. . Malilan uusi koulu rakennetaan valtuuston aiemmin tekemän päätöksen mukaisesti tontille, jolla sijaitsee nykyinen koulurakennus. Bush ehdotti, että Euroopan maat uudistaisivat puolustusliitto Naton terrorismia vastaan taistelevaksi voimaksi. Kansanäänestyksen järjestäminen koulun rakennuspaikasta olisi monien valtuutettujen mielestä ollut turhan järeä keino; äänestys tai muu laajempi kysely olisi pitänyt suorittaa ennen kuin valtuusto viime vuoden joulukuussa päätti uuden koulun rakennuspaikasta. Heitä eivät häirinneet sen enempää kärpäset kuin kaupungin kyselytkään. . Viime hetken laskelmien mukaan lisäydinvoiman puolesta äänestäviä edustajia olisi nyt 102 ja vastaan äänestäviä 93. .15 Talous . Sivu 3 Vattaja vaatii huoltohallin Everstiluutnantti Antti Arpiainen uskoo huoltorakennuksen varmistavan leirin työpaikat, joista on viimeisen tiedon mukaan yksitoista ja puoli. . Aikataulu kuitenkin petti. . Majuri Jukka Korhonen uskoo silti, että rakentaminen alkaa parin, kolmen vuoden sisällä. . . Hän muistuttaa, että vuokralaiset ovat ostaneet vuokraoikeuden edellisiltä vuokralaisilta. He pitävät kaupungin myyntihintaa aivan liian korkeana. . Näillä eväin työhön päästään lyhyellä varoajalla, jahka rahoitus järjestyy. . Kokkolan Vanhansatamanlahden veneväylällä uusi nopeusrajoitus on 9 kilometriä tunnissa. . . . . Viimeisessä arviossa päädyttiin kahdeksaan miljoonaan vanhaan markkaan. Bushin mukaan myös Euroopan maat ovat vaarassa. . . .16 Ulkomaat . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Perjantai A B Tänään . . . . . . . Leirin perustamisessa ja purkamisessa palaa paljon rahaa tien päälle. . . . . . "Ylinopeutta ajavat toteavat usein luulleensa, että rajoitus on solmuja. . . . . . . . . . . . Kuva: Jukka Lehojärvi s – Olipa tosi hämmentävää lukea Kokkolan seurakuntayhtymän diakoniatyön lausunnon (Kp 23.5.) uutisointia, jossa mm. Viidennen ydinvoimalan kohtalo ratkaistaan äänestyksessä tänään kello 13. . Sivu 5 Veneiden vauhti vähemmäksi Väylille uusia nopeusrajoitusmerkkejä Merivartiostoaseman päällikkö Seppo Penttilä valvoo vesiliikenteen nopeuksia mikroaaltosäteellä. . Jukka Ruoho on viettänyt Trullevissa kesät lapsuudestaan saakka ja hän pitää kiinni vuokratontistaan. . . . . . . . . . . . . .2 Maakunta . .3-5 Kotimaa . Seitsemän kilometrin tuntivauhtia saa Pietarsaaressa ajella myös Rautasillan alueella. . . . Kaupunki haluaisi myydä omistamansa mökkitontit vuokralaisille ja kyseli heiltä ostohalukkuutta. . . . Onko näin. Rajoitukset ovat samat kuin aiemmin, mutta talven aikana paikalle on pystytetty isot taulut muistuttamaan veneilijöitä. Urpilainen jaa-joukkoon HELSINKI (STT) Keskustelu lisäydinvoimastakäytiin loppuun illan ja yön aikana. . . . Torstaina lisäydinvoiman kannattajat vahvistivat rivejään, kun heidän joukkoonsa ilmoittautui sosialidemokraattien kansanedustaja Kari Urpilainen. . . . . . Siksi Vattajalle rakennettiin 90-luvulla neljä hallia, joissa voidaan varastoida ympärivuotisesti tykkejä, autoja ja muuta raskasta kalustoa. . . . . Sivu 5 Malilasta ei äänestetä Kaisa Kujanpää (KP) Talven aikana Kokkolan, Luodonjärven ja Pietarsaaren vilkkaasti liikennöidyille väylille on ilmestynyt uusia nopeusrajoitusmerkkejä. . Bush peräänkuulutti torstaina yhtenäisyyttä terrorismin vastaisessa sodassa puheessaan Saksan liittopäivillä. .17 Urheilu . Ennen rajoituksia liian suuriin nopeuksiin ei voitu puuttua muuten kuin vetoamalla vesiliikenteen vaarantamiseen. . . . . . .7, 8 ja 10 Mielipide . . . . . . Suurin osa vuokralaisista vastasi kyselyyn kielteisesti. Sivu 15 Köyhät Koivuhaassa. . . . . . Samoin Kokkolan ja Kruunupyyn alueella Laajalahden venereitillä saa kulkea yhdeksän kilometrin tuntinopeutta. . Siinä tulisi kesäpaikalle kaksinkertainen hinta, Jukka Ruoho pohtii. . . Sivu 8 Bush korosti yhtenäisyyttä s Yhdysvaltain presidentti George W. Kiistan nostatti torstaita vasten yöllä Ahvenanmaan edustaja Gunnar Jansson, joka arvosteli puheessaan päätösesityksen kytkemistä neljään lausumaan. .23 Tv, Radio . Bush tarkisti ensi töikseen kunniakomppanian. – Etenkin hiljattain vuokraoikeuden ostaneille tulisi kohtuuttoman kalliiksi ostaa vielä tonttikin. . . . Kuva: Clas-Olav Slotte Kotimaa Mielipide +9 +10 +10 +14 7-11 m/s Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Trullevissa oli keskiviikkona täysi kesä ja mökkiläiset paistattelivat päivää. . . . .24-25 IRTONUMERO 1,18 € 7 MK Nro 140 PERJANTAINA 24. . . . .14 Kulttuuri . . . Larsmon kunnan alueella Sonamon väylällä nopeusrajoitus on 8 kilometriä tunnissa. Lykkääntynyt hake toteutuu parhaassa tapauksessa kahden, kolmen vuoden sisällä. Puheenvuoroja oli istunnon alkaessa pyydetty yli 40. . . . . Ylinopeudet ovatkin usein 2–5 -kertaisia", yliluutnantti Seppo Penttilä Pohjanlahden Merivartiostosta kertoo. . todetaan, että valtaosa Kokkolan köyhistä asuu Koivuhaassa. . . Sivu 5 Ostaminen ei kiinnosta Vuokralaiset pitävät kiinni mökkitonteistaan Kokkolalainen Jukka Ruoho korjasi venettään Trullevin mökillään eikä hän välitä ostaa kaupungilta vuokraamaansa tonttia itselleen. Kuinka kattavasti se muuten on tutkittu. – Sinänsä ei ole mikään häpeä olla köyhä, sillä useimmat ovat ns. . . Kaupungin esittämä tontin hinta tuntuu aivan liian korkealta, venettään korjaava Jukka Ruoho kertoo. . . . Kuva: Clas-Olav Slotte Kari Viiperi LOHTAJA (KP) Lohtajan leirialueen huoltorakennuksen piti valmistua alkuperäisen suunnitelman mukaan jo viime vuonna. . Puolustusvoimain suuren organisaatioremontin jalkoihin jäänyt hanke ei sovi edes nykyiseen keskipitkän tähtäyksen suunnitelmaan. . köyhiä ilman omaa syytään. . . .18-21 Sarjakuvat . . Sivu 8 Ydinvoimapäätöksen juridinen kiista laimeni s Eduskunnassa virinnyt viime hetken kiista ydinvoimapäätöksen laillisuudesta ei johda päätöksenteon mutkistumiseen. Pietarsaaressa Vanhansataman alueellinen rajoitus on edelleen 7 kilometriä tunnissa. . Suunnitelmat ovat mapissa ja tonttivaraus kunnossa. . Yhtenä mahdollisuutena pidetään hankkeen pilkkomista esimerkiksi kolmeen vaiheeseen. – Huoltorakennus toisi isohkot säästöt valtiolle, muistuttaa kapteeni Kari Pigg, joka Korhosen lailla pitää hankkeen pitkittymistä takaiskuna harjoitusalueen kehittämisessä. . . . . . Ylinopeuksien valvontaa suorittavat sekä merivartiosto, tulli että poliisi. . .12-13 Sää . . Eduskunnan enemmistön uskottaan olevan samaa mieltä virkamiesjohdon kanssa siitä, ettei asiassa tarvita perustuslakivaliokunnan lausuntoa. . . . Täällä asuu paljon vanhuksia ja vammaisia, mutta ei yksikään kaupungin johtavista virkamiehistä. . Silloin vauhtia on kuitenkin jo 18 km/h. . Parhaillaan meneillään olevalle 50-vuotisjuhlaleirille osallistuvista upseereista everstiluutnantti Antti Arpiainen muistuttaa, että huolto hyödyttäisi myös koko seutukuntaa varmistamalla vakituisen henkilöstön pysyvyyden Vattajalla. . . . Lämmin huoltohalli on niistä ensisijaisin, mutta suunnitelmaan sisällytetty toimisto voitaisiin lykätä tuonnemmaksi. . . . Sivu 17 Presidentti George W. – Tontti on ollut vuokralla ainakin 20 vuotta eikä minulla ole mitään syytä ostaa sitä, kun vuokra-aika jatkuu vielä 15 vuotta. . . Kuva: EPA/Juri Kochetkov Ulkomaat. . . . TOUKOKUUTA 2002 Sisältö Sääennuste Sivu 14 Jens Oja NIVALA (KP) Torstai-iltana kokoontunut Nivalan kaupunginvaltuusto päätti, ettei Malilan koulun rakennuspaikasta järjestetä kylällä neuvoa antavaa kansanäänestystä eikä "kevyttä kyselyä", jota kansanäänestystä esittänyt valtuutettu Jouni Laitila (kesk.) esitti vaihtoehdoksi. . . . . Osmo Leppänen, itsekin koivuhakalainen, kyselee
Neljäskin polvi on jo ollut kesätöissä, Ojala selvittää. – Pitkät asiakassuhteet ovat tarpeen sekä materiaalien hankinnan että tuotteiden myynnin kannalta. Nyt on onneksi työkyvyttömyyseläke, vaikka ei se palkkaa korvaa. Se on kuitenkin ydinvoimala! Eikö energiantuotantoa voi muuten ratkaista. Ajanmukaiset laitteet ja ammattitaitoinen henkilökunta luovat menestyksen pohjan. PohjoisSuomi on päämarkkina-alue. Perheeseen kuuluu apulaisrehtorivaimon lisäksi kolme aikuista tytärtä. Turpeella vain sotkitaan koko tienoo ja luonto raiskataan. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Tavoitteena on laskea se 36:een, jotta toimitusjohtaja voisi osallistua juhannuksena järjestettävään Topikisaan. Eteläväylä, Kokkola. Ennakkoesityksessä suosiotaan osoittivat myös Madonnan aviomies, elokuvaohjaaja Guy Ritchie ja tähden lapset Rocco ja Lourdes. Lähes kaikilla kadunkulkijoilla on kanta ydinvoimaan, vaikka laajamittaiset perustelut olisivatkin hakusalla. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. HELSINKI (STT) Coca-Cola-virvoitusjuomaa on nautittu 50 vuoden ajan Suomessa. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. – Olin opiskelujeni jälkeen pankissa töissä Oulussa. Vuonna 1946 kolasiirappi sallittiin virvoitusjuomien makeutusaineena, ja sitä tuotiin Suomeen miljoona kiloa Yhdysvaltain sotajoukkojen ylijäämävarastosta Ranskasta. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Kälviäläinen Heikki Nissilä on jo kyllästynyt koko aiheeseen. Hän jatkaa isoisänsä Toivon ja isänsä Matin työtä. Tapio Ojala täyttää 50 vuotta maanantaina, mutta juhlii jo lauantaina. – Käynnistämme isot koneja laiteinvestoinnit, joiden kustannukset kohoavat noin 1,7 miljoonaan euroon. Sana: ”Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. – Vastaus on ei. Musiikkiuutisia on yhteiskuntakriittinen romaani, joka yhdistelee Raymond Chandlerilta lainattuja dekkarielementtejä ja kyberpunkia. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Aune Lehtonen Merkkipäivät Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Toimitusjohtaja Tapio Ojala tuli perheyritys Topi-Kalustaja Oy:n palvelukseen mutkan kautta. Topi-Kalustaja Oy:n palveluksessa on 140 työntekijää. En tiedä, jotenkin sitä pelkää niitä pahoja vahinkoja... Hän teki muun muassa huonekaluja ja sisusti myymäläautoja. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Kyllä kantaisin lehtiä vieläkin, jos käsi kestäisi, juttelee entinen lehdenjakaja. Hän sanoo ydinvoimakeskustelun menneen osittain yli ymmärryksen. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,24 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Kalustetehtaalla on vastaanotto kello 10-16 ja kotona Riihimaantie 20:ssä kello 18:sta jälkeen. Ja syydetään savut ja kaasut taivaalle, uskoo Nissilä. Vaikeaselkoiseen asiaan on pitänyt hakea apua lähempää. Kuvat: Outi Airola Eila Loukiainen epäilee ydinvoiman turvallisuutta. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Oikeastaan isäni kävi meidät hakemassa sieltä pois, Ojala kertoo. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Tähtivaeltajapalkinto Lethemille. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Ojalan tasoitus on 40. Ensimmäisen tehdashallin rakentaminen Pitkäsenkylälle alkoi vuonna 1955. 2 riviä, sis. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Matkailijoille golf tarjoaa mielenkiintoisen ja laajenevan harrastuksen, hän tähdentää. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.2.2002 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € mk € mk 12 kk 188 1117,80 12 kk 201,05 1195,39 6 kk 96 570,79 6 kk 103,40 614,79 4 kk 65 386,47 4 kk 72,75 432,55 3 kk 49 291,34 3 kk 54,75 325,53 2 kk 33 196,21 1 kk 18,45 109,70 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Omia myymäläyrittäjiä on eri puolilla maata 22. Toivo Ojalan syntymästä tulee syksyllä kuluneeksi 100 vuotta. kyselee Loukiainen. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . – Sen verran kiinnostaa, että ei sitä ydinvoimalaa tarvita. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Neljä riittää ihan hyvin, sanoo Laxström. 2002 s KESKIPOHJANMAA s viikko 21 EN JUHLI ennen, enkä jälkeen. Ensimmäinen toimipiste sijaitsi nykyisen huonekalumyymälän paikalla. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Yrityksen käytössä on tänä päivänä hehtaari katettua tilaa. Niklas Laxtröm satsaisi turpeeseen. – Tärkeintä on, ettei golf vie aikaa kalastukselta, hän naurahtaa. Ilmoitushinnat 1.1.2002 alkaen mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Tämmöinen on selvää tuhlausta, sanoo Paakkonen. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. – Vastustan ydinvoimalaa. Clarkin mukaan esityksessä oli kuitenkin jotakin selittämättömän vangitsevaa, sillä loppuvaiheessa hän huomasi ihan rakastuneensa ”daamiin”. Coca-Cola kehiteltiin Yhdysvaltain Atlantassa 1800-luvun lopulla. – Pidän silti ydinvoimalaa turhana. Cokiksen kilpailijaa, Pepsiä ryhdyttiin markkinoimaan Suomessa vuonna 1969. Pääsin perehtymään pankkimaailmaan ja ennätin luoda suhteita, joista on ollut hyötyä nykyisessä työssäni, hän kiittelee. Vuonna 1981 muutimme takaisin Kalajoelle. – Sähkön hinta nousee ja sitä tarvitaan. Erä myytiin ainakin 85 limsatehtaaseen, jotka valmistivat uutta virvokejuomaa loppukesästä 1946 alkaen lääkintöhallituksen ohjeiden mukaan. Joukko nuoria miehiä seisoksii kadunkulmassa. 12:4-5 Aurinko nousee: Kokkolassa 3.50 (pimeys päättyy -) Helsingissä 4.22, Sodankylässä 2.24 Aurinko laskee: Kokkolassa 23.01 (pimeys alkaa -) Helsingissä 22.13, Sodankylässä Nimipäivät huomenna: Urpo ja Urban, ortodokseilla Johannes, Juhani ja Juha Nimipäivät tänään: Tuukka, Touko ja Alari, ortodokseilla Simeoni, Niikko, Voitto ja Kristian Tänään 50-vuotias Perjantaina 24.5. Hänen vastahakoisuutensa kohdistuu itse laitokseen. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Hän on kyllä osannut selittää, sanoo lähihoitajaksi opiskeleva Hernesniemi. – Sitä joutui miettimään, että mistä rahat lääkkeisiin. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama.” 1. – Kahden vuoron työpäivänä niitä syntyy 1 200, joiden kuljettamiseen tarvitaan neljä täysperävaunullista rekkaa, Ojala kuvailee tuotannon määriä. Madonna näyttelee manipuloivaa taidekauppiasta loppuunmyydyssä Up for Grabs -satiirissa, jota esitetään westendiläisessä Wyndhamin teatterissa. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Popjumalatar osoitti lieviä hermostuksen oireita ja hänen äänenkäyttönsä oli vähäistä, arvioi toimittaja Pete Clark esitystä lontoolaisessa Evening Standard -lehdessä. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Keväällä kolmen miehen kalastusporukka pyytää joelta haukea, minkä jälkeen pyynti keskittyy siikaan. Jos uusien asuntojen tuotanto pysyy 30 000 kappaleen vuositasolla, minkä päälle tulevat vielä peruskorjaukset, kotimaisille kalustevalmistajille riittää töitä, Ojala ennakoi. (06) 827 2000 ark. Popdiivan ei tarvinnut edes avata suutaan, kun katsojat nousivat jo penkeistään ja aloittivat villit aplodit. Uuden varaston rakentamisen aloitamme lähiaikoina, Ojala mainitsee. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Mökkirakentaminen ei olisi tätä luokkaa, ellei Särkillä olisi golfkenttää. Ojala on yrittäjä kolmannessa polvessa. "Kuitenkin ydinvoimala" Eila Loukiainen on ulkoilemassa hoitolastensa Julius ja Josefiina Haaralan kanssa. Muuten tulee pian tsernobylit Suomeenkin, uskoo Laxström. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Keski-Suomi tulee kakkosena ja Helsingin seutu kolmantena. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Kor. Lauantaina 50vuotisjuhliaan viettävän toimitusjohtajan mielestä työjakso oman yrityksen ulkopuolella oli kuitenkin enemmän kuin paikallaan. Jos ydinvoimalla saadaan sähkön hinta alemmas, se on hyvä asia, perustelee Nissilä. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Puolivuosisadan kunniaksi Helsingin Postimuseossa avataan lauantaina näyttely Coca-Colan vaiheista maassamme. Tänä vuonna Kalajoella tehdään 220 000 kalusteyksikköä. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . (06) 827 2234, . – Viidettä ydinvoimalaa ei tarvita. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Hän arvioi, että ydinvoimaa ei voida korvata muuta energiantuotantoa kehittämällä. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Olemme kivunneet maamme toiseksi suurimmaksi keittiökalusteiden valmistajaksi, Ojala esittelee tilastoja. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Lisäksi kaupungin sijainti on hyvä. Ensi vuoteen saakka ulottuvalla investoinnilla ei ole vaikutusta työntekijämäärään, joka säilyy ennallaan, Ojala sanoo. Vapaaehtoiseksi haastatteluun ilmoittautuu 17-vuotias Niklas Laxström. Madonnan esitys nosti peput penkistä HELSINKI (STT) Helsingin Science Fiction Seuran jakama Tähtivaeltaja-palkinto viime vuoden parhaasta suomeksi ilmestyneestä science fiction -kirjasta on annettu Jonathan Lethemin romaanille Musiikkiuutisia. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Yrityksestä tehtiin elinkeinoilmoitus vuonna 1939. Mieluummin pitäisi kehittää vaikka tuulivoimaa, sanoo 19-vuotias kannuslainen Karoliina Hernesniemi. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Hän sanoo ydinvoimapuheiden jo ylittäneen tietyn rajan; kiinnostus on mennyt. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Siksi tuntuu niin vaikealta hyväksyä se... Hänen kantansa on aivan selvä. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Viime vuosi merkitsi alalla pientä taantumaa, joka on nyt jäämässä taakse. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. – En käsitä sitä ollenkaan, se on niin outo asia. Kuva: Timo Talus Outi Airola (KP) Kun kansanedustajat tänään äänestävät viidennestä ydinvoimalasta, he tulevat samalla joko lähemmäs äänestäjiään tai loittonevat heistä. Sitä ajattelee vain, että ovatko ne ydinvoimalat sittenkään niin turvallisia, kuvailee Loukiainen ajatuksiaan. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Vienti on satunnaista. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Hän muistelee aikaa, jolloin alkoi itse sairastaa ja rahat olivat äärimmäisen tiukalla. Muun muassa se on kasvattanut markkinaosuuttamme. Nyt ollaan paljolti mielikuvien varassa. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Hänestä tuli toimitusjohtaja vuonna 1987. Suomalaiset tutustuivat amerikkalaisjuomaan ensimmäisen kerran Helsingin olympialaisten aikaan vuonna 1952. Liikevaihto nousee tänä vuonna noin 20 miljoonaan euroon. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Tuotantotilat ovat riittävät, mutta varastiloja tarvitsemme lisää. – Olemme menestyneet asuntomessuilla erittäin hyvin. Ojala toimii Hiekkasärkät Golf Oy:n hallituksen puheenjohtajana. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Se alkaa mennä niin sotkuksi koko homma... Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Vaimoni Päivi opiskeli samaan aikaan matematiikkaa ja kemiaa Oulun yliopistossa. Hänellä itsellään on kanta valmiina: kyllä. Kalajoella työntekijäaines on hyvää, mikä on Ojalan mielestä suuri voimavara. Vaikka sanotaan, että kilowattihinta ei ole noussut, muut siirtokulut ja verot nostavat laskua jatkuvasti. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . – Ei se riitä. Ehkä se pelottaakin jotenkin. Tuotekehitys on yrityksessä tärkeässä roolissa, sillä asiakkaille pitää olla tarjolla myös uusia malleja. Tuotannon automatisointi on yksi kilpailutekijä, sillä tuote on saatava mahdollisimman nopeasti valmiiksi. 2001 28 385 kpl Lukijoita 85.000 (KMT syksy 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Rahalle on parempaakin käyttöä. – Isäni veljiä oli yrityksessä neljä. – Äidiltä on pitänyt kysellä, että mistä tässä oikein on kysymys. Yrittäjä kolmannessa polvessa Toimitusjohtaja Tapio Ojalan mukaan jatkuva tuotekehitys pitää pinnalla, sillä kilpailu keittiökalustemarkkinoillakin on kovaa. Turha puhua turvevoimaloista, se ei ole mikään ratkaisu. Hänen mielestään asiasta ei ole tuotu tarpeeksi yksinkertaista tietoa kansalle. – Jos se pettää, mitä sitten. He ovat nyt eläkkeellä. – Sieltä asiat näki eri tavalla, mikä oli opettavainen ja suositeltavakin kokemus. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . ”Ydinvoima – aivan outo asia...” Kansalaiset kokevat jääneensä vaille riittävän yksinkertaista tietoa ydinvoimasta Saimi Paakkonen pitää ydinvoimalan rakentamista turhana ja kalliina. Meitä kolmannen polven edustajia on mukana kahdeksan. – Aivan liikaa sitä asiaa on jo vehdattu. – Golf on tuonut kalajokiseen matkailuun melkoisesti lisäpotkua. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . – Isoisäni oli kaukokatseinen. Eikö turve olisi kova sana. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Hänen mielestään Kalajoella on hyvä harjoittaa yritystoimintaa, johon kaupunki suhtautuu myönteiseksi. Saimi Paakkonen odottelee sauvakävelykaveriaan Anttilan kulmilla Kokkolassa. Cokiksen 50 vuotta Postimuseossa LONTOO (STT–Reuters) Supertähti Madonnan teatteridebyytti Lontoossa innoitti yleisön valtaisiin suosionosoituksiin maanantaina. Tapio Ojala hakee vastapainoa työlleen kalastuksesta ja nykyään myös golfista. Karoliina Hernesniemeä viehättää tuulivoima. Loki-Kirjojen julkaiseman teoksen on suomentanut Ville Keynäs. Suomessa on paljon köyhiä ja paljon asioita, joihin tarvittaisiin rahaa. lomamatkan vuoksi. Hänelle ydinvoima on jäänyt täysin vieraaksi käsitteeksi. Toisin kuin yleensä luullaan, kolajuomalla sammuteltiin janoa jo vuosia ennen Coca-Colan rantautumista Helsingin olympialaisiin
Löytyy niitä kuitenkin. 2002 Uutiset 3 KALLENTORI 8-21 (18) S-MARKET AVOINNA SUNNUNTAINA 12-21 Kallentorin Kauppakeskus, Pitkänsillankatu 17, Kokkola Puh. Jaffat, Pepsit, 7 Up ja Vichyt 5x1,5 L (0,47 €/ 2,79 mk ) pantt. Alussa ilmenevät lastentaudit, niitä seuraa tasainen käyttöjakso ja loppupäässä tulevat esiin vanhuuden vaivat. Sen perusteella löytyi Lohtajan ranta-alue ja sieltä Vattajanniemi, joka täytti vaatimukset 100-prosenttisesti: oli tilaa, saareton meri, joutomaata, hiekkakangasta sekä lentokenttä ja rautatieasema lähellä. Järein it-ase reserviin Vattajalta It-arsenaalin järein ja iäkkäin ase lähti reserviin Vattajalta torstaina varastopäällikön, kapteeni Pertti Ojalan saattamana. (2,45 €/ 14,56 mk ) sis. Kovia aseella on ammuttu vain kahdesti Lohtajalla viime ja toissa vuonna. Dramaattisina, joskin ikävinä tapahtumina tulevat mieleen kaksi lentokoneonnettomuutta ja yksi tykkitapaturma, mutta silti pahoja onnettomuuksia on sattunut vähän. Majuri Jukka Korhonen ja kapteeni Kari Pigg seurasivat katseellaan tykkivanhusten lastausta kuorma-autoihin. Ohjukset tulevat Vattajanniemelle Alueen keskeinen historia on sittemmin ollut leirien järjestämistä vuodesta toiseen. Kapteeni Pigg kertoo, että ilmapuolustuksen asevalikoima on kattava, mutta aivan liian riittämätön siihen nähden, miten valtavasti Suomessa on suojattavia kohteita: – Meillä riittää täytettä joka reikään, mutta määrä voisi olla hyvin kymmenkertainenkin. Maata lunastettiin 1 253 hehtaaria, mikä on leirialueen laajuus edelleen. Lohtajalle suunniteltiin heti myös lentokenttää, mutta Kruununkylän lentokentän valmistuminen teki työt tarpeettomiksi. 35-tonniselta lavetilta lähtevien ohjusten kantama on 35 kilometriä. Nyt leirialueella on 80 rakennusta. Ensimmäinen varsinainen ohjusleiri pidettiin 1982. Uusin ohjus kantaa 35 kilometriin Kolmaskymmenes päivä päättyvälle leirille osallistuu kahdessa jaksossa lähes 1 500 miestä kouluttajineen. Lohtajalaiset koululaiset olivat sattumoisin samaan aikaan Kajaanissa. Takana oli menetetty Karjalan Kannas Muurilan leirialueineen. heinäkuuta 1952 valtioneuvosto myönsi puolustusministeriölle luvan pakkolunastaa tarpeelliset maaja vesialueet ampumaleirikäyttöön. Torstaina vietettyyn 50-vuotisjuhlaan mennessä on Vattajalla järjestetty 247 ilmatorjuntaleiriä. Leirialue vailla vertaa Puolustusvoimat Vattajanniemellä puoli vuosisataa Neuvostovalmisteiset 57 ItK 60 -ilmatorjuntatykit pauhasivat todennäköisesti viimeistä kertaa Vattajan rantamilla torstaina. Suomalaiseen tyyliin sauna kuului myös ensimmäisiin pykättäviin. Raskaimmat kaliiberit poistetaan. sis. Niinpä 1949 käynnistettiin tutkimukset uuden leirialueen löytämiseksi. Äskettäin julkaistun Ilmatorjuntamiehet Lohtajalla – leirialueen 50-vuotishistoriikki – mukaan leirialueen hankkiminen oli poikkeuksellisen vaikea ja suuritöinen tehtävä mutkikkaiden omistusolojen vuoksi. Kuva: Jukka Lehojärvi. Kun viime vuosikymmeninä matkailuja virkistyskäyttöön liittyvät asiat ovat nousseet yhteiskunnassa entistä tärkeämmiksi, Lohtajalla on aika ajoin herättänyt voimakasta kritiikkiä armeijan läsnäolo Pohjoismaiden suurimmalla lentohiekka-alueella. Neliöitä on yli kymmenen tuhatta. kesäkuuta 1975. Vastaukset tarjouspyyntöihin ovat jo tulleet ja hankintaprosessi on Korhosen sanojen mukaan "kriittisessä vaiheessa". Tuleva hankinta ”kriittisessä vaiheessa” Seuraavaksi hankintalistalla on työnimeltään It-ohjus 2005, joita tilataan kolmelle valmiusyhtymälle. 9,70 €/ 57,67 mk 10 .90 € Hartwall kelt. Nyt ne ovat jääneet armotta kehityksen jalkoihin. 57 ITK 60:t, jotka ostettiin tulenjohtolaitteineen itänaapurista 60-luvulla korvaamaan 88 millin it-tykit, edustivat aikanaan kehityksen huippua. Historiikkia viimeisellä kymmenellä vuodella täydentänyt kapteeni Aki Hotti ei yhtäkkiä osaa edes sanoa, mitä mahdollisia dramaattisia tapahtumia tai kohokohtia leirialueen historiaan voisi sisältyä, niin keskeistä itse leiritoiminta on ollut. Esillä oli muun muassa viimeksi hankittu ITO 96 BUK M1 -järjestelmä, joka on niin ikään valmistettu Venäjällä vuonna -96, kuten tyyppinumerokin kertoo. 06-8328700 Leaf LAUANTAIPUSSI 90 g 3 kpl (7,33 €/ 43,60 mk ) 1 .98 € Apetina FETA 200 g pala, tetra (9,15 €/ 54,40 mk ) 1 .83 € Suomalainen Naudan PAISTIJAUHELIHA/ kg 5 5 .0 .0 € € PYSYVÄÄ EDULLISUUTTA HELPPOA OSTAMISTA 29,73 mk Kotimainen KURKKU/kg 1 1 .4 .4 5 5 € € Md Foods Edam JUUSTO/ kg kokonainen 2,5 kg 4 4 .1 .1 9 9 € € 24,91 mk PERJANTAI LAUANTAI 11,77 mk 10,88 mk Hartwall KARJALA III 12-pack 0,33 l pantt. Laukaukset viiden sekunnin välein tekivät kunniaa 50-vuotiaalle leirille. Santahamina kelpasi sotien jälkeen jonkin aikaa leirialueeksi, mutta se kävi pian ahtaaksi ja rauhattomaksi pääkaupungin kupeessa. Leirialueelle pystytettiin ensimmäisenä vuonna varasto, mutta varsinainen rakentaminen alkoi keväällä 1953 esikuntarakennuksella. Toisinaan ne ovat sujuneet sopuisasti, joskus hyvinkin kärjekkäinä. Kunnialaukaukset aamupäivällä olivat 57 ItK 60:n viimeiset rauhanaikaiset Suomen kamaralla. Lentotiedustelu tehtiin kesällä 1949. Molemmat miehet pitävät mahdollisena, että neljännesvuosisadan kuluttua it-aselajin lähes koko nykyinen torjuntakalusto joutaa museoon varustelutekniikan kilpajuoksussa lopen uupuneena. Leirialueen historiaa ovat vuotuiset neuvottelut paikallisen väestön kanssa alueen käytöstä. Sotilaskoti valmistui 1959. Ensimmäinen ampumaleiri pidettiin Vattajanniemellä syksyllä 1952 ilmatorjuntatykistön komentaja, eversti Niilo Tuompon johdolla. Leirin 50-vuotisjuhlallisuudet täyttivät torstaisen ohjelman, jonka avointen ovien osio alkoi seppeleenlaskun jälkeen aamupäivällä ja päättyi paraatikatselmukseen illansuussa. Kari Viiperi LOHTAJA (KP) Neuvostovalmisteiset 57 ItK 60 ilmatorjuntatykit pauhasivat todennäköisesti viimeistä kertaa Vattajan rantamilla torstaina. Buk-ilmatorjuntajärjestelmä otettiin käyttöön 1996. 3,50 €/ 20,81 mk 5 .50 € 64,81 mk 32,70 mk S-marketin: Suomalainen Porsaan GRILLIPIHVI/ kg 5 .50 € Meira KULTA KATRIINA 500 g 2/talous, Paulig JUHLAMOKKA 500 g 1/talous (3,00 € / 17,84 mk ) 1 .50 € 32,70 mk Palvelussa tänään ja huomenna Järvelän viljapossua! Fazer konsulentilta: REISSUMIES 235 g 3 pkt (2,82 €/ 16,75 mk ) 2 2 ..0 € € 11,89 mk 8,62 mk Kotimainen TOMAATTI/kg 1 1 .1 .1 6 6 € € Erä, Merikasvatettu KIRJOLOHI/ kg kokonainen 2 2 .5 .5 € € Atria SALAATIT 500 g italia, punajuuri ja peruna (3,34 €/ 19,86 mk ) 1 1 .6 .6 7 7 € € HK Poprilli GRILLIMAKKARA 800 g (2,48 €/ 14,72 mk ) 1 1 .9 .9 8 8 € € Ingman Nikke VANUKKAAT 120 g 10 kpl (1,67 €/ 9,91 mk ) 2 2 .0 .0 € € 6,90 mk 14,86 mk 11,89 mk PullaPirtti RUISPALAT 660 g (2,27 €/ 13,51 mk ) 1 1 .5 .5 € € Ingman KERMAJÄÄTELÖ 1 L 2 kpl (0,84 €/ 4,99 mk ) 1 1 .6 .6 8 8 € € 8,92 mk 11,77 mk 9,93 mk 9,99 mk 8,92 mk Antti Hietalahti LOHTAJA (KP) Ensin oli lentohiekka-alue, myöhemmin tykit ja puolustusvoimat. Koulutettavana on ollut 200 000 varusmiestä. Aseiden elinikä kylpyammekäyrässä – Aseilla on oma elinkaarensa. Lohtajalta tykit lähtivät takaisin Varsinais-Suomen it-rykmenttiin, josta ne päässevät aikanaan aselajin nimikkomuseoon Tuusulaan monenkirjavien muistojen joukkoon. Keskipitkän kantaman aseella voi ampua seitsemään – kahdeksaan kilometriin. Niiden ammusten lentoaika on liian nykyisille nopeille lentokoneille, everstiluutnantti Antti Arpiainen selittää. Hän mainitsee ensimmäisten Strelailmatorjuntaohjusten ampumisen 1979. Omat ongelmansa oli Lapissakin, joten katseet suunnattiin Pohjanlahden rannikolle. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 24.5. Aluksi koulutettavat joukot majoittuivat telttoihin. Hankoniemi soveltui muuten, mutta siellä oli liian paljon kalamajoja ja vilkasta laivaliikennettä. It-leiriläiset saivat vieraakseen nelisensataa siviiliä, joista jokseenkin puolet oli yläja ala-asteiden oppilaita Kälviältä, Kalajoelta ja Himangalta. Puolustusvoimat pitää Vattajanniemeä edelleen ja varsinkin nyt aivan korvaamattoman tärkeänä harjoitusalueena. Vesialuetta hankittiin 180 hehtaaria. Ilmatorjunnan raskaimman ja vanhimman tykin 57 Itk & 0:n lisäksi yleisö sai tutustua lähes koko aselajin kalustoarsenaaliin. 60-luvulla maahan hankittu kenttälavettimalli jouti vanhentuneena reserviin. Tämän jälkeen käytiin neuvotteluja paikallisen väestön kanssa, kunnes 7. Ensin hahmoteltiin tykkipiha, alueet leirin johdolle ja huollolle sekä majoitusalueet. Ilmatorjunnan 70ja 75-vuotisjuhlia vietettiin valtakunnallisilla ilmatorjuntaleireillä. Puolustusvoimain oli löydettävä ampumakenttä, jossa ampumismahdollisuutta olisi 180 säteellä viidentoista kilometrin etäisyydelle. Sellaista ei löytynyt sisämaasta. Majuri Korhonen puhuu kylpyammekäyrästä, jolla hän kuvaa aseen tai asejärjestelmän elinkaarta. Kohokohtiin lukeutuvat muun muassa ilmatorjunnan 50-vuotisjuhla, jonka kunniaksi puolustusvoimain lippujuhlan paraati järjestettiin Kokkolassa 4. Sittemmin leirialeen rakennuskantaa on täydennetty tai uusittu lähes vuosittain aina viime vuoteen asti. Leirivuorokausia kertyy noin 200 vuosittain. Sitä lyhentävät fyysinen kuluminen ja lisääntyvä vikaherkkyys, kapteeni Pigg ymmärtää kalustopoistoja. – Seuraavassa vaiheessa lähtevät panssarivaunun alustalla olevat 72-milliset it-tykit. Suunnilleen puolimatkassa tehdään modifiointi, eräänlainen nuorennusleikkaus, jolla kalustoa viritetään vielä uuteen iskuun
Impiöiden mielestä on myös hyvä, että lapsiryhmä pysyy koossa koulussakin, sillä heillä on mahdollisuus jatkaa kielikylpyä Hollihaassa. PERJANTAI LAUANTAI NOPEA SP NOPEA SPA AGETTI J GETTI JA T A TONNIKALAKASTIKE ONNIKALAKASTIKE Kuullota silputtu sipuli ja hienonnettu valkosipulinkynsi pannulla rasvassa. Lännenmeininki oli osa päiväkodin 30-vuotisjuhlahumua. Sekoita joukkoon purkki tomaattimurskaa ja keitä kannen alla n. – Kaupungin päätöksentekoprosessit olisivat vaarassa. Valtuutettu Jouni Laitilan (kesk.) tekemä esitys, jossa vaadittiin joko neuvoa antavan kansanäänestyksen tai "kevyen kyselyn" järjestämistä Malilan kouluuntuloalueella, hävisi äänin 24-11. Kokkolan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti asiasta torstaina. Alueelle on suunnitteilla muun muassa päiväkoti ja vanhusten palvelutalo. Elisabethin hautausmaan kalustovajan edusta ja Ykspihlajan kirkon piha-alue päällystetään. TA NS SIT TA A TAINA TAINA TAINA KOKKONEN KOKKONEN KOKKONEN DJ:t MEMMU & UOKKI DISCO-PUB 21–04 DJ. Osa lapsista on päiväkodissa koko päivän. Teollisuuskylä Oy:n hallitus päättää jatkotoimenpiteistä ensi viikolla. Kappeleiden maalaus uusikaarlepyyläisille -VAASAN ammattiopistossa tekniikkaa ja liikennettä opiskeleva Jani Kujala on suorittanut ylioppilastutkinnon ammatillisten opintojen ohella Vaasan lyseon aikuislukiossa.. Perjantaina 24.5. Yritys teki halvimman, 6 413 euron hintaisen tarjouksen. Englantilainen päiväkoti perustettiin maaliskuun 3. LOGO KPJUHLA) Lähetä viesti numeroon 173520. 08-442 700 Lauantaina 25.5. Päälle juustoraastetta. 100 merkkiä. Mäntyristin vuokrasopimusta jatketaan toistaiseksi. Muutokset koskevat Seuratupayhdistyksen omistamaa aluetta, mutta uudelle lausunto-ja käsittelykierrokselle kaavaa ei enää laiteta. Pariskunta vei yli 40 000 euron omaisuuden Vöyriläiset vangittiin Kokkolassa KOKKOLA (KP) Lääkärija hoitajapula puhutti Kokkolanseudun terveyskeskuksen yhtymäkokouksessa. Tarjoile spagetin kanssa. Päiväkodilla on ollut ostopalvelusopimus kaupungin kanssa vuodesta 1999, mikä vakauttanut taloudellisen tilanteen. www.keskipohjanmaa.net Maakunnan ylioppilaat osoitteessa: www.keskipohjanmaa.net/ylioppilaat Nivala puh. Poliisi oli saanut hyvää apua yleisöltä tapahtumien selvittämiseen, ja pariskunta tavoitettiin etsintäkuulutuksen perusteella Vaasasta. Monia asioita jouduttaisiin avaamaan uudelleen, vs. Laitila yritti perustella, miksi Malilan uusi koulu olisi järkevämpää rakentaa Makkaratien varteen eikä tontille, jossa sijaitsee nykyinen Malilan koulurakennus. Suvirannan leirikeskuksen kattohuovan uusii HM-Kate. 2002 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Lähetä onnittelut Näin lähetät kortin valmistuneelle Kirjoita KORTTI (välilyönti) kuvan nimi (välilyönti) valmistuneen gsm-numero (välilyönti) kirjoita sitten tervehdystekstisi max. Arvokkain osa saaliista eli vuokraamon auto ja veneyhdistelmä on poliisilla. Lähinnä suomalaisten seurakuntien leirikeskuksiin järjestetään yövalvonta sekä rippiettä varhaisnuorten leireille. Uuden Malilan koulun rakentaminen aloitetaan ensi vuoden aikana ja koulu rakennetaan "vanhalle paikalle". Valtuusto päätti, ettei Malilan uuden koulun rakennuspaikasta järjestetä neuvoa antavaa kansanäänestystä, joten valtuuston viime vuoden joulukuussa tekemä rakennuspäätös pysyy voimassa. Varsin värikästä keskustelua Nivalassa herättänyt esitys hyväksyttiin valtuustossa pienin muutoksin. Keskustan valtuustoryhmän enemmistö vastusti Laitilan esitystä; muuten valtuustoryhmien äänet jakautuivat melko tasaisesti. Kuokkamaantien ja Ouluntien risteyksessä sijaitsevan 225 neliön tilan vuokra on ollut viime heinäkuun alusta lähtien 1 135 euroa kuukaudessa. Oulun lääninhallitus edellyttää kaupungille osoittamassa lausunnossa, että kaupungin on viipymättä ratkaistava Malilan koulun tilaongelmat. Vuosi sitten päätettiin, että sopimusta jatketaan vuosi kerrallaan, mutta se uusiutuu automaattisesti ellei sitä irtisanota. Uuden koulun nykyinen rakennuspaikka rikkoo kyläläisten yhdenvertaisuutta, Laitila perusteli. Rakennusoikeutta alueella on noin 23 340 neliömetriä. Kaikki viihtyvät, Impiöt sanovat. Kansanäänestyksen tai kyläläisten mielipiteen selvittäminen ei ratkaise yhteistyöhön liittyviä ongelmia, todettiin muutamissa puheenvuoroissa. päivään mennessä. Perjantaina 24.5. Omaisuutta oli asianomistajien laskujen mukaan siirtynyt pariskunnalle yhteensä yli 40.000 euron arvosta toukokuun kuudennesta päivästä lähtien. Kielen oppiminen ei ole vanhempien mielestä itsetarkoitus, vaan huomaamatta tuleva lisä. – Monipuolisuus ja mahdollisuus kielikylvyn avulla oppia englannin perusalkeet ovat päiväkodin etuja, vanhemmat Elina ja Pentti Impiö pohtivat. – Sheriffit ovat ampuneet pyssyillä ja ratsastaneet hevosilla, hän sanoo. Lähetä viesti lopuksi numeroon 173520. 1 kg Naudanpaisti Vähärasvainen PAISTIJAUHELIHA/kg Suomalaiset PAPRIKAT/kg punainen, keltainen, oranssi Tuore suomalainen KIRJOLOHI/kg kokonainen Snellman marinoitu GRILLIKYLJYS/ kg 4 .99 € 3 .25 € 3 .30 € 29,67 mk 19,32 mk 19,62 mk 35,61 mk 5 .53 € 32,88 mk Waasakinkku PORSAAN SISÄFILÉPIHVIT 100 g (10,00 €/ 59,46 mk ) HK Poprilli GRILLIMAKKARA 800 g (2,48 €/ 14,72 mk ) 1 .98 € 1 .00 € 11,77 mk 5,95 mk POLTTOÖLJYTILAUKSET PUH. Kokkolan vapaaehtoistoiminnan yhdistykselle, Kokkolan Kontaktille, ei myönnetty sen hakemaa 5 045 euron avustusta ensi vuoden toimintaa varten. Vuokra sisältää lämmityksen, mutta ei sähköä. Palvelujen hinta on 0,95 € Ylioppilaille ja vastavalmistuneille kuvaviestillä kännykkään kpjuhlanaika kpyo2002 kpällienyo kplasit Logohaku toimii Soneran ja Radiolinjan liittymissä Nokian puhelinmalleilla 3210, 3310, 3330, 5110, 5130, 5510, 6110, 6130, 6150, 6210, 6250, 7110, 8210, 8310, 8810, 8850, 8890, 9110 ja 9110i. Tärkeintä on saada suunnittelu-ja rakennustyöt mahdollisimman pian käyntiin, Heikki Ohtamaa (kesk.) korosti. Perjantaina 24.5. – Olemme muuttaneet Kokkolaan muualta, joten näin on tutustunut ihmisiin muutenkin kuin työn kautta. JOKA PÄIVÄ PALVELUSTA TUOREET LIHAT JA LEIKKEET! Pukuesitys klo 11 ja 13 Käsija taideteollisuusala Maaseutuakatemia Ullavantie 20 TOHOLAMPI Ravintolat Matkailu Näyttelyt Apteekit Kylpylät BEST WESTERN HOTEL SEURAHUONE Kokkola • Puh. – Oppilasmäärät kasvavat keskellä kylää ja alueelle on myönnetty viime vuosien aikana runsaasti rakennuslupia. (06) 8653 111 www.seurahuone.com Pe 24.5 HELI & THE OMELETS An Original Pub With A Brand New Taste Open Daily 17.30–03.00 An Original Pub With A Brand New Taste Open Daily 17.30–03.00 Kivitippu Lappajärvi. Keskelle Nokelan korttelia ja kirkon läheisyyteen tulee puistoalue. Yhdistyksen toimintaa rahoittavat myös kaupunki ja SPR. Puh 06-561 5000 w w w.k ylpyla k ivitip p u.f i Perjantaina 24.5. Valtuutetut eivät löytäneet riittävän vankkoja perusteita, jotka olisivat edellyttäneet asian perusteellista uudelleen käsittelyä. tai hae logo omaan kännykkääsi! kpshamp kpsinulle kpruusuyo kpparempi kpjuhla Kirjoita LOGO (välilyönti) kuvan nimi. Malilan koulu vanhalle paikalle Nivalan valtuusto hyväksyi Nokelan ja teollisuuskylän asemakaavat KOKKOLA (KP) Marian vanhan kappelin ja Kirkonmäen siunauskappelin maalausurakat hoitaa halvimman tarjouksen tehnyt Nykarleby Spåntak. Maalaus maksaa 13 800 euroa. -Laita spagetti kiehumaan. 15 min. ...vai laittaisitko eineshampurilaiset tai lihapiirakat ja nakit. Tarhassa toimii aamuja iltapäiväryhmä. He arvostavat myös tarhan pienuutta: yhteisössä tutustuu nopeasti muihin perheisiin. kaupunginsihteeri Päivi Kuljukka totesi. Niin lapset kuin useimmat vanhemmistakin olivat pukeutuneet paitsi intiaaneiksi, myös lehmipaimeniksi ja sheriffeiksi. Hoitohenkilöstöpula puhutti ”Lännenmiehiä on vielä” One indian, two indians..., englantilaisen päiväkodin lapset lauloivat torstaisessa willin lännen illassa. APTEEKKIPÄIVYSTYS Tänä viikonloppuna päivystää KANTA-APTEEKKI Rantakatu 10 Arkisin klo 8.00-22.00 Pyhisin klo 12.00-22.00 Maanantaista lähtien päivystää Kauppatorin Apteekki, Mannerheiminaukio 1 www.keskipohjanmaa.net Kotimaan pääuutiset, arkena ja pyhänä KOKKOLA (KP) Kokkolan käräjäoikeus vangitsi torstaina 1977 syntyneen naisen ja 1968 syntyneen miehen epäiltyinä Kokkolassa ja Lapualla tapahtuneisiin törkeisiin petoksiin sekä törkeään varkauteen Kannuksessa. Kuva: Jukka Lehojärvi Jens Oja NIVALA (KP) Kouluasioista väännettiin eilen illalla taas kättä Nivalan kaupunginvaltuustossa. Vöyrillä asuva pariskunta oli saanut haltuunsa vuokraamosta auton, rakennuskonevuokraamoista työkoneita ja perävaunulla olleen moottoriveneen. Palvelu toimii Soneran ja Radiolinjan liittymissä ja Nokian kännykkämalleissa 3210, 3310, 3330, 6210, 6250, 8210, 8310, 8850, 8890. Päiväkodissa on nykyisin kielikylvyssä reilu 60 lasta eli määrä on kaksinkertaistunut alkuajoista. T.T PURONTAKA & TÄHTITAIVAS Luantaina 25.5. Asiasta keskusteltiin tilinpäätöstä hyväksyttäessä. Laitilan mukaan Maliskylän yhteistyöhenki ei edes pihise, koska kiistely uuden koulun rakennuspaikasta on jakanut kyläläiset kahteen leiriin. 0800-105598 EDULLISESTI. Alueelle saa rakentaa korkeintaan nelikerroksia rakennuksia. – En näe mitään syytä avata asiaa uudelleen. Mäntyristissä on tällä hetkellä vain Kokkolan suomalaisen seurakunnan toimintaa. Kirkkoneuvosto perusteli kantaansa sillä, että yhdistykselle on myönnetty kuluvalle vuodelle talousarvioavustus. E X O D U S Kesätunnelmaa parhaimmillaan! VIIKONLOPUN TANSSIPAKETTI 52 €/hlö Majoitus 2-hh/aamiainen, saunaja allasosaston sekä kuntosalin käyttö ja vapaa pääsy ravintolaan. Asfaltoinnin tekee Valtatie Oy 5 418 eurolla. Myös 960 000 markan ylijäämään oltiin tyytyväisiä, vaikkakin se saavutettiin kuntien maksuosuuksia korottamalla. JA VIELÄ BONUS. (esim. Impiön perheen lapsista ekaluokkalainen Mikko on ollut englantilaisessa päiväkodissa, viisivuotias Jussi on parasta aikaa ja kaksivuotias Olli-Pekka mitä todennäköisimmin tulevaisuudessa. Täällä on ammattitaitoinen henkilökunta ja kiva fiilis. – Hienoa, että näin pienessä kaupungissa on toiminut tällainen päiväkoti näin kauan. – Tytötkin voivat olla lehmipaimenia tai sheriffejä, Noora Koskela muistuttaa. Kirkon edusta jää vapaaksi Valtuusto hyväksyi Nokelan (ent. Viime vuonna 3,7 miljoonaa plussalle kirjattu vuosikate herätti tyytyväisyyttä, sillä muutos on raju verrattuna vuoteen 2000, jolloin oltiin 3,2 miljoonaa markkaa miinuksella. Valtuutettujen puheissa nousi esiin myös pelko siitä, että koko rakennushanke saattaa pahimmassa tapauksessa viivästyä, ja näin ollen Malilan oppilaiden olisi jatkettava koulunkäyntiä Malilan nykyisessä huonokuntoisessa koulurakennuksessa. Korttelin 301 kaavamuutoksen hyväksyminen mahdollistaa teollisuuskylän laajentumisen ja teknologiakeskus / tuotantostudion rakentamisen. Nykyinen ekaluokkalainen pukeutui intiaanitytöksi vieraillessaan entisessä tarhassaan, kun Kokkolan englantilaisessa päiväkodissa vietettiin torstaina wauhdikasta willin lännen iltaa. Vangitsemista käsitellään seuraavan kerran kuudes kesäkuuta, minkä jälkeen syyte on nostettava 28. w w w .r ai m ol at va la .. Valtuusto hyväksyi myös teollisuuskylän kaavamuutoksen. Joukkoon vielä reilusti silputtua persiljaa ja lopuksi 2 prk tonnikalaa. -Lisää pannuun mausteet: yrttisuolaa, basilikaa, oreganoa ja mustapippuria. UOKKI SUNDOMIN SAVUSIIKAA 9-21 (18) HAKATORI 5 .99 € Ingman EDAM 40 JUUSTO/ kg n. Keitä hetki. Sheriffiksi pukeutuneella kuusivuotiaalla Jussi Malkasaarella on selkeä käsitys, mitä lännenpoliisit tekevät. Anne Saarikettu KOKKOLA (KP) – Lännenmiehiä on vielä, seitsemänvuotias Noora Koskela huomauttaa ja epäilee samalla, että intiaaneja ei enää ole. päivänä vuonna 1972. Mäntyristin omistaa Kauko Syri. Kyösti Kallion koulun alue) korttelialueen asemakaavaesityksen, jota on valmisteltu yli kahden vuoden ajan. Lisämausteensa koulukeskusteluun toi se, että kaupungin hallintokulttuurin pelättiin murentuvan, mikäli valtuuston päätös olisi päätetty avata. Toimintasääntöehdotus palautettiin yllättäen yhtymähallitukselle, joka käsittelee sitä uudelleen vasta syksyllä
On tärkeää, että pelastusalueesta tulee kuntalaisen kannalta toimiva, sanoo Siikajoen kunnanjohtaja Kaisu Tuomi. AB-412 koneiden varustukseen kuuluu hätäkellukkeet, tutka, valaisuraketit, lämpökamera ja tähystystä parantavat valonvahvistimet sekä pelastusvinssi. Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon lukiosta on valmistunut ylioppilaaksi Saara Susiluoma (Pietarsaari). Lähes 70 prosenttia vastaajista katsoi, että se on heille edullisin vaihtoehto. Hän oli mennyt sisälle ja tarkoituksena oli ollut anastaa ainakin tupakkaa. Vuokralaiset haluaisivat samaan hintaan myös kaupungin ylläpitämän vesihuollon ja tiestön, selvittää kaupungingeodeetti Juhani Huttunen. Turun vartiolentueella on AS 332 Super Puma -helikoptereita, jotka on varustettu erityisesti meripelastustehtäviä varten. Niilo Lindberg Reisjärveläinen Niilo Lindberg kuoli keskiviikkona 22.5. Vuokralaisten suuri enemmistö haluaa jatkaa edelleenkin vuokralaisina. Kaupunki teki mökkitontin vuokranneille kyselyn ostohaluista. Jokilaaksojen pelastustoimen on tarkoitus aloittaa vuoden 2004 alusta. Kuluvan vuoden talousarvioon on kirjattu käyttöomaisuuden myyntituottoja 2,1 miljoonaa euroa. Isosta alueesta on hyötyä myös ennaltaehkäisevään työhön, sillä silloin voidaan hyödyntää isomman alueen osaamista sekä sopia erikoistumisesta tiettyihin osa-alueisiin. Kuntayhtymämallista on olemassa vielä sekä normaali että kevennetty vaihtoehto. 1907. Omaiset Ev. Vuokramiehet ja omistajat ovat erilaisessa asemassa esimerkiksi venevalkamien suhteen, jos tontteja myydään. Eläkeläisiä paljon Kaupungin hintapyyntö tonteista vaihtelee 16 800 ja 33 600 euron välillä riippuen tontin koosta ja omarantaisuudesta. Juhani Huttunen kertoo, että merkittävin syy kaupunkilaisten haluttomuuteen ostaa vuokratonttejaan on liian korkeana pidetty hinta. Hän toivoo, että projektin työskentelyn aikana keskuspaikasta löytyy yhdessä hyväksyttävissä oleva ratkaisu. Neljäs henkilö on pintapelastaja, joka lasketaan tarvittaessa alas pelastuspuuhiin. Hallintomalliin liittyy myös henkilöstön siirtyminen uuden organisaation palvelukseen. Perttu Särkioja Kokkolalainen Perttu Kustaa Särkioja kuoli keskiviikkona 22. Taloustietäjiä palkittiin (KP) Kokkolalainen ylikomisario Touko Myllymäki kuuluu niiden 11 ihmisen joukkoon, jotka saivat tänään liikenneturvallisuusalan ansiomitalin Helsingissä. Yleensä alueen yllä lentelee Rovaniemen vartiolentue, joka partioi Oulun ja Lapin läänejä sekä Pohjanlahtea aina Vaasan seudulle asti. toukokuuta väliseksi ajaksi ei ole rakentavaa toimintaa. – Vuokralaisista kolmannes on yli 65-vuotiaita ja monilla on vaikeuksia sijoittaa noin suuria summia tonttiin. – Saadaan varmistettua, että päällystö on aina johtamassa tietynkokoisissa tilanteissa. toukokuuta Ylivieskan terveyskeskuksessa 83 vuoden ikäisenä. Pelastustoiminnan työryhmä pohtii muun muassa toimintavalmiuksia, päivystysalueita ja operatiivista toimintaa. Osittain jo onkin näin, Vähäsalo sanoo. Koneen polttoainereservi riittää runsaan kolmen tunnin toimintaaikaan. Ansiomitalin saivat: katsastusaseman päällikkö Harri Hyytiäinen, Mikkeli, erikoistutkija Veli-Pekka Kallberg, Espoo, lääketieteen lisensiaatti Raimo Lahti, Helsinki, rakennusmestari Ossi Lavonen, Kouvola, ylikomisario Touko Myllymäki, Kokkola, viestintäjohtaja Nina Nizovsky, Helsinki, ohjelmatietopalvelujen päällikkö Hannu Sironen, Helsinki, liikenneopettaja Veijo Suomela, Kotka, apulaisjohtaja Pauli Velhonoja, Helsinki toimitusjohtaja Brittmarie Utterström. Kyselyyn vastasi 300 tonttivuokralaista. Reisjärven terveyskeskuksen vuodeosastolla 87 vuoden ikäisenä. Hän ei pidäkään kertaluontoista myyntirysäystä hyvänä ratkaisuna. Myllymäki sai liikenneturvan ansiomitalin Linnan lukiosta Kajaanista ovat kirjoittaneet ylioppilaaksi Hanna Haverinen ja Katja Mäntykorpi Kokkolasta. Jos kysymyksessä on poissaolo, siihen olisi lautakunnan mukaan pitänyt pyytää lupa koulutoimelta. Hän oli syntynyt Kauhavalla 8.6. Myynnillä rahaa investointeihin Kaupunki tavoittelee mökkivuokratonttien myynnillä tuloja käytettäväksi investointeihin kuten Honkaharjun vanhainkodin rakentamiseen. Kotiopetus ei ole lasten edun mukaista Pyhäjärven koululautakunta: KOKKOLA (KP) Torstaita vasten yöllä puoli kolmen aikoihin Kokkolan HalpaHalliin murtautunut mies jäi kiinni jo ennen kuin hän ehti poistua kauppaliikkeestä. – Helikopteri pitää tankata aina sillä edellisellä Essolla, kun polttoaineen pitää riittää laskeutumiseen asti, Pekka Autere vitsailee. Jos 30 ostamisesta kiinnostunutta vuokralaista ostaisi tontin kyseisillä hinnoilla, kaupungille kertyisi varoja noin 504 000 euroa. Suurista tuloista ei siis ole kysymys, Juhani Huttunen laskee. Kuva: Clas-Olav Slotte KOKKOLA (KP) Nordea Pankin ja historian opettajien liiton järjestämän taloustietokilpailun palkinnot jaettiin torstaina. – Vastanneista hieman yli kymmenen prosenttia oli valmis ostamaan tontin kaupungin esittämällä hinnalla ja ehdoilla. Pohjanlahden Merivartiosto asettuu kopteripaikkojen keskelle, joten matka on pitkä molempiin suuntiin. Tuomi johtaa ohjausryhmän perustamisprojektia. Koko m,maassa kilpailuun osallistui 494 koulua ja noin 41 000 oppilasta. Hallintomalli hakusalla Perustettava organisaatio on joko kuntayhtymä tai sopimuskuntamalli. Yleensä vartiolentueen saapuessa alueella pyritään pitämään jonkinlainen meripelastusharjoitus, että taidot pysyvät yllä. Lähes kolmannes tonteista on vuokralla perikunnilla, Huttunen sanoo. Kaipaamaan jäivät vaimo, lapset ja lastenlapset. Näin se pääsee hätätilanteessa nopeammin apuun, rajavartiomestari Pekka Autere kertoo. Harjoituksissa lentue oppii tuntemaan paikalliset ihmiset ja alueet. Tyynellä ilmalla hätätilanteissa merivartioston vene ja vapaaehtoiskalusto yleensä riittävät meripelastukseen. – Raskas kuntayhtymämalli ei tule kysymykseen, sillä näillä resursseilla ei kannata rakentaa raskasta hallintoa, sanoo projektipäällikkö Piia Vähäsalo. Kysely lähetettiin 400 vuokralaiselle, joista valtaosa on Trullevissa. Super Puma on varustettu kuten AB 412, mutta se kykenee toimimaan myös jäätävissä olosuhteissa. Pohjanlahden alueelle saadaan apua myös Turun puolesta apua silloin kun sitä tarvitaan. Helikopterin neljän hengen miehistössä on aina kaksi ohjaajaa. Yli 20 prosenttia vastaajista on kiinnostunut ostamisesta, mutta esitti omia ehtojaan, joista merkittävin oli hinta. Kiinnostuksensa hallintopaikkakunnaksi on Raahen ja Ylivieskan lisäksi osoittanut Haapavesi. Lisäksi Oulun ja Lapin lääneissä konetta käytetään etsintöihin maalla noin kolmisenkymmentä kertaa vuodessa. Sairaankuljetuksia on vuoden keikoista 10–15. 25-vuotias paikkakuntalainen mies oli isolla kivellä hajottanut Halpa-Hallin suuret kolminkertaiset ikkunat. Edellisen kerran meripelastukseen tarvittiin Kokkolassa apua viime syksynä, kun kanootilla matkaan lähteneet pojat olivat hukassa. Oulun läänin eteläosassa kunnat saavat lokakuussa käsiteltäväkseen yhteistoimintasopimuksen, jossa on sovittu uudesta organisaatiosta sekä hallintopaikkakunnasta. Lentonopeus on parhaimmillaan 225 kilometriä tunnissa. Kuva: Clas-Olav Slotte Teuvo Harju PYHÄJÄRVI (KP) Pyhäjärven kaupungin koululautakunnan mielestä lakkautusuhan alla olevien Emolahden, Hietakylän, Jokikylän ja Rannankylän koulujen oppilaiden vanhempien yhteinen päätös jättää osa oppilaista kotiopetukseen 20.-24. 1 500 – 2 500 neliön tontti on yleisin Trullevissa ja sen kokoluokan omarantaisesta tontista kaupunki pyytää 26 200 euroa. Liikenneja viestintäministeri Kimmo Sasi myönsi mitalit tunnustuksena liikenneturvallisuuden edistämiseksi suoritetusta arvokkaasta pitkäaikaisesta ja tuloksellisesta työstä. Valtaosa mökkitontin vuokranneista kaupunkilaisista haluaa jatkaa vuokralaisena, sillä enemmistö pitää kaupungin esittämää hintaa liian korkeana. – Ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus ostaa tontteja jatkuvasti. Omistajilla on enemmän oikeuksia kuin vuokralaisilla ja heidät pitäisi saattaa samanarvoisiksi, Huttunen sanoo. Mökkikansa pitää hintaa kovana Kokkola kaupittelee vuokratonttejaan Jukka Ruoholla on lyhyt matka Trullevin mökiltään yhteisrantaan. Tarvittaessa kevyt kaksimoottorinen Agusta Bell 412 lentää Keski-Pohjanmaalle puolessatoista tunnissa. – Jos tuulen voimakkuus on vaikka kahdeksantoista metriä sekunnissa, niin helikopteri voidaan pyytää valmiiksi Rovaniemeltä lähemmäs Pohjanlahtea. Vähäsalo uskoo, että alueellinen organisaatio vaikuttaa toimintavalmiuteen. Tavoitteena on tehostaa pelastustoimen voimavarojen käyttöä sekä parantaa palveluiden saatavuutta ja laatua. Kotkan lyseosta on ylioppilaaksi kirjoittanut Kirsi-Maria Torppa Vetelistä. – Tällä hetkellä keskuspaikkakeskustelu tuntuu toisarvoiselta. Harjoitusten avulla myös yhteistyö vapaaehtoisten, laivojen, poliisin ja pelastuslaitoksen kanssa saadaan toimimaan. Koululautakunta keskusteli asiasta pitkään ja totesi muun muassa, että perusopetuslakiin nojaten opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman mukainen opetus jää kotiopetuksessa toteutumatta. Teatterit Kiitokset Sekalaiset Lämmin kiitos kaikille Teille, jotka kunnioititte KALEVI HANNILAN muistoa ja otitte niin monin eri tavoin osaa suruumme. lut. Meripelastusta harjoituksissa Vartiolentue tekee partiolentoja Pohjanlahden Merivartioston alueelle noin kerran viikossa. – Lähtökohtana oli kerätä varoja investointeihin. KälviänUllavan koululta palkittiin Kaarina Rimpeläinen, Toni Vuolle ja Niko Tuomi-Nikula. toukokuuta Libeckin sairaalassa 88 vuoden ikäisenä. Vaasan läänin alueella ja klo 20–24 Pohjanmaan ja Haapajärven verkkoryhmissä Hinta n. Toinen syy on vuokraajien omat olosuhteet. Jos kunnat eivät pääse yhteisymmärrykseen vuoden loppuun mennessä, asia viedään ministeriöön saakka päätettäväksi. Päällystön tavoitettavuus on tärkeää sekä pelastustehtävissä että muissa kuntalaisten tarvitsemissa palveluissa kuten rakennustarkastuksissa. Kiviniitystä Emmi Puumala, Henna Heikkilä ja Anna-Mari Leppisaari. Valtakunnalliseen loppukilpailuun osallistui maan eri kouluista 28 oppilasta. Lautakunta ei kuitenkaan ryhdy asian osalta muihin toimenpiteisiin. Partiolennolla seurataan, mitä merellä tapahtuu. Lentomekaanikko vastaa koneen teknisestä kunnosta ja käyttää pelastusvinssiä. Kaarlo Råman Ylivieskalainen Kaarlo Antti Råman kuoli torstaina 23. Yhteistyöstä hyötyvät varsinkin pienet kunnat. Sievin palopäälliköksi valittu Vähäsalo työskentelee projektissa näillä näkymin elokuun loppuun saakka. Laskeutumispaikat ovat lentueen mukaan alueen sairaaloilla kunnossa. Se käsittää 23 kuntaa Nivala-Haapajärven, Raahen, Siikalatvan ja Ylivieskan seutukuntien alueella. Pelastetut viedään yleensä siihen sairaalaan, johon lääkäri potilaan haluaa. Kun työtä tehdään suuremmalla alueella, yhteistyö on sujuvampaa ja helpompaa yli kuntarajojen. Laki mahdollistaa molemmat hallintomallit, ja niiden väliltä päätetään kesäkuun alkupuolella. Alueellista organisaatiota rakennetaan työryhmissä. Vuokralaiset ovat ostaneet vuokraoikeuden tontteihin ja lisäksi he maksavat niistä kaupungille vuosivuokraa168 – 336 euroa. Jokilaaksojen pelastustoimi järjestäytyy Keskuspaikkakysymys ei vielä ajankohtainen Raskas hallintomalli ei tule kysymykseen, Piia Vähäsalo arvioi. Samalla todettiin, ettei päätös kotiopetukseen ryhtymisestä ole lasten edun mukaista. Länsipuiston palkitut olivat Joonas Männistö, Maaret Saarela ja Henna Mattila. Helikopteri pelastaa merillä Vartiolentue partioi Pohjanlahtea Ylimerivartija Markku Saukkoriipi pintapelastajan toimissa. Myynti edellyttää kuitenkin ranta-asemakaavoitusta ja lohkomisia, joihin uppoaa noin 336 000 euroa, joten nettona kaupungille jäisi noin 168 000 euroa eli yksi vanha miljoona. Vuodessa rajavartioston kopteri kutsutaan pelastusapuun noin viiteentoista tositilanteeseen. 2002 Maakunta 5 Kuolleita Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kaupungin vuokraamien mökkitonttien ostaminen ei kiinnosta vuokralaisia. Vartiointiliikkeen työntekijä ehti kuitenkin poliisin kanssa pian paikalle, joten kaveri saatiin kiinni. seurakunnat Päivystää joka ilta klo 19–24 ent. Suremaan jäivät puoliso, lapset, ja lastenlapset viidessä sukupolvessa, sisar perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Neljän koulun lakkautuskaavailujen tiimoilta järjestetään keskusteluja informaatiotilaisuus, johon osallistuvat ainakin koululautakunta, kaupungin ylin johto ja läänin sivistysosaston asiantuntijoita. Myös vuokraehdot säilyvät nykyisellään siihen asti, sillä kaupunki ei voi muuttaa niitä yksipuolisesti. Niinpä kaupunki ei voi velvoittaa vuokralaisia tontin ostoon. Kruunupyyn yläasteelta palkinnon saivat Ann-Louise Lönnkvist, Carita Dahlskog ja Mike Wentjärvi. Etsintätehtäviä voidaan toteuttaa myös yöllä. Lautakunta edellyttää, että koulut siirtyvät normaaliin päiväjärjestykseen ensi maanantaista lähtien. Kaipaamaan jäivät lähinnä puoliso ja lapset perheineen. päivä kesäkuuta 2002 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. 1 €/1/2 h PALVELEVA PUHELIN 10071 Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Suurimmat muutokset kuntalaisten kannalta tulevat näkymään pelastustoiminnassa, kun pelastustoimi muuttuu alueelliseksi. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 24.5. Kokkolan Nordeassa palkittiin yhdeksäsluokkalaisista Hakalahden koulusta Lotta-Maria Snellman, Hanna Kotisaari ja Ossi Liukkonen. Varas heti kiinni. Kaikkien Trullevin tonttien vuokra-aika päättyy vuonna 2017 eli 15 vuoden päästä. Ylioppilaat Arvo Välimäki Arvo Anselmi Välimäki nukkui pois tiistaina 21. Kyselyn tulos menee arvioitavaksi kaupunkisuunnittelutoimikunnalle ja sen jälkeen kaupunginhallitukselle todennäköisesti vielä ennen lomakauden alkua. Kiitokset Tunkkarin terveyskeskuksen ja palvelukeskus Markkulan henkilökunnille rakkainpamme hyvästä hoidosta. Helmikuussa voimaan tulleen lakimuutoksen mukaan koneen miehistön pitää olla ensiapukoulutettua, jotta he voivat hoitaa perustason sairaankuljetusta. Mökkitontteja on vuokralla kaikkiaan lähes 600 ja kyselystä rajattiin pois Sannanranta ja Morsiussaari, koska niiden käyttötarkoitus voi muuttua tulevaisuudessa. Toisaalta vuokra-alueet ja varsinaiset rakennuspaikat ovat kiinteistöteknisesti eriarvoisia. Yhteensä Suomeen perustetaan 22 alueellista pelastustointa. Kuva: Päivi Savela Kaisa Kujanpää (KP) Rajavartiostolla on meripelastukseen käytettäviä helikoptereita Rovaniemellä, Helsingissä ja Turussa. Lähimpinä kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät
2002 s KESKIPOHJANMAA K O K K O LA 8 -2 1 (1 8 ) Puh. TULET VAIN JA VALITSET. VAIKKA HETI! (erä 5000 kpl) alkaen VAIN KEVÄÄN JUHLIIN! KESÄPIHALTA: 2 2 € € 1 1 ,6 ,68 8 € € 11,89 mk 9,99 mk /kpl Hishult PUUKEINU + KATOS + ISTUINJA SIVUPEHMUSTEET 319 € 1896,69 mk Super Expert KAASUGRILLI -teho 6 kW -2 taittuvaa grillaustasoa -ikkuna, lämpömittari, piezosytytys 139 € 826,46 mk Deluxe Expert KAASUGRILLI SIVUKEITTIMELLÄ -teho 6 kW -mukana keraamiset kivet -ikkuna, lämpömittari, piezosytytys 175 € 1040,50 mk Primus Moderato KAASUGRILLI SIVUKEITTIMELLÄ -teho 6,6 kW -korkea kansi ilman ikkunaa -ruostumaton kaksoispoltin -piezosytytys 249 € 1480,49 mk Primus Primo KAASUGRILLI -teho 7,5 kW -polttomaalattu teräsrunko -kansi, pohjat ja sivutasot emaloitu -piezosytytys GRILLIKAASUT GRILLIKAASUT:: 5 KG pullo+ nestekaasu 11 KG pullo+ nestekaasu 5 KG sis. suodatus -leveys 120 cm KESÄN UUDET VAHAKANKAAT SAAPUNEET! Clen 101 PAINEPESURI -ottoteho 1,3 kW -työpaine max 100 bar -veden kulutus 330 l/h ERÄ PETAUSPATJOJA, II-LAATU 90x200 cm 120x200 cm 160x200 cm SHAMPANJALASI 6 kpl 49 € 291,34 mk 5 € 29,73 mk 89 € 4 € 529,17 mk 23,78 mk 8 € 47,57 mk MAALARIN TALOMAALI 2,7 L valk. V VAIHTOPULLOLLA: AIHTOPULLOLLA: 109 € 648,08 mk Varax Riviera 3 HENGEN KEINU 145 € 862,13 mk Varax Nadja PIHAKALUSTESARJA pöytä 90 cm + 4 tuolia 167 ,50 € 995,91 mk Baden-Baden RUNKO + PEHMUSTE 26 ,95 € 47 ,93 € 58 ,70 € 9 ,25 € 16 ,65 € 160,24 mk 284,98 mk 349,01 mk 55 mk 99 mk PUINEN PAVILJONKI 3 x 3 m 179 € 1064,29 mk 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 4 5 5 5 5 R C A S U A L F U R N I T U R E KAIKKEA KESÄÄN PRISMAST KAIKKEA KESÄÄN PRISMASTA! A! N N o o vvo o llo o cck k P P y y ö ö k k k k ii 7 7 m m m m LLU U K K K K O O LLA A M M IIN N A A A A TTTTII kulutusluokka K31 1 10 € € 59,46 mk / m 2 Moulinex Athmosphere ECO PÖLYNIMURI -teho 1400 W -imuteho 350 W -7-kert. (6,94 €/41,26 mk/L) VALTTI PUUÖLJY 0,9 L sävytettävä (8,90 €/52,90 mk/L) PRISMASTA SAAT TIKKURILAN MAALIT SÄVYTETTYNÄ KAIKKINA AUKIOLOAIKOINA, MYÖS SUNNUNTAINA LASSEN PUNAMAALI 10 L (1,60 €/9,51 mk/L) 18 € 107,02 mk 16 € 95,13 mk 8 € 47,57 mk 62 , 50 € 371,61 mk PRISMA AVOINNA KESÄSUNNUNTAIT klo 12-21 Edullinen painepesuri kotiin ja mökille. 11 KG sis. (6,67 €/39,64 mk/L) PANSSARIMAALI 9 L valk. 6 Perjantaina 24.5. 8278 503 ENEMMÄN PERHEMARKET VIHERKEIDAS ON EDULLINEN Isokukkaiset, eri väriset, pitkät (70 cm) JUHLARUUSUT (YO-RUUSUT) PELARGONIAT alk
JONSERED KELALEIKKURI 40 H •perinteinen malli •leikkuleveys 40 cm •leikkuukorkeuden säätö 410,26 mk 69 € 2669,63 mk. 2. WOLFGARTEN RQ 250 TRIMMERI •leikkuuleveys 22 cm •säädettävä etukahva •paino vain 1,4 kg 249,13 mk 41 ,90 € 449 € 3. 2002 7 K O K K O LA 8 -2 1 (1 8 ) Puh. 8278 503 HK POPRILLI GRILLIMAKKARA 800 G (2,47 €/14,69 mk) 1 ,98 € LAPIN LIHA KOTISAVUPALVI 500 G (5,50 €/32,70 mk) 2 ,75 € INGMAN VANILJAKERMAJÄÄTELÖ 1 L 1 ,00 € 11,77 mk 5,95 mk UNCLE BEN’S PITKÄJYVÄRIISI 1 KG 2 ,30 € 13,68 mk KARJALA III-OLUT 0,33 L 12-PACK PANTTEINEEN (2,45 €/14,56 mk/L) 10 ,90 € sis. klo 10-18 PANTENE-KAMPAAJA TEKEE PIKAKAMPAUKSIA (5-15 min.) SUOMALAINEN PORSAAN ULKOFILEPALA/ KG 5 ,90 € 35,08 mk 1 ,16 € 6,90 mk RUOTSALAINEN JÄÄVUORISALAATTI/ KG 2 ,50 € 14,86 mk EDULLISESTI PRISMA-HINT EDULLISESTI PRISMA-HINTAAN! AAN! V VAIN KOTIT AIN KOTITALOUKSILLE ALOUKSILLE CHICK BROILERIN MARINOIDUT RINTAPALAT/ KG 3 ,99 € 23,72 mk TUORE KIRJOLOHIFILE/ KG 6 ,80 € 40,43 mk SAVUSTETTU MERILOHI/ KG PALANA 9 ,50 € 56,48 mk PRISMA AVOINNA KESÄSUNNUNTAIT klo 12-21 ENEMMÄN PERHEMARKET SUOMALAINEN TOMAATTI/ KG 23,19 mk 17,24 mk 4 4 ,, 9 9 € € 3 3 ,, 9 90 € € 2 ,90 € 2 ,90 € 29,13 mk 4 ,90 € 4 ,90 € 29,13 mk Kaikki miesten PITKÄT HOUSUT (ei Pearson) PERJANTAI SUNNUNTAI: -30 % A Aiik ku uiis stte en n T T--P PA AIID DA AT T u us se eiitta a v vä ärre ejjä ä K Ko ok ko o p pe errh he ee elllle e S SA AN ND DA AA ALLIIT T Lasten T-PAITOJA T-PAITOJA alkaen Lasten (Trikoohousuja) CAPRIT/ CAPRIT/ PYÖRÄILYHOUSUT PYÖRÄILYHOUSUT P e a r s o n P e a r s o n H O U S U T H O U S U T jeans • chinos • workers YKSI PARI 38 € KAKSI PARIA 38 € 67 € 67 € YKSI PARI KAKSI PARIA VALITSE VAPAASTI: • JEANS, CHINOS & WORKERS • VÄRI JA MALLI 225,94 mk 398,36 mk norm. 1. 5. 9,70 €/57,67 mk 16,35 mk PORTTI NAKET KUORETON NAKKI 300 G (3,30 €/19,62 mk) ,99 € 5,89 mk ATRIA MARINETIT 480 G tavallinen, juusto ja kalkkuna (6,46 €/38,41 mk) 3 ,10 € 18,43 mk KULTA KATRIINA KAHVI 500 G (2,98 €/17,72 mk) 2/TALOUS 1 ,49 € 8,86 mk HAVI MÄNTYSUOPALIUOS 1 L 1 ,33 € 7,91 mk SAARIOINEN PAISTIJAUHELIHA/ KG 4 ,99 € 29,67 mk MD FOODS EDAM JUUSTO/ KG KOKONAINEN N. 2,5 KG 3 ,99 € 23,72 mk WILHELM GRILLIMAKKARA 500 G (5,58 €/33,18 mk) 2 ,79 € 16,59 mk DAILY VAIPAT/ KPL 25-34 KPL (0,15-0,20 €/0,88-1,20 mk) 4 ,99 € 29,90 mk 64,81 mk Perjantaina 24.5. JONSERED 560 RDSV RUOHONLEIKKURI •itsevetävä ja keräävä •moottori B&S QUATRO 4 hp •kaksoiskuulalaakeroidut pyörät 5. JONSERED GT 21 RUOHOTRIMMERI •säädettävä etukahva •paino 3,6 kg •leikkuuleveys 25 cm 1064,29 mk 179 € 4. 3. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 24.5. hinta 58,70 € / 349,01 mk Edustaja paikalla LA klo 10-16 1. 4. JONSERED 500 RUOHONLEIKKURI •allejättävä bioleikkuri, ei haravointia •kuulalaakeroidut pyörät •leikkuukorkeuden säätö 1658,86 mk 279 € 2
Viime hetken laskelmien mukaan lisäydinvoiman puolesta äänestäviä edustajia olisi nyt 102 ja vastaan äänestäviä 93. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen Fakta Kiistellyt lausumat eli ns. Niiden hyväksyminen vain vauhdittaa toteuttamista. Eduskunnan enemmistön uskottiin torstaina olevan samaa mieltä virkamiesjohdon kanssa siitä, ettei asiassa tarvita perustuslakivaliokunnan lausuntoa. Iltakuudelta alkaneeseen loppukeskusteluun oli etukäteen pyydetty vielä yli 40 puheenvuoroa mikä lupaili pitkää istuntoa. Alennus koskee yli 100 € norm.hintaisia asuja ja yli 50 € norm.hintaisia kenkiä. Lisäksi ydinenergialain mukaan eduskunta voi vain hyväksyä tai hylätä ydinvoimaa koskevan periaatepäätöksen, mutta se ei voi liittää siihen mitään valtiosääntöoikeudellisesti sitovia ehtoja. Juhlaan Juridinen kiista laimeni Ydinvoimapäätöksessä ei tarvittane perustuslakivaliokunnan lausuntoa Partek-kauppa varasti pääosan eduskunnaN KYSELYTUNNILLA. Oikeudenkäyntiaineisto on julistettu salaiseksi 30 vuodeksi. – Voipahan sitten ensi viikolla sanoa, kun joku kysyy perusteluja, että katso netistä, Pekka Vilkuna (kesk.) totesi. Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle selvityksen lausumien toteutumisesta seuraavan vaalikauden aikana. Ponsilla vedetään veronmaksajat mukaan takaamaan, että ydinvoiman lisärakentaminen on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista. Talousvaliokunta on kytkenyt lisäydinvoiman rakentamiseen neljä lausumaehdotusta, jotka koskevat mm. Edustajia, joita ei ole laskelmissa osattu sijoittaa kumpaankaan ryhmään, on vielä neljä. Ydinvoiman kannattajat ovat jopa puhuneet paketista. RKP:n ryhmä suhtautuu kahta edustajaa lukuunottamatta kielteisesti viidennen ydinvoimalan rakentamiseen. Ydinvoimaratkaisu sinettiä vailla Eduskunta tyhjensi sanaisen arkkunsa ydinvoimasta HELSINKI (STT) Korkein oikeus on muuttanut vaasalaisen luutnantin vakoilusta viime kesäkuussa saaman vankeustuomion ehdottomasta ehdolliseksi. Eduskunnan puhemiesneuvosto varautui kuitenkin siihen mahdollisuuteen, että asiasta vielä tehtäisiin kannatettu esitys keskustelun loppuvaiheessa myöhään torstai-iltana. Melko tasapaksusti edennyt keskustelu sai aika ajoin polttoainetta keskustelussa aiemmin käytetyistä puheenvuoroista, joita kaivettiin uudelleen esille. HELSINKI (STT) Eduskunnassa virinnyt viime hetken kiista ydinvoimapäätöksen laillisuudesta ei johda päätöksenteon mutkistumiseen. Asia oli kuitenkin jo ehditty ruotia jo päivän mittaan valmiiksi eduskunnan toimielimissä, joten enimmät pölyt asian ympärillä olivat jo laskeutuneet. Ryhmän mielestä ydinvoimaa koskeva periaatepäätös olisi pitänyt voida tehdä ilman mitään lisukkeita, äänestämällä joko jaa tai ei. Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy pikaisesti toimenpiteisiin kivihiilen käytön hallituksi rajoittamiseksi sähkön ja lämmön tuotannossa esimerkiksi kokonaiskäyttösopimuksin. Hovioikeudessa Lehesvuo tuomittiin viraltapantavaksi ja menettämään sotilasarvonsa. Eduskunta äänestää viidettä ydinvoimalaa koskevasta hallituksen periaatepäätöksestä perjantaina. Koeaika päättyy vuoden 2004 lopussa. Kolmessa lausumassa halutaan hallituksen tekevän jotain, mutta yksi on ilman osoitetta. Tiitinen viittasi perustuslakivaliokunnan kantaan vuodelta 1985. – ryhtyy toimenpiteisiin säästöohjelmia tukevan energiansäästön yleislain säätämiseksi. Ne sitovat hallitusta korkeintaan poliittisesti tai moraalisesti. HELSINKI (STT) Ydinvoimaäänestyksen vääjäämätön lähestyminen toi vielä pientä kipinää torstai-iltana eduskunnan viimeiselle keskustelurupeamalle lisäydinvoimasta. Korkein oikeus muutti tuomion ehdolliseksi. Myllyniemi totesi, että Vehkaoja käytti onnekseen sanamuotoja joilla hän pelastaa itsensä vastuusta. – ryhtyy toimenpiteisiin energian jakeluyhtiöitä koskevan palveluvelvoitteen säätämiseksi tiedottamisesta energiansäästötavoista ja uusista tekniikoista kuluttajille ja – ryhtyy toimenpiteisiin energiaverotuksen kehittämiseksi energiansäästöä edistävällä tavalla. Eduskunta edellyttää, että hallitus – nopeuttaa tiukan energiansäästöohjelman toteuttamista ja ohjaa yhdyskuntaja aluerakenteiden muotoutumista energian säästämiseksi. 2. risupaketista. Asiaa selvittivät kauppaja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre (oik.), Sauli Niinistö ja Ville Itälä. Urpilainen Jaa-joukkoihin Torstain aikana lisäydinvoiman kannattajat vahvistivat hieman rivejään, kun heidän joukkoonsa ilmoittautui sosialidemokraattien kansanedustaja Kari Urpilainen. Jansson huomautti, että monet kansanedustajat ovat viime päivinä perustelleet kääntymistään lisäydinvoimalle myönteiselle kannalle nimenomaan näiden lausumien vuoksi. risupaketti HELSINKI (STT) Talousvaliokunta kirjasi lisäydinvoimamietintöönsä seuraavat lausumaehdotukset: 1. Edustaja Kari Myllyniemi (kesk.) otti puheeksi SDP:n edustajan Marjatta Vehkaojan edellisillan puheenvuoron, jossa tämä vihjaili kristillisdemokraattien käännyttämisestä ydinvoiman kannalle hallituspaikkaa tarjoamalla. 3. Puheenvuoro piti silti pitää, että oma kanta tulisi kirjatuksi pöytäkirjaan. Jansson: Eduskunta toimi hallintoviranomaisena Janssonin mielestä ydinvoimapäätöstä tehdessään eduskunta toimii hallintoviranomaisena. – Muuten hän olisi suoraan väittänyt joittenkin korkeassa portaassa olevien syyllistyneen laittomiin tekoihin. Iltayhdeksältäkin puhujalistalla oli vielä 31 nimeä. Ponnet sitoisivat hänen mukaansa hakijaa eli Teollisuuden Voimaa, jolla ei kuitenkaan ole ollut lain edellyttämää tilaisuutta lausua niistä mitään. Sen mukaan tällaisia lausumia voidaan tässä yhteydessä käsitellä. Jos hänen lausumansa olisi totta, niin ei siitä häntä rangaistaisi, mutta jos se ei pitäisi paikkaansa, niin olisipa aika paha juttu, Myllyniemi päivitteli. 4. Perjantaina 24.5. Iltakuudelta aloitettua ja yömyöhään jatkettua keskustelua lämmitti aluksi ahvenanmaalaisedustaja Gunnar Janssonin (r.) edellisenä iltana virittämä jupakka eduskunnan liittämistä ponsilausumista eli ns. Kiistan nostatti torstaisen vastaisena yönä Ahvenanmaan edustaja Gunnar Jansson, joka arvosteli puheessaan päätösesityksen kytkemistä neljään lausumaan. energiansäästön, verotuksen ja uusiutuvan energian kehittämistä. Pientä jännitettä toi kuitenkin se, esittääkö joku edustaja kuitenkin Janssonin esiin tuoman ongelman viemistä perustuslakivaliokuntaan, jolla oli koko ajan valmius pikakokoukseen. Eduskunta edellyttää, että uusiutuvan energian tutkimusta, kehittämistä ja käyttöönottoa tuetaan ilmastostrategiaan sisältyvän edistämisohjelman mukaisesti kuitenkin niin, – että biomassan käyttöä edistetään ohjelmaa enemmän muun muassa veropolitiikan, investointitukien ja teknologian kehittämistukien sekä kestävän metsätalouden metsänparannusvarojen lisäresursseilla, tehostamalla energiapuun ja turpeen käyttöä, – että kehitetään kierrätyspolttoaineiden, lajitellun yhdyskuntajätteen, biokaasujen ja muiden biomassojen käyttöä ja – että uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön jakeluverkkoihin pääsy turvataan esimerkiksi vihreiden sertifikaattien kauppaan perustuvalla järjestelmällä ja asettamalla tarvittaessa ostovelvoitteita verkon haltijoille. Muilta osin luutnantti Markku Tapani Lehesvuon tuomioon ei tullut muutoksia korkeimman oikeuden maanantaina antamassa päätöksessä. Taustalla Kimmo Sasi. Jansson sanoi tyytyvänsä tilanteeseen, jos eduskunnassa tehdään selväksi lausumien merkitys. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Paula Kokkonen (kok.) oli lisäksi yhteydessä kolmeen asiantuntijaan, jotka voitaisiin kutsua kuultaviksi. 2002 s KESKIPOHJANMAA 8 Kotimaa KLUUVI, ALEKSI 9 ma-pe 10-20, la 10-17, su 12-17 POHJ.ESPA 37 ma-pe 10-20, la 10-17 ITÄKESKUS ma-pe 10-20, la 10-18, su 12-18 Leninki 65 € Sandaletit 29 € Slingback -avokkaat 29 € Miesten juhlakengät nahkaa 49 € Pitsitoppi 29 € Hame 39 € Puku 195 € Miesten juhlakengät nahkaa 49 € Annamme kevään ylioppilaille kaikista naisten ja miesten norm.hintaisista juhla-asuista ja juhlakengistä 15 % alennuksen. Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen korosti, että kysymyksessä ovat normaalit eduskunnan ponnet, jotka sisältävät vain poliittisen velvoitteen. Torstai-iltana puhuneet edustajat myöntelivät itsekin, että itse asiasta on salissa sanottu jo kaikki mitä siitä sanottavaa on. RKP ei pitänyt paketoinnista Torstaina asiaa käsitellyt RKP:n eduskuntaryhmä katsoi, ettei talousvaliokunnalla ole ollut juridisia perusteita koplata lisäydinvoimalle myönteistä päätöstä lausumiin. Lehesvuon Helsingin hovioikeudelta saama tuomio oli yksi vuosi kaksi kuukautta vankeutta, joka siis nyt muuttui ehdolliseksi. Ne eivät sinänsä sido hallitusta millään lailla. Torstain kyselytunnilla kauppaja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre (sd.) korosti lausumien sisältämien hankkeiden olevan jo käynnissä
EI JÄLLEENMYYJILLE. 2 00 € erä 11,89 mk TALOUSSOKERI 1 kg 0,67 €/kg TALOUSSOKERI 1 kg 0,67 €/kg 3 PKT Sunnuntai VEHNÄJAUHOT 2 kg 0,40 €/kg 80 € ps 4,76 mk Sunnuntai VEHNÄJAUHOT 2 kg 0,40 €/kg Saarioinen herkkugrillattu JYVÄBROILER 3,80 €/kg Saarioinen herkkugrillattu JYVÄBROILER 3,80 €/kg 3 90 € kpl 23,19 mk Ingman normaalisuolainen MEIJERIVOI 500 g 3,80 €/kg 1 90 € pkt 11,30 mk Citymarketista löydät monipuoliset suurvalikoimat laatutuotteita. Kysy lisää myymälöistämme tai www.plussa.com Plussaa ostoksistasi. 2002 9 KOKKOLA Rautatienkatu 67100 KOKKOLA Puh. 06-827 5000 www.citymarket.fi Avoinna: ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-21. PE SU Huhtahyvä VOILEIPÄKINKKU 300 g 8,33 €/kg Forssa KARJALANPIIRAKAT 9 kpl/540 g 1,83 €/kg Warras DONITSIT 8 kpl/360 g 4,64 €/kg 1 67€ 79€ pkt 4,70 mk Valio ESKIMOPUIKOT 15 kpl 0,24 €/kg Euro Shopper KALAPUIKOT 250 g 3,16 €/kg 3 60€ ltk 21,40 mk 2 50€ pkt 9,93 mk 99€ pkt 14,86 mk ps 5,89 mk Forssan MAKSALAATIKKO 400 g 2,05 €/kg Saarioinen JUUSTOTASKUT 350 g 7,14 €/kg Vaasan PERHEVEHNÄSÄMPYLÄ 600 g 2,50 €/kg 1 50€ 1 68€ pkt 9,99 mk Valio HOVI TUOREJUUSTOT 200 g 8,95 €/kg Euro Shopper TUUTTIPAKKAUS 6 kpl/ 405 g 4,15 €/kg 1 79€ rs 10,64 mk 82€ pkt 8,92 mk 2 50€ rs 4,88 mk pkt 14,86 mk Pysyvästi €dulliseen hintaan! Tilaa CM-LEIPURILTA juhliisi patongit, pienet suolaiset, pullat ja kakut! 1 80€ kg 10,70 mk 1 ERÄ/TALOU S! 49 90€. PE LA Kariniemi marinoidut KOIPIPALAT CMGRILLIPIHVIT POSSUN ULKOFILEESTÄ 3 makua 7 90€ kg 46,97 mk 2 80€ kg 16,65 mk Atria PAISTIJAUHELIHA 4 95€ kg 29,43 mk Atria YLIKYPSÄKINKKU 100 g 13,50 €/kg Huhtahyvä GRILLIFILEE 100 g 13,50 €/kg 1 35€ 100 g 8,03 mk 1 35€ 100 g 8,03 mk 20 00€ Maksuaikaa Plussa-luotolla. 26.05. 30%! ETU PE SU 52%! ETU PE SU SHAMPOOT 250 ml ja HOITOAINEET 200 ml 12,20-12,25 €/l 2 94€ pl 17,48 mk YLEISPUHDISTUSAINE 1 l 99€ pl 5,89 mk Naisten SUKKAHOUSUT 20 den 84€ pkt 4,99 mk 6 95€ erä (á 4,95 €) 41,32 mk 4 90€ 29,13 mk tuote (33,90 €) 24 90€ 148,05 mk pari (33,50 €) Naisten SLING BACK JUHLA-AVOKKAAT värit: musta, beige, tummanruskea ja tummansininen 7 99€ tuote (16,65 €) 47,51 mk Princess Dynamic Clipper KOTIPARTURI 6-osainen, takuu 12 kk Hyvien merkkien juhlaan! Kesällä MYÖS SUNNUNTAISIN klo 12-21! 2 KPL LÄHES Miesten ALUSHOUSUT puuvilla/elastan, aukoton malli SHOKKIERÄ! Naisten PUUVILLAHOUSUT lievä II-laatu, värit: musta, t.sininen, kitti ja oliivi KesäEtu 25%! 19 00€ 112,97 mk tuote (24,90 €) Pikkutyttöjen MEKKOJA koot: 80-120 cm, runsaasti erilaisia kuoseja, kuosit vaihtelevat myymälöittäin 296,69 mk tuote HINTASHOKKI! Hp Deskjet 656c VÄRITULOSTIN tulostuslaatu: musta 600x600 dpi, väri 600x300 dpi, tulostusnopeus: musta teksti 6 sivua/min, väri 3 sivua/min, USB-liitäntä, käyttöjärjestelmä: Win98, 2000, ME, XP Home ja Professional, takuu 12 kk KesäEtu 40%! 16 50€ 98,10 mk pari (27,90 €) Miesten JUHLAKENGÄT koko: 40-46, väri: musta 249 00€ 1480,49 mk tuote HP Photosmart 318 DIGITAALIKAMERA 2,3 miljoonaa pikseliä, 2xdigitaalinen zoom, 8 MB muisti, 1,75” LCD-näyttö, USB-liitäntä, automaattitarkennus ja salama, takuu 12 kk Pakkaus sisältää värisekä mustepatruunan Etusi 25% 335 00€ Hinta ilman Plussa-korttia Etusi 50% 99 90€ Hinta ilman Plussa-korttia KesäEtu 23%! KÄYTTÖTAVARATARJOUKSET OVAT VOIMASSA 24.05. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 24.5. CM-lihamestarilta! Palvelusta! Kesän helppoa ruokaa! Nyt herkutellaan uudella sadolla! Pouttu GRILLIMAKKARA 400 g 2,50 €/kg Riitan HERKKU METRIPIZZA 750 g 6,67 €/kg 5 00€ kg 29,73 mk 1 00€ kg 5,95 mk Herkulliset Uusikaarlepyyn TOMAATIT Ruotsalainen VARHAISPERUNA 1 90€ kg 11,30 mk Nyt leivotaan kevään juhliin! TARJOUKSET VOIMASSA 24.05.-25.05 ELLEI TOISIN MAINITA. Perheiden puolesta. Tässä muutama hyvä esimerkki joilla säästät talousmenoissasi
Pääministerin mukaan parhaillaan on valmisteilla useita asioita, kuten Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokous, jossa tarvittaisiin Hassin panosta. Vihreän liiton puheenjohtaja Osmo Soininvaara on antanut ymmärtää, ettei lisäydinvoima välttämättä suistaisi puoluetta oppositioon. Mies toi kirjeet viime lokakuun 22. Nykyisin vastaava puhevalta on 15 vuotta täyttäneillä. Uoti suorittaa Helsingin vankilassa kuuden vuoden vankeustuomiota talousrikoksista. Asiakkaalle olisi annettava arvio asian käsittelyajasta. Aika ajoin julkisuuteenkin tulee tapauksia, joissa viranomaisen toiminnassa on vähintäänkin parantamisen varaa. Kilpailuun osallistui 150 luokkaa eri puolilta Suomea, ja oppilaita oli mukana kaikkiaan 1 500. Syyttäjän mukaan mies syyllistyi postiliikenteen toiminnan häiritsemiseen, koska kirjeet vastaanottanut virkailija ja eräät muut Postin työntekijät joutuivat keskeyttämään työtehtävänsä tilanteen ja sen aiheuttajan selvittämiseksi. Hyvän hallinnon periaatteet lakiin TAMPERE (STT) Sahajauhoa sisältäneitä kirjeitä viranomaisille lähettänyt mies sai torstaina Tampereen käräjäoikeudessa syytteen lievästä tietoliikenteen häirinnästä. Lakia muutetaan, koska EU:n komissio on todennut lainsäädännön tällä kohtaa olevan ristiriidassa liikennevakuutusdirektiivin kanssa. Palkkaratkaisun on myös painotuttava veronalennusten sijasta palkankorotuksiin, koska läheskään kaikki pienipalkkaiset palvelualojen osa-aikatyöntekijät eivät edes maksa valtionveroa. Korpijoki työskentelee Keskisuomalaisessa ja Lehtonen Salon Seudun Sanomissa. – Olemme pyrkineet käyttäytymään hyvin pidättyvästi siitä huolimatta, että toimiva johto käyttäytyy julkisuudessa tällä tavoin. Hän ilmoitti motiivikseen halun lisätä turvallisuutta ja torjua lokakuussa vallalla ollutta jauhekirjehysteriaa. Sen sijaan Pam edellyttää, että pätkätöiden ja erilaisten pirstottujen työsuhteiden kasvu on pysäytettävä ja työsuhteiden laatu ja palkkaus muutettava sellaisiksi, että niillä pystyy elämään ilman yhteiskunnan sosiaalitukia. Journalistiliiton valtuuston uudeksi puheenjohtajaksi valittiin äänestyksen jälkeen Maija-Leena Nissilä. Nykyisin laki velvoittaa viranomaisia antamaan vain menettelyä koskevia neuvoja. Syytetty ei ollut paikalla oikeudenistunnossa. Lipponen korosti torstaina, ettei vihreiden korvaamisesta tai ministerijärjestelyistä ole käyty mitään neuvotteluja tai keskusteluja hallituksen sisällä tai ulkopuolisten kanssa. Hän ehti hoitaa TT:n puheenjohtajuutta vajaat viisi kuukautta. Liitossa on noin 30 000 jäsentä. Liiton ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Heljä Korpijoki. Pam vaatii pienituloisten asemaa parantavaa tupoa HELSINKI (STT) SAK:lainen Palvelualojen ammattiliitto Pam katsoo, että seuraavalla työmarkkinakierroksella on pyrittävä keskitettyyn tulopoliittiseen ratkaisuun. Tiedekunnasta arveltiin, että Uoti ei luultavasti olisi saanut paikkaa, sillä häntä ei ole esityslistalla nostettu kummankaan viran kärkiehdokkaaksi. Lipposen mukaan sitä ennen on tärkeää rauhoittaa tilanne. Lisäksi viranomaisten toimilta edellytetään puolueettomuutta. Valtionsyyttäjä Jorma Äijälä valtakunnansyyttäjänvirastosta kertoo, että syyttäjille on ilmoitettu eri puolilla maata kymmenkunta tapausta, joissa tiedetään epäillä jotakuta jauhekirjeiden lähettäjäksi. Jos matkustaja nousee kyytiin tietoisena siitä, että hänellä on ajomatkan aikana tuntuvasti tavanomaista suurempi riski vahingoittua, hän joutuu myös vastaamaan menettelynsä seuraamuksista. Lipponen kiitteli vihreiden panosta hallitusyhteistyössä. Journalistiliiton liittokokous valitsi Laineen tehtävään seuraavaksi nelivuotiskaudeksi yksimielisesti torstaina Turussa. Lievästä tietoliikenteen häirinnästä voi saada ainoastaan sakkorangaistuksen. Pentti TT:n uudeksi puheenjohtajaksi HELSINKI (STT) Liikenneturmassa vahingoittuneelle matkustajalle tulee oikeus saada korvauksia, vaikka kuljettaja olisikin syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen. Jauhekirjeitä lähettäneelle syyte HELSINKI (STT) Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) haluaisi pitää vihreän liiton hallituksessa, vaikka eduskunta tekisikin lisäydinvoimalle myönteisen päätöksen perjantaina. Korvausta ei kuitenkaan tule vastakaan automaattisesti. Täällä ollaan suurimpana omistajana ja keskustelemassa, ja silloin on kyllä aika omituista, että otetaan annettuna toimivan johdon julkisuuteen saattamat täysin erikoiset syytökset valtioomistajaa kohtaan, Lipponen jyrisi. Hän itse katsoi torjuvansa kirjeillään paniikin lietsontaa ja toimivansa yleisen turvallisuuden edistämiseksi paljastamalla, miten helppoa Suomessa on saada aikaan hysteriaa. Tamperelaismies toi kirjeet postiin 22. Lukuhaaste-kisa innosti HELSINKI (STT) Äidinkielen opettajien liiton Lukuhaaste-kilpailun voitto on mennyt Rovaniemen teknisen ammattioppilaitoksen rakennustekniikan luokalle. Tiedekuntaneuvosto pohti virkojen täyttämistä kokouksessaan torstaina. kesäkuuta. Perjantaina 24.5. Käytännössä tämä merkitsee, että matkustajan vaaraan antautumista on arvioitava tapauskohtaisesti. Tätä toimintalinjaa voitaisiin Lipposen mukaan toteuttaa nykyisellä kokoonpanolla. Puheenjohtajan pesti vapautui, kun kovassa pyörityksessä ollut Partekin konsernijohtaja Christoffer Taxell ilmoitti keskiviikkona jättävänsä sekä Partekin että TT:n johdon. Lyhyesti HELSINKI (STT) Hyvän hallinnon periaatteet ja perusteet sisällytetään lainsäädäntöön. Tässä mukana olisivat esimerkiksi vallitsevat liikenneolot, suunnitellut ajomatkan pituus ja se, onko kuljettajan humalatila ollut selkeästi havaittavissa. Uusi laki sisältää nykyistä selkeämmät menettelysäännökset hallintoasian vireillepanosta ja käsittelystä sekä päätöksen tiedoksiannosta. päivästä alkaen havaintoja, joiden epäiltiin liittyvän samanlaiseen bioterrorismiin. Ympäristöministeri Hassi aikoo kertoa oman kantansa hallituksessa jatkamiseen perjantaina heti äänestyksen jälkeen. Perustuslain mukaisesti lakiin otetaan perusmääräykset hyvästä hallinnosta. Rannisto on ollut liiton johdossa vuodesta 1987. Hänen mielestään viranomaiset mainostivat median välityksellä sitä, miten tehdään vahinkoa. – Kyllä sotkun on aiheuttanut yrityksen toimiva johto. Hallituksen taholta tämä epäilys on kiistetty jyrkästi. Liiton Helsingissä koolla ollut edustajisto asettaa kuitenkin tupon ehdoksi sen, että tuloeroja ei kasvateta millään perusteilla. Myös nämä valinnat olivat yksimielisiä. Mies halusi osoittaa viranomaisille, että asiasta tiedotusvälineiden kautta annetut tiedot toimivat ohjeina pahantahtoisille henkilöille. Lainsäädäntö viranomaisessa asioinnista ja hallintoasioiden käsittelystä uusitaan ja kootaan yhteen uuteen hallintolakiin. Syytetty selitti kirjeissä haluavansa lisätä turvallisuutta ja vähentää asiasta tiedottamista. Valinnat päätettiin jättää vielä pöydälle. 2002 s KESKIPOHJANMAA 10 Kotimaa Rannisto jatkaa VAL:n johdossa TAMPERE (STT) Raimo Rannisto (sd.) jatkaa Valtion ja erityispalvelujen ammattiliiton VAL:n puheenjohtajana. Asian otti puheeksi heti alkajaisiksi keskustajohtaja Esko Aho, jonka jälkeen valtion omistajapolitiikkaa puitiin yli puoli tuntia. Laine jatkaa journalistiliiton johdossa TURKU (STT) Pekka Laine, 54, jatkaa Suomen journalistiliiton puheenjohtajana. Uusi laki selkeyttää muutoinkin asianosaisten oikeuksia ja viranomaisen velvollisuuksia. Käytännössä ero menettelyä ja itse asian hoitoa koskevien neuvojen välillä ei kuitenkaan ole ollut selvä. TT:n hallitus teki nimityksen Helsingissä torstaina. Taxell on arvostellut jyrkästi valtion toimintaa asiassa. Uoti pyrki yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan avoimina oleviin valtiosääntöoikeuden ja oikeustieteen assistentin jatkokoulutusvirkoihin. Uudistuksella pyritään tukemaan sitä, että ihmiset voivat itse hoitaa omat hallintoasiansa. Toimien olisi myös oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) selvitti edustajille valtion eli suurimman omistajan roolia kaupoissa. Hallitus sai selitellä Partekia eduskunnalle. Jos hallituksen ydinvoiman lisäämistä koskeva periaatepäätös hyväksytään, vihreät pohtivat viikonlopun puoluekokouksen yhteydessä hallitustaipaleensa jatkamista. Hän painotti, ettei missään tapauksessa toivo vihreiden lähtöä hallituksesta. VAL:n liittosihteerinä jatkaa Pirjo Mäkinen. Viranomaisten neuvontavelvollisuutta laajennetaan. Uudeksi toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Asko Lehtonen. nykyisen hallintomenettelylain. Syytetty ei yrittänyt salata toimintaansa eikä henkilöllisyyttään. Nykyisen lain mukaan matkustajan oikeus korvaukseen henkilövahingosta edellyttää erityistä syytä silloin, kun kuljettaja syyllistyy törkeään rattijuopumukseen ja kun matkustaja on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää kuljettajan tila. Lakiin tulee myös monia muita velvollisuuksia viranomaisille. Tampereen lisäksi juttuja on tulossa oikeuteen ainakin Rovaniemellä ja Seinäjoella, sillä kummallakin paikkakunnalla asiasta on nostettu syytteet. Jutussa annetaan tuomio kansliapäätöksenä 6. Kirjeitä Itälälle ja poliisille Juttu taustalla ovat viime syys-lokakuun vaihteessa Yhdysvalloissa ilmi tulleet tapaukset, joissa oli lähetetty kirjeissä olleen jauhon seassa pernaruttobakteereja. Hän voitti luvuin 155–15 valtuustoa edellisen kauden johtaneen Veijo Erosen. Liitto julisti viime syksynä Lukuhaaste-kilpailunsa ammatillisille oppilaitoksille. Eduskunnan käymässä keskustelussa on väläytetty, että kristillisdemokraatteja houkuteltaisiin ydinvoimarintamaan lupauksilla hallitukseen pääsystä. Hän ei peitellyt närkästystään Partekin johtoa ja sen eronnutta konsernijohtajaa Christoffer Taxellia kohtaan. Uusi laki korvaa mm. Asiat olisi myös käsiteltävä viipymättä. Lakiesitys annetaan eduskunnalle perjantaina. Lipponen muistutti myös uusiutuvien energianlähteiden ja energiansäästön kehittämisestä. Korvausta voitaisiin lakiesityksen mukaan sovitella, jos matkustaja on tiennyt kuljettajan tilasta ja myös ymmärtänyt kuljettajan heikentyneen ajokyvyn. Viranomainen ei enää voisi päätöksenteon kiireellisyyteen vetoamalla jättää kuulematta asianosaista. Lakiesityksen mukaan jo 12vuotias saisi huoltajan ohella käyttää puhevaltaa häntä itseään tai hänen henkilökohtaista etuaan tai oikeuttaan koskevassa asiassa. puheenjohtajaksi loppukaudeksi eli tämän vuoden loppuun asti. Miehen omalla nimellään allekirjoittamat kirjeet oli osoitettu eri viranomaisille ja julkisille tahoille, kuten sisäministeri Ville Itälälle, eduskunnalle, Yleisradiolle, keskusrikospoliisille ja suojelupoliisille. Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto kuuluu SAK:hon Valtion yhteisjärjestön VTY:n kautta. Hän työstää vankilassa ihmisoikeusjuridiikkaan liittyvää väitöskirjaa. Meillä pitäisi päinvastoin olla kaikki edellytykset toteuttaa hallitusohjelmaa myös energiapolitiikassa, vaikka ydinvoiman lisärakentamiseen päädyttäisiin, Lipponen sanoi. Lisäksi posti vaatii mieheltä 5 000 euron suuruista korvausta liiketoiminnalle aiheutuneesta vahingosta ja 300 euron korvausta tapauksen selvittelystä aiheutuneista palkkakuluista. Lakiin otetaan myös nimenomainen määräys viranomaisilta vaadittavasta hyvästä kielenkäytöstä. Hän sanoi ympäristöministeri Satu Hassin (vihr.) olevan erittäin tehokas ja hyvä ministeri, joka nauttii laajaa kansainvälistä arvostusta. Hallitus antaa perjantaina tätä merkitsevän muutosesityksen liikennevakuutuslakiin. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen HELSINKI (STT) Teollisuuden ja työnantajain TT:n puheenjohtajan tehtäviä ryhtyy hoitamaan vuorineuvos Heikki Pentti Lemminkäinen Oyj:stä. Tampereella koolla ollut liittokokous päätti torstaina yksimielisesti valita Ranniston viidennelle puheenjohtajakaudelle. Esityksen perustelujen mukaan arvioinnissa lähtökohtana olisi tilanteen kokonaisvaarallisuus. Asianajajansa välityksellä hän myönsi lähettäneensä kirjeet, mutta kiisti aikoneensa häiritä postin toimintaa. Hänen on käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Voittajaluokan jokainen kilpailuun osallistunut oppilas saa repun, jossa on lukemista ja kännykkä. lokakuuta, jolloin jauhekirjetapaukset olivat saaneet jo runsaasti julkisuutta tiedotusvälineissä. päivänä Tampereen pääpostiin, jossa ne todettiin epäilyttäviksi ja toimitettiin poliisille. Nykyinen lainsäädäntö ei sisällä hyvää hallintoa korostavia laadullisia takeita. Muutos liikennevakuutuslakiin HELSINKI (STT) Hallituksen Partek-kaupat aiheuttivat pitkähköt turpakäräjät eduskunnan kyselytunnilla torstaina. Ennen liittojohtajakauttaan Laine työskenteli toimittajana Yleisradiossa. Kyseessä on ensimmäinen jauhekirjetapaus, joka on tullut Suomessa oikeuskäsittelyyn. Viranomaisen olisi pyrittävä mm. Uusi laki pyritään saamaan voimaan vuoden 2004 alusta. Syyttäjä kuitenkin katsoi, että teko on kokonaisuutena arvostellen vähäinen. opastamaan asiakas oikean viranomaisen puheille. Poliisi totesi miehen kirjeissä olleen jauheen tavalliseksi sahajauhoksi, minkä tiedon mies ilmoitti myös kirjekuorissa olleilla lappusilla. Hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti viranomaisen tulee kohdella hallinnossa asioivia tasapuolisesti. Kari Uoti perui hakemuksensa yliopiston virkoihin HELSINKI (STT) Oikeustieteen lisensiaatti Kari Uoti on perunut hakemuksensa Helsingin yliopiston virkoihin. Äijälän mukaan syyteharkinnassa on vielä neljä tapausta, joista kolme Oulussa ja yksi Seinäjoella. Kokkolassa ja Pieksämäellä syyttäjät pitivät ilmoitettuja tekoja niin lievinä, että tapauksissa ei nostettu syytteitä. Korvausta voitaisiin alentaa, jos matkustaja on vaikuttanut vahingon syntyyn. Postin kulku viivästyi epäilyksiä herättäneiden jauhekirjeiden takia, koska postitoimipaikkoja, lajittelukeskuksia ja -terminaaleja jouduttiin sulkemaan. Viranomaisen olisi annettava toimivaltansa rajoissa asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa. Miehen toiminnan motiivit huomioon ottaen teko osoittaa syyttäjän mukaan selvästä tahallisuudesta huolimatta keskimääräistä pienempää syyllisyyttä. Suomessa tehtiin lokakuun 14. Lipponen pitäisi vihreät hallituksessa Pääministeri Paavo Lipponen kehui ympäristöministeri Satu Hassin (vihr.) olevan erittäin tehokas ja hyvä ministeri, joka nauttii laajaa kansainvälistä arvostusta. TT:n varapuheenjohtajana toiminut Pentti valittiin vt. Nissilä työskentelee Opettaja-lehdessä. Laine on johtanut noin 13 000 jäsenen journalistiliittoa vuodesta 1992. Uotista todettiin vain, että hän on peruuttanut hakemuksensa toukokuun alussa
pantit 1,60 Coca-Cola, Sprite, Fanta 1,5 L myös lightit 1 65 € 9,81 mk pkt 3,30/kg Paulig JUHLA MOKKA 500g 4-pack 1 50 € 8,92 mk pkt Sunnuntai MARGARIINI 1 kg 2 00 € 11,89 mk 3 rs 0,57/kg Munakunnan KANANMUNAT 10 kpl/580g rs, original 79 € 4,70 mk pkt 0,40/kg Anni Helena ERIKOISVEHNÄJAUHO 2 kg PAR AS JAU HO! 4 90 € 29,13 mk kg PORSAAN GRILLIKYLJYS marinoitu 3 rs 0,57/L 1/tal. 2,6/1,65kg 4 90 € kg 3 35 € kg 19,92 mk GRILLIKYLKI tuore tai marinoitu Aloita kesänvietto minimanista h in n a t v o im a s s a p e -l a t a i n ii n k a u a n k u in e r ik o is e r iä r ii t t ä ä Tehtaankatu 43, KOKKOLA, p. 8603 600 • Avoinna ma-pe 8-21 la 8-18 su 12-21 Käteisnostot pankkikortilla INFOpisteestämme (10 € alkaen ) 29,13 mk Viljapossun PAISTISUIKALE Palvelumyynnistämme grilliuutuuksia kesäiltoihin! 1 cen = 0,06 2 cen = 0,12 5 cen = 0,30 10 cen = 0,59 20 cen = 1,19 30 cen = 1,78 50 cen = 2,97 75 cen = 4,46 1 euro = 5,95 Muistathan hintoja vertaillessasi, että mk mk mk mk mk mk mk mk mk 4 95 € 29,43 mk kg Chick BROILERIN RINTALEIKE 2 00 € 11,89 mk rs 5,00/kg Saarioinen NAUDAN PAISTIJAUHELIHA 400g 1 95 € 11,59 mk pkt 7,80/kg HK PALVIKINKKU 250g 2 35 € 13,97 mk pkt 7,83/kg Atria MARINETTITASKUT 300g kaksi makua 1 68 € 9,99 mk 4 kpl 2,40/kg Vaasan TOSI RUKIINEN 175g 90 € 5,35 mk pkt Tuoppi KOTIKALJA-AINES uute, 3x3L 5 00 € 29,73 mk 4-pack sis. 2002 11 Bio Luvil PESUJAUHE 2,187 kg 3 99 € 23,72 mk 2 34 € 13,91 mk 4 99 € 29,67 mk PARKETTI ja LAMINAATTIPESU 500 ml PARKETTIVAHA 500 ml Always Ultra SITEET 1 99 € 11,83 mk 1 67 € 9,93 mk 2 99 € 17,78 mk L’oréal Plenitude hellävarainen PUHDISTUSMAITO ja KASVOVESI 200 ml Pantene Pro-V HIUSKIINNE 250 ml MUOTOVAAHTO 150 ml kpl kpl Toilet WC-paperi 30 rll TALOUSPYYHE 12 rll Pampers EASY UP VAIPAT 11 50 € 68,38 mk Erän ostajalle Pampers-rantapallo kaupan päälle! PampersNALLE vierailee LA klo 9-17 16 50 € 98,10 mk 3 pkt SÄKIT YHTEISHINTAAN 4 95 € 29,43 mk tlk 1,90/3,00/kg Eldorado HEDELMÄCOCKTAIL n. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 24.5. seur. 2 eur/pkt 1 65 € 9,81 mk kg Ruotsalainen JÄÄVUORISALAATTI 1 30 € 7,73 mk pkt Aprikoosimaitoja Metsämansikkakermajäätelö 1 L
Ei sekään ole mahdoton ajatus, että Suomi pysyisi sotilasliittojen ulkopuolella vaikka yksin. Toivottavasti Kone saa seuraajia. Lipponen myönsi Brysselissä, että ruokaviraston kohtalo ei ole enää komission käsissä. Vihollisen vihollisesta ystävä Mutta ei voi sanoa, etteikö Yhdysvallat olisi luonut itselleen vihollisia. Vain yksi valitaan Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Erkki Hanni (vast.), Jyrki Aro Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus J ollei Neuvostoliitto olisi vuonna 1940 valloittanut Viroa ja vainonnut ankarasti kansaa, virolaiset olisivat epäilemättä taistelleet yhdessä puna-armeijan kanssa Saksaa vastaan. Stalin ja Hitleri käyttäytyivät niin, että ennen pitkää kaikille selvisi naapureiden olevan näille vain joko vihollisia tai vasalleja, liittolaisia ei diktaattorien maailmankuvaan mahtunut. Kylmän sodan aikana suurvallat eivät erikoisemmin valikoineet liittolaisiaan ja vasallejaan. Sen tajusivat jotkut ennakkoluulottomat tarkkailijat: eräs ranskalainen lääkäri, joka hoiti Afganistanissa islamilaisia taistelijoita, oli kuulemma sanonut, että jos lännessä ymmärrettäisiin, millaisista ihmisistä on kysymys, siellä alettaisiin kerätä rahaa Neuvostoliiton hyväksi. s ILKKA pitää myönteisenä, että Koneen ja Partekin liitossa kotimaisella omistuksella oli merkitystä. Jos puheenjohtajuus kuitenkin korvattaan suurimpien maiden suunnittelemalla EU-presidentillä, pienten jäsenmaiden tilanne ei parane. Ilman kunnianhimoista aikataulua EU:n laajentumishankettakaan ei varmaan olisi saatu vakavaan vauhtiin. Kansalaisten henkinen etäisyys Brysseliin on monessa asiassa vähintään yhtä pitkä kuin kilometreissä mitattu matka. Oppositiopolitiikassa pitäisi tapahtua selkeä muutos, kehittää todellinen vaihtoehto, joka saisi äänestäjien tuen. Niinpä länneltä saivat apua Indonesian, Pakistanin, Etelä-Korean ja monen latinalaisen Amerikan maan diktaattorit, Moskova auttoi kommunististen maiden lisäksi monia Afrikan ja Aasian julmia diktaattoreja pysymään vallassa. Neuvostoliiton ja länsivaltojen liitto hajosi heti sodan jälkeen, sen tilalle tuli kylmä sota. Kun itsenäiset valtiot tekevät keskenään yhteistyötä, sitä tehdään korostetusti vahvimpien ehdoilla. Elintarvikevirastoasiassakin Lipponen saattoi vain vedota suurimpien jäsenmaiden kunniantuntoon, jotta ne pitäisivät kiinni lupauksistaan. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Kalajoen aluetoimittaja. Jokainen sota aiheuttaa jossain määrin vihamielisyyttä, varmasti myös nykyinen Amerikan sota terrorismia vastaan. Bush joutuu miettimään, kuinka paljon terrorismin vastainen sota synnyttää Amerikalle uusia vihollisia. Tulevaisuutta pohtivan konventin tehtävänä on laatia esitys rakennemuutoksista ja uusista valtasuhteista. Pienet lehmänkaupatkin ovat mahdollisia, sillä valta kiehtoo. Ihmisyyden puoltajalle ja tasa-arvon tuojalle olisi toki työsarkaa, mutta koko ajan lisääntyvä itsekkyys ei suosi niitä arvoja. Samaan ongelmaan liittyy päätöksentekorakenteiden uudistus. Suomalaisjuurista teollisuutta voi kehittää myös pitkällä tähtäimellä ja pitää päätösvalta omissa käsissä, kuten Koneessa tehdään. Kansalaiskiehunta on kiusallinen Bushin isännille, mutta siitä ei kannata tehdä turhan suurta numeroa. Se on vaara, johon täytyy suhtautua vakavasti. Se on kuitenkin selvä, ettei Esko Ahon jatkaja ole Paavo Väyrynen. Määräenemmistöpäätöksiin siirtyminen on tulevaisuudessa välttämätöntä. Ajankohta sellaisiin uudistuksiin, joiden pyrkimyksenä on lisätä komission valtaa, on kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvä. Paras näyttö lienee euron käyttöönotto; yhteiseen rahaan siirtyminen sujui ainakin teknisesti mallikkaasti. Jos vuonna 2004 todetaan, että laajentumisen valmistelut ovat selvästi keskeneräisiä, unionin täytyy voida suhtautua joustavammin itse asettamaansa aikarajaan kuin suureen asiasisältöön eli siihen kuinka hakijamaat täyttävät asetetut kriteerit. Pitkällä aikavälillä ydinvoima on toivottavasti korvattavissa vielä paremmilla energiamuodoilla. Sillä oli usein traagiset seuraukset paikalliselle väestölle, hyvin aseistetuista sissiliikkeistä kasvoi rosvoarmeijoita, laajat alueet muuttuivat päättymättömän sodan ja väkivallan tantereiksi. 2002 s KESKIPOHJANMAA 12. Unionin säädösten ja määräysten kanssa on opittu tulemaan toimeen, mutta aidoksi eurokansalaiseksi ei monikaan itseään tunne. Ei suomalaisfirmojen pidä aina olla myytävänä ja lyhytnäköisen rahastuksen kohteena. . Se on mahdollinen, muttei taida onnistua nykyisellä politiikalla. Tämä voi herättää närää, mutta ei se poikkea aikaisempien hallitusten peruslinjasta. Anneli vai Olli. Niin myös 1900-luvulla. Hitlerin valtaantuloa edesauttoi Saksalle häpeällinen ja saksalaiset kurjistanut Versaillesin rauha. Amerikkalaiset strategit olivat tuolloin sitä mieltä, että oli tarkoituksenmukaista tukea ääri-islamilaisten pyhää sotaa Kabulin hallitusta ja venäläisiä vastaan neuvostoekspansion torjumiseksi. Yllätys tapahtuu, jos puheenjohtaja on joku muu kuin Anneli Jäätteenmäki tai Olli Rehn. . Plusprosenttien on löydyttävä sieltä, missä äänestäjätkin ovat. Asia on niin kauaskantoinen, ettei sitäkään työtä saa ainakaan kiireellä pilata. Suomesta on jo liian monta yritystä ostettu ulkomaisten firmojen tytäryhtiöiksi. Komission vallan kasvattaminen tai vähentäminen on herkkä ja ideologinenkin asia. Silti isoissakaan asioissa ei pitäisi hirttäytyä tavoitepäivämääriin. Epäselväksi ei ole jäänyt, että päätöksentekosysteemissä on korjattavaa. EU elää omituisessa tilanteessa, jossa uudistukset ovat välttämättömiä, mutta jossa asioiden muuttaminen ei välttämättä paranna työskentelyolosuhteita. Tehtävä ei ole mahdoton. Ainakaan Suomen toiveet eivät vahvistu tällaisesta tiedosta. Sanojen kaiku on profeetallinen syyskuun 11. Prodille kelpaisi myös EU:n yhtenäisyyttä korostava ulkopoliittinen johtaja, kunhan tämä toimisi komission alaisuudessa. Siitä voi olla mukavasti hyötyä, sillä eduskuntavaaleihin on enää vajaat kymmenen kuukautta. Asiasta päättävät suurten maiden johtajat. Mutta raa’alla politiikallaan Moskova aiheutti Baltian maissa vahvan neuvostovastaisen asenteen, joka vaikutti varmasti saksalaisten valloittajien menestykseen. Keski-Euroopan vaalitulokset tosin osoittavat, ettei yleiseurooppalaisuus kukoista muualla sen paremmin. Siitä on tullut menneen ajan ilmiö, koska poliitikkojen mahdollisuudet vaikuttaa nykyiseen maailmanmenoon ovat yhtä suuret kuin kävisi henkilökohtaiseen taisteluun tuulimyllyjä vastaan. Ei havaittu, etteivät ääri-islamilaiset taistelleet niinkään kommunismia kuin modernismia vastaan. päivän jälkeen. Mielikuva siitä, että ydinvoiman aika alkaisi olla maailmalla ohi, on väärä. Kiista muistuttaa siitä, ettei komission vallan heikentäminenkään johda ihannetilaan. Keskustan korpivaellus oppositiossa on jatkunut jo yli seitsemän vuotta. Vahva kansallismielisyys painaa kehitystä toiseen suuntaan. Esimerkiksi puolivuotiset puheenjohtajakaudet joutavat historiaan. Yksityiskohtaisempi tarkastelu osoittaa, että erot ovat usein vähäiset käytännössä; tavoitteet ovat yhteiset ja yhteistyökin toimii. Esimerkiksi Eurooppa-veron kerääminen tai perustuslain laatiminen herättävät arvattavasti suurta vastustusta. Uusien äänestäjien kosiskelu ei ole siis helppoa. Kun vain yksi valitaan, lähteekö asialle Anneli tai Olli. Vaikka amerikkalainen näkökulma joihinkin asioihin saattaa olla toinen kuin eurooppalainen ja selviä kiistakysymyksiäkin on Eurooppa ei ole ajautumassa välirikkoon Yhdysvaltain kanssa. EUjäsenyyteen vieneen puolueen sanoma ei tunnu innostavan hyvin toimeentulevia, syrjäytyneitä vielä vähemmän. Mutta asiat ovat huonosti, jos uusia vihollisia syntyy nopeammin kuin vanhoista ehditään päästä eroon. Se edellyttää vaalivoittoa, missä puheenjohtajan merkitys on ratkaiseva. Neliapilapuolueen nuijanvarteen on tarjokkaita riittävästi, joten Hämeenlinnaan kokoontuvalla puolueväellä on mistä valita. Se että valtiot (ja varsinkin suurvallat) ajattelevat yksistään strategisia seikkoja eivätkä ota huomioon psykologisia tekijöitä, on historiassa tavallista. Uusia voimaloita on rakenteilla yli 30 ja suunnitteilla saman verran, muun muassa Ranskassa. Silloin sillä ehkä vasta olisikin arvoa ja käyttöä maailmassa, jossa soviteltavaa riittää. Vihollinen oli joko tuhottava tai orjuutettava. Sille halutaan pistää piste puolueen tulevaisuuden kannalta tärkeissä eduskuntavaaleissa. Suomi ei todellakaan ole sellainen kummajainen maailmassa tai Euroopassa kuin monet ydinvoiman vastustajat pyrkivät väittämään. Bushin hallinto on monissa ratkaisuissaan turhia peittelemättä ajanut ennen muuta Yhdysvaltain etuja. Valmista pitäisi kuitenkin olla ennen laajentumista. Markkinavoimien rutistus on johtanut siihen, ettei äänestäminen ole enää muotia. s AAMULEHDEN mielestä Euroopalla ei ole syytä eikä varaa Amerikan-vastaisuuteen. Saksan omiin tappioihin itärintamalla vaikutti natsien korskea miehityspolitiikka, joka muutti Stalinin sodan Hitleriä vastaan venäläisille todelliseksi isänmaalliseksi sodaksi. USA tuki bin Ladenia Toisinaan voitokkaat sissit käänsivät aseensa entisiä tukijoitaan vastaan. Yhteinen päätöksenteko on välillä poukkoilua, jossa aikatauluihin sitoutuminen tuntuu tärkeämmältä kuin päätettävien asioiden sisältö. Jaan Kaplinski Kirjoittaja on virolainen kirjailija. Nyt kun Yhdysvallat on käynnistänyt suunnattomat voimat taisteluun entisiä liittolaisiaan ja nykyisiä vihollisiaan vastaan, voi ehkä kysyä — kuten on kysyttykin — miten paljon se synnyttää uusia vihollisia Amerikalle. Vihollisen vihollinen oli ystävä, jota tuettiin kiinnittämättä usein huomiota sen moraaliseen tilaan. Lehtikuva/Reuters/Kevin Lamarque Itse tehtyjä vihollisia vastaan s HELSINGIN SANOMAT asettuu selkeästi ydinvoiman kannattajiksi. Ainakin komission puheenjohtaja uhkaisi jäädä entistä unohdetumpaan asemaan. P uolueiden johtoon on taas pyrkyä. Jos näin kävisi, puolue astuisi aimo askeleen taaksepäin. Kumpikin leiri oli valmis tukemaan perivihollistansa tai sen vasalleja vastaan taistelevia sissiliikkeitä kaikissa maanosissa. Jos tavoite asetetaan liian kauaksi, liikkeellelähtöön tärvääntyy turhaa aikaa. Juuri Herlinin viittaus yhtymän suomalaisuuteen herättää toivoa ja luottamusta. Mutta vaalivoittoa ei tule, ellei isojen kasvukeskusten väkeä saada puolelle. Tulevan puheenjohtajan lähipiiriin on pyrkijöitä. Liittoutumattomatkin maat, esimerkiksi Sveitsi, olisivat aivan kunniallista seuraa Suomelle. Sitä moni pohdiskelee, ja junttakoneistot jauhavat. Yhdysvaltain ja muun maailman jopa liittolaisten välisiä erimielisyyksiä on myös helppo liioitella. Jos komission kyky tehdä päätöksiä on niin heikko, ettei se pysty ratkaisemaan edes yhden elintarvikeviraston kohtaloa, ongelmana eivät liene pelkästään paperille kirjoitetut valtaoikeudet. Tosin on muistettava, ettei sellaista mallia olekaan, jossa vahvat luovuttaisivat valtaansa kovin paljon pienempien käsiin. Sen yhteydessä puhutaan aina liittovaltiokehityksestä tai itsenäisten valtioiden yhteistoiminnasta. Rkp on selkosten väelle aika vieras puolue, joten sen puheenjohtajataisto ei herätä ainakaan haja-asutusalueilla valtavaa värinää. Ei ole enää salaisuus, että Osama bin Laden ja hänen kumppaninsa olivat aikoinaan CIA:n palveluksessa ja että koko kommunistien vastainen sissisota Afganistanissa oli suurelta osin USA:n ja Pakistanin rahoittama. Yhdysvaltain sodanjälkeinen politiikka oli paljon järkevämpää: voitetusta Saksasta ja Japanista tuli USA:n luotettavia liittolaisia. Mutta valta on maapallomme toiseksi suurimman puoluekokouksen edustajilla, jotka tekevät niin kuin hyväksi katsovat. Homman on muututtava radikaalisti, mutta mistä siihen löytyvät eväät. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Francois Lenoir HEIKKI GUMMERUS Perjantaina 24.5. Puheenjohtaja Romano Prodin esitteli pääministeri Paavo Lipposelle komission toiveet oikeasta kehityssuunnasta. Keskustan tilanne on toinen, sillä se on vallankahvassa monessa itäisessä ja pohjoisessa kunnassa. Synnyttääkö terrorismin vastainen sota uusia vihollisia. Maailmassa on kuitenkin tänä päivänä käytössä liki 440 ydinreaktoria: Yhdysvalloissa yli sata, EU-maissa 145, Venäjällä 30 . Sivullisena kun kisaa on katsellut, se näyttää kahden kaupalta. Ostaakin voi. Omistamisella on väliä. Valinta voi tarkoittaa myös seuraavaa pääministeriä, joka on perinteisesti ollut mies. Presidentti George W. Se voi hyvinkin merkitä sitä, että kaupanteon jälkeen virasto jää Brysseliin. On erinomainen asia, että maailmalla menestyneessä suomalaisessa perheyhtiössä uskalletaan vielä näyttää lippua. Suurin mielenkiinto kohdistuu keskustan johtajavalintaan, sillä demarit jatkavat Paavo Lipposen komennossa. s KANSAN UUTISTEN mielestä presidentti Martti Ahtisaari on viettänyt liian suuren osan elämästään ulkomailla, kun hän ei ymmärrä suomalaisten Nato-vastaisuutta. Asiat ovat huonosti, jos uusia vihollisia syntyy nopeammin kuin vanhoista ehditään päästä eroon. Kieltämättä pakkotahtisuus on joskus välttämättömyyskin. Stalinin ja hänen seuraajiensa politiikka keräsi Neuvostoliitolle nopeasti vihollisia, sen vasallit ja orjat taas käyttivät heti ensi tilaisuuden tullen mahdollisuutta vapautua asemastaan. Keinot ovat kuitenkin aika vähissä, sillä keskustan kuormassakaan ei ole paljon syömistä. S uomalaiset ovat seuranneet EU-kehitystä omakohtaisena asiana kohta seitsemän vuotta. Tällaisessa sinipunaa suosivassa ilmastossa uusi puheenjohtaja lähtee kiertämään maata ja kertomaan, että hänellä on keino, jolla kaikki kääntyy parhain päin, kunhan äänestätte oikein. Arto Hietalahti Isojen valta uhkaa kasvaa Pääministeri Paavo Lipponen sai kuulla puheenjohtaja Romano Prodilta, millaisia uudistuksia EU-komissio toivoo
Silloin nauroimme Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmille, jotka pakottivat viljelijät kylvämään viljan koko valtakunnassa, Mustaltamereltä Siperiaan, samaan aikaan. Osmo Soininvaara: puolue jää, ministeri saa vaihtua. Soininvaaran mielestä koko oppositio ei ole "uskottava", vain hallituksessa voi vaikuttaa. köyhiä ilman omaa syytään. Ollakseen loogikko hän tekee kumman päätelmän: hallituksessa on aina oltava. Hassi aprikoinee omaa "uskottavuuttaan". Vihreät ovat 20 vuotta todistaneet, että ydinvoima ei ole pelkkä ympäristökysymys. Muistelen 70ja 80-luvun vireää maaseutukeskusta. Mihinkäpä ne koivuhakalaiset pankki tarvitsevat! Köyhiä kun ovat… On tietysti hyvä, että diakoniatyötä vahvistetaan niin Koivuhaassa kuin muuallakin, mutta kyllä ihminen todella tarvitsee elääkseen rahaa, jotta sillä sitten pystyy ostamaan sitä ruokaa. Purivatko omat koirat. Heidät on ajettu pois juuriltaan. Otsonikerros on erittäin tärkeä asia. Ydinvoiman tulee olla osa monien muiden energialähteiden joukossa. Jos pytinki kuitenkin tulee, jäävätkö vihreät hallitukseen. Ei Olli olisi selvinnyt maailmalla, ellei hän osaisi kulloistenkin paikkakuntalaisten ”nauraa nauravien joukoissa ja itkeä itkevien kanssa”. Ydinvoiman lisärakentaminen. Mietin, mitä se voi olla. Vetoomuksen yhteydessä pääministeri totesi, että Suomi on nyt noin 70 %:sti tuontienergian varassa ja että uusi ydinvoimala lisäisi kotimaista energistuotantoa ja vähentäisi riippuvuutta Venäjältä tuotavasta sähköenergiasta. Puolue ei joudu lähtemään hallituksesta. Toisinajattelijat vaiennettiin järjestelmän keinoin. Ydinvoimalla on suurempi merkitys: se on tuhlaavan, tehottoman yhteiskunnan takapajuinen valinta itäblokin energiaa. Mutta kun ei ole. Mehän tarvitsemme täällä napapiirin tuntumassa paljon enemmän energiaa kuin monet muut eteläisemmät kansat. Saurin mielestä hallitukseen jääminen osoittaisi vihreät "uskottavaksi" yleispuolueeksi eikä vain ympäristöliikkeeksi. Mutta politiikassa tuota sanottaisiin tyhmyydeksi. Pörssi olisi sopetunut, mutta ei romahtanut. Toimituksessa kirjoitusvaiheessa teestä oli tullut vee. Suomalaisilla on oikeus omaan monipuoliseen, kestävään ja turvalliseen energiaan – siihen valvottuun ja hyvin rakennettuun suomalaiseen ydinenergiaa, jota pieneksi osaksi olemme vuosikymmeniä käyttäneet. Vapaan keskustelun aikana eräs osallistuja muisti, että Väyrysen edellistä Kokkolan ammattikoulun vierailua ei oltu ilmoitettu ollenkaan. Puhutaan ja elämöidään kansainvälisyydestä. Joku päättäjistämme vastasi, ettei kenenkään ole pakko lähteä. Tervetuloa takaisin, Ode TIMO HARAKKA Energiantarpeen tyydyttämiseen on monenlaisia vaihtoehtoja. Saurin ajatuskulkua on vielä vaikeampi ymmärtää. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Miksi meidän on jätettävä tuttu ja turvallinen kotiseutumme. Muunlaisia energiaratkaisuja on kuten turvevoimalat, mutta näiden energiatuotanto on suhteellisen pientä. Jos vihreät nyt vähättelevät sitä, he vähättelevät itseään. Nettivastaajilta ei ydinvoimalle Perhon kunnanjohtajasta Timo Tallilasta oli tullut valitettavasti Vallila (Kp 23.5.) mielipidesivulla. Hallituksessa ollaan, jos se on taktisesti järkevää. Esimerkiksi Soininvaaraan… Kaikkia mielipiteitä perustellaan "uskottavuudella". Se on suurempi apu kuin yht’äkkiä saattaisi hoksata. Kun Neuvostoliiton kaupan romahdus tuli, niin markka olisi devalvoitunut ja vahvistanut länsivientiä ja talouden rakenteen sopeutumista. Monet heistä ovat olleet pitkään vailla työtä, mikä usein johtuu niin valtakunnan päätöksentekijöistä kuin paikallisistakin vallankäyttäjistä. klo 11.30. Kiinteistömarkkinoiden ja pörssikurssin ylikuumenemista ei olisi koskaan tapahtunut. Näinhän se tietenkin onkin, koska atomivoimaloiden energia on peräisin ulkomailta, lähinnä Venäjältä tuotavista ydinvoimalaitosten polttoainesauvoista. Kuva: Arkisto/Jukka Lehojärvi Olli Rehnillä olisi saattanut olla suurimmat mahdollisuudet kepun puheenjohtajaksi, mutta... Vaara on, että äänestäjätkin vähättelevät. Sinänsä ei ole mikään häpeä olla köyhä, sillä useimmat ovat ns. Toki he saavat saivarrella itsensä pyörryksiin. Vaikka sitten routaiseen maahan, koska niin tehdään Espanjassa ja Kreikassa, ja direktiivi niin määrää. Keskipohjanmaan nettikyselyn lähes 250 vastaajasta yli puolet ei kannata viidennen ydinvoimalan rakentamista.Noin 40 prosenttia on eri mieltä, ja loput ei ota kantaa. "Suostuisiko Soininvaara ympäristöministeriksi", aneli jo Hesarin toimittaja. Onko työttömyys poistunut. Koivuhaassa asuu paljon vanhuksia, joiden eläkkeistä on nipistetty rikkaiden optioihin. Tämän takia kannatan uutta ydinvoimalayksikköä, eikä se ole vaarallinen johtuen tietotaidosta ja maamme tarkkuudesta. Ja saa sinne puoluejohtajansa, kokeneen ministerin, joka onkin jo monta viikkoa kokenut vahvoja vallastavieroitusoireita. Voimakas luoton kysyntä olisi johtanut reaalikoron nousuun, mikä olisi edelleen vahvistanut markkaa. Joku viisas venäläinen sanoi aikanaan, että kommunismi toteutui neuvostoyhteiskunnassa täydellisesti…parillekymmenelle valtaapitävälle johtajalle. Nyt on. Ydinvoima on osa hyvinvoinnin luomista – se on meille tärkeä – sitä emme saa syrjiä. Hänen johtajahahmonsa jää kuitenkin ihmisten mieliin, niin kuin sekin, että keskustalaiset eivät kunnioita heidän puolestaan "puukko selässä" uurastavia. Uskottava se on. Holhousja vallanhimoahneudessaan ryöppyävät "maailmanlopun" pelottelijat väistykööt tänään myönteisen ja koko kansan hyvää ajattelevan järkevyyden tieltä. Tietysti Tallila K un käyskentelen synnyinkuntani kylänraittia, huomaan kauhukseni, että jotakin puuttuu. Kuten Hautala tietää, vihreät ovat itse tehneet ydinvoimalasta ydinkysymyksen, suuren symbolin. Tuulivoimaa ei saada riittävästi teollisuuden eikä tavallisen ihmisen tarpeisiin. Ainoa, joka erottaisi vihreät muista puolueista, olisi ele sen eteen, että olisi jokin suuri periaate, jotakin valtaakin tärkeämpää, asemiakin arvokkaampaa. Alpo Ylitalo KOKKOLA Kuka siirsi kellonaikaa. Surullista. Erikoiseksi tulkinnan tekee se, että kun pääministeri lukee vanhat atomivoimalat tuontienergialaitoksiksi, niin uusi atomivoimala olisikin sitten kotimaisella energialla käyvä ja energiatuotannon kotimaisuusastetta nostava. kansanedustajiin, että he hyväksyisivät eduskunnassa tänään käsittelyyn tulevan hallituksen esityksen ydinvoimatuotannon lisärakentamisesta. Onko EU:lle vaihtoehtoa. Erkki Aho kaupunginvaltuutettu (kd.) KALAJOKI Miten suuri lama olisi vältetty. harakka@txti.net Kirjoittaja on helsinkiläinen kolumnisti, kirjailija ja tv-tuottaja. Suomen Pankki olisi pitänyt rahan ja luoton tarjonnan vakaana. Eipä siellä sitten taida olla Jäätteenmäen lisäksi yhtään varteenotettavaa ehdokasta. Vihreät olisivat joutuneet ikäviin leikkauksiin, kepun kelkkaan ja demariveljiä vastaan. Neuvostoyhteiskuntaa piti pystyssä ylhäältä johdettu mielivalta. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Eduskunta ei tänään saa äänestää maahan uutta ydinvoimalaa. Mutta ei kai kepu nyt kaikkien tuulten mukana kulje. Oikein! Osoittaa miehen hoksaavaisuutta. Meillä tulee olla omavaraisuutta kansallisessa elämässä. Hyvinvointiyhteiskuntamme peruspilarit järkkyvät. Pekka Sauri: puolue jää, ministeri jää. Osoittaa toisaalta rehellisen miehen luonnetta kertoa mielipiteensä. Jäämmekö me kaikessa ulkomaisen, monia epävarmuuksia kätkevän energian varaan. Jne, jne. Osmo Leppänen Kokkolan Koivuhaasta Köyhät asuvat Koivuhaassa! Pääministeri Paavo Lipponen vetosi 19.5. Jotta moderni yhteiskunta toimisi, Suomi tarvitsee välttämättä lisäenergiaa. Me näköjään olemme valmiita luopumaan kaikista niistä. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Suomalaisen talonpojan on nyt kylvettävä viljansa EU:n määrittelemänä aikana. Ja kun Suomen uraania ei jalosteta Suomessa eikä muuallakaan ydinvoimaloiden polttoaineiksi, niin on propagandaa väittää atomivoimaloissamme tuotetun energian olevan suomalaista, koska kaikki polttoaine ja pääosa rakennusinvestoinneistakin tulevat ulkomailta. Puolueen ulkopuolisena on helppo ymmärtää närkästyneen kuulijan ajatuksia. Loppupäätelmäni on; EU ei ole tuonut elämäämme mitään lisäarvoa. Kallioperä on lujaa eikä se muutu. Sunnuntain lehdessä oli keskustan piirin ilmoitus, jossa oli muidenkin puhujien maakuntatilaisuuksien aikoja. Seurahuone oli ilmeisesti siksi nyt kokoontumispaikkana. Heikki Häyrynen NIVALA Onko pääministeriä harhautettu. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei olisi tarvinnut koskaan romuuttaa. Mitä tapahtuukaan meidän järjestelmässämme. Juuri tämä pointti on tehonnut muihinkin puolueisiin. Hän ei huolinut Ahon kutsua porvarihallitukseen. Ihmisyyttä halveksivat moniaihepelottelijat ja -ahdistelijat viisastukoon rakentavaan yhteistoimintaan myös kansantaloudelle ja -elämälle tärkeässä energian kehittämisen monipuolisuusasiassa. Entä yhteisvaluutta euro. Nimelliskorot olisivt pysyneet alhaisina, koska Suomen Pankki olisi pystynyt pitämään inflaation kurissa rahan tarjontaa säätelemällä. Myönteisyys on saate kansalliseen parempaan työllisyyteen, edullisempaan asumiseen, tasapuolisiin tuloihin, ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin, kaikkeen elämän valoisaan monipuoliseen ilmenemiseen ja kokemiseen. Ovatko EU:n ulkopuolelle jättäytyneet Norja ja Sveitsi joutuneet Euroopan sivustakatsojiksi. Suomessa on erittäin harvoin geologisia katastrofeja. Maailma on nykyään sen verran kummallinen, että professorin virka on kansainvälisissä mittelöissä sellainen tekijä, että monesti oikeastaan vasta sen omaavaa kuunnellaan. Isoveli valvoo. Osmo on oikeassa nyt. Ulos täytyy mennä. High-tech-Suomi vahvistui ja vaurastui. Satu Hassi: ministeri ulos, puolue jää jos jää. Väyrysen tilaisuuden alkamisaika oli siirtynyt tunnilla tämän itse sitä siirtämättä. Olli varmaankin itsekin oivalsi asian hankkimalla heti kansainvälisen kokemuksensa jälkeen tällaisen akateemisen oppiarvon. Meidän on aktivoitava itsemme aloitteellisemmiksi! Monipuolinen kehitys vaatii kestävän, myönteisen ratkaisun atomivoimankin alueelle. Ylivelkaantuneita Suomessa on vieläkin yli 130 000 johtuen väärästä politiikasta. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Kansaa pidettiin pelossa ja epävarmuudessa. Useimmat varakkaammat, suotuisimmissa olosuhteissa sijaitsevat valtiot, ovat jo varmistaneet laajan ydinenergia tuotantonsa kauan aikaa sitten, ja nyt suuri lähinaapurimme aikoo rakentaa vielä kymmeniä lisää. Kuinka kattavasti se muuten on tutkittu. Sitä samaa hoksaavaisuutta tarvitaan puoluejohtajankin hommissa. 2002 keskipohjanmaa.net Suomi on yksi maailman pohjoisimmista maista, jonka kansa haluaa pakkasen ja roudan koettelemuksissa kestävää, vankkaa, turvallista ja kohtuuhintaista energiapohjaa. Anneli ei tätä taitoa opi Helsingin asunnossaan miehensä kanssaan pyykkejä ulos ripustaessaan vaikka sitä meille kuinka vakuuttaisi. Muutama äänestäjä siirtyy Suomen suurimpaan puolueeseen, nukkuviin. Ei ainakaan sitä, että tarkastellaan muiden valtioiden sijaintia kansakoulun maantiedon kirjasta. Mitähän sellaista eroa vanhoilla ja mahdollisella uudella atomivoimalalla mahtaa olla, joka tekee uudella voimalalla tuotetun sähkön kotimaiseksi ja vanhoilla tuontienergiaksi. Täällä asuu vammaisia, jotka nykyeliitti haluaa työntää syrjään. Suomessa on mitä parhainta osaamista ja tietotaitoa koskien teknisiä ratkaisuja ja valvontaa. Valta Suomessa ei ole kansalla vaan pankeilla. Mitä se sitten on todellisessa elämässä. Täällä ei asu yksikään kaupungin johtavista virkamiehistä, ja siksipä täältä on lopetettu mm. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Veikkaan, että vihreät selviävät kiipelistä onnekkaasti ehkä onnellisestikin. Pääministeri oli tullut harhautetuksi varsin erikoisella tavalla. Odotin Ollin omaavan valtiotieteilijäominaisuuksiensa lisäksi edes sen verran talousmiehen kykyjä, että häntäkin alkaisi hirvittää energiapolitiikkamme hurja tuontiriippuvuus. Jotkut kokivat tulleensa petetyiksi, koska he eivät ehtineet kuulla Väyrysen esitystä lainkaan. Hyvinvointiyhteiskuntamme peruspilarit järkkyvät. Siitä huolimatta: Koivuhaka on hieno paikka asua, olemmepa sitten köyhiä tai vielä köyhempiä. Eikä hän usko siihen itsekään. Erkki Valtamäki kaupunginvaltuutettu (kesk.) SEINÄJOKI (juuret vahvasti Vetelissä) Ihmiset pois juuriltaan Miksi meidän on jätettävä tuttu ja turvallinen kotiseutumme. Kun puhutaan yleensä ydinvoimajätteestä, meillä ei ole pelättävää. Mutta sitten tulee se kaikkein pahin! Ja sen mukana kaikki. Järjestelmä ajaa meidät hankkimaan leivän sieltä, mistä sitä on mahdollista saada, kirjoittaja sanoo. Ensin kuntien keskustojen rivitaloihin, sitten maakuntakeskuksiin ja lopulta pääkaupunkiseudulle tai peräti Brysseliin. Eduskunta ottaa oman kantansa asiaan tänään. Mutta kun on. Mutta kun on. Väyrynen itse suhtautui asiaan tyynesti eikä antanut esityksensä kärsiä moisesta mauttomuudesta. Kerronpa muutaman asian, mitkä Olli omaa: Mies on käynyt muutaman kerran jopa lääninrajankin ulkopuolella. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Kaikki (lähes kaikki) pitävät itsestään selvänä, että tirehtööriksi valitaan Lapuan flikka Anneli Jäätteenmäki. Heikki Mäki-Pesola KANNUS Rehnillä mahdollisuuksia. Euroopan unioniin liittyminen toimi tässä oivana katalysaattorina. Kukaan ei aavistanut, kuka naapureista tai "ystävistä" oli järjestelmän palveluksessa. Suomalainen järkipäätös PIETARSAARI Järkevää talouspolitiikkaa Jos markka olisi kellunut 1980-luvulla, se olisi johtanut markan devalvoitumiseen, koska pääoman maahantulo olisi lisännyt markan kysyntää. Silloin kun Siperiassa oli vielä täysi talvi. Parhaillaan kysytään talousuutisten kiinnostavuutta. Tuulivoimala ei tietenkään vaikuta otsonikerrokseen. Pohjoismainen hyvinvointijärjestelmä on muuttumassa rikkaiden ja hyväosaisten temmellyskentäksi. Vesivoimaa ei ole tarpeeksi käytössä kuten Norjalla on. Vanhat monarkiat sentään osaavat kunnioittaa perinteitä. Kumpikohan näistä kahdesta olisi parempi itsenäinen laumaihminen. Isoa vahinkoa ei synny. Heidi Hautala: puolue ulos, ministeri ulos. Ja lisäksi aina niin arvaamattomalta Venäjältä. Pankkikriisiä ei olisi koskaan tullut. Siinä ohessa otettakoon voimallisesti mukaan muutkin kansallis-alueelliset energian muodostamisen vaihtoehdot. Olipa tosi hämmentävää lukea Kokkolan seurakuntayhtymän diakoniatyön lausunnon (Kp 23.5.) uutisointia, jossa mm. ”Ei juorua parempaa kuulonparantajaa”, kertoo vanha viisaus. Kolumni KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 24.5. Eipä Olli sittenkään taida soveltua kepun puheenjohtajaksi! Näin pienellä töppäilyllä asiat saattavat mennä pieleen. Heille itsenäisyys merkitsee omaa rahaa, omaa lippua ja omaa kieltä. Joku päättäjistämme vastasi, ettei kenenkään ole pakko lähteä. Mutta mikään ei takaa, että seuraava hallitus on yhtä ylivoimainen. Turpeen polttaminen vaikuttaa, mutta ainoastaan vähän. Kielitaito. Onko alueellinen tasa-arvo lisääntynyt. todetaan, että valtaosa Kokkolan köyhistä asuu Koivuhaassa. V ihreät ovat kerrankin yhtä mieltä. Katsokaapa ja seurailkaapa eurooppalaisia johtajia! Johtajat haluavat olla vertaisina vertaistensa joukossa. Haluttiinko muukin päiväohjelma tuhota. Miljöötä ajatellen tuulivoimala on hyvä mutta energian saati siitä liian vähäistä. Suomi olisi voinut liittyä Euroopan unioniin dynaamisena taloutena, maana, jossa elävät ihmiset käyvät työssä ja ovat innostuneita tulevaisuudesta. Työttömyys olisi noussut maltillisesti työvoiman siirtyessä supistuvilta aloilta niille, joilla oli kasvun mahdollisuuksia. Ei tietenkään mitään. Alussa oli vain muutama kuulija, koska ihmiset luulivat tilaisuuden alkavan tuntia myöhemmin. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Kamerat vain on asennettu huomattavasti kauemmaksi, tavoittamattomiin. kaikki pankkikonttorit. Ei kai kukaan halua erottavan eduskunnasta. Näin vahvistukoon suomalainen energinen omatoimisuus ja turvallisuus! Nyt on siihen meillä vihdoinkin tilaisuus ja oikeus. Valtiontalous ei olisi juuri velkaantunut. Eihän hallitus päättänyt ydinvoimalasta, vaan eduskunta. Mitä tästä tulee mieleen. Jarl-Håkan Slotte KOKKOLA Energiaa tarvitaan yhä enemmän. Päinvastoin. Kun eduskunta päätti 1993, ettei lisäydinvoimaa rakenneta, siitä ei seurannut teollisuuden maalaamaa katastrofia. Hautalasta vihreät menettävät "uskottavuutensa", jos ydinvoima ei ollutkaan kynnyskysymys. Olen usein miettinyt, mitä hyvää EU on meille antanut. Muuten he ovat pulassa. Ovet olivat olleet lukossa hänen saapuessaan paikalle. Laman todelliset syylliset ovat edelleenkin vapaalla jalalla. Ensinnäkin versio tuontienergian määrästä pitää paikkansa vain siinä tapauksessa, että jo meillä olevat atomivoimalat luetaan tuontienergialaitoksiksi. Tiedän kokemuksesta, että sitä ei todellakaan opita kotona. Tehdään tasan samat virheet ja kansa köyhtyy sekä rikkaat rikastuvat. Oli kouluja, kauppoja, pankkeja, baareja ja ennen kaikkea ihmisiä, tulevaisuuteen uskovia maaseudun ihmisiä. Viides ydinvoimala jää Satu Hassin henkilökohtaiseksi häviöksi, ja eroaminen henkilökohtaiseksi kunniaksi. Yleensähän ystävät pitävät siitä huolen. Miksi kaikki rajanaapurimme ovat pitäneet kiinni omasta rahasta, kansallistunnuksestaan. Varsinkaan kun hän ei-kansanedustajana olisi voinut viitata vaikka mihin aukaistessaan kaulansa ympärille väkisinkin yritettyä solmua. Kukaan ei tiennyt, missä kamera tai nauhuri oli piilotettuna. Tekninen tieto ja taito kotimaassamme on huippuluokkaa. 13 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Käytännön kielitaito. Paavo Väyrynen ilmoitti (Kp 11.5.) pitävänsä puheja keskustelutilaisuuden Kokkolan Seurahuoneella 12.5. Puolueelle riittää, kun ministeri uhrautuu. Eikö meillä ole oikeutta tehdä siitä turvallista ja kestävää, jota suomalainen tieto, taito ja huolellisuus pystyy luomaan. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Skandaali on pikatie maineeseen. Suostuisiko! Viikonloppuna vihreät menettävät lopullisesti viattomuutensa. Ollaan niin kansainvälistä, että… Nykymenoa seuratessa tulee usein mieleen itärajantakainen yhteiskunta, joka vuosikymmen sitten kaatui omaan mahdottomuuteensa. Sitähän voi jopa puolustaa kapein, valikoivin ja lyhytnäköisin ympäristöperustein, kuten nähdään. Vakaan ja vahvan markan politiikka oli myrkkyä Suomen taloudelle ja johti Suomen 1990-luvun alussa historiansa pahimpaan rauhanaikaiseen lamaan, mikä jätti pitkät varjot jälkeensä. Kaipa sellaisenkin aika vielä tulee. Kansa on saanut kärsiä väärän politiikan seuraukset. Tiedän yhden. Kuva ydinvoimalaonnettomuuksista on väärennetty. Tällaista Olli ei kylläkään ole (vielä) onnistunut hankkimaan. Siitä vihreät ovat, äkkiä laskien, noin neljää eri mieltä. Keskusta on juuri nyt erittäin tärkeän ratkaisun edessä. He haalivat itselleen kansalta maallista mammonaa, ajelivat loistoautoilla ja lomailivat loistohuviloissaan Mustallamerellä. Olivatpa he sitten kunnallisia luottamustai virkamiehiä tai sitten taloudellisen vallan hallitsijoita. Järjestelmä ajaa meidät hankkimaan leivän sieltä, mistä sitä on mahdollista saada. Onko meillä halvempaa ruokaa, halvempia autoja tai halvempaa bensaa. Teko saattaa kääntyä kellonsa talviaikaan siirtäneitä itseään vastaan. Nyt meidän "Neuvostoliittomme" EU tekee tasan samoin. Missä he nyt ovat. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Onko näin. Puhuja epäili alkamisaikaa tahallaan muutetuksi senkin vuoksi, koska tilaisuudessa ei ollut yhtään paikkakunnan näkyvää keskustalaista eikä tiedotusvälineidenkään edustajaa. Mitä muuten tekee suomalainen ja eurooppalainen valtaeliitti nyt. Miksi voidaan istua neljän ydinvoimalan hallituksessa, muttei viiden. Pieni, mutta tärkeä virhe. Missä ovat ne kotiseutuun uskovat, maasta toimeentulonsa saavat, rehelliset maalaiskylien asukkaat
asti. Vaarana on toisaalta se, että koko ajan toimitaan bisneksen ehdoilla. Taidetta toimistossa Anna-Liisa Ahon maalauksessa Merenrantakaupunki 1 on kerroksellisuutta useammassa kuin yhdessä mielessä. Rainer Kotkan työ tuotti tulosta ja säätiö perustettiin viime vuonna, jolloin pidettiin ensimmäinen kokouskin. Teatterin talousjohtaja Jukka Jokinen lisää, että vanhempi ikäpolvi on nähnyt Marlene Dietrichin nuoruudessaan elokuvissa. Mutta onhan täällä joku tuttu tv-stä vieraillut. Sarviranta-Vuotila vastaa, että Jurkka kiinnitettiin, koska hänen olemuksensa sopi Kaisun rooliin ja lisäksi Jurkka teki viimeistä vuottansa Vaasan teatterissa – oli siis sopivan lähellä. Taidenäyttelyn vieminen toimistoon on kuvataideyhdistyksen yllättävä kevättempaus. Lohtua toivat muut työt sekä hyvä kontakti katsojiin, pohtii Lumikki Väinämö. Uudet ulkomaiset teatterikappaleet eivät ole mitään täkyjä, sen on koettu Kokkolassakin moneen otteeseen. Ystävänsä Lealiisa Kantolan kanssa hän loi Yön sisaren, jonka päätähti soittaa selloa, laulaa ja tanssii – eikä siihen rooliin muita löydy. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 24.5. Niissä on surrealistista, unenomaista tunnelmaa ja sommittelun harmoniaa. Törmäyksen voimakkuus riippuu vierailijan sopeutumisesta työyhteisöön. Ahon Merenrantakaupunki 1 ja 2 -maalaukset on valitettavasti ripustettu erilleen, vaikka ne muodostavat parin. Laura tietää ansaitsevansa huomattavasti enemmän kuin näyttelijät. Onnenkantamoisiakin Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupunginteatterin talouspuolen ohjaksia pitelevä Helga SarvirantaVuotila sanoo, ettei Kokkolassa ole harrastettu "tähtien" palkkausta. Rainer Kotka palkittiin Chydeniustyöstä (KP) Keskipohjanmaan torstain kulttuurisivun kuvatekstiin oli pujahtanut virhe. Kotka matkusti muun muassa kolmeen otteeseen Tukholmaan Ruotsin eduskunnan puhemiehen juttusille säätiön perustamisasioissa, ja toki hän tapasi samoissa merkeissä myös puhemies Riitta Uosukaisen. Taidenäyttely toimistossa on hieman hämmentävä kokemus. Liian paksu perhoseksi taas paini jo näytelmässä aivan omassa sarjassa, ja hurjat yleisömäärät olivat kyllä osin eteläpohjalaisten bussiarmeijoiden ansiota, jotka piirittivät teatteria aluksi siihen malliin, ettei oman maakunnan väellä ollut asiaa lähellekään lippuluukkua. Laura Voutilainen piti jo ensimmäisiä harjoituksia mielenkiintoisena kokemuksena. Sirotellusta näyttelystä on vaikea muodostaa kokonaiskuvaa. Sittemmin on nähty ja kuultu Jari Sillanpäätä Seinäjoella, Caronia Tampereella, Veeti Kalliota Helsingissä... Järvimiehen Avokado on hänen omasta näyttelystään tuttua tekniikkaa eli rautalangasta pitsimäiseksi muotoiltu veistos. kesäkuuta. – On käsitettävä, ettei tää ole mun show, vaan osa isosta tuotantokoneistosta, analysoi Väinämö ja lisää saman tien pitävänsä sekä Arja Korisevaa että Laura Voutilaista loistavina tyyppeinä. Näyttelyluettelo puuttuu. Näyttelijästä tähti osana ensembleä Lumikki Väinämön mukaan tähtien palkkaaminen teattereihin puhuttaa näyttelijöitä, vaikkakaan ei ay-kokouksissa asti. Uuden vaiheen taisi aloittaa Pave Maijanen Lahden teatterin West Side Storyssä. Kuva: Jukka Lehojärvi Taide. Kolmas kokous järjestetään Kokkolassa 28. Irmeli Virtanen muistuttaa, että tähtipuolella on tapahtunut myös taiteellisia ja taloudellisia floppeja. Tähtikään ei toivo lisää tähtiä teatteriin Lumikki Väinämön mukaan jokainen näyttelijä tietää syvällä sisimmässään, että teatteri on hänen paikkansa. Lumikki Väinämö sanoo Arja Korisevan saaneen parista–kolmesta esityksestä saman kuin hän sai kuukaudessa käteen. Esillä ovat myös Maija-Liisa Lähtösen, Mikko Heikkilän, Heikki Säätelän, Liisa Riskan, Lena Sepän, Kai Harjun ja Lars-Göran Hallbäckin maalaukset. Ulla Hietasen kukka-akvarellipari herättää huomiota sinisen ja vihreän rohkealla yhdistämisellä, jota kehystys korostaa. Teatteri rytmittää artistin saatavuuden Miksi sitten Laura Voutilaisen kaltainen tähti halusi niin kovasti teatteriin, että olisi lupautunut mukaan, vaikka olisi etukäteen tiennyt Suomen euroviisukarsinnan voitosta. Hänen keltaista hehkuva värimaalauksensa on omassa huoneessa. – Jos näyttelijöitä otetaan paljon, lähdetään samanpalkkaisuuden ideasta. Myös musa-sivulla oli nimivirhe, sillä Pirukapossa ei soita Pasi Porvari vaan Tomi Nurmi. Kun julkkis astuu lavalle, niin hänen palkkionsa on jotain aivan muuta kuin vakituisen puurtajan. – Tähti helpottaa tiedotuksen läpimenoa, ja Ritva Oksasella on entuudestaan hyvät suhteet tiedotusvälineisiin, kiittelee Virtanen. Taidemuseot ja näyttelyhallit ovat yhteisempiä tiloja, joissa tunnelma on vapautuneempi. Olo tuntuu vaivautuneelta tai jopa tunkeilevalta, kun menee työhuoneiden nurkkiin etsimään teoksia ja niistä kertovia lappuja. Ei sarviranta-Vuotila lähde tähtilinjaa moittimaan, ja hän sanoo, että eihän sitä tiedä vaikka joku produktio tuo joskus Kokkolaankin maailman julkkiksia. Munapään kasvoja kehystää valkoinen wc-pöntön reunus, joka on olennainen osa teosta. Voutilainen halusi itselleen räätälöidyn roolin ja kuuli teatterinjohtajilta, että sen saamiseksi on kehiteltävä myös tarina. Yleisö saa vasta paikan päällä tietää, kuka sinä iltana tulkitsee minkäkin roolin. Lahden teatteri veti johtopäätökset kysynnästä ja teki lisää tilaa Koriseva-miehitykselle. Tästä vakuuttui myös Lahden teatterinjohtaja Kari Rentola katseltuaan Lauraa nauhoilta. – Virtahepo olohuoneessa aiheutti Hämeenlinnassa mielettömän ryntäyksen, vaikka psykologi Tommy Hellsten ei silloin ollut samanlainen julkkis kuin nyt, ja vaikkei esitys saanut paljon julkisuutta. Hänen mukaansa julkisuuden ja yleisömäärän suhde ei ole yksioikoinen. Kuva: Arkisto/Clas-Olav Slotte KOKKOLA (KP) Kokkolalainen Chydenius-aktivisti Rainer Kotka vastaanotti torstai-iltana Stiftelsen kulturfonden för Karlebynejdenin kulttuuripalkinnon. Tamperelaisetkin ovat päässeet näkemään ison ryhmän rakastamiaan eläkeläisnäyttelijöitä Työväenteatterin lavalla. Muistin virkistämiseksi kerrottakoon, että Räikkäkin nousi lehtien palstoille oikeastaan vasta Kokkolan vierailujen jälkeen telakka-teatterin ansiosta ja nähtiinhän upeaTanja-Lotta Räikkä Pelon maantiede elokuvassa. Katsojan helpon olon ei tarvitsekaan olla tavoitteena. – Viivan alle jää suunnilleen sama taloudellinen tulos, laskee Lauran manageri Heli Toikka. Sarviranta-Vuotila arvelee uusimpien tilastojen valossa, että musikaalien osuus teattereiden ohjelmistossa on vähentymään päin ja yhä edelleen suurta yleisöä kiinnostaa eniten – yllätys yllätys – kotimainen draama. – Vielä ei tiedä, miten selviän draamapuolesta. Teosten valinnan ja ripustuksen ovat hoitaneet kuvataiteen ammattilaiset: opettaja Anna-Liisa Aho Toholammilta ja kuvataiteilija, yhdistyksen sihteeri Marjut Järvimies Kokkolasta. Terännön Koulutaulu-maalaus ja Munapää ovat näyttelyn harvoja humoristisia teoksia. 2002 15 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Ahlholm (06) 827 2317/(08) 411 0302 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi B Merja Åkerlind LAHTI (STT) – Vuosi teatterin johtoryhmässä oli todella opettavainen. Helsingin kaupunginteatterin hallintojohtajan Reima Jokisen mukaan palkkauksessa pitää pyrkiä koko työryhmän tyytyväisyyteen. – Jos nostat yhtä ihmistä tässä talouspuolellakin, siitä tulee aikamoinen lumipalloilmiö hyvin nopeasti. Esitystä tukee 17henkinen orkesteri. Omista asukkaista ei katsomo täyty varsinkaan, kun kaupungin ja asukkaiden talous on ollut pitkään tiukalla. Minusta samasta työstä pitäisi maksaa sama palkka. Oikaisuja HELSINKI (STT) Karismaattinen espanjalainen flamencotanssija Joaquín Cortés, 32, saapuu Suomessa viiden vuoden tauon jälkeen. Laura Voutilaisen mukaan teatteri rytmittää sopivasti artistin saatavuuden. Kyse on Väinämön mukaan kahden kulttuurin törmäyksestä. Laura Voutilainenkin toivoo, ettei tähtien käyttö yleisty teattereissa, vaan laitokset löytäisivät oman tiensä, pysyisivät nykyajassa ja muistaisivat tekevänsä taidetta ihmisille. Lahdessa harjoittelee syksyn ensi-iltaan Laura Voutilainen, Turussa tangokuninkaalinen Petri Hervanto... Joka kokouksessa käytiin lävitse tavoitteita ja tuloksia produktioittain. Lasiseinäiseen laatikkoon asetetun hyönteisen selkään on maalattu alaston blondi. Samojen tunnetilojen välittämistä tässä on kuin laulussakin, puheen pitää vain olla selkeämpää ja kovempaa. Jani Suvanto keskittyy pinnan rakenteisiin, ja Eeva Huotari kuvaa mielikuvituksellisesti ja hauskasti kissoja puussa. Tanja-Lotta Räikkä vieraili Kokkolassa kahteenkin otteeseen puolestaan isänsä matkassa. Helsingin kaupunginteatterin Kvartetti osoittautui niin kovaksi menestykseksi, ettei ensi syyskauden lippuja riittänyt kaikille jonottajille. Teatterit paikkaavat tähdillä talouttaan Suomen Euroviisuedustaja Laura Voutilainen halusi itselleen räätälöidyn roolin ja kuuli Lahden teatterinjohtajilta, että sen saamiseksi on kehiteltävä myös tarina. Muistellaanpa vaikka Inishmaanin ramman nuorta Lorenzo Backlundia tai Sound of Musicissa vieraillutta Sirpa Taivaista. Eikä se tuo hyvää fiilistä. Plussaa on myös työskentely lähempänä perhettä ja pieniä lapsia. Omaperäistä tunnelmaa on myös Lea Ala-Pöntiön sekatekniikalla toteuttamissa ruukkuaiheissa, joista Hedelmällisyysruukku viittaa antiikin maljakkomaalauksiin. Kyselemällä ja huoneisiin kurkkimalla selviää, että näyttely on levitetty kokoushuoneeseen, käytävälle, aulaan ja muihin työhuoneisiin paitsi maakuntajohtajan. – Se työ vaatii todellista ambitiota, ei kukaan taiteilija tekisi noilla palkoilla. Näyttely hätkähdyttää enemmän esityspaikallaan kuin sisällöllään, jossa on useita harrastajien tavanomaisia maisemaja kukkamaalauksia. Palkkaero ihmetyttää kummallakin puolella Laura Voutilaisen yhtiö saa teatteriesityksestä 572 euroa, mistä hänen palkakseen lasketaan 433 euroa. Naiseuden ja vapauden rajojako tässä kysellään. Juuri he ovat nyt merkittävä kuluttajaryhmä. Johtihan Ossi Räikkä tuolloin Kokkolan kaupunginteatteria. Todellista vuorovaikutusta ei lavalla synny, koska tähtien näyttelijäntyöllinen ammattitaito riittää harvoin kohtauksen rakenteen ja rytmin luomiseen. – Mulla on polte tuoda erilaista viestiä taiteilijana. Kollegoilta kysellään aina, miten sujuu ulkopuolisten kanssa. Cortés Suomeen Leena Ahlholm (KP) Kokkolan kuvataideyhdistyksen näyttely Keski-Pohjanmaan liiton tiloissa Kokkolassa 14.6. Siellä kerrottiin olevan taidetta omasta takaa. Leena Hovilan kyselee puupiirroksellaan kyyhkyn myötä: Sota vai rauha. Se, etten päässyt mukaan Helsingin Cabaretiin, oli signaali, että on tehtävä itse jotakin asian hyväksi, Laura Voutilainen vastaa. Väinämö veti kakkosmiehityksen pääroolia Laulavissa sadepisaroissa ja sai havaita, että yleisö haluaa nähdä mieluummin Arja Korisevan. Iäkäs säätiö muisti Kotkaa tämän työpanoksesta Anders Chydenius säätiön merkittävänä puuhamiehenä. Hän itse toivoisi teatterin pärjäävän ilman vierailevia tähtiä, luottamalla tarinaan ja ammattinäyttelijöihin. – Musiikkiteatteriesityksiä kyllä tarvitaan, koska Lahteen tehtiin aivan liian suuri teatteri. Harmi, että ne ripustettiin erilleen. Toinenkin syy on selvä. Taru Suuronen esittää Nuoruusmuisto-öljymaalauksessaan naisfiguurin maisemassa. Teatterit ovat ottaneet vahingosta opikseen ja ryhtyneet sekoittamaan miehityksiä. Samantapainen katsojien hinku ja hylky oli koettu Seinäjoella Jari Sillanpään kanssa. Yhdessä Marko Terännön kanssa hän on tehnyt kolmiulotteisen esineteoksen Naisellinen torakka. – Kun yksityistämistä on kehissä, ollaan skarpimpia. Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari HÄMEENLINNA (STT) Teatterit turvautuvat alan ulkopuolisten tähtien lisäksi myös näyttämötaivaan vanhempiin ja kiertäviin tähtiin. Hänellä on kehityssuunnasta omakohtainen karvas kokemus. – Menestyksessä on paljon yhteensattumaa. Hän esiintyy ensi viikon tiistaina Tampereella Tampere-talossa ja keskiviikkona Espoon Areenassa. Oksasella on valtakunnallisia näyttöjä ja täällä Hämeenlinnassa valmista yleisöpohjaa. Tosin tällöinkin kyseessä lienevät maakunnasta maailmalle lennähtäneet tähdet, ja tällöin ollaan ja hyvin lähellä musiikkia – ehkäpä oopperaa. Pasi Porvari on kyllä säveltänyt Tango keväinen -kappaleen. Kokkolan museon johtajaksi valittu Kristina Ahmas on yhdistyksen jäsen ja vielä Keski-Pohjanmaan liiton kehittämispäällikkö. Tiedottajana Virtanen joutui harvinaiseen tilanteeseen, toppuuttelemaan julkisuutta siinä vaiheessa, kun Oksasesta oli ilmestynyt 60 sanomalehtijuttua, parikymmentä aikakauslehtijuttua ja kun hän oli esiintynyt lukuisissa radioja televisio-ohjelmissa. Teatterin markkinointiryhmä ei etukäteen määritellyt Marlenea kauden ykköstuotteeksi. Rahaa jouduttiin miettimään ihan hirveästi. – Hirmuisen Suomen maan kiertämisen vaihtoehtona on näkyvyys teatterissa, kesäkiertueella ja talvikauden konserttikiertueella. – En ole koskaan ennen ollut laitoksessa, vaikka mulla on kokemusta UIT:sta. Minusta molempien osapuolten pitäisi joustaa, kun vierailijana on sairaan kiireinen ihminen. Sopimuksemme jälkeen tuli sattumalta Pro Finlandia -mitali. Hämeenlinnan teatterin talousjohtaja Jukka Jokinen on havainnut, että vertailu ei ole työryhmässä niin voimakasta, jos vierailijoita on vain yksi. Säätiön puheenjohtaja on Turun yliopiston rehtori Gustav Björkstrand. Fotorealismin ja romantiikan yhdistämisestä syntyy jännitettä. Näyttelijä on osa ensembleä ja syttyy tähdeksi muiden myötä. Nämä opit auttoivat lahtelaista näyttelijää Lumikki Väinämöä ymmärtämään, miksi teatterit hakevat näkyvyyttä palkkaamalla vierailevia tähtiä lavoilleen samaan tapaan kuin kesäteatterit ovat tehneet iät ajat. – Totta kai oli kolautus ammattiylpeydelle, ettei kakkosmiehitys vetänyt yleisöä, vaikka esityksemme oli loistava ja sai hienot arvostelut. Laura Jurkka Liian paksu perhoseksi -näytelmän Kaisuna ja vielä Sound of Musicin abbedissana ja Cabaresta näytellyt Tanja-Lotta Räikkä. ”Flamencon Valentinon” uusi show Joaquín Cortés Live yhdistelee perinteistä ja modernia flamencoa. – Kyllä sitä mietti, minkä takia on ottanut 100 000 markan opintolainan. Tämä ei luonnollisestikaan sulje pois sitä, etteikö vierailijoita käytettäisi. Heidän omat teoksensa erottuvat edukseen joukosta. Kuvassa esiintyi Miili Matikainen eikä Miili Peltokangas. Marleneesitysten määrä nostettiin kevätkaudella 30:stä 40:een. Täällä on elämää suurempi juttu tulla ajoissa harjoituksiin. Kun puheteatterin puolella on kunnon rooleja tarjolla, niin totta kai ne halutaan jakaa oman väen kesken. – Toisaalta joutuu sivurooliin ja toisaalta paljon vartijaksi, kun pitää luoda päätähdelle tilanteita loistaa. Artistin tähteys taas on julkisuuden sytyttämää, henkilökohtaista ja tulee mukana teatteriin. – Näyttelijöillä ei ole hinkua lähteä tähditettyihin esityksiin, koska työ ei ole palkitsevaa eikä motivoivaa. Se on vähemmän kuin keikalta, mutta menoista jäävät pois muun muassa esiintymisvaatteet sekä bändin palkkaus ja muita työnantajamenoja. Grafiikkaa on esillä kolmelta tekijältä. Varsinkin lasin alle laitetut teokset kärsivät tilasta, jonka valo-oloja ei ole suunniteltu taiteen esittämistä varten. Se tehtiin. Kokkolassa ei ”julkkiksia” Tanja-Lotta Räikkä. Taiteen esittäminen perinteisen taideinstituution ulkopuolella on tietenkin mielenkiintoista kokeilua ja ajattelun laajentamista. Ja talouspäällikkö muistuttaa vielä, että Jurkan tv-tähteys alkoi oikeastaan vasta Kokkolan vierailun jälkeen. Yleisö tahtoo tähden ja hylkii kakkosta – Maailma vaan on nyt tällainen, että tulostavoitteiden takia pitää teatterien lähteä mukaan tähän rumbaan, tuumailee Lumikki Väinämö. Hämeenlinnassa tiedettiin vierailijaksi palkatun free lance -näyttelijä Ritva Oksasen suosio, mutta kova kysyntä yllätti tiedotussihteeri Irmeli Virtasen, joka on sentään liki 30 teatterivuoden aikana nähnyt monenlaista. Maaseututeatterin realiteetit toimivat jo jarruna, ehkä katsojankin onneksi, sillä katsomo ei vedä määräänsä enempää ja "tähdet" eivät noudata työehtosopimuksia. Esimerkkejä hän tai kukaan mukaan STT:n haastattelemista teatterilaisista ei suostu mainitsemaan
Talousluvuista voi päätellä, että Yhdysvalloista aiemmin tänä vuonna alkanut talousnousu on tarttunut Eurooppaankin. Kuljetusmaksujen nousu on kyselyn perusteella tasaantunut, sillä enää vajaa viidennes yrityksistä kertoi maksutasonsa olevan nyt korkeampi kuin puoli vuotta sitten. Alan investoinneista barometri antaa sikäli ristiriitaisen kuvan, että neljännes vastaajista odottaa euromääräisten investointien kuljetuskalustoon kasvavan, mutta yhtä moni odottaa niiden supistuvan. Tämä kehitys taas saattaa johtaa siihen, että haja-asutusalueilta kauppapalveluja haetaan pidempienkin matkojen päästä. -4,65 12,12 12,90 12,30 12,30 12,30 73,13 100 9,78 14,70 8 18,13 Satama 99 A&B -opt. B 5,20 5,70 5,00 5,70 0,22 9 2,97 Norvestia 0,07 13,80 13,98 13,97 13,98 13,98 83,12 800 13,60 16,19 1,40 10 Polar Kiinteistöt -2,33 0,42 0,43 0,42 0,43 0,42 2,50 54720 0,36 0,48 5 20,00 Sponda 5,90 6,00 5,90 6,00 5,95 35,38 8530 4,48 6,00 0,30 15 31,99 Technopolis -1,43 2,77 2,80 2,73 2,80 2,76 16,41 29328 2,60 3,32 0,25 8 -3,90 K Ku ulljje ettu uss jja a lliiiik ke en nn ne e Birka Line A -3,29 13,20 15,89 15,00 15,00 15,00 89,19 210 14,50 16,50 0,65 15 -8,97 Birka Line B -2,67 14,50 15,00 14,60 14,60 14,60 86,81 60 13,40 15,95 0,65 15 11,11 Finnair 1,22 4,97 5,00 4,90 5,00 4,97 29,55 205280 3,70 5,05 0,07 62 33,96 Finnlines -1,07 27,75 27,89 27,70 28,00 27,70 164,70 7500 22,99 28,30 1,50 16 19,56 Silja 0,42 2,39 2,40 2,39 2,40 2,40 14,27 125000 1,65 2,43 13 43,11 Viking Line 1,71 23,00 23,45 23,20 23,20 23,20 137,94 200 22,00 25,99 1,50 10 3,51 K Ka au up pp pa a Kesko A 15,20 15,30 14,40 17,70 0,60 25 1,33 Kesko B -0,09 11,70 11,74 11,65 11,79 11,74 69,80 80852 9,75 11,85 0,60 19 12,50 Rautakirja A 49,01 51,30 47,00 54,00 2,30 10 9,89 Rautakirja B -1,14 43,51 49,00 47,00 52,00 2,30 10 -3,31 Stockmann A 0,72 13,94 14,00 13,94 14,00 14,00 83,24 100 12,11 14,85 0,60 21 4,03 Stockmann B 1,38 13,90 14,00 14,00 14,05 14,00 83,24 11462 12,40 15,00 0,60 21 3,35 Tamro -0,28 3,61 3,75 3,60 3,63 3,62 21,52 4200 3,35 3,99 0,15 11 4,34 M Mu uu utt p pa allv ve ellu utt Aldata Solution 1,95 1,98 1,95 2,00 1,97 11,71 96150 1,43 2,72 47 -8,02 Jaakko Pöyry -1,08 18,30 18,49 18,30 18,50 18,30 108,81 2300 16,00 19,00 0,60 14 15,38 Lassila &Tikanoja 1,92 20,50 21,50 21,20 21,20 21,20 126,05 600 18,00 22,25 0,60 23 19,19 Novo Group 5,82 4,15 4,18 4,00 4,20 4,18 24,85 571950 2,54 4,25 0,12 21 61,48 Rak. Merkittävää torstaina talousluvuissa on se, että sekä Saksan että Ranskan tiedot olivat merkittävästi parempia kuin analyytikot ennustivat. Finland 0,02 0,03 0,02 0,05 -50,00 Benefon 12,79 0,95 0,97 0,88 0,97 0,97 5,77 14000 0,85 4,20 -61,22 Efore A -5,52 1,37 1,54 1,37 2,29 0,10 -22,16 Elecster -7,50 4,81 5,20 4,81 5,10 4,81 28,60 800 4,11 5,44 0,12 19 -2,83 Evia 4,76 2,20 2,62 2,31 3,50 -9,47 Honkarakenne B 3,76 3,80 3,80 3,80 3,80 22,59 1600 3,80 4,70 0,34 -11,53 Ilkka 1 26,00 27,40 23,00 27,50 1,50 10 12,99 Ilkka 2 24,95 25,00 25,00 25,00 25,00 148,64 500 19,50 26,50 1,50 9 30,56 Incap 0,37 2,71 2,80 2,70 5,63 0,03 1 -43,54 Kasola A 1,50 1,70 1,45 1,66 0,10 7,14 Kekkilä A 0,91 5,55 5,70 5,01 5,85 0,10 81 5,71 Kesla A 4,90 5,40 3,20 5,30 0,30 19 58,06 Kylpyläkasino A (T) 2,10 2,10 2,15 11 Larox B 8,60 9,60 6,50 11,00 0,45 8 34,38 Marimekko -0,28 10,55 10,65 10,55 10,88 10,55 62,73 1200 7,35 11,05 0,65 9 46,53 Martela A 20,51 22,99 20,50 26,00 1,20 28 -6,77 Menire 0,24 0,26 0,25 0,25 0,25 1,49 9000 0,22 0,69 -59,32 Neomarkka 5,50 5,60 5,50 5,50 5,50 32,70 1000 4,64 5,55 0,08 14,35 Panostaja A 0,75 0,85 0,74 0,98 0,09 2 -9,64 Panostaja B -1,33 0,74 0,78 0,73 0,97 0,09 2 -11,90 Plandent A 6,70 7,20 5,70 7,20 0,17 21 20,07 P-Karjalan Kp A -0,61 82,00 92,00 2,50 45 -3,53 Raisio K 1,16 1,75 1,94 1,54 2,25 0,02 45 20,69 Suomen Spar A -3,09 31,01 40,00 27,00 36,22 0,20 23 19,27 Suomen Spar K -3,09 31,02 40,00 31,01 31,01 31,01 184,38 200 27,00 31,50 0,20 20 19,31 Suomen Helasto 0,65 0,70 0,61 0,75 0,05 8 4,84 S. 1,08 1,85 1,94 1,82 1,94 1,88 11,18 54900 1,82 2,06 3 Huhtamäki 00 A -opt. Bergström Taxellin tuuraajaksi BERLIINI (STT–Reuters) Euroalueen talous osoitti torstaina elämän merkkejä, kun alueen suurimmista talouksista Saksasta, Ranskasta ja Italiasta saatiin noususta kertovia talouslukuja. Yleistä tunnelmaa rasitti Sun Microsystemsin kaupankäynnin jälkeen julkistetun väliaikaraportin odottelu. Hextech -indeksi kuitenkin ylsi 0,2 prosenttia plussalle Tietoenatorin ja Elisan kallistuessa. (T) 0,02 0,01 0,54 M-real 97 B-opt. Ilman liikennettä kestokulutushyödykkeiden tilaukset lisääntyivät huhtikuussa 2,9 prosenttia, kun markkinat uskalsivat odottaa vain 1,1 prosentin lisäystä. Hänen mukaansa Kokkolassa pyritään myös kaavoituksella siihen, että ydinkeskusta säilyy elävänä. Tarkoitus on, että Kone esittelee ensi viikon maanantaina Partekin hallitukselle tarkemmin suunnitelmiaan, jotka koskevat Partekin tulevaa liiketoimintaa. -3,75 0,77 0,84 1,05 F-Secure 98 A -opt. Ericsson tukkii suita Juhlavuoden osakeindeksilaina tarjoaa sinulle mahdollisuuden saada lisätuottoa eurooppalaisten yritysten pörssikurssien noususta. Koronnosto olisi omiaan tappamaan orastavan talouskasvun. 0,75 0,85 0,81 0,81 0,81 4,82 2460 0,81 1,20 -21,88 F-Secure 98 B-opt. ja elektron. Ranskan tilastovirasto kertoi puolestaan torstaina, että yksityinen kulutus kasvoi huhtikuussa 0,8 prosentilla maaliskuuhun verrattuna. Taxellia povataan Aktiaan Julkisuudessa alkoi torstaina myös spekulointi Partekin jättäneen Taxellin seuraavasta tehtävästä. l Kohde-etuus: Dow Jones Euro Stoxx 50 l Merkintäaika: 20.5.-14.6.2002 l Laina-aika: noin 4 vuotta l Emissiokurssi: vaihtoehto “Varovainen”: 100 %, vaihtoehto “Vipu”: 110 % l Vakuus: ei vakuutta Merkintäpaikat: OPK:n jäsenosuuspankkien ja Okopankki Oyj:n konttorit, Osuuspankin 0100 0500 Puhelinpalvelu sekä Osuuspankkiryhmän Internet-palvelu osoitteessa www.osuuspankki.fi/ merkinta. Yhdysvaltain uudet makroluvut hellittivät myyntipaineita iltapäivällä. Bergström hoitaa molempia tehtäviä väliaikaisesti, kunnes Partekin omistusjärjestelyt selkiytyvät niin pitkälle, että vakituisen johtajan valinnasta voidaan päättää. Perjantaina 24.5. Partekin kärkijohtajan virka tuli avoimeksi keskiviikkona, kun yhtiön pitkäaikainen konsernijohtaja Christoffer Taxell erosi tehtävistään. E -3,56 3,52 3,69 3,50 4,30 0,30 8 -7,61 Basware 5,40 5,50 5,50 5,50 5,50 32,70 600 4,87 6,10 0,04 138 5,68 Beltton-Yhtiöt -0,18 5,45 5,63 5,45 5,50 5,50 32,70 3200 4,95 5,65 0,26 11 9,00 Biohit B -1,08 2,73 2,75 2,75 2,75 2,75 16,35 700 2,75 4,40 -34,22 Biotie Therapies -6,42 3,15 3,73 3,20 3,74 3,50 20,81 2800 2,40 4,39 -20,25 Done Solutions 0,15 0,17 0,15 0,16 0,16 0,95 61635 0,14 0,57 3 -70,84 Done Solutions, MO 0,01 Endero (T) 0,06 0,07 0,07 0,07 0,07 0,42 2000 0,06 0,19 -66,67 EQ Online 3,33 1,52 1,55 1,52 1,55 1,55 9,22 11700 1,47 1,78 -9,52 Etteplan 3,33 6,00 6,20 6,00 6,20 6,20 36,86 2200 5,90 6,44 0,30 9 Finvest 0,15 0,16 0,15 0,16 0,15 0,89 9000 0,15 0,18 Iocore 6,92 1,31 1,34 1,39 1,39 1,39 8,26 300 1,28 1,69 0,03 -12,08 Jippii Group (T) -6,67 0,28 0,30 0,28 0,30 0,28 1,66 48200 0,28 0,51 -3,45 Proha 25,58 0,53 0,54 0,46 0,57 0,54 3,21 330600 0,31 0,71 11 32,50 QPR Software -1,10 1,76 1,80 1,79 1,79 1,79 10,64 200 1,76 2,48 Satama Interactive 1,28 0,79 0,80 0,79 0,81 0,79 4,70 20150 0,69 0,90 3 9,72 Solteq 4,11 0,71 0,76 0,73 0,76 0,76 4,52 3000 0,68 1,10 0,02 2,90 Tieto-X 3,08 3,15 3,05 4,25 0,25 7 -23,00 Visma Software 2,43 2,50 2,32 3,05 0,07 20 -0,82 Evox Rifa Group 10,00 Novo Group 6,41 Kone B 5,46 Tekla A 5,41 Wecan Electronics 4,40 Tietoenator 3,06 Tamfelt E 2,34 Fiskars K 2,27 SSH Com. Juhlavuoden osakeindeksilainan listalleottoesite ja lainaehdot ovat saatavilla merkintäpaikoissa.. Samalla saat korkosijoituksen parhaat ominaisuudet: vakaan tuoton ja velkakirjan nimellisarvon eräpäivänä. Kasvu on heidän mukaansa varmaa vasta, kun se näkyy selvästi teollisuustuotannossa. Paikka vapautuu ensi tammikuussa, jolloin nykyinen toimitusjohtaja Erik Anderson täyttää 60 vuotta ja jää eläkkeelle. 2002 s KESKIPOHJANMAA 16 Talous P Pa an nk kiitt jja a rra ah ho oiittu uss Ålandsbanken A 16,50 16,70 16,50 16,50 16,50 98,10 7750 16,02 17,50 1,00 13 3,77 Ålandsbanken B -2,25 15,60 15,62 15,60 15,90 15,62 92,87 2371 15,55 17,40 1,00 13 -0,32 Capman -0,44 2,25 2,28 326 2,24 2,90 0,26 7 -1,75 Nordea 2,11 6,26 6,29 6,11 6,28 6,28 37,34 506001 5,52 6,93 0,23 12 6,10 OKO A -0,41 16,92 16,93 16,93 17,00 16,93 100,66 7160 14,20 17,10 1,10 10 15,89 Sampo A 1,27 8,74 8,75 8,56 8,75 8,75 52,03 478877 8,40 9,95 0,75 6 -0,91 Ypankki Skop (T) 0,01 0,03 0,01 0,03 1 -50,00 V Va ak ku uu uttu uss Pohjola-Yhtymä D -1,64 19,12 19,20 19,05 19,50 19,20 114,16 83798 19,05 26,10 4,00 13 S Siijjo oiittu uss Citycon 1,06 1,08 0,98 1,12 0,08 9 3,92 Interavanti 1,67 2,30 0,04 16 J. 23,95 20,00 24,30 141 Perlos 98 A/B/C -opt. 8,75 13,50 3 Huhtamäki 97 B -opt. 3950,00 2700,00 4030,00 6557 Perlos 97 A/B/C -opt. Teknologiasektorilta kantautui torstaina vain heikkoja uutisia. Henkilöstömäärän lisäykseen seuraavan puolen vuoden aikana on varautunut vain 13 prosenttia kuljetusyrityksistä. Kummankin kunnan kaupan asiakaspiiristä merkittävä osa tulee naapurikunnista. 0,31 0,47 0,35 0,69 2 Sonera 99 A-opt. 5,76 4,50 5,76 37,14 Orion 98 A-opt. Kone esittelee aikeitaan Partekin hallitus on jatkanut keskusteluja uudeksi pääomistajaksi nousevan Koneen kanssa. Varsinaisen kaupankäynnin osakevaihto vilkastui selvästi yli 800 miljoonaan euroon, josta Nokia -kauppojen osuus oli 740 miljoonaa euroa. Hufvudstadsbladet-lehti ehti jo tiedustella Taxellin kiinnostusta tehtävään. – Kun vanhaa pinta-alaa poistuu samaan aikaan noin 7 000 neliötä, niin bruttolisäys on noin 10 000 neliötä eli suhteellisen paljon. – Tilanne on nyt tämä. 2,35 4,25 4,15 9,00 46 -64,12 Elisa Comm. Taxell sanoi lukeneensa lehdistä, että paikka on auki, mutta sanoi, ettei ole vielä ehtinyt mietiskellä asiaa. 00 A -opt. 3,51 4,50 3,80 3,81 3,80 22,59 450 2,40 4,98 3 65,57 Outok. -5,56 0,09 0,18 0,17 0,17 0,17 1,01 1500 0,15 0,20 17 Exel 1998 A-opt. Inflaation pysyminen kurissa on euroalueella tärkeätä sen vuoksi, ettei Euroopan keskuspankki EKP joutuisi nostamaan ohjauskorkoaan. Syynä oli Partekin suuromistajan Suomen valtion päätös myydä osakkeensa hissiyhtiö Koneelle, mitä Taxell vastusti. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä Saksan talous supistui 0,3 prosenttia. Kauppa investoi keskuksiin Isojen marketien ohella Kokkolassa on kattava pienten kauppojen verkosto eri puolilla kaupunkia. 0,88 5,70 5,95 5,00 6,10 7 14,00 Raute A-optio 1/98 0,75 Sampo A/B/C -opt. Isoista toimialoista metsäteollisuus, pankki ja elintarvikkeet vahvistuivat. Kyösti Pätysen mukaan keskipohjalainen kauppa investoi vuoteen 2 020 mennessä noin 3 000 neliötä lisätilaa. Kokkola ja Pietarsaari ovat isoja keskuksia ja varsinkin Kokkola saa paljon ostovoimaa maakunnasta niin pohjoisempaa kuin idempääkin. 0,15 0,19 0,11 0,17 0,01 30 15,38 Tervak. 1,2,3,4 98 opt.47,62 0,93 0,62 0,62 2 50,00 Okmetic 00 A-opt. 10,50 2,00 2,85 1,75 2,60 2 Nokia 97 opt. 11640,0011640,00 2105 YIT-Yhtymä 98 opt. 8,30 8,50 8,50 8,50 8,50 50,54 500 5,50 9,00 7 66,00 Jippii 99 I-opt. 1,77 5,23 3,55 3,55 5 -11,50 Teleste 97 A-opt. Keskiviikkona tuloksensa julkistanut Deutsche Telekom sai luokituksenalennuksen Moody’silta, kun Standard&Poor’s puolestaan tiputti Qwest Communicationsin roskalainatasolle. 12,02 23,00 10,50 21,00 7 26,53 Aspocomp 99 A-opt. Kiint. Kyösti Pätysen mukaan kaupan kannattavuusraja kulkee 20 000 markassa per neliö. Taxell torjui ajatuksen asettumisesta ehdolle eduskuntavaaleissa, eikä hän halua myöskään Hufvudstadsbladetin päätoimittajaksi. (T) 0,02 0,01 0,18 -50,00 Jippii 00 II-opt. Veli-Pekka Koivun mukaan uusi maankäyttölaki ohjaa aiempaa selvemmin myös kaupan sijoittumista. Tulosvaroitusepäilyjen painama osake asettui lopulta 2,9 prosentin miinuksella 15,49 euron päätökseen. Partekin hallituksen puheenjohtajan Björn Mattssonin mukaan tarkempaa aikataulua tälle on vielä mahdoton sanoa. – Vaikka asiakaspiiri on pienikin, kauppa kannattaa, jos kiinteistöistä ei ole enää isoja kuluja. Kuvassa Kipa Ylilehto Eelin ja Hillan kanssa jäätelöostoksilla Lähikauppa Jussissa Vanhalla Ouluntiellä. Sitä mukaa sitten katsotaan, miten ratkaisut tehdään, Mattsson sanoi. Oman selkeän alueensa muodostaa myös Kalajokilaakso, mutta Kyösti Pätysen mukaan merkittävää on myös Kannuksen ja Kaustisen yllättävän vahva asema. Niiden heikkenemistä odottaa yhtä moni, mutta osuus on pienentynyt, sillä syksyllä suhdanteiden huononemiseen oli varautunut vielä kolmannes alan yrittäjistä. Amerikkalainen kuituoptiikkavalmistaja Ciena kertoi liikevaihtonsa romahtaneen 80 prosenttia alkuvuonna, ja luottoluokittajat pudottivat operaattoreiden luokituksia. Puuhamaa 33,60 38,50 34,00 34,00 34,00 202,15 100 29,50 34,00 1,60 17 11,96 Turkistuottajat -0,58 8,60 8,89 7,95 10,10 0,80 5 -4,44 Turun Arvok. 1245,79 0,77% Rakennusteollisuus 1503,92 0,69% Tietoliik. Tallberg-k. – Kaupan rakenteelle on tulevaisuudessa tunnusomaista voimakas ketjutus. -8,82 15,50 18,70 13,20 19,50 5 13,97 Wärtsilä 96 opt. – Olen saanut Hufvudstadsbladetilta tarjouksen kahdesti aiemmin. Kone esittelee hallitukselle myös perusteitaan hinnasta, jonka se tarjoaa Partekin kaikille osakkeenomistajille avoimessa ostotarjouksessa. Security -3,24 1,68 1,70 1,70 1,80 1,79 10,64 13300 1,70 3,70 -45,81 Stonesoft 1,00 1,02 0,98 1,02 1,00 5,95 58600 0,92 2,63 -52,61 Sysopen -10,75 4,15 4,55 4,11 6,35 0,22 20 -15,31 Tecnomen 1,04 1,08 1,05 1,07 1,05 6,24 161005 1,03 2,10 105 -41,90 Tekla A 2,37 3,90 4,00 3,80 3,89 3,89 23,13 1800 3,40 4,12 0,04 32 13,04 Teleste -1,79 5,41 5,50 5,31 5,61 5,50 32,70 16312 5,26 14,00 0,16 10 -57,10 TJ Group 0,17 0,18 0,17 0,18 0,18 1,07 60800 0,17 0,37 -44,16 Vacon 2,56 9,90 10,00 9,90 10,00 10,00 59,46 3800 9,50 11,60 0,16 22 2,59 Vaisala A 0,68 27,81 27,90 28,00 28,05 28,00 166,48 4805 25,35 30,30 0,55 23 3,00 Wecan Electronics 4,75 4,81 4,50 4,75 4,75 28,24 800 4,50 7,20 0,10 12 -13,64 Yomi 5,63 4,25 4,40 4,50 4,50 4,50 26,76 150 4,25 5,95 0,14 10 -24,11 K Ke em miia an ntte eo olllliissu uu uss Kemira -1,07 8,35 8,44 8,25 8,40 8,35 49,65 14900 6,60 8,50 0,30 14 26,13 Orion A 0,04 26,00 26,04 25,95 26,00 26,00 154,59 4100 20,00 26,50 1,10 21 28,08 Orion B 0,04 26,15 26,20 26,00 26,20 26,20 155,78 26124 20,24 26,70 1,10 21 26,94 Uponor -0,79 22,52 22,70 22,52 23,00 22,52 133,90 6161 18,05 24,85 0,80 20 21,47 V Viie essttiin nttä ä jja a k ku usstta an nn nu uss Alma Media I 9,64 19,70 21,49 21,00 21,50 21,50 127,83 250 18,25 22,50 0,20 8,84 Alma Media II 20,85 21,00 21,00 21,50 21,00 124,86 500 16,60 23,24 0,20 30,23 Janton -5,00 9,51 9,70 9,50 9,55 9,50 56,48 300 9,00 11,00 0,60 15 -10,28 Keskisuomalainen 33,50 39,00 34,00 42,50 2,50 12 11,67 Sanoma-WSOY A 11,90 12,15 11,90 11,90 11,90 70,75 20 11,51 13,40 0,51 34 4,39 Sanoma-WSOY B 11,81 11,90 11,90 12,00 11,90 70,75 2390 10,75 13,63 0,51 34 6,88 Talentum -3,51 5,60 5,65 5,50 5,70 5,50 32,70 1260 4,45 6,30 0,10 21,48 M Mu uu u tte eo olllliissu uu uss Amer A -1,56 37,06 37,90 37,51 38,45 37,90 225,34 21659 27,00 40,00 1,10 13 28,90 Exel -0,11 9,01 9,30 9,00 9,01 9,00 53,51 700 8,50 10,05 0,35 14 -4,15 Kyro 6,70 6,80 6,70 6,80 6,70 39,84 28500 5,45 7,35 0,35 25 21,82 Leo Longlife A -0,93 4,26 4,29 4,10 4,93 0,21 8 1,91 Metsä Tissue 10,05 10,73 8,50 11,00 0,10 13 20,36 Nokian Renkaat 2,03 35,10 35,20 34,20 35,40 35,20 209,29 24132 25,60 36,00 0,83 15 0,29 Rapala VMC -1,30 3,80 3,85 3,20 4,00 0,02 24 16,92 Suominen Yhtymä 5,35 5,40 5,40 5,40 5,40 32,11 10500 4,52 6,01 0,40 13 -4,46 Tamfelt E 2,34 27,15 27,80 27,11 27,80 27,15 161,43 1125 26,00 29,00 1,90 14 4,42 Tamfelt K 26,15 28,30 26,35 26,36 26,35 156,67 920 25,15 29,80 1,86 14 0,58 R Ra ah ha asstto o-o ossu uu ud de ett HEX25-indeksiosuus -0,25 16,00 16,10 15,96 16,12 16,04 95,37 2100 15,89 17,50 O Op pttiio o-o oiik ke eu ud de ett Alma M. Hex-yleisindeksistä suli Nokian mukana 1,2 prosenttia, mutta portfolio-indeksi säilytti lähes entiset tasonsa jääden vain 0,04 prosenttia miinukselle. Kuljetusalan näkymät kohentuneet TUKHOLMA (STT–Reuters) Ruotsalainen puhelinverkkojen valmistaja Ericsson on käskenyt henkilökuntaansa pitämään suunsa supummalla tulevaa osakeantia ja tulosnäkymiä koskevissa asioissa, talouslehti Dagens Industri kertoi torstaina. Kokkolan kaavoituspäällikön Veli-Pekka Koivun mukaan isoista marketeista huolimatta Kokkolassa on vielä laaja ja kattava pienten kauppojen verkosto. Sen sijaan yritysten odotukset lähimmän puolen vuoden näkymistä ovat selvästi entistä toiveikkaammat. 1,19 8,50 8,53 8,28 8,55 8,50 50,54 200583 8,25 15,50 0,07 850 -37,64 Evox Rifa Group 0,11 0,12 0,11 0,11 0,11 0,65 29000 0,10 0,14 -8,33 F-Secure -2,17 0,89 0,91 0,87 0,93 0,90 5,35 46702 0,87 1,43 -25,83 Instrumentarium 1,81 27,40 27,49 26,85 27,49 27,49 163,45 43553 23,30 32,00 0,60 18 16,47 JOT Automation 2,86 0,34 0,36 0,34 0,36 0,36 2,14 88460 0,33 0,68 0,01 -33,33 Nokia -2,88 15,47 15,49 14,88 16,25 15,49 92,10 47336802 14,88 30,32 0,27 20 -44,45 Okmetic -1,98 4,90 5,00 4,95 4,95 4,95 29,43 100 4,30 5,99 2,08 Perlos -2,65 7,30 7,34 7,18 7,61 7,34 43,64 71850 7,05 12,55 0,26 46 -36,02 PKC Group 4,02 7,30 7,50 7,30 7,50 7,50 44,59 3900 5,80 8,10 0,25 13 23,73 PMJ automec 0,56 0,58 0,57 0,58 0,58 3,45 16900 0,54 0,88 -17,65 Sonera 4,32 4,33 4,26 4,47 4,33 25,75 1822576 4,03 6,35 0,07 10 -25,39 SSH Com. R Ra ah ha asstto olliisstta a jju ullk ka aiisstta aa an n lla au ua an ntta aiin n lle eh hd de essssä ä Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Kaupan palvelurakenne on Keski-Pohjanmaalla vielä suhteellisen hyvä, mutta lähivuodet voivat muuttaa rakennetta selvästikin. Security -7,69 Stromsdal B -5,66 TJ Group -5,56 Comptel -4,33 Hackman A -3,54 PMJ automec -3,45 Amer A -3,24 Perlos -3,05 E Eu urriib bo orr 3 3 k kk k Euribor 1 kk 3,388 0,005 Euribor 2 kk 3,437 -0,005 Euribor 3 kk 3,483 -0,004 Euribor 6 kk 3,649 0,022 Euribor 9 kk 3,827 0,026 Euribor 12 kk 3,992 0,021 Op-prime 3,50 Sampo-prime 3,75 Nordea-prime 3,75 Handelsbanken 3,50 Aktia-prime 3,50 POP-prime 3,40 Sp-prime 3,50 Ålandsbanken 3,40 SP-peruskorko 3,50 Hex-yleisindeksi 6399,65 -1,23% Hex-portfolioindeksi 2945,80 -0,04% HEX25 Indeksi 1558,67 0,40% Pankit ja rahoitus 1448,84 1,35% Vakuutus 1420,14 -1,64% Sijoitus 1061,72 -0,28% Kuljetus ja liikenne 2062,02 -0,49% Kauppa 1977,59 0,22% Muut palvelut 7623,27 2,12% Metalliteollisuus 3273,74 -0,09% Metsäteollisuus 5323,97 0,39% Monialayritykset 10848,58 0,03% Energia 943,56 -0,76% Elintarviketeoll. 0,76 0,85 0,79 0,79 0,79 4,70 1400 0,79 1,16 -20,00 Fortum 99 -opt. Pienellä lisäriskillä voit saada lisätuottoa moninkertaisena. 32,00 24,64 49,72 46 Tietoen. Vahvin veikkaus oli, että Taxell on vakavasti otettava ehdokas Aktia Säästöpankin johtoon. Sääst. Bergströmin nimityksestä kertovassa tiedotteessa Partekin hallitus kiitti Taxellia ja totesi tämän pyrkineen vaikeissa oloissa löytämään yhtiölle kaikkien omistajien edun mukaisia ratkaisuja. 97 A/B/C -opt. Kasvu ei ole mitenkään mahtavaa mutta merkitsee silti selvää käännettä. – Jos kauppa ei myynnissään yllä tuolle tasolle, se on vaaravyöhykkeessä. Saksan tilastovirasto kertoi, että maan talous kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,2 prosenttia. 98 A-opt. 5,80 11,60 12,45 73 Perlos 99 A-opt. 2,81 5,60 5,50 5,89 9 F-Secure 98 C -opt. 2,15 2,85 1,55 2,60 Olvi 99 A-opt. -6,25 1,50 1,70 0,65 1,80 3 328,57 Metso 00 A-opt. A 0,30 0,42 0,40 0,50 -26,83 Vaahto-Group 3,55 4,00 3,50 4,45 0,30 13 1,43 Vaahto-Group K 2,64 3,50 4,20 3,75 4,60 0,30 16 -9,09 Yleiselekt. – Esimerkiksi Pedersören kaupparakenne on kunnan kokoon nähden hyvin pieni, sillä Pietarsaari vetää. 1,72 5,75 6,00 5,90 6,00 5,90 35,08 14400 1,84 6,90 3 404,39 A Comp. Kuorma-autoliiton barometri koottiin huhtikuussa. 92,09 17,00 18,00 17,00 17,00 17,00 101,08 6000 17,00 18,50 4 Huhtamäki 97 A -opt. – Me keskustelemme Antti Herlinin kanssa ja sen jälkeen päätämme jatkosta. 98 A -opt. Otamme tämän nyt askel askeleelta ja yritämme löytää oikean tavan mennä eteenpäin, Mattsson sanoi. Keskipohjalaiskaupan palvelurakennetta selvitettiin torstaina Keski-Pohjanmaan liiton järjestämässä seminaarissa, jossa Kyösti Pätysen ja Pekka Koivun ohella alustivat Tuomas Santasalo ja Gerhard Lindell. UPM 98 A-opt. 20,66 19,00 24,00 25,00 25,00 25,00 148,64 100 11,00 32,00 8 46,15 J.Pöyry 98 A/B/C-opt. 15,38 0,55 0,60 0,55 0,60 0,60 3,57 3300 0,35 1,62 1 -59,26 Stockm. -16,00 1,05 1,05 3,50 7 -63,29 Rak.Konev. Tietoliikenne ja elektroniikka -sektori tippui 2,5 prosenttia ollen päivän heikoin toimiala. Pienet liikkeet myös erikoistuvat yhä enemmän, Pätynen sanoo tulevaisuuden kehityksestä. USA:n kestokulutushyödykkeiden tilaukset nousivat huhtikuussa 1,1 prosenttia, kun odotukset olivat vain 0,5 prosentin kasvussa. Vastausten perusteella yritysten kuljetusmäärät eivät vielä ole merkittävästi lähteneet kasvuun, sillä niiden kehitystä mittaava saldoluku oli noussut vain hieman. Kone on tarjonnut Partekin osakkeista 15,30 euroa kappaleelta, mitä osa Partekin omistajista on ilmoittanut pitävänsä liian pienenä. Eurotaloudessa elämän merkkejä HELSINKI (STT) Kuorma-autoalan näkymät ovat selvästi kohentuneet viime syksystä. 98 A-opt. Ericssonin mielestä henkilökunnan lausunnot voivat vaarantaa osakeannin onnistumisen. -5,26 1,80 2,30 1,80 1,90 1,80 10,70 400 1,50 2,30 1 TJ Group 99 A/B-opt. Seuraavan puolen vuoden aikana maksutason nousua odottaa enää 18 prosenttia vastaajista. -13,04 20,00 28,89 20,05 41,00 10 -39,39 Tietoenator 99 opt. Ranskan ensimmäisen vuosineljänneksen kulutusluvut on määrä julkaista perjantaina. Sen aineisto koottiin noin 300 kuljetusalan yritykseltä, jotka on poimittu edustamaan kattavasti SKAL:n koko jäsenkuntaa. -2,50 19,01 20,25 18,40 21,00 19,50 115,94 3500 18,40 64,95 25 -66,74 Nordic Alum. Kuva: Clas -OLav Slotte Raisa Karsikko HELSINKI (STT) Konepajayhtiö Partekin hallitus nimitti torstaina yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi ja virkaa tekeväksi konsernijohtajaksi yhtiön aiemman varatoimitusjohtajan Carl-Gustaf Bergströmin. Nyt täytyy huolehtia siitä, että meidän liiketoimintamme kehittyy, asiakassuhteet säilyvät ja kauppa käy, hän sanoi. Alimmillaan Nokia ehdittiin nuijia jo 14,88 euroon, mutta hyvät makroluvut loivensivat laskua iltapäivällä. Edellisen kerran maa oli kasvun puolella viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. -5,80 180,00 199,00 180,10 204,85 195,00 1159,42 4600 180,10 427,00 247 -53,25 Nokia 99 A-opt. Suomen Kuorma-autoliiton puolivuosittain keräämän kuljetusbarometrin vastaajista joka viides odottaa nyt suhdanteiden paranemista. 1245,86 -0,24% Muu teollisuus 1609,27 -0,25% I-listan indeksi 2164,51 0,11% NM-listan indeksi 513,90 0,60% II-lliisstta a N NM Mjja a P Prre e-lliisstta a V Va allu uu utta att 1 eur = 5,94573 mk 6300 7000 7700 8400 12 13 14 15 16 17 18 19 20 200 400 600 800 1000 12 13 14 15 16 17 18 19 20 3.36 3.39 3.42 3.45 3.48 3.51 3.54 12 13 14 15 16 17 18 19 20 H He ellssiin ng giin n A Arrv vo op pa ap pe erriip pö örrssssii P P Ö Ö R R S S S S II JJ A A R R A A H H A A U Ullk ko om ma aiisse ett p pö örrssssiitt T To oiim miia alla aiin nd de ek kssiitt D Do ow w JJo on ne ess N Na assd da aq q P Prriim me ett E Eu urriib bo orriitt H He ex x-iin nd de ek kssii H He ex x v vo olly yy ym mii P Pä äiiv vä än n n no ou ussiijja att P Pä äiiv vä än n lla assk kiijja att Keskikurssit EUR FIM USA, dollari 0,9213 6,4536 Kanada, dollari 1,4162 4,1984 Iso-Britannia, punta 0,6323 9,4033 Ruotsi, kruunu 9,1273 0,6514 Norja, kruunu 7,483 0,7946 Tanska, kruunu 7,438 0,7994 Islanti, kruunu 85,46 0,0696 Sveitsi, frangi 1,4537 4,0901 Tshekki, koruna 30,631 0,1941 Unkari, forintti 242,35 0,0245 Viro, kruunu 15,6466 0,38 Latvia, lati 0,5733 10,3711 Liettua, liti 3,4523 1,7223 Venäjä, rupla 27,341 0,2175 Japani, jeni 115,28 0,0516 Australia, dollari 1,6598 3,5822 Thaimaa, baht 39,674 0,1499 Hongkong, dollari 7,1859 0,8274 Singapore, dollari 1,6614 3,5787 Malta, punta 0,4074 14,5943 Kypros, punta 0,5788 10,2718 9750 10000 10250 10500 10750 12 13 14 15 16 17 18 19 20 1500 1600 1700 1800 1900 12 13 14 15 16 17 18 19 20 New York DJ 10157,8 0,52% New York Nasdaq 1673,5 0,56% Tokio Nikkei 11979,8 0,15% Hongkong HS 11624,7 -1,45% Lontoo FT-SE 1032,2 -0,4% Frankfurt DAX 4888,4 -0,63% Pariisi CAC-40 4326,8 0,01% Tukholma GX 203,8 -0,44% Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta F Fiin na an nssiiu um m O Oy y N Nookkiiaa jjaattkkooii lluuiissuussssaa Nokian liukumäki jatkui Helsingin pörssissä torstaina jo kuudennen perättäisen päivän. Italiassa julkaistiin alueellisia inflaatiolukuja, jotka osoittivat inflaation olevan laskussa. 3,00 4,00 5,00 -14,29 Amer 98 A/B-opt. Myös uusien työttömyyskorvaushakemusten määrä laski viime viikolla edellisviikkoon verrattuna. Kyösti Pätysen mukaan kaupan rakenne on maakunnassa suhteellisen selkeä. Comptel 99 A-opt. Pietarsaaren vetovoima on lähes yhtä vankka omalla alueellaan. Alkuviikon tapahtumia Mattsson ei halunnut enää kommentoida sen laajemmin kuin toteamalla, että hänen mielestään myös Partekin hallitus on yrittänyt huolehtia siitä, että kaikkien osakkeenomistajien intressit mahdollisimman hyvällä tavalla otetaan huomioon. 4619,19 -2,54% Kemianteollisuus 1213,98 -0,47% Viestintä ja kustann. 13,25 8,75 13,50 3 Instrum. Tälläkään kertaa se ei sovi, Taxell sanoi Hbl:lle. Konevuokr. Maksetuissa tiloissa toimiva kauppa pärjää pienemmälläkin myynnillä. B -0,21 4,69 4,71 4,69 4,72 4,69 27,89 30718 4,65 5,70 0,45 6 -6,01 Ramirent -4,94 15,21 16,25 14,41 17,50 0,84 8 4,18 Tietoenator 2,49 27,98 27,99 27,00 27,98 27,98 166,36 181020 25,60 32,35 1,00 12 -5,15 M Me etta alllliitte eo olllliissu uu uss AvestaPolarit -2,75 5,30 5,35 5,30 5,55 5,30 31,51 74686 4,25 5,60 0,08 27 24,71 Componenta -3,43 2,25 2,45 2,25 2,30 2,25 13,38 1200 2,13 2,70 0,15 3 4,17 Fiskars A 2,82 8,99 9,10 8,90 9,10 9,10 54,11 596650 8,35 9,60 0,31 22 8,57 Fiskars K 1,14 9,00 9,30 8,00 8,91 8,90 52,92 13419 8,00 9,65 0,29 22 11,66 KCI Konecranes 0,73 33,00 33,25 33,00 33,26 33,24 197,64 63912 28,20 36,83 0,90 14 16,20 Kone B 6,01 96,50 96,99 92,98 98,00 97,00 576,74 145261 82,50 111,00 2,20 13 14,12 Metso -1,03 14,31 14,40 14,30 14,50 14,35 85,32 160281 11,75 15,04 0,60 11 22,83 Nordic Aluminium -11,76 7,50 8,46 6,66 8,50 0,13 22 13,46 Outokumpu A -2,36 12,30 12,40 12,10 12,60 12,40 73,73 69430 11,90 14,00 0,61 20 2,93 Partek -0,07 15,05 15,06 15,03 15,08 15,07 89,60 154100 9,00 15,10 0,50 34 63,59 Ponsse 2,94 10,24 10,50 10,40 10,80 10,50 62,43 9580 9,45 11,40 0,65 12 7,68 Rautaruukki K 5,06 5,15 5,05 5,15 5,15 30,62 74082 4,10 5,30 0,20 23 22,82 Raute 4,86 9,30 9,49 9,40 9,49 9,49 56,42 2600 8,00 10,30 1,00 7 9,41 Rocla -0,14 7,00 7,40 7,00 7,01 7,00 41,62 8200 6,70 7,85 0,35 9 6,06 Wärtsilä A -0,29 17,16 17,40 17,20 17,50 17,20 102,27 650 17,20 23,50 4,00 3 -19,47 Wärtsilä B -0,57 17,20 17,30 17,16 17,45 17,30 102,86 60544 17,11 23,50 4,00 3 -20,22 M Me ettssä ätte eo olllliissu uu uss M-real A 1,05 9,66 9,74 9,60 9,65 9,60 57,08 4880 6,80 10,00 0,60 17 44,18 M-real B 0,40 9,99 10,00 9,82 10,00 9,99 59,40 54278 6,95 10,25 0,60 18 43,74 Stora Enso A -1,64 15,00 15,25 14,90 15,40 14,95 88,89 2200 13,35 16,00 0,45 15 7,53 Stora Enso R 0,20 15,28 15,30 15,15 15,45 15,30 90,97 2125950 13,35 16,13 0,45 15 7,23 Stromsdal B -5,66 2,50 2,70 2,50 2,80 2,50 14,86 6800 1,90 3,80 4 35,14 UPM-Kymmene 1,23 41,25 41,30 40,75 41,35 41,30 245,56 523266 36,00 44,50 1,50 11 10,29 M Mo on niia alla atte eo olllliissu uu uss Aspo 3,33 7,51 7,80 7,50 7,75 7,75 46,08 2700 6,15 9,26 0,56 12 25,17 Hackman A -3,03 19,10 19,50 19,20 19,80 19,20 114,16 2049 13,30 22,00 0,55 9 40,86 E En ne errg giia a Espoon Sähkö 28,05 28,06 33,00 0,48 34 -3,28 Fortum -0,84 5,89 5,90 5,82 5,95 5,90 35,08 453126 4,75 6,52 0,26 10 21,19 E Elliin ntta arrv viik ke ette eo olllliissu uu uss Atria A 1,74 8,08 8,19 8,15 8,20 8,19 48,70 1028 5,85 8,90 0,43 8 38,12 Chips A -1,32 15,00 15,50 13,98 17,50 0,60 25 Chips B -1,69 14,30 14,50 14,40 14,70 14,50 86,21 1900 13,90 16,90 0,60 23 -5,92 Hartwall A 1,80 30,95 31,10 30,05 31,10 31,10 184,91 225788 22,52 32,31 1,11 22 32,55 HK Ruokatalo -0,88 5,53 5,60 5,55 5,67 5,60 33,30 11000 3,20 5,95 0,17 9 67,07 Huhtamäki 0,10 49,05 49,20 49,00 49,15 49,15 292,23 18140 35,50 49,50 1,25 11 35,12 Lännen Tehtaat -0,95 10,40 10,60 10,40 10,40 10,40 61,84 250 10,30 11,90 0,60 12 -9,96 Olvi A -0,84 23,50 23,70 23,50 23,60 23,50 139,72 5057 19,65 24,00 0,90 15 19,59 Raisio V -0,65 1,52 1,53 1,52 1,57 1,52 9,04 136208 0,91 1,67 0,02 38 61,70 R Ra ak ke en nn nu usstte eo olllliissu uu uss Lemminkäinen 0,06 15,65 15,98 15,98 15,98 15,98 95,01 1535 13,00 16,70 1,10 5 17,67 Tulikivi A 1,40 19,30 19,70 19,50 19,50 19,50 115,94 500 19,20 23,50 1,50 8 -7,43 YIT-Yhtymä 1,07 17,85 18,00 17,85 18,00 18,00 107,02 34276 13,20 18,00 0,85 9 33,71 T Tiie etto olliiiik ke en nn ne e jja a e elle ek kttrro on niiiik kk ka a Aspocomp -1,25 7,85 8,00 7,80 7,90 7,90 46,97 1400 7,53 13,25 0,50 -31,80 Comptel -3,85 2,21 2,24 2,16 2,30 2,25 13,38 58921 2,03 3,93 0,03 24 -33,03 Eimo -2,11 1,35 1,39 1,35 1,45 1,39 8,26 156148 1,35 2,45 0,04 20 -36,02 Elcoteq Network -3,62 6,66 6,79 6,51 6,98 6,65 39,54 10250 6,10 12,50 0,38 -32,45 Elisa Communic. Pätysen mukaan pt-kaupan investoinnit ovat niin isoja, että kustannukset eivät tuo tehokkuutta kuin suurten volyymien kautta. Analyytikot varoittivat kuitenkin tilanteen epävarmuudesta. 98 opt. 99 A-opt. Tulee myös uusia toimijoita ja kauppojen valikoimat syvenevät. – Meidän täytyy katsoa, miten tämä omistusrakenne kehittyy ja missä vaiheessa sitten tarvitaan ylimääräinen yhtiökokous ja muuta tällaista. Keskipohjalaiskaupan rakennetta tutkineen toimitusjohtaja Kyösti Pätysen mukaan varsinkin päivittäistavarakauppa investoi nykyisin vain suuriin keskuksiin
Kaappaajat ohjasivat kaksi konetta iskeytymään NewYorkin World Trade Centerin kaksoistorneihin ja yksi kone ohjattiin Pentagonin rakennukseen Washingtonin ulkopuolella. Tulitaistelut jatkuivat Tulitaistelut Kashmirissa jatkuivat torstaina. Tilanne maiden välillä on Vajpayeen mukaan vakava, mutta sotaa ei ole välittömässä näköpiirissä. Suurin osa väestöstä on paennut alueelta turvallisemmille seuduille, sanoi poliisikomisario Ahmed Mirza. Aiemman päätöksen mukaan Isaf-joukot olisivat viipyneet Kabulissa juhannukseen. Presidenttien on vierailun aikana määrä allekirjoittaa myös terrorismin vastaista yhteistyötä koskeva sopimus sekä maiden energiapolitiikan yhteensovittamista koskeva periaatepäätös. 268 mielenosoittajaa pidätettiin, mutta 210 heistä päästettiin pian vapaiksi. Kuusikerroksisessa rakennuksessa riehunutta paloa oli sammuttamassa 150 palomiestä. Puheen kohdan on tulkittu merkitsevän sitä, ettei paavi aio lopettaa työntekoaan. Annan: Musharrafin saatava terrorismi kuriin NEW YORK (STT–AFP–DPA) YK:n pääsihteeri Kofi Annan vaati torstaina Pakistanin johtajalta Pervez Musharrafilta tiukempia toimia terrorismin suitsemiseksi. Vierailuun liittyy myös epävirallisia osuuksia sekä Moskovassa että Pietarissa, jossa miehet aterioivat Putinin kotona. Yhdysvallat pitää rakennusprojektia epäilyttävänä, ja arvelee, ettei voimalaa käytetä rauhanomaisiin tarkoituksiin. Intian armeija sanoi Pakistanin avanneen rajan yli raskaan tykkitulen intialaisjoukkoja vastaan torstain vastaisena yönä Kathuan alueella eteläisessä Kashmirissa. Rahmi Sahindal tuomittiin huhtikuussa elinkautiseen vankeuteen 26-vuotiaan tyttärensä murhasta. Samaan aikaan kansainväliset diplomaatit uurastavat estääkseen Intian ja Pakistanin välisen sodan syttymisen. Suivaantunut Japani uhkasi liittolaistensa kanssa estää myös muiden alkuperäiskansojen pyyntiluvat. Intian pääministeri Atal Behari Vajpayee sanoi torstaina, ettei hän toivo sotaa Intian ja Pakistanin välille. Vajpayee lievensi sotapuheita Diplomaatit uurastavat täysmittaisten taistelujen välttämiseksi Malttia peliin. Eckhardin mukaan Annan on ollut yhteydessä sekä Pakistanin että Intian johtajiin ja kehottanut heitä ratkaisemaan kiistansa – myös Kashmiria koskevan –rauhanomaisin keinoin. Rauhanprosessi on hänen mukaansa hidas, mutta edistystä tapahtuu. Olemalla kärsivällisiä, päättäväisiä ja peräänantamattomia voitamme vapauden viholliset. Schröder vastasi Saksan tekevän lopulliset ratkaisunsa vasta kuultuaan mahdollisista uusista suunnitelmista. Pakistan vastasi lausuntoon uhkaamalla iskeä takaisin täydellä voimalla. Hän vakuutti myös, että Intia voittaa ”tämän sodan”. – Sitten hän uhkasi tappaa meidät kaikki, ellemme sanoisi isän (Rahmin) tappaneen Fadimea, Elif Sahindal lisäsi. Rakennuksessa tehtiin korjaustöitä. Turvallisuusneuvosto päätti myös, että kansainvälisen operaation johtoon astuu Turkki. – Alueelle tarvitaan kaksi valtiota. Pyyntikiellosta huolimatta muutamilla kansoilla on ollut oikeus tietyn kiintiön mukaiseen pyyntiin. päivänä kaapattiin yhteensä neljä konetta. Komission maanantaina alkanutta kokousta ovat sävyttäneet kiihtyvät riidat valaanpyyntiä kannattavien ja vastustavien maiden välillä. Torstaina pidetyissä neuvotteluissa Vajpayee ja hänen turvallisuusneuvonantajansa viimeistelivät suunnitelmansa Kashmirin sissien kukistamiseksi. Bushin vastaiset mielenilmaukset jatkuivat torstaina. Yhdysvallat pitää Bushehrin ydinvoimalan rakennusprojektia epäilyttävänä arvellen, ettei voimalaa käytetä rauhanomaisiin tarkoituksiin. Lyhyesti BERLIINI (STT–AFP–DPA–Reuters) Yhdysvaltain presidentti George W. Mielenosoituksien yhteydessä puhkesi väkivaltaisuuksia, joissa loukkaantui 44 poliisia. Presidentti Bush puuttui myös Lähi-idän tilanteeseen sanomalla, että alueen rauha edellyttää palestiinalaisvaltion olemassaoloa. Intia puolestaan on lähettänyt lisäjoukkoja Pakistanin vastaiselle rajalle sekä vahvistanut sotalaivastoaan Arabianmeren rannikolla. Aiemmin torstaina komissio päätti ensimmäistä kertaa kieltää Yhdysvaltain ja Venäjän alkuperäiskansoilta valaanpyynnin. Bush saapui Moskovaan Vanhalla rutiinilla. Yhdysvaltain presidentti George W. Myös Moskovassa juuri ennen Bushin saapumista sadat vasemmistolaiset osoittivat mieltään Yhdysvaltain Moskovan-lähetystön edessä. Käräjäoikeuden mukaan Sahindal ampui tyttärensä tämän siskon asunnossa 21. Tapaaminen Kremlissä Perjantaiaamuna Bush tapaa Putinin Kremlissä, jossa miehet allekirjoittavat pitkään hiotun aseriisuntasopimuksen sekä niinikään historiallisen maiden suhteita koskevan julistuksen. Bush peräänkuulutti yhtenäisyyttä -Tarvitsemme toisiamme terrorismin vastaisessa taistelussa, Yhdysvaltain presidentti George W. Jotta Lähi-itä rauhoittuisi, Israelin ja uuden palestiinalaisvaltion on elettävä rauhallisesti rinnakkain, Bush sanoi. Saksassa Bushin vierailua varjostivat mielenosoitukset, jotka ajoin äityivät väkivaltaisiksi. Pakistanilaislähteet kertovat, että neljä pakistanilaista sai surmansa ja 12 haavoittui Intian joukkojen tulituksessa myöhään keskiviikkona. – Vastustan ehdotusta. Arafat: Vaalit talvella Paavi Johannes Paavali II. Musharraf sanoi tammikuussa pitämässään puheessa, että terrorismista on tehtävä loppu. Heikolta vaikuttanut 82-vuotias paavi osallistui kirkonmenoihin ja piti puheen, jossa hän muun muassa sanoi, että ”paavin sydän lyö samaan tahtiin kuin kirkon sydän”. Bush peräänkuulutti yhtenäisyyttä terrorismin vastaisessa sodassa puheessaan Saksan liittopäivillä. Ensi vuoden loppuun mennessä pidetään lisäksi alueja kunnallisvaalit. Tulipalossa ei loukkaantunut kukaan, mutta noin 60 ihmistä evakuoitiin alueen muista rakennuksista. Hallitus on tarjonnut pakolaisille ruokaa ja suojaa koulurakennuksissa. Poliisi on ilmoittanut kohtelevansa ankaralla kädellä niitä, jotka yrittävät sekoittaa vierailuohjelmaa. Musharrafin on täytettävä lupauksensa ja tehtävä loppu terrori-iskuista, jotka kohdistuvat Intian hallitsemaan Kashmirin osaan, Annan sanoi edustajansa Fred Eckhardin mukaan. Ortodoksisen maan pieni katolilaisvähemmistö ja poliitikot ovat pitkään odottaneet paavin vierailua, jonka uskotaan kohottavan maan imagoa. Iran varjostaa Hyvissä tunnelmissa valmisteltua vierailua varjostaa kiista iranilaisesta ydinvoimalasta, jonka rakentamiseen Venäjä osallistuu. Sekä EU, Yhdysvallat että Britannia ovat vedonneet Intiaan ja Pakistaniin, että nämä pidättäytyisivät sotatoimista. Kiellon kaataminen olisi vaatinut kolmen neljäsosan enemmistön. – Sukupolvemme on kohdannut uusia ja vakavia uhkia, jotka vaarantavat vapauden, ihmisten turvallisuuden ja koko yhteiskuntamme. Syyttäjän mielestä hänen todistuksensa luotettavuus on siksi kyseenalainen. Bushin mukaan myös Euroopan maat ovat vaarassa. Joulukuussa perustettua 4 650 sotilaan ”kansainvälisen turvallisuuden apujoukkoa” on tähän saakka johtanut Britannia. Valaiden pyyntikielto jatkuu RAMALLAH (STT–Reuters) Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat aikoo järjestää presidentinvaalit ja parlamenttivaalit palestiinalaisten itsehallintoalueilla ensi vuoden alkupuoleen mennessä. Bush lupasi, että hän neuvottelee liittolaistensa kanssa ennen ryhtymistä mihinkään toimiin Irakia vastaan. Yhdysvallat ja Venäjä olivat päätöksestä raivoissaan. Bush varoitti myös Iranista. Yhdysvaltain diplomaattilähteet kertoivat, että heillä on alustava suunnitelma jännityksen lievittämiseksi. Yllättävän päätöksen taustalla oli komission aiempi päätös kieltää neljältä Japanin kalastajakylältä 50 lahtivalaan pyynti. Bush sanoi kannattavansa Saudi-Arabian rauhansuunnitelmaa, jonka mukaan Israel vetäytyy palestiinalaisalueilta sekä tunnustaa palestiinalaisvaltion, ja vastapainoksi arabimaat tunnustavat Israelin. – Kyseessä on vaarallinen tilanne ja me pyrimme rohkaisemaan Intiaa ja Pakistania vähentämään jännitettä sekä Kashmirissa että muualla, sanoi Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld Washingtonissa keskiviikkona. Keskiviikkona yli 20 000 ihmistä osoitti mieltään Berliinissä. – Jos Iran saa haltuunsa joukkotuhoaseita, se on ongelma, myös Venäjälle, Bush sanoi. Japanin tekemä ehdotus kiellon kumoamisprosessin aloittamisesta sai taakseen vain 16 jäsenmaata, kun vastaan äänesti 25 maata. Maan pääkaupungissa Bakussa Johannes Paavali II ilmaisi, ettei aio erota virastaan huonon terveytensä vuoksi. Tällaiset tutkimukset voi hoitaa aivan hyvin kongressin turvallisuuskomitea, Bush sanoi. Schröderiä hän kuvaili ”itsevarmaksi mieheksi, joka johtaa itsevarmaa maata”. Venäjä on auttanut Irania rakentamaan Bushehrin ydinvoimalaa. Pakistan ilmoitti torstaina vetävänsä YK:n rauhanturvaajansa Sierra Leonesta viimeaikaisten Intian-kysymyksen vuoksi. Vnukovon lentokentälle saapunutta Bushia oli vastassa varapääministeri ja valtiovarainministeri Aleksei Kudrin. Bushin mukaan Saddam Hussein yrittää hankkia joukkotuhoaseita ja saattaa liittoutua ääriryhmien kanssa. Pakistanin presidentti Pervez Musharraf sanoi torstaina Pakistanin olevan edelleen rauhan kannalla, mutta vastaavan kaikkiin hyökkäyksiin. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Kevin Lamarque DELHI (STT–DPA–AFP–Reuters) Intian pääministeri Atal Behari Vajpayee sanoi torstaina, ettei hän toivo sotaa Intian ja Pakistanin välille. Hän toivoi kuitenkin, että Israel vetäytyy, jotta voitaisiin järjestää vapaat vaalit. Isaf-joukot eivät ole tavanomainen YK:n rauhanturvajoukko, vaan ne toimivat suoraan turvallisuusneuvoston alaisuudessa. Puheen aikana entisen kommunistipuolueen jäsenet nostivat ylös sodanvastaisen banderollin. – Ensimmäisten päätelmien mukaan kyseessä oli onnettomuus, sanoi ranskalaispoliisi aamulla. Elinkautiseen vankeuteen tyttärensä murhasta tuomitun Rahmi Sahindalin vaimo sanoi toisen miehen tappaneen Fadimen. – Jos Iran saa haltuunsa joukkotuhoaseita, on se ongelma, myös Venäjälle, sanoi Bush Saksassa pitämässään lehdistötilaisuudessa. Vielä keskiviikkona Vajpayee oli julistanut, että ratkaisevan taistelun aika on koittanut. Vaalien ajankohta ei Arafatin mukaan riipu Israelin sotilaallisesta vetäytymisestä. Kielto on ollut voimassa vuodesta 1986. Bush pitää Husseinia uhkana, joka on pysäytettävä millä keinolla hyvänsä. Paavi jatkoi matkaansa Bulgariaan SOFIA (STT–Reuters) Paavi Johannes Paavali II saapui torstaina Bulgariaan nelipäiväiselle vierailulle. Bush saapui torstaina Moskovaan presidentti Vladimir Putinin vieraaksi. Hän kertoi aikeistaan uutistoimisto Reutersille torstaina. Asiantuntijoiden mukaan toiveita kriisin rauhanomaisesta ratkaisusta on. Kuva: Lehtikuva/Reuters/ Shamil Zhumatov. Bush kiisti kuitenkin väitteet, joiden mukaan hänellä olisi valmis sotasuunnitelma Irakin varalle. Palo levisi lähetystörakennuksen muihin kerroksiin ilmeisesti ensimmäisestä kerroksesta. -Meidän on kohdattava nämä uhat yhdessä, Bush sanoi. -Tarvitsemme toisiamme terrorismin vastaisessa taistelussa, hän jatkoi. Aluksi epäiltiin, että tulipalo olisi tuhopoltto, koska useisiin juutalaiskohteisiin on isketty viime kuukausien aikana Ranskassa. Venäjän ulkoministerin Igor Ivanovin mukaan Venäjä ei auta Irania sen enempää kuin mitään muutakaan maata joukkotuhoaseiden kehittämisessä. Yli 20 000 ihmistä on paennut rajakylistä Intian sisämaahan viikon sisällä. Saksa sai Bushilta kiitoksia toimistaan Afganistanissa. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 24.5. Israelin Ranskan-lähetystö tuhoutui tulipalossa PARIISI (STT-AFP–DPA) Israelin suurlähetystö Pariisissa tuhoutui täysin varhain torstaina tulipalossa, jonka syttymissyyksi poliisi on ilmoittanut onnettomuuden. Arvostelijoiden mukaan Bushin hallinto ei ottanut varoituksia iskuista riittävän vakavasti. Samalla hän kielsi useita pakistanilaisia ääriryhmiä. Lisäksi Pakistanin hallinnassa olevassa Bhimberissä sai surmansa yhdeksänvuotias poika ja kahdeksan muuta siviiliä haavoittui. Syyskuun 11. Fadimen äiti todisti miehensä puolesta TUKHOLMA (STT–TT) Fadime Sahindalin äiti todisti torstaina Svean hovioikeudessa miehensä syyttömyyden puolesta. Bush painotti Berliinissä. Bush ehdotti, että Euroopan maat uudistaisivat puolustusliitto Naton terrorismia vastaan taistelevaksi voimaksi. Kuva: Lehtikuva/EPA/Stephanie Pilick MOSKOVA (STT–Reuters–AFP–DPA) Yhdysvaltain presidentti George W. – Näitä uhkia ei voi jättää huomiotta. Venäjän ulkoministeri Igor Ivanov kiisti venäläisen ORT-televisioaseman lähetyksessä, että Venäjä auttaisi Irania tai mitään muuta maata joukkotuhoaseiden kehittämisessä. tammikuuta. Saapumisensa jälkeen Bushin oli määrä vetäytyä lepäämään Moskovan keskustassa sijaitsevaan hotelliin, kunnes vierailun virallinen osuus perjantaina alkaa. 2002 Ulkomaat 17 Afganistanin Isaf-joukkojen toimikautta pidennettiin NEW YORK (STT–AFP–Reuters) YK:n turvallisuusneuvosto päätti torstaina yksimielisesti jatkaa kansainvälisten joukkojen läsnäoloa Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa puolella vuodella eli kuluvan vuoden loppuun saakka. Venäjän poliisi on varautunut Yhdysvaltain presidentin vierailuun lisäjoukoilla sekä Moskovassa että Pietarissa. Sahindalin vaimo ei todistanut käräjäoikeudessa, ja poliisikuulusteluissa hän tunnisti miehensä murhaajaksi. NBC: Neljäs kaapattu kone matkalla Valkoiseen taloon WASHINGTON (STT–AFP) Al-Qaida -järjestön johtaja Abu Zubayah on kertonut kuulustelijoilleen, että neljäs syyskuussa Yhdysvalloissa kaapattu matkustajakone oli matkalla kohden Valkoista taloa, kertoi NBC-televisiokanava. Terrorismi uhkaa Eurooppaakin Yhdysvaltain presidentti George W. Israelin Ranskan-suurlähettiläs Elie Barnavi arvioi palon syyksi sähkövikaa. Kyseinen kone kuitenkin putosi pellolle Pennsylvanian osavaltiossa sen jälkeen kun yksi koneen matkustajista vastusti kaappaajia. Neljättä konetta koskevia tietoja antanut Zubayah on ollut pidätettynä Pakistanissa maaliskuusta lähtien. Kuva: Lehtikuva/Reuters/ Jayanta Shaw SHIMONOSEKI (STT–Reuters) Kansainvälinen valaanpyyntikomissio IWC päätti torstaina jatkaa kaupallisen valaanpyynnin kieltoa. Bush saapui nelipäiväiselle Venäjän-vierailulleen Saksasta. Bush sanoi saksalaisjoukkojen toimineen loistavasti. Ennen saapumistaan Bulgariaan paavi vieraili Azerbaidzhanissa. Tulituksessa tuhoutui noin 70 taloa. Bulgarian väestöstä vain yksi prosentti eli noin 80 000 ihmistä kuuluu katoliseen kirkkoon. Presidentti kommentoi lehdistötilaisuudessa lisäksi Yhdysvalloissa esitettyä vaatimusta, jonka mukaan olisi perustettava erillinen komissio tutkimaan Bushin hallinnon toimia syyskuun terrori-iskujen aikana. Vierailun aikana presidentit allekirjoittavat historiallisen aseriisuntasopimuksen, jonka mukaan kumpikin valtio vähentää ydinaseitaan kahdella kolmanneksella. Presidentit vierailevat myös Putinin kotikaupungissa Pietarissa. Bush tarkisti kunniakomppanian Vnukovon lentokentällä. Bush varoitti Irakista ja Iranista Liittokansleri Gerhard Schröderin kanssa pitämässään lehdistötilaisuudessa Bush toisti huolensa Irakista. Neuvosto vetosi päätöksessään myös jäsenmaihinsa, että 19 maan sotilaista koostuvan joukon toiminnan resurssit turvattaisiin. – Kukaan ei kuitenkaan kuollut. Annan kertoi olevansa yhä huolestuneempi Pakistanin ja Intian välisistä jännitteistä
. 4 4 4– 29 Seuraavat ottelut: 26.5. . Urheilu Pesäpallo Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Jukka Anias (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Perjantaina 24.5. . . . . Palkitut: I Pasi Vanhatalo, II Jouni Korkiamäki. Alkusarjassa kärsitty tappio Tshekille uhkasi sotkea Suomen kuvioita pahasti, mutta lohkovoittoon ja sitä kautta Ruotsin välttämiseen välierässä kuitenkin päästiin, Sveitsin avustuksella. . Tuomarit: Antti Aine ja Matti Lähteenmäki. Jokainen piste voi olla tärkeä ja silloin on helpompi ymmärtää, mitä Ferrari päätöksellään etsi, Häkkinen totesi. Keskiviikkona helposti puolivälierässä Saksan kaatanut Suomi kohtaa perjantain välierässä Sveitsin, jonka sinivalkoiset kukistivat alkulohkossa 4–1. – Hän selvästikin luottaa edelleen itseensä, on erittäin motivoitunut ja uskoo edelleen vahvasti talliinsa. . . . . . . . . Kokonaisuudessaan F1-sirkus on Häkkisenkin mielestä latistunut Ferrarin ylivoiman vuoksi. . 2 2 16– 9 4 Ii . . erä: 45.02 Mattias Axelsson (Anderson) 15–0, 59.07 Gustafsson (Kronstrand) 16–0. . 3. Palkitut: I Jarmo Viittanen, II Jussi Kemilä. . MM-kilpailut, A–sarja: Puolivälierä: Ruotsi–Latvia 16–0 (9–0, 5–0, 2–0) 1. 2 2 6– 40 Seuraavat ottelut: 25.5. Sieppari Kaisa Kentala sai yritteliäästä pelistään kakkospalkinnon. . En usko, että minun on mitään tarvetta alkaa neuvoa häntä tässä tilanteessa, Häkkinen sanoi. erä: 21.11 Anderson (Johannes Gustafsson) 10–0, 26.42 Henrik Lorendahl (Per Svensson) 11–0, 27.43 Jihde (Hellgård) 12–0, 32.59 Gustafsson (Kronstrand) 13–0, 38.51 Jihde (Qvist) 14–0. – Aina on olemassa sopimus. . Kakkospalkinnon sai kotiuttajajokerina onnistunut Janne Urpilainen. . . . . Häkkisen ei ole helppoa neuvoa manttelinperijäänsä, vaikka halua olisikin. . . . Television välityksellä kaksinkertainen maailmanmestari on kuitenkin pysytellyt ajan tasalla. 3 1 2 12– 26 3 Kankaanpää . . 3 1 2 19– 25 2 Sotkamo . . Kolmoskoppari Netta Palokangas sai ykköspalkinnon hyvän sisäja ulkopelinsä ansiosta. . Tshekki-pelin jälkeen Suomella on ollut kaksi puolivauhdilla voitettua ottelua. . – Ei se mikään ihme ole, että oli vaikeaa. . . . . . Korkiakoski onnistui myös sisäpelissä. . Nieminen on lyönyt kärkipelaajaa eteenpäin onnistuneesti kaikkiaan 1 908 kertaa. Hän kertasi, ettei juokse lenkkiä kolmesti viikossa, vaan ottaa ”iisisti” ja piipahtaa silloin tällöin matkalla perheensä kanssa. 0– Sievi . 4 3 1 32– 22 9 Seinäjoki . . Kyllä kaikilla on asenne kunnossa, nämä ovat kauden tärkeimmät pelit, Seppälä vakuuttaa. 3. 2 2 16– 9 4 Seinäjoki . Jäähyt yht: Tanska 1x2 min. . Länsilohko Veteli – Ylihärmä 2 – 1 (2 – 5, 7 – 1, 1 – 0), Peräseinäjoki – Ylistaro – 2 (1 – 4, 1 – 5). On ollut todella jännittävää seurata mitä kisoissa on tapahtunut, Häkkinen sanoi. Siinä meidän ase perjantaina, Seppälä toteaa. 2 1 1 13– 28 1 Haapajärvi . . Seppälä myöntää, että ylimielisyys kostautui. Katsotaan kuinka asiat kehittyvät, Häkkinen kuittasi. . . . . 3 2 1 14– 10 6 Ulvila . . Ferrarin ylivoima vie jännitystä McLaren-tallin vaikeuksiin Häkkinen ei juurikaan puuttunut. . . . . Toisella jaksolla Veteli sai myös lyöntipelinsä rullaamaan ja hallitsi peliä selvästi. . . . Kotijoukkueen sankari oli Tomi Vertanen, joka löi toisen jakson viimeisen vuoron tasoittavalla kolmosluukusta ykköstilanteessa läpi ja kiersi itse kunnarin. – Emme voi liikaa keskittyä kehenkään, siellä on monta kovaa pelaajaa. Janne Paavola karkasi tällä merkkaamattomalla lyönnillä kolmospesältä ja toi voittojuoksun. . . Häkkinen ei ota asiasta paineita, vaikka etenkin suomalaista formulakansaa kutkuttaa ajatus mestarin paluusta autourheilun kuninkuusluokkaan. – Rehellisesti sanottuna en ole tehnyt juuri mitään. Kylmässä illassa ja vesisateessa harhaheittoja tuli paljon. . . . Oulu: Tuomas Tervonen 0/3, Jussi Kemilä 0/2, Riku Rantanen 1/0, Jaakko Kiiskilä 1/0, Pekka Rajala 1/1, Antti Vehkaperä 0/2, Jarmo Viittanen 4/0, Sauli Määttä 1/0. 2. . En halua mennä tässä asiassa sen syvällisempään analysoimiseen, Häkkinen totesi. Torstain Häkkis-tapaamisen taustalla oli median valtaisa innostus. Palkitut: I Jyri Tarmo, II Petri Raittila. . . . . Kyllä se herätti porukkaa, Seppälä kertoo. . – Ainakaan he eivät ole tehneet montakaan virhettä. . Tämän päivän välieräparit: Ruotsi-Tshekki klo 16.00. Kentän parhaana palkittiin lukkarina mainiosti onnistunut Virve Hakala. – Kova peli tulee varmasti. Monacon GP:n vapaat harjoitukset: 1) Jarno Trulli Italia, Renault 1.18,915, 2) Allan McNish Britannia, Toyota 1.19,361, 3) David Coulthard Britannia, McLaren 1.19,597, 4) Giancarlo Fisichella Italia, Jordan 1.19,680, 5) Mika Salo Suomi, Toyota 1.19,815, 6) Ralf Schumacher Saksa, Williams 1.19,937, 7) Rubens Barrichello Brasilia, Ferrari 1.19,945, 8) Mark Webber Australia, Minardi 1.20,028, 9) Juan Pablo Montoya Kolumbia, Williams 1.20,264, 10) Jenson Button Britannia, Renault 1.20,375, 11) Michael Schumacher Saksa, Ferrari 1.20,404, 12) Olivier Panis Ranska, BAR 1.20,887, 13) HeinzHarald Frentzen Saksa, Arrows 1.21,005, 14) Jacques Villeneuve Kanada, BAR 1.21,086, 15) Nick Heidfeld Saksa, Sauber 1.21,638, 16) Felipe Massa Brasilia, Sauber 1.21,683, 17) Takuma Sato Japani, Jordan 1.21,868, 18) Pedro de la Rosa Espanja, Jaguar 1.21,876, 19) Kimi Räikkönen Suomi, McLaren 1.22,904, 20) Eddie Irvine Britannia, Jaguar 1.22,917, 21) Enrique Bernoldi Brasilia, Arrows 1.23,150, 22) Alex Yoong Malesia, Minardi 1.26,518. Pori – Ylihärmä, Hämeenlinna – Jyväskylä, Vihti – Rauma, Ilmajoki – Tyrnävä, Pattijoki – Siilinjärvi. 4 1 1 2 16– 22 3 Kuopio . Suomi-Sveitsi klo 18.30. Nieminen kärkilyöntitilaston kärkeen. Palkitut: I Jarmo Heikkinen, II Janne Vuorinen. . . Sen jälkeen he ovat kuitenkin pelanneet paljon vakuuttavammin, Seppälä miettii. . Asenteen lataaminen täyteen taas tosipelejä varten ei Seppälän mielestä kuitenkaan ole ongelma. . . Pesä-Kiilojen tytöille avausvoitto HELSINKI (STT) Pesäkarhujen Johanna Nieminen, 35, nousi keskiviikkona kaikkien aikojen ykköseksi naisten superpesiksen kärkilyöntitilastossa. . . . . Sotkamo – Tyrnävä, Oulu – Muhos, Ii – Halsua. . . . Sveitsin sankariksi Norjaa vastaan nousi joukkueen kaikki maalit viimeistellyt Daniel Aeschlimann. Olemme käyneet ystäviemme luona, ja luonamme on käynyt paljon ystäviä, Häkkinen jutusteli. . . . . Palkitut: I Henri Heinäheimo, II Sami Karjala. . 2 1 1 10– 10 2 Lapua . . Yleisöä: 1 037. . Veneilyä, kotielämää ja ystäviä Häkkinen nauttii sapattivapaastaan täysin sydämin. Yleisöä: 607. . . . . Sisäpelissä kotijoukkue oli kuitenkin saamaton. Vaasa . Palkitut: I Mikko Lahtinen, II Jarkko Perttula. . Typerillä harhaheitoilla vieraat saivat kuitenkin tilanteita ja kavennettua pikkuhiljaa. Hyvinkää: Timo Rautiainen 0/3, Marko Hovi 0/1, Vesa Musto 1/0, Juha Korhonen 3/0, Kalle Raitala 0/2, Mikko Lehto 2/0. . . . . Kakkospolttaja Noora Mäntylä onnistui sisällä ja ulkona 2-palkinnon arvoisesti. . Miesten superpesis: Koskenkorva–Sotkamo 2–0 (8–0, 7–4) K: 1 7=8 2 5=7 2 S: 0=0 4 0=4 Koskenkorva: Markus Kettunen 0/2, Teemu Haataja 0/2, Tommi Murto 0/2, Jan Hautala 1/2, Jukka Latvala 1/2, Riku Kytösalmi 1+6/2, Toni Juurakko 1+4/1, Olli Yli-Karjanmaa 1+0/2. . Kolmostilanteet ottelussa oli kotijoukkueen hyväksi 16-14. Jatkoaika: 67.17 Pavel Kozusnik (Cepek) 4–5. . . . . . . 2 2 12– 22 2 Peräseinäjoki . . 3 3 52– 6 9 Pori . . . 4 1 1 2 21– 42 3 Siilinjärvi . . Kuula lahjoitti väärillä juoksuja HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven Pesä-Kiilojen tyttöjen superpesisjoukkue otti torstai-iltana ensimmäisen voittonsa kukistamalla Sotkamon Jymyn 1-0 (5-4, 4-4). Kahdeksan kärkilyöntiä kovimmalla 80 prosentin onnistumisella. . – Avausjaksolla vastustaja sai muutaman hyvän lyönnin ja vastaavasti me haparoimme ulkopelissä. . Jokeri Hanne Kähtävällä oli myös mainio ilta. . Lapua – Vaasa, Kauhajoki – Veteli, Ylistaro – Kurikka, Vähäkyrö – Kuortane. . Erotuomarit Jürg Baumgartner/Marcel Baumgartner. . . Kuopio–Oulu 0–2 (3–5, 2–3) K: 3 0=3 1 1 0=2 O: 2 2 1 0=5 1 1 1=3 2 Kuopio: Mikko Niinikoski 0/1, Sami Haapakoski 0/1, Jarkko Perttula 0/1, Mikko Lahtinen 2/1, Jaska Huttunen 1/0, Sami Joukainen 1/0, Mikko Lehtinen 1/0, Arto Korhonen 0/1. . . Yleisöä: 2 087. Palkitut: I Jukka Holttinen, II Juha Kalajanniska. . . 4 3 1 35– 10 11 Sotkamo . Pasi Saari meni hyvin kentälle. . Oli meilläkin aikamme, jolloin voitimme melkein koko ajan, eikä sekään ehkä ollut muiden mielestä niin jännittävää, Häkkinen muisteli. 2 1 1 16– 12 4 Simo . . . Häkkinen tapasi tiedotusvälineiden edustajia torstaina Monacon GP:n yhteydessä ja sanoi, että hänellä on vielä riittävästi aikaa päätöksentekoon. . . Yleisöä: 1 668. Toisella jaksolla nousimme puolestaan takaa voittoon, Kinnulan pelinjohtaja Juha Juusela selvitti. . . Vieraiden pienet otettiin hyvin kiinni. Yleensä viihdyn erittäin hyvin kotona. Kakkospalkittu Pauli Korkiakoski lukkarina antoi korkeita tolppia, joten useasti vieraiden eteneminen pysähtyi jo ykköspesälle. Nyt kukistui Kinnulassa tiukassa pelissä Tyrnävän Tempaus 1(5-5, 3-2). . Kuulan parhaana palkittiin kakkosvahti Henna kangas, joka onnistui vaihtolyönneissään melko hyvin. erä: Maaliton. Kurikka . Palkitut: I Riku Kytösalmi, II Toni Juurakko. Tyttöjen superpesis Haapajärvi – Sotkamo 1 – (5 – 4, 4 – 4). . . . Ensimmäisellä jaksolla Kuula lahjoitti väärillä vastustajille peräti seitsemän juoksua. . 4 1 1 2 17– 18 5 Pattijoki . . . Häkkisen ajatukset tapahtuneesta olivat kaksijakoiset. Dennis totesi, että Häkkinen on edelleen osa McLaren-tallia ja haluaa tavata asioistaan kiinnostuneita. . . . . . 2 1 1 30– 7 5 Sotkamo . . . . Veteli Pesis ratkaisi supervuorossa YLIVIESKA (KP) Ylivieskan Kuula hävisi pesäpallon naisten suomensarjassa Seinäjoen Mailajusseille puhtaasti 0-2 (5-10, 2-8). . . . . Sveitsi vastassa välierässä Suomen tehomies Juho Seppälä odottaa vaikeaa ottelua Saksan Sebastian Kipry (vas.) yritti turhaan hillitä Juha Seppälän menoa puolivälieräottelussa keskiviikkona. Kinnulalle jälleen kaksi pistettä SIEVI (KP) Sievin Sisu hävisi pesäpallon miesten suomensarjassa Oulun Lipolle tiukan pelin jälkeen 02 (4-5, 2-3). sitä, onko hänellä ja McLaren-tallilla valmis, allekirjoitusta odottava sopimus. Välillä harhoja tuli kuitenkin aivan liikaa. . . . . – Olen kieltämättä nauttinut kilpailujen seuraamisesta television välityksellä. Kankaanpää–Ulvila 0–2 (1–3, 1–5) K: 1=1 1 0=1 U: 1 2=3 3 2 0=5 2 Kankaanpää: Jouni Korkiamäki 2/0, Jouni Rosenberg 0/2. Hanne löi kunnarin tyhjän kenttään ja yhden tavallisen sekä toi vielä kaksi juoksua. 2 2 13– 2 6 Vähäkyrö . . Tuomarit: Antti Paavola ja Mikko-Jussi Laakso. . vaihtolyönnitkin lyötiin suurimmaksi osaksi ulkopelaajien räpyliin. Juoneen kuului myös se, että Häkkisen on viikonloppuna helpompaa ja rauhallisempaa seurata kotikisaansa, kun lehdistön utelut jäävät vähemmälle. . Palkitut: I Marko Rasinkangas, II Sami Ahola. . . 4 1 2 1 19– 23 4 Oulu . . Sellaista moottoriurheilu voi olla. . – Kahteen pisteeseen on oltava tyytyväinen. 4–5 (0–0, 1–2, 3–2, 0–1) 1. . Palkitut: I Juha Korhonen, II Mikko Röppänen. . Sotkamo: Jarmo Heikkinen 0/1, Jani Komulainen jr 0/1, Toni Kohonen 1/0, Jarkko Kokko 0/1, Markku Hylkilä 1/0, Mikko Huotari 1/1, Janne Vuorinen 1/0. . Kimmojen etukenttä onnistui mainiosti. Pattijoki–Seinäjoki 0–2 (2–6, 2–5) P: 1 1 0=2 2 0=2 S: 1 1 4=6 1 1 3=5 2 Pattijoki: Antti Rantala 0/2, Pasi Pohjola 0/1, Marko Rasinkangas 1/1, Pertti Mäkelä 1/0, Sami Ahola 2/0. 2 2 8– 19 Rovaniemi . . . Tuomarit: Jouni Ojala ja Ville Hukkanen. . . . . . 3 1 2 18– 20 3 Järvenpää . . Tuomarit: Pekka Salovaara ja Petri Nummela. Häkkinen miettii rauhassa Kaksinkertainen maailmanmestari päättänee paluustaan lähiviikkoina Perhe varikolla. . erä: 0.33 Henrik Qvist (Martin Olofsson) 1–0, 2.57 Niklas Jihde (Olofsson) 2–0, 3.13 Olofsson (Qvist) 3–0, 8.14 Peder Boden (Daniel Calebsson) 4–0, 10.40 Mathias Larsson (Olofsson) 5–0, 11.24 Johan Anderson (Jonathan Kronstrand) 6–0, 12.41 Qvist (Anders Hellgård) 7–0, 16.30 Per Svensson (Calebsson) 8–0, 18.46 Johan Davidsson (Calebsson) 9–0. Yleisöä: 267. . . . . . 0– Reisjärvi . . Kun Mika on valmis tekemään päätöksensä, voimme edetä helposti asiassa. 2 1 1 14– 17 3 Oulu . . . 2 1 1 11– 6 3 Vaasa . 3 1 1 1 16– 18 3 Imatra . Häkkiseltä udeltiin mm. . . . . Puolivälierä: Tanska–Tshekki ja. . . – Ei se ainakaan tänään tapahdu, se on varmaa. 3 1 1 1 23– 24 4 Rauma . . . Tärkeintä on kuitenkin, että saamme itse pallon liikkumaan ja hallitsemme peliä. . – Ensimmäistä jaksoa johdimme avausvuoron jälkeen jo 4-0. McLaren-pomo Ron Dennis korosti heti alkuun, ettei kyseessä ollut varsinainen lehdistötilaisuus. . Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto KINNULA (KP) Kinnulan Kimmot otti jo toisen kahden pisteen voiton pesäpallon miesten suomensarjassa. . Mitään erikoisvartiointia miehen varalle tuskin kuitenkaan asetellaan. 2 1 1 5– 14 1 Kuortane . erä: 20.37 Ales Zalesny (Daniel Folta) 0–1, 33.05 Jiri Jandacek (Tomas Trnavsky) 0–2, 34.48 Ronnie Gravgaard (Lars Jespersen) 1–2. . Vielä viimeisen vuoron alussa johdimme 5-4, mutta tasoittavallaan vieraat löivät kolmostilanteessa kakkosrajasta läpi. – Se on justiinsa se, kun nämä ovat tosipelejä, ei ole varaa löysäillä. 3 2 1 18– 19 6 Haapajärvi . Välierästä mies odottaa kuitenkin tiukkaa taistoa, aikaisemmalla voitolla ei ole merkitystä. . . Kotijoukkueen kärki pelasi mainiosti. . . . Tuomarit: Jussi Nieminen ja Sami Seppälä. Tällä hetkellä heillä on paljon töitä tehtävänään. Imatra–Hyvinkää 0–2 (1–3, 2–3) I: 1 0=1 2 0=2 H: 2 1 0=3 2 1 0=3 2 Imatra: Jarkko Rautio 0/1, Ville Huuhtanen 0/1, Ilkka Hirvonen 1/0, Petri Pulliainen 0/1, Janne Luostarinen 1/0, harhat 1. Naisten suomensarja pohjoislohko Ylivieska – Seinäjoki – 2 (5 – 10, 2 – 8), Lapua – Vaasa 1 – 2 (3 – 11, 3 – 1, – 0, 1 – 2). 4 1 2 1 23– 16 7 Hyvinkää . Seinäjoki: Sami Karjala 1/1, Henri Puputti 0/2, Antti Kuusisto 0/2, Henri Heinäheimo 1+3/2, Mika Sivunen 1/0, Antti Kataja-Rahko 1+0/1, Tomi Saari 0/1, Jere Dahlström 2/1, Ismo Ankkuri 2/0, Jussi Harju 0/1. . . . 2002 s KESKIPOHJANMAA 18 MONACO (STT) Mika Häkkisen mahdollinen paluu F1-radoille ratkeaa todennäköisesti lähiviikkoina. . 2 1 1 16– 7 5 Kauhajoki . . Kitee: Janne Monni 0/2, Pasi Pirinen 0/2, Jukka Holttinen 1+1/1, Saku Kapanen 1/1, Mikko Varonen 0/1, Sami Partanen 0/1, Juha Kalajanniska 4/0, Jussi Pulkkinen 1/0. . Kaikki tietävät, että vielä kaksi peliä ja sitten on kausi ohi. Nieminen löi ottelussa Raumaa vastaan kuusi kärkilyöntiä ja nousi kaikkien aikojen tilaston kärkeen. . . . 2 1 1 29– 12 4 Kinnula . Ulvila: Jyri Tarmo 1/2, Jaakko Antila 0/1, Matti Latvala 0/1, Sami Lindström 0/1, Janne Ruoho 1/1, Timo Pajunen 0/1, Jarkko Hallanoro 0/1, Juha Vartiamäki 1/0, Petri Raittila 4/0, Seppo Arbelius 1/0. . Myöhemmin mietin asiaa uudestaan, silloin asian voi aina nähdä toisessakin valossa. 2 1 1 12– 7 3 Jyväskylä . . Parannettavaa toki jäi vielä, HP-K:n pelinjohtaja Jaana Puranen selvitti. . Toisella jaksolla lukkaripeli onnistui jo ihan kohtuullisesti. Palkitut: I Simo Eerikäinen, II Janne Oinonen. . . . 2 1 1 15– 13 3 Veteli . . Pohjoislohko Pattijoki . Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa HELSINKI (STT) Suomen salibandymaajoukkueen taistelu kohti ensimmäistä miesten maailmanmestaruutta on edennyt jo välierävaiheeseen. . . . Turnauksen ykköspistemiehinä Suomella ovat häärineet ketjukaverukset Juho Seppälä ja Jaakko Hintikka, jotka ovat molemmat keränneet neljässä ottelussa pisteet 3+4. . 2. Miesten suomensarja pohjoislohko Kinnula – Tyrnävä 1 – (5 – 5, 3 – 2), Simo – Sotkamo 2 – 1 (2 – 8, 4 – 1, 2 – 0), Sievi – Oulu – 2 (4 – 5, 2 – 3). Sievi hävisi tiukan pelin VETELI (KP) Veteli Pesiksen II-joukkue löi miesten suomensarjan pesäpallo-ottelussa Ylihärmän PesisJunkkarit 2-1 (2-5, 7-1, 1-0). Tuomarit: Sakari Männikkö ja Tapio Juntunen. . 2 1 1 10– 14 3 Tyrnävä . Häkkinen näki Itävallan GP:n huipentuman, jossa Rubens Barrichello päästi MM-sarjaa johtavan Michael Schumacherin ohitseen ja kisan voittoon. 1 1 18– 7 3 Nivala . . 3 1 2 41– 26 7 Hämeenlinna . . . Minulla on riittävästi viikkoja vielä edessäni, ennen kuin on päätöksen aika. Sisäpelissä saimme 12 kolmostilannetta, mutta kotiutuslyönnit eivät toimineet, VePe:n Jari Siirilä selvitti avausjaksoa. 1 1 8– 13 Seuraavat ottelut: 25.5. . Haapajärvi – Ylivieska, Kempele – Lapua, Seinäjoki – Reisjärvi. . . . Yleisöä: 489. . . . – Kausi alkoi jännittävällä tavalla, mutta sen jälkeen Ferrari alkoi hallita ja se on ottanut lajista jännitystä pois. Erja, Mika ja Hugo Häkkinen Monacon varikolla. Palkitut: I Jarkko Rautio, II Petri Tuuva. . Ykkösellä palkittu ykkösvahti Janne Paavola vaihtoi hyvin kuten myös kolmosena lyönyt Marko Järvenoja. . . Jäähyt yht: Ruotsi 2x2 min, Latvia 5x2 min. . Oulu antoi kotijoukkueelle harjoilla kolme juoksua ja Sievi vastaavasti yhden. . 3 3 38– 12 9 Tyrnävä . . . . Koskenkorva . . Jos he olisivat koko ajan voittaneet autollamme, olisi paljon helpompi arvioida heidän suorituksiaan. Häkkinen ei suorin sanoin myöntänyt kaipaavansa kilvanajoa. . . Sotkamo – Pattijoki, Hyvinkää – Koskenkorva, Kitee – Imatra, Oulu – Järvenpää, Ulvila – Kuopio, Seinäjoki – Kankaanpää. . Ensimmäistä jaksoa hallittiin ja toisella jaksolla noustiin takaa-ajoasemasta tasoihin. . . . . . . . 3 3 6– 47 Seuraavat ottelut: 24.5. Kotijoukkueen II-palkinnon sai Peitsa Kauppinen, joka meni kakkoskärkenä hyvin kentälle. Kimi Räikköstä ja David Coulthardia Häkkinen ei ryhtynyt kritisoimaan, koska ei tiedä millaisella ajokilla kaksikko joutuu työskentelemään. – Me hallitsimme jaksojen alkua, mutta Oulu tuli kummallakin jaksolla lopussa väkevästi ja teki tarvittavat juoksut, Sievin pelinjohtaja Risto Mattola harmitteli. Sveitsi ei ollut kisojen avauspelissä varmaankaan ihan valmiina, pelasivat passiivisesti ja me pääsimme helposti peliin mukaan. . 2 2 28– 15 6 Ylistaro . Häkkisen vastaus paluuta koskevan päätöksen ajankohtaan oli yhtä ympäripyöreä. . Olemme olleet pääasiassa täällä Monacossa ja hiljattain vietimme pari viikkoa veneillen. Norjalla on hyvä joukkue, Seppälä kuittaa. Seppälä oli Saksaa vastaan hyvässä vauhdissa, saldona kaksi maalia ja kaksi syöttöä. 1 1 3– 4 Kempele . Sveitsillä oli vaikeuksia puolivälierässään Norjaa vastaan, voitto tuli niukasti 3–2. – Tulin ensin vihaiseksi ja olen varma, ettei se ollut hyväksi formula ykkösille eikä Ferrarille eikä heidän kuljettajilleen. . . . Muhos . . . – Kyllähän se sykähdytti, huomattiin että eihän tämä nyt niin helppoa olekaan. Keskustelimme eilen illalla yhdessä, mutta mitään päätöksiä ei ole vielä tehty, eikä meidän tarvitsekaan tehdä, Dennis kierteli. Toisella jaksolla Oulun Vesa Pöytäkangas löi viimeisenä lyöjänä toisella lyönnillään kolmospolttajan ja kopparin väliin voittojuoksun. . . . . . 2 2 5– 19 Seuraavat ottelut: 25.5. . Kysymykseen vastasi Dennis. 1 1 16– 7 3 Ylivieska . . . . Järvenpää–Kitee 1–2 (3–4, 5–3, 0–1) J: 1 2 0=3 2 3=5 1 K: 3 1 0=4 2 1=3 1 2 Järvenpää: Janne Oinonen 0/1, Marko Kähkönen 0/1, Timo Rantatorikka 0/1, Simo Eerikäinen 2/0, Jyrki Borenius 0/2, Tommi Anonen 1+2/1, Teemu Mäntyvaara 1/0, Antti Rantatorikka 1/0, Juha Nieminen 1/0, Mika Lehto 0/2. . . erä: 43.45 Radim Cepek (Petr Kozusnik) 1–3, 48.50 Gravgaard (Claus Nissen) 2–3, 54.33 Michal Rohel (Daniel Folta) 2–4, 57.43 Kennet Bork (Lars Jespersen) 3–4, 59.51 Joakim Larsen 4–4. 2 1 1 15– 14 2 Halsua . 2 1 1 20– 26 3 Lapua . . Väläyksittäin kotijoukkueen ulkopelikin oli jo hyvää. . Häkkisen korvaajaksi noussut Räikkönen on painiskellut erilaisten ongelmien kanssa. . Yleisöä: 458. . . 2 1 1 15– 39 1 Vihti . Supervuorossa Tomi Storbacka löi kakkossaumasta kopparille asti. 2 1 1 14– 21 2 Ylihärmä . . Yleisöä: 635. . . . 3 1 2 32– 19 7 Ilmajoki . . 4 2 2 30– 41 2 Etelälohko Ylihärmä . 4 2 1 1 25– 17 8 Kitee . . . Tapaus herätti melkoisen jälkipyykin muun muassa tallimääräysten mielekkyydestä. Erotuomarit: Jan Birkebo/Roger Nyström. Kotijoukkueen parhaana palkittiin Tero Kivelä, joka onnistui ulkopelissä ja vaihtotilanteissa. .
Pattijoki–Seinäjoki 0–2 5. Yleisöä: 150. Öja-73 . Lasbekin siittolalla on satavuotiset perinteet. . . Doping on hankalampaa, sillä käyttäjien ja testaajien etumatka on kaventunut. 2 2 4– 2 6 FC KooTeePee 1 1 2– 3 Rakuunat . Toistakin jaksoa KPV hallitsi. 2002 Urheilu 19 Timo-Jaakko Virkkala OSLO/ HAMPURI Lestijärven Niemenkylässä syntynyt Tapani Hautala, 41, lähti nuorena ylioppilaana 80-luvun alussa luokkatoverinsa Heikki Ahokkaan kanssa ulkomaille hevosia valmentamaan ja sillä tiellä ystävykset ovat tänäkin päivänä. Koskenkorva–Sotkamo 2–0 Voittoyhdistelmä: 31 ( M–M–M–M–K ) Alustava kerroin: 23,52 Keno-veikkaus 21/02: Voittonumerot: 2, 3, 4, 5, 7, 16, 18, 23, 24, 35, 41, 43, 45, 50, 59, 60, 61, 66, 68, 69. Vapaata tilaa saatuaan se olisi pystynyt voittoon. Vaikka kaikkien asenteet eivät ole vieläkään oikeat, tekevät ajan tasalla olevat säännöt ja testit tehtävänsä, Kallio arvioi. 3 1 2 4– 6 1 KaPa . Yhtään suomalaista yhtiötä ei ole tällä listalla sadan parhaan joukossa. Niihin nähden tasapeli oli oikeudenmukainen lopputulos, TUS:n toinen valmentaja Antti Ylimäki arvioi. Kotilan kiri oli vahvin Warkaus-maililla PIETARSAARI (KP) Skottiliigassa pelaava Hibernian tulee Suomeen aiemmin vierailunsa peruneen Boltonin korvaajaksi. peliminuutilla. – Tallin kakkoshevonen Tschagga 14,0a jäi Derbyssä neljänneksi, mutta kukisti Breeders Crownissa Saksan parhaana hevosena pidetyn Oscar Schindlerin, Hautala totesi. – Liekö ottelutahti (puolessatoista viikossa neljä peliä) vaikuttanut otteisiin. 2 2 1– 3 Seuraavat ottelut: 26.5. Ei ollut liikettä eikä ollut oikein mitään, Öjan pelaajavalmentaja Marko Sorvisto tunnusti. – 4-0 -voitto vieraskentältä kyllä tyydyttää, vaikka useampiinkin maaleihin meillä oli paikkoja. Toisella kolmivarttisella joukkueiden tasoero tuli lopullisesti esille. 2 1 1 1– 2 3 FC Viikingit . Hän on juristi, kuten myös ADT:n pääsihteerinä huhtikuun alusta aloittanut Juha Viertola, jonka mielestä oli tärkeintä, että laki saadaan ensin voimaan edes tässä muodossa. . Karhu aloitti ottelun selvästi vieraita terävämmin. Lähtö 2. 3 1 2 1– 7 1 Sepsi-78 . V4kerroin: 14,12. . Hallussapito on rikos vain, jos todennäköisenä tarkoituksena on aineen levittäminen. Hibernianin riveissä on mm. Ravit Oliko onnea KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 24.5. Hän on hyvin miellyttävä sekä ihmisenä että esimiehenä. . – Periaatteessa kenttäpeli oli meidän hallussamme, mutta todelliset maalintekopaikat menivät aika lailla tasan. . Oslossa Timberland jäi väsyvän johtohevosen taakse pussiin. Ravikärpäsen pureman Tapani sai Kalle-isältään, joka tunnettiin kautta maan hyvistä suomenhevosistaan. Hibernian pitää harjoitusleiriä Oulussa 19.-24.7. 3 3 3– 3 3 VIFK . – Testaamisessa oltiin uusien kiellettyjen menetelmien syntyessä aina vuosia jäljessä, ja EPO oli saanut melkein 10 vuoden etumatkan. Seuraavaksi aloitettiinkin sitten keskeltä. Yritystäkin oli, mutta onnistumisia ei vain tullut, Sorvisto aprikoi ja myönsi pistejaon olleen selkeän pettymyksen. – Amerikan reissu opetti, miten nuoria hevosia valmennetaan. . Urheilussa on laajempi kiellettyjen aineiden määrittely, sillä EPO eli erytropoietiinihormoni ja sen johdannaiset eivät kuulu rikoslain piiriin. Kiertueen järjestelyistä vastaavan Tervarit ry:n kiertuemanageri Jussi Törmä sai Hibernianilta torstaina kirjallisen vahvistuksen ja allekirjoitti omalta osaltaan sopimuksen. . – Dopingaineiden käyttö ei ole uudessakaan laissa rikos. Pelin loppua TUS hallitsi selvästi, mutta ei kyennyt silti luomaan selkeitä tekopaikkoja. Lain on määrä tulla voimaan syyskuun alusta. Skottien lisäksi Hibernianissa pelaa mm. Öja ei saanut kuparista rikki KAUHAJOKI (KP) Teerijärven TUS jatkaa jalkapallon Kakkosen pohjoislohkossa vakaan tasaisella uralla. Kakkonen pohjoislohko Sepsi-78 – JBK – 4 (0 – 1), Karhu – TUS 1 – 1 (1 – 0), FC Kiisto – KPV-j 2 – 1 (1 – 0), Öja-73 – KajHa – , PS Kemi – VIFK 1 – 3 (1 – 1), KaPa – OLS – 1 (0 – 1). . Kaikkien yllätykseksi Kiiston ainoa ylhäällä ollut pelaaja, Pasi Nevanperä rynnisti ohi KPV:n kolmen miehen puolustuslinjan. Päivän Duo: vaihto 27 046.00 e; oikea rivi 7-5/7; kerroin 20,16-14,78. – Käsittämätön peli. Tämä potkaisi pallon kohti keskialuetta. minuutin kohdalla. lv 2 140 m: 1) Archduke Kemp*/ Tuomas Korvenoja 19,0a, 2) Noble Brave 19,2a (49), 3) Daisy Cloudberry 19,9a (436), 4) Sava Savoy 19,9a (999), poissa: 6. 2 1 1 2– 2 3 FC Honka . Käyttö vähenee, kun riski jäädä kiinni on aiempaa suurempi. Häntä nopeampi oli kuitenkin Pasi Nevanperä, joka toimitti pallon tyhjään verkkoon. Loppuun saakka voimat eivät vain välttämättä riitä, KorkeaAho arvioi. Kolmevuotiaitten Derby-voittaja saa 125 000 euroa eli noin 250 000 vanhaa D-markkaa. . Tätä seurasi seitsemän vuoden jakso Lars Lindbergillä, joka piti talliaan Solvallassa. Peli vain oli alusta lähtien vaikeaa. Loppunumerot olivat 2-1 (11). . Kalliokosken sivurajaheiton jälkeen Kiiston maalille syntyi hässäkkä, jonka päätteeksi Petri Piispanen toimitti pallon verkkoon. Kuva: Timo-Jaakko Virkkala Timberland on voittanut Dinslakenin Grosser Preisin. Tapani Hautala menestyy Saksassa Ravivalmentajana ulkomailla runsaat 20 vuotta Tapani Hautala esittelee komearyhtistä Timberlandia Bjerken vierastallin edustalla Oslossa. Toisaalta KajHa puolusti nöyrästi ja onnistui tasapelitavoitteessaan, lauantaina joukkueensa Vaasaan IFK:n vieraaksi johdattava Sorvisto totesi. 3 2 1 11– 1 7 FC Kiisto . Lähtö 7, V4-4, lv 2 140 m: 1) Hill Street/Veikko Kopola 15,5a, 1) Blue Suede Victory/Pekka Korpi 15,5a, 3) Baron Crown 15,8a (319), 4) New World* 15,9a (154), toto (5/7-8): 1,15-1,02 1,33-1,36-2,53 2,21. . . Suurista palkinnoistaan tunnettu Italia houkutteli pohjoismaalaisia hevosmiehiä muuttamaan saapasmaahan liiran kuvat silmissään. JBK ratkaisi toisella jaksolla Ykkönen, etelälohko: Jokerit–PP-70 2–1 (2–1) 20. . . TUS jatkaa tasatahtiin SEINÄJOKI (KP) Seinäjoen Sepsi-78:n kaudesta voi tulla pitkä ja koko lailla kivinen, mikäli tahti ei pikapuolin parane jalkapallon Kakkosen pohjoislohkossa. – Günter ei koskaan leuhki omaisuudellaan. . Tasoitus tuli 56. . . . 3 3 1– 15 Seuraavat ottelut: 25.5. . Menimme mukaan KajHa:n kävelyyn. . . Herzin perheen kahvipaahtimo Tschibo ja tupakkayhtiö Reemtsma ovat yksityisten omistajien maailmanlistalla sijoilla 23 ja 65. . Hibernianin riveistä Mm-kisoihin selvisi Ecuadorin maajoukkueessa pelaava Ulines De La Cruz. Tapani Hautala on saanut seppeleen kaulaansa. ja Vaasassa 24.-28. Kotijoukkueen hallinnan loogisena seurauksena oli myös johtomaali, jonka vasen laitalinkki Jani Asuintupa pääsi ampumaan hyvän nousun jälkeen takanurkkaan. . Lähtö 6, V4-3, sh 2 140 m: 1) Röhinä/Olavi Koivisto 26,8a, 2) M. . Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n runsaan viikon kuluttua Sloveniassa alkava kongressi odottaa tätä kannanottoa. TUS:n tasoitus syntyi toisella jaksolla 70. Vierasjoukkue Kajaanin Haka tuli hakemaan tasapeliä Keski-Pohjanmaalta ja onnistui. . . Myös numerot todistavat samaa. Tapani Hautalan valmennuksessa olevat hevoset ovat nousseet huipulle Saksan raviurheilussa. Gunter Herz ja Lestijärveltä maailman turuille lähtenyt Hautala yrittävät nostaa Lasbekin hevoset Euroopan kärkitasolle. 3 1 2 5– 10 3 Karhu . Puolitoistatuntinen nuhjattiin ilman maaleja. . . . – Ensimmäinen jakso oli meitä aneemista peliä, mutta puhuttelun jälkeen tahti parani toisella puoliajalla, JBK:n valmentaja Kari Korkea-Aho kertoi. 2 1 1 2– 2 3 IF Gnistan . sh 2 140 m: 1) Säpinän Toivo/Oiva Käsnänen 34,3, 2) Kamaro 32,7x (31), 3) Kipunan Löytö 35,6 (86), 4) Jenniferi 35,8 (33), poissa: 5,15. ”Puhtaan urheilun aika lähellä” ADT:n valvontalautakunnan puheenjohtaja Tapio Kallio haluaa uskoa, että dopingaineiden käyttö saadaan kuriin 2–10–20 vuoden aikavälillä. toto (11-2-8): 1,41 1,22-1,45-3,95 3,99. – En voi sanoa, että asenteessamme olisi ollut vikaa. 3 2 1 9– 3 7 KPV-j . FC Jokerit . . Siinä tapauksessahan rangaistus kertautuisi, sillä kahden vuoden kilpailukielto ja sen tuoma negatiivinen mediajulkisuus ovat jo tuntuva rangaistus, Viertola selvitti. . Warkaus-maili: Miesten katumaili: 1) Marko Kotila ToholU 4.18, 2) Jukka Keskisalo JoKa 4.18, 3) Anders Rockas PorvU 4.19, 4) Francis Kirwa LA (Kenia) 4.22, 5) Sheldon Monderoy LA (Trinidad & Tobago) 4.22, 6) Kim Bergdahl GamlakIF 4.23, Antti Vasala LA ja Mustapha Mabrouki LA (Marokko) keskeyttivät. . . KPV:lle katkera tappio Vaasassa KOKKOLA (KP) Jalkapallon Kakkosen pohjoislohkon avauskierroksilla maaleja mättänyt sarjanousija Öja73 joutui torstaina huomaamaan, että kaikki ei välttämättä aina käy niin kuin elokuvissa. Erotuomari: Santtu Keto. . Maalivahti Juha-Matti Seppälä lähti tavoittelemaan Kiiston purkupalloa rangaistusalueen kulmalle. Modig 2–1. Dopingaineet määritellään tarkemmin säännöksin asetuksella. 3 2 1 9– 3 7 OLS . Söderman iski toisen henkilökohtaisen osumansa Anatoli Kretovin läpisyötön jälkeen. Jalkapallo VARKAUS Tuore maastojuoksun SM-kilpailuiden hopeamitalimies Toholammin Urheilijoiden Marko Kotila voitti tiukan kirikamppailun kansainvälisellä Warkaus-maililla, joka juostiin hyvin talvisissa olosuhteissa räntäsateen vihmoessa ja ainoastaan kahden asteen lämpötilassa. – Teemme paljon töitä ja pystymme hallitsemaan pelejä, mutta maalintekopaikkoja pitäisi syntyä enemmän, Ylimäki mietti. . Legendaarinen Charlie Mills ja Walter Heitmann ovat siittolan tunnetuimmat treenarit kautta aikain. Maastojuoksun tuore nuorten Suomen mestari Joensuun Katajan Jukka Keskisalo sai Kotilan kanssa aivan saman ajan 4.18 eikä 1500 metrin Suomen mestari Porvoon Urheilijoiden Anders Rockaskaan hävinnyt kuin sekunnin. Kilpatallin muonavahvuuteen kuuluu 37 hevosta ja seitsemän työntekijää, joista Tapanin lisäksi on pari muuta suomalaista. . . – Timberland ravasi 3-vuotiaana 2100 metrin ryhmän aikaan 13,5, jota nopeammin on juossut vain ME-ori Oscar Schindler. . Pitkävedon torstain kohteet: 14 FC Jokerit–PP–70 1 (2–1) 1,20 15 Ponnistajat–KäPa 2 (1–4) 1,90 16 PK–35–Atlantis A X (1–1) 3,30 17 MP–Kings X (0–0) 3,35 19 Kiisto–KPV–j 1 (2–1) 1,75 Keskiviikon kohteet: 11 Norja–Islanti X (1–1) 3,15 12 Excelsior–Sparta 1 (2–1) 2,05 13 Colorado–Detroit X (1–1) 3,45 Tulosvedon torstain kohteet: 1 FC Jokerit–PP-70 2–1 Alustava kerroin: 8,70 2 Tanska–Tshekki 4–4 Alustava kerroin: 38,71 Keskiviikon kohde: 6 Colorado–Detroit 1–1 Alustava kerroin 15,73 Voittajavedon torstain kohteet: Superkaksari 1 Warkaus-maili, katujuoksu, Varkaus Voittajapari: 2 Kotila M–8 Keskisalo J Alustava kerroin: 20,64 Poissa: – Voittajaveto 1 Pesäpallo, Superpesis 1. Tappio tuli, vaikka kontrolloimme ottelua täysin, Kaj Lyyski päivitteli. – Heikko peli meiltä. Kasvuhormonin käytön luotettavan havaitsemisen Kallio tunnustaa vaikeammaksi kuin EPO:n käytön toteamisen. Kilpailutoiminta Saksassa perustuu suurelta osin ennakkomaksullisiin lähtöihin, joissa on parhaat palkinnot. Hautalan perheeseen kuuluu vaimo Maisa ja 3,5-vuotias poika Jere. Myös EPO:n johdannaiset ovat havaittavissa testeissä. . Lähtö 5, V4-2, lv 2 140 m: 1) Super Spotlite/Harri Koivunen 17,8a, 2) Crescent Moon 17,9a (28), 3) Ideal Oskar 17,9a (73), 4) Black Street 18,0a (60), toto (103-6): 2,79 1,39-1,25-1,54 5,87. – Ne voivat tulla myöhemmin liitetyiksi asetuksen luetteloon, arvelee Suomen Antidopingtoimikunta ADT:n puheenjohtaja Olli Puntila. Lähtö 3. 3 1 1 1 3– 8 4 TUS . Kehnolla ensimmäisellä puoliajalla JBK:n johto-osumasta vastasi Fredrik Söderman, joka puski Tomi Kärkkäisen keskityksen Sepsin verkkoon. Hibernian käy läpi saman kiertueohjelman, jonka Boltonin piti käydä eli kohtaa Oulussa Tervarit 20.7., Kemin PS:n 23.7., Vaasan PS:n 27. Nuori ylioppilas aloitti parikymppisenä oman "korkeakoulunsa" Ruotsin Skarassa valmistuen kengityssepäksi. . 2 1 1 4– 5 1 HIFK . – Kiistolla oli pelissä yksi paikka ja he tekivät kaksi maalia, Lyyski kiteytti synkästi päättyneen iltapuhteen. . lv 2 140 m: 1) Zarah Goj/Juha Utala 18,3a, 2) Carol’s Rose 18,4a (67), 3) Loshi U.* 18,6a (26), 4) Magdalena Kemp 18,6a (97), poissa: 9. Ei häntä miljonääriksi tunnistaisi, myöntää Tapani Hautala. . . Ympyrä sulkeutui vuonna 1995, kun Hautala siirtyi Alppien yli Saksaan, jossa ensimmäisenä työpaikkana oli Sea Coven omistajan Harald Grendelin Cicero-talli. . . . 3 2 1 12– 7 6 PS Kemi . IF Gnistan – Rakuunat, FC Honka – FC K-koski, FC KooTeePee – HIFK, PP-70 – FC Viikingit. heinäkuuta ja on Pietarsaaren Jaron vieraana 27.7. KPV:n valmentaja Kaj Lyyski oli erittäin pettynyt niin kauden avaustappioon kuin ensimmäisiin päästettyihin maaleihinkin. . Joni Lehtonen (Olli Lehtimäki) 1–1, 37. . Lasbekin siittolassa 37 valmennettavaa Tapani Hautalan nykyinen työpaikka on Lasbekin siittolassa, joka sijaitsee 45 kilometriä pohjoiseen Hampurin satamakaupungista. . . . Illan lopullinen ratkaisu syntyi sekin vieraita kismittävästi. Ympäristöstä huokuu historian havina. . . Kotiradalla Hampurissa ei palkintotaso päätä huimaa, joten rahat on ajettava 2-4 vuotiaille rajatuissa ikäluokkalähdöissä Gunter Herz rahakas isäntä Lasbekin siittolan omistaa Formula ykkösistä tutun West-yhtiön johtaja Günter Herz, 65, joka sponsoroi autourheilua 75 miljoonalla eurolla vuodessa. Tahti jatkui torstai-iltana Kauhajoella, jossa TUS kuittasi toisella puoliajalla Karhun johto-osuman. 3-4 selvää maalintekopaikkaa Öja värkkäsi, mutta verkko ei heilunut edes Kenneth Björkskogin läpiajosta. Ensimmäisen työpaikan tarjosi Big Spenderin koutsi Berth Johansson Uumajassa. ranskalaisia, saksalaisia, irlantilaisia, espanjalaisia, tanskalaisia ja bosnialaisia pelaajia. – Nyt etsitään tuloksia parantavia valmiita lääkkeitä, jotka ovat jo markkinoilla sairauksien – esimerkiksi verenpaineen ja anemian – hoitamiseen. . Maisa hoiti tuohon aikaan Nuk It Lindsay`tä, jonka sijalle on tullut saksaa puhuva nuori vesseli. Dinslaken Grosser Preisen voittanut komearaaminen ori sijoittui Derbyssä toiseksi ja on ansainnut urallaan 200.000 euroa. . . . Jaro kohtaa Hibernian Lahti Lähtö 1. Tapani Hautala ajaa kilpaa yleensä kaksi kertaa viikossa. Hän kertasi piristeistä siirrytyn anabolisten steroidien, testosteronin ja kasvuhormonien kautta veritankkaukseen, ja tulevaisuuden vilpilliseksi keinoksi on nousemassa geenimanipulaatio. Viki 27,0a (15), 3) Vieskerin Vire 27,2a (76), 4) Rokeri 27,7a (259), toto (7-10-4): 8,48 1,64-1,06-1,41 7,07. Yhtyneiden Laboratorioiden dopingtestauslaboratorion vastaava kemisti Antti Leinonen melkein innostuu, että EPO:n ja sen johdannaisten testaaminen on helppo nakki. Nyt pystymme 2–3 tunnissa saamaan verestä epäsuoralla testimenetelmällä EPO-seulonnan epäilyttävät tapaukset. . Ruotsin oppivuosien jälkeen Hautala muutti viime vuosikymmenen alussa Yhdysvaltoihin ja työskenteli muuan muassa Pekka Korven treenarina Pompano Parkissa. Lasbekiin tullessaan hän pukee haalarit ylleen ja lähtee ajamaan hölkkälenkkiä. Kielitaito karttunut Ulkomailla runsaat 20 vuotta viettänyt Tapani Hautala puhuu sujuvasti saksaa, englantia ja ruotsia. . Sivurajaheitto jatkettiin etutolpalta takatolpalla päivystäneen romanialaishyökkääjä Cristian Ciornein ulottuviin. . A. Pekka oli vaativa, mutta hänen menetelmistään on ollut paljon hyötyä myöhempinä vuosina, Tapani Hautala painottaa. V4-kerroin: 38,90. – Viihdymme hyvin Lasbekissa ja yleensä Saksassa. . . . . . Vastustajakaan ei häävi ollut, mutta oma pelimme ei ollut lähellekään ensimmäisten ottelujen luokkaa. V4: vaihto 122 110.00 e; oikea rivi 1-10-7-5/7; poissa I/2,3 II/1,8 kerroin 457,91. . Kotijoukkue FC Kiisto oli valtaosan peliajasta vastaanottavana osapuolena, mutta nappasi kaikki kolme sarjapistettä halvahkoilla osumilla. 3 2 1 8– 2 6 JBK . Ensimmäisen vartin TUS oli selvästi alakynnessä. Kuninkuusraveihin osallistunut IloPonsi 25,0a, Vinha-Maine 27,7 ja tamma Hovili 27,9a olivat Kallen menestysajokkeja 70-80 luvuilla. Kolme pelattua ottelua on tuottanut joka kerta tuloksen 1-1. Kallion mukaan valtiojohtoisessa totalitäärisessä urheilussa takavuosina saatettiin ehkä käyttää pelkästään dopingkäyttöön valmistettuja aineita. Sepsillä on nuori joukkue, joka kyllä yrittää taistella. Pariskunta tapasi toisensa Hampurin raveissa. Naisten katumaili: 1) Irina Watkins KuopSV 5.29, 2) Suvi Miettinen JäppU 5.32, 3) Kirsi-Maria Turunen JuvU 5.39. . . VIFK – Öja-73. Niklas Tarvajärvi (Jani Modig) 1–0, 34. Tämä ei erehtynyt, ja peli oli tasan. Omistaja Gunter Herz kolmas oikealta. – Nyt voisi olla melko puhtaan urheilun aika. Hän uskoo Suomessa olevan noin 10 000 dopingaineiden käyttäjää, mutta korostaa valtaosan heistä koostuvan järjestäytyneen kilpaurheilun ulkopuolelta voimailulajien harrastajista ja kehonrakentajista. . Torstaina JBK käväisi kylässä Seinäjoen kuoppaisella raviradan kentällä ja takoi taululle selvät voittonumerot 0-4 (0-1). toto (1-3-4): 3,78 1,74-1,90-1,35 13,85. Raviurheilu on eräälle Saksan rikkaimista miehistä vain harrastus, jossa pääsee leputtelemaan hermoja tiukan työpäivän jälkeen. Samaan kastiin nousi Tapanin ajama viisivuotias lämminveriori Nikko 16,0a, joka tarjosi tiukan vastuksen Super Monille ja kukisti Skutnabbin Gougen maan pääradalla Vermossa. . . . 3 1 1 1 5– 6 4 KajHa . Salt Lake Cityssä paljastui darbepoetiini, vaikka urheilijat luulivat olevansa sen käyttäjinä laboratorioiden edellä. . Suomen Jarkko Wiss. Niko Kalliokoski singahdutti pitkän sivurajaheiton Kiiston maalivahti Janne Henrikssonin ulottuville. Kuva: Tapani Hautalan kuva-albumi Timo Huotinen HELSINKI (STT) Tasavallan presidentti vahvistanee perjantaina rikoslain uudistuksen, jonka mukaan dopingaineiden valmistaminen, maahantuonti ja levittäminen sekä niiden yritykset ovat dopingrikoksia. EPO-testit ovat oikeudessa pitäviä, ja aivan lähiaikoina urheilun vetoomustuomioistuin CAS antanee lausuntonsa darbepoetiinin testaamisesta, josta kiinni jäänyt maastohiihtokolmikko (Mühlegg, Lazutina, Danilova) on valittanut. . Saksalaisen systeemin mukaan talli koostuu 2-4 vuotiaista nuorista hevosista, jotka ovat hyväsukuisia Supergillin ja Coktail Jetin jälkeläisiä. . . 2 1 1 3– 4 1 PP-70 . Kankaanpää–Ulvila 0–2 4. . Lähtö 4, V4-1, lv 2 140 m: 1) Distress*/Markku Iivari 18,0, 2) Doozie 18,4 (102), 3) Drulliets Seigneur 17,7 (653), 4) Ben Jehuda 17,8 (108), toto (15-12): 4,38 2,79-2,77-23,80 16,62. Dopingista tulossa rikos Laki ei koskea EPO:a ja sen johdannaisia eikä omaa käyttöä VAASA (KP) KPV-j kärsi katkeralta maistuneen tappion jalkapallon Kakkosen pohjoislohkossa torstaiiltana Vaasassa. Tapani Hautala noudatti trendiä ja työskenteli ensin Leif Berggrenin ja sitten Veli-Pekka Toivasen leivissä. Italian taito on hiukan ruostunut vuosien varrella, mutta ravitermit ovat edelleen tuttuja. Seuraavaksi oli asialla Peter Sacklen, joka taisteli itsensä läpi ja nosti pallon yli vastaantulleen maalivahdin. Kuopio–Oulu 0–2 3. . . . 1 1 1– 3 FC K-koski . . . . Kotijoukkue toki hallitsi peliä selvästi, mutta törmäsi toistuvasti kajaanilaisten muuriin 16:n rajalla. Lasbekin hevoset ovat kahta poikkeusta lukuunottamatta siittolan omia kasvatteja. Tallin ykkösketjun kirkkain tähti on Oslo Gran Prix`n nelivuotislähtöön osallistunut Timberland. Kuva: Tapani Hautalan kuva-albumi Satavuotiaassa Lasbekin siittolassa huokuu historian havina. . Kotijoukkueen ainoa kunnon maalintekopaikka syntyi sekin KPV puolustuslinjan hölmöilyn seurauksena. Loppunumeroista vastasi venäläispuolustaja Valeri Matyash. . V4-kerroin: 665,47. . Järvenpää–Kitee 1–1 2. toto (1416-12): 19,72 7,33-1,75-3,80 75,42. Kun Jere tulee kouluikään, pitää lopullisesti päättää, jäämmekö tänne vai muutammeko Suomeen, Maisa pohtii. heinäkuuta
Jos Detroitin 2–1 -jatkoaikavoitto harmitti kotiyleisöä Pepsi Centerissä, niin kyllä tappio karvasteli myös Coloradon paidassa puurtanutta hyökkääjä Riku Hahlia. . II: 4 Suipali (3 Rontti, 10 Purana). . .1,50 3,00 4,00 klo 12.55 16 E–Korea–Ranska MO . . . . Myyrmäen stadionilla on jo entuudestaan keihäänheiton lajipäällikön Kari Ihalaisen suunnittelema hyväksitunnettu keihäänheittopaikka. . . . . . .2,30 3,30 1,95 klo 16.55 06 Enköping–Västerås . . . .1,75 2,80 3,15 klo 16.55 07 Frölunda–Mjällby . . . . . . . . . . . . .2,65 2,70 2,00 klo 09.55 15 Tanska–Tunisia P . . Jatkamme eteenpäin ja pärjäämme, koska olemme voimakkaita yhdessä, McCarthy jatkoi. . . . .1,95 2,70 2,75 klo 16.55 08 Åtvidaberg–Häcken . . . . . Suurimmat rahat kierroksella on tarjolla Small Talkille, joka on hyvien esitysten perusteella selkeä suosikki. . . Kaukana pomminvarmasta Lakersin molemmat voitot silti ovat. Liigassa pitäisi Myllykosken ja Valkeakosken hoitaa helposti ruutunsa. . . . . . . . . . . . Naisten ykkönen oli joensuulaista Kalevan Rastia edustava virolainen Anu Annus. . . Kun lisäksi otetaan pari epävarmempaa ykköstä ja kolme vierasvoittoista kohdetta, on paketti koossa. . Keane on kritisoinut voimakkaasti joukkueen harjoitusolosuhteita, ja aikaisemmin tällä viikolla mies uhkasi itse lähteä kotiin ennen MM-kisoja. Hieman vaisuhkosti keväällä suunnistanut pikamatkan maailmanmestari Ikonen tosin väitti suunnistuksensa hieman töksähdelleen. . . .1 1 Ei rahoille Keskipohjanmaan alkuviikon pitkävetovihjeissä varma rivi kaatui heti, kun Toronto ei kyennyt kukistamaan NHL:n pudotuspelissä kotihallissaan Carolinaa. . . Suomalainen päästeli sentterinä nelosketjussa, jossa laidoilla pelasivat Dan Hinote ja Brad Larsen. . IV: 5 Speedy Richard, 10 On My Mind (9 Willie´s Star, 3 Brave Game). . . . . Ikonen ja Lakanen jakoivat ykkössijan. – Tein oikean päätöksen sekä itseni että joukkueen kannalta. . .1,80 3,10 2,70 klo 18.55 39 Sogndal–Viking . . Paalulla on sekalaista seurakuntaa, jonka Halsuan tamma voi kiertää heittämällä. . . . . . . . . . . . . . .1,95 3,00 2,45 klo 18.25 29 FC Honka–FC Kuusankoski . . . . . Rita pärjäsi hienosti pudotuspeleissä: hän teki 12 pistettä 15 ottelussa ja on kahdeksalla osumallaan jakamassa maalitilaston ykköstilaa. . . Detroitin hyökkääjä Jason Williams Coloradon maalivahdin Patrick Roy´n kiusankappaleena. . klo 07.55 13 Belgia–Costa Rica P . Grand Prixin karsintalähdön voittajana se pääsee liikkeelle mainiolta kakkosradalta, josta kuuluu kaikille lapuille. .1,90 3,05 2,55 klo 19.55 46 Detroit–Colorado . . . . . . . Kohteen 13 OLS:iin ei pidä luottaa liikaa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Nokia-teamin nimeä kantava ryhmä julkistettiin torstaina. . . . Lietolaisen MS Parman Petteri Muukkonen sijoittui neljänneksi 17 sekuntia voittajista. . . . 19vuotiaiden tämän vuoden maailmantilaston ykkönen Kalle Sillanpää, 19-vuotiaiden viimekesäinen EM-kolmonen Saku Kuusisto ja 17-vuotiaiden hallitseva maailmanmestari Teemu Wirkkala. Ja hommahan on vielä hieman kesken, Riku Hahl muistutti. . . Muutaman euron panostus NBA:n asiallisen loppuotteluparin Los Angeles Lakers-Sacramento Kings jatkoaikaan voidaan kuitenkin perustella muullakin kuin vihjeiden antajan aamulääkkeiden laiminlyönnillä. . 05. . . . . . . . . . . . . . . .1 1X 07 KooTeePee–HIFK . . . . . . Red Chiefiä on pelattu turhan vähän, vaikka se kilpaileekin vähän ylisarjassa. . . Se haki NBA:n äänekkäimmän yleisön pettymykseksi yhden tärkeän voiton Kingsin Arco Arenalta ja on senkin vuoksi suosikki Jack Nicholsonin ja kumppanien kannustamana. . . . . .Kertoimet 26. . . . . . . . . . . . Ei vain riitä Bostonin FleetCenterissä, jossa kotiyleisö piiskaa Celticsin syömähampaat Antoine Walkerin ja Paul Piercen vastustamattomaan menoon. . . . . . . . . . . . . . . Mainitut ovat mahdollisia nousijoita ensi kauden liigaan. . Turotuulta on pelattu turhankin paljon, mutta ei sen voitto yllätä, jos orimollikat tupeloivat. .4,00 3,00 1,50 klo 16.55 17 TPV–SalPa . . Kuva: Lehtikuva/AFP/John Mananglo Simo Kattilakoski (KP) Elitloppetin varjossa juostavan Rovaniemen V75-kierroksen avainhevonen on ekakohteen Non Stop Hornline. . . Ei näistä peleistä halua olla millään poissa. Jos valita pitää, niin ehkä ottaisin loppuotteluvastustajaksi Carolinan. . . .2,90 3,15 1,70 klo 19.55 10 Colorado–Detroit . . . . .1 1 03 Lahti–KuPS . . . . . . . . . . . – Minulle on ihan sama, kumpi joukkue tuon sarjan voittaa. . .1,30 3,40 5,30 klo 18.25 44 FC Hämeenlinna–Tampere U UTV . . . . . . . Yleensä näissä kisoissa tuntuu hirveältä, Lakanen kertoi. . . . . . . . . . . . Sille kuitenkin muutama kaveri kumppaniksi kuitille. . . . . Kuva: Lehtikuva/Reuters/Gary C. . . . Viiden prosentin kannatuksen saavan Tilikatin voi laittaa pienellekin lapulle. . . . . . .1,80 3,35 2,50 klo 20.00 12 Boston–New Jersey . . . . .1 1 02 Haka–Jazz . . Muutama laukaus, neljä taklausta ja muutama kiekon riisto, siinä meikäläisen iltapuhteen pääsisältö. klo 18.25 34 GBK–FC Korsholm . . . . . . . . . . Ridgehead Emilia on lähellä kolmannessa lähdössä, vaikka lähtee takamatkalta. .1,35 3,30 4,85 klo 15.55 05 SavU–JIPPO . Keihästä heittävät mm. – Oma peli sujui kotihallissa ihan ok. . . Starttiraketti Sha Tin on huonolla paikalla, mikä vie siltä voitonmahdollisuudet. Seuraavaksi Bob Hartleyn luotsaama joukkue tarjosi pitkää saattohoitoa Teemu Selänteen työantajalle: Colorado pudotti San Jose Sharksin jatkosta voitoin 4–3. . . . . . .1,20 3,80 6,50 klo 18.25 33 RoPS–VG–62 . .1,55 2,95 3,80 klo 17.55 19 IFK Malmö–Cafe Opera . NHL-seuran New York Islandersin farmijoukkue Bridgeport kohtaa finaalisarjassa Chicagon, jonka maalissa suomalainen Pasi Nurminen on pelannut loistavasti. . . . . Heidän haastajinaan on useita lupaavia tulevaisuudenkykyjä, mm. . . – Eihän se olisi tosiaan mitään uutta meille. . . . . Napapiirillä ideavarmalla DENVER (STT) Colorado Avalanche ja Detroit Red Wings taistelevat parhaillaan kynsin hampain jääkiekkoliiga NHL:n Läntisen konferenssin mestaruudesta. . . . . . . . . . . Rivin ideavarmaksi käy Nikulassa terävänä tauolta palannut Suipali. . . . . Sitä vaan ei nyt oikein voi jäädä miettimään, kun ottelusarja Detroitin kanssa on pahasti kesken, Hahl tuumaili kotitappion jälkeen. .2,00 3,20 2,30 klo 20.00 11 Carolina–Toronto C+ . . . . . . . . . Detroit iski äkkikuoleman Suomalaishyökkääjä Riku Hahl harmitteli ketjunsa hukkaamia paikkoja Painetta maalilla. . . Keskiviikon harjoitukset menivät Kobelta oksenteluksi eikä ensi yön pelivireestä ole takeita. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .2,80 3,10 1,75 klo 18.55 41 Dinamo K–Shahtar D CUP . . . . Ensinnäkin sentteri Shaquille O´Neal potee edelleen monia vaivoja, joita tosin ei normaaliin pleijarityyliin ole tarkemmin yksilöity. .Kertoimet 26. . kaikki Suomen parhaat kilpailukunnossa olevat keihäänheittäjät ja tänä vuonna myös kuulantyöntäjät. Tinolla on 40 metriä takamatkaa, mutta se ei estä hyväkuntoisen oriin nousua voittokamppailuun. . . . Suomalaiskeskushyökkääjää hymyilyttää median hellimä ajatus, että Coloradon ja Detroitin välinen ottelusarja olisi muka moraalinen Stanley Cup -finaali. Triplatupla, maailman tämän hetken paras pelinjohtaja Jason Kidd. . . . . .1 1 10 RoPS–VG-62 . . . . . .1,90 2,75 2,80 klo 17.55 20 Trelleborg–Sylvia . . . . Nuorten maajoukkuepelaajien tehoharjoitteluryhmiin (Nokia-team) on valittu: Pojat: Lasse Aavamäki (Joensuun Kataja), Jukka Kataja (Salon Vilpas), Ville Kaunisto (Kouvot, Kouvola), Anssi Kinnaslampi (KTB Basket, Kotka), Antti Rantamäki (Namika Lahti), Olli Ahvenniemi (Team Componenta, Karkkila), Joni Harjula (KTP Basket, Kotka), Sami Pekkola (Namika Lahti), Artur Surov (Playboys, Helsinki), Shawn Huff (Honka, Espoo), Tero Kuivalainen (Torpan Pojat), Antero Lehto (Tampereen Pyrintö), Elvis Okemu (Vaasan Salama), Mikko Niemi (Tampereen Pyrintö), Samuli Haanpää (Helsingin NMKY), Eero Levä (Helsingin NMKY), Ville Liimo (Tapiolan Honka), Viljami Vanjoki (Tapiolan Honka), Jari Vanttaja (Oulun NMKY), Antti Virta (Kaarinan Ura), Mikko Koivisto (Pussihukat, Vantaa), Cedrik Latimer (Torpan Pojat, Helsinki), Sebastian Savolainen (Namika Lahti), Oscar Smart (Pussihukat, Vantaa). . VII: 12 Tino, 7 Tilikatti, 5 Turotuuli (13 Hilkker, 14 Liptus). Riskirivin täydentäjäksi sopii Detroitin toinen peräkkäinen vierasvoitto Coloradosta NHL:n välierissä. . . . . . . Ensin joukkue tahkosi Los Angelesin kumoon voitoin 4–3. . . .1,50 3,05 3,90 klo 18.25 26 MyPa–FC Inter (+1) . Roy Keane lähetettiin kotiin Jukka Anias (KP) Myönnetään. Riku Hahl on ehtinyt seurata syrjäsilmällä tämän taisteluparin edesottamuksia. . Taso ei tässä ole kova, joten "Punapomo" pystyy voittoon. Nurminen on pudotuspeleissä päästänyt 16 ottelussa vain 1,93 maalia per peli, ja torjuntaprosenttikin on komea 93,5. . . Kiiston iskukyky riippuu siitä, minkä verran se saa VPS:ltä vahvistuksia. . . . . . . . . . . . . . . klo 18.25 30 KooTeePee–HIFK . Kolmen ottelun jälkeen Carolina johti ottelusarjaa voitoin 2–1. . – En aio sietää sitä, että minulle puhutaan sillälailla kuin hän puhui. Cedar). . .1,50 11,00 2,05 La 25. .2,10 3,20 2,15 klo 18.55 36 Bodö/Glimt–Lilleström . . Riku Hahl ei hämmenny, jos Coloradon ja Detroitin play off -taisto venähtää seitsemänteen peliin. . 2002 s KESKIPOHJANMAA 20 Urheilu Vakio Jälkipeli Pitkäveto KOKKOLA (KP) Viime talvena Vaasan Salaman riveissä A-poikien SM-sarjaa pelannut Kokkolan NMKY:n Elvis Okemu kuuluu Suomen Koripalloliiton nuorten maajoukkuepaajien tehoharjoitteluryhmään. . . . . . . .1 12 09 TPS–Kraft . . . Irlannin valmentaja Mick McCarthy kommentoi tapausta selkein sanoin. . . Riku Hahl, 21, pelasi Coloradon ja Detroitin kolmannessa pudotuspelikohtaamisessa lähes kahdeksan minuuttia (7.54/7.58). . . – Joka tapauksessa kevään parasta vauhtia, ja vaikka kysymyksessä oli sprintti, pystyin juoksemaan rennosti. . . HELSINKI (STT) Kotimaisen yleisurheilukauden avauksena paikkansa vakiinnuttanut Kultainen keihäs laajentuu tänä vuonna kattamaan myös toisen suomalaisen menestyslajin, kuulantyönnön. . . klo 12.55 02 Japani–Ruotsi MO . . . . . . . . . . . . . . .1,60 3,20 3,20 klo 17.55 18 Assyriska–Brage . . – Kolmosen ja nelosen olisi nyt hyvä saada muutama maali aikaiseksi. klo 22.00 01 LA Lakers–Sacramento . . . . . .1,20 4,30 5,45 klo 15.55 04 Tervarit–TP–Seinäjoki . . . .1,45 11,00 2,15 Su 26. . . . Asiasta kertoi Irlannin radio torstaina. . . .2 X2 05 Gnistan–Rakuunat . . . Varman rivin ankkuriksi sopii Boston Celticsin kotivoitot New Jersey Netsistä NBA:n itäisen konferenssin finaalissa. Anttila jäi yhdeksän, Vesalainen 22 ja Rantala 23 sekuntia voittajasta. . . . . . . Kuitille siten myös Ubbe Mox, Triplesex ja Oulussa helpon voiton napannut Barbababa. Keisariharjun rinteillä 2,4 kilometrin radalla käyty sprinttikisa oli kovaa kuntoa vaativa, sillä harjulle kiivettiin neljä kertaa. . .2,75 2,70 1,95 klo 17.55 22 Öster–Gefle . . Kun sille rastaa kaveriksi On My Mindin on lähtö tukossa. . . . . . . . . .2,75 2,80 1,90 klo 19.55 45 Stabaek–Lyn . Rivi oli siksi helppo, että viisi oikein ei antanut mitään. . . . . . . . . . . Kuopion V75 raveissa lapulla oli kaikki hevoset, mutta Tino ja Will Madonna vasta ensimmäisenä varahevosina. . .1,85 3,05 2,60 klo 18.55 38 Bryne–Moss . Jos sotkamolaisori suostuu ravaamaan koko matkan, se voi vaikka voittaa Tinon ja Turotuulen. Carolina kelpaisi NHL:n Itäisen konferenssin loppuotteluissa ottavat mittaa toisistaan Toronto Maple Leafs ja Carolina Hurricanes. . . . . . . Selkeistä numeroista huolimatta voitto ei tullut helpolla, sillä 1–0osuma syntyi Raffi Torresin mailasta ajassa 58.33, ja sen jälkeen Bridgeport iski vielä kahdesti kiekon tyhjään maaliin. .2,30 2,60 2,35 klo 14.55 03 TP–Lahti–Pallohait . . kovemman kautta. . . . – Meikäläisen näkövinkkelistä katsottuna näitä pitkiä sarjoja on ollut ihan kiva pelata. . . . . . . . . . Ahti Antti-Roikolla on voiton avaimet käsissään neljännessäkin lähdössä Speedy Richardilla. . . . . Sugarcane). . .1,50 11,00 2,05 Ma 27. . . . . . Caskey Pe 24. . . Se helpottaisi meidän kärkimiesten Joe Sakicin, Peter Forsbergin ja kumppaneiden urakkaa. . . . . . . . . . . . . Sen vuoksi lähetin hänet kotiin, McCarthy jyrisi. . . . . . .1,65 3,55 2,75 klo 19.55 47 Boston–New Jersey . Tuomainen ja Pettinen AHL-finaaleihin KANGASALA (STT) Oululaisen SK Pohjantähden Pasi Ikonen ja länsiuusimaalaisen Deltan Jani Lakanen pitivät nopeinta vauhtia suunnistuksen huippuliigan avauskilpailussa torstaina Kangasalalla. . . . . . On kuitenkin turha vaivata päätään moisilla ajatuksilla, sillä meidän on ensin varmistettava oma paikka finaaleihin. . . . . . . . . . . . . . . . . .2,00 2,70 2,65 klo 20.00 42 LA Lakers–Sacramento . . . . . . . . . Kotonaan Celtics lisäksi yleensä onnistuu pirullisessa puolustuksessaan, josta käytetään kuvaavaa nimitystä "Jungle", viidakko. . . . . . . . Maailmancupiin Belgiaan ja Sveitsiin viikon kuluttua matkaavat Ikonen ja Lakanen totesivat kisan sujuneen pääpiirteittäin hyvin. . . . . . . . . . . . . – Meidän ketjun olisi pitänyt saada maaleja aikaiseksi. . . . . . . . . . . . Tytöt: Sarianna Alanko (Pussihukat, Vantaa), Sanna Helenius (Pussihukat, Vantaa), Juta Jahilo (Pantterit, Helsinki), Heta Korpivaara (Tapiolan Honka), Noora Kotisaari (BC Nokia), Niina Laaksonen (Pussihukat, Vantaa), Lotta Leppänen (Karhun Pojat, Helsinki), Eva Mäkelä (Espoon Basket Team), Maiju Pekkarinen (Äänekosken Huima), Joanna Pekonen (Catz, Lappeenranta), Dionne Pounds (Peli-Karhut, Kotka), Laura Sario (Tapiolan Honka), Lotta Kauhanen (BC Nokia), Tiina Sten (Turun Riento), Riikka Terävä (Karhun Pojat, Helsinki), Fia Ohtonen (Kalix Basket, Ruotsi). . . . . Vantaan Myyrmäessä kilpailevat ensi sunnuntaina 26. . . . . . . . . Lakersin häviämässä toisessa vierasottelussa Bryant kärsi juustohampurilaisen aiheuttamaksi arvellun ruokamyrkytyksen oireista. . . . . . . . Bonny W oli ensimmäisenä varahevosena ja Hymyhuuli puuttui lapulta kokonaan. . . . . . . . . . . . . . Okemu nuorten tehoryhmään DUBLIN (STT–REUTERS) MM-kisoihin valmistautuvan Irlannin jalkapallomaajoukkueen kapteeni Roy Keane on lähetetty kotiin joukkueen harjoitusleiriltä. . . . . . . .1 1 11 GBK–Korsholm . . 5. . Yksikään arvonsa tunteva "pelisijoittaja" ei panttaa omakotitaloaan satsatakseen vedonlyönnissä koripallon tasapeliin. 5. Vahvan joukon täydentää viimekesäinen 19-vuotiaiden EM-kakkonen Robert Häggblom. . . . Eikä Stojakovic ole Sacramentolle likimainkaan yhtä tärkeä pelaaja kuin (terve) Bryant Lakersille. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Se on ollut mainio ja jatkanee voittoputkeaan, mutta hurjat ovat sen peliprosentitkin (88 %), joten muutaman tukirastain kannattaa Kalajoen pyssylle heittää. . . – Yhdellä rastivälillä lopussa ajauduin hieman sivuun enkä varmaan pysty juoksemaan alamäkeä yhtä kovaa kuin Ikonen, Lakanen mainitsi. . Ei sitä Stanley Cupia minkään Läntisen konferenssin loppuotteluiden perusteella jaeta, Hahl totesi. . . . .1 1X 12 Kings–Warkaus . . Miehissä Turun Suunnistajien australialainen Troy de Haas jäi kärkikaksikosta viisi sekuntia. . . .2,60 3,05 1,85 klo 18.55 40 Start–Molde . Ykkösen puolella eniten luottoa ansaitsee kolmikko KooTeePee, TPS, RoPS. . . . . .1,20 3,80 6,50 klo 18.25 24 FC Lahti–KuPS . . . . . . Vihjerivi 50,40 euroa: I: 6 Non Stop Hornline, 3 Ubbe Mox, 9 Triplesex, 11 Barbababa (2 King Road, 12 R.J. . . . . Apujoukkoina puolustaja Adam Foote ja hyökkääjä Dan Hinote (13). . . . . . . . . . V: 6 Briso Robertto, 5 Red Chief ,1 Lanceur (8 Sailor Boy, 7 Jim Willing). . . – Kaikki ne vastustajat on voitettava. . . . . . . . . . . . . . . . . . .1,90 2,80 2,75 klo 18.25 28 Gnistan–Rakuunat . Lakersin sentteri Shaquille O´Neal on paha pideltävä Sacramenton Vlade Divacille. . . . . 05. VI: 2 Small Talk, 3 E.V. . . . . .2 X2 06 Honka–Kuusankoski . . Meillä oli hyviä kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksiä, joista olisi pitänyt kiekko pistää Hasekin selän taakse. . . . . viime vuoden MM-edustajat Harri Haatainen ja Juha Laukkanen, jotka molemmat ovat uransa aikana pitäneet hallussaan myös junioreiden maailmanennätystä. . . . . .1,75 2,85 3,05 klo 18.25 35 Kings–Warkaus JK . . 05. . . . . Kingsin avausviisikosta tosin puuttunee edelleen tappavan tarkka heittäjä Peja Stojakovic, mutta niin on puuttunut jo usean pelin ajan. . . Apua Sakicille ja Forsbergille Ensimmäistä kauttaan NHL:ssä pelaava Riku Hahl toivoo, että puolustavan Stanley Cup -mestarin kolmosja nelosketju saisivat jatkossa maalihanoistaan edes pari ”tippaa” mukiin. . . . . . . . Sarjan viihdyttävintä koripalloa pelaava Sacramento ei välttämättä edes tarvitse apuja vastustajan sairastumisista. Aikaisemmin torstaina Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja ilmoitti, että hän lopettaa maajoukkuepelit MMkisojen jälkeen. . Hallit ovat olleet täynnä väkeä, ja tunnelmakin on ollut mitä mainioin. . . . . . Mutta kun ei mene sisään, niin ei mene, Hahl harmitteli. . . Kun rastaa vielä E.V Eightien ja Super Singelin, niin se pitäisi riittää. . Vermon ravivihjeissä oli kolme oikein. . . . Kun ruotsalaispuolustaja Fredrik Olaussonin laukaus painui torstaina (Suomen aikaa) jatkoajalla Coloradon maaliin Denverissä, otti Detroit ottelusarjassa johdon voitoin 2–1 ja on kahden voiton päässä Stanley Cup -finaaleista. . . .1,85 2,80 2,85 klo 18.25 25 MyPa–FC Inter . . . . . . Täksi kevääksi stadionille on valmistunut myös kuularinki, jonka ovat suuunnitelleet kuulantyönnön SE-mies Reijo Ståhlberg ja toinen takavuosien 20 metrin ylittäjä Bo Grahn. . . . Tietenkään ei omaan peliin voi olla tyytyväinen, kun joukkue kärsi tappion. Kultadivisioonassa Briso Robertto on selkeä suosikki, mutta Lanceur on tuloillaan. . . . Kultainen keihäs laajenee myös kuulantyöntöön Teemu Wirkkala mukana keihäskisassa BRIDGEPORT (STT) Marko Tuomainen ja Tomi Pettinen selvisivät AHL-jääkiekkoliigan finaalipeleihin, kun kaksikon joukkue Bridgeport Sound Tigers voitti ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Jani Ritan edustaman Hamiltonin 3–0. . . . . . . . Ei kovin moni pienpelaajakaan. . . . . . . . . . . Varsinainen peliaika päättyi tasan ja jatkoajalla Carolina teki voittomaalin. . . . . .2,05 2,95 2,35 klo 18.55 37 Brann–Odd Grenland . . Se hiosti Vastausta tosissaan viimeisen puolikkaan, mutta jäi niukasti kakkoseksi. . . – Kun Torontossa pelaavat puolustajat Jyrki Lumme ja Aki Berg ja Carolinan riveissä hyökkää Sami Kapanen, niin on ihan kiva juttu, että Itäisestä konferenssista pääsee joku suomalainen Stanley Cup -finaaleihin. . . . . . . . . . . . .1,80 2,80 2,95 klo 18.25 32 TPS–Kraft . Lakers isännöi lauantain ja maanantain vastaisena öinä pelejä omassa Staples Centerissään. Ensi yön kohtaamisessa Sacramenton mahdollisuus kuitenkin saattaa pelkistyä Lakersin toisen supertähden Kobe Bryantin vatsaan. . Päätöskohteen ideahevonen on kahden suosikin varjoon jäävä Tilikatti. III: 13 Ridgehead Emilia, 2 Opal Scoop, 1 Chock Me, 4 Avalanche, 8 Soft Collins, 10 Janecane,6 Star Noble (14 Coral Silas, 3 Mosquito Kontakt). . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Varma rivi: 12 Boston-New Jersey 1 (1,45) 46 Detroit-Colorado 1 (1,65) 47 Boston-New Jersey 1 (1,45) Kerroin: 3,47 Riskirivi: 01 Lakers-Sacramento 2 (2,05) 10 Colorado-Detroit 2 (2,30) 42 Lakers-Sacramento X (11,00) Kerroin: 51,87 Sacramentolla saumansa Jättiläisten taistelu. . Perjantaina 24.5. . . . . – Jatkoaikatappio tuntuu aina pahalta. . . . .3,80 2,95 1,55 klo 19.55 09 Vålerenga–Rosenborg . Ainakin hieman. . . . . . . . Sataprosenttisessa iskussa "Shaq" ei missään tapauksessa ole. . . . . . . . Colorado on tämän kevään pudotuspeleissä edennyt ns. . . . . . . . . . . . . . . . . . . Netsillä on toki tasaisuutensa ja ennen kaikkea Mr. Detroit on parempi joukkue, joka katkaisee sarjan kotonaan tiistain vastaisena yönä. . . . . . . . . . . . . . . . . . Kaksi kertaa on oltu tänä keväänä seitsemännessä pelissä, ja homma on hoitunut lopulta meille. . . . . .1 1 04 VPS–Allianssi . . . . . .1,45 11,00 2,15 Viisi varmaa Sunnuntain vakiolapuille löytyy vaivatta viisi varmaa kotivoittoa. .1,25 3,60 5,80 klo 18.25 31 PP–70–Viikingit . . .1 1 08 PP-70–Viikingit . . . . . . . . . . . . . . . .1,65 2,90 3,35 klo 17.55 21 Ängelholm–Brommapojkarna . . . .1,70 2,85 3,25 klo 18.25 23 FC Haka–FC Jazz . . . . . . . . . . Eightie (8 Sha Tin, 10 E.V. . . . . . .1,45 3,05 4,35 klo 08.55 14 Kamerun–Englanti P . . . . . . 05. . . . Riskirivi ei mennyt yhtään paremmin, sillä oikein oli vain Kiffenin vierasvoitto Ponnistuksesta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Seuraavan ratkaisu taas venyy jatkoajalle. Avalanche tosin hävisi edellisen pelin vasta jatkoajalla, mutta jäällä se oli selvästi vastaanottava osapuoli. . . . . . . . Naisten kisassa Tampereen Pyrinnön kolmikko Liisa Anttila, Satu Vesalainen ja Maria Rantala otti Annuksen jälkeen seuraavat sijat. . Kuulakilpailussa työntää kuusi kotimaista 20 metrin miestä: sisäratojen maailmanmestari Mika Halvari, sisäratojen Euroopan mestari Timo Aaltonen, hallitseva Suomen mestari Conny Karlsson, vuoden 1999 Suomen mestari Ville Tiisanoja, viime vuonna 20,88 pukannut Tepa Reinikainen ja Suomen nuorin 20 metrin ylittäjä Jarkko Haukijärvi. . . Lakersin epäonneksi kyse saattaa kuitenkin olla muustakin. . . . . . .2,70 3,25 1,75 klo 18.25 27 VPS–AC Allianssi . klo 18.25 43 HJK–Jaro . . . . . . . Ison laiturin Chris Webberin ja pelinjohtaja Mike Bibbyn tahdittama joukkue pelaa parhaimmillaan hivelevää hyökkäyspeliä, jossa pallo liikkuu mieheltä toiselle uskomattoman kauniisti. . . 01 MyPa–Inter . . 5. Startti aukaisi paikkoja ja nyt Suipali on valmis voittokamppailuun hyvältä paikalta. . . . . . . . . . . . . . Liigan maalivahdeista Nurminen on pelannut eniten ja myös torjunut eniten kiekkoja. . . . . . .2 X2 13 OLS–Kiisto . Suipalin rastaamista yksinäiseksi puoltaa se, että muutoin lähtö on todella hankala. . Siispä Kings voittaa ensi yön pelin. .
2-renkaat, stereot, sähkölasit, ml 180 tkm, huoltokirja 25.900 € Uskonnollinen toiminta SU 26.5. Lisätietoja kirkkoherranvirastosta tai Lähetyspirtiltä. Koivuhaan ja Ykspihlajan alueen diakoniaväen kesäretki Ylivieskaan. Pyhän Kolminaisuuden päivä Klo 10 Messu kaupungin kirkossa. 69 tkm, 1-om, ko. kilpailupäivä: Miehet: Pienoiskivääri 60 ls makuu: 1) Jonas Edman Ruotsi 699,9 (594+105,9), 2) Harald Stenvaag Norja 699,7 (595+104,7), 3) Christian Lusch Saksa 698,7 (595+103,8), 4) Guy Starik Israel 698,7 (595+103,7), ...44) Antti Puhakka 583. 2-renkaat, stereot, kesk.luk, ml. JYVÄSKYLÄ Etelä-Pohjanmaan piirin mestari Lappajärven koulu voitti keskiviikkona peruskoulun 5. Murtomäki, kantt. Naisissa oli puolestaan paras Kokkolan Pirjo Koskela. Poikien turbokeihäs (138): 1) Jesse Laaksonen Satakunta 43,15, 2) Jussi Silvo Itä-Uusimaa 43,13, 3) Marko Pyykönen Itä-Uusimaa 40,71, 4) Johannes Tuuttila K-P 39,88, Tyttöjen pituushyppy (137): 1) Annika Ollila E-P 492, 2) Katariina Valla Satakunta 475, 3) Jenni Hirvonen KS..,18) Janika Törmäkangas K-P 422, Tyttöjen turbokeihäs (138): 1) Piritta Kärnä E-P 43,56, 2) Katariina Valla Satakunta 31,34, 3) Juulianna Palonen Pirkanmaa 29,28. mennessä p. Ei nuorteniltaa; jatkuvat syyskuussa. Ilmoittautumiset 26.5. Su 26.5 klo 10 pyörällä kirkkoon. -98 Volvo S70 2.5 aut. 168 tkm 14.900 € HONDA CBR 1000 F -00 14.980 € SUZUKI GSX-R 600 -97 11.700 € GILERA Cannibal Enduro mopo aj. 113 tkm, huoltokirja 26.700 € -97 Citroen Xantia 1.8 Break 2-renkaat, stereot, keskuslukko, sähköl, ml. Vietämme Pyörällä kirkkoon –tapahtumaa ja diakonia – ja lähetyspiirien ym srk-piirien kevätjuhlaa, kirkkokahvit. Puolalaisessa Amore&Vita –ammattilaistallissa pyöräilevän Carlströmin kevään allergiaongelmat ovat nyt taaksejäänyttä elämää, ja vauhti on noussut odotusten mukaisesti kansainväliselle tasolle. hinta 16 euroa. Klo 13 Terttu Almusan 70vuotispäivät Suvirannassa. Avec -99 aj. 242 tkm 7.300 € -97 Ford Mondeo 1.8 TD STW 2-renkaat, cd, kattokaiteet, rek. 49 tkm, siisti 16.500 € TOYOTA Carina 1.6 STW Eleg.-97 aj. Itäveikkojen alueen yhteisvastuutempaus tuotti 217.50 euroa, sydämelliset kiitokset kaikille mukana olleille. Konsertti ja iltapala 3 euroa. 117 tkm, hk, 1-om. 290 tkm, autom, ilmastointi, m.väri, takuuauto 35.100 € LEXUS IS200 2.0 Autom. Osallistumme Kortesjärvellä Ylikylässä suviseuroihin. Kalevi Sipilä. ABS. klo 19.00 JUMALA VOI KOKOUSSARJA. 47 tkm, ilmastointi, 8xaluvanteet, luistonesto, sporttipaketti, met.väri, takuuauto 33.600 € OPEL Astra 1.4i GL -92 aj. Sana ja rukous, Rekilällä klo 19.00. La klo 21-24 kevään viimeinen bändi-ilta, V.I.P. Kjell Carlström 14:s Saksassa. Klo 18 Varvin kunnostustalkoot. TIISTAI: Klo 7.30. PE 24.5. 141 tkm 13.400 € MITSUBISHI Galant 1.6 GL -88 3.100 € VW Golf 1.4 CL -94 5-ov, siisti! 7.400 € FORD Escort 1.6 Cabriolet XR3i-90 aj. Parhaan scratch-tuloksen löi Juhani Seppälä, 78 lyöntiä. Radio Kokkola: Sunnuntaisin klo 10 jumalanpalvelus kaupungin kirkosta, kl. Järj. Klo 18 Messu Ykspihlajan kirkossa. Salmela. 114 tkm 18.300 € MB C 220 STW DSL -97 aj. Yleisöä: 7 529. PÄIVÄKERHO: Kaikkien yhteinen (perheet) leiripäivä Pirskerin leirikeskuksessa ensi lauantaina 25.5. Ennätysosanotto golfsenioreiden avajaiskisassa Atlanta: Ampumaurheilun maailmancup, 3. 11/98 -99 aj. Perjantaina ajetaan Tallinnassa reilun 180 kilometrin kilpailu. 2002 Urheilu 21 Tänään teetupa. TI 28.5. Mahd. 133 tkm 8.900 € CHEVROLET Caprice Classic STW 6,7 Diesel -80 rek 3+3 henk. Sakari Göös. Yhteensä naisten ja miesten sarjoissa oli 77 kilpailijaa, joista 22 oli Kokkolan ulkopuolelta. k-autoksi, ml. Loistavassa kunnossa olevalla kentällä nähtiin ennätysmäärä osanottajia. Perheasiain neuvottelukeskus, Kauppatori 2, 3. 71 tkm, m.vihreä, takuuauto 9.250 € AUDI A4 1.9 TDI -98 aj. 208 tkm, 4.700 € -93 Opel Astra 1.7 D ohjaustehostin, ml. Su 26.5. 12 gudstjänst från stadskyrkan. 87 tkm 12.200 € NISSAN Micra 1.0 3-ov. SEURAKUNTAMATKA BETLEHEMIIN (Kortesjärvi) torstaina 26.6.2002. Klo 19 Siionin kanteleen lauluseurat srk-kodissa, Toskala. klo 18 Miesten raamattuja hölkkäpiiri Merilässä. Lähtö sekä Koivuhaan diak.toimistolta että palv.talolta klo 12.30. Saarna Jaakko Granlund, lit. La 25.5 klo 20 Raamatun sanaa ja yhdessäoloa eli, raamis seuriksella. Finaalin parhaaseen suoritukseen pystyi Lappajärven keihäänheittäjätyttö Piritta Kärnä, joka kiskaisi ikäisekseen huiman kaaren 43,56. TI 28.5. klo 11 jumalanpalvelus, Ensio Hautakangas. Klo 18 Sunnuntaiseurat kaupungin kirkossa. -98, hieno 17.400 € -96 Citroen ZX Farm. 100 tkm, takuuauto 15.944 € OPEL Astra 1.6i GL Caravan -95 aj. 6.000 € -99 Volvo S 80 TDi 2-renkaat, stereot, ml 310 tkm, huoltokirja 29.900 € -00 Peugeot 106 1.1 2-renk, cd, kesk.luk, varashäl, ml. Murtomäki, kantt. Klo 8 Aamurukouspiiri Toimituskappelissa. 200 tkm 4.200 € MAZDA 626 1.8 LX HB -88 2.100 € VW Passat 1.9 TDI -98 aj. Klo 9.30 Rukoushetki srk-kodissa. Hongkong: Jalkapallomaaottelut: Etelä-Afrikka–Turkki 2–0 (0–0) 59. Palveleva puhelin 10071 klo 1924 joka ilta. ja 6. Ammunta Jalkapallo ERFURT (STT) Suomen Kjell Carlström sijoittui 14:nneksi Saksan Erfurtissa ajetussa maantiepyöräilyn Rund um die Hainleite -kilpailussa. Ajanvaraus mape klo 9-13, p. Airbag 13.900 € FORD Scorpio 2,0 Aut. LA 25.5. Nuoret: Pe 24.5 klo 19. Nam!! Lähetyspirtin kirpputori avoinna lauantaisin ja keskiviikkoisin klo 9–14 sekä maanantaisin klo 9–18, Koulukatu 11. Lähtö seurakuntakeskuksesta klo 16.30. P:saaren rauhan Sana ry. 8321400 tai 044-5982428. To klo 12 lauluhetki, pe pullapäivä. Klo 18.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä. LA 25.5. 150 tkm, ilmast, aluvant. 157 tkm, siisti 7.500 € -93 Ford Mondeo 2.0i CLX 2-renkaat, stereot, ml 175 tkm, huoltokirja 9.000 € -94 Chevrolet Chevy Van 6,5 D rek. vain 180 tkm 11.437 € BMW 518 I -90 9.920 € MAZDA 323 1.3 LX -91 aj. mennessä kirkkoherranvirastoon, puh. 3.500 € HONDA Civic 1,2 4-ov -88 siisti 2.500 € YAMAHA XV 1100 Virago -95 hieno 11.900 € PALVELEMME La 10-15 Su 12-16 -89 Renault 19 TR 2.000 € TOYOTA Carina 2,0 D -96 aj. Klo 18 Venäjänkielinen keskusteluja raamattupiiri Koivuristissä. TO 30.5. Pe 24.5. DIAKONIAJA LÄHETYSTYÖ PE 24.5. -98 10.000 € UUSIA NOVA STAR henkilöauton peräkärryjä alk. Urpon päivä kertoo kesäsään. Tuomo Tikkanen, lauluryhmä. 115 tkm, huoltokirja 11.600 € -87 MB 200 D 2-renkaat, stereot, hyväkuntoinen, siisti 8.200 € MP:t JA MOPOT FORD Escort 1,8 TD -00 aj. Klo 18-21 Nuorten oloilta Koivuristissä. 187 tkm 11.750 € TOYOTA Avensis 2.0 TD -99 siisti, aj. Mauricio Pochettino 1–0, 47. Kiertopalkinnon voitti toistamiseen Pentti Pyysalo, 79. Lauantaiksi pyöräilijät siirtyvät Tarttoon, jossa ajetaan samanmittainen kaupunkiratakilpailu. Lähetystyön johtokunta. 115 tkm 8.897 € NISSAN Laurel 2.8D SLX -88 erittäin hyväkuntoinen 3.120 € BMW 316i 1.9 -99 aj. 203 tkm, sähköl, ohj.teh, k-lukko. 0–1. Göös, Kokkolan naislaulajat. Tämän kesän VIIPURIN MATKAN ilmoittautumiset 15.6. 180 tkm, huoltokirja 9.200 € MUNSTERLAND 535 as.vaunu -87 5.880 € AUDI 100 2.0 E -94 aj. 38 tkm, hk, ko. Tuomo Tikkanen, Kuoro. Klo 18.30 Raamattuja keskustelupiiri Sulkalalla, Kuokkamaantie 14. Klo 17-21 Yksineläjien ilta Koivuhaan diak.toimistossa. Kahvia, leivonnaisia, käsitöitä, arpoja. Miesten sarjan voitto jäi Kokkolaan Tenho Syrjälän voittaessa hcp-kilpailun tuloksella 43 pistettä. 240 tkm, ilmastointi 20.900 € RENAULT Laguna 1.8 Break Sport -99 aj. 221 tkm 9.200 € NISSAN Sunny 1.4 I -94 aj. Kokkola Kälviä Pietarsaari H E L L U NT AISEURA K U N T A KANNUS KÄLVIÄN HELLUNTAISEURAKUNTA -99 MB C180 Esprit 2-renkaat, stereo, ml. Takuya Nozawa 1–1, 49. 7 hlö, ml. 2+3, 2-renk, stereot, kaikki muutkin herkut 19.900 € -96 Nissan Micra 1.0 16V 2-renkaat, stereot, ml. 107 tkm 3.900 € FIAT Scudo 1,9 TD -98 aj. Pituus ja turbokeihäs kolme parasta ja 20 joukossa olleet K-P:n edustajat: Pojat pituushyppy (138) : 1) Valtteri Pulli Pirkanmaa 508, 2) Tommi Siekkinen Oulun Alue 507, 3) Tomi Fjäder ItäUusimaa 496.., 7) Miko Mustonen K-P 480, 13) Johannes Tuuttila K-P 458. (6-SYL) -00 aj. Lappajärvi voitti koululaisten kisan KOKKOLA Kokkolan Golf järjesti keskiviikkona koko vanhan Vaasan lääniä käsittävän senioreiden avajaiskisan. Kokonaispisteet: 1) Lappajärven koulu, Etelä-Pohjanmaa 5 p, 2) Kouvolan Tornionmäen koulu, Kymenlaakso 8, 3) Mäntsälän Hirvihaaran koulu, Itä-Uusimaa 12, 4) Nakkilan kirkonseudun koulu, Satakunta 15, 5) Kannonkosken koulu, Keski-Suomi 18, 6) Vilppulankosken koulu, Pirkanmaa 20, 7) Naantalin Kuparivuoren koulu, Varsinais-Suomi 23, 8) Enon Uimaharjun koulu, Pohjois-Karjala 32, 9) Kanta-Häme 32, 10) Nuottasaaren koulu, Oulun Alue 33, 11) Pyhäjoen kirkonkylän koulu, Keski-Pohjanmaa 33, 12) Kuopion Jynkän koulu, Pohjois-Savo 34, 13) Rautjärven aseman koulu, Etelä-Karjala 35, 14) Mikkelin Lähemäen koulu, Etelä-Savo 38, 15) Lahden Vuorikadun koulu, Päijät-Häme 42, 16) Haagan koulu, Helsinki 46, 17) Jyväskylä 48, 18) Hyhkyn koulu, Tampere 52, 19) Pääskyvuoren koulu, Turku 53, 20) Hyvinkään Hämeenkadun koulu, Länsi-Uusimaa 58, 21) Vaalan Oulujärven koulu, Kainuu 59, 22) Rovaniemen Katajarannan koulu, Lappi ja Länsi-Pohja 62, 23) Espoo 66. klo 11-15. 14.900 € -96 Renault Megane 1.6 RT 2-renkaat, stereot, ml. Lähde ja nauti ja jos niin teet, niin pirauta Tiialle (0400762087) halukkuudestasi osallistua mukavaan iltaa. 16 tkm, sis. luokan oppilaiden valtakunnallisen Spar-kisan Jyväskylässä Harjun urheilukentällä. srk-keskuksessa. 240 tkm, 3-ovinen 6.300 € -93 Peugeot 405 1.9 GLXi 2-renk, stereot, ml. 190 tkm 8.160 € TOYOTA Corolla 1.3 XLI -96 aj. 770 € -89 Chevrolet 1500 Fleetside Pick Up 4.3 ml. Pirittan tulos oli yli 12 metriä pidempi kuin yhdelläkään muulla tytöllä ja hän päihitti myös kaikki 138 finaaliin selviytynyttä poikaa. 216 tkm, ym. Gabriel Batistuta 2–1, 60. Ruutihaantie 9, Ylivieska 08-423 307 Urpo Korkiakoski 0400-586 425 Mika Tähkänen 050-367 4340 www.upicar.fi YAMAHA RX1 NELITAHTI MOOTTORIKELKKA esillä liikkeessämme tämän viikon ajan! puh. TO 30.5. Olympiakivääri: 1) Dimitri Lykin Venäjä 683,7 (583+100,7), 2) Armando Ayala USA 678,2 (582+962), 3) Niklas Bergström Ruotsi 676,5 (577+ 99,5), ...12) Vesa Saviahde 572, ...16) Teppo Koskue 570. VadeMeCum seuriksella lauleskelun ja rupattelun äärellä yhdessä kahvin ja herkullisen jäätelön kanssa. Keski-Pohjanmaan alueen edustajana Pyhäjoen kirkonkylän koulu sijoittui yhdenneksitoista 23 koulun joukossa. Klo 19 Rauhanyhdistyksen seurat Kaarlelan kirkossa. Tied. Seuraavaksi Carlström kilpailee Virossa, jonne myös muu Suomen parhaimmisto matkustaa ottamaan tuntumaa ammattilaisvauhtiin. 78 tkm, huoltok, 1-om. Kuuden tytön ja kuuden pojan joukkue kootaan samalta opetusluokalta ja heistä viiden parhaan tytön ja pojan tulokset lasketaan yhteen. Göös, Doulos. klo 18 Harri Johansson. McCarthy 2–0. Pohjanmaan Rintamaveteraanien kirkkopyhä alkaa yht. NUORISOTYÖ PE 24.5. ja ilm. Koululuokkien välinen yleisurheilun joukkuekilpailu kokosi kevään aikana tuhansia koululaisia, joista 23 eri piirin voittajakoulut kilpailivat Spar-kisan finaalissa Jyväskylässä. klo 11.15 Itälän ja Ristikarin koululaisjumalanpalvelus kirkossa. 190 tkm, CD-soit., 2-renk. Klo 16 Seurat Rauhanyhdistyksellä. Kastettu: Jarno Mikael Mäkinen, Annireetta Mathilda Klapuri Avioliittoon kuulutettu: Teemu Markus Maunuksela Alajärven srk:sta ja Pirjo Hannele Hiltunen PERJANTAI: Klo 10-17 Kälviän torilla perennaym taimien myyntiä, arpoja ym myytävää SLEY:n lähetystyön hyväksi SUNNUNTAI: Klo 10 Jumalanpalvelus, Niemelä, Vuokko Kolppanen. 150 tkm -92 2 hevosen kuljetusauto 6.550 € OPEL Astra 1.6 GLi rek. mennessä kirkkoherranvirastoon p. Naraha, Japani: MM-kisoihin valmistava ottelu: Argentiina–Kashima Antlers Japani 5–1 (1–0) 7. 301 tkm, huoltokirja 25.100 € NISSAN Primera 1.6i Fantasy -94 aj. 151 tkm, takuuauto 25.000 € MB E 220 CDI -99 aj. La 25.5. klo 18 Naisten raamattuja hölkkäpiiri Merilässä. 254 tkm 7.600 € AUDI 80 2.0 E -93 aj. -98, 2-renk, cd, ml. 275 tkm 15.900 € TOYOTA Hiace pitkä Diesel -99 aj. Backstage: Pe klo 21-24 kahvilailta. 11.200 € -95 Peugeot 306 1.6 Sedan 2-renkaat, stereot, ml. 127 tkm -96 m.väri, ilmastointi, huippuyksilö! 23.400 € TOYOTA Avensis 2.0 TD Farmari-00 aj. 140 tkm 8.500 € Tulolantie 26, Ylivieska Katso lisää: www.autotalosavusalo.fi TOYOTA Corolla 1.6 STW -98 aj. Yhteys Jouko Pernu 040-8651194 Seurakuntaväen ruskaretki Sodankylään ja Luostotunturille 11.-13.9. ALV 17.800 € FORD Escort 1,6 CL -95 4-ov, aj. Klo 14 Leporannan hartaus. Lähde tutustumaan Pohjanlahden suurimman saaren kevääseen. 135 tkm 13.400 € -90 Opel Vectra 2.0 2-renkaat, stereot, keskuslukko, ohjaustehostin 4.200 € -90 VW Golf 1.6 CL 2-renk, aluv, stereot+boksi, ml. SU 26.5. Batistuta 5–1. Klo 8 Aamurukouspiiri Ykspihlajan kirkossa. Ilmoitt. klo 10.15 Pursisalmen koululaisjumalanpalvelus Merilässä. 160 tkm 13.500 € VW Polo Classic 1.9 SDi diesel -98 aj. MA 27.5. Batistuta 3–1, 81. Benedict McCarthy 1–0, 90. 87 tkm 20.000 € TOYOTA Hiace DSL pitkä -98 aj. Vain työttömille. Tuomo Tikkanen, Menora. Juha Vihriälä, Eino Airaksinen, Janne Vanhala, ylistyskuoro. Lähes 200 kilometrin mittaisessa kilpailussa Carlström oli mukana reilun 20 ajajan irtiottoporukassa, mutta joutui raskaalla viimeisellä kierroksella antamaan hieman periksi. Ilmoittautumisia otetaan jo vastaan khranvirastossa p 8321400 19.6. Kokkolanseudun Idäntyö ottaa vastaan ehjiä vaatteita ym kirpputoritavaraa Pernun kivinavettaan Ullavantie 10:ssä. muistamiset srk:n nimikkolähettien työlle juhlassa tai tilille 106550230648. KESKIVIIKKO: Klo 13 Kevätjumalanpalvelus Eskoon laitoksilla Seinäjoella, Toskala, Jämsä ym. 17.600 € NISSAN Primera 2.0 LXI -94 aj. 208 tkm 10.900 € MAZDA 323 1,6 -96 Farmari, aj. 174 tkm 5.000 € -88 Daihatsu Rocky EX 2.8D 4x4 lyhyt malli, kone rempattu 4.200 € -90 Isuzu NPR 3.3D alum.lava+hiab, rek. Kleemolan diak.ja läh.piiri, opastus Kleemolan kylästä. Isosomppi, Penttilä, lapset laulavat. 8296111. 08-425 310 ma–pe 9–17, la 10–15, su 12–16 Ilkka Savusalo.............040-507 1201 Matti Koski ..................040-507 1200 Jorma Savusalo..........0400-818 800 kaikkien kävijöiden kesken JOKAISESSA ALLA OLEVASSA LIIKKEESSÄ Muista täyttää arpalipuke! AUTOISTA JA VAKUUTUK SISTA Yhteistyöku mppanimm e vakuutusyh tiö Tapiolan edustajat liikkeessäm me! Nouda yksilöllinen tarjous! lauantaina klo 10–15 ja sunnuntain a klo 12–16 MYY, VAIHTAA, OSTAA, RAHOITTAA Tiedon vahvistaa SAMMAKKOPROFESSORI Taisto Heikkinen, joka vierailee liikkeessämme klo 11–14 Lisäk si tarjoa mme KAKK UKAH VIT Urpo n päivä n kunn iaksi! YAM AHA MOO TTO RIP YÖR IEN KOE AJO PÄI VÄT 25.– 26.5 . Lähtö klo 18.30 hlö-autoilla srk-keskuksesta. Työttömien ruokailu Maanantaisin ja torstaisin Alasalissa klo 11-12.30. 267 tkm, siisti 11.700 € La 25.5. Hongkong–Skotlanti 0–4 (0–2). klo 11.15 Edsevön, Länsinummen ja Ruusulehdon koululaisjumalanpalvelus Pedersören kirkossa. SU 26.5. KASTETTU: Wiivi Liina Nortunen, Santtu Emil Aleksi Kivikangas, Jenna Helena Honkaniemi. kirkkoherranvirastoon, puh. Klo 13 Kohtaamispaikka ja eläkeläisten keskustelupiiri tutustumiskäynnillä Annan hautausmaalla. mennessä Ystäväpalvelun ja muidenkin retki Reisjärven posliinikesään torstaina 25.7. MUUTA Lähetyssoppi: Ma-pe klo 10-14. 12.950 € -99 Opel Tigra 1.6 2-renk, aluv, ilmast, ml. klo 13 Eritysrippikoululeiriläisten konfirmaatiomessu Pietarsaaren kirkossa. 12.6. To 30.5. Lajeina kisassa olivat pituushyppy, turbokeihäs ja sukkulaviesti. Illassa mukana Ariel-band, Markus Päivärinta, Veli Siljander, Erkki Huuki, Hanna Oja-Nisula. Ridanpää, kantt. 185 tkm 5.000 € OPEL Omega 2.0i GL Caravan -87 3.330 € MB 230 TE aj. PE 31.5. Seurakuntakodin pihalta lähtö miestenretkelle Hailuotoon, Reissun hinta 17 euroa, sisältää kyydit ja ruokailun. Su 26.5. Erkki Savela, Jouko Tölli. 78 tkm, m.sininen, huoltokirja, aluvanteet 18.300 € BMW 525 I -91 16.800 € SAAB 900 S Combi -90 matalapaineturbo 2.860 € BMW 520i 1.9 -97 aj. 256 tkm 8.400 € BMW 518i -90 aj. Naiset: 1) Pirjo Koskela KoG 38, 2) Tuula Åkerlund KoG 34, 3) Eeva Kuusio KoG 32, 4) Liisa Lilja KoG 32, 5) Raili Krook KlG 30, 6) Maj-Britt Björndahl KoG 29, 7) Raili Pesola JPG 28, 8) Anna-Liisa Haarala KoG 27, 9) Katri Savolainen KoG 26, 10) Raili Kuosa KoG 24, 11) Annikki Martin KoG 21. Hinta n 150 euroa (n 900 mk). Klo 20-23 Avoimet ovet Montussa. klo 10 Lapsityön kevätjuhla Merilässä, Solkullan ja Kirkkorannan ryhmät. 5.6. LA 25.5. Klo 18. klo 10.15 Etelänummen koululaisjumalanpalvelus kirkossa. 86 tkm, huoltokirja 15.300 € -89 VW Passat 1.6 CL 2-renkaat, stereot, ohjaustehostin, ml 325 tkm 3.700 € -99 Peugeot 406 1.8 16 V SV ko. Klo 19 Siioninvirsiseurojen kevätkauden päättäjäiset Vasikkasaaressa. Eroa voittajaan Slovenian Sasa Svebeniin tuli vajaa kaksi minuuttia. 158 tkm, takuuauto 23.380 € BMW 316i 1.6 -96 aj. messulla kaupungin kirkossa klo 10 ja jatkuu ruokailulla ja päiväjuhlalla srk-keskuksen Alaja Yläsaleissa. Tottoti, Japani: Maaottelu: Ecuador–Senegal 0–1 (0–0) 69. Matkan hinta 2 euroa. ALV 19.900 € OPEL Vectra 2,0 CD -95/96 aj. Klo 14 Seurat Närvilän rukoushuoneella, tarjoilua. Kalajoen kristillisellä opistolla nuortenilta. klo 11.00 JUMALA VOI KOKOUS. 320 tkm 4.200 € NISSAN Primera 1.6 SI Sportdeck -97 aj. 140 tkm, takuuauto 26.800 € ISUZU Trooper LS 2.8 TDSL STW -90 4x4 aj. Järj. 19.6. Klo 10-12 Esirukousja ylistyshetki Pikkusalissa, kevään viimeinen. klo 10 PERHEKIRKKO, lapsityön kevätkirkko kirkossa. Seppälä kilpailee ensimmäistä vuotta senioreissa. krs. Erikoisuutena kilpailussa palkittiin vanhin osanottaja. 145 tkm 6.700 € -98 Chrysler Stratus 2.0 2-renkaat, stereot, ml 69 tkm, huoltokirja, hieno 17.500 € -98 Renault Megane 1.9 D 5 D 2-renkaat, stereot, ml. 15.900 € -96 Toyota Carina E 2.0 TD 2-renkaat, stereot 11.700 € -90 Chrysler Le Baron Coupe Turbo GTC 2.2i 7.200 € -91 Honda Civic 1.5i 16V 2-renkaat, stereot, 4-ovinen, ml. Toim. Ke klo 18.30 raamattupiiri. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 24.5. 260 tkm, huoltokirja 18.400 € VW Vento 1.8 CL -96 aj. klo 19.00 JUMALA VOI TILAISUUS. klo 17 Milaryn harj. Klo 12 Kevätkirkko Leukun kämpällä, Niemelä, Kolppanen ym. Raul Guerron om. KE 29.5. klo 15 seurat Skutnäsin rukoushuoneella, järj. 67 tkm, sis. viim. Klo 19 Herättäjän seurat srk-kodissa, Jussi Isotalo, Niemelä. -93 kattoluukku, ym. 785 8113 tai 785 8114 tai Lähetyspirtille. Hän on varteen otettava ehdokas EM-joukkueeseen. 133 tkm. KASTETTU Matias August Aleksanteri Kola, Kaapo Kristian Kotanen, Jenna Rosa Kaarina Vähärautio, Jaakko Sebastian Pirinen, Samuel Aaro Ilmari Uusitalo, Katariina Fanny Victoria Heinua, Lina Sofia Hekkala AVIOLIITTOON VIHITTY Janne Matias Tuikka ja Minna Mari Häivälä, Johan Huttula ja Katja Elisa Tuukkanen HAUTAAN SIUNATTU Siiri Keurulainen 87 v., Taimi Esteri Tastula 75 v., Laila Terttu Mirjami Kanerva 72 v., Martti Aleksanteri Vinkka 71 v. Hinta 15 e. Paul Snellman. Kirkkoon voi tuoda kevätkukkia. Saarna Hänninen, lit. Sukkulaviesti: 1) Etelä-Pohjanmaa 1.31,9, 2) Pirkanmaa 1.32,9, 3) Kymenlaakso 1.33,6, 4) Satakunta 1.34,0, 5) Itä-Uusimaa 1.34,2, 6) Keski-Suomi 1.34,4, 7) Varsinais-Suomi 1.34,5, 8) Pohjois-Karjala 1.34,7, 9) Etelä-Savo 1.34,8, 10) Helsinki 1.35,0, 11) Kanta-Häme 1.35,1, 12) Etelä-Karjala 1.35,2, 13) Oulun Alue 1.35,3, 14) Päijät-Häme 1.35,5, 15) Jyväskylä 1.35,6, 16) Turku 1.36,1, 17) Keski-Pohjanmaa 1.36,3, 18) Lappi ja Länsi-Pohja 1.36,4, 18) Pohjois-Savo 1.36,4, 20) Espoo 1.36,5, 21) Tampere 1.36,7, 22) Länsi-Uusimaa 1.37,2, 23) Kainuu 1.37,5. La 25.5. Klo 12 Perjantaipaussi Kokkotuvassa. 9.500 € NISSAN Micra 1,0 CL Avec -98 aj. Batistuta 4–1, 83. 90 tkm 8.500 € RENAULT Master T35 aj. Tervetuloa! Ke 29.5. 173 tkm 12.900 € VOLVO 940 GL -91 aj. Klo 12 Messu Kaarlelan kirkossa. Tuloksia: Miehet: 1) Tenho Syrjälä KoG 43, 2) Olavi Alanko VaG 39, 3) Lars Näs VaG 38, 4) Ville Ojanperä KoG 38, 5) Martti Suo JGS 37, 6) Uolevi Palola KlG 37, 7) Leif Häggblom VaG 36, 8) Arvo Timonen KoG 35, 9) Reijo Paunonen VaG 35, 10) Karl-Erik Björndahl KoG 34, 11) Paul Storbacka KoG 34, 12) Jouko Luhtala KoG 34, 13) Carl Kurten KoG 34, 14) Immo Krook KlG 34, 15) Juhani Seppälä KoG 33, 16) Hannu Lamberg KoG 33, 17) Erkki Pesola JPG 33, 18) Boris Renlund JPG 33, 19) Raimo Roos JPG 33, 20) Seppo Aunola KoG 33. 8296 551. Ilm. PE 31.5. klo 17 Rauhanyhdistyksen seurat Länsikunnaantalolla, Risto Göös, Veikko Humalajoki. 785 8113. klo 10 Lapsityön kevätjuhla Merilässä, srk-keskuksen ryhmä. 3 tkm -00 2.200 € GILERA Runner SP 50 -00 1.790 € YAMAHA PW 80 -97 1.350 € HONDA XR 80 crossi -94 650 € KYMCO Fever 50 uusi skootterimopo tarjous 1.590 € YAMAHA TZR 125 A1 -90 1.430 € OPEL Kadett 1,6 STW -90 2.900 € DAIHATSU Charade 1,3 -91 4-ov, aj. Hartaus terveyskeskuksen vuodeosastolla klo 18.00
22 Perjantaina 24.5. 2002 s KESKIPOHJANMAA
Ed. 53545 13.10 FST: Samurait. Ed.esitys 10.11.2000. 792670 13.10 Drag Racing. 8061212 10.00 Tv-uutiset. esitys 18.5.2002 9489670 11.00 Tv-uutiset. Kuvan auto erikoisvarustein. 28212 10.05 Lauantaiseura. 25 € >KIVIKANGAS 24 € > OKSAKOSKI 24 € >20.10 PERHO mh. 799583 13.15 UEFA Champions League kausikooste. Kaveria ei jätetä. Ohjelmassa tutustutaan Japanin historiaan ja samuraihin liittyviin myytteihin. Virtanen KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 24.5. 8397309 12.10 Tilt.tv. klo 21.00–01.00 puh. Tanssiorkesteri ERKINHEIMO LAVAKAUDEN AVAJAISET 10-VUOTISJUHLATANSSIT Vieraileva solisti KAUKO SIMONEN SOLISTISOLISTISOLISTIYHTYE YHTYE YHTYE SUOMI SUOMI SUOMI sekä LA 25.5. Ed. EU-normin mukainen keskikulutus: 6,2 7,1 l/100 km. Ed. Ed. Lea Lea Lea Laven Laven Laven ja ja ja Riskit Herrat Riskit Herrat Riskit Herrat Tanssi-isäntänä Martti Vainio Tauoilla tanssittaa musiikkiisäntä Tomi-Petteri Huvit w w w. 16-vuotias David haluaa auttaa muita. klo 20.00–02.00 . esitys 31.8.2000 28038 13.00 Tv-uutiset. 15.900 € + toimituskulut 550 € = 16.450 €. 25 € >19.35 SILLANPÄÄ th. 7576038 09.35 Pokémon. Nukkeanimaatio. (014) 4176500 www.lomakouhero.fi Tulossa: la 1.6. Avoinna ma-pe 8-17, la 10-14. Samurait, Japanin muinaiset soturit, herättävät yhä suurta ihailua monissa japanilaisissa. Perjantai 24.5. Uusi itseään isompi C3 säväyttää heti. esitys 13.1.1998 4360125 10.00 Kotimaa.Nyt – Remix. 144380 13.40 Formula 1: aika-ajot. 18 € >21.15 LOMAKOUHERO Kyytiin voi hypätä mistä tahansa matkan varrelta. Monaco. Voittajahevonen. 6105309 10.05 Ihana Aamu. esitys 20.5.2002 3955729 09.00 Tv-uutiset. Lauantaina klo 21 SEKÄ Ruo tsal aisrytm ejä Arja Havakka Arja Havakka Arja Havakka & Linnut & Linnut & Linnut SanMarino SanMarino SanMarino med med med Linda Linda Linda AAK UNNAN YKKÖSPAIK KA M PE 24.5. Liput 12€ Vapaa pääsy KARAVAANA RIT! Edullisia vaunupaikkoja löytyy . Avoinna ma-pe 8-17, la 10-14.. 22 € > 20.30 KYYJÄRVI Shell 20 € >vanhaa tietä >20.40 KIMINKI 18 € >20.45 OIKARI th. 0400-569 772 www.ohjelmakunnari.fi Tervetuloa! • Olutbaari • Liput 10 € • PNS Lipun ostaneiden kesken arvomme LOMA-RANTALAN viikonloppupaketin ja vapaalippuja. . Ed. FST/Ohjelmahankinnat. Kuluneen viikon tapahtumat. f i C3-mallisto alk. 1239632 TV 2 08.00 TV2: Teletapit: Sammakkolammella. 08-466 770 liput 11 € www.merisarkka.net 25.5. 83125 11.05 Taito-tv: Tehdään kivestä. 8389274 MTV 3 08.40 Ankantahtiin. 7823903 10.45 Karvinen. 1091767 11.30 Peliuutiset. 5266458 11.15 Formula 1: vapaat harjoitukset. 2002 23 TV 1 08.00 Tv-uutiset. esitys 5.10.2001 1941 12.30 Omakuva. 06-827 3000. . CO 2 -päästöt: 148 170 g/km. 788477 12.40 Kohti jalkapallon MM-kisoja. 334670 12.45 Sporttitähdet. 1492309 10.45 Itse valtiaat. 5552 12.00 Erämaan kutsu: Keidas asutuksen keskellä. 3793903 08.55 TV2: Alex-hiiri: Alex auttaa. Ed. T98583 09.25 TV2: Kanan muna: Taiteilijaelämää. Kuunnellaan. Urheiluohjelma. Maahantuoja Auto-Bon Oy. Meno-paluu ja tanssiliput sisältyvät hintoinin! . Tieteen ajankohtaismakasiini. Toinen esitys. 5926361 09.35 TV2: Ralle Ryökäle: Kipsissä. 45496 13.05 Pohjolan kuningashuoneet. esitys 31.3.2002 3606583 Nelonen 11.25 Digimon. Osa 4/4. FST/Pohjoisvisio. 68800 08.05 Ben Furman. 18 € >RUUKKI 18 € >21.00 KARSTULA mh. esitys 24.5.2002 7854 12.00 Vihollinen vierelläni. 91187 12.45 FST: Tanskan kuninkaallinen puutarha. JOY-KARAOKE JOY-KARAOKE JOY-KARAOKE Mukana menossa JOY-Karaoke! Vap aa pää sy! LA 25.5. 1973534 11.50 Addams Family. Ed. sekä Timo Puurusen yhtye MAARIT MAARIT MAARIT PELTONIEMI PELTONIEMI PELTONIEMI Lip ut 11 € Puh. Tuotanto: Ampersand. Ed. Ed.esitys 05.08.2001. 25 € > 19.30 VETELI mh. Vieraina Vihreiden Heidi Hautala, SDP:n Antti Kalliomäki ja Keskustan Mauri Pekkarinen. esitys 23.5.2002 1182651 11.20 Tuhat vuotta, sata kirjaa. Tilaa esite 08001 8340. Ed. 779. Kooste menneen kauden huippuhetkistä. Stereo. Ajankohtaista aamupäivää. 6613941 11.05 Hot Sport. esitys 31.12.1999 2100729 11.30 Prisma Studio. 77090 08.25 TV2: Veturi. c i t r o e n . Ari Klem & Tornados TANSSIBUSSIT LAUANTAISIN Kokkolasta reitti 4 Klo 18.40 KOKKOLA 25 € >ALAVETELI Sale 25 € >19.20 KAUSTINEN mh. KLO 20.30 02.00 Lauantai 25.5. 83831 09.05 Lauantaivekkari. Upea ajomukavuus, suuret ominaisuudet ja loistava varustelu. Suora lähetys. Ruutihaantie 7, 84100 Ylivieska, puh. 3217380 09.45 TV2: Hupsis: Maton puhdistus. Moottorit: 1,4i 75 hv ja 1,6i 16V 110 hv. . Kimi Räikkönen. Ed. Suomenkielinen tekstitys teksti-tv:n s. esitys 12.9.1999 5311534 09.00 TV2: Herpertti. 22 € >20.15 MÖTTÖNEN mh. Osa 7/7. 2017748 09.20 Ti-Ti Nalle. 3282187 12.15 Volvo Ocean Race. Ellit Masi Dilbert Pirkko ja Pentti Maisteri Jaatinen Muumi Mustanaamio B. Vaasantie 1, 67100 Kokkola, puh. 5553651 10.45 Zorro. 08-425 777. Uusi Citroën. Shurimon, soturi. 7564293 08.55 Sinisen talon nalle. Japanilaisen yhteiskunnan katsotaan perustuvan samuraikulttuuriin. esitys 8.2.2002 303564 TV lauantaiaamuna KALAJOKI HIEKKASÄRKÄT puh. Tuotanto: Tanskan televisio. Ed
Apua! Näppylöitä!. 743502 19.00 Seitsemän Uutiset. Koko perheen kilpailuohjelmassa gladiaattorit ottavat mittaa haastajistaan eri lajeissa.541250 20.55 Uutiset ja sää. toukokuuta. Mukana mm. Iloinen piirrossarja neuvokkaasta 12-vuotiaasta tytöstä, jolla on kaksi lempiystävää ja lisäksi villinpuoleinen kissa. esitys 29.9.2001 7024163 16.55 Karhuherra Paddington. 546811 07.25 MIB. Hinku ja Vinku hämmästelevät kaupunkilaisporsaiden kiirettä, Karvakuonot leiriytyvät purjehdusmatkallaan saareen, Nalle Luppakorva ystävineen lennättää leijaa ja Lasse Pöysti kertoo sadun Ketun valkoinen hännänpää. Stereo. MTV:n suora uutisja ajankohtaisohjelma. Hämäläisen mukaan kansainvälisessä jalkapalloilussa on käynnissä ilmiselvä valtataistelu. Tuotanto Filmaattiset Oy. 1416453 07.50 Tehotytöt. Huom! Meillä on uusittuja viikkopöytiä vain 14 €/viikko. Terminaattorinhan muistavat kaikki! Gladiaattorit oli aikansa huipputapaus. 94873 18.15 FST: TV-nytt. KOTI-IRTAIMISTOA Oulaisten NS-talolla lauantaina toukokuun 25. Draamaelokuva Ludvig van Beethovenin elämästä, musiikista ja onnettomasta rakkaudesta. Ed.esitys 18.12.2001. Ed. esitys 18.12.1999 3488304 15.30 Papukaijan salaisuus. 1737863 09.00 Huomenta Suomen Uutiset. 17.50 Lounais-Suomen uutiset. 63076 15.05 Skagenin moottoripyöräajot. 948415 19.15 Kauppalehden Talousuutiset. Valinnan tekivät Oulun Seudun Urheilutoimittajat ry:n jäsenet äänestämällä. Amerikkalainen komediasarja. Toinen esitys. Kimurantteja kudelmia. 317869. Puheluhinta yksitaajuuspuhelimesta soitettaessa/min. esitys 18.5.2001 47250 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. Päivän uutisaiheet Keski-Suomesta. Lily joutuu ahtaalle miespuolisen työtoverinsa vuoksi. Pyjamabileet. 390 € 390 € -25% -25% Esillä yli 30 upeaa sohvakalustoa ja yhtä paljon mahtavia tarjouksia 850 € (5053,87 mk) • EDULLISIN HINTALAATUSUHDE • MYÖS MITTATILAUSTYÖNÄ KAIKENKOKOISILLE • HETI VALMISTAJAN RUNSAASTA VALIKOIMASTA ar k. esitys 23.5.2002 2434 15.00 Tv-uutiset. Rojua, rojua! Karhun tyyliin. Ed. puh. 17.50 Keski-Suomen uutiset. Amerikkalainen draamasarja. 997521 09.05 Tunteita ja tuoksuja. kesäkuuta alkaen. 9008250 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. Heickell ym., koruja, ryijy, liinavaatteita, mattoja , TV, mankeli, ym. Jessie pitää Leosta, mutta Karen epäilee tunteitaan. Ajankohtaista. Toinen esitys. 2002 s KESKIPOHJANMAA 24 DANCE CENTER Pori ja Jyväskylä TANSSIKENKIEN MYYNTI Viihdekeskus Merisärkkä 24.–26.5.02 Tied. Renny Harlinin ohjaama hurja ja vauhdikas mittelö vuodelta 1993 nähdään nyt vihdoinkin odotettuna uusintana. Chrisin lukioheilan salaisuus selviää ikävissä merkeissä. Laura, Anna Eriksson, Marion, Pentti Hietanen, Nylon Beat, Aki Sirkesalo, Marita Taavitsainen ja Simo Silmu. Englantilainen dokumenttisarja. 6191903 06.25 Huomenta Suomi. Englantilainen draamasarja. 100328 17.05 Lööpin takana. Tuotanto DR. Laskutuskausi on yksi kuukausi. Tied. Näkymätön menee hoidattamaan sitä sotilassairaalaan, mutta hoito onkin osa Arnaudin kavalaa juonta. Tv-kuvausryhmä ulkoavaruudesta saapuu tekemään dokumenttia Men in Blackin toiminnasta. Ed. Kotimaan asioita pohjanmaan kautta napapiirin molemmin puolin. 67231 18.15 Kakkosen kevätsää. 82163 17.10 Ruutiukot. 81892 00.30-00.40 Euronews. Stuart yrittää viedä Nathanin takaisin kotiin, mutta saakin raivostuneen isän kimppuunsa. kodinkoneita, moottorisaha, runsaasti muuta antiikkia ja käyttötavaraa. 266618 19.45 Maailman ympäri. Ed.esitys 18.01.2002. Ed.esitys 16.06.2000. Ed. 4588057 20.25 Huomisen sää ja Keno. Stereo. Pöydät 10 €/viikko alk. 318705 22.00 Kymmenen Uutiset. Rajoitus ei koske Company-liittymiä eikä samaan Perhesopimukseen kuuluvia Sonera IN-liittymiä. 7705163 15.45 Näkymätön mies. Amerikkalainen komediasarja. 6, auki joka päivä ma-pe klo 10-18, la 10-16, su 12-16. 51502 17.40 Viittomakieliset uutiset. Ajatus uskosta! Stereo. Norjan kalliorannikolla pesivä harmaahaikara paljastuu ahmatiksi. Englantilainen draamasarja. Arkiaamujen lastenohjelmat jäävät tauolle ja jatkuvat jälleen elokuussa. Ed. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. Queensin poliklinikan kohtalo aiheuttaa epätietoisuutta hoitohenkilökunnan keskuudessa. Huutokaupalla kuolinpesän ym. – Fifan hallituksen 11 jäsentä on tehnyt rikosilmoituksen, mutta siitä on vielä aste-ero rikoksen toteennäyttämiseen. Puheluhinta kaksitaajuuspuhelimella soitettaessa kaikkialta Suomesta/min. Kuukausimaksutarjous koskee tarjousaikana avattavia uusia liittymiä, ei nykyisen liittymän vaihtamista Duo-liittymäksi. 209298 14.30 Kuningaskuluttaja. Uutisia Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Ihmissuhdekomedia kolmesta täysin erilaisesta pariskunnasta, jotka ystävystyvät Manhattanilla. 3644144 22.05 Älä katso: Pahimmat. Kipinää suhteeseen. Lännensarja Shilohin ranchin miehistä ja naisista. Ensimmäiseltä laskutusjaksolta käyttämättä jäänyt etu siirtyy seuraavalle laskutuskaudelle. Elokuva on kuvattu Prahassa, ja Beethovenin musiikki on Sir Georg Soltin ja Lontoon sinfoniaorkesterin tulkitsemaa. Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. 453892 18.00 Kellarin kunkku. 718892 19.25 Päivän sää. Anteeksi ja onnea. Kuvasuhde 16:9 136892 19.30 Vuoristolääkäri. 3051231 22.30 Suuri seikkailu 2002. Rikas kyläläinen pyrkii voittamaan rahalla ja kieroilulla nuoren tytön sydämen. esitys 8.12.2001 5676144 11.00-11.04 Tv-uutiset. Monet niistä ovat elinvoimaisia nykyäänkin. 5 (SPR tori samassa talossa). 340724 18.00 Speden Spelit. Öljyhoitoa pythonille. esitys 22.3.1999 489076 18.00 FST: Angela Anakonda. (Kesto 107 min.). Kuvasuhde 16:9. 7903231 23.10 Tv-uutiset. 8724328 21.00 Vielä kerran. p:nä klo 12.00 alk. Konsertti kuvattiin Montrealin jazz-festivaaleilla v. Kalaa joutuu sen nokkaa suuria määriä, etenkin silloin kun pesässä piipittää poikasia. 14202106 12.15 YLE Teeman ohjelmistoa. Kaikki Teidän. 6212366 20.30 Laulava sydän: Euroviisut. Stereo 1554347 18.40 Alkuperäiskansojen matkassa. Kerran vielä. esitys 19.5.2002 104453 14.10 Tänään otsikoissa. Perjantaibrunssilla Minna Ottavainen. 12960 12.00 Ylen avoin: Aristoteleen perilliset. Vince esittelee Cameronin äidilleen. 2000. Seksin myytit. Pintaremontti ei ole pinnallinen juttu Harperin perheessä, varsinkin kun Ben ja Susan saavat kuulla, että apumies on nukkunut janeyn huoneessa. 961366 19.55 Suuri seikkailu Live. USA 1993 555434 01.00-07.10 Säätäjät-Chat. Luis saa selville että Sheridan aikoo etsiä hänen isänsä. Terroristi Arnaudin bioase aiheuttaa Darienille hirvittävän tartunnan. 660095 14.00 Kohti jalkapallon MM-kisoja. Osa 15/21: Sutimista. esitys 16.10.2000 977347 13.45 Hot Sport. Kissa ja koira saattavat saada kirppuja, mutta mitä tehdä yli kolmimetriselle python-käärmeelle vastaavassa tilanteessa selviää sarjan tämänkertaisessa jaksossa. Saksalainen draamasarja. 525908 23.00 Ystävät ja rakkaat. Välieräottelu. www.yle.fi/yle24/aamu-tv 24044415 09.15-10.04 McCready ja tytär. Naista ei kuitenkaan mainita testamentissa nimeltä, vaan hänestä puhutaan ikuisena rakkautena. Musiikki: Henry Mancini. Uutisja ajankohtaisohjelma, joka tarttuu niin päivän kovaan uutiseen kuin mielenkiintoisimpaan puheenaiheeseenkin. Suuren seikkailun ensimmäinen kirstukilpailu! Ovatko joukkueet jo löytäneet yhteishengen. Kesto 46 min. Stevie Starrin nielemisshow, kovapäisen mr. Arkiaamujen lastenohjelmat jäävät tauolle ja jatkuvat jälleen elokuussa. Ed.esitys 13.09.98. PIETARSAAREN SUURKIRPPIS os. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Erkki Hanni (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. Talousuutiset klo 7.30. Nick tiimeineen kutsutaan Lähi-idän hiekka-aavikolle, jossa suuri salaperäisesti henkiin herännyt patsas tekee tuhojaan. Stereo. 6127144 09.50-10.15 Kauniit ja rohkeat. 3147545 07.00 Godzilla. 64811 17.50 Pohjois-Suomen uutiset. 1421057 14.50 Mimi. 3788453 23.25 Älä kerro äidille. 517569 20.15 Talousuutiset. Englantilainen realitysarja. Kasvispizzaa ja kaneli-inkiväärijäätelöä. Euroviisuhuuma kuumenee.! Vielä kerran kaikkien aikojen euroviisut Laulavassa sydämessä. Kauppaa maineella. esitys 21.5.2002 4811 12.30 Kulttuurikaupungit 2000: Bryssel. 05.55 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. Suunnittelu Sepi Niemi ja Tuomo Kaminen. 2270453 19.30 Kielletty rakkaus. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena Kakkosella. Huippujuristi James Kavanagh palaa ruutuun elokuvassa, jossa liikemies todetaan syylliseksi nuoren unkarilaisnaisen surmaan. 4873415 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. Niittyk. Lakkovaroitus. Deacon ja sitkeä pieni retkifantasia. Tervetuloa! Harju Huvit Palveluhakemisto Huutokaupat *) Sonera Oyj tarjoaa 8.5.–15.7.2002 uusiin Sonera IN ja Sonera mBusiness-liittymiin kuukausimaksut €/kk 31.1.2003 saakka sekä 50,00 €:lla normaalihintaisia kotimaan matkapuheluja ja tekstiviestejä (mukaan lukien sonera.netin Teksti-lähetykset sekä koko Ryhmäteksti-palvelun liikenne). Käsipeliä. 291618 14.25 Kohti jalkapallon MM-kisoja. Teknisiä lisätietoja Teksti-tv:n sivulla 606 ja 607. 787366 22.20 Tulosruutu. Kadotettu ystävä. 350521 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Perjantaina 24.5. Tulossa Katso pois -show! 704453 22.35-00.05 Salibandyn MM-kilpailut. Amerikkalainen etsiväsarja. 953892 18.30 NewsRadio. 22076 19.15 Minun perheeni. 1213291 17.00 Viiden Uutiset. Stereo. 8638811 13.05 Urheilukanavan ikkuna. Äänestys suorana lähetyksenä eduskunnasta. 06.15, 07.45 ja 09.05 Morgonnytt. www.yle.fi/hotsport Ed. Klo 6.30 lähtien uutiset ja sää puolen tunnin välein. esitys 21.5.2002 2298 13.00 Ydinvoima eduskunnassa. Vai oliko Laser suosikkisi. Stereo 4551989 17.45 FST: Kortnytt. Jälkimmäistä etua on käytettävissä 10,00 €/laskutuskausi liittymän avaamista seuraavien viiden laskutuskauden ajan. 8443786 16.35 Suuri seikkailu 2002. Äänestyskäyttäytymistä on kuitenkin mahdollista vielä muuttaa, jos kahtena edellisenä päivänä Euroopan liiton Uefan valmistelevassa kokouksessa ja Fifan talousasioita käsittelevässä ylimääräisessä kongressissa ilmenee ratkaisevasti jotain uutta. Tied. Huimien palkintojen vuoksi tämä kisa pitää ja kannattaa voittaa! Juontajana Taru Valkeapää. Beethovenin kuoleman jälkeen hänen ystävänsä Anton Schindler ryhtyy jäljittämään salaperäistä naista, jolle Beethoven testamenttasi koko omaisuutensa. 7708095 16.25 Eläintarhassa tapahtuu. Dougin vanha auto temppuilee ja hän haluaa vaihtaa sen huonoon aikaan. Ed.esitys 03.01.2002. Sarja jää tauolle ja jatkuu jälleen elokuussa. Stereo. Mies kiistää teon, vaikka ruumis löytyi hänen hotellihuoneestaan. Pohjois-Suomen uutisaiheet näkyvät koko maassa paitsi Lounaisja Keski-Suomessa. esitys 22.3.1996 81057 20.20 Markus Kajon ruudunsäästöohjelma. 68347 20.55 Urheiluruutu. Osa 31: Puluparaati. Tulosruutu klo 7.00 ja 8.00. 961811 19.00 Silkkiä ja luoteja. Stereo 5653415 21.00 A-studio. Hinnat Classic Duo Kytkentämaksu 8,21 €, kuukausimaksu 3,50 €. Avoin foorumi. Toimitusjohtajaksi on harjoitellut jo kevään ajan ex-ministeri Kalevi Hemilä, joka ottaa tehtävän Hämäläiseltä vastaan 5. Tuotanto: Spectra, Kanada. 375250 17.35 Marienhof. 294076 15.15 Nipa Normaali. Myydään esim. Tarjous ei koske tarjousaikana irtisanottuja ja uudelleen samalle asiakkaalle avattuja liittymiä, Data-, Controlja Control Plus-liittymiä eikä Soneran Easy-palvelua. 06.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. 772160 20.30 Tv-uutiset ja sää. 4543960 17.46 FST: Päättäväiset lapset: Minä olen vegetaari. Ed. Osa 6/8. 1444328 23.30 Ykkösjazzia: Brad Mehldau Trio. (1.426,98 mk) MIPD Java TM kehittyneempien pelien pelaamiseen • 1 Java TM -peli • 5 tavallista peliä • ketjutetut tekstiviestit (pituus jopa 459 merkkiä) • 42 soittoääntä, joista 7 vaihdettavaa • 8 kuvaviestipaikkaa (826,46 mk) • äänikomennot ja -valinnat • tekstija kuvaviestit • 4 peliä • vaihdettavat värikuoret HELSINKI (STT) Suomen Palloliiton SPL:n liittohallitus hyväksyi torstaina puheenjohtaja Pekka Hämäläisen julkisuudessa esittämän kannan puheenjohtaja Sepp Blatterin tukemisesta kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajavaalissa Soulissa 29. Stereo. Ajankohtaista urheilun maailmasta: Kooste jalkapallo-ottelusta FC Jokerit PP70. USA 1994 2890095 23.15 Myöhäisuutiset. pöytävalaisimia, seinäja taskukelloja, keräilyym. 78078873 08.15 Ihana Aamu. Kooste kevään rankimmista tempuista. puh. Manjit´n ennen näkemätön hiusnostatus, vahvaniska John Evans ja paljon muuta. Ed. Auki joka päivä. Tietokilpailu maailman laidalla. Ensin seurataan Rovaniemen jälleenrakentamista 1946, sitten ihmetellään linja-automatkailua 1950. 2182434 20.00 Gladiaattorit. 1956366 18.35 Uutisotsikot. Vaunusepänt. 8– 17 la 9– 15 su su lje tt u Vedenja tuulenpitävällä kalvolla Kälviä, puh. Varastok. Ed. Tied. 96618 19.05 Makupalat. Oja, T. Ilta oopperassa. Pianisti Brad Mehldau, basisti Larry Grenadier ja rumpali Jorge Rossy esiintyvät. VAASAN MYLLYKIRPPIS os. Seikkailun kolmas päivä.Toinen esitys. hienokuntoinen rokokoosohva + 2 nojatuolia ja pöytä, chippendahl lasikirjakaappi ja kirjoituslipasto, ruokapäytä + 6 tuolia (mäntyä), kukkapilarit, keinutuoli ym., kristalliym. Aka-pygmit. Stereo. 845 21.30 Kavanagh – lain loppu. 06.45 ja 09.10 YLE News. – Liittohallitus hyväksyi toimintalinjani, ja sen mukaan tuen äänestyksessä Blatteria. 50 €:n puheaikaja tekstiviestitarjous koskee myös liittymän vaihtamista Duo-liittymäksi. Kesto 115 min. Stereo. Seuraavilla laskutuskausilla käyttämättä jäänyttä etua ei siirretä eikä hyvitetä asiakkaalle. ja var. Suo siellä, vetelä täällä. 503786 21.00 Ikuinen rakkaus. Traceyn neuvoja kuuntelevat Michelle & Mick, Rosa & Toni ja Laura & Paul. Sen jälkeen puheenjohtaja Hämäläistä odottavat kotimaassa juhannukseen asti jatkuvat eläkkeelle lähdön juhlimiset siviilitoimestaan Elintarviketeollisuusliitossa. Amerikkalainen viihdesarja Los Angelesin muotimaailmasta. Osa 1/6: Perhe on pahin. Ohjelman juontajana Petri Saraste, toimittajina Heta Hyttinen ja Tommi Parkkonen. 7243448. Chad kuulee syntymästään. Visio. Kavanagh astuu kuvaan, kun tuomitun miehen asianajaja tarvitsee neuvoa. 6484927 18.20 Kotimaa.Nyt. Ed. Ed.esitys 09.08.2001. Sarja palaa tauolta. Ed.esitys 17.10.2000. Pienet harmaahaikarat oppivat jo varhain elämän peruslain: vahvempi syrjäyttää heikon, ja vain valpas lintu selviää hengissä kovissa luonnon olosuhteissa. Ed. 1559873 23.20 Kulttuuriuutiset. Pasi Ikonen PohjoisPohjanmaan paras urheilija Kotimaan pääuutiset arkena ja pyhänä www.keskipohjanmaa.net. esitys 24.5.2002 1452347 23.25 FST: Kvällsnytt. 2190453 20.30 Ammu vaan!. Narkkarityttö tappelee sairaankuljettajia vastaan. Tänään katsotaan kolmea lyhytelokuvaa. Teknisiä lisätietoja Teksti-tv:n sivuilla 606 ja 607. Mitään rikoksia ei ole näytetty toteen, joten sitä aiemmin ei voi antaa tuomiotakaan. Puheenjohtajana sain kuitenkin valtuudet päättää tarvittaessa mahdollisesta toisenlaisesta äänestyskäyttäytymisestä, kun olen konsultoinut delegaatiomme muiden jäsenten, liittohallituksen jäsenen Kari Kontuniemen ja pääsihteeri Teuvo Holopaisen kanssa. Beth haluaa piristää kaukosuhdettaan nakukuvin. – Ehkä pikemminkin kyse on jostain salailusta ja kähminnästä kuin rikoksesta, arvioi Hämäläinen, joka oli lukenut toiselle 4-vuotiskaudelle puheenjohtajaksi pyrkivän Blatterin 33-sivuisen vastauksen Fifan pääsihteerin Michel Zen-Ruffinenin 21sivuiseen selontekoon tapahtuneista väärinkäytöksistä. Toinen esitys. Tervetuloa myymään! Tullut uutta tavaraa. Huvilan uudet sinkut päästetään valloilleen karaokebaarissa. Ed. Toinen esitys. Osa 38/39. 02 548 0759 www.alemana.fi 5 5 5 k ä y t t ö l u o t t o (2318,83 mk) SIROCCO TV-TUOLI nahka/kn. puh. Dokumentti. Nuorison oma urheilumakasiini, joka ei vierasta hurjimpiakaaan extreme-lajeja. Tartunta. Suomen valtuuskunta matkustaa Souliin lauantai-iltana ja palaa kesäkuun alussa nähtyään paikalla MM-peleistä ottelut Ranska–Senegal ja Uruguay– Tanska. Kuurot sisarukset kinastelevat viittomakielen tarpeellisuudesta. 772298 18.35 FST: OBS. Englanti 2001 7525380 00.55-01.25 Sinkut aurinkorannalla. 3789182 23.20 Urheilu-uutiset. 4678231 18.45 Luontohetki: Harmaahaikara suurkalastajana. 3472250 15.10 Virginialainen. (06) 835 1134 • Aja meille, se kannattaa • Kotimaiset NAHKA-ASUT ja METSÄSTYSASUT Er äleh de n te st ivo itt aja KOKKOLAN SUURKIRPPUTORI os. Stereo. (Kesto 99 min). Arkiaamujen lastenohjelmat jäävät tauolle ja jatkuvat jälleen elokuussa. Basillikammo saa järjettömät mittasuhteet. Rick on uppoutunut täysin työlleen. aina 0,24 €. -toiseen Soneran matkapuhelinliittymään ympäri vuorokauden 0,16 €, -muihin puhelinliittymiin arkisin ma–pe klo 7.00–17.00 0,24 €, muina aikoina 0,16 €. Ed. 3471786 19.00 Pisara. kruunut, Tiffany-, patsasym. 909182 00.05 Hotter Sex. Suomi kannattaa Blatterin valintaa OULU (STT) Suunnistuksen maailmanmestari Pasi Ikonen on PohjoisPohjanmaan vuoden 2001 parhaaksi urheilijaksi. Eduskunta päättää rakennetaanko Suomeen lisää ydinvoimaa vai ei. esitys 7.12.2000 7819786 17.20 TV2: Pikku Kakkonen 25 vuotta. Joe virittää ansoja jäätelövarkaalle. 5175347 08.05-09.00 Sairaalaelämää. 6184076 17.05 Passions. Pöpöhöpinää. Muistatko Mohikaanin, Salaman ja Barbin. 17 (Mustapörssin talo). Maailmassa on lukuisia pieniä kansoja ja heimoja joiden syntyhistoria on hyvin pitkä. Toiseksi äänestyksessä tuli SMkullan ja nuorten MM-pronssin voittanut taitoluistelija Susanna Pöykiö, joka samalla valittiin vuoden naisurheilijaksi. Lopuksi muistellaan Iisalmea 1959. Edut myönnetään vain yhteen samalle asiakkaalle tarjousaikana avattavaan liittymään. Suojelija. Tuotanto: YLE TV2 Lastenohjelmat. 8981347 13.15 Suomi eilen elokuvan silmin. Arabiaa, kristallia, taidelasia, piano, viulu, haitari, krammari, tauluja esim: A. 789279 20.00 Kahdeksan uutiset. Stereo. 8317864, 040-5121391
23.00 Luostarin puutarhassa. 6.30 Journal Mondial des Journaux. 15.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 17.00 Musiikkiuutiset. 16.30 Bröllop i Trondheim. 09.04 Sää. 17.00 Rapport. 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Kahvilla 10.00 Vanhaa tanssimusiikkia 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Tätä Suomi tanssii 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Ajankohtaista aalloilla 14.00 Terveysuutiset 15.00 Uutiset ja sää 15.05 Poppitoiveet 16.00 Levyuutuudet 16.45 Onnittelut ja tervehdykset 17.00 Uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ( radiossa huomenna ) 17.15 Countrytuokio 17.45 Filmivartti 18.00 Jukeboxi, nuorten oma musiikkiohjelma ( sähköpostiosoite: jr@japo.fi ja fax. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.10 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Vielä kun joku olisi keksinyt kyytipojaksi kunnon tarinankin. Puskaradio. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Kesäaamu Järviradiosta 7.00 Uutiset ja sää ( radiossa tänään ) 7.05 Aamuhartaus; toim.Toholammin Srk. 07.53 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 07.30 KeskiPohjanmaan uutiset. 15.05 Maakuntaradio. 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Päivän Puheenaiheet 10-14. 1.35 Kung Salomos skatt 2 – den försvunna guldstaden. 18.15 Inblick i kultur: Razzia. 18.55 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. SubTV! Beethovenin herkät hetket Muotokuvista ja aikalaismuistelmista päätellen Ludvig van Beethoven oli äreä miekkonen. 20.00 X3M-Nyheter. Missä he ovat nyt. 19.15 Programstart: Par i kärlek: Rami blir far. 05.02 Herää Suomi! jatkuu. 10.30 Moottoriurheilu makasiini. 10.30 Köket. 13.45 Dagens Rätt. 13.15 Jalkapallo: The Match of the Century. 19.25 Vädret. Hiukan lintumaisemmalla äänellä voisi koukkunokka raakkua, mutta se tuskin leffan nuorta kohdeyleisöä haittaa. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 13.33 Keskipäivän katsaus. Tony Halmeen kohtalon me tiedämme. 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 00.00 Uutiset ja sää. 17.30 Sessions. 01.00 Solid Steel. 0.05 Partyzone. 11.00 Autourheilu: Super Racing Weekend. 55 MTV3 klo 20.00 Kirsikka Arkimies John Thaw’n jäähyväiset Heti aluksi on astuttava oikeuden eteen: en koskaan seurannut Ylikomisario Morsea saati Kavanaghia, mutta tiedän, että John Thaw’lla oli ystävänsä. Tähtilippujen edessä toteutettu melskaus näyttää kuitenkin tässä ajassa hivenen kornilta. 10.30–12.45 UR-program. Kilpailu on täyttä totta. 22.15 Danscafét. Uutisotsikot 8.30. Erityisesti korkeimman oikeuden käytännöistä sarkasmi sauhuaa.Roolihahmot ovat tavallista kiehtovampia, sillä heidän käytöksensä on välillä aivan hölmöä. 10.00 Suuria tulkintoja. Kumminkin hän jätti jälkeensä äärimmäisen herkän rakkauskirjeen, jollaista paatunut yrmy ei ikinä saisi aikaiseksi. (R). 01.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein. 00.05 Nattklassiskt. 22.00 Uutiset ja sää. 10.00 Susanna. 15.30 Köket. 10.55 Urheiluradio. 16.00 Uutiset ja sää. 16.00 Disco 2000. 23.00 Uutiset. 09.30 Regionala nyheter 09.35 Backspegeln forts. Ohjaaja Mario Andreacchio pitää vauhtia yllä ja pudottelee sopivasti kiipeleitä pitkin matkaa. 06.10 Hartaita säveliä. 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 13.28 Sää. Välillä Mehldaun soitossa voi kuullaa jopa Bachin kaikuja. 13.30 Journal de France 3. 00.50 Sextaasi. 16.55 Blossom. 14.00 Uutiset. 11.00 Top Ten at Ten Bad Boys. Nelonen klo 21.00 Papukaija vie aarteenetsintään Olalla nököttävä papukaija kuului tarinoista päätellen kunnon merirosvon varustukseen siinä kuin silmälappu ja koukkukäsikin. 16.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut (Helsinki)/Pitkävetovihjeet. 18.05 Liikenne-Suomi. Päivän kysymys. Viileä italialaiskaunotar Monica Vitti ei juurikaan muistuta alkuperäisen sarjakuvan agenttisankaritarta, mutta profiili on uljas ja asut huimat. 07.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 07.25 Late Night with Conan O’Brien. 15.05 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. (0,81PM+2,98EUR/min+PVM) 12.00 Päivän kysymys 14.30 Paikalliskatsaus 15.20 Ilmoitustaulu 15.30 Paikalliskatsaus 15.45 Menovinkit 16.30 Paikalliskatsaus 17.05 Tähtihetket 0700-92402. 11.45 Suomalaisen oopperasäveltäjän passikuva: Olli Kortekangas. 15.00 Uutiset. (R). 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 18.00 Päivän uutiset 18.20 Ilmoitustaulu 18.30 Musayö soittaa musiikkia tauottomasti aamuun asti Kuuntelijapalaute sähköpostilla: kokkola@radio967.com. 06-3200 200. 22.50 Sportnytt. 15.10 Merkkituote: 16.00 Uutiset ja sää. 09.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 2.55 Football Shor. 07.00 Uutiset ja sää. Uuden ajan peliohjelma tuo ruutuun viikon uutuuspelit ammattitaitoisten pelitoimittajien esittelemänä. 18.50 Merisää. 13.28 Sää. James Bondia. 12.05 Sunset Beach. 21.00 Dancemob Lite. Tätä ei helpolla ylitetä muilla kuin historiallisilla tallenteilla. 20.00 Dance Floor Chart. 16.10 Taikasoturit. 12.55 Remington Steele. Taikasoturit kamppailevat pelastaakseen Cephiron. 10.03 X3M-Dag 12.00 X3M-Nyheter. 4.20 Télécinéma. Siitä aukeaa pojanpoika Samille (Jamie Croft) vinhan seikkailun paikka. 14.05 Lokala nyheter. 06 5572899.) Ohjelmassa mm. 07.50 Aamuhartaus. 17.00 TV5, le Journal. 07.50 Merisää. 21.55 Urheiluradio. 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. 08.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 19.30 Nyheterna. 09.04 Sää. 10.55 Football Shor. 12.00 Uutiset ja sää. 13.00 TV5 Infos. Vuoden toistaiseksi paras jazzkonsertti television puolella. 23.05 Aktuellt. 09.55 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. 12.33 Ympäri maailmaa – Radio Finland. 17.05 Iltapäivän terassi. Näin jälkikäteen rutiinityö tuntuu kuin joutsenlaululta John Thaw’n uralle. 20.03 En gåva i toner. 14.55 Football Shor. Sanna suosittelee 8.15. 2.35 On ne peut pas plaire à tout le monde. 18.50 Keno. Eversti Potterin tammalahjoitus. Tekstiviestit 17275 (hinta 59 senttiä). Beethovenin kuoleman jälkeen hänen ystävänsä Anton Schindler ryhtyy jäljittämään salaperäistä naista, jolle Beethoven testamenttasi koko omaisuutensa. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Tv 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. 20.45 Jalkapallo: Cup 2002 -kilpailupaikkakuntien esittely. 17.55 Löpsedeln. Sen nimettömästä vastaanottajasta ovat historioitsijat kiistelleet loputtomasti. Vähitellen skaala laajenee ja huikeat improvisaatiot uivat melodioihin sisään kuin virukset ohjelmistoon. 6.00 TV5 Infos. 07.15 Maakuntaradio. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 09.05 Aamulennolla. 19.10 Puhelinlangat laulaa. Ruotsin tv 2 15.45 Landet runt. 19.30 Chicagon sinfoniaorkesterin konsertti, 20.50 Kremerata Baltica konserttilavalla. 12.00 MTV:New. 16.10 X3M-Tema. Upposiko meihin 1990-luvulla todella tällainen apulanta. 07.53 Maakuntaradio. 18.05 Pyramide. 17.55 Tähtihetki. 16.15 Pyöräily: Giro d’Italia. 07.00 Radiomafian Aamu. 11.20 Makt & begär. 15.03 X3M-Centrum. 20.55 Le Journal de l’Eco. 19.00 Aktuellt. 13.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Lavalla ja levyllä Mehldau on kuitenkin tyytyväinen soittaessaan standardeja. 23.03 Wiikend 23.55 Löpsedeln. 55555 TV1 klo 23.30 Kari Salminen Suomen Keravalta rynnistävät televisioruutuihimme lihasmassojen ja tupeerausten yliihmiset, kalsarit persausten välissä loikkivat kypäräpäät, nuo veikeät ja nostalgiset gladiaattorit! Pyjamahousuinen Katariina Ebeling ja möreän miehekäs Juha-Pekka Palo juontavat uusintana nähtävää ohjelmaa jäykän juhlallisesti. 18.00 Uutiset. Joseph Losey ohjasi suositusta seikkailusarjakuvasta itsetietoisen filmisovituksen, jossa ehditään pistää tuoreeltaan halvalla mm. 21.55 Anslagstavlan. 21.00 Jalkapallo: Maailmancupin legendoja. Puolitoistatuntisen Kavanagh-viihdykkeen on ohjannut maineikas ammattilainen Jack Gold. 19.00 Myror i brallan. 16.00 X3MNyheter. 07.50 Merisää. 07.40 Hartaita säveliä. 00.05 Yöklassinen. 5.30 Journal Mondial des Journaux. Subtv klo 21.10 Lettukestit Manhattanilla On se kivaa, kun on mukavaa, mutta muutkin elämänviisaudet olisivat tehneet Ystävät ja rakkaat (Married to It, 1991) elokuvalle hyvää. (R). Kun helmet kaulassa katsomossa istuvan suomalaisnaisen jäyhää miestä haastatellaan, kohtaus on kuin Matti Iäksen elokuvista parhaimmillaan. 09.00 STT:n uutiset. 06.33 Aamulennolla. 555 (115 min). 08.10 Sub chat. 13.08 Sää. 13.35 Retur en resa i historien. 17.03 Jälkikaiku. Jenkkimusiikki rytisee ja yleisö jammailee jo unholaan jääneissä asusteissaan, kampauksissaan ja meikeissään. 15.00 X3M-Nyheter. Sananselittäjät. 15.00 TV5, le Journal. 4.45 Images de pub12-. Tyypillisenä tv-jännärinä Kavanagh olisi todella turtaa tavaraa ilman sen pinnan alta pulputtavaa huumoria. 13.55 Pätkä. 14.10 Vägen till VM. 12.05 Hannu Taanilan päiväkirja. 16.55 Football Shor. 21.00 K special: Amis om Amis. 12.55 Urheiluradio. 11.15 CINEMA SPECIAL CANNESLA VIE SUR TERRERéalisation : Abderrahmane Sissako 1h. 23.45 En fotbollshistoria. 23.00 The Osbourns. 07.15 Aamusoitto. 18.10 Puhelinlangat laulaa. 1.55 Football Shor. 17.55 Kulttuuriuutiset. Tärkeän oloinen salkkumies odottelee tapaamista hotellin aulassa, mutta kun ilmassa alkaakin väreillä väärinkäsityksen makua, vetäytyy hän hotellihuoneeseen ja kolkkaa unkarilaisen blondin katalasti. 08.20 Kuuntelijoiden ilmoitustaulu kadonneet ja löytyneet numeroon 0700-92402. 22.10 Kirjojen jatulintarha. 19.00 Nyheter från FNB. 11.30 Ramp. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 20.03 X3M-Sport fortsätter. 13.00 Non Stop Hits. Puhutaan haavereista, tositilanteista ja peukalotervehdyksistä. 14.00 Nyheterna. 2002 Radio & TV 25 05.00 Sub Mobile Games. Lajeina ei nähdä löylynheittoa eikä makkaransyöntiä. 08.55 Urheiluradio. Jättiläismäinen Sang Yang. 08.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 22.03 X3M-Party fortsätter. 16.10 Makt & begär. 13.10 Uudet levyt. 19.20 Aftonandakt 19.27 Löpsedeln. 12.00 Pressiklubi. Se on hulppeata katseltavaa, vaikka varsinainen seuraaminen käykin työstä. 06.32 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 11.30 Kansanmusiikkia. 06.25 Nousutahdit. Musiikkivideomainen, raikas ja innovatiivinen ohjelma tämän päivän rosoisesta ja nopeatempoisesta nuoriso-skenestä. Harlinin ohjauksessa lannan lapiointikin olisi mahtavaa ja suureellista nähtävää. 01.15 SubKultti: M.A.S.H. 12.15 Ympäri maailmaa – Radio Finland 06-8220988. 12.55 Sananselityksiä. TV 5 5.00 Journal RDI. 22.00 TV5 Infos. TV1 klo 15.30 Trendiagentti 60-luvun tapaan Modesty Blaise (1966) oli pop, op ja hip 60-luvun irtonaisen muodikkaassa hengessä. 13.00 Rapport. Leo Eläin. 19.15 Iltahartaus. 14.00 Jalkapallo: Cup 2002 -kilpailupaikkakuntien esittely. 15.35 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. (R). 09.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 17.20 Kolla. 08.00 Uutiset ja sää. 20.00 Brutto-tv. Vedenalainen vihollinen. 18.30 Jalkapallo: Kick In Action. 19.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut/ Vakioveikkausvihjeet. 17.30 Älskling, jag krympte barnen. 24.00 Jalkapallo: Maailmancupin tarinoita. Lihaskimput selittävät bodaamistaan ja kas kummaa, jokaisen gladiaattorin tarina on aito amerikkalainen selviytymisstoori. 0.40–1.25 Spung. Tällä metodilla on Kavanaghiin päästy ujuttamaan myös pientä yhteiskuntakritiikkiä nykytodellisuuden rikollisuudentorjunnasta. 20.55 Sessions. 15.15 CINEMA : SPECIAL CANNESL’HOMME DE CENDRES (3ème paasage)Réalisation / Scénario: Nouri Bouzid 1h50. 17.00 Videoclash. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Nyt liikenteessä 7.50. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. jukefaxi; terveiset, treffipyynnöt ja nuorten musatoiveet 21.00 VOA Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 24.5. MTV3 klo 23.00 Pekka Eronen Neron rakkaus. 11.35 Päivätori. Mieleenjäävimmässä kohtauksessa Thaw vain tuijottaa itseään peilistä brittijuristin hupsu asu päällään. 6.55 Football Shor. 23.15 Le plus grand cabaret du monde. 22.40 Regionala nyheter. (R). 0.55 Film: Family business. 07.50 Merisää. 17.05–17.50 Lilly Harpers dröm. 23.09 Valoa ikkunassa. Jättiläismäinen Sang Yang. 23.00 Klubi. 16.10 Maakuntaradio. Kunnon brittidekkarien tapaan tartutaan heti rikokseen. 11.00 Uutiset. 23.10 I afton Lantz. 07.00 Taikasoturit. 2.00 Bytesize. 08.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 17.30 Päivän peili ja sää. 21.30 Journal France 2. 22.30 A-ekonomi. 10.00 Sari Seppälä Uutiset tasatunnein. 15.00 Kulttuuriuutiset. 14.05 Fax culture. Montrealin festivaaleilla kaksi vuotta sitten taltioidussa Ykkösjazzia-ohjelmassa Brad Mehldau Trio kuullaan ainakin Cry me a river ja In the wee small hours of the morning. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 06.00 Aamupala. Vaaran merkit. 07.15 Aamulennolla. 08.00 Uutiset ja sää. Kavanagh – lain loppu kuuluu niihin jännäreihin, joissa katsoja tietää syyllisen ja syyttömän alusta alkaen. (R). Yksi sellainen alkaa kertoa kiinnostavaa tarinaa australialaisessa lastenseikkailussa Papukaijan salaisuus (Real McCaw, 1998). 0.05 Rapport. 09.04 Sää. 18.00 JUSUPLUS. Aamun ajankohtainen 9.30. 20.30 Rapport. 03.00 Essential Mix. Jupahtavat, ex-hipahtavat ja nuorehkot päähenkilöt on karsinoitu turhan paksulla rautalangalla. 12.15 Päivätori. 0.30 Jalkapallo: Maailmancupin legendoja. – Mietelause. 11.00 Uutiset. 11.00 TV5, le Journal. 18.20 Sunset Beach. Amerikkalainen talk show. Kuukauden kokki. 12.00–12.55 Who are you. 17.45 SubSuosikki: Paluu Eedeniin. 18.00 The Fridge Live from London. (R). Hän muokkasi imagoaan älykkölasein ja vaikuttaa kohta täysiverisenä poliitikkona, jos hyvin käy. Isäntänä Conan O’Brien. Studionumero 0108 Eurosport 9.30 Pyöräily: Giro d’Italia. Uutiset tasatunnein klo 18 asti. 07.53 Aamulennolla. 06.00 X3M-Morgon. Gary Oldman kuorii ylvään suurmiespystin alta ihmisen, jonka katkeruus inhottaa ja heikkous riipaisee. 19.30 Subido. 22.00 Uutiset ja sää. (USA 1996). Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Jokisen eväät/studiossa Ile ja Sanna Uutiset tasatunnein. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.43 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.13 Svaret i repris 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.15 Dagens fråga. 09.05 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Sää tunnin välein alkaen klo 6.30. 08.30 Regionala nyheter 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Backspegeln. 2.45–7.00 Nyheter från SVT24. 19.25 Musiikkiuutiset. 20.03 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut/ MM-jalkapalloilun alkulohkot/75-vihjeet. 11.03 Kotimaiset. 7.30 Télématin. Pitkätukkainen ohjaaja perustelee ”Suomen parasta ohjelmaa” näin: – Suomalaiset ovat taistelijakansaa. Laatikon salaisuus 7.15. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.30 Herää Suomi! 05.00 Uutiset ja sää. Harlin vaihtoi farkkupaitansa Marimekkoon ja esiintyy nykyisin nuppi sievästi kynittynä. 14.05–14.35 Livshunger. 07.00 Uutiset ja sää. 10.03 Tänään kymmeneltä. Talousuutiset 7.00. 21.00 Morrhår och ärtor. 09.33 Aamulennolla. 22.05 Faut pas rêver. 02.00 Nattklassiskt. Uutisotsikot 7.30. Kontrapunktissa löytyy. Ehtivätkö Kavanagh kumppaneineen yhtä pitkälle kuin katsoja. 13.10 För kärleks skull. Hänen syvätulkintansa myötä ohjaaja Rose löytää maineikkaiden sävellysten henkilökohtaiset sydämeniskut. 13.30 Maakuntaradio. 17.20 TV5 l’invité. 15.05 Hem till gården. 2.00 Soir 3. 05.50 Merisää. 12.15 Maakuntaradio. 12.15 ALEKAN, le magnifique. 1.30 Journal TSR. 10.00 TV5 Infos. (R). 6.00 Non Stop Hits. 14.08 Vädret. Levynkansitekstit hän kirjoittaa laajojen filosofisten ja musikologisten esseiden muotoon. Väärä mies poimitaan käytävältä telkien taakse. 14.00 Uutiset. Eväiden special 8.05. 23.03 News in English. 0.15 Urheilu-uutiset. 07.33 Aamulennolla. 0.25 Cleo. 06.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 01.4006.00 Sub chat. 16.10 Iltapäivän terassi. Veikkaan, että moni juo sohvalla kaljaa ja seuraa lihasten läiskintää. 13.55 Uusilta levyiltä. 21.00 Upp till bevis. 11.30 Maakuntaradio. 14.15 Jalkapallo: Maailmancupin legendoja. jatkuu. 15.05 Iltapäivän terassi. Arthur Hillerin ohjaamassa manhattanilaistarinassa kolme erilaista pariskuntaa löytää yhteisen sävelen. 20.10 Regionala nyheter. Amerikkalaistunnukset välkkyvät, musta mies vilahtaa kuvaruudussa ja kaiken kukkuraksi katosta laskeutuu Pohjolan vaalea viikinki, elokuva-alan pelastaja ja joka kodin toivevävy Renny Harlin. 18.40 Tweenies. 12.45 Merisää. 19.15 CINEMA CANNESSAMBA TRAORE (2ème passage)Version originale. Huomenta Oulun lääni! 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Naista ei kuitenkaan mainita testamentissa nimeltä, vaan hänestä puhutaan ikuisena rakkautena. Aamu ulkomailla 8.10. 17.27 Keski-Pohjanmaan uutiset. Taikasoturit kamppailevat pelastaakseen Cephiron. Toinen esitys. 23.06 Novosti po-russki. (R). 10.30 France inside out. Sää 11.30, 13.30. (R). Kooste aamun mukavimmista hetkistä 9.20. Helmeilyä 11-12, yhteistyössä Iltalehti ja MTV 3. 21.10 SubLeffa: Modesty Blaise. 21.00 Uutiset. 09.05 Maakuntaradio. 14.00 X3M-Nyheter. Suurin piirtein samaa voi sanoa Dirk Bogarden esittämästä perikonnastakin. 11.33 Keskipäivän katsaus. (R). (USA 1989). 13.05 Gros plan. 18.35 SubSuosikki: Ihmemies MacGyver. 11.00 Glimtar från Italien. Jokin raja se on pintaliidollakin. 21.00 Journal RTBF. 7.15 Journal Mondial des Journaux. Huippujuristi Kavanagh kietaisee taasen kiharat päähänsä tiukasti nimetyssä tv-elokuvassa Kavanagh – lain loppu (Kavanagh – the End of Law), joka valmistui viime vuonna. 18.10 Karamelli. 13.10 Keskipäivän katsaus. 06.15 Aamuhartaus. 17.05 Maakuntaradio. 2.15 Urheilu-uutiset. 00.05 Valoa ikkunassa jatkuu. 19.00 TV5, le Journal. 23.15 Late Night with Conan O’Brien. 06.10 Maakuntaradio. 11.03 Lounastunnin klassikot. 18.55 Regionala nyheter. 23.55 Vita huset. Tfn. 18.30 Questions pour un Champion. 17.00 Uutiset. Selkä köyryssä ja etäällä työvälineestään istuva Mehldau aloittaa kädet sykkyrässä kuin tapaileva lapsi. 16.10 Talousykkönen. Aamun lehdet 6.50. 19.30 Gänget. Oulu-Radio 98,4 MHz 06.10 Aamulennolla. (R). (R). Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessatauotonta 6.00 Huomenta Radio Pookista 10.00 Päivästudio Uutiset 6,7,8,10,12,14,16 ja 18 Alueuutiset 9,11,13,15,17,19 ja 20 Tekstiviestiterkut 10-11 Löytöretki: kadonneet, löytyneet ja menovinkit 15.05 Toiveiden tunti 15.10 Talousuutiset 17.30 18.00 Tähtikaarti tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 06.30 Huomenta Radio Kokkolasta. 16.35 Sielun ruokaa. 18.30 Laulun ja soiton maa. 55 (107 min). 13.33 Päivätori. 22.00 Aktuellt. 09.00 Tiedeuutiset. 21.10 Just nu! 22.00 Aktuellt. Ohjelman läpikuultavasta rakenteesta varmasti viisaimmatkin nauttivat. 8.30 Non Stop Hits. 17.30 Päivän peili ja sää. 16.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 08.15 Maakuntaradio. 22.45 TBA. 7.20 Kesäaamu Järviradiossa jatkuu... 19.30 Legenden om Tarzan. 23.00 Aktuellt. 09.03 X3M-Talk 10.00 X3M-Nyheter. 23.00 K1: Potkunyrkkeilyn Grand Prix. 8.25 Football Shor. 3.00 Night Videos. 14.03 Tarja Kulho ja Mitä Hittiä! 15.00 Ooppera. 21.50 Merisää. 12.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 12.03 X3M-Dag fortsätter. Mehldau on virtuoosi, mutta hänessä on miestä olla viemättä jokaista lirutusta loppuun asti. 14.00 TV5 Infos. 06.00 Uutiset ja sää. Talousuutiset 8.00. 24.00 Football Shor. 14.40 Glamour. 21.03 Sanasepot 0203-17600. Toinen esitys. 11.50 Aikakauslehtikatsaus. 18.00–18.30 Bröllop i Trondheim. 16.10 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. 10.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 11.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Brittiläinen dokumenttisarja seksin kauneudesta ja käyttökelpoisuudesta. Barbi, Mohikaani ja Viikinki ainakin ottavat kisan tosissaan. 18.55 Sunset Beach. 10.55 Glamour. 19.10 Lokala nyheter. 14.52 Taukojumppa. 20.00 Kulturnyheterna. 21.00 Sisqo’s Shakedown. 18.00 X3M-Nyheter. Kuukauden sarja: Vesillä. Katsotuimmat Suomi, Kerava ja Gladiaattorit! Brad Mehldau tarjoaa pianotrion taidetta Brad Mehldau on amerikkalaisen jazzpianon nuori nero, vähän yli kolmekymppinen taituri, joka ei tunnu pelkäävän mitään. 15.30 Regionala nyheter 16.15 Österbotten i dag 16.23 Svaret på dagens fråga 16.30 Regionala nyheter 16.44 Aktuellt magasin 16.55 Nyhetssammandrag. Suora. Kuva: Nelonen/Tiedotus 1 Tv-uutiset ja sää ti 938 000 2 Urheiluruutu pe 774 000 3 Maailman ympäri pe 630 000 4 A-studio pe 573 000 5 Itse valtiaat la 555 000 6 E: Murha Mesopota… pe 516 000 7 A-talk ke 506 000 8 Kotikatsomo: Rosso ma 453 000 9 Hetty ratkaisee la 408 000 10 Piilossa Baltiassa la 403 000 TV1 1 Tuttu Juttu Show to 766 000 2 Tv-uutiset, sää ja urheilu to 700 000 3 Poliisi-tv to 658 000 4 Ajankohtainen kakkonen ti 642 000 5 Tankki täyteen ke 620 000 6 Mahdoton tehtävä pe 578 000 7 Tv-uutiset su 566 000 8 Älä katso pe 529 000 9 Jäähyväiset Nokalle to 525 000 10 Siska la 487 000 TV2 1 Yhdeksän Uutiset ma 895 000 2 Parhaat vuodet ma 883 000 3 Kauniit ja rohkeat to 837 000 4 E: Payback Tilinteko (K) ma 802 000 5 Seitsemän Uutiset to 800 000 6 Tulosruutu ma 757 000 7 Hurmaava joukkoitsem… su 756 000 8 Greed pe 719 000 9 BumtsiBum! la 701 000 10 Kokkisota to 698 000 MTV3 1 E: Indiana Jones ja… su 822 000 2 E: Krokotiilimies II la 463 000 3 Rikosraportti ti 443 000 4 Isänmaan toivot ma 307 000 5 E: Elossa pe 302 000 6 Huomisen sää su 297 000 7 Bad Girls ti 291 000 8 Huonosti käyttäytyvät… su 281 000 9 4D: Läskileiri to 273 000 10 Urheilu-uutiset ja Keno su 270 000 NELONEN 10:n kärki viikolla 20 Kustakin ohjelmasta mukana vain katsotuin esityskerta. 20.00 Aktuellt. 21.00 Aktuellt. 08.15 Aamulennolla. 3.20 Nationalsången. 13.00 Sub Mobile Games. 9.30 Rivières. 07.00 Uutiset. 18.55 Urheiluradio/Salibandyn MM-kilpailut. 20.30 Mississippi – Nedervetil. Etelä-Amerikka. 22.10 Café Tropical. 09.30 Elämän kehto huokaa. 14.03 Tänään iltapäivällä jatkuu. Salapoliisityötä harrastanut ja taiteellisia vapauksia ottanut ohjaaja–käsikirjoittaja Bernard Rose antaa yhdenlaisen vastauksen elokuvassaan Ikuinen rakkaus (Immortal Beloved, 1994). 23.25 Dharma & Greg. 05.00 Nitemafia. Studiossa pelataan kilpaa, ja katsojat pääsevät haastamaan gurut. 16.00 Uppdrag granskning. Ruotsin tv 1 7.00 SVT Morgon. 20.55 Urheiluradio. (R). Radio Extrem 99,7 MHz 05.30 X3M-Nonstop. 2.20 Le Canada Aujourd’hui. Sille ei voi mitään, että sinänsä taitavat avustajat Jorge Rossy rummuissa ja Larry Grenadier bassossa ovat juuri sitä, avustajia. 00.00 Musik vid midnatt. 19.50 Ekonominyheterna. 16.36 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. 7.00 TV5, le Journal. Mutta Brad Mehldau ei ole sen paremmin rutikuiva professori kuin vanhoja kelaileva sentimentaalinen hupsukaan. 22.00 MTV Accelerate. 17.30 Courts métrages : Talents Cannes 2000ff. 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Alkaa näytös, jossa ei hetkeäkään pelata puhtaalla tekniikalla, jota kyllä riittäisi. 18.00 Aktuellt. Amerikkalainen komediasarja. Helmikuussa ruokatorven syöpään kuollut brittinäyttelijä nähdään nyt yhdessä viimeisiksi jääneistä roolitöistään. Alavireisiä epäilyjä. Jason Robards esittää vanhaa velkaista vaaria, jonka vieläkin vanhempi papukaija tietää aarrearkun kätköpaikan. Osa 3/4. 00.00 Ryöstö päivänvalossa. Gladiaattorit on katsaus menneisiin ihanteisiin. Välillä juututaan änkkääviin iskuihin, toistoihin ja riitasointuihin. Gladiaattorit –viihdeohjelman viehätys on ajankuvaa pursuva ironia. 20.00 Robot Wars. Tekijät kasaavat kaiken odottamisen arvoisen siitä, kuinka oikeus lähtee toteutumaan, kun ei ole ensinnäkään oikeaa tietoa saati todisteita. 14.03 X3M-Önska. 20.25 SubSuosikki: Beavis ja Butt-head. Kaikki tämä selviää jo muutaman ensiminuutin aikana. 18.00 TV5 Infos. 16.00 Nyheterna och vädret. 18.45 Uutiset. 6.05 TV5, l’invité. 11.30 Jalkapallo: Nnaisten mestareiden liigaa. Ohjelma on vauhdikkaasti leikattu, harkitusti käsikirjoitettu ja toimintaelokuvien tyyliin valaistu. 10.05 Zig Zag Café. 18.40 Nyhetstecken. Ikuinen rakkaus on draamaelokuva Ludvig van Beethovenin elämästä, musiikista ja onnettomasta rakkaudesta. 07.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 23.55 Dangerous ground. 23.30 Jackass. Kuukauden sarja. Tästä tänään. 21.03 Sportradion. 15.00 Bytesize. Ainakaan Beau Bridgesin, Cybill Shepherdin, Mary Stuart Mastersonin ja kumppaneiden tulkitsemina heidän huolensa eivät jaksa tosissaan hetkauttaa. 18.03 X3M-Sport med VM i innebandy. 0.15 Kulturnyheterna. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 08.15 Helmenkalastajat. 16.38 Iltapäivän terassi. Myös tämäntyyppisiä amerikkalaiskopioita välttelevien katsojien kannattaisi tutustua Gladiaattoreiden esittelyjaksoon. 17.05 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. (R). 9.00 Journal Radio-Canada. 23.00 Nyheterna, Sporten och vädret. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 555 (89 min). jatkuu. 21.00 X3M-Party 22.00 X3M-Nyheter. 18.00 Oddasat. 20.20 Puhelinlangat laulaa. 19.30 Celebrity Death Match Dean Martin Vs Jerry. 15.35 Iltapäivän terassi. 09.05 Lääketieteen ajankohtaisohjelma Reseptori. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. Nyt on olo kuin lettukesteillä – pelkän hillon kera. Italialainen keisarinna (Valeria Golino), unkarilainen lady (Isabella Rossellini) ja käly (Johanna Ter Steege) ovat tuskaisen neron elämän naiset. (R). 2.30 TV5 Infos. Huikeita improvisaatioita esittämä Mehldau on niin selvästi tähti, että katsoja ei tule edes ajatelleeksi, että soiton lisäksi kaveri ei tee koko aikana muuta kuin istuu vänkyrässä asennossa ja pitää silmiä kiinni. Historiallinen Praha antaa kuuroutuvan säveltäjän tragedialle komeat puitteet. (Uusinta). 22.00 Film: Bound. 555 TV1 klo 21.30 Jukka Kangasjärvi. 08.33 Aamulennolla. Music tv 7.00 Non Stop Hits. 13.00 Tänään iltapäivällä. 5555 (120 min). 18.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti. (R). 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 20.00 Frendit. 17.00 Aktuellt 17 med A-ekonomi och dagens debatt. 00.00 Uutiset ja sää. Tulkoon amerikkalaiset visailut, tulkoon maitokahvit ja tortillat, me emme antaudu! Kuka ottaisi ohjelmistoon ne makkaransyöntikisat ja löylynheittovisailut. 20.00 Uutiset. 23.00 TV5, le Journal. 18.05 Kulturradion: Rapido. 19.45 Spegelbilder. 09.00 X3M-Nyheter. 16.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 1.30 Jalkapallo: The Match of the Century. 19.00–20.00 Bolibompa. 14.55 Urheiluradio. 10.00 Uutiset
TARJOAMME EDULLISEMMAN PARIN. Ennakkotilauksen aikaraja oli ennen muutosta kaksi tuntia. Ennakkotarjous: Kun tilaat 5 kpl normaalihint. PERJANTAINA 24. Kokkola. päivä keskimäärin 2,5 prosenttia. 24 24 90 90 €€ Koot: S-XXL pikeepaita HELLY HANSEN 24 24 90 90 €€ lasten ja aik. 8680 390. Korotukset perustuvat taksiliikenteen kustannustason nousuun, jota seurataan neljännesvuosittain. 868 0220 Nyt avoinna myös sunnuntaina. 200 HYVÄÄ SYYTÄ OSTAA NYT AUTO MECARISTA Alla oleviin autoihin 200 litraa polttoainetta kaupan päälle! FORD MONDEO 1.6 CLX STW ...........-99 sin., aj. KLO 9-13 KOSILANKATU 3, KOKKOLA, PUH. kuvan tyynyliina! Lahjatavaraja sisustusliike DAHLIA Tehtaankatu 2, 67100 KOKKOLA. pyörät 330 330 € € Aikuisten polkupyörän ostajalle Hamax basicturvaistuin kaupanpäälle. 16, Kokkola, p. Yöja pyhäajan lähtömaksu nousee 6,05 eurosta 6,20 euroon. Vähintään 30 minuuttia ennen lähtöaikaa tilatun kuljetuksen ennakkotilausmaksu on korotuksen jälkeen 5,10 euroa. Taksien lähtömaksu nousee arkipäivinä 3,87 eurosta 4 euroon. 19.500 € VELJ. voim. 8310 666 www.intersport.fi Avoinna: ma-to 9.30-18 pe 9.30-19 la 9.00-15 su 12-16 KOKKOLA Ristirannankatu 2-4, puh. 050 304 6833 Palv. Puh. TARJOUS KOSKEE KAIKKIA KENKIÄ. 10-18 la 9-18 su 9-16 Kesäkukat parhaimmillaan, tule valitsemaan omasi! RUOHONLEIKKUREIDEN KOEAJOPÄIVÄ LAUANTAINA 25.5. 42 tkm, 2-renk., läm., ’’vähän ajet.’’ 11.800 € FIAT MAREA 115 ELX WEEKEND ...........-98 met./har., aj. 113 tkm, 2-renk., läm., soitin 15.900 € VW PASSAT 1.9 TD VARIANT ...........-96 aj. Taksiliiton ehdottamia erillisiä pääkaupunkiseudun lisämaksuja ei oteta käyttöön. REILU RUOKAKAUPPIAS TARJOAA KIRJOLOHIFILE (29,67 mk) € kg 4 99 Porsaan KASSLERPIHVIT myös marinoidut (26,75 kg) € kg 4 50 € kpl 99 € kg 1 67 € kpl 35 Kotim. Invataksien avustamislisä säilyy ennallaan. VAIN 2 PÄIVÄÄ (PE – LA) OSTA 1 OSTA 1 OSTA 1 SAAT TOISEN PARIN ILMAISEKSI ILMAISEKSI ILMAISEKSI OSTAESSASI KENGÄT SAAT TOISEN ERILAISEN PARIN VELOITUKSETTA. Palvelemme ma–pe 9.00–21.00, la 8.30–18.00, su 12.00–21.00. 28 tkm, 2-renk., lämmitin FORD ESCORT 1.6 CLX STW .......-94 pun., aj. koot MERREL TENGAH sandaalit 49 49 90 90 € € McKINLEY GLIDER sandaalit NOPSA Avenue ja Master 7-vaiht. Ennakkotilauksen hinnan lisäksi muuttui sen aikaraja. 766 9815 Huom! Aukioloajat ovat: Arkisin 9-20 La 9-16 Su 10-14 REILU RUOKAKAUPPIAS TARJOAA Mariankatu 35 Kokkola. Vuoden aikana eniten ovat kasvaneet palkkamenot, korjausja huoltomenot sekä rengasja ylläpitomenot. Kokkolan lukioihin. 8 3 1 2 6 5 1 Salmenhaantie 33, 67300 KOKKOLA ark. TOUKOKUUTA 2002 Tänään avoinna 08.00–19.00 Lauantaina avoinna 09.00–14.00 Kruunupyy 06-823 1400, Pietarsaari 06-781 7350 www.paras.fi PÅRAS-90 MUISTA LAUANTAIN OPASTETTU KIERROS TUOTANTOALUEELLA KRUUNUPYYSSÄ! Ristirannankatu 2–4. Puh. TERVETULOA! Tehtaankatu 47, Kokkola, puh. (arvo 49 €) Kevään ulkoilupukuja Kevään ulkoilupukuja –30% –30% Muista valmistuvaa INTERSPORTIN lahjakortilla. 160 tkm, 2-renk., läm., soitin 9.250 € PEUGEOT 306 XT HDi 2.0 FW .........-00 aj. 125 tkm, 2-renk., aluvant. Myöskin tänä vuonna ilm. 7,50 eur 100 cm 15,00 eur Siemenperunaa: Puikula, Timo, Adora Mansikantaimia: Jonsok, Solprins, Senga Sengana, Polka, Bounty, Honeoye * Monipuolinen perennavalikoima * Runsaasti eri multavaihtoehtoja sekä lannoitteita saatavilla Palvelemme: P u h . ruusua saat kuudennen kaupanpäälle! (etu 3,50 € ) MATTOJA Huomenna lauantaina Kokkolan torilla. 96 tkm, 2-renk., lämmitin 17.500 € VW GOLF VARIANT 1.9 TD ..............-98 met.sin., aj. 137 tkm, 2-renk., läm., soitin 14.200 € 15.800 € MAZDA 323 1.5 GL ...............-99 pun., aj. 153 tkm, 2-renk., läm., soitin 8.400 € SEAT TOLEDO 1.9 DSL SE.........-97 vihr., aj. Puh. (06) 822 4135. 187 tkm, 2renk., 1-om. Taksimaksut nousevat kesäkuussa. VIRTANEN K 1 20 Atrilli 400 g Eskimo-puikot 12 kpl € kg 11 90 3 35 1 95 € kg € pkt € kg Suolaliha Tomaatti 6 20 Rasvaton, nahaton PORSAANPAISTI 1 68 90 6 10 € € pkt € kg Vaniljapullat 5 kpl Marinoitu possun niska € pkt Kananmunat 10 kpl Itäinen Kirkkok. ma–pe 10–17, la 10–14 Onnittele kotimaisella lahjalla! Lahjapöydässämme runsaasti lahjavinkkejä esim. juomalasi uutuus! Konstantin grcic.......................... Avoinna: ma-to 8.30-17.00 pe 8.30-18.00, la 8.00-15.00 Huom! Tarj. 5 € –15% Inkivääri vihreä/beige....... 831 3970 KUKKA-HALLI Avoinna 9-20 5 € 5 € Lobelia 10 kpl Iso Riippupetunia (20 cm amppeli) www.keskipohjanmaa.net Tuoreita uutisia pitkin päivää HELSINKI (STT) Taksimaksut nousevat kesäkuun 3. saakka. kulj. Ajomatkojen kilometrihinta 1–2 henkilön kuljetuksissa nousee eurosta 1,02 euroon. Edellisen kerran taksimaksuja korotettiin vajaa vuosi sitten, viime heinäkuussa. 8311 597. 200 tkm 12.300 € PEUGEOT 306 XN 1.4 ...............-97 aj. AVOINNA: ma–pe 9.30–17.30, la 9.00–14.00 37 € (49 €) Pussilakana.................... Asiasta päätti liikenneja viestintäministeriö torstaina. Muista myös lahjakortit valmistuville! SUORAAN KASVATTAJALTA Suuri valikoima talven kestäviä taimia Viikon tarjous SINIKKA siniluumu 20 € (118.91 mk) Lepplax p. 8225 045 Palvelemme arkisin 9-19, la 9-15, su 11-15 RUUKKUISTUTUKSIIN komeita kesäkukkia ja erikoisuuksia: Puksipuu, Riipparaita, Hebe, ym PIKKUHAVUJA TIMANTTITUIJA alk. 15.450 € PEUGEOT 405 GLX 1.8 ..............-94 tum.sin., aj. TOMAATTI JA KURKKU (9,93 mk) Waasan Wartaan TOSIRUKIINEN (2,08 mk (2,00 kg) 4 99 4 50 99 1 67 35 Poutun GRILLIMAKKARA 400 g (5,88 mk) (2,47 kg) UUDET KAUPPIAAT JANI JA SUSANNA TARJOAVAT KAHVIT VANHOILLE JA UUSILLE ASIAKKAILLE TÄNÄÄN KLO 10-17. 29.5. Tervetuloa MATTO-KOSKINEN Ouluntie 27, puh. Kohti kesää valk., pun., sin