Sivu 3 Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kokkolassa kaivataan lisää uusia toimijoita Tyllin pelloille, jossa on valmiina kaavoitettua tilaa. Ensisijaisesti kuoromiehenä tunnettu, musiikinlehtori on alkanut eläkepäivinään myös säveltää ja sovittaa, mutta harva tietää, kuinka innokas urheilumies hän myös on. Sivu 2 KP/ANTTI SAVELA Sankarivainajia muisteltiin sunnuntaina KP/JUKKA LEHOJÄRVI Honkonen yli ennätyksensä Tankarin majakkasaari on valmis ottamaan kesävieraat vastaan. Tulevan palveluliikenteen hinnaksi tulee kaupungin laskelmien mukaan leasing-autolla vuositasolla noin 68 tuhatta euroa, mikä sisältää myös tehtävään hankittavan kuljettajan palkan sekä polttoainekustannukset. Myös Kalajoella on ollut aiemmin omaa palvelukuljetustoimintaa, hän toteaa. yygelinmallisessa talossa. Suomen ykkösvahtina aloittanut Joonas Korpisalo palasi maalinsuulle pronssipelissä. TOUKOKUUTA 2017 KLO 15 KOKKOLA +15 YLIVIESKA +18 KLO 9 +9 +11 Hinta 2,50€. Naisesta oli pian määrä tulla Operation Mercyn Afganistanin-apulaisjohtaja, ja hän opiskeli parhaillaan paikallista darin kieltä. Sivu 8 Päät painuksissa. Sivu 3 Palveluliikenne Kalajoen käsiin Ostopalveluista luopumisella tavoitellaan säästöjä SATA TARINAA. Pirkko Lahti oli isänsä kuoleman aikaan vasta kaksivuotias. Äitinsä puolelta kaustislaista kansanpelimannisukua oleva Tirilä istahtaa . Maahantuojan mukaan VW-konserni on tehnyt päätöksen, jonka mukaan kaasuautoja ei tuoda maihin, jotka eivät ole hyväksyneet EU:n uutta katsastusdirektiiviä. Sivu 14 Perhon Kiriä edustava ultrajuoksija Teija Honkonen paransi omaa ennätystään kolmella kilometrillä, kun neljäs Kokkola Ultra Run juostiin sunnuntaina valmiiksi. Kestotilattuna kotiin 0,93€ (sis. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Monta kyytiä Tankariin Markkinajohtaja pisti kaasuautojen tuonnin jäähylle Uusia kaupan toimijoita etsitään Anni Saari Suomessa on pidetty tärkeänä, että kulttuuria on tarjolla erilaisille yleisöille ja myös suurten kaupunkien ulkopuolella. alv 10%) KOLUMNI Markus Kärkinen KALAJOKI Kalajoen kaupunki luopuu palveluliikenteen ostopalveluista ja tuottaa palvelut itse elokuun alusta lähtien. Nro 139 Maanantai 22. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN Leijonat kaatui taistellen Riikka Sipilä KOKKOLA (KP) Kylmänä pitkään jatkunut kevät on vaikuttanut siihen, että usea pienveneen omistaja on viivästyttänyt veneensä laskua vesille. –?Heinäkuu on muutenkin hyvin vähäliikenteistä, ja monitoimikeskusten väkikin on lomalla siihen aikaan. Sivu 7 ”Lunnaisiin ei suostuta” KÖLN (STT) Jääkiekon MM-kisojen pronssiottelu oli toisen erän lopulle Venäjän näytöstä. Sivu 10 Jos laki ylinopeuksista toteutuu esitetyllä tavalla, autoilijoiden rikemaksuista liikennevirhemaksuiksi muuttuva sakkoseuraamus päinvastoin tuottaa entistä vähemmän euroja valtion pohjattomaan kassaan. Maalivahti Harri Säteri ja hyökkääjä Valtteri Filppula pettyivät pronssipelissä. Tarjoamme heinäkuuksi taksiseteleitä tai jonkun muun ratkaisun heille, kellä ei ole muuta liikkumismahdollisuutta, hän sanoo. Tälläkin hetkellä samat toiminnot tuotetaan Himangan päässä omalla palvelulla, siellä on ollut oma palveluliikenneauto käytössä kuntaliitoksesta saakka. –?Se perustuu yleiseen länsimaiseen käytäntöön, eikä lunnaisiin olisi lainmukaisia perusteitakaan. Ulkoministeriön kansalaispalvelupäällikkö Pasi Tuominen ei sunnuntaina kertonut, onko sieppaajatahoa saatu selville tai mitä muuta ministeriöllä on tiedossa. Valmennusjohto vaihtoi hänet kuitenkin Harri Säteriin 0–4-tilanteessa hieman ennen ottelun puoliväliä. Kaupunki suunnittelee järjestävänsä tontinluovutuskilpailun kahden hehtaarin tontista, joka on jäänyt tyhjäksi hyvälle kauppapaikalle Jyväskyläntien varteen. –?Kyse on naisen turvallisuudesta ja myös hänen yksityisyydestään. –?Edelleenkin pystymme kuitenkin lain mukaan perimään lipputuloja, ja sillä voidaan alentaa oman toiminnan hintaa entisestään. Ilmeisesti alkuvuonna päätetty keskeytys on merkittävä isku kaasuautomarkkinoille, sillä Volkswagenin brandiperhe hallitsee suvereenisti alaa. Sen jälkeen palveluliikenne siirtyy sote-uudistuksen myötä maakunnille, Kalajoen hyvinvointipalvelujohtaja Anne Mäki-Leppilampi kommentoi. Naisen kunto, sijainti ja sieppaaja olivat hämärän peitossa. Venäjän 5–3-voitto heltisi erälukemin 1–0, 3–1, 1–2. Sivu 6 Triolin kevätnäytösyleisö seurasi tarkkana vuonna 2011 syntyneiden esiintymisryhmää, Iltatähtiä kalareissulla. Oulaistelainen musiikkineuvos Tapani Tirilä asuu . Hurja takaa-ajo päättyi kuitenkin Nikita Kutsherovin 5–3-maaliin ennen päätöserän puoliväliä. Suomi vaatii siepatun vapauttamista heti. Nykyinen sopimus päättyy kesäkuun lopussa. Sivu 5 KP/JUKKA LEHOJÄRVI Trioli veti Hollihaan täyteen Kaatuneitten muistopäivää vietettiin haikeissa tunnelmissa Ylivieskassa sunnuntaina. Kodin sydämessä, avarassa olohuoneessa seisoo kunniapaikalla kyseinen soitin. Suomen linjana on ollut ja on Tuomisen mukaan tälläkin kertaa se, että lunnasvaatimuksiin ei suostuta. Kaatuneitten omaisten Ylivieskan yhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Lahti kertoo muistelevansa usein vuonna 1940 kaatunutta isäänsä. Päätöserässä Mikko Lehtonen ja Veli-Matti Savinainen jatkoivat Suomen kiriä maalin päähän Venäjästä. Tankariin pääsee oman veneen ja m/s Jennyn lisäksi taksiveneellä sekä Kokkolan meripelastajien aluksella. Nykyisen mallin mukaisia lipputuloja ei ole laskelmissa huomioitu. Tämä on kuitenkin vain lyhytaikainen ratkaisu, puolitoista vuotta. Sivu 2 www.kp24.. Honkosen mukaan yöllä oli kylmää ja muutenkin vaikeaa. Ruotsalaisessa Operation Mercy -hyväntekeväisyysjärjestössä työskennellyt nainen katosi, kun järjestön työntekijöiden asuinpaikkaan Kabulissa iskettiin lauantai-iltana paikallista aikaa. Liki kahden hehtaarin tontille mahtuisi suurempikin vähittäiskaupan toimija. Kartalta näet ennusteen lämpötiloista, tuulen voimakkuudesta sekä mahdollisista sadealueista. Suomi tavoitteli ottelussa 14:ttä MM-mitaliaan. Suomella on MMkisoista kaksi kultaa, kahdeksan hopeaa ja kolme pronssia eli kaikkiaan 13 mitalia. Mikko Rantanen sytytti Leijonat kuitenkin kunnon taisteluun toisen erän viimeisen minuutin 1–4-kavennusmaalilla. Myös auton vuokraamisen mahdollisuutta selvitetään. Ulkoministeriö vaikenee, tietääkö se sieppaajan. Afganistanilainen Tolo News kertoi sunnuntai-iltana, että suomalaisnaisen olinpaikkaa ei tiedetä eikä poliisi ole kertonut, mitä tahoa sieppauksesta epäillään. Tällä hetkellä tärkeintä on, että siepattu saadaan vapautettua, Tuominen sanoi. Järjestön mukaan suomalaisnainen oli ollut Afganistanissa vain kolme kuukautta. Sivu 4 Rami Nieminen Volkswagen-, eli VAG-konserni on keskeyttänyt valtaosan kaasukäyttöisten autojen tuonnista Suomeen. –?Työ etenee intensiivisesti, Tuominen sanoi. –?Nyt oli ensimmäinen viikonloppu, jolloin liikkeellä oli muitakin aluksia kuin luotsivene, majakkasaaren kahvilayrittäjä Mika Peltoniemi kertoo. Samalla on luotu mahdollisuudet oman, monipuolisen kansallisen kulttuurin kehittymiselle. yygelin ääreen aikaisempaa useammin ja antaa luovuudelle vallan. Tarkkana sai ollakin, kun ongenvapa heilui ristiin rastiin hankalaa kalaa narratessa. Hyökkäyksessä kuoli saksalainen nainen ja naisten afganistanilainen vartija. Se on näkynyt myös Tankarin vierasvenesataman käytössä. –?Käyttäjien suuntaan se ei muutu mitenkään. Aamulla juoksu taas kulki ja 24 tunnin täyttyessä oli väsynyt, mutta onnellinen juoksija edennyt 208,5 kilometriä. /saa Millaisessa säässä käynnistynyttä viikkoa vietetään. Asiasta kertoi järjestö nettisivuillaan. –?Säästöjä pitää löytää, ja oma toiminta näyttää tulevan huomattavasti edullisemmaksi. Vaikka kaupungin oma palveluliikenneauto aloittaakin vasta elokuussa, ei heinäkuussakaan jäädä Mäki-Leppilammen mukaan kuitenkaan tyhjän päälle. Sivu 13 KP/JUKKA LEHOJÄRVI MUSIIKKI SOI FLYYGELINMALLISESSA KODISSA HELSINKI (STT) Suomalaisen avustustyöntekijän sieppauksesta Afganistanissa oli vielä sunnuntai-iltana vähän tietoa. Hän vakuuttaa, että palvelun taso tulee pysymään uudistuksen jälkeen entisellään
Suomalaisen kulttuurin tukeminen on juuri se, mitä valtion rahoituksella pitää tehdä. L ibera-säätiön toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen kirjoitti sunnuntain Helsingin Sanomissa kulttuurin julkisesta tuesta. Häntä harmittaa, että esimerkiksi kirjaston hankinnoissa korostuu kotimainen materiaali. Filippiiniläiset ,tietämättä Suomen kustannustasosta, luulevat elävänsä leveästi 1300€/ kk palkalla, joka tuntuu siellä ollen taivaalliselta. Miksi jopa terveysalan ammattilaiset vakavissaan väittävät, ettei sairauksiin tai leikkauksista toipumiseen lainkaan vaikuta se, mitä syömme. Se ei sido päättäjiä millään tavalla. Samalla on luotu mahdollisuudet oman, monipuolisen kansallisen kulttuurin kehittymiselle. Sen lisäksi kansa itse ei pysty vaikuttamaan siihen, järjestetäänkö jostain asiasta kansanäänestys vai ei. Quick fi xiä ei ole. Linnea Luokkala KOKKOLA Sähköpostivaihdon kova lasku Auringonlaskun aikaan. Sairaudet ympäröivät kaikkialla. Olen ollut siinä uskossa, että olen ainoa henkilö jolle on tullut ongelmia, suuria sellaisia kun Anvian s-posti siirtyi Elisalle. Suomessa on pidetty tärkeänä, että kulttuuria on tarjolla erilaisille yleisöille ja myös suurten kaupunkien ulkopuolella. ANNE Berner (kesk) saattoi valehdella (ilmaus Ruben Stillerin ohjelmasta) televisiokeskustelussa, koska tilanne ei ollut vielä niin paha, että radikaalin äärioikeistolaisen hallituksen ministerin olisi tarvinnut turvautua totuuteen. Kun hän saa riittävän tiedon, hän voi valita, näkeekö hän itse vaivaa, päättääkö hän voida hyvin. Onnettomuustilastoissa kuolemaan johtaneiden tieliikenteen kaksi selkeästi suurinta syytä ovat tieltä suistuminen ja kohtaamisonnettomuus. Kirkkaat silmät peilikuvassa. Tai arvovalta, asema, työpaikan varmistelu vai itsenäinen ajattelu ja innovatiivisuus potilaan eduksi, vaikka olisi olemassa riski esimiehen kritiikistä. On helppo arvata, mitä tämä tarkoittaisi suurten kaupunkien ulkopuolella. Mutta on vapaus ja valintoja. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Filippiineillä rekrytointifi rman henkilö opettaa suomea, että saadaan sieltä kokkeja , vaikka Suomessa kokkeja työttömänä enempi kuin avoimia työpaikkoja. Mutta miksi pitäisi saada pilleri, joka mahdollistaa sellaisen elämän jatkamisen muuttumattomana, josta jo on sairastunut. Nyt fi rmat ei arvosta nuoria valmistuneita,joiden ammattitaitoa epäillään leikkausten seurauksena. Ongelma on ,että tehtävässä työaika esim. Ainakaan toistaiseksi poliisin palkkaus ei perustu tämän valtiolle hankkimiin euroihin. Se varmistaa, että meillä on omaa kulttuuria eikä vain kansainvälisten suuryritysten rahoittamaa megahuttua. On etsittävä rehellisesti sitä ihmistä, joka todella on, nähtävä avoimin silmin sekin, mitä on koettanut paeta. Sen lisäksi kansalle annetaan osallistavassa demokratiassa mahdollisuus itse päättää, mistä muista asioista he tahtovat äänestää. Pikemmin niin, että jonkun on muistutettava tiedosta, joka meillä jo on. koskevan osan säädökset vahvistavat kansalaisten oikeuskäsitystä. AIMO ISOPAHKALA/KALAJOKI Kevätlinnunsilmä on vallannut kukkapenkin rentoakankaalin. Kaiken näiden kommelluksien ja hankaluuksien jälkeen joutuivat vaihtamaan s-postiosoitteeni uuteen että saivat sen toimimaan, että näin kätevästi kävi tämä siirto. Elimistö on monimutkainen kokonaisuus, jossa stressi saa aikaan hermoston ylikuormitusta ja hormonaalista epätasapainoa. Kun nopeutta valvotaan liikkuvalla kalustolla tien päällä, käyttää poliisi yhä harkintaa siihen, millaisiin ylinopeuksiin se puuttuu. Luulevat vielä lähettävänsä rahaa omaisille Filippiineille ja saavansa heidät tänne myöhemmin .Mutta kun sillä maksat vuokrat ja kulkemiset sun muut elämän menot, tilanne valkenee. Kun työntekijän valinta on rekrytointifi rmoilla, he ottavat ulkomailta työkokemusta omaavia vasta valmistuneiden suomalaisten sijaan ja näin ulkolaiset vie kaikki meidän työpaikat. ”On käsittämätöntä, että rahapelejä pelaavat mummot ja työttömät rahoittavat eliitin kulttuuriharrastukset”, sanoo Pursiainen viitaten erityisesti oopperaan. Rattijuopot ja huumekuskit vaarantavat muiden tienkäyttäjien turvallisuuden monisatakertaisesti. Sanotaan, että lukemalla tai keskustelemalla oppii harvoin uutta. Jo nykyinen tieliikennelaki sallii puuttumisen pieneenkin ylinopeuteen. Nykyisellään rikesakko on ylinopeuksista 140-200 euroa. Sillä se, ettei tee mitään, on myös valinta. Jairi Palonen, Kokkola Olipa ajankohtainen ja hyvä kirjoitus Osmolta (Kp 21.5) koskien Anvian toimintaa. Poliisi tuskin muuttaa radikaalisti nykyistä puuttumiskynnystä vaikka uusi tieliikennelaki antaisi siihen mahdollisuuden. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. 20h/vk , jolla ei elätä itseään-saati perhettä ja kahta kokin pestiä ei voi ottaa, kun ravintolat auki iltapainotteisesti samanaikaisesti. Esimerkkeinä voisi olla Nato -jäsenyys, sekä pakkoruotsin poistaminen , nyt annetaan tilaa ja valtaa loppareille ja valtapeleille. Anvian ja Elisan toiminnasta jäi kyllä huono maku, ei näin toimita vaikka tulikin pakkosiirto. Mikäli ihmiset kokevat, että rangaistukset eivät ole missään suhteessa tekojen vakavuuteen, horjuu usko koko oikeusvaltioon. Kulttuurilaitosten tulisi toimia markkinatalouden ja yksityisen rahoituksen varassa. Ehkä irtisanoutuminen, avioero, kaapista ulostulo pelottavat. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja Kulttuurin tuki varmistaa tasapuolisuuden Nuorten vastavalmistuneiden työnsaanti on vaikeutunut 2000-luvun hallitusten toimista. Eduskunta ei jatkossakaan päätä tieliikennelaissa poliisin lain tulkinnasta. Sanat on nostettava tietoisuuteen: rakkaus, pelko, terveys, valinta, vapaus, pako, rohkeus. Me emme voi jättää valitsematta. Nykyinen demokratia alkaa lyömään itseään vastaan, ja alkaa menettää uskottavuuttaan, kun ei katsota koko kansakunnan etua. Netissä : www.kp24.. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Kirjoittaja on alaveteliläinen lääkäri Valinta P arhaillaan valmistellaan liikenneja viestintäministeriössä uutta kokonaisuudistusta tieliikennelaiksi. Yksinkertaisimmillaan tämä merkitsee sitä, että kaikista merkittävistä koko kansaan vaikuttavista asioista on järjestettävä sitova kansanäänestys. Tai budjetti vai todellinen huolenpito. Se johtuu nimenomaan valtion kulttuuripolitiikasta. Hetkellisestä ylinopeudesta, usein tahattomastakin, saatu rangaistus on voinut olla ankarampi kuin pienestä väkivaltarikoksesta tai kunnianloukkauksesta saatu seuraamus. Ne saavat keskeisimmän huomion keskusteluissa sään ohella. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Ei sellaista ole Suomessa olemassakaan. Kyllä todella hoitui. Ensimmäisenä ärähti Autoliitto, jonka mukaan ylinopeuksista voi tulla valtiolle rahastusautomaatti. Autoliiton ja muiden asiasta huolestuneiden pelko on turha. Ja rakkautta on myös terve rakkaus omaan itseen, oman mielen ja kehon arvostaminen niin, että niiden eteen haluaa tehdä parhaansa. Nykyisessä järjestelmässä kansanäänestys on ainoastaan neuvoa-antava. Meidän nuorten aikuisten tilanne ei hallitusta kiinnosta. Sulautuminen työyhteisöön, vaikka jokin tuntuisi väärältä, jotta ei joutuisi konfl iktitilanteeseen vai irti päästäminen, oman jaksamisen ja terveyden vuoksi. Ylinopeussakon uudistus hyvä ” Parhaimmillaan tieliikennelain ylinopeuksia koskevan osan säädökset vahvistavat kansalaisten oikeuskäsitystä. Twelve points to Terho. Nimellä kirjoitettaessa maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. Suru nuorten puolesta Leena Furubacka K reikan alkukesän auringossa oli hyvä vaeltaa niin vuorilla kuin meren rannallakin. Onko tärkeintä potilaan paras silloinkin, kun se on ristiriidassa jonkun toisen tahon mielipiteen kanssa. Ilmoitin että minun ehdoissani teidän kanssa lukee, että Anvia ei koskaan kysele salasanaa s-postin kautta. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI LYHYET MIELIPIDE Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Ehdotuksessa liikennevirhemaksu kevenisi pienillä ylinopeuksilla. Ilmajoen musiikkijuhlien loppuunmyydyn Mannerheim-oopperan, Kokkolan oopperan tai edes Kansallisoopperan yleisö ei kyllä mistään kulttuurieliitistä koostu. Osaavista ammattilaisista on eri aloilla pulaa. Siksikö, että kukaan ei rikastu, jos löydämme terveyden ytimen itsestämme. Elisan mukaan 90% siirroista onnistui joten ihme ja kumma, olen kuullut useamman henkilön epäonnistuneen tässä touhussa. Nyt katsomme kuitenkin asiaa laajemmin. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) . Mikäli ihmiset kokevat, että rangaistukset eivät ole missään suhteessa tekojen vakavuuteen, horjuu usko koko oikeusvaltioon. Lähetä viesti numeroon 13525. Kiireettömästi, sekä keskusteluissa että aivan hiljaa, oli jälleen kerran hyvä kohdata myös itsensä. Olosuhteet ovat lain kirjaimesta huolimatta jatkossakin määräävä tekijä kun sakkorangaistuksia jaetaan. Lääkärillä ja hoitajalla on myös vapaus ja valintoja. Koulutuksesta on leikattu jatkuvasti joka hallituksen toimesta. 020 750 4400 vaihde puh. Poliisi tulee valmistelussa olevan uudistuksen jälkeenkin määrittelemään millaisiin ylinopeuksiin se puuttuu. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Samalla huolenpito itsestä on rakkauden teko niitä kohtaan, joille on tärkeä. Liikenneja viestintäministeri Anne Berner ehti sosiaalisessa mediassa torjua tulkinnat ajonopeuksien nollatoleranssista. Lukijoiden kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. /mielipide LUKIJOIDEN KUVIA KOLUMNI Anni Saari anni.saari@kpk.. Nimim. Suorassa demokratiassa ei siis ole tarkoitus äänestää kaikista asioista, vaan ainoastaan niistä, jotka kansa itse kokee riittävän tärkeiksi itselleen. Puhelinlasku kasvoi kyllä huomattavasti. Poliisin puuttumiskynnykseen tieliikennelain uudistus ei ota kantaa vaikka teoriassa poliisi voisi puuttua jo 1 km/h:n ylinopeuteen. VILJAMI NISKALA/KOKKOLA Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Myös yhtenäinen puuttumiskynnys on käytännössä mahdoton. RAIJA SINISILTA/KANNUS. Höynäytykseltä tämä touhu vaikuttaa. Kauko Palola MAANANTAINA 22.5.2017 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Päättäjät valitsevat, mistä asioista äänestetään, minkä lisäksi he myös sanovat, milloin äänestetään. Lääke ei ole itsestäänselvyys. On toki totta, että pienilläkin ylinopeuksilla rikotaan lakia mutta tieliikenteen riskitekijät löytyvät aivan muualta. Jatkossa liikennevirhemaksut määräytyvät ajetun ylinopeuden mukaan 50 eurosta 400 euroon. www.kp24.. Kun tarvitsemme apua, sitä on saatava, mutta apu voi olla muutakin kuin resepti. Kansalaiset voivat kerätä nimiä myös tahtoessaan äänestää itse jostain parlamentissa käsiteltävästä laista. Vilkkaassa liikennevirrassa liian matala puuttumiskynnys vaarantaisi liikennettä enemmän kuin pieni ylinopeus. Nykyiset poliisin resurssit eivät riitä nykyistä kattavampaan tieliikenteen ja ylinopeuksien valvontaan. Pieni ylinopeus ei liikenteessä yksistään tapa ketään. Hävyttömyys on maamme hallinnossa huipussaan. Parhaimmillaan tieliikennelain ylinopeuksia Karhunpalvelus valmistuneille nuorille Rusakko maalaismaisemassa. Pelko ei ole hyvä perusta valintojen teolle. Oli hyvä kohdata ihmisiä, tuttuja ja rakkaita, ja tutustua uusiin. Ei ollut tiedossa minne fi rmaan soittaisin että asia hoituisi kuntoon. Annoin periksi noin 2 viikon kuluttua. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 arkisin kello 7-16.30 ja viikonloppuisin 9-11.30. Sen jälkeen alkoi aikamoinen rumba kun s-postini loppui toimimasta huhtikuussa eikä millään konstilla saatu Elisan kanssa toimimaan. Onko tavoitteemme oikeastaan terveys. Kohtuullistamalla virhemaksuja lainkunnioitus todennäköisesti lisääntyy. Vai maksaako yhteiskunta heidän vuokrat ,kun on ensin otettu tuet pois omilta nuorilta, joiden pitäisi perhe perustaa. Ehkä tuntuu, että ”ei voi olla ilman” jotakin herkkua, josta tietää voivansa huonosti. Ne lisääntyvät, ja lääkkeet samoin. Sveitsissä 50 000 äänioikeutettua voivat laatia lakialoitteen, jonka jälkeen lainvalmistelukoneiston on tehtävä kansalaisten vaatima laki, josta kansa voivat sitten äänestää. Tällainen kansanäänestys menettely ei anna kansalle aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa, vaan se toimii ainoastaan pönkittääkseen mielivaltaa, ja vallassa olevien puolueiden omia itressejä ja etuja, eli tämä on vain ”lumedemokratiaa”. Monet akuutit ja muutkin asiat toki vaativat lääkityksen. Mauri Nygård, Kokkola KAUKO Palola ” mieltä, eri mieltä” hyvä ajankohtainen kirjoitus (21.5) Pitäiskö meidänkin siirtyä osallistuvaan demokratiaan kuin mitä Sveitsissä käytetään. Kutsuin asiantuntijan paikalle ja hän yritti myös tuntikaupalla soitella vastaajiin joista neuvottiin soittamaan taas toiseen paikkaan. Muutos voi olla ruokavalion korjaaminen tai nousu sohvalta. Miksi emme ota tätä kaikkea käyttöön ja tutki lisää. Tuore kulttuuriministeri Sampo Terho on onneksi eri mieltä. Ja kuitenkin kaikki se työ on tehtävä, jos haluaa voida hyvin. Onneksi on taloudessamme toinen s-postiosoite gmail. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. /palaute. Miksi arkinen liikunta ei ole arvossaan, miksi henkistä pahaa oloa aliarvioidaan sairauksien synnyssä. Pursiaisen ajattelussa kaikuu harha siitä, että Suomessa on olemassa laaja, maksukykyinen yläluokka. Sitten hallitus luulee kaikkien työttömien olevan työttömiä vapaasta tahdostaan ja laiskottelevan huvin vuoksi ja sen estämiseksi viedään hengissä säilymisen mahdollisuudet leikkaamalla tukia.. Jos laki ylinopeuksista toteutuu nyt esitetyllä tavalla, autoilijoiden rikemaksuista liikennevirhemaksuiksi muuttuva sakkoseuraamus päinvastoin tuottaa entistä vähemmän euroja valtion pohjattomaan kassaan. Kun tieto siirrosta tuli, kävin Anvian Kokkolan toimipisteessä tiedustelemassa asiasta, minulle kerrottiin että en edes huomaa siirtoa niin kätevästi tämä asia hoituu. HS:n haastattelussa viikko sitten hän sanoi, että valtion pitää tukea kotimaista taidetta. Pursiaisen mielestä ”rahapelimonopoliin perustuva” kulttuurin rahoitusjärjestelmä pitäisi purkaa. Mutta potilas voi valita, myös tuettuna ja autettuna. Valtaosa ylinopeuksista tulevista rikesakoista tulee nykyisin automaattivalvonnan kautta, siis peltipoliiseilta. Pelon ilmentymä voi olla myös viha, katkeruus, mukavuudenhalu tai riippuvuus. Samalla eläkeläiset junnaa työssä hallituksen siunaamaa eläkettä nauttien vieden nuorten työpaikat. Sen jälkeen alkoi salasanan tiukkaaminen Anvialta päin. LYHYET on Keskipohjanmaan tekstaripalsta: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Kyllä, helppous varmasti houkuttelee. Kuinkahan monta sellaista instanssia Keski-Pohjanmaalta löytyisi, joka voisi rahoittaa esimerkiksi orkesterin tai teatterin toiminnan kokonaan ilman valtiota. Potilaan osana on tehdä voitavansa oman terveytensä eteen, vaikka se olisi vaikeaakin. Ensin ei löytynyt minun s-postiani lainkaan Anvialta vaikka se on ollut vuosikaupalla käytössäni ja laskut on kyllä löytäneet perille. Yli 400 euron menevät sakot kovista ylinopeuksista määräytyvät päiväsakkoina kuten nykyisinkin. Vai oireiden ja sairauksien hoito lääkkein silloinkin, kun lääkkeettömästi vielä voitaisiin tehdä paljon. Pieniin ylinopeuksiin puuttuminen on mahdollista nykyiselläkin lailla. Tai sitten on uskallettava ajatella ja käsitellä juuri niitä asioita, joiden ei haluaisi nousevan pintaan. Ja toisaalta: tiede on osoittanut huomattavia muutoksia aivoalueiden aktivoitumisessa ja tervehtymisessä vaikkapa meditaatiossa. Tätä vielä työpaikan omaavat sparraavat,samoin kun ne eläkeläiset, joiden ei ole tarvinnut työttömyyttä kokea. Ei, quick fi xiä ei ole. Kun valitset, älä valitse pelolla, vaan rakkaudella. Yhtä iso ylinopeus koulun läheisyydessä tai yöllisellä maantiellä johtavat tulkintaan. Siinä tuli ensimmäinen ongelma kun en laittanut sitä heille vaan ilmoitin heidän omista ehdoistaan ja toimin sen mukaan. Pursiaisen mielestä ”suomenkielinen kulttuuri on parhaimmillaankin aika ahdas ikkuna maailmaan”
–?Nyt on ihan valtakunnallinen suuntaus, että pyritään yhdistämään kyytejä samaan autoon, että ei käy niin, että monessa samaan aikaan samaan suuntaan menevässä kyydissä istuu yksi ihminen. Valituksia tulee joka puolelta ja on selvää, että palvelu on liian sitovaa tiettyihin aikoihin, Kalajoen vanhusja vammaisneuvoston puheenjohtaja Hannu Lahti lataa. –?Näyttää siltä, että pikkuhiljaa saadaan lisää porukkaa mukaan. Kesän palolennoille riittävästi lentäjiä Lämmön ja kuivuuden lisääntyessä palolentäjät suuntaavat taivaalle PALOLENNOT . Miestä puukotettiin Kalajoella Jatkuvasti huippuedullinen merkkituotteiden valikoima! Hetki JÄÄSALAATTI • Suomi MINIVESIMELONI • Costa Rica JATKUVASTI EDULLINEN 2 79 1 00 11 50 KPL Atria Parempi NAUDAN JAUHELIHA 10% • 400 g (6,98/kg) • nöt bättre malet kött UUSI KÄTEVÄ PAKKAUS Klassikko MUUMIMUKIT • ei sesonkimukit • klassisk muminmugg Iittala AALTO MALJAKKO • valkoinen ja kirkas • 160 mm • vas Santa Maria Original Soft TORTILLA • 8 kpl/320 g (3,13/kg) COCA-COLA • 15x0,33 l tölkki (1,47/l sis.), sis. Asiaa säätelevät eri lait vammaisten ja vanhusten suhteen, ja vammaisten subjektiivinen oikeus kuljetuksiin riippuu vammaisuuden asteesta. Kaupungilla ei uskottu, että kilpailutuksella olisi saatu omaa arviota edullisempaa tarjousta. pantit 2,25 9 50 (92,90) 79 00 14 95 Neste PIENKONEBENSIINIT • 2tai 4 t Lehden tarjoukset voimassa LA 20.5.–PE 26.5.2017 tai i #KESÄMINIHIN TAAN Minimanin Blogi on avattu. Kun aikaväli on näin lyhyt, ensi vuoden loppuun, tuntui tämä tässä vaiheessa viisaimmalta ratkaisulta, Mäki-Leppilampi vastaa. Se on näkynyt myös Tankarin vierasvenesataman käytössä. Kolmekymmentä metriä pitkään saaristoristeilijään mahtuu kerralla yli 170 matkustajaa ja alus liikennöi säävarauksella. Hän muistuttaakin, että vanhusten ja vammaisten palvelukuljetuksista määrätään eri laeissa, ja kunnilla ei ole lakisääteistä velvollisuutta tarjota taksikyytejä vanhuksille. Kerholla on lentäjiä ja tähystäjiä palolentojen tehtäviin yhteensä noin 20. KALAJOKI (KP) Noin 40-vuotiasta miestä puukotettiin jalkaan yksityisasunnossa Kalajoella sunnuntaina puoliltapäivin. Tapauksen tutkinta on vielä alkuvaiheessa. . Suomessa on 26 tähystysreittiä, joilla palolentoja tehdää. –?On kolme vaihtoehtoa, taksiseteleiden käyttöönotto, uudelleenkilpailutus tai oma toiminta. –?Asia oli esillä kolme, neljä vuotta sitten. Etsintälennoilla koneessa on neljä henkilöä: tehtävänjohtaja, lentäjä ja kaksi tähystäjää. Hän pitäisi taksia selvästi toimivampana ratkaisuna kuljetuspalveluiden järjestämisessä. Vaikka kaupungin järjestämät palvelukuljetukset ovatkin pääasiassa vanhusten käytössä, kulkee niiden kyydillä myös joitakin vammaisia. Katso lisää tarjouksia kotiin jaetusta tarjouslehdessämme tai: www.minimani.fi Tehtaankatu 43, 67100 Kokkola • puh. –?Olemme ehtineet jo testailla systeemin toimivuutta ja aika kätevältä se on vaikuttanut. –?Joskus on aloitettu jo huhtikuun lopulla ja joskus ensimmäiset lennot on tehty vasta elokuussa, Sandström sanoo. KP/HANNE HAAPAKOSKI Palvelukuljetuksiin toivotaan aikataulujoustoa Kalajoen vanhusja vammaisneuvoston puheenjohtaja: Taksi parempi vaihtoehto Riikka Sipilä KOKKOLA (KP) Saaristoalus m/s Jenny aloittaa risteilyt aikataulun mukaan Kokkolan Meripuistosta Tankarin majakkasaarelle kesäkuun ensimmäisenä keskiviikkona. Keski-Pohjanmaalla palolennot hoidetaan vuoroviikoin Kokkolan ja Kauhavan ilmailukerhojen välillä. 10–21 la 8–21 su 10-21 PALVELUMYYNNISTÄ MA-KE: 1 00 PSS Herkkugrillattu PAAHTOKYLKI Viljaporsaan ULKOFILEPIHVIT 9 95 KG 95 PSS 9 95 KG 1 00 KG 1 00 PKT 2 79 PKT 59 KPL Atria Parempi NAUDAN JAUHELIHA 10% • 400 g (6,98/kg) Maitokolmio FIT MAUSTETUT RAHKAT • 150 g (3,93/kg) Santa Maria TORTILLA • medium 8 kpl • 320g (3,31/kg) Vaasan ISO PAAHDOT • 500-525 g (1,90-2,00/kg). Metsäpaloindeksin asteikko on nollasta kuuteen. –?Vanhuushan ei ole mikään vamma. Risteilymatkan voi kuitenkin edelleen varata myös perinteisesti Kokkolan matkailun toimistolta tai puhelimitse. Sandström kertoo, että palolentojen aloituksen ajankohta vaihtelee vuosittain. Keskija Etelä-Suomessa metsäpalovaroituksia on jo ollut, eikä metsäpaloilta ole vältytty. Ennen palvelukuljetuksiin siirtymistä käytössä on ollut taksikortteja, jotka ovat nyt harvinaistuneet. Palolentoja tehdään, kun metsäpaloindeksi on vähintään neljä. Vammaisilla on Kalajoella tällä hetkellä käytössä 60 taksikorttia. Meidän kuuluu tämä lakisääteisesti järjestää, mutta tuotantotapaahan voi vaihdella. Käy lukemassa www.minimani.f i. Palolennolla koneessa on lentäjä ja tähystäjä. Kun asiat olivat menossa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, kaupunki myönsi kortit muutamille takaisin, Lahti kommentoi. –?Jotkut ovat myös kysyneet taksikorttia, kun matkustaisivat mieluummin yksin, kuin että muita olisi kyydissä. Joitain ratkaisuja tehtiin kun palveluliikenne tuli, että joitain asiakkaita ohjattiin palvelukyytien käyttöön. Ilmailukerhon lentäjät ja tähystäjät eivät saa palolennoista palkkaa, mutta lentokokemusta sen sijaan kertyy. Kertauskoulutus on pakollinen lentäjille joka vuosi, jotta tehtävä osataan suorittaa onnistuneesti. Kokkolan ilmailukerhon koulutuspäällikkö Göran Sandström kertoo, että palolentäjien määrä on kattava tulevalle kesälle. –?Matka Kokkolasta Tankariin vie Sälgrundilta keskimäärin tunnin ja vartin, Puoma-Korvela kertoo. Aika näyttää, kuinka matkailijat lopulta ottavat QR-koodin käyttöön. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Mobiililippu syrjäyttää perinteisen matkalipun Jenny, Merikokko ja Sälgrund kuskaavat seurueita Tankarin majakkasaarelle Elina Ukkonen (KP) Kuivat ja aurinkoiset säät tuovat mukanaan metsäpalovaarojen kasvavan mahdollisuuden. –?Pääpaino tälläkin meidän aluksellamme on tietysti merenkulun koulutuksessa ja turvallisen vesillä liikkumisen opastamisessa, Jani Puoma-Korvela Kokkolan Meripelastajista sanoo. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni useita henkilöitä. –?Se tarkoittaa sitä, että Merikokon kippari on varautunut odottelemaan seuruetta Tankarissa noin kolmen tunnin ajan, Pietilä kertoo. 044 4013 737 palvelemme: ma-pe 8–22 to 25.5. Säävaraus koskee lähinnä liikennöintiä kovalla tuulella, kertoo myyntisihteeri Milla Kulmala Kokkolan matkailusta. Taksikortteja ollut enemmänkin Kalajoen kaupungin hyvinvointipalvelujohtaja Anne Mäki-Leppilammen mukaan taksikortteja ja -seteleitä on ollut aiemmin laajemmin käytössä. Tänä keväänä palolentoja ei vielä ole Keski-Pohjanmaalla tehty, mutta lämmön noustessa palolennot tulevat ajankohtaiseksi. Merikokkoon mahtuu kerrallaan parikymmentä matkustajaa, ja taksiveneen matkasta veloitetaan pelkkänä menomatkana, meno-paluuna tai niin sanottuna charterina. Sitä pitää tietysti sitten kysyä asiakkailta itseltään mikä on mieluisampaa, hän sanoo. . Aloituksen ajankohta vaihtelee Metsäpalokausi alkaa toukokuun alussa. Olemassaolevia resursseja pyritään käyttämään mahdollisimman tehokkaasti ja mahdollisimman monia hyödyttävästi. Hän näkee myös, että nykyisen tyyppinen palvelukuljetus ei pysty vastaamaan riittävällä tavalla asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. –?Aikoinaan taksikuski auttoi asiakasta muutenkin, saattoi perille määränpäähän, kantoi ostoksia ja niin edelleen. HELLO SUMMER! vk o 21 /2 01 7 Tarjoukset voimassa Ma-Ke 22.–24.5.2017 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää tarjousaikana ellei toisin mainita. Kokkolan ilmailukerhon lentoreitti kulkee Kruunupyystä Kannukseen, Lestijärvelle, Perhoon, Oravaisiin ja sieltä takaisin Kruunupyyhyn. Hänen mukaansa palveluliikenteen suunnittelua ohjaakin lakien ja asetusten lisäksi pitkälti myös raha. Toiveissa olisi aikatauluiltaan joustavampi järjestely. M/s Jennyllä otetaan tänä kesänä käyttöön QR-koodit. Uhri kuljetettiin tapahtumapaikalta ambulanssilla hoitoon eikä hänellä ole hengenvaaraa. Reilu viikko sitten Kokkolan ilmailukerho järjesti koulutusta palolentäjille. Noin kaksi tuntia kestävällä lennolla kertyy matkaa yli 300 kilometriä. –?Kaupunkihan voi itse tuottaa omia palveluitaan ja tällöin ei tarvitse kilpailuttaa. . Palvelukuljetuksissa tilanne on huonompi, eikä yksi kuski varmasti ehdikään auttaa samalla tavalla kaikkia. Nyt oli oikeastaan ensimmäinen viikonloppu, jolloin liikkeellä oli muitakin aluksia kuin luotsivene, Tankarin kahvilayrittäjä Mika Peltoniemi toteaa. –?Tankarissa voi yöpyä aiempien vuosien tapaan Majakkamestarin talossa, vanhalla luotsiasemalla tai vierasmajan vuodepaikalla. Vanhat lentäjät ovat mukana ja uusia on koulutettu, Sandström kertoo. Tarkoitus on, että vanhoista perinteisistä paperilipuista luovutaan kokonaan. Peltoniemi vastaa kahvilan ohella vierasvenesatamasta ja majoituspalveluista Tankarin saarella. –?Nykyään niitä on valitusrumban jälkeen muutamilla vammaisilla käytössä. Meripelastusseuralla on aktiivikäytössä pari pienempää alusta, mutta yleisökuljetuksia hoidetaan lähinnä koulutuskäyttöön varatulla aluksella. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 22.5.2017 3 UUTISET Markus Kärkinen KALAJOKI Kalajoen kaupunki on päättänyt siirtyä vammaisten ja vanhusten palvelukuljetuksissa ostopalveluista omaan tuotantoon. Asia koskee sekä vanhusettä vammaisväestöä, Lahti jatkaa. –?Tankarin vierasvenesatamassa on ollut toistaiseksi aika hiljaista. Järkevin vaihtoehto Kaupunki näkeekin toiminnan tuottamisen omin voimin järkevimpänä vaihtoehtona. Vierasvenesatamassa kaikki on kunnossa ja grillikotakin odottaa jo rannassa käyttäjiään, Peltoniemi kertoo. Pitkälti ilmailukerhojen vastuulla tehtävät palolennot saavat sisäministeriöltä rahallista tukea. –?Viime vuonna samaan aikaan olimme jo ehtineet tehdä monenmoista reissua niin Tankariin kuin myös erilaisiin tapahtumiin, yrittäjä Pekka Pietilä kertoo. Pienveneiden lasku viivästynyt Kylmä kevät on vaikuttanut siihen, että usea pienveneen omistaja on viivästyttänyt veneensä laskua vesille. Pietilä odottaa taksiveneliikenteen vilkastuvan säiden lämmetessä. Hyvinvointipalvelujohtaja on eri mieltä Lahden kanssa siitä, että palvelutaso Kalajoen tarjoamissa palvelukyydeissä olisi riittämätön. M/s Jennyllä otetaan tänä kesänä käyttöön QR-koodit. Sälgrundin matkasta veloitetaan tuntitaksan mukaan, ja sen kotisatama Kokkolan meripelastusasema, joka toimii viranomaissataman yhteydessä Ykspihlajan Potissa. –?Kalajoen kaupunki on satsannut aika paljon, että liikuntarajoitteiset ja sivukylillä asuvat ikäihmiset pääsevät liikkumaan. Tapahtumapaikalle lähetettiin ambulanssi ja useita poliisipartioita. Kalajoen vanhusja vammaisneuvoston puheenjohtaja Hannu Lahti pitäisi taksikorttia nykymuotoisia palvelukuljetuksia parempana ratkaisuna. Risteilylippu ostetaan Kokkolan matkailun verkkosivujen kautta, ja tarkoituksena on, että vanhoista perinteisistä paperilipuista luovutaan kokonaan. Silloin taksikortin haltijoiden joukossa myös sellaisia, joilla ei ollut lakisääteistä oikeutta taksikorttiin. –?Vammaispalvelukuljetuksia pystytään joitakin hoitamaan samassa, aina ei tarvitse olla yksilöllistä kuljetusmahdollisuutta. –?Ilman muuta onnistuu, mutta siinä tapauksessa lippu on lunastettava meiltä kolme vuorokautta ennen risteilyä, Kulmala kertoo. –?Sateella alus liikennöi aivan normaalisti aikataulujen mukaan. Kokkolan Meripelastajien pelastusristeilijä Sälgrundin matkantekoa ei estä kovakaan tuuli. Kaikkia kaupungin tapa järjestää asiat ei kuitenkaan miellytä. Risteilylippu ostetaan Kokkolan matkailun verkkosivujen kautta, ja mobiililippuna toimivan QR-koodin saa tekstiviestinä älypuhelimeen tai sähköpostiin. Palolentojen tarkoituksena on havaita alkavia metsäja maastopaloja ja tehdä niistä ilmoitus hätäkeskukselle. –?Kuitenkin palvelukuljetustenkin kuljettaja on auttanut asiakkaita kassien kannossa, ja välillä autossa on ollut ylimääräinen avustajakin palkattuna auttamassa liikuntarajoitteisia kyytiläisiä, Mäki-Leppilampi jatkaa. Merikokko ja Sälgrund valmiina Meripelastuskäytössä ollut, nykyisin taksiveneenä toimiva pv Merikokko pääsi tänä vuonna tositoimiin vasta toukokuun kolmantena viikonloppuna. Joitakin alan paikallisia toimijoita on närästänyt se, että kaupunki ei lähtenyt kilpailuttamaan palvelukyytien hankintaa. –?Kriteerinä palolentäjille on vähintään 100 tuntia lentokokemusta ja metsäpalolentokurssien suorittaminen, Sandström kertoo. Esimerkiksi vaikkapa vammaiste työtoimintaan kulkee väkeä samalla kyydillä, kun mummuja tulee keskustaan syrjäkyliltä. Merikokko kuljetti vuoden ensimmäiset asiakkaansa Tankariin perjantaina. –?Nythän on ollut ongelmana se, että kuljetuspalvelu on käytössä vain virka-aikana vain viitenä päivänä viikossa. Hän kuitenkin myöntää että kaikkia tarpeita ei kuitenkaan voida tyydyttää
Tuotemerkkien edustajia paikalla KEITTOJA KAHVITARJOILU! Sidontavyö pikalukolla 25mm 2,5m Autoilijan sidontavyösett i Akkukulmahiomakone DGA506Z katkaisulaikat metallille 10 kpl + + Akkukonesarja DLX2000MJ poranteräja ruuvikärkisarjat 71 osaa Dimex 698 Asennehousut Hi-Viz Dimex 620 Asennehousut Sievi Suomi 100 kevytsaapas Serla WC-paperi Serla Talouspaperi Peltor FM-radiokuulonsuojain WorkTunes Pro 3M Aura hiukkassuojain 9332+ FFP3 venttiilillä 5 kpl/pkt Maanantaina 22.5.2017 klo 9.00 – 16.00 10 ,50 75 ,1 ,2 ,20 ,159 ,Koot: 36-47 55 ,195 ,9 ,50 65 ,49 ,AT-1 Monitoimiöljy 500ml TAI AT Active rasvanpoistaja 500ml /kpl 2 ,50 4 ,90 19 ,90 30 ,189 ,399 ,EURA (STT) Satakunnan Eurassa liikekeskuksen tuhonneen palon syttymissyytä ei ole saatu toistaiseksi selvitettyä. Kaupungingeodeetti Matti Kivistö kertoo, että nyt on tarkoitus järjestää uusi tontinluovutuskilpailu. Hituran ympäristön kunnostaminen alkaa suurella todennäköisyydellä jo kesällä. Rakennuksessa on kerrosalaa 4?240 neliötä ja myyntitilaa 2?300 neliötä. –?Jotain kaupallista toimijaa tontille haikaillaan, mutta ei sitä ole vielä sen pitemmälle ratkottu. Avajaiset ovat kesäkuun 5. 30 rll / säkki 20 rll / säkki 100 kpl laatikko /pkt Tapahtumapäivän tarjoukset ovat voimassa vain esittelypäivänä. Liikekeskus paloi maan tasalle lauantaina. Viranomaisten mukaan palon osalta ei epäillä, että se olisi sytytetty tahallaan. Asukkaita pyydettiin pysymään sisätiloissa sekä sulkemaan ovet ja ikkunat. Se ei löytänyt kumppania tontille ja varaus purkautui huhtikuun lopussa. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Tyllin pelloilla on tyhjää tilaa Motonetin tontti on rakennettu valmiiksi Antti Savela NIVALA (KP) Suomen hallitus on sopinut lisätalousarviossa viiden miljoonan euron määrärahan Nivalan Hituran kaivoksen sulkemiseen. Jos sellaista ei löydy, niin sitten jokin muu siisti toiminta, jossa on myös myyntiä. päivä. Motonet ja Varaosamaailma aloittavat toiminnan Jyväskyläntien varressa kesäkuun alussa, mutta naapuritontilla Tyllin pelloilla on vielä tyhjää. Eurassa paloi liikekeskuksen lisäksi lauantaina aiemmin juhlaja sittemmin asuinkäytössä ollut puutalo. Konkurssiin ajautunut Belvedere Mining Oy on sijoittanut vakuuden kaivoksen sulkemiseen, mutta sen ei katsota riittävän. Se on riittävän suuri väestöltään ja sijaitsee rannikolla, jossa meillä on myös veneilyyn liittyvää myyntiä, Antti Tiitola sanoo. Osmantupa-ravintolan työntekijät olivat huomanneet palon syttyneen aamuyöllä ravintolaa siivotessaan ja ilmoittivat siitä hätäkeskukseen. Kaikki arvontoihin osallistuneet ovat mukana kiertueen pääpalkinnon Rebel Complete 4i kaasugrillin kesäkuussa suoritettavassa arvonnassa. Henkilöstöä myymälään tulee reilut 20 työntekijää. Pelastuslaitos sai hälytyksen Osmantielle noin varttia yli viisi lauantaiaamuna. Autoilun, veneilyn ja monen muun alan tuotteita myyvät kauppaketjut kuuluvat perheyritys Broman Groupiin, joka aikanaan varasi tontin. Päätöksen siitä tekee nykyinen kaupunginhallitus vielä toukokuun aikana tai viimeistään kesäkuun alkupuolella. 0207 65 4188, www.etra.fi Avoinna: Ma-pe 7.30-16.30 Hinnat sis. Aivan mikä tahansa toiminta tai toimija tontille ei sovi. Virkavalta teki palopaikalla teknistä tutkintaa, ja tutkinnassa oli saatu rajattua alue, josta palo mahdollisesti syttyi. Eniten kaupungilta kysytään nyt teollisuustontteja. Viereisellä tontilla on jo nimikylttejä myöten valmis rakennus, jossa toimivat pian Motonetin ja Varaosamaailman kauppaketjut sekä korjaamo. Jyväskyläntien varressa Heinolaa vastapäätä olevalle tontille voidaan sijoittaa suurikin vähittäiskaupan yksikkö, sillä tontilla on rakennusoikeutta yli 9?500 kerrosneliöitä. Poliisi tiedotti sunnuntaina jatkaneensa liikekeskuksen palonsyyntutkintaa. Tontti varattiin virallisesti lokakuussa 2016 NSA Yhtiöille. Riittävän iso ja tyylikäs toimijan pitää olla, sillä pelkästään jo ulkonäkövaatimus on kova. –?On hienoa tulla Kokkolaan ja päästä avaamaan tavaratalo. Summa on sama, mitä Ely-keskus on esittänyt mahdollisen pilaantumishaitan korjaamiseen. Kun työmaata esiteltiin, se veti puoleensa yhteensä 40 yritysten edustajaa ympäri maata. MAANANTAINA 22.5.2017 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Tyllin pelloilla olevasta lähes kahden hehtaarin kokoisesta liikeja toimitilarakennusten tontista aiotaan järjestää tontinluovutuskilpailu vielä kesän aikana. Kivistö kertoo, että liiketonttien kysyntä on ollut tavallista hiljaisempaa muutaman kuukauden ajan. Pohjois-Pohjanmaan Ely:n johtava vesitalousasiantuntija Timo Karjalainen on todennut muun muassa Nivala-lehdelle, että kiinnostuneita maansiirtoalan yrityksiä ja muita ympäristötöitä tekeviä yrityksiä on pyydetty jättämään tarjouksia kokonaisurakasta 25:nteen toukokuuta mennessä. Motonetin, Varaosamaailman ja BG Varaston toimitusjohtajana viime lokakuun alusta saakka toiminut Antti Tiitola odottaa tyytyväisenä Kokkolan yksikön avaamista. Siitä ei ole kuitenkaan vielä valmiita suunnitelmia. alv 24% Tule tutustumaan laadukkaisiin tarjoustuotteisiimme! Tuotearvontaa tapahtumapäivinä. Henkilöstö on parhaillaan koulutuksessa. Uutta toimijaa etsitään Naapuritontin omistava Kokkolan kaupunki etsii nyt kiireesti tyhjälle tontille uutta toimijaa. Jätealueen pahin paikka on Karjalaisen mukaan Järvikylän hautausmaan puoleinen allas, johon on aikoinaan ajettu jarosiittisakkaa sinkkitehtaalta Kokkolasta. Meillä on hyvät odotukset kaupungista. Euran palon syttyminen yhä selvittämättä. Poliisi ei kuitenkaan kertonut julki, mikä tämä alue on. Ensimmäisessä vaiheessa Hituran rikastushiekka-altaat pyritään saattamaan sellaiseen kuntoon, että sieltä pääsee ympäristöön mahdollisimman vähän päästöjä. Pelastuslaitoksen yksikköjen tullessa paikalle liikekeskus paloi jo voimakkaasti. Noin 10 hehtaarin allaskokonaisuuden tultua valmiiksi, ympäristöviranomaiset vaativat myös avolouhoksen kunnostamista. Runsaan savun takia alueelle annettiin vaaratiedote, joka oli voimassa koko päivän. Poliisi ei edelleenkään sulje pois mahdollisuutta, että palo olisi sytytetty tahallaan. –?Mikään loppukäyttäjä ei ole kysellyt tonttia, mutta rakennuttajat ovat kovasti kiinnostuneita siitä, Matti Kivistö kertoo. Noin 1 500 neliön palaneessa kiinteistössä oli muun muassa sekatavarakauppa, Matkahuollon toimipiste ja toimistotiloja. Teknistä tutkintaa jatketaan lähipäivinä. Valtio myönsi viisi miljoonaa Hituran kaivoksen sulkemiseen Bahco suojaeristetty 1000V ruuvitalttasarja Imuri T 8/1 L + Imulisälaite porauspölyn poistoon Bahco S103 Hylsysarja 103 osaa + Imulisälaite porauspölyn poistoon RAJOITETTU JUHLAVUODEN ERIKOISERÄ ! VAIN ETRASTA! Nylontulppa SELBO 8 mm 6 mm STA! Patamäentie 3, 67100 Kokkola Puh. Osa altaista päällystetään, jolloin rikastushiekan joukkoon ei pääse enää luonnonvesiä
Näin liikuntaseuralla on yksi stressi vähemmän, ja Trioli voi keskittyä olennaiseen. Täytyy tosin heti sanoa, että olemme tehneet tätäkin jo sen verran kauan, että näytökset sujuvat hyvin pitkälle sellaisella hyväksi todetulla kaavalla, liikuntaseuran puheenjohtaja Henna Heikkinen kertoo. Turun Kirkkopäivillä käsiteltiin muun muassa turvapaikanhakijoiden ja ilman oleskelulupaa Suomessa olevien ihmisten tilannetta. Lähetysjuhlat järjestettiin ensimmäistä kertaa Kirkkopäivien yhteydessä. 136-vuotiaan järjestön uudistaminen. Ahonen on kautta aikain ensimmäinen kunniajohtaja, ja kunniapuheenjohtajia voi olla vain yksi kerrallaan. Helsingissä järjestettyjen Kirkon musiikkijuhlien tilaisuuksissa kävi yhteensä yli 40 000 ihmistä. Vuonna 2007 syntyneiden esiintymisryhmä Esikot temppuili, tanssi ja taiteili sunnuntaina Peppi Pitkätossuina. Vuonna 2002 hänet valittiin valtakunnallisen nuorisoseurajärjestön valtuustoon. Teatteri, kansantanssi, sirkus, kyläja kehittämistoiminta, kerhot ja eri-ikäisten toiminta, kaikki mahtuvat mukaan. Kirkon tapahtumat keräsivät viikonloppuna väkeä yli odotusten myös kakkosautoosi. Kahvija herkkutarjoilu väliajalla on ulkoistettu jo muutama vuosi sitten jollekin alueen urheiluseuralle tai luokkaretkikassaa kartuttavalle koululuokalle. Monella on koulun jälkeen treenit useana päivänä, ja sen jälkeen he vielä vetävät treenejä pienemmille, Henna Heikkinen antaa tunnustusta seuran aktiivisille jäsenille. Esko Ahosen mukaan hänen tavoitteensa oli puheenjohtajaksi pyrkiessään päästä kehittämään koko nuorisoseurajärjestöä entistä vahvemmaksi. –?Triolissa me emme esimerkiksi laita lasten vanhempia myyntihommiin tai vaadi osallistumaan talkoisiin, nämä näytökset ovat meidän ainoat talkoomme, seuran rahastonhoitaja Sini Laakso sanoo. Näin todisti vuonna 2009 syntyneiden esiintymisryhmä Kissankellot. Hollihaan liikuntahalli täyttyi tänäkin vuonna voimistelijoista ja heidän vanhemmistaan. Hänen saavutuksiinsa kuuluu mm. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Kevätnäytökset hoidettu kesäloma voi alkaa! Salapoliisit, Peppi Pitkätossut, nallekarhut ja hammaspeikot tanssivat Hollihaassa sulassa sovussa Sisarukset Irene Ylinen ja Iiris Ylinen herkistivät kevätnäytöksen yleisön teoksella If you tell someone a secret, it’s no longer a secret. –?Meidän ohjaajat ja apuohjaajat ovat kyllä ansainneet isot kiitokset. Turun Kirkkopäivien ja Lähetysjuhlien tilaisuuksien yhteenlaskettu kävijämäärä kipusi 50 000:een. Talkoisiin osallistuminen merkitsee käytännössä oman lapsen esiintymisasun maksamista ja saapumista päivän jompaan kumpaan esitykseen. (KP) Lestijärven kunnanjohtaja ja entinen kansanedustaja Esko Ahonen on nimitetty Nuorisoseurojen kunniapuheenjohtajaksi. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Esko Ahosesta Nuorisoseurojen kunniapuheenjohtaja HELSINKI (STT) Viikonloppuna järjestetyt kirkon suurtapahtumat Turussa ja Helsingissä ylittivät kävijämääräodotuksensa, kertoo Kirkon tiedotuskeskus. Katso bonuslaskurista, mitä se tarkoittaa sinulle. –?Ja vieläpä aika moneen kertaan: ensin jännityksestä ennen näytöksiä ja sitten tyttöjen hyvien suoritusten jälkeen, illalla sitä onkin sitten jo aika poikki, 10-vuotiaiden ja 2?–?3 -vuotiaiden esiintymisryhmien ohjaaja sanoo hymyillen. Suomen Nuorisoseurat haluaa kunnianosoituksella kiittää Ahosta, joka on yhdistyksen pitkäaikaisin puheenjohtaja. Nimitys paljastettiin sunnuntaina Nuorisoseurojen valtuuston kokouksessa Mikkelissä. Palveluntarjoaja: LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö. –?Meillä on vahva nuorisojärjestö ja innostunutta väkeä joka tasolla. –?Ovathan nämä kaksi näytöstä päivässä aina melkoinen ponnistus. ”Näytökset ovat meidän talkoomme” Vuonna 1999 perustetulle liikuntaseura Triolille kevään kaksi ja joulun kaksi näytöstä ovat merkittäviä rahanhankintakeinoja lukukausimaksujen ohella. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla tässä kasvun tehtävässä, Ahonen sanoo. Seuran lukukausimaksu on pysynyt jo pitkään viidessäkympissä. Nuoret tuovat myös uusia ajatuksia seuran toiminnan kehittämiseen, ja siihen me perustajajäsenet olemme heitä myös yrittäneet kannustaa, sanoo myös Sini Laakso. Tänä vuonna herkkutarjoiluista vastasi Seuran treenit pyörivät sen sijaan pitkälti omien kasvattien voimin. Ahonen toimi valtakunnallisen nuorisoseurajärjestön puheenjohtajana kymmenen vuotta, vuodesta 2006 vuoteen 2016. –?Triolilla on ollut todella hyvä tuuri ohjaajien suhteen, hehän tekevät sen suurimman työn aina joka vuosi. Ahkera hampaidenpesu vei lopulta voiton hammaspeikoista. Triolin puheenjohtaja Henna Heikkinen kiittää yleisöä Esikoiden kanssa, käsi kädessä 3-vuotiaan nallekarhun, Kerttu Heikkisen kanssa. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 22.5.2017 5 UUTISET Riikka Sipilä KOKKOLA (KP) Liikuntaseura Triolin lukuvuoden päättävät kevätnäytökset ovat aina ison rutistuksen takana. Vuosien kokemuksesta huolimatta hän kertoo aina herkistyvänsä päivän mittaan. Jopa 80 % maksimibonus Uudistimme liikennevakuutuksen eduksesi. Ahonen liittyi jo teini-ikäisenä Kivijärvenkylän nuorisoseuraan ja toimi myöhemmin aktiivisesti Evijärven nuorisoseurassa
Hänestä keskustelu yksityismetsien roolista ilmastonmuutoksessa on syytä aloittaa nyt. Puun kasvatus talousmetsissä ei olisikaan ainoa tuote, vaan osa metsänomistajista voisi erikoistua myös sitomaan hiiltä. Nyt ilmastonmuutoksen hillintä hyödyttää monia yrityksiä, ja toiminnan kestävyys on liiketoiminnan kulmakivi, hän muistuttaa. ”Maakuntavaalien äänestysprosentti noussee hyväksi” Professori Ilkka Ruostetsaaren mielestä vaalien järjestäminen yhtä aikaa luultavasti nostaa uusien vaalien äänestysprosenttia. Pyykkönen tietää, etteivät muutokset tapahdu yhtäkkiä. Metsän rooli hiilen nieluna ja varastona on kirjattu sopimukseen. Päästövähennysten ohella kasvihuonekaasuja olisi sidottava ilmakehästä teknisesti. Juristerian voi kääntää lainopilliseksi saivarteluksi. –Pankissa sanottiin, ettei teille olisi riittävästi asiakkaita. . Vuodonilmaisin tunnistaa ongelman vasta kun tankissa on reikä. Tutkimustiedon perusteella olisi jo nyt ennakoitava metsänhoitomalleja, jotka kestävät muutoksessa. Yhdistysten mielestä myös maakuntien tulee avustaa järjestöjä, jotta niiden hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta sekä matalan kynnyksen auttamistyö voidaan jatkossa turvata. Tarkastaja Tatu Siivonen kertoo, että Trafi n määräys eivät ole vielä julkinen, joten hän ei halua kommentoida mitä kansallisia linjauksia katsastuskäytäntöön on tulossa. Ns. Lisäksi uusi metsälaki antaa näille varsin vapaat kädet valita miten hoitaa metsiä. Järjestöjen tukemista ei voi jättää pelkästään kunnille, vaativat eri puolilla Suomea toimivat mielenterveysyhdistykset sunnuntaina Mielenterveyden keskusliiton liittokokouksessa. Direktiivi tuskin aiheuttaa katsastukseen merkittäviä mullistuksia. ERIIKA AHOPELTO Mielenterveysyhdistykset haluavat maakuntien tukea. –Eikä ole mitään merkkejä, että tehtaalla oltaisiin menossa siihen suuntaan myöhemminkään. Ilmeisesti alkuvuonna päätetty keskeytys on merkittävä isku kaasuautomarkkinoille, sillä Volkswagenin brandiperhe hallitsee suvereenisti alaa. Hän myös tuo kaasuautoja ulkomailta tilausten mukaan. Tämä tarkoittaisi lähivuosikymmeninä erilaista metsänkäsittelyä: esimerkiksi metsän kasvattamista tavallista tiheämmäksi tai hakkaamista tavallista harvemmin, jolloin puu ehtisi kasvaa rakentamista varten riittävän järeäksi. Pari viime vuotta hän on ajanut itse kaasuautolla. Maakaasulla ja bensiinillä toimivia autoja on Tra. –Metsät ja metsien käyttö ovat joka tapauksessa mukana muutoksessa. Hänen mukaansa Volvolla on koettu, että kaasuautojen globaali kysyntä ei koskaan noussut niin suureksi, että niihin kannattaisi panostaa. Ensimmäisellä yrittämällä hanke kaatui rahoitukseen. n mukaan alle 1–700. Hiilen sitominen sopisi tulolähteeksi Metsänomistajista osa voisi erikoistua muuhunkin kuin puun tuotantoon, ehdottaa Juhani Pyykkönen. Laitteen keskihinta on noin tuhat euroa. Suomessa on noin 700 000 yksityistä metsänomistajaa. Yhtiö aloitti juuri uuden leasing-palvelun, jolla se houkuttelee yrityksiä siirtymään kaasuautoihin. –Meillä alkuvuosi on ollut älyttömän kiireinen. –En voi lähteä sillä spekuloimaan, hän kommentoi. Konsernin merkkeihin lukeutuvat myös Audi, Skoda ja Seat. Kyselyihin ei vastattu. Kaasunjakelija Gasumilla näkemys on tietenkin päinvastainen. Asian toi esille aiemmin Lännen Median haastattelussa vaalijohtaja Arto Jääskeläinen. Sellaisia autoja on liikenteessä 3–600. Tuloja voisi metsistä saada monella tapaa. Ruostetsaari muistuttaa, että myös Suomen ensimmäiset europarlamenttivaalit järjestettiin samana päivänä kuin kuntavaalit. Metsät ovat merkittäviä hiilinieluja. Tankit ovat päässeet ruostumaan, mikä on aiheuttanut niihin vuotoja. Joidenkin arvioiden mukaan niitä on tätä enemmän. n tilastojen mukaan 1–600 muulla kuin bensalla tai dieselillä käyvää autoa. Hän sanoo, että hiilen sitominen voisi tarkoittaa esimerkiksi metsän kasvattamista tavallista tiheämmäksi. Keskusliitto haluaa keskustelua myös siitä, miten järjestöjen rahoitus, yhteistyö ja keskinäinen vuoropuhelu jatkossa sujuu maakuntien ja kuntien välillä. Sen avulla hän toivoo pian pystyvänsä kuljettamaan maatiloilla tuotettua biokaasua omalle jakeluasemalleen. Kriittistä massaa ei maailmalle koskaan syntynyt, jotta se olisi ollut houkutteleva vaihtoehto. Maahantuojan mukaan VW-konserni on tehnyt päätöksen, jonka mukaan kaasuautoja ei tuoda maihin, jotka eivät ole hyväksyneet EU:n uutta katsastusdirektiiviä. Ympäristöstä huolehtiminen on tärkeää, jotta toiminta hyväksyttäisiin ja tuotteet saadaan kaupaksi. Hän kiittelee taloudellisuuden lisäksi esimerkiksi tankkaamisen helppoutta. –Tällä hetkellä meillä ei ole kaasuautoja listalla ollenkaan. Volkswagen on joutunut viime vuonna vetämään takaisin useita kaasuautomallejaan tankkiongelmien vuoksi. Parhaillaan Söderström suunnittelee yhteistyötä viljelijöiden kanssa. Vuoden 2015 YK:n Pariisin ilmastosopimuksen mukaan Suomen on vähennettävä kasvihuonepäästöjä 40 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. KOTIMAA MAANANTAINA 22.5.2017 KESKIPOHJANMAA 6 Rami Nieminen Volkswagen-, eli VAG-konserni on keskeyttänyt valtaosan kaasukäyttöisten autojen tuonnista Suomeen. –Vaaleilla ei ole keskenään mitään tekemistä, mutta tunnetusti presidentinvaaleissa äänestysprosentti on korkea. Lännen Median tietojen mukaan jälleenmyyjille on lupailtu, että toimitukset jatkuisivat jälleen kesäkuun jälkeen. –Kuulostaa juristerialta, kommentoi Ruostetsaari vaatimuksia. Viime vuonna Suomessa rekisteröitiin Tra. n mukaan direktiivi ei kuitenkaan tuo katsastukseen mullistavia muutoksia. Tällä hetkellä kaasutankkausasemia on muutamia kymmeniä. Koko maassa asemia pitäisi olla ehkä 100-200, jotta kaasuautoilu voisi olla varteenotettava vaihtoehto kaikkialla. Juhani Pyykkönen tähdentää, että ilmastonmuutos on monimutkainen asia, jonka hillitseminen vaatii monia keinoja. Volkkareita, Audeja ja Seateja maahantuovasta VV Autosta ei osata antaa selitystä sille, mistä kiikastaa. Autotuonnista koko yritys on saanut alkunsakin. Gasumilla luotetaan kaasun olevan jatkossakin yksi autoilun voimanlähteistä. Hiilidioksidi on yksi kasvihuonekaasuista, joiden määrän kasvu kiihdyttää maapallon keskilämpötilan nousua. Viime vuoteen asti hän kävi tankkaamassa autonsa liki sadan kilometrin päässä Forssassa, kunnes Gasum avasi tankkauspisteen Turkuun. Se haistelee, vuotaako auton tankista kaasua. . . Kajaanilainen Pyykkönen oli aiemmin metsäteollisuuden palveluksessa. Direktiivi tuskin kuitenkaan tuo tähän helpotusta, sillä tankit sijaitsevat auton rakenteissa. n mukaan etanolin ja bensiinin yhdistelmä. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ja kuntaministeri Anu Vehviläinen (kesk.) kertoivat viikonloppuna STT:lle torjuvansa ajatuksen maakuntavaalien siirtämisestä. sanoo Suomen Volvon asiakassuhdepäällikkö Petri Castren tilanteesta Suomessa. Kaisa Hahto Valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari uskoo, että maakuntavaalien äänestysprosentti kohoaa ”varsin hyväksi”, jos vaalit järjestetään yhtä aikaa presidentinvaalien kanssa. . Pyykkönen sanoo, että metsänomistajilla on jo nyt erilaisia tavoitteita. Liikenteessä on yhteensä 2,6 miljoonaa henkilöautoa. –Jotkut voisivat erikoistua hiilen sidontaan. –Järjestöjen toimintaedellytykset on turvattava sote-uudistuksessa. Kaasuautot jakavat autoalan kahteen leiriin. –Katsastusdirektiivi on pääsääntöisesti kirjoitettu siten, että se kuuluu tehdä rakenteita purkamatta. Kaasuautojen markkinoita hallitsee Volkswagen. Pitkäikäiset puusta valmistetut tuotteet ovat ilmaston kannalta hyviä. Kaisa Hahto Mielenterveyden keskusliitto on huolissaan siitä, miten vapaaehtoistyön ja kansalaisjärjestöjen toimintaedellytykset turvataan sote-uudistuksen jälkeen. Tällaisen uuden liiketoiminnan selvittämistä esittää metsäbiotalouden johtava asiantuntija Juhani Pyykkönen, joka työskentelee Suomen metsäkeskuksessa. Millainen arvo hiilen sidonnalla olisi. Hybridivaihtoehdoista suosituin on Tra. Essayah vetosi STT:n mukaan siihen, että vaaleja koskevien lakien valmistuminen ei täytä Euroopan neuvoston suosituksia. Pyykkönen sanoo karsastavansa mustavalkoista ajattelua, jonka mukaan metsä on hakattava tai suojeltava, koska tällainen pysäyttää sekä kehityskeskustelun että kokeilun. Metsät sitovat ja varastoivat ilmakehästä hiiltä, mikä hillitsee ilmaston lämpenemistä. Maakuntien ja järjestöjen yhteistyövelvoite tulee kirjata sote-järjestämislakiin. Myymälöissä autoja on myös kaupiteltu asiakkaille kertomatta sitä, että niitä ei tällä hetkellä tehtaalta saa. Painopiste on yhä enemmän kaasun jälleenmyynnissä. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ssa ihmetellään Volkswagenin perustelua. Sähköhybridejä liikkuu vajaat 2–700. FAKTA VAIHTOEHTOISET POLTTOAINEET . –Monimuotoisuuskeskustelussa otti aikansa, ennen kuin opittiin huolehtimaan luonnon prosesseista. JORI LIIMATAINEN VW keskeytti kaasuautojen tuonnin Suomen markkinoille Markkinajohtaja vetoaa katsastusdirektiiviin. Siitä neuvotellaan parhaillaan. Volkswagenin jälkeen Suomen toiseksi suosituin kaasuauto on Volvo. Hallitus on lisännyt valtion metsien hakkuutavoitetta, mikä pienentää hiilinielua. Seuraavina tulevat Volvo, Audi ja Skoda. –Muistan ensireaktioni: Jumankauta, onko tämä näin edullista! Söderström nauraa. . . Ruostetsaari uskoo, että moni kansanedustaja lähtee ehdolle maakuntavaaleissa. Ehkä merkittävimpänä muutoksena direktiivi vaatii, että katsastusasemien on hankittava kaasuautoja varten erillinen vuodonilmaisin. Hiiltä sitoutuu myös maaperään sekä muuhun kasvillisuuteen kuin puihin. Metsäbiotalouden johtava asiantuntija Juhani Pyykkönen työskentelee Kajaanissa. Volkswagenin päätöksen jälkeen Suomesta saa vain muutamaa kaasuautomallia. VV Auton jälkimarkkinointijohtaja Arto Manninenkaan ei osaa sanoa yhtään tarkemmin mistä maahantuonnin keskeytys johtuu. Tra. Pitäisin sitä vahvempana argumenttina kuin Euroopan neuvoston suositusta. Deniz Söderström tankkaa autoaan Gasumin asemalla Turussa. Pyykkösen mielestä uuden tekniikan käytöstä syntyisi vertailuhinta hiilen sitomiselle biologisesti sekä mahdollinen tulo metsänomistajalle. Trafi antaa omat katsastuksen uudet yleisohjeensa kesäkuussa, mutta direktiivi astuu virallisesti voimaan vasta ensi vuoden toukokuussa. . Samoin Ruotsissa useampia vaaleja järjestetään yhtä aikaa. Sekään ei auta löytämään alkavaa korroosiota. Kaikkien ei tarvitsisi, mutta osalle metsänomistajia voisi sopia puuntuotantoa ja ilmastotavoitteita samanaikaisesti tukeva tuotantosuunta. Toiset uskovat kaasun käyttöön, toiset taas uskovat sähkön jyräävän. Viikonloppuna aihe nousi keskusteluun, kun kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah vaati maakuntavaalien siirtämistä tammikuulta. Sitran viime vuonna tilaaman selvityksen mukaan Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet ovat niin tiukat, että EU:n ja Suomen sitoumukset eivät vielä riitä. Se on kuitenkin jo luopunut omasta kaasuautotuotannostaan. VV Auton viestinnän lähettämän sähköpostin mukaan direktiivi määrittää, kuinka kaasuautojen tankit tarkastetaan jatkossa. Lännen Media kysyi maahantuonnin keskeytyksen syytä sähköpostitse Volkswagenin päämajasta Saksasta. Hänestä metsänomistajien suhtautumisessa ilmastonmuutokseen on paljon samaa kuin aikoinaan asenteissa luonnon monimuotoisuuteen. Suomelle laskelmissa on keskeistä metsien merkitys. Söderströmin yritys on keskittynyt biokaasuun. Ne keräävät ja varastoivat ilmakehän hiilidioksidin sisältämää hiiltä. Hän on useamman vuoden yrittänyt perustaa omaa kaasutankkausasemaa. Pelkällä sähköllä toimivia autoja on hieman alle tuhat. Yhteistyötä on kehitteillä muun muassa luomuleipiä valmistavan maatilaleipomon kanssa. No ei kai, koska ei ole tankkausasemiakaan, turkulaismies puuskahtaa. Manninen ei tiedä, kumpaa Volkswagen odottaa. Uudet asemat ovat lisänneet myyntiä, yksikönpäällikkö Jani Arala kertoo. . Yksityisten katsastustoimipaikkojen liitosta kerrotaan, että pakkoinvestointi ei ole katsastusasemille mikään kynnyskysymys. Prototyyppi autolla vedettävästä kaasusäiliöstä on valmistunut. . Maria Kalliokoski Entä jos metsänomistajia kannustettaisiin osallistumaan ilmastotoimiin uudella tavalla. JUHA NEUVONEN TAUSTA HIILINIELUJA . Ruostetsaaren mielestä on demokratian kannalta tärkeää, että vaaleilla valitut elimet saadaan muodostettua mahdollisimman pian sen jälkeen, kun maakunnat aloittavat toimintansa. Niiden kunnon määrittäminen vaatisi rakenteiden purkamista. Tällä hetkellä vain Skodan kaasuautoja voi tilata normaalisti. Niiden mukaan soteja maakuntauudistukseen on kirjattu periaatteita kolmannen sektorin huomioon ottamisesta, mutta järjestöjen toimintaedellytysten turvaamista ja rahoitusta ei ole huomioitu riittävän konkreettisesti. Niinpä siinä ei oikein voida lähteä mitään suojia poistamaan, jotta nähtäisiin tankin tosiasiallinen kunto, Siivonen kertoo. Suomen metsät kasvavat hakkuita enemmän. Komissio ehdotti viime kesänä Suomelle 39 prosentin päästövähennystavoitetta päästökaupan ulkopuoliselle sektorille. Yksi keskeinen syy on metsien ikärakenne 1950-luvun laajojen hakkuiden ja uudistusten takia. Jos äänestää presidenttiä, on todennäköistä, että äänestää myös maakuntavaalien ehdokasta, kun kerran äänestyspaikalle vaivautuu. Ruostetsaaren mielestä vaaleja ei kannata siirtää tammikuulta. Yrittäjä uskoo kaasuautoon Rami Nieminen TURKU Deniz Söderström on törmännyt kaasuautoilua vaivaavaan muna ja kana -ongelmaan. Loppuvuonna yritys avaa vielä kymmenkunta uutta kaasuasemaa. . Söderström arvelee, ettei Etelä-Suomeen tarvita enää montaa uutta asemaa, jotta riittävä verkosto on koossa. –Heillä ei ole todennäköisesti varaa jättää pelikenttää muille ehdokkaille. Pyykkönen ehdottaa, että metsänomistajille maksettaisiin hiilen sitomisesta. Suomen teillä kulkevista kaasuautoista suurin osa on Volkswageneita. VW:n kaasuautoja Suomessa on käytössä yli 600
Rantanen taas oli viime vuonna MM-joukkueessa ylimääräinen hyökkääjä, eikä mahtunut pelaavaan kokoonpanoon, Marjamäki muistutti. –?Tärkeintä on, että saamme kansainvälisistä peleistä kansainvälisen tason pelaajia. –?Kun katson ottelun jälkeen peiliin, en halua katua. –?Suomi ei voi aina menestyä. Suomella on hyvin pullat uunissa, Marjamäki vakuutteli. Nuorista Sebastian Ahosta ja Mikko Rantasesta kasvaa kovia johtajia. Joukkueiden kuudes kohtaaminen pelataan tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa Nashvillen kotijäällä. Ketju pystyi hallitsemaan kaukaloa vielä Torinon olympiajäilläkin 2006. Venäjä tehtaili toisen erän alkuun kolme maalia, ja peli näytti 4–0-tilanteessa olevan selvä. erä: 21.48 Vladimir Tkatshjov (Nitshushkin–Artjom Zub) 2–0 av., 27.01 Gusev (Artemi Panarin–Jevgeni Dadonov) 3–0 yv., 28.16 Bogdan Kiselevitsh (Vladislav Namestnikov–Nitshushkin) 4–0, 39.33 Mikko Rantanen (Valtteri Filppula) 4–1. Onnistumisia tärkeissä peleissä Kivikkoisen tien pronssipeliin kulkenut Suomi voi lohduttautua sillä, että se kunnostautui täsmälleen oikeissa otteluissa. Säteri oli taas hyvä. Anaheim menetti alavartaloaan loukanneen ykkösvahtinsa John Gibsonin sairastuvalle avauserässä. Leijonat joutui tyytymään neljänteen sijaan. Hänellä on hallussaan olympialaisten piste-ennätys. Tiesin, että minun pitää olla hyvä, jos haluamme voittaa. Ogierin johto MM-sarjassa on nyt 22 pistettä Neuvilleen ja 40 pistettä Latvalaan. Se on mainio suoritus aikakaudella, jolla NHL-pelaajat ovat olleet mukana olympiajäillä. Rangaistukset: 44.39 Gusev 2 min, 54.28 Savinainen 2 min. Selänteen ja Koivun lisäksi IIHF:n kuuluisuuksien galleriaan otettiin sunnuntaina muun muassa Kanadan entinen hyökkääjätähti Joe Sakic sekä saksalainen Uwe Krupp, joka pelasi puolustajana mittavan uran NHL:ssä. Päävalmentajan mielestä joukkue osoitti venymiskykyä. Marjamäen mukaan kyse maajoukkueessa ei oikeastaan ole varsinaisesta valmentamisesta. Nashvillen voittomaalin teki ruotsalaistulokas Pontus Åberg, joka vei joukkueensa 2–1-johtoon päätöserän puolivälissä. Alkulohkon jatkoaikavoitot Norjasta ja Sveitsistä sekä tiiviillä puolustuspelillä saavutettu puolivälierävoitto Yhdysvalloista kantoivat Leijonat yllättävänkin pitkälle. –?Voitte kuvitella, minkälaista on olla seitsemän viikkoa yhdessä. Loukkaantumiset avasivat myös Miikka Salomäelle paikan Nashvillen kokoonpanossa. –?Kaiken kaikkiaan upea joukkue, Marjamäki tiivisti. Hän on voittanut 15 ottelusta 11 ja hävinnyt vain neljä. Jari-Matti Latvala oli yhdeksäs ja Esapekka Lappi yhdestoista. Liigan maalivahtitilastoa johtavan Rinteen torjuntaprosentti pudotuspeleissä on 94,2. –?Minusta Aho oli kentän paras pelaaja. Suomen syvällisemmän MManalyysin aika on myöhemmin keväällä. Maalivahtien torjunnat: Andrei Vasilevski 9+8+9=26, Joonas Korpisalo 9+5+0=14 (vaihtoon ajassa 28.16), Harri Säteri 0+4+7=11. Hän oli Rantasen ohella Leijonien paras hyökkääjä. 3–2 2017: (Saksa/Ranska) Venäjä–Suomi 5–3 Tuomas Arkimies KÖLN (STT) Siinä he taas yhdessä ottivat suosionosoituksia vastaan. Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Rene Fasel painotti Selänteen, Koivun, Sakicin ja Ruggieron saavutuksia etenkin olympiajäillä. Suomen MM-pronssipelit kautta aikojen (suluissa järjestäjämaa): 2000 (Venäjä): Suomi–Kanada 2–1 2002 (Ruotsi): Ruotsi–Suomi 5–3 2006 (Latvia): Suomi–Kanada 5–0 2008 (Kanada): Suomi–Ruotsi 4–0 2012 (Suomi/Ruotsi): Tshekki–Suomi 3–2 2013: (Ruotsi/Suomi): USA–Suomi vl. Hyökkäyspelotetta vain puoliksi Suomi puolusti turnauksessa ottelusta toiseen ylivarovaisesti, hyökkäyspelin kustannuksella. naaleista Köln: MM-kisat, mitaliottelut: Pronssiottelu: Venäjä–Suomi 5–3 (1–0, 3–1, 1–2). Hieno lopetus yhteiselle urallemme, jatkoi Koivu, joka liikuttui kyyneliin kiitospuheensa aikana. Hän seurasi hyvin Filip Forsbergin laukauksen ja syöksyi siirtämään paluukiekon maaliin. Keskushyökkääjä Koivu muodosti maajoukkueessa Selänteen ja Jere Lehtisen kanssa yhden jääkiekkohistorian parhaimmista hyökkäysketjuista, joka teki tuhoisaa jälkeä Naganon olympialaisissa 1998. 2. Voitte kuvitella, minkälaista on olla seitsemän viikkoa yhdessä. Viikot menevät usvassa. –?Tiedämme, että kyseessä on kuudes peli. Kun Mikko Lehtonen ja VeliMatti Savinainen ylivoimalla nostivat päätöserän alussa Suomen maalin päähän, tilanne sähköistyikin yhtäkkiä. Nyt on aika hyvä tunne, Rinne totesi uutistoimisto AFP:lle. –?Viime syksyn World Cup -joukkueestamme 15 kaveria pystyy pelaamaan kymmenen vuoden päästä maajoukkueessa. –?Pudotuspeleihin lähdettäessä halusin olla se, joka saa jotain aikaan. Åberg, 23, saa peliaikaa, koska joukkueen maalipörssin ykkösnimi Ryan Johansen on loppukauden sivussa. Myös vuotta myöhemmin Suomi oli neljäs voitettuaan yhdeksästä pelistään peräti kuusi. Se venyi vaikeiden vaiheiden läpi, raivasi tiensä mitalipeleihin ja takasi päävalmentajalle työrauhan kohti ensi kautta. erä: 41.16 Mikko Lehtonen (Sebastian Aho) 4–2, 45.29 Veli-Matti Savinainen Reima Rautiainen KÖLN (STT) Lauri Marjamäen ensimmäinen kausi Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana päättyi Kölnissä tunteikkaasti. –?Olen ylpeä joukkueesta. Anaheimin päävalmentajan Randy Carlylen mukaan Gibson palannee jäälle seuraavassa ottelussa. Todennäköisesti hän palautti hetkeksi mieleensä koko maajoukkuekauden, joka oli koettelemuksia täynnä. Vuonna 2012 Suomi tarvitsi MMkotikisoissaan neljänteen sijaan yhdeksässä ottelussa viisi voittoa. Niitä tuskin kirvoitti Venäjälle pronssiottelussa kärsitty 3–5-tappio vaan leirityksineen yhteensä vajaan kahden kuukauden mittainen raskas MM-projekti. Maalivahdit: 1) Harri Säteri ottelut 6, torjuntaprosentti 91,55, päästettyjen maalian keskiarvo 2,26, 2) Joonas Korpisalo 5, 85,83, 3,82. Turnauksessa kohtuuttomankin suurta taakkaa kantanut Sebastian Aho palasi Venäjä-ottelun jälkipuoliskolla huipputasolleen. Ehkä yhteinen matka oli se muisto, Marjamäki lisäsi runollisesti. Entiset ketjukaverit ja Suomi-kiekon kaksi suuruutta, Teemu Selänne ja Saku Koivu, ottivat taas yhdessä suosionosoituksia vastaan. Nikita Kutsherovin tekemä 5–3 rauhoitti Venäjää. Ruotsi ja Kanada olivat liian kovia papuja. Rangaistukset: 25.21 Veli-Matti Savinainen 2 min, 28.21 Mika Pyörälä 2 min, 33.05 Andrei Mironov 2 min. Venäjä oli romahtanut lauantaina välierässä Kanadaa vastaan hävittyään kahden maalin johdosta kolmannen erän 0–4. erä: 6.58 Nikita Gusev (Viktor Antipin–Valeri Nitshushkin) 1–0. –?Usko ei loppunut missään vaiheessa, ei 0-4:ssäkään, Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki kiitteli pelaajiaan. Maalitykki Selänne on kaikkien aikojen paras suomalaispelaaja ja Stanley Cup -voittaja. Tuo kävi mielessä päivää myöhemmin. Krupp ratkaisi maalillaan Colorado Avalanchelle Stanley Cup -mestaruuden 1996. Leijonat joutui tyytymään neljänteen sijaan. Hän pelasi nelosketjussa lähes yhdeksän minuuttia. Entiset ketjukaverit ja Suomikiekon kaksi suuruutta, Teemu Selänne ja Saku Koivu. MM-sarjaa johtava Sebastien Ogier voitti Portugalin MM-rallin. Kai ne siksi ylsivät fi naaliin. Marjamäki oli tunteiden vuoristoradalla Reima Rautiainen KÖLN (STT) Jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki rauhoittelee epäilijöitä, jotka pelkäävät, ettei Suomi pysty tulevaisuudessa kasvattamaan laadukkaita pelaajia. Joni Ortio ei pelannut. Jääkiekon aikakirjoihin hän jää neljäntenä päävalmentajana, joka on luotsannut Suomen MM-mitalipeleihin heti ensimmäisellä kaudellaan. Hän ei pidä maajoukkuevalmentajana itseään kaikkivoipana. –?Tärkeintä on, että olen pysynyt tervejärkisenä. Rinne nauttii huippupeleistä Nashville eteni voiton päähän NHL:n . Nashville Predatorsin torjuja on päästänyt taakseen keskimäärin 1,62 maalia ottelua kohden ja antanut joukkueelleen mahdollisuuden NHL:n mestaruuteen. –?Kokeneet kapteenit (Lasse Kukkonen, Valtteri Filppula, Topi Jaakola) olivat johtajia. Torjuntavastuun otti kesken pelin Säteri, kuten Sveitsi-ottelussa. Saimme kaksi valintaa samalla kertaa, Koivu sanoi. –?Otimme neljä pakkovoittoa. –?Pidän edesmenneen presidentti Mauno Koiviston sanonnasta, että yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Länsilohkon viidennessä fi naalissa Nashville kukisti Anaheim Ducksin vieraissa 3–1. Jos häviämme, tulemme takaisin tänne. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Selänne ja Koivu iloitsivat valinnasta Koivu liikuttui kyyneliin: Hieno lopetus yhteiselle uralle. Neljä voittoa yhdeksässä ottelussa riitti 16 joukkueen turnauksessa neljänteen sijaan. Sunnuntaina Suomen aikaa Rinne torjui 32 laukausta ja nosti joukkueensa voiton päähän Stanley Cupin fi naaleista. Juuri siksi Marjamäki on joukkueelleen kiitollinen. –?Tämä on ensinnäkin iso päivä suomalaiselle jääkiekolle. Tärkeiden pelaajien menetys on Rinteen mukaan joukkueelle hyvä testi. –?Joka kerta, kun alkaa valmentajaksi, tulee kokemuksia, 39-vuotias Marjamäki yritti pehmentää. –?Fanit tulevat aina muistamaan heidät juuri olympiaturnauksista, kehui Fasel tervehdyksessään. M-kisat: Suomalaisten pistepörssi: 1) Sebastian Aho 10 ottelua, 11 pistettä (2 maalia+9 syöttöä) 4 jäähyminuuttia, 2) Mikko Rantanen 10, 10 (4+6) 0, 3) VeliMatti Savinainen 10, 7 (3+4) 4, 4) Valtteri Filppula 10, 5 (2+3) 12, 5) Juuso Hietanen 19, 3 (2+1) 0, 6) Joonas Kemppainen 10, 3 (2+1) 2 ja Markus Hännikäinen 10, 3 (2+1) 2, 8) Ville Lajunen 10, 3 (1+2) 2, 9) Julius Honka 10, 3 (1+2) 4, 10) Oskar Osala 10, 3 (1+2) 14, 11) Juhamatti Aaltonen 5, 3 (0+3) 0, 12) Mikko Lehtonen 10, 2 (2+0) 0, 13) Tomi Sallinen 4, 2 (1+1) 2, 14) Jani Lajunen 10, 2 (1+1) 4, 15) Atte Ohtamaa 10, 2 (1+1) 18, 16) Mika Pyörälä 10, 2 (0+2) 6 ja Antti Pihlström 10, 2 (0+2) 6, 18) Topi Jaakola 10, 1 (1+0) 2, 19) Joonas Järvinen 6, 1 (0+1) 10, 20) Miro Aaltonen 8, (0+0) 2, 21, 21) Jesse Puljujärvi 8, (0+0) 4, 22) Lasse Kukkonen 8, (0+0) 12. Keskushyökkääjistä sivussa oli myös kapteeni Mike Fisher. 1. Sitä me emme halua tehdä, Rinne sanoi NHL:n verkkosivuilla. Ei tiedä, mikä päivä on menossa, Marjamäki kuvaili pala kurkussa. ”Olen pysynyt tervejärkisenä” Omaa jaksamistaan Marjamäki ei ole ottanut puheeksi, kunnes kysyttäessä. Sunnuntaina päävalmentajan silmänurkassa kimmelsi kyynel ja useampikin. Naispelaajista yhdysvaltalainen Angela Ruggiero otettiin Hall of Famen jäseneksi. Venäjääkin Leijonat haastoi vasta ottelun toisella puolikkaalla uskottavalla hyökkäyspelotteella. Ei tiedä, mikä päivä on menossa, päävalmentaja Lauri Marjamäki kuvaili pala kurkussa. –?Haikeaa, kun emme saaneet mitalia muistoksi. Leijonat hävisi pronssipelin Venäjälle 3–5 (0–1, 1–3, 2–1), mutta ei aivan tavanomaisimman käsikirjoituksen mukaan. Ylipäänsä Suomen pääsyä arvokisojen mitalipeleihin ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Rangaistukset yhteensä: Venäjä 4x2 min, Suomi 5x2. Ogier voitti Portugalissa, Hänninen seitsemäs Reima Rautiainen KÖLN (STT) Suomen värikäs turnaus jääkiekon MM-kisoissa jatkui loppuun saakka. Viikot menevät usvassa. –?Jos haluamme yltää mestaruuteen asti, meidän on selvittävä testistä, Rinne muistutti. Korpisalo sai tarpeekseen 0-4:ssä. Mikko Rantasen toisen erän lopussa Venäjän puolustuksen keskeltä tekemä 1–4-kavennus herätti vielä lähinnä hentoista sympatiaa. Työrauha palasi Suomen joukkue kiekkoili osaamisensa ylärajoilla. Yleisöä: 16182. Yksi kaikkien aikojen lujimmista kilpailijoista, mitä laji on tuntenut. MAANANTAINA 22.5.2017 KESKIPOHJANMAA 8 URHEILU JÄÄKIEKKO YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä 020 750 4422 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Kovassa paikassa kasvettiin ja kasvettiin, päävalmentaja Marjamäki sanoi. Mutta nyt ei enää juhlittu vastustajan päähän syntynyttä maalia, vaan valintaa Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n Hall of Fameen MM-kisojen yhteydessä Kölnissä. Toyotan Juho Hänninen oli parhaana suomalaisena seitsemäs. Fordilla ajava Ogier vei voiton 15,6 sekunnilla ennen Hyundain Thierry Neuvilleä. Suomi ei luovuttanut, mutta mahdoton ei muuttunut mahdolliseksi. Nikita Kutsherovin tekemä 5–3 maali muuten hyvin pelanneen Harri Säterin vartioimaan maaliin rauhoitti Venäjää. ”Suomella hyvin pullat uunissa” Marjamäki luottaa kotimaiseen pelaajakasvatukseen (Rantanen–Sebastian Aho) 4–3 yv., 48.03 Kutsherov (Gusev–Anton Belov) 5–3. Rangaistukset: 14.03 Sergeo Plotnikov 2 min, Ville Lajunen 2 min ja Lasse Kukkonen 2 min, 19.59 Nikita Kutsherov 2 min. Muut ovat Curt Lindström, Hannu Aravirta ja Doug Shedden. Kun moni NHL-pelaaja sanoi kisoille kiitos ei, Leijonissa oli MMjäällä johtajuutta turhan ohuelti. Taso on kova, kun ajatellaan, että täällä Top-4:stä putosivat Tshekki ja USA, Marjamäki sanoi. Hänen reitensä leikattiin loppuviikolla. Valmennusjohto oli vaihtanut Ruotsi-välierässä kelvollisesti torjuneen Harri Säterin tilalle maalille Joonas Korpisalon. Jos voitamme, menemme fi naaliin. 3. Marjamäki tunnustautuu optimistiksi. Hän kehui joukkueensa pelaajia vilpittömästi. Lappi sijoittui rallin päättäneellä erikoiskokeella neljänneksi ja sai näin kaksi MM-pistettä. Yrityksestä onnistuminen ei pronssipelissäkään jäänyt kiinni. Koivu on Leijonien pitkäaikainen kapteeni ja maailmanmestari. Paino on sanalla ensimmäinen, sillä Leijonien värikkäästi sujuneen turnauksen aikana Marjamäen asema ehdittiin jo kyseenalaistaa. –?Olemme pitkään kiertäneet Teemun kanssa yhdessä eri karkeloissa, joten kyllä tämä siinäkin mielessä erityistä on tulla valituksi samalla kertaa. Erotuomarit: Oliver Gouin Kanada–Brett Iverson Kanada. Kutsherov iski 5-3 omasta paluukiekostaan puolustaja Joonas Järvisen katsellessa sivusta, joten Säteriä ei takaiskumaalistaan voi syyttää. Kun jossain vaiheessa pääsee kotiin, tulee varmaan uupunut olo, mutta se on normaalitilanne. Suomi ei luovuttanut, mutta mahdoton ei muuttunut mahdolliseksi. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN Leijonat päätti kisat värikkäästi Kova yritys ei kantanut MM-mitaleille HELSINKI/ANAHEIM (STT) Pekka Rinne ei kaihda jääkiekkomaalivahdin vastuuta ja ottelun ratkaisijan roolia. Dani Sordo ajoi kolmanneksi. –?Oli hienoa tulla valituksi loistavien pelaajien ja erityisesti yhdessä Sakun kanssa, Selänne sanoi
naalit: H35 4,8 km: 1) Anders Bäckström Femman 33.05, 16) Sören Jansson Falken 39.45, 18) Tero Myllymäki VetU 40.14, 21) Vesa Aaltonen Brahe 41.00, 22) Kai Paavola KU 42.34, 23) Timo Hongell KoS 42.46, 35) Bernt Slotte Botnia 54.29, 36) Ari Jussinmäki HT 54.33. Chelsea ...... 3 1 2 1– 6 1 OTP .............. Yleisöä: 53191. 34) Juho Kurki Suomi 622,6,... 48. ca 2–2, Vitoria Guimaraes–Feirense 0–1, Nacional Madeira– Vitoria Setubal 1–2, Pacos Ferreira–Maritimo 0–0, Rio Ave–Belenenses 2–0. Kokkolalaisten voittotili avautui, kun Kajaanin Haka kaatui maalein 1–3 (0–3). Hätää Myntin johtamalla puolustuslinjalla ei todellakaan ollut. Mestaruussarjaan nousivat myös 1. H21 B3 5,1 km: 14) Miikka Ketonen KoS 47.17. Fernando Llorente 2–1. 38 5 13 20 27– 53 28 Sunderland 38 6 6 26 29– 69 24 Serie A Udinese – Sampdoria 1 – 1 (1 – 0), Sassuolo – Cagliari 6 – 2 (4 – 1), Napoli – Fiorentina 4 – 1, Milan – Bologna 3 – (0 – 0), Juventus – Crotone 3 – (2 – 0), Genoa – Torino 2 – 1 (1 – 0), Empoli – Atalanta – 1 (0 – 1), Chievo – Roma 3 – 5. 5 2 1 2 9– 7 7 NiceF............ naali: 1) Jonghyun Kim Etelä-Korea 248,3 (628,8), 2) Stian Bogar Norja 248,2 (625,4), 3) Thomas Mathis Itävalta 227,1 (627,3),... Southampton–Stoke 0–1 (0–0) 60. Mendy selvisi rajunnäköisestä tilanteesta säikähdyksellä. Kane 1–5, 84. 3 1 2 5– 4 3 ToU .............. Allie Stephenson 1–1, 78. Tanskan liiga, ylempi loppusarja: Lyngby–FC Kööpenhamina 3–1, SönderjyskE–Bröndby 3–0 (Paulus Arajuuri B vaihtoon 59. D50 2,7 km: 1) Annika Viilo TP 24.01, 15) Päivi Lassila RasTiimi 34.50. SAKARI KEKKI Kinni ja Portin suunnistivat kultaa Englannin Valioliigan päätöskierros: Arsenal–Everton 3–1 (2–0) 8. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Pisteet pilkkumaalilla KPV hallitsi peliä Grania vastaan, mutta maalipaikat jäivät vähiin JALKAPALLO RAHAPELIT KAJAANI (KP) GBK:n monivuotinen ruotsalaisvahvistus David Carlsson nousi ratkaisijan rooliin, kun seura otti kauden avausvoittonsa jalkapallon miesten Kakkosessa. H70 2,5 km: 1) Pekka Kanste Raseborg 22.34, 11) Leo Jokinen KoS 27.00, 13) Eero Juola KoS 27.23, 40) Risto Haapala KoS 37.14, 45) Sven-Olof Backman Falken 43.48. 3 1 2 4– 3 5 FC Espoo ..... 38 4 8 26 30– 82 2 Ruotsin Allsvenskan: Sirius–Hammarby 1–1, Eskilstuna– Häcken 0–0 (Kari Arkivuo H 90 min), Malmö–Norrköping 1–2 (83. 34 osanottajaa. 4 1 3 0– 9 1 JJK-V ........... naali: Bradford C–Millwall 0–1 (0–0) Millwall nousi ensi kaudeksi Englannin liigan mestaruussarjaan eli Englannin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. 37 27 3 7 87– 36 84 Napoli ........ 38 19 6 13 54– 42 63 Espanyol .... minuutilla. 6 3 3 14– 9 12 PKKU ........... Daniel Langhoff ), David Nyman (46. 4 4 3– 15 B-tyttöjen Ykkönen lohko C HauPa – KPV 4 – 3 (2 – 1), Kraft – TP-47 1 – 1 (1 – 0), ONS/2 – VIFK/2 3 – (2 – 0), Klubi-36 – FC Sport-j 4 – 1 (1 – 0). So. Alina Skog 1–2. Rangaistuspotku puhallettiin, kun Granin Valmir Seferi kaatoi pallontavoittelutilanteessa Irakli Sirbiladzen. H40 4,6 km: 1) Timo Ahvenainen LS-37 32.46, 26) Tuomas Hyyppä KoS 45.29, 28) Marko Jylkkä YK 46.50, 38) Jyri Myllymäki VetU 55.49, 42) Jani Leppäniemi VetU 1.08.18, 43) Antti Lindholm PK 1.17.17. Kaikki laittoivat itsensä nyt likoon, Myranin valmentaja Magnus Slotte hehkutti. D65 2,0 km: 1) Pirjo Kurppa MaMa 21.58, 15) Gunilla Björklund Falken 28.09, 21) Anne Stoor KoS 30.20, 30) Katariina Finnilä VetU 36.35, 33) Eija Lassila VetU 37.50, 35) Saga Pått Minken 38.42. 5 2 2 1 8– 5 8 RoPS ........... Fernandinho 0–4, 58. 38 11 7 20 39– 55 40 Watford ..... Meillä puolestaan oli avauspuolikkaalla kymmenkunta paikkaa. Alexis Sanchez 2–0, 58. 38 23 9 6 70– 27 78 Sevilla ........ Keskiviikkona mennään taas, Korhonen lopetti. Ilta-arvonta. 38 7 10 21 41– 73 31 Osasuna .... Erotuomari Miikka Lähdesmäki näytti suoraa punaista Toni Takamäelle, joka syöksyi jalkapohja edellä Matthew Mendyn nilkkaan. Myran palasi voittokantaan ALAVUS (KP) Kokkolan Suunnistajien Jorma Nissilä vei Suomen mestaruuden 60-vuotiaiden sarjassa, kun ryhmä 2:n sarjat suunnistivat keskimatkan mestaruuksista Alavuden Tuurissa. Naisten 50m pienoiskiväärin 3x20 ls, karsintakilpailu: Katariina Laine Suomi 575, Emmi Hyrkäs Suomi 573. Ykkösen kotipeli Grankulla IFK:ta vastaan jäi kauaksi klassikoista, mutta kotivoitto ja kolme pinnaa irtosi kapteeni Henri Myntin pilkkumaalilla. naali: Peruskilpailu: 1) Veli-Matti Matikainen SSG 116, 2) Andres Kull Viro 115, 3) Mika Bister P-HA 115, 4) Eemil Pirttisalo RMY 114, 5) Roni Vitali SSG 114, 6) Ari Simola KMY 114. Honka .......... 36 21 7 8 72– 45 70 Atalanta ..... Sam Clucas 1–3, 69. Rankkari puhallettiin, kun Stephenson työnnettiin selästä nurin maalitolpan vieressä. H20 4,3 km: 1) Lauri Koivumäki KoS 33.33, 5) Hannes Stubb Falken 37.11, 17) Mikko Pajukangas KP-V 43.13. 3 2 1 6– 7 2 PeFF ............. Andrea Ström 0–1, 27. –?Alku oli napakan hyvä, mutta pakka sekosi jo avausjakson aikana. ONS/2 .......... 38 12 9 17 47– 64 45 Leicester .... 3 3 10– 4 9 FC Hertta ..... Sanna Koskinen 3–1, 82. Paul Pogba 2–0. Eden Hazard 2–1, 78. Jonny Evans 0–1, 72. Dele Alli 0–3, 66. D15 2,6 km (39): 1) Elisa Mattila KS 18.50, 37) Milja Hyyppä KoS 57.30. KPV:n ykkönen oli Timo Rauhala, joka katkoi vastustajan hyökkäyksiä ja käynnisti omia. 37 13 7 17 55– 58 46 Udinese ..... Peliä toisella puoliajalla hallinnut Haka kavensi 59. 38 11 11 16 41– 56 44 Crystal P .... 25 osanottajaa. 4 1 3 4– 3 6 VIFK/2 ......... 38 18 15 5 54– 29 69 Everton ...... ua), Joni Kaasinen, Janne Törmänen, Claudio Matrone (v), Timo Mikkonen (68. 4 2 2 0– 3 2 TPS .............. 6 3 1 2 11– 8 10 Myran .......... 38 12 8 18 48– 63 44 Stoke ......... 38 9 7 22 37– 80 34 M´boro ...... 37 15 9 13 54– 47 54 Málaga ....... naali: 1) Marjut Heinonen OSH 68+50, 2) Heidi Hämäläinen SSG 63/4+42, 3) Katja Poutanen HyMA 66+39, 4) Maria Mustakangas HyMA 63/2+24. 4 1 2 1 3– 4 8 PKKU ........... H55B 2,8 km: 5) Kai Harju KU 30.01, 11) Juha Lerssi KP-V 31.57, 16) Kari Koivumäki KoS 35.10. D18 3,1 km: 6) Jenna Hietala KoS 43.52, 22) Greta Biskop KoS 1.00.43. AMMUNTA JALKAPALLO KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 22.5.2017 9 URHEILU Juha Savela KOKKOLA (KP) KPV–GrIFK 1–0 (1–0) Kolme pistettä oli kevätillan tärkein anti KPV:n näkökulmasta. Agüero 0–3, 41. 4 3 1 18– 8 10 FC Sport-j .... TuWe – NiceF. Leicester–Bournemouth 1–1 (0–1) 1. Nyt kaikissa vierasjoukkueen osumissa mukana ollut Björkskog riisti pallon ja Andrea Ström pääsi maalivahdin kierrettyään laittamaan pallon tyhjään tamperelaismaaliin. Bastia ja Nancy putoavat, Lorient karsii sarjapaikastaan Troyesia vastaan. Nissilä mestari keskimatkalla TAMPERE (KP) Pietarsaarelainen FC United palaili sunnuntai-iltana tyytyväisenä kotiin Tampereelta. Vaikka olimme tauolla tappiolla, joukkue jaksoi toisella puoliajalla jatkaa samalla otteella. Skotlannin Valioliigan päätöskierros: St. H75 2,1 km: 1) Aarno Hovikorpi HlT 23.01, 10) Mauno Mikkilä NiS 27.35, 25) Toivo Jokikuona RasTiimi 31.32, 34) Kurt Gunell Falken 34.57, 35) Vesa Jokela NiS 34.59. Naisten skeet, 75 kiekkoa + . 38 23 6 9 77– 44 75 Man Utd ..... 5 1 4 4– 13 3 TuWe ............ Jamie Vardy 1–1. Louise Björkskog 3–2, 90+2. TiPS–TuWe 1–1 (0–0). 37 12 9 16 45– 51 45 Cagliari ...... liigan kaksi parasta eli Sheffi eld U ja Bolton. Manchester U–Crystal P 2–0 (2–0) 15. Yleisöä: 32000. 38 12 5 21 45– 70 41 Burnley ...... Vieraiden parhaana palkittu Skog laukoi vapaapotkun 22 metristä ylänurkkaan. Yleisöä: 478. Molempien joukkueiden parhaimmisto löytyi puolustuslinjasta. Jordan Ayew 1–1, 86. Ylivoimalla KPV loi maalipaikkoja, mutta Washilly Tshibasun yrityksen putsasi Granin puolustus. Yl: 20889. 4 3 1 13– 5 12 HJK .............. Ben Davies 1–6, 87. 5 1 2 2 6– 12 5 KePS ............ 37 27 6 4 112– 35 87 A Madrid .... D16 2,6 km (40): 1) Maria Määttänen EsSu 19.40, 28) Pinja Ylikangas KoS 41.59, 31) Venla Venetjoki KoS 43.33, 38) Ella Siironen KoS 59.18. JyPK/2 – PaRi. Adam Lallana 3–0. Philippe Coutinho 2–0, 56. 37 28 4 5 75– 26 88 Roma ......... D55 2,4 km: 1) Pirjo Aalto RaN 22.57, 20) Pirkko Ekdahl NiS 31.06, 41) Katriina Kalliokoski PK 39.16, 43) Maj-Lis Rantala KP-V 40.16, 49) Airi Mattila KP-V 46.02. Pyöritys toi muutaman erikoistilanteen, joista Myntti ja Sirbiladze pääsivät puskemaan. H21 B4 4,8 km: 13) Juha Lassila VetU 46.11. 4 1 2 1 9– 9 5 PK-37 ........... Nollapeli omiin on aina hyvä, eikä meillä puolustuksen kannalta mitään hätää ollutkaan, Myntti kommentoi kotijoukkueen tärkeintä antia. B-poikien Ykkönen lohko C HauPa – Ilves/2 – 3 (0 – 1). Kolmen maalin taukojohto toi vieraiden peliin passiivisuutta. D21 B2 3,8 km: 24) Katariina Tiitto RasTiimi 55.24. Watford–Manchester C 0–5 (0–4) 5. Laurent Koscielny (Arsenal). Oikeat numerot: 2, 6, 10, 12, 14, 15, 18, 27, 28, 29, 32, 34, 35, 38, 39, 47, 48, 51, 57, 66. Tampereen Pyrinnön Kinni voitti helteisessä säässä käydyn naisten kisan 50 sekunnin erolla Jämsän Retki-Veikkojen Merja Rantaseen. 3 2 1 9– 6 6 Kraft ............ Virkiä ........... 38 17 10 11 62– 44 61 So´ton ........ Rauhalan ja Tshibasun kautta rakentuivat kotijoukkueen parhaat maalipaikat. GrIFK: Kimi Lindeman, Otto Pitkänen, Toni Takamäki (73. 6 3 2 1 10– 2 11 HPS ............. –?Hyökkäyspelissä liikutimme turhan hitaasti palloa ja sorruimme vääriin ratkaisuihin, jotka sitten vähän tuskastuttivat, Myntti myönsi. Miro Schwalenstöcker), Henri Myntti (kapt), Sasa Savic (90+2. minuutilla vieraat joutuivat alivoimalle, KPV:n tilanne helpottui. Vierailla oli käytännössä yksi vaarallisempi tilanne, kun Jonas Britschgi laukoi vaparin 18 metristä 87. H15 3,1 km: 5) Emil Jansson Falken 36.06, 29) Robert Biskop KoS 1.05.43. Mutta pitää muistaa, että Grani on mainettaan parempi, sitkeästi puolustava ja hyvin valmennettu joukkue. 38 30 3 5 85– 33 93 Tottenham . 4 3 1 8– 1 10 AC Oulu........ H65 2,7 km: 1) Raimo Hyyryläinen JuvU 22.35, 13) Henning Nynäs Brahe 27.23, 15) Harald Slotte Botnia 27.58, 21) Tapio Alanko PK 29.01, 43) Bengt Lövsund Botnia 33.15, 47) Håkan Björklund Falken 37.31. Lisää malttia olisi tarvittu hyökkäyspelissä. H60 2,8 km: 1) Jorma Nissilä KoS 22.42, 19) Tore Högnäs Brahe 29.25, 25) Tauno Pajukangas KP-V 31.22, 26) Sven-Olof Nylund Botnia 31.23, 39) Seppo Nurisalo KoS 34.26, 42) Esa Saarela KoS 35.55, 48) Allan Hattar Falken 40.35, 50) Henrik Ena Falken 48.21. Harry Kane 0–1, 13. Grani-peli aloitti KPV:n rupeaman, jossa kahdeksan päivän aikana pelataan kolmesti. H18 3,1 km: 3) Joose Nurmela KoS 31.36, 11) Mikko Poutanen KoS 36.50, 26) Väinö Venetjoki KoS 47.59. Burnley–West Ham 1–2 (1–1) 23. 4 2 1 1 9– 5 7 Klubi-36 ....... D18 3,5 km (40): 1) Anu Tuomisto VaaSu 26.38, 10) Amanda Strandvall Minken 37.02. 3 2 1 8– 4 10 Kuusysi ........ 4 1 3 1– 6 1 EIF ................ Ilves/2 ......... Ulosajo: 14. 31. Kane 0–2, 45. Keskipohjalaissuunnistajien toisesta mitalista vastasi hopeaa 80-vuotiaiden sarjassa saavuttanut VetU:n Tapio Patana. 37 11 8 18 39– 56 41 Genoa ........ Celtic ..........38 34 4 106– 25 106 Aberdeen ....38 24 4 10 74– 35 76 Rangers ......38 19 10 9 56– 44 67 St. 38 13 6 19 53– 69 45 Las Palmas 38 10 9 19 53– 74 39 R Betis ....... 38 19 10 9 56– 33 67 R Sociedad 38 19 7 12 59– 53 64 A Bilbao ..... Kunkkunumero: 27. VIFK ............. naalit: H50B 3,3 km: 4) Timo Ronkainen KoS 37.38, 9) Harri Virkkala KoS 49.09. 36 17 5 14 64– 46 56 Torino ........ minuuttia. Myntti sijoitti pallon varmasti verkkoon. Naisten Ykkönen: KuFu98–IK Myran 1–2 (1–0). Johnstone 38 17 7 14 50– 46 58 Hearts .........38 12 10 16 55– 52 46 Partick Thistle 38 10 12 16 38– 54 42 Norjan liiga: Sarpsborg–Vålerenga 2–0, Aalesund– Sandefjord 2–0, Kristiansund–Haugesund 3–2, Tromsö–Strömsgodset 2–0. Carlssonin ohella GBK:sta kunnostautui futsal-kauden jälkeen ensimmäisen täyden ottelunsa pelannut Juho Alasuutari, joka toi keskikentälle kamppailuvoimaa. 4 2 2 4– 5 6 Jaro ............. Yleisöä: 59976. TP-47 – Pallokissat/2, RoPS – ONS/2, VIFK/2 – SeMi, KPV – Klubi-36, FC Sport-j – Kraft. Gabriel Jesus 0–5. Aamupäivän karsintojen parhaat kilpailivat iltapäivällä A-fi naaleissa, loput joutuivat B-fi naaleihin. 5 5 15– 5 15 PJK .............. H50 3,6 km: 1) Keijo Parkkinen YlikNM 25.36, 20) Rainer Räbb GIF 34.03, 22) Vesa Peltoniemi KP-V 34.31, 34) Tom Stenlund Brahe 39.07. 37 20 9 8 61– 41 69 Milan .......... D15 2,5 km: 3) Amanda Hansén Botnia 25.51, 33) Venla Rannila VetU 42.12, 40) Iina Koskela VetU 47.52. 2 1 1 2– 4 GrIFK ........... – Toiselle jaksolla lähdimme pelaamaan suoraviivaisemmin ja taistelimme sovitulla tavalla loppuun asti. Yleisöä: 31286. Naiset 4,1 km (39): 1) Saila Kinni TP 30.16, 2) Merja Rantanen JRV 31.06, 3) Marika Teini Pohjant 31.32, 4) Venla Harju TP 32.02, 5) Lotta Karhola TP 32.12, 6) Ida Marie Naess Björgul PR 32.29, 37) Roosa Hämäläinen KoS 56.08. 5 1 1 3 7– 8 4 GBK.............. 4 1 1 2 5– 9 4 KajHa ........... Seuraava peli odottaa jo keskiviikkona, kun sarjanousija-Gnistan tulee Santahakaan. 37 12 10 15 49– 53 46 Valencia ..... Etienne 3–1, Angers–Montpellier 2–0. Carlsson oli toistamiseen maalinteossa ensimmäisen puoliajan lisäminuuteilla. Batshuayi 5–1. Pronssia vei Aaro Asikainen. United sai otteluun upean lähdön, kun Andrea Ström maalasi heti ensimmäisellä minuutilla Louise Björkskogin esityöstä. H55 3,0 km: 1) Hannu Laiho RaVa 23.44, 17) Eero Junkala KU 29.20, 39) Timo Rantala KP-V 37.33, 45) Seppo Jylhä KT 41.02, 48) Arto Kalliokoski PK 56.36. AC Kajaani ... KANGASALA (STT) Saila Kinni ja Fredric Portin juhlivat suunnistuksen keskimatkan Suomen mestaruuksia sunnuntaina Kangasalla. Sam Vokes 1–0, 27. 38 22 10 6 78– 42 76 Arsenal ...... 37 25 8 4 90– 37 83 Lazio .......... Hollola: Haulikkolajien GP-kilpailut: Miehet: Skeet, 125 kiekkoa+. Andre Ayew 1–2. 27. Pedro Rodriguez 3–1, 90. 3 3 0– 5 Seuraavat: 22.5. Sanni Ryhänen 1–0, 67. Hull–Tottenham 1–7 (0–3) 11. Kymmenisen minuuttia myöhemmin syntyi 1–2-voittomaali, josta vastasi Alina Skog. Hector Bellerin 1–0, 27. Naisten SM-pronssia otti Marika Teini. –?Voitto tyydyttää. D20 3,5 km (40): 1) Sanni Norrbacka Lynx 30.00, 16) Ellen Myrskog Kronan 38.57. H75B 2,0 km: 1) Esko Linna NU 49.10. Sanni Ryhänen vei kotijoukkueen taukojohtoon 31. 38 23 9 6 80– 39 78 Liverpool ... 4 1 3 6– 17 1 Seuraavat ottelut: 27.5. Daniel Sjölund N 1–1, pelasi 90 min). Mutta kuten sanottu, mitään hätää KPV:lla ei puolustussuuntaan ollut. 38 12 10 16 41– 48 46 B´mouth ..... ane Feghouli 1–1, 72. H18 4,3 km (38): 1) Mikko Eerola TP 28.42, 34) Akseli Jussinmäki HT 47.23. Junior Stanislas 0–1, 51. Juventus .... Ilves ............. 37 16 11 10 61– 55 59 Inter ........... Jatkossa peli pyöri tasaisena, mutta TPV siirtyi vähän onnekkailla osumilla johtoon. Michy Batshuayi 4–1, 90. 5 3 2 9– 12 3 Kufu98 ......... Carlsson teki GBK:lle kaksi osumaa, yksi merkittiin vastustajan omaksi maaliksi. B-. 4 1 1 2 7– 9 4 KuPS ............ 38 8 11 19 36– 55 35 Gijón .......... Johnstone–Rangers 1–2, Partick Thistle–Aberdeen 0–6, Celtic–Hearts 2–0. TPS – Haka. –?Minulle tuli pari virhettä, mutta sain pidettyä suorituksen hallussa loppuun asti niistä huolimatta. D45 3,3 km: 1) Sari Saarijärvi SuSe 30.36, 9) Riitta Mattila RasTiimi 36.35, 12) Åsa Svartsjö Botnia 40.24. 3 2 1 4– 1 7 KPV .............. Henri Myntti 1–0 Erotuomari: Miikka Lähdesmäki. 37 18 9 10 56– 43 63 Fiorentina .. 3 1 2 1– 3 1 Gnistan ........ 33. Ryhmä 2:n SM-keskimatka, tuloksia: A-. Ranskan liigan päätöskierros: Rennes–Monaco 2–3, Lorient–Bordeaux 1–1, Lille–Nantes 3–0, Marseille– Bastia 1–0, Lyon–Nice 3–3, PSG–Caen 1–1, Guingamp–Metz 1–0, Toulouse– Dijon 0–0, Nancy–St. Takkuisasti kauden aloittanut Myran nimittäin palasi voittokantaan: KuFu-98 hävisi kotikentällään 1–2 (1–0). Ström 3–3. 38 21 9 8 69– 49 72 Villarreal .... Ross Co ......38 11 13 14 48– 58 46 Kilmarnock .38 9 14 15 36– 56 41 Motherwell .38 10 8 20 46– 69 38 Dundee .......38 10 7 21 38– 62 37 Hamilton A..38 7 14 17 37– 56 35 Inverness CT 38 7 13 18 44– 71 34 Inverness CT putosi Skotlannin mestaruussarjaan. 38 4 10 24 40– 94 22 Granada ..... 3 1 2 3– 8 1 SeMi ............ 4 1 2 1 3– 6 5 GBK.............. München: Kiväärija pistoolilajien maailmancup: Miesten 50m pienoiskivääri 60 ls, makuu + . GBK sai otteluun tehokkaan startin, kun Carlsson teki iltapäivän ensimmäisensä jo neljännellä minuutilla. Seferin rike oli selkeä, mutta turha, sillä keskityspallo ei olisi kaksikkoa tavoittanut. Varsinkin avauspuolikkaalla pelasimme hyvin ja ansaitsimme johtomme. 6 1 1 4 10– 20 4 TPV .............. Toisella puoliajalla olisimme voineet olla vähän aktiivisempia, mutta voitto on pääasia, GBK:n valmentaja Ilkka Jäntti kertoi. 3 2 1 4– 2 7 Haka ............ –?Ansaittu voitto, jonka henkinen merkitys on suuri vaikean alkukauden jälkeen. 4 2 2 9– 6 6 VPS-j ........... Romelu Lukaku rp. 4 2 1 1 7– 7 7 KPV .............. minuutilla). 38 12 5 21 50– 63 41 Swansea .... Paitsi tulos, myös peliesitys tyydyttää. 4 2 1 1 8– 4 7 TP-47 ........... minuutilla vieraat menivät 0–2-johtoon, kun Haka pisti pallon omiin. Granin Valmir Seferi on myöhässä. 4 2 2 8– 5 6 Tervarit-j/YJ 4 2 2 11– 11 6 TPV .............. 3 1 1 1 6– 5 5 PK-35........... PKKU – OLS. 38 13 7 18 56– 65 46 Celta Vigo .. 38 10 9 19 41– 64 39 Deportivo .. 4 3 1 3– 1 9 OPS ............. Toby Alderweireld 1–7. Yleisöä: 23804. 3 1 2 2– 7 1 Seuraavat ottelut: 25.5. Huippuliigan osakilpailu ja keskimatkan SM-kilpailu. 3 1 2 3– 5 1 Seuraavat: 25.5. 37 9 9 19 36– 61 36 Empoli ....... 4 2 1 1 7– 3 7 Kraft ............ Avauspuolikas oli vielä ihan ok, mutta toisella puoliajalla huolimattomuus alkoi paistaa esityksestä. 4 2 2 10– 5 8 Norrvalla FF . H70B 2,3 km: 3) Paavo Toskala KoS 28.24, 7) Jorma Oja NiS 30.28, 21) Måns Åkerblom GIF 36.02, 29) Jaakko Teppo GIF 38.36. Kun 72. liiga, nousukarsinnan . Swansea–West Bromwich 2–1 (0–1) 33. GBK tyytyi kyttäämään vastahyökkäyksiä, joista muutama paikka aukesikin. 4 2 1 1 9– 7 7 HauPa .......... 38 8 12 18 43– 61 36 Leganés ..... Vincent Kompany 0–1, 23. 6 1 2 3 6– 9 5 FC United ..... Willian 1–1, 61. Naisten Kakkonen lohko C PaRi – FC Hertta 1 – 4 (0 – 3). Monaco ......38 30 5 3 107– 31 95 JALKAPALLO PSG ............38 27 6 5 83– 27 87 Nice ............38 22 12 4 63– 36 78 Lyon ............38 21 4 13 80– 48 67 Marseille .....38 17 11 10 57– 41 62 Bordeaux ....38 15 14 9 53– 43 59 Nantes ........38 14 9 15 40– 54 51 St. 3 2 1 5– 8 6 HauPa .......... Vihdoin kroppa alkaa toimia paremmin, alkukaudella vaihtelevasti suunnistanut Kinni iloitsi tiedotteessa. Kunkkunumero: 55. TPV–FC United 3–3 (2–1). D70 1,7 km: 1) Eeva Tanska EsSu 24.41, 8) Brita Forsman Falken 30.38. Carlsson johti GBK:n voittoon KUOPIO (KP) Parin viikon pelitauko teki terää IK Myranin naisten Ykkösen joukkueelle. 3 2 1 12– 4 6 SJK-j ............ 4 2 1 1 7– 5 7 VIFK ............. Teemu Mäki), Timo Rauhala (v), Michal Mravec. Englannin 1. minuutilla. Ratkaisevat syötöt menivät kerta toisensa perään harhaan ja itse asiassa avasivat vieraille paikkoja vastahyökkäyksiin. 36 2 8 26 33– 79 14 La Liga Valencia – Villarreal 1 – 3, Gijón – R Betis 2 – 2, Sevilla – Osasuna 5 – 0, Leganés – Alavés 1 – 1, Granada – Espanyol 1 – 2, Deportivo – Las Palmas 3 – 0, Celta Vigo – R Sociedad 2 – 2, A Madrid – A Bilbao 3 – 1. Miesten Kakkonen lohko C KajHa – GBK 1 – 3 (0 – 3), KuFu98 – Kraft 1 – 1 (1 – 1). B-poikien SM-sarja FC Espoo – Kuusysi 1 – 1 (1 – 0). R Madrid .... 6 3 2 1 15– 7 11 TiPS ............. 54) Joni Stenström 619,4. Yleisöä: 21634. 37 8 7 22 31– 57 31 Palermo ..... Yleisöä: 75254. naali: Peruskilpailu: 1) Andrei Inesin Viro 123, 2) Miikka Peltonen HoSA 121, 3) Tommi Takanen LAS 121, 4) Timi Vallioniemi A-HA 120, 5) Oskari Kössi SSG 120, 6) Aleksi Ahokas A-HA 120. Miika Hohenthal), Irakli Sirbiladze, Fernando Cozar Torres (v) (69. Asta Valkama 1–1. 38 26 8 4 86– 26 86 Man City .... D35 3,9 km: 1) Päivi Autio Hiisi 34.49, 21) Ann-So. 37 28 6 3 104– 41 90 Barcelona .. Paimion Rastin Portinin voittomarginaali Helsingin Suunnistajien Einari Heinaroon oli reilu minuutti. Daniel Stevens (v)), Jonas Britschgi (kapt), Saikou Ceesay. Etienne ..38 12 14 12 41– 42 50 Rennes .......38 12 14 12 36– 42 50 Guingamp ...38 14 8 16 46– 53 50 Lille .............38 13 7 18 40– 47 46 Angers ........38 13 7 18 40– 49 46 Toulouse .....38 10 14 14 37– 41 44 Metz ............38 11 10 17 39– 72 43 Montpellier .38 10 9 19 48– 66 39 Dijon ...........38 8 13 17 46– 58 37 Caen............38 10 7 21 36– 65 37 Lorient ........38 10 6 22 44– 70 36 Nancy .........38 9 8 21 29– 52 35 Bastia .........38 8 10 20 29– 57 34 Monaco ja PSG Mestarien liigaan, Nice Mestarien liigan karsintoihin, Lyon ja Marseille Eurooppa-liigan karsintoihin. H45 4,3 km: 1) Marko Loukkalahti HiKi 31.57, 6) Hannu Niemelä RasTiimi 33.15, 15) Esko Ylikangas KoS 36.49, 23) Jarmo Nivala YK 39.20, 28) Tommi Viitasaari KoS 40.36, 32) Ilkka Tanttinen KoS 42.34, 40) Tomas Wikblom Minken 47.17, 46) Esa Leppäniemi VetU 54.45. KPV aloitti ottelun vahvasti ja hallitsi peliä. Victor Wanyama 1–4, 72. 38 12 10 16 55– 67 46 West Brom 38 12 9 17 43– 51 45 West Ham .. United naarasi hyvän pisteen Miesten Ykkönen: KPV–GrIFK 1–0 (1–0) 27. 4 1 3 5– 7 3 Pallokissat/2 4 1 3 2– 10 3 FC Sport-j .... Viimeisen puolituntisen GBK kuitenkin kesti ja joukkue kuittasi vieraspisteet. Portugalin liiga: Boavista–Ben. Miro Schwalenstöcker ja Sirbiladze puolestaan pistivät omista paikoistaan pallon ohi. Trap 125 kiekkoa+. –?1–0 antaa samat kolme pinnaa kuin 4–0-voittokin. Carlssonilla oli mm.-saumat sinetöidä hattutemppunsa, mutta maali jäi tekemättä. Peter Crouch 0–1. 5 2 3 3– 12 2 Seuraavat: 24.5. H21 B5 4,7 km: 6) Joonatan Kivelä PK 45.04. 37 8 8 21 28– 59 32 Crotone ...... D60 2,2 km: 1) Hennariikka Lonka KR 24.52, 21) Kirsti Kattilakoski KoS 35.07, 34) Lea Pöyhönen VetU 41.13. 4 2 2 9– 1 8 KuFu98 ........ Naisten jalkapallon Ykkösen ottelu oli päättynyt TPV:tä vastaan tasanumeroihin 3–3 (2–1). Laine maanantain peruskilpailuun.. 36 5 8 23 31– 74 23 Pescara ..... 1. 4 1 2 1 10– 4 5 JyPK/2 ......... Hamilton A karsii Valioliigan sarjapaikasta mestaruussarjan nousukarsinnan pudotuspelit voittaneen Dundee Unitedin kanssa. Granin parhaana palkittiin 19-vuotias KäPan kasvatti Saikou Ceesay, joka jaksoi painia läpi pelin Sirbiladzen kanssa. –?Pari palauttavaa treeniä ilman palloa ja pallon kanssa. 38 15 11 12 49– 50 56 Alavés ........ GBK – OTP, JBK – TP-47. Josh Harrop 1–0, 19. Petter Meyer), Valmir Seferi (75. 37 13 5 19 53– 75 44 Chievo........ 2–1, 90. Finaali: 1) Kössi 57 (SE), 2) Inesin 56, 3) Takanen 45, 4) Peltonen 34, 5) Vallioniemi 23, 6) Ahokas 14. H16 3,3 km (40): 1) Lauri Syrjäläinen HS 22.04, 29) Hannes Kullman Falken 39.31, 31) Otto Gripenberg Brahe 41.03, 35) Mitri Lerssi KP-V 44.03, 38) Olli Koivumäki KoS 54.54. Allie Stephenson tasoitti rangaistuspilkulta 1–1:een, kun peliä oli pelattu 67. 4 3 1 6– 5 9 VIFK ............. Georginio Wijnaldum 1–0, 51. Yleisöä: 41618. –?Suoritus oli hyvä ja jaksoin hyvin runtata, mutta olin silti yllättynyt, että ero oli noin iso. Toisella puoliajalla Myran aloitti tuloksekkaan takaa-ajon. Oikeat numerot: 3, 5, 6, 9, 11, 16, 17, 21, 23, 27, 30, 33, 41, 44, 47, 48, 50, 53, 55, 56. 6 4 1 1 9– 6 13 MPS ............. 3 1 2 1– 6 4 Jaro ............. Javier Manquillo 0–1, 8. Essi Vilonen 2–1, 53. 5 1 1 3 5– 14 4 HauPa .......... 4 1 3 5– 20 1 PaRi ............. Sergio Agüero 0–2, 36. 37 12 14 11 66– 63 50 Sampdoria . H65B 2,4 km: 6) Håkan Rauma Botnia 29.15, 12) Harri Hongell KoS 31.02, 16) Markku Jylkkä YK 31.44, 23) Raimo Haapalehto VetU 33.05, 31) Bo Österbacka Minken 36.32, 38) Mauri Jussinmäki HT 40.40, 44) Eero Kattilakoski KP-V 44.00. minuutilla, kun Lucky Nwanneka laukoi pallon Olli Nylundin taakse. 4 1 3 4– 2 6 Hercules ...... Yleisöä: 20829. minuutilla syntynyt osuma jäi ottelun ainoaksi, eikä kovin montaa muuta maalipaikkaa pelissä tarjoiltu. Se on pitänyt jo Jaron ja TPS:n nollilla, Korhonen muistutti. Tuloksia: Miehet 5,3 km (49): 1) Fredric Portin PR 32.46, 2) Einari Heinaro HS 33.51, 3) Timo Sild Koovee 34.15, 4) Aaro Asikainen KR 34.42, 5) Olli-Markus Taivainen Navi 35.05, 6) Aleksi Niemi TP 35.12. Hakan puolustus puski kovan keskityspallon ruuhkasta omiin. naalit: H21 B2 5,1 km: 31) Toni-Antti Viitasaari KoS 47.33. Finaali: 1) Kull 42, 2) Pirttisalo 40, 3) Simola 30, 4) Matikainen 25, 5) Bister 20, 6) Vitali 14. 37 12 12 13 47– 51 48 Sassuolo ... 38 14 13 11 41– 43 55 Eibar .......... Henri Myntti (vas.) seuraa, kun Washilly Tshibasu yrittää maalia kulman jälkitilanteesta. Kärjen kolmikko teki hienoa työtä ja ansaittu tasoitus oli joukkueelle henkisesti iso piste, tuumi Unitedin valmentaja Keijo Paananen. 37 12 7 18 43– 60 43 Bologna ..... H60B 2,7 km: 3) Sauli Konttila KU 26.18, 7) Asko Korpijärvi KU 30.12, 8) Martti Pihlajamaa VetU 30.35, 11) Peter Kronholm Brahe 32.30, 16) Aulis Rantala KoS 35.01, 21) Markku Vesisenaho SS 41.54. 4 4 3– 12 Seuraavat: 25.5. Jenna Topra 1–0, 62. Keno Päiväarvonta. 38 11 7 20 40– 68 40 Hull ............ Fredric Portin juhli suunnistuksen keskimatkan Suomen mestaruutta sunnuntaina Kangasalla. –?KuFu teki avausjaksolla maalinsa ainoasta paikastaan. D21 B3 3,7 km: 28) Johanna Tiitto RasTiimi 1.14.34. KPV: Joonas Myllymäki, Matthew Mendy, Milos Josimov, Victor Shevchenko, Kalala Washilly Tshibasu (86. 6 3 2 1 13– 8 11 RoPS ........... e Sundelin Botnia 52.25, 28) Maija Asmundela KU 1.06.09. Naisten trap, 75 kiekkoa + . H80 1,7 km: 1) Mikko Houni EE 22.46, 2) Tapio Patana VetU 24.47, 9) Alf Barkar Falken 34.19, 11) Kalevi Puusaari KaJu 37.31. Pahalta tuntui lopussa, mutta niin sen kuuluukin, Portin kertoi. Tasoitus syntyi toisella lisäminuutilla. Jenni Kantanen 1–1, 29. TPV johti kahdella maalilla, kunnes Björkskog laukoi kavennuksen. Chelsea–Sunderland 5–1 (1–1) 3. Aaron Ramsey 3–1. Veto meni niukasti tolpan ohi ja Granin maalisarakkeessa on neljän pelatun ottelun jälkeen pyöreä nolla. 3 3 8– 9 TP-47 ........... 3 2 1 3– 5 2 OLS .............. D40 3,6 km: 1) Marja Laukkanen KS 31.28, 24) Lilian Björndahl Falken 47.04, 25) Elina Orjala KoS 47.22, 26) Jaana Grankull Kronan 48.37, 30) Ulla-Maria Åstrand Botnia 55.27. 4 3 1 3– 5 5 Inter ............. Liverpool–Middlesbrough 3–0 (1–0) 45. 3 3 12– 9 JBK .............. naali: 1) Noora Antikainen OSU 67+43, 2) Mopsi Veromaa SSG 66+39, 3) Satu MäkeläNummela 69+30, 4) Marika Salmi OSU 63+25, 5) Anu Salomaa KMY 52+15. Skotlannin Valioliiga, alempi loppusarja: Hamilton A–Dundee 4–0, Inverness CT– Motherwell 3–2, Kilmarnock–Ross Co 1–2. Tällä kertaa työ palkittiin, Slotte kiitteli. B-. 4 1 2 1 6– 4 5 RoPS ..........
Joukkue 24 h: 1) Liikevoima 291,297, 2) WCUR-Cross. kilpailut: Miehet: 100 m (+0,4 m/s): 1) Yohan Blake Jamaika 9,93, 2) Ronnie Baker USA 9,98, 3) Mike Rodgers USA 10,02. Samoin kävi miesten sarjassa Kaustisen Jukka Järvelälle, jonka jalka ei kestänyt koko vuorokautta. Miesten 200 metrillä Kanadan Andre De Grasse voitti ensi kertaa urallaan Jamaikalla. Naiset 24 h: 1) Teija Honkonen PK 208,508, 2) Susann Berg IK Falken 186,765, 3) Päivi Naumanen TampMK 181,520, 4) Jaana Lehtinen Wihan Kilometrit 172,692, 5) Minna Hänninen 161,260, 6) Mari Toivonen FMR 96,779. Joukkuetulokset: Miehet: 1) UK 12 (Marko Palohuhta, Tuomas Ahola, Vesa Salonen). – Nyt on hyvä, ei tunnu missään. Vetelin Urheilijoiden Pauli Mäkelä yritti pysyä ensimmäisen kierroksen Kärjän mukana, mutta sitten veteliläisen kova alkuvauhti kostautui ja hän putosi lopulta viidenneksi. Naiset: 100 m (+0,1): 1) Morolake Akinosun USA 11,06, 2) Michelle-Lee Ahye Trinidad 11,06, 3) Allyson Felix USA 11,07. – Alkuun tuli kaikkea mahdollista harmia. Aikaisemmin en ole matkaa juossut, kun nuorten sarjoissa juostaan 2000 metrin esteitä. Agrigento, Italia: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo miljoona euroa: Lopputulokset, 72 reikää (par 71): 270 lyöntiä (14 alle parin): Alvaro Quiros Espanja 63+64+70+73, Zander Lombard Etelä-Afrikka 62+68+72+68 Quiros voitti kilpailun toisella uusintareiällä. P15 2 km (7): 1) Perttu Harjula NU 7.20, 2) Tuukka Marjala HU 7.24, 3) Onni Mäkelä VetU 7.41, 4) Pietu Tiainen NU 7.50, 5) Frank Sorjonen KaJu 8.01, 6) Elias Oja NU 8.07. Junkkarit sijoittui kuudenneksi. Miehet 10.5 km (9): 1) Törnvall Simo OAJKalaj 42.54, 2) Rahja Taneli 45.56, 3) Valikainen Elias KaJu 46.16, 4) Salmela Juho HK 48.00, 5) Myllylä Juha KaJu 52.21, 6) Saari Eero 55.27. Pm-kisoja ei tullut mieleeni jättää kuitenkaan väliin, Kärjä sanoo. Aku Partanen hylättiin. 283 (–1): mm. Kangasalan Janne Niemi kiersi alkuun 864 metrin lenkkiä Forsellia nopeammin. Shanghaissa hän juoksi viikko sitten satasen kärkiajan 10,78. P10: 1) KäTa 20 (Veeti Ruokoja, Eetu Puurula, Aaro Kangas). 20 km: 1) Christopher Linke Saksa 1.19.28, 2) Miguel Angel Lopez Espanja 1.20.21, 3) Perseus Karlström Ruotsi 1.20.40,…45) Elmo Koivunen Suomi 1.29.02. Seiväs: 1) Sam Kendricks USA 580, 2) Logan Cunningham USA 550, 3) Shawn Barber Kanada 540. Roope Kakko Suomi 68+69+75+71 (jaettu 55. P14 2 km (7): 1) Sami Salonen TU 7.11, 2) Mika Salonen TU 7.13, 3) Jani Simoinen HT 7.29, 4) Riku Tohila KaJu 8.05, 5) Atte Oja HU 8.12, 6) Esko Tuorila HU 8.24. 200 m (+0,5): 1) Elaine Thompson Jamaika 22,09 (sivuaa kk), 2) Shericka Jackson Jamaika 22,61, 3) Shalonda Solomon USA 22,64. Sitten siirryn vähitellen jalkojen päälle ja alan valmistautumaan seuraavaan haasteeseen. –?Tuomarilinja kilpailussa oli erittäin tiukka erityisesti polvikulman suhteen. Kaveri painoi selkää muutaman kerran ja siitä selvisin. Salmela ja Suomala SM-punttimestareita KINGSTON (STT–AFP) Jamaikalainen Elaine Thompson otti nimiinsä sadan metrin lisäksi myös 200 metrin kauden kärkituloksen. sijan). Kalajoen hiihtomajan maastoissa Kärjä kiersi 21 kilometrin reitin aikaan 1.17,01. Hän tähtää menestykseen myös oman ikäsarjan SM-kilpailuissa, jotka järjestetään Kauhavalla elokuun alussa. 200 m (+1,2): 1) Andre De Grasse Kanada 20,14, 2) LaShawn Merritt USA 20,28, 3) Zarnel Hughes Britannia 20,29. Nuorten sarjat: P9 1 km (12): 1) Luka Kykyri KäTa 4.14, 2) Riko-Matti Jylhä HT 4.25, 3) Riku Patana VetU 4.34, 4) Tuomas Pirkola KäTa 4.35, 5) Aatu Rannila VetU 4.36, 6) Vertti Venetjoki HU 4.40. KP/JUKKA LEHOJÄRVI ”Nyt on hyvä, ei tunnu missään” Forsell ja Honkonen koviin tuloksiin vuorokaudenjuoksussa Naisten sarjaa selvästi hallinnut Teija Honkonen paransi omaa ennätystään 208,5 kilometriin. Kotikaupungissaan Kingstonissa lauantaina 22,09 juossut Thompson otti vaarin valmentajansa neuvosta, juoksi kaarteen erinomaisesti ja hallitsi kisaa. Matti Myllylahti oli kolmas. Ennen puoltayötä oli tilannetta jo kääntynyt Forsellin eduksi. Emma Katajalaakso ratkaisi juoksun voiton viimeisessä alamäessä. Katsoin, että 20 ensimmäisestä kilpailussa annetusta varoituksesta 17 tuPolvikulma siirsi Ojalan taas radan sivuun li polvikulmasta, Urheiluliiton valmennuspäällikkö Jani Lehtinen arvioi tiedotteessa. Halle: Hallen heittopäivät, 1/2 kilpailupäivä: Miehet: Kiekko: 1) Daniel Ståhl Ruotsi 68,07, 2) Andrius Gudzius Liettua 66,70, 3) Lukas Weisshaidinger Itävalta 66,52. EM-tulosrajan), 3) Gabriel Steff ensen Ruotsi 30.03,31,…5) Tuomas Jokinen Suomi 30.22,58. T12: 1) KaJu 15 (Alisa Lavander, Vilma Vihelä, Aada Kivistö). Miehet 6 h (16): 1) Jukka Havia 69,238, 2) Ari Lappinen HappyFeet 65,074, 3) Mats Ceder IF Femman 64,319, 4) Lauri Skantsi 61,134, 5) Markku Asunmaa HCP 53,655, 6) Jussi Salminen Kokkola 52,517. P12 1,5 km (10): 1) Daniel Heikkilä KaJu 5.42, 2) Valtteri Leskelä HK 5.57, 3) Juho-Kusti Ruuska HT 6.01, 4) Anton Hannula AV 6.23, 5) Kalle Himanka KaJu 6.27, 6) Henri Salmu KaJu 6.39. Se oli enemmänkin ajoituksellinen ongelma, Lehtinen sanoi. Poikien sinclair-pisteissä he olivat toinen ja kolmas. Jyväskylän Voimistelijoiden Saarenketo hävisi palkintosijan pienimmällä mahdollisella erolla. Miehet 6 km: 1) Rytky Antti-Olavi 29.49. T10: 1) KäTa 16 (Vanessa Store, Sanni Heikkilä, Senja Heikkillä). Pituus: 1) Jianan Wang Kiina 814. Lähdin hakemaan 216 kilometrin tulosta ja siitä mentiin viisi kilometriä yli. Honkonen paransi Marko Forsellin ennätys 24-tunnin juoksussa on 232 kilometriä. Keihäs: 1) Christin Hussong Saksa 61,91, 2) Katharina Molitor Saksa 60,27, 3) Anna Wessman Ruotsi 60,18. NBA:n länsilohkon 3/7 loppuottelu: San Antonio–Golden State 108–120. Seuraava juostaan Sievissä 10. Sen jälkeen pyrin parantamaan omia ja 40-vuotiaiden sarjan suomenennätyksiäni 800 ja 1500 metrin matkoilla. Junkkarien Jarkko Juolalle kirjattiin viides sija Eetu Salmelan voittamassa sarjassa numeroin 117 (55, 62). SEPPO JÄRVELÄ Katajalaakso ja Kärjä pm-maastojen nopeimmat KALAJOKI (KP) Kalajoen Junkkareiden Tapani Kärjä ja Ylivieskan Kuulan Anna-Kaisa Saari olivat pääsarjojen nopeimmat Kalajoki Trail Runissa, joka avasi myös Pohjanmaan polkujuoksucupin tällä kaudella. Päivän voittoaika 13.38 tyydytti mestaria. – Eilinen Kalajoen 20 kilometrin polkujuoksu painoi vähän jaloissa. Kolmesti Honkonen laskee epäonnistuneensa samassa tehtävässä. – Kyllä ehdin moneen kertaan lopettamaan ultrajuoksun. Keihäs: 1) Liz Gleadle Kanada 60,79. Kolmossijan otti Euroopan mestari, Israelin Andrey Medvedev pistein 14,134. Naiset: 1) KäTa 7 (Päivi Knutar, Johanna Kykyri, Mari Bergdahl). sija), ... – Saattoi tulla jopa negatiivinen splitti, naureskeli Forsell tarkoittaen sitä, että vuorokauden jälkipuoliskolta kertyi enemmän kilometrejä kuin alusta. N17 3 km: 1) Minna Läspä KP-V 13.05, 2) Roosa Löf KaJu 13.13, 3) Eerika Konu KV 13.29, 4) Laura Keskitalo HK 14.22. Telinevoimistelun maailmancup: Miehet: Hyppy: 1) Audrys Nin Reyes Dominikaaninen tasavalta 14,484, 2) Ilja Jakauleu Valko-Venäjä 14,200, 3) Andrey Medvedev Israel 14,134, 4) Heikki Saarenketo Suomi 14,133,... 400 m aidat: 1) Kyron McMaster Britannian Neitsytsaaret 47,80 (kk), 2) Jaheel Hyde Jamaika 48,52, 3) Bershawn Jackson USA 48,63. 271 (–13): Li Haotong Kiina 64+68+73+ OSIJEK (STT) Heikki Saarenketo sijoittui hienosti neljänneksi telinevoimisSaarenketo jäi niukasti palkintopallilta voimistelun maailmancupissa telun maailmancupissa Kroatian Osijekissa sunnuntaina. Hän sai pisteet 13,700. 19-vuotiaat miehet: 10 km: 1) Leo Köpp Saksa 41.08, 2) Mikita Kaliada Valko-Venäjä 41.19, 3) Lukasz Niedzialek Puola 41.28, ...28) Joni Hava Suomi 46.51. T9: 1) KäTa 17 (Sointu Heikkilä, Vilma Haikara, Sara Haikara), 2) VetU 31 Vanessa Pöyhönen, Olivia Anttila, Jenna Patana). T9 1 km (15): 1) Iida Anttila NU 4.24, 2) Veera Leskelä HK 4.33, 3) Klaara Kivistö KaJu 4.45, 4) Sointu Heikkilä KäTa 4.49, 5) Vanessa Pöyhönen VetU 4.59, 6) Vilma Haikara KäTa 5.06. Kilpakävelyn Euroopan cup: Miehet: 50 km: 1) Ivan Banzeruk Ukraina 3.48.15, 2) Ihor Hlavan Ukraina 3.48.38, 3) Michele Antonelli Italia 3.49.07. 66, 272 (–12): Pep Angles Espanja 69+66+68+69, ... Kiekko: 1) Fredrick Dacres Jamaika 66,36, 2) Andrew Evans USA 64,48, 3) Chad Wright Jamaika 62,53. Ensin nilkat turposivat ja pelkkä käveleminenkin sattui. Hyvin kehittynyt Katajalaakso aloittaa ratakautensa viikon kuluttua. –?Tähän onnistuneeseen kisaan on mahtava päättää kausi, vaikka toki pienenpieni ero harmittaa, Saarenketo sanoi tiedotteessa. Hän juoksee Espoossa 3000 metrin esteet. Kolmiloikka: 1) Wu Ruiting Kiina 17,18 (+1,7). Pohjanmaan polkujuoksucupiin kuuluu kuusi osakilpailua. Perhon Kirin juoksijalla ultrakisa oli uran viides ja samalla toinen onnistunut. –?Nyt minusta ei ollut kyse siitä. P11: 1) KP-V 20 (Leevi Penttilä, Sisu Peltoniemi, Niko Kaustinen), 2) HU 25 (Roni Luokkanen, Joonas Pernu, Juho Kyösti). Naiset: 1500 m: 1) Nelly Jepkosgei Kenia 4.06,86. Nuoret miehet 6 km (8): 1) Raappana Jussi HK 29.22, 2) Reijonen Jarkko YK 29.26, 3) Rahja Jussi-Matti 31.44, 4) Venetjoki Tatu HU 33.21, 5) Oja Jirka KaJu 35.11, 6) Himanka Kalle KaJu 35.15. Pituus: 1) Tianna Bartoletta USA 679 (+0,8). P12: 1) KaJu 12 (Daniel Heikkilä, Kalle Himanka, Henri Salmu). Naiset 3 km: 1) Päivi Knutar KäTa 11.58, 2) Johanna Kykyri KäTa 12.32, 3) Heta Jauhiainen KaJu 12.48, 4) Mari Bergdahl KäTa 13.10. Moukari: 1) Gwen Berry USA 74,13, 2) Sophie Hitchon Britannia 73,97. Baku: 4. Naiset 12 h: 1) Marianne Mäkinen 119,863, 2) Maarit Aaltonen 103,062, 3) Annakais Marjokorpi 101,561, 4) Tuula Kuisma Joutseno 86,049. Thompson jatkaa huippuvauhdissa Kingston: Kv. 7) Eemil Soravuo Suomi 13,700. 400 m: 1) Novlene Williams-Mills Jamaika 50,54, 2) Phyllis Francis USA 50,66, 3) Natasha Hastings USA 51,20. – Minun pitää panostaa suorituskykyyni. P10 1 km (9): 1) Jani Tytärniemi RP 4.06, 2) Akseli Huusko VetU 4.14, 3) Otto Ruuska HT 4.16, 4) Lauri Niininen VetU 4.18, 5) Veeti Ruokoja KäTa 4.18, 6) Max Rokala HT 4.28. T14 2 km (11): 1) Iida Haukilahti VetU 8.12, 2) Erika Niininen VetU 8.22, 3) Hanna Kyösti HU 8.35, 4) Veera Vähäkangas YlivKu 8.48, 5) Friida Kivistö KaJu 8.53, 6) Veera Anttila PK 9.03. – Aloitan ratakauteni 5000 metrin kilpailulla Raaseporissa kesäkuun alussa. – Tavoitteeni on 19-vuotiaiden EM-kisojen raja, joka on 10.45. Kolmiloikka: 1) Caterine Iberguen Mena Kolumbia 14,43, 2) Shaniek ThomasRicketts Jamaika 13,69. T14: 1) HU 18 (Hanna Kyösti, Nea Luokkanen, Anniina Hakala). Ojalalla on toisessa jalassa sisäkiertoa. –?Vaikeutta pitäisi saada lisää, jotta voisin nostaa sijoitusta, maailmancupin ensikertalainen Soravuo tuumi. Tulin juuri Shanghaista, ja nyt tuli taas hyvä aika, Thompson sanoi. Se on paljon, tuumi Forsell tankatessaan alkoholittomalla oluella. Keihäs: 1) Thomas Röhler Saksa 86,55, 2) Shih-Feng Huang Taiwan 82,57, 3) Jaroslav Jilek Tshekki 82,46. Ohi on. t2 65,546, 4) Merius 61,474. Naiset 10.5 km (16): 1) Himanka Ella KaJu 52.18, 2) Männikkö Tiina Kaju 53.29, 3) Myllylahti Sanna YlivTrailRun 54.28, 4) Vuollet Tiina OajKalaj 55.30, 5) Laitala Piia KaJu 56.22, 6) Laukka Mirja 56.29. 3000 m esteet: 1) Jairus Birech Kenia 8.19,54 (kk). Keihäs: 1) Bernhard Seifert Saksa 81,10, 2) Lars Hamann Saksa 80,85, 3) Dmitro Kosinskij Ukraina 80,37. T11: 1) KäTa 18 (Kiia Anttila, Nanna Uusisalo, Enni Isosaari), 2) VetU 18 (Sara Patana, Oona Anttila, Essi Koivisto). a Huusko), 3) KäTa 27 (Melissa Kykyri, Matilda Myllymäki, Liina Hyyppä). Naiset, keihäs: 1) Liina Laasma Viro 61,32. Naiset: 20 km: 1) Antonella Palmisano Italia 1.27.57, 2) Ana Cabecinha Portugali 1.29.44, 3) Laura Garcia-Caro Espanja 1.29.57,…19) Elisa Neuvonen Suomi 1.35.48. 19-v. Yöllä oli vaikeaa. Kahdellasadalla metrillä hän jakaa kärkituloksen Yhdysvaltain Tori Bowien kanssa. Junkkarien Joonas Nauha eteni 85 kilon painoluokassa hopealle 161 (73, 88) kilon kertymällä. Vielä lauantain puolella eteni myös IK Falkenin Susann Berg vahvasti. Kilpailu kärkikaksikon kesken ratkesi viimeisen kierroksen alamäessä. P13 1,5 km (11): 1) Eemeli Katajalaakso KU 5.17, 2) Niilo Isosaari KäTa 5.18, 2) Rasmus Remesaho TU 5.18, 4) Atte Taipale VetU 5.28, 5) Veeti Penttilä KP-V 5.50, 6) Samuli Takkunen AV 5.51. PM-kilpailun ulkopuolella Félicien Muhitira Ruanda 28.50,82. Suomalan työntö on hänen ennätyksensä, Salmelalla vastaavasti tempaus. osakilpailu. Maastojuoksun pm-kisojen tuloksia: Miehet 4 km: 1) Tapani Kärjä KaJu 13.38, 2) Pasi Hautamäki KäTa 14.28, 3) Marko Palohuhta UK 14.35, 4) Tuomas Ahola UK 14.48, 5) Pauli Mäkelä VetU 15.13, 6) Vesa Salonen 17.44. – Minulla on pitkä askel, joka ei sovi hyvin maaston pehmeälle alustalle, Katajalaakso sanoo. Hän kellotti ajan 20,14. Bangkok: Miesten Aasian-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 300 000 dollaria: Lopputulokset, 72 reikää, par 71: 263 lyöntiä (21 lyöntiä alle parin): Rattanon Wannasrichan Thaimaa 62+69+65+67, 265 (–19): Shiv Kapur Intia 70+67+65+63, Gaganjeet Bhullar Intia 65+66+67+67, ...278 (–6): Janne Kaske Suomi 62+72+73+71 (jakoi 42. Moukari: 1) Pawe Fajdek Puola 82,31 (kk), 2) Dilshod Nazarov Tadzhikistan 77,11. Naiset 6 km: 1) Riikola Sirpa YlivNuij 39.07, 2) Vinkki Seija 48.50, 3) Tuovila Maiju OajKalaj 57.57. Nyt 150 metriä meni hyvin, De Grasse sanoi. 10000 m: 1) Yasemin Can Turkki 31.18,20. Edellisen kertymäksi kirjatiin 204 (90, 114), jälkimmäisen 188 (85, 103). Hyvässä vireessä ollut Saarenketo sai suorituksestaan pisteet 14,133. Tuloksia: Miehet maraton (3): 1) Sami Putkisaari TreMK/Ilveksen miäs 4.18,32, 2) Thorolf Forsman HOP-HAB Team 4.31,51. Kilpailun voitti Dominikaanisen tasavallan AudrysNinReyes pistein 14,484. P13: 1) VetU 22 (Atte Taipale, Oskari Rannila, Vilho Läspä). KP/JUKKA LEHOJÄRVI Seppo Järvelä VETELI Kannuksen Uran Emma Katajalaakso piti parasta vauhtia naisten kolmen kilometrin matkalla, joka juostiin kolmen sarjan yhteiskilpailuna Keski-Pohjanmaan piirinmestaruusmaastoissa Vetelissä. Miehet 12 h (11): 1) Dan Välitalo Ruotsi 130,557, 2) Timo Tollola Earthpac 126,216, 3) Urpo Naumanen Tampere 117,343, 4) Pertti Kalliola FMR 108,488, 5) JannePekka Pietiläinen 106,190, 6) Mika Virkama 101,772, 7) Topi-Aleksi Jokitalo 95,725, 8) Heikko Viio KäTa 87,274. T10 1 km (12): 1) Vanessa Store KäTa 4.16, 2) Elmiina Katajalaakso KU 4.17, 3) ViiviLeena Kari VetU 4.22, 4) Jutta Mattila HU 4.36, 5) Edit Viitasaari HU 4.37, 6) Elli Pieppnen KV 4.41. Joukkue 6 h: 1) Cross. Suomen Aleksi Ojala hylättiin. Tuloksia: Miehet 21 km (27): 1) Kärjä Tapani KaJu 1.17.01, 2) Koirikivi Anssi KalakK 1.19.55, 3) Myllylahti Matti YlivTrailRun 1.25.42, 4) Taipale Kuisma TeamTaip 1.28.12, 5) Taipale Aapo TeamTaip 1.29.03, 6) Huuha Aleksi Oulu 1.30.11, 7) Sikkilä Mikael SS 1.31.57, 8) Knuutila Roni EduxSki-Team 1.34.51, 9) Pudas Ismo IinY 1.35.06, 10) Huhtakangas Janne KP-V 1.35.40. Pohjanmaan polkujuoksucupin 1. Mies totesi jälkimmäisen 12-tuntisen sujuneen selvästi ensimmäistä helpommin. M19 3 km: 1) Naveen Kohtaniemi YRe 10.59. T11 1 km (10): 1) Emilia Reinikainen KaJu 4.03, 2) Oona Kangas NU 4.15, 3) Kiia Anttila KäTa 4.21, 4) Sara Patana VetU 4.25, 5) Oona Anttila VetU 4.29, 6) Siiri Tohila KaJu 4.30. Naisten sarjan mestarin Päivi Knutarin päätavoite on veteraanien EM-kilpailut, jotka järjestetään Tanskassa heinäkuun lopulla. sijan), ...281 (–3): Teemu Putkonen Suomi 69+67+72+73 (jakoi 62. t1 69,150, 2) Peltokorven Ponnistus 68,629, 3) Cross. Kawasaki: Golden Grand Prix: Miehet: 400 m aidat: 1) Quincy Downing USA 48,96, ...3) Rasmus Mägi Viro 49,25. Forsell voitti ylivoimaisesti miesten kisan Suntin tuntumassa. Marko Forsell voitti juostuaan reilut 221 kilometriä. a YK 31.34, 3) Riikola Roosa YlikNuij 33.02, 4) Vähäkangas Veera 33.05, 5) Keskitalo Laura HK 33.54, 6) Jaatinen Jenni KaJu 34.51. kesäkuuta. Eli siinä uidaan 11,6 kilometriä, pyöräillään 560 ja juostaan 126, Marko Forsell totesi. – Alkukausi on ollut hektinen. PODEBRADY (STT) Kilpakävelijä Aleksi Ojalan tavoite Lontoon MM-kisarajan 3.57 rikkomisesta kariutui sunnuntaina Tshekin Podebradyssä. T13 1,5 km (13): 1) Reija-Elina Jylhä HT 5.47, 2) Melissa Kykyri KäTa 5.55, 3) Jenni Jaatinen KaJu 6.02, 4) Enni-So. Tuomarin silmiin voi näyttää siltä, ettei hänen polvensa oikene sääntöjen mukaan. Toisena maaliin tullut naisten sarjan voittaja Kälviän Tarmon Päivi Knutar hävisi Katajalaaksolle kuusi sekuntia. Ero toisena juoksevaan Päivi Knutariin kasvoi kuuteen sekuntiin. P15: 1) NU 11 (Perttu Harjula, Pietu Tiainen, Elias Oja). Kaikkiaan kolme henkilökohtaista mestaruutta saavuttanut Raution Kisailijat eteni joukkuekilpailun hopealle vain neljä pistettä Ounasvaaran Atleettiklubin takana. Eetu Salmela oli paras 77 kilon sarjassa ja Tomi Suomala 69-kiloisissa. Moukari: 1) Anita Wlodarczyk Puola 76,32, 2) Wang Zheng Kiina 72,78. Kärjä ja Saari nopeimmat Kalajoen poluilla Lauri Järvinen ROVANIEMI Raution Kisailijat jatkoi kultakauttaan 17-vuotiaiden SM-nostoissa. Nuoret naiset 6 km (14): 1) Alahäivälä Hanna 29.52, 2) Saari Enni-So. T15: 1) YK 21 (Emma Junno, Kristiina Niemi, Fiona Myllylä). T13: 1) NU 20 (Liinu Tiainen, Iida Rautio, Anni Niku), 2) VetU 25 (Riikka Polso, Mette Mortensen, So. Naisten sarjaa selvästi hallinnut Perhon Teija Honkonen paransi omaa ennätystään Kokkolassa. 10 km: 1) Jana Smerdova Tshekki 46.39, 2) Meryem Bekmez Turkki 46.28, 3) Teresa Zurek Saksa 46.51,…18) Enni Nurmi Suomi 51.00. Turun Weikkojen kävelijä siirrettiin johtopaikalta radan sivuun 10 kilometrin jälkeen. Keihäs: 1) Liu Shiying Kiina 66,47 (Aasian ennätys), 2) Kathryn Mitchell Australia 63,23. Naiset 6 h: 1) Milka Rajala Milen seura 64,400, 2) Milja Nurmi Blue Corner 64,368, 3) Hanna Oivanen FMR 57,977, 4) Saija Mustaniemi Kankaanpää 40,066. Naisten vastaavalla matkalla Saari oli ylivoimainen jättäen Anni Huuhan liki 22 minuutin päähän. Naiset: Kiekko: 1) Nadine Müller Saksa 65,76, 2) Denia Caballero Kuuba 65,59. sija). a Saari YlivKu 6.04, 5) Liinu Tiainen NU 6.19, 6) Iida Rautio NU 6.24. Kreikassa syys-lokakuun vaihteessa juostava Spartathlon on seuraavaksi mielessä, Teija Honkonen tuumi. Kalajoki Trail Run. Tallinna: Heittolajien kilpailu: Miehet, keihäs: 1) Magnus Kirt Viro 82,84. Loukkaantumisista viime vuosina kärsinyt Jamaikan Yohan Blake voitti satasen ajalla 9,93. Kööpenhamina: Pohjoismaiden mestaruuskilpailut: Miehet, 10000 m: 1) Abdi Hakin Ulad Tanska 29.23,28, 2) Robin Ryynänen Suomi 29.55,86 (alittaa 22-v. T15 2 km (8): 1) Enni Katajalaakso KU 7.47, 2) Kaisla Keiski KäTa 8.16, 3) Ria Böös KäTa 8.59, 4) Theresa Biskop UK 9.12, 5) Anni Mäkinen HU 9.18, 6) Emma Junno YK 9.29. Ojala koki Euroopan cupissa saman kohtalon kuin Rion olympialaisissa, kun hänet hylättiin 50 kilometrillä polvikulman takia. Miehet 24 h (12): 1) Marko Forsell WCUR 221,163, 2) Juha Hietanen Joken Talli 182,325, 3) Kristian Mäkelä Niinisalo 171,337, 4) Martin Panduro Olesen Gadstrup IF 163,369, 5) Jukka Järvelä KP-V 162,451, 6) Janne Niemi Kangasala 161,587, 7) Rauno Lahti JalJa 148,743, 8) Mikko Perttula Hämeenkoski 143,053, 9) Ilpo Mettovaara Team Läpsy 142,517, 10) Janne Uusitalo FMR 139,614. Naiset: 400 m: 1) Salwa Eid Nasser Bahrain 51,33 (juniorien kk). Vaihdoin kengät, mutta sitten meni hengitys jumiin. Knutar oli ottanut alun lujaa juosseen Katajalaakson lähes kiinni, mutta alamäen rullaus kovemmalla alustalla onnistui kannuslaiselta paremmin. 276 (–8): mm. P9: 1) KäTa 16 (Luka Kykyri, Tuomas Pirkola, Veeti Anttila), 2) VetU 18 (Riku Patana, Aatu Rannila, Viljami Läspä). West Coast Ultra Runnersin järjestämä ultrajuoksu oli ohi ja seuran puuhamies Marko Forsell pääsi istumaan palkintokorokkeelle. Mikko Korhonen Suomi 67+67+73+69 (jaettu 11. – Se on heinäkuussa Saksassa käytävä triplatriathlon. Kahdesta kuuteen välillä neste ei imeytynyt ja jouduin käymään vessassa melkein jokaisella kierroksella, Honkonen selvitti. – Tavoite oli pysyä radalla 24 tuntia ja siinä onnistuin, vaikka vielä kuusi tuntia ennen loppua en uskonut 200 kilometrin tulokseen. GOLF KORIPALLO YLEISURHEILU MAANANTAINA 22.5.2017 KESKIPOHJANMAA 10 URHEILU Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Takana 24 tuntia ja 221 kilometriä. Vaikka voittaja oli maalissa suhteellisen hyväkuntoinen, ei mennyt 24-tuntinen ollut missään nimessä hänellekään helppo. 110 m aidat (+0,3): 1) Aleec Harris USA 13,22, 2) Devon Allen USA 13,28, 3) Jarret Eaton USA 13,50. – Sitten neste alkoi imeytyä ja juoksu sujui loppuun asti. Miesten neljän kilometrin kilpailussa Kalajoen Junkkareiden Tapani Kärjä irtosi muista heti alkumatkasta. Espoon Telinetaitureiden Eemil Soravuo onnistui hyvin ja oli karsinnan tapaan seitsemäs. islamilaisen solidaarisuuden kisat: Miehet: 10000 m: 1) Abraham Cheroben Bahrain 27.38,76. 100 m aidat (0,0): 1) Queen Harrison USA 12,65. Edellinen oli 205,5 kilometriä ja tällä kertaa aika täyttyi Honkosen ollessa reilun 208 kilometrin kohdalla. M17 3 km: 1) Saku Kolehmainen KP-V 11.38, 2) Roope Kangasvieri TU 11.54, 3) Kasperi Keiski KäTa 12.16. Keskiyöhön asti pisti sitten, kunnes lähti kulkemaan. Keihäs: 1) Ahmed Bader Magour Qatar 83,45. Lontoon elokuisiin MM-kisojen oikeuttava tulosraja Ojalalla on viime kaudelta. RK:n Jimi Palosaari hävisi täpärästi hopeakamppailun, mutta pronssille 179 (71, 88) riitti. Kakkoseksi sijoittunut Anssi Koirikivi jäi Kärjästä liki kolme minuuttia. 100 m aidat (–0,2): 1) Sharika Nelvis USA 12,64, 2) Jasmin Stowers USA 12,68, 3) Danielle Williams Jamaika 12,78. Vaikeudet pakottivat Bergin hiljentämään. Naiset 21 km (19): 1) Saari Anna-Kaisa YK 1.27.40, 2) Huuha Anni 1.49.25, 3) Saukko Piia KoivSkiTeam 1.55.29, 4) Ranto Tellervo 1.58.54, 5) Penttilä Hanna 1.59.44, 6) Palmer Katharina SKPohj 2.11.18, 7) Niiranen Jaana 2.18.23, 8) Ivars Birgitta TeamHelg 2.20.57, 9) Salo Riikka 2.21.43, 10) Sia Mari 2.22.35. Kuntosarja 6 km (7): 1) Santaholma Satu 41.17, 2) Kontio Anna-Maija 41.34, 3) Kero Jutta, Humalajoki Jenni 50.11, 5) Isoniemi Veera 56.54, 6) Sieppi Riikka 57.56. Kärjä avaa ratakautensa ensi lauantaina, jolloin hän juoksee Limingassa 3000 metriä. Korkeus: 1) Michael Mason Kanada 230, 2) Takashi Eto Japani 230. Nyt en pysty tekemään pariin viikkoon juuri mitään. Golden State johtaa voitoin 3–0.. P11 1 km (13): 1) Elmo Jukkola LoVe 3.59, 2) Valentino Bertucci NU 4.09, 3) Leevi Penttilä KP-V 4.10, 4) Urho Mäkinen NU 4.12, 5) Hannes Pirkola KäTa 4.18, 6) Sisu Peltoniemi KP-V 4.19. T12 1,5 km (8): 1) Emma Mäkinen NU 6.22, 2) Assi Hakala HU 6.25, 3) Alisa Lavander KaJu 6.27, 4) Katri Kyösti HU 6.47, 5) Vilma Vihelä KaJu 6.56, 6) Tuulia Paavola LoVe 7.08. Italiassa heinäkuun lopulla järjestettäviin EM-kisoihin pääsy on Katajalaakson kauden päätavoite. N19 3 km: 1) Emma Katajalaakso KU 11.52. t 245,262. Katajalaakso voitti ajalla 11.58 naisten 19-vuotiaiden piirinmestaruuden. P14: 1) HU 18 (Atte Oja, Esko Tuorila, Eero Tuorila)
Viron Andres Kull voitti fi naalissa Pirttisalon pistein 42–40. Toto (4-7-2): 20,58 5,29-5,93-4,65 177,60. lähtö, sh 2100 m: 1) Jim Myrberg/Jeanette Svevar 33,7 (4,65), 2) Pitska 38,8 x (7,79).3) Turon Turo 39,8 (36,55).4) Eka-Inteksi 38,6 x (43,2).poissa: 5. –?Ollaan auton kanssa taas hieman viisaampia varsinkin jousituspuolella. Juho Hänninen oli parhaana Toyota-kuljettajana seitsemäs, Latvala yhdeksäs ja Lappi kymmenes. –?Toivon mukaan Sardiniassa ajetaan podiumpaikasta. 8. 2. PELTISEPÄNLIIKE PELTISEPÄNLIIKE. • info@ppkp.. Voittoon Portugalissa ajoi Sebastien Ogier. 4. a Nurkkala KUS 3.09.33. 4. Miesten suomensarjan pohjoislohko Suomussalmi – Simo 1 – (2 – 2, 4 – 4, – 0, 1 – 0). Tuomarit: Jouni Ojala ja Mika Kääriäinen. Mikko Karjalainen KUS 43.77. lähtö, lv 2100 m: 1) Laser Jet/Santtu Raitala 20,0 (12,28), 2) Wind Energy 20,2 (25,09).3) Star Girl One 21,3 x (5,06).4) Starling Chick 20,6 x (11,54).poissa: 3, 8. 100 su P12: 1) Elias Mikkonen OULO 1.25.90, 2) Ville Ikola KUS 1.35.20. Ensimmäisen toi Kauhavan tamma Laser Jet. 50 su: T9: 1) Vilja Säntti OU 44.72, 2. 50 vu: P10: 1) Samu Herronen KUS 36.39. Simo .......... KOKOUKSET Kannuksen kaupunki Kannuksen kaupunginvaltuuston kokous pidetään maanantaina 29.5.2017 klo 18.00 kaupunginviraston valtuustosalissa. Ihan parasta en saanut irti, vaikka olin yön sairaalassa ja tiputuksessa. 1. klo 15.30 opistolla Käsitellään johtokunnan esittämiä sääntömuutoksia (§2, 3, 8, 10, 13, 14, 15). Toto (1-5-8): 4,76 1,944,38-3,20 48,20. Santtu Raitala ja Kokkolan ruuna Cankus Thunderball ottivat Nikulasta jo kuudennen yhteisen voiton tälle vuodelle. EM-kilpailut pidetään Azerbaidzhanin Bakussa heinä-elokuun vaihteessa ja MM-kisat Moskovassa syyskuun alussa. Liina Salin KUS 4.5.69. 3 3 30– 13 9 Pöytyä ....... 2 2 24– 4 6 L-ranta ....... Lauantainen lipsahdus pudotti häntä kokonaiskilpailussa, mutta se kuuluu asiaan. Tiimin keltanokka löi tallitoverinsa JariMatti Latvalan ja Juho Hännisen ja nappasi powerstage-erikoiskokeelta kaksi MM-pistettä. 1 1 5– 10 Seuraavat: 24.5. P12: 1) Kosta Rantasuo OuLo 38.40, 4) Torsti Saarela ViesU 45.64. 5 1 4 20– 36 3 Hyvinkää ... Vimpeli: Teemu Isoketo 1/2, Sami Haapakoski 1/0, Olli Heikkala 1/2, Henri Puputti 1/0, Severi Lassila 0/1, Tuomo Lönnmark 0/1, Janne Heimonen 0/1, Perttu Ruuska 2/0, Jere Saukko 0/2, Janne Mäkelä 3/0. Kokonaiskilpailun tilanne 15/21 etapin jälkeen: 1) Dumoulin 63.48.08, 2) Quintana jäljessä 2.41, 3) Pinot –3.21, 4) Nibali –3.40, 5) Zakarin –4.24, 6) Mollema –4.32, 7) Pozzovivo –4.59, 8) Jungels –5.18, 9) Andrey Amador Costa Rica –6.01, 10) Steven Kruiswijk Hollanti –7.03. 0– Seuraavat: 22.5. lähtö, sh 2100 m Nuorten Sarja 2017: 1) Vauhti-Leevi/Juha Kurhela 31,2 (6,22), 2) Nietos 33,0 (39,45).3) Boheemi 34,8 (22,9).4) Tänttärä 35,0 (6,76). lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Cankus Thunderball/Santtu Raitala 16,2 (3,25), 2) Global Passion 16,5 (9,38).3) Gogo Eldorado 16,6 (18,76).4) BWT Hellraiser 16,6 (46,4).poissa: 6, 10, 14. Raitalan mahtimenestys Nikulassa sisälsi jälleen kaksi voittoa. 4 1 3 12– 40 1 Kempele..... KP/SEPPO LUOKKALA Jylhä jymäytti Vilkkaan Tuurilla Cankus Thunderball palasi voittokantaan Kaustisen raveissa Oulu: Tuloksia Lohi-uinneista (voittaja ja kuuden joukkoon sijoittuneet keskipohjalaisseurojen edustajat): 400 vu, T12: 1) Viivi Säntti 5.11.69, 5) Vilma Rintala KUS 5.44.53 T15: 1) Petra Ansaranta OU 4.43.79, 5. Mikkeli: 1. etappi, Valdengo–Bergamo, 199 km: 1) Bob Jungels Luxemburg 4.16.51, 2) Nairo Quintana Kolumbia, 3) Thibaut Pinot Ranska, 4) Adam Yates Britannia, 5) Domenico Pozzovivo Italia, 6) Patrick Konrad Itävalta, 7) Vincenzo Nibali Italia, 8) Tom Dumoulin Hollanti, 9) Ilnur Zakarin Venäjä, 10) Bauke Mollema Hollanti kaikilla sama aika. nuoret-lähtö, 2100 m: 1) Siron Peli/ Juha-Matti Paavola 44,5, 2) Virkun Hohto 46,0.3) Riplei 46,0.4) Pikavippi 46,0. 7. 5 2 1 1 1 27– 16 9 Sotkamo .... Naisten ykköspesis Jalasjärvi – Mynämäki 2 – 1 (6 – 7, 4 – 2, 5 – 0). Heikki Hietanen vastasi onnistuneesta ajosta. P16: 1) Ronny Brännkärr KemTU 27.62, 4) Jesse Anttila KUS 29.57. 3 2 1 34– 12 8 Koskenkorva 4 1 1 1 1 23– 21 6 Pattijoki ..... Troikka: 333,16. P12: 1) Kosta Rantanen OuLo 43.74, 6) Torsti Saarela ViesU 52.11. 4 1 1 2 19– 22 5 Seinäjoki .... lähtö, Toto4-1, lv 1600 m: 1) Dennis Boko/Hannu Torvinen 13,6a (4,85), 2) Alvena Sonja 13,6a (10,04).3) Debra Boko 13,9a (9,9).4) Gri di S.J. 1 1 27– 1 3 Ii................. Toto (8-4-1): 8,44 1,66-2,41-1,30 22,38. Ahti Antti-Roiko kaasutti Diannahilla muilta karkuun ja yllätysvoittoon troikkalähdössä. Toto4 pelivaihto 34800,80 e, voittoosuus 78,60 e Pelivaihto 107140,80 e, yleisöä 521. Palkitut: I Valtteri Kleemola, II Jouni Itävalo. Osijek: Telinevoimistelun maailmancup: Permannon loppukilpailu: 1) Kirill Prokopev Venäjä 14,767, 2) Artem Dolgopjat Israel 14,700, 3) Krisztian Boncser Unkari 14,133,...6) Heikki Saarenketo Suomi 13,967. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Miss Summer Star/Iikka Nurmonen 16,0 (4,76), 2) Gogo Wheels 16,7 (36,43).3) Gangapurna 16,4 (9,71).4) Don Amor 16,5 (36,43). Tilanne kuljettajien MM-sarjassa: 1) Ogier 128, 2) Neuville 106, 3) Latvala 88, 4) Tänak 83, 5) Sordo 66, 6) Evans 53, 7) Breen 43, 8) Hayden Paddon UusiSeelanti, Hyundai 33, 9) Kris Meeke Britannia, Citroen 27, 10) Hänninen 21, 11) Andreas Mikkelsen Norja, Skoda 12, 12) Stephane Lefevbre Ranska, Citroen 10, 13) Östberg 6, 14) Suninen 5, 15) Jan Kopecky Tshekki, Skoda 4, 16) Pontus Tidemand Ruotsi, Skoda 4, 17) Lappi 3, 18) Stephane Sarrazin Ranska, Skoda 2, 19) Bryan Bouffi er Ranska, Ford 1, 20) Yohan Rossel Ranska, Citroen 1. T13: 1) Helmi Jouhten Kempy 34.21, 2) Henna Känsäkangas KUS 36.26, 6) Vilma Rintala KUS 39.37. – Laukka oli enemmän kuin lähellä siinä lähtötohinassa. Nella Hämäläinen ViesU 58.82. 3 1 1 1 20– 22 4 Ylivieska .... Hyundain Thierry Neuville oli toinen 15,6 sekunnin erolla. 4 2 2 27– 39 2 Seuraavat: 22.5. 3 1 2 11– 21 2 Lappajärvi . Samaa mieltä oli Latvalakin. lähtö, lv 2600 m Racing Amatööriohjastajien SM-liiga: 1) Gold Narva/Matti Tuomi 17,8a (15,41), 2) Burning Flight 18,0a (9,55).3) VästerboPaperDoll 18,3a (4,19).4) Parisiodi 18,4a (12,91). Paitsi jousitusta, saatiin myös moottoria sekä vaihteiston toimintaa paranemaan ja oma lähtöpaikkakin parani Sardinian rallin ensimmäistä päivää ajatellen, kun MMsarjan sijoitus heikkeni, Latvala veisteli. P14: 1) Benjamin Evans SCV 35.97,4. Nietoksella on ollut oikkuja ja jouduin ajamaan vähän turhan pitkään selässä, Jylhä selvitti. nuoret-lähtö, 2100 m: 1) Pinky Toe/Niko Jokela 22,4, 2) Elegant Stride 22,6.3) Gerianne 23,5.4) Rumpelstiltskin 24,7. Rallin MM-sarjan 6/13 kilpailu, Portugalin ralli: Lopputulokset, 19/19 erikoiskoetta: 1) Sebastien Ogier Ranska, Ford 3.42.55,7, 2) Thierry Neuville Belgia, Hyundai jäljessä 15,6 sekuntia, 3) Dani Sordo Espanja, Hyundai –1.01,7, 4) Ott Tänak Viro, Ford –1.30,2, 5) Craig Breen Irlanti, Citroen –1.57,4, 6) Elfyn Evans Britannia, Ford –3.10,6, 7) Juho Hänninen/Kaj Lindström Suomi Toyota –3.48,9, 8) Mads Östberg Norja, Ford –5.29,7, 9) Jari-Matti Latvala/ Miikka Anttila Suomi, Toyota –5.43,6, 10) Esapekka Lappi/Janne Ferm Suomi, Toyota –8.13,3, ... Palkitut: I Teemu Nurmio, II Sasu Toikka. Ravipäivän aluksi kiersi 80 metrin pakilta lähtenyt Jim Myrberg koko porukan. Tuomarit: Jari Saaranen ja Jarkko Juvani. Yleisöä: 1247. Minsk, Valko-Venäjä: Ratapyöräilyn GP-kisat: Naisten 3 km takaa-ajo: 1) Pia Pensaari Suomi. Muista suomalaisista reikäpelivaiheeseen yltäneistä pelaajista Kalle Samooja ja Jaakko Mäkitalo karsiutuivat jo reikäpelin avauskierroksella. poissa: 15. a Nurkkala KUS 39.64. Yleisöä: 732. T11: 1) Anna Kortessalmi RovU 34.53, 6) Noora-Maria Linna ViesU 37,68. Toto4 voitto-osuus: 6,90. Bergamo: Maantiepyöräilyn Italian ympäriajo: 15. Kitee–Kankaanpää 1–2 (0–2, 5–1, 0–1) Kitee: Topi Hurskainen 0/2, Simo Rahunen 0/1, Ville Posti 1/0, Sami Partanen 1/0, Joni Tervo 2/0, Antti-Jussi Toropainen 0/1, Hannes Pekkinen 1/0, Veli-Matti Sigvart 0/1. P10: 1) Rasmus Kinnunen Kemtu 45.43, 4) Miro Knuutila ViesU 51.96. M-Sportin Fordia kuskaava ranskalainen nousi viidennellä Portugalin rallin voitolla tasoihin samaan voittomäärään Portugalissa pystyneen Markku Alenin kanssa. Toto4 voitto-osuus: 547,80. Kun siitä selvittiin, oletin keulan olevan meille tarjolla. 5 4 1 40– 14 14 Vimpeli ...... 1 1 10– 5 3 Pattijoki II .. Toto4 voitto-osuus: 220,00. Ottelu sijoista 5–8: Robin Sciot-Siegrist Ranska–Lindell 3/2. Ympäriajo päättyy 28. Miesten maakuntasarja Kannus IV – Nivala 1 – 2 (1 – 0, 2 – 5, 1 – 3), Sievi – Perho 2 – 1 (8 – 0, 5 – 7, 1 – 0). Toto (8-63): 6,22 1,87-4,33-6,00 45,55. 3 1 2 20– 33 1 Tampere..... Toto (1-8-3): 4,45 2,35-1,693,56 6,06. Lauantaina tuli virhe, mutta niitä sattuu, Lappi summasi. –?Olo oli parempi kuin lauantaina, mutta silti aika väsynyt. Kempele–Kouvola 0–2 (0–7, 2–3) Kempele: Heikki Savikoski 0/1, Ossi Meriläinen 1/0, Jarmo Viittanen 1/0, Tommi Koivisto 0/1. Toto (7-5-1): 14,40 6,42-1,87-6,42 77,26. GOLF JÄÄKIEKKO PESÄPALLO PYÖRÄILY RAVIT UINTI VOIMISTELU KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 22.5.2017 11 URHEILU Seppo Luokkala KAUSTINEN (KP) Lohtajalainen Jaakko Jylhä ei kääntele voittajaesittelyyn aivan viikottain Suomen raviradoilla. Italia (Sardinia). Troikka: 389,25. Sunnuntai-iltana kokenut ohjastaja hymyili kilvan kesäisen auringon kanssa Kaustisen Nikulassa. P16: 1) Ronny Brännkärr KemTU 55.35, 2) Jesse Anttila KUS 57.76. Veli-Erkki Paavola teki voitokkaan paluun Kruunupyyn ruunan rattaille. 2 1 1 17– 24 3 Seinäjoki .... 4) Sasu Halme Suomi. Kokouksen asialista on nähtävillä kaupungin ilmoitustaululla ja esityslista kaupungin kotisivuilla www.kannus.. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Diannah/Ahti Antti-Roiko 17,1 (19,03), 2) Sunny Devil 17,7 (23,79).3) Mint Choco 17,8 (44,41).4) Lindy Blizz 17,8 (15,86). Nauha: 1) Soldatova 18,975, 2) Milena Baldassarri Italia 16,700, 3) Averina 16,550,...16) Gergalo 14,400, 19) Tikkanen 14,050. Maanantaina välipäivä, tiistaina ajetaan 222 kilometrin etappi Rovettasta Bormioon. 3 3 13– 26 Seuraavat 24.5. Marko Taittosen valmentama Siirin Hilla johti kylmäveristen volttia koko matkan. Päivän Duo: 12-2, kerroin: 12,04. So. 4 2 1 1 14– 7 8 Tampere..... lähtö, lv 2100 m: 1) Her Royal Highness/Jukka Torvinen 16,4 (4,45), 2) Cooper Hoss 16,6 (3,2).3) Cape’s Caroline 17,1 (13,01).4) Treasure Woodland 17,2 (9,95). Kouvola ..... Täysosumia löytyi vain yksi kappale. 5. 9 la 9 Tervetuloa DracTervetuloa Dracvaihteellisten vaihteellisten maailmaan! maailmaan! Uutuus Uutuus meillä meillä D Drac rac Enduro RS Enduro RS mopo mopo PARHAAT PALVELUT Alansa Ota yhteyttä ja pyydä tarjous mediamyynnistämme 020 750 4400 MOOTTORIAJONEUVOT • PIIPUNPELLITYKSET • IKKUNAPELLIT • PIIPUNHATUT • PELTILISTAT • SADEVESIJÄRJESTELMÄT Puh. Toto4 voitto-osuus: 58,90. Seuraava kilpailu: 9.–11.6. 1. toukokuuta Milanoon. 50 ru: P10: 1) Samu Herronen KUS 52.92. Tuomarit: Jani Heinineva ja Jari Mäkynen. 5. Sitä ohjastanut Matti Tuomi oli voittanut totoravilähdön edellisen kerran vuosituhannen alkupuolella. P14: 1) Olli-Pekka Pietarila OU 2.45.81, 6) Teppo Jestoi KUS 3.23.36. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Noble Heart Nova/Iikka Nurmonen 15,0a (4,75), 2) Mars Cake 15,2a (7,15).3) Heart Throb Power 15,3a (7,62).4) Bex 15,4a (22,07).poissa: 6. Malla Hämäläinen ViesU 50.11, 4) Iida-Carita Niskanen ViesU 54.65, 5. Ylivieskalaiskomennossa mentiin ravien loppupuolella. Hamina ...... 8. Teea Jestoi KUS 1.24.25. Riialiina Kiljala ViesU 45.90, 3. Naiset: 1) Jenni Louhimo OU 4.52.12, 6. Se kertoi, kuinka lujaa Portugalin teiden karuimmatkin osuudet voi ajaa. Tuomarit: Niko Rousku ja Eki Kutvonen. –?Kaikkiaan hieno kisa Esapekalta. Toto (9-86): 5,94 1,94-2,80-2,36 18,44. NHL:n länsilohkon 5/7 . T11: 1) Kaisa Keränen OuLo 45.79, 3) Olivia Kivelä KUS 47.65. 2 1 1 6– 19 1 Jyväskylä .. Lapille uran ensimmäinen MMralli WRC-tiimissä oli opiskelua. Tilanne valmistajien MM-sarjassa: 1) M-Sport (Ford) 199, 2) Hyundai 173, 3) Toyota 113, 4) Citroen 85. Toto (12-3-7): 2,23 1,68-4,07-7,48 22,32. Keilat: 1) Neviana Vladinova Bulgaria 18,200, 2) Harnasko 18,000, 3) Viktoriia Mazur Ukraina 17,250,...22) Gergalo 15,000, 28) Tikkanen 14,500. T9: 1) Vilja Säntti OU 47.01, 2) Riialiina Kiljala ViesU 49.46, 3) Malla Hämäläinen ViesU 54.92, 4) Iida-Carita Niskanen ViesU 1.05.01. Toto4 voitto-osuus: 334,30. lähtö, sh 2100 m: 1) Paakkarin Myrsky/Ville Mikkanen 32,0 x (16,05), 2) Kaasari 32,5 x (9,81).3) Villi-Sihko 32,0 (75,68).4) Satinkuti 34,7 (10,18).poissa: 7. 100 vu: T15: 1) Laura Lahtinen OU 1.01.93, 6) Nea Nygård KUS 1.04.27. lähtö, Toto4-2, lv 1609 m: 1) Lightsonlightsoff /Veli-Erkki Paavola 13,7a (8,44), 2) Jailhouse Diablo 14,0a (8,34).3) Camiel Kievitshof 14,1a (2,35).4) Stardust Fibber 14,2a (10,46). T4:n toisessa kohteessa ei suursuosikki Camiel Kievitshof pystynyt pitämään sisältä keuloja. Palkitut: I Ossi Meriläinen, II Juhani Ojala. Toto (12-14-6): 4,02 1,57-2,90-3,19 39,09. Juoksupaikka sopi Jylhän ajokille mainiosti ja voimia riitti lopussa niukkaan voittoon. Toto (10-8-13): 16,05 4,04-4,44-10,90 51,57. 1 1 27– 1 3 Sotkamo II . Palkitut: I Ville Kero, II Teemu Nikkanen. Naisten superpesis Oulu – Lappajärvi 2 – 1 (3 – 2, – 1, 5 – 2), Lapua – Seinäjoki 2 – (7 – 0, 6 – 2). Hyvinkää–Alajärvi 2–0 (7–4, 3–1) Hyvinkää: Riku Hokkanen 0/1, Juha Puhtimäki 0/1, Teemu Nikkanen 1+1/3, Ville Harju 0/1, Aku Kettunen 1/1, Ville Kero 1+5/1, Jere Harjuvaara 1/0, Lauri Vierimaa 0/2. Raahe–Vimpeli 0–1 (4–7, 2–2) Raahe: Topi Kosonen 0/3, Markus Lehtiniemi 0/1, Jari Törmänen 1/0, Ville Majava 1/0, Eino Järvelä 2/0, Tuukka Sarkkinen 1+0/2, harhat 1. P12: 1) Kalle Pesälä KemPy 34.31, 3) Ville Ikola KUS 35.78. P14: 1) Kasper Lytz SCV 1.11.19, 5) Teppo Jestoi KUS 1.21.64. Ottelu sijoista 7–8: Matthew Baldwin Englanti–Lindell 3/2. Vilkkaan Tuuri painoi päälle, enkä kehdannut enempää vetää. Toto4 voittoosuus: 7,70. Toto4 voitto-osuus: 78,60. P16: 1) Noa Mäkelä Kempy 2.44.33, 4) Niklas Nygård KUS 3.23.32. Palkitut: I Olli Heikkala, II Sami Haapakoski. 3. 2 2 3– 17 Kajaani ....... 2 2 3– 15 Kempele II . Kankaanpää: Topias Lilja 0/1, Jouni Itävalo 0/2, Ville-Veikko Olli 1/0, Valtteri Kleemola 1+0/1, Sami Joukainen 2/0. 1 1 11– 3 Oulu II ........ 3 1 2 8– 25 2 Oulu ........... Troikka: 254,81. 3 1 2 13– 19 3 Oulu ........... 3 1 1 1 24– 28 5 Kitee ......... 781 5000, www.nymotors.. Hänen täytyykin hakea rajoja, Latvala totesi. poissa: 2, 8. 2. Hän nosti vauhtiaan kilpailun aikana ja ajoi hyvän pätkäsijoituksen loppuun. Troikka: 11831,12. T15: 1) Laura Lahtinen OU 1.11.03, 4) Wilma Lakanen KUS 1.14.29. Ykkönen oli Vöyrin oriille jo kolmas peräkkäinen. Vähäkyrö – Ylivieska. Kari 0400 361 501 Uusi Teollisuustie 3, Kälviä www.ppkp.. (08) 4276 200 ke 5.6. Aihetta antoi erityisesti Rovaniemen ruuna Vilkkaan Tuuri, joka isohkona yllättäjänä löi suosikit T4-pelin avauskohteessa. Ennen lauantain viimeisen erikoiskokeen lipsahdusta hän oli seitsemäs, eli paras Toyota-kuljettaja. 5-vuotias tamma tempoi täyden matkan aikaan 15,3. 3 2 1 16– 7 8 Lapua ......... 200 ru: T13: 1) Pinja Taskila OU 2.43.53, 5. Toto (2-3-4): 3,25 1,75-2,10-2,78 22,07. Tuntui, että Cankus Thunderballille jäi jonkin verran varaakin, myhäili Raitala. Nove Mesto, Tshekki: Maastopyöräilyn XCO:n maailmancup, alle 23-v. Pirttisalo paras suomalainen Mijas, Espanja: Miesten Euroopan-haastajakiertueen reikäpelikilpailu, palkintoarvo 200 000 euroa: Puolivälierä: Tom Murray Englanti–Oliver Lindell Suomi 1/0. 9. Avoinna ark. 4 1 1 2 16– 44 3 Kempele..... Eiköhän tämän voittosumma jonkin verran nykyisestä kasva, kun tällaisia vauhteja menee, kehui Jylhä 27-kyydillä lopettanutta Johanna Stenbergin valmennettavaa. Loppuottelu: Aaron Rai Englanti–Gavin Moynihan Irlanti 2/1. Oulu: Tapani Piri 1/3, Ville-Pekka Jokinen 1/1, Antti Korhonen 0/1, Matti Korhonen 2/0, Marko Pelkonen 1/0, Jouko Rautio 2/0, Oskari Salmela 0/1, Jali-Matti Kurkela 1+0/2. Pallo: 1) Arina Averina Venäjä 18,950, 2) Soldatova 18,650, 3) Alina Harnasko Valko-Venäjä 17,850,...24) Gergalo 14,900, 30) Tikkanen 14,500. Tuomarit: Joonas Lassila ja Tapio Väisänen. Masters: 1) Antti Korri KUS 32.78. Naisten suomensarjan länsilohko Vähäkyrö – Oulainen 2 – 1 (3 – 1, 3 – 4, – 0, 2 – 1). T15: 1) Laura Lahtinen OU 29.46, 6) Veera Lahtinen KUS 34.08. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 1600 m: 1) Royal Andy/Mika Forss 13,5a (10,13), 2) Witch It 13,6a (17,07).3) Duquesa 13,6a (14,31).4) Call Me Queen 13,7a (12,8). Toto4 voitto-osuus: 52,30. 3 1 1 1 26– 14 4 Kankaanpää 5 2 3 13– 37 4 Alajärvi ...... Kaustinen: 1. Toto4 pelivaihto 39611,20 e, voitto-osuus 547,80 e Pelivaihto 114858,20 e, yleisöä 895. 6. Palkitut: I Joni Tervo, II Sami Partanen. Naiset: 1) Laura Rajavaara OU 31.41, 2) Henna Känsäkangas KUS 31.73, 3) Tessa Tattari KUS 32.11. Kull teki peruskisassa tuloksen 115 ja Pirttisalo 114. Hän alitti 3.40:n rajan ensimmäisenä suomalaisnaisena. Yleisöä: 745. Erika Yli-Yrjänäinen KUS 5.44.91 100 pu: T13: 1) Saara Niemi OU 1.18.23, 2. . lähtö, lv 2100 m Amatööriohjastajien SM-liiga: 1) Rainbow Candy/Janne Räisänen 16,1a (7,84), 2) Nio Blue 16,1a (7,33).3) Iceman 16,5a (10,14).4) Wille’s Question 16,6a (16,42).poissa: 8. Polar GP oli yksi Ampumaurheiluliiton näyttökilpailuista kesän EMja MM-kisoihin. 4 3 1 51– 15 11 Joensuu ..... 3 1 1 1 10– 24 4 Lievestuore 3 1 2 15– 30 2 Vähäkyrö ... 2 2 18– 4 6 Kuopio ....... Toto (4-11-3): 4,75 2,57-3,93-4,97 21,86. Miehet: 1) Kosta Kallinen OuLo 53.31, 6) Samu Peltonen KUS 1.01.80. Palkitut: I Topi Kosonen, II Tuukka Sarkkinen. 200 su: T15: 1) Liina Salin KUS 2.33.32. 4 1 3 24– 29 3 Imatra ........ – Olisin ajanut selästä, mutta tuo paikka meille nyt jäi. Palkitut: I Ville-Pekka Jokinen, II Matti Korhonen. –?Koko ajan piti vaan yrittää olla nopeampi. Suhteessa vielä kovempaa tulostasoon yllettiin seuraavassa lähdössä, jossa Pohjola kaasutti takavoltista lähteneen Winehousen nopeasti johtopaikalle. nuoret-lähtö, 2100 m: 1) Mary Me Poof/Iikka Nurmonen 22,3, 2) Minmission 22,9.3) Badass Pete 22,9.4) Ranch Qluisa 23,1 x.poissa: 2. Ville Pohjola ajoi mailin Jailhouse Diablolla johdosta, mutta joutui päästämään selästä kirineen Lightsonlightsoffi n ohitseen. lähtö, sh 2100 m Nuorten Sarja 2017: 1) Tuviker/Marko Heikari 30,3 (5,94), 2) Mellakka 31,4 x (4,98).3) Viva Orion 32,5 (9,13).4) Rahima 33,4 (21,31). lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2120 m: 1) Winehouse/Ville Pohjola 15,3 (4,02), 2) Titan As 14,8 (15,69).3) Six One 15,6 (7,92).4) Spicy Day 16,2 (22,82).poissa: 9. lähtö, Toto4-2, sh 2100 m: 1) Juiseri/ Mika Forss 29,1 (2,23), 2) Kilponen 30,7 x (15,57).3) Draco 30,0 x (25,96).4) Alinan Vilikuna 30,1 (16,11). 7. Ranskalainen Sebastien Ogier ajoi jo viidennen kerran voittoon Portugalissa. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1) Pavarotti/Nina Honkanen 2,56,0 x, 2) Skogsborgs Klarissa 1377 SH 2,42,5 x.3) Rosenbergs Brejk 2,57,7 x.4) Ingvar 2,49,7. Miehet: 1) Janne Lantto OULo 1.00.88, 3) Antti Korri KUS 1.08.06. Palkitut: I Sasu Iivarinen, II Kari Kellokoski. 3. Kokeiltiin kolmessa autossa eri juttuja, Hänninen tuumi. Tamma kuumeni vähän lähdönuusinnoista, enkä sitten halunnut pidätellä sitä, Pohjola kertoi. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kaupunginvirastossa 1.6.2017 klo 12.00-14.30. EPA/HUGO DELGADO Latvala yön tiputuksessa Lapin raju loppurutistus kirkasti tallin ilmeen Miesten Superpesis: Seinäjoki–Oulu 2–1 (4–5, 5–3, 4–0) Seinäjoki: Tuomas Raunio 0/1, Ville Viita 0/3, Juuso Myllyniemi 1/0, Ville Hotakainen 0/1, Toni Marjamäki 0/1, Miika Anttila 1+1/2, Elmeri Lieto 1+1/2, Henri Itävalo 0/1, Jukka-Pekka Vainionpää 1+4/1, Atte Kontio 1+2/1. T13: 1) Saara Niemi OU 38.78, 3) Teea Jestoi KUS 39.19, 4) So. 10. Hetkeä aiemmin oli Jylhä napannut Alavetelin Nietoksella kakkosrahat nuorten sarjasta. PESÄPALLO HOLLOLA (KP) RMY:n Eemil Pirttisalo oli paras suomalainen miesten trapissa, kun haulikkolajien kansainvälinen Polar GP -kilpailu päättyi sunnuntaina Hollolan Hälvälässä. Pori ............ sarja: 1) Petter Fagerhaug Norja,... naali: Anaheim–Nashville 1–3 (0–0, 1–1, 0–2) N: Pekka Rinne 32/33 torjuntaa Nashville johtaa voitoin 3–2. Lightsonlightsoff ravasi mailin 13,7a. Imatra – Joensuu. Kempele II – Ii. Toto (10-3-1): 10,13 4,34-4,013,84 73,27. Toto (18-2): 15,41 11,56-3,34-1,52 51,71. 3 1 1 1 29– 27 5 Ulvila ......... Yleisöä: 883. 2 1 1 7– 16 1 Lohi ........... Vilkkaan Tuuri jäi juoksemaan johtoon ampuneen Almuksen rinnalla. Budapest: Rytmisen voimistelun EM-kilpailut: Vanne: 1) Aleksandra Soldatova Venäjä 18,600, 2) Linoy Ashram Israel 18,150, 3) Katsiarina Halkina Valko-Venäjä 17,800,...27) Rebecca Gergalo Suomi 14,900, 28) Jouki Tikkanen Suomi 14,850. Niihin oloihin Toyota kokosi Portugalista rutkasti käyttökelpoista tietoa. Miesten skeetin ykkönen Hollolassa oli Oskari Kössi. P14: 1) David Li Kalix 29.61, 6) Teppo Jestoi KUS 31.08. poissa: 5. 1 1 2– 7 Rovaniemi . 12) Teemu Suninen/Mikko Markkula Suomi, Ford (WRC2) –11.33,1. – Luulin jo hetken, että tulemme ohi johtaneesta. a Nurkkala KUS 1.21.80, 3. Ravien lopuksi häikäisi pedersöreläisen Jani Ahopellon Cold Narva. Alajärvi: Viljo Sillanpää 0/1, Aki Orava 0/1, Juha Katajisto 1/0, Henri Heikkinen 0/1, Santeri Särkinen 1/1, Ville Väliaho 1/0, Sami Mikkolanaho 2/1. Muutosesitys nähtävillä osoitteessa: www.rko.fi Vaunusepäntie 19, P:SAARI, p. lähtö, Toto4-1, sh 2100 m Black Horse Nordic Cup 2017: 1) Vilkkaan Tuuri/Jaakko Jylhä 28,8a (14,4), 2) Almus 28,8a (4,99).3) Parenski 30,0a (83,2).4) Hallan Kymppi 30,2a (14,97). Miehet: 1) Miro Vasko OU 27.29, 5) Jesse Anttila KUS 31.60, 6) Samu Peltonen KUS 32.86. Tapio Nevalainen MATOSINHOS (STT) Esapekka Lappi kirkasti Toyotatallin tikkuista kisailmettä Portugalin MM-rallin päätöserikoiskokeen neljännellä sijalla. – Winehousella on kova moottori, mutta ravin kanssa on ollut ongelmia. Yleisöä: 912. 50 pu: T13: 1) Emilia Juutilainen RovU 36.74, 3) Henna Känsäkangas KUS 36.96. 1. Kouvola: Matti Saukko 0/2, Teemu Nurmio 1+0/2, Anssi Lammila 1/1, Matti Latvala 0/3, Juho Hacklin 1/1, Sasu Toikka 2/0, Janne Kivipelto 1/0, Valentin Ikonen 1/0, Juha Korhonen 2/0, Tommi Mäentausta 0/1, Toni Laakso 1/0. Testiä kilpailun ohessa MM-sarja jatkuu kesäkuussa Sardinian helteissä ja karheilla sorateillä. 9. 3 3 34– 27 6 Kiri ............. 13,9a (42,55). Toto (3-8-4): 19,03 19,86-4,66-9,80 268,51. 2. Sinne piti mennä, kun en lauantaina pystynyt syömään, Latvala kertaili. 9-17 la 9-13 Huom! Huom! MarkkinaMarkkinajohtaja johtaja Av Avoii oi oinn nn nna a ark. Toto (12-5-2): 7,84 2,84-3,32-4,81 24,61. Toto (16-12-1): 12,28 3,84-3,60-2,51 82,57. Joukkueet, 10xkeila: 1) Israel 33,050, 2) Italia 32,600, 3) Ukraina 32,400,...12) Suomi 28,750. Kisan avauspäivän ulosajo, kuume, selkäja vatsavaivat pudottivat Latvalan rallin kärkitaistossa ja MM-sarjassa kolmanneksi 40 pisteen päähän kärjestä. Pensaari polki alkuerissä uuden Suomen ennätyksen ajalla 3.39,910. Miesten ykköspesis Ulvila – Siilinjärvi – 2 (3 – 4, – 2), Kuopio – Vähäkyrö 2 – 1 (3 – 2, 8 – 10, – 0, 7 – 4), Muhos – Tampere 2 – 1 (6 – 3, 2 – 3, 1 – 0), Kiri – Pöytyä – 2 (5 – 6, 3 – 4), Hamina – Lievestuore 2 – (8 – 4, 5 – 1). Reino Honkaperän ruuna pääsi voltin kakkoselta kunnialla matkaan ja keulapaikka oli tarjolla sille ensimmäisellä takasuoralla. poissa: 6. Palkitut: I Miika Anttila, II Atte Kontio. Lähdön voitti Juha Kurhela Vauhti-Leevillä. Ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen kärjessä ollut Sipoon Veli-Matti Matikainen teki peruskilpailun parhaan tuloksen 116 ja sijoittui fi naalissa neljänneksi. 3 2 1 31– 27 7 Siilinjärvi ... Toto (14-3-6): 4,65 2,69-3,28-5,73 41,35. 5 3 1 1 66– 24 12 Rauma ....... Päivän Duo: 10-4, kerroin: 44,81. lähtö, sh 2100 m: 1) Siirin Hilla/Heikki Hietanen 29,6 (20,58), 2) Riutan Perenna 29,0 (38,36).3) Grekor 29,9 x (16,87).4) Edling* 27,5 (2,95). 3 1 1 1 42– 20 5 Muhos ....... Kannus 19.5.2017 Lauri Perttula kaupunginvaltuuston puheenjohtaja KUULUTUKSET Raudaskylän Kristillinen Opisto ry:n YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS Opistontie 4-6, 84880 Ylivieska info@rko.. 3 1 1 1 14– 35 4 Suomussalmi 3 2 1 11– 36 4 Kannus ...... 6. So. Jaakko Jylhä ja valmentaja Johanna Stenberg pääsivät Vilkkaan Tuurin kanssa voittajaesittelyyn Nikulassa. Toto (6-9-10): 4,85 3,00-2,732,62 16,81. Kajaani – Tampere
Hänen esikoisensa ja ainokaisensa on tyttö. –?Siinä vaiheessa mietimme, jäädäkö Oulaisiin vai muuttaa. –?Tuolloin elettiin lastenja nuortenkuoroboomia. –?Silloin tällöin saatoin pitää koko perheelle iltahartauden. Ruokasali toimi opetustilana ja hajoamispisteessä ollut piano ainoana soittimena. Hän valmistuikin ensin kansakoulunopettajaksi ja sittemmin musiikinopettajaksi. –?Kukaan ei tiedä seuraavaa päiväänsä, mutta ainakin tähän asti Luoja on antanut terveyttä ja voimia sekä huomenlahjana innostuksen. –?Tarvitsen herätteitä, että herkät asiat nousevat pintaan. . –?Kodissa oli kannustava ilmapiiri musiikin harrastamiselle. Samaa suunnitelmallisuutta ja jatkumoa Tapani Tirilä perää myös Oulaisten kaupungin kulttuurityöhön. –?Minulla on ollut vilpitön halu olla mukana oulaistelaisessa musiikkielämässä. On hienoa kokea se, miten nuoret saavat vuodesta toiseen elämyksiä samoista asioista ja kokevat saman oppimisen ihmeen kuin edelliset sukupolvet. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 22.5.2017 13 MAANANTAI KESKIPOHJANMAA ON MYÖS SOSIAALISESSA MEDIASSA facebook.com/keskipohjanmaa @keskipohjanmaaphoto twitter.com/kepari_toimitus Keskipohjanmaan 100-vuotissyntymäpäivään, joulukuun 4:nteen päivään mennessä Keskipohjanmaassa ilmestyy kaikkiaan sata Keski-Pohjanmaata koskettavaa tarinaa, maakunnan ihmisistä ja tapahtumista, historiasta aina nykypäivään. –?Vahvistusta näkemykselleni antoi Aatto Saksola, joka teki hienoa kuorotyötä Oulaista pienemmällä paikkakunnalla Alavieskassa. Mies ja musiikki – Lasten ja nuorten kuorotoiminnan vetäminen kysyy muusikkouden lisäksi opettajuutta ja kasvattajuutta. Aino-äiti oli lähtenyt Oulaisista kyläilemään Kokkolassa asuvan veljensä luokse, kun synnyttämisen aika tuli. Perhe: puoliso Leila Ristiluoma-Tirilä sekä tytär Vilja Maria Tirilä-Raittinen, jonka perheeseen kuuluvat puoliso Jukka Raittinen ja 2-vuotias Siiri-tytär. . Isä-Tapani oli kansakoulunopettaja ja armoitettu kuoromies, äiti taas kaustislaista Peltoniemien kansanpelimannisukua. He antavat puolestaan minulle energiaa, josta saan taas intoa kuoronjohtamiseen. Herkkä ja tunteellinen Eläkkeellä Tapani Tirilällä on aamupäivisin ollut aikaa istahtaa olohuoneessa kunniapaikalla seisovan mustan fl yygelin ääreen ja alkaa soittaa. Haluan siirtää innostusta kuorolaisiin. . –?Se auttaa jaksamaan, kun tietää olevansa osa jotain suurempaa. TAPANI TIRILÄ . Armeija tarjosi todellisen elämyksen kuorolaulamisesta kiinnostuneelle nuorukaiselle. Kuoro ja piano Alle parikymppisenä ylioppilaaksi kirjoittaneelle Tapani Tirilälle oli selvää, että haluaa opettajaksi. Hän on toiminut myös kansainvälisen lapsija nuorisokuorofestivaali Sympaatin taiteellisena johtajana. monien tapahtumien yhteisesitysten johtajana Tapani Tirilä on ollut yli 30 vuoden ajan. Niin on helpompi. Ennen Oulaisiin asettumistaan Tirilä toimi vuoden kansakoulun opettajana Kurikassa ja vuoden musiikinopettajana Kannuksessa. Vuosien saatossa hän on osallistunut kymmeniin Suomi–Ruotsi -otteluihin ja Kärppäpeleihin hänellä on kausikortti. Reserviupseerikoulun juhlassa Tirilä johti kurssikuoroa. Niin on helpompi.. Osa jotain suurempaa Kasvattaminen on ollut tärkeä osa musiikinopettajan työtä. Siihen aikaan oli tapana merkitä lapsen syntymäkunnaksi paikkakunta, jossa synnytys tapahtui. Yksi tällainen oli ensimmäisen lapsenlapsen syntymä pari vuotta sitten. Opettaja ja kasvattaja Musiikkineuvos Tapani Tirilä on arvostettu henkilö kotimaan lisäksi laajasti ulkomaisissakin musiikkipiireissä. Valmennusrenkaaseenkin kuulunut oulaistelaisnuorukainen juoksi satasen aikaan 11,3. Tirilöiden esikoispoika kastettiin suvun perinteen mukaan pelkäksi Tapaniksi. Tirilä on edelleen aktiivinen liikunnan harrastaja ja urheilun seuraaja. Tirilällä oli heti visio siitä, mitä musiikin opettamisen pitää olla ja suunnitelma, miten kaikki vähitellen hankitaan. Unkarilainen säveltäjä Zoltán Kodály on sanonut, että menkää pieniin kyliin, siellä kohtaatte teitä odottavat lapset. Nyt Oulaisten yläkoululla on entisestä liikuntasalista tehty iso musiikkiluokka, jossa pystytään pitämään muun muassa konsertteja, musikaaleja ja muita esityksiä sekä runsaasti soittimia. Hän haluaa elää musiikin täyttämää elämää. Se ei lannistanut nuorta ja innokasta opettajaa. Sata tarinaa 42/100 M usiikki on tärkeä osa oulaistelaisen Tapani Tirilän elämää, vaikka hän on jäänyt eläkkeelle musiikinlehtorin työstä jo jokunen vuosi sitten. –?Kaikkea ei voi saada heti. Sukupolvien ketjussa musiikkineuvos on järjestyksessään viides ja viimeinen Tapani Tirilä. Kuoro oli luonnollinen, koulumaailmassa toimiva instrumentti, jota Tirilä alkoi opettajana heti käyttää. Hänellä on takanaan myös lukuisia luottamustehtäviä kuorotoimintaan liittyen, muun muassa Sulasolissa ja Nuorten Kuoroliitossa. –?Lasten ja nuorten kuorotoiminnan vetäminen kysyy muusikkouden lisäksi opettajuutta ja kasvattajuutta. Halusin, että koulujen juhlista tehdään todellakin juhlat. Tapani Tirilän tämänkeväistä syntymäpäivää juhlitaan vain perhepiirissä. Vuosina 2000–2008 hän toimi Nuorten Kuoroliiton puheenjohtajana. Kun Tapani Tirilä aloitti parikymppisenä musiikinopettajana Oulaisissa, musiikille ei ollut edes omaa luokkaa. Varsinaisen työuransa Tapani Tirilä teki Oulaisissa yläkoulun ja lukion musiikinopettajana ja -kasvattajana, mutta hän on ollut myös 1980-luvulla suunnittelemassa ja toteuttamassa Sibelius-Akatemian järjestämiä musiikinopettajien poikkeuskoulutuskursseja sekä toiminut musiikin lääninkouluttajana, jonka tehtävä oli innostaa ja neuvoa muita silloisen Oulun läänin opettajia musiikin opettamisessa. Lapsi kokee haastavat, taiteelliset teoksetkin jännittävinä ja mielenkiintoisina, vaikka ne avautuisivat vasta myöhemmin. Se on hyvin sanottu. – Olen antanut itselleni luvan ajatella, että elän tätä päivää aivan kuin elämä jatkuisi loputtomiin, vaikka tiedänkin sen rajallisuuden. Hänen lajinsa olivat pikamatkat. Tunnustuksia: Tirilä on saanut ansioistaan muun muassa Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin vuonna 1999, OAJ:n kultaisen Kulttuurin hyväksi -mitalin vuonna 1987, Oulun läänin taidepalkinnon vuonna 1984 ja Oulun läänin Hyvä opettaja -tunnustuksen vuonna 2001, Sulasolin Klemetti-palkinnon vuonna 1989, Sulasolin kultaisen kunniamerkin vuonna 2002, Nuorten Kuoroliiton Heinz Hofmann -mitalin vuonna 1997, Suomen sotilasmusiikkikillan sotilasmusiikkiristin vuonna 2004. . Haluan siirtää innostusta kuorolaisiin. Vaakakupissa painoi myös näkemys siitä, että voin tehdä omilla lahjoillani töitä pienen kotikaupungin hyväksi. –?Se oli nuorelle miehelle itsetuntoa kohottava elämys. Pyhäjokilaakson Mieslaulajia hän johti koko kuoron toiminnan ajan, noin 15 vuotta. Tajusin, että laulavia lapsia on kaikkialla. kutsui Tirilän kunniajäsenekseen vuonna 2009. He antavat puolestaan minulle energiaa, josta saan taas intoa kuoronjohtamiseen. Tapani Tirilä on myös yksi Oulaisten Musiikkiviikkojen perustajajäsenistä ja tapahtuman taiteellinen johtaja koko ajalta. Sormet ovat löytäneet koskettimilta säveliä muun muassa runoilija Aulikki Oksasen tekstiin ja uuden sovituksen P.J. Tehtäviä: Johtaa edelleen 45 vuotta sitten perustamaansa Oulaisten Nuorisokuoroa, Laaksojen Kamarikuoro Vox Ardensia (vuodesta 1999) ja entisistä nuorisokuorolaisista koostuvaa naiskuoro Välkettä (vuodesta 2008). . Musikaalisuus on perintöä molempien vanhempien suvuista. Kun ei ole ollut kiire mihinkään, luovuus on saanut uudenlaisen otteen pitkän linjan musiikkimiehestä. Sekin on Tapani Tirilän idea musiikkiluokan korvaajana. Neljän vuosikymmenen aikana Tapani Tirilä on opettanut oulaistelaiset käymään konserteissa, kuuntelemaan ja harrastamaan musiikkia. –?Vanhemmat laulajat toimivat kuorossa mallina nuoremmille. Lapsuuskodit kansakouluilla ruokkivat tätä piirrettä jo pienessä pojassa. Valintoja: Suomen Kuoronjohtajayhdistys valitsi Tapani Tirilän vuoden kuoronjohtajaksi vuonna 2003 ja Koulujen Musiikinopettajat ry. Terveys ja perhe Tapani Tirilä on kiitollinen siitä, että on saanut olla terve jo seitsemän vuosikymmenen ajan. Tirilän johtama kuoro on vuosien saatossa esiintynyt muun muassa Paaville. –?Musiikissa ja sen tekemisessä voi hyödyntää kokemusmaailmaa, asiat syvenevät iän myötä. . Jos motivaatio on kohdallaan, oppimisprosessi on hämmästyttävän nopea. Listaa voisi jatkaa vielä pitkästi, mutta tässä pintaraapaisu siitä, millaisen miehen kanssa olemme juttusilla. Parhaiten hänet tunnetaan juuri korkeatasoisen, lukuisia palkintoja niittäneen ja 38 ulkomaan matkaa tehneen Oulaisten Nuorisokuoron perustajana ja johtajana. Valmistui kansakoulunopettajaksi Oulun yliopiston opettajainvalmistuslaitoksesta vuonna 1967 ja musiikinopettajaksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 1979. Kotipaikkakunta Oulainen. Kouluaika oli siihen aivan liian kiireistä. Kuorolaisten perheet ovat myös kiinteästi mukana harrastuksessa. Kouluilla on oltava myös työvälineet kunkin aineen opettamiseen, myös taideaineiden. Talouden realiteetit on huomioitava ja asioita kehitettävä nöyrästi ja suunnitelmallisesti. Eloisan, reipasliikkeisen ja intoa puhkuvan Tapani Tirilän sisässä on aina asunut myös tunteellinen ja herkkä ihminen. Hän soitteli myös vapaasti pianoa ja pian laulamisesta kiinnostuneita oppikoulunuoria oli ympärillä laulamassa. Nuori Tapani oli erittäin innostunut myös urheilusta. Uskon, että esimerkiksi kuoroteosten tulkinnoissa on hyväksi se, että on nähnyt elämää. Joskus taas menin luokkaan harmoonin ääreen, soitin ja leikin opettajaa tai pidin jumalanpalveluksen. Olen antanut itselleni luvan ajatella, että elän tätä päivää aivan kuin elämä jatkuisi loputtomiin, vaikka tiedänkin sen rajallisuuden. Minullekin syntyi näkemys, että lasten ja nuorten kanssa voi tehdä tavoitteellista ja taiteellisesti haastavaakin musiikkia. . Leila Ristiluoma-Tirilä on ollut tärkeä tuki puolisonsa musiikkiuralle. Ammatti: eläkkeellä oleva musiikin lehtori. Tirilä on johtanut vuosien saatossa kaikkia kuorotyyppejä: nuorisokuoron lisäksi mies-, nais-, kamarija hetken myös poikakuoroa. Lauloin jo nuorena kanttori Isak Strömmerin johtamassa poikakuorossa ja soitin klarinettia Oulaisten Torvipojissa. Päätimme jäädä, koska täällä on perheen hyvä asua ja lapsen kasvaa. Syntynyt 31.51947 Kokkolassa. Oma elämäntilanteeni ja erityisesti puolisoni on sen mahdollistanut. Uusimpana hän on alkanut säveltää ja sovittaa. Hän on ollut perustamassa Finland Festivals -ketjuun kuuluvia Oulaisten Musiikkiviikkoja ja toimii 31. . . –?Musiikin tekeminen vaatii rauhoittumisen asian äärelle. Hannikaisen säveltämään Suojelusenkeli-lauluun. Tähän mennessä kuorossa on laulanut yli 300 lasta ja nuorta. Myös perheen tytär, Vilja Maria Tirilä-Raittinen on harrastanut vanhempiensa mukana. Musiikki antaa sisältöä. Se on tuottanut mielihyvää ja antanut sisältöä. –?Motivaation säilyttämisessä tärkeää on monipuolisuus. Hän on tehnyt Tapani Tirilän rinnalla työtä lasten ja nuorten musiikkiharrastuksen hyväksi. Oulaisten Nuorisokuoro perustettiin 1972. Oulaisten Nuorisokuoro on rakentunut pitkään niin, että siinä on laulajia alakoulu-, yläkouluja lukioikäisistä sekä jo opiskelemassa olevista nuorista. Siksi käytin niiden suunnitteluun ja perinteiden luomiseen aikaa. Arvo: musiikkineuvos vuodesta 2008. Tapiolan kuoro oli jo saanut mainetta, ja musiikkiluokkia perustettiin eri puolille Suomea. Tirilä johtaa edelleen kolmea kuoroa, toimii Oulaisten Musiikkiviikkojen taiteellisena johtajana ja organisoi Taukokankaan kuntoutuslaitoksen torstain musiikkihetket syksystä kevääseen. Hän on tehnyt työtään lähetyssaarnaajaotteella. Viides ja viimeinen Tapani Tirilä syntyi 70 vuotta sitten toukokuun viimeisenä päivänä Kokkolassa. Sulasolin ja Nuorten Kuoroliiton erilaisissa hallinnollisissa ja taiteellisissa tehtävissä, mm. Muita nimiä ei annettu. –?Koin, että olen koulun musiikillinen johtaja, kulttuurija taidekasvattaja. . Taideaineiden opettajia Tirilä kannustaa pitämään omaa ainetta ihan yhtä tärkeänä ja esillä kuin kieliä, matematiikkaa tai muita lukuaineita. Harrastukset: musiikki sen kaikissa muodoissaan, liikunta ja monipuolinen urheilun seuraaminen. Tärkeä osa on ollut myös tehostetulla musiikinopetuksella alakoulusta alkaen. Teksti: Anne Mattila Kuvat: Jukka Lehojärvi Musiikkineuvos Tapani Tirilän uusi aluevaltaus on musiikin säveltäminen ja uudelleen sovittaminen. kertaa tapahtuman taiteellisena johtajana. Hän on huolehtinut muun muassa kuoron kirjeenvaihdosta ulkomaille sekä leikannut jokaisen kuorosta tehdyn artikkelin talteen ja liimannut ne leikekirjoihin, joita on kertynyt yhteensä yksitoista. Lapset ja nuoret Tästä alkoi jo 45 vuotta kestänyt tavoitteellinen nuorisokuorotyö Oulaisissa
/tapahtumat. Laikarin mukaan esimerkiksi Taukokankaalla sotainvalideja on hoidettavana parisenkymmentä sotilasvammalain perusteella. Jouni Tapio haluaa Ekovingen pajoissa tarjota nuorille mielekästä tekemistä. Tiedustelut sähköpostilla menot@kpk.. Pajoissa tuunataan esimerkiksi polkupyöriä. Tauolla oli lopputulos jo voimassa. Lapsiperheillä oli varmasti todella hankalaa, Juha Laikari totesi juhlapuheessaan. Hankkeen aiemmassa vaiheessa kulttuuriperintöreittejä tehtiin kaksi. Sotainvalidien ikäännyttyä nyt olisi korkea aika hoitaa tehostetusti entistä lievemmin haavoittuneita ja jo aivan lähiaikoina myös sodasta haavoittumattomana selvinneitä veteraaneja. Tulevana perjantaina tuunaamme taas pyöriä, kello kolmesta viiteen, vinkkaa Tapio. –?Kaunis tapa vaikutti osaltaan kotirintaman jaksamiseen. Vuodenvaihteessa 2016/2017 sotaveteraaneja oli vielä . Jännittävä ja ehdottoman pyöreä pistekamppailu päättyi 1-1 tasapeliin, mihin molemmat osapuolet saanevat olla tyytyväisiä?–?ja ilmeisesti olivatkin. :n tapahtumakalenterissa www.kp24.. . Sotaleskiä jäi 30 000 ja sotaorpoja 55 000. Ei tarvinnut miettiä, mihin oma poika, puoliso tai isä on jäänyt, Laikari totesi ja kertoi vuonna 1945 perustetun Kaatuneiden Omaisten liiton tehneen aina yhteistyötä veteraanijärjestöjen kanssa. Varapuheenjohtajan toiveena onkin kansankunnan eheyden säilyminen myös tuleville polville. –?Olen kiinnostunut pattereilla toimivasta elektroniikasta. Tänne voi tulla piknikille, hoitamaan puutarhaa tai järjestää vaikka joogaa. tai puhelimella 020 750 4400 / tapahtumat. –?Tämän jälkeen kaatuneitten muistoa on vaalittu joka kevät. Vaikka niin varhain orvoksi jäinkin, minulla on ollut hyvä elämä, Pirkko Lahti kertoo. Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Pajoihin osallistuvilla nuorilla on mahdollisuus luoda Ekovingen puutarhalle itseä kiinnostavia sisältöjä, kuten esimerkiksi tapahtumia, oleskelutiloja ja taidetta. Kaatuneitten omaisten liitto perustettiin 1945. MARIA STORE EKOVINGELLÄ PAJATOIMINTAA NUORILLE . Mannerheimin käskystä Kaatuneitten omaisten liiton Ylivieskan yhdistyksen varapuheenjohtaja Veikko Lesell´ kertoi kaatuneitten muistopäivän vieton alkaneen alkaneen marsalkka Mannerheimin päiväkäskystä vuodelta 1940. 15. Sururisti periytyy ensisijaisesti äidiltä tyttärelle. Istutustyöt pistetään käyntiin, kun säät lämpenevät. /ilmoitatapahtuma. . . Holmbäck huomauttaa, että vaikka pajatoiminta on tarkoitettu nuorille, on puutarha kaikkien kaupunkilaisten. Tekemistä riittää myös puutarhan rakennustöissä, hän kertoo viitaten esimerkiksi keskeneräiseen kasvihuoneeseen. Menetys oli kova koko perheelle ja myös tädille, joka palveli lottana Uhtuan suunnalla. KPV joutui aloittamaan vasta-aurinkoon ja navakkaan sivuvastaiseen tuuleen, mikä kuitenkaan ei liiemmälti vaikeuttanut pelin rakentelua. Keskipohjanmaa 22.5.1967 Pisteet ovat haluttuja Syksyllä vasta tunnetaan yleensä sarjapisteiden arvo, mutta kyllä ne ovat tiukassa tänä keväänä heti alusta alkaen. On tärkeää saada vaikuttaa omaan ympäristöön ja jättää siihen oma jälki. Pajatoiminnat on kestävät toukokuusta syyskuuhun. Ohjatuissa pajoissa tuunataan pyöriä, rakennetaan kierrätysmateriaalista veistoksia ja hoidetaan Ekovingen puutarhaa. Nyttemmin noudatetaan tavallista liputusohjetta. –?Tänne voi tulla muulloinkin kuin paja-aikoina. Pyöräilyä ja puutarhanhoitoa Ekovingen puutarhassa päästetään luovuus valloilleen. Hänen isänsä kaatui 11. Ylivieskan yhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Lahti menetti isänsä vain kaksivuotiaana. Laikari osallistui kaatuneitten muistopäivän juhlaan sunnuntaina Suvannon kappelissa Ylivieskassa. Lievemmin vammautuneita saatava veljeskoteihin Puheenjohtaja Laikari Sotainvalidien Veljesliitosta: Maria Store Ekovinge on paikka, jossa nuoret voivat päästää luovuuden valloilleen monella eri tapaa. Ekovingen puutarha on perustettu museon koordinoiman Kulttuuriympäristö ja ekoterapia -hankkeen voimin vuonna 2015 ja jatkuu nyt Mun juttu meidän tulevaisuus -hankkeen parissa. –?50-luvulla yhteiskunnan tuki vanhemmille, leskille ja sotaorvoille oli minimaalista. Tapio lupaa, että pajoissa on elektroniikasta kiinnostuneille niin yksinkertaista kuin haasteellisempaakin puuhaa. Perheet tukivat toisiaan ja omaiset pitivät läheisistään huolta. Pajatoiminnasta tiedotetaan Ekovingen Facebookissa ja Instagramissa. –?Sitä saa kuka tahansa vapaasti hyödyntää. joulukuuta 1940 Sallassa. Ekovingen puutarha sijaitsee osoitteessa Vingenkatu 18, Vingen kiinteistön Tehtaankadun puoleisella piha-alueella. Tapio ja Holmbäck arvelevat, että karttaan merkitään ainakin nuorten erilaisia kokoontumispaikkoja. . minuutilla nähtiin ottelun kaunein yhdistelmä, jonka voi katsoa alkaneeksi Jukka Peltoniemen tarkasta maasyötöstä Pönkäselle, joka puolestaan jatkoi yhtä tarkasti keskelle Jalavalle ja tämä sitten suoritti varsinaisen päätyön ampumalla pallon pahasti ahdistettuna VPS:n maalin vasempaan ylänurkkaan. . Eilisessä KPV:n ja VPS:n keskeisessä mestaruussarjaottelussa taisteltiin ensimmäisestä minuutista alkaen loppuvihellykseen asti, ja kun Kokkolan urheilukentän nurmikko oli vielä pahoin aikaisempien sateiden vaivaama, alkoi kova urakka näkyä ottelun loppuvaiheessa myös pelaajien ilmeistä ja ripeydestäkin. –?Niissä on historiallinen näkökulma, mutta nyt ajattelimme tuoda esille tätä aikaa. Suomessa on nykyään 21 veljeskotia. –?Pyörän vanhaa dynamoa hyödyntäen, pyörään voisi asentaa vaikkapa akun, joka lataa kännykkää samalla kun pyöräilee, hän sanoo. –?Isä on yhä muistoissani. Laavut ja Suntin varren amfi teatterit ovat jo nousseet esille keskusteluissa. Alun alkaen lippu laskettiin päivällä neljäksi tunniksi puolitankoon. –?Tavoitteenani on tuottaa mielekästä tekemistä, joista nuoret voisivat innostua, kertoo pajaa ohjaava Jouni Tapio. Jo ensimmäisellä minuutilla oli VPS:n maalilla vaarallinen tilanne, mutta näin lyhyellä työllä ei maalia vielä suotu. Nuorille järjestetään hankkeen puitteissa myös Tuunitaidepajaa, joka pyörii torstaiiltaisin Roosin talon pihassa sijaitsevassa Tuuni-taidepajassa. . Sodissa isänmaata puolusti 600 000 miestä ja 100 000 naista. Voitiin muistella omalla sankarihautausmaalla kaatuneita omaisia. . MAANANTAINA 22.5.2017 KESKIPOHJANMAA 14 PÄIVÄN SANA TÄNÄÄN 50 VUOTTA SITTEN TAPAHTUMAT Tapahtumaja yhdistystietojen ilmoittaminen netissä www.kp24. –?Säpinää oli koko illan. Osallistuminen on maksutonta. Mestaruussarjan arvoinen maali, mikä kuitenkaan ei ehtinyt lämmittää kotiyleisön mieliä kuin 5 minuuttia, sillä KPV:n puolustuksen ”missatessa” kentän pahassa rapakossa pääsi Pentti Vestersten ampumaan komeasti KPV:n maalin oikeaan ylänurkkaan. . Hänen enonsa kaatui heinäkuun lopussa 1941 Eldanka-järven lähellä. keskuudessamme 17 000 ja sotainvalideja 2 500. Kulttuuriperintöreitit merkittään gps-karttasovellukseen. Nykyään Pirkko Lahti kantaa sururistiä isänsä kunniaksi. –?Yhteiskunta on huolehtinut viime vuosina veteraanipolvesta hyvin, mutta edelleen toiminta kaipaa hiomista, Laikari kertoo. Pajatoimintaan kuuluu myös kulttuuriperintöreittien suunnitteleminen. Hän toimi opettajana Pelkosenniemellä. Lisäksi nettiin tulee perinteisempi kartta, jonka voi tulostaa. Olisi hienoa, jos pajaan löytäisi tiensä tällaisesta kiinnostuneet nuoret. Talvi-ja jatkosodassa kaatui rintamalla noin 95 000 suomalaista. Vuodenvaihteessa sotainvalideja oli keskuudessamme vielä 2500. Tapio työskentelee puutarhalla kolmena päivänä viikossa. –?Osallistujamääristä riippuen toimintaa voi olla kaksikin kertaa viikossa. Entiset oppilaat ja armeijatoverit ovat kertoneet hänestä paljon. Pajoja järjestetään ensi alkuun ainakin kerran viikossa, perjantaisin. Keskipohjanmaan levikkialueella veteraaneja hoidetaan muun muassa Taukokankaalla Oulaisissa ja Kitinkankaalla Kannuksessa. . Vähän tämän jälkeen hän menetti myös äitinsä. Juha Laikari ja Pirkko Lahti osallistuivat kaatuneitten muistopäivän juhlaan Ylivieskassa sunnuntaina. Ne on tarkoitettu 15-29-vuotiaille nuorille. Nuoret saavat merkitä kartalle heille merkityksellisiä paikkoja Kokkolassa. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. 6: 7-8 Aurinko nousee: Kokkolassa 03:55 (pimeys päättyy -) Ylivieskassa 03:46 Helsingissä 04:26 Utsjoella Aurinko laskee: Kokkolassa 22:56 (pimeys alkaa -) Ylivieskassa 22:53 Helsingissä 22:10 Utsjoella Nimipäivät tänään: Hemmo, Hemminki ruotsinkielisillä Hemming ortodokseilla Pasi Nimipäivät huomenna: Lyydia, Lyyli ruotsinkielisillä Lydia ortodokseilla Mikael, Mikko, Leino, Onni SUDOKUT HELPPO VAATIVA EILISEN TEHTÄVIEN RATKAISUT Antti Savela YLIVIESKA (KP) Sotainvalidien Veljesliiton hallituksen puheenjohtaja Juha Laikari Oulaisista toivoo sodassa myös lievemmin haavoittuneille veteraaneille pääsyä laitoshoitoon. . Ainakin vaasalaiset tuntuivat olevan vieraspisteeseensä ylen tyytyväisiä. Oli vain yksinkertaisesti pakko jaksaa. Ottelun ensimmäinen jakso kohosi kehnosta kentästä huolimatta parhaaksi täällä nähdyksi jalkapalloesitykseksi, mutta toisella ei enää jaksettu yhtä tarkasti ja innokkaasti mikä sinänsä oli täysin ymmärrettävissä. Aiempien kulttuuriperintöreittien kartat löytyvät osoitteesta kulttuuripyoraily.wordpress.com. Salakavalasti kannustamme nuoria myös liikkumaan, Holmbäck sanoo. Kaupungin, seurakunnan ja Kaatuneitten Omaisten Ylivieskan yhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa Laikari totesi, että Suomi oli ainoa maa sodan aikana, joka toi kaatuneensa kotiseurakunnan sankarihautoihin. Pajoissa keskitytään puutarhanhoitoon, taiteen tekemiseen, pyörien tuunaamiseen sekä kulttuuriperintöreittien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tapio kaavailee, että pajoissa voisi myös sähköistää pyöriä. . Myös Laikarille itselleen omaisen menetys sodassa tuli lähelle. Reitit ovat nuorten suunnittelemia pyöräilyreittejä. Veteraanien keski-ikä on noussut jo 92 vuoteen. KP/ANTTI SAVELA SOTA JÄTTI JÄLKEENSÄ 55 000 SOTAORPOA . Tapahtumista on laajemmin tietoa KP24.. Matt. Lesell´n mukaan kaatuneitten omaiset ovat aina halunneet viettää sankarivainajien muistoa kansan yhtenäisyyden näkökulmasta. Toimintaa kehitämme sen pohjalta, mitä nuoret itse toivovat, selvittää Mun juttu Meidän tulevaisuus -hankkeen koordinaattori Johanna Holmbäck. –?Jotenkin se köyhyys ja suuri työmäärä auttoivat jaksamaan. Viime perjantaina Ekovingen puutarhassa järjestettiin polkupyörien tuunauspaja
SUPERHIIRI Osallistujien joukosta valitaan kissa. Motoriikka. Se on kaiken ydin. Kolmesti viikossa olisi hyvä kuormittaa lihaksia esimerkiksi pallopeleissä. 1 Leikki-ikäinen tarvitsee päivittäin kolme tuntia liikuntaa.Siitä yhden tunnin pitäisi olla vauhdikasta tekemistä, kuten uintia, kiipeilyä tai trampoliinihyppelyä. –Kun lapset ymmärtävät suojelemisen merkityksen, leikki on heidän mielestään superkiva. Muut ovat hiiriä, jotka juoksevat sovittua aluetta päästä päähän. HURA HURA HÄITÄ Kaksi pelaajaa ottaa toisiaan käsistä kiinni ja muodostaa portin. Jos kissa yrittää ottaa superhiiren kiinni, suojelushiiret juoksevat ”vahingossa” eteen. Hauskinta on, kun hernepussi putoaa HYVÄ KYSYMYS Anna Humalamäki Joillekin ihmisille uusien ideoiden keksiminen ja mielikuvituksen käyttäminen on helppoa, kun taas toisista se tuntuu vaikealta. –Tähän voi ottaa mukaan myös lajittelua niin, että on erilaisia roskiksia, Pelto neuvoo. VINKKI Vinkiksi valittu pelaaja laskee kotipesässä 20:een. ”Luovuuteen ei voi pakottaa, vaan sen sijaan pitäisi kannustaa siihen, että ihminen löytäisi oman alueensa, jolla voi olla luova.” JUURI NYT Liikkuuko perheesi riittävästi. Yksi hiiristä on superhiiri, jonka muut suojelushiiret yrittävät pitää turvassa. Luovuudesta ei kuitenkaan tarvitse tehdä mitään pakkomiellettä itselleen. –Jos luovuutta halutaan kehittää, pitää luoda ilmapiiri, jossa asioita saa tehdä omalla tavallaan: yrittää ja erehtyä. –Ei tarvitse tehdä heti tulosta, vaan voi miettiä, hautoa ja kypsytellä. –Luovuus ei ole sama asia kuin älykkyysosamäärä. Yhteisistä hetkistä jää muistijälkiä, jotka suojaavat myöhemmin elämässä, kun lapsi joutuu käsittelemään vaikeita asioita. –Vinkki sopii monille, koska siinä ei juosta niin paljon. Etenkin kymmenen tikkua laudalla -peliä pelattiin usein. Kasvatuksella voidaan hyvin paljon vaikuttaa siihen, että lapsesta tulee rohkea ja yritteliäs. Jokaiselle annetaan kaksi roskaa: siivoojat laittavat omansa roskakoriksi sovittuun paikkaan ja sotkijat levittävät omansa ympäri pelialuetta. Älykkyystestit mittaavat, miten ihminen pääsee loogisesti tiettyyn oikeaan ratkaisuun. COLOURBOX Anna Humalamäki KROKOTIILIN RUOKAVALIO Yksi porukasta valitaan krokotiiliksi, joka menee seisomaan liukumäen juurelle. Kaksikon mielestä pihaleikkejä on kuitenkin tärkeää vaalia etenkin, kun tietokoneet vievät nykyisin niin paljon perheiden aikaa. Missä piilee luovuuden salaisuus. . . 2 13–18-vuotiaalle sopiva määrä liikuntaa on 1,5 tuntia päivässä. MUISTILISTA Kysy lisää tästä mainospaikasta: Puh. Kavereiden kanssa sovitaan säännöt, neuvotellaan leikin kulusta ja ratkotaan pulmatilanteita. Karri puolestaan ei kyseisestä leikistä perusta, mutta toteaa, että muut olivat kyllä kivoja. Sanelma tiedustelee vuorollaan. Se ken tulee viimeisenä, onpi kuolemaks.” Laulun lopuksi pari laskee kädet alas, vangitsee pelaajan ja pyytää valitsemaan kahden tunnussanan välillä, esimerkiksi ”mustikka vai mansikka”. SIIVOOJAT JA SOTKIJAT Leikkiin tarvitaan roskia, eli vaikkapa hernepusseja. Ihmisethän ovat erilaisia, ja tarvitaan myös henkilöitä, jotka tekevät asioita loogisesti ja johdonmukaisesti. Pesetä juhlapuku ja mieti, mitä annat päivänsankarille lahjaksi. Isoisä voi tulla mukaan, ja 2-vuotiaankin kanssa voi olla piilossa. Itsetuntemus. Kaikista tärkein on ympäristö. Sykettä nostattavaa tekemistä, kuten reipasta kävelyä tai pyöräilyä, saisi olla päivittäin. . –Piiloleikki, hän ilmoittaa. Vastaus ratkaisee, kumman taakse pelaaja menee. Teemasivut Keskipohjanmaassa MA Elämä TI Terveys Liite Liite Ruoka PE Matkailu LA. Pelaajat jaetaan sotkijoihin ja siivoojiin. Muut laskevat vuorotellen alas ja yrittävät keksiä, mistä ruoasta krokotiili pitää. Luovimmat tiedemiehet eivät välttämättä ole kaikista älykkäimpiä. Lihaskuntoa ja liikkeenhallintaa kannattaa harjoitella kahdesti viikossa vaikkapa kuntosalilla tai tanssitunnilla. –Se, kun pussi tippui aina maahan. Mistä luovuus syntyy ja miten siinä voi kehittyä paremmaksi, kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä. Siinä saa laskea liukumäkeä, päättää itse mitä vie krokotiilille ja jännittää, tykkääkö se siitä, kuvailee Perinneleikit-yhdistyksen Isa Pelto. –Ja kirkonrottaa ja peiliä, Suuraho lisää. 3 Aikuisen kestävyyskunto alkaa kohentua, kun liikkuu useana päivänä viikossa yhteensä 2,5 tuntia reippaasti tai tunnin ja vartin rasittavasti. Ilon kokemukset. Pelien tiimellyksessä lapset pääsevät käyttämään mielikuvitustaan. Yksi niistä jäi mieleen erityisen hyvin. Viikonloppuisin ulkona tuleekin oltua paljon, mutta arkena kiireet rajoittavat. ELÄMÄ MAANANTAI TERVEYS TIISTAI KULUTTAJA PERJANTAIN VIIKKOLIITE RUOKA PERJANTAIN VIIKKOLIITE MATKAILU PERJANTAI KOTI LAUANTAI KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 22.5.2017 15 Juhlakausi. –Jos ihminen on arka ja pelkää, että häntä ei hyväksytä, on aika vaikeaa luoda jotakin uutta. –Tämä on hirmuisen kiva leikki. Vaikeusastetta saa lisää kävelemällä varpaillaan tai takaperin. Sopivia lajeja ovat esimerkiksi jooga, vesivoimistelu ja luonnossa samoilu. –Syötkö pinaattilättyjä. Lisäksi heidän olisi hyvä harjoitella lihaskuntoa, tasapainoa ja notkeutta yhteensä 2–3 kertaa viikossa. Lähteet: Tarja Satuli-Kukkonen (Mannerheimin lastensuojeluliitto), Isa Pelto Anna Humalamäki Riemun kiljahdukset kaikuvat, kun Karri Suuraho, 4, ja Sanelma Siili, 4, viilettävät ympäri puistoa vanhempiensa kanssa. Kiinni jäänyt palaa pesään ja ryhtyy pyytämään vinkkejä, eli toivoo muiden heiluttavan hänelle piiloistaan. Kiinni jääneestä tulee uusi krokotiili. Jäädessään hipassa kiinni hän oppii käsittelemään siitä syntyvää harmistusta. 5 Jos sinulla on jokin liikkumista vaikeuttava sairaus, tutustu sovellettuihin suosituksiin, joissa esteet on huomioitu. Se ei kuitenkaan haittaa menoa pääasia, että kaikilla on hauskaa. 020 750 4400 KOHDENNA VIESTISI! Elämä-sivu on kiinni arkipäivän asioissa. He voivat kysyä esimerkiksi: ”Syötkö banaaneja?”. Jos ruoka kelpaa, laskija saa mennä takaisin jonoon. Muut kaksi voivat olla rauhallisempaa liikuntaa, vaikkapa metsäretkiä tai keinumista. Niin musta kuin multa, niin valkea kuin lunta. Näin vältät viime hetken paniikin. Luovuudessa taas tehdään jotakin, mitä ei ole olemassa. Lapset laskevat liukumäkeä alas ja keksivät krokotiilille sopivia tuomisia. –On tärkeää muistaa, että luovuutta on monen tasoista ja se liittyy monille elämän alueille. Hän pääsee jatkamaan matkaa vasta, kun kaveri on sulattanut hänet nostamalla pussin takaisin. 4 Yli 65-vuotiaiden suositukset ovat kestävyysliikunnan osalta samanlaiset. Pussi täytyy pitää paikoillaan ilman, että siihen koskee käsillä. MAURI RATILAINEN FAKTA NÄIN PIHALEIKIT TUKEVAT KEHITYSTÄ . Sen jälkeen ei välttämättä jaksa lähteä ulos, Anette Siili pohtii. Vuorovaikutus. –Sitä tulee töistä kotiin, hakee lapsen päiväkodista ja alkaa tehdä ruokaa. Pyysimme ammattileikittäjää listaamaan suosikkinsa ja haastoimme kaksi perhettä testaamaan niitä. Olisiko sinulla asiaa lukijoillemme. Lähde: UKK-instituutti Nyt arvuuttelemaan, mitä krokotiili syö! Pihaleikit tukevat lapsen kehitystä ja pitävät myös aikuisen mielen virkeänä. Mikko Suuraho on huomannut, että joskus käynnissä oleva leikki voi muuttua lennossa ihan toiseksikin. Kun lapsi harjoittelee pysähtymistä, väistämistä ja maastossa kulkemista, liikkeiden hallinta vahvistuu. JÄÄTYNEET HERNEPUSSIT Osallistujat laittavat päänsä päälle hernepussin ja lähtevät kävelemään. Luovuuteen ei voi pakottaa, vaan sen sijaan pitäisi kannustaa siihen, että ihminen löytäisi oman alueensa, jolla voi olla luova. Muut menevät piiloon, minkä jälkeen vinkki lähtee etsimään heitä. Peleissä pärjää, kun hahmottaa omat vahvuutensa: olenko ovela vai vikkelä jaloistani. Oli se sitten koti, koulu tai työpaikka, niin ihminen tietää, että täällä saan luoda ja minulla on siihen aikaa. –Jos lapset ovat hiukan isompia, tämän voi ottaa vaikka hippaleikkinä, Pelto vinkkaa. –Lapset ovat sääntöjen kanssa hyvin joustavia. Kun muut kulkevat sen alta, portinpitäjät laulavat: ”Ruutruut-rullaa, reka-reka-rellaa. He vain uskaltavat katsoa sellaisiin suuntiin, joihin kukaan muu ei katso. Lopuksi katsotaan, kummat voittivat. ELÄMÄ YHTEYSTIEDOT: Teematoimitus 020 750 4400 teema@kpk.. Monella on esteitä myös suorituspakon takia. Kun leikki alkaa, sotkijat ryhtyvät siirtämään roskia korista pelialueelle ja siivoojat päinvastoin. Kun näin tapahtuu, pelaaja saa lähteä uudelleen piiloon vain niin, että etsijä ei huomaa häntä. –Luovuus on sekoitus lahjoja, kykyjä, rohkeutta ja ennen kaikkea uskallusta tehdä asioita omalla tavalla. Jos olet saanut kutsun lakkiaisiin, valmistujaisiin tai koulun päättäjäisiin, nyt on hyvä hetki varmistaa, että kaikki on valmiina tärkeää päivää varten. Tunnetaidot. Lopuksi porttien taakse syntyneet jonot mittelevät voimiaan köydenvedossa. Kissalle ei kerrota, kuka se on. Leikki alkaa, kun kissa kysyy: ”Onko superhiiri kotona?” Hiiret vastaavat, että on, ja lähtevät kipittämään toiselle puolelle. Hernepussin pudotessa maahan leikkijä jäätyy. Kaverusten tavoitteena on, että perinne siirtyisi nyt omille lapsille. Ulkoilijoiden kokeiltavaksi on valikoitunut neljä leikkiä, jotka onnistuvat pienelläkin porukalla. Lasten äidit Sini Suuraho ja Anette Siili kertovat, että he ovat itsekin viettäneet lapsuudessaan paljon aikaa ulkona. Kun testituokio on ohi, Sanelma nimeää suosikikseen jäätyneet hernepussit ja kertoo samalla, mikä siinä oli hauskinta. Joku on luova matemaatikko, toinen on luova kuvataiteilija, kolmas on luova jalkapalloilija, neljäs on luova säveltäjä ja viides on luova ihmissuhteissa. Kello löi jo kaksitoista, keisari seisoo palatsissaan. Muussa tapauksessa krokotiili lähtee jahtaamaan leikkijää ja tämän täytyy yrittää juosta jonoon turvaan. Sini (vas.) ja Karri Suuraho kisailevat Anette ja Sanelma Siiliä vastaan siivoojat ja sotkijat -leikissä. Ihmisen pitäisi uskaltautua kokeilemaan ja harrastamaan eikä miettiä, syntyykö siitä jotakin hirveän korkeatasoista. Entä minkälaiset asiat nujertavat luovuuden
15.0515.55 Kultakuume. 12.00-12.10 Yle Uutiset. 09.00-09.10 Yle Nyheter. 11.0011.03 Yle Nyheter. 12.00 Hilpeästi hanurilla. 15.0316.00 Vega Eftermiddag. 16.15-17.00 Faunin iltapäivä kesähaaveissa. 23.03-00.00 Yöradio. 19.0319.45 Radioteatteri esittää: Nokia – Suomen suurin tarina. 14.00-14.55 Ankarat vuodet: Pennitön uneksija. nland. 13.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 11.03-12.00 Regional förmiddag. 10.0010.59 Uuden musiikin aamuvuoro. 15.00 Toivon päivä. 06:54 Svendsen: Romanssi viululle ja orkesterille G-duuri (Gil Shaham ja Orpheus-kamariork.). 21.00-00.00 X3M:s bästa. 00.0006.00 Nattklassiskt. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 06.0606.30 Morgonmusik. 18.00-18.03 Yle Uutiset. Pookin lista 19-21. 09.10 Juttuja meiltä ja muualta. 13.33-14.00 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 16.45 Ravivihjeet. 02.30 Leipää ja kalaa (u). 12.10-12.12 Urheiluradio. 22.0022.05 Yle Uutiset. 21.35 Uskon askeleita. YLE X3M 06.00-06.06 Yle Nyheter. 17.10 Hartaus. 18.00-23.10 Iltaklassinen. 17.0618.00 Päivä tunnissa. 12.45-13.00 Väderoch sjörapport. 21.00 Illanvirkut – Yhteislähetys Alfa-TV:n kanssa (kanava 15). YLEX 06.29-10.00 YleX Aamu. 07.4507.50 Hartaita säveliä. 00.05-01.00 Yöradio – tunti 70-lukua. 09.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 15.00-15.05 Yle Uutiset. 20.0520.06 Sää. 21.03-22.00 Vår Musik: Amie Borgar. 07.53-08.00 Alueradio. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 23.00-23.03 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 14.03-15.00 Vega Dag. 02.1502.42 Sunnuntaivieras. 06.0507.00 Nyt puhutaan sähkökitaroista!. 17.00 Matin MusiikkiMakasiinir Jazz-Extra – Svengissä mukana mm. OLET VAIN TARPEEKSI PITKÄSTYTTÄVÄ. 07.00-07.10 Yle Nyheter med väder. 11:08 Poulenc: Huilusonaatti. 08.20-08.30 God morgon Svensk. 10.0311.00 Juuso Pekkinen: Kyberhyökkäyksen itku ja hammastenkiristys. 08.12-09.00 Puheen Aamu. 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. 18.30-18.50 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 11.00-11.57 Välilevyjä. 11.10 Toivelevyt puh.0700-98300( 5,09 e/puhelu + pvm). 09.10-10.00 Puheen Aamu. 12.12-12.30 Yle Puhe Tänään. 15.25 Raamattu. MAANANTAINA 22.5.2017 KESKIPOHJANMAA 16 RADIO-OHJELMAT SARJAKUVAT RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. 12.12-12.45 Alueradio. 17.00-17.30 Aktuellt 17. 06.06-06.30 Morgonmusik. 17.00 Uskon ilta. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 06.30-10.00 X3M Morgon. 20.03-20.05 Urheiluradio. 10:27 Puccini: Intermezzo oopp. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 12.40 Viikon teos. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 16.17-17.00 Alueradio. 12.00 Alueuutiset. 10.00 Parempi huomen. 21.4022.00 Myöhäisillan kamarimusiikissa kuultua. Luken ork./John Nelson). YLE KLASSINEN 06.00-13.00 Aamuklassinen. 05.50-05.52 Merisää. 17.15-17.55 Kirjakerho. 23.00 Toivekonsertti (u). 09.11-10.00 Alueradio. 08.10-09.00 Ykkösaamu. 22.00-23.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 08:07 Berlioz: Osia musiikkidraamasta La Damnation de Faust (Clevelandin ork./Christoph von Dohnanyi). 18.00-18.03 Yle Uutiset. 06.30-07.00 Alueradio. 10.55 Viikon teos. 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 08.00-08.20 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 18.00-18.03 Yle Nyheter. RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. 21.00-22.00 Puheen Ilta. 12.55-13.00 Suomi tänään. RADIO DEI 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. YLE OULU RADIO 98.4. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 13.00-13.03 Yle Uutiset. 23.0000.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. 18.03-19.00 Vega Kväll. 13.03-13.30 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. ygmotorer och avklippta svansar. 13.00-13.03 Yle Uutiset. RADIO DEI 104.3. 22.45-23.20 Slaget efter tolv – dagens debatt: Syndernas förlåtelse?. 04.02-04.59 Jake Nymanin Popradio. 17.30 -. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Lehtikatsaus Maaseudun tulevaisuus. 12.5917.00 Poikelus ja Hätönen. 01.00 Tunti Lauran kanssa. 02.42-03.00 Yöradio. 08.00 Neropatti. 12.50 Päivän blogi. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 18.50-19.00 Iltahartaus. 14.00 Toivon lauluja. 14.03-15.00 Akti. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm). 10:33 Stenhammar: Jousikvartetto n:o 3 F-duuri (Borodin-kvartetti). 10.59-12.59 YleX Etusivu. 22.35 KD-Kompassi (u). 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 12.15 Dei-matkoilla. 07.00 Parempi huomen. 07.10-07.12 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 05.52-06.00 Melkein hereillä. YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. 18.5018.55 Merisää. 21.00-21.03 Yle Uutiset. 15.05-16.00 Arjen tulevaisuus: Miten koti muuttuu sisältä?. 06.33-06.54 God morgon Svensk. YLE PUHE 06.00-06.05 Yle Uutiset. 08.30 Raamattu. 03.54-04.00 Yöradio. 11.03-12.00 Alueradio. 15.00-15.03 Yle Nyheter. 12.4512.55 Merisää. 23.02-23.55 Päivä tunnissa. 05.32-05.50 Melkein hereillä. 06.54-07.00 Andrum. RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. 22.05-23.00 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 06.25-06.56 Aamusoitto. 14.05 Viikon levy. 19.00-22.00 YleX Ilta. 14.00-18.00 Päiväklassinen. 10.03-11.00 Ajantasa: Suora linja. 20.35 Leipää ja kalaa. nland. YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. 12.03-12.45 Slaget efter tolv – dagens debatt: Syndernas förlåtelse?. 09.0009.05 Yle Uutiset. 06.0606.30 Melkein hereillä. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää. 10.0010.03 Yle Uutiset. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 10.00-12.00 X3M Dag. 08.10-08.12 Urheiluradio. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 13.0014.00 Klassista kahteen. 07.12-08.00 Puheen Aamu. 03.02-03.54 Sekahaku – Tarja Närhi. 09.0509.58 Muistojen bulevardi. 15.50-15.52 Veneilysää. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 18.03-20.00 Urheiluilta: Lentopalloilta. 07.12-07.50 Alueradio. 20.00-21.00 Aspekti. YLE RADIO 1 06.00-06.05 Yle Uutiset. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. 19.22-20.00 Vår Musik. Le Temple de la gloire (Philharmonia Baroque -ork./Nicholas McGegan). 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 16.15-16.17 Urheiluradio. 00.00-00.05 Yle Uutiset ja sää. 1638 RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 11.03-12.00 Nosto. 12:23 Vivaldi: Huilukonsertto a-molli Op 44/20 (Emmanuel Pahud ja Australian kamariork./Richard Tognetti). 23.10-06.00 Yöklassinen. 02.00-04.00 Arkisto: Lääkärintyön murros. 09.05-09.10 Urheiluradio. 09.1610.00 Regional förmiddag. Orhan Pamuk Istanbul ja Kummallinen mieleni. Manon Lescaut (RSO/Kari Tikka). 07.10-07.44 Aamusoitto. 10.0010.03 Yle Nyheter med väder. 11.00 Keskipäivän tasaus. 16.00-16.03 Uutisotsikot. 13.30-13.33 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00-17.15 Yle Uutiset ja sää. 00.00-06.30 Yöradio. 23.10-06.00 Yöklassinen. 08.1209.00 Alueradio. VIRTANEN BABY BLUES MASI MUUMI VIIVI JA WAGNER MUSTANAAMIO JERE KARVINEN ANTEEKSI JOS PITKÄSTYTÄN SINUA. 06.30-06.33 Regionala nyheter. (Santiago Rodriguez, piano). 18.03-18.50 Radio Suomen Iltaohjelma. 20.00-21.40 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 17.30-18.00 Vega Kväll. Mendelssohn: Lieder ohne Worte (Sanattomia lauluja) n:o 25-48 (Viktorija Postnikova, piano). 15.00-15.05 Yle Uutiset. 09.05 Päivän kupletti. BILEBÄNDI LAS BEPAS. 07.00-07.10 Yle Uutiset. 21.5021.55 Merisää. 05.02-05.30 Melkein hereillä. 23.20-23.45 Språket: Avstängda . 20.35 Alueellista ohjelmaa. 06.50 Viikon teos. 18.55-19.00 Radio Suomen Iltaohjelma. RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. 08.33-09.00 God morgon Svensk. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 07.30 Aamuhartaus. 12.05 Toiveiden tunti. 07.30-07.33 Regionala nyheter. 09.10-09.16 Andrum. 14.00 Terveysuutiset. Adventtiseurakunta. 15.5216.00 Alueradio. 21.00-21.03 Yle Nyheter. 07.33-08.00 God morgon Svensk. 15.15 Päivän porilainen. HÖLYNPÖLYÄ. YLE PUHE 88.8 ja 101.9. 19.03-19.05 Urheiluradio. 21.55-22.00 Suomi tänään. 15.05-15.50 Alueradio. 13.03 Raatihuone (u). 16.14-17.00 Vega Eftermiddag. 13.03-14.00 Jussi Heikelä. B. 12.00-14.00 Myteriet. 19.45-19.58 Arkisto. 09:27 Aarioita Johann Sebastian Bachin kantaateista (Kathleen Battle, sopraano, Itzhak Perlman, viulu ja St. 06.15-06.24 Aamuhartaus. YLEX 94.0 ja 96.1. 15.00 Iltapäivän polkka. 16.00 Tekniikkaparkki.. Kadonnutta aikaa etsimässä 2, osa 33. 22.15-22.45 Aktuellt 17. 00.25 Viikon levy (u). (Marion Verbrüggen, nokkahuilu). 17.00-17.15 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Ilkan verkkokatsaus. 12.00-12.10 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.05-11.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 01.02-01.55 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.0015.05 Yle Uutiset. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 12.10-12.12 Urheiluradio. 10.0311.00 Regional förmiddag. 07.1007.12 Urheiluradio. 08.00-08.10 Yle Uutiset. 09.05-09.10 Urheiluradio. 19.05-20.00 Radio Suomen Iltaohjelma. OSTA LIPPUSI JO NYT! WWW.KP24.FI/SUNPAMPAS lippuja myynnissä myös Kalajokilaakson toimipisteesSä Ylivieskassa sekä Kokkolassa Mediakulmassa. YLE RADIO SUOMI 05.00-05.02 Yle Uutiset ja sää. 09.03 Raatihuone (u). 07.59-08.00 Hyvää huomenta. 21.35-21.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. nland. 18.00-18.15 Kuunnelman esittely: Nokia – Suomen suurin tarina. 10.45 Viikon levy. 17.00-17.06 Yle Uutiset. 12.30 Suolapala. 18.00 Hengellinen ilta toim. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. 22.05-23.02 Jussi Heikelä. 00.00-02.00 Arkisto: Miestenvuoro – taas. 20.00-20.03 Yle Uutiset. 07.15 Raamattuavain. 13.00-13.03 Yle Nyheter. nland. 07.5007.53 Merisää. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. KALAJOKILAAKSO AREENA, YLIVIESKA klo 21-02 LIPUT 30 € MIKKO LEPPILAMPI Tapahtuman juontajana toimii MIKKO LEPPILAMPI, joka nähdään lavalla myös laulajana. 03.00 Raatihuone (u). 08:21 van Eyck: Kokoelma Der Fluyten Lust-hof. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Aamuhartaus. 06.00 Pookin aamu. RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. 16.0016.14 Yle Nyheter med sport, väder och båtvädret. 15.05 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 13.03-14.00 Vega Dag. 18.1518.20 Viikon luontoääni: idänuunilintu. 06.00-06.05 Yle Uutiset. RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. 10.00 Pookin päivä. 13.00 Pookin iltapäivä. 14.10 Iltapäivän toiveet puh. 15.45 Pala Konttista. 14.0014.03 Yle Nyheter. 17.0019.00 Uuden musiikin iltavuoro. (Emmanuel Pahud ja ranskankielisen Sveitsin ork./Enrique Garcia-Asensio). 21.03-21.35 Päivä tunnissa. Marko Maunuksela. 08.50 Päivän blogi. 11:22 Sibelius: Myrsky (Monica Groop, mezzosopraano, Raili Viljakainen, sopraano, Jorma Hynninen, baritoni, Jorma Silvasti, tenori, Sauli Tiilikainen, baritoni, Oopperajuhlakuoro, sekä RSO/Jukka-Pekka Saraste). 20.06-21.00 Radio Suomen Iltaohjelma. 15.55-15.58 Yle News. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 12.30-13.00 Politiikkaradio. 09.00 Alueuutiset. 05.30-05.32 Yle Uutiset ja sää. 08.10-08.12 Urheiluradio. nland. 21.40-21.50 Urheiluradio. 14.0014.03 Yle Uutiset. Yle Uutiset ja sää. 14.00-18.00 X3M Eftermiddag. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 06.56-07.00 Päivän mietelause. . 08.00 Ilkan verkkokatsaus. 19.15-19.22 Aftonandakt. 11.00-11.03 Yle Uutiset. Suomi avaruudessa. YLE VEGA 06.00-06.06 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 070088200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 23.00 Järviradio soi. 12.0112.03 Yle Nyheter. RADIO EXTREM 99.7. 16.03-17.00 Juuso Pekkinen: Kyberhyökkäyksen itku ja hammastenkiristys. 03.00-03.02 Yle Uutiset. Suomi avaruudessa. Eiji Kitamura ja The Four Freshmen. 15.00 Alueuutiset. 16.02 Tunti Lauran kanssa. 13.10 Järviradion sanoituskisa – äänestyspuh.0700-98300( 5,09 e/ puhelu + pvm). 10.00 Viikon puheenaihe. 02.02-02.15 Yöradio. 07.10 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 23.45-00.00 Vega Musik. 18.00-21.00 Supernova. 04.00-06.00 Arkisto: Teemana näyttelijän työ. 20.0020.03 Yle Nyheter. 14.03-15.00 Ajantasa. 17.15-18.00 Alueradio. JÄRVIRADIO 96.7, 103.7, 92.7, 94.6 ja 92,7. 22.05-23.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 08.30-08.33 Regionala nyheter. 07:37 Rahmaninov: Muunnelmia Chopinin teemasta. 16.45 Radiossa huomenna. 12.1012.55 Arktisia unelmia 2/2. 20.03-21.00 Vår Musik. 18.00 Alueuutiset. 06.05-06.06 Sää. 07.10-07.30 God morgon Svensk. 11.57-12.00 Päivän mietelause. 07:02 Rameau: Sarja orkesterille oopp. 02.00-02.02 Yle Uutiset. 07.50-07.59 Aamuhartaus
21.00 Efter Nio. 07.30 Jotain lainattua, jotain uutta. 19.25 Sportnytt. 09.35 Top Chef. 09.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. Isiemme synnit. 04.00 Law & Order: Special Victims Unit. (12). 18.00 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 3/5. 15.25 Nashville (S). 7.15 Veera vailla ystävää (S). 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 23.00 Arctic Waters: Jäämeren sankarit. 16.50 Novosti Yle. 19.30 Lokala nyheter. 12.00 Elävä arkisto: Muistit museoissa. 9/10. 08.30 Maailman hauskimmat kotivideot. 15.50 Yksityisetsivä Wolfe (7). 22.00 Top Gear (S). 01.50 Gotham. 13.00 SVT Nyheter. 10.50 Onnenarpa. Direkt. HD 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 04.00 Autojen ensiapu. 06.00 LIVE: Astral-TV. 01.10 Uhkaava hiljaisuus. 23.30 Yle Uutiset. 17.15 Gudstjänst. 20.30 Halv åtta hos mig. O: Anders Engström, Suomi 2012. 14.00 Mökkikuume. 18.00 Terapian tarpeessa (S). 17.00 SVT Nyheter. etappi, Valdengo Bergame. 05.50 The Following.. S 23.50 Kotikatsomo: Täällä Pohjantähden alla (12). 18.55 Omituinen pakkomielteeni (S). 02.25 Nyhetstecken. Rajat. Toisaalta Hanelle M. 20.00 Dok: Nordic noir. 00.00 Hawaii Five-0. 23.30 Madventures I (7). Pääosissa ovat muun muassa Jimi Mistry ja Agam Darshi. Suomalaisen stunt-autourheilun uranuurtaja Mauri ”Crazy Mike” Uuskoski tunnetaan päätä huimaavista tempuistaan. 8.20 Hyvä koulussa, menestyvä työelämässä. 15.20 Nanny (S). 17.00 Lapin poliisit. Jevgeni A?neevskin ohjaama palkittu dokumentti antaa Syyrian tilanteesta ja siihen johtaneista syistä selkeän kuvan, mutta ohjelman suuruus on siinä, että sen näkökulma on yksittäisten siviilien. 01.25 Bull. 4/22. HD 22.03 Urheiluruutu. Kaksiosainen dokumentti käy läpi projektia niin huolettomasti, että viilettämiseen vihkiytymättömien on vaikea löytää kokonaisuudesta kiinnekohtia. 01.45-03.25 Kuudes aisti (12). Kuka kertoisi näiden kuvien tarinoita nyt, kun Peter von Baghia ei enää ole. 13.00 Jättimäiset purkuhankkeet. Amanda Schull esittää hehkeätä apulaissyyttäjää, jolle sarjamurhaajan tapauksesta tulee henkilökohtainen. 18.30 70’s show (12). 01.00 Villeimmät videot. 22.20 Päivän sää. 00.55 Brottskod: Försvunnen. 17.00 Myytinmurtajat. 14.40 MasterChef Australia. 12.15 Diagnoskampen. 20.00 Laurin talot. 19.45 Diagnoskampen. Sub 10.00-11.00 Lemmen viemää (7). 10/10. Ohjelma pursuilee poikamaista hekottelua ja vauhdin hurmaa, mutta intensiivisyys hukataan matkan varrella. 13.55 Tror du jag ljuger?. 17.30 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 21.00 Miksun baari (7). 05.5005.59 Sky News. 16.55 Murhasta tuli totta (7). 05.05-05.56 Arvokaman etsijät. 09.35 Los, frag! . 08.55 Sverige idag på meänkieli. 02.15 The Late Show With Stephen Colbert. 6.25 Aamun otsikot. 20.30–20.55 Siskonpeti (7). Direkt. 12.30 Autoveljet. HD 17.00 Pikku Kakkonen. 00.10 Sisarvaimot. Liian täydellinen. 19.00 Seitsemän Uutiset. 7.50 Rytmireissu. Culpepperin ohjaama elokuva saattaisi olla jännempi korkeintaan silloin, kun siitä sammuttaisi kaikki valot. 15.55 Bygglov. 1990-luvun tähdenalku Gina Gershon kelpasi enää uhrin rooliin. 09.30 TV Shop Tvins. 07.00 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 7.18 MM TOP 5. (S). . 12.45 Murhasta tuli totta (7). Yle TV2 06.50 Lasten ohjelmia: Pikku Kakkonen. 19.50 Vrakdykarna. 00.05 Paratiisihotelli Ruotsi (7). Leuka pystyyn ja valoa kohti: melkein kaikki on mahdollista, paitsi ehkä Suomen pääsy jalkapallon arvokisoihin. 07.35 K3 (7). fsociety 22.55 Satisfaction (12). 18.00 Remonttipainajainen. (U) 11.05 Jumalanpalvelus. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S). 07.00 Jalkapallo: Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, Sambia Portugali, Etelä-Korea. 15.30 Mutsi (S). 11.00 Landet runt. 06.25 Myyrä ja Panda (S). 10.40 Return to Amish. Sen myötä katsoja joutuu näkemään todellisuuden: sariiniin tukehtuneita, teloitettuja, kidutettuja, pommituksissa tai nälkään kuolleita, tuskaa, kyyneliä ja tuhoa. Yle Teema & Fem 09.00 Minun totuuteni: Nina Björk. O Lisää televisiokanavia osoitteessa telkku.com EUROSPORT 1 05.30 Pyöräily: Italian ympäriajo, 15. 02.00 Superautojen rakentajat. Useat niistä ovat olleet hyviä, jopa erinomaisia. 17.00 Hell’s Kitchen. HD 23.35–00.15 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). Direkt. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). (S). 03.00 Suojelijat (12). 7.18 Mitä tehdä rehevöityneille järville. Jakso 664: Peuran paluu. JIM 05.00 Astral-TV. 13.00 Tri K:n eksoottiset eläimet. 11.00 Rajavalvojat (S). 19.00 Australian rajalla. 8.15 Luonto lähellä. 20.15 Sporten. 09.00 Autojen ensiapu. SVERIGES TV1 07.00 SVT Nyheter. 13.45 Huutokaupan aarteet. 17.05 SVT Forum. 11.45 Sportspegeln. 21.00 Greyn anatomia (12). Jakso 665: Huterat haaveet. 06.25 Huomenta Suomi. 20.30 Yle Uutiset. 21.00 Vem bor här?. Pienestä kiinni. 19.00 House (12). Jakso 663: Lähdön hetki. 23.00 TV4Nyheterna. 18.00 Leijonan luola USA. Suomen aidoin diskokuningatar Aira Samulin täytti helmikuussa 90 vuotta, mutta jalka nousee ja rytmi sykkii yhä. 5/8. 07.00 Järjestelmänmurtajat. 07.10 Rusty Rivets (S). 08.35 Lego Nexo Knights (7). 15.58 Uusi Päivä (S). 20.30 Hundra procent bonde. 09.05 Timmy ja haltijakummit (7). 6.53 Hyrräpäät (S). 05.05 24 Vision. 15.50 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 23.00 Jalkapallo: Yhdysvaltain MLS-liigan makasiini. 01.15 Ruotsin luksusasunnot. NUORI apulaissyyttäjä (Amanda Schull) pääsee pelätyn sarjamurhaajan jäljille elokuvassa Labyrinttimurhaajan jäljillä. Tarina väärinkäsityksistä on köykäinen, mutta se tarjosi mukavaa todellisuuspakoa sodanjälkeisiä vaaran ja niukkuuden vuosia eläville ihmisille. FOX 06.00 Sky News. 22.00 Follow the Money. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 22.5.2017 17 TELEVISIO 2012 TV5 klo 21.00 ?. 10.00 Muuttajat. 18.45 Uutiset. Koska mannekiini Tuijaa esittävä Eeva-Kaarina Volanen ei uskaltanut ajaa pyörällä päin lehmälaumaa, polkaisi Samulin sen läpi niin, että heilahtaa. 19.00 Rapport. 18.55 112 på liv och död. 13.30 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 05.50 Sverige idag. Myös rallikilpailut lukeutuvat miehen intohimoihin, joten hänen osallistumisensa Tampereen Castrolralliin vuonna 2013 ei tullut yllätyksenä. 7.20 Mika Tommola ja vuoden erikoisin teatteriteko. 01.35 24 Vision. TV5 06.25 Suomen rumimmat tatuoinnit. HD 23.35 Oddasat. Talouden viikko: Mistä uudet vientitykit. 00.05 Leijonan luola USA. 08.50 Näin Norjassa. HD 16.26 Uusi Päivä (S). 09.45 ¡Pregunta ya! . 10.00 SVT Forum. 00.10 Rysän päällä. (U) 12.20 Tosi tarina: Pyörällä laivanvarustajaksi. 12.00 Neljät häät Amerikassa. 06.55 Starat lastenvahteina. 02.00 Good Wife (12). 6.53 Kysy martalta -chat päivystää juhlakaudella. 8.03 Galaxi. 01.00 Holmes NYC (12). 22.00 Äntligen hemma. Tuhontäyteisten toimintaja katastro?elokuvien ohjaaja pääsi toteuttamaan kutsumustaan tarinassa, jossa vihaiset luonnonvoimat pistävät maisemaa tasaiseksi Ei?eltornia myöten. 01.00 Neljät häät Amerikassa. (U) 15.30 Uusi Päivä. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. 16.55 Wheeler Dealers. 04.45 Jon ja Kate +8. 21.20 Jalkapallo: Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, Ranska Honduras, Etelä-Korea. 16.00 Suuret pienet talot. Direkt. 06.20 Diagnoskampen. Agentit (12). 23.30 Ekonominyheterna. 18.25 Emmerdale (S). SVERIGES TV2 06.00 SVT Nyheter. 15.00 Aivopelit. 20.00 Panttilainaamo. 03.55 Rajavalvojat (S). 11.30 Merinäköala haussa. HD 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 20.30 Madventures I (7). Laiskasti kirjoitetusta elokuvasta voisi hyvin saksia melkein tunnin, eikä tuntuisi missään. 2/6. 19.25 Tulosruutu. 01.15 Jalkapallo: Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, Ranska Honduras, Etelä-Korea. Direkt. 04.10 Sverige idag. HD 14.30 True selfie. . 15.50 Ihan kuin ihmiset (S). 19.00 Närbild. HD 19.45 Pitääkö mun kaikki hoitaa. JUHA SEITZ Hulvatonta hurjastelua hiekkateillä KAKSIOSAISESSA sarjassa seurataan Suomen tunnetuimman stunt-kuljettaja “Crazy Mike” Uusikosken yritystä pysyä tiellä ja Duudsoneiden Jarno “Jarppi” Leppälän yritystä pysyä kyydissä autoilun kuningaslajissa rallissa. 2/6. 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 20.00 Uusi Päivä (S). 19.50 Keno. Jos Crazy Miken ja Jarpin värikkäät persoonat viehättävät, kyydissä voi olla hauskaa. 00.50 Agenda. 09.00 Popreel. 23.05 Suomurhat (12). Direkt. 07.05 Gomorron Sverige sammandrag. Seitsemän miljoonaa elää pakolaisina maan sisällä, yli kuusi miljoonaa muualla. 23.40 Oho, olen raskaana! (12). (U) 13.35 Toukokuun taika (S). 10.00 Afrikan kansallispuistojen eläimiä. Reunaehtoja. 16.10 Martina ja hengenpelastajat. 22.00 Katastro?n anatomia (7). 4/10. 09.00 Candice sisustaa. 18.30 Sinkkuisät rakkautta etsimässä. 1/7. 17.10 Gomorron Sverige sammandrag. 17.55 Kummalliset kammot (S). 18.30 Oddasat. 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. Kuusiminuuttinen komedia kilpaili parhaan lyhytelokuvan palkinnosta ja ilahdutti elokuvajuhlilla ympäri maailmaa. 21.30 Dokumenttiprojekti: Huuto Syyriasta (16). 11.00 Tehoneliöt haussa. 08.00 Kung Fu Panda (7). Suora. 14.15 Nettideittaajat. 12/12. 12.00 Sukutilan hevosveljekset. 23.20 Yle Uutiset UutisSuomi. 02.50 Musketörerna. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). Joanna Haartti koheltaa ansiokkaasti äitinä, joka elokuvan nimen mukaisesti yrittää ottaa vastuun kaikesta. 9.00 Uutiset. 14.25 House (12). 18.30 Akuutti. 18.00 BUU-klubben: Sukkahittimittari. 19.00 Rillit huurussa (S). Jälkimmäisen pikku ihmeen on Aki Kaurismäen jälkeen tehnyt Selma Vilhusen ohjaama ja Kirsikka Saaren kirjoittama Pitääkö mun kaikki hoitaa. Katsokaa se niiden lasten vuoksi, jotka dokumentissa kertovat elämästään Syyrian sodan helvetissä. 17.10 Sydämen kutsumus. 04.40 24 Vision. Direkt. Yhteensäkään ne eivät vedä vertoja nyt nähtävälle HBO:n uutuudelle. 7.08 Lisääkö talouskasvu myös sairauspoissaoloja. 03.05 Autoveljet. 13.00-13.55 Salatut museot: Keräilijöiden maassa. Ei voi mitään: vanhat kotimaiset dokumenttivälähdykset ovat useimmiten puhuttelevaa nähtävää. 03.15-04.13 Sub goes Kolina (7). 13/19. 04.10 Kultakuume. Kansalaissodan kurimuksessa. 22.25 Tulosruutu. 19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 14.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 09.55 Grillit huurussa (S). 11.00 Malou efter tio. 10.00 Science of Stupid. (U) 11.05–12.00 Lääkärit. 04.55-05.00 Astral-TV. 21.58 Yle Uutiset. (U) 10.35 Emmerdale (S). 02.10 Duunihaaste. 7.55 Niksi-Nella (S). 04.05 So?an enkelit. 01.05 Fast n’ Loud. 13.50 Pan Am (7). 16.55 Kakkukuningas. 20.00 Simpsonit (7). 02.00 Rikkaiden panttilainaamo. 18.30 Taivaallista menoa: Bo-Sanfrid Höglund. 22.00 Myyntimies Jethro matkoilla 2017. TLC 06.25 Pomo keittiössä. 03.45 Näin minut murhattiin (12). 15.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 00.15 Sleepy Hollow (12). 22.39 Kulturnyheterna. Ei, vaan Jukolan Simeoni Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä. 06.25 Ylen Aamu-tv. 20.30 Rapport. 8.40 Possen uudet juontajat Herbalisti ja Lakko. Eivätpä kornit juonenkäänteet osuisi niin pahasti silmään. 22.00 Case (16). HD 21.00 21.00 A-studio. Myös kuvamateriaali on tavallisten syyrialaisten tallentamaa. 13.00 Hem till gården. National Geographic 06.00 Elä vapaana tai kuole. 03.35 Tuhoutunut sekunneissa. 22.35 Pukumiehet (7). (USA 2013) PEKKA ERONEN Loppu ei ota tullakseen ELOKUVAT KATASTROFIELOKUVA 2012 kertoo mayakalenterin ennustamasta maailmanlopusta. 00.05 WATTS. 7.04 Ota koppi! 7.10 Mitä ihmettä. Lähes 14 miljoonaa syyrialaista on humanitaarisen avun tarpeessa. 8/10. 08.28 Angry Birds Stella (S). 08.35 Sisarvaimot. 02.00 SVT Nyheter. 13.05 SVT Forum. 04.55 Law & Order: Special Victims Unit. HD 15.00 Kielletyt tunteet. 23.20 Dox: Forever pure fotboll och rasism i Jerusalem. 14.45 Pelastajat. 21.30 Liian ruma rakkauteen. 11.00 Pisara. 20.00 MOT: Näin Suomi myytiin. 13.00 Kuningaskobran jäljillä. 10.05 Emmerdale (S). 21.00 #Subleffa: Tartunta (12). HD 16.45 Yle Oddasat. 04.00-05.00 Astral-TV. 16.00 Faija hoitaa (S). SVERIGES TV4 06.10 Det stora fyndkriget Kanada. Pyydän, katsokaa se. 05.10-06.12 Kaara. Kutonen 07.30 Selviytyjäkaksikko. 10.43 Ruotsalaisia salaisuuksia. 16.30 Seinfeld (S). 23.15 Arrow (16). HD 11.15 Yle FOLK: Suomen katusoittokeisari. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 15.00 Tiededokumentti: Aivot. 06.00 Bubble Guppies (S). 05.00-05.59 Science of Stupid. 10.00 Suomen kaunein mökki. 18.00 Ninja Warrior. 11/22. Suomalaiset voivat kumminkin napata Nobelin, voittaa Euroviisut, hoitaa pystin kotiin jääkiekon MM-kisoista ja päästä kilpailemaan Oscareista. HD 20.55 Urheiluruutu. Tarkistakaa vaikka itse, jos ette usko. 19.00 Leijonan luola USA. 09.55 #lovemilla. Tämä on päivänpaisteisin näkemistäni sarjamurhaajajännäreistä. 12.32 Hämeen linna. Silti Hollywoodissa ei tajuttu tehdä elokuvaa Simeonin viinanhuuruisista visioista, vaan mayojen väitetystä ennustuksesta, joka meni sitten mukavasti pieleen. Ainutlaatuisessa, järkyttävässä dokumentissa puhuvat ennen kaikkea lapset ja nuoret. FRII 08.05 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 7/12. Yle TV1 05.55 Muisti: Kuka keksi Afrikan Tähden. 08.20 Trollz (7). 22.46 Lokala nyheter. 4/8. Direkt. 8.50 MM-kiekkoraportti. 02.05 Wheeler Dealers. 08.50 Sverige idag på romani chib/kalderash. 11.00 Isä, äiti ja lapset. 1/10. 7.45 Presidentti Koiviston hautajaisten järjestelyt. 11.00 Elä vapaana tai kuole. 20.00 Lontoon erikoistraumayksikkö (12). 21.00 Vetenskapens värld. 13.10 Tuhoutunut sekunneissa. 22.00 Aktuellt. 11.00 How I Met Your Mother (S). 06.50 Nyhetsmorgon. 12.02 Millainen oli 1980-luku. (USA 2009) Iloista kesää Hangossa Yle Teema & Fem klo 12.56 ??. 22.45 Perilliset (16). (U) 12.50 Viidakkoperhe. 00.30 Legends (16). 8.34 Unna Junná. 08.50 Kauppaneuvos Jethro (S). 8.04 Late Lammas (S). 17.55 Emmerdale (7). TV5 HERO Dokumenttiprojekti: Huuto Syyriasta TV1 klo 21.30 ????. 02.00 Poliisit (12). HD 16.00 Ulos luontoon Kevätseuranta. 7.24 Samu ja Salla (S). 00.00 Afganistanin miinanraivaajat (7). 14.25 Smartare än en femteklassare. 18.00 Tornet på toppen. 16.00 Erikoisliikemiehet (S). (Suomi 1948). 03.00 SVT Nyheter. 21.00 Elokuva: Labyrinttimurhaajan jäljillä (16). 00.00 Family Guy (12). 20.00 Vem vet mest junior. 16.00 Liv D: Ökyt lapsikullat. 20.25 Normalt liv. 05.20-06.15 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 21.05 Supertähdet (S). 01.15 Ninja Warrior. 5/5. 04.00 Jalkapallo: MLS-liiga, DC United Chicago Fire, USA. 14.00 Kadonneen jäljillä (S). . (Suomi 1934) Toukokuun taika TV1 klo 13.35 ?. (U) 00.40–01.05 Catastrophe (12). (U) HD 21.00 21.00 Our Girl (16). (Suomi 1948) Pitääkö mun kaikki hoitaa. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 23.40-00.05 Skam (12). 12.10 Voittoa asuntokaupoilla. 19.00 Playing House. 13.45 Andrew Maynen metkut (S). 7.53 Kaverikoirien suosio kasvaa. HD MTV3 05.35 Aamusää. 06.25 FOX Kids: Julius-apina (S). 09.10 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 17.00 Maailman hauskimmat kotivideot. . 03.05 Att rädda ett barn. 21.00 Rallihullut. 17.00 Top Chef. HD 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. Hangon hienolla rannalla tanssitaan ja keinutaan, mutta iloisissa kuvissa on ihmisiä, joita talvisota odotti vain muutaman vuoden päässä. Sen mukaan maailmanlopun piti koittaa vuonna 2012. Kuutamolla. 00.00 Science of Stupid. Unelma eläinpuistosta. 16.4517.17 Jäitä hattuun (S). 15.00 Yle Uutiset. 13.15 Sisarvaimot. O: Ville Salminen. 10.55 Talvilajit: Chasing History. 14.50 Löysät pois! (12). (Suomi 2011). 7/10 Valtio. 7.38 Kasper ja Liisa (S). 19.30 Salatut elämät. 6.40 MM-kiekkoraportti. 03.00 S.H.I.E.L.D. 04.05 SVT Nyheter. 20.58 Keno. 20.20 TV4Vädret. 16.50 Onnenarpa. 18.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 01.10 Ikuisesti lapsi (S). 00.00 SVT Nyheter. Poukkoileva kerronta aloitetaan hetkestä, jolloin Jarppi sai ratkaisevan puhelun stunt-legendalta. TUIJA HEIKKILÄ Missä on ihmisyys, kysyy pikkutyttö Rallihullut Kutonen klo 21.00 ?. 15.45 Tuhoutunut sekunneissa. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 15.50 Isä Matteon tutkimuksia (7). 16.55 Hauskat kotivideot. 02.10 24 tuntia putkassa. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 08.45 Transformers: Robots in Disguise. 11.55 Martina ja hengenpelastajat. Hero 08.00 Made in Chelsea (S). 19.20 Päivän sää. 07.35 Huomenta Suomi: Talouden viikko. Liv 05.00 Astral-TV. 7/8. Kuka ennusti näin selvänäköisesti, kuuluisa tietäjä Nostradamusko. 03.10 Return to Amish. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.25 TV Shop Tvins. Vauva näkyvissä! 19.21 Playing House. 8/12. 02.05 Sportnytt. 13.25 Uskomattomat leikkimökit. 22.30 Selviytyjät. 23.00 Mad Cook Show (7). N: Antti Reini, Peter Franzén, Merja Larivaara, Markku Maalismaa, Tomi Salmela, Aake Kalliala, Kari-Pekka Toivonen. 23.50 TV4Vädret. 02.10 Upea lihava elämäni. 13.00 Ruotsin jälkiruokamestari. 06.00 LIVE: Astral-TV. 18.00 Kultakuume. succ3ss0r.p12. 18.20 Nyhetstecken. 19.00 Fast n’ Loud. 5/16. 8/11. 13.00 Sinkkuillallinen. HD 10.00 Sydämen kutsumus. 16.55 Hela England bakar. Vaunukansan kokoontumisajo. HD 17.00 Yle Uutiset. 08.00 Huomenta Suomi. 01.00 Autojen ensiapu. 23.00 Sportnytt. 02.30 Pyöräily: Italian ympäriajon toisen viikon huippuhetket. 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 23.35 Australian rajalla. 03.10 Pernilla Wahlgrenin maailma. 08.15 Jalkapallo: Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, Italia Uruguay, Etelä-Korea. 19.00 Varastojen metsästäjät: New York. (Suomi 2013) Labyrinttimurhaajan jäljillä Hero klo 21.00 ?. 20.55 Lokala nyheter. 12.45 Jon ja Kate +8. 08.05 Kakkukuningas. 08.30 Miesluolat. Katsokaa silti. O: Selma Vilhunen. 11/16. Robot (12). 21.00 Hela kändis-Sverige bakar. 14.35 Det stora familjeäventyret. 08.00 Prätkähiiret (7). Jakso 662: Mesikämmenen kosto. 23.30 Jalkapallo: FIFA jalkapallon ytimessä. 8.44 Jälkihiki. 09.30 Suomi on suomalainen. 22.00 Superautojen rakentajat. 08.00 Hurjimmat eläimet. 20.00 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). 02.35 Gomorron Sverige sammandrag. 15.25 Mamma tar semester. 16.30 Suuret pienet talot. 22.55 Nyhetssammanfattning. 04.20 JonBenet: Kuka murhasi lapsimissin. 11.10 Suurlähetystön villi arki (S). 07.25 Gomorron Sverige. 18.00 Under klubban. 20.00 Tahdon morsiuspuvun! 20.30 Hengenvaarallisesti lihava. (U) 14.15 Näin Norjassa. 09.25 Alors demande! . 22.00 Pyöräily: Italian ympäriajon toisen viikon huippuhetket. 12.56 Arkistokuvia: Iloista kesää Hangossa (S). 21.10 Urheilu-uutiset. Kuka on Suomen kansallisoopperan ja -baletin uusi pääjohtaja Gita Kadambi ja mihin suuntaan hän aikoo taidelaitosta viedä. 22.45 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). (U) 12.30 Ambulanssissa. 11.30 Valereissu. Kaksikolla on totuttelemista toistensa tavoissa. 09.30 Pyöräily: Italian ympäriajo, 15. 05.00 SVT Nyheter. 23.55 Urheilu-uutiset. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 14.00 Skenet bedrar. 09.40 Oho, olen taas raskaana! (12). 21.00 Tennis: Get Ready. 06.50 Little Charmers – Lumoavat noitatytöt (S). 22.00 Temptation Island Suomi 3 (S). Olen katsonut ja arvostellut toistakymmentä Syyria-dokumenttia. 15.00 Amerikan paras ravintola. 22.30 Tahdon morsiuspuvun! 23.10 Pienten perhe. 14.35 Made in Chelsea (S). 14.50 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 18.00 Neljät häät Amerikassa. 11.40 Pomo keittiössä. 18.55 HS-uutiset ja sää. 00.15 Pyöräily: Italian ympäriajon toisen viikon huippuhetket. 23.35 Bones (12). 10.00 Wipeout. 16.30 Keittiöelämää. 20.00 Klassikkopyörät kuntoon. Siksikin heidän kesäinen onnensa näyttää entistä arvokkaammalta. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). Myöhästyneet onnittelut! Niiden kunniaksi on paikallaan tämä Ville Salmisen romanttinen komedia, jossa parikymppinen Karjalan tyttö teki Suomi-elokuvassa harvinaisen, reippaan stuntin. 12.00 Rikkaiden panttilainaamo. 15.40 Unga föräldrar. 20.00 Lentoturmatutkinta. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 22.5. 05.15-05.46 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. Pommiin nukkuneen perheen aamupaniikki on tuttua tohinaa missä päin vain. 1/4. 23.35 Sporten. 8/10. 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.15 Nyheter på lätt svenska. Tulos tai ulos. etappi, Valdengo Bergame. 17.30 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 16.00 Järjestelmänmurtajat. 20.00 Heikoin lenkki. Nelonen 05.00 Astral-TV. 23.00 Line of Duty. 03.00-05.00 Astral-TV. 18.00 Science of Stupid. 14.30 Amazing Race. 6.50 Tällainen autoilu kannattaa tulevaisuudessa. 19.00 Family Guy (12). Joulukuuhun 2016 mennessä Syyrian sodassa oli kuollut 600 000 henkeä. Kartturikseen Crazy Mike houkutteli Duudsonien Jarppi Leppälän. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 01.05 Anthony Bourdain maailmalla. 13/13. 19.30 Pienten perhe. 10.25 Hell’s Kitchen. 09.15 Sprich los! . 21.00 Keinolla millä hyvänsä. 11.00 Tennis: Ranskan avoimet, Pariisi, Ranska. 18.30 Sverige idag. 20.00 Vain elämää. 13.30 Hem till gården. TV2 klo 19.45 ???. 17.25 Aistit avoinna Italiaan. 20.00 Houstonin eläinpoliisit (7). 11.30 How I Met Your Mother (S). (U) 19.00 Hulahula Suomi. Yleensähän tässä lajissa suurkaupungin varjot vyöryvät päälle, ikisade vihmoo ja on synkkä sekä myrskyinen yö. 12.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 08.20 Angry Birds Toons (S). (U) . 12.10 Kakkukuningas. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.20 Näin minut murhattiin (12). Kamera kulkee mukana ajoharjoituksissa. 03.00 Haapasalo goes lomalle. Ihmiset säntäilevät rahan perässä, islamilainen maailma nousee ja Amerikassa tornit sortuvat. 12.40 MasterChef Australia. 8.11 Lohikäärmeratsastajat (7). 14.00 Yle Live: Joose Keskitalo. HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 23.00 Sinkkuillallinen. 16.20 Autoveljet. John Cusack säntäilee kirjailijaisänä lopunajan maisemissa, jotka eivät oikeasti meinaa loppua sitten millään. 00.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 04.10 Kakkukuningas. 10.00 Puutarhakausi. 14.00 Firmat kuntoon. 12.25 Maailman hauskimmat kotivideot. 03.00 Lentoturmatutkinta. 07.35 Shimmer ja Shine. 17.00 Lentoturmatutkinta. 07.30 Maailman hauskimmat kotivideot. 03.15 Yksityisetsivä Wolfe (7). 02.00 Bones (12). 23.05 Outcast (16). 20.00 Sami Hedberg: Pullukka Run. 02.55 24 Vision. 19.13 Kulturnyheterna. Taatusti muutamassakin maakuntakinossa on ihmetelty Stockan pyöröovia ja ravintolaorkesterin lattarirytmejä. 8.10 Kiekkokisojen jälkeen. . 10.30 Kohteessa: Synkkä Lontoo. 12.55 Upp till bevis. Lupsakamman linjan isänä ihmettelee Santtu Karvonen. 19.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 22.00 Kosto on suloinen. 17.55 Äntligen hemma. 06.00 Huomenta Suomi: Duunikunto. . 00.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.00 21.00 Vares – Kaidan tien kulkijat (16). 07.15 My Little Pony (S). Direkt. 00.05 Mammon. 17.30 Gammalt, nytt och bytt. 21.00 Autojen ensiapu. HD 22.10 Mr. 17.00 Sinkkuillallinen. 11.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (12). 20.00 TV4Nyheterna. 21.00 Elokuva: 2012 (12). 23.00 Huumebisnes Oy. 00.10 5D: Ikärajaton rakkaus. Harjoitusten väliin on leikattu duudsonimaisia tempauksia, mikä vie katsojan keskittymisen harhateille. 6.42 Venezuela kuilun partaalla. Siellä täällä asian vuoksi ehdittiin toki panikoimaan, ja Roland Emmerichin elokuva kantoi kortensa kekoon. Isiemme synnit. 09.00 Haasta Hans. Näyttäväähän se on, mutta turhan puuduttavaa seurattavaa. Nuori nainen löydetään vedestä raa’asti surmattuna. 19.00 Världens fakta: Naturkatastrofer. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.25 Jon ja Kate +8. 11/12. 09.10 TV Shop Tvins. 15.55 Pulmuset (S). 02.20–03.15 Pomo piilossa. Sota kulkee kohti katkeraa loppua. Tämänkin kokoelman muutama minuutti keskittyy hilpeään kylpyläelämään 1930-luvun alussa, mutta helposti ajatus laajenee aikaan ja ihmisiin. 03.30 Jalkapallo: Yhdysvaltain MLS-liigan makasiini
Kiimingin lukio, Oulu, 0,16 Pohjanmaa . Heikkurisen mukaan mökit lähenevät vakinaisia asuntoja sekä varustelultaan että käyttötavoiltaan. 4. Komulainen saa lakin vasta syksyllä, mutta lukion loppuminen tuntuu jo haikealta. 8. Itämerenorpan suurin uhka on ilmastonmuutos. –?Lainsäädäntö on vanhaa ja kaipaa uudistusta, ja siinä me haluamme olla mukana, sanoi puheenjohtaja Pentti Heikkurinen STT:lle. Kristiinankaupungin Kristinestads gymnasiumin oppilaat Elisabeth Santamäki (vas), Michelle Henriksson, Tobias Eriksberg ja Magdalena Haldin lukionsa edustalla. Jos kanta olisi terve, sen pitäisi kasvaa vajaan kymmenen prosenttia vuodessa. Laihian lukio, Laihia, 0,20 . Kirjoituksia verrattiin opiskelijoiden lähtötasoon Ruotsinkieliset lukiot pärjäsivät tänä keväänä STT:n tekemässä lukiovertailussa. Vertailussa huomioitiin kevään ylioppilaskirjoitusten tulosten lisäksi opiskelijoiden lähtötaso. –?Jonkin verran norpat vaeltavat, mutta pääsääntöisesti lisääntymiskannat ovat paikallisia ja ne pysyttelevät omalla alueellaan. Se on vienyt etelästä hylkeelle elintärkeät jäät, eikä laji ole ollut kovin halukas muuttamaan, Halkka sanoo. STT:n tämän kevään lukiovertailussa parhaimmiksi sijoittui Kristinestads gymnasium Kristiinankaupungista. Pietarsaaren lukio, Pietarsaari, 0,06 . Kuusamon lukio, Kuusamo, 0,32 . Raninen kertoo, että nykyään taidelinjalle tullaan keskimäärin korkeammilla keskiarvoilla kuin tavalliselle puolelle. 10. 7 10 Sampo Sivula HELSINKI (STT) Kaksoiskuntalaisuudessa riittää selvitettävää, ja isoin haaste näyttää olevan verotus. Eriksberg kehuu opiskelijoiden yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuudentunnetta koulussa. Kaksoiskuntalaisuus sopisi Vapaa-ajan asukkaiden liitolle. Tilaisuudessa siunattiin ja haudattiin yhteensä 38 tunnistamatonta sankarivainajaa, joista 10 on talvisodassa ja 28 jatkosodassa kuolleita suomalaisia sotilaita. Saaristomerellä itämerennorppia on enää muutama sata, Suomenlahdella 100–200 ja Viron länsirannikolla tuhatkunta, sanoo järjestön merihyljetyöryhmän puheenjohtaja Antti Halkka. Vertailussa huomioitiin kevään ja ylioppilaskirjoitusten tulosten lisäksi opiskelijoiden lähtötaso. 8. Sosiaalija terveyspalvelut siirtyvät vuonna 2019 kunnilta valtion rahoitusvastuulle. Kronoby gymnasium, Kruunupyy, 0,16 . 9. Sparrausryhmän jäsen, maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä-Savon maakuntaliitosta puolestaan huomautti, että selvitys on vasta tekeillä. Meillä porukka ei eriydy. 2. Onnettomuus tapahtui noin kello 16 iltapäivällä. Siellä on tätä ennen ollut jopa 10?000 norppaa. Kunnallisveron merkitys vähenee. Hän ei kertonut vainajan ikää tai sukupuolta eikä myöskään sitä, ovatko loukkaantuneet suomalaisia vai paikallisia. Se on vienyt etelästä hylkeelle elintärkeät jää. Ajoneuvo upposi noin 4–5 metrin syvyyteen. Lukion lisäarvo tarkoittaa, kuinka paljon paremman arvosanan opiskelija on saanut lukion ansiosta. Matkaa sillalta veteen on noin 20 metriä. STT:n lukiovertailun tarkoitus on laajentaa Suomessa käytävää keskustelua siitä, mistä tunnistaa hyvän lukion. Muistopäivän kunniaksi pidettiin Lappeenrannassa valtakunnalliset sankarihautajaiset. Tämän vertailuarvon nollapisteenä on valtakunnallisen vertailun keskimääräinen lukio. 3. –?Meillä on ollut hirveän hauskaa yhdessä, ja on vähän surullista, että se on ohi nyt. Halkan mukaan on havaintoja, että itämerennorppa on pesinyt rannalle tai siirtynyt maalle kuutin kanssa jään sulettua. Ilta-Sanomien mukaan onnettomuus tapahtui lauantaina Pietarin eteläpuolella. Gymnasiet i Petalax, Maalahti, 0,19 . Nyt ministeri on kutsunut sparrausryhmän vauhdittamaan selvitystä, jonka on määrä valmistua tämän vuoden aikana. Tulevaisuudessa ei erotella. Muhoksen lukio, Muhos, 0,28 . 4. Utajärven lukio, Utajärvi, 0,43 . Valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen toi pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Kirjoittajat: Jecaterina Mantsinen, Minna Nyrhinen-Blazquez, Matias Åberg, Laura Klinberg Ohi on. STT on tehnyt nykyisenkaltaista vertailua vuodesta 2012 lähtien. Kannuksen lukio, Kannus, 0,25 . 10. Vörå samgymnasium, Vöyri, 0,41 . Vertailussa on tyypillisesti noussut kärkeen pieniä ja keskisuuria sekä ruotsinkielisiä lukioita. Kokkolan suomalainen lukio, Kokkola, –0,23 . Kärsämäen lukio, Kärsämäki, lisäarvo eli vertailuluku 0,50 . Jos uudistukseen sisältyy äänioikeus, voisi esimerkiksi mökkiläinen vaikuttaa mökkikuntansa palveluihin. Hylje tarvitsee jäitä lisääntyäkseen. 6. –?Se toisi verotukseen vähän omituisen palikan vielä lisää, hän sanoi STT:lle. Karleby svenska gymnasium, Kokkola, 0,00 . Siikalatvan lukio, Siikalatva, 0,35 . Ruotsinkielisestä lukiosta kirjoittanut Tobias Eriksberg sanoo, että pienessä koulussa opiskelu on ollut etu. –?Se tosin kasvaa vähemmän kuin sen pitäisi. Pateniemen lukio, Oulu, 0,29 . Hänen mukaansa uudistus kuitenkin monimutkaistaisi turhaan verotusta. Kristiinankaupungissa sijaitsevan Kristinestads gymnasiumin lisäksi kärkikymmenikössä oli viisi ruotsinkielistä lukiota. 7. Oulun normaalikoulu, Oulu, 0,27 . –?Lämmöllä muistelen tätä aikakautta. Tänä keväänä kuntaja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) aloitti asiasta selvityksen. Kaustisen musiikkilukio, Kaustinen, –0,28 . Topeliusgymnasiet i Nykarleby, Uusikaarlepyy, 0,65 . Ennen STT:n lukiovertailua suomalaismediaan oli vakiintunut tapa panna lukiot paremmuusjärjestykseen pelkän ylioppilastutkintomenestyksen perusteella. 7. Leppävirralla kaksi aikuista ja koira kuolivat auton ajauduttua sillalta PIETARI (STT) Suomalainen on kuollut liikenneonnettomuudessa Pietarin lähellä. Se ei siis tarkoita, että opiskelijan tulos olisi parantunut sen verran lukiossa – lähes kaikissa lukioissa ylioppilaskirjoitusten tulokset ovat huonompia kuin lukioon tulleiden keskiarvo. 3. Kirkko-Jaakkola lisäsi, että samalla kiinteistöveron merkitys kunnallisverotuksessa kasvaa ja kiinteistöveroa maksetaan jo nykyisin myös mökkikunnalle. Puheenjohtaja sanoi, että verotukseen joudutaan joka tapauksessa tekemään muutoksia esimerkiksi maakuntauudistuksen vuoksi. Lappeenrannassa haudattiin tunnistamattomia sankarivainajia. Henkilöauto oli matkalla Heinävedeltä kohti Leppävirtaa. Jos olemme tarvinneet apua, olemme todella saaneet apua, ja siitä on ollut iso hyöty. Taru lopussa. 5. Suomalainen kuoli nokkakolarissa Pietarin lähellä HELSINKI (STT) Kaatuneiden muistopäivää vietettiin sunnuntaina eri puolilla Suomea. –?Minulla on ollut kavereita sekä nuoremmista että vanhemmista opiskelijoista. Tapahtumapaikka on noin kuusi kilometriä Leppävirralta Heinäveden suuntaan. Hänen mukaansa suomalainen päätös tuoda taistelukentällä kaatuneet sankarivainajat kotiin kiteyttää konkreettisella tavalla veteraanien perinnön, jonka mukaisesti kaveria ei jätetä. Kristinestads gymnasiumissa aloittaneiden keskiarvo oli 8,15 ja ylioppilaskokeiden pakollisten aineiden keskiarvo kouluarvosanaksi muutettuna 8,18. Suurin osa itämerennorpista elää Perämerellä, missä kanta kasvaa vajaat viisi prosenttia vuodessa. 6. Maalla kuutteja uhkaavat muun muassa kettu ja merikotka. Ongelmana on, miten verotus eri kuntien välillä jaetaan. ”Meillä on ollut hirveän hauskaa yhdessä ja on vähän surullista, että se on ohi nyt” Ruotsinkieliset lukiot rynnistivät lukiovertailun kärkikymmenikköön 18 8 12 4 2 6 16 3 19 15 5 12 19 9 11 14 17 1 1,06 1,01 0,90 0,74 0,68 0,67 0,66 0,65 0,65 0,62 0,62 0,60 0,60 0,58 0,56 0,53 0,50 0,49 0,49 0,49 8,15 8,32 8,88 8,06 7,61 7,91 8,36 7,93 8,39 9,44 8,34 8,36 8,51 8,12 7,45 7,98 7,96 8,01 9,14 8,38 Sisäänpääsykeskiarvo 7 12 1 31 94 14 84 11 33 135 52 61 88 30 30 110 10 39 119 56 Kirjoittajien määrä 8,18 8,30 8,75 7,77 7,26 7,55 7,99 7,55 8,01 9,03 7,93 7,93 8,08 7,67 6,98 7,48 7,43 7,47 8,60 7,84 Yo-kokeen tulos kouluarvosanana 2017 0,03 -0,02 -0,13 -0,29 -0,35 -0,36 -0,37 -0,38 -0,38 -0,41 -0,41 -0,43 -0,43 -0,45 -0,47 -0,50 -0,53 -0,54 -0,54 -0,54 Muutos sisäänpääsykeskiarvon ja yo-tuloksen välillä Lukion lisäarvo Lukio 18 19 19 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 12 14 15 16 17 STT:n lukiovertailu 2017 STT, lähde: Ylioppilastutkintolautakunta, koonneet: Jecaterina Mantsinen, Minna Nyrhinen-Blazquez, Matias Åberg ja Laura Klinberg, grafiikka: Maija Korpinen ja Matti Kiipula Kristinestads gymnasium Kotka Svenska Samskola Utsjoen saamelaislukio Sibbo gymnasium Kuopion taidelukio Lumit Svenska samskolan i Tammerfors Katedralskolan i Åbo Tuusniemen lukio Topeliusgymnasiet i Nykarleby Etelä-Tapiolan lukio Mynämäen lukio Pargas svenska gymnasium Vasa övningsskola Ähtärin lukio Helsinge gymnasium Tölö gymnasium Kärsämäen lukio Helsingin ranskalais-suomalainen koulu Kulosaaren yhteiskoulu Nousiaisten lukio STT:n lukiovertailussa on verrattu lukioiden ylioppilastuloksia keskiarvoon, joka lukion aloittavilla opiskelijoilla on ollut kolme vuotta aiemmin. Sparrausryhmän Mäkinen listasikin selvityksessä tarkasteltaviksi asioiksi verotuksen, äänestämisen ja palvelut. Lisäksi onnettomuudessa loukkaantui kaksi ihmistä, kertoi Ilta-Sanomat sunnuntaina venäläisiin tiedotusvälineisiin viitaten. –?Meillä on todella hyvät opettajat. Etenkin vapaa-ajanasukkaita koskevaa uudistusta esitti jo vuonna 2004 silloinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.). ”Lämmöllä muistelen tätä aikakautta” Parhaiten vertailussa pärjänneitä suomenkielisiä lukioita oli Kuopion taidelukio Lumit, joka syntyi toissa vuonna Kuopion taidelukion ja Minna Canthin lukion yhdistyttyä. Opiskelijatovereidensa lisäksi Eriksberg haluaa kiittää koulun opettajia. 1. Kaksoiskuntalaisuus menettää verotuksen kannalta merkitystään sote-uudistuksen myötä, huomautti Veronmaksajien Kirkko-Jaakkola. Pääsin itse, kuten moni muukin, ensimmäistä kertaa sellaiseen lämpimään, vastaanottavaan ja samanhenkiseen porukkaan. Abiturientti Anita Komulainen sanoo, että oman lukion yhdistyminen toiseen ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen oli shokki. 7. Se on kouluarvosanoista mitattava vertailuarvo, jonka nollapisteenä on keskimääräinen lukio. Vanhemmat ovat kertoneet, millaista on ollut, joten olemme voineet valmistautua. Itämerennorpan suurin uhka on ilmastonmuutos. –?Kapinaa oli molemmissa porukoissa. Erilaisesta lähtötasosta ja erikoislinjasta huolimatta opiskelijat ovat muilla kuin taidetunneilla yhdessä. Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola pitää ymmärrettävänä tavoitteena, että veroja maksetaan sinne, missä palveluja käytetään. MAANANTAINA 22.5.2017 KESKIPOHJANMAA 18 LYHYESTI HELSINKI (STT) Pikkuruinen seitsemän ylioppilaan Kristinestads gymnasium oli STT:n kevään lukiovertailun paras. LEHTIKUVA/TIMO AALTO STT:N LUKIOVERTAILU Keski-Pohjanmaa . Pitkällä aikavälillä itämerennorppakannan pienentymisen on Halkan mukaan aiheuttanut liikametsästys ja ympäristömyrkyt. 1. Vasa gymnasium, Vaasa, –0,01 Vertailussa käytetään mittarina lukiolle laskettua niin sanottua lisäarvoa, joka on kouluarvosanoista mitattava vertailuarvo. –?En osaa ottaa kantaa kysymykseen, johtaisiko se automaattisesti monimutkaistumiseen. Sehän riippuu siitä, minkälainen verotuksen malli siihen luotaisiin. On ollut monta vahvaa persoonaa, mutta olemme tulleet todella hyvin toimeen ja tukeneet toisiamme. Viidenneksi sijoittuneessa Kuopion taidelukio Lumitissa aloittaneiden keskiarvo oli 7,61 ja valmistuneiden 7,26. Korsholms gymnasium, Mustasaari, 0,11 . Hän kertoo olevansa jopa hieman pahoillaan, että lukio loppuu. Kuitenkaan dokumentoitua tietoa ei ole, että maalla syntyneet poikaset säilyisivät hengissä, Halkka lisää. Kaikkiaan itämerennorppia on tällä hetkellä enää noin 20?000. Presidentti Sauli Niinistö laski aamupäivällä seppeleen Sankariristille Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä. Ulkoministeriön viestintäpäivystäjä Karoliina Romanoff vahvisti STT:lle, että onnettomuudessa kuollut oli suomalainen. –?Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla metsästettiin 1920-luvun lopulla jopa tuhansia norppia. 6. Koska meitä oli vain seitsemän, olemme olleet tiiviisti yhteydessä heidän kanssaan. Hän toivookin, että tulevaisuudessa vakinaista ja vapaaajan asumista ei enää eriteltäisi. En silloin olisi uskonut, kuinka hyvin koulu yhtenäistyi. Oulunsalon lukio, Oulu, 0,19 . Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät uhrit, eikä ensihoidolla ollut enää mitään tehtävissä. Perhon lukio, Perho, –0,07 . Kaatuneista 32 on löydetty Karjalankannakselta ja 6 Laatokan Karjalasta useilta eri taistelupaikoilta. 3. Vetelin lukio, Veteli, –0,49 Pohjois-Pohjanmaa . Haapaveden lukio, Haapavesi, 0,40 . –?Tämä jonkinasteinen ongelma, jos sellainen on ollut, että on vain yksi kotikunta, pienenee ihan merkittävästi. LEHTIKUVA/MARI LEHMONEN Ilmastonmuutos on vienyt kuuteilta kodin Suomenlahdella enää 100-200 itämerennorppaa HELSINKI (STT) Kaksi aikuista ja koira kuolivat sunnuntaina Leppävirralla, kun henkilöauto ajautui Heinävedentien sillalta alas järveen. Kristinestads gymnasium, Kristiinankaupunki, lisäarvo eli vertailuluku 1,06 . 1960-luvulla tulleet ympäristömyrkyt tekivät puolet naaraista lisääntymiskyvyttömiksi 70–80-luvuilla. 9. Kaksi autoa joutui nokkakolariin. 1. Liitto ei odota verotuksestakaan merkittävää ongelmaa. 2. 5. 4. WWF:n mukaan eteläisille kannoille pitäisi kiireesti tehdä suojeluja tutkimusohjelma. Kaksoiskuntalaisuus voisi merkitä sitä, että esimerkiksi mökkiläisen tuloveroista osa menisi mökkikuntaan. Se on kymmenen prosenttia sadan vuoden takaisesta 200?000 yksilöstä. Kirkko-Jaakkola myönsi, että kaksoiskuntalaisuus voisi tuoda ihmisille jotain hyvääkin. 2. 5. Se tekee jäälle pesän, ja kuutin syntymän jälkeen yhtäjaksoista jääpeitettä pitäisi olla vähintään viisi viikkoa, jotta emo ehtii imettää kuuttia, Halkka sanoo. Rehtori Ilkka Raninen sanoo, että ensimmäinen vuosi oli koululle vaikea, sillä opiskelijakunta oli kouluissa erilainen ja opettajat olivat tottuneet omaan toimintakulttuuriinsa. Vasa övningsskola, Vaasa, 0,60 . Mökkiläisen verojen jakaminen kuntien kesken aiheuttaa päänvaivaa Ministeri on potkinut vuosia muhineen kaksoiskuntalaisuushankkeen liikkeelle Jecaterina Mantsinen HELSINKI (STT) Vielä sata vuotta sitten Itämeren runsaslukuisin hylje, itämerennorppa, on vaarassa hävitä kokonaan eteläisimmiltä elinalueiltaan, kertoo WWF. Toholammin lukio, Toholampi, lisäarvo eli vertailuluku 0,27 . –?Yhteisöllisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista on haluttu ja halutaan yhä korostaa. Hän sanoo, että koulu on ollut tärkeä paikka, sillä siellä on tullut hyväksytyksi sellaisena kuin on