. Alfa-Bag valmistaa kaikenlaisia säkkejä teollisuuden tarpeisiin: säkkeihin pakataan sokeria, maitojauhetta ja esimerkiksi paikallisten Kemiran ja OMG:n tuotteita. . . . Vieno Kekkonen lauloi 1300 hengen yleisölle, Jukka Rissanen taas valmisti rosvopaistia 280 kilosta lammasta. Totta onkin, että koneiden äärellä urakoivat etupäässä pitkän linjan ompelijat. Monet rahansa menettäneet ovat korkeasti oppineita, mutta helposti höynäytettyjä. Sota-ajan muistot eivät jätä suomalaisia rauhaan. . . Finaalien toinen osakilpailu ratsastetaan tänään. . Sivu 3 Koneet laulavat säkkitehtaalla ”Tehtaalla viihtyy sellainen, joka ei moiti työntekoa” Sirkka Haapalainen on ommellut säkkejä jo kaksikymmentä vuotta. . . . .22-23 IRTONUMERO 1,20 € Nro 230 SUNNUNTAINA 24. – Silloin oli helpotus, että meitä oli kolme sisarusta. . . . . Kaksi ja puoli vuotta sitten suomalainen mies lähti nigerialaiskirjeen perässä Etelä-Afrikkaan, jossa hänet kidnapattiin. . He puhuvat lähes poikkeuksetta murteellista englantia. . . . . Vuonna 1899 perustetun Suomen työväenpuolueen tavoitteiksi asetettiin tuolloin mm. Sisarukset Kaino Rönnqvist ja Lea Puutio Lohtajalta ovat olleet yhdistyksen toiminnassa mukana alusta lähtien. Sota-ajan kokeneet suomalaiset pitivät raskaat muistonsa visusti vain lähipiirissään vuosien ajan, mutta nyt asioista – etenkin tunteista – uskalletaan puhua avoimesti. . .8 Kulttuuri . . . Hevosten finaalissa Satu Harju ratsasti isänsä Kari Harjun muistokisan ykköseksi. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Reinikainen ja Tiisanoja työnsivät pistesijoille s Pariisin MM-kilpailut alkoivat lauantaina aamupäivällä komeasti, kun ensimmäisessä loppukilpailussa miesten 20 km:n kävelyssä tehtiin uusi maailmanennätys. . . Rissanen poltti ensin kaikkiaan viisi mottia koivua neljä tuntia hyvän hiilloksen saamiseksi. . Sota-ajan kiirastulen niin sota-kuin kotirintamalla läpikäyneitä kanssasisaria -ja veljiä etsitään; muistot ja tuntemukset nostetaan pintaan. . .9 Mielipide . . Yhdistyksessä sisarukset ovat voineet jakaa muistojaan ja kokemuksiaan, mutta sotavuosien jälkeisenä aikana tuki löytyi lähipiiristä. . Kuva: Timo Talus Outi Airola KOKKOLA (KP) Kokkolassa on toiminut köysitehdas ja lukuisa määrä "rättitehtaita", mutta kuka tietää Suomen ainoan säkkitehtaan sijaitsevan Mesilässä. . Itkimme ja keskustelimme asioista, liikuttunut Lea Puutio kertoo. . . . . . . . .10-11 Sää . . . . ELOKUUTA 2003 Sisältö Sääennuste Sivu 12 Tapani Postila KOKKOLA (KP) Esteettisyys ja sulavat liikkeet ovat pääosissa Kokkolasssa käytävissä kouluratsastuksen valtakunnallisissa aluecupin finaaleissa. . Kumpienkaan tulo ei lopu niin kauan kuin huijarit onnistuvat pettämisessä. . Mies oli ammatiltaan juristi. Kähönen ihmettelee, miten viisaskin menee aina vain vipuun, vaikka asiasta on pidetty paljon meteliä. . . Kähönen vahvistaa epäluulot. . . . .12 Viikonvaihde . . . . . 23-vuotias Miia Kannussaari kuuluu alan nuoriin tekijöihin. – Kohtuullisen rikkeetön rata ja virheitä ei tullut, pohti Satu Harju. Sivu Avauspäivän voittaja. . . . . . Säkkejä ompelevat, viikkaavat ja pakkaavat naiset, säkkitehtaan tytöt, jotka ovat työtä pelkäämätöntä sorttia. . . . . . . Hän arvioi vastanneensa vähintään puoleensataan sijoituspuheluun muutamassa kuukaudessa Kertaakaan ei ole käväissyt mielessä tarttua syöttiin, niin epäilyttäviltä yhteydenotot ovat olleet. . Kilpailu-uraa kansallisella tasolla on takana on jo seitsemän vuotta. . Pisteitä ehjästä esityksestä tuli 543 ja prosentit olivat 64,64. . Samoja tuntoja jakaa Kokkoben tehtaanjohtajan Jaakko Eloranta. Isän ikävä oli aina läsnä. Suomalaisittain avauspäivä oli myös melko hyvä, sillä heti täyttyi puolet Suomen virallisesta pistetavoitteesta eli neljästä. . . . . . . . . . . . .3-4 Kotimaa . . . . . . . . . . Päivävuoro, urakkapalkka ja työ, jossa tuntee tekevänsä työtä, kiinnostaa kyllä nuoriakin, uskoo Kannussaari. . . . Avauspäivänä hevosten finaalissa parhaan suorituksen radalla teki Uudenkaarlepyyn Ratsastuskerhoa edustava Satu Harju ratsulla Anastacia. .21 Tv, Radio . Hän kertoo joutuneensa tosi pommituksen kohteeksi viime viikkona. Toholammilla nykyisin asuva Erkki Kujala väitteli tohtoriksi sotaisien ja heidän poikiensa suhteesta vastikään ja toissakesänä haapajärvinen Erkki Kärkkäinen julkaisi kotirintaman elämästä kertovan kiitetyn Sotahäät-romaanin. – En usko, että nuoret karttavat tällaista työtä, he eivät vain tiedä siitä mitään. . yleinen äänioikeus ja kahdeksan tunnin työpäivä. . Tepa Reinikainen oli kuulan finaalissa seitsemäs tuloksella 20,45 ja Ville Tiisanoja heti seuraavana työntäen 20,09. . . . Keskusrikospoliisin rikosylikonstaapelin Ossi Kähösen mukaan soittoja tulee viikoittain kymmenin tuhansin. Moni uskoo nuorten karsastavan säkkitehtaan tapaisia perusduuneja. .13-15 Urheilu . . . Mestaruuden vei Edmontonissa kärähtänyt Valko-Venäjän Andrei Mikhonevich työntäen 21,69. Kokkolalainen Petri Laasanen Alfa-Bagilla ei ole mennyt vipuun, eikä mene. . . Ratsuna ollut Anastacia on vasta seitsenvuotias ja kilpailee toista kautta. . Lehtikuva/Matti Björkman +15 +15 +15 +16 +15 5-10 m/s Jens Oja KALAJOKI (KP) Tunnelataus oli väkevä, mutta samalla harras lauantaina Kalajoen hiihtomajalla, jonne kokoontui noin 200 sotaorpoa Pohjanmaan Sotaorvot ry:n kesäjuhlaan. Kuva: Mikko Käkelä Forssa (STT) Sosiaalidemokraatit juhlistivat lauantaina näyttävästi sata vuotta sitten hyväksyttyä ns. . Sivu 3 Vieno Kekkonen lauloi ja Jukka Rissanen valmisti rosvopaistia sotaveteraaneille Kannuksessa. . . Sivu 2 Sota-ajan muistot pinnassa Kotirintamalla olleet kokoontuvat yhä ahkerammin – Isän rintamalta lähettämät kirjeet ovat edelleen tärkeitä muistoja, kertoo lohtajalainen Lea Puutio, joka oli osallistui lauantaina sisarensa Kaino Rönnqvistin kanssa Pohjanmaan Sotaorvot ry:n kesäjuhlaan Kalajoella. Sylttytehtaat sijaitsevat maissa, joista poliisin on käytännössä mahdoton saada virkaapua. . Sotaveteraanien ja sotainvalidien kunnioittaminen on suomalaisille sydämen asia. . . Japanilaisena esiintyvä sijoittaja käy päälle herkeämättä. . . . . Paistit laitettiin kypsymään aamukymmeneltä, veteraaneille rosvopaistia päästiin tarjoilemaan kolmen aikaan. Sivu 3 Huijarit saavat viisaitakin vipuun Ulkomaiset rikolliset houkuttelevat puhelimitse olemattomiin sijoituksiin Maakunta Urheilu Tepa Reinikainen oli seitsemäs tuloksella 20,45. . . . Ecuadorilainen Jefferson Péres paransi ME:tä sekunnin eli se on nyt 1.17.21. . Harmittaa, kun työaikaa hukkuu tällaiseen. . Puhelinyritys toimii pääomaan keruun ajan eli vuoden verran ja häviää rahoineen olemattomiin, eivätkä jutut selviä koskaan. Forssan keskustassa järjestetyillä juhlallisuuksilla haluttiin muistaa työväenliikkeen historiallisen kokouksen merkitystä koko Suomen historiassa. . . . . . . Puhuminen helpottaa. Jukka Keskisalo selvitti esteiden alkuerät mainiosti ollen erässään toinen ennätyksellä 8.22,41. . . – Tärkeintä on sodan muiston vaaliminen, luonnehtii Pohjanmaan Sotaorvot ry:n veteliläinen puheenjohtaja Aulis Karvonen. Onhan tämä raskasta, mutta vaihtelevaa, kun säkit vaihtuvat monesti päivässä, kertoo lähes kaksikymmentä vuotta säkkejä huruutellut Sirkka Haapalainen. Sivu 6 Sosiaalidemokraatit juhlivat Forssassa. . . Viime vuosien aikana myös kotirintamalla olleen väen sotamuistelot ovat yleistyneet: kaatuneitten omaiset, sotaorvot ja Karjalan evakot kokoontuvat ja jakavat muistojaan. Tämän päivän osakilpailuun seuraavina lähtevät Tiina Hyssänmäki-Avon Lady ja Anna Tujulin-Karl Fleming. – Tällaisten puhelujen määrä on lisääntynyt tänä vuonna aivan älyttömästi. . Alkupääomaksi vaaditaan jopa kymmeniä tuhansia dollareita, joille lupaavat tähtitieteellistä tuottoa ilman riskejä. . .2 Maakunta . . . . . . . – Ilmiselvää huijausta. .16-20 Sarjakuvat . Kuva: Mikko Käkelä Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Poliisi varoittaa etenkin yrityksiä ja niiden johtajia ulkomaisista rikollisista, jotka kyselevät puhelimitse isoja sijoituksia pörssipeliin. . . . . . . . Sivu 16 Sunnuntai A B Tänään . . . . Forssan periaateohjelmaa. .5-7 Ulkomaat . – Säkkitehtaalla viihtyy sellainen, joka ei moiti työntekoa. Kuva: Mikko Käkelä Satu Harju ja Anastacia kärjessä Musiikkia ja rosvopaistia sotaveteraaneille s Vieno Kekkonen ja Jukka Rissanen takasivat sotaveteraaneille onnistuneen juhlan Kannuksessa. . . . . Lisäksi sähköpostit ja faksit syytävät niin kutsuttuja nigerialaiskirjeitä, joilla on petkutettu miljoonia
(06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita KP (väli) juttuvinkkisi. Yhdeksänvuotiaan Hilkka-Liisa Palomäen (o.s. Yksi viesteistä kantautui myös silloisen presidentin Kyösti Kallion lähipiiriin. Vuonna 1942 Huuskan perhe palasi Karjalaan – hävitetyille kotikunnaille, savupiippukylään. Kuvat: Timo Talus Jens Oja NIVALA (KP) Kesken koulupäivän tuli ilmahälytys. 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Pohjanmaan yhdistyksessä jäsenet ovat pääosin Lesti-ja Perhojokilaaksoista. 2 riviä, sis. Taina ja Sami Pesola, Kokkola 06.8. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Sana: ”Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen. Katja ja Lauri Törmänen, Kokkola Poika 26.7. – Sitten hän sanoi, että häntä hävettää, miten huonosti evakot otettiin Hämeessä vastaan. Täältä Pohjanmaalta ihmisten lempeys on kuitenkin jäänyt erityisesti mieleen, Palomäki muistelee. Leena ja Jouni Hilli, Kälviä 12.8. Salla ja Sami Peltokangas, Perho 06.8. Jaana ja Veli-Matti Kumara, Sievi 19.8. Sisarukset tukivat toisiaan parhaansa mukaan. Palomäki muisteli kotirintaman oloja viime torstaina Nivalassa Eeva Vähäsöyringin kanssa. ”Isän ikävä ei unohdu” Sotaorvot kokoontuivat Kalajoelle Aulis Karvonen Vetelistä on Pohjanmaan Sotaorvot ry:n puheenjohtaja. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Luoto) ja Esa Lepola 20.8.2003 Oulussa Lämmin kiitos merkkipäivääni eri tavoin muistaneille. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.1.2003 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € € 12 kk 189,00 12 kk 203,00 6 kk 96,50 6 kk 104,45 4 kk 65,00 4 kk 73,50 3 kk 49,25 3 kk 55,30 2 kk 33,50 1 kk 18,65 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Yhä useampi sota-ajan kotirintamalla kokenut suomalainen haluaa jakaa sotamuistoja kanssasisariensa -ja veljiensä kanssa. Jaana Vilkkinen ja Perho Pekola, Kalajoki 12.8. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Arja Isoaho ja Juha Virkkala, Toholampi 17.8. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . "Kertokaa lasten lapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa!" Marjakangas kertoi puheessaan, miten tuhannet suruviestit muuttivat kotirintamalla olleiden vaimojen ja lasten elämän peruuttamattomasti. – Presidentti Kallio sanoi tyttärelleen, että mene tuonne metsään, se helpottaa tuskaa. 2002 27 840 kpl Lukijoita 87.000 (KMT 2002) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . Maria ja Stefan Källström, Kokkola 19.8. Eteläväylä, Kokkola. MarjaTerttu ja Ari Koskela, Kannus 11.8. Jaana ja Erkki Huhtala, Kokkola 15.8. Perheen nuorimmainen Hilkka-Liisa sai leikkiäkin, vaikka lähtikin navetointiin mielellään. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Karvosen mielestä tärkeintä on sodan muiston vaaliminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. (06) 827 2000 ark. Maija ja Samuli Humalajoki, Perho 15.8. Sari Salmela ja Mika Koskinen, Kaustinen 06.8. Sisarukset ovat säilyttäneet kirjeet, jotka isä lähetti rintamalta. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . En ehtinyt koskaan nähdä isääni, kyyneliin liikuttunut Karvonen kertoi lauantaina Kalajoella, jonne Pohjanmaan Sotaorvot olivat kokoontuneet. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. – Vähäsöyringin isännät hakivat meidät hevosilla asemalta. Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Yhdistyksessä on tällä hetkellä 200 jäsentä. Kun kateutta ilmeni, sanoin, että kaikkein mieluitenhan minä olisin pitänyt isän, liikuttunut Puutio muistelee. 0600 16 316, 3,52 €/min.+pvm. 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Tiiu ja Mika Viirret, Ylivieska 11.8. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . – Pienestä pitäen piti selviytyä itse, Kaino toteaa. 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Sotaorvot jatkavat tavallaan myös kaatuneitten omaisten toimintaa, Karvonen luonnehtii. Merja ja Jari Lappi, Veteli 14.8. (06) 827 2234, . Selvitystyön jälkeen Karvonen sai selville, että hänen isänsä oli kaatunut Äyräpäässä. Asta ja Jari Lastikka, Alavieska 11.8. lomamatkan vuoksi. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Kuva: Jens Oja Tyttö 26.7. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Kerttu Tastula EN JUHLI MERKKIPÄIVÄÄNI Vesa Hotakainen Jens Oja KALAJOKI (KP) Viime viikonvaihteessa veteliläinen Aulis Karvonen löysi elämänsä palapeliin puuttuvan palasen, kun hän pääsi käymään paikalla, jossa hänen isänsä kaatui talvisodan taisteluissa vuonna 1940. Anna-Kaisa ja Raimo Keiski, Kälviä 11.8. 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . 11:23 Aurinko nousee: Kokkolassa 5.46 ( pimeys päättyy 4.48) Helsingissä 5.54 Utsjoella 4.51 Aurinko laskee: Kokkolassa 21.12 (pimeys alkaa 22.09) Helsingissä 20.50 Utsjoella 21.35 Nimipäivät huomenna: Loviisa, Lovisa ja Louise, ortodokseilla Perttu, Tiitus ja Tito Nimipäivät tänään: Perttu, Bertel, Bertil ja Berta, ortodokseilla Tyko, Siiri ja Sirkka Tänään Syntyneet Sunnuntaina 24.8.2003 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi s viikko 34 Onnittelut Kiitokset Merkkipäivät Vihityt Kastetut Outi Lepola (o.s. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Ilmoitushinnat 1.1.2003 alkaen Valmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Valmistettavan aineiston korotus 0,07 € / pmm Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Karvosen mieltä oli vuosikymmenien ajan painanut se, ettei hän tiennyt tarkasti, missä hänen isänsä oli kaatunut. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Tanja Hyppönen ja Pasi Niemi, Lohtaja 15.8. – Me olemme viimeinen ikäluokka, johon sota on suoranaisesti vaikuttanut. Karvonen on ollut perustamassa Pohjanmaan Sotaorvot ry:tä. Seuraavana päivänä saimme huoneen Silvastista, Palomäki muistelee. Kainolle, joka on sisaruksista vanhin, lankesi raskain rooli: pikkusiskojen lisäksi oli autettava leskeksi jäänyttä äitiä. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Karvonen kävi vastikään paikalla, jossa hänen isänsä kaatui vuonna 1940. – Olimme täsmälleen sillä paikalla, missä isä kaatui. Linda ja Matti Aspvik, Pietarsaari 26.7. Palomäen tarina on yksi sadoista tuhansista. Vuonna 1989, talvisodan alkamisen 50-vuotispäivänä, Palomäkeä pyydettiin muistelemaan koulun juhlassa sota-aikoja ja evakkotaivalta. (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . Isän ikävä ei kuitenkaan koskaan unohdu, Karvonen kertoo. Puution mukaan ihmeellisintä oli se, että jopa kateutta esiintyi. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Kati ja Petri Kauppila, Kokkola 15.8. Maija ja Jaakko Nurmimäki, Sievi 15.8. Hanna ja Jani Järvikuona, Ylivieska 17.8. Albert-isä ja Kaarlo työskentelivät Ylivieskassa lentokenttätyömaalla. Tanja ja Mikko Vähäoja, Kalajoki 12.8. Eeva-Liisa ja Juha Kivioja, Sievi 09.8. Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä.” Matt. Suruviesti kosketti presidenttiäkin Pohjanmaan Sotaorpojen tapahtumassa juhlapuhuja, kunnallisneuvos Aaro Marjakangas totesi Veteraanin iltahuutoa siteeraten, ettei sodissa annettujen uhrien suuruutta saa koskaan unohtaa. – Saimme sukulaisilta paketteja Ruotsista ja niissä tuli vaatteita ja kankaita, joista äiti ompeli kauniita vaatteita. On itketty ja keskusteltu asioista, Lea lisää. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie, 69700 Veteli . Naapurissa sitten sanottiin, että taasko sitä on saatu Ruotsista paketteja. 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Ensimmäisen yön vietimme Söyringissä, jossa erityisesti Hilma-emäntä osoitti ystävällisyyttä. Toivoisinkin, että te sotaorvot löytäisitte oman metsän, jonne voisitte tuskanne viedä, hartain sanakääntein puhunut kunnallisneuvos Marjakangas totesi juhlapuheessaan. Uudisrakentaminen jäi kesken, koska uusi ajolähtö tuli kesäkuussa 1944. Pirjo ja Heikki Miettunen, Kaustinen 28.7. – Ne ovat tärkeitä muistoja, Puutio toteaa. Saman päivän iltana, marraskuun 31. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Hän kirjoitti vahvalla karjalan murteella kirjeen ystävälleen. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Teitte päivästä lämpöisen ja mieleenpainuvan. Palomäen kollega tuli sanomaan, ettei hän ollut tiennyt Palomäen taustoista mitään. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Oli suojauduttava metsään. Anne ja Marko Haapamäki, Pietarsaari Uudet keskipohjalaiset www.keskipohjanmaa.net. Satu Karhu ja Janne Kinnunen, Perho 02.8. Sisarusten isä kaatui Suojoella vuoden 1941 syyskuussa. Pernilla Löfs-Grankulla ja Daniel Grankulla, Pietarsaari 05.8. Kirsi ja Jaakko Humalajoki, Perho 06.8. Hän luki kirjeen koulussa oppilaille. Kyösti Kallion tyttären Kainon aviomies Paavo Pihlajamaa kaatui Kuhmon rintamalla 1940. Maria ja Tero Pulkkinen, Veteli 05.8. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,28 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Pohjalaisten tavat poikkesivat karjalaisista, mutta sopeutuminen uuteen ympäristöön onnistui kuitenkin hyvin. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Karvonen toivookin, että myös Kalajokilaakson alueelta tulisi jäseniä toimintaan mukaan. Sodissa annettujen uhrien suuruutta ei saa unohtaa, totesi kunnallisneuvos Aaro Marjakangas juhlapuheessaan. (06) 723 4481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . Yhdeksänvuotiasta Hilkka-Liisaa ihmetyttivät uudet sanat. Valtakunnallisesti jäseniä noin 20 yhdistyksessä on viitisentuhatta. Karvonen on yhdistyksen puheenjohtaja. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Pääsipä Palomäen Kaarlo-isoveli kerran kyyditsemään presidentti Kyösti Kalliotakin. Pauliina ja Jouni Paananen, Sievi 17.8. Carita ja Marko Kupila, Kälviä 31.7. – Kossi, kökkä, pänikkä, talikko, trulli, tohtia, Palomäki luettelee. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Se ikään kuin vapautti. päivänä vuonna 1939, alkoi luovutetun Karjalan peruspitäjiin lukeutuneessa Sakkolassa asuneen 8-henkisen Huuskan perheen ensimmäinen evakkotie. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Terttu Toivonen ja Mikko Siipola, Kalajoki 13.8. – Sotaorvot ovat ehkä olleet arkoja, eikä asioista ole uskallettu puhua, Karvonen toteaa. Kossi, kökkä ja pänikkä kummastuttivat Hilkka-Liisa Palomäki vieraili ensimmäistä kertaa Söyringissä Nivalassa, jonne hänen perheensä saapui evakkoon vuonna 1939. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. – Se oli helpotus, että meitä oli kolme sisarusta. Eija Kellokoski-Kari ja Jaakko Kari, Veteli 14.8. Marjakangas siteerasi Kerttu Saalastin kertomusta. 0204 52 1058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . Huuskan perhe osallistui ison talon töihin Vähäsöyringissä. Minna Karvonen ja Juha Lindberg, Halsua 04.8. Lea Puutio on syntynyt vuonna 1940 eikä hän ehtinyt koskaan nähdä isäänsä, joten kirjeet ovat hänelle ainoa konkreettinen side rintamalla kaatuneeseen isään. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Huuska) eväsleivät putosivat repusta, koska repun nauhoja ei ollut aikaa solmia. Lasten kesäleireille tuli 1302 €. Niina ja Mika Rintala, Kokkola 14.8. Rea Soikka ja Jari Jaakkola, Kruunupyy 12.8. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Mitään ei ehditty ottaa mukaan. Koulumaailmassa elämäntyönsä tehnyt 73-vuotias Palomäki tuli ensimmäistä kertaa vierailulle Nivalan Haikaraan ja Söyrinkiin, jonne hänen perheensä saapui raskaan matkan jälkeen joulukuussa 1939. Satu Kinnunen ja Antero Manderbacka, Kokkola 11.8. Kommunistiajan jäljet näkyvät. "Jo Karjalan kunnailla lehtii puu..." Palomäki on käynyt 1990-luvulla neljä kertaa kotikonnuillaan Karjalassa. Sisarukset tukivat toisiaan Lohtajalaissisarukset Kaino Rönnqvist ja Lea Puutio kertovat, että isättömänä eläminen sotavuosien jälkeen oli raskasta. Kirjeistä sisarukset hakevat lohtua nykyisinkin. Nivalasta vietetystä evakkoajasta jäi pelkästään myönteisiä muistoja. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Minna Hihnala ja Harri Saralampi, Kokkola 17.8. 0204 52 7633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Soneran, Radiolinjan, Telian ja DNA:n liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,61 euroa. – Halusin käydä paikalla, jossa isä kaatui. Sain rauhan, kun pääsin käymään paikalla. Hän suuntasi sisaruksiensa kanssa Vuoksen yli Vuosalmeen. Pentti Orjala Kiitän lämpimästi kaikkia merkkipäivääni muistaneita. – Sit yhten iltan vaa tultii sanomaa, jot nyt on syttynt sota ja pittää lähtee sukkelaa kotont. Sirpa ja Tom Österbacka, Kruunupyy 18.8. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Martta Mattila Kiitos kaikille teille, jotka muistitte minua merkkipäivänäni. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Sekä Aulis Karvonen, Kaino Rönnqvist että Lea Puutio kertovat, että sotavuosien jälkeiseltä ajalta on jäänyt kitkeriäkin muistoja: sotaorvot saattoivat arkailla kertoa kohtalostaan ja tilannetta jopa hävettiin. Tapani Typpö Kiitos kaikille, joka muistitte minua täyttäessäni 70-vuotta
-linssit ovat niin ohuet ja kevyet, että ne miltei kelluvat vedessä. Saat sen myös liikkeestämme. Rosvopaistitilaisuudet saivat alkunsa 11 vuotta sitten. 8311 000 ma?pe 9?17 KAUSTINEN Kaustintie 5 puh. ja tekstiviestit 0,12 e/kpl). Jutilat saivat kutsun tapahtumaan Aulikki Jutilan isän, sotaveteraani Jaakko Mäki-Leppilammen kautta. – En ole irti päässyt. SONERAN ASIAKKAALLA NUMERO SÄILYY JA EDUT SENKUN LISÄÄNTYY. Ilmoitan suoraan, että tuhlaatte työaikaani ja minä teidän eli lopetetaan tähän paikkaan. Näin tapahtui keväällä 2001, kun suomalainen mies matkusti tyhjien lupausten perässä Etelä-Afrikan tasavaltaan ja joutui rosvojen kidnappaamaksi. Etu myönnetään vain yhteen samalle asiakkaalle tarjousaikana avattavaan liittymään tai vain yhteen Duo-liittymävaihtoon. Tarjous koskee sellaisia liittymiä, jotka avataan asiakkaalle 14 vuorokauden kuluessa sopimuksen tekohetkestä. Satumaisia lupauksia taustoitetaan mitä ihmeellisimmillä sepustuksilla. Muutenkin hänen tyylinsä poikkeaa räikeästi normaaleista kaupankäyntitavoista. Valuuttavirtaa rikkaasta Euroopasta ei haluta estää. Vaikka niitä alkoi liikkua Suomessa jo toistakymmentä vuotta sitten, jatkuvasti joku hyväuskoinen haksahtaa. Palo oli jo sammunut palokunnan saapuessa paikalle. Joka tämän kynnysrahan maksaa, se sen myös menettää ikuisiksi ajoiksi. Heitä ei noudeta sieltä yhtä helposti kuin Siltamäestä, krp:n rikosylikonstaapeli vertaa. Miehen epäillään lyöneen toista miestä kääntöveitsellä kahdesti alaselkään sekä viiltäneen uhria kasvoihin ja käsiin. Puhelinhuijareilla työrauha Keskusrikospoliisissa otaksutaan, että puhelinhuijausten sylttytehtaat sijaitsevat todellisuudessa Kaakkois-Aasian kolkissa, kuten esimerkiksi Thaimaassa, Indonesiassa ja Filippiineillä. Myöhemmin tyyli muuttuu kovemmaksi ja alkaa lähennellä lopulta suoranaista kiristystä. VARAA AIKA NÄÖNTUTKIMUKSEEN! Uusi asiakas ja Duo-liittymään vaihtava saa nyt 90 eurolla: Viikonloppupuhelut Etusopimus-liittymistä nyt: ?Soneran asiakkaana saa näköjään aika paljon enemmän.. Hän haavoittui Vuosalmella ja pääsi toipumaan kunnianarvoiseen seuraan. – Siellä rikolliset saavat huseerata aika rauhassa. Aikanaan kuorossa laulanut veteraani piti erityisesti musiikkiohjelmasta. Sauna oli ilmeisesti päässyt ylikuumenemaan, ja tämän vuoksi puumateriaalit leimahtivat liekkeihin. Hän kertoi tilaisuuden olevan viimeinen tämän kesän kahdeksasta ympäri Suomea järjestetystä rosvopaistitempauksesta. Voit liittää myös yksittäisen matkapuhelinliittymän Sonera Etusopimukseen, jolloin pääset hyödyntämään Etusopimustarjouksia, kuten nyt viikonloppupuheluita puoleen hintaan kaikkiin Sonera Matkapuehlinliittymiin. Savusauna tuhoutui tulipalossa KRUUNUPYY (KP) Pakettiauto syttyi tuleen kesken ajomatkan Alavetelin Åsbackan tiellä lauantai-iltana. ?Soneran asiakkaana saa näköjään aika paljon enemmän.. Vain yhden nigerialaiskirjejutun hän muistaa selvinneen. Rikollisen juju on periä uhrilta tilinumero ja seuraavaksi sievoinen summa esimerkiksi tulliin, jonkin sortin veroon tai muihin juokseviin kuluihin, jotka ovat rahojen siirron ehdoton edellytys. Tarjous ei koske tarjousaikana irtisanottuja ja uudelleen samalle asiakkaalle avattuja liittymiä, Data-, Controlja Control Plus -liittymiä eikä Sonera Easy-palvelua. TEE ETUSOPIMUS JA OTA KAIKKI EDUT. Mannerheimkin kävi meitä tervehtimässä, mies muistelee. Tallaan veteraanien sinivalkoiseksi viitoittaman polun loppuun asti, hyvinkääläinen Rönnqvist kertoo vapaaehtoistyöstä. Etua on käytettävissä 10,00 e/laskutuskausi liittymän avaamista seuraavien yhdeksän laskutuskauden ajan. Herran kelkkaan pääsee 3 500 taalan pesämunalla. Puheluhinta yksitaajuuspuhelimesta /min. – Vastaavalla konseptilla, mutta pienimuotoisempana tullaan järjestämään rosvopaistitilaisuus parin vuoden sisällä, Hannu Lounasto lupaili. – En vaivaudu enää keskustelemaan asiasta puolta minuuttia pitempään. Valmiusaika: 60 170 h Jos jo olet Soneran asiakas! Jos jo olet Soneran asiakas! Kaksitaajuustoiminta: EGSM 900/1800 89 e Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Huijausviestien ja -puhelujen tulva piinaa lukemattomia suomalaisia yrityksiä ja niiden johtajia jopa päivittäin. Nykyisin luuri tärähtää vastapuolen korvaan, ennen kuin päästään asiaankaan. Puhelut tulevat salatusta numerosta, minkä lisäksi Singlerkin lienee peitenimi. Nehän ovat puhdasta petosta. – Aivan mahtava tapahtuma. Rosvopaistille Kanadasta asti Rosvopaistin tarjoilusta tapahtumassa huolehti kaksitoista lentoemäntää, muusta ruokailuun liittyvästä Kannuksen Veljeskoti. – Intetään viimein, etkö todella halua tehdä helppoa rahaa... Veljeskodin johtajan Hannu Lounaston mielestä oli erinomainen asia, että keskipohjalainen veteraaniväki saatiin kokoon sankoin joukoin. Mahtavaa nähdä suomalaisia veteraaneja yhdessä joukossa, he kehuivat. Viisaatkin menevät vipuun Keskusrikospoliisin pääosastossa puhelinhuijaukset ovat tulleet tutuiksi samoin kuin nigerialaiskirjeet. Rikosylikonstaapeli Ossi Kähönen oudoksuu tätä. 8611 920 ma?ti 10?17 KANNUS Tukkitie 2 puh. Hän kertoi puukotuksen tapahtuneen metsäpolulla ja puukottajan olleen hänelle tuntematon henkilö.. Murteellista englantia solkkaavat soittajat houkuttelevat uhrejaan sijoittamaan jopa kymmenien tuhansien eurojen potteja huikeilla korko-odotuksilla. Kähkönen kuitenkin uskoo, että rikollisliigat operoivat Afrikan mantereelta jopa sikäläisten viranomaisten hiljaisessa suojeluksessa. Kahdessa viikossa puheluja on tullut ainakin parikymmentä, turhia yhteydenottoyrityksiä samana päivänä jopa kahdeksan. Hän harmittelee, että sitkeä Singler vie hänen työaikaansa tavattomasti. Päätekijä oli englantilainen ja hänet tavoitettiin kotimaastaan. Palkkiolupaukset ovat jopa kymmeniä prosentteja. Huijarit lähes maanvaiva Ulkomaalaiset rikolliset onnistuneet höynäyttämään suomalaisilta miljoonia Henna-Kaisa Sivonen KANNUS (KP) Rosvopaistitilaisuus keräsi kaikkiaan 1 300 keskipohjanmaalaista sotaveteraania ja omaista Kannuksen vapaa-aikatalolle lauantaina. TEE ETUSOPIMUS JA OTA KAIKKI EDUT. Siellä mies pyöritti bisnestään vankilasta. Jukka Elorannan lailla hän on tyrmännyt johdonmukaisesti ja tylysti ventovieraiden sijoitusviisaiden tarjoukset. Veteraanityötä Finnair on tehnyt kauemminkin, 60-luvun lopulta. Kuukausimaksu 3,50e. toiseen Sonera Matkapuhelinliittymään ympäri vuorokauden 0,16 e, muihin puhelinliittymiin arkisin ma-pe klo 7.00-17.00 0,19 e, muina aikoina 0,16 e. Auto syttyi tuleen – KUOPIOLAISELLE miehelle luettiin perjantaina syyte tapon yrityksestä Kuopion käräjäoikeudessa. Ulkomaiset huijarit pystyvät juksaamaan myös korkeasti kouluttautuneita liikemiehiä ja johtajia. Mies väittää olevansa japanilainen pörssimeklari, joka lupaa pääomalle 25 prosentin korkoa New Yorkin pörssissä. Tarjous koskee myös liittymän vaihtamista Duo-liittymäksi. Nelituntisen ohjelman isännöi Finnairin lentopurseri Kalevi Rönnqvist. Hinnat Classic Duo: Kytkentämaksu 8,21 1. – Rahaa on lähetetty Suomesta Afrikkaan, mutta mitään ei ole tullut takaisin. Etusopimus on maksuton tapa tehdä matkapuhelinlaskuista pienempiä!! -50% -50% PUHEAIKAA+ TEKSTIVIESTEJÄ! Sonera Oyj tarjoaa 25.7.?4.9.2003 uusiin Sonera Matkapuhelinliittymiin 90,00 e:lla normaalihintaisia kotimaan matkapuheluja ja tekstiviestejä (mukaan lukien Mobileplazan Viestikeskuksesta lähetetyt tekstiviesti). Sanoin kiusoillani, ettei minulla ole laittaa 500 euroa enempää, ja siihen katkesi se keskustelu, hän naureskelee. Niitä kirjeissä luvattuja miljoonia ei yksinkertaisesti ole olemassa – ei puhtaana eikä likaisenakaan rahana, keskusrikospoliisin rikosylikonstaapeli varoittaa. Kysytään esimerkiksi lupaa jutella pelkillä etunimillä. EasyRollerWeekend vedettävä laukku, jossa on kätevät taskut lipuille, matkalukemiselle ja pikkupurtavalle! Tämä etu uudelle asiakkaalle! EDUN ARVO 40E Perusominaisuudet: Vaihdettavat Xpress-on TM värikuoret, jotka suojaavat roiskeilta, pölyltä ja kolhuilta, vaalean oran-si taustavalo, koko näytön digitaalikello profiilitunnisteen vaihtoehtona, rytmikäs taustavalo ja värinähälytin, WAP, sekuntokello,ajastin, lämpömittari, tehokkaat kalenteritoiminnot, 5 peliä 169 e Paino: 92 g Mitat 105.5 x 47.5 x 22.5 Puheaika: 2 h 20 min 3 h 50 min. Kirjejutuista yksi selvinnyt Joissakin tapauksissa kirjeen saaja luulee pääsevänsä osalliseksi afrikkalaisen likaisen rahan pesuun, josta tienaa apurina olemattomalla vaivannäöllä miljoonia. Ensimmäiseltä laskutusjaksolta käyttämättä jäänyt etu siirtyy seuraavalle laskutuskaudelle. Laasanen on huomannut, että pikkurahalla peliin ei pääsisi mukaan. Hän paistoi Kannuksessa 280 kiloa luuttomia lampaanpaloja kahdessa kuopassa neljän ja puolen tunnin ajan. – Eräs ilmoitti vähimmäissijoitukseksi 30 000 taalaa. Tiedä, kuka sitä sitten valvoo. Tekijät luikkivat niin nopeasti maasta toiseen, etteivät tutkijoiden virka-apupyynnöt pysy perässä. Sotaveteraanit saivat rosvopaistia 280 kiloa lammasta ja musiikkipitoista ohjelmaa sinivalkoisin siivin Kannuksen vapaa-aikakeskukseen kokoontui lauantaina kaikkiaan 1300 sotaveteraania ja omaista rosvopaistitilaisuuteen. Ainakin nigerialaiskirjeistä on kohuttu niin paljon, että luulisi varoituksen menneen perille. VIIKONLOPPUPUHELUT ETUSOPIMUS-LIITTYMISTÄ -50%. Tilaisuuteen osallistui myös Eero Jutilan kaksi vanhempaa sodassa ollutta veljeä. Myös muita terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät tuotteita ja palveluja mainostetaan rahasampona. Kielloista huolimatta mies prässää päälle. Puheluhinta kaksitaajuuspuhelimella soitettaessa kaikkialta Suomesta/min. Vaaralliset vammat aiheuttanut puukotus sattui vapunpäivänä Puijonlaaksossa Retkeilijäntiellä. Alavieskan palokunnan saapuessa paikalle palo oli levinnyt täyden palamisen vaiheeseen, eikä rakennusta pystytty pelastamaan. He ovat täysin varmoja, ettei rahoista jää hajuakaan sen jälkeen, kun ne jättää epämääräisten sijoittajien käsiin. Rikosvyyhti purettiin 90-luvun puolivälissä Tanskassa, mutta siitä ulottui lonkeroita Suomeen. Hän pitää ihmeellisenä, miten viisaatkin menevät sinisilmäisesti vipuun. Rosvopaistia tarjoilivat Mirva Annala (edessä) ja Sonja Aho. Pariskunta tuli Kannukseen lomareissullaan Kanadan Ottawasta asti. – Vuotuiset menetykset ovat miljoonaluokkaa vanhassa rahassa, ehkä suuremmatkin. Pettäjä kerää dollareita pörssipeliinsä yleensä vuoden päivät ja haihtuu taivaan tuuliin rahat muassaan. Tuotepäällikkö Petri Laasanen Alfa-Bagilta kertoo saaneensa vastaavanlaisia englanninkielisillä puheluja paitsi Japanista, myös Itävallasta, Hongkongista lukemattoman määrän. – Nigerialaiskirjeet lähtivät alunperin Nigeriasta, mutta siellä niiden hallussapito on kielletty lailla – ainakin periaatteessa. Näistä maista on erittäin vaikea saada virka-apua. Myös uhri vakuutti syytetyn syyttömyyttä. Höyhenenkevyt ja ohut linssi on erittäin turvallinen linssimateriaali niin aktiivisten aikuisten kuin liikkuvaisten lastenkin vaativaan käyttöön. Mitä kovempaan kulutukseen -linssi joutuu, sitä paremmin sen ominaisuudet korostuvat. Jos liität useampia liittymiä Etusopimukseen, saat jatkuvasti edullisemmat puhelut ja tekstiviesti samaan sopimukseen liitettyjen liittymien kesken (puhelut max 0,15 e/min. – Kenraali Ehrnroothin kanssa sain toipua Äänislinnassa. Huijauskirjeissä mainitaan lähtömaina muun muassa Togo, Etelä-Afrikka, Sierra Leone, Ghana tai muu rutiköyhä tai sisäisesti sekasortoinen valtio. Kuvat: Mikko Käkelä Kannuksen Eskolassa asuva veteraani Jaakko Mäki-Leppilampi nautti musiikkiohjelmasta. Ehkä monet tarinat ovat olleet niin uskomattomia, ettei kukaan epäile sellaisia keksittävän, totuus kun on tarua ihmeellisempää. Kokkobe betonituotetehtaan johtaja Jaakko Eloranta Kokkolasta kertoo tuskailleensa pari viikkoa mister Singlerin kanssa. aina 0,24 e. Etusopimus on maksuton tapa tehdä matkapuhelinlaskuista pienempiä. Kannuslaisella Mäki-Leppilammella on sodasta muistona vielä yhdeksän sirpaletta silmissä. Pikkuraha ei kiinnosta Taktiikka noudattaa samaa kaavaa kaikissa tapauksissa. 91-vuotiaan Jaakko MäkiLeppilammen mielestä juhla oli oikein miellyttävä. ALAVIESKA (KP) Vanhoista hirsistä rakennettu savusauna tuhoutui lähes täysin lauantaina iltapäivällä syttyneessä tulipalossa Alavieskan Someronkylällä. – Kaikki arvostavat työtä, jota papat ovat meidän eteemme tehneet, mikään ei ole liikaa siitä kiitokseksi. Rajoitus ei koske samaan Etu-, Yrittäjätai Yrityssopimukseen kuuluvia matkapuhelinliittymiä. Kokkoben Eloranta ja Alfa-Bagin Laasanen varoittavat, ettei kukaan menisi retkuun. – Hän oli juristi, Kähkönen muistaa. Toinen vahva tukijalka on Lontoossa. Tällaisille sosiaalisille tapahtumille on lisäksi selvä tilaus, kolmen vuosikymmenen ajan veteraanitilaisuuksia järjestänyt Rönnqvist perustelee. Nigerialaiskirjeitä, joilla luvataan lähettää tilille kymmeniä miljoonia dollareita milloin milläkin ihmesyyllä, lähetetään usein Amsterdamista. Sijoituskohteeksi esitetään mitä milloinkin – savupiipputeollisuutta, teknologiaa, lääkefirmoja... –Tulee mieleen, ovatko jotkut kirjaviisaat enää oppineet mitään koulun jälkeen. Autopalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Helpon rahan perään lähtevä voi joutua seikkailuretkellään jopa hengenvaaraan. Eloranta on vakuuttunut, että tarjous on tyhjä kupla. Kun asiat luiskahtavat näin pitkälle, ei poliisilla ole muuta mahdollisuutta kuin nostaa kädet pystyyn. Finnairin järjestämänä rosvopaistitapahtumaa ei tulla viettämään Keski-Pohjanmaalla todennäköisesti ainakaan muutamaan vuoteen, mutta samansuuntaista ohjelmaa on luvassa jatkossa. Laskutuskausi on yksi kuukausi. Seuraavilla laskutuskausilla käyttämättä jäänyttä etua ei siirretä eikä hyvitetä asiakkaalle. Eero ja Aulikki Jutilan mielestä tapahtumassa oli lämmin toverillinen henki. Syytetty, vuonna 1971 syntynyt mies, kiisti oikeudessa syytteen kokonaan. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 24.8.2003 Maakunta 3 KOKKOLA Tehtaankatu 1 puh. Viikoittaisten puhelujen määrän Laasanen arvioi vähintään pariksi, kolmeksi. Veteraaneille musisoivat muun muassa Vieno Kekkonen, Helka Hynninen, Reijo Kallio, Vaasan sotilassoittokunta ja Vocalistit-kvartetti. Ainoastaan rakennuksen runko jäi pystyyn. Finnair tarjosi kävijöille musiikkipitoista ohjelmaa ja lampaanlihasta maakuopassa tehtyä rosvopaistia. Tosin selvänäkijäkään ei tiedä, mistä maailman kolkasta ne kulloinkin tosiasiallisesti puhutaan. Rosvopaistin valmisti kymmenen vuoden kokemuksella hyvinkääläinen Jukka Rissanen. Yhteensä ne ovat keränneet 6 500 kävijää. Viikonloppuisin 2.8.-31.8.2003 (la klo 0.00-su klo 24.00) soitat Sonera Etusopimukseen kuluvista liittymistä kotimaan matkapuhelut toisiin Sonera Matkapuhelinliittymiin -50% edullisemmin. Ensimmäinen puhelu alkaa mielistelyllä. 870 151 ke?pe 10?17 www.nakomestari.fi info@nakomestari.fi Uusi linssimateriaali :lta Turvallinen ja äärimmäisen iskunkestävä Muistathan hyödyntää Näkömestarin ARVOSETELIN. – Tällaisten soittojen määrä on lisääntynyt tänä vuonna ihan älyttömästi
Osoite löytyy netistä Sami Suodenjoki KOKKOLA (KP) Isojen miesten pullistelevat verisuonet höystävät tuttuun tapaan ensi perjantaina käynnistyviä Venetsialaisia Kokkolassa. Sirkesalo nähdään lavalla vielä uudestaan illan päätteeksi, silloin bändinsa Lemmen Jättiläisten tukemana. 499 e hlö Praha 15/9, 28/9 ma-pe alk. Hakuaika päättyy 10.10. Kuusio) on syntynyt Kokkolassa 1965. Pahoinpitelijä löi miestä nyrkillä silmäkulmaan, johon tuli verta vuotava haava. PÄIVÄ RIIASSA 17/8-16/12 Silja Opera alk. 70 e* Tur I 4/hlö * Hinta voimassa, kun hytissä 4 henkeä. Illan pääesiintyjä on Suurlähettiläät, jota ei Kokkolassa ole aiemmin nähty. 239 e hlö Torstai-sunnuntai 11/9, 18/9, 25/9 Pirita alk. 479 e hlö Krakova 21/9, 28/9 su-to alk. 57 e C4/hlö TUKHOLMA TURUSTA Ostosristeily Viking Line 4/9, 18/9 alk. Kavionivelessä havaittavat muutokset tulisi huomioida ontumaa hoidettaessa. 189 e hlö 25/9 Viimsi* alk. Molempien iltojen pääesiintyjiksi taas on hankittu sellaiset nimet, että ne kiinnostavat kaikenikäisiä, Kangasluoma luonnehtii. 599 e hlö Kreeta 17/10 1 vk alk. 305 e Saarenmaa pe-su 29/8 alk. Kiinteistönvälittäjäksi MDC Education Group Markkinointi-instituutin koulutus toteu tetaan joustavana monimuoto-opiskeluna. Lauantain iltaohjelman avaa 5–15vuotiaita villitsevä TikTak. Tämän jälkeen paikalle tuli muutakin porukkaa ja tilannetta selvitettiin nyrkein. Sairastuneilla hevosilla on merkittäviä ja samankaltaisia muutoksia sekä sädeluun limapussissa että kavionivelnesteessä. 399 e hlö Bulgaria 29/8, 31/8 1 vk alk. 319 e hlö Haapsalu alk. la 11/10, pe 17/10, la 18/10 ja 29/11 PÄIVÄ PIETARISSA Ti Silja Opera alk. ja opiskelu alkaa lokakuussa. Hieman ennen kello yhtä vuonna 1984 syntynyt nuori nainen kävi yllättäen käsiksi samanikäiseen naiseen rautatientorilla. 45 e Tur I 4/hlö Liityntäkuljetus lisämaksusta. 9-20, la 9-16, su 10-15 SUORAAN KOKKOLASTA Rodos 11/9 1 vk alk. Lisämaksusta bussikuljetus. LOMARISTEILYT 21 h MERIRISTEILY Silja Opera Helsingistä lähdöt syys-joulukuussa To alk. Summasta 58 000 euroa menee Kokkolan Matkailulle, joka valmistelee tapahtuman ohjelmarungon Creamedian kanssa. Lisäksi kaupunki maksaa Creamedialle konserttien televisioinnin järjestelyistä 19 000 euroa. Kolme pahoinpitelyä Kokkolan yössä Tukku teatteriarvosteluja www.keskipohjanmaa.net. 165 e Pärnu to-su 28/8 alk. 499 e hlö Rodos 18/9 1 vk alk. Diagnoosi ontumasta tehdään kliinisten oireiden, puudutusten, röntgenkuvauksen ja skintigrafian avulla. Viitasen mukaan hevosta kengitettäessä tulisikin pyrkiä mahdollisimman tasapainoiseen jalka-asentoon ja välttää kantojen korottamista liikaa. Uutta aiempiin Venetsialaisiin verrattuna on se, että YLE2 televisioi kaikki neljä pääkonserttia Estradilla-ohjelmasarjassa syksyn mittaan ja vielä uusintoina keväällä. Tänä vuonna televisioon haluttiin viedä viihdepuoli, ja se meni läpi paremmin kuin uskalsimme odottaakaan, Kangasluoma intoilee. Voit opiskella työn ohes sa asuinpaikka kunnasta riippumatta – lisäät omaa ammatti taitoasi tehokkaasti ja taloudellisesti. Vaikka röntgenologisia muutoksia ei nähdä sädeluun nivelrustopinnalla, niin biokemiallisesti myös sädeluun nivelrustolöydökset ovat muuttuneet sädeluuontumaa sairastavilla hevosilla. Sädeluun alle kiinnittyy takapintaa pitkin kulkeva koukistajajäänne. /oulu www.keskipohjanmaa.net Onko firma hukassa. Viitasen väitöskirjan mukaan sädeluuontumaa esiintyy tavallisesti molemmissa etujaloissa, ja hevonen ontuu enemmän kaarevalla uralla ja kovalla alustalla. Sädeluuontumalla on yhteneväisyyksiä nivelrikon kanssa. (08) 534 4200, faksi (08) 376 579 www.markinst.. Limapussi ja kavionivel eivät ole anatomisesti yhteydessä toisiinsa. 319 e hlö 21/9 Toila alk. Bussi mukana. Pakkopaitaan puettu Halonen hilataan jaloistaan köyden varassa ilmaan torin yläpuolelle, ja köysi sytytetään palamaan. 020 120 4600, ark. – Maailman vahvin mies -kisat käydään kaksi viikkoa Venetsialaisten jälkeen, joten molemmat miehet ovat hyvässä kunnossa, kertoo Venetsialaisten järjestelyjä hoitava Timo Kangasluoma mainostoimisto Creamediasta. HOTELLIMATKAT NOPEILLA TALLINNA AN LOMAKYLPYLÄT Lähdöt viikottain Sunnuntai-sunnuntai 7/9, 14/9 Pärnu alk. TALLINNA 3 pv LAIVA/HOTELLI Su 28/9 asti Romantika alk. (08) 534 4220, hannu.saukkonen@markinst.. 9-17 020 120 4640 Puhelinmyynti joka päivä, puh. 589 e hlö LOMARANNAT* Kreeta 28/8 1 vk alk. 165 e Hinnat alkaen Helsinki. 259 e hlö Sunnuntai-torstai 7/9, 14/9 Pirita alk. Hinnat alkaen Helsinki. Riehuja tuotiin poliisin suojaan rauhoittumaan ja kuulusteltavaksi. Lennot Helsingistä. 58 e B4/hlö Ma, la, su Finnjet alk. Risteilyhinnat sisältävät bussikuljetuksen satamaan. Silja Operan hinnat alkaen Helsinki. Musiikkia riittää Venetsialaisissa myös maksullisten iltaohjelmistojen ulkopuolella. Opiskelu kestää 10 kuukautta ja sisältää 8 lä hiopetuspäivää. Perjantain iltaohjelmistossa nähdään ensin "Tähdet tulessa" -konsertti, joka tuo lavalle vuoroillaan Anna Erikssonin, Kirkan, Aki Sirkesalon ja Anne Mattilan. Viitasen mukaan kengityksen korjaaminen on tavallisin hoito sädeluualueen vaivoissa. Viime vuonna televisiossa nähtiin katupyöräilyä ja edeltävinä kahtena vuotena voimamieskisoja. 299 e hlö 11/9 1 vk alk. Kavionivelen paine on erittäin merkittävästi kohonnut korotettaessa kaviokulmaa. Eläinlääketieteen lisensiaatiksi Viitanen valmistui 1991, ja hän suoritti hevossairauksien erikoiseläinlääkäritutkinnon 1998. TV:n levittämän tiedon perusteella monet ovatkin saaneet venetsialaisista urheilupainotteisen kuvan. Sis. Jänteen ja sädeluun väliin jää limapussi. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kokkolan yhteislyseon lukiosta 1984. VAIHDA VAPAALLE Opiskele joustavasti työn ohella Kiinteistönvälittäjän tutkinto Arvostettu tutkinto antaa hyvän pohjan toimia kiinteistönvälittäjänä. 599 e hlö Kypros 7/10 1 vk alk. Tulipatsaita ja pakkopaitoja Nimityksen "Venetsialaiset" voidaan nähdä viittaavan ilotulitukseen. Lauantai-illan puolestaan avaa kahlekuningas-tulennielijä Mr. bussikuljetukset. Pahoinpitelijä kaatoi naisen maahan, tarttui tätä päästä kiinni ja löi päätä asfalttiin. Tekijät ovat poliisin tiedossa. Lajeina ovat krusifiksi, voimakivet, tukkipunnerrus ja lastaus. 9-17 020 120 4610 PIETARSAARI ark. 13/9 Tur IS 2-4/hlö TUKHOLMA HELSINGISTÄ Ti Silja Line alk. TALLINNA 2 pv Pe, la Express Hotelli alk. Väitöskirjan mukaan limapussineste terveellä hevosella on samankaltainen koostumukseltaan kuin kavionivelneste. Viitasen mukaan tasapainoisessa kaviossa paine jakaantuu tasaisesti koko kavionivelen alueelle. Minna Viitanen (e. Tekijä on poliisin tiedossa. Tut kinto antaa valmiudet suorittaa Keskuskauppakamarin jär jestämän LKV-kokeen. 47 e C4/hlö Käynti Ikeassa ja Quality Outletissa. Nykyisin Viitanen toimii eläinlääkärinä Espoossa. Tämän jälkeen hän löi naista vielä nyrkeillä päähän ja puri tätä sormeen. 589 e hlö SUORAAN VAASASTA Bulgaria 10/9 1 vk alk. Tilaa esite ja kysy lisätietoja (08) 534 4200 Esitetilauksen voi jättää myös sähköpostitse: ouluinfo@markinst.. 30 e Tur I 4/hlö Pe, la alk. Ilotulitustaito tuotiin Eurooppaan Italian kautta 1500–1600-luvuilla, ja uusi taito nimettiin silloisen kauppakeskuksen Venetsian mukaan venetsialaisiksi tuliksi. 199 e hlö Sis. 86 e hlö Yksi yö Romantikalla, toinen Tallinnassa. TALLINNA 2-3 pv PIKALAIVOILLA Ke, to, pe alk. Tutkimusta varten sädeluualueen eri kudostyyppejä analysoitiin sairastuneilta hevosilta ja verrattiin löydöksiä vastaavien alueiden tuloksiin terveillä hevosilla. Ensi lauantaina Suurlähettiläiden esiintymisen päätteeksi järjestäjät lupaavatkin Kokkolan komeimman ilotulituksen koskaan, toteuttajana tuore SM-ilotulitusmestari Tähtiraketti. Viitanen pyrki väitöskirjassaan selvittämään parasta tarjolla olevaa injektiotekniikkaa limapussiin, tutkimaan limapussin koostumusta sekä vertaamaan sitä kavionivelen koostumukseen sekä terveillä että sädeluuontumaa sairastavilla hevosilla. 689 e hlö Teneriffa 4/3 1 vk alk. Kauppatorilla käytävässä kaksipäiväisessä Viikinkien Taistossa mittelevät voimiaan Norjan ja Suomen voimamiehet Svend Karlsen ja Janne Virtanen. 499 e hlö Bulgaria 17/9 1 vk alk. BALTIA Lähdöt viikottain Riika pe-su 7/11 asti alk. 59 e Prome 4/hlö Ti Viking Line alk. Timo Kangasluoma toteaa nimityksen "Kokkola" luovan tietyn mielikuvan, jonka kaupunki haluaa välittää television kautta ympäri Suomea. Opinnoissa perehdytään alalla tar vittavaan juridiikkaan, kiinteistöjen arvon määritykseen sekä kiinteistönvälityksen markkinoinnin erityispiirteisiin. Halonen "Pakkopaidasta vapauteen" -ohjelmallaan. 9-17, la 10-13 020 120 4620 KANNUS, ark. Viitanen on tehnyt väitöskirjansa pääosin Englannissa Royal Veterinary Collegessa vuosina 1997-2001. Kaupungin keskustaan sijoittuva tapahtuma haluaa erottua rockfestareista. 185 e pe-su 7/11 asti alk. 599 e hlö Madeira 20/11 1 vk alk. Viitasen väitöskirja Navicular disease: Biochemical studies of synovial fluids and tissues involved hyväksyttiin Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan kliinisen eläinlääketieteen laitoksella. 619 e hlö Teneriffa 19/2 1 vk alk. 369 e hlö Rodos 29/8 1 vk alk. 82, 50e* Tur I 4/hlö + pakollinen viisumimaksu 15 e/hlö Maihinmeno edellyttää osallistumista retkelle (lunastettava etukäteen). 219 e hlö 14/9, 28/9 Viimsi alk. Sädeluu on pieni veneenmallinen luu kavion sisällä. 269 e hlö LOMAKAUPUNGIT* Budapest 12/9, 19/9 pe-ma alk. ”Lähdin tulella leikkimään, tein sen salaa” Musiikkiesiintyjien valinnassa Venetsialaisten järjestäjillä on ollut selvä linja. 269 e hlö 12/9 1 vk alk. Elävä tuli on muutenkin monin eri tavoin esillä Kauppatorilla. Sunnuntaina 24.8.2003 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Matkailu Ravintolat Lääkäripalvelut KUVI 3507/00/MjMv Toimitusmaksu 8 e/varaus SMAL 197795 KOKKOLA ark. – Perjantainen ohjelmisto on suunniteltu vanhempaan makuun. Lisämaksusta bussikuljetus satamaan. TALLINNA Ma, la, su Romantika alk. 95 e hlö Useita eri hotellivaihtoehtoja. Viitanen tutki kavion kulman vaikutusta kavionivelen paineeseen ja sitä, kuinka paino jakautuu kavionivelen sisällä jalkaa rasitettaessa kaviokulmaa muutettaessa. Lauantaipäivällä Kauppatorilla kuullaan muun muassa kokkolalaisen tyttöbändin The Silkin debyyttiesiintyminen ja Swinger'sin levynjulkaisukeikka. – Tämä on neljäs vuosi, jolloin Venetsialaisista televisioidaan jotain. (ma, su) 41 e alk. kylpylähoidot ja täysihoitoruokailut. Kauppatorilla Chessin edustalla kello yhden aikaan vuonna 1983 syntynyt mies kävi käsiksi kahteen henkilöön. 499 e hlö *) Hinnat alkaen Helsinki. 679 e hlö 18/3 1 vk alk. Lisätietoja antaa Hannu Saukkonen, puh. Uhri selvisi päähän tulleilla mustelmilla ja kuhmuilla. (2 pv Express) 101 e 31/8 asti hlö Kysy lisäyöpymistä. Muuallakin Kokkolassa riittää silti Venetsialaisohjelmaa rompemarkkinoista maratoniin ja traktorien kiihdytyskisaan. 229 e hlö 4/9 1 vk alk. 559 e hlö Kreeta 23/9 1 vk alk. Kokkolan kaupunki on varannut Venetsialaisiin rahaa 77 000 euroa. Hieman ennen kello neljää käytiin Naakkapuiston läpi kävelleen nuoren miehen kimppuun Rantakadulla. Sunnuntaihin kestävä veden, tulen ja valon juhla keskittyy edellisvuosien tapaan Kauppatorin ympärille. Puistokatu 34, 90120 Oulu, puh. Esimerkiksi "Tähdet tulessa" konserttia ryydittävät tulennielijät, Sirkesalon keikkaa puolestaan tulipatsaat ja räjähteet. 319 e hlö Saarenmaa* alk. 175 e su-to 31/8 alk. Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Eläinlääketieteen tohtoriksi perjantaina väitellyt Minna Viitanen pitää sädeluuontumaa yhtenä yleisimpänä etujalan ontumavikana hevosella. Konserteissa leikitään tulella Voimamiehet pusertavat Venetsialaiset käyntiin Viitanen väitteli sädeluuontumasta Eläinlääketieteen tohtoriksi perjantaina väitellyt Minna Viitanen KOKKOLA (KP) Kokkolassa sattui perjantain ja lauantain välisenä yönä kolme pahoinpitelyä. Toisen heistä hän löi maahan
Vuonna 1980 syylliseksi epäillyistä naisia oli vain noin kahdeksan prosenttia. Naiset ovat omaksuneet aiemmin miehisenä pidettyjä käyttäytymismalleja kuten väkivaltaa ja humalajuomista. Kalastaja kateissa Kuhmoisissa KONTIOLAHTI (STT) Helsingistä Joensuuhun matkalla ollut aamukone ilmoitti Pohjois-Karjalan hätäkeskukselle Kontiolahdella syttyneestä mökkipalosta lauantaiaamuna. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 24.8.2003 Kotimaa 5 Kuolleita Hautaustoimistot Sekalaiset ALZHEIMER-KESKUSLIITTO RY KOULUTTAA Dementialiiton harppauksia . – Suomessa arvioidaan olevan noin 300 000 ihmisen joukko, joka on menossa hyvää vauhtia kohti alkoholismia, ja joiden kohdalla on oletettavissa, että alkoholinkäyttö tulee aiheuttamaan elimistövaurioita. Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Siunaus toimitettu Suvannon kappelissa 23.8.2003. – Siellähän sähköpostia käytetään arkisin pitkin päivää kaikkein eniten. Siinä siis vaaditaan ihmisen aktiivista osallistumista. Viime vuonna syyllisiksi epäillyistä naisia oli hieman yli 15 prosenttia. syyskuuta asti, Hyppönen toteaa. Omaisuusrikoksesta tuomittuja oli naisvangeissa suhteellisesti enemmän kuin miesvangeissa. – Hyvin maskuliiniseen suuntaan on menty. Ijäs * 23.06.1928 Harlu † 19.08.2003 Libeckin sairaala Tähtitarhan tuolle puolen äidin katse tähysi. Ruotsinkielisten tv-uutisten mukaan valtion tuki yhdistykselle vedetään pois, jos selviää, että kehitysmaissa myytävistä vaatteista saatava voitto menee UFF:lle eikä avustustyöhön. 06-830 2077, 0400-560 058 Sirpa Patronen HELSINKI (STT) Rikoksista epäiltyjen naisten määrä on kasvanut. Samasta organisaatiosta joka neljäs osallistuja maksutta. Tyypillisesti naisvangit ovat pyörineet miesten kanssa samoissa rikollisryhmissä, joissa tämä rikollinen elämäntapa on omaksuttu, eikä heillä ei myöskään ole siteitä yhteiskuntaan, Aho pohtii. Henkirikoksista epäiltyjen naisten määrä on vaihdellut eri vuosina, mutta muutamana vuonna naisten osuus henkirikoksista epäillyistä on kivunnut jopa yli viidennekseen. Sammuttajien saapuessa paikalle Iso Mertalammelle noin 30 neliön hirsirakennuksesta oli pudonnut jo katto alas. Lahjoita Jeesus laupias äidille ilo autuas. Puoleen päivään mennessä kadonnutta ei ollut löytynyt. – Välttämättä yksinkertaista selitystä tähän ei ole. Poliisi aloitti lauantaina aamulla etsinnät järvellä. Se taittoi sukumme vanhinta viljaa pois isämme lepoon kantoi. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kannuksen siunauskappelissa sunnuntaina 31 päivänä elokuuta 2003 klo 12.00, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalossa. Myös on sinun hallussasi matkan päässä vapahdus. Sobigin uhka ei hänen mukaansa välttämättä poistu syyskuun 10:nnen päivän jälkeenkään. Mäki-Eskeli s. Romppanen kehitti väitöskirjatyössään uuden nestekromatografisen menetelmän. Kuljettaja jäi niin puristuksiin, että pelastuslaitos joutui irrottamaan hänet. Lämmin kiitos osanotosta. Ilmoittautumiset 12.9.2003 mennessä Alzheimer-keskusliittoon: puh. HAUTAKIVET, KAIVERRUKSET ja muut alan työt yli 40 v:n kokemuksella Esko Tuurinmaa Puh. Naisille kovin tyypillisinä rikoksina ei sen sijaan voida pitää esimerkiksi luvatonta käyttöä tai rattijuopumusta, alle kymmenen prosenttia näistä rikoksista epäillyistä oli viime vuonna naisia. Isämme ja Pappamme Ernest Armas LEHTONEN s. Miehet joutuivat veden varaan. Väitöskirja tarkastettiin lauantaina Kuopion yliopistossa. Tämä on mahdollisuutesi koska seuraava kuorohaku järjestetään vuonna 2005! KOELAULUTILAISUUS Ke 27.8 klo 17.00 Konservatoriolla Koelauluna on kansansävel ”Taivas on sininen ja valkoinen” Tervetuloa! . Verinäytteen sialihappopitoisuuden on todettu kohoavan useissa syöpäsairauksissa sekä viimeaikaisten tutkimusten mukaan myös alkoholisteilla. Hyppönen korostaa, että Sobigin leviämistapa ei ole muuttunut miksikään, vaan se lähettelee edelleenkin sähköpostia. UFF saa ulkoministeriöltä vuosittain yli 600 000 euroa. – Hyökkäykset jatkuvat itse asiassa 10:nteen syyskuuta asti, jolloin virus on ohjelmoitu lopettamaan leviämisensä, Hyppönen kertoo. – Kaikkiaan vankeja vankiloissa oli 3 455. Tutkimukset osoittavat, että naisten osuus pahoinpitelyyn syyllisiksi epäillyistä on kasvanut vuoden 1980 viidestä prosentista 12 prosenttiin. – Myös naisvankien määrä jatkoi kasvuaan viime vuonna. – Eli jos käyttäjät klikkaavat liitteitä, kone saastuu ja alkaa levittää virusta. Rakkaamme Hilja Orvokki KYLMÄNEN o.s. – Vankiloissa oli viime vuonna keskimäärin 204 naisvankia eli 28 prosenttia enemmän verrattuna vuoteen 2001. Myös tyttöjen väkivaltaistumisesta on näkyvissä viitteitä. Intoa ja ideoita kuntouttavan työotteen soveltamiseen ja hoidon laadun kehittämiseen 10.10.2003 KOKKOLA, Kokkolasali, Kauppatori 1 Seminaarissa: . Toisaalta alkoholista pidättäytyminen alkaa näkyä jo muutamissa viikoissa. Viime vuonna alle 15-vuotiaiden tekemiksi epäillyissä pahoinpitelyissä joka neljäs epäilty oli tyttö, kuten myös joka viides 15–17-vuotias epäilty. Tieto on on peräisin avatusta tiedostosta, joka on Sobig-viruksen saastuttama. – Pitoisuuksien nousu vaatii runsaan ja pitkään jatkuneen käytön. Fakta Eeva Nikkilä-Kiipula HELSINKI (STT) Sähköpostin liitetiedostona leviävän Sobig.F-viruksen perjantai-iltana alkaneen hyökkäyksen torjunta onnistui Suomessa hyvin. Menetelmää ei vielä markkinoida Testiä ei ole vielä markkinoitu kliiniseen käyttöön. – Veikkaisin, että 9. HELSINKI (STT) Valtion tuki kehitysyhteistyötä tekevälle UFF-yhdistykselle on vaarassa, Ylen ruotsinkieliset tv-uutiset kertoivat lauantaina. Vankiloissa oli viime vuonna keskimäärin 204 naisvankia eli heitä oli 28 prosenttia enemmän kuin toissavuonna. syyskuuta ilmestyy Sobig.G-virus. Molemmissa ikäryhmissä tyttöjen osuus on ollut hienoisessa nousussa. Alkoholin liikakäyttöön uusi määritysmenetelmä Väitöstutkimus: KUHMOINEN (STT) Tamperelaista 27-vuotiasta miestä etsitään Kuhmoisissa Keski-Suomessa. Leena ja Pentti Lotta, Lauri, Anna-Kaisa Sirkku ja Pentti Lea, Juha-Matti Iiris ja Pasi Marika, Minna Raimo ja Liisa perheineen veljen lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Sanajumalanpalvelus Lohtajan kirkossa sunnuntaina 31. Hautaan laskeminen samana iltana Oulun vanhalla hautausmaalla. Vaatteista saatava voitto tulisi käyttää erilaisiin avustusprojekteihin, mutta ulkoministeriöstä myönnetään kuitenkin, ettei rahojen päätymisestä avustustyöhön ole täyttä varmuutta. Silloin minut uupuneen noudat kotiin taivaaseen. Romppasen mukaan testin raaka-ainekustannukset eivät ole kovinkaan korkeat, mutta menetelmä vaatii vielä kohtuullisen paljon käsityötä ja laboratorionhoitajan aikaa. Tätä enemmän naisvankeja on ollut viimeksi 1960-luvulla. 21.7.2003 Oulaskankaan sairaalassa Kaivaten lapset ja lastenlapset perh. Rakkaamme Raili Annikki JUKKOLA o.s. Seksuaalirikoksista epäillyistä reilusta 1 200 henkilöstä naisia oli kolme prosenttia. Kiitos myös Kotisairaanhoidon ja Kotikartanon henkilökunnalle isämme hoidosta. esitellään laajasti kuntouttavan työotteen soveltamismahdollisuuksia . (06) 824 1300 KOKKOLAN NUORISOKUORO Etsii joukkoonsa 15-18 vuotiaita laulajia Aloitamme syksyllä uuden ohjelmiston harjoittelun tavoitteenamme konserttija kilpailumatkojen toteuttaminen Tallinnaan joulukuussa 2003 ja Ateenaan marraskuussa 2004. Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että rikosten tekeminen on lisääntynyt erityisesti sellaisilla naisilla, jotka ovat syrjäytymässä tai jo syrjäytyneet työelämästä ja yhteiskunnasta. Sialihappo on negatiivisesti varautunut sokeri, joka on solujen pintarakenteiden tärkeä osa. Myös viranomaisten toiminnassa on voinut näkyä naisten roolin ja aseman yhteiskunnallinen muuttuminen. – Lovsan levisi vain suorien verkkoyhteyksien kautta eli käyttäjän ei tarvinnut tehdä mitään. Tutkimuksessa oli mukana 51 alkoholistia, joista osalla oli alkoholi-maksasairaus. Ulkoministeriö tutkii UFF-yhdistyksen varainkäyttöä TV-Nytt:. Sen sijaan Sobigia hieman aiemmin esiintynyt Lovsan-epidemia muodosti Hyppösen mukaan erilaisen uhan. Poliisi epäilee, että auton kuljettaja, vuonna 1985 syntynyt turkulaismies, oli humalassa. UFF-yhdistys myy kierrätettyjä vaatteita sekä kotimaassa että kehitysmaissa. Riitti, kun kone oli kiinni verkossa. Vk.301 Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kannuksen siunauskappelissa 30 päivänä elokuuta 2003 klo 10.00, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. – Kyseessä ovat sivullisten henkilöiden väärinkäytetyt Windows-kotikoneet Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Koreassa, joihin viruksen kirjoittajat ovat murtautuneet, Hyppönen sanoo. – Uusi tutkimus on käyttökelpoinen erityisesti silloin, kun tutkittavalla henkilöllä on maksasairaus, joka vaikeuttaa perinteisten laboratoriotutkimusten tulkintaa. Lauantain vastaisena yönä Suomessa onnistuttiin hänen mukaansa estämään se, että jo saastuneisiin koneisiin kohdistuisi vielä jotain uusi tuntematon uhka. Puh. Maksasairaudet eivät kohota sialihappopitoisuutta. Rikoksista epäiltyjen naisten määrä on kasvanut tasaisesti parinkymmenen viime vuoden aikana. Menetelmä perustuu verinäytteestä mitattavaan sialihappopitoisuuteen, joka on merkittävästi suurempi alkoholin suurkuluttajilla kuin muilla ihmisillä. elokuuta 2003 klo 10.00 ja äidin siunaaminen klo 11.30. Kiitos Markkulan palvelukeskuksen henkilökunnalle Mirjan hyvästä hoidosta. Niinpä perjantaisin ja sunnuntaisin kaikki kymmenet tuhannet saastuneet tietokoneet eri puolilla maailmaa yrittävät ottaa yhteyttä 20 palvelimeen. aineet luvaton hallussapito Maksuvälinepetos Kavallus, lievä kavallus Väärennys Rauhanrikkominen Väärän henkilötiedon antaminen Petos, lievä petos Kulkuneuvon luovuttaminen juopuneelle Vammantuottamus Naisten osuus poliisin tietoon tulleista rikoksista epäillyistä, 10 yleisintä Naiset rikoksista epäiltyinä 2002 5 10 15 20 25 30 prosenttia STT, lähde: Oikeuspoliittinen tutkimuskeskus – Viime vuonna rikoksista epäillyistä naisia oli hieman yli 15 prosenttia. Auto suistui kulkusuunnassaan vasemmalle. veli ystävät Tuli uupumus hiljaa hiipuen vei voimat ja unen antoi. 09-6226 200, sähköposti: toimisto@alzheimer.fi Keski-Pohjanmaan Konservatorio Pitkänsillankatu 16, 67100 Kokkola. Alatalo s. – Sobig.F on ohjelmoitu aktivoitumaan joka perjantai ja sunnuntai kello 22:stä aamuyhteen juuri 10. – Saastuneita sähköposteja on tähän mennessä nähty jo yli 100 miljoonaa tiistain jälkeen, Hyppönen kuvaa. Naisten rikollisuus on lisääntynyt Myös naisvankien määrä on kasvanut rajusti Näpistys Alkoholipit. Hautaan laskettu Kannuksen kirkkomaalla lähiomaisten saattamana. Lovsan ja Sobig – erilaiset uhat Sobig-sähköpostimato on ollut nimenomaan yritysten tietokoneiden riesana. – Viime vuonna rikoksista epäiltiin yli 86 000 naista, kun kaikkiaan syyllisiksi epäiltyjä oli reilu 564 500. Taivaan Isä pyynnön kuuli kypsän viljan korjasi. Runsas neljännes naisvangeista oli tuomittu huumausainerikoksista ja vajaa neljäsosa henkirikoksesta tai sen yrityksestä. Noin neljäsosa alkoholipitoisen aineen luvattomasta hallussapidosta, maksuvälinepetoksesta, kavalluksesta, väärennyksestä ja rauhanrikkomisesta epäillyistä oli naisia. Osa tutkituista oli liikakäyttäjiä, joilla ei ollut todettu maksasairautta. – Niiden kautta viruksen kirjoittajat yrittävät lähettää näille koneille webbilinkkiä, mistä ne imuroisivat ohjelman ja ajaisivat sen näillä koneilla. tuetaan kuntoutettavan hoidon kehittämistä ja soveltamista laitoshoidossa . Laboratoriokokeita yhdistelemällä pyritään yhä aiemmin toteamaan liikakäyttö ja toisaalta seuraamaan myös potilaan paranemista eli alkoholista pidättäytymistä, kertoo aiheesta Kuopion yliopistossa väitellyt lääketieteen lisensiaatti, erikoislääkäri Jarkko Romppanen. Sobigissa käyttäjän täytyy lukea mailia, eli käytännössä se leviää arkiviikolla ihmisten ollessa töissä. Menetelmää voidaan tulevaisuudessa käyttää perinteisten alkoholin liikakäyttöä mittaavien laboratoriotutkimusten rinnalla. – Syyllisiksi epäiltyjen naisten määrä on kasvanut parinkymmenen vuoden ajan, vuonna 1980 rikoksista epäillyistä naisia oli vain noin kahdeksan prosenttia. Törmäys sattui ennen puoli neljää aamuyöllä Littoisten alueella Valkintiellä. 044-588 8547, 0440-904 787 LAAJA VALIKOIMA KOTIMAISIA ARKKUJA Rakkaamme Vieno Esteri UUSITALO o.s. Tietoturvayhtiö FSecuren tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kuitenkin muistuttaa, että tästä huolimatta virusepidemia ei ole vielä ohi. Naisvankien määrä lähes tuplaantunut Vankien määrä on kasvanut viime vuosina, mikä näkyy myös naisvankien määrän rajuna kasvuna. Ulkoministeriön apulaisosastopäällikön Christian Sundgrenin mukaan ministeriössä tehdään parhaillaan selvitystä asiasta. Naisten suhde rikollisuuteen voi olla muuttunut. Tietoturvayhtiöt ja eri viranomaiset Suomessa ovat taistelleet torstaista lähtien Sobigin hyökkäystä vastaan sulkemaan nämä nimenomaiset 20 palvelinta. Rakkaudella, kiitoksella jäämme äitiä kaipaamaan. – Ja käyttäjän pitää vielä erehtyä klikkaamaan liitettä. Mökki oli tyhjillään, eikä palo aiheuttanut henkilövahinkoja. 22.9.1920 Oulunsalossa, nukkui vanhurskaiden lepoon Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 15.8.2003 Rakkaudella ja kiitollisuudella muistaen Esko ja Arja Alpi ja Riitta Anneli ja Leo Aune ja Juhani Liisa ja Markku lastenlapset ja lastenlastenlapset veli ja sisaret muut sukulaiset ja ystävät Jeesus, sinun alkamasi usko on ja kilvoitus. Vain neljää prosenttia syyllisiksi epäillyistä naisista ja miehistä epäiltiin viime vuonna henkeen ja terveyteen kohdistuneista rikoksista. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Rikostilanne 2002 katsauksen mukaan naisia oli epäiltyinä etenkin omaisuusja liikennerikoksista. Lämmin kiitos osanotosta. Vuonna 1980 naisepäiltyjä 425 400:sta rikoksesta epäillyistä oli reilu 34 700. 7.6.1913 Pietarsaaressa k. kaikenlaiset sidonnat . Viime vuonna poliisi epäili 24:ää naista henkirikoksista, mikä oli 14 prosenttia kaikista henkirikoksista epäillyistä. Osa naisista entistä väkivaltaisempia Naisten väkivaltaistumisesta on kannettu aika ajoin huolta, ja esimerkiksi pahoinpitelyjen osalta tilasto tukee näkemystä naisten väkivaltaisen käytöksen yleistymisestä. Sobigin arvioidaan saastuttaneen Suomessa tuhansia ja koko maailmassa ehkä jopa yli 200 000 tietokonetta. Matkustajakone ilmoitti mökkipalosta – KOLME NUORTA loukkaantui, kun heidän autonsa suistui päin tammea Liedossa lauantain vastaisena yönä. Paikalle ehti ensimmäisenä lentokentän palokunta, mutta rakennusta ei ehditty pelastaa. Yli neljäsosa näpistykseen syylliseksi epäillyistä oli naisia. Eli päivää kahta ennen vanhan version kuolemaa viruksen kirjoittajat pistävät uuden palveluversion liikkeelle, Hyppönen toteaa. Hautaanlaskemisen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla, minkä ystävällisenä kutsuna ilmoitamme.Raili-äidin muistoa voi kunnioittaa tukemalla Lohtajan seurakunnan diakoniatyötä, Op-tili 523700-27948. Uusien määritysmenetelmien ja merkkiaineiden kehittäminen on tärkeää hoidon kehittämisen kannalta. Pahoinpitelyrikoksista epäiltyjen naisten lukumäärä taas on kasvanut peräti 81 prosenttia vuodesta 1980 viime vuoteen. Piilorikollisuuskyselyissä nuorten osalta näyttäisi siltä, että viranomaiskontrolli väkivallan suhteen olisi lisääntynyt, kertoo erikoistutkija Päivi Honkatukia Oikeuspoliittisesta tutkimuskeskuksesta. Kirkkomaahan saattelemme isän viereen nukkumaan. Poliisi tutkii syttymissyytä. saattokuljetukset Lohtaja, Jaakolantie, puh. Aborttilain voimaantulo siivosi aikanaan naisia pois vankiloista, sitä ennen naisia tuomittiin vankilaan muun muassa lapsensurmista ja laittomista sikiönlähdetyksistä. Hänet sekä kaksi matkustajaa toimitettiin sairaalahoitoon. Seuraavaa hyökkäystä odotetaan taas sunnuntai-iltana. Näin ollen Lovsan levisi kotikoneisiin helpommin kuin virussuojattuihin yritysverkkoihin, hän huomauttaa. – Naisvankien määrä on melkein kaksinkertaistunut 1990luvun lopulta, kertoo erikoistutkija Timo Aho oikeusministeriöstä. On arvioitu, että alkoholi on suoraan tai välillisesti oireiden taustalla jopa 15-30 prosentilla sairaalaan tulevista potilaista. Nettimato Sobigin hyökkäys torjuttiin Seuraavaa yritystä odotetaan sunnuntaina KUOPIO (STT) Alkoholin liikakäytön arviointiin on kehitetty uusi laboratoriotutkimus. Toinen miehistä ui rantaan hälyttämään apua. 12.8.2003 K-PKS:ssa Kiittäen ja kaivaten lapset lastenlapset lastenlastenlapset sekä muut sukulaiset ja ystävät Nyt kädet yhteen liitämme ja äidistämme kiitämme. annetaan välineitä dementoituvien hoidon laadun varmistamiseen Osallistumismaksu 110 euroa sisältäen ohjelman, ohjelman mukaiset tarjoilut ja materiaalin. Sen sijaan tutkimus osoitti, että pitoisuudet olivat alkoholisteilla merkittävästi korkeammat kuin terveillä, alkoholia vähän käyttävillä verrokkihenkilöillä, kertoo Romppanen. Rakkaamme Anna Mirja Lucia LÅNG * 13.12.1917 Kaustinen † 12.08.2003 K-P:n keskussairaala Kiitollisuudella ja kaipauksella muistaen Katariina perheineen Sisarukset perheineen Sukulaiset ja ystävät Ota syliisi Rakkaamme loppuunväsynyt, ota syliisi muuta emme pyydä nyt, ota hiljaa kämmenelle Jumala, niin hyvä hänen on siinä nukkua. Mies oli ystävänsä kanssa lauantaina aamuyöllä Pitkävedellä uistelemassa, kun heidän veneensä kaatui. Toisaalta yrityksissä virustorjunta on hieman paremmin hanskassa yksityisiin käyttäjiin verrattuna, Hyppönen vertaa. mihin tie vie. – Jos käy ilmi, että rahat menevät kansainvälisen UFF:n kassaan eivätkä avustustyöhön, pitää koko valtion tuki saattaa kyseenalaiseksi, Sundgren sanoi. – Erilaisten syöpäsairauksien diagnostiikkaan tai seurantaan sialihappopitoisuuden määrittäminen ei tuo lisäarvoa. Jotkut tutkijat ovat selittäneet naisten tilastoidun rikollisuuden kasvua naisten yhteiskunnallisen aktiivisuuden lisääntymisellä. 8.11.1919 Kannuksessa k
Sunnuntaina 24.8.2003 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Janoatko vastaavankokoisia puheaikaetuja. Forssa päätyi historiallisen kokouksen pitopaikaksi, kun vuoden 1903 puoluekokoukselle ei Oulusta löytynyt sopivia tiloja. – Sosiaalidemokraattien saavutusten taustaa vasten tuntuu erikoiselta, kun maan suurin lehti leimaa sosiaalidemokratian vanhoilliseksi liikkeeksi. Vuonna 1899 perustettu Suomen Työväenpuolue ja Forssan kokouksen jälkeen sosiaalidemokraattiseksi puolueeksi nimensä muuttanut puolue jakautui kahtia kansalaissodan jälkeen vuonna 1918. Molemmat presidentit palkittiin SDP:n Nils af Ursin -mitalilla. musiikkija teatteriesityksistä. – Tähän liittyy uhka, että toiminnan rahoitus joudutaan keräämään maksujen muodossa lasten vanhemmilta. Forssan periaateohjelmaa. Ala VIPiksi. Heinäluoma neuvoi vasemmistoliittoa Puoluesihteeri Eero Heinäluoma piikitteli viikko sitten omaa Forssan juhlakokoustaan järjestänyttä Vasemmistoliittoa työmarkkinapolitiikan huonosta hallinnasta. Maksut voisivat muodostua kohtuuttomiksi pienituloisille perheille. Me vastustamme muutoksia, jotka johtaisivat yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Hän muistutti, että palvelun vakiinnuttaminen ja riittävä rahoitus on tärkeää myös siksi, että se on merkittävä edistysaskel helpotettaessa työja perhe-elämän yhteensovittamista Aamuja iltapäivätoiminta markkinoiden varaan KTV pelkää:. Puolueen puheenjohtaja Paavo Lipponen muistutti, että Suomesta tulee monikulttuurinen yhteiskunta, koska yrittäjiä ja työntekijöitä ei tulevina vuosikymmeninä maasta löydy riittävästi. Puheiden ja seminaarien ohella Forssan katukuva täyttyi mm. eläketurva, lapsilisät ja lapsenhoitopalvelut, työntekijöiden suojelu ja monet muut asiat ovat tulosta puolueen ja ay-liikkeen yhteistyöstä. Vaikka rahoitustarvetta kokonaisuudessaan onkin tässä vaiheessa vaikea arvioida, hallituksen vuoden 2004 talousarvioon varaama 15 miljoonaa ei Asara-Laaksosen mukaan näytä riittävältä. Forssan keskustassa järjestettävillä juhlallisuuksilla haluttiin muistaa työväenliikkeen historiallisen kokouksen merkitystä koko Suomen historiassa. Me olemme varmasti vanhoillisia, kun on kysymys perusarvoista. Pääjuhlaan osallistuivat myös Tasavallan presidentti Tarja Halonen (sd.) sekä presidentti Mauno Koivisto (sd.). Vaatimuslistalla olivat myös sukupuolten tasa-arvo, julkinen terveydenhoito, kirkon erottaminen valtiosta sekä kieltolaki. Kuva: Lehtikuva/Pasi Autio Sosialidemokraattisen puolueen Forssan kokouksessa 100 vuotta sitten ottamia tavoitteita: – Yleinen äänioikeus kaikille 21 vuotta täyttäneille – Täydellinen yhdistys-, kokoontumisja painovapaus – 8 tunnin työpäivä – Yleinen koulupakko ja maksuton opetus – Uskonto yksityisasiaksi ja kirkko erotettava valtiosta – Välilliset verot pois ja asteittain nouseva tulovero käyttöön – Naiset samanarvoiseen asemaan kuin miehet – Yleinen kieltolaki Työväki vaati äänioikeutta ja kieltolakia Fakta HELSINKI (STT) SAK:laisen Kunta-alan ammattiliiton KTV:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen (vas.) katsoo, että hallitusneuvotteluissa sovittu koululaisten aamuja iltapäivätoiminnan järjestäminen uhkaa jäädä puolittaiseksi rahoituksen puutteen vuoksi. Lipponen torjui pääjuhlassa pitämässään puheessa syytöksiä sosiaalidemokratian juuttumisesta vuosikymmenten takaisiin rakenteisiin. Ohjelman keskeinen sanoma oli, että työntekijöiden kurja asema johtui tuotantovälineiden kasautumisesta vain rikkaiden omistukseen. SDP:n entinen pj. Forssan periaateohjelmaa. Demarit juhlivat Forssan julistusta Sosiaalidemokraatit juhlistivat lauantaina näyttävästi sata vuotta sitten hyväksyttyä ns. Asara-Laaksosen mukaan edessä on kuluvan vuosikymmenen suurimpia uudistuksia perheille suunnatuissa peruspalveluissa. Ursin oli vuosisadan vaihteessa ainoa kansainvälisissä piireissä tunnettu, lähinnä tieteen ja valistuksen alalla kunnostautunut suomalainen sosialisti. Vuonna 1899 perustetun Suomen työväenpuolueen tavoitteiksi asetettiin tuolloin mm. Lipponen sanoi, että Suomi on sosiaalidemokraattisen ajattelun perustalla ja SDP:n johdolla noussut yhdeksi maailman kilpailukykyisimmistä maista, mikä ei olisi ollut mahdollista ilman hyvinvointivaltion sosiaalija koulutuspalveluja. – Sosiaalidemokraateilla ei ole tarve työntää ay-liikettä ja siinä vaikuttavia ihmisiä itsestään kauemmaksi, Heinäluoma sanoi. Kansainvälisyys ja globalisaatio nousivat nytkin juhlapuheiden keskeiseksi aiheeksi. Erittäin radikaalina pidetty Forssan ohjelma on lähes sanatarkka käännös Itävallan sosiaalidemokraattien pari vuotta aiemmin hyväksymästä ohjelmasta. Samat ehdot on asetettava myös kolmannen sektorin palveluntuottajille. Kuvassa vas. Pertti Paasio, tohtori Pentti Arajärvi, presidentti Tarja Halonen, SDP:n puheenjohtaja, eduskunnan puhemies Paavo Lipponen, Päivi Lipponen sekä presidentti Mauno Koivisto juhlapuhetta kuuntelemassa. Radiolinja VIP -asiakkaana nautit huomattavaa puheaikaetua ympäri vuoden. yleinen äänioikeus kaikille, yhdistymisja kokoontumisvapaus, 8 tunnin työpäivä, koulupakko ja maksuton opetus. Hän muistutti, että mm. Parhaimmillaan etusi on 10 ¤ kuukaudessa, yhteensä 120 ¤ vuodessa. KTV vaatii vastuullisuutta myös kunnilta, jotta ohjaajilta edellytetään riittävää ammatillista osaamista ja koulutusta ja pysyvät ja kokoaikaiset työsuhteet. Vuokatissa lauantaina puhunut Asara-Laaksonen epäilee, että nykyisellä rahoitustasolla kunnille uhkaa jäädä vain toimintaa ohjaava tehtävä ja varsinaisen toiminnan tuottaminen jää markkinoiden ja kolmannen sektorin varaan. Lipponen torjui Hesarin tulkinnat Päivän aikana pidetyt lukuisat esitelmät ja poliittiset puheet korostivat Forssassa asetettujen tavoitteiden olevan perustana koko Suomen hyvinvoinnille. Molemmat perustuvat Saksan sosiaalidemokraattien ohjelmaan. Tämän vuoksi myös tavoite tarjota palvelut tasavertaisesti kaikille 1.ja 2.luokkalaisille jää toteutumatta, KTV:n toimialajohtaja pahoittelee. Vain näin voidaan varmistaa, että toiminnasta tulee laadukasta. Lipponen viittasi World Economic Forumin tutkimukseen, joka vuonna 2001 asetti Suomen kilpailukykyvertailun kärkeen. Radiolinja Etuohjelmassa saat etua paitsi puheluista, myös Elisa Laajakaistan kuukausimaksuista. Lipposen mukaan arvostelu perustuu näinä aikoina muodikkaiden uusliberalististen näkemyksiin, jotka asettavat kyseenalaisiksi hyvinvointivaltion ja sen arvot. Tarkemmat tiedot ja rekisteröitymisohjeet osoitteessa www.radiolinja.fi/vip Timo Sipilä FORSSA (STT) Sosiaalidemokraatit juhlistivat lauantaina näyttävästi sata vuotta sitten hyväksyttyä ns. Vasemmistoliiton puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen on katsottu punavihertävän linjansa vuoksi huonontaneen suhteitaan ay-liikkeeseen. Koko päivän kestäviin juhliin Forssan torilla ja sisätiloissa eri puolella kaupunkia osallistuvat puolueen koko johto, ministerit, europarlamentaarikot ja ay-johtajat. Helsingin Sanomien kirjoitteluun. S-Etukortilla saat lisäksi Bonusta kaikista kotimaan normaalihintaisista matkapuheluista sekä tekstija kuvaviesteistä! Hae Radiolinja VIP -korttisi ja rekisteröidy Radiolinja Etuohjelmaan Mäkitorpassa, Radiolinjan palvelupisteessä, Elisa Shopit -myymälöissä ja muissa Radiolinjan edustajaliikkeissä. Presidentti Martti Ahtisaari (sd.) saa omansa myöhemmin. Lipponen viittasi mm
Viime vuoden pienpetosaalis oli korkeista luvuista huolimatta heikompi kuin edellisenä vuonna, jolloin metsästäjät vähensivät yhä kasvavaa supikoirakantaa jopa 110 800 yksilöllä. Antaa käsiteltävälle pinnalle puun pinta-kuviota korostavan, koristeellisen ja elävän pinnan. heinäkuuta. Saaliista saadun lihan määrä lisääntyi edellisiin vuosiin verrattuna ja oli nyt 13 miljoonaa kiloa, josta hirven osuus oli 11,1 miljoonaa kiloa. Hyssälä muistuttaa lisäksi elinkeinoelämää sen suuresta vastuusta alkoholihaittojen torjunnassa. Siihen kirjatut tuloverohelpotukset on jo käytetty, minkä vuoksi päättäjien tulisi nyt keskittyä hyvinvointipalvelujen kehittämiseen. Sen sijaan julkiselle sektorille ollaan suunnittelemassa tuottavuusohjelmia, joiden tavoitteena on julkisen hallinnon ja palvelutuotannon tuottavuuden ja tehokkuuden lisääminen. Ensimmäisen kerran supikoiria saatiin saaliiksi yli 80 000 yksilöä vuonna 1991. Minkkisaaliskin ylsi silloin lähes yhtä mittavaksi. Pienriistanisäkkäiden saalistilaston kärjessä oli edelleen metsäjänis, joita ammuttiin 195 800. Ohjelma korostaa hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen tarjoamien palvelujen parantamista. – Pelkään tämän Suomeksi sanottuna tarkoittavan yksityistämisiä, kumppanuussopimuksia, ulkoistamisia, yhtiöittämisiä, liikelaitostamisia, kilpailuttamisia, tukipalvelujen yhdistämisiä ja tilaaja-tuottajajärjestelmiä. Lihan saanto oli suurempaa kuin milloinkaan aiemmin. Metsästysvuosi alkaa Suomessa perinteisesti 1. Lauantaina julkisuuteen toimittamassaan tiedotteessa Hyssälä sanoo hallituksen esimerkiksi varanneen kevään lisäbudjetissa miljoona euroa valistuskampanjaan, jonka suunnittelu on jo alkanut. REMONTTI-ÄSSÄ 2,7 L Tikkurilan perinteinen, liuotteeton, M1-luokan remonttimaali, joka tarttuu erinomaisesti myös vanhaan maalipintaan.Ainutlaatuinen akrylaatti tekee pinnasta kestävän ja helposti puhdistettavan. Öljyä kerättiin pois rannalta noin 30 hengen voimin ja kuljetettiin pois traktorilla ja kuorma-autolla. Riistasaaliin arvo 73 miljoonaa euroa Viime vuoden koko riistasaaliin arvo oli 73 miljoonaa euroa eli 12 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Yhteistyössä Allergiaja Astmaliiton kanssa. 20 ,90 € (27,87 €/L) SIROPLAST 2,7 L Tikkurilan vesiohenteinen kuivien sisätilojen pohjaja kattomaali. Pienriistan saalismäärä perustuu menneen metsästysvuoden otokseen ja tietoihin. Seuraava vuosi oli ennätys, kun pienpetoja pyydettiin yhteensä yli 250 000. Rajaa ylittävää määrää ei kuitenkaan verotettaisi tai siitä perittäisi tullia. Koskinen madaltaisi myös selvästi EU-säädösten mukaista alkoholin tuontirajaa. Saaliin arvo on kasvanut useamman vuoden ajan peräkkäin. Lauantain Aamulehdessä ja Turun Sanomissa Koskinen ehdottaa, että tulevaisuudessa myös selvästi EU:n tulevia tuontirajoja pienempien alkoholimäärien tuomisesta Virosta pitäisi ilmoittaa oma-aloitteisesti viranomaisille. Vieraspedot valloittivat Pienpetosaaliit ovat kokonaisuutena kasvaneet jo neljä vuosikymmentä. Saalis käytetään pääosin metsästäjien omissa talouksissa. Metsästysvuosi ja kalenterivuosi Pienpetosaalis perustuu Riistaja kalatalouden metsästäjiltä saatuihin tietoihin. Pienpedot merkittävä osa riistasaalista Pienpetosaaliit ovat kasvaneet huomattavasti. Ministeri Koskisen kaavaileman työryhmän tehtäväksi tulisi myös selvittää, miten EU suhtautuu ilmoitusvelvollisuuteen. Ranniston mukaan edellinenkään hallitus ei molempien vasemmistopuolueiden mukanaolosta huolimatta käyttänyt verotuloja hyvinvointipalveluihin vaan ”lähes ennennäkemättömän nousukauden tuoma lisävarallisuus jaettiin verohelpotuksina”. ”Hallituksella ristiriitaiset verolinjat”. Eli kevätkesällä, syksyn ja talven aikana tavallaan korjataan uudistuva riistasaalis talteen, kertoi tutkija Aslak Ermala Riistaja kalatalouden tutkimuslaitokselta. Jos kulutus ja kysyntä eivät kasva, työllisyys ei nouse, talouskasvua ei tule, eivätkä verokertymät kasva. Ravintoloiden ja kauppojen on hänen mielestään huolehdittava siitä, että alaikäiset eivät saa ostaa olutta ja siideriä ja ettei humalaisille tarjoilla. Ranniston mukaan hallituksen verokevennyslinja on ristiriidassa hallitusohjelman tavoitteiden kanssa. Viime vuonna saatiin saaliiksi 53 100 minkkiä. Verohelpotusten mahdollisesti tuomat työpaikat eivät ole siten tarkoitettu julkiselle sektorille. Lauantaina illalla öljylähteeksi epäiltiin kuitenkin sadevesikaivoja. 24 ,90 € (9,22 €/L) Clou PUUVAHA 750 ml Tarkoitettu raakapuupintojen käsittelyyn sisätiloissa. Supikoira odotteli osaansa Supikoira odotteli vielä osaansa. Prismasta saat kaikki dna-tarjousedut ja vähän päälle. Öljyn alkuperästä ei ole täyttä varmuutta, ja poliisi tutkii asiaa. – Meidän oloissamme olisi kokeiltava kohtuullisen henkilökohtaisen käytön ylittävän erän ilmoitusvelvollisuutta. Koskinen pitää esityksen läpimenoa unionissa mahdollisena. Riistantutkimuksen mukaan supikoirien osuus viime vuonna metsästetyistä nisäkkäistä oli 95 700 ja minkkien 53 100 yksilöä. Muodostaa läpihengittävän ja sileän pinnan. Hangon rannassa öljykokkareita HELSINKI (STT) SAK:laisen Valtionja erityisalojen ammattiliiton VAL:n puheenjohtaja Raimo Rannisto (sd.) kehottaa hallitusta maltillisempaan linjaan verohelpotuksia jakaessaan. Kettusaalis kohosi 39 700:aan. Vain murto-osa saaliista, turkikset mukaan lukien, päätyy kauppaan. Rannisto sanoi, että puolueiden vaalilupauksista huolimatta budjettiesitys ei lupaa hyvinvointipalveluille hyvää. Puuvahan kuultosävyjä voidaan sekoittaa keskenään. Minkkejä saatiin silloin saaliiksi 85 100 ja kettuja 56 200. elokuuta ja päättyy seuraavana vuonna 31. – Öljy on saattanut irrota kaivoista lauantain vastaisen yön rankkojen sateiden vuoksi. Helppo ja vaivaton levittää, nopeasti kuivuva. Koskinen esittää ilmoitusvelvollisuutta HELSINKI (STT) Hallitus on peruspalveluministeri Liisa Hyssälän (kesk.) mukaan valmis nopeisiinkin toimiin, jos alkoholin aiheuttamat haitat lisääntyvät alkoholiveron alentuessa ensi vuonna. Dna-puheluista ja tekstiviesteistähän saat myös bonusta. Lauantaina liiton kesäpäivillä Tampereella puhuneen Ranniston mielestä valtion tavoitteet talouden nostamisen ja 100 000 uuden työpaikan luomiseen ovat oikeat, mutta keinot kyseenalaiset. Edellisellä vuosikymmenellä supikoiria ei juuri pyydetty tai ammuttu, minkkejä saatiin saaliiksi varsin vähän ja ketut muodostivat saaliin pääosan. Yksin minkkejä pyydettiin silloin ensimmäisen kerran enemmän kuin kettuja ammuttiin, vuosikymmenen lopussa jo kaksi kertaa useammin, parhaimmillaan yli 50 000 vuodessa. Öljy oli merivedessä pingispallon ja nyrkin kokoisina kokkareina noin kilometrin mittaisella kaistaleella. Tavoitteena näyttää Ranniston mukaa olevan, että julkiset palvelut yritetään tehdä niin halvalla kuin suinkin, niin vähällä ja pienipalkkaisella väellä kuin suinkin, kenties laadustakin tinkien. Kuva: Clas-Olav Slotte HELSINKI (STT) Oikeusministeri Johannes Koskinen (sd.) esittää, että Suomeen perustetaan Virosta tuotavan viinan ilmoitusvelvollisuutta suunnitteleva virkamiestyöryhmä. – Pienriistan saalismäärät lasketaan kansainvälisen vertailun vuoksi kalenterivuosittain. Tämä olisi hallinnollinen toimenpide, Koskinen sanoo. Väritön tai ruskea. Samalla kun sen kanta alkoi 1980-luvun alkupuolella runsastua, kasvoivat myös supikoirasaaliit. – Ainoa tapa estää ongelmia on säännösten parempi noudattaminen tai niiden tiukentaminen – sekä yhteisvastuun lisääminen, Hyssälä painottaa. Kettusaalis kasvoi tasaisesti jo 50 000:een. Rannisto korosti, että kukaan ei tiedä, rientävätkö kansalaiset verohelpotusten jälkeen ostoksille vai panevatko he tulonlisäyksensä säästöön pahan päivän varalle. Tosin 1970-luvun alkupuolella tapahtui saalismäärässä pieni notkahdus. Hylkii vettä ja soveltuu siten myös kosteiseen tiloihin. Tilanne muuttui 1970-luvun puolivälissä. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 24.8.2003 Kotimaa 7 K O K K O LA 8 -2 1 (1 8 ) PRISMA AVOINNA TÄNÄÄN 12-21 AURINKOKENNO VALO NELIÖ • Latautuu päivänvalosta • Neliö 16x16x30 cm 19 ,90 € KATTOPLAFONDI LINNUT • halkaisija 50 cm • 3x60 W 23 ,90 € KATTOPLAFONDI KUU+TÄHDET • halkaisija 43,5 cm • 2x40 W 12 ,90 € KATTOPLAFONDI • halkaisija 43,5 cm • 2x60 W 15 ,90 € KEITTIÖVALAISIN HISSI 29 ,90 € KATTOPLAFONDI LINNUT • halkaisija 43,5 cm • 2x40 W 12 ,90 € AURINKOKENNO VALO KIVI • Latautuu päivänvalosta • Pyöreä 16x23 cm OTSALAMPPU • 3xledi poltin 19 ,90 € MEHUSTIN 9 L • Ruostumaton teräs 29 ,90 € YÖVALO 6,2 cm 1 ,20 € 5 ,90 € PIDÄ NUMEROSI, MUTTA OTA dna! Nyt voit vaihtaa Prismassa edulliseen dna-liittymään ilman, että puhelinnumerosi vaihtuu. – Lisäksi terveyden edistämisen määrärahoja käytetään alkoholihaittojen ehkäisyyn, peruspalveluministeri lisää. Seuraavalle vuosikymmenellä mentäessä supikoira ohitti jo minkin. Rannan puhdistaminen jatkunee vielä sunnuntainakin. Pienpetoja hävitettiin vuoden aikana lähes yhtä paljon kuin esimerkiksi metsäjäniksiä eli noin 188 500 yksilöä. Uudistuksella yritettäisiin estää alkoholin tuontia Virosta muuhun kuin yksityiskäyttöön, kuten ravintoloihin. Tilanne pysyi kutakuinkin samana aina vuosituhannen vaihteeseen, joskin kettusaalis kohosi välillä yli 60 000 kettuun ja pyydettyjen minkkien määrä nousi vuonna 2000 samaan kuin supikoirat eli noin 85 000:een. Tutkija Ermalan mukaan sille oli kuvaavaa, että vierasperäiset pienpedot, supikoira ja minkki veivät kotimaisen ketun paikan. Pienpetosaalis vaihteli 1960-luvulla 15 000 ja 30 000 välillä. M1-luon tuote. Parin vuoden päästä jo 90 000. Meneillään oleva metsästysvuosi on vasta alkamassa. Ja kun veroja ei kerry, julkiset palvelut vaarantuvat ja hyvinvointiyhteiskunnaltamme putoaa pohja pois. Metsästettyjen rusakoiden osuus oli 62 100. Hallitus varautuu alkoholivalistukseen HANKO (STT) Bellevuen rantaan Hangon eteläpuolelle ajautui lauantaina öljyä. 8 ,50 € (3,15 €/L) Juha Raippalinna HELSINKI (STT) Pienpedot ovat viime vuosina nousseet merkittävään osaan metsästäjien riistasaaliista. Viime vuonna pienpetosaalis kuitenkin oli selvästi edellisvuotta heikompi
YK:n työtä oli Bagdadissa käynnistämässä uudelleen kymmeniä pommi-iskusta hengissä selvinneitä työntekijöitä sekä Irakiin viime päivinä varta vasten kiidätettyjä kollegoita. – Tein uhrauksen ja peruutin osallistumiseni, pääministeri sanoi. Koska lauantai perinteisesti on vapaapäivä Irakissa, täyteen vauhtiin työ pääsee sunnuntaina. Suhteet ovat aina olleet erinomaiset, Berlusconi suitsutti lehdistötilaisuudessa tunnin kestäneiden keskusteluiden jälkeen. Amerikkalaisia on huolestuttanut se, että YK oli pitänyt Saddam Husseinin kauden aikaiset vartijat, jotka mitä ilmeisimmin olivat olleet Saddamin hallinnon ilmiantajia. There were no survivors among the 17 passengers and three crew. Brittisotilaiden auto törmäsi lopulta seinään. Brasilian puolustusministerin Jose Viegasin mukaan ainakin 21 ihmisen uskotaan kuolleen ja parinkymmenen muun loukkaantuneen turmassa. Ooppera peruuntui Kaksikon oli määrä tavata jo perjantai-iltana oopperanäytöksessä Veronan maailmankuuluilla oopperajuhlilla, mutta Berlusconi perui tulonsa Carmenin esitykseen mielenosoitusten pelossa. Mi-8-kopteri kuljetti korkea-arvoisia virkamiehiä, joukossa oli muun muassa öljyrikkaan Sahalinin kuvernööri. Spreejoki virtaa yläjuoksua kohti BERLIINI (STT–AFP) Viikkokausia kestäneiden helteiden ja kuivuuden riivaamat berliiniläiset todistavat uutta luonnonoikkua: Spreejoki on alkanut virrata kohti yläjuoksuaan. Heidän mukaansa keskustelu perustuslaista pitäisi saattaa menestykselliseen päätökseen Italian puheenjohtajakauden aikana. Kolmisensataa kilometriä Vancouverista itään sijaitsevassa Kelownassa asuu 100 000 ihmistä. brittiläinen Guardian-lehti lauantaina. Onnettomuuspaikalla vallitseva kuumuus esti pelastustyöt perjantaina. ”It’s almost impossible to stop a crown fire that’s moving like this one,” said Darron Campbell, a spokesman for the British Columbia Forest Service. Onnettomuuden syy ei kuitenkaan ollut varmuudella selvillä. ”There’s no doubt that there have been minor irritations here and there but this has not affected our personal relationship, nor has it affected the political relationship between Germany and Italy,” Schroeder told reporters. Viranomaisten mukaan yli 6,5 miljoonan dollarin (6 miljoonan euron) arvoinen raketti odotteli onnettomuuden sattuessa sunnuntain viimeistä testiä. ”I don’t think we can talk about an improvement (in relations) because there was never a worsening,” he said, adding that his absence at the opera had prevented the performance being disrupted by left-wing whistle-blowing protesters. Hänen mukaansa palestiinalaishallinto on vedonnut Yhdysvaltoihin, jotta nämä painostaisivat Israelia lopettamaan iskunsa. – Katsomme, että Yhdysvallat on vastuussa tulevien tuntien kehityksestä, Abed Rabbo sanoi. Asiasta kirjoitti mm. Lopes da Silva on toiminut humanitaarisen avun koordinoijana Irakissa. Berlusconin mukaan luonnokseen saisi tulla korkeintaan pari muutosta, Schröderin mukaan ei sitäkään. Suunnitelman mukaan palestiinalaiset saisivat oman valtion vuonna 2005. Yhdysvaltain armeija on jatkanut edelleen iskussa tuhoutuneen YK:n päämajan raunioiden raivaamista, vaikka toiveet eloonjääneiden löytymisestä ovatkin hiipuneet. Hän sanoi olevansa erityisen iloinen siitä, että Berlusconi oli asettunut tukemaan YK:n roolin vahvistamista Irakissa. Hyökkääjillä sisäpiiritietoa Viime päivien lehtitietojen mukaan amerikkalaiset tutkijat epäilevät, että päämajan irakilaisilla vartijoilla on tekemistä iskun kanssa. Palomiehistöjen mukaan palo alkoi perjantai-iltana levitä puiden latvoista toisiin, ja latvoissa leviävää paloa on erittäin vaikea sammuttaa. Italia, toisin kuin Saksa, tuki Yhdysvaltain ja Britannian hyökkäystä Irakiin. Irakista Schröder sanoi, ettei Saksa harkitse sotilaiden lähettämistä maahan. Temperatures 15–18C, except in the northernmost parts 7–13C. Asiasta kertoi Die Welt -sanomalehti lauantaina. Se sai alkunsa viikko sitten salamaniskusta. Schröder vastasi sanomalla, että Italia on upea maa ja että suhteet ovat erittäin hyvät. Suhteet ovat aina olleet erinomaiset, Berlusconi (oik.) suitsutti lehdistötilaisuudessa Scröderin kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen. Uhrien lukumäärä saattaa kuitenkin vielä nousta. Okanaganvuoren palon lisäksi useita suuria paloa riehuu provinssin eteläja keskiosissa. Jerusalemissa tehtyyn pommiiskuun. Kymmenettuhannet pakenevat Kanadan paloja BAGDAD (STT–Reuters–AFP–DPA) YK:n henkilökunta aloitti lauantaina uudelleen työnsä Irakin pääkaupungissa Bagdadissa. Liittokansleri totesi, että pieniä ärtymyksen aiheita on kylläkin ollut, mutta ne on saatu selvitettyä eivätkä ne ole pysyvästi vaikuttaneet suhteisiin. Kuva: Reuters/Saeed Dahlah Palestinians call for U.S. Berlusconi herätti aiemmin kesällä huomiota vertaamalla saksalaispoliitikkoa keskitysleirivartijaan. The Mi-8 chopper was found in dense vegetation, near the river Apachan, 115 kilometres (70 miles) southeast of Petropavlovsk-Kamchatsky, the peninsula’s capital, from which it had taken off on Wednesday. YK:n lastenjärjestö Unicef, Maailman terveysjärjestö WHO ja Maailman elintarvikeohjelma WFP. ”Israelin lopetettava ensin” Palestiinalaisviranomaiset ilmoittivat perjantaina aloittavansa ääriryhmien kuriin saattamisen vasta sitten, kun Israel lopettaa sotilasoperaationsa palestiinalaisalueilla. Useimmat uhreista olivat onnettomuuspaikan läheisyydessä työskennelleitä siviilejä. Lyhyesti News in brief RAMALLAH (STT–Reuters) Palestiinalaishallinnon edustajat esittivät lauantaina toiveen, että Yhdysvallat ryhtyisi välittämään uutta tulitaukoa ääriryhmien ja Israelin välille. YK:n pääsihteeri Kofi Annan on nimittänyt portugalilaisen Ramiro Lopes da Silvan väliaikaiseksi Irak-erityislähettilääkseen Vieira de Mellon kuoleman jälkeen, vahvisti YK:n edustaja lauantaina. EU-komission puheenjohtaja Romano Prodi oli kutsunut Berlusconin ja Schröderin seurakseen oopperaan. Yhdysvaltain on nyt otettava aktiivinen rooli, palestiinalaisministeri Jasser Abed Rabbo vaati. Berlusconi faces the music and meets Schroeder VERONA, Italy, (Reuters) After shying away from an opera rendez-vous, Italian Prime Minister Silvio Berlusconi finally met German Chancellor Gerhard Schroeder on Saturday for the first time since he ruffled feathers with a Nazi jibe. Weather: Cloudy and windy weather, also rain in eastern and northern Finland. Thirty-thousand forced to flee Canadian fire KELOWNA, British Columbia, (Reuters) An estimated 30,000 people found themselves exiled from their homes in Kelowna, British Columbia, on Saturday by a wildfire so hot that at times it caused houses to explode. Me pysymme helppoina kohteina, hän jatkoi. But the truce was shaky even before it was torn apart by this week’s violence after several suicide bombings, including Tuesday’s bombing for which Hamas claimed responsibility, and Israeli army raids in the West Bank. – Olemme tulleet paikalle aloittaaksemme uudelleen operaatiot parhaan kykymme mukaan, kertoi Kevin Kennedy YK:n humanitaarisista kysymyksistä vastaavasta toimistosta. Asukkaita on kehotettu pysyttelemään poissa metsistä ja välttämään metsäteitä ja leirintäalueita maakunnan eteläosassa. Venäläiskopteri löytyi tuhoutuneena MOSKOVA (STT–Itar-Tass–AFP) Venäjän Kaukoidässä kateissa ollut helikopteri on löytynyt täysin tuhoutuneena, Venäjän hätätilaministeriön edustaja kertoi lauantaina. Officials said this time they wanted Israel to be a party to a truce to replace one Islamic militants dissolved after Israel assassinated a Hamas leader on Thursday in revenge for a suicide bombing on a Jerusalem bus that killed 20 people. Kyseessä oli johtajien ensimmäinen tapaaminen sen jälkeen, kun Berlusconin keskitysleirikommentti oli kiristänyt maiden välejä heinäkuun alussa. Se on pakko nähdä ensin, hän jatkoi. – Me haluamme tulitauon koko palestiinalaishallinnon ja Israelin välille ja että Israel sitoutuu siihen yhtä paljon kuin me, palestiinalaisten ulkoministeri Nabil Shaath sanoi toimittajille. – Meidän ei tule muuttaa tapaa, jolla avaudumme kansalle, jota palvelemme. Palestiinalaisviranomaiset lupasivat aloittaa ääriryhmien kuriinpanon vasta kun Israel on vetäytynyt palestiinalaisalueilta. Berlusconi ja Schröder keskustelivat Veronassa muun muassa EU:n perustuslakiluonnoksesta ja korostivat poliittista yksimielisyyttään. USA välittämään uutta tulitaukoa Palestiinalaisviranomaiset toivovat: Palestiinalaispojat heittelevät kivillä israelilaista tankkia Jeninissä Länsirannalla. Tavoite on kuitenkin mahdoton, jos Israel jatkaa sotaansa palestiinalaishallintoa vastaan, Jasser Abed Rabbo korosti. Tämä loukkaantui lievästi tiistaisessa pommi-iskussa. VERONA (STT–DPA–AFP–Reuters) Italian pääministeri Silvio Berlusconi ja Saksan liittokansleri Gerhard Schröder vähättelivät lauantaina erimielisyyksiään ja korostivat hyviä suhteitaan Italian Veronassa järjestetyn tapaamisen jälkeen. – Palestiinalaisjohto on valmistautunut ylläpitämään lakia ja järjestystä ja rankaisemaan kaikkia, jotka rikkovat näitä. Tutkijoiden mukaan sisäpiirin mukanaolosta iskun suunnittelussa antaa viitteitä se, että isku oli tähdätty Vieira de Mellon toimistoon ja pommi räjähti juuri silloin, kun siellä oli alkanut tärkeä kokous. Kuva: AFP/Ahmad Al-Rubaye. YK jatkoi työtään teltoissa Kolme brittisotilasta kuoli Basrassa YK:n pääsihteeri Kofi Annan on nimittänyt Ramiro Lopez da Silvan uudeksi erityislähettilääkseen Irakissa. Three British soldiers killed in Basra shootout BASRA, Iraq, (AFP) Three British soldiers died Saturday after being shot by unknown gunmen in the southern Iraqi city of Basra, a coalition spokesman said. Berlusconi puolusteli poisjääntiään sanomalla, että hän tiesi vastustajiensa suunnitelmista häiritä oopperaesitystä vihellyksin. Okanaganvuorella raivoava palo pakotti myöhään torstaina 10 000 ihmistä lähtemään kodeistaan, ja perjantaiiltana lähtemään joutui 20 000 asukasta lisää. YK lennätti iskun jälkeen loukkaantuneita sekä joitakin muita työntekijöitään Jordaniaan. Basrassa Irakin eteläosassa puolestaan kolme brittisotilasta sai lauantaina surmansa, kun aseistautuneet miehet jahtasivat ja tulittivat heidän autoaan. Noin 20 metrin pituisen raketin oli määrä lähteä ensi viikolla avaruuteen sademetsän keskellä sijaitsevasta avaruuskeskuksesta ja kuljettaa kaksi satelliittia Maata kiertävälle radalle. Berlusconi was more emphatic. Väliaikaisia työpisteitä perustettiin telttoihin ja kontteihin tiistain pommi-iskussa tuhoutuneen YK:n Bagdadin-päämajan viereen. Hänen mukaansa YK:n on jatkossa yritettävä turvata henkilökuntaansa mutta toisaalta pysyttävä avoimena niin, että järjestö kykenee toimimaan ja toteuttamaan tehtäväänsä Irakin kansan hyväksi. Kanadan länsiosassa sijaitseva Brittiläinen Kolumbia on kärsinyt tänä vuonna pahimmista metsäpaloista vuosikymmeniin. Ruumista kuljettanut kone lähti Bagdadista perjantaina ja teki välilaskun Genevessä, josta mukaan tulivat YK-lähettilään puoliso ja kaksi poikaa. Työtään jatkoivat mm. Palestinian Prime Minister Mahmoud Abbas had coaxed a unilateral ceasefire from militants to shore up a U.S.-brokered peace ”road map” to end three years of violence and pave the way for the establishment of a Palestinian state by 2005. Johtajat vähättelivät yhteisessä tiedotustilaisuudessa tapaamisen peruuntumista. Edellinen, kesäkuun lopulla julistettu tulitauko sortui lopullisesti tällä viikolla uuteen väkivaltaan. – Tuhon määrää on vaikeaa uskoa. Virtauksen loppuminen on puolestaan saanut osan jokea vaihtamaan suuntaansa, Die Welt kirjoitti. Uusi lähettiläs: Työ jatkuu Brasilialaisen Vieira de Mellon ruumis kuljetettiin lauantaina Rio de Janeiroon muistotilaisuutta varten. Tällä kertaa palestiinalaiset kuitenkin haluavat, että myös Israel olisi tulitauon varsinainen osapuoli. Palo ei tiettävästi ole vielä aiheuttanut ihmisuhreja. Kuva: AFP/Patric Hertzog MONTREAL (STT–Reuters–DPA) Yli 30 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan uhkaavan metsäpalon alta kanadalaisessa Kelownan kaupungissa maan länsiosassa. Hamas ja Islamilainen jihad sanoutuivat tulitauosta irti virallisesti perjantaina. Ministeriön edustajan mukaan kaikki koneessa olleet saivat surmansa onnettomuudessa. Tiistain pommi-iskussa sai surmansa 24 ihmistä, heidän joukossaan YK:n Irakinerityislähettiläs Sergio Vieira de Mello. Sunnuntaina 24.8.2003 s KESKIPOHJANMAA 8 Ulkomaat Avaruusraketti räjähti 21 kuoli BRASILIA (STT–Reuters–DPA) Perjantaina Brasiliassa räjähtäneen avaruusraketin tuho aiheutui todennäköisesti yhdessä sen neljästä moottorista yllättäen syttyneestä tulipalosta. USA halutaan apuun Shaath ja muut palestiinalaisministerit pyysivät, että Yhdysvallat pyrkisi vielä pelastamaan tulitauon ja rauhansuunnitelman lähettämällä tarkkailijoita Lähi-itään. Pitkä kuiva kausi on vähentänyt joen virtaamaa niin paljon, että kaikki alajuoksulle laskeva vesi johdetaan suoraan kaupungin vesijohtoverkkoon. Palestinian Foreign Minister Nabil Shaath and other cabinet ministers called on the United States to salvage the truce by sending monitors to the region. – Saksan ja Italian suhteet eivät koskaan ole huonontuneet, joten miten voimme puhua niiden parantumisesta. Lämpötila paloalueella on noussut niin korkeaksi, että taloja on räjähdellyt. Palestiinalaisten pääministeri Mahmoud Abbas patisti äärijärjestöt julistamaan kesäkuun lopussa yksipuolisen tulitauon, jotta tiekartan nimellä tunnettu Lähi-idän rauhansuunnitelma etenisi. Matkustajia oli 17 ja miehistön jäseniä kolme. Berlusconi ja Schröder sopuisina – Saksan ja Italian suhteet eivät koskaan ole huonontuneet, joten miten voimme puhua niiden parantumisesta. to help mediate new truce RAMALLAH, West Bank, (Reuters) Palestinian officials called on Saturday for the United States to help mediate a new ceasefire between militants and Israel to replace a truce that disintegrated amid a wave of bloodshed this week. The soldiers, driving a Ford four-wheel drive, were ambushed by gunmen in a white Toyota flatbed truck near the old British cemetery, said street seller Sabir Naama. Kopteri löytyi maahan syöksyneenä 115 kilometriä kaakkoon PetropavlovskKamtshatskista. Italian ja Saksan lehdissä hänen päätöstään arvosteltiin. Lopes da Silva vakuutti lauantaina, että YK:n työ Irakissa jatkuu. But on Saturday he stood shoulder-to-shoulder with Schroeder in the northern Italian city of Verona, with both playing down the summer spat and Berlusconi’s opera no-show on Friday night. Hän saapui Bagdadiin New Yorkista perjantaina. Vähän tämän jälkeen Schröder peruutti yksityisen Italian-lomansa sen jälkeen, kun Italian apulaismatkailuministeri oli parjannut saksalaisia turisteja. Arviolta kaksi kolmasosaa 300 työntekijästä jäi Bagdadiin. Nearly a third of this western Canadian vacation city’s residents have evacuated because of the Okanagan Mountain fire, and thousands more remained on high alert in case the flames reached further into residential areas. He said earlier this week he expected such a demonstration at the opera. Tämä pätee hänen mukaansa myös johtajien henkilökohtaisiin suhteisiin. Tulitauko oli koko ajan horjuva, ja tällä viikolla se romahti lopullisesti mm. Wreckage of Russian chopper found, no survivors VLADIVOSTOK, Russia, (AFP) Rescuers on Saturday found the wreckage of a helicopter which went missing in Russia’s far eastern Kamchatka peninsula, with a regional governor and his top aides on board, local officials in the emergency situations ministry said. Paikalliset lehdet arvioivat kuolonuhrien määräksi 25
Wennäkoski haki Schumannin liedeissä käytettyjen von Chamissonin runojen rinnalle nykypäivän naisrunoilijoiden tekstejä ja alkoi säveltää niistä omia kappaleitaan. Runollisuutta ja huumoria henkii loppusoinnutettu Kiukuttelulaulu: Olen pahantuulinen, irvistän ja murisen. Nehän koskevat jokaista, Wennäkoski sanoo. Maalaaminen on tosin aina kulkenut mukana, niin että kolme vuotta sitten saatoin pitää 30vuotisnäyttelyn. Laadukkaasta, Milja-tytön puuhista kertovasta vuodenaikasarjasta on ilmestynyt kolmas osa. Mietin kuinka niitä voidaan edelleen laulaa niin, että ne ovat uskottavia, Wennäkoski. Kun Keränen suhtautuu myös psyykkiseen sairasteluunsa rehellisesti, tämä aitous ei voi olla välittymättä hänen maalauksistaan. Syystouhuja ja menneen kaipuuta Ukko, Milja ja Iita-emäntä menevät puolukkaretkelle Leena Lumpeen kuvituksessa. lokakuuta saakka, jonka jälkeen se siirtyy Salamancaan Espanjaan. Tämän työn ääressä on hyvä olla. Maalauksessa, Tunne, sisäistyy vahvasti musiikki. Hän kuvaa kivien muotoja ja pinnan väritystä, ja aina joskus kiven pintaa koristaa yllättävä elementti, vaikkapa sudenkorennon siipikuvio. Kuva: Lehtikuva/Pasi Autio Sanna Nikula HELSINKI (STT) Helsingin juhlaviikkojen tapaus on belgialaisen nykytaiteilijan Luc Tuymansin Display-näyttely Taidehallissa. Hyvä keskitys, mikä Haltun kohdalla tarkoittaa sekä teemojen että tyylin jatkumoa ja Keräsen kohdalla uskontoon tukeutuvia näkökulmia, mahdollistaa selkeän kohtaamisen yleisön kanssa ja saa pohtimaan taiteen syntyyn vaikuttavia peruskokemuksia. Luonnosta ja matkoilta Maarit Kalander kokoaa muistoja, esimerkiksi kiviä ja joutsenen sulkia, joita hän myöhemmin maalaa tauluihinsa. Niin vanhemmat, isovanhemmat kuin kummitkin saavat kirjoista oivallisia vinkkejä ja ohjeita luonnonläheiseen puuhailuun lasten kanssa. Näköispainos 1945 ilmestyneestä kirjasta. Kaksi taiteilijaa, kaksi maailmankuvaa Mauno Keränen: Ylösnousemuselämää, guassi 2001. Ystävänsä, isoisä Ukon, ja naapurin Iita-emännän kanssa Milja menee puolukkaan. Hän on myös suunnitellut koruja ja toiminut jonkin aikaa käsityöläisyrittäjänä ja designerina. Töiden tuloksellisuus on tosin sivuseikka, kun toimena on tähtien kiillottaminen. Merkitykset ja tunnelmat muuntuvat taustan sävyjen ja kuvaussuunnan vaihteluilla. Aivan toisenlaista on pehmeä Atlantin valo, jota hän on kuvannut Irlannissa, tai Velkuan tai Kökarin valo suomalaisessa merimaisemassa. Moniselitteinen, elämänväristä keltaista ja punaista uhkuva guassityö, Ylösnousemuselämää, näyttää toisenlaisen, vapautuneen tekijän. Maalauksessa, Jälkeen, hän tuntuu löytäneen jotain uutta ja lujaa, jonka varassa jatkaa. Koska taiteilijoiden käsialat poikkeavat ratkaisevasti toisistaan, on paikallaan, että teokset esitellään erillisissä tiloissa. En ole mikään rannoilla löhöäjä. Maalaukset muistuttavat muiden muassa juutalaisvainoista ihmiskokeineen, geenimanipulaatiosta, flaamien nationalismista sekä aikamme sairauksista kuten ihosyövästä ja anoreksiasta. Rakkaus, äitiys, onni ja menetys koskettavat nykynaisiakin. Rakennuspiirtäjäksi valmistuneen, taiteilijana itseoppineen Keräsen maalaukset ovat pääosin öljyväritöitä, mutta hän on käyttänyt myös akryyliä, guassia ja tussia. Vuonna 1958 Mortselissa syntynyt Tuymans on tämän hetken kysytyimpiä taidemaalareita maailmassa. Syksyllä Milja tutustuu tunkiolieroihin, onnenlepakkoihin ja suureen kurpitsaan, josta tehdään kultahilloa. Luonnossa kulkeminen ja oleminen innoittaa, innostaa ja virvoittaa. Helsingin Juhlaviikkojen tilausteos, Lotta Wennäkosken säveltämä N, vertailee naisen rakkautta ja elämää nykypäivänä ja 1800-luvulla. Pastellitekniikka, joka toteutuu ilmavan jäntevänä, sopii erinomaisesti aiheisiin, symbolisiin kukkiin ja henkilökuviin. – Eräs laulajista totesi, että tunteet ovat edelleen samoja. Nelivärikuvitus Leena Lumme. Martta Wendelinin kansikuva tuo mieleen vanhat Kotiliesilehdet. Haltun ja Keräsen maalaukset ihastuttavat ja puhuttavat. Haasteena ja samalla mieluisana tehtävänä taiteilijalla on veden ja valon kuvaaminen. Yhteensä esityksiä on kolme. Nelivärikuvitus Martta Wendelin. Osaa kuvista voi hyödyntää kasvien ja eläinten tunnistamisessa. Niin kuin taiteen tulee tehdäkin. Kuva: Jukka Lehojärvi Miina Supinen HELSINKI (STT). Musiikki huusi tekemistään Vaikka Schumannin kuuluisan sarjan naiivi naiskuva ärsyttää Wennäkoskea, hän arvelee, ettei naisten sielunelämä ole muuttunut puolessatoista vuosisadassa läheskään kokonaan. Sen paikan koordinaatit ovat liikkuneet ja nykyisin nainen on tietenkin psyykkisesti vapautunut, mutta se paikka on vieläkin olemassa, Wennäkoski tuumii. Luc Tuymansin näyttely Juhlaviikkojen tapaus. Maalauksessa, Hiljaisuuden ääni, nainen käy syvällä itsessään. Hallittua tekniikkaa ja aitoa ilmaisuvoimaa Näyttelyt Leena Nygård KOKKOLA (KP) – Luonto merkitsee minulle paljon. Ensi vuonna on vuorossa suuri retrospektiivi Lontoon Tate Modernissa. Lotta Wennäkoski etsii naisen paikkaa Helsingin Juhlaviikkojen tilausteos N päivittää Schumannin lied-sarjaa Lotta Wennäkoski. Valoa, vettä, kiveä Kivien muodot ja pinnat kiehtovat Maarit Kalanderia. Saaliista valmistetaan marjanamuja, vesipuolukoita ja puolukanlehtiteetä. – Luulen, että teos välittyy hyvin melkein kaikille. Maalauksissaan hän käsittelee muistia yksilön ja historiankirjoituksen näkökulmasta. Ohjauksesta vastaa Ville Sandqvist. Valon käsittely on näissä töissä erityisen onnistunutta. Kuvat:Soile Seppä Pirjo Halttu, kesäkertomuksia I, pastellimaalaus. Taidehallissa Tuymansin näyttely avautuu lauantaina ja jatkuu 12. Taulut ovat esillä Galleria Stenmanissa perjantaina avatussa näyttelyssä. Aan hengen mukaisesti lasten on aherrettava töissäkin. Tehoavimman maalauksen, Mielisairaus, perusteella Keränen on vahvimmillaan ekspressionistina, joka välittää maailmantuskaa Edvard Munchin klassisen Huudon vimmalla. Etenkin meri on minulle tärkeä, tamperelainen kuvataiteilija Maarit Kalander sanoo. Pöydän alla kökötän, koko päivän mökötän... Ilmaisu vaihtelee ja Keränen tuntuu vielä etsivän ominta tyyliään. Luonto on lähellä tässäkin kirjassa, vaikkei sitä yksityiskohtaisesti enempää tekstissä kuin maalauksellisissa kuvissakaan. Teokset, Flamencoitua ja Farruca, kantavat taitavalla henkilöhahmotuksellaan ja dramaattisella rytmillään. Maalauksissa Viattomuus, Aamun heleydessä, Valon kehrääjät ja Kesäkertomuksia, päärooleissa ovat puhkeavat ja aukeavat valkoiset kukat. Jos Miljan syksy tuntuu vanhanaikaisen turvalliselta, vielä selvemmin mennyttä maailmaa edustaa Ebba Varman riimittelemä ja Martta Wendelinin kuvittama Vuodenaikojen satu. Mukavaa tekemistä on tietenkin myös yhdessä lukeminen. Yleensäkin kuvani ovat eräänlaista maisemapäiväkirjaa, kuvia sieltä, missä kulloinkin liikun, elän ja olen. Pientä lukijaa puhutellaan. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 24.8.2003 9 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Leena Nygård (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Ahlholm (08) 411 0302 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Leena Ahlholm (KP) Reetta Niemelä: Miljan syksy. Tuymansin tuotantoa esitellään tänä vuonna laajasti eurooppalaisissa taidemuseoissa Hannoverissa, Münchenissä ja St. Akvarellien maalaaminen on mielestäni arvokas tapa viettää aikaa matkoilla. Gallenissa. Ei ole mikään uutinen, että naisen elämä on erilaista kuin 1840-luvulla, mutta luulen, että naisilla on edelleen sellainen psykologinen ja sosiaalinen paikka, joka on erilainen kuin miehillä. Maalaus Jeesus auttaa ahdistunutta tuo mieleen raamatullisen kuoleman laakson. – Olen aina pitänyt Schumannista ja tällainen aihe alkoi kutkuttaa minua. Soittamassa on kamariorkesteri Avantin muusikoita, joita johtaa Pietari Inkinen. Luontoa – vettä ja taivasta, kiviä ja kallioita, mutta myös omenankukkia ja lumpeita on yllin kyllin hänen tauluissaan. Hän on valinnut teokset siten, että ne muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Sävellystyössä hän ei hakenut vaikutteita Schumannilta, vaan loi kappaleet kokonaan tyhjältä pöydältä. Hän työskentelee Antwerpenissä. Ihmishahmojen ja maisemien pehmeä maalauksellisuus vuorottelee luonnon yksityiskohtien tarkan piirtämisen kanssa. Kauniita syksyn lehtiä prässätään sanomalehtien välissä. Erikoisempia touhuja ovat ötökän huovuttaminen lampaanvillasta ja takiaispesukintaan tekeminen. – Vietin vuosi sitten kesän Velkualla, missä oli paljon sudenkorentoja. Myrskyn ja maidonhakumatkan jälkeen ensilumi taittaa syksyn talveksi. – Olen odottanut mahdollisuutta työskennellä ensisijaisesti taiteilijana kaiken aikaa. Sipulikukat ja linnun pöntöt suuntaavat ajatukset kevättä kohti. Lautakiikun ja sulkakynän valmistaminenkin neuvotaan. Useimmat töistä ovat akvarelleja, ja usein ulkona luonnossa maalattuja. – Merenrantakaupunkina Kokkola on minulle tärkeä paikka, hän sanoo. – Tämä oli minulle hyvin luonteva prosessi, ja se on tuntunut etenevän aivan omalla painollaan. Lopuksi hän sommitteli omista kappaleistaan ja Schumannin lauluista vuoropuhelun. Kirjat Soile Seppä Kuukauden taiteilijat Pirjo Halttu ja Mauno Keränen Oulun taidemuseon kahvilassa. Kustantaja suosittaa kirjaa viisivuotiaille ja vanhemmille. Oulun taidemuseon elokuun taiteilijat ovat Oulun taiteilijaseuran jäsenet Pirjo Halttu ja Mauno Keränen. Surrealististyyppisenä se poikkeaa koruttoman realistisesta henkilökuvasta, Isäni, ja myös mielikuvien inspiroimasta teoksesta, Morsiusseurakunta. Laulamassa ovat Piia Komsi, Tanja Kauppinen-Savijoki ja Riikka Rantanen. Tatit kuvataan naruun pujotettuina mökin katossa. Lapsen ja aikuisen arkiset puuhat muuttuvat juhlahetkiksi, kun niitä tehdään yhdessä hartaasti ja rauhassa. Pakkassäässä lapsia lämmittää pilvivilla. Ebba Varma: Vuodenaikojen satu. Kavala tavaramaailma tuntuu olevan kaukana, vaikka kauppaakin leikitään. Kalander on pitänyt lukuisia omia näyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin. Otava on julkaissut nostalgisen näköispainoksen sodan jälkeen ilmestyneestä lyhyehköstä runomuotoisesta kertomuksesta. Milja-sarjassa yhdistyvät tarkka tieto ja lämmin tunne sopivassa suhteessa. Edelliset Miljan kesä ja talvi pääsivät Finlandia Junior -ehdokkaiksi viime vuonna. Näyttely viipyy Galleria Stenmanissa 11.9. Mauno Keränen on löytänyt tukipilarikseen ja taiteellisen ilmaisunsa perustaksi uskonnon. Kaikilla on oma käsityksensä rakkaudesta ja kaikenlaisista mies ja nainen asioista. Maarit Kalander on koulutukseltaan Venäjän kielen opettaja ja museoamanuenssi, mutta hän on kaiken aikaa lisännyt maalaamisen osuutta ja päätynyt ammattitaiteilijaksi, vaikka pistäytyykin aina välillä opetustyössä Tampereen eri kouluissa. Musiikki on aivan ihanaa, mutta sanoista en tiedä ärsyttävätkö vai huvittavatko ne. Otava, 2003. Leena Lumpeen kuvituksessa on sama henki kuin tekstissä. Viimeksi hän on vanginnut töihinsä Kreikan saariston ja Välimeren valoa ja auringonlaskuja Santorinissa. Tämä taisi olla projekti, joka huusi tekemistään, hän sanoo. Taiteilija on valinnut näyttelyyn yli 40 teosta kahdenkymmenen vuoden ajalta. Otava, 2003. Tähtilapsien ja jänöjussien kanssa edetään talvesta syksyyn mielikuvien siivin. Taiteilijaa kiinnostaa, kuinka teokset otetaan vastaan maantieteellisesti etäällä sijaitsevissa näyttelypaikoissa, pohjoisessa ja etelässä. Valo, liike ja rytmi Monitasoisen taidekoulutuksen saanut Pirjo Halttu luonnehtii itsensä mielikuvamaalariksi: ”Sisäinen maailma on mielestäni hyvä lähtökohta saattaa jotakin näkymätöntä näkyväksi ja aistittavaksi.” Haltun vahvuuksia ovat liikkeen, rytmin ja valon herkkä hallinta. Näyttämölle sovitettu lauluteos saa kantaesityksensä sunnuntaina Aleksanterin teatterissa. Kokkolassa hän on ollut kuvaamataidon opettajana Länsipuiston koulussa vuonna 1989. Miljan syksyssä viehättää kiireetön, kodikas tunnelma. Teos päivittää Robert Schumannin tunnettua lied-sarjaa Frauenliebe und Leben, jossa kuvataan auvoisin sanankääntein naissukukunnan sisäistä elämää. N-teoksen työstäminen kesti Wennäkoskelta puolitoista vuotta. asti. Ratkaisemattoman edessä Olemassaolon ahdistus ja ratkaisemattomat sisäiset ristiriidat ovat ruokkineet taidetta kautta aikojen. Haltun mielenkiintoisimpia maalauksia ovat eteeriset, toisaalta voimakkaat henkilökuvat
Olemme osa yhteistä Eurooppaa. Pitäisikö minun antaa hänelle rahaa. Ainahan sitä voi kuvitella, että Suomi on oikeusvaltio, syyttömiä ei tuomita täällä yhtä helposti kuin muissa maissa. Mikä on vastuumme kansakuntana ja yksilöinä. Suomalaisten olisi kuitenkin syytä katsoa peiliin. Kuva: Mikko Käkelä KATJA PESONEN Sunnuntaina 24.8.2003 s KESKIPOHJANMAA 10 Sunnuntain vieras. Nyt vain vahvat pärjäävät, heikoista ei huolehdi kukaan. Tavoitteena tietoyhteiskunta Hallitus uskoo vahvasti kansantalouden kasvuun. Liikennekulttuuri on luku sinänsä: vilnalaisessa taksissa ei turvavöitä käytetä ja liikennesäännöt ovat omatekoisia. Näillä retorisilla perusteluilla esimerkiksi Lipponen pyrkii mitätöimään orastavaa kriittistä keskustelua. Yhteisöön liityttäessä suuret mediat omaksuivat jäsenyyttä puoltavan kannan, kuten Tampereen yliopiston mediakasvatuksen professori Tapio Varis Kansan Uutisten uusimmassa viikkolehdessä toteaa. Katukuva on hyvin siisti. Millä tavalla haluaisit poikasi kuolevan. Pitäisikö meidän suomalaisten siis olla solidaarisia ja siirtää suomalaista tuotantoa Baltiaan, jotta näiden maiden olot kohentuvat. Suomen kaltaisen pienen maan ei pidä lähteä sanelemaan muille. Silti Suomessa istuu tälläkin hetkellä lähes 5000 syytöntä vangittuna. s Työn ja ympäristön sovittamatonta ristiriitaa käsittelee SATAKUNNAN KANSA. s Suomen Keskustan työreformi kummittelee HÄMEEN SANOMIEN mukaan taas. Humalan syyksi voi laittaa osan, mutta ei sitä tosiasiaa, että poikasi on tappanut ihmisen. Pienellä alueella kaikki liikkuvat samoissa baareissa ja heillä tulee usein sanaharkkaa tuoppien äärellä. Keskimääräinen kuukausipalkka on vain noin 1000 litiä eli noin 350 euroa, mikä vastaa suomalaisen työttömän peruspäivärahaa. Otetaanpa esimerkki. Vai olisiko sinulle liian epämiellyttävää nähdä poikasi aivojen valuvan nenästä kiehuvana nesteenä. Todellisuudessa keskustelua EU:sta on ollut, mutta se on ollut yksipuolista. Kesäiltana lukuisat ravintolat ovat täynnä ja ihmiset tapaavat toisiaan. Me arvostamme vahvaa johtajaa, joka päättää puolestamme. Tai myrkkyruiske, hirtto, ampuminen. Katukuva on siisti ja varsinkin liettualaiset naiset ovat silmiinpistävän muodikkaasti pukeutuneita. Toisaalta kasvuodotukset ovat suuret. Samalla tämä näyttää merkitsevän maan 3,5 miljoonan väestön keskittymistä yhä enemmän kahteen kolmeen suurimpaan kaupunkiin. E i voi olla totta. Suomessa naureskellaan ruotsalaisten keskustelevalle kulttuurille. Sähkötuoli on aina ollut hyvin suosittu. Nyt Suomi on yhdentymisessä edellä ollessaan talousja rahaliitossa, josta Ruotsissa on kansanäänestys syyskuun 14. Olisiko kaasukammio kaikista kivoin vaihtoehto. Siinä ei nyitä kauaa. Vilnan kaduilla vastaan tulee liian monta rahan pyytäjää. Kaikkihan tietävät, että heillä oli huonot välit, kahden kesken hänellä oli tilaisuus vaientaa mäkätys lopullisesti. Kaisa-Leena Lintilä Kirjoittaja on aluekehitysjohtaja sisäasiainministeriössä ja asiantuntijana avustamassa Liettuan ministeriöitä valmistautumaan EU-aikaan. Se on Siimeksen mukaan lyhytnäköistä ja palvelee paitsi ympäristöarvojen ja työehtojen polkumyyntiä myös suurpääoman etuja. Suomelle Euroopan unioniin liittyminen oli pyrkimys kiinnittyä länteen. Kotimaisen gallupin mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta kannattaa kuolemanrangaistusta harkitusta murhasta. Oikea onkin pääministeri Vanhasen linja, jossa ei jääräpäisesti vastusteta EU-presidenttiä vaan pyritään vaikuttamaan hänen valtaoikeuksiinsa. Tämä ajatus vain vahvistui, kun näki Liettuan maaseutua, joka todella tuntuu pysähtyneen 50-luvulle. Toinen lähtee hänen peräänsä, syyttää törkeästi, haukkuu poikaasi kuin viimeistä päivää. päivänä. Anita Salmi Oikeaa ja väärää EU-keskustelua Suomelle Euroopan unioniin liittyminen oli pyrkimys kiinnittyä länteen. Poikasi on syytettynä murhasta. Sillä ei Suomessa ole läheskään koko kentän vankkumatonta kannatusta. Poikasi lyö raivokkaasti. Sen sijaan olisi edistettävä pienten maiden vaikutusmahdollisuuksia yhteistyössä. Tähän viittaa myös hiljakkoin Turun yliopistossa tarkastettu Sami Moision väitöskirja. Ehkä olen Vilnassa löytääkseni omakohtaisen vastauksen näihin kysymyksiin. Liettuan talouskasvu on paras Baltian maista, 5–6 % vuodessa kun kasvuluvut Suomessa jäävät 1–2 prosenttiin. Ulkopuolisena vaikutelmani on, että ihmiset jakautuvat voittajiin ja häviäjiin. Vai pitäisikö meidän huolehtia vain Suomen kansantalouden ja yritysten kilpailukyvystä. Tutustuminen kaupunkiin vahvisti menneisyyden vaikutelmaa: oli kuin olisin palannut ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Kriittiset kannanotot on mitätöity tai ne ovat jääneet sivuosaan. Minä saatoin nostalgisesti muistella lapsuutta ja ulkopuolisena kaivata mennyttä rauhaa. Toinen todellisuus Kuitenkin tämä on vain yksi puoli todellisuutta. Vanhakaupunki on suurelta osin kunnostettu ja viihtyisä kauniine taloineen. Voi kuitenkin olla, että muutosvauhti on liian nopea. Tavoitteena on luoda Liettuasta nopeasti nykyaikainen tietoyhteiskunta. Sinun poikasi Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Vesa Pajala (vast.), Johanna Hietalahti Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus L iettuassa on vietetty tänä kesänä maan 1300-luvulla yhdistäneen ensimmäisen liettualaisen kuninkaan 750-vuotisjuhlia. Suomalaisten palkansaajien keskipalkkaan verrattuna ero on lähes kuusinkertainen. Keskustassa kuulee vieraita kieliä, silti turistit eivät vielä ole löytäneet Vilnaa. Tieto reformin hautaamisesta ei ole tavoittanut ex-pääministeri Esko Ahoa, joka on sen ottanut esille. En voinut olla ajattelematta, miten maa on menettänyt viisikymmentä vuotta kehityksestään kuuluessaan Neuvostoliittoon. Kolmanneksi tieksi nimettyä ohjelmaa toteutetaan Blairin Iso-Britanniassa ja Schröderin Saksassa. Julkisuudessa kritisoitu valtiotieteen professori Tapio Raunio Tampereen yliopistosta peräänkuulutti syvällistä EU-keskustelua alkuvuodesta ennen eduskuntavaaleja ja ennen konventin työn käsittelyä alkukesästä. Voiko yhteiskunta hypätä suoraan 40-luvun köyhyydestä ja vuosikymmenten neuvostohallinnosta 2000-luvun kaupallisuuteen ja avoimeen talouteen. Kaupunki avautui minulle kuin vanhanaikaisen pitsiverhon takaa katsoessani lentokoneesta ensilumen peittämää maisemaa. Hieman sivusta, ainakin mitä isoihin otsikoihin pääsyyn tulee, kysymyksiä tarkastelee toinen ex-pääministeri Esko Aho, jonka poliittisen väännön tuloksena Suomi liittyi Euroopan unioniin. Taksikyyti on halpaa; ehkä sillä hinnalla ei voi vaatia turvallisuutta. Vanha nainen pyytää almua ohikulkijoilta. Osa liettualaisista muisteleekin kaiholla neuvostoaikaa, jolloin oli työtä ja valtio huolehti ihmisistä. Ihmiset odottavat parempaa elämää ja samaa elintasoa kuin muissa maissa. Vanhoilliset ja suppeakatseiset seisovat kylttien kanssa, jossa lukee: "Vihdoinkin oikeus toteutuu" tai "Kuolema John Smithille". Liettualaiset kokevat todellisuuden: rappeutuneet vanhat talot, kurjat sairaalat, köyhyyden ja sosiaaliturvan puutteet, mikä pakottaa ihmiset kerjäämään Vilnan kaduille. Kun nyt tutkimus on tuonut esille sellaista tietoa liittymisen taustoista, joka ei ole myötäsukaista, vaikuttaa se olevan huonoa keskustelua tai tietämättömyyttä. Näin taloudellinen, poliittinen ja median hegemonia ovat vieneet yhdessä EU-myönteisyyttä. Rakentajat jatkavat työtään Gedinimolla. Naapuruston poika ei ole kovinkaan miellyttävä, joten poikasi on jatkuvasti riidoissa hänen kanssaan. Matkailuvaltteja ovat kaunis kaupunki, vanha kulttuuri ja palvelujen suhteellinen halpuus. Kuolemantuomiota kannattavista maista meille läheisin on tietysti USA. Yksin jääminen koettiin uhkaavaksi. Luonnollisesti tarvitaan päätöksiä, kun on niiden aika. Se vain korostuu yhteiskunnassa, jossa media on keskittynyttä. s SDP:n puheenjohtajan Paavo Lipposen linjaamaa uutta sosialidemokratiaa pohtii HUFVUDSTADSBLADET. Tähän listaan voi nyt lisätä tunteettomuuden, suvaitsemattomuuden, konservatiivisuuden ja brutaaliuden. Vilnassa maan vastakohdat näkyvät. Nyt on vielä myöhäisempää. Nopealla edistymisellä on juurensa Moision mainitsemassa Suomen vahvassa halussa irrota niin sanotuista kylmän sodan ja suomettumisen ajan painolasteista eli osoittaa paikkansa lännessä, "lännettyä". Historiallisessa Vilnassa näkyy menenisyyden rinnalla vahvasti tämä päivä aivan kuin missä tahansa eurooppalaisessa kaupungissa. Sinun pojallasi on huonot välit naapurustossa asuvan toisen pojan kanssa. Jos me puhumme Suomessa kahtiajaon vaarasta, tilanne on paljon huonompi Baltiassa ja muissa ItäEuroopan maissa. Meidän vitsauksemme on autoritaarisuus. Sekin on kiinni paljolti valtamediasta eli millaisen roolin ne antavat EUja yleensä yhteiskuntakritiikille. Ensimmäisen kerran tulin Vilnaan marraskuussa 2001. Eräänä viikonloppuna poikasi lähtee baarista yksin. Aikaisemmin häpesin suomalaisuudessa vyölaukkuja, holtitonta ryyppäämistä, jöröyttä ja tuulipukuja. Maan vuosikymmeniä kestänyt suhde Neuvostoliittoon ja sen perilliseen Venäjään koettiin uusien poliittisten koalitioiden tultua valtaan ilmeisesti niin ahdistavaksi, että oli tärkeää kuvaannollisesti sanoen hypätä läntiseen leiriin mahdollisimman nopeasti. pankkiautomaatti on melkein joka kulmassa, kauppojen valikoimat ovat hyviä ja kännykän käyttö yleistä. En anna, mutta en pysty katsomaan häntä silmiin. Silti on tarvetta työelämän uudistuksiin. Kuva: Suuri Ensyklopedia, osa 10/Jorma Blomqvist Vilna odottaa EU-kevättä s AAMULEHTI käsittelee Suomen EU-valintoja. Edelleen voidaan vaikuttaa asioihin, mutta se edellyttää onnistunutta poliittista kaupantekoa isojen maiden kanssa tai pienien kattavaa yhteistyötä, jolloin niiden painoarvo voisi olla suurempi. Kirjoittaja toimii Keskipohjanmaan Pietarsaaren aluetoimittajana kesän ajan. Lipposen mielestä markkinatietoisella sosialidemokratialla ja sosiaalisesti tietoisella porvarismilla ei juuri ole eroa. Virheellinen on pyrkimys estää puolustusytimen muodostuminen. Menneisyyden rinnalla Vilnassa näkyy vahvasti tätä päivä aivan kuin missä tahansa eurooppalaisessa kaupungissa. Vaikka kansantalous selviytyisikin tästä megahypystä, selviytyvätkö ihmiset. Joulusesonkiin valmistautuvan Helsingin markkinahumuun verrattuna elämä Vilnassa oli verkkaista. Keskellä pääkaupunkia paljastettiin kansallissankarin patsas kuin merkkinä itsenäisen valtion uudesta kukoistuksesta. Tuolloin juurensa vaalitaistelusta imenyt Irak-skandaali ja silloisen pääministeri Anneli Jäätteenmäen ero puolestaan ahmaisivat pääroolin. K eskustelu Euroopan unionista ja Suomen suhteesta sen laajenemiseen ja siihen liittyviin kysymyksiin on käynnistynyt osin hyvin myöhään. Keskustelua EU:sta on perännyt SDP:n puheenjohtaja ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen, jonka pääministerikautena Suomi teki päätöksen liittyä Emuun. Maa haluaa kiihkeästi mukaan eurooppalaiseen kehitykseen. EU:hun liittyvä puolueiden sisäinen eripuraisuus aiheutti kuitenkin, että kukaan ei keskusteluun rohjennut. Kumpikin painottaa tasa-arvoa. s Alkiokin kannatti Forssan ohjelmaa – paitsi sosialismia, muistuttaa ILKKA. Aika näyttää, millainen painoarvo hänellä on puolustaa linjaansa ja vallalla ollutta EU-myönteistä puhuntaa. Siimes johtajana vie puoluettaan lähemmäksi vihreitä ja demareita joutuen selittämään yhä useammin, mikä on sen tarjoama erilainen vaihtoehto. Haaste on valtava. Aikaisemmin naisten mielipiteet pitivät prosentit alhaalla, nyt sekin on muuttunut. Ajatelkaa sitä. Siimes tarkoittaa päätöstä viidennestä ydinvoimalasta, jossa vasemmistoliittojohtoinen Rakennusliitto asettui sitä työpaikkojen takia kannattamaan. Puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes (vas.) on sohaissut tuomitsemalla ay-liikkeen asettumisen luontoa tuhoavan toiminnan puolelle. Kansantalouden kasvuluvut eivät kuitenkaan elätä tavallista liettualaista. Pääministeri Matti Vanhanen oli yksi reformin arkkitehdeistä, mutta ei riskeeraa yhteistyötä ay-liikkeen kanssa tuomalla sitä esille. Ristiriitaista amerikkalaisten kuolemantuomion ihannoinnissa on se, että he uskovat vakaasti Uuteen Testamenttiin ja Jeesuksen oppeihin. Ihmettelin myös maiseman tuttuutta: joet, pellot, metsät, harmaat maalaistalot muistuttivat keskipohjalaista maisemaa menneiltä vuosilta. Siellä sijaitsevat myös presidentin linna, yliopisto ja lukuisat restauroidut katoliset kirkot. Hinnat eivät ole sen halvempia kuin Suomessa. Liettuan elinkeinoelämä yrittää sopeutua markkinatalouteen ja tulevat EU-aikaan. Talven jälkeen alkaa EU-kevät. Suomen ratkaisuun vaikutti keskeisesti sekin, että Ruotsin poliittinen eliitti oli kaikessa hiljaisuudessa tai ainakin vähin äänin aloitellut omat liittymistunnustelunsa. On täysin käsittämätöntä, että hyvinvointivaltiossa jossa koulutustaso on korkealla ja jossa viimeinen kuolemanrangaistus laitettiin täytäntöön 1800-luvulla, kansalaiset voivat todellakin vaipua niin alas, että haluaisivat takaisin tämän luolamiesmäisen käytännön, jossa rikollista katsotaan eläimenä ja kepeästi laitetaan pois päiviltä. Mutta kun tulee kysymys kuolemantuomiosta, he tukeutuvat Vanhan Testamentin Hammurabin lakiin "silmä silmästä, hammas hampaasta" unohtaen, että Hammurab oli Babylonian kuningas, pakana, ei missään tapauksessa kristinuskossa. Lisäksi ongelmana on työttömyys sekä eläkkeiden ja muun sosiaaliturvan heikkous. Poikasihan ei ollut tehnyt mitään väärää, vain suuttunut vähän liikaa. Perinteisessä sosialismissa ideana on luokaton yhteiskunta ja kollektiivitalous, mikä on kaukana Lipposen linjaamasta uudesta sosialismista. Vaikka palkkataso on alhainen, myös tuottavuus on huomattavasti EU-keskiarvoa heikompi, mikä vähentää yritysten kiinnostusta sijoittaa toimintoja maahan. Sosialidemokraattien kannattaa olla ylpeitä sadan vuoden takaisesta ohjelmastaan, mutta sen toteutuminen johtuu myös siitä, että demokratiaa, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta halusivat muutkin kansanliikkeet. Sitä ovat käyttäneet hyväkseen niin poliittinen kuin taloudellinenkin eliitti ja tekevät niin edelleen. Vaihtoehtoiset äänet jäävät pimentoon. Toinen kaatuu elottomana maahan. Etualalla oikealla Stanislauksen katedraali, joka on alkujaan vuodelta 1387. Vilnan kesä kääntyy syksyksi. Säästyypä yhteiskunnan rahoja siinä, ettei tarvitse kustantaa sen vankilassa oloa, niinkö. Gediminon, kaupungin pääkadun varrella sijaitsevat kansainvälistä muotia myyvät liikkeet. Vain harvat konventin ehdotuksista pystytään muuttamaan perusteellisesti hallitusten välisessä konfrenssissa. Tällä palkalla on vaikea tulla toimeen. Kun kivimuurien sähkölampun valo väpättää, saa sähkötuolissa istuva henkilö raikuvat hurraa huudot siitä, että menettää henkensä. Joustot ja paikalliset sopimukset ovat jo arkipäivää työpaikoilla. Kaduilla aistii historian ja keskieurooppalaisen kulttuurin. Kannattajien määrä prosentteina on 68
Tällaisia ovat esimerkiksi kotitalousvähennyksen korotus, pienipalkkaisen työn työnantajamaksujen alentamisen, yritysverotuksen säilyttämisen ennallaan sekä lapsiperheiden tuloloukkujen purkamisen. Mihin johdatat, mihin viet. Me valikoimme runsauden sarvesta, nauttien mihin olemme kiinni jääneet. Hallitukselle annan tunnustusta siitäkin, että se on päättänyt arvonlisäliukumasta eli siitä, että pieni yritys ei heti 8 500 euron rajan liikevaihdon ylitettyään joudu maksamaan täyttä 22 prosentin arvonlisäveroa. Juustokunta, joka alkuun suunnitteli myös kauppanesteiden myyntiä, keräisi niin Kokkolan osuusmeijerin alueen kuin maakunnan maidot, myisi kauppanesteet kaupunkilaisille ja tekisi lopusta juustoa. Kaupungin ja Kaarlelan liitosneuvottelut olivat käynnissä. Vaikka jälkiviisautta sanotaan kaikkein imelimmäksi viisauden lajiksi, uskallan aprikoida, mitä olisi seurannut, jos Kokkola olisi myynyt säällisillä ehdoilla tontin Juustokunnalle. Mitä niistä halutaan milloinkin uskoa, se riippuu kunkin ajan vallitsevista käsityksistä ja tutkijoiden omista uskomuksista. Uskomuksien omaksumisen lisäksi myös sellaisten epäileminen on ihmiselle ominaista. Ellei nimija osoitetietoja ole, kirjoitusta ei julkaista. Pääsetkö yllättämään elämän uusilla mainingeilla. Nyt olisi todella tehtävä töitä suhdanteiden alamäen jarruttamiseksi ja kääntämiseksi ylös. Kaiken pitäisi siis olla kunnossa, mutta siitä huolimatta on toistaiseksi vain yksi vanki siirretty kotimaahansa kärsimään rangaistustaan. P oliisi on aina valloittanut ensimmäisen tai toisen sijan niissä mielipidemittauksissa, joissa selvitetään, mitä ammattiryhmiä kansalaiset arvostavat ja mihin he luottavat. Kokkola katsottiin keskeiseksi paikaksi uuden, meijerien yhteisen osuuskunnan toimintaa ajatellen niin tuotteiden markkinoinnin kuin maidon keräilynkin kannalta. Arja Simonen YLIVIESKA – Se, kun juhannuksena olin Lentäjien juhannuksessa Kauhavalla. Teitä on jonossa, pitkässä ja loputtomassa, joukossa vanhoja tuttuja. Vastaavat mielipidemittaukset entisissä itäblokin maissa sijoittavat poliisin aivan häntäpäähän. Aivan aluksi hän totesi, että "ehdottoman oikeassa olevaa uskoa" ei voi olla. Tonttiehdokkaita oli useita Jänismaan seudulla. On tiedettä ja taidetta, kotimaista ja ulkoa tullutta. Keille olisi etua siitä, jos Raamattu olisikin pelkkää tarua, kuten meille usein uskotellaan. Siellä oli lentonäytöksiä, pommikoneita, kuviolentoja ja paljon väkeä. Lopulta tonttiehdokkaista oli luovuttava niin kaupungissa kuin Kaarlelassa, ja katseet suunnattiin maakuntaan. Poliisien tehtävät lisääntyvät yhä T apio Vähäkangas esitti mielenkiintoisia ajatuksia ja uskomuksia Raamatusta ja uskonasioista (Kp 17.8). Hyvä seura teki festareista hyvän. Toinen yleistys oli, että "enkeleitä ja Jeesusta ei ole taatusti kukaan nähnyt." Takaajista ei tunnu olevan pulaa uskonasioissa. Nyt on aikaa ja avointa mieltä lähteä seikkailuun, palava hinku uuden perään. Häneltä tulee sellainen, toiselta tällainen, eräältä runopaketti, joltakin elämäkerta. Hallitus aikoo käyttää heti lähes kokonaan hallitusohjelmassa veronkevennyksille varatut rahat. Tiedemiehinä hekin ajattelevat kuitenkin oman paradigmansa puitteissa. Vanhat kirjoitukset ovat historian tutkimuksen tärkein materiaali. Poliisi pitää näiden vankien siirtämistä heidän kotimaidensa vankiloihin rikosten ennaltaehkäisyn kannalta tärkeänä. Amanda Huuki KANNUS – Sai käydä paljon uimassa. Vuoristorata oli paras, ei pelottanut. Arkeologit ovat tulkinneet monien kaivauksissa tekemiensä löytöjen vahvistavan Raamatun historiallista ainesta. Tervehdin teitä kuin parhaita ystäviä, läheiseksi tulleita, rakkaita, armaita. Olethan ovelasti huumoria joukkoon ladannut, ikuisia totuuksia teemaksi pystyttänyt. Olin siellä toista kertaa kaverin kanssa. Millaisen maailman avaat uudessa teoksessasi. Kirjoittaja on kokkolalainen kansanedustaja (kd.). Minkä elämän sykkeen tarjoat seurassasi. Mitä näytät ja valaiset. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Siihenkin on liitettävä henkilöja osoitetiedot. Kävin uimassa vaikka missä. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Alennuksia ei ole enää juuri luvassa. Tämä taas johtuu hallinnon hitaudesta ja rikollisen oikeusturvan väärinkäyttämisestä. Tuntematta Valion perusteluja on vaikea ottaa kantaa niihin. Tosin näistä suuri osa oli lohtajalaisia ja kälviäläisiä, jotka historiallisista syistä olivat liittyneet Kokkolan Osuusmeijerin jäseniksi, mutta osa oli ennakkoluulottomia ruotsinkielisiä kielirajan ylittäjiä. Henkinen rikkaus siirtyy tekijöiltä vastaanottajille, lukijoille. Lyhyitä mielipiteitä voi soittaa arkisin ma–pe kello 12–13 numeroon 06-8272 311 tai lähettää tekstiviestinä numeroon 050-598 2038. Kirjoittajakin oli huomannut, että ihmiset kokevat tarvitsevansa uskontoja. Kirjoituksessa julistettuja epäilyksiä niitä tukevine uskomuksineen on varmaan monilla. Veronkevennyksiin pakottaa huono ja vielä huononeva talousja työllisyystilanne. Tämä on myös eduskunnan kanta ja sopimukset luovuttamisesta on asianomaisten maiden kanssa tehty. Hän myös sanoi: "Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat." Mielestäni ihminen ei voi valita mitä uskoo; sitä vain joko uskoo tai ei usko. Raamatun mukaan Jeesus Kristus suhtautui epäilijäänsä, Tuomaaseen, ymmärtäväisesti ja näytti hänelle haavansa. Nämä uudet haasteet ovat poliisiviranomaisten mukaan lisääntyvän alkoholin kulutuksen tuomat ongelmat ja järjestäytyneen rikollisuuden kasvaminen. Kaikilla vain ei ole kylliksi rohkeutta, rehellisyyttä tai tarvetta tuoda julki uskoaan ja epäilyksiään. Uskomuksia ei voi myöskään kumota vastauskomuksilla. Kansainvälisesti Suomessa on väestöön suhteutettuna vähemmän poliiseja kuin muissa EU-maissa ja myös palkkataso laahaa pahasti jäljessä. Että kiitos kirjailijat työstänne, hengen palostanne. Mitä rajoja olet rohkeasti rikkonut. Juustokunnan hallinto olisi ollut valmis hyväksymään tulijat, mutta keskusjärjestö Valio Oy torjui aikeet. Matti Tunkkari VETELI Milkalaisten ikävä kohtalo Hallituksen budjettiesitystä ovat monet kehuneet, koska se aivan oikein jatkaa tuloverotuksen keventämistä, vaikka valtiovarainministeri Antti Kalliomäen linja eroaa edeltäjänsä Sauli Niinistön linjasta siinä, että nyt elvytetään velkarahalla. Outi Olli KOKKOLA Työpaikat käyvät vähiin Syksy on sadonkorjuun aikaa myös kirjallisuudessa. Nyt on välttämätöntä panostaa politiikkaan, jolla suomalaisille luodaan uusia työpaikkoja. 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Antti Hietalahti (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Vain niillä luodaan uutta työtä ja hyvinvointia. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Sitten alettiin katsella tonttia Kaarlelan puolelta. Ehkäpä he ovat tulleet liioitelleeksi tai vähätelleeksi löytöjen ja Raamatun yhtäpitävyyttä. Kuva: Jukka Lehojärvi Kokkolanseudun ruotsinkielisen Osuuskunta Milkan maidontuottajista 74 olisi halunnut liittyä valiolaisen Keski-Pohjan Juustokunnan riveihin. Olethan tämän pelkistetyn/rönsyilevän, omaperäisen tuotoksesi houkuttelevasti tarjolle asettanut ja sulosanoin saatellut. Siispä ennakkoon heitto sinne tekijöitten suuntaan. Siellä entisen järjestelmän aikana esiintynyt korruptio ja poliisin käyttämä mielivalta ovat edelleen kansalaisten mielissä. Talouden syklinen suhdannevaihtelu ei enää ehkä olekaan itseestäänselvyys. Siinä vaiheessa, kun Kokkolan Osuusmeijerin toiminta lakkasi, osa maidonlähettäjistä pyrki ja pääsi Juustokunnan lähettäjiksi. Jenni Yli-Jylhä KANNUS – Särkänniemi. Luovutuspäätöksestä tehdyn valituksen käsittelyaika on pitkä, ja jos päätös sattuu tulemaan ennen kuin rangaistus on kärsitty loppuun, on mahdollista valittaa vielä kansainväliseen tuomioistuimeen. Kävin siellä vähän ennen koulun alkua, eka kertaa. Minkä hengen olet puhaltanut tekstiisi. Mutta sielläkin kaupungilla oli peukalonsa asiassa: kaarlelalaiset olivat kaupungin talutusnuorassa viemäröintinsä kanssa. Poliisimäärän nostaminen pohjoismaiselle tasolle merkitsisi vuodessa lisäkustannuksia noin 10 euroa kansalaista kohti. Kirjoittaessani Juustokunnan historiikkia perehdyin niihin neuvotteluihin, joita Kokkolan kaupungin ja silloisen Voikeskuksen hallinnon kesken käytiin tontin saamiseksi uudelle yritykselle Kokkolasta. Suureksi kasvaa ilomme, kun lukupöytä on kukkuroillaan toinen toistaan kiinnostavampia lukupaketteja. Mielipidetoimituksen sähköpostiosoite on mielipide@kpk.fi. Lopulta Kokkolan kaupunginsihteeri sanoi jollakin yhteisellä matkalla Juustokunnan toimitusjohtaja Tauno Wikstedtille suoraan, ettei kaupunki ollut kovin kiinnostunut koko suurmeijeristä. Toivottavasti hallitus tarttuu tarjottuun käteen ja maamme nostettaisiin yhteisin voimin. Eduskunnasta KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 24.8.2003 Gallup Mikä oli kesän kohokohta. Onko valtiovarainministerillä oikea ote seipäästä. Nopeaa toimintaa, jota olemme odottaneet, mutta mitä jos elvytystä joudutaan vielä tämän nelivuotiskauden aikana antamaan lisää. Oikeusministerin tulee nyt kiireellisesti selvittää miten oikeusturvan väärinkäyttämistä voidaan estää, jotta sopimuksia vankien siirtämisestä kärsimään rangaistustaan kotimaissaan voidaan käytännössä myös soveltaa. Reijo Siipola KALAJOKI Uskomuksista ja epäilyksistä Uskoa vai epäillä, kunkin henkilökohtainen asia. Se onkin varsin yleinen uskomus, joka voi lopulta osoittautua oikeaksi – tai vääräksi. Tuhansien vuosien takaisia tapahtumakuvauksia ei voi aina luotettavasti todistaa vääriksi tai oikeiksi. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Tutkimuksia ja sovellutuksia, kerrostuneesti, taivaita hipoen. Osa uusia, nousevia. Järjestäytyneessä rikollisuudessa langat johtavat usein naapurimaihimme Venäjään ja Viroon. Henna-Kaisa Sivonen, teksti Mikko Käkelä, kuvat Toivo ja Martta Myllymäki KAUSTINEN – Se kun oltiin Etelä-Pohjanmaalla Härmässä kuntoutuksessa veteraanien kuntokeskuksessa. Meillä hyvä sijoitus perustuu niin ikään kansalaisten kokemuksiin, mutta ne ovat myönteisiä. Me luemme, nautimme, luomme uusia maailmoja. Näin voidaan turvata parempi työllisyys ja siten tärkeät hyvinvointipalvelut, kuten sosiaali-, terveysja kulutuspalveluiden kehittäminen. Ensi vuoden budjettiesitykseen sisältyvät määrärahakorotukset menevät pääasiallisesti palkankorotuksiin, joten turvallisuustason säilyttäminen käy entistä vaikeammaksi, kun tehtävät ja haasteet lisääntyvät koko ajan. Eikä milkalaisten tarvitsisi tuntea itseään joksikin paarialuokaksi, joka pitää yllä omaa meijeriä hinnalla millä hyvänsä, koska kaiketi muuta keinoa ei ole. Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä on ilmoittanut, että työllisyyden parantamiseksi puolue on valmis tarjoamaan hallitukselle yhteistyön kättä. En ole käynyt siellä aikaisemmin. Myös kauppanesteiden markkinointia ajatellen Kokkolan väestötihentymä houkutteli maakunnan meijeriväkeä. Onko askelmerkki kohdallaan. Käytännön toteutus on auki, mutta on hyvä, jos se todella toteutuu. Myös väittämään, jonka mukaan Raamattu on täynnä "taruja, legendoja ja myyttejä," on syytä suhtautua skeptisesti. Pentti Mankinen KAJAANI Huipulla tuulee Kun lähetätte sähköpostina tai tekstiviestinä toimitukseen mielipidekirjoituksia, älkää unohtako henkilötietoja. Näyttää siltä, että me rakentelemme niitä kaikesta mahdollisesta, kuten ilmastoennustuksista, ulkopolitiikasta, tieteen teorioista ja jopa Raamatusta. Minna Rinne PUDASJÄRVI – Ilosaarirock. Tämä on toistuva sykli, johon olemme tottuneet. Sen henkilökuntahan on varsin matalapalkkaista väkeä, ja saattaisi huonona aikana koitua kaupungille rasitukseksi. Mutta Kokkolan kaupungin edustajat olivat tonttineuvotteluissa varsin penseitä. Tämä todella helpottaisi monen yhden henkilön yritystä. Hallitus tarvitsisikin nyt rohkeutta, jotta se uskaltaisi esittää näitä uudistuksia. Kuluneella viikolla sähköpostiliikenteessä on kuitenkin ollut pahoja häiriöitä. Vain aito epäily, totuuden paras ystävä voi auttaa meitä purkamaan niitä uskonnollisia rakennelmia itsessämme, jotka peittävät näkyvistämme hengellisen todellisuuden. Uskomuksia voidaan tarkastella myös niiden motiiveista käsin. Toimitus Sähköpostiin kirjoittajan nimi ja osoite BJARNE KALLIS. Elvi Löhönen KOKKOLA Kirjasyksyä odotellessa Seiväshypyn Suomen ennätysmies Antti Kalliomäki kansamme rahakirstun haltijana teki avaushypyn budjettiriihessä. Kokoomus lupasi antaa eduskunnassa tukensa rakenteellisille uudistuksille, joilla turvataan työpaikkojen syntyminen. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Ehtipä Kokkolan Osuusmeijerin hallitus tehdä periaatepäätöksen liittymisestä mahdollisesti kaupunkiin perustettavaan yhteismeijeriin. Maidonlähettäjien perustelu sen sijaan on selvä: Juustokunta maksaa selvästi parempaa hintaa. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Itälän listaamissa uudistuksissa on joukko hyviä työllisyyttä parantavia asioita, joita toivoisin keskustan ajavan läpi, vaikka demarit eivät niistä kaikista pitäisikään. Lopulta kaupunginhallitus päätti yllättäen myydä maakunnan meijerimiehille tontin, josta ei lainkaan ollut puhuttu. Ei kai taattu uskomus vain ole "ehdottoman oikeassa olevaa uskoa". Mikä on ollessa, kun tarjonta on runsasta valikoimiseen asti. Valitettavaa on, että verkostoa laajennetaan Suomen vankiloissa, joissa noin 200 venäläistä ja virolaista vankia kärsii rangaistustaan. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Mitkä asiat ovat kiinnostuksesi kohteena. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan
Viennin osuus on noin 15 prosenttia. Uutisia seuratessaan Sirkka miettii suomalaista yhteiskuntaa. – Otetaan päivä kerrallaan ja odotellaan lottovoittoa. Syynä saattaa olla urakan mukanaan tuoma parempi palkka, päivätyö tai sopiva työyhteisö. Ei se tietenkään helppoa ole jatkossa, mutta ei se mahdotontakaan ole. Viime vuoden liikevaihto oli 4,8 miljoonaa euroa. – Puolen vuoden päästä ette olisi voineet kävellä sisään noin vain. Sirkalle työ merkitsee toimeentuloa ja turvallisuutta, myös työkaverit tuovat rikkautta elämään. Nyt teen tuntityötä, en ehkä jaksaisi vielä urakalla, en ole niin nopea, kertoilee Miia. Alfa-Bag sijaitsee Mesilän teollisuusalueella. Näillä leveysasteilla väki pysyy työpaikoillaan ja arvostaa vakituista työtä. Pitkä hiljaisuus, kunnes joku laukaisee: "Pakko olla jossain". – Pitää jumpata. – Puhutaan siitä, löytyykö näille aloille nuoria. Sitä paitsi viisikymppinen ei jaksa enää lähteä kouluttautumaan uusille urille, vaikka ajatus on joskus käynyt mielessä. Kuvitelma siitä, että säkkitehdas olisi tunkkainen pesä, jossa juuttikankaat pöllyävät huivipäisten ompelijoiden yllä, on tietysti aivan väärä – ollaanhan Suomessa, 21. Kilpailijat ovat sijoittuneet entisen Itäblokin alueelle, Kiinaan ja Turkkiin. Säkkiteollisuus ei sinänsä maailmasta lopu, sen takaavat metalli, elintarvikeja kemianteollisuuden tarpeet. – Esimerkiksi taannoinen vierailu samantapaisessa tehtaassa Virossa oli kaikille kiinnostava juttu, kertoo Laasanen. Samaan aikaan saneerataan ja sanotaan ihmisiä irti koko ajan... Alfa-Bagilla porukka on pysynyt työssään hyvin. Jos ei työvoiman saatavuus ole Alfa-Bagin haaste, mikä sitten. Alfa-Bag on Suomen ainoa suursäkkitehdas, samaan Rosenlew-ryhmään kuuluvat viisi muuta tehdasta ovat Belgiassa, Ranskassa, Portugalissa ja USA:ssa. Kyllä duunarihenkisiä ihmisiä löytyy vielä, arvioi Laasanen. Tämä on reilua työtä, paljon tekemistä, palkka aika hyvä, hyvä työyhteisö, säännöllinen työaika, luettelee Miia. Kuva: Mikko Käkelä (KP) Kokkolalainen Alfa-Bag perustettiin tammikuussa 1983. Jatkossa työntekijöillä on oltava hiussuojat, eikä muun muassa koruja saa enää käyttää, luettelee Laasanen lähinnä elintarviketeollisuuden omavalvontaan liittyviä vaatimuksia. Gunvor Henriksen, Ulla Wiik ja Marianne Widjeskog painuvat kahville – jo reilut viisitoista vuotta yhtä matkaa. Vuodesta 1988 yritys on ollut Rosenlew Oy:n ja sitä kautta UPM-Kymmene Oyj:n omistuksessa. Tilanne saattaa olla toinen Helsingissä, jossa työpaikkoja riittää valittavaksi asti. Gunvor Henriksen jakelee säkkejä ompelijoille. Strategia halpatuonnin suhteen on valittu. Sirkka kertoo poikansa olevan lievästi kehitysvammainen, mutta arvelee siipien kantavan vielä jonain päivänä omaan elämään. Vaatetusalaa opiskellut Miia viihtyy säkkitehtaalla eikä näe syytä siihen, miksi muutkaan nuoret ylenkatsoisivat perusduunia. Hän on tyytyväinen siihen, ettei suuria terveydellisiä kremppoja ole vielä kehkeytynyt. Työntekijöitä on 50, joista 15 miestä ja 35 naista. Onneksi täälläkin on taukojumppa joka päivä, se pitää hartiakivut poissa ja antaa jaksamista loppupäivään. Halli on siisti ja valoisa, sinivalkoiset säkit tuovat työhön supisuomalaisen sävyn. – Sama asia, jonka kanssa vaateteollisuus kamppaili täällä viisitoista vuotta sitten. vuosituhat on alkanut. Tietää olleensa päivän töissä, kun kotiin menee, luonnehtii joukko. Työvoima näyttäisi olevan liian kallista täällä kilpailijoihin nähden, sanoo Knutar. Ei suuria, vaan aivan pieniä asioita, sanoo Miia. Miia Kannussaari uskoo perusduunin vetovoimaan. Joku näkyy käyttävän myös hengityssuojaimia. Alfa-Bag valmisti viime vuonna yli 300 000 suursäkkiä, jotka menivät pääosin kotimarkkinoille ja Skandinavian alueelle. Sirkka asuu lähellä Koivuhaassa poikansa kanssa, toinen lapsi on jo lentänyt pesästä. Miian haaveet oman elämän suhteen eivät ole suuruudenhulluudella pilattuja. Pienen miettimisen jälkeen syitä löytyy: hyvät työkaverit, päivätyö, urakkapalkka. Miehiä työskentelee varastossa ja leikkaamossa. Sitä ei kannata miettiä, jaksaako tätä eläkeikään. Yleinen arvio siitä, että nuoret eivät lähde perinteisille aloille "lapion varteen" ei Miian mielestä pidä paikkaansa. Sirkka Haapalainen. Halpatuonti ja kilpailun kiristyminen ovat asioita, jotka pakottavat yhteistyöhön. Työ on muuttunut raskaammaksi, kun säkit ovat suurentuneet. Siihen saakka äidille työ on tärkeä ja Sirkka haluaa pitää itsensä työkunnossa. Säkkitehtaan tytöt Miia Kannussaari viikkaa säkkejä pakkaamista varten. Ja jatkaa säkkien taittelua reiluin, rivakoin ottein. Outi Airola (KP) Alfa-Bagin toimitusjohtaja Alf Knutar ja tuotepäällikkö Petri Laasanen eivät näe työvoimapulaa sellaisena peikkona, kuin usein on esitetty. – Perhe, oma asunto, vakituinen työ... Onneksi tämä on turvallinen työpaikka, jossa ei ole koskaan lomautettu eikä irtisanottu, vaikka välillä onkin ollut hiljaisempaa, kertoo Sirkka. – Jos ei tiedä alasta tai työpaikasta mitään, on vaikea sanoa mitään. Vaihtelua tulee, kun säkit vaihtuvat monesti päivässä ja urakalla ommellaan, sanoo liki kaksikymmentä vuotta säkkejä valmistanut Sirkka Haapalainen. Sen 50 työntekijästä suurin osa on naisia ja säkkien ompelijoita, viikkaajia tai pakkaajia. Uskon, että tällaisiin töihin löytyy myös nuoria. Silmä kiertää hallia ja tekee havainnon. Uudet säännökset aiheuttavat päänvaivaa valmistajille, sillä puhtausvaatimukset tiukentuvat jatkuvasti. – Kyllä tämä työltä tuntuu, on aika raskastakin, mutta tykkään tästä. Kädet, hartiat ja selkä väsyvät. Myös Valio pakkaa maitojauheensa Alfa-Bagiin ja Daniscon sokeri etenee käyttöpaikoille kokkolalaistehtaan säkeissä. Ja onni löytyy.... Säkkitehtaan tytöt huitelevat suurelta osin jo viisissäkymmenissä, eivätkä hartia -tai selkäsäryt ole outoja vieraita. Terveys ja onnellisuus. – Jos voisin jäädä tänne työhön, jäisin ilman muuta. Korvatulpat ovat poistaneet ongelman. Toiset räjähtävät nauramaan. 13 KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 24.8.2003 Viikonvaihde Yhteystiedot Toimittaja: Outi Airola (06) 827 2318 Sähköposti: outi.airola@kpk.fi B Outi Airola (KP) K un joku sanoo olevansa säkkitehtaalla töissä, se kuulostaa yhtä kaukaiselta kuin olla töissä köysitehtaalla. 23-vuotias kannuslainen asuu nyt Kokkolassa ja on päätynyt säkkitehtaalle Varamiespalvelun kautta. – Olen tehnyt täällä kaikenlaista, ommellut, viikannut, pakannut. ”Duunarihenkisiä löytyy vielä” Säkkitehtaan toiminta ei lopu ainakaan työvoimapulaan Tuotepäällikkö Petri Laasanen esittelee maailman muita suursäkkitehtaita. Alfa-Bag on yksi Rosenlewin kuuden suursäkkitehtaan yksiköstä. – Emme lähde veriseen kilpailuun vaan haemme ennemmin yhteistyökumppaneita halpatuontimaista. Laasanen tarjoaa työsuhdekahvia automaatista ja kertoo samalla, miten säkkitehtaalla eletään: työn lisäksi tehdään ekskursioita ja virkistysreissuja, pelataan sählyä tai käydään kimpassa jääkiekko-otteluissa. Siksi säkkejä taitteleva Miia Kannussaari pomppaa porukasta. Kuvat: Mikko Käkelä Gunvor Henriksen, Ulla Wiik ja Marianne Widjeskog savuilla. Työhön tartutaan taas kaksin käsin ja turhat höpinät jäävät pois. Mikä heidät pitää säkkien kimpussa vuodesta toiseen.... – Koko ajan on puhuttu siitä, miten Suomessa on kohta työvoimapula. Naiset ovat tosiaan kokeneita tekijöitä, nuoria kasvoja ei juuri joukossa ole. Kun kahvikello pirahtaa soimaan, penkeistä pomppaa vikkeläjalkaisia jaloittelijoita, joista osa purkautuu ensin kahviautomaatille, osa suoraan tupakkahuoneeseen. Aluksi häntä häiritsi hallin humina niin, että vielä kotonakin äänet ottivat hermoon ja väsymys oli ylenpalttista. Köysitehdas ei edes toiminut Kokkolassa pitkään, mutta säkkitehtaan koneet ovat tikittäneet säkkejä jo vuoden 1983 alusta. Siitä syystä korvatulpat ja kuulosuojaimet nousevat kahvitauon jälkeen automaattisesti korville. Eivät he yhtäkkiä osaa sanoa, mikä säkkitehtaassa vetää. Tehdasrakennusta on laajennettu vuosina 1989, 1995 ja 2001. Suuret asiakkaat löytyvät kotikaupungista: Kemira ja OMG käyttävät Alfa-Bagin säkkejä. – Kaikesta tästä, mitä ympärillä on ja tapahtuu. 300 000 säkkiä vuodessa. Hallissa on tasainen humina. Työntekijät saavat myös hierontakortilla alennusta hierojalta ja jumppa on vapaa Medirexissä. Säkkitehtaan tytöt vaikuttavat siis ensisilmäyksellä työhönsä tyytyväisiltä. Tämä on "oikeaa" työtä, työtä seitsemästä neljään, perusduunia, jossa säkki lentää ja tupakkaa kuluu. Ja kiirehtii vielä tupakalle
Perunoiden suhteen neuvotaan kohtuullisuuteen."Liiallinen perunan syöminen on vahingollista, sillä sitä täytyy syödä niin suuret määrät, että ruoansulatuselimet rasittuvat, ennenkuin ruumis saa riittävän ravinnon." Perunalajikkeita kirjassa todettiin olevan kahta lajia: hiekkamaanja savimaanperunoita. Hyvin takatuupparissa. 14 Viikonvaihde Sunnuntaina 24.8.2003 s KESKIPOHJANMAA Kumma paikka Hetkinen! s Kun Ugandan entisen diktaattorin Idi Aminin kerrottiin mennä viikolla kuolleen, osui vanha suomalainen sanonta "taas on yksi hullu vähemmän" kerrankin nappiin. Huoltomersun mittarin mukaan Samin reitille tuli mittaa 744 kilometriä. Potilas turkulainen nuorimies, ei muuta vikaa. Tämän tunnusti kontrollööri Vesa Tervola, jonka mukaan mies kiihdytti tahtia ylämäessä, että pääsisi nopeammin alamäkeen. On välttämätöntä, että nuoria naisia ajoissa ruvetaan kehittämään tulevaa kutsumustaan varten. Tulosyy: Kaatunut, oikea nilkka humalassa. Kun Sami päättää jotain, hän tekee sen, jos se vain vähänkin on mahdollista hänelle. Kuva:AFP/Marco Longari Teksti: Outi Airola Yksi hullu vähemmän s Naisen työmaa on kodin piirissä. Potilas tulee näyttämään oikeaa keskisormeaan. Vaikka joka sana on totta ja asiaa, sairastapausten kuvailuun osuu myös huumoria, useimmiten tahatonta. Kukkakaalia neuvotaan liottamaan suolatai etikkavedessä useita tunteja ennen ruuaksi laittamista. Lisäksi vasen silmä sanoo, ettei mielellään kaihileikkaukseen lähde niin kauan kuin tulee toimeen ja potilas ei itsekään ole leikkaukseen tässä vaiheessa halukas. Sen sijaan kirjassa neuvotaan, miten jauhetaan murekelihaa, keitetään lihalientä, valmistetaan pappilan hätävara ja jäädytetään jäätelöä läkkitai kuparipannussa suolan ja jään avulla. Tästäkään häntä ei koskaan saatu oikeuden eteen. – Pahimmat alamäet olivat sellaisia, etten uskaltanut ajaa niitä autolla tyhjäkäynnillä, kuvasi Vesa Tervola pohjoista helvettiä. Ei vaikuta allergiselta venäläiselle viinalle. Lihakset eivät olleet tottuneet polkemiseen. Sami on kuin minkki, joka ei saalista iskiessään irrota ennenkuin hampaat ovat yhdessä. Tupakoinut noin 7 savuketta 15 vuoden aikana. Aamulla huulet lähteneet laskeutumaan. Potilas kertoo, että puhe on ollut lässytystä ja kävelee apinamaisesti. – Ensimmäisen yön nukuimme Tyrnävällä ja toisen Ossauskoskella. Tuolloin tullut kumma tunne siitä, että ollut siellä aikaisemminkin. Pohjoiseen kun mennään, usein tuuli on suoraan vastainen. Ja jostakin niitä aina pukkaa. Näin jälkeenpäin täytyy sanoa, että jos olisin pyöräillyt paljon, urakka ei olisi ollut mikään. Hoitajalle kertoo, että tämän teki, koska haluaa ruveta urheilijaksi. Marenkien, vanukkaiden, kohokkaiden, kakkujen, piiraiden ja paistien loihtiminen ilman nykyajan keittiön hienouksia on vaatinut tuon oppikirjan ajan naisilta melkoista ahkerointia, kärsivällisyyttä, taloudellisuutta ja kädentaitoja. Lemmenjoelle on Kokkolasta reitistä riippuen 740800 kilometriä. Potilas siis eilen kaatunut ja lyönyt vasemman päänsä. Potilas katsoo silmiin tutkijaa ja irvistelee symmetrisesti. Viimeisin veto koski pyöräretkeä Lappiin, Lemmenjoelle. – Isä Antti käveli Viipurista Kokkolaan sotien jälkeen Vuorisen Taunon kanssa kahdessa viikossa. Riitta-Maija Sykkö s Lääkärit sanelevat usein kiireessä tietoja potilaiden sairauskertomuksiin. Kertoo juoneensa kaksi pulloa kirkasta puoleen mieheen. – Minähän ajan sinne viidessä päivässä, vaikken ole kauppareissuja pitempiä pyöräretkiä tehnytkään. Kertoo, että korvanlehdet usein ovat kovin kivuliaat, kun ne aamulla nostetaan tyynyltä. Ainakin 2 pv päässä soinut "Tango kohtalon". Ne me kävelimme ylös. Vetoa pohjustettiin miesten saunassa ja kättä päälle lyötiin Niemen Eskon synttäreillä, kun joku uskalsi epäillä Samin puheita. Matkaseurana oli pelikaveri Martti Koivisto. Tyttöjen keittokirja (Sophie Calonius–Elise-Marie Lindqvist) vuodelta 1927 on tyttökoulujen kotitalousopetuksen oppikirja ajalta, jolloin ei ollut pakastinta, jääkaappia, sauvasekoitinta, pölynimuria, pussikeittoja, peruna-sipulisekoitusta, ruokakermaa, thaibasilikaa eikä soppamiestä. Huoltoautoa ajoi ja kontrolloijana toimi Vesa Tervola, joka samalla tarkkaili, että matka taittui nimenomaan polkien, ei linja-autossa. Haisee kovasti vanhalle viinalle. On se erikoinen mies Viidessä päivässä Oivalla Kokkolasta Lemmenjoelle Sami on sitkeää tekoa. Aminilta "katosi" yli 300 000 kansalaista, jotka ehkä olivat hippiliikkeen, minihameen tai muun synnin kannattajia. Puhaltaa 2.9 promillea. Potilas kertoo olleensa aikoinaan muumio, tullut Tellukselle. Jotain silti jää kaipaamaan: suklaakakkua, aprikoosihyytelöä tai kenties luumukohokasta. Väittää sokerin vievän jalat alta. Kirjan sivuilta on turha etsiä kevyitä ja helppoja ruokaohjeita. Mutta kaikkia koteja ei hoideta järkevästi, ja uudemmat, kehittyneemmät kodinhoitotavat ovat niissä useinkin tuntemattomia. Ja kun se onnistui häneltä, ajanhan minä viidessä päivässä Lemmenjoelle. Asiallisesti vastaileva hyvin artikuloiva mies. Siellä ei myöskään puhuta Välimeren ruokavaliosta, susheista eikä Meksikon herkuista. Kotonaan on nuorilla tytöillä kylläkin tilaisuus perehtyä kodin hoitoon. Nyt päättänyt yrittää vähän pidempää unta ja ottanut 14 kpl Imovanea kerralla ja alkoa. Huumeiden käyttäjä, ei muuta säännöllistä lääkitystä. Alkoholin käytön kieltää kokonaan. elokuuta klo 16.45. Kaikki ruoantähteet pitää ottaa talteen, ja valmistaa niistä uusia ruokalajeja. Sami myöntää, että pariin otteeseen epäilys valtasi mielen. – Vastatuuli lisäsi kolmena päivänä tuskaa. Ohessa resepti, jonka ystävällisesti pyydän syömään. Puhaltaa 4.09 promillea. Pienemmät mokat, kuten kansanmurhat ja kidutukset, painettiin villaisella myös. Sieniä esittelevän kappaleen pillisienet, herkkusienet, keltasienet, korvasienet ja keltahaarakas ovat aika hyvin tunnistettavissa, mutta haarukkasieniin kuuluva kukkakaalisieni jää ainakin minulle arvoitukseksi. Ilman jälkiä retki ei Samilta sujunut. Kuvat: Mikko Käkelä Vetoa pohjustettiin miesten saunassa ja kättä päälle lyötiin Niemen Eskon synttäreillä, kun joku uskalsi epäillä Samin puheita.. Hoidoksi teipataan jalka naapurin varpaaseen kiinni kolmeksi viikoksi. – Tuohon käteen. Tullut tunne, että pää puolittunut ja lopettanut lääkityksen. Sami istui Oivan satulaan keskiviikkoaamuna 13. Tänä päivänä oppikirjan ohjeet ja tiedot hymyilyttävät. Lisää matkaa tuli, kun jouduimme kiertelemään sivuteitä Oulun kohdalla. Siellä oli muun muassa italialaisia pyöräilijöitä samoissa mökeissä. Idi Aminin kuoleman jälkeen joku saattoi jäädä kaipaamaan häntä, olihan hänet nimetty "Afrikan liike-elämän isäksi". Kolmannen kerran seurue painoi päät tyynyihin 70 kilometriä ennen Kittilään ja neljännen kerran Pokassa. – Toisena aamuna en tahtonut päästä vintiltä alas, kun reidet olivat niin jumissa. Sitä silmällä pitäen on kotitalous otettu kouluihin oppiaineeksi. Päivässä n 20 pll olutta. St: Ihmettelee vatsansa muotoa, joka pömppö. Ruoanlaittajaa kehotetaan puhumaan hiljaa ja ainoastaan siitä, mitä kulloinkin on käsillä. Kertoo, että kotona koira, joka aivan normaali. Saanut 1-vuotiaaksi asti rintaa, sitten munaa. Tulosyy: Virtsan haju hengityksessä, pää tuntuu tohelolta. Potilas kertoo, että veri ollut punaista jo pari päivää. Vitamiineja ja ravintoaineita esittelevissä kappaleissa ei puhuta antioksidanteista eikä flavonoideista vaan kasvihapoista, suoloista ja makuaineista. Poistetaan roska silmästä rikkalapiolla. Eikä siinä tarvita mitään vaihdepyörää. – Puristin sarvia liikaa, ja oikea käsi tulehtui niin pahasti, ettei kynä pysynyt alkuviikosta kädessä. Takaraivolla Mersun muotoinen haava. elokuuta klo 06.00 ja perillä Lemmenjoen rannalla hän oli sunnuntaina 17. Konsultoitu kirurgia. Taitaisivat jäädä tuon ajan herkut loihtimatta aika monilta nykyajan ihmisiltä, vaikka kaapit pursuavat tehosekoittimia ja muita vempaimia. Suomi paheksui sitä, että mies häpäisi tanssilavojemme kuningassoittimen. Vai olisiko sittenkin parempi nöyrtyä. Onneksi on sitä pussikeittoa ja thaibasilikaa. Jääsalvaa meni monta tuubia ja vichyä. Myös jalat ovat tukossa. Alahuulessa vasemmassa huulipunassa pinnallinen haava. Keskikaljan ystävä on, jota ei kuitenkaan käytä. Pyöräiltäessä tuulella on iso merkitys. Huonosti ei käynyt kuitenkaan. Hänen velvollisuutensa on tehdä koti niin mallikelpoiseksi ja viihtyisäksi kuin mahdollista sekä siten vahvistaa perheenjäsenien välisiä siteitä. Idi Amin vietti loppuelämänsä Saudi-Arabian palatseissa haitaria soitellen ja menneitä muistellen. Ensimmäisenä matkapäivänä pikitietä jäi taakse noin 180 kilometriä, toisena päivänä 190, sitten 134,160 ja viimeisenä enää noin 80 kilometriä. Tarkoituksena on tappaa bakteerit. Oikea kylki tippunut hevosen selästä maanantaina. D-vitamiinista ei vielä puhuta mitään ja kolme muutakin vitamiinia ovat kirjan syntyhetkinä ihkauusia löytöjä. Sami sai valita reitin ja loppuosuus oli vaikea. Kumma kyllä, tämä Skotlannin kuninkaaksikin itsensä julistanut mies joutui lopulta väistymään vallankahvasta. Kirjan oppien mukaan ravinnossa pitää olla samoja aineita, joista ruumis on rakennettu. Eilen ei muista syöneensä mitään sopivaa. Hän on myös mainiossa kunnossa, pelannut ikänsä jalkapalloa, tennistä ja lenkkeillyt. Rajojen etsiminen ja vedonlyönti ovat Samin mieliharrastuksia. Tämä edesmennyt persoonallisuus muistetaan Hitlerin ihailusta, kansansa ahkerasta harvennustyöstä ja viehtymyksestä skottihameisiin sekä harmonikan soittoon. Ensiksi join energiajuomaa, mutta ei se pitkään maistunut. Niinhän sitä menneisiin aikoihin on yleensäkin tapana suhtautua, naureskellen ja ylimielisesti. Jos joku oli eri mieltä, hän ei ollut sitä kauan. Täten nainen palvelee myös yhteiskuntaa, sillä mitä suurempi sopu kodeissa vallitsee, sitä taatumpi on myös yksimielisyys yhteiskunnassa. Moottoritielle ei ollut pyörällä asiaa. Rauhallinen kaljamaha Sunnuntaisitaatti Jouko Pensaari (KP) S eppo "Sami" Saloseen (61 v), jos kehen, sopii kokkolalaisen yritysjohtajan Mikko Myllylän usein viljelemä filosofinen oivallus: luovuttaja ei ole voittaja, eikä voittaja ole luovuttaja. Kaikki Samin tuntevat, tietävät, että hän on sitkasta sukua. Kertoo saaneensa Xanor-reseptin yksityiseltä lääkäriasemalta (yleiseen vitukseen) Perunoita kuoriessa oikea nilkka kipeytynyt. Vitamiineista mainitaan A-, Bja C-vitamiini. Vatsa palp pehmeä, rauhallinen kaljamaha. Maailma voi rauhoittaa pandat, kieltää lisäaineet ja kloonaukset, mutta hullut pääsevät helposti valtaan. Tänä aamuna potilas mennyt vessaan. Idi Amin kuului niihin miehiin, jotka eivät siedä vastaansanomista. – Kittilän ja Lemmenjoen välillä oli 60 kilometriä savi-ja soratietä ja rankkoja mäkiä. Tulosyy: Kouristanut eläkkeellä psyykkisistä syistä. Oluen katsoo olevan ainoa itselleen sopiva ravinto. Ottanut 20 tbl antabusta ja viinaa. Nyt tuskastunut niin päässä soivaan musiikkiin, että yrittänyt itsemurhaa. Oivassa on yksi vaihde eteen ja se on hyvä niin. – Laskin, että jaksan 150 kilometriä päivässä ja se riittää. Sieltä käsin Amin lähetti matkoihinsa partoihinsa naureskellen attaseat, delegaatiot ja muut pölkkypäät, jotka erehtyivät kyselemään kadonneen kansan perään. Seuraavassa otteita lääkäreiden parhaista "sanelukukkasista", diagnoosinpätkiä, joista on muodostunut jo klassikoita
Kuvat: Jukka Lehojärvi Outi Airola (KP) s Ranskassa on taas osoitettu mieltä. Nytkin kauppamiehet puhuvat treidaamisesta, keraamikot dreijaamisesta ja muusikot miksaamisesta. Suomessa lähinnä kaivellaan omaa napaa ja revitään taidetta sen nöyhtästä. Lars Sundell avioitui nuorena, osti vanhan talon Linnusperästä vuonna 1967 ja kunnosti sen perheellensä asunnoksi. Arkipäivän elämässä hypnoosi voi auttaa ihmistä vaikeissa tilanteissa, joista kivunpoisto ja pelkotilat ovat tämän hetken kysytyimpiä hoidon alueita. Siinä meni lopulta mielenkiinto. Missä ovat suomalaisten taiteilijoiden mielenosoitukset – eikö heitä kansan asia kiinnosta. Itseasiassa hypnoosihoito on vain yksi koululääketieteen keinoista hoitaa potilaita. Vaikea uskoa, että eläke häämöttää viiden vuoden päässä. Tulosten valmistuessa alkavat väärät mielikuvat ehkä tipahdella hoitomuodon tieltä. Luonnollisesti s Tiedetään, että hypnoosia on käytetty jo vuosituhansia monien sairauksien hoitamiseen. – Yksi lapsenlapsikin on, oikea vaarin kulta. Hyvä, että suomalaiset ovat liikkuneet ja rikastuttaneet kieltä. Suomalaisilla on vinoutunut käsitys hypnoosista, kun televisiossa on näytetty teatraalisia kaatumisia ja joukkokohtauksia. Ollaan kuin kaksoset, hymyilee Sundell. Pelko siitä, että hypnoosin tekijä saisi ujutettua potilaalle omia käsityksiään tai pyrkimyksiään, on turha. Hypnoosin käytöstä tiedetään paljon, sen tehoa on ihmetelty kautta aikain. Suggestoterapeutti myös muistuttaa, että synnyttäjä ei ole kipuinensa synnytyksen päähenkilö, vaan maailmaan tulossa oleva lapsi tarvitsee synnyttäjää päästäkseen ulos kohdusta vapaasti, ilman esteitä ja vastustusta. – Kun synnytys käynnistyy, juttelen synnyttäjälle rauhallisin äänenpainoin siitä, että kipu tuntuu vain lämpimänä painon tunteena ja sen tehtävä on valmistaa tietä syntyvälle lapselle. – Se tunne, että pystyin hallitsemaan tilanteen, oli mahtava. Asta Sillanpää oli Pohjosen mukana synnytyssalissa, jossa suggestio jatkui. Sanat ovat kulkeutuneet 1700luvulta saakka Pietaria rakentaneiden suomalaisjässiköiden matkassa. Sanan alkuperä vie meidät venäläisille tietyömaille, jossa tietyöläiset huusivat toisilleen ”Kantui!”, kun kivi piti saada käännetyksi. – Sitä luuli, että siinä joku hypnotisoija heiluttaa viisaria ja synnyttäjä vaipuu jonkinlaiseen transsiin, nauraa Marianne Pohjonen nyt jo kaksi hypnoosisynnytystä viisaampana. Tutkimuksen mukaan hypnoosi hoitomuotona ei sovellu kymmenesosalle ihmisistä, syvähypnoosi vaatii useamman käyntikerran, kertoo Sillanpää, joka on suorittanut Suomen Hypnoosiyhdistyksen suggestoterapiakoulutuksen. Joskus tuntuu, että 80-luvun yksilöllisyystrendi meni muualla ohi, mutta suomalaiseen taiteeseen se jäi kuin täi tervaan. Tökötti tarkoitti alun perin tervaa, mutta aikaa myöten tökötiksi sanottiin kaikenlaisia epämääräisiä aineita. ovat hypnoosilääkärin arkipäivän hoidettavien listoilla yleisiä. Lähde: Hypnoosilääkäri ja hypnoterapeutti Veikko Karskelan nettiartikkeli. Herätys! Olisi kivaa, jos taide olisi äänessä muulloinkin kuin silloin, kun kulttuurimäärärahoja ollaan leikkaamassa. Hän oli lukenut onnistuneista hypnoosisynnytyksistä ja otti yhteyttä niiden paikalliseen äitihahmoon Asta Sillanpäähän. Juttu lentää, askel on kevyt ja liike ketterä. Kyse on täydestä tietoisuudesta ja valvetilasta, joka soveltuu lähes kaikille. Kipu ja sen pelko ovat hysteerisen synnytyksen rakennuspuut, siksi ne olisi saatava asettumaan oikealle paikalleen prosessissa. Viime kädessä taiteilijatkin ovat ihmisiä, jotka saavat lapsia ja eläkkeitä, käyvät lääkärissä ja sairastavat. – Tuomo-pojan synnytyksessä kipu oli siellä jossain, mutta se ei tullut pintaan. Kipulääkitystä ei tarvittu ollenkaan. Miksi ei meillä. Synnyttäjä tekee kaikkensa vastustaakseen kipua ja supistuksia, jotka kuitenkin edistäisivät synnytystä. Mahtoiko tietyöläisten joukossa olla suomalaisia kanttuveivaajia. Suomessa hypnoosia on pidetty jonkinlaisena mystisenä, vaarallisena tai jopa varieteehumpuukina. Se saattaa laukaista kipua tuottavia jännitystiloja. Synnytyksessä kivun ja pelon yhdistelmästä muodostuu usein synnytystä hidastava, tuskallinen prosessi. Kokemuksen mukaan hypnoosi on tässä ollut tehokas tapa auttaa. Suggestion ideana on kääntää ihmisen alitajunnassa oleva asia potilaan haluamaan suuntaan. Erilaiset pelot ja jännitystilat on hoidettavissa usein hyvin tuloksin. Kuva: Lehtikuva/AFP/Thierry Zoccolan. Asta Sillanpään mukaan suggestion käytössä ei ole kyse syvähypnoosisynnytyksestä, joka sekin on lääketieteen historiassa kokeiltu juttu. Jarva on perehtynyt kuvaileviin murresanoihin, joista esimerkiksi venäläinen djogot eli terva on kotiutunut meille jo ammoin. Meillä päin jässikkä on roteva, vahva miehenkanttura, mutta se voi tarkoittaa myös lujaa astiaa. Lisäksi käytän vyöhykeja kukkaterapiaa, sekä selkähierontaa. Kun pelätty supistus tulee, sen mittasuhteet ovat megalomaaniset. Taiteilijat tuppisuina Ranskalaiset taiteilijat osoittivat mieltään hyvinvointipalvelujen puolesta. Myös lapsi oli virkeä ja ryhtyi syömään nopeasti. – Hypnoosia olen käyttänyt myös esimerkiksi tupakoinnista, hammaslääkäripelosta, kauppapelosta tai vaikkapa lapsettomuudesta kärsivien hoitoon. Olin itse pirteä heti synnytyksen jälkeen, lähdin suihkuun ja pääsin heti liikkeelle. Jos ihminen haluaa tupakoinnista eroon, alitajuntaan syötetään halu lopettaa tupakointi. Vesa Jarvan laskujen mukaan suomen kielessä on nelisensataa Venäjältä tullutta lainasanaa. Ehkä joku ulkomaanelävä vie vaihteeksi täältä Pohjanmaalta jonkin murresanan vaikka Australiaan. Venäläisperäisyys on uutinen, sillä tähän saakka on ajateltu murresanojen olevan kotimaista alkuperää tai tulleen lännestä – ainakin Pohjanlahden rannikolla ruotsalaisperäisiä murresanoja riittää edelleen. Hammaslääkäripelot ovat yleisiä. Varmaa on, että hypnoosin teho perustuu osin hypnoosia käyttävän henkilöön, mutta eniten itse potilaan henkisiin ominaisuuksiin. Sillanpää on vienyt läpi kymmenkunta konkreettista hypnoosisynnytystä K-P:n keskussairaalassa, vielä useampi on hakenut Sillanpään vastaanotolta apua ennen synnytystä pelkojen lievittämiseen suggestion avulla. Nyt taiteilijat vastustavat hyvinvointijärjestelmän romuttamisaikeita. Muutamilla käyntikerroilla synnyttäjä rentoutetaan vajaan tunnin ajaksi. – Edellinen "hypnoosivauvani" on jo eskari-ikäinen ja nyt tuntui, että hänen synnytykseensä saatu suggestio auttoi vielä nytkin, ihmettelee Pohjonen. – On erikoista, että tällainen puhe jää alitajuntaan ja vaikuttaa vielä synnytyksessä, mutta näin se vain on, naurahtaa kaksikuukautisen Tuomo-pojan äiti. Selvää kipua tunsin vain hetkeä ennen ponnistusta, kaikkein voimakkaimpien supistusten aikana. Vai.... Kuva: Mikko Käkelä Teksti: Outi Airola Henkilö kuvassa Outi Airola (KP) K okkolalainen Marianne Pohjonen oli käynyt läpi jo kaksi pelonsekaista ja kivuliasta synnytystä, kun hän alkoi odottaa kolmatta lasta. Laajemmin ajateltuna Sundell toivoo työtä kaikille ihmisille, koska se on elämän rakentamisen edellytys. Monissa maissa taide on hyvin yhteiskunnallista. Lentopelot, suuri osa paniikkihäiriöitä, jännittämiset, esiintymispelot yms. Nyt Lars Sundell on paiskinut pari vuotta töitä Kokkolan Energian kaukolämpöpuolella. Hypnoosilla on taas jalansijaa Outi Airola (KP) s Eilen Jyväskylässä tarkastettu Vesa Jarvan väitöskirja todistaa, että yllättävän moni suomen kielen murresana on peräisin venäjän kielestä. Tällä haavaa hypnoosia käytetään eniten ehkä kiputilojen hoitamiseen esimerkiksi migreenin, syöpä-, leikkaustai synnytyskipujen hoidossa. Ei tarvinnut huutaa eikä möykätä. Tavallisessa hypnoosisynnytyksessä suggestoterapeutti tai muu alan koulutuksen saanut ihminen ottaa synnyttäjän käsittelyynsä jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. "Pikkupsykiatriassa" hypnoosilla on jo nyt vankka jalansija. Synnytysvalmennuksessa ja synnytysten hoidossa on päästy hyviin tuloksiin. Sama ennakkoluulo rouhaisi myös Marianne Pohjosen vatsaa. Marianne Pohjonen päätti, että jotakin on tehtävä. Monien kipupotilaiden elämää voidaan ratkaisevasti auttaa käyttämällä hypnoosia. Suggestoterapeutti ei sekaannu varsinaiseen tekniseen synnytykseen, vaan hoitohenkilökunta työskentelee normaalisti synnyttäjän kanssa. Hienostunut kansa osaa tarpeen tullen säväyttää tehokkaasti. Sana vaihtoi omistajaa, kun venäläinen tavarits myöhemminkin otti suomalaistoverin kanssa ystävyydenmaljoja. – Hypnoosi on turhan raflaava sana suggestiolle. Jässikkä on kanttuvei Tököttisampoo sopii tukkaan... – Haaveita meillä on kaikilla, mutta kun ottaa sen, mitä saa ja yrittää olla siihen tyytyväinen, pärjää kyllä, sanoo tyytyväinen mies. Sundell edusti virvoitusjuomia ja jugurtteja, kunnes työnteolle ei tuntunut enää tulevan reunaa. Rentoutusvaiheessa suggestoterapeutti vakuuttaa "potilaalle", että synnytys tulee sujumaan täysin rauhallisesti, ilman kipua ja tuskaa. Sanan alkuperä löytyy laatikkoa tarkoittavasta venäjän kielen jastsiksanasta. Ponnistus ei ole minusta koskaan ollutkaan vaikein vaihe vaan oikeastaan helpoin, koska silloin tajuaa kaiken olevan pian ohi, kertoo Marianne. Synnytyspelot ja synnytyskivut ovat paljolti väistyneet, synnytysajat lyhentyneet jopa useilla tunneilla. ...tököttipastilli suuhun. Samaa sarjaa taitaa olla suomen kielen sana kaappi, jolla nykyisin tarkoitetaan henkivartijamittoihin yltävää portieeria tai muuta mahtimiestä. Hypnoosin teoria on silti yhä avoin, sillä ihmismielen salat ovat edelleen saloja. Eipä silti, ei kuusikymppinen Sundell edes hingu kiikkutuoliin. Työ maistuu, kuten se on maistunut aina. Aina apua ei löydy, usein kyllä. Jos pohjalainen jässikkä on joskus kanttuvei, hän hoippuu umpitunnelissa tai väsymyksestä tajuttomana elämän ja kuoleman rajamailla. Tuomo syntyi ilman paniikkia Hypnoosi vei synnytyksestä pelon ja kivut Tuomo on virkeä kahden kuukauden ikäinen veijari, joka syntyi ilman kipulääkitystä hypnoosin avulla. Kuvat: Mikko Käkelä Marianne Pohjonen on synnyttänyt jo kaksi lasta Asta Sillanpään ja hypnoosin avulla. – Vieläkin on paljon ennakkoluuloja sen suhteen, mitä hypnoosisynnytys on. Iloa kolmannen lapsen tulosta himmensi heti alkumetreillä muisto järisyttävistä synnytyksistä, jotka eivät olleet häipyneet muistista välivuosien aikana. Vesa Jarva todistaa, että ilman itänaapurin vaikutusta meillä ei olisi edes jässiköitä. Se saattaa sopivissa tapauksissa auttaa erinomaisesti aavesäryistä leikkauskipuihin – skaala on laaja, onhan ennen anesteettien aikaa hypnoosia käytetty leikkauksissa hyvin tuloksin. Synnyttäjä on täydessä tietoisuuden tilassa koko ajan, suggestion avulla häneltä vain poistetaan kivunja synnytyksen pelko, selvittää Sillanpää. – Kun tieto uudesta lapsesta tuli, ensimmäiset yöt sujuivat jo tulevaa synnytystä peläten, paljastaa Marianne. Moni luulee, että synnyttäjä vaivutetaan jonkinlaisen tajuttomuuden tilaan, mikä ei pidä lainkaan paikkaansa. Siellä Sundell asuu vieläkin vaimoinensa, vaikka "neljännestusina" lapsia on jo lentänyt pesästä. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 24.8.2003 Viikonvaihde 15 s Lars Sundellin työ kaukolämpöputkien asennuskeikalla sujuu kuin nuorelta mieheltä. Sundell itse on pysynyt vedossa yksinkertaisen elämänasenteensa ansiosta. – Sitä mukaa kun myynti nousi, firmat laski provikoita. Suomessa on aloitettu huomattava hypnoosi-ilmiön kliinis-tieteellinen tutkimustoiminta. Eniten häntä viehättää se, että synnytykset sujuivat rauhallisesti, kohtalaisen nopeasti ja kaikin puolin hyvillä mielin. Äidin tehtävä on pitää portti avoinna, keskittyä tehtäväänsä ja näin edesauttaa lapsen syntymistä. Huuppailu, kässehtiminen, tuusaaminen ja pöhölöily saattavat teettää työtä paikallisilla murretutkijoilla. Entinen elämä sujui oman firman kimpussa. Haaveisiin lukeutuu toive siitä, että omalla perheellä riittäisi työtä ja terveyttä
Gebrselassie hyytyi kesäkuun ensimmäisenä päivänä Hollannin Hengelon kympin kirissä Bekelelle ajoin 26.53,70 26.54,58. Muuten paikatkaan ei ole tämän kovan urakan jälkeen kipeät. Karsinnasta putosi muutamia tosi koviakin miehiä eli maailmantilaston kakkonen tällä kaudella lähes 22 metriä työntänyt Carl Myerscough ja yli 21 metrin miehet Yuriy Belov, ja Manuel Martínez. Espanja marssittaa radalle Euroopan mestarinsa Jose Manuel Martinezin sekä Jose Riosin, mutta heidän kapasiteettinsa pysähtyy 27.15:n kieppeille. Täytyy myöntää, että itsekin syyllistyin muutaman kerran samaan. Kamathi puolustaa mestaruuttaan nälkäisenä, mutta kovaa vastusta antavat myös omat maanmiehet Kenenisa Bekele ja Sileshi Sihine aivan uudet tähdet. Muutenkin Stade de Francen radalla nähtiin uljasta vauhtia. – Pitkä työntö antaa vielä odottaa. Odotus kesti jopa Suomeen verrattuna selvästi kauemmin. Lopussa pitkä päivä painoi jo melkoisesti, Tiisanojakin tunnusti. Karsintaraja oli peräti 20,45, mutta finaaliin pääsi jo tuloksella 20,06. Toivottavasti heillä ei kisojen aikaan järjesty ylimääräisiä töitä. Viimeisellä Tepa pisti jo kaiken peliin. Syytä olikin, sillä molemmat työnsivät omat kauden ennätyksensä eli Tepa 20,55 ja Ville 20,37. Tosin melko lähellä olin mennä sen yli. En usko, että nämä kolme karsintatyöntöä enää kovin paljon tuntuvat illalla. Adere, 30, otti ensimmäisen suurvoittonsa ulkoradoilla, mutta on juhlinut ykkössijaa sekä MM-hallissa että -puolimaratonilla, viimeksi Birminghamin hallikolmosella maaliskuussa. Frösén lähti hyvillä mielin karsintaan, mutta niin vain kävi että mies ylitti vain 220. Sun hajotti letkan jo ensimmäisellä puolikkaalla kiskottuaan kolmannen kilometrin 2.56,52:een. Jalkaa ei aristanut hypätessä. Suomeen verrattuna kaikki näyttää olevan täällä monin verroin suurempaa. – Tänään onnistuin ihan hyvin, sillä niin karsinnassa kuin finaalissa työnsin paremmin kuin tänä kesänä muuten. Bekele on ryövännyt kenialaisten nenän edestä kahtena vuonna peräkkäin MM-maastojen tuplavoiton, mikä on saanut eräät Kenian yleisurheiluliiton johtohahmot vaatimaan radikaaleja toimenpiteitä, jotta sooloilun asemesta nähtäisiin kunnon joukkuetaktiikkaa. Varsinaisista eurooppalaisista paras oli viidenneksi Venäjän ennätyksellä 30.32,07 juossut Alla Zhiljajeva. Martínez ihmeissään Hallikisoissa EM-kultaa ja MMmitaleita napsinut Espanjan kova kuulamies Manuel Martínez oli kisan jälkeen ihmeissään. Tämä riitti vasta 24. Matkan aikana pisti silmään, että roskia moottoriteiden ja kaupunkien katujenkin liepeillä oli melkoisesti. Sun sai taipua kalkkiviivoilla pronssille, kun Werkenesh Kidane puristi Etiopialle kaksoisvoiton omalla ennätyksellään 30.07,15, josta Sun jäi vain viisi sadasosasekuntia. Pitkän matkaa maisemat olivat melko harmaita. Nyt tämä ei vain ollut lähelläkään onnistumista. Toinen hyppy 225:stä oli sentään jonkinlainen, mutta siinäkin loppui vauhti kesken, Oskari harmitteli. Tämä ei riittänyt kovatasoisessa korkeuskarsinnassa kovinkaan pitkälle vaan Frösén karsiutui lauantaina jo kolmantena suomalaisena finaalista. Finaaliin on mukava lähteä haastajana. Poliiseja ja järjestysmiehiä Stade de Francen ympärillä ja urheilijakylässä näkyy kuitenkin aika paljon. – Nämä kisat tulivat Kalevan Kisojen jälkeen niin nopeasti, että valmistautuminen jäi tänne melko lyhyeksi. Reinikainen ja Tiisanoja pisteille Andrei Mikhnevich kuularingin kuningas Tepa työntää. Palvelu hotellissa on toki ystävällistä ja aamupalakin ihan maittava. Tällä kertaa bussi kiersi kuitenkin neljän eri lehdistöhotellin kautta. Reinikainen on ollut koko kauden varmassa 20 metrin kunnossa. Hhänkin pääsi kymmenen senttiä yli 21 metrin. Kolmeen ensimmäisen kierroksen aikana olisi pitänyt kuitenkin tehdä parempi tulos, jos kärkitiloja olisi aikonut hätyytellä, Tiisanoja kertoi. Paluu huipulle tämäniltaisessa finalissa vaatii Hailelta täydellistä juoksua. ”Ei vain tapahtunut” Karlsson finaalin sijasta leikkaukseen Ville Tiisanoja pukkasi kesän parhaallaan finaaliin. Finaaliin pääsemiseksi olisi vaadittu jopa 227 ylittäminen kolmannella hypyllä, kun muuten oli puhdas peli alla. Tavoite oli työntää kolmella viimeiselläkin kierroksella. Lehdistön akkreditointikortilla pääsee melko mukavasti liikkumaan sen sallimille alueille. – Ensimmäinen meni pieleen, sillä vauhti oli liian hidas. Pelkällä voimalla kuula ei lennä mihinkään. Vaikka Sun tulee samasta Liaoningin maakunnasta kuin 1990-luvun kiinalaiset ihmenaiset, hän ei ole ollut missään tekemisissä kiistellyn valmentajalegendan Ma Junrenin kanssa. Hailen kiri lähtee edelleen herkästi, mutta Bekeleltä löytyy viimeisille 150 metrille vieläkin ruudikkaampi tykitys, jos hänen annetaan pysyä vauhdissa mukana. Kahden hengen huoneet eivät kuitenkaan suomalaisen hotellitason mukaan ole kovin suuria. Reinikaisen ja Tiisanojan molempien karsintakilpailut alkoivat melko heikosti eli tuloksin 19,35 ja 18,82. Voittoaika 30.04,18 on kaikkien aikojen kolmanneksi paras. Onneksi sain tekniikan kohdalleen jo toiseen työntöön, Tiisanoja kertasi aamukarsinnan jälkeen. Tästä kuitenkin miesten työnnöt onneksi pitenivät toisella ja vielä kolmannellakin kierroksella. Ainakaan Birminghamissa hallissa maaliskuussa tulos vain parani illalla, silloin finaalissa kuudenneksi sijoittunut Tepa muisteli. Niitä näyttäisi riittävän liikenteen valvomisessa. Molempien toisen kierroksen tulokset olivat lopulta riittäneet niukasti finaaliin eli Tepan 20,08. Ville Tiisanoja selvitti tiensä finaaliin myös kauden parhaalla eli karsinnan kuudes 20,37. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Antti-Pekka Sonninen PARIISI Etiopian Berhane Adere otti räjähtävällä rakettikirillään Pariisin MM-kilpailujen naisten 10000 metrin kultamitalin ja teki sen tavalla, johon edes tämän hetken parhaana naiskestävyysjuoksijana pidetyllä britillä Paula Radcliffellakaan ei olisi ollut mahdollisuksia vastata. Se pisti Haile Suuren puhumaan jopa maratonille siirtymistä, mutta viime vuoden kokeilun jälkeen hän päätti sittenkin juosta Pariisin MM-kympin. Varsinkaan jalankulkijat eivät ainakaan perjantai-illan pienen iltakävelyn aikana Saint Denisin alueella noudattaneet sääntöjä kovinkaan tarkasti. Karlsson menee syyskuussa leikkaukseen, jossa sappitiehyet tutkitaan. Jokeri: 8906104. Frösén jäi korkeuskarsintaan Oskarin 220 ei riittänyt lähellekään finaalia Vaatimatonta vaivaisena. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Antti-Pekka Sonninen PARIISI Kaksi vuotta sitten MM-Edmontonissa kestävyysjuoksumaailma järkkyi, kun Kenian Charles Kamathi katkaisi Stuttgartissa 1993 alkaneen Etiopian Haile Gebrselassien voittokulun 10000 metrin juoksussa. Miehestä ei vain löytynyt potkua, Conny tunnusti. – Ainut hyvä puoli on, että olen ehjänä tämän kisan jälkeen. Tepa oli loppukilpailussa seitsemäs tuloksella 20,45 ja Ville kahdeksas työntäen 20,09. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Andrei Mikhnevich kyykytti jenkit kuulassa. Tuntui välillä nimittäin siltä, että punainen valo ei vaihdu millään. Miten ollakaan oma hotellini oli tietenkin viimeinen. Muut jäänevät statistin osaan. Ei turhan iso, sillä kerroksia on kymmenen ja huoneitakin vain vajaa parisataa. Ei ole siis liioittelua puhua kaikkien aikojen kovatasoisimmasta kympistä. Näin piikkari tökkäsi maahan ja en ehtinyt edes hypätä, Oskari selvitti. Ei osaa enää hypätä, että ei aristaisi, Oskari naurahti hieman väkinäisesti. Tepa ja Ville kauden parhaisiin Jo kuulan karsinnan jälkeen Tepa Reinikainen ja Ville Tiisanoja tulivat lehdistön eteen iloisin mielin. Karlssonin vain toisella kierroksella saavuttama tulos oli 19,17. – Jos operaatio on odotettua suurempi, niin keskityn loppukaudesta jo tulevaan hallikauteen. Kaikin puolin tuntuu ihan mukavalta, Reinikainen iloitsi jo tämän vuoden toisesta arvokisojen pistesijasta. Vasta 21-vuotias Kidane voitti junioreiden MM-maastot vuonna 1999 otettuaa vuotta aiemmin pronssia. Sieltä tultiin takaisin ja oikealla paikalla ehdin tehdä vain yhden työnnön. Oskarin tavoite oli ylittää 225 ensimmäisellä, minkä hän uskoi jo riittävän loppukilpailuun. Kuortaneellakin hyvin jo heinäkuussa eliittikisoissa pyörähtänyt Adam Nelson nousi nytkin neljännellä työnnöllään 21,26 hopealle. Miestä harmitti erityisesti se, että espanjalaisia oli tullut paljon kisoihin ja he luottivat häneen. Verryttely meni hyvin, mutta ensimmäinen työntö lipsahti sormista. Hyppyjä oli kuitenkin siksi vähän alla, että ne olivat nyt liiankin löysiä. Neljänneksi päätyi Hollannin kansalaisuuden vasta viime kuussa saanut kenialainen Lorhah Kiplagat, joka teki uuden kotimaansa ennätykseksi 30.12,53. Ennusmerkit ennen tämänkertaista MM-peninkulmaa eivät puolla odotuksia Kenian kolmannesta täysosumasta Paul Kipkoechin Rooman ja Moses Tanuin Tokion voittojen jatkeeksi. Kaksi muuta hyppyä samasta korkeudesta olivat melko onnettomia. Mitä todennäköisimmin kahden afrikkalaismaan juoksusodan lopputulos alkaa 26:lla. USA:n neljäs mies Reese Hoffa ei edes saanut tulosta. On vaikea keksiä, millä joukkuetaktiikalla tämä kvartetti voisi nujertaa hirmukirijöinä tunnetut etiopialaiset. Siinä jo kävi hetken mielessä, että tässäkö se nyt on. Suoritukseni täällä oli tason mukainen, ei mikään floppi, mutta ei vielä lähelläkään nappityöntöä. – Se onnistuikin ihan kivasti. Lyhintä reittiä ajaen parinkymmenen kilometrin matka ei varmasti olisi vienyt puolta tuntia enempää. – Ei löydy selitystä. En tiedä mikä oli, että kuula ei lentänyt tarpeeksi pitkälle. Ei tämmöisessä kunnossa ole halua työntää edes Ruotsiottelussa. Adere roikkui Kiinan Sun Yingjien aloittaman pitkän kirin kyydissä ja aloitti spurttinsa viimeisen kierroksen takasuoralla jättäen muut kuin seisomaan. Tiisanoja on kesän aikana taistellut pitkän rajoja kanssa. Oskari Frösénin 220 ei riittänyt mihinkään. Ilmastointi sentään huoneessa pelaa ja perjantain vajaan 30 asteen lämpökään ei kovin pahalta tuntunut. – Ei tämä häävi suoritus itseltä ollut. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimittaja. Räjähtävyyttä on sairauksien jälkeen vaikea saada heti takaisin, Karlsson selvitti. Adere huiman kympin kirivoittaja Risto Lintilä PARIISI (KP) IF Länkenin Oskari Frösén varmisti viimeisenä miehenä paikkansa Suomen MM-joukkueeseen. Miehestä ei vain löytynyt nyt räjähtävyyttä. Oma hotellini Libertel Porde de Pantin on parin ensimmäisen päivän kokemusten jälkeen ihan kohtuullinen. Mestaruuden vei Edmontonissa kärähtänyt ja elokuun alussa vasta kilpailuihin uudestaan päässyt Valko-Venäjän Andrei Mikhnevich työntäen 21,69. Tepa Reinikainen oli kuulafinaalissa suomalaisista parempi. – Hyvältä näyttää. Hän oli 15:s työntäen 19,78. Pistesijoitus tyydytti Tiisanojaa – Sijoitukseen olen tyytyväinen. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Risto Lintilä PARIISI (KP) Suomen kuulamiehet täyttivät heti avauspäivänä puolet Suomen MM-joukkueen virallisesta pistetavoitteesta, kun niin Tepa Reinikainen kuin Ville Tiisanoja nousivat finaalissa pistesijoille. Seuraavat jäivät tämän mitalirajan alle jo melko selvästi. Viheralueita ei ole juuri näkynyt kuten ei havupuitakaan. – Urheilu on kuitenkin välillä tätä. Siihen nimittäin mahtuu juuri ja juuri 184 senttinen nukkumaan, niin etteivät varpaat mene jo reunan yli. tilalle 31 miehen joukossa. Kuskikin taisi vielä olla jostakin Pariisin ulkopuolelta, siksi tarkasti mies tutki karttaa välillä. Paluu hotellille menee sunnuntain puolelle, sillä iltakilpailut päättyvät muutamana päivänä Suomen aikaan vasta kello 23 jälkeen. Nähdä Pariisi Kolumni Y L E I S U R H E I L U N M M K I S A T RISTO LINTILÄ 16 Lottokierros 34/2003: 11, 12, 13, 15, 28, 36, 38. Voitonjako sivulla 17. Ensimmäinen meni tosin sormista läpi. – Alussa oli vähän ongelmia. – Bussi vei meidät ensiksi väärälle harjoituskentälle. Edellisellä MM-kympillä Etiopiassa hän hävisi ainoastaan maannaiselleen Derartu Tululle. Connylla oli epäonnea jo aamulla. Toivottavasti illan vire on yhtä hyvä. Päivä oli pitkä, sillä aamulla herätys oli jo neljältä.Tästä on kuitenkin mukava lähteä kohti ensi vuoden olympialaisia, Tepa ansaitusti korosti. Kärkeen erottui nopeasti kuuden naisen ryhmä, joka kutistui pari kilometriä ennen loppua neliköksi. Birminghamin MM-halleissa maaliskuussa Tepa otti jo aikuisten arvokisojen parhaan sijoituksensa eli oli kuudes. Lauantainakin päivä alkoi aamulla aikaisin, kun puoli yhdeksäksi piti ehtiä hotellilta kuulan karsintaan. Miesten kympillä tiedossa juoksusota. Sun, 25, on tunnettu tätä ennen pääasiassa ahkerana massamaratonien kiertäjänä, joista peräisin on kuninkuusmatkan ennätys 2.21.21 viime vuodelta. Kasseja ei ainakaan vielä ole tarvinnut reissun aikana avata kuin kerran lentokentällä, ei edes lauantaiaamuna stadionille tullessa. Tyytyväinen karsintaan oli myös Tiisanoja. Aivan olematon Oskarin suoritus ei ollut, kun sentään 220 ylittyi ensimmäisellä. Halu oli kova, mutta ei sitä tällä tavalla halua lähteä kotiin, Conny Karlsson jutteli harmistuneena pian sen jälkeen, kun mies oli karsiutunut illan kuulan loppukilpailusta. Risto Lintilä PARIISI (KP) – En tiedä ei vain tapahtunut mitään. Tänään voimat olivat jo viimeisillä kierroksilla melko vähissä. Sitä paremmin ovat juosseet ainoastaan Kiinan Wang Junxia 29.31,78 vuonna 1993 ja Radcliffe voittaessaan viime kesän EM-kympin lukemin 30.01,09. Pikakatsauksen Pariisin kaupunkiin eri puolilta sai kuitenkin heti torstaina iltapäivän tulomatkalla, kun bussimatka lentokentältä majapaikkaan kesti reilut kaksi tuntia. En minä kuitenkaan tätä syytä. Jalkavaivoista kärsinyt Gebrselassie sai päästää Albertan pääkaupungin radalla edelleen myös maanmiehensä ja oppipoikansa Assefa Mezegebun. Kolmannessa ponnistus taas lähti liian matalalta. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Seppo Luokkala (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 Sunnuntaina 24.8.2003 s KESKIPOHJANMAA P ariisin monet nähtävyydet taitavat jäädä tällä reissulla katsomatta, siksi tiivis päivittäinen kisaohjelma MMkisoissa on nyt reilun viikon ajan. Pronssin vei Ukrainan Yuriy Bilonog. Onneksi en ole parimetrinen kuulantyöntäjä, sillä silloin sänky olisi auttamattomasti liian lyhyt. Kenia laittaa tuleen Kamathin lisäksi alle 27 minuutin miehen John Koririn sekä kansainvälisesti varsin tuntemattomat Wilberforce Talelin ja Salim Kipsangin. Rinki oli hyvä ja kaikki muutenkin kunnossa. Ei tänne kannata tulla työntämään, jos ei ole sataprosenttisesti kunnossa. Lehtipuita, pensaita ja kukkia oli sentään siellä täällä. Vain neljä miestä työnsi yli karsintarajan eli John Godina komeasti ensimmäisellään 21,08, Andrei Mikhnevich 20,89, Yuriy Belonog 20,84 ja neljäntenä komeasti kauden parhaallaan Tepa Reinikainen 20,55. Liekö joku kirous minulla näissä kesän kisoissa, Martinez mainitsi pettyneenä. Punaisten valojen palaessa jalankulkijoille miltei kaikki kuitenkin kävelivät kadun yli. Jos illalla työntää kolmella ensimmäisellä työnnöllä yli 20,50, niin se tuo vielä kolme lisätyöntöä, Ville uskoi karsinnan jälkeen. Ainakin omani ja parin jututtamani kollegan huoneen neliömäärä ylittää vain niukasti kymmenen. – Ei näille ongelmille voi mitään. Lisänumerot: 5, 25, 39. Suomalaiskaksikon lisäksi vain kaksi muuta miestä teki karsinnassa kauden parhaan tuloksen eli karsinnan ykkönen John Godina 21,08 ja Joachim Olsen 20,14. Turvatarkastukset eivät ainakaan näin kisojen alussa näytä kovinkaan tiukoilta
– Karsintaraja on ihan OK. MM-kisojen avajaisseremonia kesti vajaat kaksi tuntia. – Ehkä odotin vähän kovempaakin vauhtia. 8. Avajaiset olivat ohjelmassa iltapäivällä kisojen avajaispäivänä, eikä erillisiä avajaisia olympialaisten tyyliin järjestetty. Keskisalo kiri viimeisellä kierroksella joukon häntäpäästä komeasti toiseksi ennätyksellään 8.22,41. Nämä kaikki parantavat Koivula-Krugerin mahdollisuuksia. 3. erä: 1) Adrian Blincoe Uusi-Seelanti 3.47,26, 2) Mehdi Baala Ranska 3.47,26, 3) Reyes Estevez Espanja 3.47,56, 4) Jason Lunn USA 3.47,62, 5) Gert-Jan Liefers Hollanti 3.47,81, 6) Tarek Boukensa Algeria 3.47,88, 7) Youcef Abdi Australia 3.48,65, 8) Valeri Pisarev Kirgisia 3.50,89, 9) Francis Munthali Malawi 3.51,61. 8. Edellisissä MM-kisoissa Edmontonissa Olli-Pekka nousi finaalissa kymmenenneksi ja viime kesänä Münchenin EM-kisoista tuliaisina oli jo kahdeksas tila. Kiekko (karsintarajan 60,00 ylittäneet tai 12 parasta loppukilpailuun): Ryhmä A: 1) Aimin Song Kiina 62,20, 2) Olena Antonova Ukraina 62,14, 3) Vera Pospisilova Tshekki 60,64, 4) Melina Robert-Michon Ranska 60,47, 5) Franka Dietzsch Saksa 59,77, 6) Stiliani Tsikouna Kreikka 59,39, 7) Kristin Kuehl USA 58,07, 8) Marzena Wysocka Puola 57,80, 9) Elisangela Adriano Brasilia 57,69, 10) Aretha Hill USA 50,79. – Viimeisessä heitossa jäi rinkiä käyttämättä turhan paljon, yli puoli metriä. 2. kilpailu: Northampton–Darlington 2. Yli 80 metriä tällä kaudella heittäneistä miehistäkin karsiutui Karjalaisen ohella viisi muutakin. Ensiksi se ilmoitettiin numeroilla 14,05, mutta sitä nostettiin kymmenen senttiä. Olo oli ihan normaali. Pronssin nappasi viisaasti kävellyt viime vuoden Euroopan mestari, Venäjän Roman Rasskazov, joka hävisi kakkossijan 46 sekunnin erolla. 3. Päivän suomalaiset Oliko onnea KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 24.8.2003 Urheilu 17 Markus Pöyhönen Syntymäaika: 25. Toivottavasti vain Helin Kalevan Kisoissakin hieman aristelleet nilkat kestävät hyppyjä ja askelmerkit osuvat kohdalleen. lokakuuta 1978 Syntymäpaikka: Vantaa Pituus/paino: 179 cm/77 kg Laji: 100 m Ennätys/kauden paras: 10,23 (2002)/10,26 Seura: Helsingin Kisa-Veikot Valmentaja: Asser Pettinen Parhaat saavutukset: EM-5:s 2002, MMhallikisojen 7:s (60 m) 2003. Mies on parhaillaan pistellyt esteet lähes pari sekuntia alle kahdeksan minuutin ja tänä vuonnakin 8.02,48. päivän loppukilpailut: Miehet: 20 km kävely: 1) Jefferson Pérez Ecuador 1.17.21 (ME), 2) Francisco Javier Fernandez Espanja 1.18.00, 3) Roman Rasskatsov Venäjä 1.18.07, 4) Noe Hernández Meksiko 1.18.14, 5) Luke Adams Australia 1.19.35, 6) Ivan Trotski Valko-Venäjä 1.19.40, 7) David Márquez Espanja 1.19.46, 8) Ilja Markov Venäjä 1.20.14, 9) José David Domínguez Espanja 1.20.15, 10) Alejandro López Meksiko 1.20.24, 11) Lorenzo Civallero Italia 1.20.34, 12) Jevgeni Misjulja Valko-Venäjä 1.20.38, 13) Andre Höhne Saksa 1.20.44, 14) Hatem Ghoula Tunisia 1.21.12, 15) Chaohong Yu Kiina 1.21.18, 16) Michele Didoni Italia 1.21.23, 17) Joao Vieira Portugali 1.22.07, 18) Kevin Eastler USA 1.22.25, 19) Erik Tysse Norja 1.22.43, 20) Akinori Matsuzaki Japani 1.24.22, 21) Alessandro Gandellini Italia 1.24.45, 22) Predrag Filipovic Predrag Serbia-Montenegro 1.25.15, 23) Xu Xinde Kiina 1.25.41, 24) Sérgio Vieira Galdino Brasilia 1.26.48, 25) Feodosij Tshumatshenko Moldova 1.27.27, 26) Benjamin Kucinski Puola 1.27.41, 27) Jiri Malysa Tshekki 1.30.17, 28) Allan Segura Costa Rica 1.30.53, 29) Ronald Huayta Bolivia 1.31.15. lähtö: 2 Totemi Rok, poissa:– 5. 5. Tämä oli nyt tällainen kisa. Finaalissa vauhtia pidetään myös alusta lähtien. Näin Heli on tehnyt viimeistelyharjoitukset Pariisissa harjoituskentällä, jolla pinta on kuitenkin erilainen kuin itse stadionilla. Viime kesän Münchenin EM-kisojen hopeatulos 14,83 2,2 metrin myötätuulessa oli varsinainen paukku. Loppukilpailuun olisi vaadittu 36 senttiä parempi tulos. Keskisalo katseli kuitenkin loppusuoralla hieman ennen maalia vielä siksi paljon ympärilleen, että parantamisen varaa jäi varmasti vieläkin. Tilastojen valossakin karsintarajan voi nyt hyvinkin jopa ylittää 12 hyppääjää. 800 m (erien 3 parasta ja 9 aikojen perusteella jatkoon): 1. Ekblomin aika oli silloin finaalissa muuten 8.21,50. Tosin kärkihyppääjistä yllättävän moni on poissa Pariisista. Siinä samassa voi vielä mennä nurin Ismo Toukosenkin aika 8.12,29. Naiset: 100 m (erien 4 parasta välieriin): 1. Oikea rivi: 111 X2X XX1 21X2 Alustava voitonjako: 13 oikein 2 kpl voitto–osuus 61 797,20 e, 12 oikein 1 087,50 e, 11 oikein 75,70 e, 10 oikein 15,00 e. Newcastle–ManU 1–2 Lopullinen kerroin: 8,06 3. Kesäkuun angiinan ja keuhkoputkentulehduksen jälkeen elimistön palautuminen vei aikansa. Mitalipeli Lauantai 23. Koivula) Syntymäaika: 27. Ryhmä B: 1) Natalia Sadova Venäjä 63,47, 2) Ekaterini Voggoli Kreikka 63,13, 3) Beatrice Faumuina Uusi-Seelanti 63,12, 4) Suzanne Powell 61,83, 5) Irina Jatshenko Valko-Venäjä 61,79, 6) Anastasia Kelesidou Kreikka 61,23, 7) Neelam Jaswant Singh Intia 60,33, 8) Teresa Machado Portugali 59,87, 9) Anna Söderberg Ruotsi 59,66, 10) Shelley Newman Britannia 57,65. – Juoksu meni jopa vähän paremmin kuin osasin odottaa. erä: 1) Ezekiel Kemboi Kenia 8.18,09, 2) Simon Vroemen Hollanti 8.18,24, 3) Jose Luis Blanco Espanja 8.18,76, 4) Yoshitaka Iwamizu Japani 8.18,93, 5) Khamis Abdullah Saifeldin Qatar 8.19,64, 6) Ali Ezzine Marokko 8.20,10, 7) Luleseged Wale Etiopia 8.21,30, 8) Peter Nowill Australia 8.26,22, 9) Michael Kipyego Kenia 8.27,45, 10) Daniel Lincoln USA 8.32,47, 11) Vincent Le Dauphin Ranska 8.36,42, 12) Matthew Kerr Kanada 8.57,62. 7. Meksikon kovalle kävelykoulukunnalle ei taaskaan suotu mitalia, kun Noe Hernandez sijoittui neljänneksi ennätyksellään 1.18.14. erä: 1) Natalia Jevdokimova Venäjä 2.01,05, 2) Amina Ait Hammou Marokko 2.01,10, 3) Judit Varga Unkari 2.01,47, 4) Jennifer Toomey USA 2.01,75, 5) Heidi Jensen Tanska 2.02,01, 6) Esther Desviat Espanja 2.03,42, 7) Charlotte Moore Britannia 2.03,80, 8) Marie-Lyne Joseph Dominikaaninen tasavalta 2.17,73. erä: 1) Saif Saaeed Shaheen Qatar 8.22,20, 2) Jukka Keskisalo Suomi 8.22,41, 3) Eliseo Martin Espanja 8.22,54, 4) Abraham Cherono Kenia 8.22,67, 5) Bostjan Buc Slovenia 8.22,89, 6) Zouhair El Ouardi Marokko 8.23,75, 7) Abdelhakim Mazouz Algeria 8.24,60, 8) Martin Proll Itävalta 8.25,84, 9) Mustafa Mohamed Ruotsi 8.25,99, 10) Lofti Turki Tunisia 8.28,95, 11) Angelo Iannelli Italia 8.36,08, 12) Robert Gary USA 8.38,20. erä: 1) Tina Paulino Mosambik 2.01,06, 2) Anita Bragger Sveitsi 2.01,09, 3) Akosua Serwaa Ghana 2.01,17, 4) Diane Cummins Kanada 2.01,20, 5) Letitia Vriesde Surinam 2.01,24, 6) Tamsyn Lewis Australia 2.01,43, 7) Wesam Abu Bkheet Palestiina 2.29,86. Sunnuntaina käydään heti kunnon karsinta. 2. Jokeri Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto–osuus 209 371,40 e, 5 oikein 8 157,30 e, 4 oikein 446,10 e, 3 oikein 50,50 e, 2 oikein 11,40 e. erä: 1) Kelli White USA 10,96, 2) Ekaterini Thanou Kreikka 11,11, 3) Debbie Ferguson Bahamasaaret 11,26, 4) Mary Onyali-Omagbemi Nigeria 11,31, 5) Karin Mayr-Krifka Itävalta 11,34, 6) Olena Pastushenko Ukraina 11,36. lähtö: 7 Harjun Systeri, poissa: 1 3. Pattijoki–Hyvinkää 8–2 Alustava kerroin: 110,66 4. erä: 1) Jerome Young USA 45,28, 2) Hamdan O. Seiväs (karsintarajan 440 ylittäneet tai 12 parasta loppukilpailuun): Ryhmä A: 1) Svetlana Feofanova Venäjä 440, 2) Yvonne Buschbaum Saksa 440, 3) Monika Pyrek Puola 440, 4) Thorey Edda Elisdottir Islanti 435, 5) Mary Sauer USA 435, 6) Natalia Kushch Ukraina 425, 7) Tanya Koleva Bulgaria 425, 8) Vanessa Boslak Ranska ja Jillian Schwartz USA 415, 10) Masumi Ono Japani, Melina Hamilton Uusi-Seelanti ja Alejandra Garcia Argentiina 400, Ryhmä B: Group B, 1) Jelena Isinbajeva Venäjä, Annika Becker Saksa ja Stacy Dragila USA 440, 4) Jelena Beljakova Venäjä 440, 5) Shuying Gao Kiina 435, 6) Marie Poissonnier Ranska 435, 7) Anna Rogowska Puola 425, 8) Naroa Agirre Espanja ja Caroline Hingst Saksa 425, 10) Ánna Fitidou Kypros 4 15, 11) Zsuzsanna Szabo Unkari ja Becky Holliday USA 4 15, 12) Stephanie McCann Kanada 4 00. – Kymmenyksiä olisi ehkä ollut tällä juoksulla mahdollisuus parantaa. Toki uskallettiin odottaa, että mies selviää finaaliin, mutta tapa ja tulos millä hän sen teki oli yllätys. 8. 4. lähtö: 3 Daddy’s Eagle, poissa:– 2. 4. 6. MM-kisojen loppukilpailut Carolina Klüft teki jokaisessa lajissa oman ennätyksensä. Kentällä ei ollut mitään hätää. Toivottavasti olen mukana taas seuraavissa finaaleissa, Karjalainen selvitti. Ryhmä B: 1) Andrei Sokolovski Ukraina 229, 2) Jaroslav Baba Tshekki 229, Jacques Freitag Etelä-Afrikka 229, 4) Germaine Mason Jamaika 229, 5) Grzegorz Sposob Puola 229, 6) Roman Fricke Saksa 227, 7) Matt Hemingway USA 227, 8) Andrey Chubsa Valko-Venäjä 227, 9) Aleksei Lesnitshi Valko-Venäjä 225, 9) Martin Stauffer Sveitsi 225, Alessandro Talotti Italia 225, 12) Pjotr Brajko Venäjä 220, 12) Abderrahmane Hammad Algeria 220, Wilbert Pennings Hollanti 220, Nicola Ciotti Italia 220, Tora Harris USA 220. lähtö: 1 Villiari, poissa:– 7. puoliaika ja koko ottelu (1X2) Voittoyhdistelmä: 1 (1/1)–4 (X/1) Lopullinen kerroin: 12,20 V75–ravi Lauantai 23. – SE-tulos lupaa hyvää, mutta nämä kilpailut ovat aivan oma tapahtumansa. Pitkäveto 35 St.Gallen–Grasshoppers 2 (1–2) 1,90 36 Young Boys–Thun 1 (2–1) 1,30 37 Le Havre–Sedan 1 (3–0) 1,70 38 Northampton–Darlington 1 (1–0) 1,45 39 Swansea–Boston 1 (3–0) 1,65 01 Newcastle–Manchester U 2 (1–2) 2,10 02 Rakuunat–OLS X (2–2) 3,30 03 FC Honka–GBK 1 (5–1) 1,55 04 FC Viikingit–PP-70 X (0–0) 3,30 05 Frankfurt–Hertha BSC X (0–0) 2,70 06 SC Freiburg–Mönchengladbach 1 (4–1) 1,90 07 VfB Stuttgart–Kaisersl. Lyhyt ja tyylikäs seremonia oli rakennettu niin, että urheilijat toivat kansalliset liput stadionille, mutta eivät jääneet marssimaan tai seisomaan kentälle seremonian ajaksi. Karjalainen näytti olevan Kalevan Kisojen aikoihin selvässä nousukunnossa. 4. Hylätyt: Lee Dae-ro Lee Etelä-Korea, Eiichi Yoshizawa Japani, Bernardo Segura Meksiko, Julius Sawe Kenia, Viktor Burajev Venäjä, Julio Rene Martinez Guatemala, Vladimir Andrejev Venäjä, Toshihito Fujinohara Japani, Valerij Borisov Kazakstan. – Kelsey Nakanelua Samoa kesk. kesäkuuta 1975 Syntymäpaikka: Kauhajoki Pituus/paino: 175 cm/60 kg Laji: kolmiloikka Ennätys/kauden paras: 14,39 SE/14,39 SE Seura: Kauhajoen Karhu Valmentaja: Osmo Ylitalo Parhaat saavutukset: EM-hopeaa 2002, MM-5:s 2001, 19-vuotiaiden MM-hopeaa (pituus) 1994. Voimaa kyllä on, Karjalainen arvioi. kilpailu: Swansea–Boston U 1. erä: 1) Torri Edwards USA 11,08, 2) Aleen Bailey Jamaika 11,16, 3) Julia Tabakova Venäjä 11,25, 4) Joice Maduaka Britannia 11,29, 5) Vida Anim Ghana 11,29, 6) Savatheda Fynes Bahamasaaret 11,36, 7) Mercy Nku Nigeria 11,37, 8) Guzel Khubbieva Uzbekistan 11,42. lähtö: 7 Joystep, poissa: 9 4. Oppia Karjalaiselle tuli kuitenkin tällä kertaa, kun mies karsiutui moukarin karsinnassa tuloksella 76,20. Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n puheenjohtajan Lamine Diackin tervehdyspuheen ohella avajaisissa nähtiin tyylikäs show, jossa sinisiin ja valkoisiin, mielikuvituksellisiin asuihin pukeutuneet esiintyjät muodostivat kentälle erilaisia kuvioita. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Risto Lintilä PARIISI (KP) Töysän Vedon nuorten MMja EM-kultamitalisti Olli-Pekka Karjalainen, 23, on kuusi kertaa ollut jo aikuisten arvokisoissakin mukana. erä: 1) Hicham el-Guerrouj Marokko 3.42,24, 2) Hudson Santos de Souza Brasilia 3.42,51, 3) Paul Korir Kenia 3.42,55, 4) Ivan Heshko Ukraina 3.42,96, 5) Christian Obrist Italia 3.43,01, 6) Juan Carlos Higuero Espanja 3.43,01, 7) Kevin Sullivan Kanada 3.43,27, 8) Michal Sneberger Tshekki 3.43,27, 9) Atta Miran Atta Pakistan 3.51,34. Ihan saletti on kuitenkin, että se kaveri sieltä nousee. – 600 metriä ennen maalia en nähnyt ryhmän takaa estettä kunnolla, siinä ei askel oikein sopinut. erä: 1) Zhanna Block Ukraina 11,08, 2) Christine Arron Ranska 11,08, 3) Merlene Ottey Slovenia 11,31, 4) Ljubov Perepelova Uzbekistan 11,35, 5) Agne Eggerth Liettua 11,36, 6) Endurance Ojokolo Nigeria 11,55, 7) Winneth Dube Zimbabwe 11,69, 8) Kadiatou Camara Mali 11,73. 3 000 m ej (erien 4 parasta ja 3 nopeinta finaaliin: 1. Viimeiselle neljännekselle lähdettäessä Perez luurasi 16 sekunnin päässä Fernandezista, joten hän kiskoi viimeiset puoli peninkulmaa 19.02:een. lähto: 3 Bowl Winner K, poissa: 2 6. Useasti aikaisemmin aikuisten arvokisoissa karsintaan jäänyt Heli venytti edellisissä MM-kisoissa jo viidenneksi. – Täällä tuli jälleen palautus arkeen. Ongelmana on, että rentous on heitoista hävinnyt. 3. Karjalainen oli heti seuraava. Ekblom on muuten viimeinen suomalainen estemies, joka on tätä ennen ollut MM-tasolla finaalissa mukana. Loppu ja viimeinen kierros tuli kuitenkin aika hyvin ja kirikin irtosi mukavasti. Karsintarajan 78 metriä ylitti neljä miestä kummastakin aamupäivän karsintaryhmästä. 8. Jukka Keskisalo kirien ennätykseensä Estemies komeasti 20 vuoden tauon jälkeen MM-tasolla finaaliin Jukka Keskisalon suoritus estejuoksussa ylitti useimpien odotukset. 5. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Antti-Pekka Sonninen PARIISI Yleisurheilun yhdeksänsissä MM-kilpailuissa ei jääty ilman uutta maailmanennätystä. lähtö: 4 David Raymond, poissa:– Alustava voitonjako: 7 oikein 4 kpl voitto–osuus 30 132,70 e, 6 oikein 107,60 e, 5 oikein 6,50 e. Al-Bishi Saudi-Arabia 45,42, 3) David Canal Espanja 45,86, 4) Paul Gorries Etelä-Afrikka 45,98, 5) Stilianos Dimotsios Kreikka 46,48, 6) Mitsuhiro Sato Japani 46,53. Se saatiin aikaiseksi heti ensimmäisessä finaalissa, miesten 20 kilometrin kävelyssä. Näin ollen Fernandezin neljäs vitonen vei aikaa 19.57. Juoksun vauhti oli Keskisalon mukaan miltei juuri sitä mitä hän arvelikin. – Lajin taso on maailmalla mennyt selvästi eteenpäin. Heli on yhä SE-kunnossa, sen maanantainen Helsingin GP-kisojen yhden hypyn tulos 14,38 osoitti. Tosin tässä ja nyt tuntuu, että lopetan urani ja itseni, OP heitti nauraen. Naiset: 10 000 m: 1) Berhane Adere Etiopia 30.04,18, 2) Werknesh Kidane Etiopia 30.07,15, 3) Sun Yingjie Kiina 30.07,20, 4) Lornah Kiplagat Hollanti 30.12,53, 5) Alla Zhiljajeva Venäjä 30.23,07, 6) Galina Bogomolova Venäjä 30.26,20, 7) Xing Huina Kiina 30.31,55, 8) Benita Johnson Australia 30.37,68, 9) Ejagayehu Dibaba Etiopia 31.01,07, 10) Jelena Prokoptsuka Latvia 31.06,14, 11) Kayoko Fukushi Japani 31.10,57, 12) Deena Drossin USA 31.17,86. erä: 1) Natalia Khrushtsheljova Venäjä 2.03,74, 2) Kelly Holmes Britannia 2.03,75, 3) Maria Cioncan Romania 2.03,90, 4) Jearl Mailis Clark USA 2.04,21, 5) Abir Nakhli Tunisia 2.04,43, 6) Adriana Munoz Kuuba 2.04,58, 7) Sandra Stals Belgia 2.06,12, 8) Adama Njie Gambia 2.17,04. Heittotekniikka ja jalat eivät kuitenkaan toimineen vieläkään kunnolla. Ohjelma päättyi maailman karttaa kuvaavaan kuvioon. Se on minulle ensimmäinen tavoite, Heli selvittää. Tämä on osaltaan luonnollista jatkoa tämän kesän epävarmuudelle. 2. Maantiekävelyssä ME:t tosin ovat epävirallisia reittien erilaisuuksien vuoksi. Edelle jäi vain erän tilastotuloksen mukaan nopein mies eli Qatarin Saif Shaheen. Tekniikkaongelmia on ollut Suomessa tänä kesänä monilla muillakin. Fyysisesti olen kunnossa, mutta teknisesti heitot olivat huonoja. Korkeus (karsintaraja 229 tai 12 parasta): Ryhmä A: 1) Mihail Tsvetkov Venäjä 229, 2) Stefan Holm Ruotsi 229, 3) James Nieto USA 229, 4) Mark Boswell Kanada 227, 5) Jaroslav Ribakov Venäjä 227, 6) Aleksander Walerianczyk Puola 227, 7) Gennadi Moroz Valko-Venäjä 227, 8) Tomas Janku Tshekki 225, Andrea Bettinelli Italia 225, Stefan Vasilache Romania 225, 11) Fabrício de Acevedo Romero Brasilia 220, Michal Bieniek Puola 220, Staffan Strand Ruotsi 220, Oskari Frösen Suomi 220, Rozle Prezelj Slovenia 220. Viedään kausi kuitenkin kunnialla loppuun asti. Ecuadorin Jefferson Perez keikutteli juuri sopivassa 17 asteen lämmössä ja aamuisen sumupilven peittäessä auringon ajan 1.17.21, joka alittaa yhdellä sekunnilla Espanjan Francisco Fernandezin Turussa toissa huhtikuussa tekemän entisen ennätyksen. Heli Koivula-Kruger (o.s. 1 500 m (erien 6 parasta ja 6 aikojen perusteella jatkoon): 1. MM-tuloksia MM-kilpailut, 1. Kun toinenkaan heitto ei tuonut kunnon tulosta, paineet kasvoivat kolmanteen heittoon, joka jäikin alle 76 metrin. Tällä kaudella maailman tilaston 20:s tuloskin on jo 14,27. Puolimatkassa kello näytti 38.38:aa ja 15 kilometrin kohdalla 58.03:a. Tapio Kantasen SE-aika 8.12,60 on kuitenkin vielä liian kova. erä: 1) Michael Blackwood Jamaika 45,13, 2) Eric Milazar Mauritius 45,15, 3) Avard Moncur Bahama-saaret 45,40, 4) Anderson Jorge Oliveira dos Santos Brasilia 45,62, 5) Marcus La Grange Etelä-Afrikka 45,68, 6) Victor Kibet Kenia 46,15, 7) Yoube Ouldh’meide Mauritania 49,60. Vielä joitakin vuosia sitten tämä tulos olisi riittänyt finaaliin, Olli-Pekka arvioi kun toinen ryhmä oli vielä heittämättä. 3. 1 (2–0) 1,50 08 Werder Bremen–Schalke 04 1 (4–1) 1,95 09 FC Köln–Bor. Tiistain esteiden finaalissa Keskisalo voi hyvinkin jo alittaa valmentajansa Tommy Ekblomin Suomen kaikkien aikojen listalla kolmantena olevan ajan 8.19,40. Helsingin omissa MM-kisoissa 1983 Tommy oli kärjessä kilometrin verran, mutta putosi lopussa kahdenneksitoista. Northampton–Darlington 1–0 Lopullinen kerroin: 8,78 2. Niin nousen muuten minäkin tästä, O-P lupasi lopuksi. erä: 1) Maria Mutola Mosambik 2.00,81, 2) Claudia Gesell Saksa 2.01,06, 3) Lucia Klocova Slovakia 2.01,14, 4) Joanne Fenn Britannia 2.01,27, 5) Faith Macharia Kenia 2.01,36, 6) Agnes Samaria Namibia 2.01,51, 7) Brigita Langerholc Slovenia 2.01,55, 8) Noelly Mankatu Bibiche Zaire 2.07,12, 9) Uyanga Khaynkhirvaa Mongolia 2.27,96. Jos Heli selvittää karsinnan, niin loppukilpailussa hän on varmasti vahvoilla. Chelsea–Leicester 2–1 Alustava kerroin: 9,49 Keno Lauantai 23. – Bernard Lagat Kenia ei juossut. Kuusi kertaa olen ollut mukana jo aikuistenkin arvokisoissakin, kolme kertaa olen onnistunut ja kolmesti epäonnistunut. Perez kiristi vauhtiaan selvästi 17 kilometrin kohdalla, otti nopeasti espanjalaisen kiinni ja meni saman tien menojaan. Tällä kertaa karsintaraja on 14,05. erä: 1) Luis Miguel Martin Espanja 8.19,09, 2) Bouabdallah Tahri Ranska 8.19,44, 3) Abdelkader Hachlaf Marokko 8.19,49, 4) Reuben Kosgei Kenia 8.20,63 , 5) Steve Slattery USA 8.22,32, 6) Tewodros Shiferaw Etiopia 8.23,41, 7) Radoslaw Poplawski Puola 8.24,34, 8) Vadim Slobodenjuk Ukraina 8.28,64, 9) Filmon Ghirmai Saksa 8.28,89, 10) Pavel Potapovitsh Venäjä 8.38,63, 11) Alexander Motone Etelä-Afrikka 9.05,45. Vuoden 1996 olympiavoittaja. Voittonumerot: 1, 2, 5, 8, 11, 15, 22, 32, 38, 42, 47, 52, 57, 60, 64, 65, 67, 68, 69, 70 Päivän Pari 3 Jalkapallo 1. erä: 1) Marc Raquil Ranska 45,49, 2) Brandon Simpson Jamaika 45,60, 3) Shane Niemi Kanada 45,83, 4) Anton Galkin Venäjä 45,89, 5) Sugath Thilakaratne Sri Lanka 46,09, 6) Jun Osakada Japani 46,51, 7) Danilson Ricciuli Guinea-Bissau 48,74. 3. – Gnezdilov keskeytti. Ihanneolot näkyivät tuloksissa, sillä kilpailun kärkikymmeniköstä kuusi miestä käveli kovempaa kuin koskaan. erä: 1) Rui Silva Portugali 3.41,35, 2) Isaac Songok Kenia 3.41,55, 3) Roberto Parra Espanja 3.41,57, 4) Michael East Britannia 3.41,61, 5) Vjatsheslav Shabunin Venäjä 3.41,63, 6) Fouad Chouki Ranska 3.41,67, 7) Gareth Turnbull Irlanti 3.41,84, 8) Bert Leenaerts Belgia 3.42,71, 9) Neil Weare Guam 3.56,64, 10) Yahye Abdi Gurre Somalia 4.10,42. – Bothwell Nachihulu Zambia hyl. Mainittakoon, että Fernandez teki oman hirmuaikansa kovassa tuulessa ja noin 10 asteen lämpötilassa, joten tosiasiallisesti sitä voidaan edelleen pitää kaikkien aikojen kovimpana kaksikymppisenä. Heli loikkii kohti kärkeä Koivula-Krugerille karsinta ensimmäinen kova tavoite Pariisi: MM-kilpailut, 1. – Hyppypaikka oli suljettu, eikä kentälle päästetty. Tämä juoksu oli kuitenkin minulle ihan sopiva. päivän iltakilpailut: Alkuerät ja karsinnat: Miehet: 400 m (erien 3 parasta ja 3 aikojen perusteella jatkoon): 1. – Yksi kova kuulamies on ollut vielä syvemmällä kuin minä. 2. erä: 1) Stephanie Graf Itävalta 2.03,39, 2) Svetlana Kljuka Venäjä 2.03,68, 3) Seltana Ait Hammou Marokko 2.04,01, 4) Tanya Blake Malta 2.04,61, 5) Julia Krevsun Ukraina 2.04,93, 6) Tatjana Borisova Kirgisia 2.05,31, 7) Myint Myint Aye Myint Myint Aye Myanmar 2.05,41, 8) Tatjana Roslanova Kazakstan 2.07,98. Loppu sujui taas hieman paremmin, mutta eroa voittajaan kertyi muhkeat 39 sekuntia. päivän jälkeen: 1) Klüft 4 143, 2) Barber 3 949, 3) Sasanovitsh 3 894, 4) Prohorova 3 733, 5) Klavina 3 673, 6) Kesselschlager 3 673, 7) Lewis 3 659, 8) Strataki 3 619, 9) Skujyte 3 615, 10) Netseporuk 3 601, 11) Hollman 3 582, 12) Roshtshupkina 3 579, 13) Schiemenz 3 574, 14) Butor 3 568, 15) Simpson 3 556, 16) Bacher 3 549, 17) Naumenko 3 524, 18) Tshernjavskaja 3 523, 19) Kazanina 3 432, 20) Hellebaut 3 414, 21) Dufour 3 400. Jo taannoin dopingista kärähti Brasilian Murren Maggi, joka hänkin jo huhtikuussa hyppäsi 14,53. Vedin melko kovaa maaliin asti, rohkean juoksun tehnyt Keskisalo selvitti iloisena eränsä jälkeen. 7-ottelu: Pistetilanne neljän lajin ja 1. Ensimmäisessä heitossaan Karjalainen kertoi, että jalka lipesi alta. Heli yritti torstaina päästä tutustumaan tulevaan kilpailupaikkaan Stade de Francella. Ainoastaan Englannin Ashia Hansen loikki yli kolmen metrin myötätuulessa lopussa vielä 17 senttiä pitemmälle eli tasan 15 metriä. Yllättikö matkalla sitten mikään. Lopussa oli vähän pelonsekaiset tunteet pitääkö vetää täysillä vai ei loppuun asti. Euroopan mestari Hansen joutui jäämään pois loukkaantumisen takia. – Tommy valoi uskoa alkueriin ja on antanut tukea ja tietoa muutenkin kovasti, Jukka kiitteli. 2. ”Ei näihin ikinä opi” Pettymyksen vuoro Karjalaisella moukarin karsinnassa Risto Lintilä PARIISI (KP) Kauhajoen Karhun Heli KoivulaKruger on kaksissa viimeisissä arvokisoissa ottanut kolmiloikassa pitkän loikan kohti maailman ehdotonta kärkeä. Risto Lintilä PARIISI (KP) Joensuun Katajan Jukka Keskisalo, 22, oli MM-kisojen avauspäivän iloinen yllättäjä. erä: 1) Tyree Washington USA 45,30, 2) Daniel Caines Britannia 45,35, 3) Leslie Djhone Ranska 45,48, 4) Ingo Schultz Saksa 45,55, 5) Andrea Barberi Italia 45,87, 6) California Molefe Botswana 46,12, 7) Malik Louahla Algeria 46,22. Lotto Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 13 kpl voitto–osuus 14 810,40 e, 6 oikein 2 346,00 e, 5 oikein 55,90 e, 4 oikein 12,90 e. Tämän alle Keskisalo nyt melko varmasti juoksee, siksi kovia miehiä loppukilpailussa on. Dortmund 1 (1–0) 3,25 10 1860 München–VfL Wolfsburg 1 (1–0) 1,80 11 1860 München–VfL Wolfsburg(+1) X (1–1) 3,45 12 VfL Bochum–Leverkusen 1 (1–0) 2,65 13 Tottenham–Leeds 1 (2–1) 1,75 14 Bolton–Blackburn X (2–2) 2,60 15 Chelsea–Leicester 1 (2–1) 1,10 16 Southampton–Birmingham X (0–0) 2,90 17 Manchester C–Portsmouth X (1–1) 3,05 18 Wolverhampton–Charlton 2 (0–4) 2,60 19 Everton–Fulham 1 (3–1) 1,50 20 Bradford C–Gillingham 2 (0–1) 3,00 21 Wimbledon–Crystal P 2 (1–3) 1,95 22 Derby–Reading 2 (2–3) 2,10 23 Ipswich–Coventry X (1–1) 3,05 24 Rotherham–West Ham 1 (1–0) 3,00 25 Millwall–Crewe X (1–1) 3,30 26 Nottingham–Cardiff 2 (1–2) 4,00 27 Watford–West Bromwich 2 (0–1) 2,00 28 Sheffield U–Norwich 1 (1–0) 1,60 29 Walsall–Stoke X (1–1) 2,85 30 Burnley–Wigan 2 (0–2) 2,55 31 Djurgården–Landskrona 1 (3–0) 1,20 32 Falkenberg–Gefle 1 (4–0) 2,00 Tulosveto 1. "En pettynyt, vaan turhautunut" Karjalainen ei kisan jälkeen näyttänyt kovin pettyneeltä. erä: 1) Calvin Harrison USA 45,43, 2) Geyman Lopez Kuuba 45,62, 3) Sofiane Labidi Tunisia 46,07, 4) Vincent Mumo Kiilu Kenia 46,09, 5) Zsolt Szeglet Unkari 46,14, 6) Daniel Batman Australia 46,22, 7) Paul McKee Irlanti 46,43. – No se vähän yllätti, että itse olin keulaporukassa loppusuoralla ja kahden kilometrin jälkeen loppuaika tuli vielä näinkin kovaksi. Parviainen lipunkantajana. Tälläkin kaudella Heli on jo parantanut SE-lukemiaan sentillä hypäten Lappeenrannan eliittikisoissa elokuun alussa 14,39. Kiri irtosi Keskisalolla ei matkan varrella kovin suuria vaikeuksia ollut. Toki neljä kovaa kärkimiestä piti nytkin pintansa eli Kofi Murofushi, Adríen Anns, Ivan Tikhon ja Ilya Konovalov. Aidat olivat myös turhan korkeat ylitettäväksi, Heli naurahti. Kuula: 1) Andrei Mihnevitsh Valko-Venäjä 21,69, 2) Adam Nelson USA 21,26, 3) Juri Bilonog Ukraina 21,10, 4) Kevin Toth USA 20,89, 5) Justin Anlezark Australia 20,61, 6) Ralf Bartels Saksa 20,50, 7) Tepa Reinikainen Suomi 20,45, 8) Ville Tiisanoja Suomi 20,09, 9) John Godina USA 19,84, 10) Roman Virastjuk Ukraina 19,61, 11) Bradley Snyder Kanada 19,38. Fernandezille nykäys oli lamaannuttava isku, ja hän tipahtikin vähäksi aikaa kolmossijalle. erä: 1) Christopher Brown Bahamasaaret 45,35, 2) Fawzi Al-Shammari Kuwait 45,41, 3) Alleyne Francique Grenada 45,62, 4) Clinton Hill Australia 45,64, 5) Jimisola Laursen Ruotsi 45,87, 6) Davian Clarke Jamaika 46,26, 7) Kenmore Hughes Hollannin Antillit 48,36, 8) Un Kei Chao Macao 50,11. – Geoffrey Bai Papua UusiGuinea hylättiin. erä: 1) Gary Kikaya Zaire 45,45, 2) Cedric van Branteghem Belgia 45,69, 3) Carlos Santa Dominikaaninen tasavalta 45,89, 4) Ezra Sambu Kenia 46,01, 5) Ioan Lucian Vieru Romania 46,61, 6) Chris Lloyd Dominikaaninen tasavalta 46,74, 7) Nagmeldin Ali Abubakr Sudan 46,78. 1. Maailmanlistan viitonen Libor Charfreitag oli ensimmäinen karsiutuja tuloksella 76,52. Kulta: 1, 3, 4, 2, 5, Hopea: 2, 5, 4, 3, 1, Pronssi: 1, 2, 3, 5, 4 Vakio 1 Lauantai 23. Viime kesän Euroopan mestari Fernandez lähti tekemään rohkeasti omaa ratkaisuaan heti ensimmäisellä kympillä ja käveli vitosen väliajaksi 19.29. – Olo on nyt lähinnä turhautunut, en ole edes pahoin pettynyt. erä: 1) Chandra Sturrup Bahamasaaret 10,98, 2) Gail Devers USA 11,16, 3) Kim Gevaert Belgia 11,23, 4) Marina Kislova Venäjä 11,26, 5) Virgen Benavides Kuuba 11,40, 6) Geraldine Pillay Etelä-Afrikka 11,47, 7) Judyth Kitson Jamaika 11,61. Perez palasi valtaan ME-vauhdilla PARIISI (STT) Keihäänheittäjä Aki Parviainen toi Suomen lipun stadionille Pariisin yleisurheilun MM-kisojen avajaisseremoniassa lauantaina. Tilastoykkönen 15,29 hypännyt Kuuban Yamile Almada ei hyppää kansallisuuskiistojen takia. Välillä on mennyt hyvin ja välillä heikosti. – Ei näihin kisoihin ikinä opi
. Välierien toiset osaottelut pelataan tänään Pyhäjärvellä ja Kinnulassa. 6 3 3 10– 13 9 OLS . . . . . Esimerkiksi Pia Malmsten vaihdettiin toisella puoliajalta kentältä lähes tajuttomana, pohdiskeli Unitedin puheenjohtaja Kari Mars. . Hänen mielestä kaikki pelaajat täyttivät kuitenkin hienosti paikkansa koko kauden aikana olemalla toistensa tukena ja turvana. . 5 1 4 5– 13 3 JIPPO . Viimeisen ottelun parhaina palkittiin kotijoukkueesta Petri Leppänen ja Jarkko Hattara sekä sarjanousun tehneestä Kuulasta Mäki-Leppilampi ja Pyry Haapakoski. . . Kuusysi – Klubi-36. . 9 2 4 3 13– 18 10 PeFF . 6 3 2 1 15– 14 11 PK-37 . . . Tasaisessa ottelussa Saara Kauppinen vastasi GBK:n molemmista maaleista. 5 5 30– 4 18 VJS . . . . . 18 4 2 12 15– 32 14 TJK . . . . 4 1 2 1 7– 7 5 Schalke 04 . GBK:n tytöille vierasvoitto Matti Soisalo MUHOS Ylivieskan Kuulan miesten nousu vuoden tauon jälkeen ensi kaudeksi ykköspesikseen varmistui karsintojen toisessa ottelussa lauantaina Muhoksella, jossa kotijoukkue Muhoksen Pallo-Salamat joutui antautumaan luvuin 0-1 (5-8, 3-3). Eivätköhän nämä pisteet nyt ainakin riitä sarjapaikan uusimiseen, laski Lyyski. . . Vapaapotku oli seurausta maalivahdin ulosajoon johtaneesta käsivirheestä. . . . 4 3 1 5– 10 B Leverkusen . . Kolmiloikka P11: 1) Simo Kivelä HU 6.05. . M: 1) Juuso Sillanpää KV 52,60, 2) Teppo Ryyti HaU 52,15, 3) Arto Niskanen AV 44,40. . 5 4 1 25– 9 13 Ilves . Kymmenisen minuuttia Koppisen ulosajon jälkeen väkivahva, hyvin palloa suojaava Sarelius sai Panu Kuuselan sivurajaheitosta pallon jalkoihinsa ja sananmukaisesti käveli GBK-puolustajan estelyistä huolimatta rangaistusalueen sisään ja sijoitti 3-0 -numerot. . 18 12 3 3 59– 12 39 HJS . Päätöspelissä Pesä-Kiilojen parhaina palkittiin Päivi Kalajanniska ja Elisa Oravakangas. P11: 1) Jussi Lehtola HU 15,69. . LoVe – HBK. T15: 1) Mari Vesaluoma SS 35,82. GBK:n ainokainen tuli vartti ennen loppua, kun Timo Peltola puski Pekka Kainun keskityksen ohi Peltosen. 16 6 3 7 34– 35 21 Tervarit . Skotlannin valioliiga: Aberdeen–Dunfermline 1–2, Dundee–Livingston 2–1, Hearts–Dundee Utd 3–0, Motherwell–Kilmarnock 2–1, Partick Thistle–Celtic 1–2, Rangers–Hibernian 5–2. Andrei Fadeitshev laukoi kuljetuksensa päätteeksi pallon maaliin. . . HJK . Joukkueella oli oma otsikkoaikansa. . . . . T11: 1) Milla Hoikka HK 140. . . 17 12 4 1 26– 10 40 RoPS . . . 18 8 5 5 30– 22 29 FC Viikingit . Pelinjohtaja Kari Haapakoski, joukkueenjohtaja Veikko Jokinen ja huoltaja Jarmo Partala. Vierailija aloitti pelin vahvasti, mutta maalipaikkoja tuhlattiin alituiseen. . . Virkiä – NIK. . . 12 7 2 3 20– 14 23 FC Espoo . TUS – FC YPA. . Lauantaina pisteet haettiin Jyväskylästä JyPK:n kakkoselta maalein 1–2 (0–2). . Sen jälkeen oli tarkoitus mennä peli kerrallaan eteenpäin ja parantaa nuoren joukkueen peliä kaiken aikaa, YK:n pelinjohtaja Kari Haapakoski kertoi. TUS ei kuitenkaan luovuttanut. P11: 1) Mikael Ruotsala HU 22,83, 2) Simo Kivelä HU 17,59. . Honka laukoi GBK:ta laadukkaammin CHERNIKOV (KP) FC Unitedin lähtökohdat Uefacupin otteluun ukrainalaista Legend Chernikovia vastaan olivat erityisen huonot. Juha Mensonen, Sami Kähkölä, Sami Hautakoski ja Marko Laitala maalin mieheen. . . . Tilanteisiin nähden tasapeli oli oikeutettu lopputulos. . . Hautakosken osuma syntyi rangaistuspilkulta. Öjan parhaimmistoa olivat Tom Björkgren, Tomi Laitinen ja Marko Sorvisto, joka palkittiin. Gagarin-stadionilla ensimmäinen vartti meni emäntien komennossa. . KPS:lle vierasvoitto (KP) Pietarsaaren Jaro taisteli 2–1 (1–0)-kotivoiton Atlantiksesta B-nuorten SM-sarjan lauantain kierroksella. . . 12 2 10 9– 27 6 FC Sport . Toisella jaksolla Henri Sandstedtin unelmaveto päätti isäntien pyristelyn. 5 2 1 2 16– 14 8 PK-35 . . . . . . HJK – FC Espoo. . 19 1 18 8– 86 1 Seuraavat ottelut: 24.8. Kellon tikittäessä lisäaikaa TUS:n Niklas Widjeskog pääsi Öjan kulman jälkeen laukomaan vastahyökkäyksestä. . . . 4 1 3 7– 6 3 SiPS/ToU . . . . P15: 1) Joni Mattila HU 59,95, 2) Tuomas Saari HU 44,66. 4 2 2 8– 8 6 Freiburg . Juniori tasoitti pelin ruuhkasta, jossa moni palloveikko kokeili vuorollaan Kiiston varamaalivahdin pitävyyttä. . . . 17 9 5 3 26– 16 32 AC Oulu . . YPA sai toisen puoliajan alkuun toisen maalin. . . . . . 8 5 3 21– 5 18 EIK . . . . . . . . . . . Kun Kuula vielä avitti Pohtia ulkopelivirheillään kääntyi jakso vieraille. . divisioonan kärjessä. . . . . . Toisella jaksolla vieraat pääsivät paremmin peliin mukaan. . 17 5 6 6 18– 19 21 Rakuunat . 8 3 1 4 24– 51 17 LBK . Wolfsburg – B München, K´lautern – Freiburg, B M´gladbach – E Frankfurt, H Berlin – Hannover, H Rostock – Bochum, B Leverkusen – Hamburger SV, 1860 München – FC Köln. . 11 7 1 3 34– 15 22 FC United . Haapakoski myönsi kauden olleen sinällään hieman yllättävän, koska edelliset viisi kautta joukkue oli pelannut sarjaa ylempänä. . ESPOO (UT) Honka–GBK 5–1 (2–0) Jalkapallon Ykkösen karsintaviivan tuntumassa tasapistein majailleet FC Honka ja GBK kohtasivat eilen Espoossa. Vain neljällä meidän pelaajalla ei tauti ollut päällä. . 6 3 1 2 14– 15 10 Jaro . . . P13: 1) Olli Kivelä HU 27,31. . . Vieraat saivat tasoitukseen tarvittavat kaksi juoksua harhaheitoilla. . . . . . . . . . 16 6 4 6 29– 31 22 JBK . 16 5 1 10 30– 47 16 Öja-73 . . P13: 1)Tomi Pahkala HU 8,22, 2) Olli Kivelä HU 7,62. KPS kaatui kotonaan JYVÄSKYLÄ (KP) GBK:n tytöt jatkavat B-tyttöjen 1. . . . . Avausjaksolla Kuula pyöritti Pohtia miten tahtoi. HJK . . KPV päätyi puolestaan Helsingissä 1–1 (0–1) pistejakoon PK35:n vieraana. . . Molemmilla oli tilanteensa, mutta Honka hyödynsi ne tehokkaammin. . . 7 2 1 4 43– 41 24 Myran . Vierasjoukkueella riitti hyvin yritystä yhdeksälläkin kenttäpelaajalla. . Vastustaja ei päässyt edes puolen kentän yli. . . . . 4 1 2 1 6– 8 5 H Rostock . . . . Markus Uusimäki), Vitali Kut (v), Vitali Kretov; Timo Peltola (v, 81. . . . . . . . . . 3 2 1 2– 4 6 VIFK . . . 4 1 3 2– 7 4 KPV . Kackur vaihdettiin kentältä 75.minuutilla. Jalkapallo Yleisurheilu Alavieska: Virin pkyleisurheilukilpailujen tuloksia : Seiväs P11: 1) Atte Hoikka HK 285 (P11 pe), 2) Simo Kivelä HU 140. . M: 1) Jarmo Seppälä PäLu 61,34. . . Tero Karhu), Krister Sundell (80. Tervarit – SiPS/ToU, KuPS – VIFK, PK-37 – OLS, GBK – JIPPO. Vieraat ehtivät karata jo 0–3-johtoon ennen kuin kotijoukkue heräsi. . . . 3 1 1 1 5– 5 4 Hannover . . Pirteimpään esitykseen ylsivät kärjen Timo Karvinen sekä Jukka Sinko ja Aki Sipilä. . Eetu Junnilainen vastasi KPV:n maalissa. . Pohti ja Ura voitokkaina Bundesliiga Bochum – B Leverkusen 1 – (0 – 0), 1860 München – Wolfsburg 1 – (0 – 0), FC Köln – B Dortmund 1 – (0 – 0), W Bremen – Schalke 04 4 – 1 (3 – 0), Stuttgart – K´lautern 2 – (2 – 0), Freiburg – B M´gladbach 4 – 1 (3 – 0), E Frankfurt – H Berlin – . 4 3 1 0– 3 3 E Frankfurt . . . 16 5 4 7 28– 34 19 KaIK . JBK osui neljästi (KP) Pedersöre FF hävisi kotonaan Kokkolan Palloseuralle Kolmosen ylemmässä sarjassa 0-1 (00). 11 8 3 33– 4 27 SC Raisio . . . Vatsataudin nujertamalle Unitedille tappio HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven Pesä-Kiilojen naisten kausi päättyi 1–2 (5–4, 2–5, 0–1)-kotitappioon Sotkamon Jymylle naisten suomensarjan pohjoislohkon loppuottelussa. . . 18 6 3 9 24– 37 21 SeMi . . HP-K:n naisten kausi päättyi YLIVIESKA/KANNUS (KP) Maakuntasarjan luoteislohkon voittanut Ylivieskan Kuulan kakkosjoukkue kaatui ensimmäisessä välierässä Pyhäjärven Pohdille jaksoin 1–2 (10-2, 3-5, 1-2). Mathias Käld ohjasi kuitenkin Mika Granholmin keskityksestä 18. Kovaa pelanneille israelilaisille nostettiin pelissä kolme keltaista korttia. . . . . . W Bremen . . . Kuula nousi ykköspesikseen Suomensarjaan vain vuoden visiitti Janne Mäki-Leppilampi iski tehokkaasti ratkaisevassa nousuottelussa. . . Ilman maalipaikkaa eivät olleet myöskään lilapaidat vaan Mirka Ruotsalainen ja Annika Sjölund olivat lähellä onnistumista. M: 1) Petri Rautio AV 65,66 2) Kalle Nikula KP-V 59,64. . . . . . . . B-poikien Ykkönen pohjoislohko WJK – TP-47 2 – 2 (0 – 1), JJK – Yllätys 1 – 1 (0 – 1). . . . . . . – Tilanne oli siinä mielessä varsin mielenkiintoinen, kun tulimme viimeiseen sisävuoroon, niin Muhoksen kokeneimpiin lukeutuva lukkari Joona Tihinen sanoi, että nyt mitataan miten pää kestää, YK:n pelinjohtaja Kari Haapakoski kertoi. 17 5 6 6 14– 16 21 GBK . . . . Pisteet ovat tässä vaiheessa kautta tärkeimmät, ei niinkään tapa, jolla niitä tulee, YPA:n valmentaja Marko Myllykangas totesi. . . 4 2 1 1 9– 4 7 B München . . . Jaro iski tehokkaasti tauon molemmin puolin, kun Jonas Ahlstrand ja Thomas Nylund heiluttivat maaliverkkoa. . . Avausjaksolla nähtiin kaksi komeaa osumaa. . 20 metristä yläkulmaan syntyi myös TUS:n tasoitus. . . TP-47 . . 18 6 5 7 24– 29 23 VPS . . divisioonan lauantain ottelussa. . . – Maanantaina voitetaan Maccabi Holon, valoi Mars luottamusta tappion ja vatsataudin synkistämällä hetkellä. . – Alku oli katastrofi, mutta pelaajien taistelutahto heräsi hienosti. Lopussa isännillä olikin tilaisuutensa kaunistella voittolukemia, mutta pahin nälkä oli tyydytetty, ja viimeistelytaito vaihtui huolimattomuudeksi. . . . . . 5 1 3 1 11– 7 9 FC Jazz . 5 5 21– 4 15 OLS . . . . . . . 18 4 1 13 18– 43 13 Into . . . A-poikien SM-sarja KuPS – FC Jazz 2 – (0 – 0). . . . – Samalla puseroon hiipi hienoinen voittamisen pelko, hän lisäsi. Viiden venäläisen voimin rynninyt KaIK jäi yhä pahempaan kurimukseen sarjan toiseksi viimeisenä. . Pietarsaarelaiset eivät pelanneet laaditun taktiikan mukaisesti maata pitkin ja se tiesi vaikeuksia. . . . . . 7 3 2 2 8– 10 11 FC KOMU . 4 3 1 9– 2 10 Stuttgart . . 12 3 3 6 14– 37 12 HJK-j . Loppulukemat sinetöi vaihdosta kentälle toisella jaksolla tullut Tapio Tamminen. . . . . Pelinjohtajan mielestä MäkiLeppilampi ja Seppälä ovat olleet koko kauden joukkueen tukipilareita. . . . . . . Osumat syntyivät rangaistuspotkusta ja komealla kaukolaukauksella 30 metristä yläkulmaan. . 6 1 5 7– 28 1 GBK . . . . . 17 9 1 7 33– 37 28 NiceF . . . Kahdella voitolla pääsee loppuotteluun. . . . . Ensimmäisen ottelunhan Kuula voitti myös 1-0. . . . 17 12 4 1 40– 14 40 OLS . Pohdin parhaat olivat Mikko Parttimaa ja Sami Varis. . 16 3 5 8 16– 29 14 FC Korsholm 17 3 1 13 8– 36 10 Seuraavat ottelut: 24.8. . . . . . Superin alkuun Kuula teki juoksun, mutta Pohti kuittasi kahdella. Kotijoukkueen ulkopelaajilla pää ei kestänyt, sillä juuri lukkari Tihinen nakkasi pallon kakkospesästä ohi juoksun arvoisesti ja toisen harhaheiton myös juoksun arvoisesti heitti ykkösvahti Jussi Pesola kolmospesän ohi. – Varsinainen tavoite tällä kaudella ei ollut vielä nousu, mutta neljän sakkiin pyrittiin. . Toinen maali syntyi sitten vastaiskusta ja lopussa odoteltiin vain päätöstä, Mars kertoi. 5 5 22– 5 15 VIFK . 9 4 3 2 18– 14 15 Norrvalla FF . . LoVe . 16 12 2 2 46– 13 38 Kuusysi . . . 7 5 1 1 27– 34 22 HBK . Malmö FF voitti lohkon toisessa ottelussa israelilaisen Maccabi Holonin 6-1 (3-0). Moukari T11: 1) Noora Polvi YK 15,80. . Yhdeksän avauskokoonpanon pelaajaa oli vatsataudin kourissa. 7 3 1 3 22– 39 14 Seuraavat ottelut: 24.8. . . P15: 1) Tuomas Saari HU 61,43. . TUS:n parhaana palkittiin puolustuksessa urakoinut Sami Furu. . 17 8 5 4 40– 23 29 Klubi-36 . Öja meni ottelussa kahdesti johtoon, mutta TUS taisteli loppuun asti ja kuittasi kotijoukkueen osumat. . . Kaksinkamppailut edukseen kääntänyt toppari Jimi Tuomaala oli vieraiden paras pelaajaa. Sotkamon paras oli Liisa Suutarinen. . Ensimmäisellä puoliajalla paikkoja oli suurempaankin ilotteluun. . . . . Legend siirtyi johtoon kevyesti vihelletyn rangaistuspotkun avulla. . 17 7 5 5 43– 35 26 KPV . . Unitedin maalivahti Noora Martikainen oli läpi ottelun hyvässä vireessä. . . Tasaisesta joukkueesta parhaaksi kohosi puolustaja Jyri Ahonen. . . . . . Toisen jakson vajaalla pelannut Kiisto kaatui kotonaan numeroin 3–2 (1–1). . . Keihäs T11: 1) Noora Polvi YK 12,80. 5 3 2 10– 4 13 Kuusysi . . . . 15 8 4 3 40– 23 28 TP-Seinäjoki . 17 5 4 8 34– 36 19 FC YPA . Toista jaksoa Ura hallitsi selvästi. Peli aaltoili avausjaksolla tasaisesti maalilta toiselle. . Jalkapallo 18 Urheilu Sunnuntaina 24.8.2003 s KESKIPOHJANMAA KOKKOLA (KP) Molemmille jäi jossittelemista, kun Öja-73 ja TUS jakoivat Kakkosen pisteet paikallispelissä Öjavallenilla maalein 2–2 (1–1). – Lähdimme pelaamaan aivan normaalia peruspeliä odottaen vastustajan virheitä. 4 1 3 2– 5 Seuraavat ottelut: 13.9. 7 4 3 31– 36 24 OuHu . . Kärkimies Niko Korhonen teki kaksi osumaa; ohjauksella maalin edestä ja läpiajosta takakulmaan. . Jos KPV pelaa puhtaasti, on kakkospaikkakin vielä mahdollinen. 17 7 4 6 30– 17 25 Kraft . 6 1 3 2 7– 10 8 TPS . . . 16 11 4 1 42– 16 37 TUS . . Avausjakso ratkesi Uran eduksi vasta neljännen alussa, jossa joukkue teki kaksi juoksua. . . . . GBK:n kokoonpano: Jukka-Pekka Kivimäki-Wilkman; Kenneth Helsten (v), Joni Koppinen (v+v=u), Gennadi Judin, Anatoli Kretov; Timo Viitala (37. . . Toisella puoliajalla Atlantis painosti, mutta Jaro jaksoi taistella loppuun asti. . 6 2 2 2 19– 14 8 WJK . . . . . . . . . Kolmen pisteen potin KPS:lle varmisti Tommi Viklundin pitkän heiton sisään pistänyt Petri Piispanen 55.minuutilla. Kotijoukkueen osumien välissä GBK sai kertaalleen pallon Hongan pömpeliin, mutta avustava erotuomari tulkitsi tilanteen paitsioksi. 19 12 3 4 73– 28 39 JyPK . 4 1 3 3– 5 3 H Berlin . . . . . minuutilla. . . . Kiisto sai ensimmäisellä jaksolla aikaan pari kunnon hyökkäystä. . . Kuulan nousijajoukkue: Jani Moilanen (2k), Toni Seppälä (S), Janne Mäki-Leppilampi (3p), Janne Vinkki (2v), Markus Kärki (3k), Jussi Turunen (2p), Matti Mehtälä (3v), Teemu Piippo (L), Juho Koponen (1v) sekä jokerit Mika Kaskela ja Pyry Haapakoski. . . . . . . . . . . . Janne Mollberg kuittasi kavennuksen Henrik Henrikssonin pystysyötöstä jo pari minuuttia myöhemmin. . . . – Toisen jakson alun ulosajo tietysti helpotti meidän tilannettamme. . . Myran kavensi vielä, mutta ja Reima juhli voittoa. Ykspihlajan Reima ei ollut Myranin yllätettävissä Kolmosen alemmassa sarjassa. . . . – Koppisen ulosajon jälkeen emme sitten saaneet enää oikeastaan mitään aikaiseksi, vaikka sen ainokaisen teimmekin. Avausjakson lopulla onnistui Fredrik Söderman tekemään kaksi maalia. 6 3 1 2 14– 10 10 Atlantis . . . Kun Koppisella oli varoitus varastossa jo ensimmäiseltä puoliajalta, veti erotuomari Petri Pahtakari taskustaan keltaisen jatkoksi punaista. . . . . 18 6 6 6 30– 23 24 FC Honka . 5 5 4– 24 Seuraavat ottelut: 24.8. . Leo Tuisku täräytti Kiiston uudelleen johtoon. 2 1 1 2– 3 1 JyPK 2 . Myös KPS:lla oli VPS:aa vastaan paikkansa, mutta tulosta ei tullut. . VPS – FC K-koski. . . 5 1 1 3 9– 11 4 MPS . . 2 1 1 5– 4 3 ToTa . Isännät ottivat jo taukoon mennessä kahden maalin kaulan. . . . . 5 3 2 10– 12 9 TP-47 . 5 1 1 3 5– 8 4 FC Espoo . . Kuva: Arkisto/Timo Talus Naisten SM-sarja MPS – Honka 4 – (2 – 0), KMF – SC Raisio – 1 (0 – 1), FC Sport – Ilves 1 – 2 (0 – 1). minuutilla syötti Jaska Pensaari vielä Hämäläisen maalipaikkaan, eikä nuorukainen erehtynyt. Onneksi pelaamisemme ei kuitenkaan mennyt löysäksi, niin kuin ylivoimalla usein käy, kun ei muka tarvitse enää liikkua yhtä paljon. . . Maali oli Peltolalle kauden seitsemäs. 4 1 1 2 4– 6 4 B M´gladbach 4 1 1 2 3– 6 4 FC Köln . 17 8 3 6 35– 28 27 IlvesP . . . . . . Ensimmäisen jakson kolme muuta juoksua kirjattiin Matti Mehtälän, Teemu Piipon ja Mika Kaskelan nimiin. Uran parhaina palkittiin Asko KeskiPetäjä ja Juha Keski-Sämpi. . . B-poikien SM-sarja PK-35 – KPV 1 – 1 (0 – 1), Inter – Honka – 2 (0 – 2), Jaro – Atlantis 2 – 1 (1 – 0), TPK – FC POHU 1 – 1 (0 – 0). . . . Joonas Sarelius latasi ensin upeasti paristakymmenestä metristä ylänurkkaan ja kapteeni Toomas Mustakari vielä muutaman metrin kauempaa alanurkkaan. . . Tapani Yrjölä teki kaksi maalia. . . . . . . . 5 4 1 14– 9 13 KuPS . . . . . 9 2 1 6 9– 26 7 Sporting . 12 4 2 6 15– 21 14 Ilves . . Tappioiden rasittama PeFF esitti hyvää taistelua, vaikka saldo jäi laihaksi. . . . Toisella jaksolla tiukkaa ulkopeliä pelannut Sotkamo käänsi pelin edukseen ja katkaisi ottelusarjan supervuorossa. . . Kokkolalaiset passitettiin kotimatkalle tylyin 5-1 -lukemin. – Ensi kaudeksikaan emme satsaa joukkueeseen sen kummemmin, sillä haluamme tehdä pesäpallon perustyötä jatkossakin ylivieskalaisin voimin. 11 2 2 7 18– 26 8 Honka . 12 2 10 3– 35 2 Seuraavat ottelut: 24.8. . – Mielestäni TUS:lla on vaikea loppuohjelma. Juuri ennen taukoa tullut kavennus sytytti YPA:n taisteluun ja tuloksena oli makea 6–2 (1–3)-voitto maalijuhlaan päättyneessä pelissä. . P13: 1) Tomi Pahkala HU 230, 2) Aleksi Savusalo HK 210, 3) Olli Kivelä HU 160. 6 3 3 11– 25 9 Honka . Ykkönen FC Viikingit – PP-70 – , FC Korsholm – Kraft 1 – (0 – 0), FC Honka – GBK 5 – 1 (2 – 0), TP47 – VG-62 4 – (2 – 0), Rakuunat – OLS 2 – 2 (1 – 1). . . Pyyhe lensi kehään vasta Hongan neljännen osuman jälkeen. – Meilläkin oli avausjaksolla paikkamme, GBK:n Pekka Kainu kommentoi pelin jälkeen. . . 5 2 1 2 7– 13 7 FC Inter . . . GBK . . Harmittavasti hän loukkasi kuitenkin jalkansa siksi pahoin syöksyessään ykköselle, ettei voinut jatkaa pelaamista, Haapakoski paljasti. 17 6 5 6 27– 19 23 PP-70 . . M17: 1) Teemu Siermala KJ 45,72. . . . . . . . . Kannuksen Ura puolestaan kukisti kotonaan Kinnulan Kimmot 2–0 (4–2, 8–1). . . Kakkonen pohjoislohko TP-Seinäjoki – Tervarit 3 – 3 (0 – 1), FC YPA – VIFK 6 – 4 (1 – 3), KaIK – JBK 2 – 4 (1 – 3), Öja-73 – TUS 2 – 2 (1 – 1), FC Kiisto – KPV 2 – 3 (1 – 1). Maalisyöttöjä jakanut Juhani Eskola ja Marko Laitala olivat kotijoukkueen parhaimmistoa. . . . . – Toisella jaksolla aliarvioitiin vajaalukuista vastustajaa. Innokkaasti, mutta samalla kurittomasti hyökänneen KPV:n pelastajaksi tuli vaihtomies Markus Hämäläinen. . T11: 1) Noora Polvi YK 5.73. . Holonin ainokainen maali oli myös malmölaisten tekemä. . . . B-tytöt Ykkönen Lohko 1 JyPK 2 – GBK 1 – 2 (0 – 2). Itse pelissä fyysisesti vahva ukrainalaisjoukkue tuli rynnivällä tyylillään alussa kovaa. . Toni Korhonen taisteli hyökkäyspäässä tilanteen loppuun ja pääsi lopulta kahden maalivahti Markus Stenvallin kanssa sijoittaen pallon alakulmaan. Kuulan parhaina palkittiin Sami Pylväs ja Teuvo Määttänen. . . . . Virkiä . M19: 1) Esa Känsäkoski KP-V 43,25. . . Runkosarjankin voittanut Sotkamo oli Pesä-Kiiloja tasaisempi joukkue ja otti ansaitusti paikan lopulliseen nousukarsintaan. Pelistä tuli meille suotta vaikea, kommentoi valmentaja Kaj Lyyski iltapäivän tapahtumia. 5 1 2 2 15– 11 5 FC POHU . . . – Puoliajalla ladattiin akkuja ja ensimmäiset 25 minuuttia olivat täysin meidän. . Unitedista täksi kaudeksi Ruotsiin siirtynyt Heidi Kackur viimeisteli kaksi maalia. Ottelu oli kauttaaltaan vieraiden hallinnassa ja voittomarginaali olisi hyvinkin voinut olla muutaman maalin suurempi. . 5 3 2 11– 6 11 Inter . . . 17 5 5 7 22– 29 20 OLS . Hän löi myös yhden tavallisen juoksun. 4 3 1 10– 2 12 JyPK 1 . 3 2 1 8– 4 7 1860 München 4 2 1 1 4– 4 7 Wolfsburg . . KPV hallitsi avauspuolikasta, kun taas PK-35 painosti toisella puoliajalla. Kiekko P13: 1) Miika Mattila HU 30,93. Kaukolaukaus kimposi puolustajan jalasta yli maalivahdin ja verkkoon. . 5 2 3 8– 13 2 Naisten Ykkönen pohjoislohko P-Iirot – OLS 3 – 1 (1 – 1), Into – SeMi – 3 (0 – 1), TJK – NiceF 1 – 1 (0 – 0), JyPK – IlvesP 2 – (2 – 0), VIFK – HJS – 1 (0 – 1). . . 9 1 2 6 14– 21 5 Seuraavat ottelut: 24.8. Toisen jakson ainoan juoksun löi puolestaan Janne Vinkki. Pian sen jälkeen vaasalaispelaaja lensi ulos kentältä, jolloin YPA:n tehtävä helpottui. Honkalla oli edellisessä pelissään Rovaniemellä niin ikään 2-taukojohto, mutta silloin se vaihtui 2-3 -tappioksi. . . 5 2 3 7– 6 6 JIPPO . . . . . Suotta aiheutetusta kulmurista kotijoukkue meni johtoon 37. Pesä-Kiilat voitti lauantain ottelussa avausjakson takakentän läpilyöntien turvin. . Kertaalleen Chernikov kolisutteli vielä ennen taukoa tolppaa. . . . . Juuri ennen taukoa kiskaisi Tero Suominen vaparista pelin tasoihin. Ensin Marko Sorvisto täräytti Timo Kivilompolon kulmapotkusiirrosta pallon 20 metristä TUS:n maalin kattoon. . . . Koppinen koppiin GBK:n murheet kasvoivat heti toisen jakson alussa, kun Joni Koppinen joutui vetämään nurin maalivahti Tuomas Peltosen avauksesta läpipääsyssä olleen Janne Mollbergin. 6 2 1 3 9– 12 7 Tervarit . . . Ottelun hahmoksi nousi Kuulan Janne Mäki-Leppilampi, joka heti ensimmäisessä sisävuorossa iski ajotilanteessa kentän tyhjäksi ja juoksi kunnarin päälle. 12 10 1 1 28– 7 31 HJK . . . . . . . . Öja ja TUS tasan YLIVIESKA (KP) FC YPA aloitti katastrofaalisesti Kakkosen kotipelinsä VIFK:ta vastaan. . Numerot muuttuivat 3–1:een, kun maalivahti torjui ensin Jan Ahlvikin vedon, mutta ei ehtinyt enää reboundiin tulleen Södermanin kudin tielle. . . KPS kaatui Vaasan kaimaseuralleen maalein 0–3 (0–2). Toisella puoliajalla Öja meni uudestaan johtoon, kun Tomi Laitinen jatkoi komean hyökkäyskuvion päätteeksi pallon TUS:n verkkoon. Vastapainoksi KPS:n Ville Yli-Jokisalo veti myös rankkarin ylitse. . . 4 1 3 3– 8 1 Hamburger SV 3 1 2 2– 9 1 K´lautern . . 17 3 6 8 25– 35 15 FC K-koski . Lopullinen niitti tuli, kun Kimmo Piispanen viimeisteli lukemiksi 3-1. MPS . – Kovia tyttöjä. . . . . P-Iirot . . . 5 3 1 1 12– 7 10 KPV . Kolmonen alempi Reima – Myran 3 – 2 (1 – 1). . 7 2 2 3 29– 43 21 Reima . . . 6 1 5 4– 24 1 Seuraavat ottelut: 27.8. . . Ensin puolustaja purki pallon suoraan Södermanille, joka juoksi läpi. . . . . 6 3 1 2 14– 12 11 FC Reipas . . . 4 4 20– 2 12 JJK . . . . Lopussa oma pelaamisemme sitten loppui kokonaan, näki hän tauon jälkeiset tapahtumat. HJK – VJS. . Kinnulan parhaat olivat Jussi Kauppinen ja Timo Leppänen. Tarkoituksena on antaa vastuuta niille, jotka ovat tämänkin nousun saaneet aikaan, hän lisäsi. . Reima voitti maalein 3-2 (1-1). 4 1 3 3– 8 1 TPK . 3 1 1 1 6– 7 4 Bochum . . . Jossittelemista jäi lähinnä pelin viimeisten minuuttien tapahtumista, jolloin molemmille aukesi vielä paikkoja voittomaaliin. . 9 3 3 3 17– 14 12 NIK . . . 18 5 13 19– 57 15 VIFK . . . . Laukaus ylitti jo maalivahti Stenvallin, mutta pallo pomppasi maasta yläputkeen. . . 16 7 2 7 27– 36 23 FC Kiisto . . . . minuutilla tasoituksen. . . Kolmonen ylempi PeFF – KPS – 1 (0 – 0). 16 2 5 9 20– 36 11 Seuraavat ottelut: 27.8. . . . YPA toipui katastrofialusta VAASA (KP) KPV:n asema jalkapallon Kakkosen pohjoislohkossa tukevoitui huomattavasti lauantaisella voitolla. . 2 2 1– 8 Seuraavat ottelut: 24.8. PS Kemi . . . . . . . 17 7 7 3 26– 22 28 VG-62 . . . . Espoolaisten valmentaja Jari Europaeus kertoikin joukkueen tauolla pukukopissa päättäneen, ettei sama vahinko tällä kertaa toistu. . . . . . . 2 1 1 3– 1 4 FC Sport . Sotkamo eteni voitoin 2–0 ykköspesiksen nousukarsintaan itälohkon voittajaa vastaan. . . . 11 6 2 3 22– 10 20 KMF . – Sarjan alussa ei oikein tiedetty minkä tasoista pesäpalloa siellä pelataan, mutta lopputulos oli kuitenkin hyvä. Hyvin peli lähtikin kulkemaan, mutta kaikkiaan taso heilahteli kokemattomuudesta johtuen liian paljon, Haapakoski arveli hetken notkahduksien syiksi. . . Osa oli todella huonossa kunnossa ja tasoitusta vastustajalle jouduttiin antamaan liikaa. . . . Aivan pelin lopussa lahjoitti maalivahti Tobias Lönnqvist Kaskiselle yhden kavennuksen. Muhoksella pelatussa ottelussa MuPS pyrki väkisin ottamaan voiton, mutta joukkueen ote lipesi Kuulan viimeiseen sisävuoroon. . Pekka Kainun hyvä veto puolestaan painui niukasti oikealta ohi. 7 3 4 31– 41 21 GBK II . 6 1 1 4 13– 15 4 TPS . . – Juho Koponen on puolestaan kehittynyt kesän aikana eniten. Petter Aho), Pekka Kainu. . 4 3 1 10– 3 9 B Dortmund . GBK pystyi pitkään pitämään pelin tasaisena vajaalla pelatessaankin. . Pelin 83. . 8 4 2 2 24– 16 14 KPS . 5 1 4 4– 18 3 Yllätys . . . . . . . Kolme läpiajoa jäi kuitenkin hyödyntämättä. . . SeMi – HauPa/OsPa, FC Sport – JyPK 2, ToTa – KPV, VIFK – JyPK 1. Hämäläinen iski ratkaisumaalit KASKINEN (KP) JBK varmisteli sarjapaikkaansa jalkapallon Kakkosessa lyömällä KaIK:n tämän kotikentällä maalein 4–2 (3–1). . . Vielä lopussa Öjan Laitiselle ja Kivilompololle aukesivat avoimet maalipaikat, mutta tulosta ei tullut. . Kaskinen meni onnekkaasti alussa johtoon. . . KuPS . . 3 3 13– 2 9 HauPa/OsPa . 6 2 1 3 8– 15 7 LoPa . . . 4 1 3 3– 10 4 SeMi . . Legend voittivat pelin 2-0 (10). 17 7 4 6 34– 32 25 VIFK . . Joukkueessa ovat pelanneet myös Antti Lämpsä, Petri Partala ja Jouko Haapakoski. Jaro voitti, KPV tasan KOKKOLA (KP) KPS ei saanut pistelisää A-nuorten 1. . . . Kerran pelaaja oli jo yksin tyhjän maalin edessä, mutta ei tulosta
. 2 1 1 3– 4 1 Newcastle . toto (7-16-3): 12,69 2,67-7,10-1,71 342,10. Wolverhampton–Charlton 0–4 (0–4) 5. KoS yhdestoista Nuorten Jukolassa Helsinki: Nuorten Jukola: 1) OK Tisaren, Ruotsi 6.44.50 (Daniel Attås, Johan Aronsson, Sara Nilsson, Martin Sand, Josefin Aronsson, Malin Sand, Pelle Åkerberg), 2) Hiisirasti, Suomi 6.47.08 (Johannes Pohjala, Eero Ranta, Eevi Antila, Uku Rooni, Kati Rooni, Noora-Sofia Ruotsalainen, Jussi Simula), 3) Turun Suunnistajat, Suomi 6.49.30 (Markus Mononen, Antero Ranki, Sofia Mattila, Tatu Piiroinen, Tuulia Mattila, Sanna Laaksonen, Aleksi Mattila), 4) Rajamäen Rykmentti, Suomi 6.49.33, 5) Lynx, Suomi 6.49.52, 6) Northern Wind, Venäjä 6.49.54, 7) Delta, Suomi 6.54.40, 8) Rastikarhut, Suomi 6.54.41, 9) SK Pohjantähti, Suomi 6.54.42, 10) Rasti-Lukko, Suomi 6.54.43. . divisioona Preston – Sunderland – 2 (0 – 2), Wimbledon – Crystal P 1 – 3 (1 – 0), Watford – West Brom – 1 (0 – 0), Walsall – Stoke 1 – 1 (0 – 1), Sheffield U – Norwich 1 – (1 – 0), Rotherham – West Ham 1 – (1 – 0), Nottingham – Cardiff 1 – 2 (0 – 2), Millwall – Crewe 1 – 1 (0 – 0), Ipswich – Coventry 1 – 1 (1 – 1), Derby – Reading 2 – 3 (1 – 3), Burnley – Wigan – 2 (0 – 1), Bradford C – Gillingham – 1 (0 – 0). Lähtö 7, Killerin Derby, V75-6, V4-4, sh 2 100 m: 1) Villiari/Reino Salmela 28,9a, 2) Ramiini 29,2a (139), 3) I. 3 1 1 1 2– 2 4 Crewe . . – Tuomarin tehtävänä on katsoa täsmällisyyttä. Manchester C–Portsmouth 1–1 (0–1) 24. Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Piinan Kasperi/Ari Moilanen 33,4, 2) Manttaali 31,8 (100), 3) Puuha-Poika 33,0 (67), 4) Harmiton 33,6 (174), toto (4-11-6): 9,90 3,56-2,41-2,35 50,15. 2 1 1 2– 6 1 M´boro . . Erotuomari: Eddy Maillet Seychellit. Niemisen ATP-ranking on 39, Mahutin 113. . 2 1 1 3– 2 4 Birmingham . . . . . . Avoin finaaliin osallistuville ratsukoille, sijoittui 4: 1) Katri Perokorpi Dream POM 341 (63.15%), 2) Emma Tuominen Orchard Miss Emma Nld KYR 337 (62.41%), 3) Iina Sällylä Moonwalker KAR 327 (60.56%),... Tuomaripuheenjohtaja Anders Sucksdorff arvioi Satu Harjun ja Anastacian ratsastuksen olleen ehdottomasti haan. . . Nieminen jatkaa pelejään ensi maanantaina alkavassa Yhdysvaltain avoimessa mestaruusturnauksessa, joka on vuoden viimeinen grand slam -kilpailu. 2 2 1– 9 ESPOO (KP) Ykspihlajan Reiman Merja Kiviranta hallitsi varmaan tyyliin myös Espoossa käytyä duathlonin SM-kilpailua. Pelivaihto 589 957.40 e Villiari Derby-finaalin sankari Keski-Pohjanmaalle kolme V75-voittoa Killeriltä Reino Salmelan omistama ja ohjastama Villiari voitti neljäntenä keskipohjalaisena suomenhevosten Derbyn Killerjärvellä. Miesten Suomensarja: Etelälohko: 2. 3 1 2 2– 6 1 Watford . . Lähtö 6, V75-5, V4-3, lv 2 100 m: 1) Bowl Winner K/Tapani Salojensaari 16,8a, 2) Sugar Free 16,9a (145), 3) Workington Crown* 17,0a (593), 4) Great Legend 17,0a (318), toto (3-101): 9,03 3,29-3,52-8,47 30,02. . . Totemi Rok oli paras vanhempien suomenhevosten kovimmassa sarjassa. . – Hevonen menee nyt koko ajan parempaan suuntaan. . . 3 2 1 6– 5 6 Walsall . Tisaren Pelle Åkerberg oli maalissa 2.18 minuuttia ennen Hiisirastin Jussi Simulaa. Totemi Rok nousukunnossa Myöskään Harjun Systerin mahdollisuuksiin ei suuresti luotettu. . Cedar 16,4a (91), 4) Blue Suede Victory 16,5a (214), toto (4-2-1): 1,60 1,071,22-1,19 3,64. Avoin finaaliin osallistuville ratsukoille, sijoittui 2: 1) Tiina Hyssänmäki Avon Lady TT 340 (62.96%), 2) Anna Tujulin Karl Hemming Korsholms 330 (61.11%), 3) Suvi Niiranen Arietta PRP-72 326 (60.37%), 4) Tiia Alanco Bell Est KSR 322 (59.63%). . . . . Prix de Pohjanmaan DataHuolto Oy. . Positiivinen esiintyminen. Perokorven ratsuna oli Dream. Jalkapallo Pesäpallo Jalkapallo Tennis Suunnistus KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 24.8.2003 Urheilu 19 JYVÄSKYLÄ (STT/KP) Halsualaisen Reino Salmelan omistama ja ohjastama Villiari korjasi lauantaina Jyväskylässä ajetusta viisivuotiaiden suomenhevosten Derbystä 25 000 euron ykkösrahat. Hyvinkää: Timo Rautiainen 0/1, Veikka Ketonen 0/1, Sami Laine 1/0, Marko Peltonen 1/0. . . Tottenham–Leeds 2–1 (1–1) 5. . Peräseinäjoki–Jyväskylä, Tyrnävä–Siilinjärvi. 10) Heikki Haapala Diplo Dk K-GR 275 (55%), 11) Annika Prittinen Elosoihtu K-GR 273 (54.60%) Satu Harju ratsasti avausvoiton Kouluratsastuksen valtakunnallinen aluecup käynnissä Kokkolassa Hiottua yhteistyötä. . Avoin kaikille. Prix de Parturi-Kampaamo Galimero. . 2 1 1 1– 4 Charlton . . Airila oli kisassa parisen minuuttia muita ankkureita nopeampi. Avoin kaikille Alueluokka, sijoittui 3: 1) Leena Kanto Norah MYRA 328 (63.08%), 2) Nina Nuutila Mandela VAR 312 (60%), 3) Elina Westerlund Igrane Le Fay Swe 1576 Korsholms 311 (59.81%), 4) Annaleena Hahtola Lambiek Nld EPUR 309 (59.42%),... . Avoin finaaliin osallistuville ratsukoille, sijoittui 3: 1) Satu Harju Anastacia NURK 543 (64.64%), 2) Tiina Hyssänmäki Avon Lady TT 520 (61.90%), 3) Anna Tujulin Karl Hemming Korsholms 510 (60.71%), 4) Tiina Tähkälä Diamarina LOR 507 (60.36%),...8) Tiia Alanco Bell Est KSR 488 (58.10%). 9) Elin Björndahl Troubadour K-GR 423 (58.75%), 11) Cajsa Ludén Alinda Nld J-PR 402 (55.83%). Special ponifinaali I osakilpailu. . Kuva: Arkisto/Elina Paavola 1985 Liikku Raineri Puikkonen 26,8a 1986 Patrik Risto Lanki 28,0a 1987 Viulan Vilaus Tapio Perttunen 28,1a 1988 Javin Hilu Terho Rautiainen 29,6a 1989 Turo Seppo Sarkola 29,2a 1990 V.T. V4: vaihto 106 564.40 e; oikea rivi 7-2-3-1; poissa I/9 III/2 kerroin 10 828,31. Aki Antti-Roikon ajokkia seurannut Better Better Best pysyi tuntumassa maaliin saakka, mutta toiset jäivät kauaksi. Barry Hayles 3–1. Geremi Chelsea, 84. Prix de Kokko-Dent. Pisteitä kertyi 520 (61,90%). Lähtö 3, V75-2, sh 2 100 m: 1) Harjun Systeri/Marko Heikari 29,3, 2) Vilnetta 29,5 (436), 3) Manu-Vili 30,4 (23), 4) Ruutu-Liinu 29,7 (319), poissa: 1. . Alueluokka, sijoittui 4: 1) Caroline Granholm Lafitte R VH 316 (63.20%), 2) Minna Heininen Minas Luciana Swe 1788 RANRAT 291 (58.20%), 3) Annika Prittinen Erk KGR 290 (58.00%), 4) Jannice Forsberg Terese KSUR 289 (57.80%), 5) Taru Haikola Habanera Swe KSUR 288 (57.60%) 6) Heikki Haapala Leading Commander Swe K-GR 287 (57.40%), 7) Niina Kirjorinne Sir Attan J-PR 286 (57.20%),... Mahut voitti karsinnassa kolme kamppailua, joista jokainen osoittautui tasaiseksi kamppailuksi. Steve Watson 3–0, 69. Blake siirsi Niemisen katsomoon Helsinki/Lahti: Alle 17-vuotiaiden MM-lopputurnaus: Puolivälierät: Helsinki: Kolumbia–Costa Rica 2–0 (2–0) 25. Korsholman Anna Tujulin oli kolmas ratsulla Karl Hemming. Jose Otalvaro 1–0, 43. Jalat saatiin liikkeelle vasta kolmannessa erässä, mietti Hermeksen valmentaja Pasi Arvonen. . . Australian Joseph Siriannin ranskalainen löi 6–4, 7–6 (7–4), Israelin Amir Hadadin 7–6 (7–3), 4–6, 7–6 (7–1), ja Italian Potito Staracen 6–2, 6–7 (6–8), 7–6 (7–5). . . . 3 2 1 7– 3 7 Stoke . Luokka 4. Aloittaja Kattilakoski oli vaihdossa 12:s ja puolitoista minuuttia kärjessä vaihtaneesta Lynxin kakkosesta. . Yleisöä: 2 340. . Silloin ori sai raskaan juoksun, mutta finaalissa Reino Salmela ajoi selvästi maltillisemmin. Pääosin sen voiton vuoksi lopulta löytyi vain neljä täysosumaa. Kivirannan tapaan Reimaa edustava 18-vuotiaiden sarjan Janne Huhtala jatkoi mitaliketjuaan kesän kilpailuissa. Alan Shearer 1–0, 51. 2 1 1 4– 3 3 Everton . . Oma maali (Lilian Nalis) 1–0, 40. Kuninkuusravihistorian toinen kaksoisvoittaja Pentti Savolainen pani kokkolaisiakin paremmaksi vuonna 1984, kun tallikaverukset Vekseli ja Vekkuliina seppelöitiin Joensuussa. Tämä olikin hevoselle viimeinen startti tänä vuonna. Jason Euell 0–1, 15. 3 1 2 2– 3 3 Nottingham . Sugar Free nousi sen tuntumaan mutta ei pystynyt lainkaan uhkaamaan. 1 1 1– 2 Wolves . Kuva: Mikko Käkelä Antero Vauhkonen HELSINKI KoS:n ykkösjoukkue ylti yhteen seuran parhaimmista saavutuksista sijoittumalla 11:nneksi Helsingin Laaksossa suunnistetussa 18. . Historiaa oli sekin, että ensimmäisen kerran voitto lipsahti länsinaapuriin, jossa OK Tisaren Örbrosta korjasi voiton ennen eurajokista Hiisirastia ja Turun Suunnistajia. . . Tuomas Hongellin neljännen osuuden jälkeen KoS oli 12:s ja Minna Rantala toi viidenneltä osuudelta KoS:n 18:ntena. Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Honey Candel/Keijo Hakala 18,2, 2) V. 3 1 1 1 3– 3 4 West Ham . Nopsa Aki Antti-Roiko 27,0a 1998 Piirron Sopu Matti Mikkonen 27,2a 1999 Liising Ari Moilanen 26,3a 2000 Cameron Ari Moilanen 25,9a 2001 Totemi Rok Antti Teivainen 25,1a 2002 Suikun Sisu Seppo Ristimäki 27,3a 2003 Villiari Reino Salmela 28,9a Keskipohjalaisvoittajat tummennettu Derby-voittajat 1985-2003 Tapani Postila KOKKOLA (KP) Kouluratsastuksessa tavoitteena on hevosen ja ratsastajan saumaton yhteistyö. loppuottelu (2 voittoa): Tampere–Riihimäki 0–2 (1–15, 1–4) Riihimäki ykköspesikseen otteluvoitoin 2–0. Ohjelmassa on ikymmentä arvostelukohdetta ja asteikko 0-10. COMMACK (STT–AP) Suomen tennisässän Jarkko Niemisen pelit Long Islandin 380 000 dollarin ATP-turnauksessa päättyivät puolivälierissä, kun USA:n James Blake kukisti perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa pelatussa ottelussa suomalaisen luvuin 4–6, 6–2, 6–3. Se pääsee nyt keskittymään yksinomaan juoksemishommaan, Aki Antti-Roiko totesi. . 1–0, 25. Yleisöä: 5 030. . Ponifinaalissa kärkipaikan otti porvoolainen Katri Perokorpi. Alueluokka, sijoittui 3: 1) Elina Westerlund Robinson Crusoe Korsholms 494 (60.24%), 2) Leena Turpeinen Contache Swe VAR 491 (59.88%), 3) Susanna Ku i Johan af Grundstein LehRa 457 (55.73%),... David Raymond sai tasaisen juoksun kärkiparin takana. Chelsea–Leicester 2–1 (2–1) 3. Muistokisat kesän kohokohta Seitsemän vuotta kansallisella tasolla kilpailleelle kokkolalaislähtöiselle Satu Harjulle aluecupin finaali on yksi kesän tärkeimmistä kisoista. 2 1 1 3– 4 1 Leicester . Ori oli siten V75-kierroksen pelatuimpana hevosena luottamuksen arvoinen. Tulokset: Luokka 2. 2 1 1 4– 5 3 Southampton 2 2 2– 2 2 Leeds . Solvalla, Espoo: SM-kilpailut: 10 km juoksu+40 km pyöräily+10 km juoksu: Miehet: 1) Samuli Vasala TuUL 1.59.06, 2) Mika Luoto TuUL 2.04.00, 3) Jukka Kero TuUL 2.04.03, 4) Teemu Toivanen TT Aquaterra 2.05.35, 5) Jarmo Rissanen TT Aquaterra 2.06.05. Hän alitti kahden tunnin rajan. . 2 2 1– 1 2 Ipswich . . Vaativa B:1. Ruuna on luotettava ja rauhallinen, Perokorpi totesi esityksestään. Joystep vastasi V75-kierroksen jättiyllätyksestä. . Kokkolan Suunnistajien ykkösessä suunnistivat Eino Kattilakoski, Samuli Saarela, Anniina Saarela, Tuomas Hongell, Minna Rantala, Jaana Pulkkinen ja Jaakko Kattilakoski. . Miesten vastaava kisa oli turkulaisten juhlaa. Itälohko: 2. Keskipohjalaistuloksia: 11) Kokkolan Suunnistajat 1 6.54,46, 41) OK Botnia 7.20,11, 55) RasTiimi 1 7.34,26, 86) IF Brahe 1 7.59,53, 122) Kokkolan Suunnistajat 2 8.38.55, 125) IK Kronan 1 8.40,23, 138) OK Botnia 2 8.59,34. – Meillä on kuitenkin neljä tasaista kenttää. Palkitut: I Pertti Mäkelä, II Jari Törmänen. Viikari 29,3a (38), 4) Veikon Tähti 29,3a (200), toto (1-5-3): 2,76 1,40-1,56-1,29 17,04. Hopeadivisioona oli Bowl Winner K:n hallinnassa lähes koko ajan. Prix de Kokkolan Autokatsastus Oy. Kevin Davies 2–0, 50 Matt Jansen 2–1, 90. Tiesimme riskin, että viikon testijakso Kalajoella ja poissaolo jäältä vaikuttavat. Prix de Nordea K.N. Lähtö 4, V75-3, V4-1, lv 2 100 m: 1) Joystep/Akseli Lahtinen 17,5a, 2) Sugar Daddy 17,6a (76), 3) Briso Glendora 18,2a (174), 4) Ferringhi Label 18,2a (98), toto (7-12-4): 34,80 10,88-2,183,82 176,11. Kokkolalainen taivalsi kahdesti kymmenen kilometrin juoksuosuuden ja 40 kilometrin mittaisen pyöräilymatkan niukasti alle 2.20 ajassa. . Päivän Duo: vaihto 31 845.00 e; oikea rivi 3-1; poissa I/2 kerroin 16,59. Yleisöä: 34 354. Sportista osumia juhlivat Ari-Pekka Pajuluoma, Teemu Viemerö, Teemu Kuusisto ja Pete Suonpää. . Isojärvellä voittopisteet olivat 543 ja prosentit 64,64. Amerkin kouluohjelma. . Southampton–Birmingham 0–0 Yleisöä: 31 656. . . . Pitkän tuomariuran aikana täyden kympin suorituksia on tullut kohdalle vain kaksi kertaa Saksassa. Kokenut ratsastaja sai irti hevosesta lennokkuutta. 3 1 2 2– 5 1 Derby . Hernan Peirone 2–0. Ratsastajalla täytyy olla hyvä kontakti hevoseen. . Isojärven ratsukkoluokan finaalin avausosakilpailun kakkoseksi ratsasti Tiina Hyssänmäki hevosella Avon Lady. 2 1 1 4– 3 3 Arsenal . . . Kaksinkamppailuissa vaasalaiset olivat vahvempia. Mielenkiintoista olisi nähdä millainen taso siellä on ja saada uusia kilpakumppaneita. Juuri ennen lähtöä pyöränvaihtoon joutunut Daddy´s Eagle hakeutui avauskohteessa jo matkan aikana keulahevosen rinnalle, mistä ori käänsi kilpailun niukasti edukseen. 1 1 2– 1 3 Tottenham . . Kaksikko ei ole koskaan aikaisemmin mitannut keskinäistä paremmuuttaan. . Bolton–Blackburn 2–2 (2–0) 3. Suorituksen tulee olla lennokas, esitteli Anders Sucksdoff kouluratsastuksen säännön perusteita. 5) Satu Harju Balade NURK 450 (54.88%) Luokka 1. Mikäli Nieminen voittaa ranskalaisen, hän pelaa toisella kierroksella 13. Otalvaro 2–0. – Lämmitysluokka tuntui tahmealta. Seuraavat ottelut: 24. 2 1 1 7– 3 4 Man City . välierä: Pattijoki–Hyvinkää 2–0 (4–2, 4–0) P: 2 1 1=4 2 2 0=4 2 H: 1 1=2 0=0 Pattijoki: Jarkko Rautio 0/4, Pasi Pohjola 1/2, Pertti Mäkelä 3/0, Timo Lemponen 1/1, Jari Törmänen 1/0, Juha Kalajanniska 2/0, Antti Rantala 0/1. Uusinta sarjapaikasta, länsilohko: Uurainen–Vimpeli 0–1 (0–5, 1–1) Vimpeli säilytti sarjapaikkansa. Hermes hävisi Sportille KOKKOLA (KP) Eilisessä lehdessä julkaistuun Amorin ja A.K. – Ajattelin, että annan hevoselle nyt vähän paremman juoksun. Avoin finaaliin osallistuville ratsukoille, sijoittui 4: 1) Katri Perokorpi Dream POM 467 (64.86%), 2) Emma Tuominen Orchard Miss Emma Nld KYR 459 (63.75%), 3) Valpuri Nyyssönen Zaha Du Nuphar LAURA 455 (63.19%), 4) Laura Tarkkala Madam'S Martijn Nld SORARY 448 (62.22%),... Kyseessä ovat Sadun isän kokkolalaisen liikemiehen ja ratsastusjaoston puheenjohtajan Kari Harjun muistokilpailut. 2 1 1 4– 1 4 Portsmouth . 3 1 2 1– 5 Sheffield U . Venäläisten jälkeen olikin tiukkaa. . . VAASA (KP) Viikon poissaolo jäältä näkyi, kun Kokkolan Hermes kohtasi jääkiekon harjoituspelissä Vaasan Sportin. – Ruotsiin haluaisin uudelleen kisailemaan. 8) Monica Björrndahl Adela Swe K-GR 285 (54.81%). David Sommeil 1–1. 3 1 1 1 4– 3 4 Wigan . Vahvasti takaa kirinyt Designed Star ehti sitä lähimmäksi. . . P. 2 1 1 3– 4 1 Bolton . . Man Utd . Yleisöä: 52 165. Avauksen voittopisteet olivat 467 (64.86%). Naiset: 1) Merja Kiviranta YkspReima 2.19.49, 2) Hanna Tuominen Anjalan Liitto 2.50.45. Suomalaisista yhdeksänneksi parhaana KoS:n ykkönen oli tiukan kirikilvan jälkeen yhdestoista. 3 2 1 2– 3 2 Preston . . 8. . M35:ssä tuli puolestaan Reiman Krister Wikberg maaliin neljänneksi nopeimpana. . . Ramiini nousi loppumetreillä I.P.Viikarin ohi toiseksi. 2 2 4– 2 6 Blackburn . – Villiari ei nyt ollut hyvä, vaikka se voitti. . Lähtö 5, V75-4, V4-2, sh 2 100 m: 1) Totemi Rok/Antti Teivainen 26,1a, 2) Murron Titaani 26,2a (115), 3) Mister Villari 26,4a (377), 4) Vänrik 26,6a (109), toto (2-11-9): 8,55 2,37-3,6411,11 35,22. . Jaana Pulkkinen suunnisti mainiosti ja nosti joukkueensa 10:nneksi. . Nieminen saa ensimmäisellä kierroksella vastaansa karsinnoista pääsarjaan selvinneen Ranskan Nicolas Mahutin. . Osuuden kovimman ajan suunnistaneelle Keravan Hannu Airilalalle Kattilakoski hävisi vajaan kolme minuuttia. . 3 1 2 3– 5 3 Coventry . 1 1 1– 2 Liverpool . Hän käänsi Villiarin kiriin puoli kierrosta ennen maalia kolmannesta parista ulkoa. . Adrian Mutu 2–0, Ulosajot: 67. 7) Elin Björndahl Troubadour K-GR 310 (57.41%). 2 2 6– 1 6 Chelsea . . Luokka 9. Harjun Systeri tuli toisen kierroksen ulkoradoilla vahvasti ja erottui lopussa tasaisesta rykelmästä niukasti. Korjattavaa löytyi vielä etuosasta, jota ratsastaja ei saanut tarpeeksi keveäksi. Rebecca Hunter 17,7 (204), 3) Nemesis Nordia 18,6 (89), 4) Topless* 17,8 (119), toto (3-13-1): 4,87 2,76-5,28-3,05 86,23. 1 1 2– 3 A Villa . Viikonlopun finaalien idean on inspiroinut edesmennyt Kari Harju ja yrityksenä on madaltaa kynnystä kansalliselle tasolle. . Tytön kaksoisvoittoa käsittelevään juttuun oli pujahtanut valitettava asiavirhe. Uskon, että David Raymond tekee syksyn aikana oikeinkin hyviä suorituksia. . 3 2 1 4– 1 7 West Brom . Riccardo Scimeca Leicester. Helppo B:0 2000. . . . . Akseli Lahtisen ajokki kiri parhaaksi aivan hänniltä. Ratsastaja teki virheitä, mutta poni pelasti ja paikkasi. 3 3 3– 9. 3 1 1 1 2– 3 4 Rotherham . Houkutteena ovat hyvät rahapalkinnot. sijoitettua Argentiinan David Nalbandiania tai saksalaista karsijaa Philipp Kohlschreiberia vastaan. Satu otti työvoiton, sillä hevosessa oli nähtävillä lievää väsymystä. . . välieräottelu (4 voitolla loppuotteluun): Siilinjärvi–Tyrnävä 2–0 (1–0, 10–0) Tyrnävä johtaa voitoin 2–1. Lähtö 11, sh 2 100 m: 1) Eelis/Anssi Penttilä 30,7, 2) Tuhuri 31,7 (87), 2) Lammasmäen Sepe 30,8 (87), 4) Poika-Siideri 31,3 (294), poissa: 8. Varsinaisia virheitä ei tullut. Käynti oli erityisen näyttävää ja suorituksen pisteet 510 (60,71%). Ensimmäistä vuottaan H18sarjassa suunnistava Jaakko Kattilakoski joutui antamaan yhden sijan periksi koville kilpakumppaneilleen. Alan Rogers Leicester, 88. Shaun Bartlett 0–3, 33. . Kiviranta odotetusti ykkönen Espoossa Miesten superin 6. Tämä oli hyvä kisa joukkueelta, josta kaksi ensimmäistä ja viimeistä suunnistajaa pääsee vielä ensi vuonnakin yrittämään tuloksen parantamista, joukkuetta luotsannut Simo Kattilakoski tuumaili tyytyväisenä. Luokka 10 Prix de Puukeskus. . Uudessakaarlepyyssä ratsastuskoulua pitävä sisko seuraa myös valmentautumista. Kansalliselle tasolle suoritus oli esimerkillinen ja näyttämisen ilo paistoi tekemisestä. Finaalin toinen osakilpailu ratsastetaan tänään. 3 1 1 1 4– 3 4 Norwich . Kotijoukkue oli parempi maalein 4-2 (2-1, 2-0, 01). . loppuottelu: Mäntyharju–Lohi 1–2 (2–3, 6–5, 0–0, 2–3) Lohi nousi ykköspesikseen, voitoin 2–0. . Kokkolassa kouluratsastuksen ensimmäisissä valtakunnallisen aluecupin finaaleissa ja aluetason avoimissa luokissa yhteistyötä mittaillaan yhteistyötä tuomarien edessä 126 lähdössä. Yleisöä: 37 604. Avoin ratsukoille, jotka eiv 'e4t ole sijoittuneet Helppo A tasolla. Troikka: 263,46. Helppo A:1 finaali I osakilpailu. . 3 1 2 5– 2 5 Gillingham . Villiari voitti reilua viikkoa aiemmin myös karsintalähtönsä. . . . 2 2 0– 2 Burnley . . . . Frederic Kanoute 2–1. 3 1 2 1– 5 Bradford C . Hevonen oli väsynyt, koska kisoja on ollut paljon, luonnehti Satu Harju suoritustaan. Satu Harju ja Anastacia olivat kouluratsastuksen valtakunnallisen aluecupin avauspäivänä hevosten finaalin as kaksikko. Gary Naysmith 1–0, 20. . . Järjestäjänä toimii Kokkolan Ratsastajat ja Pohjanmaan ratsastusjaosto. Everton–Fulham 3–1 (3–0) 7. Keijo Hakalan ohjastama ja Pentti Heikkilän valmentama Honey Candel täydensi KeskiPohjanmaan hevosten valloitusretken Jyväskylään voittaessaan V75:n ulkopuolella ajetun Tammadivisioonan lähdön olosuhteisiin nähden hyvällä ajalla 18,2. Ruud van Nistelrooy 1–1, 59. . Viikon päästä on viimeinen osakilpailu, kertoi Satu Harju suunnitelmistaan. V. – Kohtalaisen rikkeetön rata. Luokka 3 Prix de Kokkolan Energia. . Troikka: 925,40. Lähtö 2, V75-1, lv 2 100 m: 1) Daddy’s Eagle/Esa Holopainen 17,2a, 2) Designed Star 17,2a (308), 3) Du Suede Pride 17,3a (126), 4) Rio De Janeiro 17,5a (175), toto (3-10-11): 3,48 1,41-5,092,97 64,98. . . . . En meinannut sitten muistaa kuitenkaan lähteä kiriin, Salmela naurahti. Alan Smith 0–1, 41. David Raymondin revanssivoitto David Raymond osoittautui lämminveristen Kultadivisioonassa parhaaksi. Keulahevosen rinnalla taivaltanut I.P.Viikari yritti maalisuoralla vastata, mutta Reino Salmelan suojatti puristi lopulta helposti ohi. Neri Cardozo 1–0, 45. . Kolmannesta parista ulkoa nousunsa aloittanut ori jätti toiset selvästi taakseen. Luokka 11. Naisten superpesis: 3. Lahti: Argentiina–Meksiko 2–0 (2–0) 34. . – T-J.V. Yleisöä: 1 671. Bartlett 0–4. Suikun Ralli kiri jo sitä lähimmäksi, mutta loppumetreillä tullut laukka vei haaveet kakkossijasta. . . Osuudellaan hän hävisi 1.44 OK Botnian Heini Wennmanille ja oli 176 joukkueen kisassa 21:nneksi nopein. Claus Jensen 0–2, 25. Lähtö 8, V75-7, lv 2 100 m: 1) David Raymond/Aki Antti-Roiko 15,7a, 2) Better Better Best 15,8a (49), 3) E. . Nuorten Jukolassa. – Seuraava tavoite on 7-vuotiscup Helsingissä kuukauden kuluttua. Palkitut: I Valtteri Ketonen, II Vesa Musto. . . G. . Huhtala sijoittui sarjassaan kakkoseksi. – Näyttävin ja ammattimaisin suoritus. Kyllähän tätä voittoa sielussani toivoin, mutta nyt se on vasta totta. Mestikseen valmistautuvat joukkueet hakevat harjoitusotteluista parasta terää ennen kauden alkua. Kaikki elementit olivat kuitenkin olemassa, Sucksdorff mainitsi. Sitä oli pelattu vain reilun puolen prosentin edestä. . Helppo B, FEI kenttäkilpailuohjelma poneille 1993. New Haven, Connecticut: Naisten 625 000 dollarin WTA-turnaus: Loppuottelu: Jennifer Capriati USA (3)–Lindsay Davenport USA (1) 6–2, 4–0 luov. Pentti Savolainen pani paremmaksi Englannin valioliiga: Newcastle–Manchester U 1–2 (1–0) 26. Paul Scholes 1–2. Sitä oli kuitenkin pelattu kymmenen kertaa enemmän kuin Joystepiä. Toisella Samuli Saarela piti eron kärkeen samana ja nosti joukkueensa kuudenneksi. 3 1 1 1 3– 4 4 Cardiff . . Pohjoislohko: Muhos–Ylivieska 0–1 (5–8, 3–3) Ylivieska ykköspesikseen voitoin 2–0. 3 1 2 5– 6 3 Sunderland . Sitä pystyttiin viikolla huonosti laittelemaan. – Ei olla tappiosta hirveän huolissaan. . Seuraavat sijat vieneet Delta, Rastikarhut, SK Pohjantähti, Rasti-Lukko Raumalta ja KoS ankkurinaan Jaakko Kattilakoski mahtuivat kuuden sekunnin sisälle. Hevonen tekee työn ja ratsastaja kertoo mitä tehdään. Hänen valmentajanaan toimii Helsingissä Kokkolasta kotoisin oleva Kimmo Sulkala ja Torniossa Tuula Backman. Crystal P . 3 3 7– 3 9 Reading . . . . Varasijalta joukkueeseen tullut Anniina Saarela venyi suorituksessaan ja vaihtoi 9:ntenä. . Youri Djorkaeff rp. Englannin 1. Uudenkaarlepyyn Ratsastuskerhoa edustava Satu Harju voitti avauspäivänä luokka neljän helppo A:n finaalin ensimmäisen osakilpailun. . 3 1 1 1 1– 2 4 Wimbledon . . James Scowcroft 1–1, 45. Mauricio Taricco 1–1, 71. David Unsworth 2–0, 35. Ruuna oli lähdössään vähiten rastattu. Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Pinehill’s Wilbert/Kimmo Hämäläinen 18,5a, 2) Flower’s Emile 18,7a (72), 3) Seikment 19,0a (74), 4) Let Me Fly 19,1a (307), toto (10-1-12): 8,96 3,28-3,40-2,96 45,64. 10:ntenä matkaan päässeellä Kattilakoskelle syntyi nopeilla Laakson kallioilla pieni virhe ja pitempi hajonta lopussa jätti 9:nneksi nopeimman ajan ankkureista juosseen Kattilakosken letkan viimeiseksi. Dwight Yorke 2–2. Yleisöä: 27 423. – Joskus toistakymmentä vuotta sitten 1990 luvun vaihteessa taisimme olla kahdeksas. . . Ulkolaisista useita vuosia kärkipäässä suunnistanut Northern Wind Pietarista oli kuudenneksi nopein. Valtteri Risto Tupamäki 32,0a 1991 Ventteri Heikki Torvinen 28,4a 1992 Vispok Erkki Kauppinen 27,3a 1993 Suikun Ero Heikki Torvinen 27,6a 1994 Vokkerin Prins. . Erotuomari: Eric Braamhaar Hollanti. . Naisten sarjassa ei Kivirannalle ollut lainkaan vastusta. . . Kaksinkamppailuissakaan en usko, että jäämme tappiolle, Arvonen kertoi Hermeksen maalintekijöinä kunnostautuivat Jani Honkanen ja Petri Halme. Hyssänmäki teki tarkkaa työtä. Anastacia oli kyllä vähän hätäinen, eikä jaksanut keskittyä. . TuUL:n kolmoisvoiton ottaneesta ryhmästä oli Samuli Vasala väkevin. . Yleisöä: 41 073. . Vaativa A, FEI esiohjelma nuorille ratsastajille 2003. 3 2 1 6– 2 7 Millwall . . 2 1 1 2– 2 3 Fulham . Markku Nieminen 27,3a 1995 Kihin Hiski Ahti Antti-Roiko 27,5a 1996 Hovi-Ari Olavi Nisonen 26,9a 1997 K.M. . Yakubu Ayegbeni 0–1, 90. . Kakkosluokassa meni jo emmin ja hevonen oli energisempi. toto (41/7): 13,31 3,01-1,96-3,83 13,03
Ne ovat toimineet hyvin ja toivotaan, että sama jatkuu huomenna. 200 m aj: 1) Sandra Kainberg Åsarna 38,35. – On vaikea sanoa, kuinka kilpailukykyisiä me tulemme kilpailussa olemaan. P12 60 m: 1) Birger Klemt PeIK 8,67, 2) Jesper Heinonen Femman 8,77, 3) Anton Fagerhed Drott 9,02. Se on pientä arvuuttelua, sillä täällä ei ole ajettu kovin pitkiä vetoja viikonlopun aikana. Voittaessaan uransa ensimmäisen F1-kilpailun keväällä Malesiassa, Räikkönen starttasi seitsemännestä ruudusta. – Onneksi meillä ei ole ollut toistaiseksi minkäänlaisia ongelmia renkaiden kanssa. 1000 m kävely: 1) Noora Eränen Länken 7.00,90, 2) Mikaela Sten Falken 7.25,60. Puh. Dahlberg onnistui korjaamaan peräsimen köydellä siten, että pystyi purjehtimaan maaliin asti. – Eilen minulla oli pieniä ongelmia, mutta mekaanikot saivat parannettua autoa merkittävästi. Seiväs: 1) Christer Backlund Falken 240, 2) Sebastian Sundvall MaIF 220, 3) Kevin Hemming MaIF 190. Kiekko: 1) Hanna Rintamäki Femman 25,46, 2) Cathrin Bäck Åsarna 17,10, 3) Denise Norrgård Kraft 15,93. Kuula: 1) Hanna Rintamäki Femman 9,78, 2) Denise Norrgård Kraft 8,61, 3) Alexandra Östman Falken 7,06. Minulle oli todella tärkeätä voittaa, koska nämä ovat viimeiset maailmanmestaruuskilpailuni, ratkaisun jälkeen itkuun purskahtanut Horkina kertoi. ECKERNFÖRDE (STT) Suomen Marko Dahlberg purjehti mestariksi lauantaina päättyneissä 2.4mR-luokan MM-kisoissa Saksan Eckernfördessä. Ylivieskassa teet paremman kaupan. Kiekko: 1) Emelie Käcko Falken 18,17, 2) Jenny Granqvist Åsarna 17,92, 3) Pampula Koivu Länken 16,05. Dahlbergilla oli ennen päätöspäivää kahden pisteen etumatka Seguiniin. Pallo: 1) Oliver Virtanen Vasa IS 33,96, 2) Johannes Nygård Vasa IS 31,68, 3) Alex Lindqvist Länken 30,99. 2000 m kävely: 1) Simon Granlund Falken 12.33,98. Toisesta lähtöruudusta kilpailuun pääsee Williamsin Ralf Schmacher, kolmannesta pienoinen yllättäjä Jaguarin Mark Webber. Moukari: 1) Lukas Åkers VOM 17,12, 2) Simon Johansson Falken 14,39, 3) Simon Solvin IFN 13,59. Kuula: 1) Lise-Lotte Norrgård Kraft 9,55, 2) Nina Rönnlund MaIF 8,95, 3) Sabina Nylund IFN 8,86. Kuula: 1) Nanna Holmlund VOM 10,50, 2) Anna-Lena Ekstrand Drott 9,98, 3) Sofia Sundman Vasa IS 9,84. Pallo: 1) Isabella Nygårds Kraft 25,43, 2) Emma Rintamäki Femman 24,15, 3) Kristina Fors Drott 23,59, 3) Jessica Rönngren Länken 23,59. Keihäs: 1) Sebastian Härtull Drott 42,42, 2) Pasi Rönngård Falken 39,17, 3) Nikolai Juselius IFN 25,49. 600 m kävely: 1) Veronica Kengo IFN 3.56,21, 2) Fanny Storlund VOM 4.02,43, 3) Johanna Uppgård Femman 4.12,82. Radan puhtaammalta puolelta aloittamisella on täällä suurempi merkitys kuin monilla muilla radoilla. 600 m: 1) Jonna Skrifvars IFN 1.53,62, 2) Elin Wahlberg Länken 1.53,76, 3) Jeanine Nygård Drott 1.54,18. 600 m: 1) Emil Storlund VOM 1.52,36, 2) Marlo Brännkärr Åsarna 1.52,75. Budapest: Formula ykkösten MM-sarjan 13/16 osakilpailun Unkarin gp:n toiset aikaajot: 1) Fernando Alonso Espanja, Renault 1.21,688, 2) Ralf Schumacher Saksa, Williams 1.21,944, 3) Mark Webber Australia, Jaguar 1.22,027, 4) Juan Pablo Montoya Kolumbia, Williams 1.22,180, 5) Rubens Barrichello Brasilia, Ferrari 1.22,180, 6) Jarno Trulli Italia, Renault 1.22,610, 7) Kimi Räikkönen Suomi, McLaren 1.22,742, 8) Michael Schumacher Saksa, Ferrari 1.22,755, 9) David Coulthard Britannia, McLaren 1.23,060, 10) Olivier Panis Ranska, Toyota 1.23,369, 11) Nick Heidfeld Saksa, Sauber 1.23,621, 12) Justin Wilson Britannia, Jaguar 1.23,660, 13) Giancarlo Fisichella Italia, Jordan 1.23,726, 14) Jenson Button Britannia, BAR 1.23,847, 15) Cristiano da Matta Brasilia, Toyota 1.23,982, 16) Jacques Villeneuve Kanada, BAR 1.24,100, 17) Heinz-Harald Frentzen Saksa, Sauber 1.24,569, 18) Jos Verstappen Hollanti, Minardi 1.26,423, 19) Zsolt Baumgartner Unkari, Jordan 1.26,678, 20) Nicolas Kiesa Tanska, Minardi 1.28,907. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander ANAHEIM (STT–REUTERS) Venäjän Svetlana Horkina teki voimisteluhistoriaa Anaheimin MM-voimisteluissa perjantai-iltana voittamalla jo kolmannen naisten 4-ottelun maailmanmestaruutensa. Dahlberg purjehti MM-kultaa Pedersöre: Tuloksia ÖID:n juniorifinaalista: P10 60 m: 1) Isak Nyqvist VOM 9,20, 2) Axel Pelander GIF 9,34, 3) Christoffer Westman GIF 9,53. Korkeus: 1) Joakim Ålund Kraft 169, 2) Esney Löf Drott 155, 3) Tobias Eriksson IFN 150. P9 40 m: 1) Kevin Utter Tjöck Ik 6,69, 2) Jonas Finnholm Falken 6,73, 3) Alexander Ehrs Vasa IS 6,85. MM-sarjaa johtava Ferrarin Michael Schumacher starttaa Räikkösen vierestä kahdeksannesta ruudusta. 1000 m kävely: 1) Ted Kujala Åsarna 6.57,08, 2) Christopher Rönngren Länken 7.00,82, 3) Benjamin Åstrand Vasa IS 7.01,55. Patterson johti kisaa vielä ennen viimeistä lajia, mutta Horkinan suoritus permannolla jätti amerikkalaisen tiukan paikan eteen. T14 100 m: 1) Vanessa Vandy Vasa IS 13,59, 2) Gabriella Bengs Femman 13,60, 3) Alexandra Kvist Femman 13,79. Korkeus: 1) Birger Klemt PeIK 145, 2) Christoffer Wärn Falken 138, 3) Victor Westö Femman 138. Pituus: 1) Anna Stenhäll Falken 5,00, 2) Jennifer Kjellman Falken 4,92, 3) Malin Andtfolk Länken 4,57. Lauantaina päästiin kovan tuulen vuoksi purjehtimaan vain yksi lähtö, joka koituikin Dahlbergin onneksi. Pituus: 1) Kevin Utter Tjöck IK 3,81, 2) Tony Wik Falken 3,73, 3) Alexander Ehrs Vasa IS 3,45. Pituus: 1) Richard Östman VOM 4,39, 2) Simon Suoranta Femman 4,28, 3) Philip Kaustinen VOM 4,26. maantiepyöräilykilpailu Coppa Bernocchi, 199 km: 1) Sergio Barbero Italia 4.49.41, 2) Massimo Giunti Italia, 3) Sergiy Matvejev Ukraina. – Toivottavasti meille on siitä paikasta huomenna hyötyä. Eckernförde, Saksa: 2.4mR-luokan MM-kilpailut: Lopputulokset 7/7 lähdön jälkeen (huonoin sija jätetty yhteispisteistä pois): 1) Marko Dahlberg Suomi 30 pistettä (lähtösijat 4, 21, 11, 1, 1, 2, 11), 2) Damien Seguin Ranska 31 (2, 2, 2, 10, 8, 7, 29), 3) Berlin Stellan Ruotsi 36 (kesk, 1, 8, 14, 11, 1, 1), 4) Lachlan Gilbert Australia 40, 5) Rikard Bjurström Suomi 51 (18, 10, 3, 3, 41, 13, 4), 6) Martin Holmgren Ruotsi 76, 7) Magnus Lidholm Ruotsi 77, 8) Ralf Casen Suomi 81, 9) Peter Thompson Australia 88, 10) Per Ahrbom Ruotsi 90. Kuula: 1) Jens Östman Falken 10,08, 2) Robin Andersson Falken 9,80, 3) Simon Åkers VOM 9,12. Keihäs: 1) Martin Grandell Vasa IS 34,54, 2) Jens Östman Falken 32,62, 3) Simon Åkers VOM 30,98. P11 60 m: 1) Richard Östman VOM 8,95, 2) Simon Suoranta Femman 8,98, 3) Kim Blomqvist IFN 9,19. Seiväs: 1) Vanessa Vandy Vasa IS 310, 2) Michelle Vandy Vasa IS 270, 3) Maija Krook Kraft 260. En näe mitään syytä, miksi se muuttuisi siitä mihinkään huomiseksi, iloinen Alonso kertoi. Ensimmäinen mutka lähdön jälkeen tulee olemaan todella tärkeä ja toivotaan, ettei sen läpiajamisessa tule ongelmia, Räikkönen tuumi. T13 60 m: 1) Anna Snellman Femman 9,02, 2) Sofie Södergård Falken 9,03, 3) Stephanie Back Femman 9,05. 600 m: 1) Mathias Prest Åsarna 1.48,26, 2) Oskar Sjölund Drott 1.49,72, 3) Christian Karv VOM 1.52,57. Henkinen paine oli kuitenkin toukokuisesta kyynärpäävammasta vieläkin osittain toipuvalle 15vuotiaalle liikaa, ja vaisu heikkoon alastuloon päättynyt suoritus toi pisteet 9,262. T15 100 m: 1) Anna Solvin IFN 14,03, 2) Anna Järvinen Femman 14,26, 3) Isabella Berglund Vasa IS 14,35. Kisan kahdeksanneksi purjehti Kokkolan Ralf "Bubi" Casén. Yleisurheilu. Jos menee vähänkin ulos ajolinjalta, tuntuu kuin ajaisi hiekan päällä, Räikkönen kuvasi. Pituus: 1) Heidi Sandkulla Åsarna 3,67, 2) Lizette Backström Falken 3,63, 3) Maja Muukkonen Falken 3,61. 3000 m kävely: 1) Malin Kåll Falken 21.09,17, 2) Sandra Kainberg Åsarna 21.34,37. Kuula: 1) Andreas Westerholm IFN 13,43, 2) Oliver Sjölund Femman 12,72, 3) Tommy Flinck Falken 11,38. 800 m: 1) Jenny Storlund VOM 2.25,14, 2) Christina Ingo Femman 2.28,59, 3) Emilia Hallvar MaIF 2.50,69. P14 100 m: 1) Joakim Ålund Kraft 12,73, 2) Sebastian Plusisaari GIF 13,58, 3) Simon Storbjörk Falken 13,94. Ylivieskasta kaikki nämä samaan hintaan 19.250 e alk. 600 m: 1) Nina Fagerudd Drott 1.54,11, 2) Mikaela Löfbacka VOM 1.57,59, 3) Caroline Granberg Drott 1.59,06. 600 m: 1) Sofie Lövdal Vasa IS 2.02,52, 2) Sara-Li Eriksson VOM 2.07,77, 3) Joanna Järn Falken 2.07,87. Kiekko: 1) Joni Mäki-Heikkilä Länken 33,73, 2) Anton Lindqvist Länken 23,38, 3) Robert Komsi VOM 21,71. Kuula: 1) Pampula Koivu Länken 8,75, 2) Louise Båssar MaIF 7,13, 3) Anna Mild GIF 6,10. Kiekko: 1) Lukas Åkers VOM 19,61, 2) Anders Solvin IFN 18,27, 3) Simon Johansson Falken 17,86. – Minulla oli pieniä ongelmia toisella ja kolmannella sektorilla, ja meidän on mietittävä syytä siihen. Keihäs: 1) Tobias Eriksson Femman 38,84, 2) Sami Svanbäck Vasa IS 26,87. 600 m: 1) Christian Ingo Vasa IS 1.55,66, 2) Jesper Engström VOM 1.57,84, 3) Adrian Sjölund Femman 1.58,47. Kuula: 1) Pernilla Ek Kraft 11,64, 2) Cecilia Appel Länken 10,31, 3) Lisa Grannas Falken 9,56. Baumgartner ajoi aika-ajossa varovaisesti, ja päätyi 19:nneksi. Alonson, 22, vahvuudet olivat radan kaksi viimeisintä sektoria, joilla hän ylsi pohja-aikaan. Kuula: 1) Tobias Eriksson Femman 10,83, 2) Kim Löfbacka VOM 8,85. Pituus: 1) Christoffer Westman GIF 4,32, 2) Isak Nyqvist VOM 4,22, 3) Tom Virtanen Falken 3,96. Saimme auton suhteellisen hyväksi, ja se oli parempi kuin aamun harjoituksissa, Räikkönen kertoi. 200 m aj: 1) Tobias Romar IFN 31,31, 2) Johan Dahl Femman 32,45. Pituus: 1) Carolina Ohlis Vasa IS 4,64, 2) Jenny Storlund VOM 4,56, 3) Anna Solvin IFN 4,54. UUSI ALMERA Tervetuloa Autosompaan Ylivieskaan. 200 m aj: 1) Linn Brandtberg Vasa IS 36,09, 2) Carolina Ohlis Vasa IS 36,49. p. Moukari: 1) Helena Rosenlöf Femman 24,64, 2) Johanna Levlin Falken 21,53, 3) Sofia-Mi Eriksson VOM 20,34. 600 m kävely: 1) Leo Byskata Åsarna 4.55,25, 2) Christoffer Lassander IFN 5.01,10, 3) André Båssar MaIF 5.02,63. 3-loikka: 1) Robert Bamm VOM 9,92, 2) Johnny Backlund Falken 9,16. 3-loikka: 1) Viipe Koivu Länken 13,07, 2) Tobias Romar IFN 11,52. Räikkösellä on seitsemännestä lähtöruudusta mukavia muistoja. Keihäs: 1) Nina Cederberg Falken 25,86, 2) Sabina Nylund IFN 24,18, 3) Susanna Fors Drott 23,15. 1000 m kävely: 1) Emelie Käcko Falken 7.10,68. Moukari: 1) Emelie Granlund Åsarna 26,13, 2) Sofia Jusslin Femman 24,47, 3) Sofia Sundman Vasa IS 23,83. 600 m: 1) Elina Högkull Falken 2.01,05, 2) Zenitha Eriksson IFN 2.02,30, 3) Linn Sandells Falken 2.02,35. – Automme on ollut kilpailukykyinen heti viikonlopun alusta alkaen. 08-4112 711 YLIVIESKASTA KAIKKI VARUSTEET VAKIONA. Korkeus: 1) Henrik Ekstrand Drott 169, 2) Jonas Härtull VOM 163, 3) Robin Ahlfors Drott 160. 2000 m kävely: 1) Filip Brunell IFN 15.44,42. Korkeus: 1) Eemi Koivu Länken 150, 2) Mikael Storbacka Åsarna 145, 3) Martin Kjellman Falken 140. P15 100 m: 1) Robin Ahlfors Drott 11,92, 2) Frank Lindqvist Länken 12,16, 3) Jim Lönnqvist Falken 12,92. MM-pronssia saavutti Ruotsin Berlin Stellan. Ensimmäisellä sektorilla Alonso oli vasta yhdeksänneksi nopein. Kuula: 1) Viipe Koivu Länken 14,93, 2) Johnny Finnholm Falken 10,84. 1000 m kävely: 1) Richard Mäki-Heikkilä Länken 6.42,62, 2) Kim Hässjebacka Åsarna 9.05,57. Jordanin unkarilaiskuljettaja Zsolt Baumgartnerista sai lauantaina formula ykkösten tulikasteensa. 2000 m kävely: 1) Mikaela Löfbacka VOM 12.33,47, 2) Sofia Mattjus Falken 13.29,87, 3) Nina Korpisaari Femman 15.57,39. Silloinkin paalupaikalla oli Alonso. Seiväs: 1) Linda Westö Femman 240, 2) Ellinor Backström Falken 210. 800 m: 1) Magnus Nyman IFN 2.18,65, 2) Fredrik Nyståhl Fyren 2.19,23, 3) Tobias Eriksson IFN 2.21,15. Nopealla vedollani minulla ei ollut minkäänlaisia ongelmia, mutta ajoin koko ajan aivan auton äärirajoilla, Alonso tunnusti ja lisäsi tuskin malttavansa odottaa kilpailun alkamista. Pituus: 1) Linda Westö Femman 4,79, 2) Jennie Ahlgren Drott 4,50, 3) Nina Fagerudd Drott 4,50. Horkinasta tuli ensimmäinen kolme kertaa moniottelulajin MM-kisoissa voittanut voimistelija, edelliset mestaruudet ovat vuosilta 1997 ja 2001. Kaikkiaan mitaleista taisteli 86 venettä. 06-416 3342 Turvallinen kasvuympäristö yrityksellesi. 600 m: 1) Tom Virtanen Falken 2.04,12, 2) Niklas Wik Falken 2.05,62, 3) Victor Grahn Åsarna 2.08,93. Keihäs: 1) Oskar Sjölund Drott 41,95, 2) Fredrik Salmela VOM 41,22, 3) Eemi Koivu Länken 38,33. MM-pisteissä kakkosena oleva Williams-kuljettaja Juan Pablo Montoya miehitti neljännen ruudun. 800 m : 1) Elin Backman VOM 2.28,27, 2) Malin Boholm Åsarna 2.29,81, 3) Malin Andtfolk Länken 2.31,81. Horkina sai tehdä töitä historiaan päästäkseen, sillä USA:n Carly Patterson pisti mestarin tiukille. ja vielä rahoitus Ei kuluja 2.9 % Ilmastointi CD-soitin Upea metalliväri Aluvanteet 4xAirbag H H H H H www.moak.fi Maa-, vesija ympäristöoikeus, kaavoitus ja rakentaminen, lunastukset, ympäristölupaasiat, perintöja sopimusoikeus Katja Apaja VT, kiinteistöarvioija (AKA -maaja metsätalous) MTK-Keski-Pohjanmaan toimistossa 2 pv/kk Pitkänsillankatu 20 B, Kokkola ajanvaraus ja tied. T9 40 m: 1) Emilia Borgmästars Falken 6,74, 2) Hanna Smedlund Drott 6,94, 3) Andrea Julin IFN 6,94. 0403 011 350 • www.yrityspalvelu-hollstrom.fi BUDAPEST (STT) Renaultin Fernando Alonso starttaa paalupaikalta formula ykkösten Unkarin gp-kilpailuun sunnuntaina Hungaroringillä. Dahlberg otti kultaa pisteen erolla Ranskan Damien Seguiniin. 3-loikka: 1) Sandra Hallvar MaIF 8,90, 2) Elina Högkull Falken 8,64, 3) Ida Sundsten Falken 8,47. – Minulla olivat tunteet pinnassa, koska tämä merkitsee niin paljon. Keihäs: 1) Minea Håkans Vasa IS 32,51, 2) Pernilla Ek Kraft 31,80, 3) Jennifer Träsk Vasa IS 29,33. Pituus: 1) Jenna Smulter MaIF 4,24, 2) Ann-Sofia Norrgård IFN 4,24, 3) Sabina Kalander VOM 4,16. T11 60 m: 1) Heidi Autio VOM 9,06, 2) Nathalie Brännkärr Vasa IS 9,29, 3) Hedvig Sandell GIF 9,38. 800 m: 1) Frank Lindqvist Länken 2.09,64, 2) Sebastian Härtull Drott 2.12,24, 3) Henrik Ekstrand Drott 2.16,38. 2000 m kävely: 1) Victoria Drifell IFN 15.11,67. Dahlbergin veneestä oli rikkoutunut peräsin. Kimi Räikkönen hävisi Alonsolle 1,054 sekuntia ja lähtee seitsemännestä ruudusta. Hienoa suomalaismenestystä täydensivät Rikard Bjurström viidennellä ja Ralf Casen kahdeksannella sijalla. Renkaiden kestävyyden suhteen Räikkönen ei ole lainkaan huolissaan. Pyöräily 20 Urheilu Sunnuntaina 24.8.2003 s KESKIPOHJANMAA Asianajotoimistot Lakiasiaintoimistot Myytävänä moottoriajoneuvoja Avoimet virat Auktorisoidut tilitoimistot YLIVIESKASTA VAIN PAALUPAIKALTA YLIVIESKASTA! VAIN RAJOITETTU ERÄ! puh. Korkeus: 1) Patricia Fors VOM 115, 2) Sofia Nybacka Femman 115, 3) Sabine Stenbäck Falken 115. Horkinan tyypillisen näyttävä ja taiteellinen esitys sai tuomaristolta pisteet 9,675, ja Patterson tarvitsi viimeisenä lajinaan olleesta hypystä vähintään 9,460 pistettä ottaakseen voiton. 3-loikka: 1) Sofie Lövdal Vasa IS 8,81, 2) Karolina Öst Drott 8,26, 3) Noora Haapala GIF 8,17. – Ei se ihan nappiin mennyt, sillä tein pienen virheen radan kolmannella sektorilla ja menetin siinä jonkun verran aikaa. Horkinalle historiallinen voitto Legnano: Kv. Uskon kuitenkin valitsemaamme taktiikkaan, Schumacher vakuutti. Kuula: 1) Emma Söderlund Drott 8,29, 2) Sofia-Mi Eriksson VOM 7,88, 3) Helena Rosenlöf Femman 7,50. Virhe vei seitsemänteen Pieni virhe maksoi Kimi Räikköselle monta sijaa aika-ajossa. Williamsin Ralf Schumacher iloitsi eturivin lähtöpaikasta, vaikka joutuukin aloittamaan kilpailun radan likaisemmalta puolelta. 3-loikka: 1) Simon Storbjörk Falken 11,10. Seiväs: 1) Henrika Gästgivars Vasa IS 220, 2) Alexandra Pensar Femman 210. Alonson kärkiaika lauantain toisissa aika-ajoissa oli 1.21,688. T12 60 m: 1) Hanna Peltola Drott 9,00, 2) Malin Nybohm Falken 9,00, 3) Cecilia Långnabba Falken 9,01. Korkeus: 1) Sandra Sundström Falken 132, 2) Cathrin Bäck Åsarna 129, 3) Belinda Slangar IFN 123. Alonso innoissaan Espanjalaiselle Alonsolle paalupaikka oli uran toinen. Seiväs: 1) Matias Lund Femman 180. Moukari: 1) André Engström VOM 19,67, 2) Christopher Rönngren Länken 18,93, 3) Lukas Ede Falken 16,18. T10 60 m: 1) Jonna Julin IFN 9,09, 2) Patricia Fors VOM 9,09, 3) Sarah Hagström Falken 9,49. 3-loikka: 1) Jesper Heinonen Femman 10,16, 2) Anton Fagerhed Drott 9,61, 3) Emil Storlund VOM 8,76. P13 60 m: 1) Mathias Prest Åsarna 8,36, 2) Robert Bamm VOM 8,42, 3) Tommy Flinck Falken 8,64
* Espanjan alkeet 4 ov (OY) ilm. 25.8. * Terveystieto 15 ov (OY) ilm. 14.1. 0400-562635. Lähempiä tietoja Mhy Norrskog / Åkerblom, puh. 12.9. * Alexander-tekniikka ja puheilmaisu 2 ov (TeaK) ilm. Oy L. 27.8. Karvinen Lassi ja Leevi KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 24.8.2003 21 Koulutus Koulutus Myytävänä Metsäpalsta myytävänä Metsäpalsta noin 51,1 ha myytävänä Kokkolassa Lahnakoskella. Silti se on jopa 75 kg kevyempi – kiitos alumiinin käytön auton rakenteissa. * Päihdetyö 15 ov (OY) ilm. * Viestintäkasvatus 15 ov (TaY) ilm. 28.10. 5.9. * Aateja oppihistoria 15 ov (OY) ilm. 8294 291, teija.myllymaki@chydenius.fi www.chydenius.fi/kesayo * Terveyshallintotiede 20 ov (OY) ilm. K E S K I P O H J A N M A A N AIKUISKOULUTUSKESKUS Avoin yliopisto-opetus Tiedustelut ja ilmoittautumiset: puh. * Terveyshallintotiede 15 ov (OY) ilm. (06) 8294 290, faksi. * Tilastotieteen perusteet 3 ov (VY) ilm. * Musiikkipedagogiikan perusteet 1 ov (OY) ilm. 8.9. 15.12. * Kuntoutus 15 ov (OY) ilm. * Tietoverkkoliiketoiminta 3 ov (OY) ilm. * Musiikkiterapian käytännön perusteet 2 ov (SibA) ilm. * Työyhteisön johtaminen ja kehittäminen 3 ov (LY) ilm. Metsänomistajan puolesta pyydämme suljettuja tarjouksia 8.9 klo. Lerbacka Ab Kahvitie 69, 67600 KOKKOLA (06) 832 5200 Avoinna: ark. 16.00 mennessä osoitteella: Mhy Norrskog, Hakalahdenkatu 41, 67100 Kokkola. 12.9. BMW johtaa kehitystä, jonka tuloksena autot muuttuvat yhä taloudellisimmiksi – urheilullisuudesta tinkimättä! Opiskelijoille Työnhakijoille Yrityksille Kaikille Kotimaan pääuutiset arkena ja pyhänä www.keskipohjanmaa.net Onko firma hukassa. * Hoitotiede 15 ov (OY) ilm. 28.8. 9-17, la 10-14 www.lerbacka.com Ensiesittelyssä tänään klo 10-15 Uuden sukupolven BMW 5-sarja on edeltäjäänsä suurempi, tilavampi ja runsaammin varusteltu. 25.8. 28.8. * Almänn teologi 15 sv (ÅA) ilm. 17.9. * Jazz-laulun perusteet 2 ov (SibA) ilm. * Musiikkiliikunta 2 ov (OY) ilm. 1.9. Osoite löytyy netistä www.keskipohjanmaa.net Ajankohtaista eri aiheista www.keskipohjanmaa.net. 12.11. 27.8. 16.1. * Lasten ja nuorten käyttäytymishäiriöt 1 ov (HY) ilm. * Kirjallisuus 15 ov (OY) ilm. 1.9. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä ja hylätä tehtyjä tarjouksia. * Roolihenkilön rakentaminen 2 ov (TeaK) ilm. 14.1. 12.9. 2.9
455811 21.00 Selviytyjät. Sarja kahden keski-ikäisen sisaren elämästä muutoksien aallokossa. Ystävyyssuhteita koetellaan, kun susiperheen naapurina asuu jänisperhe. 598521 19.30 Paristo. Flon, 30, siirron ehtona on lääkärintarkastus. Tuotanto: Norjan televisio. 4934386 10.30 Tarinoita Suomesta. 9613182 16.50 4Pop. Igor Rodriques, taiteilijanimeltään Indio, pelaa ensimmäisen ottelunsa syyskuun alussa, jos pelilupa-asiat saadaan kuntoon. 7719434 22.20 Tulosruutu. 220521 21.30 Markus Kajon ihme pätkiä. Sarja Suomen kasveista. Martin Lawrence toimintakomedian timanttikyttänä. 1642786 13.40 NewsRadio. Tänään vieraillaan salamajassa viimeisen kerran. Palatessaan lomalta Visbystä Kaija ajaa kolarin. 1563637 18.30 Motor Forum. Suurennuslasin alle joutuu hampurilaiskulttuuri ja se, miten amerikkalaisen ruuan ylivalta vaikuttaa paikallisiin kulinaarisiin perinteisiin ja tottumuksiin tässä tapauksessa Japanissa. Tutustumme hupaisaan Scooby-Doo-piirroskoiraan ja hänen perheeseensä. Dokumentissa esiintyvät geishat edustavat eri ikäryhmiä ja ammatillista tasoa. Tulevaisuuden tähtenä Erik Stenman. Juontajana Arttu Harkki, mukana myös Teresa DeRita-Cavlek. Stereo. Uusinta. Telinekohtaiset finaalit. 5370057 17.00 Tv-uutiset. Teksti-tv s. Kotimainen viihdeohjelma. 6380417 15.45 Yleisurheilun MM-kilpailut. Tiina Uusiniitty ja Tony Melville seikkailevat Varsinais-Suomessa. 2333724 10.20 Yleisurheilun MM-kilpailut. Katsaus Ari Vatasen menestyksekkääseen ralliuraan, joka jatkuu yhä. 406434 18.30 Viittomakieliset uutiset. Seikkailukomedia Sherlock Holmesin ja tohtori Watsonin kouluvuosista, jolloin he joutuvat ratkomaan ensimmäistä murhamysteeriään. Anssi Kankkosen klinikan aiheena chippi. Englantilainen komediasarja. Hampurilaisija ja porilaisia. Ohjelman juontajana jatkaa katsojien rakastama Lasse Lehtinen. Lahden hyökkääjistä Mikko Järvinen sen sijaan pelaa loppukauden lainapelaajana FC Kuusankosken joukkueessa. Ainoa keino päästä käsiksi jalokiveen on pestautua poliisivoimiin Miles Logan ei kauaa mieti. Pääkattila on pölypolttotekniikalla toimiva 390 MWh:n läpivirtauskattila. 8209328 12.20 Voimamieskisa. 5415231 10.00 Musiikkijumalanpalvelus Kiponniemessä. e e e Tehtävä tarjoaa monipuolisen ja haastavan työkokonaisuuden turvevoimalaitoksen laboratoriossa. voimalaitoksen vesikemian valvonta, vesilaitoksen ja lauhteenpuhdistuslaitoksen valvonta sekä polttoaineiden laadunvalvonta. 6073873 10.00 Tv-uutiset. Hämeen Härkätie ja Kuninkaantie risteytyvät eteläisessä Suomessa. 728873 19.30 Konttori. Juontajana Sampo Marjomaa. Tapaaminen nuoruuden rakastetun kanssa lisää tilanteen vakavuutta. 77714 18.15 FST: TV-nytt. Kiirastuli. 5836163 08.31 TV2: Peukaloisen retket: Lampaat. 11998521 17.00 Formula 1 -studio. Parisuhteita ja suhteettomuuksia. 8720873 22.05 Lean tarina. Keskikenttäpelaaja Ferguson, 25, haluaisi kokeilla siipiään tasokkaammassa sarjassa. – Olen tuntenut Barry Ferguson siitä asti kun hän oli noin 12-vuotias. Kuullaan Janne Niinimaan mietteitä urastaan ja elostaan kotiseuduilla ja suuressa maailmassa. Ferguson haluaa siirron Rangersista MILANO (STT–REUTERS) Norjalainen jalkapalloilija Tore Andre Flo vaihtaa Englannin 1. Omalaatuinen hollantilaiskokki Pierre Wind käy ylikansallisen ruuan kimppuun. 171892 19.10 Tulosruutu. Hurja seikkailu. OHJELMA PALAA RUUTUUN! 7404927 17.20 Amyn lailla. Jäätävä polte. Työtehtäviisi kuuluu mm. 60347 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Odotamme sinulta oma-aloitteisuutta, järjestelmällisyyttä ja yhteistyökykyä sekä halua oppia uusia asioita. Lisätietoja antavat konekalustosta Ilkka Litendahl puh. Souness vahvisti, että Blackburn on jo tehnyt tarjouksen Fergusonista. 5873 11.55 Sinbad merenkävijä. 468724 18.15 West Wing. 020 444 7028 ja Timo Halkola 020 444 7035. Kahden sivullisen kipeä rakkaustarina. 7725095 23.00 Usko tai älä. 2630724 09.50 TV2: Hurrikaanin salamaja: Etsiväkerhon eväät. Stereo. 51989 10.05 Kolme vuodenaikaa: Voikukat. 6594873 11.00 Tv-uutiset. Turbiini on kolmivaiheinen välitulistuksella varustettu lauhdutusturbiini, bruttoteholtaan 170 MW. 5856927 08.55 TV2: Luontovaunu: Merenrannan roskaajat. 5073724 09.50 Tuulta päin. Ferguson on pelannut koko uransa Rangersissa. Osa 3/9. Osa 17/20. Kooste Imatralla käydystä Strongman Super Series GP:sta. 347 20.30 Tv-uutiset ja sää. Maailman ensimmäinen oikea kyborgi, kammottava Kuoleman museo, siamilaisten kaksosten kamppailu elämästään, maailman pisimmät viikset ja keilapallon pomputtelua päällä. 5082328 10.05 Scooby-Doo. 6042434 18.05 Tv-uutiset. Piinallisia paljastuksia. Sienassa hän tekee seuraa mm. Kuninkaallinen Härkätie. esitetään Haluatko miljonääriksi. 5250 09.30 TV2: Herkulliset naapurit: Konna tulee kuorestaan. Sarja päättyy. Hätä ei lue lakia. Elämän syke. Päät painuksissa. Stereo. Uusinta. 630540 17.30 Viiden Uutiset. HUUTOKAUPPA Tieliikelaitos GLASGOW (STT–REUTERS) Skotlantilaisessa jalkapalloseurassa Glasgow Rangersissa kapteenin nauhaa kantava Barry Ferguson haluaa vaihtaa seuraa. SARJA JATKUU. Osa 8/10. 020 444 7436, muista tavaroista Martti Järvinen puh. 6401144 09.40 Nakke Nakuttaja. USA 1991 6631960 12.50 Villiä menoa. Harrison tekee tunnustuksia. Poikien isä on päättänyt mennä naimisiin Katin kanssa, jotaTitus inhoaa syvästi. 4115705 14.05 Titus. 17-v. Turidin ja Nilsin piha on Norjan puutarhayhdistyksen palkitsema, ja kaikkien kirkkovieraiden ihasteltavissa. Jarin kanssa opetellaan oman etsiväkerhon perustamista ja tutustutaan rohkeaan salapoliisijoukkoon. 5063347 10.20 Seikkailu Robinson. Englanti 1999 4925095 22.50 Myöhäisuutiset. CJ menee puhumaan lukion luokkakokoukseen ja huomaa samalla, että hänen isänsä Alzheimer etenee huolestuttavaa vauhtia. Pitkänhuiskean Flon ura on viime vuosina viettänyt alamäkeä. Rangersmanageri Alex McLeishille Fergusonin ilmoitus oli myrkkyä. Tuhannen ja yhden yön tarinoihin perustuva seikkailukomedia merenkulkijan huimista vaiheista. Tv-ohjaus Jorma Vuorenoja. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Heidän koulutuksensa ja arkiaskareidensa lisäksi mukana on geishojen salaperäisyyteen verhottu iltaseremonia, jossa he viihdyttävät rikkaita japanilaisia asiakkaitaan. Muut ehdot ilmoitetaan huutokauppatilaisuudessa. Lisätietoja tehtävästä antaa käyttöryhmän päällikkö Mikko Honkimäki puh. Nova Scotian hautausmaalla Kanadassa on pieni hautakivi, jossa lukee yksinkertaisesti: ”J Dawson, kuoli 15.4.1912”. 6502892 09.45 Taito-tv: Eroon stressistä. Pitkät jäähyväiset. Kennedy High’n oppilaita kohtaa ennalta arvaamaton suruviesti. Peliohjeet teksti-tv:n s. Sarja päättyy. 541637 22.15 Viikon sää. 299298 23.55-00.20 Draivi. Amerikkalainen viihdeohjelma. Kylmät tosiasiat. 8797298 13.15 Suositut. 6014786 09.20 Draivi. Huutokaupassa myytävänä mm. 626347 19.00 Seitsemän Uutiset. Päivän lajeina naisten 20 km:n kävely, naisten 400 m:n juoksun ja 400 m:n aitajuoksun alkueriä sekä miesten kiekonheiton karsinnat ja naisten 7-ottelua. Jalokivivaras Miles Logan ehtii piilottaa saaliinsa ennen kiinnijäämistään. Amerikkalainen draamasarja. 23182 11.05 Yleisurheilun MM-kilpailut. Osa 1/2. elokuuta. 933415 14.10 Spy TV. 415863 22.00 Kymmenen Uutiset. Näitä teitä yli tuhat vuotta matkustaneet kaupantekijät, pyhiinvaeltajat ja kuninkaat ovat saaneet aikaan paljon jännittäviä tarinoita. 2786 11.30-11.56 Pallo Hallussa. GP:n lehdistötilaisuus ja kisakooste. 157366 17.45 FST: Cleo. Vapaakirkon toimintakeskuksen kesäkirkossa lauluryhmät Lähteellä ja Sade musisoivat ja johtavat seurakunnan laulua. 8950960 22.30 Fastlane. Mutta ei se ole aina helppoa oppilaille eikä heidän opettajallekaan. Tuotanto Jarowskij Suomi Oy. Miesten telineet ovat permanto, hevonen ja renkaat. Hän tekeekin kaikkensa estääkseen isänsä aikeet. 7483182 09.25 Ankantahtiin. Tuotanto DR. Uusinta. SARJA PALAA RUUTUUN! Nelosen supersuosittu tietokilpailu pyörähtää ruutuun kerran viikossa sunnuntaisin. 40057 20.45 Urheiluruutu. divisioonan pelit Italian pääsarjaan. Perillä odottaa ikävä yllätys: silloin keskeneräinen rakennus on nyt komea ja uljas poliisitalo. Tärkeä tehtävien osa-alue on myös ympäristönäytteiden otto ja analysointi sekä dokumentointi. Refereras i ferljud av Lalle Broberg och Danny Lindqvist. 6830328 20.15 Tosi-tv. Aiheena, estääkö puolison lyhytkasvuisuus elämistä. Lohtua. Maksuvälineenä käteinen raha. Niinpä hänen viimeiseksi ottelukseen Rangerisissa voi jäädä mestareiden liigan 3. 3246291 18.10 Yleisurheilun MM-kilpailut. Nicole jatkaa etsiskelyjään. Urheiluohjelma. 6212366 19.15 Haluatko miljonääriksi?. 376. Tosi-TV:ssä tällä kertaa kalastajien vene ongelmissa aallokossa, myrskyä ilmassa Texasissa, palava rallikolari, termiittien pahin painajainen ja yksipyöräisiä mutavehkeitä. Laboratoriomestaria Haemme Haapaveden voimalaitokselle Fortum on yksi Pohjoismaiden johtavista energiayhtiöistä. 551434 20.00 Meduusan verkko. Seuraukset ovat arvaamattomat. 893057 11.00 Kuvajokeri – mobiilipeli. Piirrossarja hupaisten ankkojen toilauksista. Puhe pastori Pertti Räty. Aito ja oikea Nakke Nakuttaja valloittaa jälleen uusissa seikkailuissa. LAHTI (STT) Jalkapalloliigan FC Lahti on solminut kahden kuukauden koesopimuksen brasilialaisen hyökkääjän kanssa. Fergusonin todennäköisin seuraava seura on Englannin valioliigassa pelaava Blackburn. Valioliigasta pudonnutta Sunderlandia edustanut Flo teki sopimuksen Sienaan, joka viime kauden päätteeksi nousi Serie A:han. 10908 11.00 Kesämakupalat. 46481309 08.00 FST: BUU-klubben. Stereo. Kun kakku on istuttu, säntää hän innoissaan timanttien perään. Fergusonin aikeilla on hoppu, sillä siirtoraja umpeutuu 31. Alkujuonto toimintakeskuksen perustaja asessori Erkki Verkkonen. 7726724 22.55 Urheilu-uutiset. 2186705 22.05 Hupiklubi-remix. Barbeque-partyt Kiimikijoen varrella. 4271163 20.35 Yllytyshulluimmat. www.fortum.fi/rekrytointi Fortum Generation –liiketoimintayksikköön kuuluva Haapaveden voimalaitos on turvetta pääpolttoaineenaan käyttävä 155 MWe:n lauhdutusvoimalaitos, jonka käyttöorganisaatiossa työskentelee 28 henkilöä. 93732 18.35 Laakson kuningas. Pikauusinta. HUOM! Ensi perjantaina 29.8. Suora lähetys. 7138415 09.00 Tv-uutiset. 8964231 11.15 Elokuva: Kauhukakara. F1 Unkarin GP: maailmanmestaruuskamppailu tiivistyy. Ensi sunnuntaina tällä ohjelmapaikalla käynnistyy 4-osainen minisarja Bonanno: Kummisedän tarina. 010 45 49370. taukotupia, työmaavaunu, Toyota Hilux 2,4 D ym. Vieras Wisconsinista. Edellytämme sinulta alan ammattikorkeakoulutasoista koulutusta sekä valmiutta asiakaspalveluun. Katutemppuina lego-kopterin kokoaminen ja 7 munan raakana juominen. Flo siirtyy Sunderlandista Italiaan Kemi: Kansalliset kilpailut: Miehet: Keihäs: 1) Pekka Alaräisänen LapLu 76,02, 2) Kimmo Kinnunen ÄänekU 72,43, 3) Petteri Leinonen KiihtU 72,03. Janne ja Timo valmistavat hampurilaisia ja porilaisia sekä Huttukylän omia erikoisuuksia. Sunnuntaivekkarin vieraina ovat Heini Ja Pasi Harju-Könnö Oulusta. Amerikkalainen viihdeohjelma. Uusinta. Viisissäkymmenissä oleva huonekalujen entistäjä Herbert rakastuu itseään 30 vuotta nuorempaan Leaan, joka ei ole sanonut sanaakaan äitinsä väkivaltaisen kuoleman jälkeen. Stereo. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Vesa Pajala (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 Tv-uutiset. 5649057 00.40-06.10 Putti – mobiilipeli. Unkarin osakilpailu. 5837279 00.05-03.00 Mikämikä-tvpeli. Koti, perhe. 67743927 21.05 Puutarhani. Uusinta. 600705 20.00 Kahdeksan uutiset ja sää. MM-ralli: Tommi Mäkinen lopettaa,ákuskiruletti kiihtyy. SARJA JATKUU. 404908 14.50 Formula 1: Grand Prix. 3985873 15.25 As If. Illan lajeina naisten 100 m:n ja miesten 10000 m:n juoksujen finaalit, miesten 100 m:n juoksun alkuerät, naisten 100 m:n ja 800 m:n juoksujen semifinaalit sekä naisten kolmiloikan karsinta ja naisten 7-ottelua. Nosturikeinutempussa pudotaan10 metriä vapaapudotusta. Olen arvostanut häntä pelaajana vuosikausia ja uskon, että hän pärjäisi hyvin valioliigassa, Souness sanoi. 9696989 15.55 Dawson’s Creek. Naiset: 200 m (-0,6 m/s): 1) Piritta Vaattovaara VeitsilKV 25,63. Tieliikelaitos myy 26.08.2003, huutokaupalla käytöstä poistettua omaisuutta Raahessa, Tieliikelaitoksen tukikohdassa, Sotaplassintie 5, 92140 Raahe, alkaen klo 10.00 ja huutokauppa jatkuu klo 13.00 Kalajoen tukikohdassa, Samunevantie 21, 85100 Kalajoki. Brassikärki Indio FC Lahteen Superkaksari 3 Yleisurheilun MM-kisat, Pariisi Naisten 10 000 m Voittajapari: 9 Adere B–1 Kidane W Lopullinen kerroin: 6,93 Poissa: 7 Superkaksari 4 Yleisurheilun MM-kisat, Pariisi Miesten kuula Voittajapari: 2 Mihnevitsh A–9 Nelson A Lopullinen kerroin: 103,36 Poissa: 10 Supertripla 1 Formula 1, 2. Kuoreen tunnus: ”Laboratoriomestari”. Golf ja opiskelu Kuortaneella. Uusinta. Toimittaja: Timo Pulkkinen. Englantilainen animaatiosarja. Retkeilyn huumaa. Tuotanto: Upmedia Oy. Hän edusti lontoolaista Chelseaa, josta lähti Glasgow Rangersin kautta Sunderlandiin. Naisten lajit ovat hyppy ja eritasonojapuut. 12 osaa ennennäkemätöntä riemua juuri ennen maanantaita, jolloin pomo hyydyttää hymyn työpaikalla. Stereo surround. Dolby surround. Ilmassa on jännitystä ja odotusta. Blackburnin managerina toimii Graeme Souness, joka aiemmin vastasi Rangersista. Keinoja kaihtamattoman kiristäjän vaateiden edessä koko tiimin tulevaisuus on vaakalaudalla. Hirvittävä lumiolio. 6359453 16.10 Titanicin todellinen J Dawson. Joey ja Dawson. RSO:n uusi ylikapellimestari Sakari Oramo johtaa Helsingin Juhlaviikkojen avajaiskonsertin. Nollatoleranssi. 8142908 14.45 Ensimmäinen kouluvuosi. Golf ja opiskelu Kuortaneella. (Kesto 97 min). karsintakierroksen kohtaaminen FC Kööpenhaminan kanssa keskiviikkona. Neliosainen musiikkipitoinen minisarja maailmankuulusta detroitilaisesta soulyhtyeestä, joka oli Motown-soundin keskeisiä tekijöitä. Selostajana Tomi Tuominen. Onnettomuus. Unkari. Kotimainen visailuohjelma. 4342892 14.30 Formula 1 -studio. Stereo. Aikaisempi kokemus teollisuuslaborantin tehtävistä on eduksi. 99163 08.05 Avara luonto: Meren sopeutujat. Saksa/Tsekin tasavalta. 7150163 23.40-23.50 Euronews. 972569 19.20 Sää ja luonto. Asunto järjestyy. 702786 20.10 Urheilu-uutiset ja Keno. Leonardo Di Caprion roolityö teki Jack Dawsonista Titanicin kuuluisimman uhrin. 61366 09.05 Sunnuntaivekkari. 5595811 09.00 TV2: Peppi Pitkätossu: Peppi ja mestarivaras. Viipurilaistyttö ihaili sanallista ilotulitusta Kuopion torilla, kirjoitti kirjan arkkipiispa Paavalista ja säveltäjä Kokkosesta ja kiersi toimittajana maapallon pariin kertaan. Sen toiminta kattaa koko energiaketjun tuotannosta jalostukseen, jakeluun, markkinointiin ja myyntiin, energiaan liittyviin palveluihin sekä käyttöön ja kunnossapitoon. Nauhoitettu 16.8.03. 2182989 22.20 Pelon pyramidi. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 5.9.2003 mennessä osoitteella Fortum Power and Heat Oy, Haapaveden voimalaitos, Mikko Honkimäki, PL 47, 86601 HAAPAVESI. 415873 17.35 Ari Vatanen – henkilökuva. Koulu alkaa. 29898250 13.50 Ammatti: Suomalainen kirjailija – Elina Karjalainen. 3/5. Kesän Hupiklubin parhaita paloja. Ruotsalainen draamasarja. 844960 21.00 Elokuva: Timanttikyttä. ”Hiljennä, piha edessä!” Namdalseidin kirkolle tultaessa on ajettava Åsin kartanon pihan poikki. italialaishyökkääjä Enrico Chiesalle, joka siirtyi nousijaseuraan Laziosta. Uusinta. Kioton lähellä on pieni yhdyskunta, jossa satakunta geishaa yhä harjoittaa perineistä ammattiaan. 1413908 13.55 Telinevoimistelun MM-kilpailut. – Ajoitus ei ollut paras mahdollinen, McLeish sanoi. 754434 21.15 Ykkösdokumentti: Geishojen salattu maailma. Ulla joutuu uusien tosiasioiden eteen. 102163 23.20-00.10 Temptations. Unkari. 040-522 1190. 1324076 08.25 Folken matkassa. Kuvajokerissa ratkotaan tekstarilla juontajan piirtämiä kuva-arvoituksia. Pasi Purhosen opetusvinkki. Teemana on ”Kaikkien Kristus”. aika–ajot, Hungaroring, Unkari Voittoyhdistelmä: 8 Alonso F–4 Schumacher R–14 Webber M Alustava kerroin: 2 530,86 Poissa:. Miljönäärimuusikkojen viimeinen henkäys. 93706 17.05 FST: Strömsö. Generaattori on nimellisteholtaan 200 MVA ja ilmajäähdytteinen. Uusinta. Kooste vuosien 2000-2001 huikeimmista kotimaisista tempuista. kuula (5 kg): 1) Olli-Pekka Siponen SotkJy 18,18, 2) Joni Peuraniemi KolarTU 17,48. 51864632 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Sunnuntaina 24.8.2003 s KESKIPOHJANMAA 22 Yleisurheilu Oliko onnea Koulutus Palvelukseen halutaan Huutokaupat K E S K I P O H J A N M A A N AIKUISKOULUTUSKESKUS Etsitään palveluhenkistä ELINTARVIKETYÖNTEKIJÄÄ Haapajärven Palvi Ky:lle 3 kk työsuhteeseen. 3910908 14.40 RSO Juhlaviikoilla 2003. 434 20.00 Sisaret. 8502 08.30 TV2: Lasten aamu. 400521 18.05 Saman katon alla. Koko perheen komedia. Kotimaiset rallin arvosarjat kesälomalta: Nuorten SM Keravalla, F-Cup Imatralla. Tunnelmat varikolta ennen GP:n starttia. Ensimmäisessä jaksossa he joutuvat vuoristohiihtokeskuksessa tekemisiin miljardööriä vaanivan konnan kanssa. -spesiaalijakso, jossa kilpailevat tutut tv-kasvot. 6023683 14.35 Unelmastartti. FC Lahdella on myös optio kahdesta seuraavasta kaudesta, jos hyökkääjän otteet vakuuttavat. Hyppy sillalta palavana. Uusinta. Ohjelmassa esitellään syksyn uudet sarjat ja kokoelma viime kauden suosikkeja. Japanin uudet maut. Yhteydenotot Katariina Auvinen p. Selostus Antero Mertaranta ja Bror-Erik Wallenius. Osa 3/4. 334
21.00 Uutiset. 19.30 Festivalsommaren 2003: ”Verklärte Nacht” 21.00 Aktuellt. 12.00 Uutiset ja sää. 3.00 Drop out. 18.30 Eurokvalet. 16.05 Sunnuntai-Suomi/Yleisurheilun MM-kilpailut. Mielenkiintoisempia ovatkin Titanicin historiasta kerrottavat tiedot. Tv 4 Nordisk 12.50 Älskling jag krympte barnen. Viulukonserton solistina on Antti Tikkanen, jota pidetään yhtenä Suomen lupaavimmista viulisteista. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 18.30 Elokuun ilta Pookin aalloilla-kotimaisen musiikin tahdissa Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 94,7 ja 103,7 MHz 8.40 Artistigrilli. 15.00 Uutiset. 03.00 Uutiset. 11.00 Ortodoksinen liturgia Tikkurilasta. 17.40 Per Spelman. YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. 10.00 Biorhythm: Anthony Kiedis. 22.00 Aktuellt. Amerikkalainen vapaapainin ammattilaissarja. Ruotsin tv 2 10.20 VM i friidrott. 19.00 M 100m 2nd Round. 12.20 W 400m 1st Round. 12.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. Geisha edustaa ihannekuvaa naisesta, hän on nokkela keskustelija, muusikko ja tanssija. 14.40 A Office. 23.45 All Sports: Viikon vieras. 11.25 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. 10.00 Gudstjänst från Karleby kyrka. 23.15 Flimmer och brus. 21.35 Urheiluradio. 21.00 Säsongstart: Agenda. 21.00 Muukalaiset. 14.00 Uutiset. 10.00 Uutiset ja sää. 01.00 Uutiset ja sää. 23.00 Aktuellt. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 14.00 Jalkapallo: FIFA Under-17 MM-kilpailu Suomi Suora. 23.00 Johann on Bach! 00.00 Uutiset ja sää. 19.00 European Top 20. 21.50 Merisää. Laajasti elehtiessään hän melkeinpä tanssii läpi roolin. Douglas Fairbanks Jr. BBC:n dokumentti Titanicin todellinen J. Dawsonin hauta. 23.06 Fritt fram 00.05 Nattklassiskt. Ohjelmassa tutustutaan niin geishojen päivittäisiin rutiineihin kuin perinteisiin traditioihin ja seremonioihin. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 12.45 Merisää. Luottamuksen löytyminen näiden kahden yksinäisen ihmisen välillä on pienen liikutuksen paikka katsojallekin. 22.51 Musiikkiuutiset. 21.35 Urheiluradio. 10.03 X3M-Rockkrysset. 9.30 Två snubbar och en trädgårdstomte. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 15.05 Pookin aalloilla-musiikin tahdissa. 01.55 Movie Television. 11.55 W 20km/Walk Finaali – Finish. 55 Nelonen klo 18.15 Vesa Majanen Länsisiipi liukastuu saippuaan Tätä dokumenttia tuskin olisi tehty ilman outoa sattumaa. 10.45 M Discus Throw QuaTV 5 5.00 TV5, le Journal. 12.00 Uutiset ja sää. 08.03 Sunnuntai-Suomi. 10.30 Yleisurheilu: MM-kilpailu Pariisi Ranska Suora. Studionumero 0108 06000 (pvm). 17.20 Mitä-mitä-mitä. 12.15 Landet runt. 2.00 The Best of the Red Carpet. 22.05 Todellisia tarinoita. Vuosia odoteltu omaisuus on päätynyt uuden poliisiaseman kätköihin. 09.45 Favoriter ur världslitteraturen. Uutiset tasatunnein. 22.00 France Foot 2003/2004. 13.13 Moninainen. 18.10 M 400m Semi-Finaalis. 23.00 SmackDown! (K). 05.02 Ylen aamu. 9.01 Nils Karlsson Pyssling. 11.35 Radioteatteri esittää: Kotikatu. www.radionova.fi 16.00 Radio Nova, Salovaara ja Vehviläinen liikenteessä Pertti Salovaara ja Kimmo Vehviläinen paluuliikenteen tukena ja turvana. Kohta on tyttö vailla äitiä. Vuoden parhaisiin mainoselokuviin keskittynyt jakso. vuosisadalla. 15.05 Alivaltiosihteeri. 21.30 Sportspegeln. 00.05 Yöradio. 21.30 Journal de France 2. 16.42 Ajankohtaista tänään. Geishoja pidetään taiteilijoina – gei merkitsee taidetta ja sha henkilöä. 16.00 Aktuellt med väderrapport och båtvädret. 12.35 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. 7.40 Les Zaps. 12.45 Merisää. 10.03 Vegakrysset. 13.00 Yleisurheilu: Sprinttiterit. 08.03 Epookki. 10.00 Peliputki: FusionX. 11.00 W 400m Hurdles 1st Round. 11.00 Gudstjänst. 23.00 Uutiset. 17.30 Seijan seurassa. 13.05 Passe-moi les Jumelles. 17.00 Uutiset. 11.20 Multajussi. 06.03 Ylen aamu. Aivan oikein. 01.00 Uutiset ja sää. 13.50 Kimurantti. 20.03 Suomi tänään/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Jalkapallokierros. Filan elokuvassa on ankeat puitteet, mutta yllättävää herkkää symboliikkaa se kehittelee. 14.00 Uutiset. 16.12 Fri Zon – Båtradion. 10.03 Sunnuntai-Suomi. 10.05–10.30 Doug. Entisöijä Hebertin on osattava eheyttää myös Lean pirstoutunut mieli. 12.00 Peliputki: Tiedä ja valtaa. Radio Novan kesäagentit Suomen suven tapahtumissa 13.20. 19.20 Aftonandakt. 04.02 Ylen aamu. 15.00 TV5, le Journal. 19.03 Suomi tänään/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Jalkapallokierros. 12.03 Kansanradio. 12.35 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. 18.40 W 800m Semi-Finaalis. 08.30 BUU-klubben. 14.03 Sunnuntai-Suomi. 18.00 Vinnare: V65. 06.00 Uutiset ja sää. 08.10 Luontoretki. 18.05 Irviöt. 14.04 Rytmiallakka. 08.10 Byggstenar om Mars I. 15.00 YLEX Tänään. Studionumero 0108 06000 (pvm). 17.00 Seurat Nivalan Ry. 16.00 X3M-Nyheter. 14.03 Sunnuntai-Suomi. 17.45 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. 14.00 X3M-Nyheter. 22.20 Hotellet. Martin Sheenin esittämä presidentti Bartlett lienee lähtenyt ulkomaille, sillä häntä ei nähdä kuin parissa kuvassa alkutekstien aikana. 08.55 Urheiluradio. 7.00 TV5, le Journal. 22.51 Musiikkiuutiset. 1.00 MTV Up North. Samalla hän tietysti haluaa tavata isänsä, jonka Alzheimerin tauti on alkanut osoittaa pahenemisen merkkejä. 11.00–13.15 VM i friidrott. 16.10 Livet, universum och Douglas Adams. Luvassa on hyvää oloa ja vinkkejä alkavalle viikolle. 07.03 Suomi soi. 17.20 Saturday Night Live. Uutiset tasatunnein. Symppikselle rosvolle koittavat poliisileikin päivät. 21.40 Artistigrilli Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus Kortesjärven Hell.srk. 12.00 Jumalanpalvelus Kaarlelan kirkosta. Ykkösdokumentti onnistuu hienosti välittämään geishojen maailman epätodellisuuden. 2.30 Vma Nominee Package. 22.00 Uutiset ja sää. 16.00 Uutiset ja sää. 05.00 Uutiset ja sää. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 Uutiset ja sää. seurasi suositun isänsä jälkiä ja kohti seikkailuja rinta rottingilla syöksyvää sankaria. 19.55 Vädret. Nyt opetetaan amerikkalaisille, mikä se paljon kohuttu ja uutisoitu Alzheimerin tauti on. 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-98300 ( 5,01 euroa / puhelu + pvm ) 12.05 Finnmatkojen äkkilähdöt 13.00 Järviradio soi 18.00 Pyhis Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 24.8.2003 Radio & TV 23 06.00 Peliputki: Water War 2. 1.30 TV5, L’invité. 10.00 Jumalanpalvelus Lammin kirkosta. 11.00 Uutiset. 21.00 Sporten. 11.25 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. 12.03 X3M-Johannes 1:1 13.55 X3M-Sport med VM i friidrott. 21.55 Tähtihetki. 12.00 Uutiset ja sää. 08.00 Uutiset ja sää. 14.55 Urheiluradio. 18.30 Vma Nominee Package. 20.00 ”Näistä levyistä en luovu.” 21.00 Hyvän päivän jatkot. Dawson väittää, ettei Cameron tiennyt laivalla olleen ihan oikeaa Dawsonia. 20.00 M 10,000m Finaali. 10.00 Jumalanpalvelus Saloisten kirkosta 11.30 Sunnuntai aamupäivää. 0.35–1.05 Race. Kansakunnan ongelmat on jätetty sivuseikaksi, eikä jaksossa ole mukana kuin muutama hahmo West Wingin normaalivahvuudesta. 11.00 Dagbok under segel. Nimekkäät tekijät eivät kuitenkaan luottaneet hahmojen viehätysvoimaan, vaan rysäyttivät lupaavan alun melskaavaksi Indiana Jones jäljitelmäksi, jossa efektipuolen väki pääsee irrottelemaan koko päivärahan edestä. 16.00 Yleisurheilu: MM-kilpailu Pariisi Ranska Suora. 24.00 Best of the Vma’s Uncensored 2003. 3.00 TV5, le Journal. Lealla on oma, ulkopuolisilta suljettu maailmansa, johon Herbertilläkään ei näytä olevan sisäänpääsyä. 20.03 Suomi tänään/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Jalkapallokierros. 10.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut (Pariisi). 11.00 Uutiset. 17.30 Päivän peili ja sää. Vaikka geishan elämä on ankaraa ja tiukasti säädeltyä, geishat nauttivat sellaista itsenäisyyttä ja vapautta joka puuttuu yhä monilta japanilaisnaisilta. 11.00 X3M-Rock And Akt. 15.50 VM i friidrott. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz Oulu-Radio 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. 06.30 Suomi soi. Tarkkaan säädellyt ulkokuoren takana on moderneja japanilaisia nuoria naisia, jotka ovat itse valinneet tämän ammatin. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Jokin salattu, piilossa oleva näyttelee keskeistä osaa perinteisessä japanilaisessa kulttuurissa. 22.15 Vegakrysset. 16.30 M 100m 1st Round. 19.30 Nyheterna. 13.37 Ajankohtaista tänään. 23.05 Kamera: Uppdrag fritagning. 14.55 Formel-1. TV1 välittää konsertin ja sen tuoreet tunnelmat kotikatsomoihin Aallottaria seuraavat Sibeliuksen Viulukonsertto ja Nielsenin Sinfonia nro 5. 19.30 Så här går det till på Saltkråkan. Chris Columbus kirjoitti ja Barry Levinson ohjasi seikkailun, jossa tuleva tohtori Watson kohtaa kouluvuosinaan nuoren Sherlockin. 21.00 Tennis: ATP turnaus Long Island USA Suora. 14.30 Pusselbitar på mitt livs rundhorisont. 09.05 Iskelmäparatiisi. 23.00 TV5, le Journal. 0.15 Rapport. 05.35 Tänään 50 vuotta. 07.03 Naturens under: Bartolomeus börjar hösten. 05.02 Ylen aamu. Ne harvat miehet, jotka pääsevät nauttimaan geishan seurasta ymmärtävät, että flirttaava geisha esittää omaa rooliaan. 19.35 W Heptathlon 800m. 18.30 Saknad. 22.15 Regionala nyheter. 22.00 Uutiset ja sää. 15.45 Lätt klassiskt. 18.40 A Office. 19.00 VM i friidrott. 21.03 Iskelmäradio. lifying A. 18.00 TV5 Infos. 10.15 Yleisurheilu: Sprinttiterit. 15.52 Sunnuntai-Suomi. 11.35 Radioteatteri esittää: Kotikatu. 13.45 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. Radion sinfoniaorkesteria johtaa Sakari Oramo (kuvassa), joka ohjelmassa myös kertoo esitettävästä musiikista. 15.55 Urheiluradio/Formula 1: Unkarin osakilpailu. 23.30 Vu a la Télé. 7.30 Ici Bla-bla. 6.55 News. 00.00 Uutiset ja sää. 17.55 Keno. 14.00 Vma 2002 Nomination Special. 18.03 Suomi tänään/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Jalkapallokierros. 16.00 Uutiset ja sää. 14.45 Lätt klassiskt. Viisissäkymmenissä oleva huonekalujen entistäjä Herbert rakastuu itseään 30 vuotta nuorempaan Leaan, joka ei ole sanonut sanaakaan äitinsä väkivaltaisen kuoleman jälkeen. 13.10 Sunnuntai-Suomi. Radio Vega 102,7 MHz 07.00 Väderöversikt med sjörapport. 17.00 Yo! 18.00 Vma Nominee Package. 10.05 Onnenpäivä. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 21.00 Seriestart: Cleo. 12.55 Löpsedeln. 13.40 Mera motor: racing. 05.50 Merisää. 07.53 SunnuntaiSuomi. 20.30 Rapport. 16.40 Artistigrilli. 08.00 Uutiset ja sää. 15.03 Sunnuntai-Suomi. 19.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Jalkapallokierros. 03.02 Yöradio. 13.05 Gudstjänst 14.00 Aktuellt. 00.05 Nattklassiskt. Salapoliisitarinasta voisi tulla hyvin jännittävä, ellei materiaalia olisi aivan liian vähän. Idea oli näppärä, eivätkä Nicholas Rowe ja Alan Cox ole ollenkaan hassumpia rooleissaan. 18.00 Uutiset. 17.03 Sunnuntai-Suomi/Yleisurheilun MMkilpailut. 21.03 Sportradion. 18.03 Hard Rock Club. 11.15 Les Débrouillards. 19.00 Uutiset ja sää. 15.03 Sunnuntai-Suomi. 18.55 Löpsedeln. 9.30 Cornemuse. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 22.15 Bill Wymans bluesresa. 12.03 Top 40. 01.05 Fabulous. 08.42 Ajankohtaista tänään. 16.05 Sunnuntai-Suomi/Yleisurheilun MM-kilpailut. 11.00 TV5 le Journal. 17.30 Päivän peili ja sää. 07.53 SunnuntaiSuomi. 09.55 Löpsedeln. Parikymppinen slovakialaistyttö Lea (Lenka Vlasákova) ei ole lausunut sanaakaan äitinsä kuoleman jälkeen. 21.00 Uutiset. 15.55 Urheiluradio/Formula 1: Unkarin osakilpailu. 14.03 Tänään iltapäivällä. 08.10 Luontoretki. 15.50 Veneilysää. 15.00 Vår gemensamma nordiska historia: Damerna i leken. 08.00 Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 00.05 Yöradio. 15.30 Thalassa. 19.00 Aktuellt. 18.55 Suomi tänään/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Jalkapallokierros. 3.20 Aux Quatre Coins du Monde. 11.00 Morning Glory. 18.30 Popkorni: Red Hot Chili Peppers. 16.55 Futurama. Luovan miehenalun keppostelumateriaaleina käytetään pissaa, oksennusta, räjähtävää vessanpönttöä ja vielä lisää sitä pissaa. 12.00 Uutiset ja sää. 19.20 Vetelehtijät. 13.00 TV5 Infos. 09.55 Lammin kirkon kellot kutsuvat. 09.03 Kretsen kring Tove. 19.00 TV5, le Journal. 18.55 Suomi tänään/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Jalkapallokierros. 17.55 W 100m Semi-Finaalis. Dokumentti jää heikoksi, vaikka perusteleekin fiksaatiotaan Dawsoniin sillä, että näin katsojat näkevät inhimillisen tragedian tilastojen takana. Mikään kuvausryhmä ei ole aiemmin päässyt seuraamaan geishojen työtä. 12.00 Aktuellt. 22.30 The Osbournes. Se ei estä saksalaista Herbertiä (Christian Redl), 30 vuotta vanhempaa huonekalujen entisöijää, rakastumasta häneen. 22.05 Päivä tunnissa. 10.00 TV5 Infos. Amerikkalainen animaatiosarja. 02.00 Uutiset. 07.03 ”Näistä levyistä en luovu”. 12.03 Sävellahja. 17.00 Uutiset. 31. 13.00 Peliputki: Polttopallo. 07.50 Merisää. 12.00 Uutiset ja sää. Suomi Heavy Metal 80-luvulla, osa 2. 18.00 Uutiset ja sää. Riikonen (u) 17.00 Sana elää 17.30 Rukoushetki 18.00 Radiojumalanpalvelus (u) 19.15 Raamattuavain (u) 20.15 Viikon teos (u) 20.45 Ikuinen Rooma (u) 21.00 Taivaan ja maan väliltä 00.00 YÖDEI Äreä isä katkaisee pikkutytön leijasta narun, ja siihen Lean tarinan (Lea, 1997) idylli sitten loppuukin. 21.00 Vma Nominee Package. Toivottavasti tällaista saippuaa ei tule silmiin enempää. 16.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Formula 1: Unkarin osakilpailu. Ja kas kummaa, Nova Scotian Titanicin uhrien hautausmaalta löytyy J. Silmiä hivelevän kauniin kuvamateriaalin ohella ohjelma välittää runsaasti informaatiota ja antaa uskottavan kuvan geishojen elämästä. 07.55 Löpsedeln. Pääroolissaan tympeästi virnistelevä Michael Oliver houkuttelee näinkin hellämietoisen kasvattajan puntaroimaan vanhanaikaisen korvatillikan hyvää tekeviä ominaisuuksia. 17.10 Finlandssvensk tonträff. 12.35 Historier ur Guds hus. Julmaa on kuulla, kuinka merestä nostetut ensimmäisen luokan matkustajat balsamoitiin, toisen luokan matkustajat käärittiin kankaaseen ja kolmas luokka pantiin jäihin odottamaan satamaan palaamista. 21.00 X3M-Metallväktarna 23.00 X3M-Live. 23.50 Hollywoodin Paparazzit. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Nanna Ripattila Nanna Ripattila herättelee pilke silmäkulmassa. 07.00 Uutiset ja sää. 21.10 Tack och lov. 55 (105 min) TV2 klo 22.20 Pekka Eronen Lapsuudentrauman syvät jäljet Mies ja hiljainen nainen. 10.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut (Pariisi). 02.02 Yöradio. 18.00 Aktuellt. 09.15 Pyhäaamun musiikkia. 22.00 Cribs Playboy Mansion Special. 17.00 W Triple Jump Qualifying A & B. 0.20–1.15 Seriestart: Pappas lilla flicka. Säätiedot puolelta. 19.25 On Ne Peut Pas Plaire · Tout le Monde Vue de la Plage. Viehättävän geishan huomio ei ole lupaus muusta kuin miellyttävästä illasta. 13.45 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. 02.00 Uutiset. Music tv 7.00 Turn on. 12.00 Vma Nominee Package. Elämä kuuluu eläville. 13.40 Norska öden och äventyr. 12.03 Kansanradio. Tekijät lähtevätkin jäljittämään, kuka tuo mies oli. 23.10 Sleepwalker. 16.10 Robot Wars. 13.15 Yleisurheilu: MM-kilpailu Pariisi Ranska. 1.20 JTA. Toisaalta eriarvoisuus kuulostaa muutenkin nykykorviin uskomattomalta. 09.00 Aktuellt. Lumoavaa sunnuntai-iltaa. 55 TV1 klo 16.10 Lassi Kurkijärvi J. 15.00 Radion sinfoniaorkesteri ja Lapin kamariorkesteri Luostolla. 22.55 Novosti po-russki. 16.00 W Heptathlon Javelin Throw Qualifying A. 23.45 Same, same but different – möte i Namibia. 10.45 Söndagsmelodier. Dawsonin todellista identiteettiä. 13.50 Kimurantti. 09.00 X3M-Arnes Arvingar 10.00 X3M-Nyheter. 16.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Formula 1: Unkarin osakilpailu. 22.05 Päivä tunnissa. 13.10 Sunnuntai-Suomi. 12.40 Viikon luontoääni. 11.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. Toimittaja joutuu kuluttamaan aikaa pohtimalla oliko Dawson saman näköinen kuin DiCaprio ja oliko hänelläkin romanssi matkustajan kanssa. Kuten arvata saattaa, siitä on tullut turistikohde ja kerrotaan, että haudalle tuotiin elokuvan ensi-illan jälkeen DiCaprion valokuvia. 555 (118 min) TV2 klo 11.55 Rosvo ryhtyy poliisileikkiin Toimintakomedia Timanttikyttä (Blue Streak, 1999) yritti epätoivoisesti hössäten tunkea Beverly Hills kyttien ja Tappavien aseiden väliseen markkinarakoon. 11.30 W Heptathlon Long Jump Qualifying A & B. 11.55 X3M-Sport med VM i friidrott. James Cameronin Titanic-nyyhkyspektaakkelissa Leonardo DiCaprion esittämä sankari oli nimeltään Jack Dawson. 22.00 Top 40. Vasta aivan lopussa CJ – ja katsojat – palautetaan takaisin todellisuuteen tavalla, joka täältä katsottuna on melkomoista propagandasoopaa tyyliin ”näin työlleen omistautuneita uhrautujia Valkoisessa talossa on”. 12.00 X3M-Nyheter. 11.03 Sunnuntai-Suomi. 17.03 Sunnuntai-Suomi/Yleisurheilun MMkilpailut. Fassbinderin elokuvista tuttu Hanna Schygulla esittää naista, joka oivaltaa Lean lahjakkuuden. 12.03 Sunnuntai-Suomi. Säätiedot puolelta. 20.00 Uutiset. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 23.30 Uutiset. 17.30 Söndagsbingo. 17.30 Les Carnets du Bourlingueur. Vain harvoilla on mahdollisuus nähdä aito geisha. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 10.05 Onnenpäivä. 17.30 Jorden är platt. 5.30 Des Racines et des Ailes. 16.45 Puhallinmusiikkia renessanssiajan Saksasta. Jotta oppitunti ei olisi liian raskas, annetaan Allison Janneyn sinänsä tyylikkäästi näyttelemän Claudia Jean Creggin tavata Matthew Modinen esittämä vanha poikaystävänsä, jonka kanssa tie vie samojen vällyjen alle – epätavallista West Wingissä sekin. 10.30 Making the Video Jennifer Lopez ”jenny from the Block”. 18.50 Merisää. Tähän unimaailman ja todellisuuden välimaastoon kuuluu myös geishakulttuuri. 20.00 Popfest: Smash Hits 2002. 16.42 Ajankohtaista tänään. 12.35 M Discus Throw Qualifying B. Ruotsin tv 1 9.00 Bolibompa. 24.00 NASCAR: Winston Cup Series Brooklyn USA. Radio Dei 104,3 MHz 08.30 Hour of Decision (e) 09.00 HYVÄÄ HUOMENTA 09.15 Pyhäpäivän hartaus 10.00 Stadens ljus (r) 10.35 Aamuvieras torstailta 11.00 Virsitunti 12.00 Radiojumalanpalvelus 13.15 Lasten Propeli 13.45 Rantamilla taivaan (u) 14.00 Radiokirkko 14.30 Taivaan ja maan väliltä 15.00 ILTADEI 15.00 Kiitokseni 16.10 Perheen parissa Anne Pohtamo, vieraana Teuvo V. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 05.35 Tänään 50 vuotta. 05.52 Ylen aamu. Musiikkia. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. Harvoin olen nähnyt näin kiehtovaa dokumenttia näin kiehtovasta aiheesta. Valkoisen talon tiedottaja CJ lähtee käymään kotikaupungissaan Ohion Daytonissa osallistuakseen vanhassa koulussaan järjestettävään suureen luokkajuhlaan. 1.00 Journal TSR. 07.03 Suomi soi. 18.55 Regionala nyheter. 20.00 Metalliliitto. Uutiset tasatunnein. 17.00 TV5 le Journal. 17.15 L’invité Musique. 18.00 TV-universitetet Campus. Lean tarina on kahden sivullisen kipeä rakkaustarina. 11.45 Solo: Sophie Zelmani. 00.05 Yöradio. elokuuta, kun Radion sinfoniaorkesteri viritti Jean Sibeliuksen Aallottaret soimaan Finlandia-talolla. 00.00 Uutiset ja sää. 07.00 Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 08.25 Classicas morgonkonsert. Neljännen tuotantokauden puolivälissä West Wing ainakin hetkellisesti notkahti tavanomaisen saippuasarjan puolelle. 21.30 Veterinärerna. 08.00 Aktuellt. 55555 TV1 klo 21.15 Martina Ahola Kurkistus verhojen taa West Wing on tähän asti poikennut tv-sarjojen valtavirrasta. 1.45 Les Rubans du Kgb. 17.00 Bakomfilm: Pirates of the Carribean. 9.00 JT Radio Canada. 18.00 Uutiset. Dawsonin haudasta tuli nähtävyys Musiikkia, maestro. 18.00 W Heptathlon Javelin Throw Qualifying B. 14.04 Rytmiallakka. 1.00 Indycar: Indycar Series Sparta USA. 15.00 Uutiset. 19.00 Uutiset ja sää. 2.00 Autourheilu: American Le Mans Series Mosport Park. 13.13 Moninainen. 21.45 Amerikan tyhmimmät rikolliset. TV1 klo 14.40. 05.00 Uutiset ja sää. 02.45-06.00 Deittichat. 13.30 Vma Nominee Music Mix. 0.05 Säsongsavslutning: Time out. 12.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. 18.40 Lätt klassiskt. 12.03 Vuxenkliv. 13.00 Nyheter från FNB. 08.00 YLEX Aamu Remix. 22.00 Aktuellt. 19.15 Bolibompa. 19.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Jalkapallokierros. 14.03 Vägskäl. 01.02 Yöradio. 17.30 VM i friidrott. www.radionova.fi 20.00 Radio Novan Yö Uutiset tasatunnein. 19.16 Seriestart: Knofje. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 07.30 Kuun Lapset. 20.45 W 100m Finaali. Ensimmäisestä Kauhukakara-leffasta tuttu Ben-poika muuttaa iskän (John Ritter) kanssa uudelle paikkakunnalle, mutta jatkaa tihutöitä entiseen malliin. Helsingin Juhlaviikot 2003 vierähtivät näyttävästi käyntiin perjantaina 22. 06.30 Suomi soi. 19.10 Sunnuntain tähtisolisti: sellotaiteilija David Geringas. Ja mikäpä on tanssiessa, kun liian tosissaan ei oteta mitään ja Maureen O’Hara heittelee lupaavia katseita huntunsa takaa. 18.05 Tidsresan. 20.00 Uutiset. 01.02 Yöradio. 11.03 Sunnuntai-Suomi. 19.15 VM i friidrott. 10.05 Va Savoir. 10.30 W 20km/Walk Finaali – Start. Vaikka se kertookin Yhdysvaltain presidentistä ja hänen läheisistä avustajistaan, se ei ole suuremmin puuttunut muiden presidentin yksityiselämään. 19.40 Artistigrilli. Katsoin hievahtamatta koko ohjelman alusta loppuun, mikä nykyään on melko harvinaista. 15.40 Festarit. 12.03 Sunnuntai-Suomi. 02.02 Yöradio. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 12.05 Toiveet ja terveiset;sunnuntain puhelintoivekonsertti:studion numero 0700-392111 (pvm+1.95e). 02.20 Media Television. 22.00 Sleepwalker. 23.03 Löpsedeln. 00.20 Kameleontti. 12.40 Viikon luontoääni. Ranskalaisdokumentti Geishojen salattu maailma sisältää ainutlaatuista kuvaa Kioton geishayhdyskunnasta Gionista. 08.55 Urheiluradio. 5 (86 min, E) Nelonen klo 11.15 Sinbad seilaa Aasian kulttuurin tutkijoilla ja tuntijoilla on epäilemättä yhtä ja toista huomautettavaa Sinbad merenkävijän (Sinbad the Sailor, 1947) puitteista, mutta pahuksen hulppeilta ne näyttävät. Mielenvikainen. 11.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. 09.05 Iskelmäparatiisi. Säätiedot puolelta. 12.30 Vma Nominee Music Mix. 14.50 EMU-valet: Debatt. 12.05 Les Aventuriers des Iles Oubliees. Sanajono, testaa mielesi ja kielesi 13.40. 14.05 Providence. 11.10 Perspektiivi. 05.52 Ylen aamu. 1.50 Inget är heligt. Amerikkalaista sketsisarjaa vauhdittavat huikeat musiikkija tanssiesitykset. Kaksikon ensimmäiset murhatutkimukset paljastavat lumisen Lontoon uumenista murhatouhuja, egyptiläistä muinaismenoa ja muuta hurjaa. 00.05 Yöklassinen. 23.30 MTV Mash. 13.00 Vma Nominee Package. 17.15 YLE news. 23.00 MTV Live Swan. Japanissa geishoja on verrattu filmitähtiin, parhaat geishat ovat yhtä tunnettuja ja tavoittamattomia kuin valkokankaan tähdet. Ohjelma ei ehtinyt ennakkokuunteluun. 05.50 Merisää. SubTV! Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 MM-kilpailut/ Jalkapallokierros. Laitapuolen lönnrot – Jukka Harjun elämä. 14.00 Leila ja Annukka. 23.03 Kovan päivän ilta. 21.55 Tähtihetki. 16.03 X3M-Sport med VM i friidrott. Lennokkaan leffan tarinaniskijästä ohjasi Richard Wallace. 14.30 Carte Postale Gourmande. 18.03 Suomi tänään/Yleisurheilun Eurosport 9.30 Formula 3000: International Championship Budapest. 20.00 Discoverytimmen: världens broar. 3.00 Uutiset: Eurosportnews reportReplay. Studionumro 0108 06000 (pvm). 04.02 Ylen aamu. 23.03 Kovan päivän ilta. 22.00 Uutiset ja sää. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Pookin yö aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 06.00 Sunnuntai aamun tauottomat. Ilmiöitä ja tapahtumia halki Suomen. Mutta mitä jännittävää siinä olisi, ellei sattumayhteyttä vuoden 1997 elokuvaan olisi. 11.10 Perspektiivi. 06.03 Ylen aamu. Juro saksalaismies yrittää saada kontaktia nuoreen vaimoonsa, mutta päätyy kahlitsemaan tämän kuin julma isä muinoin. Fanit itkivät. 08.42 Ajankohtaista tänään. Nimenomaan yritykseltä se kyllä sitten tuntuukin. 20.10 Rysän päällä. 14.00 Journal RTBF. Lean tarinan alkuminuutit ovat niin traumaattisia, että päähenkilön puhumattomuus on helppo ymmärtää. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 18.50 Merisää. Martin Lawrencen hölöttää pääroolissa vankilassa lusineena jalokivivarkaana, joka kohtaa saaliin kätköpaikalla yllätyksen. Radio Extrem 99,7 MHz 07.00 Barnmusik. 00.00 Uutiset ja sää. Kuva: Yle/Kuvapalvelu. 15.10 K Special: Westernfilm. 14.03 X3M-Retro. 15.00 Best of the Vma’s Uncensored 2003. 03.02 Yöradio. www.radionova.fi 13.00 Sanna Mäenpää Sunnuntai-iltapäivässä omistetaan hetki kauneudelle. Tsekkiläisen Ivan Filan elokuvassa maailma on kylmä paikka ja krusifiksikin vain murha-ase. Kesätauolta palaavasta sarjasta esitetään jakso Pitkät jäähyväiset, ja vaikka siinäkin yhä pysytään amerikkalaisyleisölle suunnatulla valistuslinjalla, se voisi olla jakso mistä tahansa muusta kuin poliisisarjasta. 23.00 Nyheterna och vädret. Viikonlopun kuumimmat ja viileimmät tapahtumat. 23.00 Uutiset. 14.55 Urheiluradio. Samalla hehkutetaan koko ajan, kuinka nyt ensimmäistä kertaa katsojat pääsevät todistamaan J. 03.00 Uutiset. 555 (97 min, E) TV1 klo 22.05 Pikkuväen oma Jackass Kauhukakara 2 (Problem Child 2, 1991) on ”koko perheen komedia”, jota on vaikeata suositella oikein minkään ikäiselle. 08.03 Sunnuntai-Suomi. Raumanmeren juhannus: Maija Vilkkumaa. 15.05 Alivaltiosihteeri. 55 (92 min, E) Nelonen klo 21.00 Mestarietsivän nuoruusvuodet Steven Spielbergin tuottama Pelon pyramidi (Young Sherlock Holmes, 1985) yritti kaupata legendaarisen yksityisetsivä Sherlock Holmesin nuorelle katsojakunnalle. Periaatteessa ihan lupaava komediaidea jää tekijöiltä kunnolla hyödyntämättä ja hupi lähinnä Lawrencen leukaperien varaan. 15.52 Sunnuntai-Suomi. 0.05 Formgivning pågår. 10.00 Uutiset ja sää. 19.03 Suomi tänään/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Jalkapallokierros. Hiiltä lapioivat miehet tienasivat kuussa seitsemän dollaria, kun ykkösluokan hytin sai 1 100 dollarilla. 11.20 Multajussi. 17.25 Greyhound racing. 22.10 RAW (K). 3.30 Nationalsången. 15.50 Veneilysää. Vanhassa värifilmissä on hellyttävää Hollywood-eksotiikkaa ja viehättävää ajan patinaa, jotka sopivat täydellisesti Tuhannen ja yhden yön satujen henkeen. 21.03 Iskelmäradio. 17.45 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. 2.40 CBS 60 Minutes. 14.10 VM i speedway. 19.00 Nyheter från FNB. 17.00 Päivän peili ja sää. 06.00 Uutiset ja sää. 10.55 X3M-Sport med VM i friidrott. 14.00 Uutiset. Hiilenlapioijasta ei ole paljonkaan kerrottavaa. 13.00–13.30 Biekkat Sámis. 15.00 Uutiset. 18.05 Les Annees Belges. 21.30 Vma Nominee Package. 10.03 Sunnuntai-Suomi. 09.00 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 13.37 Ajankohtaista tänään. 9.40 I nöd och lust. 22.30 Autourheilu: World Series Montreal Kanada. 13.00 Radioteatteri esittää: Tietämys ja tyttö eli Lumikin tapaus
Tervetuloa tutustumaan. 0204 16 5900 Avoinna ark. Kuukausimaksu 3,33 e ja avausmaksu 7,89 e. hinta ................................ 21.900 VOLVO 960 2.5i 24V -95 aj. 3-ov. Säilytä vanha puhelinnumerosi ja nautit uusista eduista. alk. 14.900 CITROËN XSARA 1,6i Coupé -00 3-ov., aj. -96 aj. 6.900 RENAULT CLIO 1.4i RN -95 aj. hinta ................................ Poliisi epäilee, että alkoholilla oli osuutensa onnettomuuteen. 188 tkm, tummansin., autom.vaiht., ajotietokone, autom.ilmast., sähköik., ABS, 3xairbag hinta ............................... 14.800 BMW 523i 4-ov. -97 aj. Auto suistui tien vasemmanpuoleiseen ojaan ja sitten kevyen liikenteen väylälle ja siitä kerrostalon pihaan. 9.500 VOLKSWAGEN GOLF 1.8i GL 5-ov. 12.900 VOLVO 850 T5 Sportswagon -94 aj. (06) 822 3650 Tänään auton pesu 2 € Sune Nordlund 050-557 0322 Markku Sipilä 050-521 0060 Markus Nystedt 050-537 0600 Nissan myynti Puh. Puheaikatarjous koskee normaalihintaisia kotimaan matkapuheluja, tekstiviestejä ja kuvaviestejä. 136 tkm, viin.pun., ABS-jarrut, tracsluistonesto, Airbag, radio/kas., lohkoläm., vetok. ELOKUUTA 2003 www.paavonkone.fi KANNUS . 16 360. 32 e/kk BONUSTA. hinta ................................ 19.500 CITROËN ZX BREAK 1.8 -96 valk., aj. Tarjous ei koske tarjousaikana suljettuja ja samalle asiakkaalle uudelleen avattuja liittymiä, eikä liittymätyyppivaihtoja. 12.900 CITROËN BERLINGO 2.0 HDi -01 met.pun., aj. hinta ................................. Tandem Aina Tekstari -liittymässä puheaika koskee vain normaalihintaisia kotimaan matkapuheluja. suoraan valmistajalta. Uuden Radiolinjan liittymän avaajalle: 90 E puheaikaa Tarjous koskee henkilöstöasiakkaita sekä 1-5 liittymän yrityksiä ja se on voimassa 26.7.-4.9.03. 5-ov. Hintoihin lisätään rengaskierrätysmaksu 1,85/rengas 33 95 33 95 KUUKAUSIERÄ 290 e. KATTOJA SEINÄPELTITEHDAS puh. -00 uusi korim., met.harm., aj. 3-ov. 13.500 HONDA CIVIC 1.5 VTEC 4-ov. 6.500 Varaudu rengasratsiaan (4,50) Lasinpesuneste 5 l 11 50 (20,00) 11 50 7 50 (17,00) 7 50 Rinkka 2 95 2 95 Käytettyjen autojen rahoituskorko 4,4% Esim. 150 tkm, 2-renkaat, soitin hinta ................................ 315 tkm, met.pun., 2:t renk., aluv., ABSjarrut, lohkoläm., vetok., sähköik., tasonsääd. kulut. 19 330. 46 tkm, met.hop., 2xairbag, 1-omistaja, kesk.lukko, ohj.teh., aluvant. Pihassa auto törmäsi varastorakennukseen seinään ja päätyi osittain rakennuksen sisälle. 014-471 523 43700 KYYJÄRVI 0400-661 379 Valmistus ja myynti Viescar Indolantie 7, KOKKOLA Puhelin (06) 827 8700 Palvelemme ma?pe 8 . 27 700. Nissan Almera Sensation Nokia kesärenkaat alk. 139 tkm, korfun sin., 2:t renk., ohj.tehostin, kesk.lukitus, CD stereo, lohkolämmitin NISSAN PRIMERA 1.6i 16V 4 ov. Autoa ajanut keski-ikäinen nainen ja kyydissä olleet neljä matkustajaa eivät loukkaantuneet rytäkässä. (06) 870 987 . 10.900 hinta .............................. 5 ov. 17 320. 9.900 VOLVO S70 2.5i 20V -98 aj. Avoinna ma-to 9-17.30, pe 9-18, kesälauantait kiinni 1.6-15.8 Paavon Kone (90E PUHEAIKAA + 79E PARTAKONE) KUN AVAAT UUDEN RADIOLINJAN LIITTYMÄN SAAT TEKNISET 169 EURON EDUT Vaihda nyt Radiolinjan asiakkaaksi. 297 tkm, met.sin., radio/kas, aluv., 2xairbag, autom.vaihteisto, autom.ilmastointilaite hinta ............................... 6.200 MERCEDES-BENZ 230 E -89 aj. 230 tkm, vihreä, 2:t renk., radio/kas., lohkolämmitin, vetokoukku, aluvanteet hinta ............................... SUNNUNTAINA 24. 200 tkm, valk., 2:t renk., radio/kas, lohkolämmitin, vetok., kesk.lukko, huoltokirja VOLVO 460 1.8i -96 aj. ETUSI JOPA 1160 E (Tarjous koskee yllä olevia autoja tämän viikon aikana) PUNKAHARJU (STT) Henkilöauto suistui tieltä ja törmäsi kerrostalon varastorakennukseen perjantai-iltana Punkaharjun keskustassa. -99 aj. 301 tkm, sin., 2:t renk., radio, lohkoläm., vetok., murtohälytin, ABS-jarrut, kesk.lukko hinta ............................... toim. Asematie 16 . 4.900 VOLVO 460 1.8i -92 aj. 15.900 VOLKSWAGEN TRANSPORTER 2.5 TDi -99 1-omistaja, ALV väh.kelp., vetokoukku, aj. 78 tkm, met.vihreä, 2:t renk., radio/kas/CD, lohkoläm., vetok., ABS-jarrut, 2xairbag, sumuv. Renault Break Premium 1,4 Hinta toimituskuluineen 20850 e Käsiraha 20% 4170 e Rahoitusosuus 16680 e Maksuaika 60 kk Korko 3,9% Kuluttajansuojal. hinta ................................ (06) 827 3000 Vaunumiehenkatu 4 B 67100 Kokkola Esa Anttila Osmo Wirkkala Mats Finell Peter Kristola 0500-280 766 0500-368 040 050-558 7149 0500-561 814 Ma?pe 8?17, la 10?14 www.hartman.fi VENETSIALAISVIIKON MARKKINAT! KOEA JA UUDE T VOLV O, RENA ULT JA NISSA N MALL IT MARK KINA VIIKO N JATKE TUT AUKIO LOAJA T MA?P E KLO 8?19 EMME HARRASTA VAIHTOAUTOTUONTIA MUTTA NÄILLÄ HINNOILLA ON VIENTIÄ! Tarjoukset voimassa ma?ke! Halogeenivalaisin 150 W Laadukas Alaska talvitakki Raj. Siinä yhdistyvät perheauton tilat, pikkuauton ketteryys ja tila-autojen monipuolisuus. Koeaja nyt aivan uudenlainen Ford – Ford Fusion Uusi Ford Fusion nostaa sinut liikenteessä päätä ylemmäs. korko 3,97% Ei muita kuluja KUUKAUSIERÄ 279 e Suurempi viim. erä 29 90 (80,00) CITROËN XANTIA 1.8 5-ov. Radiolinja Etuohjelmalla voit saada puheaikaetua vuodessa jopa 120 e. 1 kpl FORD FIESTA 1.4i Amb. 8 kpl, kattokiskot, ABS-jarrut hinta .................................... 16.900 OPEL ASTRA 1.8 4-ov. 62 tkm, kesk.lukko, ohj.teh., aluvant., uudet kesärenk., CD-radio hinta ................................ -96 met.musta, aj. 94 tkm, 2xairbag, kesk.lukko, ohj.tehost., stereo, met.harm. EU-yhdistetty 6,4?6,6 l/100 km, CO 2 -päästöt 154?157 g/km. (06) 827 3000 Vaunumiehenkatu 2 67100 Kokkola Volvo Renault myynti Puh. 15.900 hinta ............................... 17.30, la 10.00?14.00 www.viescar.fi Holm 0400-563 684, Hanhisalo 0400-569 744, Tiinanen 040-734 5488 S-etuasiakkaana autokaupasta MEILTÄ SAAT Liikenne/kasko VAKUUTUKSEN MEILTÄ SAAT Edullisen ja joustavan RAHOITUKSEN MEILTÄ SAAT uusiin ja vaihtoautoihin. hinta ................................. Tarjous myönnetään vain yhteen samalle henkilöasiakkaalle tarjousaikana avattavaan uuteen liittymään. Hintaesimerkki: Tandem Aina liittymän normaalihintaiset kotimaan puhelut kaikkina aikoina, kaikkien operaattoreiden liittymiin ja lankaverkkoihin 0,17 e/min ja tekstiviestit 0,12 e/kpl. 75 tkm, kesk.lukko, ohj.tehostin, 1-omistaja, CD-radio hinta ................................ 83 tkm, met.sin., lohkoläm., vetok., ABS, 2:t renk., radio, sähköik., keskusl., huoltok., 1 om. Ford Protect VENETSIALAISVIIKON TARJOUKSET!!! NÄIHIN AUTOIHIN TALVIRENKAAT, MOOTTORILÄMMITIN SAMAAN HINTAAN. Tarjous ei koske Data-, Data Pro-, Radiolinja M2M ja M2M Pro liittymiä. erä 2085 e Luottohinta 22724 e Nissan rahoituskorko 2,9% Esim. 66 tkm, CD-soitin, aluvant., ilmastointi, 1-omistaja, met.hop. Kerralla koko katto kotiinkuljetettuna. 6.900 SEAT TOLEDO 1.9 DSL 5-ov. 112 tkm hinta ................................ Lisäksi täytämme autosi lasinpesunestesäiliön veloituksetta (yksi täyttö / asiakas). 24.900 CHRYSLER NEON 2.0 SE Aut. Palkinnon arvo on n. 3.400 €! Kilpailukuponkeja asemaltamme klo 10-18. 12.900 OPEL ASTRA 2.0 Di Caravan -00 aj. 14.900 RENAULT MEGANE 1.4 Classic -00 4-ov., valk., aj. Auto törmäsi varaston seinään Punkaharjulla www.keskipohjanmaa.net Kotimaan pääuutiset, arkena ja pyhänä. 5-ov. Lisätiedot ja rekisteröitymisohjeet myymälästä! 7210 3410 5210 Tarjou s Tarjou s 158 e Tarjou s Uutta puhtia puhelimessa Lataa Java TM -pelejä ja -sovelluksia Lataa 3D-näytönsäätäjiä ja -soittoääniä WAP push -viestien vastaanotto Kuvien katselu ja editointi Hauskat Kuoret 115 e Suojattu roiskeilta, pölyltä ja kolhuilta Käyttäjän vaihdettavissa olevat kaksiosaiset Xpress-on TM -värikuoret Äänivalinnat, 10 nimen muisti Sekunttikello, lämpömittari, kalenteri, WAP 279 e Täysvärinäyttö Maailmanpuhelin: GSM 900/1800/1900 -verkot Multimediaviestit (MMS) Jännittävä näppäimistödesingn Mahdollisuus ladata Java M -pelejä ja sovellutuksia Stereo FM-radio Melodiset soittoäänet (MIDI) 169 EURON EDUT KUN AVAAT UUDEN RADIOLINJAN LIITTYMÄN SAAT (90E PUHEAIKAA + 79E PARTAKONE) Kvikantintie 21, 67800 Kokkola. 143 tkm, met.sin., 2:t renk., radio/kas., lohkoläm., ABS-jarrut, kesk.lukko, huoltokirja hinta ............................... -00 aj. klo 7.00?17.00 www.puukeskus.fi SAUNAAN haapaa tai tervaleppää LATTIOIHIN päätypontattua lattialautaa KATTOON ja SEINIIN STP WISA-panelia TERASSI kyllästetystä laudasta VIIMEISTELY LISTOILLA! Osallistu samalla kilpailuun ja voita New Beetle neljäksi kuukaudeksi käyttöösi! Tänään klo 10-18 auton pesu vain 2 €. Puheaika annetaaan 9 erässä: ensimmäinen 10 e erä heti ja seuraavat erät 1.10.03 jälkeisissä laskuissa 10 e:n erissä/ laskutuskausi. Törmäyksessä vaurioitui auton lisäksi muutama polkupyörä. Onnettomuus sattui Palomäentiellä noin kello 21.40. Tarjoukseen ei voi yhdistää muita Radiolinjan tarjouksia. 9.900 NISSAN PRIMERA 1.6 Sport 4-ov. Nähdään tänään Shellillä! Shell Hakalahti, Kaarlelankatu 50, Kokkola Puh. 1 kpl FORD FOCUS 1.6i Amb. Tarkemmat hintatiedot myymälästä. hinta ................................ Auton hinta 13000 e Käsiraha 3900 e Rahoitusosuus 9100 e Tilinavausmaksu 100 e Käsittelymaksu/kk 6 e Maksuaika 36 kk Korko 4,4 % Kuluttajansuojalain muk. -95 kesk.lukko, ohj.tehostin, radio, met.vihr. 1 kpl FORD FUSION 1.4i Trend 5-ov. -99 uusi korimalli, pun., aj. 6.900 SEAT TOLEDO 1.6 4-ov. Osallistu samalla kilpailuun, jossa voit voittaa New Beetlen bensoineen neljäksi kuukaudeksi käyttöösi. 23 060. 116 tkm, aluvant., kesk.luk., ohj.teh., radio hinta ................................ 2 kpl FORD FIESTA 1.3i Amb. 014-471 475 fax. Tandem Aina Yö -liittymässä puheaika ei koske kiinteää hintaa yöpuheluille. muk. 126 tkm, 4xairbag, automaatti ilmast., CD-radio, vetokoukku hinta ................................ 1 kpl FORD FIESTA 1.3i Amb. 1 kpl FORD MONDEO 1.8i Amb. 270 tkm, helm.pun., 2:t renk., radio/CD, lohkoläm., aluvant. korko 6,87% Kuukausierä 284 e Renault rahoituskorko 3,9% Esim. 52 tkm, 4xairbag, CD-radio, 1-omistaja, vetokoukku, met.sin. 17.900 POHJANMAAN VARAOSAVÄLITYS KY POHJANMAAN VARAOSAVÄLITYS KY sekä ALUMIINIPROFIILIT ja tyylikäs tiilikuvio ?HARJAKAINEN. Puh. 17 030. hinta ............................... -92 aj. FORD SCORPIO 2.3i Farmari -96 aj. hinta ................................ 63 tkm, 2-renkaat, vetokoukku, 1-omistaja hinta ................................ Ford-takuu 2 vuotta ilman kilometrirajoitusta. Ford Hinta alkaen 18.880 e sis. -99 aj