Näin ajatellee OAJ:n eläkkeelle siirtynyt pääluottamusmies Timo Rajaniemi Kokkolasta. Nro 227 KUUNTELE päivän uutiset osoitteesta keskipohjanmaa.fi Koronatilanne on pahentunut Nivalassa. 1 Sivu A6 Rokotetulle koronatartunta lievin oirein Matti Peltola kuvattuna keittiön ikkunan läpi. Keskiviikosta lähtien yleisötilaisuuksia voidaan järjestää sisätiloissa ilman rajoituksia, jos osallistujia on enintään kymmenen. elokuuta 2021. AVI näki kokoontumisrajoitukset tarpeellisina, jotta epidemia ei leviäisi. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. 1 Sivut A4–5 Uusi vuosi, uudet kujeet. Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) määräsi eilen kokoontumisrajoituksia Keski-Pohjanmaalle. Pohjanmaa siirtyi koronaepidemian leviämisvaiheeseen. 1 Sivu B1 Vaan kellistääkö sekään koronaa, pohtii Jukka Anias. Luottamusmiehen tehtävät jäävät taakse ja vaalilautakunnan hommat alkavat. Yksi sairastuneista on Jedun koulutusjohtaja Matti Peltola, joka sairastui kahdesta koronapiikistä huolimatta. CLAS-OLAV SLOTTE Lisää koronaa Kokkolan Hermeksen joukkueissa URHEILU 1 Sivu A14. alv 10 %). Rokotettujen taudinkuva on useimmiten lievä. Uutena keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana hän järjestää tammikuun aluevaaleja. Tehtävät vaihtuvat 1 Sivut A2-3 Vaalipomo tienristeyksessä. Rajatuissa ulkotiloissa osallistujia voi olla enintään 50. Määräys aiheutti huolta siitä, voidaanko esimerkiksi tulevia ylioppilasjuhlia tai vanhojen tansseja järjestää. www.keskipohjanmaa.fi Tiistai 24. Hinta 3,00 €. RISTO PUOLIMATKA ” Neljäs aalto vaatinee kolmannenkin piikin. Pohjanmaan maakunta siirtyi eilen koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen. Keski-Pohjanmaalle kokoontumisrajoituksia Yleisötilaisuuksien rajoitukset astuvat maakunnassa voimaan keskiviikkona. Pohjanmaalla tilannekuva on heikentynyt nopeasti
Niihin perustetaan aluevaalilautakunnat, jotka järjestävät vaalit. Nyt vaalityö alkaa vähin erin uudelleen, toiminnanjohtaja Johanna Autio SDP:n Pohjanmaan piiristä kertoo. 1 Myös Pohjanmaan valtuustoon valitaan 59 jäsentä. Ehdimme ennen peruuntuneita aluevaaleja hioa jollain tavalla teemoja ja laajempia linjoja. Kokkolassa paikallisella tasolla vaaleja valmistautuu järjestämään OAJ:n vastikään eläkkeelle siirtynyt pääluottamusmies Timo Rajaniemi. Aluevaalilautakunnat myös vahvistavat vaalit. Näin myös Pohjois-Pohjanmaan vihreillä. Aution mukaan uudet aluevaalit järjestetään sikäli eri tavalla kuin aiemmat, että nyt vaalipiirinä ovat hyvinvointialueet. Johtuen siitä, että kunnissa on pidetty järjestäytymiskokouksia kuntavaalien jälkeen, ja poliittiset toimijat ovat myös viettäneet kesälomia. Emme ole lautakunnassa vielä kokoontuneet, kun vasta muutamia viikkoja sitten tehtäväkin alkoi, Rajaniemi kertoo. Keski-Pohjanmaalla hyvinvointivaltuuston paikkamäärä on 59 valtuutettua. SDP:LLÄ ei ole Keski-Pohjanmaalla omaa piirijärjestöä, joten Pohjanmaan Sosialidemokraatit hakevat ehdokkaita kaikissa kolmessa Pohjanmaan maakunnassa. FAKTA Aluevaalit 2022 1 Vaaleissa valitaan hyvinvointialueiden valtuustot. Kuten valtakunnallisissa vaaleissa, äänestys tapahtuu kunnissa tutuilla äänestyspaikoilla ja ennakkoäänestys järjestetään ennen vaaleja kotimaassa ja ulkomailla. Virallisen vaalisivuston mukaan aluevaalien kampanjat piti aloittaa 23.7. joulukuuta. Tämän jälkeen aika käy väliin, sillä varsinainen vaalipäivä on jo 23. heinäkuuta eli noin kuukausi sitten. Puolueet saavat asettaa ehdokkaita 1,25 kertaa valittavien määrän, ja kun summa pyöristetään alaspäin, Keski-Pohjanmaalla kukin vaalilista, useimmiten puolue, saa asettaa 73 ehdokasta. Puolueissa ehdokashankinta on kuitenkin vielä pahasti vaiheessa. Niihin voi päästä jäseneksi, jos valtuusto jää haaveeksi, Pönkkö miettii. 1 Suomeen perustetaan 21 hyvinvointialuetta. Muissa puolueissa tavallista on, että Pohjanmaan, EteläPohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueet muodostavat Vaasan vaalipiirin kokoisen piiriorganisaation. 1 Ennakkoäänestys pidetään 12.-18.1. Uudet valtuustot aloittavat 1.3., ja hyvinvointialueiden on määrä aloittaa työnsä seuraavassa vuodenvaihteessa. Tammikuun aluevaalit 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/j7a3g48k. Puolueilla on vielä yllin kyllin aikaa etsiä ehdokkaita listoilleen, sillä ehdokaslistat on jätettävä vaaliviranomaisille viimeistään 14. KESKI-POHJANMAALLA vain keskustalla, perussuomalaisilla ja kristillisdemokraateilla on omat piirit. Rajaniemi kertoo olevansa keskusvaalilautakunnassa ensimmäistä kertaa, mutta saaneensa sote-kokemusta osallistuessaan edellisellä sote-yrityksellä henkilöstön asemaan liittyviin neuvotteluihin. –?Toisaalta pohjatyötä on tehty jo aiemmin. 1 Keski-Pohjanmaalla valtuuston koko on 59 jäsentä. Äänet lasketaan kunnissa ja toimitetaan aluevaalilautakunnalle. Uutta mallia kuitenkin valmistellaan jo väliaikaisessa hallinnossa. PohjoisPohjanmaalla valtuuston koko on 79 jäsentä. 1 Pohjois-Pohjanmaan valtuuston koko on 79 jäsentä. Suhtaudun tähän uuteen tehtävääni suurella mielenkiinnolla, sillä hyvinvointialueet ja sote ovat kaikille ihmisille tärkeä asia. Vaalit eivät ole kuitenkaan vielä näkyneet julkisuudessa. Puolueet ovat vasta pohdintavaiheessa ja ehdokkaat vielä haussa. –?Varsinaisen valtuuston lisäksi tullee alakohtaisia toimikuntia ja lautakuntia kuten kunnissa. –?Meillä on tiistaina vaalipiirin kokous, jossa hyväksytään ehdokassopimusten sisältö ja pohditaan ehdokaspaikkojen jakamista alueittain. Joka kunnasta tuskin löydämme ehdokasta, mutta jokaiselta alueelta kuten Kalajokilaaksosta ja Koillismaalta pyrimme ehdokkaita saamaan, Oulun vaalipiirin vihreiden toiminnanjohtaja Saara Pönkkö kertoo. PUHEENAIHE: TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa A2 Antti Savela Perustettavien hyvinvointialueiden aluevaalien virallinen kampanja-aika käynnistyi 23. Aluevaalit lähtevät yskien liikkeelle Timo Rajaniemi toivoo hyvää äänestysaktiivisuutta tammikuun aluevaaleihin. 1 Helsingissä vaaleja ei järjestetä. tammikuuta. Maakuntien koordinaatioryhmät miettivät ehdokasmäärän jakoa kunnittain. 2022. Hän on vasta valitun keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja. tammikuuta. Periaatteessa vasta vaaleilla valittu valtuusto päättää uuden organisaation mallista. Myös Pohjanmaalla on päädytty 59-paikkaiseen valtuustoon. –?Eli sote on tuttu asia. 1 Helsinki ei ole hyvinvointialue. 1 Aluevaalit 2022 järjestetään 23. Koska hyvinvointialueiden organisaatio on vasta rakentumassa, puolueet eivät ehdokashankinnassa tiedä, mitä kaikkia luottamustehtäviä varsinaisen valtuuston lisäksi tarjolle tulee. Pönkön mukaan aluevaalit ovat mielenkiintoiset
Nykyään palvelunsa Soitesta hankkivat kruunupyyläiset ovat saaneet valita edustajansa Soiten hallintoon. Nykyisellään päättäjät on valittu kunnissa kuntavaalien tuloksen perusteella. Jokaisella teolla on merkitystä. Afganistanin tilanne ja evakuoinnit ovat otsikoissa monessa maailman maassa. Sen sijaan tulevissa vaaleissa, jos esimerkiksi oululaiset äänestävät oululaisia, suurin osa valtuuston jäsenistä on oululaisia. Esimerkiksi Kalajoella pyritään Kokkolan tavoin irtautumaan lämmitysöljyn käytöstä. Kalajoen seudun yrityspalvelukeskuksen energia-asiantuntija Henna Lohtander perustelee toimia maanantain Keskipohjanmaassa muun muassa imagohyödyillä. Tiina Ojutkangas Ympäristöarvot tuovat vetovoimaa. Kuta parempi aktiivisuus on, sitä vahvempi mandaatti hyvinvointialueiden valtuustolle annetaan. Tämä kirjataan plus-sarakkeeseen. Millaista äänestysprosenttia tammivaaleista voidaan odottaa. Siinä mielessä kansanvalta edistyy, että Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla 59 valtuutettua ja PohjoisPohjanmaalla 79 vaalilla valittua aluevaltuutettua päättävät, millä tavalla alueen sosiaalija terveystoimen ja pelastustoimen asiat hoidetaan. Afganistanin tilanne ei sinänsä tullut yllätyksenä, mutta asioiden nopea eskaloituminen on yllättänyt. Ääriliike Talebanin edustaja sanoo, että järjestö ei aio pidentää evakuoinneille annettua aikarajaa elokuun loppua myöhemmäksi. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) totesi ulkoministeriön järjestämässä suurlähettiläskokouksessa, että nyt hoidetaan Suomen vastuuta myös näitä ihmisiä kohtaan. Suomi on osa maailmaa, ja siksi meidän on kannettava oma osuutemme vastuusta silloinkin, kun kyse ei ole suoraan omasta hyödystä. Aika käy vähäiseksi, kun ihmisiä yritetään evakuoida Kabulin lentokentältä. Muidenkin maiden suorittamia evakuointioperaatioita vaikeuttavat Talebanin tiesulut, muut turvallisuusuhat, lentokentän läheisyyteen pakkautuneet väkimassat ja vaikeus päästä lentokentän sisäpuolelle. Näinä päivinä suomalaisittainkin ajankohtaisin asia on ihmisten evakuoimisen mahdollistaminen. Ympäristön huomioiminen liittyy isossa kuvassa siihen, minne kaupunki haluaa mennä, Lohtander sanoo. Naiiviudesta ei ole kyse silloin, kun puhutaan myötätunnosta ja vaikkapa kansainvälisten sopimusten noudattamisesta. Nykyisissä kuntayhtymissä jokainen kunta on saanut vähintään yhden valtuutetun. H uoli ilmastonmuutoksesta ja ilmastoratkaisut tulevat jokaista ihmistä lähelle kuntien arvioidessa omia ilmastoratkaisujaan. Evakuoitavien joukossa on Afganistanissa olevia Suomen kansalaisia ja lähetystön paikan päältä palkattua henkilökuntaa. Jotta sote-palvelut säilyvät edes nykyisellä tasolla, tarvitaan päätöksentekoon parhaat voimat. Vähintä, mitä voimme tehdä, on vastaanottaa nyt oleskeluluvan saavat ihmiset Suomeen. Lisäksi evakuoidaan EUja Nato-yhteistyökumppaneita perheineen. Maaliskuussa ympäristöministeriö myönsi Kalajoen kaupungille avustusta Irtiotto öljystä -hankkeelle. Tuskinpa. CLAS-OLAV SLOTTE Y hdysvalloissa kritiikki presidentti Joe Bidenin Afganistan-ratkaisua kohtaan kiihtyy. Toivon mukaan mahdollisimman moni kuntavaaleissa ollut ja ne väliin jättänyt ehdokas asettuu ehdolle. Sen lisäksi on syytä olla huolissaan esimerkiksi naisten asemasta tulevaisuudessa. Tuo mandaatti on muuten mittava. Nyt Afganistanissa on kaaos monella rintamalla. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivulta. Päättää sadoista miljoonista ja aivan olennaisesta osasta ihmisten hyvinvointia. Nyt fokuksen on oltava akuutin tilanteen hoitamisessa siinä määrin kuin siihen voi vaikuttaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Siksi kuntien on näytettävä suuntaa kansalaisille. Paikallisten perheiden, lasten ja naisten hätä on suuri ihan akuutisti. Sama koskee Reisjärveä. Kun puhutaan kuntien vetovoimasta, voivat ympäristöarvot olla yhä suuremmassa roolissa, kun ihmiset valitsevat asuinpaikkaansa. Mekin olemme vastuussa ihmisistä Suomi on osa maailmaa ja siksi meidän on kannettava oma osuutemme vastuusta Afganistanissa. Äänestysprosenttia nostaa hyvä ehdokasasettelu ja värikäs kampanjointi. Toinen demokratian ongelmakohta liittyy Kruunupyyhyn. Nyt siis poistuu yksi porras äänestäjän ja päättäjän väliltä. Muuttuuko suunta aluevaaleissa. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa A3 Demokratiaa ja demokratiaa KOMMENTTI Antti Savela antti.savela@kpk.fi Tammikuussa järjestettävät vaalit lisäävät ja eivät lisää demokratiaa. Tammivaaleissa kruunupyyläiset äänestävät Pohjanmaan, eivät Keski-Pohjanmaan valtuuston kokoonpanosta. Reisjärvinen Mikko Kinnunen ja kalajokinen Hanna Halmeenpää lienevät niitä harvoja Kalajokilaaksosta, jotka ovat saaneet merkittävästi ääniä Oulusta. Tiina Ojutkangas Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Toisin Reisjärvi hankkii perustason terveysja sosiaalipalvelut Selänteestä Pohjois-Pohjanmaalta, eli suurelta osin Reisjärven äänet menevät tammivaaleissa ”oikeaan osoitteeseen”. Miinuspuolelle laitetaan se, että koska uusissa vaaleissa ei ole äänileikkuria, monen kunnan muodostama alue jää ilman ainoatakaan valtuutettua. Toivottavasti mahdollisimman suurta
– Nämä rajoitukset eivät koske elokuvateattereita. Koronavirustesteistä 1,2 prosenttia on positiivisia tuloksia. Tämän hetkinen AVI:n määräys ei estä harrastustoiminnan ja joukkueurheilutoiminnan jatkamista, mikäli toiminnassa noudatetaan THL:n ohjeistuksia. KALLION ALUEELLA on koronapositiivisia maanantain tilanteen mukaan yli 40. Myös Rannan koulun 6. Maskin käyttö, turvaetäisyys ja hyvä käsihygienia auttavat torjumaan tartuntoja, Kalliosta muistutetaan. Soiten alue on kiihtymisvaiheessa. Tähän mennessä uusimmasta kohderyhmästä, alueen 12–15-vuotiaista, on rokotettu 45,3 prosenttia. Vanhojen tansseista on tarkoitus järjestää useampi näytös, jotta yleisömäärää voidaan rajoittaa. ALUEHALLINTOVIRASTO näkee kokoontumisrajoitukset tarpeellisina, jotta epidemia ei leviäisi. Sairastuneista 85 prosenttia on ollut rokottamattomia, loput yhden rokotuksen saaneita. Soite jalkautuu lähiaikoina alueen kouluille ja oppilaitoksiin rokottamaan nuoria. klo 20–21.30. Määräys on voimassa 25.8.–14.9. – Jäämme vielä hetkeksi seuraamaan tilannetta, Airola sanoo. Tartuntoja saaneiden ikäryhmittäisessä vertailussa 20–29-vuotiaat erottuvat tilastossa. Tartunnat keskittyvät alueella alle 29-vuotiaisiin, mikä aiheuttaa huomattavan riskin altistumistilanteille kouluympäristössä. Airola kertoo olleensa yhteydessä Kokkolan BioRexin teatteripäällikkö Otto Löytynojaan, joka puolestaan on kysynyt neuvoa Suomen Filmikamari ry:n toimitusjohtaja Tero Koistiselta. Kokoontumisrajoituksia voimaan Aluehallintoviraston kanssa asiasta keskustellut Soite näki rajoitukset välttämättöminä. ja tiistaina 17.8. Koulut tiedottavat oppilaita ja vanhempia ajankohdista tarkemmin. Aluehallintovirasto seuraa Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin epidemiatilanteen kehittymistä jatkuvasti ja kumoaa päätökset, kun niiden edellytykset eivät enää täyty. Nyt näyttää siltä, että vanhojen tanssit voidaan järjestää perjantaina. Altistuskaranteenissa on yli 500 henkilöä. Laura Läspä KOKKOLA Keski-Pohjanmaalle määrättiin eilen uusia kokoontumisrajoituksia. Rokotukset etenevät Soiten mukaan hyvin. Viikonloppuna Kallion alueella todettiin myös uusia koulualtistumisia, joihin liittyen karanteeniin määräyksiä jatketaan. Ylivieskan lukio ja Kaisaniemen koulu siirtyivät etäopetukseen viime viikon alussa. Päätös perustui Soiten ja alueellisen yhteistyöryhmän kanssa käytyihin keskusteluihin. Anttila kertoo, että molemmista tilaisuuksista on toimitettu Soitelle selvitykset, joissa kuvataan, miten tapahtumissa taataan osallistujien terveysturvallisuus. Uutena toimenpiteenä Katajan koulun ykkösluokkalaiset on siirretty etäopetukseen. Kaikkiaan tartuntatapauksia on diagnosoitu 575 Soiten alueella. elokuuta Kokkolassa on tarkoitus viettää lukiolaisten vanhojen tansseja sekä keväältä siirtyneitä ylioppilasjuhlia. Tietysti sitten reagoimme, mikäli kaupungilta tai Soitelta tulee jotain ohjeistusta, Anttila kertoo. JUKKA LEHOJÄRVI. Kinojuhlien ohjelmisto oli määrä julkistaa huomenna tiistaina ja lipunmyynnin piti alkaa keskiviikkona. KOKKOLAN KINOJUHLAT on puolestaan tarkoitus järjestää 9.–12. Toistaiseksi kouluissa saadut tartunnat ovat jääneet vähäisiksi. Tällä hetkellä valtaosa koronatartunnoista todetaan nuorilla. SOITEN ALUEELLA on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa viikonloppuna tiedotettujen tartuntojen jälkeen. Tartuntaketjujen jäljitettävyys on 78 prosenttia. Nivalassa tartuntoja todettiin lauantain ja sunnuntain aikana yhdeksän, Ylivieskassa kaksi ja Sievissä yksi. Kahden viikon aikana tartuntoja on kertynyt 59. Päätöksen mukaan yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voidaan järjestää ilman rajoituksia, jos osallistujamäärä on enintään kymmenen henkilöä sisätiloissa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa A4 Vili Ruuska Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto määräsi maanantaina kokoontumisrajoituksen KeskiPohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueelle. Perjantaina Kokkolassa on tarkoitus tanssia vanhat, ja samalla kevään ylioppilaat saavat lakkinsa. Kinojuhlien yleisö on Airolan mukaan koostunut lähinnä 40–70-vuotiaista. Uudet tapaukset ovat Nivalasta, missä Niva-Kaijan koulu päätettiin sulkea maanantaista lähtien. Asiasta tiedotetaan lisää huomenna. Seppo Kangas Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella todettiin viikonlopun aikana 12 uutta koronatartuntaa. Molemmat voivat tiistaiaamusta alkaen palata lähiopetukseen, ellei tilanteeseen tule äkillisiä muutoksia. Rajatuissa ulkotiloissa osallistujia voi olla enintään 50 henkilöä rajatuissa ulkotiloissa. Toiminnanjohtaja Laura Airola kertoo olleensa eilen koko iltapäivän puhelimessa AVI:n päätöksen jälkeen. BioRexillä on käytössä 50 prosentin täyttöaste, ja tällä suunnitelmalla myös Kokkolan Kinojuhlat on tarkoitus järjestää, Airola kertoo. Ilmaantuvuusluku kahden viikon ajalta on 76 tartuntaa 100 000:ta asukasta kohden. Airolan mukaan lipunmyynnin alkua tullaan lykkäämään. Ylioppilasjuhlat on määrä järjestää ulkoilmatilaisuutena. Nivalassa liikuntakeskus Uikon kuntosalilla on todettu korona-altistustilanne maanantaina 16.8. VÄESTÖN rokotukset ovat käynnissä kaikille yli 12-vuotiaille Soiten alueen asukkaille. TÄMÄN viikon perjantaina 27. –?Tämä ei ole suuren riskin toimintaa: keski-ikäiset ja iäkkäämmät ihmiset istuvat elokuvateatterissa turvavälein, Airola toteaa. Miten uudet rajoitukset vaikuttavat. luokka palaa lähiopetukseen. Kalliossa viikonloppuna 12 uutta tartuntaa Ylivieskan lukio ja Kaisaniemen koulu palaavat lähiopetukseen. –?Nyt näyttää siltä, että tapahtuma on toteutumassa, Airola kertoo. Soiten mukaan kokoontumisrajoituspäätös on välttämätön sairaanhoitopiirin alueella. Viime viikolla koronavirusnäytteitä otettiin yhteensä 2 331. Kuvassa vanhojen tanssit Länsipuiston koululla vuonna 2019. Lisäksi maanantaina Nivalassa todettiin yksi uusi tartunta. Ajan voi varata sähköisesti tai puhelimitse, mutta jatkossa rokotusten painopiste siirtyy ajanvarauksettomiin walk-in-rokotuspäiviin. syyskuuta. VIIME VIIKOLLA tiedotettiin, että Ylivieskassa Joutsentien ABC:llä on todettu mahdollinen korona-altistustilanne 16.8. Suurempiakin tilaisuuksia voi kuitenkin järjestää ilman henkilömäärärajoitusta, jos turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattamalla opetusja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeita. –?Emme ole toistaiseksi kuulleet Soitelta, etteikö näitä tilaisuuksia voitaisi järjestää. Nuoret voivat toki hakeutua rokotettavaksi myös yleisiin ajanvarauksettomiin walk-in-päiviin. –?Tietysti AVI:n päätös meitä koskettaa, mutta tässä vaiheessa näyttää siltä, että nämä tilaisuudet voidaan järjestää ja toteuttaa suunnitelmien mukaan, Kokkolan suomalaisen lukion rehtori Markku Anttila kertoo. Käytännössä tämä tarkoittaa, että asiakkaiden ja osallistujien oleskelu täytyy järjestää riittävän väljästi. KeskiPohjanmaan keskussairaalassa sairaalahoidossa ei ole koronaviruspotilaita. Suomen Filmikamari ry on elokuvateattereiden edunvalvontajärjestö. Miten ne vaikuttavat vanhojen tanssien tai Kokkolan Kinojuhlien kohtaloon. Aluehallintovirasto voi määrätä rajoituksia vain, kun ne ovat epidemiatilanteen kannalta välttämättömiä. Kallio kehottaa hakeutumaan koronatestiin ja välttämään kodin ulkopuolisia kontakteja lievissäkin hengitystieinfektion oireissa. kello 11.– 11.30
Joukkoaltistumisia on tapahtunut muun muassa päiväkodeissa, peruskouluissa sekä urheiluharrastuksissa ja yksityistilaisuuksissa. Antikvariaatista on viety ainakin liikkeen pohjakassa – mahdollisesti muutakin. dna.fi/netti DNA Kauppa Soita ja tilaa 0800 30038. Painopiste sairastuneissa on rokottamattomissa tai vain yhden rokotteen saaneissa lapsissa ja nuorissa. 717,60 €. DNA Ulkomokkula 5G + Mesh WiFi -laajennin DNA Netti 5G 400M 29 90 € /kk/24 kk Jatkossa 34,90 €/kk 24 kk määräaikainen DNA Etudiili yht. Tilannekuva Pohjanmaalla on kehittynyt nopeasti heikompaan suuntaan. DNA 5G. Tapauksista puolet on todettu Vaasassa, mutta tartuntoja on lähes kaikissa alueen kunnissa. Tartunnat ovat levinneet erittäin herkästi perhepiireissä, mutta myös kouluissa ja harrastuksissa. Ryhmä teki tarkennuksia aikuisten sekä lasten ja nuorten ryhmäharrastustoimintaan. Tilanteen totesi Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä eilen pidetyssä ylimääräisessä kokouksessaan. Kuukauden takaisesta määrä on viisinkertaistunut. Kun tekniset asiat toimivat, voit itse keskittyä elämyksiin. Yksityistilaisuuksien järjestämisestä ryhmä painotti jo aiemmin antamaansa suositusta, jossa tilaisuuksia suositellaan järjestämään mahdollisimman pienimuotoisesti. POHJANMAALLA on todettu koko pandemian aikana yhteensä 2874 koronavirustartuntaa. Kun edellä oleva asiakas oli maksanut ostoksiaan, hän (epäilty) oli kurkottanut ja käsin ottanut kourallisen rahaa kassakoneesta. Tutustu dna.fi/asennusmestari alk. Numero on maksuton. 13 12 € /kk/24 kk 24 kk DNA Maksuajalla yht. MARKKU JOKELA Vili Ruuska REISJÄRVI Reisjärvellä tapahtui viikonloppuna kaksi varkautta. Avausmaksu 4,90 €. 314,88 €. Reisjärvellä kaksi varkautta viikonloppuna. DNA Asennusmestari neuvoo – tarvittaessa ihan kädestä pitäen. Viimeisen viikon aikana Pohjanmaan alueella on todettu 124 uutta koronavirustapausta. Elokuun aikana viruksen ilmaantuvuus on kolminkertaistunut alueella. Tartunnoista puolet on todettu Vaasassa. – Henkilö oli ollut jonossa. Myös yleinen etätyösuositus sai jatkoa syyskuun lopulle. Apua laitteiden asennukseen ja käyttöön, myös paikan päällä. Positiivisten näytteiden osuus koronatesteistä on nyt jo melkein 5 prosenttia. Hanki kerralla koko paketti, jossa data liikkuu liukkaasti ja asennus sujuu sutjakasti. – Kuvatallenteet ovat olemassa, ja tapausta tutkitaan varkautena. Parhaillaan tutkitaan, onko tapauksilla yhteyttä toisiinsa. KOORDINAATIORYHMÄ päätti samassa kokouksessaan jatkaa vahvaa kasvomaskisuositusta syyskuun loppuun saakka. Sairaanhoitopiirin alueella koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut koko pandemian aikana 16 henkilöä. Maanantaina luku oli 100?000:ta asukasta kohden 122. (Epäillyn) liikkeistä ei ole tietoa ennen kuin päästään tutkimaan valvontakameran kuvia. Kauppavarkaudessa anastettiin melko pieni summa rahaa. Me hoidamme yhteydet. Katsos kun verkko ei ole tärkeä. Epäiltyä ei ole saatu kiinni. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tunkeuduttiin antikvariaattiin, sunnuntaina iltapäivällä kohteena oli paikkakunnan S-market. Koronatartuntojen määrä on viisinkertaistunut alueella kuukauden takaisesta. Elämä on. UUTISET TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa A5 Keskity elämäsi parhaisiin hetkiin. Hinta voimassa vain DNA Netti 5G -liittymän ostajalle. Sen jälkeen hän lähti paikalta, rikosylikonstaapeli Ville Tölli Oulun poliisilaitoksen Haapajärven asemalta kertaa. Pohjanmaa siirtyi epidemian leviämisvaiheeseen Koronaviruksen tilannekuva on heikentynyt Pohjanmaalla nopeasti. Toiminta on mahdollista, kun terveysturvallisuusohjeita noudatetaan huolellisesti. Laura Läspä Pohjanmaa on siirtynyt koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen. Ryhmä painotti, että harrastuksiin voi osallistua vain täysin oireettomana
Koronatilanne on pahentunut Nivalassa viime aikoina. Myös Peltolan perheen kaksi tyttöä sairastavat koronaa. –?Jäin alkuviikolla kotiin oireiden ilmaannuttua. Rokotettujen taudinkuva on useimmiten lievä. Matti Peltola on hoitanut itseään lähinnä lepäämällä. Pohjois-Pohjanmaan puolella kaksi annosta on saanut 48,9 prosenttia yli 12-vuotiaista, yhden annoksen 78,2 prosenttia. Kalajokilaakson mukana Jouni Nikula Noin viikon ajan nivalalainen Matti Peltola on katsellut maailman menoa kotinsa ikkunan läpi. KESKI-POHJANMAAN sairaanhoitopiirin alueella 52,8 prosenttia yli 12-vuotiaista on saanut koronarokotteen toisen annoksen. Matti Peltola kotinsa keittiössä Nivalassa. Nivalassa tartuntoja todettiin lauantain ja sunnuntain aikana yhdeksän, Ylivieskassa kaksi ja Sievissä yksi. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa A6 Maaseutu 15.9. Yhden annoksen on saanut 80,5 prosenttia. Minulla on oikeastaan aina pientä nuhaa, joten nuhakaan ei ole nyt mikään poikkeus. –?Vanhempi heistä oli saanut ensimmäisen rokotteen, nuorempi ei vielä yhtään. – Vaimoni ja poikani saivat toisen rokotteen viikkoa aikaisemmin. –?Uskon, että sain oman tartuntani toissa viikon lauantaina, Peltola sanoo. Pohjanmaa sijoittuu rokotekattavuudessa Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan väliin. Varasin ajan koronatestiin keskiviikkona, kun toisella perheemme tytöistä todettiin koronatartunta, Peltola sanoo. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella todettiin viikonlopun aikana 12 uutta koronatartuntaa. Hyvin suuri osa rokotettujen saamista tartunnoista on todettu ensimmäisen rokoteannoksen jälkeen. yhteinen lehti Varaukset 6.9. Jos kävin toimistossa, pidin oven kiinni ja muut ihmiset kaukana. Keskiviikko oli pahin. Myös tyttöjen oireet ovat pysyneet lievinä. He eivät ole sairastuneet koronaan. Peltola, Jokilaaksojen koulutusyhtymä Jedun koulutusjohtaja, alkoi tuntea olonsa sairaaksi viime viikon alussa. RISTO PUOLIMATKA. Koronarokotus ei täysin poista tartunnan saamisen ja tartuttamisen riskiä. –?Jonkin verran väsyttää enemmän kuin normaalisti, mutta kuumetta minulla on ollut vain keskiviikkona, 37,3 astetta. Suomessa oli todettu 18.8.2021 mennessä yhteensä 10 756 laboratoriotestillä varmistettua koronatartuntaa, joissa henkilö oli aiemmin saanut joko yhden tai kaksi koronarokoteannosta. mennessä aineisto@kpk.fi Palstat: 1 p......39 mm 2 p......82 mm 3 p....125 mm 4 p....168 mm 5 p....211 mm 6 p....254 mm Koko sivun korkeus 365 mm Varaa paikkasi nyt! Ritva Myllymäki 050 598 2033 ritva.myllymaki@kpk.fi Tom Frilund 050 353 5228 tom.frilund@kpk.fi Anssi Mäkelä 050 598 2061 anssi.makela@kpk.fi Joachim Kåla 045 110 5132 joachim.kala@kpk.fi Kirsi Panula 040 127 8803 kirsi.panula@kpk.fi Sisältömarkkinointi Hannu Lehto 050 598 2066 hannu.lehto@kpk.fi www.kpkmediat.fi Kokonaistavoittavuus 187.000 lukijaa Heidi Rinne 040 664 7020 heidi.rinne@kpk.fi Maaseutulehti jaetaan: 15.9 Keskipohjanmaan ja Haapavesi-lehden mukana 16.9. –?Vaikka suoja ei ole sataprosenttinen, toinen rokotekerta pudottaa huomattavasti sairastumisriskiä. Tämä tarkoittaa, että 56 henkilöä 100?000:sta täysin rokotetusta on saanut rokotuksesta huolimatta koronavirustartunnan. Tartunnoista johtuen Niva-Kaijan koulu on kiinni tämän viikon ajan. Nivala-lehden, Lestijoki-lehden, Perhonjokilaakson ja Kalajokiseudun mukana 17.9. Täysin rokotetuksi katsotaan henkilö, joka on saanut kaksi koronarokoteannosta ja toisesta rokotuksesta on kulunut viikko. Täysin rokotettujen koronatartuntoja oli todettu viime keskiviikkoon mennessä 1375. PELTOLA on yksi harvoista, jotka ovat saaneet tartunnan kahdesta koronapiikistä huolimatta. Hänen mukaansa Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella kahden rokotuskerran jälkeen sairastuneita on ollut hyvin vähän. Täysin rokotettujen tartuntoja oli todettu 1?375 kappaletta, mikä on alle 13 prosenttia kaikista rokotettujen saamista tartunnoista. Uskon, että he ovat välttyneet tartunnalta juuri rokotteen takia. Samalla rokote tarjoaa suojaa erityisesti taudin vakavia muotoja vastaan, sanoo Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen. Perjantaina hän sai tietää saaneensa koronatartunnan. –?Arvelisin, että kahden rokotteen takia olen päässyt hyvin vähällä. Sitten on voinut nukahtaa. ja aineistot 8.9. Maanantaina Nivalassa todettiin yksi uusi tartunta. Kaksi rokotetta ja korona ”Kahden rokotteen takia oireet ovat olleet lieviä”, Matti Peltola sanoo. Oireet ovat olleet lieviä mutta tasaisia: pientä nuhaa, äänikin on vähän painuksissa, yöllä on ollut kovaa päänsärkyä, mutta kipulääke on auttanut melkein välittömästi. VAIN hyvin pieni osuus kaksi koronarokoteannosta saaneista on saanut koronavirustartunnan rokotuksesta huolimatta, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveydenhuollon rekistereihin pohjautuvasta selvityksestä. Sairaalahoitoa vaativan vakavan taudin riski kuitenkin kasvaa iän mukana myös rokotettujen tartuntatapauksissa. Peltola sai toisen koronapiikkinsä heinäkuun viimeisellä viikolla. Peltola sai perjantaina tietää saaneensa koronatartunnan
Jälleen kaksi työntekijää irtisanoutui. Pelastuslaitokselta ei kommentoitu henkilövahinkoja eli sitä, loukkaantuiko kuski onnettomuudessa. SYYTTEEN MUKAAN ylikomisario Autio ja poliisipäällikkö Kuha ovat työnantajan edustajina työntekijää valitessaan tai palvelussuhteen aikana ilman painavaa hyväksyttävää syytä asettaneet rikosylikomisario Ilkka Piispasen epäedulliseen asemaan tämän terveydentilan, vammaisuuden, ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella. Käräjäoikeus käsitteli juttua viime viikolla kolmena istuntopäivänä. Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi viime vuoden lokakuussa Suomen valtion ja Poliisihallituksen maksamaan Ilkka Piispaselle yhdenvertaisuuslakiin perustuvana hyvityksenä 15?000 euron korvauksen. Lisäksi hän vaatii Poliisihallitukselta yhdenvertaisuuslain mukaisena kertakorvauksena 20?000 euroa. MAISA JÄRVELÄ Seppo Kangas OULU Oulun poliisilaitoksen jo eläkkeelle siirtynyt päällikkö Sauli Kuha sekä valvontaja hälytystoimintasektorin johtajan tehtävässä oleva Arto Autio ovat syytettyinä työsyrjinnästä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta Oulun käräjäoikeudessa. Halusin siirtyä takaisin kotipaikkakaupunkiini Ouluun, hän perustelee ratkaisuaan. Molempia virkoja ollaan avaamassa haettavaksi 25.8.–22.9. Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta hieman ennen kolmea. He perustelivat päätöstä sillä, että kenelläkään virkaa hakeneista ei ollut riittävää kokemusta ja osaamista tehtävään. UUTISET TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa A7 Tavataan torilla! tiistaina 24.8 klo 17.30-18.30 Luodon Equity-tori, kahvitarjoilu keskiviikkona 25.8 klo 11.30-12.30 Kokkolan kauppatori, kahvitarjoilu Tule kuulemaan & keskustelemaan kansanedustajien ja alueen aktiivien kanssa! PS: Huomioimme terveysturvallisuuden. Auto ojaan Trullevintiellä Ojaan ajautunut henkilöauto päätyi lähes katolleen. Räihän mukaan irtisanoutumiseen ei liity dramatiikkaa. Sari Essayah Päivi Räsänen KD:n kansanedustajat Keskipohjanmaalla Antero Laukkanen Peter Östman Sari TANUS Tapio Lehtinen KOKKOLA Keski-Pohjanmaan liiton kehittämispäällikkö Teemu Räihä on irtisanoutunut virastaan. – Ihmisillä on erilaisia henkilökohtaisia syitä, joita en halua lähteä avaamaan, sanoo Pärkkä. Lisäksi he perustelevat, ettei lyhytaikaisen virkasuhteen aikana ollut tarkoituksenmukaista ryhtyä perehtymään ja opettelemaan kyseiseen tehtävään. Seitsemän hakijan joukosta tehtävään valittiin kaustislainen Kirsi Ojanen ja varasijalle hämeenlinnalainen Elina Salmi. Sekä Poliisihallitus että Piispanen ovat valittaneet päätöksestä hovioikeuteen. Tuomio jutussa annetaan 17. Asianomistajana jutussa on rikosylikomisario Ilkka Piispanen, joka katsoo olleensa kyseisen viran hakijoista selvästi kokenein ja pätevin. –?Paluumuutto on pääasiallinen syy työpaikan vaihtoon. Heidän mukaansa kenelläkään hakijoista ei ollut ajantasaista ja käytännössä osoitettua johtamiskokemusta haettavana olleeseen virkaan. Päätöksen teki poliisijohtaja Kuha sektorijohtaja Aution esittelystä. RÄIHÄ ei ole ainoa Keski-Pohjanmaan liiton päällikkö, joka on jättänyt tehtävänsä lyhyen ajan sisällä. Räihä on siirtynyt Luonnonvarakeskuksen palvelukseen. syyskuuta. Juttu koskee määräaikaisen viran täyttöprosessia Oulun poliisilaitoksen Jokilaaksojen alueella keväällä 2019. Kolmen viime vuoden aikana ovi on käynyt tiuhaan Keski-Pohjanmaan liiton toimistossa. JOONA JYLHÄLEHTO. MAAKUNTALIITON hallituksen puheenjohtajan Timo Pärkän mukaan näiden tämänkertaisten erojen taustalla ovat henkilökohtaiset syyt, kuten esimerkiksi uravalinnat tai paikkakunnan vaihto, eikä ilmapiirissä ole osoitettu olevan ongelmia. Kyseiseen neljä kuukauden mittaiseen määräaikaiseen virkaan haki kolme hakijaa, mutta virka jätettiin täyttämättä ja siihen kuuluvat tehtävät jaettiin. Auton kuljettaja pääsi itse ulos autosta pelastuslaitoksen avustamana. Keski-Pohjanmaan liitto avaa kehittämispäällikön ja aluesuunnittelupäällikön virat julkisen hakuun lähiaikoina. Piispanen yhtyy syyttäjien sakkorangaistusvaatimuksiin ja vaatii työansion menetyksestä sekä kärsimyksestä yhteensä runsaan 7?300 euron korvauksia. ja ne on tarkoitus täyttää marraskuun alusta. Keskipohjanmaa uutisoi viime vuoden lopulla, että jopa kymmenen työntekijää oli siihen mennessä lopettanut Keski-Pohjanmaan liitossa nykyisen maakuntajohtajan Jyrki Kaiposen kaudella, joka alkoi toukokuussa 2018. Oulun poliisin johto syytteessä Ilkka Piispasen työsyrjinnästä Laura Läspä KOKKOLA Kokkolassa Trullevintiellä sattui maanantaina iltapäivällä liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto oli ajautunut ojaan. Aluesuunnittelupäällikkö Tiina Rinta-Rahko on irtisanoutunut virastaan 5.8. Seinäjokelainen Rinta-Rahko ehti toimia virassaan vain vuoden. MOLEMMAT syytetyt kiistävät syytteet. lukien henkilökohtaisella perusteella. KOKOUKSESSA valittiin liitolle myös uusi kulttuuriverkostokehittäjä. Kaustislainen Kirsi Ojanen valittiin kulttuuriverkostokehittäjäksi. Hän ehti olla ruorissa kahden ja puolen vuoden ajan. Maakuntaliiton väki vaihtuu tiuhaan Keski-Pohjanmaan liitossa avautuu kaksi virkaa, kun sekä kehittämispäällikkö ja aluesuunnittelupäällikkö irtisanoutuivat elokuun alussa. Tuomio ei ole lainvoimainen. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle auto oli kyljellään ojassa. Toholammilla asuva Piispanen työskentelee Oulun poliisilaitoksen Ylivieskan rikostutkinnan tutkinnanjohtajana. Autossa ei ollut kuskin lisäksi muita matkustajia. Hän sairastaa etenevää falstautia, jonka vuoksi hän muun muassa liikkuu pyörätuolilla. Jutussa oli kyse Oulun poliisilaitoksen organisaatiouudistuksesta, jossa Piispanen katsoi tulleensa syrjityksi. Julkisuudessa on puhuttu huonosta työilmapiiristä ja johtajuusongelmasta
–?Perustelihan esimerkiksi Venäjä tunkeutumistaan Krimin niemimaalle vuonna 2014 tarpeella suojata alueen venäläisväestöä, Koskenniemi kertoo. A8 TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa Sakari Hällfors Suomen ja usean muut länsimaan päätös lähettää sotilaitaan Afganistanin Kabuliin suojaamaan kansalaistensa evakuointioperaatioita oli historiallinen, sillä vastaavanlaisia operaatioita ei ole aiemmin juuri tehty. Peruskirjan muuttamiselle hänellä on kuitenkin vain pienet odotukset. Kuvassa sotilas Kabulin kansainvälisellä lentokentällä. Eduskunta vetosi päätöksessään sotilaallista avunantoa käsittelevään lakiin, mutta YK:lta oikeutusta ei pyydetty. Päätöksentekijöiden tulee Koskenniemestä pohtia tarkkaan, kuinka he lausunnoissaan operaatiota perustelevat. LINDA TAMMISTO / HELSINGIN YLIOPISTO EPA. Näin ei ehkä kuitenkaan tapahdu. Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi toimii myös Helsingin yliopiston Erik Castrén -instituutin johtajana. KOSKENNIEMI ON huolissaan tilanteesta, jossa jokin valtio käyttää Afganistanin operaatioissa käytettyjä perusteluja jatkossa selkeästi vääriin tarkoituksiin. 1 Aseistettujen joukkojen lähettäminen vaatisi kohdevaltion suostumuksen. Asiantuntija: ”YK:n peruskirjasta ei löydy vahvaa oikeusperustaa” Professori Martti Koskenniemen mukaan evakuointioperaatio paljastaa YK:n peruskirjan vanhentuneen. Operaatiolla joko laajennetaan peruskirjan sanelemaa voimankäytön oikeutta tai rikotaan peruskirjaa. Koskenniemen mukaan hankalin tapaus oli, kun Israel lähetti iskujoukon Ugandaan israelilaisen lentokoneen tultua kaapatuksi vuonna 1976. Koskenniemen mukaan parasta olisi, jos YK:n turvallisuusneuvosto antaisi operaatiolle hyväksynnän. Kolonialistisen historian vuoksi kansainvälisestä oikeudesta löytyy vain hyvin hatarasti perusteluja operaatioiden kaltaisille toimille. Samankaltainen tilanne toistui Dominikaanisessa tasavallassa vuonna 1965 ja Grenadassa vuonna 1983 tällä kertaa vain Yhdysvaltojen toimesta. 1 Operaatioita on mahdollista perustella joko itsepuolustusoikeuteen vedoten tai tapaoikeuden hyväksymällä periaatteella poiketa kansainvälisen oikeuden määräyksestä väliaikaisesti. Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi kertoo olevansa huolestunut siitä, mitä seurauksia operaatiolla saattaa olla kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, tuleeko jokin valtio käyttämään tapausta myöhemmin ennakkotapauksena tilanteessa, jossa perusteet eivät ole yhtä hyväksyttävät. KOSKENNIEMI ODOTTAA Suomen ja muiden sotilaallista suojaustukea lähettäneiden valtioiden perustelevan toimiaan YK:lle kahdella eri tavalla: valtiot joko katsovat toimiensa lukeutuvan itsepuolustuksen piiriin tai sitten ne väittävät tietynlaiseen pakkotilanteen oikeuttavan hetkellisen säännöistä poikkeamisen. Koskenniemen mukaan kummatkin perustelut ovat historiassa tulleet tavallisesti torjutuksi. Tällaista ei ole saatu. MUUN MUASSA Iso-Britannia ja Ranska käyttivät perustelua oikeutuksenaan lähetettyään sotilaitaan Egyptin maaperälle Suezin kriisissä 1950-luvulla. Yleinen mielipide oli, että operaatio on laiton. Suomen lisäksi useat muut länsimaat päättivät lähettää Kabuliin sotilaitaan. Koskenniemi uskoo myös, että keskustelua YK:n peruskirjan päivittämisestä tullaan käymään operaatioiden seurauksena. FAKTA Evakuointioperaatiot KV-oikeuden silmin 1 Omien kansalaisten suojaaminen ulkomailla voimaa käyttämällä ei sovi hyvin YK:n peruskirjan määräyksiin. –?Maailmassa ei ole vaikeampaa tehtävää, kuin YK:n peruskirjan muuttaminen, Koskenniemi kertoo. 1 Sotilaiden lähettäminen ei ole kv-oikeuden mukaista edes tilanteessa, jossa suostumusta antavaa tahoa ei löydy tai valtion katsotaan olevan kriisin partaalla. –?Silloin Yhdysvallat puolusti sitä ainoana, ja kykeni ehkäisemään tapauksen tuomitsemisen. Jos esimerkiksi YK:n peruskirjan itsepuolustusoikeutta koskevaa pykälää tulkitaan joustaen, voi samankaltaisen perustelun odottaa tulevan vastaan myös muilta tahoilta tulevaisuudessa. Vahvaa oikeusperustaa operaatiolle ei YK:n peruskirjasta Koskenniemen mukaan löydy. Niitä ovat käyttäneet pääasiallisesti suurvallat, joiden ”suojausoperaatiot” ovat kerta toisensa jälkeen kohdanneet vastarintaa YK:n turvallisuusneuvostossa, kun niiden on katsottu tapahtuvan imperialistisin tarkoitusperin. –?Tässä tapauksessa perusteet ovat hyvät, mutta seuraavalla kerralla ne eivät välttämättä ole, Koskenniemi kertoo. Kumpikin soveltuu YK:n peruskirjaan heikosti. Valtiot vetosivat tuolloin alueella olleeseen eurooppalaisen väestön turvallisuuteen. Koskenniemi painottaa, ettei hän kritisoi päätöstä lähettää sotilaallista apua Afganistaniin, vaan kyse on ennemmin YK:n peruskirjan vanhentumisesta. Operaatiolla saatetaan oikeuttaa voimankäyttöä myöhemmin
Mukana on sekä Suomen kansalaisia että valtioneuvoston päätöksen mukaisia Afganistanista Suomeen otettavia ihmisiä perheenjäsenineen. Haaviston mukaan ainakin ”hyvin suureen enemmistöön” Suomen evakuointilistalla olevista henkilöistä on saatu jonkinlainen kontakti ja heitä on pystytty ohjeistamaan evakuoinnin suhteen. Evakuointilistalla oleville myönnetään valtioneuvoston päätöksellä neljän vuoden oleskelulupa humanitaarisella perusteella, eli heitä ei siis käsitellä turvapaikanhakijoina. Suomeen EU-maiden ulkopuolelta yli 90 päiväksi tulevat tarvitsevat oleskeluluvan. –?Emme ole katsoneet mahdolliseksi laajentaa sitä tässä tilanteessa esimerkiksi lähetystön alihankkijoihin tai alihankkijoiden alihankkijoihin, joita on usealla eri sektorilla siellä, Pekka Haavisto sanoi ulkoministeriön järjestämässä suurlähettiläskokouksessa maanantaina. Haavisto huolissaan, riittääkö aika ”Olemme joutuneet varautumaan myös siihen, että operaatioon on käytettävissä vain muutamia päiviä.” Pekka Haavisto (vihr.) puhui suurlähettiläskokouksessa maanantaina. Joukossa on pieniä lapsia. Humanitaarisella perusteella myönnettäviin oleskelulupiin kuuluu myös työnteko-oikeus. Kähkösen mukaan Suomeen saapuneiden ikähaarukka on laaja ja perhekokoonpanoja on erilaisia. STT BBC: Taleban ei aio pidentää aikarajaa elokuun lopusta. Kabulin lentokentän läheisyydessä tiesulkuja pystyttäneet Taleban-taistelijat eivät esimerkiksi ole estäneet Suomen evakuointilistalla olevia pääsemästä lentokentälle. Suomeen saapui maanantaina 102 Afganistanista evakuoitua. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA KABUL Ääriliike Talebanin edustaja sanoo, että järjestö ei aio pidentää evakuoinneille annettua aikarajaa elokuun loppua myöhemmäksi, kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC. –?Ilman tätä Puolustusvoimien suojausjoukon tukea tämä olisi ainakin paljon hitaampaa ja paljon vaikeampaa, ellei kokonaan mahdotonta. Tämä tekee osaltaan tilanteesta vaarallisen ja kaoottisen. Maahanmuuttovirastolla (Migri) on valmius käsitellä oleskeluluvat kiireellisesti. Wallace sanoi maanantaina, että Britannia lähtee Kabulin lentokentältä samaan aikaan kuin Yhdysvallat. Tytöt saatiin kuitenkin evakuoitua Afganistanista. Ulkoministeriön kertomat luvut viittaavat niin sanotusti turvaan saatuihin ihmisiin, mutta jotka eivät ole vielä välttämättä saapuneet Suomeen. Se sisältää oikeuden oleskella maassa sekä saapua maahan ja poistua maasta toistuvasti. Talebanit näyttävät Haaviston mukaan toimivan eri tavoin eri puolilla maata. Britanniassa puolustusministeri Ben Wallace ilmaisi tukevansa evakuoinnin takarajan siirtämistä. TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa A9 STT, Elias Peltonen, Minja Viitanen Suomeen saapui maanantaiaamuna 102 ihmistä, jotka on evakuoitu Afganistanista, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi maanantaina. päivää. HAAVISTON MUKAAN tilanne Afganistanissa on kaiken kaikkiaan sekava ja liikkuminen maan sisällä on vaikeaa. Henkilökunta on hyvin harjaantunutta toimimaan kriisialueilta tulevien ihmisten kanssa ja pystyy hyvin matalalla kynnyksellä antamaan myös psykososiaalista tukea, Migrin ylijohtaja Jari Kähkönen kertoi tiedotustilaisuudessa. Talebanin edustajan Suhail Shaheenin mukaan Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on sanonut joukkojen poistuvan elokuun loppuun mennessä ja aikarajan pidentäminen tarkoittaisi Afganistanin miehityksen pidentämistä. ULKOMINISTERI Pekka Haavisto (vihr.) kertoi sunnuntaina, että hänen tietojensa mukaan nuorin Afganistanista evakuoitu tulija on pari viikkoa vanha lapsi. Tämä Talebanin valtaannousu ei ehkä ole kaikilta osin niin koordinoitua toimintaa, kuin mieltä se kauempaa katsoen näyttäisi, Haavisto sanoi. Shaheen varoittaa seurauksista, jos aikarajaa muutetaan, BBC kertoi. –?Olemme joutuneet varautumaan kaikkeen, myös siihen, että operaatioon on käytettävissä vain muutamia päiviä, Haavisto sanoi. Kähkösen tietoon ei ole tullut yksin ilman huoltajaa saapuneita alaikäisiä. Nuorimmat maanantaina saapuneet ovat pieniä lapsia. Haaviston mukaan Puolustusvoimien suojausjoukon läsnäolo Kabulin lentokentällä on merkittävästi parantanut evakuointien sujuvuutta. Kuljetuksiin oli varattu varusteita myös heille. Hän varoitti, ettei ”yksikään maa kykene saamaan kaikkia pois” ennen elokuun 31. Afganistanissa on edelleen tuhansia ihmisiä, jotka pyrkivät pois maasta Talebanin otettua vallan reilu viikko sitten. –?Eri Taleban-ryhmillä voi olla erilaisia pyrkimyksiä. Terrorismin lisäksi on seurattava muun muassa Afganistanin roolia kansainvälisessä huumekaupassa. AFGANISTANISTA saapuneet siirretään ensin vastaanottokeskuksiin, joista matka jatkuu oleskelulupaprosessin jälkeen kuntiin. Haavisto kertoi, että kaksi Suomeen tulossa ollutta alaikäistä tyttöä katosi aiemmin Kabulin kentällä, ja heidän etsinnässään ainoat tuntomerkit olivat heidän siniset huivinsa. Kabulin lentokentän levottomasta tilanteesta huolimatta suomalaiset sotilaat eivät ole Haaviston mukaan käyttäneet alueella aseitaan. –?Meillä on vastaanottokeskuksissa ympäri vuorokauden henkilökuntaa huolehtimassa niissä asuvista ja heidän tarpeistaan. Heistä noin 70 on Suomen kansalaisia tai Suomessa oleskeluluvalla asuvaa. Haaviston mukaan evakuoitavien joukossa on vielä Afganistanissa olevia Suomen kansalaisia, lähetystön paikalta palkattua henkilökuntaa sekä paikallisia EUja Nato-yhteistyökumppaneitamme perheineen. Oleskeluluvat neljäksi vuodeksi Evakuointilistalla oleville myönnetään valtioneuvoston päätöksellä neljän vuoden oleskelulupa humanitaarisella perusteella, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) totesi maanantaina. Evakuoitujen määrä kasvoi yhteensä 84 hengellä sunnuntain aikana. Haaviston mukaan tilanne Kabulin lentokentällä on ollut joinain päivinä kaoottinen ja pieniä lapsia on myös hukkunut vanhemmiltaan. AFGANISTANIA ei saa Haaviston mielestä jättää huomiotta nyt käynnissä olevan evakuointioperaation jälkeen. Noin puolet listalla olleista oli maanantaina saatu tuotua Suomeen. Maanantain tiedotustilaisuudessa kerrottiin evakuoitujen voivan olosuhteisiin nähden hyvin, mutta viime viikkojen kokemukset ovat olleet raskaita. Suomi on luvannut turvaa 170 ihmiselle, jotka ovat olleet Suomen Kabulin-suurlähetystön, EUedustuston tai sotilasliitto Naton työntekijöitä sekä heidän perheenjäseniään. Afganistan on ollut Suomen suurin kehitysyhteistyön kohde. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA STT, Tuomas Savonen, Viivi Salminen Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Suomi ei ole laajentamassa Afganistanista evakuoitavien listaa kattamaan Suomen suurlähetystön turvallisuudesta vastanneisiin turvamiehiin. Tulijoiden vastaanottamisesta vastaa Migri. Sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Minna Hulkkonen selvensi STT:lle, että ministeri Ohisalon kertomat 102 ihmistä ovat maanantain lennolla Suomeen tulleita. –?Kuuluu myöskin tietoja Taleban-ryhmien sisäisistä erimielisyyksistä, joissa on laukauksiakin vaihdettu. SUOMI ON SAANUT evakuoitua Afganistanista yhteensä yli 140 ihmistä, Haavisto sanoi maanantaina aamupäivällä. Suomi pyrkii evakuoimaan ääriliike Talebanin valtaamasta Afganistanista yhteensä 240 ihmistä. Turvallisuustilanne Kabulin lentokentällä on ulkoministerin mukaan häilyvä. Samaan aikaan kuuluu huolestuttavia tietoja uusien vallanpitäjien toisaalla järjestämistä kotietsinnöistä ja ihmisten viemisestä kuulusteltaviksi
Poliisin mukaan kirjoitus ei kuitenkaan sisällä toimintasuunnitelmaa tai sellaisesta sopimista eikä siten täytä joukkotuhonnan valmistelun tunnusmerkkejä. Aloite sai maanantaina hieman ennen puoli neljää iltapäivällä tarvittavat 50?000 kannatusilmoitusta. Syyttäjä valitti käräjäratkaisusta hoviin ja vaatii myös Vilhuselle elinkautista vankeutta. Lokakuussa 2003 tehdyn Vuosaaren palkkamurhan käsittely alkoi Helsingin hovioikeudessa maanantaina. Hovioikeuden käsittely jatkuu marraskuun alkupuolelle asti. Tavoitteena on vähentää muoviroskan määrää ympäristössä, etenkin merenrannoilla, sekä edistää kiertotaloutta. Tällaista murhatuomiota ei ole Suomessa aiemmin langetettu. HELSINGIN POLIISI arvioi päätöksessään sitä, onko kirjoituksen perusteella syytä epäillä joukkotuhonnan valmistelua tai kiihottamista kansanryhmää vastaan. Tuotekiellot koskevat esimerkiksi kertakäyttöisiä muovisia ruokailuvälineitä, pillejä ja vanupuikkoja. Helsingin poliisi päätti ensin, että ei esitutkintaa. Hovioikeudessa syyttäjä väläytti, että taustalla olisi ollut Aarnion ”tulosajattelua”. STT Muovipillit kieltävä EU-direktiivi astui voimaan Muoviroskan vähentämiseen ympäristössä tähtäävä EU-direktiivin mukainen asetus astui maanantaina voimaan. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Ehjänä Syntynyt -kansalaisaloite etenee eduskuntaan. –?Aarnio ei ole saanut asiasta mitään etua, eikä Ünsalin kuolema ole mitenkään ollut hänen intressipiirissään -Syyttäjän väite tuloshakuisuudesta on hämmästyttävä, koska tämä oli väkivaltarikosyksikön eikä huumepoliisin tutkima juttu, asianajaja Riitta Leppiniemi sanoi. Sarastus-verkkojulkaisussa julkaistu kirjoitus sisältää näkemyksiä muun muassa siitä, miten etnisessä puhdistuksessa surmattujen ihmisten ruumiit tulisi hävittää. Kirjoitus on julkaistu vuonna 2016 äärioikeistolaiseksi luonnehditussa verkkojulkaisussa. Poliisille tehtiin tutkintapyyntö tammikuussa 2020. Suomen Messut maksoi kustannusyhtiölle 2?000 euron vahingonkorvauksen. –?Esimerkiksi ravintolakeskustelussa pidetyt päihtyneiden ihmisten puheet jonkin kansanryhmän hävittämisestä eivät sellaisinaan ole joukkotuhonnan valmistelua, muotoillaan poliisin päätöksessä. Kirjamessuille osallistumisen perumisen taustalla olivat Hännikäisen äärioikeistolaiset näkemykset. Hän on kustannustoimittajana kustantamossa, joka vuonna 2018 suljettiin pois Helsingin kirjamessuilta. Käräjäoikeus antoi joulukuussa Helsingin huumerikospoliisin entiselle päällikölle, aiemmin useista rikoksista tuomitulle Jari Aarniolle elinkautisen vankeusrangaistuksen murhasta. Fredman viittasi muun muassa poliisin tilakuunteluun, jonka Vilhunen järjesti rikollisporukan saunailtaan murhan jälkeen. Poliisi katsoi, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta vaan kirjoitus mahtuu sananvapauden raameihin. Niitä voivat olla esimerkiksi kulutuksen vähentäminen, tuotekiellot, tuotteiden ominaisuuksiin liittyvät vaatimukset ja erilliskeräysvaatimukset. A10 TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa STT, Maria Rosvall HELSINKI Jari Aarnio tiesi Helsingin Vuosaaressa liki 20 vuotta sitten tapahtuneesta palkkamurhasta etukäteen ja olisi voinut sen estää, mutta sen sijaan antoi henkirikoksen tapahtua ja otti kunniaa sen ratkaisemisesta, syyttäjä sanoo. Murhasta on aiemmin tuomittu elinkautisiin vankeusrangaistuksiin neljä ammattirikollista vuonna 2005. Suomen on toteutettava direktiivin vaatimukset sellaisenaan. Poliisi otti palkkamurhan uuteen tarkasteluun vuonna 2015, kun yksi aiemmin tuomituista miehistä antoi poliisille uusia tietoja henkirikoksesta. Kaupoissa voi olla vielä jonkin aikaa laillisesti myytävänä sekä kiellettyjä että merkitsemättömiä tuotteita. Eheytyshoidoilla ja -terapioilla tarkoitetaan seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin muuttamiseen tähtääviä hoitomuotoja. Verkkojulkaisun päätoimittaja Timo Hännikäinen vaikuttaa myös painetun kirjallisuuden puolella. Vasemmalla Jari Aarnio ja asianajaja Riitta Leppiniemi. Syyttäjä hakee Keijo Vilhuselle elinkautista. Syyttäjän mukaan Vilhunen oli murhan toimeksiantaja. Helsingin poliisin päätös jättää esitutkinta tekemättä on päivätty maaliskuussa 2020. Merkintävaatimus puolestaan koskee muun muassa terveyssiteitä sekä tamponeja, juomamukeja ja suodattimellisia tupakkatuotteita. AARNION KANSSASYYTETTY , rikollisjärjestö United Brotherhoodin entinen johtaja Keijo Vilhunen on sanonut kertoneensa Aarniolle murhahankkeesta jo kesällä 2003. Kirjoitus on julkaistu vuonna 2016.. KÄRÄJÄOIKEUS ei tuomiossaan löytänyt Aarnion toiminnalle selkeää motiivia. Epäillyt rikosnimikkeet ovat tässä vaiheessa kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä päätoimittajarikkomus. Aarnion puolustuksen mukaan Aarniolla ei ollut henkirikoksesta yksityiskohtaista etukäteistietoa, vaan pelkkä ”heikko huhu”, jonka kaltaisia huumepoliisille kantautui usein ja joiden perusteella toimiminen olisi ollut puolustuksen mukaan jopa vaarallista. Ehjänä Syntynyt -kansalaisaloite etenee eduskuntaan STT, Elina Korkee Valtakunnansyyttäjä on määrännyt poliisin tekemään esitutkinnan nettikirjoituksesta, jossa pohdiskellaan, miten muslimien joukkotuhoaminen Suomessa toteutettaisiin. Syyttäjä: Aarnio tiesi palkkamurhasta Jari Aarnio vaatii hovioikeudessa murhasyytteen hylkäämistä. Asetuksessa säädetään tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutusten vähentämistä esimerkiksi tuotekielloin ja merkinnöin. Myös Vilhusta syytettiin käräjillä murhasta, mutta oikeus hylkäsi syytteen. Merkintävaatimuksella tarkoitetaan tuotteeseen laitettavaa tiettyä kuvamerkintää ja tiettyä tekstiä, joista ilmenee, että tuote sisältää tai on tehty muovista. Helsingin poliisi päätti aiemmin, että asiasta ei aloiteta esitutkintaa. Hovissa Aarnio vaatii murhasyytteen hylkäämistä. –?Tämä on tulosajattelua, josta Aarnio on ollut kuuluisa: näin saatiin palkkamurha ratkaistua ja ihmiset istumaan elinkautista, aluesyyttäjä Perttu Könönen sanoi. Kun kansalaisaloite on kerännyt 50?000 kannatusilmoitusta kuudessa kuukaudessa, se etenee eduskunnan käsittelyyn. Kansalaisaloitteen tavoitteena on kieltää hoidot, joilla pyritään seksuaalija sukupuolivähemmistöjen niin kutsuttuun eheyttämiseen. –?Artikkeli on kieleltään ja tyyliltään asiallinen (...) Artikkeli on luonteeltaan pohdiskeleva ja yleisluontoinen, eikä se sisällä sellaisia konkreettisia elementtejä, jotka voitaisiin panna täytäntöön, sanotaan Helsingin poliisin päätöksessä. Poliisille tehtiin tutkintapyyntö tammikuussa 2020. Vilhunen sanoo yrittäneensä estää henkirikosta tapahtumasta Aarniolle kertomalla. Vilhusen mukaan hänestä tehtiin väärä ilmianto kostoksi siitä, että hän oli tehnyt yhteistyötä Aarnion kanssa ja toiminut poliisin tietolähteenä. Käräjäoikeuden mukaan Aarnio ei pyrkinyt estämään ruotsalaisturkkilaiseen ammattirikolliseen Volkan Ünsaliin kohdistunutta murhahanketta, vaikka poliisina tiesi siitä etukäteen. Kuva maanantailta. Hänen asianajajansa Markku Fredman sanoi maanantaina, että Vilhusen yhteistyö poliisin kanssa olisi ollut täydessä ristiriidassa sen kanssa, että hän itse olisi ollut yksi murhaajista. Tutkinta joukkotuhoamisella fantasioivasta kirjoituksesta Valtakunnansyyttäjä määräsi esitutkinnan. Aarnion puolustus kiisti syyttäjän väitteen. Direktiivi edellyttää tavoitteeseen pääsemiseksi tuotteesta riippuen erilaisia toimia
Torppa johtaa Vetelin kunnanhallitusta Jussi Torppa jatkaa Vetelin kunnanhallituksen puheenjohtajana. Oikaisuvaatimus hylättiin Kalajoella Oikaisuvaatimus käsitteli kaupunginhallituksen päätöstä kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta Himangalla. MAIJA AHONEN Laura Läspä KALAJOKI Kalajoen kaupunginhallitus käsitteli maanantaina kokouksessaan oikaisuvaatimusta, joka koski kaupunginhallituksen aiempaa päätöstä kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta Himangalla. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Perussuomalaiset olivat rukanneet omaa esitystään kahden viikon takaiseen verrattuna siten, että Klemolan varajäseneksi ehdotettiin Pirjo Korkeasaarta. Keskusta ei puolestaan halunnut muuttaa omaa esitystään, koska se oli omien paikkojensa osalta huolehtinut sukupuolikiintiöstä. Edelliskerralla Åivon varajäseneksi ehdotettu Kari Arkkukangas ei sisältynyt enää perussuomalaisten esitykseen. Ajoneuvo kärsi huomattavia vahinkoja. Kaupunginjohtajan esitystä kannattivat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eija Pahkala (kesk.), varapuheenjohtaja Hanna Saari (kok.) sekä jäsenet Markku Myllymäki (ps.), Raili Myllylä (kesk.), Sirkka Alho (vas.), Seppo Hihnala (kesk.) ja Mari Niemelä (kesk.). Oikaisuvaatimuksessa sanottiin myös asianomaisten kuulemista laiminlyödyn sekä ratkaisun rikkovan varhaiskasvatuksesta annettua lakia. Pelastuslaitos avusti ulos autosta yhden henkilön, joka ei kuitenkaan ollut puristuksissa. Tarkastuslautakunta Tapio Salonsaari, Mikko Kankaanpää, Tuomas Ahokangas, Kirsi Nurkkala, Anne Sormunen. Torpan henkilökohtainen varajäsen on Hannu Saarela ja Haukilahden varajäsen Tapio Palohuhta. Perussuomalaisista hallituspaikan sai Ari Ahola (Taneli Voltti) ja vasemmistoliitosta Kari Honkala (Terhi Vähäsalo). Toisella yrittämällä kunnanhallituksen valinta eteni kuitenkin joutuisasti ja tasa-arvopykälien mukaisesti. Onnettomuus sattui noin 15 kilometriä Kärsämäeltä Pyhännälle päin. Tiina Timlin (Jukka Muhola) ja Annu Pärkkä (Hanna Haikara) ovat muut keskustan edustajat hallituksessa. Kunnanhallituksen puheenjohtajana jatkaa keskustan Jussi Torppa. Varapuheenjohtajiksi valittiin samoin keskustasta Merja Ruuttula (Pirjo Rahkonen) sekä Juho Hiltula (Pasi Känsälä). Pattitilanne syntyi, kun perussuomalaiset esittivät molemmille varapaikoilleen kahta miestä miehen ja naisen sijaan. Veteli sai toisella yrittämällä valittua itselleen kunnanhallituksen. Varapuheenjohtajiston muodostavat Terhi Kangas (kesk.), Esa Kukkonen (kok.) ja Jarkko Myllyoja (ps.). Kaupunginhallitus kumosi oikaisuvaatimuksen kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin esityksellä. Alueellinen maaseutulautakunta Terhi Kangas, alueellinen lomituspalvelulautakunta Tapani Korkeakangas ja Terhi Kangas, Pohjois-Pohjanmaan Liiton edustajainkokous Rami Rauhala, Jokilaaksojen jätelautakunta Annu Pärkkä, Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta Ari-Pekka Kreivi, poliisin neuvottelukunta Annu Pärkkä, käräjäoikeuden lautamies Heikki Jokitalo. Kiinteistötoimitusten uskotut miehet Leena Sikkilä, Anne Ruuttula-Vasari, Paula Ahola, Ahti Hannula, Valto Petäjistö, Heikki Jokitalo, Eero Korhonen, Mikko Kankaanpää. Kunnanhallitusta johtaa edelliskauden tapaan keskustan Rami Rauhala (varajäsen Tapani Korkeakangas). Ympäristölautakunta Simo Viljamaa, Markus Päivärinta, Tarmo Leppälä, Jarkko Myllyoja, Hanna Haikara, Pirjo Rahkonen, Elisabet Säilynoja. Oikaisuvaatimuksen tekijöiden mukaan päätös tulisi kumota, koska hallituksen jäsen Eija Pahkala on ollut esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn ja ratkaisemaan asiaa. Muiden luottamuselinten varsinaiset jäsenet puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ensin mainittuina: Keskusvaalilautakunta Markku Autio, Terttu Sipilä, Marja-Kaisa Löf, Paula Ahola, Janne Niemelä. Kunnanhallituksen jäseniksi valittiin keskustasta Johanna Järvelä (henkilökohtainen varajäsen Kirsi Läspä), Tarja Tuominen (Riitta Huusko) ja Erkki Lassila (Niko Lassila) sekä perussuomalaisista Ilpo Åivo (Jari Mäkelä) ja Hilkka Klemola (Pirjo Korkeasaari). Muut kolme pääsivät autosta omin avuin. Pelastuslaitoksen arvion mukaan auto oli pyörähtänyt katon kautta ympäri ja takaisin pyörilleen. Hyvinvointilautakunta Ari Sipilä, Tapani Korkeakangas, Anne Kariniemi, Tapio Salonsaari, Janne Niemelä, Hanna Haikara, Niina Halmetoja. Osallisena oli neljä henkilöä, jotka ensihoito kuljetti tarkistettavaksi. Oikaisuvaatimuksessa vaadittiin, että kaupunginhallitus kumoaa oman päätöksensä. Lain mukaan kunnanhallituksen jäsenistä pitää olla miehiä ja naisia kumpiakin vähintään 40 prosenttia. Alkuperäinen päätös tehtiin 5.7.2021, ja sen mukaan esikoulu ja esikoulukokeilu tullaan Himangalla järjestämään Pahkalan entisellä koululla kevätlukukauden 2024 loppuun asti. Edes neuvottelutauko ei tuottanut uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa toivottua lopputulosta, sillä perussuomalaisilla ei ollut tuolloin esittää toiselle varapaikalleen naista. Ylivieskan seudun musiikkiopiston johtokunta Lea Linna, Ylivieskan seudun kansalaisopiston johtokunta Terhi Kangas, Sievin koulukeskuksen kehittämisrahaston toimikunta Tapio Salonsaari. Tekninen lautakunta Pasi Känsälä, Jukka Muhola, Erkki Löf, Risto Mattola, Liisa Vesisenaho, Pirjo Rahkonen, Anni Vähäsöyrinki. UUTISET TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa A11 Seppo Kangas SIEVI Sievin kunnanvaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi valittiin viime torstai-illan kokouksessa Ahti Hannula (kesk.). Sukupuolikiintiö koskee erikseen sekä varsinaisia että varajäseniä. Kunnanhallituksen valinta jouduttiin jättämään pöydälle kunnanvaltuuston ensimmäisessä kokouksessa kaksi viikkoa sitten, koska tuolloin esitetty nimilista ei täyttänyt tasa-arvopykälää. Laura Läspä KÄRSÄMÄKI Kärsämäellä tiellä numero 28 sattui eilen illalla puoli kahdeksan aikaan pakettiauton ulosajo. Auto katon kautta ympäri. Kaupunginhallitus kannatti Puoskarin esitystä äänin 7–2. Puoskarin esitys oli, ettei kaupunginhallituksen heinäkuinen päätös syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätös ei ole muutoinkaan oikaisuvaatimuksessa esitetyillä perusteilla lainvastainen, eikä kaupunginhallituksen päätöksen kumoamiseen ole aihetta. Varapuheenjohtajaksi valittiin Hannu Haukilahti. Klemolan varajäseneksi alun perin suunniteltu Jari Mäkelä valittiin nyt Åivon varajäseneksi. Kaupunginhallituksen esityslistassa todetaan perusteluina, ettei kaupunginhallituksen jäsen Eija Pahkala ole esteellinen, eikä ratkaisusta ole odotettavissa hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen läheisilleen. Varapuheenjohtajaksi valittiin keskustan Hannu Haukilahti. Vastaan äänestivät Jukka Rahja (kesk.) sekä Kalle Mäkelä (kesk.). Sivistyslautakunta Terhi Kangas, Petri Tervamäki, Jukka Jokitalo, Jenny Koski, Ari-Pekka Kreivi, Kirsi Nurkkala, Ilkka Harri. Hannula Sievin valtuuston johtoon Maija Ahonen VETELI Vetelin kunnanvaltuusto kokoontui maanantai-iltana valitsemaan kunnanhallituksen kahdeksi seuraavaksi vuodeksi. Varhaiskasvatuksen tilojen suunnittelu ja toteutus tehdään Kalajoen kaupungin normaalissa valmisteluja päätöksentekoprosessissa
Minulla oli appiukon maantiepyörä, hänen liian isot pyöräilykenkänsä ja halvin märkäpuku. Ensimmäisen täysmatkansa hän kilpaili vuonna 2015 ja seuraavana vuonna toisen, minkä jälkeen perheenlisäyksen saaminen toi viiden vuoden kilpailutauon pisimmiltä matkoilta. Tämä on oiva kestävyyskuntoiluharrastus. Tasaisella reitillä?olisin varmasti ollut ennätyskunnossa. 1 Sprinttimatka: 750 m uintia, 20 km pyöräilyä, 5 km juoksua.. Sprintissä on 750 metrin uinti, 20 kilometrin pyöräily ja viiden kilometrin juoksu. elokuuta. 1 Perusmatka eli olympiamatka: 1,5 km uintia, 40 km pyöräilyä, 10 km juoksua. Kun mukaan tulee uinti ja pyöräily, kroppa kestää ja vastaanottaa treeniä paremmin. –?Eka kesänä kävin itsekin vain sprinttikisoissa ja olin liikkeellä ”kokeilumeiningillä”. Mutta kyllä myöhemmin itku pääsi, kun ajattelin mitä on menettänyt. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa A12 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Hanna Rautio KOKKOLA Uintia 3,8 kilometriä, pyöräilyä 180 kilometriä ja maratonin verran, reilu 42 kilometriä juoksua. –?Kun odotin ensimmäistä lasta, mieheni innostui treenaamaan triathlonia ja kilpailemaan 2011. –?Juoksua olen harrastanut aina ja pyöräily on ollut osa hiihtoharjoittelua.?Olen opiskellut ja työskennellyt uinninopettajana, joten uinti oli sillä tavalla tuttua. Silloin ajattelin, että lähden myös kokeilemaan lajia. Jos tällainen tieto olisi ollut Tahkon kisan jälkeen, niin olisin voinut ottaa paikan vastaan. Ja varsinkin kun jälkeenpäin tuli tieto, että Tallinnan-kisan Kona-paikan saaneet suomalaiset ovat pystyneet siirtämään osallistumistaan 2022 tai 2023 vuosille. Triathlonin täysmatka on lajin keihään kärki ja ultimaattinen huippu. Lisäksi on kuntosarja ja kokeilesarjoja, eikä välttämättä tarvitse edes kilpailla. Kokonaisuudessaan kisakustannukset ovat Junnilan mukaan noin 7?500 euron luokkaa. Junnila ja Keski-Pohjanmaan triathlonia edustava pietarsaarelainen Carolina Granfors menestyivät sarjoissaan niin hyvin, että heille tarjottiin osallistumismahdollisuutta lajin vuotuiseen päätapahtumaan Havaijin Konan MM Ironman -kilpailuun. Hyvin paljon lyhemmistäkin matkoista voi ja kannattaa aloittaa. –?Kun on lenkkarit, uimapuku ja pyörä, niin voi lähteä harjoittelemaan ja kokeilemaan. 1 Puolimatka: 1,9 km uintia, 90 km pyöräilyä, 21,1 km juoksua. Viime viikon lopulla tulleen tiedon mukaan Konan MM-kisat ovat siirtyneet järjestettäväksi 5.2.2022. Hänellä on triathlonvalmennuksessa harrastajia, joista osa on aiemmin vain juossut. 1 Täysmatka: 3,8 km uintia, 180 km pyöräilyä, 42,195 km juoksua. JUNNILA HALUAA kuitenkin korostaa, ettei triathlon ole yhtä kuin täysmatkan kilpailu. Harrastuksesta kehittyi nopeasti hyvinkin aktiivinen. Tavoite oli alittaa Ruotsin Kalmarin kisan aika 12.39. Mielelläni autan ja opastan lajin pariin jos se kiinnostaa, kestävyyslajien valmentajana toimiva Junnila rohkaisee. –?Voisin olla paremmassa kunnossa kuin nyt olen, joten siinä mielessä ei harmita. URHEILU Urheilutoimitus P. Tuntui siltä, että lenkkarit painoivat alussa viisi kiloa kappale. Kisaa kellon ympäri Kokkolalainen triathlonisti Anu Junnila sai Tahkon Ironman-kilpailuun osallistumisesta muistoksi neliskanttisen mitalin sekä pyöreän juhlamitalin Lahden puolimatkan ja Ironman-kilpailun osallistumisen kunniaksi. VIIMEISIMPÄNÄ Junnila on kilpaillut täysmatkalla Suomessa ensimmäisen kerran järjestetyssä Ironman-kilpailussa, joka kilpailtiin Tahkolla 14. Kokkolaan tänä vuonna paluumuuttanut Anu Junnila on harrastanut lajia pian kymmenen vuotta. Siitä olen tullut aika harppauksen eteenpäin. Junnilalla on kestävyysurheilutaustaa hiihdosta ja ampumahiihdosta. –?Maasto ja jäätävä kaatosade ekan kympin juoksussa söivät vauhtia. CLAS-OLAV SLOTTE Anu Junnila Tahkon Ironman-kilpailun pyöräilyosuudella. Granfors oli 30–34-vuotiaiden sarjan oli kolmas ja voitti SMpronssia ajalla 9.56,04. Yli tuhannen dollarin osallistumismaksu olisi pitänyt maksaa heti paikan vastaanottamisen jälkeen. LASSE SEPPÄNEN/HUIPPUMOODI FAKTA Triathlon 1 Koostuu uinnista, pyöräilystä ja juoksusta. Hän sijoittui kansainvälisesti 40–44-vuotiaiden naisten sarjassa 12:nneksi ajalla 12.12,01, mikä oikeutti SM-kilpailussa viidenteen sijaan. Havaijin kisa on aktiivitriathlonistien tavoite ja unelma, niin myös Junnilan. Lisäksi nuorin lapsi on 3-vuotias, joten äiti ei voi niin vain lähteä kolmeksi viikoksi kisareissulle. Triathlon ei ole pelkästään supernaisten ja -miesten äärikestävyyslaji, vaan lajia voi harrastaa lyhyemmilläkin matkoilla. Vallitsevassa koronatilanteessa hän ei kuitenkaan edes harkinnut kisapaikan vastaanottamista. –?Kun (korona)tilanne on tämä ja järjestäjä ei voinut taata, että Suomesta pääsee matkustamaan Havaijille, niin porukka ei uskaltanut ottaa paikkoja vastaan. –?Supersprintissä uidaan 200 metriä, pyöräillään 10 ja juostaan 2,5 kilometriä. –?Meni paremmin kuin oli tavoite. Ennätys on Kööpenhaminasta 2016 11.32
Kalevan kisoista tavoite on mitali ja Ruotsi-otteluunkin haluaisin lähteä. Kalevan kisoissa mitalin saavuttamiseksi pitää päästä vielä korkeammalle, sillä kauden tilastossa hän on neljäntenä. Yhteistreenejä tulee jonkin verran muiden triathlonistien kanssa lähinnä pyöräilyssä ja uinnissa. –?Ja jos tulosta ajatellaan, niin kohti viittä ja puolta metriä, ja sinne sen paremmalle puolelle täytyy pikkuhiljaa päästä. Lepäillään, huolletaan kehoa, palautellaan henkisesti ja tehdään kaikkea muuta. Sen jälkeen on tarkoitus juosta vielä SM-viesteissä, Salminen kertasi loppukauden ohjelmaansa Urheiluliiton tiedotteessa. LASSE SEPPÄNEN/HUIPPUMOODI Antti Salmensaari VANTAA (STT) Keihäänheittäjä Janne Läspälle, moukarinheittäjä Silja Kososelle, aitajuoksija Heidi Salmiselle ja seiväshyppääjä Juho Alasaarelle ei jää paljoa aikaa palautua viikonloppuna päättyneistä yleisurheilun alle 20-vuotiaiden MM-kisoista. Junnila ui ensimmäisen täyspitkän uintimatkan kerran ennen vuoden 2015 Ruotsin Kalmarin kisaa. Hän työskentelee miehensä perustamassa, kestävyysvalmennukseen keskittyvässä yrityksessä Huippumoodissa. Pohjasta nouseva vesikasvillisuus ei myöskään ole uimarin paras harjoittelukaveri. –?Tahkolla uinti oli lahdessa, joten siellä ei kauheasti ollut aallokkoa. Hävittiin siinä eniten. –?Kalevan kisoista tavoittelen samanväristä mitalia, mitä nyt tuli MM-kisoista. –?Muistan noin kymmenen vuoden ajalta vain kaksi kisaa, joissa tuli veden lämmön vuoksi märkäpukukielto. Heti kun säät sallivat keväällä triathlonistit pulahtavat luonnonvesiin, joissa kisatkin käydään. URHEILU TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa A13 Kolme lajia tuo monipuolisuutta harjoitteluun Hanna Rautio Triathlonisti Anu Junnila kertoo, että lajin harjoittelu ja harrastaminen on monipuolista ja kiinnostavaa, kun kisasuoritus koostuu kolmesta eri lajista. Missä tahansa vesistössä ei niin vain voi harjoitella. Läspä kiskaisi Nairobissa ennätyksensä 77,10 metriä ja finaalissakin vielä MM-kultaan riittäneen 76,46 metrin siivun. Kalevan kisoissa puolustettavana on viime vuoden kultamitali. –?Kalevan kisoihin lähdetään kokeilemaan, pääsisikö finaaliin ja heittämään hyvä heitto, Läspä sanoi. Haapakoski) tuomitsi sadannen ottelunsa pelituomarina. MMmitaleita kahminut nelikko palasi maanantaina Keniasta Suomeen ja on taas tositoimissa torstaista sunnuntaihin Tampereella miteltävissä Kalevan kisoissa. MM-kultaa voitti myös seitsenottelija Saga Vanninen. Junnila muutti viime talvena takaisin kotiseudulleen Kokkolaan Kempeleestä, ja hän kertoo, että uintitreenipaikat ovat olleet vähän hakusessa. Heikkouksia on hyvä vahvistaa peruskuntokauden alussa ja samoin parannella vaivoja ja kuntouttaa jo ylimenokaudella. –?Nyt kun kisat on ohi tälle kesälle on menossa 2–4 viikon ylimenokausi. Täällä on käyty uimassa Klapurinjärvellä, Koiviston montuilla ja Rytikarilla. Naistuomari ei ole aiemmin yltänyt vastaavaan saavutukseen miesten Superpesiksessä. Treenit on aluksi avovedessä aika lyhyitä. Palautetaan kroppa siihen, että se alkaa ottaa harjoittelua uudestaan vastaan. –?En ole vieläkään oikein kunnolla tajunnut, mitä tapahtui. Haluan kuitenkin korostaa, että nämä olosuhteet ovat vain jäävuoren huippuja, ja aloittelijoiden uintimatkat ja -reitit ovat hurjasti helpompia. Seuraavana tulee pyöräily ja viimeisenä uinti. JUNNILALLA juoksu on selkeästi vahvin laji. Kalevan kisoissa Salminen on jopa ennakkosuosikki, kun tilastoykkönen Viivi Lehikoinen panostaa Tampereella 400 metriin ilman aitoja. UINTI ON triathlonin ensimmäinen laji. –?Kalevan kisoihin lähden tavoittelemaan lisää mitaleja ja Ruotsiottelupaikkaa, Alasaari sanoi. Se on ihan realistinen tavoite, Kosonen tuumi. LEHTIKUVA/KIMMO RAUATMAA. On ollut ilo nähdä useiden nuorten tuomareiden nousevan superpesistuomareiksi, myös tuomarikouluttajana ansioitunut Kaukovalta totesi Pesäpalloliiton tiedotteessa. Se vaatii toki työtä, kärsivällisyyttä ja omistautumista asialle. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO JOENSUU (STT) Maanantaina pelatussa Joensuun Mailan ja Imatran Pallo-Veikkojen välisessä pesäpallo-ottelussa tehtiin historiaa, kun ylivieskalaislähtöinen Suvi Kaukovalta (os. Uintiin hänellä on tavoitteena saada lisää nopeutta. Ylivieskalaislähtöinen Suvi Kaukovalta tuomaroi historiaa miesten Superpesiksessä Suvi Kaukovalta toimi ensimmäisenä naisena pelituomarina miesten Superpesiksen välieräottelussa 2017. Viime talvi oli hankala meille keskinkertaisille uimareille, kun hallit olivat kiinni. Seuran vaihto on nyt mietinnässä. Oman harjoittelun hän hoitaa pääasiassa itsenäisesti. Se oli mentaalipuolen haaste. Uinti tuntui lyhyeltä, vaikka mittari näytti 4015 metriä eli olin vähän tehnyt mutkaa. Toivottavasti pelejä on vielä paljon edessä, seitsemättä peräkkäistä kauttaan miesten Superpesiksessä tuomaroiva Kaukovalta sanoi. HEINÄKUUSSA EM-kisoissa kirvelevästi neljänneksi jäänyt Alasaari sai EM-kisojen pettymykselle mukavaa vastapainoa, kun Nairobissa tulos 535 riitti hopeamitaliin. –?Oli hieno päästä kuitenkin heti mukaan KP Trin toimintaa ja saada sieltä tuttuja. 400 metrin aitajuoksun maailmanmestari Salminen paransi Nairobissa ennätystään 2,13 sekuntia ja nousi kauden tilastokakkoseksi ajallaan 56,94. Märkäpukua saa käyttää kisoissa, jos veden lämpötila on alle 22 astetta eli Suomessa käytännössä melkein aina. –?Olemme kaikki kestävyyslajien valmentajia. –?Silloin oli tosi paljon keskeyttäneitä ja niitä, jotka oksensivat uinnin jälkeen. –?Toivon, että esimerkkini kannustaa nuoria lähtemään tuomariuralle ja jatkamaan lajin parissa. –?Sen jälkeen lähdetään peruskuntokaudelle, mikä sisältää maastopyöräilyä, sauvakävelyä, rullahiihtoa ja mahdollisimman monipuolista liikuntaa. Suomi oli Nairobin MM-kisoissa mitalitaulukon toinen. MMkilpailujen karsinnassa heitetty ennätys 77,10 nosti veteliläisen Suomen vuositilastossa 11:nneksi. Näytöstyyliin MM-kultaa saavuttanut moukarinheittäjä Silja Kosonen on heittänyt tällä kaudella myös nuorten EM-kultaa, nuorten ME-tuloksen 73,43 ja käynyt Tokion olympialaisissa. Keihäänheittäjä Läspä sen sijaan päättää kautensa Tampereelle. Etenkin merellä ensisijaisesti täytyy huomioida turvallisuus, ettei päädy veneväylälle ja on muutenkin muiden vesillä liikkujien havaittavissa. Siinä piti pari sataa metriä koota itseään, että kyllä minä täältä selviän pois. MM-kultamitalisti Läspä heittää Kalevan kisoissa Keihäänheiton maailmanmestari Janne Läspälle tulevan viikonlopun Kalevan kisat on kauden viimeinen kilpailu. OMAN HARJOITTELUNSA lisäksi Junnila valmentaa työkseen. Yleisurheilu Nuorten MM-kisoissa menestystä niittäneille suomalaisille jäi nälkää menestyä vielä Kalevan kisoissa ja saavuttaa paikkoja syksyn Ruotsi-otteluun. Kaukovalta toimi naisten Itä–Länsi-ottelun pelituomarina Kouvolassa 2016. Meillä on juoksua, polkujuoksua ja Ritun hiihtovalmennusta eli Riitta-Liisa ja Toni Roponen yhtenä yhteistyökumppanina hiihtovalmennuksessa. Kestävyysurheilijan kroppa saattaa kestää paremmin kolmen lajin treeniä kuin vaikka vain juoksun, kertoo triathlonvalmentaja ja -kilpailija Anu Junnila. –?Uinti on lajeista teknisin. Täyspitkän kisan 3,8 kilometrin uinti pitää selvittää alle kahdessa tunnissa, jotta pääsee jatkamaan kisaa pyöräilyyn. –?Kalmarissa kun tultiin satamaaltaasta merelle, niin vastaan löi henkilöauton kokoiset aallot. Ei nähnyt edes seuraavaa poijua mihin piti uida. Kokkolassa ei sellaista ole missään. Tänäkin kesänä hän ui kisamatkan yhdesti putkeen ennen kisaa. Junnila edustaa edelleen Oulun Triathlon & Cycling ry:tä, koska lisenssi oli jo maksettu tälle kaudelle ja kesken kauden ei voinut vaihtaa seuraa. Tänä syksynä lanseeraamme laajemman kokonaisuuden triathlonvalmennukseen, joka on suunnattu aloittelijoista jo harrastaneisiin. –?Märkäpuku auttaa ja neopreenihanskat ja -sukat. –?Ensimmäinen satanen tuli täyteen, mutta muuten tämä oli ottelu muiden joukossa. Harjoittelu riippuu myös paljon siitä mikä harjoitusjaksoja kausi on menossa. –?Oulussa tottui siihen, että yhdellä järvellä oli poijutettu 750 metrin rata
Hän kävi koronatestissä jo tuolloin torstaina, mutta varmistus positiivisesta tuloksesta tuli vasta eilen. Osa ei ollut (keskiviikon) ottelutapahtumassa, osa on sairastunut tautiin, ja osalla on jo kahta rokotusta. Kun tieto ensimmäisistä tartunnoista tuli, asetti terveysviranomainen ison osan joukkueen organisaatiosta karanteeniin. Riossa Suomi saavutti kolme mitalia. Ylipäätään se, että saa paikan paralympialaisissa, on jo suoritus sinällään. Suomalaisten kisaohjelman aloittaa keskiviikkona pöytätennispelaaja Aino Tapola. Viime viikon keskiviikkona joukkue pelasi harjoitusottelun Kajaanissa. Mustonen toimii Suomen joukkueen mukana nyt neljänsissä kesäparalympialaisissaan. –?Sen verran, mitä itse olen kuulostellut ja kokenut, on joukkue sopeutunut hyvin olosuhteisiin, aikaeroon ja kuumaan ja kosteaan ilmastoon. Itse olen siitä kiitollinen, ja totta kai me kaikki olemme, että saamme olla täällä ja urheilijat pääsevät näyttämään omaa osaamistaan. Karanteenit ovat tulleet tutuksi ainakin viidelle muulle joukkueelle. Varsinaisena yllätyksenä uusia tartuntoja ei voine pitää, sillä edellisten päivien aikana Hermeksen joukkue oli viettänyt paljon aikaa yhdessä. Tokiossa urheilijoita on noin 4?500, ja esimerkiksi isäntämaa Japanin joukkueessa heitä on yli 250. –?Ei se valitettavasti ihan kahdessa pysynyt, vaan on niitä tullut jokunen lisääkin, Hermeksen päävalmentaja Jere Härkälä sanoo. Koronasäännöt pätevät myös paralympialaisissa Suomen Tokion paralympiajoukkueen urheilijoita olympiakylässä 23. Urheilijoiden arki pyörii kisoissa pitkälti kisakylän, harjoituspaikkojen ja kisa-areenoiden välillä. CLAS-OLAV SLOTTE Paavali Pastila HELSINKI/TOKIO (STT) Tokion poikkeuksellisten kesäolympialaisten perussäännöt ovat voimassa miljoonakaupungissa myös pari viikkoa kisojen jälkeen, kun Tokio isännöi seuraavien 13 päivän ajan historian 16. –?No joo, eihän tämä sikäli ole uusi juttu. Härkälä ei osaa vielä varmuudella sanoa, milloin Hermes pääsee edes osittain joukkuetreenien pariin. Katsotaan, pääseekö edes osa porukasta treenaamaan jo loppuviikosta, mutta viimeistään ensi viikolla pääsemme taas harjoittelemaan. Edustusjoukkue treenaa päivisin ja me iltaisin, joten siitäkään ei ole kyse, että olisimme olleet hallissa samaan aikaan. kesäparalympialaisia. Vehmasen mukaan Hermeksen edustusjoukkueen ja U20-joukkueen koronatapauksilla ei ole yhteyttä keskenään. – Tässä on monta vaikuttavaa tekijää. Siksi nyt ei voida puhua koko joukkueesta, vaan on yksilökohtainen asia, miten tästä päästään taas liikkeelle. –?Muutenhan ei olla niin lähekkäin, mutta pelitapahtumat ja varsinkin vieraspelireissut ovat lisäävä riskitekijä. –?Joukkueet eivät ole olleet keskenään missään tekemisissä. Härkälälle tilanne ei ole uusi, koska Hermes oli jo helmikuussa 14 vuorokauden karanteenissa. HÄRKÄLÄ MUISTUTTAA, että joukkueen jäsenet ovat hyvin erilaisissa tilanteissa. URHEILU Urheilutoimitus P. –?Aamuisin tuodaan sylkinäyteputkilo kello 9.30:een mennessä, ja ne sitten kiikutetaan tilaan, missä näytteet tutkitaan. Se vain tehdään ja sitten homma jatkuu eteenpäin, Suomen joukkueenjohtaja Kimmo Mustonen kertoi maanantaina puhelimitse STT:lle. Ylipäätään ei ole tietoa, mistä meidän joukkueen pelaaja on tartunnan saanut, Vehmanen sanoo. Terveys edellä mennään, ja pelaajat tulevat takaisin sitten kun ovat terveenä, Härkälä pohtii. Mustosen mukaan Britannian paraurheilu sai kovan nosteen Lontoon kisoista 2012, ja hän uskoo, että buumi on mahdollinen myös Japanissa. Kisakylässä majailevista liki 90 prosenttia on saanut koronarokotteen. Ainakin sen opin keväältä, että osaa suhtautua siihen, miten pelaajat pystyvät palaamaan, koska sekin on yksilökohtaista. Suomi hakee Tokiosta seitsemää mitalia, sillä 2018 Pyeongchangin talvikisoihin ja Tokioon asetettiin jo aiemmin kymmenen yhteismitalin tavoite. –?Monella tapaa odotan Rioa parempia ja luvuiltaan isompia kisoja, joukkueenjohtaja kiteyttää. Tietysti tämä pistää kuviot uusiksi ja vaikeuttaa valmistautumista, mutta kyllä me tämän kanssa pärjäämme. Hermes ei todellakaan ole ainoa Mestis-joukkue, jota koronapandemia on koetellut heti uuden kauden käynnistyttyä. Tokiossa joukkueen mukana on myös kolmisenkymmentä taustajoukkoihin kuuluvaa ihmistä kuten valmentajia, urheilijoiden avustajia, lääkäreitä, fysioterapeutteja ja joukkueen johtoa. Ei tämä tästä helpommaksi tule, Mustonen viittaa tuleviin Pariisin ja Los Angelesin kesäkisoihin. Meillä oli juuri alla vieraspelireissu ja siitä johtuvat bussimatkat, niin ne varmaan toivat tähän vielä oman lisänsä, Härkälä miettii. Tunnelma Tokiossa on helpottunut, kun pitkä kisaodotus viimein päättyy. Kauden alkuun on vielä nelisen viikkoa, niin en usko sen osalta olevan ongelmaa. elokuuta. SUOMEN JOUKKUE kutistui viime viikolla 16 urheilijan kokoon triathlonisti Liisa Liljan rannemurtuman vuoksi. –?Paljon voi tapahtua. –?Toinen selittävä fakta on se, että kansainvälinen kilpailu kiristyy koko ajan. LEHTIKUVA/HARRI KAPUSTAMÄKI. –?Olemme yhteydessä Soiteen, heillä varmaan on mietintö päällä, että milloin pääsemme jatkamaan. Vehmasen mukaan joukkue on käynyt joukkotestissä, eikä muita positiivisia tuloksia ole ollut. Suomi saa viimeiset urheilijavahvistuksensa Tokioon torstaina, kun ratakelaaja Toni Piispanen ja ampumaurheilija Jarkko Mylly liittyvät joukkueeseen. Suomen 16 urheilijan joukkue matkusti suurilta osin Tokioon jo viime viikolla, ja ainakin sylkinäytteiden toimittaminen on tullut joukkueelle jo tutuksi. Urheilijat vasemmalta: Jere Forsberg, Esa-Pekka Mattila, Antti Latikka, Henry Manni, Marjaana Heikkinen, nivalalainen Teppo Polvi, Leo Lähteenmäki, Aino Tapola ja Harri Sopanen. Katseet kääntyvät etenkin yleisurheilijoihin, jotka napsivat kaksi vuotta sitten Dohan MM-kisoissa viisi mitalia, mutta mitalisaumaa on myös esimerkiksi jousiammunnassa ja ratsastuksessa. Joukkue on huomattavasti pienempi kuin yhdeksän vuotta sitten Lontoossa (35 urheilijaa) tai viisi vuotta sitten Rio de Janeirossa (26), mutta selityskin on osaltaan selkeä: kuuden hengen joukkueilla pelattavassa maalipallossa ei ole tällä kertaa suomalaisedustusta. Paralympialaisten kisakylässä noudatetaan Mustosen mukaan koronakuria kiitettävästi. PARALYMPIALAISET ovat kasvaneet kilpailu toisensa jälkeen suuremmaksi tapahtumaksi, ja samaa voi olettaa Tokionkin kohdalla – vaikka yleisöä ei kisapaikoilla nyt olekaan. –?Suomessa (päivittäiset) tautiluvut ovat olleet tuhannen paikkeilla, niin väkisinkin sitä osuu myös joukkueisiin. Hermeksessä uusia koronatartuntoja Päävalmentaja Jere Härkälän mukaan Hermes palaa tositoimiin, kunhan viranomaiset antavat siihen luvan. –?Yksi positiivinen tapaus on ja nyt joukkue on karanteenissa sunnuntaihin asti, päävalmentaja Petri Vehmanen varmistaa. Testit paljastivat joukkueesta muutaman uuden koronatapauksen. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa A14 Jarno Herranen Kokkolan Hermeksen Mestis-joukkueessa todettiin viime torstaina kaksi positiivista koronatestitulosta. Kansainvälinen paralympiakomitea odottaa kisojen tavoittavan globaalisti yli neljä miljardia ihmistä. Paralympialaisten avajaiset järjestetään tiistaina. Tuolloin osa pelaajista palasi tositoimiin nopeammin, osa oli sivussa pidempään. –?Kyseinen pelaaja ei ole ollut viime torstain jälkeen joukkueen kanssa tekemisissä. Se on oma prosessinsa, joka on varmasti tullut kaikille jo hyvinkin selväksi. Siksi odotan mielenkiinnolla, miten kisat etenevät, Mustonen sanoo. EDUSTUSJOUKKUEEN lisäksi karanteenissa on nyt myös Hermeksen U20-joukkue. –?Isoin ja tärkein asia on, että kisat saadaan pidettyä. Jääkiekko Edustusjoukkueen lisäksi myös alle 20-vuotiaiden joukkueessa on todettu yksi koronatartunta. Hermeksen urheilujohtaja Pasi Tuukkanen kertoi loppuviikosta, että kaikki joukkueen toiminnassa mukana olevat käyvät testeissä perjantaina
4. 175 e 40 m kourua, 4 alastuloa Tarjoushinta Ethän maksa liikaa. 11 4 1 6 22– 23 13 ONS ............ . Garden 19,0 (4,7).3) Bello di Juventus 19,0 x (14,52).4) Master Vice 18,5 (25,98).poissa: 5. Toto (35-4): 9,30 2,59-1,47-2,63 7,20. . 10 9 1 53– 4 28 FC Honka .... . 050 598 2033 Anssi Mäkelä . 045 110 5132 Heidi Rinne . Toto (42-7): 2,11 1,08-1,21-1,22 3,24. . lähtö, sh 2100 m: 1) Hurjin/Arto Hammar 35,8 x (2,38), 2) Rossan Vilima 36,1 (3,19).3) Melina-Tuttu 35,5 (11,22).4) Taikafiilis 37,3 (18,84).poissa: 1. . . (06) 831 5040, 0500 683595 • ma-pe 9.00-16.30 SÄHKÖISTETYT TYÖPÖYDÄT JA TYÖPISTERATKAISUT KAUTTAMME Laadusta tinkimättä tuotetakuu 5v. Englundille SM-kultaa VETELI Veteli Pesis otti ensimmäisen kiinnityksen poikien Superpesiksen välieräpaikkaan, kun VePe kukisti puolivälierässä Alajärven Ankkurit jaksoin 2–0 (7–1, 6–1). Troikka: 442,00. lähtö, lv 2100 m: 1) Merciless Cat/Jere Kiveinen 18,9 (4,96), 2) Anna K. ..16 3 2 11 10– 26 11 KTP ..............16 1 5 10 12– 30 8 Espanjan liiga sunnuntaina: Atletico Madrid–Elche 1–0, Levante–Real Madrid 3–3. Suomen ottelut Tampereen alkulohkossa: 1.9.?Suomi–Pohjois-Makedonia, 4.9.?Espanja–Suomi, 5.9.?Venäjä–Suomi, 7.9.?Suomi– Hollanti, 8.9.?Suomi–Turkki. 10 3 3 4 21– 26 12 KuPS .............9 3 1 5 13– 22 10 TP-47 ...........12 3 9 13– 65 9 HyPS .............8 2 2 4 16– 26 8 KPV ............. lähtö, Toto5-1, lv 2600 m: 1) King Cole/Hannu Torvinen 15,5a (1,98), 2) I Keep My Word 15,9a (12,31).3) Burnout 15,9a (4,92).4) Hola Alejandro 16,1a (21,45). lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 2600 m: 1) He Is Felix/Seppo Markkula 16,4a (10,15), 2) Calle Laday 16,6a (24,52).3) BWT Devil 16,6a (3,71).4) Cavalier Brodde 16,7a (7,87). Toinen puolivälierä pelataan torstaina Alajärvellä ja tarvittaessa joukkueet kohtaavat kolmannen kerran ensi viikon maanantaina Vetelissä. . 2. . 040 036 5618 Tom Frilund . . VePe aloitti voitokkaasti 2 Rahapelit Keno Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 4, 5, 8, 13, 21, 24, 28, 29, 31, 41, 45, 49, 51, 54, 56, 60, 61, 62, 65 Kunkkunumero: 62 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 4, 7, 18, 23, 24, 28, 31, 38, 43, 46, 48, 51, 54, 55, 56, 57, 61, 64, 69, 70 Kunkkunumero: 56 2 Pesäpallo Miesten Superpesis: JoMa–IPV 0–1s (3–3, 2–2, 0–1) Manse......... lähtö, Toto5-3, lv 2100 m: 1) Ashley Man/ Jarmo Saarela 16,2 (29,72), 2) Kihi Kihi Boko* 16,2 (6,58).3) General Norrgård* 17,1 (1,68).4) Criminal Ace 17,2 (13,41).poissa: 1. 7. Toto (12-3-10): 3,91 1,56-8,42-4,63 142,32. 2 Jalkapallo Miesten liiga: FC Lahti–HJK 0–1 (0–1) HJK ..............17 14 2 1 28– 7 44 KuPS ............16 11 2 3 30– 12 35 Inter .............17 9 2 6 25– 16 29 FC Lahti........17 7 6 4 23– 18 27 SJK ...............15 8 3 4 18– 13 27 Honka ..........17 6 3 8 25– 24 21 HIFK .............14 5 5 4 14– 16 20 Ilves .............16 6 2 8 16– 22 20 AC Oulu ........17 5 1 11 15– 26 16 Haka ............16 4 3 9 13– 19 15 IFK Marien. 440 e Tuoli alk. . Liberot: Lauri Kerminen Dinamo Moskova (Venäjä), Voitto Köykkä Akaa-Volley. € + alv 24% Merkki ilman varjo (3D) SIEVILÄISTÄ PUNAISTA HERAA Kokkolan torilla ke klo 9-11, Kälviän torilla klo 11.30-12. . Yleispelaajat: Antti Ronkainen Biogas Näfels (Sveitsi), Niklas Seppänen Kladno Volley (Tshekki), Niko Suihkonen Plessis Robinson (Ranska), Sakari Mäkinen VaLePa. . Yrittäjäntie 10, 67100 Kokkola • Puh. KLO 18.30 www.ffjaro.fi FF Jaro @ffjaro @ffjaro KESKUSKENTTÄ • LIPUT: 17/12€ (ALLE 18V VAPAA SISÄÄNPÄÄSY) Tule ja tue Jaro a sekä kent ällä että talo udel lises ti. 3. . 10 2 1 7 19– 32 7 EBK ...............9 2 7 7– 28 2 VIFK/YJ ....... 10 5 4 1 24– 8 19 PKKU .......... 300 e Norm. SJK Ak ..........15 11 2 2 51– 22 35 OTP ..............14 8 4 2 29– 13 28 Hercules ......15 8 3 4 30– 16 27 FCV ..............14 7 5 2 22– 13 26 JJK ...............12 6 4 2 24– 8 22 JBK ..............15 6 3 6 24– 31 21 OLS ..............15 4 5 6 18– 22 17 RFA ..............15 5 2 8 20– 27 17 VIFK .............13 5 1 7 18– 28 16 Kraft ............14 4 1 9 16– 29 13 GBK..............15 2 3 10 9– 38 9 Kemi City FC 13 2 1 10 13– 27 7 B-tyttöjen SM-sarja PKKU HJK 0-4. . 10 4 3 3 20– 14 15 FC Kuusysi ....9 4 2 3 12– 12 14 P-Iirot/YJ .... SEURAAVA ILMESTYY KE 1.9. . Lopullisesti ottelu ratkesi neljännen aloittavalla Jussi Vihriälän läpilyöntiin. 26 13 9 3 1 296– 135 60 ViVe .............27 19 1 2 5 310– 132 61 SoJy .............27 15 6 1 5 274– 157 58 KPL ............. . Toto5 voitto-osuus: 451,63. 6. rak.pellit rst/alumiini KOSKI-KOURU Kattopeltiä 2,5 jm, 3,5 jm ja 4,5 jm suoraan varastosta, alk. . . Toisella jaksolla juoksut olivat alkuun tiukassa. 8. 400,29e Kokkola Jäniskatu 11, puh. . . OTA YHTEYTTÄ JA KYSY LISÄÄ! Kirsi Panula . Päivän Duo: 4-4, kerroin: 11,74. Mestaruus tuli 63,5 kilon sarjassa, kun MMA Teamin Juuso Renfors kukistui loppuottelussa. 9. . Toto (6-8-5): 29,72 5,19-1,84-1,40 113,95. Toto5 pelivaihto 75?736,41 e, voitto-osuus 2?051,19 e. . 050 353 5228 Joachim Kåla . TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa A15 Muut 1 Myytävänä 1 Palveluhakemisto 1 Merkki ilman varjo (3D) JA Paras Valinta ilmoitustila kerran kuussa! Julkaisupäivä aina kuun ensimmäisenä keskiviikkona! www.keskipohjanmaa.fi Yrittäjä! Lähde mukaan edulliseen ja näkyvään mainosratkaisuun kerran kuussa ilmestyvässä palveluhakemistossamme. Toto5 voittoosuus: 1406,53. VePe aloitti ottelun terävästi. Toto5 voitto-osuus: 1,71. . Finaalimatsi eteni Englundin tahdissa ja Suomen mestaruus tuli kaikin tuomariäänin 3–0. Toto (1-3-5): 1,98 1,22-1,68-1,39 9,73. Mittatilaustuotteet asiakkaan toiveiden mukaisesti. 10 4 2 4 17– 19 14 TPS .............. 10 5 2 3 30– 21 17 PK-35 .......... 10 e /m 2 noutohinta, musta Anna meille juttuvinkki! toimitus@kpk.fi Mistä haluaisit lukea. 26 2 4 7 13 135– 223 21 SiiPe.............25 2 2 5 16 119– 268 15 HP ................23 1 2 4 16 122– 248 11 Seuraavat ottelut: 24.8. . . 26 4 4 4 14 159– 218 24 KaMa .......... 26 11 9 3 3 202– 150 54 JoMa ........... Miesten Kakkonen lohko C VIFK SJK Ak 0-1. Toto (3-4-7): 2,38 1,17-1,33-1,79 4,48. Troikka: 1381,31. . 28 8 9 3 8 204– 177 45 IPV ...............22 5 5 6 6 149– 177 31 KeKi .............25 5 8 3 9 142– 142 34 Tahko...........27 7 6 3 11 211– 203 36 JymyJussit ..27 4 10 3 10 166– 193 35 PattU .......... . PYYDÄ TARJOUS! •Laadukas 2-moottorinen nostopöytä •digitaalinen ohjain muistilla •törmäyssuoja • 120 x 60/ 80 valkoinen tai harmaa kansilevy •Satulatuolit hinnat sis.alv.n 24% MARALU KALUSTEET TOIMISTOKALUSTEET.COM MEILLÄ KALUSTEET TOIMISTOOSI ON Pöytä alk. 050 598 2061 Päivi Känsäkoski . HP–JymyJussit, KeKi–SiiPe, KoU–KaMa, KPL–KiPa, Manse–ViVe, PattU–SoJy. Mauri 0400 568229, Kai 0400 563732 • KATTOJEN ASENNUSPALVELU • piipun pellitykset ym. . . . Toto5 voitto-osuus: 3,74. Keskitorjujat: Tommi Siirilä Kamnik Calcit (Slovenia), Sauli Sinkkonen Akaa-Volley, Miki Jauhiainen Savo Volley. Paras Valinta on tehokas tapa tuoda esille oma osaaminen, tämänhetkiset tarjoukset, bränditunnettavuus. VePen palkitut olivat kolme juoksua lyönyt ja kaksi tuonut kakkosvahti Veeti Kortehisto sekä jokeri Jussi Vihriälä, joka löi kunnarin ja kaksi tavallista juoksua. Kolmannen aloittavalla taululla oli jo kaksi ristiä, mutta VePe sai lopulta rakennettua kolmostilanteen ja värkkäsi vuoropariin tärkeät kaksi juoksua. . lähtö, Toto5-5 DUO-2, sh 2100 m: 1) Mitori/Ari Moilanen 27,6a (2,11), 2) Viisori 27,9a (5,79).3) Ysikymppi 28,0a (3,84).4) Konrad 28,4a (19,67).poissa: 1. 10 9 1 40– 7 28 Ilves ............. Hakkurit: Aaro Nikula Benfica (Portugali), Urpo Sivula Akaa-Volley, Joonas Jokela Active Living Orion (Hollanti). Toto5 voitto-osuus: 2051,19. lähtö, lv 2100 m: 1) Ken’s Carlos/Olli Koivunen 18,0 (9,3), 2) Amazing Love 18,2 (1,97).3) Explosive Secret 18,4 x (12,12).4) Go On Day 17,9 (13,91).poissa: 6. Toto (2-1-7): 4,96 2,00-1,71-2,80 7,29. Italian Serie A sunnuntaina: Bologna–Salernitana 3–2 (0–0), Udinese– Juventus 2–2 (0–2), AS Roma–Fiorentina 3–1 (1–0), Napoli–Venezia 2–0 (0–0) (V: Niki Mäenpää 90 min.). lähtö, TROIKKA-2, sh 2100 m: 1) Masavesa/Hannu Jokila 32,9 (3,91), 2) Veran Vilho 34,9 x (39,51).3) Veeran Vire 33,2 (28,22).4) Noste 36,0 x (2,82).poissa: 7. Toto (4-9-3): 10,15 1,98-4,17-1,43 76,45. 24 3 9 4 8 141– 162 31 KiPa .............27 4 6 8 9 193– 238 32 KoU............. EPS ............. Ulkopeli oli kuosissa ja kun sisäpelikin kulki, niin kahteen ensimmäiseen vuoroon VePe latoi tulokseksi 7–0. . 10 5 1 4 28– 17 16 Valtti/YJ ...... Hart man tuke e Jaro a 10 euro lla joka ises ta kats ojas ta EIF otte luss a. 7 7 3– 39 2 Lentopallo Cluj-Napoca, Romania Naisten EM-kilpailut, D-lohko: Ukraina–Ruotsi 3–0 (25–23, 25–17, 25–20) Suomen miesten maajoukkue lentopallon EM-kisoihin 1.–19.?syyskuuta: Passarit: Eemi Tervaportti Jastrzebski Wegiel (Puola), Mikko Esko VaLePa. . 10 2 8 10– 39 2 NuPS ............. 040 664 7020 sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi 82 × 42 mm ilmoitus Keskipohjanmaa lehdessä, sijoitus tekstiin 50. . . 11 8 2 1 38– 12 26 HJK ............. . . Päävalmentaja: Joel Banks. 2 Ravit Turku 1. ESPOO KBT Kokkolan John Englund voitti kultaa Espoossa viikonloppuna järjestetyissä potkunyrkkeilyn SM-kisoissa. Pelivaihto 207?054,91 e.. . FF JARO – EIF KESKIVIIKKO 25.8. 5. 040 127 8803 Ritva Myllymäki . 10 8 2 35– 7 24 JyPK/TB ...... Toto (4-7-5): 3,03 1,861,95-14,06 10,21. lähtö, Toto5-2, sh 2100 m: 1) Valeriana/Ari Moilanen 28,9 (3,03), 2) Varjotuuli 28,9 (7,4).3) Lumi-Oliver 28,9 (32,2).4) Bebe 28,1 (16,95). . alk
KLO 10-16 PIETARSAARESSA, TOIMITALO (TT-HALLI), AHLSTRÖMINKATU 10 HUOM: MYYNTI VAIN LAUANTAINA 28.8. KLO 10-14 RAJU LOPPUUNMYYNTI! LOPETAMME! JÄÄMME ELÄKKEELLE! Hyvitämme vanhat sohvakalustot vaihdossa HYVÄLLÄ HINNALLA! UPEAT KOTIMAISET UUTUUSMALLIT! SUORAAN TEHTAAN REKASTA, ILMAN VÄLIKÄSIÄ!. 100,390,295,KALAJOELLA, TEATTERITALOLLA, PLASSINTIE 20 MYYNTI VAIN 12.11. p. KLO 10-16 YLIHUOMENNA, TORSTAINA ILMAISET KULJETUKSET MYÖS KALAJOELLE, VETELIIN, KANNUKSEEN, PIETARSAAREEN JA 100KM SÄTEELLÄ MUUALLEKIN! KOKKOLASSA, URHEILUTALOLLA, VAPAUDENTIE 1 MYYNTI VAIN HUOMENNA, KESKIVIIKKONA 25.8. MEILLÄ VOIT MAKSAA MYÖS LUOTOLLA! Nahkasohvat alk. 040 588 6462 Valmistusta jo 46 vuoden ajan! POHJANMAAN PARHAIDEN SOHVAKALUSTOJEN HURJAT SOHVAKALUSTOMARKKINAT! Kangassohvat alk. HALVALLA! HALVALLA! Tyylikkäät uudet kangaskalustot! Nahkakalustot alk. TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa A16 LUOTETTAVAA KOTIMAISTA LAATUA! Valmistus huonekalutehdas Softness, Teuva. Myynti SKM
Olennaista on, että epäkohta korjataan. Lupamenettelyt kestävät nykyisellään liian kauan ja palvelu on kangerrellut. Ei ole saatu. Täällä ei ole pelätty lähteä kauaksikaan maailmalle. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Eräs sellainen voisi olla tarjota heille tätä varten palveluseteleitä. Joten pahoittelut. Veroruuvia on kiristetty lähes ylämerkkiin ja lainaa sekä vastuita on ihan riittämiin. Suurella mielenkiinnolla pääsen vertailemaan mitä eroa oli hyteillä 6 ja 8. Sillanrakentajia tarvitaan puolueitten sisällä, puolueitten kesken, suhteessa viranhaltijoihin sekä kaupungin lukuisiin yhteistyökumppaneihin ja sidosryhmiin. Voimme olla Kokkolassa tyytyväisiä monesta asiasta. Sillanrakentajina meillä on hyvä mahdollisuus löytää se paljon puhuttu ja kaivattu Kokkola-henki. Se on kurissa ja nuhteessa vasta sitten, kun se on kurissa ja nuhteessa maailmanlaajuisesti. Kokkolasta on haettu laajempaa horisonttia meriä käyden. Liikenneinfran parantamisessa riittää haasteita. KANSALLISVALTIOIDEN silmämääränä luonnollisesti on huolehtia omasta kansasta. Maailman terveysjärjestö WHO:n mielestä kyse on äärimmäisestä itsekkyydestä ja ahneudesta, kun isossa osassa köyhiä maita on hädin tuskin alkuun päästy. Me-henkeä peräänkuuluttaen päätän runoilija Eeva Kilven valoisaan ajatukseen. Monipuolinen elinkeinorakenne on arvokas asia. On syntynyt lakitermein ”järkevä epäily”, saadaanko tätä tautia kautta koko maapallon koskaan edes auttavasti kuriin. Elokuva pohjautuu Rosa Liksomin menestyskirjaan. V ielä kolmisen viikkoa ja Suomessakin saavutetaan koronaepidemian puolitoistavuotispäivä. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Ihan vain päättämällä ei koronaviruksen leviämistä päätetä. Pahaksi onneksi koti-ikävä alkoi kaihertaa poikaa jo Tankarin kohdalla. Poika halusi ikävissään palata kotiinsa. Siitä isona esimerkkinä soten siirtyminen valtion rahoittamaksi toiminnaksi. ELOKUUTA 2021 Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Nuorten selviämiseen koronan jälkeisestä ajasta tulee kiinnittää erityistä huomiota. Koronaviruksen kohdalla tämä periaate ei vain toimi. Julkisuudessa on kerrottu, että maan hallitus laajentaa nykyistä kotitalousvähennystä. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 Tiistai 24. Kulttuurin asemaa pitää korostaa. Mitä sitten. Hävittää sitä ei voi. Haasteitakin toki meillä on. Tai jollain muulla tavalla. Jonkun ylivieskalaisen kauppiaan levittämät hyhmäiset salaliittoteoriat (tästäkin asiasta) eivät ansaitsi edes mainintaa. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Vielä näen unta, että veneet lipuvat Kalahallin kupeeseen tuoden tuulahduksen laajemmasta horisontista, siitä mitä Pihlajan poika lähti etsimään. laumasuojan, joka toimisi ikään kuin kansakuntaa suojaavana kilpenä ilkeää virusta vastaan. maaliskuuta viime vuonna pääministeri Sanna Marin luetteli pitkän rimpsun toimenpiteitä, joilla uusi, outo ja pelottavakin virus piti saada kuriin. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Aivan varmasti virheitä on tehty. Kaupungin kaavoitus toimii ja asukasluku on mukavassa nousussa. Työllisyyskehitys on pysynyt vakaana. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Kaupungin talous tulee vaatimaan valtuustolta tiukkaa silmällä pitoa ja päätöksiä, vaikka kaupungin kassa näyttää tällä hetkellä hyvältä. Nigeriassa kerran rokotettujen osuus väestöstä on 1,3 prosenttia. Nigerian asukasluku on 212 miljoonaa. Mitä tukevammat sillat meillä on ja mitä tarkemmin tunnemme tieverkoston, sen tehokkaammin voimme vaikuttaa. Ymmärsin, että etenkin kotiin annettavaa hoivatyön asemaa suosittaisiin muihin vähennyskelpoisiin ostopalveluihin nähden. Hän pestautui aamupäivällä satamasta kaukomaille suuntautuvaan laivaan. Muutoksen tuulet puhaltavat tulevalla valtuustokaudella. SUOMESSA ELETÄÄN nyt koronan neljättä aaltoa. Meille on tulossa mielenkiintoinen valtuustokausi. Syksyämme piristää elokuvateattereihin tuleva Hytti no 6. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Kaksi piikkiä on saanut 0,7 prosenttia. Hän sai luotsiveneellä kyydin Tankarista takaisin satamaan. Ulkopuolelle jääminen johtuu niiden eläkeläisten pienituloisuudesta, eli heiltä ei siksi peritä veroa tai se on hyvin vähäistä. 12. Optimistisimpien arvioiden mukaan rokotusten eteneminen toisi ns. Ystävät halutaan pitää lähellä ja viholliset kaukana. Ne pitää ottaa tosissaan. Neljäs aalto, kolmas annos Vihollinen on kaikkialla. Vielä talvisydännä uskottiin rokotusten voimaan. Tämä voi sinänsä olla perusteltua, ja vastannee varsin laajasti monien kodeissaan asuvien ikäihmisten toiveita. Minun hyttini numero oli 8. Kokkolalainen elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen sai työstään kansaivälistä huomiota Cannesissa. Sen vuoksi kaikkien maiden ulkopolitiikka perustuu viime kädessä kansalliseen itsekkyyteen. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Tämä on epäoikeudenmukaista, jonka korjaamisen toivoisi saavan hallituksessa kaikkien tuen. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Poika meni oikopäätä Pihlajassa liki täynnä olleeseen Maroccobaariin. Lähetä viesti numeroon 13525. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Niin on tehnyt Suomen hallitus kuin todennäköisesti ovat tehneet kaikkien maailman valtioiden hallitukset. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.” Näillä sanoin toivotan mukavaa syksyä! Tapani Hankaniemi Mietteitä valtuustokauden kynnyksellä. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Täysin selväksi toki on tullut, että rokotukset suojaavat viruksen aiheuttamaa vakavaa tautimuotoa vastaan. Sitä vietettäneen hiljaisesti ja työn merkeissä. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. Pelkästään se on äärimmäinen argumentti rokotusten puolesta. Niinpä eräs Ykspihlajan poika päätti lähteä jo hyvin nuorena merille. Olen neljän kaverini kanssa tehnyt saman junamatkan Moskovasta Pekingiin. Vihollinen on kaikkialla. Vireä kulttuurielämä tuo sitä kovasti kaivattua lumovoimaa ja uutta tarinaa arkeemme kuten strategiaseminaarissamme toivottiin. Rannan suurteollisuus ja satama sekä seudun yrittäjät ovat kamppailleet koronasta huolimatta menestyksellä. Kari Urpilainen (sd.), Kokkola On aika oikeudenmukaistaa kotitalousvähennystä Kokkola on aina ollut merija merenkulkijoiden kaupunki. Poikkeuksista päättää toimitus. ”Elämä on arvaamatonta. 38-kertainen määrä Suomeen verrattuna. Suunnittelupöydällä on monta muutakin tärkeää hanketta. Vaikka sitä, että pandemia on määritelmällisesti koko maapallolle levinnyt kulkutauti. KOLUMNI Jukka Anias jukka.anias@kpk.fi Twitter: @JukkaAnias Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Tällä rintamalohkolla pitää pystyä parempaan. Sitä torjumaan vauraat valtiot – esimerkiksi Israel, Yhdysvallat ja Iso-Britannia – suunnittelevat kolmannen rokotepiikin antamista. Maksetusta verosta suoritettava vähennys jättää tuhansia ja taas tuhansia pienituloisia eläkeläistalouksia nykyisen edun ulkopuolelle, vaikka tarve palvelujen hankkimiselle on olemassa. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Uskon vahvasti, että keinoja epäkohdan korjaamiseksi on olemassa. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Ongelma, jonka toivoisi nykyjärjestelmässä tulevan samalla korjatuksi koskettaa pienituloisten eläkeläisten asemaa. Merikarhu on aina merikarhu. Niinpä sen kanssa on opittava elämään. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Viimeistään Intiasta levinnyt deltavariantti on saanut pohtimaan, syntyykö tällaista laumasuojaa. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Paljon Kokkolassa on saatu aikaan ja monia tärkeitä hankkeita on suunnitteilla, esimerkkeinä koulutoimen investoinnit ja urheilupuisto. Haluan nostaa esille PK-yrittäjien hankkeet ja suunnitelmat. Potkaisi oven auki ja huusi kuuluvalla äänellä kynnykseltä: ”Vieläköhän vanha äitini elää?” Näen valtuutetun roolin mieluusti sillanrakentajana. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina
Itsekin pelasin aiemmin tosi kauan Perhossa ja Kokkolassa, mutta enää kroppa ei kestä. Juttusarjassa tutustutaan yhteensä 19 kuntapoliitikkoon. Meri ja matkailu ovat myös hyviä asioita. –?Sanotaanko näin, että minulla on nyt useampia valtuustoaloitteita tekeillä, joista en vielä sen enempää lähde kertomaan. Lasten ja nuorten koulumatkat haluan mahdollisimman turvallisiksi. FAKTA Ulpu Keränen 1 Syntynyt: Perhossa vuonna 1980 1 Ikä: 40 1 Asuinpaikka: Kokkolan Kaustari 1 Perhe: Kolme lasta ja puoliso 1 Harrastukset: Pyöräily ja vapaaehtoistyö 1 Työ: Vartijana poliisivankilassa 1 Koulutus: Turvallisuusvalvojan, päihdetyön ja lähiesimiehen ammattitutkinnot. elokuuta 2021.. Sosiaalitieteiden opintoja. Lähden viemään tärkeiksi kokemiani asioita hyvillä mielin eteenpäin. Sen lisäksi pidän pyöräilystä, ja sitä teenkin paljon. Tuon paljon omaishoitajien asioita julki ja niiden parissa hääräilen. Keskipohjanmaa esittelee kaikki Kokkolan kaupunginvaltuuston uudet valtuutetut. Mitä teet valtuutetun tehtäviesi ulkopuolella. Onhan täällä paljon hyvää. 1 Puolue: Perussuomalaiset 1 Ääniä kuntavaaleissa: 107 Kokkolalaiselle Ulpu Keräselle erityislapsiperheen arki on tullut tutuksi jo lapsuudesta saakka. CLAS-OLAV SLOTTE rukalla treenaamassa puolikasta maratonia varten. Yksi lapsistani pelaa pesäpalloa ja minä olen ajoittain tuomaroimassa. Siksi hän kokee tärkeäksi ajaa erityislapsiperheiden ja omaishoitajien asioita. Mikä Kokkolassa on mielestäsi hyvää. Millaisia kehityskohteita Kokkolassa mielestäsi on. Niillä haluan tuoda arvoja ja asioita julki, joita ajan. Hän toivoo valtuustokaudella yhteistyötä yli puoluerajojen sekä sitä, että ihmiset uskaltaisivat ottaa valtuutettuihin yhteyttä. Millaisissa tunnelmissa lähdet valtuustokauteen. Täällä on lisäksi kamariorkesteri, teatteri ja useita urheilujoukkueita, jotka kannustavat nuoria ja vähän vanhempiakin liikkumaan. –?Turvallisuutta totta kai, sille sydämeni palaa joka näkökulmasta. Iskäkin on mukana toiminnassa. –?Työskentelen poliisivankilassa, joulukuussa taitaa tulla 18 vuotta täyteen. Kesäkuun kuntavaaleissa valittu valtuusto aloitti kautensa 16. Vuonna 2019 hän oli ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Sydän ei silti vielä päästä irti harrastuksesta. –?Totta kai hyvissä tunnelmissa ja nöyrillä mielin, että pääsin läpi. Kun minä olin nuori, meillä oli rundit sekä pelit ja vehkeet, mutta nyt nuoret ovat suuntautuneet nettiin. Lisäksi haluaisin edistää heille turvallisia ja hyviä paikkoja kokoontua. Omaishoitajien kunniaksi olemme isommalla poPesäpalloa ja vapaaehtoistyötä Perussuomalaisten uudelle valtuutetulle Ulpu Keräselle tärkeitä ovat lasten ja nuorten sekä omaishoitajien asiat. Meillä on myös äärettömän hyvä brändi. Olen huomannut joitain kehityskohteita, joita haluan nyt lähteä viemään eteenpäin. HENKILÖ Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa B2 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Anu Jylhä Kokkolalainen Ulpu Keränen (ps.) on ensimmäistä kertaa kaupunginvaltuuston jäsenenä. Harrastelen itse sitten muuta. Mitä asioita ja arvoja edistät. –?Kokkolassa hyvää on, että ollaan sopivan pieni kaupunki. Vapaa-aika menee perheen ja vapaaehtoistyön parissa. Sitten tietysti tuo urheilu. Minulle heidän asiansa ovat olleet jo lapsuudesta saakka tärkeitä, sillä pikkuveljeni on erityinen ja minulla on itselläni myös kaksi erityislasta. Heistä suurin osa on ensikertalaisia, mutta joukkoon mahtuu myös muutamia valtuustoon tauon jälkeen palanneita. Kokkolaan olemme saaneet nyt pesäpallotoimintaa paremmin vireille, Kokkolan Kirissä on nyt kolme lasten joukkuetta ja naisten sekä miesten joukkueet. Lisäksi omaishoidon ja erityislapsiperheiden asioita. Kokkolan valtuustossa istuu kaikkiaan 43 luottamushenkilöä
Kansainvälisen #massisolationproject-kampanjan käynnisti Irlannin kansallisen valokuvakeskuksen johtaja Trish Lambe, joka on myös kuratoinut näyttelyn ja näyttelyjulkaisun. Saimme palautetta siitä, että näyttelyyn oli helppo poiketa kesälomareissulla, Jukkola sanoo. Sopivia käyttöpaikkoja ovat sen sijaan aukeat alueet ja rannat, joiden läheisyydessä ei ole rakennuksia tai veneitä. Paikan pitäisi olla esimerkiksi jalkapallokenttä tai tyhjä tontti, pelastuspäällikkö Jouni Leppälä sanoo. Kahdeksan luontovalokuvaajan yhteisnäyttely keräsi vajaat 300 kävijää. Taidekartano on Vetelin kunnan omistama rakennus, jota yleishyödylliset yhdistykset saavat käyttää toimintaansa jopa ilmaiseksi. Eija Jukkola on lukuun tyytyväinen. Se tulee hyödyttämään tulevien näyttelyiden, erityisesti maalausnäyttelyiden järjestämistä. Ilotulitteita ei kuitenkaan saa käyttää taajamien keskustoissa, asuinalueilla eikä rakennusten läheisyydessä. Puolukka myös kestää kuivuutta mustikkaa paremmin. Yleisö löysi ankat Jukkolanmäellä hyvin. MARKKU JOKELA Frida Keränen Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos tiedottaa, että venetsialaislauantaina 28. – Miina Äkkijyrkän näyttelyyn tuli enemmän linja-autoporukoita ja vanhempaa väkeä. Puolukan pölytys oli heinäkuun lopulla Luonnonvarakeskuksen mukaan onnistunut erinomaisesti. Yleisöä riitti myös Taide Vionojalla ja Vetelin Taidekartanossa. Näin on myös Taidekartanossa parhaillaan esillä olevassa Mass Isolation Finland -näyttelyssä. syyskuuta saakka. Lisäksi kävijöitä tuli itärajan tuntumasta Kainuusta. Kaj Stenvallin näyttely Jukkolanmäellä veti kesällä tuhansia katsojia. TAIDE Vionojan Vienan valoa -kesänäyttely päättyi sunnuntaina. Kunnalla itsellä ei ole siihen osaamista, Tattari sanoo. 4H-järjestö on pyörittänyt metsämarjojen ostoja välitystoimintaa jo useiden vuosien ajan. Muutamia kävijöitä oli ulkomailta, esimerkiksi Saksasta, Venäjältä ja Luxemburgista, hän kertoo. HEIDI VIERIMAA Vili Ruuska Paikalliset 4H-yhdistykset toimivat marja-asemaa pyörittävien nuorten työnantajina. Marja-asema löytyy muun muassa Kalajoelta, Sievistä ja Perhosta. – Ilotulitteiden käyttöohjeissa on yleensä määritelty niille sopiva etäisyys rakennuksista, ei ole mitään yleistä metrimäärää ohjeena. Luonnonvarakeskusksen mukaan helteet heikensivät mustikkasatoa mutta olivat erittäin otollisia puolukkaa pölyttävien hyönteisten aktiivisuudelle. Se ylitti jopa avajaisvuoden Miina Äkkijyrkän näyttelyn katsojamäärän. Ilotulitukset sallitaan venetsialaislauantaina Pelastuslaitos muistuttaa, että raketteja ampuessa on muistettava pitää huolta riittävistä turvaetäisyyksistä niin ihmisiin, rakennuksiin kuin esimerkiksi kulkuneuvoihin. Lisäksi Satosankarit-toiminnassa innostettiin kaikenikäisiä suomalaisia metsään poimimaan luonnonmarjoja. VETELIN Taidekartanossa oli kesän ajan esillä Luonto 365 -valokuvanäyttely. Vuonna 2020 Satosankarit-toiminnassa työllistyi 500 nuorta. UUTISET TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa B3 Anni Saari Jukkolanmäen Navetanvintti on muutamassa vuodessa noussut Keski-Pohjanmaan matkailunähtävyyksien kärkikastiin. Se, että ensimmäisessä näyttelyssä oli esillä tunnettu nimi, nosti Jukkolanmäkeä myös hyvin esiin näyttelypaikkana. Jukkolanmäellä tullaan varmuudella näkemään näyttely myös ensi kesänä. K.H.Renlundin museon kanssa yhteistyönä järjestettävä näyttely koostuu Instagramkuvista, joihin ihmiset ovat ikuistaneet korona-arkea. – Tänä vuonna ihmiset tulivat selvästi valokuvanäyttelyn takia. Yhteistyön ansiosta näyttelyitä on voitu järjestää niin, että niihin ei ole pääsymaksua. Keskipohjanmaan levikkialueelta Satosankareihin osallistuu 17 4H-yhdistystä. Vionoja-säätiön asiamies Esko Keski-Vähälä sanoo olevansa määrään tyytyväinen, varsinkin kun kävijöitä oli eri puolilta Suomea. 4H-yhdistyksissä tehdään arvokasta työtä lasten ja nuorten luontosuhteen rakentumisen ja uusien marjanpoimijoiden kasvattamisen eteen, Suomen 4H-liiton aluejohtaja Heli Hietala kertoo tiedotteessa Puolukan osto alkaa elo–syyskuun vaihteessa. Oheistoiminnalla kannustetaan erityisesti lapsia ja nuoria metsään poimimaan marjoja. Vetelin hallintosihteeri Antti Tattari arvioi, että näyttelyssä kävi lähinnä paikallisia ihmisiä sekä Vetelissä lomaansa viettäviä, ei niinkään valtakunnallisia kulttuurikävijöitä. Ankoilla jättiyleisö Kaj Stenvallin näyttelyä siirrettiin koronan takia vuodella. Taide Vionojan seuraava projekti on uusia koko näyttelyrakennuksen valaistus. Pelastuslaitokset ilmoittavat mahdollisista ilotulitteiden käyttöaluerajoituksista nettisivustoillaan. – Tavoitteena on, että jokainen mukana oleva 4H-yhdistys työllistäisi yhdestä kahteen nuorta marjanostoon sekä oheistoiminnan, esimerkiksi marjaretkien, järjestämiseen. Jukkola uskoo, että suosio on seurausta etenkin kotimaan matkailun noususta. Mass Isolation Finland on avoinna 12. Alaikäiset eivät saa käyttää ilotulitteita. – Olemme keränneet paikkakuntatiedot vieraskirjoista, ja niiden pohjalta nousevat esiin Keski-Pohjanmaan lisäksi Oulun ja Jyväskylän seutu sekä pääkaupunkiseutu. Asuinalueella ei yleensä ole mitään sellaisia paikkoja, missä ilotulitteita voisi käyttää turvallisesti. Viime vuonna Vionoja-juhlanäyttelyssä taas myytiin Veikon teosten vedoksia, Keski-Vähälä toteaa. I.K. Marja-asemat ostavat tänä vuonna vain puolukkaa, sillä mustikanosto peruuntui kuivuuden ja siitä seuranneen huonon mustikkasadon takia. 4H:n saama erityisavustus jakaantuu vuosille 2020 ja 2021. Tänä vuonna oli vähän erilaista, paljon nuoria ja lapsiperheitä. Inhan, Pentti Sammallahden ja Maria Mäen valokuvista koostunut näyttely houkutteli Ullavaan lähes 850 kävijää. Kesästä 2020 eteenpäin toiminta on keskittynyt Satosankarit-toiminnan alle. Satosankareissa 17 marja-asemaa Keskipohjanmaan levikkialueelta. Kävijät ovat ostaneet esimerkiksi Kalevalan laulumailla -teosta ja Inha-postikortteja. Satosankarit-brändin alla toimii 40 4H-yhdistysten ylläpitämää marja-asemaa ympäri Suomea. Näyttelyssä kävi lähialueiden ihmisten lisäksi paljon yleisöä pääkaupunkiseudulta ja ruuhka-Suomesta. Pelastuslaitos muistuttaa myös, että ilotulitteiden käyttäjä vastaa niiden käytöstä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Viime kesänä järjestettyä Kaj Stenvallin maalauksista koostuvaa näyttelyä kävi katsomassa lähes 7 000 ihmistä. Ilotulitteita käytettäessä on aina pidettävä suojalaseja, ja suojalasien pitämistä suositellaan myös yleisölle. elokuuta ilotulitteita saa käyttää ilman erillistä lupaa klo 18.00–24.00. Maaja metsätalousministeriö tukee Satosankarit-toiminnan marja-asemia Suomen 4H-liitolle myönnetyllä erityisavustuksella. – Kunta pyrkii näin tukemaan kulttuuritoimijoita, ja olemme kiitollisia, että löytyy tahoja, jotka järjestävät toimintaa. Eija Jukkolan suunnitelmat sen varalle ovat jo pitkällä
Lisäksi heillä oli jokin nyrkkisääntö, minkä mukaan he tehtävän ratkaisivat ja pääsivät siihen suoraviivaisesti. Nuorten miesten ajattelutapa on kokeileva ja hapuileva, vaihtoehtoja tutkiva. Lehtimäen mukaa n ”putkiaivon” ajattelutapa sopii liikenteeseen, koska siellä ei ole aikaa pohdiskella. Siunauksen toimitti kappalainen Suvi Lehtimäki. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Hän kyseenalaistaa käsiteoppimisen merkityksen, mikäli se antaa aihetta kokeiluihin liikenteessä. KUOLLEITA Reino Manninen Kalajokinen Reino Olavi Manninen kuoli 20.8.2021 Kalajoen terveyskeskuksessa 87 vuoden ikäisenä. Siunauksen toimitti rovasti Matti Vuohtoniemi. Halsuan Kalliokoskella halla oli nipistellyt perunanvarsia eikä muukaan osa Halsuasta ollut säästynyt kaipaamattoman vierailijan tihutöiltä. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Silloin ihosi palaa entiselleen, ja olet taas puhdas ja terve.” -2. Aimo Hakala Himankalainen Aimo Juha Jaakko Hakala kuoli 22.8.2021 kotonaan 97-vuotiaana. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunauksen toimitti kappalainen Aapo Kaivosoja. Siunauksen toimitti kappalainen Jukka Kesola. Ihan samoin tekivät varsin kokeneet mieskuljettajat. Esim. Halla vieraili maakunnassa Anne Rahjola HELSINKI (STT) Nuorten mieskuljettajien edellytykset selvitä liikenteessä näyttävät olevan heikommat kuin naisten. Turvallisuus on sosiaalinen ilmiö; liikenteessähän pitää varjella muita ihmisiä. Siunauksen toimitti kirkkoherra Olli Luhtasela. Siunauksen toimitti kirkkoherra Kari Tiirola. T ut k i must a a n va rten Lehtimäki haastatteli 22 juuri ajokortin saanut miestä ja vertaili tuloksia 5 nuoren naiskuljettajan ja 7 kokeneen seniorikuljettajan vastauksiin. Mauri Hotakainen Mauri Aleksanteri Hotakainen kuoli Helsingissä 13.8.2021. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Perunan varret näyttivät nukahtuneilta ja mustuneilta, joten hallan vierailu on ilmeinen. Pahimmin ovat kärsineet perunamaat, mutta tuntuvia hallan merkkejä näkyy paikoin myös mustikassa. Kalajokinen Veli Juhani Saari siunattiin Kalajoen kirkossa 21.8.2021. Tuhansia vuosia sitten nuorilta miehiltä on kaivattu riskinottoa metsällä ja taistelutantereilla. Pääosin ajaminen pitäisikin saada automaattiseksi eli nopeiksi reaktioiksi. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kun. Aivan ilmeisesti se on geneettistä, sanoo nuorten miesten liikenneturvallisuusajattelua väitöksessään tutkinut Reima Lehtimäki. Piirre on ilmeisesti jäänyt ja se kumpuaa edelleen nuorten miesten kokeilevassa ajotavassa. Maanantaita vasten yöllä mitattiin Kalajokilaaksossa klo 5 maanpinnassa pakkasta 2,5 astetta. Muistotilaisuus pidettiin läheisten kesken. Puurula kuoli 21.8.2021 Suursuon sairaalassa Helsingissä 86 vuoden ikäisenä. Kanadassa asunut Martti Johannes Vuohtoniemi siunattiin 21.8.2021 Haapajärven kirkossa. Taitojen oppiminen käy näin lyhyesti, kuin autokoulukurssi nykyään on. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Kinnulassa ei halla juuri koskenut viljaan sen kummemmin kuin perunaankaan, mustikkasatoa se jonkin verran verotti. Hän oli syntynyt 25.7.1951 Vetelissä. Nivalan Ruuskankylässä on kaura maatalousneuvoja Eino Ruottisen mukaan saattanut vikaantua hyvinkin pahoin. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntasali Mariassa. Siunauksen toimitti kappalainen Jukka Kesola. Reisjärvinen Arto Jalmari Hirviniemi siunattiin 16.8.2021. Naiskuljettajien ajattelu soveltuu liikenteeseen HAUDATTUJA Pieksämäkeläinen Leena Kaarina Vertanen siunattiin 20.8.2021 Haapajärven kirkossa. Naiset hahmottivat asian hyvin selvästi. Miehille ominaista hapuilua ja filosofointia ei tutkimuksessa tullut ilmi. Mutta foorumi, liikenne on aivan sopimaton. Hanna Haikola Entinen sieviläinen Hanna Kaarina Haikola e. Muistotilaisuus pidettiin Koposperän koululla. Hän oli syntynyt Halsualla 10.9.1931. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ystävät. Siunauksen toimitti rovasti Matti Vuohtoniemi. Mirja Hihnala Kalajokinen Mirja Marjatta Magdaleena Hihnala kuoli 22.8.2021 Kaarnakodissa 84 vuoden ikäisenä. Ylivieskalainen Esa Mauri Vähäkangas siunattiin 21.8.2021 Kankaan kappelissa. Siinä saadaan kyllä ajotaito, mutta ei sosiaalisia taitoja. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen, veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kokeilu sinänsä on hyvää oppimista. Viljan hallavahinkoja ei vielä osata arvioida, sillä jäljet näkyvät vasta muutaman päivän kuluttua. TUTKIJAN mukaan lupaopetuksen vahvuus on runsas harjoittelu, jossa asiat tulevat opituksi selkäytimen kautta. Reisjärven kirkossa. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa B4 Elisa lähetti Naamanin luokse sananviejän ja käski sanoa: ”Mene Jordanille ja peseydy siellä seitsemästi. Ylivieskalainen Fanny Maria Sorvisto siunattiin 20.8.2021 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Ylivieskassa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Kari Tiirola. Kaipaamaan jäivät puoliso ja tyttäret perheineen, sisarukset perheineen, sukulaiset ja ystävät. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, veljet ja sisko sekä muut sukulaiset ja ystävät.. Himankalainen Kalervo Juhani Potinoja siunattiin Himangan kirkossa 21.8.2021. 5: 10 1 1 Nimipäivä tänään: Perttu, Bertta (suom.), Bertel, Bertil, Berta (ruots.), Tyko, Kosma (ort.). Lehtimäki ehdottaa, että nuoret kuljettajat saisivat esimerkiksi vuoden ajalta tuutoroitua ajo-opetusta, jolloin joku ”murahtelisi tarvittaessa vieressä.” Nykyinen ajokorttijärjestelmä olisi hänen mielestään syytä romuttaa ja kasata uudelleen niin, että se ottaisi paremmin huomion erilaiset yksilöt ja heidän taitonsa. Ylivieskalainen Kaarina Mattila siunattiin 20.8.2021 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Ylivieskassa. Sieviläinen Kalevi Ilmari Valtonen siunattiin Sievin kirkossa 21.8.2021. Jo aiemmin on havaittu, että 1824 –vuotiaat miehet aiheuttavat muita enemmän tieliikenneonnettomuuksia. Paikoin vihantana ollut ohrakin on saanut pakkasenpuremia. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Keijo Hautakoski Sieviläinen Keijo Vilpas Hautakoski kuoli 17.8.2021 Oulun yliopistollisessa sairaalassa 62 vuoden ikäisenä. Parin metrin korkeudella mittari näytti nollalukemia. Mikko Joukosalmi Kokkolalainen Mikko Sakari Joukosalmi kuoli 21.8.2021 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Muistotilaisuus pidettiin Suvannon kappelissa. NUORTEN naisten ajattelu näyttää sen sijaan soveltuvan hyvin liikenteeseen. Reisjärvinen Pekka Armas Puranen siunattiin 21.8. Siunauksen toimitti kirkkoherra Eija Nivala. Lestijärvellä halla vieraili alavimmilla seuduilla ja alavilla mailla vilja on vielä vihreää. Autokoulussa opitusta käsitteellisestä ajattelusta taas ei ole välttämättä hyötyä tositilanteessa, sillä liikenteessä ratkaisut täytyy tehdä nopeasti. Tutkituista miehistä puolet oli ajanut ajokortin lupaopetuksessa ja puolet oli saanut sen autokoulusta
Hiljeni elo maallinen, tuli tilalle valo taivainen. 31.7.2021 Kaivaten Kaarina Klaus ja Soili Carita Satu ja So?a Anssi, Riikka, Veera ja Petrus Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. Vili Ruuska Uusia yrityksiä syntyi valtakunnallisesti Uusyrityskeskusten kautta tammikesäkuun aikana kolmannes enemmän kuin vuonna 2020. Lämmin kiitos Männistön henkilökunnalle Antin hyvästä hoidosta. Ne tallessa päivien menneiden -tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa. Rakkaamme Matti Päiviö KÄNSÄLÄ s. Isän viereen, tähtien taa, luokse Jumalan kaikkivaltiaan. Kiitos osanotosta suruumme. Mervi ja Ari Kankainen Tössbackantie 6 Kruunupyy Rakkaamme Antti Johannes MYLLYKANGAS s. Rakas äiti, mummu, isomummu ja anoppi Hilkka Agata Elisabet LUOMA o.s. Vaikka vaikea aika on jäähyväisten, olet turvassa luona enkelten. 10.8.2021 Tunkkarin terveyskeskus Rakkaudella kaivaten Tuulikki Paula ja Pekka Pentti ja Tiina Lastenlapset perheineen Sisko perheineen Sukulaiset ja ystävät Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen, sairaan. Kiitos kaikille Kalevin hoitoon osallistuneille. Perustettujen yritysten toimialajakaumassa erottuu tavallista suurempi erilaisia kotien remontointipalveluja tarjoavien yritysten määrä, kertoo KOSEKin yrityskehittäjä ja uusyritysneuvoja Sami Viljanen tiedotteessa.. Hotakainen s. klo 14.00 lähtien. TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa B5 Surukiitos 1 Kutsut 1 Kuolleet 1 Tervetuloa tyttäremme Sinin ylioppilasjuhlaan Lauantaina 28.8. Olette lämpimästi tervetulleita siunaustilaisuuteen ja haudalle. Siunaus toimitetaan la 28.8.2021 klo 11.00 Halsuan kirkossa. 10.8.2021 Vaan ylitse kaikkien kyynelten tuhat muistoa meitä lohduttaa. Lämpimät kiitokset kaikille äitiämme hoitaneille. Turvallista oli silmät sulkea, sielun pois kehosta kulkea. Nosti siivilleen äitimme armaan, vei turvaan paikkaan varmaan. Kiitos Iltaruskon henkilökunnalle Niilon hyvästä hoidosta. Meille kaikille niin Rakas Inkeri Helinä RAUTAPURO o.s. Muistotilaisuutta vietämme läheisten kesken. Rakkaus kuivannut on kaikki kyyneleet. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Levon uupuneelle Jeesus luonaan antaa. Lisäksi uusia yrityksiä syntyi pari prosenttia enemmän kuin ennen koronaa vuonna 2019 vastaavalla ajanjaksolla. Sukulaiset ja ystävät Ehti iltaan elonpäivät, tuli rauha sydämeen. Pöytä on katettuna kotonamme Känsäläntie 39, 69600 Kaustinen. Muistotilaisuutta vietämme lähiomaisten kesken. Niina ja Hannu Kivinen Halutessasi voit käyttää maskia, tarjolla on käsidesiä ja huolehditaan yhdessä turvaväleistä. ja Eija Sisarusten lapset perh. Nietula s. Yrittäjyysinto on kasvanut tasaisesti eri puolilla Suomea. Lämmin kiitos osanotosta. Kiiskilä s. Muistotilaisuus pidetty kotona perheen kesken. Rakkaamme Kalevi Ilmari VALTONEN s. – KOSEKin alueella sekä asiakasmäärät uusyritysneuvonnassa että neuvonnan jälkeen perustettujen Uusia yrityksiä perustetaan tiuhaan yritysten määrä ovat alkuvuonna nousseet edelleen viime vuodesta. Kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi harmaata tukkaa. 13.3.1938 Kaustisella k. Camilla ja Aki Puurula Mariankatu 2b Tervetuloa tyttäremme Ilonan ylioppilasjuhlaan Köyhäjoen Mäntymajalle lauantaina 28.8. 18.8.2021 Iltarusko Kaustinen Kiittäen ja kaivaten Tuula ja Matti Marja-Leena Matti ja Marianne Juha ja Pirkko Lastenlapset perheineen sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Kultakaupunkiin mun sydämeni kaipaa. 9.8.2021 K-PKS Valkeni päivä kesäinen ympäröimänä rakkaiden. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme NIILO VIITALAN muistoa ja otitte osaa monin eri tavoin suureen suruumme. Kiitos osanotosta suruumme, sukulaisille, ystäville ja oman kylän väelle. Taivaan Isä otti vastaan, matkalaisen väsyneen. 15.12.1925 Konginkangas k. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen kesän maahan. klo 14 alkaen. Patenttija rekisterihallituksen tilastojen mukaan uusia yrityksiä rekisteröitiin tammi-kesäkuun aikana 23 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. 25.2.1947 Lestijärvi k. klo 14 alkaen. 13.8.2021 Toholampi Puolisoa, setää ja enoa rakkaudella kaivaten Aino Liisa sisar ja lapset perheineen Veljien lapset perh. klo 13-15 sukulaiset klo 15:30-17:30 ystävät ja tuttavat Fia ja Marko Sorvisto Ryövärinkarintie 11 A 48 Tervetuloa tyttäremme Roosan ylioppilasjuhliin la 28.8. Holmasaari ent. Mirja ja Markku Teerikangas Mahdolliset muistamiset FI89 5124 0420 0164 20 Lämpimästi tervetuloa Julian ylioppilasjuhlaan lauantaina 28.8. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitos Kannelman ja Tunkkarin Tk:n hoitajille äidin hyvästä hoidosta. 09.02.1938 Kälviä k. 26.8.1946 k. 16.5.1924 Halsua k. Rakkaudella ja kiitollisuudella syvästi kaivaten Antti Pasi Suvi ja Mika Valtteri, Venla, Jenny, Eeli ja Silja Paula ja Jusa Ida, Tatu ja Sanni Aki Onni Hanne-Kaisa ja Lauri Juha Aleksi, Miida Alina, Väinö Tuomas Sisarukset ja muut läheiset Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Siunaus toimitettu 15.8.2021 Kaustisen kirkossa läheisten saattamana. klo 15.00 alkaen. Marjatta ja lapset perheineen Tervetuloa tyttäremme Riinan ylioppilasjuhlaan! Lauantaina 28.8. Meille niin rakas Margit So?a JÄRVELÄ o.s. Kaipaamaan jäivät Jarmo ja Sanna Emmi, Eero ja Elias Virva ja Mika Juha ja Kari Heidi ja Juho Sami-Ville Harri Hanne ja Mika Matias ja Petrus Kauko-veli perheineen Eeva-liisa Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa Sievin kirkossa 21.8.2021. Siellä tuska, murheet, taistot tauonneet. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaustilaisuus pidetään Kaustisen kirkossa lauantaina 28.8.2021 klo 12.00
–?Fyysisesti siemennestettä ei tarvitse saada ulos. Sympaattinen hermosto aktivoituu ja valmistelee kehoa seksiin. Vastakkaista sukupuolta (ja kaikkia vulvallisia) koskevista myyteistä yleisimpiä on kuuluisa g-piste. Se viittaa mustelmaan, jossa alue turpoaa verestä. –?Tasannevaihe tuottaa usein suurta mielihyvää ja nautintoa. Moni yllättyy kuullessaan, että mieskin voi saada useita orgasmeja ja jatkaa rakastelua tunteja menettämättä erektiota. –?Naisten osalta puhutaan perinteisesti joko klitorisorgasmista, g-piste -orgasmista tai vaginaorgasmista, ja miehen osalta vain orgasmista. Tosiasiassa molemmilla on paljon erilaisia orgasmeja. Vulvallisilla limakalvot voivat kostua ja peniksellisillä paisuvaiskudokseen voi virrata verta, mikä mahdollistaa erektion synnyn, Lukkari avaa. Liiallinen orgasmikeskeisyys voi aiheuttaa paineita ja heikentää seksuaalista nautintoa. –?Naisilla on useampi kohta, joka vaatii kiihottumista ja yksilöllistä stimulointia, ja usein yhtä aikaa. Tosiasiassa g-pisteen merkitys on täysin yksilöllinen. Niitä ovat klitoris, emätin ja kohdunkaula, ulkosynnyttimet sekä muut erogeeniset alueet. –?Orgasmi aiheuttaa fysiologisia muutoksia esimerkiksi hengitystiheydessä ja sydämen sykkeessä. Supistelut tuottavat yleensä nautintoa. Parhaimmillaan orgasmi tukee sekä yksilön että parisuhteen hyvinvointia. Vulvallisen mahdollisuus orgasmiin voi karata tasannevaiheen aikana, ja sen saavuttaminen uudelleen voi kestää peniksellistä kauemmin. Maria Paldanius, teksti Jos ei laukea pitkään aikaan, voiko siitä seurata ”blue balls -syndrooma”. Jos ärsyke jatkuu riittävän pitkään, voi seurata kliimaksieli orgasmivaihe. B6 TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa Maria Paldanius Tantraseksi tai tantrinen rakastelu tähtää fyysiseen ja henkiseen mielihyvään. Seksuaalinen nautinto, kiihottuminen ja orgasmi ovat yksilöllisiä asioita, hän muistuttaa. –?Sana blue (sininen) on myös harhaanjohtava. Sukuelinten tuntoherkkyys kasvaa, kun alueelle pakkaantuu verta. Pitäisikö puolisolle antaa määräys varaston tyhjentämisestä. Kiihottumisen ja laukeamisen tapoja on yhtä paljon kuin ihmisiä. Seksuaalinen nautinto on yksilöllistä. Seksi voi olla jopa meditatiivinen kokemus, jossa pienikin kosketus voi tuottaa suurta nautintoa ja orgastisia kokemuksia. Hän ajattelee, että kyseessä on myytti, joka kumpuaa nuorten miesten pukukoppija armeijapuheista. Miten tantrinen suhtautuminen orgasmiin eroaa ”perinteisemmästä” ajattelusta. Sukupuolesta riippumattomia myyttejäkin on runsaasti. Orgasmissa lantiopohjanlihakset vapautuvat jännityksestä, mikä saa lihakset supistelemaan nopeasti ja rytmikkäästi. Kiihottumisvaihetta seuraa tasannevaihe. Seksuaalineuvoja Hannamari Lukkari sanoo, että yhtäaikaiset orgasmit tai sarjaorgasmit eivät ole yhtä kuin hyvä seksi. Orgasmin aikana tahattomia lihasnykäyksiä voi tapahtua myös muissa kehonosissa. Yleensä vulvallinen tarvitsee peniksellistä enemmän pitkäkestoista tasannevaihetta saadakseen orgasmin. Penis paisuu, klitoris turpoaa, emätin supistuu ja lantionpohjan alueen lihakset jännittyvät. –?Eroottisen tantran lähtökohtana on kumppanien välinen rakkaus. Kiihottumiseen vastataan seksuaalisella aktiviteetilla, kuten kehon eri osien koskettelulla. Orgasmiin liittyy monenlaisia myyttejä, haitallisiakin. –?Ei myöskään pidä ajatella, että emätinorgasmi olisi vulvalliselle ainoa oikea orgasmi tai peniksellinen saisi orgasmin aina. ORGASMI ON kokonaisvaltainen kehollinen tapahtuma, jonka voi kokea sekä yksin että yhdessä kumppanin tai kumppanien kanssa. –?Orgasmi tapahtuu aina vaiheittain. Moni maallikko ajattelee, että kiihottuminen tapahtuu ja orgasmi syntyy juuri siellä – emättimen etuseinämässä sijaitsevassa hermosolujen keskittymässä. Siittiöiden ja siemennesteen määrä pysyy käytännössä melko tasaisena. Orgasmi eli syvä täyttymyksen ja ykseyden tila seuraa siitä, kun antautuu rakastelulle ja rakastelun orgastisille tiloille. Kysymykset ovat tuttuja urologian erikoislääkäri Lauri Föjtille. Naisen (vulvan) anatomia on miehen (peniksen) anatomiaa monimutkaisempi, Flöjt korostaa. ”Ei pidä ajatella, että emätinorgasmi olisi vulvalliselle ainoa oikea orgasmi tai peniksellinen saisi orgasmin aina.” Hannamari Lukkari seksuaalineuvoja Syvä rakkaus voi viedä orgastisiin tiloihin JOOGAJA TANTRAKOULU NATHA Eroottinen tantra yhdistää kehon ja mielen.. Tässä tapauksessa kivespusseihin ei kyllä kerry verta, Flöjt korjaa. Tärkeintä on rakkauden ilmaiseminen aidosti, ei orgasmien tavoittelu sinänsä. Joogaja tantrakoulu Nathan tantraopettajat vastaavat yhdessä. Suorituskeskeistä orgasmien jahtaamista vältetään. –?Suurin ero lienee miehen siemensyöksyn erottaminen orgasmista. Jokainen kokee orgasmin omalla tavallaan ja toimii orgasmin aikana eri tavoin. Orgasmi on kehon ja mielen yhteistyön tulos, johon liittyy verenkierrollisia, hermostollisia ja hormonaalisia mekanismeja. Toiminta Orgasmi tukee hyvinvointia ja lisää elinvoimaa Blue balls, g-piste, yhteisja sarjaorgasmit. Ensin on kiihottumisvaihe, jolloin keho reagoi ärsykkeeseen. Miten tantran perinteessä suhtaudutaan orgasmiin. Auktorisoitu seksuaalineuvoja Hannamari Lukkari muistuttaa, että paljon puhutut yhtäaikaiset orgasmit tai sarjaorgasmit eivät ole yhtä kuin hyvä seksi. Se saa aikaan myös aivojen ja hormonitoiminnan aktivoitumista. Kun rakastelu kestää pidempään, nainenkin voi avautua orgasmeille ja pitkäkestoisille orgastisille tiloille helpommin. Gpiste ei ole nautinnon tai orgasmin tae
”Eroottisen elämän ei tarvitse hiipua ajan myötä: tantran avulla siitä voi tulla osa yhteistä matkaa.” LÄ N N EN M ED IA Orgasmin aikana keho tuottaa oksitosiinihormonia, joka saa parit sitoutumaan vahvemmin toisiinsa ja jatkamaan sukua.. Eroottisen elämän ei tarvitse hiipua ajan myötä: tantran avulla siitä voi tulla osa yhteistä matkaa. –?Orgastiset kokemukset vahvistavat rakastavaisten välistä yhteyttä, kohottavat eroottista itsetuntoa ja lisäävät eroottista halua. 1 Orgasmin voi saada myös synnyttäessä, urheilun tai ajattelun voimalla. –?Tantran perinteessä ollaan kiinnostuneita elämään mahdollisimman täyttä elämää – ja orgasmi on osa sitä. JUKKA-PEKKA MOILANEN Yhteiset asanat eli jooga-asennot ovat osa tantraseksiä. Orgasmit tuottavat hyvinvointia henkisellä tasolla. –?Nautinto moninkertaistuu, kun rakastelulle luodaan hyvät edellytykset ja nainen saa riittävän esileikin. Tutkimusten mukaan vain noin puolet suomalaisista naisista saavuttaa orgasmin yhdynnässä. –?Tantran opiskelu on loistavaa panostusta suhteeseen. Orgasmin ajatellaan olevan ominaisuus, joka mahdollistaa ejakulaation, eli siemensyöksyn. Tärkeää on kyky antautua läheisyydelle. TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa B7 Mitä hyötyjä orgasmilla uskotaan tai tiedetään olevan. Orgasmi voi lievittää kipua ja stressiä, parantaa mielialaa ja muistia, helpottaa nukahtamista sekä kohentaa unenlaatua ja vastustuskykyä. Mihin ihminen tarvitsee orgasmia – vai tarvitseeko. Orgasmi tukee hyvinvointia ja lisää elinvoimaa MIKÄ. –?Hyvä seksuaalielämä tukee parisuhteen hyvinvointia. Vulvalliselle orgasmin saaminen on haastavampaa, eikä orgasmin saaminen itsetyydytyksessä takaa orgasmin saamista yhdynnässä. Toiset kaipaavat orgasmeja useammin, toiset harvemmin ja jotkut eivät lainkaan. 1 Nainen/vulvallinen tarvitsee usein emättimen, kohdunkaulan tai klitoriksen stimulointia. Seksuaalisuudesta nauttiminen ja orgasmi vaativat kontrollin löysäämistä, aikaa, kommunikointia sekä luvan antamista itselle ja toiselle, Lukkari kiteyttää. 1 Lantionpohjan lihakset supistuvat nopein, rytmikkäin liikkein. on lähes kontrolloimatonta, Lukkari kuvaa. Evoluution valossa orgasmi liitetään vahvasti parinmuodostukseen ja suvunjatkamiseen. –?Liiallinen orgasmikeskeisyys voi viedä kyvyn nauttia seksuaalisuudesta ja seksistä, Lukkari huomauttaa. Sen saamisen esteenä voi olla niin fyysisiä, psyykkisiä kuin hormonaalisiakin haasteita: häpeä, sairaus, vamma tai trauma, kulttuurisia tekijöitä, lääkitys tai kirurginen toimenpide. Endorfiinit lisäävät hyvää oloa, ja rakkaushormoninakin tunnettu oksitosiini vahvistaa läheisyydentunnetta, Flöjt summaa. –?Erityisesti naiset, etenkin nuoret naiset, kärsivät orgasmihäiriöistä. Orgasmin aikana keho kylpee mielihyvähormoni oksitosiinissa, mikä auttaa purkamaan stressiä. Sitten asiat on hyvä sanoittaa myös toiselle. Seksuaalinen halu saattaa turtua myös mieltä kuormittavista asioista, peloista ja stressistä. –?Orgasmi saa aivoissa aikaan endorfiinija oksitosiinihormonien tuotannon. 1 Naisilla orgasmin saamisen todennäköisyys kasvaa iän myötä. & Whipple, Beverly & Nasserzadeh, Sara & Beyer-Flores, Carlo: The Orgasm Answer Guide / Urologian erikoislääkäri Lauri Flöjt, Pihlajalinna Seksuaalineuvoja Hannamari Lukkari sanoo, että yhtäaikaiset orgasmit tai sarjaorgasmit eivät ole yhtä kuin hyvä seksi. Somen selailu tulee jättää makuuhuoneen ulkopuolelle ja keskittyä läsnäoloon toisen kanssa. 1 Miehillä/peniksellisillä seuraa usein siemensyöksy, ejakulaatio. Yleensä mies saavuttaa orgasmin ennen naista. Ilman orgasmiakin on toki mahdollista elää, ja kokea elämä tyydyttäväksi. Miten tantra voi parantaa rakastelukokemusta. Näistä syistä orgasmia pidetään elinvoimaa lisäävänä asiana. –?On tärkeää tutustua ensin omaan kehoon ja tutkia, mikä tuottaa nautintoa. Orgasmin merkitys on kuitenkin kaikille yksilöllinen. Hyvän olon tunne syntyy fysiologisista ja biologisista muutoksista. 1 Orgasmin jälkeen lihakset rentoutuvat, verenkierto normalisoituu. ORGASMI EI OLE itsestäänselvyys. Kun asiat laitetaan mittakaavaan, huomataan, että orgasmi on vain pieni osa seksuaaliterveyttä. Orgasmit ylläpitävät hyvää mielialaa ja vahvistavat kehon vastustuskykyä. 1 Keho tuottaa hormoneja, jotka kohottavat mielialaa ja vahvistavat läheisyyden tunnetta. 1 Osalle emättimen etuseinämän hermopäätealue, ”gpiste”, on tärkeässä roolissa. Se ei ole pääasia, Flöjt summaa. Jos taas orgasmin ja seksuaalisen nautinnon puute kalvavat mieltä, kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen. Millaisia haasteita voi olla orgasmin tiellä. Lähteet: vaestoliitto.fi / Komisariuk, Barry R. 1 Orgasmi ja ejakulaatio voivat tapahtua toisistaan riippumatta. Orgasmia seuraa palautumisvaihe, jolloin kehon seksuaalinen jännite hiipuu. Orgasmi 1 Seksuaalisen kiihotuksen huippu, jonka jälkeen kiihotus laukeaa. Seksuaalinen nautinto on yksilöllistä. Naiset priorisoivat miehen orgasmin omansa kustannuksella, mikä voi olla tuhoisaa suhteelle. –?Miehet eivät aina tiedä, miten naiselle voisi tuottaa orgasmin. Silloin tapahtuu fyysinen ja psyykkinen purkautuminen. Orgasmi ei ole elinehto, eikä sen puute aiheuta terveyshaittoja. Hengitys ja syke sekä lantionpohjan verenkierto palautuvat. Peniksellisillä palautumisvaihe kestää pidempään. Orgasmin aikana keho tuottaa oksitosiinihormonia, joka saa parit sitoutumaan vahvemmin toisiinsa ja jatkamaan sukua. 1 Aiheutuu sukupuolielinten stimulaatiosta (yksin tai yhdessä). Orgasmia ei ole välttämätöntä saada koko elämän aikana. Orgasmin hetkellä mieli pysähtyy, egon rajat poistuvat, ihminen saa täyttymyksen tunteen sekä väläyksen todellisuudesta. Positiivista on se, että yleensä häiriöt helpottavat iän myötä, kun ihminen alkaa hyväksyä itsensä paremmin. Seksi vahvistaa lantionpohjaa parantaen pidätyskykyä sekä ryhtiä. Tärkeintä on uudenlaisen rakastavan asenteen ja läsnäolon opettelu. On myös esitetty, että naisen orgasmin tarkoitus on saada miehen siemenneste kulkeutumaan kohtuun tehostaen hedelmöittymistä, Flöjt kertoo. Vastaavasti seksuaalielämän ongelmat voivat aiheuttaa stressiä yksilölle ja parisuhteelle, Flöjt summaa. –?Orgasmi liittynee evoluutioon ja biologiaan, ehkä miehillä naisia vahvemmin. PENIKSELLISET saavat orgasmin yleensä vulvallisia helpommin
Lähetä viesti numeroon 13525. TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa B8 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. Tiedustelut puh. 1.12.2020 alk. 020 750 4469 Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2020 alk. 12 kk 49,83 €/kk Digipaketti 12 kk 17,70 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. ISSN 0788-8325. 1.12.2020 alk. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. 12 kk 40,17 €/kk Levikkialueen ulkop. SIGNE PERTTU LOVIISA ILMATAR RAULI TAUNO R X O T H I T Ö P G W A D G H L T R F V B N X K O R Å E M Ä Y I P Å Ö K J G D A X W Ö H E E H J E B S U Y J J E A J T E G I H E H A S M J T H L S M T U I M R A O P L Ä A R T U I P I M T Ö O G S S H L S V T U I S Ö A O P I Ä W R C R U I O P U B X A Å D E I L I J W J J L V A D O R Q S L F S G Y H N Y I K E T T W K R K E H V D W S A N A H L T L F V B N M E O P R E W C F H J I L P O Ö A E R S W C F H L I L P O Ö M E R S P O J T I R G D A W B J G W Z S E A E H F T W W Y E U J P E J O B F R I J Y Y N E S Q S R F O G Y H N Y I K O T S R E I M L R O T D P J U J E L S C V Q W S L L U A L N H J K A I U J E J V R U M J 1 1 SANAPIILO. 12 kk 34,92 €/kk Levikkialueen ulkop. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja, konsernin sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Uutistuottajat Arja Kangas Riikka Sipilä Puhelin 050 449 8087 (arkisin 7.30-15.30) Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Turun Sanomat, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka-Pohjalainen, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. Kustantaja KPK Yhtiöt Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsenlehti. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 9 sanomalehdelle. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. 12 kk 45,50 €/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2020 alk. Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. alv 10%. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22.00). alv 24%)
Kausi 1, 5/6. 17.00 Rantavahdit (7). 06.45 Say Yes To The Dress (S). 18.00 Sisarvaimoa etsimässä (S). 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 12.15 Pilanpäiten. (U) 11.15 Suurperheen maalaiselämää. 07.15 Alaskan rakentajat (S). Kausi 4, 7/10. 23.00 Apua, mikä tauti! (12). 07.50 Elä vapaana tai kuole. 06.30 Valitut Palat Collection. Jakso 30. Kausi 1, 7/10. 20.00 Pimeä historia: Viimeisellä rannalla. 20.00 San Franciscon eläinpoliisit (7). 11.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 23.10–00.45 Studio 54. 09.00 Hauskat kotivideot 10 vuotta. 23.15 Lokala nyheter. 22.35 MTV3doc: Totuus 5G:stä. 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 10.35 Family Guy (12). Osa 2/10. 16.45 Valitut Palat Collection. Kuinka pitkään suomalaiset jaksavat vielä elämää rajoitusten keskellä. 01.55 Hawaii Five-0. 07.20 K3 (S). (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. TLC 06.15 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 17.00 Amazing Race. 23.40 Sporten. 17.00 En plats i solen. 16.50 Novosti Yle. 16.15 Bless the Harts. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 17.25 Uutiset. Kausi 3. 16.00 Lemmen viemää (7). 14.00–14.50 WOMEX 2019: Lemma. 19.00 Costalaiset – Elämää Aurinkorannikolla. 10.25 Lottovoittajan unelmakoti (S). 17.00 Rapport. 22.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 19.45 Go’kväll. 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (12). (U) 06.25 Ylen aamu. . 06.20 Bless the Harts. saaristossa. TV5 06.10 Tiny House, Big Living (S). 10.25 Kullan sukeltajat (S). 22.00 Kettu (12). 08.10 Single Parents. 10.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 23.30 Totalt värdelöst Schlättas fetaste hot rod. 17.45 Hengenvaarallinen saalis (S). 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 20.15 Uutiset. (U) 13.50 Tokion paralympialaiset: Avajaiset. Kuka on älykkäin, kun vastakkain ovat hirvi, villisika, vuohi ja varis. 18.20 Nyhetstecken. Jakso 20/31. 07.02 Rikke (S). 11.30 Kullan sukeltajat (S). 13.30 Maajussille morsian. 17.00 17.04 Päivän sää. Kausi 1. 11.35 Bless the Harts. 20.30 Australian rajalla. Kausi 3. 03.00 Nyhetstecken. 23.15 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. 08.05 Angry Birds Toons. Jakso 4020: Tiskijutta. 16.55 Onnenarpa. 22.00 Miehen puolikkaat. 01.45 Yllätystuunaajat (S). 11.05 Family Guy (12). Kausi 8, 6/12. 19.00 Tanskanlaivalla 24h (S). • 23.45 NCIS Rikostutkijat (12). 12.30 TV Shop. 15.55 A-studio. Jakso 273. Kausi 3, 2/10. 11.00 Koiran paras ystävä. 19.00 This Is Us (7). 21.00 Love Island Suomi. 11.30 Mutsi (S). 10.10 Sommargympa med Sofia. Kausi 4. 06.40 Simpsonit. Tokion paralympialaisten avajaiset. Kausi 8, 5/12. 09.35 Simpsonit. 08.25 Caribbean Life (S). 15.00 Baywatch (12). 19.25 Tulosruutu. 00.50 Pientä pilaa. 00.00 Australian rajalla. 19.15 Kulturnyheterna. 12.10 Yle Oddasat ja Oddasat. 22.00 Kymmenen uutiset. 08.45 Uutiset. 16.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 06.05 Ritariprinsessa Nella (S). 22.25 Tulosruutu. 01.45 Amerikan kovimmat keräilijät. 20.30 Jussin kalajutut. 12/13. (U) 14.45 Itse valtiaat. (S). 06.30 Kökets middagstips. 07.05 Simpsonit. 19.00 Frendit (S). 8/26. 12.00 Kauniit ja rohkeat (S). 5/6. 08.55 Bless This Mess. 21.00 Orange Is the New Black (7). 19.00 Hundra procent bonde. 20.25 Radiohjälpens insamling för Afghanistan. Kausi 1, 7/10. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 22.45 Ministern. 10.30 Kändisbarnvakten. 22.00 Salatut elämät (12). 22.30 Miehen puolikkaat. 14.00 Tiny House, Big Living (S). 14.20 Huutokaupan metsästäjät. 16.55– 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 21.00 Kansan kesken. 19.30 Salatut elämät (12). 13.10 ELOKUVA Orpopojan valssi (S). 14.30 Amerikan rajavartijat. 10.30–11.00 Neljän tähden illallinen. 13.00 Allt går i arv. 07.21 Petran poppoo (S). 10.00 Kauniit ja rohkeat (S). 18.15 Nyheter på lätt svenska. 18.30 Oddasat. 21.00 21.00 ELOKUVA 007 – Kuolema saa odottaa (16). 11.00 Australian rajalla. 13.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 21.00 In Pursuit: The Missing. Kausi 2, 7/7. Hero 11.20 Napakymppi. Kausi 1. 14.00 Paralympics. 09.00 Lomakoti ilmaiseksi (S). 01.55 Simpsonit. 17.50 Det söta livet sommar. (U) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Jakso 15/26. 21.00 Sisarvaimoa etsimässä (S). 08.50 Say Yes to the Dress (S). 00.45 Pientä pilaa. 22.00 Extreme Sisters (S). 12.00 Single Parents. (U) 09.45 Uusi päivä. 01.25 Suurmestari UK. 15.30 Senioriseisake. 09.10 Uutisaamu. Tinderissä tavattu Ruuviavustaja on tarkoitus jättää taakse, mutta mitä tapahtuu, kun Miisa huomaakin olevansa raskaana. 11.55 Sisustajat Nate ja Jeremiah (S). 18.05 Grand Designs Australia. 1/6. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 22.10 Top Gear UK: Greatest Hits (S). 15.00 Superkauppiaat. 16.00 En plats i solen. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 13/26. 09.30 Aivan pellolla. 06.45 Nyhetsmorgon. 17.30 Family Guy (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.00 Sportnytt. 00.55 Hawaii Five-0. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.55 Äiti bestiksenä (S). 20.00 Emmerdale (7). FRII 06.00 Kakkukuningas (S). 10.00 H.E.T.K.I. 01.35 Världens historia: Vikingatidens stora äventyrare. 20.55 Lokala nyheter. 15.35 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 10.35 Australian rajalla. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 21.00 ELOKUVA National Treasure – kansallisaarre (12). 16.00 Remppa vai muutto Vancouver. 00.00 I rättvisans tjänst. Jakso 7/20. 14.10 Saari ilman lakeja. 17.30 Huikeat kakkutaiturit. 14.00 Amerikan rajavartijat. 16.00 Mayn keittiö. 15.05 Food Factory. (U) 10.50 Yle Alueuutiset. Kausi 6, 7/12. 02.45 Sportnytt. 19.00 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 18.30 Emmerdale (7). 13.30 Tanssin tähden. (U). 20.00 Remppa vai muutto Vancouver. Kausi 8, osa 136. 21.00 Fråga Lund. 17.35 Australian rajalla. 08.10 Arthur ja minimoit. Jakso 36/52. 15.35 Food Factory. 09.20 Autonraadot rahaksi. 19.00 Seitsemän uutiset. 06.40 Palomies Sami (S). Jakso 274. 20.20 TV4Vädret. 07.55 Miten kaikki tehdään. 23.25 Rapport. 23.35 Ohjelmatietoja. 03.05 Lätkävaimot (S). 22.45 Uutiset. 09.30–10.00 Schitt’s Creek (S). 12.55 LIVE: Tiedä ja Voita. 00.05 Sinkkuillallinen. 02.20 Ulosottomiehet. 18.30 Erämaan lumo: Repovesi. 22.00 Pepe the Frog: alt-rightrörelsens stulna groda. 20.00 Simpsonit (7). 16.30 Valitut Palat Collection. Kausi 1. 17.05 Viiden jälkeen. 12.55 Hengenvaarallisesti lihava (S). 07.08 Hanna Ankka (S). Kausi 25. Jakso 4019: Kylläpä teki herää. 16.45 Yle Oddasat. 17.55 Uutiset. 20.00 Australian rajalla. 13.30 Hengenvaarallinen saalis (S). 12.00 Valitut Palat Collection. (U) 10.15 Latela. 12.55 Toisenlaiset äidit. 23.35 Maajussille morsian. 18.00 Suurmestari UK. Jakso 4021: Nappiolla on hyvä olla. 13.25 Lapin poliisit. 13.00 Leijonan luola USA. 18.00 Say Yes to the Dress: Atlanta (S). 19.28 Sportnytt. 11.35 Beachfront Bargain Hunt (S). Tämän jakson teemana on puutarha ja haasteena tehdä viherpeukaloiden pihalle eläinaiheinen suihkulähde ja ruukku mansikoille. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.8. 16/20. 21.00 Idol 2021. Suihkulähde ja ruukku. 07.00 Kotikulmat kuntoon (S). B10 TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 22.20 Päivän sää. 15.45 Miehen puolikkaat. 01.00 Line of Duty. 12.55 Miehen puolikkaat. 17.30–19.53 YLE FEM. 07.00 Uutisaamu. Kausi 48, 1/9. 13.00 Taikinaterapiaa Teresan kanssa. 07.25 Simpsonit. 16.05 Milanon naisten paratiisi (7). Saamelainen Miisa Nuorgam muuttaa vuodeksi Norjaan opiskelemaan kadotettua saamen kieltä. 17.00 Molanders. 07.57 Vekarat! (S). 09.00 Paavo Pesusieni (S). 18.30 Push (S). 19.00 Huvila & Huussi. 00.00 Seksileikeistä ensiapuun (12). 09.00 Mökki ja potkuri. 10.05 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). (U) 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7). Lande. 00.45 Stand Up!. 23.30 Ekonominyheterna. Kausi 9. 12.30 Home and Away (7). 23.25 AVA Rikosputki: Murha Helsingörissä (12). 22.55 Katkeamaton. 12.00 Rempalla tuloja. 00.00 Dosentti. 17.45 McLeods döttrar. 23.00 Huumebisnes Oy. 23.15 Pernilla Wahlgrenin maailma (S). Kausi 2, 9/11. Kausi 1, 11/12. 16.00 Simpsonit (7). (U). 20.00 Hospital Real (12). Sveriges TV2 16.00 Med Lars Monsen på villovägar. 01.30 Family Guy (12). 14.30 Best of Top Gear (S). 12.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Kari Kuula. 11.05 Beachfront Bargain Hunt (S). Kausi 1, 10/40. 16.05 Albert Lin ja kadonneet kaupungit. 22.41 Nyhetssammanfattning. • 23.10 ELOKUVA Men in Black 3 – miehet mustissa 3 (12). Vesi. 12.05 Neljän tähden talkoot. Jakso 4017: Myrskyn hinta. Cluj Napoca, Romania. 11.00 Lemmen viemää (7). 15.00 Folke West matkalla Suomessa. 09.30 Emmerdale (7). 19.30 Världens historia: Vikingatidens stora äventyrare. 00.00 CSI. 00.55 Yhä mysteeri. 11.10 Hassan Zubierin totuus. 13.00 Hem till gården. 06.20 Diagnoskampen. 18.00 Eläinten vaistot. Kausi 5, 7/12. NELONEN 06.00 Bing (S). Jakso 4/26. (U) 13.00 Casualty (12). 07.50 Sisarvaimoa etsimässä (S). 13.15 Hirviökala. 13.05 Alaskan rakentajat (S). 21.00 Stand Up! (S). Jakso 3/13. 18.30 Simpsonit. Kausi 3, 6/10. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 20.58 Keno ja Synttärit. 22.00 Tulossa: Hurja painonpudotus Suomi (S). 02.00 Exit. 12.05 TV Shop. 02.20 Simpsonit. 14.00 Ohjelmatietoja. AlfaTV 08.00 Sanna Ukkola Live. 22.00 Agatha Christies Hjerson. JIM 09.00 Grillit huurussa (S). 01.05 Family Guy (12). 15.25 Say Yes to the Dress: Atlanta (S). 07.39 Robottijunat (S). 07.40 LEGO City Adventures (7). AVA 06.00 Aamun AVAus. 07.15 Say Yes To The Dress (S). 03.15 Käräytyskamera (12). 04.45 En plats i solen. 08.35 Food Factory. (U) MTV3 06.15 Aamusää. 18.00 Hyvät ja huonot uutiset. 13.55 Huutokaupan metsästäjät. 16.40 Simpsonit. 10.30 Valitut Palat Collection. 08.26–08.48 Eksynyt Ozissa (7). 04.15–05.10 Amazing Race. 17.30 Viiden jälkeen. (U) 19.00–19.53 Prisma: Energian tarina. 12.00– 17.25 YLE TEEMA. 17.05 Agenda. 16.45 Gold Rush: White Water (S). 02.45–03.45 El Chapo. 21.00 21.00 A-studio. 06.25 Rusty Rivets (S). 15.00 Dr Phil. 16.10 Laiva (S). 01.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 12.00 Lex Lapidus. 14.30 Tiny House, Big Living (S). 12.00 Hyvät ja huonot uutiset. (U) 12.20 Luontoretkellä: Älykkyys. (U) 14.20 Ikimuistoinen: Carola. Kausi 1, 5/16. 20.30 Själens röda rum. 03.50 En plats i solen. YLE TV1 05.55 Ellan matkassa. 17.25 Younger (S). 17.10–17.50 Sydämen kutsumus (7). 21.00 22.30 Kimmo (12). 12.30 Lagom mycket finsk. 16.55 Irwinin perheen eläintarha (S). Kausi 4. 17.05 Simpsonit. 20.00–00.45 YLE TEEMA. 19.33 Lokala nyheter. (S). 16.55 Home and Away (7). 13.35 Alaskan rakentajat (S). 00.35 2121 del 2 Tre filmer från framtiden. Sveriges TV4 06.10 Home and Away. Kausi 13. Osa 1/10. 10.45 Valitut Palat Collection. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (7). 20.00 Sisarvaimoa etsimässä (S). 16.55 Uutiset. 23.15 Tappajan kantapäillä (12). 07.55–08.30 Caribbean Life (S). 18.50 Top Gear (S). 14.55 Remppa vai muutto: Lomakodit. 13/13. 21.00 Äärimmäinen selviytyjä. 19.50 Keno. 08.23 Galaxi. 21.00 Världens historia: Djur i krig. 14.55 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). (U) 19.20–20.08 Suuri keramiikkakisa. 08.55 Food Factory. Kausi 14, 1/ 14. 00.05–00.30 Hillo (12). 08.05 Code Lyoko: Evolution (7). 07.50 Moderni perhe. Kausi 2. 12.20 Yukonin eläinlääkäri. 20.15 Sporten. Kausi 3. 14.30 Remppa vai muutto UK. 20.00 TV4Nyheterna. 18.30 Sverige idag. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 15.55 Lottovoittajan unelmakoti (S). 18.30 Syke (12). 23.45 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 Efter fem. Jakso 4/13. 15.00–16.25 Salatut elämät (12). 18.00 Autojen ensiapu. 21.00 ELOKUVA Daylight – paniikki tunnelissa (12). Kausi 1. 21.00 ELOKUVA Deep Blue Sea (16). 10.10 Science of Stupid. 20.30 Poliisit 10 vuotta (S). 13.00 Mental Samurai Suomi. Kausi 1, 2/6. 09.25 Arvokaman etsijät (S). 7/8. 20.30 Rapport. 17.30 Malory Towers (7). 13.40 Remppa vai muutto UK. Kausi 13. 21.00 CSI: Miami. 11/26. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 14.55 Say Yes to the Dress: Atlanta (S). Jakso 4/26. (1950). 08.30 Lapin poliisit. Kausi 1. 11.00 Haapasalo goes lomalle. 08.30 Mansikka Marja (S). 12.55 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki (S). 00.00 Rajasota. 19.30 Simpsonit. Naisten EM, Romania Suomi. 17.00 17.00 Remppa vai muutto. SUB 06.30 Monchhichi (S). 18.05 Jopet-show (S). National Geographic 06.00 Lyödään ällikällä. Jakso 11/16. Koko viikon tv-ohjelmat lauantaisin lehden C-osassa.. Kutonen 06.10 Best of Top Gear (S). (U) 23.00 Oddasat. 13.55 TV Shop. 03.45 Käräytyskamera (12). Kausi 1. 08.24 Tipu Touhukas (S). 01.00 Hengenvaarallisesti lihava (S). 09.00 Efter Nio. 08.10 Restaurant: Impossible (S). 20.30 Simpsonit (7). Kausi 2. 11.00 Malou efter tio. 21.00 Top Gear: Parhaat palat (S). 23.00 Mayn keittiö. (U). 18.05 Husmor Malin. 19.00 Say Yes to the Dress Lancashire (S). Kausi 3. 18.05 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset (S). 01.00 Roast – Jeff Ross vankilassa (S). FOX 06.00 Moderni perhe. 21.00 Historia: Irlannin suuri nälänhätä. 02.50 Riviera. 22.00 Tavallinen Virtanen. 07.50 LEGO Ninjago (7). Kausi 5, 2/6. Kausi 25. Jakso 49/61. 17.00 Dosentti. 17.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 15.55 Puutarhan pelastajat. 09.05 TV Shop. 22.34 Kulturnyheterna. 20.30 Halv åtta hos mig. 11.00 LIVE: Onnenarpa. Jakso 11/16. 15.05 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 10.30 Stugor. 19.30 Frendit (S). 13.30 Love Island Suomi. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. (U) 12.03 Näin Norjassa. 16.35 Laiva (S). 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 13.55 Hauskat kotivideot 10 vuotta. 09.50 Pienten perhe (S). 15.20 Häät sulhasen tapaan. 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). 20.15 Lentopallo EM ROM – FIN. Selostus Mikko Hannula. 01.45 Pohjoisen valtatien pelastajat. 15.00 Suomen huutokauppakeisari. 8/26. 17.25 Say Yes To The Dress (S). 14.45 Ihmemies MacGyver. 00.25 Younger (S). 01.05 Proffs på en dag. MUUT TV-KANAVAT Sveriges TV1 05.50 Sverige idag. Jakso 4018: Omatunto kolkuttaa vähän joka ovella. Kausi 1. 16.55 Say Yes To The Dress (S). 07.00 Morgonstudion. Kausi 6, jakso 519. 00.00–00.45 Varjojen maa (16). 17.05 Unelmahäät (S). 06.45 Tiny House, Big Living (S). 12.30 Sydämen kutsumus (7). (U) 10.45 Hittimittari. 07.05 Hurjat tonnikalat: parhaat palat. 19.00 Unelmaasunto auringon alta. Kausi 1. 13.30 Home and Away. 6.39 Miten Suomi auttaa evakuoituja afganistanilaisia. Pääosissa: Pierce Brosnan, Halle Berry, Toby Stephens, Rosamund Pike, Rick Yune, Michael Madsen. 00.55 Emmerdale (7). 06.25 Uutisaamu. 16.05 Lapin Sampo ja kauppiaan rouva (S). Tokio, Japani. 14.00 Bytt är bytt. 10.00 Tuomiopäivä. 08.50 Myyrän seikkailut (S). 21.55 ELOKUVA Kino Suomi: Rosso (12). 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. Jakso 4022: Toivottavasti ei saada sallanellaa. 18.00 Sinkkuillallinen. 22.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 02.00 Unelmaduuni Australiassa. 06.30 Kakkukuningas (S). Kausi 14. 00.15 ELOKUVA Mamma Mia! Here We Go Again (S). 18.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 16.25 Lottovoittajan unelmakoti (S). 00.30 Australian rajalla. 23.55 TV4Vädret. 07.32 Simo (S). 08.20 Aivan yksin. Kausi 14, 1/ 14. 20.00 Poliisit 10 vuotta (S). 22.10 ELOKUVA Bad Teacher (12). 02.50 Fast n’ Loud (S). 19.30 Tavallinen Virtanen. Liv 09.00 Häät sulhasen tapaan. 01.00 Eläinten vaistot. 07.15 Angry Birds Stella. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 21.00 21.00 Stadi vs. 18.00 MasterChef Australia. 19.00 Rapport. 02.55 Kirppiksen Kingi. 7.11 Työvoimapula mistä työlle tekijät 7.25 Saksa pohtii keinoja Afganistan-evakuoinneille 7.40 Tokion paralympialaiset alkavat 7.45 Jälkipörssi 8.50 Mira Potkonen 09.30 Erämaan lumo. 15.05 Isä Matteon tutkimuksia (12). 10.55 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 00.35 Fort Boyard Suomi. 16.45 WOMEX 2019: Haastattelussa 3MA. 14.00 Sinkkuillallinen. 15.55 Tulossa: BumtsiBum. 10.05 Simpsonit. 10.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 19.20 Päivän sää. 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 08.00 Uutisaamu. 02.00 Costalaiset – Elämää Aurinkorannikolla. 12.30 Unelmaduuni Australiassa. 18.45 Uutiset. 23.40 Tulossa: Hurja painonpudotus Suomi (S). 02.25 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 18.00 BUUklubben. 18.30 Say Yes to the Dress: Atlanta (S). 18.00 Päivän sää. 07.52 Askarrellaan. Jakso 10/10. 12.00 Salatut elämät (12). 19.00 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi (S). Kausi 3. 12.30 Neljän tähden talkoot. 18.00 Family Guy (12). 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 10.00 The Wall Suomi. 23.55 Deadly Recall. Jakso 4/20. (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. 06.50 Pyjamasankarit. Miten tulemme ulos epidemiasta. 06.20 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. 11.00 Home and Away (7). 01.05 Remppa vai muutto Vancouver. 23.35 Jakten på tonträ. 22.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 13.10 Historia: Kuvia Intiasta. 12.30 Rempalla tuloja. 16.30 Simpsonit (7). 21.30 Perjantai-dokkari: Nännit rannalla. Jakso 2/40. Kausi 13. 22.05 Tulossa: BumtsiBum. 09.10 Miehen puolikkaat. 17.30 Rantavahdit (7). 15.40 Wheeler Dealers (S). 17.00 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 19.05 Panttilainaamo. 23.00 ELOKUVA X-Men Origins: Wolverine. 09.55 Lottovoittajan unelmakoti (S). 22.00 Aktuellt. 00.55 Äärimmäinen selviytyjä. 02.05 Häät sulhasen tapaan. Kausi 2, 3/6. 19.00 Simpsonit. 17.00 Haapasalo goes lomalle. Onnea, Perttu ja Bertta! 06.52 Saara ja Sorsa (S). 11.00 Egenlandin matkakohteet. 19.00 Yukonin kultamaat. 23.00 TV4Nyheterna. 12.25 Miehen puolikkaat. 21.55 Radiohjälpens insamling för Afghanistan. 01.00–01.45 Poliisit – kotihälytys (12). 20.00 Melkein MENSA. 08.25 Fast n’ Loud (S). 07.15 Miten kaikki tehdään. 14.30 MTV Uutiset Live. 20.00 NCIS Rikostutkijat (12). Kausi 6, 13/32. Kausi 33, 3/47. 17.05 Australian rajalla. 11.30 Elämää tulevaisuudessa. 23.05 Panttilainaamo. 15.00 Vaimot vaihtoon USA. 23.30 Uutiset. 11.00 Engelska Antikrundan. 09.00 McLeodin tyttäret (12). 20.00 Wheeler Dealers (S)
Katso oikea kuva päivän näköislehdestä Tunnista kuva ja osallistu kilpailuun näköislehdessä! Mene Keskipohjanmaan tämän päivän näköislehteen ja klikkaa tätä ilmoitusta. Siinä parvessa Jon Turteltaubin toimintaseikkailu on ihan viihdyttävä tapaus. Tunnelma kiristyy ja ristiriidat ajavat rakastavaiset erilleen. Saat esille tarkemman kuvan ja lomakkeen, jonka täyttämällä voit osallistua kilpailuun. (USA 1999) National Treasure kansallisaarre Hero klo 21.00 HHH Da Vinci -koodi jyräsi 2000-luvun alussa myyntilistoilla niin, että vieläkin huterampia jäljitelmiä ilmaantui kuin valkoposkihanhia. Myös kirjailija Dan Brownilta itseltään. Iso osa ajasta menee nyt niin joutavaan jaaritteluun, että vesipetojen hyökkäykset tuntuvat jo tervetulleilta. Kerro, missä kuva on otettu. Siitä olisi voinut tulla jännää, jos Spielbergin Tappajahai olisi opiskeltu tarkemmin. Tapojensa mukaisesti Kaurismäki oli herkkänä ihmisen ja maiseman yhteydelle. TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa B11 Rosso Yle Teema & Fem klo 21.55 HHHH Mika Kaurismäen vaellustarina alkaa sitaatilla Danten Jumalaisesta näytelmästä, mutta ronskinkaan sielun ei kannata säikähtää: kohta myös vaaditaan makkaraa pöytään ja tavataan mies nimeltä Siankarlo. (USA 2004) Pekka?Eronen kriitikko Italialainen palkkamurhaaja saapuu Suomeen etsimään ainoaa ihmistä, joka hänelle jotain merkitsee. Sarjassa puhutaan galician kieltä. Kolme tähteä on Jon Turteltaubin elokuvalle pikkuisen liikaa. Hän haaveilee sairaanhoitajan työstä Hospital Realissa, mutta asiat alkavat nopeasti mennä pahasti pieleen. Saavuttaako Olalla koskaan toivomaansa onnea. Olalla löytää kotinsa läheltä haavoittuneen nuorukaisen ja pelastaa hänen henkensä. Tai tarkkaan ottaen Giancarlo Rosso – italialainen palkkamurhaaja, joka komennetaan tappokeikalle kauas pohjoiseen. Se kuitenkin osoittautui oikein sopivaksi koko perheen leffaksi siinä vaiheessa, kun varsinaiset lastenelokuvat eivät enää nassikoita kiehtoneet, mutta aikuisemmat jutut olivat turhan hurjia. Ellei sinulla ole vielä tunnuksia, luo ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/luotunnukset www.keskipohjanmaa.fi/nakoislehti. Historiallisiin tosiseikkoihin perustuva draama . Nicolas Cage on aarteenetsijä, jota sirpaletieto ja historiallisen kuuloinen hölynpöly johdattavat maan ja suvun salaisuuksiin. Kari Väänänen selviytyi Sisilian pojan roolista sielukkaalla jurotuksellaan, ja mainio on?myös Martti Syrjä?Marjan?pikkuveljenä.?Kaksikon yhteinen laulutuokio kuuluu Suomi-komedian tähtihetkiin. Näköislehteä pääsee lukemaan tilaajana vain Keskipohjanmaan verkkopalveluun kirjautuneena. Romantiikkaa, jännitystä ja kieroja juonia yhdistelevä draama perustuu osin historiallisiin tosiseikkoihin, mutta on mukaansa tempaavaa fiktiota parhaimmillaan. Danielin isän puuhat eivät kestä päivänvaloa, ja samaan aikaan kaupungissa tapahtuu sarja epäilyttäviä kuolemia. Daniel on ylhäistä sukua ja matkalla Santiagon kaupunkiin, jossa odottaa työ lääkärinä Hospital Realissa. Arvomme kaikkien oikein vastanneiden kesken Keskipohjanmaa-lehdet neljäksi kuukaudeksi. Kohteeksi paljastuu entinen tyttöystävä Marja (Leena Harjupatana) ja osoitteeksi tämän kotimaa, kevättä hytisevä Suomi. (Suomi 1985) Deep Blue Sea Sub klo 21.00 HH Renny Harlinin jännärissä turboahdetut hait panevat siinä ranttaliksi Saffron Burrowsin tutkimusasemalla. VILLEALFA FILMPRODUCTIONS OY Hospital Real Yle Teema klo 20.00 1700-luvulle sijoittuvan espanjalaissarjan päähenkilö on nuori Olalla, vaatimattomissa oloissa kasvanut maanviljelijän tytär. Italian?konna?kohtaa?kevät–Suomen. Nuoret rakastuvat toisiinsa, ja Olalla päättää seurata Danielia Santiagoon
28,3 mm Vieremä Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Ti Amsterdam 21 Buenos Aires 13 Budapest 23 Lissabon 24 New York 30 Oimjakon 24 Riika 15 Skellefteå 16 Sydney 10 Tukholma 18 Tokio 30 Ke 19 13 21 24 29 18 16 12 15 17 33 To 18 17 22 24 29 17 14 13 14 16 33 Pe 19 14 21 26 31 16 20 14 14 16 33 La 19 16 21 24 24 12 20 16 13 14 33 Ti Alanya 34 Dubai 41 Dubrovnik 29 Funchal 24 Hania 27 Honolulu 26 Las Palmas 23 Malaga 29 Nizza 27 Phuket 27 Venetsia 26 Ke 33 41 24 23 29 26 24 28 26 27 25 To 33 39 25 24 31 26 24 28 27 27 26 Pe 32 45 26 24 31 26 24 30 26 27 23 La 32 43 26 24 31 26 24 33 25 27 22 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (18.8.–23.8.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. 15 15 14 15 14 14 14 16 16 16 17 18 16 16 16 15 15 14 La 28.8. Päivän ylin lämpötila on 11...14 astetta. 16 16 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 16 16 16 16 15 14 Ke 1.9. Kokkola 14 Pietarsaari 13 Toholampi 12 Halsua 11 Ylivieska 12 Kalajoki 13 Haapavesi 12 Helsinki 15 Lahti 14 Tampere 13 Turku 16 Pori 15 Joensuu 12 Jyväskylä 11 Kuopio 12 Oulu 13 Rovaniemi 14 Kuusamo 10 Ke 25.8. 10 12 11 10 10 11 +9 13 11 12 16 17 13 10 11 11 11 +9 To 26.8. klo 15.00 +16,8 °C Mäkiluoto Lämpimin mitattu 24.8. 14 14 14 14 15 15 14 15 17 15 16 16 15 15 15 16 12 10 Pe 27.8. 16 16 17 17 17 16 17 18 18 18 19 18 17 17 16 16 15 14 Eilen Vuosi sitten °C 10 °C 10 °C +9 °C +9 °C +8 °C +8 °C +7 °C 14 °C °C 12 °C 15 °C 15 °C 12 °C +9 °C +9 °C +9 °C +8 °C +7 °C 14 °C 14 °C 13 °C 12 °C 12 °C 14 °C 14 °C 17 °C °C 17 °C 18 °C 16 °C 20 °C 16 °C 20 °C 15 °C 18 °C 17 6 4 4 3 15 6 2 3 4 2 3 4 °C 11 °C 10 °C 12 °C 14 °C 10 °C 11 °C 12 °C 13 °C 12 °C 13 °C 14 °C 15 °C 12 °C +9 °C 10 °C 11 °C +9 °C 10 °C 12 °C 11 °C 10 °C 13 °C 16 °C 11 (23.8. -4,2 °C 2012 Inari Sateisinta 22.8. 18 18 18 18 18 17 17 19 19 19 21 19 19 19 19 18 18 16 Su 29.8. TIISTAI 24.8.2021 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1025 1025 1025 1025 1025 1025 Vaihtelevaa pilvisyyttä Odotettavissa tiistai-iltaan asti: Sää on puolipilvinen ja poutainen. 16 16 17 17 17 16 16 17 16 16 18 17 15 16 16 16 16 14 Ti 31.8. 18 17 17 17 17 17 17 18 18 17 19 18 17 16 16 18 17 15 Ma 30.8. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 5:54 20:49 Jyväskylä 5:43 20:54 Kokkola 5:47 21:13 Rovaniemi 5:21 21:16 Ivalo 4:59 21:23 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C 14 °C 13 °C 12 °C 11 °C 12 °C 11 °C 10 °C 11 °C +9 °C 10 °C) (+3 °C) (+3 °C) (+2 °C) (+5 °C) (+4 °C) (+7 °C) (+7 °C) (+8 °C) (+7 °C) (+6 2 1 13 7 Ti 24.8. Heikkoa suunnaltaan vaihtelevaa tuulta. +28,9 °C 2002Mietoinen Kylmintä toissa yönä -1,2 °C Sodankylä Vuotso Kylmin mitattu 24.8. klo 15) Merivesi Kemi 14 °C -21 cm Oulu 16 °C -15 cm Raahe 14 °C -14 cm Pietarsaari 13 °C -2 cm Vaasa 14 °C +5 cm Rauma C 14 cm Turku 17 °C 11 cm Helsinki 14 °C 17 cm Hamina 17 °C 25 cm Lämpimintä 23.8