Leikola ja Lähde. 00.00-06.30 Yöradio. 10.0411.00 Pekka Laineen Ihmemaa. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 18.00-18.50 Todellisia tarinoita. 08.05-08.10 Sunnuntai-Suomi. 02.45 Sana Jerusalemista (u). 06.04-07.00 Aamupala. 12:14 Saint-Saëns: Sonaatti viululle ja pianolle n:o 1 d-molli (Kyoko Takezawa ja Rohan De Silva). 12:37 Holst: Sarjat sotilassoittokunnalle n:o 1 Es-duuri ja n:o 2 F-duuri. Frii klo 14.55 Vaikea tie vanhemmiksi mikä sinua vaivaa. 12.05-12.07 Urheiluradio. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. Tarina kertoo perheen kahden tyttären kiirastulesta, irtautumisesta kodin ankarista oloista ja repivistä suhteista kohti omaa elämää. 11:56 Telemann: Konsertto oboe d’amorelle, jousille ja continuolle G-duuri (Heinz Holliger ja Dresdenin valtionork./Vittorio Negri). 23.1006.00 Yöklassinen. YLEX 06.30-11.00 Poikelus ja Hätönen – Viikon Parhaat. 05.0005.02 Yle Uutiset ja sää. 16:00 Ewald: Kvintetto vaskipuhaltimille n:o 3 Des-duuri. YLE KUVAPALVELU Yle TV1 klo 21.05 Kotikatsomo : Ilonen talo Carrie kertoo Saulille epäilyksistään, ja vaikka Saul ei ensin uskokaan, että Allison voisi olla venäläisten agentti, he päättävät pyytää saksalaisten apua todisteiden hankkimiseksi. era. 21.30 Taivaan ja maan väliltä. 13.55-14.00 Sunnuntai-Suomi. 08.45 Radiopyhäkoulu. 11.00-11.02 Yle Uutiset. 17.00-17.15 Yle Uutiset ja sää. 18.00-18.03 Yle Uutiset. RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. 19.15-19.22 Aftonandakt. 20.08-20.09 Sää. 22.00-00.05 Söndagsmys. olet oikeassa. 21.00-22.00 Aspekti. 13.0013.03 Yle Nyheter. 12.00-12.05 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Alueellista ohjelmaa. 16.00 Järviradio soi. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 10.03-10.04 Sää. 15:19 J.S. YLE OULU RADIO 98.4. (RSO/Jukka-Pekka Saraste). 08.40-09.00 Sunnuntai-Suomi. mutta nyt luulen, että jätin silitysraudan päälle. 11.02-12.59 Bäkkäri. SUNNUNTAINA 22.5.2016 KESKIPOHJANMAA 20 RADIO-OHJELMAT RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. 18.0319.00 Kvanthopp – det du inte visste att du ville veta. 15.00 Pookin yö-musiikkia tauotta.Pookin lista 19-21. ei sinun tarvitse tarkistaa jokaista pikkujuttua miljoona kertaa. 12.07-12.08 Sunnuntai-Suomi. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 18.0518.50 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 12.4513.00 Väderoch sjörapport. 19.45-21.00 Jazzklubin illan keikka. 09.48-10.00 Melodiradion. 03.0203.15 Yöradio. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. MTV3 klo 23.40 Isänmaan puolesta Lisa ja David antavat kasvot vaikealle ja vaietulle aiheelle, keskenmenolle. YLE X3M 06.00-07.00 X3M-Nonstop. 18.55-19.00 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 08.20-08.30 Sunnuntai-Suomi. 02.02-02.20 Yöradio. 18.50-18.55 Merisää. 08:08 Beethoven: Sonaatti viululle ja pianolle n:o 1 D-duuri (Pamela ja Claude Frank). 21.03-21.28 Minna Pyykön maailma. 13.00-13.03 Yle Uutiset. JÄRVIRADIO 09.45 Ilkan verkkokatsaus. rotta. 12.00-12.05 Yle Uutiset. 08.02 LASTEN MAKASIINI. 02.00-04.00 Arkisto: Lastenpäivä. 17.0017.15 Yle Uutiset ja sää. 10:53 Acerbi: Kvartetto klarinetille ja jousille n:o 3. 10:24 Leclair: Sonaatti huilulle ja continuolle e-molli (Robert Stallman, huilu, Karl Bennion, sello, ja Edwin Swanborn, cembalo). voi, katso, karvinen! tässä kävimme rantareissulla! album i albu mi albu mi se oli niin hauskaa.... 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. lharmonikot/Herbert von Karajan). 19.03-19.08 Urheiluradio. 12.55-13.00 Sunnuntai-Suomi. 12.50 Sana koskettaa. 12.07-14.00 Puheen Viikko. (Cleveland Symphonic Winds/Frederick Fennell). 14:09 Beethoven: Jousikvartetto n:o 5 A-duuri. 18.00-18.03 Yle Nyheter. 08:30 Rebel: Les Elémens (Elementit). 19.0019.03 Yle Uutiset ja sää. 16.30-18.00 Urheiluilta: Lapset liikkeelle. 16.05-16.57 Faunin iltapäivä. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 09.00-09.05 Yle Uutiset. SARJAKUVAT hmmm.... 02.00 Raamattu kannesta kanteen(u). sinulla on pakkomielle. 15.52-16.00 Sunnuntai-Suomi. 12.45-12.55 Merisää. 13.30 Avainradio (u). Graham): Italialainen konsertto Fduuri (Vento Chiaro). täytyy mennä tarkistamaan. 18.00-19.30 Politiikkaradion viikko. (Karl Richter). 11.00-12.00 Jumalanpalvelus Jyväskylän Adventtikirkosta. 12.05-12.45 Naturväktarna. 11.03-12.00 Jake Nymanin Popradio. 07.4508.00 Tarinoita lapsille: Puluboin ja Ponin tsompikirja, osa 2/10. 21.00-21.03 Yle Uutiset. 12.4012.45 Viikon luontoääni. 00.30 Raamattuavain Extra (u). (Philadelphian orkesterin vaskiyhtye). 15.55-15.58 Yle News. V. YLE RADIO VEGA 07.00-07.03 Väderoch sjörapport. Grétry Beethoven: Muunnelmia pianolle C-duuri Grétryn romanssista (Ronald Brautigam, fortepiano). 12.00-12.03 Yle Nyheter. parasta mennä tarkistamaan uuni. 12.03-12.05 Sportradion. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 00.0506.00 Nattklassiskt. 04.00-06.00 Arkisto: Luonto kaupungissa. 18.00-23.10 Iltaklassinen. Chueca: Johdanto zarzuelasta La Gran Via (Espanjan kansallisork./Ataulfo Argenta). lopetan. 02.25-03.00 Yöradio. (Anne So. 21.00-21.03 Yle Nyheter. 15.30-15.50 Sunnuntai-Suomi. 13.30-13.55 Minna Pyykön maailma. RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. 04.02-04.57 Jokaniemen sävelradio. Raitio: Legenda (Petri Aarnio, viulu, ja RSO/Ralf Kircher). RADIO EXTREM 99.7. 10:44 Rossini: Semiramisin aaria oopp. 02.20-02.25 Pikkujuttu. 10.00-15.00 Veckoslutskommittén. 8/9/15 RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 15.50-15.52 Veneilysää. ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. 16.05-16.10 Urheiluradio. 08.05-09.00 Vega Visor. 08.30 Junioriavain. 05.0205.50 Aamupala. 08.10-08.20 Juha Laaksosen luontoretki. Bach (sov. 10.45 Virsivartti (ei kuulu kaikilla alueilla). 13.00-14.00 Klassista kahteen. 09:11 Händel: Il Pianto di Maria (Marian kyyneleet), hengellinen kantaatti. 18.50-19.00 Kuuluttajan vieras: kehityspäällikkö Mirette Kangas. 16.05-16.10 Urheiluradio. 17.15-18.00 Kissankehto – Susanna Vainiola. (Sherban Lupu ja Ian Hobson). 10.00-10.03 Yle Nyheter med väder. (Combattimento Consort Amsterdam/Jan Willem de Vriend). 07.00-07.03 Yle Uutiset. 07.0010.00 Stiftelsen remix. 14.30 Sana Jerusalemista. 08.05 Radio Lastenmaa. 17.00-20.00 Supersunnuntai. 14.00-18.00 Päiväklassinen. 00.05-00.40 Yöradio. 09.55-10.00 Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkon kellot kutsuvat. 19.30-20.00 Pyöreä pöytä. 16.10-16.30 Urheiluilta: Olympiaradio. 08.30-08.40 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 08.45-09.00 Kuunnelman esittely: Paljonko ihminen tarvitsee maata. 15.00 Matin MusiikkiMakasiinir Nat King Cole pianisti, laulaja, . 08.00-08.05 Yle Uutiset ja sää. 16.1216.20 Sportradion. 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.070098300 (5,09 e/puhelu + pvm). 20.03-20.08 Urheiluradio. 23.10-06.00 Yöklassinen. lopeta. 11.0312.00 Perttu Häkkinen. 12.15-13.00 Horisontti: Riittääkö jokapäiväinen leipä?. Draamasarja CIA-maailmasta ja siitä eroon pyrkivästä Carrie Mathisonista. Ilonen talo on Kreeta Onkelin samannimiseen romaaniin perustuva kolmiosainen tv-draama perheestä, joka sortuu moniin ongelmiinsa ja yhteisö kääntää sille selkänsä. (Tempesta di Mare). 10.03-11.00 Jari Sarasvuo. 21.40-21.50 Urheiluradio. 16.10-17.00 Sunnuntai-Suomi. 09.05-09.10 Urheiluradio. 16:33 Tshaikovski: Jousikvartetto n:o 1 D-duuri (Emerson-kvartetti). 09.00 -. 11.00 Jumalanpalvelus Suomen Raamattuopistolta (ei kuulu kaikilla alueilla). 13.0313.30 Sunnuntai-Suomi. 08.20 Piplia lapsille. JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1. 17.15-18.00 Kuusi kuvaa: Sisustusarkkitehti Kaisa Blomstedt. 07.50-07.53 Merisää. 16.00-16.12 Yle Nyheter med väder och båtvädret. 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 11:38 Brahms Shafran: Vier ernste Gesänge (Neljä vakavaa laulua). 08.00-08.05 Yle Uutiset ja sää. ei se ollut päällä. 22.00-22.05 Yle Uutiset. 06.0306.04 Sää. 09:43 Béarn: Sarja bal. (Tokio-kvartetti). 08.0008.05 Yle Uutiset. 11.0012.00 Kors och ters. 22.05-23.05 Avaruusromua: Musiikkia, joka tekee itse itsensä. 06.00-06.03 Yle Uutiset. 13.02 Minä uskon (u). 15.00-15.55 Kuuntelijan toiveuusinta: Paljonko ihminen tarvitsee maata. 21.02 Kaksin käsin maailmaan. 07.58-08.00 Hyvää huomenta. 12.08-12.40 Kansanradio. YLE KLASSINEN 07.00-13.00 Aamuklassinen. Rakkauden valtakunta (Chatham Baroque ja Danny Mallon). 08.0008.05 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 21.00-22.00 Jazzklubin kolmas setti. 05.52-06.00 Aamupala. 07.03-08.00 BUU-radion. 09.45 Radiopyhäkoulu. 01.02-02.00 Yöradio – tunti 60-lukua. Bach: Preludi ja fuuga uruille dmolli (Doorinen). 04.57-05.00 Aamupala. täytyy mennä. Pez: Passacaglia ja Aria Concerto pastoralesta (Barokkiork. 12.00-12.05 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Country musiikkia. 10.00-11.00 Jumalanpalvelus. 20.03-21.00 Mikko ’’Peltsi’’ Peltola. RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. RADIO DEI 104.3. 14:45 Ernst: Kaksi salonkikappaletta viululle ja pianolle. 21.50-21.55 Merisää. 14.00-14.57 Riston Valinta. YLE RADIO 1 07.00-07.03 Yle Uutiset. meidän pitää ottaa se uudelleen! 1/24/16. ei se ollut päällä. 16.00-16.05 Yle Uutiset ja sää. 13.03-14.00 Gudstjänst. 22.05-23.00 Yötä kohti. 13.00 Järviradio soi. 19.03-19.45 Jazzklubi. no. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 09.05-10.00 Lindgren & Sihvonen. 09:53 W.A. 02.00-02.02 Yle Uutiset. 10.02 Viikon Teos (ei kuulu kaikilla alueilla). YLE PUHE 88.8 ja 101.9. 14.0615.03 Danslistan. 21.5522.00 Suomi tänään. 07.53-08.00 Sunnuntai-Suomi. mutta nyt luulen, että grilli jäi päälle. YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. 16:18 Carissimi: Dixit Dominus (Herra sanoi minun Herralleni) (La Capella Regia Musicalis). no. 09.0309.48 Dokumenterat: Alla tiders Lotta. Luke’s/ Patrick Summers). 17.00-17.10 Yle Nyheter med väder. 10.00 Jumalanpalvelus Kempeleestä. 12.05-12.07 Urheiluradio. 16.20-17.00 Bokmagasinet. 14.02 Sana elää. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 18.00-22.00 X3M Kväll remix. 14:58 Grieg: Pianosonaatti e-molli (Ilkka Paananen). 20.00-20.03 Yle Uutiset. 07.0307.58 Kohtauspaikka: Risto Nordellin vieraana Villa Lanten intendentti Simo Örmä. 03.45-04.00 Yöradio. 09.05-09.53 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 03.15-03.45 Jokapaikan Reetta. (Daniil Shafran, sello, ja Anton Ginzburg, piano). (Reino Simola, klarinetti, Jukka-Pekka Saraste, viulu, Jouko Mansnerus, alttoviulu, ja Eira Ojanen, sello). 15.02 Itäraportti. 09.00-09.03 Yle Nyheter. 12.05-12.15 Musiikkikamari. 12.59-17.00 YleX Viikonloppu. 21.30-21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.03-00.00 Yöradio. 00.40-00.50 Juha Laaksosen luontoretki. 19.2221.00 Vegasporten. 15.03-15.30 Sunnuntaivieras. luulen, että jätin uunin päälle kotona. 15:35 Nielsen: Klarinettikonsertto (Christoffer Sundqvist ja RSO/Hannu Lintu). 08:00 Piccinini: Romanesca con partite variate (Nigel North, teorbi). lmitähti. 12.00 Raamattubuff et. Kuinka kauas pyörällä pääsee. 16.00-16.05 Yle Uutiset. YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. Lanner: Die Mozartisten (Alexander Schneider -kvintetti). 10.00 Jumalanpalvelus Kyyjärven kirkosta. Kuvassa Ruut (Marika Gröhn) ja Birge (Emmi Kukkonen). 17.00-18.00 Ordet. 20.0020.03 Yle Uutiset. Weichlein: Sonaatti n:o 6 (Ars Antiqua Austria). 03.00-03.02 Yle Uutiset
19.25 Handboll: SM-. 11.55 Khatia Buniatishvili: Metsän siimeksessä. 02.50 Luther. 12.00 Sinkkuillallinen. 05.30-05.59 Sky News. 15.10 Kulturstudion. Afrikan lounaisrannikolla elävän uhanalaisen afrikanpingviinin kantoja ovat verottaneet munien kerääminen, öljysaasteet sekä ravintoa vähentänyt kaupallinen kalastus. HD 12.40 Rakkaudesta puutarhaan. 14.40 Tiededokumentti: Penisdokumentti. 15.00 Yle Uutiset. 14.00 Pomo piilossa. 18.30 Lakon & Herban BOKSI. Tai lannistavan, ihan perusjamppa dokumentin tähti Andreas Mogensen ei näet ole. 00.45 Krokiga vägen till Lyckliga gatan. Niukoista työpaikoista käydään nykyisin monella alalla armotonta kilpailua. Kirsi ryhtyy myymälävarkaaksi. 08.49 Vipo – lentävän koiran seikkailut. 12.55 Muinaiset keksinnöt. Häkkilintu. 22.00 Greyn anatomia (12). 02.45-03.35 Gordon Ramsay – pannu kuumana. O: David Slade. 18.30 Stugor. 21.00 21.25 Keno. 07.55 Lucky Dog III. 01.35 Verisukulaisia (12). 13.25 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). Karoliina on laatinut millintarkat ohjeet häiden järjestelyistä, mutta ongelmilta ei silti vältytä. Nuoret yrittäjät. 19.30 Juoksuhaaste Afrikassa. 23.00 Dokument utifrån: Åtta år med Obama. 23.50 Monk. 02.00 SVT Nyheter. 21.00 Quantico. Kausi 2, 9/10. Tanskan ensimmäinen avaruuslentäjä tarjoaa työnhaun haasteita tuskaileville oman kannustavan esimerkkinsä. 8/8. 19.10 Lokala nyheter. Ilman vähäisintäkään pöyhkeyttä äänessään hän kertaa reittiään kohti tähtiä. 08.00 Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri. 02.30 Selkäänpuukottajat. 09.00 TV Shop Tvins. 21/22. 17.55 Salapoliisiäidit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. (The Twilight Saga: Eclipse/USA 2010). 23.30 Sons of Anarchy (16). 09.00 TV Shop Tvins. Yle Teema 04.00 Teematieto. 03.00 SVT Nyheter. 09.00 TV Shop Tvins. 05.00 Pyöräily: Kalifornian ympäriajo, 7. (U) 22.05 Foylen sota (12). Jakso 566 10.56 Uusi Päivä. 15.15 Team Ahma (7). 13.15 Sasha Waltz. N: Milka Ahlroth, Carl-Kristian Rundman, Marika Gröhn. HD 08.05 Avara luonto: Kesytön Brasilia. 10.00 Elävä arkisto: Kuninkaallisten vierailut. Arthur Schnitzler oli itävaltalainen kirjailija, jonka novelleissa ja näytelmissä kukkivat 1900-luvun taitteen Wienin intohimot, tabut ja henkinen rappio. Suora. 08.55 Pikku Prinssi (7). Alkuerät. 19.25 Minä olen Jazz. 22.00 Uinti: EM-kilpailut, Lontoo, Britannia. Venäläistä rulettia. Paul Delvaux’n maalaukset tulevat mieleen useammin kuin kerran, ja totta kai tanskalaisohjaaja tekee jälleen kunniaa idolilleen Andrei Tarkovskille. 17.00 Kielletty rakkaus. 18.45 Handboll: SM-. 14.00 Smartare än en femteklassare. 12.35 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 21.30 Elokuva: Twilight – Epäilys (12). 13.55 SVT: Programtablå. 09.00 Ravintola X. 19.30 Kettu (12). 5/12. 23.30 Enlightened. 16.20 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 17.10 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 22.15 Ishockey: VM, Final. Runsaat laulut sentään keventävät yleisvaikutelmaa – jopa siinä määrin, että elokuva palkittiin aikoinaan kuudella Oscarilla. 10.05 Världens fakta: De nya arterna. Suora. 13.10 Kulturstudion. 09.30 Huvila & Huussi. Onnistuuko miehen yritys hankkia uusia liittolaisvaltioita ydinasesuunnitelmiinsa. 21.00 Katastrofileffa: Asteroidi vs. 23.30 MTV Sport Uutiset. 15.25 Hemma hos Jamie. 02.40 Fighters. (Ranska 1950) Beverly Hillsin hienostohauva Fox klo 16.00 ?. Täyttä tuuripeliä paikan saanti ei silti ollut. (U) 12.20 Paluumuuttajat. 13.05 SVT: SVT Nyheter. HD 11.00 Yle Uutiset. O Lisää televisiokanavia osoitteessa telkku.com EUROSPORT 1 04.00 Uinti: EM-kilpailut, Lontoo, Britannia. 14.15 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). HD 18.15 Kettu osaa monta asiaa (S). 00.55 Eurosport News. 00.00 Leijonan luola Kanada. 09.00 Guld på godset. SVERIGES TV1 07.00 Känn dig som hemma. nal Studio. 10.30 MM-ralli LIVE: Studio, Portugali. 01.05 Mord i paradiset. (USA 1999) Twilight – Epäilys Nelonen klo 21.30 ?. 15.00 Carrien päiväkirjat (7). 18.00 Circuit eMotorsport. HD 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.00 BUU: Mietipä sitä. 07.05 Pienten perhe. 20.00 Vaarahetkiä videolla. Tomperin perhe hajoaa alkoholismiin. 01.40–05.35 Voittostudio. 21.00 Babel. HD 23.35–00.15 Ykkösaamu. 22.05 Jääkiekon MM-kisat: Finaali. 11.00 Uinti: EM-kilpailut, Lontoo, Britannia. HD . 00.45 Hauska Britannia. 05.45 Sändningsuppehåll.. Paratiisi. 12.00 Kultakuume. Hittisarjan ensimmäisessä elokuvassa talonmies Pat Morita opettaa Ralph Macchiolle, kuinka kiusaajista hakataan ilmat pihalle. 15.00 Mr Selfridge. 11.25 Paluumuuttajat. Direkt. 19.00 Bear Grylls – selviytyjien saari. 03.05 Dold. 15.45 Handboll: Elitserien SM-. Mutta onneksi sentään pinnalla pysytään. 14.20 Jirí Kylián, ett porträtt. 11/11. 18.55 Upea lihava elämäni. Loppukilpailuja. JIM 05.00-07.15 Ennustaja-TV. 13.30 Vaaleanpunainen pantteri (7). 21.20 Ishockey: VM Studio. 08.00 Mokon suuri maailma. Piin elämä seuraa, kuinka nuori intialaispoika (Surel Sharma) selviytyy pelastusveneessä tiikerin ja muiden villieläinten kanssa. 19.00 Rikkaiden panttilainaamo. 12.00 Tennis: Ranskan avoimet. 16.10 Ishockey: VM, Bronsmatch. (U) 14.10 Ranskan avoin tennisturnaus. 07.50 Karhuherra Paddington. Jalat pysyvät tiukasti maassa, vaikka katse onkin korkeuksissa. 15.30 Pyöräily: Italian ympäriajo, 15. Suora. Suora. Juva, Pintojen piristystä Saimaalla. N: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Ashley Greene, Billy Burke, Bryce Dallas Howard, Xavier Samuel. Akselin täytyy kertoa Angelinelle Karinesta. Päätöksiä, päätöksiä. 6/10. Chamberlainin 95 päivän juoksu-urakka alkoi Namibiassa sijaitsevasta Walvis Baysta lokakuussa 2012. 17.30 Friktion. Direkt. 10.00 Kaukasien på 30 dagar. Jälkimainingit. 21.30 Ishockey: VM, Final. 20.00 Världens natur: Barriärrevet. Ahdistava on monin paikoin myös Carol Reedin ?lmitulkinta pienestä Oliverista, joka lyöttäytyy rötösjengin kelkkaan. Hyväntuulinen Chamberlain vaikuttaa oikealta persoonalta tehtävään. Ilmari, Joroinen. 14.30 Monk. 20.30 Ishockey: VM Studio. 10.00 Uusi Päivä. lmsklubben. Suora. 08.30 Pyöräily: Kalifornian ympäriajo, 7. Direkt. 15.30 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 11.05 Gudstjänst. 21.50 Yle Live: Hugh Laurie on the Queen Mary. 16.00 Jääkiekon MM-kisat: Pronssiottelu. Paljastus. HD 15.15 Vaarallista laihdutusta. 16.00 Elokuva: Beverly Hillsin hienostohauva (7). 02.20 Sverige idag på romani chib/arli. 19.30 Solsidan (S). . 10.02 Hello, Elisabeth! 10.30 Valtiovierailu kolmessa näytöksessä. Päivän kiinnostavimmat urheiluuutiset. 18.00 Suomen täydelliset venäläisnaiset. 20.30 Rapport. Kausi 3, 5/8. 12.55 Pulmuset. HD 21.55 Urheiluruutu. 12.05 SVT: Guld på godset. 22.35 Roseanne ja monsterimutsit (12). 17.05 Grön glädje. nal. 13.30 ShowHau. 19.15 Landet runt. 14.00 Laumanjohtaja Cesar Millan. 02.00 Jalkapallo: MLS-liiga, Los Angeles Galaxy San Jose Earthquakes. 01.05 Edit: Parisa Amiri. 11.20 Tosiputki: Made in Chelsea (S). Kiiltokuvapariksi itseään kutsuvat Mikko Sävilahti ja Karoliina Poiksalo vihitään elokuussa Sääksmäen kirkossa. 00.00 Ishockey: VM, VM med Wikegård 2016. Jakso 565. 7/48. Direkt. Suora. 15.15 Pyöräily: Giro Extra. 18.00 Kino: Intohimojen karuselli. Murha maaseudulla. 01.50 Gordon Ramsay – pannu kuumana. Dennis Duganin komediassa tyhjäntoimittaja Adam Sander on kypsyvinään pikkupojan huoltajana. 22.00 Cider med Rosie. 18.55 Sportnytt. Suomi/Venäjä–Kanada/USA. Direkt. HD 21.00 21.05 Kotikatsomo: Ilonen talo (12). 19.00 Skotergalen. 16.05 Kangaroo Dundee. 19.00 Uskossa olevat. 12.00 SVT Nyheter. 09.55 Yle Uutiset. 18.00 Tuhoutunut sekunneissa. 18.00 Fais pas ci, fais pas ça. (U) 11.52 Paluumuuttajat. 07.00 Uinti: EM-kilpailut, Lontoo, Britannia. 8/48. 02.30 Extrema hotell. 19.45 Rakkaudella, Carolyn. nal Studio. 20.30 Yle Uutiset. 8.00 Pikku Kakkonen. Kutonen 06.10 Kultakuume. 20.25 Hyvät kaupat. 5/48. Suora lähetys. 13.50 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). Suora lähetys. 4/10. 15.45 Taivaallista menoa: Kellarin itkijänainen. Suora. Oraakkelin planeetta. 19.30 Victoria. 20.00 Dok: Tanskan ensimmäinen astronautti. 04.00 SVT Nyheter. Juoksuhaaste Afrikassa on dokumentti Dave Chamberlainin projektista, joka keräsi varoja sukupuuton partaalle ajetun pingviinilajin auttamiseen. 11.45 Perjantai. Vaikka morsian onkin. 23.00 Pyöräily: Kalifornian ympäriajo, 8. 18.58 HS-sää. Ang Lee ohjasi Yann Martelin menestysromaanista seikkailuelokuvan, jossa paatti on upota kaiken tärkeilyn painosta. 18.00 Hurjat mökkiurakat. 14.40 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 1/6. JUHA SEITZ Tempauksella apua pingviineille DAVE CHAMBERLAIN yrittää juosta 2 700 km:n matkan Namibiasta Etelä-Afrikkaan. 11.00 Candice sisustaa. 8.03 Hyrräpäät (S). 13.15 Leijonan luola Kanada. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 09.55 Loton ja Jokerin tulokset. 14.25 Lyckliga gatan. Arkkitehdin kynästä. Schnitzlerin kyynisiä ihmissuhdekuvioita tulkitsi myös Max Ophüls. 20.15 Handboll: SM-. etappi, Santa Rosa Santa Rosa (175,5 km). 9/20. 15.45 Hauskat kotivideot. 00.00 Gudstjänst. Charlotte Gainsbourg esittää sisko Clairea, joka on orvoilla osilla yrittäessään pitää jonkinmoista juhlatunnelmaa yllä. 20.30 Murha etelän idyllissä. Kun Lars von Trier kertoo maailmanlopusta, ei jälki ole totta vie mitään Terminatoria. Ruut ja Birge menettävät lapsenuskonsa ja viattomuutensa vanhempien ongelmien keskellä. Lontoo, Englanti. 00.10 MM-ralli: Power Stage, Portugali. 01.30 Sinkkulaiva. 21.00 Elokuva: Big Daddy. 23.40 Syylliset vaimot. 12.00 Suomen huutokauppakeisari. (Britannia 1968) Intohimojen karuselli Yle Teema klo 18.00 ???. 10.05 SVT: Djursjukhuset. 00.35 Kaunotarmurhat (12). Takana oli päämäärätietoinen sarja valintoja, joista jokainen tähtäsi suuren unelman toteutumiseen. 10.00 Supernanny Euroopassa. etappi, Sacramento Sacramento (136,5 km). 11.00 Löytäjät. 19.00 Seitsemän Uutiset. 03.25 Paula Zahn ja murhien motiivit (12). 04.00-05.00 Ennustaja-TV. (U) 13.14 Paluumuuttajat. HD 22.05 Satuhäät. (USA 2012) Karate Kid TV5 klo 18.20 ?. 9.00 Galaxi. (U) 13.40 Paluumuuttajat. 19.40 Sportnytt. 5/11. 01.40 Quantico. HD 17.10 Dokumentti: Perintönä köyhyys. 09.25 Paavo Pesusieni (7). 23.00 Elokuva: Kohtalokas syrjähyppy (16). Charles Dickensin klassikkotarinat orpopojista ja muusta lontoolaisesta köyhälistöstä eivät ole varsinaista lystinpitoa. 16.55 Sverige idag på meänkieli. 22.00 Aktuellt. 14.00 Pientä mökkiremonttia. 19.20 MTV Sport Extra. 05.15 Hemma hos Jamie. (U) 18.45 Arto Nyberg. 01.20 Jenkkimetsurit. Mittakaava on kuitenkin toinen, kun Maata lähestyy jättiläisplaneetta kuin masennuksen murskaava voima. Direkt. 19.00 Rapport. Alex kaahaa terroristin käskystä Manhattanilla pommi kyydissään. TV1 08.00 Yle Uutiset. 4/12. 16.30 Löytäjät. Lämminhenkisesti kuvattu kokonaisuus viipyy uljaan karuissa maisemissa, mutta aikaa on myös pysähtyä miettimään uurastuksen perimmäistä tarkoitusta. 15.05 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 10.37 Pac-Man. 23.40 Isänmaan puolesta (12). 12.00 Steve McQueen. 11.15 Hurja remontti. Quinn yrittää jututtaa yhtä vangitsijaansa, Qasimia, ja kertoa tälle jihadistiryhmän hallussa olevan sariinikaasun vaikutuksista. 20.40 Ishockey: VM, Final. 12.10 Tosiputki: Made in Chelsea (7). 22/29. . 20.00 Syke (12). 22.15 Agenda. HD 21.42 Naurupalat (7). 17.15 House. Direkt. 16.55 Elämää autismin kirjolla. 12.00 Elokuva: Oliver! (7). 01.50 Num3rot (12). Rajavartiolaitoksen vartiolentolaivue. O: Maria Ruotsala, 2006. Direkt. Muun muassa Simone Signoret, Gérard Philippe ja Danielle Darrieux ovat kasvoja yhdentoista intohimotarinan kokonaisuudessa. 2/3. 15.40 Ommelten välinen aika. Carrie kertoo Saulille epäilyksistään, ja vaikka Saul ei ensin uskokaan, että Allison voisi olla venäläisten agentti, he päättävät pyytää saksalaisten apua todisteiden hankkimiseksi. Niiden yhdistelmä ihastusta, kalvakkaa romantiikkaa, kristillistä painotusta ja kuoleman kosketusta saattaa upota vahvastikin tietyssä iässä – siinä, jossa Harry Potterit ovat alkaneet tuntua lapsellisilta, mutta aikuiseen kyynisyyteen on vielä vähän matkaa. 00.05 Smartare än en femteklassare. Taas kerran hän sälyttää vastuun sellaisesta katsojalle. 20.00 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 9/12. . HD 09.00 Yle Uutiset. 12.00 Tykkää mun ravintolasta. Jakso 567. 17.00 SVT Nyheter. Ensimmäisen avaruuslentonsa viime syksynä tehnyt Mogensen läpäisi Euroopan avaruusjärjestön tiukan valintaseulan vuonna 2009. 18.40 Handboll: SM-. Elokuva on yhä hieno esimerkki eurooppalaisesta yhteistunnosta. . 06.00 Pyöräily: Giro Today. 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 14/16. etappi, Santa Rosa Santa Rosa (175,5 km). (U) HD 23.55–00.40 Strike Back (16). 23.05 Ishockey: VM Studio. 11.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.30 Ishockey: VM Studio. 02.25 Sverige idag på romani chib/lovari. 06.30 Lelumaan Niksu. 22.55 House. Knox on erikoisjoukon tähtäimessä mutta se ei hidasta pätkääkään hänen liikkeitään. 11.30 Lyödään ällikällä. 16.55 Ishockey: VM, Bronsmatch. 07.30 Onnenarpa. 8/10. 06.00 SVT Nyheter. 14.15 Kulturstudion. 18.00 Tosiputki: Made in Chelsea (S). Direkt. 1/3. 11.05 SVT: Gudstjänst. 00.45-01.15 SVT: Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 15.00-15.30 SVT: Tror du jag ljuger. 04.05 24 Vision. Heti Melankolian ensi minuuteilla eurooppalaisen elokuvan kauhukakara vyöryttää semmoista taidepaukuttelua, ettei siitä vaatimattomampi ohjaaja voisi kunnialla selvitä. HD 22.55 SuomiLOVE. 14.00 SVT: Affären Ramel. 23.00 Elokuva: Seitsemän vuotta Tiibetissä (12). 6/48. 00.55 Criminal Minds (16). 19.05 Katujen kaaharit. Voss huomaa että pinnan alla kylässä kuohuu, mutta kenellä oli tarpeeksi syytä murhaan. 13.00 Extreme Run. Hakijoita ESA:n harvoin avoinna olevaan astronauttikoulutukseen oli yli 8000. (U) 09.45 KulttuuriCocktail. Suora. Sub 06.00-08.00 Voittostudio. 19.50 Näin Norjassa. 21.30 Tappava houkutus (12). 23.45 SVT: Babel. JANNE KAAKKO Päättäväisyys vei viikingin tähtiin Juoksuhaaste Afrikassa TV2 klo 19.30 ??. 01.00 48 tuntia rikoksesta (7). 09.01 Galaxi Play. nal. 04.40–05.00 Ennustaja-TV. Johannan ja Petrin yhteiselämää varjostaa Petrin kiinnostus veneturmaa kohtaan. 05.15 Känn dig som hemma. Mukana kulkeneista lastenrattaista löytyi vain vettä sekä teltta yöpymistä varten. 03.30-05.00 Ennustaja-TV. 11.00 SVT Nyheter. 19.00 Dubain lentokenttä. . 20.45 Herkkuja: Saksanpähkinäunelma. MI5:n johtaja vaihtuu ja Foyle saa uuden tehtävän. 22.00 Elokuva: Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde (12). 09.10 SVT: Nattens hjältar. 09.05 Aamusydämellä. 08.15 Alvin ja pikkuoravat. 22.00 Poliisit (S). Melankoliaa on helppo haukkua tekotaiteelliseksi, mutta von Trier ei voisi vähempää välittää. 13.20 Siipiratasalus Skibladner. HD 21.50 Yle Uutiset. SVERIGES TV2 10.00 SVT Nyheter. SVERIGES TV4 06.55 Lucky Dog III. 00.10 Villit nettivideot (12). 09.21 Kaikki kuvaa Gaala. 02.00 Villit nettivideot (12). 01.35 24 Vision. 02.40 Pelastushelikopteri. 16.00 Anslagstavlan. 05.00 SVT Nyheter. 09.25 SVT: Fixarna. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 22.5.2016 21 TELEVISIO Melankolia Yle Fem klo 21.00 ???. 21.00-23.10 Elokuva: Melankolia (12). 00.00 SVT Nyheter. 7/26. 11.50 Sverige idag på romani chib/arli. Direkt. 13.30 Tror du jag ljuger?. 01.40-06.00 Voittostudio. HD 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. Direkt. 15.00 FOX Wild: Eläimellistä duunia. 09.30 SVT: Vid Vintergatans slut. Salaseura. 02.45 Dawson’s Creek. 01.00 Pyöräily: Giro Today Highlights. 21.35 Wheeler Dealers. 18.30 Pyöräily: Giro Extra. 04.30 Erakkoperhe erämaassa. 00.35 Villit nettivideot (12). Elokuvan karusellisymboliikka kiteyttää kupletin juonen: yksi jättää, toinen pettää ja kolmas käy kiinni siihen ensimmäiseen. (Tanska 2011) Oliver! Frii klo 12.00 ??. 22.10 Ishockey: VM Studio. 03.00 JIM D: Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla (7). 21.55 Kymmenen Uutiset. 19.30 Handboll: SM-. 10.55 Reportaasi Ruotsin kuninkaallisista Suomessa. 07.28 My Little Pony. 20.55 Bollhunden Pax. 17.35 Ishockey: VM Studio. Yle Fem 08.15 Unna Junná. Mutta ulkopuolisella on tässä elokuvassa kestämistä. 12.00 Järjestelmänmurtajat. Ulapalla ehditään harrastaa pohdintaa liiankin kanssa, mutta tarinankerronnan perinne ja sadunomainen ilme pelastavat paljon. 23.00 Scream Queens (16). nal. Direkt. 10.28 Uusi Päivä. Päivän kiinnostavimmat urheiluuutiset. 21.30 Tennisstudio. 08.00 Kultakuume. 15.20 Verklärte Nacht. Jättiläisplaneetta lähestyy ELOKUVAT YLE KUVAPALVELU Dok: Tanskan ensimmäinen astronautti Yle Fem klo 20.00 ??. 08.05 Hullut häävideot. 21.00 Hyvät kaupat. 11.00 Simpsonit (7). 09.50 Power Rangers Megaforce. Direkt. HD 21.00 21.00 Satisfaction (12). 09.02 Prätkähiiret. 17.00 Historian mysteerit. 19.00 Tosiputki: Made in Chelsea (7). 08.25 Lucky dog En andra chans. 22.05 Rikollisten sisäpiirissä. 14.50 Formula E: Berliinin osakilpailu. Nostalgisia klassikoita sekä letkeää meininkiä. 18.40 Pilanpäiten. 04.2005.08 Tappavat suhteet (12). 08.00 Djursjukhuset. 18.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7). Idyllisessä pikkukylässä asuva maanviljelijä löytyy kuolleena ja tapaus osoittautuu pian murhaksi. 17.00 Elastinen feat. 20.00 Olipa kerran. Lupsakan oloista ”avaruusviikinkiä” kuuntelee mielellään. 7/8. Maa (12). 13.05 SVT Nyheter. 10.30 Uinti: EM-kilpailut, Lontoo, Britannia. 21/29. etappi, Castelrotto Alpe di Siusi (aika-ajo 10,8 km). Siihen kuuluvat Bellan (Kristen Stewart), vampyyripoika Edwardin (Robert Pattinon) ja ihmissusi Jacobin (Taylor Lautner) väliset, viileät kolmiojahkailut. 09.24 Gormiti. 15.25 Columbo. 15.55 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 18.45 Tennis: Ranskan avoimet. 13.30 Upeat skandikodit. 08.30 BUU: Mietipä sitä. 20.00 Sportspegeln. 02.15 Cleaners. 11.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat. Nuori Mark Lester kohtaa nimiroolissa muun muassa Ron Moodyn ja Oliver Reedin. 21.00 Hugh Laurie: Copper Bottom Blues. 07.05 Kultakuume. 11.55 Sverige idag på romani chib/lovari. Ohjaaja David Slade jätti taakseen 30 päivää kaamosta -elokuvan hirmuiset vampyyrikarkelot ja pitäytyi hissuttelemaan Twilightmuotissa. Direkt. (USA 2010) PEKKA ERONEN MELANKOLIA on elokuva masennuksesta ja maailmanlopusta. Direkt. HD 10.00 Rakastan sinua loppuun asti. Jos on Lars von Trierin Melankoliassa mahtipontisuutta ja Hirmu Merkittäviä vertauskuvia, niin on totta vie tässäkin. Jari-Matti Latvala taistelee muiden tähtien kanssa Rallin maailmanmestaruudesta huikella kaudella, joka alkaa Monte Carlosta ja päättyy marraskuiseen Australian MM-ralliin! 00.40 Mustat lesket (12). 8.21 Dinojuna (S). 03.40 Castle (12). 11.50 SVT: Älgmöten. 20.55 Lokala nyheter. 15.55 Äidit ja tyttäret raskaana. 11.25 Tanskalaisarkkitehtien koteja ulkomailla. 00.05-04.00 Teematieto. 16.40 Uinnin EM. . 15.00 Mummomafia. 10.00 SVT: SVT Nyheter. (U) HD 15.50 Kotikylä (12). 14.55 FriiD: Vaikea tie vanhemmiksi. 21.00 Wheeler Dealers. Suomi/Venäjä–Kanada/USA. 13.30 Linda och djurens hjältar. Illan artisteina nähdään Raappana, Toot Toot, Marja Tahvanainen, Herra Ylppö ja ihmiset, Maarit, Tuure Kilpeläinen sekä Ressu ja Jussi. 05.20-06.09 Kovimmat työkalut. 13.10 SVT: Ted Gärdestad – För kärlekens skull. Suomi/Venäjä–Kanada/USA. 18.55 Naapurit-tuloslähetys. Hänen häänsä ovat jatkuvassa repeämisvaarassa, kun sukujännitteet ja teeskentelyt painavat päälle. HD MTV3 06.00–07.00 Voittostudio. (USA 2008) Piin elämä Sub klo 21.00 ??. 08.55 Nyhetsmorgon. 08.00 Jalkapallo: Futbol Latino -makasiini. Matkan päämääränä oli Etelä-Afrikan Port Elizabeth, johon mies suuntasi vähin varustein. Sepe, Oulu 04.10 Pelastushelikopteri. TV2 07.45 Lasten ohjelmia: Unna Junná. 15.55 Kulturstudion. 19.00 Huvila & Huussi. Liv 05.00-06.00 Ennustaja-TV. 12.05 Korrespondenterna. 13.40 Leijonan luola USA. Niissä hetkissä Melankolia tuo mieleen Tomas Vinterbergin hurjan tragikomedian Juhlat. TV5w 06.10 Yllätysremontti. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 18.30 Kaara. Direkt. FOX 06.00 Sky News. 8.15 Niksi-Nella (S). 13.00 Kokeile tai kuole. 12.30 Sveriges yngsta mästerkock. Kuka olikaan voittaja. 16.15 Jälkivääntö. 00.00 Second Chance (12). 04.10 Brynolf & Ljung Street Magic. Tähtien sopivalla asennollakin oli merkitystä, kun hän syntyi tulevan ammatin kannalta otollisen kansainväliseen ja seikkailuhenkiseen perheeseen. Medi-Heli, Vantaa. Direkt. 00.40 Pahan jäljillä (16). . 16.50 Ishockey: VM Studio. Mielelläni minäkin monen sortin murreja ja karvakuonoja katselen, mutta pitääkö niiden puhua papattaa ihmiskieltä. Suomi/Venäjä–Kanada/USA. 12.00 SVT: Programtablå. Stanley Kubrick sai häneltä aiheen viimeiseen elokuvaansa Eyes Wide Shut. 03.35-04.29 Miamin eläinpoliisit. HD 20.45 Urheiluruutu. 2/3. 17.30 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. 13.55 Discovery Atlas: Venäjä. (USA 1984) Big Daddy TV5 klo 21.00 ?. 16.55 Hysteerikkovanhemmat. Ohjaaja on kertonut kärsineensä syvästä sellaisesta, ja sellaista myös Kirsten Dunstin esittämä Justine potee. HD 15.05 Yle News. 09.15 MasterChef USA. 11.15 Pressiklubi viittomakielellä. 12.30 Kädettömät kokit. 20.00 Ruotsin surkein kuski. 11.30 Kobra. 18.20 Elokuva: Karate Kid. 20.30 ToosaTV (7). 20.05 Mis?t Garage. Saksalaissyntyinen ohjaaja teki ranskalaisten tähtien kanssa elokuvan, jossa 1900-luvun alun Wienin henki elää. 02.05 Sportnytt. 10.00 Elixir Fitness & Sport. 10.30 Elixir Life. 18.51 Kort. Tempaus ei jäänyt ainutkertaiseksi, sillä jo seuraavana vuonna Chamberlain juoksi Kanadassa jääkarhujen puolesta. 9/10. Myös Kirsten Dunst kärsii masennuksesta, vaikka morsian onkin. 21.00 Piin elämä (12). 06.06 FOX Kids: Timmy ja haltijakummit. HD 16.10 Kohti Rioa: Painin SM. HD 18.10 Urheiluruutu. nal Studio. 20.30 Jääkiekon MM-kisat: Finaali. USA. 10.30 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 18.00 Motor: VM-rally. (U) 12.47 Paluumuuttajat. 19.10 MTV Sport Uutiset. 10.45 Ted Gärdestad För kärlekens skull. 05.05 24 Vision. Direkt. 03.35 24 Vision. 20.58 Keno. 8.46 Fluugalaiset (S). 07.25 Lucky Dog III. 19.30 Svenskarna i Gutsha. Elokuvan kahdeksaan ensimmäiseen minuuttiin mahtuu vanhemman Pieter Brueghelin maalaustaidetta ja Richard Wagnerin Tristania ja Isoldea, hidastettua hevoskuvaa ja mystisiä energiakiehkuroita. (U) 11.30 Suomen kaunein koti. 10/12. 8.01 Nimipäiväonnittelu: 22.5. 16.00 Suomen kaunein mökki. 17.00 Pomo piilossa. 19.00 Supertähdet (S). Sympaattinen ohjelma kirmaa aiheen pariin joviaalilla ilmeellä. Paljastus. (U) 16.50 Novosti Yle. 02.05 Ted Gärdestad För kärlekens skull. 17.45 Ishockey: VM, Bronsmatch. Hero 08.00 Amerikan rumimmat tatuoinnit. 16.00 Ishockey: VM Studio. Vähän vaikeata sen kunniaksi on ryhtyä kotisohvalla aaltoja tekemään. Suora. 09.30 Pyöräily: Giro Today. 23.10 Nuoret rikkaat roistot. 16.00 Historian salaiset kansiot (12). Direkt. Sen pohjalla on masennus. Direkt. 21.00 Tänk om. Pieruja pissahuumori kukkii. 14.00 Historia: Berliinin olympialaiset 1936. Suora lähetys. 07.05 Little Charmers – Lumoavat noitatytöt. Ainakin Disneyllä ollaan sitä mieltä, ja muovilla pinnoitettu on tämäkin eläinseikkailu, jossa lemmikkichihuahua siepataan Meksikossa. 23.20 Viikon sää. 09.40 Tosiputki: Made in Chelsea (S). FRII 08.05 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 13.00 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 16.00 Virittäjät. 10.13 Casperin kummituskoulu. 23.15 Martirion ?amenco. 06.15 Landet runt. 03.40 American Chopper. . 21.55 Eurosport News. 06.42 Viidakon Ykä. Ymmärrän kyllä, että Stephenie Meyerin suosituille nuorisovampyyritarinoille on tilausta myös elokuvien muodossa. 14.45 Leijonan luola USA. 09.00 Jaksa paremmin. Jotain vastaansanomattoman henkilökohtaista elokuvasta huokuu. 02.25 Raw. 17.00 Yle Uutiset. 14.10 Viimeinen pisto. 00.30 Get The Gringo. (U) 18.00 Yle Uutiset. 08.30 Madagascarin pingviinit. Suora lähetys. 6/10. 03.40 Pelastushelikopteri. 03.45 Djursjukhuset. 17.55 Uinnin EM. 03.10 Pelastushelikopteri. HD 13.30 Futisvanhemmat. 09.00 SVT: Bing. 21.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 00.40 Mustamaalattu (7). 21.00 21.20 Jääkiekon MM-kisat: Finaali. . 18.55 HS-uutiset. New Yorkin tyyliin. Direkt. 17.25 Strömsö. 14.00 Neljät häät Amerikassa
Käräjätalolla nähdään myös koululuokkia seuraamassa juttuja. Tontti 1,228 ha. Aivan hänen kannoillaan on RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund, joka sai arvosanan 6,9. Hänet toimitettiin sairaalahoitoon. Kalusteista voi neuvotella erikseen. Voit vuokrata myös osan tiloista sopimuksen mukaan. – Itse toivoisin, että yleisö seuraisi enemmänkin oikeudenkäyntejä. Paikalla oli turmahetkellä kaikkiaan neljä ihmistä, joiden kaikkien epäillään saaneen kuulovaurioita. Vihreiden kannatus puolestaan laski 0,3 prosenttiyksikköä 11,4 prosenttiin. Kortilla maksaminen onnistuu rajoitetusti kaupoissa ja kylmäasemilla, mutta maksuissa voi olla hitautta ja katkoksia. Puheviestinnän professori Tuula-Riitta Välikoski Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksiköstä on perehdyttänyt oikeussaliviestintään lähes 230 syyttäjää Valtakunnansyyttäjänviraston koulutuksessa. 8-tien (Eteläväylä) varressa. Vetosytytin räjähti kadetin kädessä. Heidät oli viety paikalta sairaalaan lääkärintarkastukseen. 1900 m² KOSILA, Kosilankatu 2 Vuokrataan huippupaikalta 1900 m² liike/ hallitilaa tai erikseen sovittava pienempi ala hintaan 8 € / m² + alv 24% + käyttösähkö. Vuokra 8 12 € m² + Alv 0%, riippuen vuokrattavan tilan koosta. Haglund toi haastattelussa esiin myös kantansa, että Suomen kannattaisi liittyä Natoon. Rikosjutut kiinnostavat Oikeudenkäynnit muuttuivat EU:hun liittymisen jälkeen, kun lähes yhdessä yössä siirryttiin suulliseen käsittelyyn. Kyselyssä perää pitää vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, joka sai arvosanan 6,6. Ilmastoitu ja viilennysmahdollisuudella varustettu uudenveroinen toimistotila. Henkilöhissi oven edessä. RKP:n nuorisojärjestön puheenjohtajaa Ida Schaumania tukee 33 ja kansanedustaja Anders Adlercreutzia 35 edustajaa. Juttuja ratkaistaan normaalissa vuorovaikutuksessa keskustelemalla. 365.000 € TOIMISTO/KOKOUSTILAA ..... . Mh. Silminnäkijän mukaan auto oli ajanut Heinävedentietä huomattavaa ylinopeutta ja syöksynyt pellolle valtatie 5:n yli Neste-huoltoaseman viereen. Kulttuuri on muuttunut avoimemmaksi, ja oikeuslaitoksen on sopeuduttava siihen. Sytyttimen poiminut kadetti sai vammoja oikeaan käteensä. –?Itse pyrin saamaan todistajan rennoksi, Valkiala huomauttaa. Silti todistelu koettiin yleensä ikävänä velvollisuutena, joka piti hoitaa. 132.914,08 €, vh. HELSINKI (STT) Henkilöauto ajoi ulos ja syttyi tuleen Leppävirralla PohjoisSavossa lauantaina aamuyöllä, kertoi poliisi. Niistä vastaajista, jotka äänestivät perussuomalaisia viime vuoden vaaleissa, vain kolmannes äänestäisi puoluetta myös nyt. On kuitenkin kysyjän velvollisuus tietää, mitä ottaa puheeksi. HBL ei tavoittanut 38:aa edustajaa. Jutussa todistajien sitaatteja on mukailtu tunnistamisen estämiseksi. 430.000 € TOIMITILA ............................ Aikaa vain oli kulunut joten en ole varma oliko vastaukset riittävän tarkkoja. Tukijoiksi laskettiin myös ne, jotka sanoivat todennäköisesti äänestävänsä kyseistä ehdokasta. Vanhasen mukaan on mahdollista, että vetosytytin on jäänyt maastoon talvella pidetyssä harjoituksessa. 47 edustajaa ei ole vielä päättänyt kantaansa tai ei halua kertoa sitä. Myydään pantinhaltijan lukuun. Esillä on ollut isoja juttuja, viimeksi Auerin ja Aarnion tapaukset. 120 m² KESKUSTA, Tehtaankatu 8 B Liikehuoneisto aivan ydinkeskustassa. HBL selvitti asiaa RKP:n puoluekokousedustajilta puhelimitse sekä sen perusteella, mitä he ovat aiemmin kertoneet kannoistaan. 1000+270 m² JÄNISMAA, Jänismaantie 2 Tuotantohalli n. Myös tuomarin ja syyttäjän ystävällinen vastaanotto saattoi tehdä kokemuksen myönteiseksi. Hän pitää presidentti Sauli Niinistön hiljattaista vierailua presidentti Barack Obaman luona merkittävänä tapahtumana. Pirkanmaan käräjäoikeus ei Valkialan mukaan ole aktiivisesti lisännyt tiedottamista. Mh. Kyselyn mukaan SDP:n kannatus on 22 prosenttia ja keskustan 20,7. Tampereen yliopisto kyseli rikosjuttujen todistajien tuntoja kolmessa käräjäoikeudessa ja yhdessä hovioikeudessa. 40 m² HEINOLANKAARI, Koppisentie 3 Toimistotila 40 m², 1h, minikeittiö, wc. . ilihalli ja 2 aaltopeltihallia, tilaa yht. HS-Gallup: SDP kasvattanut johtoaan keskustaan EURA (STT) Mies kuoli ulosajossa Eurassa lauantaina. TEOLLISUUSKIINTEISTÖ VITTSAR, Skataforsintie 21 1,86 ha:n teollisuustontti, jolla useita eri rakennuksia; kivirakennus sekä peltipro. Mahdollisuus autohallipaikkoihin eri sopimuksella 8 kpl. Tiloissa tuotettu ennen keittiökalusteita. Sen aikana asiakkaat eivät voi nostaa käteistä, käyttää mobiilitai verkkopankkia eikä laskunmaksuautomaatteja. –?Liian paljon keskeytyksiä. Ma-pe 10 19, la 9.30 16, su 12-16 SUNNUNTAINA Kaikki kevään uutuudet S-Etukortilla -20% normaalihintaisista tuotteista normaalihintaisista tuotteista MYYDÄÄN/VUOKRATAAN TUOTANTOJA TOIMITILOJA Harri Palokas 044 089 7720 Seppo Hotakainen 0400 561 539 Jukka Pekkarinen 044 089 7713 Antti Typpö 0400 366 144 TUOTANTOHALLI......... . Tuomarin ja tutkijan mukaan on myös koko oikeusjärjestelmän etu, että todistajia kohdellaan hyvin. Myynti – vaihto – opastus HUOLTO – kaikki merkit. 3 toimistohuonetta, minikeittiö ja wc. –?Jännittävä hetki, ei siitä mihinkään pääse. Kaikki kuuntelivat ja sain vastata rauhassa. Aika helppoa oli puhua. Se lisäisi yleistä tietämystä oikeudenkäytöstä. . Todellisuus näyttää toiselta. Moni todistaja koki oikeussalissa esitetyt kysymykset järkeenkäyviksi. Hallissa 500 m² korkeaa ja 500 m² matalampaa tilaa. 2400 m². Puheviestinnän alan tutkimus tehtiin Vaasan hovioikeuden tilauksesta. Hän on salissa vain oman todistamisensa ajan mutta ei saa poistua talosta, ellei oikeuden puheenjohtaja anna siihen lupaa. Mh. puhelinmyynti, tilitoimisto tms. Jos todistaja ei tule paikalle ilman hyväksyttävää syytä, hänelle määrätään uhkasakko. Välikoski kertoo, että viime vuosina oikeudenkäyntien saama mediahuomio on lisääntynyt. Viime kuusta SDP:n kannatus kasvoi 0,3 prosenttiyksikköä ja keskustan 0,1 prosenttiyksikköä. HBL: Anna-Maja Henriksson suosikki RKP:n puheenjohtajaksi HELSINKI (STT) Suomen ja Yhdysvaltojen lähentyminen on hyvä asia, sanoi RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund Ylen Ykkösaamun haastattelussa. –?Kysymykset olivat ihan oleellisia, jos niitä osaan arvioida. Ollaan aika tärkeitä kai. 6m korkeassa metallihallissa on 6,5 tn hallinosturi. Mh. 400 m² TERVAHOLMA, Tervaholmantie 2 Toimistoja kokoustilaa + wc, minikeittiö, yhteensä 400 m². Poliisin mukaan autoa kuljettanut nuori mies ja kolme kyydissä ollutta selvisivät ulosajossa lievillä vammoilla. Kokoomuksen kannatus nousi huhtikuun pohjalukemista 0,6 prosenttiyksikköä 17,7 prosenttiin. 1000 m² sekä toimistotilat n. 831 3086, 0400 883 121 • Myynti • Vaihto • Huolto JÄTTIVALIKOIMASTA OMPELUJA SAUMAUSKONEET KAIKKI MERKIT normaalihinnasta Osuuskauppasi tarkoitus on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen. 831 8830 KOKKOLAN OMPELUKONE www.kokkolanompelukone.. Valkiala kuitenkin ennusti, että istunnot ovat usein sen verran tylsänpuoleisia, että niistä ei tulisi varsinaista kassamagneettia. Jos ulkopuolinen menee nyt kuuntelemaan oikeudenkäyntiä, hän saa Välikosken mukaan kiinni siitä, mistä on kyse. Mh. Heti vapaa. Siistikuntoinen. Olisi hyvä jos tällaista fi ilistä ei edes tulisi. 150.000 € TEOLLISUUSHALLI ................ Katko alkaa sunnuntaiaamuna kello 4, ja sen on määrä päättyä kello 18. PFAFF OMPELUJA SAUMAUSKONEET Monen mielestä paras! Husqvarna VIKING Ompelukoneitten Aatelia! Laatua huipulta! Avoinna: ma-pe 10-17 Ammattilaisten arvostama! PEKKALAN OMPELUKONE TORIKATU 18, Kokkola puh. Todistaminen on kansalaisvelvollisuus, josta ei voi kieltäytyä. Onnettomuus sattui iltapäivällä Sarriojärven harjoitusalueella, kun yksi kadeteista poimi maasta räjähtämättömän viuhkamiinan vetosytyttimen. –?Vakava tilanne ja pelkäsin, etten muista enää. Yksityiskohtien muistaminen pitkän ajan takaa tuotti kuitenkin vaikeuksia. Pitkänsillank. . Nordean pankkitunnuksia ei voi katkon aikana käyttää myöskään sähköiseen tunnistautumiseen. Kaksi muuta kadettia sai pintanaarmuja. Jutun ratkaisemisen kannalta on etu, jos todistaja ei jännitä liikaa vaan pystyy kertomaan tapahtumista avoimesti. Todistaja kuulutetaan nimellä saliin omalla vuorollaan. Mies kuoli ulosajossa Tarja Repo TAMPERE (STT) Oikeudenkäynnissä todistaminen voi aiheuttaa varsinkin ensikertalaiselle unettomia öitä jännityksen takia. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. SUNNUNTAINA 22.5.2016 KESKIPOHJANMAA 22 LYHYESTI HELSINKI (STT) Sosiaalidemokraatit jatkaa suurimpana puolueena ja on kasvattanut johtoaan toisena olevaan keskustaan, kertoo Helsingin Sanomien kysely. Se on usein turhaa, sillä istunnot ovat muuttuneet arkisempaan ja keskustelevampaan suuntaan. Syyttäjä, asianosaiset ja tuomioistuin voivat esittää todistajalle kysymyksiä. Todistaja ei enää vanno valaa Jumalan nimeen vaan antaa vakuutuksen, jossa luvataan kertoa totuus kunnian ja omantunnon kautta. Oli vaikea pitää ajatuksiaan kasassa. –?Aiemmin oikeussaleissa saatiin istua enemmän omassa rauhassa. Mihinkäs se oikeus muuhun todistajia tarvitsee kuin siihen, että se pohjaisi niitten todistajien kertomaan. Perusjutuissa pyritään myös antamaan ratkaisu saman tien, Valkiala huomauttaa. . Viuhkamiinan vetosytytin räjähti – kolme kadettia loukkaantui HELSINKI (STT) Anna-Maja Henriksson on selvä suosikki RKP:n uudeksi puheenjohtajaksi, kertoo Hufvudstadsbladet. Lämmitys on kaukolämpö, ja sisältyy vuokraan. Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita, kertoo Lounais-Suomen poliisi. Naapurin asioista kyselee aika harva. ?– Jos Ruotsi päättäisi liittyä Natoon ja me jäisimme ulkopuolelle, niin se olisi Suomen kannalta hyvin, hyvin vaikea paikka. Nyt tuli. –?Peukalo ja etusormi eivät ole entisellään, kertoo harjoitusta johtava everstiluutnantti Reima Vanhanen. Tiloissa kalusteet valmiina. Selkeää mutta usein tylsänpuoleista Pirkanmaan käräjäoikeudelle olisi voinut sopia jopa istuntojen televisiointi, jota eräs yhtiö harkitsi. Haglund: Lähentyminen Yhdysvaltoihin myönteistä HELSINKI (STT) Vihreiden Ville Niinistö on saanut oppositiojohtajista parhaan kouluarvosanan Ylen kyselyssä. Onnettomuus sattui Harjavallantiellä iltapäivällä. Suunnitelmasta luovuttiinkin. Lounaskahvila samassa rakennuksessa. Tiedusteluihin kuitenkin aina vastataan, oli kysyjänä media tai yksityinen henkilö, joka kyselee omista asioistaan. Kaikille todistajille vastaaminen ei ollut yhtä vaivaton kokemus. Samalla rikosjutut muuttuivat syyttäjävetoisiksi. MYYDÄÄN TUOTANTOJA TOIMITILOJA VUOKRATAAN LIIKEJA TOIMITILOJA Lisää Kokkolan alueen myytäviä ja vuokrattavia toimitiloja löydät osoitteesta www.octoimitilat.?. Kyselyä varten TNS Gallup haastatteli runsaat 2?400 ihmistä toukokuun puolivälissä. SDP:n Antti Rinne ja Sari Essayah saivat molemmat arvosanan 6,7. 270 m². Tiloissa on myymälä, varasto, tuotantotila sekä sosiaalitilat, joissa on myös sauna. Niinistö sai arvosanan 7. Näin etenkin siinä tapauksessa, että Ruotsi päättää hakeutua Naton jäseneksi. Nordean pankkipalveluissa katko iltakuuteen asti jo 150 v. Puheenjohtajan tehtävästä luopuvalle Carl Haglundille valitaan seuraaja kesäkuussa. Nuori mies kaahasi kännissä Leppävirralla, neljälle lieviä vammoja KEMIJÄRVI (STT) Kolme kadettia loukkaantui lauantaina räjähdeonnettomuudessa Jääkäriprikaatin ampumaharjoituksessa Kemijärvellä. – Nyt ajatuksena on, että juttu käsitellään yhdellä kertaa. Vuokratontti 8.000 m², sopii myös rekoille. –?Tuntui, että olin ihan kuin joku päätodistaja ja ihan kuin vastaukseni vaikuttaisivat oikeasti lopputulokseen. Lähde: Oikeuslaitos Pönötys on vähentynyt oikeussaleissa Oikeudenkäyntikulttuuri muuttuu arkisemmaksi ”Ollaan aika tärkeitä kai” Tarja Repo TAMPERE (STT) Oikeudenkäynnissä todistaminen on usein pysäyttävä tapahtuma sekä ensikertalaiselle että asiantuntijatodistajalle. Sopii toimistotilaksi, esim. 10, puh. Joskus todistaja kokee velvollisuudekseen jutun ratkaisemisen ja alkaa selittää sellaisiakin asioita, joita ei ole kysytty. . 400.000 € TOIMISTOTILA ........................ Entinen Finlandia huonekalumyymälä. Autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin alkometriin 1,57 promillen lukemat. Yle: Ville Niinistölle paras arvosana oppositiojohtajista HELSINKI (STT) Pankkikonserni Nordean palveluissa on sunnuntaina yli puoli vuorokautta kestävä katko. Pienempien puolueiden kannatus pysyi jokseenkin ennallaan. Olen muutenkin sitä mieltä henkilökohtaisesti, että Suomen tulisi tulevaisuudessa olla Naton jäsen. Tosin joskus tarvitaan tenttaamista, jos todistajan kertomus vaikuttaa epäluotettavalta. 774 m² MESILÄ, Patamäentie 2 1967-1983 rakennettu teollisuushalli Mesilän teollisuusalueella. –?Todistaja ei kyllä ole syytetty. ELIAS LAHTINEN/LEHTIKUVA TODISTAMISESTA EI VOI KIELTÄYTYÄ . –?Kuulemisessa on toki toivottavaa, että todistaja vastaa siihen mitä kysytään. TUOTANTOTILA + OKT KIRILAHTI, Vanha Ouluntie 69 Siistiä tuotantotilaa 450 m², sekä nätti, hyväkuntoinen omakotitalo 106/129 m². Se ei ole itseisarvo, mutta luonnollinen ja hyvä ratkaisu, sanoi Haglund. Auto suistui kulkusuunnasta katsoen tien vasemmalle puolelle. Totuuden jäljillä Todistajat kokivat, että he saivat kerrottua omasta mielestään oleellisia asioita. –?Totuuden löytäminen. HBL:n kysely ei vielä suoraan kerro äänestystuloksesta puoluekokouksessa. Käräjätuomari Kimmo Valkiala yrittää saada oikeusjutun todistajat rentoutumaan, jotta nämä voisivat vapautuneesti vastata kysymyksiin ja edesauttaisivat tapauksen ratkaisemista. Tv-sarjoissa ja Hollywood-fi lmeissä oikeudenkäynti on kaikille osapuolille piinapenkki, jossa syytökset sinkoilevat puolin ja toisin. Chydenia, Tehtaankatu 3-5 Ma-pe 10 19, la 9.30 16, su 12-16 OMISTAJAPÄIVÄT SUNNNTAINA Kaikki kevään uutuudet S-Etukortilla -20% ------------------------------------------------------------------------Chydenia, Tehtaankatu 3-5. Perussuomalaisten alamäki jatkuu. –?Täällä käsitellään yleensä tavallisten ihmisten tavallisia asioita. Todella edullisia neliöitä moneen käyttöön. Todistaja voi saada kuittia tai selvitystä vastaan korvauksia muun muassa matkakuluista ja tulonmenetyksestä sekä päivärahaa. En vaan aina ymmärtänyt, miksi juuri tiettyä asiaa kysyttiin. Ja sitten tietysti, kun tietää, että se on aika mittava se alue, mistä kysytään, niin kun minullakin kesti 2,5 tuntia, niin kyllähän se on aika vaativa tehtävä. Aiemmin oikeuskäsittelyt olivat monimutkaisempia myös siksi, että ne saatettiin keskeyttää ja jatkaa myöhemmin useita kertoja. Siinä ei ole mitään mystistä, kuvailee Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomari Kimmo Valkiala. Asianosaisen lähisukulaisenkin pitää tulla paikalle, mutta hän voi kieltäytyä todistamasta. Vuokra 496 €/kk. Oikeuteen tulee kirjallinen kutsu. HBL:n mukaan 250 puoluepäiväedustajasta 107 tukee Henrikssonia. Jo se on hienoa, että todistaja tulee paikalle. Asiantuntijana paikalle kutsutut todistajat saattoivat kokea paineita siitä, hallitsevatko he vaativan tilanteen. Todistajan niskoille tuomari ei halua sälyttää vaatimuksia ja odotuksia. Onneksi syyttäjä olikin ihan ystävällinen ja kysymykset helppoja. Kulmatontti 3422 m² näkyvällä paikalla antaa hyvät lähtökohdat myös vähittäiskauppatoiminnalle. 695.000 € LIIKE-/HALLITILAA ............. Muutos oikeudenkäynneissä näkyy muun ohella selväkielisyyden lisääntymisenä. Oikeuden aulassa on lista juttujen käsittelyjärjestyksestä. Huhtikuusta puolueen kannatus laski 0,4 prosenttiyksikköä 9,3 prosenttiin. Erinomainen tilaisuus edullista tilaa etsivälle