. . Työpäivän jälkeen kaikki mehut on kuitenkin käytetty ja uusia voimia heittäydytään keräämään nojatuolin syvyyksiin television kaukosäädin tiukassa otteessa. . Miesten seiväshypyssä Latvalan veljeksen ottivat tälläkin kertaa kaksi mitalia. . . . Sivu 11 Kunto nousuun pilottihankkeella Ihminen huoltaa autoaan paremmin kuin kehoaan Kokkolan kaupungin työntekijät Riitta Kujala ja Heli Rantala kohentavat kuntoaan keppijumpalla. Kuva: Antti Savela Maakunta Tänään Kulttuuri -7 -5 -6 -6 3-7 m/s Riitta-Maija Sykkö KOKKOLA (KP) Moni työntekijä vetää työpäivän läpi mallikkaasti ja jaksaa hoitaa työnsä erinomaisesti. . Kuva: Antti Savela PLANICA (STT) Suomen joukkue Tami Kiuru, Veli-Matti Lindström, Matti Hautamäki ja Janne Ahonen tuli toiseksi lentomäen MMkilpailussa Slovenian Planicassa. . Kuun alussa virallisesti avatussa Tarmolassa on pidetty muutama palaveri ja torstaina siellä kokoontui jo toistamiseen seurakunnan Kalajalla pidettävä päiväkerho. . . . . On hienoa, että kylälle on tehty tällainen kokoontumistila, seurakunnan työntekijät kehuvat. . Toiminta perin pohjin kunnostetussa talossa on jälleen alkamassa. Se maksaisi 100 miljoonaa euroa. . Musiikkitalo tarjoaisi myös akatemialle opetustiloja, Vapaavuori perustelee hankkeen tarpeellisuutta. . . . . . . . . . . Mikko sai hopeaa hypäten 545 ja hallimestaruutta puolustanut Toni pronssia tuloksella 520. . . . . . Musiikkitalosta on vireillä myös kaavavalitus. . . . . . . .5-6 Ulkomaat . Voittajajoukkueen pisteet olivat 1711,8 ja Suomen 1704,1. . Viikonkin poissaolo kotoa on monelle liian korkea kynnys, eikä kurssille tule lähdettyä, vaikka tarvetta olisi. Kuva: Clas-Olav Slotte Antti Savela REISJÄRVI (KP) Alunperin noin vuonna paikalle siirretty ja pitkään kylmänä ollut Tarmolan kylätalo on herännyt henkiin kyläläisten uutteran talkootyön ansiosta Reisjärven Kalajalla. . . Vapaavuori sanoo keskustelleensa Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajan Markku Laukkasen (kesk.) kanssa ja saaneensa sellaisen käsityksen, että periaatteellinen myötämielisyys on jo olemassa, Vapaavuori kommentoi käydessään Pyhäjärvellä sunnuntaina. . . . . . . . .20-21 IRTONUMERO 1,90 € Nro 53 MAANANTAINA 23. . . . . . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Maanantai A B Tänään . .12-13 Sää . . Myös Yleisradio on kallistumassa musiikkitalon rakentamisen suuntaan. . . . . . – Hankkeen toteutuminen on pitkälle Yleisradion käsissä. . . – Suomessa on useita korkeatasoisia konserttisaleja, mutta Helsingistä se vielä puuttuu. . Sivu 3 Tarmolasta Kalajan kylän keskus Tarmolassa on kivaa. . . . . Hänen mielestään nuorten asioita ei ratkaista viranomaisten luomilla uusilla säännöillä. .14 Urheilu . . Käyttöön talo otettaisiin vuonna 2009. . . . . . Matti Mononen oli kuitenkin vahvin ylittäen 560. . . . Sivu 4 Toivoa nuorten elämään Tapperin taiteilijaveljeksistä kertova näytelmä Mihin sateenkaari päättyy kantaesitettiin Kajaanissa lauantaina. . HKV:n edellispäivän 400 metrin mestari Suvi Myllymäki sai tunnustaa Järvenpään loppukirissä lähes sekunnilla paremmaksi. Auton voi kuitenkin aina uusia tai korjata, mutta oma kehomme pitää riittää koko elämänkaaren ajaksi, muistuttaa Mika Haara Kokkolan Physio Medicalista. . Se on nimittänyt selvitysmiehen pohtimaan, liikeneekö Yleltä riittävästi määrärahoja rahoittamaan musiikkitaloa vuoden 2008 jälkeen. .11 Mielipide . . Kaikki laittavat jotakin pakettiin, Yrjö-kuopus monilehtisen apilan. . . Järvenpään kaksosten kaksoisvoitto edellistalvelta ja lauantain 1 500 metriltä ei aivan toistunut, sillä Minna jäi pronssille. .15-19 Sarjakuvat . Tuoreen tutkimuksen mukaan yli puolet 35–49 -vuotiaista suomalaisista haluaisi viranomaisille oikeuden puuttua alaikäisten kotiintuloaikoihin. . . . . . . Ammatiltaan hevostenhoitaja oli kokemaansa jälkeenpäin tyytyväinen. . – Lasten leikkeihin ne soveltuvat todella mainiosti. Lastenohjaaja Marja-Leena Tikka ja seurakunnan apulainen Tanja Kemell kertovat, että seurakunnan päiväkerho on aiemmin pidetty Kalajan koululla. . . . . . . Kuva: Lehtikuva/Marja Airio Antti Savela PYHÄJÄRVI (KP) Helsinkiin musiikkitaloa suunnitelleen työryhmän jäsen, Sibelius-Akatemian rehtori Pekka Vapaavuori ennakoi päätöksen musiikkitalosta tulevan ensi syksyn aikana. . HELMIKUUTA 2004 Sisältö Sääennuste Sivu 14 Risto Lintilä HELSINKI (KP) Kokkolan Veikkojen Mari Järvenpäästä tuli sunnuntaina Helsingissä päättyneissä SMhallikisoissa kaksoismestari. Sivu 15 Järvenpäästä kaksoismestari Mikko Latvala otti SM-hopeaa seipäässä tuloksella 545. SN Ratsutallilla iltapäivällä järjestetyn laskiaisriehan ohjelmassa oli hiihtoratsastuksen lisäksi rekiajelua ja talutusratsastusta maneesissa. Myllärin mielestä nuoret tarvitsevat aikuisten aikaa ja toivoa elämäänsä. . . Ratkaisun Yle on luvannut kertoa syksyllä, Vapaavuori kertoo ja sanoo muiden rahoittajien, Helsingin kaupungin ja valtion tehneen jo periaatteessa myönteiset ratkaisut. . . . Sivu 16 Suomi lentomäen MM-hopealle Lohtajalainen Riitta Mattila oli yksi harvoista, jotka houkutellen uskaltautuivat kokeilemaan hiihtoratsastusta laskiaissunnuntaina Lohtajalla. . . . . . . Kela maksaa osanottajille kuntoutuspäivärahaa kurssin ajalta. . . . . . . . . . Musiikkitaloa suunnitellaan Töölöntorin rantaan eduskuntataloa vastapäätä. Sivu 2 Hiihtoratsastuksen hurmaa Labones ja Kirsi Nikka edellä, Riitta Mattila perässä. . . . . . . . . . . . . . . Kilpailun voitti Mika Kojonkosken valmentama Norja. Kurssi järjestetään Kokkolassa eli työntekijöiden ei tarvitse lähteä viikoksi pariksi toiselle paikkakunnalle. Sivu 4 Musiikkitalosta päätös ehkä syksyllä Sibelius-Akatemian rehtori Pekka Vapaavuori: Sibelius-Akatemian rehtori Pekka Vapaavuori perustelee uutta musiikkitaloa sillä, että Helsingistä puuttuu korkeatasoinen konserttisali, jollaisia muualla Suomessa on jo useita. . . . Seurakunnan kerhossa leikkivät muun muassa Mika Kinnunen, Kiia Kinnunen, Ella Parkkila, Sofia Maliniemi, Tuomas Hautala ja Topias Paananen. Vesa Tapio Valon käsikirjoittama näytelmä ylistää elämäniloa ja perheyhteyttä, joka ilmenee esimerkiksi Markolle rintamalle pakettia lähetettäessä. Itse asiassa meno olisi voinut olla hänen mielestään ajoittain vieläkin vauhdikkaampaa. . .8-9 Kulttuuri . .10 Terveys . Hän vetää pilottihankkeena kuntoremonttikurssia yhdeksälle Kokkolan kaupungin työntekijälle. . . Tavoitteena on saada ihmisiin potkua lähteä liikkumaan ja hoitamaan omaa kuntoaan. Hän hallitsi naisten 800 metriä alusta lähtien ja vei varman mestaruuden. . . . . .2 Maakunta . . – Ihmiset huoltavat omaa autoaankin paremmin ja säännöllisemmin kuin omaa kehoaan. . . .20 Tv, Radio . . . Kuva: Clas-Olav Slotte Kokkolalainen nuorisotyöntekijä Tuula Mylläri toivoo valtuustojen käyttävän aikansa syvälliseen pohdiskeluun perheiden tilasta. . . . Sivu 10 Yhdessä enemmän. Voittoaika oli 2.10,85. Sen läpimenoa KHO:ssa ei Vapaavuoren mukaan pidetä todennäköisenä. . .3-4 ja 7 Kotimaa . Voimia kertyy sopivasti uutta työpäivää varten, mutta eipä juuri muuhun. Uusia tiloja Tarmolan viihtyisässä ja tyylillä sisustetussa alakerrassa Tikka ja Kemell kehuvat hyviksi.
laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Riitta kuvaa hiihtoratsastusta laskiaissunnuntain hullutukseksi, jota Lohtajalla kokeillaan tässä mittakaavassa ensimmäistä kertaa. Kun lapsi opettelee äitinsä kieltä, hänen on opittava myös kielen erilaiset tehtävät. Erälisä 2 €/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . – Fanny ja Wilma eivät ole olleet aiemmin reessä. Kesken kaiken Riitta kaipaa hurjempaa menoa: – Lisää vauhtia! hän huutaa. Kaarina Helakisaa, Eppu Nuotiota, Hannele Huovia tai Tittamari Marttisen tuotantoa. Ilmoitushinnat 1.1.2004 alkaen Valmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,51 tekstissä 2,00 2,35 tekstin jälkeen 2,00 2,35 takasivu 2,14 2,51 välikannet 2,14 2,51 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,20 2,59 tekstissä 2,06 2,42 tekstin jälkeen 2,06 2,42 takasivu 2,20 2,59 välikannet 2,20 2,59 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Aikuisten kannattaisi innoittaa lapsia leikittelemään kielellä. Puhemiehen lausahdukset eivät kuitenkaan johtaneet hallituksessa mihinkään tekoihin. Teea Hirvi ja Riitta Mattila laittavat minisukset jalkaansa ja antavat ravureiden vetää itseään pitkin peltoa. Markku Varis markku.varis@oulu.fi Sanaleikeistä kielen oppia Pekka Suorsa Robin Hoodin seikkailut täytti viime vuonna 65 vuotta. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Mikä kaarti, ja kaikille juuri ennen jotakin suurempaa: Basil Rathbone Guy of Gisbournena Holmes-roolejaan, Claude Rains prinssi Juhanana Casablancaa, ohjaajamestari suurtöitään ja Errol Flynn Robin of Locksleyna ennen menestystään ja 15 vuoden päässä odottavaa romahdustaan. Lopulta hän saa ylipuhuttua kaksi kokenutta lohtajalaista hevostyttöä. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Päivä on ollut kaikin puolin aktiivinen, koska aamulla he kävivät laskemassa pyllymäkeä lähellä merenrantaa. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Tiettävästi teos on kuitenkin ollut myös pannassa hyvin rasististen ja väkivaltaisten asenteidensa vuoksi. Koska hänen työnsä on Pirkanmaalla, koko perhe muuttaa sinne lähiaikoina. Lohtajan ratsutalli on tuttu paikka, sillä Petra Roos on käynyt siellä estevalmennuksessa. Niinpä, 13-vuotiaskin sen huomaa. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . 2 Tänään Maanantaina 23.2.2004 s KESKIPOHJANMAA Kielijuttu DVD-elokuvat s viikko 9 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Ranen kyydissä viihtyy myös Rosa Roos, 5. – Hauskaa oli, hän kommentoi jälkeenpäin. Viime kesänä hän kilpaili lajissa Kalajoella, Himangalla ja Kannuksessa. Monoraita on selkeä. Technicolor -ohjelma ja 56+7+13 min. (06) 827 2000 ark. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Poliisin mukaan siirappiturma johtui todennäköisesti vääränlaisesta lastauksesta. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . 0204521058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Uusimpien tutkimusten mukaan esimerkiksi kielellä leikittelyyn lapset kykenisivätkin jo noin kolmen vanhana. Jörö-Jukkaan verrattuna esimerkiksi Kirsi Kunnaksen lorut ovat olleet paljon sovinnollisempia ja huvittavampia lukukokemuksia. 31: 5-6 Kielenkäyttö ei ole pelkkää toteavaa viestintää siitä, mitä puhuja tai kirjoittaja näkee maailmassa. Toistaiseksi Petra Roos on perheen hevoshulluin, mutta paljon mahdollista, että ei pitkään. 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 12,10 € 1x35 mm 15,90 € 1x50 tai 2x25 mm 22,75 € 1x70 tai 2x35 mm 28,35 € 1x100 tai 2x50 mm 35,50 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Kaiken kaikkiaan tämä on ihan helppoa – ja mukavaa, hän sanoo. – Kyydissä on ollut muutamia vanhempiakin ihmisiä, jotka eivät ole pitkään aikaan saaneet reen kyytiä, Simo Nissilä kertoo. Isä on lähdössä myöhemmin iltapäivällä junalla kohti Tamperetta. Ilmeisesti myös käskeminen ja komentaminen ovat hyvin varhaisia taitoja: pitäähän lapsen usein määrätä juuri aikuiset tekemään tekoja, joihin he itse eivät kykene esimerkiksi nostamaan muropakettia ruokakaapin ylähyllyltä tai pyyhkimään pyllyä. Samalla lukeminen auttaa kirjoitustaitojen hiomisessa tänä aikana, jolloin koululaisten kielitaito on heikentynyt merkittävästi. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat: Kestotilaus 16 €/kk. Useimmat heistä eivät olleet olleet muutamaan kymmeneen vuoteen reen kyydissä. "Miten tämä on niin hyvin tehty, vaikka tämä on niin vanha". Suitsissa Simo Nissilä, kyydissä Merja Mäki sekä Fanny ja Wilma Huhtala. Wyethin kuulut klassikkokirjojen kannet. – Vanhukset olivat innoissaan verestäessään vanhoja muistojaan. – Arviomme mukaan rekasta valui tielle noin tonni siirappia, ilmoitti Schwabachin poliisin edustaja. Määräaikaistilaus: 1 kk 20 € 6 kk 109 € 3 kk 58 € 12 kk 210 € 4 kk 76 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Soneran, Radiolinjan, Telian ja DNA:n liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,61 euroa. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Hiihtoratsastusta halukkaat pääsevät kokeilemaan Luppanalla ja Labonesilla. 2 riviä, sis. lomamatkan vuoksi. Lorujen ja runojen lukemista lapsille voi puolustella itse kielen vivahteiden oppimisen lisäksi sillä, että runous muun kirjallisuuden tavoin vahvistaa lapsen tunneälyä, virittää luovaa ajattelua, auttaa persoonallisuuden kehittymisessä ja opettaa ymmärtämään vieraita kulttuureja. Ensimmäinen rekiretki Niin ikään lohtajalainen Merja Mäki on samaa mieltä Riitta Mattilan kanssa. 2003 27601 kpl Lukijoita 84.000 (KMT 2003) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Matti Kalliokoski (sij.), Lassi Jaakkola (vapaalla) Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Värisävyt tuntuvat autenttisilta, sopivasti pastellimaisilta. Ja lajihan on tietenkin hiihtoratsastus: minisukset jalkaan, kypärä päähän ja menoksi! Kuvat: Clas-Olav Slotte Ranen reki kulkee. Monoääni soi selkeästi. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Ajelun jälkeen mieli on entistä korkeammalla. Pellon laidalla Ranen, Simon ja Rosan menoa seuraa perhe: Petra Roos ja Toni Mäkinen sekä pikkusisko Frida, 3. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Hevostelu voitti liukumäen Ranen, eli Rainon pojan, ja Simo Nissilän kyytiin kapuavat monet perheelliset. (06) 7234481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . -dokumentit, palkintoluettelo, kaksi traileria, kaksi aiheeseen liittyvää Looney Tunes -pätkää, 8 min. Hevostelua liukujen sijaan ”Kiva, että jotain tapahtuu, ja että joku viitsii järjestää jotain tällaista” Luppana ja Sanna Kääpä (vas.) antavat vauhtia Teea Hirvelle, Labones ja Kirsi Nikka Riitta Mattilalle. Kaunis, vain hieman rakeinen, varhainen Technicolorkuva näyttää pehmeältä ja samettiselta kuin N.C. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Saksassa näin kävi kirjaimellisesti, kun siirappia kuljettaneen rekan vaunu rikkoutui ja moottoritielle valui yli 15 kilometrin siirappivana. Kuva on sommiteltu 1.33:ksi, mutta voi olla, että kaikki alkuperäisen 1.37:1-kuvasuhteen informaatio on digitaalisesti mahdutettu kuvaan. Nykyaikana reki on nostalginen. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Autoilijat kokivat tahmean yllätyksen Baijerissa Schwabachin lähistöllä. (06) 827 2234, . (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita KP (väli) juttuvinkkisi. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Kolmikko kipuaa rekeen, jota vetää suomenhevonen Rane suitsissa Simo Nissilä. Syykin oli selvä: käskylauseiden asemesta Lipponen esitti vain toteamuksia. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. – Kokeilin hiihtoratsastamista ensimmäisen kerran pari viikkoa sitten Luppanalla. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . On selvää, että esimerkiksi seuraavat Jörö-Jukan riimit saavat lapsen mielikuvituksen liikkeelle ja pohtimaan sanojen vivahdemerkityksiä: "Tämä harjastukka / hyi on Jörö-Jukka! / Kynnet vuosimäärin / antoi kasvaa väärin; / hiukset niinkuin harjakset / kamman vaatii, myös sakset. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.00-13.30 . Teea sen sijaan harmittelee, että lauha sää on kovettanut lumen jäiseksi. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Kun laskiaissunnuntain ohjelmasta keskusteltiin, ratsutalli voitti kirkkaasti pulkkamäen. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . Robin Hoodin seikkailut The Adventures of Robin Hood Special Edition (1938) O: Michael Curtiz Elokuva: ***** Kuva & ääni: **** Ekstrat: ***** Samettinen sankari HITAASTI ajavasta autoilijasta saatetaan sanoa, että hän köröttelee kuin siirapissa. Poliitikkoja seuraamalla on vahvistunut näkemys, etteivät he aina oikein tiedä, mitä haluaisivat tehdä ja miten he päämääräänsä pääsisivät. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,34 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Hän viettää laskiaissunnuntaita nelivuotiaan Fanny Huhtalan ja pian kaksi vuotta täyttävän Wilma Huhtalan kanssa. 0600 16 316, 3,90 €/min.+pvm. Ennen toista maailmansotaa tehtynä tämän voisi nähdä allegoriana hirmuvaltaa vastaan. / Hyi! hyi! harjastukka / karsee Jörö-Jukka!" Jörö-Jukka kuuluu niihin ikivihreisiin kirjoihin, jotka ovat huvittaneet pienimpiä lukijoita ympäri maailmaa. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . – Fanny tykkää hevosista, joten aina kun jotain tällaista järjestetään, olemme mukana, koska pienessä kunnassa tapahtumia on kuitenkin harvoin, Merja Mäki sanoo. Aikuisillahan tällaiset taidot eivät aina ole kohdallaan ainakaan sen perusteella, miten poliitikot ovat alkuvuoden aikana puhuneet toistensa ohi. Frida Roos laskiaisliu´ussa.. – Nyt saa lähteä kotiin lepäämään, Merja Mäki naurahtaa. Sinällään ei ole kyse päähänpistosta, vaan joillakin paikkakunnilla järjestetään hiihtoratsastuskisojakin. Uudemmista lastenrunoilijoista voisi suositella mm. Fannylle ja Wilmalle kokemus on ensimmäinen. – Kiva, että jotain tapahtuu, ja että joku viitsii järjestää jotain tällaista, Riitta toteaa tyytyväisenä. Kivaa oli, mutta ratsastaminen maneesissa taisi olla vielä mukavampaa, Merja Mäki arvelee. Muun muassa puhemies Paavo Lipponen yritti taannoin ohjailla hallituksen EU-politiikkaa esittämällä väitelauseita, joiden mukaan Suomen EU-linjaukset olisivat muuttuneet aikaisempaan verrattuna. He ovat poikenneet hevostelemaan matkallaan Himangalta Kokkolaan. Polle astelee rekireittinsä kiireettä. Tehokkaampaa olisi ollut murahtaa komento: "Korjatkaa EU-politiikkaanne." Vastaavasti tosin myös pääministeri Matti Vanhanen näytti kadottaneen käskemisen taitonsa, kun hän ei osannut sanoa, että "pitäkää pojat mölyt mahassa". Kielen eri tehtävien oppiminen takaa, että lapset mahdollisimman nuorena kykenevät monipuoliseen ja taitavaan viestintään. Hänen mieleensä nousee myös muisto siitä, kun vanhainkoti Lepolassa järjestettiin jo hyvän aikaa sitten rekiajelu. – Rosa on ensimmäistä kertaa reen kyydissä, mutta ratsastanut hän on aivan pienestä pitäen, äiti toteaa ylpeänä. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Breakdowns of 1938 -ohjelmaa ja kuvagalleria. Kurviin on muodostunut vaarallisia kuoppia, joita täytyy varoa. Ps. – Ihmiset pelkäävät kaatuvansa, vaikka kuinka olemme yrittäneet houkutella heitä kokeilemaan, Luppanalla ratsastava Sanna Kääpä pahoittelee. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . Nimipäivät tänään: Aslak ja Bjarne, ortodokseilla Viljo Nimipäivät huomenna: Matti, Matias, Mattias ja Mats, ortodokseilla Asmo ja Osmo Aurinko nousee: Kokkolassa 7.57 pimeys päättyy (7.09), Helsingissä 7.39, Utsjoella 8.10 x Aurinko laskee: Kokkolassa 17.26 pimeys alkaa (18.14), Helsingissä 17.30, Utsjoella 16.42 Sana: Sinä päästät minut verkosta, jonka viholliset ovat virittäneet eteeni. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Jakelupäivystykset: Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Sen sijaan kieli kykenee myös komentamaan, pohtimaan omaa olemustaan, leikittelemään sanoilla, herättämään kuuntelijoiden huomiota ja ilmaisemaan puhujan tuntemuksia. Hevosten tieltä on lanattu paksuin lumikerros pois, jotta ne voivat vetää laskiaissunnuntaina perässään rekeä ja hiihtäjiä. 0204527633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Tapauksen kunniaksi klassikko restauroitiin. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Warner Night at the Movies, 60 min. Kahdella levyllä: ekstroihin on tallennettu kommenttiraita, musiikkiraita, 23 min. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Eteläväylä, Kokkola. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Sinä olet minun turvani! Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. poistettuja kohtauksia, 15 min. Anne Saarikettu LOHTAJA (KP) Hevosen lanta tuoksuu vienosti keväisen kepeässä lauhasäässä, kun suomenhevoset Rane ja Luppana sekä lämminverinen Labones jolkuttelevat ympäri pientä peltoa SN Ratsutallin takapihalla Lohtajalla. 040 542 9503 la-su 6-10 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . – Hevoseni on jo muuttanut Hämeenkyröön, naurahtaa Petra Roos
Uuden yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Juhani Kettunen Oulusta ja sihteeriksi Helena Pollari Rovaniemeltä. Tavoitteena on, että mahdollisimman pian kylän nuoret voivat kokoontua yläkertaan pelaamaan esimerkiksi pingistä. Toivo Paavola tuumaa postinhakureissulla käyneensä monta kertaa talkooporukoita jututtamassa. Rakennus on vanha, siirretty paikoilleen noin vuonna 1920 kyläkaupaksi. Nuorisoseuran omistama Tarmola oli ollut ennen talkoita käyttämättömänä ja kylmillään viitisen vuotta. Kevät näyttää mihin suuntaan toiminta muotoutuu, Saarela ja Åvist kertovat. Lisäksi tiloissa on pidetty muutamia kokouksia ja palavereita. Talkoita monta työvuotta Tarmolan remontti alkoi vuonna 1998. Ei tämä ihan tavallista ole, Åvist miettii. – Kyllä ne hienon työn tekivät. Iso-Kalajan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Kai Saarela ja kylän nuorisoseuran puheenjohtaja Mauri Åvist kertovat, että pääasiallinen toiminta on vielä suunnitteluasteella. Kuva: Antti Savela OULU (KP) Pohjoisen Suomen käräjäoikeuksien lautamiehet perustivat yhdistyksen lauantaina Oulussa. – Laskin kerran, että olemme tehneet talkoita 4000 tuntia. Sen jälkeen on vedetty vähän henkeä. 06-8328700 1 .25 € MAANANTAI TIISTAI PYSYVÄÄ EDULLISUUTTA HELPPOA OSTAMISTA Ingman JOGURTIT 1 kg Pouttu GRILLIMAKKARA 400 g (2,48 € /kg) .99 € 3 .99 € .69 € Milka EDAM JUUSTO/ kg Atria Sika-Nauta JAUHELIHA 400 g (3,13 € /kg) 1 .00 € Suomalainen PORKKANAPUSSI 1 kg 2 pussia Atria KEITTOKINKKU 250 g (7,96 €/kg) Atria HOT DOG 115 g 2 kpl (4,35 €/kg) 1 .99 € 1 .39 € 1 .00 € Vaasan ISO -PAAHTOLEIVÄT 510-540 g (2,572,73 €/kg) Rainbow KALAPUIKOT 900 g (2,78 €/kg) Rainbow RANSKANPERUNAT 450 g 3 kpl (1,24 €/kg) 1 .68 € 2 .50 € .15 € Rainbow PILLIMEHUT 2 dl (0,75 €/L) .49 € Riitan Herkku TÄYSMEHUT 1 L Appelsiini ja omena 1 .68 € Rainbow HERNEKEITTO 435 g 3 kpl (1,28 €/kg) 1 .65 € Meira Kulta Katriina KAHVI 500 g (3,30 €/kg) BONUSTA POLTTOÖLJYSTÄ. Yhdistyksen tehtävänä on muun muassa tiedottaa, ottaa kantaa ja antaa lausuntoja asioista, jotka koskevat lautamiesten asemaa ja tehtäviä. – Eli kyllä tämä kaikki kuvastaa kylän yhteishenkeä. Johtokuntaan valittiin muiden muassa Jukka Kukkola Nivalasta. Nuorisoseura hankki sen omistukseensa vuonna 1985 osuuskaupalta. Tarmolassa on monenlaista tilaa. Maitolaiturin henkilö valitaan kesällä pidettävillä Köyhän markkinoilla, Saarela kertoo. Saarela kertoo, että parhaillaan kyläyhdistys ja kylän vanhemmat nuoret miettivät yläkerran nuorisotilojen käyttöä. – Mehän saimme kunnalta lahjana hienon pöytätennispöydän. Olemmekin ylpeitä aikaansaannoksesta. – Se on meidän versio missi/mister -kisoista. Tulevasta käytöstä Åvist ja Saarela kertovat, että Tarmolan palveluita tarjotaan kyläläisille, muille kunnan asukkaille ja mahdollisuuksien mukaan jopa lähialueen asukkaille. Markkinatapahtuman nimi tulee lähellä sijaitsevan Köyhänperän mukaan. Lautamiehet perustivat yhdistyksen. Torstaina Tarmolassa oli käymässä toistamiseen seurakunnan päiväkerho. – Käyttöä vartenhan tämä on tehty, he kiteyttävät. Se on pieneltä kylältä paljon. Kokous päätti, että yhdistystä ei rekisteröidä mutta se toimii Suomen lautamiehet ry:n paikallisyhdistyksenä ja noudattaa sen sääntöjä soveltuvin osin. Seinille on ripustettu erilaisia kunniakirjoja sekä kuvat kaikista maitolaiturin henkilöistä, joita kylällä on valittu vuodesta 1998 saakka. Varmasti sille käyttöä löytyy, Åvist miettii. Alakerrassa on isohko kokoontumistila keittiöineen, takka sekä sauna ja peseytymistilat. Talkoiden lisäksi Tarmolan kunnostuksen mahdollisti Saarelan mukaan avokätiset lahjoittajat sekä kylällä toimivat maaja kotitalousnaiset, jotka pitivät huolen siitä, ettei remonttia tarvinnut nälissään tehdä. SOITA ILMAISEKSI 0800-105598 Antti Savela REISJÄRVI (KP) Kuun vaihteessa avatusta Tarmolan kylätalosta on tulossa koko kylän keidas, kaikille suunnattu kokoontumispaikka. Kyläyhdistys ja nuorisoseura lähtivät mukaan kaksivaiheiseen projektiin, jota tuki myös EU. On tämä Tarmola nyt aivan eri kuosissa kuin muutama vuosi sitten, ja toivottavasti sitä toimintaakin löytyy, Paavola kertoo. Lapset ja heidän ohjaajansa vierailevat talossa tästä eteenpäin kerran viikossa. Talkootöillä katettiin alkuvaiheessa jopa puolet kustannuksista. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 23.2.2004 Maakunta 3 KALLENTORI 8-21 (18) Kallentorin kauppakeskus, Pitkänsillankatu 17, Kokkola Puh. Tarmolasta tulossa kylän keidas Lasten päiväkerho aloitti jo, nuorisotilat vintille Mauri Åvist ja Kai Saarela kiittävät talkooväkeä ja lahjoittajia komeasta uudesta Tarmolasta. – Saimme Tarmolan valmiiksi vasta muutamia viikkoja sitten. Yläkertaan on puolestaan nikkaroitu nuorisotila ja toimistohuone. Tarmolassa ahertaneet saavat kiitosta myös lähinaapurista. Olemme tavallaan itse osoittaneet itsellemme, että maaseudulla voi saada paljon aikaan – uskomalla itseensä ja asiaansa, Saarela ja Åvist miettivät. Pyydä päivän tarjous
Hän kertoo, että jo 1800-luvulla kirkon piirissä laulutaitoa pidettiin lukutaitoon verrattavissa olevana tapana sivistää kansaa. Kokkolassa SPR:n partioautosta otetaan yhteyttä kotiin, jos alaikäinen on humalassa. Ehkä siksi säädettiin laki musiikkiopistojen valtionavusta, mikä teki mahdolliseksi opistojen kehittymisen nykyiseen tasoonsa ja laajuuteensa, Vapaavuori kertoi. Opettajia opistossa on noin 30. – Ehdotettiinpa jopa, että ylioppilaat kotona käydessään veisaisivat kirkossa virsiä kansan kuultavaksi. Parina viime vuonna ohjelmistoon on tullut myös urut. Vapaavuoren mukaan tämä johtui pitkälle siitä, että sotien aikana Suomi itsenäisenä kansakuntana oli vaarassa. Kanttori tulee puolestaan musiikin ammateista ensinnä mieleen. Kuva: Antti Savela. Nuorten juhlijoiden kunnosta tehdään havaintoja sisään tullessa ja illan aikana. – Siinä vaiheessa, kun vanhemmat eivät osaa sanoa, mihin aikaan lapsen on tultava kotiin, on jotain pielessä. Ei siihen pelkkä sääntöjen laatiminen auta, jos nuori ei ymmärrä kiellon syitä. – Nuoret kyllä uskaltavat sanoa asioista ja keskustella, jos vain aikuisilla on kanttia puhua asioista heidän kanssaan ja perustella päätöksiään. Toinen ääripää olisi se, että kun nuorilla olisi riittävästi jotakin kivaa tekemistä, he eivät ehkä välittäisikään roikkua yökausia "kartsalla". Opettajiaan Marin kehuu mukaviksi ja ammattinsa hyvin osaaviksi. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat Tiina Ojutkangas KOKKOLA (KP) Pitkään Kokkolassa nuorisotyöntekijänä toiminut Tuula Mylläri sanoo, että perheiden on itse päätettävä lasten kotiintuloajoista. Mutta aika näyttää, Eeva Marin tuumaa. – Ilmeistä on kuitenkin se, että nuoret valvovat liian myöhään ja kotiintuloaika saisi olla selvästi aikaisemmin. Sen sijasta, että valtuustot pohtivat sopivaa kotiintuloaikaa, toivoisin perheiden ja nuorten elämää pohdittavan syvällisemmin. – Sodan jälkeen varmasti arveltiin, että musiikki on kansan todellisen sivistyksen peruspilari ja vahvan identiteetin tae. – Sekin on tärkeätä, mitä tapahtuu niille nuorille, jotka käännytetään humalan takia diskon ovelta. Tai tulee niin ärhäkkä uusi sukupolvi, että liikojen sääntöjen rikkominen tuntuu parhaalta tavalta ärsyttää yhteiskuntaa. Alueellista omintakeisuutta Sibelius-Akatemian rehtori Pekka Vapaavuori Pula-oopperasta: Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Sehän riippuu muun muassa nuoren unentarpeesta ja siitä, millaisia vaaroja kotikulmilla tai kaupungilla on. Jokilaaksojen musiikkiopisto toimii Nivalan, Haapajärven, Pyhäjärven, Kärsämäen, Oulaisten ja Haapaveden alueella. Pyhäjärvellä taitojaan esittelivät Veli-Matti Ollikainen, baritonitorvi, Heikki Häkkilä, trumpetti, Heikki Niemi, trumpetti, Kaisa-Kyllikki Niskanen, sello, Annastiina Leskinen, viulu, Silja Kamula, huilu, Emma Heittokangas, piano, Anu Mattila, laulu, Eeva Marin, piano, Johanna Kärkkäinen, sello, Henna-Maija Kuki, harmonikka ja Juho Punkeri, viulu. Ykkössijalle nousi juuri musiikkiopisto, Sarkkinen mainitsi. Ihmisten tulee tiedostaa, että nuoren alkoholinkäyttö on epäterveellistä. Mutta täytyy muistaa, että meillä ovat Savonlinnan oopperajuhlat sekä muutamia muita korkeatasoisia tilaisuuksia kuten tämä kesäkuussa tuleva Pula-ooppera, Vapaavuori kertoo. Tuula Myllärin mielestä pelkät säännöt eivät muutenkaan riitä, jos ei ole tarjota riittävästi valvontaa ja puuttumista. Pula-ooppera kertoo, että alueella on omintakeista ja vahvaa kulttuuria, Vapaavuori kertoo ja sanoo olevansa hyvin perillä Pula-oopperan vaiheista. Vastauksena hän tarjosi musiikkiopistojen kattavaa verkostoa ja toisaalta pitkää suomalaista kulttuuriperintöä, vaikka kuten Vapaavuori toteaa: – Ei se ole kovin pitkä. Kaisa-Kyllikki Niskanen tulkitsi taidolla suomalaisen kansanlaulun Pieni piiri pyörii. Kuva: Antti Savela Antti Savela PYHÄJÄRVI (KP) Pyhäjärvinen Eeva Marin ,16, on opiskellut Jokilaaksojen musiikkiopistossa jo yhdeksän vuotta. Sama koskee tietysti kaupungilla liikkuvia nuoria. – Sääntöjen lisääminen ei ole oikea tapa. Pitkään hän soitti vain pianoa. Myllärin mielestä vanhemmat kaipaavat tukea, ja nuoret tarvitsevat ennen kaikkea toivon näkökulmaa, tietoisuuden siitä, että kelpaavat johonkin. Hän korostaa kuitenkin, että päävastuu kotiintuloajoista ja muustakin huolehtimisesta kuuluu vanhemmille. Kuva: Clas-Olav Slotte TAMPERE (STT) Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen ei täysin tyrmää sellaista ajatusta, että viranomaiset voisivat puuttua nuorten kotiintuloaikoihin. Mikkelissä on jo vuosien ajan nuoret puhallutettu ehtona nuorisotoimen järjestämien diskojen sisäänpääsylle. – Nykyisessä yhteiskunnassa varsin suuri osa kasvatusvastuusta on siirtynyt kodin ulkopuolelle, ja lapset ja nuoret viettävät paljon aikaa poissa kotoa. – Viranomaisten määräykset tuontyyppisistä asioista sotivat omaa vapauskäsitystäni vastaan. Maanantaina 23.2.2004 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta JOKA PÄIVÄ PALVELUSTA TUOREET LIHAT JA LEIKKEET! MAANANTAI TORSTAI 1 .50 € Rainbow PILLIMEHUT 2 dl 10 kpl (0,75 €/L) Atria Sika-nauta JAUHELIHA 400 g (3,38 €/kg) Antell OHRAPERUNARIESKA 3 kpl 600 g (2,15 €/kg) 1 .35 € 1 .29 € 9-21 (18) HAKATORI 2 .90 € HK Popsi PALVILEIKE 600 g (4,83 €/kg) Kylmänen HAMPURILAISET 100 g 4 kpl (2,50 €/kg) 1 .00 € 14 .99 € Libero Discovery VAIPAT 48-70 kpl / pkt (0,21-0,31 €/kpl) Ingman perinteiset JOGURTIT 150 g 10 prk (1,33 €/kg) 2 .00 € Rainbow HERNEKEITTO 435 g (1,52 €/kg) .66 € Atria ATRILLI 400 g (2,23 €/kg) .89 € Tankkaa bonusta! NOPEA TOMAATTINEN HERNEKEITTO Kuullota kattilan pohjalla silputtu sipuli ja 50-100 g pieniksi kuutioitua amerikan pekonia. Päävastuu kuuluu kodeille Lastenpsykiatri Tuula Tamminen: Antti Savela PYHÄJÄRVI (KP) Pyhäjärvellä sunnuntaina vieraillut Sibelius-Akatemian rehtori Pekka Vapaavuori pitää Nivalassa kesällä esitettävää Pula-oopperaa hyvänä osoituksena alueellisesta aktiivisuudesta. Vapaavuori pysähtyi miettimään myös kysymystä siitä, miksi pienestä Suomesta tulee niin paljon musiikin taitajia. Musiikki on Eevalle vielä harrastus. – Kaikkein tärkeintä on rohjeta puuttua asiaan, jos joku tulee paikalle humalassa. Jotkin kunnat ovat tehneet omia suosituksiaan vanhempien tueksi. – Vanhempien mahdollisuudet yksin asettaa rajoja ovat huomattavasti vähäisemmät kuin joskus aikaisemmin, sanoo Tamminen. "Päätyönään" hän pitää opiskelujaan Pyhäjärven lukion ensimmäisellä luokalla. Vuosijuhlassa jaettiin Suomen musiikkioppilaitosten liiton myöntämiä ansiomerkkejä. Eeva soittaa pianoa 16-vuotias Eeva Marin on soittanut musiikkiopistossa jo yhdeksän vuotta. Sekä keskiviikkona Haapavedellä että sunnuntaina Pyhäjärvellä oli paljon oppilaiden esityksiä. Varsinaisia oppilaita on noin 350 ja musiikkileikkikoulussa heitä on noin 150. Hopeinen ansiomerkki myönnettiin Timo Hannulalle Haapavedeltä, Tapani Tirilälle Oulaisista, Kristiina Leskiselle Pyhäjärveltä sekä Juha Hietaharjulle Oulaisista. Suurimmasta osasta nuoria tulee ihan kunnollisia kansalaisia. Juhlapuheessaan hän kertasi omia liittymäkohtiaan musiikkiopistoon. Ihmisten on itse oltava kiinnostuneita lapsistaan. Pula-ooppera on kuulema saanut suuren suosion, Vapaavuori jatkaa. Lisää 1 tölkki valmista hernekeittoa, 2 dl vettä ja 400 g tomaattimurskaa. Hän ei kuitenkaan sulje pois ajatusta, että tuleva ammatti tai jatko-opintopaikka olisi musiikin parista. Viime aikoina on keskusteltu myös nuorten raittiusvalvonnasta. Nuorisotoimen diskoihin ei Kokkolassakaan pääse kuin selvin päin. Kotiin pitäisi tulla sen verran aikaisin, että ehtii rauhoittua ennen nukkumaanmenoa, sanoo Tuula Tamminen. – Vähän aikaa sitten kunnista kysyttiin, mikä koululaitos toimii alueella parhaiten. Hän tyrmää lyhytnäköisenä ja helppona ajatuksen siitä, että pelkästään yhteiskunnan määräyksillä kasvatettaisiin lapsia oli kyse kotiintuloajoista tai alkoholin käytöstä. Nykyisen lain mukaan alaikäiselle ei voida asettaa sitovia kotiintuloaikoja. Viime vuosiin saakka musiikilla on ollut erityisasema taiteiden joukossa. Ehkä keskeisin syy oli, että yksinkertaisesti vain pidin musiikista ja halusin opetella soittamaan, Eeva selvittää. Parasta tukea on kuitenkin lähiyhteisön eli suvun, naapureiden ja ystävien tuki. Kiehauta ja mausta 1 rkl soijakastiketta ja rouhitulla mustapippurilla. – Vähäsarjan Erkki ja Alatalon Jaakko ovat pitäneet minut ajan tasalla. Vapaavuori puhui Jokilaaksojen musiikkiopiston 35-vuotisjuhlassa sunnuntaina Pyhäjärvellä. – Kuinka usein koulusta otetaan yhteyttä vanhempiin tai miten yksi koulupsykologi pystyy hoitamaan kaikki asiat. Kaikista perheistä ei tarvitse tehdä samanlaisia. – Tämä johtuu pitkälle oopperatalon sijainnista. Tervehdyssanoissaan musiikkiopiston kuntayhtymävaltuuston puheenjohtaja Kimmo Sarkkinen Pyhäjärveltä kertoi, että alueen kunnissa ollaan tyytyväisiä musiikkiopiston opetukseen. Tuula Mylläri kaipaa nuorison elämään mukaan yhteisöä, kaupunginosan ihmisiä ja naapureita. Aikuisilta vaaditaan kanttia Nuorisotyöntekijä uskoo perheiden päätösvaltaan Kokkolalainen nuorisotyöntekijä, äiti ja isoäiti Tuula Mylläri uskoo nuoriin ja perheiden päätösvaltaan. Aamulehden Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan noin puolet ihmisistä kannattaa ajatusta, että viranomaisilla olisi oikeus puuttua lasten kotiintuloaikoihin. – Opettajani Ferdinand van der Does Kuopiosta oli myös Jokilaaksojen musiikinopettaja. Se oli meidän perheen päätös, Tuula Mylläri arvioi äidin kokemuksella. Tammisen mukaan on aivan paikallaan, että yhteiskunta tukee vanhempia kasvatukseen liittyvissä asioissa. Isoisäni oli Aleksis Kiven kuollessa jo murrosikään tuleva poika, Vapaavuori muistutti. Pianoa Eevalle opettaa Kristiina Leskinen ja urkuja Erkki Vähäsarja. Miten vanhemmuutta parhaiten tuettaisiin vauvaiästä asti. Nyt sisäministeriön poliisiosasto pyytää selvitystä, millä perusteella nuoria puhallutetaan. Oikeaa kellonaikaa Tamminen ei lähde ohjeistamaan, ei ainakaan kaikille Suomen nuorille kaikkialla. – Nuorten asioissa ei pidä päivitellä vaan toimia ja antaa nuorille toivoa, että heistä on johonkin. Tarvitaan talkoohenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista. Kuntaliiton hopeisen ansiomerkin sai Anni Ylikotila Nivalasta. – Esimerkiksi juuri kotiintuloajoista olisi parasta sopia vanhempien kesken: meidän luokalla, meidän kerrostalossa tai meidän pihassa tullaan kotiin siihen ja siihen aikaan, Tamminen suosittelee. – Vanha nuorisoseura on hyvä esimerkki toiminnasta, jossa lapset ja nuoret oppivat tekemään ja puhumaan. – Se on kerrassaan hyvä idea. Kultaisen ansiomerkin saivat rehtori Erkki Vähäsarja Nivalasta ja musiikkiopiston hallituksen ja valtuuston jäsen Yrjö Kahila Haapajärveltä. Pianoläksyt Eeva hoitaa kotonaan ja urkuja hän soittaa Haapajärven kirkossa. Koristele silppuamalla päälle oreganoa. – Olisi hienoa päästä opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan. Ennen tämä oli aika itsestään selvää. Vanhempien ja lasten kanssa olevien aikuisten tehtävä on opettaa oikea ja väärä, terveellinen ja epäterveellinen. Vapaavuori aprikoikin, voisiko virsilauluperinne olla suomalaisten musikaalisuuden ja sitä kautta suomalaisten musiikintekijöiden menestyksen taustalla. Menestyksen takana virsilauluperinne. Vapaavuori myöntää, että tätä nykyä suomalainen ooppera on kovasti Helsinki-keskeistä. Vanhemmat päättävät, moneltako lapsen on oltava kotona. Entäs kun tulee vastaan ensimmäinen asia, johon ei ole ulkoa tullutta sääntöä. Eevan mukaan klassinen pianomusiikki on kaunista. Esteettisyyden lisäksi siinä viehättää myös tekniikka. – En oikein muista, miksi rupesin soittamaan. Kokenut nuorisotyöntekijä on sitä mieltä, että uusia sääntöjä ja systeemeitä ei tarvita, kun kaikki nykyisetkään järjestelmät eivät välttämättä ole käytössä. Meidän perheessä nuori ei saanut lähteä tietynikäisenä Kalajoelle juhannuksen viettoon vaikka kaverit saivatkin. Me soitamme vanhemmille, että näiden on tultava hakemaan lapsensa kotiin. – Oppilaitani ovat puolestaan olleet nykyinen apulaisrehtori Erkki Vähäsarja sekä opettaja Kristiina Leskinen, Vapaavuori kertoo ja muistuttaa, että parhaimmillaan opettajan ja oppilaan välinen ihmissuhde saattaa kestää koko loppuelämän. – Tuntuu hyvältä, kun oppii uuden teoksen, hän kuvailee. Sitten haetaan, jos ei tule muuten. Tuula Mylläri ei suostu antamaan vanhemmille kuuluvaa vastuuta yhteiskunnalle
Palokunnan tultua paikalle liekit löivät jo ulos talon ikkunoista. Joensuun poliisin mukaan onnettomuus sattui valtatie 6:n ja Karjalankadun risteyksessä. Pyyköltä hyvitystä vaatineen naisen oikeudenkäyntikulut nousivat yli 5 800 euron. Käräjäoikeus huomauttaa päätöksessään, että otoksesta välittyi lähinnä mielikuva iloisista ja hyvinhoidetuista lapsista. Palossa ei loukkaantunut ihmisiä. Valmisteveroon ja arvonlisäveroon vaikuttava hintavaikutus on noin 10 prosenttia. Moilasen mukaan hissit tarkistetaan päivittäin. Viimeksi neljä vuotta sitten laskettelija kuoli ja yksi loukkaantui lumivyöryssä Kuusamossa. Kummassakin henkilöautossa matkusti kaksi ihmistä, toisessa nuori joensuulainen avopari ja toisessa iäkkäämpi pariskunta. Meille jää 8 – 10 euron hintaisesta pullosta euro puhtaana käteen, kertoo viiniyrittäjä Sirpa Villanen Ollinmäen viinitilalta Anttolasta. Ensimmäiset suomalaiset viinitilat aloittivat toimintansa vuonna 1995. Korvauksia vaatineen naisen tytär näkyi ruudussa otoksessa, jossa kuvattiin lasten toimintaa keskuksessa. Hiihtohissin vaijeri petti Suomutunturilla ROVANIEMI (STT) Ilmatieteen laitoksen lauantaille ja sunnuntaille Lappiin antama lumivyöryvaroitus oli aiheeton. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. Hissillä oli nousemassa muutamia ihmisiä, jotka eivät vahingoittuneet vaijerin pettämisestä. Maaliskuun alussa voimaan tuleva alennus laskee viinien valmisteverotusta niin vähän, että yrittäjät eivät voi laskea valmistamiensa tuotteiden hintoja. Palossa tuhoutui myös jonkin verran heinää, heinäseipäitä ja puutavaraa. Muutamia turmaan joutuneita kävi lääkärintarkastuksessa. 9–21, la 8–18. Syyttäjän mielestä haastattelusta syntyi kuva, että keskuksen toimintaan osallistuvat lapset olisivat työttömien ja pubissa oleskelevien vanhempien jälkikasvua. Mönkijäkuski kuoli onnettomuudessa saamiinsa vammoihin, ja moottorikelkkailija loukkaantui. Omakotitalo tuhoutui palossa JOENSUU (STT) Paloauto ja kaksi henkilöautoa kolaroivat Joensuussa sunnuntaina aamupäivällä. Valmisteverotuksen alennuksen jälkeen pullon väkevää viinaa saa samalla hinnalla tai halvemmalla kuin pullon suomalaista tilaviiniä. Suurimmat kustannukset ovat veroja, lupia ja valvontamaksuja. Päivystävän meteorologin julkisuuteen antamat tiedot olivat peräisin sisäisessä koekäytössä olevasta, vielä keskeneräisestä lumivyöryvaroitusjärjestelmästä. 3.8.1945 Kannuksessa k. Reilu viikko sitten putosi hiihtohissin vaijeri myös Vaasan kaupungin talviurheilukeskuksessa Öjbergetissä. Varoitukset tulevat näkyviin Ilmatieteen laitoksen verkkosivuille, joista sekä hiihtokeskukset että yksityishenkilöt voivat joka päivä tarkistaa tilanteen. Ennusteet perustuvat muun muassa mittaustuloksiin joita saadaan hiihtokeskuksista säännöllisin väliajoin. Onnettomuus sattui Kymin lentokentän vieressä maastoliikennekäyttöön tarkoitetulla ajoväylällä. Villanen pyörittää viinitilallaan matkailutoimintaa, joten asiakkaita riittää, vaikka viinin myynti hiipuisikin. Naapuri havaitsi palon ja hälytti palokunnan aamuseitsemältä. – Onhan se ihmeellistä, jos Koskenkorva maksaa vähemmän kuin tilaviini. Kai ja Kari perh. Karpolta korvauksia hakeneen miehen kulut olivat nekin yli 5 000 euroa. Ajattelin tehdä tilan seinälle kaavion, jossa kerrotaan, mistä viinipullon hinta koostuu. Maaliskuun alussa voimaan tuleva alennus laskee viinien valmisteverotusta niin vähän, että yrittäjät eivät voi laskea valmistamiensa tuotteiden hintoja. Se vahingoittui törmäyksissä pahoin. Paloauto oli hälytysajossa. Mönkijällä ajanut nuori kotkalaismies törmäsi moottorikelkkailevaan nuoreen kotkalaismieheen mäennyppylän harjalla, johon he saapuivat eri suunnista. Tilaviinien hintoja ei voida laskea KOTKA (STT) Mönkijäkuski kuoli lauantaina iltapäivällä Kotkassa törmättyään moottorikelkkaan. Viinitilayrittäjät pettyivät alkoholijuomien valmisteverotuspäätökseen Monet Suomen viinitilayrittäjät ovat pettyneitä alkoholijuomien valmisteverotuspäätökseen. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuudessa. Tyttöä ei mainittu nimeltä eivätkä hän tai hänen perheensä olleet millään tavoin ohjelman kohteena. Kuvassa Viinipaja Mehu ja Marjan omistaja Jussi Hellsten tarkastelemassa viinin kirkkautta Kirkkonummella heinäkuussa 2003. Lähipiiri on kuitenkin tiennyt ohjelmassa kerrotuista asioista jo aiemmin. Paloauto törmäsi ensiksi vasemmalle kääntyvään henkilöautoon ja tönäisi tämän toista henkilöautoa vasten. Siinä haastateltiin Helsingin Kontulassa monitoimikeskusta ylläpitäneen yhdistyksen toiminnanjohtajaa. Syyte koski maaliskuussa 2002 lähetettyä ohjelmaa, jossa käsiteltiin erään perheen tapaamisoikeuskiistaa. Blanco Sequeirosin mukaan Ilmatieteen laitoksen uuden varoituspalvelun perusteluna on turvallisuuden lisääminen. Ennuste tehdään aina aamuisin samalle päivälle, sekä kahdelle seuraavalle päivälle. Laatuluokituksella lisää uskottavuutta Laatujärjestelmän luominen suomalaisten viinitilojen tuotteille on yksi pyrkimys vastata uusiin haasteisiin ja valmisteveron muutoksiin. Vaijeri petti hieman ennen hissien sulkemisaikaa, eikä kukaan loukkaantunut tapauksessa. Käräjäoikeus piti selvänä, että miehen välitön lähipiiri on saattanut tunnistaa hänet ohjelmasta. Blanco Sequeirosin mukaan Ilmatieteen laitos olisi antanut järjestelmän keskeneräisyydestä huolimatta julkisen varoituksen, jos lumivyöryvaaran riski olisi noussut huomattavaksi. Toinen tapauksista koski TV1:n Haastattelijana Mirja Pyykkö -ohjelmaa ja toinen MTV3:n Karpolla on asiaa -ohjelmaa. Isästä ei kerrottu henkilötietoja Kihlakunnansyyttäjä Tuire Tamminiemi puolestaan vaati rangaistusta toimittaja Hannu Karpolle, MTV3:n päätoimittajalle Merja Ylä-Anttilalle ja ohjelmassa haastatellulle äidille. Kuvat: Lehtikuva/Tor Wennström Jussi Hellsten esittelee viinitilansa tuotteita. Varoitukset verkkosivuilla Jo useampia vuosia Ilmatieteen laitoksella kehitelty lumivyöryvaroitusjärjestelmä otetaan käyttöön lähiaikoina. – Sellaisille tiloille, jotka toimivat pelkän viinin varassa, tulee kyllä ongelmia. Kuolleita PYHÄJÄRVI (KP) Vanhanmallinen hirsilato paloi maan tasalle Pyhäjärven Hiidenkylässä myöhään lauantaina illalla. Tällöin varoitus olisi luettu esimerkiksi radion säätiedotuksen yhteydessä. Mönkijäkuski kuoli moottorikelkkaturmassa KEMI (STT) 40-luvulla rakennettu pieni omakotitalo tuhoutui täysin tulipalossa Kemissä sunnuntaiaamuna. Syytteiden mentyä nurin asianomistajat joutuvat vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan. Päivystävä meteorologi kertoi lauantaina STT:lle, että lumivyöryriski oli kohonnut edellä mainituilla alueilla, ja että Ilmatieteen laitos antaa alueille varoituksen. Äiti ja tytär olivat eron jälkeen muuttaneet toiselle paikkakunnalle. Muutamat yrittäjät kertovat, että viinin valmistuksen ja raaka-aineiden kustannukset ovat nousseet viime aikoina niin paljon, että hintojen laskeminen on mahdotonta. Suomessa on kuuden viime vuoden aikana kuollut kaksi ihmistä lumivyöryonnettomuudessa. Viinitiloilla myytävät pullot maksavat yleensä kahdeksasta eurosta ylöspäin. Tilan tuloista pääosa tulee vastaisuudessakin viinistä, mutta matkailun tärkeys painottuu tulevaisuudessa entistä enemmän. Kukaan ei loukkaantunut vaijerin pettämisessä. Viina halvempaa kuin tilaviini Viiniyrittäjät saattavatkin vastaisuudessa kuulla asiakkaiden ihmettelyä pullojen korkeasta hinnasta. Isän nimeä tai edes asuinpaikkaa ei kerrottu, eikä hänen kuvaansa näytetty. Onnettomuus ei aiheuttanut vakavia henkilövahinkoja. www.citymarket.fi Näillä eväillä jaksaa hiihtää laskea ja liukua! 5% Plussa-kortilla saat etua jopa 39 39 Jalostajan perinteinen HERNEKEITTO 435 g 0,89/kg prk 95 95 Fazer LASKIAISPULLA kpl 1 69 1 69 Espanjan Rico TERTTUTOMAATTI kg 1 99 1 99 Atria PORSAAN UUNIja HERNEKEITTOLIHA kg 79 79 HK:n NAKIT KEVYT 10 tai GRILLI 300 g 2,63/kg pkt 2 50 2 50 erä 1 50 1 50 Kokin Parhaat RANSKALAISET 450 g 1,11/kg erä 1.1.Duke´s HAMPURILAISET 110 g 3,03/kg erä Palvelee ark klo 9–20, la klo 9–18 3 KPL 3 PS 2 PKT Oululaisen REILULEIVÄT 500 g tai REILU SÄMPYLÄT 400 g 2,50–3,12/kg Rakkaamme Kalevi Antero PAAKKONEN s. Ei jälleenmyyjille. – Viinipullon hinta riippuu raaka-aineesta, esimerkiksi kalliimmista marjoista, kuten vadelmasta tai lakasta tehdyt viinit maksavat noin 14 euroa pullolta, kertoo Jorma Mäkelä viinitila Koskimäeltä Niinijoelta. Ihmiset eivät lähde varmaankaan enää hakemaan pelkkää viiniä, vaan tilalla on pakko olla oheistoimintaa, Villanen miettii. Sisällöltään ohjelma käsitteli yhteiskunnallisesti merkittävää aihetta, ja sen viesti oli suunnattu lähinnä päättäjille. 06-827 5000 ark. Suomessa toimii kaikkiaan noin viisikymmentä viinitilaa. Tv-ohjelmista nostetut syytteet nurin. Molempia syytteitä oli ajanut virallinen syyttäjä. Jutut käsiteltiin eri tuomarien johdolla, mutta molemmissa päätöksissä muistutetaan tiedotusvälineiden roolista yhteiskunnallisesti merkittävien aiheiden esiin nostajana. Kaksi uhria kuudessa vuodessa Blanco Sequeirosin mukaan uusi varoituspalvelu aloitetaan osin Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen pyynnöstä. MA–TO KOKKOLA Rautatienkatu 67100 KOKKOLA Puh. Se tarkoittaa yhden pullon kohdalla muutamia kymmeniä senttejä, Hallman sanoo. Hirsilato paloi Pyhäjärvellä HELSINKI (STT) Monet Suomen viinitilayrittäjät ovat pettyneitä alkoholijuomien valmisteverotuspäätökseen, kertoo Suomen viiniyrittäjät ry:n puheenjohtaja Risto Hallman. Riski oli kyllä kohonnut, muttei antanut aihetta varoitukseen, Blanco Sequeiros sanoo. – Päivystävä meteorologi varmaankin luki huomaamattaan sisäiseen käyttöön tarkoitettua tietoa. Aluksi epäiltiin talon asukkaan jääneen taloon, mutta pian selvisi, että asukas oli muualla. – Rinteiden ulkopuolella laskettelu on yleistynyt. Tämän vuoden aikana valmistuvaa hanketta tehdään yhteistyössä maaja metsätalousministeriön, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Viinitietokeskuksen kanssa. Talo irtaimistoineen tuhoutui korjauskelvottomaksi. 15.2.2004 Kokkolassa Kiittäen ja kaivaten Kai ja Sari Jenni ja Jere Kari ja Kirsi Jani, Miika ja Aki äiti sukulaiset ja ystävät Olit aina niin hyvä ja auttavainen, oli sydämes jalompi kultaa. Karpon ohjelmasta vaadittu korvaus henkisestä kärsimyksestä oli 20 000 euroa ja Pyykön ohjelmasta peräti 63 000 euroa. Lumivyöryriskien laskennassa on Blanco Sequeirosin mukaan useita tekijöitä, joista lämpötila ja lumimäärä ovat vain osa. Tytär näkyi vain kuvituskuvassa Kihlakunnansyyttäjä Jaana Kivistö ajoi syytettä maaliskuussa 2001 lähetetystä Mirja Pyykön ohjelmasta. Palokunnan tullessa paikalle lato oli jo ilmiliekeissä. Paloautossa oli neljän hengen miehistö. Paloja henkilöautot törmäsivät Joensuussa KEMIJÄRVI (STT) Ankkurihissin vaijeri putosi Suomutunturilla Kemijärvellä sunnuntaina iltapäivällä. Se ei voi olla vaikuttamatta myyntiin. Asianomistajina olleet yksityishenkilöt vaativat kummassakin jutussa mittavia kärsimyskorvauksia. Suomulle odotettiin sunnuntaina Rovaniemeltä asiantuntijaryhmää tapausta selvittämään. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 23.2.2004 Kotimaa 5 ELINTARVIKETARJOUKSET OVAT VOIMASSA 23.–26.2. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Marian kappelissa lauantaina 28.2.04 klo 12.00, minkä jälkeen muistotilaisuus lähipiirille Baptistiseurakunnan kirkolla. Näyttämättä jäi, että miehen henkilöys olisi ohjelmassa tullut laajemmin julki. Aiempi kuolonuhrin vaatinut onnettomuus tapahtui Utsjoella talvella 1998. Järjestelmää kehittänyt meteorologi Alberto Blanco Sequeiros Ilmatieteen laitoksen Pohjois-Suomen aluepalvelusta kertoo, että Kilpisjärvelle, PallasOunakselle ja Saariselälle sunnuntaille määritelty riskiluokka 2 kertoo pelkästään riskin noususta, eikä aiheuta vaaratilannetta. Pienet pullot ovat viinitilan omaa calvadosta, iso pullo viiniä. Viikonloppuna Lappiin annettu lumivyöryvaroitus oli aiheeton Ilmatieteen laitos aloittaa uuden varoituspalvelun lähiakoina Rami Mäkinen HELSINKI (STT) Helsingin käräjäoikeus on hylännyt syytteet ja korvausvaatimukset kahdessa jutussa, joissa tv-toimittajien väitettiin syyllistyneen ohjelmissaan yksityiselämän loukkauksiin. Tytär esiteltiin ohjelmassa vain etunimellään, äiti esiintyi nimettömänä. Haastateltu äiti oli joutunut maksamaan tuhansien eurojen uhkasakot, koska tytär ei halunnut tavata isäänsä. – Laatuluokitukseen uskotaan, sillä sitä kautta saadaan kerrottua asiakkaille, että laatuluokituksen läpikäynyt viini on juuri sellainen kuin sen tuleekin olla, Villanen kertoo. Paloauton kuljettaja yritti väistää henkilöautoa vasemmalle koukaten, mutta ajoneuvo suistui ulos tieltä, törmäsi puihin ja kaatui kyljelleen. Vaijerin putoamisen syy on yhä epäselvä. – Tunnelmat eivät ole kovin iloisia, koska veroale on niin onneton. Alueille annetaan riskiluokat yhdestä viiteen, joissa 1 tarkoittaa ” ei riskiä” ja 5 suurinta riskiä, eli ”luonnollisia lumivyöryjä esiintyy yleisesti”. Kummallakaan kuljettajalla ei ollut mahdollisuutta nähdä toista ennen törmäystä. Olen myös huomannut, että suuri osa ihmisistä ei tiedä, että Suomessakin on lumivyöryjä. – Ohjelman sisältö ei ole ollut sensaatiohakuinen, eikä siitä välity ohjelmantekijän pyrkimys edes vihjauksenomaisesti yksityisen ihmisen loukkaamiseen tai muutoinkaan tämän yksityiselämään liittyvien seikkojen esittämiseen, käräjäoikeus toteaa. Blanco Sequeirosin mukaan lumivyöryriski tullaan arvioimaan talvisin joka päivä kuudelle tunturialueelle PohjoisSuomessa. He pääsivät Moilasen mukaan myös omin avuin rinteelle
Valtioneuvosto päättää avustuksista RAY:n hallituksen ehdotuksen pohjalta. Paine paiskasi irti seinäelementtejä. OIisi erittäin arvokasta, jos esimerkiksi Suomen Akatemia voisi ryhtyä tällaiseen tutkimushankkeeseen. Tarkempia tietoja RAY:n avustustoiminnasta, avustusten hakemisesta, maksamisesta ja valvonnasta sekä avustusosaston toimihenkilöiden yhteystiedot löytyvät verkkosivuilta osoitteesta www. Keskustan ja SDP:n kannattajat haluavat vaikuttaa EU-vaaleissa eri asioihin HELSINKI (STT) Valtiosääntöoikeuden emeritusprofessorin Antero Jyrängin mielestä presidentti Tarja Halosen tulisi jättäytyä vapaaehtoisesti pois EU:n huippukokouksista ja antaa ne pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hoidettavaksi. Järjestöavustusten lisäksi Valtiokonttorille ohjataan 98 milj. Lipposen EUpolitiikka tutkittava Sunnuntain Helsingin Sanomiin laatimassaan laajassa Eurooppaaiheisessa kirjoituksessa Jäätteenmäki ehdottaa, että tutkijat selvittäisivät Lipposen kahden hallituksen ajan Eurooppa-politiikan linjat, tulokset ja mahdolliset virhearviot. Koska ulkopolitiikan värisuora on murtunut, tällainen testiaika saattaa olla edessä. Ryhmien kokoonpanot vaihtelevat, eikä mitään kiinteitä koalitioita muodostu, Jäätteenmäki arvioi. Tehdyt ehdotukset noudattavat Vanhasen mukaan hyvin pitkälle samoja ehdotuksia, joita puheenjohtajamaa Irlanti on päätelmäehdotuksissaan maaliskuulle hahmotellut, ja joista myös Suomi on omia aloitteitaan tehnyt. Uusia hankkeita ovat sellaiset, joihin ei aiemmin ole myönnetty RAY-avustusta. Tieto ilmenee Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämästä tutkimuksesta. (09) 43 701. En ole koskaan ollut enkä nytkään luvannut olla kunnallisvaaliehdokkaana, Jäätteenmäki sanoo. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan Jäätteenmäen tukiryhmässä kaikki eivät innostu euroehdokkuudesta. – Kyllä EU:lla on siinä myös erittäin tärkeä rooli, hän huomauttaa. Avustusten jakoa koskevat yleiset asiat osastopäällikkö Henry Honkanen, puh. Jäätteenmäki huomauttaa, että maailman kilpailukykyisimmäksi alueeksi pyrkivässä EU:ssa on muutakin huomioitavaa kuin kaiken uhraaminen kilpailukyvyn alttarille. RAY:n avustusosasto valmistelee vuosittain saapuneiden hakemusten perusteella avustusten jakoehdotuksen. – Eli tämmöiseen perinteiseen ydinajatteluun tällainen malli ei sovi ollenkaan. Halosen jäätävä pois EU-huippukokouksista Emeritusprofessori Antero Jyränki: MIKKELI (STT) Turvepöly räjähti siilossa EteläSavon energian Pursialan voimalassa Mikkelissä sunnuntaiiltana. Lipponen Suomen ehdokas Vanhanen teki haastattelutunnilla selväksi myös sen, että eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) on hallituksen ehdokas seuraavan EU:n komission puheenjohtajaksi. Räjähdyksen jälkeen paikalla oli savua ja käryä, mutta liekkejä ei näkynyt. Raha-automaattiyhdistyksellä on arpajaislakiin perustuva yksinoikeus raha-pelitoimintaan maassamme varojen hankkimiseksi terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen. Pääministeri ei halunnut lähteä ennakoimaan, miten menetellään, jos Suomen käteen jää pelkkä rivikomissaarin salkku, josta Lipponen ei ole edes kiinnostunut. On todennäköistä, että EU:hun muodostuu löyhiä maaryhmiä, jotka tekevät yhteistyötä asiapohjalta. Entinen pääministeri arvioi, ettei pyrkiminen kaikkiin EU:n ytimiin ole Vanhasen hallitukselle kaikkea ohjaava uskonkappale, vaan hallitus pyrkii kaikin tavoin varjelemaan EU:n yhtenäisyyttä ja toimintakykyä. Onnettomuus ei keskeyttänyt energianjakelua. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman HELSINKI (STT) Suurimpien hallituspuolueiden Keskustan ja SDP:n kannattajat haluavat vaikuttaa selvästi erilaisiin asioihin europarlamenttivaaleissa ensi kesäkuussa. – Tiistainen keskustelu Helsingin piirin puheenjohtajan Tommi Kytölän kanssa selvensi tilannetta. Uusia projekteja ovat ne, joihin ei aiemmin ole myönnetty RAYavustusta. Hakulomakkeet sekä hakemiseen liittyvät ohjeet löytyvät RAY:n verkkosivuilta www.ray.fi Paperilomakkeet ja painetut hakuoppaat; Ulla Toivari, puh. Toukokuussa uusien kokeilu-, kehittämis-, käynnistämisja tutkimushankkeiden hakuaika päättyy 31.5.2004. Keskustan kannattajia kiinnostaa vaikuttaminen maatalouden toimintaedellytyksiin, alueiden kehityseroihin, uskonnon ja arvojen asemaan EU:ssa sekä Suomen kansallisen edun ajamiseen. Suomen Gallup tutki Helsingin Sanomien toimeksiannosta, miten päähallituspuolueiden kannattajat poikkeavat koko väestön keskiarvosta. Raha-automaattiavustuksista säädetyn lain mukaan avustusta voivat saada oikeuskelpoiset yleishyödylliset yhteisöt ja säätiöt terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen. Avustusosasto huolehtii myönnettyjen avustusten maksamisesta ja niiden käytön valvonnasta. – Ei se sillä tavalla itseäni koske. – Viime kesänä ilmoitin, että kannatan ja esitän Lipposta komission puheenjohtajaksi, ja sen olen tehnyt kun pääministereitä tapaan, ja ei se vaadi sen virallisempia päätöksiä. Hän piti järkevänä, että komissiossa olisi esitetyn kaltainen koordinaattori, joka toimisi komission varapuheenjohtajana ja vastaisi taloudesta ja kilpailukyvystä. Hän ei pitänyt puolueettomien ”totuuskomissioiden” perustamista Suomen EU-politiikan saavutusten ja virheiden selvittämiseksi ainakaan valtion tehtävänä. Maaliskuussa uusia rakennushankkeita ja suurehkoja peruskorjauksia koskevien avustusten hakuaika päättyy 31.3.2004. Emissiokurssi on vaihtuva. Gallup kanava on tutkimusjärjestelmä, jossa 1 100 kotitalouteen on asennettu internetpäätelaite. Hän katsoo, että suomalainen ydinkeskustelu on ollut ajastaan jäljessä. Avustustoiminnassa painotetaan aikaisempaa enemmän kansalaisjärjestö-, tukihenkilöja vapaaehtoistoimintaa sekä laajaan yhteistyöhön perustuvaa kokeiluja kehittämistoimintaa. Keskustan puoluehallitus nimeää eurovaaliehdokkaat ensi torstaina. Eikä ruveta spekuloimaan muilla tehtävillä. Vanhasen tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä on ollut sovun säilyttäminen hallituspuolueiden välillä. Vanhanen piti kolmen suuren yhteistyötä varsin mielenkiintoisena ilmiönä EU:n ytimistä käytävän keskustelun kannalta. Vanhanen huomautti Ylen radiouutisten pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina, että Berliinin viimeviikkoinen kolmen suuren kokous keskittyi talouden ja sen kilpailukyvyn parantamiseen, ja siten suuret maat ovat olleet aivan oikealla asialla. Tuottoa Kiinan kasvusta – Chinaindex 1/2004 Rahanarvoisia ideoita. Tässä pääministeri on se, joka toimii, Vanhanen linjasi. – Siinä on kyse jäsenmaista, joista osa on yhteisvaluutassa mukana, yksi ei ole. Sdp:n kannattajat haluavat vaikuttaa varsinkin EU-komission puheenjohtajan valintaan, huumeasioihin ja vakaaseen taloudelliseen kehitykseen sekä suomalaisen sosiaaliturvan ja julkisten palveluiden tulevaisuuteen. Hallituksen EU-ministerivaliokunnan jäsen, ulkomaankauppaja kehitysministeri Paula Lehtomäki (kesk.) ei ylläty eroista suuresti. Vanhanen sanoi ”koettavansa olla ajattelematta” Lipposen ja Jäätteenmäen jatkuvaa keskinäistä nokittelua. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen HELSINKI (STT) Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei ole huolissaan viime viikolla kolmen keskenään Berliinissä kokoustaneiden EU-maiden Saksan, Britannian ja Ranskan lähentymisestä. Olen pysähtynyt ja miettinyt ja päätynyt siihen, että näiden traumaattisten ja turhauttavien kokemusten jälkeen haluaisin uusia haasteita. Jäätteenmäen mielestä keskustan nousu hallituksen pääpuolueeksi on tehnyt hyvää Suomen EU-politiikalle. Vanhanen ei sinänsä pitänyt tämäntyyppistä tutkimustyötä ollenkaan pahana, mutta katsoi sen kuuluvan tutkimuslaitoksille ja yliopistoille. Myönteinen asenne superkomissaariin Vanhanen tuntui suhtautuvan varsin myönteisesti kolmen suuren EU-maan ehdotukseen talousasioiden ”superkomissaarista”. Hän ymmärsi päätökseni ja uskon, että monet muutkin ymmärtävät. Valtakunnallisen alkoholiohjelman verkkosivut on osoitteessa www.alkoholiohjelma.fi Yksityiskohtaisemmat tiedot RAY:n ohjelmaosuudesta julkaistaan RAY:n verkkosivuilla maaliskuun alussa. Maanantaina 23.2.2004 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa www.aktia.fi Aktia Säästöpankki Oyj:n debentuurilaina 1/2004 – Chinaindex • Hyödyt Kiinan markkinoiden kasvusta • Saat koko sijoittamasi pääoman takaisin laina-ajan päätyttyä • Tuotto vähintään 5 % (koko laina-ajalle), mahdollisuus suurempaan tuottoon • Tuotot lukitaan 25 %:n erissä Laina-aika on 5 vuotta ja vähimmäismerkintä 1000 euroa Myynnissä 23.2.–19.3.2004 Merkintäpalkkio 1 % Listalleottoesitteen saat Aktian konttoreista ja osoitteesta www.aktia.fi Tule konttoriimme, niin kerromme lisää. Avustushakemukset lähetetään osoitteella: Raha-automaattiyhdistys, Avustustoimisto PL 32, 02601 ESPOO RAHA-AUTOMAATTIAVUSTUKSET 2005 HELSINKI (STT) Entinen pääministeri, nykyinen kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki (kesk.) on lähdössä ehdokkaaksi ensi kesäkuussa järjestettäviin Euroopan parlamenttivaaleihin. Debentuurilainalle ei ole asetettu vakuutta. Haastattelujen kokonaismäärä oli 1 655. Jäätteenmäen mukaan kansalaiset odottavat EU:lta konkreettisia tuloksia. Avustusta saa 1162 järjestöä yhteensä 2422 hankkeeseen. Lähimmät työntekijät olivat voimalan valvomossa käynnistämässä energiantuotantoa. euroa käytettäväksi sotainvalidien hoitoon ja veteraanien kuntoutukseen. Jyrängin mukaan yllättävä pääministerin vaihdos Anneli Jäätteenmäestä Matti Vanhaseen on vain siirtänyt testivaiheen alkua. Kuvassa Jäätteenmäki pääministerikaudellaan Smolnan portaikossa viime kesänä. EU-ministerivaliokuntaan kuuluva liikenneja viestintäministeri Leena Luhtanen (sd.) sanoo, että puheenjohtaja Paavo Lipposen ehdokkuus EU:n komission puheenjohtajaksi näkyy SDP:n kannattajien linjauksissa. Jäätteenmäki vahvisti sunnuntaiaamun sanomalehdissä kerrotun tiedon STT:lle. Hänen mukaansa Suomi on ”totta kai” valmis keskustelemaan talouden ”superkomissaarista” samalla tavoin kuin jo pidempään valmistellusta EU:n ulkoministerin tehtävästä. (09) 4370 2229, sähköposti; ulla.toivari@ray.fi Päihdehaittojen ehkäisyn avustusohjelma Vuosina 2005-2007 RAY osallistuu sosiaalija terveysministeriön koordinoiman kansallisen alkoholiohjelman toteuttamiseen avustamalla sellaisia sosiaalija terveysjärjestöjen hankkeita, joilla pyritään vähentämään alkoholin käytön aiheuttamia haittoja lasten ja perheiden hyvinvoinnille sekä alkoholijuomien riskikäytöstä aiheutuvia haittoja. Lainalla on huonompi etuoikeus kuin Aktian muilla sitoumuksilla. (09) 4370 2234 tai eri toimialojen avustusvalmistelijat, puh. Hän arvioi Helsingin Sanomille, että tutkimuksessa näkyy lähinnä se, mitkä asiat eivät ole keskustan kannattajien mielestä riittävän vahvalla hoidolla tai mihin ei ole pystytty vaikuttamaan niin hyvin kuin on toivottu. – En ole kauhean huolestunut, hän kuittasi. Ohjelman kolmas päätavoite on alkoholin kokonaiskulutuksen vähentäminen. Suomen pitää kuitenkin olla valmis tämän tyyppistä töiden ryhmittelyä myönteisesti harkitsemaan, hän linjasi. Ja olen todennut sen, etten sotke sitä sanailua hallituksen työskentelyyn, ja se on tärkeä linjanveto, hän painotti. Suomen Gallup toteutti tutkimuksen GallupKanavalla tammikuussa. Palomestari Pekka Valtonen Etelä-Savon pelastuslaitoksesta kertoi STT:lle, että räjähdys sattui turvesiilon alla kuljettimessa puoli kuudelta. Kriittisyys on kuitenkin hyvä lähtökohta myös EU:ssa, hän huomauttaa. Suurehkoja peruskorjauksia ovat hankkeet, joiden kokonaiskustannukset ovat vähintään 200 000 euroa. Jäätteenmäki EU-vaaliehdokkaaksi Entinen pääministeri esittää puolueetonta tutkintaa Lipposen EU-politiikasta – Olen ilmoittanut, että jos puolue haluaa minut, olen käytettävissä. ray.fi Avustusten hakeminen vuodelle 2005 RAY:n tuotosta jaettavat avustukset vuodelle 2005 ovat haettavissa. Keskustan mahdollisesta komissaariehdokkaasta kysyttäessä Vanhanen myönsi kuitenkin, että hänen nykyinen talouspoliittinen neuvonantajansa Olli Rehn olisi ”ehdottomasti pätevä sellaiseen tehtävään”. Näitä kolmea tietysti yhdistää ennen muuta niiden koko ja sitä kautta niiden merkitys, hän pohdiskeli. Tyhjät ja korkealentoiset puheet on siirretty entistä enemmän taka-alalle, ja realismi ja käytännönläheisyys voittavat alaa. – Pelkät julkilausumat tai uudet huippuvirat eivät lisää ihmisten turvallisuutta ja hyvinvointia. – On ikään kuin paheksuen sanottu, että EU-kriittisyys on lisääntynyt uuden hallituksen aikana. Jäätteenmäen olisi monen mielestä pitänyt olla syksyn kunnallisvaaleissa se veturi, jonka johdolla keskusta pääsee parempiin asemiin pääkaupungissa. Vanhasen mukaan hallituksen täsmällistä kantaa tähän kysymykseen ei ole vielä määritelty. Antero Jyränki uskoo, että presidentin osallistuminen EU:n huippukokouksiin on viimeinen linnake vanhan presidentinvallan puolelta, joka on pyritty säilyttämään. – EU:ssa ei ole mitään yhtä ydintä. Näiden traumaattisten ja turhauttavien kokemusten jälkeen haluaisin uusia haasteita, Anneli Jäätteenmäki perustelee EU-vaaliehdokkuuttaan. Turvepöly poksahti voimalassa Mikkelissä Huomiota aluekehityseroihin ja huumetyöhön. – Olen ilmoittanut, että jos puolue haluaa minut, olen käytettävissä. – Silloin kun tavoitellaan komission puheenjohtajuutta, niin tavoitellaan sitä tosissaan. Kuluvana vuonna RAY:n tuotosta jaettiin yleishyödyllisten sosiaalija terveysalan järjestöjen avustuksina 308 miljoonaa euroa. Vanhanen ei pelkää Saksan, Ranskan ja Britannian yhteistyötä Pääministeri Matti Vanhasen mukaan Saksa, Ranska ja Britannia keskittyivät viime viikon kokouksessaan talousasioihin. Hänen mielestään on huolehdittava myös siitä, että ihmiset jaksavat ja heillä on palveluita ja sosiaaliturva. Edustusasia tulisi emeritusprofessorin mukaan laittaa kuntoon ennen kuin ilmaantuu ongelmia ja joudutaan instituutioiden välisen vallanjaon todelliseen testiin. Tavoitteet ja tehtävät päätökset pysyisivät näin paremmin hanskassa, hän arvioi, – Minä luulen, että sinällään unioni tarvitsee jotain tämäntyyppistä, Vanhanen sanoi. Erityisesti RAY toivoo hakemuksia kehittämishankkeista, joissa edistetään vapaaehtoistoimintaa ja vertaistukea sekä niiden niveltämistä lasten ja nuorten, moniongelmaisten sekä perheiden päihdehaittojen ehkäisemiseen ja palveluiden kehittämiseen. Syyskuussa toiminta-avustusten sekä avustusohjelmassa jo olevien rakennushankkeiden ja projektien jatkorahoitusavustusten hakuaika päättyy 30.9.2004. – Halonen tekisi palveluksen Suomen asioiden hoidolle, jos hän kaikessa rauhassa antaisi pääministerille ehdottoman etusijan EU-asioiden hoidossa, Jyränki sanoo Kalevan haastattelussa sunnuntaina. Ohjelmaan haettavien projektien avustushakemukset jätetään RAY:lle toukokuussa. Jyrängin mielestä tällä edistettäisiin perustuslain säätäjän tarkoitusta, että parlamentaarinen järjestelmä vahvistuu. – Puolueettomien tutkijoiden selvitykselle olisi käyttöä, kun siirrymme kokonaan uudenlaiseen tilanteeseen unionissa. Räjähdys aiheutti aineellisia vahinkoja, mutta ihmisiä ei ollut vaaravyöhykkeessä. Valtiolliset totuuskomissiot turhia Vanhanen joutui kommentoimaan myös keskustan eurovaaliehdokkaaksi pyrkivän kansanedustaja Anneli Jäätteenmäen sunnuntaista ehdotusta Paavo Lipposen pääministeriaikojen EU-politiikan tutkinnasta. Osa on passiunionissa mukana, yksi ei ole. Pelastuslaitos käytti höyryä estääkseen mahdolliset lisävahingot
Kotiteollisuus yllätti HIM:in The Rasmus ja Pikku G kahmivat neljä Emma-patsasta Kotiteollisuuden Jouni Hynynen pokkasi parhaan hardrock-metalli-albumin patsaan Emma-gaalassa. Takana istuvien keskellä on hyvä kyynärtuki ja pikkutavaroiden säilytyspaikka. Suosiolla on myös kääntöpuolensa. Kovilla kierroksilla moottori on yllättävänkin hiljainen sisätiloihin. Ulkonäkö onkin monelle urheiluauton ostajalle juuri se ratkaiseva tekijä. Auton mataluus luo vielä lisää vauhdin vaikutelmaa. Hallintalaitteisto on hieman "urheilullistettu" versio Mazdan perinteisistä perheautoista. Kokonaisuutena voi todeta, että vaikka urheiluautomarkkinat eivät talvisessa Suomessa kovin suuret olekaan, 4-paikkaiselle menijälle saattaa löytyä pieni markkinarako. Koeajon perusteella jarrujen tehot riittävät jäisellä tielläkin. RX-8 on turvavarusteltu aivan kuten Mazdan "tavallisetkin" autot. Luistonestosta on todella paljon hyötyä talvikeleillä ajettaessa. Kotiteollisuus juhli Femma-gaalassakin Päivää ennen Emma-gaalaa Helsingissä järjestettiin ensimmäistä kertaa ”Emma-gaalan varjotapahtumaksi” jo ristitty Femma-gaala. Kaasupoljin on erittäin herkkä. Graafiset suunnittelijat ovat tehneet ulkomuodoiltaan RX-8:stä niin urheilullisen kuin mahdollista. Ihan sama, mitä meistä ajatellaan. 44 900 e, koeajettu malli 50 100 e. Hevosvoimaksi muutettuna moottoriversioiden tehot ovat 192 ja 240 hevosvoimaa. Me annetaan mennä vaan, Hynynen kertoo yhtyeestä, jonka alkuperäinen nimi oli syystä tai toisesta Hullu ukko ja Kotiteollisuus. Auton erikoisuus löytyy konepellin alta: Moottorina on Felix Wankelin vuosikymmeniä sitten kehittämä kiertomäntämoottori. – Vaikka eihän me kauhean paljon mietitä eikä kontrolloida tekemisiämme. Kuvat: Lehtikuva/Sari Gustafsson Pikku G kahmi neljä Emma-patsasta.. Muuvi on kuitenkin enemmän videon ohjaajan palkinto, mutta Emma kuuluu kokonaan artistille, Hynynen toteaa patsaasta, jota Kotiteollisuuden seurana olivat loppusuoralla asti tavoittelemassa HIM, Children Of Bodom ja Sonata Arctica. Takaistuimille pääsee, kun avaa "väärinpäin" avautuvat pikkuovet. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 23.2.2004 Maakunta 7 T TARJOUKSET VOIMASSA MAANANT ARJOUKSET VOIMASSA MAANANTAI TORST AI TORSTAI AI ATRIA NAUTA-SIKA JAUHELIHA 400 G (3,13 €/kg) POUTTU SAVUSUIKALE JA SAVUKUUTIO 230 G (4,35 €/kg) NAVEL APPELSIINI/ KG KREIKKA PORTTI HAMPURILAINEN 105 G 3 KPL (3,17 €/kg) INGMAN JOGURTIT 200 G 20 KPL (1,00 €/kg) CAFE AROME KAHVI 500 G (1,98 €/kg) 2/TALOUS INGMAN EDAM JUUSTO/ KG N. –Onhan tuota kuultu, mutta mie en siitä välitä – en sitten yhtään. Myös tavaratila RX-8:ssa on. Suomen teillä nopeusrajoitusta vastaava nopeus tulee vastaan kiihdytystilanteessa "liiankin nopeasti". Etuistuimet ovat vieläkin kuppimaisemmat siis urheilullisemmat. Urheiluautoissa ristiriitaisia tunteita herättävä asia. Takanakin istutaan RX-8:ssa vähän kuppimaisessa istuimessa urheilullisesti. Tilavuudeksi on normaalitilassa mitattu 290 litraa. – Ja jos mie suoraan sanon, niin mie olen tästä palkinnosta erittäin otettu. Vauhti tuntuu Maantiellä RX-8 on nimenomaan urheiluauto. Urheiluauton tyylin mukaan edessä istumaasentoa voi kuvata hieman makaavaksi. Kotiteollisuuden pomo, kitaristi-laulaja Hynynen vaikutti niin tyytyväiseltä Emma-pystiin, että mies luultavasti olisi peräti säteilyt, jos säteileminen ylipäänsä kuuluisi hänen toimenkuvaansa. Femma-gaalan muut voittajat olivat Jonna Tervomaa, Eduardo Martinez, Liekki, Jukka Poika & Kompostikopla, No Shame, The Mutants, Eläkeläiset, The Flaming Sideburns, Children Of Bodom, Andy McCoy ja Femma-gaalan yleisöäänestyksen voittanut CMX. Kun esimerkiksi Pikku G tai aiemmin Gimmel ovat päässeet Emma-patsaiden makuun jo heti uransa alussa, Kotiteollisuuden tilanne on käänteinen. Vuosi sitten bändi kumarsi Kultaisen Muuvin parhaasta musiikkivideosta. – Painava patsas, kaikin puolin, Hynynen toteaa. Sarjassa paras hardrock/metalli-albumi koettiin kuitenkin yllätys, kun lappeenrantalaisen Kotiteollisuus-yhtyeen Helvetistä itään jätti taakseen kaikki muut – jopa maailmanmenestyjä HIM:in. Myös Femmagaalassa Kotiteollisuus palkittiin vuoden parhaana hardrock/metalli-yhtyeenä. Niin kuin ennalta arvata saattoi, auton moottorin voimaa ei pysty Suomen tieoloissa etenkään talvikeleillä kunnolla testaamaan. Hyvällä syyllä voi väittää, että kerrankin meni palkinto parhaalle bändille, Karjalan mies Hynynen innostuu kehuman trioaan kotiseutuhenkisellä murteella puhettaan värittäen. Uuden levyn entistä tarttuvammat, jopa popin suuntaan kallellaan olevat kertosäkeet eivät ole julmasointisena tunnetun yhtyeen kaikille vanhoille faneille mieleen. Kierroksia koeajettu 1,3-litran versio ottaa 7 000:een asti, astetta isompi kone jopa 9 000 minuuttikierrokseen asti. Renesis-nimellä ristityn moottorin etuja ovat pieni koko ja keveys tehoihin nähden. Enemmänkin piirteitä on perinteisistä Mazdan perheautomalleista. Edessä tilaa on leveysja korkeussuunnassa kuta kuinkin keskikokoiseen perheautoon verrattuna. Mazda RX-8 Antti Eerola HELSINKI (STT) The Rasmuksen ja Pikku G:n neljä sekä Maija Vilkkumaan kolme Emma-patsasta eivät yllättäneet ketään, kun Suomen Äänija kuvatallennetuottajat ÄKT ry jakoi lauantaina Helsingissä kevyen musiikin perinteiset palkintonsa. Tehojen vastapainoksi RX-8:n jarruilta vaaditaan paljon. Ja nyt kun olemme päässeet rahan makuun, niin seuraava levy on varmaan sitten vielä popimpaa. Pienen kokonsa myötä moottori on voitu sijoittaa normaalia taaemmaksi ja siten auton tasapainoa on saatu paremmaksi. Mazdan lisäksi muut automerkit eivät ole innostuneet tämän moottorimallin kehittämisestä. Taakse kulkeminen vaatii kylläkin hieman taivuttelua. Automaatti on tästä(kin) urheilumallista unohdettu ainakin tässä vaiheessa. Joidenkin mielestä kunnon urheiluautoon kuuluukin kuulua moottorin murina. Sinne mahtuu pari golf-settiä tai takaistuinten välissä olevan luukun avaamalla vaikka laskettelusukset. ”Mie en siitä välitä” ÄKT ei palkinnut Kotiteollisuutta ensimmäistä kertaa. Vaihdekeppi on todella lyhyt tanko. 8278 503 MAITOKOLMIO DELLA 400 G (2,48 €/kg) 2/TALOUS 1 ,25 € ,99 € 1 ,00 € ,59 € 1 ,00 € 4 ,00 € ,99 € 3 ,99 € Urheiluauto pienelle perheellekin Koeajossa Mazda RX-8: Urheiluauton näköinen. RX-8:ssä on takanakin istuimet kahdelle, ja mikä oikeastaan yllättävintä, alle 180senttinen mahtuu istumaankin takana ihan sutjakkaaksi. Urheiluauton kuuluukin kääntää silmäparit kaupunkien keskustoissa. Turvatyynyjä löytyy ja lapselliselle perheelle plussana on se, että etumatkustajan turvatyynyn saa todella helposti avaimella pois päältä. Hannu Lehto (KP) Tyypillisimmillään urheiluautoa kuvataan yleensä 2-paikkaiseksi menopeliksi, missä ei ole juurikaan tilaa "ylimääräisille" tavaroille. Koeajetulle autolle tehdas antaa nollasta sataan kiihtyvyydeksi reilun seitsemän sekunnin ajan. Autossa ei ole nimittäin perinteisiä takaovia, vaan etuovien sivusta avautuu ikään kuin puolittainen ovi, minkä saranat ovat perinteisen ajattelutavan mukaan väärällä puolella, takareunassa. Levyn nimi on Helvetistä itään. Bändi jaksoi puurtaa vuosikausia kulttisuosiossa ja kriitikoiden ylistämänä, mutta suuri yleisö löysi yhtyeen kunnolla vasta Helvetistä itään -levyn myötä. Pituus 443,5 cm Leveys: 177 cm Korkeus: 134 cm Akseliväli: 270 cm Oma massa: 1310 kg Polttoainetankin koko: 61 l Suurin sallittu perävaunun paino: Ei ilmoitettu (peräkärry ei sovi tyyliin) Rengaskoko: 225/55R16 Kulutus (kaupunki/maantie/yhdistelmä): 14,9 / 8,1 / 10,6 l/100km Iskutilavuus: 1308 kuutiosenttiä Teho: 141 kW / 192 hv Kiihtyvyys 0-100 km/h: 7,2 s Maksiminopeus: 223 km/h Hinta: mallisto alk. 1 KG KOKKOLA 8-21 (18) Puh. Autoa saa joko viidellä tai kuudella käsivaihteella. Takana on kohtalaisen hyvät tilat kahdelle. Mazdan uusi urheiluautoversio RX-8 ei täysin tällaiseen mielikuvaan asetu. Mittariston ilme ei ole niin urheilullinen kuin voisi kuvitella. Takana olevaa kahta paikkaa ei voi oikein kuvata takapenkiksi. – Kyllä Emma tuntuu paremmalta. Se kun on kiva joskus saada tiliäkin, Hynynen virnuilee
Nader sanoi tehneensä päätöksen huolellisen harkinnan jälkeen, etenkin kun useat demokraattijohtajat olivat varoittaneet häntä siitä, että hänen mukaantulonsa saattaa jälleen estää demokraattiehdokkaan pääsyn Valkoisen talon isännäksi. Bin Laden piiritettiin Lounais-Pakistanissa Brittiläislehti Sunday Express: SAO PAOLO (STT–Reuters) Yli 40 ihmisen uskotaan kuolleen linja-auton ajettua rotkoon Koillis-Brasiliassa. Alustavien tietojen mukaan linja-autossa oli 44 matkustajaa. Joukkomurha LONTOO (STT–AFP) Yhdysvaltain ja Britannian joukot ovat piirittäneet Osama bin Ladenin Lounais-Pakistanissa, brittiläinen iltapäivälehti Sunday Express kertoi sunnuntaina. Aion jatkaa sen tekemistä, Blair sanoi News of the World -iltapäivälehdelle sunnuntaina. kesäkuuta: 19 kuoli bussi-iskussa Jerusalemissa 2003 – 5. Palestiinalaisten ääriryhmä Al Aksan marttyyrien prikaatit ilmoittautui iskun tekijäksi. YK ja avustusjärjestöt ovat tuominnet jyrkästi LPA:n. Poliisi kertoi, että bussi putosi lauantaina kielekkeeltä rotkoon. Hän nousi piskuisen Välimeren rannikon kaupunkivaltion johtoon vuonna 1949. Nyt hän jatkoi samalla linjalla. turva-aidan laillisuutta. Isku tehtiin vain päivää ennen kuin Haagin kansainvälinen tuomioistuin ryhtyy käsittelemään Israelin Länsirannalle suunnitteleman ns. Onnettomuuden syystä ei lauantaina ollut tietoa. Oppositiossa olevat konservatiivit ovat nostaneet viime kuukausina kannatustaan selvästi. Ryhmän lausunnon mukaan isku oli kosto Israelin sotilasoperaatiosta, jossa 15 palestiinalaista sai surmansa Gazassa 11. Ruhtinas Rainier III on yksi maailman pisimpään hallinneista monarkeista. Vuonna 2000 Nader onnistui vakuuttamaan monet demokraatit siitä, ettei silloisen Texasin kuvernöörin Bushin ja Bill Clintonin varapresidenttinä toimineen Goren välillä ollut suurtakaan eroa. Hänen suosionsa on laskenut Irakin sodan jälkeen. – Molemmat puolueet ovat epäonnistuneet. Bin Laden on lehden lainaamien amerikkalaisten tiedustelulähteiden mukaan linnoittautunut 16 neliökilometrin alueelle Quettan kaupungin pohjoispuolella. Armeija ja kirkolliset lähteet vahvistivat tiedon iskusta, joka arvioitiin LRA:n verisimmäksi sitten vuoden 1995. – Näin tulessa yhden majan, jonka sisällä oli seitsemän perheenjäsentä. Tuolloin myöskin bussiin tehdyssä iskussa sai surmansa 11 ihmistä. Yhdeksäs kuolonuhri oli iskun tekijä. maaliskuuta: 29 ihmistä sai surmansa iskussa Netanyassa. Grimaldien suku on hallinnut Monacon ruhtinaskuntaa vuodesta 1297. Uudistusmieliset olivat kehottaneet iranilaisia boikotoiman vaaleja sen jälkeen kun satojen uudistusmielisten poliitikkojen osallistuminen vaaleihin oli estetty. Viime vaaleissa Bouteflika keräsi 70 prosenttia äänistä, kun useat opposition ehdokkaat jättäytyivät vaaleista viime hetkellä syyttäen hallitusta vaalivilpistä. – Isku on luonnollinen vastaus siihen, että Israel teurastaa kansaamme, hän sanoi. Britannian Tony Blair haluaa jatkaa pääministerinä ALGER (STT–AFP) Algerian presidentti Abdelaziz Bouteflika ilmoitti sunnuntaina asettuvansa uudelleen ehdokkaaksi huhtikuussa pidettävissä presidentinvaaleissa. – Tässä maassa on enemmän ongelmia ja epäoikeudenmukaisuuksia kuin mitä se ansaitsee, hän sanoi lisäten, että ”liian paljon valtaa on kasaantunut liian harvoihin käsiin”. Iranin sisäministeriön mukaan koko maassa äänestysprosentti kipusi niukasti 50 prosentin yläpuolelle. Aiemmin hän kärsi influenssasta ja väsymyksestä. Kuva: Lehtikuva/AFP Photo/Hocine Zaourar WASHINGTON (STT–AFP–Reuters) Yhdysvaltain vihreiden johtaja Ralph Nader ilmoitti sunnuntaina lähtevänsä mukaan presidentinvaaleihin sitoutumattomana ehdokkaana. – Palestiinalaisten hallitus korostaa, että sen tärkein kansallinen etu vaatii, että tällaiset iskut lopetetaan, sillä ne palvelevat tekosyynä Israelille jatkaa aidan rakentamista sekä palestiinalaisiin kohdistuvia salamurhia ja muita iskuja, todettiin pääministeri Ahmed Qurien lausunnossa. Bouteflika sanoi kannattajilleen tarvitsevansa vielä toisen viisivuotiskauden jatkaakseen ohjelmaansa, joka tähtää ”rauhan palauttamiseen ja kansalliseen sovintoon”. Algerian Bouteflika hakee jatkoaikaa presidentinvaaleissa Bouteflika sanoi kannattajilleen tarvitsevansa vielä toisen viisivuotiskauden jatkaakseen ohjelmaansa, joka tähtää ”rauhan palauttamiseen ja kansalliseen sovintoon”. Väkivaltaisuuksissa on kuollut yli 100 000 ihmistä. Suosiota ovat laskeneet myös vihjailut hallituksen osallisuudesta joukkotuhoaseasiantuntijan itsemurhaan. Hyökkäys tehtiin pakolaisleiriin, joka sijaitsee lähellä Liran kaupunkia 300 kilometriä pohjoiseen maan pääkaupungista Kampalasta. Edellisen kerran Jerusalemissa tehtiin itsemurhaisku tammikuun lopussa. Haastajien joukossa on myös ensimmäistä kertaa naisehdokas, äärivasemmistoa edustava Louisa Hanoun. Lisäksi palestiinalaisjohto presidentti Jasser Arafatia myöten leimasi iskun tahalliseksi yritykseksi vaikeuttaa palestiinalaisten asemaa Haagin oikeudenkäynnissä. Britanniassa onkin liikkunut huhuja siitä, että Blair luovuttaisi puolueen puheenjohtajan paikan valtionvarainministeri Gordon Brownille. Kun 194 paikkaa 290-paikkaisessa parlamentissa oli ratkennut, vain 40 paikkaa oli mennyt uudistusmielisille uutistoimisto AFP:n laskelmien mukaan. lokakuuta: 23 sai surmansa rantaravintolaan tehdyssä iskussa Haifassa 2004 – 29. Iranin korkein hengellinen johtaja ajatollah Ali Khamenei ylisti jo lauantaina kansaa, joka oli ”täysin vapaissa, tervehenkisissä ja laillisissa” vaaleissa antaneet ratkaisevan iskun vaaliboikottia vaatineille. helmikuuta. Jerusalemissa tuhoisa itsemurhaisku Ainakin kahdeksan ihmistä Jerusalemissa tappanut räjähdys tapahtui aamuruuhkan aikaan lähellä hotelli Inbalia, jossa amerikanjuutalaisten tärkeimpien järjestöjen johtajat pitivät kokousta. Sadat tuhannet ihmiset ovat paenneet LRA:n väkivallan tieltä armeijan vartioimiin alkeellisiin leireihin, joihin sissit tekevät ajoittain hyökkäyksiä. – Voin vahvistaa, että pakolaisleirillä on tapahtunut joukkomurha ja että ihmisiä poltettiin majoihinsa, sanoi armeija edustaja majuri Shaban Bantariza. Bin Ladenin johtamaa al-Qaida äärijärjestöä pidetään syyllisenä syyskuun 11:nnen päivän terrori-iskuihin New Yorkissa ja Washingtonissa. tammikuuta: 23 sai surmansa kahdessa iskussa Tel Avivissa – 5. toukokuuta: 15 ihmistä kuoli biljardisaliin tehdyssä iskussa Tel Avivissa – 5. Tämä on hirveä joukkomurha, pappi Sebhat Ayele kertoi uutistoimisto DPA:lle. Itsemurhaiskut jatkuvat Al Aksa julisti puolestaan lausunnossaan, että ”natsimuuri ei estä meitä hyökkäämästä”. Maan armeija ei ole kyennyt nujertamaan Joseph Konyn johtamaa sissijoukkoja, joka on syyllistynyt siviilien joukkomurhiin sekä tuhansien lasten sieppaamisesta seksiorjiksi tai lapsisotilaiksi. Silminnäkijöiden mukaan satahenkinen sissijoukko piiritti lauantai-iltana leirin, avasi tykkitulen ja sytytti kymmeniä majoja tuleen. Neljättä vuotta jatkuvissa palestiinalaisiskuissa on saanut surmansa 867 israelilaista. Lisäksi Blairin työväenpuolueessa on esiintynyt kapinahenkeä. Itsemurhaiskuja Israelissa KAMPALA (STT–AFP–DPA–Reuters) Ugandan hallitusta vastustavan Herran vastarinta-armeijan (LRA) sissit ovat surmanneet lähemmäs 200 ihmistä pakolaisleirillä Pohjois-Ugandassa. Iranin vanhoillisten voitto varmistui Osanotto ennätysalhaista. Tulitusta seuranneissa väkivaltaisuuksissa kuoli kolme siviiliä ja yksi poliisi. Kytevä kestokonflikti Pahamaineinen LRA on taistellut presidentti Yoweri Musevenin hallitusta vastaan vuodesta 1980-luvun lopulta lähtien. Pelastussukeltajat etsivät lauantaina eloonjääneitä. Kuvassa pelastustyöntekijät kantavat loukkaantunutta naista pois itsemurhaiskussa räjähtäneestä bussista. Suurin osa leirin 4 800 asukkaasta pakeni hänen mukaansa lähimaastoon, ja palasi poltetun leirin raunioille sunnuntaiaamuna. Kun vihainen ihmisjoukko lähestyi virastoa poliisi ampui yhtä mielenosoittajaa. Blair aikoo jatkaa puolueensa johdossa viime aikoina kohtaamastaan kritiikistä huolimatta. Näin laiskasti maassa ei ole äänestetty koskaan ennen islamilaisen tasavallan 25-vuotisen historian aikana. – Kyse oli itsemurhaiskusta, sanoi poliisin edustaja Gil Kleinman. – Ja vaikka uudistusmieliset olisivat saaneet osallistua, en olisi äänestänyt siltikään. – En käynyt äänestämässä, koska en tuntenut yhtään ehdokasta, sanoi 22-vuotias naisopiskelija Shohreh Teheranin yliopistosta. Häntä ei ole nähty julkisuudessa kuukauteen. – Ainoa tapa taistella Israelia vastaan ovat itsemurhaoperaatiot. Yli 40:n uskotaan kuolleen Brasilian bussionnettomuudessa MONACO (STT–AFP–DPA) Monacon ruhtinas Rainier, 80, on joutunut sydänvaivojen takia sairaalahoitoon, palatsista kerrottiin sunnuntaina. Kyse on kolmannesta sairaalahoidosta kahden kuukauden aikana. kesäkuuta: 17 sai surmansa autopommi-iskussa Megiddon liittymässä – 18. Myös tällä kertaa Bouteflikan vastaehdokkaat ounastelevat vilpillisiä keinoja. Israelin hallituksen sisällä aitahanke nostatti keskustelua, kun yhden ministerin kerrottiin sunnuntain istunnossa epäilleen pommi-iskua kostoksi aidan rakentamisesta. Toisaalta äänestysvilkkaus oli ennätysalhaista; esimerkiksi pääkaupungissa Teheranissa vain 28 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Räjähdys tapahtui aamuruuhkan aikaan lähellä hotelli Inbalia, jossa amerikanjuutalaisten tärkeimpien järjestöjen johtajat pitivät kokousta. – Syytä siihen miksi juutalaisia tapetaan ei tarvitse etsiä, ja he eivät lopeta juutalaisten tappamista ikinä, Israelin pääministeri Ariel Sharon sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan. Toisen äärijärjestön Hamasin tiedottaja Said Siam arvioi, että Jerusalemin pommi-isku osoittaa palestiinalaisten eristämisen tehottomuuden. Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) on ilmoittanut aloittavansa lähikuukausina ensimmäisen LRA:n vastaisen oikeudenkäynnin. Heidän mukaansa Bouteflika käyttää valtion varoja omaan kampanjaansa. Leirin suojana ollut 38-miehisestä armeijan yksiköstä ei ollut vastusta raskaasti aseistautuneille hyökkääjille. Ruhtinas Rainier sairaalaan sydänvaivojen takia Ruhtinas Rainier joutui sunnuntaina kolmatta kertaa sairaalaan kahden kuukauden aikana. – Olen päättänyt osallistua presidentinvaaleihin sitoutumattomana ehdokkaana, Nader kertoi NBC-tv-kanavan aamulähetyksessä. On aika muuttaa tätä yhtälöä, hän sanoi antaen molemmille heikot arvosanat. Monet demokraatit ovat arvostelleet Naderin osallistumista edellisiin presidentinvaaleihin. maaliskuuta: 17 kuoli bussiräjähdyksessä Haifassa – 19. Lehden tietoja ei ole vahvistettu. Aiemmin tässä kuussa puolensataa ihmistä sai surmansa sissien iskussa toiseen Liran lähellä sijaitsevaan leiriin. Palestiinalaisuhreja on ainakin 2 350. Yhdysvaltain erikoisjoukot olivat lehden mukaan ”täysin varmoja”, että bin Laden ei pääse karkuun. Väkivaltaisuuksia ääntenlaskun edetessä Ääntenlaskun edetessä maaseudulla puhkesi väkivaltaisuuksia, joissa on paikallisviranomaisten mukaan saanut surmansa kahdeksan ihmistä. Vuonna 2000 Nader sai lähes 2,9 miljoonaa ääntä. Öljystä elävässä Algeriassa on ollut kytevä sisällissota maallistuneen hallinnon ja aseistautuneiden ääri-islamistien kesken vuodesta 1991 lähtien. Kuva: Lehtikuva/AFP Photo/Pascal Gyot LONTOO (STT–Reuters) Britannian pääministeri Tony Blair aikoo johtaa työväenpuolueen kolmanteen perättäiseen vaalivoittoon seuraavissa parlamenttivaaleissa. Bushin valintaa. Israelin mukaan isku todisti jälleen kerran palestiinalaisalueen eristämisen tarpeellisuuden. Joukkomurha tappoi liki 200 ugandalaisleirillä 100 km Kampala UGANDA SUDAN Victoriajärvi KENIA Masaka Lira STT KONGON DEM. Naderin katsottiin vieneen ratkaisevia ääniä demokraattien Al Gorelta ja näin edesauttaneen George W. Lisäksi yli 60 ihmistä haavoittui, osa heistä vakavasti. Paikallinen kansanedustaja Charles Angiro kertoi uutistoimisto AFP:lle, että uhreja oli ainakin 192. Palestiinalaisjohto tuomitsi Palestiinalaisjohto tuomitsi iskun. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Haim Zach Pommi-isku STT/Reuters Jaffa Jerusalem 500m Vanhakaupunki ISRAEL Jerusalem 2002 – 27. Sielläkin olivat vastakkain vaalituloksiin tyytymätön väkijoukko ja poliisi. – Jos Jerusalemin ympärillä olisi muuri, hyökkäystä ei olisi tapahtunut, oikeusministeri Josef Lapid sanoi. Poliisi ei kuitenkaan uskonut, että matkustajia löytyisi hengissä. Mahdollisten ihmisoikeusrikosten tutkimista ICC:ltä pyysi Ugandan hallitus. – Tämä on erittäin nautittava ja palkitseva työ kaikista ongelmista ja paineista huolimatta. Kuva: Lehtikuva/AFP Photo/Alex Wong TEHERAN (STT–AFP–Reuters) Iranin vanhoillisten voitto parlamenttivaaleissa oli sunnuntaina sinettiä vailla, kun ääntenlasku oli loppusuoralla. TAS. Nader mukaan USA:n presidentinvaalikilpaan Yhdysvaltain vihreiden johtaja Ralph Nader ilmoitti sunnuntaina lähtevänsä mukaan presidentinvaaleihin sitoutumattomana ehdokkaana. Muutama päivä myöhemmin 15 ihmistä sai surmansa ravintolaan tehdyssä iskussa Haifassa – 7. Neljän ihmisen hengen vaatinut yhteenotto sattui lauantaina myös koillisessa Khuzestanin maakunnassa sijaitsevassa Izehin kaupungissa, kertoi uutistoimisto Isna. Liran sairaalaan tuotiin kymmeniä luodeista ja veitseniskuista haavoittuneita ja palovammoja saaneita ihmisiä. Maanantaina 23.2.2004 s KESKIPOHJANMAA 8 Ulkomaat Lyhyesti JERUSALEM (STT–Reuters–AFP) Ainakin kahdeksan ihmistä sai sunnuntaina surmansa pommin räjähtäessä täpötäydessä bussissa Jerusalemissa, kertoi Israelin poliisi. Ei Haag eikä kukaan muukaan saa (Israelin pääministeriä Ariel) Sharonia pysähtymään, ryhmän paikallisjohtaja Zacharia al-Zubeidi sanoi AFP:lle. Firouzabadin kaupungissa eteläisessä Farsin maakunnassa asukkaat hermostuivat lauantaina, kun paikallinen kuvernöörin virasto ilmoitti heidän mielestään epäilyttävän tuloksen tiukassa vaalitaistossa uudistusmielisen ja vanhoillisen vaaliehdokkaan välillä. tammikuuta: kymmenen kuoli bussi-iskussa Jerusalemissa. elokuuta: 23 kuoli bussi-iskussa Jerusalemissa – 4. Ratkaisevassa Floridan osavaltiossa Naderin äänisaalis oli vajaat 100 000 ääntä, kun Gore lopulta hävisi Bushille 537 äänen erolla
Kadut ja kapakat valtaava joukkohurmos päästää paineista ja piristää kaupungin liike-elämää sadoilla miljoonilla euroilla. Solmion leikkaajat – Puhallamme taivaalle vuoden paineet, selittää Kölnin matkailupäällikkö Karl-Heinz Merfeld karnevaalien kansanterveydellistä merkitystä. Kaksi miljoonaa narria hulluttelee sydämensä pohjasta Euroopan suurimmassa kansanjuhlassa. Pallo nenännipukassa on minimivaatimus. Katujuhlien aloituspäivänä, akkojen karnevaalina, miehet voivat syyttää vain itseään, jos ohipyyhältävä rouva napsauttaa saksilla puolet hänen solmiostaan omiin kokoelmiinsa. Riemu loppuu laskiaistiistaina keskiyöllä olkinuken polttamiseen. auton takakonttiin HALVEMPI!!! Elintarviketarjoukset voimassa ma 23.2. Jokainen saa olla juuri sellainen kuin haluaa. Laulu ja Alaaf huudot kiirivät ilmaan aina uusien vaunujen lähestyessä. Pankkineidit eivät hämmästy, jos tunnistavat muutoin niin virallisen esimiehensä sipsuttelevan kadulla korkokengissä ja blondiperuukissa. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Ina Fassbender. klo 9-13 numerossa 0800-0-5435 (LIDL). KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 23.2.2004 Ulkomaat 9 Asiakaspalvelu ark. Protestanttisia preussilaismiehittäjiä pidettiin puukon nielleinä ilonpilaajina, jotka eivät ymmärtäneet katolilaisten elämäniloa. Hänen riemukkuutensa, tuhtiutensa ja ihanuutensa laulattavat ja naurattavat illanistujaisten lisäksi sairaaloissa ja vanhainkodeissa. perävaunuun tai kattotelineelle Siivoussetti •sis. kello 11.11, ja huipentuu parhaillaan maata kaatavaksi katujuhlaksi. Karnevaalit huipentuvat tänään vietettävänä ruusumaanantaina. 450g/pkt 99 pkt WC-PAPERI 100% kierrätyspaperia 0,15/rl 10rl/pkt 1 79 pkt 3 29 pkt HIENO ARABICA-KAHVI suodatintai pannujauhatus 69 ps 69 ps TAGLIATELLEPASTA 2x375g/pk t HOLLANTILAINEN GOUDA-JUUSTO 650g/pkt 5,06/kg ILMAKUIVATTU SALAMITANKO MEETVURSTI 1 49 pkt SUKLAAVOHVELITAI SUKLAAKEKSISEKOITUS 1 99 kg 500g/ps 1,38/kg JÄÄVUORISALAATTI 69 ps 89 kg PUNASIPULI 29 ps 500g/ps 0,58/kg VIINIRYPÄLE TUMMA/PUNAINEN Pertti Rönkkö BERLIINI (STT) Kölnissä oluthuuruinen karnevaaliputki kestää viisi yötä ja viisi päivää. 16 x 12 x 5 cm 4 99 kpl * 3 99 kpl * Suojapeitto •mitat: 183 x 122 cm •helppo puhdistaa •väri: vihreä tai musta •esim. Maksuvälineinä käteinen ja suomalainen pankkikortti. Iloiset karnevaalilaulut ovat vaihtuneet perustylsäksi diskohumpaksi. Ranskalaisia nokiteltiin, koska he olivat näsäviisaita ylvästelijöitä. Viimeisiä kölschejä kohotellaan alakuloisissa tunnelmissa aamuyöhön. Kölnin pikkupoikien suurin haave on päästä edes kerran elämässään karnevaaliprinssiksi. 1800 -luvulla pilailtiin Reinin rantoja peräjälkeen miehittäneiden ranskalaisten ja preussilaisten kustannuksella. Kölnin karnevaaliputki huipentuu tänään Kaksi miljoonaa narria hulluttelee parhaillaan Euroopan suurimmassa kansanjuhlassa, Kölnin karnevaaleilla. Kuvassa saksalaisnaisia klovneiksi pukeutuneina. Kölniläisten viidenneksi vuodenajaksi kutsuma karnevaaliaika alkoi jo 11.11. Karnevaalikansa ei tunne rajoja eikä ennakkoluuloja. Karnevaalihepeneet pakataan sängyn alle odottamaan uutta ylösnousemista. Paraati kestää kuusi tuntia, minkä jälkeen hurmos jatkuu kapakoissa. MA 23.2. 14 99 kpl 2 paria/p kt! 9 99 pari 2 49 pkt 2 49 kpl 2 99 kpl 3 99 kpl * 1 99 kpl * Vuori ja sisäpohja: 5 kpl/pk t! 19 99 pkt * Naisten kävelykengät •koot: 36 40 •5 eri mallia •väri: musta, valkoinen tai ruskea •mukavat jalassa Naisten polvisukat •koot: 35/38, 39/42 •vahvistettu kärkiosa •4 värivaihtoehtoa •eri malleja Kiinnityshihna •pituus: 5 m, leveys: 2,5 cm •kuorman kiinnittämiseeen esim. Tähdellä (*) merkittyjä tuotteita rajoitettu erä. neulan, ompelulankaa ja työohjeen •5 erilaista mallivaihtoehtoa Miesten alushousut •väri: valkoinen, musta, sininen tai viininpunainen •koot: S XL 1 99 pkt 2 paria/p kt! Lasten sukat •koot: 23 42 •eri kuviovaihtoehtoja Kattilasarja •materiaali: terästä •mitat ilman kantta: 12 x 5,5 cm, 14 x 6,5 cm, 16 x 7,5 cm, 18 x 8,5 cm ja 20 x 9,5 cm •voidaan säilyttää päällekkäin Nahkavyö •6 eri mallia •pituus: 85, 95 tai 105 cm •väri: musta, ruskea tai tummanruskea 4 99 kpl * 3 49 kpl * Rengasavain •käännettävä hylsyosa, 17 ja 19 mm •pituus säädettävissä 37 55 cm •hylsyosa kestävää kromivanadiiniterästä 6 99 pkt * 5 99 kpl * Pienoismalliauto 1:24 •vapaasti liikkuvat pyörät, kääntyvät etupyörät •avautuvat ovet/konepelti •useita eri malleja, mm. Karnevaalikuninkaallisten on maksettava kolmen kuukauden lystistä noin 100 000 euroa pekkaa päälle. Seitsemän kilometrin pituinen kulkue kiemurtelee vanhan tuomiokirkon ympärille ahtautuneiden ihmismassojen välissä. Kaupunkilaiset valuttavat kurkkuihinsa kölschiä, mietoa tuoreolutta, ja irvailevat kilpaa vallanpitäjien toilauksille. Ahkerimmat roikuttavat saaliskravatteja vyön alla lanteillaan yhtä ylpeinä kuin intiaanipäällikkö valkonaamojen päänahkoja. – Emme jaa yleisölle kondomeja kuten Riossa, vaikka tiedämmekin, että kepeyttä riittää näinä päivinä ja öinä kaikille elämänalueille, vertailee matkailupäällikkö katolista Kölniä brasilialaiseen sambajuhlaan. Kun saattue kiitää kaupungin läpi, niin muu liikenne pysäytetään. Iskevimmät kokkapuheet palkitaan kolminkertaisella torventöräyksellä ja Alaaf -huudoilla. www.lidl.fi Naisten alushousut •koot: 36/38, 40/42, 44/46 •2 eri mallia •4 värivaihtoehtoa Käyttötavaroiden hinnat voimassa Käyttötavaroiden hinnat voimassa MA 23.2. Mercedes Benz SSK, Porsche 356 B Coupe, Volkswagen New Beatle tai BMW M Roadstar Elektroniikkapeli •6 eri peliä, 1 peli/kpl •LCD-näyttö •paristokäyttöinen (ei sis. Maallisia murheita heitetään pois pääsiäispaaston edellä Reinin varrella keskiajalta lähtien. Prinssi ja neitsyt Karnevaalien supertähdet ovat näyttävissä stoolissaan keikaroivat prinssi, talonpoika ja neitsyt. Tuhkakeskiviikkona kadut siivotaan polviin asti ulottuvasta roinasta. 1 29 ps 1 39 pkt 4 79 kg TUMMA LUUMU 3,23/2,58/kg 400/500g/ps 250g/pkt 3,23/kg 400g/prk SITRUUNATEEJUOMAJAUHE 7,16/kg 2L/pl COLA-JUOMA 1,38/kg 500g/ps 1,85/kg 750g/pkt CORN FLAKES APPELSIINITÄYSMEHU 100% täysmehu 0,45/L 1 29 prk SPAGETTI 1kg/ps 1,98/kg 500g/pkt 1L/tlk 49 tlk 1 29 pl sis. Tuotevalikoima ja -määrät voivat vaihdella myymälöittäin. Mielikuvituksellisesti koristelluista vaunuista vyörytetään yleisön päälle tuhansia kiloja karamelleja. Pussisilmäiset karnevalistit aloittavat pääsiäispaaston osallistumalla messuun ja hakemalla papilta tuhkaristin otsaansa. Nyt kuumottavat liittokansleri Gerhard Schröderin ja hänen ministereidensä posket. paristoja) •mitat: n. Lihanhimoa taltutetaan kala-aterialla. Poliisi yrittää kovistella kaduille ja seinustoille virtsaavia, mutta luopuvat leikistä saatuaan poskelle oluthuuruisen moiskauksen ja kengät märiksi. Ei jälleenmyyjille. Jalkapallosankarikaan ei vedä sille vertoja. la 28.2. Virkavallan lähentely ei tulisi kuuloonkaan normaaleissa oloissa, sillä Saksassa voi joutua oikeuteen jo pelkästä poliisin sinuttelusta. Raavaista miehistä koostuvan kolmikon valitsee vuorollaan joku kaupungin sadoista karnevaaliyhdistyksistä äveriäimpien jäsentensä joukosta. varrellisen harjan ja rikkalapion •rikkalapiossa taittuva kansi •mitat: 11 x 28 x 93 cm Farkkutakki •koot: S XXL •4 eri sinisävyistä tai mustaa värivaihtoehtoa •4 eri mallia •edessä vetoketju tai napit naisille ja miehille ! Itsekirjailtava pöytäliina •mitat: 80 x 80 cm •sis. pantin n. Poliisi on testannut paukkukokeissa mukana marssivien hevosten stressinsietokyvyn
Konsertti oli kaiken kaikkiaan hienosti rakennettu kokonaisuus, jota täydensi onnistunut äänentoisto, aistikkaat valot ja juhla-asuun puettu Snellmansali. Kuva: Lehtikuva/Sari Gustafsson Leena Ahlholm KAJAANI (KP) Tapperin taiteilijaveljesten lapsuuden ja nuoruuden tarina on Kajaanin Kaupunginteatterin kantaesittämänä perheyhteyden ylistystä. Aino sanoo, ettei talon elämästä tule mitään, jos ei sivistynyt ota kruunua. Guardia Nuevaa johtaa Raimo Vertainen. Onneksi Piazzollan sävellyksissä on mistä valita, tuotanto käsittää noin puolitoistatuhatta sävellystä. Hän on ehta suomalaisesti eurooppalainen. Se, ettei puikoissa sattunut olemaan kuka tahansa vibesin kumisuttaja, vaan kansainvälisen tason huippu Sevari Pyysalo, vaikutti oleellisesti meininkiin. Tämän merkkinä oli hopealautanen, joka sittemmin loistaa kuuna veljesten lapsuuskodin seinällä. Ja jos suomalaisten puheesta on puolet englantia, niin mitä siitä. Nimikin niin tavallinen, että saa mennä Australiaan saakka ja vielä löytyy Leskisiä. Vastikään ilmestynyt elämäkertateos Siinäpä tärkeimmät on kaikessa konstailemattomuudessaan monen muunkin kuin maestron itsensä mielestä h-tin hyvin kirjoitettu ja saamassa pian jatkoa. Mihin päättyy sateenkaari on kuvaus yleisinhimillisestä aarteen etsimisestä, rakkauden ja hyväksymisen kaipuusta. Ei oikea. Amoroso oli toki taitava orkesteri, mutta jäin kaipaamaan “lihaa, verta ja väkivaltaa” Marjatta Leppäsen sanoja lainatakseni. Mutta kun olen totuudenmukaisesti selvittänyt, että tää biisi kertoo tästä, niin ne loukkaantuvat ja inttävät, että eikä kerro. Taiteesta ei näytelmässä juuri puhuta, mutta sivistyksestä mainitaan. Samainen organisaatio luotti Virran musiikin vetovoimaan ja järjesti kaksi konserttia samalle päivälle. Mutta omaa kertomistapaansa Junnukaan tuskin herkkyydeksi mielsi. Jos Päätalo kirjoitti laveasti, niin Veikko Huovisessa Juice ihailee kykyä sanoa tiiviisti. Sisun salaisuus piilee siinäkin, että veljeksiä on monta. Se on joukkoa jossa hän viihtyy ja johon hän tuntee kuuluvansa. Kaunis, taipuisa, hieman tenoraalinen äänensävy yhdistettynä aikaansa edellä olevaan laulutekniikkaan loivat ilmiön, joka on edelleen vertaansa vailla. Tapperien perheyhteyden ylistystä Ilari Koskimies poikien pikkuserkku Oivana, Perttu Hallikainen aikuisena Harrina, Leena Suomu Irjana, Miikka Tolonen Hallana eli pikku Harrina Teija Töyry Raakkelina ja Elina Hurme Ailina Harrin ensimmäisenä koulupäivänä. Veljeksistä tuli merkittäviä taiteilijoita. Tästä kasvaa veljeksiin valtavaa itsetuntoa ja voimaa, joka kaiketi aikanaan purkautuu taiteelliseen luomiseen. Kiinnostava konsertti olisi ansainnut enemmän kuulijoita. Hienoja laulajia molemmat ja olisi ehkä hieman epäreilua vertailla heitä Olavi Virtaan, mutta koska sitä on tässä tapauksessa vaikea välttää, niin täytyy todeta, että Virran ulottuvuus sekä tulkinnallisesti että ääniteknisesti on vaikea saavuttaa. – Naislyyrikoita on tässä tuoreessa julkaisussa peräti neljä, ja kaksi briljanttia miesrunoilijaakin on. Etevän soittajiston meno yltyi loppua kohden aina vain huimaavammaksi, mikä kuuntelijan kannalta on tietysti kiitollinen kehityssuunta. Äiti saa tunnustuksen. Matti Korkialan Sinitaivas ylsi kuitenkin todella lähelle. Kuka meistä pystyy samaan. Ja kuitenkin se mikä jostakin näkökulmasta näyttää totuudelta, on vain kyllin oikea kuva. Korkeita ja suoria Mies Turpiininkadun kodissaan, teollisuus -Tampereen historiallisessa ytimessä, savuttaa kuin korsteeni ja on linnoittautunut siihen rakkaaseen nojatuoliinsa, jonka syvyyksiin hän saattaa hukata kultasormuksensa, mutta jonka uumenista näyttää lentelevän ajatuksia kuin perhosia. Vatula ilmentää hienosti Markon herkkyyttä ja Hallikainen Harrin elämänmyönteisyyttä. Tämä näkyy näytelmässä etenkin Teuvo Viljakaisen inhimillisessä isä Vihtorissa ja suhtautumisessa urheiluun. Niissä arvioidaan muun muassa Tommi Melenderin, Panu Tuomen, Gösta Ågrenin ja Kari Aronpuron uudet kokoelmat sekä puolalaisen nobelrunoilijan Wislawa Szymborskan runoista koottu teos Sata Szymborskaa. Sä oot nero Juicella on paljon ystäviä taiteen eri sektoreilta niin musiikin, kirjallisuuden, teatterin kuin elokuvaja kuvataiteen alueelta. klo 15 ja klo 19. Konsertin juonsi Marjatta Leppänen, jolla itsellään löytyy kosketuspintaa Olavi Virran aikaan, ja näin ollen hänen juontonsa olivat mielenkiintoisia ja juohevia. – Herkkyydessään Juicen voi hyvin kuvitella Junnu Vainion sukulaissieluksi. Kirjailijaveljien kielellinen lahjakkuus ilmenee vuorosanojen vuolautena verrattuna visuaalisesti suuntautuviin veljiin. Kaihileikkauksen jälkeen hän on löytänyt uudelleen paljon näkemisen arvoista. Hän sanoo Ainolle opettavansa pojat urheiluun, että he rääkkäävät itse itsensä. Niinhän sen, herra nähköön, kuuluu ollakin. Pääosin Astor Piazzollan musiikin ympärille rakentunut Otra Vez -yhtye irrotteli tuhdin setin tango nuevoa perjantaina Snellman-salissa. Tuo legendaarinen laulaja on ansainnut nimikkokonserttinsa vaikkapa, kuten tässä tapauksessa, Kokkolan Talviharmonikka -organisaation toimesta. Tätä yhteyden tuntemisen tarvetta korosti se, että Tapperit tunsivat olevansa muukalaisia Saarijärvellä. Kirja-arvosteluja teoksessa on kolmisenkymmentä. Enemmän heitä on Sydneyn kuin Tampereen puhelinluettelossa! Juice Leskinenkö tavallinen. Vaikka Airolalta lavaleijonan elkeet puuttuvatkin, hänen laulustaan löytyy dynamiikkaa ja tekstin tulkinnan herkkyyttä, josta monet lavaleijonat voisivat ottaa oppia. Muissa rooleissa: Vesa Kaikkonen, Leena Suomu, Tapani Hyvönen, Mika Huttunen, Jaani Leinonen , Miikka Tolonen, Verneri Rönty, Vilppu Leinonen, Elina Hurme, Teija Töyry ja Ilari Koskimies. Eikä ole tarpeen tehdä eroa kevyen ja klassisen, taiteen ja viihteen välillä. Niin kaunista, elävää, runollista ja samalla maanläheistä ja selkeää. – Hyvin tultiin juttuun. He tappelevat, kiusoittelevat, hiovat, lujittavat ja rakastavat toisiaan. Markosta ja Harrista tuli kirjailijoita, Kainista kuvataiteilija ja Yrjöstä lavastaja. Ja luvannut omien sanojensa mukaan rokata loppuun asti. Vertaus Kiven kieleen ja Harri Tapperin romaanitrilogian rinnastus Seitsemään veljekseen ei tunnu kovin liioitellulta, kun kuuntelee näytelmän Harrin pitkiä vuorosanoja. "Pienempikin pärjää, jos luottamus on iso." Tappereilla on iso luottamus. Guardia Nuevan solistina kuultiin Tuomas Airolaa. Esityksen vauhdista hengästyvä katsoja yhdistelee elämykseensä omia kokemuksiaan lapsena ja vanhempana. Kirjallisuus on ehkä sittenkin näistä lajeista läheisin. Aitoon Piazzollakokoonpanoon toivat persoonallista leimaa yhtyeen omat sävellykset. Myös Veikko Lavin kanssa Juice oli samalla aaltopituudella. "Niitä on paljon, jotka toista rääkkää, niitä vähän jotka itseään. Näin syntyy lisää kysymyksiä. Juice tuntee itse itsensä parhaiten Juice Leskisen (oik.) ja Mikko Alatalon odotettu yhteislevy "Senaattori ja Boheemi" julkaistiin Helsingissä viime viikolla. Guardia Nuevan osuus ihastutti taidokkaalla meiningillä ja musisoinnin ilolla, joka välittyi hymynkareeksi kuulijat huuliin. – Tapasin Junnun kolme kertaa, mutta tuntui kuin olisin tuntenut hänet koko ikäni, ja hänen tuotantonsa kautta tunsinkin. Katriina Hännisen uskottavasti esittämä Aino-äiti huomauttaakin: "Ketkään muut kuin Tapperit eivät noin kauheasti kehu sukuaan." Kehuminen on kasvatuskeinona varmasti tehokkaampi kuin haukkuminen ja alituinen virheiden osoittelu, johon moni vanhempi sortuu jatkaessaan sukupolvien perinnettä, vaikka yrittää sitä katkaista. Hän sanoo, ettei hän usko, että hänen elämäkerrallinen teoksensa muuttaisi suurestikaan lukijain mielikuvia, mutta ainakin siitä selviää mitä hän itse ajattelee itsestään. Kuten Marjatta Leppänen juonnossaan kertoi, alunperin tangot olivat instrumentaalimusiikkia. – Vanhasesta ja Lipposesta esimerkiksi ei mikään ota selkoa. Jo pelkät biisien nimet, kuten Siellä mistä minä olen kotoisin (hongat oli korkeita ja suoria/me oltiin ensimmäisiä nuoria/kun ne keksivät rokin ja nauhurin) ja Mä lähden maalle saavat urbanisoituneet metsäsuomalaiset valppaiksi. Aineellisesti niukoissa mutta henkisesti rikkaissa oloissa elävät veljekset syntyivät perheeseen, jossa pidettiin tiukasti yhtä, ponnisteltiin yhteisillä työmailla, vaalittiin yhteyttä perheeseen ja sukuun sekä sanoissa että teoissa. Onneksi hän ei kysy, mitä mieltä jutuntekijä on vaan haluaa tietää, onko junilta tulleella kenties nälkä. Miksaaja tosin innostui nostamaan volyymiä samaan tahtiin, jolloin Snellman-salin reilusti vällyillä dumpattu akustiikka alkoi kiusallisesti kumista vaimennuksista huolimatta. Lyyrikko Leskisen kynä suihkii musiikilla ja ilman siihen malliin, että vastikään hänet noteerattiin korkealle muun muassa Runebergin päivän runoilijaäänestyksessä. – Jos korkeimmat auktoriteetit lausahtelevat mitä ja miten sattuu, niin mitenkä uusi sukupolvi sitten osaisi oikeaoppisesti ilmaista itseään. Tallan takaa draivia lisäävä kihnutus puolestaan oli mainio. Tappereilla kasvatukseen kuuluivat myös selvät rajat ja ankarat vaatimukset. Kirjan toimittaneet Antti Nylén ja Saila Susiluoto muistuttavat siitä, kuinka edellisen MotMotin esipuheessa kaivattiin ”nuorta briljanttia naisrunoilijaa”. Marko sanoo, että hän on jalo akka. Heidän talonpoikainen esi-isänsä oli muuttanut sinne Toholammilta ja hänen vaimonsa oli hienommasta perheestä. Mustasukkaisuutta -tangossa orkesteri heräsi henkiin. Heidän vanhempansa: Teuvo Viljakainen ja Katriina Hänninen. Katsoin ja menimme kotiin, sillä ainahan on vaara joutua mediaan varsinkin naama teipattuna. MotMotin naisrunoilijat ovat Sanna Karlström, Kati Neuvonen, Vilja-Tuulia Huotarinen ja Anja Erämaja. Pohjalaisen kirkonrakentaja-, kirvesmiesja uittajasuvun jäsenet eivät oppineet keskisuomalaisten metkuja, mutta kieltä he pitävät maailman parhaana. Siihen kuuluvat urheilu, sauna ja viina, isänmaallisuuskin. Jolleivät vanhat kommunikaatiomuodot toimi, kehitetään uusia. Matti Ekmanin hienosti käsittelemän bandoneonin lisäksi esille nousi vibrafoni, jonka ei äkkipäätään luulisi solisteeraavaksi soittimeksi sopivankaan. Konsertit Reetta Ravi HELSINKI (STT) Kymmenes Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja MotMot on ilmestynyt. Kukaan ei ole näkymätön lapsi. Välillä tosin Piazzollalle ominaiset yksinkertaiset viulu-glissandot oudoksuttivat. Konsertin ensimmäinen puolisko esitteli mielenkiintoisen orkesterin nimeltään Guardia Nueva. Vauhdikkaat tapahtumat ja huumorikin perustuvat pitkälti miehiseen uhoon. Orkesterit Guardia Nueva, Raimo Vertainen ja Amoroso, Atso Almila. Se ei vastaa suoraan. Onpa Juicen ja Mikon levyn eräs kappale, Lohi nousee, syntynyt Päätalon tekstin mukaan. Esko Vatulan ja varsinkin Harria esittävän Perttu Hallikaisen rooleista tulee näin vaativimmat. – Olin niin innoissani uudesta kirkkaasta maailmasta, että halusin mennä suoraan sairaalasta housuostoksille. Olavi Virran värikäs elämä avitti legendan syntymistä. Se koostuu Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulun ja Konservatorion sekä Kaustisen Musiikkilukion opiskelijoista. Valon surrealistinen ratkaisu, jossa aikuiset kotiinsa palanneet veljekset ja lapsinäyttelijöiden ihailtavasti esittämät pienet nassikat ovat yhtäaikaa näyttämöllä, toimii hienosti esimerkiksi kuunneltaessa radiosta juoksuselostusta ja saunottaessa. Tapperit jaksavat kehua ja kannustaa toisiaan ja itseään yhä uudelleen. Kantaesitys Kajaanin Kaupunginteatterissa 21.2.2004 Ohjaus Ilkka Laasonen, lavastus Maria Jaskari, pukusuunnittelu Riitta Raunio, kapellimestari Tapani Hyvönen, valot Olli Seppänen ja äänet Mikko Kemppainen. – Periaatteessa kuljimme Kallen kanssa samoja polkuja, päämääränä Tampere. Kymmenes MotMotvuosikirja ilmestyi Kaarina Naski TAMPERE – Miten mikäkin biisini on syntynyt. Siinä kaksi isoa poikaa, Juice Leskinen ja Mikko Alatalo herkistelevät ja antavat lämpimän huumorin ja svengin viedä. Ne kun ilman suurempaa metafyysistä yhteyttä muuhun musiikilliseen ympäristöön olivat "nuoteista soitetun" kuuloisia. Vesa Tapio Valon Harri Tapperin tuotannon pohjalta käsikirjoittama teksti kysyy: Miksi veljeksistä tuli taiteilijoita. Alkupuolella kuullut, paikoin kornitkin Piazzollan Rahmaninovtyyliset pianokadenssit vaihtuivat myöhemmin Piazzollan herkempään ja omaperäisempään kerrontaan. Toisen puoliskon orkesterina oli tätä projektia varten kasattu Amoroso -viihdeorkesteri, joka oli saanut kapellimestariksi varsinaisen tangopuikon heiluttajan, Atso Almilan. Miesdebytantit ovat Ville Hytönen ja Jarkko Tontti. Perheenjäseniä ovat myös hevoset ja lehmät, jotka lohduttavat surun ja hädän hetkellä, mutta sodan jälkeen Marko ei tule ennalleen. Kritiikkiosuudessa on yritetty huomioida kaikki viime vuoden aikana ilmestyneet runokokoelmat. Kajaanissa kokonaisuus toimi. Juice Leskisen silmissä tuikkii kivasti. Vieraan syödessä herkullista Leskisen kiusausta – sardiinimuunnelmana – pitää puhumisesta huolen kokki Leskinen itse. Rooleissa: Tapperin veljekset: Esko Vatula, Perttu Hallikainen, Kalle Pakkala ja Johannes Korpijaakko. Koskea ja vuorta ei voi tuoda näyttämölle. – Omasta mielestäni olen ihan tavallinen suomalainen mies, ilman glamouria. Virran tulkintaa vaikea saavuttaa Konsertit Lisää, uudestaan! Tuomas Airola KOKKOLA VI Kokkolan Talviharmonikka, Otra Vez! -kvintetti & Severi Pyysalo, vibrafoni Tango nuevoa Snellman-salissa 20.2. Tätä perinnettä kunnioittaen Guardia Nueva esitti muun muassa Hurmio -tangon ja Kun ilta ehtii. – Eihän nykyisin enää tuohitorvellakaan soiteta. Menkää ihmeessä itse katsomaan! Mihin sateenkaari päättyy. – Länsisuomalaiset tietävät, mitä sanoa ja itäsuomalaiset, että miten. Miesten mesomisessa Aino-äiti on tuki ja turva. Siis suorin vartaloin ja kahdella kierteellä. Erityisesti mieleen jäi notkea ja suvereeni viulisti, jonka viulutykitys Piazzollan armoitetulle viulisti-improvisoijalle, Fernando Suarez Pazille omistamassa kappaleessa, teki vaikutuksen. – Okei, jolleivät kakarat ymmärrä välimerkeistä mitään, niin yhtä hyvin he joka tapauksessa tekstiviestittävät kuin pääministerimme puhuu: Minäpä lähden tästä viikonlopuksi Nurmi-Nurmijärvelle, jossa istahdan noja-nojatuoliin. Tässä tapauksessa myös saamisesta. Mutta kihlattuni Sari sanoi, että ehkei sittenkään. Ne, kuten suurimman osan konsertissa kuulluista kappaleista oli sovittanut Petri Ikkelä. Se sisältää tuttuun tapaan esseitä, arvosteluja ja uusien tekijöiden runoja. Ja eiköhän vain tuliterä CD, Senaattori ja Boheemi, sukeltaudu jo kansan tietoisuuteen. Olavi Virta oli laulajana suvereeni. Mielenkiintoista Piazzollan tuntemattomampaa puolta esiin tuonut yhtye päätti konsertin svengaavaan ja hienoon tulkintaan Piazzollan klassikosta Liber-Tango. Siltä se todella kuulostaakin näyttämöllä puhuttuna. Parempi ettei puolet saksaa. Kumpikin meistä on vain kertonut sen minkä on kokenut tärkeäksi kertoa. Harri Tapperin tuotannosta näytelmäksi kirjoittanut Vesa Tapio Valo. Ainon ja Vihtorin liitto on vahva eivätkä he vedä mattoa toisen jalkojen alta kasvattajina. – Kämmenenkokoiseen tarinaan hän saa mahdutetuksi isonkin asian. Muusikot olivat kauttaaltaan taitavia. Kuva: Reijo Haukia Teatteri. Hän ottaa kirveen pois mieheltään, kalastaa ison lohen, ompelee, keräilee, hellii, ruokkii ja rakastaa. Solistit: Markus Allan, Matti Korkiala, Tuomas Airola. Varsinkin Armi oli puettu varsin näppärään ja kepeään asuun. Satsaus kannatti, molemmat konsertit olivat nimittäin loppuun myytyjä! Snellman -salissa kuultiin kahta orkesteria kapellimestareineen sekä kolmea miessolistia. Ota heistä selkoa Niin rehevää ja vivahteikasta kun Juicen oma kieli onkin, hän ei liity siihen kuoroon, joka mollaa tämän päivän nuorison kieltä. Kun näkee, on hauskempi valikoida. Katso itseäsi peilistä. – Kävimme vuoden runotuotannon läpi niin tarkkaan kuin osasimme, teoksen toimittajat kertovat. Mutta vain itserääkkääjät menestyvät maailmassa." Pojille tulee selväksi, että on hiihdettävä ja juostava antamatta periksi, vaikka veren kusisi. Alun vähän vaisuun antiin toi potkua häkellyttävän suvereeni improvisoija ja vibrafonisti Severi Pyysalo. Runeberg kun mainitaan, niin on kuin nappia painaisi, Juice lausumaan siitä paikasta: "Saarijärven salomailla asui maamies Paavo hallanarkaa tilaa." Mutta kansallisrunoilijan luomuksen päättyessä niin, ettei Paavon vaimo vieläkään vastoinkäymisten jo hellitettyä voi leipoa rukiista kunnon leipää, koska: huurteessa on naapurimme pelto, niin Leskinen muistaa sodankyläläisen runoilijan riimin ähäpiti -tyyliin: "Veihän naapurimme touon halla/ trallalalla lallalalla!" Kalle Päätalon tuotantoa Juice lukee joka vuosi ekasta vikaan tai vikasta ekaan. Ei, ei ja vielä kerran ei. Tällä kertaa mukana on lisäksi käännösrunoutta. Olemme ylpeitä saadessamme esitellä heidän tuotantoaan MotMotin sivuilla, Nylén ja Susiluoto kirjoittavat. Sitä kysytään usein. Romaanien dramatisoinnissa on pulmansa. Maanantaina 23.2.2004 s KESKIPOHJANMAA 10 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Ahlholm (06) 827 2317/(08) 411 0302 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Heli Uusimäki KOKKOLA VI Kokkolan Talviharmonikka, Olavi Virta -ilta Snellman-salissa 21.2. Jukolan veljesten elämä tosin oli ennen avioon menoa vielä paljon hullumpaa kuin Tapperien, koska heillä ei ole äitiä pitämässä taloa ja järjestystä. Laasosen ohjauksessa kohtaukset vaihtuvat välillä liiankin nopeasti, mutta teatteri on kokonaisuuden taidetta. Meillä oli hauskaa Vepan kanssa, usein hauskempaa kuin lääkäri määrää... Amoroson solisteina kuultiin Kokkolan omaa tangokuningasta Matti Korkialaa ja kruunaamatonta mutta aateliin kuuluvaa Markus Allania. Aino osaa ottaa palautteen vastaan: "Niin olenkin." Tapperin perheessä ei suhtauduta välinpitämättömästi toisiin. – Ihmisillä on oma käsityksensä, eivätkä he halua siihen säröjä
Viikon kurssilla on yhdeksän naista. Lapsen mielikuvat itsestä ja toisesta ovat eriytyneet. Vahvan, joka tuntee heikkoutensa, koska on kokenut sen, ei tarvitse tuoda esiin vahvuuttaan halveksunnalla. Mika Haaran mukaan idea kuntoremontin järjestämisestä Kokkolaan lähti liikkeelle hyvin pitkälle juuri siitä, että ihmiset harmittelivat, miksi aina piti lähteä jonnekin kauas. Depression taustalla on siis usein surematon suru, muita depressiolle altistavia tunteita ovat häpeän ja aggression tunteet, jos ne koetaan kiellettyinä. Heli Rantala ja Riitta Kujala ovat mukana kokkolalaisen Physio Medicalin järjestämällä kuntoremonttikurssilla. Nuorilla miehillä D-vitamiinin puutte. – Kaikki eivät pysty esimerkiksi perhesyistä irrottautumaan viikoksi kotoa. Lapsi on kehittynyt äidin tarpeiden mukaisesti, eikä pysty myöhemminkään elämässä olemaan oma itsensä. Työpäivän jälkeen monet ovat nykyisin samalla tavoin finaalissa. Tutkijat arvelevat myös, että D-vitamiinilisä saattaisi olla hyödyksi osteoporoosin ehkäisyssä. Ymmärrys on tarpeen kaikessa terapiassa. – Niistä voisi löytyä apua jopa niskavaivoihin, joita olen potenut, hän uskoo. Elämäntapojen muuttaminen vaatii pitkäaikaista panostusta. Grandioosia ihmistä ihaillaan kaikkialla ja hän tarvitsee tätä ihailua eikä tule lainkaan toimeen ilman sitä. – Toivottavasti viikon kuntoremontti ajaa meidät tiukasti liikunnan koukkuun. Tavoitteena on selvittää, minkälaisia odotuksia alueen 55–70 -vuotiailla on tulevaisuuden sosiaalija terveysalan palveluista. Kalsiumia on runsaasti maitotuotteissa. Usein depressio ja grandiositeetti vuorottelevat. Menetys voi olla ystävyystai rakkaussuhteen katkeaminen, läheisen kuolema, terveyden menetys, pettymys tai epäonnistuminen omissa tavoitteissa tai suorituksissa. Kuinka ajatusten kanssa työskennellään, 6. – aloitekyvyttömyyden, saamattomuuden ja väsymyksen tunne – vaikeudet tulla toimeen muiden ihmisten kanssa – syyllisyydentunteet ja/tai tunne, että ansaitsee tulla rangaistuksi – velvollisuuksien alla uupumisen tunne – fyysiset tuntemukset, ruokahaluttomuus, unihäiriöt, epämääräiset kivut ja säryt – seksuaalisten toimintojen häiriöt, useimmiten haluttomuus – ajatukset omasta huonoudesta ja arvottomuudesta. Hän ihailee itsekin ominaisuuksiaan, kauneuttaan, viisauttaan, lahjakkuuttaan, menestystään saavutuksiaan. Terveen itsetunnon tunnusmerkkinä on ehdoton varmuus siitä, että kielletyt toiveet ja tunteet kuuluvat omaan itseen. Projekti toteutetaan Kauppaja teollisuusministeriön ja Kosekin rahoituksella. Aluksi kannattaa lähteä pienestä, vain parista illasta viikosta. Masennukseen kätkeytyy myös usein tiedostamattomia tai tietoisia, mutta irrallisia suuruuskuvitelmia. Se aika pitää ottaa ja päättää ne päivät, jolloin lähtee liikkeelle. Se merkitsee myös rasitusta ja uusien asioiden opettelua, mutta kuntoilun mukanaan tuomat edut ovat työn ja vaivan arvoisia. Kuvat: Clas-Olav Slotte Riitta Kujalalle ja Heli Rantalalle kuntoremontti merkitsee tervetullutta irtiottoa työstä. Hyväkuntoinen jaksaa uudistua Ihmisen työssä jaksaminen on pitkälle kiinni siitä, miten hän hoitaa itseään vapaa-aikana. Projektin tavoitteena on tuottaa yrittäjille, yrittäjäksi aikoville ja kuntien päätöksentekijöille ennakolta tietoa palvelutuotannon suunnittelun perustaksi. – En kaipaa mitään irtiottoja enkä pois omasta arjestani. Puutoksen seurauksena luuston mineraalitiheys voi jäädä vajavaiseksi. Grandiositeettiin kuuluu lisäksi helposti muiden halveksunta. Depressiokoulu ei varsinaisesti keskity tunnekokemuksien syventämiseen, mutta antaa keinoja muutoin itse säädellä mielialojaan. Silloin nähdään sekin, miten kunto on kohentunut. Kun maali on saavutettu, ei voimia ole enempään. Tavoitteena olisi siis saada kosketus kaikkiin niihin tunteisiin, jotka on joutunut jostain syystä peittämään, torjumaan, kieltämään ja toisaalta surutyö siitä, ettei ole voinut saada "ihannevanhempia", eikä "ihannelapsuutta". Tärkeintä on päästä hetkeksi irti työpaikalta, panostaa itseensä ja nauttia kiireettömyydestä, syödä kaikessa rauhassa ja mennä illaksi kotiin, Riitta Kujala kuvailee. Kuinka ajatukset vaikuttavat mielialaan, 5. Jumppa ja venyttelyt innostavat myös Honkaharjun vanhankodin vaiho-osastolla työskentelevää Heli Rantalaa. Molemmat toivovat, että fyysisen kunnon paraneminen auttaisi saamaan vapaa-ajasta nykyistä enemmän irti. – Jo nyt tuntuu siltä, että syvävenyttely ja kuntopiiri ovat minun juttujani. Grandioosi ihminen ei ole koskaan vapaa. Samoin taide: elokuvat, kirjallisuus ja musiikki koskettavat meitä nimenomaan tunnetasolla ja niiden avulla voi päästä kosketuksiin omien tunteidensa kanssa. – Hyväkuntoinen jaksaa satsata vapaa-aikaan ja silloin hän on pirteä myös työssä. Jokaiselle osanottajalle laaditaan myös henkilökohtainen kuntoohjelma. Ensiksi hieman depression tunnusmerkeistä ja taustoista: Depressiolle on ominaista mm. Mitä merkityksellisempi menetyksen kohde, sitä varmemmin kehittyy depressio mikäli sureminen estyy. Omien tunteiden ja toiveiden välttämättömyydestä ja luonnollisuudesta ihminen ammentaa luovuutensa ja itsekunnioituksensa, sisäisen vapautensa ja eloisuutensa. Noin 20 prosenttia väestöstä sairastuu elämänsä aikana hoitoa vaativaan depressioon. Tietojen analysointi ja raportointi tehdään kesän ja syksyn aikana. Optimaalinen äitisuhde takaa lapselle terveen itsetunnon syntymisen. Lapsen on ollut mahdollista "käyttää" vanhempiaan, koska he ovat olleet hänestä riippumattomia. Toisaalta usein asiayhteyksien oivaltaminen voi aiheuttaa käänteentekevän oivalluksen ja muutoksen myös itsessä ilman terapiaakin. Lisäksi esiintyy kroonista pitkäaikaista depressiivisyyttä, josta on tullut jo lähes luonteen piirre sekä mielialan aaltoilua, jossa depressio vaihtelee eri asteisteisten maanisten jaksojen kanssa. Riitta-Maija Sykkö (KP) Kokkolan seutukunnassa Himangalla, Kannuksessa, Kälviällä ja Lohtajalla on meneillään laaja Hoiva 2008 tutkimus. Toiset ihmiset koetaan osana itseä (narsistinen varaus). Kun kunto paranee, jaksaa enemmän ja silloin liikuntaa voi lisätä, Pia Haara toteaa. – Vaikka hoivapalvelujen tarve ei ole läheskään kaikille kyselyn saajille vielä vuosiin ajankohtainen, kysely antaa viitteitä siitä, mihin suuntaan hoivapalveluja pitäisi kehittää. Yhteyksien luominen toisiin ihmisiin, 9. Kesäkuussa vain alle prosentti miehistä kärsi D-vitamiinin puutteesta, kun kuusi kuukautta myöhemmin joulukuussa osuus oli lähes 40 prosenttia. Lapsen ei ole tarvinnut miellyttää ketään, hän on saanut kasvaa pakottomasti ja ilmaista jokaisessa kehitysvaiheessa omaa itseään. valeitse ja itsekunnioituksen hauraus. Hankkeen vastuullisena toteuttajana toimii Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun sosiaalija terveysalan yksikkö sekä tutkimusja kehitysyksikkö CENTRIA. Kustannuksiltaankin kurssi on yhteiskunnalle edullisempi. (Vastaava voi toteutua myöhemmin terapiassa). Tyypillisin depression laukaiseva tilanne on jokin menetys. Työkirja pohjautuu kognitiivisiin terapiamenetelmiin ja soveltuu hyvin käytettäväksi esim. Molemmat tavoittelevat täydellisyyttä ja minäihanne on korkea. Viikon jälkeen paikka ja vetäjät ovat tuttuja. Lapselle tämä merkitsee mm. Tutkittavien seerumin D-vitamiinin, kolekalsiferolin, pitoisuutta seurattiin vuoden ajan. Tulevaisuudensuunnitelmia ja masennusta ehkäisevät toimet, 10. Ei sitä aikaa kukaan tule antamaan ellei itse pidä puoliaan. Kolmen –kuuden kuukauden kuluttua osanottajien kanssa käydään läpi kunto-ohjelmaa ja tehdään kuntotestejä. Eittämättä hyvä kunto helpottaa pitemmän päälle myös työssä jaksamista ja parantaa koko elämän laatua. Toisaalta masennuksesta ei ole pelkoa, jos omanarvontunto pohjautuu omien tunteiden aitouteen eikä tiettyihin ominaisuuksiin. Vanhetessa luut haurastuvat. Hallitsevana on ahdistava rakkauden menettämisen pelko ja siitä johtuva mukautuvaisuus. Talvella D-vitamiini tulisi saada ravinnosta. Juoksu sujuu, koska sitä varten on harjoiteltu ja varattu voimia. Ilman uusia voimia syntyy oravanpyörä, josta on vaikea päästä omin avuin irti. Se kaiken saa itselleen, Mika Haara vakuuttaa. Liikunta auttaa saamaan puhtia myös vapaaaikaan, eli sen kaiken saa itselleen, toteaa Kirkonmäen päiväkodissa lastenhoitajana työskentelevä Riitta Kujala. Heikkous lohkotaan pois itsestä. Oppituntien aiheet ovat seuraavat: 1. Depressio on toisaalta puolustuskeino itsensä kadottamisen tuottamaa syvää tuskaa vastaan. – Moni valittaa, ettei ole aikaa omalle itselleen. Varsinainen depressiosairaus kestää useita viikkoja, kuukausia, joskus jopa vuosia, mutta voi parantua myös itsestään. Riitta Kujalalle ja Heli Rantalalle kurssin järjestäminen Kokkolassa oli kuitenkin osallistumisen edellytys. Lapsi on ollut äitinsä "ihmelapsi", häntä on ihailtu, mutta ei rakastettu sellaisena kuin hän on. Luuston muodostumisessa tarvitaan monipuolista ravintoa, ennen kaikkea kalsiumia ja D-vitamiinia. Äkillinen hallinnanmenestys suhteessa toiseen voi nostattaa kiihkeän narsistisen raivon. Edelleen yhteistä on terveiden kadehtiminen, voimakkaat mutta halotut aggressiot, alttius häpeään ja syyllisyydentunteisiin sekä loukkaantumisherkkyys. Siksi luuston tarvitsemien ravintoaineiden saanti on erityisen tärkeää kasvuvaiheessa. Irtiotto työpaikalta kotinurkilla Kuntoremontti on suunniteltu samojen periaatteiden mukaan kuin esimerkiksi Härmän tai Peurungan kuntokeskuksissa järjestettävät kurssit. Itsetuntovaurio voi näyttäytyä grandiositeettina (suuruutena), jonka taakse kätkeytyy tragedia. Silloin lopputuloskin on pysyvä. Kurssilaiset nimittäin saavat Kelalta kuntoutuspäivärahaa, joka on pienempi silloin, kun ei tarvitse kustantaa yöpymisiä ja matkoja, Mika Haara toteaa. Yksi hyvä menetelmä on depressiokoulu, joka on tarkoitettu depression ehkäisyyn ja hoitoon ja jonka esittelen lyhyesti jatkossa. Sekä grandioosi että depressiota poteva ihminen täyttää pakonomaisesti sisäistettyjä äidin toiveita, molemmat elävät "sisäisessä vankilassa". Luennoilla ja tietoiskuilla puolestaan perehdytään fyysisen ja psyykkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen sekä terveysriskeihin. Työkirja käsittää kymmenen "oppituntia", joita voi työstää itsekseen tai terapeutin/ammattiauttajan kanssa. Molemmille ilmiöille on yhtäläistä mm. Ylpeys ja häpeä voivat vuorotella nopeasti. Myös säännöllinen liikunta vahvistaa luita. Jos maalia yhtäkkiä siirrettäisiin parilla kilometrillä eteen päin, se jäisi monilta saavuttamatta. – Pelkästään se, että asiat tehdään kiireettömästi, on suuri nautinto, naiset vakuuttavat vesitauolla. Kyselylomakkeet lähetetään tällä viikolla ja niitä lähtee neljään kuntaan noin 2500. sitä, että hänen aggressiiviset tunteensa ovat neutraloituneet, koska ne eivät ole järkyttäneet äidin varmuutta ja itsekunnioitusta. Liikuntaharjoituksilla kohotetaan kuntoa ja annetaan osanottajille vinkkejä siitä, millä keinoin kuntoa voi kohentaa jatkossa. Muina päivinä voi olla rauhassa ilman syyllisyyttä. Vastaukset antavat viitteitä, kenen ne pitäisi järjestää ja miten rahoittaa, selvittää hankkeen projektipäällikkönä toimiva kehittämispäällikkö lehtori Marja-Liisa Hiironen Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun sosiaalija terveysalan yksiköstä. Miellyttävien toimintojen lisääminen, 4. – Jos aikaisemmalla elämäntavalla ei ole jaksanut ylläpitää kuntoa, pitää olla motivaatiota muuttaa elämäntapojaan. Vahva luusto haurastuu hitaasti Luusto kehittyy voimakkaimmin kasvuiässä mutta jatkaa kehittymistä vielä 25–30:en ikävuoteen asti. seuraavat seikat: – alakulo, surun, turtuneisuuden ja ärtymyksen tunne. Silla on suuri merkitys jatkon kannalta. – Ei tänne olisi tullut lähdettyä ilman kurssia. Ruuassa parhaita D-vitamiinin lähteitä ovat kala sekä vitaminoidut maitotuotteet ja ravintorasvat. Hoivapalvelujen tarve selvitetään (KP) Suomalaiset nuoret miehet kärsivät talvisaikaan D-vitamiinin puutteesta, havaittiin hiljattain julkaistussa tutkimuksessa. Jos jonnekin haluaa lähteä, niin se on mukavinta tehdä yhdessä perheen kanssa. Kuinka tekeminen vaikuttaa mielialaan, 3. Toiset ihmiset ja sinä, 8. Nyt on paljon pienempi kynnys lähteä jumpalle venyttelemään tai johonkin kuntopiiriin. Työ vie energian niin tarkasti, että voimia ei riitä enää lähteä lenkille eikä harrastamaan mitään muutakaan liikuntaa. Halveksittavat tunteet kielletään. Grandiositeetti on ihmisen puolustuskeino depressiota vastaan. D-vitamiinia muodostuu iholla auringonvalon vaikutuksesta. Veren seerumista mitattu D-vitamiinipitoisuus oli yhteydessä luun tiheyteen. Depressio voi olla myös tunnetila, joka on ohimenevä. Opi masennuksen ehkäisyja hoitotaitoja. He kaipaavat vaihtoehtoja kävelylenkeille, joilla he ovat tähän asti pääasiassa kuntoaan hoitaneet. Hyviä vaihtoehtoja varmasti löytyy jokaiselle. Mistä oma työkalupakkisi koostuu. Heli Rantala pitää kotipaikkakunnalla järjestetyn kuntoremontin hyvänä puolena myös sitä, että nyt tietää, mitä liikuntamahdollisuuksia ympärillä on tarjolla, minkälaisia jumppaharjoituksia järjestetään ja miltä ne tuntuvat. – Muualle ei olisi tullut lähdettyä, he toteavat. Vaivan tavallisuuden vuoksi ja toisaalta rajallisten hoitomahdollisuuksien vuoksi jokaisen kannattaa pyrkiä etsimään muitakin selviytymiskeinoja. Hankkeen toteutumista ohjaa ja arvioi ohjausryhmä, johon rahoittajat ja osallistuvat kunnat nimeävät edustajansa. – Hitaasti eteenpäin askel askeleelta on turvallinen ja terveellinen tapa aloittaa. Ihannetapauksessa äiti tarjoaa lapselle ystävällisen tunneilmapiirin ja ymmärtää hänen tarpeitaan. Nopealla tempolla saavuttaa valitettavan usein vain väliaikaisia tuloksia ja into hiipuu. Hidas lähtö takaa pysyvän tuloksen Mika ja Pia Haara myöntävät, että elämäntapojen muuttaminen ja kunnon parantaminen vaativat aikaa. Varhaisimmat depression syyt voivat löytyä lapsuudesta, jolloin kysymyksessä on narsistinen vaurio eli itsetuntovaurio. Physio Medicalin työfysioterapeutin Pia Haaran mukaan hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään silloin, kun töiden jälkeen ei jaksa enää lähteä uudistumaan ja keräämään itselleen voimia. Kurssi järjestetään pilottina Kokkolan kaupungin työntekijöille. Tuloksista kerrotaan myös yrittäjille ja yrittäjäksi aikoville koulutustilaisuudessa alan liiketoimintamahdollisuuksista. Terve narsismi syntyy, kun vauva varttuu peilin tavoin heijastavan äidin hoidossa ja äiti suostuu olemaan narsistisesti varattu (narsistinen varaus tarkoittaa sitä, että vauva kokee äidin/toisen osaksi itseään eikä äiti/toinen tunnu oman toimeliaisuuden keskukselta) on käytettävissä ja alistuu hyödynnettäväksi. Pienenä ja heikkona halveksunta on paras suoja omia voimattomuuden tunteita vastaan. Korostuneen grandiositeetin taustalla lymyää kuitenkin aina masennus, joka iskee lamaannuttavana kun jokin menee pieleen. Jotain sen tapaista voisin lähteä kokeilemaan jatkossakin. D epressio eli masennus on tavallinen sairaus. He osallistuvat monenlaiseen liikkumiseen keppijumpasta kuntopiiriin, rentoutusja venyttelyharjoituksiin. Kävelylenkeille vaihtoehtoja Heli Rantalan ja Riitta Kujalan tavoitteena on löytää uusia liikuntavinkkejä. Kuntosalin laitteista en ole niinkään innostunut, Riitta Kujala pohtii. Sekin on hyvä selvittää, tarvitaanko alan yrityksiä nykyistä enemmän ja miltä pohjalta niiden pitäisi toimia, Marja-Liisa Hiironen toteaa. Ongelmien ratkaisu ja tavoitteiden saavuttaminen, 7. Myös kuntapäättäjille ja yrittäjille lähetetään kyselylomake, minkä lisäksi osaa kuntapäättäjistä haastatellaan. Itseys on kadotettu johtuen omien tunnereaktioiden ja aistimusten kieltämisestä. Kurssilla osanottajille tehdään erilaisia kuntotestejä. Lähteet: Miller Alise: Lahjakkaan lapsen tragedia; Koffert Tarja; Kuusi Katriina; Depressiokoulu. Luun tiheys mitattiin lannenikamista ja reisiluusta. Lasta on rakastettu erillisenä olentona, omana itsenään ja samalla lapselle on kehittynyt kyky toisen rakastamiseen. Ellei toinen ihminen käyttäydy toivomallamme tai haluamallamme tavalla saatamme olla joko suunnattoman pettyneitä tai närkästyneitä. Mitä suurempi nuoruudessa saavutettu mineraalitiheys luissa on, sitä hitaammin haurastuminen tapahtuu. Helsingin, Turun ja Jyväskylän yliopistojen tekemään tutkimukseen osallistui 220 miestä iältään 18–20 vuotta. Mitä masennus on, 2. Se merkitsee tinkimistä jostakin, joka on ollut tärkeää. Vuodenajoilla todettiin olevan huomattava vaikutus seerumin D-vitamiinin pitoisuuteen. Grandioosi henkilö voi myös valita puolisokseen depressioon taipuvaisen henkilön ulkoistaen näin oman depressionsa, toisessa sitä on helpompi sietää kuin itsessä. Depressiokoulutusta aitoon tunteiden kokemiseen KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 23.2.2004 11 Yhteystiedot Toimittaja: Riitta-Maija Sykkö (06) 827 2327 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Terveys Vastaanotolla AIRA AAMUVUORI Riitta-Maija Sykkö KOKKOLA (KP) Kokkolalaiset Riitta Kujala ja Heli Rantala toivovat kuntoremontista uuttaa kipinää liikuntaharrastuksiin ja lisää jaksamista etenkin vapaa-aikaan. Kirjoittaja on psykiatri, psykoterapeutti. Hän kaihtaa sellaista, missä ei voi loistaa. Taustalla on se tavallinen tarina: molemmat kertovat jaksavansa työssä ihan hyvin, mutta työpäivän jälkeen olo on ihan kuitti. Ambivalentit tunteet ovat olleet sallittuja jolloin lapsi on kokenut sekä itsensä että muuta sekä hyvänä että pahana. Kuntoremontista kipinää Hyväkuntoinen jaksaa uudistua ja kerätä voimia vapaa-ajalla Riitta Kujala ja Heli Rantala nauttivat kuntoremontista täysillä, vaikka kurssilla joutui myös kunnon rääkkiin. Lisäksi halutaan selvittää, mitä hoivapalveluja kunnat ovat valmiita ulkoistamaan, mitä hoivapalveluja yritykset jo tuottavat ja millaisena yrittäjät näkevät tulevaisuutensa. Joskus depressio voi näyttäytyä pelkästään fyysisin oirein, väsymyksenä, kipuina, ahdistuksena, jolloin tunnistaminen voi vaikeutua ja liiaksi paneudutaan somaattisiin tutkimuksiin. Grandioosi henkilö on äidin "onnistunut" lapsi ja depressiivinen on äidin "epäonnistunut" lapsi. – Keski-Pohjanmaalla hoivapalveluyrityksiä on vähemmän kuin keskimäärin Suomessa. perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa, missä vaan, missä innostusta riittää, myös itseopiskelussa tai ryhmässä.. Grandioosi ihminen on kaikesta kateellinen, jopa muiden ihmissuhteista. Lapsen itsenäistymispyrkimyksiä ei ole pidetty hyökkäyksinä ja lapsi on saanut kokea ja ilmaista tavallisia yllykkeitä kuten mustasukkaisuutta, kiukkua ja uhmaa, koska äiti ei ole tarvinnut häntä omaan "erityistarkoitukseen". Psykoterapiassa se ainakin on mahdollista. Depression aste voi vaihdella lievästä keskivaikean ja vaikean kautta psykoottistasoiseen. Mika Haara vertaa työpäivää maratoniin. Projektin loppuvaiheessa keskeiset toimijat kutsutaan koolle keskustelemaan kyselyn tuloksista ja jatkotoimenpiteistä. Tutkimuksen johtopäätöksinä esitetään, että D-vitamiinin puute on nuorilla miehillä yleinen ja se voi haitata luuston kehittymistä
– Tuuri pitää ansaita, sanoi hän viisaasti lauantain Ässät-tappion jälkeen. Julkinen rakennus lauantaisin pursuaa naisenergiaa. Miltä tuntuu on tietenkin kaikkein yleisin itsestäänselvyys. Tällä hetkellä Baltian maihin asettuvat pääasiassa metallija elektroniikkateollisuuden yritykset, jotka hakevat halpaa alihankintatyövoimaa Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Päättää, että käsittely tapahtuu osin tai kokonaan suljetuin ovin. Myönteisiä tekijöitä ovat myös työvoiman joustavuus ja työvoimakustannukset. Senkö, että maan parhaiden asiantuntijoiden laatima raportti oli huono. Siitä mitä lukijoille ja katsojille tarjotaan. Myyntijohtaja Janne Lehtimäki johtaa Nordean Latvian toimintoja Riiassa. Mitä miehet opiskelevat kansalaisopistossa ja sen jopa yliopistoon ylettyvillä kursseilla. Usein on niin, että ellei kustannuksia voida alentaa, koko yrityksen toiminta loppuu. Söderman toimii nykyisin Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajana ja hän kantaa huolta myös suomalaisen rikosjournalismin tasosta. Suurkaupungin ainoa perinteinen tavaratalo on aivan kaupungin keskustassa. Monet valmentajat vetoavat vastaavassa tilanteessa huonoon tuuriin ja odottavat kiihkeästi milloin kiekko alkaa pomppia omaan lapaan. Tähän asiaan tuskin palataan enää millään vaalikaudella tai ainakaan niin kauan, kun Suomi on mukana Emussa ja Suomen Pankki on aktiivinen osa Euroopan keskuspankkijärjestelmää. Kuva: Lehtikuva/arkisto/Sari Gustafsson Urheilusta harvoin kuulee suuria viisauksia tai ajatuksia. Myös niiden ammattimainen kuvaaminen vaatisi sellaisia resursseja, joita tuskin kovin monelta televisioyhtiöltä löytyy. Mutta missä ovat miehet. Yleistä mielenkiintoa herättävät istunnot haluttaisiin avata kokonaan kameroille ja kuvata ja lähettää suorina lähetyksinä. s Yhdistyvästä Euroopasta puuttuu KARJALAISEN mukaan innoitusta ja suurta johtajuutta Vaikka EU-keskustelun ykkösasiaksi mediassa puoliväkisin vängätään puhemies Paavo Lipposen (sd.) poliittista tulevaisuutta komissiossa, suomalaistenkin kannalta ongelmat ovat aivan muualla eivätkä henkilöidy mieskohtaisesti Lipposeen. Tähän saakka työrauhakäytäntö on ollut suomalaisissa oikeussaleissa lähes rikkumaton. Luovaa kirjoittamista harjoittelevat naiset tahtovat löytää sanat tunteilleen ja tiedoilleen. Mitä se sieltä oikein mahtaa hakea. Hän opettaa pojille breikkaamista. Yritykset siirtyvät jo Baltiasta eteenpäin Valko-Venäjä houkuttelee hullunhalvoilla työvoimakuluilla Suomi näkyy myös Latviassa. Uskon, että plussapuoli kasvaa vielä EU-jäsenyyden myötä, Lehtimäki arvioi. Seitsemän naista ja sama alkaa alusta. Suomalaisten suorat investoinnit Latviaan olivat viime syksyn tilastojen mukaan lähes 210 miljoonaa euroa. Stockmann on sijoittunut Tallinnan lisäksi myös Riikaan. Kirjoittajat taas, että haa, me taas teemme taidetta… ja kaikki nauravat makeasti. Erittäin myönteistä on bisneksessä oleva draivi. Baltiasta ei tullut high tech -aluetta Kolmessa Baltian maassa toimi aktiivisesti tällä hetkellä noin tuhat suomalaisyritystä. Von Hertzenin mukaan yritysvirtaa Baltiaan ei pitäisi arvostella niin kovin sanoin kuin Suomessa tehdään. O n lauantai. Kaliningradissa valmistetaan jo mm. Ammattitaitoiset toimittajat löytävät olennaisen pitkistäkin oikeusistunnoista ja laajastakin materiaalista ja osaavat kertoa keskeisen ja tärkeän sisällön tiivistettynä lukijoille ja katsojille. Meillä on kasvatustieteen pro-seminaari meneillään. Joskus urheilu-uutisissa on juonta, ajatuksia, joita voi soveltaa kaikkeen elämään. Sitä paitsi Riika on miljoonaja kulttuurikaupunki. Hetken kuluttua he huomaavat paljon yhtäläisyyksiä omissa harjoituksissaan: kirjoittamistahan mekin, mutta meillä on tiede mukana. Viimeinen lähijakso, naiset vastaavat ja kertovat opiskelustaan. On luonnollista, ettei lasten ja nuorten usein arkaluontoisia asioita haluta kaikkien tietoon. Tietenkin. Mihin ovat miehet kadonneet tunne-elämää ja sivistystä jakavilta kursseilta. Selkossa istuvat Volasen ja Laajavan lisäksi Jaakko Kalela, Pauli Järvenpää ja Markus Lyra. s KAUPPALEHDEN kolumnisti Ilkka Lampi pitää järjen voittona sitä, että hallitus on vetänyt pois eduskunnasta esityksensä Suomen Pankin voittovarojen jaon muuttamisesta. Kaliningrad on irrallinen saareke Venäjää Puolan ja Liettuan välissä. Valko-Venäjällä näin ei tapahdu, sillä kuri maassa on kova. – On luonnollista, että yritykset hakevat alhaisempia tuotantokustannuksia. Lukion pihalle alkaa tulla auto toisensa jälkeen. Uskallan tulkita näitä naisia: he hakevat tietoa, kokemuksia onnistumisesta (haa, minä selvisin vaikka en olekaan ennen juuri kouluja käynyt!). Euroopan unionin ja eduskunnan entinen oikeusasiamies Jacob Söderman on oikeassa, kun hän sanoo, että käräjien tapahtuman aikainen kuvaaminen häiritsee oikeudenkäyntien päätarkoitusta. Tämänkertainen ongelma aiheutui siitä, että vihreiden tähtipoliitikko Hautala olisi halunnut saada nähtäväkseen ulkoja turvallisuuspoliittiselle valiokunnalle (utva) laaditun selvityksen Suomen turvallisuuspoliittisen ympäristön kehityksestä. Päätös salata virkamiesraportti herätti heti tuoreeltaan ärtymystä. Latviassa toimii Finpron mukaan noin 250 suomalaisyritystä. Jos istunnot kuvattaisiin suorina, hyvä käytäntö ja tarkoitus romuttuisi. Virossa virallinen keskituntiansio on 4 euroa, Latviassa 3 euroa ja Liettuassa 3,5 euroa. Se ei kai hyödytä ketään, von Hertzen muistuttaa. Kerrotaan mitä opiskellaan, mihin tahdotaan harjaantua, mikä kaikessa tässä oppimisen ja kehittymisen halussa on hauskaa, mikä vaikeaa. VARPU VILKUNA S amaan aikaan kun suomalaisyritysten virta Baltian maihin jatkuu, ovat myös Valko-Venäjä ja Venäjään kuuluva Kaliningrad alkaneet houkutella yhä useampia yrityksiä. Kuka tahansa voi seurata niin rikoskuin siviilijuttujen käsittelyä paikan päällä ilman erillistä akreditointia tai lupaa. Suomalaiset ovat enenevässä määrin kiinnostuneita myös Kaliningradin alueesta. Von Hertzenin mukaan suomalaisyritykset ovat nyt selvästi päässeet ” Tallinnan muurien yli” ja ovat suunnanneet katseensa etelään. Tänne tulee vielä pörssiyhtiöitäkin, mutta erityisesti pienempiä metallija elektroniikka-alan yrityksiä. Terve, mitä te opiskelette, kysyn. Myöhemmin keittiöön tulleet opiskelevat luovaa kirjoittamista ja ovat yhtä innoissaan kuin yliopistoon opintoviikkoja suorittavat kasvatustieteilijät. Niin on tapahtunut aina, myös pohjoismaiden välillä. – Enää suomalaisyritys ei välttämättä sijoitu Baltiaan Viron kautta, vaan suoraan Latviaan tai Liettuaan, von Hertzen sanoo. Missä ovat miehet. Nimellisesti yrityksiä on huomattavasti enemmän, pelkästään Viron suomalaisyritysten listassa on jo tuhat nimeä. Yhteystiedot Päätoimittaja: Matti Kalliokoski (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Maanantaina 23.2.2004 s KESKIPOHJANMAA 12 s. Suomalaisen Kauppakillan puheenjohtajana toimiva Janne Lehtimäki uskoo EU-jäsenyyden vauhdittavan suomalaisyritysten sijoittumista Latviaan. Tavallisten suomalaisten sanotaan olevan henkisesti kaukana EU:sta, mutta ei politiikan ylätasanteellakaan mene kuin kohtuullisesti. Asiaa voimakkaasti ajanut toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos (r.) ilmoitti keskiviikkoiltana vetävänsä esityksen eduskunnasta. Hiippailen pitkin Nivalan lukiota ja tajuan: naiset täyttävät talon lauantaisin erilaisilla kursseilla opiskellen. Tuolta kuuluu harmonikan soittoa: ja kas, tyttölapsi siellä ottaa soittimestaan irti upeita slaavilaisen kaihoisia tunnelmia ja tuntoja. Mitä muuten utva halusi tosiasiassa salata. Keskity siihen! Näin se on edelleen urheilussa ja monessa muussa. Teollisuustyöläisen tuntipalkka Valko-Venäjällä on ainoastaan 1.30 euroa. Kohta keittiöön tulevat toisen kurssin kurssilaiset. Jouko Pensaari Tuuri pitää ansaita Missä ovat miehet. Jokerien kakkosvalmentaja Waltteri Immonen, ykkönen eli Hannu Jortikka ei vaivaudu tappion eikä aina voitonkaan jälkeen haastatteluihin, ei vieritä epäonnistumisia tuurin piikkiin. Täällä tehdään töitä kunnianhimoisemmin kuin Suomessa. Demokratiassa ei toimita noin, mutta toisaalta kaikki tietävät, ettei Suomi ole avoin yhteiskunta ulkoja turvallisuuspolitiikassa. Jokeriryhmä on rämpinyt kuluvan kauden SM-liigassa ja pahiten on tökkinyt maalinteko. Jouko Pensaari Oikeussali ei ole näyttämö Iloinen eläkeläinen, entinen oikeusasiamies Jakob Söderman ei halua televisiokameroita häiritsemään oikeusistuntoja. Kymmenkunta noin kymmenvuotiasta poikaa temmeltää siellä jytämusiikin tahtiin reilun parikymmpisen ohjaajansa kanssa, jolla ei näytä olevan luita lainkaan. Kirjoittaja on nivalalainen toimittaja ja kirjailija Mielipide Päätoimittaja: Matti Kalliokoski (sij.), Lassi Jaakkola (vapaalla) Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Jyrki Aro (vast.), Hanna Kauppinen Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus s KALEVAN päätoimittaja Risto Uimosen mielestä Suomi on edelleen salailun luvattu maa. Tirkistelijät ja muut uteliaat voivat seurata paikan päällä istuntoja. Valokuvaajat ja televisiokuvaajat ovat voineet tehdä työtään odotushuoneissa ja salissakin ennen istuntojen varsinaista alkua, mutta istuntojen aikana kamerat ovat olleet laukuissa ja kuvaaminen kiellettyä. Neuvostoajan ajatusmallit kummittelevat yhä poliittisen eliitin päässä. Talo hiljenee. Haastattelutilanteissa sekä kysymykset että vastaukset voi ennakoida. Missä ovat miehet. Sen sijaan liikesalaisuuksiin ja tutkinnallisiin syihin vetoaminen on usein hätävarjelun liioittelua. Suomalaisessa oikeuskäytännössä todistajat eivät voi seurata ennen omaa todisteluvuoroa istuntoa. Kahvi tuoksuu. Jos kysymys on alaikäisten asioista tai liikesalaisuuksista, käräjätuomari voi rajoittaa julkisuutta. Tiedättehän nuo olkapäänsä ja päänsä varassa pyörivät pojat, joiden kävely musiikin tahdissa muistuttaa notkeaa katkokävelyä! Ihanaa, orastavaa miesenergiaakin sentään on jossain sopessa tätä hienoa rakennusta. Ja he haluavat tulla myös ammatissaan paremmiksi ja taitavimmiksi hallitessaan myös tiedon tunteen ja empatian lisäksi. – Plussapuolia täällä on enemmän kuin miinuksia. Innostuksen puna poskillaan pikkumiehet pyörivät taidokkaasti, iloitsevat onnistumisestaan ja ovat ylpeitä uudista taidoistaan. vaatteita eräille suomalaisyrityksille noin kolmen euron tuntipalkoilla. Ammattiesiintyjät hallitsevat kaikki näyttämöt, mutta useimmat ihmiset joutuvat puolipaniikkiin jo tavallisen kameran edessä. Lähes diktatuurisin ottein hallittu Valko-Venäjä houkuttelee tuotannollista toimintaa harjoittavia suomalaisyrityksiä hullunhalvoilla työvoimakustannuksilla. Pentti Väistö Kirjoittaja on STT:n kirjeenvaihtaja Budapestissa. tammikuuta, jolloin se esiteltiin utvalle, eikä sitä herunut myöhemmin myöskään kansanedustaja Hautalalle, erillisestä pyynnöstä huolimatta. – Virta Baltiaan jatkuu. Lehtimäki on ollut Riiassa kaksi vuotta ja edessä on toinen kaksivuotisjakso. Oikeudenkäynnit eivät ole viihdettä vaan niissä käsitellään yksilön ja yhteiskunnan kannalta vakavia asioita. Tällaisia kysymyksiä nousee mieleen, kun asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä. Ja notkeaakin notkeampi ohjaaja jakelee heille kannustavia huudahduksia. Kurkistan jumppasaliin. Baltian maissa tuntiansioiden arvioidaan olevan virallisia lukuja korkeammat, sillä palkkoja maksetaan varsinkin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä myös ruskeissa kirjekuorissa ohi palkanlaskennan. Saatesanoissa lienee suuren luokan virhe. Myös tutkinnallisista syistä varsinkin pakkokeinoistuntoja, omaisuuksien takavarikkoja ja vangitsemisia, käydään julkisuudelta piilossa. Poikkeuksellisen viisasta päätöstä ministeri saatteli unholaan saatesanoilla "tähän asiaan ei palata tällä vaalikaudella". EU:ssa teollisuustyöntekijän keskituntipalkka on 22 euroa. Kas, tuolta kuuluu iloinen jytke ja puhina. Nordean toimitilat ovat kaupungin parhaalla paikalla, aivan Vanhan kaupungin portilla. Tuntematon samurai tiedosti jo vuosisatoja sitten saman asian. Stockmann, CityMarket, Rauta-Kesko, R-kioski, Prisma, Nordea ja Sampo ovat kaikki tuttuja nimiä etenkin maiden pääkaupunkien kaduilta. EU tuo mukanaan lisää turvallisuuden tunnetta vaikka ei pikaisesti poistakaan ongelmia: talousrikollisuutta, korruptiota ja lahjontaa. Yksi tavattoman reipas nelitoistias poika istui luovan kirjoittamisen kurssilla kiinnostuneena ja väitti vielä viihtyvänsä ja saavansa hakemaansa. Pojat ovat taitavia ja ohjaaja tietenkin kaikkein taitavin. Väki astelee sisälle rakennukseen ja etsivät sopivan tilan. Kuva: STT/Pentti Väistö O ikeudenkäyntien televisiointi on herättänyt vilkkaan keskustelun. Lounastauon aikana siiven pikkuisessa keittiössä on iloista puheensorinaa. Suoria usean tunnin televisiolähetyksiä on käytännössä mahdoton toimittaa. Oikeusistunnot ovat pääsääntöisesti julkisia. He ovat tekemässä päätöksiä meidän elämästämme. Jäljelle jää kaiken selittelyn jälkeen vain taistelu. Palvelusektori kasvaa näkyvästi Myös suomalaiset palveluyritykset ovat näkyvästi esillä Baltiassa. Myös monissa muussa länsimaassa kynä ja muistilehtiö ovat ainoita välineitä, joita toimittajat ja piirtäjät voivat oikeussalissa käyttää. Ovatko muutamat harvat miettimässä entistä vetävämpiä myyntistrategioita firman piikkiin, ja loput kotona miettimässä, että mitä ihmettä varten tuo emäntä on niin kiinnostunut espanjankielestä, kasvatustieteestä (meillähän on jo aikuiset lapset!), englanninkielestä tai luovasta kirjoittamisesta. Tarkoituksenahan on totuuden esille saaminen ja oikeudenmukainen osapuolten kohtelu. Paperia ei luovutettu julkisuuteen 28. Heitä ei kerta kaikkiaan ole. Kymmenkunta naista on siellä availemassa jugurttipurkkejaan ja syömässä leipiään. Se on selvää, ettei Baltiasta tullut eikä tule high tech -aluetta, arvioi vientikeskus Finpron Baltian toimintojen johtaja Jorma von Hertzen Riiasta
Jo pelkästään lapsen sosiaalisen osaamisen kehittymiselle asian pohtiminen olisi tärkeää. Negatiivinen tapporaha vähintään sakko ja rahallinen korvaus langennee asetta käyttäneille aikanaan maksettavaksi. Jättöpuun latvasta kotkan silmä tavoittaa yhä laveampia näköaloja konehakkuiden edetessä. Jostakin hän sai kaivettua sen verran rahaa, että pääsi yksityisen lääkärin vastaanotolle. Intoa lähialueviennin kasvattamiseen lisää paitsi Venäjän talouskasvu myös suomalaisten aikaisemmat kauppasuhteet ja hyvä markkinatuntemus. Keski-Pohjanmaa on perinteisesti ollut vahvaa maatalousseutua, mutta täälläkin näyttää olevan runsaasti ihmisiä, jotka eivät kotimaisen maatalouden merkitystä halua tai osaa ymmärtää. Toiseksi sitä, että valtion toimin toteutetaan alueellisten tuloerojen kasvua ja heikennetään taantuvien alueiden kehittämisedellytyksiä, kun sitä näillä alueilla tulisi erityisesti vahvistaa. se, että lapsi harrastaa jotakin kivaa tai muodikasta. Lapsen kehityksen kannalta ei ole ratkaisevaa se mitä lapsi harrastaa. Kunta olisi ehkä paras yhteisö hautapaikkojen myyjäksi tai luovuttajaksi. Malli luo epätasa-arvoa tulonsaajien ja maaja seutukuntien kesken. Snellman-kodilla. Yllätysnumerona saimme kuulla Airolan tyttöjen musisointia. Ero on melkoinen. Jokainen kuntalainenhan on kunnan jäsen, mutta eri uskontoja ja seurakuntia on lukuisia eikä kaikille voida antaa omaa hautausmaata. Kyse ei ole ainoastaan halpatuotannosta, vaan Kiinan määrätietoisena tavoitteena on edetä myös kehittyneemmän teollisuustuotannon alalla. Hyväksytään esim. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Toivottavasti me emme halua rapauttaa sitä kivijalkaa, jolle suomalainen identiteetti ja yhteiskunta on rakentunut vuosikymmenten ajan. Vaikka maataloutta puoltaviakin lausuntoja on nähty, ei voi kuin hämmästellä, kuinka helposti jotkut ovat sitä myös polkemassa alas. Pääkaupunkiseudulle on suunnitteilla uusi oopperatalon tapainen "syömäri". Tarkastelemalla esitystä käytännön tasolla, selviää se, että suurituloisimmat, 50 000 €/kk ansaitsevat saavat yli 9 %:n tulonlisän nykyveroasteella käteen jääviin tuloihinsa nähden ja Lehtisen esittämällä 6 254 €:n tulotasollakin 7,3 %:n lisän. Hyvänä esimerkkinä on eräs vanha mies, joka aikoinaan antoi terveytensä puolustaessaan maatamme. Kun maakunta tyhjenee ihmisistä ja hiljenee, niin metsän elävät laajentavat ja lisäävät reviirejään. Tulevaisuuden Tsitsikovit ovat jo liikkeellä. Tuettu maatalous on kyennyt takaamaan meille lähellä tuotetut, turvalliset elintarvikkeet, minkä luulisi olevan meille keskipohjalaisillekin sydämen asia. Samalla on hyvä muistaa, että pienikin osuus Kiinan valtavilla markkinoilla tarkoittaa suomalaisyrityksille merkittävää uutta avausta. Eliölaji nimeltä ihminen jää globalisaation jalkoihin. Eduskunnasta KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 23.2.2004 Keskipohjanmaan mielipidesivuilla on käyty mielenkiintoista keskustelua suomalaisesta maataloudesta ja sen tukemisesta. Ääni vain on liian hiljainen. Keskustelussa on painottunut pelko siitä, että suomalainen teollinen tuotanto siirtyy entistä voimakkaammin alhaisen kustannustason maihin. Vanhempi sanoo edelleenkin perheessä, mitä lapsi harrastaa ja mitä ei. Eihän se niin pitänyt mennä. Pienet Cortén tanssijalupaukset antoivat mallia meille vanhemmille, Hollihaan pojat lauloivat sydämiin. Kiinassa panostetaan erityisesti teknisten alojen huippuosaamiseen. Onneksi autioituneesta jokivarren nauhakylästä varmaan löytyy hulvaton Nozdrev, joka tarjoaa yösijan, levon ja hapankaaliaterian lisäksi hyvinvoivalle matkalaiselle mahdollisuuden vaikkapa hirven metsästykseen, fasaanitai peltopyyjahtiin. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Suomen kansaa hallitusta myöten nöyryytettiin perusteellisesti sotavuosina. Kulkuri KOKKOLA Tärkeämpiä rahareikiä kuin musiikkitalo N uhjuiselta vaikuttava täytetty kotka levittelee siipiään etusivulla (uutinen Kp 17.2.). Paketti pysyi hyvin koossa Simodeuksen ohjaimissa ja kummikoulumme Halkokarin ala-asteen oppilaiden auttaessa tarjoilussa. Hyvätuloinen, 50 000 €/kk, saa em. Mikä pelasti Suomen miehitykseltä. Vaikka kova pakkanen paukutteli ulkona, loivat lapset ja nuoret lämmintä tunnelmaa. Ne tulevat viemään vuosi vuodelta yhä enemmän yhteiskunnan varoja, joille löytyisi tärkeämpääkin käyttöä. Pitänee hakea kirjahyllystä kerrattavaksi Nikolai Gogolin Kuolleet sielut. Elämisen mahdollisuutensa, parhaat vuotensa, työpaikkansa ja tukiverkostonsa menettäneitä Koti-Pohjanmaan asukkaita eivät rauhoitussäännökset ja -lait koske. Jos me olimme oikeassa, että sodimme kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta, miksi jouduimme maksamaan valtavat sotakorvaukset ja vieläpä luovuttamaan maata Venäjälle. Miksi viinaveron alennus maksatetaan eläkeläisillä. Perheessä ei demokratialle harrastuksienkaan kohdalla ole sijaa kuin mielipiteen ilmaisun ja hyödyn pohtimisen osalta. Tämä tarjoaa väistämättä mahdollisuuksia paitsi suomalaisosaamisen vientiin myös kiinalaisosaamisen hyödyntämiseen yhteishankkeissa suomalaisissa yrityksissä, tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa. Heikki Häyrynen NIVALA Maaseutualueille kelvoton veromalli Päätöksentekijöille näyttää asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen olevan täysin ylivoimainen tehtävä. Paikallinen KOKKOLA Skeittaajien vanhemmille Olisiko talvija jatkosota ollut vältettävissä. Menestystä kansainvälisiltä markkinoilta MARKKU KOSKI lyhyet Kiitokset mahtavista esityksistä Kokkolassa Ystävänpäiväjuhlassa 11.2. Meidät uhrattaisiin, jos jokin suurvalta olisi sillä pelastettavissa. Jos pienituloisien asemaan esitetään kohennusta, asia tyrmätään rahapulaan vedoten. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Se on ratkaisevaa minkälaiseen seuraan ja edelleen arvomaailmaan lapsi harrastuksessaan joutuu tai pääsee. Peräkylän ihmisillä ei ole mitään musiikkitaloakaan vastaan. Kaskikaudelta peräisin olevat vanhat koivikot valkoselkätikan asuinalueina kun ovat loppumassa. Hinta oli moninkertainen. Tämä merkitsisi valtion ja kirkon erottamista toisistaan. Kirjoittaja on kärsämäkinen kansanedustaja (kesk.) ja eduskunnan I varapuhemies. Laajamittainen vientitoiminta Kiinaan ja muualle Aasiaan edellyttää paikallisten kulttuurien ja liiketoimintakäytäntöjen osaamista ja hyvää kielitaitoa. Peräkylän ihmisiä me olemme Helsingistä päin katsottuna. Koska ikää oli jo runsaat 80 vuotta, ei voitu odottaa niin kauan. Onkohan se viisasta. Sitä vastoin esittelyssä mainittu alle keskituloinen (1563 €/kk) tulonsaaja saa esitetyssä mallissa tulonlisää nykyveroasteella käteen jäävään palkkaansa vain oin. Kyse ei ole ainoastaan maanviljelijöistä vaan myös laajasta elintarviketuotantoverkosta sekä kunnossapidon ammattilaisjoukosta, joiden työpaikat keikkuvat uhkaavalla vaakalaudalla, jos Suomessa yhä yleistyy ajatus siitä, että hinta ratkaisee ja muuten on sama, miten elintarvikkeet tuotetaan. Useimpien vanhempien pohdinta siitä mitä lapsen kannattaisi harrastaa, jää hyvin pinnalliseksi. Syrjäkylän asukkailla ei mahdollisuuksia nauttia palatsien palveluista. Kolmanneksi sitä, että Lehtisen mallin mukaisilla veronkevennyksillä saavutetaan vain murto osa siitä työllistävän kotimaisen kysynnän kasvusta mikä saavutettaisiin esim. Ilmeisesti myös lumilautailijoiden se porukka, joka täyttää hiphoppareiden pukeutumisja kielitunnukset, kuuluu tähän ryhmään. Erkki Tunkkari KOKKOLA Syyllisiä etsitään Elämisen mahdollisuutensa, parhaat vuotensa, työpaikkansa ja tukiverkostonsa menettäneitä Koti-Pohjanmaan asukkaita eivät rauhoitussäännökset ja -lait koske. Kirjoituksista saa sellaisen kuvan, että meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin joko antautua tai taistella. Onneksi mainitulla linnulla on siivet, mikä takavuosien suojelukeskustelussa pyrki unohtumaan. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Yritysten verkostoituminen ja erilaisten vientiorganisaatioiden tuki ovat erityisen tarpeellisia pyrittäessä Itä-Aasian markkinoille, joista kokemuksemme ovat vähäiset ja joiden kansalliset ominaispiirteet leimaavat voimakkaasti myös liiketoimintaa. Elikoita suojelee laki. "Oikeat" hiphopparit tuntee myös pukeutumisesta ja tietystä "kielestä", jolla asioita ilmaistaan. Metsästystoimeen liittyy monia säädöksiä, joiden soveltamisessa ei metsästäjiä asianosaisia jäävätä. Pohjoisen ulottuvuuden kehittäminen avaa mahdollisuuksia yritysten yhteistyölle ja vientitoiminnalle. Kolmekin juttua (Kp 15.2.) käsitteli vanhaa ja vakavaa asiaa. ruuan alv:n poistamisella ja muiden välttämättömyyshyödykkeiden alvkannan alentamisella. Eli malli keskittää lasketusta noin 2,6 miljardin €:n suuruisista veroalennuksista pääosan lukumäärältään suppealle hyvätuloisten ryhmälle. Vaikenevatko valittajat sitten. Hirvenmetsästystä suunnitellessaan he kylmän rauhallisesti osaltaan päättävät tiellä liikkujien elämän tai kuoleman kysymyksistä, taimikoiden kohtaloista ja muustakin ilman omavastuuta. Keväällä EU:n laajentuessa kakun jakajia on tulossa lisää, leipojista ei taida olla tietoa. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Olen tutkinut sotahistoriaa vain vuosilta 1939-45, Suomen Rintamamiesten divisioonan vaiheista. Simultaanitulkkeja kyllä tarvitaan lisää, mutta heidän tehtäviään ei voi hoitaa etätyönä Lestijärveltä tai Halsualta. Kaksiteräinen miekka KOKKOLA Tasa-arvoa uskontojen kesken Te, jotka veitte koristeen ystävänpäivän iltapäivällä kerrostalosta Kokkolan Pikiruukissa. Stenberg lauluillaan. Myös meitä tavallisia kuluttajia, jotka ovat valmiita maksamaan nimenomaan kotimaisista elintarvikkeista hieman enemmän, on paljon. mallissa verokevennystä 2 000 €/kk ja pienituloinen 62 €/kk. Vaara syvällisemmästä vaikutuksesta kuitenkin on suuri, ja se vanhempien kannattaisi kasvatuksessaan tai päätöksissään huomioida. Taistelimme, ja saavutuksena on nyt Suomi, jossa on hyvä asua. Siitä on tulossa samanlainen Moolokin kita kuin on oopperatalo. Ollaanko varmoja, että tarvittaessa meitä autettaisiin. Asiat pitäisi laittaa tärkeysjärjestykseen. Ihmetyttää, kun Lindström antaa kirjoituksessaan sellaisen kuvan, että sodat olisivat olleet vältettävissä. Jos me parinkymmenen vuoden päästä juomme Suomessa itäeurooppalaista maitoa ja syömme tanskalaista sianlihaa, on aika kysyä, tähänkö todella halusimme tulla. He matkaavat "Suomessa tai Euroopassa" pitkin rappeutuvia teitä EU:n nimeen kuolleita sieluja kysellen. Erityisesti pienet, vientiä aloittavat yritykset tarvitsevat kumppaneita. Tuskin. Todellista uskonnonvapautta olisi myös, jos kaikki uskonnot olisivat tasavertaisia jäsenmaksujensa keräämisessä, ettei joillakin olisi siihen verotusoikeutta. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. EU pyrkii helpottamaan ihmisten liikkuvuutta yli rajojen, miksei siis myös luontokappaleiden. Ainakin minä olisin erittäin huolestunut, jos näkisin että lapseni skeittaa tai on jo siirtynyt "ydinjengiä" matkivaksi pukeutumiseltaan ja kielenkäytöltään. Ei tarvitse kuten valkoselkätikan tapauksessa yrittää tapella luonnon omaa kehitystrendiä vastaan. Toteutus kun merkitsee verohelpotusten merkittävää keskittämistä hyvätuloisille sekä epätasa-arvoista jakautumista maan eri osien kesken. On surkuhupaisaa väittää, etteivät tv-lupamaksut kalliiden rakennusten myötä nousisi. Kuvitus: Jukka Lehojärvi K iina-ilmiöstä on keskusteltu viime kuukausina paljon. Kokemusta edusti seurakunnasta P. Eliisa Myllykangas TOHOLAMPI Kuluttajat barrikadeille suomalaisuuden puolesta Myös meitä tavallisia kuluttajia, jotka ovat valmiita maksamaan nimenomaan kotimaisista elintarvikkeista hieman enemmän, on paljon. Samalla suomalaisten on hyvä pitää esillä pohjoisen ulottuvuuden näkökulmaa, joka korostaa Suomen, Ruotsin, Norjan ja LuoteisVenäjän keskinäistä sijaintia ja asemaa myös suhteessa Euroopan unioniin. Näin ei silti näytä olevan, vaan juuri maatalous otetaan mieluusti hampaisiin, kun kateuden katkerat suut puhuvat siitä, ketä Suomessa avustetaan ja miksi. Kuuluin itse siihen. Miksi saksalaiset polttivat koko Lapin läänin, vaikka tiesivät, että olivat siinä vaiheessa hävinneet sodan. Ahma juoksee päivässä muutaman jokilaakson poikki. Yhtenä osoituksena on Lapin sota, johon itsekin jouduin. Viime vuosikymmenellä suuri osa tekstiili-, vaatetusja kenkäteollisuudesta siirtyi pois Suomesta, ja nyt suuntaus on voimistunut erityisesti elektroniikkaja mekaniikka-alalla. Nyt ollaan jälleen liittoutumassa Euroopan unioniin perustettavaan sotilasliittoon ja sitä kautta Natoon. Suomeenkin on valitettavasti rantautunut joitakin Amerikan alakulttuureita, joissa näkyvänä piirteenä on joku harrastus, vaikka skeittailu tai breakdance. Eliölaji nimeltä ihminen jää globalisaation jalkoihin, kirjoittaja ennustaa. Yhteiskunnallisesti ja laaja-alaisesti tämä merkitsee ensinnäkin sitä, että valtiovallan toimin edistetään kotitalouksien tuloerojen kasvua ja kansan kahtiajakoa. Sirkka-Liisa Lindström oli täysin eri mieltä eversti Sampo Ahton ja Seppo Teirikankaan kanssa. Että näin meillä palkitaan. Epäilen. Lisäksi tulisi turvata vientiin panostavien yritysten rahoituspohja. hiphoppareihin, joiden arvomaailmassa tärkeintä on "olla cool", "hengailla ympäriinsä", kuunnella rapmusiikkia ja pitää tavallista yhteiskuntaa ja -elämää "skeidana", Huumeet ovat osa kulttuuria, koulunkäynti ei kiinnosta eikä töihin meno, lojutaan, skeitataan ja vetelehditään. Meistä on kohtuutonta tehdä maksumiehiä. Tarkemmin analysoituna malli paljastuu kuitenkin toteutuskelvottomaksi. Päätöksen tekee aina perheen viisain jäsen. Tutkivaa journalismia ei heidän kohtalonsa jaksa kiinnostaa; tärkeämpää on virittää keskustelu kotkien lajimäärityksestä. Kuva: Clas-Olav Slotte Veronmaksajain Keskusliitto ry:n toimitusjohtaja Teemu Lehtisen esitys tuloverokevennysmallista on toteutuskelvoton. Annoitteko sen hyvällä omallatunnolla edelleen ystävillenne. Markkinaosaaminen ja joustavuus ovat väistämättä onnistuneen vientitoiminnan edellytyksiä. Hän kertoi kärsineensä kovista vatsakivuista. Rantatonteista voidaan käydä kauppaa tai vaihtaa hevosia... Kiinan ja muiden Itä-Aasian maiden lisäksi suomalaisten yritysten kannattaa vahvistaa asemaansa Venäjän ja muiden voimakkaasti kasvavien maiden markkinoilla. Sekä suoraan että välillisesti suomalainen maatalous työllistää huomattavan määrän ihmisiä. 13 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Rauhoitetun ja luvatta ammutun lin nun ampuja on hakusalla. Ojitusalueet ja metsitetyt pellot ynnä muut taimikkometsät tarjoavat lisääntymispaikkoja, suojaa ja ravintoa riistaeläimille. Teatteri Iltatähti kutitteli esityksellään nauruhermoja. Kuinka olisimme voineet saada vieläkin paremman maan, kuinka se olisi voinut onnistua. Malli näyttää pikaisesti silmäiltynä hyvältä. Skeittiharrastuksen ydinporukka kuuluu yhteen alakulttuuriin, ns. Rakentakoon Helsinki palatsinsa ja maksakoon myös niistä aiheutuvat kustannukset. Eiväthän huonot arvot kaikkiin lapsiin tartu, skeittailua voi harrastaa tekniikkalajinakin. Eli Lehtisen mallissa verokevennyksen suhteellinen etu hyvätuloisen hyväksi on peräti 80 %. Kiina on yksi tuotannon vastaanottajamaista. Pienituloisten tulonlisä olisi euroissa vain noin 3 % suurituloisten saamasta. Olavi Finnilä TOHOLAMPI Mikä on totuus?. Jos ruokakassi onkin kuluttajalle tuolloin muutaman sentin tai euron edullisempi, on muutoksen hinta muuten liian kova. Ulkomaisen sähköyhtiön valaiseman pöydän ääressä lyödään korttia. Miksi teitte sen. Kiinassa ja muissa Itä-Aasian maissa on Suomelle paljon myös mahdollisuuksia. Pääsyä tutkimuksiin hän olisi joutunut odottamaan jopa kolme kuukautta. Päätöksien taustalla luonnollisesti on huolellinen analyysi siitä mikä kehittää lasta hänen aikuisena tarvitsemallaan tavalla. Ääni vain on liian hiljainen, kirjoittaja arvelee. Ilkeyttään he sen tekivät. Maataloutta tuetaan, mutta Suomen valtio tukee ainakin välillisesti myös useita muita aloja. Ja minkälaisen arvomaailman kohtaamiseen lapsi harrastaessaan, useimmiten valmistautumattomana ja ilman kykyä asian kriittiseen tarkasteluun, joutuu. Marja-Leena Mattila,aluevastaava Irti Huumeista-Kokkola Upeeta! Erkki Peltolan kanssa (Kp 18.2.) olen samaa mieltä hautapaikkamaksuista ja valtion ja kirkon erottamisesta toisistaan. Jäljillä ollaan KOKKOLA Varkaus iloksi. Jokainen maksaisi jäsenmaksunsa vain siihen kirkkoon ja seurakuntaan, johon kuuluu. 5 %. Tämän päivän musiikkia toi kuuluviin Mc Jensku sekä Kiviniityn musiikkiluokan tyttö-bändi. Lähteehän se noin 4 prosenttiyksikön suuruisista taulukkoalennuksista kaikissa tuloluokissa vuoteen 2007 mennessä. Epävarmuus suomalaisen työn puolesta on monelta osin perusteltua, kuten useat esimerkit osoittavat. Enää ei olla köyhiä eikä kipeitä. Suomenselän vedenjakajalle on istutettu muualta tuotuina ainakin metsäpeura ja ahma. Parinkin kotkan lisäksi esillä oli ahma, saukko ja muuta pienempää Tapion karjaa täytettyinä, lasisilmin tuijottavina. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Paljonko Saksa on maksanut Euroopan maille tekemistään tuhoista Venäjästä puhumattakaan. Mutta kun päättäjien omiin, kohtuuttomiin palkkoihin halutaan lisää, rahahanat aukeavat. Olemme pieni, tuntematon valtio suurten maiden puolustaessa omia tonttejaan. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Olisi rehellistä myöntää, että juuri lupamaksuilla rahoja kerätään. Kiinan pari vuosikymmentä jatkunut voimakas talouskasvu tarjoaa nopeasti laajenevat markkinat. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. On vain asioita, jotka ovat huomattavasti tärkeämpiä kuin harvoille tarkoitettu ja aivan liian kallis musiikkitalohanke. Kalevi Nurmela KOKKOLA Eläkeläinen maksaa. Lisää sarvipäitä, kyllä aika hoitaa ikääntyvät kaljupäät! Autioituvilla seuduilla suojelutavoitteet ja luonnossa havaittava kehitys etenevät rinta rinnan
Mononen on ylittänyt kesällä vaadittavan 565 ja se riittää valintaan. Ennätykseen olen tyytyväinen. Johanna Manninen taisteli viime talvena MM-hallissa jo välieriin asti. Minnan ja Marin päätähtäin on ensi kesän Vaasan Kalevan Kisoissa. Budapestista Tepalta on ainakin hyvät muistot, sillä hän voitti siellä nuorten EM-kullan 1995. Pirkola lähtee kesää kohti hyvillä mielin. Nyt oli kuitenkin tärkeintä mestaruus, Mari selvitti. Tekniikkaansa kuntoon hiova Arsi Harju jätti hallikauden kokonaan väliin ja tähtää nyt tosissaan olympiavoiton puolustamiseen Ateenassa. Erilaisia kokeita otettiin ja sain kolme antibioottikuuriakin. Marin ja Minna hallijuoksut ovat tältä kaudelta ohi, sillä he eivät enää pääse viikon päästä samassa hallissa käytäviin 22vuotiaiden SM-hallikisoihin. – Olen harjoitellut nyt mondolla. Toni Latvalalle 535 oli tällä kertaa liikaa ja pronssitulokseksi jäi 520. Talvikausi on ollut sen verran rikkinäinen, että toivottavasti jatkossa pysyy terveenä. Mari Järvenpää pitelemätön Suvi Myllymäki jäi selvästi hopealle ja Minna Järvenpää pronssille Mari Järvenpää kuittasi sunnuntaina tuplamestaruuden. Yleisurheiluun luotetaan yhä, sillä rahallisestikin liitto on saanut hyvin tukijoita lähestyttäessä omia MM-kilpailuja. Ei mikään hyvä juoksu, sillä onnistuin kaatamaan naapurinkin aidan. Kuulan olympiapaikoista tulee kesällä armoton taistelu. Tammikuun lopussa Kim tuli Etelä-Afrikan leiriltä ja oli hyvässä kunnossa. SUL:lla ei olisi enää varaa jäädä kolmansissa peräkkäisissä aikuisten arvokisoissa ilman mitalia. Hallikaudella tulokset ovat parantuneet selvästi. Perhon pyörähtäjä Arsi Harju oli parhaana kuulassa neljäs työntäen 20,96. Tilanteeseen nähden Toni oli tyytyväinen mitaliinsa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana pronssiaika hallissa on ollut vain kerran kovempi. Tähän Villellä ja Tepalla on nappisuorituksella mahdollisuudet. Mikon kahden vuoden takainen halliennätys ja samalla 22vuotiaiden SE-tulos on 561. – Minulla ei tästä juoksusta ollut kovin paljon odotuksia viime aikojen sairastelun takia, Bergdahl mainitsi. Ravituloksia sivulla 19. Norjalainen Solberg Vinni kiri kaukana Totemi Rokin takana kakkoseksi. Kivelän aika alkuerissä oli 22,71, joka jäi neljä sadasosaa hänen tämän kauden halliennätyksestään. Pronssimies Jussi Utriainen juoksi myös suomalaisittain mukavasti 8.10,30. Mikko tyytymätön hyppyihinsä Viikko sitten Mikko Latvala ylitti 550 Tampereella ja teki hyviä yrityksiä 565:stä. Totemi Rok kääri eurot Pariisista Johanna Manninen oli ykkönen 200 metrillä.. Taktiikka onnistuikin melko nappiin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana vain kahdesti mitaleille on vaadittu 180 ylitystä. KP-V:n Petteri Toivonen ja Jaakko Kivelä eivät selvinneet päivän alkueristä loppukilpailuihin. Vieskerin Vire jaksoi viidenneksi. – Kaarteissa oli vaikeaa. Päämatkanaan tytöt pitävät yhä 800 metriä, mutta 1500 metrilläkin aikojen pitäisi ensi kesänä parantua selvästi. Hän yritti vielä kolmesti ylittää 570, muta ainakin vielä se oli selvästi liikaa. Ei se kuitenkaan enää kovin paljon häirinnyt. Nousukuntoiset Matti Mononen ja Oskari Fösén valitaan MM-hallikisoihin viime kesän tuloksillaan 565 ja 228. Viime kesänä Anias hyppäsi ennätyksekseen 175. Tässä ei toki mitään uutta, sillä viime vuosina kesäisinkin mitalija pistesijoista on arvokisoissa vastanneet juuri kuulamiehet keihäsmiesten ja -naisten lisäksi. Suomenhevosten kaksoisvoitto oli lähellä, mutta Tutuari sekosi laukalla vähän ennen maalia ja tuli hylätyksi kakkossijalta. Totemi Rok tuli rehdisti perille saakka ja nousi voittoon. Mikon viimeinen yritys tästä korkeudesta oli mainio, mutta rima tuli kuitenkin niukasti alas. – Parin viikon päästä lähdemme neljän viikon leirille Italian Tirreniaan, tytöt mainitsivat. Vasta viime perjantaina selvisi, että kyseessä oli virus. Kaksi ensimmäistä yritystä 565:stä hajosivat pahasti lopussa. Lauantaina 1500 metriä painoi vielä, Juho mainitsi. Kaiken onnistuessa pääsy loppukilpailuun voi jo toteutua. – Tarkoitus oli, että Minna olisi vetänyt välillä jonkin aikaa. Viimeisellä kierroksella Kälviän Tarmon Juho Pirkola sai antaa Kimille reilun sekunnin periksi sijoittuen kahdeksanneksi. Tavoitttena on 4.15. Henkinen kynnys ylittää 180 alkavia lukuja tuli nyt vain vielä vastaan, Anias selvitti. Vastaavalla tuloksella Ville Tiisanoja ja Tepa Reinikainen olisivat Budapestissä todennäköisesti jo mitalilla. Tosiasia on, että kuulamiesten lisäksi muilla ei ole juuri mitään mahdollisuuksia mitaleille ja pistesijatkin ovat tiukassa. Kaksoismestariksi nousi Lahden Ahkeran Juha Kukkamo ajalla 1.49,33. – En vielä lämmityksen jälkeen osannut odottaa Totemi Rokilta näin hyvää panosta. Urheilu KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 23.2.2004 B udapestin MM-hallikisoihin on enää aikaa vajaa kaksi viikkoa. Hallikoisoista Tonilla on aikuisten sarjassa nyt mitali joka väriä, sillä Tampereella 2002 Toni oli jo hopealla Mikon jälkeen. Anias hyppäsi ennätyksensä 177 KV:n Jonna Anias, 19, oli naisten korkeudessa lähellä ottaa ensimmäisen aikuisten SM-mitalinsa. Siellä Mikko ei kuitenkaan voi enää MM-rajaa ylittää, sillä ilmoittautumisaika päättyy Budapestiin tiistaina. Jean Michel Baziren ajama ruuna kiersi väkevästi taustalta voittajaksi ja juoksi 3 000 metriä aikaan 15,7. – Nyt ei vain viimeisillä kierroksilla ollut enää jaloissa tarpeeksi voimaa ja lentoa. Sanoin kuitenkin ennen kisaa, että jos kuuden joukkoon pääsen, niin olen tyytyväinen, Härtull kertoi. SUL:n puheenjohtajan Ilkka Kanervan mukaan liitossa on tehty valtava määrä töitä, että yleisurheilun kunnian palautus käynnistyisi jo Ateenassa ja omissa MM-kisoissa. Botnia-hallissa Kim juoksi halliennätyksensä heti helmikuun alussa 800 metrillä. Rantanen oli sunnuntaina kuitenkin ihmeen vaisu ja jäi neljänneksi ylittäen vain aloituskorkeutensa 510. Budapestiin SUL valitsee tänään näillä näkymin seitsemän urheilijaa. Eilinen juoksu painoi vielä jaloissa. Viime kesän mestari ja hallikärkituloksen Mikon kanssa jakanut 20-vuotias Matti Mononen ja konkari Vesa Rantanen olivat myös vahvoilla. Suursuosikki norjalainen Fröyu Soten tuli rinnalle, ja asetelma oli sama, mitä torstaina ajetussa ensimmäisessä kilpailussa. Tulos uupuu tosin vielä paljon Halvarin neljän vuoden takaisesta halli SEtuloksesta 22,09. Loppusuoralla Totemi Rok jyräsi kärkeen, kun Vieskerin Vire väsyi. Pronssille olisi kuitenkin vaadittu 180 ylitys ja se oli vielä Jonnalle liikaa Korkeus oli suomalaisittain hyvätasoinen, sillä mestaruuden vienyt Hanna Mikkonen ylitti 186, hopeamitalisti Reija Leppänen 182 ja pronssinainen Alina Mattila 180. – Vaasan Kalevan Kisat ja oman ikäluokan SM-kilpailut ovat kesän pääkilpailuja, Vaasassa ammattikorkeakoulussa ympäristöteknologiaa opiskeleva Jonna kertoi. Viime vuoden hallikultaa puolusti HK:n Toni Latvala ja nuorempi veli Mikko sai vuosi sitten hopeaa. Kaiken osuessa kohdalleen se ei kuitenkaan ole mahdoton, tytöt uskovat vahvasti. Pöyhösen juoksua haittasi nyt vielä umpilisäkkeen leikkaus ja selkävaivat. Criteriumissa Kontio ohjasti Nina Madrikin kakkoseksi. Hallikauden ehkä heikoimmilla hypyillä tuli kuitenkin kohtuullinen tulos. Valmentaja Markku Heinosen mukaan Vieskerin Vire oli hieman yskähdellut ennen kilpailua, ja se saattoi olla syynä vaisuun esitykseen. Ajattelin, että pidän muutaman metrin välin Mariin, niin Suvilla on lopussa vaikeampi voittaa enää ainakaan Maria, Minna selvitti puolestaan. – Maaliskuun lopussa lähden jälleen pariksi viikoksi Englantiin harjoittelemaan. Teivainen nosti Totemi Rokin kiriin, ja ori nousi halukkaasi mukaan kärkikamppailuun. Jo etukäteen tiedettiin, että mestaruudesta käyvät tiukan taistelun KV:n Minna ja Mari Järvenpää sekä entinen kokkolalainen järjestävän seuran HKV:n Suvi Myllymäki. Kisoissa pääsi mitaleille peräti 27 maata. Viime vuonna Vercruysse oli onnekkaampi suomenhevosten kanssa, sillä hän ajoi Siporin voittajaksi. Olen kerran aikaisemmin voittanut Vincennesissä. 34-vuotias Mika Halvari ilmoittautui mukaan olympiataisteluun työntäen jo lähes 20 metriä. Mestaruudesta jäi näin taistelemaan vain Mikko ja Matti. Toinen GIF:n mies Kim Bergdahl sijoittui 3000 metrillä kuudenneksi ajalla 8.27,75. PARIISI (STT) Antti Teivainen ajama Totemi Rok otti yllätysvoiton pohjoismaisten kylmäveriravureiden lähdössä sunnuntaina Vincennesin radalla. Kipua tuntui nyt lähinnä vasta kisan jälkeen, Toni selvitti. Viikonvaihteessa Helsingissä käytyjen SMkilpailujen jälkeen näyttää, että suomalaisten menestys on jälleen kerran kuulamiesten varassa. Kahdeksan joukkoonkin vaaditaan kuitenkin selvästi yli 14 metrin tulos. Budapestin MM-hallikisat ovat Suomen Urheiluliitollekin välitodistus kohti kahden vuoden kovia arvokisoja eli Ateenan olympialaisia ja omia MM-kilpailuja 2005. Viime kesänähän katkesi Pariisissa MM-kilpailujen mitaliputki. Taistelu ratkesi, kun Tutuari laukkasi. Mikolle hopeaa ja Tonille pronssia Mononen hyppäsi MM-hallikisoihin ja jätti Latvalat himmeimmille mitaleille Mikko Latvala ei ollut tyytyväinen hyppyihinsä SM-hallikisoissa. Kuvat: Lehtikuva/Marja Airio Risto Lintilä HELSINKI (KP) Helsingin SM-hallikisojen päätöspäivän naisten mielenkiintoisin laji keskipohjalaisittain oli 800 metrin loppukilpailu. Hän teki uuden 17ja 19-vuotiaiden komean SE-ajan 21,70. Mikko Latvala ja Mononen hyppäävät vielä keskiviikkona Virossa. Tonilla vaivoja Toni Latvala oli vielä muutama päivä ennen kisaa epävarma hyppääkö Helsingissä lainkaan. Aitajuoksuja on tullut akillesjännevaivan takia viimeisen vuoden aikana vain muutama, pituuden hopeamies kertoi. Kuulamiesten varassa Kolumni Y L E I S U R H E I L U RISTO LINTILÄ 15 B Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Jukka Anias (06) 827 2340 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 Risto Lintilä HELSINKI (KP) Miesten seiväshypyssä tiedettiin etukäteen olevan korkeintaan neljä mestariehdokasta. Sunnuntaina 800 metrillä oli kuitenkin vain yksi hallitsija, sillä Mari ohjasi juoksua koko ajan johtaen lähdöstä maaliin. Petteri aitoi tämän hallikauden ensimmäisen 60 metrin kisansa 8,41 sijoittuen kahdeksanneksi. Viimeisellä kierroksella Suvi ohitti kyllä Minnan, mutta ei pystynyt missään vaiheessa enää uhkaamaan Marin mestaruutta. Mikko on pari vuotta tehnyt jo yhteistyötä britti Steve Ribbonin kanssa. Suvi oli puolestaan mestari 400 metrillä. – Pari päivää tämän jälkeen nousi kuume ja sitä kesti pitkään. Kuudesti hopeakin on viety alle 180 tuloksen. Markus Pöyhönen yllätti Birminghamissa ja selvisi pikamatkan loppukilpailuun. Viimeinen hyppy pysyi jo melko hyvin kasassa, mutta ei vain mennyt yli. 3-vuotias tamma ravasi 2 700 metriä aikaan 15,2. Jukka Keskisalo hallitsi komealla askeleellaan matkaa ja otti mestaruuden ajalla 8.07,19. Sen jälkeen tuli kuukauden paussi. – Keskiviikkona Jyväskylässä juoksuharjoituksessa meni lonkan koukistaja. Lähimpänä pistesijaa ovat kolmiloikkaajat Heli KoivulaKruger ja Natalia Kilpeläinen. Näillä lukemilla taistellaan parhaimmillaan vasta kuitenkin pistesijoista. Kovempaan aikaan olisi kuitenkin pitänyt pystyä, Vierumäellä liikunnanohjaajaksi opiskeleva Kivelä totesi. Kaiken lisäksi muutama päivä sitten tuli vielä flunssakin, Kim harmitteli. Näin hallikausi lupaa hyvää kesää ajatellen. Siihenhän ei antibiootit edes purreet. – Ei juoksu kovin hyvin kulkenut. Tämä alusta oli siihen nähden mukavan pehmeä hypätä. Taktiikkajuoksussa loppuaika (2.10,85) ei ollut kovinkaan hyvä. – Tulipahan aidottua tällekin kaudelle. Hyvän vastuksen tarjosi kuitenkin Tuomo Lehtinen häviten loppukirissä vajaan sekunnin. Pariisissakin Suomen pisteurheilijat olivat joko keihäänheittäjiä tai kuulamiehiä. Tapio Perttunen ajoi Vieskerin Vireen kärkipaikalle. MM-hallit jäävät näin väliin. Kaustislaisen Kirsti Kyläkosken valmentama ori kiersi pelätyt norjalaiset ja vei 9 500 euron ykköspalkinnon ajalla 25,6. Jonna paransi tällä hallikaudella jo toistamiseen korkeusennätystään ylittäen toisellaan mainiosti 177. – Ateenaan olympialaisten 800 metrin B-rajakin on kova 2.01,30. Härtull viides Keskipohjalaisista miesjuoksijoista sunnuntaina korkeimmalle nousi GIF:n Kristoffer Härtull, 24, joka sijoittui miesten 800 metrillä viidenneksi ajalla 1.53,81. Jiimän ei ollut parhaimmillaan ja väsyi sisäratajuoksun jälkeen kahdeksanneksi. – Joulukuussa kipeytyi takareisi. Vieskerin Vire sai norjalaisilta kovaa prässiä, ja ensimmäinen kilometri jäi taakse 24,6vauhdissa. Tonilla on ollut viime aikoina muitakin vaivoja kiusana. Jorma Kontion ajama Gigant Neo ei kovavauhtisessa lopetuksessa jaksanut viidettä sijaa ylemmäs. Helin tai Natalian on hypättävä uusi SE-tulos eli yli 14,09 jo pistesijoille pääsemiseksi. Suomi ei ollut näiden maiden joukossa. Ranskalaishevonen General du Lupin oli vahvin lämminveristen Prix de l’Union Europeenne -lähdössä. Mikko ylitti ensin 545 kolmannellaan, mutta pian Matti teki saman tempun perässä. Kuortaneella asuva ja Seinäjoen ammattikorkeakoulussa opiskeleva Mikon päätavoite on ylittää kesällä vähintään 565 ja päästä Ateenan olympialaisiin. Jori Turjan valmentama Alesi Om sinnitteli johtopaikalta kakkoseksi. Kukkamo kukisti loppukirissä seuratoverinsa Wilson Kirwan kahdeksalla sadasosalla. – Mari veti siksi hyvää vauhtia, että minulla ei ollut oikein varaa mennä kärkeen. Ajoin Houston Laukolla ykkösen jossakin Prix d’Ameriquen esikilpailussa, Antti Teivainen kertoi ja kiirehti Vincennesin tallialueelta kiireen vilkkaa lentokentälle ja takaisin Suomeen. Varsinkin Villen kova sarja SMhallissa lupaa hyvää. Näin Mononen oli mestari. – Kesäksi hyppyihin on saatava lisää varmuutta, Toni korosti. Mari voitti lauantaina 1500 metriä ennen Minnaa. Lähdössä se paransi koko ajan otteitaan, ja ohjaksissa oli vielä hyvin painetta viimeisessä kaarteessa. Juoksu oli jo väsynyttä, Mikko arvioi esitystään. Miesten 200 metrin yllätysmestariksi juoksi vasta 16-vuotias Visa Hongisto. Tämän jälkeen rima korotettiin jo 560:een. Tosi huonolla yrityksellä meni 545. Loppukilpailuun eli kuuden joukkoon olisi vaadittu aikaa 8,33. Pierre Vercruyssen ajama Tutuari pääsi johtohevosen takaa kiriin ja haastoi Totemi Rokin. Kesällä tähtäimessä ovat Ateenan olympiakisat. Tulokset sivulla 19. Mononen ylitti tämänkin Liikuntamyllyn ennätyskorkeuden kolmannellaan. Fröyu Soten ei ravannut hyvin ja laukkasi mahdollisuutensa muutaman sadan metrin juoksun jälkeen. Suomen Urheiluliitto valitsee MM-joukkueensa tänään. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimittaja. Helsingistä puuttuivat lisäksi loukkaantumisista kärsinyt sisäratojen Euroopan mestari Timo Aaltonen ja pitkällisestä sairaudesta toipuva viime kesän kotimainen tilastoykkönen (20,60) Conny Karlsson. – Annoin korottaa riman 560:een, sillä epävirallisesti minulle oli luvattu että sen ylittäminen tietäisi jo MM-kisamatkaa. Viime talven Birminghamin MM-hallikisoissa Suomesta oli mukana vain viisi urheilijaa. Jos Reinikainen saa polvivaivansa hoidettua kuntoon, niin Tepa voi hyvinkin parantaa viime talvista kuudetta sijaansa. Kerrankin oli tuuriakin ja rima pysyi kuin pysyikin ratkaisukorkeudessa ylhäällä, MMkisamatkansa käytännössä varmistanut Mononen iloitsi. Mies työnsi viisi kertaa yli 20 metrin. – Nyt hypyt olivat eivät olleet läheskään samanlaisia. Mikko puolestaan antoi korottaa riman suoraan MM-hallirajaan 565
– Kyllä minä cupin voittamistakin aika kovana juttuna pitäisin, jupisi Ahonen. Suomen päävalmentajalle Tommi Nikuselle ei jäänyt paljon jossiteltavaa. Hopeasomman loppukilpailuun valitut keskipohjalaiset hiihtäjät Henkilökohtaiset matkat Sprintti: M16: Petri Laajalahti Pyhäjärven Pohti, Antti Ypyä Nivalan Urheilijat, Heikki Kopakka Alavieskan Viri, varalla: Antti Vilkuna Ylivieskan Kuula N16: Titta Huttunen Alavieskan Viri, Anu Lankila Kalajoen Junkkarit, Tiina Ala-Pöntiö Himangan Urheilijat, varalla: Vilma Nikula Kalajoen Junkkarit Normaalimatka: N13: Elisa Päivärinta Perhon Kiri, Laura Kivelä Himangan Urheilijat, Saara Pesola Reisjärven Pilke, Elina Mäkinen Yksipihlajan Reima, Anna Vähäsöyrinki Nivalan Urheilijat Bonuspaikat: Tiina Mäntypuro Toholammin Urheilijat, Katri Vesaluoma Sievin Sisu M13: Antti Välikangas Ylivieskan Kuula, Samuli Tuikkanen Ykspihlajan Reima, Aleksi Somero Alavieskan Viri, Juha Tienhaara Ylivieskan Kuula, Topias Virta Ylivieskan Kuula N14: Marianne Harju Kaustisen Pohjan-Veikot, Kaisa Torvi Sievin Sisu, Emma Pelkonen Kalajoen Junkkarit, Elisa Rautaoja Nivalan Urheilijat, Heidi Niemi Lohtajan Veikot Bonuspaikat: Nina Jakola Sievin Sisu M14: Juho Nikula Kalajoen Junkkarit, Sami Kokkonen Reisjärven Pilke, Jari HakolaKaustisen Pohjan-Veikot, Matias Petäistö Kalajoen Junkkarit, Simo-Viljami Ojanen Kaustisen Pohjan-Veikot Bonuspaikat: Jouni Komu Pyhäjärven Pohti, Aki Vähäsöyrinki Nivalan Urheilijat N15: Tiina Ala-Pöntiö Himangan Urheilijat, Titta Huttunen Alavieskan Viri, Suvi Niemetmaa Pyhäjärven Pohti, Kaisa Valtanen Nivalan Urheilijat, Jenni Halonen Reisjärven Pilke Bonuspaikat: Johanna Nevala Haapajärven Kiilat, Aino-Kaisa Keränen Pyhäjärven Pohti, Mari Huhmarniemi Haapajärven Kiilat M15: Antti Ypyä Nivalan Urheilijat, Kari Junno Nivalan Urheilijat, Eero-Matias Saviluoto Nivalan Urheilijat, Teemu Peltola Pietarsaaren Hiihtäjät, Esa Hakala Toholammin Urheilijat Bonuspaikat: Simo Nivala Nivalan Urheilijat N16: Anu Lankila Kalajoen Junkkarit, Marjo Perttu Kalajoen Junkkarit, Vilma Nikula Kalajoen Junkkarit, Elina Polet Kalajoen Junkkarit, Elina Ryynänen Pyhäjärven Pohti Bonuspaikat: Pirjo Korpela Kannuksen Ura M16: Heikki Kopakka Alavieskan Viri, Tapani Kärjä Kalajoen Junkkarit, Juho Halonen Reisjärven Pilke, Petri Laajalahti Pyhäjärven Pohti, Antti Vilkuna Ylivieskan Kuula Bonuspaikat: Harri Latvakoski Ylivieskan Kuula, Aleksi Huhtala Lohtajan Veikot, Juha Kanerva Ylivieskan Kuula HS-varahiihtäjät: N14 Satu Alasuvanto KaJu, N16 Marjo Hyyppä KäTa, N13 Hanna Lokkila RP, M14 Jussa Jutila AV, N14 Henna Lokkila RP, M15 Tuomas Saari HimU Jos joku valituista ei osallistu HS-loppukilpailuun, on siitä ilmoitettava viimeistään tiistaiaamuna hopeasompavalmentaja Janne Hyypälle. Nuorisovaliokunta teki valinnat HS:n loppukilpailuun sunnuntaina Ylivieskassa. Ei sitä sitten tullut, kertasi Ahonen. Tilanne maailmancupissa 17/21 kilpailun jälkeen: 1) Manninen 1 150 pistettä, 2) Ackermann 935, 3) Lajunen 788, 4) Sebastian Haseney Saksa 633, 5) Lodwick 618,...16) Kaitainen 217, 17) Tallus 212. Viestit: N14: Nivalan Urheilijat, Sievin Sisu, Reisjärven Pilke M14: Kalajoen Junkkarit, Kaustisen PohjanVeikot, Alavieskan Viri N16: Kalajoen Junkkarit, Pyhäjärven Pohti, Himangan Urheilijat M16: Nivalan Urheilijat, Ylivieskan Kuula, Toholammin Urheilijat Joukkue bonuspaikalle: M14 Reisjärven Pilke J-P Lammi PLANICA Harvoin on nähty pettyneempää MM-hopeamitalistijoukkoa kuin Suomi eilen lentomäen joukkuekilpailun maailmanmestaruuskamppailun jälkeen. Naiset: 1) Hannh Teter USA 37,9, 2) Soko Yamako Japani 36,8, 3) Torah Jane Bright Australia 36,2,...16) Heidi Kurkinen 27,1. Keski-Pohjanmaan hiihto ry:n nuorisovaliokunnan ylivieskalainen puheenjohtaja Mikko Välikangas odottaa heiltä paljon Hopeasomman loppukilpailussa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Rantasalmella. Pedersen), 2) Venäjä jäljessä 2,9 sekuntia (Larisa Kurkina, Olga Savialova, Jekaterina Vorontsova, Julia Tshepalova), 3) Suomi –9,5 (Aino-Kaisa Saarinen, Satu Salonen, Riikka Sarasoja, Kati Venäläinen), 4) Saksa –43,6 (Stefanie Böhler, Viola Bauer, Anke ReschwammSchulze, Evi Sachenbacher), 5) Suomi/Puola –58,7 (Kirsi Välimaa, Justyna Kowalczyk, Annmari Viljanmaa, Marjo Loukkola), 6) Italia –59,3 (Marianna Longa, Sabina Valbusa, Antonella Confrontola, Arianna Follis), 7) Kazakstan –1.29,5, 8) Ruotsi –2.25,3, 9) Ruotsi II –4.13,4. Ala-Pöntiö oli avausosuuden nopein, IsoOja putosi neljänneksi ja Kivelä nosti himankalaiset mitalistien joukkoon. Muutospaineisiin vaikuttaa myös se, että cupiin osallistuvien määrä on laskusuunnassa. Ahonen pohti, että arvokisamenestyksiä ja cup-voittoja on vaikea vertailla keskenään. Lopullinen 7,7 pisteen ero kultaan olisi metreissä vaatinut Suomen neljältä mieheltä vain kuusi ja puoli metriä lisää yhteismittaa – samoilla tyyleillä. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Liisa Ängeslevä YLIVIESKA Kalajoki vei kolme ja Nivala kaksi viestimestaruutta hiihdon Keskipohjanmaa-cupin viimeisessä osakilpailussa Ylivieskassa sunnuntaina. Suomelle olisi suonut voiton. Liberec, Tshekki: Yhdistetyn maailmancup, normaalikilpailu (2 hyppyä K120-mäessä, 15 km): 1) Ronny Ackermann Saksa 37.41,5 (mäki 244,5 pistettä/sijoitus 1.), 2) Hannu Manninen Suomi jäljessä 10,0 sekuntia (211,9/15.), 3) Samppa Lajunen Suomi –10,3 (225,5/8.), 4) Daito Takahashi Japani –54,9 (231,8/4.), 5) Todd Lodwick USA –1.04,2 (220,9/11.), 6) Magnus Moan Norja –1.39,1 (211,9/15.), 7) Mario Stecher Itävalta –1.41,8 (220,9/11.), 8) Tino Edelmann Saksa –1.45,9 (232,0/4.), 9) Christoph Bieler Itävalta –1.49,0 (235,4/2.), 10) Jaakko Tallus Suomi –2.10,4 (227,1/6.), 11) Jouni Kaitainen Suomi –2.17,8 (233,7/3.), 12) Felix Gottwald Itävalta –2.21,6 (189,5/32.), 13) Andy Hartmann Sveitsi –2.31,4 (226,1/7.), 14) Andreas Hurschler Sveitsi –2.31,9 (201,9/23.), 15) Ludovic Roux Ranska –2.40,3 (223,1/10.), 16) Pavel Churavy Tshekki –2.41,0 (219,9/13.), 17) Jochen Strobl Italia –3.00,0 (195,9/28.), 18) Petter Tande Norja –3.23,3 (207,9/18.), 19) Havard Klemetsen Norja –3.28,3 (206,1/20.), 20) Jan Schmid Sveitsi –3.46,9 (224,6/9.). Nuorimpien sarjassa 12-vuotiaiden poikien viestimestaruus meni Toholammille, toisena oli Haapajärven Kiilat ja kolmas Nivalan Urheilijat. – Hyvä, että tekniikka riitti korjaamaan myöhästymisen. Maailmancupin tilanne 7/8: 1) Mattila 4 900, 2) Autti 4 000, 3) Hoffmann 2 930, 4) Domu Narita Japani 1 820,...13) Hast 1 26616) Turunen 958,8, 29) Janne Korpi 512. Pääperiaatteena oli, että Keskipohjanmaa-cupin viisi parasta jokaisesta sarjasta pääsee Rantasalmelle. Juha Kanerva ja Antti Vilkuna joutuivat taipumaan Nivalalle vapaan osuuksilla. MM-kulta ratkesi kuitenkin hurmokseen. Ljökelsöy Planican kunkku Tasaisesti venynyt Suomen joukkue pettyi MM-hopeaansa Kyllä maistuu. Samanikäisissä tytöissä järjestys oli Nivalan Urheilijat, Sievin Sisu ja Reisjärven Pilke. 16-vuotiaiden poikien sarjassa oli vain kolme joukkuetta mukana ja sen voitti kirkkaasti Nivalan Urheilijoiden joukkue kokoonpanolla Eero-Matias Saviluoto, Antti Ypyä ja Kari Junno. Sitä vähän hoidettiinkin, ja aika pahaa rutinaa alaselästä kuului. – Asteet olivat plussalla ja joillakin oli selvästi voiteluongelmia ja otimme myös sen huomioon valintoja tehdessä, Välikangas kertoi. Kojonkosken luotolle on tietysti myös fyysistä faktaa. Toiseksi sivakoi Ylivieskan Kuulan joukkue, jonka Harri Latvakoski toi ensimmäisenä vaihtoon. Tajusin, että tällä kaverilla on henkistä kovuutta, joka voidaan kääntää voitoksi. Ylivieska: N12 (3,0 km p+2,0 km v+3,0 km v): 1) Kalajoen Junkkarit-1 23.52,4 (Mari Laitala 9.50,6/1, Marianne Roukala 5.50,9/1, Venla Nikula 8.10,9/1), 2) Toholammin Urheilijat-1 25.32,7 (Jenni Leppänen 10.35,1/2, Veera Isosaari 5.56,5/2, Jenni Kärkinen 9.01,1/4), 3) Reisjärven Pilke-1 26.28,8 (Assi Alakoski 11.10,2/5, Jessica Niskakoski 6.36,1/5, Karita Hylkilä 8.42,5/2), 4) Ylivieskan Kuula-1 26.33,0 (Sanna-Maria Saari 10.37,1/3, Miia Isotalo 6.18,2/3, Anna-Kaisa Saari 9.37,7/5), 5) Nivalan Urheilijat-1 26.54,1 (Saila Rautaoja 11.32,7/6, Eveliina Kumpula 6.26,9/4, Henna Saukonoja 8.54,5/3), 6 Pyhäjärven Pohti-1 27.47,2 (Susanna Parkkinen 11.09,6/4, Jenni Kumpumäki 6.43,3/6, Salla Niemetmaa 9.54,3/6). Hopeasompaikäisten kanssa on Välikankaan mukaan tehty maakunnassa työtä maltillisesti eikä muissa sarjoissa ole odotettavissa ihan huippusijoituksia. M16 (5,0 km p+5,0 km v+5,0 km v): 1) Nivalan Urheilijat-1 39.12,0 (Eero-Matias Saviluoto 14.43,4/2, Antti Ypyä 12.06,8/1, Kari Junno 12.21,8/1), 2) Ylivieskan Kuula-1 41.21,7 (Harri Latvakoski 14.08,5/1, Juha Kanerva 13.54,7/2, Antti Vilkuna 13.18,5/2), 3) Toholammin Urheilijat-1 43.49,0 (Esa Hakala 15.38,5/3, Riku Etelämäki 14.35,6/3, Rami Ketola 13.34,9/3). M14 (3,0 km p+3,0 km v+3,0 km v): 1) Kalajoen Junkkarit-1 23.14,0 (Matias Petäistö 8.44,6/3, Aleksi Santaholma 7.27,3/1, Juho Nikula 7.02,1/2), 2) Kaustisen Pohjan-Veikot-1 24.30,7 (Jari Hakola 8.25,4/1, Tuomas Mäkelä 9.09,5/7, Simo-Viljami Ojanen 6.55,8/1), 3) Alavieskan Viri-1 24.36,4 (Jussa Jutila 9.06,5/4, Aleksi Somero 7.43,8/3, Markus Kangasvieri 7.46,1/4) 4) Reisjärven Pilke-1 24.42,3 (Taneli Hylkilä 9.35,1/5, Rauli Koskela 7.59,3/5, Sami Kokkonen 7.07,9/3), 5) Ylivieskan Kuula-1 24.46,0 (Antti Välikangas 8.44,1/2, Joonas Brax 7.56,8/4, Juha Tienhaara 8.05,1/5), 6) Ykspihlajan Reima-1 27.04,3 (Joni Lehtinen 10.34,6/7, Samuli Tuikkanen 7.41,1/2, Joona Finnilä 8.48,6/8), 7) Himangan Urheilijat-1 27.05,7 (Pasi Kyösti 9.59,4 6, Antti Alatalo 8.20,7/6, Olli Kivelä 8.45,6/7), 8) Haapajärven Kiilat-1 28.41,9 (Markus Ahola 10.52,9/8, Sami Ahola 9.23,4/8, Mikko Malila 8.25,6/6). Toisella tiesin, että nyt tarvitaan uskomaton hyppy. Tunturimaan päävalmentaja Mika Kojonkoski tuuletti ainakin yhtä estottomasti, kuin ankkuri Ljökelsöy ja norjalaisten koko muu kilpailijaryhmä. N16 (3,0 km p+3,0 km v+3,0 km v): 1) Kalajoen Junkkarit-1 24.36,4 (Marjo Perttu 9.18,0/2, Vilma Nikula 7.34,1/1, Anu Lankila 7.44,3/4), 2) Pyhäjärven Pohti-1 24.47,8 (Elina Ryynänen 9.24,7/4, AinoKaisa Keränen 7.56,5/2, Suvi Niemetmaa 7.26,6/1), 3) Himangan Urheilijat-1 25.01,5 (Tiina Ala-Pöntiö 9.11,7/1, Henna Iso-Oja 8.15,6/5, Laura Kivelä 7.34,2/2), 4) Kannuksen Ura-1 25.09,8 (Pirjo Korpela 9.26,9/5, Noora Niemonen 7.59,8/3, Annika Ingo 7.43,1/3), 5) Kalajoen Junkkarit-2 27.15,8 (Elina Polet 9.21,7/3, Minna Siermala 8.36,8/6, Pauliina Polet 9.17,3/5), 6) Reisjärven Pilke-1 27.48,8 (Jenni Halonen 9.52,6/6, Henna Lokkila 8.04,2/4, Iina Kinnula 9.52,0/6). Hän uskoo tehdyn työn kantavan hedelmää myöhempinä vuosina. 14-vuotiaissa pojissa voitti Kalajoki, Kaustisen Pohjan-Veikot hiihti kakkoseksi ja kolmas oli Alavieskan Viri. – Ljökelsöyn asenteesta kertoo paljon, että hänen nopeus/voima-testiarvonsa ovat 27-vuotiaana nousseet noin 20 prosenttia. Ei suotta, sillä Norja hyppäsi joka kierroksella määrää ja Suomi laatua. – Kultakisan tiukkuus tiedettiin ja siksi joka äijälle painotettiin jo etukäteen tyylin sekä alastulon tärkeyttä, myönsi päävalmentaja Nikunen. Marjo Perttu tuli avausosuudelta vaihtoon toisena. Kolmanneksi hiihti Himangan Urheilijat joukkueella Tiina Ala-Pöntiö, Henna Iso-Oja ja Laura Kivelä. Voittoon hiihti Kalajoen Junkkarit. Pohdin avausosuuden hiihti Elina Ryynänen ja ankkurina oli Suvi Niemetmaa. Eroa kakkosisjaan oli noin 12 sekuntia. Seuraava kilpailu: 28.2. – On ihan totta, että Norjassa ihmeteltiin, kun halusin Ljökelsöyn valmennusryhmääni toissa syksynä aloittaessani pestiäni päävalmentajana, myönsi Kojonkoski. Sprinttiin mukaan pääsee kolme parasta ja 15-vuotiaat hiihtävät sprintin samassa sarjassa vuotta vanhempien kanssa. Ahonen laskeutui 217,5 metriin ja Norjan mäkiryhmä repesi. Hiihdon nopeimmat: 1) Manninen 35.41,5, 2) Gottwald 36.23,1, 3) Rygl 36.26,5, 4) Lajunen 36.35,8, 5) Moan 37.10,6, 6) Lodwick 37.11,7, 7) Hurschler 37.23,4, 8) Strobl 37.27,5, 9) Martinez 37.37,9, 10) Ackermann 37.41,5,...18) Tallus 38.41,9,...29) Kaitainen 39.16,3. Kaikki hyppäsivät lähes ylimmällä tasollaan. Siksi kai oikeat asennot eivät oikein tahdo löytyä, mietti Lindström. Sapporo: Lumikourun maailmancupin osakilpailu: Miehet: 1) Antti Autti Suomi 44,3, 2) Risto Marttila Suomi 43,9, 3) Xaver Hoffmann Saksa 42,5, 4) Christophe Schmidt Saksa 39,9, 5) Kazuhiro Kokubo Japani 38,9, 6) Steven Fisher USA 38,7, 7) Kohdal Watanabe Japani 37,8, 8) Crispin Lipscomb Kanada 36,9, 9) Halvor Lunn Norja 36,7,3, 10) Mamoru Higuchi Japani 32,3,...27) Jukka Erätuli 29,1, 29) Miikka Hast 28,3, 39) Toni-Markus Turunen 23,6. Kolmanneksi hiihti Toholammin Urheilijoiden joukkue kokoonpanolla Esa Hakala, Riku Etelämäki ja Rami Ketola. Uumaja, Ruotsi: Maailmancup, naisten 4x5 kilometrin viesti (2 osuutta perinteisellä ja 2 vapaalla hiihtotavalla): 1) Norja 55.09,0 (Vibeke W. Ylivieskassa henkilökohtaisessa kisassa oli mukana 130 hiihtäjää. Silloin ponnistukset lähtivät noin kolme meträ hyppyrin jälkeen, nyt ehkä kaksi. – Kynnys tulla isompiin kisoihin tuntuu kasvaneen, paikkakuntien omissa kisoissa tuntuu kilpailijoita kyllä riittävän. Åre, Ruotsi: Naisten maailmancupin suurpujottelu: 1) Anja Pärson Ruotsi 2.15,64 (1.08,00+1.07,64), 2. Norjan ankkuri Roar Ljökelsöy oli kääntänyt juuri edellä 225-metrisellään Suomen vajaan neljän pisteen johtoaseman takaa-ajoksi. Keskipohjanmaa-cup 16 Urheilu Maanantaina 23.2.2004 s KESKIPOHJANMAA MM-lentomäki ja maailmancupit Planica, Slovenia: MM-lentomäki K180 m, joukkuekilpailu: 1) Norja 1 711,8 (Björn Einar Romören 430,0 (210,5–227 m), Sigurd Pettersen 417,1 (211,5–216,5), Tommy Ingebrigtsen 416,0 (216,5–208,5), Roar Ljökelsöy 448,7 (223,5–225)), 2) Suomi 1 704,1 (Tami Kiuru 440,4 (215,5–221,5), Veli-Matti Lindström 417,8 (209–215), Matti Hautamäki 423,6 (217–213,5), Janne Ahonen 422,3 (211,5–217,5)), 3) Itävalta 1 620,8 (Andreas Widhölzl 417,9 (205–217), Andreas Goldberger 383,4 (197–197,5), Wolfgang Loitzl 406,0 (210,5–202), Thomas Morgenstern 413,5 (214–206)), 4) Saksa 1 606,4 (Michael Uhrmann 422,7 (214–214,5), Martin Schmitt 369,5 (193–194,5), Georg Späth 423,2 (222,5–206), Sven Hannawald 391,0 (204,5–200,5)), 5) Japani 1 574,5 (Akira Higashi 384,3 (212,5–191,5), Daiki Ito 387,9 (203–196,5), Hideharu Miyahira 392,6 (202–201), Noriaki Kasai 409,7 (203–213)), 6) Slovenia 1 503,4 (Primoz Peterka 352,5 (191–184), Bine Zupan 348,3 (191,5–182,5), Rok Benkovic 414,2 (206–215)), Robert Kranjec 388,4 (200–209,5), 7) Venäjä 1 404,5, 8) Puola 1 386,8. Suomen joukkueen ankkuri Janne Ahonen tuli tornista alas viimeisenä. Päätökset tehdään Välikankaan mukaan keväällä, mutta hän ennakoi karsintakilpailujen määrän kasvavan. – Janne Ahosen ensimmäinen hyppy (211,5 metriä) ei ollut hänen parastaan, mietti Nikunen. – Ahosen etumatka cupissa taitaa olla niin suuri, ettei sitä enää pysty kuromaan umpeen, tunnusti Ljökelsöy. Kakkosja yhdistelmäjoukkueet eivät saa maailmancupin pisteitä. Ahosen fysiikka on parempi, mutta Ljökelsöy oli löytänyt hurmoksen. – No, en minä enää kuvittelekaan olevani sellainen lentomäkikotka kuin joskus nuorempana. Maanantaina sen vasta tietää, kuinka kipeästi otti. Kalajoki ja Nivala loistivat viesteissä Tämän talven Keskipohjanmaa-cup päätökseen Mari Laitala (vas.), Marianne Roukala ja Venla Nikula veivät Junkkarien värit voittoon 12-vuotiaiden tyttöjen viestissä. – Kisahypyt olivat nyt parempia kuin henkilökohtaisessa kilpailussa. Edellytyksiä on vaikka mihin, kunhan kunto ja pää pitävät. – Miehistö petasi paikan, mutta kapteeni upotti aluksen, jurmatti Ahonen ensimmäistä mielen mustuuttaan alastulomontussa. Maailmancupin tilanne 7/8: 1) Yamako 4 050, 2) Lesley McKenna Britannia 2 950, 3) Anna Olofsson Ruotsi 2 360,...9) Kurkinen 1 680, 30) Tiina Lindström 490. – Hän on porukan ainoa urheilija, joka on kyseenalaistanut suunnilleen jokaisen teesini. Niinpä Ylivieskan lauantainen kilpailu painoi vahvasti vaa´assa kun Rantasalmen valintoja tehtiin. Ovatkohan kilpailut menneet liian vakaviksi, tässähän on kuitenkin kyse lapsista ja nuorista, Välikangas pohti. Maria Rienda Contreras Espanja 2.16,17 (1.07,82+1.08,35), 3) Elisabeth Görgl Itävalta 2.16,37 (1.07,77+1.08,60), 4) Denise Karbon Italia 2.16,65 (1.07,59+1.09,06), 5) Maria Riesch Saksa 2.16,82 (1.08,69+1.08,13), 6) Anna Ottoson Ruotsi 2.16,88 (1.08,30+1.08,58), 7) Fränzi Aufdenblatten Sveitsi 2.16,93 (1.07,66+1.09,27), 8) Tanja Poutiainen Suomi 2.17,32 (1.07,83+1.09,49), 9) Nadia Styger Sveitsi 2.17,33 (1.08,79+1.08,54), 10) Kristina Koznick USA 2.17,41 (1.07,91+1.09,50). Cupiin tulossa muutoksia Keski-Pohjanmaan 16-vuotiaat pojat maan hiihtokärkeä. Miehet, 4x10 kilometriä (2 osuutta perinteisellä ja 2 vapaalla hiihtotavalla): 1) Saksa 1.39.44,2 (Franz Göring, Anders Schlütter, Jens Filbrich, Axel Teichmann), 2) Norja –2,4 (Odd-Björn Hjelmeset, Frode Estil, Kristen Skjeldal, Tore Ruud Hofstad), 3) Ruotsi –4,9 (Mats Larsson, Jörgen Brink, Anders Högberg, Mathias Fredriksson), 4) Italia –5,7 (Bruno Carrera, Giorgio Di Centa, Fabio Santus, Pietro Piller Cottrer), 5) Venäjä II –1.17,6 (Vassili Rotshev, Roman Virolainen, Alexander Legkov, Vladimir Vilissov), 6) Norja II –1.18,2 (Eldar Rönning, Anders Aukland, Håvard Solbakken, Kristian Horntvedt), 7) Venäjä I –1.19,2, 8) Suomi –1.47,9 (Tero Similä, Juha Morko, Olli Ohtonen, Jari Isometsä), 9) Kazakstan –1.57,2, 10) Viro –2.27,0. Ongelmalliseksi valinnat teki se, että kaksi cupin ensimmäistä osakilpailua hiihdettiin Kokkolassa vapaalla hiihtotavalla ja vasta Ylivieskassa hiihdettiin perinteistä, jolla tämän vuoden HS:n loppukilpailu käydään. – Selkä kiukkusi jo tammikuussa. Erot olivat selvät, sillä Ylivieska hävisi kokonaisajassa Nivalalle reilut kaksi minuuttia ja Toholampi Ylivieskalle lähes 2,5 minuuttia. Kukaan Suomen joukkueen jäsenistä ei pettänyt, pikemminkin venyi, mutta Norjan uusi mäkihallitsija Roar Ljökelsöy oli liian kova kotka kynittäväksi. Kolme kertaa kolmen kilometrin lenkillä eroa voittajajoukkueeseen tuli reilut kymmenen sekuntia. Skofterud, Marit Björgen, Kristin Steira, Hilde G. – Telinevoimistelutreeneissä Ljökelsöy on yleensä ihan omaa luokkaansa. Cupia tullaankin muuttamaan ensi kaudelle. Lisäkilpailut pidetään kansallisten kisojen yhteydessä. – Onneksi meillä on myös 13 bonuspaikkaa ja näin saadaan kaikki parhaat mukaan loppukilpailuun, Välikangas sanoi. Ylivieskassa hiihdettiin upeassa talvisäässä. Kiva palata taas maailmancupiin omalle alueelleni, laskeskeli Ahonen. M12 (3,0 km p+2,0 km v+3,0 km v): 1) Toholammin Urheilijat-1 22.13,0 (Matias Välikangas 9.16,9/3, Rami Etelämäki 5.32,9/2, Timo Hakala 7.23,2/2), 2) Haapajärven Kiilat-1 23.34,2 (Matti Keskitalo 10.16,0/5, Lauri Niemi 5.56,4/5, Risto Uusivirta 7.21,8/1), 3) Nivalan Urheilijat1 23.58,4 (Jarmo Junno 8.37,9/1, Jarno Lähdemäki 5.51,1/4, Joni Isokoski 9.29,4/10), 4) Kalajoen Junkkarit-1 24.29,4 (Kalle Roimela 10.36,1/7, MiikaPekka Hourula 5.46,6/3, Sampsa Kovalainen 8.06,7/3), 5 Alavieskan Viri-1 24.29,6 (Joona Jutila 10.51,6/8, Samu Alila 5.28,1/1, Kalle Kopakka 8.09,9/4), 6) Sievin Sisu-1 24.36,0 (Tuomas Saviluoto 8.44,4/2, Joel Jakola 6.25,2/9, Tuomas Kangas 9.26,4/9), 7) Lestijärven Kiisto-1 24.56,6 (Jani-Pekka Jussila 10.09,5/4, Tatu Ahonen 6.11,8/7, Taavi Tiala 8.35,3/6), 8) Reisjärven Pilke-1 25.27,1 (Jaakko Halonen 10.24,7/6, Santeri Pesola 6.09,2/6, Teemu Tikka 8.53,2/7), 9) Himangan Urheilijat-1 26.29,9 (Joonas Aarnio 11.43,0/9, Esa Pahkala 6.22,1/8, Ari Pahkala 8.24,8/5), 10) Pyhäjärven Pohti-1 28.14,9 (Ilpo Matilainen 11.58,9/10, Jukka Pesonen 6.53,3/10, Joni Pesonen 9.22,7/8). Kojonkoski oli vähällä lipsauttaa, että Ljökelsöy on nyt ruvennut harjoittelemaan, kun aiemmin hänestä oli kivaa olla mäkihypyn A-ryhmää pelkillä lahjoillaan. Melkein kaikki joukkueen jäsenet onnistuivat lähes nappiin. N14 (3,0 km p+3,0 km v+3,0 km v): 1) Nivalan Urheilijat-1 25.32,9 (Anna Vähäsöyrinki 9.29,9/2, Minna Kumpula 8.17,5/2, Elisa Rautaoja 7.45,5/1), 2) Sievin Sisu-1 25.36,7 (Kaisa Torvi 9.15,3/1, Nina Jakola 8.17,7/3, Katri Vesaluoma 8.03,7/2), 3 Reisjärven Pilke-1 26.10,6 (Hanna Lokkila 9.40,7/3, Tanja Saaranen 8.16,8/1, Saara Pesola 8.13,1/3), 4) Nivalan Urheilijat-2 27.26,0 (Laura Helander 10.25,3/5, Mari-Pauliina Kaarlela 8.32,0/4, Anne Kiviniemi 8.28,7/4), 5) Lohtajan Veikot-1 27.57,5 (Heidi Niemi 9.51,6/4, Annika Niemi 9.22,1/5, Henna Rautiainen 8.43,8/5). Pikkupakkanen ja auringonpaiste edellisen päivän plusasteiden jälkeen takasivat luistavan lentokelin. Kuva: Timo Talus Liisa Ängeslevä YLIVIESKA Keskipohjalaiset 16-vuotiaat pojat ovat maan hiihtokärkeä. Siihen sitten lisukkeeksi henkistä kovuutta kivettävää itseluottamusta ja tässä ollaan, huokaili Kojonkoski. Vain yksi ykkössija eli 12-vuotiaiden poikien viestivoitto meni Kalajokilaakson ulkopuolelle eli Toholammille. Ensimmäisen henkilökohtaisen arvokisamitalinsa lauantaina saalistanut Tami Kiuru tuuletteli hyppyjensä jälkeen iloisena, mutta arveli sitten, että ainakin ensimmäinen olisi voinut osua hyppyripöydälle paremminkin. Lindströmin selkä tärähti pahasti Mäkimonttujen fanityttöjen suomalaissuosikki, Lahden Veli-Matti Lindström oli joukkuekisan jälkeen hiukan kaksijakoisissa tunnelmissa. – Selkä taipui ja tärähti aika pahasti mahalaskussa. 16-vuotiaat kilpailevat jo SM-mitaleista, vaikka hiihtävätkin vielä Hopeasompakisassa. Maailmancupin suurpujottelun pistetilanne 7/8: 1) Pärson 530, 2) Contreras 289, 3) Karbon 263, 4) Nicole Hosp Itävalta 260, 5) Görgl 253, 6) Poutiainen 247, 7) Tina Maze Slovenia 212, 8) Renate Götschl Itävalta 190, 8) Martina Ertl Saksa 206, 9) Anna Ottoson Ruotsi 195. Oslo (sprintti). Hypyt onnistuivat, mutta toisen kierroksen alastulon päättänyt mahalasku ei tehnyt aiemminkin oikutelleelle selälle ollenkaan hyvää. – Kaksi kultaa MM-lentomäkiviikonvaihteesta on tietenkin urani kovin saavutus, myönsi Norjan päävalmentaja vielä. Sen nosti kärkeen toisen osuuden jälkeen Vilma Nikula. Pyhäjärven Pohti nousi kakkossijalle myös toisella osuudella kun Aino-Kaisa Keränen petrasi ensimmäisen osuuden nelossijaa parilla pykälällä. Viesteissä hiihdettiin kolme osuutta, joista ensimmäinen perinteisellä ja kaksi viimeistä vapaalla hiihtotavalla. Joukkueen ankkuroi maaliin Anu Lankila. Matkana 16-vuotiailla pojilla oli viisi kilometriä Samanikäisten tyttöjen kisa oli paljon tiukempi. Olen minä tainnut kerran ennenkin saada täydet voimaanjääneet tyylipisteet hypyistäni, muisteli Kiuru, joka keräsi Planican arvostelutuomareilta sarjat 20-20-20-20-19,5 (Slovenian tuomari) ja 20-20-20-19,5 (Norjan tuomari)-20. Norjan Roar Ljökelsöy on 27vuotiaana löytänyt aivan uuden menestystason. – Ponnistus epäonnistui, takamus jäi alas, ja siinä se. Norjan päävalmentaja Mika Kojonkoski ja joukkuekisan kunkku Roar Ljökelsöy makustelevat kultaista mitalia. Tyttöjen viestivoitto meni Kalajoelle, Toholammin Urheilijat oli toinen ja Reisjärven Pilke kolmas. Maailmancupin kokonaistilanne 29/35: 1) Pärson 1 331, 2) Götschl 1 208, 3) Carole Montillet Ranska 933, 4) Hilde Gerg Saksa 870, 5) Michaela Dorfmeister Itävalta 857, 6)Riesch 665, 7) Ertl 646, 8) Alexandra Meissnitzer Itävalta 609, 9) Hosp 566, 10) Styger 474, ...12) Poutiainen 437, 81) Henna Raita 37. Tavallaan on aika erikoista, että lentomäen joukkuemaailmamestaruus ratkesi kahden sellaisen miehen kesken, joitten liitokykyä pahimmat kielet luonnehtivat kivirekimäisiksi
Hän keräsi viidestä karsintalähdöstä pisteitä 14, eli yhtä vaille täydet. Taipale ja Konu nopeimpia Veteliläiset juhlivat Fäboda-loppetissa, 450 hiihtäjää nautti upeasta talvisäästä. H60 9,2 km (10): 1) Asko Harvala OH 34.58, 2) Esko Linna NivU 36.21, 3) Jorma Veijovaara SK-Pohjant 38.12, 4) Mauri Suorajärvi SK-Pohjant 39.04, 5) Lauri Koskenkorva NivU 40.44, 6) Aaro Oksanen SaPu 41.30. – Nordstedt pysyi hyvin mukana tasatyönnöillä, joten päätin lisätä vauhtia sopivassa nousussa. Fäboda -hiihdon tuloksia: Naiset 50km: 1) Erja Konu VetU 2.48.39,6, 2) Malin Källman IF Brahe 2.52.49,7, 3) Gerd Kronqvist IF Minken 3.04.40,2, 4) Yvonne Gunell Pargas IF 3.06.03,4, 5) Inger Sjölund IF Brahe 3.15.30,3, 6) Jenny Finnäs Malax IF 3.32.36,3. – Yvonne tosiaan saavutti minut vähän ennen kahdeksatta rastia, mutta sen jälkeen hän teloi sauvansa johonkin ja pääsin hieman karkuun, kertoi kaksi vuotta sitten kotikonnuilleen Evijärvelle palannut Perkkalainen. H65 8,0 km (15): 1) Paavo Moisio SaPu 35.40, 2) Reijo Oja NivU 36.32, 3) Antti Hietaharju ÄhtU 37.13, 4) Heikki Viitasaari KoS 37.40, 5) Antti Myllymäki RaJu 38.46, 6) Esko Kangas RaJu 39.02. Seitsemän Kokkolan karsinnan parasta selvisi varsinaiseen mestaruuskisaan, joka ajetaan kahden viikon kuluttua Forssassa. Tuplakerroksinen jää kesti hyvin ajamisen. Haapajärven Kiilojen Eija Myllylahti sijoittui pronssille 20-vuotiaiden tyttöjen 20 kilometrillä. KRT:n miehistä ylsi Christer Biskop nyt ensimmäistä kertaa SM-loppukilpailuun. Vuosi sitten hän oli 11. H70 5,8 km: 1) Lauri Mansikkamäki KauWi 31.58, 2) Runar Haals Botnia 34.05, 3) Arne Backman Falken 37.53, 4) Jaakko Vainionpää KortJV 39.50, 5) Pentti Vuorinen SuJu 46.36. Olisin ollut paljon ylempänä loppupisteissä, jos en olisi kaatunut. H16 9,2 km: 1) Samuli Saarela KoS 36.11, 2) Fredric Portin Minken 38.44, 3) Ville Kuoppala KuortKu 39.55, 4) Janne Uusivirta RasTiimi 44.56. Tänä vuonna upeassa säässä hiihdettyyn Fäboda-loppettiin osallistui kaikkiaan noin 450 kilpailijaa/kuntoilijaa. Kyllähän sitä lopulta aika helposti tuli, muisteli Taipale 50 km:n hiihtoa. Uskon, että suurin ero toiseksi tulleeseen Johanna Perkkalaiseen syntyi toisen ja kolmannen rastin välillä. Naisten sarjoissa saatiin sunnuntaina kaksi kaksoismestaria, Riihivuori ja Katajan Tiina Taskinen. D60 4,9 km: 1) Anneli Vilppola Iisu 32.27, 2) Anneli Mattila Iisu a32.56, 3) Anna-Liisa Hankonen Iisu 40.01, 4) Eila Leppäniemi VetU 2.03.54. Mika Kastrén yritti ensimmäisen startin loppukurvissa johtaneen Aki Ala-Riihimäen rinnalle. Miesten puolella mahdollisuus samaan oli lähinnä IF Brahen Otto Domarsilla tai Keravan Iiro Vilhusella. – Pyrin hoitamaan homman varman päälle, sillä tuntuma lajiin ei kahden välivuoden jälkeen ollut paras mahdollinen, voittaja selvitti. H50 10,8 km (17): 1) Eero Viitasaari KoS 40.39, 2) Seppo Keltamäki Iisu 43.05, 3) Pauli Toropainen ONMKY 43.11, 4) Heikki Hautala KuortKu 43.49, 5) Eero Ruokamo ONMKY 45.07, 6) Raimo Haapalehto VetU 46.37. Vuonna 2000 Ylivieskassa hän voitti uransa ainoan kultamitalin. Kun ketään ei näkynyt hiihtelin tasaisesti, sillä pelkäsin simahtamista. Naisten parhaat esitykset nähtiin yleisessä ja 21-vuotiaiden sarjoissa. Oriveden Kiti Eronen voitti loppusuoran taistelussa Myllylahden 0,9 sekunnin erolla. Markus Kainu osasi Kaustisen reitit Vetelin Markus Kainu paineli hurjaa vauhtia rastilta rastille ja yllätti voitollaan koko Kaustisen kisaväen. Miehet 45 25km: 1) Bror-Erik Kronqvist IF Minken 1.09.14,8, 2) Greger Höglund TUS 1.10.10,6, 3) Håkan Dahlin IF VOM 1.10.22,1, 4) Raimo Orjala LoVe 1.12.38,6, 5) Kauko Joensuu UPM 1.12.49,8, 6) Peter Klemets IK Falken 1.15.43,9. – Suksi ei ollut kunnossa, mutta eivät ole lihaksetkaan. Kun tauolla otettiin harjakoneet käyttöön, muuttui jää paljon paremmaksi. Aiemmissa tämän talven SM-hiihdoissa mitali on jäänyt kismittävän lähelle. Kahden viikon kuluttua Taipale hiihtää mielellään Salpausselällä mikäli pyyntö tulee. Kolmoseksi kaasutellut Kai Lehtinen oli kisan tyytyväisimpiä kuskeja. Hööpakka piti Mäkelän takanaan Tapani Kuoppala KAUSTINEN Lähes kolmen vuoden kilpailutauon hiihtosuunnistuksessa pitänyt Vetelin Urheilijoiden Markus Kainu päästeli 20 km:n reitillä sellaista vauhtia, että ennakkosuosikit joutuivat antautumaan. Kainun saapuessa maaliin, hänelle näytettiin ensin punaista eli hylättyä merkkiä, mutta pian selvisi Kainun hoitaneen käyntinsä jokaisella rastilla sääntöjen mukaisesti. Kolmanneksi sijoittunut Malaxin Tomas Glasberg lähti matkaan kaksi minuuttia ennen Björklundia, joka saavutti maalahtelaisen vähän ennen maalia. H40 16,6 km: 1) Stefan Stubb Falken 59.21, 2) Stefan Åbacka Kronan 1.03.14. Kuva: Juha Sallinen Juha Aaltonen HELSINKI Keski-Pohjanmaan hiihtäjät joutuivat tyytymään yhteen mitaliin, kun Paloheinässä hiihdettiin sunnuntaina perinteisellä tyylillä pitkät matkat. Vähän rasteja ja onnistuneet reitinvalinnat mainiolla kelillä suosivat keskenkuntoista miestä, Kainu vähätteli suoritustaan ykkössijan varmistuttua. M65 (6 km): 1) Aarne Haapaniemi TU (0+1+3) 29.13,9, 2) Pertti Varis KonnU (3+4+4) 31.22,9. Sain kaverin pyörän lainaan ja päätin tulla kokeilemaan. Häggblom ykkönen sauvarikon jälkeenkin Naisten 13,5 km:n ja yhdeksän rastin matkalla olisi Femmanin Yvonne Häggblomista tullut ylivoimainen voittaja, mutta häneltä katkesi sauva toiseksi viimeisen rastin jälkeen: – Kaikki sujui siihen saakka hyvin. Pikkuisen pyörä siinä ulosajossa kärsi, mutta aivan hyvin pystyin ajamaan kisan loppuun, kertasi Kastrén. – Kilpailu meni paljon paremmin kuin olin etukäteen ajatellut. Karsintapisteissä mies joutui tyytymään kakkostilaan Jimmy Flyktmanin takana. Ala-Riihimäki keräsi 13 pinnaa, mikä oli yksi enemmän kuin Kai Lehtisen ja Tommy Flyktmanin pistemäärä. Kansainvälisissä koitoksissakin pärjännyt Aki AlaRiihimäki tuli karsintaan, koska ei ollut edellisenä talvena mukana SM-speedwayssä. Päätavoitteeni on päästä Botnian ykkösjoukkueeseen Joensuun SM-kisojen viestiin. – Erittäin liukkaasta kelistä huolimatta hiihtoni oli pahasti tukossa. P17 (6 km): 1) Jyri Tiihonen KanKa (1+1) 20.45,2, 2) Eppu Väänänen LieHS (3+4) 23.53,1, 3) Mika Kokkonen KajBiat (2+3) 24.06,8, 4) Aleksi Ali-Haapala TU (4+4) 25.44,7. Pieni kontakti suisti kokkolalaisen vauhdikkaasti penkalle. – Suomalaisia ajatellen on reilumpaa, että me tulemme SMkisoihin karsinnan kautta. 63) Jukka Hänninen HaU +11.29,9 M18 20 km (71): 1) Kapo Saukkonen PakilV 56,57,2, 2) Iiro Vilhunen KerU +48,5, 3) Antti Sankkola SavonLHS +1.03,6, 4) Pekka Kemppainen HyrynsI +1.29,8, 5) Mikko Ikonen PakilV +1.53,3, 6) Keijo Mikluha KerU +1.53,6, 7) Miika Rautio KarihV +2.00,9, 8) Teemu Kalliojärvi RistU +2.09,3, 9) Lasse Paakkonen SalSa +2.29,5, 10) Erik Lindroos Pargas IF +3.26,8, 19) Heikki Niemonen NU +4.26,0, 25) Toni Pulkkinen VetU +4.47,6, 33) Björn Sjölund IF Brahe +5.10,3, 39) Mikko Kauppi KJ +5.54,1, 41) Markku Isokoski YK +6.04,9, 62) Joona Kurikkala KaJu +10.34,9 M20 30 km (55): 1) Toni Närväinen LieksHS 1.25,01,4, 2) Matti Kylmälä KittU +27,1, 3) Niko Nättinen PudasjY +38,6, 4) Ville Verkama TampY +54,6, 5) Otto Domars IF Brahe +1.42,4, 6) Olli-Pekka Tolvanen JoKa +2.11,9, 7) Tuomas Huopana Ski Team 2000 Perho +2.28,4, 8) Matias Standvall IF VOM +2.32,1, 9) Ville Virtanen KeravU +3.03,4, 10) Jussi Simula NakkV +4.12,6, 17) Ville Tuukkanen Ski Team 2000 Perho +5.37,0, 18) Staffan Julin IF Minken +5.38,4, 27) Niklas Wiik IF Brahe +8.34,9, 29) Joel Krokvik IF Brahe +9.15,8, 32) Kalle Lassila VetU +9.34,4, 39) Josef Krokvik IF Brahe +11.45,3, 44) Mikko Suni KaJu +13,16,3, 46) Ari Hylkilä RP +13,30,2, 48) Mårten Häggman IF Falken +14.55,6. Kauppisen kaksi pummia pudottivat hänet lopullisesti kolmanneksi, mutta Mäkelän tavoin yhdellä ohilaukauksella selvinnyt Hööpakka ehti sen verran aikaisemmin ladulle, ettei alavieskalainen ehtinyt häntä tavoittaa. Suksesta tosin hävisi luisto viimeisellä lenkillä, mutta mitalimiehet olivat muutenkin liian kaukana, Domars sanoi maalissa. Kolmanneksi hiihtänyt Brahen Marko Honkala lykki maaliin ajassa 2.10.00. D45, 9,2 km: 1) Päivi Raatikainen Hanka 42.05, 2) Eeva-Liisa Yli-Pelkola LappVe 57.56, 3) Lea Pöyhönen VetU 1.05.54. Myllylahti teki opettajan sijaisuuksia Haapajärven yläasteella sekä kirjoitti juttuja Maaselkään. Sekä Mika Kastrén että Christer Biskop pääsivät kärkiseitsikkoon. – Tytöt hiihtivät lujempaa. D40 9,2 km: 1) Pirkko Ekdahl NivU 59.28, 2) Leila Keränen SalRe 1.00.39. – Rata oli selkeäpiirteinen; kuin meikäläiselle tehty. – Seitsemäs sija oli ennen tätä päivää paras sijoitukseni henkilökohtaisilla matkoilla, joten tähän on oltava tyytyväinen. Hän piti kisaa sopivana välipalana harjoitusten väliin: – Tosin melko kova harjoitus tämä oli. – Vilkaisin aina välillä, onko kukaan lähestymässä. Kai Lehtinen sinnitteli pitkään kärjessä, mutta Ala-Riihimäki tuuppasi viimeisestä kurvista niin terävästi suoralle, että kauhajokinen oli iltapäivän viimeisen startin ykkönen. Kolmanneksi sijoittunut Minkenin Gerd Kronqvist kellotti jo yli kolmen tunnin ajan lukemin 3.04.40. Kaikki miesten osanottajat kiersivät vähintään neljä sakkokierrosta, neljänneksi tullut Ullavan Mikko Uusipaikka jopa seitsemän. Ensi viikonloppuna me ajamme Ruotsin SM:n karsinnat. Konun voittoaika 2.48.39 oli reilut neljä minuuttia ja kymmenen sekuntia kovempi kuin Källmanin. – Se ensimmäinen erä jäi kyllä harmittamaan. Naiset: D21A 13,5 km: 1) Yvonne Häggblom Femman 51.34, 2) Johanna Perkkalainen EE 52.15, 3) Mikaela Flöjt Botnia 53.56, 4) Linda Björklund Botnia 58.07, 5) Marja Jokinen KoS 1.01.25, 6) Tiina Koskela RasTiimi 1.02.14, 7) Ann-Sofie Sundelin Femman 1.07.56, 8) Kati Nynäs KoS 1.08.00, 9) Maarit Löf KuortKu 1.41.46. Kärkikaksikko ei pystynyt samaan ja Mäkelä tuli viimeiselle pystypaikalle hyvässä tuntumassa. D35 9,2 km: 1) Riitta Mattila SalRe 36.36, 2) Aija Tilvis KaJu 46.00, 3) Marja-Liisa Mäntylä RaJu 57.11. Virin Laura Pokela hävisi 21vuotiaiden sarjassa lähes kolme minuuttia Markkaselle, vaikka laukoi vain yhden pummin tätä enemmän. Viikko on ollut raskas, on ollut paljon työkiireitä, Myllylahti sanoi. H75 5,8 km: 1) Armas Ojajärvi AlajA 37.14, 2) Thor Löfroth Kronan 50.01. Mika Kastrén yrittää Forssassa parantaa edellistalvien SM-sijoituksiaan. M50 (6 km): 1) Esko Rahkola HU 2+1+2 22.59,8. Naiset (10 km): 1) Maija Holopainen KontU (0+1+1+0) 33.40,2, 2) Johanna Kotikumpu PunKu (2+2+2+0) 35.19,0. Ratkaisevaan rooliin nousi korostetusti ammunta: loistavista olosuhteista huolimatta kaikki yleisen sarjan miehet kiersivät vähintään neljä sakkolenkkiä. – Täytyy keksiä itselle hyviä kysymyksiä ja niihin hyvät vastaukset. SM-karsinnan loppupisteet: 1) Jimmy Flyktman Ruotsi 14, 2) Aki Ala-Riihimäki KauhajMK 13, 3) Kai Lehtinen A-S MP 12, 4) Tommy Flyktman Ruotsi 12, 5) Jussi Hytönen FMS 11, 6) Mika Kastrén KRT 11, 7) Christer Biskop KRT 9, 8) Jaakko Mäki FMS 8, 9) Timo Kankkunen P-K MK 8, 10) Hannu Paljakka FMS 6, 11) Raimo Juntunen HeMK 5, 12) Jani Ahola KRT 4, 13) Jouko Hukkanen SeMK 3, 14) Erik Harju KRT 2, 15) Minna Ånäs KRT 1, 16) Tommi Suolammi HäMK 0. Kolmanneksi sijoittunut, lauantaina Halsualla pikamatkan voittanut Botnian Mikaela Flöjt jäi kärjelle runsaat kaksi minuuttia. N21 (10 km): 1) Mervi Markkanen KonnU (1+0+0+2) 34.35,5, 2) Laura Pokela AV (2+2+0+1) 37.30,3. – Rata oli alussa melko liukas. M45(6 km): 1) Jarmo Pietilä KT (1+2+1) 21.39,1, 2) Risto Kolehmainen IisKi (1+3+4) 25.49,7. Biskop ajoi viime talvena muutaman startin ja on noussut kuluvalla kaudella nopeasti nimekkäämpien kuskien kintereille. N17 (4 km): 1) Pii Pöhtäri HU (0+3) 21.47,5, 2) Laura Heikkilä HU (1+2) 22.39,4. Kisan nelonen hävisi Myllylahdelle lähes puoli minuuttia. Uran paras sijoitus on kahden vuoden takaa, jolloin edelle jäi kahdeksan kuskia. SM-karsinnan voittajan mielestä Kokkolassa ajettiin aivan hyväkuntoisella radalla. Kahdentoista Kangasalla asutun vuoden jälkeen hän edustaa edelleen ylöjärveläistä Epilän Esaa. D18 9,2 km: 1) Tiina Laininen SiiRa 39.51, 2) Jaana Pulkkinen KoS 40.51, 3) Niina Karstunen Iisu 44.21, 4) Marjo Tiitto RasTiimi 47.50, 5) Tuija Timonen HalTo 51.54. Myllylahti hiihti nuorten SM-pronssia Lauri Järvinen ALAVIESKA Ylistaron Juha Hööpakka piti runsaan viiden sekunnin erolla takanaan lopussa vahvasti nousseen Jussi Mäkelän Alavieskan Virin kansallisten ampumahiihtojen yhteislähtökisassa. Miesten yhteislähtö kulki pystyammuntaan saakka Juha Hööpakan ja Kontiolahden Kalle Kauppisen tahdissa. Kastrénin tavoin kokeili myös saman seuran Jani Ahola penkan pitävyyttä. Hän hävisi mestarille lähes kaksi minuuttia. Taipaleella on näille lumille vielä tärkeitä kisoja edessään. H35 16,6 km (7): 1) Kari Tyynelä VetU 56.00, 2) Risto Oja YlivKu 56.03, 3) Veli-Matti Hanhela SK-Pohjant 56.09, 4) Lasse Westerholm SK-Pohjant 1.01.02, 5) Esko Ylikangas HimU 1.04.07, 6) Ari Matkaselkä OuHu 1.11.32. M60 (6 km): 1) Jouko Toivola KV (3+2+4) 28.51,8, 2) Tor Prest GIF (2+1+2) 29.09,2. H45 13,5 km: 1) Rolf Helander OuHu 49.29, 2) Jukka Kemppainen KaSu 50.57, 3) Göran Skogvig Kronan 1.08.07, 4) Esa Saarela KoS 1.16.41. Nuorten SM-hiihdot 22.2.2004: N17 15 km (39): 1) Tiina Taskinen JoKa 50.45,2, 2) Anne Kyllönen KainHS +12,5, 3) Anu Soudunsaari PoPy +19,9, 4) Heidi Lindfors VaasH +40,5, 5) Hanna Ruohonen KeravU +46,1, 6) Jenni Mikkonen Kuhmo-Ski +1.04,1, 7) Kristina Lehtola OHS +1.27,5, 8) Mirva Purkunen SuonenjU +1.29,6, 9) Johanna Stenholm PyhäjM +1.30,2, 10) Sini Eronen OrPo +1.33,0, 18) Cajsa Back IK Falken +2.51,8, 21) Minna Lassila KäTa +3.20,8 N18 15 km (37): 1) Satu Pirttiniemi KuorevKä 47.53,0, 2) Kaisa Pesonen JoKa +7,9, 3) Emilia Soudunsaari PyPo +30,8, 4) Noora Virtanen LHS +54,8, 5) Ulla Kiili TP +1.20,9, 6) Paula IsoMarkku KirkkonHS +1.41,1, 7) Minna Saastamoinen SuonenjV +2.24,3, 8) Anni Ala-Mettälä TP +2.54,9, 9) Anniina Tarvainen JorU +3.09,0, 10) Katariina Vataja IHS +3.09,3, 29) Aija Hylkilä RP +5.50,2 N20 20 km (38): 1) Johanna Riihivuori TP 1.06,58,2, 2) Kiti Eronen OrPo +17,2, 3) Eija Myllylahti HK +18,1, 4) Silja Tarvonen KanKa +44,0, 5) Saara Kettunen LieksHS +44,8, 6) Terhi Pollari KuorevK +49,8, 7) Sanna Soudunsaari PoPy +51,0, 8) Terhi Ylisiurua IHS +52,5, 9) Satu Heikkilä VHaka +57,9, 10) Anna Nikupeteri KarihV +1.12,9, 32) Henna Jauhiainen HaV +8.10,5 M17 20 km (68): 1) Iiro Niskanen LeKi 58.27,7, 2) Lari Lehtonen ImatU +2,5, 3) Marko Nieminen LHS +58,9, 4) Martti Jylhä SoJy +2.19,7, 5) Henri Jelonen KivKi +2.27,8, 6) Eero Teivaala YlöjU +2.41,5, 7) Antti Partanen KarttU +2.57,4, 8) Juho Hiltunen OHS +3.06,6, 9) Tuomas Siponen VierKo +3.15,3, 10) Tuomo Niittylahti SavonLHS +3.46,5, 42) Johan Ahlvik IK Falken +7.43,0, 47) Philip Stråka IF Minken +8.23,5. – Kisa muodostui odotettua tasaisemmaksi, kun emme tienneet Aki Ala-Riihimäen mukaantulosta. 20 kilometriä sinänsä on minulle nyt sopiva matka, olen tänä talvena kilpaillut sillä enemmän kuin vuosiin, kertoi Jussi Mäkelä, joka pohtii vakavasti uransa päättämistä tähän kauteen. N40 (6 km): 1) Terttu Torvikoski HU (4+3+2) 29.28,1. Kastrén kaatui pisteitä Kastrén Racing Teamin ajajat vastasivat iltapäivän ainoiksi jääneistä kaadoista. Nordstedt jäi voittajasta 1.14 minuuttia. Toiseksi hiihtänyt Brahen Malin Källman ei pysynyt Konun vauhdissa ja jäi tasaisesti joka lenkillä. Onneksi ei tarvinnut hiihtää aivan loppuun yhdellä sauvalla. Kastrén ja Biskop SM-kisaan Jimmy Flyktman keräsi yhtä vaille täydet pisteet SM-karsinnan eniten pisteitä kerännyt Jimmy Flyktman (oik) näki aitiopaikalta, miten Mika Kastrén luiskahti lähtöä johtaneen Aki Ala-Riihimäen takaa ulos. Miehet 50km: 1) Kuisma Taipale Lapuan Virkiä 2.07.14,4, 2) Jan-Erik Nordstedt IF VOM 2.08.28,8, 3) Marko Honkala UPM 1 2.10.00,9, 4) Kim Söderholm IF Minken 2.10.14,3, 5) Stefan Storvall IK Kronan 2.10.41,7, 6) Jens Hagback Tjöck IK 2.14.39,5, 7) Sebastian Ginman IF Brahe 2.15.53,6, 8) Johan Ehrs IF VOM 2.17.03,3, 9) Marcus Parkkinen IF Brahe 2.17.29,5, 10) Johan Markén IF VOM 2.17.47,9. Kainun välivuodet johtuvat kahden vuoden työkeikoista Englannissa ja Australiassa. Itse kilpailu ei ollut aivan sellainen, kuin Flyktmanit olivat etukäteen suunnitelleet. Yhteislähtökisassa passailtiin 13 kilometriin saakka, vasta sitten kärki karkasi muilta selvästi. – Yleensä olen päässyt nousukuntoon vastaavalla systeemillä. Kaustisen kansalliset hiihtosuunnistukset: Miehet: H21A 20,0 km: 1) Markus Kainu VetU 1.05.30, 2) Markus Björklund Botnia 1.06.48, 3) Tomas Glasberg Malax 1.08.56, 4) Ted Sundbäck Botnia 1.09.31, 5) Raine Kivelä PerhKi 1.12.48, 6) Petri Moisio SaPu 1.13.08, 7) Juha Lassila VetU 1.14.10, 8) Jani Leppäniemi VetU 1.15.55, 9) Mikko Mäki-Ullakko KannUra 1.23.00, 10) Pekka Turtola KoS 1.25.50. D12 3,9 km: 1) Essi Yli-Pelkola LappVe 29.14. Hieronta on nyt kovasti tarpeen, että Kärkölän SM-kisoissa ei kulje näin huonosti, pohdiskeli Laura Pokela. Ensi viikonlopun SM-kisaan Kärkölässä valmistaudun hyvin kevyellä ohjelmalla. Taipale ja Vöyrin Jan-Erik Nordstedt lykkivät neljä kertaa kierretyn 12,5 km:n lenkin yhtä matkaa reilut 40 kilometriä. Kuva: Tapani Kuoppala Tapani Kuoppala PIETARSAARI Vetelin Urheilijoiden Kuisma Taipaleen ja Erja Konun matka sujui vauhdikkaimmin sunnuntaina Fäboda-loppetin perinteisellä hiihtotavalla lykityillä 50 km:n päämatkoilla. D16 5,8 km: 1) Emilia Ek Minken 27.47, 2) Niina Laininen SiiRa 28.26, 3) Katri Kanste SoJy 30.26, 4) Katariina Tiitto RasTiimi 32.58, 5) Johanna Tiitto RasTiimi 34.29. Lopulta tulos oli kuitenkin toivottu ja miellyttävä, myhäili ruotsalainen. Kumpikin ampui puhtaasti ensimmäisen makuupaikan, jolle kärjessä tulleen Virin Jussi Mäkelän rasitukseksi tuli molemmillakin makuupaikoilla kaksi ohilaukausta. T11(3 km): 1) Maiju Alila AV (1+0) 12.46,1, 2) Kirsi Pokela AV (1+1) 13.21,3, 3) Marianne Löf KJ (2+1) 14.10,4. Nordstedt ei pystynyt vastaamaan ja eroa alkoi syntyä. Mäkelän tavoin Pokelalle kirjattiin molemmilla makuupaikoilla kaksi ohilaukausta, mutta pystystä kaikkiaan vain yksi. – Radalla olisi voinut olla mäkiä enemmänkin. D14 4,9 km: 1) Anni Mattila KP-V 26.51, 2) Ida-Marie Skogvik Kronan 29.06, 3) Mari Uusivirta RasTiimi 30.00, 4) Sini Mattila KP-V 32.22, 5) Reetta Lassila RasTiimi 33.04, 6) Miia Paavola KPV 36.13, 7) Katja Matkaseltä OuHu 43.12. Niistä viis kertyi jo makuuasennosta. Yritetään nyt Forssassa jotakin samanlaista, tuumi Lehtinen. Ruotsissa syntyneet, mutta Kokkolan – Alavetelin suunnista lähteneiden vanhempiensa myötä, näillä seuduin viihtyvät Jimmy ja Tommy Flyktman olivat myös karsimassa. Vilhunen otti hopeaa, mutta Domars oli 20-vuotiaiden 30 kilometrillä vasta viides ajalla 1.26.43,8. – En ollut ajanut kilpaa viiteen – kuuteen vuoteen. Pystystä Mäkelä laukoi ensin nollat ja toisellaan yhden sakkokierroksen. Kauden kymmenennen kisansa hiihtosuunnistanut Björklund valitteli huonoa reitinvalintaansa alkukilometreillä: – Siinä tuli varmasti tappiota kärkeen. D55 8,0 km: 1) Tarja Rantala SaPu 1.15.14, 2) Satu Vapa S-2000 1.18.57. P11 (3 km): 1) Joonas Sipilä AV (3+1) 13.34,0, 2) Henry Leinonen AV (0+0) 13.54,6, 3) Jukka-Pekka Pelto-Arvo KU (4+5) 16.41,6. M40 (6 km): 1) Jarmo Ihalainen KU 4+2+1 22.46,1, 2) Hannu Ali-Haapala TU (3+4+4) 30.32,7. M55 (6 km): 1) Alpo Löf KJ (0+1+3) 24.20,0, 2) Toimi Karhunen IisKi (2+4+2) 25.25,9, 3) Johannes Isosaari TU (1+2+4) 26.40,7. Minulla on antibioottikuuri meneillään, joten katkeaminenkin piti huomioida, Erja Konu kertoi. Muuten kisani sujui hyvin, Flöjt sanoi. Sponsoreita on, mutta vain pienelle osalle kuluista. Voitto irtosi Kaustisen kansallisten lentokelillä kolmentoista rastin reitillä ajalla 1.05.30. Siihen hän päätyi, kun naiset tutkivat omat reittinsä kilvan jälkeen. Perkkalaisen loppuaika oli 49 sekuntia huonompi kuin voittajan. Aki Ala-Riihimäki voitti ajojen päätteeksi käydyn finaalin. Olisi pitänyt painaa sarvea enemmän maahan. – Taloudellinen tilanteeni on sellainen, etten voi loputtomasti jatkaa tähän tapaan. T15 (4 km): 1) Mirka Alila AV (2+1) 17.56,2, 2) Aino Jokela AV (2+0) 18.18,7. H14 4,9 km: 1) Peter Sundelin Femman 24.14, 2) Miikka Virtanen JRV 25.06, 3) Sami Kuoppala KuortKu 26.11, 4) Antti Tyynelä VetU 30.34, 5) Iisak Helander OuHu 38.02. Yhdeksän viime talven parasta oli päässyt jatkoon ilman karsintaa. H12 3,9 km: 1) Toni Åbacka, Kronan, 25.40, 2) Henri Lerssi KP-V 40.03. Sitä en vielä tiedä, että tuleeko minusta isona toimittaja vai opettaja. Myllylahden sarjan voitti Tampereen Johanna Riihivuori ajalla 1.06.58,2. Sen olen asettanut tavoitteeksi; vaikea sanoa onko päämatkani vapaan 10 km:ä vai perinteisen viisi kymppiä, Taipale mietti. Miehet 25km: 1) Leif Ena IK Falken 1.04.17,6, 2) Matias Forsbacka IF Brahe 1.06.23,0, 3) Teemu Orjala LoVe 1.07.18,2, 4) Mats Nilsström IF Brahe 1.07.53,6, 5) Ove Snåre Nautor 1.08.32,4, 6) Tommy Haglund IK Falken 1.09.10,1. Rata oli Myllylahdelle tuttu, sillä vuonna 1998 hän sijoittui pronssille Paloheinässä Hopeasomman finaaleissa 14-vuotiaiden sarjassa. H55 10,8 km (16): 1) Pekka Kanste SoJy 39.37, 2) Unto Virkkula NivU 40.27, 2) Risto Haapala KoS 40.27, 4) Tapani Tanttinen KoS 42.13, 5) Eero Juola KoS 42.21, 6) Jorma Oja NivU 42.43. D50 8,0 km: 1) Ritva Halme KiimU 36.34, 2) Marlene Nylund Falken 1.07.06, 3) Katariina Finnilä VetU 1.10.39. Edellisen ykkönen Kontiolahden Maija Holopainen ratkaisi viimeisen pystypaikan nolla-ammunnallaan hänen ja 21vuotiaiden ykkösen Mervi Markkasen siihen saakka tasaisen keskinäisen kamppailun. Naiset 25km: 1) Johanna Skog Jakobstad B 1.16.51,9, 2) Sara Björklund IK Kronan 1.21.03,2, 3) Carita Sundqvist IF Brahe 1.27.25,9, 4) Päivi Pahkala HU 1.28.09,5, 5) Elina Varinen PieHi 1.32.42,4, 6) Johanna Syrjälä PieHi 1.34.40,1. – Siellä hiihtosuunnistus arvostetaan tosi korkealle. D21C 8,0 km: 1) Krista Paakki NivU 40.42, 2) Prjo Knuuti NivU 42.45, 3) Satu Finnilä VetU 53.40. Kisaa isännöineen Kastrén Racing Teamin kuljettajat menestyivät hienosti. Mutta omapa oli vikani. H21B, 9,2 km: 1) Sami Finnilä VetU 34.53, 2) Tuomo Kivelä PerhKi 35.34, 3) Marko Kivelä PerhKi 36.25, 4) Tomi Savolainen RasKe 37.52, 5) Marko Kujanpää AlajA 1.01.27. Vähän liian tasaista maastoa ollakseen minun makuuni. Sitten ajetaan Forssassa finaalit, kova kisa Saksassa ja Ruotsin liigafinaalit. Koska täällä meni näin hyvin, niin pakkohan se on katsoa SM-kisa loppuun asti. Alkuviikosta hän joutuu kirjoittamaan jutun omasta hiihdostaan lehteen. Joskus vuosia sitten sijoituin kuudenneksi. Björklund jäi kärjestä vain 1.18, joten jälkipuinti huonosta alusta pitänee paikkansa. Heidän osaltaan karsinta oli tavallaan turha, sillä kaksikko sijoittui vuotta aiemmin SM:ssä sijoille neljä ja seitsemän. Tulokset: Miehet (15 km): 1) Juha Hööpakka YKV (0+2+1+1) 39.18,5, 2) Jussi Mäkelä AV (2+2+0+1) 39.24,3, 3) Kalle Kauppinen KontU (0+2+1+2) 39.50,5, 4) Mikko Uusipaikka UK (2+3+1+1) 40.42,0, 5) Jarkko Rajala LaiLu (1+3+1+2) 41.08,4, 6) Pauli Sammalmaa AV (1+0+1+2) 42.23,3, 7) Jarkko Kauppinen IisVi (3+3+3+2) 42.33,4, 8) Tatu Väänänen LieHS (3+4+2+2 45.04,1, 9) Jarkko Mäkelä HU (1+1+2+4) 46.02,1, 10) Antti Hööpakka YK-V (1+1+2+2) 46.25,6, 11) Heikki Kilpelänaho KK-V (3+0+2+5) 48.52,6. Kun maali häämötti noin kuuden, seitsemän km:m päässä, päätti Taipale nykäistä sopivassa kinkamassa. M19 (10 km): 1) Tuomo Pietilä AV (2+3+4+1) 37.25,6. Konu kärjessä alusta loppuun Erja Konu paineli naisten matkalla kärkeen heti alusta. Jimmy Flyktman ajoi Santahaan jäällä vakuuttavasti. Tommy Flyktman hävisi uusinnassa Kai Lehtiselle ja sijoittui yhteispisteissä neljänneksi. Eli kyllä ohjelmaa riittää seuraaville viikoille, naureskeli 22-vuotias uppsalalaista Hunbo MS -seuraa edustava Jimmy Flyktman. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 23.2.2004 Urheilu 17 Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Kokkolan Santahaassa kisailtiin sunnuntaina osallistumisoikeuksista jääspeedwayn SM-kilpailuihin. P 15 (4 km): 1) Heikki Leinonen AV (1+1) 16.08,8, 2) Seppo Heikkilä HU (3+3) 17.48,5. Varmasti olikin, sen kertoo loppuaika 2.07.14. H18 13,5 km: 1) Vili Virtanen JRV 49.56, 2) Tommy Åbacka Botnia 52.12, 3) Jaakko Kulmala SaPu 1.11.44. Joukkuekilpailu: 1) Team Nyman 9.28,36, 2) UPM 1 9.48,16, 3) Pell Angels 1 10.00,13. Toiseksi sijoittunut Botnian Markus Björklund lähti matkaan kahdeksan minuuttia Kainun jälkeen. Toisaalta minulla on vielä kokematta todellinen huippuonnistuminen tärkeissä kisoissa, mikä houkuttaa jatkamaan. SM-karsintaan osallistui aivan potentiaalisia mitaliehdokkaita. Finaaliin on aiemmin kelpuutettu seuraavat kuljettajat: Antti Aakko OulunMK, Raimo Henriksson OulunMK, Jari Moisio PirMM, Tampere, Tomi Kirilov PirMM, Sami Räsänen P-KMK, Joensuu, Pasi Luoto PirMM, Tampere, Seppo Klemettilä OulunMK, Pekka Karttunen P-KMK, Joensuu, Jouni Seppänen ForsMS. Vielä olisi viiden viikon kuluttua mahdollisuus hankkia tämän kauden puuttuva mitali Rovaniemeltä
25 10 6 9 36– 34 36 Betis . . . 25 8 5 12 29– 43 29 Celta . . . . . . 26 16 1 9 172– 143 33 HaU . . . . 26 7 1 1 17 120– 223 16 PyPo . 21 7 4 10 30– 46 25 Hannover . . . . 33 22 11 2934– 2764 44 Kouvot . . . 13 10 3 33– 17 20 Se-Le . . Haaveita liiganoususta ei ollut, mutta olisihan ne karsinnat ollut kiva kokea, Lauri tuumasi. . . . . . 22 11 6 5 32– 26 39 Inter . . . . SPV . . . 16 8 1 7 90– 66 17 OYUS . 18 11 7 119– 124 22 Merikoski . – Tänään oli sydän mukana. . . HU taisteli tasapäisesti kymmenen pisteen tuntumaan, kunnes Riento pääsi neljän pinnan karkumatkalle vastustajan kolmen perättäisen hyökkäysvirheen avittamana. . . – Täytyy sanoa, että mielestäni joukkueen suoritus runkosarjassa oli lähellä kiitettävää, kouluarvosanaksi antaisin 9-. . . . . ja mahdolliset kolmannet 29.2. . . . . . . . 25 6 4 15 117– 156 16 Seuraavat ottelut: 23.2. . . Jarmo Hyytiäinen ja Petri Sakko sijoittuivat mitaleille, jonka lisäksi tuli kolme pistesijaa. . . Muita Nibacoksen tehomiehiä olivat Sami Vähärautio 2+4 ja Tommi Penttilä 1+4-tehoilla. 25 13 2 10 164– 145 28 TPS . . . . . ReDyn maaleista vastasivat Kirsi Pöyhönen 3, Anne Brandt, Jenni Puutio ja Pia Biskop. OLS . 25 6 5 14 28– 39 23 Wolves . Ykkössarjan toisen lohkon sillä olisi voittanut. . . . . . Yleisöä: 40 061. . Jarmo ja Jukka Hyytiäinen urakoivat sarjassa 60 kg useamman ottelun. . Painijoita oli mukana seitsemän ja tuomareita kolme. . . Sellaisella virhesaldolla ei ole käytännössä mitään mahdollisuuksia Riennon tasoista joukkuetta vastaan. . 20 8 3 9 87– 111 19 Vastus . 26 8 2 16 105– 170 18 PJK . . . . . . Sarjan kärkisijat menivät ulkomaille. . . . . . Välieriin kahdella voitolla. 26 6 8 12 31– 39 26 Portsmouth . 40 20 6 1 13 111– 87 47 Hokki . . . . . . . . ViTä . . Välierätparit: ONMKY– Volley-96 II ja Lentis-88 – Viri. . . 51 19 5 4 23 127– 152 47 Ässät . . . 14 2 12 12– 37 4 Seuraavat ottelut: 29.2. . Hyvällä asenteella viimeiset ottelut pelannut kokkolalaisryhmä onnistui vaasalaista Woodcuttersia vastaan myös, aiemmissa peleissä tökkineessä, maalinteossa. . . . . 25 10 7 8 31– 31 37 Villarreal . Lentopallo Jääkiekko Jääpallo Salibandy Jalkapallo Koripallo 18 Urheilu Maanantaina 23.2.2004 s KESKIPOHJANMAA Miesten 1-sarjan lohko 1: Riento–HU 3–0 (25–14, 25–18, 25–21) Riento lohkojen yhteisiin välieriin. . 33 19 14 2494– 2504 38 Tarmo . Toista erää HU oli häviämässä täysin pystyyn, mutta lukemissa 18–9 myös Riento alkoi tehdä virheitä ja numerot siistiytyivät. TURKU (KP) TPS–Blue Fox FBC 4–6 (1–4, 1–1, 2–1) Jos joskus voidaan puhua taisteluvoitosta urheilussa, niin sellaiseksi voidaan ainakin luokitella Blue Fox FBC:n voitto Turun Palloseurasta salibandyn 1.divisioonassa. Kotoinen mannerilmasto sopii meille paremmin, lohkaisi vuorostaan Riennon luotsi Raimo Toivanen. Huolimatta pelaajavaikeuksista Blue Fox otti viikonlopun toisen vierasvoiton TPS:stä. . 51 29 5 1 16 161– 133 64 Lukko . . 15 5 5 5 30– 30 14 Jeppis FBC . 26 10 5 11 38– 37 35 Tottenham . NSB – Merikoski SBT, ReDy – RSB-Team, Jeppis FBC – NSB, ReDy – SB Vaasa, RSB-Team – Jeppis FBC, SB Vaasa – Merikoski SBT. . Roima–SalSa. Toista erää lukuun ottamatta viriläiset hallitsivat ottelua selkeästi. . . . . . . 26 21 1 4 177– 92 43 Cowboys . . . 51 26 6 3 16 147– 119 61 Ilves . 25 11 14 151– 133 22 FBC Turku . . . . . . – Hän on joukkueemme uusi tähti, todellinen kultakimpale. . Meille nyt ei kauheasti onnistumisia tullut, valmentaja Lauri summasi. . . Puolivälieräottelut: 25.2. . . 25 2 10 13 22– 41 16 Miesten SM-sarja Karkkila – Korihait 83 – 73 (38 – 41), Kouvot – Kataja 79 – 62 (40 – 30), Vilpas – Pyrbasket 72 – 67 (37 – 37), Honka – BC Jyväskylä 87 – 74 (39 – 29), Tarmo – Namika Lahti 89 – 81 (42 – 39). 33 12 21 2795– 3010 24 Huima . . Darius Vassell 1–0, 47. . . . Loppuottelussa Viron Meelis Sillat näytti taitonsa Latvian Oskars Lejnieksia vastaan. Maalissa pelannut Mikael Enlundkin onnistui torjunnoissaan hyvin. . . . . . . Koivula jatkoon EM-nyrkkeilyssä. . . . . . . HU:n tehokkain oli kahdeksan pinnaa tehnyt Antti Kaattari. . . 30 6 1 23 88– 151 13 Seuraavat ottelut: 28.2. . . 21 5 4 12 25– 38 19 Empoli . . . Jukka kuului suurimpiin yllättäjiin voittamalla alkukierroksilla moninkertaisen Suomen mestarin Kauhajoen Karhun Antti Setälän. II divisioona Pohjois-Suomi Cowboys – SoKi 5 – 6 (0 – 1, 2 – 1, 3 – 4). . . 25 10 2 13 126– 150 20 SBS Wirmo . JHT – Cowboys, SoKi – PyPo, HaU – YJK, PJK – Laser, OuHu – SuPS. . 26 18 3 5 50– 24 57 Chelsea . . . . . 26 4 10 12 37– 51 22 Leeds . . . 26 12 1 13 142– 152 25 OuHu . . 20 14 1 5 143– 84 29 HIFK . . Kokemukset painiväen keskuudessa olivat kauttaaltaan positiivisia. . . . 21 8 8 5 26– 23 32 Wolfsburg . . Tämä jos mikä piti paikkansa lauantain ja sunnuntain otteluja verrattaessa. . . . . Parhaana palkittiin puolestaan passari Sami Verronen. . . . . . 25 13 2 10 138– 120 28 Blue Fox . . . . Tässä on noin 30 vuotta oltu seurassa mukana, ensin pelaajana, sitten pelaajavalmentajana ja nyt valmentajana. . . . . Loppuhetkillä kotijoukkue oli taas selvästi kovempi. . . Joukkue onnistui tasaisesti laajalla rintamalla. Mitalikamppailussa hän kukisti Hyvinkään Erno Pillin. . . . . Roima–SalSa, 28.2. . . Suuria muutoksia yksilötasolla Joukkueen positiivinen tai negatiivinen muutos lähtee aina yksilötasolta. . . . . . . 16 12 4 40– 20 24 Volley-96 II . Bandyliiga ToPV – Vastus 17 – 5 (9 – 1), Veiterä – HIFK 1 – 11 (1 – 5), JPS – Botnia 8 – 3 (2 – 0), WP 35 – Narukerä 11 – 6 (4 – 5), OLS – OPS 13 – 4 (7 – 2). . . . . . . . . . Ben Thatcher 3–3, 77. . 31 14 1 16 136– 155 29 SHT . Voittojen ansiosta ReDyllä on yhä mahdollisuudet kahden parhaan joukkoon. . . . . . . . . . . . . 16 5 1 10 94– 96 11 SB Vaasa II . . Sunnuntaina joukkueet kohtasivat kolmannen kerran jääkiekon II-divisioonan merkeissä, eikä Cowboys pystynyt vieläkään lyömään sotkamolaisia. Terho Lehtinen (38 kg) ja Matti Mehtälä (66 kg) jäivät pistesijojen ulkopuolelle. . . . . . . . Les Ferdinand 3–2, 72. SoKi vaikea vastus Cowboysille HELSINKI Vapaapainin freestyle-cupin ensimmäinen osakilpailu painittiin Helsingissä. . . . . . . . . . . . . 24 9 8 7 32– 26 35 Osasuna . . 40 15 6 2 17 113– 124 38 Haukat . . . 33 20 13 2756– 2546 40 Namika Lahti . . . . . . . . 15 6 3 6 43– 32 15 Merikoski SBT 15 5 5 5 33– 33 15 RSB-Team . Koivula lähti Zabinsia vastaan ennakkoluulottomasti, ja napsi pisteitä heti ensi erän alusta lähtien vasen-oikea-suorayhdistelmillä. . . 25 15 6 4 46– 18 51 Deportivo . . . 21 10 6 5 38– 25 36 Bochum . . . Siinä menetettiin kotietu Joensuuta vastaan. Thomas Hitzlsperger 2–0, 60. . 26 8 8 10 26– 26 32 M´boro . . . . Kotijoukkueen maaleista vastasivat: Jaakko Vähäsalo, Hannu Ylitalo, Ville Aho, Arto Ylisaari ja Jani Koskela. 21 4 7 10 20– 41 19 FC Köln . . 41 22 3 2 14 135– 113 49 KooKoo . Pieksämäki–Somero, OrPo–Hämeenlinna. 16 13 3 43– 18 26 Viri . . . . päivä Ylivieskassa. . . . 22 12 4 6 33– 22 40 Parma . 52 12 5 3 32 117– 182 32 Pelicans . . . Sunnuntain toinen suomalaisottelu käytiin 81 kilon sarjassa, jossa Jani Rauhala putosi jatkosta hävittyään toisella kierroksella Valko-Venäjän Aripcadzhiev Magomedille. . . . . . . Kahdella voitolla loppuotteluihin. . . 40 5 3 3 29 95– 220 16 Seuraavat ottelut: 24.2. . . Michael Brown 1–0, 9. . . . . . . 51 7 7 4 33 102– 205 25 Seuraavat ottelut: 24.2. Naisten SM-liiga: Kolmas puolivälieräottelu: Viesti–Somero 2–3 (25–12, 25–21, 19–25, 17–25, 12–15) Somero välieriin voitoin 2–1. Laurin mukaan kapealla materiaalilla operoivaa joukkuetta olisi tarkoitus vahvistaa parilla pelaajalla. . Blue Fox päättää kautensa viikon päästä lauantaina kotonaan lohkovoitosta taistelevaa FT Trackersia vastaan. 16 12 4 142– 107 24 Sastamolo . . . Turnaus oli normaalia kovatasoisempi, kun mukana 50 painijaa ulkomailta Latviasta, IsoBritanniasta ja Virosta. . . . Tuomarit: Hannu Henriksson (Riku Peltonen ja Jouni Saukkonen). Päivän ensimmäisessä ottelussa ReDy kaatoi rovaniemeläisen NSB:n 2-6 (0-3, 1-1, 12)-lukemin. Himangalla flopannut Janis Plavinskis iski ottelupallon kenttään, teki yhteensä kymmenen pistettä ja vain yhden virheen. Richard Hughes 1–0. . . . . . . . Freestyle-cupissa ehdotuksiin otettiin ennakkotuntumaa ja kisoista joudutaan antamaan raportti FILA:lle. . . . . . . – Joukkueen peli oli tänään vahvaa ja kaikki hoitivat hommansa hyvin. 51 26 7 1 17 144– 115 60 Jokerit . 22 6 16 8– 42 6 La Liga Osasuna – Mallorca 1 – 1 (1 – 1), Zaragoza – Villarreal 4 – 1 (3 – 0), Valencia – Barcelona – 1 (0 – 0), Sevilla – R Sociedad 1 – (0 – 0), R Santander – Valladolid 1 – (0 – 0), Espanyol – Real Madrid 2 – 4 (1 – 1), Celta – Málaga – 2 (0 – 1), A Madrid – Deportivo – , Albacete – Murcia 1 – (1 – 0). . . . 32 20 12 2896– 2805 40 LrNMKY . . 32 20 12 2912– 2698 40 Kataja . 13 7 6 26– 23 14 NJ . . Poikien 50-kiloisten sarjassa kärkisijat menivät ulkomaille. . . . . . 3. 16 7 9 31– 31 14 WoVo . . . . 15 1 14 20– 64 2 Seuraavat ottelut: 21.3. Vaikka avauserän lukemat olivat himankalaisittain rumimmat, niin se oli kuitenkin tavallaan paras erä vierailijalta. . 25 8 11 6 25– 22 35 Sevilla . . Peli meni juuri niin kuin pitikin, Valkeakosken Isku-Veikkojen kanssa liigakarsintapaikasta ottelevan Riennon Toivanen totesi tyytyväisenä. Honka . . 26 6 9 11 36– 38 27 Blackburn . Alkuotteluissa Sakko otti maukkaan päänahan voittamalla kovan latvialaispainijan, joka on menestynyt muutama vuosi sitten juniorien arvokisoissa. . . Arsenal . . . 40 16 4 2 18 111– 115 38 K-Vantaa . . 25 7 8 10 28– 36 29 Mallorca . . . . 21 5 5 11 22– 32 20 H Berlin . . . . Kotijoukkueesta kahdesti maalasivat myös Pauli Peltoniemi, Tero Luokkala sekä Jussi Vaissi ja kertaalleen osuivat Mika Palo, Risto Koljonen, Jussi Pennanen, Kai Mård, Harri Keskisipilä ja Mika Uusitalo. 33 21 12 2791– 2638 42 PuHu . 26 10 7 9 32– 30 37 Birmingham 25 9 9 7 25– 28 36 Fulham . . . . . Blue Foxin parhaan palkittiin jälleen kerran Erno Tyni, joka kirjasi ottelussa tehot 3+1. . 22 10 6 6 38– 20 36 Udinese . . SB Vaasa . . . . . Parhaat paukut hupenivat tähän kamppailuun ja Jukka jäi lopulta ilman mitalia. . . . 57 kilon sarjassa otteleva Koivula kukisti Latvian Deniss Zabinsin toisen kierroksen ottelussa ylivoimaisella pistevoitolla sunnuntai-iltana. . . . Naisten 2-sarja Lohko 1 Lentis-88 – RaLePa 3 – 1 (18 – 25, 25 – 20, 25 – 17, 25 – 18), Viri – Volley-96 II 3 – (25 – 14, 25 – 20, 25 – 18), PaKa – UU 3 – 1 (25 – 20, 25 – 22, 17 – 25, 25 – 12), WoVo – OsVa 3 – 2 . . 1–1, 13. . Vieskan Voima osallistui turnaukseen junioripitoisella joukkueella. 30 17 3 3 7 134– 114 40 RoKi-79 . . . . . 21 15 4 2 52– 21 49 B München . . . . . . . Vain yhdellätoista kenttäpelaajalla otteluun lähteneen Blue Foxin rivit harvenivat loppua kohden siten, että vain lopussa oli kahdeksan kenttäpelaajaa laittaa kentälle. . Haukat – K-Vantaa. . . 2. 31 24 2 5 145– 92 50 Raahe-K . . . . Petri Sakko sijoittui 74-kiloissa pronssille. 26 12 3 11 137– 131 27 Ilves . Kun vielä hyökkäyspeli oli vaisua sekä joensuulaisten syöttöja vastaanottopeli selvästi laadukkaampaa, ei lukemissa ole mitään ihmeteltävää. . erä: 21.13 Mika Alatalo (David Schneider–Matias Metsäranta) 3–1, 27.27 Marco Tuokko (Mika Suoraniemi–Markus Seikola) 3–2, HIFK aikalisä 27.27, 35.55 Suoraniemi (Mikko Rautee–Tuokko) 3–3 yv. . . 21 11 6 4 27– 10 39 Leverkusen . . 40 24 6 3 7 134– 82 57 Hermes . . 13 7 6 24– 25 14 AlaKi . . 51 22 2 5 22 139– 136 51 Blues . 31 20 1 2 8 137– 87 43 PaKa . . Riento vei sekä runkosarjan kotipelinsä että molemmat pudotuspelien kotiottelut suoraan 3–0. 22 15 4 3 44– 25 49 Lazio . . . – Kotitappio Kempeleelle kyllä harmittaa. . . 50 32 5 3 10 160– 105 72 HIFK . . . Toiset ottelut 28.2. Viikonlopun molemmissa peleissä onnistui hyvin maalissa debytoinut a-juniori-ikäinen Antti Salonen. Toisessa erässä Virin peliä hieman sotki kuvioiden harjoittelu tulevia välieräotteluita ajatellen. . 25 12 7 6 39– 28 43 A Bilbao . . . Robbie Keane 3–1, 51. – Päivät ovat erilaisia. Naisten I divisioona ReDy – Jeppis FBC 5 – (4 – 0, 1 – 0, – 0), RSBTeam – SB Vaasa 1 – 2 , Merikoski SBT – Jeppis FBC 4 – , SB Vaasa – NSB 4 – 7 , RSB-Team – Merikoski SBT – 2 , NSB – ReDy 2 – 6 (0 – 3, 1 – 1, 1 – 2). . 21 9 1 11 40– 40 28 Hambur SV . . Himangan Mikko Keskisipilä oli kotisalissaan liekeissä, mutta vajosi Joensuussa tavalliseksi kuolevaiseksi tehden vain viisi pistettä. 40 18 1 3 18 122– 129 40 FPS . . . . 40 20 2 3 15 117– 113 45 HC Salamat . . . 16 7 9 27– 33 14 RaLePa . . 20 9 4 7 108– 78 22 OPS . Jermain Defoe 2–1, 28. . Punainen kortti: 68. . . 21 7 5 9 32– 32 26 Freiburg . . . . . Naisten 2-sarja Lohko 2 AA – NJ – 3 (22 – 25, 23 – 25, 24 – 26). . . 26 10 3 13 124– 154 23 Pirkat . . Riennon puolella taas muutos tapahtui positiiviseen päin. Nivalalaisia jäi harmittamaan ottelun ratkaissut 4–6 -osuma. . . . . 40 17 3 20 134– 147 37 TuTo . . Ensimmäiset välieräottelut: 25.2. . . . . . . . 22 1 11 10 25– 40 14 Ancona . Maalinteossa onnistuivat Biskop 2, Brandt ja Hanna-Mari Rimpilä. . . . . . . . . . . Myös passari Mari-Liisa Konu ahersi esimerkillisesti kentällä. . 26 16 10 152– 130 32 SuPS . . . . . . . . . . HU ajautui virhesumaan Himanka teki kahdessa ensimmäisessä erässä peräti 11 virhettä kummassakin. Seuraavaksi Himanka sortui verkkovirheisiin ja erä alkoi olla selvä. Ottelut putoamisesta, toinen vaihe: 25.2. . . . Yleisöä 5 912. . . Antti on sellainen, jonka varaan tullaan ensi kaudella rakentamaan. 14 12 2 39– 14 24 Kimara . . Merkittävimmäksi pilariksi jatkon kannalta hän nosti hiljattain vasta 18 vuotta täyttäneen Antti Kaattarin. Jäähyt yht: HIFK 5x2 min ja Roman Vopat PRK, TPS 5x2 min ja Eloranta OR ja Schneider 5 min + PRK. . Et-Po -72 – K-Oulu, Jeppis – PaKa, Ahmat – Raahe-K, SHT – RoKi79. . erä: 4.51 Joonas Vihko (Turo Järvinen) 1–0, 5.26 Ville Viitaluoma (Mikko Laine) 2–0, 11.30 Brett Harkins (Timo Pärssinen–Toni Söderholm) 3–0 yv. 32 23 9 2740– 2533 46 KTP . 17 12 3 2 138– 88 27 Team Atria . . . . 33 6 27 2510– 2860 12 I divisioona länsilohko TPS – Blue Fox 4 – 6 (1 – 4, 1 – 1, 2 – 1), SPV – SBS Pori 7 – 3 (3 – 2, 2 – 0, 2 – 1), FT Trackers – Pirkat 7 – 5 (0 – 4, 1 – 1, 6 – 0), Ilves – HaU 5 – 4 (2 – 1, 1 – 1, 2 – 2). Vastaan tulee Vaasan Kiisto. . . 21 7 6 8 28– 34 27 Rostock . . . Jari Tuura pääsi kuuteen pisteeseen. . . Diskos . 26 10 4 12 39– 42 34 Bolton . . . . Kärpät . . . . . . Englannin cupin 5. Suomi-sarja pohjoislohko Diskos – PaKa 7 – 5 (1 – 1, 6 – 2, – 2), RaaheK – Et-Po -72 13 – 2 (3 – 0, 3 – 2, 7 – 0). . . . Cowboysin asema lohkon kolmosena varmistui lauantaina, eikä joukkue saanut merkityksettömässä tilanteessa parastaan irti. . . . . . . . 20 17 1 2 228– 66 35 ToPV . . Vieraat jaksoivat rimpuilla Nibacoksen tahdissa puolitoista erää, jonka jälkeen kokkolalaiset karkasivat omille teilleen voittaen 18-2 (3-0, 6-1, 91). W Bremen . . . 26 18 1 3 4 180– 105 40 Laser . . . . . . . . . . 25 7 5 13 27– 36 26 Albacete . 52 19 5 3 25 131– 175 46 SaiPa . Joukkueiden välisessä kilpailussa ViVo:n varamiehinen joukkue oli kymmenes. . . . . . . 20 13 3 4 134– 92 29 Narukerä . . . . . . 26 22 1 1 2 330– 92 46 YJK . . . 30 14 2 14 101– 97 30 Et-Po -72 . 25 6 2 17 24– 47 20 Murcia . Mestis: Haukat–Hokki 3–2 (0–1, 0–1, 2–0, 1–0) Jukurit . 13 10 3 35– 14 20 HuKi . . . . . . . . . Defoe 4–4. Valioliiga: Aston Villa–Birmingham 2–2 (1–0) 21. . . Tottenham–Leicester 4–4 (3–1) 6. . . . 26 19 7 51– 17 64 Man Utd . . . Omasta jatkostaan valmentajana Lauri ei osaa sanoa juuta eikä jaata: – Mielellään joku muukin saisi jo välillä jatkaa, se voisi tehdä pelaajillekin hyvää. . . . . . . . . HU voitti Riennon tällä kaudella molemmissa kotipeleissään, mutta Joensuun valloitus oli jälleen ylivoimainen tehtävä. Pisteet lähtivät Kainuuseen maalein 5–6 (0–1, 2–1, 3–4). . . . . Jarmo selvitti tiensä loppuotteluun, jossa tappio tuli Viron Raimond Bruunsia vastaan. . 15 2 2 11 85– 120 6 Seuraavat ottelut: 28.2. . . . Saattaa olla, että hän ei pelaa jatkossa enää keskitorjujana vaan saa isomman roolin. 17 4 2 11 92– 110 10 NSB . . . . Real Madrid . 32 10 22 2633– 2790 20 Karkkila . . . 25 9 3 13 121– 150 21 SBS Pori . . . 50 27 3 4 16 148– 128 61 HPK . . . . . Koivula ottelee seuraavan kerran keskiviikkona, ja silloin vastaan tulee Valko-Venäjän Mikhail Bernadski. . ViVo:n Ville Lehtikangas oli viides ja Pertti Mehtälä kuudes. . 26 7 6 13 38– 43 27 Everton . . . . . 20 3 2 15 75– 160 8 Veiterä . 12 2 10 12– 31 4 Vasama II . . . . Tynin lisäksi joukkueesta erottui edukseen yhden maalin viimeistellyt Jori Isomäki, joka ottelun ratkaisuminuuteilla oli koko ajan kentällä krampeista huolimatta. 26 15 4 7 156– 124 34 FT Trackers . . . 15 9 1 5 47– 36 19 NSB . 51 25 7 3 16 124– 111 60 Tappara . . . Isku-Veikot–Riento. 12 2 10 11– 31 4 AA . . . . . Tänään ei onnistuttu, HU:n valmentaja Esa Lauri mietti. kierrosta, uusintaottelu: Portsmouth–Liverpool 1–0 (0–0) 72. 21 7 3 11 23– 34 21 Frankfurt . 22 5 6 11 28– 36 21 Reggina . . 22 6 7 9 23– 29 25 Brescia . . . . . 21 12 6 3 45– 22 42 Stuttgart . . . SalSa–Roima ja tarvittaessa 29.2. . . . . 21 5 9 7 29– 33 24 Modena . JHT . erä: 40.21 Pärssinen (Pasi Saarinen) 4–3 yv, 44.43 Kimmo Kuhta 5–3 rl, TPS aikalisä 58.56, 59.57 Koivu (Antti Hulkkonen) 5–4 im. ReDylle tärkeät pisteet ALAVIESKA (KP) Alavieskan Viri päätti naisten lentopallon 2-sarjan voitokkaasti Muhoksen Volley 96:sta vastaan. . ONMKY . . . . 40 11 5 3 21 98– 142 30 Ahmat . . Kaksi edellistä ottelua oli päättynyt tasan. . 33 14 19 2748– 2940 28 Pyrbasket . 30 19 3 2 6 172– 118 43 Jeppis . 25 6 9 10 34– 43 27 Zaragoza . . . Molemmille merkityksettömässä ottelussa kotijoukkue oli selvästi terävämpi ottaen pisteet lukemin 3-0 (2514, 25-20, 25-18). . . 22 4 5 13 16– 39 17 Perugia . 22 15 5 2 47– 9 50 Juventus . 21 6 6 9 37– 47 24 1860 Münch 21 6 5 10 21– 32 23 M´gladbach 21 5 6 10 22– 30 21 K´lautern . 16 3 13 16– 43 6 Sarja päättynyt. 15 5 3 7 77– 93 13 Woodcutters 18 6 1 11 99– 135 13 Nibacos . . . . 25 7 5 13 24– 34 26 Espanyol . 16 10 6 36– 29 20 OsVa . . OLS – Botnia, ToPV – Vastus, WP 35 – OPS, Narukerä – HIFK. . . . . . Lisäksi ottelu voi loppua yhteen viiden pisteen tai kahden kolmen pisteen suoritukseen, jos se tapahtuu samalla jaksolla. . . . Taktiikka onnistuikin täydellisesti, sillä TPS turhautui omaan tehottomaan pallonhallintaa alkaen heitellä pitkää roikkua. . 26 10 11 5 37– 27 41 Charlton . . . . Kansainvälinen painiliitto FILA on ajamassa sisään mullistavia sääntömuutoksia, jotka astuisivat voimaan seuraavien olympialaisten jälkeen. . Valkovenäläinen oli Rauhalaa selvästi parempi pistein 35–14. . Milan . II divisioona Lohko 6 SB Vaasa II – Hillerit 9 – 5 (2 – 1, 3 – 1, 4 – 3), SB Vaasa – Sastamolo 6 – 1 (1 – 0, 1 – 1, 4 – 0), OYUS – Team Atria 5 – 8 (3 – 2, 1 – 2, 1 – 4), Nibacos – Woodcutters 18 – 2 (3 – 0, 6 – 1, 9 – 1). . . . 16 13 3 42– 17 26 Lentis-88 . 25 17 5 3 50– 27 56 Valencia . . . SB Vaasa . Nibacos löysi maalijyvän ROVANIEMI (KP) ReDyn naiset hakivat kaksi erittäin makeaa voittoa Rovaniemellä pelatusta turnauksesta salibandyn ykkösdivarissa. 20 5 3 12 81– 117 13 JPS . . . . . Blue Fox haki taisteluvoiton Turusta KOKKOLA (KP) Kauan joutui Nibacos Kokkola hakemaan vuoden avausvoittoa salibandyn kakkosdivarissa. 22 17 4 1 43– 13 55 Roma . . Jatkoon kahdella voitolla. . . 26 11 7 8 37– 32 40 Liverpool . HIFK – Jokerit, HPK – Pelicans, Ilves – Tappara, TPS – Blues. . . 24 10 7 7 31– 28 37 A Madrid . . . . ViVo:n painijat kansainvälisessä seurassa PULA (STT) Suomen Jussi Koivula selvisi hienosti avausottelustaan nyrkkeilyn EM-kisoissa Pulassa Kroatiassa. 21 10 4 7 36– 28 34 Schalke 04 . . . . Kotijoukkue Mutalan Riento vei runsasta tuntia aiemmin alkaneen ratkaisevan ykkössarjan pudotuspelitaiston ja jatkaa toiselle kierrokselle otteluvoitoin 2–1. . Seuraava turnaus painitaan toukokuun 15. . . 26 5 8 13 24– 52 23 Leicester . 31 7 1 1 22 98– 155 16 Ahmat . . Marcus Bent 3–4, 88. Historialla on tapana toistaa itseään; myös Himangan viime kausi päättyi Joensuuhun vastaavissa tunnelmissa. 40 24 6 10 147– 85 54 Sport . – Johtuu varmaan ilmastosta. . . 16 3 13 16– 42 6 UU . . ReDy ratkaisi ottelun jo avauserässä voittaen lopulta 5-0 (4-0, 1-0, 00). Ottelun alussa NSB:n painostaessa vieraita piti pystyssä maalivahti Eeva Huotari. . . 26 7 1 18 115– 167 15 HaU . . . . Se-Le – NJ, HuKi – AlaKi, Kimara – Vasama II, Vasama II – AlaKi. . . – Vastustaja oli selvästi parempi tänään ja voitti syöttövastaanotto-pelin. . . Lohko 2 Välierät (kaksi voittoa): KoVe 2–Hurrikaani 1–3 (27–29, 25–18, 23–25, 25–27) Hurrikaani lohkojen yhteisiin välieriin voitoin 2–1. Kotijoukkueen parhaana palkittiin hyvin syöttänyt ja iskenyt Kirsi Haapakoski. . 26 7 2 17 115– 202 16 SoKi . Yleisöä: 19 529. . . . . . . . . . . . . 20 6 14 85– 146 12 Akilles . . . . SM-pistejahtiin lähtee viidenneltä sijalta. Blue Foxista maalinteossa onnistuivat myös Nils-Johan Englund ja Daniel Wargh. 25 10 2 13 35– 40 32 R Santander 25 9 6 10 33– 38 32 R Sociedad . James Scowcroft L. . . . 22 5 8 9 18– 28 23 Siena . Puolustimme tiiviisti alle puolenkentän ja satsasimme vastaiskuihin, kommentoi Blue Foxin valmentaja Kristian Wikman onnistunutta taktiikkaa. . . . . . . 22 10 6 6 28– 23 36 Sampdoria . . . . 33 19 14 2731– 2637 38 Vilpas . . . . . . 26 7 1 18 109– 212 15 Seuraavat ottelut: 28.2. 25 8 7 10 27– 31 31 Man City . 25 8 7 10 30– 36 31 Valladolid . 21 10 6 5 36– 24 36 Dortmund . 20 7 2 11 94– 134 16 Botnia . . . . . Kausi pakettiin susirajalla Mutalan Riento taas tyly isäntä HU:lle Joensuusa HU:n parhaana palkittu Sami Verronen tarjoili pallon Jari Tuuralle lauantain ottelussa. . Mikael Forssell 2–1, 90+4. Kolmas ja viimeiseksi jäänyt erä oli puolestaan täysin erilainen – Himanka lahjoitti virheillään vain kolme pistettä vastustajalle. 15 7 2 6 47– 47 16 ReDy . Päivän toisessa ottelussa ReDy kohtasi, ensimmäisessä ottelussa Merikoski SBT:lle 4-0 hävinneen, Jeppis FBC:n. . . . . . . . . . Kuva: Arkisto/Clas-Olav Slotte SM-liiga: HIFK–TPS 5–4 (3–0, 0–3, 2–1) 1. . . Pirkat – SBS Wirmo. Kotijoukkueen parhaana palkittiin 3+2-tehot saalistanut Jukka Hollanti. “Arvosana 9-” Himangan Urheilijoiden kausi oli kokonaisuudessaan hieno, vaikka joukkue heti ensimmäisessä pudotuspelivaiheessa tippuikin. . . Ensimmäinen ottelu: 25.2. 26 5 6 15 24– 51 21 Bundesliiga Dortmund – FC Köln 1 – (1 – 0), H Berlin – Frankfurt 1 – 2 (0 – 1). . Libero Vesa Niinikoskestakin voisi sanoa vastaanoton johtajana ihan vastaavat sanat. Juho Lintula JOENSUU Riento–HU 3–0 (25–14, 25–18, 25–21) Himangan Urheilijoiden lentopallokausi vuosimallia 200304 päättyi Rantakylän urheiluhallissa Joensuussa sunnuntaina kello 15.10. Stern John 2–2. . . 25 10 8 7 36– 27 38 A Villa . . . . 16 4 12 22– 40 8 PaKa . . 20 3 17 64– 191 6 Sarja päättynyt. Suurimman pistemäärän, 12, keräsi Aki Siren. Tämäkin erä oli jo karkaamassa selvästi Riennolle, mutta vierailija nousi yllättäen takaa aina numeroihin 20–19 asti. . . . . . Merkittävimmät muutokset koskevat ottelukaaviota ja jaksosysteemiin siirtymistä, joka on tullut tutuksi pesäpallosta. Vastaan tulee Valkeakosken Isku-Veikot. 22 4 9 9 19– 33 21 Lecce . . Runkosarjassa tuli vain kolme tappiota, mutta se ei riittänyt kuin kolmanteen sijaan. . . . . Sotkamo esiintyi kaukalossa tehokkaasti. 33 13 20 2754– 2776 26 Korihait . . . Eilen onnistuttiin ja kaksi ensimmäistä erää olivat ehkä kauden parasta peliä. . . . . . . . . . NSB – OYUS. . . . . . . . 25 9 7 9 35– 27 34 Málaga . . 26 17 4 5 47– 21 55 Newcastle . . 51 20 7 2 22 123– 131 49 JYP . 52 34 4 3 11 182– 113 75 TPS . . . 41 25 4 1 11 145– 98 55 KalPa . . 26 8 10 8 32– 40 34 So´ton . Viri oli vieraita huomattavasti edellä niin puolustuskuin hyökkäyspelissä. . . . . Blue Fox kiitti ja iski tehokkaasti avauserässä kolme maalia vastaiskuilla. . . Tämä oli todellinen taisteluvoitto, sillä viimeiset kymmenen minuuttia pelattiin kahdeksalla miehellä. . . . . . 22 7 9 6 27– 26 30 Chievo . Torjunnat: Dave Stathos H 10+10+10=30, Tuomo Karjalainen T 6+(0)+(0)=6 (vaihto 5.26/2–0), Teemu Lassila T 4+6+12=22 (pois 58.56–59.14 ja 59.41–60.00). . . . . 30 9 1 1 19 99– 141 20 K-Oulu . . . 18 11 1 6 108– 105 23 Hillerit . . . . . . Cowboys "voitti" torjuntatilaston 25–36, mutta pisteisiin se ei vaikuttanut. 21 4 4 13 16– 30 16 Serie A Roma – Siena 6 – (3 – 0), Reggina – Perugia 1 – 2 (0 – 1), Sampdoria – Parma 1 – 2 (0 – 0), Chievo – Lazio – , Bologna – Juventus – 1 (0 – 0), Milan – Inter 3 – 2 (0 – 2), Modena – Empoli 1 – 1 (1 – 0), Udinese – Ancona 3 – (0 – 0). . Pronssiottelussa voiton korjasi Iso-Britannian Michael Grundy. . . . Gary Doherty om. . 22 8 5 9 25– 26 29 Bologna . 20 15 1 4 166– 86 31 WP 35 . . . . . 33 10 23 2554– 2747 20 BC Jyväskylä . Kolmannessa erässä pisteylivoima keskeytti ottelun Koivulan hyväksi. Matias Miettinen karkasi maalintekoon monen mielestä selvältä näyttäneestä paitsiosta. Riennon Jyri Virtasen torjunta ei ole kohdallaan. Virille selvä voitto NIVALA (KP) Sotkamon Kiekko osoittautui varsin vaikeaksi vastustajaksi Nivalan Cowboysille tällä kaudella. 25 15 5 5 41– 17 50 Barcelona . . Kärkipaikkaan tarrasi kiinni Helsingin Paini-Miehet
toto (5-4-6): 3,91 1,34-2,11-1,92 13,23. Mikkeli: Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) Zini Crown/Ilkka Föhr 21,1a, 2) Giant Diamond 21,3a (85), 3) Out Of Sight 21,4a (70), 4) R. ilt. Portland–Boston 105– 84 P: Randolph 27/15, B: Mihm 15/7. Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) River Dancing Girl/Harri Kotilainen 22,0, 2) April Stardust 22,1 (181), 3) Barber Shop 21,4 (161), 4) Not Very Busy 22,2 (172), poissa: 14. Naiset: 200 m (erien voittajat ja yksi aikojen perusteella jatkoon): 1) Johanna Manninen NurmU 23,79, 2) Sari Keskitalo PellPo 24,72, 3) Katja Salivaara MikkKV 24,85, 4) Tea Finni JoensK 25,06, 5) Minna Laukka JyvKU 25,13, 6) Carla Bosco MikkKV 25,15, 7) Jessica Smulter IFKraf 25,41, 8) Elina Korjansalo KanLei 25,47, 9) Attaa Asare HKV 25,51, 10) Anna Heiniö TampPy 25,54, 11) Milla Kelo JärvPa 25,55, 12) Sanna Aaltonen EurajV 25,67, 13) Paula Menonen TampPy 25,87, 14) Aino Lippu KorsKa 26,16, 15) Anni Luotola NakkVi 26,18, 16) Tiia Träff KorsKa 26,31, 17) Vilma-Lotta Korhonen PorvU 26,31, 18) Kaisa Seppänen HsYU 26,39, 19) Julianna Kentala TuUL 26,41, 20) Noora Niskala KorsKa 26,53, 21) Carita Riutta EspTa 26,83, 22) Wilma Raja HKV 27,10. lasten moottorikelkkarata . Lähtö 3, sh 2 100 m: 1) Pipan Ari/Eero Hyötyläinen 35,7, 2) Marinelli 37,0x (72), 3) Ankin Mori 38,6 (49), 4) Jahtivouti 38,5 (37), poissa: 1,11. erän viimeisen maalin tekijät Voittoyhdistelmä: 3 Harkins B–17 Muu TPS:n pelaaja–13 Koivu M Lopullinen kerroin: 4458,96 Poissa: 15 Voittajaveto 2 Poro–Cup, Rovaniemi Voittaja: 8 Eurokas Lopullinen kerroin: 3,46 Poissa: Mitalipeli 8/04: Kulta: 5, 4, 3, 1, 2 Hopea: 5, 1, 2, 3, 4 Pronssi: 3, 1, 5, 4, 2 Keno 8/04 Sunnuntai 22. Viestiliigan tilanne 3. Ottawa–Calgary 2–1 (1–1, 0–0, 1–0). NO: Mashburn 28/13. Erä 2: 1) Kelo 8,61, 2) Rajamäki 8,74. Milwaukee–LA Clippers 103–105 M: Van Horn 23/8. seinäelementit, kellarit, tuotantorakennukset . Erä 3: 1) Peltonen 8,58, 2) Leppänen. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 23.2.2004 TJ 19 Vaasassa 16.-17.7.2004 järjestettävän Rockperry Festivaalin myyntipaikkoja voi nyt tiedustella. Suomen totokertoimet (2–4-9): 11,41 2,97–7,01–4,43 121,43 troikka 1442,93. T: Antropov, Fitzgerald, Stajan, Nieuwendyk, Sundin. Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Barricade Bay/Jani Ruotsalainen 21,6, 2) Game Li 21,0 (35), 3) Florican Boot 22,0 (214), 4) Druva Akema 21,7 (122), toto (8-9-6): 15,56 3,61-1,62-4,09 16,25. Lähtö 5, V4-2, lv 1 600 m: 1) Don Arioso/Jyrki Tammimetsä 18,9a, 2) Sillan Star 19,1a (94), 3) Nino Moon 19,1a (57), 4) Big Secret 19,1a (67), toto (34-8): 6,50 2,19-3,19-2,57 89,07. toto (3-10-2): 2,51 1,12-1,50-1,97 6,92. Korkeus: 1) Hanna Mikkonen RuovPi 186 (kkk), 2) Reija Leppänen JyvKU 182, 3) Alina Mattila YlänKi 180, 4) Jonna Anias KokkVe 177, 5) Tiina Haapanen PaimU 174, 6) Tiina Hakanen TampPy 171, 7) Anni Korhonen VarpVi 171, 8) Reeta Laaksonen HKV 167, 9) Katja Kangas YlihJu 162. Erä 1: 1) Tuusulanjärven Urheilijat 1.32,55, 2) Kenttäurheilijat-58 1.35,04. Erä 1: 1) Järvenpään Palo 1.42,35, 2) Porin Yleisurheilu 1.43,65, 3) Lahden Ahkera 1.44,80, 4) Helsingin Kisa-Veikot 2 1.46,92. Washington–Florida 2–2 )0–0, 1–2, 1–0). D21 (5,5 km): 1) Liisa Anttila KooVee 18.29, 2) Mervi Pesu RuokolR –42, 3) Laura Salmi PoPy –1.55, 4) Carina Nordman NOK –2.18, 5) Sari Suomalainen LeppäsS –2.39, 6) Katri Nittymäki KooVee –3.32. Chicago–Memphis 98–105 C: Hinrich 25/5. Vaasa: Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Tuli-Osuma/Antti Ala-Rantala 40,1, 2) Aika-Jehu 39,2 (224), 3) Avita 38,6 (128), 4) Vispoi 40,0 (385), poissa: 2. Lähtö 8, lv 2 120 m: 1) Can Contact/Juha Länsimäki 18,9, 2) Coffee And Cognac 19,2 (65), 3) Aamos Paukku 19,2 (76), 4) Bogsback 19,3 (999), poissa: 3. Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Affinity Oak/Kimmo Kärkkäinen 23,9x, 2) Blackfoot Bay 23,1 (79), 3) Dario 23,3 (22), 4) Alessandro 24,0 (134), poissa: 5,13. Erä 2: 1) Sonck 7,95. V4kerroin: 774,42. Ylöjärvi: Kansalliset kilpailut, veteraanien ja TUL:n mestaruuskilpailut, 2. kilpailu: Miesten pääsarja, H21: 1) Ounasvaaran Hiihtoseura 1 (Teemu Niskanen, Hannu-Pekka Pukema, Matti Keskinarkaus) 1.33.59, 2) Rasti-Pielinen 1 (Markku Siponen, Pasi Kiiskinen, Petri Kiiskinen) 1.35.26, 3) Navi (Jarno Parkkinen, Topi Suomalainen, Arto Lilja) 1.36.02, Naisten pääsarja, D21: 1 KooVee (Johanna Niittymäki, Niina Huuhka, Hana-Maija Mäkelä) 1.14.35, 2) Ounasvaaran Hiihtoseura (Maria Laitinen, Kaisa Laitinen, Eeva-Liisa Oikarinen) 1.14.36, 3) IF Sibbo-Vargarna (Maija Lång, Katri Jalovaara, Sanna Sevanto) 1.15.46. Seiväs: 1) Matti Mononen ImatrU 560 (kkk), 2) Mikko Latvala HaapKi 545, 3) Toni Latvala HaapKi 520, 4) Vesa Rantanen VirtU 510, 5) Jonne Willman NoorNo 500, 6) Jani Sörensen RaisKu 500, 7) Juho Liski VirtU 485. Milan–Inter 3–2 Lopullinen kerroin: 19,58 7. Toronto–Montreal 5–4 Lopullinen kerroin: 72,06 8. 60 m aj (erien parhaat ja kolme aikojen perusteella): 1) Emma Montell AavasU 8,55, 2) Paula Peltonen ViipU 8,58, 3) Niina Kelo JärvPa 8,61, 4) Heidi Lindell TuUL 8,65, 5) Martta Leppänen EsboIF 8,67, 6) Susanna Rajamäki KarTa 8,74, 7) Maiju Björkholm LappUM 8,75, 8) Hanna-Maija Kovalainen JoensK 8,77, 9) Sanna Saarman HämKi 8,78, 10) Kati Karhula LahdA 8,79, 11) Katri Hiltunen HKV 8,84, 12) Sini Hyytinen VaasVa 8,85, 13) Jenniina Halkoaho SuodU 8,86, 14) Giia Lindström EastTHki 8,97, 15) Minna Siren JärvPa 9,09, 16) Elina Partio MikkKV 9,34. Puh. betonin pumppaus, ulottuvuus 24?50 m . päivä: Loppukilpailut: Miehet: 200 m: 1) Visa Hongisto ValkKa 21,70 (17-v. O: Smolinski, Havlat. boxeja ja Half Pipe . Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Rowan Evelyn/Tommi Ala-Nikkola 21,4, 2) Mighty Moon 22,2 (144), 3) Enjoy Leader 22,5 (85), 4) Thunder Game 22,5 (468), toto (10-12-5): 3,60 1,52-1,932,57 10,61. V4-kerroin: 226,79. 4 x 200 m: 1) Helsingin Kisa-Veikot 1.42,25 (Attaa Asare, Suvi Myllymäki, Wilma Raja, Pia Wikstedt) kkk, 2) Järvenpään Palo 1.42,35 (Tina Seiluri, Niina Kelo, Minna Siren, Milla Kelo), 3) Mikkelin Kilpa-Veikot 1.42,54 (Katja Salivaara, Laura Varonen, Elina Partio, Carla Bosco), 4) Porin Yleisurheilu 1.43,65, 5) Turun Urheiluliitto 1.44,68, 6) Lahden Ahkera 1.44,80, 7) Viipurin Urheilijat 1.45,88, 8) Helsingin Kisa-Veikot 2 1.46,92, 9) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1.47,41. Sedin, Tshubarov, Jarkko Ruutu 0+1). 4 x 200 m: 1) Lahden Ahkera 1.30,19, (Markus Tuomela, Sampo Palonen, Wilson Kirwa, Juha Kukkamo) (kkk), 2) Esbo Idrottsförening 1.31,73, (Oki Vuonoranta, Matti Vesterinen, Jan Bosas, Robert Rotkirch), 3) Idrottsföreningen Kraft 1.31,74, (Mats-Johan Hagman, Long Nguyen, Johan Nordmyr, Jonathan Åstrand), 4) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1.31,92, 5) Tuusulanjärven Urheilijat 1.32,55, 6) Helsingin Kisa-Veikot 1.34,66, 7) Kenttäurheilijat58 1.35,04, Jyväskylän Kenttäurheilijat disk, Haukivuoren Kisailijat disk. Edmonton–Vancouver 4–3 ja (1–2, 1–1, 1–0, 1–0). 60 m:n aj: 1) Olli Talsi VehVei 7,79 (kkk), 2) Juha Sonck TuUL 7,88, 3) Lassi Raunio TampPy 8,08, 4) Pasi Teini TuUL 8,22, 5) Markus Vilen ViipU 8,26, 6) Ville Lahtela LapLu 8,32. V: Malik, D. Kokkola. Carolina–Boston 3–3 (2–2, 0–0, 1–1). maatalouselementit, siilot, säiliöt BETONIELEMENTIT 50 OY KOKKOBE AB PL 202, 67101 KOKKOLA PUH. Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Trot West/Petri Sarapää 20,8a, 2) Heartbreaker Cotton 21,0a (123), 3) Red Speeder 21,0a (123), 4) White Cross Warrior 21,2a (65), toto (1-6-11): 5,64 2,23-4,29-3,08 52,37. Erä 2: 1) Lahden Ahkera 1 1.30,19, 2) Esbo Idrottsförening 1.31,73, 3) Idrottsföreningen Kraft 1.31,74, 4) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1.31,92, 5) Helsingin Kisa-Veikot 1.34,66. Yhteystiedot puh. Tapahtumaan haetaan erilaisia pikaruoka tmv. 06-8345 747 Kenneth Nordström Maaperätutkimukset http./www.kpnet.com/ksgeokonsult KYLMÄHUOLTO KKT-PALVELUT OY KYLMÄHUOLTO KKT-PALVELUT OY 24h 24h Apu ongelmatilanteissa jääkaapista teollisuuden kylmään ASENNUS-, HUOLTOJA KORJAUSPALVELUT VARAOSAT KAUPAN KYLMÄKONEISTOT VARASTOKYLMÄ LÄMPÖPUMPPUJÄRJESTELMÄT AJONEUVOJEN ILMASTOINTILAITTEET HANNU TORPPA, KÄLVIÄ 0500-961035 0500-961035 Olli Vikström GSM 0400-564 773 Kenneth Kåla GSM 0400-560 260 Suoraan varastosta, tarvittaessa myös iltaisin ja viikonloppuisin: A SE N TA JA K O K EM U S LÄ H ES 20 00 TA K K A A ! NYT SUORAAN UUNIMESTARILTA 0400-866 180 Myynti ja asennus Uunimestari Pentti Porrassalmi Pitkänsillankatu 12 Kokkola Ridantie 11 Kälviä puhdaspolttotekniikalla varustettu Tilaa ilmainen neuvontakäynti ja tietokonesuunnitelma TALOMYYNTI: Vesa Jouppila GSM 040 550 9782 Pitkänsillankatu 12 Soita ja sovi tapaaminen! www.teritalot.fi Carolina UUTUUS! Kokkola-Pietarsaari: Harri Puskala 0400 665 255 Lestinja Perhonjokilaakso: Pia Anttila 0400 131 990 www.kreivi-talo.fi Parketin ja laminaatin asennus, lattioiden hionta ja lakkaus. 0400 450 144 www.rockperry.fi 08-486 724, 044-502 6902. 60 m aj: 1) Emma Montell AavasU 8,53, 2) Paula Peltonen ViipU 8,55, 3) Niina Kelo JärvPa 8,55, 4) Susanna Rajamäki KarTa 8,62, 5) Heidi Lindell TuUL 8,62, 6) Martta Leppänen EsboIF 8,64. M: Dagenais, Saku Koivu 0+1, Begin, Bouillon, Ryder. A: Aubin, Sutton, Heatley, Kovaltchuk, Pasi Nurminen 27/32. Pelivaihto 46 799.30 e, yleisöä 814. 800 m: 1) Mari Järvenpää KokkVe 2.10,85, 2) Suvi Myllymäki HKV 2.11,60, 3) Minna Järvenpää KokkVe 2.13,02, 4) Milla Kasurinen KU-58 2.14,68, 5) Päivi Varis LahdA 2.16,11, 6) Stephanie Meismaa ViipU 2.16,23. 8) Jiimän/Niko Jokela 28,1a, Tutuari/Pierre Vercuysse hylätty. Golden State–Seattle 94–92 GS: Richardson 24/5. 06-862 1545, 0400-287 650 . Erä 2: 1) Helsingin Kisa-Veikot 1.42,25, 2) Mikkelin Kilpa-Veikot 1.42,54, 3) Turun Urheiluliitto 1.44,68, 4) Viipurin Urheilijat 1.45,88, 5) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1.47,41. 4) Antti Virtanen HyvinkRa –2.03, 5) Margus Hallik L-US –2.08, 6) Harri Koskinen LounHR –2.19. Troikka: 2 318,62. Lähtö 5, V4-2, lv 2 100 m: 1) Durasan/Veli-Erkki Paavola 18,4a, 2) Cyber 18,5a (412), 3) Speedy Brown Boy 18,7a (136), 4) Red Fox 19,0a (368), toto (9-12-4): 12,80 4,90-8,58-4,58 273,16. 3 000 m: 1) Ulla Tuimala ÄänU 9.22,31 (kkk), 2) Anni Tuimala ÄänU 9.27,47, 3) Maija Kukkohovi OulPy 9.44,73, 4) Maria Söderström HIFK 9.44,95, 5) Tarja Vesaluoma TurWei 9.56,39, 6) Mira Tuominen ValkHa 10.04,09. Erä 3: 1) Bosco 25,15. Ravit Pitkäveto 50 Milan–Inter 1 (3–2) 2,10 51 Milan–Inter (+1) X (3–3) 4,20 52 Milan (+1)-Inter 1 (4–2) 1,25 53 Atl.Madrid–Deportivo X (0–0) 3,10 54 Celta–Malaga 2 (0–2) 4,00 55 Espanyol–Real Madrid 2 (2–4) 1,55 56 Sevilla–Real Sociedad 1 (1–0) 2,10 57 Valencia–Barcelona 2 (0–1) 3,25 58 NY Rangers–New Jersey 2 (3–7) 2,15 59 Ottawa–Calgary 1 (2–1) 1,70 60 Toronto–Montreal 1 (5–4) 1,75 61 NY Islanders–Buffalo 1 (4–1) 1,90 62 Carolina–Boston X (3–3) 3,85 63 Edmonton–Vancouver X (3–3) 3,80 64 Philadelphia–Atlanta 1 (5–4) 1,50 65 Phoenix–Nashville 2 (2–8) 2,45 66 A Villa–Birmingham X (2–2) 3,10 67 A Villa–Birmingh (+1) 2 (2–3) 1,55 68 A Villa (+1)-Birmingham 1 (3–2) 1,25 69 HIFK–TPS 1 (5–4) 2,45 70 Bologna–Juventus 2 (0–1) 1,80 71 Chievo–Lazio X (0–0) 2,95 72 Modena–Empoli X (1–1) 2,85 73 Reggina–Perugia 2 (1–2) 4,20 74 Roma–Siena 1 (6–0) 1,15 75 P´mouth–Liverpool 1 (1–0) 3,20 76 Leksand–Luleå X (4–4) 4,40 77 Linköping–Färjestad 1 (3–1) 2,20 78 HV71–MoDo 1 (6–1) 1,65 79 Albacete–Murcia 1 (1–0) 1,80 80 Osasuna–Mallorca X (1–1) 3,25 81 Santander-Valladolid 1 (1–0) 1,95 82 Zaragoza–Villarreal 1 (4–1) 2,45 83 Tottenham–Leicester X (4–4) 3,50 84 Dortmund–FC Köln 1 (1–0) 1,30 85 Hertha B–Frankfurt 2 (1–2) 4,90 Tulosveto 6. V4: vaihto 98 631.60 e; oikea rivi 3-99-1; poissa I/12 II/10 IV/9 kerroin 31 068,95. useita reilejä . Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Leia/Teemu Okkolin 21,4a, 2) Jasmin Rockhead 21,7a (128), 3) Dauphinelle 22,0a (31), 4) Fani Woodisland 22,0a (224), poissa: 1. osakilpailun jälkeen: Miehet: 1) Ounasvaaran Hiihtoseura 74 pistettä, 2) Navi, Mikkeli 64, 3) Savon Suunta, Varkaus 54. Alkuerät: Miehet: 200 m (erävoittajat ja kaksi aikojen perusteella loppukilpailuun): 1) Tommi Hartonen HIFK 21,78, 2) Visa Hongisto ValkKa 21,88, 3) Tomi Javanainen HeinI 21,93, 4) Fredrik Paul HIFK 22,02, 5) Nghi Tran TuUL 22,11, 6) Risto Koskelainen TuusU 22,32, 7) Jussi Heikkilä VirtU 22,35, 8) Stefan Koivikko KarhKa 22,37, 9) Juha-Pekka Palasmaa ViipU 22,56, 10) Ilari Porkka KarhKa 22,63, 11) Jaakko Kivelä KausPV 22,71, 12) Rami Jokinen HKV 22,71, 13) Oki Vuonoranta EsboIF 22,84, 14) Markus Tuomela LahdAh 22,97, 15) Marko Nieminen HartVo 22,98, 16) Kimmo Mäkeläinen RaumTU 23,53. Lähtö 9, sh 2 100 m: 1) Vetur/Heikki Räisänen 34,1, 2) Heli-Kulta 35,0 (103), 3) Elrik 35,4 (59), 4) Murmelin Polle 35,6 (227), poissa: 10. Pituus: 1) Heli Koivula-Kruger KauhKa 638 (kkk), 2) Pia Wikstedt HKV 605, 3) Susanna Rajamäki KarTa 601, 4) Hanna-Maija Kovalainen JoensK 597, 5) Jenniina Halkoaho SuodU 594, 6) Salla Käppi EspTa 585, 7) Heli Paloranta JyvKU 583, 8) Sanna Saarman HämKi 573, 9) Kaisa Öörni LappVe 572, 10) Irina Pekkola TampKT 567, 11) Tina Seiluri JärvPa 563, 12) Heini Vilonen TampPy 563. Erä 2: 1) Salivaara 24,85. Päivän Duo: vaihto 19 644.00 e; oikea rivi 9-1; poissa II/9 kerroin 25,40. C: Leopold. B: Kalinin, Mika Noronen 11/11 (3. W: Lang, Gonchar. SE), 2) Tomi Javanainen HeinI 21,96, 3) Nghi Tran TuUL 22,24, 4) Fredrik Paul HIFK 22,38, 5) Risto Koskelainen TuusU 22,41. P: Joni Pitkänen 2+1, Handzus, Ragnarsson, Gagne rl., Sami Kapanen 0+1. V4-kerroin: 98,22. NJ: Stevenson, Gomez 2+3, Masrshall, Elias 2+2, Gionta. AHOLA Railotintie 21. C: Shelley, Nash, Lasse Pirjetä 0+1. toto (6-1416): 2,64 1,58-4,43-2,47 38,53. B: Murray 2, Rolston. Puh. täyshydrauliränneillä ulottuvuus 9 m . Aston Villa–Birmingham 2–2 Lopullinen kerroin: 12,49 Supertripla 1 Lentomäen MM, joukkuekisa, Planica, Slovenia Voittoyhdistelmä: 2 Norja–1 Suomi–4 Itävalta Lopullinen kerroin: 6,01 Poissa: Superkaksari 5 Alppihiihto mc, naisten suurpujottelu, Åre, Ruotsi Voittajapari: 1 Pärson A–7 Rienda Contreras M Lopullinen kerroin: 26,98 Poissa: 16 Superkaksari 6 Yhdistetty mc, Liberec, Tshekki Voittajapari: 3 Ackermann R–1 Manninen H Lopullinen kerroin: 10,54 Poissa: Päivän Trio 2 Jääkiekko, HIFK–TPS Ottelun 1., 2. V4kerroin: 10 583,78. Lähtö 9, sh 2 100 m: 1) Tosi-Napsu/Hannu Hietanen 35,4, 2) Igor 36,3 (195), 3) Karkkipäivä 36,2 (281), 4) Murun Komu 37,0x (76), poissa: 3,5,11. V4-kerroin: 3 138,27. Kolmiloikka: 1) Janne Harju LahdAh 15,38, 2) Ville Välimäki NoorNo 14,79, 3) Kai Niemi KorPo 14,71, 4) Kyösti Vänskä KitU 14,50, 5) Antti Inkinen ImatrU 14,05, 6) Antti Nurmi LoimJa 14,02. ja 19-v. LA: Laperriere 2, Robitaille, Avery. 2. Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Spicy Girl/Esa Holopainen 22,0a, 2) Fine Spin 22,1a (26), 3) White Lady Li 22,5a (0), 4) Got To Be Steel 22,5a (210), toto (4-11-2): 3,65 1,19-1,31-4,63 5,61. Dallas–Houston 97–88 D: Nowitzki 25/12. Seurojen pisteet: 1) Helsingin Kisa-Veikot ja Lahden Ahkera 44, 3) Turun Urheiluliitto 39,5, 4) Joensuun Kataja 28, 5) Kokkolan Veikot 26, 6) Järvenpään Palo 25, 7) Lappeenrannan UrheiluMiehet 21, 8) Äänekosken Urheilijat 19, 10) Oulun Pyrintö 16. Lähtö 4, V4-1, lv 1 600 m: 1) Mila Sonetto/Juha Länsimäki 18,0a, 2) Count Hornet 18,4a (30), 3) Bonneville Pe 18,5a (252), 4) Stormy Star 18,6a (48), toto (3-2-6): 12,24 4,17-1,47-6,02 23,86. Lähtö 11, lv 1 600 m: 1) Gia Force/Hannu Hietanen 16,9a, 2) Speed Morangie 17,4a (320), 3) King Of Everest 17,9a (641), 4) Sallysine 18,3a (35), toto (1-2-12): 2,28 1,57-4,71-3,51 15,49. toto (14-5-7): 3,63 2,22-2,99-2,38 11,39. 3 000 m: 1) Jukka Keskisalo JoensK 8.07,19 (kkk), 2) Tuomo Lehtinen TuUL 8.08,02, 3) Jussi Utriainen LahdAh 8.10,30, 4) Mikael Talasjoki HKV 8.19,53, 5) Turo Inkiläinen KuhmKu 8.24,99, 6) Kim Bergdahl GamlIF 8.27,07, 7) Juha Hellsten TurWei 8.27,75, 8) Juho Pirkola KälvTa 8.28,18, 9) Eemeli Saarelma AsikRa 8.32,94, 10) Konstantin Kutilainen AsikRa 8.38,43, 11) Petteri Kuorikoski AlavU 8.38,48, 12) Aki Mustonen KuopSV 8.46,29, 13) Pepe Mäenpää MyrsMy 8.58,59. ladut kunnossa . M: Posey 27/6. toto (4-10-12): 10,93 3,37-1,74-4,45 37,73. LA C: Brand 31/10. S: Murray 17/1. markkinamyyjiä. Naiset: 200 m: 1) Johanna Manninen NurmU 23,57 (kkk), 2) Sari Keskitalo PellPo 24,67, 3) Katja Salivaara MikkKV 24,86, 4) Tea Finni JoensK 25,36, 5) Minna Laukka JyvKU 25,41, 6) Carla Bosco MikkKV 25,42. Prix de l’Union Europeenne, 3 000m, 1. Phoenix–Nashville 2–8 (1–3, 0–3, 1–2). Erä 3: 1) Talsi 7,88, 2) Teini 8,32, 3) Lahtela 8,33. Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Picasso Star*/Veli Nurminen 18,7, 2) Holy Revenger 18,8 (310), 3) Alva Zeun 18,8 (396), 4) Åsums Bure 19,0 (714), toto (1-10-8): 4,57 1,69-6,59-18,48 55,59. Tommi Hartonen HIFK ei juossut kuumeen takia. 80 000 euroa: 1) General du Lupin/Jean Michel Bazire 15,7, 2) Alesi Om/Giampaolo Minnucci (valmentaja Jori Turja) 15,9, ... Fax 06-862 1505 VALMISBETONIA . erä). E: Pisani, Oates, Hemsky, Brewer 63.56. Erä 3: 1) Tran 22,11. 06-822 2292, 050-564 8831 VETELI . Lähtö 3, sh 2 100 m: 1) Virin Oku/Harri Kotilainen 30,4a, 2) Mireena 30,7a (105), 3) Vieterilla 30,8a (160), 4) Nasakka 31,0a (309), toto (1-7-6): 6,28 2,02-1,99-1,99 25,07. toto (7-3-6): 6,04 1,972,50-2,08 27,97. Los Angeles–Columbus 4–3 (2–0, 1–1, 1–2). Naiset: 1) KooVee, Tampere 90, 2) Saloisten Reipas 46, 3) Ounasvaaran Hiihtoseura 25. Erä 4: 1) Javanainen 21,93, 2) Paul 22,02. Toronto–Montreal 5–4 (3–0, 1–1, 1–3). www.kokkobe.fi Palveluhakemisto Sekalaiset Rakentajan muistio Myllypuro, Helsinki: Sisäratojen SM-kilpailujen 2. Tero Joutsen JyvKU, Timo Koivunen SomE, Mikael Westö IFFemm, Juha Kostiander SomE, Olli Rannikko NokU ja Juho-Matti Pimiä LappUM jäivät ilman tulosta. Lähtö 6, V4-3, sh 1 600 m: 1) Luiston Lulu/Markku Johansson 31,9, 2) Vilihauskis 32,1 (76), 3) Seppeliini 32,2x (64), 4) Tytön Vesa 31,2 (86), toto (37-8): 64,80 5,38-2,61-3,19 80,29. V4kerroin: 7 061,12. Voittonumerot: 2, 8, 11, 14, 20, 26, 27, 30, 31, 32, 33, 38, 39, 48, 52, 53, 54, 60, 64, 70 Varkaus: Viestiliigan 3. D: Anthony 16/7. toto (13-6-7): 12,62 4,37-4,09-3,32 159,05. Erä 5: 1) Manninen 23,79, 2) Laukka 25,13. 60 m:n aj (erien paras ja kolme aikojen perusteella loppukilpailuun): 1) Olli Talsi VehVei 7,88, 2) Juha Sonck TuUL 7,95, 3) Lassi Raunio TampPy 8,16, 4) Markus Vilen ViipU 8,22, 5) Pasi Teini TuUL 8,32, 6) Ville Lahtela LapLu 8,33, 7) Henrikki Lindlöf VantSa 8,39, 8) Petteri Toivonen KausPV 8,41, 9) Antti Korkealaakso KauhVi 8,45, 10) HannuHeikki Turunen TampPy 8,46, 11) Mikko Halvari TuusU 8,46, 12) Tatu Pussila OulPy 8,57, 13) Markus Aaltonen KärkKV 8,76, 14) Severi Vesterinen JyvKU 8,78, 15) Miikka Kelo JärvPa 8,92, 16) Kalle Rouhiainen HumppY 8,95. toto (3-4-15): 4,69 2,564,72-5,76 53,69. pulkkamä ki . Oliko onnea Hiihtosuunnistus Jääkiekko Koripallo. N: Johnson, Sullivan, Arkhipov, Timonen, Zidlicjy, Orszagh, McKenzie, Erat. Erä 4: 1) Keskitalo 24,72. NY Islanders–Buffalo 4–1 (1–0, 3–1, 0–0). palk. NHL lauantaina: NY Rangers–New Jersey 3–7 (1–4, 1–2, 1–1). NY R: Rucinsky, Holik, Jagr, Markkanen 14/16 (22.37–60.00). Kuva: Lehtikuva/Marja Airio Yleisurheilu Pariisi: Prix des Pays Nordiques, kylmäveriravurit, 2 100m, 1. 5) Gigant Neo/Jorma Kontio 16,1. Erä 2: 1) Hartonen 21,78. päivä: H21 (7 km): 1) Staffan Tunis Botnia 22.12, 2) Raino Pesu LounHR 25 sekuntia jäljessä, 3) Janne Virkki HU –1.53. Jukka Keskisalo otti kultaa miesten 3 000 metrillä. Kuula: 1) Niina Kelo JärvPa 14,65, 2) Hanna-Maija Kovalainen JoensK 14,27, 3) Hennariikka Järvinen TuUL 13,82, 4) Suvi Paakkinen HeinI 13,59, 5) Susanna Rajamäki KarTa 13,41, 6) Katri Arokallio JalasJ 12,70, 7) Salla Käppi EspTa 12,43, 8) Heidi Järvinen VasaIS 11,78. kahvio Louekeskus kutsuu talven iloihin! UUTUUS PORAAMINE N KALLIOLÄMP ÖÄ VARTEN Yli 2200 tehtyä maaperätut kimusta Kunnallistekninen suunnitteluja maaperätutkimukset 68500 Kruunupyy Puh. NBA:n lauantaina: Miami–Denver 97–81 M: Wade 28/7. Tulokset erittäin (vain loppukilpailuun päässeet): Erä 1: 1) Raunio 8,16, 2) Vilen 8,22. H: Jackson 18/8. toto (10-2-14): 30,02 6,74-3,08-5,41 168,87. Tulokset erittäin (vain loppukilpailuun päässeet): Erä 1: 1) Hongisto 21,88, 2) Koskelainen 22,32. 800 m: 1) Juha Kukkamo LahdA 1.49,33 (kkk), 2) Wilson Kirwa LahdA 1.49,41, 3) Jouni Haatainen JyvKU 1.52,28, 4) Ari-Pekka Lattu LahdA 1.53,37, 5) Kristoffer Härtull GamlIF 1.53,81, 6) Antti Vasala LahdA 1.54,92, 7) Tapani Virtanen HKV 1.56,59. Troikka: 2 602,95. C: Vasicek, Francis, Cole. Tervetuloa! Avoinna: ma?pe 11?20 la?su 11?18 www.louekeskus.fi . KOKKOLATTIA M. Lähtö 6, V4-3, sh 2 100 m: 1) Kihmåritar/Juha Länsimäki 31,1, 2) Nopsan Vihellys 31,3 (69), 3) Poukko 30,5 (333), 4) Toiveen Tähti 32,3 (50), toto (9-1316): 4,23 1,61-2,33-5,16 9,16. V4: vaihto 10 079.80 e; oikea rivi 8-3-3-1; poissa I/3 III/4,14 IV/9,10 kerroin 10 583,78. Philadelphia–Atlanta 5–4 (3–0, 1–3, 1–1). palk. New Jersey–New Orleans 97–84 NJ: Martin 23/13. ja 3. toto (6-4-8): 5,67 2,30-2,11-2,30 23,58. Tulokset erittäin (vain loppukilpailuun päässeet): Erä 1: 1) Finni 25,06. (06) 8242 700 FAX (06) 8242 777 Betonituotetehdas SAOSTUSJA SADEVESIKAIVOT, BETONIJA LUONNONKIVILAATAT. Lähtö 11, sh 2 100 m: 1) Hirnuva/Matti Nissinen 38,3a, 2) Viiman Vilmu 38,8a (67), 3) Silkkiliina 39,1a (63), 4) Luonnesteri 39,1a (63), poissa: 8,10. Päivän Duo: vaihto 1 186.00 e; oikea rivi 3-1; poissa I/4,14 II/9,10 kerroin 127,07. Weapon 22,1a (596), poissa: 3. 9 500 euroa: 1) Totemi Rok/Antti Teivainen 25,6a, 2) Solberg Vinnni/Norja 26,2a, 3) Guli Gutten/Ruotsi 26,5a, 4) Järvsö Harry/Ruotsi 26,6a, 5) Vieskerin Vire/Tapio Perttunen 26,7a, ... F: Van Ryn, Huselius, Olli Jokinen 0+1, Niklas Hagman 0+1. NY I: Asham, Bates, Aucoin, Ronning. sokkelielementit . P: Sjöström, Taffe. Tulokset erittäin (vain loppukilpailuun päässeet): Erä 1: 1) Montell 8,55, 2) Lindell 8,65. R
2/6 Pojasta mieheksi. 2089 06.30 Mikämikä-tvpeli. Ajatus uskosta! 2876859 13.30 Tänään otsikoissa. www.yle.fi/hetkinen. 8340897 23.45 Urheilu-uutiset. Osa 1. 661410 18.00 FST: Fribby: Askartelu. 2651 16.30 Kuningaskuluttaja.1014 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. Uskomattomia uutisia. 1351859 12.05 FST: What’s so good about Roald Dahl. 317588 18.00 Emmerdale. Heroes and Monsters. Esimerkkeinä Kainuu ja Keski-Pohjanmaa. Vapaapäiväni. 3/6 Pyörryttävää! 6041491 11.00 Tv-uutiset. Interaktiivinen tv-visailu. 4868120 23.50-01.40 Etälukiyö: Terveystieto. 14946 19.05 FST: Tärningen. 295946 20.00 FST: TV-nytt. Osa 16/26. Jätettä. 161236 07.25 Puuha-Pete. Aleksi Mäkelän perussuomalaiseen maisemaan sijoittuva road movie parhaista kaveruksista Esasta ja Vesasta, jotka vaiherikkaalla automatkallaan oppivat itsestään ja toisistaan kaikkein olennaisimman läksyn. 585878 18.30 Tuho-osasto. Stereo. 6.00 alkaen uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein, 6.15, 7.45 ja 9.05 Morgonnytt, 9.10 YLE News, 6.25 Kuntotalkoot, 6.45 Vieraana Tshetshenian maailmankongressin presidentti Deni Teps, 7.18 Eurooppa laajenee työvoiman liikkuvuutta rajoitetaan, 7.50 Mistä on 2000-luvun suomalainen isä tehty, 8.15 Luonto lähellä, 8.25 Lastenohjelma: Matti ja Miisu, 8.48 Haastattelussa Don Johnson Big Band. 7933859 13.50 Maailmannäyttämöllä. Tietokilpailuohjelma, jossa yleistieto ja taktikointi ovat valttia. 949236 20.15 Talousuutiset. 76062994 08.35 Ihana aamu. tv-peli. Romeo ja Julia. 77859 22.05 FST: Popsmart. Tulevien ottelujen taustoja, tähtihaastatteluja ja joukkueiden esittelyjä. 318897 19.00 Siskoni on noita. CIA seuraa algerialaista miestä, joka suunnittelee itsemurhapommi-iskua. Marina Wiik, Elisabet Back, Josefine Janhunen ja Joel Eklund ovat neljä nuorta, joita yhdistää kaksi asiaa. Stereo. 512526 21.30 Suhteita, sotkuja ja ystävyyttä. Kaurissilmän korvat tunteita todistamassa. Stereo. Stereo. Kiristyvä ote. Suorassa lähetyksessä mahdollisuus voittaa sievoinen summa euroja! Juontajina Anna-Maija Koskela ja Alex Laszlo. Uusinta. Itkevä vauva. Jakso esitettiin viime keväänä. 6.38 Saaristomeren kalastus.6.50 Strutsit Luontopolulla.7.20 Laskuvarjosissit Lapin taivaalla.7.40 Joko palkansaajien ostovoima paranee. 936471 13.45 Kekkonen. Tässä dokumentissa tutustutaan lähemmin moderneihin kulkijoihin, jotka työskentelevät usein puhelinpalvelukseskuksessa. Peliohjeet teksti-tv:n s. 3120830 20.25 Nelosen sääviikko ja Keno. Episodeja ja sarjan henkilöitä toisiinsa yhdistää Petteri Summasen esittämä psykiatri Klaus, jonka asiakkaita kaikki sarjan päähenkilöt toisistaan tietämättä ovat. 9665149 21.15 Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat. Jerryllä on epäonnea lentojen ja lentokenttien kanssa, Kramer antaa periksi vanhalle paheelleen ja George yrittää löytää erirotuisen ystävän. Kesto 88 min. 3358085 17.45 FST: Kortnytt. Pelkäätkö kummituksia. 586110 15.00 Tv-uutiset. Osa 2: Ravinto muuttuu muuttuuko ihminen. Katto-Kassisen paluu. 5675052 19.30 Salatut elämät. Suomi 1994. Sotilasvala. 73694 17.10 Basaari. Rakkaus herää henkiin. 2535965 15.20 Lumilautailua: Droppi. tv-peli. 2180781 08.05 Buusteri. 6181033 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. Dan ryhtyy penkomaan Emilyn taustaa. 3399781 11.35 FST: Pussel. 63743 16.01 TV2: Rakas videopäiväkirja. 87694 20.55 Urheiluruutu. 5278052 09.30-10.00 Joka kodin asuntomarkkinat. 192 20.30 Tv-uutiset ja sää. 593491 20.00 Kahdeksan Uutiset. 947878 20.05 Käenpesä. Wad joutuu kokeeseen. Cole tulisilla hiilillä. Stereo. Zulupohjalta! www.yle.fi/zulu 1565743 16.00 TV2: HALOO!. Stereo. 2705250 06.25 Huomenta Suomi. Stereo. Stereo. Englantilainen komediasarja. Tuotanto: Fremantle Entertainment Oy. 310255 19.00 Seitsemän Uutiset. 93859 18.15 Kakkosen talvisää. Uhkaako tilanne jo demokratian toimivuutta maakunnissa. Raskaustesti ja lentolippu. 10014 18.10 FST: Tate Modern: Vääristymä.4067168 18.15 FST: TV-nytt. Draamasarja lentävän lääkäripalvelun työntekijöiden värikkäästä elämästä Australian maaseudulla. 8554656 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Maanantaina 23.2.2004 s KESKIPOHJANMAA 20 Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Jere Viivi & Wagner B. Pete saa tietää, ettei Pirjon mies Kauko olekaan niin täydellinen. Tuotanto TaiK/ETO. 573217 21.10 Tulosruutu. Maakuntien valtiaat. Lohturuokaa. Osa 2/4. Uusinta. Phillip saa aikaan pienen paniikin laukaistessaan varashälytyksen juhlissa. 5521588 15.15 Zulu. 8511033 19.10 Voimala. Urheiluun liittyvistä asioista keskustelemassa thai-nyrkkeilijä, Robinson-kilpailija Mappela Lehtonen, jääkiekkoilija Sean Bergenheim ja valmentaja Olli Leppänen. Mukana mm. Buusteri Vaisaaren koulussa Raisiossa. 7360743 21.00 A-studio. 309694 19.15 Kauppalehden talousuutiset. Käsikirjoitus: Aleksi Bardy ja Kaisa Pylkkänen & työryhmä. Lisa Miskovsky, Erik Faber, The Rasmus, The Crash sekä Eskobar. Osa 11/26. 8.41 ja 9.05 Ruokavihje: Possua sweet & sour ja paistettua riisiä. Suomi Tansaniassa. Interaktiivinen tv-visailu. 912878 14.45 Up North. 3686255 23.25-01.00 Muistatko missä. Traian antaa lääkärinapua viinikellarissa. Dolby surround. Miska tutustuu TPS:n jääkiekkoharjoituksiin. Diorin kouluttaja Jonna Ukkola, Noiron tuotekehityspäällikkö Kristina Wesolowski ja gerontologi Antti Hervonen. Pyörätuolissa istuva vanki herättää hämmennystä Larkhallin vartijoissa. Stereo. Polterhaist. Tekstitetty suomeksi. 8.47 Voiko vanhenemista jarruttaa. 9603323 00.00-00.40 MAALI!. Ja missä istuvat ihmiset, jotka vastaavat ärsyttäviin kysymyksiin 24 tuntia vuorokaudessa. Englantilainen rikossarja. Hollyoaksin pikkukaupunkiin sijoittuvassa brittisarjassa seurataan eri perheiden ja niiden nuorten arkea ystävien, koulun ja tämän päivän haasteiden keskellä. Tutkimusten mukaan EU:n päästökaupan toteuttaminen vie Suomen teollisuudesta jopa kymmenen tuhatta työpaikkaa. Uusinta. 9489255 10.10-10.25 Koulu-tv: Avaruusarkki. 121323 20.00 Kahdeksan uutiset. Elaine päättää lopettaa työskentelyn herra Pittin apurina. 375. Raskausepäily saa kolmikon selvittämään miesasiansa. Sartsan ja Timpan ”ohjelmatoimisto”. Pelkäätkö kummituksia. 7993588 17.25 Ring-a-Ling. 2828304 16.35 Ruokala. Jackie ja Hyde salaavat edelleen ”oudon ja sairaan” suhteensa Kelsolta. 597217 21.00 Sairaskertomuksia. 772897 16.50 Sähkeuutiset. 1619410 14.20 Ring-a-Ling. Peliohjeet teksti-tv:n s. Hopen tasapaino järkkyy yhä pahemmin, ja Lexiellä on täysi työ pitää tilanne hallinnassa. Freudia ja lipsahduksia. Kiitospäivän kohtaloita osa 1/2. Stereo. 5799052 14.00 Gnarffit. Muistojen vanki. Stereo. 7002168 16.00 A-piste. 1671526 18.35 Uutisotsikot. SARJA ALKAA! 12osainen komediasarja, jonka sketsityyppiset episodit käsittelevät urbaanien nykykaupunkilaisten elämää. Kauniit lapset. 8.56 Talvilomalla kylpylässä. 83507 16.25 TV2: Hetkinen. 9.09 Jumppaa. Diplomaattiklubi. 21049385 09.15 Vain yksi elämä. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena Kakkosella. Miksi opettajaa ahdistaa. Veikeät valokuvat. 9.19 Linnunmaitoa pulun poikasille. Peliohjeet teksti-tv:n s. 45859 15.05 Minä vakooja. Kuolleeksi luultu rakastettu palaa kymmenen vuoden takaiseen maisemaan. 910694 21.00 Yhdeksän Uutiset. Osa 7/15. 572033 13.50 Gnarffit. Virtanen Mustanaamio. 1960120 18.20 Kotimaan kasvot. 8979439 15.40 Buusteri. 61168 20.15 FST: Närbild. Pelon vertauskuva Israelin kiistelty muurihanke. 9586743 12.30-12.44 Koulu-tv: Tää on seksii!. 4219149 23.20 Jokapäiväinen pastamme. 5219897 07.00 Dan Dare. Stereo. MOT selvitti ketkä ovat kiistelyä aiheuttaneen päästökaupan voittajia ja ketkä häviäjiä. Stereo. 9.15 Ilkka Koiviston aamuluonto. 1175762 20.30 70’s Show. Stereo. Marian entinen poikaystävä tulee käymään, mikä ei ilahduta Michaelia. 1831385 18.36 Uutisvuoto. Rahat pois ja rypyt sileiksi. 7612217 22.10 Päivärinta. Vieraina mm. 920507 19.25 Päivän sää. 24491 13.05 Sunnuntaivekkari. Neljä pientä veturia. 6432472 22.45 Agentit. Viikon kouluna helsinkiläinen Pakilan yläaste. 5480946 22.00 FST: Kvällsnytt. Lyhytelokuva tuoreen tasavallan presidentin matkasta maaseudulle. 1009236 21.00 FST: Sportmagasinet. He nimittäin opiskelevat journalistiikkaa Socialoch Kommunalhögskolanissa sekä ovat mukana Lukuonnessa. Rolf ryhtyy siirtämään Ginan muistoja Hopelle. Sarjan viimeisessä osassa Micaela Metso keskustelee The Arkin Ola Salon kanssa. Luukkaan vierailu venyy, ja kaita polku levenee. 3261946 14.15 UCL-viikkomakasiini. 78781 11.05-11.34 YLE Teema: Terveysfoorumi. 1769033 20.00 MOT. 8349168 23.50 Bad Girls. Kreischbergin Half Pipe -kisa. Ruttovuosi. 1595052 23.40 Myöhäisuutiset. Studiossa STTK:n Mikko Mäenpää.7.50 Kalastus modernina elinkeinona.8.20 Avaruuden musta aukko. 7253323 16.55 Katto Kassinen. 5002656 17.35 Maailmanmenoa: Papukaija vesisuksilla. Uusinta. Kittyllä on uskomattomia uutisia, joista Red järkyttyy. Vieraana gerontologian professori Antti Hervonen. 81946 21.25 FST: 360 grader. 316385 06.00 Muistatko missä. 770694 17.10 Päivien viemää. Osat 1-4. Ajankohtaista alueilta. Suomicupin osakilpailu Sappeesta. 4275269 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. Cole joutuu kohtaamaan menneisyytensä. Stereo. 698410 14.20 Lauantaiseura. Trendikornerissa tänään muuttumisleikki. Bändivieraana Daisy! Viikon teemana kotiintuloajat, rahankäyttö, kotityöt ja koulumenestys. 208410 19.35 FST: Artur. Vastakkain Piparmintut Kortesjärveltä ja Tähdet Tammelasta. 1596976 17.46 FST: Pussel. 1677385 00.50-01.20 Seinfeld. 67965 14.30 Lentävät lääkärit. tv-peli. 9014120 19.10 FST: Nigellan hivelevät herkut. Minna ja Isa vierailevat Next Step -messuilla ja tapaavat mm. Rauhallista Joulua. Isabelin ja Maxin isä suorittaa yhä tiiviimpiä taustatutkimuksia ja luulee toimivansa salaa. 1356304 11.50 FST: Natural Hazards. 9925236 23.15 Kulttuuriuutiset. räppäri Raimssin. Suorassa lähetyksessä mahdollisuus voittaa sievoinen summa euroja! Juontajana Annika Metsäketo. 376. Maistiaisia FST:n viikon ohjelmista. 85350897 13.25 Pisara. 2171033 08.30-09.15 Päivien viemää. Sarja päättyy. Bändivieraana Kapasiteettiyksikkö. 3218471 15.45 Ally McBeal. Isäntänä Jussi Halli. Elämää suurempi elokuva. Urheilun ihmiset ja ihmeet. 5274149 22.55-23.45 Roswell. Ihanan Aamun ruokaosuuden toinen esitys. 3212304 16.55 Hollyoaks. 487965 21.50 Tv-uutiset. 6199830 16.10 Saint-Tropez. Avaruuden aaveet, osa 1/2. 559878 14.15 Pilanpäiten. Tänään mukana myös Gamekorneri. Stereo. 9028236 23.05 Tv-uutiset. 375. Ohjelman uusi versio kertoo myös mitä sen jälkeen on tapahtunut. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. Osa 5/12. 88656 17.50 Alueellinen uutislähetys. Kuumaa ilmaa vihreää suunnitelmataloutta. 928217 18.35 FST: Lukuonni. J.D:n kiitospäivä kuluu potilaana sairaalassa. 27236 21.20 Kotikatsomo: Pelkovaara. Kenelle kuuluvat nuo ystävälliset ja kärsivälliset äänet, jotka vastaavat asiakaspalvelunumeroissa. 796526 22.35 FST: Dokumentti: Kysykää minulta. Viikon teemana esiintymisjännitys ja ujous. 1107588 20.20 FST: Bettina S. Juontajina Henna Vänninen ja Olavi Uusivirta. 7406101 07.35 Tuomas-veturi. 7996912 17.40 Viittomakieliset uutiset. Tuotanto: ROC Media Group Oy. Australialainen komedia televisioon erikoistuvasta koululuokasta, joka tekee hassuja, koskettavia ja dramaattisia pikku lyhytelokuvia. 14014 13.00 Tv-uutiset. Maakuntalehdet ovat nousseet alueidensa voimatekijöiksi. Thomasit kokeilevat Ouija-lautaa, ja tulokset yllättävät. 3585168 17.35 Kauniit ja rohkeat. Uusinta. 5548052 17.55 Monttubileet. Maanjäristykset. 7679548 07.40 Haamuetsivät. 302236 18.30 Bonus. 65103965 10.00 Muistatko missä. Tuotanto: Filmtank Hamburg yhteistyössä FST:n kanssa. Stereo
18.05 Face a L’image. 21.40 Melodiradion. 12.15 Hannu Taanilan sävelradio. 09.30 Regionala nyheter 09.35 Minnenas radio forts. 14.55 Urheiluradio. 11.45 Muodin luojat. 22.45 Sessions. 17.15 Omaka systrar. 07.50 Merisää. Aamu ulkomailla 09.10. 14.03 Tänään iltapäivällä. 2.30 Stars Parade. Ainaisessa rahapulassaan Reilly kavereineen pyrkii jopa töihin.Toinen esitys. 06.45 Päivän kysymys. 13.42 Ajankohtaista 14.03 Oulu Radion iltapäivä. 2.00 Drop out. 17.20 Le Journal de L’eco. 18.55 Regionala nyheter. 08.00 Aamun peili ja sää. Hollywoodin kirkkaimpia tähtiä esittelevässä sarjassa esiintyy samalla viikolla elokuvassa loistava näyttelijä. 15.10 Matiné: Älskling på vågen. 06.25 Nousutahdit. 19.30 Amerikan tyhmimmät rikolliset. 7.30 Turn on. 8.30 Turn on. 5 Nelonen klo 21.00 Kari Salminen Sairaan epähauska komedia Oletko koskaan miettinyt, millaiset ihmiset jaksavat kärsivällisesti neuvoa tietokoneensa kanssa hankauksiin joutuneita ihmisiä vuorokauden ympäri toimivissa puhelintukipalveluissa. 13.33 Oulu Radion päivä. 05.30 Uutiset ja sää. 07.00 Aamun peili ja sää. Oulu-Radio 98,4 MHz 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 15.35 IStudio. 1.50 TV5, L’invité. 15.00 Uutiset ja Ajantasa. 10.25 News. 11.40 Kiosque. 13.33 Päivänpaiste. 23.00 Uutiset. Ajoittain mies jopa intoutuu jammailemaan saadakseen viestinsä paremmin perille. 19.15 Fråga doktorn. 07.53 Maakuntaradio. 17.00 Re:Action. Laatikon salaisuus 17.15. 20.55 News. Hassuttelussa olisi aina hyvä olla periaatteessa tai käytännössä tuttuja tyyppejä, joihin emotionaalinen suhde luodaan alta sekunnissa. Haastattelujen väliin leikataan käsittämättömän lyhyitä pätkiä The Arkin videoista ja konserteista, mikä vain härnää katsojaa. 06.03 Hartaita säveliä. 19.55 News. 09.00 X3MNyheter. 23.03 Löpsedeln. 18.05 Kulturradion: Rapido. Nykyaikaisen televiestintätekniikan ansiosta NCR:n telepalvelukeskus pystyy auttamaan tietokoneongelmiin ajautuneita ihmisiä ympäri maailmaa. Juontajana Niina Koskela. 16.36 Oulu radion iltapäivä. Uutisotsikot 07.30. 20.00 Uutiset. 14.03 X3M-Dag fortsätter. 13.03 Sää. 5 Subtv klo 22.00 Jukka Kangasjärvi Tyttärestäkö trikoo notkistuu. 20.00 Pulttibois. 07.20 Missä mennään. Tv 4 Nordisk 10.30 Pussel. 20.55 News. 23.15 Sporten. 22.00 US Top 20. 11.00–12.00 UR-Akademin. 21.00 Vetelehtijät. 10.15 Toivebiisi. 13.15 Hem till gården. Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 23.2.2004 Radio & TV 21 Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 SubTV! 07.00 Aamunavaus. Radio Suomi klo 20.03 Parempia uutisia Suomen kansalle. 07.33 Oulu Radion aamu. 22.00 X3M-Nyheter. 08.00 Uutiset ja sää. 11.03 Maakuntaradio. Illan sää 15.30, 16.30 ja 17.30. 15.55 Musiikkiuutiset. 10.03 X3M-Tema. 23.00 TV5, le Journal. 16.00 Uutiset ja sää. 12.33 Päivänpaiste. Syntynyt voittamaan 07.10. Kopioliikkeen hurmurit. 22.25 A-ekonomi. 7.55 News. 09.05 Kuikan huuto. 11.30 Puolen uutiset ja sää. Tänään vetelehditään viimeistä kertaa Ibizalla, tosin jotkut eivät halua palata koskaan kotiin. 00.00 Uutiset ja sää. Juontajana Ismo Vähäsarja. 21.00 Jazzradio. 23.30 Dark Angel. 19.26 Vädret. 12.25 Miksi. 18.30 Hollywood Stars. Kuva: MTV3/Tiedotus Rottnen pikkukaupungista eteläisestä Ruotsista lähtöisin oleva pop-yhtye The Ark ei heti alkutaipaleellaan noussut maineeseen, vaikka Växjössä 1990-luvun alussa heitetyt keikat miellyttivätkin yleisöä ja musiikkikriitikkoja. 18.25 Ramp om historia – 5 minuter. 03.02 Yöradio. 3.55 News. 11.03 Päivänpaiste. 13.55 Pätkä. 16.35 I-Studio. Puhelimiin vastaavat ovat enimmäkseen nuoria ja perheettömiä, jotka haluavat kansainvälistä kokemusta. 20.00 Punk’d Britney Spears. Uutisotsikot 08.30. Loppu onkin sitten ruotsalaisen popin historiaa. 12.55 Oulu Radion päivä. 11.15 Nuotin vieressä 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 020 730 1070) 21.00 VOA K-TV/TV7 19.05 Tavis Tositarinoita E4-kongressista.Uusinta. 19.00 Bolibompa. Lopputulos vaikuttaa tasan yhtä uskottavalta kuin kenen tahansa sarjakuvahörhön liikkeelle panema juoru siitä, mitä Batmanin ja Kissanaisen välillä ”todella tapahtui”. Karvas kokemus. 07.45 Hartaita säveliä. 04.02 Ylen aamu. 05.44 Ylen aamu. 13.55 Köket. 18.25 Oddasat. 19.00 Jalkapallo: Real Madrid Mestarienliiga, esittely. 13.30 Peliputki: Polttopallo. 21.00 X3M-Toast. 16.30 Puolen uutiset ja sää. 23.00 Doggy Fizzle Televizzle. Ristivitosen tuotantoa. 22.15 Café Continental. 15.35 Ordjakten. 21.30 MTV Source. 10.30 Maakuntauutiset. Haastateltavina Sinkkuelämää-sarjan Kristin Davis ja näyttelijä Omar Epps. The Arkin single It Takes a Fool to Remain Sane vei yhtyeen korkealle listoille, ja sittemmin Salon poppoo on saanut palkintoja ja tunnustusta yllin kyllin. Pääosissa ovat Santeri Kinnunen (Vesa) ja Juha Veijonen (Esa). 2.55 News. 10.33 Päivänpaiste. Studionumero 0108 06000 (pvm). 05.02 Ylen aamu. 21.03 Suomi tänään. 15.25 Drole de Felix. 11.35 Hem till gården. 06.30 Morgonshow med Jukka och Filippa. 0.25 South Park. Komedian peruskaavaan kuuluu odotusten rikkominen. 06.03 Ylen aamu. 18.30 X3M-Rock 20.00 X3M-Nyheter. Kanadalainen sisustusja elämäntapaohjelma. Syynä tähän varmasti oli yhtyeen tuolle ajalle oudompi valinta käydä läpi 1970lukulaisen oloista hippija kimallerockia, jossa oli vahvoja saarnaamisen elkeitä. 11.00 Tennis: Finaali WTA-ottelu Antwerpen Belgia. 20.30 Big Brother. 2.30 Bakom järngaller. Kuka sinä olet. Ei se mitään, ei tätä pitänytkään tietää ennen kuin käsikirjoittajia Laeta Kalogridis ”keksi” koko jutun, ja sekös, jos mikä, miellytti Warner Brosia, joka mielellään kierrättää kokonaista supersankarikuvastoaan. 19.00 Up North. 12.00 X3M-Nyheter. 13.00 Musiikkia uusilta äänilevyiltä. Aihetta ei voi sanoa mielenkiinnottomaksi, mutta tiivistämällä olisi syntynyt parempi lopputulos. 09.15 Raitilla. 15.15 Maakuntaradio. 10.30 Puolen uutiset ja sää. Elokuvassa on jo isot palaset Häjyjä ja Lomalla-leffaa. 10.03 Suomen nimet. 55 TV2 klo 22.35 Sirpa Rauhaniemi Apua, koneeni hajosi Kongin poika, Tarzanin poika, Supergirl, mitä vielä. 17.26 I-studio. Sairaskertomuksia esittelee leegion ihmisiä, joista ei voisi vähempää välittää, vaikka ne ilmiselvästi perustuvatkin etäisesti tositapauksiin. Puhelinkeskuksen työntekijäjoukon keski-ikä nousee tuskin yli 30 vuoden. 17.30 Kysykää kirkkomusiikista ja hengellisestä musiikista. 07.37 Suoraan kentältä 07.50 Merisää. 07.50 Aamuhartaus. 15.25 Menovinkit. Ohjelman uusi versio MOT: Kuumaa ilmaa – vihreää suunnitelmataloutta kertoo myös mitä sen jälkeen on tapahtunut. 12.50 Glamour. 11.35 Oulu Radion päivä. 19.55 Urheiluradio. 05.40 Tänään 50 vuotta. 14.15 Suoraan kentältä 14.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 18.00 Radio Novan illat/Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. 11.00 TV5 le Journal. 11.25 Menovinkit. 21.35 Urheiluradio/Jalkapallokatsaus. Jälkimmäisinä Pierre Richard-Willm ja Charles Vanel. 9.00 Turn on. 08.40 Anonyymit kotikiusatut 09.05 Sää. Ilma on yhteistä. 14.55 News. 06.40 Katsaus lehtiin. 00.00 Uutiset ja sää. 08.18 Kejonen 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 17.55 Urheiluradio/Pitkävetovihjeet. 07.10 Kuikan huuto. Music tv 7.00 Turn on. 10.15 Päivänpaiste. 12.05 Dr Phil. 22.30 X3M-Fri Bas 00.05 Nattklassiskt. Hiljalleen löysäävän hermokimpun rooli on näyttelijällä hyvin hanskassa. 15.30 Regionala nyheter 16.00 Aktuellt med väderrapport 16.30 Regionala nyheter 16.55 Nyhetssammandrag 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. Jakso esitettiin viime keväänä. Englantilainen nuorisosarja. 19.03 Suomi tänään. 8.00 Turn on. 06.33 Oulu Radion aamu. 06.30 Maakuntaradio. 21.50 Merisää. 02.02 Yöradio. 22.00 Aktuellt. 00.30-07.00 Sub chat. 23.06 Livstycken – stycken av liv. 12.00 Tune in. 19.42 Romanihelmiä – romano mirits. Musiikkivieras The Holmes Brothers. 17.00 Rapport. 20.10 Regionala nyheter. Bändin nimikin (The Ark = Arkki) viittasi apokalyptisiin tapahtumiin. 07.10 Aamusoitto. 16.45 Yleisurheilu: IAAF Halli-estaruus Birmingham Englanti. Toinen on mainostoimistolainen, joka tietää pomonsa olevan suuri Saatana. 06.00 Uutiset. 12.15 Peliputki: Water War 2. Viime syyskuulta uusittavan ohjelman toteutus ei ylly kovin tasokkaaksi. 08.10 Ykkösaamu. 16.18 Tästä tänään. 14.03 I-Studio. www.radionova.fi. Radio Novan ja MTV3:n uutispäivä 15.30 ja 16.30. 18.40 Nyhetstecken. 00.05 Yöradio. 05.32 Ylen aamu. Heti ei tule mieleen toista komediasarjaa, joka olisi vähemmän hauska. 10.30 Turn on. 21.00 TV5 Infos. 14.00 YLEX Iltapäivä. Tutkimusten mukaan EU:n päästökaupan toteuttaminen vie Suomen teollisuudesta jopa kymmenen tuhatta työpaikkaa. Eurosport 9.30 Lumilautailu: FIS Maailmancup Kreischberg. Studionumero 0108 06000 (pvm). 15.30 Puolen uutiset ja sää. 12.00 Mäkihyppy: K185 Maailmancup Planica Slovenia. Paljon mitään muuta se ei olekaan. Puhelimen pirinän ja puheensorinan värittämässä valtavassa maisemakonttorissa kullekin maalle on koottu oma työntekijätiiminsä. 17.12 Viikon vieras 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. 08.15 Kylässä. 22.00 Kalla fakta. 16.17 Suoraan kentältä 16.23 iltapäivä. Kaikki vaikuttavat Varpion ja Lehtisen kavereilta. 6.05 Des Marelles et des Petites Filles. 22.55 Lokala nyheter. 22.00 Uutiset ja sää. 20.03 Suomi tänään. 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 19.00 Uutiset ja sää. 18.15 Dr Phil. 17.00 TV5 le Journal. 14.30 MTV:New. 10.33 Astrobiologiaa. 9.55 News. 5.30 Acoustic. 19.25 Raamatun ihmeitä Tulinen pätsi. 18.00 Feng Shui. 22.03 X3M-Toast fortsätter. 21.30 Reprisstart: En ängels tålamod. 15.00 Jalkapallo: UEFA Champions League Vintage. 16.25 Menovinkit. 21.00 Säsongsstart: Hem till Midgård. 15.00 Tune in. Ohjaaja ottaa tunnelmat irti niin puitteistaan kuin päätähdestäänkin. Kenen vierestä heräsit 08.10. Esamaisen roheva hahmo toistui melkeinpä sinällään viimeksi elokuvassa Nousukausi. Tuolloin Banaaniuutiset löysi hienosti oman yleisönsä. 555 TV2 klo 22.05 Juha Seitz Arkin johtaja tarinoi Hei, hankitaanko big bad Don Johnson Big Band tekemään tunnari, ja pannaan tosi siistiä tietokonegrafiikkaa alle. 21.00 Vetenskapens värld. 18.00 X-Ryhmä. 19.03 Radioteatteri esittää: Vapaa nainen 3/3. 02.00 Uutiset. Kuka sinä olet. Sympaattisia hunsvotteja ei puolestaan tässä maassa taida kukaan esittää Juha Veijosta paremmin. 11.40 Keski-Pohjanmaa.Nyt. Ai niin, ja kuvataan käsivaralla, että tulisi hermostuneen urbaani olo. 11.33 Päivänpaiste. 13.00 Rapport. 1.50–2.15 Bildjournalen Tablå. Yhtyeen keulahahmona toimiva, papin pojaksi syntynyt Ola Salo oli vakuuttunut maailman tuhoutumisesta ja halusi pelastaa niin monta kuulijoistaan kuin mahdollista. Aleksi Mäkelän ohjaamassa toimintakomediassa ei aikailla, vaikka kerrottavaa ei nyt niin hirmuisesti olisikaan. 2.15 Uutiset. 0.50 MTV Up North. 0.15 Jalkapallo: Makasiini. 07.10 Maakuntaradio. 10.00 Turn on. 19.30 Nyheterna och vädret. 14.33 Oulu Radion iltapäivä. 17.00 Uutiset. Kartano vuokrattavana. 14.00 Radio Novan iltapäivät/Kimmo Vehviläinen Uutiset tasatunnein. 20.00 Säpop. Kuvassa on Eschenin terästehdas Luxenburgissa.TV1 klo 20.00 Kuva: Yle/Kuvapalvelu Banaaniuutiset on noin kolmeminuuttinen uutisparodia, joka sai alkunsa Ylessä jo pari vuotta sitten. 07.00 Uutiset ja sää. 13.10–14.10 Gudstjänst. 13.15 Lehtikatsaus. Asiakas on kuningas myös puhelinlinjoilla, siksi häntä on palveltava ammattimaisesti ilman, että ärtymys kuuluisi neuvojan äänestä. 3.20 Kvinnofängelset. 20.03 X3M-Rock fortsätter. Santeri Kinnunen luiskahtaa paksusti tienailevana IPCconsulting –miehenä kuvioihin, joista hänellä ei ole ollut aavistustakaan. 15.30 Österbotten i dag. www.radionova.fi. 18.55 Suomi tänään. 09.05 Sää. 17.25 TV5, L’invité. 19.20 Aftonandakt 19.30 Vägskäl. 23.00 Nyheterna. 555 (100 min) YleTeema klo 22.00 Pekka Eronen Konsultin kohtalo remonttiin Suomalaista toimintaa. 1.10 Journal TSR. 10.00 Uutiset ja Ajantasa. Kun lähtöasetelma on luotu, sitten se voidaan panna päreiksi. 18.00 TV5 Infos. 1.55 News. Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat on road movie parhaista kavereista, jotka vaiherikkaalla automatkallaan oppivat itsestään ja toisistaan kaikkein olennaisimman läksyn. 21.50 Elina Sanas bok Luovutetut, 22.00 Aktuellt. 18.20 Bokmål: ”Var stridbar och lugn!” 19.00 Aktuellt. 21.00 Seriestart: Min före detta familj. 09.25 Menovinkit. 20.00 Kaffekvarnen 21.00 Aktuellt. 09.06 Maakuntaradio. 5.55 News. 13.00 Uutiset. 19.10 Lokala nyheter. 15.10 Glamour. 16.45 Secret Agent Man. 15.00 Peliputki: Fusion X. 14.33 I-Studio. 1.15 Uutiset. 9.30 Turn on. 19.07 Metsäradio. Yli 20 maata valloittanut englantilainen tosi-tv-sarja Big Brother on nyt entistä isompi ja kovempi. Kati Hyttinen vetää Ässän hihastaan 19.20. 9.30 Mediterraneo. Lady Shiva. 24.00 Veckans konsert extra: Unga musiker 2004. 07.38 Arkipäivässä. 15.55 News. 01.02 Yöradio. 8.55 News. Eräs Mies vuokrasi väärän videokasetin, Eräs urheilujoukkue on pettynyt voittoonsa ja Eräs Mies ei saa unen päästä kiinni. 14.00 Jalkapallo: Sparta Praha Mestarienliiga, esittely. www.radionova.fi. 11.55 Urheiluradio. Nyt The Arkista jää muistiin pelkkiä sirpaleita sieltä täältä. 09.00 Uutiset. 17.55 News. Pehmeät toiveet 21-22. 09.33 Oulu Radion aamu. 17.25 YLE news. 23.15 Jalkapallo: UEFA Champions League Happy Hour. Varoituksena mainittakoon, ettei Batmanin tytärtä ole suunnattu 1960-luvun kulttisarjan nostalgikoille tai seikkailunjanoisille pikkukakaroille vaan sarjakuvien oheistuotteista kaiken mahdollisen nieleville friikeille. 7.25 News. 08.10 Kuikan huuto. 16.10 Faunin iltapäivä. 20.00 Farmen Afrika. 13.45 Dagens rätt. 11.00 Uutiset. 19.25 Thalassa. Houkutellaan siis oikeasti hyviä näyttelijöitä ovatko Kari Väänänen, Sanna-Kaisa Palo ja Liisa Kuoppamäki vapaina. 07.50 Merisää. 07.25 Menovinkit. 18.45 Uutiset. 14.00 Journal RTBF. 13.05 On a Tout Essaye. 3.00 Drop out. 08.30 Puolen uutiset ja sää. Juontajana jatkaa Davina McCall. 13.00 Mäkihyppy: K185 Maailmancup Planica Slovenia. 03.00 Uutiset. 1.30 All Sports: Viikon vieras. 23.00 Ringo’s Soundsystem. 13.04 Päivänpaiste. 11.15 Arte Reportage. 8.25 News. 6.00 Drop out. 13.03 Sää. 21.00 100%. 10.00 Radio Novan päivät/Sari Seppälä Uutiset tasatunnein. 17.55 Löpsedeln. Tarvitsee kai Batman – lepakkomieskin jälkikasvua! Tiesittekö, että Batman ja Kissanainen ottivat yhteen toisinkin kuin järjestyksen ja epäjärjestyksen trikoonkantajina. 14.42 Urheilijakuva 15.15 Oulu Radion iltapäivä. 00.00 Musik vid midnatt. 08.10 Oulu Radion aamu. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 0.25 Kulturnyheterna. 16.10 Maakuntaradio. 06.42 Tiijäkkö nää. 16.20 Gary & Mike. 12.00 Uutiset ja sää. 20.30 Rapport. 12.55 Päivänpaiste. 11.30 Maakuntauutiset. 17.45 Mäkihyppy: K185 joukkuemäki Maailmancup Planica Slovenia. Jotain hyvin tyypillistä tällaisten tyhjänpäiväisyyksien dialogille on, että kun joku henkilö alkaa melkein vahingossa puhua hiukan syvempiä, eli tässä tapauksessa omasta henkisestä muutoksestaan kokemansa tragedian jälkeen, toinen henkilö vastaa hänelle oitis: ”Onko kaikki ok?” Tällaisen puhetaidon on pakko olla peräisin – televisiosta. 08.10 Maakuntaradio. Helmi û naisasiaa, (www.radionova.fi/helmi), yhteistyössä Iltalehti ja MTV 3, 11.40. 23.03 Sportnytt. Onneksi vain harvoilla meistä on mahdollisuus tehdä päähänpistoista tv-sarjoja. 23.00 Jalkapallo: Parhaat maalit Afrikan mestaruus Tunisia. Siksi Batmanin tytär kuuluu sarjaviihteeseen, jonka perimmäisestä funktiosta on vaikea saada otetta. 07.53 Kuikan huuto. 10.00 Hiihto: Miehet viesti Maailmancup Umea Ruotsi. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 YLEX Aamu 10.00 YLEX Tänään. 20.30 Watts – makasiini. Ja kun ei välitä, ei myöskään naurata kun ne puhuvat ihan kreisejä. 14.20 Oprah Winfrey show. 19.03 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. Keskipäivän peili ja sää. 23.00 Aktuellt. 22.05 Päivä tunnissa. 08.30 Sub chat. 10.30 Skolakuten. Kateus on kuin myrkky, joka vähitellen täyttää mielen. 0.35–1.30 Turkiskt mode och dess sultaner. 16.42 Päivän reppi 17.05 Oulu Radion iltapäivä. 13.30 Tune in. 18.03 Suomi tänään. 22.30 Studio pop. 23.15 Regionala nyheter. 1.00 Superock. 19.53 Ekonominyheterna. 21.05 5 sur 5 Monde. 18.50 Iltahartaus. Micaela Metson haastatteluohjelman Popsmartin jaksossa sohvalle istahtaa Ola Salo, joka levottomasta pyörimisestään huolimatta jaksaa kertoa avoimesti The Arkin vaiheista ja musiikin merkityksestä itselleen. 05.00 Uutiset ja sää. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 16.45 Bakomfilmen: Sanningen bakom Ondskan. www.radionova.fi 22.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. Mahdoton kysymys 15.40. 22.30 Kylies kök. 19.00 Uutiset ja sää. 22.00 Plus. 7.30 Telematin. 9.00 JT Radio Canada. Ruotsin tv 1 7.00 SVT Morgon. 00.05 Yöradio. 4.05 Nationalsången. 15.10 Kultakuume. 13.04 Oulu Radion päivä. Kohtalo menee tälläkin kertaa rymyten remonttiin. Takaisin kouluun. Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7, Iskelmä Botnia 94.6 00:00-05:00 Iskelmän yö kevyen musiikin klassikoita 05:00-06:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita 06:00-11:00 Iskelmän aamu Timo Virkkula Uutiset ja sää klo 6, 7 , 8 , 9, 10 Sää ja uutisotsikot 6.30, 7.30, 8.30 07:40 333 euron minuutti soita 020 366 800 08:40 Iskelmän Viikon Artisti 09:40 Iskelmän Hyvät Uutiset soita 020 366 800, tekstaa 17284, tai kerro uutisesi aamun aikana osoitteessa www.iskelma.fi 10:40 Iskelmän Viikon Artisti 11:00-13:00 Iskelmän siirtoketju parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset 11:00/12:00 13:00-18:00 Iskelmän iltapäivä Hannu Aholaita Uutiset ja sää 13:00/14:00/15:00/16:00/17:00 13:40 Tuplaa palkkasi ilmoittaudu osoitteessa www.isklema.fi 14:40 Iskelmän Viikon Artisti 15:40 Viikon Artisti-kisa soita 020 366 800 16:40 Iskelmän Viikon Artisti 18:00-23:00 Kivan päivän ilta Cia Laakso/Ari Ojala Uutiset ja sää 18:00/19:00/20:00/21:00 19:40 Iskelmän Viikon Artisti 20:40 Iskelmän Hyvät Uutiset 21:40 Iskelmän Viikon Artisti 23:00-24:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Pookin yö-aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 7.00 Uutiset 7.05 Huomenta Pookista 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Kohti aamupäivää 9.00 Alueuutiset 9.05 Kohti aamupäivää jatkuu 9.30 Talousuutiset 9.40 Kohti aamupäivää jatkuu 10.00 Uutiset 10.05 Ajankohtaista aamupäivää 11.00 Alueuutiset 11.05 Ajankohtaista aamupäivää jatkuu 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivästudio 13.00 Alueuutiset 13.05 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 15.10 Toiveiden tuntistudion numero 0700-392111 (pvm+1.95e) 16.00 Uutiset ja sää 16.05 Toiveiden tunti jatkuu 17.00 Alueuutiset 17.05 Etappi 17.30 Talousuutiset 17.40 Kohti iltaa Pookin aalloilla jatkuu 18.00 Uutiset 18.05 Pookin aalloillakotimaisen musiikin tahdissa Alueuutiset klo 19 20 21 22 23 24.00 Radio Dei 104,3 MHz 06.00 HERÄTYSLIIKE 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Virsihetki 07.15 Raamattuavain 08.15 Aamuhartaus 08.30 Ketjureaktio 09.45 Lastenkilpailu 10.15 Viikon teos 10.25 Onnentoivotukset 11.10 Päivän vieras 11.45 Päivän vonkale 12.03 RADIO DEIN MUSIIKKITUNNIT 12.03 Musiikkitunti 13.10 Levollisia säveliä 14.03 Kuuntelijan toivelista 15.03 PÄIVÄDEI OULUSTA 15.30 Meän kielinen evankeliumi 15.45 Arvaa ääni 16.15 Iltapäivän vieras 16.45 Julkkistelua (u) 17.00 ILTADEI 17.05 Pohjois-Suomen alueikkuna 17.15 Raportti Israelista 17.30 Sana Jerusalemista 18.00 Lasten iltahetki 18.15 ALUEELLISTA OHJELMAA 18.35 Pelastusarmeija 19.10 Täyttä elämää 20.05 Armon aallot 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Elämän leipää 21.45 Pelastusrengas 22.45 Raamatun valossa 23.00 Toivekonsertti (u) 00.00 Päivän vieras (u) 00.30 YÖDEI Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Huomenta Järviradiossa 7.00 Uutiset ja sää ( radiossa tänään ) 7.05 Aamuhartaus, toim.Timo Kemppainen 8.00 Politiikkauutisia 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Juttuja meiltä ja muualta 10.00 Nimipäivät 10.05 Toiveita ja viestejä 11.00 Uutiset ja sää 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivän klassinen 12.30 Kuuluvuusalueen säveliä 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Ajankohtaista aalloilla 14.00 Terveysuutiset 15.00 Uutiset ja sää 15.05 Radio Top 20 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Raamattu kannesta kanteen 18.00 Hengellinen ilta;studiossa Kyyjärnen seurakunnan edustajat (Rukouspalvelu puh. 21.10 Inblick i samhället. 15.20 Suoraan kentältä 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 09.03 X3M-Önska. Ikävä kyllä Roope Lehtisellä on, ja Sairaskertomuksia on siitä dokumentti. 08.30 Maakuntauutiset. 555 (90 min, E) MTV3 klo 21.15 Karkulaiset Kanadassa Jacques Feyderin ohjaustöiden sarja päättyy ajankohtaisiin talvimaisemiin. Nimittäin ihan tavalliset vietit omaavina miehenä ja naisena, jotka eivät malttaneet jättää a. 23.30 Yo! 23.55 News. 1.01 Musikspegeln. 6.55 News. 18.30 Krokodill. 3.20 Virus au Paradis. 11.00 Ilonan ystävät. 15.00 X3M-Nyheter. Suomi tänään -ohjelmassa kuultava Banaaniuutiset käsittelee aiheitaan uutismaisella vakavuudella ilman naureskelua. 17.10 Päivän persoona. Tämä on kuin mainostoimistossa tehty, ja juuri siksi se varmaan naurattanut ihan sikana tekijätiimin jäseniä. 15.02 X3M-K 16.00 X3M-Nyheter. Studionumero 0108 06000 (pvm). Ruotsin tv 2 16.40 Sportspegeln. 12.15 Päivänpaiste. Juontajana Petri Kuikka. 22.05 UMO Live! 22.50 Musiikkiuutiset. 23.25 Caméra sans Visa!: les Cousins. 16.10 X3MCentrum 17.00 X3M-T 18.00 X3M-Nyheter. 17.05 I-Studio. 24.00 Drop out. 06.15 Aamuhartaus. Ranskalaismelodraamassa Pako pohjoiseen (La loi du Nord, 1939) amerikkalainen tehtailija murhaa vaimonsa rakastajan. 13.03 Sää. 11.00 Top 10 at. 10.05 Zig-zag Cafe. 2.00 Stade Africa. YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. Kotimainen nuoriso-ohjelma. 22.55 Kulttuuriuutiset. 13.04 Maakuntaradio. 23.45 Popcorn. Seuraavaksi hän törmää autollaan epämääräiseen nahkatakkimieheen ja kohta on liinatukkajuppi jo osallisena pankkiryöstössä. Kun The Arkin ensimmäinen levytys Racing with the Rabbits floppasi pahasti ja keikatkin ontuivat, yhtyeen jäsenet olivat valmiit lopettamaan uransa. Ajankohtainen Suomi 18.20. Grizzly Adams -tuotantoa 19.55 Raamattuvartti Kateuden kasvuprosessi. 23.25 Väder. 18.03 X3M-T fortsätter. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.44 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.30 Regionala nyheter 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Minnenas radio:Då freden kom/Ensio”Kim” Sevón 80 år. 22.00 Uutiset ja sää. 13.00 TV5 Infos. 17.25 Agenda. 10.55 News. Ari ”Anssi” Peltosen juontamassa vaihtoehtoisessa aamuohjelmassa lyödään päivä kertaheitolla käyntiin. 09.30 Puolen uutiset ja sää. 09.15 Suoraan kentältä 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 1.25 Röda rummet. Ne voivat olla myös käänteiskuvia todellisista, koska sellaisetkin ovat ennustettavia. 07.10 Oulu radion aamu. 18.50 Merisää. Ensiksi vaimo ilmoittaa muuttavansa hellän ja huolehtivaisen Giorgioksen kanssa Kreikkaan. 00.05 Yöklassinen. 16.10 I-Studio. 23.03 Kovan päivän ilta. 09.00 Kultaa ja hopeaa. 14.03 Maakuntaradio. – Banaaniuutisissa ei pelleillä, huumori on vakava asia, sanoo Ivan Puopolo, toinen Banaaniuutistoimittaja.– Jos olisimme televisiossa, olisi mahdotonta sanoa olemmeko matkalla hautajaisiin vai lähetykseen, kiteyttää Mikko Kekäläinen. 11.15 Lounastarina. 23.00 Vita huset. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.30 Puolen uutiset ja sää. 19.01 Nalle har ett stort blått hus. Ohjelman tarjoaa Suomen evankelisluterilainen Kansanlähetys. 12.35 Päivän kysymys. 06.33 Kuikan huuto. 19.30 Jalkapallo: Makasiini. 1.40 JTA. Musiikkia ja mukavaa tunnelmaa. 09.05 Sää. 19.30 Lilla Sportspegeln. 11.39 Päivässä kiinni 12.15 Oulu Radion päivä. 0.15 Rapport. 21.35 Journal F2. 22.00 Batmanin tytär. Batmanin tyttären (Birds of Prey) napanuora oli näin katkaistu. 19.00 Aktuellt. 17.05 Maakuntaradio. 08.33 Oulu Radion aamu. 13.55 News. 14.00 Tune in. Tänään luvassa tuutin täydeltä katsojien ja esiintyjien toivomia muotinäytöksiä ja kokoelmia vuosien varrelta. Työpaikkatoiveita (www.radionova.fi) ja runsaasti hyväntuulista työpaikkaseuraa. TV 5 5.00 TV5, le Journal. 01.00 Uutiset ja sää. 23.00 Late Night with Conan O’Brien. 4.55 News. 18.00 Uutiset. Välähdyksien sijaan olisi ollut mukava yhtäjaksoisesti nähdä parin minuutin verran esiintymistä. 09.06 Oulu Radion aamu. Komiikka on vaikea laji, todistelee Isänmaan toivojen tekijätiimi, johon kuuluvat ainakin käsikirjoittaja Timo Varpio ja tuottaja Roope Lehtinen. 10.00 X3M-Nyheter. 07.33 Kuikan huuto. Dokumentin perusteella voi kuvitella, että työjakso telepalvelukeskuksessa on hyvää elämänkoulua. Studionumero 0108 06000 (pvm). 12.45 Merisää. 13.20 3 from 1. Liisi Jokirantaa haastattelee Elina Kallio. – mukaan puhumaan tosi absurdia tekstiä, josta vain neljä helsinkiläistä tuttua ottaa selvää. 09.42 Elämää edessä/takana 10.15 Oulu Radion päivä. 15.15 I-Studio. 14.30 Jalkapallo: Juventus Turin Mestarienliiga, esittely. 7.00 TV5, le Journal. 07.30 Puolen uutiset ja sää. 10.15 Late Night with Conan O’Brien. 14.00 Uutiset. Vintiöt-henkistä puberteettikohellusta ja kursailematonta junttihuumoria ei häpeillä hetken vertaa. 16.00 Uutiset ja sää. MOT selvitti ketkä ovat kiistelyä aiheuttaneen päästökaupan voittajia ja ketkä häviäjiä. 23.00 Nyhetssammanfattning. 06-8220988. Esitetty USA:ssa 18.2.04. 18.00 Aktuellt. Radio Nova ulkomailla (uusinta) 20.40. 20.30 Dismissed. 15.00 TV5, le Journal. 14.35 Radio Keski-Pohjanmaa – Arkadianmäki. 10.00 TV5 Infos. 21.00 Uutiset. 08.40 Elämäntapa. Ainakin se kasvattaa kärsivällisyyteen ja kurinalaisuuteen, joihin työntekijöitä ohjataan heti alkumetreillä. 07.53 Oulu Radion aamu. 23.26 Vädret. 20.00 Kulturnyheterna. 13.12 Puskaradio 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 23.00 Epookki. Levottomasti etenevä dokumentti sisältää lyhyitä välähdyksiä keskuksesta ja työntekijöiden ajatuksista. Samlade kurser. 0.55 News. 23.45 Muukalaiset. 05.50 Merisää. 08.55 Urheiluradio. Suomikalenteri 19.40. 19.30 Duets Vanessa Carlton. 16.55 MTV Rush. 21.55 News. 14.30 Des Chiffres et des Lettres. 11.00 Saturday Night Live. 18.55 MTV Mono. 09.33 Kuikan huuto. 1.45 Änglarnas stad. 15.00 Kulttuuriuutiset. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Radio Novan aamut/Ile Jokinen ja Arttu Harkki Uutiset tasatunnein, aamun sää ja tuoreet liikennetiedot. 20.30 X3MSport. 17.20 Uutisotsikot. Michèle Morganin päärooli onkin parasta tarinaltaan yksinkertaisessa, paatoksekkaassa välienselvittelyssä. 20.40 Illan päätteeksi Ohjelmistomieheltä kaatuvat systeemit elokuvassa Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat (1994). Yksi on aktivisti, joka suostuu kaikkeen. 16.00 MTV Access. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset. Uutisagendalle nousseita otsikoita olivat mm. 10.00 Uutiset. 11.55 News. 20.30 Suomen nimet. 3.00 TV5, le Journal. Sairaskertomuksia on uutuuskomedia, jossa kamera istuu psykiatrin (Petteri Summanen) toisella sohvalla ja tarkkailee sekä psyko että potilaita. Heille telepalvelukeskus on vain yksi pysähdyspaikka matkalla elämässä eteenpäin. Unet eivät haihdu. 00.00 Uutiset ja sää. 07.20 Toivebiisi. 1.45 Trial: Halli MM-kilpailu Pesaro Italia. 22.00 Le Point. 15.42 Studiovieras 16.10 Oulu Radion iltapäivä. 20.30 Dårhuset. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 12.55 Maakuntaradio. Hätiin tuli The Creeps -yhtyeen laulaja Robert Jelinek, joka lupasi auttaa bändiä selviytymään kriiseistään. 17.35 Sairasta sakkia. 12.03 X3M-Dag 14.00 X3M-Nyheter. 20.30 The Office. 17.05–17.50 Klippet. 13.30 Puolen uutiset ja sää. 05.52 Ylen aamu. Sumujen laiturin kohtalokas naistähti hehkuu sisäistä voimaa eri tavoin reppanoiden miesten keskellä. 09.42 Nuotin vieressä. 19.00 TV5, le Journal. 21.03 Sportradion. 13.40 Arkipäivässä. 14.30 Puolen uutiset ja sää. 17.45 That ’70s Show. Kotimaisen menestyselokuvan resepti oli tuottaja Markus Selinin kanssa jo vakaasti haussa. 08.33 Kuikan huuto. 18.00 Custer’s last stand-up. 14.05 Sanan paikka puh. 9.20 3 from 1. 12.30 Puolen uutiset ja sää. 17.30 Päivän peili ja sää. 13.00 Tune in. 10.25 Radiosta päivää 10.40 Mä lehden luin 11.03 Oulu Radion päivä. 10.15 Maakuntaradio. 4.00 Drop out. 15.36 Oulu Radion iltapäivä. 21.00 Cribs. Kevin Spacey. 21.00 Sumo: Grand Sumo turnaus (Basho) Japani. Minna Pirilä roikkuu poikamaisessa retkueessa mukana sinnikkäästi. 1.00 Kultursöndag:. 14.00 Uutiset. Heikki Vihisen käsikirjoituksessa on turhan paljon ensimmäisiltä mieleenjuolahduksilta vaikuttavaa irtosälää ja tarpeetonta vitsin venytystä, mutta ote on suruton ja sanailu hersyy hilpeästi pitkin matkaa. FST-dokumentti Kysykää minulta avaa oven Amsterdamissa toimivaan Euroopan suurimpaan telepalvelukeskukseen. 12.55 News. 16.42 Suhteellista. 18.30 Hartaita säveliä uruilla. 00.05 Nattklassiskt. 22.55 Novosti po-russki. 12.15 Maakuntaradio. 5.00 Drop out. 19.05 Keno. Nyt liikenteessä, Radio Nova ja Liikenneturva 17.40. 22.00 Sumo: Grand Sumo turnaus (Basho) Japani. 11.55 Päivän mietelause. 23.30 Snowmagasinet Richter. Heitä on muitakin. 18.00 Trl. 19.00 Sisko ja sen sisko. http://www.sekl.fi 20.10 E4 kongressin satoa MESK yhteistyössä. 17.30 Questions pour un Champion. 19.55 Illan solisti: baritoni Matthias Goerne. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 17.00 Päivän peili ja sää. 06.07 Sää. Intohimorikos johtaa karkumatkaan sihteerin kanssa Kanadan lumisiin erämaihin
Päivystys pitää yllä valtakunnallista auttavaa puhelinta sekä juristin puhelinneuvontaa. Suomessa aatelikin joutui verolle Talonpoikien verotus oli Venäjän miehitysvuosina samaa luokkaa, itse asiassa jopa lievempääkin kuin Ruotsin vallan aikana. Tarjous koskee pizzoja, perhepizzoja, pannupizzoja ja Kotzoneja. He olivat yhdessä yrittäneet pelastaa eläimet, ennen palokunnan hälyttämistä aamulla puoli kuudelta. Koko karja kuoli palossa Ylitorniolla. OSTA 3 PIZZAA, MAKSA 2. Ohjelma avataan tiistaina 24. fi. Puhelinneuvontaa ja keskusteluapua Vuonna 1994 perustettu Rikosuhripäivystys on evankelisluterilaisen kirkon ja kuuden järjestön valtakunnallinen yhteistyöhanke, joka tarjoaa rikoksen tai rikosyrityksen uhrille ja hänen läheisilleen henkistä tukea ja käytännön neuvoja. Kaksivuotinen ArviD-klusteriohjelma on avoin kaikille toimijoille, minkä liikenneministeriössä toivotaan lisäävän helppokäyttöisten ja innovatiivisten palveluiden kehittämistä digitelevisioon ja synnyttävän laajan yhteistyöverkoston digipalvelujen ympärille. – Rahaa, viljaa ja rehua kerättiin suurimmaksi osaksi verotuksen kautta. Päivystyksen nettisivut löytyvät osoitteesta: http://www.rikosuhripaivystys. Juristin kanssa uhri voi tarkistaa juridiset oikeutensa ja saada ohjausta niissä, koska rikoksen uhri ei aina tiedä asemaansa oikeusjärjestelmässä. – miehitysarmeijan koko vaihteli 25 000:sta 35 000:een, suurimmillaan se oli vuosina 1720–1721). Digitelevision käyttöä vauhditetaan hankkeella Liikenneja viestitäministeriö yhteistyössä HELSINKI (STT) Helsingin palomies-sairaankuljettajat pelastivat sunnuntaiyönä nuoren naisen, joka oli livennyt parvekkeelta ja jäänyt roikkumaan parvekekaiteen puolien varaan. HELMIKUUTA 2004 Tarjous on voimassa tänään maanantaina. – isoviha alkoi toukokuussa 1713, ja seuraavana vuonna koko Suomi Oulusta etelään oli venäläisten hallussa. – Niissä ei ollut vastakkainasettelua työväestö ja porvaristo, vaan isonvihan aikana kaikki olivat kärsineet, Wunsch muistutti. Vainolaistarinoihin perustui myös se, että joulun alla 1939 alettiin puhua ”pyhästä vihasta”. – venäläiset jakoivat Suomen hallinnollisesti kahteen osaan: itäiseen (hallintokeskuksena Viipuri) ja läntiseen (Turku). Vanhoja vainolaistarinoita hyödynnettiin – Suomessa isonavihana tunnettu venäläisten miehitysaika on osa suurta Pohjan sotaa (1700–1721), jota Ruotsi kävi Tanskaa, Puola-Saksia, Venäjää, Preussia ja lopuksi Hannoveria vastaan. Juristineuvonta 203-16 117 (ma-to 17-19). – Tuolloin nousi esille myös rasistisia aineksia, jotka jättivät aiempaa kielteisemmän kuvan venäläisistä. Jäseninä on 11 edustajaa keskeisistä alan viranomaisista ja yrityksistä. Isonvihan aikana se poltti talot, raiskasi naiset ja teurasti lapset pistellen ne kitumaan aidanseipäisiin... Suomen asema isonvihan viholliskuvassa oli myös samanlainen kuin talvisodan viholliskuvassa. Juhlavuotensa teemaksi Rikosuhripäivystys on valinnut kohtaamisen. Oulun eteläpuolisista kylistä hävitettiin lähes täysin muun muassa Liminka, Siikajoki ja Pyhäjoki. – Kaikkiaan Suomesta pakeni isonvihan aikana 30 000 ihmistä Ruotsiin. PUOLA VIRO SUOMI RUOTSI LATVIA LIETTUA Itämeri Tukholma Helsinki STT Ruotsin menettämät alueet Ruotsi suuren Pohjan sodan jälkeen Eeva Nikkilä-Kiipula OULU (STT) Talvisodan aikana Suomen kansa kokosi rivinsä monessa mielessä, myös mielikuvien tasolla viholliskuvaa muovattaessa. Heitä käytettiin työvoimana venäläisten aristokraattien kartanoissa ja porvareiden taloissa Pietarissa, tohtori sanoi. Lähteenä muun muassa Christer Kuvajan esitelmä Vieraat sotilaat -seminaarissa Oulussa. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. Isoviha Suomessa (1713-1721) HELSINKI (STT) Liikenneja viestintäministeriö vauhdittaa digitelevision käyttöönottoa hankkeella, jolla rahoitetaan erilaisia digitelevisioprojekteja. Eeva Nikkilä-Kiipula OULU (STT) Isoviha (1713–1721) eli pitkään suomalaisten mielissä painajaismaisena aikana. Pelastajat saapuivat paikalle viisi minuuttia hälytyksen jälkeen. Päivystystä koordinoi Suomen Punainen Risti. Palokunta sai rajattua palon navettapäähän, ja rakennuksen latopääty säästyi tuholta. Mutta vainovuosien jälkeen vainolainen sai nähdä Suomen kansan nousevan taas yhtä sitkeänä ja voimakkaana sekä elämänjanoisena.” – Lainauksesta ilmenee talvisodan viholliskuvan oleellisin allegoria (vertauskuva): oman taistelun rinnalle löydettiin esikuva yli kahdensadan vuoden takaa, isonvihan ajoista, huomautti filosofian lisensiaatti Sinikka Wunsch äskettäin Oulun yliopistossa järjestetyssä historiantutkijoiden seminaarissa Vieraat sotilaat. He kiinnittivät naisen naruilla paikalleen, kunnes nostolavayksikkö saatiin sovitettua tämän alle. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos sai estetyksi puoli yhdeksältä syttyneen palon leviämisen saharakennuksen muihin tiloihin. Vainolaistarinat olivat nousseet esille jo 1920-luvulla, jolloin lietsottiin aktiivista ryssävihaa. Uhrit voivat myös saada Rikosuhripäivystyksen kautta oman tukihenkilön. Nainen oli istunut kerrostaloasunnon toisen kerroksen parvekkeella. Niistä on jo meneillään digitelevision palvelukehittäjien suunnitteluoppaan päivittäminen. – Lisäksi verotus jakaantui alueellisesti epätasaisesti, Christer Kuvaja lisäsi. Auttavassa puhelimessa tarjotaan keskusteluapua ja neuvontaa. Todettiin, että on ”ero ihmisellä ja ryssällä”. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. Siviilien systemaattinen kiinniotto oli hänen mukaansa tuolloin harvinaista muualla Euroopassa. Muissa hankkeissa selvitetään tekijänoikeudellisia kysymyksiä, luodaan ”digitelevision kehityspolku”, analysoidaan ansaintalogiikoita sekä tarjotaan testauspalveluja digitelevision palveluntarjoajille. Juhlavuoden kirkollista päätapahtumaa vietettiin Porvoossa sunnuntaina, joka oli myös Euroopan rikosuhripäivä. Palvelut ovat uhrille ilmaisia paikallispuhelujen hintoihin rinnastettavia puhelumaksuja lukuun ottamatta. Palon havaitsi postinjakaja, joka herätti talon isännän. Vuonna 1720 suomalaisia miehiä myös vaadittiin Venäjän sotapalvelukseen. tutkimuslaitosten ja järjestöjen kanssa. ”Tasa-arvoiset” vainolaistarinat Vainolaistarinat ovat kansan suussa kiertäneitä tarinoita, joita voidaan hyödyntää eri aikoina. Kasakkalaumoista pommikoneisiin Isonvihan aikaisessa vanhassa viholliskuvassa siviilejä terrorisoivat kasakkalaumat, jotka talvisodan viholliskuvassa olivat muuttuneet pommikoneiksi. – Suomesta vietiin Pietariin voita ja juustoa sekä suuria määriä puutavaraa, tukkeja, lankkuja ja polttopuita, Christer Kuvaja totesi. Myös sotilaiden ja upseerien palkkarahoista vähäinen osa saatiin kerättyä Suomesta. – rauhansopimuksen mukaan Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle Viron, Inkerin, Liivinmaan ja Kaakkois-Suomen. Isoviha koetteli etenkin Pohjanmaata Suomesta vietiin lapsiakin Venäjälle Suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikana moni sotavangiksi jäänyt Ruotsi-Suomen sotilas lähetettiin Siperiaan. erittäinkin täällä Kainuun mailla riehunut. Ohjelmalla rahoitetaan erilaisia digitelevisioprojekteja yhteistyössä mm. – Tärkeintä heille oli, että Suomesta saatiin muonaa miehitysarmeijan sotilaille ja rehua hevosille, Kuvaja sanoi. Oivan esimerkin tästä kertoo 13. Venäläisten kaleerilaivojen tarpeisiin Suomesta kerättiin myös tervaa, mutta sitä ei kuitenkaan saatu niin paljon kuin halua olisi ollut. ArviD-ohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja on ylijohtaja Harri Pursiainen liikenneja viestintäministeriöstä. Merkittäviä ovat lisäksi arkipäiväiset kohtaamiset esimerkiksi työyhteisössä. Pelastusviranomaiset arvioivat vahinkojen arvoksi noin 15 000 euroa. MAANANTAINA 23. Suomen resurssit olivat pienet, mutta siitäkin huolimatta venäläiset yrittivät kaikin tavoin hyödyntää miehitetyn maan varat. Talvisodan hengessä muovattavaan viholliskuvaan isonvihan vainolaistarinat sopivat erityisen hyvin. Monet Pohjanmaan tervanpolttajat kun olivat paenneet Ruotsiin. Sahan pakkaustila tuhoutui täysin Mäntsälässä HELSINKI (STT) Rikoksen uhrien puolesta puhujaksi perustettu Suomen Rikosuhripäivystys on toiminut 10 vuotta. Kuitenkin venäläiset saivat Suomesta vain pienen osan tarvitsemastaan viljasta, ja peräti kaksi kolmasosaa jouduttiin tuomaan meritse Venäjältä Suomeen. Kuvassa ruotsalaissotilaiden piirros Tobolskin kaupungista Einar W. Kummassakin tapauksessa Suomen katsottiin puolustavan omaa kulttuuria ja uskontoa sekä talvisodan tapauksessa myös länsimaista demokratiaa. – vuosina 1713–1716 venäläiset takavarikoivat kaikki aseet Suomessa. Hankkeen rahoitus tulee pääasiassa Raha-automaattiyhdistykseltä. Sillä halutaan viestiä, kuinka tärkeää on se, miten etenkin viranomaiset ja auttajat kohtaavat rikoksen uhrin. Raskaimmillaan pakko-otot ja verotus olivat Suomessa vuonna 1720, jolloin myös miehitysarmeijan koko oli suurimmillaan. Tästä todistuksena olivat kuvaukset sairaaloiden ja kirkkojen sekä viattomien siviilien joutuminen pommitusten maalitauluiksi. Tässä työssä oivana apukeinona toimivat isostavihasta (1713–1721) kertoneet vainolaistarinat. – isonvihan aikana kaikkiaan 30 000 suomalaista pakeni emämaahan Ruotsiin. Julkishallinnon on määrä toteuttaa esiselvitys-, arviointitai testaustyyppisiä monikanavahankkeita sekä yritysprojekteja, joissa ohjelma toimii yhteistyössä Tekesin kanssa. helmikuuta 1940 Kainuun Sanomissa ollut pääkirjoitus Salamurhaajat: ”Ennenkin historian aikana ryssä on salamurhaajana maassa riehunut ja... Tuhansia siviilejäkin otettiin vangiksi Se, että venäläiset ottivat tavaroita ja palveluja miehittämästään Suomesta, ei poikennut silloisesta yleisestä sodankäynnin tai miehityksen menetelmistä. – Osa heistä oli alle 15-vuotiaita lapsia, poikia enemmän kuin tyttöjä. – Ne olivat esimerkki siitä, mitä kansalaisille tapahtuisi, jos vihollinen pääsisi maahan, Wunsch havainnollisti. Talvisodan aikaisissa lehtikirjoituksissa venäläisten väitettiin olevan muita raaempia. Keskustoimiston lisäksi päivystyksellä on kahdeksan aluetoimistoa ja 15 palvelupistettä eri puolilla maata. – Kaikkiaan Venäjälle, Persian vastaiselle rajalle, lähetettiin 1 900 miestä. Tämä oli varsin tavallista, ja esimerkiksi Ruotsikin otti miehitysarmeijaansa sotilaita miehittämiltään alueilta. Tavoitteena on lisätä helppokäyttöisten palvelujen tarjontaa ja samalla luoda yrityksille mahdollisuuksia kansainväliseen toimintaan. Parvekkeelta livennyt pelastettiin MÄNTSÄLÄ (STT) Mäntsälän sahan purupaalien pakkaustila tuhoutui täysin uhkaavassa tulipalossa sunnuntaiaamuna. Naisen välittömän putoamisen estivät kaksi paikalla ollutta miestä ottamalla hänen jaloistaan kiinni. Rikosuhripäivystys auttanut jo 10 vuotta YLITORNIO (STT) Koko kaksitoistapäinen karja kuoli navettapalossa varhain sunnuntai-aamuna Ylitornion Pekanpäässä. Rikosuhripäivystyksen auttava puhelin 203-16 116 (ma-ti 13–21, ke-pe 17-21). Vuosina 1713–1715 venäläiset saivat ryöstämällä myös paljon viljaa, pääasiassa Pohjanmaalta. – Uudenkaupungin rauha vuonna 1721 päätti niin isonvihan kuin koko suuren Pohjan sodankin. Rikosuhripäivystystä hoitavat Ensija turvakotien liitto, Kirkon diakonia ja yhteiskuntatyön yksikkö kirkkohallituksessa, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Mielenterveysseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Setlementtiliitto ja Unioni Naisasialiitto. Mutta eräässä suhteessa isoviha oli poikkeus. Venäläiset nimittäin ottivat ensimmäisinä miehitysvuosina (1713–1714) yksistään Suomen läntisellä hallintoalueella kuutisen tuhatta siviiliä vangiksi. Presidentti Tarja Halonen on lupautunut Rikosuhripäivystyksen juhlavuoden suojelijaksi. Tukihenkilö voi myös auttaa tekemään rikosilmoitusta, laatimaan korvaushakemusta tai olla tukena oikeudenkäynnissä. Suurin muutos aiempaan oli se, että miehitysvuosina myös aateliset joutuivat Suomessa maksamaan veroja. Erityisen pahoin venäläismiehitys ruhjoi PohjoisPohjanmaata, missä hävitys sai strategisen merkityksen. Tuhansia ihmisiä pakeni Ruotsiin Miehitysvuosina venäläiset ottivat rahaa ja elintarvikkeita Suomesta myös muuhun kuin armeijan elatukseen. Juveliuksen teoksesta Suomen kansan aikakirjat IV, Otava 1930. Tarjousta ei voi yhdistää toiseen tarjoukseen. Tarjoamme halvimman. – siviilihallinto perustettiin vuonna 1717. Satoja koulutettuja vapaaehtoisia Rikosuhripäivystyksessä toimii noin 400 koulutettua vapaaehtoista ja 12 palkattua työntekijää. Pelastuslaitoksella arvellaan, että nainen olisi kuollut tai vammautunut pahasti, jos hän olisi pudonnut. helmikuuta Säätytalolla pidettävässä seminaarissa, jolloin avataan myös ohjelman Internet-sivut osoitteessa www.arvid.tv. Lipeäminen ei aiheuttanut naiselle vakavia vammoja. – Venäläiset nimittäin pelkäsivät ruotsalaisten vastahyökkäystä pohjoisesta, kertoi filosofian tohtori Christer Kuvaja taannoisessa Vieraat sotilaat -seminaarissa Oulussa. Heistä vain 500 palasi takaisin. Palo saatiin hallintaan kello vajaassa tunnissa. Tukihenkilöt ovat koulutettuja vapaaehtoisia, joiden apu voi olla kuuntelemista ja keskustelemista. Hänet toimitettiin ensihoidon jälkeen sairaalaan. MAANANTAI MIKÄ IHANA PÄIVÄ KOKKOLA KAUSTINEN KÄLVIÄ Kodin ja pizzan puolesta