TIMO VARILA 1 Sivu 2. www.keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Maanantai 22. Tammikuuta 2024 • Nro 5 YLIVIESKA 23.-24.3.2024 YLIVIESKA 23.-24.3.2024 rohkievents.fi/kotona rohkievents.fi/kotona VAPAA VAPAA SISÄÄNSISÄÄNPÄÄSY PÄÄSY KAIKKEA KOTOILUUN JA KOTONA VIIHTYMISEEN! Rotaryklubiverkosto on harventunut viime vuosina, mikä näkyy Keskipohjanmaan vaikutusalueellakin. Hyväntekijät vähenevät Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen rotarypiirin Keski-Pohjanmaan alueen apulaiskuvernööri on kannuslainen Jorma Ronkainen. Nivalassa toiminta loppui hiljattain, sen sijaan esimerkiksi Kannuksessa pyyhkii varsin hyvin
Siltä jäi yli 3?000 euroa varoja, ja ne on nyt lahjoitettu yhdistyksen arvoja vaalivaan kohteeseen. Hyväntekeväisyystyö on toiminnan toinen kulmakivi. – Tällä hetkellä kärjessä on klubi, joka on saanut lisätyksi jäsenmääräänsä viidellä uudella, hän tietää oman piirinsä tilanteesta. – Vähän ikääntyneempää jäsenistömme on, mutta alaikärajaa ei ole. Kokkolan kahdessa klubissa on yhteensä vajaat 60 jäsentä. POHJANMAAN ja Pohjois-Suomen rotarypiirin Keski-Pohjanmaan alueen apulaiskuvernööri on kannuslainen Jorma Ronkainen. Nyt Kannuksen lukiossa opiskelee ranskalaistyttö ja vastaavasti Kannuksesta on opiskelija vaihdossa Saksassa. – Jäsenmaksun suuruuteen klubi voi kuitenkin olennaisesti vaikuttaa omalla toiminnallaan. – Jäsenkehityksemme on laskeva. Jäsenistön ikärakenne on kattava. Kysyimme rotarytoiminnan tilanteesta alueella. Rotaryklubien jäsenmäärä vaihtelee paikkakunnasta riippuen 20:n ja 60:n välillä. Lahjoitus oli tarkalleen 3?362 euroa. Järjestö oli alun perin miesten valtakuntaa, mutta nykyisin naisia on Suomen klubeissa pyöreästi viidennes. Kannuksen rotarit ovat nelisenkymmentä vuotta julkaisseet Kannuksen Joulu -lehteä. Vainionpää huomauttaa, etteivät rotarit ole kuitenkaan jääneet telineisiin. – Nuorempaa väestöä ei järjestötyö enää tahdo kiinnostaa. Alun perin tavoitteena oli myös se, että eri ammattialoilta sai olla vain yksi edustaja. Oulu tuli rotarykartalle 1934 ja Vaasa 1938. Nivalan Rotaryklubin toiminta loppui osanottajien puutteeseen ja nimenomaan sitoutuvien jäsenten puutteeseen. Hänen mukaansa 1983 perustetun Kannuksen klubin tilanne näyttää valoisalta. Korona-aika teki hallaa. Rotareissa naiset toimivat tasavertaisina miesten kanssa. Jäsenhankintaa tehostetaan klubien jäsenhankintakilpailulla. Ne liikkuvat kymppien sijasta satasissa. PUHEENAIHE: MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa 2 Puheenaihe Simo Kattilakoski Risto Puolimatka Rotarien jäsenmäärä on ollut laskussa viime vuosina. Suomen ensimmäinen klubi perustettiin Helsinkiin 1926. Hänen mukaansa yhteiskunnan yleinen kehitys näkyy rotarienkin toiminnassa. Lionsjärjestössä naisille on myös omia klubeja, mutta rotarit ovat valinneet toisen tien. Monen muun yhdistyksen tavoin jäsenistö myös ikääntyi. Loppuaikana jäsenmäärä oli 22, ja ongelma oli juuri se, että heistäkin vain kourallinen oli aktiivisia. – Olemme saaneet mukaan lisää dynaamisia naisia. – Rotariksi voi liittyä kuka tahansa, joka haluaa tehdä työtä, jotta maailmasta tulisi parempi paikka elää. Jäsentilanne ennen koronaa oli jo joillakin paikkakunnilla laskusuunnassa ja korona vauhditti kehitystä. Yhden klubin paikkakuntia alueella ovat muun muassa Oravainen, Uusikaarlepyy, Kannus, Haapajärvi, Pyhäjärvi ja Kalajoki. – Tiedän, että pienemmillä paikkakunnilla on ollut vaikeuksia jäsentilanteessa ja isommissakin kaupungeissa on klubeja yhdistetty. Rotary-toiminnan peruskauraa ovat viikon tai kahden viikon välein lounastapaamiset, joissa kuunnellaan oman jäsenen tai vierailijan esitelmä. Yhdistys ennätti toimia 57 vuotta. Sitä voi luonnehtia rotarien käyntikortiksi paikkakunnalla. ROTARY on kansainvälinen palvelujärjestö, joka perustettiin Yhdysvalloissa 1905. Korona kuritti rotareitakin Kannuksen klubin jäsenmäärä on nyt 26, kertoo Jorma Ronkainen. – Jäsenmäärä on nyt 26, joista naisia on kuusi. Suomessa on nykyisin hiukan yli 8?000 rotaria. Keski-Pohjanmaan alueella Kokkolassa ja Pietarsaaressa toimii kaksi klubia. Ronkaisen mukaan Kannuksessa toiminta on selvästi vilkastunut parin viime vuoden aikana. – Lehden tuotolla on tuettu lapsi-, nuorisoja vanhustyötä vaihto-oppilastoiminnan ohella, Ronkainen sanoo. Kolmekymppisiä on mukana toiminnassamme, Vainionpää kertoo. Ainakin itse saan toiminnasta enemmän kuin siihen panen, Jarmo Vainionpää tiivistää rotarytoiminnan luonnetta. Viikoittaisia kokoontumisia ei voitu järjestää ja varsinkin ikääntyneemmille jäsenille korona oli hankala. Aiemmin jäsenistö koostui enemmän johtajatasosta, mikä löi rotareihin herrakerhon leiman. TIMO VARILA. Minun aikanani nuorin jäsen on ollut 24-vuotias. Nivalan rotareilla oli enimmillään yli 40 jäsentä. Niin tehtiin muutama vuosi sitten esimerkiksi Ylivieskassa. Vaihtooppilastoiminta käynnistettiin monen vuoden tauon jälkeen. NIVALASSA pistettiin hiljattain pillit pussiin. Nivalassa toiminta loppui osallistujien vähyyteen, Kannuksen klubilla on hyvä pöhinä. Toiminta avattiin Suomessa naisille 1989. Rotarien Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen alueen kattavan piirin viestintävastaava, kauhavalainen Jarmo Vainionpää sanoo koronan iskeneen myös rotarien toimintaan. – Teams-kokoontumiset eivät korvanneet aitoja tapaamisia, Vainionpää sanoo. Nivalan Rotaryklubi lahjoitti toiminnan päättymisen jälkeen loput rahavaransa Nivalan seurakunnan ylläpitämälle Alopaeusrahastolle. Hänen mukaansa jäsenmäärää saattaa rajoittaa myös jäsenmaksut. Hän on ollut mukana Kannuksen klubissa viisi vuotta
Uudistuneessa sketsihahmokisassa äänestäjät päättävät kahden ensimmäisen jakson alkukarsinnoissa, kumpi näyttelijän hahmoista jatkaa varsinaiseen kilpailuun. Valppaus on aina tarpeen sähkölaitetta ladatessa. –?Silloin kun menee nukkumaan, tulisi laittaa laitteetkin nukkumaan. –?Suosittelen lataamaan kausityökalujen, kuten moottorisahojen ja ruohonleikkureiden, akut kerran tai kaksi huoneenlämmössä jo talven aikana. Asiantuntija kehottaa myös miettimään latauspisteiden paikat aina niin, että reitti turvaan on varmistettu. –?Jos laite kuumenee tai särisee, lopettaisin sen lataamisen heti. Putouksen perinteinen sketsihahmokilpailu on nimittäin uudistunut. Akkupalot ovat usein todella nopeita, eikä niihin välttämättä ehdi reagoida hereillä ollessaankaan. –?Monilta ongelmilta välttyy noudattamalla sellaista nyrkkisääntöä, että alkuperäinen akku alkuperäiseen laitteeseen ja lataaminen alkuperäisellä laturilla. Niitä ei tulisi ladata eteisessä, sillä silloin tukkii itseltään pelastustien tulipalon sattuessa. Näiden laitteiden akut ovat niin isotehoisia, että niiden sytyttämä palo voi olla todella räyhäkäs. Ushma Olavan esittelemät hahmot olivat itsevarma rekkakuski Rekka-Liisa ja 116-vuotias laulajadiiva Tarja Delá Fonte. MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa 3 Frida Keränen Viihdeohjelma Putouksen 16. Se myös pidentää akun käyttöikää, Lepistö sanoo. Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. –?Kun varmistaa, että palovaroittimet toimivat ja huolehtii siitä, että kotona on sammutuspeite ja mielellään sen kaveriksi käsisammutin, asiat ovat paloturvallisuuden kannalta hyvällä mallilla. UUDEN LAITTEEN ja laturin käyttöohjeeseen Jukka Lepistö kehottaa tutustumaan heti. Akkupalot ovat usein todella nopeita, eikä niihin välttämättä ehdi reagoida hereillä ollessaankaan. Nicklas Pohjola teki Putous-debyyttinsä Ensi viikolla nähdään, onko Pohjolan sketsihahmossa jotain aiemmin lupailtua ”kokkolalaisille tuttua”. Jonttu Kääriäisen hahmoehdokkaat olivat kahden lapsen ”nolo iskä” Aki Juvalta ja aromipesän veli Aromipönttö. ATTE MÄLÄSKÄ / MTV. Perinteisesti jokainen näyttelijä on osallistunut kauden mittaiseen sketsihahmokilpailuun yhdellä hahmolla, mutta nyt jokaisella heistä on aluksi kaksi hahmoa. Niina Lahtinen juontaa suorat lähetykset. Puhelimen akku voi aiheuttaa ison palon, jos lähellä on jotain herkästi syttyvää. Esimerkiksi porakoneiden akkujen halpaversioihin liittyy suuria riskejä. –?Latauspiste tulisi miettiä niin, että reitti turvaan on varmistettu. TUKESIIN TULEE melko vähän ilmoituksia litium-akkukäyttöisten laitteiden vioista siihen nähden, että niitä on käytössä niin paljon. EDELLISELTÄ KAUDELTA mukana ovat edelleen juontaja Niina Lahtisen lisäksi näyttelijät Ushma Olava, Linda Wiklund, Juuso ”Köpi” Kallio ja Joonas Kääriäinen. ATTE MÄNNIKKÖ Susanna Bono Monessa kodissa risteilee sähkölaitteiden piuhaviidakko, sillä puhelinten ja kannettavien tietokoneiden lisäksi ladataan esimerkiksi robotti-imureita, älykelloja, työkaluja ja sähköpyörien akkuja. Ladattaviin sähkölaitteisiin liittyy kuitenkin riskejä. 29-vuotiaan Pohjolan näyttelijäntaidot laitettiin testiin ohjelman sketseissä ja näyttelyhaasteissa. Sähkölaitteen lataus yöllä ei kannata. Kahden ensimmäisen jakson alkukarsinnoissa äänestäjät päättävät, kumpi hahmoista jatkaa varsinaiseen kilpailuun. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön vanhempi asiantuntija Ilpo Leino sanoo, että mitään sähkölaitteita ei tulisi ladata öisin. –?Jos akun saa netistä tilattua puoleen hintaan siitä, mitä se maksaa kaupassa, niin yleensä tuotteessa on tingitty turvallisuuspuolella. Pohjolan sketsihahmoja ei kuitenkaan vielä tässä jaksossa nähty. Jatkoon pääsivät Kari Varaani, Rekka-Liisa ja Aki. Ensimmäisessä jaksossa sketsihahmojen alkukarsinnassa nähtiin Eino Heiskaselta 1700-luvun viikinkihahmo Assbjørn Sinitucca ja karavaanari Kari Vaanari. Lämpötilan vaihtelut ja kosteustekijät vaikuttavat akkujen toimintaan. Vioittuneista akuista tulee Tukesiin jonkin verran ilmoituksia, mutta usein palo on saatu estettyä lopettamalla laitteen lataaminen. Ylipäänsä Lepistö kehottaa kuluttajia välttämään piraattituotteita. Putous-debyyttinsä kaudella tekee Pohjolan lisäksi Eino Heiskanen. Joulukuussa Pohjola antoi IltaSanomien haastattelussa pienen vihjauksen siitä, että kotiseuturakkaus tulisi näkymään hänen hahmokehittelyssään. Turvallisuusja kemikaaliviraston ylitarkastaja Jukka Lepistö arvioi, että ladattavia sähkölaitteita on kodeissa käytössä noin 25–30 miljoonaa, joten riskinäkökulmasta ajatellen ne ovat melko turvallisia. Putous-kaudella 2024 näyttelevät Eino Heiskanen, Köpi Kallio, Joonas Kääriäinen, Ushma Olava, Nicklas Pohjola ja Linda Wiklund. Nicklas Pohjola tv-komediasarjassa Limbo. Särinä varoittaa vaarasta Silloin kun menee nukkumaan, tulisi laittaa laitteetkin nukkumaan. Nyt hän kokeilee siipiään livelähetysten maailmassa. Se on yleensä selkeä merkki siitä, että akku ei ole kunnossa. –?Pienten sähkölaitteiden akkupalot eivät ole dramaattisen räiskyviä, mutta niissäkin on tarpeeksi energiaa sytyttämään vuodevaatteet tuleen, jos ne lojuvat sängyllä. kausi käynnistyi lauantai-iltana ja toi kokkolalaistaustaisen Nicklas Pohjolan livelähetyksessä televisioruuduille ympäri maan. SÄHKÖPOTKULAUTOJEN ja sähköpyörien akkujen lataamisessa Leino kehottaa erityiseen varovaisuuteen. Jos akkukäyttöinen laite on ollut talven yli säilytyksessä kylmävarastossa, tulisi ensimmäistä latausta sen jälkeen seurata tiiviisti. Paras tapa akkupalojen ehkäisemiseen on varautuminen. – Saattaa olla jotain kokkolalaisille tuttua ja nähtyä hahmoa, Pohjola sanoi tuolloin
Silloin politiikassa puhuttiin vain prosenttien desimaaleista eikä oikeistoa juuri erottanut vasemmistosta. Puolustuksesta ja turvallisuudesta ollaan yhtä mieltä. Säyseät ehdokkaat välttävät väittelyä ja syystä Presidentinvaalit eroavat aikaisemmista yhdessä asiassa: innostavassa innottomuudessa. Yhden totuuden maaksi sanottu Suomi näki ongelman ja haki siihen päättäväisesti ratkaisun – yhdessä, tillsammans. Tavalliset kansalaiset ohjasivat päättäjiä nopeisiin päätöksiin Nato-jäsenyydestä. Nyt hän huokuu sovinnollisuutta. Vasemmiston Kalevi Kivistö tuli kolmanneksi ja kokoomuksen Harri Holkeri neljänneksi. ULKOPOLIITTISISTA kysymyksistä ehdokkaat ovat kuin samaa puuta. Hänen kannatuksensa on nousussa torstaisen Maaseudun Tulevaisuuden gallupin mukaan. Siksi huomaan innostuvani rauhallisen keskustelun ja konsensuksen paluusta. Se ei ole turhaa uhkakuvien maalailua, sillä raakaa sotaa käydään Euroopassa joka päivä. PRESIDENTTIEHDOKKAAT näyttävät lukevan aivan oikein suomalaisten tuntoja. Sosiaalinen media muutti kaiken ja sai politiikasta innostuneet ihmiset käymään miltei toistensa kurkkuun kiinni. Sen sijaan sota ja sen uhka on vahvasti läsnä vaaliväittelyissä. Suomen vaalien kestovieras, Nato-leimakirveellä lyöminen, ei näissä vaaleissa ymmärrettävästi enää esiinny. Ristiriidoista perinteisesti syttyvälle politiikan toimittajalle sävyisten väittelyiden luulisi käyvän tuskaisaksi seurattavaksi. Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa olemme valinneet sen osapuolen, jota tuemme. Firenzen filosofin ja valtiomiehen Niccolò Machiavellin (1469–1527) sanoin: ”Sisäisen eripuraisuuden aihe tasavalloissa on enimmäkseen joutilaisuus ja rauha, yksimielisyyden sen sijaan pelko ja sota.” Sen takia oikeistoehdokas ilmoittautuu tukemaan ammattiyhdistysliikettä sen kalenteroidessa seuraavaa mielenosoitustaan. Hän suorastaan henkii diplomaattista sovinnollisuutta ja tyyneyttä. Sen sijaan nyt hakeudutaan taas näkyvästi yhteen. Mikä tästä innottomuudesta sitten tekee niin innostavaa. Nato-tunnus on Suomeen kiinnitetty – ja pysyy. Siksi vasemmistoehdokas seisoo järkkymättömästi Naton tai ainakin Ukrainan sotilaallisen tuen takana. Toivottavasti emme sentään ole 1930-luvun kaltevalla polulla, vaikka merkit ovatkin uhkaavat. Historiallisessa saumakohdassa luulisi, että presidentinvaalit jos mitkä herättävät tunteita, johtaahan tasavallan presidentti äärimmäisen kireänä aikana Suomen ulkoja turvallisuuspolitiikkaa – yhteistoiminnassa toki valtioneuvoston kanssa. TONI VILJANMAA. Lyijynkatku lemuaa taas Euroopassa. Tuolloin Koivisto keräsi toisella kierroksella 49 prosentin kannatuksen toiseksi tulleen Paavo Väyrysen saadessa 21 prosenttia äänistä. Presidenttiehdokkaat ymmärtävät historiamme käännekohdista, että suomalaiset sietävät nyt huonosti suukopua. Muistan ärsyyntyneeni vanhasta konsensus-Suomesta 2000-luvun taitteessa. Muistan siis hyvin Martti Ahtisaaren valinnan tasavallan ykkösvirkaan vuonna 1994, mutta en oikeastaan vielä kunnolla Mauno Koiviston valintaa toiselle kaudelle valitsijamiesvaaleissa vuonna 1988. Kirraaminen, toisten tahallinen väärin ymmärtäminen, kärjistäminen ja riitely eivät nyt saa suosiota. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa 4 NÄKÖKULMA Toni Viljanmaa @lannenmedia.fi Olen itse seurannut presidentinvaaleja aktiivisesti tasan 30 vuotta. Kansa ilmeisesti pitää näkemästään muutoksesta, sillä Stubb on gallupkärki yhdessä rauhallisen Pekka Haaviston (vihr.) kanssa. Entäs sitten Alexander Stubb (kok.), tuo nopeiden repliikkien erikoismies ja varhainen natottaja. Nämä vaalit ovat historialliset siinä, että Suomi ja suomalaiset ovat aivan uuden ulkopoliittisen tilanteen edessä. Nato-kriitikot jäivät auttamatta vähemmistöksi eikä heitä ole ilmestynyt sanottavammin esiin vieläkään. Vuonna 2024 kaikki ehdokkaat vaikuttavat olevan isoista asioista suunnilleen yhtä mieltä. Se ei ole todellakaan ollut hyvä kehitys. Sitä ovat nämä presidentinvaalit totisesti tarjonneet. Puhuttaessa sisäpolitiikasta he taas jarruttelevat toisiaan sillä, että se ei oikeastaan kuulu presidentin toimintakenttään. Jännitteisessä ajassa äänestäjät eivät odota mitään repivää väittelyä ulkopolitiikasta eivätkä oikeastaan muistakaan perinteisistä politiikan kiistakysymyksistä. Nousussa on myös Olli Rehn (kesk.), jonka olemukseen kuuluu viilipyttymäinen tyyneys. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja. Työmarkkinoilla on kuoppaista menoa, mutta presidentinvaalikamppailussa on löydetty uudestaan suomalaisen konsensuksen mahdollisuus. SUOMI SIIRTYI ulkopoliittiseen yksituumaisuuteen kaksi vuotta sitten Venäjän hyökätessä raa’asti Ukrainaan. Konsensukseen taipuvainen kansa käväisi välillä Yhdysvalloista tunkeutuneen identiteettipolitiikan riitaisalla astialla sosiaalisessa mediassa, mutta nyt on ääni kellossa muuttunut. Turvallisuustilanne on hauras, sitä tosiasiaa emme pääse pakoon. Idän uhan edessä Suomi kokoontuu totutusti yhteen. Suomen itänaapurin Ukrainassa käynnistämä hyökkäyssota vakavoittaa niin kotikatsomot kuin ehdokkaatkin. Heitäkin silti tarvitaan tasavallassa. Kovin on ponnetonta. Mutta samalla jännittävää. Katsokaa vaikka Jussi Halla-ahoa (ps.), joka ärsytti vuosia Suomen virallisena kauhukakarana. Tuleva presidentti ei johda enää sotilaallisesti liittoutumatonta Suomea, vaan läntistä etuvartiota, kuten sotaaikana sanottiin. Näin laimeaa vaalikeskustelua väittelystä puhumattakaan en ole koskaan presidentinvaaleissa päässyt todistamaan
Suomi on luvannut vahvistaa ammustuotantoaan, jotta Ukraina voisi puolustautua hyökkääjää vastaan. Vanhan sanonnan mukaan neuvottelupöydässä ei kannata tähdätä selkävoittoihin. Presidenttiehdokkaista kannattaisi nyt ottaa oppia: he näkyvät ymmärtävän, että repiviä riitoja tällä hetkellä vähiten kaivataan. Työmarkkinatilanne kärjistyy – asiantuntijat peräänkuuluttavat malttia ja rakentavampaa otetta Halutaanko työehtosopimusjärjestelmästä pitää kiinni, kysyy sovittelija Jukka Ahtela selvityksessään. Ulkopolitiikka ei tapahdu vain Suomen rajojen ulkopuolella, eivätkä sisäpolitiikan vaikutukset pysy vain Suomen sisällä. Hallituksen kannattaisi nyt perääntyä, sillä toimenpidekokonaisuus ei ole perusteltu edes kansantalouden tai työllisyyden kannalta. TAMPEREEN YLIOPISTON yhteiskuntapolitiikan dosentti Satu Ojala ei myöskään pidä hallituksen linjaa oikeana vaan peräänkuuluttaa rakentavampaa suhtautumista ayliikkeeseen. Vaikeassa taloustilanteessa myös työnantajalta vaaditaan vastaantuloa. Syksyllä 1939 ne huipentuivat kategoriseen vaatimukseen yksimielisyydestä. Lakkoon menevät näillä näkymin myös kolme ammustehdasta, ja sillä on merkitystä myös Suomen ulkopuolelle. –?Työllisyysvaikutusarviot ovat erittäin vähäisellä ja hataralla pohjalla. Sillä tiellä ollaan. Talvisodan keskellä työmarkkinajärjestöt solmivat 23.1.1940 niin sanotun tammikuun kihlauksen, jossa Suomen Työnantajain Keskusliitto tunnusti palkansaajien keskusjärjestön SAK:n ja ammattiliitot neuvotteluosapuoleksi. ULKOPARLAMENTAARISESSA painostuksessa on monen mielestä rajansa. Työministeri Arto Satonen (kok.) pyrki sunnuntaina julkaistussa mielipidekirjoituksessa liennyttämään tunnelmia vakuuttaen, että hallituksen tavoittelema vientivetoinen työmarkkinamalli ei tuomitse naisvaltaisia ja julkisen sektorin aloja ”ikuiseen palkkakuoppaan”. Tosin nyt työnantajapuoli katselee kiristyvää lakkotilannetta pitkälti sivusta. Ojalan mielestä työmarkkinoiden uudistaminen vaatisi kahden vaalikauden mittaista, tutkimustiedolle nojaavaa parlamentaarista komiteaa sosiaaliturvakomitean tapaan. –?Ei millään institutionaalisilla muutoksilla voi olla tulipalokiire. Tätä mielenilmausta Teollisuusliiton johtajilla voisi olla vaikea perustella ukrainalaisille. Järjestöillä on taloudellista ja poliittista valtaa, jota ne keskenään sopimalla käyttävät. Eheytymistä edisti sosiaalidemokraattisen puolueen nousu punamultahallitukseen ja SDP:n puheenjohtajan, presidenttiehdokas Väinö Tannerin tiukka linja Neuvostoliittoa vastaan. Pelkona on, että seuraus voi olla jopa työehtosopimusjärjestelmän mureneminen. TONI VILJANMAA Nina Törnudd Työmarkkinoiden kärjistyneestä tilanteesta ei näytä olevan nopeaa ulospääsyä tarjolla. Isoja lakkoja on tulossa ja näyttää siltä, että sopuratkaisuihin on mahdotonta venyä. UUTISET MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa 5 Lukevatko järjestöt oikein ajan merkkejä. Turhaksi nähty riitely nakertaa auttamatta suosiota – poliitikon tai järjestön. Sitä, että kansanjoukko saisi hallituksen vaihtamaan politiikkaansa, ei ole tainnut Suomessa tapahtua sitten lapuanliikkeen. Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren vastasi Satoselle viestipalvelu X:ssä todeten, etteivät perustelut pidä. AIEMMIN EK:N johtotehtävissä työskennellyt sovittelija Jukka Ahtela on pohtinut tulevaisuutta työmarkkinakeskusjärjestö Akavan ajatuspaja Akava Worksin tilaamassa selvityksessä. –?Minun keskeinen ajatukseni siinä oli se, että jos ja kun uskoisin, että me kuitenkin haluamme pitää kiinni tästä työehtosopimusjärjestelmästä, niin nyt on korkea aika ruveta sitä ihan oikeasti huoltamaan, ylläpitämään ja korjaamaan. Siinä hän esittää näkemyksensä siitä, miten Suomen työmarkkinaja työehtosopimusjärjestelmää pitäisi tulevaisuudessa kehittää. Presidentti Kyösti Kallio muistetaan etenkin vuoden 1918 sisällissodan jälkeisestä puheestaan, jossa hän vetosi suomalaiseen yhteiseen isänmaahan: ”ei ole punaisia ja valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia”. Ojalan mielestä hallitus on väärillä jäljillä, kun se yrittää muokata työmarkkinamallia uusiksi neuvottelun sijasta työlainsäädännön keinoin. Maanantaina aikeistaan kertovat akavalaiset liitot. Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren luovutti lokakuussa pääministeri Petteri Orpolle vetoomuksen neuvottelujen aloittamiseksi työelämäuudistuksista. HEIKKI SAUKKOMAA. Suomalaista eheytymistä tutkinut Turun yliopiston poliittisen historian professori Timo Soikkanen kirjoitti 1983 väitöskirjassaan, kuinka jokainen kansainvälinen kriisi vuosina 1938–39 lisäsi eheytymisen vaatimuksia. helmikuuta järjestettävistä poliittisista lakoista on sadellut useilta liitoilta. Sosiaalidemokraatit nappasivat 1930-luvun loppupuolella porvareilta ”eheytymisen” sanavarastoonsa. –?Kun on pöly on vähän laskeutunut, pitää ruveta ihan oikeasti miettimään, mihin suuntaan Suomen työmarkkinajärjestelmä kehitetään, että haluammeko me olla pohjoismainen maa vai liu’utaanko johonkin muuhun, Ahtela sanoo. Etelärannankin kannattaisi aktivoitua: uudelle tammikuun kihlaukselle voisi olla kysyntää. Poliittisen historian professori Pauli Kettunen on kirjoittanut siitä, kuinka Suomessa poliittista keskustelua hallitsevan selviytymiskertomuksen voimanlähteenä on kriisitietoisuus. Syntyi talvisodan henki, jota on sittemmin yhdistetty moniin paljon vähäisempiin kysymyksiin. Työmarkkinoita tarkkailevien keskuudessa on jo syntynyt huolta, että nykyinen suunta johtaa lopulta täydelliseen nokkakolariin hallituksen ja ay-liikkeen välillä. Samalla hallituksen riveistä ammattiyhdistysliikettä nimitellään muun muassa mafiaksi. –?Tämä jääräpäisyys, jolla hallitus tässä sivuuttaa työmarkkinaosapuolista palkansaajapuolta, on kyllä hämmentävää, Ojala sanoo. Ulkoja turvallisuuspolitiikasta yhteisymmärrys levisi Suomen kohtalonvuosina työmarkkinoille. Elävään kansanvaltaan kuuluvat mielenilmaukset, lakot ja protestointi. Nykyinen ulkoja turvallisuuspoliittinen tilanne ei ole ammattiyhdistysliikkeen mielestä vielä siinä pisteessä, että yksimielisyyden vaatimus korostuisi. Vastuuntunnon vastakohta on kriisitietoisuuden puute. Vaalit pidetään sen vuoksi, että ihmiset saavat päättää, miten Suomea hallitaan. Myös työmarkkinajärjestöt ymmärtävät varmasti suomalaisten ominaisluonteen uhkien edessä. Kriisissä voi olla kyse elämästä ja kuolemasta, mutta se voi merkitä myös murroskohtaa, jossa uusi ajanjakso syrjäyttää vanhan. KONSENSUKSEEN vetoavilla politiikan perusteluilla on rajansa. –?Kun työnantajat voivat laskea sen varaan, että työriitakaan ei johda vientialoja suurempaan korotukseen, insentiivi neuvotteluihin katoaa, Löfgren summasi. Arvio on, että hallitus on tehnyt EK:n ja Suomen Yrittäjien mallin mukaan käsikirjoittamistaan suunnitelmista arvovaltakysymyksen ja ay-liike panee koneistonsa liikkeelle, minkä jälkeen taistojen tiellä jatketaan päätyyn asti. Vertailukohtina ovat keskeisten kilpailijamaiden Ruotsin ja Saksan mallit. Luvatut työllisyysvaikutukset ovat taas vaarassa jäädä lupauksiksi. Nyt meneillään olevaan suureen työmarkkinavääntöön hän ei sovittelijan tehtävässään ota kantaa. Varoituksia 1.–2. Se vain pahentaa jäykkyyksiä työmarkkinoilla, Ojala varoittaa. Nykyään isänmaallisena pidetyllä politiikalla Tannerista tuli sodan jälkeisessä näytösoikeudenkäynnissä sotaan syyllinen
Me emme voi Suomessa vaikuttaa Venäjän sisäiseen kehitykseen tai tavoitteisiin, mutta voimme parhaamme mukaan suojautua niiltä panostamalla omaan puolustukseemme ja kollektiiviseen puolustukseen Naton puitteissa. Viime lokakuussa Helen ja suomalainen pienydinvoimalaa kehittävä startup-yhtiö Steady Energy kertoivat tähtäävänsä ydinlämpötuotannon käynnistämiseen Suomessa. UKRAINAN TUKEMISTA Halla-aho ei pidä vain solidaarisena tekona, vaan pitkässä juoksussa Suomen turvallisuuteen investoimisena. Pienydinvoiman osalta Mykkänen näkee mahdollisuuksia sekä sähkön että lämmön tuotannossa. Oulun vaalipiirissä Keskipohjanmaan levikkialueen kunnista Nivala oli sunnuntain iltakuuteen mennessä äänestänyt ahkerimmin. Virhearvioiden hintaa maksetaan Suomessa ja maailmalla, Hallaaho sanoo. – Suomen ei pitäisi mahdollistaa kaksoiskansalaisuutta ylipäätään kenellekään ja vähintään sen pitäisi perustua vastavuoroisuuteen, Halla-aho vastasi jatkokysymykseen. Mykkänen pitää mahdollisena, että tällainen periaatelupahakemus voi tulla hallituksen pöydälle vielä tämän vaalikauden aikana. RIIKKA SIPILÄ. –?Ennen kaikkea siihen perustuu tarve toimitusvarmasti ja tasaisella hinnalla saatavan sähkön lisäykselle, Mykkänen sanoo. Mykkäsen mukaan Suomen seuraava ydinvoimahanke voi olla joko perinteinen iso ydinreaktori tai uudenlainen pienydinreaktori. Lestijärvellä ennakkoäänestäneitä oli sunnuntai-iltaan mennessä yli 44 prosenttia. Neljäsosa äänestänyt ennakkoon Sanni Aho Kaustisella, Kokkolassa ja Pietarsaaressa sunnuntaina kiertänyt perussuomalaisten presidenttiehdokas Jussi Halla-aho veti kierrokselleen niin kannattajiaan kuin kiinnostuneita. Hän mainitsee esimerkkinä teräsyhtiö SSAB:n suunnitelmat siirtymisestä fossiilittoman teräksen tuotantoon Raahen tehtaalla. Halla-ahon mielestä takavuosina on tehty useita virheitä Venäjän suhteen. Hallituksessa energiaasioista vastaavan Mykkäsen mukaan teollisuuden sähkönkäyttö on kasvamassa voimakkaasti tulevina vuosina, kun fossiilisia polttoaineita korvataan sähköllä. Erityisesti yhteiskuva Halla-ahon kanssa oli monen kuulijan tavoitteena. Halla-aho pitää tätä yhtenä virheenä. KAKSOISKANSALAISUUDEN mahdollistamisen lisäksi heidän päästäminen turvallisuuden kannalta kriittisiin virkoihin on Halla-ahon mielestä poliitikkojen virhearviota. Keskipohjanmaan vaikutusalueelle kuuluvista kunnista Lestijärvi jatkaa äänestystilastojen dominointia. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa 6 Iiro-Matti Nieminen Ympäristöja ilmastoministeri Kai Mykkäsen (kok.) mukaan Suomeen mahtuu merkittävästi lisää ydinvoimaa seuraavien 10–15 vuoden aikana, jos teollisuuden sähköistyminen toteutuu vähänkään suunnitelmien mukaisesti. – Ei asuinalueiden eriytyminen, julkisten menojen kasvu tai rikollisuuden lisääntyminen ole mikään rikkaus, vaan ne ovat ongelma. JUKKA LEHOJÄRVI Presidentinvaalien ennakkoäänestäjiä Kokkolan kaupungintalolla sunnuntaiiltapäivänä. –?Hyvin todennäköisesti puhutaan vasta ensi vuosikymmenen alkupuolesta. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus sitoutuu hyväksymään kaikki kriteerit täyttävät periaatelupahakemukset lisäydinvoimasta. – Suurimpana virheenä on rakennettu energiariippuvuutta venäläisestä kaasusta ja öljystä. Milloin mahdollinen seuraava ydinvoimahanke voisi olla käytössä. Nivalalaisista lähes 29 prosenttia oli käynyt ennakkoäänestämässä. Ne ovat politiikalla luotu ongelma ja myös ratkaistavissa oikeanlaisella politiikalla, Hallaaho sanoo. Oulaisissa oltiin iltapäivällä vielä 20,5 prosentissa. Pienydinreaktoreilla tarkoitetaan sarjavalmisteisia, sähköteholtaan alle 300 megawatin ydinvoimalaitoksia. Hallitus haluaa Suomeen lisää ydinvoimaa. Suomi on myöntänyt Venäjän kansalaisille kaksoiskansalaisuuksia. Myös maahanmuuttopolitiikkaa Halla-aho pitää julkiseen talouteen liittyvinä oikeina ongelmina, jotka ovat mitattavissa eivätkä poistu siten, että päättäjät toistelisivat maahanmuuton olevan rikkaus. Mykkänen nostaa esiin Fortumin ja helsinkiläisen Helenin meneillään olevat selvitykset ydinvoimainvestoinneista. Kokkolassa ennakkoäänestysaktiivisuus oli hieman 22,7 prosenttia. Halla-aho veti väkeä Kokkolassa, Pietarsaaressa ja Kaustisella Jussi Halla-aho veti väkeä vaalitilaisuuksiinsa Kokkolassa, pietarsaaressa ja Kaustisella. Näissä kunnissa oli sunnuntaiiltapäivään mennessä ennakkoäänestänyt suunnilleen 15 prosenttia äänioikeutetuista. – Siinä helposti unohtuu, että nyt ei olla valitsemassa Suomen edustajaa euroviisuihin, vaan kyse on vakavista asioista, hän sanoi puheensa aluksi ja otti sitten kantaa ulkoja turvallisuuspolitiikkaan sekä Suomen suhteesta Venäjään. Iltapäivällä hän puhui kokkolalaisille kaupungin keskustassa sijaitsevalta Purje-lavalta. – Yhteinen näkemys on, että itänaapurista, Venäjästä, on tullut arvaamaton ja aggressiivinen roistovaltio. Vaasan vaalipiirissä oli ennakkoääniä sunnuntain iltakuuteen mennessä annettu 25,3 prosenttia ja Oulun vaalipiirissä 25,9 prosenttia. Halla-ahon mielestä ulkoja turvallisuuspolitiikan suurista kysymyksistä vallitsee presidenttiehdokkaiden sekä kansalaisten kesken laaja yhteinen näkemys. Vähiten vaaliuurnilla on tähän mennessä käyty Luodossa, Pedersöressä ja Uudessakaarlepyyssä. Fortum aloitti vuoden 2022 lopulla kaksivuotisen selvityksen uuden ydinvoiman edellytyksistä Suomessa ja Ruotsissa. Mykkänen: Suomeen mahtuu lisää ydinvoimaa Frida Keränen Yli neljäsosa (27,6?%) Suomessa asuvista maan kansalaisista on käynyt jo antamassa äänensä presidentinvaalien ennakkoäänestyksessä. Kenties kiinnostavimpana pienydinvoiman käyttökohteena hän pitää kaukolämpöä, mikä auttaisi kaupunkeja pääsemään eroon polttamisesta lämmöntuotannossa. –?Tässä on hankkeita, jotka saattavat johtaa investointipäätökseen ja lupapäätöksen käsittelyyn, mutta mikään ei ole kirkossa kuulutettua, Mykkänen sanoo. – Se muodostaa sellaisen aikapommin, jota Venäjä jossain vaiheessa aikoo käyttää hyväkseen, arvioi Halla-Aho. Hänestä Venäjä näkee Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaiset ainoastaan Venäjän kansalaisina, ja kansalaisilla taas on velvoitteita maataan kohtaan. Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho piti presidentinvaaleihin liittyvää julkisuutta mediassa usein kepeänä ja viihteellisenä
–?En näe ollenkaan syy-yhteyttä siihen, että Suomi tulisi jotenkin osalliseksi pitkän kantaman droonien kahdenväliseen taisteluun. Venäjän nimittämä Donetskin aluejohtaja Denis Pushilin sanoi, että kyseessä oli Ukrainan tekemä isku. Asiasta kertoivat tiedustelulähteisiinsä nojaten Ukrainska Pravda, RBK Ukraina ja Hromadske. Yhtiö ei kertonut enempää tietoja palon syttymissyistä. Hänen mukaansa Suomi ei ole joutumassa vedetyksi mukaan sotaan. Niinistö rauhoitteli sotapelkoja. Terminaali sijaitsee Laukaansuulla (venäjäksi Ust-Luga) lähellä Viron rajaa noin 110 kilometrin päässä Pietarista. Novatekin verkkosivujen mukaan kyseisessä terminaalissa jalostetaan maakaasua teollisuusbensiiniksi, lentopetroliksi ja laivojen polttoaineeksi. Venäjän puolustusministeriö kertoi asiasta sunnuntaina päivittäisessä tiedotteessaan. Joidenkin arvioiden mukaan väkeä oli vieläkin enemmän. RBK:n mukaan valtaosa polttoaineesta menee Venäjän armeijan käyttöön. Novatekin mukaan varhain sunnuntaina syttyneestä tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Protestit AfD:tä vastaan saivat alkunsa saksalaisen tutkivan journalismin verkkosivuston Correctivin kerrottua, että AfD:n jäsenet olivat keskustelleet ääriliikkeiden kokouksessa muun muassa miljoonien maahanmuuttajien karkottamisesta. Se vain kertoo siitä, että nykyaikainen sodankäynti on muuttunut kovasti, ja toisaalta siitä, että Ukraina iskee samalla tavalla takaisin kuin mitä itse on kohteena. Niinistö vastasi Ylellä kansalaisten kysymyksiin suorassa lähetyksessä.. Venäjän ulkoministeriö luonnehti iskua Ukrainan ”barbaariseksi terroriteoksi” Venäjän siviiliväestöä vastaan. HANDOUT Niinistö: Ei uhkaa Suomelle Presidentti Sauli Niinistö arvioi, että mahdolliset drooni-iskut eivät uhkaa Suomea. Kuvernöörin mukaan terminaalin henkilöstö evakuoitiin. Venäjän puolustusministeriö kertoi torjuneensa sunnuntain vastaisena yönä Ukrainan tekemiä iskuja, mutta ei maininnut, että iskuja olisi ollut Leningradin alueella. Palon sammuttamiseen ovat kuvernöörin mukaan osallistuneet Venäjän hätätilaministeriö ja paikalliset pelastusviranomaiset. Paikallisviranomaisten mukaan palo sai alkunsa hieman ennen aamukolmea paikallista aikaa. Presidentin mukaan Ukrainan sotaa käydään laajemmalla alueella. Onhan niitä (droonihavaintoja) ollut pitkin matkaa syvälläkin Venäjällä. Maakaasuterminaali sijaitsee hieman yli sadan kilometrin päässä Pietarista kohti Viron rajaa. Fitio kommentoi asiaa Ukrainan televisiossa. Tuotantolaitoksessa jalostetaan maakaasua muun muassa bensiiniksi ja lentopetroliksi. Ukrainalaismedian mukaan iskuja olisi tehty sotilaskohteisiin Smolenskissa, Tulassa ja Orjolissa. UUTISET MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa 7 Vaihtoehto Saksalle (AfD) -äärioikeistopuoluetta vastustava mielenosoitus on jouduttu keskeyttämään Münchenissä, koska paikalle saapui roimasti enemmän osanottajia kuin tapahtumailmoituksessa oli arvioitu. Hän jakoi Telegramissa myös lyhyen videon, jossa näkyi suuri tulipalo ja savua. Putki on tarkoitettu kuljettamaan venäläisen kaasujätin Gazpromin maakaasua Itämeren ali Saksaan, eikä sitä ole otettu käyttöön. Irakin länsiosassa sijaitsevan al-Assadin lentotukikohdan ilmapuolustusjärjestelmät pysäyttivät Centcomin mukaan suurimman osan ohjuksista, mutta osa osui tukikohtaan. STT–AFP AfD:n vastainen marssi keskeytettiin Münchenissä Ainakin 25 ihmistä kuoli sunnuntaina vilkkaalle torille osuneessa iskussa Donetskissa itäisessä Ukrainassa, sanoivat paikalliset viranomaiset. NORD STREAM 2 -kaasuputki kulkee Venäjän Laukaansuulta Saksan Greifswaldiin. Lisäksi 20 ihmisen kerrottiin haavoittuneen. –?Totta kai täytyy ymmärtää, että Ukrainan sota, jota olemme todella tottuneet kutsumaan Ukrainan sodaksi, on alueellisesti laajentunut juuri iskujen ja vastaiskujen vuoksi. Ainakin yhden irakilaissotilaan kerrotaan haavoittuneen iskussa.STT–AFP Ohjusisku Yhdysvaltain tukikohtaan Irakissa STT–AFP Venäjällä Suomenlahden rannikolla Novatekin maakaasuterminaalissa syttynyt tulipalo oli ulkoisen tekijän aiheuttama, kaasuyhtiö sanoi. Ukrainan maavoimien tiedottajan Volodymyr Fition mukaan kyseisellä kylällä ei ole strategista merkitystä sodan kannalta. Terminaalia operoiva Novatek on Venäjän suurin itsenäinen maakaasun tuottaja. Järjestäjien mukaan Münchenin keskustaan kokoontui noin 50?000 ihmistä. Niinistö kommentoi Ylen lähetyksessä sunnuntaina sekä kaasuyhtiö Novatekin maakaasuterminaalin tulipaloa että drooniiskujen aiheuttamaa tilannetta yleisesti. Valtiollinen uutistoimisto RIA Novosti kertoi sadan kuutiometrin kokoisen säiliön olleen tulessa. LENINGRADIN ALUEEN kuvernööri Aleksandr Drozdenko kertoi tulipalosta varhain sunnuntaina viestipalvelu Telegramissa. Tuhoisa tulipalo venäläisessä maakaasuterminaalissa Ukrainalaismedian mukaan palon sytytti Ukrainan tiedustelupalvelun lennokki-isku. STT–AFP Ainakin 25 kuoli iskussa ItäUkrainassa Iranin tukemat militantit ovat laukaisseet ballistisia ohjuksia Yhdysvaltain joukkojen käyttämään tukikohtaan Irakissa, kertoi Yhdysvaltojen Lähi-idänjoukkojen komentokeskus (Centcom) viestipalvelu X:ssä sunnuntaina. Venäjä sanoi myös joukkojensa vallanneen pienen kylän Harkovan alueella Ukrainan itäosassa. Ukrainalaismedian mukaan palon sytytti Ukrainan tiedustelupalvelun drooni-isku. –?En minä sitä Suomelle erityisenä uhkana näe
URHEILU Urheilutoimitus P. Ifin Vahvelaisen mukaan tavallisille kuntoliikkujille sattuu eniten polvija olkapäävahinkoja. Sen sijaan lasketteluvahingot ovat vähentyneet jo pidemmän aikaa. –?Vaikka tänä talvena saimme jo marraskuussa lunta koko Suomeen, emme havainneet piikkiä vahinkojen määrissä – ainoastaan lenkkeilyssä sattuneita liukastumisia oli marraskuussa hieman tavallista enemmän, kertoo LähiTapiolan korvauspalveluiden asiantuntija Sari Laakso. Hiihtovahingot ovat useimmiten lieviä venähdyksiä tai murtumia, kun taas esimerkiksi laskettelussa ja lumilautailussa sattuu selvästi enemmän vakavampiakin vahinkoja: kaadutaan kovassa vauhdissa tai hyppyrissä tai törmätään esimerkiksi muihin liikkujiin, jolloin voi syntyä pahimmassa tapauksessa esimerkiksi selkärangan tai pään alueen vammoja. LähiTapiolan asiakasdatan perusteella hoitoa vaativia hiihtovahinkoja sattuu eniten ikäihmisille, ja usein taustalla on tasapainon menetys. VENÄHDYSVAMMAT vaativat esimerkiksi usein ainoastaan yhden lääkärikäynnin, kun taas leikkausta vaativat vammat kustantavat helposti useita tuhansia euroja. Vahinkotilastoja edustavat myös niin sanotut höntsäurheilijat, jotka lähtevät pidemmän tauon jälkeen liikkumaan tai aloittavat kokemattomana uudessa lajissa, Vahvelainen kertoo. Esimerkiksi Ifissä ja LähiTapiolassa ei vakuuteta ollenkaan nopeusja syöksylaskua. –?Satojentuhansien eurojen korvaukset ovat hyvin harvinaisia, ja yleensä suurimmatkin korvaukset jäävät korkeintaan kymmeniintuhansiin euroihin, Laakso toteaa. –?Paras tapa ehkäistä vakavia pään vammoja on käyttää kypärää, ja iloksemme olemmekin huomanneet, että kypärien käyttö on lisääntynyt, sanoo Laakso. Vakuutusten määrät ovat olleet kasvussa, kertoo henkilövakuutusten tuotepäällikkö Mirva Vahvelainen Ifistä. tammikuuta. Suurimpien korvaussummien taustalla on tyypillisesti jonkinlainen pysyvä haitta, kuten aivovamma. Eniten vahinkoja laduilla ja jäällä sattuu alkuvuodesta ja hiihtolomaviikoilla. JOPA PUOLET yhtiön korvaamista hiihtovahingoista sattuu 41–65-vuotiaille. Aktiiviharrastajille puolestaan tapahtuu eniten vahinkoja jääkiekossa, kerrotaan Ifistä ja LähiTapiolasta. LähiTapiolan Laakson mukaan talviurheiluvahingoista maksettavat korvaukset liikkuvat sadan euron ja satojentuhansien eurojen välillä. Kalliimpia, korkean riskin lajeja ovat esimerkiksi alamäkiluistelu, moottoriurheilu ja off-pistelasku eli laskettelu ja lumilautailu merkittyjen reittien ulkopuolella.. Ifin vahinkotilastojen mukaan murtomaahiihtoon liittyvät vahingot yleistyivät hurjasti koronapandemian ensimmäisinä vuosina, mutta ovat sittemmin tasaantuneet. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER ” Voimakkaasti suosiotaan kasvattanut talvipyöräily ei näy merkittävästi vahinkotilastoissa. Vakuutusyhtiöiden mukaan suurin osa talviurheiluvahingoista sattuu alkuvuodesta sekä hiihtolomaviikkojen aikana. Ifissä talviurheiluvahinkojen keskimääräinen korvaussumma on 400–450 euroa. Voimakkaasti suosiotaan kasvattanut talvipyöräily ei näy merkittävästi vahinkotilastoissa. –?12–17-vuotiailla harjoitusmäärät yleensä lisääntyvät todella paljon ja harrastamiseen tulee enemmän kilpailunomaisuutta. Riskilajeja ei välttämättä vakuuteta Talviurheiluvahinkoja korvataan esimerkiksi tapaturmavakuutuksista sekä matkavakuutuksista. –?Aktiiviharrastajille sattuu paljon vahinkoja myös hiihdossa, lumilautailussa, taitoluistelussa ja ringetessä, kertoo vakuutusyhtiö Ifin henkilövakuutusten tuotepäällikkö Mirva Vahvelainen. Vakuutusyhtiöissä tarkastellaan säännöllisesti lajien kehitystä ja tarvittaessa lisätään tai poistetaan lajeja riskilistoilta. Vahvelainen muistuttaa, että on olemassa myös sellaisia talviurheilulajeja, joita ei lähtökohtaisesti vakuuteta lainkaan tai joita vakuutetaan ainoastaan korkeaan riskiin perustuvalla, suuremmalla vakuutusmaksulla. Talven kuntoilijat loukkaavat yleensä olkapäänsä tai polvensa Lumilautailijoita ja laskettelijoita Talma Ski -hiihtokeskuksessa Sipoossa 9. Finanssiala ry:n vuoden 2022 vakuutustutkimuksen perusteella 45 prosentilla suomalaisaikuisista oli tuolloin vapaa-ajan tapaturmavakuutus. Aktiiviliikkujien parissa vahingot ovat yleisimpiä 12–17-vuotiailla ja kohdistuvat tyypillisimmin nilkkoihin, polviin, sormiin, olkapäihin ja ranteisiin. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa 8 Janita Virtanen Tavallisille kuntoliikkujille vaarallisimpia talviurheilulajeja ovat vakuutusyhtiöiden näkökulmasta hiihto, laskettelu ja luistelu. Vahvelainen epäilee, että laji on menettänyt varttuneimpia harrastajiaan eikä ole saanut samaan tahtiin uusia tilalle
Onneksi sain puolalaiselta huoltomieheltä varasauvan enkä pudonnut kuin yhden sijoituksen, Invenius kertoi. Meillä oli realistiset mahdollisuudet olla taistelemassa kakkos-kolmossijasta, ja siihen pystyttiin. Suomen ykkösjoukkue sijoittui viidenneksi, ankkuri Perttu Hyvärisen jäätyä voittajasta 2,0 sekuntia. Maailmancup jää tauolle ennen kahden viikon kuluttua Tshekin Nove Mestossa alkavia MM-kisoja. Voiton otti odotetusti Norja ankkurinsa Johannes Hösflot Kläbon voimin, mutta Italian Federico Pellegrino hävisi vaivaiset 0,1 sekuntia. Norjan Endre Strömsheim kaatui loppulaskussa suomalaisen eteen. Ilolla jatketaan ensi viikonloppuun, sanoi puolestaan Pärmäkoski viitaten cupia jatkavaan Sveitsin Gomsin kolmen päivän rupeamaan. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN. Aika kovaa piti lähteä liikkeelle, ja tänään kroppa kesti. Viestinaiset täyttivät tonttinsa kolmossijalla Johanna Matintalo (vas.) ja Anne Kyllönen veivät Suomen viestiä perinteisen osuuksilla Maastohiihto Miehille viides ja yhdeksäs sija Oberhofissa. Kiva oli saada onnistuminen tähänkin viikonloppuun, ja joukkueena vedettiin tosi hyvin. Nyt oli kyllä kiva hiihtää ja kesti kovaa vauhtia. nopeinta, joten tasapainoinen kokonaisuus tuotti tukun cup-pisteitä. Suomen viestiä vieneet Johanna Matintalo, Anne Kyllönen, Krista Pärmäkoski ja Jasmi Joensuu ottivat kolmossijan ennakkosuosikki Ruotsin voittaessa ja Saksan napatessa kotiladuillaan kakkossijan. Avausosuudelle draamaa toi Matintalon kaatuminen. Suuri pettymys, Norjan maajoukkuevalmentaja Sjur Ole Svarstad manaili. Hän oli 15 kilometrin kilpailussa kymmenes hävittyään Norjan kolmoisvoittoon johtaneelle Vetle Sjåstad Christiansenille minuutin ja kolme sekuntia. INVENIUS OLI käytännössä koko kisan ajan kilpailijajoukon puolenvälin yläpuolella, mutta kilpailu näytti arvaamattomuutensa lopussa. Ammunnatkin kulkivat hyvin. Ampumahiihto Invenius pumppasi uskoa kotimaiseen ampumahiihtoon, LEHTIKUVA/SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITTO Janne Lehikoinen Ilman Kerttu Niskasta kisannut Suomi suoriutui varsin hyvin maastohiihdon maailmancupin naisten viestissä Saksan Oberhofissa sunnuntaina. Joukkueessa hiihtivät Lauri Vuorinen, Markus Vuorela, Lauri Lepistö ja Joni Mäki. –?Ylivoimaisesti paras kisaviikkoni, kehui sprintissä aiemmin nuorten MM-hopeaa ja -pronssia saavuttanut Invenius Ylelle. Kolmannen osuuden viejä Pärmäkoski toki säväytti, ollen kärkihiihtäjistä osuuden nopein. –?Hyvä päivä, hyvä kulku. Suksi oli tänään ihan loistava, ja siitä kiitos kuuluu koko huollolle, Invenius kertasi tiedotteessa. ”Huippukisa kaikin puolin” Otto Invenius onnistui lupaavasti Anterselvan osakilpailussa. Joukkueen muut hiihtäjät olivat Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen ja Arsi Ruuskanen. –?Perinteisen osuuksilla meillä oli ihan liian vaikeaa. Hyvän ampumavireen löytänyt Invenius laukoi makuulta ja pystystä kummaltakin sakkokierroksen. Oberhofissa maailmancupiin yli kuukauden tauon jälkeen palannut Niskanen teki osuudellaan hyvää jälkeä, ollen kärkimaiden hiihtäjistä nopein. Norja hävisi myös ensimmäistä kertaa voittajalle yli kolme minuuttia. –?Olen vielä viikon täällä korkealla ja tulen ennen MM-kisoja kotiin huilaamaan, Invenius suunnitteli. –?Ruotsi on periaatteessa aina se ykkössuosikki naisten viestissä, ja Saksalla on hyvä joukkue ja kotikisat. –?Haluan pyytää anteeksi koko Norjalta, jo avausosuudella Norjan kauas kärjestä pudottanut Kristin Austgulen Fosnäs surkutteli ääni murtuen tv-haastattelussa. Kaikki täyttivät tonttinsa, hyvä päivä kaiken kaikkiaan, naisten valmentaja Ville Maunuksela tiivisti Hiihtoliiton haastattelunauhalla. Sijoitus on maastohiihtomahdin huonoin maailmancupin viestissä sitten vuoden 2006. Hänen uransa ensimmäiset aikuisten maailmancupin pisteet heltisivät viime kaudella juuri Nove Mestosta, jossa hän oli sprintin 23:s. Suomalaisista maailmancupin kymmenen parhaan joukkoon ylsi edellisen kerran kaksi vuotta sitten Anterselvan yhteislähdössä kymmenenneksi sijoittunut Tero Seppälä. Leppävirralla syntynyt Invenius, 23, debytoi Italian Anterselvassa miesten cupin yhteislähdössä ujostelemattomasti. Kyllösen osuuden jälkeen Suomi oli kolmantena, eikä sija siitä enää muuttunut. Suomen taakse jäi pitkään aikaan surkeimpaan viestiinsä sortunut Norja. Norjan kakkosporukka oli kolmas. Norja koki nöyryytyksen jääden viidenneksi. Invenius petrasi sunnuntaina uransa parasta cup-sijoitusta ripeästi, sillä edellinen, 11:s, oli peräisin Anterselvassa viime torstaina kilpaillulta 20 kilometrin normaalimatkalta. Hän toi silti Suomen vaihtoon toisena. –?Vähän meinasi jännittää viimeisessä laskussa, kun kaaduin siinä rytäkässä. –?Huippukisa kaikin puolin, Invenius tiivisti tiedotteessa. Harmittaa, ettei eilen (lauantain 20 kilometrillä) ollut tällainen, muttei murehdita sitä. MIESTEN VIESTI ratkesi vasta loppukirissä. Suomen kakkosjoukkue sijoittui yhdeksänneksi. ANTERSELVASSA kilpailtiin korkealla, 1?600 metrissä. URHEILU MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa 9 Reima Rautiainen Savolaislähtöinen Otto Invenius pumppasi sunnuntaina uskoa kotimaiseen ampumahiihtoon kiilaamalla maailmancupissa ensimmäisenä suomalaisena pariin vuoteen kymmenen parhaan joukkoon. Hiihtoladulla vauhti oli 30 kilpailijan joukossa 19. –?Hiihto oli parasta tähän mennessä täällä korkealla
Kolmantena oleva Akaa Futsal on ylivieskalaisista kolmen pisteen päässä, mutta Akaalla on yksi peli vähemmän pelattuna. Pituus (11): 1) Järvelä 3.92, 4) Herlevi 3.35. Baltimore kohtaa konferenssifinaalissa Buffalon tai Kansas Cityn NFC: San Francisco–Green Bay 24–21. Toisen erän alussa Luukas Salin nosti kahdella maalillaan Nibacoksen peliin mukaan. Futsal Ylivieskassa nähtiin yksi täysin uusi maalintekijä liigatasolla. 800 m (1): 1) Aino Vuolle KäTa 2.38,80. Naiset, seiväs (5): 1) Janna-Juulia Mäenpää LaVe 372, 4) Aamu Uusitalo HU 332, 5) Klaara Kivistö KaJu 312. 60 m (4): 1) Inka-Maria Ylitalo LapVi 7,86, 3) ViiviLeena Kari VetU 8,07. 200 m (12): 1) Knutar 25,71, 2) Boateng 25,88, 4) Koivisto 26,17, 5) Nea Hassila Drott 26,22, 6) Jamira Suarez 27,26. 300 m (14): 1) Viitasalo 44,00, 2) Härtull 44,36, 3) J. Gutierrez ja Jaakko Alasuutari pelasivat seinän ja liigan pistepörssiä johtava Gutierrez viimeisteli taukonumeroiksi 4–1. 1000m: 1) Tanninen 2.46,75 (800), 2) Erkkilä 3.02,12 (644). Seuraavat kaksi maalia viimeisteli Alasuutari, jolle merkittiin koko peliin pisteet 2+3. Kymppi tuli täyteen Käännän (2+2) ohjattua Seikkalan tarjoilun sisään ja pelin kaksi viimeistä maalia tekaisi Manu Huuha. II-divisioona, Pohjoinen: VTS–YJK 4–3 vl. 127–126 (U: Lauri Markkanen 22/9/1), Detroit–Milwaukee 135–141, Charlotte– Philadelphia 89–97, Washington–San Antonio 127– 131, Atlanta–Cleveland 95–116, New York–Toronto 126–100, Chicago–Memphis 125–96, Minnesota– Oklahoma 97–102.. 2 Am. Louis–Washington 3–0, Calgary–Edmonton 1–3, San Jose–Anaheim 5–3, Las Vegas–Pittsburgh 3–2, Los Angeles–NY Rangers 2–1. Joonatan Tynkkynen teki tyhjiin 4–6, kun peliä oli noin pari minuuttia jäljellä. Korkeus (2): 1) Iina Suomäki SaarPu 165, 2) Leena Puskala TU 145. NHL lauantaina: Buffalo–Tampa Bay 1–3 (B: Ukko-Pekka Luukkonen 13/15 torjuntaa), Philadelphia–Colorado 4–7 (P: Rasmus Ristolainen 0+1, C: Mikko Rantanen 2+0, Joel Kiviranta 0+1), Arizona–Nashville 3–2 (A: Matias Maccelli 0+1, N: Juuse Saros 21/24 torjuntaa), Ottawa–Winnipeg ja. Tuloksia: Miehet, 60 m (5): 1) Nikola Bäck VIS 7,08, 3) Christoffer Envall Falken7,28. Etualalla oleva Jaakko Alasuutari tekaisi sunnuntaina viisi tehopistettä. Matkan SE sisäradoilla on Jussi Heikkilän Yhdysvalloissa 16 vuotta sitten juoksema 47,09. Suomi-sarja: LeKi–SaPKo 7–1 (1–1, 1–0, 5–0), Virkiä–RaaheK 4–0 (1–0, 2–0, 1–0), Riemu–S-Kiekko 5–1 (1–0, 1–1, 3–0). Elmer Kääntä laukoi varsin kaukaa, mutta kun tarkkuutta riitti, painui pallo tolpan kautta sisään. Pohjanmaan hallikilpailut. Paavo Kujala nosti hetkeksi tamperelaisten toiveita kavennuksellaan, kunnes avausjakson lopussa oli taas Vieskan vuoro onnistua. Kuula: 1) Toivonen 12.62 (644), 3) Erkkilä 10.90 (540). 800 m (11): 1) Sini Lappalainen SeinSU 2.29,36, 6) Riska 2.56,09. Heti ensimmäisellä minuutilla saatiin uusi nimi liigan maalintekijätilastoon, kun Otto Iivonen osui Alasuutarin esityön jälkeen. Joni Pakola tykitti komeasti yläpesään 2–0 ja Henry Gutierrez siirsi kotijoukkueen jo kolmen maalin karkumatkalle. 60m aj: 1) Toivonen 8,32 (903), 2) Erkkilä 8,61 (834). Strandvall 4.82. T17, 60 m (10): 1) Kari 8,02, 2) Peppi Mastokangas YK 8,13, 3) Livia Kähtävä AV 8,14, 5) Aada Eskola NvU 8,44. Alatupa tavoittelee hallikaudella vieläkin kovempia aikoja 400 metrillä. Naisten loppuottelu: ToPo–PeKa 106–77 (41–45). Seiväs: 1) Juho Alasaari LaihLu 532, 2) Oskari Tikkakoski VetU 412, 3) Antti Kois HU 382. – Minimitavoite oli, että ennätyksestä lähtee sekunti, mutta nyt ei vaan juoksu lähtenyt. Alatuvan halliennätys kohensi 0,38 sekuntia. Av. Pituus (4): 1) Heikki Vuorinen ÄänekU 7.09, 2) Rasmus Envall Falken 6.35, 4) Bel Ser LIF 5.32. 2 Koripallo Suomen cupin lopputurnaus: Miesten loppuottelu: Helsinki Seagulls–BC Nokia 83–76 (43–36). 1–2 (O: Joonas Korpisalo 27/29 torjuntaa), Boston–Montreal 9–4 (M: Joel Armia 1+0), New Jersey–Dallas 2–6 (D: Roope Hintz 2+0, Esa Lindell 0+1), Vancouver–Toronto 6–4, St. 60 m (11): 1) Silja Kähtävä AlavVi 8,79, 6) Seikkula 9,45. Korkeus: 1) Toivonen 192 (731), 2) Erkkilä 177 (602). (0–2, 0–0, 2–0, 0–1), TPS–Kärpät 5–3 (2–0, 1–1, 2–2), HIFK–KalPa 5–2 (1–0, 2–1, 2–1). 1500 m (4): 1) Kevin Sandell Falken 4.17,87, 2) Santeri Kallio KäTa 4.21,23. Seiväs: 1) Toivonen 435 (716), 2) Erkkilä 435 (716). Kokenut Arttu Kukko vei päätöserän alussa Nibacoksen ensi kertaa johtoon ylivoimamaalillaan. San Francisco kohtaa Detroitin tai Tampa Bayn. 60m: 1) Toivonen ÄhtU 7,21 (809 pistettä), 2) Erkkilä 7,36 (759). 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa 10 Jarno Herranen Vieska Futsal nousi takaisin miesten Futsal-liigan piikkipaikalle, kun keltamustat murjoivat kotisalissaan Vehmaisten Urheilijoita maalein 12–3 (4–1). Edellinen tappiokin on jo kolmen kuukauden takaa, kun Pirkat voitti 21. Toiselle jaksolle Vieska Futsal tuli terävänä. Strandvall 46,02, 4) Heikkilä 46,58. lokakuuta Nibacoksen. Naisten Suomi-sarja: Kiilat–KeuPa HT 2–5 (1–0, 1–1, 0–4), LL-89 Red Lights–JyKi 9–2 (3–1, 4–1, 2–0), MuJK–S-Kiekko 4–4 (0–0, 2–3, 2–1). N19, 60 m (8): 1) Priscilla Boateng Drott 7,80, 2) Vilma Knutar GIF 7,97, 4) Essi Koivisto VetU 8,08. 1500 m: 1) Tessa Herronen KäTa 5.00,40. Ottelun alussa Vieska Futsal käytti tekopaikkansa hyväkseen kovalla prosentilla. (1–1, 2–1, 0–1, 0–0, 1–0). Kuula (8): 1) Aliisa Pollari AlavU 9.72, 7) Adriana Riska LIF 6.76. Varsinkin ensimmäinen 200 metriä oli varovainen, Alatupa arvioi liiton tiedotteessa.. Toiselle erätauolle mentiin tasalukemissa, kun PTU:n Tuomas Huhtala ja Nibacoksen Viljami Tuikka onnistuivat maalinteossa. 800 m (6): 1) Herlevi 3.03,71. Liigan kärjessä Vieska Futsal nykäisi kahden pisteen eron FC Kemiin. T15, 60m (26): Camilla Viitamäki SeinSU 8,16, 2) Izabelle Viitasalo Åsarna 8,38, 3) Olivia Härtull LIF 8,39, 5) Julia Strandvall Åsarna 8,53, 6) Sandra Heikkilä KaJu 8,67. NBA lauantaina: Houston–Utah ja. T13, pituus (10): 1) Sofia Ylipelkonen KaWi 4.13, 5) Minttu Seikkula LoVe 3,81. 200 m (13): 1) Kähtävä 26,99, 3) Mastokangas 27,91, 5) Eskola 28,02. URHEILU Urheilutoimitus P. Tuloksia: M22, 7-ottelu (4): 1) Ville Toivonen ÄhtU 5193 pistettä, 2) Miro Tanninen JoensKa 4888, 3) Juuso Erkkilä LoVe 4822. P15, kuula (3): 1) Pentti Torvi HU 13.18. Pituus (14): 1) Mastokangas 4.99, 2) J. 200m (4): 1) Bäck 22,87, 3) Furu 25,01, 4) Mastokangas 25,39. Naisten liiga: Ilves–RoKi 10–1 (1–0, 6–1, 3–0), HPK–K-Espoo 2–3 ja. Sunnuntaina Porin Itätuuli Areenalla Pihlavan Työväen Urheilijat pisti tiukasti kampoihin, mutta Nibacos nousi avauserän tappioasemasta niukkaan voittoon. T11, 60 m (9): 1) Milja Järvelä VetU 9,52, 2) Neea Herlevi LoVe 9,93. Hallikausi tosin on aika lyhyt, vain 3-4 viikkoa, Alatupa arvioi tiedottessa. Pituus: 1) Toivonen 6.77 (760), 3) Erkkilä 6.63 (727). PTU avasi ottelun tehokkaasti ja johti avauserän jälkeen 3–1 Jori Heikkilän vastatessa vieraiden 1–1-tasoituksesta. Alatupa juoksi kärkiajan – Tavoite on juosta 47 sekunnin pintaan, eikä mikään ihme olisi, vaikka Suomen ennätyskin tulisi loppukaudesta. JARNO HERRANEN Juha Savela Nibacoksen voittoputki miesten salibandyn Suomisarjassa kasvoi sunnuntaina kymmenen ottelun mittaiseksi, kun pisteet lähtivät Porista Kokkolaan maalein 5–6 (3– 1, 1–3, 1–2). Vieska Futsal latoi tusinan täyteen Henry Gutierrez teki kolme ja syötti toiset kolme maalia. Kuula (3): 1) Niilo Torvi HU 15.40. 400 m (9): 1) Konsta Alatupa JyvKU 48,40, 2) Albin Söderman Drott 50,64, 4) Alfons Söderman Drott 51,68, 5) Kristian Hautakoski AV 51,70. Tampere: Nuorten SM-hallimoniottelut. Kauden ensimmäinen nelkku tuo oman jännitteensä, enkä nyt osannut rytmittää juoksua sopivalla tavalla. 2 Jääkiekko Liiga: JYP–SaiPa 1–2 (1–0, 0–0, 0–2). jalkapallo NFL:n konferenssivälieriä: AFC: Baltimore–Houston 34–10. P17, 60 m: 1) Peetu Mastokangas YK 7,77, 2) Anton Furu GIF 7,86. Nibacokselle kymmenes voitto putkeen Juha Savela Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava kälviäläiskasvatti Konsta Alatupa juoksi sunnuntaina Kuortaneella 400 metrin halliennätyksensä ja kotimaisen kärkiajan 48,40. Kuuden tehopisteen (3+3) iltapuhdetta viettänyt Gutierrez osui seuraavana ja Hannes Seikkalan yksilösuorituksen jälkeen numerot tulostaululla olivat 7–1. PTU nousi vielä maalin päähän, mutta Tommi Mieskosken 5–6-osuman jälkeen pelikellossa oli enää seitsemän sekuntia
M18 10 km (9): 1) Uusitalo Matias Visa STK 27.52,4, 2) Juola Eetu OulHS +26,4, 3) Sakki Lauri Ski JKL +36,8. Koivusen vuoden kohokohtiin kuului derbyvoitto Crepe Matchilla, joka palkittiin parhaana nelivuotiaana lämminverioriina. Maastohiihto Remi Lindholm ja Anni Alakoski voittoihin Haapaveden kansallisissa. Bö 708, 4) Christiansen 582, 5) Endre Strömsheim Norja 549,,.. P12 3 km (6): 1) Sova Veikka OulHS 11.16,4, 2) Karsikas Einari NU +52,2, 3) Peltola Nooa PS Oulu +1.19,4. N40 5 km (2): 1) Tiiperi Marika AlatP 17.22,8, 2) Kyösti Heidi HU +1.56,0. Tähtien Talliin nimettiin Elian Web. GAALAN jännittävimpiin hetkiin kuului lisäksi Vuoden valmentajan julkistaminen. Saksan Bundesliiga: 2 Salibandy Miesten F-liiga: SPV–ErVi 7–6 ja. Maailmancupin pistetilanne 14/32 kilpailun jälkeen: 1) Kraft 1?089, 2) Wellinger 837, 3) Kobayashi 736, 4) Hörl 617, 5) Pius Paschke Saksa 555, 6) Lanisek 550,... N18 5 km (3): 1) Junnikkala Alma KaJu 16.12,0, 2) Palosaari Maiju LimNM +28,4, 3) Tyyskä Sanni HaU +1.17,6. P14 5 km (8): 1) Paananen Oskari PihtTu 17.10,9, 2) Leinonen Hannes UtajU +36,5, 3) Karsikas Ilmari NU +37,3. 45) Eetu Nousiainen Suomi 131,7 (125,5). Seuraava kilpailu: 3.?2. 30) Aalto 55,... T. Talli Webbien omistama ruuna edusti Suomea Elitloppetissakin. Kasperi Valto ei osallistunut. –?Tämä merkitsee edelleen paljon. P8 1 km (4): 1) Klaavuniemi Luka Yli-IinN 6.45,7, 2) Törmänen Taavi HaU +7,0, 3) Pekkala Niilo HaU +22,9. N20 10 km (3): 1) Saari Enni-Sofia YK 31.46,6, 2) Lakanen Inka PK +2.13,0, 3) Oja Alissa HU +5.37,9. 47) Valto 12, 48) Nousiainen 10. P10 2 km (3): 1) Tuovila Iivo SalRe 8.27,7, 2) Pauna Aale OuHu +59,7, 3) Junnikkala Alvar KaJu +1.14,1. Nykyään harvinaiseksi Vuoden raviteoksi nousivat Jani Ruotsalaisen valmentamien ja Suutarin hoitamien Wertin voitto Derbyssä ja Paavolan Hurmoksen täysosuma Kriteriumissa. kerran maailmancupin palkintopallille ja siirtyi tilastossa yksin kärkeen ohi Janne Ahosen. II-divisioona, Pohjanmaa: SB Vaasa II–ISB 4–12 (1–3, 2–3, 1–6), RöVe–SPV II 19–5 (8–0, 4–1, 7–4), Jalas–Jeppis FBC 3–5 (1–2, 1–2, 1–1). Miesten kakkossarja, ylempi jatkosarja: Kisko–K-Pallo/Kuula 1–3 (22–25, 22–25, 26–24, 19–25), Karpaasit–Etta 3–0 (25–21, 25–15, 25–20). Parvelan Retu palasi Vuoden hevoseksi Santtu Raitala vei viidennen kerran peräkkäin vuoden ohjastajan tittelin. Bayern München–Werder Bremen 0–1, Leipzig– Leverkusen 2–3 (Lev: Lukas Hradecky 90 min). Miehet 15 km (7): 1) Lindholm Remi ImatrU 37.12,0, 2) Rantala Eero Vuokatti STK +2,9, 3) Tiilikainen Tino Vuokatti STK +55,0, 4) Erola Santeri ImatrU +2.59,0, 5) Loukkaanhuhta Kalle HaU +3.23,5, 6) Kymäläinen Petteri KuusEV +3.28,5. Imatran Urheilijoita edustava Lindholm kukisti vapaan tyylin 15 kilometrillä Vuokatti Ski Teamin Eero Rantalan vain 2,9 sekunnilla. (2–1, 1–1, 3–4, 1–0). Pohjoinen: KeLy–Popula 9–12 (5–4, 1–2, 3–6). SEPPO LUOKKALA Juha Savela Haapaveden Urheilijoiden kansallisissa hiihdoissa nähtiin sunnutaina maajoukkuetason menoa, kun maailmancupissa tällä kaudella Suomea edustaneet Remi Lindholm ja Anni Alakoski kilpailivat Korkatin laduilla. Willingen, Saksa. Yhteislähtöcup (2/4): 1) Simon 130, 2) BraisazBouchet 122, 3) Öberg 105. –?Tietysti tommoisen hevosen kanssa on helppo suunnitella kautta. Hänet valittiin nyt ensimmäistä kertaa. Naisten kympillä Kainuun Hiihtoseuraa edustava Pilkkeen kasvatti Alakoski oli runsaat 17 sekuntia seurakaveri Johanna Ukkolaa nopeampi. 2 Lentopallo Naisten Mestaruusliiga: Arctic Volley–OrPo 3–0 (25–12, 25–16, 25–22), JymyVolley–LiigaPloki 2–3 (25–23, 25–15, 29–31, 20–25, 11–15). 24) Invenius 31. P16 8 km (5): 1) Vuorma Aleksi Visa STK 24.28,3, 2) Rahkolin Veeti PS Oulu +1.20,9, 3) Liuska Niko OulHS +1.31,2. Bö 806 pistettä, 2) Dale 714, 3) T. Naiset 10 km (16): 1) Alakoski Anni KainHS 28.52,6, 2) Ukkola Johanna KainHS +17,2, 3) Toivanen Eveliina Visa STK +32,6, 4) Torvinen Petra LiperHS +2.04,7, 5) Nurmi Leena KainHS +2.17,1, 6) Smart Hannah IisV +3.17,2. Bö ja Christiansen 135,... Ravit Santtu Raitalasta Vuoden ohjastaja viidennen kerran peräkkäin. T. Alempi jatkosarja: Tiikerit–VilTä 3–2 (16–25, 27–25, 22–25, 25–17, 15– 13), OsVa–Ploki 1–3 (20–25, 25–19, 23–25, 19–25).. Maailmancupin kokonaiskilpailu 14/21 kisan jälkeen: 1) J. Gaalayleisö osoitti suosiota seisaaltaan, kun Vuoden valmentajaksi julistettiin Turun Metsämäessä valmentava Harri Koivunen, 63. 10) Otto Invenius Suomi –1.03,1 (0+1+1+0=2). T12 3 km (7): 1) Tulppo Saana LimNM 11.20,0, 2) Klaavuniemi Elma Yli-IinN +1.05,5, 3) Kaski Karla OuHu +1.52,1. M45 10 km (4): 1) Tuovila Jani SS 28.41,8, 2) Kirstinä Hannu OulHS +18,1, 3) Alakastari Veli OuHu +2.13,6. suomalaisia: 32) Invenius 140, 62) Jaakko Ranta 23, 63) Heikki Laitinen 20, 69) Olli Hiidensalo 14, 82) Tero Seppälä 4, 88) Joni Mustonen 1. 44) Niko Kytösaho Suomi 17,... Vuokatin Eveliina Tolvanen jäi Alakoskesta runsaat puoli minuuttia. Kraft sijoittui 109. Vuoden ohjastajaksi raati nimesi viidettä kertaa peräkkäin pihtiputaalaisen Santtu Raitalan. Vuoden omistajana huomioitiin Rast Oy:n Christer Sandholm, kasvattajana ravikuningatar Lumi-Oosan Markku Lumiaho ja hoitajana Anu Suutari. T10 2 km (8): 1) Klaavuniemi Iisa Yli-IinN 8.28,1, 2) Jäärni Saana Visa STK +1.35,1, 3) Karsikas Aino NU +2.29,5. Yleisö äänesti Vuoden hevoseksi edelliskerran kaudella 2021 samaan saavutukseen yltäneen Parvelan Retun, joka sai nyt 10?774 äänestä 3?354 eli liki kolmanneksen. 38) Antti Aalto Suomi 142,5 (128),... Tuloksia (v): T8 1 km (2): 1) Anttila Hilla HaU 7.38,7, 2) Oja Adessa HU +58,7. 2 Ampumahiihto Anterselva: Maailmancupin 6/10 kisatapahtuma, yhteislähtökisat: Miehet, 15 km: 1) Vetle Sjåstad Christiansen Norja 1.35.51,4 (0+1+0+0=0) , 2) Johannes Dale Norja jäljessä 10,7 sekuntia (0+0+1+1=1), 3) Vebjörn Sörum Norja –14,0 (0+0+0+1=1), 4) Quentin Fillon Maillet Ranska –20,1 (0), 5) Johannes Thingnes Bö Norja –20,3 (4), 6) Tarjei Bö Norja –34,4 (1),... Lauantaina: OVP–Popula 5–4 (1–0, 0–2, 4–2). Katsellaan vaan suurkilpailuita, mutta aina täytyy muistaa, että ne ovat kuitenkin eläimiä, luontokappaleita eikä koskaan voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan. minuutilla). –?Täällä on erittäin hieno yhteisö tätä gaalaa juhlistamassa ja tätä gaalaa kunnioittamassa, mikä on yksi meidän lajin voimakkaita ja positiivisia asioita. Maailmancupin kokonaiskilpailu 14/21 kisan jälkeen: 1) Ingrid Tandrevold Norja 719, 2) Justine Braisaz-Bouchet Ranska 689, 3) Vittozzi 671, 4) Simon 662, 5) Elvira Öberg Ruotsi 602,... Vuokatin Tino Tiilikainen jäi jo liki minuutin. JUHA NEUVONEN 2 Mäkihyppy Zakopane: Miesten maailmancup: HS140: 1) Stefan Kraft Itävalta 332,3 pistettä (137–134 metriä), 2) Andreas Wellinger Saksa 327,8 (135,5–137), 3) Anze Lanisek Slovenia 327,3 (137,5– 133,5), 4) Michael Hayböck Itävalta 325,6 (136–136), 5) Ryoyu Kobayashi Japani 324,7 (136,5–136,5), 6) Jan Hörl Itävalta 323,5 (140–133),... suomalaisia: 47) Suvi Minkkinen 55, 71) Noora Kaisa Keränen 14, 76) Daria Virolainen 8. Kaksikko vei pääsarjojen voitot, mutta yllättävän tiukoille varsinkin Lindholm joutui. Maajoukkuetason menoa Korkatissa Maajoukkuemies Remi Lindholm oli niukasti pääsarjan nopein Haapaveden kansallisissa. (3–0, 1–3, 1–2, 1–0). T16 5 km (3): 1) Miettunen Minea Visa STK 16.47,3, 2) Ryytty Inka OulHS +1.17,5, 3) Piirainen Jenni KainHS +4.05,6. 2 Jalkapallo Englannin Valioliiga: Sheffield U–West Ham 2–2, Brentford–Nottingham 3–2. Haapaveden hiihdot 21.1. Naisten Divari: Northern Stars–HaHe 2–6 (0–4, 0–0, 2–2), Remix– Jokerit 2–4 (0–2, 0–2, 2–0). Parvelan Retun suurin meriitti viime vuonna oli sen uran ensimmäinen ravikuninkuus. Yhteislähtöcup (2/4): 1) Dale 150, 2) J. Uransa parhaan kauden se juoksi 8-vuotiaana, jolloin se voitti Paralympiaravien finaalin Åbyn radalla Ruotsissa ja SuurHollola-ajon Lahdessa. Oriin valmentaja Petri Laine koki yleisön valinnan yllätyksenä, ja valintaraati palkitsikin parhaana suomenhevosoriina Parvelan Retun kovan kilpakumppanin Evarttin, joka sai yleisöltä toiseksi eniten ääniä. T14 3 km (11): 1) Pekkala Martta HaU 10.17,5, 2) Ryytty Elena OulHS +27,8, 3) Pesola Ella KP-V +1.04,9. Espanjan liiga: Osasuna–Getafe 3–2, Real Madrid–Almeria 3–2. Italian Serie A: Frosinone–Cagliari 3–1, Empoli–Monza 3–0. Tämä gaala ja palkinnot ovat tietynlainen päätepysäkki menneelle vuodelle, Santtu Raitala analysoi. Naiset, 12,5 km: 1) Julia Simon Ranska 34.42,5 (0+0+1+0=1), 2) Lou Jeanmonnor Ranska –8,9 (0), 3) Lena Häcki-Gross Sveitsi –20,7 (0+0+1+0=1), 4) Vanessa Voigt Saksa –28,6 80), 5) Karoline Knotten Norja –46,4 ((2), 6) Lisa Vittozzi Italia –49,3 (1). –?Sitten palataan radalle, kun kelit kuivavat, Petri Laine totesi Parvelan Retun tulevaisuudesta. Miesten Suomisarja: PTU–Nibacos 5–6 (3–1, 1–3, 1–2), Sastamolo–SB Vaasa 6–5 ja. Englannin mestaruussarja: Leeds–Preston 2–1 (L: Glen Kamara vaihtoon 76. Kolmanneksi yleisöäänestyksessä sijoittui Hierro Boko. URHEILU MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa 11 Jarno Unkuri Ravivuoden 2023 parhaita juhlittiin lauantai-iltana Tampereella
50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. (STT). Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@keskipohjanmaa.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Näistä noin puolet on jo matkailuyrittäjiä. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Veneilyä valvovat ja harrastavat piirit saivat tehtäväkseen antaa niitä edelleen kentälle. Koulutus, jossa perehdytetään yökyläilyyn eli matkailijoiden majoittamiseen yksityiskodeissa bed and breakfest -systeemillä, soveltuu projektipäällikkö Liisa Nikkilän mukaan sekä kokeneille että kokemattomille – siis niille, jotka jo toimivat matkailualalla sekä myös niille, jotka vasta harkitsevat kotinsa ovien avaamista matkailijoille. NOIN 2,5 vuotta kestävään hankkeeseen on lähetetty kutsukirjeet 24 vastaanottajalle. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Yökylä on rehtori Mervi Huttulan mukaan ensimmäinen suurehko hanke, jonka kulttuuriopisto toteuttaa. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Idea lähti liikkeelle, kun Keski-Pohjanmaan liiton viime keväänä värväämä innovaattori pohti, millaisia palveluja alueella tarvittaisiin. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Havaittiin, että muun muassa aamiaismajoitusta on toistaiseksi tarjolla vähän. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. -Meille tämä soveltuu sikäli, että opiston Vetelin pisteessä on alkanut matkailualan peruskoulutus, joka voi toimia vuorovaikutteisesti hankkeen kanssa. Lisäksi selvisi, että ilmoitetuissa 43 onnettomuudessa vain 8 veneessä tiedettiin mukana olleen pelastusliivit. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta asiakaspalvelu.hillagroup.fi MEDIAKULMA Asiakaspalvelupiste avoinna ma-ke klo 9-11, 12-15. Aamiaismajoituksen asiakkaita voisivat Nikkilän mukaan olla esimerkiksi uusien pyöräilyreittien kulkijat tai vaikkapa työn puolesta matkustavat, jotka kaipaavat vaihtelua hotellielämään. Tarkoitus oli aloittaa koulutus jo viime kesänä, mutta EU-rahoitusta jouduttiin odottamaan. Tilauksesta on iloa koko perheelle Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Merenkulkuhallituksen tutkimus antaa selvän osviitan siitä, mikä oli hukkumisten todennäköisin syy. Kulttuuriopisto käynnistää uuden Yökylä-hankkeen. sanoo insinööri Larsson. Veneonnettomuuksien ilmoituslomakkeita painettiin ja jaettiin Suomessa ensimmäistä kertaa keväällä 1973, kertoo insinööri Nils-Erik Larsson merenkulkuhallituksen laivatoimistosta. -Onnistuessaan se on erittäin mukavaa sekä majoittujalle että majoittajaperheelle. Mukaan lähtevät saavat muun muassa asiakaspalvelu-, ateriapalvelu-, tuotekehittelyja taloushallintokoulutusta. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. -Tärkeintä majoituksessa on hyvä vastaanotto ja tunnelma, ei niinkään de luxe -joustinpatjat ja untuvapeitteet. -Erityisesti se sopii niille, joilla on taloissaan ja tuvissaan tyhjiä huoneita, joita haluavat hyödyntää ja samalla tutustua uusiin ihmisiin, tarjota palveluja ja kehittää alueen majoituspalveluja, hän sanoo. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. TILAUSJA LASKUASIAT asiakaspalvelu@hillagroup.fi LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ www.hillagroup.fi/yhteystiedot MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa 12 Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Matkailuun liittyvä hanke on opiston ensimmäinen. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. On kuitenkin huomattava, että viime vuonna sattui hukkumisia veneturmissa koko maassa ehkä noin 150. Alkoholi oli hukkumiseen johtaneiden veneturmien hallitsevin piirre viime kesänä, käy ilmi merenkulkuhallituksessa valmistuneesta tutkimuksesta. LIISA NIKKILÄLLÄ on itsellään kokemusta alasta Kaustisen kansanmusiikkijuhlien perhemajoitustoiminnan ohjaajana. 1: 35 1 Nimipäivä tänään: Visa (suom.), Elof, Fridolf (ruots.), Anastasi, Timi, Timo (ort.). -Mark. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Alkoholi aiheuttaa hukkumisia Leena Nygård KÄLVIÄ Keski-Pohjanmana kulttuuriopiston suojissa alkaa Yökylä-hanke, joka tähtää aamiaismajoituspalvelujen kehittämiseen ja lisäämiseen Kokkolan seutukunnassa. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Palautettujen ilmoitusten perusteella voidaan varmuudella sanoa, että hukkumisonnettomuuksien suurin syyllinen oli alkoholi. Hukkuneita oli tutkimuksessa 51 ja heistä kaksikolmasosaa oli alkoholin vaikutuksen alaisensa. Lisäksi tehdään tutustumiskäyntejä aamiaismajoituskohteisiin Suomessa sekö usean päivän opintomatka muualle Eurooppaan. Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 ma-pe klo 7-11 ja la-su 7-9:30. Tavoitteena on saada alueelle jopa 50 uuttaa aamiaismajoittajaa. Molemmilta vaaditaan avointa mieltä ja vastaantuloa, hän sanoo
www.keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. VOI EI! KUN PIILOTIN SITÄ AUTOTALLISSA. SINULLE ON TODELLA VAIKEA VALEHDELLA. alv 24%). Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi ÄITI! KADOTIN REPPUNI JA KAIKKI LÄKSYNI OLIVAT SIELLÄ! MISSÄ NÄIT SEN VIIMEKSI. Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa 13 B. 482 214 4 5 7 1 7 6 8 3 2 6 3 7 9 6 8 7 2 6 3 4 5 2 6 1 7 4 8 9 3 5 6 5 3 2 1 9 6 6 3 7 2 8 9 9 7 4 3 2 7 5 4 1 4 5 8 6 8 9 1 6 5 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma-pe klo 9-15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma-pe klo 7-11 ja la 7-9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Suvi Tanner 040 560 8344 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset aineisto@kpk.fi mainostajalle.hillagroup.fi Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis
Suomessa elokuvaneuvos Kari Uusitalon mukaan katsojia kertyi 950 000. Kartanoromantiikka taisi olla todella kova juttu sotia edeltävässä Suomessa, sillä Risto Orkon ohjaama lemmenkomedia on tänään aika jähmeä paketti teatraalista kuhertelua ja viinan voitelemaa hekottelua. Suomi on tykännyt sotamuistoista ja Uunosta Risto Orko ohjaa Siltalan pehtoorin Hanna Tainia. A14 MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa KATSOTTUA Pekka Eronen palaute @lannenmedia.fi E lvis Presleyn vuoden 1959 hittikokoelman nimi oli 50,000,000 Elvis Fans Can’t Be Wrong, eli 50 miljoonaa Elvis-fania eivät voi olla väärässä. Lämpötila on enimmäkseen -4 ja +4 asteen välillä, PohjoisLapissa paikoin noin -10 astetta. Kokki Claus Meyer ja pappi Poul Joachim Stender lähtevät etsimään ruokia ja raaka-aineita, jotka mainitaan usein Raamatussa. Niin tai näin, numerot kertovat aina jostakin. Monin paikoin lumisade on sakeaa. Joka tapauksessa elokuva on yhdeksän vuosikymmenen jälkeenkin kuudenneksi katsotuin kotimainen elokuva kautta aikain. Ja niin kuin enemmän tai vähemmän kateelliset vääräleuat ovat tunnetusti vääntäneet: ”50 miljoonaa kärpästä eivät voi olla väärässä: paska on hyvää”. klo 14 °C -3,0 (21.1. Siltalan pehtoori, TV1 klo 13.20. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi ?0 °C 57 cm Oulu °C 57 cm Raahe °C 53 cm Pietarsaari °C 51 cm Vaasa ?0 °C 48 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 21.1. Vuoden 1985 Tuntematon on sijalla 21., vuoden 1989 Talvisota sijalla 17. klo 14 °C -1,6 Bogskär Sateisinta 19.1. Siellä on kyse paitsi pyhistä ruokaelämyksistä myös yllättävistä perinteistä, kuten kaiken kääntämisestä ylösalaisin koko juhlan ajan! Jerusalemissa pyhiinvaeltajamme asettuvat jonoon kulkeakseen Jeesuksen jalanjäljissä. Uunoja puolestaan löytyy 26 hitin listalta viisi. Mikä siis suomalaisille maittaa. °C -35,8 Muonio Lämpimintä 20.1. Siitä tuskin ihan äkkiä myöskään ohi pyyhkäistään, mutta Aku Louhimiehen vuoden 2017 väkevä tulkinta samasta aiheesta keräsi kuitenkin kunnioitettavat 1 020 602 katsojaa teattereihin. Romantiikkaa mahtuu mukaan paljon, mutta se kaikki on kotoisin vähintäänkin 70 vuoden takaa. Kahden Tuntemattoman välissä tanssahtelee Toivo Särkän – ja Tauno Palon sekä Ansa Ikosen! – Kulkurin valssi, joka vuonna 1941 tarjosi arviolta 1 500 000 suomalaiselle pakoa sota-ajan todellisuudesta. Onhan se rehvakkaasti sanottu, mutta kieltämättä paljon on paljon. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on pilvistä, ja lunta sataa yleisesti Lappia lukuun ottamatta. Genesaretinjärvellä polku ulottuu veteen asti, missä ystävysten on löydettävä itsestään toivoa, kun he heittävät verkkonsa pyydystääkseen ja maistellakseen raamatullista kalaa, jota jo Pietarikin pyydysti. NEOSNG GUEST Jumalallista ruokaa Yle Teema & Fem klo 18:30 Kokki Claus Meyer ja pappi Poul Joachim Stender saapuvat Israeliin. Kaverukset pyhien ruokien perässä ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 21 24 27 30 2 5 8 11 14 17 20 Joulukuu Tammikuu 2024 -35.0 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 22 25 28 31 3 6 9 12 15 18 Joulukuu Tammikuu 2024 2 4 6 Ma Alanya 16 Amsterdam 10 Budapest +3 Dubai 25 Dubrovnik 12 Hania 11 Las Palmas 20 Lissabon 16 Malaga 17 New York +3 Nizza 12 Oimjakon -45 Phuket 30 Riika +1 Skellefteå ?0 Sydney 23 Tukholma +5 Tokio 13 Venetsia +8 Ti 15 +9 +8 25 12 12 23 17 19 +4 15 -45 29 +3 ?0 23 +4 10 10 Ke 16 11 +8 24 14 13 21 18 19 +4 14 -36 29 +2 -8 27 +2 +7 +8 21.1. 2,6 mm Ilomantsi Pötsönvaara -8 -11 -3 -3 -5 -3 -4 +1 +0 -3 +1 -1 +2 15 13 18 14 18 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +1 -2 -2 -2 -1 -3 -1 -3 +2 -3 +2 -5 +1 -2 +1 -3 +2 -1 -8 -9 -9 -11 -7 -9 -7 -11 -7 -10 10 7 5 5 2 1 Kokkola 21.1. Isojen studioiden kulta-ajan ja TV:n läpimurron jälkeen ovat mukaan mahtuneet muun muassa vuoden 1984 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (sijalla 9.), Maa on syntinen laulu (1973, sijalla 13.) ja vähän yllättäen Pahat pojat (2003, sijalla 18.). Television iltapäivistä tutut mustavalkoiset klassikot, Kauniit Reginat ja Veerat hallitsevat muutenkin Top 25 -listaa. Pitääkö olla huolissaan. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. Harald Selmer-Geethin romaaniin pohjautuva Siltalan pehtoori (1934) mainitaan usein ensimmäisenä kotimaisena elokuvana, joka keräsi teatterikierroksellaan yli miljoona katsojaa. Iltaa kohden sade muuttuu lännessä osin vedeksi. Etelätuuli on kohtalaista tai navakkaa sekä puuskaista. Tuskin ketään yllättää, että 26 suosituimman listalla Edvin Laineen klassikko Tuntematon sotilas (1955) pitää kärkipaikkaa noin 2 800 000 katsojalla. Sillä määrällä elokuva on katsotuimpien listalla komeasti kolmantena. Ma Haapavesi -1 Halsua Helsinki Joensuu -4 Jyväskylä -1 Kajaani -2 Kalajoki Kokkola +1 Kuopio -2 Kuusamo -5 Lahti -1 Lappeenranta -2 Oulu -1 Pietarsaari +1 Pori +2 Rovaniemi -3 Tampere +1 Toholampi Turku +1 Utsjoki -8 Vaasa +2 Ylivieska ?0 Ti +1 +1 +2 +2 +2 +1 +2 +2 +2 +1 +2 +2 +1 +2 +2 +1 +2 +1 +3 -5 +1 +2 Ke -7 -7 ?0 -5 -9 -8 ?0 -7 -1 -1 -10 -8 -2 -11 -3 -7 +1 -7 -5 -9 To -11 -10 -1 -5 -7 -8 -11 -10 -7 -10 -4 -2 -12 -10 -6 -12 -5 -11 -5 -7 -8 -11 Pe -14 -11 -11 -11 -13 -14 -11 -10 -13 -9 -12 -11 -14 -10 -11 -17 -13 -11 -9 -9 -6 -12 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 20.1. Sota ja helpot naurut
STAR Channel 06.00–06.21 Moderni perhe. 11.03 Kuuntelijan toivelista (u). Ruoan alkulähteillä, MTV3 klo 12.30. 16.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 10.50 Kilpa-autojen kuninkaat. 21.00 ELOKUVA Salasana: Swordfish. 21.05 Tiedeykkönen. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 3.50 Yöradio. Jay Lenon autotalli, MTV Sub klo 14.00. Orvoksi jääneen Kaarlon elämän perustan muodostavat roisi ja huumorintajuinen mummo, saariston luonto ja meri. 07.00 Pyhä Henki tänään. 11.20 Barnwood Builders. 21.00 Yle Uutiset. 16.30 Rillit huurussa. 07.30 Hengenvaarallinen saalis: spesiaali. 20.35 Leipää ja kalaa. 23.40 Yöklassinen. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Kulttuuriykkönen. 05.15–05.36 Family Guy. 05.55 Rakas Jumala, minulla on ongelma. 02.25 Tavallinen murhaaja. 23.05 ELOKUVA Live By Night. 15.02 Alueradio. 19.50 Latela – luonto kutsuu. David käy Italiassa ja valmistaa sardellipizzan. 01.40 Naked Attraction Norja. 13.30 Ensisilmäyksellä. 07.30 Made in Israel. 09.00 Turvatarkastus: Rooma. 22.00 Rules of the Game (12). 00.05 Petetty. 7.53 Alueradio. 03.40 Alaskan rakentajat. 17.10 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 12.30 Simpsonit. 06.20– 06.42 Ensisilmäyksellä. 01.05 Remppa vai muutto. 06.55 Suuri leipurikisa. Sopusoinnissa kantele ja kora, kotimainen ja ulkomainen kansanmusiikki ja niiden virkeimmät virtaukset. Hän kalastaa sardelleja, poimii tomaatteja, korjaa vehnää, valmistaa mozzarellaa ja tislaa Limoncelloa. 08.00 Mayojen haudattu totuus. 21.00 Sydneyn lentokentällä. 19.25 Asunnon metsästäjät maailmalla. 10.20 Kilpa-autojen kuninkaat. 02.15 Jippii -lasten raamattukoulu. 12.10 Urheiluradio. MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa 15 TLC 06.15 Kakkukuningas. 03.00 Lentoturmatutkinta. 15.30 Moderni perhe. 23.00 Family Guy. 11.00 Family Guy. 15.30 Farmi Suomi. 18.00 Rooman kadonneet aarteet. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 6.36 Päivän sana. 06.20 Valmistuksen salat. 17.13 Alueradio. 07.40 Vintage-kodit kuntoon. 8.13 Alueradio. 05.15 Voimaa Sanasta. 22.15 Näistä levyistä en luovu. 11.05 Remppa vai muutto Suomi. 12.13 Radio Suomen Päivä. 03.45 Superautojen rakentajat. 18.30 F-liiga LIVE: Jymy – SPV. 12.10 Apua! Tyttäreni on raskaana. 17.00 Suomalainen menestysresepti. 23.15 Murha Helsingörissä (12). 08.30 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 18.50 Iltahartaus. 22.03 Avec-podcast. 14.30 Luomiskertomus: Juhani Brander. 23.05 Hengenvaaralliset vanhemmat. 15.00 Raamattu puhuu sinulle. 10.35 Annan herkulliset leivonnaiset. 21.55 Rakas Jumala, minulla on ongelma. 13.00 Open Doors – Kristittyjen vainot tänään. 13.35 Unelmakoti 100 päivässä. 14.00 Miehen puolikkaat. 21.00 Top Gear. 01.25 Kööpenhaminan vartijat. 17.50 Bad Chad Customs. 17.30 Family Guy. Luomiskertomuksen vieraana on Juhani Brander. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 05.35–05.56 Family Guy. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Viimeiset vonkaleet. 3.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 23.10 Politiikkaradio. 07.30 Simpsonit. Radio Dei 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 09.55 Asunnon metsästäjät. 22.30 Passion for Jesus. 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 01.30 Alaskan jäälentokenttä. 12.12 Päivän rukous. 23.55 100 Places to Be. Mukaan saat uppoutua tuvassa takan äärellä, liikenteen seassa tai kuntoillessa hiihtoladulla; musiikkivalinnat tukevat talvisia tilanteita. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.55 Radio Suomen Musiikki-ilta. 07.40 Rakkautta yli rajojen Norja. 12.20 Valmistuksen salat. 22.50 Tulossa: Syke (12). 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 17.00 Jerusalem studio. 09.30 Moderni perhe. 19.55 Kadonneet. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 11.00 Yukonin eläinlääkäri. 16.55 Tulossa: Syke (12). 10.00 Remontilla rahoiksi. 2.30 Leipää ja kalaa (u).. 15.30 Sisarvaimot. Italialainen pizza. 08.00 Miehen puolikkaat. 06.45 Food Factory. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Kutsuttu evankelistaksi. Ukko lumi toimii ylimpänä käskynhaltijana Keinuvan talon talviteemassa. Toimittajana Mika Kauhanen. 05.10– 05.40 Asunnon metsästäjät. 15.20 Romuraudan valtiaat. 13.03 Ikuisia säveliä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Erikoisjoukot (12). 00.30 Simpsonit. 05.40 Yksi elämä. 02.40 Poliisikamera. 11.00 Välilevyjä – Kare Eskola. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Moderni perhe, MTV Sub klo 10.00. 15.10 Jaakobin kirje. 7.50 Radiohartaus. 12.45 Merisää. 10.00 Me postilaiset. 05.30 Bible Project. Toimittaja Jukka Kuosmanen. 19.55 Unelmahäät. 06.30 Tiny House Hunting. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 11.15 Katselkaa Herran tekoja. 17.00 Koti koiralle UK. 02.05 Ensitreffit alttarilla Australia. 03.25 Misfit Garage. 23.05 Temptation Island Suomi (S). 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.25 Alaskan rakentajat. 04.30–05.40 Yliluonnollisen jäljillä. 7.15 HERÄTYS!. 19.55 Paiseklinikka. 17.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 15.40 Jerusalem studio. 7.53 Ykköskolumni. 09.00 Moderni perhe. 23.45 Hengenvaarallisesti lihava. 18.30 Herätyksen läpimurto. 12.00 Emmerdale (S). 6.05 Alueradio. 01.00 Criminal Minds: Beyond Borders. 19.30 Miehen puolikkaat. 13.30 Suuri leipurikisa. 06.40–07.02 Ensisilmäyksellä. 21.38 Päivän rukous (u). 7.00 Yle Uutiset ja sää. POIMINTA YLE Radio 1 6.30 Hyvää huomenta. 00.05 Sinkkuillallinen. Liv 09.00 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella. 21.00 ELOKUVA Bill & Ted Face the Music (7). 14.00 Yle Uutiset. 04.30–04.52 Ensisilmäyksellä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Äärimmäinen selviytyjä: Afrikan safari. 19.02 Urheiluradio. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Alueradio. 18.02 Radio Suomen Musiikkiilta. 20.00 Vaatteiden voima. 16.00 Rillit huurussa. 20.00 Blue Bloods (12). 18.50 Kullan sukeltajat. 09.20 Asunnon metsästäjät. 21.12 Radio Suomen Ilta. 11.00 Australian rajalla. 13.20 Museoiden mysteerit. 13.02 Paikka auringossa. 7.59 Hyvää huomenta. 21.00 Erikoisjoukot (12). 16.10 Koputus. 09.10 NASAn salaiset kansiot. 16.13 Alueradio. 06.00 Come Home. MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 16.40 Armon kalliolla. 04.00–04.30 Australian rajalla. 13.00 Yle Uutiset. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 13.15 Raportti Budapestin perhekonferenssista. 14.20 Remppa vai muutto Suomi. JIM 09.00 Remppa vai muutto Suomi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Alaskan jäälentokenttä. 20.30 Rillit huurussa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Laiskanlinna – Tero Liete. 23.30 Made in Israel. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Huippuhotellien pyörteissä. 18.50 Paiseklinikka. 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 18.00 USKON ILTA. 19.00 Paratiisihotelli Norja (12). 17.03 Kuuntelijan toivelista. 9.05 Urheiluradio. 19.02 Maanantaitulet: Karjalaisuudenilta. 0.30 Viikon Seurakuntalainen (u). 20.00 Lentoturmatutkinta. 12.05 Kaaos oikeusalissa. 01.00 Jerusalem studio. 13.00 Politiikkaradio. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). 17.50 Tosi on. 03.00 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa: Jälkipyykki. 0.02 Yöradio. 18.30 Simpsonit. 18.00 Simpsonit. 9.05 Muistojen bulevardi. 07.05 Karibian rannikkovartiosto. 13.00 Puutarhan pelastajat. 6.59 Hyvää huomenta. Kirjailija Juhani Branderin Amerikka-romaani kertoo pikkupojasta 1950-luvun Suomessa. 22.40 KD-kompassi (u). 04.55– 05.17 Ensisilmäyksellä. 09.00 Tule Jeesuksen luo!. FRII 06.10 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 9.11 Alueradio. 15.00 Yle Uutiset. 02.05–03.05 Remppa vai muutto Suomi. 12.30 Super Deals. 10.03 Viikon Seurakuntalainen. 11.30 Kaaos oikeusalissa. 22.05 Temptation Island Suomi (7). 22.00 Moderni perhe. 19.00 Anokaa uskossa. 00.00 Simpsonit. 23.00 Toivekonsertti (u). 10.00 Yle Uutiset. 7.03 Raamattuavain. 15.50 BumtsiBum. 22.55 Arman Pohjantähden alla (7). 1.00 Ikuisia säveliä (u). 10.00 Virtasen taloushistoria: Miten etämyynti on muuttunut?. 04.30 Alaska: ensimmäiset selviytyjät. Kausi 5, 3/17. 04.00 Say Yes To The Dress. 08.30 Apua, mikä tauti!. 22.00 Tulossa: The Real Housewives Suomi. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.00 Hetki ennen tuhoa. 12.00 Mestarileipurit. 02.30 Raskaan kaluston pelastajat. 15.05 Koti koiralle. 20.25 Latela – luonto kutsuu. 14.20 Hengenvaarallisesti lihava. 01.10 Chris Hansen ja tappajan vaisto. 6.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 03.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.00 Äärimmäinen selviytyjä. 18.50 Unelmahäät. 06.40 Mimmien tatuointistudio. 11.33 Radio Suomen Päivä. 13.00 Lentoturmatutkinta. Vieraana pitelemätön koomikko Lea DeLaria. 14.45 Vintage-kodit kuntoon. 06.45 Museoiden mysteerit. 0.00 Yöradio. 04.30–05.35 Kova laki: Erikoisyksikkö. 07.50 Saitureiden säästövinkit. 06.55 Pikkukaupungin unelmakodit. 02.30 Herätyksen läpimurto. 16.10 Faunin iltapäivä. 23.20 Poliisien matkassa. 19.00 Miehen puolikkaat. 15.00 Moderni perhe. 11.30 Ajankohtaista taivaasta. 15.00 Suomen Tulli (S). 16.45 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa. Jakso esittelee monenlaisia omituisia ja ainutlaatuisia ajoneuvoja sukeltavasta mekaanisesta delfiinistä ilmatyynyn päällä liikkuvaan DeLorean-kopioon. 21.40 Yksi elämä. 16.00 Lemmen viemää (7). 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 12.10 Elävä historia. 03.30 Ensitreffit alttarilla Australia. 22.00 Come Home. 07.00–08.00 Suomen kaunein koti. 04.40 Asunnon metsästäjät. 21.30 Bible Project. 16.50 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 1.55 Yöradio. Unelma omista vanhemmista ja paremmasta elämästä näyttäytyy pienelle pojalle kaukana meren takana olevana luvattuna Amerikka-maana. 13.30 Klassinen kattaus. 14.00 Lukaalit laajemmaksi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 9.00 Yle Uutiset. Ystävänpäivän yllätykset. 02.30 Barnwood Builders. 00.30 Christian World News. 15.55 Yle News. Kausi 6, 14/24. 20.00 Miikka Koivisto. 21.15 Voimaa Sanasta. 11.00 Aarrepaja. 8.10 Ykkösaamu. 21.02 Urheiluradio. 03.30 Australian rajalla. 13.00 Ensisilmäyksellä. 10.25 Rantataloa etsimässä. 00.15 Hudson & Rex (7). 00.00 Australian rajalla. 6.50 Aamuhartaus. 21.40 Gospelkirkkokuoro. 19.00 Korkeasaari. YleX 6.00 YleX Soittolista. 12.00 Martin ja Mirjan matkassa. 08.30 Miehen puolikkaat. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 23.00 Pyhä Henki tänään. 17.50 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa: Jälkipyykki. 14.30 Jerusalemin vartijat. 07.30 Say Yes To The Dress: Britannia. 04.30 Yksi lauma, yksi paimen. 7.10 Aamusoitto. Viihteellinen dokumenttisarja. National Geographic 06.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 08.30 Valitut Palat Collection. 11.00 Yle Uutiset. 20.00 Remppa vai muutto. 06.30 Passion for Jesus. 2.00 Yle Uutiset. 13.15 Tahdon morsiuspuvun: Vegas. Kutonen 06.00 Valmistuksen salat. 17.35 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Lumitunnelmia. 10.05 Ennalleen asettaminen ja opetuslapseus. 12.00 Remppa vai muutto. 8.10 Urheiluradio. 16.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet. TV5 06.10 Rantataloa etsimässä. 06.35 Rantataloa etsimässä. 01.50 Tosi on. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 23.00 Yle Uutiset. 18.00 Pikkukaupungin unelmakodit. 17.10 Uutispodcast. 03.50–04.12 Miehen puolikkaat. 12.35 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 22.05 Urheiluradio. 8.10 Päivän blogi. 14.30 Miehen puolikkaat. Kausi 1, 1/10. 03.00 Anokaa uskossa. 23.30 Family Guy. 12.25 Restaurant: Impossible. 18.03 Iltalamppu. 21.00 Murhaaja kotonani. 04.55–06.00 MTV Uutiset Live. 05.45 Jerusalemin 4000 vuotta. 12.00 Simpsonit. 20.30 Yksi lauma, yksi paimen. 5.50 Merisää. 09.20 Synnytysosastolla. 09.05 Return to Amish. 21.45 Jerusalemin 4000 vuotta. 01.50 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa. 18.00 Ennakkostudio. 18.15 Jippii -lasten raamattukoulu. 15.05 Gossip Moms Suomi. 04.10–04.32 Miehen puolikkaat. 14.15 AALLOILLA. 21.00 Yle Uutiset. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 9.00 Yle Uutiset. 21.00 Harry Wild (12). 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. Hero 13.35 Mestarileipurit. 16.10 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 10.25 Kadonneet. 17.55 Supertähtien yllätysremontit. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 19.00 Science Fair: Nuoret nerot. 07.05 Simpsonit. 12.00 Lentoturmatutkinta. Glorian sisko Sonia herättää hämmennystä Jayssa. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.02 Radio Suomen Päivä. Phil ja Claire heittäytyvät seksikkääseen roolileikkiin. 10.45 Ettei kukaan eksyisi. 14.30 Gossip Moms Suomi. 00.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 15.50 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.00 Sinkkuillallinen. 13.10 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 18.55 Amerikan rumin talo. 19.05 Radio Suomen Musiikki-ilta. 7.13 Alueradio. Omituisuuksia. 10.55 Rantataloa etsimässä. 20.00 Rillit huurussa. 10.00 Christina-lehden luontokuvat. 7.10 Urheiluradio. 02.00 Uskomattomat koneet. 13.30 Rempalla kaupaksi. 21.36 Päivän sana (u). 17.00 Family Guy. 05.15–06.00 Salakuljettajat satimeen. 21.00 Tohtori Paise: Poksautustarinat. 21.55 Viiden euron ruokaohjelma: Ruokahitin DNA. 17.00 YleX Ilta: Womma. 01.10 The Real Housewives of Salt Lake City. 21.55 Radio Suomen Ilta. 10.15 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 18.00 Remppa vai muutto UK. 05.00 TV7 Israel News. 7.50 Merisää. 21.00 TV7 Israel News. 11.02 Radio Suomen Päivä. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 22.30 Moderni perhe. 08.20 Misfit Garage. 00.20 Romuraudan valtiaat. 22.50 Tohtori Paise: Poksautustarinat. 12.55 Radio Suomen Päivä. 6.35 Hartaita säveliä. 14.20 Pontikankeittäjät: Mestari tislaaja. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. Amerikkalainen komediasarja. 3.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Sää. 01.00 Sydneyn lentokentällä. 21.50 Merisää. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 1.02 Paikka auringossa. 19.00 Koko Suomi leipoo. 10.00 Melkein MENSA. 08.15 Superhamstraajat. 0.00 Yhdessä ylistämään (u). 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Ella Ossi. 11.30 Family Guy. 05.10–05.40 Saitureiden säästövinkit. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.50 Radiohartaus (u). 23.30 Australian rajalla. 22.10 Top Gear. Kotisaaresta soutuveneellä parempaan elämään on kuitenkin kovin pitkä matka. 14.03 Raamattuavain (u). 12.50 Päivän blogi. 02.00 Criminal Minds: Beyond Borders. 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta. 00.00 Salakuljettajat satimeen. 14.00 Leijonan luola USA. 0.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Australian rajalla. 18.00 Alueellista ohjelmaa. 15.35 Rakkautta yli rajojen Norja. 06.30 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 22.00 Uskomattomat koneet. 21.00 9-1-1. 17.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 00.00–00.40 Paratiisihotelli Tanska (7). 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 10.33 Radio Suomen Päivä. 14.15 Etupenkillä. 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.30 Top Gear. Mitchell ja Cam tapaavat ystävänsä Anderesin. 14.00 Nyt jos koskaan (S). 02.55 Deep State. TV7 08.40 Armon kalliolla. 12.55 Valmistuksen salat
Toto (5-8-6): 3,85 1,28-2,36-1,36 12,61. 17.15 100 Places to Be. etappi, Unley–Mount Lofty, 128,2 km: 1) Stephen Williams Britannia 3.05.26, 2) Jhonatan Narvaez Ecuador sama aika, 3) Isaac del Toro Romero Meksiko s.a.,... Luovuus pääsee valloilleen, kun kilpailijat saavat luoda reseptiikkaa, sekä suunnitella myyntiä. 69 kg (2): 1) Fanni Savela OPT 112,5, 2) Lina Karlström NyKK 67,5. (U) 23.10–23.55 Persaukiset (12). (U) 14.55 Prisma: Maa – elämän planeetta. Tasapaino ja voima 09.00 Strömsö 2017. 07.35 Monchhichi (S). (U) 12.00 Veljesten keittiössä. etappikilpailu Tour Down Under: 6. WD C-lk: 1) Ha Ly Le/Miia Parkkila, 2) Johanna Lohi/Minna Luonuansuu, 3) Minja Hakala/Maria Niskanen. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). Storvall hiihti veteraanien mestariksi 2 Ravit Jyväskylä: 1. 03.05 Poliisit UK: Ajojahti (12). 11.05 Remppa vai muutto Suomi. 20.58 Keno ja Synttärit. 105 kg (10): 1) Joni Tajakka OPT 225, 8) Simon Kanckos NyKK 165. 2 Tennis Melbourne: Kauden 1/4 grand slam –turnaus, Australian avoimet, palkintoarvo 86,5 miljoonaa Australian dollaria. P16 5 km: 1) Emil Anderssén Falken 14.07,9, 2) Tony Ahlvik Falken +20,9. 2 Futsal Miesten Futsal-liiga: KaDy–ToPV 3–4 (1–2), Vieska F–VehU 12–3 (4–1). lähtö, Toto4-2, sh 2140 m: 1) Ukkoherra/Jarmo Saarela 32,1a (7,12), 2) Lennon Rapina 32,2a (19,04).3) Alpertto 32,2a (23,39).4) Tatuari 32,3a (5,31). 08.40 Eräelämää. Kausi 10, 9/10. Emran, 2) Huhtamäki/Marko Koivusaari. 07.15 LEGO Ninjago (7). 07.58 Ryhmä Hau (S). 19.00 Rekkakuskit jäällä. lähtö, TROIKKA-2, lv 2140 m: 1) R.R. 23.50 Simpsonit (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.1. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 21.18 Tubettavat konemiehet. lähtö, sh 2140 m: 1) I.P. 07.55 BUU-klubben. MD: 1) S. 09.00 Haluatko miljonääriksi?. MD: 1) Juuri-Oja/Vuollet, 2) Janne Julkunen/Antti Laitala, 3/4) Jari Jalkanen/Marko Marsela, Mohammad Emran/Jani Parkkila. 07.35 Tara Duncan (7). Kausi 3, 3/7. 07.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). Yksi ehdokkaista Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi murhataan raa asti veitsellä Tukholmassa. 18.00 BUU-klubben. ja Urheiluruutu. 12.00 Bettany Hughes Kreikan saaristossa. 23.05 Levyraati. 09.10 Osta, tuunaa ja myy. 00.15 Simpsonit (12). MAANANTAI 22.1.2024 Keskipohjanmaa 16 YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 00.05 Stadi vs. Miesten Ykkönen: KF Kosova–Tervarit 6–2 (3–0). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Toto (1-2-5): 20,74 8,13-4,22-2,70 80,06. 20.00 MOT. 17.55 Uutiset. 11.00 Kaikkea kaupan. M45 10 km (13): 1) Jani Peltotalo TampPy 26.44,6, 2) Matti Myllylahti YK +1.33,8, 5) Jussi Mökkönen YK +2.34,2. BD: 1) Aapeli Pökkylä/H. Toto (2-10-7): 2,80 1,63-2,97-4,12 17,17. 22.50 Kolmosvaihde. 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). Kotimainen ohjelma. Jakso 2/14. 18.30 Emmerdale. 16.40 Juhlatunnelma (S). 23.40 Amazing Race Suomi. 17.00 Simpsonit (7). Miehet: 1) Norja-1 (Martin Löwström Nyenget, Erik Valnes, Pål Golberg, Johannes Hösflot Kläbo) 1.13.39,2, 2) Italia-1 (Dietmat Nöckler, Elia Barp, Simone Dapra, Federico Pellegrino) –0,1 sekuntia, 3) Norja-2 (Håvard Solås Taugböl, Didrik Tönseth, Simen Hegstad Krüger, Mattis Stenshagen) –0,8, 4) Italia-2 –1,6, 5) Suomi-1 (Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Arsi Ruuskanen, Perttu Hyvärinen) –2,0, 6) Ranska –2,2,... 76 kg (6): 1) Mira Lahtinen SaJy 125,5, 2) Emmeth Salo PV 115. 8. 17.00–00.07 YLE FEM. 07.16 Olivia (S). 19.20 Päivän sää jaTulosruutu. 11.30 ARPA.FI. 09.30 Teiden sankarit. 09.30 Bob’s Burgers (7). 07.27 Laura (S). 18.58 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 10.00 Remppa vai muutto Australia. Entä osaako presidenttiehdokas Halla-aho lapsen oikeuksien artiklat. 18.30 Jumalallista ruokaa. Semifinaalihan se siinä! Leipurit hikoilevat helteessä eikä vain vaativien tehtävien vuoksi. Veteraanien SM-hiihdot, tuloksia (v): N55 5 km (5): 1) Anne Hyytiäinen SaaPu 16.24,5, 2) Marjo Ena Falken +31,5. Toto (7-82): 6,01 2,00-1,55-1,44 15,16. P8 1 km (4): 1) Anton Storbjörk Falken 5.50,0, 2) Niklas Brännström Åsarna +41,5, 3) Viljam Jokisuu Falken +2.14,9. 13.55 Remppa vai muutto Australia. Kokonaiskilpailun lopputulokset: 1) Williams 19.13.34, 2) Narvaez –0.09, 3) Isaac del Toro Romero Meksiko –0.11,... MS C-lk: 1) Teemu Aho, 2) Timo Ängeslevä, 3/4) Janne Löytynoja, Kerttu Yuan. 11.30 Suurmestari UK. 17.00 17.04 Päivän sää. 08.30 Simpsonit (7). MS B-lk: 1) Miikka Pylväs, 2) Jesse Nurmenniemi, 3/4) Jaakko Hakala, Antti Laitala. Maiden maailmancupin pistetilanne: 1) Norja 5?300, 2) Ruotsi 3?074, 3) Ranska 2?674, 4) Suomi 2?405. NELONEN 06.00 Bing (S). 10.38 Määränpäänä Santiago de Compostela. Lauantaina: Riemu–ToPV 5–4 (1–2). 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. Väntsi, 2) Aatos Pökkylä/A. 4. Kuusivuotias Flora elää Strandbakkehusetin lasten ja nuorten saattohoitokodissa, koska hänellä on aivokasvain. 12.00 Eränkävijät: Äijän retket. 09.40 Tanskalaisia linnoja. Beck-ryhmä epäilee pian, että kyse on poliittisesta murhasta. M60 5 km: 1) Patrik Still Brahe 14.11,9, 2) Mikael Granholm Åsarna +1.25,0. 07.45 Barbapapa (S). (U) 13.20 ELOKUVA Siltalan pehtoori (7). 07.10 Monchhichi (S). 13.10 Rajaseudun poikamiehet. Toto4 voitto-osuus: 16,81. 3) Marco Scwarz Itävalta 464, 4) Aleksander Aamodt Kilde Norja 440, 5) Feller 434,... MD 35: 1) Juha Heikkinen/Mikko Koho, 2) Janne Jyrkkä/Harri Suhonen, 3/4) Ala-Hiiro/M. 22.20 Päivän sää. Yllätyshäät. Kausi 6. 2 Voimanosto Pornainen: Klassisen penkkipunnerruksen SM-kisojen 3. 16.45 Novosti Yle. MS 40: 1) Juha Vuollet, 2) Pekka Kitinmäki, 3/4) Mika Jämsä, Jukka Tikka. 5. T12 2,5 km (7): 1) Moa Riska Brahe 9.13,9, 2) Ines Anderssén Falken +2,3, 3) Clara Söderlund Brahe +6,3. Nukkekoti 1/3. XD A-lk: 1) Juuri-Oja/Laakso, 2) Vuollet/Määttä, 3) Marsela/Seppälä. M50 5 km (7): 1) Tommi Hyttinen SalSa 13.36,1, 2) Tommy From Åsarna +45,3, 3) Johan Nylund Falken +1.11,8. 07.50 Monchhichi (S). 11.48 Sportliv. MTV3 06.15 Aamusää. 03.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano (12). 15.50 Arto Nyberg. 5) Suomi 2?928. Toto (2-10-9): 18,94 3,68-8,25-2,28 126,78. (U). 2 Sulkapallo Toholampi: Toholammin Urheilijoiden kansalliset, tuloksia: MS Valioluokka: 1) Safin Emran, 2) Paulus Huhtamäki, 3) Zafir Emran. 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12). Siirron valmistelua. Jani Volasen ohjaamassa elokuvassa neljä keski-ikäistä teddyä kiitää suviyössä autollaan, kun nälkä yllättää. 08.23 Tero hoitaa (7). 11.08 Pentukoulu. 08.22 Galaxi. 08.25 Julian eläinystävät. 10.30 Poliisit UK: Ajojahti (7). P10 1.5 km: 1) Marius Sjöblom Falken 8.15,8, 2) Lukas Storbjörk Falken +4,0. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 02.30 Huutokaupan metsästäjät. Kun Lorenz ja Ann muuttivat Ruotsiin Sveitsissä vietettyjen vuosien jälkeen, Lorenzin isä, sveitsiläinen arkkitehti, antoi heille jäähyväislahjaksi talon luonnoksen. Naisten Ykkönen: FC Seinäjoki–Tarmo 7–1 (3–1). Kausi 4. 14.30 Los Angelesin luksuslukaalit. 06.30 Smurffit (S). Tuho. 04.00 Ulosottomiehet. kierroksella kilpailun alussa ulos radalta ja keskeytti. 15.30 Putous. 03.45–04.45 Poliisit 2022 (7). Kausi 2, 4/10 Yllätyshäät. 18.00–18.45 Hyvät katsojat. 10.00–10.42 Casualty (12). Lande. Toto4 voitto-osuus: 4,59. Miehet, 74 kg (3): 1) Anton Nykänen RautU 180, 3) Erkki Rajala PV 160. M50 10 km (11): 1) Arto Hakala LempKi 27.41,1, 3) Jari Kalliokoski VetU +11,0, 4) Mauno Juola YK +29,6, 8) Sören Svenlin IFÅs +2.43,6, 10) Vesa Moilanen YK +4.06,7. M60 10 km (11): 1) Stefan Storvall IFÅs 29.26,6, 6) Arto Kalliokoski PK +4.02,3. 21.00 21.00 Maria Kallio (12). 10.00–10.30 Emmerdale. (U) 10.55 Pisara. YLE TEEMA & FEM 07.55–12.00 YLE FEM. 20.30 Yle Uutiset 20.30. (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00. 18.05 Viiden jälkeen. 20.30 Frendit (S). Kausi 2. N50 5 km (8): 1) Jonna Kuronen LieksHS 15.49,6, 3) Ulrika Myrevik-Svenlin IFÅs +57,7. Troikka: 1193,96. 07.25 Monchhichi (S). 19.26 Lasten saattohoito (S). 19.55 Kaksikielinen presidentinvaalikeskustelu 2024. 17.30 Viiden jälkeen. 21.25 Efter Nio. Kausi 1, 1/2. Kausi 4, 2/8. M55 10 km (15): 1) Juha Alm RovanMarat 27.45,3, 3) Simo Törnvall KaJu +1.08,7, 5) Jukka-Pekka Ojala YK +1.36,0, 6) Tommy Haglund IFÅs +2.07,3. Maailmancupin kokonaiskilpailu 19/41 kisan jälkeen: 1) Marco Odermatt Sveitsi 1?156 pistettä, 2) Cyprien Sarrazin Ranska 660. 12.30 Charité (12). 16.35 Syke (7). 12.00 LIVE: Onnenarpa. (U) 21.00 21.00 Tubettavat konemiehet. 04.00–04.55 MasterChef VIP. 09.30 Puoli seitsemän. poissa: 8. lähtö, lv 2140 m: 1) Hacek/Sami Vehviläinen 18,6a (18,94), 2) Silicon Sweden* 18,7a (29,92).3) Xodoom 18,8a (5,37).4) Chanterelle Laser 18,9a (1,81). osakilpailu Teerijärvellä, tuloksia (p): T8 1 km (5): 1) Isabel Anderssén Falken 6.04,8, 2) Lea Mäenpää Brahe +30,1, 3) Elin Storbjörk Falken +53,4. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 01.50 Panttilainaamo. 6. 12.13 Eränkävijät: Äijän retket. +120 kg (4): 1) Robert Gleisner NyKK 240. Toto (8-9-5): 7,12 2,08-4,22-5,15 49,80. T10 1,5 km (7): 1) Camilla Brännström Åsarna 9.28,7, 2) Iris Caldén Minken +3,0, 3) Saana Suomu KV +51,3. 09.00 Paavo Pesusieni (7). M18 7.5 km: 1) Emil Klemets Falken 22.02,0. 22.35 Tulossa: Syke (12). 17.05 Viiden jälkeen. 22.25 Tulosruutu. 93 kg (4): 1) Mikko Nuolioja TVN 192,5, 2) Sami Salonsaari SS 177,5. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 2 Pyöräily Adelaide: Kv. 01.00 Ghislaine, prinssi Andrew ja pedofiili (12). MTV SUB 07.00 Monchhichi (S). 13.30 Simpsonit (7). WD A-lk: 1) Jenni Lahti/Nelly Määttä, 2) Henna Hukari/Seppälä, 3) Jaana Kopsala/Laakso. 18.00 Päivän sää. 22.45 Oddasat. Turmellaanko vanhan perheyrityksen brändi, vai saadaanko se nousuun. 11.30 Ilmastorakkaus. Jakso 14/36. 14.15 Scenic view (7). 7. (U) 20.00 ELOKUVA Rumble (12). MD: 1) Jalkanen/Marsela, 2) Pekka Kitinmäki/EeriP12 2.5 km (5): 1) Iivo Fränti KV 8.39,8, 2) Noa Thylin Brahe +9,6, 3) Oiva Ojajärvi KV +1.47,8. Suomen Jesper Pohjolainen laski 1. 19.00 Seitsemän uutiset. päivän tuloksia: Naiset, 57 kg (4): 1) Johanna Forsström LVK team 92,5, 3) Essi Valo NPower 82,5. 02.05 Uusi elämä etelässä. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Smokin Ride/Teuvo Nikulainen 16,6a (37,3), 2) Adrasthee 16,9a (6,1).3) La Cerise 17,0a (21,45).4) Violette Face 17,1a (69,08). 07.30 Angry Birds Toons (S). 13.30 Uusi elämä etelässä. Maiden maailmancupin pistetilanne: 1) Ruotsi 4?947, 2) Norja 3?724, 3) USA 3?705,... 22.40 Rosvopankki (S). XD B-lk: 1) Suhonen/Emilia Mattila, 2) Mika Pasanen/Hukari, 3/4) Anton Nymark/Niskanen, VietnamTrung Ho/VietnamVy Vo. Toto4 voitto-osuus: 23,02. Toto4 voitto-osuus: 193,72. Pelivaihto 101?681,31 e. Oberhof: Maailmancup, viestit 4x7,5 km (2p+2v): Naiset: 1) Ruotsi-1 (Linn Svahn, Frida Karlsson, Ebba Andersson, Jonna Sundling) 1.21.55,3, 2) Saksa-1 (Katherine Sauerbrey, Katharina Hennig, Pia Fink, Victoria Carl) jäljessä 17,5 sekuntia, 3) Suomi (Johanna Matintalo, Anne Kyllönen, Krista Pärmäkoski, Jasmi Joensuu) –2.11,3 , 4) Ruotsi-2 –2.44,8, 5) Norja-1 –3.40,4, 6) Italia –3.55,2. 22.25 Taelgia (16). 02.00 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Raskaana. Kymmenen vuotta huvipuistossa esiintyneet maitovalaat on päätetty vapauttaa. 08.00 Uusi elämä etelässä. N: Vesa-Matti Loiri, Tommi Korpela, Jari Pehkonen ja Jari Nissinen. 07.45 Tobot Galaxy Detectives (7). Pari ihastui täysin leikkisään huvilaunelmaan. Emran, Julkunen/Laitala. MS A-lk: 1) Koivusaari, 2) Elias Vuollet, 3/4) Eetu Hanhineva, Atte Juuri-Oja. 12.50–14.10 Ikuiseen rauhaan (7). 08.00 Simpsonit (7). P14 5 km: 1) Wiliam Kronholm Brahe 15.16,7, 2) Jakob Klemets Falken +22,9. 10.00 Moderni perhe (S). 16.58 Uutiset. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. Kausi 6. T14 5 k(6): 1) Agnes Thylin Brahe 16.13,5, 2) Mona Vertanen Åsarna +1.13,8, 3) Lovisa Myrskog Åsarna +1.46,3. 21.00 21.00 Diili. 12.30 Världens bästa curry. (U) 00.15–00.45 Puoli seitsemän. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2140 m: 1) Smokin Boy/ Jukka Torvinen 16,3a (2,77), 2) Jacques Hyneman 16,6a (2,75).3) True Noice 16,6a (23,49).4) Speedy Scion 16,7a (18,59). 14.00 Jay Lenon autotalli. Focacciasta muotoutuu maisemataulu ja keksien sisään rakentuu herkullinen mutta haastava charlotte-kakku. Mainosvideo. 17.30 Simpsonit (7). M40 10 km: 1) Lasse Paavola KP-V 27.56,7, 2) Tommy Kroksjö Falken +3.06,8. WS C-lk: 1) Ha Ly Le, 2) Miia Parkkila, 3) Minja Hakala. Hyväksytkö heilani, Hope. 15.15 Richard Hammondin klassikkopaja. 15.30 Suomalainen menestysresepti. BS U15: 1) Aleksi Petäjäkangas, 2) Antti Väntsi, 3/4) Niilo Niskanen, Aatos Pökkylä. BS U13: 1) Vilho Määttälä, 2) Hannes Väntsi, 3/4) Khang Le, Leo Niskanen. 02.45 Leijonan luola USA. (U) • 14.45 Elävä arkisto: Kaikki kerran talvilomalle. Jakso 4/4. 15.00 Vintiöt (7). 10.45 Nikki rides bikes. suurpujottelu, pujottelu (Schladming, Itävalta). lähtö, lv 2140 m: 1) National Strike/Jukka Torvinen 19,9 (2,8), 2) Markin Star 19,3 (11,32).3) Little Promise 19,8 (25,06).4) Heartbreaker Woman 20,0 (31,32). 21.40 Sorjonen (16). Jakso 13/36. Emran/Z. RANTASALMI IF Åsarnan Stefan Storvall voitti 60-vuotiaiden mestaruuden veteraanien SM-hiihdoissa sunnuntaina Rantasalmella. 23.40– 00.07 Kultakuume. 23.25 Kultakuume. Espoon kunnallispoliitikon murhatutkinta vie Marian mustasukkaisen kolmiodraaman äärelle. 16.05 Syke (7). 41) Hänninen –3.00. 22.35 Hockey Night – Tien päällä. Kruunupyy: Tour de Åsarnan 1. 12.00–17.00 YLE TEEMA. 11.00 Kauniit ja rohkeat (S). (2’) 18.30 The Voice of Finland. Kaksinpelin 4. 2. ka Laakso, 3/4) Juho Ala-Hiiro/Janne Laakso, Timo Ängeslevä/Samu Laitinen. 12.30 Ruoan alkulähteillä. Elmer/Sami Vehviläinen 19,8a (20,74), 2) Outwit 19,8a (16,1).3) The Dzeison 19,8a (15,19).4) Scream Lovely 19,9a (30,7). 9. Väntsi, 3) Niskanen/Arttu Pirneskoski. Päivän Duo: 3-1, kerroin: 71,40. 07.40 Robo ja riiviöt (S). Keskipohjanmaan levikkialueen seurojen hiihtäjät saavuttivat myös kaksi hopeaa ja neljä pronssia. 12.45 Tanskalainen maajussi. 20.55 Urheiluruutu. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.40 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Kisat hiihdettiin vapaalla tyylillä. 18.25 Tulossa: Koti koiralle. 00.45 Suurmestari Ruotsi. N40 5 km: 1) Malin Stenman Brahe 15.19,9, 2) Viktoria Forsberg Åsarna +1.33,2. Kausi 9, 9/10. Lauantain perinteisen tyylin henkilökohtaiset matkat peruttiin pakkasen vuoksi. 20.00 Luokan edessä. Toto (1-9-10): 37,30 5,49-2,02-3,48 56,19. Toto4 pelivaihto 31?889,65 e, voitto-osuus 193,72 e. Maine/Pertti Puikkonen 33,0a (3,85), 2) Stiora 33,1a (6,87).3) Lavjuu 33,1a (4,43).4) Ivarsfenomen* 33,3a (7,98).poissa: 9. 18.30 Puoli seitsemän. 17.20 100 Places to Be. 9) Suomi-2 (Lauri Vuorinen, Markus Vuorela, Lauri Lepistö, Joni Mäki) –9,4. 19.30 Yle Nyheter TVnytt. kierrosta: Miehet: Novak Djokovic Serbia (1)–Adrian Mannarino Ranska (20) 6–0, 6–0, 6–3, Taylor Fritz USA (12)–Stefanos Tsitsipas Kreikka (7) 7–6 (7–3), 5–7, 6–3, 6–3, Jannik Sinner Italia (4)–Karen Hatshanov Venäjä (15) 6–4, 7–5, 6–3, Andrei Rublev (5)– Alex de Minaur Australia (10) 6–4, 6–7 (5–7), 6–7 (4–7), 6–3, 6–0. T16 5 km (6): 1) Wilma Grannas Brahe 15.22,6, 2) Lina Myrskog Åsarna +42,0, 3) Sara Cederholm Minken +42,1. Onnea, Visa! 06.53 Kuu ja minä (S). 3/3. 16.00 Milanon naisten paratiisi (7). Deacon koettaa selittää rakkauselämänsä sokkikäännettä täydellisen tyrmistyneelle Hopelle. 2 Alppihiihto Kitzbühel: Miesten maailmancup: Pujottelu: 1) Linus Strasser Saksa 1.40,36 (50,49+49,87) , 2) Kristoffer Jakobsen Ruotsi jäljessä 0,14 sekuntia (50,09+50,41), 3) Daniel Yule Sveitsi –0,20 (50,14+50,42), 4) Manuel Feller Itävalta –0,79, 5) 5) Dave Ryding Britannia –0,96, 6) Steven Amiez Ranska –1,61. 2/3: Nellien laulu Floralle. lähtö, sh 2140 m: 1) Seppele/Jarmo Saarela 32,8a (6,01), 2) Villimette 32,8a (4,36).3) Särkän Uolevi 33,1a (6,92).4) Meno-Missi 33,3a (11,1). 14.30 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta. 22.00 Kymmenen uutiset. 21.00 21.00 A-studio. 21.45 Yle Uutiset. BD: 1) Määttälä/Aatos Pökkylä, 2) Ville Kuosmanen/Le, 3) Niskanen/Joose Orpana. Kausi 1, 1/11. Pujottelucup (5/12): 1) Feller 395, 2) Strasser 208, 3) Atle Lie McGrath Norja 192. 18.21 Puoli7 tänään. 19.30 Jarkko Tammisen maailma. 08.35 Taruvaeltajat (7). 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. N40 5 km (5): 1) Sini Alusniemi Ski JKL 14.11,6, 3) Johanna Skog Minken +2.01,4. 17.25 Uutiset. 17.00 17.00 Yle Uutiset 17.08 Charité (12). (U) 19.00–19.48 Valaiden pelastusoperaatio. 20.00 Koko Suomi leipoo. 15.00 MasterChef Australia. 23.25 Simpsonit (7). 20.00 Frendit (S). 12.30 Käräytyskamera (12). Lukuisat sairaalareissut ja laiminlyönnit ajoivat omaiset ilmoittamaan vanhuksen saamasta hoivasta viranomaisille. Miehet 10 km (9): 1) David Sulkakoski Falken 23.23,7, 2) Robin Mäenpää ST Mäenpää +1.42,5, 3) Aron Wiklund Falken +2.10,5. Uusi jakso! Viimeisessä Luokan edessä jaksossa nähdään, kuinka Olli Rehn selviää linnan juhlien etikettitentistä. Toto (2-3-10): 2,92 1,34-1,66-1,82 5,92. Olli Rehn ja Jussi Halla-aho. 16.40 Yle Oddasat. 14.30 Persaukiset (12). Seuraava kilpailu: 23.–24.1. 13.00 Simpsonit (7). MD: 1) Laakso/Laitinen, 2) Niina Seppäl/Jukka Tikka, 3/4) Atmaram Bakhati Chhetri/Sihab Rahman, Aki Pirneskoski/Timo Surakka. 56) Elian Lehto Suomi 81. 10.10 Tandemseikkailu. XD C-lk: 1) Ho/Vo, 2) Bong Kosol/Le, 3/4) Lohi/Luonuansuu, Kimmo Hyyppä/Sonja Perälä. (U) 16.00 Unelmakoti. Troikka: 1376,28. 17.25 Haluatko miljonääriksi?. Naiset: Coco Gauff USA (4)–Magdalena Frech Puola 6–1, 6–2, Aryna Sabalenka (2)–Amanda Anisimova USA 6–3, 6–2, Marta Kostjuk Ukraina– Maria Timofejeva 6–2, 6–1, Barbora Krejcikova Tshekki (9)–Mirra Andrejeva 4–6, 6–3, 6–2. lähtö, Toto4-1, lv 2140 m: 1) Armell/Pauli Luoma 16,4a (2,92), 2) Norton Thoke 16,4a (5,22).3) Gliding Star 17,1a (3,77).4) Stick Match 17,6a (44,71). 11.00–11.52 Kieltolaki: Tuho. 21.00 ELOKUVA Beck: Kuolema Samarrassa (41) (12). MOT-toimituksen selvitys osoittaa, että hoivakotien hoivan laadussa on yhä isoja ongelmia Suomessa. 10.58 Norjan eläimiä. 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 23.00 Kansakunnan olohuone (S). 22.00 Time – Sovituksen aika (16). 58) Jaakko Hänninen Suomi jäljessä 1.29. Kausi 3, 9/10. 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä. 3. 17.00 17.10 Onnenarpa. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.50 Jumppahetki. Toto (3-8-5): 2,77 1,20-1,57-2,58 5,01. Matka roomalaisten jäljillä jatkuu vanhaa tietä, Via Domitiaa. 06.25 Huomenta Suomi