Sivu 6 Tapio Lehtinen KOKKOLA (KP) Moottorikelkkailun harrastajia kritisoitiin Keskipohjanmaan mielipidesivulla eilen lauantaina. Yrittäjä Pasi Rita sanoo, että lasten leikkiparatiisia rakennettiin 42 päivää putkeen. Se tekee näistä järjestelmistä haavoittuvampia kuin ennen, Hyppönen sanoo. KP/ESA MELAMETSÄ Jens Oja Laaja kielitaito on arvokas lisä. Saarion mukaan nykyiset nelitahtiset moottorikelkat eivät ole meluisia ja saastuttavia. Kokkolan jäähallissa 26.2. – Todellisuudessa perheministerin posti voi jäädä helposti vain nimelliseksi, jos hänellä ei ole omaa budjettia ja valmistelukoneistoa. Yle TV2 nauhoittaa konsertin. – Kelkkojen valmistajat satsaavat nykyisin päästöjen vähentämiseen, tietää Saario. VK 4. Arvomme viikottain 17.1-13.2.2011 kahden hengen lippupaketteja Guardia Nuevan 10-vuotisjuhlakonserttiin. Toisaalta esimerkiksi Suomessa uhat on Hyppösen mielestä tiedostettu. – Stuxnet tulee jäämään historian kirjoihin käänteentekevänä murroskohtana. Tämä pätee ihan minkä tahansa järjestelmän suojaukseen, tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen pelkistää. Mallia hän haki Keski-Euroopasta, jossa leikkitila on usein jäänyt asfaltin ja betonirakentamisen puristukseen. Sivu 19 Jukka Anias (KP) Jatkuvasti teknisesti monimutkaistuva ja ennen kaikkea verkottuva tietoyhteiskunta on aina vaan alttiimpi häiriöille. – Jos ajatelleen vähänkin pidemmällä aikavälillä, 10–15 vuotta tulevaisuuteen, koko lailla väkisin rupeaa olemaan niin, että täällä Suomessakin kriittiset järjestelmät – sähkönjakelu, vedenjakelu, elintarvikehuolto, media... Keski-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat ry:n hallituksen jäsen Marko Saario ei tunnista moottorikelkkailun harrastajia mielipidekirjoituksen luomasta kuvasta. – Varsinkin täällä Suomessa sähkönjakelujärjestelmä on kokonaan omissa verkoissaan. Finaaleissa laski yhteensä kuusi suomalaista. – On leikkihallille tilausta täälläkin. Lisäksi Jorma Uotinen viettää juhlavuottaan tanssien. klo 19.00 Raimo Vertaisen johtaman Guardia Nuevan solistina ovat: Jari Sillanpää, Matti Korkiala, Mari Palo sekä Tuomas Airola. Miesten kisassa Sievistä lähtöisin oleva Markku Koski sijoittui kahdeksanneksi. Sivu 16 Netti on turvallisuusriski Jatkuvasti teknistyvän ja verkottuvan yhteiskunnan haavoittuvuus kasvaa HELSINKI (STT) Keskustan seuraavaan hallitukseen haikailema perheministeri saa varauksellisen vastaanoton muissa isoissa puolueissa. Me olemme ihmetelleet, että tahtotilaa tämän asian korjaamiseen ei Kiviniemen hallitukselta ole löytynyt. The New York Times -lehti kertoi viime viikolla Israelin ja Yhdysvaltojen suunnitelleen yhdessä ennennäkemättömän ns. Slopestyle oli ensi kertaa MM-ohjelmassa. Sinne ei internetistä pääse. Myös tarkoituksellisesti aiheutetuille. Jos perheministeri päätetään asettaa, on huolehdittava, ettei hän jää vain unilukkariksi vaan omaa todelliset mahdollisuudet viedä asioita eteenpäin. Niin esimerkiksi Kokkolan autorundiperinteestä kertova Hurricane Season. Stuxnet-niminen ”mato” oli osoitus äärimmäisen monimutkaisesta tietoturvahyökkäyksestä, joka onnistui. /lippuarvonta Lippupaketin arvo on 60 euroa.Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja nimet julkaistaan Keskipohjanmaa-lehdessä. Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) sanoi TV1:n Ykkösaamussa, että asia on keskustan tavoitteena. voittajat: Paul Emmes, Kokkola Pirjo Niemi, Marinkainen Näin osallistut arvontaan • lähetä tekstiviesti: arvonta (väli) asiakasnumerosi, (etukortista tai laskusta) tai nimesi ja osoitteesi numeroon 13525 (Viestin hinta 0,70 e) • lähetä postikortti: Keskipohjanmaa/Talviharmonikka, PL 45, 67101 Kokkola. • tai osallistu netissä: www.kp24.. Pääministeri Mari Kiviniemi sanoi televisiossa myös, että keskusta ei hyväksy lapsilisien leikkaamista hyvätuloisilta. Lähin leikkihalli löytyy vasta Oulusta, Rita sanoo. Nyt bändin kitaristi Johannes Ylinen on palannut maailmalta takaisin koti-Kokkolaan ja mennyt perheyritykseen töihin. Sivu 17 Deep Insightin biisit ovat yltäneet listaykkösiksi muuallakin kuin Suomessa. Rakenteellisen riskin modernille yhteiskunnalle muodostaa netti. Juonnoista vastaa Anna-Liisa Tilus. Sivu 2 Kaksi mitalia lumilautailusta Moottorikelkkailu jakaa mielipiteitä Haluamme hemmotella tilaajiamme. Eikä tämä asia ole kiinni siitä, onko maassa lapsija perheministeri. Kokoomuksen kansanedustajan Sari Sarkomaan mielestä perheministeri kuulostaa ajatuksena hyvältä. Ääriryhmien käsissä vastaava näkymätön ase voisi aiheuttaa laajaa vahinkoa. Ensimmäinen kybersabotaashi on nähty, Hyppönen sanoo. Oletko voittaja. TAMMIKUUTA 2011 KLO 14 KOKKOLA -12 YLIVIESKA -10 KLO 8 -3 -6 Eero Hämeenniemen Kaustisen kamarimusiikkiviikolle säveltämä teos yhdistää toistasataa pitäjän muusikkoa. Sivu 2 Kokkolan Heinolassa vajaat kolme viikkoa sitten avattu Touhutalo on insinöörityön taidonnäyte. Sivut 13-14 KP/JUHA SALLINEN Kamarimusiikkiviikolla Hämeenniemen tahtiin KP/PÄIVI KARJALAINEN Kun nyt tulee valittaneeksi maailmankaikkeuden kierrossa melkoisen vähäpätöisestä asiasta, pistettäköön kaikki peliin. /lippuarvonta Paluu rundikaupunkiin. Suomalaisten mitalitiliä täydensi Ville Paumola, joka otti miesten kisassa pronssia. Sivu 3 VAUHDIKKAITA LEIKKEJÄ KOKKOLAN TOUHUTALOSSA Noora ja Matias Åberg revittelivät Touhutalossa torstaina. OMALLA NIMELLÄ Hinta 2 € Nro 22 Sunnuntai 23. Kiviniemen perheministeriehdotusta epäiltiin LA MOLINA (STT) Enni Rukajärvi voitti slopestylen maailmanmestaruuden lumilautailun MM-kisojen päätöspäivänä Espanjassa. – Jos joku ajaa väärissä paikoissa, niin toki se mustaa kaikkien kelkkailijoiden mainetta, huomauttaa Saario. Kehitys on liikkeellä eikä sitä oikein mitenkään pysäytetä. Voiton vei belgialainen Seppe Smits. – Idean tasolla voisi sanoa, että lapsija perheministeri todella olisi tarpeen, koska tällä hallituskaudella köyhien lapsiperheiden määrä on kasvanut merkittävästi. Perheasioiden kokoaminen yhteen ministeriöön on lähes mahdotonta, koska perheasioita käsitellään jotakuinkin kaikissa ministeriöissä enemmän tai vähemmän, Sarkomaa muistuttaa kannanotossaan. Se voi olla vaikeata, mutta on se tehtävissä. Sarkomaan mielestä lisäministeriä enemmän tarvitaan lapsiperheille lisää tekoja. SDP:n varapuheenjohtajan Maria Guzenina-Richardsonin mielestä tarpeelliset perhepoliittiset uudistukset eivät ole ministerinsalkuista kiinni. Samalla tavalla kuin ensimmäiset sähköpostimadot tai ensimmäiset tietokonevirukset. Armeijan tee. – nojaavat nettiin ja näihin normaaleihin tietojärjestelmiin. Se on osa sivistystä, merkki yhdestä lahjakkuuden lajista ja ahkeruudestakin. – Jos joku suojauksen suunnittelee, niin kyllä joku toinen sen pystyy kiertämään. kyberhyökkäyksen, joka rampautti Iranin ydinaseohjelman useiksi vuosiksi. Kiviniemen mukaan lapsija perheasiat on nykyisin siroteltu liian moneen ministeriöön, ja luonteva paikka uudelle ministerille olisi sosiaalija terveysministeriössä
Ei suosioprosenttien kasvuun sen ihmeellisempää tarvita. Kolme miestä (vuosina 1977, 1986 ja 1987 syntyneitä) tulivat töihin. Kiviniemenkään noste ei voi perustua uusiin poliittisiin avauksiin eikä tulevaisuuden visioihin. Minusta kuitenkin näyttää siltä, että tarkoitus on säästää nopeuttamalla suurten ikäluokkien siirtymistä ajasta iäisyyteen. Väliaikaista nesteytystä (3-5 vrk) voidaan silti koittaa äkillisen sairastumisen oireiden hoitamiseksi. Katolta pudonnut mies oli tajuissaan ambulanssin saapuessa paikalle. Jää kestää kaivurin painon Jorma Hietalahti kertoo Halsuanjärvellä olevan hyvän ja kirkkaan jään, joka ei ole ollenkaan tavallista jokaisena talvena. Neljännes ei osaa sanoa kantaansa. Yläkaton ja välikaton väliä oli 2,5 metriä, välikaton ja betonilattian välillä oli matkaa neljä metriä. Ennätys, 19,2 miljoonaa euroa, on viime syksyltä. Niin valtakunnalliset kuin vaalipiirikohtaisetkin gallupit enteilevät keskustalle reipasta vaalitappiota. Oleellisinta on asioiden sisältöjen hallinta. Se on osa sivistystä, merkki yhdestä lahjakkuuden lajista ja ahkeruudestakin. Miehet olivat varustautuneet valjailla, mutta turvaliinaa he eivät olleet ehtineet kytkeä. Pellolla, metsässä tai vastaavassa paikassa tarvitaan aina maanomistajan lupa. – Maastoreitillä ajamisessa tulee helposti hiki. Hyväksyn kaatumisen aiheuttaman suurentuneen riskin esimerkiksi lonkkamurtuman syntyyn ja kannan tästä valinnasta itse vastuun. . . TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Lassi Jaakkola 020 750 4401 Artikkelitoimittaja Arto Hietalahti 020 7504403 Vuoronvetäjät, 020 7504405 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI T ampere suosittelee laitosvanhuksille ja muille kaupungin asumispalveluja käyttäville valmiiksi laaditun hoitotahdon allekirjoittamista. Selkeän asiallisia ja kaartelemattomia, mutta pääasiassa arvattavia vastauksia, vaikka perheministeriä esittikin. – Kuljettajan ja matkustajan tulee käyttää kypärää. Missään nimessä älkää sitoko ja vartioiko minua. Yksi riveistä oli myyty Helsingissä Malmilla. Hänet kuljetettiin ensin Pietarsaaren aluesairaalaan ja sieltä eteenpäin Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan. Paljain käsin ei sohjosta saa kelkkaa ylös. Lisänumeroiksi kone pyöräytti numerot 7, 8 ja 28. – Niillä ajamiseen vaaditaan oikeastaan maanomistajan lupa tai yhdistyksen jäsenyys, kertoo Kim Åkerholm Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksesta. Kiviniemi ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ovat tämän gallupin perusteella äänestäjien mielestä yhtä sopivia seuraavaksi pääministeriksi 29 ja 28 prosentin kannatusosuuksilla. Jorma Hietalahti arvelee, että jäidenlähtö Halsuanjärvestä voi tänä vuonna menne myöhemmäksikin. . www.kp24.. Kuka tietää, palaako toimintakyky ennalleen. . Saarion arvion mukaan alueellamme on suunnilleen yhtä paljon harrastajia kerhon ulkopuolella. Monipuolinen kielitaito ei ole ministerien ammattitaidon tärkein vaatimus, muutenhan hallitus voitaisiin muodostaa tulkeista ja kielenkääntäjistä. Nuottaa laskeva Kiiskilä kertoo saavansa saaliikseen lähinnä muikkuja ja jonkin verran haukia. Mauri Penttilän mukaan ulkosaariston jälkeen on ahtojääalueita. Heinonen-Tanski ja Toljonen toivoivat vesialueiden omistajille, ranta-asukkaille ja kalastajille lisää sananvaltaa uudessa vesilaissa ja maastoliikennelaissa. Kiitosta on satanut myös CNN:n englanninkielisestä haastattelutuokiosta. Lunta on Lestijärvellä paljon ja jään päällä on paikoitellen myös vettä. – Villi kelkkailu kasvaisi, hän arvelee. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Maallikosta teksti on karua kertomaa. Saanko kuitenkin hoitoa. Tiedämme tilanteen ulkosaaristoon asti. Maastoliikennevalvonta ry:n hallituksen jäsenen Helvi Heinonen-Tanskin ja ranta-asukas Asko Toljosen allekirjoittamassa mielipidekirjoituksessa vaadittiin huvikelkkailijoita jättämään joet ja järvet rauhaan, koska se haittaa ranta-asukkaiden elämää ja turvallisuutta. Iltalehden julkaisemassa pääministeripörssissä Mari Kiviniemi on selvästi ylittänyt uskottavuuskynnyksen ja kääntänyt suosionsa vahvaan kasvuun. Ahtojäissä ei pysty liikkumaan edes merivartijoiden ilmatyynyaluksella. Tasaisen paksussa jäässä ei ole heikkoja kohtia. Rannikolla on vahva kiintojää Vanhempi merivartija Mauri Penttilä Kokkolan merivartioasemalta sanoo jään vahvuuden olevan 40 senttiä ja lunta on merijään päällä saman verran. – Runsas lumi on aiheuttanut sen, että jään päällä on vettä. . – Kyllä Penninkijoki ja Venetjoki voivat tehdä jäähän reikiä. Heidän mielestä kelkkojen melu ja katku häiritsevät myös hiihtäjiä. – Pilkkijöillä pitää olla tänä talvena hyvät kairat. TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. 020 750 4400 vaihde puh. – Kelkkojen valmistajat satsaavat nykyisin päästöjen vähentämiseen, tietää Saario. Häntä on kehuttu Ruotsissa ja Saksassa loistavasta kielitaidosta. Otsikoissa ovat pyörineet vaalirahaskandaalit, ex-pääministeri Matti Vanhasen naisseikkailut, lautakasat ja oikeudenkäyntiuhat. – Poliisin tehtävänä on valvoa nopeuksia, aivan samoin kuin tieliikenteessä, hän toteaa. Kokkolan alueella on noin 300 kilometriä merkattua reittiä. SUNNUNTAINA 23.1.2011 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS UUTISET YHTEYSTIEDOT: Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 13.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Heidän mielestä moottorikelkkailu vesialueilla ei voi olla jokamiehen oikeus. He eivät voineet havaita muovisia palokupoleita, koska katto oli noin 20 sentin lumikerroksen peitossa. Uskottavuutta lisäsi vaalirahaja jätevesivirheiden myöntäminen virheiksi. Hän suosittelee, että moottorikelkkailijat pitäisivät lapiota mukanaan. Pulkasta on poistuttava tien ylityksissä. Palokupolit ovat noin 1,1 metrin levyisiä ja 1,9 metrin pituisia. Jukka Pärssinen (KP) Ammattikalastaja Aulis Kiiskilä tuntee Lestijärven jäätilanteen. Saarion mukaan nykyiset nelitahtiset moottorikelkat eivät ole meluisia ja saastuttavia. Työt jäältä eivät kaikkina talvina onnistu. He kiinnittivät kirjoituksessaan huomiota myös kelkkojen päästöihin, jotka sitoutuvat lumeen ja jäähän, päätyen sulamisvesien mukana vesistöön. 180 jäsentä Keski-Pohjanmaan Moottorikelkkailijoilla on 180 jäsentä. Ministerit hyötyvät tällaisissa mittauksissa siitä, että he esiintyvät paljon julkisuudessa ja myös kansainvälisissä yhteyksissä. Kypärä päähän FAKTA Maastossa: Ajokorttia ei tarvita. Jää on tasaisen paksua Lestijärvellä. Oikeat numerot olivat 4, 12, 14, 16, 23, 25 ja 30. Eli olisi huomaavaista vain kuihtua pois. Syy oli vielä illalla tuntematon. Jään kestävyys pitää kokeilla tuuralla, jos aikoo tällaisilla alueilla liikkua, Jorma Hietalahti neuvoo. /mediaopas ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.30 LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Arto Hietalahti Kiviniemen noste kantaa vaaleihin. Yhdistyksellä on 16 kunnan alueella yhteislupa, joka kattaa noin 1 000 kilometriä merkattua reittiä. Jos moottorikelkka on tankattava, tiellä saa ajaa vain tankkauspisteen lähialueella (2-300 m). Pohjois-Pohjanmaalle napsahti 2,5 miljoonan euron lottopotti. Eilinen TV1:n ykkösaamu oli tyypillistä Kiviniemeä. . . Vanhustenhoidon inhimillistämistä. Kohta 3: Jos etenevä sairaus aiheuttaa nielemisen heikkenemisen niin, että ravinnon ja nesteen saantini on riittämätöntä, ei minua tule hoitaa nesteyttämällä suonensisäisesti tai ravitsemalla nenämahaletkun kautta. Jokisuissa virta syö jäätä altapäin. – Jos kelkkailijat joutuisivat jokaisella vesialueella lupia kyselemään, se rajoittaisi hyvin paljon kelkkailua ja työllistäisi aktiivijäseniä. Maastossa nopeusrajoitus 60 km/h. Jos näyttää siltä, etten pysty kävelemään tai tulen jatkossa tarvitsemaan vaippoja, pitäisikö luopua elämästä. En ole ihan tarkkaan kuitenkaan mitannut, Aulis Kiiskilä toteaa. Tämä voi aiheuttaa yllätyksiä kelkkailijoille, Penttilä sanoo. Jäällä nopeusrajoitus 80 km/h. . väylä, pysäköintialueet ja tankkauspisteet. . JOLLET SAANUT LEHTEÄ: Alavieska, Halsua, Himanka, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kälviä, Lohtaja, Nivala, Perho, Sievi, Ullava, Veteli, SOITA 0800-30101 (24 t/vrk). Minun mielestäni luontoon mahtuvat niin hiihtäjät kuin kelkkailijatkin. Nyt paikalla on tukeva jää, jonka paksuus on sellaiset 30 senttiä, Hietalahti kertoo. Tiellä ajaminen edellyttää vähintään T-ajokorttia. Jäällä ajaminen on vapaasti sallittu. Erityisesti naiset kannattavat Kiviniemeä. Moottorikelkat kehittyneet Keski-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat ry:n hallituksen jäsen Marko Saario ei tunnista moottorikelkkailun harrastajia mielipidekirjoituksen luomasta kuvasta. – Rannikolla on kiintojäätä. – Pakkasten myötä tuli heti puhdas jää, jossa ei ole lunta välissä. – Jos joku ajaa väärissä paikoissa, niin toki se mustaa kaikkien kelkkailijoiden mainetta, huomauttaa Saario. – Kyllä täällä jäätä on hyvin. Moottorikelkan tulee olla rekisteröity ja vakuutettu. Leena Nygård leena.nygard@kpk.. Voimassa oleva suurin voitto on viime kuun loppupuolelta. Vanhempi merivartija kehottaa seuraamaan muiden kelkkojen jälkiä. Jäätä on noin puoli metriä. Hän on tehnyt järvellä tänä talvena töitä yli 10 tonnin painoisella kaivurilla. Perussuomalaisten Timo Soiniin luottaa 14 ja SDP:n Jutta Urpilaiseen vain 5 prosenttia. Hän pitää nykyistä lainsäädäntöä hyvänä. – Jäätilanne muuttuu kriittiseksi yleensä huhtikuun alussa. Toisen kelkan ajamaan sohjoon ei tosin kannata mennä. Myös välikatto oli samasta materiaalista rakennettu. Jäällä vallitsee 80 kilometrin ja maastossa 60 kilometrin nopeusrajoitus. Niissä paikoissa, missä hiihtäjätkin liikkuvat, vauhti on pudotettu kolmeenkymmeneen. Elämänhalu voi olla voimakas myös hyvinkin vanhoilla ja sairailla ihmisillä, sen olen nähnyt. Muut myytiin alle 3 000 asukkaan kunnissa PohjoisPohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan kulttuuritoimittaja Karu testamentti S uomen keskustan kannattajat eivät ole saaneet kuulla puolueensa edesottamuksista suuria ilouutisia ainakaan pariin vuoteen. Lumenpudottaja putosi katolta Pietarsaaressa, turvaliinoja ei ehditty kytkeä Tapio Lehtinen KOKKOLA (KP) Moottorikelkkailun harrastajia kritisoitiin Keskipohjanmaan mielipidesivulla eilen lauantaina. Jaettava summa oli 7,4 miljoonaa euroa, joten jokainen voittaja saa lähes 2,5 miljoonaa euroa. Miksi Katainen on voittanut puheenjohtajana vaalit toisensa jälkeen ja ollut tähän saakka itseoikeutettu ehdokas tulevaksi pääministeriksi. Väärät luulot riesana Marko Saario: Pieni häirikköjen joukko pilaa moottorikelkkailijoiden enemmistön maineen Moottorikelkkauralla edessä Miska Kaarlenkaski, Tomi Kaarlenkaski, takana Marko Saario kyydissään Peppi Saario. Tie ja tiealue: Tiealueeksi luetaan tie, kevyenliikenteen väylä ja oja. HELSINKI (STT) Ennätyksellisen lottopotti jakautui lauantaina kolmeen osaan. Ericsson oli tilannut lumenpudotuspalvelun pedersöreläiseltä urheiluseuralta Esse IK:lta. M-ajokortti ei siihen tarkoitukseen riitä. Veikkaus kertoi, että syynä ei ollut suuri pelaajamäärä. Hän oli pudottamassa lunta katolta. Monet asiat eivät ole yksiselitteisiä. . Minä kun ajattelin kertoa hoitotestamentissani esimerkiksi, millaisia ihmisiä haluaisin päästettävän sairasvuoteeni äärelle, miten haluaisin pukeutua ja millaista musiikkia kuunnella lopputaipaleellani. Rattijuopumusraja on sama kuin tieliikenteessä: 0,5 promillea. Viime aikoina on kyselty usein, mihin perustuu puhemies Sauli Niinistön (kok.) ylivertainen gallupkannatus. Sama koskee myös pulkan kyydissä olevia matkustajia, mikäli pulkkaa ei ole katettu. . Jäät paksuja merellä ja järvissä PIETARSAARI (KP) Vuonna 1977 syntynyt mies putosi katolta Ericssonin verstaalla Pietarsaaressa lauantaina puoli kymmenen aikaan aamulla. Siis: kannan itse vastuun lonkkamurtumasta, jos aiheutan sellaisen itselleni karkailemalla vuoteesta sekavana. KP/JUHA SALLINEN TAUSTA KOKKOLA/PIETARSAARI (KP) Seudulla on useita yhdistysten ylläpitämiä moottorikelkkareittejä. Moottorikelkalla pystyy kyllä järvellä liikkumaan, jos ei pysäyttele vesikohdissa. Putoaminen tapahtui palokupolin kohdalla, joka on materiaaliltaan kovaa kasvihuonemuovia. Miksi Timo Soini (ps.) lisää suosiotaan lähinnä nokkelia sutkauksia toistamalla. Kohta kysytään, mikä on Kiviniemen suosion kasvun syy. Tiealueeksi lasketaan myös metrin kaistale ojasta metsän suuntaan. . Halsuanjärvessä lähtevät jäät seilaamaan vapun tienoilla. Autoilijoita ei ole näkynyt. Entisen puoluesihteeri Jarmo Korhosen rahalla rellestelyyn perustunut uhopolitiikka ajautui umpikujaan, jonka tulokset näkyvät kannatuslukemissa. Esimerkiksi Tampereen testamentin kohdassa 2 sanotaan: Minua ei saa elvyttää, mikäli se lääketieteellisesti arvioiden ei saa aikaan elämänlaadun ja toimintakyvyn palaamista ennalleen. Ja kohta 5: Vaikka sairauteni aiheuttaisi suurentuneen riskin kaatumiselle, esimerkiksi sekavuuden vuoksi, ei liikkumista rajoittavia apuvälineitä tule käyttää. Lähde: Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitos . Tiellä ja tiealueella saa ajaa vain poikkeustapauksissa, kun maastonmuoto niin vaatii. Tekojärvi Venetjärvessä on Hietalahden mukaan tietyissä paikoissa sellaista kaasua, joka voi tehdä jäähän miehen menevän reiän. Moottorikelkkailijat hakevat luonnosta samanlaisia elämyksiä kuin hiihtäjätkin: kuntoilua, arjesta irrottautumista ja vauhdin hurmaa. Tosin huhti-toukokuussa aurinko sulattaa jäätä tehokkaasti. Laaja kielitaito on kuitenkin arvokas lisä. . Tien saa ylittää, mutta se edellyttää vähintään T-ajokorttia. Meren lisäksi myös Luodonjärvellä vesi on noussut paikka paikoin jäälle. Internet www.kp24.. Kierroksella lotottiin yhteensä 17,9 miljoonalla eurolla. Kansansuosio ei kuitenkaan synny käskemällä eikä väkisin yrittämällä, siitä on keskustassakin kokemusta aina Paavo Väyrysen ajoista lähtien. . Putoaminen tapahtui nopeasti heidän kivuttua katolle. Alaveteli, Bosund, Eugmo, Haapajärvi, Haapavesi, Kinnula, Kolppi, Kokkola, Kruunupyy, Lepplax, Lestijärvi, Luoto, Oulainen, Pietarsaari, Purmo, Pännäinen, Reisjärvi, Teerijärvi, Toholampi, Ylivieska, Ytteresse SOITA 020 055 888 ma-pe klo 6-14, la-su klo 6-10. Varmaan noin 50 senttiä. – Sohjon jälkeen kelkka kannattaa kelkka laittaa kyljelleen ettei telasto jäädy. Yläkatto antoi periksi ja mies putosi välikatolle, ja sieltä alas hallin betonilattialle. Potti kertyi jättimäiseksi, koska neljällä edellisellä kierroksella kukaan ei ollut veikannut seitsemää oikein. Lumessa olleista jäljistä päätellen kaikki miehet olivat kävelleet samanlaisen kohdan yli, mutta kaksi muuta oli säästynyt putoamiselta, ilmeisesti kattopalkkien ansiosta. Pakollista se ei ole, eikä kaikkia kohtia tarvitse kruksata. – Venetjoella Meriläisen kohdalla on jäässä yleensä aina reikiä. Kannan itse vastuun vaatimani vapauden seurauksista enkä tule peräämään minkäänlaisia korvauksia vahingosta. Paksu lumipeite estää uudelleen jäätymisen. Tiealueita ovat myös tien ja kevyenliikenteen . Tiellä ja tiealueella nopeusrajoitus on 40km/h. Osa loton jättipotin tavoittelijoista eli illalla hikisiä hetkiä, kun pelaaminen netissä hidasteli. Pilkkijöitä näkee silloin tällöin, mutta juuri nyt ei ole yhtään näköpiirissä, kertoo Aulis Kiiskilä. Hän toivottaa kaikki asiasta kiinnostuneet keskustelemaan moottorikelkkailusta kerhonsa vuosikokoukseen, joka järjestetään ensi torstaina. Pakon edessä tapahtunut puoluejohdon ja pääministerin vaihdos näyttää kuitenkin antavan keskustalle vielä toiveita kierteen katkaisemisesta. Silloin kangasniemeläinen mies sai yksin 7,3 miljoona. Kun tyylikkäästi pukeutuva Kiviniemi puhuu kansainvälisissä yhteyksissä sujuvasti milloin englantia, milloin saksaa, hän luultavasti täyttää suuren keskiluokkaisen enemmistön odotukset siitä, miten pääministerin pitää esiintyä ja edustaa Suomea. Kuljettajan takana voi kyydittää matkustajaa, jos tilaa on riittävästi, sanoo Åkerholm. Jää on järvellä tänä talvena tavallista paksumpaa. 15-vuoden ikä riittää. – Lumi on tuiskun jäljiltä möykkyistä. Kiviniemi on tehnyt kotiläksynsä hyvin, mutta enemmän hän silti voittaa suosiota kokonaisesiintymisellään kuin pelkällä asioiden hallinnalla. – On myös huomioitava, että jäällä kelkkojen nopeudet ovat usein huikeita ja tästä aiheutuu vaaraa kaikille jäällä liikkujille, he totesivat kirjoituksessaan
Viimeisen minuutin he käyttivät lähinnä kassalle lipumiseen. KP/JUHA SALLINEN Pirjo Hietaharju valitsi kookkaita tavaroita, mutta jäi kauaksi 500 eurosta. Tahkokallio pitää suurimpana pulmana sitä, että moni lapsi ei leiki ikäistensä leikkejä. – Lunta veistetään pienillä kenttälapioilla ja oikeilla timpurin sahoilla. Aikuisen leikki ei tarkoita ”paluuta liukumäkeen”. Surff aillaan leikistä toiseen ja leikkikaverista toiseen. – Yhteiset leikit ryhmissä eivät toimi, kun lapsi saa itse säädellä valintojaan. KP/ESA MELAMETSÄ Noora Åberg, 6, Kokkola – Pet Shop -lelut ja piilosta. Leikkivä tatsi on hyvä säilyttää. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 23.1.2011 3 UUTISET SUOSIKKILEIKKISI. Ikäistään vanhempien maailmaan kiirehtiminen on kuin ilmasta ponnistamista. Eläinten oma kaupunki kasvaa lumesta koulun aidan taakse puiston syrjään. Kun lelut ovat laatikoissa ja verhojen takana, ne ovat samalla poissa mielestä. Kassalla paljastui totuus. Leikki ei ole kehittänyt jalkojen alle tukevaa pohjaa. – Ongelmat johtuvat usein siitä, että leikkivä lapsuus on jäänyt kokematta. Yksi tai kaksi oppilasta polkee lunta, jota muut lapioivat ja kolaavat formun sisään. Matias Åberg, 5, Kokkola – Autoleikit. Kävin edellisenä päivänä katselemassa tavaroita ja huomio kiinnittyi taulutelevisioon. Maailmaa aletaan järjestellä huolen ja vakavuuden kautta. Näinä aikoina alkaa niiden vieressä toisen messukorttelin rakentaminen. Minulla on maailman nopein erikoisauto. Paras piilo on sisällä saunassa. Kilpailun sääntöihin kuului, että tavaraa pitää löytyä kaikilta seitsemältä osastolta, muuten tulee 20 euroa sakkoa jokaista puuttuvaa osastoa kohti. Leluja ei silti kannata pitää piilossa. – Tilaa riittää. – Omasta minuudestaan tietoiseksi tuleva lapsi alkaa järjestellä maailmaansa leikkimällä. Se on kuin elämä, jonka palikat voi järjestellä kuinka vain. Kilpailu ei ollut avoin kaikille asiakkaille, vaan siihen valittiin kolme asiakasta arvonnan kautta. Tassunjäljistä päätellen alueella pistäytyy myös eläviä Musteja ja Mirrejä. Lopputuloksena 354 euroa. Toiselle vuodelle mentäessä lapsi alkaa leikkiä oma-aloitteisesti. – Kehitysviivästymien taustalla on usein se, että lapsi on joutunut hyppäämään ikäistään vanhempien maailmaan, vartioimaan vanhempiaan. Kukkasomisteitakin on, mistä tekijät kiittävät sponsorointia paikallisesta yrityksestä. Kiistat johtavat siihen, että leikit eivät kehity. Kuvataideopettaja Auli Palosaari myöntää, että rakentaminen aloitettiin omin luvin viime viikon torstaina. Niukkuus juoksuttaa mielikuvitusta Tapio Lehtinen KOKKOLA (KP) Kokkolan Citymarketissa järjestettiin Ostosralliniminen kilpailu, jonka ideana oli kerätä kolmen minuutin aikana ennalta määrätyiltä seitsemältä osastolta mahdollisimman lähelle 500 eurosta tavaraa. Tarkoituksena on kerätä kokemuksia ja tutustua omaa ruumiiseensa. Saman tunnustuksen ansaitsee myös asuntomessut. Tykkään työntää kolaa. Niin tässäkin tapauksessa. Palosaari toivo nelitassuisten messuvieraiden, tai pikemminkin niiden ulkoiluttajien, noudattavan normaaleja hyviä tapoja. Se opettaa huomioimaan toiset. Psykologi Keijo Tahkokallio on huolissaan siitä, että suomalaisten lapsuus on lyhentynyt. Elämyksellistä oppia työn ja leikin lomassa Messukylän toteutukseen on tähän mennessä osallistunut lähes puolensataa lasta neljältä luokalta. Ostosten yhteisarvo oli 603,90 euroa. – Onneksi naapurit eivät ole valittaneet, sillä meidän tonteilla lauletaan ja nauretaan aivan mahdottomasti. Tahkokallio sanoo, että ihminen on synnynnäinen peluri. Tykkään eniten olla piilossa. Messuvalmistelut alkoivat asemakaava ja -arkkitehtisuunnittelusta ruutupaperille. Mikäpä sopisi paremmin aiheeseen. Korttelin syrjässä seisoo pelkistetty kyltti Eläinten asuntomessualue. Pirjo Hietaharju ja Pirjo Kiviniemi keräsivät ostoskärryihinsä vauhdikkaasti sitä sun tätä, kun taas Antti Silvasti valitsi harkitusti muutaman arvokkaan tuotteen. Touhun ja leikkiin niveltyy ympäristökasvatusta mahdollisimman monista vinkkeleistä. Leikkiä nukeilla ja autoilla alkaa olla ilman aikuisen ohjaavaa kättäkin. – Nyt on sitten rakennuslupakin kunnossa, Palosaari iloitsi. – Juhlassa tarjotaan jäätelöä, tottakai. Hintaa ostoksille kertyi 277,45 euroa. Sitä kutsutaan myös luovuudeksi. Eläinten mökit tehdään Kokkotyöltä hankittuun vesivaneriseen muottiin. Vakavin este leikkimiselle on heitteillejättö. – Lapsella on heikko kyky sietää erimielisyyksiä ja luopua omistaan. Messuilla koululaiset myös leikkivät pehmoleluillaan ja kuvittelevat, mitä ne tarvitsevat ja varustavat taloja ja ympäristöä mukaan. Silvastin tulos vain parani loppulaskennassa, sillä sakkojen jälkeen hänen tuloksensa oli 523 euroa, mikä riittivoittoon. Sen sijaan Auli Palosaari lupaa avajaiset koko koululle ennen hiihtolomaa. Silvasti oli käynyt vain kolmella osastolla, mikä takia häntä sakotettiin 80 euron verran. Kilpailijoilla oli oppaat mukana. Merkittävä syy leikki-iän lyhenemiselle löytyy ”median tehokkuudesta levittää kaupallisuutta ja muoti-ilmiöitä”. Kun kiirehditään maailmaan, jonne ei vielä kuuluta, voi seurauksena olla pahimmillaan kehitysviivästymiä. Kilpailureitillä oli seitsemän osastoa: kosmetiikka, kengät, vaatteet, pesuaineet, urheilu ja kodintekniikka. Mitä pienet edellä, sitä isot perässä Opettaja kertoo oppilaiden lapioineen ja veistäneen jäämökkejä hurjan innostuksen vallassa. Sen vuoksi leikkien maailmakin hiipuu turhan aikaisin. Myös lemmikkien pissattamista messuilla soisi vältettävän. Taktiikka siivitti Silvastin voittoon Naiset olivat liian tunnollisia asiakkaita Citymarketin Ostosrallissa Antti Silvasti otti taktiikkavoiton Citymarketin Ostosrallissa. – Uskon vahvasti kokemuksellisuuteen ja elämyksellisyyteen opetuksessa, Auli Palosaari painottaa. Antti Silvastilla oli kärryssä 37 tuuman taulutelevisio, lasten kuntopyörä ja hiuslakkaa. Ensimmäinen parinkymmenen jääasumuksen kortteli nousi viikossa, ja toinen vaihe otetaan pian työn alle. – 5,4,3,2,1….hep! huusi juontaja Keijo Särkijärvi mikkiin ja kisa saattoi alkaa. Ihannetilanne olisi se, että leikittäisiin samoja leikkejä samojen kavereiden kanssa. Eläimille omat asuntomessut Koululaiset tempaisivat pakkasten keskellä varaslähdön kesän megatapahtumaan Ideoiden nikkareita ja rakentajasankareita. KP/ESA MELAMETSÄ TAUSTA Jouni Nikula (KP) Lelutarjonta on lisääntynyt huimasti. Pirjo Kiviniemen ”kartanlukijana” toimi Rauha Koppinen.. Aikoinaan pelattiin kymmentä tikkua laudalla, joka oli helppo lopettaa vaikka ruoka-aikaan. Psykologi Keijo Tahkokallio neuvoo silti arvostamaan ”tiettyä niukkuutta”. Pirjo Kiviniemen kärrystä löytyivät muun muassa nukke, tehosekoitin, pallo, kengät ja sukset. – Nykyajan pulma on se, että peleistä on tehty koukuttavia ja pitkäkestoisia. Skanskan kokkolalainen kerrostalotyömaa, Snellmaninkatu 1 lähellä City Markettia, voitti Pohjanmaan rakennusalan työturvallisuuskilpailun kuluvalla viikolla. Leikitään väärää asiaa: pieniä aikuisia. Kaverisurff ailua Tahkokallio puhuu ”leikkikulttuurin heikkenemisestä”. Kaupungin työpäällikkö Terho Lindberg ilmoitti suusanallisesti perjantaina, ettei hän millään muotoa vastusta Eläinten asuntomessuja puistossa. Joulunakin lapsi joutuu ymmälleen: kaaoksessa yksittäisen lelun merkitys häviää. Kolme minuuttia osoittautui yllättävän pitkäksi ajaksi, sillä kaikki osanottajat olivat valmiita parissa minuutissa. Sen näkyvyyttä hämärinä aikoina parannetaan polttamalla mökeissä kynttilöitä. Autot ovat hauskoja. – Aikuinen leikkii omalla tasollaan. – Yläasteikäisenkään ei kuulu itse päättää, mitä katsotaan ja mihin aikaan. Tietokoneella pelaaminenkin käy leikistä. Se voi olla vaikka leikkiä arkkitehtoonisilla tai matemaattisilla suureilla. Taulutelevisio maksoi 499 euroa ja kuntopyörä 69 euroa. Mäntykankaan koulun oppilaat ovat suunnitelleet, lapioineet, talloneet ja veistäneet jo parikymmentä asuntoa myös eläville eläimille. Lasten leikit loppuvat liian aikaisin Suomalaislapsi yrittää aikuistua pohjoismaisia ikätovereitaan aiemmin Kaksivuotias Luca Kallio pomppii leikkimisen riemusta Kokkolan Touhutalossa. Yksin jätetty lapsi ei leiki Tahkokallion mukaan lapsen elämä on leikkiä ”periaatteessa vauvasta asti”. Ja vähän etsiäkin. Alunperin talot aiottiin sijoittaa rinkiin kolmen kuuden ympärille, mutta jossain vaiheessa oikean asuntomessualueen kaltainen ympyrämalli hajosi, kun se levisi sairaalalle päin. Tekemisen meininki ja riemu on toista maata kuin kuuloja näköetäisyyden päässä kerrostalotyömaalla toisella puolella puistoa. Muodollisuus hoidettiin kuitenkin jälkikäteen. – Valitsin tämän taktiikan tietoisesti. Silti ainakaan tähän mennessä ei ole sattunut pienintäkään vahinkoa, Palosaari kehuu. Kun lapsi jää omiin oloihinsa, katoaa leikkisä ote asioihin. Se kestää hyvin lyhyitä suojasääjaksoja, sanoo Palosaari, joka kertoo koulun kartuttaneen jäänveistokokemusta useina talvina. Otamme myös vastaan uusia tonttivarauksia, nelosluokkalaisten opettaja lupaa. Syy kaverisurff ailulle on selkeä: lapset eivät pidä tilanteista, joissa pitää jakaa rooleja ja leikkikaluja. Lasten vilkas mielikuvitus ja ennakkoluulottomuus sytyttävä huikeita ideoita, jotka yllättävät rajoittuneesti ajattelevat aikuiset. Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Suomalainen lapsi lopettaa leikkimisen aikaisemmin kuin pohjoismaiset ikätoverinsa. Kuumaa mehua on tähän mennessä juotu jo riittämiin. Ryhmässä leikkiminen olisi kuitenkin tärkeää. Tieto loppukilpailupaikasta välitettiin fi nalisteille myöhään torstai-iltana. Silvasti joutui maksamaan omasta kukkarostaan 500 euron ylittävän osuuden. – Jo viiden minuutin pomppimisella saadaan riittävän luja rakennelma. Paras piilo on takkahuoneessa. – Ylitarjonta on pulmallista. Luca Kallio, 2, Kokkola – Lumityöt. Leikit pääsisivät kehittymään vuosien ajan. Omista lastenlapsistani olen huomannut, että vaikka tarjolla olisi hienoja, teollisesti kehitettyjä leluja, vie usein voiton yksinkertainen puulaatikko palikoineen ja lieriöineen. Pirjo Hietaharjun kärryssä oli mikroaaltouuni, ompelukone, matkalaukku, leluja, pesuaineita, kumisaappaat ja vaatteita. Yleisimmin taustalla ovat aikuisten alkoholitai mielenterveysongelmat. Nykyään 10–12-vuotiaat pukeutuvat napapaitoihin ja aloittavat meikkaamisen. Televisio ei kuulu lapsen huoneeseen. – Entisaikaan oli normaalia, että 14–15-vuotiaina juostaan metsässä puupyssyjen kanssa ja tehdään leirejä. Aivoja pommitetaan stimulaatiolla. Jo aikaisemmin Kokkolan Matkailun toimitusjohtaja Kaija Jestoi lupautui tapahtuman suojelijaksi yhdessä pakkasherran kanssa. Kilpailun voittaja sai pitää tavarat. Harjannostajaisia tasakattoisten talojen korttelissa ei järjestetä. – Todellisuus ja fantasiamaailma sekoittuvat. Kaupallisuuden intresseissä on koukuttaa pienestä pitäen. Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Mäntykankaan lapset ottavat varaslähdön Kokkolan suven tähtitapahtumaan järjestämällä asuntomessut kaikenkarvaisille hännänheiluttajille. Palosaari kertoo oppilaiden itse keskuudessaan keksineen Eläinten asuntomessut. Joas Kallio, 4, Kokkola – Piilosta veljien kanssa. Tyttö halusi kuntopyörän, joten 580 euroa oli melkein siinä, Silvasti selvitti taktiikkaansa. – Kymmenvuotiaan kuuluu leikkiä kymmenvuotiaan leikkejä. Kaikki osanottajat lähtivät rakettina liikkeelle, mutta taktiikassa oli eroja. Hän listaa tyypilliseksi ilmiöksi sen, että lapset eivät totu leikkimään pitkäjänteisesti ryhmissä, samojen leikkikaverien kanssa. Lelut kuuluvat lapsen ulottuville. Laajempaa markkinointia saattaisi kuitenkin odottaa, sillä onhan tapahtuman suojelija Kaija Jestoi kaupungin matkailuyhtiön ylin virkanainen. Hän otti varmuuden vuoksi kolmannelta osastolta hiuslakkaa, jotta sakkosumma ei kohoaisi liian suureksi. Jo nyt hyinen messukylä Kansakoulunkadun varressa on Leenalan seudun pieni nähtävyys. – Päiväkodeissakin on usein liian siistiä. Vastaavasti Herman Renlundinkadulta kuuluu vain koneiden ääntä. Tietokonepelien kanssa on paljon vaikeampaa saada arjen rutiineja toiminaan. Koirien ja kissojen jätökset tulee noukkia muovipussiin ja viedä roskiksiin
Pariskunta majoitti tulijat joiksin päiviksi, minkä jälkeen nämä hakivat turvapaikkaa Suomesta, Rajavartiolaitos kertoo. Tampereella kuoli marraskuussa kolme ihmistä Hämeenkadun tuhoisassa tulipalossa. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI HAUKIPUDAS (STT) Nainen loukkaantui rivitaloyksiön tulipalossa lauantaina Haukiputaalla. Toivakan mukaan minimipäivärahoihin on tällä hallituskaudella tehty 170 euron kuukausittainen tasokorotus. Niinistö ei kuulunut kokoomuksen hallitusneuvottelijoihin, eikä Katainen hallitusneuvottelujen aikana ollut yhteydessä Niinistöön. Rakentajakoulu Kokkolassa 26.–27.1. Ilta-Sanomien mukaan poliisitutkimukset eivät tue sitä mahdollisuutta, että joku muu olisi ollut ruorissa. HONGATAR [121 m²] Makuuhuone Makuuhuone Sauna Suihku Tupakeittiö K.H.H Tekn.tila 119 900,Tarjoukseen sisältyy mm. Edullinen hinta, korkea laatu, taattu sisäänmuuttopäivä sekä hintaan kuuluvat perustukset ovat asiakkaidemme arvostamia etuja. 050-558 7262 Ilmoittautumiset oman paikkakuntasi Puukeskukseen tai osoitteeseen www.puukeskus.fi . Kaikki kuolonuhrit löytyivät rappukäytävästä. Järvilehto ohjasi turmavenettä Jyrki Järvilehto. Soinin mielestä Suomi on Nato-yhteistyössä hyvässä seurassa Ruotsin, Itävallan ja Irlannin kanssa. Soini ilmoittaa kannanotossaan, että Puolustusvoimat eivät ole perussuomalaisten leikkauslistalla. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN HELSINKI (STT) Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lenita Toivakka arvostelee SDP:tä jälkijättöisestä perusturvakampanjasta. Jos poliisin epäilykset pitävät oikeudenkäyntiin saakka, Järvilehtoa uhkaa syytteet liikenneturvallisuuden törkeästä vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. Lehtosesta tehtävä oli suhteettoman suuri yhdelle – ainakin talossa, jossa työ aloitetaan nollasta. Muuttovalmis koti Uudet laadukkaat pintamateriaalit Uudistettu keittiö ja kodinhoitohuone Energiatehokas lämmitysjärjestelmä Perustukset ja rahti Tähän mennessä yli 33 000 perhettä on löytänyt talounelmansa meidän mallistostamme. Palokunta sammutti palon nopeasti, eikä tuli ehtinyt levitä muihin asuntoihin. Huonolla tiedottamisella voi pahimmillaan olla traagisia seurauksia. Pelastussuunnittelu on aihe, josta on syytä keskustella. ALV Ihastuin Älvsbytalon avaraan pohjaratkaisuun. Samasta osoitteesta löydät myös Rakentajakoulun aikataulun ja kurssiohjelman. Jokaisessa suunnitelmavelvollisessa taloyhtiössä pitäisi olla myös turvallisuuspäällikkö. Hän koki, että se olisi ollut minulle hankalaa. Soini: Ei leikata puolustusrahoja HELSINKI (STT) Kokoomuksen puheenjohtaja valtiovarainministeri Jyrki Katainen tuo lisävaloa hänen ja eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön viileistä väleistä virinneeseen keskusteluun. Virkkusen mielestä koulut voisivat tarjota sitä ensimmäisenä kielenä vaihtoehtona englannille. – Taloyhtiöiden vuosikokoukset ovat nyt alkamassa. Räsäsen mukaan myös yleinen mielipide puoltaa mainontarajoituksia, sillä yli puolet suomalaisista haluaisi kieltää alkoholin mielikuvamainonnan. SDP on ilmoittanut ajavansa perusturvaan satasen kuukausittaista tasokorotusta. Järvilehto ei ole esiintynyt julkisuudessa turman jälkeen ja on viettänyt paljon aikaa ulkomailla. Pelastuslaki on jo seitsemän vuoden ajan määrännyt yhtiöt laatimaan pelastussuunnitelman ja päivittämään sen säännöllisesti, mutta kaikki eivät ole vieläkään ryhtyneet toimiin. – Perussuomalaiset vastustivat maamiinoista luopumista. Räsänen vaatii täyskieltoa alkoholin mielikuvamainonnalle TURKU (STT) Suomessa asuvaa afganistanilaispariskuntaa epäillään ihmissalakuljetuksesta. Lehtonen lopetti turvallisuuspäällikön tehtävät muuttaessaan toiseen taloon. Räsänen muistutti, että esimerkiksi Ruotsissa ja Ranskassa sallitaan vain tuotetietojen esittely. Tutkinnanjohtaja Hannu Kallioniemi Tampereen poliisista kertoo, että taloyhtiö oli tehnyt pelastussuunnitelman, mutta tiedotuksesta asukkaille hänellä ei ole tietoa. Soinin mukaan koko Suomea on puolustettava ja armeija on pidettävä iskukykyisenä myös puolustusmateriaalin osalta. Pariskunnan epäillään syyllistyneen törkeään laittoman maahantulon järjestämiseen. Isosta työstä pieni korvaus Petteri Lehtonen suostui taloyhtiönsä turvallisuuspäälliköksi tajuamatta tehtävän vaativuutta. Hän on ilmoittanut poliisikuulusteluissa, ettei hän muista onnettomuudesta mitään. – Taloyhtiöiden into päivittää tai laatia pelastussuunnitelmia on vähentynyt koko Suomessa. Luopumispäätös oli virhe, joka käy myös taloudellisesti kalliiksi. Työ myös jää monesti puolitiehen eikä pelastussuunnitelmasta tiedoteta asukkaille, Partanen sanoo. 050 586 3034 MXKDWHUYDPDNL#MRNHULWDORW¿ Hanna Nissinen HELSINKI (STT) Kerrostalon asukkaiden pitäisi saada taloyhtiöiden pelastussuunnitelmista tietoa katolta putoavasta lumesta ja jäästä, toiminnasta tulipalon sattuessa ja veden pääsuluista vesivahinkojen varalta. ” ” norm.128 100,OTA YHTEYTTÄ JO TÄNÄÄN! Dennis Rönn | Puh. Katainen: Niinistö ei halunnut ministeriksi HAMINA (STT) Opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) ei hyväksy Suomen kouluihin ruotsin tilalle venäjää edes kokeilumielessä, kertovat Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat. – Hän vain sanoi minulle, että ”älä ota sitä niin vakavasti”, Lehtonen muistelee. Virkkunen: Venäjän kieltä ei kokeilla OULU (STT) Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen vaatii alkoholin mielikuvamainonnan kieltämistä kokonaan. Tapauksen esitutkinta on päättynyt, ja juttu on siirretty syyttäjälle. Kunnat aikovat lähettää esityksensä opetusministeriölle heti kun asiasta on tehty viralliset päätökset. Pelastussuunnitelman laatimisen voisi hänestä ylipäätään ulkoistaa ammatikseen niitä pyörittävälle yritykselle. Hän antaa tukensa myös venäjän opiskelun edistämiselle. – Olisin kaivannut edes yhtä apulaista, Lehtonen toteaa. Hänen mielestään hallituksen maallikkojäsenten täytyy ymmärtää vastuunsa. Katainen sanoo viikonvaihteen Ilta-Sanomissa tarjonneensa Niinistölle ministerinpestiä keväällä 2007, mutta hän ei hallitukseen halunnut. A L V S B Y T A L O . Tuttavien suosittelu ja edullinen hinta vahvistivat päätökseni. Paikalta vietiin terveyskeskukseen nainen tarkastettavaksi. Lankaliittymästä 8,28 snt / puhelu + 7 snt / min. Osakas Petteri Lehtonen teki vantaalaisen taloyhtiön pelastussuunnitelman toissa vuonna ja sai turvallisuuspäällikön hommista tarpeekseen. Monin paikoin tarkastuksia tehdään kuitenkin tätäkin harvemmin, koska resurssit eivät riitä. – Laissa ei määritellä sitä, miten pelastussuunnitelmasta pitäisi käytännössä tiedottaa eikä tiedottamatta jättäminen ole rangaistava teko. Laki alkoholin mielikuvamainonnan kiellosta tulee saada hyväksytyksi tällä vaalikaudella. Hänen vammansa eivät ole tiettävästi vakavia. PUUKESKUS KOKKOLA Topparinmäentie 2 puh. SUNNUNTAINA 23.1.2011 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Uusi talomalli! Yli 8000 € alennus 50 nopeimmalle! Älvsbytalo on myynyt taloja jo 50 vuoden ajan ja juhlavuoden kunniaksi annamme teille lahjaksi täysin uuden pohjaratkaisun sekä huikean alennuksen 50 nopeimmalle. Rakentajakoulun rehtorina toimii PRKK (Pienrakentajien Kehittämiskeskus ry), omakotirakentajien ja remontoijien laaturakentamisen luottoneuvonantaja. Nato-jäsenyyttä perussuomalaiset eivät pidä ajankohtaisena. Turma sattui Jomalvikin kanavassa Raaseporissa. Myös työmarkkinatuen ja peruspäivärahan korotusosaa on korotettu 95 eurolla kuukaudessa Toivakka arvosteli SDP:n kampanjaa ESPOO (STT) Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini torjuu puolustusmäärärahojen leikkaukset. Rajavartiolaitos uskoo, että pari toi maahan laittomasti kuusi afganistanilaista. Syttymissyytä ei heti tiedetty. Tule ottamaan opiksesi! Valtakunnallisiin yritysnumeroihin soitettujen puheluiden hinnat: Matkapuhelimesta 8,28 snt / puhelu + 17 snt / min. – En odotakaan, että siitä maksetaan kuten palkkatyöstä, mutta kyllä minusta tehdyt työtunnit pitäisi jotenkin näkyä korvauksesta, Lehtonen sanoo. 38-sivuisen suunnitelman koostamisesta tuli korvausta 200 euroa. Pariskuntaa epäillään ihmissalakuljetuksesta HELSINKI (STT) Poliisin epäilys siitä, että formula-ajajana tunnettu Jyrki Järvilehto ajoi itse onnettomuusvenettä kesäkuussa, on vahvistunut. Vain muutama asiantuntijalausunto on kuulematta. Pienimpiä kansaneläkkeitä on korotettu vähintään 120 eurolla kuukaudessa, useita jopa enemmän. Aluksi Lehtonen laitettiin yhdeksän tunnin koulutukseen. Puukeskuksen Rakentajakoulu pientalorakentajille on opinahjo, joka kouluttaa sinut tekemään hommat kerralla oikein. Järvilehto puhalsi 1,7 promillen lukemat alkometriin. Palo syttyi keskimmäisessä asunnossa. – Ehkäpä isännöitsijöiden ammattietiikkaa pitäisi kohottaa, jotta he huolehtisivat siitä, että taloyhtiöiden hallitukset vastaavat lakisääteisistä velvollisuuksistaan, Partanen pohdiskelee. Esimerkiksi väestönsuojanhoito jäi Lehtosen mielestä retuperälle, sillä tehtävään ei koulutettu eikä nimetty ketään. Yhteishanketta vetävä Imatran sivistystoimen johtaja Jussi Virsunen kertoo STT:lle, ettei kokeilu missään tapauksessa heikentäisi ruotsin asemaa, päinvastoin kunnat sitoutuisivat samalla monipuolistamaan ruotsin opiskelumahdollisuuksia. Rajavartiolaitoksen mukaan tulijat saapuivat Suomeen noin vuosi sitten Turun tai Helsingin satamien kautta. Puukeskus Oy, Topparinmäentie 2. K A T S O L I S Ä T I E T O J A J A K O K O M A L L I S T O M M E O S O I T T E E S T A W W W . Sitten hän laati omalla ajallaan pelastussuunnitelman, jonka tekemiseen meni kymmeniä tunteja. – Perussuomalaiset suhtautuvat myönteisesti maanpuolustukseen, Puolustusvoimiin ja reserviläistoimintaan. Virkkusen mukaan ruotsin kielen asemaa on pikemminkin vahvistettava. Tarkastuksia kerran vuosikymmenessä Aulis Partasen mukaan palotarkastajat tutkivat pelastussuunnitelmat keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Niinistö luonnehti tilannetta tuolloin niin, että hänelle ei ollut ”sijaa majatalossa”. Alkoholimainonnan vapautta on ajanut lähinnä alkoholiteollisuus. Uudenmaan Pelastusliiton koulutuspäällikön Aulis Partasen mukaan koulutuksia joudutaan perumaan erityisesti haja-asutusalueilla, kun vaadittua minimiosallistujamäärää ei saada paikalle. On hankala järjestää esimerkiksi sammuttimia, palovaroittimia ja kylttejä taloyhtiölle, jos isännöitsijältä ei saa tukea. Tällä hallituskaudella perusturvaa on parannettu huomattavasti enemmän kuin niiden 12 vuoden aikana, kun SDP oli itse hallituksessa, Toivakka huomauttaa kannanotossaan. He käyttivät väärennettyjä matkustusasiakirjoja matkatessaan Kreikasta Tukholman kautta Suomeen. Pelastussuunnitelman pitäisi kieltää rappukäytävään meno tulipalotilanteissa. Kataisen ja Niinistön henkilökemia nousi otsikoihin, kun Niinistö sanoi viikko sitten TV1:n Ykkösaamussa, etteivät he ole Kataisen kanssa kavereita keskenään. F I SUOMEN MYYDYIN VALMISTALO Maria Lund Sis. Hän toivoo, että hakemukseen tutustutaan ministeriössä huolella. Räsänen on pettynyt siihen, että peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) on tyrmännyt kiellon. – En kyllä suostuisi ihan pian uudelleen hommaan, Lehtonen toteaa. Järvilehdon ystävä kuoli. – Usein syttyy tulipaloja, joiden aikana asukkaat toimivat väärin ja menevät savuiseen rappukäytävään. 020 55 66126 ma–pe la 7 – 18 9 – 14 Kesäksi uuteen kotiin! ZZZMRNHULWDORW¿ Vaivaton muuttovalmis valmistalo tai säästöä ja luomisen iloa sisusta itse -toimituksella Juha Tervamäki Rinnekuja 6, 85410 Sievi p. – Eduskunnan on otettava alkoholipolitiikassa ohjat käsiin. Kurssimme kattaa kaiken oleellisen montusta harjaan, joten näitä oppeja ei kannata jättää kuittaamatta käytäntöön. Järvilehto oli palaamassa ystävänsä kanssa ravintolasta huvilalle, kun vene törmäsi siltaan. Virkkunen torjuu kuuden itäsuomalaisen kunnan kaavaileman kokeilun, jossa venäjän kielen opiskelusta tulisi vaihtoehto ruotsille peruskoulun toisena vieraana kielenä. Laittomista maahantulijoista neljä oli täysi-ikäisiä ja kaksi alaikäisiä. Taloyhtiöt luistavat pelastussuunnittelusta Saila Kiuttu HELSINKI (STT) Eipä ihmetytä, miksi pelastussuunnitelmat jäävät taloyhtiöissä retuperälle, kun kuuntelee entistä turvallisuuspäällikköä. Silloin yhtiöllä olisi päällikön lisäksi päällikön apulainen, väestönsuojan hoitaja, väestönsuojan hoitajan apulainen ja turvallisuusvalvoja. – Hallituksen vaakakupissa alkoholiteollisuuden intressit näyttävät painavan enemmän kuin kansanterveyden edistäminen, Räsänen syytti Oulussa puolueensa terveyspoliittisessa tilaisuudessa. Kantahenkilökunnan ja varusmiesten taloudellisia ja sosiaalisia etuja ei pidä leikata. Joissakin taloissa vastuuhenkilöä ei ole edes valittu tai hänen koulutuksensa on puutteellista. Kaikki sujui vaivattomasti ja lyhyessä ajassa. Lisäksi kuolleen miehen omaiset voivat esittää rahallisia korvausvaateita. – Hän valitsi näin ja hän sanoi syynkin, miksi ei halunnut tulla hallitukseen. Turvallisuuspäällikkö on riippuvainen isännöitsijän tuesta käytännön asioita järjestäessään, mutta Lehtosesta isännöitsijä suhtautui asiaan vähätellen. – SDP:n 12-vuotisen hallitustaipaleen aikana perusturvaa leikattiin. Suojelutehtävät voidaan suurissa taloyhtiössä jakaa viidelle eri osakkaalle. Kataisen mukaan Niinistö sai valita itse, mihin tehtäviin lähtee, kuten ennen vaaleja oli sovittu. klo 17:30–21.00. Poliisin esitutkinta on lähes valmis. Rivitaloyksiö paloi
Scheininin mukaan voi olla, että tuomarieliitti on vihdoin ottanut ihmisoikeuskysymykset projektikseen. Lisäksi selvisi, ettei miehellä ollut ajo-oikeutta ja aikaisemmin hän oli ajanut lumipenkkaan Kokkolan Isossakylässä. Ryöstö tapahtui kello 9.40. Suomi on ollut EIT:n hampaissa esimerkiksi median saamien sananvapaustuomioiden ja pitkien oikeusprosessien vuoksi. muut sukulaiset ja ystävät Hiljaiset hetket jälkeesi jäivät, kullaten muistojen kirkkaimmat päivät. iäisyys. KOKKOLAN HAUTAKIVIPALVELU OY Hautakivet suoraan valmistajalta Näyttelyhallissamme laaja mallisto Ma – Pe 8–18, muulloin sop. 822 9198 • 040-702 2092 Rakas puolisoni, isämme ja pappamme Arvi Matias LIINAMAA s. Oneway Diamond Ski hiihtopipo 9,95 (119,-) Suunto T1c sykemittari Suunto t1c on helppokäyttöinen sykemittari kuntoilijalle niin kuntosaliharjoitteluun, peruskunnon kehittämiseen kuin painonhallintaankin. Nyt ihmisoikeuksien ”toisessa aallossa” näyttää kuitenkin siltä, että EIT:n ratkaisujen kanssa on syntynyt aitoa vuoropuhelua. 18.1.2011 Kokkolassa Rakkaudella muistaen ja syvästi kaivaten Tarja ja Jan-Erik perheineen Mervi perheineen Lasse ja Eve perheineen muut sukulaiset ja ystävät Meren äärelle rantaan rauhaisaan, ei saavu enää hiljaista kulkijaa kuuntelemaan tuulta, lintujen laulua. Väittelijä Juha Lavapuron mukaan voidaan jopa puhua ihmisoikeuksien toisesta, aiempaa merkittävämmästä aallosta. Perässä juoksu ei riitä Professori Martin Scheininin mukaan ihmisoikeuksiin on perinteisesti viitattu suomalaisessa tuomarikunnassa lähinnä kintaalla. Korupaja sijaitsee osoitteessa Markkinatie 6. HAUTAKIVET Helme Maria Virkkala siunattiin haudan lepoon Kaustisen kirkossa 22.1.2011. Samantyyppisiä asioita turvataan myös kansallisesti perustuslaissa. Lappu-Liisan yli yritettiin ajaa YLIVIESKA (KP) Katolta romahtaneet lumimassat peittivät linja-auton lauantaina alkuillasta Ylivieskan jäähallin pihalla. Onnettomuus tapahtui uimahallin puoleisessa päädyssä Närhitiellä. Mä olen jo kypsää viljaa, pois pyyhkikää kyyneleet. 23vuotias mies nujakan päätteeksi 20-vuotiasta miestä nyrkillä kasvoihin. Koot: 120-160 cm ja xs. Scheinin muistuttaa, ettei pelkkä EIT:n linjan toteuttaminen riitä, koska silloin olisimme aina jälkijunassa. Rapsuja on tullut muun muassa: Lukuisista liian pitkistä oikeusjutuista. Yli kymmenestä sananvapausloukkauksesta. . Kasvu selittyy enimmäkseen sillä, että KKO pohdiskelee ihmisoikeussopimusten merkitystä päätöksissään entistä enemmän, jolloin samoissa päätöksissä viitataan ihmisoikeuksiin ja EIT:n ratkaisuihin useita kertoja. 4.1.2011 Nivala Rakkaudella muistaen Irja Heikki ja Sinikka Anna-Kaisa ja Sini-Katariina Paavo ja Kaisa Paula Timo ja Eira Eveliina ja Martti Olli ja Johanna Ella, Venla, Helmi ja Lilja sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Kun, Herrani, viet minut taivaaseen, niin usko on vaihtuva autuuteen sun kasvojes kirkkaudessa. Ajomatka alkoi, kun 27-vuotias puolankalaismies luovutti autonsa teinipojalle. . mukaan. Omaiset Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme ELIINA KEROLAN muistoa ja myötäelitte surussamme hänen poismenonsa johdosta. Myös kansainvälinen vuorovaikutus on kasvanut selvästi. Muistotilaisuus hautauksen jälkeen seurakuntakodilla. Kari ja Marjut säestivät. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Toholammin kirkossa 29.1.2011 klo 10.00. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 23.1.2011 5 UUTISET HAUTAUKSIA FAKTA www. Mies puhalsi 0,93 promillen lukemat poliisin tarkkuusalkometriin. Nuku rauhassa rakkaimpamme. Ulkomaista on tuomittu puolen vuoden sisällä muun muassa: Irlanti, joka ei antanut syöpää sairastavan tehdä aborttia. Kapteeni kuitenkin huomasi vian vasta ilmassa, sanoi Finnairin tiedottaja Hanna-Kaisa Nurmi. (99-) (149,-) ALE Liikuttavan halpa ALE jatkuu! Tarjoukset voimassa vain verkkokaupassa su-ti 23.-25.1. Törkeitä rattijuopumuksia Luodossa PEDERSÖRE (KP) Poliisi otti kiinni kovassa humalassa ajaneen neljäkymmentäviisivuotiaan miehen Edsevön Nesteen pihalta. 23 Omaiset HAUTAKIVET Suoraan valmistajalta. . Auton omistajaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle ja ajo-oikeudettomalle. Hän ajoi pyöräkuormaajalla ojaan Luodon Kackurintiellä ja puhalsi 1,99 promillen lukemat. Me katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, kaivaten, ikävöiden. SURUKIITOKSET Rakas veljemme, enomme ja setämme Jarmo Jouko STRANG . 15 kpl erä. Ei askeleet enää rantaan vie, on alkanut uusi... Asiaa tutkitaan virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena. * * * * * Turkistarhaajantie 18 Kokkola, Jänismaan teollisuusalue Rakkaamme Toivo Matias TILUS s. 26.4.1931 Nivala k. Kortiton rattijuoppo kiinni Edsevön Nesteen pihalta HELSINKI (STT) Finnair joutui lauantaina keskeyttämään lentonsa Itävallan Innsbruckista Helsinkiin, koska koneen tuulilasiin tuli särö. Poliisin mukaan poika puhalsi alkometriin 0,55 promillen lukemat. 11.1.2011 Huolenpidosta kiittäen Ulla ja Reijo Tapio ja Tanja Timo ja Kaisa Terho ja Jaana lastenlapset lastenlastenlapset sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Nyt jätän mä tuvan tutun, polut armaat ja pihamaan. Kalliokangas s. Kaksi väriä: miehille musta ja ruskea, naisille lila ja turkoosi. Suomi tuomittiin hiljattain muun muassa siitä, että lehti oli määrätty korvauksiin sen kerrottua presidentinvaalien kampanjaavustajan rakkaussuhteesta. Palosaari on yhtiön pääyhteistyökumppani. Rakastit, anteeksi annoit, itsesi unohtaen huolia kannoit. Viime vuonna yksittäisten viittausten määrä nousi jo reilusti yli sataan. . Kaikki pääsivät Helsinkiin illalla. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme AILI KATAJAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Jos särö olisi havaittu maassa, olisi tuulilasi vaihdettu jo silloin. 1.3.1915 Sievi k. Nainen pelkäsi raskauden kiihdyttävän sairautta ja syöpäkokeiden aiheuttaneen vaaraa sikiölle. EIT:n mukaan äänestyskiellon pitäisi perustua johonkin rikokseen. Korkein oikeus (KKO) viittasi EIT:n ratkaisuihin pitkään hyvin harvakseltaan, keskimäärin alle kymmenen kertaa vuodessa. . Isokoski Kuokkasuontie 5 Linnusperä Kla • p. 06.01.2011 Kaipauksella muistaen puoliso Elli sukulaiset Unto ja Annikki lapset perheineen ystävät Takana elämän tuulet, edessä rauha . Kansallisen tuomioistuimen pitäisi viedä itsekin ihmisoikeuksia eteenpäin ja käyttää sillä tavoin kansallista liikkumavaraansa oikein. Laserkaiverrukset hautakiviin vain meiltä. Pelastuslaitos hälytettiin paikalle, koska alkuvaiheessa ei tiedetty, oliko lumen alle jäänyt ihmisiä. Omaiset www.budgetsport.. . Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kaustisen kirkossa 29.1.2011 klo 11. 2.8.1948 k. 16.1.2011 Ikävöiden Susan Traktori-vaaria ikävöiden Inca, Mico, Roni & Ronja Elina ja Mika Rölli-vaaria kaivaten Suvi, Riku & Emilia Juhana ja Susanna Juho sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Sydämen hento liekki sammui talven tuulihin. Kodin helmasta poistun hiljaa, luo Luojan käy askeleet. Onnettomuus ei kuitenkaan aiheuttanut henkilövahinkoja. 150 kpl erä. Lumet romahtivat linja-auton päälle TAMPERE (STT) Oikaisu STT:n perjantain (21.1.) talousjuttuun, jossa kerrottiin Tampereelle avattavasta Hullu Poro -ravintolasta. 10.03.1922 k. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaustilaisuus pidetään Nivalan kirkossa perjantaina 28.1.2011 klo 12.00. Ensimmäisessä aallossa vuodesta 1987 lähtien alettiin vasta purkaa esteitä, joita ihmisoikeussopimuksen soveltamisessa Suomessa oli. Mies puhalsi 0,96 promillen lukemat. Omistaja ei lähtenyt auton kyytiin. 25.9.1949 Kokkolassa . Epäreilusta oikeudenkäynnistä, jossa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytetty ei ollut saanut esittää lapselle kysymyksiä. Siunaus toimitettu 22.1.2011 läheisten läsnä ollessa. Ryöstäjät kuitenkin olivat naamioituneita, eikä Larkio halunnut arvailla heidän ikäänsä tai sukupuoltaan. Kukaan ei murheemme määrää mitata vois, sinut luotamme otettiin niin yllättäen pois. Ps. – Tuulilasi on kuluva osa siinä missä muutkin. Poliisi kertoo, että Puolangan keskustassa auto alkoi ylinopeuden vuoksi heittelehtiä. Pois riisun arkinutun, puvun uuden nyt mä saan. Mies puhalsi 2,63 promillen lukemat. Reilu viikko sitten valtio määrättiin korvauksiin yli kahdeksan vuotta kestäneestä talousrikosprosessista. Teinipoika huristeli autolla päin seinää Puolangalla LUOTO (KP) Vuonna 1982 syntynyt mies jäi kiinni rattijuopumuksesta Luodon Råvägenillä. Useita värejä ja kokoja. Ihmisoikeudet kiinnostavat nyt suomalaistuomareita Viittaukset ihmisoikeusiin korkeimman oikeuden ratkaisuissa STT, lähde: Juha Lavapuron väitöstutkimus 2010 180 160 140 120 100 80 60 40 20 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 Kpl HELSINKI (STT) Kolme aseistautunutta ihmistä ryösti lauantaiaamuna kultasepänliikkeen Helsingin Malmilla. Ravintolan avaa ja omistaa tamperelainen Koskiravintolat Oy. Muistotilaisuudessa puhuivat Hillevi Puusaari, Keijo Hietala ja Tuula Salo. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin om antanut Suomelle yhteensä yli sata tuomiota. Tutkintaa johtava rikoskomisario Jukka Larkio kertoi lauantaina iltapäivällä, että ryöstöstä on valvontakameran kuvaa. Auttavan kätesi ojensit tarvitsevalle, tuskasi kätkit hymysi alle. Vain kodissa ja sydämessä muistot asustaa. Vuonna 1970 syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Uhrille aiheutui lyönnistä musta silmä ja pintaruhjeita kasvoihin. Kone laskeutui Saksaan, kertoi IltaSanomat verkkosivuillaan. 17.1.2011 Kokkola Kaipauksella muistaen Erkki ja Saima lapset perheineen Eira Sirpa perheineen Alli ja Erkki lapset perheineen Esko ja Helena lapset ja lastenlapset perh. 150 kpl erä. Sukulaisista koottu lauluryhmä ja Aira Kentala lauloivat. Pysäköinninvalvoja joutui väistämään välttääkseen joutumasta auton kolhimaksi. se viimeinen tie. Rattijuoppo myymälävarkaissa KOKKOLA (KP) Perjantaina alkuillasta virantoimituksessa olleen pysäköinninvalvojan päälle yritettiin ajaa Kokkolassa, kun sakosta suuttunut autoilija lähti ajamaan pois parkkiruudusta. . Aseistettu kolmikko ryösti kultaliikkeen PUOLANKA (STT) Puolankalainen 14-vuotias poika huristeli henkilöautolla ulos tieltä ja törmäsi omakotitalon seinään Puolangalla Kainuussa lauantaina aamuyöllä. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus Toholammin seurakuntakodilla. Tekijät pakenivat paikalta mahdollisesti mustalla farmarimallisella henkilöautolla, jonka takaosan lasit oli tummennettu. – Kyse on siitä, että EIT:n asema on vahvistunut huomattavasti, Lavapuro sanoo. Kenneth: 0400 594 600 Sakari: 0400 560 804 Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit, sisustuskivet LASERKAIVERRUKSET Hautakiviin ja kivilaattoihin ym. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Marian kappelissa lauantaina 29.1.2011 klo 12.00, jonka jälkeen muistotilaisuus Kokkolan seurakuntakeskuksessa. Britannia, joka oli kieltänyt äänestämisen kaikilta vangeilta. Lämmin kiitos osanotosta. Isämme toiveesta muistotilaisuus pidetään kotona Alitalossa lähimpien omaisten läsnä ollessa. KOKKOLA (KP) Parikymppiset miehet selvittelivät nyrkein välejään perjantain ja lauantain välisenä yönä Kokkolan keskustassa Rantakadun ja Torikadun kulmauksessa. Viikon sanat kootusti /viikonsana Rakkaamme Sulo Armas HANHILA s. Ja pyhien suuressa seurassa saan uudesta virrestä iloita sen pauhussa riemullisessa. -60 % Erä Röhnisch ?tnessvaatteita 79 ,90 Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka eri tavoin kunnioititte rakkaamme AINO MARJATTA RAHKON muistoa ja otitte osaa suruumme. Voidaan kaivertaa henkilökuvat (valokuvasta), maisemakuvat, ornamentit ja tekstit. Poliisin mukaan asia siirtyy pojan osalta sosiaalitoimen käsittelyyn. Särö tuulilasissa keskeytti lennon. Tämä käy ilmi Turun yliopistossa tarkastetusta väitöstutkimuksesta, jonka mukaan korkeimman oikeuden viittaukset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisuihin ja ihmisoikeussopimuksiin ovat lisääntyneet huimasti erityisesti vuodesta 2008 lähtien. Väri: takki punainen, housut mustat. Knuutila, e. Kuski ja kyydissä ollut 28-vuotias puolankalaismies loukkaantuivat lievästi. Koot: 38-48, xs-xxl. Uusia tuulia tuovat muun muassa muualla Euroopassa työskennelleet tuomarit. Venäjä, joka kielsi homoparaatit ja tukahdutti ne kovaotteisesti. Rakkaamme Bertta Elina KOPSALA o.s. sisko ja veli perh. tai niin kauan kuin tavaraa riittää CCM lasten kevytvanupuku 2-osainen kevytvanupuku lapsille. 29 ,90 59 ,90 Catmandoo vanupuvut aikuisille Mallit Aquateck Dominik ja Fionel. Upeita Röhnisch ?tnesstoppeja naisille. 8.2.1926 k. Auton omistaja oli niin tuhdissa humalassa, että poika ja 28-vuotias mies eivät antaneet hänen ajaa. Poliisin mukaan kolmikko sai Malmin Korupaja -liikkeestä aseella uhaten saaliikseen koruja. Luodossa jäi kiinni toinenkin rattijuoppo. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Tuulenja vedenpitävä sekä hengittävä puku miehille ja naisille. KUOLLEITA Rakkaamme Jouni Matti VIRKKALA s. Lennolla oli 130 matkustajaa. EIT valvoo kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa säädettyjen oikeuksien kuten tasa-arvon ja sananvapauden toteutumista. Työpäiväsi pitkä päättyi, kädet ahkerat levätä saa. Kokkolan keskustassa tapeltiin KOKKOLA (KP) Rattijuopumuksesta epäilty kaksikymmentävuotias mies syyllistyi perjantaina myymälävarkauteen yhdessä kahden samanikäisen miehen kanssa. Uutisessa kerrottiin virheellisesti, että Levin Hullu Poro -ravintolan perustaja Päivikki Palosaari avaa Tampereen Koskikeskukseen toisen Hullun Poron. Kari ja Marjut Peltoniemi soittivat. Se ajautui oikealle kevyen liikenteen väylän yli ja törmäsi taloon. Lisäksi auto rikkoi tien varressa olleen puisen merkkipaalun. Siunaamisen toimitti kirkkoherra Veli-Pekka Harju, kanttorina toimi Aira Kentala. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan haudan lepoon lauantaina 29.1.2011 klo 12.00 Himangan kirkossa. . T. Tähän vaikuttanee se, että tuomareita on koulutettu näiden asioiden ymmärtämiseen. Alustavien tietojen mukaan kaikilla kolmella ryöstäjillä oli pistoolimallinen ase. Oikaisu STT:n Hullu Poro-uutiseen Piia Leino HELSINKI (STT) Suomalaistuomareiden kiinnostus ihmisoikeuksiin on kasvanut selvästi
Mikalla oli jo 500 metrillä jo nähtävissä entistä terävyyttä, uskotteli Suomen valmentaja-joukkueenjohtaja Pasi Koskela. Etenkin 1 000 metrillä eroa kärkeen kertyi paljon, sillä Koskela hävisi matkan voittaneelle Hollannin Stefan Groothuisille 2,15 sekuntia ja Poutala jo yli kolme sekuntia. On mahdollista, että laji on mukana Sotshin olympialaisissa 2014. Merika Enne sijoittui neljänneksi ja Saana Pehkonen kuudenneksi. Kotijoukkueen latvialaispassari Ralfs Ozolins onnistui ottelussa melko hyvin. Pronssia saavutti uusiseelantilainen Shelly Gotlieb, jolle kirjattiin 21,6 pistettä. Finaalissa SPV kukisti sarjaporrasta alempana olevan hämäläisseura Tampereen Ilveksen luvuin 7– 1 (3–1, 2–0 ja 2–0). Laihia oli tällä kertaa parempi ja oli eniten kotijoukkuetta edellä kenttäpelissä. – Toinen laskuni meni ihan nappiin, joten voin olla erittäin tyytyväinen pronssiin. Hän on kerta kaikkiaan tyylikäs laskija, päävalmentaja hehkutti. Koskelan 500 metriä meni mönkään osin horjahduksen takia. Kaksoisvaihtoja käytin samoin joka erässä. – Pitkä kilpailutauko tuo mukanaan paljon epävarmuustekijöitä. Sitä on vaikea selittää, mutta kyllä mestaruus merkitsee paljon minulle, Rukajärvi sanoi STT:lle. Peli aaltoili tuolloin leppeästi puolelta toiselle. Juuso (Paananen) kävi joka erässä myös passaamassa ja pelasi ihan mukavasti. Tehokas peliaika oli vain 58 minuuttia. Rukajärven tie vei mestariksi Ville Paumola laski miesten kisassa pronssille, Markku Koski kahdeksas Enni Rukajärvi pääsi tuulettamaan maailmanmestarina. . Ensimmäisellä puoliajalla suomalaispelaaja oli syöttänyt matalalla keskityksellä joukkueensa 1–0-johtomaalin, jonka viimeisteli Conor Sammon. – Muut kymmenen miestä kävivät kentällä, eikä kukaan pelannut heikosti. Ihme koppasi pallon nopeammin kuin mitä kobra iskee. . Hän hävisi 135,5ja 129-metriset mittauttaneelle Ammannille 35,5 pistettä. Lauantaisen ottelun ensimmäiset viisi minuuttia olivat pelkkää tunnustelua. Yhdeksälläkin miehellä vierasjoukkue kuitenkin pystyi tasoittamaan ottelun juuri ennen loppua. Ahonen kyntää Tällä kaudella kovia kokeneesta Suomen mäkimaajoukkueesta Hautamäen ohella toiselle kierrokselle ylsi vain Anssi Koivuranta, jonka 120 ja 114,5 metrin pikkunätit ponkaisut riittivät 25. Kenttäpelissä jäi eniten parannettavaa. Pelin myöhemmässäkin vaiheessa SPV-vahti Ihmeen kädet olivat maagiset kuin ammattitaikurilla. Ponnistus meni kummallakin suorituksella ohi, ja kun ei olosuhteidenkaan puolesta ollut onnea, jäi lopputulos vaisuksi, päävalmentaja Niemelä myönteli. SPV juhli salibandycupin voittoa MELBOURNE (STT–AFP) Tenniksen maailman ykköspelaaja Rafael Nadal selvitti Australian avoimen turnauksen kolmannella kierroksella tieltään kotiyleisön oman pojan Bernard Tomicin. Ilves tosin joutui tunnustamaan sen tosiasian, että liikkeessä, sommittelutaidossa ja pelikäsityksessä se jäi SPV:n jalkoihin. LEHTIKUVA/AFP Risto Lintilä (KP) NaPa–Tiikerit 0–3 (17–25, 20–25, 16–25) Kokkolan Tiikerit jatkaa rajua tahtiaan lentopallon ykkössarjassa. Ennen tuota Kosken toista ja SPV:n kolmatta maalia SPV:lle hoiti maalin myös liukkaasti liikehtinyt Erik Härkönen. Jatkossa punapaitainen SPV otti ottelun ohjat käsiinsä ja jalkoihinsa. Lauantai-Jokeri Lauantai 22.1. Pisteitä tulee muun muassa hypyistä ja niiden vaikeusasteesta. Koski maalasi toistamiseen aivan avausjakson lopulla. Ammannin ja Morgensternin jälkeen kolmanneksi sijoittuneen Tom Hilden johdolla vuonomaa sai 12 joukkoon neljä miestä. Miehelle ei tullut pelissä kuin virhe eli mainio suoritus, Försti kiitteli. – Hän sai minut pelaamaan huonosti ja oli vaikea saada häntä liikutettua takarajalta. Päivää myöhemmin Hautamäki katseli tasapaksujen hyppyjensä jälkeen Ammannin voitonjuhlia etäältä. Silti olen moneen asiaan joukkueessamme tyytyväinen, oli meilläkin pelissä omat paikkamme, Ilveksen vastuuvalmentaja Risto Koljonen totesi. Saarisen mukaan hän hiihti ensi kertaa teknisesti ehjän kisan tällä kaudella. LottoPlus Lisävoittoluokat: 4+3 oikein 5 190,10 e, 4+2 oikein 34,70 e, 4/+1 oikein 4,60 e, 3+3 oikein 127,80 e, 3+2 oikein 4,40 e, 3/+1 oikein 1,00 e. Tiikerit otti näin jo kahdennentoista peräkkäisen voiton. Slopestyle oli ensimmäistä kertaa MM-ohjelmassa, joten Rukajärvi sai kunnian olla lajin ensimmäinen maailmanmestari. Oikeat numerot: 4, 12, 14, 16, 23, 25, 30 Lisänumerot: 7, 8, 28 Voitonjako: 7 oikein 3 kpl voittoosuus 2 466 666,60 e, 6+lisänumero oikein 15 602,70 e, 6 oikein 1 495,20 e, 5 oikein 46,00 e, 4 oikein 11,90 e. Aino-Kaisa Saarinen oli tyytyväinen neljänteen sijaan Viron Otepään maailmancupissa. Mika-Matti Paatelaisen valmentama Kilmarnock on Skotlannin liigassa tällä hetkellä neljäntenä. Hänestä tuli huippupistein slopestylen kautta aikojen ensimmäinen maailmanmestari. Perjantaina Hautamäki nostatti toiveita ponnistamalla HS 134 -mäestä yhdessä Sveitsin Simon Ammannin kanssa toisen kierroksen pisimmän siivun ja oli kahdeksas. Tomic johti toista erää 4–0, kunnes tahti muuttui. – Tämä on tekniikkalaji. – Muutama lapsus meille tuli, meidän amatöörijoukkueemme ja ammattilaisten ero näkyi. Maailman ykkösen rutiini oli Tomicille vielä liikaa, mutta ajoittain Nadal oli vaikeuksissa. Hän hävisi kisan nopeimmalle EteläKorean Kyou-hyouk Leelle 0,6 sekuntia. Koskela ja Poutala jäässä sprintterien MM-kisoissa Pekka Koskelan luistin ei kulkenut toivotulla tavalla sprinttirien MM-jäällä. Ammann otti tämän kauden cupissa toisen voittonsa ja nousi kokonaiskilpailussa Itävallan Thomas Morgensternin jälkeen toiseksi. SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen kehui hyökkääjä Kosken lisäksi joukkueensa maalivahtia, Jarno Ihmettä. Paumola kasvatti mitalisaalista Ville Paumola piti Suomen mitalikannassa miesten slopestyle-kisassa. Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Menetettyjä eriäkin on vasta neljä. Rukajärven ja Paumolan menestyksen lisäksi Petja Piiroinen voitti kultaa Big Air -hypyissä ja Markus Malin otti lumikourukisassa pronssia. sija ei kriittistä katsojaa lohduttanut. – Melko rutiinipeli meiltä. – Tosi iloinen olen. Turha tässä on synkistellä, Suomen päävalmentaja Niemelä lietsoi toiveita. Viimeksi mainitut ovat pelaneen yhden pelin vähemmän. – Ykköspalkittu Antti Kaattari oli välillä omissa korkeuksissaan ja iski muutaman tosikomean paterin. minuutilla ottelussa Dundee Unitedia vastaan. Päävalmentaja Koponen sanoi arvostavansa Suomen Cupin voiton korkealle. Tiikerien kenttäpeli ei nyt toiminut. Matti Hautamäen 13. SUNNUNTAINA 23.1.2011 KESKIPOHJANMAA 6 URHEILU YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela 020 750 4420. LEHTIKUVA/AFP FAKTA Slopestylessa kilpaillaan erilaisia pinnanmuotoja, korokkeita ja hyppyreitä sisältävän radan läpi. Naisten kokonaiskisan kärjessä on Kanadan Christine Nesbitt, joka voitti lauantaina 1 000 metriä ajalla 1.15,01. Halusin vetää vielä vähän siistimmin, totesi slopestylen maailmanmestariksi lauantaina laskenut Emmi Rukajärvi. Voittajaksi laski belgialainen Seppe Smits, joka ohitti toisella laskullaan ruotsalaisen Niklas Mattsonin, joka puolestaan kaatui toisella yrityksellään. Lyhyemmällä 500 metrillä Poutala oli ajalla 35,52 mukavasti kymmenes. Zakopanessa hypätään sunnuntaina aiemmin tammikuussa Tshekin Harrachovissa peruttu maailmancupin kilpailu. Sen iski Jaakko Jyrkkä. Tomic pani hanttiin Nadalille Lotto Lauantai 22.1. Olli Muotka oli 120,5-metrisellään avauskierroksen 33:s, Janne Ahonen (116,5 metriä) 39:s, Kalle Keituri (112,5) 44:s ja Sami Niemi (111,5) 48:s. Nadal kohtaa neljännellä kierroksella kroatialaisen Marin Cilicin. Lauantaina ei pitkä matka Rovaniemelle painanut, sillä Napapiirin Palloketut kaatui tunnissa ja vartissa puhtaasti kolme nolla. LEHTIKUVA/AFP Ville Paumola taiteili pronssia. – Enni teki muutaman tempun jopa paremmin kuin miesten fi nalistit. Tiikerien pituusylivoima verkolla tuli varsinkin hyvin esille. Kärkisijoitetut eivät menettäneet lauantain otteluissa erääkään. – Toisessa erässä mentiin välillä liikaa vastustajan peliin mukaan. Tiikerit jatkaa murhaavasti Napapiirin Palloketut kaatui reilussa tunnissa ZAKOPANE (STT) Päävalmentaja Pekka Niemelän mainostama nousuvire Suomen mäkimaajoukkueessa jäi maailmancupissa Puolan Zakopanessa lyhyeksi. Eremenko jr poistettiin kentältä Skotlannissa Hannu Ranta VANTAA (STT) Etelä-Pohjanmaan sydämestä Seinäjoelta Vantaan Tikkurilaan saapunut liigaseura SPV vei selkeästi salibandyn Suomen Cupin 2011. Espanjalaisen voittolukemat kirjattiin 6–2, 7–5, 6–3. – Olimme fi naalissa ensi kertaa ja kultaa tuli. Koski ja Ihme ottelun hahmoja Seinäjoella liiketaloutta opiskeleva 25vuotias Sami Koski vyöryi ottelun sankariksi. Kilmarnockia edustava Eremenko jr poistettiin kentältä 54. Kilpailu oli erittäin kova top viiden joukossa, Paumola sanoi. Totta tuo. Rado (Spasojevic) parantaa myös koko ajan. . – Se eka lasku ei ollut mielestäni tarpeeksi tyylikäs. Hautamäki hyppäsi väkinäisen oloisesti 126 ja 121 metriä. Seuraavaksi Tiikerien etenemistä voitosta voittoon yrittää pysäyttää paikallispelissä HUKalajoki, joka saapuu viikon päästä sunnuntaina Tiikerien kotiluolaan. Olkapäävammasta kärsivä Antti Leppälä ei kuitenkaan pelannut. . Morgenstern johtaa maailmancupia 445 pisteen erolla ennen Ammannia. Koskela voitti marraskuun puolivälin jälkeen Berliinissä maailmancupin 500 metriä, eikä ole sen jälkeen cupissa kilpaillut. – Mukavalta tuntuu. Tiikerit oli matkassa täydellä 12 miehen joukkueella. . Jutta Haapasaari pelasi Tiikerien joukkueesta tasaisimmin ja vähimmillä virheillä. Huippulupaava Tomic, 18, oli sitten Nadalin nuorin pelaaja, joka etenee Australian avoimissa kolmannelle kierrokselle. Ei niin hyvä, jos ei toki huonokaan. Kumpikin on erilaisten vaivojen takia ollut pitkään kilpailematta, ja se näkyi MM-jäällä. Muut suomalaiset karsiutuivat toiselta kierrokselta. Smitsin pisteet olivat 28,7. Naisten 500 metrin nopein oli Saksan Jenny Wolf ajalla 38,21. Kokenut Laihia pelasi varmemmin ja pakottaen torjunnallaan Tiikerit paljolti verkolla lyömään tiettyyn suuntaan. Hän otti pronssia pistein 26,2. Markku Koski oli kilpailussa kahdeksas ja Petja Piiroinen kymmenes. Olen tyytyväinen ja emmeköhän me pelaajia muista tästä upeasta suorituksesta jollain mukavalla tavalla, Koponen jutteli. Hän liukuikin vapautuneena toiseen laskuunsa ja kohensi pisteensä 28,2:een. Syötöt, hyökkäyspeli ja torjunta olivat jo melko hyvällä mallilla, Försti mainitsi. Ilves teki ottelun ainoan maalinsa avauserässä. Asenne Tiikereillä säilyi lähes koko pelin hyvänä. Tämä oli todella hyvä tulos, päävalmentaja Koskela totesi. Heerenveenissä luistellaan myös sunnuntaina 500 ja 1 000 metriä, jonka jälkeen mestarit ovat selvillä. Se eka lasku ei ollut mielestäni tarpeeksi tyylikäs. MM-kisat olivat tärkeä näyteikkuna slopestylelle Kansainvälisen olympiakomitean suuntaan. Halusin vetää vielä vähän siistimmin. Lyönnit eivät nousseet kuten olisi pitänyt. Miesten MM-kokonaiskilpailua johtaa Groothuis ennen Leetä ja kolmantena olevaa USA:n Shani Davisia. Samoin säästettiin akillesjännevaivoista kärsinyttä Sergei Rinnevuorta. Nadal teki tempun 17-vuotiaana seitsemän vuotta sitten. Edellä mainittujen lisäksi Jussi Kaattari jatkoi nytkin hyviä esityksiään hakkurina. Hautamäki putosi kokonaiskilpailussa Hilden jälkeen kuudenneksi. Tuolloin seinäjokelaisten tehohyökkääjä Sami Koski holautti pallon verkkoon valtaisan lihamuurin keskeltä. Poutala on ollut maailmancupista sivussa kauden alussa luistellun Heerenveenin avauscup-viikonlopun jälkeen. Slopestyle oli ensimmäistä kertaa mukana aikuisten MM-kisoissa. Hakkuri Visa Honka oli myös hetkittäin Tiikereille melko vaikea pysäytettävä verkolla. Kuumassa ottelussa kentältä poistettiin punaisilla korteilla myös kaksi Dundeen pelaajaa. Kyllä tämä cupmestaruus on elämäni ja kymmenvuotisen salibandyurani kohokohta. Hän iski kaikkiaan kolme maalia ja syötti yhden. Suomen mäkimiehet räpiköivät KOKKOLA (KP) Kokkolan Tiikerit sai Laihian Lujan II-joukkueelta vain yhden erän naisten kakkossarjan ylemmän jatkosarjan pelissä. Maali oli ylivoimamaali. Joukkueemme runko on ollut koossa jo vuosia, askel askeleelta olemme menneet eteenpäin, Koski sanoi. MM-hopeaa otti Tshekin Sarka Pancochova pistein 25,2. Koskela oli 1 000 metrillä 19:s, Poutala 31:s. Slopestyle on tyrkyllä myös olympialajiksi. Se tekee hyvää, sponsorit tykkää, Rukajärvi tuumi. Norjalaiset pystyivät kääntämään vastoinkäymiset paremmaksi. Poutalan alkukauden pilasi mykoplasma-bakteeri, Koskela on tuskaillut fl unssan kanssa. – Toivottavasti tulee tiukka hyvätasoinen ja yleisöön menevä taistelupeli, Försti toivoi. – Onhan tämä tärkeä juttu sikälikin, että sain näkyvyyttä. Tasoero oli vain tällä kertaa joukkueiden välillä siksi suuri, Tiikerien valmentaja Matti Försti arvioi peliä. Minun oli mentävä verkolle koko ajan enemmän, koska en pystynyt voittamaan pisteitä takarajalta, Nadal kehui nuorta australialaista. Mies myös järjesteli joukkueensa peliä perin taiten koko ottelun ajan. Norjaa luotsaavalla Suomen entisellä päävalmentajalla Mika Kojonkoskella oli aihetta tyytyväisyyteen. Jokerinumero: 3 7 9 9 5 8 2 Voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto-osuus 1 000 000,00 e, 6 oikein 19 230,70 e, 5 oikein 766,10 e, 4 oikein 53,20 e, 3 oikein 7,30 e, 2 oikein 2,50 e.. – Toisen erän alussa Jape (Ihme) piti joukkuettamme hyvin pystyssä. – Matti teki suoritukset pikkuisen kiireellä. Neljänneksi sijoitettu Robin Söderling eteni 16 joukkoon helposti, samoin teki Andy Murray. Lohkon seuraaviin joukkueisiin eli Kyyjärveen ja Kuutosiin eroa on jo kahdeksan pistettä. – Saimme mitalit niistä lajeista, joista niitä odotimmekin. Avausmaali syntyi ajassa 5.24. Jo Rukajärven ensimmäisen laskun pisteet 26,6 riittivät voittoon. Matkan tällä kaudella kerran maailmancupissa voittanut Koskela oli ajalla 35,92 vasta 23:s. HEERENVEEN (STT) Pikaluistelijat Pekka Koskela ja Mika Poutala jäivät kauas kärjestä sprintterien MM-kisojen avauspäivänä Hollannin Heerenveenissä. sijaan. Koskela on ensimmäisen päivän jälkeen yhteispisteissä sijalla 18, Poutala 21:s. Ekaerä oli ehkä kokonaisuudessaan parasta peliä. llveksen kunniaksi on sanottava, että se ei peruutellut, eikä pelännyt. Espanjalaisen voittoputki grand slam -kisoissa on jo 24 ottelun mittainen. Suomen päävalmentaja Pekka Koskela oli haltioitunut Rukajärven suorituksesta. Tiikerit hävisi lopulta kotipelin lukemin 1–3 (18–25, 25–20, 15–25, 18–25). Sivu 7 Nelossija tyydytti HELSINKI/LA MOLINA, ESPANJA (STT) Enni Rukajärvi kesti mestarillisesti ennakkosuosikin paineet MM-lumilautailun slopestylekilpailussa Espanjassa. Suomi saavutti yhteensä neljä mitalia MM-kisoista. Sekä Pekalla ja Mikalla on sellainen potentiaali, että sen varaan voi laskea paljon. Laihia haki pisteet Tiikereiltä HELSINKI (STT) Suomen jalkapallomaajoukkueen Alexei Eremenko jr sai punaisen kortin väkivaltaisesta käytöksestä Skotlannin liigan ottelussa lauantaina. Parhaana palkittiin kuitenkin yleispelaaja Esko Tarujärvi
11) Ville Larinto Suomi 342,... Mäkäräinen onnistui ammunnassaan hyvin eikä joutunut turvautumaan varapatruunoihin. Kreiner oli mäkiosuuden seitsemäs ja lähti hiihto-osuudelle 37 sekuntia kärjen perään. Kilpailun voitti itävaltalainen David Kreiner, joka päihitti loppukirissä norjalaisen Mikko Kokslienin ja maanmiehensä Felix Gottwaldin. M35 10 km: 1) Jorma Harju YK 30.31,3. Kitzbühel (pujottelu, alppiyhdistetty). Tekniikan kohdalleen loksahtaminen MM-kilpailuiden päämatkalla ja Saariselle itselleen myös kaikista mieluisimmalla matkalla oli henkisesti suuri helpotus. MM-kisat ovat tällä kaudella Suomen maajoukkueen ainoa tavoite. Didier Cuche syöksyi komeissa maisemissa voittoon. Chaux-Neuve. Suomi hävisi Venäjälle reilut neljä minuuttia. M11 2 km (25): 1) Alexander Kansa MIF 7.07, 2) Patrik Kuuttinen Kraft 7.08, 3) Zacharias Lundegård MIF 7.09. Tosi tyytyväinen pitää olla, Savolainen totesi. Cortina d’Ampezzo: Alppihiihdon maailmancup, syöksylaskut: Naiset: 1) Maria Riesch Saksa 1.39,30, 2) Julia Mancuso USA 1.40,21, 3) Lindsey Vonn USA 1.40,30, 4) Andrea Fischbacher Itävalta 1.40,40, 5) Nadja Kamer Sveitsi 1.40,56, 6) Daniela Merighetti Italia 1.40,61. Todella hienoa, että nyt tuli onnistuminen, Saarinen huokasi iloisena ja helpottuneena. M65 5 km: 1) Erkki Tiikkaja KKV 16.06,1. Cuche viiletti 3,3-kilometrisen radan aikaan 1.57,72. Kymmenes sija oli Kerttu Niskaselle uran paras maailmancupissa. T14 3 km (7): 1) Fanny Storvall Kronan 9.46,3, 2) Alexandra Enlund Femman 9.46,5, 3) Ronja Kainberg Åsen 10.09. Miehet, 15 km yhteislähtö: 1) Martin Fourcade Ranska 35.33,4 (1 sakko), 2) Björn Ferry Ruotsi jäljessä 17,2 sekuntia (2), 3) Anton Shipulin Venäjä –17,6 (2), 4) Daniel Mesotitsch Itävalta –21,4 (1), 5) Arnd Peiff er Saksa –38,7 (2), 6) Michael Greis Saksa –48,5 (3), 7) Ole Einar Björndalen Norja –54,7 (3), 8) Simon Eder Itävalta –1.15,3 (2), 9) Emil Hegle Svendsen Norja –1.20,1 (5), 10) Vincent Jay Ranska –1.21,0 (2). Saarinen sai hakemansa Suomalaismiehet kaukana kärjestä Otepäässä Tyytyväisenä maaliin. Tuloksena oli vakuuttava näyttö MM-joukkueen valitsijoille. Ruotsin Björn Ferry hävisi hänelle 17,2 sekuntia ja oli toinen. Naiset 5 km: 1) Elina Mäkitalo HU 15.51,4. Miesten 15 kilometrin yhteislähtökilpailun voiton vei ranskalainen Martin Fourcade. Kalliokoski ylivoimainen Huhmarilla Jari Kalliokoski haukkoi maalissa happea ylivoimaisena ykkösenä. Cortina (supersuurpujottelu). T13 3 km (12): 1) Elin Forsgård Minken 10.16, 2) Lina Karlsson Femman 10.22, 3) Lycke Karlsson Femman 10.28. Anterselva: Ampumahiihdon maailmancup: Naiset, 4x6 kilometrin viesti: 1) Venäjä (Svetlana Sleptsova, Anna Bogali-Titovets, Natalia Guseva, Olga Zaitseva) 1.11.14,7 (0 sakkokierrosta+6 varapatruunaa), 2) Ruotsi (Jenny Jonsson, Anna Carin Zidek, Anna-Maria Nilsson, Helena Ekholm) jäljessä 57,1 sekuntia (0+7), 3) Saksa (Sabrina Buchholz, Kathrin Hitzer, Miriam Gössner, Andrea Henkel) –2.20,1 (4+13), 4) Valko-Venäjä –3.07,0 (1+11), 5) Italia –3.37,4 (1+9), 6) Norja –3.46,1 (6+14),... M50 10 km: 1) Risto Nikula YK 29.23,3, 2) Ilpo Rönkkö Koitto +1.00,6, 3) Heikki Roimas KT +1.10,3, 4) Väinö Mäkelä KoHS +1.30,3. T12 3 km (10): 1) Tiia Olkkonen HK 9.37,4, 2) Mari Seppälä HK +48,2, 3) Amanda Suontakanen RP +1.06,0, 4) Felissa Lehtonen KV +1.09,6, 5) Elina Knuuttila KT +1.11,8, 6) Milla Laakkonen KäKa +1.17,2. Miehet 15 km (11): 1) Jari Kalliokoski VetU 39.10,8, 2) Markku Isokoski YK +1.31,2, 3) Jukka-Pekka Ojala KaJu +1.50,3, 4) Juho Halonen RP +2.45,2, 5) Mikkel Knif Kronan +2.53,6, 6) Markku Siponen LaVe +3.13,4, 7) Sami Kokkonen RP +3.16,4, 8) Taneli Hylkilä RP +4.17,4, 9) Tuomas Ahola NU +4.23,7, 10) Tero Leinonen YK +5.32,5. T12 3 km (18): 1) Erika Storbacka Femman 10.39, 2) Nathalie Sten Kraft 10.47, 3) Cecilia Back Minken 11.07. Nousut vähän pehmenivät, mutta minua se ei haitannut. Flunssa verotti aika paljon tatsia. Anterselva (yhteislähtö). 45) Eetu Vähäsöyrinki Suomi –3.20,6 (39.),... Kolme tuoreinta ovat kertyneet neljän vuoden sisään. Aino-Kaisa Saarinen sai hakemansa Otepäästä. Seuraava kilpailu: 23.1. M55 5 km: 1) Rainer Nikula YK 14.41,2, 2) Mikko Kinnunen KP-V +17,4, 3) Arto Koivuaho HK +20,2, 4) Juhani Jämsä TU +1.02,1, 5) Markku Isokoski YK +4.43,7. 48) Sami Niemi Suomi (111,5). Siihen nähden hiihto oli tosi hyvä, kertoi päävalmentaja Kimmo Savolainen. Fourcade on maailmancupissa neljäntenä. Syöksycup: 1) Vonn 420, 2) Riesch 357, 3) Mancuso 217, 4) Görgl 213, 5) Fenninger 199, 6) Merighetti 179. – Aamulla oli ihan ok olo, ja päätin hiihtää. Huhmarin kisat toimivatkin hyvänä valmistavana kisana. P12 3 km (12): 1) Esa-Pekka Mustola YK 9.10,6, 2) Werneri Pudas AV +10,5, 3) Ravinder Kohtaniemi Reima +13,9, 4) Tuure Pesola RP +15,6, 5) Aleksi Hedetniemi HK +18,3, 6) Miska Poikkimäki SS +18,9. Hän jatkaa cupin kärjessä, mutta yhdeksänneksi sijoittunut Emil Hegle Svendsen kavensi maanmiehensä johdon kuuteen pisteeseen. 47) Jim Härtull Suomi –3.29,8 (50.) Tilanne maailmancupissa: 1) Lamy Chappuis 689, 2) Kokslien 549, 3) Gottwald 476, 4) Mario Stecher Itävalta 466, 5) Eric Frenzel Saksa 368, 6) Tino Edelmann Saksa 344,... Ryynäselle kauden paras sijoitus yhdistetyssä ANTERSELVA (STT) Suomen naiset sijoittuivat kohtuullisesti kymmenenneksi ampumahiihdon maailmancupin 4x6 kilometrin viestissä Italian Anterselvassa. Mutta Osloa ajatellen oli hyvä saada startti tähän. P13 3 km (18): 1) Jonas Granlund Minken 9.54, 2) Felix Forsgård Minken 9.58, 3) Benjamin Sundqvist Minken 10.04. – Ladut olivat ihan hyvät. Yhteensä suomalaisnaiset joutuivat käyttämään yhdeksän varapatruunaa. Kilpailun voitti Venäjän joukkue 57,1 sekunnilla ennen Ruotsia. Naiset 5 km: 1) Marie Sippus Vörå IF 14.59, 2) Jose. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 23.1.2011 7 URHEILU LUMILAUTAILUN MM-KISAT MAASTOHIIHTO Ylivieska: Kansalliset Huhmar-hiihdot, tuloksia (v): T10 2 km: 1) Salla Tyyskä Ou-Hu 7.41,5, 2) Hanna Alahäivälä HK +3,8, 3) Nelle Ojakippola YK +56,5, 4) Jennina Salmela HK +1.24,2. M20 15 km: 1) Risto Uusivirta HK 41.02,4, 2) Tuomas Saviluoto TU +2.18,0, 3) Joona Männistö OuHu +2.49,0. – Maakuntaviestin jälkeen iski sitkeä fl unssa ja olen ollut vasta noin viikon terveenä. Ankkuriosuuden hiihtänyt maailmancupin johtaja Mäkäräinen nosti Suomen lopulta kymmenenneksi. er Itävalta 264,4 (132128), 5) Björn Einar Romören Norja 263,0 (133,5-123), 6) Adam Malysz Puola 262,3 (133,5-125), 7) Kamil Stoch Puola 257,7 (133,5-127,5), 8) Johan Remen Evensen Norja 256,5 (131,5-123,5), 9) Gregor Schlierenzauer Itävalta 252,1 (129-125,5), 10) Michael Uhrmann Saksa 247,7 (124,5-125,5), 13) Matti Hautamäki Suomi 240,8 (126-121), 25) Anssi Koivuranta 216,7 (120114,5). Miehet: 1) Seppe Smits Belgia 28,7, 2) Niklas Mattsson Ruotsi 28,1, 3) Ville Paumola Suomi 26,2,...8) Markku Koski Suomi 23,8,...10) Petja Piiroinen Suomi 22,0. Cuche lensi voittoon. Chaux-Neuve: Yhdistetyn maailmancupin 10/13 kilpailu (HS117-mäki ja 10 km hiihto): 1) David Kreiner Itävalta 21.59,2 (mäkiosuuden 7.), 2) Mikko Kokslien Norja jäljessä 0,6 sekuntia (17.), 3) Felix Gottwald Itävalta –1,5 (16.), 4) Jason Lamy Chappuis Ranska –3,2 (1.), 5) Bernhard Gruber Itävalta –7,9 (4.), 6) Sebastien Lacroix Ranska –11,5 (14.), 7) Christoph Bieler Itävalta –20,7 (3.), 8) Janne Ryynänen Suomi –21,0 (2.), 9) Lukas Runggaldier Italia –27,8 (11.), 10) Håvard Klemetsen Norja –30,7 (8.),... Sunnuntaina Otepäässä hiihdetään perinteisen sprintit. Laukkasen avausosuuden jälkeen Suomi oli 13:ntena. – Kaikki suunnitelmat on tehty ihan pelkästään Osloa varten, päävalmentaja Savolainen kertoi. Pedersöre: IK Falken järjesti ÖID:n mestaruushiihdot Lappforsissa. Muista suomalaisista Eetu Vähäsöyrinki oli 45:s ja Jim Härtull 47:s. – Vielä eilen, kun vedin tuossa vetoja, ajattelin, että voi ei, tämä menee juoksemiseksi eikä tästä tule mitään. Sunnuntaina naiset hiihtävät Anterselvassa yhteislähtökilpailun, suomalaisista on mukana vain Kaisa Mäkäräinen. Muista suomalaisista mukavasti onnistui Lari Lehtonen, joka vaikean alkukauden ja parin antibioottikuurin jälkeen oli hyvillä mielin 31. 39) Janne Ahonen Suomi (116,5),... Kilpailun voittoon hiihti Norjan Marit Björgen, jolle Saarinen hävisi 45,3 sekuntia. Seuraava kilpailu: 23.1. – Ei se hiihto vielä missään nimessä parasta ollut, kierroksia puuttui. Tuloksia: T10 2 km (27): 1) Tilda Borgmästars Falken 8.39, 2) Wilma Back MIF 8.43, 3) Ida Antus Femman 8.44. Pirjo Muranen oli 14:s ja Riikka Sarasoja 21:s. Miehet 15 km (25): 1) Jonas Lindell Länken 40.30, 2) Robert Blomqvist Minken 40.50, 3) Victor Lövdahl Femman 40.59, 4) Mats Jakobsson Minken 41.23, 5) Markus Nilsson Minken 42.14, 6) Niklas Dahllund Brahe 42.17. n Sandvik Brahe 15.18, 3) Jessica Strandholm Vörå IF 15.40, 4) Johanna Skog Falken 16.41. LEHTIKUVA/AFP KITZBÜHEL (STT–REUTERS–AFP) Sveitsiläiskonkari Didier Cuche taitaa Kitzbühelin äärihankalan syöksyrinteen alppihiihdon maailmancupissa. P16 8 km (7): 1) Tobias Wik Minken 23.25, 2) Eetu Heiniluoma Länken 24.00, 3) Wiljam Fors Åsen 24.23. KP/JARNO HERRANEN La Molina: MM-kilpailut: Slopestyle: Naiset: 1) Enni Rukajärvi Suomi 28,2, 2) Sarka Pancochova Tshekki 25,2, 3) Shelley Gotlieb Uusi-Seelanti 21,6, 4) Merika Enne Suomi 20,5,...6) Saana Pehkonen Suomi 16,2. T11 2 km (15): 1) Linnea Halonen Kraft 7.08, 2) Ellen Hagback Tjöck IK 7.38, 3) So. – Niklas Colliander Suomi keskeytti. M20 15 km: 1) Robin Eriksson Minken 43.54, 2) Joel Sågfors Kronan 45.44, 3) Anton Lindström Minken 47.25. Ranskalainen jatkaa maailmancupin kärjessä 140 pisteen erolla Kokslieniin. Kalliokosken voittoaika Huhmarin maastoissa oli 39.10,8. Ilman sakkokierroksia selvinnyt suomalaisjoukkue (Mari Laukkanen, Sarianna Repo, Laura Toivanen ja Kaisa Mäkäräinen) nosti tasaisesti sijoitustaan kilpailun edetessä. Ampumapaikalla vaikeuksissa ollut Saksa sijoittui kolmanneksi. e Lövdahl Femman 15.31, 2) Andrea Julin Minken 15.51, 3) Daniela Julin Minken 16.11. Kokonaiskilpailu: 1) Riesch 1 152, 2) Vonn 967, 3) Görgl 592, 4) Tanja Poutiainen Suomi 580, 5) Tina Maze Slovenia 515, 6) Mancuso 514. Kokonaiskilpailu: 1) Ivica Kostelic Kroatia 850, 2) Aksel Lund Svindal Norja 585, 3) Cuche 573, 4) Zurbriggen 529, 5) Baumann 456, 6) Benjamin Raich Itävalta 434. Järjestäjät olivat kuitenkin saaneet ladut hyvään kisakuntoon. 33) Olli Muotka Suomi (120,5),... Anterselva (viesti). M45 10 km: 1) Jari Mäkelä TU 28.45,1, 2) Ismo Parkkonen HK +1.05,2. Kokonaiscupin tilanne 14/26 kilpailun jälkeen: 1) Bö 598, 2) Svendsen 592, 3) Greis 485, 4) Fourcade 477, 5) Björndalen 398, 6) Peiff er 372, 7) Ferry 369, 8) Ivan Tsheretsov Venäjä 360, 9) Eder 356, 10) Shipulin 334. Kotiyleisön suosikki, mäkiosuuden 113,5 metrin hypyllä voittanut Lamy Chappuis oli neljäs. er 901, 4) Malysz 835, 5) Hilde 554, 6) Hautamäki 547,... Eilen (perjantaina) vasta aukesi nenä, Nousiainen tuumi. Muranen hiihti viimeksi maailmancupissa normaalimatkan kilpailun Rukalla marraskuun lopussa. Maailmancupin kokonaiskilpailu: 1) Morgenstern 1 348 pistettä, 2) Ammann 903, 3) Ko. Vauhtia oli parhaimmillaan yli 130 kilometriä tunnissa. Kisapaikalla satoi perjantain ja lauantain välisenä yönä useampi sentti lunta. M18 10 km (8): 1) Christoff er Lindvall Minken 27.51, 2) Rikhard Mäki-Heikkilä Länken 28.11, 3) Petteri Kauppila Länken 28.56. P14 5 km (10): 1) Hugo Villför Femman 15.33, 2) Kasper Lönnbäck Minken 15.38, 3) Pontus Agnesbäck Vörå IF 16.04. 17) Ryynänen 150,... Seuraava kilpailu: 23.1. Zakopane (HS 134). P16 8 km (7): 1) Henri Kujala NU 21.58,5, 2) Lauri Gummerus NU +12,1, 3) Jussi Sorvisto YK +58,6, 4) Tero Seppälä HK +1.36,9, 5) Eero Luoma-Aho PyPo +2.04,0, 6) Juho Ruuttula SS +2.39,4. Niklas Colliander keskeytti. T16 5 km (5): 1) Jennie Lindvall Kronan 16.47, 2) Erika Granqvist Åsen 17.25, 3) Alexandra Strandvall Kronan 17.27. Ryynänen oli mäkiosuuden toinen 116,5 metrin hypyllään ja esiintyi hiihto-osuudellakin pirteästi. Suomi kymmenes naisten viestissä Martin Fourcade juhli voittoa miesten yhteislähtökisassa. Maailmancup (20/31 kilpailun jälkeen): 1) Kowalczyk 1 351, 2) Björgen 896, 3) Arianna Follis Italia 880, 4) Johaug 812, 5) Majdic 764, 6) Marianna Longa Italia 763, 7) Charlotte Kalla Ruotsi 755, 8) Krista Lähteenmäki Suomi 493, 9) Astrid Jacobsen Norja 470, 10) Kikkan Randall USA 445, ...12) Roponen 441, ...14) Saarinen 361, ...23) Sarasoja 229, ...36) Muranen 104, ...40) Anne Kyllönen 89, ...51) Niskanen 54, ...64) Kirsi Perälä 31. Paremmin vapaan kilpailuissa viihtyvälle Roposelle kahdeksas sija maistui erityisesti väliaikalähdöllä tulleena. 2. Nousiainen sijoittui 24: nneksi ja hävisi kilpailun voittaneelle Norjan Eldar Rönningille 1.29,1. T15 4 km (6): 1) Jennifer Klemets Femman 13.28, 2) Amandra Backman Femman 13.31, 3) Elin Lövdahl Femman 13.47. N35 5 km (5): 1) Lotta Wasström Sundom IF 15.45, 2) Linda Forth Vörå IF 16.45, 3) Ann-Louise Nyback Femman 16.46. Joukon hänniltä lähtenyt Kalliokoski otti muut kiinni jo ensimmäisellä vitosen lenkillä, joten voittotaistelu oli nopeasti ohi. LAUANTAIN MAAILMANCUPIT Otepää: Maastohiihdon maailmancup: Naiset, 10 km (p): 1) Marit Björgen Norja 27.02,1, 2) Justyna Kowalczyk Puola jäljessä 32,0 sekuntia, 3) Therese Johaug Norja –41,6, 4) Aino-Kaisa Saarinen Suomi –45,3, 5) Vibeke Skofterud Norja –1.17,4, 6) Julia Tshekaleva Venäjä –1.17,6, 7) Anna Haag Ruotsi –1.18,8, 8) Riitta-Liisa Roponen Suomi –1.20,4, 9) Petra Majdic Slovenia –1.38,7, 10) Kerttu Niskanen Suomi –1.39,6, 14) Pirjo Muranen Suomi –1.52,7, 15) Marte Elden Norja –1.54,5, ...21) Riikka Sarasoja Suomi –2.22,0. – Olin aivan äimänkäkenä, kun kuulin ensimmäisen väliajan. Niskanen pääsi hiihtämään Otepäässä myös normaalimatkan, kun kämppäkaveri Krista Lähteenmäki joutui starttikieltoon raja-arvon ylittäneen hemoglobiinlukeman vuoksi. Ferry kukisti loppukirissä Venäjän Anton Shipulinin. sijansa jälkeen. Ryynänen ylsi omalle tasolleen myös mäessä. 44) Kalle Keituri Suomi (112,5),... He hävisivät kärjelle noin kolme ja puoli minuuttia. T14 3 km (12): 1) Anni Alakoski RP 8.29,7, 2) Milla Välkky AV +17,9, 3) Ella-Maria Himanka KaJu +1.13,7, 4) Iina Kovalainen KaJu +1.15,5, 4) Elina Läspä NU +1.15,5, 6) Venla Poikkimäki SS +1.18,6. P15 5 km (9): 1) Juuso Haarala GIF 14.23, 2) André Norrén Femman 15.41, 3) Lauri Koski GIF 16.02. Ensimmäisen kerran Cuche juhli syöksyvoittoa Kitzbühelissä jo vuonna 1998. Se olikin vielä parempi. a Haglund Sundom IF 7.57. P10 2 km (20): 1) Alexander Ståhlberg OIF 8.02, 2) Lukas Norrén Femman 8.07, 3) William Westerback Kraft 8.15. Seuraava kilpailu: 23.1. N20 5 km (6): 1) Maria Grundvall Kronan 14.42, 2) Linn Nybäck Minken 16.33, 3) Anna-Kajsa Lall Femman 16.56. OTEPÄÄ (STT) Aino-Kaisa Saarinen sai Otepäässä perinteisen kympillä sen, mitä hän on koko alkukauden maastohiihdon maailmancupissa hakenut: teknisesti onnistuneen kilpailun. – Ensimmäinen teknisesti ehjä hiihto tällä kaudella. Syöksycup: 1) Cuche 279, 2) Silvan Zurbriggen Sveitsi 270, 3) Michael Walchhofer Itävalta 269, 4) Kröll 219, 5) Miller 190, 6) Baumann 172. Ajattelin hiihtää rennosti ja tarkkailla muiden vauhtia, mutta muut jäivätkin jo ensimmäisen kierroksen aikana, Kalliokoski kertasi maalissa. Hän hiihti suurimman osan kisasta kärkiryhmän mukana ja putosi vauhdista vasta pari kilometriä ennen maalia. M45 10 km (4): 1) Jan-Erik Nordstedt Vörå IF 28.07, 2) Tage Ray Falken 29.44, 3) Kennet Hinkka Falken 31.44. Hiihto tuntuikin hyvältä, joten uskalsin toiselle (5 kilometrin) kierrokselle lisätä vauhtia, Roponen sanoi. P12 3 km (12): 1) Axel Aurén Åsen 9.55, 2) Viktor Villför Femman 10.10, 3) Anton Damlin Vörå IF 10.21. Maailmancupia johtava Norjan Tarjei Bö ampui neljä sakkoa ja jäi 15:nneksi. Hänellä on teoreettinen mahdollisuus varmistaa maailmancupin voitto sunnuntaina. Cuche, 36, oli lauantaina yksi harvoista uskalikoista, joiden meno Streif-rinteellä vaikutti liki virheettömältä. Yhteislähtökisassa ei ollut mukana suomalaisia. – Olin tosi iloinen, että pääsinkin viivalle. T16 5 km: 1) Anna-Kaisa Saari YK 15.35,7, 2) Johanna Niskakoski RP +52,9, 3) Roosa-Maaria Leskelä HK +3.02,8, 4) Heini Marjala HU +3.09,7. P14 5 km (15): 1) Tomi Sipilä AV 16.02,9, 2) Rasmus Saarenpää HK +12,9, 3) Roope Haapakangas PyPo +15,6, 4) Henrik Rökman PyPo +19,7, 5) Aapo Erkkilä SaRe +44,7, 6) Naaven Kohtaniemi Reima +1.05,0. Meillä on ollut paljon ongelmia ylämäen nopeuksien kanssa, ja oli kisassakin vielä vähän. Yhteislähtöcupin tilanne 2/5 kilpailun jälkeen: 1) Fourcade 103, 2) Tarjei Bö Norja 86, 3) Svendsen 86, 4) Ferry 85, 5) Greis 78. Pöperökeli näyttää sopivan minulle hyvin, voittaja totesi. N18 5 km: 1) Marjo Kuosmanen PyPo 15.19,7, 2) Janica Niskala TU +34,5, 3) Hanna Hangasmaa YK +1.00,0, 4) Miia Säilynoja SS +1.04,4, 5) Assi Alakoski RP +1.16,4, 6) Henna Saukonoja NU +2.12,2. Ryynänen hävisi voittajalle lopulta 21 sekuntia. LEHTIKUV/ANTTI AIMO-KOIVISTO Jarno Herranen YLIVIESKA Vetelin Urheilijoiden Jari Kalliokoski oli täysin omaa luokkaansa kansallisten Huhmarhiihtojen 15 kilometrin vapaan kisassa. Tähän mennessä kauden parasta hiihtoa, helppoa ja rentoa, Niskanen sanoi. Puolan Justyna Kowalczyk ja Björgenin peesin avulla Saarisen loppukilometreillä ohittanut Norjan Therese Johaug veivät muut palkintopallisijat. Naiset: 1) Hilde-Katrine Engeli Norja, 2) Nicolien Sauerbrelj Hollanti, 3) Claudia Riegler Itävalta, 4) Heidi Neururuer Itävalta, 5) Jekaterina Tudegesheva Venäjä, 6) Amelie Kober Saksa, 7) Fränzi Mägert-Kohli Sveitsi, 8) Patrizia Kummer Sveitsi, ...21) Ilona Ruotsalainen Suomi. Sunnuntain kisa on viimeinen maailmancupin kilpailu ennen Oslon MM-kisoja, joihin on aikaa vielä kuukausi. Kolmanneksi sivakoi Kalajoen Junkkareiden Jukka-Pekka Ojala. Miesten kisan kakkonen oli Ylivieskan Kuulan Markku Isokoski. 34) Koivuranta 76,... 36) Ahonen 74. – Pari ensimmäistä kierrosta olivat vähän tukkoisia, mutta loppua kohden hiihto parani. Kalliokoski hiihtää viikon päästä Vöyrin SM-kisoissa sekä perinteisen 15 kilometrin kisan että 15+15 kilometrin yhdistelmäkilpailun. M50 10 km (4): 1) Peter Granbacka Åsen 33.05, 2) Bror-Erik Kronqvist Minken 33.38, 3) Hannu Riiki MIF 33.42. M35 10 km (4): 1) Johan Markén OIF 29.38, 2) Anders Kulp Vörå IF 30.25, 3) Tryggve Melin Vörå IF 31.50. T18 5 km (10): 1) So. Muista suomalaisista Anssi Pentsinen oli 51:s ja Mikko Koutaniemi 54:s. Suomalainen lähti hiihtämään 10 sekuntia Ranskan Jason Lamy Chappuis’n perään. Ville Nousiainen oli viidestä suomalaismiehestä ainoa, joka ylsi perinteisen hiihtotavan 15 kilometrillä maailmancupin pisteille. Maailmancup (20/31): 1) Dario Cologna Sveitsi 1 197, 2) Northug 738, 3) Lukas Bauer Tshekki 698, 4) Aleksandr Legkov Venäjä 651, 5) Hellner 643, 6) Rickardsson 636, 7) Devon Kershaw Kanada 562, 8) Perl 447, 9) Jaks 425, 10) Vilegzhanin 385, ...23) Matti Heikkinen Suomi 194, ...34) Sami Jauhojärvi Suomi 146, ...48) Nousiainen 96, ...59) Matias Strandvall Suomi 59, ...83) Lasse Paakkonen Suomi 26, ...92) Pentsinen 22, ...94) Juha Lallukka Suomi 20. 42) Hannu Manninen Suomi 22. N20 5 km: 1) Katja Kainulainen LeVi 16.23,5, 2) Venla Nikula KaJu +1.45,7, 3) Henna Rautiainen LoVe +2.16,0. Ajattelin, että kuuntelen toisen. Seuraava kilpailu: 23.1. Mäkitalon aika viiden kilometrin kisassa oli 15.51,4. Paripujottelu: Miehet: 1) Benjamin Karl Itävalta, 2) Simon Schoch Sveitsi, 3) Rok Marguc Slovenia, 4) Andreas Prommegger Itävalta, 5) Roland Fischnaller Italia, 6) Manuel Veith Itävalta, 7) Matthew Morison Kanada, 8) Kaspar Flütsch Sveitsi, ...38) Mikko Nuuttila Suomi. Viime aikojen sairastelut näkyivät vielä Ryynäsen otteissa. Sitten matkalla hoin koko ajan, että ”liu´uta, liu´uta”, Saarinen sanoi naurahtaen. Miehet, 15 km (p): 1) Eldar Rönning Norja 37.27,2, 2) Daniel Rickardsson Ruotsi –15,1, 3) Maksim Vilegzhanin Venäjä –17,6, 4) Marcus Hellner Ruotsi –18,4, 5) Andrus Veerpalu Viro –24,6, 6) Martin Jaks Tshekki –26,4, 7) Martin Johnsrud Sundby Norja –34,3, 8) Petter Northug Norja –36,6, 9) Jens Filbrich Saksa –48,1, 10) Stanislav Volzentsev Venäjä –51,3, 24) Ville Nousiainen Suomi –1.29,1, ...31) Lari Lehtonen Suomi –1.42,5, ...51) Anssi Pentsinen Suomi –2.48,3, ...54) Mikko Koutaniemi Suomi –3.22,6. Nyt oli hiihtokilpailu, eikä mennyt juoksemiseksi. Esitys tuotti hänelle neljännen syöksyvoiton maailmancupin maineikkaammassa kilpailussa. Zakopane: Mäkihypyn maailmancup, kilpailu 19/28 (HS 134): 1) Simon Ammann Sveitsi 276,3 pistettä (135,5 ja 129 metriä), 2) Thomas Morgenstern Itävalta 268,9 (131,5125,5), 3) Tom Hilde Norja 267,1 (131-130), 4) Andreas Ko. kierrokselta karsiutuneita:... Hiihdosta puuttuu vielä raivo ja taistelutahto, joka tulee kisojen kautta. P10 2 km (12): 1) Joona Still KKV 6.33,3, 2) Kasper Ojala YK +28,2, 3) Aatu Kanala HT +31,2, 4) Mitri Lerssi KP-V +34,0, 5) Valtteri Marjoniemi HK +34,6, 6) Onni Mäkelä TU +40,8. – Sielläkin tuli hyvä onnistuminen, sellainen perushyvä Jannen hyppy. Naisten pääsarjan ainoa osallistuja oli Himangan Urheilijoiden Elina Mäkitalo. Kitzbühel: Miehet: 1) Didier Cuche Sveitsi 1.57,72, 2) Bode Miller USA 1.58,70, 3) Adrien Theaux Ranska 1.58,90, 4) Mario Scheiber Itävalta 1.59,08, 5) Peter Fill Italia 1.59,10, 6) Christof Innerhofer Italia 1.59,22. Vaikka tämä kisa ratkesikin nopeasti, yritin hiihtää täysillä loppuun, että saan alle hyvän kisan. M18 10 km: 1) Jaakko Halonen RP 29.53,5, 2) Jarno Lähdemäki NU +43,2, 3) Joonas Aarnio HU +1.29,9. – Hiihto kulki oikein hyvin ja suksi oli tosi hyvä. – Jannen suoritus oli kyllä erinomainen kaikin puolin, kun ottaa huomioon sairastelut joita on alla. Seuraava kilpailu: 23.1. M40 10 km (4): 1) Marko Honkala Brahe 28.24, 2) Markus Parkkinen Brahe 30.19,4, 3) Juha Harju Falken 30.32. Tour de Skin jälkeen hyvään vireeseen päässyt kouvolalainen on ollut tämän viikon fl unssassa, mistä johtuen hän mietti vielä perjantaina osallistumistaan. Se toi neljännen sijan, eikä toivottu palkintopallisijoitus jäänyt kuin 3,7 sekunnin päähän. Suomalaisnaiset onnistuivat muutenkin mallikkaasti, sillä kymmenen joukkoon hiihtivät myös Riitta-Liisa Roponen (8:s) ja Kerttu Niskanen (10:s). Repo nosti Suomen sijoitusta yhdellä, samoin Toivanen. 10) Suomi (Mari Laukkanen, Sarianna Repo, Laura Toivanen, Kaisa Mäkäräinen) –4.09,1 (0+9). LEHTIKUVA/AFP CHAUX-NEUVE (STT) Janne Ryynänen saavutti kauden parhaan sijoituksensa yhdistetyn maailmancupissa oltuaan kahdeksas lauantaina Ranskan Chaux-Neuvessä
. . 16 8 2 2 4 35– 24 30 Etta . . . . . . . 16 5 3 8 66– 64 13 JHT ............................. . Arsenal–Wigan 3–0 (1–0) 21. . . 2. . . 11 8 3 24– 13 16 HU-Kalajoki ......... erä: Maaliton. . . . 24 4 9 11 24– 43 21 Championship Sheff Utd – Norwich 1 – 2 (0 – 0), Scunthorpe – Burnley – 0, Reading – Hull 1 – 1 (0 – 0), Portsmouth – Leeds 2 – 2 (1 – 0), Leicester – Millwall 4 – 2 (3 – 1), Ipswich – Doncaster 3 – 2 (0 – 1), Crystal P – Bristol C – 0, Cardiff – Watford 4 – 2 (3 – 1), Barnsley – Swansea 1 – 1 (1 – 0), Derby – Nottingham – 1 (0 – 0). Yleisöä: 5 118. Pyrintö.................. . . 23 7 9 7 34– 31 30 Stoke ........................ . 29 18 11 2365– 2268 36 Honka ................... . Lintner iski lopussa SaiPan slovakkipuolustaja Richard Lintner venytti lauantaina pisteputkensa jo kahdeksan ottelun mittaiseksi. . 26 8 7 11 37– 41 31 Doncaster ................ 0– Haka............................. 12 6 3 3 67– 36 24 Lämärit . . KoMu HT . naalit: Miehet: ToPo–Joensuun Kataja 88– 95 (51–43) Kataja: Jared Newson 28, Antti Kanervo 19, Darren Fells 17, Sami Lehtoranta 16, Petri Virtanen 10, Juha Sten 2, Jason Conley 2, Juho Nenonen 1. JYP – HPK, KalPa – Kärpät, Ilves – Blues. 3. 18 6 7 5 33– 24 25 Schalke ..................... Ratkaisumaalin iski Tuomas Santavuori. 5 3 2 29– 26 10 MuIK Hockey . . 25 11 10 4 35– 22 43 Watford .................... Van Persie 2–0, 85. 12 5 2 5 41– 33 19 Hunters . 27 8 8 11 31– 41 32 Portsmouth ............. . . . Kärpät on sarjataulukossa sijalla 11. 27 13 8 6 44– 35 47 Swansea ................... . 15 3 1 11 45– 88 7 FoPS ......................... 15 9 2 4 35– 19 31 OrPo . 00. KORIPALLO Korisliiga Honka – Pyrintö 77 – 91 (43 – 49). . . . . . . . 14 7 1 6 89– 81 22 Kiekko-Karhut 2 14 4 1 1 8 55– 81 15 Popula . . 8 5 3 40– 29 15 PaKa . . 8 2 1 5 24– 48 7 PyPo . 23 10 8 5 32– 26 38 Sunderland .............. . 3 1 2 13– 32 2 Virkiä II ....................... 7 1 4 2 14– 16 6 Kraft ............................ Voittomaalin viimeisteli Matias Myttynen. 15 9 6 32– 21 27 LiigaEura . erä: 46.46 Männikkö (Armands Berzins–Porseland) 1–1. . . . . 14 7 1 6 57– 54 15 KooKoo ..................... HELSINKI/TURKU (STT) SM-liigaa johtavalla JYPillä on nyt tältä kaudelta myös HIFK: n päänahka. 18 9 6 3 36– 28 33 Hamburg SV ............ 41 11 5 5 20 107– 130 48 TuTo . SALIBANDY 1. Joni Puurula pelasi jälleen maalissa varmasti torjuen 25 laukausta. Yleisöä: 3 826. S-Kiekko II ................. . . . . . 23 6 3 14 24– 41 21 West Ham ................ Slovakkipuolustaja ampui 12 sekuntia ennen päätösvihellystä voittomaalin, jolla SaiPa kaatoi Tapparan Tampereella 2–1. Tämä edellyttää kuitenkin, että kaikkien pitää pystyä nostamaan tasoaan ja kroppaa pitää pistää entistä enempi peliin, Makkonen painottaa. . Fernando Torres 0–1, 50. 21 13 3 5 141– 106 29 ÅIF ............................ . Yleisöä: 16 037. . erä: Maaliton. 2 2 2– 6 Kisko ....................... . 19 5 4 10 22– 34 19 St. 22 4 11 7 21– 31 23 Wigan ....................... 2 1 1 4– 4 2 VaVa II .................... 1 1 1– 3 Seuraavat ottelut: 23.1. 43 17 5 6 15 118– 112 67 KalPa . 14 6 1 4 3 30– 26 24 Hurrikaani . 4 1 3 6– 19 1 Seuraavat ottelut: 23.1. Kuortane – KyKy-Betset, Kuutoset – PuWo, HU-Kalajoki – Kiisto. 25 5 5 15 28– 46 20 Bundesliiga B München – Kaiserslautern 5 – 1 (1 – 0), Freiburg – Nürnberg 1 – 1 (1 – 0), Hamburg SV – Frankfurt 1 – (0 – 0), Mainz – Wolfsburg – 1 (0 – 0), Hannover – Schalke – 1 (0 – 1), Dortmund – Stuttgart 1 – 1 (1 – 0), Köln – W Bremen 3 – (2 – 0). . 3 2 1 17– 13 4 IFK Lepplax................ Jäähyt: TPS 2x2 min, Kärpät 5x2 min. Man Utd ................... 8 6 1 1 55– 22 20 Cowboys . . Ulosajo: 70. . . . K-Espoo .................... . Vom-kilpailu: 65.00 Tuomas Santavuori 2–1. . . . – Todella tiukalla pisteet olivat. . . YJK:n johtomaalin avauserässä teki Samuli Konu. 17 9 1 2 5 37– 26 31 VaLePa . Torjunnat: Antti Raanta L 6+8+14=28, Jan Lasak J 11+10+3=24 poissa 59.24– 60. 18 4 2 1 11 24– 42 17 Saimaa Volley 17 3 2 2 10 23– 41 15 Riento . . . . . 5 3 2 26– 12 8 OuHu .......................... . Naisten SM-sarja Blues – Kärpät 2 – (0 – 0, 2 – 0, – 0), Ilves – HPK 1 – 2 (0 – 0, 1 – 1, – 1), JYP – KalPa 3 – 4 (0 – 0, 1 – 3, 2 – 1). 23 8 6 9 36– 33 30 Bolton ....................... . . . . . 23 14 4 5 48– 22 46 Man City ................... Manchester U–Birmingham 5–0 (3– 0) 2. . . . 30 24 6 2523– 2221 48 KTP........................ 3 2 1 13– 15 4 TUS ............................. 40 18 5 3 14 119– 105 67 K-Laser . Miesten mestaruusliiga Sampo – Isku-Volley – 3 (21 – 25, 17 – 25, 19 – 25), Piivolley – Riento 2 – 3 (25 – 13, 25 – 18, 24 – 26, 22 – 25, 12 – 15), Hurrikaani – Loimu 1 – 3 (28 – 26, 17 – 25, 21 – 25, 19 – 25). . . Miesten 1-sarja lohko 1 NaPa – Tiikerit – 3 (17 – 25, 20 – 25, 16 – 25), KoIsku – Kuortane 1 – 3 (23 – 25, 23 – 25, 25 – 18, 20 – 25). Ylläs: Nuorten SM-kilpailut, pujottelu: Naiset, 20-v: 1) Nathalie Brännkärr Vasa Sk 1.25,96 (40,76+45,20), 2) Sohvi Virkkula Sallan K 1.26,07, 3) Jutta Juutinen Santa Claus ST 1.26,24. . . . Englannin Valioliiga: Wolverhampton–Liverpool 0–3 (0– 1) 36. Toinen osuma syntyi puolen tunnin kohdalla ja viimeinen toisen puoliajan aluksi. HeKi – KooKoo, KVantaa – TuTo, K-Laser – Jukurit, Jokipojat – D Team, Sport – LeKi. LEHTIKUVA/MIKKO STIG Risto Lintilä (KP) S-Kiekko–JHT 1–4 (0–1, 1–2, 0–1) JHT Kalajoki oli lauantaina jääkiekon Suomi-sarjan ottelussa Seinäjoella tehokas ylivoimapelissään. . . . . 19 6 5 8 23– 30 23 Kaiserslautern ......... Naiset: Espoo Team–FoA 70–49 (30– 29) Espoo Team: Venlakaisa Hölttä 19/2, Laura Wilson 14/3, Niina Laaksonen 12/9, Anni Mäkitalo 9/1, Maija Lähde 5/8, Mirka Dettmann 4/8, Annika Holopainen 4/4, Meral Bedretdin 2/0, Saara Väre 1/1, Susanna Vartiainen 0/2. . . 2. . . 13 9 1 3 43– 30 19 KOOVEE .................... VaVa II – Ryhti. . 28 11 6 11 41– 46 39 Burnley ..................... Tuomarit: Timo Favorin–Antti Hämäläinen (Tuukka Lohi–Hannu Sormunen). Berbatov 2–0, 45+2 Ryan Giggs 3–0, 53. . . KalPa voitti kotihallissaan Bluesin 1–0. . . . 22 11 5 6 38– 19 38 Tottenham ............... Lukko–Jokerit 3–2 (1–0, 2–0, 0–2) 1. 11 8 3 27– 15 16 Kuutoset ............... ManUn muut osumat tekivät ikinuori Ryan Giggs sekä portugalilaistähti Nani. 41 14 5 1 21 119– 133 53 Jokipojat . . 43 7 6 4 26 97– 145 37 Seuraavat ottelut: 25.1. Aston Villa–Manchester C 1–0 (0–0) 8. 26 9 10 7 39– 33 37 Hull............................ . 3 1 2 14– 17 2 ViVe ............................ TPS – HJK. 4 1 1 2 16– 18 7 Kronan . . 21 15 2 4 118– 76 32 Ilves .......................... . . Vilpas – Kouvot. . Tuomarit: Jari Levonen–Tatu Savolainen (Mikko Kekäläinen–Joonas Saha). 19 11 1 7 28– 28 34 B München ............... III-divisioona Pohjoinen Kiekko Haukat – Raahe-K II/A 2 – 4 (2 – 1, – 1, – 2), Ahmat A – KK-81 1 – 5 (0 – 1, 1 – 3, – 1), Popula – HaU 3 – 9 (2 – 3, 1 – 3, – 3), Kiekko-Karhut 2 – Kiilat 3 – 6 (2 – 1, 1 – 2, – 3). Clint Dempsey 1–0, 56. . 14 6 1 1 6 23– 27 21 Pislaploki . erä: Maaliton. Dinijar Biljaletdinov 1–1, 84. . Hattutempun lisäksi Van Persie laukoi kerran tolppaan ja epäonnistui rangaistuspotkussa. Hermes – Tappara, S-Kiekko – HPK N team, KJT – Kisa-Eagles. Kolmannessa repesi. JHT – KJT, FoPS – Sport, Diskos – EHC, KooKoo – Jää-Ahmat, Pelicans – Jokipojat. . . . 41 14 4 4 19 120– 146 54 K-Vantaa . . 24 9 10 5 28– 24 37 Newcastle ................ . . Yleisöä: 51 010. . 11 5 3 3 58– 31 18 TIHC . 21 12 1 8 146– 104 25 Indians ...................... . . 0– MYPA .......................... erä: 41.03 Juha Leimu (Strömberg– Toporowski) 1–1, 59.48 Lintner (Jarno Lippojoki–T Koskiranta) 1–2 yv. Naisten 2-sarjan ylempi jatkosarja lohko 2 Tiikerit – LaihLu II 1 – 3 (18 – 25, 25 – 20, 15 – 25, 18 – 25). . Et-Po 72 . 21 7 3 11 110– 135 17 PSS ............................ . . B-nuorten I-divisioona EHC – FoPS 6 – 1 (1 – 0, 3 – 0, 2 – 1), Sport – KJT 1 – 3 (1 – 2, – 1, – 0), Jää-Ahmat – Diskos – 8 (0 – 1, – 5, – 2), KOOVEE – KooKoo 7 – 4 (1 – 1, 3 – 1, 3 – 2), SaiPa – Jokipojat 1 – 1 (0 – 0, – 1, 1 – 0). . . 27 10 4 13 39– 39 34 Barnsley ................... . . ToPo: LaVell Blanchard 20, Hanno Möttölä 19, Michael Pounds 17, Eero Lehtinen 8, Frank Richards 8, Timo Heinonen 7, Elias Kajander 4, Mikko Koivisto 3, Mikael Sandberg 2. . III-divisioona Keskimaa lohko 4 IFK Lepplax – TUS 5 – 2 (1 – 1, 1 – 1, 3 – 0), S-Kiekko II – Virkiä II 8 – 3 (1 – 1, 3 – 2, 4 – 0), ViVe – Los Bombers 5 – 8 (3 – 3, 2 – 0, – 5). . 3. . . Jäähyt: ukko 7x2 min ja Aki Kangasmäki 5 min + PRK, Jokerit 6x2 min. . 20 15 1 4 88– 39 47 HPK . . Dortmund ................ 11 6 5 20– 19 12 Kuortane ............... 0– AA ............................ . Sunderland ei jäänyt harmittelemaan hyökkääjä Darren Bentin siirtoa Aston Villaan, vaan kuritti Blackpoolia vieraissa 2– 1. . . 23 8 4 11 29– 37 28 Everton ..................... 11 3 8 15– 28 6 KoIsku .................... Blues – Tappara, HPK – TPS, Ilves – Lukko, Jokerit – KalPa, JYP – Pelicans, Kärpät – HIFK, SaiPa – Ässät. 19 7 4 8 26– 25 25 Wolfsburg ................ . . 21 8 1 12 119– 131 17 LoSB ......................... . . . . . 22 8 4 10 32– 38 28 Blackburn ................ . . . Soki – PJK. . . 20 8 2 10 121– 136 18 Erä Akatemia ........... . 11 6 1 4 69– 47 19 Raahe-K . . . . . 23 5 11 7 25– 25 26 West Brom ............... 13 12 1 76– 33 37 KOOVEE . . . 10 1 1 8 21– 68 4 Seuraavat ottelut: 23.1. KalPa–Blues 1–0 (1–0, 0–0, 0–0) 1. . . . Tämä oli maalin peli, vaikka päättyikin 0–3, Dufva jatkoi. . 19 14 2 3 88– 23 46 Ilves . 28 11 17 2316– 2430 22 Vilpas .................... 16 2 5 9 18– 42 11 LP Kangasala 16 2 14 11– 44 6 Seuraavat ottelut: 23.1. 23 9 3 11 28– 28 30 Liverpool .................. . . 15 9 3 3 71– 34 21 Jokipojat ................... . 19 2 1 16 14– 55 5 Seuraavat ottelut: 23.1. Ässät–HPK venyi voittomaalikilpailuun, jossa voiton vei Ässät. SuPS – PyPo, Cowboys – KeKi, YJK – RoKi A. . KeLy – Sbandy. erä: 36.20 Tommi Huhtala (Matti Kuparinen–Ryan Caldwell) 1–0. erä: Maaliton. . 13 3 3 7 56– 64 9 Hokki ........................ 3. . . 4 1 1 2 10– 17 3 HPK N team ............... . . . . 19 8 1 2 8 49– 56 28 Seuraavat ottelut: 27.2. 2. KalPa-maalivahti Ari Ahonen saavutti nollapelin 21 torjunnalla. . . . 11 2 9 15– 28 4 PuWo .................... Hyviä maalipaikkoja he eivät saaneet kovinkaan monta, Makkonen kiitteli puolustustaan. . . . 41 18 6 3 14 127– 114 69 Sport . Sarjataulukossa toisena olevan Ässien ero JYPiin on kahdeksan pistettä. . . . . 15 6 1 8 26– 29 20 Pieksämäki . 18 5 2 4 7 31– 38 23 MuurLe . 2 2 6– 2 4 Tiikerit .................... . Peli kerrallaan mennään. Gary Caldwell W. . 40 24 7 3 6 153– 86 89 KooKoo . . 13 3 1 1 8 34– 59 12 Pingviinit . – Peli-ilmeemme oli nyt aivan erilainen kuin parissa edellisessä pelissä. . 14 4 2 8 21– 31 16 PaKa . . . 13 6 1 6 64– 62 13 Sport .......................... . Tuomarit: Sami Partanen–Anssi Salonen (Sakari Suominen–Juha Suoraniemi). . . Torjunnat: Jani Nieminen T 7+10+9=26 poissa 59.48–60.00, Jere Myllyniemi S 13+6+11=30. Jatkoaika: Maaliton. 21 11 1 9 131– 121 23 KeLy ......................... erä: 27.58 Nurmi (Mikko Kuukka– Kurtis McLean) 2–0, 31.53 Jarkko Kauvosaari (Harri Tikkanen–Petruzalek) 3–0 yv. . . . Se on kerännyt 57 pistettä. . LEHTIKUVA/AFP. . . . Ässät–HPK 2–1 vl (0–0, 1–0, 0–1, 0– 0, 1–0) 1. JYP oli hävinnyt HIFK:lle kaikki kolme aiempaa tämän kauden kohtaamista, eivätkä keskisuomalaiset olleet tehneet tällä kaudella Nordenskiöldinkadun hallissa maaliakaan syyskauden vastaavan pelin päätyttyä 2– 0. Toisessa erässä Mustonen teki vielä kolmannenkin maalin ylivoimalla, JHT Kalajoen valmentaja Kari Makkonen kertoi. 11 3 8 12– 27 6 NaPa ...................... . 15 1 4 10 40– 90 6 Jää-Ahmat ................ . Tänään pelin pitää kuitenkin vielä parantua Makkosen mukaan mikäli pisteet jäävät Kalajoelle, kun vieraaksi tulee sarjan kakkonen KooVee, joka hävisi lauantaina RoKille. 29 10 19 2176– 2398 20 LrNMKY ................ Cowboys kuritti RoKi A:ta, YJK löi Ahmat HELSINKI (STT) Manchester Unitedin hyökkääjä Dimitar Berbatov otti jälleen yksinään komennon jalkapallon Englannin Valioliigan maalipörssissä. . Yleisöä: 400 JALKAPALLO Liigacup Etelälohko FC Honka – IFK Mariehamn 3 – 1 (2 – 0). 2 2 0– 6 Seuraavat ottelut: 23.1. . . 19 9 3 7 29– 28 30 Freiburg ................... LiigaEura – PaKa. . Ylivieskan Jääkarhut puolestaan hävisi kotikaukalossaan lohkon kärkitaistelussa Ahmoille niukasti lukemin 2–3 (1–1, 1–2, 0–0). 29 15 14 2248– 2143 30 ToPo ...................... Reilu kolme minuuttia eteenpäin, niin Pekka Muikkula teki ylivoimalla Ahmoille voittomaalin. . 18 5 3 10 18– 32 18 Stuttgart .................. 17 5 4 8 48– 65 14 Diskos ....................... Espoo: Suomen cupin . . . Nani 5–0. Los Bombers – S-Kiekko II. Pelicans–Ilves 2–3 (2–0, 0–3, 0–0) 1. . TPS on juuttunut liigan hännille 37 pisteellään. HIFK–JYP 0–3 (0–0, 0–0, 0–3) 1. Ratkaisumaalin teki Kärppien tshekkihyökkääjä Kamil Kreps. 29 19 10 2428– 2236 38 Korihait ................ Darren Bent 1–0. . MuIK Hockey – Virkiä. . Tuomarit: Stefan Fonselius–Tom Laaksonen (Iikka Kiilunen–Kristian Vikman). 18 9 3 2 4 42– 31 35 Isku-Volley . 40 12 3 7 18 121– 142 49 Hokki . . 27 10 6 11 31– 32 36 Derby ........................ JYP osui erikoistilanteista Kärpät lisäsi TPS:n ahdinkoa JYPille kaksi maalia tehnyt Ossi Louhivaara luistelee kohti HIFK:n maalia Martti Järventien ja Mikael Granlundin (oik) keskeltä. JHT rankaisi ottelussa S-Kiekon kolmesta ensimmäisestä jäähystä aina maalilla. Kuviokeskeisyys tuotti nollatuloksen, harmitteli HIFK:n päävalmentaja Kari Jalonen. . 27 7 5 15 26– 47 26 Scunthorpe .............. 12 5 1 6 52– 56 17 Hermes . Venäjän KHL: Tshehov–Riian Dynamo 2–4, OHK Moskovan Dynamo–Minskin Dynamo 3–1. 18 11 2 5 42– 22 37 Lakkapää . 26 8 5 13 30– 35 29 Sheff Utd .................. . . Mutala – Kisko, ONMKY – Sampo II. Antti Myllykoski puolestaan tasoitti toisessa erässä ajassa 33.50. . . Jäähyt: Pelicans 6x2 min ja Antti Tyrväinen 5 min + PRK, Ilves 5x2 min ja Teemu Kesä 5 min + PRK. . . 19 9 6 4 37– 22 33 Mainz ........................ 27 10 11 6 41– 28 41 Millwall ..................... . . . . 1 1 0– 4 Seuraavat ottelut: 25.1. 1 1 3– 1 3 FC Inter ....................... 13 2 11 37– 72 4 Seuraavat ottelut: 23.1. Cowboysin maaleista lauantaina vastasivat Mikko Ahola 4, Ville Isoniemi 2, Henri Vähätiitto 2, Antti Halmetoja 2, Joona Laitila 2, Jarmo Laulumaa, Tomi Räsänen, Mika Saarimaa ja Petri Ukonsaari. . Frederic Piquionne 1–2, 90+2 Marouane Fellaini 2–2. . Ossi Louhivaara ohjasi voittomaalin ylivoimalla, ja Antti Pihlström karkasi alivoimalla maalintekoon. KalPan maalin teki Iiro Pakarinen. 12 3 9 36– 65 9 S-Kiekko. . . . 2. Everton–West Ham 2–2 (0–1) 26. 23 5 12 6 27– 29 27 Fulham ..................... Nikkilän ketju syötteli kaksi ensimmäistä maalia mallikkaasti lavasta lapaan maalin arvoisesti. 26 9 4 13 30– 36 31 Middlesboro ............ . . . . 13 8 2 3 68– 51 28 HCK . . Pyhäjärven Pohti hävisi vieraissa Kuusamon Pallo-Karhuille maalein 13–5 (4–0, 4–4, 5–1). Olisimme ansainneet voiton, mutta Kärppien maalivahti Petri Koivisto vei meiltä pisteet. . 27 7 6 14 26– 43 27 Crystal P ................... . 3. Charlie Adam rp. 23 6 7 10 25– 39 25 Birmingham ............ . Raul Meireles 0–2, 90+1 Torres 0–3. . Louhivaara viimeisteli loppunumerot tyhjiin. divisioona ÅIF – PSS 7 – 6 (1 – 2, 3 – 1, 3 – 3), KeLy – LoSB 8 – 3 (0 – 0, 4 – 3, 4 – 0). . . 13 7 2 4 44– 37 23 JHT . . . Raahe-K – IPK, Jeppis – Hurtat. 5 1 2 2 17– 17 4 Nikkarit....................... . erä: 21.18 Tomas Plihal (Sami Venäläinen–Antti Erkinjuntti) 1–0 yv, 32.20 Petr Tenkrat (Pavel Rosa) 1–1. TPS–Kärpät 1–2 vl (0–0, 1–1, 0–0, 0– 0, 0–1) 1. 29 22 7 2563– 2344 44 Kataja ................... Länsilohko M-Team .................... . erä: Maaliton. – Mutta meidän erikoistilannepelaamisemme ei toiminut. 41 11 5 25 121– 156 38 Seuraavat ottelut: 26.1. . . Kolmella erikoistilannemaalilla täysi pistepotti matkasi pääkaupungista Keski-Suomeen. Jäähyt: Ässät 4x2 min, HPK 5x2 min. erä: 17.06 Otto Honkaheimo (Jakub Petruzalek–Teemu Nurmi) 1–0. . 10 6 4 22– 19 12 Kiisto...................... . . Newcastle oli aiemmin siirtynyt johtoon Fabricio Coloccinin osumalla. . . . . . 1 1 3– 2 ONMKY .................... . 4 2 1 1 10– 9 5 S-Kiekko..................... . . . Jäähyt: HIFK 3x2 min, JYP 7x2 min ja Olli Sipiläinen 10 min. . . 13 4 1 2 6 46– 57 16 VG-62 . . 29 14 15 2408– 2408 28 Kauhajoki ............. Tuomarit: Jarno Heikkinen–Jyri Rönn (Antti Juntunen–Ville Juntunen). 12 2 10 26– 61 4 Seuraavat ottelut: 23.1. . . Torjunnat: Ari Ahonen K 8+4+9=21, Iiro Tarkki B 8+7+10=25 poissa 58.55– 60. . . erä: 41.42 Jan-Mikael Juutilainen (Ossi Saarinen) 3–1, 59.32 Tomi Mäki (Teemu Pulkkinen–Eaves) 3–2 im. . erä: 31.02 Ryan Glenn (Kai Kantola– Jesse Niinimäki) 2–1, 36.44 Glenn (Arto Tukio–Mark Lee) 2–2, 38.42 Matias Myttynen (Niinimäki–Toni Rajala) 2–3. . Toinen erä on usein ollut meidän murheenryyni, mutta onnistuimme nyt voittamaan senkin erän maalilla, Makkonen selvitti. 17 6 2 2 7 33– 36 24 Piivolley . . Tappio oli Jokereille neljäs peräkkäin. 20 8 4 8 105– 99 20 Papas ....................... 19 15 2 2 43– 12 47 Hannover ................. Torjunnat: Niko Hovinen P 7+10+0=17, Miika Wiikman I 6+14+0=20. 40 19 1 2 18 130– 138 61 HeKi . 14 2 1 11 50– 106 8 Kiekko Haukat 14 2 1 11 40– 77 7 Seuraavat ottelut: 23.1. II-divisioona Keskimaa ylempi jatkosarja KoMu HT – HeKi 11 – 8 (2 – 1, 5 – 3, 4 – 4). Toisella puoliajalla ottelun hahmo Meireles ampui kaukaa suoraan ilmasta yläkulmaan 2–0, ja Torres kaunisteli vielä yliajalla loppunumerot 3–0:aan. Ahmat . – Ylivoimapeli onnistui tosiaan hyvin. . . 29 17 12 2431– 2425 34 Kouvot .................. . . Ruotsin Elitserien: Timrå–Modo 2–5 (M: Tuomas Tarkki 4+13+6=23 torjuntaa, T: Juha Pitkämäki 5+14+6=25 torjuntaa), Färjestad–Södertälje 1–3 (S: Arto Laatikainen 0+1), Frölunda–Linköping 5–1 (F: Mika Pyörälä 1+0, Riku Hahl 0+1, Tomi Kallio 0+1, L: Fredrik Norrena 9+5+12=26 torjuntaa). . . . 17 9 1 7 73– 66 19 KJT ............................ 44 23 8 5 8 126– 96 90 HIFK . . Yleisöä: 4 496. . – Pystyimme pitämään kotijoukkueen pelaajat paljolti kulmissa. 22 7 4 11 29– 41 25 Aston Villa ............... . Van Persie 3–0. . . . . . . . 17 9 3 5 37– 30 30 Sun Volley . . 8 6 2 57– 24 18 YJK . 2 1 1 5– 3 3 FC Honka .................... 0– TPS .............................. LP Viesti . erä: 7.27 Janne Tavi (Teemu Rinkinen–Jesse Rohtla) 1–0, 10.18 Jakub Sindel (Dwight Helminen) 2–0. . PyPon maaleista tekivät Edgars Cermnihs 2 ja maalin mieheen Norberts Danemanis, Tommi Rönkä ja Harri Nissi. Se on tietysti surullinen asia, TPS:n päävalmentaja RikuPetteri Lehtonen totesi. Tiikerit ................... . JHT:n maalit tekivät Tapani Nikkilä 2, Henri Mustonen ja Sami Markkanen. 11 4 1 6 39– 40 13 HC Luvia . 1 1 1– 3 Ryhti ........................ . 40 19 1 6 14 121– 113 65 SaPKo . 44 21 3 7 13 124– 114 76 Lukko . . 19 8 2 9 24– 25 26 Hoff enheim ............. . . II-divisioona Pohjoinen jatkosarja Cowboys – RoKi A 16 – 2 (5 – 1, 8 – 0, 3 – 1), OYUS – SuPS 5 – 4 (0 – 1, 2 – 2, 2 – 1, 1 – 0), PaKa – PyPo 13 – 5 (4 – 0, 4 – 4, 5 – 1), YJK – Ahmat 2 – 3 (1 – 1, 1 – 2, – 0). Richardson 0–2, 86. . 7 1 1 5 24– 71 3 Seuraavat ottelut: 23.1. erä: 3.08 Iiro Pakarinen (Adam Masuhr–Tapio Laakso) 1–0 yv. Jukurit . . . . 10 1 9 9– 27 2 Seuraavat ottelut: 23.1. . 0– HJK ............................. erä: 32.52 Carlo Grünn (Tero Koskiranta–Koponen) 0–1. . . 14 8 1 1 4 94– 66 27 KK-81 . . . Jäähyt: Tappara 8x2 min ja Jukka Peltola 10 min, SaiPa 5x2 min. . . 21 16 1 4 157– 91 33 Blue Fox ................... . Yleisöä: 34 179. . . 26 12 6 8 52– 39 42 Reading .................... . . Sampo . 43 15 4 4 20 102– 122 57 SaiPa . Ryan Glenn teki Ilvekselle kaksi maalia. . Jatkoaika: Maaliton. 9 4 1 4 51– 48 13 OYUS . Jäähyt: KalPa 5x2 min, Blues 3x2 min. . 3. 14 4 1 9 53– 71 13 Kiilat . . Yleisöä: 7 908. . Newcastle–Tottenham 1–1 (0–0) 59. Torjunnat: Eero Kilpeläinen Ä 7+11+6+1=25, Teemu Lassila H 9+14+10+2=35. 21 15 2 4 155– 116 32 NST ........................... . 2. QPR ........................... 26 13 10 3 44– 17 49 Cardiff ....................... . . . 28 12 9 7 52– 45 45 Nottingham ............. 1–2. 24 8 7 9 37– 43 31 Ipswich ..................... erä: 43.04 Ossi Louhivaara (Sami Vatanen–Tuppurainen) 0–1 yv, 53.16 Antti Pihlström (Jari Jääskeläinen) 0– 2 av, 56.22 Louhivaara (Olli Malmivaara) 0–3 tm. Uusi peruspakkimme Jan Snopek tuntui olevan luotettava pelaaja, tuumi Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta. Suomi-sarjan karsinta lohko 1 TIHC – Kiekko-Karhut 1 – 10 (0 – 1, 1 – 6, – 3), Raahe-K – Hurtat 12 – 1 (6 – 1, 3 – 0, 3 – 0), Et-Po 72 – IPK 1 – 10 (0 – 3, 1 – 5, – 2). JYP . . . 3 3 14– 26 Seuraavat ottelut: 29.1. . 4 1 3 15– 24 2 Seuraavat ottelut: 23.1. LaihLu II ................. . . . 24 7 3 14 26– 41 24 Preston ..................... 21 9 3 9 119– 123 21 FBC ........................... 44 16 9 19 110– 108 66 Blues . Blackpool–Sunderland 1–2 (0–2) 15. 29 4 25 2227– 2561 8 Seuraavat ottelut: 23.1. . . . . . . FoA: Juta Jahilo 14/4, Judy Wright 11/5, Minna Sten 8/5, Michaela Moua 8/9/5 syöttöä, Lotta Aaltonen 7/5, Carleen Cassidy 1/3. Piquionne W (v+v). Pauli .................... . . 19 11 8 30– 21 33 Leverkusen .............. . 12 3 2 7 37– 59 13 Hurtat . . 43 12 1 4 26 93– 121 42 TPS . . . . 14 5 9 51– 98 15 Ahmat A . . 40 26 3 3 8 137– 82 87 D Team . Ilves puristi 3–2-voiton Pelicansista Lahdessa. Berbatovin tavoin hattutemppuun ylsi hollantilaiskärki Robin van Persie, joka on löytänyt hyvän vireen loukkaantumisen jälkeen. 27 14 5 8 45– 33 47 Norwich.................... . . 26 9 7 10 31– 38 34 Bristol C .................... . . . . . . Soki . 21 4 1 16 116– 177 9 Itälohko OLS ........................... – Nyt ohitettiin vasta puoliväli sarjassa. . . Suomi-sarja S-Kiekko – JHT 1 – 4 (0 – 1, 1 – 2, – 1), RoKi – KOOVEE 7 – 5 (3 – 2, 1 – 1, 3 – 2), VG-62 – Hunters 5 – 3 (1 – 0, 1 – 2, 3 – 1), KJT TuusKi – Pingviinit 5 – 2 (1 – 1, 3 – 1, 1 – 0), HC Luvia – Ketterä 6 – 8 (1 – 1, 2 – 5, 3 – 2). 12 7 2 2 1 68– 38 27 KJT TuusKi . 24 13 6 5 37– 20 45 Chelsea ..................... – Vieraissa pitää olla malttia odottaa oikeaa hetkeä. 21 6 1 14 105– 156 13 Sbandy ..................... . . . Saimaa Volley – VaLePa. . Yleisöä: 23 766. SUNNUNTAINA 23.1.2011 KESKIPOHJANMAA 8 URHEILU LENTOPALLO JÄÄKIEKKO ALPPIHIIHTO SM-liiga: Tappara–SaiPa 1–2 (0–0, 0–1, 1–1) 1. 8 1 2 5 42– 66 5 RoKi A . Tuomarit: Antti Boman–Jarno Levonen (Aaro Brännare–Jani Pesonen). 12 5 2 5 54– 54 17 Ketterä . VG-62 – Ketterä, Pingviinit – HCK, JHT – KOOVEE. . . 13 10 2 1 89– 30 34 Raahe-K II/A 14 9 1 2 2 99– 57 31 HaU . . 43 14 7 3 19 122– 144 59 Kärpät. 3 3 37– 5 6 Los Bombers ............. . . 43 21 4 11 7 140– 99 82 HPK . 19 9 3 7 28– 28 30 Frankfurt .................. Kotijoukkue oli vain karannut tällöin jo kuuden maalin johtoon. . . 4 2 1 1 22– 23 11 HeKi . . 3. Tuomarit: Jari Leppäalho–Aleksi Rantala (Juha Kumpu–Pasi Nieminen). Kieran Richardson 0–1, 36. Yleisöä: 75 326. RoKi . . Kolme pistettä irtosi Wolverhamptonia vastaan vieraspelissä. 7 3 2 2 19– 19 8 Tappara ...................... Mestis D Team – Hokki 4 – 3 (2 – 1, – 2, 1 – 0, 1 – 0), Sport – TuTo 6 – 5 (1 – 3, 1 – 1, 3 – 1, 1 – 0), LeKi – SaPKo 2 – 3 (0 – 1, 1 – 1, 1 – 0, – 0, – 1), K-Laser – K-Vantaa 3 – 1 (0 – 0, 1 – 1, 2 – 0), Jokipojat – HeKi 1 – 7 (0 – 4, 1 – 1, – 2). 21 7 1 13 111– 155 15 USB ........................... 15 8 5 1 1 42– 19 35 Loimu . . . . JHT ratkaisi ylivoimalla NIVALA/YLIVIESKA (KP) Nivalan Cowboys jatkoi jääkiekon Pohjoisen alueen kakkosessa maalijuhlia, kun se kuritti lauantaina lohkojumboa Rovaniemen Kiekon kakkosjoukkuetta kotihallissaan maalein 16–2 (5–1, 8–0, 3–1). Yleisöä: 5 693. Sampo II ................. Yleisöä: 3 771. . 23 4 10 9 19– 37 22 Wolves ..................... . erä: Maaliton. . 43 31 1 3 8 137– 67 98 Ässät . 44 11 3 6 24 95– 136 45 Pelicans . 19 5 8 6 26– 26 23 Nürnberg ................. Yleisöä: 37 315. . . Torjunnat: Jan Lundell H 8+11+6=25 poissa 56.08–56.22, Pekka Tuokkola J 12+5+8=25. . . Yleisöä: 4 278. . 19 4 4 11 34– 36 16 M´gladbach ............ 12 3 1 8 26– 64 11 Jeppis . . 29 12 17 2446– 2497 24 Namika Lahti ....... JHT ei antanut kotijoukkueelle paljonkaan mahdollisuuksia maalipaikkoihin. 13 11 1 1 82– 35 35 PJK . 2 1 1 7– 5 2 Hermes ....................... Fernando Torres vei Liverpoolin johtoon ensimmäisellä puoliajalla Raul Meirelesin maukkaasta syötöstä. erä: Maaliton. . Clint Dempsey rp. IFK Mariehamn.......... 18 3 4 11 27– 47 13 Berbatov johti ManUn ilotulitusta Dimitar Berbatov iski kolme maalia Birminghamin verkkoon. Ulosajo: 55. 44 19 5 2 18 131– 121 69 Jokerit . . 19 5 2 12 93– 122 12 Seuraavat ottelut: 23.1. Yleisöä: 59 552. Tiukassa olivat osumat tälläkin kertaa; kaksi erää pelattiin 0–0. 14 7 2 5 61– 45 16 EHC ........................... 10 6 1 3 70– 46 19 KeKi . Turussa tasaista Vieraskentällä pelannut Kärpät voitti TPS:n voittomaalikilpailun jälkeen 2–1. 00. . . . 19 6 4 9 29– 33 22 W Bremen ............... 14 11 1 2 65– 39 23 SaiPa ......................... – Vähän tasapaksu peli, mutta hyvä kuitenkin. 27 9 10 8 29– 30 37 Coventry .................. Fabricio Coloccini 1–0, 90+1 Aaron Lennon 1–1. . . Robin van Persie 1–0, 58. Lukko päihitti Raumalla Jokerit 3–2. . 19 8 2 1 8 47– 54 29 KalPa . . Yleisöä: 28 869. . TPS oli parempi kolmannessa erässä, mutta onneksi pääsimme jatkoajalle ja lopulta voittoon. . . . . . 21 9 12 144– 147 18 Woodcutters ........... 6 3 1 2 25– 20 7 Kisa-Eagles ................ Ryan Shawcross S. . erä: Maaliton. . 8 1 4 3 35– 44 11 SuPS . 21 14 4 3 166– 87 32 Kaneetti ................... Päätöserässä ei nimittäin enää maaleja nähty. . . . 1 1 3– 2 2 Mutala .................... 19 6 4 9 25– 39 22 Köln........................... Viidentenä sarjassa oleva Tottenham sai pisteen vierasottelusta Newcastlea vastaan viime hetken 1–1-tasoituksella, jonka viimeisteli Aaron Lennon. . . 19 9 2 1 7 76– 56 32 JYP . . Isännät jäivät osumitta. . . 28 14 5 9 35– 26 47 Leeds ........................ – Tulos tietysti tyydyttää ja lämmittää, sanoi JYPin päävalmentaja Risto Dufva. . . PyPo pystyi tasaiseen peliin vain toisessa erässä. . Ulosajo: 85. . 23 8 5 10 30– 31 29 Blackpool ................. . 44 16 4 4 20 114– 126 60 Ilves . . 12 12 36– 4 24 KyKy-Betset ......... . 41 14 7 5 15 127– 134 61 LeKi . . . 11 8 3 57– 46 24 Kiekko-Karhut 11 7 1 3 53– 37 22 IPK . 21 8 2 11 133– 133 18 FoSu .......................... Blues . 27 10 9 8 35– 28 39 Leicester ................... 2. . . Mahdollisuudet on vielä vaikka mihin. Naisten mestaruusliiga Pislaploki – LP Kangasala 3 – 1 (16 – 25, 25 – 19, 25 – 20, 25 – 18), OrPo – Pieksämäki 3 – (25 – 21, 25 – 18, 25 – 9). . . erä: Maaliton. . 21 7 1 13 103– 143 15 SB Vantaa ................ 29 8 21 2241– 2441 16 Tarmo ................... Berbatov 4–0, 76. 43 17 4 5 17 103– 101 64 Tappara . . 2 2 6– 4 Viri ........................... Liverpool sai voittotilinsä auki valmentaja Kenny Dalglishin neljännessä ottelussa joukkueen peräsimessä. Vom-kilpailu: 65.00 Kamil Kreps 1–2. Miehet, 20-v: 1) Jens Henttinen Espoo S 1.17,00 (38,08+38,92), 2) Kalle Dahl Turun S 1.17,22, 3) Arttu Harju Santa Claus ST 1.18,25. . 20 11 1 1 7 73– 42 36 Kärpät. KJT .............................. . . . Berbatov aloitti juhlansa jo toisella peliminuutilla, kun hän puski ottelun avausmaalin. . . . . Arsenalin ero Unitediin pysyi kahdessa pisteessä, kun lontoolaisjoukkue voitti kotonaan Wiganin 3–0. . Torjunnat: Atte Engren T 9+8+7+2=26, Petri Koivisto K 6+13+7+0=26. . . 22 13 9 48– 19 48 Arsenal ..................... Ottelun tasaisuutta kuvaa, että YJK:n Maalissa Topi Palo torjui 23 laukausta ja Ahmojen maalivahti Kimmo Soppela vastaavasti 21 laukausta. Bulgarialainen teki hattutempun kotiottelussa Birminghamia vastaan, minkä sarjakärki voitti selvästi 5–0, ja nosti maalisaldonsa kauden osalta 17:ään. 13 11 1 1 71– 24 23 Pelicans .................... . 2. 5 3 1 1 35– 26 13 Virkiä . Naisten divisioonakarsinta OuHu – Tappara 1 – 7 (1 – 1, – 3, – 3). . . 3. ViVe – IFK Lepplax, Virkiä II – Los Bombers, TUS – S-Kiekko II, 5.2. 2–0. . . . . . . 21 8 1 12 118– 153 17 FCV ........................... . . . Ottelun voittomaaliksi jääneen täysosuman teki Jarkko Kauvosaari. . . . . . Miesten 2-sarjan alempi jatkosarja lohko 1 Mutala – ONMKY 2 – 3 (25 – 19, 21 – 25, 25 – 20, 21 – 25, 8 – 15), Sampo II – Kisko 3 – (25 – 23, 25 – 19, 25 – 21). Fulham–Stoke 2–0 (1–0) 33. 17 17 51– 4 51 HPK . . Dimitar Berbatov 1–0, 31. . . Jonathan Spector 0–1, 77
Pelimerkki, joille oli laitettu alle sadasosa lähtöjensä merkeistä. poissa: 6. lähtö, V75-2, lv 2100 m Hopeadivisioona: 1) Bianca Journey/Esa Holopainen 15,7a (1,68), 2) Flying Check 15,8a (11,15), 3) Alice Laukko 15,8a (19,02), 4) Ranch Get On 16,2a (12,01).poissa: 9. Vipotiina ja eurokuningatar Magical Queen. Toto (6-8-4): 36,69 6,25-5,7310,47 229,28. Toto (12-8-1): 1,99 1,36-3,261,55 32,27. 2. Fernando onnistui vielä puolittain torjumaan Tshibasun vedon, mutta Haanpää oli paikalla ja pisti pallon taas pussiin. Toto (4-8-1): 12,72 2,62-1,24-2,20 15,17. Filho täydensi suomenhevosyllätykset Timo Mahlamäki TURKU (STT) Ravivuoden parhaat palkittiin ravigaalassa lauantai-iltana Turku–Tukholma-risteilyllä. Yleisöäänestyksen Vuoden hevosesta voitti Pihlajan Aaroni. Peiman Eliassi teki ottelussa kolme maalia. – Täytyy koputtaa puuta, ettei mitään ongelma tule. lähtö: 4 Fiery Sid, poissa: 4. 19) Koskela 1.11,12,... 10. Toto (91-12): 19,59 4,17-4,72-1,51 215,31. /etela-pohjanmaa Tervetuloa ke 26.1.2011 klo 17.30 Kokkolan 9-luokkalaisten nuorten ja vanhempien/huoltajien YHTEISEEN VANHEMPAINILTAAN TEEMANA: YHTEISHAKU 2011 Paikka: Hakalahden yläkoulu, liikuntasali, Matruusinkatu 2, Kokkola OHJELMA 17.30–18.00 Kahvi ja esittelypöytiin tutustuminen 18.00–19.30 Tulevaisuus Keski-Pohjanmaalla: Toimialajohtaja Perttu Kellomäki, Työja elinkeinotoimisto Lukiokoulutus: Rehtorit Ulla-Maija Latvala ja Raimo Lammi ja opiskelijat Ammatillinen peruskoulutus: Rehtori Sirkku Purontaus ja opiskelijat Ammattilukio: Rehtori Terho Taarna Yhteishaku 2011: Peruskoulujen oppilaanohjaajat 19.30 Oppilaitosten esittelypisteisiin tutustuminen Kutsu KOKKOLAN KAUPUNKI Peruskoulut Kiviniityn lukio Kokkolan yhteislyseon lukio sekä aikuislinja Karleby svenska gymnasium Lucina Hagmanin lukio KESKI-POHJANMAAN KONSERVATORIO KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ Kokkolan ammattiopisto Kokkolan kauppaopisto/Karleby handelsinstitut Kokkolan sosiaalija terveysalan opisto Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto Keski-Pohjanmaan kulttuuriopisto SEKALAISET Liput: 28 €, Keskipohjanmaan etukortilla ennakkoon 25 € FINLANDERS Su 13.2.2011 klo 16.00 Snellman-sali, Kokkola Ystävänpäiväkonsertti Isokatu 2, Kokkola, Isokatu 2, Kokkola, p. KPV:n avauskokoonpano: Lyyski; Hosio, Hujanen, Kalliokoski, Paavolainen; Nikkanen, Tastula, Möttönen, Kangasvier; Palosaari, Laitinen. Parhaiten vaihtopenkiltä kentälle tulleista onnistuivat Simon Skrabb ja Mattias Wargh. laittoi toisella puoliajalla miehistöä uusiksi. LEHTIKUVA/JUHANI LÄNSILUOTO TURKU (STT/KP) Mika Forssin loistokas kausi huipentui Vuoden ohjastajan valintaan ravigaalassa. Yhteispisteet 2 matkan jälkeen: Miehet: 1) Groothuis 69,695, 2) Lee 69,745, 3) Davis 69,820,... lähtö: 9 Filho, poissa: Voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto-osuus 124 244,30 e, 6 oikein 955,70 e, 5 oikein 18,10 e. SJK:n Tiitus Lehtinen oli auttamattomasti perässä turnauksen loppuottelussa Pietarsaaressa. Toto (2-9-8): 3,21 1,68-1,453,62 4,82. Haanpää hurjasteli maaleilla Jaro isännöi menestyksellä ja testimiehetkin syöttöjen makuun Maalintekijä karkuteillä. lähtö: 11 Poken Viasko, poissa:– 2. 1 000 m: Miehet: 1) Stefan Groothuis Hollanti 1.08,97, 2) Shani Davis USA 1.09,14, 3) Tae-bum Mo Etelä-Korea 1.09,38, 4) Kyou-hyouk Lee Etelä-Korea 1.09,65, 5) Kjeld Nuis Hollanti 1.09,88... Hyvä liike ja vahva prässi yllättivät selvästi Jaron pelaajat. Olisimme tarvinneet samanlaisen lumisateen kuin torstaina. Jukka Hakala jäi sivuun vatsataudin vuoksi. Pihlajan Aaronilla on kykyjä pärjätä kovissakin lähdöissä, mutta rutiinia ja kovuutta täytyy saada lisää, Lahtinen sanoi. KPV oli Oulussa junioripitoisella ryhmällä. 9. lähtö, V75-5 V4-3 DUO-1, lv 2100 m Pronssidivisioonakarsinta: 1) Etoile Etain/Mika Forss 16,5a (3,07), 2) Baccus Fortis 16,7a (18,17), 3) Look la Marc* 17,0a (9,51), 4) In This Corner 17,0a (8,31). Rallin voittoon ajoi Peugeotin ranskalaiskuljettaja Bryan Bouffi er. minuuttia. Fysiikka tulee mukana myöhemmin, Jeremenko kehui ja totesi nuorukaisessa olevan ainesta liigatasolle. Toto (6-1-11): 2,31 1,59-2,273,63 8,88. Hyvin laidaltaan nousuja tehnyt Tillmann Grove laukoi ensin hitusen ohi, mutta seuraavasta hyökkäyksestä Haanpää pussitti hyvällä vedollaan. 31) Poutala 1.12,06. P. Välierät: 25.1. AC Oulun maaleista vastasivat Pyry Kärkkäinen, Mika Nurmela ja Veini Riekkinen. lähtö, V75-1, sh 2100 m Haastajadivisioonakarsinta: 1) Poken Viasko/Tapio Perttunen 30,9a (30,35), 2) Hiskin Muisto 30,9a (2,64), 3) Kihus 30,9a (10,5), 4) Tixa 31,0a (3,34). Toto (3-6-8): 6,57 3,08-2,53-9,68 24,07. – Pitää vielä miettiä testipelaajien jatkoa, Jeremenko mietti näyttöjä antaneista. Kakkosen suosikiksi uusien vahvistusten myötä noussut SJK aloitti ottelun terävästi. lähtö, V75-7, sh 2100 m Tähtivs. Kunniamaininnalla palkittiin keskipohjalaislähtöisen Riina Rekilän menestyminen Pohjois-Amerikassa. Korven valmentamat ravurit juoksivat hevosenomistajille 99 voittoa ja palkintorahoja 857 000 euroa. SJK:n kavennuksesta vastasi Timo Rauhala. lähtö: 3 Bianca Journey, poissa: 9 3. lähtö, lv 2100 m Tammadivisioonakarsinta: 1) Golda Immortal/Antti Teivainen 17,5 (2,31), 2) Manoretta 17,8 (10,47), 3) El Miss Uptown 17,2 (20,62), 4) Miss Barbenette 18,0 (10,98).poissa: 4, 5, 10. Forss ajoi viime vuonna kaikkiaan 214 voittoa. Ravitoimittajat ry:n valintaraadin papereissa Forss oli kuitenkin ykkönen. Maalintekijän nimikin pysyi ennallaan, kun Haanpää hyödynsi Fernandon lepsun purkupallon ja teki illan neljän osuman. Pykälää korkeamman divisioonan suosikki I. Ottelun alkupuoliskolla AC Oulu hallitsi tapahtumia, mutta toisella puoliajalla KPV:kin pääsi peliin mukaan ja loi paikkoja. minuutilla), Motherwell–Hibernian 2–0, St. Pelimerkki, poissa:– 5. Pihlajan Aaroni oli paras selvällä ääntenenemmistöllä. Pelimerkki oli noussut loppukaarteessa jo toiselle radalle ja jatkoi I. Tapio Perttusen iltapäivä käynnistyi täydellisesti, kun Scioto Dawn voitti ennen raviveikkausta ajetun tavallisen rahasarjan ja Poken Viasko kiri heti perään haastajadivisioonan parhaaksi. Skotlannin liiga: Celtic–Aberdeen 1–0, Hearts–Rangers 1–0, Inverness–Hamilton 1–1, Kilmarnock–Dundee 1–1 (Alexei Eremenko jr ulosajo 54. kilpailupäivä: 500 m: Miehet: 1) Kyou-Hyuk Lee Etelä-Korea 34,92, 2) Tae-Bum Mo Etelä-Korea 35,19, 3) Stefan Groothuis Hollanti 35,21, 4) Shani Davis USA 35,25, 5) Ryohei Haga Japani 35,27,....10) Mika Poutala Suomi 35,52,...23) Pekka Koskela Suomi 35,92. KPV:tä edustanut ja SJK.hon siirtynyt Aki Sipilä ei ollut vielä kentällä. lähtö, lv 2100 m: 1) Scioto Dawn*/ Tapio Perttunen 18,8a (6,57), 2) Haba Roy 18,8a (6,54), 3) Ecarter 19,0a (72,75), 4) Frida Iver 19,1a (2,68). lähtö: 2 Viper Acktion, poissa: 7. Jaksoimme painaa loppuun asti ja olisimme mielestäni ansainneet maalin tai parikin, KPV:n valmentaja Keijo Hautamäki totesi. – Kyllä Suur-Hollolan voitto oli kauden huippuhetki. Muut ehdokkaat olivat derbyvoittaja Express Type, ravikuningatar I. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Max Moonlight/Arto Hammar 17,7a (12,72), 2) You Wish 18,0a (1,93), 3) Fara Dero 18,4a (20,79), 4) Bright Mary 18,6a (8,44).poissa: 2, 7. – Yritin toki ajaa maaliin asti täysillä, mutta eroa kärkeen oli liikaa. lähtö, V75-3 V4-1, lv 2100 m Haastajadivisioonakarsinta: 1) Fiery Sid/Peter Lindroos 16,7a (5,7), 2) Notable Nuts 16,8a (2,88), 3) Emilio Jet 17,0a (7,84), 4) Must Draw 17,1a (8,07). 8. Toni Gardemeister sijoittui kymmenenneksi. Johnstone–St. V4-kerroin: 899,77. SJK:n miehistössä nähtiin Jarossakin pelanneet Petter Meyer ja kapteenin nauhaa kantanut Chris Cleaver. Tauon jälkeen sama meno jatkui. – Omistajat ja valmentaja ovat sen verran urheiluhenkisiä, että kilpaa haluamme ajaa, vaikka kuusivuotiaalla on tiukka tehtävä kamppailla vanhempia hevosia vastaan. Kiihdytyksessä suosikin taakse päässyt T. 18) Koskela 71,480,... Pihlajan Aaronin talvivalmennus on sujunut hyvin. Georgialaiset Georgi Khidasheli ja Georgi Vardosanidze eivät ehtineet vielä kokoonpanoon antamaan näyttöjään. Toto (3-5-1): 1,68 1,26-2,29-2,28 8,50. Kaksikko järjesti vielä omat maalijuhlat päästyään tositoimiin. Ensimmäinen vartti oli eteläpohjalaisten hallintaa ja kahteen kertaan mentiin kulmalipullekin. Valiodivisioonakarsinta: 1) Filho/Teemu Okkolin 26,8 (19,59), 2) Petros 27,9 (54,04), 3) Oktaavia 27,1 (2,19), 4) Pyrypolun Dumdum 27,9 (9,03). Jaron miehistöstä sellainen löytyi, kun Tommi Haanpää intoutui hurjastelemaan maaleilla. 7. M. Muut ehdokkaat olivat Tuomas Korvenoja ja Teemu Okkolin. Troikka: 353,72. Skrabb-Wargh -akselin viimeinen maali nähtiin vain minuutti ennen päätöstä. Aasian-mestaruuskisat, puolivälierät: Australia–Irak 1–0 ja, Iran–Etelä-Korea 0–1 ja. JAN BJÖRKLUND Tero Sipakko TURKU (STT) V75-kierros sujui lauantaina Metsämäen raviradalla Turussa lämminverisillä odotetuissa merkeissä, mutta kotimaisen rodun lähdöt tuottivat yllätyksiä ja vain yhdestä systeemistä löytyi kaikki seitsemän voittajaa. Kultakypärä-kisan voitto ja valtakunnan ajajaliigan ykkössija siivittivät Mika Forssin Vuoden ohjastajaksi. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m Metsämäen mestari: 1) Fieldhill Baron/Ari Moilanen 18,7a (1,99), 2) Hard To Stop 18,9a (58,3), 3) Baker Birdland 18,9a (2,71), 4) Jumble Girl 19,3a (44,42). Japani–Etelä-Korea, Uzbekistan–Australia. Piirto hallitsi lähdön tapahtumia loppusuoran alkuun, missä se ponkaisi laukalle. Liigakauteen valmistautuvat punapaidat kouluttivat loppuottelussa Kakkosen Seinäjoen Jalkapallokerhoa maalein 7– 2 (3–1) Tellus-hallissa. 06-831 4755 p. Filhon tavoin takamatkalta lähteneet suosikit Oktaavia ja Köppinen saivat selvästi vaikeammat juoksut eivätkä jaksaneet puristaa ihan voittokamppailuun. Naiset: 1) Nesbitt 76,075, 2) Wolf 76,890, 3) Gerritsen 76,975. Ravigaalassa julkistettiin myös Vuoden raviteko. Haanpää nakutti hattutempun täyteen ajassa 40. Hänninen ajaa seuraavaksi Meksikon MM-rallin Skodan S2000-kalustolla. Tammiturnauksen pronssiottelussa Stahre Akatemia tyrmäsi Närpiön Kraftin 7–0 (4–0). 4. V4-kerroin: 2147,22. P. Sää oli hieno ja väkeä oli paljon katsomossa. lähtö, V75-4 V4-2, sh 2100 m Huippudivisioonakarsinta: 1) T.M. Vakio 1 Oikea rivi: X12 X11 X21 X1X1 Voitonjako: 13 oikein 42 kpl voittoosuus 3 644,80 e, 12 oikein 116,80 e, 11 oikein 13,10 e, 10 oikein 3,80 e. – Ensimmäiseksi harjoituspeliksi kelvollinen esitys. Viime vuonna ruuna voitti kymmenestä kilpailusta seitsemän. lähtö, V75-6 V4-4 DUO-2, lv 2100 m Kultadivisioonakarsinta: 1) Viper Acktion/Kari Rosimo 15,8a (3,21), 2) Elegance Kemp* 15,9a (2,9), 3) Present S 16,2a (28,65), 4) Cannon Flame 16,2a (15,86). Pelijakaumaa tarkastellessa Filho ei ollut aivan yhtä vaikea merkki kuin kylmäverikohteiden muut voittajat Poken Viasko ja T. – Valinta ei ollut ainakaan minulle yllätys. P. Joensuulaisessa Jipossa viimeksi pelannut testimies, Timo Tahvanainen teki esityön osumaan. Seinäjoella jalkapallo-oppinsa saanut hyökkääjä tykitti komeasti ohi SJK:n brassiveskari Luis Fernandon. Pihlajan Aaroni palkittiin Vuoden hevosena Pihlajan Aaroni valittiin vuoden hevoseksi. Päivän Duo: 11-2, kerroin: 8,14. MONACO (STT) Päätöspäivän kiri ei riittänyt nostamaan Juho Hännistä kuudennelta sijalta IRC-sarjaan kuuluvassa Monte Carlo -rallissa. Mirren 0–0. Sitä ennen pitäisi ajaa ainakin yksi kilpailu, Lahtinen suunnitteli. Teemu Okkolin päätti rivin Filholla, joka sai suomenhevosten kovimpien sarjojen kohtaamisessa takamatkalta lentävän lähdön ja eteni kärkeen jo ensimmäisessä kaarteessa. Piirron laukattua kärkeen. Kouvolan edellisviikon yllättäjä Nooran Poika kiri ulkoa vielä haastamaan, mutta Jukka Kauppisen kannustama T. 3. OlliPekka Itälä ja Tom Melarti toipuvat vammoistaan. Pelimerkki/Jukka Kauppinen 28,7a (36,69), 2) Nooran Poika 28,7a (21,96), 3) Raimat 29,0a (61,15), 4) Toivon Lohtu 29,0a (34,65). Olemme päässeet treenaamaan juuri kuten olemme halunneet. RAHAPELIT V75-ravi Oikea rivi: 1. – Filho on ollut pitkään hyvässä kunnossa, mutta mikään ei ole onnistunut. Troikka: 203,13. Vieraatkin saivat maalitilin auki, kun hyvällä sommitelmalla pelattiin Lee Brennan maalipaikkaan, ja pyssy puhui. min), Parma–Catania 2–0. Pihlajan Aaroni on ravuri, josta odotetaan uutta ihmeruunaa. – Hänellä on hyvä pelikäsitys ja ajoitus. lähto: 11 Etoile Etain, poissa:– 6. Junioripitoinen KPV kaatui Oulussa Tapani Postila PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren Jaro vei odotetusti nimiinsä perinteisen Tammiturnauksen. 5. V4-kerroin: 31,99. P. Hänninen kuroi viidellä viime erikoiskokeella kärkeä kiinni minuutilla, mutta torstaina väärän rengasvalinnan myötä kertynyt ero oli liian suuri sijoituksen parantamiseen. Vipotiina Vuoden vanhempi suomenhevosori: Erikasson Vuoden 3-vuotias lämminverinen: Embassy Caviar Vuoden 4-vuotias lämminverinen: Express Type Vuoden vanhempi lämminverinen tamma: Magical Queen Vuoden vanhempi lämminverinen ori: E L Mikko Vuoden ravirata: Rovaniemi Vuoden kesäravirata: Kokemäki Vuoden nuorisoravikerho: Jokimaan ravinuoret Vuoden voitokkain: Westcoast Lord Vuoden Raviveikkausohjastaja: Antti Teivainen Vuoden Raviveikkaushevonen: Magical Queen Kunniamaininta: Saksan Derby-voitto Unikum / Markku Nieminen Kunniamaininta: Riina Rekilän menestyminen Pohjois-Amerikassa LUISTELU Heerenveen: Sprintterien MM-kilpailut: 1. Ukrainalainen testipelaaja Sergei Shpak pelasi vasempana puolustajana aivan kelvollisesti, mutta ei yhtä nousua enempää osallistunut hyökkäysten rakenteluun. Titteli oli Forssin toinen. PYÖRÄILY Willunga: Maantiepyöräilyn Australian ympäriajo: Etappi 5/6, McLaren Vale–Willunga (131 km): 1) Francisco Ventoso Espanja 3.06.10, 2) Michael Matthews Australia, 3) Matthew Goss Australia, sama aika, ...75) Lance Armstrong USA jäljessä 1.48 minuuttia. Jaron kokoonpano: Teles; Grove, Aho, Brunell (Vasiljev), Sphak (Shabani); Kronholm (Kula), Tahvanainen, Byskata; Haanpää (Skrabb), Niang (Elmi), Tshibasu (Wargh). Tänään satsasin alkuun sillä ajatuksella, että jos pääsee keulaan, niin siitä ajetaan, Teemu Okkolin selvitti. Naiset: 1) Christine Nesbitt Kanada 1.15,01, 2) Ireen Wüst Hollanti 1.16,49, 3) Gerritsen 1.16,89, 4) Laurine van Riessen Hollanti 1.17,23, 5) Jenny Wolf Saksa 1.17,36. Akseli Lahtinen ja hänen sukulaisistaan sekä ystävistään koostuva omistajaporukka Stable Aaron Rowan saivat iloita makeasta voitosta. Tilanne: 1) Cameron Meyer Australia 16.00.40, 2) Goss –8 sekuntia, 3) Laurens ten Dam Hollanti –10. – Poken Viasko on perushyvä hevonen, ja siitä on odotuksia, mutta kyllähän voitto oli nyt tosi iso yllätys, Tapio Perttunen pohti. Remontoimme !!!! Remontoimme !!!! Kokkolan ravintola Kokkolan ravintola suljettu 24.1-7.2 suljettu 24.1-7.2 Ylivieskan ravintola Ylivieskan ravintola palvelee normaalisti! palvelee normaalisti! KONSERTIT RAVINTOLAT OULU (KP) Ykköstä kohti valmistautuva KPV aloitti harjoituspelinsä lauantaina Oulussa Heinäpään hallissa, jossa liigajoukkue AC Oulu otti voiton maalein 3–0 (2–0). Kovan luokan viimeistelijä SJK: n joukkueesta kuitenkin vielä puuttuu. Pihlajan Aaroni on juossut SEja ME-tuloksia, lyönyt kotimaiset huiput ja nipun norjalaisia, Lahtinen totesi. M. Ylimmän voittoluokan jako-osuus oli vähän yli 124 000 euroa. Kokeneesta kaartista mm. Tällä kaudella haaveena on, että Satakunta Senior huhtikuun lopulla olisi ensimmäinen suurkilpailu, johon hevonen osallistuu. 6. Simon Skrabbin otteet pelissä saivat luotsin tyytyväiseksi. Irakli Sirbiladze puolestaan saapuu Kokkolaan keskiviikkona. Hänet valittiin vuoden parhaaksi raviohjastajaksi myös vuonna 2008. Toto (4-810): 5,70 1,56-1,65-2,39 6,59. Käyntiosoite: Alvar Aallon katu 8, Seinäjoki Postiosoite: PL 156, 60101 Seinäjoki Tarkemmat yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.ely-keskus.. 06-831 4755 www.pedrinas . Jaron Tommi Haanpää koulutti entistä seinäjokelaista seuraansa neljällä osumalla. Pihlajan Aaronista tuli julkkishevonen jo kolmeja nelivuotiaana. 11. Kuudes sija tänä vuonna, mutta jos ei voita niin muilla sijoituksilla ei ole mitään merkitystä, Hänninen summasi. Oktaavia kiersi vauhdikkaan päätöskilometrin toista rataa ilman vetoapua ja Köppinen vielä sen ulkopuolella. Toto (11-112): 30,35 5,22-1,42-2,25 109,76. Pelivaihto 589 080,10 e, yleisöä 1 798 Turku: Ravigaalassa palkitut: Vuoden hevonen: Pihlajan Aaroni Vuoden ohjastaja: Mika Forss Vuoden valmentaja: Pekka Korpi Vuoden hevosenomistaja: Yrjö Ksenzak Vuoden raviteko : Jaajon ravibussi Vuoden kasvattaja: Harjun-Talli Vuoden komeetta: Tuokkolan Touho, Santtu Raitala Vuoden Monte-ohjastaja: Nelly-Janiika Korpikoski Vuoden Hevosenhoitaja: Jaana Lehtonen Vuoden 4-vuotias suomenhevonen: Tas Onnekas Vuoden 5-vuotias suomenhevonen: Pihlajan Aaroni Vuoden vanhempi suomenhevostamma : I. Toto (11-12-5): 3,07 2,36-4,822,85 33,98. Jaajo Linnonmaan isännöimä ravibussi on kuljettanut ensikertalaisia Vermon keskiviikkoraveihin. Mika ForssistaVuoden ohjastaja Rekilän menestyminen palkittiin ravigaalassa Turku: 1. Keno Voittonumerot: 4, 5, 15, 20, 24, 26, 29, 30, 36, 38, 45, 48, 54, 56, 57, 58, 59, 66, 68, 70 JALKAPALLO Italian Serie A: Palermo–Brescia 1–0 (B: Perparim Hetemaj kentälle 64. Kuivalla asfaltilla erot kaventuivat liian maltillisesti. Ohjastaja Antti Teivaisen mukaan hevonen oli täysissä voimissa ja laukkasi liikaa innokkuuttaan, kun hän veti siltä tupot korvista. Akseli Lahtisen ajamana se valloitti Suur-Hollolan, Derbyn ja Åbofemmanin. Skrabb antoi namupassin ja Wargh nosti yli vastaantulevan maalivahdin. lähtö: 6 T.M. Pekka Korpi on Vuoden valmentaja viidennen kerran peräkkäin. Sen sujuva ravi ja hurja nopeus antoivat odottaa paljon viisivuotiskaudelta. Hännisen kiri ei riittänyt kuudetta sijaa korkeammalle. www.pedrinas . Skrabb syötti ensiksi ”Frillin” maalintekoon ja seuraavaksi Skrabb pyssytti itse kaukaa pallon yläkulmaan. Seuraavankin maalin rakentaja löytyi testiosastolta, kun Francis Tshibasu toimitti pallon Haanpään jalkaan. Jaron valmentaja Aleksei Jeremenko sr. Muut ehdokkaat olivat Antti Teivainen, Ari Moilanen ja suurkilpailuissa hienosti pärjännyt Harri Koivunen. V4-kerroin: 3182,60. Pelimerkki piti pintansa. Naiset: 1) Jenny Wolf Saksa 38,21, 2) Margot Boer Hollanti 38,28, 3) Nao Kodaira Japani 38,28, 4) Heather Richardson USA 38,51, 5) Annette Gerritsen Hollanti 38,53. M. Ja Pihlajan Aaroni löi huippuhevoset ja teki viisivuotiaiden ME-tuloksen. Espanjan liiga: Sevilla–Levante 4–1. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 23.1.2011 9 URHEILU RAVIT Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Seinäjoella muuttaa uusiin tiloihin ja osoitteeseen 1.2.2011 alkaen. 21) Poutala 71,550
93 Baltic Princess -risteily + 3 yötä Pärnussa ke-su 5 pv 16.3. (06) 8242 350 Telefax (06) 8242 395 Gsm 0400 566 295 anne.makela@asianajaja.kpnet.com Asianajotoimisto Sippola Oy Ristirannankatu 7, 6. Melbourne: Australian avoimet, kauden arvoturnaus 1/4, palkintosumma 18,5 miljoonaa euroa: Kaksinpelin 3. Tiedustelut: Mustasaari: Eliisa Uusihaka Niilontie 1 65610 Mustasaari puh. 040 801 2593 ja Irmeli Vesterinen p. Osa opiskelua on oppilaan kuntouttavaa opetusta Kouluttaja: matematiikkaterapeutti Marja Dräger Hakemukset 7.2.2011 mennessä Lisätiedot: Terhi Kniivilä-Kupila, puh. Vuokra 6.50 /m². Lisätietoa koulutuksesta Maiju Ketko p. Alanya, Belek, Side ...... 2095 Norjan vuonoristeily 3.5. 1260 Royal Caribbean-risteilyt Näe ja koe kiertomatkalla TULE KEHITTÄMÄÄN OSAAMISTASI YLIOPISTOON! LISÄTIETOJA JA HAKULOMAKKEET: WWW.CHYDENIUS.FI KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kokkolan yliopistokeskus Chydenius tarjoaa täydennyskoulutuksena seuraavat maksulliset koulutukset. 050 541 5697 etunimi.sukunimi@tamk.fi Hakuaika 10. Kruunupyy Tarvitsemme Sinua lähihoitaja, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, sosiaalityöntekijä, osastonsihteeri ym. .................. Rakennus myydään kunnostusvelvoitteella. Aluehallintovirastojen yhteisen palkkausjärjestelmän valmistuttua palkkaus arvioidaan uudelleen. 010 366 1270 Telefax 010 366 1289 email: kokkola.oikapu@oikeus.. 169 Lentäen Helsingistä! Vilna pe-ma 8.4., 22.4. Baltic Princess -risteily Tallinnaan Kuljetus 16.3., 19.3., 4.5. 29.980 € MB VITO -08 (otettu käyttöön tammik.) 111cdi, 85kW, autom., vetokoukku, aj. 270 m², peruskorjattu v. ................. 15.2.2011 P.O. (28.4.) 495 Meiltä saat lentoliput, laivaliput, majoitukset ja lomamatkat kaikkialle maailmaan! Kylpylälomalle edullisesti! Kaupunkilomat la-la 8 pv alk. ............ ja valtuutetut jälleenmyyjät Puh.hinta 8,28 snt/puh+7 snt/min, matkapuh. 9, 67100 Kokkola AA Kari Autio Puh. (08) 420 475 Telefax (08) 425 818 LÄNSIJA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTOSSA työsuojelun vastuualueella on haettavana TEOLLISUUDEN tarkastajan virka (työavain 300-28-11) Viran sijoituspaikka on Kokkola. .... alk. 040-5147 485 RATKAISUKESKEINEN NEUROPSYKIATRINEN (ADHD) VALMENTAJAKOULUTUS (20 OP) Kohderyhmä: opettajat, erityisopettajat, koulunkäyntiavustajat, terapeutit, sairaanhoitajat sekä sosiaalija terveysalan ohjaajat ja avustajat Aika ja paikka: 7.4.-1.11.2011, Kokkola Hakemukset 28.2.2011 mennessä Lisätiedot: Anette Dahlvik, puh. kierrosta: Daniele Bracciali/ Potito Starace Italia–Ivan Dodig Kroatia/ Jarkko Nieminen Suomi 6–4, 6–4. 050 407 3483, eliisa.uusihaka@folkhalsan.fi Pietarsaari: Åsa Lindroos-Lönnbäck, Itärannantie 32, 68620 PIETARSAARI, puh.044 066 5649, asa.lindroos-lonnback@folkhalsan.fi katso myös folkhalsan.fi osaamista – osallistumista – huolenpitoa 1 vk alk/hlö. ................. Hakemukset ti 8.2.2011 klo 15.00 mennessä vastaava sosiaalityöntekijä Tiina Mankonen osoitteella: Perusturvaliikelaitos Saarikka / Perheja sosiaalipalvelut, PL 13, 43101 SAARIJÄRVI. Olemme Kokkolan asuntomessuilla 15.7 14.8.2011. (06) 8349 440 Fax (06) 8349 441 asianajaja.autio@elisanet.. Toimitusmaksu 10€/varaus 5.4. 689 13.5. Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. .......................................... Lisätietoja mol.. ............... Asianajotoimisto Talviaro Oy Kauppatori 2, 67100 Kokkola P. Jos kiinnostuit, kerro toiveistasi avoimessa hakemuksessa kotisivujemme www.sote.pietarsaari.. – 28. 040 7184 508, kari.juntti@kaustinen.. Viran palkkaus on alussa 2600-2800 €/kk. Rodos ........................ Lisätietoa koulutuksesta Eeva Manni p. 215 su-to 5 pv 13.3. SUNNUNTAINA 23.1.2011 KESKIPOHJANMAA 10 TENNIS MYYTÄVÄNÄ PILHA KOTI 101 (+ 45 yläkertavaraus) Päivi ja Hannu Heikkisen suunnittelema uusi koti kasvaa tarvittaessa suurellekin perheelle. 06-781 5000 www.nymotors.. Kannuksen kaupunginhallitukselle osoitetut kirjalliset tarjoukset 1.3.2011 mennessä merkillä ”kiinteistö” os. 8,28 snt/puh + 17 snt/min KOKKOLA Ristirannank 7, 020 120 4620 ma–pe 9–17 Puhelinmyynti 020 120 4000 ma–pe 8–18, la ja su 10-14 www.matkavekka.fi – ilman toimitusmaksua! Hinnat ovat alkaen-hintoja/€/hlö. (06) 822 0393 Fax (06) 822 3865 asianajotoimisto.suutari@lawof. 799 23.4. www.lakineuvo.. 215 Tallinna to-su 4 pv 17.3. .............. 040 728 8855 ja johtaja Arto Teronen puh. Koulutus alkaa kesäkuussa ja kestää 1,5 vuotta. Parhaimmat valmiudet viran menestykselliseen hoitamiseen antaa soveltuva korkeakoulututkinto sekä työkokemus teollisuuden toimialoilta. 8,28 snt/ puh+17 snt /min Saat nopean varaajan edun 50€ kesäesitteen punaisista lähdöistä, kun varaat matkasi 28.2. 1395 Pohjois-Italian järvialueen puutarhat 16.4., 30.4. PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch Eriksson Isokatu 17, 68600 Pietarsaari Puh. Katso lisää sivuiltamme ja kysy info@ultimatemarket.com. 135 Kuljetus satamaan lisämaksusta. 1179 Aleksanteri Suuren jalanjäljillä 7.5 .......................................... Kaupunkiloma lähellä Pärnu su-to 5 pv 13.3, ....................... Hihnakankaantie 12. 319 Kuljetus satamaan lisämaksusta. 125 Saarenmaa to-su 4 pv 7.4. Get ready for your future! opettajaksi kokkolassa! Ammatillinen opettajakorkeakoulu www.tamk.fi/taokk Ammatillinen opettajankoulutus antaa opettajan pedagogisen kelpoisuuden ammatillisten oppilaitosten, aikuiskoulutuksen ja ammattikorkeakoulujen lisäksi myös yleissivistäviin kouluihin sekä vapaaseen sivistystyöhön. Torro ylitti EM-hallikilpailuiden tulosrajan. Tule katsomaan Pilha Avantgarde Kotia ja näet millainen puutalo on parhaimmillaan. 379 Berliini-Praha-Marienbad 1.7., 8.7. 03 245 2052 sekä Paula Larvala ja Meeri Rautio p. ASIANAJOTOIMISTOT Kaustisen kunta tarjoaa vuokralle 500 m² ICT-toimitilaa Haitekki-talossa. ............................. ...................... Miehet: Andy Murray Britannia (5)–Guillermo Garcia-Lopez Espanja (32) 6–1, 6– 1, 6–2, Aleksandr Dolgopolov Ukraina– Jo-Wilfried Tsonga Ranska (13) 3–6, 6–3, 3–6, 6–1, 6–1, David Ferrer Espanja (7)– Richard Berankis Liettua 6–2, 6–2, 6–1, Milos Raonic Kanada–Mihail Juzhni Venäjä (10) 6–4, 7–5, 4–6, 6–4, Robin Söderling Ruotsi (4)–Jan Hernych Tshekki 6–3, 6–1, 6–4, Marin Cilic Kroatia (15)– John Isner USA (20) 4–6, 6–2, 6–7 (5– 7), 7–6 (7–2), 9–7, Jürgen Melzer Itävalta (11)–Marcos Baghdatis Kypros (21) luov. Asianajotoimisto Kari Autio Pitkänsillankatu 37 as. YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 1 B 20 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala AA Mika Keskitalo Puh. Tervetuloa tekemään edullisia kelkkaostoksia. 040 845 9192. naaliin. 289 Haapsalu-Hiidenmaa-Saarenmaa 28.4. 239 Rakvere to-su 4 pv 17.3... Huvin vuoksi merelle! Kuva: kylpylähotelli Strand Pohjois-Viron kartanot 10.6., 17.6 ..... 379 Saarenmaa su–su 8 pv 13.3.. MATIKKATERAPIA AUTTAA – MATEMATIIKKAVAIKEUDEN TUNNISTAMINEN JA KUNTOUTUS (6 OP) Kohderyhmä: matematiikan opetusta antavat erityisopettajat ja luokanopettajat Aika ja paikka: 24.2.-10.11.2011 (yht. 159 to-su 4 pv 17.3. 03 245 2053, etunimi.sukunimi@tamk.fi Ammatillinen erityisopettajankoulutus antaa pätevyyden erityisopetuksen tehtäviin ammatillisessa koulutuksessa. mennessä! Etu on huomioitu esimerkkihinnoissa. 169 su-to 5 pv 13.3. Naiset, seiväs: 1) Kristina Gadschiew Saksa 442, 2) Julia Hütter Saksa 442, 3) Jioina Ptaenikova Tshekki 442, 4) Martina Strutz Saksa 423, 5) Minna Nikkanen Suomi 423 (kkk). ......... 044 3745 250. ce.inet.. .............. 010 366 1260, fax 010 366 1269 email:kokkola.oikapu@oikeus.. 040-7476 378 Vaunusepäntie 19, Pietarsaari Puh. Se järjestetään aloitusjaksoa lukuun ottamatta Kokkolassa. 51 tkm h. Tarvittaessa hakemukset voi toimittaa Länsija Sisä-Suomen aluehallintoviraston kirjaamoon (osoite: PL 200, 65101 Vaasa). AUTOURHEILU Monaco: IRC-sarjan kilpailu 1/13, Monte Carlo ralli: Lopputulokset ek:n 13/13 jälkeen: 1) Bryan Bouffi er Ranska, Peugeot 3.32.55,6, 2) Freddy Loix Belgia, Skoda jäljessä 32,5 sekuntia, 3) Stephane Sarrazin Ranska, Peugeot –51,9, 4) Guy Wilks Britannia, Peugeot –1.19,7,6) Juho Hänninen/Mikko Markkula Suomi, Skoda –1.29,3, ...10) Toni Gardemeister/Tomi Tuominen Suomi, Peugeot –9.09,0.. hyppykarnevaali: Miehet, korkeus: 1) Tom Parsons Britannia 225, 2) Osku Torro Suomi 224 (kkk), 3) Jussi Viita Suomi 218, 4) Benjamin Lauckner Saksa 214, 5) Karim Samir Lotfy Egypti 214. ......... PORTUGALI 15.4. -26.5. 1150 Itämeren kierros 17.7, 24.7., 31.7. You can also complete a double degree and spend a semester or two abroad at one of our partner universities. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Albufeira 1 vk 679 Lennä suoraan Kokkolasta Puhelinmaksu kiinteästä liitymästä 8,28 snt /puh + 7 snt/min, matkapuh. Asianajotoimisto Anne Mäkelä Torikatu 35 A, 67100 Kokkola Puh. Se toteutetaan Tampereella. 119–112. Virassa edellytetään hyvää suomen ja ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa. KUULUTUKSET KOULUTUS MATKAILU AVOIMET VIRAT JA TOIMET PALVELUKSEEN HALUTAAN MOOTTORIAJONEUVOT MATKAILU KIINTEISTÖT Edustava 1090m 2 liikekiinteistö kahdessa kerroksessa aivan Kokkolan ydinkeskustassa Citymarketin ja Halpa-Hallin välissä. Lisätietoja : Jan Lindroos P: 0400 564366 jan.lindroos@kp-konekeskus.com VUOKRATAAN AVOIMET OVET BECOME A PROFESSIONAL IN INTERNATIONAL BUSINESS OR TOURISM Make your dreams of an international career a reality at Kajaani University of Applied Sciences! Our Bachelor Programme in International Business and Bachelor Programme in Tourism offer high quality education in small, genuinely international groups. www.kajak.. 299 su-to 5 pv 13.3.... KORIPALLO NBA perjantaina: New Jersey–Detroit 89–74, Orlando–Toronto 112–72, Washington–Phoenix 91– 109, Atlanta–New Orleans 59–100, Boston–Utah 110–86, Cleveland–Milwaukee 88–102, Memphis–Houston 115–110, San Antonio–New York 101–92, Denver–LA Lakers 97–107, Golden State–Sacramento ja. sis. etunimi.sukunimi@oikeus.. (06) 723 5944 www.cheriksson.. . (06) 831 5083 Fax (06) 822 0415 kaitaluoma.koittola@asianajajat. – Moottorikelkat – Ajovarusteet – Varaosia – Huolto – Käytetyt kelkat Tervetuloa tekemään edullisia kelkkaostoksia. Kysy liityntäkuljetusta satamaan! Toimitusmaksu 10€/varaus. 149 Haapsalu to-su 4 pv 5.5. TREND / CLASSIC / MODERN Mallisto alk. Folkhälsan Botnia Ab Haemme työyhteisöömme täydennystä fysioterapeuttia Mustasaareen fysioterapeuttia & puheterapeuttia Östanlidiin, Pietarsaareen Fysioterapeutilta edellytämme kokemusta neurologisesta fysioterapiasta tai kiinnostusta kehittyä neurologisessa/vaikeavammaisten fysioterapiassa. Myydään Kannuksen kaupunki myy Eskolassa 5 huoneiston kiinteistön os. Tervetuloa työtiimiimme! Sosiaalija terveysvirasto – Sinua varten Palveluksessamme on nykyään noin 1700 osaavaa ammattilaista, jotka haluavat työskennellä asiakkaan parhaaksi. KOKKOLAN OIKEUSAPUTOIMISTO Torikatu 40, 67100 Kokkola Puh. (16.3.) 64 sisältää kuljetuksen Päivä Tukholmassa Helsingistä Kuljetus satamaan 1.3. .......................... .............. 2011 Lisätietoa taokk@tamk.fi sekä www.tamk.fi/taokk ja www.opekorkeahaku.fi Perusturvaliikelaitos Saarikan (Saarijärvi, Karstula, Kannonkoski, Kivijärvi ja Kyyjärvi) Perheja sosiaalipalveluiden vastuualueella tulee avoimeksi SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRKA 1.3.2011 alkaen PERHETYÖNTEKIJÄN TOIMI 1.4.2011 alkaen Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) mukainen kelpoisuus. 895 Linnojen Slovakia ja Tatravuoristo 16.5., 6.6., 11.7.......(16.5.) 975 Piemonte ja Liguria ruokaja viinimatkat 2.4., 9.4. .................. 1. sijaispankissa tai ota yhteys suoraan sijaispankkiin (06) 786 1760. Majoitus jaetussa 2h huoneessa. Rakennus ei ole käytössä ja se on kylmillään. 045 1361 300 • www.biskops.. 189 Haapsalu to-su 4 pv 17.3.................... Don’t miss out on this great opportunity apply now! Apply online at www.admissions.. .. Tontti ei sisälly kauppaan. ............ .............(8.4.) 389 Jurmala pe-ma 13.5., 20.5.. Sijainti hyvien liikenneyhteyksien varrella. 6–7 (5–7), 6–2, 6–1, 4–3, Rafael Nadal Espanja (1)–Bernard Tomic Australia 6– 2, 7–5, 6–3. kierrosta (sijoitetut ja pohjoimaalaiset): Naiset: Kim Clijsters Belgia (3)–Alize Cornet Ranska 7–6 (7–3), 6–3, Iveta Benesova Tshekki–Anastasia Pavljutshenkova Venäjä (16) 6–3, 1–6, 7–5, Vera Zvonareva Venäjä (2)–Lucie Safarova Tshekki (31) 6–3, 7–6 (11–9), Agnieszka Radwanska Puola (12)–Simona Halep Romania 6–1, 6–2, Flavia Pennetta Italia (22)–Shahar Peer Israel (10) 3–6, 7–6 (7–3), 6–4, Jekaterina Makarova Venäjä– Nadia Petrova Venäjä (13) 6–2, 3–6, 8– 6, Petra Kvitova Tshekki (25)–Samantha Stosur Australia (5) 7–6 (7–5), 6–3. Koulutus alkaa elokuussa ja kestää 1,5 – 2 vuotta. – Neljä keilaajaa eteni pudotus. KEILAILU Las Vegas: Miljoonan dollarin Mestarien turnaus, Yhdysvaltain kiertueen arvokisa 2/4: Karsinnan lopputulokset, 58 sarjaa: 1) Tom Smallwood USA 13 066 pistettä (19 voittoa–5 häviötä, 570 hyvityspistettä), 2) Tom Daugherty USA 13 545 (16–8, 480), 3) Mika Koivuniemi Suomi 13 424 (13–11, 390), 4) Andres Gomez Kolumbia 13 376 (15–9, 450), 5) Chris Barnes USA 13 358 (14–10, 420), 6) Dan MacLelland Kanada 13 347 (11–13, 330), 7) Osku Palermaa Suomi 13 314 (11–13, 330). Tila on laadukas, hyvin varusteltu: valokuituyhteys, kulunvalvonta ja helposti muunneltavissa. Hakemukset pyydetään toimittamaan viimeistään 4.2.2011 klo 16.15 mennessä ensisijaisesti valtion työnhakusivustolle www.valtiolle.. .................. between 3.1. alk/hlö/B4 ................................ Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. Ansioksi katsotaan työsuojelun tuntemus tai kokemus työsuojelutehtävistä. (06) 8352 340 Fax (06) 8352 342 Gsm 0400 566 296 kotisivut: www.hlaakso.. 579 Pärnu lentäen Kokkolasta 23.4.! Pärnu to-su 4 pv 17.3.. Nelinpelin 2. 77 Viking Line alk/hlö/C4 ...................... Julkiset oikeusavustajat: AA Riitta Remahl, AA Kari Korpijärvi, VT Ulla Pentti, VT Kimmo Holmberg SIVUVASTAANOTOT Kannuksessa ja Kaustisella PIETARSAAREN TOIMIPAIKKA Kauppiaankatu 8, 68600 Pietarsaari p. 795 Katalonian jalokivet 6.5., 13.5. 040-5147 485 DEFUSING –KOULUTUS (3 OP) Kohderyhmä: kriisija traumatilanteita työssään kohtaavat kuten sosiaalija terveydenhuoltohenkilöstö, kriisivastaavat, kriisiryhmissä toimivat ja niihin haluavat henkilöt Aika ja paikka: 15.-16.3.2011 ja 5.4.2011, Kokkola Kouluttaja: psykologi Jukka Jylhä Hakemukset 7.2.2011 mennessä Lisätiedot: Terhi Kniivilä-Kupila, puh. (06) 868 0460 Fax (06) 868 0464 asianajotoimisto@sippola.inet.. Kuljetus satamaan 13.3., 17.3., 1.5., 5.5. 1977. 1199 Alppien postikorttimaisemat 6.6., 4.7., 18.7. Kiinteistön yhteydessä käytettävissä runsaasti parkkitiloja. Kuvassa Pilha Koti 101 Classic B yläkertavarauksella. (06) 834 9888, 044 384 9888 Telefax 045 199 1656 mika.talviaro@lakineuvo.. + 358 (0) 8 8189 9616 e-mail: admissions@kajak.. Lisätietoja antavat: apulaispiiripäällikkö Tapani Louke puh. Soita heti talomyyntiimme 0424 852 200 (ark). 25.600 € sis alv:n • MAATALOUS • RAUTA • RAKENNUS Puh. ........................................ ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 329 Berliini to-su 21.4., 28.4.... Tarkastajan tehtäviin kuuluu työpaikkojen työolojen valvonta pääasiassa teollisuuden työpaikoilla Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntien alueella. Lisätiedot: Tekninen johtaja Kari Juntti puh. (18.4.) . kesäksi, mutta myös muina aikoina eripituisiin sijaisuuksiin terveydenhuollossa sekä sosiaalija vanhushuollossa. Valitse oma Pilha Kotisi ja tilaa nyt rakennuspiirustukset VELOITUKSETTA! Parasta puutaloarkkitehtuuria parhaalla hinta-laatusuhteella. 6 lähipäivää), Kokkola Sisältö: matematiikkavaikeuden diagnosoiminen, matematiikkavaikeuden kuntoutus, kuntoutuspäiväkirjan pitäminen, kirjallisuutta, referaatteja. Lisätietoja kunnasta www.kaustinen.. Rakennus on 2-kerroksinen ja hirsirunkoinen, asuinpinta-ala n. YLEISURHEILU Wuppertal: Kv. 569 MYYNTI: MATKA-VEKKA Kokkola 020 120 4620 Puhelinmyynti 020 120 4100 (ma-pe 8-18, la ja su 10-14) www.lomamatkat.. 469 Kylpylälomat la-la 8 pv alk. . hintaan Silja Line alk/hlö/C4 ........................... Madeira ...................... .................. kpnet.com AA Hannu Kaitaluoma 0500 900 000 AA Juha Koittola 0400 764 276 OTM Kati Kynnäs 050 356 7878 Asianajotoimisto Hannu Laakso Kauppatori 2, 67100 Kokkola Puh. . .... krs, Kokkola AA Osmo Sippola Puh. 1755 Hurtigruten 18.4., 9.6., 2.7. PL 42, 69101 KANNUS Lisätietoja antaa tekninen johtaja Tapio Erkkilä, puh. KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Tapio Suutari Isokatu 15 B, 67100 Kokkola AA Tapio Suutari Puh. Box 52, Ketunpolku 3 87101 Kajaani, Finland Tel. Asianajotoimisto Kaitaluoma & Koittola Oy Isokatu 5, Kokkola, Puh. alk
euroa/a. Säätiöllä on toimipisteet Kokkolassa ja Pietarsaaressa. 040 7798 501 tai käyttöpäällikkö Björn Åkerlund, puh. DVLDNDVOlKW|LVWl MlUMHVWHOPlOOLVWl MD WDUNNDD WDSDD W\|VNHQQHOOl . Toimimme omissa toimitiloissa Kokkolassa. 040 7798 503. 80 milj. Kokkolan lisäksi koulutusta järjestetään paikallisesti tällä hetkellä Pietarsaaressa, Kaustisella, Toholammilla ja Perhossa. RVDVWRSllOOLNN|Ql RVDOOLVWXW DNWLLYLVHVWL \ULW\NVHQ MRKWRU\KPlQ W\|K|Q MD WRLPLW YHUNNRRVDVWROOD W\|VNHQWHOHYlQ KHQNLO|NXQQDQ HVLPLHKHQl $UYRVWDPPH VHXUDDYLD RPLQDLVXXNVLD MD RVDDPLVWD . Liikevaihtomme 2010 oli n. Se kuuluu OP-Pohjola-ryhmään, jossa työskentelee yli 12 000 pankkija vakuutusalan ammattilaista. 06-832 3400 tai 0500-561418 Soita ja tule juttelemaan! Tyllis Oy Ab on kuorma-auton päällisrakenteita ja perävaunuja valmistava yritys. ja ti 25.1. Palkkauksessa noudatetaan kunnallisen alan Teknistä sopimusta. Tarjoamme sinulle miellyttävän ja antoisan työympäristön yhä tärkeämmällä ja ajankohtaisella toimialalla. Tuotteitamme ovat keskijänniteja pienjännitekojeistot sekä niihin liittyvät kokonaisuudet teollisuuden ja energiayhtiöiden sähkönjakeluun. Odotamme kirjallisia hakemuksia 28.1.2011 mennessä osoitteella: Oy Elkamo Ab, Torpanmaantie 2, 68600 Pietarsaari. Retron päällikkö on säätiön johtoryhmän jäsen. WLHWRD MD NRNHPXVWD ,3 WLHGRQVLLUWR MD .DDSHOL79WHNQLLNDVWD VHNl LQIUDVWUXNWXXULQ UDNHQWDPLVHVWD . Tuotemerkkejämme ovat Self-terveysjalkineet ja Ortobio-erikoisjalkineet. K\YLl MRKWDMDRPLQDLVXXNVLD . Katso: www.alholmenskraft.com Lisätäksemme tuhkan ja sivutuotteiden hyötykäyttöä vahvistamme organisaatiotamme uudella toimella. Lämpölaitoshoitajalta edellytämme hyvää LV-teknistä osaamista, joustavaa ja kustannustietoista palveluasennetta, aktiivisuutta itsenäiseen työhön ja kykyä tarvittaessa työnjohdollisen vastuun ottamiseen. ), puh. Toimeen valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Hakemukset palkkatoivomuksineen 7.2.2011 mennessä osoitteella: Oy Alholmens Kraft Ab, PL 250, 68601 Pietarsaari, kuoreen merkintä Resurssivastaava, tai sähköpostitse: hilkka.kuusela@akraft.. Saatko vietyä työsi menestyksekkäästi loppuun. KUNTOUTUSTYÖ (laillistettu fysioterapeutti) Hakijalta edellytetään ammatillisten opintojen opettajan kelpoisuutta (A 986/1998). Osaat viestiä sujuvasti sekä ruotsiksi että suomeksi. 050 595 4960, mika.heikkila@pohjola.fi. Lähetä hakemuksesi viimeistään 7.2.2011 osoitteessa op.fi/rekry. Sveitsin liiga: Langnau–Kloten 1–2 (K: Marko Luomala 1+0), Geneve–Zug vl. \KWH\GHW DVLDNNDLVLLQ \KWHLVW\|NXPSSDQHLKLQ MD PXLKLQ RSHUDDWWRUHLKLQ . Lisätietoja toimesta antavat toimitusjohtaja Stig Nickull, puh. KEITTIÖMYYJÄÄ Lisätietoja paikasta antaa Petran myyntipäällikkö Ilkka Siivola puh. Saatko energiasi vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Samoin sinulla pitää olla myynti verissä. Meitä on jo yli 10 000 henkilöä ympäri maailman. Puolivälierät (25.–27.1.): Napoli–Inter, Juventus–AS Roma, Palermo–Parma, Sampdoria–AC Milan. Näillä välineillä pystymme toteuttamaan vaativiakin kohteita niin teollisuuden, kiinteistöjen kuin energiayhtiöidenkin jakeluverkkoon. Autamme asiakkaitamme hoitamaan vakuutusja pankkiasiat helposti samassa paikassa ja tarjoamme heille keskittämisestä rahanarvoisia etuja. SAIRAANHOITOTYÖ (laillistettu sairaanhoitaja) 5. Erityisosaamistamme ovat muuntamotuotteet. Lähetä hakemuksesi ja liitä mukaan CV:si palkkatoivomuksineen 2.2.2011 mennessä sähköpostilla osoitteeseen: hakemukset@k1katsastajat.. OP-Pohjola-ryhmä on Suomen suurin finanssitalo, ja vahva kasvumme jatkuu. WDORXGHOOLQHQ MD ODDGXOOLQHQ YDVWXX YHUNNRLQIUDVWUXNWXXULVWD . Toivomme, että sinulla on vähintään opistotasoinen koulutus, kokemusta yritysmyynnistä ja -asiakaspalvelusta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Palvelukseen halutaan www.kpedu.fi NHL perjantaina: Buff alo–NY Islanders 2–5 (0–2, 0–1, 2–2) Ottawa–Montreal 1–7 (1–2, 0–3, 0–2) Florida–Tampa Bay vl. Ryhmä on vankasti kotimaisessa omistuksessa ja sillä on yli 4 miljoonaa asiakasta. Lisätietoja tehtävästä antaa ma 24.1. Kauko Kuitunen 050-363 4065 SYSTERI OY www.self.. Hakemukset opintoja työtodistuksineen 10.02.2011 klo 16.00 mennessä osoitteella: Kalajoen Lämpö Oy, Raumankarintie 2, 68100 HIMANKA Kuoreen merkintä ”Lämpölaitoshoitaja” Tiedustelut: Toimitusjohtaja Paavo Soukka, 0500-580227 Oy Alholmens Kraft Ab on maailman suurin biopolttoainetta käyttävä yhtiö. Tarjoamme haasteellisen tehtäväalueen tuloshakuisessa työyhteisössä, kilpailukykyiset työsuhteen ehdot sekä vahvan tuen henkilökohtaiselle kehittymiselle. Lisätiedustelut puhelimitse koulutuspäällikkö Anja Nousiainen 040 725 0523 tai rehtori Mervi Huttula 044 725 0501 tai sähköpostilla etunimi.sukunimi@kpedu.fi. ointialan yritystä, Applus:aa. QHXYRWWHOXW YDVWXXDOXHHQ PDWHULDDOLHQ MD SDOYHOXLGHQ RVWRVWD . 350 alihankkijoina polttoaineen tuotannossa ja -käsittelyssä. ). Palkkaus ja virkaehdot KVTES:n ja OVTES:n mukaiset. 16.00 mennessä os. euroa ja työllistämme 350 henkilöä. Yhteydenotot ja lisätiedot TJ Göran Tylli (goran.tylli@tyllis.. Soita ark. Alholmens Kraft työllistää 400 henkilöä, 50 on laitoksilla käyttöhenkilöstönä ja n. Haemme EDUSTAJAA Kokkolan talousalueelle Tähän mielenkiintoiseen ja asiakasläheiseen työhön haemme myyntihenkistä, reipasta ja työtä pelkäämätöntä henkilöä. www.k1katsastajat.. Odotamme sinulta: – teknistä tai kaupallista koulutusta – sujuvaa englannin kielen taitoa, muun kielitaidon katsomme eduksi – aikaisempaa ostokokemusta – mieluiten sähköteollisuuden komponettihankinnasta – tietoteknistä osaamista; hallitset Microsoft OfÀ cen ja mahdollisesti Visma L7 -toiminnanohjausjärjestelmän – järjestelmällisyyttä, täsmällisyyttä ja vuorovaikutustaitoja – kykyä toimia itsenäisesti ja huolehtia hankinnoista kustannustehokkaasti Tarjoamme Sinulle kilpailukykyisen palkan ja miellyttävän työympäristön. Resurssivastaavana tehtäviisi kuuluu tuhkamme ja sivutuotteiden – tuotteistaminen ja markkinointi hyötykäyttömateriaaliksi – laadun varmistaminen, että tuotteemme täyttävät voimassaolevat määräykset – pitkäntähtäimen toimintasuunnitelmat ja niiden toteuttaminen Etsimämme henkilön tulisi mieluimmin olla Ympäristöinsinööri, DI tai Geologi Odotamme, että etsimämme henkilö pystyy luomaan hyvän yhteistyön Pietarsaaren seudun viranomaisten, kuntien ja yrittäjien kanssa. 044 7889 581. 1–2 (1–1, 0–0, 0– 0, 0–0, 0–1) Calgary–Dallas 7–4 (2–2, 3–1, 2–1) C: Olli Jokinen 1+1, Niklas Hagman 0+1. Tehtävän hoitaminen edellyttää osallistumista varallaoloon. Työllistämme tällä hetkellä 36 henkilöä. myyntijohtaja Mika Heikkilä, puh. Jokaisen palveluyrityksen tulevaisuus riippuu siitä, kuinka usein se onnistuu ylittämään asiakkaidensa odotukset. Liikevaihtomme on 34 milj. HAEMME KOKKOLAN TOIMIPISTEESEEMME KATSASTAJAA Sinulla on aiempaa kokemusta katsastusalalta. AUTOMAALAAMO ORJALA OY K-rauta Kokkola on monipuolinen, laajan valikoiman omaava rautakauppa, josta löytyvät tarvikkeet ja työvälineet niin rakentajille, remontoijalle kuin ammattiasiakkaallekin. Lisätietoja tehtävästä antaa aluejohtaja Risto Tuominen, puh. Haemme Pohjola Vakuutuksen Pohjoiselle alueelle Keski-Pohjanmaan ja Kainuun yritysasiakkaat -tulosyksikköön Myyntipäällikköä Tehtävänäsi on etsiä ja tarjota vahinkovakuuttamisen ratkaisuja yritysasiakkaillemme sekä hankkia uusia asiakkaita yhteistyössä OP-Pohjola -ryhmän osuuspankkien ja Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen kanssa. Bundesliiga: Ingolstadt–Duisburg 1–1, Osnabrück– 1860 München 0–1, Paderborn–Augsburg 1–1 (P: Jukka Raitala 90 min).. Tutustu Petraan www.petrakeittiot.. Belgian liiga: Eupen–Club Brugge 1–4. K\Yll VXRPHQ MD UXRWVLQ NLHOHQ WDLWRD 2OHWNR KDNHPDPPH KHQNLO|" /lKHWl VLLQl WDSDXNVHVVD KDNHPXNVHVL MD &9VL RVRLWWHHVHHQ UHNU\#MQW¿ YLLPHLVWllQ /LVlWLHWRMD DQWDD 70DULD +|J OXQG PDULDKRJOXQG#MQW¿ SXK *60 Elkamo on sähkönjakelujärjestelmiä kehittävä, valmistava ja markkinoiva yritys. LVI-asentajan ammattitutkintoa tai muuta vastaavaa koulutusta, joka antaa riittävät valmiudet lämpölaitosten käyttöja huoltotehtäviin, prosessiautomaatiojärjestelmien ymmärtämiseen sekä tietokonetyöskentelyyn. euroa, josta viennin osuus oli noin 60 %. Alholmens Kraftin liikevaihto on n. Haemme osaavaan joukkoomme OSTAJAA Toimit vuorovaikutuksessa myyntimme ja tuotantomme kanssa turvaten komponettien oikea-aikaisen saapumisen. Hakemus toimitettava 3.2 2011 klo. Kaksikielisyys katsotaan eduksi. Vain rohkeus voittaa kaiken – ja tekee kehonkin voimakkaaksi. Kokkotyö-säätiö, Yrittäjäntie 2, 67100 Kokkola. Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Margita Lukkarinen, puh. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymään kuuluva Kokkolan sosiaalija terveysalan opisto järjestää lähihoitajakoulutusta sekä monipuolisesti sosiaalija terveysalan lisäja täydennyskoulutusta. Pohjola Vakuutus Oy on Suomen johtava vahinkovakuuttaja. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 23.1.2011 11 JÄÄKIEKKO Haemme Tyllis Oy Ab:n palvelukseen Hitsareita, Asentajia ja Robottihitsaria Tehtäviisi kuuluu Hitsari • perävaunujen erilaiset hitsaustehtävät • päällisrakenteiden erilaiset hitsaustehtävät • erilaiset komponenttien hitsaustyöt • muut tehtäviin liittyvät työt Asentaja • päällisrakenteiden erilaiset asennustehtävät • erilaiset komponenttien asennustehtävät • loppuasennuksen viimeistelytehtävät • muut tehtäviin liittyvät työt Robottihitsari • Motoman hitsausrobotin käyttö • Aikaisempi kokemus vastaavista laitteista lasketaan hyödyksi • Muut tehtäviin liittyvät työt Tehtävässä menestyminen edellyttää • alan koulutusta tai työkokemusta • oma-aloitteisuutta ja yhteistyökykyä • kykyä monipuoliseen ja huolelliseen työskentelyyn • alan vastavalmistuneet huomioidaan myös Tarjoamme • vakituisen ja kokoaikaisen työn • kilpailukykyisen palkan kokemuksen mukaan • päivätyön ma-pe klo 7.30-15.30 • viihtyisän työympäristön Arvostamme • Aikaisempi kokemus alalta • joustavuutta • aktiivisuutta • positiivista asennetta Hakemus 18.2.2011 mennessä osoitteeseen Niittykatu 4, 67100 Kokkola tai sähköpostilla osoitteeseen (goran.tylli@tyllis.. SOSIAALITYÖ (sosiaalityöntekijän kelpoisuus) 3. Tarvitsemme palvelukseemme lisävahvistusta ja haemme yrittäjähenkistä Latojankatu 2, 67100 Kokkola Paitsi turkki, myös tiikerin iho on raidallinen. Italian Serie B: Livorno–Albinoleff e 1–2 (1–2) (A: Mehmet Hetemaj 90 min, v) Hollannin liiga: Den Haag–Heerenveen 3–1 (1–0) (H: Mika Väyrynen 90 min). Arvostamme kaukolämpöhuollon käytännön kokemusta ja esim. LÄMPÖLAITOSHOITAJA Kalajoen Lämpö Oy hakee ammattitaitoista, vastuuntuntoista ja yhteistyöhenkistä lämpölaitoshoitajaa vastaamaan yhdessä muiden lämpölaitoshoitajien kanssa lämpölaitosten ja verkostojen käyttöja huoltotehtävistä. Lisää toiminnastamme löydät osoitteesta www.tyllis.. MIELENTERVEYSJA PÄIHDETYÖ (laillistettu sairaanhoitaja) 4. Kokkolan sosiaalija terveysalan opisto hakee vakituiseen työsuhteeseen LEHTOREITA seuraaviin ammatillisiin opetusalueisiin: 1. Etsimme nyt henkilöä resurssivastaavaksi. K1 KATSASTAJAT OY on osa maailman suurinta serti. Kohdissa 1 3 edellytetään aikuiskoulutustuntemusta ja näyttötutkintomestarin koulutusta. Yhtiön tuottama sähkö kilpailee avoimilla pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Olet asiakaspalveluhenkinen ja yhteistyökykyinen sekä valmis joustamaan työtilanteen edellyttämällä tavalla. Koulutamme sinut tähän tehtävään ja olet osa ammattitaitoista tiimiämme, hallitset myös itsenäisen työskentelytavan. Alholmens Kraft tuottaa sähköä, prosessihöyryä ja lämpöä omistajilleen, jotka käyttävät energian joko itse tai myyvät sitä edelleen loppukuluttajille. Hakemukset pyydetään lähettämään 03.02.2011 mennessä osoitteeseen; Novart Oy, Ilkka Siivola, PL 10, 15561 NASTOLA tai e-mail;ilkka.siivola@novart.?. www.elkamo.. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää Pietarsaaren seudun yrityselämän ja julkisen hallinnon tuntemista sekä kykyä tulla toimeen suomen ja ruotsin kielellä kirjallisesti ja suullisesti. 0400 623 764. klo 9.00 – 17.00 ja sovi henkilökohtainen tapaaminen. Toimimme Suomessa autokatsastusalalla 47 eri toimipisteessä. Vahvuutemme on yli kolmenkymmenen vuoden aikana systemaattisesti kehitetty kokonaisuus, joka muodostuu laadukkaista tuotteista sekä osaavasta henkilöstöstä. 050 593 4664 tai risto.tuominen@k1katsastajat.. Menestyminen vaativassa asiakaspalvelutehtävässä edellyttää vahvaa myyntihenkisyyttä, positiivista asennetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja. . JALKAPALLO Italian cupin neljännesvälierä: AC Milan–Bari 3–0. 050 352 5860 RETRO-YKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ -17 $OKROPLQNDWX 3LHWDUVDDUL 3XK ZZZMQW¿ -17 RQ YDKYD DOXHHOOLQHQ WHOHYLHVWLQQlQ WRLPLMD <OOlSLGlPPH ,7 SXKHOLQ MD 79LQIUDVWUXNWXXULD 3\UNLP\NVHQlPPH RQ UDNHQWDD MD \OOlSLWll DOXHHQ SDU KDLQWD ,7Q MD WHOHYLHVWLQQlQ LQIUDVWUXNWXXULD 9HUNNRRPPH OLLWHWW\MHQ WDORXNVLHQ MD \ULW\VWHQ PllUl NDVYDD MDWNXYDVWL MD RQ WlOOl KHWNHOOl QRLQ .DQVDOOLVHW RSHUDDWWRULW RYDW P\|V PHUNLWWlYLl LQIUDVWUXNWXXULQ Nl\WWlMLl 3LWNlDLNDLVHQ RVDVWRSllOOLNN|PPH MllGHVVl RVDDLNDHOlNNHHOOH KDHPPH Osastopäällikköä YHUNNRRVDVWROOHPPH 2VDVWRSllOOLNN|Ql VLQXOOD RQ NRNRQDLVYDOWDLQHQ YDVWXX -17Q YHUNNRLQIUDVWUXN WXXULQ VXXQQLWWHOXVWD ODDMHQQXNVHVWD MD NXQQRVVDSLGRVWD UXQNRYHUNNR MD WLODDMD YHUNNR VHNl NHVNXVWHNQLLNDQ WLODW 7\|WHKWlYLLQ NXXOXX PXXQ PXDVVD . 3–4, Lugano–Ambri 2–4. KASVATUSTYÖ (lastentarhanopettajan kelpoisuus) 2. Kuoreen merkintä ”lehtorin virka”. Kokkotyö-säätiö on työvalmennussäätiö, joka aktivoi vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä löytämään työ-, opiskelupaikan tai muun elämänhallintaa tukevan ratkaisun. Toimialueesi on Kalajokilaakso ja toimipisteesi sijaitsee Haapajärvellä. Lisätietoja tehtävästä antaa: Håkan Nylen, puh. Nykyisen päällikön siirtyessä uusiin haasteisiin haemme Pietarsaaren Retro-yksikköön uutta päällikköä. Onko sinussa tiikeriä esittämään asiakkaille ratkaisuja. Hakemallamme henkilöllä on soveltuva korkeakoulututkinto, työelämän kokemusta, johtamiskokemusta sekä kyky johtaa ja kehittää Retron liiketoimintaa. . K\Yll DQDO\\WWLVWl N\N\l NXQ RQ N\VH WHNQLVLVWl MD WDORXGHOOLVLVWD N\V\P\NVHQDVHWWHOXLVWD . Tarjoamme mielenkiintoisen ja asiakkaiden arvostaman työn vakavaraisessa yrityksessä, mahdollisuuden kehittyä ja kouluttautua ammatissasi, kilpailukykyiset edut sekä mukavan työyhteisön. Saksan 2. Hakemus (liitteenä ansioluettelo) toimitetaan 7.2.2011 klo 16 mennessä Kokkolan sosiaalija terveysalan opistoon osoitteeseen Terveystie 1, 67200 Kokkola. YHUNNRLQIUDVWUXNWXXULQ NHKLWWlPLQHQ OlKHLVHVVl \KWHLVW\|VVl -17Q WHNQLVHQ KHQNLO|NXQQDQ NDQVVD . Voimalaitokset sijaitsevat UPM-Kymmene Oyj:n tehdasalueelle, Alholmassa, Pietarsaaressa. NRNRQDLVYDOWDLQHQ VXXQQLWWHOX MD YHUNNRLQIUDVWUXNWXXULQ PLWRLWXV MD ODDMHQQXV . 7 milj
Mustonen eteni fi naaliin, jossa hän kohtaa kilpailun 3. Alkulohkossaan Diving-80 pelasi kaksi melko hyvää ottelua. 1 1 1 -2 -0 -1 -2 -7 -10 La 29.1. naalit: Hämeenlinna-Riihimäki 11– 0, Tampere–Kupla 2–1 ja. sija). Futsal-Ykkönen KylVe – AC Stoppi 4 – 5 (2 – 3), Gepardi – PJK 1 – 12 (0 – 4), SoFo – Loiske 6 – 4 (1 – 2), LA-VE – Ruutupaidat – 9 (0 – 4). LA-VE:n parhaana palkittiin Sievistä lainapelaajana mukaan tullut Jani Harja. Riihimäki katkaisi vuosi sitten Hämeenlinnan 11 vuoden mestaruusputken. Semifi naalissa Tampere löi Kuplan maalein tiukassa pelissä jatkoajalla maalein 2–1. 13 5 3 5 74– 67 18 MaKu............... 13 5 3 5 43– 38 18 ESC ................... Diving-80 Pietarsaaresta (valkoasuiset) piti uppopallon SM-sarjan päivän avauspelissään viime vuoden Suomen mestaria Riihimäkeä ahtaalla häviten vain maalilla 3–2. Sijoitusottelu 5.-6: Pietarsaari-Vesikotkat 11–0. 11 4 4 3 42– 43 16 WFT ................ Neljä parasta joukkuetta pääsee kauden päätteeksi Helsingin Pirkkolan 9. Mitali oli hänelle ensimmäinen kansainvälisissä suurkilpailuissa. -10 -10 -10 -10 -10 -11 -1 -4 -2 -6 -8 -11 -15 Ke 26.1. Toisella puoliajalla Ruutupaidat kuittasi paikoistaan, LA-VE:lla ei vastaavasti onnistunut mikään. Leo-Pekka Tähti kelasi selkäydinvammaisten 100 metrin välierissä uuden kisaennätyksen 14,17 ja on suosikki sunnuntain fi naalissa. Pietarsaarelaiset ovat nyt fi naalipaikasta neljän pisteen päässä. Näistä kahdeksan on vieraspelaaja eli neljä Kokkolasta, kaksi Vaasasta sekä yksi Oulusta ja Tampereelta, Tampio selvittää. Avauspelissä pietarsaarelaiset pitivät viime vuoden Suomen mestaria Riihimäkeä ahtaalla häviten vain maalilla 3–2. 12 7 1 4 57– 45 22 Ruutupaidat .. Mustonen aloitti jälleen ottelun vahvasti ja vei ensimmäisen erän varmasti 11–5. Finaalipaikka karkaamassa Pietarsaaren Diving-80 viides uppopallon SM-sarjakierroksella Kokkolassa Tiukkaa taistelua vedessä. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Antti Porko Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj/ Botnia Print, Kokkola Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Pelaajat ovat kohdanneet kaksi kertaa aikaisemmin kiertueella viime vuonna. Osaturnauksen voittaja saa aina kymmenen pistettä, kakkonen yhdeksän, kolmonen kahdeksan ja seuraavat aina pisteen vähemmän. 10 4 2 4 33– 31 14 Gepardi .......... Tampion maalilla kotijoukkue meni jo 41 sekunnin pelin jälkeen johtoon Ensimmäisen jakson lopulla Tampere tasoitti ja teki johtomaalin vain 17 sekuntia ennen puoliaikaa. -9 -9 -10 -9 -11 -12 -3 -5 -2 -9 -12 -17 -17 Ma 31.1. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Kun Tampere pääsi kahden maalin johtoon, niin sen jälkeen pelasimme lopussa upporikasta peliä riskillä. Mitali tuli sivulajissa, koska päämatkani on ehdottomasti 100 metriä, Piispanen iloitsi. – Finaalipaikka on nyt erittäin kovan työn takana. Samalla katosi paras puhti joukkueesta ja Ruutupaidat haki lauantaina helpot pisteet maalein 0– 9 (0–4). 11 6 2 3 53– 47 20 MuSa ............... Viimeisen reilun 2,5 minuutin aikana Tampere iski vielä kolme maalia voittaen lukemin 1–5. (ma-pe klo 7.00-23.00, la-su klo 9-23). FUTSAL Tampere: EM-esikarsintaturnaus: Suomi–San Marino 7–0 (1–0), Albania– Kypros 7–6 (4–1). Viime kaudella Diving-80 selvitti tiensä fi naaliturnaukseen. Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. – Tämä on nyt viides kausi, kun olemme jälleen mukana uppopallossa. 12 3 1 8 45– 79 10 LA-VE ............. (Ylivieska). Suomen mitalitili aukesi MM-vammaisyleisurheilussa. Suomi kohtaa sunnuntaina Kyproksen. Louisin. 12 6 1 5 64– 57 19 PJK .................. Meillä on ringissä kaikkiaan 24 pelaajaa. Aikaisemmat turnaukset olemme pelanneet kahdeksalla ja yhdeksällä mielellä, Tampio kertoi. Mustonen . Ei kuitenkaan onnistettu, Tampio harmitteli. Semi. Kuitenkin ihmeellisesti kolmannessa erässä Mustonen löysi itsensä jo 0–6-tappioasemasta, mutta onnekseen hänen onnistui piste pisteeltä kuroa etumatkaa ja tilanteessa 8–8 vastustaja ei enää uskonut kykenevänsä voittoon. Kahdessa viimeisessä turnauksessa (Tampere 12.2. Toisella jaksolla Diving yritti tiukasti tasoitusta, mutta ei onnistunut. Pietarsaarelaiset olivat heti seuraavana kahden pisteen päässä. alv 23 %). 020 750 4469 Kustannusliiketoiminnan johtaja Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ yritysasiakkaat Heikki Junkala Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. -11 -11 -13 -13 -13 -14 -10 -13 -11 -12 -15 -17 -14 To 27.1. Piispanen otti pronssia neliraajahalvautuneiden 200 metrin kilpailussa. Alaveteli, Bosund, Eugmo, Haapajärvi, Haapavesi, Kinnula, Kolppi, Kokkola, Kruunupyy, Lepplax, Lestijärvi, Luoto, Oulainen, Pietarsaari, Purmo, Pännäinen, Reisjärvi, Teerijärvi, Toholampi, Ylivieska, Ytteresse, PUHELINNUMERO 020 055 888 (ma-pe klo 6-14, la-su klo 6-10). 0800-alkuiseen: maksuton Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. -1 -1 -2 -2 -2 -3 -3 -3 -1 -6 -10 -10 -14 Ti 25.1. Viisi parasta selviytyi MM-sarjaan. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. Mikko Ilonen Suomi 70+73+72 (jaettu 56. sijoitetun Mathieu Castagnetin (PSA 63.) Ranskasta. 2009 25 947. Urheilu 020 750 4425 , urheilu@kpk.. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Keskilevikki v. Tampere nousi nyt kolmanneksi 22 pisteellä. Kahden pisteen päässä seuraa Riihimäki. Jollet saanut lehteä: Jakelupäivystys: Alavieska , Halsua, Himanka, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kälviä, Lohtaja, Nivala, Perho, Sievi, Ullava, Veteli, PUHELINNUMERO 0800-30101 (24 t/vrk). ACE – AC Stoppi. Myöskään toisessa erässä ei englantilainen vastustaja päässyt vauhtiin mukaan. Lohkon voittaja etenee jatkokarsintaan. SoFo................ ISSN 0788-8325 TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. Puhelinvaihde puh. Kokkola -12 Kruunupyy -12 Toholampi -11 Halsua -11 Ylivieska -10 Haapavesi -10 Helsinki -5 Tampere -7 Turku -6 Jyväskylä -8 Joensuu -10 Kuusamo -10 Kittilä -15 Ma 24.1. MM-karsinnat: 1) Nikolai Krasnikov Venäjä 15 pistettä, 2) Daniil Ivanov Venäjä 14, 3) Stefan Svensson Ruotsi 13, 4) Igor Kononov Venäjä 12, 5) Grzegorz Knapp Puola 11,... Pronssiottelussa Riihimäki kukisti PSK Kuplan Espoosta niukasti maalein 2–1. Risto Lintilä KOKKOLA (KP) Uppopallon kauden SM-sarjan kolmas sarjakierros pelattiin lauantaina Kokkolan VesiVeijarissa. Toisessa semifi naalissa Hämeenlinna löi Riihimäen selvästi lukemin 11– 0. Nieminen putosi nelinpelistäkin CHRISTCHURCH (STT) Toni Piispanen avasi Suomen mitalitilin vammaisyleisurheilun MM-kilpailuiden ensimmäisenä päivänä UudessaSeelannissa. LA-VE jäi nollille MELBOURNE (STT) Jarkko Niemisen ottelut Australian avoimessa tennismestaruusturnauksessa päättyivät tappioon nelinpelin toisella kierroksella lauantaina. Molemmat ottelut Mustonen voitti 3–1. Pronssiottelussa Kupla oli kuitenkin parempi. Vesikotkilla on 16 pistettä ja vain Kouvolan turnauksessa mukana olleella Moskovan CSP Bettalla seitsemän pistettä. Tampere voitti lohkonsa, kun se oli pelannut jo aikaisemmin tasan Riihimäen kanssa. ST. Semi-fi naalivastustaja englantilaisen Lewis Walters (PSA 116.) taipui suoraan 3–0 (11-5, 11-4, 11-8). 12 5 4 3 45– 36 19 Loiske ............. LOUIS (KP) Ylivieska Squashin Henrik Mustonen (PSA 81.) pelasi itsensä kuudetta kertaa urallaan ammattilaisturnauksen fi naaliin St. Kunnon taistelua riitti avausjakson loppuun, kunnes vaasalaiset tekivät jakson viimeisellä minuutilla kaksi maalia. Lähetä viesti numeroon 13525. Lohko B: Riihimäki-Pietarsaari 3–2, Riihimäki-Tampere 1–1, Pietarsaari-Tampere 1–5. 12 1 1 10 33– 81 4 HauPa .............. Divingin kavennusmaalit 2–1:een ja 3–2:een tekivät Jarno Nyholm ja Kim Slotte. Kokkolan turnauksen voiton vei Hämeenlinnan Sukeltajat, joka voitti fi naaliin hieman yllättäen yltäneen Tampereen Urheilusukeltajat lukemin 3–0. Nieminen ja kroatialainen Ivan Dodig hävisivät italialaisparille Daniele Bracciali/Potito Starace 4–6, 4–6. naaliin St Louisissa VIMPELI (KP) Viime viikonloppuna varmistui LA-VE:n putoaminen futsalin Ykkösestä. SUNNUNTAINA 23.1.2011 KESKIPOHJANMAA UPPOPALLO LYHYESTI Tänään pilvipoutaista pakkassäätä -10 +1 +4 +1 +6 +15 +9 Tänään klo 14 Huomenna klo 14 -12 -10 -12 -11 -11 -10 -3 -4 -1 -2 +0 -2 (-11) (-11) (-12) (-10) (-11) (-11) (-10) (-11) (-12) (-12) (-13) (-13) (-12) (-10) (-13) (-12) 3 8 SUNNUNTAINA MAANANTAINA TIISTAINA -10 -10 -13 -18 -10 -9 -11 -11 -9 -10 -7 -6 -3 -12 -10 -14 -14 -10 -7 -1 -9 -2 -11 -1 -6 +0 -8 -15 -14 -13 -11 -10 -10 -10 -8 -6 -5 -1 -3 2 3 3 4 6 9 11 9 10 14 10 8 Los Angeles 20 Bangkok 31 Buenos Aires 31 Chicago -5 Edmonton 2 Johannesburg 24 Miami 18 Montreal -17 New Delhi 22 New York -4 Peking -2 Sydney 30 Tokio 6 Vancouver 5 Merisää eilen klo 14 Ulkokalla -8 N 2 m/s Kallan -5 NNE 1 m/s Tankar -7 N 2 m/s Valassaaret -4 NNW 4 m/s Meriveden korkeus Oulu +3 cm Raahe +3 cm P:saari +3 cm Vaasa cm Su 23.1. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. GOLF Abu Dhabi: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu (palkintoarvo 2,7 miljoonaa dollaria): Tilanne 54/72 reiän jälkeen, par 72: 198 lyöntiä (18 alle parin): Martin Kaymer Saksa 67+65+66, 203 (–13): Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 71+67+65, 204 (–12): David Lynn Englanti 69+68+67, 206 (–10): Alexander Noren Ruotsi 66+73+67 ja Charl Schwartzel EteläAfrikka 64+71+71, ...215 (–1): mm. Aivan eivät voimat riittäneet tasapeliin, Divingin Sami Tampio selvitti. JÄÄSPEEDWAY Sanok: Jääspeedwayn 2. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Lassi Jaakkola 020 750 4401 Pääkirjoitustoimittaja Arto Hietalahti 020 750 4403 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Talous Simo Kattilakoski 020 750 4407, talous@kpk.. Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. -7 -8 -6 -6 -6 -6 -4 -5 -2 -5 -5 -15 -16 Su 30.1. KP/JUHA SALLINEN Kokkola: Tuloksia uppopallon SM-sarjakierrokselta: Lohko A: Hämeenlinna-Kupla 9–3, Hämeenlinna-Vesikotkat 25–0, Kupla-Vesikotkat 12–1. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). 11 2 9 32– 61 2 Seuraavat ottelut: 23.1. 11 7 3 1 38– 19 24 KylVe .............. 12 6 2 4 67– 46 20 AC Stoppi ........ huhtikuuta pelattavaan SM-fi naaliturnaukseen. -12 -12 -14 -14 -14 -15 -9 -11 -5 -13 -15 -19 -15 -8 -7 -6 -5 -6 -6 -4 -6 -3 -6 -6 -7 -17 -14 -15 -19 -16 -20 -22 -11 -16 -11 -22 -23 -23 -15 Su Las Palmas 22 Kreeta 18 Antalya 14 Bangkok 31 Ma 22 18 14 31 Ti 16 14 12 32 Ke 16 10 13 32 To 17 13 13 32 Pe 17 15 10 32 La 16 13 14 31 Su 17 11 10 28 -18,8 Enontekiö Näkkälä +0,6 Nyhamn -3,0 Nyhamn 6,9 mm Alajärvi Möksy 12 www.kp24.. Vasta fi naalissa Hämeenlinna pysäytti Tampereen voittokulun maalein 3–0. Viimeistä fi naalipaikkaa pitää hallussaan Kupla 21 pisteellä. Palvelupisteet KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Osoite: Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Osoite: Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 PIETARSAARI Osoite: Jaakonkatu 13, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Osoite: Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 HAAPAJÄRVI Osoite: Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Pronssipeli: Riihimäki-Kupla 2–1. Kaksi kautta meni 2.divarissa, vuosi ykkösdivarissa ja nyt pelaamme toista kautta SM-liigassa. 020 750 4457 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Lankapuhelimesta: 9 snt/puhelu + 6,9 snt/min (sis. – Tampere oli tavoite voittaa. – Hyvä yllätyspeli meiltä. Finaali: Hämeenlinna-Tampere 3–0. Avauskierroksella torstaina Nieminen ja Dodig päihittivät australialaisen parin Ashley Fischer/Jordan Kerr. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. Järjestävä seura Pietarsaaren Urheilusukeltajat Diving-80 sijoittui kotiturnauksessaan viidenneksi kukistaen sijoitusottelussa Vesikotkat (Kotka/Kouvola) reilusti maalein 11–0. Hämeenlinna kärjessä Kokkolan turnauksen jälkeen yhteispisteissä kärjessä on Hämeenlinna 29 pisteellä. – Sain hyvän lähdön, otin kaarteen varovasti, loppu tuli erittäin hyvin. 12) Henri Malinen Suomi 4 (1, 0, 2, 1, 0),... Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. ja Riihimäki 26.3.) meidän pitää onnistua ihan nappiin ja jättää pahimmat kilpailijat selvästi taakse, Tampio arvioi. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Ilmoitushinnat: www.kp24.. Lohkon toisessa ottelussa Diving kohtasi Tampereen, joka ennen tätä turnausta oli runkosarjassa neljäntenä 13 pisteellä. -5 -5 -6 -7 -6 -7 -11 -13 -7 -13 -13 -11 -8 Pe 28.1. – Meillä oli nyt mukana tällä kaudella ensimmäistä kertaa täysi joukkue (12 ja kolme varapelaaja). 12 8 1 3 79– 53 25 ACE .................. 15) Jouni Seppänen Suomi 2 (1, 0, 1, 0, 0). Matkapuhelimesta: 9 snt/puhelu + 15 snt/min (sis.alv 23 %). Sarjatilanne: 1) Hämeenlinna 29 pistettä, 2) Riihimäki 27, 3) Tampere 22, 4) Kupla 21, 5) Pietarsaari 17, 6) Vesikotkat 16, 7) Betta 7. LA-VE antoi ottelussa peliaikaa myös farmipelaajilleen. 12 4 4 4 45– 47 16 Zenith ............
Hannu Lehto 020 750 4408, hannu.lehto@kpk.. SEURAAVA SIVU FIILISTELIJÄ KP/PÄIVI KARJALAINEN. Kulttuuri: Tiina Ruotsala 020 750 4426, tiina.ruotsala@kpk.. (STT) Poista lumet seinänvierustoilta Kun Johannes Ylinen puhuu työstä, harrastuksista tai yleensä elämänsä valinnoista, yksi sana toistuu eri muodoissaan: fi ilis, fi ilistely. Jos olet kasannut talven lumet talosi seinänvierustoille, lapioi ne pois ennen kuin ilma lauhtuu plussan puolelle, kehottavat asiantuntijat. Kun Ylinen oli aikansa kiertänyt maailmaa menestysbändi Deep Insightin kanssa ja häkkäröinyt monen alan kauppamiehenä, tuli fi ilis palata. Kokkolassa hän aikoo myös pysyä. Sokkelin tai seinän viereen kasattu lumi voi vähentää pakkasilla lämpöhukkaa hieman, mutta ongelmat alkavat lumen sulaessa. Jos et voi viedä lunta pihaltasi, pidä huoli, etteivät lumikasat haittaa pelastuslaitoksen pääsyä talon luokse hätätapauksessa. Jos sokkelin tai seinän eristyksessä on reikä, sulanut vesi menee sisälle ja aiheuttaa kosteusvaurioita. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 23.1.2011 13 TEEMA YHTEYSTIEDOT: Teemat: Tiina Ojutkangas 020 750 4402, tiina.ojutkangas@kpk.. Riitta-Maija Sykkö 020 750 4418, riitta-maija.sykko@kpk.. , Leena Nygård 020 750 4427, leena.nygard@kpk.
”Työhön liittyviksi seikkailuiksi” hän viimeistä vuosikymmentään kuvaileekin. – En koskaan ollut niin lahjakas piirtämään tai sanomaan, mutta yrittämisen halu on aina ollut hirveän kova. Bändi kulkee tällä hetkellä muutenkin enemmän harrastus(tai jälleen siltä fi ilis-) pohjalta. Samaan aikaan Ylinen huomasi, että kiinteistövälityksestä hän oikeasti tienaakin. Hänellä on ollut postikorttiyritys ja hän on tuonut pastaa Italiasta. Amerikan piipahdukset olivat Yliselle ensimmäisiä kokemuksia totaalisesta yksin asumisesta jossain päin maailmaa. No, ensinnäkin pikkupakulla, ei millään limusiinilla. Tuli olo, että voi, kun vain muuttais johonkin Kuusamon mettään pilkkimään. Se julkaistiin myös Japanissa. – Tuli fi ilis, että jos on jokin italialainen ravintola tai pieni vaatekauppa, joka vaihdetaan ketjuksi, ei sillä ole enää omaa leimaa tai tunnelmaa. Ajaksi, jolloin jaksoi ”buustata”. Uskonnollisuuteensa Johannes Ylinen viittaa ihan pyytämättäkin. Sen lisäksi Ylinen teki ”pikkuduunia”. Mun mielestä maailmassa ei saisi olla hirveästi sellaista. Olin itsekin ollut kiireisessä työelämässä, kiinteistönvälittäjänä aamuseitsemästä yökahteen. Vaikka sitten Öjassa tai Luodossa asti. Ylinen sai ”yliannostuksen omasta säätämisestä”. Omaa sisäistä paloa ei kannata tappaa. Oli toki soittanut kitaraa ala-asteelta lähtien, näpytellyt läpi perusledzeppelinit ja -metallicat sekä ollut paikallisessa bändissä. Jos on vähänkään tunne, että haluat tehdä jotain, alat vain tehdä. Jääkiekkoa hän pelasi esimerkiksi Hermeksessä. – En tiedä, mikä energia minuun on syntyessäni ladattu. Bändin kanssakin Ylinen vain meni ja teki. . Kokkolasta se lähti. Aina on kyllä ollut unelma meren rannalla asumisesta. Myöhemmin Ylinen perusti oman toimiston. Toiseksi ”me vaan mentiin”, selittää Ylinen. Johannes Ylinen on Halpa-Hallin perustajan Esko Ylisen poika ja nykyisen toimitusjohtajan Janne Ylisen veli. – Siitä huolimatta, tuleeko maailmanlaajuista läpimurtoa vai ei, siistiä tämä on kuitenkin. Tehtiin omiakin farkkuja, suunnittelin muutamat. Jumala on. Ensin hän perusti pienen katumuotiputiikin Turkuun. Tradenomikoulu jäi pian, kun samalla kierrettiin bändin kanssa. SUNNUNTAINA 23.1.2011 KESKIPOHJANMAA 14 TEEMA JOHANNES YLINEN Syntynyt 17.7.1982 Kokkolassa. Myös salibandy kuului kuvioihin. Itse hän haluaa pysyä positiivisena. Ja omassa yrityksessä linjaukset saa päättää itse. Kun levy-yhtiön pomo sattui samaan tilaisuuteen, Ylinen meni nykäisemään hihasta ja antamaan bändin levyn kuunneltavaksi. Ylinen työskenteli ostopuolella isänsä fi rmassa jo joskus armeija-aikoina. Uskon, että vanhemmat ihmiset ja omat vanhemmat voivat arvostaa sitä, että on pystynyt tekemään asiat niin hyvin, että musiikkia ovat päässeet muutkin kuulemaan. Tehtiin EP, eka täyspitkä ja Euroopan kiertue. – Välillä olen vienyt riskejä aina vain pitemmälle. 18-vuotiaaksi asti hän harrasti aktiivisesti joukkueurheilua. Ensin Pietarsaareen kauppakouluun 16-vuotiaana. Esimerkiksi Portugalin ja Suomen listaykköseksi yltänyt Hurricane Season luotaa autorundiperinnettä. Intohimoinen Manchester United -fani. Siis sen trendikkään musiikkityylin, jolle ominainen pukeutuminen näkyy yhä myös katumuodissa. En tykkää pahasta mielestä, hän sanoo ja naurahtaa. Naistenvaatteiden ostajana työskentelevä Ylinen pukeutuu nuorekkaasti ja ottaa tilanteen haltuun. – Ajoin sinne ja fi ilistelin. Perheyrityksessäkin on kunnia olla mukana. Esimerkiksi silloin, kun Ylinen Turussa samaan aikaan pyöritti levy-yhtiötä, vaatekauppaa, koulua ja omaa bändiä. Aina Ylinen on lähtenyt helposti kaikkeen mukaan. . Ylinen itse koki jotain ihan uutta, kun kävi Pyhäjärven maakuntaviesteissä. Koko ajan perheyrityksen tilanne pysyi takaraivossa. Väylä maailmanmenestykseen kuulostaa silti yllättävän suoralta. – Turha esimerkiksi musiikista on kuitenkaan alkaa riidellä. Deep Insight pääsi aikanaan iskemään emon (eli niin sanotun tunteellisen rockin tai punkin) kultasuoneen. Näen vain plussana sen, että on tiettyjä periaatteita. Wikipedia toteaa yhtyeen olevan kansainvälisen läpimurron kynnyksellä. Myös ihmissuhteissa toisen tukahduttaminen on aika tappohommaa.. – Paras ystäväni asui Helsingissä ja oltiin hengattu paljon yhdessä. Kotoaan hän lähti kuitenkin nuorena. Muodin kanssakin Ylinen on puuhannut pitkään. – Enää sellaista ei jaksa. ”Jumalan antamaksi rikkaudeksi” hän toteaa myös erilaiset taustat, perinteet ja kulttuurit, joita hän itsekin on maailmalla kohdannut. – Sitä ei aina tarvis pelkästään rinnastaa edes uskon juttuihin. Ylinen on työskennellyt perheyrityksessä heinäkuun alusta alkaen. Mikä elämä se sellainen on, missä ei ota mitään riskejä. – Uskon asiat on kuitenkin aina olleet tosi tärkeitä. Niillä soittolistakanavilla juuri. Eihän siinä mitään järkeä ollut. Valittiin vaatteita, joita muilla oli vasta parin vuoden jälkeen. Nämähän soivat radiossa. Ylisellä on omasta perheyrityksestä ”hyvä olo”. Kun isäni Esko ei ole kokenut noita juttuja itselleen hyväksi, hän ei halua tuputtaa niitä muillekaan. Tykkään värkkää ja duunaa. Mitään talonrakennusprojektia ei ole kuitenkaan meneillään. Ylinen itse myi osuutensa. Fiilistelijä Ylinen on myös aktiivinen häkkäröijä ja taitava verkostoituja. – Jos aletaan kitkeä ihmisestä jotain hänelle ominaista, se on suurin synti, minkä voi tehdä. – 28-vuotiaaksi tuntuu, että olisin tehnyt viisikymppisen hommat, hän toteaa. Kun nuorena aloitti, vaikka mitä Ylinen on kerennytkin. Levy-yhtiö Fullsteam Recordsin hän perusti yhdessä Juha Kyyrön kanssa. Kihloissa Anne-Marien kanssa. Uusien kokemusten perässä ei tarvitse välttämättä lähteä edes vieraille maille. Ilman jännitystä ei Ylisen mielestä ole järkeäkään. Myös ihmissuhteissa toisen tukahduttaminen on aika tappohommaa. Kun alettiin tehdä musaa kimpassa, huomasin, että paras frendini on älyttömän hyvä laulaja. Kaisa Hahto, tekstit Päivi Karjalainen, kuvat Jos aletaan kitkeä ihmisestä jotain hänelle ominaista, se on suurin synti, minkä voi tehdä. Nykyisin fi rman listoilla on Disco Ensemblen ja Lapkon kaltaisia nimiä. Kolmas kauppa tuli vielä Kallioon. Kokkolassa on aina ollut hyviä keikkojakin, kiittelee Ylinen. Siis suoraan Eurooppaan. Hyvään rakoonkin bändi pääsi iskemään: englanninkielistä indie-emoa ei ollut vielä kovin paljon Suomesta tarjolla. Mutta trendi siitä oli tulossa. Toisin kuin moni bändi, joka aluksi soittaa kellareissa ja ”fi ilistelee bändikämpällä”. Ovat ne sitten suurille poliittisille puolueille tai kaupan keskusliikkeille. Elämäkin on tullut väliin. – On asioita, jotka muuttuvat poliittisesti, esimerkiksi aukioloaikojen laajentuminen. Sinkku nousi listaykköseksi. Kaupankäynnin kutsumuskin tulee kotoa, uskoo Ylinen. Kun Deep Insightin naputtelee vaikka YouTubeen ja kuuntelee, tunnistaa listahitteihin perehtymätönkin biisit. Samoin muissakin harrastuksissa. On kiinnostunut elokuvista, matkustelusta, erilaisista kulttuureista, urheilusta, musiikista ja muodista. Tekstiiliosaston ostopäällikkönä työskentelee hänen siskonsa Anne Flinck. Aina kun Deep Insight on tullut keikalle Kokkolaan, on tuntunut paluulta kotiin. Klassista kaupankäynnin fi ilistä. Ja niin tekee henkilökuntakin. Tällä hetkellä Deep Insight tekee uutta levyä, joka on tarkoitus julkaista tämän vuoden puolella, viimeistään ensi vuonna. Ja lupaa elää hetkessä. Merkkejä kuluu ja hengästyttää pelkkä luettelu. Omalla tavallaan sunnuntain lepopäivä rasittaa meidän kauppaa, mutta henkilökohtaisesti arvostan linjaamme. – Ei se liity välttämättä omaisuuden kartuttamiseen vaan se on elämäntapa. Vasta sen jälkeen sinkut alkoivat soida myös Suomessa. Persoonallisuuden puolesta mies intoutuu laajasti ja vetoavastikin puhumaan. Asuu Kokkolassa. Pelasi jalkapalloa Jarossa, Innossa ja KPV:ssä. Ei arvaisi edes suomalaiseksi, jos ei tietäisi. Ei haittaisi, vaikka asuisi jossakin rauhallisessa paikassa. – Vaatekaupoissakin otettiin riskejä. – On parempi keskittyä hyviin puoliin elämässä ja ihmisissä, muuten masentuu, kun niin paljon pahaa tapahtuu. – Mun mielestä ei ole yhtä selkeää tyyppiä, joka voi sanoa, että näin on. – Mulla ei ole tarvetta sen enempään kuin että pystyy nukkumaan, istumaan sohvalla ja tekemään ruokaa. Joka ei ole lainkaan vähäisin Yliselle, jonka bändi Deep Insight on kiertänyt maailmaa muun muassa The Rasmuksen lämmittelijänä. Sisäisen tehokauppiaansa Ylinen löysi kiinteistövälittämisestä, jonka hän aloitti kaverinsa fi rmassa Helsingissä. Varsinkaan tietyissä vaiheissa. Nyt tehdään enemmän niitä järkeviä juttuja. Siellä se fi ilis tulikin, että takaisin Kokkolaan. Ylinen puhuu lämpimästi isästään. Ylinen sanoo, ettei ollut koskaan paras missään urheilulajissa, mutta pakko oli olla kaikessa mukana. Ja sitten on se adrenaliini. Sen jälkeen toisen liikkeen Helsingin Punavuoreen. Se on ”veri vetää -tyyppinen juttu”. Vuoden lopulla vielä keikkailtiin, mutta nyt on otettu tietoisesti aikaa uuden luomiselle. Raamattua maailman viihdekeskuksessa Los Angelesissa. Siis siitä muotiinkin vaikuttavasta nuorisotyylistä, jossa jylläävät tummat värit, tennarit ja silmillä roikkuva hiustyyli. Rytmikitaristi ja taustalaulaja maailmalla menestyneessä Deep Insight -bändissä, joka perustettiin Kokkolassa vuonna 2001. Ja kyllä. . Musiikkimenestyksestään huolimatta Ylinen oli koulussa enemmän urheilukuin muusikkotyyppejä. Kun bändin kitaristin Johannes Ylisen tapaa työpaikassaan Kokkolan Halpa-Hallin konttorilla, meininki on rento. Ei Ylinenkään ollut aiemmin voinut kuvitella Kokkolaan palaavansa. – Älkää aina miettikö liikaa kaikkea. – Tajusin, että nyt olen mennyt, kiertänyt ja ollut ihan tarpeeksi. Levyjä on julkaistu Saksassa, Italiassa ja Japanissa. Myös vaihtoehtojen puolesta. Ylisen mielestä tärkein on läpimurto, joka on jo tehty omassa päässä. – Maailma ei olisi tällainen paikka, ei olisi tehty hienoja rakennuksia tai keksitty airbagia, jos joku ei olisi vienyt visioitaan väkisin eteenpäin. Jos valtakunnan lehdessä on juttu Halpa-Hallista, sen kärki on yleensä juuri tuo erikoisuus. Omaa sisäistä paloa ei kannata tappaa. Deep Insight puuhasi ensimmäiset kuusi vuottaan pääsääntöisesti ulkomailla. Ylinen arvostaa sitä. Myöntää kuitenkin, että vahvojen persoonien kesken ei vuorovaikutus koko ajan ole ollut ”mitään toff eeta”. Kaulalla killuu Daavidintähti. Pikkukaupungin hyviä puolia on kuitenkin esimerkiksi se, ettei normaaliasioiden hoitamiseen kulu puolta päivää. Bändin jäsenillä on talonrakennusja vauvakuvioita. Nyt osaa olla välillä jo varovaisempi. Muutaman edellistalven Ylinen asui Los Angelesissa, missä hän opiskeli yksityiskoulussa Raamattua. Työskentelee Halpa-Hallissa naistenvaatteiden ostajana. Yliselle on ollut tärkeää löytää oma juttunsa ja näkemyksensä, myös uskosta. – En pysty kauan elämään tilanteessa, jossa jollakin on paha mieli. Tuntuu, että ideat ja tekeminen eivät lopu. – Ei markkinatalousbeibemeininkiä vaan hyvää tunnelmaa. Se on antanut mieletöntä rikkautta elämään, mutta myös kolhuja. Lumilautailuakin Ylinen harrasti kisatasolla asti. Ja erikoisen yhtälön. Se musiikkipuoli sitten. Takana on se nuoruuden into, joka antoi voimia parinkymmenen tunnin ajomatkoille ympäri Eurooppaa. Opintotuilla ja ”omalla buustaamisella”, selittää Ylinen. Ylinen myöntää kontrastin. Tämä fi ilistelijä, joka puhuu paljon. Seuraava albumi tehtiin Ruotsissa. Sieltä Turkuun opiskelemaan englantia ja myöhemmin tradenomiksi. – Niin vain kelkka kääntyi. Niin yksinkertainen on Ylisen neuvo. Viimeiset kymmenen vuotta hän oli ehtinyt hokea, ettei ”fi ilistele” palaamista. Musiikki on muokkautunut ihan yleiseen poprockiin. Vaatteita, joissa oli ”länsirannikon fi ilistä”. . Yliselle tärkeää elämässä on se, että kaikilla on hyvä olla. Kiinnostus muotibrändejä myyviin liikkeisiin ei kuitenkaan ollut riittävää. Pari reissua sairaalaankin hän joutui tekemään vatsan vuoksi. Varmaan se on klassinen juttu, että kun ikää tulee, alkaa toivoa rauhaa. Osteli vaatemalleja Kokkolaan ja tuttaviensakin liikkeisiin. Enää Ylinen ei puhuisi emostakaan. Tänne hän aikoo jäädä. Pakko on pahassa maailmassa. Losissa Ylinen huomasi ”perheyhteyden rapistumisen pörssiyhtiöihin ja älyttömään buustiin”. Kertovatpa muutamat biisitkin kotikaupungista. Yhtään en ole hiihtoa seurannut. Tykkään luoda jotain uutta. Joskus pitää vain mennä ja tehdä, ostaa edes uuden värinen paita tai leikata tukka eri tavalla. – Vahingossa tehtiin sellaista outoa fi ilistä, josta varsinkin Itä-Euroopassa tykättiin. Meriitit ja menestyminen eivät niin kiinnosta. Kaupankäynti on aina kiinnostanut ”ihan superpaljon”. Se tuntui jonkinlaiselta päätepysäkiltä. Välillä Ylinen toivoo, että Kokkolassa tapahtuisi enemmän. Kaikki tietävät Halpa-Hallin perustajan hengellisen taustan ja sen, ettei myymälöissä myydä kaljaa tai tupakkaa. – Yhden Euroopan kiertueen aikana järkkäsin tien päällä vielä seitsemän uutta keikkaa. . ”People spending all their time, living without life.” Nyt Ylinenkin kuitenkin haluaa elää Kokkolassa. – Tuli pieni väsyminen omaan aherrukseen
Suurin piirtein tästä on kyse pc-uskovaisten ja ompputarhalaisten välillä. Riihenpaikalta Erkki Hanni Tarkkuusgps:n paikkatiedossa saattaa joinakin päivinä esiintyä lievää epätarkkuutta. Autiotalo on singlenä julkaistu vuonna 1984, joten paljon enempää ei voi olla sekään vuosi, jolloin hitti hopeakaiuttimien kautta lumosi Kalajoen Kärkiskylällä. Siellähän paistattelevat ne suomalaiset kärkipoliitikot, jotka ovat hanskanneet näppärästi ongelman nimeltä ikä. Kun Microsoft puolitoista vuosikymmentä sitten lanseerasi muhkean markkinointikampanjan saattelemana uudistetun käyttöjärjestelmän nimeltänsä Windows 95, omppupuolella runosuoni kukki: Hiroshima 45, Tshernobyl 86, Windows 95... Toiseksi. Toimialajohtajan mielestä Roponen on tehokas ja tarkka. Omppulogo on jollakin – osin selittämättömällä – tavalla trendikkäämpi, seksikkäämpi (sanan eieroottisessa merkityksessä) ja brändikkäämpi kuin tylsä Windows-pc. Ja hieman taisi häiritä, että Nahkatakkisessa tytössä puhuttiin ”helvetistä”, joka oli kirosana. Joskus hän piruuttaan kuittaa Roposen tervehdykseen ”Kirvesvartta” tai heittää, että ”Hyvät tissit sulla vielä”. Eivät Applen tuoreimmat myyntiluvut olisi sitä mitä ovat, jos omppulogon alta löytyisi pelkkää markkinamiesten jargonia. Etenkin Tervomaalta, joka muistettiin liiankin hyvin Mintusta ja Villestä. Kiviniemi oli pääministeriksi noustessaan jo vanha kettu, tuttu naama valtioneuvostosta. Vuosilukuja on pitänyt moneen kertaan tavata siksi, että niin alhaiset ikälukemat faniporukka saa. Jos aikuisenakin riittää hassusti väärin kuultuja laulun sanoja, niin melkoinen läjä niitä oli viisivuotiaan lyriikkatulkinnoissa. Molempien tausta muuten television tähtienteko-ohjelmissa. Ei reaktiota, ei ainakaan havaittavaa. Nelikymppisiähän he molemmat ovat. Aika kova temppu Kiviniemeltä, vaikka asema tietysti auttaakin. Kahden kärki sinällään on looginen. Läpäisi kärkipolitiikan miehuuskokeen mennen tullen Ilkka Kanerva -kohussa. Pari tiukkaa tilannetta on ollut. Vahvat naispuoliset rock-sooloartistit olivat silloin vielä jotain uutta, määrittelemistä vailla. Muutakin jutunjuurta hän on yrittänyt viritellä. Kotipalveluosastolla uuden vanhustyöntekijän toimiin ollaan erittäin tyytyväisiä. iPhonet, iPodit sekä Applen työasemat ovat yksinkertaisesti laadukkaita vempeleitä. Udella, että mistä kaukaa se rouva on syntyisin, onko sitä ollut miesristiä, onko laitettu lapsosia. Sen mahdollistaa kunnallinen kotiapu. Samaa, jota syötetään sioille Saksanmaalla. OK, edellä oleva on pelkistys ja kärjistys. Olympiastadion on jo nyt ”pukeutunut” tapahtuman hengen mukaisesti valkoisiin. Jukka Anias, teksti Markku Ulander, kuva Se suurin, se suurin DINGO: KERJÄLÄISTEN VALTAKUNTA NAUHOITETUN KASETTINSA LEVYHYLLYYN ON TUONUT TOIMITTAJA KAISA HAHTO Meistä tytöistä isoin halusi erityisesti kuulla sen kohdan, jossa Neumann silleen ihanasti huokaisee. Dingon hitaissa biiseissä on aina ihan omanlaisensa ututunnelma. Kiviniemi todistaa, että substanssiosaaminen ja monotoninen puhetapa pelastavat myös nuoren naisen. Hän ei tiedä, että siinä siunaamassa Roponen mittaa Taunolta ruumiinlämmön, verenpaineen ja -sokerin sekä tarvittaessa CRP:n. Toistaiseksi joten kuten. Itse olin varmaan 5tai 6vuotias ja naapurin poika vuoden nuorempi. Ja kohta kajahtaa porstuasta: ” Hyvää päivänjatkoa” Niin kuin nyt eläkekeäijän lyijynharmaassa talvipäivässä ei olisi piisalle mittaa jatkottakin, huomaa Tane ajattelevansa hieman ilkeästi. Katainen pätevyyttään aikanaan joutui ehkä pikkuisen enemmän todistelemaan. Ja edes silloin 90-luvulla, kun kaikkien nolojen kasarikasettien päälle piti nauhoittaa jotain Off springiä, Dingon nauhoihin en koskenut. Jontun ja Kuupan keskinäistä järjestystä en muista. Windowsin käyttöjärjestelmiä on tullut ja mennyt, mutta kiistaton menekki ja levikki eivät ole korvanneet yhtä juttua. Hittibiisin löytämisestä seurasi se, että yksi elämäni levyistä on torniolaisen serkkuni nauhoittama, postissa lähetetty kasetti, jolla on Dingon Kerjäläisten valtakunta. Mutta niin on tainnut Katainenkin tehdä. Eikä se Autiotalon ”Eput laulaa älä mene njet njet” avautunut, kun ei ollut Epuista kuullutkaan. Hetki on jo ehditty asua pois kotoa. Roponen remmiin LEHTIKUVA/GEORGES GOBET Nuoruudesta selvinneet Outoa autonkoppuraa, vähän kuin Fiesta, Varis tai Corsa, mutta ei kumminkaan, on kummasteltu kaupungin kirkonkylällä. Aikaa on kulunut. Vuonna 1985 julkaistu Kerjäläisten valtakunta alkaa (oletettavasti meille pikkukylän kakaroille varsin eksoottisella) moskeijahyminällä ja melko rokkaavilla Valkoisilla Tiikereillä. Rock-uskottavuuden saavuttaminen suuren yleisön silmissä otti myös hieman aikaa. On Bill Gates ja Microsoft eli yhtä kuin Windows. Isoin meistä lähenteli ehkä kymmentä. Valtaosa käyttäjistä ei piittaa tuon taivaallista minkälainen logo masiinan kylkeen on liimattu. Tauno Johannes Takaneva, taajaman takalaidalla kortteeraava äijänkörmy on tehnyt tiettäväksi, että lähtee torpastaan vain jalat edellä tai vaihtoehtoisesti kilon palasina. Autiotalo on tietysti suurin hitti, mutta kaikki muukin uppoaa. Pian heidän perässään menestystä niittävät Irina ja Maija Vilkkumaa, Jippukin yhdessä Samuli Edelmannin kanssa. Niistä se nipistys sormenpäässä. Onhan Katainen kuitenkin mediakäyttäytymisen mestari, josta ei persoonana oikein pysty edes ärsyyntymään. Roposen jokakertaista kahden käden käsipäivää asiakas Takaneva kertoo myös hämmästelleensä. Joka ikinen Dingon kuva, mikä lehdistä löytyi, liimattiin seinälle (myös ne Fazerin musiikkikerhon postimerkin kokoiset levynkannet). Kaisa Hahto Mari Kiviniemi oli ohittanut Jyrki Kataisen kansalaisten pääministerisuosikkina, kertoi Iltalehden mielipidemittaus loppuviikolla. Edelleen. Maailma on jakautunut kahtia. Muutenkin kehykset ovat ehkä väljentyneet. Tarkkuusgps:n paikkatiedossa saattaa joinakin päivinä esiintyä lievää epätarkkuutta. Tuomo Tammivuori lumitöissä. Suomen kauneimmaksi poppariksi (tai jotakin sellaista) valittu Jenni Vartiainen on onnistunut selättämään tosi-tv-taustan lisäksi ulkonäkönsäkin kasaamat uskottavuuspaineet. Ja on hän naistenlehdissä yksityiselämästäänkin puhunut. Suomen virallisen albumilistan kakkosena komeilee juttua kirjoitettaessa Jenni Vartiaisen levy ja kolmosena Anna Puu. Ainakin ajan mittaan. Siis politiikan kehityskäyrän mukaan. Kulkuneuvossa on kookkaat kumipuskurit, epäsuhteisen järeät niin pieneen pirssiin ja katolla antennien rivistö kuin ketunpyytäjien maastureissa. Ja vaikka kasetti nyt hieman nykii ja pätkii soittimessa, ei paljon enempää voisi tehdä mieli tanssia ja hyppiä musiikin tahtiin. Niitäkin numeroita on pakko kunnioittaa. Nyttemmin on käynyt selville, että kulkupeli on kunnan. Peltikuoren alle on ahdettu uskomaton määrä uusinta tekniikkaa. Paikallisesta kaupasta oli saatava sifonkihuivi (minulla oli pinkki) ja itse askarreltiin Dingohanskat leikkaamalla nahkasormikkaista puolet sormista pois ja koristelemalla ne hileellä ja paperikuvioilla. Vanhin (ja vahvin) sai Neumannin, seuraaviksi vaikutusvaltaisin Pepen ja sitten seuraava Peten. Jukka Anias Omppu puree GETTY IMAGES/JUSTIN SULLIVAN Singer–songwriter-henkiset naiset ovat vallanneet suomalaisen pop– rock-musiikin suurimmat estradit. 90-luvun grungeja sittemmin teknovuosina Dingo varmaan henkilökohtaisesti nolotti, mutta aina muulloin sen nerous on ollut ja pysynyt. Kasetti kelattiin kappaleen alkuun uudelleen ja uudelleen. Jakauma paljasti hierarkian. Sen ovat oppineet myös vuosikymmen sitten leskeksi jääneen yksittäismiehen jälkeläiset, jotka nyt vuorostaan ajelehtivat riistokapitalismin rattaissa kohti puoliksi tukittua eläkeputken suuta. Kaisa Hahto Naiset on pop STADIKA VALKOISENA HIFK ja Jokerit ottavat mittaa toisistaan 5. Hetkessä se tarkistaa asukkaan ja asunnon yleisen siisteyden, haistelee herkällä vainullaan, ettei huoneisiin ole virrannut häkää liian aikaisen peltin sulkemisen takia, päivittää ruokinta-automaatin ja lääkeannostelijan, pöyhäisee pielusta. Poikabänditaustainen poppispoika (tosin mittavaan maailmanmenestykseenkin yltänyt) Justin Timberlake on kerännyt kriitikkotason kiitosta myös elokuvarooleistaan. Avaukset eivät ole johtaneet mihinkään, ja niinpä Tane on lopettanut enemmät yritykset. Sitten on Steve Jobs – reistaili terveys tai ei – ja on ompputarha, Apple. Nykyisin minulla on Dingon levyt myös vinyylinä, jotka sain huikeana 30-vuotislahjana. Miten se Rudyard Kipling tulikaan todenneeksi: ”East is east and west is west and never the twain shall meet”. Turha siitä on täällä pc-puolella jalkaa polkea. Pääasia, että homma pelittää. ”Olen lähellä sua, sinä tarvitset mua, olen kaubanaani” muun muassa. Ei mahda olla oikein seuraihmisiä tämä Roponen, arvioi Takaneva. Toisinaan sitä toki joudutaan avittamaan joystickillä kunnantuvalta käsin. Mielipiteet ovat tietysti eri juttu. Se avaa kroonisen resurssipulan kynsissä kärvistelevälle sektorille uusia, tuoreita näkymiä. Meistä tytöistä isoin halusi erityisesti kuulla sen kohdan, jossa Neumann silleen ihanasti huokaisee. Sieltähän löytyvät nuori nainen ja nuori mies. Lapsuusystäväni (kaveriporukan ainoa poika) oli saanut hienolla mankalla napattua radiosta Dingon Autiotalon, ja me kylän pikkutytöt keräännyimme biisiä naapuriin hartaina kuulemaan. Työmiehiä se on, vaikkei se juurikaan juttele, jakaa Tauno kevyttä tunnustusta. Kärkikymmeniköstä löytyvät lisäksi Chisu ja Johanna Kurkela, vaikkei jälkimmäinen ihan samaan genreen ehkä soljahdakaan. Eikä pelkistä mielikuvista tietenkään ole kyse. Kuivan asiallisena pidetty, vaikkakin sittemmin pukeutumisellaankin palstatilaa ansainnut. Sen avulla se hakeutuu kuin täsmäohjus ohjelmoituihin kohteisiinsa suuremmin muuta liikennettä vaarantamatta. Eikä vaadi paljoa. Ja koska leikki-iässä oltiin, kotileikeissä miesten virkaa toimittivat Nipa, Pepe, Jonttu, Kuuppa ja Pete. Vain ohjelmistopäivityksen silloin, tällöin. Tanen sana on näihin saakka yleensä pitänyt. Dingon tosifaneja meistä silti tuli. helmikuuta ”Talviklassikossa”. Ja muutaman tipan voiteluöljyä. Mikä lie sähködemo tai hybridi. Sen kulku on aavemaisen äänetöntä. Se ei karkaile kahvija tupakkatauoille, ei kitise työajoista tai ylitöistä, ei pamahda yllättäen paksuksi. Kulkulaite kun on kehitelty kulkemaan omillaan. Tuulilasi ja ratti ovat ajoneuvossa enempi näön vuoksi, siis ulkonäön. Ei sillä, etteivätkö muutkin mainitut naiset kelpaisi minkä tahansa naistenlehden kanteen. Sillä kruisailee rouva Roponen, vanhainhoitotoimen uusi työntekijä. Pari tiukkaa tilannetta on ollut.. Käyttäjien kovassa ytimessä on kuitenkin joukko, jonka dialogi on yhtä hedelmällistä kuin shiialaisfundamentalistien ja Luther-säätiön. Maailmassa on julmettu määrä sekä tietokoneita että niitä päivittäin käyttäviä ihmisiä. Ei silti aivan äärimmäinen. Tauno kuulee milloin kuulee, muistaa, etenkin ajat, kun väki jahtasi desantteja haulikolla, uskoi rokkoon ja Kekkoseen, tavailee aviisinsa suurennuslasilla ja pärjäilee. Ei toisaalta Anni Sinnemäelläkään ole suuria imagoongelmia ollut, vaikka nuoren naisen tausta oli vieläpä pop-yhtyeessä. Sen lisäksi täytteenä on Carola Häggkvistiä, josta en suuremmin innostunut. Kaukana on se aika, kun Maija Vilkkumaalle ja Jonna Tervomaalle piti 1990-luvun lopulla keksiä vihaisen nuoren naisen kehys. Monenmoista hoitotyöläistä on Taunon tuvalla rampannut, mutta tämä Roponen on miehen mielestä aivan omaa luokkaansa. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 23.1.2011 15 TEEMA KASETTI HYLLYSTÄ Hopeanhohtoinen kaksipesäinen mankka. Jopa liikuttui julkisesti. Alussa isäntä vastaili toivotukseen, mutta huomasi pian, ettei uusi kotihengetär juurikaan reagoinut vastauksiin. Aamutuimaan infrapunasäteellä kuin nykyautot aukeava ulkoovi vain rapsahtaa ja porstuasta kuuluu metallisointuinen ”Hyvää huomenta, kuinka täällä voidaan”. Sama koskee Nokian poikia, jotka ensi torstaina räväyttävät myyntilukunsa markkinoiden arvioitaviksi. Kaisa Hahto Ensinnäkin. Se vasta oli jotakin ja sellainen naapurissa oli
– Pahaa pelkään, että (tällaiset hyökkäykset) toistuvat. Eli tässä mielessä netti on rakenteellinen turvallisuusriski, joka myös kasvaa tulevaisuudessa. NYT:n jutun mukaan Stuxnet-mato oli lisäksi ”nauhoittanut” normaalia valvontamateriaalia niin, että tuhotyö sai jatkua kaikessa rauhassa. Viidesosa rikastamiseen käytettävistä sentrifugeista oli päreinä. – Jos ajatellaan vähänkin pidemmällä aikavälillä, 10–15 vuotta tulevaisuuteen, koko lailla väkisin rupeaa olemaan niin, että täällä Suomessakin kriittiset järjestelmät, sähkönjakelu, vedenjakelu, elintarvikehuolto, media... Koska se ei ole ollut relevanttia aikaisemmin. Tällä kertaa ei tarvinnut käyttää pommeja. Kansainvälisesti vertaillen tilanne on Suomessa kohtuullisen hyvä. Stuxnetin kaltaisessa kyberhyökkäyksessä asialla siis olivat maailman mahtavimmat sotilasmahdit. Nykyajan yhteiskunnat ovat yhä enemmän ja enemmän riippuvaisia tietotekniikasta ja netistä. Kyllä siellä tällaisia uhkakuvia on pyöritelty jo pitkään. Senkin takia, että perinteisillä virustorjuntaja tietoturvafi rmoilla ei ole osaamista automaatiopuolelta. Meni useampia viikkoja ennen kuin ruvettiin tajuamaan, että se todella on paljon enemmän kuin vain haittaohjelma. – Aika hyvin – väittäisin – täällä Suomessa osataan kantaa huolta. Juuri sen vuoksi Stuxnet-mato pitikin ujuttaa systeemiin muistitikun avulla – Aikamoinen opettelu on ollut, että pystyttiin analysoimaan Stuxnetiä ollenkaan. Ei niin kovaa osaamista. Maailmanlaajuisesti taas ei voi tietää. NYT:n arvion mukaan Stuxnet on ”monimutkaisin koskaan kehitetty kyberase”. Se on ollut kyllä poikkeuksellisen vaikea purettava. – Käytännössä se ei ole ihan niin helppoa kuin miltä se näyttää. Kuten sanottu, Iranin kaltainen ”roistovaltio” – ainakin amerikkalaisten makuun roistovaltio – sopii ollakin ilman ydinasetta. – Mikään tekninen järjestelmä ei ollut suojattu Stuxnetiä vastaan. Bittimato luikertelee Stuxnet rampautti Iranin ydinohjelman, mutta kyberhyökkäys voi periaatteessa kohdistua mihin tahansa nyky-yhteiskunnan elintärkeään järjestelmään.. Eikä pomminvarmaa turvajärjestelmää ole olemassakaan. Se tekee näistä järjestelmistä haavoittuvampia kuin ennen, Mikko Hyppönen sanoo. Operaation budjettikin oli arvattavasti muhkea, mahdollisesti rajaton. – Terroristeilla on teknistä osaamista paljon enemmän kuin yleisesti kuvitellaan. Se käytti mielenkiintoista (Windows-koneiden ns. Lyhyesti ja erittäin pelkistetysti kerrottuna Stuxnet oli ns. nojaavat nettiin ja näihin normaaleihin tietojärjestelmiin. Mikko Hyppönen on samaa mieltä. Se nähtiin seitsemän ja puoli vuotta sitten – elokuussa 2003 – Yhdysvaltojen koillisosan ja osan Kanadaa pimentäneessä sähkökatkoksessa. Kaikki näytti olevan kunnossa. Windows-versiosta riippumatta, päivitystasosta riippumatta.. Sen vuoksi, että niitä pyörittävät taajuusmuuttajat eivät tehneet hommaansa oikein. Siinä tosin ei ollut kyse sähkönjakelujärjestelmään kohdistuneesta hyökkäyksestä. Hyvänä kai sitä voi pitää. New York Timesin artikkelia Israel Tests Worm Called Crucial in Iran Nuclear Delay (15.1.2011), Fox Newsin artikkelia Mystery Surrounds Cyber Missile That Crippled Iran´s Nuclear Weapons Ambitions (26.11.2010) ja Suomen Kuvalehden (42/2010) artikkelia Ilmestyskirjan mato: Stuxnet on yhä arvoitus. Se tekee näistä järjestelmistä haavoittuvampia kuin ennen. Mahdollisuuksia oli periaatteessa monia. Lopulta riitti se, että jossakin päin laitosta – välttämättä ei ollut oleellista missä – joku tökkäsi Stuxnetin sisältävän muistitikun koneeseen. Siitä huolimatta uhka on olemassa. Samoin omaa julkisen avaimen salakirjoitusjärjestelmän. sentrifugit (sama periaate kuin pyykkitai mehulingossa) alkoivat käydä ylikierroksilla. Joka tapauksessa verkottomassa ympäristössä tiedonsiirrolle eli muistitikkujen käytölle oli tietysti jatkuvaa tarvetta. Ei sitä oltu nähty iranilaisissa Natanzin uraaninrikastamossakaan. Viime viikon lauantaina sitten The New York Times (NYT) kertoi laajassa artikkelissaan, ketkä tekijät olivat. Murtautua esimerkiksi jonkun työntekijän kotiin, kaivella taskuista muistitikkuja ja syöttää Stuxnet-niihin. Kehitys on liikkeellä eikä sitä oikein mitenkään pysäytetä. Ei. kaikki kierrettiin. Jos sinulla vain oli Windows-kone, oikeastaan riippumatta siitä, minkänäköiset turvaprosessit ja -mekanismit olivat käytössä, niin aina se olisi saastuttanut koneen. Sinne ei internetistä pääse. On siellä varmasti tekemistä (parantamisen varaa), mutta ei siellä mitenkään housut kintuissa olla, Hyppönen sanoo. Varsinkin täällä Suomessa sähkönjakelujärjestelmä on kokonaan omissa verkoissaan. Takaisin nykypäivään – paremminkin tulevaisuuteen. Ennen kuin oli liian myöhäistä. Paitsi tekijät. Esimerkiksi jos minä olisin tökännyt Stuxnet-saastuneen muistitikun omaan koneeseeni – se on aika paranoidisesti suojattu – minä olisin saanut sen. Periaatteessa Stuxnet-keissi on kuitenkin kuin huutomerkki kertomassa äärimmäisten suojattujenkin kohteiden haavoittuvuudesta. Tämän vuoden alussa eläkkeelle jäänyt Israelin tiedustelupalvelun Mossadin pääjohtaja Meir Dagan arvioi Stuxnetin aiheuttamien vahinkojen viivyttäneen Iranin ydinaseohjelmaa vuoteen 2015 saakka. – Viimeiset palaset tähän koko palapeliin löytyivät vuodenvaihteessa. Stuxnet-tapaus voi jopa toimia joillekin ääriryhmille inspiraattorina. Pelkästään rynnäkkökiväärien ja itsemurhaiskujen varassa tämän päivän terroristit eivät ole. – Periaatteessa kyllä. Eivät nämä mitään tomppeleita ole. Vähitellen mato levisi juuri niihin koneisiin, joihin sen pitikin. Puhumattakaan siitä, että jos tämmöisiä hyökkäyksiä haluaa kokeilla käytännössä, pitää ostaa useamman sadantuhannen euron hintaisia automaatiolaitteita. Ongelma ja uhka vain on siinä, että vähempikin ”osaaminen” voi riittää aiheuttamaan ennennäkemätöntä haittaa ja sekasortoa. Heinäkuussa 2010 Mikko Hyppönen tutustui ensimmäisen kerran Stuxnetiin. käyttävät tietokoneita ihan niin kuin sinä ja minä. Kumpikaan ei ole luonnollisestikaan virallisesti vastuuta operaatiosta ottanut. Vastaavanlaisia resursseja ei maailmasta hevin löydy. Sillä on nimikin: Stuxnet. – Se oli niin monimutkaisesti tehty, että sen purkaminen kesti tosi kauan. Sitä paitsi – Hyppönen korostaa – yksikään tietoturvatai virustorjuntafi rma ei olisi asialle mitään voinut. Samalla tavalla kuin ensimmäiset sähköpostimadot tai ensimmäiset tietokonevirukset. Kimpassa oli kaksi kohtuullisen kyvykästä sotilasmahtia: Amerikan Yhdysvallat ja Israel. Se mielikuva – vaikka al-Qaidasta – että talebaanit vain kamelilla ratsastavat aavikolla, se ei pidä paikkaansa. – Kyllä. – He kommunikoivat netin kautta, rekrytoivat netin kautta... Hyppöselle ja hänen kollegoilleen ympäri maailmaa oli käynyt toki jo aiemmin selville, että mistään autotallihakkerista ei ollut kyse. Ei Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejadilla tarvitse ollakaan ydinasetta. – Ei siitä kukaan tiennyt aikaisemmin. Kukaan ei tiedä varmasti. Ensimmäinen kybersabotaashi on nähty, tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen arvioi. Jukka Anias, teksti Päivi Karjalainen, kuvitus Lähteenä käytetty mm. Joko samasta lähteestä tai sitten ideaa kopioidaan, Hyppönen sanoo. Yksi näkymätön mato riitti. Ei siinä mitään. Amerikaksi: If there´s a will, there´s a way... Esimerkiksi Stuxnet-madon kaltaista kyberasetta al-Qaidan digipajoissa ei välttämättä silti synny. Siellä se aktivoitui tietyssä tarkoin määritellyssä ympäristössä niin, että rikastamiseen käytettävät ns. Sen avulla nämä ryhmät pystyvät kommunikoimaan niin, että niiden sähköpostiliikennettä ei kukaan pysty purkamaan. Esimerkiksi tahallaan aiheutettu laaja sähkökatkos on Hyppösen mukaan mahdollista. Siitä lienevät suurin piirtein kaikki tolkulliset valtiot yhtä mieltä. Joka tapauksessa ison palan mannerta pimentänyt sähkökatkos kertoi nykyajan yhteiskunnan haavoittuvuudesta. Palataanpa puolisen vuotta ajassa taaksepäin. Vahinko oli tapahtunut. Myös puolustusvoimissa kybersodankäynnin uhka on otettu huomioon. – Jos joku suojauksen suunnittelee, niin kyllä joku toinen sen pystyy kiertämään. Että pitäisi luopua netin käytöstä ja mennä takaisin fakseihin ja aanelosiin... Se jää kybersodankäynnin virstanpylvääksi. Hyppönen viittaa siihen, että esimerkiksi juuri Natanzin rikastamossa tietokoneet eivät olleet verkossa, eivät välttämättä edes yhteydessä keskenään. Al-Qaida julkaisee englanninkielistä lehteä verkossa pdfmuodossa. Periaatteessa ei pitäisi olla verkkouhkaa, jos ei ole verkkoa jota uhata. – Suomen puolustusvoimien tietotekninen osaaminen on varsin kovaa kansainvälistä tasoa. NYT:n jutun mukaan israelilaiset ostivat ja kokeilivat kärsivällisesti madon tehoa Negevin autiomaassa sijaitsevassa Dimonan ydintutkimuslaitoksessa. Lopputulos oli iranilaisten kannalta musertava. Samanlaisia tulee lisää. Se voi olla vaikeata, mutta on se tehtävissä. Niin konstikkaan bittipaholaisen kanssa oltiin tekemisissä. Ja koitapas sitten tehdä asialle jotain. – Stuxnet tulee jäämään historian kirjoihin käänteentekevänä murroskohtana. Suomessa riskit on siis otettu huomioon. Kuten sanottu, jos joku osaa rakentaa suojauksen, joku toinen osaa kiertää sen. Ei ihme, että Mahmud Ahmadinejadin insinööreillekin kävi kylmät. SUNNUNTAINA 23.1.2011 KESKIPOHJANMAA 16 TEEMA Kehitys on liikkeellä eikä sitä oikein mitenkään pysäytetä. Lainkaan. Blaster-madon oli toki tarkoitus tehdä vakavaa haittaa verkkoliikenteelle, mutta ei erityisesti sähkönjakelujärjestelmälle. Tällä kertaa israelilaisten pommikoneiden ei tarvinnut nousta ilmaan niin kuin 30 vuotta sitten. Tällaista ei oltu missään muualla aikaisemmin nähty. Silloinkin kun (nettiin) kytkeydytään huoltotoimenpiteitä varten, se on tarkkaan säädelty operaatio. Juuri nyt ainakin näyttää selvältä, että Iranin ydinohjelmassa kelloa on siirretty taaksepäin. – Kyllä osaamista on, mutta ei kuitenkaan minun käsitykseni mukaan sellaista mitä Stuxnetissä nähtiin. nollapäivän) haavoittuvuutta. Hyppösen mukaan ei ole tarkkaa tietoa, kuinka Stuxnetin saastuttama muistitikku saatiin Natanzin rikastamoon vietyä. ”Useiden vuosien” viivästyksestä puhui myös Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton. Tämä pätee ihan minkä tahansa järjestelmän suojaukseen, Hyppösen kliininen arvio kuuluu. Silloin kohteena tosin oli Irakissa sijainnut Osirakin ydinvoimala. Lisäksi oli voimakas motiivi: sabotoida Iranin ydinaseohjelmaa. Mahdollisesti mato oli jo valmiina jossain laitokseen viedyssä tietokoneessa. mato, joka ujutettiin muistitiku(i)ssa rikastamoon
Loppuvaikutelmaksi jää kylmänkankea, tehokas suorittaminen. Coelhon 19 teoksesta on 11 ilmestynyt suomeksi. Myymisestä ilmoitettiin ihan sanomalehdissäkin. Lukion muusikot saavat esitettäväkseen Muunnelmia laulusta Minäpä olen se laulajapoika ja lopun suuri Finaali paljastaa, mistä tässä oikeastaan on ollut kyse. Hämeenniemi kehuu sähkökitaran soundia eloisaksi ja Kalle Kalimaa mestarilliseksi improvisoijaksi. Kun seisoo hieman kauempana, näkee kokonaisuuden ehkä paremmin kuin se, joka pysyy paikoillaan. Vaikka kauniista asioista, kuten rakkaudesta ja uskosta puhutaan, jotenkin teennäinen vaikutelma tekee lukukokemuksesta rasittavan. Ei siis todellakaan tarvitse ihmetellä että yksinäisyyden ja kokonaan hyljätyksi tulemisen tunteet ovat olleet monelle lapselle musertavia. Meklari piti vasemmalla kädellä tukasta tai olkapäästä kiinni ja heilautti oikealla vasaraa. Rakkaus on pieni, koristeellisesti kuvitettu mietelmäkirja, johon on koottu lyhyitä, rakkausaiheisia lainauksia Coelhon romaaneista ja kolumneistakin. Nyt lavalle kipuaa enimmillään toistasataa musikanttia, joista nuorimmat viisivuotiaita ja vanhin taitaa olla jo täyttänyt kahdeksankymmentä. Chrisillä ei ole halua etsiä kaiken tarkoitusta, kuten miehellään. 128 s. ohjaamasta Geena Davisista elokuvassa The Long Kiss Goodnight. – Katselin tuossa musiikkilukiolla ylioppilaskuvia, ja aika monta tuttua on täällä kirjoittanut ylioppilaaksi. Hannu Björkbacka Angelina Jolie suolattavana Leena Ahlholm (KP) Kun kirjailija on saavuttanut maailman maineen ja hänen teoksiaan on painettu yli sata miljoonaa kappaleita, saattaa kustantaja näköjään sortua rahan ahneudessa outoonkin temppuun. Mitä vaaditaan?” Kysymys tarkoitti ostajan kunnalta vaatimaa vuotuista hoitokorvausta. Avioliiton tilaakin pohditaan. Silti Angelina Jolien tähdittämää fi lmiä ei voi kehua nautittavaksi tai järin kiinnostavaksi. Säveltävä soittaja Eero Hämeenniemi teoksensa kantaesityksen harjoituksissa Kansantaiteenkeskuksessa. Eero Hämeenniemi pitää blogia YLEn nettisivuilla, toimittaa omaa musiikkiohjelmaa ja on Rondon kolumnisti – muun muassa. Kuvitus Catalina Estrada. Hämeenniemi ei lämpene tuomareille, jotka istuvat pöydän takana useammassakin kisassa ja teilaavat kisaajia. Jolie näyttelee kaksoisagenttia, jonka CIA ja FBI yrittävät suolata. . Heräsin yöllä monta kertaa siihen, että hytisin ja palelin.” ”Vielä syyskuurankin aikaan Taavi lähetettiin avojaloin paimeneen. Kirjallisiin ansioihin tämän vaellustarinan julkaisu tuskin perustuu. Salt on tarina, joka ponnistelee kovasti. Esipuheessa kirjailija vakuuttaa tapahtumien todenperäisyyttä, mutta niissä on myös yliluonnollisia ilmiöitä. Evelyn Saltin epäillään toimivan Venäjän puolesta Yhdysvaltoja vastaan. Mutta sen hän jo vuosien kokemuksesta tietää, että erilainen kulttuuri antaa uutta näkökulmaa omaan kulttuuriin. Lisäksi Intiassa paljetta käytetään käsin, kun sitä Suomessa poljetaan jalalla. Hämeenniemi muistuttaa, että hänellä on myös oma bändi (jonka riveissä soittaa muun muassa Kaustisen musiikkilukion kasvatti Markus Ketola), joka esittää paljon Hämeenniemen musiikkia. KIRJAT. Romaanin Paolo vaeltaa romaanin tapahtuma-ajan Mojaven aavikolla vaimonsa Chrisin kanssa. Ja siellä Intiassakin kuluu edelleen vajaat pari kuukautta vuodessa, usein juuri silloin, kun Suomessa on pimeää, märkää ja kylmää. Saariahon teoksia esittävät Carnegie Hallissa esimerkiksi sopraano Karita Mattila ja kamariorkesteri Avanti. Vähään tyytyväinen eikä itke paljon Jouko Halmekoski: Orjamarkkinat – Huutolaislasten kohtaloita suomessa. Kiehtovuudessa Saltin synkkä hahmo jää auttamattomasti jälkeen Noomi Rapacen Lisbeth Salanderista tai Rennyn . Tämä teos kuullaan kamarimusiikkiviikolla kantaesityksessä Moniääninen Kaustinen, jossa Hämeenniemellä on ollut ilo työskennellä erilaisten taitajien kanssa; niin harmittomien harrastajien kuin avarakatseisten ammattilaisten. Konsertto sähkökitaralle Eero Hämeenniemen toinen kamarimusiikkiviikolla kantaesitettävä teos on konsertto sähkökitaralle. . Kaustisella säveltäjä istuu harmonin takana. Paulo Coelho: Rakkaus. KP/JUHA SALLINEN ... Ei hän niin naiivi ole, että kuvittelisi Intiassa kaiken olevan paremmin. Tämä on juuri sitä vuorovaikutusta, jota Hämeenniemi toivoo länsimaiseen musiikkiin. Lasten huutokaupat olivat laajimmillaan 1870-1880-luvuilla ja niitä pidettiin viattomien lasten päivänä joulukuun lopulla. Ettei koko ajan tarvitsisi retostella ja kulkea henkseleitä paukuttaen omaa erinomaisuuttaan. Paulo tuntee enkelien, Jumalan sanansaattajien, tarkkailevan itseään. Hämeenniemi on oman tiensä kulkija, musiikillinen toisinajattelija, joka – yllättävää kuulla – saa myös kriittistä palautetta. Halmekosken kirjassa on monta surullista tarinaa, vain harvat huutokaupatuista lapsista saivat hyvän paikan, mutta kyllä sellaisiakin tarinoita kirjasta löytyy. Moottoripyörillään jyristelevät Valkyyriat ovat erikoisia soturinaisia. Romaanissa kertoo ulkopuolinen kertoja. 204 s. Intia-poikkeama tähän juttuun tulee siksi, että Hämeenniemi on varsinainen Intiaasiantuntija, asunut maassa paljon ja tehnyt paikallisten asukkaiden kanssa töitä vuosikausia. – Siellä ne pudotetut sitten itkevät televisiossa, minua rupeaa oikein säälittämään tämä draama. Saariaho valittiin New Yorkin kuuluisan konserttisalin nimikkosäveltäjäksi kaudelle 2011–2012, kertoi Ylen uutiset perjantaina. Viisaalta vaikuttavat tällaiset itsestään selvältä tuntuvat lauseet, joista on helppo olla samaa mieltä, vaikkei osaa näin ytimekkäästi sanoa: ”Rakkauden voima on maan päällä tuottaakseen meille iloa ja tuodakseen meidät lähemmäksi Jumalaa ja toista ihmistä.” Lainaus on romaanista Zahir. Halmekoski tuo kirjassaan näkyville erään kansallisen, historiaamme liittyvän ajanjakson, jota meidän on syytä kollektiivisesti hävetä. – Minusta perinteinen säveltäjän rooli on tylsä, ei minua kiinnosta keskustella vain papereiden kanssa, hän sanoo ja muistuttaa, että tällainen ”perinteinen malli” eli ”erillinen kynämies” on itse asiassa vain parinsadan vuoden mittainen traditio. Moniääninen Kaustinen Kaustinen on tuttu paikka Eero Hämeenniemelle, ei niinkään esimerkiksi festivaalien vuoksi vaan tuttavien ja täältä maailmalle lähteneiden muusikkojen. Kun Jousia Ensemble on vielä huippuvirtuoosiporukka, niin säveltäjän työ tätä konserttoa tehdessä on ollut hauskaa. Bazar 2010. – 17.10.1988. Lukija jää miettimään, mikähän on tekstiyhteys, josta lainaus on napattu. Kuusi teosta kirjoittaneen Hämeenniemen päätyö on säveltäminen, mutta ajatuksissa muhii jo kaksikin uutta kirjaa. Esimerkiksi silloin, kun kyseessä on teknisesti ja suoranaista taituruutta niin vaativa teos, etteivät säveltäjän soittotaidot enää riitä sen soittamiseen. Kauppatilaisuudet muodostuivat suuriksi markkinakokouksiksi, joihin saapui väkeä läheltä ja kaukaa. Romaani. Säveltäjä opastaa tietämätöntä, että intialainen harmoni on kooltaan suomalaista instrumenttia pienempi; painavampi vain kymmenkunta kiloa ja pienempi muutaman kilon painoinen. Mukana on Hääkuoro, joka laulaa Hämeenniemen säveltämät Kolme murheellista laulua Wiljami Niittykosken runoihin. Intiasta hän toisi länsimaiseen kulttuurin yleisön arvostuksen, että taiteilija voisi ”laskeutua” korokkeelta, myöntää oman vajavaisuutensa, vaikka olisi kuinka taitava. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 23.1.2011 17 KULTTUURI DVD Paulo Coelho: Valkyyriat. Mitä vaaditaan. Paperilla huikea tyyppi ei elä kaitakasvoisen Jolien varassa valkokankaalla. Sanna Pernu. Bazar, 2010. Hämeenniemi ottaa useamman kerran esille vuorovaikutuksen, niin säveltäjän ja muusikoiden kuin yhtälailla yleisön ja taiteilijoiden välisen yhteyden. Tietysti Hämeenniemi myös vain ja ainoastaan säveltää. Teoksen esittävät Jousia Ensemble, solistina Kalle Kalima. On selvää, ettei Hämeenniemi lämpene nykyiselle kilpailutrendille, vaikka huomaakin saman tien istuneensa itse sävellyskilpailun tuomaristossa viime kesänä. Salt (2010) Ohjaus Phillip Noyce . Ajatus kirjat, Gummerus 2011 . Muuksi ei oikein voi tulkita brasilialaissyntyisen Paolo Coelhon, s. Hän selostaa vaimolle enkeleitä, jotka tuovat toivon ja kuoleman, ne voivat kutsua meidät taivaaseen. Teos kuultiin ensi kertaa Suomessa viime keväänä. Kuten nyt tulevalla Kaustisen kamarimusiikkiviikolla, jolla hän soittaa kaustislaisten muusikoiden kanssa säveltämäänsä musiikkia. Jollakin ihmeen konstilla suurin osa huutolaislapsista säilyi hengissä ja heidän tarinoistaan käy ilmi, että elämä voi rakentua hyväksi, tai ainakin siedettäväksi lähtökohdista huolimatta. Kirjailija itse on romaanin henkilö ja esipuheessa hän kertoo kirjan tapahtumien ajoittuvan jaksolle 5.9. Ja jokainen osallistuja sai rahaa tekemästään työstä, vaikka ei sijoittunutkaan kärkeen. Valkyyrioiden vanhin julistaa, että syntiä ei ole muu kuin rakkauden puute. Hän sanoo kaikkien romaanin keskeisten tapahtumien olevan totta. Vuosisadat säveltäjä oli oleellinen osa muusikkojoukkoa. Ajattomia mietelauseita. Jopa seitsemänvuotiasta lasta pidettiin tuohon aikaan täysin työkelpoisena, niinpä erästäkin poikaa kaupiteltiin näin: ”Ja sitten on tarjolla ahkera, terve ja kuuliaisesti työnsä tekevä nuori mies.” Näiden orjamarkkinoiden seurauksena monen lapsen elämä muuttui työnteoksi jolle ei loppua näkynyt. Näillä orjamarkkinoilla käynti, vaikkakin vain lukijan ominaisuudessa, kertoo meille jotain meistä itsestämme. Suom. KIRJAT Tiina Ruotsala KAUSTINEN (KP) Säveltäjä Eero Hämeenniemi kuuluu siihen säveltäjäjoukkoon, joka mieluusti esimerkiksi teoksensa kantaesityksessä on lavalla soittajana soittajien joukossa. Lisäksi Clevelandin orkesteri soittaa Carnegie Hallissa Saariahon Laterna Magican New Yorkin ensi-esityksen. Osa lausahduksista toimii yhteydestään irrotettuina, osa ei niinkään. Autiomaahan hän on lähtenyt hengellisen oppaansa J:n kehotuksesta. Myytävistä lapsista pienimmät nostettiin pöydälle tai muulle korokkeelle seisomaan. Kustantaja kertoo, että teoksen käännösoikeudet on myyty yli 20 kielelle. Enkeleitä käsitellään tekstissä paljon. Kaustisen pelimannit soittavat puolestaan Arpajaispolskan ja Valssin sekä perin mielenkiintoisen Polkan duurissa tai mollissa. ”Lapsi on perin kiltti, vähään tyytyväinen eikä itke paljon. Näppäreille sävelletty teos on saanut nimekseen Nippis nappis ja ammattimuusikoista koottu paikallinen Fiulharmonia esittää oikeutetusti jo tuon aikaisemmin mainitun Maalarinkankhan romanssin. Hämeenniemelle tämä sopii hyvin, viettää aikaansa ja myös työskennellä erilaisessa ja rikkaassa kulttuurissa. Rakkautta on monenlaista, ja niinpä kirja on jaoteltu kahdeksaan osaan: lahja, muutos, vaikeuksien voittaminen, solidaarisuus, hengenheimolaisuus, etsintä, yhdessä elämisen taito ja suuruus. . Pahat kielet väittävät kriittisesti länsimaista musiikkielämää tarkastelevan Hämeenniemen fanittavan Intiaa, kuvittelevan, että Intiassa kaikki on paremmin. Asetelmat tähtäävät kylmän sodan vastakkaisuuksien uudelleen lämmittämiseen. Tekstissä kirjailijan kerrotaan perehtyneen jo seitsemän vuotta magiaan. Sanna Pernu. Myös Intiassa on tullut soitettua ja sävellettyä paljon maan kansallissoittimelle, joka myös on harmoni. Täytyy olla sydän kivestä tehty ellei liikutu huutolaislasten tarinoista: ”Kaikki muut nukkuivat sängyissä, mutta minä nukuin lattialla maton päällä hevosen loimi peittonani. Moniäänisen Kaustisen vanhimpia soittajia Jorma Järvelä... Yksi kaustislaisista ystävistä on kamarimusiikkiviikon taiteellinen johtaja Kreeta-Maria Kentala, jonka asuinpaikka inspiroi Hämeenniemen kirjoittamaan teoksen Maalarinkankhan romanssi. – Ne ovat murheellisia, mutta myös kauniita – romanttisia. Kaija Saariahosta Carnegie Hallin nimikkosäveltäjä Markku Laitinen ”Äidin hätäinen katse jäi muistoksi, ja kuumat kyyneleet valuivat kylmille poskille.” Suomen historian surullisimpiin vaiheisiin kuuluu aika jolloin lapsia myytiin kuin karjaa, köyhistä ja orvoista tuli huutolaisia, joille ei ihmisarvoa suotu. Miehen mielestä autiomaahan on tultu puhumaan enkeleiden kanssa. Suom. – Mutta siellä oli hyvä fi ilis. Kustantajan outo temppu HELSINKI (STT) Kaija Saariaho on nimitetty Carnegie Hallin nimikkosäveltäjäksi. Tämän teoksen Hämeenniemi sävelsi solistille, Kalle Kalimalle, joten kyseessä on luonnollisesti konsertto sähkökitaralle. Sijoituspaikassa lasta saatettiin repiä tukasta, häntä voitiin hakata nahkavyöllä ja piiskalla. Salt ei keksi itse mitään uutta, vaan kierrättää vanhaa kuin kellopeli. 1947, suomalaisen kustantajan Bazarin ratkaisua kaivaa kirjailijan vuonna 1992 portugalinkielellä ilmestynyt teos naftaliinista ja julkaista se suomeksi. . Hetkellistä helpotusta sai paleleville jaloille, kun pissasi niiden päälle.” Lasten julmaan kohteluun kuului myös nälässä pitäminen, hädissään ja nälkänsä ajamina jotkut lapset yrittivät syödä jopa siankaukalosta ja siitäkin seurasi selkäsauna, jos isäntäväki sen huomasi. Ajanjaksoon liittyvä nälkä ja kurjuus selittää tapahtumien kulkua, mutta ihmisluonteen julmuutta ja sen pimeää puolta, mikä kirjan sivuilta paljastuu, ei selitä mikään. Tämä tuntuu harmittavan muuten niin hyväntuulista ja asiansa takana vankasti seisovaa taiteilijaa. Se käy kansankoulun opettajan pojalta helposti. Sävellykset esitettiin konsertissa, teokset eivät olleet vain valtaisa pino papereita. Jouko Halmekosken kirjasta löytyy monta koskettavaa tarinaa, ne saattelevat lukijan aikaan joka tuntuu epätodelliselta. ja nuorimpia Veikka Varila
Sokerivero on jo toteutuksessa, sitä saisi laajentaa ja kiristää edelleenkin. Omakotitalo rakennettu melkein hartiapankilla, lapset kasvatettu omin voimin työn ohessa eli lapsilisä oli ainoa etu, jonka sai neljä kertaa vuodessa. Kyllä kotimaassa on aivan tarpeeksi autettavia. Kuohuvaa. Talven värejä parhaimmillaan. Mitä enemmän kulutamme, sitä nopeammin maailma saastuu ja luonnonvarat ehtyvät, mutta silloin on myös enemmän työtä. Tulihan eläkkeeseen korotus ja tosi iso, vuoden korotuksella ei edes yhtä kauppareissua tee. Tuotantorakennusten kiinteistöveroon sisältyy niin ikään räikeä vääryys. Ranskalais-amerikkalainen ajattelija ja kirkonmies Ernest Dimnet neuvoo kirjassaan ´” Ajattelemisen taito” meitä ”tekemään aikaa”. Loppuivat, kertalaakista. Luulisi todella neljän eri veron ja ALV:n yhdestä kohteesta riittävän, kun sama alue on vielä jokamiehenoikeuksien perusteella kaikkien virkistyskäytettävissä. Mutta jos verolla todella tavoitellaan kansanterveyttä, niin mittaus olisi tehtävä verovelvollisen mahanahasta. Voisiko käydä niin, että pahimmassa tapauksessa oma erikoissairaanhoito Kokkolassa jouduttaisiin lopettamaan ja hankkimaan ostopalveluna muualta. Kansanmusiikkijuhlat, jonka piirissä on nyt tapahtumassa sukupolvenvaihdos, ovat yksi toteutunut esimerkki tästä tahtotilasta. syistä johtuen kehitysjatkumoa pitäisi hahmottaa menneisyydestä käsin, jolloin historialliset tosiasiat näyttävät aikaisempien kulttuurimurrosten tekemät virheet. Kyröä mukaillen) ja olen pitkälti samaa mieltä. Silloin voitaisiiin asettaa pitävä kulukatto, kunnat maksaisivat vain sen, mitä on sovittu. Netissä: www.kp24.. On aivan luonnollista, että muutoinkin tasa-arvoa arvostavassa kulttuurissamme tytöt tavoittelevat hyvän jätkän mainetta. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 23.1.2011 19 MIELIPIDE Kohta kaksi vuotta ilman. Nyt sitä yritetään byrokraattisten liitosten kautta. Nuorille ei riitä näin ollen työpaikkoja. Puoli kuppia kahvia ja puoli kuppia pääläristä kaadettua maitoa. Sehän se vasta hienoa on. Olin jo onnellisesti unohtanut, miltä armeijassa tarjoiltu tee maistui – armeijan ruokalassa peltimukista ryystetty tai pakista juotu. Järjestys, päättäväisyys ja täsmällisyys ovat Dimnetin mielestä parhaita ajan säästämiskeinoja. Sen lisäksi että toimiminen on rasittavaa, toki hauskaakin, herkkäsieluisimmat alkavat pelätä negatiivista leimautumista. Kun väkivaltataustaisessa perheessä aletaan selvittää lasten asioita, eivät väkivaltatuomiot tulekaan systemaattisesti huomioiduksi lapsen huoltoja tapaamiskysymyksiä ratkaistaessa. Lievienkin pahoinpitelyjen sanktioiminen on toki hyvä ele, mutta se ei edelleenkään ulotu muuhun kuin rikoslainsäädäntöön. Miksikähän yritetään vanhoja pitää töissä vanhuusikään asti, mikähän sekin säästö on. Paikoissa, joissa joutuu jonottamaan, on tuotu numerolappu kädessään venaaville mitä hienoimpia kahviautomaatteja tarjolle. Nuoret töihin ja vanhat eläkkeelle näin se pitää mennä. Juuri em. Aivan oikeita tavoitteita kumpikin, koska kansakunnan hyvinvointi lisääntyy vain työnteolla. Perheoikeuden sektori on kuin toinen planeetta. Mutta se oppiaineen pakollisuus kaikissa Suomen kouluissa. Ystäväni Aatto, Vanha Kalle, kirjoitti kauniisti ruotsin kielen puolesta. Siinäpä sitä viisautta alkaneelle vuodelle. Ei kuppiakaan. Työ näkyy jatkuvan vieläkin. Pekka Vilkuna Kirjoittaja on nivalalainen kansanedustaja (kesk.) Kommentteja Hetemäen verotusraportista. Se esittää verotusta vietäväksi ”pysyvien ja vakaiden veropohjien suuntaan”. Noin kaksi vuotta sitten päätin tehdä jatkuvista närästysvaivoistani kertalaakista lopun ja lopettaa kahvinjuonnin. Siis minulle. Suomalaiset juovat helvetisti kahvia. Tosin elämäntilanteiden vaihtelu, epäsäännöllinen elämä, jatkuvat iltatyöt, kuntoillessa ähkiminen ja oudot nukkumaanmenoajat pistävät hapot edelleen kiertämään, mutta sydänkohtaukselta (en ole saanut) tuntuvat närästyskohtaukset ovat loppuneet. Ellemme kuluta, ei ole työtä, mutta ei täyty kaatopaikatkaan. Olen ihan samaa mieltä asiasta, jonkinlainen stoppi pitää tähänkin tulla. Teemme viisaita päätöksiä tätä uutta varten, siksi itsekin otin tämän vuoden motoksi tämän papereitteni sekamelskasta löytyneen viisauden: Sen minkä aiot, se tee heti ja tee se niin hyvin kuin osaat. Puhelimella: 020 750 4406 Ota kantaa, lähetä mielipide Lukijoiden kuvia Jens Oja jens.oja@kpk.. Lihaan suunniteltu vero on niin ikään oltava vasta lopputuotteessa. Kaiken lisäksi EUmaita Suomi tukee ja itse joutuu ottamaan velkaa, pääsehän herrat sitten samaan valokuvaan isojen maiden päättäjien kanssa. Täällä Kokkolan seudulla ruotsista on paljon iloa ja hyötyä. Mutta ”kyllä minä mieleni pahoitin” siitä, mitä juttelit vapaaehtoistoiminnasta. Tapani Typpö KOKKOLA Mielensäpahoittajan merkintöjä Oli tosi tähän aikaan sopivia mielipiteitä (KP 13.1 ja 17.1) maahamme muuttajista ja sosiaalieduista nauttivista henkilöistä. Mutta meidän talon viimeistä huutoa olevasta automaatissa saa silti Armeijan Teetä. tarjotaan aina kahvia. Kun naiset väkivaltaistuvat, on ongelman hoitaminen entistäkin massiivisempi urakka. Perttu Marttila toivoi kaupungille virkamieshallitusta, kun nykyiset jäsenet ovat kyvyttömiä. Vastikäänhän meille annettiin keskimäärin kolmesataa kuusikymmentäviisi kallista päivää, mutta mihinkäs ne katosivat. Eikö sitä viimeinkin olisi viisasta hiukan menoaan hidastaa, katsella ympärilleen, tajuta edes joskus tämä hetki, tämä päivä, tämä katu, nämä ihmiset. Titityy, titityy... KOLUMNI Runoilijalla, joka on verrannut jokaista päivää pieneen elämään, heräämistä pieneen syntymään, raikasta aamua nuoruuteen ja jokaista levolle menoa pieneen kuolemaan, hänellä on täytynyt olla aikaa enemmän, monin verroin enemmän kuin nykyajan ihmisellä, jonka pitkä vuosikin on kuin tähdenlento. Sanonta ”isä Abraham on yhtä kuin minä” sisältää perimän merkityksen kaiken kattavassa mielessä. Tällöin syntyy aina ja poikkeuksesta tuplaorganisaatioita palvelujen ja byrokratian etääntyessä yhä kauemmaksi yhteiskunnan sosiaalisesta elämästä. Ei siellä kyllä esittämilläsi motiiveilla toimita. Mitä järkeä on edes esittää veroa pellolle, jolle yhteiskunta joutuu maksamaan erillistä tukea, jotta tuotanto olisi edes mahdollista. Vuosi on vaihtunut ja se viime vuosi jo kaukana takanapäin. Tässä suhteessa Haapajärven teeporukalla, jolle pisteet, on vielä runsaasti tekemistä. Suomessa perheväkivallasta kärsii vuosittain 200000 lasta. Kova kingi on ihailtu. Pellon ja metsän kiinteistöverotuksen edellytyksiä on raportin mukaan selvitettävä. Ensinnäkin hän kehoittaa meitä nousemaan aamuisin ajoissa, sillä hänen mukaansa yksi aamutunti on kahden muun arvoinen. Kolme tuttavaani on viime viikkoina käyttänyt palstatilaa vahvoihin kannanottoihin. Ensinnä Lauri Tuomi-Nikula. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan vuoronvetäjä ja toimittaja. Sellaisia ajan tuhlareitahan me olemme. Ilmari Varila KAUSTINEN Kaustisen perimä ”Tytöt voivat olla sitä mieltä, että väkivalta on ihan ok, ja hyvä tapa ratkaista ongelmatilanteita”, toteaa 13-16-vuotiaiden tyttöjen väkivaltaisuutta tutkivan Levottomat tuhkimot -projektin tutkija Eevastiina Gjerstad lehtihaastattelussa. Tämä näkyy kuntaliitoksissa, valtioliitoksissa, sivistyslaitosten kasvattamisessa ylisuuriksi yksiköiksi, kulutuksessa ja niin edelleen, joiden kasvussa nähdään kehitysjatkumo. Jossain laitteen alakulmassa, syrjässä, on kuuma vesi. Nyt suunnitellaan myös rasvaveron käyttöönottoa. /mielipide Postitse: Keskipohjanmaan toimitus/mielipide, PL 45, 67101 KOKKOLA Tekstiviestillä: Kirjoita tekstiviestin alkuun MP ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi. On kiinteistövero, auton käyttömaksuvero ja mitä kaikkea niitä nyt on voimassa olevia pakollisia kuluja. Tuolloin keisari Augustukselta kävi käsky, että koko maailma on verolle pantava. Luulenpa että sen arjen, harmauden ja kiireen mukana ne katosivat kuin aina ennenkin, niin että vaikea niistä päivistä on enää mitään pienen elämän mittaista jaksoa löytää. Kun nyt tulee valittaneeksi maailmankaikkeuden kierrossa melkoisen vähäpätöisestä asiasta, pistettäköön kaikki peliin. Välttämättömyyshyödykkeiden veron on oltava kohtuullinen, mutta ylellisyystavaroiden ja -palveluiden veron korkeampi. Miksi ei. Meille on kyllä keksitty kaikenlaisia kustannuksia. Näin. Kun lapsi ei omaksu kotonaan toisen ihmisen kunnioittamista, hänellä on myös suuri riski viedä väkivaltaista käyttäytymismallia omaan perheeseensä ja käyttäytyä väkivaltaisesti myös muita kohtaan. Rahaa kyllä riittää kaikille, jotka tänne maahamme pyrkivät, ilman mitään tekemisiä lyödään euroja kouraan ja maksetaan ylläpitokustannukset siitä vain. Kun viljelijät ottavat miljoonavelan ja luovat itselleen työpaikan esim. Kaustislaisuuteen palataksemme voidaan kysyä: Miksi pienessä kunnassa on niin suuri taiteellinen ja kädentaidon perimä. Kaikenlaisissa työhön liittyvissä palavereissa tms. On luultavaa, että juuri tähän nojautuen ja perimän jatkuvaan esilläpidon on tuo pieni kansa selviytynyt kaikista koettelemuksistaan. Lujassahan meissä on itsekkyys ja omanvoiton pyynti. Teeltä, mutta siltä, että siihen olisi naapurin, kiekkokielellä sanottuna kaverin, sissipartio käynyt helpottamassa itseään. Aikalaisuudessa elää aina jatkuvan kasvun idea, joka näkyy kaikilla elämän alueilla. Voidaan kysyä; onko kehitystrendin tapahduttava aina katastrofi en kautta. Aamukahvin tuoksu, ihan missä tahansa, kulkeutuu nenääni edelleen. Ne kuuluvat hakemusasioihin, eivät rikosasioihin. Miksi sukujen ketjusta löytyy kymmenittäin kanttoreita, satoja muusikoita, kokonainen sinfoniaorkesterillinen ammattimuusikoita, kädentaidon mestareita, muotoilijoita jne.. OSMO LUTTIO / PIETARSAARI Kirjoittajan mielestä yhteiskunta suhtautuu väkivaltaan aikaisempaa pehmeämmin, LEHTIKUVA / VESA MOILANEN Keski-Pohjanmaa on siitä tylsää aluetta, että vaikka täällä esittäisi mediassa aika räväköitäkin mielipiteitä, kukaan ei kommentoi, ellei kyse ole Raamatun tulkinnoista. Nyt tätä samaa yritetään koko Eurooppa käsittävänä kokonaisuutena (EU). Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €). Sen jälkeen verotustapoja on jatkuvasti innovatiivisesti kehitelty. Linnea Luokkala KOKKOLA Maahanmuuttajien eduista Maailmanhistorian suurimmasta veropäätöksestä on kulunut kaksituhatta vuotta. Tämä aika avaa jälleen kerran ikkunan tulevaisuuteen, jossa kasvu muuttuu vastakuvakseen, eli jokainen elämänalue turpoaa ylikasvuksi. Ruotsinkieliset saisivat viimeinkin riittävän hyvällä ruotsilla palvelunsa ja muut miettisivät kahteen kertaan, pyrkivätkö niin innokkaasti juuri erikoissairaanhoitoon. Nuoria ja vanhoja. Perhelainsäädännössä eivät rikosoikeudelliset seikat päde. Tarjolla saattaa olla kädenlämpöistä vettä, ja muutama hassu pussi Liptonia tai muita vähän sinne päin. Ei vaan kahvia. Perheväkivalta voi häipyä jo sosiaaliviranomaisten olosuhdeselvityksessä eikä todistetunkaan väkivallan olemassa olo takaa edes oikeudessa lapselle väkivallan päättymistä. Kaija Seikkula KOKKOLA Kallisarvoiset minuutit ”Ko muut soittaa, on ko kattilankansia vastakkain klappais. Olemme olleet Ruotsin vallan jälkeen sata vuotta Venäjänkin alamaisia eikä kukaan kai silti haaveile venäjän kieltä pakolliseksi. Hän opettaa lukijaansa ymmärtämään kallisarvoisten minuuttien arvon. Armeijan tee. Sallittakoon esimerkki juutalaisuudesta. Koska väkivallasta ei ole seurannut kummoisiakaan tuomioita kuin vasta tapauksissa, joissa uhrille on tullut pysyvä vamma, on yhteiskuntamme näyttänyt väkivaltaa hyväksyvää asennetta. eläkeläiset ja muut pienituloiset pystyvät tähän kaikkeen. Me, jotka olemme itse joutuneet heti nuoresta pitäen ja perhettä perustettaessa itse elämään siihen malliin että rahat riittäisi pakollisiin menoihin. Kaustislaisuutta voitaisiin verrata tuon kansan musikaaliseen perimään.. Ei puhettakaan, että olisi mennyt ruinaamaan rahaa jostakin luukulta, omilla palkoilla piti tulla toimeen. Ainakin terveydenhoidon osalta tällainen saattaa olla piankin tulossa, STM: n lähettämänä. Kulutuksen verottaminen on kestävän kehityksen mukaista toimintaa, vaikka siinäkin on suuri ristiriita. Mitään ei ole opittu lähimenneisyydestä, jossa esimerkiksi kansallisvaltioita pakkoliitettiin toisiinsa surullisin seurauksin (Vrt. On tehtävä suurempi verouudistus. Sekin on hyvä asia, jos se kohdistuu oikein ja määräytyy lopputuotteen rasvaprosentin mukaan. Pääasiallisena tavoitteena Hetemäen raportissa näkyy olevan työn verotuksen keventäminen ja kulutusverojen korottaminen. Mitä ilman. Nuuskaa, tupakkaa vai alkoholia. Erityisen mielenkiintoinen olisi Vaasan suunta. Mitä Santeri Isokangas lopulta tarkoitti sanoessaan: Kaustisella vielä kivetkin soivat. Ihmiskunnan historiassa tämä toistuu tietyin välein murtaen tietä uudelle alulle. Kaikista Suomen metsistä on maksettu viimeisen kahdenkymmenen vuoden kuluessa lahjaperintötai varainsiirtoveroa, pinta-alaan perustuvaa metsäveroa, veroluonteista metsänhoitomaksua ja nyt 28 % pääomatuloveroa. Siitä olisi paljonkin etuja. Tuntitolkulla järjestelemme iänikuisia laatikoitamme ja sotkuisia asioitamme sen sijaan että pitäisimme ne järjestyksessä.Unohdamme sitä ja unohdamme tätä ja haparoimme päivänselvissä asioissa. Tämä sanonta on liitetty usein fyysiseen kiveen ja kalliomaastoon, mutta oliko sanonnalla syvällisempi, tulevaisuuteen liittyvä merkitys. Ja nyt tähän päivään: siellä laulaa talitintti. Siellä esiintyvän liian korkean rasvaprosentin voisi lisätä henkilön ansiotuloverotukseen tietyillä ikähyvityksillä ja kertoimilla. Mut ko kaustislainen soittaa, niin maksa mahasa hyppii”, lainaus Santeri Isokankaalta. Pari kyseenalaista, liki pirullista, tavoitetta työryhmän raporttiin sisältyy. Pellon kiinteistövero olisi viljelijän kannalta suuri epäoikeudenmukaisuus. Laita kirjoituksiin aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Siirryin teehen ja ajoin itseni ulkokehälle. rakentamalla navetan, niin he ainoana ammattikuntana joutuvat maksamaan velaksi tehdystä työpaikastaan vuosittain vielä erillisen veron. Saa vaikka mitä sorttia ilmaiseksi. Vanha totuus on, että tulevaisuutta ei voida koskaan hahmottaa aikalaisuudesta käsin. Olikos se nyt sinä vai sinä vuonna, sitä sitten jotakin tärkeääkin tapahtumaa muistellaan, kun siitä on mielessä vain jonkinlainen haalistumistaan haalistuva muistikuva. Mukaan on muutenkin vaikea saada väkeä, syyllistäminen ei sitä helpota. Kyse on kuitenkin paljon suuremmasta asiasta: alaikäisten lasten jokapäiväisestä elämästä, johon kuuluu jatkuva pelko. Vaihtoehtona voisi olla keskussairaalan myyminen kokonaan tai osittain Terveystalolle tai Mehiläiselle. Voidaankin kysyä: miksi kaustislaisuuden tahtotila on tällä hetkellä hajaantunut ja jakautunut niin moniin eri mielteisiin ja haluun toimia yksilökeskeisesti, omaa näkyvyyttä esille tuoden. Anne Tuomikoski KANKAANPÄÄ Väkivaltaa ei oteta vakavasti Armeijan teetä Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Se ei enää lymyä neljän seinän sisällä katseilta piilossa, oman kodin likapyykkinä. Maidolle suunniteltu vero, jos se toteutuu, on oltava voissa, jäätelössä, kermassa jne. Pitäisikö esimerkiksi potilasyhdistykset lopettaa. Mummoni, kahvipulan kokenut, ei tule varmaan koskaan ymmärtämään, miksi joku kieltäytyy kahavista. Miten te päättäjät luulette että esim. Kaikkina kahdentoista edustajavuoteni aikana on tehty joitakin muutoksia verotukseen, mutta nyt olemme niin suurten haasteiden edessä, että mitkään pikkuviilaukset eivät näytä riittävän. Siksipä hän sääliikin ajan tuhlaria joka miettii minuutin verran vaatenaulakon äärellä osaamatta ratkaista mihin naulaan hän hattunsa laittaisi. Lapsen huoltajuus ja asuminen voidaan nykyisen lapsenhuoltolain sitä estämättä uskoa läheisilleen väkivaltaiselle vanhemmalle. Minä en, vaikka isoisäni eli Ukon kunnollisessa päivähoidossa jo ennen koulua opin juomaan tuplakahvit aina, kun jokin työ oli saatu valmiiksi. Historian valossa kaikki suuret viulunsoiton mestarit kantavat juutalaisuuden perimää. Herääkin kysymys: olisiko perheväkivaltaongelmalle sittenkin pitänyt tehdä jotain. Aivan samoin argumentein myös miehet puolustelevat omia väkivaltaisia menettelytapojaan. Teetä, jos on hoksattu tahi muistettu vähäeleinen vähemmistö. Juokaa vaan edelleen niin paljon kuin pyttynne kestävät. Tässä on huomattavissa myös se kehitys, että väkivalta on tullut näkyväksi. Ja kotoistahan sitä on kuullakin. Pelko vaikuttaa koko myöhempään elämään. Kirjoituksia julkaistaan myös nimimerkillä, mutta lähetä tällöinkin nimesi toimituksen tietoon. Kauniisti sanottu, kun tarkoitetaan asettaa verovelvolliselle sellaisia veroja, joita hän ei voi mitenkään välttää tai paeta. Arkikielellä tämä tarkoittaa lähinnä välttämättömyyshyödykkeiden ja kiinteistöverotuksen korottamista. Kyllä minä ilahduin (edelleen T. Joltain syvyyspsykologiselta kantilta ymmärrettynä saatat liikkua oikeillakin vesillä. Tuon pienen kansan elossapysymistä, kaikista vainoista huolimatta, on syytä ihmetellä. Toiseen maailmansotaan saakka jatkuvan kasvun idea on toteutunut sotien kautta. Miksi emme voi unohtaa erimielisyyksiä ja katsoa yhteiseen tulevaisuuteen perimästämme käsin ja nähdä sen valtavat mahdollisuudet. Perimän hyödyntäminen mittavassa mielessä on kuitenkin kokonaan toinen juttu. Kansanterveydellisistä syistä johtuen on perusteltua korottaa veroja epäterveelliselle ravinnolle. Työttömiä on vain 50000 enemmän. Ei tarvitse selvittää: metsällä on jo moninkertainen verotus. Lopulta tullaan vaiheeseen, jota voidaan nimittää kulttuurimurrokseksi, jonka toinen nimi voisi olla katastrofi . Luultavasti suomalaiset ovat vielä tänä päivänäkin samassa jamassa. Tiettyyn rajaan saakka kasvu on edistystä, mutta lopulta tullaan vaiheeseen, jossa kaikki kääntyy päälaelleen. Täällä hajaasutusalueella pitää nyt laittaa oma laitos jätevesille. Sen esilletuomiseen ja ideointiin tulevaisuutta silmälläpitäen tulisi valjastaa kaikkien kaustislaisten yhteinen tahtotila mielteellä: ”kaustislaisuus on meille sukujen ketjun saavutusten arvostamista ja kunnioittamista ei puoluepoliittisten irtopisteiden hamuamista, virkamiesvaltaista tai yksilökeskeistä näyttävyyshakuisuutta”. Houkuttelee ja viettelee, muttei enää piinaa. Maailmankuuluina esimerkkeinä Tapio Virkkala Bauhaus-koulukunnan jatkajana ja Kuorikosket kirkonrakentajina. Perusterveydenhuolto vahvistuisi ikäänkuin automaattisesti. Kulutuksen verotuksessa täytyy olla kohtuus ja oikeudenmukaisuus. esimerkiksi Neuvostoliitto ja Jugoslavia)
16.55 Spekulointia ja presisointia. Yleisöäänestys netissä: lahiokoti. 21.00 Aktuellt. 14.0014.58 Riston Valinta. 12.40 Sunnuntai-Suomi. Vuonna 1986 tuli megahitti Rekkamies, jota Matti esittää keikoillaan edelleenkin. Uupumuksen merkit olivat pitkään näkyvissä, mutta Matti ei niitä tunnistanut. Pikkutytöstä asti tähdeksi tahtonut Hanna alkoi voiton jälkeen massiivisen pr-työn, keikkailun ja kaiken huipuksi vielä edusti Suomea Euroviisujen kotikisoissa vuonna 2007. 07.03 Viikko Suomessa. 10.03 Stiftelsen remix. (Borodin-kvartetti). 21.40 Suomi tänään. Radio Pooki 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 9.45 Radiopyhäkoulu 10.00 Jumalanpalvelus Kemin kirkosta 12.00 T oivekonsertti;studionumero 0700392111(3,52e/min+pvm) 15.00 Pookin yö-musiikkia tauotta.Seurat Kempeleeestä 17-18 24.00. 13.00 Uutiset. 17.00 Uutiset. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 20.48-20.58 Lyhyttavaraa 60-luvulta. YLE Klassinen 07.00 Aamuklassinen. 16.30 Richard Straussin Sonaatti viululle ja pianolle Es-duuri. 22.00 Aktuellt. (Guarneri-kvartetti). 05.15 Eväsreppu. 13.03-13.56 Markku Heikkinen. 15.02 Eftersnack. 13.06 Sunnuntai-Suomi. Matin toipuminen alkoi siitä, että hän sai taudilleen nimen, Kirsi puolestaan kävi perimmäisten kysymysten äärellä ja lopetti laulamisen kokonaan. 15.43-15.58 Amerikkalaisia puheenvuoroja. 15.03 Veckoslutskommittén. 09.00 Uutiset. 16.10 Sportradion. 17.00 Tv-uutiset. 17.5517.59 Novosti po-russki. 09.03 K3:. 09:54 Janácek: Jousikvartetto n:o 2 (Intiimejä kirjeitä). 11.03 Nousevan auringon talo. 10.03 TV1:n Ykkösaamu. 18.05 Kansanradio. 03.00 Uutiset. 23.03 Fritt fram. 01.02 Miten minusta tuli minä. 19.50 Ingvar Lidholm – ruotsalaisen musiikin vanhempi valtiomies. 11.00 Uutiset. 15.08 Tähtisumua. 06.03 Sää. 17.00 Päivän peili ja sää. 18.37 Jälkiviisaat. YLEX 06.30 YleX Remix. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 04.05 Viikkopeili. 20.00 Metallrepubliken i repris. Ääni reistailee, muisti pätkii ja ennen keikkaa itkettää. Kirsi sanoo voiton olleen unelmien täyttymys, nyt pääsi tekemään sitä, mitä eniten halusi eli laulamaan. 05.00 Uutiset ja sää. 10:45 Pugnani: Kvartetto orkesterille n:o 1 Bduuri (Keski-Pohjanmaan kam.ork./ Juha Kangas). 08.30 Radioteatteri esittää: Tumman veden päällä. 22.05 Viikkopeili. 07.55 Tänään 60 vuotta. 23:20 W.A. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 07.00 Uutiset. Hanna sanoo tunnistavansa Kirsin ja Matin oireet myös itsessään, mutta ymmärsi ja uskalsi pitää tauon ajoissa. 00.15-00.21 Nuotin vieressä. 21.00 Jatzofrenia. 17.00 Päivän peili ja sää. 12.03 Veckoslutskommittén. 08.05 Nadjan huone. (Shura Cherkassky, piano). 05.00 Uutiset ja sää. 16.50 Sunnuntai-Suomi. Simson ja Delila (Cincinnati Pops/Erich Kunzel). 06.03 Arto Nyberg. 23.00 Aktuellt. 15.55-15.58 Yle News. 07.50 Merisää. 04.50 Urheilukatsaus. Laulan, olen siis olemassa. Ilo oli kadonnut. Mozart: Sinfonia concertante Esduuri. Järviradio soi. 14.00 Uutiset. YLE KUVAPALVELU /JULIANA HARKKI. 08.10 Luontoretki. 07.23 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 18.03 Sportradion. 01.42-01.57 Tekniikan käsikirja. 11.50 Melodiradion. 11.28-11.58 Julkinen sana. 22:38 Fauré: Pianokvartetto n:o 1 c-molli (Emanuel Ax, piano, Isaac Stern, viulu, Jaime Laredo, alttoviulu ja Yo-Yo Ma, sello). (Philadelphian ork./Eugene Ormandy). 12.03 Sportradion. 17.40 Sunnuntai-Suomi. 22.00 Uuden musiikin aamuvuoro. (Janine Micheau, sopraano, Nicolai Gedda, tenori, Ernest Blanc, baritoni, ja Jacques Mars, basso, sekä Pariisin Opera-Comiquen kuoro ja ork./ Pierre Dervaux). 04.20-04.25 Pätkä. Kirsi Ranto oli vasta 19-vuotias, kun hänet valittiin Tangokuningattareksi vuonna 1998. 21.10 Tack och lov. 17.30 Päivän peili ja sää. 05.52 Ylen aamu. 06.43-06.58 Kuka on kukin kirjallisuudessa. 10.04 Pop eilen – toissapäivänä. 08.05 Päiväntasaajan viikon valinta. 19.00 Uutiset. Rahmaninov: Sinfonia n:o 3 a-molli (Baltimoren SO/David Zinman). 20.45 Kaikuja Venäjän kirkoista ja luostareista. 21.00 Uutiset. 02.02 Elävä arkisto. 04.02 Ylen aamu. 11.00 En sång till modet – om Mikael Wiehe. 15:55 Mompou: Cancons i danses (Lauluja ja tansseja). 15.00 Uutiset. 23.00 Uutiset. 14.00 Uutiset. 19.45 Konserten. 06.04 Ylen aamu. 10.00 Tampereen Harjun seurakunnan jumalanpalvelus Tesoman kirkosta. 08.05 Sunnuntai-Suomi. (Jascha Heifetz, viulu, William Primrose, alttoviulu, ja RCA Victor SO/ Izler Solomon). 21.03 Sportradion. Työuupumuksesta ei silloin puhuttu vielä paljon mitään. 16.00 Uutiset. 21:23 Klami: Kalevala-sarja (RSO/Mikko Franck). (Mindy Rosenfeld ja Stephen Schultz, traverso). 10.43-10.58 Jälkiviisaat. 02:02 Franck: Pianokvintetto f-molli (Jorge Bolet ja Juilliard-kvartetti). 13.03 Veckoslutskommittén. (Moskovan jousikvartetti). 17.15-17.42 Viikonlopun vieras. 08.00 Uutiset ja sää. 12.00 Päiväklassinen. 10.59 Sunnuntai-Suomi. (Columbia-SO/Bruno Walter). Seitsemännessä jaksossa Tampereen Multisilta ja Espoon Suvela. (Malesian FO/Kees Bakels). (Vermeerkvartetti, sekä Rami Solomonow, alttoviulu, ja John Sharp, sello). 13.00 Aktuellt. 22.50 Urheilukatsaus. (Carol Meyer, sopraano, Suzanne Hickman, sopraano, Susan McAdoo, mezzosopraano, Frederick Urrey, tenori, William Riley, basso sekä Westminsterin oratoriokuoro ja Zelenka-kamariork./John Eric Floreen). 19.00 Uutiset. 22.00 Uutiset. 12.45 Viikon tietokirja. (Monte Carlon FO/Nicola Rescigno). 07.04 Sekahaku. 04:45 D. 09.00 Uutiset. 14:06 Tshaikovski: Jousisekstetto dmolli (Muistoja Firenzestä). 16.05 Romantiikan klassikkoteos. 14.02 YleX Viikonloppu – Sanna ja Matleena. 16.05 Euroviisujen Suomen karsinnan esikuuntelu. 19.00 Uutiset ja sää. Hanna Pakarinen puolestaan harppasi kansan tietoisuuteen Idols-kilpailun kautta. 13.00 Radioateljee esittää: Kunnia ja kuolema. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 16.00 Uutiset. Kirsi alkoi saada paniikkikohtauksia, ääni alkoi reistailla ja pahimmillaan ennen keikkaa takahuoneessa Kirsi itki sitä, että oli pettänyt yleisönsä. 21.00 Uutiset. 18.00 Selkouutiset. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 15.50 Sunnuntai-Suomi. 12.05 Kvanthopp – det du inte visste att du ville veta. Radio Extrem 06.00 X3M-Nonstop. 01.00 Uutiset ja sää. Esiintyjä tuntee usein olevansa rahantekokone myös muille. (Sandrine Piau, sopraano, Bogna Bartosz, altto, James Gilchrist, tenori, Klaus Mertens, basso, sekä Amsterdamin barokkikuoro ja -orkesteri/Ton Koopman). 00.05-05.00 Yöradio. 22:01 Hindemith: Die Harmonie der Welt, sinfonia (RSO/ Sakari Oramo). 01:43 Villa-Lobos: Bachianas brasileiras n:o 4 (Uuden maailman SO/Michael Tilson Thomas). 19.03 Radion sinfoniaorkesterin konsertin uusinta. INHIMILLINEN TEKIJÄ Artisti jaksaa sunnuntaina TV2 klo 21. 00.00-06.30 Yöradio. 15:18 Saint-Saëns: Bakkanaali oopp. 14.03 Veckoslutskommittén. 14:43 Tausig: Kolme parafraasia Wagnerin oopperasta Tristan ja Isolde. 07.00-07.03 Uutiset. 09:13 Borodin: Jousikvartetto n:o 2 D-duuri. 19:00 Bizet: Helmenkalastajat, ooppera. 03.15-04.00 Levynpyörittäjän kylä. 12.00 Aktuellt. 09.00 Uutiset ja sää. 05.02 Ylen aamu. 18.00 Hyvä Veli. 19.06 Hiihtoilta 020317600. 09.05 Urheiluradio. 22.00 Uutiset. 16.10 Perheen aika. 11.00 Horisontti. 18.55 Hiihtoilta 020317600. 06.30 Suomi soi. 09.05-09.53 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 03:50 Sopraano June Anderson laulaa aarioita Bellinin oopperoista Puritaanit, Capuletit ja Montecchit, Unissakävijä ja Beatrice di Tenda. 03:22 Metner: Unohdettuja säveliä 2 (Marc-André Hamelin, piano). 12.00 Uutiset ja sää. 02.00 Uutiset. 00.00 Uutiset ja sää. 10:19 Schumann: Sinfonisia etydejä. 13.08 Miten minusta tuli minä. Bach: Kantaatti n:o 11 (Ylistäkää Jumalaa Hänen valtakunnassaan). 18.03 Sää. 16.00 Uutiset ja sää. 14.00 Uutiset. 21.03 Urheiluradio. 14.03-14.58 Politiikkaradio: Ajankohtaiskeskustelu. 16:44 Brahms: Sinfonia n:o 1 c-molli. Risteilyalus ei tärise. 12.06 Kansanradio. 22.15 Danspoppen. 04.00-04.02 Uutiset ja sää. 07.03-07.58 Näistä levyistä en luovu. 01:28 Ravel: Espanjalainen rapsodia. (Jane Bryden, sopraano, Mary WestbrookGeha, mezzosopraano, William Hite tenori, ja Stephen Richardson, bassobaritoni, sekä Bostonin vanhan musiikin juhlien kuoro ja ork./Andrew Parrott). 10.00 Uutiset. 13.03 Urheiluradio. 20.00 Uutiset. 11:05 Stravinsky: Sotilaan tarina (RSO:n kamariyhtye/Petri Sakari). (Los Angelesin kitarakvarttetti ja Delawaren SO/David Amado). Päivän tarina. 12.03 Korjaussarja. 09.35 Minna Pyykön maailma. 15.00 Uutiset. 10-osaisessa sarjassa etsitään Suomen parhaita lähiökoteja, -taloja ja pihoja. (Dennis Henning, piano). 23.05-23.58 Syntymäpäiväsankari. 19.03 Urheiluradio. 23.00-00.03 X3M-Live. (Alicia de Larrocha, piano). 21.03-21.58 Kirjakerhon arkisto: Petsamon muskettisoturi Erno Paasilinna. Bach: Partita n:o 2 d-molli; Sonaatti n:o 3 C-duuri; Partita n:o 3 E-duuri (Nathan Milstein, viulu). 15.03 Pressiklubi. Kun ääni meni, muisti pätki, ja olo oli kuin kuplassa, Matti ajatteli menettävänsä järkensä, eivätkä edes itsetuhoajatukset olleet vieraita. 10.03 Kors och ters. 17:29 Tshaikovski: Pähkinänsärkijä, katkelmia (Saint Louisin SO/Leonard Slatkin). 08:45 Villa-Lobos: Bachianas brasileiras n:o 7 (Uuden maailman SO/ Michael Tilson Thomas). 07:24 J.S. 21.55 Suomi tänään. Radio Vega 07.00 Väderöversikt med sjörapport. 09.11 Iskelmäradio. 18:33 Weber: Klarinettikvintetto B-duuri (Kari Kriikku ja Uusi Helsinki-kvartetti). Artisti viihdyttää, palvelee ja tuo lohtua yleisölle, mutta kuka lohduttaisi artistia. 04.40 Rivari. SUNNUNTAINA 23.1.2011 KESKIPOHJANMAA 20 SARJAKUVAT RADIO-OHJELMAT YLE Radio 1 07.00 Uutiset ja sää. 18.00 Aktuellt. Uupunut artisti kysyy itseltään: kuka olen, jos en enää laula. Inhimillinen tekijä Artisti jaksaa TEHTÄVÄ LÄHIÖSSÄ TV1 SUNNUNTAI 23.01.2011 Miljoonan suomalaisen koti on lähiössä. 03.02 Elävä arkisto. 19.30 Sportradion. 18.00 Uutiset. Tavallinen elämä, kaverit, lepo auttoivat Hannaa palautumaan. 13:28 Nielsen: Sinfonia n:o 3 (Sinfonia espansiva). 07.48-07.53 Tiedetuokio. 17.03 Cirkus Kiev. 13.00 Uutiset. Radio Puhe 06.00 Uutiset. 05.0205.57 Kirjakerhon arkisto: Petsamon muskettisoturi Erno Paasilinna. 04.55-04.59 Novosti porusski. (Dallasin SO/Eduardo Mata). Scarlatti: Sonaatteja (Igor Kipnis, cembalo). 04.50 Ylen aamu. 08.45 Sunnuntai-Suomi. 17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 07.03 Akustisk halvtimme. 13.00 X3M-Nyheter. 18.04 Hiihtoilta 0203-17600. Mendelssohn: Jousikvartetto Es-duuri (ilman opusnumeroa) (Emerson-kvartetti). Rodrigo: Concierto andaluz. (Anna-Kristiina Kaappola, sopraano, Jaakko Kortekangas, baritoni, ja RSO/Jukka-Pekka Saraste). 14.00 X3M-Nyheter. 00:01 J.S. . 02:40 Sibelius: Sinfonia n:o 1 emolli. 20.0020.03 Uutiset. 16.40 Lyhyttavaraa 60-luvulta. 22.05 Urheiluradio. Radio Dei 08.15 Hour of Decision (e) 09.00 11.00 Alueellista ohjelmaa 12.00 Raamattubuff et 13.00 Laiva on lastattu 13.30 Avainradio 14.00 Radiokirkko 14.30 Taivaan ja maan väliltä/Patmosradio 15.00 Itäraportti special 16.05 Lähetysaika(u) 16.30 Sana Jerusalemista 17.00 Sana elää 17.45 Seikkaillen läpi Raamatun 18.00 Tuomasmessu 20.20 Herätyksen sankarit 20.55 Lutherin mannaa 21.00 Patmosradio 21.30 Taivaan ja maan väliltä 00.00 Radiokirkko (u) 02.00 Raamattu kannesta kanteen. 07.53 SunnuntaiSuomi. 12.00 Uutiset. 20.03 Sää. 09.05 Aikaikkuna. 00.00 Uutiset ja sää. 10.03 Sää. 14.03 Sportradion. 15:26 Elgar: Sellokonsertto e-molli (Arto Noras ja RSO/Jukka-Pekka Saraste). Sisäänpäin kääntyminen kuitenkin aukaisi oman musiikin kanavan ja pikkuhiljaa elämä alkoi näyttää valoisammalta ja henkiset arvot tulivat tärkeiksi. 08.20 Sunnuntai-Suomi. 08.00 Uutiset. 22.00 Uutiset ja sää. 10.00 Uuden musiikin löytöretki. 12.00 Uutiset ja sää. 05.21 Ylen aamu. 05:54 Debussy: Etydi n:o 11 (Liisa Pohjola, piano). 17.08-17.28 Politiikkaradion kantapöytä. Mozart: Requiem d-molli. 12.00 X3M-Nyheter. 20.10 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 17.45 Urheiluradio. Kirsi, Matti ja Hanna muistuttavat, että artistille ei kukaan ulkopuolinen tule sanomaan, että lepää, ota aikaa itsellesi. 08:20 Debussy: Jousikvartetto g-molli. Inhimillisessä tekijässä puhutaan itsensä kuuntelemisesta, elämänhallinnasta ja ilon palaamisesta. 16.03 Veckoslutskommittén. Tämän illan Inhimillisessä tekijässä Anne Flinkkilän vieraina ovat Kirsi Ranto, Hanna Pakarinen ja Matti Esko, jotka kertovat siitä, miten unelmatyö ja keikkaelämä verottivat voimia. 14.00 Aktuellt. 13.03 Jazzmässa. 19.33 Reseptori. 18.00 Sex & Sånt i repris. 22.10 Euroopan taivaan alla. Bonporti: Serenadi F-duuri (Bloomington Baroque/Stanley Ritchie). 14.03 Pääministerin haastattelutunti. Järviradio 9.15 Ilkan verkkokatsaus 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus Alavuden kirkosta 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-98300 (5,05 e/puhelu + pvm) 13.00 Ilkan verkkokatsaus / Keskisuomalaisen verkkokatsaus / Keskipohjanmaan verkkokatsaus 13.10 Järviradio soi 18.00 Seurat Alajärven rauhanyhdistykseltä 19.30 . 20.00 Uuden musiikin löytöretki. 10.00 Uutiset. 11.00 Uutiset. 12.05 Sunnuntai-Suomi. 16.00 X3M-Nyheter. YLE Radio Suomi 04.00 Uutiset ja sää. Karhukirjeitä kaamoksesta, osa 8/20. 12.05 Aspekti. 20:46 Chopin: Konsertto pianolle ja orkesterille nro 2 f-molli (Patrick Cohen, fortepiano, ja Cappella Coloniensis/Hans-Martin Linde). 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 19.00 Aktuellt. 18.00 Ekumeenisen rukousviikon jumalanpalvelus Kontulan Mikaelin kirkosta Helsingistä. 14.05 Vegalistan – de bästa låtarna just nu. 23.00 Uutiset. 09.10 Sää. 18.10 Granskat – gräv där du står. Matti Esko puolestaan on pitkän linjan artisti, joka aloitti keikkailun jo 60-luvulla. 16.20 Axplock: Världen idag. 00.03-06.00 Nattklassiskt. 22.55-22.59 Novosti po-russki. 09.00 Aktuellt. 09:42 RimskiKorsakov: Alkusoitto venäläisistä teemoista. 19.03 Radiaattori. 08.00 Aktuellt. 18.50 Merisää. 10.00 X3M-Nyheter. 21.50 Merisää. Keikkatahti oli melkoinen, pahimmillaan kuussa oli 30 keikkaa. 19.58 BBC Health. 18.42 Melodiradion. 08.10 BUU-radion. 12:42 W.A. 23:48 Telemann: Sonaatti kahdelle huilulle h-molli. 15.00 X3MNyheter. Kuvassa ohjelman vetäjät, muotoilija Mikko Paakkanen ja toimittaja Anna Laine. 15.03 Urheiluradio. 07.30 Lira – folkmusik. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 11.03 Aristoteleen kantapää. 22:35 Finck: Greiner, zanner (Piff aro). 18.00 Iltaklassinen. 07:52 Franck: Sonaatti A-duuri (Arto Noras, sello, ja Bruno Rigutto, piano). 19.20 Aftonandakt. 17.45 Luontoretki. 01:01 Zelenka: Te Deum D-duuri. 09.55 Tampereenn Tesoman kirkon kellot kutsuvat. 05.50 Merisää. 21.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 17.00 X3M-Nyheter. 18.52-18.57 Lehtikatsaus. 15.00 Radioteatteri esittää: Juurakon Hulda, osa 2/2. 12.00 Uutiset ja sää. 20.04 Olipa kerran radio. 06.00 Uutiset. 17.45 Romano mirits. 22.05-23.05 Avaruusromua. 19.05 Väderöversikt med sjörapport. 23.00 Selkouutiset. 23.10-06.00 Yöklassinen. 15.45 Arkisto: Kun minä kotoani läksin. 00.05 Viikon taiteilija. 20.43 Lehtikatsaus. 23.03 Yöhitaat. 23.10-06.00 Yöklassinen. 16.05-16.08 YLE News. 12.45 Merisää. 23.03 Yöhitaat. 18:25 Desprez: Ave Maria, gratia plena Virgo serena (Chanticleer/Joseph Jennings). 17.10 Du sköna sång. Nuoren kuningattaren keikkatahti oli kova, ja pikkuhiljaa sekä keho että mieli alkoivat sotia rääkkiä vastaan. 08.00 Uutiset ja sää. 12.05 Viikon taiteilija. 09.00 Stiftelsen remix. 11:32 Klami: Viulukonsertto (Olavi Pälli, viulu, ja RSO/Okko Kamu). 21.45 Selkouutiset
13.30 Drottningen bakom Drottningoffret: Hanne-Vibeke Holst. Kolmas mies. Kiminkisestä pidetään, koska hän edustaa vanhan kansan selkeäsanaista koulukuntaa. 22.00 Click. Hollyn hyvä ystävä on yläkerrassa asuva kirjoittaja Fred (George Peppard), jota vanhempi nainen (Patricia Neal) rahoittaa tiettyjä palveluksia vastaan. Tie vapauteen. Osa 2/6. Uusinta. 4 x 7,5 km. 0.00 Tennis: Australian avoimet. Anterselva, Italia. 21.15 Bowls: Halli-MM-kilpailut, miehet, ?naali, Norfolk, Iso-Britannia. 13.10 Viidakkoperhe. 18.30 Patafonia. 12.35 Frasier. 11.00 Navigare. Munamiehen suosio on parissa viikossa kasvanut huikeisiin sfääreihin. 18.30 Pushing Daisies. 18.00 TV Viisi: Elokuva: Teinidraamakuningattaren tunnustukset (K7). 10.00 Jumalanpalvelus. 9.45 Tess och Ubbe. Ei mitään yliyrittämistä. Ohjaus: Ere Kokkonen. LUONTOHETKI: KROATIAN RANNIKOLLA TV1 KLO 19.15 Kovaa peliä muotimaailmassa Kuusiosainen BBC-draama Catwalkin kuningatar (Material Girl) sijoittuu nimensä mukaisesti muodin maailmaan. ANNAN ALITUISET FST5 KLO 20.30 Humpuukimaakarit taitotestissä Ihmiskunnan historiassa ei ole tavattu yhtäkään selvännäkijää, jonka kyvyt olisivat osoittautuneet tosiksi puolueettomassa tieteellisessä testistä. Onko olemassa tekoja, joita ei voi anteeksi antaa. 18.10 Urheiluruutu. Abraham, Saksa, Suomi. 14.45 Vinterstudion. 2.00 Tennis: Australian avoimet. Joukkojenhallintayksikkö valjastetaan turvaamaan SuomiWales-jalkapallo-ottelun kannattajien kulkueen rauhallinen eteneminen stadionille. 19.30 Lainvalvojat. Gandhin viimeiset vuodet olivat täynnä dramatiikkaa ja lopulta hän joutui salamurhaajan uhriksi. 10.25 Työkalupakki. Jaksossa nähdään mm. Hollanti. 23.00 Nyrkkeily: Super Six World Boxing Classic, ylempi keskisarja, C. Toimintajännäri, jossa Tom Cruisen esittämä rikostenehkäisyyn erikoistuneen poliisiyksikön johtaja joutuu epäillyksi murhasta, jota hän ei ole vielä tehnyt. 20.50 Pygméernas ängel. 22.00 Elokuva: Elvis ja Anabelle K-13 (K-13). 19.55 Keno. YLE TEEMA KLO 18.00–19.50 JOHTAJA UUNO TURHAPURO – PISNISMIES ????. 18.15 Ampumahiihto: Maailmancup, naiset, yhteislähtö, Antholz, Italia. Keksinnöt ruotii tiukka raati, jonka muodostavat Jethro Rostedt, Pirjo Suhonen ja Marko Parkkinen. 10.26 UP: Emmi Ensemble – Kuumottaa. Aloitusjakson aihe on anteeksiantaminen ja -pyytäminen. 00.00 NHL LIVE: Tampa Bay – Atlanta. Kertojana Kari Krapu 21.00 Inhimillinen tekijä. Perhe palaa lomamatkalta ja löytää kotoaan tuntemattoman miehen ruumiin. 00.30 Televisa. 10.00-10.55 Disneydags. 12.25-13.55 Alpint: Världscupen. TV2 07.45 Pikku Kakkonen. 14.15 Alppihiihdon maailmancup: Kitzbühel. Rakkaimman lempeä katse. 15.00 Vem vet mest?. Pikkutaaperon ensimmäinen sana. 8.00 Mumintrollens äventyr. Yleisöäänestys netissä: lahiokoti.. 20.15 Tennis: Game, Set & Mats. 23.25 Nelosen uutiset. 17.00 Sairaalan syke. 18.55 Sportnytt. 19.55 Studio: Handbolls-VM. Terveyskeskuslääkäri Tapani Kiminkinen jatkaa työtään. Vain taitavimmat kokit jatkavat boot campin seuraavaan vaiheeseen. 22.25 Tulosruutu. 9.35 Charlie och Lola. 14.35 Pieni antiikkikauppa. TV1 klo 18.15.. 21.45 Uutisviikko. 19.00 Dokumentti: Hyttyset û kavalat tunkeutujat. Samalla esitellään myös rannikkokaupunkeja sekä vanhoja kirkkoja ja kyliä. Talonvaltaajan kohtalo. 11.30 NHL On the Fly. Juonia johtoportaassa. Kovan onnen kapakka. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 18.15 Tohtori Kiminkinen. 19.15 Landet runt. Sepon laatta lentää. 17.45 MasterChef Suomi. 19.30 TV Viisi: Fredin ja Tommin läppäluukku. 23.50 Ketonen & Myllyrinne. 18.00 Nuoret vakoojat. 14.35 Miehen puolikkaat. Pääosissa: Bruce Willis, Jeremy Irons, Samuel L. Osa 2/6. 18.30 NHL: Detroit – Chicago (22.1.). 13.05 Frasier. z (USA 2005). 8.15 Go’kväll lördag. Usein kuori kasvaa vain ajan myötä niin paksuksi, että sen sieluun ei näe. (1976). Direkt. z (Minority Report, Yhdysvallat 2002). 10.50 Kakkosen urheiluviikonloppu. 00.40 Detroit 1-8-7 (K13). Eilisistä Munamiehen otteista en vielä tätä kirjoittaessani voinut tietää, mutta sitä edellisen jakson Con te partirò -laulu painui syvälle sieluun. Ranska. 16.15 Aistit avoinna Italiaan. 15.30 Just Like Heaven. 14.55 Fuskbyggarna. Perinteisellä hiihtotavalla. Silti monet tähänkin humpuukin uskovat. 22.35 Wallander: Palomuuri (K15). 15.30 Vem vet mest?. Hyvässä toimintaelokuvassa pitää olla runsaasti näyttävää toimintaa. Mannerheim saa vastavalittuna presidenttinä 4.8.1944 tehtäväkseen irrottaa Suomen sodasta. 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää. SUOMITV 17.00 IRRTV: Sunnuntaikatsaus. 23.00 TV4Nyheterna och TV4Vädret. 10.00 Animal Planet: Urhea eläintarha. 23.45 Viihdeuutiset. RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7 ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3 JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1 RADIO DEI 104.3 RADIO EXTREM 99.7 RADIO NOVA 107.2 ja 104.1 RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3 RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7 RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7 SUOMIPOP 104.6 ja 106.3 YLE PUHE 88.8 ja 101.9 YLE RADIO 1 91.4 ja 89.0 YLE RADIO SUOMI / RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6 YLE RADIO SUOMI / OULU RADIO 98.4 YLEX 94.0 ja 96.1 KANAVA KOLUMNI Jaana Hiltunen A A M U 9 –1 7 17 – 2 1 2 1– 2 3 2 3 – 09.00 Tv-uutiset. 11.05 Viikko viitottuna. Tuomareina Sikke Sumari, Tomi Björck ja Risto Mikkola. 2.25 CBS 60 minutes. Direkt. 20.30 Koripallon Euroliiga: Efes Pilsen – Montepaschi Siena (19.1.). 13.35 Likaiset työt. Italia. 20.10 Talviurheilu: Wintersports Weekend. z (Suomi 1998). 10.20 Mua älä hylkää. 9.00 Skavlan. Täysi pönttö. 6.30 Melrose Place. Froch, Englanti A. Tosin kunnia useimmista luomuksista menee Alin pomolle. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.00 Historiaa: Auschwitzin eloonjäämisoppi. Kolmannen kauden aloitusjaksossa Kiminkinen palaa perusasioihin ja pohtii terveyskeskuslääkärin työtä ja velvollisuuksia. Ohjaus: Slatan Dudow. Jackson, Graham Greene, Colleen Camp, Larry Bryggman, Anthony Peck. jalkapallopelipaita, jonka voi repiä helposti. Lammaspataa, naan-leipää ja luumuclafoutis. 3.45 Mannen med oxpiskan. 20.00 Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismies. 23.00 Kamppailu-urheilua: Fight Quest -osa 12. 13.03 Kakkosen urheiluviikonloppu. 09.10 Batman – pelottomat. 13.00 100% Rock. 19.00 Vaaleanpunainen pantteri. Tässä osassa kuulemme huikean tarinan, joka voitti tarinankerronnan Suomen mestaruuden vuonna 2009. HS118. 11.15 Kahden kerroksen väkeä. Miten osoittaa olevansa syytön tekoon, jota ei ole vielä edes tehnyt. 09.40 Ihmiskunnan aarteita. 09.50 TV-arkisto: Matti Heinivaho 75 v. Telepaattori. 20.00 Huijarirakentajat. 22.00 JIM Sarja: Irtiottoja. 10.00 Matka maailman ympäri. 11.05 Futurama. Asiat sanotaan suoraan ja sellaisella kielellä, että ihmiset sen tajuavat, huumoria unohtamatta. 22.25 Historia: Koraani (K13). 21.00 Minority Report (K15). 15.45 Mäkihyppy: Maailmancup, HS 134, Zakopane, Puola. Pääosissa: Tom Selleck, Kathy Baker, Kohl Sudduth. Uupunut artisti kysyy itseltään: kuka olen, jos en enää laula. Uusinta. 19.00 Hylkykuume. Munamies ei ole hahmo, eikä todellakaan sketsihahmo. 6.15 Hem till gården. Kiminkinen puhuu järkeä Saarijärven terveyskeskuksessa työskentelevä tohtori Tapani Kiminkinen nousi oman tv-ohjelmansa ansiosta kansansuosikiksi. 08.45 Code Lyoko. z 19.50 Iiro irti. Aistikas Andalusia. 19.10 Handbolls-VM. Jackson ja Bruce Willis. Bulldog saalistaa. Murskaava tappio. 08.37 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu. 23.35 Nelosen sää. Luonto on muokannut Rabin saarta anteliaalla kädellä. Hoidettavana ovat ihmiset, eivät vain taudit. Taitotestien kautta jyvät erotellaan akanoista. Dokumentti Tammisaaren sairaalan luonnonmukaisiin synnytystapoihin erikoistuneen synnytysosaston lakkauttamisesta. Suora. 22.00 I, robot. 21.00 Elokuva: Die Hard – Koston enkeli (K15). 20.55 Regionala nyheter. 22.15 Agenda. 17.10 Sydämen asialla. Sen täytyy olla ennennäkemätön, yllättävä ja täynnä sydäntä ja sielua. Ohjaus: Steven Spielberg. 15.50 Suomen Pelkokerroin. 9.00 Lois & Clark. tasa-arvosta, rangaistuksista, rauhasta, suhtautumisesta muihin uskontoihin sekä itsemurhapommituksista. 21.30 Time out. 14.25 Hengenpelastajat. Kummallisia kontaktilajeja. 17.25 Vinterstudion. Steven Spielbergin scifijännärissä Minority Report (2002) kohtaavat järki ja viihdyttävyys, mikä on aina mukava yhdistelmä. 8.58 Nyhetsmorgon söndag. 14.50 Hengenpelastajat. 8.30 Tidsdeckarna. Haukotteleva kissanpentu. Kulho. 18.45 Filmklubben. Ava heikentää imagoaan brittisarjalla Selvänäkijät haasteessa (Psychic Challenge), jossa kahdeksan ”selvännäkijää” kilpailee kyvykkyydestään. 15.00 Heräämö Best Of. Kauna. Tuomarit maistavat, miettivät ja tiputtavat. 14.00 Täydelliset naiset. z Osa 1/6. Skånen viljavat maisemat ovat jälleen kauniina taustana karmaiseville henkirikoksille. Autokauppoja. Pääosissa: Reese Witherspoon, Mark Ruffalo. 3.00 Hipp Hipp. Tuote-esittelyjä, tarjouksia. 0.55-1.45 Farmor och seriemördare. 13.05 Lumilautailun MM-kilpailut. Internetin ihmemaa ja sen nurjat puolet tulevat tutuksi, jotka tutkivat hiljattain alaa vaihtaneen lakimiehen kuolemaa. 10.05 Simpsonit. Tynnyrin vankina. 17.30 Livräddarna på Bondi Beach Bali. 13.40 Foylen sota. 16.45 Meidän isä on parempi kuin teidän isä. 21.00 Kärlek på beställning. Sopuisa ero. 10.30 Haaste. 10.00 Ostos-TV. TV4 7.55 Små små retstickor. Kaksi joulupukkia. Artisti jaksaa. 18.00 Atte. TV3 8.05 Nanny. 11.35 Kahjot jenkit. 08.55 Ariol. Nainen jää haamuna omaan asuntoonsa ja tapaa siellä Davidin (Mark Ruffalo). 19.00 Seriestart: Ett annat sätt att leva. NELONEN PRO 2 10.00 Moto2&125 Season Review. 17.00 Start! 17.30 Keilailua: Brunswick Ballmaster Open 2011. Tulevaisuuden maailmassa rikolliset pystytään nappaamaan ennen kuin he tekevät rikoksensa. Toiveikas Meksikossa. 20.30 Annan alituiset. Piiloleikki. 10.09 TV-arkiston vieraana: Matti Heinivaho. 20.50 Studio: Handbolls-VM. Jutustele, kysy, kommentoi! 06.30 Ostos-tv. 11.15 Francon aika – näin sen koimme. 8.30 Jesse. 10.05-10.35 Hipp Hipp. Lisäksi Alin vihamiehillä on pitkä muisti. 2.30 Larry Sanders show. Ruokareality-sarja. Uusinta. 15.50 Yhdistetyn mc: 10 km. 09.01 Pertti ja Purtti. 19.00 Urheiluruutu. Direkt. 21.00 Bones. 23.25 Synnytysten loppu. Veritas. 9.25 Jag vill bli. Jackson. 5.35 Murder. Hollanti. 00.50 Tulli. TV1 08.00 Tv-uutiset. SVT2 9.00 Specialagent Oso. 08.13 Disney esittää: Mainio Manu. jaana.hiltunen@ savonsanomat.. Ihanko totta vuonna 2010 on järkeä näyttää Uuno Turhapuroja primetimessä. Kesä on tullut keskelle talvea! Johtaja Tugan Sohijev, Johanneksen kirkko 27.5.2010. 10.30 Jims värld. Yllättäen kone ilmoittaa tulevaksi murhaajaksi poliisipäällikkö John Andertonin (Tom Cruise). Toimintatriller. 17.30 Jamie Oliverin etniset herkut. Johtaja Uuno turhapuro pisnismies. (Jesse Stone: Thin Ice, USA, 2009) Trilleri. 20.00 Handbolls-VM. 10.45 Vinterstudion. 16.45 Kirjaohjelma. Iso robotti 2. 16.00 Unelmien kentät. Minipossut ja saimiri. 01.55 Älypää-TV. Ja vaikka en koskaan tahdo oikeasti ketään makuasioiden perusteella arvioida, tämän voi sanoa varmasti: Ihmisessä täytyy olla jotain pahasti vialla, jos ei tykkää Munamiehestä. Porsetta. SUB KLO 21.00–23.50 Marko Ahonen Die Hard – Koston enkeli: Samuel L. 19.10 Tulosruutu. 11.40 Lentävät lääkärit. SVT1 7.15 Uppdrag granskning. 14.35 Yhdistetyn mc: Mäki. 10.35 Futurama. Mukana: Tea Khalifa, Annika Metsäketo, Taina Nyberg, Joona Kortesniemi, Kalle Kuvaja ja Jussi Heikelä. Ruotsalaisen dekkarikuninkaan Henning Mankellin britti?lmatisoinnissa komisario Kurt Wallander (Kenneth Branagh) saa tutkittavakseen raa’an taksimurhan. 21.00 Minuten. 15.35 Criss Angel – tajunnanräjäyttäjä. Romanttisessa komediassa Just Like Heaven (2005) suhteessa keskenään ovat siis ihminen ja henkiolento. 12.35 Sisu. CATWALKIN KUNINGATAR TV2 KLO 22.05 Perimmäisten kysymysten äärellä Uusi ruotsalainen keskusteluohjelma Annan alituiset ei harrasta viihteellistä jutustelua, vaan käsiteltävät aiheet ovat elämän suuria kysymyksiä. 1.30 Bibliotekstjuven. 16.00 Vem vet mest?. Dokumentti brittiläisen Ben Pridmoren (30) valmistautumisesta Persianlahden Bahrainissa pidettäviin muistin maailmanmestaruuskilpailuihin. 19.00 Studio: Handbolls-VM. Saarnaajana pastori Paul Raja-aho. EUROSPORT 4.00 Tennis: Australian avoimet. 09.30 Sikke – Ruokaa rakkaudella. Potilaitakin toki tavataan kuten alkoholisminsa kanssa painiskeleva Seppo. 23.40 Castle (K13). Osa 2034. 09.30 Lulu ja lehmä. 12.30 NFL: Atlanta Falcons – Green Bay Packers, Divisional Playoffs (15.1.). 21.10 Pitkän Jussin majatalo. Neito nimeltä Nuija. Emersonin maineikas etsivä-äiti Calista (Debra Mooney, Everwood) tulee yllätysvierailulle. 12.35 Prisma: Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Seitsemännessä jaksossa Tampereen Multisilta ja Espoon Suvela. 17.00 The Voice TOP 10. MTV3 KLO 20.00–22.00 MINORITY REPORT ????. 12.00 Viikonloppu Voicella. Heidän välilleen kasvaa napanuora, joka ei katkea edes työsuhteen päätyttyä. 12.05 Vielä virtaa. Direkt. 09.30 Eläintenhoitajat. JIM KLO 22.00 HÄPEÄN VANKINA IRTIOTTOJA KATSOJAPALAUTE: TV1, TV2, Yle Teema 020 690 414, tv.ohjelmapalaute@yle.. 19.00 Ampumahiihto: Maailmancup, miesten viesti, Antholz, Italia. 19.55 Närbild. 13.40 Skidskytte: Världscupen. 20.00 Sportspegeln. 11.10 Kaikki haluavat tyyliä. 17.00 John Lennons Imagine. 17.05 JIM D Historia: Romanovit Venäjän viimeinen tsaariperhe rr (History’s Secrets: The Romanovs).18.00 Anthony Bourdain maailmalla. Hän hurmaa kuulijansa konsertissaan. 11.40 Jippu & Samuli Edelmann: Näin tehtiin Pimeä onni. Palomuuri. 20.45 Urheiluruutu. Ensimmäisen jakson aiheena on saari nimeltä Rab, joka sijaitsee Adrianmeressä Pohjois-Kroatiassa. Katkera muisto. Kun Ali ei saa odottamaansa ja ansaitsemaan ylennystä, hän lähtee firmasta ja polttaa sillat takanaan. 10.00 Jims värld. Uusinta. 11.00 Eläinkunnan ennätykset. 18.00 Kino Klassikko: Aamiainen Tiffanylla. 12.10 Salatut elämät. 17.30 En idiot på resa prolog. 14.00 Viikonloppu Voicella. 15.55 Barn som vill byta kön. MTV3 KLO 15.30–17.25 AAMIAINEN TIFFANYLLA ????. 17.15 Strömsö. Hän saa uusia työtarjouksia, jotka ovat toisinaan hieman epämääräisiä. 16.30 Vem vet mest?. Munamies on hauras ja herkkä kaikille hyvää tahtova olento, joka asuu meissä kaikissa. Tosin vain yksi. Romanttinen komedia. 15.45 Kuuluisat kuppilat. 07.48 Pasin ja Kielon valtakunta. Osa 131. 09.39 Remakat ritarit: Protonikone. Maan pinnalla. Otepää. 18.45 Nelosen uutiset ja sää. z (Die Hard: With A Vengeance, USA, 1995). Haastateltavina Hella Wuolijoesta elokuvan tehnyt ohjaaja Juha Wuolijoki, nykytanssiin sormensa iskevä asenneiskelmälaulaja Mariska sekä Panamassa vaikuttava matkailuyrittäjä Folke West. Tämä kaikki yhdistettynä taitavaan äänen käyttöön, munamaiseen ulkomuotoon ja sen kautta tulevaan kontrastiin hahmon elämänfilosofian kanssa, meillä on käsissämme täydellinen Munamies. 1.30 Tennis: Game, Set & Mats. 09.00 GALAXI. Suuri vaellus. Kuten olettaa saattaa ohjelman ”meediot” arvailevat toisinaan oikein ja toisinaan väärin. Työhullu lääkäri (Reese Witherspoon) kuolee autoonnettomuudessa. 18.50 Tv-uutiset. Miesten pujottelu. Pitäisi anteeksi antaa tavan vuoksi silloinkin, kun ei sitä oikeasti tarkoita. 09.50 Mukaan vaan! (1967) Uusinta. 09.40 Pientä pintaremonttia. z Rab. 23.15 I, robot. YLE FST5 10.00 Atte. Kirjoittaja on Savon Sanomien toimittaja. Seikkailuja paratiisissa, osa II. 21.10 Mannerheim – Jörn Donnerin kertomana. Kaksiosaisessa ohjelmassa tarkastellaan, mitä Koraani sanoo mm. 20.00 Uutisviikko. 21.00 Solsidan. Pieni muna, iso sielu. 17.55 Stjärnorna på slottet. 22.00 TV Viisi: Elokuva: Syvyysloukko (K15). 01.00 Se Oikea. Lahjakas muotisuunnittelija Ali Redcliffe (Lenora Crichlow) pitää työstään. 15.20 Kuuluisat kuppilat. Pääosissa: Tom Cruise, Colin Farrell, Max von Sydow, Samantha Morton, Kathryn Morris, Steve Harris, Peter Stormare. Särkyneitä sieluja. 01.06 Teematieto. Kun vedet jäähtyvät Etelä-Afrikan itärannikolla, lähtevät sardiinit kutuvaellukselle. z Lahjakas muotisuunnittelija paiskii töitä Pariisin muotiviikoilla ja uskoo saavansa pian nimityksen ?rman pääsuunnittelijaksi, mutta Davinalla onkin musta hevonen taskussa ja Ali putoaa korkealta. 23.55 TV Viisi: Aarteenmetsästäjä (K11). 23.20 Pilvenpiirtäjien Shanghai. Isän kanssa illanvietossa. Leppoisat päiväunet kesäisellä mökkiterassilla. 13.30 Frasier. 17.55 TV-nytt. 22.30 Kulkurin Intia. 18.30 Filmklubben. 22.05 Catwalkin kuningatar (K13). 19.45 Arto Nyberg. 23.45 Rapport. Suora. 23.55-00.35 Kova laki (K13). 09.00 Unitupa. 14.55 Greyn anatomia (K13). z 18.45 Tehtävä lähiössä. Ääni reistailee, muisti pätkii ja ennen keikkaa itkettää. 20.00 Seriestart: Och naturen skapade människan. Vuonna 1940 Saksa murskaa liittoutuneiden vastarinnan Ranskassa ja brittijoukot joudutaan evakuoimaan Dunkerquesta. 17.25 Ken on heistä kaikkein kaunein. Osa 2/2. Nelonen 0600 1 4444, palaute@nelonen.. 19.20 Uusi päivä – koko viikko. 11.45 Vinterstudion. 13.30 Suuri kiertokulku-sarjan kuvauksissa. 8.10 Pokémon. Holly (Hepburn) on menevä moderni city-nainen, jolla on runsaasti miesihailijoita. 6.25 TV Shop. 19.30 TV-nytt. Voittaja pääsee malliksi ison muotilehden sivuille. Kovassa koulussa. 19.00 Kokin vapaapäivä. 23.00 Dokument utifrån. Selostus Pertti Tapola. National Geographic esittää. Jirilläkin on hintansa. 19.00 Rapport. FST (09) 1480 4653, fst@yle.. 16.55 Viittomakieliset uutiset. Lisää hurrikaaneja. Suora. 23.15 Ystävät ja krokotiilit (K13). Seurapiirihai Paul palkkaa avustajakseen Lizzien. Yhdessä juontaja Anna Lindman Barskin kanssa studiossa on kolme vierasta ja joka ohjelmassa keskitytään yhteen teemaan. 18.05 Vinnare: V65. Repomies, kunnon mies. Mv. Ohjaus: John McTiernan. 17.05 Historia: Gandhi. 19.30 Keksijätehdas. JIM 10.00 Navigare. Se juuri onkin kaikkein oudointa. 0.30 Plus. 09.20 Tyhmiä kysymyksiä musiikista. MTV3, ihanko totta. 23.00 Pasila (K11). 23.55 JIM D Rikos: Murha Greenwichissä (K13). Uusinta. Osa 4/6. Koirapoliisi etsii vaaralliseksi tiedettyä henkilöä. Kilpailumatka 12,5 km. Onko aina pakko antaa anteeksi, kun joku sitä pyytää. (Sori Timppa.) RIKU NIEMINEN osui arvatenkin ihan vahingossa asian ytimeen miettiessään hahmoa, joka voisi vedota kansaan. Aseettomat. Ohjaus: Robert Harmon. Välillä saadaan ”hämmästyttävän hyviä tuloksia”, koska ne hämmästyttävän huonot tulokset on jätetty ohjelmasta pois. Musiikkijumalanpalvelus Arkista, Järvenpään vapaakirkosta. 09.05 Aamusydämellä. Vaihtoehdottomuuden merkeissä Suomi valitsee vuonna 1940 sotilaallisen yhteistyön Saksan kanssa. yhteislähtö. Audrey Hepburn on kauneimmillaan ja charmikkaimmillaan klassikossa Aamiainen Tiffanylla (Breakfast at Tiffany’s, 1961). THE VOICE TV VIISI 7.00 Viikonloppu Voicella. Muotimaailmaa Ali ei kuitenkaan aio jättää. 1.10 Aliens återkomsten. 21.00 JIM D Henkilökuva: Al Gore. 10.50 Virityspaja. 12.35 Början till slutet. 11.00-11.45 Gudstjänst. 3.25 Fatal trust. 19.40 Sportnytt. 22.15 Viikon sää. Kaikki kilpailijat ovat fyysisesti vammaisia ja jännitystä lisää vielä ankara tuomaristo. Hitler kääntää voiton jälkeen huomionsa itään. Ariolin salakuvat. 23.30 Big Love. 0.40 Fotbollskanalen Europa. Putipuhtaan vauvan tuoksu. Tule deittailemaan Maikkarin öihin ja löydä Se Oikea. 13.35 Vastatuulen sali. 5.10 Kvinnor som mördar. 12.50 Jeff ja äärikeittiöt. Niinpä niin. 18.30 Faijat. Jospa se vain olisi totta. (Saksa 1932) Bertolt Brechtin kirjoittama tekoaikansa Saksan taloudellisia ja yhteiskunnallisia oloja radikaalista vasemmistolaisvinkkelistä tarkastellut elokuvaharvinaisuus. JOS JOKU Teistä, rakkaat lukijat, on vielä välttynyt Munamieheltä, tässä pieni tietoisku: Munamies on munakkalainen eksistentialismia harrastava patsastaiteilija, joka aikoo voittaa Putouksen Vuoden Sketsihahmo -kisan olemalla oma itsensä. 08.05 Avara luonto: Suuri kiertokulku. 17.35 Ampumahiihdon mc: Miesten viesti. Mestarimuistaja. 19.10 Regionala nyheter. Edessä on konsertti Suomalaisen Kamariorkesterin kanssa. Mutta suloisempikin noita voi olla. Vapautetaan mekin joskus sisäiset Munamiehemme. Sub 06.00 SubChat. 10.41 Matti Heinivaho elää ja voi hyvin. YLE Teema 04.00 Teematieto. 18.55 Sverigelotteriet. 12.40 Salatut elämät. Ja suloisinta maailmassa on... 20.25 Oikeutta maailmaan. Armi Kuusela vastaa kysymyksiin misseydestään. Tietokilpailuohjelma, josta sinulla on mahdollisuus voittaa jopa kymmenien tuhansien eurojen rahapalkintoja. 20.00 Ritari Ässä. 13.35 Miehen puolikkaat. Kooste. 14.05 Miehen puolikkaat. 15.35 Skidskytte: Världscupen. Chandlerin ja Monican häät, osa 2/2. Direkt. 22.00 Kymmenen uutiset. ChauxNeuve, Ranska. 15.15 Gilmoren tytöt. 20.30 Rapport. 22.55 Onnea onkimassa. Herra Vohveli. Munamies. 14.30 Vem vet mest?. 21.00 Elokuva: Räme (K15). 20.00 TV Viisi: 5D: Liian köyhä yksityiskouluun. Osa 1. 16.35 Pikaluistelun MM. 19.50 5 minuuttia. 20.57 Keno. 12.35 Frendit. Lorelain päättäjäisjuhla. 09.49 Late lammas: Tiukka torjunta. 02.15 -03.10 Smallville (K13). 5.45 Hem till gården. Osa 3/3. 10.00 Tennis: Australian avoimet. Sen vaatimuksen Die Hard – Koston enkeli (Die Hard: With a Vengeance, 1995) täyttää hienosti. 15.00 Salibandyliiga: SSV – Oilers (17.1.). NELONEN KLO 21.00–23.25 JUST LIKE HEAVEN ????. Nöyryytyksiä. Uusinta. TOHTORI KIMINKINEN TV1 KLO 18.15 Kamera kiertää Kroatian luonnossa Luontohetken uudessa kymmenosaisessa sarjassa kierretään Kroatian rannikolla ja esitellään sen vedenalaista maailmaa. 09.55 Tv-uutiset. Ohjaaja Mark Waters. Nelonen MTV3 07.50 Pieni merenneito. 22.10 Komisario Lynley (K15). 20.44 Tarinateltta. Pianisti Iiro Rantala suuntaa kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen seurassa keikkabussilla Tammisaareen. 12.15 Fifth Gear. 16.00 Latauslista. Suora. Karsintojen kautta valitut neljäkymmentä Suomen lahjakkainta kotikokkia tarttuvat veitsiin boot campilla. 23.55 Sverker rakt på. 0.25 Korrespondenterna. 22.00 Aktuellt. Anni Hoppulalla, Eeva-Liisa Pirttiniemellä ja Tuula Ahosella on lonkkaongelmia. Kahdeksan nuorta kaunista brittinaista valmistautuu elämänsä kisaan. RESPECT. 12.30 Fångarna på fortet. Saaren kalliorinteet viettävät jyrkästi kohti merta, ja sen syvien lahtien tuntumassa on viehättäviä hiekkarantoja ja vedenalaisia niittyjä. 16.55 Livräddarna på Bondi Beach Bali. 16.10 Ranskalainen kylä. Mielenilmaus. Osa 2035. 12.25 Kino: Kuhle Wampe. Direkt. 21.30 Historia: Maailmansodan kurimuksessa (K13). 17.55 National Geographic esittää: Nascan autiomaan arvoitus. 16.15 Stockholm-Arlanda. 00.20 Tosipaikka: Mestarimuistaja. Bruce Willisin rinnalla taistelee toinen karismaattinen mies, Samuel L. 09.16 Poinzi. 23.40 Erilainen huippumalli haussa. 18.00 I love språk. 22.30 NFL Game Day. 14.45 NFL Extra. 19.15 Luontohetki: Kroatian rannikolla. 20.45 Ralli: Intercontinental Rally Challenge Monte Carlo -kooste. 15.05 Miehen puolikkaat. (1972). 20.30 Tv-uutiset ja sää. Löytötavaroita ja Tiedenäyttely. 17.30 Yhdistetty: Maailmancup, hiihtoosuus 10 km, Chaux-Neuve, Ranska. Kaivajat. Dokumentaarisessa sarjassa kuvataan Jorvin sairaalan arkea. Tämä on koitua maallemme perikadoksi. SELVINNÄKIJÄT HAASTEESSA AVA KLO 22.00 Elokuvat DIE HARD – KOSTON ENKELI ????. 23.05 Vaarallisilla vesillä. 10.40 Jokakoti.?. 12.05 Mat så in i Norden. 19.30 Mahdoton illallinen. Uusinta. Facebookissa Munamiehellä on jo nyt enemmän faneja kuin Marja Tyrnillä on vieläkään. Osa 1/10. 20.35 Kausikortti: Anne So?e von Otter! Ruotsalainen mezzosopraano Anne So?e von Otter on aikamme halutuimpia ja arvostetuimpia laulajia. 12.05 Frasier. 13.40 Ampumahiihdon mc: N. Suloisia asioita. 13.05 Miehen puolikkaat. 10.00 Rapport. 20.10 Dokumentti: Planeettamme ilmiöt. 13.55 Sveriges mästerkock. 0.55 Me Rakastamme Musiikkia. Osa 1/6. 15.15 Dok: Porkkala takaisin. Rabin asukkaat vaalivat keskiaikaisia perinteitään, kuten varsijousikilpailuja. Direkt. Päivystyksessä hoidetaan kaatunutta rouvaa ja rintakipuista nuorta miestä. 08.15 Code Lyoko. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 23.1.2011 21 TV Organisaatiosuunnittelija Emmi (Vera Kiiskinen) ei osaa organisoida omaa elämäänsä, vaan pähkäilee ihmissuhteitaan ja pohtii häpeän olemusta. 11.00 Tv-uutiset. Ihania asioita. 19.10 Kakkosen talvisää. Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. 10.55 Skidor: Världscupen. 1.25 Mayday. MTV3 (09) 622 4176, ohjelmapalaute@mtv3.. Anne Flinkkilän vieraina Kirsi Ranto, Hanna Pakarinen ja Matti Esko 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 19.10 Elokuva: Jesse Stone: Kadonnut poika (K13). Vaniljajäätelö ja mansikkahillo. Nelonen klo 21.00. Ollaan hyviä mu(n)ille. Pääosissa: Vesa-Matti Loiri, Santeri Kinnunen, Marjatta Raita, Heikki Nousiainen, Marita Norberg. 08.00 Kuunalle. 21.00 TV Viisi: Täyskäännös. Kysyn asiaa, vaikka vastauksen toki tiedänkin. Tohtori jatkaa työtään uusin jaksoin. Tarinateltassa kuulemme tarinoita, jotka hämmästyttävät ja koskettavat meitä kaikkia. 17.30 IRRTV: Pulssi. 17.00 Tv-uutiset. 10.55 Hiihdon mc: Sprinttikilpailut. 15.10 Pikaluistelun MM. Jeremy keksii vihdoin keinon Xanan voittamiseksi, mutta ohjelma tarvitsee vielä hienosäätöä ennen toimimista. 22.00 Morden i Midsomer
Tervetuloa! iskukeittiot.fi Isku Keittiöt palvelee nyt myös Kokkolassa ISKU KEITTIÖT Kokkola, Pitkänsillankatu 17 Ma-Pe 10-17, La 10-14 jo yli 140 v Myynti – vaihto – opastus HUOLTO – kaikki merkit. Liedet on asetettu tasolle lattianrajaan. Iranin ydinneuvotteluissa junnattiin paikallaan TIRANA (STT–Reuters–AFP) Albanian oppositio vakuutti lauantaina jatkavansa hallituksen vastaisia mielenosoituksia, vaikka perjantainen protesti päättyikin verenvuodatukseen. – Hyvin harvalla kaupungissakaan on sähköhellaa. Avotuli aiheuttaa vakavia sairauksia Köyhissä maissa puilla lämmitetään, kokataan ja karkotetaan hyttysiä Kambodzhalaisperhe tekee ruokansa keittoliesillä Anlog Krochin kylässä. Duvalier pahoitteli julmuuksia MOSKOVA (STT–Reuters–AFP) Afganistanin presidentti Hamid Karzai on kutsunut Venäjän mukaan jälleenrakentamaan neuvostoaikaisia laitoksia Afganistanissa. Parannelluissa liesissä keittoastian ja lieden väliin jäävät aukot ovat pienempiä kuin vanhoissa malleissa, Veijonen kertoo. Puita tarvitaan paitsi ruuanlaitossa ja lämmityksessä myös esimerkiksi malariaa ja muita tauteja kantavien hyttysten karkotuksessa. – Kukaan ei istuta uusia puita tilalle, Veijonen kertoo. MAAPERÄTUTKIMUKSET Tutkimuksella selviää maan kantavuus ja sopiva perustamistapa, jolla luodaan pohja turvalliselle ja taloudelliselle rakentamiselle. 831 8830 KOKKOLAN OMPELUKONE www.kokkolanompelukone.. Köyhissä maissa polttopuut ovat kuitenkin usein ainoa vaihtoehto energianlähteeksi. Neuvostojoukot tunkeutuivat Afganistaniin 1979 kukistaakseen Yhdysvaltain tukemat hallitusta vastustavat kapinalliset. Samaan aikaan pelastustyöntekijät jatkoivat kadonneiden etsintää ja siivousta tulvista pahiten kärsineessä Queenslandin osavaltiossa. Metsää hakataan myös huonekaluiksi Hiilet ovat puuta tehokkaampia lämmönlähteitä. PFAFF OMPELUJA SAUMAUSKONEET Monen mielestä paras! Husqvarna VIKING Ompelukoneitten Aatelia! Laatua huipulta! Kahvitie 69 Kokkola p. Pääministeri Sali Berisha syytti oppositiota vallankaappausyrityksestä Tunisian esimerkin innoittamana. Iranin pääneuvottelija Saeed Jalali teki selväksi, ettei maa ole valmis luopumaan oikeudestaan rikastaa uraania. – Haluamme antaa uuden alun tärkeille hankkeille, jotka aloitettiin jo kauan sitten, Karzai sanoi Moskovan-vierailullaan. Räjähdys vavisutti viisikerroksista kauppakeskusta ja aiheutti tulipalon. Neuvostosotilaat joutuivat kuitenkin vetäytymään lyötyinä kymmenen vuotta myöhemmin. Sähkö on hirveän kallista Kambodzhassa, selittää erikoisasiantuntija Kati Veijonen Suomen Bangkokinsuurlähetystöstä. Suurin osa häkään ja pienhiukkasiin kuolleista on afrikkalaisia ja aasialaisia naisia ja lapsia, jotka viettävät paljon aikaa savuisissa kodeissa. Tuhansien ihmisten uskotaan kuolleen Baby Docin ja hänen isänsä Francois ”Papa Doc” Duvalierin valtakausilla 1960ja 80-luvuilla. Hän kehotti kannattajiaan lähtemään kaduille keskiviikkona vastamielenosoituksiin. Duvalierille on satanut tukku rikossyytteitä sen jälkeen, kun hän palasi Haitiin. Tulipaloa sammuttamassa oli kymmeniä palomiehiä. Tulvissa on tähän mennessä saanut surmansa yli 30 ihmistä. Monet keittoliesistä ovat tehottomia ja vaativat paljon puuta tai hiiltä lämmetäkseen kunnolla. Hiilen valmistuksen ja polttopuuhakkuiden on arvioitu syövän Kambodzhan metsistä kaksi prosenttia vuodessa. Maalämpö (kalliolämpö) on halpa, turvallinen, huoleton ja ekologinen vaihtoehto. Diesel-malleihin voit vaihtoehtoisesti valita myös Eberi-lämpöpaketin asennettuna hintaan 390 € (arvo n. 10, puh. Karzai on etsimässä Venäjästä uutta liittolaista samaan aikaan, kun Nato ja amerikkalaisjoukot valmistautuvat vetäytymään Afganistanista. – Liesi pystyy vähemmällä polttoainemäärällä keittämään ruuan. Rajuja mellakoita. Oppositiossa oleva sosialistipuolue syyttää hallitusta korruptiosta ja vilpistä taannoisissa vaaleissa. 831 2196 ALE *Rullaverhot *Sälekaihtimet *Verhotangot *Markiisit *ja paljon muuta! Tule tekemään löytöjä asiantuntijaliikkeeseen... Hiilen valmistuksessa kuitenkin hukataan jopa 70 prosenttia puun sisältämästä energiasta. Näiden hankkeiden joukossa ovat muun muassa Salangin tunnelin rakentaminen Hindukushvuoristoon, vesivoimaloiden rakentaminen Kabuliin ja Baglanin maakuntaan sekä yliopiston perustaminen Kabuliin. 2.300 €). Huono sisäilma tappaa etenkin naisia ja lapsia PORT-AU-PRINCE (STT–AFP–Reuters) Haitin entinen diktaattori JeanClaude ”Baby Doc” Duvalier on tarjonnut pahoittelunsa niille, jotka kärsivät hänen valtakaudellaan. Savun avulla myös säilötään lihaa. Metsää on huomattavasti vähemmän kuin naapurimaassa Laosissa. Iranin mukaan ohjelma on täysin rauhanomainen. Niiden päällä wokataan, keitetään ja paistetaan. Puiden ja hiilen polttaminen sisällä aiheuttaa muun muassa keuhkokuumetta, kroonisia hengitystiesairauksia ja keuhkosyöpää, listaa maailman terveysjärjestö WHO. Baby Doc palasi yllättäen viime sunnuntaina Haitiin vietettyään sitä ennen maanpaossa 25 vuotta. Kauppakeskuspalo Venäjällä MELBOURNE (STT–AFP) Australian tulvatilanne paheni lauantaina, kun tulvavedet uhkasivat uusia asuinyhteisöjä maan kaakkoisosassa. Poliisi pidätti useita ihmisiä mielenosoituksessa, johon ei ollut saatu lupaa viranomaisilta. STT/MAIJA PAIKKALA PHNOM PENH (STT) Polttopuut, lanta ja hiili ovat tärkeimpiä energianlähteitä yli puolelle maailman väestöstä. – Liedellä on niin monta funktiota. 06-832 5200 www.lerbacka.com Huippuluokan lämpöpaketti kaupan päälle, etusi jopa 750 € koko Honda-mallistoon! Kaikkiin uusiin Honda-malleihin Defan Warm Up -lämpöpaketti asennettuna kaupan päälle! Pakettiin kuuluu lohkoja sisätilalämmittimen lisäksi akkulaturi, joka pitää autosi akun aina täydessä varaustilassa ulkolämpötilasta riippumatta. Häntä syytetään myös muun muassa korruptiosta, varkaudesta ja varojen kavaltamisesta. Markkinoilla on myös paranneltuja liesiä, joiden käyttöä monet kehitysyhteistyöjärjestöt ovat pyrkineet lisäämään. Kambodzhassa alle kolmannes ihmisistä on sähköverkon piirissä. Sosialistipuolueen johtaja ja Tiranan kaupunginjohtaja Edi Rama sanoi, että lauantaina vietetyn surupäivän jälkeen mielenosoitukset jatkuvat, kunnes nykyisestä ”varkaiden hallituksesta” päästään eroon. NYT ULOSHEITTOHINTAAN! Huom! Poistoerä rullaja sälekaihtimia alk. Lauantaina tulva uhkasi kaupunkeja noin 300 kilometriä Melbournesta luoteeseen. Ämpärinmuotoisia liikuteltavia liesiä näkee kaikkialla: kodeissa, katukeittiöissä ja jopa ravintoloissa. Kauppakeskuksen asiakkaat jouduttiin evakuoimaan. Lisäksi kymmeniä poliiseja ja mielenosoittajia loukkaantui. Yli miljoonan asukkaan Ufa sijaitsee Uralvuorten länsipuolella. Huonon sisäilman aiheuttamiin sairauksiin ja häkämyrkytyksiin kuolee yli 4 000 ihmistä päivässä. Metsää hakataan myös huonekaluja varten, ja salahakkuut ovat yleisiä. Albanian oppositio aikoo jatkaa mielenosoituksia MOSKOVA (STT–Reuters–AFP) Venäläisessä Ufan kaupungissa sattui lauantaina räjähdys, jossa kuoli kaksi ihmistä ja loukkaantui viisi. Hekään eivät sitä välttämättä pysty hyödyntämään, koska sähkön hinta on liian korkea. Mielenosoittajat sytyttivät myös lukuisia autoja tuleen. Duvalierin mukaan hän on palannut kotimaahansa maanpaosta työskennelläkseen kansallisen sovinnon puolesta. Turvallisuusneuvoston pysyviä jäseniä ovat Yhdysvallat, Britannia, Ranska, Venäjä ja Kiina. Esimerkiksi Kambodzhassa jopa 80 prosenttia kotien energiasta tuotetaan puulla ja hiilellä. Neuvotteluja käytiin Iranin ja YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenien sekä Saksan kesken. SUNNUNTAINA 23.1.2011 KESKIPOHJANMAA 22 JO VALOVUOSIA LUOTETTAVAA KONEKAUPPAA PEKKALAN OMPELUKONE TORIKATU 18, Kokkola, puh. -luottokelpoisuusluokka www.ks-geokonsult.. Kambodzhassa polttopuusta on myös pulaa. EU:n ulkoministeri Catherine Ashton, joka johti kuuden maan neuvotteluvaltuuskuntaa, sanoi kuitenkin ettei uusia neuvotteluja ole suunnitteilla. Sen korvaaminen ei ole niin yksinkertaista, sanoo Jyrki Luukkanen Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta. 5 € (Yrittäjäntie 15) Ma 24.01 Klo:11-18 KANNUS Kannuksen vapaa-aikakeskus Liikuntatie 2 Asematie 5 Pietarsaari • Puh. Kolme ihmistä kuoli perjantain mellakkaan päättyneessä mielenosoituksessa. 723 7199 www.bike-trim.. Sisäilmaa heikentää etenkin puiden polttaminen. – Käytän tätä tilaisuutta hyväkseni ilmaistakseni jälleen kerran syvän suruni niille kanssaihmisilleni, jotka todella pitävät itseään uhreina valtakaudellani, Duvalier sanoi ensimmäisessä julkisessa lausunnossaan palattuaan kotimaahansa. Se peittää alleen noin 90 kilometriä pitkän ja 40 kilometriä leveän alueen. 040 195 6944 Torsten Löfbacka maalämpökaivoporaukset MAALÄMPÖKAIVOT Lämmitysjärjestelmän valinta vaikuttaa elämiseen ja sen kustannuksiin jopa vuosikymmenten ajan. Kaupungissa asuu paljon muslimeja. Tähän mennessä kaikkiaan kuusi syytettä ihmisoikeusrikoksista on nostettu häntä vastaan. Pitkänsillank. – Jos katsoo kokonaisenergiankulutusta, kyllä polttopuu on edelleen ylivoimaisesti tärkein lähde, sanoo Kaakkois-Aasiaa hyvin tunteva tutkija Jyrki Luukkanen. Porakaivossa oleva vesi lämmittää putkissa kiertävän ympäristöystävällisen liuoksen, josta lämpöpumppu poimii lämmön talteen ja lämmittää talon ja taloudessa käytettävän veden. Venäjä on jo aiemmin ilmaissut halunsa laajentaa vaikutusvaltaansa Afganistanissa, jossa neuvostosotilaat taistelivat vuosia 1980-luvulla. Lastenvaunut meiltä! ® 4 m et 3 kset 4 kset Puh. Länsimaat epäilevät, että Iran kehittää ydinohjelmansa varjolla ydinasetta. 831 3086 MYYNTI • VAIHTO • HUOLTO 1 5 % -2 % -2 5 % -3 5 % -45 % -55 % 55 % -1 5 % -2 Källströmin Kaihdin Oy Myymälä: Torikatu 18 Kokkola, puh. Keittoliedet kaikilla, sähköhella harvoilla Esimerkiksi Kambodzhassa käytetään ruuanlaittoon puulla tai hiilellä lämpiäviä keittoliesiä. Afganistan ja Venäjä tiivistävät yhteistyötään ISTANBUL (STT–Reuters–AFP) Suurvaltojen ja Iranin välisissä neuvotteluissa islamilaisen tasavallan ydinohjelmasta ei päästy viikonvaihteessa eteenpäin. Jo vuodesta 1985 0400-266 604 Kenneth Nordström maaperätutkimukset Uusi täyden palvelun Isku-keittiömyymälä avattu. Tulvat pahenivat taas Australiassa ALGER (STT–AFP–Reuters) Kymmeniä mielenosoittajia loukkaantui lauantaina yhteenotoissa mellakkapoliisin kanssa Algerian pääkaupungissa Alger’ssa. Räjähdyksen syystä ei vielä lauantaina ollut tarkkaa tietoa. Tule siis heti! Maija Paikkala PHNOM PENH (STT) Huono sisäilma aiheuttaa kehitysmaissa eniten kuolemia aliravitsemuksen, suojaamattoman seksin ja likaisen veden jälkeen, listaa maailman terveysjärjestö WHO. – Tämä oikeus on tunnustettava, Jalali sanoi lisäten, että Iran on valmis jatkamaan neuvotteluja ydinohjelmastaan ”vaikka huomenna”. Iran torjui Istanbulissa lauantaina päättyneessä neuvonpidossa EU:n ehdotuksen vaihtaa maassa rikastettu uraani ulkomailta tuotavaan ydinpolttoaineeseen. Baby Doc pakotettiin pakenemaan maasta 1986. Australian yleisradioyhtiö ABC on kuvannut tulvaa liikkuvaksi ”sisäjärveksi”. Hätätilaministeriön mukaan palo saattoi saada alkunsa huoneesta, joka oli varattu vesipiippujen polttamista varten