Toiseksi kilpailussa sijoittui Länsipuiston koulun ysiluokkalainen Teemu Yli-Länttä ja kolmanneksi Kiviniityn koulun ysiluokkalainen Saana Parviainen. . .11 Sää . . . . Kuva: Timo Talus. . . Samalle kannalle oli päätynyt harkinnassaan myös seurakunnan kirkkoneuvosto. . Saana Parviainen käsitteli niin ikään sananvapautta 60 euron arvoisesti. . . . . . Palkinto myönnetään vuosittain luovasta teosta, joka voi olla taiteellinen tai tieteellinen työ tai teos, tapahtuma, keskustelun avaus tai uusi toimintatapa. . Palkinnon perusteluissa todetaan hankkeen kasvaneen yksittäisestä tempauksesta koko aluetta eteenpäin vieväksi kulttuurihankkeeksi, jolle on nähtävissä pitkä jatko. . . . . . . . . .19 IRTONUMERO 1,90 € Nro 80 KESKIVIIKKONA 22. Merenkulkulaitos rahoittaa korjauksen omilla varoillaan. Käytännössä tarkoitukseen varattu määräraha, 70 000 euroa, ei riittäisi kuin runsaan kuukauden ilmaisruokailuun, jos ruokailijoita olisi tuhat. . . . . . . . Valtuuston mukaan seurakunnan rakennukset kuten kirkko ja seurakuntakoti ovat hyvässä kunnossa, ja palvelut voidaan turvata toimintaa edelleen tehostamalla. Kalliokoski kertoo, että häneen on otettu asiassa yhteyttä ja hän on luvannut antaa vastauksensa kevään kuluessa. . . Luku nousee toiselle tuhannelle. . . Palkinnot lahjoitti Keski-Pohjanmaan Osuuskauppa. . . . . Sivu 12 Veteraaniruokailun järjestäminen hankalaa Jokilaaksojen Oopperakeskushankkeen toteuttama Pula! -ooppera ja projektipäällikkö Anita Ohtamaa ovat saaneet Talonpoikaiskulttuurisäätiön vuoden 2005 kulttuuripalkinnon. . . . . Kokkola–Hakalax Rotaryklubi järjesti kilpailun kaupungin koulutoimen kanssa seitsemättä kertaa. Säilyessään itsenäisenä seurakunta kuitenkin korostaa yhteistyön tekemistä naapuriseurakuntien ja kunnan kanssa. . . . . . Naantalilainen 50-vuotias kapteeni kärähti ruorista Pietarsaaressa viime vuoden helmikuussa, kun hän ohjasi 135-metristä alusta lipeälastissa satamaan. . . Sivu 5 Björkqvist paras puhuja Kokkolan ruotsinkielisen yläasteen ysiluokkalainen Emma Björkqvist menestyi puhetaitokilpailussa. .8 Talous . . .2 Maakunta . . – Tämän tyyppinen järjestelmä olisi kuitenkin hirveän vaikea rakentaa, koska pitkissäkin työttömyysputkissa on hyvin nuoriakin ihmisiä, Filatov huomauttaa. . Pohjanlahden merenkulkupiirin teknisen toimialan päällikkö Håkan Knip kertoo, että ulkovuori on tärkein kohde. . Tällä kertaa voiton nappasi Kokkolan ruotsinkielisen yläasteen ysiluokkalainen Emma Björkqvist. Filatov uskoo, että kansanedustaja Ilkka Taipaleen (sd.) esillä pitämä ajatus hyvin pitkään työttömänä olleiden "armahtamisesta" eläkkeelle on miettimisen arvoinen. Muista puolueista ehdolla ovat tällä tietoa asettumassa ainakin demarien Jutta Urpilainen, RKP:n Per Löv sekä kristillisten Bjarne Kallis. . . . . . . Kesällä 2007 esitettävän, Pentti Haanpään elämästä kertovan Joutilas mies -oopperan valmistelu onkin jo hyvällä alulla Sivu 11 Pula!-ooppera palkittiin – uusi ooppera työn alla Anne Saarikettu KOKKOLA (KP) – Sana hallussa, intensiivinen esitys ja vahvat mielipiteet, veti yhteen tuomariston puheenjohtaja Jorma Aspegrén julistaessaan Rotaryjen jo perinteikkään puhetaitokilpailun voittajan tiistaina kaupungintalon Kokkolasalissa. . . .9 Mielipide . . . – Ihmiset olisivat vuokrafirmojen listoilla riittävän pitkäaikaisesti ja niihin olisi kytkettynä koulutusta ja jatkosijoittamista, hän visioi. . . Sivu 7 Vesiliikennejuopumus vesittyi HO:ssa Ennätyspromillet puhaltaneen kapteenin juttu kaatui muotovirheeseen Antti Savela ALAVIESKA (KP) Alavieskan seurakunnan kirkkovaltuusto päätti tiistaina illalla yksimielisesti säilyttään seurakunnan itsenäisenä. . . Valtuusto yhtyi kirkkoneuvoston kantaan, jonka mukaan yhdistymisavustusten varaan ei toimintaa voi pitkässä juoksussa rakentaa. . . . . . . Kapteeni tuomittiin merioikeudessa vesiliikennejuopumuksesta yhdyskuntapalveluun. . . . . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Keskiviikko A Tänään . Kuva: Aki Paavola Kari Viiperi PIETARSAARI (KP) Tankkeria humalassa kuljettaneen päällikön syytteet puidaan uudelleen Mustasaaren käräjillä. Hovi kumosi kuitenkin tuomion, koska katsoi, että asia olisi pitänyt käsitellä käräjillä eikä erikoistuomioistuimessa, joka lisäksi istui vajaassa kokoonpanossa. . . . . Teemu Yli-Länttä sai sata euroa puhuttuaan perinteestä, jota arvostaa. . Jos rahaa jää, kunnostustöitä tehdään myös sisätiloissa. Tuomariston hän valloitti aiheellaan Vapaus sanoa, mutta myös ajatella ja kuittasi siitä hyvästä muhkean 180 euron ykköspalkinnon. . . Kaupunki on selvittänyt eri vaihtoehtoja ja kartoittanut samalla ilmaisruokailuun oikeutettujen henkilöiden lukumäärää. . . . . Sivu 3 Sosiaaliset perusteet harkintaan Työministeri Filatov pohtisi laajempia kriteerejä työkyvyttömyyseläkkeelle Maakunta Kulttuuri -7 -5 -7 -7 1-4 m/s TVja Radioliite Treffi . Filatovin mielestä alenemisessa näkyvät työmarkkinatukiuudistus ja työvoimapalvelukeskukset, mutta ennen kaikkea kysynnän kasvu. Sivu 6 Kalliokoski harkitsee ehdokkuutta Kokkolan kaupunginvaltuuston viime joulukuussa tekemä päätös ilmaisen kouluruokailun järjestämisestä sotaja rintamaveteraaneille, veteraanien puolisoille ja leskille on osoittautumassa käytännössä hankalaksi järjestää. . . Kiinni jäätyään mies puhalsi 3,1 promillea, mikä oli kaikkien aikojen ennätys suomalaisessa kauppamerenkulussa. . . . . . . Sivu 5 Alavieska jatkaa itsenäisenä Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Jo vuosia toivelistalla ollut Ulkokallan majakan kunnostus toteutetaan ensi kesänä. . . . .13 Urheilu . .1-16 Halsualaissyntyinen tutkija Matti Kalliokoski harkitsee ryhtymistä Keskustan eduskuntavaaliehdokkaaksi. . . . . Sitä varten on varattu 100 000 euroa. . . Siihen otti osaa kahdeksan neljän eri kokkolalaisyläasteen oppilasta. . . . . . . . . . . . – En ole vielä kallistunut suuntaan enkä toiseen, mutta olen sanonut miettiväni ehdokkuutta tarkkaan motivaationi ja tulevien tekemisteni valossa, Matti Kalliokoski kommentoi. . . Vaasan hovioikeus perusteli palautuspäätöstään aikaisemmassa käsittelyssä ilmenneillä muotovirheillä. . .10 Kulttuuri . . . Hän myöntää, että työttöminä työnhakijoina on liikaa ihmisiä, jotka ovat työmarkkinoiden näkökulmasta työkyvyttömiä. . . Pitkäaikaistyöttömyys on laskenut valtakunnallisesti 5–7 prosenttia vuoden takaisesta, mikä on enemmän kuin työttömyyden aleneminen keskimäärin. Valtuusto katsoi lisäksi, että itsenäisen seurakunnan puolesta puhuvat identiteetti, seurakuntalaisten sitoutuminen talkoisiin ja vapaaehtoistyöhön. . . . Nuoria pitkäaikaistyöttömiä on koko maassa noin tuhat. . . . . . . . Itse olisin toivonut hieman isompaakin ratkaisua, mutta silloin se ei ollut mahdollista. . .18 Radio . . MAALISKUUTA 2006 Sisältö Liite Sääennuste Sivu 12 Kaisa Hahto (KP) Työministeri Tarja Filatovin (sd.) mielestä on syytä pohtia, ovatko työkyvyttömyyseläkkeen kriteerit oikeat suhteessa nykyisiin työelämän vaatimuksiin. .14-16 Tv, Sarjakuvat . . .3-7 Kotimaa . . . . – Teimme Sinikka Mönkäreen kanssa lain, jolla osa hyvin pitkään työttöminä olleista pääsi eläkkeelle. . . . Verikokeessa lukema kuitenkin laski ja täsmentyi 2,82:een. . . . . . Myöskään raha ei huolettanut ratkaisevasti. . . . . . . . . . Sivu 4 Ulkokallan majakka kuntoon kesällä Yötä valaiseva Ulkokallan majakka kunnostetaan ensi kesänä. . . . Filatov toteaa, että pelkän peruskoulun varaan jääneiden pirstaleiset työurat ovat iso haaste. . Pitkäaikaistyöttömyyden kitkentään kehitteillä olevaa vuokrayritysyhteistyötä Filatov toivoo voimaan viimeistään ensi vuoden alussa. .12 Ruoka . . .
saakka. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Pe 24.3. Ministerit tiesivät ennestään ainoastaan kysymysten aiheet, joten he eivät olleet pystyneet valmistautumaan niihin. 3. Aih. Suomi-Saksa yhd. Syysloman pidentämisestä viikon mittaiseksi koko maassa järjestettiin äänestys. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Puolilta päivin oli tiukkojen kysymysten vuoro. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Väliviirteen maaja kotitalousseura: Haja-asutusalueiden jäteveden käsittelyilta Väliviirteen koululla ti 4.4 klo 19. Järj. klo 14.15. Pedersöressä. La klo 15 pienen/suuren kunnan kokemuksia Kainuun hallintomallista, klo 17 ruokailu. klo 18.30 nuorisotalo Hansalla (Maailmankauppa). klo 1314.30 Tervakartanon kirjastossa. Eläkeliitto Kälviä: II-alueen ulkoiluja virkistyspäivä ke 29.3. Ullavantie 46, 68300 Kälviä. www.musiikkilukio.net Kokkola Kilwan kylät kuntoon Tansaniassa. asiat, keskustelua toiminnasta alueen asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Olisin kiinnostunut muun muassa siitä: mikä ja missä tuo paikka on, mikä tekee juuri tuon paikan Sinulle erityiseksi, minkälaisia kokemuksia/ muistoja Sinulla on kyseisestä paikasta, minkälaisia asioita teet/ olet tehnyt tuossa paikassa, minkälaisia asioita et tee tuossa paikassa, uskotko kyseisellä paikalla olevan merkitystä myös muille ihmisille. Eläkeliitto Veteli: Teatterimatka Seinäjoelle pe 12.5. osallistua. Kysymykset oli valmisteltu lukuvuoden aikana parlamenttikerhoissa eri puolilla Suomea. Atk-pohjainen kuvataidekurssi ke klo13. Kysymysten ajankohtaisuus, tiukka linja ja syyttävä sävy pitivät ministerit varpaillaan. 876451, Arja 876464 tai Tuovi 876529. Samuel Granvik on valmistunut kiinteistötalouden diplomi-insinööriksi Espoon Teknillisestä korkeakoulusta. Järj. Kälviän Sydänyhd: Sydänilta Marttilasalissa to 23.3. Su kiertoajelu. Maiju Alajuuman pienoisnäytelmä Emäntäkö lomalle, n. Työni käsittelee suomalaisille merkittäviä, pyhiksi koettuja luonnonpaikkoja sekä henkilökohtaista ja/tai yhteisöllisesti jaettua suhdetta näihin paikkoihin. Kannus Sukututkimuspäiville Vaasaan la 25.3. klo 13 vanhustentalon kerhohuoneella. Sopivin ajankohta on 2-12 kk tapahtumasta. Arpajaiset, kahvit. Kahvit. Puhe Heimo Karjalainen. ja ilmoitt. saksalainen ehtoollisjumalanpalvelus klo 18 srk.keskuksen Toimituskappelissa, matkapastori HansMartin Röger saksalaisesta seurakunnasta, kanttorina Tuula Pihlajaharju. Kela korvaa matkakustann. 2 Tänään Keskiviikkona 22.3.2006 . klo 19.30 Lappväärtin kansankorkeakoulun musiikkilinjan opiskelijoiden esittämää monenlaista musiikkia, rockia, poppia ja soulia. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. bussiaikataulu piirin I-alueen (PerhoVeteli-Halsua-Ullava-Kaustinen) erillisestä ilmoituksesta. 2 riviä, sis. Heikkilä p. klo 19. Kälviän Keskustanaiset: Ikean matka Helsinkiin 7.-8.4. Kirj. klo 19, 29.3. hintaan. Alaviirteen maaja kotitalousseura: Retki Kolin ja Pielisen maisemiin 5.-6.6. Seppo Suuronen kertoo varsan valmennuksesta kilpahevoseksi. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Kultapisarat: Tutustuminen Kaustisen kansanlääkintäkeskukseen ke 22.3. Eläkeliiton K-P:n piiri: I-alueen meno yht. Kipupotilasyhd., Nivelyhd., Selkäliitto, AstraZeneca. Sirkku Peltola, ohj. klo 18 srk.keskuksen Toimituskappelissa sekä jumalanpalveluksen jälkeen kahvitilaisuus Pikkusalissa. Eläkeliitto Kokkola: Osall. mennessä Merville, p. Olen vienyt kaikki keräämäni esineet evakkoon piiloon, voitonriemua tihkuva Gwynneth Lester kertoo. 25.3. klo 19. Tasauspäivän tapahtuma ke 22.3. klo 18 Jokilaakson koululla (V). klo 10-18 lipaskeräys marketeissa. Matkan hinta sisältää matkat ja hotellin aamiaisineen. Rahjan kylätoimikunta ja Kalajoen latu. Himanka Yhteislaulutilaisuus su 26.3. Pikkupaketti mukaan. klo 18 Kruunuvoudintalolla psyk. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita INFO (väli) juttuvinkkisi. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Medirexin tiloissa, Kokkolan uimahallilla, to 23.3. Jenni Mäkelä. Hygieniapassikoulutus ke 22.3., Venäjän kielen kurssi ti klo 13. Eläkeliitto Lestijärvi: Päivätilaisuus srk.kodilla ma 27.3. Kokkolan Sotavet: Piirin 40-vuotisjuhlaan su 26.3. Virtuoson konsertit siirtyvät syksyyn. Esitelmät, apteekkari Arja Isokangas ja Sydänpiirin toim.j. Oulainen Hiljaisia näkymiä, Haapavetisen Veli Luukkosen näyttely Taidetalo Väinölässä 26.3. Raumankarin koulusta Himangalta Nuorten Parlamenttiin oppilasedustajina osallistuivat yhdeksäsluokkalaiset Satu Tilus ja Riina Kaustinen. klo13 ja tanhut 14. Määräaikaistilaus: 1 kk 23 € 6 kk 122 € 3 kk 65 € 12 kk 228 € 4 kk 85 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . matkat, ruokailut ja pääsymaksut. 20.3. Ylivieskassa. Klo 13 kevätkokoontuminen. 8315514. leikkimielisiä kilpailuja ym. Valjus. klo 10 II-alueen ulkoiluja virkistyspäivään Villa Elbassa. Lihakeittoa myös astioihin, karjalanpiirakoita, pullia, sämpylöitä. Tietokilpailu ja arvontaa. Maarit Nikula, Riitta Kaariniemi, säestys. ProAgria Keski-Pohjanmaa järj. mennessä Eeva Puikko p. Raija Keski-Sämpi. Alaviirteen maaja kotitalousseura: Kokoont. Ohj. Oulun Eteläisen sotaorvot: Kokoont. to 23.3. Vaikka puuttuvat lomapäivät otettaisiin kesälomasta, olivat nuoret kuitenkin pitkän syysloman kannalla äänin 16331. menn. Hallituksen jäsenet ja varajäsenet, la 25.3. Erälisä 2 €/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. klo 13. menn. Ilmoitt. Kuolleista herännyt. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. 050-5455191. lomamatkan vuoksi. 24.3 menn. Anneli ja Esko, mukana diakoni Jaana Toivainen. Ohj. Hallitus klo 17.30. klo 19. Ilmoitt. Voittaja valitaan Runoraadissa 6.7. – Päivästä jäi hyvä kuva ja tuli sellainen olo, että pääsi osallistumaan yhteiskunnan asioihin ja että nuorta todella kuunnellaan, Riina ja Satu kertovat. Paula p. menn. omavastuun ylittävältä osalta. Marttapaitojen leikkaus, pääsiäiskoristeiden askartelua. Aamun aikana oli mahdollisuus osallistua lyhyehkölle opaskierrokselle eduskunnan tiloihin ja toimittajaoppilaille järjestettiin erillinen infotilaisuus toimittajan työn etiikasta ja eduskunnan 100-vuotisjuhlasta. Ruokailusta ilm. Perheiden talvitapahtuma la 25.3. Tilaisuudessa skoolattiin simalaseilla hyvin onnistuneelle päivällä. piirin kok:een Pedersöreen kaikki hallituksen jäsenet ja varaedustajat. Seur. klo 19 K-P:n kulttuuriopiston Lucina-sali. klo 18 Koivutuvalla. Su 26.3 klo 16 seurakuntatalolla koko perheen laulutilaisuus. klo 18.30 Tervakartanon Juttutuvalla (pihan puolelta). klo 18.30. Vapaa pääsy. Miia Lapinoja HELSINKI Eduskuntatalo täyttyi viime perjantaina peruskoulun yläasteikäisistä. Aiheena intialainen päähieronta, Irmeli Wenström. Ilmoitushinnat Painovalmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,18 2,56 tekstissä 2,04 2,40 tekstin jälkeen 2,04 2,40 takasivu 2,18 2,56 välikannet 2,18 2,56 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,25 2,64 tekstissä 2,11 2,48 tekstin jälkeen 2,11 2,48 takasivu 2,25 2,64 välikannet 2,25 2,64 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Teen pro gradu -tutkielmaani Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitokselle uskontotieteen oppiaineeseen. Keskusta: Retki Kajaaniin 8.-9.4. Kerho ke 22.3. klo 13. Konserttijärjestäjä WellDone ilmoitti tiistaina, että peruutukset johtuvat ylipääsemättömistä aikataulumuutoksista ja -kiireistä. Ennakkoilm. Järj. Unicef Kokkolan paikallisryhmä: Kokoont. Järvenpäätaloon, 2. Tuolloin järjestettiin Suomen viides Nuorten Parlamentti, jonne saapui parlamenttikerholaisia lähes sadasta eri kerhosta eri puolilta Suomea. Kokkolan eläkkeensaajat: Ryhmien ohjaajat, kokoont. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. ke 22.3. Av. Ykspihlajan Eläkeläiset: Kuntorantaan 14.-21.8 ilmoittautumiset Mikolle 10.5. 040-5921836. linja-autolla la 25.3 piirin kevätkok:een Pedersöreen. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Sieltä matka jatkuu pahimmassa tapauksessa vankilaan. Klo 8 H.renlundink., A. Sievi Irma Hannula, Millisilli ja Killinen näyttely kirjaston Taidelaarissa 24.3. Ilmoitt. esitykset 26.3. Härkösen Avoimien ovien päivä -näytelmä ke 22.3. Suomen hevonen pe 7.4. Kokkolassa Villa Elbassa. Yhdistykset . Lesterin verovelka on tällä hetkellä noin 1 000 euroa. Huom., muutos kesäaikaan. ohitusleikatuille, pallolaajennetuille ja infarktin sairastaneille. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 13 € 1x35 mm 17 € 1x50 tai 2x25 mm 23 € 1x70 tai 2x35 mm 29 € 1x100 tai 2x50 mm 37 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Eläkeliitto Kälviä: Kahvitilaisuus ma 27.3. Hinta sis. Kansalliset Seniorit: Muistijumppa to 23.3. 1 tunti. Konserttien uudet päivämäärät on määrä julkaista heti, kun Virtuoson jäsenten syksyn oopperaja teatterikiinnitysten päivämäärät vahvistuvat. Lester, 57, pelkää niiden muussa tapauksessa joutuvan veroja ulosoton kautta perivän yhteiskunnan kitaan. Lester kieltäytyy maksamasta lähialueen palvelujen ylläpitoon tarkoitettua veroa. Kokkolan Työttömät: Toim.keskus av. Espoon kulttuurikeskukseen suunnitellut esiintymiset. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Ilm. Koivuhakaseura: Kokoont. Järj. klo 19 Op:n kerhohuoneella. klo 13 Marttilasalissa, mukana Tapani Riippa. – Hyvää työssä olisi, että pääsisi vaikuttamaan asioihin, mutta toisaalta se on ehkä liian julkinen ammatti minulle. pe 31.3. Kälviäläinen runo elää, osana Meijän Käläviä -pitäjäviikkoa toteutetaan kirjaston ja vapaa-aikatoimen yhteistyönä avoin runokilpailu kaikille. Menolista . Eläkeliitto Lohtaja: Laulutuokio Taidekahvilassa to 23.3. Olli Karikko ja ymp.siht. Jokaisesta kerhosta oli paikalla vaalipiirin koon mukaan 1-3 oppilasedustajaa, jotka pääsivät istumaan kansanedustajien paikoille. RaviLadyt. klo 10.45 bussi Pelimannitorilta Kokkolaan teatteriin. After Eight -musiikkikahvilassa ke 22.3. klo 19 Pauhasalissa. Avajaiset pe 24.3. VR Eläkeläiset: Kokoont. mennessä. Laulattajina Spakin veljekset. SF Caravan Pietarsaarenseutu: Kevättreffit Sexjössä 24.-26.3. Keväältä peruuntuvat 27. Jopa puhemies Paavo Lipponen innostui vastaamaan vastoin yleistä käytäntöä, kun aiheena oli diabeteksen ehkäisy: hän kehotti kaikkia pitämään painonsa kurissa. E-L. Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. ke 29.3. Riina ei haaveile kansanedustajan ammatista, koska työssä on niin kiinni, ettei aikaa riittäisi muuhun, vaikka palkka olisikin hyvä. Tapahtumat kirkossa, tarjoilu seurakuntatalolla. 24.3. 040-5162019. (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Eila Helénin kevätmuotinäytökset Kaupunkikartano Lumitähdessä ke 29.3. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. 0400-773110. Seurakunnan musiikkiviikko 26.3.2.4. Pietarsaaren konserttiyhd., kulttuuritoimisto ja Musiikkitalo. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Risto Hannula ja erik.lääk. klo 19 Tiina Hakolalla. Kalajoki Pilkkikilpailut Rahjan saaristossa su 26.3. Eeva Puikolle 8351120. Kahvit, laulua ym. Anu Jokinen on nimitetty 1.4.2006 alkaen Keskipohjanmaan ja Kokkolalehden yhteiseen ilmoitusja painopinnanvalmistajan tehtävään. Tiedotusta ja toiminnan suunnittelua ym. Lestinjokiseudun sukututkijat. klo 12-14 Varaventtiilissä. Työväentalolle to 23.3. klo 19 Sykäräisen kappelissa Toholammin Kirkkokuoro ja Sykäräisen Kappelikuoro. ilm. Keittoa, kahvit. Järj. Lähtö urheilutalon edestä klo 9, kimppakyyti. K-P:n Mty: Talkoot ja tilkkutäkkiryhmä ke 22.3. Kokkolan Kalevalaiset. Eläkeliitto Kaustinen: Pe 24.3. klo 11. Maire Karvisen luento Muistot voimavara vai taakka. 06-8351120. Sit. KESKIPOHJANMAA . klo 12. Nimimerkillä varustetut runot tulee jättää 31.5. P.raja 15. klo 12. klo 19 ja ti 4.4. ma-pe klo 8-15. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Terttu Orjala, p. EL Ullava: Kahvitilaisuus ry. Aikataulu: Perho klo 8.50, Halsua Jokela 9.20, Sillanpää th. Dramat. Nuoret laittoivat ministerit varpailleen Raumankarin koulusta Himangalta Nuorten Parlamenttiin oppilasedustajina osallistuivat yhdeksäsluokkalaiset Satu Tilus (vas.), Riina Kaustinen ja Miia Lapinoja. Olen kiitollinen kaikista vastauksista, kirjoitukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti eikä vastaajien henkilötietoja tulla julkaisemaan missään. Toholampi Hengellisen musiikin viikon ohjelmassa su 26.3. 24.3. p. klo 14 Raumankarin koulun salissa. Varhaisjakelupäivystys arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12 Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan numeroon 0200-55 888 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . 24.3. 020-7473250. Kirjoittaja on himankalainen yhdeksännen luokan oppilas. klo 12 Lähetyssopessa kirkon luona. La 25.3. Alaviirteen maa-ja kotitalousseura: Haja-asutusalueiden jäteveden käsittelyilta Alaviirteen koululla to 6.4 klo 19. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Luenn. Tied. Hyvänmielen Martat: Kokoont. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Hallitse kipu, vältä haitat -luento kipulääkkeiden käytöstä 29.3. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. klo 18.30 Haapajärven Op:n kok.huoneessa. Asiana sääntömäär. Kokkolan Lauluveikkojen Naiset: Kokoont. KV: Sarjahiihdot ke 22.3. Hannu Miettinen. Eläkeliitto Kannus: K-P:n piirin II ja III-alue, meno yhteisellä l.autolla Pedersöreen la 25.3. Ilm. Lester perustelee kieltäytymistään sillä, että hän ei käytä kyseisiä palveluja lainkaan. Järj. EL Kaustinen: La 25.3. p. saakka. klo 19.30, n. Su 26.3. 4. viikko 12 Aurinko nousee: Kokkolassa 6.22 (pimeys päättyy 5.35), Helsingissä 6.17, Oulussa 6.12 Aurinko laskee: Kokkolassa 18.48 (pimeys alkaa 19.36), Helsingissä 18.39, Oulussa 18.39 Sana: ”Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta. Toholampi tori klo 8.15, Kannus MH 8.40, Himanka Koski-Hovi 9.05, Lohtaja St huolto 9.20, Kälviä tori 9.45, Kokkola MH 10.15. LONTOO (STT–Reuters) Brittiläinen verokapinallinen Gwynneth Lester on lähettänyt puutarhatonttunsa evakkoon. 06-8315514. liittyä jäseneksi. Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton. klo 19 Iltamusiikki, Vetelin Kirkkokuoro joht. Mozartin, Schumanin ja Kaipaisen musiikkia. 040-5169925. Selkäyhd: Meno teatteriin kats. l.autolla, perillä klo 11, hot. (06) 827 2000 ark. P. piirin kokoont. Vapaa pääsy. 4. klo 18.30 Tervakartanon Juttutuvassa. Keliakiayhdistys: Kokoont. Mässkärin kahvitupa av. Symppis toimintakeskuksessa. Juonnettu tilaisuus Kaustisen musiikkilukion salissa. Jumalanpalveluksen jälkeen kahvit Pikkusalissa. haja-asutusalueiden jäteveden käsittelyillan to 23.3. Keski-Pohjanmaan Maaja kotitalousnaiset: Naisten sijoitusklubi kokoontuu ke 22.3. 30.3. 8.00-16.30 Painopaikka Art-Print Oy, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Taito p. 25: 15-16 Nimityksiä . Kuoron harjoitukset klo 11.30. Nimipäivät tänään: Vihtori, Viktor ja Viktoria, ortodokseilla Vasili, Vilho, Helmi ja Rosita Nimipäivät huomenna: Akseli ja Axel, ortodokseilla Niko, Lyydia ja Lyyli Suora Netti-TV-lähetys GTK:n avajaisista ke 22.3. Kokkolan kaupunginteatterissa Suomen hevonen pe 24.3. klo 18 Kruunuvoudintalolla. (06) 827 2235 Mediasihteeri . Korvenvesan talolla 29.3. Kats. Astalle 27.3. klo 13, 27.3. Psykologi Maire Karvisen luento Muistot voimavara vai taakka. Eivätkä he saa minulta mitään muutakaan. Kokkolan Latu: Rastimaja avoinna la-su klo 10-15. Kaustinen Oppilaskonsertissa ke 29.3. Kirjoitukset voit lähettää osoitteeseen: Anna Eronen/ Uskontotiede, Kulttuurien tutkimuksen laitos, Henrikinkatu 3, 20014 Turun yliopisto tai sähköpostitse: anna.eronen@utu.fi Pyhiksi mielletyt luonnonpaikat Tutkimuksia . Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Kari Krapu. Himangan Eläkeläiset: Lauluja näytelmäharj. menn., p. Kokkolan Kalevalaiset: Ti 28.3. Järj. Lähetyssopessa. klo 19 ensi-ilta kirjastoja kulttuuritalon teatterisali. Helsingin Savoyteatteriin ja 3. Kokkolassa Villa Elbassa. Hän käy Raumankarin koulua. Kaikki asukastoiminnasta kiinnostuneet mukaan. klo 19 Kokkolan Sampo pankissa. Anu Jokinen siirtyy tehtävään Kalajokilaakson sivunvalmistajan tehtävästä. Ulla Hietasen grafiikkaa Galleria Stenmanissa, Pitkänsillank. Hipsuvarvas ja Nököhammas ke 22.3. Kaija Kontulaisen veistoksia K.H. Pietarsaari Meta4-jousikvartetti kirkossa ke 22.3. Kaavakkeita ja tietoja piiristä p. (06) 827 2234, . Honkaharjun Eläkeläiset: Tapaaminen 28.3. ja tied. 2005 27874 kpl Lukijamäärä 80.000 (KMT 2005) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. mennessä Kälviän kirjastoon, os. Johtokunta klo 17. Mukana tekninen joht. klo 11.30 nuorisotiloissa. Simo Kangas. Verottaja karhuaa puutarhatonttuja HELSINKI (STT) Virtuoso-nelikon kaikki kolme kevään konserttia on jouduttu siirtämään ensi syksyyn. Veteli Maiju Alajuuman pienoisnäytelmä Emäntäkö lomalle, Kansalaisopiston näytelmäpiirin esitys Pulkkisen ns.talolla pe 24.3. Jumppa to 23.3. Eteläväylä, Kokkola. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. menn. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Ruoka houkutteli paikalle myös ministereitä ja kansanedustajia. Mukaan lähti myös yksi toimittajaoppilas, jonka tehtävä oli tehdä muistiinpanoja ja kirjoittaa niiden pohjalta lehtijuttu koulun lehteen tai paikalliseen sanomalehteen. Tuija Pitkänen, ohj. Kälviä A-L. Kokkola: Saksalainen ehtoollisjumalanpalvelus la 25.3. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat: Kestotilaus 17 €/kk. Hannu Södervik K-PKS:sta. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Ylivieska Luonto kutsuu -näyttely PPO-salissa. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Ruokailu ma-pe klo11-12.30, lapset ilm. Hallitus klo 17. Mahd. Su 26.3. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Kartanotie 3, 84100 Ylivieska . klo 10. Hallitus klo 11. 1 tunti. klo 12 ja 19. klo 18 sos.ja terveysalan opisto, Terveystie 3. klo 10 Sairaalakatu 2 B. viikoilla 12 ja 13 maanantaista perjantaihin klo 12-15, lauantaisin ja sunnuntaisin 1017. klo 11 Potanmäen jäällä yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. p. Ministerien vastaukset tyydyttivät tyttöjä, mutta harmittamaan jäi, että kaikkia mielenkiintoisia aiheita, kuten nuorten kesätöitä, opiskelua ja työllistymistä koskevia kysymyksiä ei ehditty tunnin aikana käsitellä, totesi puolestaan Satu Tilus. – Veroviranomaisten on aivan turha haaveilla puutarhatontuistani. Uudet ja vanhat jäsenet mukaan. klo 19 soittavat Keski-Pohjanmaan Konservatorion ja Kaustisen Musiikkilukion opiskelijat. Kahvit, arv. anestesiologian ja tehohoidon erik.lääk. Maksuton. Juhani Pitkänen, Reino Marjakangas ja Mauri Rättyä, maaliskuun ajan. 0400-369827. klo 18.30 ja to 23.3. 870043, kimppakyyti. Tutkinnot . Pyhäjoki Timantit hangella, musiikkiopiston oppilaskonsertti to 23.3. saakka. K-P:n Aivohalvausja Afasiayhd: Jäsenilta to 23.3. klo 19. Puolisolla mahd. ma-pe 1117, la 11-14, su 12-16. Renlundin museolla, Roosin talolla 23.3.-30.4. Satiirinen maalaiskomedia Sipakan kyläläisistä. Pyytäisin Sinua kirjoittamaan omin sanoin Sinulle henkilökohtaisesti merkittävästä luonnonpaikasta. Myös ei-jäsenet mukaan. Aiheina olivat mm. ma 27.3. Pyytäisin Sinua kuitenkin liittämään vastaukseesi ikäsi ja sukupuolesi. Laulusalilla to 23.3. 37. Kyselytuntiin valmistauduttiin istuntosalissa pidetyillä harjoituksilla, joissa oppilasedustajille opetettiin nimenhuudon, äänestämisen ja kysymysten esittämisen tekninen puoli. Antti Tikkanen, viulu, Minna Pensola, viulu, Eriikka Nylund, alttoviulu, Tomas Djupsjöbacka, sello. klo 18.30. Tyttöjen mielestä parlamenttipäivä oli hyvin järjestetty. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Yhteislauluja, arvontaa, kahvija mehutarjoilu, enkelinäyttely, kolehti lähetystyölle. Hevosaiheinen luentotilaisuus pe 24.3. klo 14 näytökseen Sound of Music, 50 paikkaa. Eläkeliitto K-P:n piiri: II-alue Himanka, Kokkola, Kälviä, Lohtaja ja Pietarsaari, ulkoiluja virkistyspäivä ke 29.3. Yhteydet 22.3. ke 29.3. (06) 7234481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . Ykspihlajan Eläkeläiset: Keskiviikkokerho. Ilm. Klo 18.30 teatteriin kats. Kokkolanseudun Parkinson Kerho: Kokoont. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Tervakartanossa ti 28.3. Kaisulle p. Ohjaus Hillevi Puusaari. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. lähtijät (Kannus, Lohtaja, Toholampi, Himanka, Ullava). Nuorisoseura kutsuu kaikki veteraanit, invalidit, eläkeläiset ja vammaiset virikepäivään 29.3. 0405330344. ke 22.3. klo 18.30 piiriliitolla. Chyd.k., Mariank., Halkokari Esso, K.Aadolf.k., l.autoasema 8.15, Kaarlel.k., Hakalahdenk., Ouluntie, Strangintie. 8312373, 050-3705983. klo 10 messu, Parpala, Vetelin Poikakuoro joht. ti 28.3. klo 19.30. K-P:n Maaja kotitalousnaiset: Ilon Päivän bussiretki Lappajärven Kivitippuun la 22.4. Eläkeliitto Kokkola: Tarinatupa Turisijat kokoontuu pe 24.3. klo15 osoitteessa www.keskipohjanmaa.net Kosila, digimedia Kihlautuneet Haapajärvi Suomen suvaitsevaisin kylä, Kopolan harrastajateatterin näytelmä pe 24.3. Lopuksi oppilasedustajat pääsivät vielä puhemiehen vastaanotolle valtionsaliin. Soneran, Elisan, Telian, DNA:n ja Saunalahden liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,70 euroa. lintuinfluenssa, uusi tekijänoikeuslaki, kasvihuoneilmiö ja kyläkoulujen lakkauttamiset. toimistoon, p. menn. Lähiaikoina hän joutuu setvimään veroasioitaan oikeudessa. pe 24.3. kurssit ja sinne osallistujat. 9.40, Räyrinki Sale 9.50, Veteli Mh 10.05 ja Kaustinen Mh 10.15. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,37 € Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Nukkekoti pe 24.3. KESKIPOHJANMAA Mediatekniikan yo. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Päivän kohokohta oli ehdottomasti suullinen kyselytunti, jossa ministereille esitettiin kysymyksiä. klo 18.30 Sokojan kylätalolla, Vanha Skrabbintie 12. Ilm. Talvimaa-tapahtuma maaliskuun loppuun saakka päivittäin klo 11-17. Ehjää kirpputoritavaraa p. klo 18.30. Valveita, Mika Seppälän akryylitöiden näyttely kaupungintalon aulassa 23.3. K-P:n Sydänpiiri: Sydänkuntoutuskurssi Torniossa 10.-13.5. 0500 162302. Lievitä sydämeni tuska, ota pois minun ahdistukseni.” Ps. Tarjoilu sis. Asiaa tallien vaatimuksista, ravitsemuksesta ym. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk & 0600 16 316, 4,00 €/min.+pvm
Varsinkin rakennusja metallimiehet käyvät paljon Etelä-Suomessa töissä, hän selittää. Työttömyys laski helmikuussa koko maassa, jossa keskimääräinen työttömyysaste oli 10,5. Nurmen esitys raukesi kannatuksen puutteeseen. Pietarsaari haastaa kansalaiset keskusteluun Kävelykatu laajemmaksi ja monta muuta ideaa Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Pietarsaari pyrkii helpottamaan työpaikkojen vähenemisestä johtuvaa kriisiä kehittämisrahastolla, yrityshautomolla ja valtion tukitoimenpiteillä. Muiden liikelaitosjohtajien palkankorotuksiin olisi Nurmen mielestä tullut palata vasta syksyllä, kun työn vaativuudesta on tehty selvitys. Tilaisuuksien aiheet liittyvät keskustan suunnitteluun. Kaustisen seutukunnan luku on 8,3, joka on 6,3 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Seppo Tastula (vas.) esitti palkkoja korotettavaksi siten, että energiajohtajan palkka olisi noussut 243 eurolla ja muiden liikelaitosjohtajien sadalla eurolla kuukaudessa. – Mutta kehittämisrahasto on vielä idea-asteella, hän korostaa. – Ihmisiä myös muuttaa muualle, jolloin avoin työttömyys vähenee. Äänestyksessä kaupunginhallituksen enemmistön korotuslinja voitti Tastulan esittämän matalamman nostoesityksen äänin 6 – 4. Kaikkien lankojen käsissä pitäminen ei valtuuston puheenjohtajan Silja Mikkolan mukaan ole ihan helppoa. Työttömyysaste oli Pohjanmaalla 8,4, Pohjois-Pohjanmaalla 12,4 ja Etelä-Pohjanmaalla 9,5. Johtavan työvoimaneuvojan Raija Mattilan mukaan suurehkossa luvussa näkyy jo Kalajoen tuleva sesonki. Jäljellä on näillä tietämin viisi ehdokasta: himankalainen hallintotieteiden maisteri Riitta A. Talous . – Rakennetyöttömät ovat työvoimareserviä. Meidän toimistomme tilanne oli myös viime vuonna edellisvuotista heikompi. Kirkkoherrakin valitaan Kannuksen ja Toholammin liitoskaavailujen vuoksi jäissä oli hetken aikaa myös Kannuksen kirkkoherran valinta. Tuolloin käsitellään muun muassa toimialajohtajien, kaupunginjohtajan, rahoitusjohtajan, kehitysjohtajan, suunnittelupäällikön ja hallintojohtajan palkkojen tarkistusta. Kaupunginhallituksen päätöksellä energiajohtaja Juhani Paanasen loppupalkka nousee 1 000 eurolla kuukaudessa. – Täytyy ottaa huomioon myös kuntaja palvelurakenneuudistuksen eteneminen. Yli 50-vuotiaiden osuus taas on kasvussa. Työvoimapula ei vielä koettele seutukuntaa suuremmin. Satamajohtaja Torbjörn Wittingin palkka nousee 500 euroa ja vesilaitosjohtaja Esa Jokelan 400 euroa per kuukausi. Kaupunginjohtajan mukaan kaikki osapuolet ovat suhtautuneet myönteisesti kehittämisrahaston perustamiseen. Tilus, Alavieskan kehitysjohtaja, kauppatieteiden maisteri Terttu Korte, rakennusalan diplomi-insinööri Heikki Salonsaari Haapajärveltä, Hailuodon kunnanjohtaja Matti Soronen sekä elinkeino-osaston osastopäällikkö, maaja metsätaloustieteiden maisteri Patrik Lindholm Isostakyröstä. Pietarsaaren kaupunginjohtaja Mikael Jakobsson ei ota kantaa kehittämisrahaston alkupääoman suuruuteen. Idea kehittämisrahastosta on tullut TE-keskuksen johtajalta Kaj Suomelalta, jonka mielestä tilanne Pietarsaaressa lähenee kriisiä. – Toivottavasti nyt olisi vaihdot vähäksi aikaa vaihdettu, hän toteaa. Kannattajat toivovat liitoksella saatavan palveluihin tehokkuutta ja alueelle lisää voimaa Kokkolan vastapainoksi. Kannuslaiset kriitikot taas eivät haluaisi "köyhää Toholampia" Kannuksen riesaksi. Työväenopistoilla järjestetään jo alkavan kevään aikana kolme kaksikielistä luentotilaisuutta, jotka päättyvät kansalaiskeskusteluun. Björklundin määräaikainen pesti UPM:n Pietarsaaren tehtaalla päättyi pari vuotta sitten. Kohteena ovat erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset. Sen sijaan Etelä-Pohjanmaalla luvuissa oli nousua. Lisäksi selvitetään myös liikelaitosjohtajien työn vaatimustason arvioinnit. – Syynä on yleisesti tämän prosessin venyminen. Kaupunginhallituksen maanantaisen päätöksen mukaan muun johdon palkoista päätetään syksyllä. Arviot ovat vaihdelleet 2 – 3 miljoonan markan välillä. Ensimmäisellä kerralla arkkitehti Ilmari Heinonen ja Ben Griep alustavat aiheesta "keskustan ja siihen liittyvien kauppa-alueiden kehittäminen". – Työttömyys on laskusuunnassa, vaikka 10,6:n työttömyysaste seutukunnassa on aika suuri. Kurssilla teoriaa oli 2,5 kuukautta ja työharjoittelua puoli vuotta, jonka päätteeksi heti työllistyin. Kuva: Juha Sallinen Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Ensi vuosikymmenellä Pietarsaaren keskustaa ei tunnista entiseksi, jos kaikki vireillä olevat suunnitelmat muuttuvat todeksi. Kokkolan työttömyysaste on laskenut viimevuotisesta 3,7 prosenttia, Himangan 15,2 prosenttia ja Halsuan peräti 32,5 prosenttia. Kotimaa . Kovin helppoa ei ole saada myöskään ammattitaitoisia elementtityöntekijöitä Alavieskan elementtitehtaille. kirkkoherra Ari Juupaluoma. Kaupunginjohtaja valmistelee konkreettisen hankesuunnitelman kuukauden kuluessa. Lestijärvellä taas on ollut hiljaisempaa, Irja Aho analysoi. Ulkomaat KESKIPOHJANMAA . Liikelaitosjohtajien palkat nousevat Kaisa Hahto (KP) Kokkolalainen Tom Björklund tietää, miltä sadoista UPM-Kymmenen yt-uutisia odottavista tuntuu. Kun kävi selväksi, että kuntaliitosta ei tule ainakaan vielä ensi vuoden alusta, tuomiokapituli päätti viime viikolla jatkaa prosessia ja kutsui hakijat haastatteluun. Kehittämisrahaston avulla pyritään tukemaan olemassa olevia yrityksiä ja synnyttämään uusia. Pohjanmaan alueella työttömyys väheni muualla, mutta Pietarsaaren työvoimatoimiston alueella se pysyi ennallaan. Vähemmistöön jäänyttä esitystä tukivat Seppo Tastula (vas.), Seija Haapalehto (sd.), Jaana Pikkarainen-Haapasaari (sd.) ja Roy Sabel (sd.). Esimerkiksi Halsualla yrityksiin on kuitenkin tullut lisää työpaikkoja ja kunnassa on monenlaisia suunnitelmia työpaikoista. Kokkolan seutukunnassa aste on 11,1, jossa laskua edellisvuotiseen on 3,3 prosenttia. Jos paikalliset yritykset eivät ole valmiita tarttumaan työtilaisuuksiin, ottajia tulee ulkopuolelta. Monenlaista on tapahtunut välillä, ja mielenkiinto loppui, kommentoi Kinnunen. Rakennetyöttömät reservinä Kokkolan kaupungin alueella oli viime vuonna keskimäärin 555 pitkäaikaistyötöntä. UPM:ltä veneenrakentajaksi Tom Björklund rakentaa veneitä Finnmarinilla. Kokkolan työvoimatoimiston toimialajohtaja Elina Pihlaja uskoo, että myös rakennetyöttömyys laskee yleisen työllisyystilanteen parantuessa. Pihlaja arvelee, että työllisyystilanteen kohentumisessa näkyy myös vuodenvaihteessa voimaan tullut työmarkkinatukiuudistus, joka tehostaa yli 500 päivää työttömänä olleiden palvelua ja työllistymistä. Kaupunginhallituksen päätökseen liitettiin kaupunginjohtajan esityksestä lisäys, jonka mukaan kaupunginjohtaja käy kehityskeskustelut liikelaitosjohtajien kanssa. Pietarsaaren kaupunki käynnistää myös rakennemuutosprojektin puolipäiväisen projektinvetäjän johdolla. Vaali voi kuitenkin mennä syksylle, sillä kesäkaudella ei kannata vaaleja järjestää, arvelee vs. Nuorten työttömyys on Kaustisen seudulla vähentynyt miltei neljännekseen kymmenen vuoden takaisesta. – Mielenterveydelle oli parempi tehdä heti jotakin. Yksilötason ongelmien lievittämisessä päävastuu on työvoimahallinnolla – kehittämisrahaston avulla kehitetään alueen yritysystävällisyyttä. Keskustan elävöittämisestä ainakin puhutaan paljon, ja nyt kaupungin virkamiehet haastavat myös kansalaiset mukaan keskusteluun niin sanottujen studia generalia -luentojen kautta. Kannuksen, Kälviän, Lohtajan ja Himangan yhteistyöja liitosselvitystä puolestaan tekee parhaillaan selvitysmies, jonka raportti valmistuu lopullisesti elokuun loppuun mennessä. Kaustisella tarve hoitoalan osaajista Työttömyys tasaisessa laskussa, työvoimapulakin näkyy jo Uusikaarlepyy Sievi Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Kokkolan kolmen liikelaitoksen johtajan palkankorotuksista päästiin sopuun maanantaina. Hän on ilmoittanut, ettei ole enää käytettävissä Kannuksen johtajan virkaan. Palkkojen korotukset syntyivät äänestyksen jälkeen. Määrä on laskenut viidessä vuodessa noin 170 hengellä. – Kansanäänestys joka tapauksessa järjestetään, jos asiat siihen saakka etenevät, sanoo Mikkola. Pitkäaikaistyöttömien määrä on laskussa Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen alueella. Kinnunen ei kiistä sitäkään, etteivätkö Kannuksen aktiiviset kuntaliitoskaavailut olisi vaikuttaneet hänen tilannearvioonsa. Samasta rahastosta syntyi myöhemmin Wedeco. Myös alueen pankkeja ja sijoittajia odotetaan mukaan. Vaasan Strömbergin irtisanomisten yhteydessä kehittämisrahastosta saatiin myönteisiä kokemuksia. Totta tai haavetta. – Viime kesänä ja syksyllä rakennusalalle oli kuitenkin vaikea löytää esimerkiksi ammattikirvesmiehiä. Nuorten työttömyys laskussa Ahon mukaan kohentuneissa luvuissa näkyvät puuja venepuolen lisääntyneet työpaikat. – On ollut sellaisiakin puheita, että mitä jos virka onkin määräaikainen. Maakunta . UPM:n ulkoistamisen tuloksena yhtiön porttien ulkopuolelle valuu työpaikkoja. Esimerkiksi työvoimakoulutuksen kautta heitä pystytään ohjaamaan paremmin työllistäville aloille. Nämä kunnat valmistelevat myös tiivistä sivistystoimen yhteistoimintaa, jonka etenemisestä kuntien johdon on määrä neuvotella lähiviikkoina. Monta rautaa tulessa Kannuksen ja Toholammin liitoskaavailuja käsitellään seuraavaksi valtuustojen iltakouluissa. Esson tontilla ja vanhalla jalkapallokentällä on liikerakennuksia, kävelykatu on laajentunut Alholmin kadulle, Pasaasin tunneli on katettu lasilla ja auton voi pysäköidä maanalaiseen toriparkkiin. Johtajavalinta taas vauhtiin Ari Kinnunen jättäytyi pois Kannuksen kaupunginjohtajakisasta Kaisa Hahto (KP) Kaustisen seutukunnassa avoinna on tällä hetkellä 36 työpaikkaa, joissa haetaan muun muassa rakennusinsinööriä ja opettajaa. Tilaisuuksien järjestelyistä vastaa työväenopistojen lisäksi Keskustan kehittämisprojekti. Nyt tehdyn korotuspäätöksen jälkeen energiajohtaja Juhani Paanasen uusi loppupalkka nousee 5 496 euroon kuukaudessa. Kaustisen työvoimatoimiston toimistonjohtaja Irja Aho myöntää, että kohtaavuusongelma rasittaa koko ajan enemmän. – Hoitopuolen ammattilaisista, esimerkiksi puheterapeuteista on alueella kova pula. – Kaupungin kannalta suurin uhkakuva on se, että alueemme ulkopuolelta tulevat isot yritykset korjaavat potin ja tänne jää vain pöly, kuvailee kaupunginjohtaja Jakobsson. Myös kaksi pientä lasta kotona motivoi. – Heilahtelut näkyvät pienillä paikkakunnilla helposti. Kirkkoherraksi ovat hakeneet Kalajoen kappalainen Erkki Huuki ja Turun seudulla sijaitsevan Marttilan kirkkoherra Markku Niemelä. Hän siirtyi muutaman viikon sisällä uuteen koulutukseen, aikuisopiston venekurssille. Keskusteluilmapiiri kuntien kesken on kuitenkin nyt erittäin hyvä. – Haastatteluiden jälkeen tuomiokapituli päättää vaalisaarnapäivistä sekä vaalipäivästä. Niistä 63 oli puolesta ja 26 vastaan. Pekka Nurmi (kesk.) puolestaan esitti vain 1 000 euron korotusta energiajohtajan palkkaukseen. Monenlaisia ammattityöntekijöiden paikkoja on auki, ja alkaa vähitellen tuntua siltä, että töitä joudutaan tekemään entistä enemmän, jotta ne saadaan täytettyä. Keskiviikkona 22.3.2006 Maakunta 3 Pia Räihälä KANNUS (KP) Kannuksen kaupunginjohtajan valintaa jarruteltiin vähäksi aikaa, kun näytti siltä, että kuntaliitos Toholammin kanssa saattaisi toteutua nopeasti. Satamajohtaja Torbjörn Wittingin loppupalkka nousee 4 910 euroon ja vesilaitosjohtaja Esa Jokelan 4 175 euroon kuukaudessa. Yksi hyppäsi kuitenkin kelkasta pois, nimittäin virkaa hakenut ja haastatteluunkin kutsuttu Lestijärven kunnanjohtaja Ari Kinnunen. Liitosselvittelyssä päädyttiin kuitenkin hitaampaan aikatauluun, ja Kannuksen kaupunginhallitus käsittelee kaupunginjohtajan valintaprosessin etenemistä ensi viikolla. Yhteystiedot Uutiset, juttuvinkit: (06) 827 2315 Uutistuottaja: Jens Oja (06) 827 2314 Toimituspäällikkö: Tiina Ojutkangas (06) 827 2312 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: toimitus@kpk.fi, etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset . Alan vaihto ei ollut Björklundille maailmanloppu, sillä prosessipuolellekin hän oli ehtinyt vaihtaa suurtalouskokin ammatista. Kannuksen ja Toholammin liitossuunnitelmien foorumiksi perustetulle nettisivulle Lestijoki.fi oli kaksi viikkoa sitten jätetty jo 119 mielipidettä kuntaliitoksesta. Loppusuoralle valituista hakijoista tippui jo aiemmin pois Timo-Pekka Kalermo, joka valittiin määräaikaisesti Kannuksen sivistystoimenjohtajan virkaan. 6,3 prosentin luku on kuitenkin koko alueen paras. Ylivieskan seutukunnassa avoimia työpaikkoja on parhaillaan nelisensataa. Hyvin olen viihtynyt. Kehittämisrahasto yrityselämän tueksi. Kausiluonteisesti pulaa on ollut myös rakennusmiehistä. Lääkkeeksi tarjotaan valtakunnallista tiedottamista ja täsmäkoulutusta, jolla on vastattu esimerkiksi puualan, vähittäiskaupan ja teknisen työn kysyntään. Uutta oli keksittävä eikä Björklund aikaillut. Enemmistön muodostivat Sari Innanen (kesk.), Hans Snellman (r.), Kajsa Kouvo (r.), Pirkko Häli (kd.), Mika Sarkkinen (kd.) ja Pentti Haimakainen (kok.). Pesämunan rahoittajiksi on kaavailtu alueen kuntien lisäksi UPM:ää, muuta teollisuutta ja valtiota. Vastustavia lamppilaisia epäilyttää muun muassa, että Toholammista tulisi Kannuksen hiljainen sivukylä
Kannus ei aio osallistua Kokkolan seutukunnan yhteisen henkilöliikennelogistikon palkkaamiseen. Asukkaiden mielestä viihtyisä, idyllinen asuinalue ei ole sopiva paikka liikerakentamiselle. Biokaasuvarustus maksaa merkistä riippuen 3 600 – 5 000 euroa. Ulkokalla sijaitsee 22 kilometrin päässä rannikolta Kalajoen edustalla. – Valtionvarainministeriön ajoneuvovero-osaston vastustus oli kovaa, mutta nyt lakimuutos toteutuu. Urakkatarjouspyynnöt lähetetään lähiaikoina, ja urakoitsijat valitaan huhtikuun loppuun mennessä. Lausuntoa esitetään valtuustolle vastauksena valtuutettu Juha Pajalan aloitteisiin. Biokaasu tulee olemaan suunnilleen dieselin hintaluokassa, arvioi biokaasuautoilun pioneeri Erkki Kalmari Laukaalta. Kirkkoneuvosto luottaa siihen, että Nivalasta löytyy riittävästi vapaaehtoisia vastuunkantajia ja kokoontumistiloja juhlien läpiviemiseksi. Ylivieskan vanha paloasema myydään NIVALA (KP) Nivalan seurakunnan kirkkoneuvosto teki periaatepäätöksen, jonka mukaan seurakunta on valmis järjestämään hiippakunnalliset lähetysjuhlat Nivalassa vuonna 2007. Vapautus polttoainemaksusta koskee myös kaasua käyttäviä kuormaja linja-autoja sekä pääasiallisesti puutai turveperusteista polttoainetta käyttäviä moottoriajoneuvoja. Radan parantamisen aloitusta kaupunki kiirehtii. Vierimaan mukaan luottamushenkilöstön suuri enemmistö ei tuolloin lämmennyt ajatukselle, joskin oli yksimielinen siitä, että ansioituneelle ja jo perinteikkäälle teatterille on Ylivieskassa turvattava toimintamahdollisuus jatkossakin. Tervetuloa! huomenna torstaina klo 19.00 Sekalaiset Lääkäripalvelut Bingot Lohta istutettu 300 kg Lämpimiä mökkejä Varaukset 040-536 6931 LOHIPILKILLE Valkeiselle Yli-Lestille K EV Ä IS ELLE Uudet saunat (vahvat jäät) Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen edustalla sijaitsevan Ulkokallan majakan kunnostus käynnistyy keväällä. KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta BINGO HIMANGAN URHEILUHALLILLA Palkintoina ostokortteja. Jos varoja jää, kunnostustöitä tehdään myös majakan sisätiloissa. Kaupunginhallitus antoi myyntihankkeen yksimielisesti teknisen palvelukeskuksen valmisteltavaksi. Ensimmäiset kalastajat asettuivat Ulkokallaan vuonna 1776. Kirjeessä huomautetaan, että Ratahallintokeskuksen turvallisuusjohtaja Kari Alppivuori on todennut tasoristeyksen erityisen vaaralliseksi ja ehkä jopa Pohjanmaan radan vaarallisimmaksi. – Rapistunut ulkovuori on tärkein kohde. Kustannamme korjauksen nyt omilla varoillamme. Ulkovuori uusitaan kokonaan. Äänekoskelle suunnitellaan suurta biokaasun tuotantoja puhdistuslaitosta, josta riittäisi polttoainetta jo huomattaville automäärille, kertoo Kalmari alan nopeasta kehitysvauhdista. Hankkeeseen on varattu 100 000 euroa, Knip sanoo. Kunnostusta puoltaa sekin, sillä Ulkokalla muodostaa kiintoisan ja erikoisen paikan Pohjanlahdella, Knip korostaa. Runsaan 20 hehtaarin suuruinen Maakalla on viitisen kilometriä Ulkokallaa idempänä. Kalmari avaa lähiaikoina biokaasun tankkauspisteen Laukaalle nelostien varteen. Sen korkeus on 13 metriä. Majakka valmistui vuonna 1871. kaupunginvaltuuston ja -hallituksen yhteisessä seminaarissa kuukausi sitten. Rovastikunnan lähetyspappi Erkki Huukin mukaan Nivalassa ei ole aiemmin pidetty lähetysjuhlia. Pakkalan hallissa. Työt aloitetaan jäiden lähdettyä, sillä alkukesä on parasta työskentelyaikaa meren keskellä sijaitsevassa rakennuskohteessa. Pohjanlahden merenkulupiirin alueella on noin 20 majakkaa. Kaasuautoille verovapauksia Lex Vilkuna voimaan kesäkuussa KANNUS (KP) Kannuksen kaupunki esittää Ratahallintokeskukselle, että junien nopeutta alennetaan pikaisesti Raasakan tasoristeyksen kohdalla ja että tasoristeyksen tilalle rakennetaan alikulkusilta heti Pohjanmaan radan parantamishankkeen alussa. Nykyinen kaava on peräisin ajalta, jolloin Eteläväylää ei ollut. Vierimaan mielestä kaupunki maksaa kyseisistä tiloista turhan suurta vuokraa ja senkin takia pitää perusteltuna, että teatterille on jossakin vaiheessa järjestettävä toisenlainen ratkaisu. Kaavamuutosesitys on ollut asukkaiden toimesta vireillä vuodesta 2004 lähtien, eikä se ennen tätä ole johtanut minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Kalmari toimittaa polttoaineen omalta maatilaltaan. Kaupunginhallituksen päätös johti vireillä olleen kaavamuutosesityksen pikaiseen käsittelyyn, jossa todettiin, että alueen kaava säilytetään ennallaan. Kaupunginhallituksen hyväksymässä kirjeessä todetaan, että koulukeskuksen lähellä sijaitsevan tasoristeyksen turvallisuus on heikentynyt oleellisesti Pendolino-junien tulon myötä. – Maakaasuyhtiö Gasum suunnittelee 30 tankkauspisteen rakentamista Etelä-Suomeen maakaasuputken ääreen. Karin pinta-ala on maankohoamisen myötä kasvanut noin neljäksi hehtaariksi. Lähetysjuhlien järjestelyvastuu on ensi vuonna Kalajoen rovastikunnan seurakunnilla. Muun muassa Suomen Majakkaseura on vedonnut korjauksen puolesta, jotta rappeutumiskierre voidaan pysäyttää ja majakka saadaan pelastetuksi. Tavoitteeksi asetettiin, että paloasemakiinteistö siirtyy uudelle omistajalle heti nykyisen käytön päätyttyä. Periaatteessa siihen mahtuisi vaikka rivitalo, Vierimaa sanoo. – Myyntiä valmisteltaessa on myös selvitettävä, jätetäänkö osa paloaseman väljästä tontista kaupungille. Nivala voi järjestää lähetysjuhlat KOKKOLA (KP) Kirkkolehdon asukkaat ovat valittaneet Vaasan hallinto-oikeuteen Kokkolan kaupunginhallituksen päätöksestä kumota asukkaiden tekemä oikaisuvaatimus ja säilyttää tonttivaraus liikerakentamista varten kiistellyllä Kirkkolehdonkadun ja Eteläväylän välisellä tontilla. Kaupunginhallitus ei näe mahdollisuutta siirtyä takaisin sopimusperusteiseen jätteenkuljetukseen. Pohjanlahden merenkulkupiirin teknisen toimialan päällikkö Håkan Knip kertoo, että kunnostussuunnitelmaa tarkistetaan parhaillaan. Verovapautukset ovat työvoitto lakimuutosta kuusi vuotta ajaneelle kansanedustaja Pekka Vilkunalle. Majakan kunnostus on ollut monen tahon toiveena jo pitkään. Niiden nopeus on jopa 140 km/h, jolloin tasoristeyksessä on näkemäesteiden vuoksi pahimmillaan reaktioaikaa vain muutama sekunti. paloaseman saannista teatterin käyttöön. Koska majakat sijaitsevat ankarissa olosuhteissa, niiden kunnostus tulisi tehdä noin 15 vuoden välein. Majakan käytölle on asetettu rajoituksia. Paloasemaa on havitellut omaan käyttöönsä myös YTYteatteri, joka toimii epäkäytännöllisissä vuokratiloissa ns. Majakanvartijat päivystivät Ulkokallassa vuoteen 1976 saakka, jolloin majakka automatisoitiin. Ratahallintokeskukselta toivotaan vastausta kirjeeseen, joka laitetaan tiedoksi myös alueen kansanedustajille. Myös tankkausverkoston rakentaminen käynnistyy, koska biokaasulle esitetään verovapautta tuoreessa liikenteen biopolttoaineita koskevassa selvityksessä. Siellä keskusteltiin mm. Asia on ollut esillä mm. Kaupunginsihteeri Tapani Vierimaan mukaan on selvitettävä annetaanko kiinteistö välittäjän myytäväksi vai yritetäänkö se myydä kaupungin toimesta. Eduskunta kävi hallituksen antamasta polttoainemaksulain muutoksesta lähetekeskustelun tiistaina. Perämeren pienin Ulkokallan majakka on Perämeren pienin. Irtolehdellä OK 1000e pallorajalla 54. Se on mennyt niin huonoksi, että siitä tippuu palasia. Keskiviikkona 22.3.2006 . Nykyisen valolaitteen loisto näkyy 6,5 meripeninkulman päähän. Samalla majakanvartijoiden virka-asunto jäi tyhjilleen. Ulkokallan majakka kuuluu parinkymmenen historiallisesti arvokkaan majakkamme joukkoon. Koulukeskuksen 600 oppilaasta suurin osa kulkee Raasakan risteyksen kautta. Ulkovuori uusitaan Ulkokallan majakan kunnostus käyntiin keväällä Ulkokallan majakan ulkovuori on niin rapistunut, että siitä tippuu palasia. Liikkuminen sen läheisyydessä on kielletty, koska rappeutuneesta tornista voi pudota tiiliä ja muuta pintamateriaalia. Lakimuutos helpottaa vaihtoehtoisia polttoaineita käyttävien ajoneuvojen käyttöönottoa sekä polttoaineen jakeluverkoston syntyä. Kuva: Timo Talus Kaija Vähäsöyrinki (KP) Metaania käyttävät henkilöja pakettiautot vapautuvat polttoainemaksusta ja käyttövoimaverosta ensi kesäkuun alusta lähtien. Käynnin järjestäjä vastaa niistä, Knip selvittää. Biokaasuautot ovat normaaleja bensa-autoja, joissa on tarvittava lisävarustus. Kaupunginhallitus nimesi kuljetustyöryhmän, joka käsittelee seudullisen henkilöliikennesuunnitelman toimenpide-ehdotuksia. Majakkaa pidetään tärkeänä lenkkinä Pohjanlahden majakoiden ketjussa. Yritys tarjoaa majoitusja ravitsemuspalveluja kokousryhmille ja muille majakkasaarella viihtyville. – Korjauksen pitäisi valmistua elokuun loppuun mennessä, Knip ennakoi. Kirkkolehdon kaavasta valitus hallinto-oikeuteen. Muutoinkin tulevan Satamatien ja liikenneympyrän rakentaminen verottavat tulevaisuudessa lähialueiden vihreyttä. Vapautus määräytyy auton ensimmäisen käyttöönottoajankohdan mukaan, joten vapautus pysyy, vaikka päästönormit myöhemmin kiristyisivätkin. Kannus kiirehtii Raasakan alikulkua Osmo Vasala YLIVIESKA (KP) Ylivieskan uuden paloaseman valmistuttua käytöstä vapautuva vanha paloasema pannaan myyntiin. – Ulkokallan majakka on ollut listoillamme puolenkymmentä vuotta, mutta sen toteutukseen ei ole löytynyt rahaa. Rakennuksessa toimii nyt kalajokinen femEmare Oy. Valtuusto on jo kerran palauttanut asian uuteen käsittelyyn, mutta lausunnon sisältö ei käsittelyssä muuttunut. – Majakan sisälle pääsee vain erikoisluvalla, koska pelastusviranomaiset pitävät tärkeänä, että käyntien yhteydessä on varauduttu myös mahdollisiin pelastustarpeisiin. Merenkulkuhallinto hoitaa noin 50 majakkaa. Kylkiäiset. Pääpalkinto OK 180e. Se selvittää muun muassa palveluliikenteen järjestämistä ja kustannuksia Kannuksessa. Kirkkolehtolaisten tavoitteena on, että tontin asemakaava muutetaan suojaviheralueeksi, ja alueen asumisviihtyvyys ja rauhallinen leima säilyvät ennallaan. Se on osa kansallisperintömme, joten valtion velvollisuus on pitää se kunnossa. Asiasta on valtuuston tekemä periaatepäätös vuodelta 2003. Autot käyvät molemmilla polttoaineilla. Sen suunnitteli maamme merkittävin majakkasuunnittelija Axel Hampus Dahlström. Hankkeessa on mukana jakeluyhtiö, joka huolehtii korttiautomaatista ja säiliöistä. – Lakimuutos tulee lisäämään käytettyjen biokaasuautojen tuontia sekä uusien kauppaa. Esityksen takana on 178 kansanedustajaa, Vilkuna toteaa. Muutosesityksessä asukkaat ajavat tontin säilyttämistä rakentamattomana metsikkönä
Yhteistyötä naapuriseurakuntien kanssa aiotaan tehdä myös jatkossa. maaliskuuta 82 vuoden ikäisenä. Uusi Compeed-huuliherpeslaastari tarjoaa ratkaisun juuri siihen, mihin vaivasta kärsivät ovat kaivanneet kipeimmin apua ja mihin aiemmat hoitokeinot eivät ole pystyneet. Aikaisempina vuosina puheiden aiheina ovat olleet muun muassa tietokone oppimisen välineenä, tuleeko mieliharrastuksestani minulle ammatti, uusi kirjastotalo, sukupolvien keskinäisen kanssakäymisen merkitys, perheenä Eurooppa – kotina maailma, euro, ruoka, Kokkolan ja Pietarsaaren yhteistyö, kiinnostava kirjailija, rohkaiseva esikuva, 11.9.2001 ja kuva maailman turvallisuudesta sen jälkeen, talous, Irakin sodan loppuminen, kiinnostava elokuva, elämä vammautumisen jälkeen, Venäjä, unohtumaton kokemus kouluvuosilta, luonto, vapaaehtoistyö ja Kokkola kotikaupunkina. Hautauksia . Iso edistysaskel hoitoon Huuliherpes on hyvin yleinen. Anne Saarikettu KOKKOLA (KP) – Ei lainkaan ikävä kokemus, vaikka tilanteena outo, koska en ole aiemmin juurikaan puhunut yleisön edessä, pohti kokkolalaisen Kiviniityn koulun ysiluokkalainen Saana Parviainen sillä välin, kun tuomaristo ruoti Kokkola–Hakalax Rotaryklubin ja kaupungin koulutoimen järjestämän, jo perinteikkään puhetaitokilpailun voittajaa. – Sananvapaus on perusoikeus, josta on ihmiselle paljon hyötyä, hän päätti puheensa. Vaihtoehdot he saivat tietää varttituntia ennen h-hetkeä. Hän käsitteli juhannusta, jolloin koko suku on viime vuodet kokoontunut yhteen muutamaksi päiväksi savusaunan, puutalkoiden ja rosvopaistin merkeissä. päivänä helmikuuta 2006 YHTIÖKOKOUSKUTSU Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään tiistaina 4.4.2006 kello 12.00 alkaen Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n päätoimipaikassa, osoitteessa Eteläväylä, Kokkola. Parkkinen, syntynyt 4.9.1923, kuoli tiistaina 21. maaliskuuta Tunkkarin sairaalassa. I Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Yhtiöjärjestyksen 10 §:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat. Kivimaan mukaan ihmiset Alavieskassa ovat ottaneet vilkkaasti kantaa liitosasiaan. II Osallistuminen yhtiökokoukseen Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittaa osallistumisestaan yhtiölle viimeistään perjantaina 31.3.2006 kello 16.00 joko kirjeitse osoitteella Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj/Raija Peltokorpi, PL 45, 67101 Kokkola, sähköpostilla raija.peltokorpi@kpk.fi, faksilla numeroon 06/827 2209/Raija Peltokorpi tai puhelimitse numeroon 06/827 2211/Raija Peltokorpi. Selvitysmies esitti liitosta Seppo Pietilä esitti kirkkoneuvostolle ja kirkkovaltuustolle antamassaan raportissa Alavieskan seurakunnan liittämistä Ylivieskan seurakuntaan. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan yhtiölle ilmoittautumisen yhteydessä. Lisäksi se hoitaa, suojaa ja nopeuttaa rakkulan paranemista. Tuomaristo kiittikin Saana Parviaista miellyttävästä ja intensiivisestä esityksestä sekä etenevästä tarinasta. Ainoan papin, kirkkoherra Hannu Kinnusen lomia on tuurattu Sievistä, ja kanttorin tehtäviä on hoidettu yhteistyössä Merijärven kanssa. – Koulumme on ollut aina innolla mukana. Toistaiseksi itsenäisenä on parempi jatkaa, Jutila vakuutti. Kolme parasta palkittiin 60, 100 ja 180 euron shekeillä, jotka lahjoitti Keski-Pohjanmaan Osuuskauppa, kuten edellisvuosinakin. Hän oli kuollessaan 60 vuoden ikäinen. Suojatessaan rakkulan Compeed pienentää tulehtumisvaaraa ja vaivan pitenemisen riskiä ja auttaa estämään viruksen leviämistä. Hän valitsi kuitenkin sananvapauden, koska ajatteli sen olevan erilainen kuin muilla. Seurakuntatalon remontista tullut velka uhkaa Pietilän mukaan syödä edellisten vuosien ylijäämät kuudessa vuodessa. Uusi apteekkeihin tullut Compeedhuuliherpeslaastari tarjoaa ison edistysaskeleen vaivan hoitoon. Uusi Compeed poistaa ongelman näkyvistä siistillä tavalla. Kokkolassa 22.3.2006 Markku Kallinen Hallituksen puheenjohtaja Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme ERIK HOLMIN muistoa ja otitte osaa suruumme. Sen aiheuttajan HSV-1 eli herpes simplex -viruksen on voinut saada huomaamattaan jo lapsena. Eino Viljasalo Eino Johannes Viljasalo kuoli maanantaina 20. Aiheista miellytti myös ystävyys. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalossa. Alavieskan seurakunta olisi jäänyt kappeliseurakunnaksi. Helmi Krohn: Hipsuvarvas ja Nököhammas Nukketeatteriesitys satuikäisille teatterissa ja kiertueella! Sovitus, ohjaus, lavastus ja nuket RAINER KAUNISTO. Vaikka tuomiokapitulin nimeämä selvitysmies Seppo Pietilä liitosta Ylivieskan seurakuntaan kovasti puolsikin, kirkkovaltuusto säilytti kirkkoneuvoston aiemmin ottaman kannan. Se vaatii rohkeutta. Kilpailun voittaja Emma Björkqvist ruotsinkieliseltä yläasteelta sai tuomaristolta kiitosta intensiivisestä esityksestä, jonka aikana sana pysyi hallussa ja vahvat mielipiteet tulivat hyvin esiin. Omat piirustusvälineet mukaan. Kokkolassa 27. KLO 18.30 ENSI-ILTA TO 23.3. 8–10 tuntia ja pakkaus riittää yleensä yhden huuliherpeksen hoitoon. Luoto päättää asiasta kuluvan viikon aikana. klo 9.30 ja 18.30 pe 31.03. Siunauksen toimitti pastori Tatu Koutonen. IV Osingonmaksu Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2005 päättyneeltä tilikaudelta jaetaan osinkoa 1,0 euroa osakkeelta. Esko Juhani Viitakangas siunattiin viimeiseen lepoon Haapajärven kirkossa perjantaina. Laastari pysyy paikallaan n. Ilmo Välitaloa jäivät kaipaamaan lähinnä veljet perheineen. Puhetaitokilpailua hän pitää tarpeellisena. Kaipaamaan jäivät poika perheineen, veli perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. Pietarsaaren kaupunginhallitus katsoi parhaaksi ottaa Kruunupyyn osuuden vastatakseen, koska Kruunupyytä odotellessa päätöstä ei ehdittäisi tekemään riittävän ajoissa. klo 18-20. Kilpailuun ottivat osaa Hakalahden koulusta Jasmiin Singh ja Ville Valkama, Kiviniitystä Elina Autio ja Saana Parviainen, ruotsinkieliseltä yläasteelta Linn Brunell ja Emma Björkqvist sekä Länsipuistosta Tuukka Mattila ja Teemu YliLänttä. Kertojana näyttelijä EIJA VARIMA. Hän uskoi yhdessä kokoontumisen perinteen lujittuvan entisestään tulevaisuudessa. Edelleen selvitysmies pitää Alavieskan seurakunnan metsäomaisuutta pienenä, eikä hän laskisi paljon sen varaan. Pois silmistä, pois mielestä Huuliherpeksen voivat laukaista esimerkiksi stressi, vilustuminen, aurinko, kylmä ilma, kuukautiset – syyt ovat yksilöllisiä ja niitä on lukuisia. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinko maksetaan 5.4.2006 alkaen. Itse kilpailussa saadaan aikaan hyvä opetustilanne. MYYNTI MA-PE KLO 10-17. Vähän vain sanoin asiat, vaikka puhetilanne ei ollutkaan niin paha. Mainio Compeed-laastariuutuus on nyt saatavilla apteekeissa. Anna-Liisa Kova Kokkolalainen Anna-Liisa Kova, o.s. Lisäksi Jasmiin Singh ja Tuukka Mattila saivat kunniamaininnan ja jokainen kunniakirjan. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita! * Mauno Heikkala Veteliläinen Mauno Matias Heikkala kuoli maanantaina 20. Naiset korostivat sitäkin, että porkkanat eivät olisi tulleet Alavieskalle vaan suuremmalle Ylivieskan seurakunnalle. Sieltä saa myös lisätietoa huuliherpeksen uudesta, huomaamattomasta ja hyvästä hoidosta. klo 9.30 to 30.03. Myös ratkaisevasta kokouksesta pois jäänyt Mervi Jutila oli kovasti oman seurakunnan säilyttämisen kannalla. Lauri Parhiala Lauri Parhiala nukkui pois Kannuksen terveyskeskuksessa maanantaina 20. Toiset ovat olleet puolesta ja toiset vastaan. Toiseksi tullut Teemu Yli-Länttä Länsipuiston koulusta hurmasi tuomariston puheellaan perinteestä, jota arvostaa. Toivo Akseli Korhonen siunattiin lauantaina 18. Jo ennen kuin huulessa alkaa tuntua ensioireita, on osa viruksista paennut takaisin elimistön suojaan, eikä niitä pystytä lääkevoiteilla tuhoamaan. Se on jollain muotoa inhimillisempi ja läheisempi. Monesti suuressa työyhteisössä byrokratia vain lisääntyy ja asioiden joustava hoito vaikeutuu, Kivimaa toteaa. maaliskuuta Toivontuvassa Honkaharjussa. Muistotilaisuus pidettiin Karjalahden Kartanossa. Pietarsaari, Pedersöre ja Uusikaarlepyy ovat päättäneet osallistua takaukseen. Virus säilyy elimistössä läpi elämän. Kätevässä kotelopakkauksessa on kannen sisäpuolella laastarin kiinnittämistä ja meikkaamista helpottava peili. Hän oli syntynyt 19.9.1935 Vetelissä. ”Sananvapaus hyvä aihevalinta” Saana Parviainen puhui sananvapaudesta otsikolla Vapaus sanoa, mutta myös ajatella. Aihevalinta olikin hyvä, vaikka itse puhe olisi voinut mennä luontevammin. – Rotareihin kuuluu paljon ihmisiä, jotka työskentelevät liike-elämässä ja johtotehtävissä. Hänen mukaansa seurakunta kantaa itsensä, vaikka avustukset vähiin jäävätkin. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. Osallistuminen on maksutonta, ei ilmoittautumista. – Mietin myös, että siihen aiheeseen löydän monia näkökulmia. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä kuntayhtymän taloustoimistossa, os. Alavieskan seurakunnassa on jo aloitettu säästöjen etsintä. Palkinnoksi rutkasti rahaa Puhetaitokilpailun tuomaristossa istuivat Jorma Aspegrén, Juhani Punkari, Johan Lillbroända, Lalle Broberg, Lassi Jaakkola ja Riitta Vanhatalo. Hän samoin kuin Jutila toteaa, että Alavieskan seurakunta ei olisi enää saanut yhtä suurta porkkanaa kuin esimerkiksi Merijärvi. Kirkkohallituksen harkinnanalaista avustustakaan Nahkala ei jää kaipaamaan. Pietilä arvioi, että Alavieskan seurakunta on tullut toimeen nauttiessaan Kirkkohallituksen avustuksia. Kruunupyyn valtuusto palautti asian takaisin kunnanhallitukselle. Seitsemän muun kokkolalaisen ysiluokkalaisen tavoin Saana Parviainen testasi puhujan lahjojaan tiistaina kaupungintalon Kokkolasalissa. Ilmoituksen tulee olla perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. III Asiakirjat Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ovat osakkeenomistajien nähtävissä 22.3.2006 alkaen yhtiön pääkonttorissa, osoite: Eteläväylä, Kokkola. Kaipaamaan jäivät puoliso, poika perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Mariankatu 28, torstaina 6.4.2006 klo 8.00-16.00. – Eli tähänkin asti ollaan toimittu kustannustehokkaasti. Lähimpinä kaipaamaan jäivät veli perheineen, siskot perheineen, sukulaiset ja ystävät. Kirkkovaltuusto puolsi pienuutta Alavieskan seurakunta päätti pysyä itsenäisenä Viikon sana myös netissä www.keskipohjanmaa.net PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren kaupunki takaa Kruunupyyn kunnan osuuden Pietarsaaren jäähallin jäähdytyslaitteiston lainasta sillä välin, kun Kruunupyy miettii asiaa. Siunauksen toimitti kappalainen Mika Katajamäki. Takaus Kruunupyyn osuudelle jäähallilainasta. Hän korosti sitä, että on hyvä oppia sanomaan mielipiteensä julki. Tuomariston ja muiden kuulijoiden edessä kilpailijoilla oli neljä minuuttia aikaa käsitellä aihetta. Ilmoitus Ilmoitus Huuliherpeksen voi nyt hoitaa huomaamattomasti Ohut Compeed-erikoislaastari peittää rakkulan näkyvistä ja on huomaamaton. Toiminta kustannustehokasta Kirkkovaltuuston kokouksessa ollut Kirsti Kivimaa myönsi, että talouden ehdoilla seurakunnankin on pitkälle elettävä. klo 9.30 ja 11.30 jatkuu huhtikuussa Liput 7,kesto n. Niillä saroilla kannetaan huolta itsensä ilmaisemisesta, joka ei ole Suomessa siinä arvossa, missä sen pitäisi kansainvälisesti olla. maaliskuuta Sievin kirkossa, siunauksen toimitti kappalainen Anita Leppälä, kanttorina Päivi Korkeakangas. Se luo paranemiselle hyvät olosuhteet, estää ruven ja arpikudoksen muodostumista ja nopeuttaa paranemista. Omistajille lähetetään pyynnöstä jäljennökset tilinpäätöksestä. Kaksi vuotta sitten toimistosihteeriksi valittu Riitta Tuomaala on hoitanut kanslistin tehtävien ohessa myös talouspäällikön, palkanlaskennan ja väestökirjanpidon tehtävät. Jäähdytyslaitteisto maksaa 185 000 euroa. Seija Myllylä siunattiin viimeiseen lepoon Haapajärven kirkossa perjantaina. KOKKOLANSEUDUN TERVEYSKESKUS KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUS kokoontuu keskiviikkona 29.3.2006 klo 18.00 pääterveysaseman neuvotteluhuoneessa os. Enemmän jännitin etukäteen. 40 min. Compeed-huuliherpeslaastari on kehitetty antamaan kaivatut ratkaisut potilaan kannalta tärkeimpiin asioihin. Keskiviikkona 22.3.2006 Maakunta 5 Kuolleita . Peittää rakkulan, nopeuttaa paranemista. 39 Auki: ti-pe 12-15, to 18-20, la-su 12-17, torstaisin vapaa pääsy Piirretään museossa Roosin talolla piirretään Kaija Kontulaisen opastuksella to 30.3., 6.4., 20.4. ENNAKKO KE 22.3. Siksi hän muistuttikin, että puhumattomuuskaan ei ole välinpitämättömyyttä ja ajattelemista voi harrastaa yksinkin. Voisi hyvin otaksua, että tuo into hiipuisi yhdistymisen kautta, Nahkala tuumaa. Päälle voi meikata ja käyttäminen on helppoa Compeed-huuliherpeslaastarin päälle voi meikata normaalisti ja sen kiinnittäminen on helppoa. Vajaata tuntia myöhemmin myönteinen kokemus lienee entisestään vahvistunut, sillä Saana Parviainen pokkasi kilpailun kolmospalkinnon ja siitä hyvästä 60 euroa. Karsiessamme koulussa kilpailijoita joukossa oli niitä, jotka keräsivät tietoa saadakseen asian riittämään neljäksi minuutiksi. Compeedin avulla huuliherpes ja rakkula ovat pois silmistä ja myös mielestä. Hänen aiheenaan oli sananvapaus. Kilpailijat valitsivat aiheensa viidestä vaihtoehdosta, jotka koskettivat perinteitä, ystävyyttä, sananvapautta, kansallista itsekkyyttä ja kansainvälistä vastuuta sekä Kokkolaa. maaliskuuta kotonaan 46 vuotiaana. Mariankatu 28, 67200 Kokkola, käsittelemään kokouskutsussa mainittuja asioita. Myös monet seurassa puheliaat aikaraja yllätti pituudellaan, Hakalahden koulun äidinkielen opettaja Helena Isotalus kertoi. Ikävän tuntuinen ja näköinen rakkula nousee huuleen ja sen paraneminen voi kestää 7–12 päivää. Antti Savela ALAVIESKA (KP) Alavieskan kirkkovaltuusto päätti tiistaina illalla yksimielisesti säilyttää seurakunnan itsenäisenä. www.ferrosan.fi Yskänrokko eli huuliherpes näkyy ikävästi rakkulana huulessa. ja 27.4. – Persoonallinen ja hauska puhe, joka välitti suvun perinteen elävällä tavalla tähän päivään, kuului tuomariston arvio. Puhetta sananvapaudesta ja perinteestä Saana Parviainen ja Teemu Yli-Länttä pärjäsivät puhetaitokilpailussa Kiviniityn koulun ysiluokkalainen Saana Parviainen sijoittui kolmanneksi Rotaryjen järjestämässä puhetaitokilpailussa. KLO 18.30 ke 29.03. – Esimerkiksi viime vuonna talous osoitti hiukan ylijäämää, vaikka harkinnanvarasta avustusta ei saatukaan. Myös tuomariston puheenjohtajan Jorma Aspegrénin mukaan kilpailulle on tilausta, mistä kertoo sekin, että tapahtuma järjestettiin jo seitsemättä kertaa. Puhuessa taas sanansa on syytä valita tarkoin. Kruunupyyn osuus lainatakauksesta on 12 000 euroa. Anja ja lapset Surukiitokset Sekalaiset Kokoukset Kulttuuri Teatterit * Kaija Kontulainen 23.3.-30.4.2006 Veistoksia Avajaiset 23.3.2006 klo 18 Roosin talolla, Pitkänsillank. En ymmärrä, mitä säästöä suuremmasta seurakunnasta olisi. Hän ennakoi, että itsenäisyyden säilyessä esimerkiksi päiväkerhotyö voi olla vaakalaudalla. Kilpailua ennen puheopetusta, jota koulussa ei ole tarpeeksi, tulee skarpattua ja kilpailusta saa opetukseen myös taustaa. Rauhoittaa ja vähentää tartuntariskejä Myös huuliherpekseen liittyvää kutinaa, tykytystä ja kuumotusta voidaan rauhoittaa ja helpottaa Compeed-huuliherpeslaastarin avulla. KESKIPOHJANMAA . Ilmo Välitalo Ilmo Artturi Välitalo kuoli Ylivieskassa lauantaina. Aikataulun noudattamisesta huolehti tuomaristo, joskin pääsääntöisesti puheet kestivät reippaasti alle annetun aikarajan. Kirkkovaltuutettu Jarmo Nahkalan mukaan pienellä yksiköllä on arvonsa. Hän tunnusti Alavieskan seurakunnan olevan taloudellisesti ahtaalla mutta ei kuitenkaan varsinaisesti vaikeuksissa. Kuvat: Aki Paavola Länsipuiston koulun ysiluokkalainen Teemu Yli-Länttä puhui arvostamastaan sukunsa juhannusperinteestä kakkossijan arvoisesti. – Neljän minuutin puheen pitäminen on vaikeaa, ei mikään läpihuutojuttu. Kaipaamaan jäivät lapset, vanhemmat, sisarukset ja muut omaiset. Pietilän raportissa esityksen perustana on tiukka talous. – Meillä on tehty aina paljon talkoita
– Odotin useampia nimiä. – Lopullisen päätöksen hengellisen huollon tarpeesta tekevät usein seurakunnat. Keski-Pohjanmaan Keskustan piiritoimistolle ehdokasesityksiä voi antaa toukokuun loppuun. Lisäksi Pietarsaaren kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sekä pedersöreläinen Mats Nylund ovat esitettyjen listalla. Hän aloitti kesäharjoittelijana vuonna 1994, siirtyi siitä kauppapoliittiseksi asiamieheksi ja MTK:n Brysselin toimiston johtajaksi. – Emme ole laatineet erityisiä aikatauluja, mutta odotamme ehdokasesityksiä kevään aikana. Järjestämme piirikokouksen Ullavassa toukokuun alussa, ja siellä keskustellaan myös vaaliliittokuvioista. huhtikuuta. huhtikuuta. Hänen mukaansa piirissä mietitään kevään aikana sopivia ehdokkaita ja kysellään sitten heidän kiinnostustaan. Ilmeisesti muut mahdolliset hakijat pitivät Hornborgin valintaa niin varmana, etteivät edes lähteneet kilpaan mukaan, Isomaa sanoo. Kiinnostusta ja kyselyjä on kuitenkin ilmennyt. toukokuuta mennessä, jolloin ehdokkaiden on myös ilmaistava suostumuksensa. – Sinänsä meillä onkin turvalliset lähtökohdat, mutta tavoitteenamme on kuitenkin saada aikaan kampanja, jossa olisi muitakin hyviä ehdokkaita. Tuotetta myydään luontaistuotekaupoissa, apteekeissa ja tavarataloissa. Perussuomalaisten keskipohjalaispuheenjohtaja Alpo Ylitalo uskoo, että Vaasan vaalipiirissä saatetaan kisata omallakin listalla. Jutta Urpilainen asettuu ehdolle Pohjanmaan Sosiaalidemokraattien ehdokkaista on varmistunut ainakin istuvan kansanedustajan Jutta Urpilaisen asettuminen ehdolle. Kaustisen tapaan myös Vetelin kunnan alueella on merkittävä määrä soita, joilla on jo nyt laajamittaista turvetuotantoa. Vetelin kunnalla ei ole kuitenkaan huomautettavaa maakuntakaavan luonnoksesta, kunhan noudatetaan yleisperiaatetta, jonka mukaan turvetuotantoon otetaan ensisijaisesti entisiin tuotantoalueisiin liittyviä ojitettuja soita. RKP:n asettelu alkanut vilkkaasti Ruotsalaisen kansanpuolueen Pohjanmaan piirissä ehdokasasettelu on käynnistynyt hienosti. Erkki Hännisen mukaan myöskään vaaliliitoista ei ole tehty lopullista päätöksiä. Hakijoilla oli ilmeistä rimakauhua ja kieltäytymisiä tuli. Haukilahti epäilee puheenjohtajan valinnan aikataulun olleen liian kiireinen. Hän aloittaa toukokuun puolivälissä Euroopan lannoiteteollisuusliiton toimitusjohtajana Brysselissä. Pienemmissä seurakunnissa hengellistä huoltoa on tarjottu jo aiemmin. Kokkolan vihreät eivät halua julkistaa tässä vaiheessa ainoatakaan saamaansa ehdokasesitystä. – Tämä on niin uusi asia, ettei tarkempia päätöksiä ole tehty. Se imeytyy nopeammin kuin tavallinen magnesium ja on pitkävaikutteinen. Osastot saavat kukin esittää korkeintaan kahta ehdokasta, minkä lisäksi minimissään viidentoista jäsenen porukka voi antaa oman esityksensä. huhtikuuta järjestettävään piirikokoukseen mennessä 12 – 14 nimen ehdokaslista. Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki Hanna Kauppinen (KP) Vaikka eduskuntavaaleihin on vielä reippaasti aikaa, ovat puolueiden ehdokasasettelut jo pyörähtäneet käyntiin. Kokoomukselle ei vielä nimiä Pohjanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Jaakko Sairo kertoo, että piiri odottelee parhaillaan yhdistysten ehdokasesityksiä, joiden määräajaksi on asetettu 30. – Jossain päin maata vaaliliittoja varmasti tehdään, mutta ei välttämättä täällä. Vain yhden ehdokkaan nimeäminen yllätti monet valtuuskunnan jäsenet. Maisemaja kulttuurikohteena Perhonjokilaakson avoimet rantapellot kahta puolta jokea nähdään maisemankuvan vaalimisen kannalta arvokkaina kohteina, joita ei pitäisi turmella missään nimessä rakentamalla. Keskiviikkona 22.3.2006 . Ehdokasasettelut jo käynnissä Eduskuntaan pyrkivien nimet selviävät toukokuussa Urpo Nykyri KAUSTINEN, VETELI (KP) Kaustisen kunta ei hyväksy maakuntakaavan toisen vaiheen luonnoksen turvetuotantovyöhykkeiden luokitusta, joka sallisi Köyhäjoen, Vissaveden ja Tastulanjärven veden kuormituksen lisäämisen. Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen ehdokaslistassakaan ei ole vielä nimiä. Nyt myös sokeriton! Kaija Vähäsöyrinki (KP) Maaja metsätaloustuottajain keskusliitolle uutta puheenjohtajaa etsinyt työryhmä esittää MTK:n valtuuskunnalle vain yhtä nimeä, etujärjestön nykyistä toiminnanjohtajaa Michael Hornborgia. Tarkoituksena on nimetä muutama ehdokas ennen kesää ja loput sitten syksyllä, Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen järjestösihteeri Jaakko Salovaara kertoo. yhteystiedot ladottava AkzidenzGroteskBQ-Regular -tyypillä PÄIVÄN PUTSAUS! Bonusta S-Etukortilla Taiteilija Erkki Liikanen: Lihasvaivani katosivat – Diasporal-magnesium auttoi ILMOITUS Luin kolme vuotta sitten magnesiumin hyvistä vaikutuksista. Tehtävä ei olekaan helppo. Jos ehdokasesitysten määrä antaa aihetta jäsenäänestykseen, ne järjestetään alkusyksystä. Tutkimukset: www.harmonia.fi Krampit, suonenvedot, lihasten kipeytyminen ja jäykkyys haittasivat ennen työtäni ja vapaa-aikaani. – Lopullinen hiominen tapahtuu syksyllä ja varsinaisista nimeämisistä päätetään lokakuun lopun piirikokouksessa. Vuosina 2003 – 2005 Michael oli tarhaajaliiton, STKL:n, toiminnanjohtajana. Tuote on helppokäyttöinen, tehokas ja maksaa vain murto-osan siitä mitä tuhlasin ennen muihin konsteihin. Kiljalan mukaan Michael Hornborgille tulee antaa tilaisuus näyttää kykynsä. MTK:n puheenjohtajat valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Heille korostettiin etenkin yhteistyön merkitystä. KESKIPOHJANMAA 6 Maakunta Laatutavaraa nyt edullisesti! Kaikissa tuoteryhmissä tosi löytöjä! Tule Iskuun! Osoiteyms. Mikään ei tuntunut auttavan. – Lisäksi pohdinnassa ovat olleet Kalajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä sekä alavieskalainen emäntä Anna-Leena Brax, mutta esityksiä ei ole vahvistettu eivätkä henkilöt ole ilmaisseet kantaansa, Pohjois-Pohjanmaan keskustanaisten toiminnanjohtaja Minna Siira mainitsee. – En ole etsimässä uusia nimiä. Ehdolla olleita henkilöitä oli sentään kymmeniä ja monia haastateltiinkin. Yrittäjyys ja metsä ovat kasvavia alueita MTK:n edunvalvonnassa ja Hornborg sopii siihen paremmin kuin arkinen lypsäjä. Vastaehdokas voi hyvinkin tulla vielä valtuuskunnan kokouksessa, arvioi MTK PohjoisPohjanmaan puheenjohtaja ja valtuuskunnan jäsen Tuomo Tamminen Raahesta. Samassa kokouksessa Härmälälle myönnetään ero puheenjohtajan tehtävistä. Oletukseni mukaan kisaan ovat lähdössä ainakin kaikki istuvat edustajat. Kolmatta kertaa MTK:ssa Michael Hornborh on 40-vuotias agronomi ja maatalousja metsätieteiden maisteri. Kaikki ovat myös suostuneet ehdokkaiksi, RKP:n Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Anki Jylhä luettelee. Kalliokoski harkitsee parhaillaan kantaansa ja ilmoittaa sen kevään kuluessa. Toiset kaksi keskipohjalaisehdokasta nimetään kevään aikana pidettävässä alueellisessa vaalikokouksessa. Erityisesti kunta kiinnittää lausunnossaan huomion Tastulanjärveen, jota selvityksessä pidetään kulttuurimaisemallisesti arvokkaana kohteena. Valtuuskunta valitsee valitsee Esa Härmälän seuraajan 6. – Vaihtoehtoja pitäisi aina olla, jotta asioista voitaisiin keskustella ja päättää. – Hornborgin esittäminen ei ollut yllätys, vaikka alkuasetelmien perusteella odotin useampia nimiä. "Ei arkista lypsäjää" MTK Keski-Pohjanmaan puheenjohtaja Markku Kiljala Reisjärveltä on valmis kannattamaan Hornborgin valintaa etujärjestön puheenjohtajaksi. Valtuuskunnan ylivieskalainen jäsen Helena Kallio on yllättynyt ja pettynyt valinnanvaran vähyyteen. – ... KeskiPohjanmaan maakuntakaavan ensimmäinen vaihe vahvistettiin vuonna 2003. Hornborgien perhe asuu Lohjalla Laaksopohjan kartanossa, Nina -vaimon kotitilalla. TIESITKÖ. – Kyseisten vesistöjen kiintoaineja ravinnekuormitusta ei voi lisätä nykytilanteessa virkistyskäyttöarvot huomioiden, kunnanhallituksen lausunnossa sanotaan. Kaiken kaikkiaan piiristä valitaan neljä ehdokasta. Ne ovat Sanna Isola Haapajärveltä, Pekka Vilkuna Nivalasta ja Markku Koski Kärsämäeltä. MTK:n toiminnanjohtajana viime vuoden kesäkuussa aloittanut Hornborg on etujärjestön palkkalistoilla jo kolmatta kertaa. Soinin hyvä äänisaldo presidentinvaaleissa teki sen, että nyt ehdokkaita on jo tarjoutunut ja kannatuksemme on muutenkin kohonnut, Alpo Ylitalo sanoo. Keskustelua tulee, sillä puheenjohtajan valinta on vakava asia. Kirkkohallitus on laatinut uuden valmiussuunnitelman hengellisen hoidon toteuttamista varten, kertoo Kirkkohallituksen palvelevan puhelimen sihteeri, rovasti Helena Samulin. Toisaalta puheenjohtajan jäljellä oleva1,5 vuoden mittainen pesti saattoi olla liian lyhyt houkutellakseen hakijoita. Maakuntakaavan toinen vaihe sisältää neljä osakokonaisuutta: Maisema ja kulttuurikohteiden päivityksen sekä uusina asioina kaupallisen palveluverkon, turvetuotannon ja tuulivoimatuotannon. Brysselistä Hornborg palasi MTK:n vero-osastolle vuonna 1999, mistä hän jatkoi kolmeksi vuodeksi ruotsinkielisen neuvontajärjestön toiminnanjohtajaksi. Tarkempia tietoja on luvassa kesällä. Tavoitteena on saada 23. Kaiken kaikkiaan piirissä on tehty jo pitkästi toistakymmentä esitystä. Tavoitteena on saada kaksi ruotsinkielistä ehdokasta, joista toiseksi on esitetty pietarsaarelaista Richard Sjölundia, Pohjanmaan Sosiaalidemokraattien Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Aarne Heikkilä kertoo. – Hornborgin valinta olisi sukupolvenvaihdos MTK:n johdossa. Piiritoimisto on saanut jo peräti yksitoista esitystä, joista neljä vaikuttaa Keski-Pohjanmaalla. Turpeennosto kiusaa Kaustisella Vetelillä ei huomautettavaa maakuntakaavan luonnoksesta Päivi Marjamaa YLIVIESKA (KP) Vuoden 2006 aikana seurakunnat uusivat valmiussuunnitelmansa suuronnettomuuksien varalle. Hengellisen työn tekijät kokoontuivat alkuviikosta koulutustilaisuuteen Raudaskylän Kristilliselle Opistolle vaihtamaan ajatuksia suuronnettomuuksiin varautumisesta. Hornborg on kotoisin maatilalta Valkealasta, jossa pikkuveli jatkaa tilanpitoa. – Valtuuskunnassa voi tulla keskustelua valinnan perusteista, valitaanko varsinainen vai ehkä väliaikainen puheenjohtaja. Useampia ehdokkaita olisi toivottu Michael Hornborgia esitetään MTK:n johtoon Michael Hornborgilla on laajaa kokemusta maatalouden edunvalvonnasta. Turve-elinkeinon kannalta onnen lahjat ovat tietysti toisinpäin. Ne ovat Johanna Lehtinen Pietarsaaresta, Tuomo Puumala Kokkolasta sekä Mika Lintilä Toholammilta, Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Erkki Hänninen kertoo. Michael harrastaa metsästystä sekä mehiläistenja lampaidenhoitoa. – Istuvan pedersöreläisedustajan Per Lövin lisäksi meille on esitetty luotolaista Stefan Svenforsia, joka toimii ministeri Ulla-Maija Wideroosin avustajana. Kaupan palveluverkkoluonnoksen mukaan Kaustinen, Kokkola ja Kannus palvelevat päivittäistavaroiden osalta myös naapurikuntiaan. – Tuntuma on sellainen, ettei jäsenäänestystä tarvita, mutta jos sellainen tulee, se järjestetään kesäkuun toisella viikolla. Tuottajaliittojen puheenjohtajien pöytäpuheissa on käynyt ilmi, että tietty ryhmä miettii aikalisää ja uusia nimiä MTK:n johtopaikalle. – Tähän mennessä olemme saaneet kolme esitystä. Maakunnan ainoa vähittäiskaupan suuryksikkö on esitetty Kokkolan Heinolan alueelle ohitustien ja keskustan sisääntuloväylän risteysalueelle. Yhteistyöverkostojen luominen on erittäin tärkeä, Samulin neuvoo. Vaaliliittoasia on myös auki, Paananen kertoo. Hän on hengenluoja koko järjestössä. Jalat, selkä ja niska-hartiaseutu olivat koetuksella. Asia ei kuitenkaan kummene lykkäyksellä. Kokeilin ensin tavallista magnesiumvalmistetta, mutta vasta Diasporal-magnesiumilla sain loistavia tuloksia. Etenkin Kaustisen Salonkylässä periaatetta on vielä mahdollista noudattaa. Olemme saaneet myös ennakkotietoja esitysaikomuksista, mutta ne eivät ole vielä julkisia, Jaakko Sairo selvittää. Niin ikään halsualaissyntyistä tutkijaa Matti Kalliokoskea on kosiskeltu ehdokkaaksi. Sitä luonnehditaan "täydennysja ajantasakaavaksi, joka käsittää keskeiset asiakokonaisuudet". Nyt pysyn taas liikkeessä aamusta iltaan. Hornborg on ollut niin vähän aikaa talossa, että häntä ei tunneta. Valintaprosessin loppuvaiheessa ei ollut monia ehdokkaita. Yleinen käytäntö on, että ehdokkaita saa esittää kesään saakka, ja valitut ehdokkaat nimetään syksyn vuosikokouksissa. MTK:n johtokunnan jäsen Eero Isomaa Nivalasta tyytyy työryhmän yksimieliseen esitykseen. – Toimikunta vain suosittelee, mutta valtuuskunta päättää. Pohjois-Pohjanmaan piirissä ehdokasesitykset on tehtävä 19. Uskon Hornborgin tulevan valituksi, Kiljala pohtii. Kaustisen kunta pyytää myös selvittämään, tulisiko Outoveden järven alue ottaa huomioon maakuntakaavassa luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeänä suoalueena. Sitä seurasi työ EU:n komissiossa komissaari Erkki Liikasen kabinetin jäsenenä. Kristillisdemokraattien KeskiPohjanmaan piirin puheenjohtaja Jukka Paananen tietää, että ainakin istuva edustaja Bjarne Kallis on taas lähdössä mukaan. ja vain sellaisia ojittamattomia soita, joiden luonnonja kulttuuriarvot eivät ole valtakunnallisesti tai seudullisesti merkittäviä, Vetelin kunnanhallitus sanoo. Seurakunnissa varaudutaan hengelliseen huoltoon. Hornborgissa on potentiaalia, mutta hän ei tunne vielä kenttää eikä kenttäväki häntä, toteaa valtuuskunnan jäsen Tapani Haukilahti Vetelistä. Työtä hänellä on ja kentän luottamus on hankittava. Resurssien salliessa he paneutuvat hengellisen huollon kehittämiseen paremmin. Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa. Pohjois-Pohjanmaalta kolme varmaa nimeä Myös Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri on saanut kolme esitystä Keskipohjanmaan levikkialueelta. Turvetuotannon osalta Kaustisen vesistöjen kannalta kiusallisen aseman huomaa kaavaluonnoksen kartalta yleissilmäyksellä. Vaaliliittokuviot vielä avoimia Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piirien vaaliliittosuunnitelmat ovat vielä avoimet. Toimivia turvesoita on paljon ja eriasteisia turvetuotantovyöhykkeitä laajalti, toisin kuin naapurijokilaakson suunnalla, jonne sen sijaan on merkitty runsaasti luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä suoalueita. Veli on viljanviljelijä ja metsien sertifioija. Kaustisen keskustaan on kaupallisia palveluja varten varattu keskustatoimintojen alue. Diasporal on ensimmäinen sitraattimuotoinen magnesiumvalmiste. Vaimo hoitaa 50-paikkaista ratsastustilaa ja kilpailee
Päätöksenteko yhtiössä olisi joustavaa ja kuntien omistussuhteet selkeät. Korva totesi teknisen viraston suhtautumisen aloitteeseensa olleen hieman nihkeä. Kuva: Juha Sallinen Kari Viiperi PIETARSAARI (KP) Naantalilainen, 136-metrisen tankkerin päällikkö joutuu uudelleen käräjille syytettynä vesiliikennejuopumuksesta, josta hänet jo kertaalleen tuomittiin viime elokuussa. Nyt tapaus menee normaaliin tuomioistuimeen. KENKÄOSASTOLLA: Tänään se alkaa... 69 . – Ihmismääränä lukema olisi Pietarsaaressa 80 eli aika lähellä kaupunginjohtajan esittämää tavoitetta, hän sanoi. Palo sai alkunsa saunatiloista, joista se levisi pesutiloihin ja askartelutiloihin. Näin on takavuosina tapahtunut, koska kaupungissa ei ole ollut tarjota riittävästi omakotitontteja. Silvennoinen peräsi säännöllistä yhteydenpitoa poliittisten päättäjien ja pk-yrittäjien kesken. 59 . Trendy Look -mokkatakki 39 . 25 . Sammutustöihin osallistui Kokkolan palolaitoksen kolme yksikköä ja vapaapalokuntalaisia. Omakotitalon kellari tuhoutui 1,5-kerroksisen omakotitalon kellari paloi täysin ja palokunta joutui tuulettamaan talon. Valtuutettu Markku Korvan (vas.) kaksi vuotta sitten tekemän aloitteen tavoitteena olivat toimet, joilla kaupunki pystyisi ehkäisemään asukkaiden virtaamisen naapurikuntiin. Merioikeus katsoi, toisin kuin syytetty, että suuren tankkerin ohjailu humalassa oli omiaan aiheuttamaan vaaraa. Pietarsaari kaipaa myönteisiä signaaleja Valtuustossa ripeä keskustelu kaupungin tulevaisuudesta Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Valtuutettu Pentti Silvennoinen (kesk.) esittää Pietarsaaren kaupunginhallitukselle selvitettäväksi ylikunnallisen vesihuolto-organisaation mahdollista perustamista Pietarsaaren talousalueelle. MIEHILLE: 100 . KESKIPOHJANMAA . Hän mainitsi, että uuden kaupunginjohtajan Mikael Jakobssonin tuore teesi asukasmäärän kasvusta sadalla vuodessa on kelpo tavoite ja siihen voidaan yltää. Keskiviikkona 22.3.2006 Maakunta 7 HHH KOKKOLA Isokatu 13 puh. Pietarsaaren alueella monet vedenottamot ja vedenpuhdistuslaitokset ovat kohta uusimisen tarpeessa. Ainakin kymmenen vuotta olisi tarvittu, jotta olisi pystytty joitain perusteltuja johtopäätöksiä tehdä. Hänen mielestään tarvittaisiin areena, jossa pienet ja keskisuuret yrittäjät ja poliitikot voisivat käydä vuoropuhelua kaupungin kehittämiseen liittyvistä asioista. Kapteenin lisäksi aluksella oli parinkymmenen hengen miehistö Kreikasta, Italiasta ja Filippiineiltä. 2 . Humalaisen kapteenin juttu harhaili hakoteillä HO kumosi tuomion ja palautti asian. 25 . Verikokeessa lukema laski vähän yli 2,8:aan. Laivasta poistettu päällikkö puhalsi 3,1 promillea, joka ylitti sallitun rajan kolminkertaisesti. Palon syttymissyy ei selvinnyt vielä tiistai-iltana. Hellstrandin mielestä tonttipolitiikka on tärkeä osa kaupungin kehittämistä, sama pätee paitsi asuntotontteihin myös sopiviin tontteihin yrityksille. Olosuhteet olivat vaikeat. Palomiehet saivat tulen nopeasti sammutettua eikä se päässyt leviämään ylempiin kerroksiin. 50 . Myös Kurt Hellstrand (kd) oli samaa mieltä. 29 . 59 . – Asukkaina se olisi useita tuhansia, hän havainnollisti. Hän viittasi Suomen väestönkasvuun, joka on viimeksi ollut 4 promillea vuodessa. Erilaiset myönteiset signaalit muutoinkin vaikuttavat psykologisesti ja edistävät suotuisaa kehitystä. 1950-luvulla rakennettu talo tuuletettiin, ja sen jälkivartiointia jatkettiin keskiviikkoon saakka. Asia käsiteltiin virheellisesti merilain perusteella ja merioikeudessa, joka kaiken lisäksi istui vajaassa kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Prosessi lähti alun alkaen väärille raiteille. Sekin on ennätyksellisen korkea ruorista tavatulle Suomen kauppamerenkulussa. Kunnallista yhteistä yhtiötä Silvennoinen pitää turvallisena henkilöstöllekin, joka siirtyisi sen palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Valtuustoaloite Pietarsaaren ja lähialueen vesihuollosta KOKKOLA (KP) Omakotitalon kellari tuhoutui täysin tiistaina alkuillasta syttyneessä tulipalossa Kokkolan Hakalahdessa. 49 . Sen vuoksi olisi syytä arvioida yhteistyötä toiminnallisista ja taloudellisista näkökulmista. (06) 831 8555 ma-to 9.30-18, pe 9.30-19, la 9-15 Halosen Hinta Haloo koko loppuviikon! Huippumerkkejä HUIPPUHALVALLA! Naisten Ara ja Jenny -kenkiä Naisten Gabor -kenkiä Naisten Sievi -kenkiä Miesten TopMan -kenkiä 39 . Poliisi jatkaakin tutkintaa tänään. Hän kuitenkin myönsi, että viime vuosina virasto on pyrkinyt saamaan tasaiseen tahtiin uusia omakotitontteja. Mitoiltaan se kuuluu suurimpiin Alholman satamassa vieraileviin laivoihin eukalyptusalusten jälkeen. Näin saadaan kaupungin alueelle lisää omakotitontteja. Tulipalo ei aiheuttanut riskiä kadun toisella puolella sijaitsevalle Honkaharjun vanhainkodille, koska palo saatiin sammutettua nopeasti ja savukin nousi suoraan ylöspäin. Tuolloinen 90 päivän vankeusrangaistus kumottiin kokonaisuudessaan Vaasan hovioikeudessa muotovirheiden takia tiistaina. Hänet tarkastettiin paikalle saapuneessa ambulanssissa. Korva viittasi kaupungin suureen työpaikkaomavaraisuuteen, mikä on 130 prosenttia. Niin ikään Pietarsaaren Vedelle myönnettiin 200 000 euroa saman alueen vesihuollon jatkorakentamiseen. Hovioikeus huomauttaa, ettei merilaissa edes mainita rikosnimikettä vesiliikennejuopumus. Se ei ole helppoa, mutta olisi tärkeä löytää siihen jokin väline, Silvennoinen sanoi. Pietarsaaressa kaupunki tulee myös vastaan omakotirakentajaa, koska tontteja tarjotaan vuokralle. Hänen mielestään mielikuva tonttipulasta 1970 – 80-luvuilta elää edelleen sitkeässä. 59 . Veressä yli 2,8 promillea Kuolleelta painoltaan 15 000-tonnisen aluksen päällikkö kärysi ruorista, kun hän oli tuomassa lipeälastia Pietarsaaren Fortumille 26. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle koko talo oli täysin savun vallassa. 25 . Niistä huolimatta aluksen vaivalloinen ja edestakainen sahailu satamassa herätti ihmetystä, kunnes kapteeni lähti levolle ja luotsi otti ohjat käsiinsä. Basic Line -irtotakki Farkkuja T-paitoja 15 . – Kaupungin ja koko seudunkin olisi myös paremmin tuotava itseään esiin ulospäin. LAPSILLE: OSALLISTU ARVONTAAN -VOITA 100?:n LAHJAKORTTI! Joka päivä uusia tarjouksia! Business Line pukuja Turon stretch-housuja Melka -paitoja 1/1 ja 1/2-hiha Melkan collegeja Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren valtuustossa käytettiin muutamia puheenvuoroja kaupungin tulevaisuudesta ja mahdollisista keinoista saada lisää uusia asukkaita. Silvennoisen mukaan suurella yksiköllä on paremmat edellytykset huolehtia suurista verkostoja laiteprojekteista ja siinä on myös riittävä asiantuntemus, mihin ei usein pienissä ole mahdollisuuksia. – Tekninen virasto teetti tutkimuksen muuttovirroista Pietarsaaresta lähikuntiin ja takaisin. Käytetty aikajakso oli kuitenkin vain kaksi vuotta eli tieteellisesti tutkimusta ei voida pitää pätevänä, Korva arvosteli. Hän mainitsi, että tonttipolitiikka ei enää ole este. Silvennoinen viittaa uuteen, muutama vuosi sitten voimaan tulleeseen vesilakiin ja asetukseen talousveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta. Hän esittää perustettavaksi kunnallista yhtiötä, jossa omistajilla eli kunnilla edelleen on vesihuoltolain mukainen velvoite vesihuollon järjestämisestä. 5 . Italian lipun alla purjehtiva Jo Laguna D on ollut aikarahdattuna eli vuokrattuna helsinkiläiselle Chrystal Pool -varustamolle. Pentti Silvennoinen (kesk.) piti Korvan aloitetta tärkeänä. Talosta oli pelastautunut omin avuin nuori mies. Valtuusto hyväksyi kunnallisteknisiin investointeihin Etelä-Kivilösissä 185 000 euron lisämäärärahan. helmikuuta viime vuonna. Useimmiten muualla asukkaan on ostettava tontti, mikä tuo lisäkustannuksia ja viivyttää rakentamispäätöstä. Laivan käsittelyä hankaloitti jäiden lisäksi navakka tuuli. Niin ikään jäteveden käsittelyvaatimuksien tiukkeneminen on yhtenä perusteena yhteistyölle. NAISILLE: Brandtex -liituraitablazer Trendy Look -jakkuja Sievers -pellavatuotteita T-paitoja 29 . Palautuspäätöksen mukaan juttu pitää puida Mustasaaren käräjäoikeudessa niin pian kuin mahdollista sen jälkeen, kun hovin ratkaisu saa lainvoiman. Lepokodinkadun ja Sairaalakadun kulmauksessa sijaitsevan 1,5-kerroksisen omakotitalon kellarissa syttyi tulipalo, josta annettiin hälytys kello 17:n jälkeen. Kartoituksen kohteena olisivat Pietarsaari, Luoto, Pedersöre ja Uusikaarlepyy
Konkreettiset päätökset tehdään myöhemmin. TE-keskukset ja muut viranomaiset suunnittelevat toimia paikallisten tarpeiden perusteella. Näihin kuulu tasaveromalli. Nykyinen hallitus on keventänyt verotusta noin 2,7 miljardia euroa. KESKIPOHJANMAA 8 Kotimaa HELSINKI (STT) Hallitus sopi tiistaina tulevien vuosien budjettikehyksistä ja lupasi samalla korvata viljelijöille valtaosan maaseudun EUtukien leikkauksista. – Teollisuuden sähkövero alenee ensi vuoden alusta. – Kohtuuhintaista asuntotuotantoa edistetään mm. Fagernäsin mukaan EK ei usko, että vielä tulevalla vaalikaudella päästään ”radikaaleihin järjestelmämuutoksiin”, mutta EK olisi enemmän kuin halukas keskustelemaan rohkeimmista linjauksista. Aineistoa jutussa on kertynyt reilut 20 000 sivua. – Mahdollisista uusista väyläinvestoinneista päätetään vasta budjettiriihessä elokuussa. Lyhyessä ajassa pankin luototus kasvoi nopeasti ja se ajautui konkurssiin. Työryhmä esittää tiivistä alueyhteistyötä Fakta . Jakamaton varaus on 139 miljoonaa euroa. – Kauppaja teollisuusministeriö ohjeistaa yritysten investointituen käytön siten, että äkillisten rakennemuutosten alueilla noudatetaan korotettua tukitasoa. – Kansallisen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon hankkeisiin tehdään 75 miljoonan euron lisäpanostukset ensi vuonna. Kari Uotin rahanpesujutussa vaaditaan ehdotonta – Hallitus sitoutuu pitämään maaseudun EU-tukien leikkausten vaikutukset viljelijöiden tuloihin mahdollisimman pieninä. Uoti voi saada Helsingissä korkeintaan muutaman kuukauden vankeutta, sillä hänet on tuomittu jo aiemmin samaan ryppääseen liittyvistä teoista. Maatalousrahoista periaatepäätös Hallitus aikoo korvata viljelijöille 90 prosenttia EU-tukien leikkauksista Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (vas.), pääministeri Matti Vanhanen ja valtiovarainministeri Eero Heinäluoma kertoivat vakavina hallituksen kehysneuvottelujen tuloksista. Vastaajat ovat vaatineet viisi kertaa käsittelystä luopumista vedoten kohtuuttoman pitkään kestoon. Tämä sisältää myös sen, että SDP:n puheenjohtaja toimii valtiovarainministerinä ollessaan niin kuin hallituksen pöytätapoihin kuuluu, vaati eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Juha Rehula. Todisteluvaihe alkoi maaliskuussa 2004 ja kymmenen kuukauden aikaan siihen käytettiin yli 50 päivää. Juttuvyyhti tuli vireille vuosina 1994–1996. Hänen epäillään salanneen yli 10 miljoonan euron omaisuuden vannoessaan pesäluetteloa joulukuussa 1997. Heistä yksi oli Jussi Uoti. – TE-keskus ottaa välittömästi yhteyden paikallisiin yrityksiin ja selvittää alueen työnantajien työntekijätarpeet. Heinäluoma sai kuulla kunniansa, kun keskustan eduskuntaryhmä arvioi tiistaina hallituksen kehysneuvottelujen vaiheita ja tuloksia. EK:n johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara muistutti, että dynaamisia vaikutuksia ei pidä väheksyä. Kehysneuvottelujen jälkeen julkisuuteen kerrottiin poliittisesta sitoumuksesta, jonka mukaan leikkausten vaikutukset viljelijöiden tuloihin jäävät ”mahdollisimman pieniksi”. Vuonna 2004 Suomessa kokonaisveroaste BKT:sta oli 44,5 prosenttia, kun EU-maissa oltiin keskimäärin hieman alle 41 prosentissa. Lehtikuva/Riikka Hurri HELSINKI (STT) Kihlakunnansyyttäjä Malla Sunell vaatii Kari Uotin rahanpesujutun syytetyille ehdottomia vankeusrangaistuksia. Sen osuus on 400–500 miljoonaa euroa. STT:n tietojen mukaan menetyksistä on tarkoitus kattaa 90 prosenttia, mutta hallitus piti luvun salassa neuvottelutaktisista syistä. Raja oli aiemmin 10 prosenttia. Keskustalaiset ovat ärsyyntyneet tavasta, jolla hän etukäteen selvitti kehysneuvottelujen linjauksia lehtihaastattelussa. Kari Uotin tuomiota on myös kohtuullistettu, sillä hän on jo saanut samaan vyyhteen kuuluvista rikoksista 6 vuoden tuomion. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin mielestä Heinäluoma ei ole toiminut yhteisten pelisääntöjen mukaisesti. Yritysten toivotaan osallistuvan myös kriisipaikkakuntien tukemiseen sekä osaamisen vahvistamiseen koulutuksella ja investoinneilla. Käräjäoikeus antaa tuomionsa 16. Työhallinnolle varataan riittävästi rahaa. – Kaikki, mitä on sovittu, on julkistettu hallituksen tiedotteessa, Rauhio sanoi STT:lle. Mustosen mukaan työn kannustinongelmia pahentaa se, että lisätulo leikkaa alimmissa tuloluokissa sosiaalietuja. Tästä esimerkkinä hän antoi yhteisöveron 3 prosenttiyksikön vähennyksen viime vuonna. HELSINKI (STT) Valtiovarainministeri Eero Heinäluoman (sd.) luottamus on koetuksella hallituskumppani keskustan kansanedustajien silmissä. Keskeisenä sopeuttamisvälineenä on muutosturva, johon tänä vuonna on jo varattu 30 miljoonaa euroa. Tämän vuoden puolella ilmoituksia on tullut jo noin 7 000 työpaikan vähentämistarpeesta. Sen olisi pitänyt leikata verotuloja 600 miljoonaa euroa vuodesta 2004. Kiista maaseudun kehittämisvarojen kompensoinnista on koetellut hallituspuolueiden rivejä. – Kela-maksulla rahoitetaan yleistä sosiaaliturvaa, Fagernäs perusteli maksun poistoa yrityksiltä. Noin kaksi vuotta venyi sen selvittämisessä, voidaanko muiden rikosten vuoksi Suomeen luovutettua Jussi Uotia ylipäätään syyttää Salossa. Niistä 20 miljoonaa euroa leikataan asuntojen korjausavustuksista. Kaikki hänelle luetut seitsemän syytettä törkeistä petoksista ja velallisen epärehellisyyksistä hylättiin vanhentuneina tai toteennäyttämättöminä. Lehtikuva/Matti Björkman Timi Sipilä HELSINKI (STT) Hallitus aikoo kohdistaa tukitoimia irtisanomisten koettelemien alueiden tukemiseksi. Lisäksi yksi henkilö tuomittiin kirjanpitorikoksesta 60 päivän ehdolliseen vankeuteen. Valtion reagointi sai vauhtia etenkin Metsäkonserni UPM:n saneeraustoimien aiheuttamista ongelmista. Suurin osa valtion toimista toteutetaan alueellisen harkinnan mukaan. Keskustan eduskuntaryhmältä Heinäluoma sen sijaan sai vielä kuulla kunniansa. Lounais-Suomen Säästöpankki -jutussa. Työn verotuksen keventäminen kannustaisi myös kansalaisia panostamaan osaamiseensa. EK:n ykköstavoite on alentaa työn verotusta kaikilla tulotasoilla. Uotin rahojen kätkemisestä syytetylle professori Ari Huhtamäelle syyttäjä esittää kolmen ja puolen vuoden vankeutta. Koko valtakunta määritellään nykykaudesta poiketen tukialueeksi. EK:n mielestä tuloveroasteikkojen määrä olisi tiputettava kolmeen vuonna 2008. Pankkiin liittyvien juttujen urakointi ei vieläkään ole käräjäoikeudessa ohi. EU:n tuet eivät näiden ongelmien helpottamiseen riitä, minkä vuoksi työryhmä esittää, että hallitus selvittää yritysten investointeihin tarvitseman lisärahoituksen tarpeen tämän kevään aikana. Interbankin entinen toimitusjohtaja Juha Sorvisto sai puolestaan vuoden ja kuuden kuukauden ehdottoman vankeustuomion. – Yleinen pyrkimys on ollut, että päätöksistä kerrotaan vasta, kun ne on tehty. teknologiateollisuuden irtisanomisiin. – Uudessa valtiontukijärjestelmässä kolmostukialueella keskisuurten ja pienten yritysten tukitaso kohoaa nykyisestä. Maaseuturahojen kompensoinnin ja muiden yllätysmenojen varalta hallitus sopi 146 miljoonan euron säästöistä eri aloilta. Ehdotuksessa käsitellään toimia melko yleisellä tasolla. EK:n mukaan yhteisöveron leikkaus 26 prosenttiin ei riitä, sillä EU:n uusissa jäsenmaissa ollaan selvästi sen alle. Eduskunnalle annetaan kevään aikana esitys kaavoituskäsittelyn nopeuttamisesta. Metsäteollisuuden alalla tarkoitus on varmistaa se, että Suomi säilyy kehityksen huipulla. Haasteita verotukselle tuo kuntien menojen kasvupaineet ja nähtävillä olevat korotukset työeläkemaksuihin. Hänen mukaansa yleensä noin 50–60 prosenttia kevennyksistä tulee kerrannaisvaikutuksina takaisin. – Jos asioita halutaan viedä yhdessä eteenpäin, niin tämä joukko edellyttää, että hallitus toimii yhtenäisenä. Tuomio tuli törkeästä petoksesta ns. – Jokaisessa TE-keskuksessa tulee olla valmius välittömästi käynnistää muutosturvamenettely, jolloin työvoimatoimiston palvelupiste siirretään yrityksen tiloihin. – Kaakkois-Suomessa panostetaan logistiikkaosaamiseen ja infrastruktuuriin. Valtion kokonaismenot noussevat ensi vuonna runsaaseen 40 miljardiin euroon. Sen tulisi näkyä jo yt-neuvotteluissa, joissa tulee ottaa huomioon yksittäisten työntekijöiden asema. Urakka ei vielä ohi LSP:stä tuli Salon seudun johtava pankki 1980-luvun lopulla fuusioiden kautta. Jussi Uotin kaikki syytteet nurin Jutussa oli tuomittujen lisäksi neljä muuta vastaajaa. Keskusta kimpaantui Heinäluomalle. – Seutukunnallisten elinkeinopoliittisten toimijoiden yhteistyötä tehostetaan. EK:n mukaan myös yritysten veroprosenttia eli yhteisöveroa on laskettava nykyisestä 26 prosentista. – Työn kokonaisverotuksessa olemme (läntisten teollisuusmaiden järjestön) OECD:n kärjessä, johtaja Jussi Mustonen muistutti. Paasivirran mukaan tilannetta kuitenkin helpottaa nyt hyvä työllisyystilanne. Tarkoitus on myös laajentaa pienten ja keskisuurten yritysten tukia nykyisistä tukialueista koko maan kattaviksi. Irtisanottavilla tarjotaan kriisipalvelua ja tehtaisiin perustetaan neuvontapisteitä. – Odotamme yrityksen osallistuvan asianomaisen yhdyskunnan elinkeinopolitiikan kehittämiseen ehkä vahvallakin pääoman panostuksella. – Infrastruktuuri-investoinneille sekä tutkimusja kehitystoiminnalle tehdään tilaa siten, että valtionyhtiöiden tämän vuoden myyntituloista voidaan 500 miljoonan euron ylittävältä osalta käyttää jopa 20 prosenttia kertaluonteisiin lisämenoihin. Suurempituloisella käteen jää nyt noin 35 euroa. Kesken käsittelyn on vielä Jussi Uotin henkilökohtaista konkurssia koskeva juttu. Kaikki syytetyt kiistävät laittomuudet. Jutun syyttäjä on vaihtunut kolmeen kertaan, ja juttua on lykätty useaan otteeseen sekä vastaajien että syyttäjien vaatimuksesta. – Verokilpailussa menestyminen on yhä tärkeämpää, EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs muistutti tiistaina esitellessään elinkeinoelämän verotavoitteita. – Vuosina 2007–2011 avautuvista valtionhallinnon viroista reilut 9 000 jätetään täyttämättä. Palkan lisäksi työnantajalle tulee maksettavaksi eläkeja sosiaaliturvamaksuja. Kehysriihessä sovittua: Fakta . Vuosille 2008–2011 tätä liikkumavaraa jäi 300 miljoonaa euroa vuodessa. Vajaat pari viikkoa sitten perustettu työryhmä jätti esityksensä hallitukselle ennen budjetin kehysneuvotteluja. Vanhanen pyrki jo tyynnyttelemään asiasta syntynyttä äläkkää. Yt-neuvotteluja käydään tai on käyty jo noin 50 yrityksessä ja niiden piirissä on kaikkiaan yli 18 000 työntekijää. Eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana samoin toimiva Aila Paloniemi vaati, että Heinäluoman pitää tarkistaa omia toimintatapojaan. Vanhasenkin yllättänyt Heinäluoman esiintyminen oli enää ”pikku lipsumista”. Se kannustaisi yrityksiä pitämään toimintojaan Suomessa. Eilen annettu tuomiolauselma on 600 sivua pitkä. Vasta EU:n kanssa käytävien keskustelujen jälkeen selviää, miten suuri osa vajeesta joudutaan lopulta korvaamaan kansallisella tuella. Poikkeuksellisen mutkikas juttu Käräjäoikeudessa tiistaina loppuun saatu juttu jää suomalaiseen oikeushistoriaan poikkeuksellisen pitkänä ja mutkikkaana. Siitä ehkä on pikkuisen viime päivinä lipsuttu, Vanhanen sanoi. – Mutta verotulot eivät ole pudonneet lainkaan, Honkavaara huomautti. Valtiosihteeri Pertti Rauhio valtiovarainministeriöstä kuitenkin kiistää hallitusryhmien sopineen suomalaisten viljelijöiden tulonmenetysten korvaamisesta. Vanhanen poistui tyytyväisenä eduskuntaryhmänsä ylimääräisestä kokouksesta, jonka pitämisestä oli sovittu jo ennen tiistaita. Tukipaketteja työttömyysalueille Hallitus ryhtyy toimiin irtisanomisten koettelemien alueiden tukemiseksi – Tehdaspaikkakunnille perustetaan välittömästi kriisipalvelupisteitä yhdessä TE-keskusten, ammattiliittojen ja muiden toimijoiden kesken. Kehysmenot ovat ensi vuonna 30,2 miljardia euroa ja vuosina 2008–2011 noin 31 miljardia euroa vuodessa. kesäkuuta. Valtiosihteeri Anssi Paasivirran vetämä työryhmä ehdottaa muun muassa lisäkoulutusta, korotettuja investointitukia ja työllisyysperusteisia investointirahoja. Hän kiisti, että henki hallituksessa olisi huono ja selitti, että ”aina lämpenee riihen alla”. Ryhmäjohtaja Kalli kierteli hieman, kun häneltä kysyttiin, nauttiiko Heinäluoma keskustan ryhmän kannatusta. Summassa on myös elinkeinoelämän ”ikuisuusvaatimus” eli Kela-maksujen poisto yrityksiltä. Toukokuussa odotetaan tuomiota jutussa, jossa omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP vaatii yli 30 miljoonan korvauksia pankin entiseltä johtajalta, kolmelta luottovaltuutetulta ja kahdeksalta luottoasiakkaalta. Hallitus ennakoi valtiontalouden olevan ensi vuonna tasapainossa, jopa hieman plusmerkkinen. Lisäansioista puolet käteen EK:n näkemyksen mukaan monia muita teollisuusmaita kireämpi verotus on suuri riskitekijä, sillä yritykset katsovat entistä tarkemmin, minne toimintonsa sijoittavat. Verotuksessa toiveissa on päästä EU-maiden keskitasoon. Hallitus haluaa UPM:n kantamaan vastuuta Paasivirran mukaan myös yrityksiltä edellytetään yhteiskuntavastuuta. Suurin osa jutun syytteistä hylättiin vanhentuneina tai toteennäyttämättöminä. Harkinnanvaraisiin määrärahoihin ei juuri tule tasokorotuksia. Hän ei antanut tarkkoja kevennystavoitteita, mutta kaikkinensa EK hakee nettovaikutuksiltaan noin 1,5–2,1 miljardin euron veronkevennyksiä. UPM:n osuus on noin 3 000 työntekijää. Tämän vuoksi julkisissa palveluissa olisi EK:n mielestä keskityttävä ydintehtäviin EK haluaa kilpailuvaltin verotuksesta Anneli Tervo SALO (STT) Salon käräjäoikeus on tuominnut oikeustieteen tohtori Kari Uotin kuuden kuukauden ja 20 päivän ehdottomaan vankeuteen. Tämä sisältää myös sen, että SDP:n puheenjohtaja toimii valtiovarainministerinä olleessaan niin, kuin hallituksen pöytätapoihin kuuluu, Rehula sanoi ryhmäkokouksen jälkeen. Keskustalaiset ärsyyntyivät pääministeri Matti Vanhasta myöten tavasta, jolla Heinäluoma selvitti lehtihaastattelussa jo etukäteen hallituksen kehysneuvottelujen tulevia linjauksia. siten, että asuinrakentamiseen soveltuvan valtion maaomaisuuden hallinta keskitetään Helsingin seudulla Senaatti-liikelaitokselle. Nyt työnantajalle syntyvästä 100 euron lisäkustannuksesta jää keskituloisellakin käteen 40–45 euroa. Sunell esitti vaatimuksensa tiistaina Helsingin käräjäoikeudessa. Alueelliset kasvuyritykset ja niiden tarpeet selvitetään. – Suomi osallistuu EU:n alv-alennuskokeiluun ja laskee partureiden, kampaamojen ja pienten korjauspalveluiden alv-kannan 22:sta 8 prosenttiin. Hallituskauden ajan toimivan työryhmän tarkoituksena on varautua akuuttien alueellisten ongelmien lisäksi myös pidemmän aikavälin rakennemuutosongelmiin. Hallitus pääsi sopuun budjettikehyksistä. Varapuheenjohtaja Juha Rehula oli Kalliakin ärhäkkäämpi. Poikkeuksellista oli myös se, että aivan käsittelyn viime hetkillä Jussi Uoti kutsui todistajakseen silloisen oikeusministerin Johannes Koskisen. Tästä syystä EK lähtee siitä, että lisäansioista vähintään puolet pitäisi saada aina käteen. Hänen hallituksensa nauttii edelleen ryhmän luottamusta. Uotin mukaan eduskunta siirsi velallisen epärehellisyysrikosten vanhenemisaikaa lyhentäneen lain voimaantuloa Salossa kesken olleen jutun takia ja puuttui siten tuomioistuinten riippumattomuuteen. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd.) todistelivat kuitenkin iltapäivällä tiedotustilaisuudessaan, ettei asiasta hallituksen sisällä edes kiistelty ja että hallitusyhteistyö maittaa edelleen. – Jos asioita halutaan viedä yhdessä eteenpäin, niin tämä joukko edellyttää, että hallitus toimii yhtenäisenä. Paasivirta korostaa, että vaikka Kaakkois-Suomen paperiteollisuuspaikkakunnat ovat keskeisessä asemassa, kyse ei ole mistään ”UPM-paketista”, vaan tavoitteena on reagoida myös mm. – Arvioimme koko hallituksen toimintaa ja se nauttii meidän luottamusta, Kalli sanoi. TE-keskukset esittävät kauppaja teollisuusministeriön tukitoimiin yhteensä yhdeksän miljoonan euron lisäystä tälle vuodelle. Maksimiaika tällaisessa tapauksessa on 7 vuotta. ”Rakennemuutokseen reagointi” -työryhmä toteaa muistiossaan, että myös UPM:n tulisi osallistua seutukunnallisen elinkeinoelämän tukemiseen. Sijoituspalveluyritys FIMin pääomistajalle Seppo Sairaselle esitetään kahden ja puolen vuoden vankeutta. Teemana oli rikosten vanhenemista koskeneen lain säätäminen. Oikeudessa luettiin vain 40-sivuinen lyhennelmä, jonka läpikäyminen vei nelisen tuntia. Ulla-Maija Hamunen HELSINKI (STT) Elinkeinoelämän keskusliitto EK haluaa tuntuvia verokevennyksiä myös tulevalla vaalikaudella edistämään talouskasvua ja työllisyyttä. Oikeuskäsittelyn poikkeuksellisen pitkä kesto on hyvitetty tuomioissa lyhentämällä niitä. – Harkinnanvaraisista menoista tehdään ensi vuonna säästöjä 146 miljoonaa euroa. Keskiviikkona 22.3.2006 . Kari Uotille ehdotonta vankeutta Suurin osa LSP:n jutun syytteistä hylättiin vanhentuneina tai toteennäyttämättöminä Salon käräjäoikeus tuomitsi Kari Uotin kuuden kuukauden ja 20 päivän ehdottomaan vankeuteen. Kuntien yhdistymisavustuksiin osoitetaan 53 miljoonaa euroa. Yksityiskohtaisia päätöksiä tukitoimista ei ole vielä tehty, mutta hallitus totesi tiistaina budjetin kehysriihessään toimien tarpeellisuuden. Hänen mukaansa mitään sellaista sopimusta, mistä ei ole tiedotettu, ei ole olemassa. Lisäksi oikeus tuomitsi heidät maksamaan 11,2 miljoonan euron vahingonkorvaukset omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP:lle. Siinä kuitenkin korostetaan nopeaa reagointia kriisipaikkakunnilla. Kummankin tuomio tuli törkeästä petoksesta Lounais-Suomen Säästöpankin (LSP) luottojärjestelyihin ja varojen siirtoon yhtiöstä toiseen liittyvistä toimista vuonna 1991. – Menokehys ensi vuodelle on 30,2 miljardia euroa. Myös kuusi Kari Uotille luettua vastaavaa syytettä hylättiin samoista syistä. Fagernäs laskisi lähemmäs 20:tä prosenttia, jotta varmistetaan yritysten pysyminen Suomessa ja siitä syntyvät vetotuotot. Entiselle päätoimittajalle Joni Soilalle Sunell antaisi hieman yli kolmen vuoden tuomion. –Alueille perustetaan uusyrityskeskuksia, joiden avulla uuden yritystoiminnan käynnistäminen helpottuu. Irtisanomisuhan alaisille on työryhmän esityksen mukaan tarjottava starttirahaa tai muutoin tarjota mahdollisuutta ryhtyä yrittäjiksi. Silloin mukaan on laskettu veronkevennyksistä syntyvät dynaamiset vaikutukset
+0.01 1218.16 +11.73 Y Sampo Komp. – Tähän pohjautuu mielestäni myös ero Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä. Korvattu miljoonan euron tappiokaan ei ole hänen mukaansa miljoonan euron menetys yhteiskunnalle, vaan takuilla on jo ehtinyt olla vipuvaikutusta Suomen kansantalouteen. PPO-konsernin myyntitoiminta kuuluu PPO Palvelut Oy:öön ja numeropalvelu siirrettiin tytäryhtiö Viske Oy:lle. Puhelinluettelotulot jäivät kyseisen liiketoiminnan myynnin myötä pois. Euroalueen laajentuminen viivästyy, ja se vaikuttaa kaupankäyntiin EU:ssa. Osake k. k. +0.39 888.90 +28.06 O Nordea Amerikka k. Med. Click Ruotsi 90 +0.25 123.15 Y Handelsb. Japan f. Aggr. Turun kauppakorkeakoulun dosentin Jarna Heinosen mukaan jopa puolet kauppojen arvosta syntyy alihankintayrityksissä. Kotitalouksien velkaantumisaste on noussut halpojen korkojen ja asuntokaupan takia, mutta velkojen hoitokulut eivät ole sitä tehneet. Rautaruukin osakkeen hinta vahvistui kaikkiaan lähes viisi prosenttia 32,65 euroon. Tech k. Myöskään inflaatiopaineita ei ole. Pääjohtaja Erkki Liikasen mukaan hintakuplaa ei ole luvassa. Kuluttajahintojen kasvu pysyy alle 2 prosentissa. +0.06 122.58 +0.86 K Nordea Euro Obl. Security -0.59 1.69 1.68 1.69 1.64 1.70 1.30 1.70 26,9 0.29 +6.92 +8.97 Salcomp 0.00 3.08 3.03 3.08 3.00 3.19 3.06 3.16 571,1 Scanfil -1.04 3.79 3.78 3.79 3.79 3.82 3.49 4.65 32,0 0.10 +9.43 -8.37 Stonesoft 0.00 0.53 0.53 0.54 0.51 0.53 0.44 0.54 122,8 0.00 +15.22 0.00 SysOpen Digia +1.09 4.65 4.65 4.69 4.60 4.69 4.45 4.97 10,7 0.05 -3.56 +7.48 TJ G 0.00 0.07 0.07 0.08 0.07 0.08 0.05 0.14 16,1 0.00 0.00 -46.15 Tecnomen +1.74 2.93 2.92 2.95 2.85 2.96 2.53 3.00 123,9 0.02 +2.86 +108.70 Tekla +3.60 5.18 5.08 5.20 4.92 5.18 3.40 5.05 21,5 0.12 +2.88 +147.52 Teleste +8.66 10.54 10.52 10.54 9.75 10.66 7.60 9.70 171,8 0.16 +13.45 +39.57 TietoEnator +0.76 31.98 31.90 31.98 31.44 32.18 29.28 32.43 748,6 0.85 +4.07 +19.41 Vaisala A +2.22 27.60 27.60 27.70 27.00 27.70 23.10 28.75 16,3 0.75 -6.09 +31.71 Vaisala A new shares +1.18 26.50 26.21 26.70 26.20 26.50 25.80 26.99 19,9 Tietoliikennepalvelut Elisa -0.06 17.50 17.49 17.50 17.46 17.56 15.85 18.15 507,8 0.70 +4.72 +36.26 Saunalahti G +0.82 2.47 2.45 2.47 2.45 2.48 2.37 2.45 14,0 0.02 +0.82 +14.49 TeliaSonera AB +3.18 4.87 4.85 4.87 4.70 4.87 4.39 4.76 4351,0 1.20 +5.12 +8.51 Yhdyskuntapalvelut E.ON Finland 67.00 67.00 67.00 0,0 1.15 +52.27 +45.65 Fortum -1.44 20.50 20.50 20.51 20.46 20.84 15.97 21.40 1916,7 1.12 +5.32 +32.06 ML-lista Soprano 0.69 0.69 0.70 0,0 0.00 -1.43 -8.00 Ruotsalaiset osakkeet Atlas Copco AB ser. Liikevaihtonsa tason PPO ennakoi pysyvän päättyneen tilikauden tasolla. Liikasen mukaan maiden pitää täyttää lisäksi Maastrichtin sopimuksen määritelmät siitä, millä pohjalla mm. -0.74 9.34 +33.10 O Mandatum Baltic k. Nykyään kokonaisveroaste on alle 45 prosenttia. Korkeimmillaan osake kävi 32,66 eurossa. A -0.04 211.64 +46.74 O OP-Itä-Eur. k. Takuiden välilliset vaikutukset ovat suuret. Stora Enso investoi Varkauteen HELSINKI (STT) Finnvera ottaa liian varovaisesti riskiä yhtiön vientitakuista tehdyn arvioinnin mukaan. Laajakaistaliittymiä asennettiin ennätyksellisesti eli 10 000. C/R f. 25 k. Tämä on johtanut varovaiseen riskinottoon. Tämä antaisi kasvulle todellista potkua, sanoo Liikanen. A 0,0 4.35 Skandia Förs. Ilman poikkeuslupaa sunnuntaita ja jouluaattoa koskevien aukiolosääntöjen yhdistelmä johtaa siihen, että kaupat saisivat olla aattona auki vain kello 12 13, mitä ei pidetä järkevänä. +0.56 0.18 +34.09 O Sampo Eur. yhd. Handelsb. +0.24 308.95 +41.26 O Säästöpankki Eur. Yhtiökokouksensa pitäneen Stora Enson osake kohosi vajaan prosentin. -0.14 419.14 +16.16 O Nordea G. -0.09 3.16 +57.23 O SEB Eastern Eur. +0.98 9.14 +38.94 O Nordea Biotekniikka k. +0.25 1126.85 +8.80 Y Nordea Säästö 50 k. +0.90 11.71 +41.16 O Nordea Nordic SC k. Ensk. Keskiviikkona 22.3.2006 Talous 9 Osakevaihto Helsingin pörssissä kääntyi illansuussa loivaan nousuun, kun pörssille suuntaa näyttävä Nokia alkoi vahvistua. A 0,0 6.00 I-lista Benefon S 0.00 0.30 0.30 0.31 0.30 0.31 0.25 0.40 436,6 0.00 -14.29 +87.50 Elecster A +3.06 7.75 7.56 7.80 7.75 7.75 6.75 7.90 1,0 0.00 +1.62 +44.89 Evia +4.17 1.50 1.46 1.50 1.43 1.50 1.33 1.60 10,0 0.00 -2.70 +5.88 Honkarakenne B +0.83 6.10 6.10 6.12 6.10 6.10 5.28 6.05 30,2 0.25 +8.04 +6.14 Ilkka-yhtymä 1 14.02 13.00 15.00 0,0 0.60 +0.86 +41.62 Incap 0.00 2.00 2.00 2.02 2.00 2.01 1.88 2.17 23,6 0.00 -4.76 +12.36 Kasola A 3.59 2.60 3.59 0,0 0.12 +34.46 +74.27 Kekkilä +2.14 9.55 9.36 9.55 9.55 9.35 9.38 0,4 0.00 0.00 +29.86 Kesla A +1.99 27.69 27.42 27.70 27.35 27.69 21.31 30.00 1,7 1.20 -3.04 +152.56 Kylpyläkasino A 4.60 3.55 5.30 0,0 0.00 -1.08 +78.29 Larox B 0.00 8.40 8.36 8.40 8.40 8.40 6.28 8.50 16,2 0.24 +2.94 +81.82 Martela A -3.33 7.25 7.25 7.50 7.25 7.50 7.20 8.14 8,0 0.15 -3.23 +9.49 P-Karjalan Kp A 188.16 180.00 195.64 0,0 3.00 +0.99 +35.46 Panostaja A +2.86 1.08 1.10 1.13 1.08 1.09 1.00 1.18 17,0 0.06 -11.02 +22.09 Panostaja B 1.09 1.00 1.11 0,0 0.06 +1.87 +26.74 Puuharyhmä 41.67 41.47 44.49 0,0 1.50 -2.50 +2.38 Raisio K 2.22 2.12 2.44 0,0 0.05 -0.89 -7.50 Ruukki G +1.45 0.70 0.70 0.71 0.69 0.70 0.64 0.74 1556,5 0.00 0.00 +38.00 S Sääst. Hankkeen arvo on 47 miljoonaa euroa. +0.10 1094.03 +3.81 Y Nordea Korkosalkku k. Talouden hyvä kasvu jatkuu Pääjohtaja Erkki Liikanen uskoo Suomen talouskasvun jatkuvan vahvana. Laajakaistaliittymiä oli yli 20 000, lankapuhelinliittymiä 42 087 ja KTVliittymiä 8 500. -1.08 2638.27 +32.00 O Mandatum Neutral k. Finnvera liian varovainen Anne Hyvönen HELSINKI (STT) Suomen Pankki ennustaa talouskasvun jatkuvan ripeänä ja työttömyyden laskevan hieman. Näistä vakinaisia oli vuoden lopussa 183 (176). Konsernitulostaan PPO luonnehtii kohtuulliseksi toimialan yleiseen kehitykseen ja koventuneeseen kilpailuun suhteutettuna. Konsernin ylijäämäksi verojen jälkeen tuli 4,8 miljoonaa (6,7) eli 14,7 prosenttia (20,2 %) liikevaihdosta. Laajakaistaliittymien voimakas lisäys kasvatti PPO:n perusmaksutuloja 23 prosenttia, kun vastaavasti liikennetulojen alenema oli 22 prosentti. osakekauppa Euroopassa rajojen yli on vielä kohtuuttoman kallista. +0.11 3.72 +18.82 O SEB Optionsr. +0.63 20.97 +32.54 O Nordea Medica Life Sc. Pääjohtaja Liikasen mukaan tämä vahvistaa mahdollisuuksia vastata lisääntyvän verokilpailun haasteisiin. -0.11 776.96 +33.61 O Sampo Korko k. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander KOKKOLA (KP) PPO-konsernin liikevaihto viime tilikaudella oli 32,3 miljoonaan (32,9) eli kaksi prosenttia pienemmäksi kuin edellisvuonna. +0.40 2.02 +31.93 O SEB Internetfond -0.17 0.59 +23.12 O SEB Likviditetsfond +0.01 10.72 +1.34 L SEB Medical f. A -0.44 272.95 +69.37 O OP-Kiina -erik. Vientitakuita on myönnetty lähes 4 000 vientikaupalle. +0.07 1272.66 +1.88 K Sampo Komp. Rahamarkkinoita pitää kehittää riskien vähentämiseksi Pääjohtaja Liikasen mukaan talouden kasvumahdollisuuksia pitää lisätä rahamarkkinoiden kehittämisen ja syventämisen kautta. KESKIPOHJANMAA . Yhtiö korvaa nykyiset neljä kuorimarumpua käsittävän puunkäsittelyn kaksilinjaisella kuorinta-, haketusja seulontalaitteistolla. A +0.16 25.39 +1.64 P OP-Euro Obl. Pörssissä TeliaSonera vahvistui reilut kolme prosenttia. k. +0.92 708.31 +52.19 O Nordea Eur. Eur. Työvoimakustannusten kasvukin on maltillista. -0.02 129.39 +39.09 O Mandatum Itä-Eur. Stora Enson mukaan investoinnin tarkoitus on varmistaa kuituraaka-aineen saatavuus Varkauden tehtaiden painoja hienopaperituotannossa. Arvo Muutos-% 1 kk Päivän aikana pörssikursseja voi seurata kätevästi wap-palvelustamme: wap.keskipohjanmaa.net OMX Helsinki 21.3.2006 Päälistan vaihto 934,2 milj. +0.18 283.01 +2.06 P Nordea Euroland k. Laajakaistan päälle rakentuvien lisäarvopalvelujen eli tietoturvan, internet-sivustojen ja -palveluiden sekä sähköisten palvelujen liikevaihtoa lisäävä vaikutus on vielä vähäistä ja alkuvaiheessaan. +0.25 0.81 +41.23 O SEB G. 75 k. +0.27 714.38 +35.67 O ODIN Europa -0.35 14.24 O ODIN Europa SMB -0.19 20.85 O ODIN Finland +0.52 499.43 +49.75 O ODIN Maritim -0.66 111.80 +30.10 O ODIN Norden -0.44 175.67 +53.66 O ODIN Norge -0.54 273.21 +55.22 O ODIN Offshore -2.45 27.84 +90.39 O ODIN Sverige -0.47 156.21 +45.70 O OP-Delta A +0.16 172.13 +40.60 O OP-Euro A 0.00 20.24 +2.02 L OP-Euro B 0.00 18.27 +1.97 L OP-Euro Obl. A -0.06 35.82 +13.85 Y OP-t. Pohjanmaan Verkkopalvelut eli PVP Oy kasvatti sähköisten palvelujen liiketoimintaansa. -0.32 2712.32 +63.90 O Nordea Japani k. -0.05 1243.92 +26.56 Y Sampo Komp. +0.18 98.28 +35.74 V SEB Wireless f. PPO:n perinteisellä toimialueella laajakaistan saatavuus on käytännössä sata prosenttia. B -0.06 30.78 +13.87 Y Pohjola Finland Value B +0.25 157.82 +32.70 O Pohjola Korko Plus B +0.01 109.72 +2.21 L SEB Asia ex. ser. Valtaosa takuita saaneista yrityksistä on pieniä tai keskisuuria, mutta arvolla mitattuna suuryritykset ovat keulilla. Arvioinnin mukaan suurinta Finnveran takuiden merkitys on viennille korkean poliittisen riskin maihin, uusissa asiakassuhteissa sekä suurissa pitkäkestoisissa hankkeissa kuten laivakaupoissa. Teleoperaattori TeliaSonera ilmoitti leikkaavansa 500–600 suomalaisjohtajan tulospalkkioita, koska yhtiön Suomen toimintojen tulos laski viime vuonna. +0.02 209.99 +1.78 L Nordea Euro Midi Korko k. +0.82 41.42 +18.39 O Nordea Itä-Eur. PPO ennakoi tietoliikenteen peruspalvelujen hintakilpailun jatkuvan kovana. Rautaruukki pitää yhtiökokouksensa torstaina. Päivän yllättäjä oli teräsyhtiö Rautaruukki, joka takoi omaa ennätystään. +0.84 3.00 +38.55 O SEB G. Nokia ylsi puolen prosentin parannukseen ja osakkeen hinta päättyi 17,11 euroon. PPO:n liikevaihto laski hiukan Suomen Pankki toiveikas ennusteessaan Lyhyesti .. Uusien jäsenmaiden hyvä talouskasvu ei ole vielä edellytys sille, että ne voisivat tulla rahaliiton jäseniksi. +0.06 1128.88 +35.70 O Nordea Korko Plus k. k. – Paine nousuun on aika vähäinen, pikemminkin päinvastoin, Liikanen arvioi. Valtiontalouden rahoituspohja oli viime vuonna parempi kuin odotettiin. valtiontalouden ja markkinoiden tulee olla ennen kuin jäsenyys toteutuu. k. PAMin mielestä poikkeuslupaan ei ole lain edellyttämiä perusteita. f. -0.02 19.69 +26.68 O Nordea Avanti k. +0.98 541.02 +28.90 O Nordea IT k. – Se on jäänyt muuallakin odotettua pienemmäksi. Kiinteän verkon puheliittymät ja puheliikenne vähentyvät ja vastaavasti internetja dataliikenne kasvavat. +0.22 1177.82 +1.77 P Nordea Säästö 25 k. k. Jopa puolet kauppojen arvosta syntyy alihankintayrityksissä. Europaf. +0.41 1331.62 +35.54 O Nordea Foresta k. Korko k. +0.91 28.39 +28.68 O Nordea Euro Korko k. Stora Enso perustelee hanketta myös uusilla säästöillä, kun muun muassa toimintavarmuus ja työturvallisuus paranevat. Vientitakuita on myönnetty lähes 4 000 vientikaupalle, ja niitä on saanut yli 400 yritystä. Säästöjä syntyy myös kunnossapitoja energiakuluissa. +0.04 1048.06 +2.18 K Nordea Maailma k. Finnveran Turun kauppakorkeakoululla teettämässä tutkimuksessa väitetään, että varovaiseen riskinottoon on johtanut viennin rahoitukselle annettu pienempi kauppaja teollisuuspoliittinen paino kuin monissa muissa maissa. (STT) PÄIVÄN RAHA-ASIAT Vaihto päiväkaupan päättyessä klo 18 Pörssi plussalle, Rautaruukille ennätys OMX Helsinki pistettä 8000 8500 9000 9500 tammi helmi maalis 9455.73 +0.3% Eniten nousseet, % Eniten laskeneet, % Teleste +8,7 Olvi A +5,3 Rautaruukki K +4,8 Turvatiimi +4,6 Evia +4,2 Tekla +3,6 Bank of Åland A -7,6 Done Solutions -5,9 Fiskars A -5,0 Fiskars K -3,7 F-Secure -3,4 Martela A -3,3 Eniten vaihdetut, miljoonaa euroa Nokia 683,2 UPM-Kymmene 68,9 Stora Enso R 67,1 Neste Oil 60,9 Fortum 39,5 Rautaruukki K 38,1 Sampo A 31,2 TietoEnator 23,9 YIT 23,0 Outokumpu 21,7 TeliaSonera AB 20,9 Kesko B 16,7 Ulkomaiset pörssit New York, Dow Jones IA 11318.87 +0.39 New York, Nasdaq 2330.76 +0.72 Tokio, Nikkei 225 16624.80 +1.74 Hong Kong, HS 15922.75 -0.05 Lontoo, FTSE 100 5991.30 -0.01 Frankfurt, DAX 5911.86 +0.15 Pariisi, CAC 40 5148.56 +0.20 OMX Tukholma 333.33 +0.30 Moskova RTS 1408.52 -0.45 Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv 3 kk 12 kk Euribor 12 kk % 2.4 2.6 2.8 3.0 3.2 tammi helmi maalis Euribor-korot 1kk 3kk 6kk 12kk 2.636 2.728 2.890 3.138 0.000 +0.005 +0.006 +0.004 Arvo % Muutos %-yks Viitekorot, % Peruskorko 2,50 OP-prime 2,50 Sampo-prime 2,75 Nordea-prime 2,50 Aktia-prime 2,75 POP-prime 2,75 SP-prime 2,75 Tapiola-prime 2,50 Ålandsbanken 2,60 Handelsbanken 2,90 EKP:n repo 2,50 EKP:n anto 3,50 EKP:n otto 1,50 Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Australia, dollari 1.68520 Hongkong, dollari 9.38270 Intia, rupia 53.62310 Islanti, kruunu 86.29000 Iso-Britannia, punta 0.69190 Japani, jeni 141.61000 Kanada, dollari 1.40470 Kuwait, dinaari 0.35326 Kypros, punta 0.57410 Latvia, lati 0.69550 Liettua, liti 3.45110 Malta, liira 0.42810 Marokko, dirham 10.93800 Norja, kruunu 7.95010 Puola, zloty 3.89200 Ruotsi, kruunu 9.36770 Saudi-Arabia, rial 4.53600 Singapore, dollari 1.95660 Slovakia, koruna 37.52100 Sveitsi, frangi 1.57480 Tanska, kruunu 7.46220 Thaimaa, baht 46.92100 Tsekki, koruna 28.60300 Tunisia, dinaari 1.63020 USA, dollari 1.20800 Unkari, forintti 264.57000 Venäjä, rupla 33.54800 Viro, kruunu 15.64660 Euromaat Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa, Suomi 1 euro = 5,94573 FIM Euron arvo dollareina 1.18 1.19 1.20 1.21 1.22 1.23 1.24 tammi helmi maalis 1.208 ?0.7% Euron arvo Ruotsin kruunuina 9.20 9.25 9.30 9.35 9.40 9.45 9.50 tammi helmi maalis 9.3677 +0.3% Raaka-aineet Raakaöljy, USD/barreli 60.05 -1.42 Kulta, USD/unssi 552.60 -0.30 Hopea, USD/unssi 10.45 +8.19 Kupari, c/naula 236.00 +6.50 Kahvi, USD/tonni 1101.00 -8.92 Öljyn hinnan peruste Light Sweet Crude Oil -futuuri New Yorkissa Tilanne eilen kello 18 Rahastot Muutos-% 1 pv Arvo Tuotto-% 12 kk Tyyppi 100 eniten omistettua rahastoa Aktia Capital B +0.33 164.26 +42.33 O Aktia Euro B -0.45 26.59 +32.89 O Aktia G. konev. Tutkimuksen mukaan Finnveran vientitakuut ovat auttaneet yli 100 000 henkilötyövuoden ja noin 15 miljardin euron arvoisen tuotannon syntymisessä vuosina 1999–2004. Bolagsf. +0.24 75.67 +20.94 Y Nordea Optima k. g. Tulokset käyvät ilmi Finnveran Turun kauppakorkeakoululta tilaamasta tutkimuksesta. Suurin ero on sijoituspolitiikassa, arvopaperikaupassa. A 18.45 0,0 9.00 -8.03 Ericsson, L M ser. -0.09 2426.46 +107.21 O Nordea Amerikka Plus k. Rahaston tyyppi: O=Osakerahasto, Y=Yhdistelmärahasto, L=Lyhyen koron rahasto, K=Keskipitkän koron rahasto, P=Pitkän koron rahasto, V=Vipurahasto, H=Hedge-rahasto, I=Indeksirahasto Rahaston arvo ja muutos ovat viimeisimmältä noteerauspäivältä. Perusteena on se, että aatto osuu tällä kertaa sunnuntaille. +0.17 276.50 +11.21 Y Nordea SEK Korkosalkku k. PPO:n kiinteiden verkkojen kokonaisliittymämäärä kasvoi yli 71 000 liittymään, vaikka kiinteän verkon puhelinliittymien määrä aleni. +0.06 149.46 +41.49 O Sampo Komp. B -0.02 84.02 +32.08 O Säästöpankki Kotimaa B -0.08 112.05 +32.17 O Lähde: OMX, IS.Teledata AG, IDC Comstock, paitsi pörssikatsaus STT:ltä ja viitekorot pankeilta. B +0.32 3.17 2.82 3.20 3.16 3.17 2.77 3.16 1,4 0.25 +7.48 +43.64 Sandvik AB 22.45 0,0 11.00 Securitas AB ser. Toukokuussa alkavan hankkeen on määrä valmistua ensi vuoden syyskuussa. Konsernin keskimääräinen henkilöstömäärä oli 213 (202). +0.49 1332.55 +22.95 Y Nordea k.yhtiö Plus k. -0.23 3.00 +71.11 O SEB Em. f. Mobility k. B 11.90 0,0 3.00 Skand. 0.00 2.12 2.12 2.13 2.11 2.13 2.07 2.44 74,6 0.05 -5.36 -13.11 Suominen -1.07 3.70 3.70 3.74 3.68 3.79 3.25 3.80 135,3 0.00 +9.36 -2.09 Terveydenhuolto Orion A +0.82 19.76 19.75 19.82 19.60 19.98 16.10 19.60 404,0 0.85 +11.81 +58.19 Orion B +0.76 19.80 19.79 19.80 19.65 19.85 15.84 19.65 430,5 0.85 +11.90 +58.60 Rahoitus Amanda Capital -0.33 2.99 2.99 3.00 2.95 3.00 2.48 3.05 22,2 0.15 +5.26 +42.86 Bank of Åland A -7.63 27.71 27.76 29.49 27.71 27.71 25.00 30.00 0,1 1.00 +15.38 +30.43 Bank of Åland B -0.79 26.49 26.10 26.50 25.76 26.49 24.00 27.00 0,2 1.00 +5.95 +40.01 CapMan B +0.33 3.05 3.05 3.06 3.04 3.06 2.84 3.07 25,5 0.07 +2.36 +19.22 Citycon -0.99 4.02 4.02 4.05 4.01 4.07 3.21 4.18 541,7 0.14 +11.54 +56.15 Interavanti 5.26 5.15 6.00 0,0 0.34 -12.33 +16.89 Julius Tallberg B 14.43 13.35 14.43 0,0 0.31 +4.57 +34.86 Neomarkka B -2.12 8.32 8.31 8.43 8.30 8.45 7.87 9.20 3,4 0.30 -2.19 +20.57 Nordea (publ) FDR -0.20 10.03 10.03 10.05 9.97 10.05 8.66 10.08 917,6 0.35 +9.60 +26.42 Norvestia -0.12 8.53 8.53 8.64 8.50 8.60 8.53 9.69 11,9 0.60 -7.78 +39.54 OKO Bank A -0.91 14.17 14.17 14.20 14.11 14.30 11.78 14.80 244,2 0.60 0.00 +47.64 OMX AB +0.06 16.10 16.00 16.17 16.09 16.30 11.63 16.09 2,7 0.00 +6.91 +73.95 Pohjola G +0.71 14.15 14.10 14.27 13.98 14.34 13.34 14.09 495,2 0.70 +3.16 +47.12 Sampo A -0.45 17.73 17.70 17.73 17.62 17.89 14.82 17.99 1761,3 0.60 +3.91 +61.32 Sponda +0.55 9.09 9.09 9.13 9.04 9.15 7.90 9.07 118,3 0.50 +6.98 +20.86 Technopolis +0.48 6.26 6.25 6.26 6.20 6.30 4.86 6.45 14,4 0.13 +5.59 +72.58 eQ Online +0.81 3.74 3.74 3.77 3.72 3.79 2.50 3.71 71,0 0.20 +12.42 +77.51 Informaatioteknologia AffectoGenimap -1.97 2.99 2.99 3.02 2.99 3.06 2.99 4.00 193,5 0.10 -22.78 Aldata Solution +0.37 2.71 2.71 2.75 2.71 2.79 1.87 2.70 48,5 0.00 +20.54 +87.50 Aspocomp G +1.74 3.50 3.47 3.50 3.43 3.55 3.35 4.06 82,2 0.30 +0.88 -31.20 Basware +0.37 13.50 13.50 13.60 13.50 13.50 11.93 14.20 0,9 0.10 -2.89 +54.60 Cencorp 0.00 1.00 0.98 1.00 0.97 1.02 0.93 1.29 85,4 0.00 0.00 +47.06 Comptel -1.22 1.62 1.62 1.63 1.62 1.64 1.59 1.75 190,1 0.04 +1.23 -25.11 Elcoteq SE A +0.73 17.83 17.83 17.91 17.80 17.95 17.42 21.20 256,7 0.66 -3.28 +11.39 Elektrobit G 0.00 2.31 2.30 2.31 2.30 2.33 1.90 2.45 48,0 0.07 -5.71 -16.00 Evox Rifa G 0.00 0.08 0.08 0.09 0.08 0.09 0.07 0.09 56,0 0.00 0.00 -20.00 F-Secure -3.45 3.36 3.35 3.36 3.36 3.45 2.10 3.48 358,4 0.07 +26.55 +87.10 Nokia +0.65 17.11 17.11 17.12 16.95 17.13 14.81 17.00 40132,1 0.37 +7.94 +39.80 Nokia N +0.66 16.71 14.11 16.62 16.71 14.92 16.63 13,8 +5.26 Okmetic +1.17 2.59 2.60 2.62 2.55 2.67 1.85 2.56 71,9 0.00 +19.07 -0.39 Perlos -1.54 6.39 6.39 6.41 6.38 6.49 6.37 9.60 432,7 0.10 +1.88 -24.45 SSH Comm. A +0.24 140.16 +25.78 O OP-Medical A +0.04 81.03 +25.46 O OP-Metsä A -0.30 46.87 +12.14 O OP-Pirkka A +0.11 71.88 +25.59 Y OP-Spektri A -0.01 92.20 +19.83 Y OP-Teknologia A +0.52 25.21 +21.28 O OP-t. +0.59 282.46 +27.66 O Nordea Fennia k. Täydellinen luettelo rahastoista ja 15 minuuttia viivästetyt kurssitiedot verkko palvelussamme: www.keskipohjanmaa.net/porssi Osakkeet Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Muutos-% 1 kk 12 kk Osinko Vaihto tuhatta Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Muutos-% 1 kk 12 kk Osinko Vaihto tuhatta Energia Neste Oil +0.36 27.78 27.76 27.78 27.29 27.88 22.62 27.94 2206,2 0.80 +7.00 Perusteollisuus Ahlstrom 0.00 24.60 24.58 24.60 24.52 24.79 24.60 24.95 105,0 Exel +0.07 13.53 13.52 13.70 13.51 13.60 11.00 13.87 8,2 0.40 +15.56 +4.40 Huhtamäki +0.32 15.75 15.75 15.80 15.62 15.85 13.80 15.85 79,9 0.38 -0.63 +27.95 Kemira +1.05 14.45 14.40 14.45 14.30 14.49 13.35 14.65 228,8 0.36 +5.93 +28.25 Kemira GrowHow +1.53 5.96 5.96 5.98 5.88 6.02 5.72 6.17 123,6 0.30 +1.38 -20.68 M-real A +3.25 5.40 5.28 5.48 5.09 5.40 4.14 5.50 68,9 0.12 +18.86 +13.70 M-real B +1.50 5.40 5.38 5.40 5.27 5.55 4.03 5.41 2338,8 0.12 +21.46 +17.44 Nordic Aluminium +1.94 17.88 17.88 17.90 17.87 17.88 15.62 17.73 0,5 0.65 +5.66 +48.02 Outokumpu 0.00 16.10 16.10 16.17 15.93 16.29 12.79 16.20 1346,8 0.45 +7.19 +18.38 Rautaruukki K +4.82 32.65 32.62 32.65 30.84 32.66 20.90 31.28 1188,8 1.40 +9.34 +177.88 Stora Enso A +0.75 13.50 13.35 13.48 13.11 13.50 11.05 13.50 1,0 0.45 +11.67 +16.62 Stora Enso R +0.75 13.50 13.50 13.54 13.30 13.58 10.96 13.40 5032,6 0.45 +12.23 +16.52 Stromsdal B 1.82 1.45 1.90 0,0 0.00 +14.47 +7.69 UPM-Kymmene 0.00 20.72 20.72 20.77 20.58 20.82 15.99 20.91 3376,8 0.75 +15.62 +20.47 Teollisuustuotteet ja -palvelut Aspo -0.95 8.35 8.31 8.35 8.35 8.47 6.74 8.44 20,1 0.40 +15.48 +20.95 Cargotec +1.37 34.78 34.78 34.79 33.77 34.79 28.84 34.31 126,1 0.65 +4.76 Componenta 0.00 5.90 5.84 5.95 5.90 5.90 5.30 6.15 11,6 0.00 +4.24 -18.62 Efore -2.46 1.98 1.98 2.00 1.98 2.03 1.81 2.03 211,1 0.00 +10.33 -10.96 Etteplan +0.17 5.96 5.90 5.96 5.85 5.97 4.80 5.98 81,8 0.20 +9.78 +18.29 Finnair +1.52 12.69 12.62 12.69 12.55 12.69 11.66 14.96 87,1 0.25 -8.76 +99.68 Finnlines -1.54 15.30 15.30 15.35 15.22 15.53 14.35 16.16 83,9 0.30 +1.04 +12.61 Jaakko Pöyry G -0.91 8.74 8.72 8.80 8.74 8.98 7.83 9.05 62,8 1.30 +0.86 +39.72 KCI Konecranes +0.63 13.50 13.50 13.51 13.40 13.63 10.43 13.75 448,7 1.10 +8.45 +63.39 KONE -0.73 33.80 33.73 33.80 33.52 34.15 31.50 36.24 311,5 1.00 -4.46 Kyro +0.67 4.53 4.50 4.53 4.52 4.53 4.15 4.67 25,0 0.17 +3.45 +5.63 Lassila&Tikanoja -0.49 16.20 16.20 16.25 16.18 16.30 14.76 16.85 14,7 0.40 -0.25 +11.89 Lemminkäinen -2.14 36.60 36.50 36.89 36.60 37.40 30.60 38.95 9,5 1.00 +3.89 +98.20 Leo Longlife A +0.19 5.23 5.22 5.23 5.22 5.23 4.63 5.22 15,4 0.25 0.00 +11.78 Metso -0.60 29.85 29.82 29.85 29.66 30.06 23.40 31.92 294,9 1.40 +1.73 +114.50 PKC G -0.50 11.91 11.91 12.00 11.90 12.00 11.00 12.05 9,5 0.45 +2.31 +14.88 Ponsse 1 +2.19 28.00 28.00 28.15 27.40 28.30 22.50 28.43 2,0 0.80 +3.40 +61.65 Rak. +0.11 1092.85 P Nordea SVE Reaalikorko k. +0.01 1243.90 +18.19 Y Sampo Komp. Arvioinnin mukaan Suomessa annetaan kuitenkin viennin rahoitukselle pienempi paino kuin monissa muissa maissa. Öljyn hinnannousu viime vuoden syksystä on ollut huolestuttavaa, mutta Suomen inflaatioon se ei ole sanottavammin vaikuttanut. +0.19 1.60 +53.01 O SEB Eur. Suurinta Finnveran takuiden merkitys on viennille korkean poliittisen riskin maihin, uusissa asiakassuhteissa sekä suurissa pitkäkestoisissa hankkeissa kuten laivakaupoissa. +0.01 213.37 +1.82 L Sampo Suomi Osake k. 3.74 3.64 3.85 0,0 0.15 -0.27 -8.78 Spar Finland A 50.00 49.00 50.30 0,0 0.44 0.00 +39.98 Spar Finland K 50.00 49.00 50.00 0,0 0.44 0.00 +31.75 Suomen Helasto +2.65 1.16 1.13 1.16 1.15 1.16 1.13 1.24 5,0 0.15 -5.83 +48.68 Turkistuottajat C +0.40 10.08 10.07 10.09 9.95 10.09 8.80 10.05 1,8 0.65 +6.24 +41.01 Turvatiimi +4.65 0.45 0.44 0.45 0.44 0.46 0.43 0.48 20989,8 0.00 -4.44 +10.26 Vaahto G A 6.70 6.06 6.80 0,0 0.12 -1.03 +26.18 Vaahto G K 6.75 6.06 6.87 0,0 0.12 +0.60 +24.77 Yleiselektroniikka E 3.01 3.00 3.10 0,0 0.06 0.00 -5.35 NM-ja Pre-lista Biohit B -2.17 2.25 2.23 2.29 2.23 2.25 2.15 2.37 6,9 0.00 +0.44 +20.42 Biotie Therapies +1.85 0.55 0.53 0.55 0.53 0.55 0.50 0.66 7,9 0.00 -5.26 -37.93 Done Solutions -5.88 0.32 0.32 0.33 0.32 0.34 0.27 0.41 146,6 0.00 -5.56 +209.09 Done Solutions N 0.32 0.32 0.36 0,0 -5.88 Endero 0.00 1.88 1.86 1.88 1.86 1.88 1.26 2.03 111,6 0.00 +43.51 +1.08 Proha +2.13 0.48 0.47 0.48 0.46 0.48 0.37 0.47 252,5 0.00 +17.50 -2.08 QPR Software 0.00 0.89 0.85 0.88 0.87 0.89 0.57 0.90 12,0 0.02 +15.58 +67.92 Satama Interactive 0.00 0.95 0.96 0.97 0.93 0.98 0.86 1.05 130,8 0.00 -4.04 +14.46 Sentera +0.72 2.79 2.79 2.84 2.79 2.84 2.70 2.97 3,3 0.06 -1.42 +46.56 Solteq 0.00 2.12 2.11 2.12 2.08 2.12 1.98 2.22 14,0 0.10 -1.40 +6.53 Tieto-X +0.47 4.30 4.28 4.30 4.25 4.31 3.77 4.50 5,7 0.18 -4.68 +14.13 Osinkotiedot ovat euroina, paitsi ruotsalaisten osakkeiden, Telia-Soneran ja OMX AB:n osinkotiedot Ruotsin kruunuina. ser. Konsernin liiketoiminnan tulos oli 4,9 miljoonaa eli 15,1 prosenttia (20,2 %) liikevaihdosta. Samalla kuitenkin heikkenee työvoiman saanti. Toimitusjohtaja Jukka Härmälä kertoi yhtiökokousväelle, että yhtiö on onnistunut nostamaan sanomalehtipaperin hintaa ja alkaneen vuoden näkymät ovat valoisat. Edellisessä esimerkiksi tietoja viestintätekniikan kasvun kehitys on ollut paljon reippaampaa. Myös kilpailua palvelusektorilla pitäisi lisätä. Vaikka ylijäämä sulaa, niin alijäämää ei synny, koska veropohja laajentuu ja menoja syntyy arvioitua vähemmän. AB 0,0 0.35 Sv. 50 k. Markets f. Kiint. +0.37 1256.75 +15.67 Y Nordea Säästö 75 k. Bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 3,4 prosenttia ja ensi vuonna 3,0 prosenttia, ennustaa keskuspankki. -0.07 308.57 +22.79 Y Sampo Japani Osake k. Niin ikään Stora Enso aikoo uudistaa Varkauden tehtaiden puunkäsittelytoiminnon ja investoida hankkeeseen 47 miljoonaa euroa. Vientitakuut auttaneet 100 000 työpaikan syntymisessä HELSINKI (STT) Metsäyhtiö Stora Enso aikoo uudistaa Varkauden tehtaiden puunkäsittelytoiminnon. Vuonna 2008 kasvu hidastuu 2,8 prosenttiin. Työttömyysaste laskee tänä vuonna 8 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 7,8 prosenttiin. f. Eniten vientitakuita on käytetty metsäteollisuudessa, koneiden ja laitteiden valmistuksessa, tietoliikennealoilla ja telakkateollisuudessa. – Kuluttajilla ja kaupan alan työntekijöillä on harvinainen mahdollisuus viettää jouluaatto jouluvalmistelujen ja perheen parissa sekä hiljentyä joulun viettoon, PAM perustelee kannanotossaan. +0.54 3.88 +39.41 O SEB Europa Småb. Tulikivi kertoi saaneensa päätökseen parivuotisen kehityshankkeen, jonka tuloksena yritys tuo markkinoille uuden uunimalliston. +1.83 20.56 +38.86 O Nordea Kaukoitä k. Kasvua tulee laajakaistaliittymistä, mutta uusasennusten määrä vähenee. Jos kauppa helpottuu, niin riskejä voidaan hajauttaa ja markkinoille annetaan mahdollisuus valita parhaita mahdollisia yrityksiä. +0.17 2.87 +24.56 O SEB N.Am. Hän suositteli verovelvollisuuden poistamista ja tappioihin varautumista, jotta suurempi riskinotto olisi mahdollista. -0.72 114.25 +29.81 O Mandatum G. +0.81 383.51 +46.46 O Nordea Optima Plus k. PAM haluaa pitää kaupat kiinni ensi jouluaattona HELSINKI (STT) Valtion erityisrahoitusyhtiön Finnveran vientitakuut ovat auttaneet yli 100 000 henkilötyövuoden ja noin 15 miljardin euron arvoisen tuotannon syntymisessä vuosina 1999–2004. +0.46 13.10 13.08 13.10 13.02 13.33 12.40 13.60 42,3 0.25 -3.05 +88.44 Ramirent +1.00 26.30 26.15 26.30 25.96 26.32 22.85 26.04 92,3 0.60 +0.66 +108.82 Raute A +0.71 17.12 17.12 17.20 16.90 17.28 14.30 17.18 8,6 0.60 +9.11 +90.16 Rocla 13.18 11.20 15.20 0,0 0.20 -2.37 +38.74 Tamfelt O 9.10 8.50 9.20 0,0 0.39 0.00 +7.44 TamfeltP -0.55 9.00 8.82 9.04 9.00 9.04 8.25 9.24 6,2 0.41 -0.55 +5.72 Tulikivi A +2.59 11.90 11.85 11.90 11.80 11.99 8.30 12.05 7,0 0.28 -1.69 +82.68 Uponor -0.22 22.46 22.46 22.58 22.25 22.61 18.27 23.07 46,1 0.90 +1.26 +45.88 Vacon +0.68 22.15 22.15 22.18 22.00 22.16 17.80 22.00 18,3 0.41 +1.85 +51.41 Wärtsilä A -0.33 30.30 30.18 30.30 30.04 30.38 24.73 32.45 3,0 1.50 -0.16 +44.08 Wärtsilä B -0.52 30.39 30.39 30.46 30.10 30.49 24.90 32.28 310,3 1.50 -0.65 +44.58 YIT +0.83 43.74 43.66 43.74 43.40 44.20 35.85 43.38 527,5 1.10 +3.48 +95.58 Kulutustavarat ja -palvelut Alma Media -0.25 8.02 8.02 8.03 8.01 8.06 7.24 8.04 46,3 0.12 +2.42 Amer Sports -0.29 17.14 17.10 17.15 17.03 17.14 15.30 17.75 182,6 0.50 -1.49 +26.49 Beltton-G +1.77 4.59 4.55 4.59 4.48 4.59 4.38 5.00 0,7 0.10 -4.45 -17.55 Birka Line A 13.50 12.01 14.00 0,0 0.50 +1.50 -21.97 Birka Line B -0.08 12.00 11.51 12.00 12.00 12.10 11.31 13.00 0,7 0.50 -7.62 -17.74 Fiskars A -4.98 10.50 10.48 10.50 10.35 10.59 9.84 11.05 67,3 0.45 +6.45 +17.43 Fiskars K -3.68 10.98 10.55 10.98 10.98 11.10 9.95 11.40 0,6 0.43 +5.65 +22.58 Ilkka-yhtymä 2 -0.31 12.75 12.60 12.74 12.52 12.75 10.98 13.50 1,7 0.60 -2.29 +37.53 Keskisuomalainen A +0.92 20.95 20.70 20.95 20.51 20.95 20.01 22.37 0,5 0.60 -3.35 -9.74 Marimekko +0.06 17.71 17.71 17.80 17.70 17.80 16.34 18.30 4,1 0.65 -2.75 +8.32 Nokian Tyres +1.00 14.14 14.14 14.15 13.84 14.20 10.95 14.19 821,9 0.23 +3.24 +12.04 Rapala VMC -1.22 6.50 6.50 6.55 6.50 6.58 6.13 6.59 6,4 0.11 +1.39 +7.34 SanomaWSOY A -0.64 25.00 24.65 25.00 25.00 26.30 22.20 25.47 8,9 0.90 +8.92 +25.80 SanomaWSOY B +0.14 21.42 21.42 21.52 21.29 21.67 19.78 21.39 390,0 0.90 +1.86 +11.41 Stockmann A +2.07 34.00 33.90 33.98 33.81 34.00 32.11 36.15 2,0 1.10 +0.33 +28.56 Stockmann B +1.11 33.65 33.60 33.65 33.29 33.65 31.99 36.85 63,1 1.10 +1.16 +26.97 Talentum -0.23 4.34 4.34 4.35 4.30 4.39 3.82 4.35 220,7 0.30 +1.87 +26.09 Viking Line +2.44 23.12 22.70 23.15 23.12 23.12 21.52 23.50 0,1 0.00 -0.22 -9.72 Päivittäistavarat Atria G plc A -1.71 19.00 19.03 19.23 19.00 19.24 17.93 21.45 5,2 0.60 -4.54 +29.30 HK Ruokatalo G A 0.00 10.20 10.20 10.24 10.15 10.25 9.49 11.70 48,1 0.27 -0.39 +8.86 Kesko A -2.19 26.80 27.23 27.60 26.80 27.85 24.00 27.73 13,3 1.10 +7.45 +28.04 Kesko B +0.66 27.49 27.49 27.52 26.70 27.62 23.91 27.60 610,6 1.10 +7.39 +36.41 Lännen Tehtaat +3.35 22.22 21.75 22.20 21.75 22.22 18.00 22.25 4,2 0.73 +7.50 +59.14 Olvi A +5.32 28.70 28.30 28.90 27.74 28.99 21.10 28.50 26,3 0.85 -4.39 +65.15 Raisio vaihto-os. 0.00 23.43 +1.68 H Mandatum Russia k. Tietoliikennettä hyödyntävät tietotekniikkapalvelut lisääntyvät maltillisesti. +0.47 94.39 +27.04 O Nordea Nordia k. PPO-konsernin liiketoiminta on organisoitu Pohjanmaan PPO Oy:öön ja sen kolmeen tytäryhtiöön. +0.52 109.86 +28.90 O SEB North Am. euroa Indeksi 9455.73 +0.33 % HELSINKI (STT) Palvelualojen ammattiliitto PAM toivoo, että kaupat pidettäisiin tänä vuonna jouluaattona kokonaan suljettuina. PPO:n hallitus esittää hallintoneuvostolle ja huhtikuun lopulla Haapavedellä pidettävälle osuuskunnan kokoukselle, että varsinaisille ja vapaaehtoisille osuuksille jaetaan osuuspääoman korkoa 55 euroa ja lisäosuuksille viiden euron korko. 1 f. +0.25 4.80 +40.48 O SEB Baltic f. k. +1.16 363.15 +9.02 O Mandatum Eur. Suomen kaupan liitto on aiemmin hakenut lääninhallituksilta poikkeuslupaa, joka sallisi tänä vuonna kauppojen aukiolon jouluaattona aamusta kello 13:een saakka. – Riskinotolla on vaikutus työllisyyteen ja tuotantoon Suomessa, Finnveran varatoimitusjohtaja Topi Vesteri päätteli yhtiön tiedotteessa. Mm. B -0.21 29.10 +27.28 O Aktia Likvida 0.00 22.27 +1.69 L Aktia Medica B +0.05 75.59 +25.06 O Aktia Secura B -0.03 60.12 +23.74 Y Aktia Solida B +0.02 124.29 +6.31 Y FIM Forte -0.18 179.42 +39.53 Y FIM Russia -0.01 81.71 +78.35 O Handelsb. Vuonna 2008 työttömyysaste pysyy ensi vuoden tasolla. B +0.14 21.78 +1.65 P OP-Euro Osake A -0.35 19.85 +28.27 O OP-Euro k
Poliittisesti se on kuitenkin erittäin lyhytnäköistä. Kun ajattelee, että Venäjän etelärajan takana ovat Kiina, Keski-Aasian valtiot, Iran ja Pakistan, joissa väkiluku nopeasti kasvaa, on selvää, että strateginen tilanne Euraasian itäosissa on pahasti epätasapainossa. Sekava keskustelu palvelurakenteen uudistumisesta ja kuntien yhdistämisistä on saattanut monet uskomaan, että kuntien talouden ahdinko olisi lähinnä kuntien omin toimin hoidettavissa. Pienten puolueiden into vaaliliittojen solmimiseen on helppo ymmärtää, mutta äänestäjien kannalta vaaliliitot ovat hankalia. En tiedä kuinka formuloisin tämän asian – kyse on sentään tutuista ja täyspäisistä ihmisistä. Miksi ne sitten ovat tyytymättömiä Hermekseen. Yhtä tarpeellisiksi hallitus koki osoittaa erityistoimenpiteitä äkillisestä rakennemuutoksesta kärsiville paikkakunnille. Hyvinvointiyhteiskunta toimii kuntien kautta. Tällä kerralla EK:lla oli tosin esittää näyttöä verokevennysten tehosta. Minun elämäni rottinkisauvat murtuvat, kun olen hetken jutellut keskipohjalaisten kanssa. Hätävalheet Muhammed-pilakuvia julkaisseen nettilehden sulkemisen jälkeen nostivat uuden myrskyn. V enäjän lehdistössä on yhä useammin alkanut ilmestyä huolestuneita kirjoituksia, joiden mukaan Venäjän tulevaisuutta uhkaa vakava väestökriisi. Ne muistelevat sotaa hiihtämällä ja edistävät kansainvälisiä suhteita istumalla tynnyrissä. Pohjanmaan liitto on vedonnut asiassa hallitukseen asti. Naisministerin kohtaloa saatetaan rinnastaa Anneli Jäätteenmäen ja Suvi-Anne Siimeksen äkkilähtöihin. Kaunistelu vähentää entisestään yleistä luottamusta hallitukseen ja erityisesti kuntaministeriin. Ei se niin ole. Freivaldsista ei tullut ihaillun, puukottajan uhriksi joutuneen Anna Lindhin paikan täyttäjää ministerinä eikä sosiaalidemokraattien kannatuksen kasvattajana. Koska luonto ei salli tyhjää tilaa, rajan yli siirtyy kiinalaisia, mikä monille venäläispoliitikkojen ja tarkkailijoiden mielestä merkitsee Kaukoidän kiinalaistumista. Nykyään Venäjällä syntyy minuutin aikana kolme ja kuolee viisi ihmistä, miesten keski-ikä on 59 vuotta, mikä antaa maailmantilastoissa 136. Kriisipaikkakunnilla tarvitaan lisäkoulutusta ja korotettuja investointitukia. Myös Pietarsaaressa odotetaan erityistoimia UPM:n säästöohjelman vuoksi. Eduskuntavaalitaistelusta tulee todella pitkä ja raskas ottelu kaikille osapuolille, jos vaalikuume on jo näin kova vajaa vuosi ennen vaaleja. Nyky-Venäjällä syntyy minuutin aikana kolme ja kuolee viisi ihmistä. Pitkän kehityksen tulos Nykyinen kriittinen tilanne ei ole syntynyt yhdessä yössä, vaan on tosiasiassa pitkän kehityksen tulos. Kansainvälisen kilpailukyvyn varmistamiseen ja parantamiseen tähtäävän yrityksen intressit ovat kuitenkin ensisijaisesti muualla. Kovin paljon toiveita ei voi sentään kiinnittää työryhmän ylevimmän tavoitteen toteutumiseen. Siten vahva ja terve Venäjä on elintärkeä Länsija Keski-Euroopalle, ja meidän on autettava sitä ratkaisemaan, mutta aluksi tiedostamaan omat todelliset ongelmansa. Kuntien talousvaikeuksien perussyy on valtion ja kuntien kustannustenjaon muuttaminen sinipunakaudella. Mutta Venäjän ongelma ei ole yksistään sen: vuosisatoja Venäjä on ollut puskurivaltio Euroopan ja Aasian välillä. On kuitenkin selvää, ettei demografisia ongelmia ratkaista hetkessä. Postin panin kokonaan toppiin loman ajaksi, autoradio lakkasi toimimasta jo matkalla, sitten rupesi kännykkäkin valikoimaan puheluita. Suuruusluokkana paljon tärkeämpi asia on kuntien talouden turvaaminen. ILKAN mukaan maatalouskiista ei ole budjettiriihen suurin erimielisyyden aihe. Kaikki ryhmät sitoutuivat siihen, että EU:n maaseututukien viljelijöille aiheuttamat menetykset jäävät mahdollisimman pieniksi. Alkaa olla aika lähellä sellainen tilanne, että kuntaministerin pitäisi tehdä johtopäätökset omista toimistaan ja erota. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, Venäjän väkiluku pienenee nopeasti. Lopputulokseltaan virkakausi muistuttaa enemmän luottokortteja sotkeneen Mona Salinin alamäkeä. Arto Hietalahti Lupaus tukipaketeista Voikkaa ei ole ainoa metsäteollisuuden saneerauksista kärsivä tehdaspaikkakunta. Viime vuonna luin ammattilehdestä, mitkä olivat yksipalstaisten uutisten yleisimmät sanat: mies, auto, poliisi ja euro. On raskasta olla toimittaja joka inhoaa uutisia. Samalla Venäjä on pinta-alaltaan maailman suurin valtio ja myös maaja luonnonvaroiltaan yksi rikkaimmista maista. Työtä synnyttävien porkkanoiden tarjoaminen ei voi näissä tilanteissa jäädä perinteisten tukialueiden rajoista kiinni. Tilanteen vakavuus on selvä myös valtiojohdolle, myös presidentti Putinille, joka puheissaan on maininnut myös monia syitä kriisille – kohtuuttoman juomisen ja kehnon terveydenhuoltojärjestelmän. Naurakaa vain, mutta yritän varjella sieluni puhtautta ja toisaalta myös säästää aivojeni adrenaliinia parempiin tarkoituksiin. HÄMEEN SANOMAT uskoo Aleksandr Lukasenkon vallan romahtavan Valko-venäjällä. Sukupuolikeskusteluakin erosta voi leimahtaa. Tätä taktiikkaa hallitus kehysriihessään noudatti. Venäjällä on nykyäänkin paljon ihmisiä, joiden mielestä Stalin oli merkittävä hallitsija, joka teki Venäjästä suurvallan. Ruotsin eroamaan joutunut ulkoministeri Laila Freivalds kompastui sattuman oikusta eteen tulleisiin asioihin. Yhden vaihtoehdon politiikka romahtaa ennen pitkää omaan mahdottomuuteensa. Nykyisellä hallituskaudella jo tehdyt 2,7 miljardin euron verokevennykset ovat epäilemättä vaikuttaneet suotuisaan työpaikkakehitykseen. Häntä arvosteltiin ankarasti hitaasta reagoinnista tsunamikatastrofiin. Tukitoimia ideoineen valtiosihteeri Anssi Paasivirran työryhmän ehdotukset eivät ole ihmelääkkeitä, mutta perusteltuja kuitenkin. Freivalds kadotti sen, mistä poliitikkojen yhteydessä niin usein puhutaan: uskottavuuden. Kriisin välttämiseksi on ehdotettu monia keinoja, tietenkin varojen suuntaamista terveydenhoitoon, parempaa huolenpitoa lapsista ja nuorista perheistä ja jopa muissa maissa asuvien venäläisten houkuttelua kotimaahan, olivatpa he sitten Keski-Aasiassa, Kaukasiassa tai Baltian maissa. Berliinin valloituksessa, jota Stalin kiirehti, kaatui noin satatuhatta puna-armeijalaista, suomalaiset puolestaan tietävät hyvin, millaisia tappioita puna-armeija kärsi talvija jatkosodassa. Sadalla miljoonalla ihmisellä ei voi pitää ja hallita suunnatonta maa-alaa ja vastustaa naapurimaiden väestöpainetta. Kompromisseiksi kelpaavien periaatepäätösten teko on aina helpompaa, kun mukaan ei tarvitse liimata euroissa näkyvää hintalappua. Kaukoidästä, kuten kaikkialta Siperiastakin, muuttaa nykyään valtavasti ihmisiä Moskovaan ja muihin Euroopan-puoleisiin keskuksiin, joten itäalueilla väestön supistuminen on vieläkin nopeampaa kuin muualla. Hän keksi aakkoset, tähtitieteen, sävelasteikon, noppaja korttipelit, mitat sekä tulevaisuuden ennustamisen. Pääministeriltä kysytään nyt kokonaisuuden hallitsemisessa johtajuutta enemmän kuin koskaan aiemmin tämän hallituksen aikana. Ja paluu arkeen on aina yhtä shokeeraava. Kaupunki on jo aktivoitunut korvaavien työpaikkojen luomiseksi ja kääntynyt muun muassa työvoimaviranomaisten ja TE-keskuksen puoleen. Työllisiä on lähes 50 000 enemmän kuin vuosi sitten. Keskeistä on tuloksenteko. Ruokalassa ne puhuivat raveista ja jostain ihmeen ravivedosta. Töissä ne olivat järkyttyneitä, kun jollakin hiihtäjällä on ollut huono kämppä olympialaisissa. SAVON SANOMAT toteaa, että korkea äänikynnys tuo mukanaan surkeat vaaliliitot. Ei, minun hiihtolomani ei ollut sen kummemmin sporttinen kuin mediaseksikäskään. Ongelmana ihmispula Stalin lienee sanonut valtataistelunsa uhreista kyynisesti: kun ei ole ihmistä, ei ole ongelmaakaan. Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Vuoronvetäjät: Jyrki Aro, Leena Hjelt ja Vesa Pajala UUTISPÄIVÄ DEMARI varoittaa pääministeri Matti Vanhasta sortumasta vanhanaikaiseen budjettikinailuun, joka vain hämärtäisi hyviä saavutuksia. Akuutiksi tilanteen tekivät UPM:n irtisanomisilmoitukset. KANSAN UUTISET väittää hallituksen kaunistelleen kuntatalouden tilaa. Yleisurhelukatsomon ikäjakautuma ei peitä väestökehityksen kriisiä. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen H allituksen kehysneuvotteluiden alla nousseet ja nostatetut ristiriidat oli helpompi hiljentää kompromisseiksi kuin jättää elämään. Arto Hietalahti Uskottavuus meni. Toisinaan noilla hankkeilla oli selvä kansanmurhan vivahde, kuten esimerkiksi Ukrainan kuuluisan nälänhädän (golodomor’in) tapauksessa tai kyyditettäessä monia kansoja (tšetšeenejä tai Krimin tataareja) pois omilta asuinsijoiltaan. Voi olla sinänsä inhimillistä, että Manninen ei halunnut eduskunnassa myöntää hallituksen epäonnistuneen kunta-asioiden hoidossa. Näinkö joutuvat naispoliitikot kantamaan vastuuta. Ketä kiinnostaa. Tämä kysely osoittautui varsin epäonnistuneeksi, koska Afrikassa kukaan ei tiennyt mitä tarkoittaa elintarvikkeet, Itä-Euroopassa kukaan ei ymmärtänyt mitä tarkoittaa rehellinen, Länsi-Euroopassa kukaan ei tiennyt mitä merkitsee puute, Kiinassa ei tiedetty mikä on mielipide, Lähi-Idässä ei ymmärretty mitä on ratkaisu, Etelä-Amerikassa ei tiedetty mitä merkitsee olkaa hyvä, eikä Yhdysvalloissa kukaan ymmärtänyt mikä on muualla maailmassa. KESKIPOHJANMAA 10 MAIJA MYLLYKANGAS Muut lehdet . Vaikutussuhde on nykymaailmassa toisin päin. Naisten osalta tilanne on hieman parempi – keski-ikä 72 vuotta ja 91. Työ uhkaa loppua parilta sadalta ihmiseltä. Yhtä usein on esillä Hermes, Zeuksen ja Maia-nymfin poika, joka oli kreikkalaisessa mytologiassa matkustajien, paimenten, kirjallisuuden, runoilijoiden, urheilijoiden, kauppiaiden ja varkaiden jumala sekä jumalten viestinviejä. Loppumattomia diktatuureja ei tunneta. Siksi hän sai lähteä. Paljon suurempi on niiden ihmisten lukumäärä, joilta vankileirien ja karkotusten avulla vietiin mahdollisuus perustaa perhe ja saada lapsia. Valtio päättää lait, kunnat panevat toimeen. Sen mukaan yrityksiltä edellytetään yhteiskuntavastuuta, minkä tulisi näkyä jo yt-neuvotteluissa. Vaikka metsäkonsernin saneeraussuunnitelmat koskettavat dramaattisimmin Voikkaan tehdasyhteisöä, vaikutuksia niillä on muuallakin, muun muassa Pietarsaaressa. Kiistellyn virkamiesmuistion ja hallituksen välikysymysvastauksen vertailu osoittaa, että viikonlopun metakka on asiallisesti ottaen outo. Jaan Kaplinski Kirjoittaja on virolainen kirjailija ja runoilija Venäjä pahan kriisin kynnyksellä Harhaanjohtava kuva Venäjän väestötilanteesta. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan viikonvaihdetoimittaja. Kolumni . Pääkirjoitus . Vaeltelin kyläteitä kun mieleen juolahti, nousin pari kertaa ErikoisKilpaKarhujenkin päälle ja sujuttelin rottinkisauvojeni siivittämänä maaliskuun tuulessa hoputtamaan pajunkissoja esiin. Yhteistyötä uhkaavan kriisin nostattaminen kuntataloustai maatalouskysymysten vuoksi ei ollut edes vakavasti otettava vaihtoehto tilanteessa, jossa hallitus aloittelee viimeistä vuottaan talouden kasvaessa, työllisyyden parantuessa ja EU-puheenjohtajuuden odottaessa oven takana. Yritykset edellyttävät, että yhteiskunta huolehtii koulutetusta työvoimasta ja sosiaaliturvasta, vakaasta toimintaympäristöstä, tukee innovaatioita ja tuotekehittelyä ja tekee kaiken mielellään nykyistä alhaisemman verotuksen varassa. Bolsevikkiterrorin uhrien lukumäärää on arvioitu eri tavoin, joka tapauksessa se on miljoonia. Neuvostoaikana, varsinkin Stalinin ollessa vallassa, keskushallitus teki uskomattoman paljon edistääkseen ihmisten kuolevaisuutta ja estääkseen heitä syntymästä. Jos nämä toiveet olisivat yritysjohdon arvojärjestyksessä ylimpänä, irtisanomiskriisejä ei olisi tulossakaan. Minulla ei kerta kaikkiaan ole millä keskustella. Se, ettei välinpitämättömyys ihmishenkiä kohtaan ole päättynyt vieläkään, osoittaa vaikka se, että vuodessa Venäjän armeijassa kuolee varusmiehiä tovereidensa uhreina tai oman käden kautta enemmän kuin amerikkalaisia sotilaita kaatuu Irakissa. Kun Venäjä heikkenee tai hajoaa, levoton Keski-Aasia koputtaa meidän ovellemme. Työryhmä toivoo myös, että yritykset osallistuisivat kriisipaikkakuntien tukemiseen ja osaamisen vahvistamiseen koulutuksella ja investoinneilla. Kuva: Clas-Olav Slotte Elämän rottinkisauvat Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Keskiviikkona 22.3.2006 . Kuinka moni lappilainen kokoomuslainen haluaa, että hänen äänensä saattaa nostaa eduskuntaan myös yhden vihreän ehdokkaan. Ne käyvät saunassa, jonka nimi kuulostaa mikroaaltouunilta. Ne tekevät avannon vaikka keskelle toria. sijan. YK suoritti hiljattain maailmanlaajuisen kyselyn. Ihmisistä, heidän hengestään ja terveydestään ei piitattu myöskään valtiota teollistettaessa, maataloutta kollektivisoitaessa ja muita, usein enemmän ideologisista syistä kuin poliittisesta tarkoituksenmukaisuudesta käynnistettyjen projektien toteutettaessa. Parantuvan työllisyyden ansiosta myös kriisipaikkakuntien erikoistukeen on paremmat edellytykset kuin aikoihin. Se vahvistaa taas käsitystä, että hallituksen kunnianhimoinen sadantuhannen työpaikan lisäys voi hyvinkin toteutua. Hänestä oli tulossa taakka jatkokaudelle tähtäävän Göran Perssonin hallitukselle. Ankaran iskun Venäjälle antoi myös toinen maailmansota. Sen osoittaa jo se, että Venäjän Kaukoidässä, Primorjen alueella, on suunnilleen kaksi miljoonaa asukasta, Amurjoen toisella puolen, Kiinan Mantšuriassa puolestaan noin 40 miljoonaa. Eilenkin elinkeinoelämä luki pitkän listan vaatimuksia verotuksen ja yritysten muiden kustannusten keventämiseksi. Iltapäivälehtiä en ole ostanut neljään vuoteen. Toimeenpano vaatii rahaa. Ennustetaan, että maassa on 120 miljoonaa asukasta vuonna 2030 ja vuonna 2075 vain 80 miljoonaa nykyisen 145 miljoonan sijasta. SUOMENMAAN mielestä alueja kuntaministeri Manninen reagoi kiitettävän nopeasti opposition vyörytykseen. Tosiasiassa Stalin riisti Venäjältä mahdollisuuden pysyä suurvaltana: Venäjän perusongelma tällä hetkellä on nimittäin ihmispula. Sortuminen vanhanaikaiseen budjettikinailuun olisi suurta tyhmyyttä ja erityinen nautinto oppositiolle. Valtion edellytykset painostaa suuryrityksiä ovat tietenkin aivan olemattomat. Mutta ei ole konsteja Yhdistyneillä Kansakunnillakaan, käy ilmi nettikiertokirjeestä. Hyviä asioita harrastetaan sitten, jos ne eivät häiritse päätavoitteen toteutumista. Kuinka moni Vasemmistoliiton pohjoissavolaisista kannattajista edes ymmärtää, että ääni oman puolueen ehdokkaalle on samalla ääni vihreille. Kummallista kyllä usein ne keskustelevat eläinkunnasta: käsitellään leijonia, ilveksiä ja kärppiä. Työehtoneuvotteluissa vaikeuksien kautta voimaansaatettu muutosturva on nyt tarpeellinen väline, kun uusia työpaikkoja etsitään. Miesten keski-ikä on enää 59 vuotta. sija. Kysymys kuului: "Olkaa hyvä ja antakaa rehellinen mielipiteenne ratkaisuksi elintarvikkeiden puutteeseen muualla maailmassa". Sukulaiset katsoivat pyhänaikana vain formuloita. Yksittäisen työntekijän asema pitäisi ottaa huomioon. Natsiterrori vaati miljoonia ihmishenkiä, mutta oma osuutensa oli myös stalinistisella sodankäyntitavalla, jolla taistelut voitettiin suunnattomin ihmisuhrauksin. T uli olluksi viikko talvilomalla: sivukylän talossa, seurana naapurin mummelit, koirat ja vanhat hevoset sekä kirjat ja täysikuu
Kirkasta talonpoikaiskulttuuria Ooppera tuli jokilaaksoihin jäädäkseen Anita Ohtamaa ja Esa Ruuttunen iloitsevat Pula!-oopperan ja sen eteen tehdyn valtavan työn saamasta tunnustuksesta. Esitys on nukketeatteritaiteilija Rainer Kauniston ja kaupunginteatterin näyttelijän Eija Variman yhteistyön tulosta. – Haluamme myös näyttää, että tällainen pienempikin musiikkioppilaitos pystyy tuottamaan isoja, hyviä esityksiä, hän sanoo. Säätiö myöntää kulttuuripalkinnon vuosittain luovasta teosta, joka voi olla taiteellinen tai tieteellinen työ tai teos, tapahtuma, keskustelun avaus tai uusi toimintatapa. Isoa oopperakuoroa tarvitaan edelleen, ja se rakentuu paljolti samoista laulajista kuin Pula!kuorokin. Määttälän talkootyönä kokoama kaskukirja on myynyt yli odotusten, ja kotiseutuyhdistyksen omarahoitusosuus 5 200 euroa saadaan kevään aikana kokoon. Anna-Lisa Jakobsson mainitsee luoneensa Tutti fan Tuttin esitykseen uudenlaisen ympäristön ja lavasteet. Palkinto jaetaan Valtakunnallisten puhallinmusiikkipäivien yhteydessä. Vaativinta nukketeatterissa on ehkä säätää esiintymistään ja äänenkäyttöään yleisön mukaan. Se on koskettanut ja yhdistänyt jokilaaksojen ihmisiä ja yhteisöjä, toiminut alueellisena voimavarana ja ruokkinut itsetuntoista maakunnalle ominaista kulttuuriahneutta. Kilpailun voittaja valitaan Meijän Käläviä -pitäjäviikon yhteydessä järjestettävässä Runoraadissa heinäkuun alussa. Ruuttunen itse laulaa Paalikin isäntänä ja Eeva-Liisa Saarinen Paalikin emäntänä. Tommi Hakala, joka esitti Koivulan Lauria ensimmäisenä kesänä, sanoi myös kokemusta ainutlaatuisen hienoksi. Eino Leinon palkinto Juha Hurmeelle TOHOLAMPI (KP) Suomen Puhallinorkesteriliitto ry:n hallitus on päättänyt antaa Liiton vuosittaisen Vuoden pinna -tunnustuspalkinnon toholampiselle kapellimestari Osmo Jämsälle – Osmo Jämsä on vuosikymmenien aikana tehnyt mittavan elämäntyön puhallinorkesterimusiikin parissa varsinkin nuorison innoittajana ja kasvattajana. Olen vahva näyttelijä, ja tässä joudun paikoin pienentämään ilmaisuani. Moni aikoo kesällä lähteä katsomaan sen, jotkut vielä uudestaan. Pulan jälkeen Joutilas mies Pula! ei jäänyt ainutkertaiseksi ilmiöksi, sillä oopperataiteen ja talonpoikaiskulttuurin tekeminen Nivalassa ja Jokilaaksoissa jatkuu. Pula!-ooppera käynnisti poliittisen keskustelun paitsi siitä, mitä Konikapinassa tapahtui, myös talonpoikien asemasta ja taloudellisesta hädästä yhteiskunnassa eri aikoina, palkitsemisen perusteluissa sanotaan. Se luovutettiin akateemikko Eino Jutikkalalle hänen erityisistä ansioistaan talonpoikaisen perinteen tuntijana ja tutkijana. Seminaarissa puhuu luonnollisesti taiteilija itse, mutta Jylhän lisäksi tilaisuudessa kuullaan myös muita kotiseudullaan vaikuttavia taiteilijoita. Hänen oppilaansa vievät laatuoppia eteenpäin, näin myös Katarina Nuss-Petersen. HELSINKI (STT) Teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Juha Hurme sai tiistaina Eino Leinon palkinnon suomalaisen kirjallisuuden klassikoiden vimmaisista tulkinnoista. Jossain vaiheessa hanke on tuntunut mielettömältä palapeliltä, ja etenkin keväällä esityksen alla olen ollut kuin tulisilla hiilillä. Rainer Kaunisto kutsuu esitystä myös syliteatteriksi, sillä se on suunnattu pikkulapsille kolmivuotiaista lähtien. Rytmimusiikkiin lauluoppia Musiikkitalo on saanut Konstsamfundetilta 10 000 euron määrärahan, jonka avulla voidaan saada tanskalaisen laulupedagogin Katarina Nuss-Petersenin laulun opetusta rytmimusiikin linjalla opiskeleville. Ajankohtaista oli samalla EU:n vaikutus tämän päivän talonpoikaisuuteen. huhtikuuta, jolloin on ensi-ilta. Pula! on rikastuttanut laajalti eri taiteenalojen koulutusta alueella. Onhan ainutkertainen asia, että oopperalaulaja saa laulaa oman sukunsa tarinaa ympäristössä, johon alkuperäiset tapahtumat sijoittuivat, Ruuttunen sanoo. Jossain on ollut joitain kursseja, mutta meillä syksystä 2006 alkaen rytmimusiikin opiskelijat saavat laadullista opetusta eri laulutekniikoissa ihan vakinaisesti, Lillkung kehaisee. Ensimmäinen Vuoden pinna -tunnustus annettiin vuonna 2004. Palkinnon nimi viittaa tahtipuikon lempinimeen ”pinna”, sekä menestyksekkääseen toimintaan tarvittavaan kärsivällisyyteen ja pitkäjänteisyyteen, ”pitkään pinnaan”. Talonpoikaiskulttuurisäätiön kulttuuripalkinto jaettiin ensimmäisen kerran 2005. Hiirulaiset seikkailevat Eija Varima ja Rainer Kaunisto ovat valmistaneet lapsille Hipsuvarvas ja Nököhammas -nukketeatteriesityksen. – Yksi mahtavimpia kokemuksia oli, kun ensimmäisen esityksen jälkeen vastaanotimme yleisön kiitokset. Tutti fan Tuttiin ripaus Pohjanmaata Mikael Vargh ja Gisela Gren ja otos Mozartin Figaron häistä. Osmo Jämsän johtamat ja kouluttamat puhallinorkesterit ovat menestyksellä osallistuneet moniin kilpailuihin, palkitsemista perustellaan. Samalla hän koki, miten tärkeä ympäristö on esitykselle. Kuva: Seija Krapu Leena Nygård (KP) Jokilaaksojen Oopperakeskushankkeen toteuttama Pula! -ooppera ja projektipäällikkö Anita Ohtamaa ovat Talonpoikaiskulttuurisäätiön vuoden 2005 kulttuuripalkinnon saajia. Kilpailuun osallistuvista töistä julkaistaan mahdollisesti antologia. Tanskassa on kehitetty kuitenkin uusi metodi, jonka luoja on Christina Sadolin. Ehdotuksen Pula! -oopperan palkitsemisesta teki Nivala-Seura. Näin tapahtuu nukketeatteriesityksessä, jonka ensi-ilta on Kokkolan kaupunginteatterissa torstaina 23.3. Näin tapahtuu sekä klassisen musiikin että rytmimusiikin puolella. ViinaMattina nähdään armoitettu humoristi, monien originelliroolien esittäjä Lassi Virtanen, Ruuttunen kertoo. – Ainakin viisivuotiaista kokkolalaislapsista koostuva koeyleisö seurasi tiistaina esitystä herpaantumatta ja silmää räpäyttämättä, koko puolen tunnin ajan. – Itselleni Pula! on ollut yksi upeimmista kokemuksista urallani kaikin tavoin. Jokin palapelissä tuntui loksahtavan kohdalleen, kun Ohtamaa ensimmäistä kertaa näki Nivalan jäähalliin pystytetyn mittavan lavastuksen. Hän on muun muassa selvitellyt ja hankkinut projektille ja tapahtumalle sekä taltioinnille rahoitusta sekä seurannut aikataulujen toteutumista. Kuvat: Anita Salmi Oopperalaulaja Anna-Lisa Jakobsson. Taideteoksen julkistamistilaisuuden yhteydessä järjestetään seminaari, jonka aiheena on Kotiseutu meissä. Siinä on todella tehty ja tallennettu kirkasta talonpoikaista kulttuuria, Anita Ohtamaa sanoo. Toista kylän isäntää esittää Pulamies Niskasen roolissa nähty Tuomo Häkkilä. Jutikkala oli aloitteentekijä Suomen maatalouden historia -sarjalle, joka ilmestyi SKS:n kustantamana 2004. Lillkung arvelee kuitenkin, että ehkä voitaisiin tuottaa joka toinen vuosi jokin rytmitai kevyempään musiikkiin liittyvä produktio ja joka toinen vuosi oopperaa tai operettia. Leena Nygård KOKKOLA (KP) Herrasväki Hiirinen lähtee etsimään uutta kotia, ja tuolla matkalla perheen lapset Hipsuvarvas ja Nököhammas joutuvat moniin seikkailuihin. Sören Lillkung, Musiikkitalon taiteellinen johtaja, toteaa Mozartin oopperoiden olevan sävelletyt siten, että niitä on myös helppo laulaa. Vaikka hän on esiintynyt lapsille paljon eri yhteyksissä, nukketeatteri on hänelle uusi aluevaltaus. – Haanpään suuren roolin esittää Jyrki Korhonen, Haanpään näköinen mies. Taiteilijajuhlansa kunniaksi hän järjestää Helsingissä näyttelyn, jossa on esillä suuri joukko hänen valmistamiaan nukkeja. Mahdollisuuksia ja intoa on moneen. – Pula! on kaupungin alainen projekti, ja siihen liittyviä asioita käsitellään monessa portaassa. Eino Leinon palkintoa on jaettu vuosittain vuodesta 1956 lähtien. Viljo S. – Tiedän, että kokonaiset sukukunnat läksivät liikkeelle esitystä katsomaan. Musiikkiyhteistyö on yksi Pula!-hankkeen suurista, toteutuneista tavoitteista. Ylikunnallinen, yli sadan laulajan kuoro on yksi Anita Ohtamaan ilonaiheista. Eija Varima toimii kertojana ja nukkejen liikuttajana. Keskiviikkona 22.3.2006 Kulttuuri 11 Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Nygård (06) 827 2317 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Leena Nygård NIVALA (KP) – Palkinto on mielestäni oikeaan osunut juuri oopperan idean ja aiheen vuoksi. Lisätietoja saa kirjastosta tai vapaa-aikatoimistosta. Stressiä ja onnen elämyksiä Anita Ohtamaa lauloi itsekin kuorossa ensimmäisenä oopperakesänä. Hipsuvarvas ja Nököhammas perustuu Helmi Krohnin vuonna 1942 Suomen lapsille kirjoittamaan samannimiseen kirjaan. – Pula!-oopperan uusinta loppuunmyydyille katsomoille vuonna 2005 merkitsi, että hanke kasvoi yksittäisestä tempauksesta koko aluetta eteenpäin vieväksi kulttuurihankkeeksi, jolle on nähtävissä pitkä jatko. Hän sekä Pula!-ooppera ovat juuri saaneet Talonpoikaiskulttuurisäätiön kulttuuripalkinnon. Se tuo esityksiin paikallista väriä ja ehkä hieman uudenlaista huumoriakin. Esimerkiksi viime vuonna esityksiä oli 114 ja katsojia lähes 10 000. Hän on ollut aiemmin mukana opinahjon pienemmässä projektissa, mutta on innokas tulemaan mukaan pysyvämminkin. Hankkeen projektipäällikkönä Ohtamaa on pitänyt sen lankoja käsissään alusta lähtien. Libreton uuteen oopperaan on kirjoittanut Juha Hurme, ja sen on säveltänyt Jorma Panula. Välillä ajattelin, että en tähän ehkä olisi ryhtynyt, jos olisin tiennyt, miten hirvittävää työmäärää tämä merkitsi. KESKIPOHJANMAA . Kaunisto on muokannut tekstin näytelmäksi, valmistanut taidokkaat hiirinuket ja ohjannut esityksen. – Kuorossa on laulajia yli kymmeneltä paikkakunnalta! Meillä on myös sinfoniaorkesteri, oratoriokuoro ja lapsikuoro. Taideteoksen julkistamistilaisuuden ja seminaarin lisäksi Toholammin kunnantalon yläaulassa avataan lukion kuvataidelinjan Kotiseutu meissä -näyttely. Toholammin kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja AnnaMaija Kujala kertoo, että pitäjän kouluissa on vietetty kotiseutu-teemavuotta. Rainer Kaunisto on toiminut nukketeatterin parissa 35 vuotta, ja yksinomaan nukketeatteritaiteilijana kymmenen vuotta. huhtikuuta on kaksi esitystä. Vuoden pinna -palkinto annetaan vuosittain harrastajapuhallinorkesterimusiikin parissa toimivalle henkilölle erityisen mittavista ansioista. Kuitenkaan ei voitu arvata, miten laajan suosion ooppera saisi. Vivat Academia aloitti toimintansa vuonna 1996, ja se edistää Sibelius-Akatemian toiminnan tuntemusta valtakunnallisen ystäväverkoston avulla.. Hankkeen projektipäällikkönä Ohtamaa on saanut tehdä monenlaista. Alun perinkin Nivalan konikapina aiheena kiinnosti laajalti. Hän seuraa tehtävässään Annantalon johtajaa Johanna Lindstedtiä, joka toimi puheenjohtajana neljä vuotta ja jatkaa nyt hallituksen jäsenenä. Esitykset ovat Palokunnantalolla 8. Ooppera on ainutlaatuinen yhdistelmä ammattilaisten ja amatöörien yhteistyötä. Viime kesänä kuvatun dvd:n ansiosta teos jää myös tulevien sukupolvien nähtäväksi. Esitystä voi myös tilata esimerkiksi päiväkoteihin. Kaikilta on vaadittu valtavaa työpanosta. Aika moni oopperasäveltäjä tekee laulullisesti liian vaikeita teoksia, mutta Mozart oli tässäkin suhteessa nero eli hän ymmärsi myös laulajaa musiikissaan. Kaikille avoin runokilpailu Kälviällä Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren Musiikkitalo tuottaa ammattikorkeakoulun ja ammattiopiston opiskelijoiden voimin Mozartin 250-vuotisjuhlan tiimoilta ooperakoosteen Tutti fan Tutti. Kilpailun kolme parasta runoa palkitaan. Loppu on onnellinen, hän lupaa. – Lapsille on kiva tehdä teatteria. Seuraavana päivänä 9. – Hurme on rohkea, näkemyksellinen, syvästi sivistynyt ja vahvasti lukenut teatterimies, jonka työ todistaa kirjallisuuden ja teatterin tehosta ja voimasta. Oopperan taiteellinen johtaja, oopperalaulaja Esa Ruuttunen sanoo pitävänsä palkintoa hienona tunnustuksena. Palkintoraatiin kuuluivat Virpi Hämeen-Anttila, Eeva Luotonen, Jarmo Papinniemi ja Pekka Pesonen. Myös muutamista kulttuuritilaisuuksista on saatu kahviorahat lahjoituksina. – Eri osa-alueista vastaavat työryhmät ovat hoitaneet oman pestinsä kiitettävästi. Kahden ensimmäisen näytäntövuoden aikana katsomossakin on hänen mukaansa istunut suurin joukoin perustalonpoikaisia naisia ja miehiä. Silloin hän entistä voimakkaammin tajusi, kuinka monen tahon ja tekijän yhteistyön tulosta Pula! on. Ehdotuksia vuoden 2006 luovasta teosta voi tehdä vuoden loppuun mennessä. Valtaosaltaan palaute on joka tapauksessa ollut myönteistä, Anita Ohtamaa sanoo. – Tarina kertoo kahdesta lapsesta, jotka joutuvat maailman reposteltaviksi, mutta löytävät tapahtumien kulussa omat voimavaransa. Hiirinuket muistuttavat vaatetukseltaan ja olemukseltaan Krohnin kirjan kuvituksen hiiriä. Lauluesitysten harjoituksista on vastannut laulunopettaja Bill Ravall ja säestäjänä toimii Christine Bengtsson. Ohjaajana toimii oopperalaulaja Anna-Lisa Jakobsson. päivä. – Alueelta löytyy kyllä laulajia ja soittajia, ja esiintyminen oopperassa ammattilaisten kanssa nostaa harrastajien tasoa edelleen. Palkintoon ei liity taloudellisia etuisuuksia. Oman pojan veistos on ollut kuntalaisille sydämenasia, ja muun muassa luottamushenkilöt lahjoittivat kokouspalkkionsa veistoskassaa, palkkioita kertyi 1 730 euroa. Herkkyyttä tämä vaatii, Varima toteaa. Pronssisen mitalin lisäksi palkinto sisältää Kirjasäätiön lahjoittaman 5 200 euron rahapalkinnon. Järjestäjinä toimivat Kälviän vapaa-aikalautakunta ja kirjasto. – Mihin tahansa Suomessa menenkin, siellä ihmiset tuntevat ja muistavat Pula!-oopperan. Veistoksen rahoitus on onnistunut odotusten mukaan. Kultainen käsi keväällä Toholammille KÄLVIÄ(KP) Osana Meijän Käläviä -pitäjäviikkoa toteutetaan Kälviän kirjaston ja vapaa-aikatoimen yhteistyönä avoin runokilpailu: Kälviäläinen runo elää! Kilpailu on avoin kaikille ja kilpailuaikaa on toukokuun loppuun saakka, jolloin nimimerkillä varustetut runot tulee jättää viimeistään Kälviän kirjastoon. Vuoden pinna Osmo Jämsälle – TELEVISIOja radiotuottaja Aarno Cronvall on valittu Sibelius-Akatemian ystäväyhdistys Vivat Academian puheenjohtajaksi. Esityspaikkana ensi-illassa on teatterin pieni näyttämö Katariinan kamarissa. Oppilaitoksessa tehdään nyt erityisesti työtä laulunopiskelijoiden äänenmuodostuksen eteen. Hän on myös klassikoiden tulkitsija, joka purkaa kirjallisuuden pyhää kaanonia rajusti mutta kunnioituksella. Tapahtumat on eräällä tavalla sijoitettu Pohjanmaalle tai niihin on otettu pohjalaiselementtejä. – Tämä menetelmä laulunopetuksessa rytmimusiikin puolella on ihan uutta koko maassa. Esitys on varsin mittava eikä sellaista luultavasti tehdä ihan joka vuosi. Hänen panoksensa toimialueensa puhallinorkesterimusiikin kehitykseen on merkittävä. Rahoitusta hankkeeseen saatiin Euroopan sosiaalirahastolta, ja projektikirjanpidon ja kaupungin kirjanpidon yhteisten mittareiden löytäminen on vaikeaa. Hän ei pelkää pitkienkään lauseiden mestareita, vaan löytää teoksista ihmisen ja olemassaolon peruskysymykset, kiittävät palkitsijat. Siten ne sopivat hyvin opetusaineistoksi lauluopintoja suorittaville. – Hurme on näytelmäkirjailija, joka pureutuu teksteillään suomalaisen elämän ytimeen. Esitykseen sisältyy osia Mozartin Taikahuilusta, Cosi fan Tuttesta ja Figaron häistä. Tuleva kesä on vielä Pula!-oopperan, mutta jo kesäksi 2007 valmistuu kirjailija Pentti Haanpään elämästä kertova Joutilas mies. Esimerkiksi USA:ssa ja muuallakin maailmassa vastaavaa opetusta on ollut jo aiemminkin, mutta ei Pohjoismaissa, joten rytmimusiikkia laulavat eivät yleensä hallitse ääntään vaan esittävät yleensä vain yhtä ja samaa tyyliä ja ehkäpä vielä falskistikin. Pula! kosketti ja yhdisti Tiina Ruotsala TOHOLAMPI (KP) Toholampilaissyntyisen kuvanveistäjä Pekka Jylhän taideteos Kultainen käsi paljastetaan Toholammilla toukokuun 19. Ohtamaa kiittää ammattilaisten rohkaisevaa suhtautumista harrastajiin ja opiskelijoihin
Mustikkatäytteinen perunatorttu. Tarjoa muikkujen seuraksi keitettyjä perunoita tai perunalunta ja höyrytettyjä porkkanapaloja. Kypsennä 100–150 asteessa 1–3 tuntia muikkujen koosta riippuen eli kunnes ruodotkin ovat pehmenneet. Nosta kansi päälle ja ripottele halutessasi vähän tomusokeria pinnalle. Tarjoa vaahto kermavaahdon kanssa. Mutkattomasti arkeen ja juhlaan Perinneruuat sopivat myös moderniin makuun Paistetut muikut ovat perinneruokaa parhaasta päästä. Silloin uunin lämmöksi riittää 125–150 astetta. Punssi voidaan hyvin korvata myös makealla sherryllä tai makealla valkoviinillä. Kiinalaiset aloittavat monien paistettujen ruokien valmistuksen ruskistamalla inkiväärilastuja samalla tavalla kuin suomalaiset kokkaajat käyvät sipulin kimppuun. Mausta suolalla. Pane voideltuun pataan tai vuokaan kerroksittain lihaa, sipulia ja porkkanoita, suolaa ja pippureita. Inkiväärivaahto Tanska 5 liivatelehteä tai 2,5 tl liivatejauhetta 4 munaa 4 rkl hienoa sokeria 1 sitruunan vastapuristettu mehu 50 g hienonnettua, hillottua inkivääriä 3 rkl inkiväärilientä 2 dl kuohukermaa Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä ja liuota ne kiehuvaan veteen. On yhtäläisyyksiä, mutta myös melkoisia eroja. Tarjoa ruisleivän kanssa. Kirpeän aromikas inkivääri Kuvitus: Päivi Karjalainen Lyhyesti . Mausta sokerilla. Tarjoa kylmän maidon kanssa. 20 minuuttia. Korvasienija raparperiaikaan ei sittenkään ole kovin paljon aikaa. Kaada kulhoon ja anna hyytyä jääkaapissa. Kaada mustikat vuokaan ja ripottele pinnalle sokeri. Kaada taikina hyvin voideltuun kakkuvuokaan (tai kahteen) ja paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 45 minuuttia. (STT) Pohjoismaat ovat monessa mielessä toistensa kaltaisia ja samalla kuitenkin niin erilaisia. Täytä kolo hillalla. Omenariisivanukas Färsaaret 4,5 dl vettä 0,25 dl puuroriisiä 0,5 tl suolaa 2 tl jauhettua kanelia 2 tl vastapuristettua sitruunamehua 6 rkl tomusokeria 3–4 hapanta omenaa 1 rkl voita tai margariinia 2,5 dl kuohukermaa Kiehauta vesi, kaada riisit joukkoon ja keitä puuroksi, noin 20 minuuttia. Voit valmistaa kukot myös pienissä uuninkestävissä vuoissa. Lähde: Pojanluoma R. Sekoita mannasuurimot joukkoon ja anna kiehua hiljalleen välillä sekoittaen n. Ohjeiden valinnassa on ollut auttamassa kunkin maan keittiömestareita. Kuva: ProKala ry Riitta-Maija Sykkö (KP) Inkivääriä on viljelty tuhansia vuosia Intiassa ja Kiinassa, mistä se on levinnyt kaikkialle maailmaan. Lisänä maistuvat puolukkahillo ja etikkakurkut. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin kaksi tuntia. Keitä, kunnes perunat ovat kypsiä. Perinnemakuja maakunnista. Jos paistat yhden pohjan, leikkaa se kahtia jäähtyneenä. Kuvat: Bengt Wilson. 1 dl) ruisjauhoja 50 g voita paistamiseen Huuhdo ja valuta peratut muikut hyvin. Arne Brimi, Aase Stromstad ja Eirik Myhr matkasivat ristiin rastiin Suomea, Ruotsia, Tanskaa, Norjaa ja Islantia kokoamassa ruokareseptejä. Kallioiset saaret sijaitsevat Atlantilla Skotlannin ja Islannin välimaastossa. Kuori omenat, poista siemenkodat ja lohko omenat. Alla olevaan on koottu yksi jälkiruokaresepti kustakin kohteesta. Mausta suolalla ja valkopippurilla kaloja siivilässä käännellen. Punssipersikat Ruotsi Monet pitävät punssia äitelän makeana, ja arrakin maku on kieltämättä erikoinen. Keskiviikkona 22.3.2006 Ruoka 13 Riitta-Maija Sykkö (KP) Pizzojen, pastojen, tortillojen ja wokkien ohella voi vaihteeksi vaalia suomalaisia perinteitä. Kaada vuokaan vettä sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät. KESKIPOHJANMAA . Nykyään inkivääriä ei kuitenkaan suositella raskauden tai imetyksen aikana. Levitä mustikkahyytelö kakun pinnalle. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi, sekoita mustikat kermaan ja levitä täyte kakkupohjien väliin. Ruotsalainen klassikkojäätelöannos Aurorakällarens glass sisältää punssikastiketta ja hillottua inkivääriä. 1300luvulla inkivääri oli pippurin ohella tavallisin mauste Euroopassa. Mustikkatäytteinen perunakakku Islanti 250 g kuorineen keitettyjä kylmiä perunoita 3 dl sokeria 5 munaa 50 g rouhittuja manteleita 1 sitruunan raastettu kuori ja mehu Täyte ja hyytelö: 3 dl kuohukermaa pakastettuja tai tuoreita mustikoita tai mustikkahilloa 2 dl mustikkamehua 3 liivatelehteä tai 1,5 tl liivatejauhetta Kuori ja survo perunat. Sekoita vesi ja sokeri ja keitä hedelmät pehmeiksi liemessä. Kirjan pääkuvaaja on Bengt Wilson. Vatkaa puuro vaaleaksi vaahdoksi. Pienennä lämpöä ja anna hautua kannen alla noin puoli tuntia. Tuore inkivääri kuoritaan perunankuorimaveitsellä tai raastetaan ennen käyttöä. Intiassa inkivääri on monien maustesekoituksien tärkeä ainesosa. Uuniomenat lakkojen ja kermavaahdon kera Suomi 4 tasasuurta omenaa 8 rkl lakkahilloa 2 dl kuohukermaa 8 rkl tuoreita tai pakastettuja lakkoja Aseta omenat uuninkestävään vuokaan ja paista niitä 200 asteessa pehmeiksi, noin 20 minuuttia. Tammi 2003 Perunamuhennos 700 g kuorittuja puikulaperunoita 2 rkl voita 2– 3 sipulia 2 dl maitoa 1–2 tl suolaa Laita perunat kiehumaan. Inkiväärissä on eteerisiä öljyjä, jotka antavat sille sen ominaistuoksun ja -maun. 6 kypsää, tuoretta persikkaa 1 dl vettä 3 rkl hienoa sokeria 1 dl punssia 2 dl kermavaahtoa Halkaise persikat ja poista siemenet. Mausta kalat suolalla. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset ja vatkaa keltuaiset sokerin kanssa vaahdoksi. Jos haluaa oikein mureaa ja kypsää käristystä, voi käristyksen laittaa vielä uuniin matalalle lämmölle ja antaa hautua siellä pari kolmekin tuntia. Lado omenalohkot voideltuun uunivuokaan, jaa puuro tasaisesti päälle ja tiputtele voinokareita pinnalle. Peitä halutessasi kypsymisen loppuvaiheessa kannella. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele taikinan sekaan. Inkivääriä käytetään myös juomien mausteena, marinadeissa ja säilykkeissä. Kasvupaikoillaan tropiikissa inkivääriä käytetään tuoreena tai hillottuna, Euroopassa puolestaan yleisemmin kuivattuna ja jauhettuna. Sekoita taikina tasaiseksi. Kypsennä mustikkakukko noin tunnin ajan 225 asteen lämmössä. Pääruuat ovat usein haudutettavia, joten niiden kypsyminen vie aikaa. Tarjo perunoiden tai perunasoseen kera. Skandinaviassa se kuuluu jouluruokiin kuten piparkakkuihin ja glögiin. Maustelaatikko . Kuiva ja tuore inkivääri maistuvat hyvin erilaisilta, joten jos reseptissä käytetään jauhetta sitä ei voi korvata tuoreella tai päinvastoin. Voit hauduttaa kalat myös liedellä kasarissa kannen alla miedolla lämmöllä. Perinneruuista voi koota vaikkapa viikonlopun teema-aterian ja kutsua ystäviä ja perheenjäseniä maistelemaan supisuomalaisia makuja. Muita tärkeitä tuontimaita olivat Nicaragua, Kenia, Guatemala, Honduras, Etiopia ja Peru. Pyörittele muikut ruisjauhoissa. Tarjoa haaleana kermavaahdon kanssa. Kuori ja hienonna sipuli hyvin hienoksi silpuksi. Poronkäristys 1 kg käristyslihaa 3 rkl rasvaa 2 dl vettä 1 1/2 tl suolaa Sulata padassa rasva. Liivatejauhetta käyttäessäsi toimi pakkauksen ohjeiden mukaan. Käristys tarjotaan perunamuhennoksen kanssa, puolukkatai karpalohillon ja maustekurkkujen kanssa. Paista vanukasta 180-asteisen uunin keskitasolla, kunnes omenat pehmenevät. Vatkattu marjapuuro 0,5 l puolukoita tai karpaloita 2 l vettä 2,5 dl sokeria 2,5 dl mannasuurimoita Survo marjat ja keitä vedessä. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja kääntele seokseen. Tuore inkivääri maistuu kirpeältä ja aromikkaalta ja sen tuoksu on voimakas. Jälkiruokia pohjoismaiseen tapaan Uuniomenia lakkojen ja kermavaahdon kera. Karjalanpaisti 800 g karjalanpaistilihaa 2 sipulia 2–3 porkkanaa 1 tl suolaa 10 maustepippuria vettä Kuori ja lohko sipulit. Nosta rapeiksi paistetut muikut lämpimälle paistivadille tai suoraan lautasille. Euroopassa, varsinkin Englannissa ja Saksassa, inkivääri on keksien ja pikkuleipien sekä juomien (ginger ale) mauste. Jäähdytä kakkupohjat ritilällä. Tämän havaitsee vaikkapa katsoessaan, mitä kussakin maassa katetaan ruokapöytään. Yhteystiedot Toimittaja: Riitta-Maija Sykkö (06) 827 2327 Sähköposti: riitta-maija.sykko@kpk.fi (KP) Suomalaisten kahvinjuonti on yhä maailman huippua. Siitä 63 prosenttia eli 40 miljoonaa kiloa tuotiin Brasiliasta ja Kolumbiasta. Lusikoi punssi hedelmien päälle ja anna vetäytyä ainakin tunnin verran. Kun perunat ovat lähes kypsiä, lisää kalat. Kuori persikat ja pane annosmaljoihin. Inkiväärin uskotaan parantavan vilustumista, vatsavaivoja ja lieventävän pahoinvointia. Kahvia juodaa entiseen malliin. Tuore inkivääri sopii erinomaisesti itämaisiin lihaja kalaruokiin, porsaanlihaan sekä erilaisiin leivonnaisiin, jälkiruokiin ja hedelmäruokien kermavaahdon maustamiseen. Jauhe on väkevää ja vaaleankeltaista. Perinneruuat ovat useimmiten mutkattomia, maut selkeitä, raaka-aineet ja mausteet tuttuja. Sitä onkin käytetty pahoinvointiin merimatkoilla sekä raskaudenkin aikana. Raakakahvia tuotiin Suomeen paahdettavaksi 63,2 miljoonaa kiloa. Paahdettua kahvia myytiin kaupalla ja suurkeittiöille tuonti mukaan lukien 50,5 miljoonaa kiloa. Suomeen inkivääriä tuodaan kuitenkin lähinnä EteläAmerikasta. Kahvin kulutus pysyi viime vuonna ennallaan 9,8 kilossa henkeä kohti, kertoo Elintarviketeollisuusliiton tilasto. Kiinassa inkiväärin käyttö on lähes jokapäiväistä. Mutkia voi toki oikaista ja soveltaa ruuanlaittoa nykypäivän olosuhteisiin ja makutottumuksiin. Inkiväärin juurakko säilyy jääkaapin vihanneslokerossa muovipussissa viikkoja, mutta sen voi myös pakastaa ja raastaa jäisenä ruokaan. Painele 3/4 taikinasta vuoan pohjalle ja reunoille. Paistetut muikut 750 g perattuja muikkuja 1–2 tl hienoa merisuolaa 1 tl valkopippuria myllystä 75 g ( n. Soseuta kypsät perunat ja lisää sekaan sipulinen maito. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia, purista vesi pois ja sulata liivate pariin ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä tai seuraa liivatejauhepakkauksen ohjeita. Paahdetun kahvin tuonti kasvoi hiukan edellisvuodesta. Jälkiruuissa on käytetty runsaasti marjoja. Hämmennä perunasurvos, mantelit, sitruunankuori ja -mehu munasokerivaahtoon. Liruttele päälle vähän vettä, kalojen ei kuitenkaan tarvitse peittyä kokonaan. Suurusta liemi vesitilkkaan sekoitetuilla ruisjauhoilla. Paistista tehty käriste vaati lyhyemmän haudutuksen. Paista kuumennetussa voissa pannussa noin 1–2 minuuttia molemmin puolin. Lado muikut kerroksittain öljyllä voideltuun uunivuokaan kerroksittain sipulirenkaiden, tillisilpun ja rouhitun pippurin kanssa. He poikkesivat matkoillaan myös Färsaarille, jotka ovat Tanskan itsehallinnollinen alue. Tuloksena syntyi laaja teos Pohjolan herkut, makumatka Pohjolan pitopöytiin (Schildts). Kuori ja paloittele porkkanat reiluiksi paloiksi. Paahdettua kahvia tuotiin Suomeen 3,7 miljoonaa kiloa pääosin Ruotsista, Saksasta ja Alankomaista. Muikkuja ja sipulia 500–600 g perattuja muikkuja 1–1½ tl suolaa 2 sipulia maustetai mustapippuria myllystä 1 rkl sitruunamehua 1 ruukku tilliä tai 3-4 rkl kuivattua tilliä vähän vettä Kuori sipuli, puolita ne ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Pane persikoille kermavaahtoa, tarjoa ja nauti. Kun koko lihaerä on ruskistunut, lisää vesi ja suola. Vatkaa munat ja sokeri vaaleankeltaiseksi vaahdoksi, vatkaa sekaan sitruunamehu ja sekoita inkiväärisilppu ja inkivääriliemi joukkoon yhdessä jäähtyneen liivateliuoksen kanssa. Lisää käristysliha pataan pienissä erissä ja ruskista. Inkiväärijauhetta ja sokeria voi sirotella viilin päälle. Hienonna tilli. Haudutusaika riippuu lihasta. Tuoretta inkivääriä on ollut jo pitkään saatavilla ympäri vuoden. Sekoita liivateliemi mustikkamehuun ja jäähdytä, kunnes se alkaa hyytyä. Taputtele loppu taikina pinnalle (valmiiksi kaaviloituna levynä). Sekoita suola, kaneli, sitruunamehu ja tomusokeri joukkoon. Tarjoa lisänä pottumuusia ja suolakurkkua. Rättänä eli mustikkakukko 200 g voita 1 dl sokeria 4 dl ruisjauhoja 1 tl leivinjauhetta Täyte 0,5–1 l mustikoita 0,5–1 dl sokeria Lisää notkeaan voihin sokeri, jauhot ja leivinjauhe. Kainuulainen kalakeitto 1 l vettä tai kalalientä 500 g perunoita lohkoina 4 rkl ruisjauhoja 400 g puhdistettuja muikkuja (suolaa) 1 sipuli 3 rkl voita Pane perunalohkot kiehumaan veteen tai kalaliemeen. Pane sipulisilppu ja voi kulhoon ja kaada kiehuva keitto päälle. Leikkaa jokaisesta omenasta ”kansi” ja koverra lusikalla siemenkota pois. Silloin ne kypsyvät noin 20 minuutissa, mutta isompien muikkujen ruodot eivät ehdi hautua pehmeiksi ja syötäviksi. Hauduta hienonnettu sipuli voissa kypsäksi ja lisää maito ja kiehauta. Pursota kermavaahtoa päälle ja koristele tuoreilla marjoilla. Marjavarastot onkin hyvä käyttää loppuun talven aikana, jolloin niiden vitamiinitkin ovat vielä tallella. Inkivääri on ruohokasvi, jonka maavartta käytetään mausteena raakana tai kuivattuna jauheena
. HeKi . Toisen erän puolivälissä isäntien ilme kirkastui kummasti. . . erä: 8.44 Petri Pyhäjärvi 0–1, 14.14 Ville Kiiskinen (Risto Ahonen) 0–2. Laukausta ei koskaan lähtenyt, kun puolustaja haki vielä oman miehen mailaa syötöllä maalin edestä. Heinolalla oli tilaisuudet ratkaista ottelu jo toisen erän alkupuolella, mutta Esko Seppänen oli pehmeä läpiajossaan ja Ville Kiiskinen vispasi kiekon yläputkeen avopaikasta. erä: 8.36 Joni Hakonen (Miika Piikkilä) 1–0 av 2. ottelut: Blues–JYP 3–2 (1–0, 0–1, 1–1, 1–0). 3 3 7– 13 Seuraavat ottelut: 23.3. Tampa näytti miksi he voittivat Stanley cupin kaksi vuotta sitten. Tommi Jäminki istui jäähyllä, kun Jani Tossavainen ohjasi läheltä kolmannen kiekon Eero Kilpeläisen rysään. Dallas–Anaheim 1–2 (0–0, 1–0, 0–2) D: Antti Miettinen 1+0. erä: 28.48 Jari-Pekka Pajula (Ismo Siren-Jouni Kulonen) 1–2 yv, 30.26 Jukka-Pekka Koistinen (Jarno Kantelus-Jesper Söderholm) 2–2 yv, 31.25 Jani Tossavainen (Miikka Tölli-Petri Pyhäjärvi) 2–3 yv. Florida–Tampa Bay ja. A-nuorten SM-liigan välierät, 5. Arto Kulmala teki neljä maalia. PIELAVESI (STT) Tamperelainen Isku-Volley eteni tiistaina miesten lentopalloliigan pudotuspeleissä välieriin, kun joukkue kaatoi vuosien 2004 ja 2005 mestarin Pielaveden Sammon tämän kotikentällä 3–1 (25–17, 25–18, 29–31, 25–22). Isku-Volley aloittaa välierät ensi sunnuntaina kotikentällään Perungan Poikia vastaan. Kokkolan Hermeksen peli on täysin takalukossa, kun joukkueelta heikosti sujuneen jääkiekkotalven tärkeimpiä otteluita pelataan. . Viime keväänä joukkue voitti pronssia. Blues pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla, jonka aikana Ladislav Kohn vapautti espoolaiset riemuun iskemällä tasoituksen. Ringbom näki JYP:n miehen olleen pahantekijänä. Hän tuomitsi JYP:n Juha Salmun neljän minuutin jäähylle tilanteessa, jossa Bluesin Ladislav Kohnin maila osui kanssapelaaja Joakim Erikssonin kasvoihin. 3 1 1 1 6– 8 3 Hermes . Rahapelit . Li: Sami Torkki 2+1, Fredrik Norrena 18/20 torjuntaa. Mestiksen karsintasarja: Hermes–HeKi 2–3 (0–2, 2–1, 0–0). . Hermeksen kokoonpano: Kilpeläinen (Lahtonen); Siren, Aro, Uusitalo, Pajula, Pesonen; Söderholm, Jortikka, Hietaharju, Koistinen, Kantelus; Niemi, Nummi, Lindlöf, Kulonen, Jäminki; Vihtola, Kopiloff, Kylmämaa. Mestiksen karsintasarjassa on Hermeksellä vielä viisi ottelua jäljellä. Jalkavamman vuoksi pari pelikautta väliin jättänyt Ville Kiiskinen oli paras mies jäällä. Kolmetoista vuotta sitten Hermes oli nousemassa divariin ja murjoi matkalla sinne mm. Bluesin parhaimmistoon Pirneksen ohella kuuluivat puolustaja Arto Laatikainen ja maalivahti Bernd Brückler. Kuva: Lehtikuva/Reuters MELBOURNE (STT–REUTERS) Australian joukkue Sophie Edington, Leisel Jones, Jessicah Schipper ja Lisbeth Lenton ui naisten 4x100 metrin sekauintiviestin maailmanennätyksen 3.56,30 Kansainyhteisön mestaruuskilpailuissa Melbournessa tiistaina. Jäähyt yht: Blues 7x2, JYP 10x2 min. 3. Nashville–St.Louis 4–2 (1–0, 3–1, 0–1) N: Kimmo Timonen 1+0, Kariya, Nichol 2. Cielavs sai kasaan yhteensä 27 pistettä. Yleisöä: 1 092. ja 3. pudotuspelikierros, 3. Pitkäveto 01 Blues–JYP X (2–2) 4,00 02 Blues–JYP, maalit 1 (alle 5,5 m) 1,25 SM-liigan 1. – Määrätietoinen maalintekeminen puuttuu meidän pelistä. Louis 2, Craig. Påhlssonin osuma nujersi Dallasin Scott Nichol teki kaksi maalia ja Paul Kariya sekä Kimmo Timonen ylivoimaosuman mieheen, kun Nashville päihitti St. erä: 12.13 Steve Kariya (Arto Laatikainen) 1–0 yv. – Tämä oli hienoin ottelu, missä olen ollut tämän joukkueen kanssa osallisena. Jukka-Pekka Koistinen iski Hermekselle tasoituksen pitkän kuljetuksen päätteeksi. 3. HeKin joukkueesta myös puolustaja Mika Tölli erottui edukseen. JYP johti ottelua viimeistä edelliselle minuutille. erä: 38.29 Sami Suhonen (Juha Helminen) 1–1 yv 3. Hermes ehti olla tasoissa vain 59 sekunnin verran ottelun puolivälissä. Ei tässä luovuttamaan aleta, Koistinen vakuutti. Näin kävi . Mailaa puristetaan aivan liikaa maalitilanteissa. Eilen kotijoukkueessa välteltiin vastuuta vielä viimeisillä sekunneillakin. Hän iski 26 pistettä, muut yhteensä 30. . 2. IHK–Ilves, Kärpät–Blues. Kuva: Juha Sallinen Jääkiekko . Jatkoaika: 73.35 Esa Pirnes (Nieminen–Halme) 3–2. Ensimmäisellä liigakaudellaan Ujcik oli Kärppien kolmanneksi tehokkain hyökkääjä, kun hän 52 runkosarjan ottelussa teki tehot 20+18=38. Ratkaisu: HeKi halusi pisteitä enemmän. Jäähyt: 21.23 Huczkowski J 2 min, 27.48 Jaako Niskavaara J 2 min, 32.58 Joakim Eriksson B 2 min, 34.14 Männikkö J 2 min, 35.58 Kuoppala B 2 min. Jaakko Männikkö hoiti erotuomarin vaativan homman hienosti. Tiistaina Kokkolassa vieraillut Heinolan Kiekko ei esittänyt ihmeitä ja sai kuitenkin täydet pisteet palkinnoksi. . Joukkue Giaan Rooney, Jones, Petria Thomas ja Jodie Henry voitti Ateenassa olympiakultaa ajalla 3.57,32. Florida voitti kuudennen kerran seitsemässä viime ottelussa. 1. 3. Vapaauimari Lentonille kertyi viisi, rintauimari Jonesille neljä ja selkäuimari Edingtonille sekä perhosuimari Schipperille kolme Kansainyhteisön mestaruutta. Kari Lehtonen torjui kauden toisen nollapelinsä eteen 20 kertaa. M: Dandenault, Komisarek, Ryder, Perezhogin, Saku Koivu 0+1. . Jozef Stümpel teki kaksi maalia, Ric Jackman, Steve Montador ja Juraj Kolnik yhden mieheen. Louisin 4–2. erä: Ei maaleja. Jäähyt: 46.50 Jani Tossavainen H 2 min, 48.06 Esko Seppänen H 2 min, 52.59 Olli Sinkkonen H 2 min, 52.59 Jarno Kantelus H 2 min Jäähyt yhteensä: Hermes 3x2, HeKi 6x2 min. Floridan maalilla Roberto Luongo torjui 29 laukausta. – Se oli osoitus hyvästä joukkuehengestä, Pirnes sanoi. Tuo tuska näkyi alussa virheinä, joista onnistuimme tekemään kaksi maalia, iloitsi Jarno Pikkarainen. Jäähyt: 63.05 Laatikainen B 2 min, 65.44 Erkki Rajamäki B 2 min, 68.08 Tuomas Eskelinen B 2 min. . Pirnes oli siis jo toistamiseen Bluesin voitontekijä. NHL-ottelun. Edellisessä kamppailussa hän latasi 2–1täysosuman hieman ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Välierät alkavat lauantaina. TB: Fedotenko, Richards, St. Michael Komisarek teki NHL-uransa ensimmäisen maalin, kun Montreal otti 4–2-vierasvoiton Washingtonista. Kiekko kimposi ohi JYP:n maalivahdin Sinuhe Wallinheimon ja Blues oli voittanut 3–2 (1–0, 0–1, 1–1, 1–0). Nyt odotettiin tasaisempaa peliä, koska kumpikin tarvitsi kipeästi pisteitä yltääkseen paikkaan Mestiksessä. Hermeksen valmentaja Jarmo Jamalainen olisi mielellään laittanut laatikkoon miehiä, tai edes yhden miehen, josta olisi näissä kahinoissa ratkaisijaksi. Viktor Ujcik jatkaa Kärpissä NHL maanantaina: New York Rangers–Boston 5–2 (1–0, 2–1, 2–1) NYR: Nylander, Rozsival, Straka, Betts, Moore. 4 3 1 14– 8 6 KOO-VEE . . Blues–Kärpät 6–1 (3–0, 2–1, 1–0) Kärpät johtaa otteluvoitoin 2–1. KOO-VEE – Hermes, SaPKo – Titaanit. JYP iski iholle heti ja maalissa Wallinheimo oli jälleen kerran luotettava. Niin epävarmasti ja osin haluttomastikin kotijoukkue pelasi. St.L: Young, McClement. Joukkue pelaa välierissä jo kuudentena kautena peräkkäin. Ensin Jari-Pekka Pajula sutaisi läheltä kavennuksen ja sitten Jukka-Pekka Koistinen päätti pitkän ja vauhdikkaan kuljetuksen osumaan. Jäähyt: 45.28 Eerikki Koivu J 2 min, 48.00 Niko Nieminen B 2 min, 58.13 Ossi Louhivaara J 2 min, 58.28 Salmu J 2+2 min. Pelaamissaan 23 runkosarjan ottelussa Ujcik on tehnyt tehot 8+2=10. Atlanta–Buffalo 5–0 (2–0, 3–0, 0–0) A: Bondra, Kozlov, McCarthy, Modry, Kovaltshuk, Kari Lehtonen 20/20 torjuntaa. erän viimeisen maalin tekijät Voittoyhdistelmä: 2 Kariya S–12 Alanen J–3 Kohn L Lopullinen kerroin: 6 831,65. – Tästä täytyy ottaa opiksi. Näennäisesti osaavamman Hermeksen riveistä ei ratkaisijoita löydy millään ilveellä. JYP:n 2–1-johtomaalin nosti näyttävästi rystyltä etuyläkulmaan Jari Jääskeläinen. Hyvät joukkueet eivät koskaan luovuta, Jokinen tiesi. Edellinen ME oli sekin australialaisten. Mestispaikkaa ajatellen tarvii Hermeksenkin ruveta voittamaan, totesi Jarmo Jamalainen syystäkin vakavana. Vieraiden paremmasta työmoraalista kertoi mm. Kolmella voitolla pääsee loppuotteluun. – Tasaista on ja ristiin pelataan aika paljon. A: McDonald, Påhlsson, Teemu Selänne 0+1 Los Angeles–Colorado 0–5 (0–2, 0–2, 0–1) C: Sakic 2, Laperriere, Brunette, Antti Laaksonen 1+0. Jatkoaikaa oli jäljellä 1.44 minuuttia. 3. . . Atlanta jahtaa seurahistoriansa ensimmäistä pudotuspelipaikkaa. Jäähyt: 23.57 Matti Pesonen H 2 min, 28.17 Vili Mustonen H 2 min, 29.13 Vili Mustonen H 2 min, 30.47 Tommi Jäminki H 2 min, 36.49 Petri Siitonen H 2 min. heinolalaisia luvuin 11–1. Sammon hyökkäyspeli oli jälleen liikaa Salvis Cielavsin varassa. Ex-hermesläinen Ville Kiiskinen sahasi Risto Ahosen kanssa seinillä läpi puolustuksen ja teki numeroiksi 0–2. 07. Nytkin saimme painetta päätyyn, mutta ei maalin eteen. Yleisöä: 537. ottelu: Kärpät–Blues 1–0 (0–0, 1–0, 0–0). – Kaksi ja puoli erää olimme selvästi parempia, sitten ryhdyttiin odottelemaan ja kaveri pääsi peliin mukaan. Bluesin syöttöpeli kangerteli. Atlanta retuutti Buffalon 5–0. 1. Australian naiset uivat ME-ajan ESPOO (STT) Bluesin ja JYP:n jääkiekon SMliigan pudotuspelien kolmannen ottelun ratkaisevaa jatkoerää oli tahkottu yli 13 minuuttia, kun Esa Pirnes onnistui panemaan mailansa oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Onneksi se löysi maaliin, Påhlsson kertasi. Poissa: 10 Keno 12/06 Tiistai 21. 6–5 (1–0, 4–1, 0–4, 1–0) F: Jackman, Stümpel 2, Kolnik, Montador, Olli Jokinen 1+2 (63.16). Ei jäähyjä. Ratkaisijalle paikka tarjolla Heinolan Kiekko lisäsi Hermeksen tuskaa entisestään Tähän malliin. erä: 42.21 Jari Jääskeläinen (Juha-Pekka Hytönen–Niskavaara) 1–2, Blues aikalisä 58.13, 59.07 Ladislav Kohn (Laatikainen) 2–2 yv im, JYP aikalisä 59. Loppuun asti uskon parempaan. Washington–Montreal 2–4 (1–1, 0–3, 1–0) W: Sutherby, Ovetshkin. Hermeksen parhaimmistoa on vaikea nimetä. Titaanit–KOO-VEE 2–5 (1–0, 0–1, 1–4) 1. Neljällä voitolla välieriin. HeKin valmentaja Jarno Pikkarainen luonnehti näkemäänsä tavallista Suomi-sarjan kiekkoilua paremmaksi peliksi. Meidän oli helppo tulla otteluun, jossa isännillä oli tuskaa päällä. Kolme maailmanmestaruutta Tshekin joukkueessa voittanut 33-vuotias pelaa tällä hetkellä joukkueessa toista kauttaan, mutta kausi on ollut varsin epäonninen loukkaantumisten takia. Keskipohjanmaan ykkönen: Maalintekijäksi tiedetty Jukka-Pekka Koistinen sooloili ylivoimalla tasoituksen, mutta lisäosumia olisi kaivattu kolmanteen erään. Torjunnat: Eero Kilpeläinen 8+7+5=20, Pekka Mäkitalo 6+8+11=25 Tuomarit: Jaakko Männikkö (Pasi Tuurinmaa–Janne Jussila). . Pirnes totesi tällä kertaa onnistuneensa ohjauksessaan, sillä ”onhan noita ohikin mennyt”. Montreal-kapteeni Saku Koivu syötti Michael Ryderin 2–1-osuman. . 2. Kärpät– Blues, HIFK–SaiPa, HPK–Ilves, Tappara–Ässät. Dallasin ainokaisen teki Antti Miettinen. – Kokeneen hyökkääjän pelihaluista ja taidoista kertoo kuitenkin se, että puolet hänen tekemistään maaleista on syntynyt hänen palattua kaukaloon Pietarin ECC-turnauksen jälkeiseltä toipumisjaksolta, Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno kertoi. – Pääsin yllättämään (Niinimaan) niin, ettei hän nähnyt minua. Ei löydy vastuunkantajia. Isku-Volleyn passari Sami Juvonen syötti kuusi ässää. Torjunnat: Teemu Hankanen 2+4+8=14 (pois 58:00–58:10, 58:53–59:07), Juha Taponen 5+13+17=35 Tuomarit: Tom Laaksonen (Jukka Närväinen–Jarkko Mänttäri). Hermes yritti lopussa puolentoista minuutin ajan kuudella viittä vastaan. Ismo Sirén nousi B-pisteen keskelle vetopaikkaan. Haastaja: Jarno Kantelus. Torjunnat: Bernd Brückler B 10+12+7+5=34 (pois 58.28–59.07), Sinuhe Wallinheimo J 12+9+14+3=38. Muita ei näkynyt, joten laukaisin. Olli Jokinen ratkaisi jatkoajalla Dallasin Jussi Jokinen yrittää yllättää Anaheimin maalivahdin Jean-Sebastien Gigueren. Lähtökohta: Hermes ja HeKi olivat kohdanneet ennen eilistä vain kerran Kokkolassa. Voittonumerot: 1, 3, 4, 7, 9, 12, 17, 19, 22, 23, 26, 27, 35, 42, 45, 51, 55, 66, 68, 70.. Pelasimme aivan mahtavasti.Teimme maalin, kun oli tilaisuus emmekä antaneet heille paikkoja, Lehtonen ylisti. tilanne toisen erän lopulta, missä HeKi tuli alivoimallakin kolmen miehen voimin yhtä hermesläistä vastaan. 1. Montreal teki kolme maalia toisessa erässä 2.06 minuutin sisään. Hän kehui kanssapelaajiaan siitä, että nämä kykenivät JYP:n vahvasta kolmannen erän pelaamisesta ja jatkoerän jäähyilystä huolimatta hoitamaan homman kotiin. erä: 43.52 Timo Ruuska (Tero Kalela) 1–2 av, 50.52 Jani Lehtinen (Toni Aro) 1–3, 58.10 Ville Turunen (Mikko Kansikas-Jaakko Niemensivu) 2–3 yv im, 59.07 Juha Helminen (Toni Aro-Sami Suhonen) 2–4 tm, 59.55 Timo Ruuska (Tomi Pylvänäinen-Juha Taponen) 2–5 Jäähyt yhteensä: Titaanit 4x2, KOO-VEE 7x2 min. . – Meidän pelissä ei ole uskallusta, kun ollaan kotihallissa. 3. . . Anaheim haki 2–1-voiton Dallasista Andy McDonaldin ja Samuel Påhlssonin maaleilla. IskuVolley sai hyökkäyksellä kolme pistettä vähemmän, 53, ja niistä Tuomas Tihinen iski 14. . 3 2 1 9– 5 5 SaPKo . Yleisöä 4 025. 3. Tampa Bay oli noussut tasoihin ja jatkoajalle, vaikka Florida johti kahden erän jälkeen 5–1. HeKi sai avauserässä kaksi helpohkoa maalia Hermeksen virheistä. – Olihan vastustajalla niin paljon taitoa kentällä, että kyllä peli oli tyypillistä sarjapeliä tasokkaampaa. Naisten SM-sarjan 3. Kärppiin Ujcik saapui kauden 2004–2005 alkaessa Sparta Prahan joukkueesta. Jokinen syötti kaksi Floridan osumaa toisessa erässä. välierät (kolme voittoa): Ilves–IHK 4–1 (0–0, 1–1, 3–0) Ilves johtaa otteluvoitoin 2–1. HeKin Vili Mustonen istui kaksi kakkosta peräkkäin ja molempien aikana verkko heilui kokeneen maalivahti Pekka Mäkitalon takana. . Tihinen oli Isku-Volleyn tehokkain 18 pisteellä, viisi pelaajaa teki Isku-Volleylle 12–18 pistettä. Påhlsson pääsi vapaasti laukaisemaan kauden kuudennen osumansa Dallas-vahti Marty Turcon taakse. Isku-Volley eteni jatkoon otteluvoitoin 3–1. Jääkiekko . Ruotsin Elitserien: 6. Esityön voittomaaliin teki Niko Nieminen, joka löi kiekon lähes siniviivalta maalin eteen. Näennäisestä hallinnasta ei ole hyötyä, kun se ei näy tulostaululla, tuskaili Jarmo Jamalainen. Tuomarit: Reijo Ringbom (Stefan Fonselius ja Antti Orelma). Isku-Volley voitti torjuntapisteet 18–7 ja ässäsyötöt 11–0. Maailmanennätys kruunasi australialaisnaisten mahtimenestyksen kotikisoissaan. . Puolivälieräottelut: 23. Toisessa päädyssä maalinteossa onnistuivat Ilja Kovaltshuk, Peter Bondra, Slava Kozlov, Steve McCarthy ja Jaroslav Modry. 3 1 2 8– 10 2 Titaanit . . Ottelu oli tasan 1–1 runsaat kolme minuuttia ennen loppusummeria, kun Dallas-puolustaja Janne Niinimaa menetti puolustusalueella kiekon Påhlssonille. Blues pelasi erinomaisesti puolitoista erää. Tulosveto 2 Blues–JYP 2–2 Lopullinen kerroin: 10,62 Päivän Trio 1 SM-liiga, Blues–JYP Ottelun 1., 2. HeKin Josse Mielonen oli mailoineen pahasti myöhässä. Espoon Bluesin Esa Pirnes teki ratkaisevan 3-2 maalin JYPiä vastaan Espoon Areenalla tiistai-iltana. Urheilu Keskiviikkona 22.3.2006 . Samalla päättyi Montrealin kolmen ottelun tappioputki. Toisessa välieräsarjassa kohtaavat Salon Piivolley ja rovaniemeläinen Napapiirin Palloketut. Seuraavat ottelut: 23. Jääkiekko . loppuottelu (paras viidestä): JYP–Kärpät, pronssiottelu: Blues–Lukko. Välieräparit: Linköping–Frölunda, HV 71–Färjestad. Seuraavat ottelut: 25. Kärpät loppuotteluun 3–2. Isku-Volley eteni välieriin lentopalloliigassa SUNRISE (STT–AP) Olli Jokinen karkasi jatkoajalla läpiajoon ja ratkaisi Floridalle 6–5-voiton Tampa Baysta NHL-jääkiekkoliigan ottelussa maanantaina. Kokonaisuutena ottelu oli sellainen kuin pleijaripelin pitääkin olla, Isku-Volleyn valmentaja Kai Mattila sanoi. Erotuomari Reijo Ringbom puuttui pelin kulkuun. KESKIPOHJANMAA 14 Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä (06) 827 2342 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Hermes–HeKi 2–3 (0–2, 2–1, 0–0) Paperilla parempi, luistimilla liukkaampi, teknisesti taitavampi..., mutta vastustaja voittaa silti. Se pelasi omalla alueella suhteellisen varmasti ja teki kovalla prosentilla paikoistaan maalit. Pirnes vei Bluesin puolivälieriin Päätuomari Ringbom ratkaisuroolissa Espoossa Pirnes jälleen kerran. Kuva: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä OULU (STT) Tshekkihyökkääjä Viktor Ujcik jatkaa Oulun Kärpissä myös ensi kauden. Linköping välieriin otteluvoitoin 4–2. Hermes ja HeKi esittivät vähälukuiselle yleisölle tasaisen kamppailun, jossa vierailija oli asenteeltaan vahvempi. Jäähyt: 3.07 Tommi Kovanen J 2 min, 5.45 Jussi Halme B 2 min, 10.55 Jyri Marttinen J 2 min, 12.03 Juha Salmu J. Joukkueen heikoin osa oli sen sijaan pakkipari Nummi – Niemi, jolta ei onnistunut juuri mikään. puolivälierät (neljä voittoa): Luulaja–Linköping 2–7 (1–2, 1–3, 0–2) Lu: Pekka Saravo 1+0, Tero Leinonen 26/33 torjuntaa. Komisarek pelasi uransa 123. Sitten alkoi JYP päästä jyvälle ottelusta ja luisteli Bluesin pois kiekosta melkein jokaisessa tilanteessa. Näin hän johdatti joukkueensa puolivälieriin kasvattajaseuraansa Oulun Kärppiä vastaan. erä: 37.54 Johannes Alanen (Miika Huczkowski–Kovanen) 1–1 yv. B: Gill, Boyes
Toipuminen leikkauksesta kestää kuusi–kahdeksan viikkoa. Tavoitteiden kanssa on tultu alaspäin. Pronssi: 5, 4, 1, 3, 2. Flinga Nicc jätti ulompaa kirineen Miss Gaten toiseksi, ja Vigo kukisti kovimmassa lähdössä johtaneen Sahara Standoutin. Nieminen on sijoitettu turnauksessa 22:nneksi ja hän kohtaa toisella kierroksella voittajan ottelusta Mark Philippoussis Australia–Davide Sanguinetti Italia. Lyonin EMkisaa kisaa varjosti jalkavamma. Vigo juoksi 2 100 metrin kisaa kolmantena toisen radan jonossa ja sai tulla loppusuoralle asti vastustajan peesissä. Lentopallo . Viime EM-kisoissa Bulgarian Varnassa tuossa sarjassa paini Kim-Jussi Nurmela, mutta Lindgrenin mukaan hänkään ei ole terve. Vuosi sitten Pöykiö luisteli Moskovan MM-kisoissa kahdeksanneksi. Miesten pääsarjan kaaviossa on 128 pelaajaa, joista ykköseksi on sijoitettu turnausvoittoa puolustava Sveitsin Roger Federer. Neljäntenä sisärataa aloittanut Flinga Nicc pääsi etenemään toisen kierroksen aikana kärkihevosten tuntumaan ja iski lopussa tuorein voimin ohi. Yli-Hannuksela on syrjässä myös Moskovassa huhtikuun lopussa käytävistä EM-paineista. Möttölän Dynamolle täpärä voitto KOUVOLA (STT) Miesten Korisliigassa pelaavan Kouvolan Kouvojen monivuotinen pelaaja Jukka Toijala on seuran uusi päävalmentaja. KokMAS:n Ritva Karri sijoittui naisten ilmapistoolin 40 laukauksen ja finaalin kisassa viidenneksi tuloksella 465,3. – Toisaalta käynnit raviratapaikkakunnilla vahvistivat käsityksen siitä, että luokitteluun oli valittu oikeat perusteet. Dynamon kreikkalaisvahvistukset olivat mainiolla pelipäällä. Oliko onnea . Suunnitelma on herättänyt levottomuutta kentällä, koska se tietää osalle nykyisistä 19 maakunnallisesta radasta putoamista alempien maakuntaratojen luokkaan. KESKIPOHJANMAA . – Ensimmäinen viikko olympiakisojen jälkeen oli palauttelua, mutta sen jälkeen ehdin harjoitella vähän aikaa kovempaa ennen kuin taas höllättiin kisoja varten, Korpi kertoo. Hän jäi tällä kertaa pisteittä, mutta kirjautti tililleen kaksi levypalloa. Siitä lähtien hän on toiminut Kouvojen valmennusryhmässä, jossa Risto Piipari on päävalmentajana. Jos Laine voittaa karsijan, seuraavaksi kentän toiselle puolelle asettuu turnauksessa 25:nneksi sijoitettu Serbia-Montenegron Jelena Jankovic. – Lähden kisaan ihan hyvillä fiiliksillä. Hopea: 5, 3, 2, 1, 4. 3. Y50: 1) Risto Murisoja HaaAS 397, 2) Erkki Pietilä HaaAS 394, 3) Heikki Kaattari HaaAS 394, 4) Esko Törölä HaaAS 393. – Nurmelalla on selkävaivoja, eikä hän todennäköisesti ole mukana SM-kisoissa, Lindgren kertoi. Seuroittain runkosarjan parhaat yleisömäärät olivat keskiarvoissa yli tuhanteen katsojaan yltäneillä ToPolla (1 228), Katajalla (1 170), Kouvoilla (1 058), Namika Lahdella (1 012) ja Korihailla (1 011). Flinga Niccin kanssa Lahtisen ajolinjat onnistuivat täydellisesti. Valitut ovat yleisurheilijat Jaakko Ojaniemi ja Paula Tarvainen, ampuja Marjo Yli-Kiikka, taekwondoka Teemu Heino ja uimari Matti Rajakylä. 50-vuotiaiden sarjassa KoMAS:n Mirja Aho otti pronssia tuloksella 361. Ensimmäistä kertaa urallaan yleisen sarjan MM-kisoissa kilpailevan Korpi luistelee Suomen aikaa keskiviikkoiltana kilpailevassa karsintaryhmässä ja Pöykiö torstain vastaisena yönä Suomen aikaa luistelevassa karsintaryhmässä. Päivän Duo: vaihto 33 120.00 e; oikea rivi 1-7; poissa I/2,4 II/2 kerroin 16,66. Sekä Toijala että Mäkelä on hyväksytty toukokuussa alkavalle huippukoripallovalmentajan tutkintoon tähtäävälle kurssille. Pääradan eli Vermon lisäksi nimetään 10–12 alueellista keskusrataa. V4: vaihto 195 375.32 e; oikea rivi 37-1-7; poissa III/2,4 IV/2 kerroin 4 215,28. Naisten liigan välierät (kolmella voitolla finaaliin): Classic–Oilers 7–4 (2–2, 1–2, 4–0) Voitot 2–1. Kuluva kausi on ollut vammojen ja sairastelujen särkemä. Samaan aikaan järjestetyissä liikuntavammaisten SM-ammunnoissa Haapajärven Ampumaseuran edustajat nappasivat muhkean mitalisaaliin. Ateenaan 2004 tuen avulla valmistautui maailmanlaajuisesti 939 urheilijaa. Toinen osaottelu pelataan ensi viikon tiistaina Moskovassa. Siten Suomen ykköspainija ei pysty puolustamaan 74-kiloisten mestaruuttaan viikonvaihteessa Helsingissä käytävissä SMkisoissa. Yli-Hannuksela loukkasi kylkensä Ilmajoen painisalilla noin kuukausi sitten aika vaarattomassa tilanteessa. Tarkoitus on hoitaa kausi kunnialla loppuun, Pöykiö sanoo. Korpi ei peruuttele Korvelle kuluva kausi on tuonut roppakaupalla kokemusta siitä kuinka arvokisoissa kilpaillaan. Toinen osaottelu pelataan ensi tiistaina Moskovassa. Kaikki viisi saavat toukokuun alusta lähtien 600 dollarin kuukausittaisen tuen valmentautumiskuluihinsa. Gidde Palema päätti viime kauden Åby Stora Pris -kilpailun voittoon. Naisten maailmanlistalla viidettä sijaa pitävä Davenport kertoi selkänsä ärtyneen viime viikolla Indian Wellsin turnauksessa. Täällä ei ole niin paljon painetta kuin olympialaisissa, Korpi tuumii. Viidelle suomalaiselle KOK:n tukea JERUSALEM (STT) Hanno Möttölän edustama Moskovan Dynamo otti voiton koripalloilun ULEB-cupin välierien ensimmäisessä osaottelussa tiistai-iltana. Antti Teivainen täydensi V4rivin. Raviradat saavat uuden luokituksen HELSINKI (STT) Viisi suomalaista kesälajien huippu-urheilijaa saa Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n Olympic Solidarity -tukea valmentautumiseensa kohti Pekingin olympialaisia 2008, Suomen olympiakomitea tiedotti tiistaina. Troikka: 152,57. Samaan aikaan pelattavassa naisten WTA-turnauksessa ykkössijoitettu on Ranskan Amelie Mauresmo. Kouvot ja Toijala solmivat kaksivuotisen valmentajasopimuksen. Yleisökeskiarvoa pudotti sen sijaan merkittävästi sarjasta pudonnut Aura Basket (264). Jalkapallo . Davenport oli sijoitettu Key Biscaynessa viidenneksi. Niistä noin puolet on luokiteltu niin sanotuiksi kesäradoiksi. toto (58-11): 1,70 1,28-4,46-2,04 23,65. Toijalasta Kouvojen päävalmentaja HELSINKI (STT) Miesten Korisliigan runkosarjan otteluja kävi seuraamassa paikalla yleisöä enemmän kuin koskaan ennen, kaikkiaan 217 990 katsojaa. Gidde Palema voitti Elitloppetin vuonna 2004. Olympialaisten vapaaohjelmassa hypyt helpottuivat hyvän alun jälkeen kisapäivän aamuna iskeneen selkäkrampin takia. Amerikkalainen Lindsay Davenport vetäytyi turnauksesta selkävaivan vuoksi. Taitoluistelijat Susanna Pöykiö (vas.) ja Kiira Korpi Torinon olympialaisissa 19. Gidde Palema palasi voittamaan HELSINKI (STT) Suomen Hippos luokittelee raviradat uudelleen tänä keväänä. MM-kisoissa mukana olevista suomalaisista tuomareista Seppo Kurtti pääsee töihin naisten toisessa karsintaryhmässä ja Merja Kosonen miesten lyhytohjelmassa. toto (715-13): 17,50 2,76-1,48-11,91 14,92. 2 140m, 1. V4-kerroin: 3 870,64. Suomen Emma Laine saa avauskierroksella vastaansa karsinnoista pääsarjaan selviytyvän pelaajan. Suomi pääsi ohjelmaan mukaan vuonna 2001. – Ei ole mitään suuria odotuksia. Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Flinga Nicc/Akseli Lahtinen 19,5, 2) Miss Gate 18,8 (48), 3) Muddy Concrete* 19,7 (28), 4) Killer Way 19,0 (121), toto (310-1): 11,68 1,82-1,39-1,33 21,66. palk. Isku-Volley–PerPo, NaPa–Piivolley. Tuki jatkuu Pekingin olympialaisiin saakka ja tuen koordinointia hoitaa Suomen olympiakomitea. Englannin cup: 6. Pöykiöllä ja Korvella riittää virtaa MM-kisat päättävät talven arvokisaputken Virtaa riittää vielä. Akseli Lahtinen voitti yllättäjillä AXVALL (STT) Ruotsin monivuotinen ykkösravuri Gidde Palema palasi talvitauolta tiistaina Axevallassa. Mittareina on selvitysvaiheessa käytetty muun muassa kilpailutoiminnan tasoa, raviratakiinteistöjen ja kaviouran kuntoa sekä kilpailujen järjestäjän taloudellista tilannetta. Mitalipeli Tiistai 21. Se kukisti jännittävässä kahden hevosen erotusajossa Elitloppetsankarin Steinlagerin. toto (8-3-5): 11,66 3,60-1,94-2,32 15,88. Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) Style By Sound/Antti Teivainen 19,1a, 2) Giamore 19,4a (23), 3) Nixmos Speed 20,8a (185), 4) Zender Dra 20,9ax (251), toto (12-10-11): 2,15 1,241,23-2,67 3,09. Arviointi ottaa huomioon myös radan alueellisen merkityksen eli valmentajien ja ravurien määrän lähiseudulla. Vaihtopelaajan rooliin tällä kaudella jumittunut Möttölä pelasi kamppailussa vain neljä minuuttia. Kulta: 4, 1, 3, 2, 5. Englannin mestaruussarja maanantaina: Southampton–Watford 1–3. osaottelu: Hapoel Jerusalem, Israel–Moskovan Dynamo, Venäjä 83–84 (43–41) Hanno Möttölä Dynamo neljä peliminuuttia, 0/2. Domani sai hyökkäyslevypallon sen jälkeen, kun Mire Chatman oli heittänyt kolmosen ohitse. SM-kisoissa 74-kiloisten sarjassa mestaruus siis vaihtuu. Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Yaguar Lin/Jukka Lahtinen 19,8, 2) Enoran Shatur 20,6 (401), 3) Noah Kemp 19,9 (63), 4) Cats Pine 20,0 (304), toto (6-5-12): 4,32 1,68-8,74-2,27 101,59. 40 000 kruunua, 1) Gidde Palema/Åke Svanstedt 17,0a. Mestaruuden voitti Kuortaneen Mira Nevansuu, tulos 481,8. Lähtö 5, V4-2, lv 2 100 m: 1) Vigo/Akseli Lahtinen 16,8a, 2) Sahara Standout 16,8a (20), 3) Cool Amber 16,9a (207), 4) Hot Looking 17,0a (22), toto (7-3-9): 22,21 1,90-1,40-2,67 12,79. Yhteensä 264 ottelun keskiarvo runkosarjassa oli 826 katsojaa. Keskipohjalaissarjojen tuloksia ilma-aseiden SM-kisoista 5.–19.3.: N17, ilmakivääri 10 m, 40 ls: 1) Pia Vahvaselkä MA 387, 15) Elina Lehtomäki HaaAs 359, 17) Vilma-Riikka Ojala HaaAs 335. Tiedotuspäällikkö Niskasen mukaan suunnitelma on herättänyt keskustelua varsinkin siellä, missä ravirata taistelee paikastaan kakkoskastissa. Lyhytohjelma on perjantaina ja vapaaohjelma lauantaina. Päävalmentaja Mikael Lindgren odotti viimeiseen saakka, että Yli-Hannuksela säästyisi leikkaukselta. Ensimmäinen suurtapahtuma on Olympiatravet-finaali, johon Gidde Palema pääsee suoraan mukaan viimevuotisena voittajana. 3. Torinossa hän lähti hyppäämään kolmoisritti-kolmoistulppi-yhdistelmää. Pitkät yhtenäiset harjoitusputket ovat jääneet vähiin, joten Calgaryn Saddledome-hallista Pöykiö odottaa vain mahdollisimman ehjiä ja tasapainoisia suorituksia. – Tiesin vammasta, mutta leikkauspäätös tuli minullekin yllätyksenä. Y60: 1) Aimo Lassila HaaAS 396, 2) Urpo Kilja HaaAS 390, 3) Reino Hietala HaaAS 382, 4) Olli Herrala HaaAS 375. Joukkueet:1) HaaAS 1197. Tiedotuspäällikkö Jukka Niskasen mukaan tarkoitus on jakaa ravikeskukset suuriin ja pieniin, mutta muitakaan ei aiota näivettää. Toijala aloitti kuluvan kauden pelaajana, mutta joutui joulutauolla luopumaan pelaamisesta lonkkavamman vuoksi. Lähtö 2, sh 2 100 m: 1) Pyrypolun Dumdum/Esa Heikkinen 32,7, 2) Douglas 31,9 (26), 3) Litti 33,2 (892), 4) Filho 33,3x (159), poissa: 5. Lahdessa asuva Pöykiö, 24, luistelee MM-kisoissa samat ohjelmat kuin Torinon olympialaisissa. Lähtö 10, sh 2 100 m: 1) Meteor/Kaarlo Ahokas 30,5, 2) Viuhkari 29,6 (110), 3) Tuulten Veikka 30,8x (111), 4) Sorti 31,1 (71), toto (2-6-1): 3,14 2,152,13-4,28 9,92. Koripallon katsojaluvut nousussa Jerusalem: ULEB-cupin välierien 1. Torinon kisojen jälkeen Pöykiö piti hetken huilia harjoituksista flunssan takia ja Calgaryyn tultua iskivät selkävaivat, jotka saatiin kuriin kisajärjestäjien fysioterapeutin avulla. Näille ykkösja kakkosryhmän radoille keskitetään maaja metsätalousministeriön investointiavustukset. – Kun vastoinkäymisiä tulee, sitä yrittää aina pitää mielessä sen mitä osaa ja luo itselleen uskoa siihen, että pystyy hoitamaan hommat entiseen malliin, Pöykiö kuvailee tunnelmiaan. Vauhdin kiihtyminen viimeisen kierroksen alkupuolella auttoi sitä ratkaisuhetkillä, sillä Sahara Standout ei pystynyt pitämään yllä samaa tempoa maaliin asti. Isku-Volley välieriin 3–1. – Toivoin, että toivun ajoissa, mutta valitettavasti en ole valmis pelaamaan, Davenport sanoi. CALGARY (STT) Kolmet arvokisat vajaassa kolmessa kuukaudessa on uuvuttava urakka niin henkisesti kuin fyysisesti. Hänellä on vasemmassa kyljessä rustovamma, Lindgren kertoi. Ottelun käänsi venäläisten eduksi Dimitri Domani, joka upotti toisen kahdesta vapaaheitostaan 2,4 sekuntia ennen peliajan päättymistä. – Tuen myötä pystymme tarjoamaan yhä parempia mahdollisuuksia kesäurheilijoillemme valmentautumiseen kohti Pekingiä. N, ilmapistooli 10 m, 40 ls+finaali: 1) Mira Nevansuu KuKu 384+97,8=481,8, 2) Jaana Salo PAS 383+98,5=481,5, 3) Tarja Kuuri ESF 374+94,1=468,1, 5) Ritva Karri KokMAS 371+94,3=465,3, 8) Riitta Kajanus KokMAS 370+88,9=458,9. Oli sellaiset mukavan rennot fiilikset. Jarno Mäkelä jatkaa kakkosvalmentajana. Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Twister Eddie/Juha-Matti Paavola 20,4a, 2) Fighter Tilly* 20,4a (27), 3) Paramaribo 20,6a (103), 4) Bluehill’s Queen 20,7a (39), poissa: 9,10. Yli-Hannuksela kylkileikkaukseen TAMPERE (STT) Teivon tiistainen V4-peli alkoi yllätyksillä, joista vastasi Akseli Lahtinen. Lähtö 7, V4-4, lv 1 600 m: 1) Trixy Torp/Antti Teivainen 17,2a, 2) Casper Kähö 17,4a (88), 3) Conchere Ås 17,6a (140), 4) Reaction 17,6a (283), toto (7-5-9): 2,25 1,24-1,66-2,00 7,54. Kaksinpelin voittajien osuus on reilut 533 000 dollaria. Dean Ashton 0–1, 69. Olympic Solidarity -tuki on osa KOK:n kehitysohjelmaa, jonka tarkoituksena on tarjota teknistä ja taloudellista tukea kansainvälisen tason urheilijoiden valmistautumiseen olympialaisia varten. Svanstedt on suunnitellut Gidde Paleman tulevan kilpailuohjelman edellisvuosien tapaan. – Näihin kisoihin oli jo paljon helpompi tulla kuin edellisiin arvokisoihin. Lazaros Papadopoulos heitti 25 ja Antonios Fotsis 21 pistettä, kun taas amerikkalainen pelintekijä Chatman säesti 23 pisteellä. Millstone’s Master ja Trixy Torp johtivat käytännössä koko matkan. Korpi otti olympialaisissa ohjelmiinsa kahden kolmoishypyn yhdistelmän. Salibandy . Miesten ja naisten turnauksessa on yhtä suuret palkintopotit, 3,45 miljoonaa dollaria. Hippoksen hallitus sai viime viikon lopulla tiedokseen selvityksen valmistelukierroksesta, jonka aikana keskusjärjestön edustajat vierailivat raviradoilla eri puolilla Suomea. – Ei tässä enää lähdetä peruuttelemaan, kun se (kolmoisyhdistelmä) on ohjelmiin otettu, Korpi sanoo. Gidde Palema paineli 2 140 metriä vaatimattomaan aikaan 17,0. Lähtö 9, sh 2 100 m: 1) Erikasson/Harri Koivunen 28,4a, 2) Vieterilla 29,4a (269), 3) Jussin Vappu 29,4a (50), 4) Masuri 29,9a (227), poissa: 4. Luokitusta viimeistellään vielä ennen lopullista päätöstä, joka on määrä tehdä Hippoksen valtuuskunnan kevätkokouksessa toukokuussa. Liikuntavammaisten SM-kisatuloksia: R5, ilmakivääri maaten, yhdistetty sarja Y: 1) Minna Leinonen KajA 600, 3) Jukka Mikkonen HaaAS 582. Miesten liigan puolivälierät: Sampo–Isku-Volley 1–3 (17–25, 18–25, 31–29, 22–25). Kotijoukkueen tehokkain oli 24 pistettä säkittänyt Horace Jenkins. N50, ilmapistooli 10 m, 40 ls: 1) Päivi Mariani-Cerati ESF 371, 3) Mirja Aho KokMAS 361. Se on mukana myös MM-ohjelmissa. Heistä 583 lunasti karsintojen jälkeen paikkansa kisoihin ja 57 voitti olympiamitalin. Kummassakin kisassa hyvän sijoituksen varmisti hyvä vapaaohjelma. Oslo Grand Prix ja Elitloppet toukokuussa kuuluvat myös Gidde Paleman ohjelmaan. Kiki Musampa 1–2. Seppo Mäntyniemen valmentamalle Trixy Torpille ykkössija oli jo vuoden viides, eikä Olli Tiaisen omistama Millstone’s Masterkaan ollut pelaajille yhtä vaikea merkki kuin Lahtisen kaksikko. Tuelle valitut urheilijat ovat Pekingin menestyjäehdokkaita, ja pitkäjänteinen tuki tehostaa valmentautumista parhaalla mahdollisella tavalla, Olympiakomitean valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola kertoi tiedotteessa. Pelivaihto 556 450.37 e, yleisöä 1 350. Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Millstone’s Master/Antti Teivainen 18,2a, 2) Nantes Noon 18,3a (76), 3) Singing Arc 18,5a (382), 4) Do The Volcanic 18,5a (174), toto (1-7-5): 8,28 2,61-3,18-8,80 29,60. Piipari siirsi vähitellen vastuuta Toijalalle, jonka tiedettiin olevan kiinnostunut päävalmentajan paikasta. helmikuuta 2006. Seuraavat ottelut: 26. Ashton 0–2, 85. Lyonin EM-kisojen kuudennella ja olympialaisten 16. Vuosi sitten Torinon EM-kisoissa toiseksi luistellut Pöykiö oli tammikuussa Lyonin EM-kisoissa seitsemäs ja Torinon olympialaisissa 13:s. Dynamo ja Hapoel kohtasivat jo kahdesti aiemmin kuluvalla kaudella ULEBcupin alkulohkossa, ja kumpikin joukkue vei voiton kotikentällään. Vastoinkäymisiä on riittänyt, mutta kokeneen kilpailijan taistelumieltä ne eivät ole syöneet. Rata oli kevään tulon myötä erittäin raskas. sijalla Korpi on osoittanut olevansa kansainvälisen luokan tekijä. V4-kerroin: 56,50. Y70: 1) Pentti Pietilä HaaAS 377, 2) Kauno Harmaala HaaAS 374. Pöykiölle ja Korvelle MM-kisat ovat jo kolmannet arvokisat tänä vuonna. Nieminen suoraan toiselle kierrokselle HELSINKI (STT) Ilmajoen Kisailijoiden Marko Yli-Hannukselan kylki leikataan keskiviikkona Helsingissä. Dynamo voitti israelilaisen Hapoel Jerusalemin niukasti pistein 84–83 (41–43). Olen pystynyt harjoittelemaan viimeiset pari päivää suhteellisen normaalisti ja viimeiset harjoitukset ovat menneet hyvin, Pöykiö luonnehtii kisavirettään. Keskiviikkona 22.3.2006 Urheilu 15 Koripallo . Calgaryssä hän ponnistaa kahden kolmoistulpin yhdistelmän. Taitoluistelijat Susanna Pöykiö ja Kiira Korpi vakuuttavat kuitenkin, että virtaa riittää vielä Calgaryn MM-kisoihin tammikuisten EM-kisojen ja helmikuisten Torinon olympialaisten jälkeen. V4-kerroin: 880,44. Åke Svanstedt oli löytänyt 11-vuotiaalle oriille sopivan aloitustehtävän, ja Gidde Palema oli odotetun ylivoimainen. kierrosta: Manchester City–West Ham 1–2 (0–1) 41. – Paha olla juntassa, jos kylki on leikkauskunnossa, Lindgren totesi. R3, ilmakivääri makuu, yhdistetty sarja Y: 1) Veikko Palsamäki HaaAS 599, 3) Erkki Pekkala HaaAs 598. Suomessa on nyt kaikkiaan 43 ravirataa, jotka järjestävät vuosittain vähintään yhden kilpailupäivän. Y, ilmapistooli 10 m, 60 ls+finaali: 1) Kai Jahnsson PAS 585+97,7=682,7, 2) Tomi Harju OrJy 579+97,2=676,2, 3) Jari Koivu P-HA 580+96,1=676,1, 30) Eero Laitila NU 559. – Uudistus ei vaikuta oikeuteen järjestää valtakunnallisia totalisaattoriraveja. 17-vuotiaan tamperelaisluistelijan valmistautuminen MMkisaan eteni suunnitelmien mukaan. Kuva: Lehtikuva/Kalle Parkkinen/Arkisto TURKU (KP) Ilma-aseiden SM-mitaleista on ammuttu maaliskuun viikonloppuina Turussa. Karri viides ilmapistoolin SM-kisassa KEY BISCAYNE (STT) Jarkko Nieminen selviytyi suoraan toiselle kierrokselle tenniksen ATP-turnauksessa Floridan Key Biscaynessa. Gidde Palema on uskomattomalla urallaan ravannut yli 27 miljoonaa kruunua palkintorahoja. – Onhan tämä ollut aika rankka kausi, mutta hyvin tässä vielä intoa riittää, Korpi kiteytti omat ja Pöykiön tunnelmat MMkisojen keskiviikkoisen naisten karsintakilpailun aattona
Palkintopallisija todisti minulle, että voin olla nopea asfaltillakin. Pito teillä on hyvä ja mutkissa ajetaan lujaa. maraton: Miehet: 1) Benson Cherono Kenia 2.08.40, 2) Laban Kipkemboi Kenia 2.10.08, 3) Simon Wangai Kenia 2.10.35, 4) Thomas Omwenga Kenia 2.11.47, 5) Habte Jifar Etiopia 2.12.39, 6) Robert Kiprotich Cheruiyot Kenia 2.14.26. Pitkäveto 128 Erzgeb. Ralli . KATUSUUNNITELMIEN VALMISTELUN ALOITTAMINEN Kokkolan kaupungin tekninen palvelukeskus ilmoittaa maankäyttöja rakennusasetuksen § 42 mukaisesti mahdollisuudesta osallistua katusuunnitelmien valmisteluun. – Harmitti niin vietävästi. Asemakaavan muutos; tila 412-2-76 lähiympäristöineen. Tällä viikolla ohjelmassa on kiertueen MM-turnaus. Ranta-asemakaava; Kåtöreveln, Öja. Panu Markkanen HELSINKI (UT) Rallin MM-sarjassa vaihdetaan Meksikon sorakisan jälkeen taas ajoalustaa, sillä viikonloppuna ajetaan Katalonian asfalttiteillä. Grönholm voitti kauden avanneessa Monte Carlon rallissa MM-uransa ensimmäistä kertaa kestopäällysteellä. Fordilla on voitettu Kataloniassa vuosina 2000 (Colin McRae) ja 2004 (Markko Märtin). Tiet ovat joutuisia, vaikka ovatkin kapeampia kuin ne, joilla testasimme Lloret de Marissa. 4 ha, METSÄÄ kahdessa palstassa n. Keilailu . Miehet: 1) Ville Kotikumpu KaiPR 39.10,9 (2), 2) Mika Hakala ViestiR 40.28,6 (8), 3) Mika Kaljunen K-SR 41.58,3 (5), 4) Arto Hakala PSPR 43.21,9 (6), 5) Ari Kemppainen KR 45.14,3 (4), 6) Jari Ritvaniemi ILMASK 45.28,7 (8).. Seinäjoki: Naisten SM-hallilopputurnaus: Loppuottelu: Kirittäret–Petojussit 2–1 (8–4, 1–4, 4–3) Pronssiottelu: Pori–Lappeenranta 2–0 (1–0, 2–0) Sijat 5–6: Rauma–Tyrnävä 2–1 (4–1, 1–3, 4–1) Östersund: Enduron MM-sarjan kauden 2/16 osakilpailu: Enduro 1 -luokka: 1) Ivan Cervantes Espanja KTM 1.02.47,770, 2) Peter Bergvall Ruotsi, Suzuki jäljessä 26,490, 3) Bartosz Oblucki Puola, Husqvarna –27,690, 4) Petri Pohjamo Suomi, TM –44,910,...14) Leif Holm Suomi, KTM –4.47,360. Kärkipaikastaan huolimatta hän ei vielä usko lähtevänsä kovin suvereenille karkumatkalle, vaikka onkin asfaltilla kisan ainoa ennakkosuosikki. Loeb hyökkää Kataloniaan suosikkina MM-pisteet Grönholmille voittoa tärkeämmät Grönholm vauhdissa. 24.4.2006. Voitin täällä kisan viime vuonna, Koivuniemi sanoi. (Halkokari, Lasimestarintien, Halkokarintien ja Salmenhaantien rajaamassa korttelissa). Aue–Hansa Rost. Pikitie osuudella Pikipannuntie Vanhansatamanlahdentie . Tuolloin McLarenin ja BMW:n nimiä ei kuitenkaan julkistettu. Pesäpallo . Puolivälierät: Palermaa–Konsteri 2–1, Uotila–al-Muraiki 1–2, Lehtonen–Belmonte 1–2, Gäbler–Bröndsted 2–1. Koska tein virheen Meksikossa ja sain vain yhden pisteen, on minun voitettava ainakin toinen niistä säilyttääkseni hyvät asemat mestaruustaistelussa. McLarenin ja BMW:n muutettava siivekkeitä Thessaloniki: Euroopan-kiertueen kilpailu 6/20: Lopputulokset: 1) Jason Belmonte Australia, 2) Osku Palermaa Suomi, 3) Mubarak al-Muraiki Qatar, 4) Thomas Gäbler Saksa, 5) Pasi Uotila, 6) Britt Bröndsted Tanska (voitti naisten kilpailun), 7) Kimmo Lehtonen, 8) Sami Konsteri, ...17) Petri Mannonen, 19) Toni Laine, 37) Ari Jehkinen, 40) Jouni Helminen, 44) Piritta Kantola (6:s naisten kilpailussa), 50) Jari Ratia, 57) Kai Virtanen, 58) Joonas Jähi, 64) Reija Lundén (10:s naisten kisassa). Hän pitää Katalonian teistä. Pari vuotta sitten Koivuniemi sijoittui kisassa toiseksi. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset. Rahapelit . huhtikuuta. – Silloin oikaistiin jokainen mutka ja mentiin ylikovaa koko pätkä. 24.4.2006. Kaksikon eroa on kolme pistettä. Mahdolliset mielipiteet ehdotuksesta pyydetään osoittamaan nähtävänäoloaikana kaupunginhallitukselle osoitteella: Kaupunginhallitus/ Kaupungintalo, PL 43, 67101 Kokkola. Hirvosella hyvät muistot Hyvää vauhtia viime kisoissa väläytellyt Mikko Hirvonen palaa Kataloniaan mielellään. kerros) ajalla 23.3. – Jos voitan kaksi jäljellä olevasta kolmesta kisasta, kausi on ollut tosi hyvä, Koivuniemi miettii optimistisena. 4. – Tästä hallista minulla on hyviä muistoja. Enduro . Ja jos ei pysty käyttämään tilaisuutta hyväkseen, sitten ei voi mitään. Niissä on leikattava paljon, jos haluaa pärjätä, ennakoi itävaltalanen. Hänen paras sijoituksensa on toinen vuodelta 2004. Autosportin mukaan BMW joutuu tekemään pienempiä muutoksia kuin Ferrari ja McLaren. Hän ajoi siellä viime syksynä ensi kertaa MM-sarjassa palkintopallille päätöserikoiskokeen kypsyydellään. Myös Hirvonen oli testeissä mukana. Ennakkoilmoittautumiset 30.3. – Olin tyytyväinen auton tasapainoon jo ennen Monte Carloa. C–West Ham 2 (1–2) 3,65 132 Washing.–Montreal 2 (2–4) 2,00 133 Atlanta–Buffalo 1 (5–0) 2,20 134 Florida–Tampa Bay X (5–5) 4,20 135 Nashville–St.Louis 1 (4–2) 1,40 136 Dallas–Anaheim 2 (1–2) 3,30 137 L Angeles–Colorado 2 (0–5) 2,35 Tulosveto 4 HC West–SIF 20–25 Lopullinen kerroin: 148,25 5 Erzgebirge Aue–Hansa Rostock 2–1 Lopullinen kerroin: 7,81 6 Sport–Salamat 2–0 Lopullinen kerroin: 28,57 7 Florida–Tampa Bay 5–5 Lopullinen kerroin: 41,49 8 Manchester C–West Ham 1–2 Lopullinen kerroin: 12,38 Moniveto 4 Jääkiekko 1 Atlanta–Buffalo 5–0 2 Dallas–Anaheim 1–2 NBA maanantaina: Detroit–Atlanta 91–84 D: Wallace 26, Billups 14, Hamilton 14, A: Harrington 23, Johnson 17, Boston–LA Lakers 97–105 B: Pierce 26, Allen 18, LAL: Bryant 43, Odom 17, Houston–LA Clippers 91–99 H: Ming 25/17, Head 20, LAC: Cassell 24, Maggette 20, Portland–Milwaukee 93–100 P: Randolph 23, Simmons 16, M: Redd 23, Ford 19. Ampumahiihto . Pistetilanne: 1) Aro 50, 2) Ahola 44, 3) Aubert 40, 4) Salonen 34,...11) Riiheläinen 19,...18) Nurminen 7. Kataloniassa ja sitä seuraavassa Korsikan rallissa mainetekoja on tultava kovalla pinnoitteella lisää. – Se, mitä tiedämme kilpailun tasosta, on mielenkiintoista, mutta ei täydellistä. Seuraava kilpailu: 10.–14. 5. Kontioranta: Sotilashiihdon SM-kisat, 1. Meritullintie osuudella Vanhansatamanlahdentie asuntoalue . . Näiden testien jälkeen tunnelmat ovat loistavat. Laila ja Viljo Niemelän perikunta METSÄSTÄJÄKURSSI Kälviällä, Lucina Hagmanin koululla alkaen tiistaina 4.4.2006 klo 18-21. Kaavaehdotuksen voi nähdä myöskin Kokkolan internetsivuilla, www.kokkola.fi Valmistelu koskee seuraavia kohteita: . Jönköping, Ruotsi. 27 ha ja KARTANOTONTTI vanhoine asuinja talousrakennuksineen sekä harmaa FERGUSON. Viime vuonna Katalonian ralli ajettiin syksyllä. Enduro 2: 1) Samuli Aro Suomi, KTM 1.00.51,650, 2) Mika Ahola Suomi, Honda –44,700, 3) Jonny Aubert Ranska, Yamaha –1.09,740,...5) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg –3.12,570,...7) Petteri Silvan Suomi, KTM –3.41,160,...14) Riku Riiheläinen Suomi, Husaberg –5.00,860,...17) Pentti Nurminen Suomi, Husaberg –5.57,470,...23) Antti Erkkilä Suomi, Husaberg –7.29,650. Tiedustelut Tuula Haapakoski puh. toimitukseen kuuluu varaava takka hormeineen, kiuas, vesisäiliö ja rakentajan paketti. 1. KESKIPOHJANMAA Myytävänä RAUTIOSSA PELTOA n. Loeb puolustaa ykkössijoja Kronos-tallin Citroënilla ajava Sebastien Loeb nousi Meksikon voittonsa myötä MM-johtoon. Stohl ajoi viimeksi Kataloniassa kaudella 2001. Suljetut tarjoukset os. MM-turnausta edeltäneessä kisassa Taylorissa viime viikolla Koivuniemen peliajatus ei tuottanut tulosta. Naiset: 1) Bröndsted 220, 2) Zara Glover Englanti 201, 3) Isabelle Saldjian Ranska 156, 4) Nina Flack Ruotsi 152, 5) Reija Lundén 134, 6) Patricia Schwarz Saksa 126, 7) Melissa Bellinder USA 120, 8) Martina Beckel Saksa 114. kierros: Nickel–Konsteri 0–2, Martin Larsen Ruotsi–Lehtonen 1–2, Palermaa–Scott Norton USA 2–0, Uotila–Tony Fransson Ruotsi 2–0. Kiertueen epävirallinen pistetilanne: Miehet: 1) Palermaa 214, 2) Belmonte 170, 3) Virtanen 149, 4) Moor 139, 5) Nickolay Ovchinnikovs Latvia 113, 6) Federico Rossi Italia 108, 7) Lehtonen 106, 8) Stuart Williams Englanti 102, 9) Lasse Lintilä 100. Muuta ei voi pyytää. Kaksi seuraavaa kisaa ovat erittäin tärkeitä. Koivuniemi on kiertueen pistelistalla seitsemäntenä. Jo tuolloin liikkui huhuja, että kahden muun tallin käsketään tehdä muutoksia. 5.4.2006 välisenä aikana. Australian gp-kilpailu ajetaan 2. 8680 120 www.euromaster.fi Kevät tulee, olemme valmiina vaihtamaan renkaasi. 044 364 0422. Yleisurheilu . Rautavaara: Kansallinen rallisprint: Yleinen luokka: 1) Jari Liikkanen AnkUA, Toyota 1.32,2, 2) Matti Santti KUA, Mitsubishi 1.32,4, 3) Jukka-Pekka Immonen K-KUA, Mitsubishi 1.34,0. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Arkisto INDIANAPOLIS (STT) Mika Koivuniemen keilailu PBAammattilaiskiertueella on sujunut viime aikoina alavireisesti. Grönholm on tyytyväinen autoonsa. 24.4.2006. FIA ei kuitenkaan täsmennä siipien sääntöjä ennen ensi kisaa. Ensimmäiset vaakabingot: 33, 6, 26, 66, 55, 41, 11 Vaakabingot: 33, 6, 26, 66, 55, 41, 11, 5, 8, 14, 71, 64, 13, 9, 17, 20, 2, 19, 12, 74, 50, 36, 3, 4, 75, 61, 70, 73 Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot 1 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, vaakabingot 17,60 e. Los Angeles: Kv. Loeb ajoi myös testejä ennen Katalonian kisaa. kaupunginosan kortteli 11, tontti 14. Pudotusfinaali: al-Muraiki–Gäbler 214–198, al-Muraiki–Belmonte 189–213, Loppuottelu: Belmonte–Palermaa 256– 222. Koivuniemi ei anna periksi HELSINKI (STT) Kansainvälinen autoliitto FIA on määrännyt rata-autoilun formula ykkösissä ajavia McLarenia ja BMW:tä tekemään muutoksia autojensa takasiipeen seuraavaan Australian gp:hen mennessä. Metsistä on puuston arvio. (Isokylä, Kruunupyyntien ja Raksontien välinen alue). Ranta-asemakaavaehdotuksia Seuraava ranta-asemakaavamuutosehdotus on maankäyttöja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtävänä kaupungintalolla teknisen palvelukeskuksen asiakaspalvelupisteessä ajalla 23.3. kaupunginosan korttelin 2 tonttia 4 sekä osaa Måttisenkadun katualueesta. 1. Tilaa esite ja tarjouksemme 0424 852 260 myynti 0424 852 200 Katso lisää netistä! Suomen suosituin saunamalli lyömättömään tarjoushintaan, täydellinen toimitus. Indianapoliksessa ja MM-kisassa Koivuniemeä tyydyttää paikka tv-show’ssa eli neljän joukossa. Pikipolku osuudella Pikitie Vanhansatamanlahdentie . Asemakaavan muutos; joka koskee 17. Olemme tehneet autoomme parannuksia, kuittasi puolestaan Solberg. Asemakaavaehdotuksia Seuraava asemakaavamuutosehdotus on maankäyttöja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtävänä kaupungintalolla teknisen palvelukeskuksen asiakaspalvelupisteessä ajalla 23.3. kierros: Mannonen–Konsteri 0–2, Palermaa–Dirk Dreyer Saksa 2–0, Peter Ljung Ruotsi–Lehtonen 0–2, Uotila–Martina Beckel Saksa 2–1, Laine–Norton 0–2. Hän puolustaa Kataloniassa myös viime vuoden voittoa. Tänä vuonna turnaus keilataan Indianapoliksessa Woodland Bowl -hallissa. Marcus ajoi Meksikossa ensimmäisenä, joten emme vielä tiedä kaikkea hänen iskukyvystään. Enduro 3: 1) David Knight Britannia, KTM 1.01.01,750, 2) Marko Tarkkala Suomi, KTM –25,320, 3) Björne Carlsson Ruotsi, Husaberg –1.29,110...4) Heikki Timonen Suomi, KTM –4.02,830...15) Kimmo Hintikka Suomi, KTM –8.12,040. Koripallo . – Tämä on kauden helpoin ja nopein asfalttikisa. 2. – Auto on uusi, mutta olen ajanut sillä tarpeeksi tietääkseni sen olevan kilpailukykyinen tällä alustalla. Marcus Grönholm putosi Meksikossa sarjan kärkipaikalta kakkoseksi lähtien viikonloppuun viiden pisteen takamatkalta Sebastien Loebiin. kaupunginosa, korttelit 10, 22-25 sekä puisto-, lähivirkistysja katualue. Kaudesta on vielä jäljellä pari mahtiturnausta, ja niistä suomalainen odottaa jotain. . . 040 708 1667 ja Eero Nevalainen puh. Katusuunnitelman valmisteluun voi osallistua teknisen palvelukeskuksen yhdyskuntateknisten palveluiden kunnallisteknisessä suunnitteluyksikössä 23.3. Koivuniemi on menestynyt huonommin kuin on odottanut, vaikka mitään erityistä vikaa ei ole ollut. MM-tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että Loebin ja Grönholmin takana kolmannesta sijasta taistelevat OMV-yksityistallin Peugeotilla ajava Manfred Stohl ja Subarun Petter Solberg. Grönholm ei ole voittanut Kataloniassa kertaakaan. Tykkitie osuudella Vanhansatamanlahdentie Kaupunginsalmi . Kenraaliharjoitus sujui niin huonosti, että Koivuniemi ei koskenut keilapalloon eikä käynyt keilahallissa neljään päivään. – Kisa on Espanjassa kovaa, mutta kaikki on mahdollista. klo 18-20.. Asiasta uutisoi Autosport-lehti verkkosivuillaan. . Tulosyhdistelmä: 5–0, 1–2 Lopullinen kerroin: 9 728,98 Veikkausbingo Maanantai 20.3. Koivuniemi jäi Taylorissa 44:ksi. Fordin tiimi ajoi aiemmin tässä kuussa asfalttitestejä. Tuscaloosa: Kv. Palvelemme myös lauantaisin klo 9–14. Seuraava osakilpailu Portugalin Guimaraesissa 6. Tarkka tieto säästä on erittäin tärkeä, tuumaa Grönholm. 14.000 €) Huom. Suomalaisvoittoa ei ole juhlittu Kataloniassa sitten vuoden 1997, jolloin Tommi Mäkinen kiidätti Mitsubishinsa maaliin kiireisimmin. 4. Marcus Grönholm teki virheitä Meksikossa ja sai vain yhden pisteen. Asemakaavan muutos; 172. Malesian kisan jälkeen kahdeksan tallia, mukaan lukien McLaren ja BMW, kirjelmöivät FIA:lle Ferrarin etusiivestä. KOKKOLA Teollisuustie 5, puh. Asemakaavan muutos; 101. Alabama Relays -kilpailut: Naiset, 1 500 m: 1) Irina Watkins Suomi 4.33,57 (kkk), 2) Betsy McDonald USA 4.36,12, 3) Robyn DeBenedet USA 4.36,16, 4) Ashley Anklam USA 4.38,89, 5) Elizabeth Wancowicz USA 4.41,12, 6) Erin Zellers USA 4.41,73. Pistetilanne: 1) Cervantes 47, 2) Pohjamo 43, 3) Bergvall 40,...13) Holm 15. 1. 3. Naiset: 1) Lidia Grigorjeva Venäjä 2.25.10, 2) Gete Wami Etiopia 2.25.26, 3) Ljubov Denisova Venäjä 2.26.18, 4) Nuta Olaru Romania 2.30.30, 5) Irina Safarova Venäjä 2.34.45. Nyt kunnon MM-pisteet ovat Grönholmille tärkeät, jotta Sebastien Loeb ei karkaa MMsarjassa. Tallien mukaan saksalaisen tv-yhtiön kuvamateriaali osoitti, että Ferrarin etusiipi taipuu tietyissä olosuhteissa enemmän kuin säännöt sallivat ja tuo tallille etua. 24.4.2006. Ensimmäinen tentti keskiviikkona 19.4. Pistetilanne: 1) Knight 50, 2) Tarkkala 44, 3) Carlsson 40, 4) Timonen 34,...15) Hintikka 14. päivä: Ampumahiihto: Naiset: 1) Pirjo Urpilainen KR 26.21,5 (1 sakkoa), 2) Maija Hietamies P-KR 31.32,2 (2), 3) Terhi Pyyhtiä SLMEPA 32.03,1 (4), 4) Mervi Urpilainen MPKK 36.00,6 (8), 5) Noora Raappana P-KR 41.51,9 (6). – Nuotit on kirjoitettava kokonaan, joten töitä on paljon. Kokkolan keskikaupungin yleiskaavaehdotus Kokkolan keskikaupungin yleiskaavaehdotus on maankäyttöja rakennusasetuksen 19 §:n mukaisesti julkisesti nähtävänä kaupungintalolla teknisen palvelukeskuksen asiakaspalvelupisteessä (3. 1. Asemakaavaehdotus; Isokylän kylän kaavaton alue, Mustikkamäen saattohoitokoti. Vanhansatamanlahdentie osuudella Pohjoisväylä leirintäalueen liittymä Kaavoituksen vireille tulosta ilmoittaminen Pilha SAUNA 5 B 8.980 € (norm. – Eli että saan mahdollisuuden voittaa. 1 (2–1) 2,15 129 Southamp.–Watford 2 (1–3) 2,15 130 Manch. (06) 828 9527 tai www.kso-kni.kokkola.fi Kokkolan seudun opisto ja RHY Myytävänä Kuulutukset Huutokaupat Koulutus KOKKOLAN KAUPUNKI Keskushallinto Kokkolassa 21.03.2006 Seuraava maankäyttöja rakennuslain 63 §:n mukainen osallistumisja arviointisuunnitelma, jossa annetaan tietoa kaavoituksen lähtökohdista ja vuorovaikutuksesta, on nähtävillä teknisen palvelukeskuksen asiakaspalvelupisteessä ajalla 23.3. Oman mausteensa kisaan tuovat myös vaihtelevat olosuhteet. 2. Talleille on vain sanottu, että heidän autojensa siivet eivät ole sääntöjen mukaiset, ja heidän täytyy tehdä muutoksia. – Viime vuonna sää keli oli aurinkoinen ja kuiva huollossa, mutta pätkillä satoi rankasti. mennessä (aineiston tilauksen vuoksi) Kokkolan seudun opisto puh. Eero Nevalainen, Kalajoentie 36, 85100 Kalajoki 31.3.2006 mennessä. – Omana tarkoituksenani on olla palkintopallilla niin, että Sebastien ja Marcus ovat takanani. 16 Urheilu Keskiviikkona 22.3.2006 . Hän kaasutti teillä, joilla kilpailtiin vuoden 2004 MM-rallissa. Viime viikonlopun Malesian gp:n jälkeen FIA määräsi, että Ferrari-tallin täytyy muuttaa seuraavaan kisaan mennessä sekä etuettä takasiipeään tai muuten asiasta seuraa sanktioita. Jokilaakso
klo 8 Tampereelle. KASTETUT Hannes Aleksanteri Humalajoki, Miro Kalle Anselmi Rauma. La 1.4. klo 19 poikien sählykerho Kirkonkylän ala-asteella, Huhtinen. JUMALANPALVELUKSET 26.3. Rakennetaan kirkko yhdessä Petroskoihin, tavarakirppis-pöytään Wanhan Tavaratalossa (pöytä nro. NUORISOTYÖ PE 24.3. klo 20 lauluyhtye RAJATON konsertoi Lohtajan kirkossa. klo 9-11 Perhekerho Pietarissa; klo 13 Varttuneen väen kerho Mariassa; klo 13.30 Hartaus Kotikartano II, Veli Matti Linnanmäki; klo 18 Raamattupiiri Pietarin kokoushuoneessa, Pekka Lehto; klo 19 Raamattuja lähetysilta Marian rippikoulusalissa, Ari Lukkarinen, Jouko Niemi, Kauko Silvennoinen, Veli Matti Linnanmäki, järj. Hartaus Omavieskassa klo 13. Halonen. PYHÄKOULU: Su 26.3. 155.000 km, Cd-radio, lohkolämmitin Opel Vectra 1,6i Sedan -98 8.950e aj. Pe 24.3. KIRKKOKAHVIT ja A. 24.3. 0442971324 tai 460714. Vetelin Sleyn osastot vierailevat. Tapani Kirsilä, saarna Anita Leppälä, kanttori Päivi Korkeakangas, Kirkkokuoron naiset laulavat, jumalanpalveluksen jälkeen on naisten päivän tilaisuus srk-kodissa. Seurakuntamme sähköpostiosoite on kalajoki.seurakunta@evl.fi ja kotisivu: www.evl.fi/srk/kalajoki. klo 10 Marianpäivän messu, Parpala, Nikula, Vetelin poikakuoro joht. klo 10 perhejumalanpalvelus kirkossa, Huhtinen, Harju, Möttösen lauluryhmä, tekstinlukija Jorma Sillanpää. Katso tarkempi ohjelma Vetelin seurakunnan kirkollisista ilmoituksista! LÄHETYSTYÖ Su 26.3. klo 19 Vetelin kirkossa Rondon konsertti. heti Aira Lehto p. Myytävänä Myytävänä moottoriajoneuvoja Netissämme www.paalupaikka.fi 274 vaihtoautoa lisää. Lähtö Kokkolasta klo 12, Helsinki n. Klo 12 Marinkaisten DL-PIIRI Alli Sysimetsällä os. Pirjo Pajunpää puh. Opistoviikon myyjäiset ja seurat ry:llä klo 19. klo 13 KULTAISEN IÄN KERHO Kurkikartanossa, Salmela. Arvi Lemponen SU 2.4. Jumalanpalvelus kirkossa klo 10.(huom.kesäaika).Kähtävän ja Käännänkylän kirkkopyhä. klo 18-20 Perheiden TOUHUKERHO Marinkaisten rukoushuoneessa. Lisäksi 2 euroa muilta lapsilta. Su 2.4.: Messu kirkossa klo 10, Anita Leppälä, Päivi Korkeakangas, Piia ja Kaarina laulu. Ma 27.3. klo 10 MESSU, Parpala, Nikula, Vetelin Poikakuoro, joht. Päiväkerho Kähtävän koululla klo 9.Raamattuluokka Marjatta ja Tuokko Saukkosella klo 19.( isot). Torstai 30.3.: Kirkonkylän varttuneen väen kerho klo 12.30 väentuvalla. Hannu Kinnunen.Lastenlauluryhmä seurakuntakodilla klo 16-17. Kolehti Terveyskasvatustyöhön Etiopiassa ja Aasian työalueilla Suomen Ev.lut. Ti 28.3. Kirkkokuoron vuosikokous ja harjoitukset klo 19 seurakuntakodissa (johtokunta klo 18.40). NUORET: KälwisRaamis to 23. kehitysvammaisten ja läheisten rovastikunnallinen kirkkopyhä Kälviällä klo 10 messu, jonka jälkeen ruokailu ja ohjemahetki. Ompeluseurat klo 19 Suojarinteellä. Ma 27.3. Infoa myös syksyn seurakuntavaaleista. klo 9.30 5-vuotiaiden kerho ke 29.3. Päivä-ja kyläkerho Taluksen koululla.Partio seurakuntakodilla klo17.30. TI 4.4. Seurat palvelukeskuksessa klo 13.30, Mikko Kinnunen. Klo 19 Kärpän DL-PIIRI Tuula Typöllä, Jukkola, Pajunpää. Raamattuja keskustelupiiri klo 20 opistolla, Arja Tolonen. GoKe lähtee vetämään Riemumessua ja tarjoaa kyytiä muullekin Pohjanmaan Poppoolle... S. 27.3. KUOROT Ma 27.3. Tapahtumat kirkossa ja tarjoilu srk-talossa. Juha Saari, Timo Saitajoki, Osmo Åivo, Ronny Bårgmästars. Kolehti yhteisvastuukeräykseen. päiväjuhla – esitelmä ”Naisen kasvu kansalaisuuteen” prof, FT Irma Sulkanen, 14.15 seurat – Anna-Maija Mattila, Eija Nivala, Pentti Lemettinen, Aaro Marjakangas; klo 11 Talviseurat jatkuvat Rauhanyhdistyksellä ruokailulla, klo 13 seurat, Jorma Kiviranta ja Niilo Kallioranta; klo 13 Seurat Kyöstintien rukoushuoneella, Kalevi Silvola, Vilho Hukka; klo 13 Seurat Siltalan seurahuoneella, Esko Leinonen; klo 18 Virrestä voimaa –tilaisuus kirkossa, vuorossa Siionin laulut, kahvitus Rauhanyhdistyksellä, puhe Jorma Manninen; klo 18 Rauhan Sanan seurat Suvannon kappelissa, Esko Leinonen MA 27.3. Raila Järvelä. Pe 24.3 klo 9.15-11 Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen luennoi kehitysyhteistyöstä ja humanitaarisesta avusta Raudaskylän Kristillisellä Opistolla. LAPSITYÖ ti 28.3. messun jälkeen tarjoilu ja Marianpäivän juhla Halsuan srk-talolla: Maria lähellä meitä. 425990. Myytävää ja narutettavaa mukaan! La 25.3. LASKETTELURETKI ilmoittautuneille Vuokattiin. La 25.3.: Aluemyyjäiset Sievin Ry:llä klo 11 ja seurat klo 19 (Markku Kalliokoski). Virret: 80; 275; 79: 1,8-14; 274: 1-; 121: 1-4. KE 29.3. 31.3. klo 19 KONSERTTI, Viskurit, joht. kirkkokuoron harjoituksia ei ole tänä torstaina. Klo 14 ehtoollishartaus Räyringin päiväkeskuksessa. näkövammaisten kirkkopäivä Ähtärissä. DIAKONIATYÖ MA 27.3. La 25.3. 4640530, syyskuussa alkavaan päiväkerhoon sekä iltapäiväkerhoon, joka alkaa koulujen alettua. Ilm. Laulamaan ja soittamaan on kaikilla mahdollisuus tulla mukaan. Merja Hihnala 0407260427. Passiodraama Halsuan kirkosa klo 19. MUUT TI 28.3. JUMALANPALVELUKSET 26.3. Hanne-Leena Lehtola: Ajatuksia mietiskelevästä Mariasta. To 23.3. Ke 29.3. Turinatupa Kanttorinpolulla klo 12. Virret: 278 ja 757 (moniste, ellei ole Vk:n uusinta painosta). KUOROT Ti 28.3. 55.000 km, 17.900e ilmastointi, vetokoukku. Kansanlähetyksen kautta. NUORISOTYÖ NUORET: Lastenleiri ”Jumalan silmissä kaunis” 5-7 luokkalaisille Kivirannassa 31.3.-2.4.2006 (hinta 7:50 e), ilm. Kahvit klo 18.30. Jokainen kylätoimikunta saa mahdollisuuden käsitellä myös omia asioitaan ja tiedottaa niistä toisille. Menemme omilla autoilla. Kolehti Petroskoin kirkon rakentamiseen Kirkon ulkomaanavun kautta. klo 13 hartaus Tunkkarin terveyskeskuksessa ke 29.3. Yhteiset syntymäpäivät seurakuntakodilla. Sisarpiiri klo 19 Ry:llä. kaikki. klo 12 Syrin pyhäkoulu. Su 26.3. Israel-tilaisuus klo 19 seurakuntakodissa Väinö Liimatta ja Anja Keskitalo. 0600-91000 (0,35 euroa/min+ppm); Palveleva Puhelin joka päivä klo 20-24 p.10071; Perheasian Neuvottelukeskus, Ylivieska, ajanvaraus p. Sonja Smedjebacka, Peltoniemet ja Tastulat, sol. Arto Paavola. www.reisjarvi@evl.fi KASTETUT Eeli Joonatan Haukípuro HAUTAAN SIUNATUT Veikko Matias Maliniemi 76 v 2 kk 21 pv. KASTETUT Eemeli Topi Matias Koivusipilä ja Juho Eino Heikki Tavasti. Rakennushankkeen avustukset Kirkon Ulkomaanavun tileille: Sampo 800018-223340, Nordea 157230-500504 ja Okopankki 572302-10021551. Pelloon (Pullinki ja Ylläs). ja 30.3. MUSIIKKI SEURAKUNNAN MUSIIKKIVIIKKO 26.3.-2.4. paitsi perhekirkko-pyhinä. Alaviirteen kirjastossa, PE 24.3. TULOSSA: Su 9.4. Klo 19 ILTAMUSIIKKI, Vetelin kirkkokuoro, joht. klo 19 Vetelin kirkossa Nuoren Seurakunnan Veisujen yhteislauluilta, mukana Nuoret ja Bändi sekä lauluyhtye äMMMät. Munkkien hinnat: 50 snt/kpl ja 2 /5 kpl. Mustille 0400 506 837. 19.000 km, ilmastointi, cd-radio, uudenveroinen Citroën Berlingo 1,6i -04 Multispace aj. Illan tuotto Yhteisvastuukeräykselle. klo 19 NUORTENILTA Galaxissa. SEURAKUNNAN TAPAHTUMAT Ti 28.3. To 23.3.: RY:n opistoseurat Mirja ja Pentti Peltokorvella klo 19. 044 5877 101. seurakuntamestari: Simo Kähtävä puh. Sievinkylä: Turvalan kerhohuoneella joka kk viimeinen sunnuntai klo12. Kauneimmat suomalaiset laulut KONSERTTI klo 14 seurakuntasalissa, Katriina Leppänen laulu, Kristiina Leskinen piano ja Eija Miettunen viulu. Simo Kangas, AnnaMaija Karvonen, Tikkakoski. Su 26.3. su 2.4. KUOROT: Ke 22.3.klo 19 kirkkokuoron harj. Ohjelmassa on tapahtumia jokaiselle jotakin. Nuorten Pääsiäisenajan lasketteluretki 13.-17.4. Opiston Pyhä Raudaskylän Kr. Mark. MUUT PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS, Ylivieska, ajanvaraus p. Perheiden pääsiäisaskarteluillat Marian rippikoulusalissa ti 4.4. Kirkkoneuvoston kokous seurakuntakodissa klo 17. Ilm. Matkan hinta 85e oman seurakunnan jäsenille. ”Kodin ilmapiiri”aiheesta alustaa Riitta Luukkonen LA 1.4. materiaali pitäisi toimittaa kirkkoherranvirastoon viimeistään Pe 7.4. klo 19 nuortenilta Kulmakivellä, Huhtinen. Risto Savela, Keski-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin 40-vuotisjuhlajumalanpalvelus, virret: 52, 50, 256, 581, seppeleenlasku, ripariryhmä ”muualle menevät” osallistuu; klo 10 Messu Raudaskylän Kr. nuortenilta klo 19.30 Suojarinteellä, Tapani Kirsilä. Pehkonen 85 v. sekä 7.-10.4., sijaisena Lestijärven kirkkoherra PerOlof Moberg. KUOROT TO 23.3. päiväkerho 7729940, MarjaLeena 044-5891519. mennessä p. JUMALANPALVELUKSET 26.3. Pe 24.3.: Kodin ilta Kiiskilän Ry:llä klo 19. Klo 13 eläkeliiton tilaisuus Aittaniemessä, hartaus Parpala. 040 7786 792. klo 16 alkaen numeroon 4118 625. J. AVIOLIITTOON AIKOVAT Tuomas Pekka Anselmi Rannila ja Sonja Minerva Hänninen. Sisarpiirin ulkoilupäivä klo 11.30. KUOROT Kirkkokuoron naisten harjoitukset to 23.3. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Eero Palola, Timo Määttä, Martti Murtoperä, Ylivieskan Mieskuoro joht. klo 12 Kk:n DL-PIIRI Seija Nissilällä Mäntytie 8, Jukkola. Pe 24.3. Nuortenilta Mäntyristillä klo 19-21. MUUT To 23.3. 044-7229017. LA 25.3. Aihe: Jeesus voidellaan Betaniassa. 422832 tai 044-7118626. 28.3. Ruskalaulajat klo 11 Iktyssalissa. klo 19 Vetelin kirkossa Rondon konsertti. MUUT La 25.3. jumalanpalvelus klo 10 kirkossa, lit. MUUT Herättäjäjuhlatiedotus: Kotimajoitusta ja talkoolaisia etsitään 7.-9.7. SU 2.4. Ma 27.3. klo 19 KONSERTTI, lauluyhtye Rondo, Barokkitrio, LindarTertsetti. Opistolla PE 31.3. klo 12 diakoniapiiri Eeva ja Eeli Leppäniemellä. klo 19-20.30 seuriksella; Peli-ilta riparilaisille pe 31.3. klo 9.30 pallerot keskiviikon ryhmä, klo 10.15 pallerot maanantain ryhmä, klo 11.15 srk-koti torstain aamupäiväryhmä, klo 12 Järvikylän päiväkerho. Klo 12 HÄÄMUSIIKKIA, häämarsseja, virsiä, lauluja, mukana kirkkokuoron kvartetti; Aino Sillanpää, laulu; Matti Pohjoisaho ja Nikula, urut; Tikkakoski. luokka ja seurat Kiiskilän Ry:llä klo 19. 4118 600; Kotisivuosoite: www.evl.fi/srk/ylivieska MERIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Kastettu: Veera Anna Elina Saukko Ke 22.3. Su 26.3.: Seurat Sievin Ry:llä klo 18 (Veli-Pekka Koskela, Pertti Hautala) ja Kiiskilän Ry:llä klo 19 (Timo Mehtälä). klo 9-11 ja 12-14 Perhekerho Pietarissa; klo 13 Eläkeliiton kerho Mariassa; klo 14 Hartaus Suvantotuvassa, Veli Matti Linnanmäki; klo 16 Virsikuoro Mariassa; klo 17 Lapsikuoro Marian rippikoulusalissa; klo 18 Raamattupiiri Suvannon kerhohuoneessa, Marja Määttä; klo 18.30 Chorus Vallis Mariassa; klo 18.30 Opistoilta Rauhanyhdistyksellä, Markku Launonen TO 23.3. Klo 19 KONSERTTI, ”KOHTI PÄÄSIÄISTÄ”, Camerata Chydenius: Maria Pulakka ja Matti Vanhamäki, viulu; Lauri Pulakka, viola da gamba; Tea Polso, cembalo ja urut. NUORET: Pe 24.3 NSV illan lauluporukan ja bändin reenit Mäntyristillä klo 18.30. Bussimatka m-p VAIN 20 euroa. Tulossa: su 2.4. päivä!) klo 19 SANAA JA SIIONIN KANNELTA Sinikka Eskolalla Lassinmäellä, Aulis Anttila, vieraita mm. Smedjebacka, Peltoniemet ja Tastulat solistina S. klo 19 mieskuoroharjoitus srk-talossa, Harju. Silmut kuoroharjoitus klo 17 ja Ti 28.3. Ke 29.3. VARHAISNUORET: Ke 22.3. Matkaan mahtuu vielä muutama. Järj. Hartaus klo 14 Uutelassa. Kirkkokahvit. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit ja päiväseurat seurakuntakodissa, Huusko. klo 7 aamuhartaus Järviradiossa, Irja Tunkkari. Kirkonkylä: Sunnuntaisin väentuvalla klo 11.30-12.15. Kansanlähetys KE 29.3. LÄHETYSTYÖ ti 28.3. Miesten aamukahvit Kanttorinpolulla klo 9. Ompeluseurat klo 19 Ry:llä. PE 24.03.Päiväkerho Kähtävän koululla klo 9.00. DIAKONIATYÖ Diakonian tehtäviä hoitaa Leena Taka-Eilola. 600) toivotaan lisää myytävää. TI 28.3. klo 19 RY:n kodin ilta Halsua-talolla. Palveleva puhelin 10071 joka päivä klo 20-24. klo 11 ja 14 Päiväkerhot Rivitalolla; klo 15 Rippikoulu Seurakuntatalolla Ke 29.3. To 30.3. klo 19 KIRKKOILTA, Nuoren Seurakunnan Veisut, yhteislaulutilaisuus, mukana Nuorisokuoro ja Bändi, lauluyhtye äMMMät, Tikkakoski, Aki Kaariniemi, Nikula. Hinta: aikuiset 5 e, lapset 3-15 v. Ohjelmassa mm kahvit, diahartaus, arvontaa, keskustelua ja vapaata yhdessäoloa. La 1.4. Ke 29.3. Kirkkoherranvirasto avoinna ma klo 8-12, ti klo 13-17,ke,to suljettu, pe klo 10-12. Klo 18.30 nuoret ja bändi Mäntyristillä, harjoittelemme Nuoren Seurakunnan Veisuja ensi viikon kirkkoiltaan. Tarjoilu ja tilaisuus seurakuntatalolla. 877 085 tai 877 451. alkaa Jokelan pappilassa sekavartio klo 18 tytöille ja pojille. 425990, osoite Rautatiekatu 6 C. V:t Kati ja Jukka Tuominiemi JUMALANPALVELUKSET JUMALANPALVELUS JA MUU TOIMINTA Kalajoella: Ke 22.3. klo 12-18 Verenluovutus Mariassa; klo 13.30 Näköja liikuntavammaisten kerho Suvannon kappelissa; klo 17 Etappi Radio Pookissa, rovasti Heikki Hurskaista haastattelee Laila Korkiakoski; klo 18 Kappeliorkesteri Suvannon kappelissa; klo 19 Lähetysilta kaikenikäisille kirkossa. Tastula, M. Nuorten Pääsiäisenajan lasketteluretki 13.17.4. klo 18-21 ja to 6.4. Hartaus klo 13 Iltaruskossa, klo 14 Marjatarkodissa, klo 15 kanervakodissa ja klo 15.30 Mäntyrinteellä. Messu ja perhekirkko klo 10, lit. nuorten lähetyspiiri Artoksessa klo 19. INGMAN-kirjan julkistaminen srk-kodissa, Lauri ja Terttu Pihlajamaa. Pe 24.3. Klo 19 SANAA JA SIIONIN KANNELTA Marja Liisa ja Kalevi Kipolla Marinkaisissa Hyypäntie 78 as 1, Jukkola. perhekirkko klo 12, Huuki, pyhäkoulut mukana. tekstiviestein tai soittamalla Akille p. HAUTAAN SIUNATUT Tuomas Untamo Salmela 64v., Tauno Olavi Tikkakoski 76v. TO 30.03. klo 5.30. (huom. klo 18-19 Tunkkarin koululla, jatkossa lukion salilla. klo 20 seuriksella; 8Action –ilta to 30.3. Pe 31.3. NUORISOTYÖ isoiskoulutus vkl 24.3-26.3. mennessä Hilkalle p.040-5618428. ti 28.3. PARTIO: LEK: Tiistaisin sudarilauma nokkelat klo 17 Rahjan koululla ja Metsänpeikot klo 18 Tavastin koululla. 4309603 tai 0503024765,sähköposti: alavieska.diakoniatoimisto@evl.fi Yhteisvastuukeräys listoja voi noutaa kirkkoherranvirastosta. Bussi lähtee Kokkolasta la 10.6. klo 19 Vetelin kirkossa nuorten veisujen yhteislauluilta, mukana myös Nuorisokuoro ja Bändi sekä lauluyhtye äMMMät. Päiväpakanat klo 12 Iktys-salissa. Kahvit. Projektikuoro seurakuntakodissa klo 18. Seurat Sievin Ry:llä klo 19 (Jukka Tölli). La 25.3. 08-4640530. W. TI 28.2. BUSSI POHJANMAALTA Helsinkiin MUSAMESSUILLE. klo 12 kirkkokahvit ja lähetystilaisuus Virpi Harjulla, Huhtinen. Päiville on ilmoittauduttava hyvissä ajoin, sillä paikat menevät nopeasti. Perhekerho klo 10 päiväkerhotiloissa. Klo 14 HARTAUS Villa Mariassa, Ijäs, Perander, päiväkerholaiset. klo 12 seurakuntapäivät Ry:llä, alustus Juhani Uljas. Raamattupiiri klo 19 Jokelan pappilassa. HAUTAAN SIUNATUT Reino Jooel Puumalainen 68 v. klo 10 Messu kirkossa, Pekka Uotila ja Markku Sakko; klo 13 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Väinö Kauppila ja Osmo Hyväri Ma 27.3. Ota yhteyttä Elina Lylyyn p. Kyydit omilla autoilla; klo 10-12 Taukotupatoimintaa Simonpuiston päiväkodissa; klo 13 Lähetyspiiri Mariassa; klo 16 Virsikuoro Mariassa; klo 17 Lapsikuoro Marian rippikoulusalissa; klo 18.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Antti Lauhikari; klo 19 Siioninvirsiseurat Raudaskylän Kr. Ompeluseurat klo 19 Ry:llä. Koskee kaikkia rippikoululaisia (myös muualla käyviä). Kotiseurat klo 13 Heli ja Pentti Vähäkankaalla, Timo Kontio. Kk:n kerho Galaxissa. Lahjoituksena voi tuoda srk-kodille vehnäjauhoja, kananmunia, sokeria ja voita. Päiväkerho seurakuntakodilla klo 13. koko perheen lastenjuhla ja YV-lounas klo 11-13 Kalajoen seurakuntakodissa. Ma 27.3 klo 18 Diakoniailta seurakuntakodilla. Opistolla: klo 10 Messu, 11.30 perinnelounas, 13.15. Tuotto Yhteisvastuun hyväksi. Katso Vetelin kirkolliset! SEURAKUNNAN TAPAHTUMAT ke 22.3. Pelloon (Pullinki ja Ylläs). klo 13.30 VIRSIHARTAUS Lepolassa, Salmela. JUMALANPALVELUKSET 26.3. Yhteisvastuun lauluilta kirkossa klo 19, mukana Kiiskilän nuorten kuoro Lea Linnan johdolla, Irmeli Blomqvist laulu, Kauko ja Unto Korpi laulu, Päivi Korkeakangas urut, yhteislaulua. DIAKONIATYÖ ke 22.3. Matkan hinta 52 . Ma 27.3.: Raamattuja lähetysilta väentuvalla klo 18, Ari Lukkarinen. Kolehti Yhteisvastuu-keräykselle. Vetelin poikakuoro laulaa, johtaa Simo Kangas. Yhteystiedot: Seurakuntakeskus, Kirkkotie 2, p. Perjantai 31.3.: Raam. Virret: 52; -, 53; 256; 299; 51. Vai miten. kirkkokuoron harjoitukset klo 19 seurakuntakodissa. Katso hinnat ja ohjelma: www.sley.fi/nuoriso/vsivu.php?page. klo 17.30 hartaus keskussairaalassa, Tikkakoski. Helsingin sykkeessä ja gospelmusiikin, Sanan hoidossa. Marinkaisten rukoushuoneessa, TI 28.3. Majoittamisja talkoolaislomakkeita kirkkoherranvirastosta tai Jaakolan talosta, tied. Valo Olavi Ollikkala 84 v 22 pv. Tehdastakuu Citroën C4 1,6Sx -04 19.900e aj. NUORET AIKUISET: Pe 31.3. Lauantai 1.4.: Maila Niskasen 50vuotissyntymäpäiväjuhla srk-kodissa alk. ja 3. Puh. klo 14. seurakuntatalolla. Marian ilmestyspäivän messu kirkossa klo 19 (huom! aika), rovasti Per-Olof Moberg, avustaa Mikko Kinnunen. klo 19 Kirkkoneuvoston KOKOUS Pappilassa. klo 18-21. ja tied. Muista ilmoittautua to 23.3 klo 10 mennessä virastoon. OMAISHOITAJIEN Voimaantumispäivät Kalajoen Kristillisellä Opistolla keväällä ja syksyllä 2006. sunnuntai klo 12. KE 29.03.Lastenkirkko kirkossa klo 9.30.Ylivieskan perhekerho vierailee lastenkirkossa ja perhekerhossa. Kaikki mukaan runsain joukoin, Lyly. Sen jälkeen Nuorten aikuisten jatkot srk-talolla. YLIVIESKASTA Nissan Almera 1,8i Autom.-03 19.900e aj. Materiaalimaksu 5euroa (aikuinen ja 2 lasta). klo 19 miesten raamattupiiri Räyringin rukoushuoneella, Matteus 19. Perhekirkko klo 12, jonka jälkeen rippikoululaiset toimittavat kirkonkylän alueella yhteisvastuukeräyksen ovelta ovelle n. klo 10.30 Eläkeläisten luoro Mariassa; klo 12 Päiväveisuut Jaakolan talossa; klo 13 Kantokylän kyläkerho vanhalla koululla, vieraana Martti Murtoperä; klo 13.30 Sana-, sävelja lukupiiri Kotikartano II; klo 17 Virret tutuksi Mariassa; klo 18.30 Kirkkokuoro Mariassa; klo 19 Opiskelijailta ja raamattupiiri Suvannon kappelissa, järj. 125.000 km, Cd-radio, 2xaluvanteet. klo 9.30 Kaikkien perhekerhoryhmien retki alkaa yhteisellä kirkkohetkellä Alavieskan kirkossa. Lähtö seurikselta klo. diakoniatoimisto on suljettu Lapinretken vuoksi. perhekirkko (klo 12) ja sen jälkeen yhteisvastuukeräystempaus. Simo Kangas. Ilm. (kotona klo 18 jälkeen.) Liput ja majoitus järjestyvät. LAPSITYÖ Perhekerho torstaisin klo 10 väentuvalla. arkipyhäkoulu klo 9.30 Aleksilla. luku. JUMALANPALVELUKSET 26.3. Keskiviikko 29.3.: Ry:n lauluseurat Päivi ja Harri Hyvösellä klo 19, Taru ja Janne Huhtalalla klo 19 ja Kerttu ja Paavo Jokitalolla klo 19. V Paastonajan sunnuntain sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10, Rantamäki ja Hautamäki. Pyhäkoulu klo 12 Pauli Rahkolalla. Ke 29.3. Matkan hinta 85e oman seurakunnan jäsenille. Leppäkarintie 5 A 5, Jukkola. klo 15 Rippikoulu Seurakuntatalolla To 23.3. Seuraavat 2.4 ja 23.4. Kirkkokahvit kirkossa. PALVELEVA PUHELIN 10071 KLO 20-24. Ry:n seurat klo 15.30 Mäntyrinteellä ja klo 18.30 Ry:llä. klo 19 KUOROHARJOITUKSET srk-kodissa. lähtö n. klo 18-20 LAPSITYÖ Pyhäkoulut 26.3. Marianpäivänjuhla "Maria lähelle meitä!". Kansanlähetys LA 25.3. 428639, 044-5105211 tai 0500193152. Päiväja kyläkerho Someron koululla klo 9. Sley PE 24.3. klo 13 Seurat Siltalan seurahuoneella, Ahti Vähäkangas; klo 16 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Erkki Savela, Seppo Jokelainen; klo 19 Virrestä voimaa –tilaisuus kirkossa, vuorossa Siionin virret, kolehti herättäjäjuhlien hyväksi DIAKONIATYÖ Diakoniatoimisto avoinna ti-pe 8.30-10, maanantaisin suljettu. Ti 28.3.: Sievinkylän varttuneen väen kerho klo 12 Turvalan kerhohuoneessa. DIAKONIATYÖ Diakonissa vuosilomalla. MUSIIKKI Su 26.3. Tiistaikerho klo 12 Ry:llä. TI 28.3. Pe-su 24-26.3 Naistenpäivät Toholammin seurakuntakodilla Kts. Ry:n seurat Johanna ja Juha Koskelalla klo 19. Äiti-lapsipiiri klo 10-11.30 päiväkerhon tiloissa, aihe; valmistaudumme pääsiäisjuhlaan, Kirsti Siljander. 040-7689477. Pyhäkoulut sovitusti. TULOSSA LA 8.4. Pe 31.3. Kaikki kerhoryhmät mukaan. Kinkerit Järvelän koululla klo 19. klo 19. Nuortenilta Mäntyristillä klo 19-21. Ti 28.3. To 23.3. ja keskiviikkona 29.3. Mukana Kansanlähetysopiston nuoria, Helena Vähäkangas ja Katja Pettersson; klo 19 Viessojien vuosikokous Pietarin kokoushuoneessa. Ilmoittautuminen alkaa 20.3. Perhekerho seurakuntakodilla klo 10.Keskiviikkokerho ry:llä klo 12.Hannu Kinnunen. Hanna-Leena Lehtola: Ajatuksia mietiskelevästä Mariasta, Jouko Heikkinen: Maria kärsivien myötäeläjä, Vetelin poikakuoro, joht. pe 31.3., jolloin sielunhoidollinen päivystys Vetelin srk:n kappalainen Kai Tikkakoski, puh. Tilisiirtoon merkintä ”Petroskoin kirkko”. Ke 22.3. Su 26.3. Kuvausajat keskiviikko 29.3. PYHÄKOULUTYÖ SU 26.03. pe 31.3. Eevojen ilta seurakuntakodissa klo 19. Ilmoittautumiskaavakkeita ja lisätietoa saa Lylyltä p. klo 18 seuriksella; Koo16 Cafee-ilta pe 31.3. Pikaiset Ilm. Seurat ja lounas ry:llä klo 13, Jouko Piilola. klo 17 Vivace Mäntyristillä. Tavaralahjoitukset p. 050-5618998. klo 10 Messu kirkossa, Tuomo Kälviä, Eeva Korhonen, Rannan koulun lauluja musiikkiryhmä joht. klo 10.30 Perhekerho Rivitalolla; klo 19 Veteraanilaulajat Alpo Vidnäsillä Pe 24.3. TO 23.03.Päivä-ja kyläkerho Taluksen koululla klo 9.00.Päiväseurat seurakuntakodilla klo 12.00.Partio seurakuntakodilla klo 17.30,vain sudenpennut,vartiolaisilla ei ole partiota.Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla klo 18.30 naiset ja klo 19. Messu Luther-talolla ja kirkkokahvit. klo 18.30 kerho Räyringin rukoushuoneella. TI 28.3. Lähtö ry:ltä. viim. klo 19 seurakuntapäivät Ry:llä, alkuhartaus Martti Kujala, alustus Mikko Uljas. seurakuntakodin päiväkerhotiloissa. mennessä Hilkalle p.040 561 428. ruokailulla klo 13. Klo 14 Jumalan kunniaksi sanoin ja sävelin Teerijärven kirkossa, Aikapojat joht. Siioninvirsiseurat seurakuntakodilla nuorisotiloissa klo 19. Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla klo 19. La 25.3. Pikaiset Ilm. opiston kuoro joht. klo 19 Vetelin kirkossa Nuoren Seurakunnan Veisujen yhteislauluilta, mukana Nuoret ja Bändi sekä lauluyhtye äMMMät. klo 9.30 11.30 aikuinen lapsi -piiri srk-talolla MUUT NUORET AIKUISET pe 31.3. Ke 29.3. la 1.4. To 23.3. Ma 10.4. LA 25.03.Kynttiläillallinen pariskunnille seurakuntakodilla klo 18.30,jonka jälkeen iltamessu kirkossa n.klo 20.00 Hannu Kinnunen,Iiris Rantala. 28.3. 084309600.Sähköposti:alavieska.seurakunta@evl.fi Vs. Paikalle toivotaan kaikkia kerholaisia vanhempineen. Marianpäivän ehtoolisjumalanpalvelus. Jouko Heikkinen: Maria kärsivien myötäeläjä. raamattuluokka klo 19 Ry:llä. TO 30.3. Aulikki Hakola-Leppikangas SEURAKUNNAN VIIKKO: KE 22.3. Tervetuloa! To 30.3 klo 12 Lähetyspiiri. klo 18 ja kirkkokuoron harjoitukset klo 19 srk-kodissa. 18.00!!! Ei nuorteniltaa eikä Gospelia! LAPSITYÖ Valokuvaus päiväkerhoissa tiistaina 28.3. 2 e, kahvi/tee + pulla 1:50 e, mehu + pulla 1 e, lapsille toimintapisteitä, joissa hinnat 0:10 – 0:50 e, arvontaa ja myytävänä YV-tuotteita yms. Klo 10 ehtoollisjumalanpalvelus. klo 19 lähetysjohtokunnan kokous virastolla NUORISOTYÖ Pe 24.3 Oloilta Mäntyristillä klo 20-23. klo 12 Alaviirteen DL-PIIRI Lea ja Jukka Puutiolla, Lyly. LAPSITYÖ PÄIVÄKERHO ja ILTAPÄIVÄKERHO: ILMOITTAUTUMINEN huhtikuun aikana kirkkoherranvirastoon p. Ke 29.3. Kukonkylä: Pienten ryhmä Airi Somerolla keskiviikkoisin klo 17.30 ja isompien raamattutuntina Eija Holmströmillä maanantaisin klo 20. Sunnuntai 2.4.: Ry:n seurat Sievin Ry:llä klo 13 (Eero Hosionaho, Jukka Tölli) ja Pajulassa klo 13.30 (Seppo Haaponiemi) KASTETUT Emilia Helinä Ainasoja, Maunus Jalmari Jokitalo, Jaakko Tuomas Lukkaroinen, Arttu Mikael Takanen KUULUTETUT Risto Juhani Haikola ja Aila Mirjami Piispanen; Jaakko Veli Matti YliLuukko ja Raisa Annukka Löytynoja HAUTAAN SIUNATUT Toivo Akseli Korhonen 93 v Su 26.3 klo 14 Jumalan kunniaksi sanoin ja sävelin kirkossa, Aikapojat joht. Ohjelma 5 e. 0407545498. KUULUTETUT Harri Markus Löf ja Arja Johanna Seppänen sekä Kari Tapio Salmi ja Mira Marjut Myllylä. klo 19 Kaikkien kylätoimikuntien YHTEINEN KOKOUS srkkodissa. La 25.3. klo 9.30 Leppälahden päiväkerho, klo 10.15 perhekerho, klo 12 srk-koti maanantain ryhmä, klo 12.45 srkkoti torstain iltapäiväryhmä. klo 19 DIAKONIATYÖN JOHTOKUNNAN KOKOUS srk-kodissa. KYNTTILÄKIRKKO klo 18 Talvimaassa Hiekkasärkillä, Junttila, lapsikuoro (kolehti, Shangalalaan rokotusauton hankintaan). klo 18-20 tyttökerho Mäntyristillä. klo 13 hartaus työtuvalla to 30.3. 4640530. La 25.3. Su 26.3. To 30.3. MA 27.03. Markku Huhtala su 26.3. Ilm. HAUTAAN SIUNATUT Hanna Emilia Huhtala os. Kanttorina Paula Hautamäki. Himangalta. klo 19 Vetelin kirkossa nuorten veisujen yhteislauluilta, mukana myös nuorisokuoro ja Bändi sekä lauluyhtye äMMMät. KOTISIVU: www.evl.fi/srk/sievi SEURAKUNNAN TAPAHTUMAT Ke 22.3.: Ry:n keskiviikkokerho klo 12 ja sisarpiiri klo 19. SEURAKUNNAN TAPAHTUMAT KE 22.3. Su 2.4. majoitustoimisto p. To 23.3 klo 12 Veteraanikerho. Käsittelemme palvelupäiväasian ja pääsiäisen ohjelman. Seurat klo 13.40 opistolla. 13. Ti 28.3. perhekerho klo 10.30 seurakuntakodissa. Kolehti lähetykselle, päätöskahvit srk-kodilla. Klo 12 Karhin DL-PIIRI Elli Huhtalalla, Pajunpää. klo 11-14 MUNKKIMARKKINAT Spar-Hirven edessä. Keskiviikkona 22.3.2006 Hengellinen toiminta 17 JUMALANPALVELUKSET 26.03. DIAKONIATYÖ Ke 29.3. Viisteensaari, "Mariat" joht. HAUTAAN SIUNATUT Paavo Päiviö Vuorisalo 65 v. klo 19 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä Su 26.3. 040-7545498. mennessä, tai suoraan Alavieska-lehteen sähköposti alavieska@kotinet.com MUUT Palveleva puhelin 10071, keskusteluapua henkilökohtaisissa asioissa joka ilta klo 20-24. Kotia kohtia n. AVIOLIITTOON VIHITYT Tuomas Henrikki Björkbacka ja Päivi Susanna Seppälä. klo 11 Meiänkerho srk-talossa, Harju. DIAKONIATOIMISTO on avoinna TI ja KE klo 9-11, Lyly 877 356 tai 044 5877 101. koko perheen LASTENJUHLA ja YV LOUNAS klo 11-13 Kalajoen seurakuntakodissa. su 2.4. Klo 12 SLEY:n lähetyspiiri Maija ja Toivo Hotakaisella. Päiväkerho seurakuntakodilla klo 13.Raamattupiiri seurakuntakodilla klo 19.Sinikka Ojala. Vetelin seurakunnan musiikkiviikko Vetelissä. klo 11.30 Savelan nuorisoseuralla, klo 12 Sorviston koululla, Toivonpuisto Sanna Kujalalla Peukaloisentie 7 Perhekerholaisten retki Alavieskaan keskiviikkona 29.3. klo 15 KEVA kerho srk talolla. Pe 24.3. Liput Kokkolan Matkailusta, Lippupisteestä (www.lippu.fi), kunnanviraston infosta ja kirkkoherranvirastosta. tekstiviestein tai soittamalla Akille p. Passiodraama Halsuan kirkosa klo 19. klo 19 Nuortenilta Rauhanyhdistyksellä SU 2.4. Peltoniemi, Vetelin miestenkuoro joht. Kirkkoherranvirastosta Ylivieskan Herättäjäjuhla –pikeepaitaa (20 euroa), kirkon alttariaiheisia juhlatauluja (10), adresseja (7), reilun kaupan kirkkokahvia (5), Kalajokilaakson kotiseutulukemisto –kirjaa (20). Tied. klo 18 Herättäjänseurat Kulmakivellä, Eeva Eerola, Heloneva. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-pe klo 815 tiistaisin klo 9-18 p. Huuki, saarna Jorma Huusko Lehtomäen narkomaanikodista. ( Laidunpolku 6.)Ompeluseurat ry:llä klo 18.30. klo 19 kirkkokuoroharjoitus srk-talossa, Harju. Juonto: Kai Tikkakoski. SÄHLY: Isä-poika -sähly la 25.3. klo 8 lähtö kirkon rakennustoimikunnan OPINTOKÄYNNILLE Lumijoelle ja Oulunsaloon. Perheasiain neuvottelukeskus Ylivieskassa, ajanvaraus p.425990 Kotisivun osoite http://www.alavieska.fi/srk Kirkkoherranvirasto avoinna: ma,to ja pe klo 9.-12.Muulloin sopimuksen mukaan puh. Aiheina Seurakunta Jumalan perheväki ja ristin pääsiäinen. puh. klo 1820 tyttökerho Mäntyristillä. To 23.3. To 30.3. klo 12 Hartaus Palvelutalolla; klo 13 Hartaus Salmenrannassa; klo 15 Rippikoulu Seurakuntatalolla; klo 19 Messuja virsi-ilta Seurakuntatalolla KASTETUT Helmi Selina Hietanen, Edvard Aslak Typpö, Daniel Visuri KUULUTETUT Tarmo Tapani Kukkonen ja Kaisa Elisa Raudaskoski HAUTAAN SIUNATUT Veikko Armas Myllykangas 70 v; Raija Orvokki Haarala e Leskelä e Haarala 63 v. Pe 31.3. Tuotto lyhentämättömänä kirkon rakentamiseksi. Puh. SU 26.03. klo 10 MARIANPÄIVÄN MESSU kirkossa, saarna Pekka Jokiranta, Jukkola, laulu Pekka Mattila, Salmela. TULOSSA TIEDOKSI: Papit varmimmin tavattavissa Kalajoen kirkkoherranvirastossa ma-pe klo 10-12. Aloitamme yhteisellä kirkkohetkellä klo 9.30. Varhaisnuorten kevätleiri 2-6 luokkalaisille tytöille ja pojille Törmälässä 7.9.4. Åivo, khra, kanttori, kahvitarjoilu srk.kodissa. klo 14 Hartaus Kotipirtissä. Su 26.3. raamattupiiri klo 19 Jokelan pappilassa. To 30.3. Rovastikunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä Kälviällä su 9.4.,ilm. nuortenilta klo 19 Artoksessa. Päiväkerho ry:llä klo18. Diakonin vastaanotto toimistolla keskiviikkoisin klo 9-10. Seppo Tastula, Marjut Peltoniemi, Vetelin mieskuoro joht. LÄHETYSTYÖ Kokkolan rovastikunta järjestää matkan lähetysjuhlille Jyväskylään 10.-11.6.2006. ja tied. Matkaan mahtuu vielä muutama. Ti 28.3. NUORISOTYÖ Ke 22.3. Vetelin SLEY:n osastot vierailevat. KESKIPOHJANMAA . KE 29.3. Kuvausajat tiistai 28.3. klo 19 kirkkoneuvoston kokous virastolla KASTETUT Silla Eriika. Askartelumallit on suunniteltu lapsen ja aikuisen yhdessä toteutettaviksi. Toimintapisteitä, kilpailuja, raamatun opetusta, musiikkia, jättinyyttärit, jonne voit itse tuoda syötävää (ei ole pakko). Ke 29.3. klo 12 naisten raamattupiiri Leea Silvennoisella, Parpala. klo 19 JUHLAVIRRET, yhteislaulutilaisuus, mukana Vetelin Kirkkokuoro, Nikula, Parpala. klo 18 Rauhanyhdistyksen talviseurat alkavat ehtoollisiltakirkolla kirkossa, Jorma Kiviranta; kahvitus Rauhanyhdistyksellä, puhe Niilo Kallioranta; klo 20 Nuorten ilta Siltalan seurahuoneella SU 26.3. Mukaan mahtuu vielä. Sen jälkeen nuorten aikuisten jatkot srk-talolla. Rautiossa: Ke 22.3. Herättäjäjuhlat Ylivieskassa 7.-9-7.2006, jonne toivotaan talkooporukkaa. opiskelijailta klo 19 Artoksessa. JUMALANPALVELUKSET 26.3. Lapinretki, Helonevat Seurakuntapastori Lauri Huhtinen on pastoraalikurssilla ke 29.3. (08) 425 990. LA 1.4. Kirkkoherra vapaapäivillä ja vuosilomalla 21.-28.3. Päiväkerho seurakuntakodilla klo 13. (tapahtumat kirkossa, tarjoilu seurakuntatalolla) Su 26.3. klo 11 Räyringin rukoushuoneella. klo 18.30-21 Donkkis BIG Night toiminta-ilta ala-asteikäisille Suvannon kappelissa. klo 13-15. klo 17 Lentopallokerho Kilpukassa; klo 19 Raamattupiiri Seurakuntatalolla Ti 28.3. mieskuoron harjoitukset klo 19 seurakuntakodissa. Seurakuntaretki Enontekiön Vuontispirtille 21.-25.4. TI 28.03. Heti mulle kaikki tänne nyt! Pizzaa mulle ja sullekin, jos jää. Tiistaina ja keskiviikkona ei ole päiväkerhoja! Ensin otetaan ryhmäkuva, jonka jälkeen yksityiskuvat ja sisaruskuvat. klo 19 Siionin Kanteleen lauluseurat Sinikka ja Ahti Pakkalalla, Pasi Palmu, Samuel Korhonen, Minna ja Juhana Kalliokoski. klo 17 laulukerho Möttösen koululla, Harju. Saari, O. 12.000 km, ilmastointi, Esp, Abs, uusin malli Opel Astra Caravan 1,6i -99 7.950e aj. Klo 19 Kaustisen ja Vetelin miesten raamattupiiri Luther-salissa. Ke 29.3. RIPPIKOULUTYÖ Seuraavan kerran su 9.4. Anna-Maija Karvonen, Maria (runo). To 30.3. Su 26.3 klo 10 Marianpäivän messu, Moberg. Ma 10.4. Pe 31.3. Kirkkokahvit. Pe 24.3. Seurat klo 19 Suojarinteellä, Hannu Aitto-Oja ja Mikko Hanhineva. Illalla klo 19 kirkossa kiitos-ja ylistyslaulujen ilta, jossa esiintyy Haapalastut Haapajärveltä johtajanaan Saara Howe. La 25.3. Lounas: perunamuusi, lihapullat ja porkkanaraaste. Hannu Kinnunen, Salla Saukkonen. TO 23.3. klo 12 Pyhäkoulu Aino ja Markku Syrillä. P. Jos haluat osallistua bändiin, ota soittimet mukaan. 877 356/044 5877 101. klo 19 Puolisoilta Rauhanyhdistyksellä. Tiedustelut Tanja p. Ilmoitt. Maarit Nikula, Riitta Kaariniemi, säestys. Diakoniatoimisto suljettu toistaiseksi. tarkemmin Toholammin kirkolliset ilmoitukset. Vetelin seurakunnan musiikkiviikko 26.3.-2.4. Nuorten avoilta seurakuntakodilla klo 18-20.Vanhat ja uudet isot kokoontuvat klo 20.Raamattuluokka Päivi ja Ismo Jutilalla klo 19.00.(pienet). (08) 7729900. Kai Tikkakoski, Minna Erkkilä. Jaakolan talo avoinna ma-pe klo 912; Valtakunnallinen puhelinhartaus p. Nuortenilta Raution seudun ry:llä klo 19.30. Kala-ja Pyhäjokialueen seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus Rautatienkatu 6 C 2 (apteekintalo, käynti pihan puolelta) 84100 Ylivieska Puh. Iltapala. Asemanseud. Päiväja kyläkerho Käännän koululla klo 9. Ompeluseurat Irja ja Jari Korvalla klo 19. Pyhäkoulu Helena ja Petteri Saukolla klo 13.00 Pyhäkoulu Someron koululla klo 13.00 TULOSSA SEURAKUNTAVIESTI ilmestyy kiirastorstaina 13.4.Lehteen tarkoitetut kirjoitukset,runot ym. PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS ajanvaraus ma-pe puh: 425 990. SEURAKUNNAN TAPAHTUMAT KE 22.03.Perhekerho seurakuntakodilla klo 10.Päiväkerho seurakuntakodilla klo 13.Kaatuneitten omaisten kahvitilaisuus Aila ja Arvi Korpisella klo 14. Pirkko Viisteensaari, lauluryhmä Mariat joht. Emäntänä myös Aila Roiko. SEURAKUNNAN TAPAHTUMAT Ke 22.3. Opistolla, Jukka Hautala, Jani Isokääntä, Pentti Lemettinen, Taru Pisto, Lapuan kr. klo 12.30 hartaus Kannelmassa pe 24.3. Simo Kangas. Oloilta Mäntyristillä klo 20-23. Iltapala. JUMALANPALVELUKSET 26.3.: Naisten päivä. Jp:n jälkeen kirkkokahvit srk-talolla. klo 16 numeroon 4118625. Huom! Klo 18 Kirkkomusiikkijuhlien KEVÄTKOKOUS srk-kodissa. PYHÄKOULUTYÖ Asemanseudun pyhäkoulut joka kk:n 1. Su 2.4. PE 31.03. p. PE 31.3. Ilm. lapsikuoro klo 15.30 Kalajoen seurakuntakodissa. sairaalahartaus klo 14. TULOSSA Su 9.4. Ti 28.3. klo 12 ystäväpiiri Isonkylän koululla. Ke 29.3. Mukaan haluavia pyydetään ilmoittautumaan kirkkoherralle 050-5733970. NUORISOTYÖ VARHAISNUORET: Kerhot toimivat Toimitalo Pietarin nuorten puolella ja Raudaskosken koululla. Naisten rukouspiiri klo 18.30 Artoksessa. PYHÄKOULUTYÖ 26.3. Seurat ry:llä klo 19.00. LAPSITYÖ AVOIMET KERHOT klo 10-12: KE 22.3. Kirkkokuoro klo 19 seurakuntakodissa. klo 10 JUMALANPALVELUS, Tikkakoski, Nikula, lauluyhtye Rondo
7.20 Haastateltavana vuoden pakolaisnainen 2006 Zarmina Razai. 7527445 23.55 Veikkauksen pelit. 7259551 16.00 Tähtihaastattelussa Donald Sutherland. 15700 18.15 FST: TV-nytt. professori Liisa Sihvonen Eläinlääkintäja elintarviketutkimuslaitoksesta, osastopäällikkö Matti Aho maaja metsätalousministeriöstä ja johtaja Lea Lastikka Elintarviketeollisuusliitosta. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Leena Hjelt (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. Espoolaistunut savolainen Miika (31 v.) on päättänyt järjestää kaksinkertaiset yllätysjuhlat; valmistujaiset ja kihlajaiset. 7.50 Puusukset suihkivat 8.14 Kiinalaisia hääperinteitä. 46193 17.10 Prisma Studio. Uusinta. UUSI SARJA ALKAA. Saunan ja suihkuhuoneen uusi ilme, muutoksen suunnittelijana Marianne Sundell. 09.10 YLE News. 9802236 01.35-04.00 Talk. 16990 15.05 Lännen lokarin veli. 893919 19.30 Inno. 7515025 01.15 Soittopeli. Stereo. 5308551 23.50-00.00 Euronews. 68464 13.00 Tv-uutiset. 5/5: Kulttuuria Alppien varjossa. Osa 4/5: Terveisin J. Kotimainen viihdeohjelma. vieraina Akavan erityisalat ry:n toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki ja psykologian tohtori, toimitusjohtaja Lilli Sundvik. MV. Phil. 1487679 02.15-06.25 Se Oikea. Suomi 1952. Uusinta. 4143280 23.35 Poliisipäällikkö Mannion. Stereo. Murha merellä, osa 2/2. Amerikkalaissotilaan tie Tikritistä Tampereelle. 7.15 Miksi suomalaiskoulu ei kelpaa osalle muslimiperheistä. Uusinta. 3899464 20.30 Sillä silmällä. 06.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. Suklaa. 5787464 16.35 Soittopeli. Uusinta maanantailta. 31754 19.05 Ulkolinja: Tuomari ja terroristi. Kolme etsivää. 1944938 23.40 Myöhäisuutiset ja sää. 867174 22.20 Tulosruutu. Kesto 106 min. 2981087 17.16 Karvakuonovideot: Kolme etsivää. 7.38 Mistä valmistuville työtä entä voisiko yrittäjyys olla vaihtoehto työttömälle humanistille. 73087 20.55 Vikinglotto. Juontajina Aleksi Sariola ja Isa-Eerika Lehto. Kovat piipussa. 7489377 16.00 TV2: Farmi. Dorotheen pikkutarkkuus häiritsee tyttöjä, joten he päättävät korjata hänen ja hänen hevosensa Hugon suhteen. 8117025 13.20 Es español. Kuutamohulluutta. 137735 14.55 Ajankohtainen kakkonen. 9960087 10.10-13.30 Talk. Karikoita. www.yle.fi/live 26396 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Keskiviikkona 22.3.2006 . 2294990 13.35 Sveitsiä etsimässä. 3221629 11.00 Tv-uutiset. Loppu, osa 2/2. 1287700 16.30 Tosi tarina: Eve ja Mari. 9556174 23.00 Tv-uutiset. Minä-minä-minä ja pienet hetkeni Ridgen kanssa!. 6.15 Kansalaistalkoot. 7340938 09.30-10.30 Soittopeli. 609613 16.05 Buusteri. Lintuinfluenssa leviää kuin kulovalkea. Osallistu suoraan lähetykseen. Meitä on moneksi ja niin on pullojakin. 6.38 Valosaaste tähtiharrastuksen haittana. 3273483 23.30-00.59 Yle Live: Parasta kantria 2005. 6399716 22.30 Myytinmurtajat. 563716 15.05 Tähtihaastattelussa Patricia Arquette. 17385938 09.15 Kyläsairaala. 4280 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. Ovatko uudet ja kalliit kolesterolilääkkeet tehokkaampia kuin vanhat. 7986358 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. 8012613 14.10 K-rappu. Animoitu Mr Bean seikkailee jälleen. Merikasarmi. 4962919 13.20 Tänään otsikoissa. 19551 16.55 Harri ja dinot. Viljamakasiinista kodiksi. 260700 20.00 Historian huoneissa. Arvaa mitä tehdään arvuuttaa lämmittävän asian ja Mikko Mekaanikko valmistautuu tarkastuspäivään. Stereo. 460396 18.30 T.i.l.a. 402716 21.30 Elokuva: Epäilyksen alaisena (K15). Eläimellistä menoa. 616648 19.25 Päivän sää. Stereo. Arkkitehdit Pentti Raiski ja Katariina Rautiala suunnittelivat perheelleen modernin puutalon luonnon keskelle. 874919 21.00 C.S.I. 42215168 06.00 Mikämikä-tvpeli + Pelikukkaro. studiossa Suomen WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen. www.yle.fi/kieliportti 2588321 11.55 FST: Living Room. 3323342 23.45 IS Urheilu-uutiset. Privet Piter! Osa 3/8: Liikkuminen kaupungilla ja tien kysyminen. 3424667 08.00 Buusteri. Sinkkuelämään kyllästyneet. 573193 15.00 Boxi. Lisämuisti kurkistaa ja viheltää niihin. 495700 21.55 Kun rakkaus satuttaa. Buusterin viikon kouluna Englantilainen koulu Helsingissä. 7618483 16.40 Päivien viemää. Kouluelämää televisiossa. 5339803 23.15 FST: Kvällsnytt. 8.48 Jäävätkö levynkannet historiaan. 885990 20.00 Kahdeksan uutiset. 8919 16.30 TV2: Tallijengi. Sam trouve du travail. Miksi länsirannikon rikollispomot ovat kokoontuneet laivalle. 8.25 Lastenohjelma: Kaapo. Sirkus. 4483990 07.50 Puuha-Pete. Mutta ennen kuin Miikan perheen koti on juhlakunnossa, asunnon sisustus on uusittava perusteellisesti. Ihmiskunnan aarteita esittelevässä sarjassa tutustutaan Buharaan, Keski-Aasian islamilaisen kulttuurin keskukseen. 602754 15.30 Chicagon lääkärit. 8.15 Taru-TV. 170993 19.00 Tylerin keittiössä. Osa 4/8. Kotimainen nuortenohjelma. 803 20.30 Tv-uutiset ja sää. Stereo. 328303 07.25 Disney esittää: Aladdin. Kysymyksiä voi lähettää 14.3. Kanatykki. Taikapeili. Miika myös pääsee pitkästä aikaa oikeaan parturiin ja saa vaatekokoelmaansa uutta puhtia. 11377 11.30 Sudoku + Pelikukkaro. 46209 17.50 Alueellinen uutislähetys. 3/6: Suon elämää. Kaurapuurolla Karibialle. Puerto Ricossa asuva huippujuristi (Gene Hackman) löytää seksuaalisesti hyväksikäytetyn nuoren tytön ruumiin. 675303 18.00 Kuuden uutiset, sää ja urheilu. Tanssikornerissa nähdään tänään Antopion soolo SADE-festivaaleilta. Lampaanlihapata ja chili-suklaadippi. Jari Sillanpää goes Robbie! Jari Sillanpää nousee lavalle esittämään Robbie Williamsin hitin ”Let Me Entertain You”. 2578629 22.05 Dokumenttiprojekti: Puisto. Saddamista sisällissotaan kolmessa vuodessa. Päivä huipentuu juhliin, joissa Miika paljastaa valmistuneensa datanomiksi ja kosii avovaimoaan. New York. Joku ei ajattele, suree vain tyhjyyttä. 77984 23.10 Kulttuuriuutiset. 9.20 Sauna naisten valtakuntana. Virtuaalinen ruumiinavaus paljastaa kuolinsyyn. KESKIPOHJANMAA 18 Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Jere Viivi & Wagner B. 8.20 Kirjailija Panu Rajala lukuviikon tunnelmissa. 2992396 22.00 Kymmenen Uutiset. Mitä sitten tapahtui. 187700 16.25 Ruokala. 5701342 14.35 Yhä vedossa. Trilleri. Interaktiivinen hedelmäpeli. Stereo. 220483 14.15 Oikeuden puolesta. 590006 21.55 Vikinglotto. Ihanan aamun ruokaosuuden toinen esitys. Vieraana Kwan ja teemana fanittaminen. 23062445 14.40 Laivaromansseja. 853006 18.15 Viihdeuutiset. 17844 11.05 Basaari: Badu ja Afro-Säkkijärvi. 20174 18.50 Hiki. 2199648 11.30 FST: Extra en français. 8735 20.30 Pop Klubi. 8185700 16.35 Nelosen uutiset ja sää. 2378735 18.20 Kansakunnan lisämuisti: Pullon henkiä. 5045358 07.00 Trollz. Hollywood-tähti paljastaa myös itse näkevänsä toistuvasti mystistä ja pelottavaa unta, joka sijoittuu Suomeen. Veronica haluaa mukaan Tallijengin lauluryhmään, eikä heidän ensimmäinen keikkansa ole aivan mitä odotettiin. 4411700 21.00 Urheiluruutu ja V5-ravipeli. Seksikäs markkinatutkija pistää Lindan pään pyörälle. 33859984 10.00-11.00 Piilosana + Pelikukkaro. Seuraa peruskoulun 7 9-luokkalaisten tietovisailua. Vieraana Sanna Miettunen. Clare tapaa Peten, rakastuu, menee naimisiin ja on onnellinen. Lisäksi tutustutaan Honka Akatemian nuoriin huippukoripalloilijoihin. www.yle.fi/a2 7393667 15.45 Mr Bean. Kysymyksiin vastaavat mm. Espanjan peruskurssi, osa 10/12. Nelosella maaliskuussa jatkuvan Näkijä-televisiodraaman päätähti Patricia Arquette pohtii, miksi yliluonnolliset teemat ovat palanneet televisioon ja elokuviin. Voikkaan pommi paljasti poliitikkojen voimattomuuden. 963358 13.45 Drop 3. 5336716 23.20 Linda Green. Stereo. 25071 18.15 Kakkosen kevätsää. 367984 08.25-08.55 Nanny. 1633735 20.27 Keno ja Ässä-arpa. 57822 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 51897566 06.25 Huomenta Suomi. 3990938 17.00 Emmerdale. 9058236 00.00-01.05 Stephen King: Sairaala (K15). Stereo. Egotrippi ja jääkolkka. 7006 21.00 Kukkia ja sidontaa (K15). Mariko maalaa paidan. 9602990 18.35 Uutisotsikot. 671919 18.30 Huonosti käyttäytyvät miehet. 78908648 08.35 Ihana aamu. Paljastavat silmät. 6.48 Kiista maataloustuista; studiossa SirkkaLiisa Anttila ja Minna Lintonen. Kantrin megajuhlassa New Yorkissa marraskuussa esiintyivät mm. 9.16 Harrastuksena pienoisraitiotie. alkaen nettisivulla mtv3.fi/45min. Keith Urban, Lee Ann Womack ja Gretchen Wilson sekä duettopareina Willie Nelson/Paul Simon, Bon Jovi/Jennifer Nettles ja Dolly Parton/Elton John. Voit myös osallistua itse tietovisaan omalla matkapuhelimellasi. 6.50 Millainen on Itämeren öljyntorjuntavalmius. Uusinta tiistailta. Stereo. Osa 7/8. 894648 20.00 45minuuttia Special: Kysykää lintuinfluenssasta. 825826 17.30 Kauniit ja rohkeat. 9.09 Jumppaa. Nick ryhtyy hoitamaan parikymppisen pojan huoltajuuskiistaa ja saa selville Jaken salaisuuden. Tänään tutustutaan myös Espoo Basket Teamin naiskoripalloilijoihin sekä nähdään millaista on ilmaveivaus. Ranskan kieltä 14-19 -vuotiaille Pariisiin sijoittuvan tilannekomedian muodossa. 05.55 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. 9087209 18.36 Pokka pitää. Interaktiivinen visailuohjelma, jossa myös sinä voit voittaa satoja euroja suoraan kotisohvaltasi. 7.50 Tulevat tv-trendit. USA-Ranska 2000. 692822 20.20 Nelosen sää. Kesto 76 min. 2741006 19.15 Lista. Kasvukipuja. 6019087 17.45 FST: BUU-klubben: Bärtil. 746087 00.30-00.45 Viihdeuutiset. Vinha ja Vilpas vauhdissa. Teologian opiskelija Eveliina Hämäläinen alkoi kärsiä paineista ja jännittämisestä opintojen puolivälissä. Entä mitä selvänäkijä kertoo Jarin tulevaisuudesta. Lintuhysterian ylilyönnit. Kielikorvaa kutkuttavia keskusteluja englanniksi a little chat over a cup of tea! 18945254 12.30-12.44 Koulu-tv: Ekolokero. Espoolaistunut savolainen. Lulu koettaa vältellä isäänsä, jonka kanssa hän on ollut pitkään huonoissa väleissä. 72613 13.05 Venäjää matkailijoille. 112006 14.10 Beethoven. Virtanen Mustanaamio. 967613 19.00 Seitsemän Uutiset. Lahja. K-rappu kaikkiruokainen kulttuuriohjelma. Buusterin viikon kouluna Englantilainen koulu Helsingissä. Whitney & Leroy. Tyhjä pullo herättää ajatuksia. Ihmismieli on valmis kantamaan rajallista taakkaa, sen saavat huomata Camilla ja Osmo. 425975 19.15 Kauppalehden talousuutiset. 1641464 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. 31071 21.10 A-talk. 5039938 19.30 Salatut elämät. 678551 20.00 Paavo ja Raili. 5743006 17.30 Dr. Häpeä. 1803 06.30 YlekaX. Eilan seurassa ihmetellään, miten Kaapo ja Late kehittelevät asiaa lentämisestä. Toinen esitys. Kissa nimeltä Rekku/Laihdutuskuuri. Uusinta. Rikosta tutkiva poliisi (Oscarvoittaja Morgan Freeman) joutuu pian puun ja kuoren väliin: onko poliisin ystäväpiiriin kuuluva lakimies luotettava todistaja, vai pitäisikö hänet istuttaa syytetyn penkkiin. Vieraana Kwan ja teemana fanittaminen. Luvassa on kriisejä, romansseja ja kulttuurien yhteentörmäyksiä. 3569957 15.10 Starsky ja Hutch. 1834464 10.15-10.30 Koulu-tv: Ihmiskunnan aarteita. 8.47 Karaoke on itseilmaisun estradi. Poliisipari on pulassa risteilyaluksella ilman apujoukkoja. 840087 13.15 Koulussa. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. 6166919 16.20 Kansallismaisemat: Punkaharju. Mitä ollut sisällä, kenen kädessä, koska. 9437193 15.00 Tv-uutiset. Osa 22/26. 8.41 ja 9.05 Ruokala: Lampaanlihapata ja chilisuklaadippi. 20844 17.40 Viittomakieliset uutiset. Erikois-Emman voittanut Pelle Miljoona tuo terveisensä Intiasta. 7.45 Wanhat uutiset. Kulotus tuo metsiin lisää monimuotoisuutta. Rex jää yksin. Nino ja Dudu tapasivat katutappelussa kaksi vuotta sitten, jolloin heistä tuli ystäviä ja veriveljiä. Angry Kid löytää keinot viihdyttää itseään tylsillä automatkoilla
Tv-uutiset su 719 000 3. 19.15 Keno. Kumpikin kauppaa itseään öisessä kaupungissa. 18.00 Plus. Suora. 11.30 Living Room. 17.30 E! Entertainment: Hyvältä näyttää. 23.30 Vädret. Itse Valtiaat la 585 000 10. 23.00 Aktuellt. 16.00 Kotipuutarhurin pihapiiri. 21.00 Packat & klart. Virtuaalinen ruumiinavaus paljastaa kuolinsyyn. 06.30 Maakuntaradio. Balettitytöt esittävät makkaratanssin ja Bettanin kaverit soittavat ovikelloa. Ulkolinjassa nähtävä saksalaisdokumentti Tuomari ja terroristi on osoitus siitä, että ainakin kannattaa yrittää. FA-cupin kuudennen kierroksen ottelu Chelsea Newcastle United. Kun rakkaus satuttaa -elokuvan pääosissa ovat Hermione Norris ja Mark Strong. 14.03 Pravda fortsätter 16.00 X3M-Nyheter. 17.00 Tv-kortin salaustesti. 14.00-14.09 Euronews. 23.30 Konståkning: VM. 19.50 Lokalt väder. Se on sitten olevinaan hauskaa. Gene Hackman ja Morgan Freeman istahtavat kuulustelupöydän kahdelle puolen Puertoricossa asuvana lakimiehenä ja tutkintaa tekevänä poliisina. 17.30 Katapultti 2. 21.30 Islantilainen kuorotuokio. 17.15-17.45 Bumerang. Kotik.: Uudisraiv. Mitä arkeologit tietävät kivikautisen ihmisen arjesta. Työryhmä: Riina Leskelä, Markku Onttonen, Vesa Saarinen ja Lotta Ventelä. Hammud alHitar puhuu myös Rashad Muhammed Saidille, jonka jyrkkyyteen alkaa ilmaantua väljempiä vivahteita. Tositapahtumiin pohjautuvan draaman voimaa lisää sekin, että Norris ja hänen ystäväänsä esittävä Tamsin Greig ovat tuttuja komediarooleista. 19.01 Lille Ho och loppan Fli. 17.30 Lisää Huulipunaa. 17.00 Lattjo Lajban: Witch. Jo antiikin Kreikassa pyydettiin ennustuksia Delfoin oraakkelilta. 11.25 Kung av Queens. 13.30 Urheilun iltapäivä (chat). (62 min, E) TV1 klo 21.55 Esa isien mailla RILLUMAREI. 08.00 Aamun peili ja sää. Oikeiden rikospaikkatutkijoiden työ ei taida New Yorkissakaan olla sellaista kuin telkkarissa. 17.00-18.00 Mobiilipeli: Katapultti 2. 11.15 Figures de cirque. He muodostavat perinteisen ulama -yhteisön. Midsomerin murh. 21.10 Jälkikoirat. 20.00 Bobster. Israelilaisen Flg Filmisin tuottama elokuva tasapainoilee pateettisuuden ja karuuden välimaastossa. Matka etenee, mutta konfliktit eivät vähene. 21.55 Novosti po-russki. 22.00 Birthday Girl. 14.00 Mobiilipeli: Katapultti 2. 19.40 Lotto med drömvinsten. Kauppal. 13.25 Hem till gården. 18.00 Curling: Saksa – Tanska, MM-kilpailu, naiset, Grande Prairie, Kanada. 21.00 Maximalt 22.00 Fri Bas. päivästä vuonna 2001 – mistäpä muustakaan. 22.55 SVT uutiset. Tai hetkinen, siinähän tuli jo enemmänkin kuin yksi asia. 10.30 Maakuntaradio. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God Morgon, Vega Österbotten 06.31 Regionala nyheter 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt med väder 08.30 Regionala nyheter 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt med väder 09.10 Termos 09.55 Regionalt nyhetssammandrag 15.30 Österbotten idag 15.31 Regionala nyheter 16.00 Aktuellt med väder 16.30 Regionala nyheter 16.55 Nyhetssammandrag. Clare tapaa Peten ja menee naimisiin. 13.20 E! Entertainment: Lemmenliemessä. 19.20 Uudenmaan uutiset. Arvostelussa mm. 06.05 Hartaita säveliä. Ihmiskunnan aarteita esittelevässä sarjassa tutustutaan Buharaan, Keski-Aasian islamilaisen kulttuurin keskukseen. 18.15 Sää. Kotimaiset. 18.00 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 18.30 Krokodill. TOSITRAGEDIA. on kyllä letkeässä lomavireessä, mutta Horatio Sanzin käsitys huumorista jää pelkän karjumisen asteelle. 19.45 Lokala nyheter. 17.00 Tutkittu juttu: Tulevan vainukoirat. 23.05 Ammattilainen. Seitsemän Uutiset ma 749 000 9. 12.35 E! Entertainment: Karjaa ja kimalletta. 09.35-10.25 Drop 3. 14.00 Uutiset ja Ajantasa. 20.50 Niklaksen keittiössä. Digikanavat . Pohjantähden alla: su 622 000 7. Katsaus päättyvään uutispäivään. 19.01 Lille Ho och loppan Fli. 17.10 Gomorron Sverige. Hän karkasi vankilasta, vältti kuolemantuomion mutta päätyi henkipatoksi suurkaupungin kujille. Katsotuimmat . YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.31 YleX Aamu. 12.00 Jalkapallo: Maalikooste. Osa 5/10: Mitä saisi olla. 0.35 Vinnare: V64. 18.00 X3M-Nyheter. 08.15 Ykkösaamu. Lähde: Finnpanel OY / TV-mittaritutkimus TV1 1. 07.00 Mobiilipeli: Astronaut3. Heitä yhdistää asunnottomuus, huumeet ja prostituutio. 22.15-00.35 Uutispäivä. 19.30-20.00 Gillette World Cup 2006. 3.10 Nattöppet. Kotikatu to 760 000 4. 17.56 Löpsedeln. Miettinen. 13.00 Rapport. 01.30-06.00 Polttopallo. Nyt tulevaisuuden tutkimusta voi opiskella yliopistossa. 13.00-14.12 Ohjelmakirjasto: Tehdään puusta. Tv 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. 07.45 Hartaita säveliä. Osa 2: Luovan mainonnan lumo. 14.25 Inte helt perfekt. Paljastavat silmät -jaksossa New Yorkin näkymiä edustavat vain satunnaiset kuvat pilvenpiirtäjistä ja Brooklynin sillasta, ellei New York Cityn ominaispiirteeksi sitten katsota CSI:n synkkiä värisävyjä ja omituisen murjottavaa tunnelmaa. Voikkaan pommi paljasti poliitikkojen voimattomuuden. 17.10 Gomorron Sverige. Klockan. päivä, China Open. 19.10 Barndokumentären: På Kulan. 20.55 Vikinglotto. 12.00–12.15 Ur Jorden. 17.30 Lääketiede: Nainen potilaana. 19.10 Barndokumentären: På Kulan. Vuoropuheluohjelman tavoitteena on saattaa syytetyt kohtaamaan uskon-ja lainoppineita, jotka valvovat lakeja. Osa 1/3: Radion kutsu. Pikku hiljaa kuitenkin paljastuu, että Petellä on ongelma. 12.00-12.09 Euronews. 19.00 Nissan Sports Adventure. Yle 24 04.00 Teematieto. 16.00 Mobiilipeli: Astronaut3. 12.03 Pravda 14.00 X3M-Nyheter. Evakkojen elämä oli alussa vaikeaa. 11.00 Mobiilipeli: Katapultti 2. Kielikorvaa kutkuttavia keskusteluja englanniksi a little chat over a cup of tea! 17.15 Kortnytt. 11.00 Piel morena – mirada sueca. Bärtil löytää tyynynsä alta paketin. 18.35 Bettina S. Yhdeksän Uutiset ma 694 000 Nelonen 1. 17.30 Maakuntauutiset. 17.55 Urheiluradio. Vieraissa tuvissa. Amerikkalainen nuorisosarja. 19.30 Lounais-Suomen uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. 22.55-23.25 SM-rallisprintti: Keuruu. Käenpesä ma 829 000 4. 1.50–7.00 Sändning från SVT24. 06.15 Aamuhartaus. Nelosen sää ti 236 000 10. ??. Myös turisteihin kohdistuneet hyökkäykset ja väkivallanteot ovat mustanneet maan maineen. Poikien veriveljeys voi päättyä koska tahansa heistä riippumattomista syistä. 15.30 Nyheterna. Juha-Pekka Sillanpää. Elettiin sitä kivikaudellakin. 19.05 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 04.00-05.00 Mobiilipeli: Astronaut3. 11.55 Urheiluradio. Siellä ihmiset ostavat toisiaan ja myyvät itseään. 10.03 Maximalt 12.00 X3M-Nyheter. 22.05 Päivä tunnissa. 13.00 Urheilun iltapäivä: Täällä Pasila ja SLU (suora). Käsikirjoittaja Anna Maloneylla on onneksi kumminkin malttia. Edessä on viikko saneeraustyömaalla. 18.15 TV-nytt. 23.06 Från Europas konsertestrader. ?. Tv-uutiset ja sää to 1 014 000 2. Omalaatuinen hyvyyden kosketus sipaisee Ninoa hetken, kun hänen palvelujaan ostava mies tarjoaa hänelle asunnon. Amerikkalainen realitysarja saamattomien rakastuneiden matkasta pöytään ja ties vaikka pidemmällekin perustuu Ted Taylorin kirjaan ”Cook Your Way into Her Pants”. 23.05-00.35 Jalkapalloa. Epätoivoisia päätöksiä. Sen tiedon jälkeen tv-elokuvaa ei voi katsoa kuin pahojen aavistusten vallassa. E: Shaft su 440 000 4. 16.00 Tv-uutiset. 20.20 Itä-Suomen uutiset. Liha on heikko!. 22.05 Radiaattori. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Aamun Radio/Kimmo Vehviläinen & Co 10.00 Radio Novan päivät/Maria Leppänen 14.00 Radio Nova/Jokisen Eväät û Taavi Salmivaara 18.00 Radio Novan illat/Kati Hyttinen 22.00 Radio Novan yö KESKIPOHJANMAA . 19.10 Kulttuuriuutiset. 09.30 MiniRally. 19.41 Suomi tänään. Saddamista sisällissotaan kolmessa vuodessa. 21.03 Vikinglotto. Kakkosen kevätsää su 741 000 2. Ateriointia aamusta iltaan ja Täydenkuun juhla. 17.00 Rapport. Sytyttääkseen lihan uuteen hehkuun hän valmistaa kahden hengen hampurilaisillallisen ja opettelee sylitanssia. Dessutom aktuella gäster och musikunderhållning samt trisskrap. 16.05 Martha. Uutisvuoto la 740 000 5. 21.00 Kitarama. ???. 12.25 Pussel. Kokenut ja karismaattinen ukkokaksikko pelastaa hukkateille silloin tällöin lipsahtelevan oikeusdraaman Epäilyksen alaisena (Under Suspicion, 2000). Jorma Nortimon ohjaama Lännen lokarin veli (1952) haki viihdyttämisen tasapainoa yhdistämällä perilupsakan Esa Pakarisen ja kerrastoa myöten tärkätyn iskelmäherttua Henry Theelin. 20.05-22.00 Drop 3. Onko liha heikko. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset. Tv-uutiset su 600 000 9. 18.55 Suomi tänään. MTV3 klo 21.00 Vesa Majanen Kovin on synkkää ja ikävää Kustakin ohjelmasta mukana vain katsotuin esityskerta. Kesken kaiken palautuu mieleen tärkeä ihminen: äiti on parasta maan päällä. 11.30 Living Room. 13.20 Nyheterna. 21.00 Purjehdus: Inside Alinghi. Hal. 10.00 Euronews. Ruotsin tv 1 7.00 Gomorron Sverige. 20.30 Tv-uutiset ja sää. 19.00 Maailman kodit. Kohdatessaan ääriuskovaisen ja terrorismista syytettyjä hän yrittää vakuuttaa heille, että islam on rauhan ja suvaitsevaisuuden uskonto ja että Koraani ei anna oikeutta tappamiseen. 01.10 Gavin Crawford Show. 20.01 Sökandet efter Skattkammarön. Kummitusjuttu. 15.35 Ordjakten. 21.40 Oddasat. 18.00 Aktuellt. 10.00 X3M-Nyheter . ??. Päivän tarina. Yksi suosituimmista oppineista on maltillinen Qadi Hammud al-Hitar, joka on myös Jemenin johtavia tuomareita. 23.03 Jytää ja purkkaa. Lehmä nimeltä Fred Segal. Hackmanin ja Freemanin kehittämän hankaussähkön vuoksi yli oman tarpeen tyylittelevän leffan jaksaa katsoa loppuun. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 Godmorgon med A-laget. 15.00 Ordjakten. Hän toimii myös maan ihmisoikeusjärjestön johtajana. 20.10 Keski-Suomen uutiset. 0.30 Rapport. 18.30 Etälukio: Opi yrittäjyyttä. 17.00 Päivän peili ja sää. Hiski Salomaan ikivihreä reissulaulu sai Reino Helismaan kirjoittamaan suruttoman sikermän ralleja, väärinkäsityksiä ja kuherruksia. 12.55 Hem till gården. 19.00 Bolibompa. 18.50 That ’70s show. Juha Roiha. 16.55 Urheilusähkeet (suora). Juha Roiha. 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. Mort Nathanin ohjaama komedia on aiheensa puolesta epätoivon ja ennakkoluulon huippu, muttei sittenkään ihan niin tunkkainen tapaus kuin alku antaisi odottaa. 20.20 Suhteellista. 10.30 Var fick du luft ifrån. Jemen, pitkään suljettuna ja erityksissä elänyt valtio, uskoo niin. Osa 10/13: Tietopaketti LVI-asentajan ammatista. Tanssii Tähtien Ka.. PS2:n hilpeä Ape Escape 3. 14.05–15.05 Konståkning: VM. 11.15 Figures de cirque. 23.35 Tilt.tv. 16.30 Maan povesta – Suomen arkeologiaa. 11.55-12.23 Living Room. Keskipäivän peili ja sää. 22.15 Golf: Asian Tour. on... Osa 4/8. Susanna Toivanen. 19.04 Luonto-Suomi. (1987) Rockralli Helsingin KulttuuritalolYle Teema 06.00 Sub chat. 17.55 Kung av Queens. 19.00 Uutiset ja sää. 08.00 Mobiilipeli: Katapultti 2. 18.50 Iltahartaus. E: Näkym. 19.30 Hjärnkontoret. 16.10 Musikrepubliken. 21.20 PohjoisSuomen uutiset. A-piste ma 713 000 6. 19.20 Evas pysselshow. 18.20 Viittomakieliset uutiset. 17.25 Malcolm – ett geni i familjen. 19.00 Tv-uutiset. 15.00 Mobiilipeli: Bumper Cars. 21.00 Moottoriurheilu: MotorStars. 00.00 Tremors. 10.30 Var fick du luft ifrån. Vieläkö opinnot maistuvat urakan jälkeen. 21.00 Urheiluruutu ja V5-ravipeli. Kun yleinen hölmöily leviää elokuvan kaikille osa-alueille, ei jollakin seksuaalisen suuntautuneisuuden tapaisella yksityiskohdalla ole väliä. Mikään ei tietenkään voi olla kauempana totuudesta. 20.15 Väliajalla: Nuoren tytön muotokuva. 10.00 Ihmeiden aika. 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. Ruotsin television suomenkieliset uutiset. Dokumentissa seurataan Afganistanissa taistelleen ja al-Qaidaan liittyneen Rashad Muhammed Saidin osallistumista vuoropuheluohjelmaan. Lintuhysterian ylilyönnit. 17.25 Ravi-tv: Pelivihjeet (suora). 20.30 Jeopardy! 21.00 Nattskiftet. 10.43 Tieteen viikko. FST 09.00 Ravi-tv: Tampereen ravit. 16.00 Urheilun iltapäivä (chat). Puistoon lankeaa kuitenkin hetkittäin viisto valo, jonka lähteenä on pokien keskinäinen solidaarisuus. 13.00 Figaro. Classic-otteluna 07.04.2004 pelattu ottelu Olympique Lyonnais FC Porto. TV2 klo 22.05 Maila-Katriina Tuominen Poikia Tel Avivin varjoisilta kujilta. 20.00 Jatkuu – tv-mainonta Suomessa. SubTV Kaapelikanavat . 06.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. ma 753 000 8. 1.10 Pokermiljonen. Aika aikaa kutakin. 22.45 Purjehdus: Rolex Sydney-Hobart. 13.00-14.40 Astronautti 3. Yökeikka, dokumentti Yö-yhtyeestä. Ainakaan avausjaksossa ei sarjan näyttämöä New Yorkia sen suuremmin käytetä hyväksi, mutta eipä ykkösjaksoa – eikä sarjaa ylipäänsä – ole siellä edes kuvattu, vaan työt on tehty studiossa Los Angelesissa. 21.20 Spotlight. Sarjan kilpailjat pyrkivät tähdiksi kaupungin yötaivaalle. 07.50 Aamuhartaus. rakk... Toinen esitys. 20.30 Rapport. 22.00 Baari. 23.35 24. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Jos heti alkuun on sanottava jotakin myönteistä, niin yhdessä asiassa CSI: New York on omaa luokkaansa verrattuna Las Vegasin yksitoikkoiseen perusCSI:hin ja tahattoman (?) humoristiseen Miami-versioon. Toinen esitys. Toisensa he tapaavat katutappelussa, josta heille tuli ystävyyden alkuisku. 13.55 Pätkä. 22.00 Aktuellt. 09.35 Famous. 22.0523.55 Astronautti 3. Tv-uutiset ja Kuud...ti 630 000 6. 13.05 Så ska det låta. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Katu antaa vapauden, omat taskut ystävyyden. 4.05 Århundradets krig. 21.10 Inblick i samhället. la 539 000 TV2 1. 21.55 Kulttuuriuutiset. Ruotsin television suomenkieliset uutiset. Osa 10/13: Jeremias on juuri aloittanut LVI-alan opinnot. ti 658 000 5. Amerikkalaissotilaan tie Tikritistä Tampereelle. 00.00 Uutiset ja sää. Suora. Muovipaikat tuovat uusia terveysriskejä. 20.00 Tv-uutiset. 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. 18.15 Kuka on kukin kirjallisuudessa. He tuntevat Tel Avivin puistot, syrjäiset kujat ja rähjäiset asuinkolot. 17.10 Ajankohtainen kakkonen uusintana. 19.00 Bolibompa. 21.04 Suomi tänään. 0.30 Rapport. Sankarikaksikkoa ei tosin voi tasaiseksi kehua. Tappelu kuitenkin katkeaa hetkeksi, kun yksi lehmistä alkaa synnyttää. Kesto 90 min. 4D: Aviom. Kuumeneeko Chris. 18.00 Kielimatka Kiinaan. Mies, joka on mustasukkainen vaimonsa vanhemmillekin, ei kovin vähällä taivu terapiassa itsetutkiskeluun. Kahdeksan uutiset ti 252 000 9. päivä, China Open. ??. 22.00 Uutiset ja sää. 14.30 Maakuntaradio. Brittiläinen komediasarja. Dokumenttisarjassa tutustutaan ihmisten elintapoihin ja kodin tärkeimpiin esineisiin eri puolilla maailmaa. 16.10 Törnfåglarna. 18.00 Plus. Tuomari ja terroristi on tärkeä ohjelma siksi, että se erittelee selväkielisesti ääri-islamia ja Jemenin käyttöön ottamaa perinteistä vuoropuheluohjemaa vaikean ongelman ratkaisemiseksi. 10.15-10.30 Koulu-tv: Ihmiskunnan aarteita. miljonäär.. 20.30 Rapport. 00.00 Uutiset ja sää. 12.15 Maakuntaradio. 21.30 Italian liiga: Cagliari – Fiorentina (suora). 15.20 Törnfåglarna. 06.00 Mobiilipeli: Bumper Cars. Karsintaotteluiden parhaat palat. 23.30 Mobiilipeli: Bumper Cars. 6/10. Roger Moore, takavuosien James Bond, ja saman vuosikerran kovanaamadekkari Shaft, eli Richard Roundtree, suostuivat mukaan virnuilemaan. 13.00 Lentopallo: Mestarien liiga. 21.10 Pohjanmaan uutiset. 14.00 Uutiset. Juha Roiha. Vihaa, väkivaltaa ja miespahan psykopaattiluonnetta ei paukauteta katsojan silmille kuten alan tyypillisissä amerikkalaisdraamoissa. (106 min) Nelonen klo 21.30 Pekka Eronen Kun unelma onnesta särkyy Hankala puoliso. 20.35 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 21.30 Mitt i naturen. Saamenkieliset tv-uutiset. 23.30 Konståkning: VM. 12.00 Urheilumania. 13.00 Rapport. 11.00 MiniRally. Eileen puolestaan on jokaista naista pelottavassa tilanteessa hän saa kuulla sairastaako rintasyöpää vai ei. 22.15 Classica. Kamera kiertää to 602 000 8. 20.00 SubLeffa: Boat Trip – kuuma sinkkuristeily. Heitä yhdistää myös halu muuttaa elämänsä niin epätoivoiselta kuin se näyttääkin. MiniRally. CSI: New York on lisäksi jonkin verran uskottavampi ja maanläheisempi kuin toiset kaksi CSI:ta, mutta tokko sitäkään voi täysin totuudenmukaisena pitää. (75 min) TV1 klo 15.05 Heterot homolaivalla KOMEDIA. 07.15 Aamusoitto. Magneettien tuntematon voima. Nyt ei naurata. 21.15 Golf: US PGA Tour – Bay Hill Invitational. Osa 4: Miten sujuu diabetesta sairastavan Theresan synnytys. 19.20 Herrojen herkut. 18.55 Urheilusähkeet (suora). 17.00 Rapport. 21.55 Suomi tänään. Osa 8/8: Lohturuokaa. Mihin Eva Polttila luuli radiossa käytettävän mikrofonia. 14.03 Tiedekahvila. 11.00 Pussel. 5.55 Nattöppet. Ajankohtainen... 21.30 Mitt i naturen. 22.45 Late Night with Conan O’Brien. Akuutti ti 548 000 MTV3 1. 13.00 Mobiilipeli: Astronaut3. Salatut elämät ma1 037 000 3. 12.00 Mobiilipeli: Bumper Cars. 18.03 Kulturradion: Rapido. MTV3 Plus 05.00 Mobiilipeli: Katapultti 2. ma 659 000 7. TV1 klo 19.05 Maila-Katriina Tuominen Jemen etsii ratkaisua terrorismiin Palestiinalainen Nino ja juutalainen Dudu ovat parhaita ystävyksiä. 00.05 Yöradio. la 766 000 6. 5.00 Nattöppet. 08.35-09.30 Astronautti 3. ”Olen vanha sielu.” Näin kuvailee itseään taitelija ja buddhalainen J-O Mallander. 09.10 YLE News. 23.00 Nyheterna, Ekonominyheterna och Sporten. 18.30 Hartaita säveliä. 23.00 Vieraan valinta. Magnetismi on johdattanut merenkävijöitä yli merten ammoisista ajoista lähtien, mutta se pystyy silti yhä yllättämään. 09.00 Mobiilipeli: Bumper Cars. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 14/21: Oman. 19.20 Will & Grace. Kun hän yritti paluuta kotiin, sai hän veljensä ampuman luodin kylkeensä. 10.3012.55 Katapultti 2. Keskiviikkona 22.3.2006 Radio & TV 19 Ruotsin tv 2 7.00 Gomorron Sverige. 21.50 Lohtua ja kauneutta. 22.00 Lost. Sama pätee myös CSI:n alkuvaiheessa joskus vuosia sitten uutuutena säväyttäneeseen tehokeinoon esittää tietokonegrafiikan keinoin, mitä kaikkea pahaa elimistöön tunkeutuva luoti tai muu ikävä vieras saa aikaan. 14.05–15.05 Konståkning: VM. 17.30 Napit vastakkain. 19.55 Urheiluradio. 20.30 X3M-Sporten. Ruotsalainen piirrossarja 10-vuotiaiden ja samaa luokkaa käyvien Karlin ja Danin ystävyydestä. 00.00-01.25 Katapultti 2. 21.35 Urheiluradio. Tomi Saarinen. 2/6. 19.50 Hämeen uutiset. Vieraana Marzi ‘’soololevy’’ Nyman.Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 10.03 YleX Tänään 14.05 YleX Iltapäivä. Lapsuuden radiomuistoja eri vuosikymmeniltä: miksi Svinhuvudin valinta herätti aikanaan pienessä Hansissa suurta pelkoa. 14.45 Peliputki: Drop. 21.50 Merisää. Ihmisiä asui karjakeittiöissä ja pienissä tuvissa. 17.16 Karl Sundlöv. 21.30 UCL Classic-ottelu. Chrisin herkullisten kupeiden muisto kutsuu häntä nyt aloittamaan intiimielämän uudelleen. Russel Crowe. 00.05 Nattklassiskt. 12.00–12.15 Ur Jorden. Janice Dickson. 10.30 Derby -mobiilipeli. 18.30 E! Entertainment: Hollywoodin tositarinat. 15.30 Rahalinko. 18.50 Merisää. 20.04 Suomi tänään. 18.03 X-Ryhmä. 19.20 Evas pysselshow. MOT ma 627 000 8. 20.05 Kulttuuriuutiset. 20.30 Prisma Studio. Mikko Kekäläinen. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. ti 228 000 Voiko vuoropuhelu avata tien ulos terrorismista. 09.02 Kultaa ja hopeaa. Puutyöaskartelu on tätä nykyä yhä suositumpi harrastus. Harmeja kerrakseen. Elisabeth Loftus, psykologi. 20.01 Sökandet efter Skattkammarön. Sillä silmällä ke 279 000 6. 20.00 Uutiset. 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Päivän Kupletti 9.10 Musiikkipuolituntinen 9.30 Yllätysvieras 10.00 Nimipäivät 10.05 Työpaikkatoivekonsertti 11.05 Toivelevyt 0700 98300 (5,01 €+pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 STT:n uutiset ja sää 12.05 Hilpeästi hanurilla 12.15 Ajankohtaista aalloilla 13.00 Kuuntelijan ääni 14.00 Terveysuutiset 15.00 STT:n uutiset ja sää 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 STT:n uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Järviradio soi 21.00 VOA Radio Dei 104,3 MHz 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Ääni-Piplia 07.00 RADIO DEIN AAMU 07.05 Perheen aika 07.15 Raamattuavain 07.40 Viikon teos 08.15 Suolapala 08.50 Viikon levy 09.00 Päivän vieras -tunti 0.00 10.00 RADIO DEIN PÄIVÄ 10.00 Soittolista 10.30 Onnentoivotukset 10.50 Toivon Sana 11.00 Kuuntelijan toivelista 12.50 Ikkunoita Kiinaan 13.00 Soittotunti 14.00 Päivän vieras -tunti (u) 15.00 ERILAINEN ILTAPÄIVÄ 17.00 ILTADEI 18.00 Lasten iltahetki 18.15 19.45 ALUEELLISTA OHJELMAA 19.50 One Way 20.50 Ääni-Piplia (u) 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Lutherin mannaa 21.45 Come Home 23.00 Yhteys (venäjänkielinen) 00.00 Kappeli-ilta Eurosport 9.30 Snooker: 3. 23.30 Ammattilaisen Opo-paketti. Kun rakkaus satuttaa (Falling Apart, 2003) kertoo alkuteksteissään, että joka neljäs brittinainen joutuu jonkinlaisen väkivallan uhriksi parisuhteessaan. 0.40 Kulturnyheterna. Nähdään asentajan työ osana saneeraustyömaata. Sen mielikuvan murtumien on Hermione Norrisin ja Mark Strongin tulkitsemana riuduttavaa seurattavaa. 17.45 BUU-klubben: Bärtil. 14.00 Dagens rätt. 00.05 Yöklassinen. 10.00 Mobiilipeli: Astronaut3. Suora. 0.40 Kulturnyheterna. 15.20 Törnfåglarna. 18.25 Tredje klotet från solen. 18.00 Golf: Euroopan kiertue TCL Classic kooste. 19.30 Hjärnkontoret. Radiot . 22.55 Lokala nyheter. 15.0015.04 Tv-uutiset. Täydelliset naiset ma 467 000 3. 5.30 Hem till gården. Lahja. 11.00-11.04 Tv-uutiset. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz 0.00 Pookin yö-aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Uutiset 6.05 Huomenta Pookista 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Kohti aamupäivää 9.00 Alueuutiset 9.10 Kohti aamupäivää jatkuu 10.00 Uutiset 10.05 Ajankohtaista aamupäivää 11.00 Alueuutiset 11.10 Lounastauko (173191, 2e/viesti) 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Lounastauko jatkuu 13.00 Alueuutiset 13.10 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 16.00 Uutiset 17.00 Alueuutiset 17.05 Kohti iltaa Pookin aalloilla jatkuu 18.00 Talousuutiset 18.05 Pookin aalloilla-kotimaisen musiikin tahdissa 19.00 Aaria-vartti 24.00 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Raamattu kannesta kanteen 7.00 STT:n uutiset ja sää 7.05 Aamuhartaus , toim. 14.45 Drop 3. 21.30 SVT uutiset. V5-rivi. Ovatko uudet ja kalliit kolesterolilääkkeet tehokkaampia kuin vanhat. Päivän sää ma 717 000 10. 11.00 Piel morena – mirada sueca. pallon MM-kisojen ennakko-ohjelma. 15.55 Urheilusähkeet (suora). 16.00 Uutiset ja sää. 13.30 Snooker: 3. F1/Malesia/GP su 795 000 5. 18.30 Krokodill. MV. Miten luodaan mahdollisimman helppohoitoinen ja kestävä suomalainen puutarha. 18.03 Bumerang 20.00 Lyssnarens egen lista. Nyt verisuonten ja luiden ja sisuskalujen tuhoutuminen litinöineen ja rutinoineen tuntuu enää haukotuttavalta. 15.55 YLE news. 03.00 Mobiilipeli: Bumper Cars. 11.55 Päivän mietelause. 09.15 Uutispäivä. 12.30-12.44 Koulu-tv: Ekolokero. Se on siinä su 570 000 10. 21.40 Melodiradion. 01.35-06.00 Sub chat. ?. Alkuun ikävät faktat. Sipaisu ei kestä kuin ohikiitävän hetken ja paluu pimeään sujuu mutkattomasti. tal... 22.00 Uutiset ja sää. 02.00 Mobiilipeli: Katapultti 2. Interaktiivinen viihdevisailu, johon sinä voit osallistua puhelimitse ja jossa juuri sinä voit voittaa suuria summia rahaa! 11.50 Beverly Hills, 90210. 10:00/11:00/12:00/13:00 Uutiset ja sää työpaikkatoiveita 10:35 Päivän uutistoimittaja 11:35 Viikon artisti 12:35 Listapuhelu 13:35 Tuplaa palkkasi 14.00-19.00 Hannu Aholaita 14:00/15:00/16:00/17:00/18:00 Uutiset ja sää 14:35 Viikon artisti 15:35 Kaksintaistelu 16:10 Listapuhelu 16:35 Artisti liikenteessä 17:20 Toive 18:35 Piian Peili (ma, ti, to, pe) ke 18-19 Iskelmän Lista 8 kärjessä 19.00-24.00 Cia Heritty (ma, ke) / Toni Lund (ti, to, pe) 19:00/20:00/21:00 Uutiset ja sää 19:35 Viikon artisti 20:15 333 euron minuutin kertaus 20:35 Hyviä uutisia 21:15 Tuplaa palkkasi puhelun kertaus 21:35 Viikon artisti 22:35 Hyviä uutisia 23:35 Viikon artisti la. 17-vuotias Nino on Israelissa laittomasti. 20.03 Sää. 14.15 Peliputki: Love Calculator. Kolmiosainen reportaasisarja suomalaisesta televisiomainonnasta. 2.25 Alias. 23.03 Löpsedeln. Cuba Gooding Jr. Millaista tietoa se tarjoaa, kuka siitä hyötyy. Strong paljastaa Peten mielessä jomottavat vähitellen ja yhtäläisen tuskallisesti. 16.15 Alta lipan. Osa 4/4. Pihan suunnittelu. Ex-rakastettu Whitney on vegaani ja tuleva juristi hänkin. (94 min, E) Subtv klo 20.00 Karismaattinen kuulustelutilanne KUULUSTELUJÄNNÄRI. 1/5. 1.50–7.00 Sändning från SVT24. 20.55 Veikkauksen Kenon, Mitalipelin ja Vikingloton numerot. 18.18 Den Dansande Björnen 19.00 Aktuellt. ???. Kummankin lapsuus on täynnä kolhuja, väkivaltaa, hylkimistä. USA 2002. 23.15 Taitoluistelu: Parit, vapaaohjelma, MM-kilpailu, Calgary, Kanada. Voisiko Jemenin tie ratkaista maailmanrauhaa uhkaavan pattitilanteen. 13.00-13.04 Tv-uutiset. la 260 000 8. 09.45 Kuka on kukin kirjallisuudessa. Urheiluruutu su 668 000 4. Olli, Tuomas ja Maria. 17.33 Suomi tänään. Boris Pasternakin ja italialaisen kustantajan salaiseen kirjeenvaihtoon perustuva dokumentti menestyskirjan tarinasta. Amalgaami vai akrylaatti ojasta allikkoon. 18.25 Tänään otsikoissa. 21.00 Packat & klart. 12.15 Risto Nurmen luontoradio. Väärinkäsitys. Uusinta maanantailta. Se mitä vielä piti sanoa on, että ennen kaikkea CSI: New Yorkin nostaa omaan luokkaansa pääosan esittäjä Gary Sinise, jonka ansiosta sarjan voi nostaa selvästi rinnakkaissarjojen yläpuolelle. 0.50 Kronprinsessan. 00.45 Neon Genesis Evangelion. 11.00 Kirjakerho tarinan jäljillä. 23.35-03.59 Teematieto. Jemen on saanut roistovaltion varjon päälleen sen jälkeen, kun terroristit tuhosivat lokakuussa 2000 amerikkalaisen sota-aluksen. 18.00 Uutiset. 23.00 Uutiset. 10.00 Uutiset ja Ajantasa. 8.15 blir det Lattjo lajban för alla barn. 17.55 Urheilusähkeet (suora). Unelmakämppä su 391 000 5. Huumorintajuinen ja energinen pr-mies vaikutti sopivalta elämänkumppanilta menestyksekästä uraa puskevalle naiselle. Vain reilun tunnin pituinen draama ehtii kuvata aika uskottavasti, miksi Clare ihastui ja rakastui Peteen. Amerikansuomalaisen Esaias Coolmanin, alkuperäisnimeltään Esa Kulomaan, perintöreissu isien maille tuo vastaan muiden muassa Elsa Turakaisen, Sirkka-Liisa Wilénin ja Mai-Brit Heljon. Ruthien Shatzin ja Adi Barashin tositapahtumiin pohjaava Dokumenttiprojektin elokuva Puisto tapahtuu pitkien ja synkkien varjojen suojissa. 20.41 Suomi tänään. Suora. 13.05 Så ska det låta. 19.30 Muistojeni Karjala. 20.00 Katapultti 2. 16.45 Late Night with Conan O’Brien. Kuvataiteellisesti lahjakas lakitieteen opiskelija Chris rakastaa lihaa ja videopelejä. Lost to 553 000 2. 19.55 Vädret. 23.15-23.19 Kvällsnytt. 10.00 Uutiset. 07.00 Aamun peili ja sää. Siska la 582 000 9. Ranskan kieltä 14-19 -vuotiaille Pariisiin sijoittuvan tilannekomedian muodossa. Rei, osa 1/2. 20.20 Kipinä: Jan Olof Mallander. 10.50 Rahalinko. 20.00 Nyheterna och Ekonominyheterna. 15.00 Kulttuuriuutiset. 22.45 Tieteen viikko. 20.00 Bobster. 00.05 Nattklassiskt. 21.03 Sportradion. Osa 1/5. 11.55 Tredje klotet från solen. 16.30 Taitoluistelu: MM-kilpailu, Calgary, Kanada. 22.00 Jalkapalloa. Fabian ei ole tyytyväinen leirin varustetasoon ja haluaa lähettää vaatteensa pesulaan. 01.00 Mobiilipeli: Astronaut3. Marja, Peltsi ja Juhalahti. 17.10 Jääkiekkostudio (suora). 19.00 Uutiset ja sää. 16.15 Mediamuistoja. 7.00 samt lokalnyheter. 06.25 Nousutahdit. 22.00 Birthday Girl. 19.30 Simpsonit. Boat Trip – kuuma sinkkuristeily (2002) viskaa kiihkeätä sinkkuristeilyä odottaneen äijäkaksikon laivalle, joka on lastattu seurankipeillä homoilla ja ruotsalaisilla pimatsuilla. 15.10 Kultakuume. Urheilukanava 06.00 Ykkösen aamu-tv. Ja millainen on satavuotias Suomi vuonna 2017. 10.10 Ajankohtainen kakkonen. 0.50 Kronprinsessan. 10.03 Radiaattori. 19.20 Aftonandakt 19.30 Radiodoktorn 20.30 Musik på kvällskvisten 21.00 Aktuellt. 19.03 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 13.45 Peliputki: Noste. Gary Sinisen esittämän rikostutkijan Dan Taylorin vaimo sai surmansa World Trade Centerin tuhonneessa terrori-iskussa, mikä luonnollisesti selittää Taylorin hymyttömyyden. 17.25 Insectoscope: Susihämähäkki. 3/6: Suon elämää.Tutustu Suomen luontoon. 19.30 V5-ravit Vermo (suora). Jakson alakulon syy löytyy lähes viiden vuoden takaa, syyskuun 11. 21.00 Tohtori Zhivagon tarina. 19.05 Sää. Terrorismin pesäksi Jemen on leimautunut myös siksi, että jemeniläisiä taistelijoita on ollut mukana niin Afganistanin sodassa kuin al-Qaidan joukoissakin. 16.10 Törnfåglarna. Nelonen Plus 11.30 Extra en français. Hän, kuten muutkin terrorismista syytetyt, on oikeuttanut tekonsa Koraaniin vedoten. Toinen toistaan tukien he haparoivat eteenpäin. Monista brittidraamoista tutut näyttelijät vajoavat pohjaa kohti niin, että katsojakin joutuu jakamaan heidän voimattomuutensa. 20.00 TV-nytt. Krisse Show pe 272 000 7. Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7 MHz, Iskelmä Botnia 94,6 MHz 00.00-05.00 Iskelmän yö kevyen musiikin klassikoita 05.00-06.00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita 06.00-10.00 Timo Virkkula 06.00/07:00/08:00/09:00 Uutiset ja sää 06:30/07:30/08:30Sää ja uutisotsikot 06:35 Aamun toiveherätys 07:15 Heikkotasoinen vitsi 07:20 Artisti liikenteessä 07:35 333 euron minuutti 08:35 Viikon artisti 09:10 Kahvitaukotoive 09:30 Iskelmän hyvät uutiset 10.00-14.00 Anna-Mari Raaska Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 06.05-08.30 Drop 3. Huuma la 763 000 7. Esittelyssä lopputurnauksen joukkueet ja pelaajat. WTC-iskun jälkeen maailmaa on kuitenkin ehtinyt koetella jo niin monta murhenäytelmää, että 9/11muistelu alkaa kääntyä tarkoitustaan vastaan. Norris väläyttää niitä hetkiä, jolloin rakkaus muuttuu epäilyksi ja epäily peloksi. 21.00 Uutiset. 21.05 Urheilu: Wednesday Selection. 19.30 Materian mysteerit. 17.00 Pelistudio (suora). Sam trouve du travail. Urheiluruutu ma 900 000 3. Hollantilaisen elokuvantekijän Wim Kayzerin henkilökohtaisia ja syväluotaavia keskusteluja eri puolilta maailmaa kotoisin olevien tutkijoiden ja kirjailijoiden kanssa. 19.40 Kaakkois-Suomen uutiset. 17.00 Päivän peili ja sää. 22.00 TV-arkisto: Yö-yhtye ja Sakari Kuosmanen. 18.03 Luonto-Suomi. su 1 460 000 2. 16.05 Tänään otsikoissa. FA-cupin kuudennen kierroksen ottelu Chelsea Newcastle United. 23.00 Leena Lehtinen 00.00 Ylen Yöradio YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz/ 04.00 Ylen aamu
– Päätän pikapuoliin lehden kohtalosta, kertoo syyttäjä Sonja Seligmann. Monipuolisista vaihtoehdoista löydämme juuri sinun toiveitasi vastaavan Elisa Paketin. Tule tutustumaan! Elisa Paketti sisältää: Elisa Puhepaketti 70 (6,90 €/kk) ja 3G-puhelin (Nokia 6680 alk. Tähän asti Freivalds on väittänyt, ettei tuntenut asiaa. Passiivinen tupakointi tappaa 79 500 EU:ssa HALMSTAD (STT–TT) Aku Ankka, 58, on ollut poliisin huostassa jo puolentoista vuoden ajan Halmstadissa Ruotsissa. 153 tkm, 2-renkaat, soitin 7.900e Renault Megane 1.4 HB -02 met.sin, aj. 95 tkm, 2-renkaat, hk, karjapuskuri ym. Opiskelijat ovat saaneet tukea ay-liikkeeltä, ja ensi viikon tiistaiksi suunnitellaan laajoja työnseisauksia. Kyseessä on ensimmäinen tarkempi EU:ta koskeva laskelma passiivisen tupakoinnin terveysvaikutuksista. Nimittämällä luottomiehensä varapääministerin Bosse Ringholmin, 63, väliaikaiseksi ulkoministeriksi Persson toisti vanhan temppunsa. 360 €), tai 3G-puhelin (Nokia 6630 alk. 25 tkm, 2-renkaat, soitin 18.400e Citroen Xantia 1.8i Break-96 tumman vihreä, aj. Työlain uudistuksesta alkanut laaja protestointi on samalla pakottamassa hallituksen harkitsemaan uudelleen kiistellyn lain kohtaloa. Persson ilmoitti tiistaiaamuna hyväksyneenä ulkoministeri Laila Freivaldsin eronpyynnön. 120 tkm, 2-renkaat, ilmastointi, soitin 9.500e Opel Meriva 1.6 Enjoy 5-ov. Menehtyvistä 72 000 altistuu tupakansavulle kotonaan ja 7 000 työpaikalla. Elisa Paketit myynnissä 1.4. Raportissa todetaan, että ympäristöön savukkeesta leviävä savu on myrkyllisempää kuin tupakoitsijan henkeensä vetämä tai ulos puhaltama savu. 490 €) (24 kk:n sopimus) Nopeita yhteyksiä ja lisäsovelluksia tukeva älypuhelin vaativaan käyttöön. Varsin kovan linjan valinnut hallitus ei kuitenkaan aio kumota lakia kokonaan. Lukiolaisjärjestö FIDL:n mukaan jopa neljännes maan yli 4 000 lukiosta oli jollain tavoin pysähdyksissä. 264 €)osia ei voi hankkia erikseen. 13.500e Peugeot 406 2.0 HDi Mistral-02 valk, aj. Freivalds on ollut myrskyn silmässä koko talven. (06) 831 6003 ma-pe 10-18 la 10-15 BRYSSEL (STT–AFP) Passiivisen tupakoinnin seurauksiin kuolee EU-maissa vuosittain 79 500 ihmistä, arvioidaan Brysselissä tiistaina julkaistussa selvityksessä. -02 met.punainen, aj. -04 hopea, aj. Tupakointi on kielletty jo useissa EU-maissa anniskelupaikoissa, mikä raportin mukaan ei ole johtanut pelättyyn taantumaan ravintola-alalla. 160 tkm, 2-renk, soitin, vetok, 1-om. Viime päivinä hallitus on kuitenkin viestittänyt olevansa valmis pohtimaan uudelleen koeajan pituutta ja sitä, pitäisikö työnantajalla kuitenkin olla jotain perusteluja nuoren työntekijän erottamiseen. Uuden lain mukaan 26-vuotiaan työntekijän voi sanoa jatkossa irti kahden vuoden koeaikana milloin tahansa ilman erityistä syytä. Vuodessa tästä ammattiryhmästä menehtyy tupakansavun aiheuttamiin sairauksiin 325 ihmistä, raportissa arvioidaan. elisa.?. 9.900e Renault Laguna 1.8i RT Wag -97 vihreä, aj. Ulkoministeri Freivalds joutui eroamaan Tsunami ja Muhammad-jupakka liikaa. Asia on ollut myös valtiopäivien perustuslakivaliokunnassa, mutta sielläkin sen käsittely on kesken. Siksi päädyin maanantai-iltana arvioon, että ulkoministerin tehtävien hoito on käynyt mahdottomaksi, Freivalds totesi pääministerinkansliassa Rosenbadissa järjestetyssä lyhyessä lehdistötilaisuudessa. Erona kuitenkin on, että kun opiskelijat 60-luvulla vaativat uudistuksia, vaativat he nyt vanhan järjestelmän säilyttämistä. Persson nimitti varapääministeri Bosse Ringholmin hoitamaan ulkoministerin tehtävää toistaiseksi. Uuden lain mukaan 26-vuotiaan työntekijän voi sanoa jatkossa irti kahden vuoden koeaikana milloin tahansa ilman erityistä syytä. 130 tkm, 2-renk, soitin, vetokoukku 6.900e J. Se on koottu yhdistelemällä tietoja kuolleisuudesta, tupakoinnin yleisyydestä ja ammattien jakautumisesta. Myös yhä useammat lukiot sulkivat ovensa, ja koululaiset ympäri maata vaihtoivat netissä tietoja siitä, kuinka monta oppilaitosta oli saatu mukaan. On nimittäin mahdollista, että opiskelijoiden päättäväisyys ei riitä pitkään, koska he kärsivät pidemmän päälle itse omasta lakkoilustaan. Perssonilla on niin vahvasti hallitus ja ministerinimitykset hyppysissään, että ulkoministeri ei eroa ilman Perssonin aloitteellisuutta. -98 valk, aj. Aku Ankka poliisin huostassa Ruotsissa Työlaki sysäsi Ranskan kriisiin Hallitus joutunee muuttamaan kiisteltyä lakia protestien vuoksi Uutta työlakia vastustavat mielenosoittajat kantoivat patjaa heitettäväksi mellakkapoliisien päälle. Joulukuussa Ruotsin katastrofikomissio arvosteli ankarasti hallituksen toimia Aasian hyökyaaltokatastrofin yhteydessä jouluna 2004. Persson valitteli samalla Freivaldsin eroa ja luonnehti tätä päteväksi ja voimakkaaksi ulkoministeriksi. 24.900e Fiat Dugato Maxi Van 2.8 Tdi -01 punainen, aj. Porvarilliset puolueet ovat vaatineet hänen eroaan kerta toisensa jälkeen, mutta eivät ehtineet päästä yksimielisyyteen epäluottamuslauseen nostamisesta. 13.900e Peugeot Boxer 350 LH 2.8 Hdi-02 valkoinen, aj. Datapaketti mahdollistaa nopean internet-selailun ja sähköpostin käytön kiinteään kuukausihintaan. Taustalla on kiista siitä, kuka omistaa tämän Aku Ankka lehden vuodelta 1948. Tällä on tarkoitus alentaa työnantajien kynnystä palkata nuoria. TV-Store Kokkola Rantakatu 4 puh. Freivaldsin harteille sovitettiin suurimman syntipukin viittaa. 13.500e Peugeot 406 2.0 ST Break-99 met.pun, aj. (ilman liittymää 370 €) (sis. Saari 0400-430 566 O. Hallitukselta odotetaan pikaisia toimia protestien rauhoittamiseksi, sillä kyselyjen mukaan ranskalaisten enemmistö pitää tilannetta jo vakavana yhteiskunnallisena kriisinä. MAALISKUUTA 2006 Lisää autoja kuvineen: www.mecar.fi Kuntotarkastetut laatuvaihdokit Mecarista Citroen Xsara 1.6 5-ov. Maanantaina paljastui, että Freivalds, 63, tiesi ulkoministeriön virkailijan toimista, kun ruotsindemokraattien kotisivu suljettiin helmikuun alkupuolella. 94 tkm, 2-renkaat, soitin, vetokoukku 10.800e VW Golf 1.4 CL 5-ov. puheaikaa 70 min/kk) Elisa Puhepaketti 70 Täyden palvelun Elisa Paketti 17,90€ 90€ /kk Nokia 6630 Siirry nykyaikaan. Protestit leviävät lukioissa Tiistaina monet Ranskan yliopistoista pysyivät protestina yhä täysin tai osittain kiinni. (ilman liittymää. Asiakkaalla oleva mahdollinen puheaika ei siirry Elisa Puhepaketti -liittymiin. Muiden Elisa liittymien hintatiedot www. Työssään vaaravyöhykkeessä ovat useasti ravintoloiden, baarien ja yökerhojen työntekijät. Esimerkiksi New Yorkissa ravintola-alalle on saatu yli 10 000 uutta työpaikkaa sen jälkeen kun tupakointi anniskelupaikoissa kiellettiin. 64 tkm, 2-renkaat, webasto, sis.alv. 140 tkm, 2-renkaat, soitin, ilmast, 1-om. 17.900e Chevrolet Chevy Van 30 -98 met.vihreä, aj. – Kaikkien mielenkiinto kohdistui vain tähän jupakkaan. Onko Freivaldsin eropäätös hänen omansa vai pääministerin Perssonin. Pääministeri Dominique de Villepinin oli määrä selventää aikeitaan puolueelleen vielä tiistain aikana. Ulkoministerin erottamisella Persson pääsi eroon painolastiksi käyneestä ministeristään ennen kuin syyskuun vaalit tulevat aivan liian lähelle. 178 tkm, 2-renk, soitin, vetokoukku 5.300e Peugeot 406 SR HDi 2.0 -01 met.vihreä, aj. Lehden omistanut pariskunta erosi, ja kumpikin osapuoli väittää olevansa lehden oikea omistaja. Kuva: AFP/Bertrand Guay TUKHOLMA (STT) Göran Perssonin 10-vuotispäivästä Ruotsin pääministerinä tuli tavallista dramaattisempi. 85 tkm, 2-renkaat, soitin/cd 14.500e Volvo S60 24i -02 met.keltainen, aj. Paketin yli menevät hinnat: 0,09€/min, 0,08 €/kpl. 11 €/kk, 24 kk:n hinta yht. Elisa tekee sen helpoksi. 15 €/kk, 24 kk:n hinta yht. 150 tkm, ilmastointi, vakionop.säädin, ym. Erja Yläjärvi BRYSSEL/PARIISI (STT) Ranska on ajautunut uuteen sisäiseen kriisiin vain neljä kuukautta kaoottisten lähiömellakoiden jälkeen. Puhelin on SIM-lukittu eli sitä voi käyttää vain Elisan liittymän kanssa. Pikemminkin se näyttää pelaavan aikaa. Muiden Euroopan maiden kannalta Ranskan vaikeudet uudistustensa läpiajamisessa eivät lupaa hyvää. Jo nyt yliopistojen pysyminen kiinni on alkanut hermostuttaa osaa tärkeisiin tentteihin valmistautuvista opiskelijoista. Heidän mielestään ei ole ihme, että kansa reagoi muutoksiin negatiivisesti, kun hallitus on aiemmin itsekin harannut niitä vastaan. Elisa Paketti on uusi tapa ostaa puhelin ja liittymä yhdessä. Saat huippuluokan puhelimen sekä Elisa Puhepaketin haluamallasi määrällä puhetta edulliseen kuukausihintaan. Lehti on ensimmäinen koskaan Ruotsissa julkaistu Aku Ankka. 20 B1 (ent. Monien tarkkailijoiden mielestä hallitus saa kuitenkin syyttää ilmiöstä itseään. Ranskalaisiin on iskostunut viime aikoina syvä muutoksen ja globalisaation pelko, mikä jarruttaa pahoin lähes kaikkia uudistuksia. Tämä heijastelee kansalaisten tuntoja laajemminkin. 113 tkm, 2-renk, webasto, vetok, sis.alv. Ranskan kriisi voi heijastua myös torstaina alkavaan EUhuippukokoukseen, jossa on tarkoitus keskustella nimenomaan talousuudistuksista. KESKIVIIKKONA 22. alkaen. Kun valtionvarainministeri Erik Åsbrink huhtikuussa 1999 erosi, Persson nimitti Bosse Ringholmin uudeksi valtionvarainministeriksi. Tällä on tarkoitus alentaa työnantajien kynnystä palkata nuoria. (06) 831 6000 ma-pe: 10-18 la: 10-15 GSM-Store Kokkola Prisma puh. Hyvässä kunnossa olevista kappaleista on maksettu aiemmin yli 120 000 kruunua eli noin 13 000 euroa. 25.900e Kuorma-autot Naisten, miesten, nuorison ja lasten kenkiä Osoite: Pitkänsillank. Omistajuutta tavoittelee myös Västmanlandin leikkikalumuseo. Elisa Tekstaripaketti 100 2,99€ /kk (Sisältää tekstiviestejä 100 kpl/kk) Elisa Puhepaketti 70 Täyden palvelun Elisa Paketti 21,90€ /kk Nokia 6680 Nopeita yhteyksiä ja lisäsovelluksia tukeva älypuhelin vaativaan käyttöön. Puhelimissa on laitevalmistajan antama takuu. Kehno tilanne muille EU-maille Viime päivien mielenosoituksia on jo ehditty verrata vuoden 1968 protestiaaltoon. 182 tkm, 2-renk, stereot, ilmast, vetok. Maan haluttomuus uudistaa talouttaan on jo hidastanut EU-tasolla palvelujen vapauttamista sekä yhteisen energiapolitiikan luomista. Puhelimen omistusoikeus on asiakkaalla heti sopimuksen syntymisen jälkeen. Grand) H.U.O.M.! Kaikki kengät myydään Suuren suosion saanut, varaston Tule tekemään löytöjä!!! UUSIA MALLEJA SAAPUNUT Seudun suosituin kenkäkauppa E uro 5,10,15,20,30 TYHJENNYSMYYNTI JATKUU (24 kk:n sopimus) (sis. Ylisuutari 0400-582 806 Indolantie 7 Kokkola 06-8278 400 Opel Astra 1.6 Edition -00 vihreä, aj. puheaikaa 70 min/kk) Elisa Datapaketti 4€ /kk (Sisältää 25 Mt kotimaan datasiirtoa.) Ensimmäinen kuukausi maksuton. 68 tkm, 2-renkaat, ilmastointi, 1-om, hk 12.900e Toyota Corolla 1.3 Terra W -98 met.hopea, aj