1 Sivu A15 Loppukaudelle laaditaan suuntaviivat Sarjajohtajan voittaminen olisi Christian Sundille mieleen. Tutustu laajaan avointen opintojen tarjontaan, muun muassa: • Hyödynnä hyvitys väyläopintojen maksuista, mikäli sinulla ei ole vielä korkeakoulututkintoa tai opiskelupaikkaa! • Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on JYU:n avoimen yliopiston ja tutkintokoulutuksen toimipaikka. alv 10 %). Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. SEPPO LUOKKALA. Hinta 3,00 €. elokuuta 2022. OPIMME. JUKKA LEHOJÄRVI Pesäpallon Ykköspesiksessä ovat maakunnan joukkueet kauden kalkkiviivoilla. ELÄMME. Vesivoimaa on tarjolla niin vähän, että se ei estä kalliin pörssisähkön kohtalokasta vaikutusta sähkön kuluttajahintaan. JYU avoimessa yliopistossa voit opiskella tutkintotavoitteisesti ja hakea opintojesi perusteella Jyväskylän yliopiston tutkinto-opiskelijaksi. www.keskipohjanmaa.fi Keskiviikko 24. Demarit avasivat ehdokasasettelun UUTISET 1 Sivut A4–5 Halvasta vesivoimastakaan ei ole torjumaan sähkön kriisihintoja. Jalkapallon Ykkösessä taistellaan vielä asetelmista, joilla syksyn kierroksille lähdetään. Nro 226 Kuuntele tästä ääniuutiset Monissa puhelimissa on kamerassa jo valmiina QR-koodien tunnistus.Näytä QR-koodia puhelimen kameralle ja avaa linkki puhelimeesi ja pääset kuuntelemaan. Avoin opintosyksy alkaa nyt! ILMOITTAUDU >> AVOIN.JYU.FI / Uutta syksyn tarjonnassa: liikuntaja hyvinvointiosaaminen, kulttuurialan hallinto, verkostot ja vaikuttaminen, S2 opetuksessa ?> draamakasvatuksen Kokkolan opintoryhmä (haku 19.8.–9.9.2022) ?> kasvatustieteen perusopintojen opintoryhmä Kokkolassa (avoin.jyu.fi/kokkola) / Kasvatustieteet, erityispedagogiikka, psykologia, esija alkuopetuksen perusopinnot / Sosiaalityö / Kauppatieteet ja informaatioteknologia / Monitieteiset: perheopinnot, nuorisotutkimus, lukuja kirjoitustaitojen oppiminen ja opettaminen Tähtäätkö tutkintoon vai täydennätkö osaamistasi. Halpa vesi ei auta 1 Sivut A2–3 Korpelan Voiman vesivoimala jauhaa sähköä Lestijoessa
Se lisäisi kerta heitolla 15 prosenttia kotimaista sähköntuotantoa. Tämän vuoden tuotantoennusteen mukaan omasta tuotannosta ydinvoimaa on 50, vesivoimaa 21, tuulivoimaa 16 ja lauhdevoimaa 13 prosenttia. Nykytilanteessa myynnin kasvu, kun suojausmarkkinat eivät kunnolla toimi, on osa ongelmaa, Mikko Rintamäki kommentoi. Viime kädessä omistajamme päättää linjauksista ja esimerkiksi siitä vaihtoehdosta, että emme möisi sähköä oman alueen ulkopuolelle ja saisimme sillä tavalla korotettua oman sähköntuotannon osuutta. Sähköyhtiöt tuottavat sähköä omissa laitoksissaan mankala-periaatteella eli ilman voittoa roimasti alle markkinahintojen. Puhurinkin tuotanto kasvaa ensi vuonna eli parempaan suuntaan ollaan menossa, Vahteala kertoo. Tämäkään ei näytä estävän hintojen nousua. Valtio voi helpottaa tilannetta, mutta paljon on tehtävissä myös paikallisesti. Sielläkin mietitään kuumeisesti keinoja laskea sähkönhintoja. Lisäksi teollisuus/yritysmyynti sekä määräaikaiset sähkösopimukset lohkaisevat suuren osan tuotannosta. Silti hinnasta tuli hyvin kallis, Korpelan Voiman kuntayhtymän toimitusjohtaja Antti-Jussi Vahteala kertoo. Kaikki tuotantokapasiteetin lisäys helpottaa. KOKKOLAN Energiassa oman tuotannon osuus sähkön myynnistä loppuasiakkaalle on Korpelaa tuntuvampi. Omasta tuotannosta 34 prosenttia tuotetaan biopolttoaineella. Kokkolan Energialla on kaksi suurta lämmön ja sähkön tuotantolaitosta sekä osuutta muun muassa ydinvoimalatuotannossa. Korpelan oman tuotannon osuus on noin puolet yhtiön kaikesta sähkönmyynnistä loppuasiakkaalle. Johtaja Antti Paananen kertoo, että markkinahintoja laskisi voimakkaasti Olkiluoto kolmosen käynnistyminen vuodenvaihteessa. ENERGIAVIRASTOSSA sähkön hinnan nousua kommentoidaan päivittäin. –?Korkea markkinahinta johtuu energian niukkuudesta. –?Kun markkinahinnat ovat pilvissä, niin tässä eivät auta edes sinänsä kohtuulliset oman tuotannon hinnat. – Kaikki keinot kaivetaan esille, että hintaa voidaan laskea. –?Myyntimme on kasvanut vahvasti. Toki muitakin asioita on nyt laskennassa ja harkinnassa. Esimerkiksi turpeen tuotantokin on maksimissaan ja turvetta saatiin nostettua varastot täyteen tänä kesänä, Vahteala kertoo. Juuri sähkön niukkuus nostaa markkinasähkön hintaa. Kokkolan Energian toimitusjohtaja Mikko Rintamäki kertoo yhtiön saaneen viime vuoden jälkeen paljon uusia asiakkaita. Vastaavasti yhtiön oman tuotannon osuus oli 301 GWh:ta. Viime vuonna yhtiön tilinpäätöksen mukaan Kokkolan Energia möi loppuasiakkaille sähköä 360 GWh vuodessa. Omissa tuotantolaitoksissa Kokkolan Energia käyttää polttoaineena muun muassa turvetta, sahanpurua, puunkuorta ja metsähaketta. Emme valitettavasti pysty nopeasti omaa tuotantoa nostamaan. Tuotanto tulee Katternön Perhonjoki Oy:stä, jolla on omistuksessa vesivoimaa, tuulivoimaa ja ydinvoimaa sekä lauhdevoimaa. Sähkön oma tuotanto FAKTA Oma tuotanto merkittävää 1 Korpelan Voimassa oman tuotannon osuus 50 prosenttia 1 Sähköä tehdään Perhonjoki Oy:ssä 1 Omassa tuotannossa vesivoimaa, tuulivoimaa, lauhdevoimaa ja ydinvoimaa 1 Kokkolan Energiassa oma tuotanto korkealla tasolla 1 Viime vuonna oma tuotanto 301 GWh:ta 1 Sähkön myynti viime vuonna noin 360 GWh:ta 1 Kokkolan Energialla kaksi voimalaitosta 1 Lisäksi ydinvoimalla tuotetaan kolmasosa omasta tuotannosta JUKKA LEHOJÄRVI. Omasta tuotannosta ydinvoiman osuus oli 32, vesivoiman 13, kivihiilen 6, prosessihöyryn 4,4 ja bioenergian 26,9 prosenttia. Paikallisten sähköyhtiöiden omistajat voivat ohjata sähköntuotannon kannatOma tuotanto ei hillitse hintoja Korpelan Voiman pääkonttori sijaitsee Kannuksessa. Korpelan viimeisin keskimääräinen hinta toistaiseksi voimassa oleville sopimuksille on 49 senttiä kWh:lta, mutta Vahtealan mukaan yhtiö pyrkii löytämään mahdollisuuksia halvemmille vaihtoehdoille. Sähkön markkinahinta on niin hurja, ettei edes yhtiöiden oma edullinen tuotantokaan pysty hillitsemään rajua hinnannousua. –?Jos Olkiluoto kolmosen ydinvoima liitetään verkkoon loppuvuodesta, se lisää entisestään oman tuotantomme osuutta ja toisaalta sähköntuotannon kasvu alentaa markkinahintoja. Kun laskimme viimeistä hintaa toistaiseksi voimassa oleville sopimuksille, niin siinäkin otettiin huomioon oman tuotannon määrä ja sen hintataso. Korpela omistaa tuulivoimayhtiö Puhuria. PUHEENAIHE: KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A2 Antti Savela Kuntien omistamien sähköyhtiöiden suuri oma halpa tuotantokaan ei näytä hillitsevän korkeita sähköhintoja tulevana talvena
Urpilaista äänestettiin myös Kokkolan ja Keski-Pohjanmaan ulkopuolella. Tietysti voi kysyä, miten kahden jossain määrin samantyyppisen ehdokkaan vaalitaistelu vaikuttaa lopputulokseen. Esitykset Teerikankaan ja Isotaluksen ehdokkuuksista tekivät eri paikallisosastot. Seuraavaksi on saatava Suomen Nato-jäsenyys ratifioitua kaikissa maissa. Se voi tuoda lisää ääniä, mutta miten se vaikuttaa kummankin läpimenomahdollisuuksiin, se tullaan näkemään. KORPELAN Voiman kuntayhtymän hallitus kokoontuu keskiviikkona. Rautiola on samalla linjalla. –?Tietysti osakeyhtiön pitää lähtökohtaisesti tuottaa voittoa ja sitä asiaa hallitus mandaatillaan tekee, muistuttaa Pihlajamaa. YHTEISKUNTAVASTUU kuntien omistamissa yhtiöissä on Rautiolan mukaan korkea. Kysyimme hallituksien puheenjohtajilta, löytyykö yhteiskuntavastuuta. Mikään ei estä sähköyhtiötä tyytymästä vaatimattomaan voittoon, jos sen omistaja tätä tahtoo. Tiina Ojutkangas Syytä ottaa nyt rauhallisesti A inakin jonkinlaisena yllätyksenä voi pitää sitä, että kaksi kokkolalaista SDP:n ehdokasta ilmaisi tiistaina valmiutensa lähteä eduskuntavaaleihin. Ensi keväänä tiedetään eduskuntavaalien tulos. KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A3 P uolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) ei pidä hyvänä huutokauppojen tai someäänestyksen aiheena sitä, pitäisikö Suomeen sijoittaa pysyviä Naton toimintoja. Tiina Ojutkangas Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. –?Oma tuotanto järjestetään sähköyhtiöissä Mankala-periaatteella. Rautiola aloitti marraskuussa hallituksen puheenjohtajana. Hän ajattelee nyt, että omaa tuotantoa voisi yhtiöillä olla nykyistä enemmän. Etukäteen oli sellaisiakin arvioita, että Tiina Isotalus ja Emilia Teerikangas olisivat vaihtoehtoja, vaikka toki molempien nimet ovat olleet vahvasti spekulaatioissa. –?Olemme luonnollisesti edelleen kilpailijoita, mutta nyt selvitetään mitä mahdollisuuksia lainsäädäntö antaa yhteistyölle. –?Tämä on lähinnä henkisen pääoman yhteistä kasvattamista. Yhtiön tilinpäätös ja tulos on ollut Rautiolan mielestä aina maltillinen. Uutisjutussamme tänään tutkija Sami Borg arvioi kahden ehdokkaan vaikutusta. Asiakaskunta on samassa maakunnassa, niin yhteistyö on järkevää, Pihlajamaa kuvailee. On eletty myös aikaa, että oma tuotanto on ollut pörssisähköä kalliimpaa, muistuttaa Rautiola. Kokkolan Energian hallituksen puheenjohtaja Vesa Pihlajamaa on samoilla linjoilla. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. –?Silloin ei oltaisi niin pörssisähkön varassa. Demareilla ei ole ollut Keski-Pohjanmaalla kansanedustajaa tällä vaalikaudella, kun komissaari Jutta Urpilainen siirtyi Brysseliin ja luopui kotimaan politiikasta ainakin toistaiseksi. Omistuspohjaltaan kuntien ja kaupunkien Korpelan Voima ja Kokkolan Energia ovat nostamassa sähkön myyntihintojaan ennätyksellisiin lukemiin, mutta päätös hinnasta on herättänyt keskustelua. Puolustusministerin kanssa voi olla samaa mieltä sikälikin, että ollaan tilanteessa, jossa Nato-jäsenyys ei ole vielä täysin valmis. Hän muistuttaa, että Korpelan Voima ei ole maksanut omistajilleen osinkoja. Kokkola tarvitsee edustajiaan Maakunnan keskuskaupungissa on harras toive, että kansanedustajia olisi useasta puolueesta yhteensä useampia. Tällä myyntikatteella voidaan myöhemmin kompensoida tukusta ostettavaa sähkönhintaa ja kohtuullistaa sillä tavoin loppuasiakkaiden sähkölaskuja. Esimerkiksi Kokkolan Energia Oy.n viime vuoden tilinpäätös osoittaa 5,2 miljoonaa tappiota, mutta Kokkolan Energia -konsernin tilinpäätös taas 2,557 miljoonan euron positiivista tulosta.. Asiat etenevät yksi kerrallaan. Eli esimerkiksi ydinvoimaloita omistava TVO ei tavoittele voittoa vaan voittoa tavoittelevat osakkuusyhtiöt laatimansa strategian perusteella. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana Isotaluksella on luonnollisesti näköalapaikka kaupungin asioihin. –?Yhtiöt hinnoittelevat loppuasiakkaan sähkönhinnan usealla tavalla mutta tavallista on, että tuotanto ja myynti on erotettu toisistaan ja omakin tuotanto myydään tukkuun. Tilanteessa pitää hakea ratkaisua, joka on liiketaloudellisesti järkevä, Pihlajamaa sanoo. Kokouksessa on aiheena ainakin Korpelan Energialle annettava omistajaohjaus. Keskimäärin pörssisähkön hinta on ollut viikon sisällä 35,67 senttiä kilowattitunnilta. Kaksi alueellisesti suurta, valtakunnallisesti pientä toimijaa aikovat pohtia yhdessä paikallisia vaihtoehtoja kohonneen sähkönhinnan kriisiin. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. On omistajan asia, kuinka paljon voittoa se tuotannosta kaipaa. Lopullisen päätöksen ehdokkaista tekee piirijärjestö Pohjanmaan Sosialidemokraatit. Kokkolassa on kokemusta siitä, että paikkakunnalta on näkyviä kansanedustajia, jotka tuovat tullessaan painoarvoa. Rautiola kertoo esimerkkinä, että isommilla myyntiyhtiöillä on töissä sähkönsuojauksen spesialisteja, mutta sellaisia ei kuntien ja kaupunkien omistamissa paikallisissa ole. –?Kokouksen jälkeen oli tunne, että jotain on nyt pakko tehdä. Suuria äänisaaliita monissa vaaleissa saanut Urpilainen jätti ison aukon Keski-Pohjanmaalle. –?Yhtiön hallitus on juridisesti vastuussa, että millaista taloudenpitoa harjoitetaan. Paanasen mukaan sähköyhtiöt, joilla on omaa tuotantoa, voivat kompensoida korkeita pörssisähkön hintoja halvemmalla omalla tuotannolla. Kokkolan Energian hallitus taas on koolla päättämässä hinnoista torstaina. Tietyllä tavalla ollaan kuitenkin markkinatilanteen armoilla. Täysin identtisiä tuotteita emme ehkä voi tuoda markkinoille, mutta meille yhteistyö tarkoittaa ennen kaikkea osaamisen yhdistämistä, kuvailee Korpelan Voiman kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Piia Rautiola. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen sanoi tiistaina, että Suomeen tulisi sijoittaa Naton pysyviä toimintoja. –?Nyt puhun Korpelan Voiman puolesta, mutta yhteiskuntavastuu on korkea arvo ja keskeinen olemassaolon edellytys ja oikeutus. On tasapainoiltava siinäkin, että yhtiöille saadaan kohtuullinen loppuvuosi, Rautiola sanoo. Tästä ei kannata järjestää juupas-eipäs -keskustelua. Kokkolan Työväenyhdistys ja Wanhat Toverit pyysivät Teerikangasta kansanedustaja-ehdokkaaksi. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivuilla. Osakeyhtiölain mukaan on tehtävä kestäviä ratkaisuja. Maakunnan keskuskaupungissa on harras toive, että kansanedustajia olisi useampia. –?Olen miettinyt, että Korpela toimi myös paljon puskurina viime vuonna, kun tehtiin iso miinus, Rautiola sanoo ja viittaa myös siihen, kuinka Alholmens Kraft 2:n alaskirjaus aiheutti Korpelan Energialle 5,3 miljoonan euron tappiot ja sähkön myynti 3 miljoonan euron tappion. Tilanne ei ole tavaton, sillä paikallisosastot toimivat oman tahtonsa mukaisesti. Tunnettuutta ei puutu kummaltakaan. Tällä hetkellä ainut kokkolalainen kansanedustaja on Mauri Peltokangas (ps.), kun Tuomo Puumala (kesk.) putosi täpärästi eduskunnasta edellisistä vaaleista. Rautiola oli paikalla Korpelan Voiman tytäryhtiön Korpelan Energian perjantain kokouksessa, jossa yhtiö päätti korottaa toistaiseksi voimassaolevien sopimusten hintoja 49 senttiin kilowattitunnilta. Isotalus on puolestaan Kokkolan sosialidemokraatit ry:n ehdokas. –?Pitkällä aikavälillä tätä voi ajatella myös niin, että asiakkaidenkin pitäisi pysyä yhtiössä. Sanni Aho Tiistaina iltakahdeksalta pörssisähkön hinta kävi historiallisen korkealla 92,93 sentissä kilowattitunnilta. SDP:llä on Kokkolasta perinteisesti ollut kolme ehdokasta eduskuntavaaleissa. Kaksissa viime vaaleissa Isotaluksen äänimäärät olivat jonkin verran korkeammat kuin Teerikankaan. JUKKA LEHOJÄRVI tavuutta parhaaksi katsomallaan tavalla. OSAKEYHTIÖLAKI sitoo energiayhtiöitä. Nyt jännitetään tietoa Puumalan ehdokkuudesta. Löytyykö yhteiskuntavastuuta Kokkolan Energia ja Korpelan Voima aikovat etsiä yhdessä ratkaisuja sähkökriisiin. Olennaistahan ei ole konsernin yksittäisen liiketoiminnan tai yhtiön kannattavuus vaan konsernin kannattavuus, Antti Paananen kertoo. Molemmat ehdokkaat ovat valtuutettuja ja Keski-Pohjanmaan aluevaltuuston jäseniä. Aikanaan tavalliset ihmiset ovat laittaneet voimansa yhteen, jotta saadaan ihmisille sähköä, Rautiola sanoo
Äitinä ja yhdenvertaisuuden puolesta työtä tekevänä haluan ehdokkuudellani tarjota ihmisyyttä puolustavan arvovalinnan koko vaalipiirin alueella, Isotalus kommentoi suostumustaan ehdokkaaksi asettumiselle. EU-komissaariksi siirtynyt Urpilainen ei ole tällä kerralla ehdolla, joten häneltä vapautuu yli 11 000 ääntä. Viime eduskuntavaaleissa Vaasan vaalipiirin 16 demariehdokkaasta neljä tuli Keski-Pohjanmaalta, ensi kevään vaaleissa Keski-Pohjanmaan kiintiö on kolme. Lisäksi hän on toiminut Jutta Urpilaisen vaalipäällikkönä kahdessa vaalissa. Kaikki Urpilaiset äänet eivät tulleet Kokkolan seudulta, sillä hänen suosionsa ulottuu joka puolelle vaalipiiriä. Suomessa kallistuu lähes kaikki, mutta eniten kuluttajia huolestuttavat sähköja lämmityskulut. En lähde ehdokkuuteen pilvilinnoja tavoittelemaan, en toteuttamaan haavetta. Paikallisjärjestö teki päätöksen Isotaluksen ehdokkuudesta kesäkuussa. Kuntapolitiikan raadollisuuden näkeminen ja prosessi, josta on aidosti pitänyt toipua, sanoo Isotalus. ISOTALUKSEN mukaan kansanedustajuudessa on kyse vaativasta alueen ja sen ihmisten palvelutehtävästä. Näihin asioihin pitää oikeasti reagoida valtion tasolla ja paikallisesti. –?Toiveissa on löytää hyvä ehdokas maakunnasta, sanoo Haapasaari. –?Aina tarvitaan hyviä ehdokkaita, sanoo Haapasaari. Yhdistyksen mukaan Isotalus on osoittanut sellaista taitoa ja tarmoa, jota kansanedustajan työssä vaaditaan. JUKKA LEHOJÄRVI Tapio Lehtinen SDP:n Kokkolan kunnallisjärjestön piirissä toimii neljä paikallisosastoa, joista kaksi ilmoitti ehdokasvalinnastaan tiistaina. Hän on viime kuntavaaleissa Kokkolassa ja hyvinvointialuevaaleissa Keski-Pohjanmaalla saanut SDP:n ehdokkaista eniten ääniä, sanoo Ruisaho. PÄÄTÖS eduskuntavaaleihin osallistumisesta on pitkän harkinnan tulosta. SDP:N Kokkolan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Emma Haapasaari on tyytyväinen kahteen kokkolalaisehdokkaaseen. –?Toimittuaan ministerin erityisavustajana hänellä on valtioneuvostotyön kokemusta ja loistavat valtakunnalliset verkostot, jotka antavat hyvät valmiudet vaikuttaa päätöksentekoon. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A4 Tapio Lehtinen Kokkolan sosialidemokraatit ry on asettanut kokkolalaisen hallintotieteiden maisterin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Tiina Isotaluksen ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin. Lopullisen päätöksen ehdokkaista tekee piirijärjestö eli Pohjanmaan Sosialidemokraatit. JUKKA LEHOJÄRVI. Hyvinvointierot eivät kuitenkaan saa revetä. Päätös ei ollut kuitenkaan helppo. Urpilaiselta vapautuu yli 11 000 ääntä EU-komissaariksi siirtynyt Jutta Urpilainen ei ole tällä kerralla ehdolla eduskuntavaaleissa. Ajatus ehdokkuudesta on kypsynyt siitä lähtien, kun Jutta Urpilainen ilmoitti jätti eduskunnan ja lähti EU-komissaariksi. –?Isotaluksella on laajaa luottamusta alueemme kansalaisten keskuudessa. – Kasvaneet hinnat näkyvät hurjan paljon tavallisten lapsiperheiden kukkarossa. Siis yhtä ehdokasta vielä haetaan. Hän toimii myös Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen hyvinvointija tulevaisuuslautakunnan puheenjohtajana. Nöyrin mielin siksi, että kansalaisten luottamus ratkaisee ja että maakuntamme väestöpohja edellyttää tukea yli rajojen, sanoo Isotalus. Paikallisosastojen lisäksi ehdokasvalintoihin osallistui myös Keski-Pohjanmaan Wanhat Toverit, joka on eläkeläisjärjestö samalla tavalla kuin esimerkiksi Nuoret Kotkat on lasten ja nuorten järjestö. – Viimeinen vuosi oli monella tapaa haastava. Vaasan vaalipiiri koostuu kolmesta maakunnasta: Keskija Etelä-Pohjanmaasta sekä Pohjanmaasta. VIIME eduskuntavaaleissa Jutta Urpilainen pääsi heittämällä uudelle vaalikaudelle. Hän on toiminut aiemmin ministeri Paateron erityisavustajana sekä johtanut SDP:n kaupunkipoliittista työtä puoluetoimistolla – Kuntapolitiikan asiantuntijana ja maakunnan kasvattina haluan olla kaikkien keskipohjalaisten luottamuksen arvoinen. –?Ehdokkuutta piti harkita pitkään ja perusteellisesti juuri siksi, että tiedän, kuinka kovaa työtä ehdokkuus on ja kuinka kovaa työtä kansanedustajan työ on. Kokkolan sosialidemokraatit asetti Kokkolan kaupungin-valtuuston puheenjohtajan Tiina Isotaluksen ehdokkaakseen. – Lähden ehdokkuuteen nöyrin mielin ja tosissaan. 37-vuotias Isotalus työskentelee parhaillaan Kalajoen kaupungilla hallintosihteerinä. Tosissaan siksi, että mielestäni Kokkola ja Keski-Pohjanmaa ansaitsevat oman kansanedustajan, joka ajaa tinkimättä alueemme etuja yhteistyötä rakentaen. Yhdistyksen puheenjohtajan Sakari Ruisahon mukaan Kokkola ja Keski-Pohjanmaa tarvitsevat oman kansanedustajan eduskuntaan. Siihen liittyi äidin vakava sairastuminen ja perheemme arjen mullistuminen sen takia, johtopäätös, että ministerin erityisavustajan tehtävän hoitaminen samanaikaisesti oli mahdoton yhtälö. ”Nöyrin mielin ja tosissaan” Kokkolan sosialidemokraatit ry on päättänyt kesäkuussa asettaa kokkolalaisen hallintotieteiden maisterin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Tiina Isotaluksen ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Edellisissä vaaleissa toinen kokkolalainen sosiaalidemokraattien ehdokas Petri Partanen keräsi puolestaan 1106 ääntä, mikä ei kuitenkaan riittänyt läpimenoon. Työskennellessään puoluetoimistossa hän näki kansanedustajan työn läheltä. Myös Partanen on siirtynyt sivuun, eikä asetu ehdolle. Lopullisesti kansanedustajaehdokkaiden valinnasta päättää piirihallitus myöhemmin syksyllä
CLAS-OLAV SLOTTE Frida Keränen Kokkolasta on nyt tiedossa kaksi sosiaalidemokraattien eduskuntavaaliehdokasta, kun sekä Tiina Isotalus että Emilia Teerikangas ovat julkistaneet ehdokkuutensa. –?Puolueen arvot ovat minulle tärkeitä ja haluan tehdä niiden eteen työtä. Vaalitutkija toteaa, että kokkolalaisehdokkaat tarvitsevat ääniä koko vaalipiirin alueelta. ”Kaksi profiililtaan samankaltaista ehdokasta voi syödä ääniä toisiltaan” Eduskuntavaalit ovat sunnuntaina 2. Kun samasta kaupungista on ehdolla kaksi saman puolueen edustajaa, joita yhdistää myös muita tekijöitä kuten sukupuoli, ikäluokka ja korkea koulutus, tilanne voi tutkijan mukaan olla ehdokkaille osin epäedullinen. Ehdokkaita voivat nimetä myös muut Kokkolan seudun sosiaalidemokraattiset paikallisosastot. – Mietin, onko minulla annettavaa puolueelle, tuonko lisäarvoa ehdokaslistaan ja olenko siinä mielessä oikea valinta ehdokkaaksi, pohtii Teerikangas. – Sain pyynnön lähteä kansanedustajaehdokkaaksi joitakin viikkoja sitten. Taustalla on kipeä kiista omaan papin työhön liittyen – kiista, jonka hallinto-oikeus päätti Teerikankaan eduksi. Mutta riski tosiaan on olemassa, että samantyyliset ehdokkaat syövät ääniä toisiltaan. JUKKA LEHOJÄRVI. Borg muistuttaa, että eduskuntavaaleissa ratkaisevinta on ehdokkaan tunnettuus koko vaalipiirissä, ei vain omalla asuinalueellaan. Borg kommentoi asiaa yleisellä tasolla tuntematta Isotalusta ja Teerikangasta poliitikkoina. – Kokkola ei Vaasan vaalipiirissä ole niin iso paikkakunta, että pelkästään Kokkolasta tulevilla äänillä olisi vaikutusta läpimenoon. – Sehän on ihan itsestään selvää, että kaksi profiililtaan samankaltaista ehdokasta voi niin sanotusti syödä ääniä toisiltaan. Myös kaupungin sisällä asuinalueittain voi olla eroja, vaikkei kaupunki olisikaan suuri. Kosinnan tekivät yhteistuumin Kokkolan Työväenyhdistys ry. Emilia Teerikangas on myös ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu, joka valittiin tehtäväänsä isolla äänivyöryllä. Molemmat keräsivät kuntavaaleissa ääniä erityisesti kanta-Kokkolassa. UUTISET KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A5 Outi Airola KOKKOLA Alueen eduskuntavaalit on korkattu demarileirissä ehdokasasettelun osalta, kun Emilia Teerikangas (sd.) vastasi myöntävästi puoluetoverien kosintaan. Sitä piti tietenkin harkita tarkoin ja harkita myös siitä näkökulmasta, että tulisi valituksi – olenko valmis siihen tehtävään, kertoo Teerikangas. Lopullisen päätöksen ehdokkaista tekee aina piiri. Aiemmista vaaleista löytyy runsaasti tällaisia esimerkkejä, että kun on ollut samalta alueelta kaksi samankaltaista ehdokasta, lopulta kumpikaan ei ole mennyt läpi, sanoo vaalitutkija Sami Borg Tampereen yliopistosta. Heidän mielestään Emilia Teerikangas on hyvä ehdokas myös ay-väelle. Vitsailut sikseen – paikan päällä asiasta kertomassa ovat myös Esko Partanen ja Pentti Niittymäki. Aluevaaleissa Isotalus sai 439 ääntä ja Teerikangas 426. Kokkolan Työväenyhdistys ja Wanhat Toverit pyysivät Teerikangasta kansanedustajaehdokkaaksi. Sekä aluevaaleissa että kuntavaaleissa Isotalus ja Teerikangas olivat kumpikin puolueensa ääniharavia. –?Päätimme olla positiivisesti yllättyneitä, jos hän suostuisi ja toisaalta hirveän pettyneitä – jota pettymystä emme koskaan antaisi anteeksi – jos hän kieltäytyisi, vitsailee molempien yhdistysten aktiivi Sakari Sykäräinen. EMILIA Teerikangas on pappi, joka nykyisin toimii Centrialla opetustehtävissä. – Asiaan vaikuttaa esimerkiksi se, mitä ammattiryhmiä ehdokkaat edustavat. BORG TOTEAA , että näennäisesti samankaltaisilla ehdokkailla ei silti ole välttämättä sama äänestäjäprofiili. Päätös lähteä ehdokkaaksi syntyi lopulta helposti. Kuntavaaleissa Isotalus keräsi 524 äänen potin ja Teerikangas sai 425 ääntä. huhtikuuta 2023. –?Hänellä on työelämän tuntemusta ja hän on toiminut myös luottamusmiehenä. Emilia vastasi myöntävästi Emilia Teerikangas (sd.) lupasi lähteä kansanedustajaehdokkaaksi, jos puolue häntä tarvitsee. Tulin siihen tulokseen, että tätä tilaisuutta en halua jättää käyttämättä, päättää Teerikangas. ja Keski-Pohjanmaan Wanhat Toverit. Koko piiri voi nimetä kuusitoista ehdokasta. Hän tietää, että SDP:n listoille Kokkolasta nimetään yleensä kaksi ehdokasta ja maakunnasta yksi kansanedustajaehdokas. Nyt kun Petri Partanen ei asetu enää ehdolle, hän on hyvä vaihtoehto myös ay-liikkeen näkökulmasta, uskoo Esko Partanen
kokoaa yhteen asiaa maaseudun elinvoimaisuudesta ja sen mahdollisuuksista. Heinäkuun aikana avoinna oli yhteensä 7 030 työpaikkaa, mikä oli 2 061 työpaikkaa enemmän kuin vuosi sitten. Useissa ryhmissä työttömien määrä on alempi kuin vuosi sitten. –?Kesällä työttömien työnhakijoiden määrät nousevat, koska osa palveluista on tauolla. Heinäkuun aikana oli avoinna 9 900 työpaikkaa ja uusia työpaikkoja ilmoitettiin Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella avoimeksi 4 300. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Pohjanmaan TE-toimistoon heinäkuun aikana 2 261. 125 mm x 180 mm 650 € ½ s. Vesistökunnostusverkosto on valtakunnallinen Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) koordinoima kohtaamispaikka vesistöjen hyvinvoinnista ja kunnostuksesta kiinnostuneille kansalaisille, yhteisöille, yrityksille ja viranomaisille. Itämeri ja sisävesistöt tarvitsevat kaikkien toimijoiden yhteistyötä, jotta niiden tilaa voidaan parantaa. Yli 50-vuotiaita oli työttömänä 2 815 eli 520 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. POHJOIS-POHJANMAALLA on ollut alkuvuoden aikana poikkeuksellisen paljon työpaikkoja tarjolla, mutta kesää kohti avointen paikkojen määrä on laskenut tasaisesti. PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN määrä on vähentynyt tasaisesti alkuvuoden aikana, mutta viime kuukausina on ollut taitetta nähtävissä. Se on 1 516 (15,8 prosenttia) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. ”Odotettavissa on, että ukrainalaisia tulee hakijoiksi syksyn mittaan vielä enemmän”, arvioidaan TE-toimistosta. TYÖTTÖMIEN työnhakijoiden määrä pienentyi lähes kaikissa ikäryhmissä. Määrällisesti eniten vähennystä oli 20–24-vuotiainen ikäryhmissä, 246 henkilöä vuotta aiempaan nähden. Maaseututeema kertoo elämästä maaseudulla ja maaseutumaisessa ympäristössä. Ihminen jäi junan alle ja menehtyi Pedersöressä Kokkola Valtakunnallinen vesistökunnostusverkosto on kaikille avoin yhteydenpitofoorumi, joka välittää tietoa ja kokemuksia vesistöjen kunnostamisesta. Heinäkuun aikana oli yhteensä tarjolla 7030 työpaikkaa. Kokkolassa keskustellaan vesistöistä. Mainosaineistot 12.9. 60–64-vuotiaiden ikäryhmässä oli eniten työttömiä työnhakijoita eli 1070 työtöntä. Ajankohtaisuuksien äärelle Kokkolaan 23.–25.8.2022 kokoontuu noin 200 osallistujaa. Poliisi ei epäile rikosta ja suorittaa asiassa kuolemansyyntutkinnan. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A6 Kalajokiseutu Lestijoki Kalajokilaakso Haapavesi-lehti Nivala-lehti Keskipohjanmaa Perhonjokilaakso KALAJOKI HAAPAVESI OULAINEN MERIJÄRVI YLIVIESKA NIVALA ALAVIESKA SIEVI KANNUS HAAPAJÄRVI KÄRSÄMÄKI SIIKALATVA PYHÄJÄRVI TOHOLAMPI LESTIJÄRVI REISJÄRVI KOKKOLA KAUSTINEN KRUUNUPYY LUOTO PEDERSÖRE PIETARSAARI VETELI HALSUA PERHO EVIJÄRVI UUSIKAARLEPYY Ullava Kälviä Lohtaja Himanka Pulkkila Piippola PYHÄJOKI LEHTI Maaseutu to 22.9.2022 Alueteema torstaina 22.9. Kansallisen mediatutkimuksen mukaan 84 % pitää sanomalehtiä luotettavana. Poliisi ei tiedota asiasta enempää. Luotetun sisällön matkassa mainoksetkin erottuvat edukseen. Heinäkuun lopussa vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 6 500, mikä on 1 300 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömien työnhakijoiden määrä pienentyi kaikissa Pohjanmaan ELY-keskusalueen seutukunnissa. Yli 50-vuotiaita työttömiä oli heinäkuun lopussa 6 400 eli lähes 900 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyys väheni Kokkolan ja Pietarsaaren seuduilla Työpaikkoja on edelleen runsaasti avoimena ja työttömyys on laskussa Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla PohjoisPohjanmaalla runsaasti töitä tarjolla. Kokkolan seutukunnassa työttömyys pienentyi 336 henkilöllä (13 prosenttia) ja Pietarsaaren seudulla 162 henkilöllä (11 prosenttia). Ukrainalaisten tulo hakijoiksi näkyy hiukan tilastoissa, koska osa hakijoista on vanhempaa ikäluokkaa. Vuosiseminaareja on järjestetty vuodesta 2012 eri puolilla Suomea ja nyt ensi kertaa pohjalaismaakuntien alueella. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on Manner-Suomen toiseksi alhaisin, 7,2 prosenttia, kun koko maan vastaava osuus on 10,3 prosenttia. JOUNI NIKULA Arja Kangas Ihminen jäi junan alle Pedersöressä, Pedersören ja Pietarsaaren välisellä rataosuudella tiistaina noin kello yhdeksän aikaan aamulla, tiedottaa Pohjanmaan poliisi. Pitkäaikaistyöttömien määrä pienentyi 653 henkilöllä. Odotettavissa on, että ukrainalaisia tulee hakijoiksi syksyn mittaan vielä enemmän, kertoo palvelujohtaja Juha Nummela Pohjanmaan TEtoimistosta. Lue lisää: kpkmediat.fi/alueteema Kun haluat näkyä, valitse aidosti luotettu kanava Tapio Lehtinen Pohjanmaan ELY-keskusalueella (Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa) oli heinäkuun lopussa 8 090 työtöntä työnhakijaa. Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste oli heinäkuussa 11,2 prosenttia. Mainosvaraukset 9.9. Esimerkiksi alle 25-vuotiaita työttömiä oli Pohjois-Pohjanmaalla heinäkuussa vajaa 3 200, mikä on 600 työtöntä nuorta vähemmän kuin vuotta aiemmin. Alueteema jaetaan Keskipohjanmaan, Haapavesi-lehden, Kalajokilaakson, Kalajokiseudun, Lestijoen, Nivala-lehden ja Perhonjokilaakson tilaajille. vaaka 254 mm x 180 mm 1200 € koko sivu 254 mm x 365 mm 2190 € Hintoihin lisätään alv 24 % Kysy lisää mediamyyjältäsi tai myynti@kpk.fi Lehti tavoittaa maaseutumaisesta elämäntavasta, elinkeinoista ja matkailusta kiinnostuneita lukijoita. mennessä. Uusia avoimia työpaikkoja oli avoimena heinäkuussa 383 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kesäkuukausina työttömien määrä perinteisesti kasvaa vastavalmistuneiden kirjautuessa TEpalvelujen asiakkaaksi niin myös tänä vuonna. pysty 125 mm x 365 mm 1200 € ½ s. Työttömiä oli heinäkuussa 634 enemmän kuin edellisessä kuussa. Heinäkuun lopussa vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 2 000, mikä on 653 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. mennessä: aineisto@kpk.fi KALAJ O KI SE UT U Kokonaistavoittavuus 152.500 lukijaa Mainostila alueteemassa: 82 mm x 42 mm 126 € 1/4 s
Pidetään yhdessä huolta suomalaisesta ruoasta, koska se pitää huolen meistä kaikista. K-ryhmälle suomalainen ruoka on sydämenasia ja myymästämme ruoasta lähes 80 % on suomalaista. k-ruoka.fi/suomalaista. UUTISET KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A7 TEET HYVÄÄ OSTAMALLA SUOMALAISTA..
UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A8
Opiston rehtori Päivi Makkonen kertoo, että ensimmäinen ilmoittautumisilta oli varsin aktiivinen. Jotkut tulevat edelleen paikan päälle ilmoittautumaan, mutta heitä on yhä vähemmän. Paikalla oli neljä pelastuslaitoksen yksikköä. Halsualla vakava liikenneonnettomuus Halsualla kahden auton kolarissa oli osallisena kaksi henkilöä. Syksyn kurssitarjonnassa on kaiken kaikkiaan 500 kurssia. Kummassakin autossa oli sisällä yksi henkilö. Vielä puoli kymmenen aikaan illalla tie oli Fintrafficin mukaan suljettuna liikenteeltä. Syksyn uutuuksiin kuuluvat muun muassa videoeditointikurssi ja uusia tanssikursseja. Osa kursseista täyttyi käytännössä heti. – Heti täyttyvät kurssit ovat yleensä tällaisia liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä. Frida Keränen Halsualla tapahtui kuuden jälkeen tiistai-iltana kahden auton välinen kolari Lestijärventiellä. Tämän illan perusteella ihmisillä on paljon kiinnostusta osallistua, Makkonen toteaa. Ensimmäisen tunnin aikana tuli yli 1 500 ilmoittautumista ja iltakahdeksaan mennessä 2 300, Makkonen sanoo. Kuvassa Arja Sikkilä (vas.), Asko Muilu, Päivi Makkonen ja Kirsi Koivisto. Tarkempi onnettomuuspaikka sijaitsi Marjusaaren ja Kanasen sillan välillä, ja tie jouduttiin onnettomuuspaikalla sulkemaan. Kokkolan seudun opiston syksyn kursseille tuli ensimmäisen illan aikana yli kaksituhatta ilmoittautumista MARIA STORE leen. KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A9 oheistuotteineen tehtaalta suoraan asiakkaalle edullisesti ja nopeasti Linjalantie 4 | 43700 | Kyyjärvi P. Monilla kursseilla on siis edelleen runsaasti tilaa, vaikka osalle joutuu jonottamaan varasijoilta. – Kun elämme koronan kanssa edelleen, jännitimme sitä, kuinka ihmiset kursseille löytävät. 040 823 5938 | 0400 661 379 www.taipaleenteras.fi KATTOJA SEINÄPELLIT Frida Keränen Kokkolan seudun opiston syksyn kurssien ilmoittatuminen käynnistyi tiistaina kello kuudelta. Tällaisia kursseja olivat muun muassa erilaiset joogat, aikuisbaletti ja keramiikkakurssit. Puoli kahdeksan aikaan illalla pelastuslaitos tiedotti, että jatkotiedotus asiasta siirtyy poliisin vastuulle. Tällä hetkellä noin viidesosalla kursseista on täyttynyt minimiosallistujamäärä. – Netin kautta ilmoittautuvia on vuosi vuodelta enemmän. Kahden auton kolarin vuoksi Lestijärventie jouduttiin onnettomuuspaikalla sulkemaan JUKKA LEHOJÄRVI. Neljän hengen puhelintiimimme kertoi, että ensimmäinen tunti oli ilmoittautumisessaa aktiivisin. Myös puhelinilmoittautuminen on aktiivista. Keramiikka on viime vuosina ollut suosittua, ja näköjään kiinnostusta on edelJoogat ja aikuisbaletti heti täynnä Kokkolan seudun opistolla ollaan valmiina syksyn kursseihin
Pahan ei saa antaa lamauttaa. Päivästä toiseen karttuvat ihmisuhrit ja aineellinen tuho ovat sellaisia, joita harva olisi uskonut joutuvansa todistamaan 2000-luvun Euroopassa. On yhä käytännön asioita, joiden hoitaminen on omassa intressissämme. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö muistutti suurlähettiläille, että Suomen turvallisuudesta huolehtiminen on ulkopolitiikkamme tärkein päämäärä. Entä jos huomisaamuna naapuritalo on raunioina eikä sen asukkaita, joiden kanssa eilen vielä puhuttiin, enää ole. Se ei koskaan ole tuottanut mitään hyvää. Minkään ei pidä olla löyhästi kiinni. Ukrainan on voitettava, meidän on yhdessä varmistettava se, ja siksi me tulemme tarvitsemaan voimakkaampia pakotteita, voimakkaampaa tukea Ukrainaan. Suomen Natopolitiikasta tulee osa Suomen ulko-, turvallisuusja puolustuspolitiikkaa. PÄÄMINISTERI Sanna Marin (sd.) puhui suurlähettiläille presidentin jälkeen. MAURI RATILAINEN ” Etäältä katsova ei koskaan voi täysin ymmärtää sodan julmuutta ja lopullisuutta. PRESIDENTTI MUISTUTTI sodan todellisuudesta ukrainalaisille tavalla, joka kosketti kuulijoita. –?Mutta ei sen merkitystä pidä ylikorostaakaan. Niinistö totesi Venäjästä, että nyt ei ole uusien yhteyksien luomisen aika. –?Kovinta hintaa Venäjän raa’asta sodankäynnistä maksaa Ukrainan kansa. Niinistö viittasi tavallisten ukrainalaisten haastatteluihin ja lähihoitajaan, joka sanoi: ”Kaikkeen tottuu, mutta en halua tottua tähän.” –?Viesti on tärkeä myös Ukrainan rajojen ulkopuolella. Julkisessa osuudessa Marin kertoi muun muassa hyvistä kokemuksistaan hiljattaisilla vierailuilla Japaniin ja Balkanin valtioihin, joissa Suomeen suhtauduttiin hänen mukaansa yksinomaan hyvin. –?Vallitsevissa oloissa Suomen aiemmasta Venäjä-suhteesta ei ole paljon jäljellä. Toimittajille Marin korosti, että Suomi on ollut koko Ukraina-sodan ajan johdonmukainen ja esimerkiksi Eurooppa-neuvoston kokouksissa voimakkaan pakotepolitiikan takana. –?Paluuta vanhaan tuttuun ei ole näköpiirissä, ei kenellekään meistä. Niinistö käsitteli puheessaan laajasti Suomen turvallisuutta ja lähestyvää Nato-jäsenyyttä, Venäjän muutosta kohti huonompaa ja myös Ukrainan puolustustaistelua. –?Nyt lienee viimeistään käynyt selväksi vanha totuus: Suomen turvallisuudesta huolehtiminen on ulkopolitiikkamme tärkein päämäärä. Niinistö myös huomautti, että Suomessa asuu jo perhesyistä pysyvästi paljon venäläisiä. Kolmipäiväisen kokoontumisen huippukohta, presidentin puhe, oli vuorossa tiistaina. Suhteiden Venäjään Niinistö kuvasi olevan jäissä. –?Olemme olleet koko ajan valmiita kiristämään pakotteita entisestään. –?Nato-jäsenyys on kiistatta merkittävä käännekohta Suomen poliittisessa historiassa. Uskon, että tämä on maailmalla huomattu ja siitä meitä on myös kiitetty, että olemme olleet johdonmukaisesti Ukrainan tukena. Sitä johdetaan jatkossakin perustuslaissa säädetyllä tavalla. Myös Intian tärkeyttä hän korosti. Luottamus on kadonnut eikä aineksia uuteen alkuun ole näköpiirissä. Se on yhteinen tehtävämme. Kylmä vaihe ei ole päättymässä pian. Suomen kanta on kristallinkirkas: tuomitsemme sen täysin yksiselitteisesti. Päinvastoin: kaikki riippuvuudet, joita voidaan käyttää meitä vastaan, on otettava tarkkaan syyniin. –?Venäjän toimien ja niitä kannattavien tuomitseminen on meille selvää, mutta vihanpito on toinen asia. Me kykenemme vihattakin puolustamaan järkähtämättömästi turvallisuuttamme ja arvojamme. Hänen mukaansa myös laajemmin Euroopassa jaetaan huoli siitä, miten esimerkiksi Euroopan kansalaiset pysyvät vahvojen ja voimakkaiden pakotteiden takana. Marin sanoi suuren huolensa liittyvän tulevaan talveen. Suurlähettiläspäivien jälkeen Niinistö osallistui Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin koolle kutsumaan Krymska platforma -etähuippukokoukseen, johon on ilmoittautunut 60 valtiota. A10 KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa Matti Posio Kun Suomen suurlähettiläät eri puolilta maailmaa ovat koolla, tasavallan presidentin ja muiden arvopuhujien viesti kantautuu kauas. Olemme tukeneet Ukrainaa usealla eri apupaketilla, Marin sanoi. – Olemme olleet hyvin selkeäsanaisia tämän tilanteen vallitessa. Näin on ollut myös kuluneen vuoden ajan, näin on jatkossakin. Pahaan ei saa turtua. NIINISTÖ KUVASI Venäjän laajan hyökkäyssodan vaikutuksia sanoen, että niiden syvyyttä, laajuutta ja pitkäkestoisuutta on vaikea liioitella. Myös keskustelukanavia on syytä pitää tulevan varalle auki, vaikka niitä ei aktiivisesti juuri nyt käytettäisikään. Emme vain olleet valmiita, vaan myös sanottaneet sitä ääneen, että me haluamme kireämpiä pakotteita. Nyt ei ole yhteyksien rakentamisen aika. Niinistö kuvasi Naton olevan puolustusliittona sotilaallinen, mutta myös vahvasti poliittinen liittokunta. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, pääministeri jatkoi. Suomi vaatii, että kaikki sotarikokset on tutkittava ja niihin syyllistyneet on saatettava edesvastuuseen, Niinistö sanoi. Moni osallistujista kuvasi suurlähettiläspäivien tunnelmaa niin, että muuttuvassa tilanteessa ilmassa on paljon suuria kysymysmerkkejä. Etäältä katsova ei koskaan voi täysin ymmärtää sodan julmuutta ja lopullisuutta. Niinistö linjasi puheessaan Nato-tien merkitystä ja sitä, millaisessa nollavaiheessa ovat suhteet Venäjään. –?Mutta nyt ei myöskään ole yhteyksien kaikkinaisen katkaisemisen aika. Presidentti Sauli Niinistö yritti osaltaan antaa vastauksia selvin sanoin. Niinistö osallistui samaan Ukrainan ystävien ja tukijoiden kokoukseen myös viime vuonna, kun valtiojohtajat tapasivat Kiovassa. –?Mielestäni ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin että Venäjä häviää tämän sodan. Tuki Ukrainalle ja ukrainalaisille jatkuu niin kauan kuin tarpeen on, Niinistö painotti. NIINISTÖ MUISTUTTI vanhasta kasakkavertauksestaan –?”kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni” – ja totesi, että Nato-jäsenyydessä olennaisin muutos on yhteinen pidäke eli pelotevaikutus. Ei sen enempää. Entä jos huomisaamuna naapuritalo on raunioina eikä sen asukkaita, joiden kanssa eilen vielä puhuttiin, enää ole?” Sauli Niinistö Tasavallan presidentti Venäjän sodasta Ukrainaa vastaan. Ei Suomelle, ei Euroopalle, ei maailmalle. Suomen johto vahvisti tukensa Ukrainan puolustustaistelulle Suurlähettiläspäivien osallistujat tekivät työlistaa siitä, mitä Nato-Suomi merkitsee ja millaista Suomen tarinaa maailmalle pitäisi nyt kertoa. Tuntemattoman edessä turvallisuutta on vahvistettava määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Puheessa Niinistö kertoi, että hänen sanomansa on selvä: –?Suomi ei unohda, että Ukraina taistelee paitsi omasta vapaudestaan, myös Euroopan arvojen ja periaatteiden puolesta. –?Venäjä käy Ukrainaa vastaan laitonta hyökkäyssotaa. Vastustamme Venäjän toimia yhdessä muiden EU-maiden kanssa asettamillamme pakotteilla
Hän sanoi seuranneensa huolestuneena useiden puolueiden sekä vastuuministerin ulostuloja hoitajamitoituksen lykkäämisestä tai vesittämisestä. –?Tietenkin tätä voi katsoa eri näkökulmista. Lintilä arvioi, että talvikuukausina puhutaan tuhansien eurojen lisäyksistä laskuihin esimerkiksi suoralämmitysomakotitaloissa. Kyllä, ne ovat Kesärannasta. Ryhmän on tarkoitus kokouksessaan päättää kannastaan, ja kertoa siitä keskiviikkona. Ovatko nämä kuvat aitoja ja oletteko tietoinen näistä. Tuollaista kuvaa ei olisi pitänyt ottaa, mutta sinänsä illanvietossa muutoin ei ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Anderssonin mukaan tulevalla vaalikaudella on säädettävä lailla riittävä henkilöstömäärä myös kotihoitoon. ” Tietenkin toivoisin ja soisin, että kävisimme politiikan sisältökysymyksistä keskustelua, emme niinkään minun vapaa-ajanvietostani.” Sanna Marin Pääministeri MAURI RATILAINEN STT, Viivi Salminen Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson sanoo, että puolue suhtautuu hoitajamitoituksen lykkäämiseen erittäin varauksellisesti. KESÄKOKOUKSESSA puhuttiin paljon myös sähkön hinnan noususta. Saarikko arveli, että sähkön arvonlisäveron alentaminen saadaan liikkeelle nopeasti talven tullen ja samalla esitys voisi olla määräaikainen, jolloin se voisi olla myös valtion talouden näkökulmasta vastuullinen. TIISTAIAAMUNA sosiaalisessa mediassa levisi laajasti valokuva, jossa kaksi viihdejulkisuudesta tuttua henkilöä poseeraa ympäristöstä päätellen pääministerin virka-asunnolla. Tästä keskusteltiin keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Porissa tiistaina, kertoi puoluejohto. Arvokkaan puheen jälkeisessä mediatapaamisessa eduskunnan Pikkuparlamentin ulkopuolella Marin kertoi myös näkemyksiään vapaa-ajanvietosta ja niin sanotuista bilevideoista nousseesta kohusta. Pyydän sitä anteeksi. Hän sanoo, että hallituksen pitäisi saada virkavastuulla tehty selvitys siitä, mikä tilanne on valtakunnallisesti. – Henkilökohtaisesti en näe väärää siinä, että myös meillä poliitikoilla, tälläkin tasolla, on vapaaaikaa. KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A11 Matti Posio Pääministeri Sanna Marin (sd.) piti tiistaina Helsingissä odotetusti puheen Suomen ulkopolitiikasta koolla olleille maamme suurlähettiläille eri puolilta maailmaa. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo ja Andersson sanoivat, että puolue voi harkita sähkön arvonlisäveron alentamista, jos se rahoitetaan windfall-verolla. Hän pitää sähkön arvonlisäveron laskua yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona. Tämä ei ole enää politiikan tekemisen paikka. ELINKEINOMINISTERI Mika Lintilän mukaan sekään ei muuttaisi isoa kuvaa dramaattisesti, mutta hillitsisi kuitenkin hintoja vähän. Arvoisa pääministeri, viime päivinä on käyty sellaista keskustelua, jota varmaan monikaan ei toivoisi käytävän Suomen pääministerin ympärillä. Me elämme demokratiassa ja minä luotan suomalaisiin ja suomalaisten arviointikykyyn. Me elämme myös muuta elämää, ja kansalaisten tehtävä on totta kai aina vaaleissa arvioida heidän näkökulmansa, onko se sopivaa ja mitä he siitä ajattelevat. –?Mutta ymmärrän toki sen, että media siitäkin haluaa kirjoittaa, se kiinnostaa ja medialla ja toimituksilla on totta kai oikeuksia aina kysymyksiä esittää. Panostaisin kaiken huomion tällä hetkellä siihen, kuinka pystymme kansalaisten tilannetta ja suomalaisten yritysten kilpailukykyä turvaamaan. Puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikon mukaan yksikään edustaja ei puhunut pääministerin kohuista. –?Eli tietenkin toivoisin ja soisin, että kävisimme politiikan sisältökysymyksistä keskustelua, emme niinkään minun vapaa-ajanvietostani. Myös Saarikon mukaan voi olla, että arvonlisäveron lisäksi sosiaaliturvaan tarvitaan jonkinlainen tuki pienituloisille omakotitaloasujille. –?Se tulee koettelemaan kansalaisia erittäin lujaa. Oma aiheuttamisenne tässä tai sen puute, sitä oikeastaan kysyin. Me vietämme sitä ystäviemme kanssa. Tästä kuvastakin pääministeriltä kysyttiin, kysyjänä oli STT:n toimittaja Sanna Raita-aho. –?Se leikkaa sähköntuottajien sodan ansiosta saamia jättimäisiä katteita, Saramo sanoi. Noin puolet toimittajien kysymyksistä koski bilevideoasiaa ja puolet varsinaista ulkopoliittista päivän tapahtumaa. Hän sanoo ajattelevansa, että myös tällä tasolla poliitikoilla on vapaa-aikansa ja muu elämänsä. Etsinnässä ratkaisut ensi talven varalle Keskustaa kalvaa huoli siitä, että edessä ovat vakavat ajat sähkön hinnannousun vuoksi.. –?Tänä kesänä Kesärannassa on järjestetty, ei minun henkilökohtaistani, tämä on ainoa henkilökohtainen juhlani, jonka olen siis loma-aikanani järjestänyt, mutta Kesärannassa on tänä kesänä useita erilaisia juhlia järjestetty: hallituspuolueiden kansanedustajille, oppositiopuolueiden kansanedustajille, valtioneuvoston kanslian väelle, politiikan toimittajille, päätoimittajille, eli lukuisia juhlia on Kesärannassa järjestetty, ja myös tuolloin alakerran vierasvessat ovat olleet käytössä. Vasemmistoliitto on esittänyt sähkönhinnan hillitsemiseen Norjan mallin tyyppistä tukijärjestelmää. Hoitajamitoituksen lykkääminen ei innosta vasemmistoa Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mukaan hoitajamitoitus on yksi harvoista rakenteellisista parannuksista, joita palveluihin on tehty. Kesärannan alakerrassa sijaitsee wc-tilojen lisäksi huone, jossa pidetään muun muassa tiedotustilaisuuksia medialle. Marin kiersi kysymyksen, pitäisikö hänen muuttaa omaa toimintaansa Pääministeri Sanna Marin toteaa, että bilevideokohun aiheutumista voidaan katsoa monesta näkökulmasta. Minä en pysty sitä hallitsemaan. Mediatapaaminen oli kertaalleen jo ehditty poistaakin suurlähettiläspäivien ohjelmasta. Anderssonin mukaan vastaukset sähkön hinnan nousuun eivät saa tarkoittaa ilmastopolitiikan kunnianhimon vesittämistä. Sosiaalisessa mediassa on viime yönä levinnyt videoita ja kuvia, joita väitetään kuvatun Kesärannassa. –?Siinä taataan kaikille tietty määrä kohtuuhintaista sähköä, mutta ylimenevä osuus määrittyy markkinahintaisesti, Andersson kommentoi. Kokoomus on jättänyt muun opposition kanssa eduskuntaan välikysymyksen vanhuspalveluista. Lännen Media toisti pääministerille pääpiirteissään kysymyksen, jonka toimittajamme esitti jo perjantain alkuiltana edellisessä bilevideoihin liittyneessä haastattelutilanteessa. –?Minä olen tänä aamuna tätä kuvamateriaalia nähnyt. Tämä on vakava yhteiskunnallinen ongelma, joka tulee talvella esille, Lintilä varoitteli STT:lle kokouksen tauolla. Itse totta kai toivoisin pääministerinä, että ennemmin keskityttäisiin politiikan asiakysymyksiin, käsiteltäisiin niitä. –?Voimme vasta sitten käydä siihen keskusteluun, että pitääkö lykätä vai ei, Andersson sanoi puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa. –?Hoitajamitoitus on yksi harvoista rakenteellisista parannuksista mitä palveluihin on tehty, hän sanoi. Vai onko tämä kaikki tullut ulkoapäin. Marin väisti vastaamasta, muuttaisiko hän jotain toiminnassaan nyt koetun skandaalin valossa, mutta hän sanoi ymmärtävänsä, että medialla on oikeus kysyä. Anderssonin mukaan lykkäys ei voi tulla kyseeseen ilman korvaavia päätöksiä ja lisäresursseja ikäihmisten hoivan ja työolojen parantamiseksi. Pääministeri Sanna Marin sanoi tiistaina ymmärtävänsä, että medialla on oikeus ja halua kirjoittaa myös pääministerin vapaa-ajanvietosta. –?Olen erittäin huolissani tilanteesta. Ilmeisesti yksi näistä kuvista on otettu tuolla tilassa. Ne on kuvattu Ruisrockin jälkeisenä sunnuntaina. –?Mielestäni se kuva ei ole asiallinen. Me olemme saunoneet, uineet, viettäneet aikaa, olleet siellä saunalla ja piha-alueella ja kyllä myös Kesärannan alakerran vessat, vierasvessat ovat vieraiden käytössä. Ne ovat kuitenkin asioita, jotka todellisuudessa vaikuttavat kansalaisten elämään ja Suomeen laajastikin. –?Jos tähän päädymme, on varmistettava, että muutos todella näkyy sähkölaskussa eikä yksikään sähköyhtiö vedä välistä. Nyt kun savu on ehkä hiukan laskeutunut, koetteko itse, että olette joillakin omilla toimillanne aiheuttanut tämän tilanteen tai muuttaisitteko jotakin omassa toiminnassanne näin jälkeenpäin. Anderssonin mukaan keskustelussa suurin hurskastelija on kokoomus. Suomalaiset tulevat olemaan tiukoilla, kun hinnat ja kustannukset nousevat ja perusarjesta on entistä vaikeampaa selvitä. Puheessaan Saarikko pohti sähkön hinnannousun vaikutuksia ja ratkaisuja tilanteen helpottamiseksi. Minulla on ollut tuolloin ystäviä Kesärannassa viettämässä iltaa. STT, Sanna Nikula, Mimma Lehtovaara Keskustaa kalvaa huoli siitä, että edessä ovat vakavat ajat. Toisaalta myös medialla ja toimituksilla on oikeuksia asioista kysyä. –?Emme kannata SDP:n esitystä päästöoikeuksien määrän lisäämisestä, Andersson sanoi
Siksi Suomen vapaamuurarien satavuotisjuhlintaa jatketaan myös kahden tulevan vuoden aikana. Suomen Suurloosi ry, eli käytännössä Suomen loosien keskusjärjestö, perustettiin vuonna 1924. Tutkinta jatkuu muun muassa kuulusteluilla. Poliisin mukaan rikoksen uhri oli 20-vuotias nainen, joka oli työvuorossa taksinkuljettajana. Toisen jäsenyyttä vapaamuurarijärjestöön ei saa paljastaa ilman henkilön lupaa. Hämeen poliisi kertoo tiedotteessa, että nainen otti epäillyn kyytiinsä Lahden keskustassa. Fennovoima kertoi syyksi hankkeen merkittävät viivästykset ja toimitusongelmat. Monien muiden suurloosien tapaan Suomen suurloosi jäädytti suhteet Venäjän suurloosiin, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Vapaamuurarien oppiminen tapahtuu rituaalin avulla, jonka opetusmetodit pidetään salassa. Poliisi sai ilmoituksen kuolleesta ihmisestä Asikkalassa noin puoli kuuden aikaan lauantaiaamuna. Sibelius on säveltänyt myös Suomen vapaamuurareille rituaalimusiikin, mikä on suomalaisen vapaamuurariuden erikoisuus. Viime joulukuussa hinnat olivat tätäkin korkeammalla. Rosatom oikeustoimiin Fennovoimaa vastaan Rosatomin vaatimusten arvo on yhteensä noin kolme miljardia euroa. Vapaamuurarien perussääntö kieltää kuitenkin omaneduntavoittelun, eikä järjestöllä ole myöskään yhteiskunnallisiin kysymyksiin kantaa. Raos Project ei kommentoinut tarkemmin oikeustoimien yksityiskohtia. Niistä suurin on Raos Projectille maksettu 800 miljoonan euron ennakkomaksu, jonka palauttamista Fennovoima vaatii. Nykyäänhän mikään yhdistys ei saa periaatteessa kertoa, kuka on jäsen. Amerikansuomalaiset perustivat vuonna 1922 Helsinkiin Suomen ensimmäisen loosin yli sataan vuoteen. Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan matka jatkui Asikkalaan, mutta taksamittari ei ollut päällä. –?Silloin annoin määräyksen, että sinne ei olla yhteyksissä, sanoo Viinanen. Forsström Kruunupyyn tekniseksi johtajaksi. SUURLOOSIN hankejohtaja Lauri Helaniemen mukaan vapaamuurareilla on kaksi asiaa, joista he eivät puhu: opetusmetodiikka ja toisen jäsenyys. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo, että Rosatomin oikeustoimet Fennovoimaa vastaan ovat yhtiöiden välinen asia eikä Suomen valtiolla ole roolia. tk-sivustolta. Teknisen johtajan haku käynnistyi Kruunupyyssä keväällä, kun Jukka Aarnio irtisanoutui virasta. Suomen Suurloosi ry, eli käytännössä Suomen loosien keskusjärjestö, perustettiin vuonna 1924. Jos se paljastetaan etukäteen tulevalle jäsenelle, se menettää yllätyksellisyytensä, Viinanen sanoo. Kesäkuussa Fennovoima kertoi irtisanovansa noin 350 työntekijäänsä vuoden loppuun mennessä. Naiset eivät pääse vapaamuurariloosien jäseniksi vuodelta 1723 olevan perussäännön vuoksi. Asiasta kertoi aiemmin sanomalehti Kaleva. Kaikkien aikojen hintahuippu osui talveen 2009– 2010. Englannista lähtöisin oleva nykymuotoinen vapaamuurarius on saanut kansan keskuudessa mainetta salamyhkäisenä hyvävelikerhona. STT Arja Kangas Kruunupyyn uudeksi tekniseksi johtajaksi on valittu yksimielisesti Patricia Forsström. A12 KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa STT, Tuomas Savonen, Antti Haavisto, Sanna Nikula Venäjän valtion ydinvoimayhtiö Rosatom on käynnistänyt oikeustoimia Fennovoimaa vastaan Pyhäjoen kaatuneesta ydinvoimalahankkeesta. Rosatom ilmoitti muutamaa päivää myöhemmin pitävänsä irtisanomista laittomana ja aikovansa vaatia korvausta. Kruunupyyn kunnanhallitus päätti asiasta maanantaina. –?Poliisi ei voi tässä vaiheessa tutkintaa vaarantamatta kertoa tapahtumasta tarkemmin, sanotaan poliisin tiedotteessa. Spechtin mukaan Fennovoiman vaatimusten arvo on ”alle kaksi miljardia euroa”. Forsström on työskennellyt tähän asti suunnitteluinsinöörinä Pedersöressä. Keskiviikkona pörssisähkön hintahuipun arvioidaan olevan hieman maltillisempi, runsaat 57 senttiä. Viinasen mukaan järjestössä ollaan tietoisia paineesta tehdä muutoksia järjestön toimintaan. Lintilän mukaan oikeustoimia osattiin kuitenkin odottaa. Rosatomin vaatimusten arvo on yhteensä kolme miljardia Yhdysvaltain dollaria eli noin kolme miljardia euroa. Epäilty taas on poliisin mukaan aiemmin toiminut taksinkuljettajana. Kesän korkein hinta nähtiin 8. Tehtävää haki yhteensä viisi hakijaa. elokuuta, jolloin pörssisähkö maksoi 83 senttiä. –?Meillä on vähän sellainen maine kansalaisten keskuudessa, että olemme salamyhkäinen järjestö. –?Me olemme olleet parisataa vuotta etuajassa. Kuvassa vapaamuurarien temppeli Helsingissä. Suomen suurloosin alaiset vapaamuurarit juhlivat tänä vuonna sata vuotta jatkunutta toimintaansa. –?Fennovoima on yksittäinen yhtiö samaten kuin Rosatom, ja Suomen valtiolla ei ole kummassakaan minkäänlaista omistusta, Lintilä kommentoi keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Porissa tiistaina. Samalla se kertoi valmistautuvansa todennäköisiin oikeusprosesseihin Rosatomin kanssa. –?Siinä ei ole sinänsä mitään salattavaa, mutta se on meidän opetusmenetelmämme. Fennovoima ei kommentoinut Rosatomin aloittamia oikeustoimia. Mies määrättiin vangittavaksi todennäköisin syin rikoksesta epäiltynä. Vapaamuurarit ovat saaneet osakseen myös syytöksiä siitä, että järjestö muodostaa hyväveliverkoston. Tavoitteena hälventää mainetta hyvävelikerhona Amerikansuomalaiset perustivat vuonna 1922 Helsinkiin Suomen ensimmäisen loosin yli sataan vuoteen. Tätä kuvaa vapaamuurarit haluavat kuitenkin hälventää. Rosatomin suomalainen tytäryhtiö Raos Project kertoi tiistaina sähköpostilla STT:lle, että Rosatom on aloittanut Fennovoimaa vastaan yhteensä kuusi välimiesmenettelyä. Lauantaina Helsingin Musiikkitalossa järjestettävässä vapaamuurarikonsertissa kuullaan sävellyksiä muun muassa Jean Sibeliukselta, joka oli 1922 Suomen Helsingin loosin perustajajäseniä. Helaniemi huomauttaa, että nykyisin myös Euroopan unionin tietosuoja-asetus kieltää tämän. ANNI ÅGREN / LEHTIKUVA Mies vangittiin taksikuskin murhasta Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi tiistaina 24-vuotiaan miehen, jota epäillään murhasta Asikkalassa Lahden lähistöllä. STT, Elias Peltonen Suomen suurloosin alaiset vapaamuurarit juhlivat tänä vuonna satavuotista toimintaansa. STT Sähkön hintahuippu kesyyntyy hieman Sähkön hinnan odotettiin nousevan tiistai-iltana arvonlisäverottomana vajaaseen 75 senttiin kilowattitunnilta, ilmenee sahko. Sitä me emme kyllä suinkaan ole, linjaa Suomen suurloosin suurmestari Jukka Viinanen. Keskiviikonkin hinta on silti edelleen erittäin korkea. Myös Fennovoima on aloittanut välimiesmenettelyn Rosatomia vastaan, Fennovoiman toimitusjohtaja Joachim Specht kertoi Helsingin Sanomille lauantaina. FENNOVOIMA kertoi toukokuussa purkavansa Rosatomin kanssa solmitun Hanhikivi 1?-ydinvoimalan laitostoimitussopimuksen. Suomessa oli ollut vapaamuuraritoimintaa jo 1700-luvulla, mutta 1800-luvulla Venäjän vallan alla vapaamuuraritoiminta keskeytettiin ja lopulta kiellettiin
helmikuuta 2022. Siinä lukee teksti Mariupolin puolustajista. Päiväsaikaan hän lähti ulos tehtäviinsä droneoperaattorina. Myös hänen oikea silmänsä vaurioitui vakavasti räjähdyksessä. Zhaivoronok sanoo, että hän ja hänen toverinsa asettuivat jättimäiseen terästehdas Azovstaliin maaliskuussa jatkaakseen taistelua. VAKAVAN VAMMANSA vuoksi Vladyslav välttyi tovereidensa kohtalolta: nuo vangit lähetettiin pahamaineiseen Olenivkan vankilaan miehitetylle Donetskin alueelle. SERGEY BOBOK / AFP / LEHTIKUVA. Ukrainan itsenäisyysjulistuksesta tulee keskiviikkona (24.8.) kuluneeksi 31 vuotta. YK:N MUKAAN Venäjä valmistautuu syyttämään ukrainalaisia sotavankeja tavalla, joka voi olla sotarikos. Hän puhuu uutistoimisto AFP:lle kaupungintalon seinustalla olevan suuren julisteen edessä. Toisin kävi. YK:n ihmisoikeusasioiden toimisto kertoi tiistaina olevansa huolissaan kuvista, jotka näyttävät metallisia häkkejä, joita rakennetaan Mariupolin raunioissa sijaitsevaan filharmoniseen saliin. Unicef arvioi, että Ukrainassa kuolleiden ja haavoittuneiden lasten todellinen määrä on luultavasti paljon suurempi. Azovin rykmentissä taistellut sotilas kertoo Mariupolin puolustamisesta, vammoistaan ja viikoista vankeudessa. SERGEI SUPINSKY / AFP / LEHTIKUVA STT, Minja Viitanen, Pertti Mattila, Tuukka Tervonen Ukrainan sodassa on kuollut tai haavoittunut jo ainakin 972 lasta Venäjän suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on uutistoimisto AFP:n mukaan jo varoittanut, että Venäjä voi yrittää lähipäivinä tehdä jotain erityisen julmaa. Kansainvälinen humanitäärinen laki kieltää perustamasta tuomioistuimia yksinomaan sotavankien tuomitsemiseen, ja reilun oikeuskäsittelyn epääminen on sotarikos, kertoi ihmisoikeusasioiden toimiston edustaja Ravina Shamdasani lehdistötilaisuudessa Genevessä. Mariupolin puolustajien moraali kesti Azovin rykmentin vammautunut jäsen suree rintamatovereitaan, jotka ovat jääneet Venäjän vankiloihin. Venäjä aikoo lisätä hyökkäysyrityksiä siviili-infrastruktuuriin ja hallintorakennuksiin Ukrainassa lähipäivinä, Yhdysvaltain Kiovan-suurlähetystö arvioi tiistaina turvallisuustiedotteessaan. VENÄJÄN JOUKOT hyökkäsivät Ukrainaan helmikuun 24. BRITANNIAN puolustusministeriön sotilastiedustelu arvioi tiistaina Venäjän aloittaneen todennäköisesti viikonlopun aikana proomujen siirtämisen kelluvan sillan rakentamiseksi Dneprjoen yli. Odotimme sitä, ja olimme valmiita siihen. Sitten, 15. Ukrainassa kuolee tai haavoittuu järjestön mukaan päivittäin keskimäärin noin viisi lasta. Jatkuvan pommituksen alla hän kyhäsi oman tukikohtansa puoliksi tuhoutuneeseen bunkkeriin. Samana päivänä tulee kuluneeksi kuusi kuukautta siitä, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan maahan 24. –?Koko alue oli täynnä rakennusten sirpaleita ja vedestä, ruuasta sekä aseista oli epätoivoinen pula. YK pitää myös mahdollisena, että sotavankeja on kidutettu tunnustuksen saamiseksi. –?Lisäksi meille kerrottiin joka päivä, että kukaan ei tarvinnut meitä, että he eivät vaihtaisi meitä keneenkään ja kaikki olivat hylänneet meidät. Sodasta huolimatta Ukraina aloitti tiistaina jalkapallokautensa Shahtar Donetskin ja Harkovan Metalist 1925 -joukkueiden ottelulla Kiovan olympiastadionilla. Lääkäri hoitaa poikaa, joka loukkaantui pommituksesta Ukrainan toiseksi suurimmassa kaupungissa Harkovassa. Järjestö korostaa, että fyysisten vammojen lisäksi melkein kaikki lapset Ukrainassa ovat altistuneet psyykkisesti stressaaville tapahtumille. 29-vuotias Zhaivoronok nojaa kainalosauvoihin, sillä hän menetti vasemman jalkansa etulinjan räjähdyksessä. Venäjän joukot sekä paikalliset siviilit ovat jo useiden viikkojen ajan ylittäneet jokea lautoilla. 29-vuotias Vladyslav Zhaivoronok puhui uutistoimisto AFP:lle Kiovan kaupungintalon seinustalla olevan suuren julisteen edessä. Suurin osa lasten vammoista on aiheutunut räjähteistä. Joukkueet pelasivat tasapelin 0–0. toukokuuta, häneen osui panssarintorjuntaohjus. Zhaivoronok palasi myöhemmin tajuihinsa vain muutamaksi sekunniksi ennen kuin hänet vietiin pois Azovstalista. –?Viime päivinä siellä odotin eräänlaista lopullista taistelua. Seuraavan päivän aamuna potilaan jalka amputoitiin. HUOLIMATTA Azovstalin nopeasti vaikeutuneesta tilanteesta Ukrainan sotilaat onnistuivat Zhaivoronokin mukaan pitämään moraalinsa yllä. Kertoman mukaan Ukrainan presidentti Zelenskyi teki päätöksen kauden aloittamisesta kohottaakseen maan taistelutahtoa keskellä Venäjän hyökkäyssotaa. Ukrainassa kuollut tai haavoittunut noin tuhat lasta Keskiviikkona tulee kuusi kuukautta siitä, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan. KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A13 STT, AFP Juhlivat kesäiset väkijoukot ympäröivät ukrainalaisen miehen Kiovan keskustassa, mutta Vladyslav Zhaivoronokilla on synkkä tarina kerrottavanaan. Kelluvaa siltaa rakennetaan brittitiedustelun mukaan lähelle vaurioitunutta Antoniskyi-siltaa, joka on ollut keskeinen yhteys Venäjän miehittämän Hersonin ja idän välillä. Vladyslaville ja kolmelle muulle hänen osastonsa sotilaalle annettiin sairaalassa ruokaa juuri sen verran ”että sydän ei pysähtynyt”. Tilanne oli jatkuvasti huono kaikkialla. –?Hyökkäys Mariupoliin paheni ja paheni yhä kovemmaksi. Hänet ja yli sata muuta haavoittunutta ukrainalaista noudettiin sairaalasta vankien vaihtoon. Lapsiuhrien määrästä kertoi tiistaina YK:n lastenjärjestö Unicef. päivänä ja piirittivät muutamassa päivässä Mariupolin, strategisesti tärkeän teollisuussataman ja solmukohdan Asovanmeren rannalla. Pidimme yllä puolustusta niin kauan kuin pystyimme, hän kuvaa Azovstalin terästehtaalla käytyjä taisteluita, jotka ovat olleet tämän vuoden Ukrainan sodan rajuimmat. Hän muistaa nähneensä venäläisten sotilaiden laastareita, joissa oli hyökkääjien käyttämä Zsymboli. Viime kuussa Olenivkassa tapahtuneen räjähdyksen kerrotaan tappaneen kymmeniä ukrainalaisia vankeja. Haavoittunut onnistui raahautumaan ”lääkintäbunkkeriin” ja löysi itsensä improvisoidulta leikkauspöydältä, kuoleman partaalta
Nyt hävisin taistelun koronaa vastaan. Hyvin menestyneellä Eerika Koskenvallalla on mahdollisuus tuplaan. Ruhtinatarkandidaateista voi mainita Eerika Käyhtyn Dayzee Ween, Moona Espon Amazonin ja Ilona Rekilän valmentaman Odd Mollyn, jota ohjastaa Juliaana Mustamo. Nuorisoraviurheilun merkittävin tapahtuma Ponikuninkuusravit kokoaa Nikulaan ison joukon poniraviurheilun ystäviä. Sekä lauantaina että sunnuntaina on ravien jälkeen esimerkiksi Veera Vekolan pitämä monteklinikka, jonka paikat on jo varattu loppuun. Kulikova, 22, joutuu US Openiin kuukauden pelitauolta. Poniruhtinaaksi leivottiin Laura Sipilän ajama Armani ja ruhtinattareksi Pinja Iltasen H. B-ponien ruhtinaskisassa katseet kiinnittyvät muun muassa Sanna Tuurin Ekstrands Bärgarniin, Viivi Pasasen Skotts Toddyyn sekä tittelin uusimista yrittävään Laura Sipilän Armaniin. Anna Paavolan mukaan jännittävien lähtöjen ohella Nikulassa on kaikenikäisille sopivaa oheisohjelmaa kumpanakin päivänä. Raitanen kertoo sairastumisestaan Instagram-tilillään. HIPPOS/JUHO HÄMÄLÄINEN HELSINKI (STT) Estejuoksun tuore Euroopan mestari Topi Raitanen joutuu kisatauolle koronavirustartunnan takia. Mestaruuden lisäksi Niemelä palkitttiin oman ikäluokkansa toiseksi parhaana nostajana kaikki painoluokat huomioiden. Päälähtöjen ykköspalkinnot ovat myös arvolle sopivia eli niissä ajetaan 400 euron ykköspalkinnoista. VIIME VUONNA Ponikuninkuusravit järjestettiin maan pääradalla Vermossa. Raitasen koronatartunnasta kertoi ensin Ilta-Sanomat. sijalla ja Kulikova 213. Turnauksen pääsarja alkaa maanantaina. Ponikuninkuusravien suojelijat ovat kilpailujen arvon mukaiset. Ponit valtaavat Nikulan Granatin ja Ilona Rekilän menoa. Maanantaina Lausannen keihäskisan listalla oli vielä myös Oliver Helanderin nimi, mutta hän ei ole mukana. Ensinnäkin pahoittelut Lappeenrannan yleisölle siitä, että en pääse paikalle juoksemaan 1 500 metriä, Raitanen kertoi. Hänen poniohjastustatistiikkansa sisältää 127 starttia, joista voittoja 24, kakkosia 21 ja kolmosia 20. –?Olen kärsinyt selkäkivuista, ja vaiva on pitkittynyt. Armani on Nikulassa mukana, mutta L. Hyvänä esimerkkinä on maan tämän hetken ykkösraviohjastaja Santtu Raitala. Hän ohjastaa kuninkuuskisassa Jokimäen Citruunaa ja kuningatarlähdössä Little Darlingia, joka on uransa 24 startista voittanut 16. Nikulan ennakkosuosikkeja on vaikea nimetä. Paavolan mukaan järjestelyt ovat sujuneet hyvin. G. Harrison on naisten maailmanlistalla 239. Raitasen oli määrä kilpailla keskiviikkona Lappeenrannassa kotimaisen gp-sarjan päätöskilpailussa, mutta 1?500 metrin juoksu päättää kisaillan ilman Raitasta. Suomalaisista ovat varmuudella mukana Emil Ruusuvuori ja Harri Heliövaara.. Raitalan paras vuosi poneilla oli 2008, jolloin hän 16-vuotiaana ajoi 57 starttia ja voitti niistä 16 ja oli 11 kertaa sekä toinen että kolmas. – Odotamme saman verran väkeä kuin festivaaliraveihin, Paavola toteaa. Hänen mukaansa tapahtuma näkyy Kaustisella, sillä suuri osa eri puolilta maata tulevista kilpialijoista saapuu paikkakunnalle jo perjantaina. Kaustisella ohjaksiin tarttuu Aino Salo. Kaksipäiväisissä poniraveissa ratkaistaan A-ponien eli alle 107-senttisten ponikuninkaan ja -kuningattaren tittelit. Hän päätti osallistua arvoturnauksen karsintoihin, koska selkä on ollut viimeisen viikon ajan parempi. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA RASZYN Kalajokinen, Alppilan PunttiWeikkoja edustava, Satu Niemelä nosti EM-kultaa Puolan Raszynissa parhaillaan meneillään olevissa painonnoston veteraanien EMkisoissa. Lopputulokset ratkeavat kahden lähdön yhteistulosten perusteella. Alueen tallinpitäjät ovat suhtautuneet suopeasti tapahtumaan ja järjestäneet tilaa poneille. Kulikova kohtaa karsintojen avausottelussaan Yhdysvaltain Catherine Harrisonin. Lappeenrannassa kilpailee useita EM-kisoihin osallistuneita suomalaisurheilijoita, mutta gpsarjan nettisivuilla julkaistujen osanottajalistojen mukaan ei ainuttakaan neljästä suomalaisesta EM-mitalistista. – Olemme saaneet hyvin tallipaikkoja poneille sekä majoituksia ponien taustajoukoille. Loreena. Timanttiliigan Lausannen kilpailu kertoo nettisivuillaan, että perjantaina Sveitsissä kisaavat seiväshypyn EM-ykkönen Wilma Murto, kolmiloikan hopeamitalisti Kristiina Mäkelä ja keihäänheiton pronssimitalisti Lassi Etelätalo. Suojelijoina ovat elinkeinoministeri Mika Lintilä sekä Suomen Hippoksen puheenjohtaja Kari Eriksson. sijalla. Taustajoukoille taas on löytynyt hyvin muun muassa kotimajoitusta, Paavola kiittelee. Nikulan raviradan toiminnanjohtaja Anna Paavola sanoo ponikunkkareita järjestellyn Nikulassa koko vuoden ajan. Kulikovan ja Harrisonin ottelu ei ole tiistain ohjelmassa. Isommille eli B-poneille (107,1–130 cm) on jaossa poniruhtinaan ja -ruhtinattaren arvot. Herään aamuisin epätietoisena ja ensimmäisenä tunnustelen, onko selkäni ok vai onko kipua, Kulikova sanoi Tennisliiton tiedotteessa. –?Mikäli pystyn pelaamaan ilman selkäkipua, se on jo voitto itselleni, Kulikova sanoi. Poniraviurheilu on aina ollut selkeästi tyttöjen laji, mutta toki pojatkin ovat poneilla kilpailleet. G. –?Kaksi ja puoli vuotta juostiin kaikkia viruksia karkuun. Niemelä voimaili 50-vuotiaiden 55 kilon sarjassa mestariksi tuloksella 50+65=115 kiloa. URHEILU Urheilutoimitus P. Loreena ei. Vuodesta 2005 järjestetyt Ponikuninkuusravit nyt ensimmäistä kertaa Kaustisella. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A14 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 Simo Kattilakoski Nikulan raviradalla on viikonvaihteessa säpinää. Niemelä nosti EM-kultaa HELSINKI (STT) Pitkään selkäkivuista kärsinyt Anastasia Kulikova tavoittelee pääsyä tenniksen grand slam -turKulikova pyrkii US Openiin nauksen pääsarjaan, kun hän pelaa New Yorkissa karsintoja Yhdysvaltain avoimeen mestaruusturnaukseen. Siellä Maria Kiukas teki ”penttisavolaiset” ja ajoi sekä ponikuninkaan että -kuningattaren tittelit Thorvaldilla ja Jumilla. EM-estemestari koronassa Topi Raitasen suunnitelmiin tuli muutos, kun mies sairastui koronaan
Kaikkihan sinne kuuden joukkoon haluavat, eikä muuta tavoitetta voi olla. Kokeneita ei pudoteta, koska passissa lukee väärä syntymävuosi. URHEILU KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A15 Seppo Luokkala KOKKOLA Kaksi kierrosta alkusarjaa pelaamatta ja Kokkolan Pallo-Veikot on tasapisteissä kuudentena olevan JäPS:in kanssa. Joukkuetta luotsaa väliaikaisesti Marko Saloranta, joka heinäkuussa lupaili valintansa jälkeen vaihtelua. Vaikka Salorannan pesti kestää vain vuodenvaihteeseen asti, on hän tuonut tuoreita pelillisiä ideoita. Viime syksynä Suomi hävisi sekä Irlannille että Ruotsille maalein 1–2. Lisäksi topparikaksikko Chantzopoulos – Curinga pelaa jatkuvasti nilkkavammojen kiusaamina. Tiistain ja keskiviikon harjoitukset ovat tosi tärkeät ajatellen torstain ottelua, totesi päävalmentaja Christian Sund tiistain treenien päälle. Jusa Ihalainen pitänee paikkansa avauksen oikeana pakkina ja pelkästään siksi, että vaihtoehdot alakertaan ovat harvinaisen vähissä. – Kovan työnteon kautta mennään. SEPPO LUOKKALA Topias Mikkonen HELSINKI (STT) Suomen naisten jalkapallomaajoukkue Helmarit lähtee neljällä uudella pelaajalla haastamaan Irlantia ja Ruotsia vuoden 2023 MMkisojen karsintojen lohkovaiheen päätösotteluissa. Kuusi parasta jatkaa jalkapallon Ykkösen ylemmässä jatkosarjassa ja muut jäävät kamppailemaan putoamista vastaan. Irlanti-ottelu pelataan 1. Ruotsi taas on äärettömän kova ja kisapaikkansa jo varmistanut. Kaikki on edelleen omissa käsissä. Tynnilä, joka täyttää Irlantiottelupäivänä 22 vuotta, on yksi heistä, joilta hyviä peliesityksiä voi odottaa. –?Puolustuksessa halutaan olla aktiivisempia ja riistää ylempää. Eli KPV:n osalta melkein kaikki on mahdollista ja kaikki riippuu kahden viimeisen ottelun tuloksista. Täysi potti toisestakaan olisi auttanut kummasti tässä tilanteessa. Loukkaantumisia tulee, jos on tullakseen. –?Hyvät, onnelliset ja ylpeät fiilikset on. Juttutuokiossa mukana Joonas Paananen. Tuleviin otteluihin ryhmä on EM-kisoista nuorentunut, sillä 35-vuotiaat Essi Sainio ja Anna Auvinen lopettivat eikä Tuija Hyyrynen, 34, ole seurajoukkuesyistä mukana. KPV ON voittanut viidestä viimeisestään yhden, pelannut kolme tasan ja hävinnyt yhden. Voittihan TPS joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen 5–0. He saattavat tuoda uusia pelaajia, joilla toisaalta on näytönhalua, Saloranta kuvailee tulevia vastustajia. Meidän on löydettävä maksimisuoritus, niin sitten meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa. KPV:n penkillä nähtäneen ensimmäisen kerran B-ikäinen Johannes Moilanen, joka treenaa loppukauden edustuksen mukana. Varsin ilmeistä on, että suoran nousupaikan liigaan nappaa joko TPS tai KTP. Vaasalainen Sund veisi joukkueensa mielellään sarjan päättävään EIF-otteluun, jos siinä olisi voittajalle palkintona paikka kuuden joukossa. Näin vaikuttaisi siltä, että Helmareiden on kaadettava paitsi Irlanti myös Ruotsi. Ihalainen tietää tähänastisten tulosten tulleen hyvän ja kovan harjoittelun kautta, eikä loppukierroksille tarvita mitään ihmeellisiä temppuja. Maksimisuoritusta tekemään Jusa Ihalainen (oik.) ja Marcello Beuker (vas.) ovat KPV:n alakerran ”ehjät” miehet. – Asiat on tehty tällä kaudella vaikean kautta ja samalla tavalla näyttää menevän alkusarjan loppuun asti. – Joo, meillä on neljä puolustajaa. KPV pelasi tasapelit PK-35:ttä ja MP:tä vastaan. –?Yksikään nuori ei saa palkintoa, koska on nuori. Ensikertalaisia ovat KuPSista Emma Peuhkurinen, Emmi Siren ja Oona Siren sekä HJK:sta Joanna Tynnilä. –?Meidän valmentajien tehtävä on pitää huolta sitä, että debytoivat pelaajat onnistuvat samalla tavalla kuin Riven (Markku Kanerva) alla miesten joukkueessa. Väliaikaisen päävalmentajan mukaan ikä ei kuitenkaan ole ratkaiseva tekijä. syyskuuta Dublinissa, ja Ruotsi saapuu vieraaksi Tampereelle 6. – Kyllä TPS on joukkue muiden joukossa. TPS:n vastaava saldo näyttää lukemia 2-2-1. Jalkapallo Suomen täytyisi voittaa sekä Irlanti että Ruotsi, jotta MM-unelma eläisi. Täysillä mennään torstaina, Ihalainen vakuuttaa. Tämä on iso kunnia, ei voi hienompaa tunnustusta oikein saada. Helmarit nyt ilman Anna Signeulia Marko Saloranta luotsaa Helmarit karsintojen loppuun. Jalkapallo ”Sarjajohtaja on joukkue muiden joukossa”, sanoo Jusa Ihalainen. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER. – Molemmat voitot olivat otettavissa, mutta me emme olleet siihen valmiita, Sund sanoo. Silloin TPS hyödynsi jokaisen maalipaikkansa, muistaa palloveikkojen laitapakki Jusa Ihalainen. Nyt mennään peli kerrallaan. Hyökkäyksessä keskitytään etäisyyksiin ja pidempiin hyökkäyksiin, jotta ylempää riistäminen helpottuu, Saloranta kertoi tiistaina joukkueenjulkistustilaisuudessa. –?Irlanti pelannee puolustavammin kuin mitä ensimmäisessä kohtaamisessa. Jos sinne ei päästä, on se meille pettymys. Helmarit pelaa otteluissa ensi kertaa sitten tammikuun 2017 ilman edellistä päävalmentajaa Anna Signeulia, jonka sopimus purettiin aiemmin yhteisymmärryksessä. Mutta sitä ei pidä ajatella. Torstaina Keskuskentällä vierailee Turun Palloseura, joka johtaa sarjaa. HELMARIT on A-karsintalohkossa kolmantena, pisteen Irlantia ja yhdeksän pistettä Ruotsia perässä. – TPS on vaarallinen ja hyvänä päivänään tosi hyvä. Urheilija itse oli onnellinen, kun kuuli maajoukkuevalinnasta. Irlanti kohtaa syyskuun ikkunan toisessa ottelussaan Slovakian, joka vaikka ylsi tasapeleihin Suomea ja Irlantia vastaan, on voittanut ainoastaan lohkon heittopussin Georgian. Samuel Uusitalo, Patrick Byskata ja Aku Ahokangas ovat loukkaantuneina. Se on merkki siitä, että on tehnyt omassa arjessa oikeita asioita, Tynnilä iloitsee. Naisten A-maajoukkueen iäkkyydestä on keskusteltu. Lohkovoiton varmistanut Ruotsi etenee varmuudella kisoihin, ja Suomi kamppailee Irlannin kanssa paikasta jatkokarsintaan. Sund ja KPV tietävät turkulaisten vaarallisuuden. syyskuuta. Turun tulos 5–0 ei ollut mitenkään oikeutettu
Jos voitamme vuoroparit, silloin lopputulos on positiivinen meille, Uran pelinjohtaja Eetu Rekonen mietti tiistaina puolenpäivän hujakoilla. Tahkolle riitti avausjakson voittoon kolme kolmostilannetta. –?Kannus on tehnyt kymmenkunta kolmostilannetta enemmän per peli ja se on aika reippaasti. Kotiuttajajokeri Tuomo Rautio on kiittänyt tarjoilusta ja takonut kahteen peliin yhteensä yhdeksän juoksua. Jaksolla kaksi juoksua lyönyt Puhtimäki yritti perässä kunnaria, mutta paloi kolmostaipaleella. –?Haapajärvi on pelannut hyvää ulkopeliä koko kesän, joten ei sieltä halvalla mitään tule. Se hyväksyttiin sen jälkeen, kun KiPan joesta hakeman pallon tarkistus osoitti, ettei kyseessä ollut pelipallo. Tamperelaiset voittivat kolmannen kohtaamisen 1–0 (3– 3, 5–0). Se tarkoittaa sitä, että mikäli Ura voittaa myös keskiviikkona, jatkavat kannuslaiset ykköspesiksessä ja Pesä-Kiilojen kohtalona on hakea vauhtia suomensarjasta. On tehty tuttuja juttuja ja suoritteet ovat olleet riittävän hyviä. –?Kokoonpano on jo lukittu, mutta jätetään Haapajärvelle sen verran arvuuteltavaa, että vaihdetaanko jotain vai ei, Rekonen vastaa. Jymy kävi toisella jaksolla johdossa Lauri Rönkön kotiuttaessa Joni Rytkösen. Olkoonkin, että tilastojen valossa Ura on pelejä hallinnut ja siten voittanut ansaitusti. Kemell jatkaa JYPissä lainamiehenä. –?Heillä on ollut selkeämpi systeemi. Kun noita asioita tarkennetaan, niin saadaan tilannetta vähän reilummin aikaiseksi, Kivelä tuumaa. Nyt ollaan kolmenkympin kohdalla, joten ei kannata katsoa vielä yhtään liian pitkälle, kommentoi Tahkon pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki. Nashville varasi laitahyökkääjän kauden päätteeksi NHL-draftin 17. Vieraat nousivat jaksovoittoon kolmannen vuoroparin avaavalla Henri Litmasen ja Patrik Wahlstenin lyömillä juoksuilla. Viimeisimpänä riveistä putosi karsinnan avauspelissä mukana ollut Mikke Tschesmenski. Junioreista saakka JYPiä edustanut Kemell, 18, teki viime kaudella läpimurron kotimaan kentillä, kun hän iski jyväskyläläisjoukkueelle 39 liigaottelussa tehot 15+8=23. Kemell saavutti Nuorten Leijonien riveissä viikonloppuna alle 20-vuotiaiden MM-hopeaa. Vanhan viisauden mukaan voittavaa kokoonpanoa ei vaihdeta, vai mitä sanoo Eetu Rekonen. Kotiuttajaosaston Santtu Patova joutui lyömään toisen vuoroparin tasoittavalla tyhjään kenttään, mutta kiskaisi isäntien kakkoskoppari Teemu Nikkasen räpylän reunaa sipaisseen kunnarin. Tämä on vähän kuin maratonjuoksua. Ei meidän kuitenkaan tarvitse miettiä mitään uutta peliimme. Kouvolan Pallonlyöjät myllytti kolmostilanteet 20–9, mutta hävisi kolmannen puolivälierän 1–2 (0–1, 9–0, 0–1). Myös Kivelä tunnustaa rehdisti Uran olleen vaihtotilanteissa parempi. Pesä-Kiilojen ulkopeli takatilanteessa on ollut sen verran tiivistä, että juoksuilla Ura ei ole päässyt mässäilemään. JoMan jokeri Juho Toivola hyödynsi yhden vieraiden neljästä paikasta kotiuttaessaan Samuel Tirkkosen. Toisen jakson kaikki juoksut lyönyt Puhtimäki sai kunnarinsa ajolähdöstä (1+3) kolmannen vuoroparin avaavalla. Kun jätämme toissijaisia ja helppoja virheitä vähemmälle, silloin lopputuloksen pitäisi olla meille hyvän. SAMI NURMI Pasi Peltola (STT) Hyvinkään Tahko on voiton päässä ensimmäisistä miesten Superpesiksen välieristään kahdeksaan vuoteen, kun joukkue haki melkoisen ryöstön Kouvolasta kahdella lyödyllä juoksulla. Kun tilanteita on tullut tasaiseen tahtiin, voi Rekonen luonnollisesti olla luottavainen kolmannen koitoksen lähestyessä. Jymy hukkasi kaikki jakson viisi kolmostilannettaan. RUNKOSARJAN voittanut Vimpelin Veto piti kotietunsa voittamalla Saarikentällä vierailleen Kiteen Pallon 2–0 (5–2, 9–3). Ajolähdön kolmoskoppari Miikka Matikan yli lyömällä tyhjentänyt (1+3) Janne Kivipelto ja iskunsa kakkosvahti Valentin Ikoselta läpi (1+2) saanut Jasperi Luoma tuulettivat kunnaria. Voitot ovat Tahkolle 2–1. KiPa johti toista jaksoa kahdesti, kunnes isäntien kunnarin lyönyt Matias Rinta-aho (1+1) ja kaksi tavallista juoksua sivaltanut Jukka-Pekka Vainionpää aloittivat kolmannessa vuoroparissa Vedon viiden juoksun näytöksen. Vuoropari kerrallaan lähdemme pelaamaan hyvää pelistä. Kiri oli yhden palon päässä avausjakson voitosta, kun Juha Puhtimäki onnistui kotiuttamaan tasoituksen tuoneen Timo Torpan. Kolmas koitos pelataan tänään. URA ON pelannut molemmat voitokkaat ottelut täsmälleen samalla kokoonpanolla. Avausjakson erikoisuus oli jakson voittojuoksun ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla lyöneen Elmeri Anttilan kunnari (1+2). Lisäksi meidän pitää henkisellä puolella vielä saada kovennettua haastetta, että saadaan jotenkin horjutettua heidän tekemistä. Ura voitti kummassakin pelissä kolmostilanteet selvästi. Mutta kaikki 12 kiilaan juoksevaa pelaajaa on tiedossa, samoin lyöntijärjestys ja kaikki muukin. URHEILU Urheilutoimitus P. Pesäpallo Haapajärven pelinjohtaja Tero Kivelä toivoo omiltaan tylympää sisäpeliä. –?KPL oli tänään parempi ja hallitsi. Meidän pitää vain olla tylympiä mailassa, siitä se on jäänyt kiinni. JoMa voitti avausjakson kolmella sisävuorolla. KUUDETTA pääsarjakauttaan pelaavan Kempeleen Kirin toinenkin yritys puolivälierissä päättyi voitotta, kun mestaruutta puolustava Manse PP rynni mitalipeleihin suoraan voitoin 3–0. Etenkin sisäpelistämme löytyy aika paljonkin parannettavaa. SOTK AMON Jy my jää 2000-luvulla ensi kertaa mitalitta toisena kautena peräkkäin. Veto johtaa ottelusarjaa voitoin 2–1 saaden välieräpaikan katkolle torstaina Kiteen Rantakentällä pelattavaan otteluun. Avauskohtaamisen ensimmäisellä jaksolla numerot repesivät suureksi, mutta muuten jaksot ovat olleet juoksuilla mitattuna tasaisia. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A16 Jarno Herranen Kannuksen Ura voitti Haapajärven Pesä-Kiilat kahdessa ensimmäisessä miesten ykköspesiksen karsintaottelussa. Sarja katkolla Kannuksessa Ura on juhlinut kahden ensimmäisen ottelun päätteeksi. Supervuoroparissa KPL hukkasi kaksi kotiutuspaikkaa, mutta vieraiden Ikonen käytti ensimmäisensä painamalla merkkaamattoman kotiutuksen kolmosjatkeelle. pelaajana. Sen jälkeen olemme pystyneet parantamaan koko ajan, joten eiköhän jatketa samalla kaavalla myös keskiviikkona, PesäKiilojen viuhkamies Tero Kivelä kommentoi. Runkosarjan kolmanneksi sijoittuneiden kainuulaisten kauden katkaisi kutossijalta mitalipeleihin ponnistanut Joensuun Maila. –?Ensimmäisen pelin ensimmäinen jakso oli meiltä huono. Uran kärki (Konsta Launonen, Aleksi Rantala, Eetu Isohanni) on rakentanut tilannetta hyvin. Meidän pitää tehdä pieniä tarkennuksia etenkin lyöntipelissä, mihin lyödään ja ketä vastaan pelataan. Jymy hävisi kolmannen kohtaamisen Hiukassaan 0–1 (0–1, 1–2), joten kahtena viime kesänä mitalitta jäänyt JoMa marssi välieriin suoraan voitoin 3–0. –?Valitettavaa oli tuo Tschesmenskin loukkaantuminen tähän paikkaan, kun loukkaantumiset ovat sotkeneet muutenkin. Kolmen vuoden NHL-tulokassopimuksen Kemellin kanssa tehnyt Nashville Predators kertoi asiasta verkkosivuillaan. Kirin osaavimmat olivat kertaalleen kotiuttanut kakkosvahti Sami Haapakoski (5/8) ja polttaja Markus Keski-Petäjä (2/4). –?Emme ole tekemässä maailmaa isompaa juttua tästä katkaisupelistä. Onhan meillä vielä (Joona) Iivonen ja (Juho) Ammesmäki, jotka tarvittaessa antavat keskiviikkona tulitukea maila kuumana olevalle Rautiolle, Rekonen näkee. –?Olemme saaneet rauhoitettua sisäpeliämme. Tamperelaisista nousi 1+6 juoksua iskeneen Puhtimäen (12/13) lisäksi esiin kaksi juoksua tuonut vaihtaja Juuso Myllyniemi (6/8). Vedon tehomiehiä olivat koppari Anttila (11/14) ja sieppari Rinta-aho (8/9). Toinen jakso oli muodollisuus avausvuoroparin jälkeen. VAIHTOTILANTEISSA Ura on ollut selvästi Pesä-Kiiloja edellä. Tahko paukutti mitalipelien kynnykselle Sotkamon pitkä putki mitalipeleissä katkesi JoMan käsittelyssä. Suomalaishyökkääjä sijoittui Kanadassa pelatussa turnauksessa pistepörssin toiselle sijalle tehopisteillä 4+8=12. Kivelä sen sijaan on joutunut jumppaamaan kokoonpanoaan loppukaudesta, sillä loukkaantumisia Pesä-Kiiloilla on ollut paljon. HELSINKI (STT) Kesän NHL-varaustilaisuuden suomalaiskärki Joakim Kemell pelaa ensi kauden lainasopimuksella jääkiekkoliigan JYPissä
Vapaita kerhopaikkoja voi tiedustella lastenohjaajalta p 050 4335935. klo12. 190 (4), 5) Stefanos Tsitsipas Kreikka 4. 67) Jaakko Hänninen Suomi, AG2R Citroën Team jäljessä 1.03, Kokonaiskilpailu: 1) Roglic 11.50.59, 2) Sepp Kuss USA, Jumbo-Visma –13, 3) Ethan Hayter Britannia, INEOS Grenadiers +–26, 4) Sivakov s.a., 5) Tao Geoghegan Hart Britannia, INEOS Grenadiers s.a.,... 735, ...suomalaisia: 21) Harri Heliövaara 3. Diakonian kerhot Varttuneen Väen kerho klo12 Turvalan kerhohuoneella (Turvalantie 16A) 24.8. Yleisöä: 1?455. 580 (2), 3) Maria Sakkari Kreikka 4. Neulekahvila Kirppis-kyläkamarilla (Haikolantie 23) 29.8. Yleisöä: 1?149. klo17–20 Louetin leirikeskuksessa (Neitsytniementie 86). Ilmoittautuminen molemmille leireille päättyy to 25.8. Yleisöä: 1?911. Myös klo 16–17, mikäli tuotteita jää. lähtö, Toto5-5 DUO-2, sh 2100 m Tammasarja 2022: 1) Kalla/Esa Holopainen 31,4 (2,57), 2) I.P. 08-3161303 mape klo 9-16 tai keskusrekisteri.oulu@evl.fi KASTETTU Liinus Alfred Isoaho VIHITTY Ukko-Pekka Tapani Pauna ja Iida Maria Litmanen KIRKOLLISET KUULUTUS Kruunupyyn kunnan lupajaosto ilmoittaa että Keski-Pohjanmaan Moottorikerho ry hakee maastoliikennelain 30 §:n mukaista lupaa moottoriajoneuvoharjoitusten järjestämiseen jääradalla 1.12.2022-1.5.2027. Palkitut: I Iiro Kuosa, II Ville Väliaho. *** Kalajoen rovastikunnan perheasiain neuvottelukeskus, Terveystie 11, 84100 Ylivieska. Naiset, WTA: Kaksinpeli: 1) Iga Swiatek Puola 8. 770 (6), 7) Casper Ruud Norja 4. lähtö, Toto5-1, sh 1600 m Tavoitteena Tähtijuoksija: 1) Onon Nopsasuivi/Terho Rautiainen 28,5a (5,18), 2) Viirin Vilkas 28,7a x (28,43).3) Skuuppi 29,1a (91,39).4) Maran Taika 29,1a (63,97). Tietoja, kysymyksiä ja mielipiteitä hakemuksesta voi esittää lupajaostolle osoitteella Säbråntie 2, 68500 Kruunupyy, viimeistään 6.9.2022. Myös klo 16–17, mikäli tuotteita jää. 73) Hänninen –4.19. Seuraa ilmoittelua. Voit osallistua keräykseen lahjoittamalla tilille: Aktia FI82 4055 0010 4148 41 Nordea FI16 2089 1800 0067 75 OP FI14 5000 0120 2362 28 Seurakuntamme viitenumero on 303626 Käyttämällä viitenumeroa varmistat, että 20 % lahjoituksestasi kohdentuu suoraan Sievin seurakunnalle käytettäväksi ahdingossa olevien nuorten tukemiseksi tehtävään työhön ja diakonia-avustuksiin. Kyläkamari/Kirppis: Avoinna ti, ke, to klo 10–14. ja 5.10 Piia 044–732 5309 YHTEISVASTUUKERÄYS Vuoden 2022 keräys ”LAHJOITA MULLE HUOMINEN” auttaa korona-ajasta kärsiviä lapsia ja nuoria Suomessa ja maailman katastrofialueilla. lähtö, lv 2100 m Nuorten Sarja 2022: 1) Callela Vipdeal/Santtu Raitala 16,8 (2,59), 2) Marier Mili 16,9 x (2,53).3) Kilchoman 17,0 (4,21).4) Grove’s Pansy Poof 16,3 (31,8). *** Ruskaretki Enontekiölle Tunturihotelli Vuontispirtille järjestetään 17.24.9.2022. Kesäillanhartaus ja kesäkahvila kirkossa Su 28.8. Toto (4-2-9): 2,22 1,321,45-4,47 5,18. lähtö, lv 2100 m: 1) Iola Hoss/Hannu Torvinen 16,9 (5,94), 2) Trapasso 17,0 (2,61).3) Olympia Tooma 16,7 (35,28).4) Headstrong Jef 17,5 x (25,66). Toto5 voitto-osuus: 33,29. Manse–Kempele 1–0 (3–3, 5–0) Manse: Juha Puhtimäki 1+6/1, Perttu Ruuska 1/0, Juuso Myllyniemi 0/2, Lauri Kivinen 0/2, Timo Torppa 0/2, Henri Puputti 0/1. lähtö, sh 2100 m Varsakunkku-karsinta: 1) Nopsa Eelis/Iikka Nurmonen 38,8a (1,13), 2) Even Ekstaasi 39,1a (5,5).3) K.P. 920 (5), 6) Aryna Sabalenka neutraali 3. Palvelemme sinua mielellämme! VARAOSIA TOIMINTATAKUULLA 68410 Alaveteli • 040-733 2493 • www.backfalt.fi 1 2 3 4 5 6 • määräaikaisja katsastushuollot • OBD-, iskunvaimentimienja jarrujen testaus • ilmastointihuollot • moottorija vaihdelaatikkokorjaukset • BG-huoltopalvelut ja tuotteet jne. Harjoitukset seurakuntakodilla keskiviikkoisin klo 18.30-20.30. Tuomarit: Mikko-Jussi Laakso ja Jesse Mäkinen. Vuontispirtti sijaitsee Pallas-Yllästunturin kansallispuiston maisemassa Vielä muutama huone vapaana. Lisätietoja Daniel Mannström, dmannstrom@tajma.fi, puh. Päiväarvonta Oikeat numerot: 1, 2, 3, 11, 19, 20, 22, 23, 36, 38, 39, 52, 54, 55, 58, 59, 63, 65, 66, 70 Kunkkunumero: 1 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 5, 10, 11, 15, 19, 28, 29, 30, 33, 35, 38, 39, 44, 46, 49, 54, 55, 62, 67, 70 Kunkkunumero: 5 2 Ravit Mikkeli: 1. 255 (6) 8) Jessica Pegula USA 3. 625 (9), 9) Cameron Norrie Britannia 3??415 (11), 10) Hubert Hurkacz Puola 3. 8. MUUT 2.-4.9.2022 Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat Haapajärvellä. LUPAJAOSTO Puh. klo 19. Toto5 voitto-osuus: 23,08. Kaikki osat on laatutarkastettuja toimintatakuulla. klo 13. 4. Vuoroja saa varata Piialta. Pe 26.8 ja la 27.8. 2 Rahapelit Keno: Tiistai 23. 201 (8), 9) Garbine Muguruza Espanja 2. Toto5 voittoosuus: 3,89. Sähköposti: sievi.seurakunta@evl. 10. lähtö, Toto5-2, lv 1600 m: 1) Royce Rolls/ Jarmo Saarela 11,6a (10,83), 2) Delightful Moment 11,7a (3,03).3) Frankenstein Am* 11,8a (2,37).4) Issaquah Sund 12,1a (35,63). Toto (2-1-3): 1,13 1,00-1,00-1,00 . Yritys on perustettu vuonna 2013 ja työllistää 8 henkilöä, vuosiliikevaihto on noin 2 M€. Voitot 3–0. Keräyslupa RA/2020/639, MannerSuomi, lupa voimassa toistaiseksi. Troikka: 22,39. Naisten Kolmonen Ysikaks IK Myran 3-2, Kokkola F10 Esse IK/2 3-2, Esse IK/2 IK Myran 1-7, TUS Ysikaks 3-2. 026 (44), 249) Otto Virtanen 204 (247), 851) Patrik Niklas-Salminen 16 (844). 11 3 2 6 20– 23 11 TUS ..............12 2 10 13– 54 6 Seuraavat ottelut: 24.8. Toto (5-2-4): 1,41 1,13-1,36-1,73 2,63. (Ei nettilähetystä). Varaosat ovat saatavilla useimmille automerkkeille laajasta varastostamme. 190 (3), 4) Paula Badosa Espanja 3. 096 (25), 199) Niklas-Salminen 333 (200), 212) Ruusuvuori 315 (210), 500) Eero Vasa 98(563), 524) Iiro Vasa 91(593) 534) Henri Kontinen 90 (530). 795 (10). Kutsumme tähän tehtävään juuri sinut, joka toimit seurakuntamme luottamustehtävässä. Klo 18. haapajarvenseurakunta.fi/valovirtaa. Toto5 voitto-osuus: 66,36. Kiiskilän Ry, lauluseurat. Troikka: 84,31. Toto (5-1-2): 10,83 2,49-2,06-0,00 14,93. Kokkola F10 .12 11 1 39– 11 34 KPV .............. Joensuu: Henri Litmanen 1/1, Patrik Wahlsten 1/0, Juho Toivola 1/0, Konsta Kettunen 0/1, Samuel Tirkkonen 0/1. fi, Kotisivu: www.sievinseurakunta.fi Virkatodistukset Oulun aluekeskusrekisteristä p. Tervetuloa mukaan entiset ja uudet laulajat LAPSITYÖ Päiväkerhot 3-5-vuotiaille alkavat viikolla 35. JUMALANPALVELUKSET Su 28.8. 266 (3), ...967) Kulikova 29 (961). ja 5.10 Kalajoen rovastikunta: Ma 5.9. Päivän Duo: 5-2, kerroin: 5,92. Kirkon keskusteluapu (palveleva puhelin) päivystää numerossa 0400 221180 joka ilta klo 18–24. VARAOSAT USEIMPIIN AUTOMERKKEIHIN 68410 Alaveteli • 040-733 2493 • www.backfalt.fi Puramme vuosittain 100-150 autoa, joiden osat on laatutarkastettuja toimintatakuulla. poissa: 4. Bussikuljetus etukäteen ilmoittautuneille. Asiakirjat pidetään siihen asti yleisesti nähtävillä kunnan verkkosivuilla www.kronoby.fi sekä ympäristökansliassa kunnantalossa, Säbråntie 2. Arvostamme kokemusta alalta, mutta tarvittaessa järjestetään sisäistä koulutusta. 044 7001310. Pe 2.9. Kouvola–Hyvinkää 1–2s (0–1, 9–0, 0–1) Kouvola: Janne Kivipelto 1+3/2, Jasperi Luoma 1+2/2, Teemu Nikkanen 1/0, Matti Saukko 0/1, Matti Latvala 0/1, Arttu Ruuska 0/1, Juho Hacklin 0/1, Tommi Mäentausta 0/1. Voitot: 1–2. Toto (2-10-11): 2,57 2,29-3,786,05 30,68. lähtö, lv 2100 m Amatööriohjastajien SM-liiga: 1) Swan Orden/Miia Salminen 14,8a (2,22), 2) No Cash 14,8a (6,17).3) Otto Master 15,8a (42,63).4) Side Star 15,9a (77,52). 760 (2), 3) Rafael Nadal Espanja 5. Palkitut: I Janne Kivipelto, II Tommi Mäentausta. 630 (3), 4) Carlos Alcaraz Espanja 5. 360 (1), 2) Rajeev Ram USA 7. Palkitut: I Elmeri Purmonen, II Hannes Pekkinen. Päihteetön leiri Nivalassa, Vinnurvan leirikeskuksessa. lipaskeräys kauppojen edustoilla. Hyvinkää: Santtu Patova 1+0/1, Valentin Ikonen 1/0, Teemu Nurmio 0/1. 7. 8. Palkitut: I Niko Korhonen, II Ville Viita. ja Väentuvalla 25.8. Skellefteå Uumaja KokkolaPietarsaari Kokkola-Pietar saaren lentoasemalta! Varaa lentosi: jonair.se Lisätietoja: SKELLEFTEÅÅN ja UUMAJAAN MAANANTAISIN ja TIISTAISIN: Uumajasta klo 9.00 Skellefteåån klo 10.50 Skellefteåsta klo 10.50 Uumajaan klo 12.50 matka-aika 30–40 min. Yleisöä: 1?908. Car Service 68410 Alaveteli • 040-510 7493 • www.backfalt.fi TERVETULOA HUOLTOON! Virallinen Bosch-autohuolto ja BG -huolto palvelupiste Car Service 68410 Alaveteli • 040-510 7493 • www.backfalt.fi TERVETULOA HUOLTOON! TUHANSIA PURKUAUTOJA 68410 Alaveteli • 040-733 2493 • www.backfalt.fi Pesut mm : • moottorit • vaihteistot • EGR-venttiilit • jäähdytysjärjestelmä • hiukkassuodatin • ilmastointijärjestelmä 68410 Alaveteli • 040-510 7493 www.backfalt.fi TERVETULOA HUOLTOON! SERVICE CENTER Tee autollesi ennaltaehkäisevä suojaussuunnitelma, huolto ja puhdistus. ....20 6 7 7 31– 28 25 PK-35 ..........20 5 7 8 28– 40 22 MP ..............20 5 6 9 31– 33 21 PEPO ..........20 4 6 10 22– 38 18 PIF ..............20 4 1 15 21– 45 13 Seuraavat ottelut: 25.8. Sotkamo–Joensuu 0–2 (0–1, 1–2) Sotkamo: Lauri Rönkkö 1/0, Joni Rytkönen 0/1. Sievin seurakunnasta lähdemme juhlille 3.9. Tuomarit: Jari Saaranen ja Jukka Marttala. Lupaa haetaan pohjavesilammikolle Riskan kaupungintien varrella valtatien 8 ja Langtågintien välillä sijaitsevalla maa-ainestenottoalueella Kruunupyyssä. 470 (7), 7) Simona Halep Romania 3. Palkitut: I Sami Haapakoski, II Markus Keski-Petäjä. 11 7 2 2 41– 22 23 Tarmo ..........13 6 1 6 33– 24 19 IK Myran ......13 4 4 5 41– 32 16 Esse IK/2 ......12 4 3 5 24– 34 15 Ysikaks .........12 4 1 7 22– 33 13 GBK/2 .......... Leipäjako Kirppis-kyläkamarilla parillisilla viikoilla keskiviikkoisin klo10–14. Kempele: Antti Korhonen 1/1, Sami Haapakoski 1/0, Matti Korhonen 1/0, Teemu Isoketo 0/1, Aatu Saastamoinen 0/1. Puramme vuosittain 100-150 autoa, joiden osat on laatutarkastettuja toimintatakuulla. Päiväkerhot kokoontuvat Väentuvalla (Kirkkotie 7) maanantaisin ja tiistaisin. KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A17 Kuulutukset 1 Avoimet työpaikat 1 Muut 1 Palveluhakemisto 1 Luotettava ja kattava huoltopalvelu yli 35 vuoden kokemuksella • määräaikaisja katsastushuollot • OBD-, iskunvaimentimienja jarrujen testaus • ilmastointihuollot • moottorija vaihdelaatikkokorjaukset • BG-huoltopalvelut ja tuotteet jne. Toto5 voitto-osuus: 36,10. DIAKONIATYÖ Diakoniatoimisto auki ajanvarauksella. Tuomarit: Suvi Kaukovalta ja Mika Kääriäinen. KIRKKOHERRANVIRASTO on avoinna: Ma klo 9–14 Ti klo 13–16.30 Ke klo 9–12 Palvelemme myös puhelimitse ja sähköpostitse, puh. 335 (10), ...suomalaisia: 44) Emil Ruusuvuori 1. Kahvitarjoilu, vapaaehtoinen kahvimaksu Parillisilla viikoilla keskiviikkoisin leipäjako kirpputorilla klo 10–14. Ohjelmaa pääset kurkkaamaan www. Naisten Superpesis, puolivälierien 3/5 ottelu (3 voitolla välieriin): Seinäjoki–Lapua 0–1k (1–2, 5–3, 0–0, 2–3) Lapua välieriin voitoin 3–1. bjorkskog@evl.fi. ...suomalaisia: 213) Anastasia Kulikova 313 (213), 828) Oona Orpana 29 (824), 876)Laura Hietaranta 25, 1377) Alexandra Anttila 6 Nelinpeli: 1) Coco Gauff USA 5. Toto5 pelivaihto 67?099,08 e, voittoosuus 66,36 e Pelivaihto 178?302,28 e, yleisöä 343.. Toto (6-2-1): 2,59 1,13-1,13-1,09 2,84. Ajanvaraus ottamalla yhteyttä diakonissa Sannaan p.0405638418 tai laittamalla sähköpostia sanna. 050 3435808 KRUUNUPYYN KUNTA 2 Jalkapallo Miesten Ykkönen: SJK–PIF 4–0 (1–0) TPS .............20 12 5 3 33– 15 41 KTP .............20 12 4 4 41– 19 40 Jaro .............20 9 5 6 38– 23 32 Gnistan .......20 8 6 6 35– 24 30 EIF...............20 7 8 5 36– 31 29 JäPS ............20 8 4 8 28– 37 28 KPV .............20 7 7 6 20– 31 28 SJK Akat. MUSIIKKI Kirkkokuoron harjoitukset alkavat 14.9. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Sirpa Kinnunen p. Kiiskilän Ry, seurat. Toto (7-5-3): 5,59 1,56-2,21-1,69 15,44. MobilePay 92276 Lahjoitus on helppoa myös seurakunnan etusivulta löytyvän linkin kautta. Palkitut: I Elmeri Anttila, II Matias Rinta-aho. 605 (1), 2) Anett Kontaveit Viro 4. 980 (4), 5) Ons Jabeur Tunisia 3. 08 425 990. 885 pistettä (1), 2) Alexander Zverev Saksa 5. 890 (7), 6) Novak Djokovic Serbia 4. Ilmoittautumiset sekä tarkemmat tiedustelut leiristä ja leirimaksuista ottamalla yhteyttä diakonissa Sannaan p.0405638418. Tiedustelut Piia 044–732 5309 LÄHETYSTYÖ Kesäkahvila avoinna torstaisin kesäillan hartauden ja sunnuntaisin jumalanpalveluksen jälkeen. Silkki 29,8 (21,36).3) Pihlajan Hilima 29,8 (18,86).4) Sorelle 29,9 (15,28). Voitot 0–3. Palveleva netti osoitteessa: https:// kirkonkeskusteluapua.fi/palvelevanetti. leiripäivä mielenterveyskuntoutujille Reisjärven seurakuntakodilla. 6. 2. Tuomarit: Joona Tervonen ja Turo Timo. MUUT TAPAHTUMAT To 25.8. Tulevia jakopäiviä: 24.8., 21.9. 5. Tulevat jakopäivät: 24.8., 21.9. 2 Pyöräily Laguardia: Espanjan ympäriajon 4/21 etappi, Vitoria-Gasteiz–Laguardia 152,5 km: 1) Primoz Roglic Slovenia, Jumbo-Visma 3.31.05, 2) Mads Pedersen Tanska, TrekSegafredo sama aika, 3) Enric Mas Espanja, Movistar Team s.a., 4) Quentin Pacher Ranska, Groupama-FDJ s.a., 5) Pavel Sivakov Ranska, NEOS Grenadiers s.a.,... Palvelemme sinua mielellämme! Varaosat ovat saatavilla useimmille automerkkeille laajasta varastostamme. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 1600 m: 1) All Star Mint/Tapio Perttunen 11,8a (1,41), 2) Zumu De La Vega 12,3a (5,54).3) Erik Flash 12,4a (22,74).4) Adrienne’s Ami 13,2a (64,21).poissa: 1, 10. KPV Kokkola F10 2 Pesäpallo Miesten Superpesis: Vimpeli–Kitee 2–0 (5–2, 9–3) Vimpeli: Elmeri Anttila 1+3/2, Matias Rintaaho 1+1/2, Jukka-Pekka Vainionpää 4/0, Janne Mäkelä 2/0, Lauri Vihriälä 1/0, Jere Saukko 0/3, Aleksi Lassila 0/2, Teemu Kinnunen 0/2, Juho Heikkala 0/2, Mikko Vihriälä 0/1. Messu Louetin leirimajan kirkossa. KPV–TPS, 26.8. klo 11. Palkitut: I Juha Puhtimäki, II Juuso Myllyniemi. Ajanvaraus ma-to 12–13, puh. Palkitut: I Petteri Alanen, II Santtu Patova. Jos leipää jäänyt keskiviikolta, on sitä mahdollista hakea myös torstaina. 850 (1), 2) Elise Mertens 5?820 (4), 3) Katerina Siniakova Tshekki 5. 9. Palveleva kirje: PL 210, 00131 Helsinki *** Kirkkoherranvirastossa on myytävänä adresseja 14 €/kpl. 050-3447619. Aiemmin välieräpaikkansa olivat varmistaneet Jyväskylä, Pori ja Tampere. Käsittelemme nautakarjaa, lampaita, sikoja ja hevosia. 040 5960 722 Ab Tajma Oy on luomuja lähiruokaan erikoistunut lihayritys. Nelinpeli: 1) Joe Salisbury Britannia 7. Voitot: 2–1. Toto (5-1-7): 1,99 1,24-1,29-1,75 3,30. lähtö, TROIKKA-2, sh 1600 m: 1) Essin Säväys/Hannu Torvinen 24,9a (5,59), 2) Hissun Pamela 25,1a x (10,56).3) Milrid 25,3a (5,28).4) Hipassi 25,6a (2,61).poissa: 1, 8. 3. Toevo 42,4a (13,8).poissa: 4. KTP–Jaro, JäPS–PK-35. ToLa 8.–10.9. 200 (2), 3) Neal Skupski Britannia 5. Kitee: Hannes Pekkinen 1+2/1, Samu-Kalle Varonen 1/0, Jiri Pippola 1/0, Elmeri Purmonen 0/1, Jesse Eskelinen 0/1, Samu Vainikainen 0/1, Juuso Lattu 0/1. 886 (9), 10) Darja Kasatkina neutraali 2. klo 19. 695 (5), 8) Felix Auger-Aliassime Kanada 3. lähtö, Toto5-3, lv 1600 m: 1) Adrasthee/ Esa Holopainen 12,6a (1,99), 2) Gold Arrow Web 13,0a (3,99).3) What The Hell 13,1a (10,13).4) Proud Ms Cantab 13,6a (20,63). klo12 Kevään 2022 sururyhmä kokoontuu vielä kerran; 25.8. Palvelemme sinua mielellämme! Tajma on pieni teurastamo Kolpissa, joka kasvaa suuremmaksi, joten haemme nyt tiimiimme LIHANLEIKKAAJAA/ TEURASTAJAA Työ on monipuolista ja vaatii hyvää fyysistä kuntoa. Toto (3-27): 5,94 1,76-1,56-2,28 6,00. Toto (5-1-2): 5,18 2,86-4,82-12,47 41,51. Sievin Ry, seurat, Markku Kalliokoski. Lähetä kirjallinen hakemus ennen 14.9.2022. 2 Tennis Maailmanlistat (suluissa sijoitus edellisellä listalla): Miehet, ATP: Kaksinpeli: 1) Daniil Medvedev neutraali 6
Klo 9 Aamurukous ja kahvit seurakuntakodilla (takkahuone). 044 722 9011. To 8.9. M 200 m (13): 1) Eljas Aalto SibVa 21,19, 5) Filiph Johansson GIF 22,18, 7) Alexander Björkgren Drott 22,36. Jos tarvitset kyytiä, ota yhteys Heliin p. Jumalanpalvelusten striimauskoulutus Vapaaehtoisia etsitään striimaamaan messuja livelähetyksinä Kalajoen kirkosta. M 100 m (11): 1) Severi Mäntylä BorgåAk 10,93, 4) Alexander Björkgren Drott 11,08. 0447229023, älä tule sairaana tai oireilevana paikalle, tarvittaessa voin tuoda kassin myös kotiin, varaudu esittämään ruokakortti tai tiliote ja toimeentulotukipäätös. Klo 13 Palvelukeskushartaus Maria Paananen. Ohjelmassa mm. Lisätietoja Päivi Vähäkainu 0400-877378 LÄHETYSTYÖ La 3.9. Sakari Kinnunen ja Heikki Vänttilä. 2 Yleisurheilu Maarianhamina: SFI:n mestaruuskilpailut. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat partiolaiset! Alustavat syksyn kokoontumiset vko 36 lähtien sudenpennut (7-9 vuotiaat) keskiviikkoisin klo 17-18, seikkailijat (10-12 vuotiaat) torstaisin klo 17-18 ja tarpojat (yli 12-vuotiaat) torstaisin klo 18-19. Perhekerhoon lapset osallistuvat aikuisen kanssa. 040 561 8428 tai sähköpostitse susanna.heikkila@evl.fi. M 5000 m: 1) Sami Saku JomalaIK 15.18,08, 2) Jan Kaas GIF 15.19,12. Su 28.8. C-rata 2.0 km (12): 1) Stoor Anne KoS 29:44, 2) Penttilä Marja KoS 38:18, 3) Fränti Eero KoS 39:43.. Klo 18-20 Nuorten avoimet ovet Artoksessa. klo 17 Perhonjokilaakson syöpäkerhon tapaaminen Kaustisen seurakuntatalolla. Marttyyrien Ääni ry:n toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen kertoo vainotun seurakunnan tilanteesta tänään. Klo 9 Aamurukous ja kahvit seurakuntakodilla (takkahuone). Kerran kuukaudessa ruokailumahdollisuus, hinta 5 e / perhe. RAUTION KAPPELISEURAKUNTA Ke 24.8. syyskuuta Irlantia vastaan ja 6. Vapaita kerhopaikkoja voi tiedustella Elisa Kärjältä, puh. Laita tietoa eteenpäin! Klo 18 Siionin kanteleen seurat Räyringin rukoushuoneella, Ville Melanen ja Janne Salmela. Ohjelmassa kalastusta, saunomista, makkaranpaistoa, frisbeegolfia ja muuta mukavaa. Lapset alle 10v 10€ ja aikuiset 20€. Tuloksia: P17 kiekko: 1) Benjamin Holmbäck IF Åsarna 53,19. la 10.9.Vietämme rovastikunnallista päihteetöntä leiriä Nivalan Vinnurvassa. klo 17-19 karjalankoskella. jokaisen ihmisen arvosta ja toivosta, tilaisuus sopii kaiken ikäisille. P17 400 m: 1) Albin Söderman Drott 51,72. N17 korkeus: 1) Vilma Knutar GIF 175, 2) Mia Känsäkangas GIF 166. Ruoka ja kahvi kustannetaan itse. Klo 17 Toimintakerho 1-4 luokkalaisille seurakuntakodin takkahuoneella. Seurakunnasta saat tukea ryhmällesi: erilaisia kokoontumistiloja, raamattupiirimateriaalin tulostettuna, kahvituskassin joka sisältää: kahvi, tee, sokeri, suodatinpussit, kertakäyttökupit, servetit, keksipaketti, suolakeksi, korppuja karkkipussin ( pyydettäessä osa tuotteista gluteenittomana).Ilmoita ryhmäsi elokuun aikana, materiaalin saat käyttöösi 17.8 lähtien. Lestadiolaisen perinteen lauluja uudella tavalla sovitettuna. saakka, sijaisena Pertti Torppa, p. TULOSSA Pe 16.9. HUOM! päivä muuttunut, klo 18 alkaen Piknik-puistokonsertti Jokelan Pappilan pihassa, Armon kulkurit. klo 13 mennessä Jaana p. Klo 17 Toimintakerho 1-4 luokkalaisille seurakuntakodin takkahuoneella. arkisin 08 4640530. P15 keihäs: 1) Robin Liljeqvist IFN 58,41. Ke 31.8. klo 9.30-12 päiväkerho Mäntyristillä. Lähtö Vetelin Seolta klo 8. 040 7786 792. 12,36, 1,3 m/s). Ohjelmatietoja saa netistä, kirkosta ja virastosta. 050-3444 706. Tarjolla makkaraa, vohvelia, mehua, kahvia. klo 15 Virtaa valosta -päiväjuhla. Suomi kohtaa Irlannin Dublinissa ja Ruotsin Tampereella. M pituus: 1) Joona Luotonen SibVa 733, 2) 3) Frans Häggblom IK Falken 662. Perhekerhossa leikitään, askarrellaan, kahvitellaan ja hiljennytään kynttilähetkeen. Su 28.8. Karhi. HIMANGAN KAPPELISEURAKUNTA Ke 24.8. Ti 30.8. N17 100 m: 1-2) Elmiina Siikala HIFK & Priscilla Boateng Drott 12,33, 3) Vilma Knutar GIF 12,53 (ae. Ilmoittautumiset su 28.8. Klo 18 Sanaa ja Siionin kannelta Tomujoen kylätalolla, Tomujoentie 318, Eija Seppä, Kari Lauri, Satu Kivisaari, järjestäjä ELY, alkaa kahvitarjoilulla. Klo 18-20 Naistenilta ravintola Lokkilinnassa Hiekkasärkillä, ruoka 10e sis. Klo 12 Sanajumalanpalvelus kirkossa tai hyvällä säällä kirkkopihalla, toim. La 3.9. Klo 18.30 Seurat Mehtäkylän ry. klo 18 Sapattiateria Kaustisen seurakuntakeskuksessa. Mukana on ensi kertaa 32 maata. Klo 18-21 Nuortenilta seurakuntakodilla Artoksessa. Su 28.8. Klo 19 Nuortenilta seurakuntakodin takkahuoneella. Lisätietoa ja ilmoittautumiset p. Klo 12-15 Ruokajako seurakuntakodilla, voit soittaa Maria-diakonille klo 9-11 niin sovitaan tarkemmin. JUMALANPALVELUKSET Su 28.8. 040 7545498 MUSIIKKI Vetelin kirkkokuoro alkaa ke 31.8. Pe 2.9. Lapsille ja nuorille omaa ohjelmaa. Ohjaajina Maria Mortensen ja Matti Kuusela. Mukana mm. To 1.9. Ilmoittautumiset ja allergiatiedot 4.9 mennessä tekstiviestillä: Leena Harju (Kaustinen)040-8467898, Kaarina Koivisto (Halsua) 04072858 93, Eero Koivukoski (Veteli) 040-7314204. Liisa Pyykkö-Seppälä, Riitta Kola, Minna Ventilä ja Tiina Karhulahti. Ryhmä kokoontuu keskenään esim. 044-7118616 tai jussi.leppala@ evl.fi. 044 722 9026 etunimi.sukunimi@evl.fi. Klo 13-15 Makkaratarjoilu S-Marketin pihalla diakoniatyön 150v juhlavuoden kunniaksi, makkaraa paistelemassa Maria, Ulla ja Heli. Maksu paikanpäällä tai Perhonjokilaakson Israelin Ystävien tilille FI44 5512 0020 0034 89 viitenumerolla 20226. A-rata 6.0 km (17): 1) Kukkola Mikko KoS 40:34, 2) Willman Jani KoS 49:43, 3) Hietala Petri LohtVe 51:24. YHTEISET Perusta oma Raamis Perusta oma Raamis syksyksi, diakoniatyön juhlavuoden kampanja, kokoa oma 4-8 henkilön porukka, ilmoita se Ullalle p.0447229006, ryhmä voi olla esim. Hiippakunnan lähetysjuhlat Haapajärvellä. Klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, toim. Klo 18 Päiväkerho Suojarinteellä. mennessä Marialle p. Pe 2.9. klo 19 kirkossa. Retki Haapajärvelle Oulun hiippakunnan lähetysjuhlille. N17 keihäs: 1) Malin Karell SjuIF 50,62, 4) Emilia Liljeqvist IFN 43,40. Klo 15-17 Makkaratarjoilu Raution kaupan pihassa diakoniatyön juhlavuoden kunniaksi. P17 kuula: 1) Benjamin Holmbäck IF Åsarna 16,33. Leiri alkaa pe klo 18 ja päättyy la klo 14. Klo 19 Ompeluseurat Suojarinteellä, Jouni Myllylä. To 25.8. Turvallisessa ja luottamuksellisessa ympäristössä voimme jakaa kokemuksia niin onnistumisista kuin vaikeista asioista ja kannustaa toinen toisiamme pitämään huolta itsestään. klo 10-12 avoin perhekerho Mäntyristillä. (Kalajoki) ROVASTIKUNNALLINEN To 8.9. N17: 200 m: 1) Priscilla Boateng Drott 25,56. M 3-loikka: 1) Emil Nylund SibVa 13,85, 2) Daniel Sjölind IF Åsarna 13,42. Tervetuloa! MUUT Kirkkoherranvirasto on avoinna maanantaisin ja tiistaisin klo 9-12. syyskuuta Ruotsia vastaan: Maalivahdit: Tinja-Riikka Korpela Tottenham (Englanti), Anna Tamminen Hammarby (Ruotsi), Katriina Talaslahti FC Fleury 91 (Ranska). To 1.9. Su 4.9. Kari Lauri ja Lasse Kautto. LAPSITYÖ To 1.9. Klo 17 Seurat ry:llä, Eero Pisilä ja Arvo Pyykölä. N17 400 m: 1) Mila Heikkonen HIFK 57,19, 2) Nea Hassila Drott 57,43. N 100 m: 1) Henriikka Parpala HIFK 12,18, 4) Nathalie Westman GIF 12,56. Srk tarjoaa välipalan. puhelimitse 050 4455 200 tai sähköpostilla vetelin.seurakunta@evl.fi. klo 18, tervetuloa uudet ja vanhat laulajat! PARTIO Partion syyskausi alkaa torstaina 1.9. KIRKOLLISET KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A18 KALAJOEN ALUESEURAKUNTA Jumalanpalveluksen radiointi osoitteessa www.kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/ ja Kalajoen keskustan alueella taajuudella 95,0 MHz. Ohjelmassa vapaata leikkiä, askartelua, laulua, lapsenkokoinen hartaushetki, kohtaamisia, keskusteluja ja vertaistukea lapsiperhe-elämään. Ryhmäsi voi kokoontua kodeissa tai seurakunnan tiloissa. Ke 31.8. Klo 17 Ruokailu seurakuntakodilla ja klo 18 musiikkia Kirsi Mäntysaari (laulu) ja Noora Kykyri (piano), juhlimme 150 vuotiasta diakoniatyötä, tilaisuuteen on vapaa pääsy ja ruokailu on maksuton, Kirsin laulut kertovat mm. Klo 912 Ruokajako seurakuntakodilla vähävaraisille rautiolaisille, sovi oma kassinhakuaika soittamalla klo 9-11 Helille p. Tule tekemään omia tai yhteisiä käsitöitä tai vain yhteiseen kahvipöytään, kahvilassa on käsityötarvikkeita, voit tulla myös omien käsityötarvikkeiden kanssa. Klo 13-15 Makkaratarjoilu K-Marketin pihassa diakoniatyön juhlavuoden kunniaksi. Leirille ei saa tulla päihtyneenä. Päiväkerhot alkavat viikolla 35 Päiväkerhot alkavat viikolla 35. Jokaisen yhdeksän lohkon voittajat etenevät suoraan turnaukseen ja lohkokakkoset jatkavat jatkokarsintoihin. Kahvit alkaen klo 17.30. N keihäs: 1) Emilia Karell SjuIF 50,81, 2) Minna Hollanti GIF 48,91. Perhekerhossa leikitään, askarrellaan, kahvitellaan ja hiljennytään kynttilähetkeen. M 400 m: 1) Benjamin Stendahl BorgåAk 48,38, 4) Christoffer Envall IK Falken 49,69, 6) Filiph Johansson GIF 50,22. mennessä, Maria Paananen p. KASTETTU Arvi Edvin Peltola (Kalajoki), Aatos Pentti Elias Alatyppö (Himanka) KUULUTETTU Iikka Olavi Rahkola ja Ella Maria Katariina Rintala VIHITTY Antti Juhani Arnberg ja EmmiLiisa Anniina Määttälä HAUTAAN SIUNATTU Risto Kalervo Luoma 91 v. Pe 26.8. Kirsti ja Veli Siljander, Maria Paananen. Ke 31.8. Klo 11 Eläkeläisten kerho seurakuntakodilla, vietämme diakoniatyön 150v juhlaa, maksuton lounas, Teuvo Tuorila kertoo Himangan diakoniatyön historiasta, arvonta. Kari Lauri ja Emma Karkulahti. 4-8 kertaa syksyn aikana, ryhmää vetää sinä tai vetäjä voi vaihdella ryhmäläisten kesken. 050-44 55 200. Kenttäpelaajat: Natalia Kuikka Portland Thorns (USA), Elli Pikkujämsä Örebro (Ruotsi), Anna Westerlund Åland United, Eva Nyström Hammarby (Ruotsi), Emma Koivisto Liverpool (Englanti), Joanna Tynnilä HJK, Nora Heroum Parma Calcio 1913 (Italia), Eveliina Summanen Tottenham (Englanti), Olga Ahtinen Linköping (Ruotsi), Emma Peuhkurinen KuPS, Ria Öling Rosengård (Ruotsi), Emmi Alanen Kristianstad (Ruotsi), Emmi Siren KuPS, Oona Siren KuPS, Adelina Engman Hammarby (Ruotsi), Sanni Franssi Real Sociedad (Espanja), Linda Sällström Vittsjö (Ruotsi), Amanda Rantanen Örebro (Ruotsi), Jutta Rantala Vittsjö (Ruotsi), Jenny Danielsson Glasgow Rangers (Skotlanti), Juliette Kemppi Kalmar (Ruotsi), Heidi Kollanen Örebro (Ruotsi). Klo 18.30 Seurat Suojarinteellä, Tuokko Saukkonen. Klo 16 Juhannusseurojen kiitos-ilta seurakuntasalissa. NUORISOTYÖ Poikaleiri Aittaniemessä 6.-7.lk pojille 2.-3.9. DIAKONIATYÖ Ke 24.8. Klo 9.30-11 Hyvän mielen kahvit seurakuntakodin takapihalla, kahvit, hartaus, mölkyn peluuta, ryhmää vetää Ulla, ryhmään kutsutaan työttömiä, sairaseläkkeellä, eläkkeellä olevia, mielenterveyskuntoutujia, kaikkia seuraa ja virikkeitä kaipaavia aikuisia, ryhmä kokoontuu joka toinen viikko. Kyydin omavastuu 10€. Mukana piispa Jukka Keskitalo, klo 17 piispanmessu, klo 19 Veren ääni -konsertti kirkossa. Englannin Valioliiga: Manchester United–Liverpool 2–1 (1–0) 2 Suunnistus Kokkola: KoS:n Maanantairastit 22.8. B-rata 3.6 km (40): 1) Kainu Antti 26:23, 2) Aarnio Antti 32:31, 3) Juola Eero KoS 33:35. 044-7229023. Ruokailumahdollisuus, hinta 5 e / perhe. Pe 26.8. Ke 24.8. Klo 19 Nuortenilta seurakuntakodin takkahuoneella. Klo 10 Raamatunlukuhetki seurakuntakodin takkahuoneella. Leirin hinta 5e. Klo 19 Miesten laulupiiri Jannella Luotitiellä. Pe 26.8. Klo 12 Ystäväkerho Ikhtys-salissa, ilmainen ruokailu, juhlitaan diakoniatyön 150 juhlavuotta, diakoniatyöntekijä Ulla Ketonen esittelee tämän päivän diakoniatyötä, ota ystävä mukaan tutustumiskäynnille kerhoon, Ystäväkerhoon kutsutaan vasta eläkkeelle jääneitä ja eläkkeellä pitempään jo olleita. Leirin toteutumiseksi tarvitaan vähintään 10 osallistujaa. Tuloksia: E-rata 7.3 km (13): 1) Ranto Tuomas HaapavU 49:05, 2) Hyyppä Tuomas KoS 50:15, 3) Kallio Santeri KoS 53:01, 4) Rantala Peetu KoS 53:24, 5) Viitasaari Tommi KoS 54:10, 6) Harju Jorma KoS 58:18. nuoria, aikuisia, pariskuntia, pikkulapsiperheitä, eläkeläisiä, naistenryhmä, miestenryhmä, sekaryhmä jne. PERHETYÖ Ke 31.8. 2 Jalkapallo Helsinki: Naisten jalkapallomaajoukkue MM-karsintojen päätösotteluihin 1. klo 10 messu, Pertti Torppa, Kalliokoski. VIHITTY Janika Helena Nisula ja Joonas Pauli Antero Isokangas. N pituus (13): 1) Kira Kytölä EsboIF 601, 2) Nathalie Westman GIF 588. Klo 18 Ilta vainotuille kristityille kirkossa. MM-lopputurnaus pelataan heinä-elokuussa 2023 Australiassa ja UudessaSeelannissa. Klo 10 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. Klo 13 Ehtoollishartaus palvelukeskuksessa Emma Karkulahti, Maria Paananen, Aapo Kaivosoja. Klo 10, Sanajumalanpalvelus kirkossa. SEURAKUNNAN VIIKKO Su 4.9. Leiri on tarkoitettu henkilöille, joilla on ollut tai on päihteiden vuoksi haasteita elämässä. Ilmoittautumiset ja tiedustelut ma 29.8. Paluumatkalle klo 20.45. Klo 10 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. Diakoniatyöntekijä tavoitettavissa p. Ma 29.8. Khra Vesa Parpala lomalla 28.8. Ilmoittautuminen virastoon 29.8. Muina aikoina ota yht. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. mennessä, p. Koulutus to 15.9. Klo 17-18 Himangan kirkko avoinna. 50 vuotta sitten konfirmoitujen tapaaminen! Päivä alkaa messulla kirkossa klo 10, messun jälkeen on valokuvaus, ruokailu ja yhdessäoloa srktalolla. kaksi lämminruokaa, salaatit, leivät, juotavat ja makean piirakan kahvineen, ruokailun jälkeen musiikki Emmi Ketonen, laulu ja ukulele, runoja naiseudesta, elämästä ja suhteesta Jumalaan Ulla Ketonen, illansanat Iina Rahkola, ilmoittautuminen ruokailujen vuoksi kalajoki.seurakunta@evl.fi tai puh. Klo 11-13 Käsityökahvila seurakuntakodilla Juttuvalla. Lohko A:n tilanne: 1) Ruotsi 19 pistettä (7 ottelua), 2) Irlanti 11 (6), 3) Suomi 10 (6), 4) Slovakia 5 (6), 5) Georgia (7). Ti 30.8. Tiedustelut ja ilmoittautumiset diakoniatyöntekijöiltä 23.8
Kirkkoherranvirasto ja toimistot suljettu henkilöstön suunnittelupäivän vuoksi; klo 1018 Kirkko ja kirkon kahvio avoinna hiljentymiseen, tutustumiseen ja kohtaamiseen; klo 18 Rukoushetki kirkon sivualttarilla. Vetäjinä Hannele Ilola ja Anu Syrjälä. Laulamme perinteisiä ja uusia hengellisiä lauluja. Ruskaretki Enontekiölle Tunturihotelli Vuontispirtille järjestetään 17.–24.9. Rukoushetki näinä päivinä klo 18. Merijärven seurakuntatoimisto, Vanhatie 20, avoinna torstaisin klo 9-12, p. LAPSIJA PERHETYÖ La 27.8. HARTAUS klo 13 Kannuksen kirkosta, hartaus lähetetään radion välityksellä Kitinkotiin ja Puistolaan sekä suorana lähetyksenä Facebook-sivulla Kannuksen seurakunta, Hannu ja Seija Korhonen. klo 14.30 Laulajat harjoittelee seurakuntakodissa. VIRTAPIIRI klo 9, lähtö pappilan pihasta. 044-7118601. 050 3147 453 tai matti.aho@soite.fi. 050-3447619. Pe 26.8. Ilmoittautua voi asuinpaikasta riippumatta. Kirkkotalakoot ovat tuottaneet 31.7.2022 mennessä 830.478 euroa kirkon rakennusrahastoon. Su 28.8. seurakuntamestari Mirja Lehkonen p. klo 10 Messu Toholammin kirkossa, Harju, Rautiola. 17.-24.9.2022 RUSKARETKI Enontekiölle, Tunturihotelli Vuontispirtille, Pallas-Yllästunturin kansallispuiston maisemiin. Kevyttä liikuntaa ja yhdessäoloa, kahvit. To 1.9. mennessä, p. PERHETYÖ Ti 30.8. Iltapäivä on tarkoitettu kaikille kutosille ja seiskoille. Järj. Asiakas voi varata ajan silloin kun on tarvetta keskusteluapuun eri elämäntilanteisiin liittyen tai on kyse taloudellisesta avusta, Numeroon voi jättää myös soittopyynnön tekstitai WhatsApp-viestillä, Ajanvarauksessa sovitaan asiointiaika diakoniatoimistoon ja varatusta ajasta lähetetään vahvistus tekstiviestillä. klo 18.30 Sanaa ja Siionin kanneltailta seurakuntakodilla, Hannele Ilola, Anu Syrjälä lausuntaa, musiikkia Kimmo Virkkala ja Ahti Harju, säestys Mari Peltokangas, kahvitus alkaa klo 18. 044-7118634. Suljettu 31.8. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Sirpa Kinnunen p. To 1.9. Kuorot kutsuvat uusia laulajia riveihinsä. 08-4395010, perjantaisin suljettu. NUORTEN TOIMINNAN ALOITUSTAPAHTUMA klo 19 ry:llä. MUSIIKKI Keskiviikkoisin klo 16 poikakuoro, kaikille eskarija alakouluikäisille pojille ja klo 17 Ilonjyvä kaikille eskarija alakouluikäisille lapsille. Olemme mukava porukka, johon mahtuu monen ikäisiä laulajia! To 25.8. Kokkolan rovastikunnasta järjestetään bussimatka la 3.9. Tule matalalla kynnyksellä tutustumaan kuorolauluun. DIAKONIATYÖ Ma 29.8. DIAKONIA Diakoniapäivystyksen ajanvaraus, asiointiaika diakoniatoimistoon sovitaan ti, ke, to klo 8.309.30 ajanvarausnumerosta 044711 8670. klo 9-10 Perheliikunta Loikka Toimitalo Pietarin liikuntasalissa. MUUT 2.-4.9.2022 Oulun Hiippakunnan Lähetysjuhlat Haapajärvellä. Ti 30.8. Kaikki laulamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan. klo 19 Seurat Lestijärven srk-kodilla, Tapani Kirsilä. PÄIVÄKERHOTYÖ 3–5-vuotiaiden lasten päiväkerhoryhmissä on vapaita paikkoja. ja 7.9. Merijärven diakoniatyön asiakasasioissa yhteys Ruut Hirvilammi p. VARHAISNUORISOTYÖ POIKAKERHO, Seurakunnan poikakerho aloittaa taas toimintansa kesätauon jälkeen. To 22.9. Ke 31.8. ILOSANOMA-RAAMATTUJA RUKOUSPIIRI klo 18 pappilan vintillä. Su 28.8. 044 5878 630 / kirkkoherranvirasto. Kyydin omavastuu 10 EUR/ henkilö Ilmoittautumiset 29.8. TULOSSA 2.-4.9. MUSIIKKITYÖ Ke 24.8. klo 9-11 Perhekerho Toimitalo Pietarissa; klo 10-18 Kirkko ja kirkon kahvio avoinna hiljentymiseen, tutustumiseen ja kohtaamiseen; klo 12-13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa; klo 18 Rukoushetki kirkon sivualttarilla; klo 18 Raamattupiiri kokoushuone Bäckmannissa toimitalo Pietarissa, ovi C. MERIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA To 25.8. Ilmoittautuminen on auki seurakunnan nettisivulla: www.toholamminseurakunta.fi, lisätietoa Marialta, puh. Syksyn harjoituksissa keskitytään juhlaohjelmistoon. SEURAT klo 13 ry:llä, Markku Veteläinen ja Jouni Hintsala. Lisätietoja: AnnaMaija Korhonen p. ELOSEURAT klo 18.00 Seurakuntatalolla, Tom Säilä, Markku Niemelä, Seppo Tastula ja Johanna Koivumaa. Messun jälkeen juhlakahvit ja kappalainen KAI JUVILAN LÄKSIÄISJUHLA seurakuntatalolla. ma-to klo 9-12, pe suljettu, kirkkoherranvirasto p. Varsinainen kerho-ohjelma alkaa klo 11.30. Torstaisin klo 17.30 Vivace -nuortenkuoro ja klo 19 Kirkkokuoro. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Sirpa Kinnunen p. RUOKAAPUA sitä todella tarvitseville klo 19 seurakuntatalon parkkipaikalla. Sley. VIRTAPIIRI klo 9, lähtö pappilan pihasta. 044 2824 516 / lähetyssihteeri. Pieni laulunäyte vaaditaan, jos on halua liittyä kuoroon. Kahvi 0,20€, keksi 0,10€ ja karkki 0,10€, Elina. Su 28.8. Vetäjänä Heikki Saunavaara. Lähdössä pohjustuksena on luku Raamatusta, sauvakävely, rollaattori, pyörä, lenkkitossut, kaikki kelpaavat varusteiksi. klo 18.30 Kristittyjen yhteinen rukousilta Betaniassa, Kyöstintie 18. KOULUKAHVILA klo 11 yläkoulun aulassa. Linkit sähköisiin lomakkeisiin ylivieskanseurakunta.fi-sivun Info ja asiointi -otsikon alta. PERHEKERHO KLO 10-12 Päiväkerhotiloissa. Vetäjänä Heikki Saunavaara. SURURYHMÄ ITSEMURHAAN KUOLLEIDEN OMAISILLE alkaa Kokkolan seurakuntakeskuksessa klo 18.30-20. HAUTAAN SIUNATTU Martta Amanda Olkkola 98 v., Vieno Margit Elisabet Mäntylä 93 v., Alli Raakel Koskela 87 v. Vuontispirtti sijaitsee Pallas-Yllästunturin maisemassa. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9-12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. (Merijärvi) SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 24.8. Kerho on tarkoitettu vuonna 2008-2011 syntyneille pojille. KIRKKOKUORO klo 18 Laurentius-salissa. Ti 30.8. Ti 30.8. RUOKAAPUA sitä todella tarvitseville klo 19 seurakuntatalon parkkipaikalla. LAPSIKUORON HARJOITUKSET alkavat klo 15. klo 18.30-20, minkä jälkeen kokoontuminen joka toinen torstai. 044 581 9321 lähetyssihteeri Helena Keskitalo. KIRKOLLISET KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A19 JUMALANPALVELUKSET Su 28.8. Kokkolan rovastikunnasta järjestetään bussimatka la 3.9., Kannuksessa bussi pysähtyy n. Seurakunnan ateriapalvelu Maria avoinna kirkon seurakuntasalissa maanantaista torstaihin klo 10.30-13.00 ja perjantaisin 10.30-12.00. Syksyn kerho-ohjelmassa on luvassa mukavaa yhdessäoloa eri aktiviteettien muodossa, metsäretkiä sekä Raamatun kertomuksia ja opetuksia. SEURAKUNNAN VIIKKO Su 28.8. PÄIVÄKERHO klo 10.30 ry:llä. MUUT Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto palvelevat 1.6.-31.8. HARTAUS klo 13 Kannuksen kirkosta, hartaus lähetetään radion välityksellä Kitinkotiin ja Puistolaan sekä suorana lähetyksenä Facebook-sivulla Kannuksen seurakunta, Marketta Siipo, Sirkka Keskitalo ja Raija Lyly. OULUN HIIPPAKUNNAN LÄHETYSJUHLAT Haapajärvellä. La 27.8. Syksyn aikana kerho kokoontuu myös muualla aktiviteettien niin vaatiessa, mutta näistä kerroista kerholaisia infotaan aina erikseen. KIRKKOKUORO klo 18 Laurentius-salissa. klo 9.30–11.30 Perhekerho Toholammin srk-kodilla. Vielä muutama huone vapaana. Nuoret saavat itse ehdottaa yhteistä tekemistä, Elina.. Ke 31.8. NUORISOTYÖ Pe 26.8. Iltapäivän aikana tehdään välipalaa, pelaillaan, läksyjäkin saa tehdä. TULOSSA Su 4.9. Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat kerholaiset! NUORISOTYÖ Pe 26.8. Ma 29.8. Suljettu 31.8. Piiri kokoontuu joka toinen tiistai. To 25.8. Ryhmään otetaan 3-8 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Vs. 0447118641; klo 18 Rukoushetki kirkon sivualttarilla; klo 18 Yhteysilta Jumalan tekoja Suvannon kappelissa, Tuisku Winter, päätteeksi iltakahvi/tee. 044 081 9325. Poikakerho kokoontuu tiistaisin klo 17.3018.30 seurakuntatalolla sijaitsevaan nuorten tilaan Kulumaan. 08-4395070. Lounas klo 11, 4 €/ aikuinen, 1 €/ lapsi. Vielä muutama huone vapaana. Kirkkokuoro täyttää syksyllä 100 v. Ke 31.8. KASTETTU Sylvia Aleksandra Taivassalo, Veikko Olavi Kangasvieri. 08-439 5010; taloustoimisto p. mennessä soittamalla tai lähettämällä tekstiviesti p. AIKUISTEN PÄIVÄKERHO klo 11-13 Seurakuntasalissa. 044-7118631. Paluukyyti Haapajärveltä lähtee klo 20.45. To 25.8. MESSU klo 10 kirkossa, Sakari Typpö, lähtösaarna: Kai Juvila, Johanna Koivumaa, Ulla-Maija Karvonen, Elina-Yli-Jylhä, Anna-Maija Korhonen, Ahto Huhtala, Minna Jääskä ja Sisko Hihnala, Hanna Hernesmaa, Helka Karvonen, Kirsikka Typpö ja jp-ryhmä 1. KUULUTETTU Niko Hermanni Läspä ja Johanna Marjatta Keskisalo HAUTAAN SIUNATTU Leevi Tapio Partanen 81v 11kk 13p, Martti Vilhelmi Luomala 74v 7kk 8p SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 24.8. Kauppojen hävikkituotteita. Vapaaehtoisten ilmoittautuminen tiistaina klo 10-11 Aino Nisula 0440-422157; klo 17-19 LapsiArkki Toimitalo Pietarissa, ilmoittautuminen keskiviikosta maanantaihin klo 12 mennessä p. Kevyttä liikuntaa ja yhdessäoloa, kahvit. Virkatodistusten tilaus Oulun aluekeskusrekisteristä p. on myynnissä kirkossa Kirkkotalakoiden hyväksi. Kauppojen hävikkituotteita. Kyydin omavastuu 10 EUR/hlö. Paluukyyti Haapajärveltä lähtee klo 20.45. LAPSET Lasten päiväkerhot Vapaita päiväkerhopaikkoja voit tiedustella p. KASTETTU Eevi Johanna Kujala, Alma Sofia Vinkka, Mio Emil Armas Leppäkari KUOLLUT Keijo Tapio Polvi 64 v., Esko Johannes Tanska 86 v. klo 8.45 matkahuollon (Paussin Paikka) pihassa. klo 19 Laulun aika on tullut -yhteislaulutilaisuus Ylivieskan kirkossa (SKML). klo 10–11 Hävikkiruoanjako Toholammin srk-kodin ovelta. 0447118640. klo 18 Nuortenilta Vanhan pappilan Vintillä. Kuorot kokoontuvat pappilasalissa. Ryhmä kokoontuu yhteensä kuusi kertaa. klo 18 Ehtookellot ja iltasoitto kirkon raunioilla. 050 344 7619. Toinen kokoontuminen on torstaina 29.9. Pe 2.9. klo 10 Messu kirkossa, saarnaaja Jouko Ikola, liturgi Riikka Talvitie, kanttori Teija Siirtola, suntio Hannu Jussi-Pekka, Raudaskylän sekakuoro, Herättäjän kirkkopyhä ja Eloseurat, katsottavissa ja kuultavissa myös osoitteessa: ylivieskanseurakunta.fi/ tutki-uskoa; klo 12.30 Herättäjän Eloseurat jatkuvat lounaan (10 e) ja kirkkokahvien jälkeen kirkossa päiväseuroilla, Jouko Ikola kertoo sanoittamiensa Siionin Virsien synnystä ja veisauttaa niitä ja joitain uusiakin, seurapuhe Jukka Kesola, klo 13.30 kahvit ja klo 14 Lähetysseurat, Aila Harvala ja Heikki Hurskainen; klo 14.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Tapio Isopahkala; klo 16 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Markku Launonen. 67-ILTAPÄIVÄ klo 14.30-17.30 nuorisotila Kulumassa. 08 3161 303 ma-pe klo 9-16. Suljettu 31.8. mennessä ryhmän ohjaajalle, sairaalapappi Matti Aholle puh. Lisätiedot ja ilmoittautuminen 16.9. Lauantaisin klo 9–10 leppoisa tunnin pappilakävely, Riiheläinen. Viikon kerhot Seurakunnan viikko -otsikon alla. Tule hiljentymään, tutustumaan ja kahville! Yhdessä-juhlakirjaa, ikoni-postikortteja, kirkkopuusta tehtyjä lautasia, jäätelöä, kahvia ja piirakkaa, ym. klo 13 Messu kirkossa, Riikka Talvitie, Eila Kotiaho, kirkkokahvit. klo 9-11 Perhekerho Toimitalo Pietarissa; klo 10-18 Kirkko ja kirkon kahvio avoinna hiljentymiseen, tutustumiseen ja kohtaamiseen; klo 18 Rukoushetki kirkon sivualttarilla. haapajarvenseurakunta.fi/valovirtaa Ilmoittautumiset 29.8. Katso tarkempi ohjelma www. Tervetuloa kaikki jo mukana olleet sekä uudet laulamisesta kiinnostuneet lapset! Ke 31.8. KIRKKOTALAKOOT Kirkko ja kirkon kahvio ovat avoinna 22.9.2022 saakka tiistaista torstaihin klo 10–18. Lähtö Kannuksesta, bussi pysähtyy, klo 8:45 Matkahuollon (Paussin Paikka) pihassa. klo 10-18 Kirkko ja kirkon kahvio avoinna hiljentymiseen, tutustumiseen ja kohtaamiseen; klo 14 Kynkkärinki Sipilän palvelukeskuksen asukkaille. klo 9-11 Perhekerho Toimitalo Pietarissa; klo 10-18 Kirkko ja kirkon kahvio avoinna hiljentymiseen, tutustumiseen ja kohtaamiseen; klo 18 Rukoushetki kirkon sivualttarilla; klo 18 Eini Raudaskosken muistoseurat, Kärmetie 24, Riikka Talvitie. Ensimmäinen kerhokerta on 6.9 Kulumassa yllä mainittuna ajankohtana. Kuoro on tarkoitettu alaja esikouluikäisille lapsille. Klo 11 mahdollisuus nauttia lounasta yhdessä perhekerholaisten kanssa, 4 €
Hän on ampumaurheilija täydestä sydämestään. –?Kun hän astui remmiin huhtikuussa, tuntui kuin hän olisi ensimmäisen harjoituspäivän jälkeen pääni sisällä. 451 ja 461 olivat perushyppyjä, Murto totesi ylityksistään, joista varsinkin 451 tuli korkealla hypyllä. Kisassa olo ei ollut sataprosenttinen, mutta ok, Murto tuumaili SUL:n tiedotteessa. Kyseessä oli Murron ensimmäinen kilpailu Münchenissä hypätyn EM-kullan jälkeen. Hän yrittää noudattaa samaa ajatusta tulevissa arvokisoissa. Urheilupsykologi Päivi Frantsin kanssa Antikainen on hakenut kilpailutilanteeseen hyviä keskittymisen malleja, joiden avulla hän oli voittoisassa Bakussa omassa kuplassaan. 451 ja 461 ylittyivät kuitenkin ensimmäisillä yrityksillä. Lajien ero kiteytyy muun muassa vartalon liikkeeseen ja katseen suuntaan. KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa A20 8 € PARISTONVAIHTO alk. Loppuviikolla Antikainen kilpailee haulikkolajien EMkilpailuissa Kyproksen Larnakassa, ja syyskuussa ovat vuorossa MM-kilpailut Kroatian Osijekissa. Yleisurheilu EM-kisojen pronssinainen voitti kilpailun tuloksella 471. Tieurakan suorittaa E. Tänä vuonna tueksi tuli Ampumaurheiluliiton trapin päävalmentajaksi nimetty Lesley Goddard. –?Tie on ollut välillä kivinen, mutta pari viime vuotta ovat olleet rauhallista ja systemaattista tekemistä, Antikainen kertoi STT:n haastattelussa. EPA/CHRISTIAN BRUNA. Kisassa Murrolle tuotti hankaluuksia jo aloituskorkeus 436, joka meni yli vasta kolmannella. –?Avauskorkeudesta kaksi ensimmäistä hyppyä olivat limboja. Se kannatti, ja tuloksena oli koko perheen voitto. 040 559 8253 juha.pohjalainen@sweco.fi Kaija Yliniemi ORIMATTILA (STT) Orimattilalainen Noora Antikainen sai toukokuussa vahvistuksen sille, ettei pitkäjänteinen työ ole mennyt hukkaan. Perheen 8ja 13-vuotiaat lapset käyttivät koulussa maskia kevääseen asti, ettei äiti vaan saa koronaa ennen tärkeää Bakun kisaa. Antikaista valmentaa Kari Kopra. Murto pudotti samasta korkeudesta vielä kerran ja jätti kaksi yritystä 476:een. Antikaisen perheessä kalenteriin merkitään ensin äidin kilpailut, ja mies suunnittelee työmatkansa niiden mukaan. Se oli tavallaan aika pelottavaakin, Antikainen kuvasi. rannekelloon Takuu RANNEKELLOT (33,00) 29 90 esim. –?Myös 471:n ja 476:n hypyissä oli hyvin energiaa. Hän korosti, että into harjoitteluun ei ole koskaan loppunut. –?Finaalissa olin niin keskittynyt, että kisan ratkettua espanjalainen kilpakumppani Fatima Galvez kertoi minulle, että olin voittanut, Antikainen naurahti. –?Jotkut sanat voivat viedä tosi paljon eteenpäin. Yövuoropäivinä voin harjoitella ennen kuin menen töihin, Antikainen kertoi. Kokenut brittivalmentaja hyödyntää työssään urheilupsykologin oppejaan. Antikaisen debyyttivoitto heltisi Australian Sydneyssä kaksoistrapissa, joka putosi Ateenan 2004 jälkeen olympiaohjelmasta. On ollut pitkää päivää ja lyhyttä yötä, mutta nyt Jockgrimissa olen saanut nukutuksi. ANTIKAINEN , 40, kilpailee onnekseen lajissa, jossa iän karttuminen ei ole este menestykselle. Antikainen voitti Azerbaidzhanin Bakussa naisten trapin, 18 vuotta uransa ensimmäisen maailmancup-voiton jälkeen. Päävalmentajan johtoajatuksia on myös, etteivät sarjoihin tulevat ohilaukaukset ole pummeja, vaan vahinkoja, joihin ei jäädä vellomaan. Goddard korosti Antikaiselle, että tämä osaa ampua. Orimattilassa Mallusjoen kylässä asuva Antikaisen naapuri Satu Mäkelä-Nummela sai viime vuonna 50-vuotiaana tililleen neljännet olympialaiset. Murto ylitti kisassa korkeuden 461. Tähtäimessä Pariisin kisat Haulikkoampuja Noora Antikainen tähtää Pariisin olympialaisiin. Niillä yrityksillä rima ei tällä kertaa ylittynyt. Niissä rupesi kuitenkin olemaan isompia seipäitä ja niihin olisin tarvinnut varmempaa ja tasaisempaa hyppäämistä. Into harjoitteluun ei ole koskaan hiipunut. –?Kun lakkasin tekemästä tulosta, sitä alkoi tulla, viikonloppuna SM-kultaa tähdännyt Antikainen sanoi. Sepon Kulta Rantakatu 8 ja Prisma keskus, KOKKOLA Kauppakeskus Kärkkäinen, YLIVIESKA ja Prisma Center, PIETARSAARI www.seponkulta.fi KULTAA OSTAMME Keliber Technology Oy rakentaa väistötilan kantatie 63 (Toholammintie) ja rakenteilla olevan Rikastetien risteykseen elo-syyskuun aikana. Wilma Murto taivutti toiseksi Saksassa Wilma Murron hyppyvire ei ollut tiistaina aivan parhaimmillaan. www.keliber.fi LISÄTIETOA ANTAA Juha Pohjalainen Työmaapäällikkö Sweco puh. –?Tässä nyt on vähän aikaa levätä, tuumaili Murto. Kunto tuntui hyvältä, mutta koordinaatiossa oli vaihtelevuutta. Brittivalmentaja saattoi passittaa Antikaisen harjoituksista kolmen hyvin sujuneen sarjan jälkeen kotiin, vaikka ennakkoajatuksena oli ampua kymmenen sarjaa. ANTIKAINEN tekee sairaanhoitajan kolmivuorotyötä Päijät-Hämeen keskussairaalassa ja pitää työrytmiä urheilemisen kannalta erinomaisena. Ammunta Noora Antikaisella oli 18 vuoden tauko ampumaurheilun maailmancupvoittojen välillä. Työmaan aikana tiellä 63 tulee olemaan käytössä kaksi ajokaistaa suuntaansa ja ajonopeus rajoitetaan 50-80 km/h. Goddard korosti keväällä kilpailemisesta nauttimista ja ennakoi, ettei mene kauan, että potti räjähtää, Antikainen muisteli. Voiton Jockgrimissa nappasi EM-kilpailuiden pronssimitalisti, Slovenian Tina Sutej tuloksella 471. Kaksikon lisäksi Pariisia kohti kurkottavat Mopsi Veromaa ja viimeistä vuottaan nuorten sarjassa kisaava Sara Nummela, olympiavoittaja Mäkelä-Nummelan tytär. Murron kausi jatkuu perjantaina Timanttiliigan Lausannen osakilpailussa, johon hän lähtee luottavaisena. Molemmissa arvokisoissa on jo jaossa kaksi paikkaa vuoden 2024 Pariisin olympialaisiin. Paluu kilpailuihin Euroopan mestaruuden ja hulppean Suomen ennätyshypyn (485) jälkeen oli Murron mukaan haastavaa. Sen jälkeen Sutej ylitti toisellaan 471. LEHTIKUVA/MIKKO STIG Kaisa-Leena Paltta JOCKGRIM (STT) Viime viikolla Euroopan mestaruuden saavuttanut seiväshyppääjä Wilma Murto hyppäsi tiistaina Saksan Jockgrimin kansainvälisessä kutsukilpailuissa toiseksi. Hartikainen Oy ja päätoteuttajana toimii Sweco Industry Oy. Antikainenkin on vuodesta 2006 keskittynyt pelkästään trapiin. –?Tässä on kuusi päivää finaalista, ja olen ollut enempi väsynyt, kun unta on saanut odotella. –?Me olemme maajoukkueessa kaikki samalla viivalla, mikä on hienoa, Antikainen sanoi. –?Jos olisin päivätöissä, harjoittelu työpäivän perään olisi paljon hankalampaa. Tiejärjestelyt ovat osa Keliberin litiumhankkeen yhdystien rakentamista kaivosalueelta kantatie 63:lle
Miten kaukonäköisiä ovat ne, jotka ovat sitä mieltä että jäte pitää kuljettaa pois. Median piirissä myönnetään jo, että fasismia on kaikkialla. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Onni Aatos Latvala Itseoppinut elämäntutkija Vimpeli Torkahtelut elämän vartiopaikoilla lahjoittaa suurinta iloa pahuudelle ”Kokkolan Ykspihlajan toimitalolla eli työväentalolla on mahdollisuus päästä Unescon maailmanperintölistalle. Tiedon täyttämät, loppuun asti punnitut, komeasti soivat sanat värähteleviltä huulilta, saavat pahuuden rauhattomaksi, neuvottomaksi, lopuksi luopumaan. ’Fasismi’: lumoava, kiehtova, salaperäisesti puoleensa vetävä, vaarallinen: näin latinantiede. I. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Keskiviikko 24. Jotenkinhan tuota jäteongelmaa pitää yrittää ratkaista. Nämä järjestöt antoivat hyvän kivijalan harrastamiseen ja urheiluun Ykspihlajan nuorille. Onko jossain kuoppa, jossa jäte ei haittaa ketään ja on vaaratonta. SAMI NURMI. tietoviestin, palvelee samaa tarkoitusta. Tällä hetkellä on nimittäin käynnissä kansainvälinen hanke työväentalojen nimeämiseksi Unescon maailmanperintökohteiksi, ja Suomessakin kartoitetaan sopivia ehdokkaita.” Ykspihlajan työväenyhdistys perustettiin vuonna 1906. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. tierakennukseen tai vastaavaan. Ilman työväentaloa, ei olisi tätä järjestöjen historiaa. Lukijamme pohtivat kommenteissaan uutista muun muassa ympäristön, asutuksen ja teollisuuden näkökulmasta. Tämä historia näkyy myös osana Ykspihlajan kulttuuriviikkona. Aine ei ajattele. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Sitten kiinnijäätyään vettä alettaisiin ajaa kunnalliseen jätevesipuhdistamoon jossa tuon takia korjauskustannukset nousisivat monin kertaisiksi uudistusten myötä. Kuurankukka Mitä korkeampi kasa, sitä leveempi leipä! Puuha Bolidenin jätealue kirvoitti keskustelua Kirjoittaja on pettynyt, kun Ykspihlajan työväentalon nimi aikoinaan muutettiin toimitaloksi. Oivallukset synnyttävät tarpeen vaatimat voimat tähän, miten heti tulee toimia. Fasismia käsittelevä tietokirjallisuutemme, mainitsee ensimmäiseksi Mussolinin kotopiireineen, myöntää kumminkin, että tätä esiintyy muissakin maissa. Alueelle sijoitetaan Bolidenin rautapitoista jarosiittia ja rikkirikastetta. Kauhuskenaario olisi että olisi näennäinen puhdistamo jossa yritys muka puhdistaa muka vedet mutta silti ohi pumppaa vedet läheiseen ojaan jonka väri alkaa hiljalleen olla kuparinen. ’Materia’ on olevaisuuden yksi puoli, eikä asia kaipaa lisämääreitä. Boliden hakee ympäristölupaa Kokkolan vaarallisen jätteen kaatopaikan laajentamiselle. Lähetä viesti numeron 13525. Nimen lisäksi on hyvä lähettää myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Työväentalo syntyikin vahvasta työväenaatteesta joka edesauttoi Ykspihlajan Reiman 1921, Ykspihlajan työväensoittajien 1923 sekä Ykspihlajan työväennäyttämön 1907 syntymiseen. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. ’Media’ lat. Sodilla on yleisesti tunnetuksi tehty syy, on syvällisempi ja salainen syy, ja pääsyynä henkinen perääntyminen ihmisyyden velvollisuudesta ja kyvystä kohottaa täällä elämää korkeammalle tasolle. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 Eikö olekin vuoro kertoa maailman suurimmista ihmeistä, jotka toteutuvat aina ja ainoastaan hyvissä yhteisissä teoissa, enemmän kuin siivekkäissä selityksissä. Talon vihkiäisjuhlaa vietettiin 16. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Rehellisyys palkitaan Siinäpä olisi jollekin yliopistolle sarkaa kehittää tuolle jätekasalle jonkinlainen jälleenkäsittely tapa jotta saataisiin tuosta vaikka kotimaista lannoitetta. elokuuta 1908. On suoranainen häpeä että nimi muutettiin 1970-luvulla jolloin nimi muutettiin Ykspihlajan toimitaloksi joka on monien mielestä laiton. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Jos se on maasta tullut,kyllä se jollakin tavalla saadaan maaksi takaisin turvallisesti. Tuo kasa tuo tullessaan vuosien saatossa mittavan ympäristöongelmat ja saastumisen. Jairi Palonen Ykspihlaja Ykspihlajan työväentalo havisuttaa historiaa Yhdistystä perustamassa olivat satamatyöläiset, sahalaiset ja Friisin konepajan työntekijät. Tätä lippua peloissaan kantaen ihmislaji marssii paljon. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Materia on latinaa, puhumme vähän tuon tieteen hienoista huomioista. ’Tentti’ on latinaa, laajemmin tämä tarkoittaa, mitä elämä ja maailma on saanut meille opettaa. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Poikkeuksista päättää toimitus. Niin minne. Ongelma lienee siinä että Suomessa kaikki mitä tehdään on niin kallista, ettei kannata ajaa ilmaistavaraakaan. Historia tuntee tosiasiana, kuinka Kiina aluksi vastusti vieraiden puutumista heidän oloihinsa Kiinan muuri! mutta lopuksi eivät pystyneet vastustamaan enää länsimaiden heihin kohdistamaa painetta. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Aine se sytyttää tulet ryysyihin! Rehellisyys vaatii tunnustamaan, että luonnolla itsellään ei ole täällä elämää kohtaan suuria tuhon aikeita, tiedetään hirvittävät tarttuvat kulkutaudit sadoin miljoonin kuolonuhrein, fasistisen laajentumisen tahtovoimien ja militarismin näkökohtien tuella. Bystader Eihän tässä tietääkseni ole kysymys mistään ”ydinjätteestä”, puhutaan vaarallisesta jätteestä, jos noin olisi ei sitä varmaankaan kasattaisi asutuksen välittömään läheisyyteen. Tosin kaikki olemme toistaiseksi elämäntahtoista elämää elämäntahtoisen elämän keskellä! On aina oleva surullista, että meitä kaikkia yhdistävä ei selviä milloinkaan. antsa On hyvä että heillä on ympäristölupien kriteerit täyttävät luvat altaaseen sillä silloin se on turvallinen ympäristölle ja ihmisille. Tuokin kasa voi joskus osoittautua arvokkaaksi, kun teknologia kehittyy. ELOKUUTA 2022 Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Seurustellessamme ja toimiessamme aineen kanssa, tästä saatiin monien kovien kokemuksiemme kohde. Yhdistystä perustamassa olivat satamatyöläiset, sahalaiset ja Friisin konepajan työntekijät. Luulisi, että sille löytyisi jotain järkevää käyttöä esim. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Laboratoriot tutkivat, kaikkialla me ihmiset edustamma pelkkänä aineellisena arvona vain joitakin kymmeniä senttejä. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä MP välilyönti ja mielipiteesi. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike
Iso juttu monelle oli esimerkiksi se, kun pitkään pysähdyksissä olleet Hagströmin kulman kellot laitettiin käymään vuosi sitten. Näin sanoo Kokkolan K-Citymarketin kauppias Antti Ahonen. Myös KPO:n puolella ”brändituotteet vaihtuvat entistä helpommin niin sanottuihin halpatuotteisiin”. –?Tiloissa on hyvin paljon hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä toimijoita, esimerkiksi Botnia Työterveys, kalevalaista jäsenkorjausta, Medirexin fysioterapiaa ja yksittäisiä terapeutteja. UUDET tuulet alkoivat puhaltaa Hagströmin kulmalla keväällä 2021, omistajanvaihdoksen myötä. Samalla linjalla jatkamme myös Kokkolassa, sanoo Paakkari. HANNA SOINI Jouni Nikula KOKKOLA Hagströmin vanhalla nahkatehtaalla eli Hagströmin kulmalla Kokkolan keskustassa vietetään keskiviikkona avointen ovien päivää. – He eivät olleet nähneet aiempia omistajia koskaan. Kun asiakkaat valitsevat edullisempia vaihtoehtoja, toki silloin kaupan myyntieurot putoavat, vaikka kappalemääräisesti pudotusta ei tulisikaan. Yleinen hintojen nousu laittaa tavarataloketjut ja kauppakeskukset ahtaalle. Hagströmin kulma kehittyy Hagströmin kiinteistö on Kokkolan näkyvimpiä historiallisia maamerkkejä. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa B2 Jouni Nikula KOKKOLA Kaupan alan kustannusten rajua nousua ei millään voi kuitata nostamalla kuluttajahintoja samassa suhteessa. Jos vuokranantajat tekevät töitä ja perehtyvät asioihin, uusia vuokralaisia on helpompi saada mukaan ja homma elää. KPO:n tapaan myös Citymarketissa pyritään vähentämään sähkön kulutusta. Meillä se näkyy K-Menu -merkin kysynnässä, Ahonen sanoo. Pärjäämme, kunhan kulujen kanssa ollaan tarkkana, Ahonen sanoo. –?Erinäisiä ratkaisuja kulutuksen vähentämiseen on mietitty parin viikon ajan, sanoo Ahonen. Hagströmin kulman kehittämisessä on haettu mallia Oulun Hiukkavaarasta, jossa sijaitsee yhdeksän kasarmirakennusta. Paakkari kuvailee, että tiloja on kahden neliömetrin häkkivarastosta 300 neliön kokonaisuuksiin. –?Yleensä se, mikä ihmisillä on mielessä, myös jossain määrin muuttuu toiminnaksi. Alun perin oululainen rakennusalan ammattilainen Ari Tuutti osti Hagströmin kulman kiinteistön Otso ja Ossi Kivimäen K2O Property Oy:ltä. Vuokraustoimintaa on kehitetty järjestelmällisesti. Kun aloitimme toissa keväänä, sopimuksia oli kuusitoista. Paakkari sanoo, että kun omistajat viime vuonna kävivät esittäytymässä Hagströmin kulman silloisille vuokralaisille, palaute oli ilahtunutta. Historiallisessa rakennuksessa on jo yli 60 vuokralaista. –?Se on selvää tilanteessa, jossa asiakkaiden taloudellinen tilanne on hieman epävarma. Se on rakennettu useassa vaiheessa 1920-, 1930ja 1940-luvuilla. –?Mitä kalliimpi tuote, sitä enemmän harkintaa ostopäätöksen kanssa, Paananen tiivistää. KUN hinnat kaupassa nousevat, ostoksilla kauppakärryineen pörräävät ihmiset seuraavat entistä tarkemmin hintoja. – Hagströmin kulman tiloihin on tehty 63 vuokrasopimusta. –?Kyllä kauppa tällä hetkellä kautta linjan tinkii katteestaan. Noin puolet Hagströmin kulman tiloista on vuokrattu. Niin sanotun Haggiksen avoimia ovia vietetään keskiviikkona 24. Onko Osuuskauppa KPO valmis tinkimään katteestaan. Kaupalla on takanaan pari kohtuullisen hyvää vuotta. Tarkoituksena on esitellä uuden elämän saaneen kiinteistön toimintaa ja tarjontaa. Keskiviikkona tilojen toimijat esittäytyvät avoimilla ovillaan. SAMI NURMI. –?Kaupparyhmien ketjuilla on omat strategiansa, mutta kun vaikkapa kananmunan hinta nousee, hinta nousee kaupassakin. Kauppahintaa ei kerrottu julkisuuteen. Kustannusten rajua nousua ei suoraan laiteta kuluttajahintoihin. –?He halusivat esitellä toimintaansa ja samalla tutustua suuren talon muihin toimijoihin. – Vuokraamme niitä kaikille tiloja kaipaaville tahoille. Tilaemäntänä toimii Mari Huistinoja, sanoo Heikki Paakkari. Idea avoimien ovien päivän järjestämisestä lähti Hagströmin kulman vuokralaisilta. Toki paikan kehittäminen vie edelleenkin rahaa, eikä kyseessä ole mikään kultakaivos, mutta olemme saamassa menestyvän jutun aikaiseksi. Kuluseuranta on tarkkaa, ja haemme entistä tarkempia toimintatapoja. Kulttuuripuolelta tiloissa toimii muun muassa bändejä, laulajia ja soittajia sekä Teatteri Iltatähti. Muita omistajia ovat Ari Tuutti ja Martti Haikola. Halpa-Hallin toimitusjohtaja Janne Ylinen kommentoi lauantaina Keskipohjanmaassa samaa kuin Ahonen: kaikkia nousevia kustannuksia ei voi laittaa hintoihin. Kuinka ostoskäyttäytyminen on muuttunut. Kuinka turvattu päivittäistavarakaupan asema on. Olemme peranneet esimerkiksi sähkökustannuksia. Paakkari on Hagströmin kulman yksi kolmesta omistajasta kiinteistöhallintoon keskittyneen Eihera Oy:n kautta. On selvästi havaittavissa, että hintoja katsotaan entistä tarkemmin ja ostetaan edullisempia tuotteita. Kokeilukynnys uutuuksia kohtaan on noussut, sen tilalle on tullut tuttu ja turvallinen. –?Ihmisten on pakko syödä, mutta kyllä tämä aika haastaa päivittäistavarakaupan. elokuuta kello 14–18. Erityisen voimakkaasti reagoi käyttötavarapuoli, Paananen sanoo. Sen jälkeen olemme siivonneet ja maalanneet paikkoja sekä korjanneet ja säätäneet ilmastointia. Kohoavat hinnat puhuttavat ihmisiä ”erittäin paljon”, sanoo Antti Ahonen. Tarkoituksemme on edesauttaa elävän yhteisön luomista rakennuksen historiaa kunnioittaen. Korona-aikana kärsijänä oli lopulta ravintolapuoli. –?Olemme itse olleet vaihtamassa ovia, kunnostamassa keittiötä ja korjaamassa viemäreitä. Esimerkiksi energian kustannustason nousua ei pystytä siirtämään kuluttajahintoihin, Ahonen sanoo. Kylmäjärjestelmät ja valaistukset on käyty läpi, lisäksi uusimmissa myymälöissä on alettu asentaa aurinkopaneeleja katoille ja maalämpö on jo laajasti käytössä, vastaa KPO:n market-toimialajohtaja Antti Paananen. Ylisen mukaan nyt on mietittävä sitä, voiko kauppa tinkiä katteistaan. Omistajatahojen suhtautuminen Hagströmin kulmaan on käytännönläheinen. ”Kauppa tinkii katteestaan” Kuluttajat ohjaavat ostoskärryjään entistä harkitummin hintojen kohoamisen takia. Jotta Osuuskauppa KPO voi säilyä ketjuineen hintajohtajana, meidän täytyy olla myös kustannusjohtaja
Se oli mieletön ahaa-elämys, sitä ennen kirjoittaminen oli vähän pakkopullaa. Toivoisin, että tästä tulisi heille sellainen ahmittava kirjasarja. Hannele Lampela Kirjailija. Supersankarimaailmaan kuuluu myös dynaaminen väri-ilottelu. Koko kipinä kirjoittamiseenkin on täältä lähtöisin. CLAS-OLAV SLOTTE PASI PITKÄNEN ” Erityisesti poikien ja perinteiseen pojan maskuliiniseen rooliin identifioituvien lasten herkkyys ja hyvyys on mielestäni tärkeää tunnistaa ja sanoittaa. Silloinen äidinkielen opettaja Terhi Lähetkangas luotsasi meitä luovien tekstien maailmaan, se oli ensimmäinen kerta kun sai unohtaa kaikki kielioppisäännöt ja pilkkujen paikat. Ylivieskalaislähtöisellä kirjailijalla Hannele Lampelalla on käynnissä melkoinen vuosi, sillä tänä vuonna kirjoja ilmestyy peräti viisi. Sen lisäksi komboon täytyi saada vielä pienen pojan herkkyys. – Lähtökohtaisesti ajattelen, ettei kukaan meistä synny pahana ja haluan tuoda esiin elämän monitahoisuuden ja tekojen taustat. Pohjanmaalaisuus ei ole silti unohtunut, vaan Ylivieskassa tulee käytyä yhä vanhempien luona. Ukrainan sodan alettua kuitenkin muokkasin tekstiä ja hälvensin hieman sitä ajattelua. Uutuuskirjan elokuvaoikeudet on myyty, joten Pattinen tullaan näkemään jossain vaiheessa myös live actionissa valkokankaalla. KULTTUURI KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa B3 Ida Korolainen Paavali Pattinen on 11-vuotias, kiusattu ujo ja herkkä poika, joka ei ajattele olevansa sankariainesta. Se oli valtavan ihana kurssi. Lampelan prinsessalla ja supersankarilla on paljon yhteistä, sillä molemmat ovat rooleissaan moniulotteisia hahmoja. Paavali Pattisessa on paljon samaa, hän on ujo ja herkkä, mutta hänellä on supervoimia. Poika saa tietää olevansa supersankareiden sukua ja Batmankin osoittautuu Pattisen pikkuserkuksi. – Halusin tehdä helppolukuisen kirjan lapsille, jotka lukevat verrattain vähän. – Pasi Pitkäsen tyylin nähtyäni tuli vahva tunne, että hän on sopiva kuvittaja tähän. LASTENKIRJAILIJA on Lampelalle unelma-ammatti. KUKA. Se on salainen kirjailijatäti-missioni tässä, Lampela naurahtaa. Hannele Lampela 1 Toimittaja ja kirjailija, tunnetaan erityisesti Prinsessa Pikkiriikki -lastenkirjasarjasta 1 Syntynyt vuonna 1982 Lohjalla, viettänyt lapsuuden ja lukioajan Ylivieskassa 1 Valmistunut Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta medianomiksi 1 Asuu Loviisassa perheineen ja odottaa muuttoa ensi kesän asuntomessualueelle 1 Kaarina Helakisa-palkinto 2019, kolminkertainen Arvid Lydecken-palkintoehdokkuus 1 Pro Ylivieska -mitali 2021 Pasi Pitkänen herättää kuvituksellaan Paavali Pattisen eloon. – Tosi lällyä. Yhtä aikaa kuvituksen piti olla dramaattinen ja siitä piti löytyä huumoria. – Pikkiriikki ei ole mikään tavallinen prinsessa. Niin Paavali ajattelee ensin, kun kuulee supervoimistaan. Erityisesti poikien ja perinteiseen pojan maskuliiniseen rooliin identifioituvien lasten herkkyys ja hyvyys on mielestäni tärkeää tunnistaa ja sanoittaa, sillä supersankarimaailman räiskyvä fyysinen vahvuus ei ole koko vahvuuden kirjo. – Ylivieskan lukiossa kävin luovan kirjoittamisen kurssin. Supervoimana hyvä sydän Lastenkijrailija Hannele Lampela toivoo, että uudesta supersankarikirjasta tulisi vähän lukevien lapsien uusi suosikki. Lastenkirjatkaan eivät ole maailman turvallisuustilanteen vaikutusten ulkopuolella. Vain niistä on vastusta kirjan pahalle Mortemille. Kun isoisä kuolee, löytää Paavali kuitenkin tämän asunnosta salaisen kammion, jonne pujahdettuaan alkaa elämässä tapahtua jos jonkinlaista. Myös elämän vapaa aikatauluttaminen on tärkeää, kirjoittamisen lisäksi Lampelalle tärkeää on lapset ja perhe. Haasteena oli kuitenkin löytää sopiva kuvittaja. Tiukkoja tehtävänantoja ei ollut, sai vain kertoa tarinaa kaikesta, mistä halusi. Hänessä on paljon menevyyttä, vauhtia ja huumoria, mutta vastapainoksi myös herkkyyttä ja tarvitsevuutta. KIRJAN teksti oli siis lähes valmiina jo pitkään, useamman vuoden. Viime vuonna he muuttivat Espoosta Loviisan idylliin, ”oikeaan tonttukaupunkiin” ja rakenteilla on talo ensi kesän asuntomessualueelle. Uusi supersankarikirja on mielikuvituksen ja kiltteyden ilosanoma. Maanantaina 22.8. Pitkänen on valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi Aalto-yliopistosta ja on kuvittanut aiemmin esimerkiksi Angry Birds -kirjoja, Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin Kepler62-sarjaa. Hyvän ja pahan taistelu on ikiaikainen teema kirjallisuudessa, mutta sodanaikaisessa Euroopassa se tuntuu erityisen ajankohtaiselta. Maailmassa on paha voima niin selkeästi valloillaan, enkä halunnut tuoda ymmärrystä siihen suuntaan. Kuulemma tuota kurssia ei enää ole olemassa ollenkaan, se kyllä särkee sydämeni. Käytännössä ne osoittautuvatkin aika huikeiksi lahjoiksi. Pattisen supervoimat ovatkin mielikuvitus ja hyvä sydän. ilmestynyt Paavali Pattinen, supernolo supersankari on Prinsessa Pikkiriikki -lastenkirjoista tunnetun Hannele Lampelan uuden supersankarisarjan ensimmäinen osa. Se on ”valtavan hauskaa työtä”, kun saa istua alas kahvikupin kanssa, sukeltaa omiin maailmoihin ja kirjoittaa päivät läpeensä. Hän on julkaissut myös kaksi omaa kuvakirjaa. Vetävän kuvituksen lisäksi Paavali Pattisesta on haluttu tehdä menevä kirja myös lyhyillä kappaleilla ja tapahtumarikkaudella. Oli mieletöntä, että Pasi lopulta kiireiltään ehti mukaan
Kaukaisimmat saapuvat Argentiinasta ja Kiinasta, kertoo koulun kansainvälisten asioiden päällikkö Peter Finell. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Siellä ei näkynyt jouluvalmisteluja samalla tavalla kuin Suomessa enkä tuntenut siellä ketään. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Ne astuivat voimaan 1. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Ulkomaiset vaihto-opiskelijat auttavat tässä ja luovat kansainvälistä ilmapiiriä, Sarelin-Sjöblom korostaa. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. Tänä syksynä kouluun saapuu myös ennätysmäärä ulkomaisia opiskelijoita. Asenna sovellus ja avaa se. Uudistusten toivotaan jouduttavan maanmittaustoimitusten suorittamista ja helpottavan yletöntä paperisotaa. Maakunnassa ennätysmäärä ulkomaalaisia opiskelijoita Jokainen, joka on joutunut tekemisiin maanmittaustoimitusten kanssa tietää, kuinka monimutkaisia ja pitkäveteisiä ne ovat. Pieniä maanmittauspiirejä yhdistettiin suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja maanmittausinsinöörien ja heidän apulaistensa palkkauksessa; urakkapalkkausjärjestelmästä siirryttiin kokonaan kuukausipalkkaukseen. Syksyn koti-ikävä vaihtui helmikuussa Keski-Euroopan kaipuuseen. Leena Tanskanen KOKKOLA Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun kansainvälinen toiminta täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla on tälläkin hetkellä vireillä useita uusjakoja, joitten päätökseen saaminen ei ole vielä näköpiirissäkään. 3: 1–2 1 1 Nimipäivä tänään: Perttu, Bertta (suom.), Bertel, Bertil, Berta (ruots.), Tyko, Kosma (ort.). Kokkolan maanmittaustoimiston päällikkö Olli Alestalo näkee suurimman muutoksen tapahtuvan kentällä palvelun paranemisena. Keskipohjalaiset perheet voivat hakeutua ulkomaisen vaihto-oppilaan tueksi ja viettää vapaa-aikaa yhdessä tämän kanssa. KESKI-POHJANMAALTA lähtee syksyllä Erasmus-ohjelman avulla Eurooppaan puolestaan yli 50 suomalaista opiskelijaa, lisäksi nuoria suuntaa myös muualle maailmaan. Valitettavasti taloudelliset tilanteet ovat sellaisia, ettei kaikkien halukkaiden vastaanottaminen onnistu. KESKI-POHJANMAALLA opiskelevien ulkomaalaisten määrä on kasvanut vuosi vuodelta, eikä Finell usko määrän pienenevän tulevaisuudessa. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. -Suomesta ollaan todella kiinnostuneita. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. -Kävin kesäkuussa Argentiinassa, jossa törmäsin ainakin viiteentoista Suomesta kiinnostuneeseen nuoreen. -Alku oli hankalaa, kun lähdin Berliiniin joulun alla. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Opiskelija ei asu perheessä, mutta saa silti mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kulttuuriin. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. -Vaihto-oppilaalle on iso asia, jos pyydetään vaikka mukaan perheen sunnuntaipäivälliselle. Klikkaa luo tunnukset. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Huippuvuonna 2001 opiskelijoita oli ulkomailla 81. Vatsahaava on varsin yleinen maanmittausinsinööripiirissä. ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 8–16 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa B4 Minä tiedän sinun tekosi. -Meidän on ajateltava myös sitä isoa osaa opiskelijajoukkoa, joka ei lähde ulkomaille. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Suomi on ulkomailla in. maaliskuuta. Oleellisimmat muutokset tapahtuivat maanmittaustoimistojen organisaatiossa. Ilm. Kuluvan vuoden alussa annettiin maanmittaushallinnosta uusi laki, jota seurasi asetus. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. Juhla-ateria tonnikalojen sijaan, naurahtaa opiskelijajärjestö Copsan toimintaa järjestelevä Janne Iso-Pahkala. Pietarsaareen opettajaksi siirtyvä, kansainvälisten asioiden aiempi päällikkö Gunvor Sarelin-Sjöblom vakuuttaa väitteen pitävän paikkansa. KANSAINVÄLISTÄ ilmapiiriä pyritään luomaan muun muassa ystäväperhetoiminnalla. KOKKOLALAINEN Nina Koivisto ei empinyt, kun aihe kuukausista Berliinissä nousi ajankohtaiseksi. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@hillagroup.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/ luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. Ammattikorkeakoulussa kaupanja hallinnon alaa opiskeleva Nina lähti Saksaan syksyllä ja palasi kotiin kymmenen kuukauden jälkeen helmikuussa. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. -Kaikkiaan opiskelijoita tulee arviolta 30. Uusjakoihin toivotaan vauhtia. -Berliinistä tuli lähes toinen kotikaupunkini. Suurin osa heistä saapuu opiskelemaan liiketaloutta ja tekniikkaa, joista on tarjolla kattavat englanninkieliset koulutusohjelmat
elokuuta. Kaipaamaan jäivät puoliso, sisar perheineen ja muut sukulaiset ja ystävät. syyskuuta Mäntykankaan koululla. Mukaan pääsee ilmoittamalla kiinnostuksesta puheenjohtajalle Satu Heinojalle. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hauta-aho) Seinäjoelta kuoli pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana puolison läsnäollessa tiistaina 23.8.2022 Seinäjoen terveyskeskuksen saattohoitoosastolla. EETU KUPULISOJA Ida Korolainen Hengitysliitto ja sen paikalliset hengitysyhdistykset kautta maan haluavat muistuttaa Ilman päivänä 26.8. Keskipohjanmaassa 13.8.2022 julkaisussa jutussa ”Apulaisrehtori vaatii korvauksia yli 2600 ylityötunnista” kerrottiin apulaisrehtorin ylija lisätöistä, kuten Ylivieskan kaupunginhallituksen listalla asia ilmaistiin. Palkintojen jakamisen lisäksi ohjelmassa on tiedotteen mukaan musiikkia ja puheita sekä buffet-ruokailu. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Aleksi Päkkilä. SPV toteaa, että Yhdessä vesille -viikko on loistava tilaisuus tutustua veneilyyn ja innostaa uusia ihmisiä harrastuksen pariin. alkaen. –?Kutsu ystävä, naapuri tai vaikkapa työkaveri veneretkelle kokemaan veneilyn komeutta loppukesän lämmössä, SPV kannustaa. Gaalassa jaetaan vuoden käsityöharrastajan, Vuoden värjärin, Vuoden käsityöpersoonan ja Vuoden käsityökumppanin tittelit sekä Vuoden Keski-Pohjanmaan Taito-käsityöyrittäjä -palkinto. KP:n kotilaiturilta Elbasta aktiiviset harrastajat ottavat halukkaita kannelle sunnuntaina 28.8. Syyskuussa tulossa on myös ohjattu sieniretki ainakin Kokkolassa sekä tutustumistapahtumia frisbeegolfiin ja kuntoportaisiin Kaustisella ja Vetelissä. Nivalalainen Elina Hannele Koutokangas siunattiin Nivalan kirkossa 19.8.2022. JA-KO Betoni Oy on nimittänyt vaasalaisen Thomas Nybergin valmisbetoniliiketoiminnan aluejohtajaksi 15.8.2022 alkaen. Vastarannalla Mustallakarilla sijaitsevan GSF:n puolella vastaava tapahtuma järjestetään samana päivänä klo 14–17. Oikaisut Silva Virtanen KOKKOLA Kokkolassa juhlitaan syyskuun 17. GAALA KOKOAA yhteen käsityön harrastajia, intohimoisia käsityön puolestapuhujia, käsityökulttuurin ystäviä ja alan yrittäjiä, tiedotteessa kerrotaan. Käsityötä punaiselle matolle Käsitöiden tekijöitä palkitaan Kokkolassa Käsityögaalassa syyskuussa. päivä historian ensimmäistä Käsityögaalaa, Taito Keski-Pohjanmaa tiedottaa. Tempaukset liittyvät SPV:n eli Suomen purjehdus ja veneily ry:n valtakunnalliseen Yhdessä vesille -viikkoon, joka järjestetään 22.–28. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Villa Elban kanssa yhteistyössä järjestettävä tapahtuma alkaa ohjatulla osuudella iltakuudelta. tavoitteena on, että gaala kiertäisi tulevaisuudessa eri puolilla Suomea. Käsityögaala järjestetään Kokkolan kaupungintalolla. lähtöjä on kaksi alkaen kello 12. luonnon terveysvaikutuksista. KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa B5 Nimitykset 1 HAUDATTUJA Nivalalainen Aino Irene Rapo siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 18.8.2022. Hengitysyhdistyksen liikuntatapahtumat alkavat Arja Kangas Kokkolan purjehdusseurat GSF ja KP järjestävät kuluvan viikon aikana mahdollisuuksia lähteä loppukesän veneretkelle seuran jäsenten aluksilla. Kuntosalille Kokkolassa pääsee tiistaisin. Siunauksen toimitti rovasti Matti Nuorala. Seuraavat walk in -rokotuspäivät järjestetään ppky Kallion verkkosivujen mukaan syyskuun alussa 5.9. Liikuntaryhmä Kokkolassa käynnistyy 5. KUOLLEITA Tuovi Moilanen Kälviäläinen Tuovi Sirkka Viola Moilanen o.s. ja 23.8. Hän oli syntynyt 29.5.1948 Lehtimäellä. jäsenistölleen fatbike-pyörien ohjatun tutustumisillan ja samalla luontoretken, kerrotaan yhdistyksen tiedotteessa. Yhdistys tiedottaa tapahtumista ja liikuntaryhmistä tarkemmin jäsenistölleen. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset ja lastenlapset perheineen. Kaipaamaan jäivät Göran ja Ritva, Anita ja Håkan, lastenlapset, lastenlastenlapsi, veljet perheineen, sisarustenlapset perheineen, sukulaiset ja ystävät. Eero Niemonen Kannuslainen Eero Lauri Niemonen nukkui pois pitkän iän uuvuttamana 21.8.2022. KP ja GSF viettävät Yhdessä vesille -viikkoa veneretkien merkeissä. Hän oli syntynyt 20.6.1930. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset ja lapsenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hans Wiklund Kokkolalainen Hans Wiklund nukkui pois Majakka Kuusimäessä 23.08.2022. Eskola nukkui pois 16.8.2022 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 93 vuoden iässä. Todellisuudessa kyse oli pelkästään lisätöistä, ei ylitöistä, Seija Pulli-Marjakangas tähdentää. Seurojen some-kanavilta voi seurailla mahdollisia lisäyksiä ohjelmaan. Kannuksen ryhmä aloittaa niin ikään syyskuussa, sen tarkempi ajankohta on vielä varmistumassa. Kokkolanseudun Hengitysyhdistys järjestää jo edeltävänä päivänä 25.8. Sen jälkeen pääsee testaamaan luontoon merkatuille ajoreiteille pyöriä. Näitä tutkitusti ovat muun muassa stressistä palautuminen, fyysisen aktiivisuuden tuoma kunto ja vastustuskyvyn vahvistuminen. Juontajina ovat Jenny Lehtinen ja Kati Keinonen, jotka tekevät käsitöihin keskittyvää Puikko ja Koukku -radio-ohjelmaa Yle Puheelle. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Viikon aikana omia veneilytapahtumia voivat järjestää niin seurat, yksityishenkilöt kuin luokkaliitotkin. Yhdessä vesille -viikon aikana GSF järjestää lisäksi venetsialaisviikonlopun yli kestävän Oslo-jollakilpailun. Pentti Koutonen Nivalalainen Pentti Matias Koutonen kuoli 20.8.2022 Ylivieskan terveyskeskuksessa 91 vuoden ikäisenä. Eeva Ahistus Nivalalainen Eeva Kaarina Ahistus kuoli 22.8.2022 Kestinpuiston palvelutalossa 91 vuoden ikäisenä. Hilkka Kurkikangas Hilkka Tellervo Kurkikangas (os. Gaalan järjestää Taito Keski-Pohjanmaa yhdessä Taitoliiton kanssa. Lauantaina 27.8. Taito Keski-Pohjanmaan sivuilla kerrotaan, että käsityögaalan tavoitteena on nostaa suomalaisen käsityön ja käsityötaitojen arvostusta yhteiskunnassa ja tehdä näkyväksi käsityöläisiä, käsityöyrittäjiä ja käsityön taustavoimia. ilmestyneessä paperilehdessä uutisoitiin virheellisesti, että peruspalvelukuntayhtymä Kallio järjestäisi tällä viikolla (viikko 34) koronarokotuspäiviä Alavieskassa, Nivalasssa, Sievissä ja Ylivieskassa. Keskipohjanmaan digilehdessä 22.8. on luvassa kolme lähtöä alkaen kello 13 ja sunnuntaina 28.8. Mukaan ovat tervetulleita kaikenikäiset ja -kuntoiset, eikä matkaan tarvitse muuta kuin säänmukaisen varustuksen. Hän oli syntynyt Kannuksessa 25.8.1933. Ilmoittautuminen gaalaan on auki syyskuun kuudenteen päivään saakka. kello 15 ja 18 välisenä aikana. SPV haluaa teemaviikon myötä innostaa venekansaa jakamaan veneilyn ilosanomaa
Kuvat julkaistaan myös verkossa osoitteessa keskipohjanmaa.fi. LUKIJOIDEN KUVIA Lukijan kuvia voi lähettää toimitukseen sähköpostilla lukijankuvat@kpk.fi. Kerro samalla, mitä kuvaushetkellä tapahtui ja mikä sai sinut ottamaan kuvan. REETTA SIERMALA/KOKKOLA Veden taidetta Ohtakarissa. MIIA PARVIAINEN/MARINKAINEN PETER SVANBÄCK/KOKKOLA Kokkolan saaristossa sateen jälkeen.. KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa B6 Amiraali auringonkukassa. JUHANI LAURINOLLI Amiraali ja orvokit. Käytämme tietoja kuvateksteissä ja lyhyt tarina kuvan yhteyteen on tervetullut. MIRJA LAHTINEN Katoavaa kauneutta. EIJA SYRJÄLÄ Vattaja
Kiinnostusta on ollut tosi paljon, kertoo kehittämispäällikkö Kikka Jelisejeff Taitoliitosta. Pellava on myös tosi käyttökelpoista askartelumateriaalina ja kaunis kuivakukkana, Ainasoja kertoo. Linnutkin tykkäävät, jos pellavaa jää talventörröttäjäksi. Webinaariin pääsee liittymään Taitoliiton nettisivuilta, mistä löytyy myös lisätietoa projektista. Sitten markkinoita alkoivat vallata puuvilla ja keinokuidut. 1 Osallistua on voinut kuka tahansa, jolla on käytettävissä neliön viljelyala. Sitten kuitukimppua häkilöidään eli vedetään piikkirivistön läpi, ja lopuksi sitä voi vielä harjata. Tulevana syksynä ne pääsevät joka tapauksessa taas käyttöön. –?Siemeniä jaettiin noin 70 kiloa, ja kun ne oli jaettu niin tuli vielä kysymyksiä, että vieläkö niitä saa. Helsinkiläinen Leena Pesu on perustanut yrityksen, jonka missiona on saada pellavanviljely palautettua Suomeen. –?Sitten niistä riivitään siemenet. OMIN KÄSIN Käsityöohjeita ja käsitöihin liittyviä juttuvinkkejä voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen pia.raihala@hillagroup.fi KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa B7 Pia Räihälä Parisataa vuotta sitten Suomessa käytännössä kaikki tekstiilit tehtiin pellavasta, 1700-luvulla se oli jopa vientituote. Tätä on parhaillaan edistämässä Neliömetri pellavaa -projekti, jossa kuka tahansa on voinut kylvää pellavaa neliön kokoiselle alueelle. Pesulla on Helsingissä pieni käsittelylinjasto sekä lainassa pellavalle soveltuvat vanhat kehruukoneet. Pellava tekee paluuta Anu Ainasojan pellavat kuivuvat vanhassa hakekatoksessa. Ainasojan mielestä vanhoihin työtapoihin perehtyminen tekee hyvää nykyihmiselle. –?Tällä hetkellä kuitupellavaa viljellään koko maassa 6,25 hehtaarilla, ja niistä 3,5 hehtaaria on minun sopimusviljelijöitäni, hän kertoo. Hän kylvi siemenet kesäkuun alussa noin puolen aarin alalle ja nyhti sadon juurineen maasta pari viikkoa sitten. Liotus on valmis, kun kuori lähtee helposti irti varresta. klo 18 järjestetään Teams-webinaari, jossa käydään läpi pellavan käsittelyn jatkovaiheita ja kuullaan pellavan perinteisistä käsittelytavoista. Nyt hän miettii, kokeilisiko myös kehrätä pellavaa itse. Lisäksi hän on hankkinut nettihuutokaupasta puisen työkalun, joka on joko loukku tai lihta. – Tästä on mahtavasti innostuttu! Ja mikä parasta, kun tämä on tällainen perinteinen juttu, niin monilla jäsenillämme tulee muistoja mieleen siitä, miten pellavaa on kasvatettu ja tehty langaksi yhdessä äidin tai isoäidin kanssa. Kuivauksen jälkeen alkaa varsinainen varren sisältä löytyvän kuidun puhdistus ja käsittely, ja näissä vaiheissa vanhat työkalut ja menetelmät ovat edelleen toimivia. Nykyään pellavalanka on tuontitavaraa. Pellavanviljely on kuitenkin nostamassa päätään ainakin harrastusmielessä. Kaikki ei tapahdu hetkessä, niin kuin nykyihminen haluaisi. Monelta löytyy myös vanhoja pellavatöitä lipastonlaatikoista. 1 Kaksivuotinen projekti jatkuu vielä ensi vuoden. Tämän jälkeen pellava on valmis kehrättäväksi. Tänä vuonna hän aikoo myös irrottaa pellavasta kuitua. Lähde: Taitoliitto PIA RÄIHÄLÄ. Anopin kertoman mukaan näissä maisemissa on ennenkin pellavaa kasvatettu. –?Voi, kun nämä vanhat esineet osaisivat puhua – millaisia tarinoita ne kertoisivatkaan, hän miettii. Sitten hän aikoo laittaa pellavat likoamaan muutamaan vanhaan kypyammeeseen 3–4 viikoksi, minkä jälkeen ne pitää taas kuivata – todennäköisesti pannuhuoneessa, kun ulkona kuivaus ei enää onnistu. Näin siitä huolimatta, että kuitupellava menestyisi Suomessa hyvin ja sen kasvatus olisi myös ekologista verrattuna esimerkiksi puuvillaan. Varret hakataan rikki puisella loukulla ja vedetään metalliteräisen lihdan läpi kuoren palasten poistamiseksi. Ja se lisää lopputuloksen arvostusta. 1 Keskiviikkona 24.8. PELLAVA ON Ainasojan mukaan helppo viljeltävä, mutta sen käsittely on monivaiheista puuhaa. –?Kankaankudonta on minulle vielä mysteeri. Sen voi tehdä vaikka marjanpoimurilla, Ainasoja vinkkaa. Pellavansiemenpusseja jaettiin keväällä halukkaille, ja ne tekivät kauppansa. Halvat tuontikuidut ovat syrjäyttäneet pellavanviljelyn Suomesta, mutta nyt se kiinnostaa kovasti ainakin harrastusmielessä. –?Meidän elämämme on niin hirveän helppoa, kun kaiken saa valmiina. 1940-luvun tekstiilipulassa pellava teki paluuta, mutta lopulta halvat kuidut syrjäyttivät sen kokonaan ja pellavanviljely loppui Suomesta. Projektia toteuttavat Taitoliitto, Maaja kotitalousnaiset, Proagria ja Suomen maatalousmuseo Sarka. Pellavaa voi liottaa myös pellossa tai talvella hangen alla. Maisemaja ympäristöasiantuntija Anu Ainasoja Keski-Pohjanmaan Maaja kotitalousnaisista kertoo, että täälläkin on jaettu siemenpusseja ympäri maakuntaa. Mutta olisihan se huippua, kun saisi joskus pyyheliinan aikaiseksi itse kasvatetusta pellavasta. Anu Ainasojan aitasta löytyy vanha piikkinen pellavatyökalu, ilmeisesti häkilä, joka on jonkun esiäidin peruja. Tavoitteena on saada Suomeen isompi laitos, mutta ennen sellaisen perustamista isommat määrät joudutaan työstämään ulkomailla. FAKTA Neliömetri pellavaa 1 Neliömetri pellavaa -projektissa innostetaan tutustumaan pellavakuidun matkaan siemenen viljelystä korjuuseen ja kuidun työstämiseen asti. –?Pellava on minulla osana viljelykiertoa. Nyt sen viljely voisi olla taas kannattavaakin. –?Pellava on tosi ympäristöystävällinen ja kaunis materiaali. On terveellistä tehdä jotain alusta asti, niin että tajuaa, mitä kaikkea siellä on taustalla. Sitä hän on kokeillut kerran aiemminkin, mutta langaksi asti pellavan työstäminen ei edennyt. ENTÄPÄ pellavan teollinen tuotanto. Ainasojalta löytyy vanhoja työkaluja pellavan työstöön. Nyt pellavaniput kuivuvat vanhassa hakekatoksessa 3–4 viikkoa. 1 Projektin toteuttavat Taitoliitto, Maaja kotitalousnaiset, Proagria sekä Suomen maatalousmuseo Sarka. YLIVIESKAN Raudaskylällä asuva Anu Ainasoja on itse viljellyt pieniä määriä pellavaa jo toistakymmentä vuotta
Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsenlehti. ELMERI! 48 1 1 SANAPIILO. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain SÄHKÖ KUNTO KEISARI KAUSI PALO SÄÄ ELMERI! TULE TÄNNE, KIS-KIS! MIAUU! SIINÄHÄN SINÄ OLET! TULEHAN NYT, POIKA! MIAU! MIAU! OLE VAROVAINEN! SE SÄIKÄHTÄÄ HELPOSTI! JOO. Tiedustelut puh. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä 30 pv. Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-15.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä lehtiarkiston v. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Turun Sanomat, Länsi-Suomi, Kaleva ja Ilkka-Pohjalainen. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. alv 24%). Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja, sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Uutistuottajat Arja Kangas Riikka Sipilä Puhelin 050 449 8087 (arkisin 7.30-15.30) Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22.00). 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. 020 750 4469 Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Kirsi Panula 040 127 8803, kirsi.panula@hillagroup.fi Tom Frilund 050 353 5228, tom.frilund@hillagroup.fi Anssi Mäkelä 050 598 2061, anssi.makela@hillagroup.fi Tilaukset 1.7.2022 alkaen: Täyspaketti 38,50€/kk (kestotilaus sis. lehtiarkiston) Digipaketti 18,58€/kk (kestotilaus sis. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 7 sanomalehdelle. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa B8 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues S S C G K U L I E L M U J K R O S K L R V T Ö P A L O F H K K H Q E J T E H P A Y H O Ä U U Y U A P L N H M K J V I E L N K K B D R V I S B W D T U S T A N H O D L R S E Ö R R P K O Å M J L B L S Ä E U U I O Y K A K Y B N Ö W M U L E T T O Ö S Ä N J W Ä S L Ö S L K E I Ä A E O V R Ä Ä S K L O I A Ä Ö N M N O E T H I O J K M B N I R P R U J O K R L I S A T N B K F N R J A Ö E A M A J T A A L I E L L J J B L I V O S U A L L O I S V I T U M K N U S M U R S M A T A P A X C T I W K E I S A R I H O D L R S W J Y O A K I H Ö M Ä N S A E D F U V K M N H J L K L S E R M B Y U P O K H M L Ö U W S C G K U L I Q L Ä U J Ä Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. ISSN 0788-8325. Lähetä viesti numeroon 13525. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 9.00-15.00). Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. HUOMAAN KYLLÄ. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä lehtiarkiston v. 1996) Peruspaketti 43€/kk (määräaikainentilaus sis. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 9.00-15.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. 1996) Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.kpk.fi/tilaushinnat Hinnat levikkialueelle ja sis. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. alv 10%
07.00 X3M Morgon. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Iltapäivän polkka. 10.05 Pookin päivä. 14.02 Radio Suomen Kesäradio. 08.30 Regionala nyheter. 08.33 Vega Morgon. 19.02 Urheiluradio. 17.00 YleX Ilta: Womma. 08.05 Neropatti. 18.55 Luonto-Suomen lempilajiilta 0203-17600. 06.50 Aamuhartaus. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 14.00 Yle Nyheter. 16.30 X3M:s bästa. 19.05 Luonto-Suomen lempilaji-ilta 0203-17600. 21.47 Vega Musik. 06.06 Vega Musik. 17.10 Timantteja ja ruostetta: One. 21.00 Radiosporten Dokumentär: Hur mår Michael Schumacher?. 12.45 Merisää. 14.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.17 Radio Suomen Ilta. 07.10 Urheiluradio. 17.00 Musiikkimuseon aarteita -Kotimainen äänilevykonsertti / tunnelmoiden soittimilla -. 09.00 Yle Uutiset. Mozart: Jousikvartetto n:o 20 D-duuri (Hoffmeister-kvartetto) (Alban Berg -kvartetti). 18.00 Illan toiveet p.0700-88200 (10,01_/ puh+pvm). 06.54 Andrum. 16.45 Järviradiossa huomenna. 16.33 Radio Suomen Kesäradio. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 MTV uutiset. 22.05 Urheiluradio. 07.53 Ykköskolumni. 12.45 Väderoch sjörapport. Helppo Vaikea 1 1 SUDOKU RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 20.03 Ordet läcker: Namn. 07:09 Crusell: Alkusoitto oopp. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Renaz Ebrahimi. 15.02 Radio Suomen Kesäradio. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Libiso. 11.10 Toivelevyt p.0700-98300 (5,09 _/puh + pvm). 20.03 Metsäradio. 08.13 Alueradio. 18.02 LuontoSuomen lempilaji-ilta 0203-17600. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.33 Radio Suomen Päivä. 12.55 Yksi on hyvää seuraa. 19.02 Konsertissa pianisti Bertrand Chamayou ja Modigliani-kvartetti. (Robert Silverman, piano). 11.03 Vega Förmiddag. 18.05 Pooki viihteellä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.03 Vega Förmiddag. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 07.03 Raamattuavain. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.02 Urheiluradio. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.59 Hyvää huomenta. 11.02 Radio Suomen Päivä. 06.30 Regionala nyheter. 15.02 Kulttuuriykkönen. 15.30 Marjan kanssa kahavilla. 20.00 Yle Nyheter. 03.00 Yle Uutiset. 09.15 Toiveet p.0700-98300 (5,09 _/puh + pvm). 12.00 Alueuutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä. 20.00 Yle Uutiset. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 17.00 Aktuellt 17 med väder och Nyhetspodden. 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 21.00 Pookin yömusiikkia tauotta. 11.30 Yle Nyheter på lätt svenska. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 08.00 karjalainen.fi verkkokatsaus. Rock-etsivä. 14.30 Matkoja maalauksiin: Diego Velazquez ja Hovineidot. KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa B9 Viivi ja Wagner Aku Ankka Kamala luonto Lassi ja Leevi 1 RADIO Tehtävänäsi on täyttää numeroruudukot siten, että numerot 1–9 löytyvät myös kultakin ison ruudukon vaakaja pystyriviltä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Aamuhartaus. 15.03 Vega Eftermiddag. 14.45 Helmiä raamatusta. 11.00 Yle Nyheter. 13.00 kokkola-lehti.fi verkkokatsaus. 09.05 Urheiluradio. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 07.50 Merisää. 12.10 Arktisten sotien kaiut: Saksa antautuu. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). Haydn: Jousikvartetto n:o 31 Es-duuri (The Angeles String Quartet). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Urheilumajakka. 15.00 Yle Uutiset. 15.52 Radio Suomen Kesäradio. 19.00 Urheilua. 14.00 vantaansanomat.fi verkkokatsaus. 15.25 Lapset lukevat Raamattua (u). 07.33 Vega Morgon. 15.50 Veneilysää. 22.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 12.50 Päivän blogi. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.5515.58 Yle News. 21.50 Merisää. 21.00 Yle Uutiset. 11.03 Kuuntelijan toivelista (u). 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 10.00-10.55 Brysselin kone. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm). YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Tahdotko. 18.00 Iltaklassinen. 13.30 Klassinen kattaus. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.03 Kuuntelijan toivelista. 12.00 Hilpeästi haitarilla. 02.54 Yöradio. YLE VEGA 06.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 09.00 Yle Nyheter. 21.55 Radio Suomen Ilta. YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 09.00 Aamupäivän klassinen. 09.10 Sää. 19.22 Näst sista ordet. 06.35 Hartaita säveliä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00-06.00 Yle Puheen yöuusinta. 21.00 Yle Nyheter. 22.15 Dokumenterat: Röda resor, del 1&2 – om Allan Wallenius äventyr i exil efter inbördeskriget. 07.53 Alueradio. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10-07.50 Aamusoitto. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 15.30 Päivän vinyyli. 05.50 Merisää. 09.05 Päivän kupletti. 10.00 Yle Uutiset. 11.0011.50 Riston Valinnan äänikirjeitä Roomasta 4/4. 14.03 Vega Dag. 11.00 Supernova. 19.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 18.50 Iltahartaus. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 11.33 Radio Suomen Päivä. 18.00 Uskon ilta. 00.0006.00 Nattklassiskt. 12.13 Radio Suomen Päivä. 08.10 Urheiluradio. 18.00 Yle Nyheter. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 MTV uutiset. 15.35 Radio Suomen Kesäradio. 09.11 Alueradio. 18.2018.29 Lukulamppu. 07.15 HERÄTYS!. 18.30 Hartaita säveliä. 07.10 Järviradio soi. 12.03 Slaget efter tolv – dagens debatt. 23.10-06.00 Yöklassinen.. 10.00 mikkelinkaupunkilehti.fi verkkokatsaus. 00.0006.00 Nattklassiskt. 23.02 Yöradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 11.00 verkkouutiset.fi. kolleger eller konkurrenter?. 09.23 Vega Förmiddag. 14.30 Minä uskon. 17.10 Radio Suomen Ilta. 19.15 Aftonandakt. 21.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 12.01 Yle Nyheter. RADIO DEI 05.30 Lapset lukevat Raamattua (u). 06:10 Vivaldi: Konsertto kahdelle trumpetille C-duuri (Atsuko Sakuragi, Miikka Saarinen, luonnontrumpetti, Maria Puusaari, Pauline Fleming-Unelius, viulu, Atso Lehto, alttoviulu, Eeva Rysä, sello, Kati Salovaara, kontrabasso, ja Jouko Laivuori, cembalo). 08.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 21.03 Ilon – Hon upptäcktes på YouTube och kan bli Finlands nästa internationella popstjärna. 15.00 Alueuutiset. 16.30 DädiPodi. 03.00 Herätyksen! päivän vieras (u). 23.00 Kulturpodden: Ett tema – flera perspektiv: Kreativa syskon i kulturbranschen . 14.00 MTV uutiset. 07.00 Yle Nyheter med väder. 00.00 Yle Uutiset. 06:38 J. 15.00 Yle Nyheter. 07.50 Radiohartaus. 08.15 Aamun toiveet p.0700-98300 (5,09 _/puh + pvm). 16.15 Valitut Palat – Parhaat niksit ja kätevimmät konstit. 03.55-04.00 Yöradio. 14.55 Yksi on hyvää seuraa. 19.03 Jippu ja ihmisen ääni. 13.30 Klassinen kattaus. 08.10 Ykkösaamu. 08.00 MTV uutiset. 13.00 Pookin iltapäivä. A. 08.20 Vega Morgon. 16.10 Faunin iltapäivä. 06:19 Tanejev: Allegro Es-duuri (Joseph Banowetz, piano). Schmelzer: Muunnelmia teemasta La bella pastora (Freiburger BarockConsort). 10.00 Yle Nyheter med väder. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Vega. 11.35 Vega Förmiddag. 20.02 Sää. 16.13 Radio Suomen Kesäradio. 17.30 Vega Kväll med familjeinnehåll. 16.00 Yle Nyheter med sport och båtvädret. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 14.45 viikkosavo.fi verkkokatsaus. 14.15 Iltapäivän toiveet p.070088200 (10,01_/puh+pvm). fi. 14.15 AALLOILLA. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05-09.58 Muistojen bulevardi. 08.45 Päivän blogi. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 02.00 Yle Uutiset. 06.05 Aamusoitto. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Regionala nyheter. YLE X3M 06.00 X3M Nonstop. 20.00 Rony Rex. 02.30 Radioraamattupiiri (u). 22.08 Pollari. 10.15 suomenluonto.fi lehtikatsaus – viikon lintuesittely lintuvisa kuuntelijoiden kommentteja ym. 06.33 Vega Morgon. 15.05 iltalehti.fi/päivän polttavat puheenaiheet. 16.10 Vega Eftermiddag. 16.00 MTV uutiset. 18.03 Vega Kväll med familjeinnehåll. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 06.00 Pookin aamu. 23.00 Iltahartaus. 13.15 Päivän vinyyli. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 23.10-06.00 Yöklassinen. 18.00 Yle Uutiset. Meride e Selinunte (Franco Fagioli, kontratenori, ja Academia Montis Regalis/Alessandro De Marchi). 14.33 Radio Suomen Kesäradio. 22.00-06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.05 Kuusi kuvaa lelumuseon johtaja Petra Tandefeltin elämästä. p.0700-98300 (5,09 _/ puh + pvm). 12.00 YleX Etusivu: Anni Saastamoinen. 16.00 aamuset.fi verkkokatsaus. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Raatihuone. 09.00 Alueuutiset. 23.00 Gospel Flow. 14.00 X3M Eftermiddag. (u). 16.10 Urheiluradio. 17.30 Pyöreä pöytä. 20.45 Iltasoitto. 07.59 Hyvää huomenta. 22.50 Kielen päällä: kansainvälinen fennougristiikkakongressi Wienissä. 01.00 Excriminals (u). 00.00-06.00 Yöradio. 01.55 Yöradio. 18.00 Alueuutiset. 10.00 MTV uutiset. 07.10 Vega Morgon. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 18.00 Minne Rinne vie: Kupittaan siirtolapuutarhassa surisee. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06:56 Franck: Preludi, fuuga ja muunnelma hmoll. 13.00 Yle Uutiset. Pikku Orjatar (Radio-ork./Erik Cronvall) 07:17 Porpora: Eurykleian aaria oopp. 10.30 Lapset lukevat Raamattua. YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 12.30 Suolapala. 09.54 Andrum. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Alueradio. 08.00 Yle Nyheter med sport, väderoch sjörapport. 23.31 Vega Musik. 14.00 Yle Uutiset. 06:27 Weichlein: Sonaatti n:o 6 (Ars Antiqua Austria). 10.02 Radio Suomen Päivä. 13.00 Politiikkaradio. YLE KLASSINEN 06.00 Aamuklassinen. 22.03 Abrahamin heimon suuret kirjailijat. 18.02 One Way. 07:26 W. 12.30 helsinginuutiset.fi verkkokatsaus. 14.03 Raamattuavain (u). 13.03 Vega Dag. 13.00 Yle Nyheter. 21.00 Järviradio soi. 09.00 Yle Uutiset. 14.30 Päiväklassinen. 19.45 Vega Musik. 07.13 Alueradio. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (u). 06.36 Päivän sana. 16.50 Radiohartaus (u). 23.00 Yle Uutiset. 09.00 satakunnanviikko
Kausi 8, jakso 711: Tunneturbulenssia. 00.30 Malou möter Annie Lööf. 19.00 Retrobutiken. 20.30 Malou möter Annie Lööf. 02.55 Alastomat selviytyjät extreme (S). 18.00 Emilia ja Elin: Seikkailu Aurajoella. (U) 12.50 Tanskalainen maajussi. MUUT TV-KANAVAT Sveriges TV1 07.00 Morgonstudion. 22.10 Atlantin yli special (S). 19.00 Simpsonit. Kauhujen kurpitsa. 20.25 Världens historia på tre minuter. 13.50 Hengenvaarallinen saalis (S). 10.30 Simpsonit. NELONEN 06.00 Bing (S). 22.20 Päivän sää. 23.00 Uutisplus. 08.50 Luontoretkellä: Norjan tunturipeurat. 00.55 Inside: Amerikan mafia. 06.20 Moderni perhe. 15.00 En plats i solen. 11.25 Mahtavat miesluolat (S). Kausi 5. 21.00 Castle. 18.30 Moderni perhe (S). 06.45 Sisarvaimot (S). 18.00 Efter fem. 02.10 Jakttid. 06.30 Kökets middagstips. 09.40 Tanskan aarteenmetsästäjät. (Britannia-Tsekki-USA-Saksa 2006) 23.55 Suomen huutokauppakeisari. 20.20 TV4 Vädret. 13.00 Hem till gården. 17.10–17.55 Viidakkoperhe (12). 2/6. 18.55 Top Gear (S). National Geographic 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 12.45 Fitnesspäiväkirja 2021 (S). Suomisen perhe kokee äkkirikastumisen. (U) 23.45–00.15 Soitonopettaja. 14.30 Meil kans!. 18.00 Australian rajalla. 16.30 Simpsonit (12). (U) 12.30 Viidakkoperhe (12). 19.30 Simpsonit (7). Jakso 7/10. AlfaTV 08.00 Viikon Parkkonen. 12.00 Valitut Palat Collection. 00.00 Aarteenetsijä Hellevaara. Jakso 4/35. 17.50 Gold Rush – Kultakuume (S). Kausi 29. 12.30 Valitut Palat Collection. 11.35 Tri K:n eksoottiset eläimet. 08.40 Kakkukuningas (S). 14.55 Välimeren unelmakodit. 11.45 Simpsonit. Kausi 3. 20.00 Bronxin eläintarha spesiaali (S). 16.00 Houstonin eläinpoliisit (S). 23.00 Det svenska modet. 17.00 Rapport. 20.00 Lentoturmatutkinta. 23.05 The Harlins. 1/6. 13.30 Home and Away. 19.30 Uutiset. Kausi 7, 8/12. 22.50 ELOKUVA Great Wall (12). 16.00 Lemmen viemää (7). 12.00 Badhotellet. 3/9. 07.05 Simpsonit. 14.40 Neljän tähden talkoot. 22.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 06.30 Valitut Palat Collection. 02.00–04.01 ELOKUVA Ladykillers. 12.00 Emmerdale (7). 06.55 Pyjamasankarit (7). 19.33 Lokala nyheter. Kari Kanala. Yllätyskäänne. Kausi 1. 08.30 Kotijumppaa Sofian kanssa. (U) 18.00 Yle Uutiset. 14.20 Kakkukuningas (S). 11.20 Järvenrantataloa etsimässä (S). 06.35 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 13.30 Grillimestarit Ripe & Teresa. 22.45 Oddasat. 10, 3/10. 19.28 Sportnytt. 20.30 Miehen puolikkaat. 22.00 Se on Soini. 18.30 Emmerdale (S). 10.10 Hemmagympa med Sofia. 19.00 Seitsemän uutiset. 23.00 Naked Attraction (12). 3/10. 10.40 Latinalaisen Amerikan kuumat rajat. 18.00 Uutiset. 16.00 En plats i solen. Kausi 1, 6/10. 18.30 Simpsonit. 22.00 Kymmenen uutiset. 00.55 Den farliga leken. 19.25 Tulosruutu. Jakso 23/32. 07.50 Kokkikisa ruokakaupassa (S). Kuulen ääniä. 00.10 Tohtori Paise (S). 00.00 New Yorkin hirmumyrsky Sandy. Kausi 2. 00.00 Vetenskapens värld. 15.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 17.40 Jakttid. 08.50 Asunnon metsästäjät (S). 18.00 Sinkkuillallinen. 10.00 Välimeren unelmakodit. Jakso 1/8. 11.15 Yle Oddasat. 22.00 Tulossa: Big Brother Suomi. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 01.05 Liv D: Aasialaiset ökyhäät. 19.30 Salatut elämät (S). 21.00 21.00 ELOKUVA Casino Royale (16). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.55 Man Fire Food (S). Raskas päivä. 09.10 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey (S). 17.30 Family Guy. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. Kausi 1, 19/21. 08.25 Tobot Galaxy Detectives (7). 09.50 Oman saaren metsästäjät (S). 22.30 Frendit (S). 19.50 Keno. Kausi 1, 21/21. 08.19 Keskiajalla keksittyä (7). 09.00 Ajassa. 17.30 Viiden jälkeen. 12.35 Miehen puolikkaat. 13.30 Huikeat kakkutaiturit. 17.00 17.04 Päivän sää. 07.25 Simpsonit. 06.30 Kindi Kids (S). 18.00 Grand Designs Ruotsi. 10.55 Mahtavat miesluolat (S). 23.00 Minun musiikkini. 16.00 Viikon Parkkonen. 20.00 Sukuni salat: Antti Tuisku. (U) 10.45 Yle Alueuutiset. 3/6. 12.10 Fitnesspäiväkirja 2021 (S). 17.00 Simpsonit. 18.00 Arman Pohjantähden alla (S). 17.30 Mahdottoman tavallinen Jorma Laine. 22.00 Min sanning: Ken Ring. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). Kausi 29. 20.30 Ristiin rastiin rannikkoa. 22.25 Tulosruutu. 18.10 100 Places to Be. 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 13.20 Norjalainen safari. 15.00 Valitut Palat Collection. 19.18 Kulturnyheterna. 15.50 Val 2022: Utfrågningen. 15.15 Valitut Palat Collection. FOX 06.00 Moderni perhe. 01.00 Retrobutiken. 12.25 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 14.00 Parantavat puutarhat. 16.50 Euroopan rajavartijat (S). (U) 16.30 Uusi Päivä (S). 09.55 Fast N’ Loud (S). Sveriges TV2 10.00 SVT Forum. 00.05 Hypoteesi UK. 3/4. FRII 06.00 Oman saaren metsästäjät (S). B10 KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 Suomi on maalainen. 13.20 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 00.40 Herr Talman. 17.05 SVT Forum. 18.30 Eränkävijät. 2/4. 08.00 Museoiden mysteerit (S). 06.55 Luonnon oudoimmat mysteerit (S). (U) 14.00 Erämaan armoilla. 15.50 Latela 6.0 (S). 23.00 Burgerimiehet Pohjolassa. 13.25 Ensisilmäyksellä. 11.35 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. Emilia ja Elin eksyvät ja vaarantavat henkikultansa. 05.00–05.55 Karkurit (12). 19.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). Jakso 6/6. 23.00 The Grave. 00.00 Malou möter Annie Lööf. Kausi 2. 07.30 Äärimmäinen selviytyjä. Onnea, Perttu ja Bertta! 6.53 Pusse (S). 18.30 Oddasat. 14.25 Man Fire Food (S). 11.30 Koukussa: Lamput. 10.30–11.00 Younger (S). 22.00 Hirmuhallitsijoiden käsikirja. 18.45 Uutiset. 18.10 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). 09.30 Emmerdale (7). 00.25 Fatta bilden. (U) 06.25 Ylen aamu. Kutonen 06.10 Mahtavat miesluolat (S). 10.05 Simpsonit. 15.00 Vintiöt (7). 01.50 Möte med (Finska). Jakso 1/6. Pitäisikö Suomi myös brändätä maalaiseksi. 15.35 Miehen puolikkaat. 19.00–19.55 Historia: Iran-Contra-skandaali (12). 10.45 Meidän maamme – Vårt land: Koko Suomi. 20.00 NCIS Los Angeles (12). 10.20 Maajussin luontokuvat. 13.00 Simpsonit (7). 13.50 Moderni perhe. 16.30 Simpsonit. 00.45 Family Guy. 15.30 Sielunrauha: pappi Mitro Repo. Seinäjoki. Enkeli. 08.50 Moderni perhe. Kausi 2, 1/10. Kausi 35, 21/30. 17.00 Aarteenetsijä Hellevaara. 07.20 Smurffit (7). 07.45 Moderni perhe. 21.00 21.05 A-studio. 19.25 Lotto, joker och drömvinsten. 18.00 Päivän sää. 08.18 Galaxi. 14.50 Apua! Tyttäreni on raskaana (S). 02.10 Pitääkö olla huolissaan. 14.50 Diesel Brothers (S). 21.00 ELOKUVA Pilvikartasto (16). Jakso 4249: Joonatan ja Viroshiman pommi. 10.55 Family Guy. 07.35 Miraculous (7). 13.15 Say Yes To The Dress (S). 13.30 Jamie Oliver: Super Food Family Classics. 19.30 Efter fem. 18.50 MasterChef Australia. 20.00 Löysät pois! (12). 21.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 10.30 Valitut Palat Collection. 06.05 Rusty Rivets (S). 09.00 Fresh Off the Boat (S). 21.00 Atlantin yli (S). 12.10 Simpsonit. 12.30 Egenland Finland är fantastiskt. 2/6. 00.20 Family Guy. 17.55 Uutiset. 14.30 Tankkaustarinat. 23.30 Tänk till ungas röster om valet. 01.55 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 17.40 Huikeat kakkutaiturit. 04.00 En plats i solen. 11.50 Pontikankeittäjät (S). (U) 10.15–10.40 Markus vastaan kansa. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 14.00 Baywatch (12). 10.30 Rederiet. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 24.8. 08.10 Possu ja Kärpänen (S). Kausi 1, 4/6. 01.05 Martina ja hengenpelastajat. 08.15 Egyptin kadonneet aarteet. Kausi 2. 17.25 Tanskalainen maajussi. 12.00 Sverige!. (1941) (Mv) (U) 15.15 Ylen aamun parhaat. 06.25 Luonnon oudoimmat mysteerit (S). 13.50 Kakkukuningas (S). 23.15 Maanteiden sankarit (S). Kausi 10, 9/10. Kausi 8, jakso 711: Tunneturbulenssia. Selostus Johannes Oikarinen. 06.25 Uutisaamu. 04.00 Ihmemies MacGyver. 16.55 Uutiset. 21.00 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 10.00 Kauniit ja rohkeat (7). 20.00–01.10 YLE TEEMA. 17.05 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey (S). 21.00 Top Gear (S). 15.10 Food Factory. 22.50 Lokala nyheter. (U) 15.45 Invisible Heroes (12). 00.00 4D: Seksin saloja (12). Kausi 5, 11/32. 20.30 Frendit (S). 00.55 100 Places to Be. 01.05 House. 12.45 This Train I Ride (S). 19.05 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). Osa 3/6. 17.25–19.53 YLE FEM. 14.40 Ihmemies MacGyver. Antti Tuisku. 14.15 Neljän tähden talkoot. 17.25 Uutiset. 7.05 Henrietta (S). 7/12. 11.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 15.20 Antikmagasinet. 6/12. 00.55 4D: Minä ja sivupersoonani. 21.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.00 Kuutamolla. 10.00 Lastensairaalan syke. 12.50 TV Shop. 14.00 Grand Designs Ruotsi. 12.00 Leijonan luola USA. 23.40 Sporten. 14.00 Bytt är bytt. Ibiza. Kausi 4. Kausi 3. 17.20 Lainvalvojat (Needs parental rating evaluation). Kausi 8, 5/12. Jakso 107. 13.00 Ensitreffit alttarilla UK. 7.39 Rossi ja Rymy (S). 03.00 Nyhetstecken. 20.15 Sporten. 20.30 Skärgårdens hjältar. 19.00 Burgerimiehet Pohjolassa. 12.10 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki (S). 22.00 Aktuellt. 17.15 Yrke: gamer. 11.20 Family Guy. 23.55 Rapport. 01.20 Ghost Adventures (12). 12.55 Kokkikisa ruokakaupassa (S). 23.35 The Harlins. Kosteat tuplatreffit. 19.30 Kiinteistöhuutokauppa (S). 06.35 Mahtavat miesluolat (S). 12.30 Unelmaduuni Australiassa. 7.15 Kaapo (S). 20.00 Ensitreffit alttarilla UK. 20.00 Save The Date Suomi. 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). 08.20 Kakkukuningas (S). 12.00 Koiran paras ystävä. 09.30 Pyöräily: Tour of Hellas, 3. 13.00 Soiva postikortti. 18.20 Nyhetstecken. 08.20 Angry Birds Stella (S). Kausi 6. 09.40 Ensisilmäyksellä. 18.13 Emilia ja Elin: Seikkailu Aurajoella. 02.05 Law & Order: Special Victims Unit. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 15.05 Vintage-kodit kuntoon (S). 07.00 Latela 6.0 (S). 15.00–15.30 Peltsin kova vuosi. 03.05 CSI. 00.05 Remppa vai muutto UK. Jakso 24/32. • 00.20 Australian rajalla. Kausi 1, 20/21. (U) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 06.45 Nyhetsmorgon. Rahapulassa. 21.00 112 Hätäkeskus. 20.00–20.48 Berlin Ku’damm (12). 16.00 Arktiset vedet (S). 16.00 Simpsonit (12). 21.00 Tanssi kanssain. 17.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina (S). 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 14.05 Mexico Life (S). 12.00 Neljät häät Suomi. 22.00 Haamu menneisyydestä (12). 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Apulia. 19.30 Världens historia: Mussolini. 19.00 Simpsonit (12). 21.30 Politikbyrån. (U) 11.15 McLeodin tyttäret (12). 21.45 ELOKUVA Tel Aviv liekeissä (12). 13.30 Nyt jos koskaan (S). 17.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 23.00 TV4 Nyheterna. 17.05 Viiden jälkeen. Hero 12.45 Et sä tiedä kuka mä oon. 14.55 Alastomat selviytyjät extreme (S). 11.00 The Real Housewives of Orange County. 16.00 Remppa vai muutto UK. 05.45 Sverige idag. 21.00 Uppdrag granskning. 16.00 Ihana Elisa (12). 18.10 Arvokaman etsijät (S). Kausi 6. Kausi 2. Liv 09.00 Sinkkuillallinen. 13.00 Rapport. 18.00 Moderni perhe (S). 18.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 18.00 Family Guy. 11.00 Haapasalo goes lomalle. Menestynyt nuori mies. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 18.10 Svenskfinland runt. (U) MTV3 06.15 Aamusää. 14.00 Tankkaustarinat. 08.35 Minä, Elvis Riboldi (7). Nicaragua. 14.00 Sinkkuillallinen. 04.05 True crime: Kuolemanvaaralliset kultit (12). 14.35 Mexico Life (S). 17.05 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi (S). 13.05 TV Shop. 20.00 Miehen puolikkaat. 14.15 Elämää äärirajoilla: Alaska. Kausi 7, 1/12. 00.55 ELOKUVA Skorpionikuningas (12). 08.50 Jumppahetki: Kehonhallinta. 18.15 Uutisplus. Kausi 13, 6/18. 10.00 Murdochin murhamysteerit (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 11.00 Sinua, sinua rakastan. 08.05 LEGO Ninjago (7). 17.05 Huikeat kakkutaiturit. 09.15 Moderni perhe. (U) 13.15–15.02 ELOKUVA Suomisen perhe (S). 18.00 Unelmahäät (S). Epäilyttävä yhteys. (U) 23.15–23.45 Kummeli (7). 20.00 Unelmahäät (S). 09.50 Meret ilman vettä. 21.00 ELOKUVA Uuno Turhapuro – Herra Helsingin herra (S). 12.55 Valitut Palat Collection. 00.20 True crime: Kuolemanvaaralliset kultit (12). 09.30 Tankkaustarinat. 10.50 Järvenrantataloa etsimässä (S). • 23.20–01.10 Yhdessä aina (S). 16.50 Margareeta II – kuningatar ja taiteilija. 01.35 Simpsonit. 15.00 Koko Britannia leipoo. masennuksesta selviytymisestä. 22.38 Kulturnyheterna. 12.30 Salatut elämät (12). Kausi 1. 23.05 ELOKUVA Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset (12). 18.30 Australian rajalla. 08.05 Bless This Mess. Kausi 2, 1/6. (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 20.30 Rapport. TV5 06.15 Järvenrantataloa etsimässä (S). Ylellistä matkustamista. 12.00 Rockin klassikkolevyt: The Who Sell Out (12). Mokoma-yhtyeen laulaja-biisintekijä Marko Annala keskustelee kirjailija Juha Itkosen kanssa mm. 13.55 Hauskat kotivideot. 03.05 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! Leikkipuistossa. 15.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. Glamouria ja ilotulitusta. 21.00 Idol 2022. 10.45 Valitut Palat Collection. etappi. 22.35 The Harlins. 00.30 Kuninkaalliset kimpassa. 08.35–08.50 Daltonit (7). 08.25 Miehen puolikkaat. Tytöt kohtaavat tähän mennessä pelottavimman koskensa. 20.55 Lokala nyheter. 23.00 The Orville: New Horizons. 16.00 Puutarhan pelastajat. 23.05 Sinkkuillallinen. Jakso 106. tuotantokausi, 6/10. 16.30 Saitureiden säästövinkit (S). Kausi 14. 21.00 4D: Pakko-oireen vankina. 19.20 Päivän sää. 16.00 Hyvät ja huonot uutiset. 11.00 Vaimot vaihtoon USA. 16.00 Salatut elämät (12). 10/10. 19.45 Go’kväll. 11.05 Latinalaisen Amerikan kuumat rajat. 7.52 Rytmimunashow (S). 07.45 Denver (S). 06.40 Järvenrantataloa etsimässä (S). 20.00 Remppa vai muutto UK. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. Jakso 31/62. 16.50 Mademoiselle Chambon. 21.05 Satakiloiset siskot (S). 22.15 Hengenvaarallisesti lihava (S). 08.45 Uutiset. 18. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 17.00 Suurin pudottaja Suomi. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 17.00 Grand Designs Nya Zeeland. 13.00 Ensisilmäyksellä. 10.00 Olet mitä syöt. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 19.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 09.30 Eränkävijät. 21.00 Murhaaja vierelläsi (12). 16.00 Saitureiden säästövinkit (S). 10.00 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella. 13.00 Huikeat kakkutaiturit. 01.00 MTV3doc: Maailma hukkuu muoviin. 22.00 Criminal Minds. 19.00 Paratiisihotelli Norja (7). Jakso 1/10. 10.15 Restaurant: Impossible (S). 16.50 Novosti Yle. 22.00 Morden i Sandhamn. 16.45 Yle Oddasat. 23.00 Näin tehtiin Laitapuolen hyökkääjä -elokuva. 20.00 Suomi on maalainen. 21.00 Michael Palin: Elämäni matkat. 06.40 Simpsonit. 13.10 Diagnoskampen. 10.15 Hengenvaarallisesti lihava (S). Kuulen ääniä. 06.15 Go’kväll. 15.35 Food Factory. Kausi 1, 3/6. 20.00 Frendit (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 19.00 Koti koiralle. 07.20 Nuoret äidit (S). (U) 12.00–12.45 Suunnittelun jättimokat. 19.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 21.00 Det demokratiska spelet. Jakso 4248. 16.15 Martina ja hengenpelastajat. 16.00 Simpsonit. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 01.00–01.50 Pelastushelikopteri (S). 10.10 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 11.10 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää (S). 09.00 Hauskat kotivideot. 8.04 Kallen keittiö (S). Kausi 7, 9/12. JIM 09.00 Tankkaustarinat. 20.00 TV4 Nyheterna. 09.20 TV Shop. 18.30 Sverige idag. 12.40 Åsiktsbubblan. Sadepäivän ilo. 06.45 Tonnikalan saalistajat. Kausi 1, 3/4. Kausi 1, 6/10. Lentopallon naisten EM-karsinta. 11.15 Go’kväll. 08.20 Vintagekodit kuntoon (S). 15.05 Rempalla tuloja. 22.45 Kummeli (7). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). Yleisurheilun kotimaan GP-sarjan osakilpailu. 14.20 Sveriges roligaste partiledare. 10.00 Burgerimies Suomessa. 13.50 Sommaren i Grums. 15.55 Tulossa: Big Brother Suomi. 11.19 Oddasat. 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. 02.45 Sportnytt. 17.00 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 01.10 Simpsonit. • 01.50 Wipeout USA. 19.00 Rapport. Mona Moisala. 18.30 Kadonneet perijät. 12.00–17.25 YLE TEEMA. Toscanalaista rauhaa. 18.20 Sami Kurosen makumatka PohjoisKarjalassa. Maailma hukkuu muoviin 1/2. 7.57 Minirekat (S). 08.55 Hengenvaarallinen saalis (S). Kausi 1, 2/10. 12.45 Valitut Palat Collection. 22.00 Frendit (S). 22.45 Sportnytt. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.05 Seduced: NXIVM-kultin tarina (12). 15.30 Toisenlaiset teiniäidit. 23.50 TV4 Vädret. Kun ulkomaalaiselta kysyy, mitä Suomesta tulee mieleen, vastaukset eivät koskaan liity kaupunkeihin. 05.00 House.. 19.00 Kaasujalka. 00.05 Murder Under the Friday Night Lights (7). 01.30 Valet forever. 16.05 Maailmanhistorian upeimmat aarteet. 17.00 Suomen kaunein koti. Lappeenranta. 4/12. 18.15 Tulossa: Remppa vai muutto Suomi. 21.00 21.00 Lentopallon EM-karsinta Suomi – Tshekki. 22.00 Tulossa: Remppa vai muutto Suomi. 14.15 Moderni perhe. 08.22 Mimun maailma (7). (U) 09.45 Uusi Päivä (S). (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 18.15 Valet på lätt svenska. TLC 06.20 Say Yes To The Dress (S). 10.20 Asunnon metsästäjät (S). 18.21 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.00 Casualty (12). 07.55 LEGO Friends (S). 09.20 Oman saaren metsästäjät (S). Kausi 2, 2/8. 23.00 Huumebisnes Oy. 22.05 Rikkaiden & kuuluisien Beverly Hills. Sveriges TV4 06.05 Home and Away. 18.00 BUU-klubben. 22.45 Uutiset. 09.00 Superautojen rakentajat. 22.05 Top Gear (S). 23.45 Ohjelmatietoja. SUB 06.30 Teletapit (S). 07.05 Tomi ja uskomaton Aasia (S). Jakso 5/6. 12.30 Valitut Palat Collection. 00.15 Gold Rush – Kultakuume (S). 19.30 Simpsonit. Kausi 14. 14.05 Franciscus ja minä – Jumalan köyhän tarina. 18.30 Yleisurheilun GP, Lappeenranta. 11.00 Luonto taiteen lähteenä. 17.00 17.00 Onnenarpa. 16.10 A-studio viittomakielellä. 11.00 Badhotellet. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 19.45 Se on Soini. 12.00 Schitt’s Creek (7). 00.00 Unga på tvärs. 21.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 11.55 Kiinteistöveljekset (S). 20.00 Wheeler Dealers (S). 14.30 MTV Uutiset Live. 17.00 Autojen ensiapu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.00 Eurooppa ylhäältä päin. 21.00 Kuninkaallisten käytösopas. 18.55 Nyheter på lätt svenska. 13.03 SVT Forum
Komeissa kuvissa kohdataan Tom Hanks, Halle Berry ja moni muu. KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa B11 Tel Aviv liekeissä Yle Teema & Fem klo 21.45 HHH Israelilaisten ja palestiinalaisten välillä on – lievästi sanoen – jännitteitä. (Britannia/USA 2018) Pekka?Eronen kriitikko Salam työskentelee harjoittelijana palestiinalaisen saippuasarjan tuotannossa. Studio sijaitsee rajanylityspaikan takana ja eräänä päivänä rajamies Assi, jonka vaimo on sarjan suuri fani, ehdottaa että ylitys helpottuu jos hän saisi osallistua sarjan juonen kehitykseen. Jakso 1/8 Uudessa deittailuohjelmassa Katariina, Mimi ja Noora asettavat häilleen deadlinen 50 päivän päähän, ainoastaan sulhaset puuttuvat. Molemmin puolin henkisiä ja fyysisiä muureja saatetaan esimerkiksi pitää samoista saippuasarjoista. Tilaisuuden juontaa Keskipohjanmaan päätoimittaja Tiina Ojutkangas. Mediaillasta lähetetään suora livestriimaus, jota tilaajat voivat seurata Keskipohjanmaan verkkopalvelussa.. Kivioja on äskettäin julkaissut kirjan nimeltään Salaliittoteorioiden ihmemaassa – Tositarinoita ihmisistä kaninkolossa. Heppu nimeltä Salem (Kais Nashif) korjaa?näyttelijöiden heprean kielen lausumista?avustajana, mutta hän lipsahtaa käsikirjoittajaksi. Yksi semmoinen sijoittaa romanttiset kuvionsa vuoteen 1967, jolloin Israelin ja arabimaiden välillä käytiin niin kutsuttu kuuden päivän sota. Eddie Redmayne esittää tätä katse nurkkiin pälyillen, ja samoin koko elokuvakin eksyy usein pääasiasta. Siihen hommaan tarjoaa puolestaan tarkka rajavartija Assi (Yaniv Biton) turhankin päättäväistä apuaan. Häiden suunnittelu aloitetaan kysymällä läheistä kaasoksi. Ensimmäisessä jaksossa naiset saavat viedä ensivaikutelmadeiteille haluamansa miehen. Paikalla tilaisuudessa vastaamassa yleisön kysymyksiin on myös JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvönen. Sinkkunaiset etsivät sulhasta omiin häihinsä NELONEN MEDIA Tervetuloa mediailtaan – aiheena salaliittoteoriat www.keskipohjanmaa.fi Julkisen sanan neuvoston (JSN) mediailta pidetään Kokkolassa Tullipakkahuoneella keskiviikkona 31.8. (Israel/Ranska 2018) Pilvikartasto Hero klo 21.00 HHH Wachowski-sisarusten ja Tom Tykwerin fantasiaseikkailu kuljettaa ja kuutta tarinalinjaa menneessä ja tulevassa. Sinkkumiesten joukosta naiset etsivät sitä oikeaa ja samanaikaisesti suunnittelevat omia häitään. Aina välillä osutaan johonkin paikalliseen kipupisteeseen. klo 18–19.30. Noora, Mimi ja Katariina haluavat naimisiin 50 päivän kuluttua. (Saksa/USA 2012) Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset Sub klo 23.05 HH Tutumman näköistä fantasiakuvastoa levittelee David Yatesin ohjaama ja J.K. Ensiesitys. Saippuatehdas kovilla seuduilla SAMSA FILM / YLE Save The Date Suomi Nelonen klo 20 Kausi 1. Pimeyden velho Grindelwald (Johnny Depp) suunnittelee häijyjä, mutta juonen parista lipsahdellaan sekalaisiin kirmailuihin, sivuhahmoihin ja sekalaisiin outoihin otuksiin. Zameh Soabin komediallinen draama muistuttaa kuitenkin, ettei se ole koko totuus. Zameh Soabin ohjaama elokuva pelailee kevyesti sodan?ja?viihteen, todellisuuden ja kuvitelman vastakohdilla. Alustajana on toimittaja, kirjailija Pasi Kivioja, jonka aiheena ovat salaliittoteoriat. Harry Potter tulee väistämättä mieleen, kun tarina on velhopojan seikkailujen eräänlaista esiosaa. Rowling innostui jo toista kertaa kertomaan, millainen velho oli Potterin suosikkikirjan sankari, taikaeläintutkija Lisko Scamander. Rowlingin käsikirjoittama elokuva
19 18 19 19 18 18 18 24 24 21 23 20 24 23 24 20 20 19 Ma 29.8. -4,2 °C 2012 Inari Sateisinta 22.8. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 5:54 20:49 Jyväskylä 5:43 20:54 Kokkola 5:47 21:13 Rovaniemi 5:21 21:16 Ivalo 4:59 21:23 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C 17 °C 16 °C 16 °C 16 °C 15 °C 21 °C 20 °C 20 °C 20 °C 20 °C) (+8 °C) (+9 °C) (+8 °C) (10 °C) (10 °C) (+7 °C) (+8 °C) (+6 °C) (+9 °C) (+8 10 5 4 1 Ke 24.8. klo 15) Merivesi Kemi 18 °C +7 cm Oulu 18 °C +3 cm Raahe 20 °C cm Pietarsaari 19 °C +2 cm Vaasa 19 °C -1 cm Rauma 20 °C -3 cm Turku 21 °C -6 cm Helsinki 20 °C -4 cm Hamina 23 °C -1 cm Lämpimintä 23.8. +28,9 °C 2002Mietoinen Kylmintä toissa yönä +2,3 °C Alajärvi Möksy Kylmin mitattu 24.8. Kokkola 18 Pietarsaari 18 Toholampi 15 Halsua 16 Ylivieska 14 Kalajoki 16 Haapavesi 15 Helsinki 24 Lahti 24 Tampere 21 Turku 22 Pori 20 Joensuu 24 Jyväskylä 20 Kuopio 20 Oulu 19 Rovaniemi 18 Kuusamo 17 To 25.8. 18 17 17 17 17 17 17 21 21 20 20 19 19 19 18 17 15 14 Ke 31.8. Päivällä kuurot voivat olla voimakkaita. 17 17 16 16 16 16 16 20 19 18 20 18 17 18 17 17 14 13 To 1.9. KESKIVIIKKO 24.8.2022 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1025 1025 1025 Enimmäkseen poutaa Odotettavissa keskiviikkoiltaan asti: Monin paikoin sadekuuroja, paikoin myös ukkostaa. 21 20 21 21 21 19 20 22 20 20 22 21 18 20 20 21 21 18 Pe 26.8. 18 18 19 19 19 17 19 22 22 21 22 21 21 21 20 19 17 16 Ti 30.8. 21 21 22 22 21 21 22 24 23 24 25 25 21 22 21 21 20 20 Su 28.8. 15 14 15 15 15 14 15 18 17 17 19 17 16 16 15 15 13 11 Eilen Vuosi sitten °C 20 °C 20 °C 21 °C 19 °C 21 °C 21 °C 21 °C 24 °C 24 °C 21 °C 22 °C 20 °C 19 °C 19 °C 18 °C 18 °C 17 °C 18 °C 13 °C 13 °C 12 °C 12 °C 12 °C 12 °C 11 °C 14 °C °C 12 °C 16 °C 14 °C 10 °C 10 °C 10 °C 11 °C 14 °C +9 6 4 3 4 5 4 3 4 4 3 3 4 °C 13 °C 12 °C 17 °C 18 °C 17 °C 17 °C 17 °C 16 °C 18 °C 24 °C 20 °C 25 °C 18 °C 17 °C 22 °C 22 °C 18 °C 20 °C 20 °C 21 °C 20 °C 18 °C 21 °C 21 (23.8. 22 22 22 22 22 22 22 22 22 22 23 22 21 22 21 22 21 20 La 27.8. Päivän ylin lämpötila on 16...18 astetta. Kohtalaista koillistuulta. klo 15.00 +25,5 °C Anjala Lämpimin mitattu 24.8. 18,6 mm Leivonmäki Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Ke Amsterdam 26 Buenos Aires 17 Budapest 28 Lissabon 23 New York 30 Oimjakon 17 Riika 28 Skellefteå 19 Sydney 14 Tukholma 23 Tokio 31 To 29 16 28 25 28 15 26 22 17 23 29 Pe 22 15 30 27 29 15 26 22 14 24 31 La 21 15 29 26 26 14 28 22 14 26 30 Su 22 11 29 26 25 14 28 19 15 20 27 Ke Alanya 31 Dubai 44 Dubrovnik 28 Funchal 23 Hania 26 Honolulu 27 Las Palmas 24 Malaga 30 Nizza 29 Phuket 28 Venetsia 28 To 30 43 29 23 28 28 24 29 28 28 28 Pe 30 42 30 22 27 27 24 28 29 28 29 La 30 41 28 20 27 27 23 29 27 28 26 Su 31 37 28 21 28 27 23 29 27 28 25 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (18.8.–23.8.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet