Hän loi tulipatsaan puhaltamalla tulenarkaa nestettä palavaan soihtuun. www.keskipohjanmaa.fi Maanantai 25. Rahaa jää säästöön! 1 Sivut A2–3 Alina Turpeinen, Kasper Biskop, Ella Tuikkanen ja Jaakko Rantanen. 1 Sivu A12 Viestiratkaisu meni tunteisiin Joni Mäki toi Suomen viestin toisena maaliin. Tilanne meni venäläisten tunteisiin. Nro 24 Haketta joudutaan tuomaan Suomeen UUTISET 1 Sivu A8 Kalajoen kaupunki etsii ostajia kolmelle kyläkoululle 1 Sivu A6 Sieville taas maalin tappio 1 Sivu A15 Joni Mäen ja Aleksandr Bolshunovin yhteenotto loppusuoralla ja maalialueella nousi päivän puheenaiheeksi Lahden maailmancupissa. He käyvät Kokkolan Hakalahden koulun yhdeksättä luokkaa. EPA/MAURI RATILAINEN Kokkolan Hakalahden koulun ysiluokkalaiset Alina Turpeinen, Kasper Biskop, Ella Tuikkanen ja Jaakko Rantanen iloitsevat oppivelvollisuuden laajentamisesta. Leikkiä liekkien kanssa 1 Sivu A4 Tätä temppua ei voi suositella aloittelijoille. 1 Sivu B1 Katariina Poranen kirjoittaa alakoulun hiihtotunnista. Hinta 3,00 €. CLAS-OLAV SLOTTE ” Opettaja kyllästyi ja totesi, että kyllähän te tästä jo kotiin osaatte. alv 10 %). Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. TAPIO LEHTINEN. Syy on se, että jatkossa koulukirjoista ei tarvitse maksaa mitään. Keski-Pohjanmaan keskussairaalan lastenosaston ikkunan alla järjestettiin sunnuntaina tuliesitys, joka huipentui tamperelaisen Antti-Jussi Kortesojan temppuun. tammikuuta 2021
Syksyllä estettä ei enää ole, Mastokangas sanoo. Kuva on Hakalahden koulusta. Saattaa mennä vuosi ennen kuin oman alan tajuaa, Mastokangas kertoo. –?Opinnot ovat nyt tauolla puheenjohtajuuteni takia, mutta esimerkiksi tietokoneen olen hankkinut itse. Opiskelun järjestäjä on silloin velvollinen huolehtimaan tukitoimista, jotta opiskelija selviää koulutuksesta, sanoo Räty. Maksuttomuus avaa ovia Jatkossa oppivelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 18 vuotta tai kun hän suorittaa toisen asteen tutkinnon. –?Meidän alueellamme uudistuksen haasteet kohdistuvat opintojen maksuttomuuteen sekä siihen, että valvontavastuu siirtyy huoltajille, kunnille ja koulutuksen järjestäjille. Myös opiskelija-asuminen säilyy maksuttomana. Heille ammattikoulusta ja lukiosta tulee maksuton. Valtakunnallisestikin toisen asteen koulutukseen on aina siirrytty hyvin, jatkaa opetusneuvos Kaisa Räty opetushallituksesta. Jokainen nuori suorittaa toisen asteen tutkinnon. PUHEENAIHE: MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A2 Oppivelvollisuus laajenee Jouni Nikula Oppivelvollisuuden laajentamisessa on kyse ennen kaikkea yhdenvertaisuuden lisääntymisestä. luokalla opiskeleviin, pääosin vuonna 2005 syntyneisiin. Oppivelvollisuuden laajentamisessa on kyse paljon muustakin kuin pakosta käydä koulua täysi-ikäisyyteen asti. Mastokangas on itse opiskellut Nivalassa kohti sisustusartesaanin tutkintoa. –?Tähän asti on ollut mahdollista pitää välivuosi, tehdä työtä ja miettiä, mille alalle kannattaa lähteä opiskelemaan. FAKTA Tästä on kyse 1 Oppivelvollisuus laajenee ja toisen asteen opinnoista tulee maksuttomia. Aloitin alun perin Seinäjoella tietoja viestintätekniikan alalla, kunnes hain Nivalaan. Nyt on pakko mennä heti. –?Jatkossa koulutus on kaikille yhdenvertaisesti mahdollista. LAAJENNETTUA oppivelvollisuutta sovelletaan ensimmäiseksi nyt 9. 1 Tavoite on nostaa koulutusja osaamistasoa, kaventaa oppimiseroja sekä kasvattaa koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. –?Monen sadan euron panostukset koulun alkaessa ovat voineet olla este. Varallisuus ei ole enää esteenä, 19-vuotias Mastokangas sanoo. –?Jos vaihtaa vaikka lukiosta amikseen tai toisin päin, niin maksuttomuus on voimassa, kunnes täyttää 20 vuotta. Maksuttomuus tarkoittaa opetuksen ja päivittäisen ruokailun lisäksi esimerkiksi oppimateriaaleja, kuten kirjoja, tietokoneita ja työvälineitä. Hänen mukaansa sillä on valtava vaikutus etenkin perheissä, joissa vanhemmat eivät voi kovin isosti tukea rahallisesti lapsiaan. Tähän asti peruskoulun päättäjät ovat olleet pääosin 16-vuotiaita. Siinä on se vaara, että kuva omasta alasta ei ehdi muodostua. Näin tiivistää Osku ry:n tuore puheenjohtaja, Halsualta kotoisin oleva, tällä hetkellä Vantaalla asuva Henriikka Mastokangas. 1 Oppivelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 18 vuotta tai kun hän suorittaa toisen asteen tutkinnon. Alan vaihtaminen on yhä mahdollista, mutta se vaihtoehto poistuu, että kouluun jätettäisiin tulematta. CLAS-OLAV SLOTTE. Tähtäimessä on se, että tulevaisuudessa kaikki suorittaisivat ammatillisen tutkinnon tai ylioppilastutkinnon. luokalla. Keski-Pohjanmaalla opintopolun päättyminen 16-vuotiaana on ollut hyvin harvinaista, sanoo Keski-Pohjanmaan ammattiopiston rehtori Sirkku Purontaus. Koulun vaihtaminen kesken opintojen ei romuta opintojen maksuttomuutta, sanoo Kaisa Räty. Aiheena etäkokouksessa oli oppivelvollisuuden laajentaminen. Jatkossa alaa ei tarvitse miettiä sen mukaan, mitä se maksaa, Mastokangas kertoo. –?Esimerkiksi hiusalalla välineisiin on saattanut mennä tuhansia euroja. –?Nyt meillä on yhteinen toive, että nuoret saadaan pidettyä koulussa, kunnes tutkinto on suoritettu. Onneksi alaa voi kuitenkin vaihtaa, kuten minäkin olen tehnyt. Velvoite hakeutua ja jatkaa toisen asteen koulutuksessa vaikuttaa nuoriin, jotka ovat nyt perusopetuksen 9. JATKOSSA peruskoulun järjestäjän eli useimmiten kunnan on huolehdittava siitä, että jokainen yläkoulusta valmistuva hakee johonkin kouluun. Ne on pitänyt ostaa itse. Kyse on samalla yhteistyön kehittämisestä toimijoiden kesken, Räty sanoo. Pakollisuus on hyvä ja huono asia, näkee Henriikka Mastokangas. Räty ei osaa arvioida sitä, paljonko koulutuksen maksuttomuus tulee kenellekin maksamaan. OPPIVELVOLLISUUDEN uudistus korottaa oppivelvollisuusiän 18 vuoteen. Mastokankaan mukaan se voi avata ovia, joiden avaaminen on tähän asti koettu liian kalliiksi. Keski-Pohjanmaan alueen perusopetuksen, lukion ja ammatillisen koulutuksen rehtoreille ja opinto-ohjaajille järjestettiin perjantaina koulutustilaisuus, jossa Räty oli puhumassa. Osku on ammatillisten opiskelijoiden etu-, palveluja harrastejärjestö. Monella muulla alalla hankintoja on paljon enemmän
Uudet kirjat ovat kalliita. Se oli positiivinen asia, jonka huomasin oppivelvollisuuden laajentamisesta tehdystä uutisesta. On ymmärrettävää, että vanhemmat, joille itselleen ei ole luettu, eivät kirjat ole tuttu ja tärkeä asia. Hankkeen taustalla on 52 henkilön allekirjoittama kuntalaisaloite koirapuiston rakentamiseksi. Kirjoihin ei enää tarvitse laittaa omia tienestejä. Aloitteen jättäjät ovat perustelleet hanketta siten, että Kannuksessa on runsaasti koiria ja koiriin liittyvää koulutusta, mutta ei toimivaa koirapuistoa. Jos lukemista pidetään tärkeänä, se ei ole ajankäyttöjonon viimeisenä. Osallistu keskusteluun Keskipohjanmaan digissä tai somessa. Koirapuiston rakentaminen on hyvä esimerkki kansalaisaktiivisuuden voimasta. En usko, että kovinkaan moni olisi pitänyt välivuotta ilman oppivelvollisuuden laajentamistakaan. On hyvä juttu, että niitä ei pidä enää ostaa itse. Suomalainen kirjastolaitos auttaa siinä, että jokaisella on mahdollisuus saada käyttöönsä kirjoja. Perheen ajankäyttöön voi jokainen jollakin tavalla vaikuttaa. Kasper Biskop, Kokkolan Hakalahden koulun 9. Teknisten palveluiden lautakunta on hyväksynyt koirapuiston rakentamissuunnitelman sekä sen sijoittamisen jokirantaan entisen skeittipaikan tilalle. Lukukeskus teki viime keväänä tutkimuksen, jossa selvitettiin, miten korona-ajan poikkeusolot vaikuttivat lapsille lukemiseen. Nyt puisto ollaan saamassa. Pienten lasten vanhemmista noin 70 prosenttia kertoo lukevansa lapsilleen useita kertoja tai vähintään kerran päivässä. Alina Turpeinen, Kokkolan Hakalahden koulun 9. GALLUP. Vanhempien lasten kanssa yhteinen lukuharrastus tuo läheisyyttä ja auttaa puhumaan asioista. Syyksi lukemattomuuteen tutkimuksen vanhemmat kertoivat muun muassa, että lapsi katsoo mieluummin tv-ohjelmia kuin osallistuu kirjan lukemiseen. Opiskelun ilmaisuus kuulostaa hyvältä. Tähtään merkonomin tutkintoon. Lukemista tarvitaan vauvasta vaikka teini-ikään. Kaisa Räty opetusneuvos, opetushallitus SITAATIT Kuntalaisaloite oli alkuunpanija koirapuiston suunnittelulle Kannuksessa. luokka Olisin mennyt muutenkin suoraan ammattilukioon. Kysymys on myös arvoista ja arvostuksista. Sirkku Purontaus Keski-Pohjanmaan ammattiopiston rehtori ” Alan vaihtaminen on yhä mahdollista, mutta se vaihtoehto poistuu, että kouluun jätettäisiin tulematta. Lukeminen kannattaa. Se tosin helpottaa, kun opiskelu tulee maksuttomaksi. Tutkimuksen perusteella ajan puute on ylivoimaisesti suurin syy lukematta jättämisen taustalla. Lähes neljännes vanhemmista oli tuolloin lukenut lapsilleen tavallista enemmän. Vanhemmat olisivat ostaneet kirjat. Se kuulostaa hyvältä. Pöydän ääressä yhdessä sitten luetaan joko molemmat omaa lehteä ja kirjaa tai joskus yhdessä ääneen. Noita yhteisiä hetkiä ei pysty korvaamaan. Tiina Ojutkangas Kuntalaisaloite tuo koirapuiston E räs isoisä kertoi, kuinka alakouluikäinen lapsenlapsi tarttuu heti lehtiin, kun tulee mummolaan. Syksyllä estettä ei enää ole. Jos lukiossa ei pärjää, se voi jäädä sitten vaikka matkan varrella pois. Lastenkirjainstituutin johtajan mukaan hiipuvan lukuinnon taustalla voi olla myös joidenkin vanhempien heikko lukutaito sekä lukutaidon arvostuksen väheneminen. Tiina Ojutkangas Lapsille lukeminen kannattaa aina Jos lukemista pidetään tärkeänä, se ei ole ajankäyttöjonon viimeisenä. Yritän kuitenkin pärjätä. Todennäköisesti käytän rahat harrastuksiin. Tälle esimerkin lapselle luetaan kotonakin, mutta ehkä juuri paperinen kirja tai lehti tekevät 9-vuotiaalle kodikkaan olon isovanhempien luona. Harrastan kestävyysjuoksua, keskimatkoja. Lukutaito kehittyy vain lukemalla. STT:n haastattelema Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen arvioi, että lapsille ääneen lukemista ovat vähentäneet entistä kiireisempi vapaa-aika ja perheelämä, muiden viihdykkeiden, kuten suoratoistopalvelujen helpompi saatavuus, tietokonepelit ja harrastukset. Jaakko Rantanen, Kokkolan Hakalahden koulun 9. Nyt rahat voi panna johonkin muuhun. luokka CLAS-OLAV SLOTTE Miten uudistus vaikuttaa sinuun. Tutkimustiedon perusteella vauvojenkin aivot tarvitsevat lukemista ja loruja. Onko oppivelvollisuusiän nostamisen 18 ikävuoteen hyvä juttu. Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Ei mitenkään. Tiesin jo aiemmin, että menen ysiltä suoraan lukioon. Lukeminen on mukava harrastus läpi elämän. luokka Olen pienestä asti tiennyt, että jatkan suoraan ysiltä lukioon. Tiettyjen kirjojen saaminen tietyllä hinnalla on vaatinut heiltä aktiivisuutta. Henriikka Mastokangas Osku ry:n puheenjohtaja ” Meidän alueellamme uudistuksen haasteet kohdistuvat opintojen maksuttomuuteen sekä siihen, että valvontavastuu siirtyy huoltajille, kunnille ja koulutuksen järjestäjille. Kannukseen rakennetaan koirapuisto tulevan kevään aikana. Suurin osa vanhemmista lukee lapsilleen, mutta lukeminen on alkanut viime vuosina vähentyä, arvioidaan Lastenkirjainstituutista ja Lukukeskuksesta. Koiranomistajille puisto on mukava ja tärkeä uutinen. Suurin osa olisi joka tapauksessa jatkanut suoraan toiselle asteelle. Isi ja äiti olisivat muussa tapauksessa ostaneet koulutarvikkeet. Olen seurannut lukiossa olevia kavereitani. ” Monen sadan euron panostukset koulun alkaessa ovat voineet olla este. Kun oltiin enemmän kotona ja harrastukset olivat tauolla, lukemiselle oli enemmän aikaa, kertoo Lukukeskuksen kehittämispäällikkö Emmi Jäkkö
– Ensimmäistä kertaa esiinnyn sairaalan ikkunoiden alla, sanoo Antti-Jussi Kortesoja. –?Tätä temppua ei opeteta kurssilaisille. Mönkijäkuski jäi kädestään kiinni Tapio Lehtinen KOKKOLA Keskussairaalan lastenosaston ikkunan alla riitti jännitystä sunnuntai-illan pimetessä. Kun hämärä laskeutui, lastenosaston ikkunan alla alkoi tapahtua. Hälytys tuli kello 17:n aikaan. En kerro edes sitä, mitä nestettä tempussa käytetään, koska se on vaarallisimpia lajeja, sanoi Kortesoja. Kaupunginhallitus on käyttänyt toimivaltaa siihen mihin se on annettu, eikä päätös muutoinkaan ole lainvastainen. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että talon lämmitysjärjestelmän öljypoltin savutti pannuhuoneeseen, mutta tilanne ei levinnyt paloksi asti. Pelastuslaitoksen henkilöstö katkaisi ketjun ja saattoi henkilön tarkastettavaksi ja hoidettavaksi ensihoitoon. Esitys on päätös kaksiosaiselle Sirkuskoulu Kuun järjestämälle tulikurssille, jonka ensimmäinen osa oli marraskuussa ja toinen tänä sunnuntaina. Viime viikon aikana tartuntamäärä lisääntyi yhdeksällä, ja tuorein tapaus on lauantailta. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A4 Hanna Rautio Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella ei todettu sunnuntaina uusia koronatartuntoja. Illan kohokohdasta vastasi Antti-Jussi Kortesoja itse. Myös henkilöstöjärjestöt Juko, Super ja Tehy ovat jättäneet oikaisuvaatimuksen. Kokkolalainen Sirkuskoulu Kuu ja tamperelainen KorentoArt järjestivät tuliesityksen, jota lapset saivat seurata ikkunasta. Sairaalassa vietettiin tulijuhlaa Tuliesityksen järjestivät sirkuskoulun tulikurssin vetäjät Kaisa ja Antti-Jussi Kortesoja sekä tulikurssille osallistuneet harrastajat. OAJ:n paikallisyhdistyksen mukaan päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja päätös on lainvastainen ja epätarkoituksenmukainen. Superin ja Tehyn mukaan päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja vaarantaa opetusja kulttuuriministeriön jakamat korona-avustukset opetustoiminnan turvaamiseksi. Opettajien lomautuksia vastustetaan OAJ, Juko, Super, Tehy ja vanhempainyhdistykset ovat laatineet oikaisuvaatimukset Kokkolan kaupunginhallitukselle.. Tulikepit, palava hyppynaru, moukarit ja vanteet viuhuivat ilmassa. Soiten alueella ei uusia tartuntoja SIEVI Pelastuslaitos hälytettiin sunnuntaina Sievin keskustan tuntumaan liikenneonnettomuustehtävälle, jossa henkilö oli jäänyt kädestään kiinni mönkijän ketjuun. Öljypoltin aiheutti hälytyksen Tapio Lehtinen KOKKOLA Kokkolan kaupungin lomautussuunnitelma on aiheuttanut närää opetusja varhaiskasvatusalan ammattiliitoissa sekä vanhempainyhdistyksissä. Hänen miehellään on takanaan yli kahdenkymmenen vuoden ura tulitaiteilijana. Lomautuksen voi välttää vapaaehtoisella 10 päivän palkattomalla vapaalla tai vaihtamalla 70 prosenttia lomarahasta vapaaksi. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä tuli THL:n tietojen mukaan vuorokaudessa ilmi 22 uutta tartuntaa. Kokkolassa on nyt kahdeksan tulikurssin käynyttä harrastajaa. Hän loi tulipatsaan puhaltamalla tulenarkaa nestettä palavaan soihtuun. Valmistelussa todetaan, että kunta voi yleisen virkaja työehtosopimuksen nojalla päättää opetushenkilöstön lomauttamisesta. Keskussairaalassa järjestettiin ennennäkemätön tuliesitys. Maanantaina kokoontuva kaupunginhallitus saa käsiteltäväkseen kolme päätökseen kohdistettua oikaisuvaatimusta. Isonkylän lisäksi neljäntoista muun koulun vanhempainyhdistykset ovat allekirjoittaneet oikaisuvaatimuksen. Sillä alueella ilmaantuvuusluku on 63. Vaasan sairaanhoitopiiristä ilmoitettiin sunnuntaina yhdeksästä uudesta tartunnasta. Valmistelutekstin mukaan lomautuksille on laissa ja virkaehtosopimuksessa oleva peruste, ja näin ollen oikaisuvaatimus on perusteettomana hylättävä. Ilmaantuvuusluku kahdelta viikolta 100 000 asukasta kohden on 59,9. Kokkolassa järjestetylle kurssille on osallistunut kahdeksan harrastajaa. Yhdistyksen mukaan päätöksen täytäntöönpano tulee välittömästi kieltää siihen saakka, kunnes asia on ratkaistu lainvoimaisella päätöksellä. Sairaalahoidossa OYS:ssa on alle viisi koronapotilasta. OPETUSALAN Ammattijärjestön OAJ:n paikallisyhdistys vaatii päätöksen kumoamista siltä osin, kuin lomautus koskee opetushenkilöstön ja varhaiskasvatuksen opettajien lomauttamista tai palkattomien vapaiden pitämistä. Järjestöjen mukaan päätös johtaa varhaiskasvatuslain vastaisiin tilanteisiin, perheet menettävät palveluja ja vanhempien työssäkäynti vaarantuu. Näin ollen täytäntöönpanon kieltämistä koskeva vaatimus on hylättävä. Antti-Jussi Kortesoja laittoi Pimento-yhtyeen musiikkia soimaan taustamusiikiksi, ja esitys saattoi alkaa. – Jos koronaa ei olisi, tämä esitys olisi pidetty jossakin keskikaupungilla yleisön keskellä, Kaisa Kortesoja kertoo. TAPIO LEHTINEN VETELI Pelastuslaitos sai sunnuntaiaamuna ennen kello kymmentä hälytyksen Veteliin, jossa Räyringin suunnalla sijaitsevassa omakotitalossa oli havaittu savua. Kaupunginhallitus päätti lomauttaa henkilöstön kahdeksi viikoksi. Esityksen koreografian kurssilaiset olivat laatineet itse. –?Meidän tarkoituksena on jatkaa harjoittelua, lupaa Sirkuskoulu Kuun yrittäjä Elina Holopainen. Ohjaajina ovat toimineet KorentoArtin yrittäjäpariskunta Kaisa ja Antti-Jussi Kortesoja. Korkeimman hallinto-oikeuden päätösten mukaan opetushenkilöstön lomauttaminen ei sinänsä ole perusopetuslain, lukiolain tai muunkaan kuntien opetustoimintaa sääntelevän lainsäädännön vastaista. YLEISÖ seurasi tapahtumaa ikkunan takaa. Isokylän koulun vanhempainyhdistys huomauttaa oikaisuvaatimuksessaan, että lapset joutuivat koville jo viime kevään etäopetusjaksossa. Pimeyttä halkovat tulipäät toimivat katseen vangitsijana. KAUPUNGINHALLITUKSEN esityslistalla olevan pykälän valmistelusta ovat vastanneet hallintojohtaja Ben Weizmann, sivistysjohtaja Terho Taarna ja henkilöstöjohtaja Eija Pienimäki. Valmistelutekstissä todetaan, että lomautukset voidaan toteuttaa niin, että laissa säädetyt oikeudet opetukseen, tukeen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä varhaiskasvatukseen lomautuksista huolimatta voidaan turvata
Postipalvelut-liiketoimintaryhmän yt-neuvottelut kyseisillä alueilla alkoivat 14. KOKKOLA Heinolankaari 9, puh. PÄÄLUOTTAMUSMIES Sundström myöntää kiristyneen kilpailun ja jaettavan postin määrän vähenemisen, mutta toisaalta jakelupäivien organisointi ruuhkauttaa jaettavaa postia maanantaina, keskiviikkona ja torstaina. Saman vuoden keväällä Postissa käytiin myös perusjakelua ja hallintoa sekä tuotantoa koskeneet yt-neuvottelut. Osa-aikaistaminen tarkoittaisi, että meillä on edelleen osaavaa ja kokenutta jakeluhenkilöstöä töissä, vaikka he tekevät lyhyempää työpäivää. 1 erä/tal. 24%) Tarjoukset voimassa ma-ke 25.-27.1.2021, ellei toisin mainita. Tavoitteenamme on, että pystyisimme tarjoamaan heille halutessaan lisätunteja sijaisuuksien tai aivan eri työn kautta Posti-konsernin sisällä, kommentoi aluepäällikkö Reijo Uusihauta ennen yt-neuvotteluiden alkua. 2 erää/tal. 2.Valio OIVARIINIT 500-600 g 4,58-5,50/kg, raj. pnt. Jakelun ytneuvottelut koskevat myös Kokkolaa. Postilakko kesti tuolloin lokakuussa kaksi viikkoa. 9 95 KG 4.2 TLK Valio Gefilus MEHUT 1 l 2,00/l Ilman Plussa-korttia 2,29/tlk (2,29/l) -12% 10.3 PKT Segafredo Pausa, Biondo, luomu Intenso JAUHETUT KAHVIT ja PAVUT 425-450 g 7,41-7,84/kg Ilman Plussa-korttia 4,55-4,85/pkt (10,11-11,41/kg) -26-31% 10.5 KPL Fazer SININEN MAITOSUKLAA 200 g sekä MAKUja TUMMASUKLAALEVYT 190-200 g ei Winter, 10,00-10,53/kg, raj. Keho ei kestä. Postin mukaan kirjemäärä on vähentynyt Suomessa 2000-luvulla yli 60 prosenttia. Pikkuisen ristiriitaista. 2,40, raj. Jesper Sundström pääluottamusmies. 5 50 ERÄ Hätälä tuore RUODOTON LOHIFILEE vakuumipakattu, C-leikattu, Norja, raj. Ilman Plussa-korttia 11,99-14,79/24-pack (1,21-1,56/l) sis. Ilman Plussa-korttia 1,45/pkt (4,45/kg) -31% 8 PRK 2 RS PARASTA PALVELUSTA: Ilman Plussa-korttia 0,48/prk (2,40/kg) -47% Ilman Plussa-korttia 3,49/rs (5,82-6,98/kg) -21% Dennis PIZZAT 370 g 9,01/kg 10.3 KPL Ilman Plussa-korttia 3,95/kpl (10,68/kg) -15% FLora MARGARIINIT 600 g 2,50/kg, raj. Viime lokakuussa päättyneiden neuvotteluiden seurauksena Posti Group aikoi päättää enintään 90 vakituista työsuhdetta pääasiassa asiantuntijaja esimiestehtävistä. Posti pyrkii osa-aikaistamaan jakajien työsuhteita Muun muassa Kokkolassa postinjakajien työsuhteita pyritään osa-aikaistamaan käytävissä yt-neuvotteluissa. –?Niille päiville kymmenen tunnin työpäivä ei riitä. Postin työntekijät ovat käyneet läpi viime vuosina useita yhteistoimintaneuvotteluita. alv. 1 erä/tal. TUOREESTI PARAS KERÄKAALI Suomi 79 KG Järvikylän YRTIT tilli, persilja ja ruohosipuli 99 KPL K-Menu OMENA 2 kg Puola, 0,50/kg 99 PS TUORE ANANAS Costa Rica 1 29 KG PÄÄRYNÄ 1 kg Hollanti, 1,29/kg 1 29 PS Atria Kanan FILEESUIKALEET 800-1000 g 6,99-8,74/kg 6 99 RS Valiojogurtti maustetut JOGURTIT 200 g ei laktoositon, 1,25/kg, raj. 1 erä/tal. 1 erä/tal. CLAS-OLAV SLOTTE ” Jakelutyö on sen verran raskasta, ettei kukaan jaksa kymmentä tuntia kävellä portaissa. 3 pkt/tal. tammikuuta ja ne pyritään saamaan päätökseen 18.2. 2 filettä/tal. Yt-neuvotteluiden tavoitteissa eivät ole irtisanomiset. –. Eli siinä mielessä on vaikea ymmärtää ettei töitä olisi, kun kymmenen tunnin jälkeen tulee vielä ylitöitä. Postin Rannikko-Pohjanmaan pääluottamusmies Jesper Sundström kertoo, että 440 kokoaikaisesta työntekijästä voidaan osaaikaistaa enintään 180. Sundströmin mukaan heidän työehtosopimuksensa mahdollistaa yhdeksän tunnin työpäivän ja paikallinen sopimus enintään kymmentuntisen työpäivän, mutta asia ei ole niin yksinkertainen: –?Jakelutyö on sen verran raskasta, ettei kukaan jaksa kymmentä tuntia kävellä portaissa. Posti perustelee yt-neuvotteluita vähentyneillä jaettavilla postimäärillä, joihin ovat vaikuttaneet digitaaliset palvelut ja alueellinen kilpailu. 0105 379 100 MA-LA 7-21, SU 10-21 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. 1,3 kg 1.PKT Old El Paso Medium VEHNÄTORTILLA 326 g ei täysjyvä, 3,07/kg, raj. Ilman Plussa-korttia 2,25,2,59/kpl (11,25-13,63/kg) -11-22% 15 95 2 KPL Möller OMEGA 3 TUPLA 100 kaps/90 g, OMEGA 3 PIKKUKALAT 45 kpl/54 g ja uutuus OMEGA 3+VITAMIINIT A-D MSC 120 kaps/108 g 73,84-147,69/kg Ilman Plussa-korttia 10,95-11,95/kpl (106,02-221,30/kg) -27-33% 9 99 24-pack Coca-Cola tai Coca-Cola Zero Sugar VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l 24-pack 0,96/l, sis. Kukaan ei jaksa tehdä niin pitkiä työpäiviä kuin työnantaja suunnittelee. 3.2 RS Ilman Plussa-korttia 1,85/rs (3,08/kg) -18% Popsi GRILLINAKKI ja Kevyt 10 NAKKIMAKKARA 300 g 4,17/kg 2 50 2 PKT Ilman Plussa-korttia 1,59/pkt (5,30/kg) -21% Hanna Rautio KOKKOLA Posti aikoo osa-aikaistaa osan jakajiensa työsuhteet meneillään olevissa perusjakelua koskevissa yt-neuvotteluissa Kokkolassa, Pohjanmaan alueilla ja Keski-Suomessa. . Neuvotteluiden piirissä on kaikkiaan 560 työntekijää, joista 50 Kokkolassa. mennessä. Vuoden 2019 syksyllä käytiin kiistaa Postija logistiikka-alan unioni PAU:n sekä Palvelualojen työnantajat Paltan kesken pakettilajittelijoiden työehtosopimuksesta. 2,40 -20-38% 1 59 PS Fazer Puikula TÄYSJYVÄRUIS 9 kpl/500 g 3,18/kg Ilman Plussa-korttia 1,79/ps (3,58/kg) -11% 6 99 KPL Kokkikartano KIUSAUKSET tai NAKKIPERUNAMUUSI 1 kg 6,99/kg 5 99 KPL CM Kotikeittiöstä GRILLATTU BROILERI raakapaino n. pnt. UUTISET MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A5 w w w .k -c ity m ar ke t
Erityisesti rytmikkäät lorut aktivoivat vauvojen aivoja. Lapset hyötyvät lukemisesta kaikenikäisinä. Pienten lasten vanhemmista noin 70 prosenttia kertoo lukevansa lapsilleen useita kertoja tai vähintään kerran päivässä. Myynnissä ovat Etelänkylän, Rahjan ja Mehtäkylän koulukiinteistöt. Neliöitä niissä on yhteensä 667. Itse lukeminen on lapselle alkuun raskasta, vaikeaa ja hidasta, joten kuuntelijasta pelkäksi lukijaksi siirtyminen saattaa herättää pettymyksiä. Kauppinen ei vaikuttanut kauhean pettyneeltä esityksensä jälkeen. Vuorenkallion koulun myynti lykkääntyy, koska sitä käytetään opetuksen väljennystilana koronaepidemian vuoksi. Jos vanhemmille ei ole itselleen luettu lapsena, ei lukuharrastuksen aloittaminen välttämättä tunnu luontevalta. Vuonna 2014 myytiin Hillilän, Torvenkylän ja Tomujoen koulut. KAIKILLA KOULUILLA viimeisestäkin peruskorjauksesta alkaa olla yli 30 vuotta. Kauppinen esitti Voicen juhlakauden toisessa jaksossa Names and Addresses -kappaleen. Kyselytutkimus julkaistiin toukokuussa 2020 ja siihen vastasi 500 alle kymmenenvuotiaan lapsen vanhempaa. Hanna Parhaniemi Kalajoelta kotoisin oleva 17-vuotias lukiolainen Kerttu Kauppinen kilpaili Voice of Finlandin sunnuntain jaksossa. Vireillä olevassa osayleiskaavassa on sen kohdalla merkintä suojelusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaana kohteena, mutta merkintä ei ole vielä lainvoimainen. Omistajaa etsivät Etelänkylän, Rahjan ja Mehtäkylän koulurakennukset. LAPSEN IÄLLÄ on Jäkön mukaan suuri merkitys siihen, kuinka aktiivisesti hänelle luetaan. Viime syksynä toimintansa aloittaneen Merenojan yhtenäiskoulun myötä koulutyö päättyi myös Vuorenkallion ja Pohjankylän alakouluissa. Kärkisen koulu päätyi pitemmän väännön jälkeen kyläyhdistykselle vuonna 2017 sadan euron kauppahinnalla. Vanhempi voi ääneen lukemalla varmistaa, että lapsi saa jatkossakin nauttia monipuolisesta kirjallisuudesta. –?Tutkimuksen perusteella ajan puute on ylivoimaisesti suurin syy lukematta jättämisen taustalla: kun oltiin enemmän kotona ja harrastukset olivat tauolla, lukemiselle oli enemmän aikaa, kertoo Lukukeskuksen kehittämispäällikkö Emmi Jäkkö. –?Monesti lasten harrastukset koetaan tärkeiksi. Osa vanhemmista ei lue lapsilleen Korona-ajan poikkeusoloissa monella oli enemmän aikaa lukea. KALAJOEN KAUPUNKI on reilun kymmenen vuoden aikana myynyt runsaasti koulukiinteistöjä, eikä yksikään ole jäänyt käsiin. Hän kertoi hevimetallin olevan se genre, jota hän mieluiten kuuntelee ja myös esittää. Yhdistys toivoo tätä ratkaisua myös siinä tilanteessa, ettei koulun myynti toteudu. Toivomme näidenkin kiinteistöjen löytävän uudet omistajat, jotka pitävät rakennukset elossa. –?Tämä yleisesti tarkoittaa jo sitä, että rakennukset vaatisivat kattavan peruskorjauksen, Pirita Salmu toteaa. Toinen vaihtoehto olisi, että osa rakennuksista purettaisiin ja yhdistys saneeraisi jäävän osan omaan käyttöönsä, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Koulun uudempi osa on rakennettu vuonna 1954, ja sitä on laajennettu ja peruskorjattu vuonna 1990. Kaupungin isännöitsijä Pirita Salmu kertoo, että tarjouksia pyydetään nyt ”vanhaan tyyliin”. Kyläyhdistykset eivät ole ostamassa koulurakennuksia. Tarjoukset tuodaan kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäviksi. Lähes neljännes vanhemmista oli tuolloin lukenut lapsilleen tavallista enemmän. –?Olin kouluni ainut musiikkihörhö, hän muistelee. Pohjankylän koulu otettiin varhaiskasvatuksen käyttöön. Vanhoista koulurakennuksista kaupungin omistuksessa on entinen Jokisuun koulu, jossa on perusturvapalveluita, käsityökeskus sekä bänditiloja. Ensimmäinen ikävuosi luo pohjaa myöhemmälle kielenkehitykselle, minkä takia myös vauvoille olisi tärkeä lukea. Hän kertoo päättäneensä muuttaa Helsinkiin jo kahdeksannella luokalla. Jäkön mukaan osa vanhemmista on siinä käsityksessä, että lapselle kannattaa ruveta lukemaan vasta, kun lapsi alkaa puhua tai hänen kanssaan voi keskustella luetuista kirjoista. Jos lukemista ei pidetä harrastuksena, se jää helposti pois päivittäisistä rutiineista, Laaksonen toteaa. Vanhin, mansardikattoinen rakennus on merkitty suojeltavaksi vireillä olevassa kaavassa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A6 Pia Räihälä KALAJOKI Kalajoen kaupunki on myymässä kolmea kyläkoulua, joissa koulunkäynti loppui viime keväänä uuden yhtenäiskoulun myötä. Hinnat ovat vaihdelleet paljon. PIA RÄIHÄLÄ Janita Virtanen LAITILA (STT) Suurin osa vanhemmista lukee lapsilleen, mutta lukeminen on alkanut viime vuosina vähentyä, arvioidaan Lastenkirjainstituutista ja Lukukeskuksesta. Kaupunki pidättää itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä saadut tarjoukset. Koulukiinteistöistä on Salmun mukaan tullut kyselyitä jo etukäteen lähinnä paikallisilta. –?Oli vahva, Maija Vilkkumaa totesi Kauppisen esityksen jälkeen –?Tavallaan ihan sairaan hyvä meininki, mutta ehkä ei tullut tarpeeksi jotain johon tarttua, hän pohtii. Mehtäkylän koulun kaksi rakennusta ovat peräisin vuodelta 1954, ja niihin on tehty myöhemmin laajennuksia ja korjauksia. Vuonna 2018 Pahkalan koulu myytiin kyläyhdistykselle 350 eurolla, ja Raution koulu myytiin purkukuntoisena maatalousyhtymälle 200 eurolla. Kaupungilla on kokemusta myös nettihuutokaupasta, mutta se ei tällä kertaa sovellu myyntikanavaksi. Kauppinen ei saanut valmentajia kääntymään tuoleillaan. Pöntiön koulun kyläyhdistys osti sadalla eurolla vuonna 2011. –?Alakouluikäisten lasten vanhemmista vähintään kerran päivässä lukee Lukukeskuksen teettämän kyselyn mukaan enää noin kolmasosa, ja 13 prosenttia on lopettanut lukemisen kokonaan, Jäkkö kertoo. Laaksonen muistuttaa, että lapsille olisi tärkeä lukea ääneen vielä tämänkin jälkeen. –?Sieltä saamme vain huutokaupan voittaneen tarjoajan yhteystiedot. Hiipuvan lukuinnon taustalla voi Laaksosen mukaan olla myös joidenkin vanhempien heikko lukutaito sekä lukutaidon arvostuksen väheneminen: kirjat eivät enää ole osa kaikkien perheiden arkea. Salmun mukaan korkea myyntihinta ei ole kaupungille tärkeintä koulujen myynnissä, vaan myös käyttötarkoituksella on merkitystä. Etelänkylän koulu sijaitsee jokirantatontilla vain muutaman kilometrin päässä Kalajoen keskustasta, mutta myynnissä haasteeksi voi tulla tilojen laajuus: vanhassa koulurakennuksessa on 312 huoneneliötä ja uudemmalla puolella 1052. Jos lukeminen ei kuulu perheen rutiineihin, sille voi olla vaikea löytää aikaa. OSA VANHEMMISTA lopettaa ääneen lukemisen, kun lapsi oppii itse lukemaan. Kaupunki säilyttää Etelänkylän ja Rahjan koulujen kaukaloiden maapohjat lähiliikuntapaikkojen turvaamiseksi, ja Mehtäkylästä kaukalolle etsitään korvaava paikka. Rahjan koulu on rakennettu 1982, ja siellä on neliöitä 867. Se sopii silloin, kun kaupan ratkaisee pelkkä hinta. Kalajoki myy kyläkouluja Etelänkylän koulu on rakennettu monessa osassa. Vuonna 2010 myydyistä Kurikkalan, Pitkäsen, Tavastin, Tyngän, Käännänkylän ja Vasankarin kouluista kaupunki sai yhteensä 426?000 euroa. Kalajoelta kotoisin oleva lauloi Voicessa. Niitä on ostettu sekä asuinettä yrityskäyttöön, ja useampi koulu on päätynyt myös kyläläisten yhteiseen käyttöön. Toiseksi tärkein lukemista estävä syy oli tutkimuksen mukaan se, että lapsi katsoo mieluummin tvohjelmia. –?Lapsille ääneen lukemista ovat vähentäneet entistä kiireisempi vapaa-aika ja perhe-elämä, muiden viihdykkeiden, kuten suoratoistopalvelujen helpompi saatavuus, tietokonepelit ja harrastukset, Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen listaa. ETELÄNKYLÄN koulun vanhin osa on rakennettu vuonna 1923 ja peruskorjattu 1990. Lukukeskus teki viime keväänä tutkimuksen, jossa selvitettiin, miten korona-ajan poikkeusolot vaikuttivat lapsille lukemiseen. Muista tarjoajista tai heidän ajatuksistaan tulevalle käyttötarkoitukselle emme saisi tietoa. – Aiemmin myydyissä kouluissa on monipuolisesti erilaista toimintaa. Mehtäkylän kyläyhdistys on esittänyt, että koulu säilyisi kaupungin hallinnassa ja yhdistys ostaisi vuoroja saliin ja muihin tiloihin. Kaikissa kolmessa koulussa on öljylämmitys
Finnin vaimo Mette ei tiennyt, että Finn oli aloittanut luontaistuotteen käytön. Se oli oikea päätös”, Anette hymyilee ja kertoo vähitellen huomanneensa, että vatsa ei tuntunut epämukavalta. Olin tyytyväinen elämääni, mutta vatsaani ja suolistooni kertyi edelleen häiritsevän paljon kaasua. 19,95€ (kuukausi) + toimituskulut 4,95€ 09 615 00 516 (pvm/mpm) Ma-To: 8-16.00, Pe: 8-14.30 www.wellvita.fi Enemmän miesvoimaa 69-vuotias Finn halusi testata mieskuntoa edistävää Virizilluontaistuotetta, sillä hän pitää tärkeänä miehisyydestään huolehtimista. Vastapainona hän on aktiivinen surffausyhteisössä ja toimii paikallisen taideyhdistyksen puheenjohtajana. ”Virizilin sisältämä ginseng-uute on tuonut toivottua miesvoimaa, energisyyttä ja pilkettä silmäkulmaan, kertoo klassista filologiaa opiskellut mies, jolla on monta rautaa tulessa. Hän tutkii Euroopan klassisia kieliä, eli latinaa ja muinaiskreikkaa sekä näillä kielillä kirjoitettua kirjallisuutta. Anetten arki muuttui elämänmuutoksen kautta rauhallisemmaksi. KYVYTTÖMYYS 4. Pian vaimokin huomasi uudenlaisen intohimon roihuavan. Energiaa ja romanssia ”Minä ja vaimoni olemme molemmat rakastuneita, mutta samalla aktiivisia ihmisiä. Helpotusta vatsalle Anette Adamsenilla, 54, oli vuosien ajan erilaisia vatsaongelmia. Voikukka Voikukka tukee maha-suolikanavan toimintaa ja pH-tasapainon ylläpitämistä. Minun piti ihan kysyä, että oliko se minusta kiinni vai mitä ihmettä on tapahtunut?”, Mette hymyilee ja on nauttinut siitä, että intohimo taas roihuaa heidän välillään. ”En tiennyt mitään, että hän käytti Viriziliä, mutta huomasin kyllä, miten paljon romanttisempi hän oli. Lopulta hän päätti parantaa elämänlaatuaan ja hakea elämälleen uutta suuntaa. Minulla ei yksinkertaisesti ollut siihen enää energiaa”, Anette kertoo harmistuneena. ENERGIAN PUUTE 2. Tiesin, että se voi olla ihan normaalia, mutta omalla kohdallani en halunnut hyväksyä sitä”, hän huokaisee. Emme kuitenkaan halunneet luopua tärkeästä osasta elämäämme”, pohtii Finn. MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A7 ”Muistan hyvin ne vuodet, jolloin työskentelin supermarkettiketjun johtajana. Tilaus saapui onneksi nopeasti ja Virizil ei pettänyt odotuksiani”, hän hymyilee. Koin, että vatsani toiminta oli liian kiusallista ja mahdolliset seuraukset olisivat olleet liian arvaamattomia. Hän irtisanoi itsensä stressaavasta johtajan työstä ja opiskeli itsenäiseksi psykoterapeutiksi. Vatsani kestää paremmin sen, mitä normaalin vatsan tuleekin kestää.” Hirsalantie 11, 02420 Jorvas Macoform valmistetaan artisokkaja voikukkauutteista. Mainoksessa minua kiinnosti eniten kestävyyden tukeminen. Artisokka Latva-artisokka edistää normaalia ruoansulatusta, tukee vatsan hyvinvointia ja vähentää vatsan turvotusta. ”Äitini neuvoi minua viimein tilaamaan Wellvitan verkkokaupasta voikukkaa ja latva-artisokkaa sisältävää Macoformia. Sitten hän löysi luontaistuotteen nimeltä Macoform. MAINOS ”Fyysinen kykyni ei ollut entisellään. ”Lopulta Finn kertoi luontaistuotteesta ja en voinut valittaa hänelle siitä”, hän toteaa tyytyväisenä, vaikka intohimo ei ollutkaan ainostaan hänestä kiinni. Ei ole salaisuus, että iän kertyessä voi energia olla kortilla. Luovutin kokonaan niinkin tärkeässä asiassa kuin intiimissä kanssakäymisessä”, harmittelee eläkkeellä oleva Finn. Tabletteihin käytetään vain laadukkaita, huolellisesti valikoituja raaka-aineita ja valmistusprosessi on tarkkaan valvottu. ”Se oli rauhallinen sunnuntaiaamu, kun näin lehdestä mainoksen luontaistuotteesta. HALUTTOMUUS Tilaa Virizil puoleen hintaan! alk. Pinkeältä tuntunut vatsa rajoitti hänen ruokailuaan, pukeutumistaan ja lopulta jopa sosiaalista elämää. FINN JORSAL, TANSKA MAINOS MAINOS. ”Vatsan oikuttelun takia en pystynyt osallistumaan moniin sosiaalisiin tilaisuuksiin. SOITA: 09 615 00 516 Ma-to 8-16, Pe 8-14.30 Verkkokauppa: www.wellvita.fi Tilaa Macoform kestotilauksena – saat kaksi ensimmäistä kuukautta puoleen hintaan! Nyt vain 14 95 € (60 tablettia ) + toimituskulut 4,95€ Macoform Poimi itsellesi parasta luonnosta ”Minun ei enää tarvitse huomioida niin tarkasti mitä syön. Halusin luontaisen vaihtoehdon. TESTOSTERONITASO 1. Lisäksi Finn on ollut mukana perustamassa Tanskan instituuttia Ateenaan, Kreikkaan. Ruoansulatusongelmista aiheutunut väsymys oli haastavaa, mutta kiireen vuoksi en voinut vain pitää paussia ja käydä makuulle”, Anette kertoo. Ota Virizilin sisältämät ainesosat tueksesi, jos nämä ongelmat häiritsevät seksuaalista hyvinvointiasi: 4 SEKSIONGELMAA YKSI RATKAISU 3. ”Arkipäivistäni tuli miellyttävämpiä, kun sain itse päättää työajoista
Kuvituskuva. 1 Suomen metsissä ei kasvateta erikseen energia puuta vaan energiaksi käytettävä puu on hakkuiden, metsänhoidon ja metsä teollisuuden sivutuotetta. Hakkeen tuontiin jouduttu jo turvautumaan Bioenergiaa on vaikea varastoida ja metsäenergian saatavuusongelmat kasvavat -20 asteen paikkeilla. Puuenergian osuus uusiutuvasta energiasta oli 74 prosenttia. –?Ongelmat syntyvät murskauksissa ja kuljetuksissa. Tampereen Sähkölaitoksen toimitusjohtajan Jussi Laitisen mukaan puuraaka-aineen saatavuusongelmia ei ole vielä ollut, mutta pelkona on, että niitä esiintyy tulevaisuudessa. Suuri osa suomalaisista asunnoista lämpiää metsäenergialla ja tänä päivänä vielä myös turpeella tuotetulla kaukolämmöllä. –?Polttoaineen saatavuus ei toistaiseksi ole merkittävä ongelma, mutta olemme toki tietoisesti pyrkineet ennakoimaan asioita ja varmistamaan saatavuutta sekä hallitsemaan ylipäätään riskiä saatavuudesta, hän sanoo. Meillä varastointitarve on 15 prosenttia enemmän polttoainetta verrattuna normaalivuoteen. Jussi Laitisen mukaan turpeen energiakäytön lopettaminen nopeutetulla aikataululla johtaa siihen, että Suomi joutuu turvautumaan tuontiin, koska kotimaista logistiikkaketjua ei voida rakentaa tällä aikataululla. ENERGIAYHTIÖT JOUTUVAT nyt miettimään raaka-ainepalettiaan ja sen kestävyyttä aiempaa tarkemmin. –?Joensuun energiantuotannossa hyödynnetään jonkin verran tuontipolttoaineita Venäjältä, mutta tämä on meillä suunnitelman mukaista hankintaa. –?Kylmiä ja pitkiä talvia tulee tulevaisuudessakin ja bioenergiaa on vaikea varastoida. MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A8 Virpi Niemistö –?Metsäenergian osalta joudumme turvautumaan tuontihakkeeseen, koska muutoin toimitusketjujen varmuus heikkenee kestämättömän alas. Näin vastaa Loiste Energian tekninen johtaja ja Kainuun Voiman toimitusjohtaja Kimmo Keinänen kysymykseen, riittääkö voimalaitoksiin tänä talvena kotimaista energiaraaka-ainetta. Savon Voiman liiketoimintajohtaja Juha Räsänen tähdentää, että yleisesti ottaen lämmin vuosi 2020 toi säästöjä polttoaineen kulutusmääriin. NINA SUSI / ARKISTO TAUSTA Tärkein uusiutuva 1 Suomessa kulutetusta energiasta tuotettiin uusiutuvalla energialla 37 prosenttia vuonna 2019. KESKI-SUOMESSA toimiva Alva on hankkinut energiarankapuuta koeluontoisesti sekä Ruotsista että Venäjältä. Isotkin terminaalimäärät hupenevat nopeasti ja avuksi on jouduttu käyttämään turvetta, hän sanoo. Keinäsen mukaan metsäenergian saatavuusongelmat kasvavat lämpötilan laskiessa miinus 20 asteen paikkeille. Sanna Marinin (sd.) hallitus nosti turpeen verotusta vuodenvaihteessa. Jos tuota määrää ei ole, joudumme käyttämään fossiilisia polttoaineita, Laitinen kertoo. ”Kylmiä ja pitkiä talvia tulee tulevaisuudessakin.” Jussi Laitinen tj., Tampereen sähkölaitos. Lännen Media kysyi energian saatavuudesta viideltä eri puolilla Suomen toimivalta ja puuta käyttävältä energiayhtiöiltä. Alvan kehitysjohtaja Tiina Mikkola kertoo, että päätökset näistä hankinnoista on tehty jo ennen lämmityskauden alkua. Energiayhtiöt: Politiikan äkkikäänteisiin ei olisi varaa. Alvan toimitusjohtaja Tuomo Kantola tähdentää, että tarpeettomat veronkiristykset vain heikentävät yhtiöiden mahdollisuuksia investoida uusiutuvaan energiaan ja nostavat asukkaiden ja yritysten kustannuksia. –?Kunnon talvisää samalla helpottaa polttoaineen kuljettamista metsästä. 1 Metsäteollisuudessa syntyviä puun jakeita käytetään energiatuotteiksi: sähköksi, prosessilämmöksi, kaukolämmöksi, pelleteiksi ja biopolttoaineeksi. Loimuan toimitusjohtajan Matti Tynjälän mukaan tämänvuotinen kunnon talvi on toisaalta auttanut puuraaka-aineen keräämistä, eikä saatavuusongelmia ole vielä ollut. ENERGIAYHTIÖILLÄ on yhtenäinen näkemys siitä, millaista energiapolitiikan pitäisi olla. Suomen johtavan turvetuottajan Vapon ennusteen mukaan energiaturpeen kysyntä laskee puoleen jo vuoteen 2025 mennessä, kun verokanta ja päästöoikeuden hinta kiihdyttävät turpeen alasajoa. 56 prosenttia Suomessa käytetystä puusta päättyy energiaksi ja loput tuotteiksi. 1 Energiapuuna käytettävät hakkuiden sivutuotteet ovat hakkuutähteitä, pienpuuta, kantoja, kuorta, purua, haketta ja teollisuudelle soveltumatonta puuta
Nykyisin lyhyin palvelusaika on kuusi kuukautta. Puheenjohtaja korostaakin, ettei komitean työssä ole tarkoitus heikentää nykyisen asevelvollisuuden keskeistä roolia. Toimeksiannon perusteella hahmotellaan tapoja, joilla kansallinen osaaminen saataisiin paremmin maanpuolustuksen käyttöön. Näihin uusiin tarpeisiin pitää osata vastata, ja tästä tarpeen kirkastamisesta komitean työssäkin on kysymys. Uskon, että komiteassa pidetään aika lailla kiinni siitä, ettei kokoa tarvitse muuttaa. Kansalaispalvelus, kutsunnat, asevelvollisuus kaikille?–?termejä on paljon, mutta vastauksia niukasti. Yksi ja tärkein niistä on se, että yleinen asevelvollisuus säilyy. Jos pakollista asevelvollisuutta ei uloteta naisiin, niin miten tasa-arvoa voidaan edistää. –?Nykyiseen puolustusbudjettiin ne eivät mahdu, Kanerva muistuttaa. MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A9 Anita Simola Parlamentaarisen asevelvollisuuskomitean puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) pitää Suomen nykyistä reserviä sopivan kokoisena. On selvää, että taakanjaosta on keskusteltava, jos kutsunnat ulotetaan koko ikäluokkaan. Aika ajoin on väläytelty sen lyhentämistä. KOMITEA ON istunut pian vuoden ja sillä on aikaa lokakuun loppuun asti. Ilkka Kanerva: Reservin kokoa ei tarvitse paisuttaa Parlamentaarinen komitea hakee eväitä naisten saamiseen osaksi kokonaismaanpuolustusta. Eriytyvä maanpuolustamisen tarve ei ole enää yksi yhteen Väinö Linnan kirjojen kanssa. Jos tätä määrää vielä kasvatettaisiin, silloin mentäisiin jo militarisoinnin puolelle. KOMITEA TARVITTIIN , koska paine pohtia tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta maanpuolustuksessa on kasvanut nopeasti. –?Vertailun vuoksi sanottakoon, että reservimme on suurempi kuin kaikkien Pohjoismaiden reservit yhteensä. Oma asenteeni tässä on etsivä, minulla ei ole valmista sapluunaa. –?Meillä pitää olla kehityspyrkimyksiä ja on katsottava, mihin suuntaan maailma on menossa. Siviilipalveluksesta ei ole vielä uutta kerrottavaa. –?Reservimme on poikkeuksellisen vahva nyrkki eurooppalaisessa mittakaavassa. Kanerva myöntää, että tämä on haastavin kysymys. Kanerva korostaa, että seisovaan veteen ei voida jäädä. Komitean jäsenet pohtivat myös varusmiespalveluksen pituutta. Hänen mukaansa meillä ei ole vastaavaa valmiutta näihin muihin uhkiin. Meillä täytyy olla sotilaalliset maanpuolustusvalmiudet, mutta kaikki ei ole vain sotilaallista uhkaa. KOMITEAN TEHTÄVÄNÄ on niin ikään selvittää siviilipalveluksen kehittämistä. KANERVAN MIELESTÄ ensimmäinen askel voisi olla yhteisten kutsuntojen kehittäminen. Puolustusvoimat on todennut, ettei sillä ole tarvetta koko ikäluokan kouluttamiselle. Se koostuu 280 000 naisesta ja miehestä. Kanerva korostaa, että reservi on puolustuksemme selkäranka. Reserviläisten määrä nousee esille asevelvollisuuden kehittämistä pohtivassa komiteassa myöhemmin tänä vuonna. Esimerkkinä hän mainitsee kyberhyökkäykset, joita on tehty myös eduskuntaamme. –?Se on suotuisa ja toimintakykyinen, Kanerva sanoo. Varusmiespalveluksen pituuteen tuskin puututaan. –?Herää kysymys, kykenisikö puolustusvoimat lyhyemmässä ajassa kouluttamaan ne valmiudet, joita sotilas tarvitsee. –?On hyvä painottaa, että kokonaisturvallisuus on ratkaiseva käsite. Kanerva huomauttaa, että tätä keskustelua komiteassa ei ole käyty loppuun asti. Hän jatkaa, että komiteassa henki on hyvä ja keskustelut käydään rakentavalla asenteella. Hän muotoilee sanomansa niin, ettei kannata panna alennusmyyntiin valmennusleiriä, jonka asevelvolliset saavat. ARTTU LAITALA ”On mietittävä, miten naisten aktiivisempi mukanaolo kokonaismaanpuolustuksessa voidaan jalostaa joksikin palvelumuodoksi.” Ilkka Kanerva. Tasa-arvoon vedoten monet ovat jo vuosia vaatineet naisille pakollista palvelusta. Tämä on tärkeää senkin vuoksi, että perustuslain mukaan kaikki ovat maanpuolustusvelvollisia. –?Niissä voitaisiin selvittää, onko naisella halukkuutta lähteä asepalvelukseen, tai mitä olisi tehtävissä kokonaismaanpuolustuksen kautta. –?Se on tunnistettu osa kansalaiskeskustelua, johon komitean on syytä ottaa kantaa. Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja Ilkka Kanerva on parlamentaarisen asevelvollisuuskomitean puheenjohtaja. Moni on todennut, että nykyisellään se ei palvele kokonaisturvallisuutta tarpeeksi. Kyse on siitä, että eri periaatteiden välillä kyetään tekemään kompromisseja. Ratkaisujen hakeminen ei ole helppo rasti, sillä valtioneuvosto asetti reunaehtoja komitean työskentelylle. –?Siksi on mietittävä, miten naisten aktiivisempi mukanaolo kokonaismaanpuolustuksessa voidaan jalostaa joksikin palvelumuodoksi. Jo kuulemiensa asiantuntijoiden lisäksi se aikoo järjestää julkisen kuulemisen. Se on myös kustannustehokas järjestelmä. –?Tästä saa olla eri mieltä, mutta silloin pitää jättää eriävä mielipide. Mikäli pakollinen asevelvollisuus ulotettaisiin myös naisiin, reservi kasvaisi huomattavasti. En tässä vaiheessa antaisi ennakkolupausta siitä, että meillä olisi varaa heikentää puolustuskykyä. Kanerva sanoo, ettei komitea voi ottaa tiukkoja linjoja
1 Moskovassa on rokotettu yli 220?000 ihmistä. Lähes puolet amerikkalaisista ja hieman yli puolet ukrainalaisista tuki rokottamista. MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A10 Maarit Uber Koronapandemia saattaa kurittaa Venäjää vielä kauan, sillä ainoastaan alle kolmasosa venäläisistä uskaltaisi ottaa rokotteen koronavirusta vastaan. Positiivisten esimerkkien puutteeseen on kiinnittänyt huomiota myös sosiologisia ennusteita tuottavan Platforma-tutkimuskeskuksen perustaja Aleksei Firsov. MOSKOVAN talouskorkeakoulun sosiaalitieteiden professori Nadezhda Lebedeva huomauttaa, että Venäjällä ei perinteisesti luoteta kotimaisiin lääkevalmisteisiin, vaan länsimaissa tuotettuja pidetään parempina. Rokotuskampanjat eivät toimi hänen mukaansa siitäkään syystä, että Venäjän johto ja lääketieteen silmäätekevät eivät ole ottaneet rokotusta, eivätkä voi siten toimia kansalaisille roolimalleina. Ihmiset kuitenkin näkevät, että Donald Trump ja Joe Biden ottivat rokotteen, vaikka he ovat vanhempia, Firsov huomauttaa. Maan johto ei ole toiminut roolimallina rokotuksissa. Kaikkein luottavaisimmin rokotteeseen suhtautuivat tutkituista maista Vietnamin, Thaimaan, Intian, Etelä-Korean, Argentiinan, Indonesian ja Malesian asukkaat. ”Kansalaisemme eivät ole tottuneet luottamaan aktiiviseen kampanjointiin.” Nadezhda Lebedeva sosiaalitieteiden professori. Ihmiset jonottivat alkuviikosta Sputnik V -koronarokotteen saamista Moskovassa Venäjällä. Rokottautumistodennäköisyyden kasvuun luottavat etenkin Vietnamin, Ecuadorin, Irakin ja Thaimaan asukkaat. –?Kansalaisemme eivät ole tottuneet luottamaan aktiiviseen kampanjointiin, Lebedeva sanoo. Venäläiset eivät luota koronarokotteeseen Sosiaalitieteiden professorin mukaan Venäjällä ei perinteisesti luoteta kotimaisiin lääkevalmisteisiin. Tieto selviää maailman suurimman tutkimuslaitosketjun Gallup Internationalin tekemästä kyselystä. Tutkituissa maissa keskimäärin puolet vastanneista ilmoitti, että pandemia oli nostanut rokottautumisvalmiutta. Myöskään viralliseen tietoon ei luoteta. 42 prosenttia venäläisistä uskoo rokottautumistodennäköisyyden kasvaneen, kun tutkimuksen keskiarvo oli 55 prosenttia. Ainoastaan Pohjois-Makedonian, Bosnia-Hertsegovinan ja Bulgarian asukkaat luottivat koronavirusrokotteeseen venäläisiäkin vähemmän. 1 Presidentti Putin myönsi joulukuussa, että Venäjällä on ongelmia tuottaa riittävästi rokotetta. 41 prosenttia venäläisistä vastasi, että pandemia on nostanut rokottautumisvalmiutta ja 21 prosenttia oli sitä mieltä, että pandemia on laskenut valmiutta. Venäjän tavoite on toimittaa alueilleen tammikuussa yli kaksi miljoonaa rokoteannosta ja helmikuussa yli viisi miljoonaa. Venäjä yrittää ratkaista ongelmaa kasvattamalla sopivien tuotantolaitosten määrää. KUN KESKIMÄÄRIN 53 prosenttia vastaajista oli koronavirusrokotusten kannalla, oli Venäjällä rokotusmyönteisiä ainoastaan 30 prosenttia kyselyyn osallistuneista. Vastaajilta kysyttiin myös, miten koronaviruspandemia on vaikuttanut heidän mielestään todennäköisyyteen, että vastaajien maamiehet ottavat rokotuksen. Gallup International teetti tässä kuussa saman kyselyn 47 maassa ja haastatteli yhteensä yli 42?000 aikuista. Niissä kaikissa yli kaksi kolmannesta vastaajista kannatti rokottamista. 1 Maan johto on vakuutellut, että venäläisrokote on tehokas ja turvallinen. YURI KOCHETKOV / EPA TAUSTA Kotimainen rokote epäilyttää 1 Asiantuntijat selittävät venäläisten rokotevastaisuutta useilla eri tekijöillä. Venäjä hyväksyi rokotteen käyttöön ennen kuin se oli läpikäynyt laajamittaisen testauksen. –?Presidentin tiedottaja selitti aiemmin, että Vladimir Putin ei ottanut rokotetta, koska ikä ei salli. Siihen vaikuttaa tieto kotimaisen koronavirusrokote Sputnik V:n puutteellisena pidetystä etukäteistestauksesta. Tutkijoita kiinnosti haastateltujen suhtautuminen koronavirusrokotteeseen, jos se tulee kaikkien saataville ja jos sitä pidetään turvallisena ja tehokkaana. –?Läheskään kaikki eivät ole valmiita ottamaan rokotetta, vaikka kaikista maapallon asukkaista suurin osa aikookin niin tehdä, Kommersant-lehden haastattelema Gallup Internationalin varatoimitusjohtaja Andrei Miljohin tiivisti Venäjän tilanteen. TUTKIJOITA KIINNOSTI myös, miten maailmanlaajuinen koronaviruspandemia on vaikuttanut vastaajien henkilökohtaiseen todennäköisyyteen ottaa rokote
Suhteita pidetään nyt kireämpinä kuin milloinkaan sitten vuoden 1979, jolloin Yhdysvallat tunnusti Kiinan kansantasavallan. Kallasin mielestä oli tärkeää valaa luottamusta eurooppalaisiin arvoihin: kansanvaltaan, sananvapauteen, oikeuslaitokseen ja markkinatalouteen. Häntä ei häädetty keittiönpöydän äärestä, kun Lennart Meri, Edgar Savisaar ja kumppanit ilmestyivät Kallaksille pitämään palaveria. TRUMPIN vuonna 2018 aloittama kauppasota on lisäksi ollut omiaan ärsyttämään Kiinaa. Kaja pääsi todistamaan politiikan tekemistä jo pikkutyttönä. Hallituksen pääministeri on oikeistoliberaalin reformipuolueen puheenjohtaja Kaja Kallas. Viron parlamenttiin Kallas nousi vuoden 2019 vaaleissa, joissa reformipuolue piti paikkansa Viron suurimpana puolueena. 43-vuotiaasta Kallasista tulee Viron ensimmäinen nainen pääministerinä. Se osoittaa, mihin Kiina pystyy kommunistipuolueen opastuksella, tilastotoimiston johtaja Ning Jizhe totesi tiedotusvälineiden mukaan. Hän on toistuvasti arvostellut Kiinan ihmisoikeustilannetta ja kauppapolitiikkaa, ja vaalikampanjassaan Biden lupasi kovaa linjaa maata vastaan. Kallasista on tulossa Viron ensimmäinen nainen pääministerinä.. Se on ihan naapurissa, Kaja Kallas sanoi vuonna 2018. –?Nyt on mietittävä entistä enemmän, mitä voimme tehdä itse. Hänen tiedetään haluavan sen sijaan Yhdysvaltojen liittolaisia liittymään yhteiseen rintamaan painostaakseen Kiinaa luopumaan epäreilusta kauppapolitiikastaan. Viron hallitus kaatui tammikuun puolessavälissä keskustapuolueeseen kohdistuneiden korruptioepäilyjen takia. –?Uhka ei ole kadonnut minnekään. Simopekka Virkkula, Hannu Toivonen Viroon saatiin sunnuntaina uusi hallitus, kun reformipuolue ja keskusta vahvistivat tulevan hallituksen paikkajaon. Xi piti Trumpia arvaamattomana vastapuolena. Lännessä itsekehulle kohautetaan olkapäitä, mutta yhä useammissa kehitysmaissa Kiinan edistykseen kiinnitetään paljon huomiota. Yhdysvallat on asettanut lukuisille kiinalaistuotteille korkeat tuontitariffit ja vaikeuttanut menestyksekkäiden teknologiayritysten, kuten Huawein toimintaa. Muun muassa pää-äänenkannattaja Kansan päivälehti on todennut tämän todistavan Kiinan sosialistisen järjestelmän ylivoimaisuutta. Vaikka kasvu on vaatimattomin pitkään aikaan, Kiina on ainoa merkittävä maa, jonka talous ei supistunut viime vuonna. Viralliset tiedotusvälineet ovat myös toistuvasti ihmetelleet länsimaiden kyvyttömyyttä saada koronapandemia hallintaansa. Toisella kerralla Kallas onnistui. Vuoden alussa kaatuneen hallituksen pääministeripuolueena toiminut keskusta saa seitsemän ministeripaikkaa ja reformipuolue kahdeksan. Yhdysvallat on myös todennut pitävänsä Kiinan aluevaatimuksia Etelä-Kiinan merellä laittomina. Kiinan katsotaan myös hyötyneen Trumpin Amerikka ensin -politiikasta. –?Saavutus on historiallinen. Liittolaisten apu ei ole vastaus kaikkeen. VAIKKEI PRESIDENTTI XI odota Bidenista ystävää, hänen oletetaan toivovan Yhdysvaltojen suhtautuvan jatkossa kiistakysymyksiin vähemmän hyökkäävästi kuin Trumpin kaudella. MEDIA ON pysytellyt Kallasin kintereillä tämän poliittisen uran alusta lähtien. Se parani vuonna 2014, kun Barack Obama julisti Tallinnassa, ettei Viro enää koskaan jää yksin. Kun Trump irtautui kansainvälisestä yhteistyöstä, Kiina pystyi vahvistamaan asemaansa täyttämällä osittain Yhdysvaltain jättämää valtatyhjiötä. Asiasta uutisoi Yle. Ilmastopolitiikan oletetaankin olevan harvoja aloja, joilla Kiinan ja Yhdysvaltain välinen yhteistyö on mahdollinen jatkossa. Poliitikon tehtävä ei kuitenkaan ole Kallaksen mielestä huolien lietsominen vaan toivon levittäminen. Ulkoministeri Wang Yi totesi esimerkiksi hiljattain uskovansa, että Kiina ja Yhdysvallat aloittavat pian uuden vuoropuhelun lievittääkseen maiden suhteisiin syntyneitä jännitteitä. Silti hän ei uskonut, että virolaiset eläisivät arkeaan pelon vallassa. Kiina on painottanut sopimuksen tärkeyttä ja vakuuttanut panostavansa kasvihuonepäästöjensä vähentämiseen. Trumpin kannalta pettymyksen tuottanut kauppasota on vahingoittanut kummankin maan taloutta. Lännen Media tapasi Kallasin Tallinnassa syksyllä 2018, kun oppositioon ajautunut reformipuolue oli valmistautumassa keväällä pidettäviin riigikogun eli parlamentin vaaleihin. Kiina onnistui myös käyttämään hyväkseen Trumpin päätöstä erota Pariisin ilmastosopimuksesta. Virallinen uutistoimisto Xinhua totesi esimerkiksi tapahtumien paljastaneen länsimaisen demokratian heikkouden ja osoittaneen sen olevan täydellisesti epäonnistunut. Puolueen puheenjohtaja hänestä tuli vuonna 2018. Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota on vahingoittanut kummankin maan taloutta. Biden on ilmoittanut tavoitteekseen nostaa Yhdysvaltojen kansainvälisen ilmastodiplomatian uudelle tasolle. Kiina tavoittelee ideologista selkävoittoa Presidentti Joe Biden tuskin lopettaa Kiinan ja Yhdysvaltojen välistä kauppasotaa, kirjoittaa toimittaja Björn Ådahl. Keskustalle tulee esimerkiksi ulko-, sisä-, ympäristöja terveysministerin tehtävät. Kallas oli myös huolissaan Trumpin vaikutuksesta Yhdysvaltoihin ja siihen, miten se näkyy Yhdysvaltain roolissa maailmanpolitiikassa. Biden on myös nimittänyt Kiinan autoritaarista johtajaa Xi Jinpingiä roistoksi. Kiina toivoo muutosta suhteisiin ANALYYSI Björn Ådahl palaute@ lannenmedia.fi Kiinalaisille Yhdysvaltain uusi presidentti Joe Biden ei ole arvoitus. Bidenin edeltäjä Donald Trump kehui sen sijaan usein Xitä ja vakuutti heidän olevan ystäviä. MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A11 Björn Ådahl Kiinan hallitsevan kommunistipuolueen äänitorvet kävivät ylikierroksilla mielenosoittajien hyökättyä Yhdysvaltain kongressiin loppiaisena. Sen jälkeen Yhdysvallat on entistä voimakkaammin syyttänyt Kiinaa ihmisoikeuksien polkemisesta muodollisesti autonomisessa Hongkongissa sekä läntisessä Xinjiangin maakunnassa. Xi ja Trump Pekingissä marraskuussa 2017. Kiinassa suhtaudutaan silti varovaisen toiveikkaasti Bidenin kauteen. Trumpin ensisijaisena tavoitteena oli supistaa maansa valtavaa kauppavajetta Kiinan kanssa, mutta vaje on sen sijaan lisääntynyt entisestään. Kaja Kallas nousemassa Viron pääministeriksi Viron presidentti Kersti Kaljulaid asetti Kaja Kallaksen tammikuun puolivälissä hallitustunnustelijaksi sen jälkeen, kun maan hallitus oli kaatunut. Muilta osin kauppasotaa voidaan pitää epäonnistuneena, analyysiyritys Economist Intelligence Unitin Hongkongin osaston tutkija Nick Marro toteaa. Presidentti Joe Bidenilla sanotaankin olevan tekemistä vakuuttaakseen ne länsimaisen järjestelmän oivallisuudesta. Donald Trumpin presidenttikaudella turvallisuudentunne kuitenkin järkkyi. Xi piti Trumpia arvaamattomana vastapuolena ja vähensi kanssakäymisen amerikkalaisten kanssa minimiin. HAASTATTELUSSA KALLAS puhui muun muassa Viron turvallisuustilanteesta. Jo silloin Kallas toimi hallitusneuvottelijana, muttei onnistunut muodostamaan hallitusta. Ennen reformipuolueen puheenjohtajuutta Kallas toimi Euroopan parlamentin jäsenenä vuosina 2014–2018. Reformipuolue saa pääministerin lisäksi muun muassa valtiovarain-, oikeusja puolustusministerin salkut. Kaja Kallaksen isä Siim Kallas on Viron mahtimiehiä, joka on perustanut reformipuolueen ja toiminut pääministerinä, keskuspankin johtajana ja eurokomissaarina. –?Trump onnistui nostamaan Kiinan aiheuttamat vääristymät tapetille. Biden silti tuskin lopettaa kauppasotaa ainakaan lähitulevaisuudessa. Suhteet ovat olleet vapaassa pudotuksessa varsinkin sen jälkeen, kun Trump nimitti Kiinaan erityisen vihamielisesti suhtautuneen Mike Pompeon ulkoministeriksi vuonna 2018. EPA Kiinassa suhtaudutaan varovaisen toiveikkaasti Bidenin kauteen. TIEDOTUSVÄLINEET saivat uuden syyn riemuita, kun Kiinan tilastotoimisto ilmoitti hiljattain maan talouden kasvaneen 2,3 prosenttia viime vuonna
–?Katseet riittivät, Hakola kuittasi kysymyksen puolustautumisvalmiudesta. Lahdesta puuttui monia kärkihiihtäjiä ja maita, joten Oberstdorfissa kyyti kovenee. Sen verran pitää kaveria kunnioittaa, Niskanen tuumi. Olisiko hänen pitänyt hypätä aidan yli. Cramer ei hyväksynyt Aleksandr Bolshunovin sauvalla huitomista eikä maalialueen taklausta, mutta hän katsoi tilanteen alkaneen Joni Mäen ajolinjasta. Myös Niskanen oli ihmeissään Bolshunovin tempusta. Venäjän ykkösjoukkue hylättiin Bolshunovin temppuilun seurauksena, ja kakkosjoukkue nousi kolmanneksi. Sen jälkeen linjaa ei saa muuttaa. Anteeksipyyntöä venäläisten suunnalta ei kuulunut. Käsivamma kuukausi ennen MM-kilpailuja aiheuttaa huolta. Se on minulla tuolla, Mäki osoitteli varusteidensa suuntaan. URHEILU Urheilutoimitus P. Ei sattunut pahemmin. –?Ihmettelen, miten tämän asian voi selittää kahdella tavalla. Mies ei myöntänyt, että olisi heti lähtemässä lääkäriin. Jos se alkaa paisua, 26 vuotta sunnuntaina täyttänyt Mäki tuumi. –?Todella hieno viesti. Maastohiihto Joni Mäki yllätti Aleksandr Bolshunovin loppusuoralla ja sai venäläiseltä sauvaniskun ja taklauksen maalissa. Suomen tasonnosto oli hieno lauantain yhdistelmäkilpailun jälkeen. ”Ei ole tullut tuollaista vastaan” Suomen joukkueessa hiihtäneet Iivo Niskanen (vas.), Perttu Hyvärinen, Ristomatti Hakola ja Joni Mäki katselivat kisan jälkeen loppusuoran tapahtumia tulostaululta. Sain Bolshunovin siteen, ja laitan sen palkintokaappiin. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi LOTTO MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A12 OIKEAT NUMEROT 3, 5, 16, 23, 24, 32, 34 LISÄNUMERO 20 PLUSNUMERO 9 7 oikein kappaletta, voitto-osuus e JOKERINUMERO 5 2 1 8 5 2 Petteri Ikonen LAHTI (STT) Suomen mieshiihtäjät saavuttivat ensimmäisen palkintokorokesijoituksensa maailmancupin viesteissä sitten marraskuun 2000, kun Suomi sijoittui sunnuntaina Salpausselän 4x7,5 kilometrin kilpailussa toiseksi. Samalla Cramer tuntui pelkäävän, että tilanteesta voi seurata Bolshunoville lisärangaistuksia. Päätösosuudella Bolshunov ja Mäki pudottivat Venäjän kakkosjoukkueen ankkurin Sergei Ustjugovin. Hän on voittanut alkukauden koko ajan, Mäki ruoti syitä venäläisen tulistumiseen. Mielestäni tämä ratkaisu (Venäjän hylkäys) ei ole oikein. Sääntöjen mukaan edellä oleva saa valita hiihtolinjan loppusuoran havutukseen saakka. –?Luotin Joniin aika paljon ankkuriosuudella. –?Hyvästelin hänet, kun laskimme koiratarhalta. EPA/MAURI RATILAINEN Pasi Rein LAHTI (STT) Venäjän maastohiihtomaajoukkueen saksalainen päävalmentaja Markus Cramer puolusti virkansa puolesta omiaan miesten viestin jälkikahinoissa. EPA/MAURI RATILAINEN. (Aleksei) Tshervotkin ja muutama muu kävivät kuumana. –?Hylkäys on kovin päätös, mitä voi tehdä. PERINTEISEN osuudet taittaneet Hyvärinen ja Hakola hoitivat hommansa. Bolshunov puristi vielä kannoille, mutta Mäen kaistavalinta ja etumatka avasivat loppusuoran kohti kakkossijaa. –?Täytyy muistaa, että eilen tästä joukkueesta kaksi miestä oli pisteillä, Hyvärinen viittasi Niskasen kahdeksanteen ja Hakolan 26. CRAMER HYVÄKSYI Bolshunovin tuohtumisen, muttei hyväksynyt hänen käytöstään. Niskanen yllätti vapaan raikkaalla menollaan. –?Ei tullut hirveästi sanoja. Pahoittelen sitä, mutta tilanne alkoi kehittyä jo aiemmin. Venäjän päävalmentaja puolusteli Bolshunovia Aleksei Tshervotkin (vas.) ja Aleksandr Bolshunov kävivät kuumana viestin loppuratkaisun jälkeen. Nyt sanotaan yhtäkkiä, että edellä oleva saa valita linjan, Cramer pohti tilannetta. Lopun avojääpommi olisi saanut jäädä tulematta. Se jäi tuonne (lumeen), eikä sitä kukaan ottanut. –?Aleksandr haluaa vain voittaa. Ei meillä ole mitään suojia. Mutta hän on hiihtäjä, eikä hiihdossa saa toimia noin, Cramer sanoi. SUOMEN JOUKKUE kiisti nyrkkihipan mahdollisuuden. –?Aiemmin on sanottu, että edellä olevan hiihtäjän täytyy pitää linja. Sanoin bye. Toivon nyt, että tämä asia on käsitelty loppuun ja jää tähän, Cramer jatkoi ja antoi ymmärtää, että myös Mäen toimintaa pitäisi tutkia. Huomasin, että minulla oli parempi suksi ja laskin karkuun. Kaaduin oikean käden päälle, Mäki sanoi. –?Ei tuollaista taklausta voi odottaa keltään. sijaan. Mäelle taklaukset ovat tuttuja nuoruuden jalkapallokentiltä, mutta uusi asia hiihdossa. Loppukirikamppailussa taipunut Bolshunov iski kaksi kertaa sauvallaan ja taklasi maaliviivan jälkeen Mäen kumoon. Harvinainen sijoitus ja viestikvartetin Perttu Hyvärinen, Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen ja Joni Mäki vahva hiihto jäivät stadionalueen tapahtumien varjoon. Viimeisessä vaihdossa Suomi oli 38,3 sekuntia jäljessä kärkimaa Norjaa. –?Ymmärrän, että Aleksandr on vihainen. –?Tämä ei ole hyvä asia. Kaikki miehet hiihtivät hyvin, päävalmentaja Teemu Pasanen jutteli ja kuvaili Suomen nelikkoa varteenotettavaksi MM-viestiä ajatellen. En tiedä, ymmärsikö. Tunteet ja adrenaliini olivat tilanteessa korkealla, Cramer selitti ja vakuutti Bolshunovin hiihtävän Falunissa ensi viikonloppuna. Cramer puolusti Boshunovin tuohtumista. –?Ei ole tullut tuollaista vastaan. –?Ei hän olettanut, että kamppailee loppusuoralla minun kanssani. –?En tiedä, mitä Aleksandr olisi voinut tilanteessa tehdä, kun hänelle ei jäänyt tilaa. Cramer ei vastannut suoraan kysymykseen Bolshunovin äkkipikaisuudesta. Mäen oikea rystynen oli verhoiltu kasvomaskiin, minkä sisällä oli lunta. Cramer tulkitsi, että sääntö oli voimassa, kun tilanne kävi ahtaaksi, vaikka se tapahtui juuri ennen havutuksen alkua. Suomalaisten ilmeet olivat ällistyneet, kun he kertasivat Venäjän ankkurin Aleksandr Bolshunovin toimintaa. –?Katsellaan huomenna. Sen jälkeen Mäki narutti Bolshunovin. –?Taisi mennä jo hokin (jääkiekon) puolelle, lämpimiä vaatteita päälle pukenut Mäki huikkasi STT:lle jo ennen palkintoseremonioita ja virallista haastatteluosuutta
Suomen joukkueessa hiihtivät myös Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen ja Laura Mononen. Oulusta paikalle tullut voittaja aikoo laittaa maajoukkuemiehet ahtaalle Pyhäjärven SM-hiihdoissa. Kahtena peräkkäisenä talvena olen SM-mitaleille hiihtänyt ja se on tarkoituksena tänäkin talvena, Vuollet kertoi. Takaa tulevat ottivat kiinni. Joonas Sarkkinen kritisoi valintoja Joonas Sarkkinen olisi hiihtänyt mieluummin Lahdessa kuin Kalajoella. Maastohiihto Anderssonin irtiotto toi täytettä Pärmäkosken hampaankoloon. Hiihto tuntui niin hyvälle, että olisin voinut lähteä hyökkäämään jo montusta asti. Kakkossija jäi Suomen nelikolta 16,6 sekunnin päähän. Junkkarien Iida Vuollet voitti 18-vuotiaiden sarjan. Olisi kyllä toivottavaa, että maailmancupiin nimettäisiin parhaassa kunnossa olevat hiihtäjät, Sarkkinen jupisi maalissa. Maastohiihto Sievin Miia Säilynoja niukasti nopein naisten viidellä kilometrillä. EPA/MAURI RATILAINEN Seppo Luokkala KALAJOKI Jo 63. Maakunnan tutuista menijöistä Tero Similä oli kuudes ja Eelis Valikainen kahdeksas. VUOSI SITTEN Lahdessa Suomen sama nelikko oli toinen, mutta tuolloinkin Salpausselällä hiihdettiin tynkäviestit poisjääntien takia. Voittomarginaali oli melkein puoli minuuttia. Nuorten sarjoissa tosin mentiin lähes yhtä lujaa kuin Team Skiersin hiihtäjä meni. Siellä on viimeinen mahdollisuus antaa näyttö isoja kisoja varten. En uskaltanut. SEPPO LUOKKALA ANTHOLZ Suomen joukkue Suvi Minkkinen, Mari Eder, Venla Lehtonen ja Erika Jänkä sijoittui 17:nneksi, kun ampumahiihdon maailmancupissa kilpailtiin naisten 4x6 kilometrin viesti Italian Antholzissa sunnuntaina. Toki valmistautuminen tähän on mennyt aika eri tavalla, kuin optimaalisessa tilanteessa. Viesti alkoi epäonnisesti, kun Suvi Minkkinen kaatui avausosuuden ensimmäisellä kierroksella vauhdikkaassa laskussa. Voittaja Norjaan eroa kertyi puoli sekuntia vaille minuutti. Mukava oli, kun koko vitosen lenkki oli käytössä ja kisassa paljon hiihtäjiä, Säilynoja sanoi. – Näitä kisoja on oikein kaivannut, kun hiihtoja on jatkuvasti peruutettu. Vähän on vielä takkuista, mutta Tourilla tuli kahdeksan kisaa ja se voi näkyä. Vähän harmi, että ensi viikonlopun Kempeleen hiihdot on peruttu. Sievin maakuntaviestiladut odottavat mahdollisesti maaliskuussa. Jäi vähän hampaankoloon, kun Ebba karkasi. Matintalo hoiti jälleen hommansa avausosuudella ja toi Suomen ykkösenä vaihtoon. Kaikkien meidän pitää petrata, että voimme taistella palkintokorokepaikasta MM-kilpailuissa, Pärmäkoski myönsi. kerran hiihdettiin Jussi Kurikkalan muistohiihdot Kalajoella. –?Vielä en vain yksinkertaisesti pysty vastaamaan tuollaiseen. – Pyhäjärvellä on kaikki pelissä. – Nuorten SM-hiihdot siirrettiin pois tammikuulta. Ebba on osoittanut olevansa huippuvireessä. Siellä olisi ollut hyvä kilpailla vielä ennen SM:ää. NAISTEN vitosen voitti nykyisin Rovaniemellä asuva sieviläinen Miia Säilynoja. Suomi jäi kauas kärjestä naisten ampumahiihtoviestissä. Miesten 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kisan voitti odotetusti Puijon Hiihtoseuraa edustava oululaislähtöinen Joonas Sarkkinen. Nelikko jäi kilpailun voittaneesta Venäjästä vajaat viisi ja puoli minuuttia. Viesti oli viimeinen ennen MMkilpailujen 4x5 kilometrin otatusta, joka pitäisi hiihtää 4. –?Se oli sellainen perussuoritus. – Sievin ladut ovat hyvässä kunnossa. Suomalaiset viimeistelevät kilpailukuntoaan Antholzissa. –?Sain pienen eron mäen päällä, mutta lasku meni ladun auraamiseksi. Tavoitteena oli tulla vähintään kärkiporukassa vaihtoon, joten ”Kepan” oli hyvä lähteä matkaan, Matintalo sanoi. Lunta tuli jouluna ja sitä on tykitetty varuilta lisää. Se oli minun kannalta ihan hyvä, koska alla ei olisi ollut yhtään kunnollista kisaa. Hänen aikansa oli vain kuusi sekuntia Säilynojan aikaa heikompi. Mies sivakoi äskettäin Vantaan Suomen cupissa seitsemänneksi ja vei lisäksi Puijon viestiä voitokkaasti. Matintalo säväytti viestiavaajana. Miesjunioreiden vanhimmissa ikäluokissa voittoihin hiihtivät Vetelin Aapo Taipale ja Kalajoen Jirka Oja. Miia Säilynoja aikoo kisata seuraavaksi Reisjärven pm:ssä ja sitten Pyhäjärvellä. Niskanen lykki toisen perinteisen osuuden ja piti Norjan Therese Johaugin näköetäisyydellä. Vaikka yleisöä ei Hiihtomajan maastoissa ollut, nauttivat kilpailijat päästessään vaihteeksi mielipuuhansa pariin. maaliskuuta. – Kunto on hyvällä mallilla, mutta se ei riittänyt valintaan Lahteen. MM-kilpailuissa Slovenian Pokljukassa kilpaillaan noin 1300 metrin korkeudessa. 16-vuotiaiden ykkönen Peppi Leppälä (RP) oli puolestaan 22 sekuntia Vuolletia hitaampi. Tourin loppunousussa hän jätti minua paljon, ja tuo oli hänen paikkansa iskeä, Pärmäkoski jutteli sunnuntain kilpailun jälkeen. On nyt yritetty vain hoitaa tätä tilannetta, että päästäisiin ongelmattomasta tilanteesta aloittamaan valmistautumisleiri kohti MM-kisoja. Ankkuri Pärmäkosken iskukyky ei ollut niin hyvä, että nälkäinen Andersson olisi pysynyt takana. Pärmäkoski taipui kolmanneksi Krista Pärmäkoski veti pitkään happea maalialueella ankkuriosuuden jälkeen. En ole vielä ihan huippuvireessä, joten se näkyy pidempänä palautumisena, syksyn sairastelun vuoksi takamatkalta kauteen lähtenyt Pärmäkoski tuumi. –?Venäjällä ja jenkeillä on asettaa viivalle vielä paremmat joukkueet. Toisella osuudella selkävaivoista kärsinyt Mari Eder toi Suomen vaihtoon sijalla 18. URHEILU MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A13 Petteri Ikonen LAHTI (STT) Suomen naisten viestihiihtojoukkueen ankkuri Krista Pärmäkoski ei pystynyt vastaamaan Ruotsin Ebba Anderssonin irtiottoon, vaan Suomi taipui Salpausselän maailmancupin viestissä kolmanneksi. Sarkkinen oli kolmella vitosen lenkillä yhteensä 24,3 sekuntia nopeampi kuin toiseksi tullut IF Åsarnan August Högnabba. Kolmannella osuudella Monosen ero kärkimaa Norjan Helene Marie Fossesholmiin repesi lähes minuuttiin, mutta Ruotsi pysyi takana kymmenen sekunnin päässä. –?Oma hiihto oli parempaa siinä mielessä, että oli täysin kivutonta. helmikuuta käynnistyviä MM-kilpailuja. Vaihdossa eroa oli 6,9 sekuntia. Niinpä Sarkkinen katsoi kisanneensa sunnuntaina väärässä paikassa. –?Aika lailla tuon kaatumisen ympärille kulminoitui osuuteni ja loppujen lopuksi koko viesti meni siihen, Minkkinen summasi liiton tiedotteessa. Italiassa kilpailtiin maailmancupissa viimeistä kertaa ennen 10
Japanilainen autovalmistaja otti kauden avausrallista kaksoisvoiton, kun Sebastien Ogier nappasi jo ennätyksellisen kahdeksannen ykköstilan klassikkokilpailusta ja Elfyn Evans sijoittui toiseksi. Toto5 pelivaihto 48?243,60 e, voitto-osuus 1?363,40 e. Toto (7-5-2): 3,83 1,69-3,23-5,55 16,33. –?Kuudetta sijaa korkeammalle sijoittuminen oli nyt utopiaa. Eipä tässä oikein enempää voi pyytää. Kuljettajana vaan pystyy itse vaikuttamaan tulokseen, mutta tallipomona ei. lähtö, TROIKKA-2, lv 2140 m: 1) Cookie Girl/Anssi Nurminen 18,0a (3,39), 2) What The Hell 18,0a x (4,18).3) Laurenz Von Bentz 18,2a (3,18).4) Jet Ami 18,2a x (17,52).poissa: 2, 3. –?Oli tämä aika erilaista. Eero Hirvonen eksyi pahasti hyppytekniikastaan. URHEILU Urheilutoimitus P. 38) Tero Seppälä Suomi 96,... Bö 709, 2) Sturla Holm Lägreid Norja 645, 3) Tarjei Bö Norja 566, 4) Dale 545, 5) Maillet 506, 6) Sebastian Samuelsson Ruotsi 482,... MM-kilpailut (Pokljuka). 2 Koripallo NBA lauantaina: Utah–Golden State 127–108, Detroit–Philadelphia 110–114, Brooklyn–Miami 128–124, Chicago–LA Lakers 90–101 (C: Lauri Markkanen 12/7/1 syöttö/1 riisto), Minnesota– New Orleans 120–110, Dallas–Houston 108–133, Phoenix–Denver 112–120.. Bö 132, 3) Peiffer 130. 6. Pitää vain varmistaa, että kaikilla on hyvä fiilis ja kaikki pelaavat yhteen, Latvala totesi. lähtö, Toto5-2, lv 2140 m: 1) Star Cat/ Jere Kiveinen 18,0 (2,81), 2) Power Age 18,1 (10,38).3) Rainbow Geronimo 18,1 (15,46).4) Didi Hoss 18,2 (2,82).poissa: 3. lähtö, sh 2140 m: 1) Kretonki/Jere Kiveinen 34,8 (12,55), 2) Pate Pollea 34,9 (2,37).3) Poken Roope 35,0 (5,12).4) Aale 34,2 x (4,97).poissa: 11. Pelivaihto 159?475,90 e. Hän oli mahtavassa vauhdissa heti alusta. 60 m aj: 1) Elmo Lakka JKU 7,64 (kkk & ka-3 & EM-raja), 2) Ilari Manninen JKU (EM-raja) 7,87. 53) Tuomas Harjula Suomi 27, 54) Olli Hiidensalo Suomi 26. Hän keskeytti sunnuntain maailmancupin ennen hiihto-osuutta ja jää ensi viikolla Suomeen harjoittelemaan, kun muu joukkue matkustaa Seefeldin maailmancupiin. EPA/MAURI RATILAINEN 2 Ampumahiihto Anterselva: Maailmancup: Naiset, 4x6 km viesti: 1) Venäjä (Jevgenija Pavlova, Tatjana Akimova, Svetlana Mironova, Uljana Kaisheva) 1.07.32,4 (0+9), 2) Saksa (Vanessa Hinz, Janina Hettich, Denise Herrmann, Franziska Preuss) jäljessä 11,0 sekuntia (0+6), 3) Ranska (Anais Bescond, Anais ChevalierBouchet, Justine Braisaz-Bouchet, Julia Simon) –21,2 (1+9), 4) Italia –40,5 (0+8), 5) Valko-Venäjä –46,5 (0+14), 6) Norja –59,6 (1+12), 7) Ruotsi –1.09,7, 8) Ukraina ja Sveitsi –1.09,9, 10) Tshekki –1.10,2,... Pituus: 1) Anne-Mari Lehtiö KU-58 616. Ljubno: Naisten maailmancup, HS 94: 1) Eirin Maria Kvandal Norja 244,2 pistettä (hyppyjen pituudet 92 m+89 m), 2) Ema Klinec Slovenia 242,8 (94+86,5), 3) Marita Kramer Itävalta 238,1 (84,5+88,5), 4) Sara Takanashi Japani 237,0 (85,5+87,5), 5) Maren Lundby Norja 233,1 (85+87,5), 6) Katharina Althaus Saksa 222,6 (87+83,5)... Suomalaisia ei ollut mukana. MYÖS KOLMOISVOITTO oli lähellä, mutta Kalle Rovanperä menetti otteensa pronssisijasta sunnuntaiaamun rengasrikkoon. Toto5 voittoosuus: 104,21. –?Toisaalta Kalle oli yhden sijan parempi kuin viime vuonna, ja myös ero kärkeen oli pienempi, Latvala muistutti. 2 Ravit Forssa: 1. Herola jatkaa cupia kärkikymmenikössä ja pitää hallussaan maailmancupin yhdeksättä sijaa. 8. Toto5 voitto-osuus: 4,52. 17) Suomi (Suvi Minkkinen, Mari Eder, Venla Lehtonen, Erika Jänkä) –5.21,8 (0+9). suomalaiset: 26) Julia Kykkänen 193,2 (78,5+79), 27) Jenny Rautionaho 188,7 (80+76,5), 39) Susanna Forsström 77,1 (72,5). Lähtökohtaisesti paine on samanlaista. Kotiin jäävä varaurheilija: Heikki Laitinen. En missään nimessä uskaltanut edes haaveilla tällaisesta, Latvala hehkutti. Hyundain Thierry Neuville kiilasi Rovanperän edelle kolmanneksi. Tiedän sen, että myös vaikeuksia tulee vielä kauden aikana olemaan, hän lisäsi. Aki Hietavala MONTE CARLO (STT) Jari-Matti Latvala sai täydellisen aloituksen uudessa tehtävässään Toyotan rallitallin päällikkönä sunnuntaina päättyneessä Monte Carlon MM-rallissa. lähtö, lv 2160 m: 1) Benelli XO/Hannu Torvinen 20,9 (14,56), 2) Rahajamatch 18,7 (2,44).3) Frozen Hunter 20,6 (15,62).4) Ilona Von Bentz 20,0 (46,86).poissa: 13. Hän piti suorituksiaan tasapaksuna sekä mäessä (18:s) että hiihdossa, vaikka hän oli päivän nopein hiihtäjä. Toto (6-2-4): 3,75 1,24-1,19-1,34 5,13. Loppu jäi vajaaksi, Herola sanoi. 800 m: 1) Niklas Heikkilä KuusankUS 1.55,14 (kkk). –?Odotus oli korkeammalla, yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen tiivisti Lahden kilpailut. Kärkikuusikon täydensivät Hyundain Dani Sordo ja Toyotan Takamoto Katsuta. Maailmancupin tilanne 15/28 kilpailun jälkeen: 1) Granerud 1006, 2) Eisenbichler 796, 3) Kamil Stoch Puola 661, ..suomalaiset: 30) Aalto 82, 42) Kytösaho 47. –?Olimme kokonaisuutena tosi vahvoja. Naiset, 60 m: 1) Sanni Mahonen JKU 7,76. Parikilpailun seitsemäs sija ja Ilkka Herolan 29 cup-pistettä eivät vastanneet odotuksia. Ensimmäinen kisa tässä hommassa ja heti tämmöinen tulos. –?Uudella innolla ensi viikonloppuun. –?Olipahan huikea viikonloppu. –?Rakastan Lahtea, ja Lahti taitaa rakastaa minua, Watabe toisteli voittonsa jälkeen. Maailmancupin kokonaiskilpailu 4/6 kisan jälkeen: 1) Saksa 205 pistettä, 2) Ranska 196, 3) Ruotsi 192, 4) Venäjä 180, 5) Norja 168, 6) Valko-Venäjä 154,... Bö 137, 2) J. Joensuu: Hyppyjen ja heittojen lajipäivä 24.1. Troikka: 249,82. –?Loppujen lopuksi tuloksen tekeminen on kuljettajien käsissä. Hypyssä ei ole nyt mitään erityistä korjattavaa, Herola vakuutti. 200 m: 1) Konsta Alatupa JKU 21,51 (kkk). Saimme maksimipisteet valmistajien MM-sarjassa ja neljä autoa kuuden joukossa. Maailmancupin kokonaiskilpailu 15/26 kisan jälkeen: 1) J.T. Pasi Rein LAHTI (STT) Parikilpailun seitsemäs sija lauantaina ja Ilkka Herolan sunnuntain kilpailun yhdeksännestä sijasta kuittaamat 29 maailmancupin pistettä jäivät Salpausselän yhdistetyn suomalaissaaliiksi. Tuloksia: Miehet, 60 m: 1) Arttu Peltola JKU 6,95. Maailmancupia johtava Norjan Jarl-Magnus Riiber oli toinen ja Japanin Ryota Yamamoto kolmas ennen vahvaa saksalaisrintamaa. 7. Nyt paukut loppuivat kesken. Seuraava kilpailu: 26.–28.?2. Naiset, pituus: 1) Senni Salminen ImatrU 630 (kkk). Toto (6-11-8): 6,56 2,18-1,43-3,41 8,23. Naisissa kaikki urheilijat ovat kisapaikalla. 15) Suomi 106. VAJAA VUOSI sitten viimeisen MM-rallinsa itse ajanut Latvala myönsi, että myös tallipomon tehtävässä jännitystä riitti, mutta eri tavalla kuin kuljettajana. Harmittaa toki Kallen puolesta, että se rengas meni ja ei voinut ajaa kilpaa ihan loppuun asti. Sillä tavalla viikonloppu oli erilainen. 5. –?Edellinen viikonloppu Val di Fiemmessä oli hyvä, mutta nyt joukkueelta kokonaisuudessaan heikohko. 200 m: 1) Heidi Salminen 25,17 (kkk). lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, sh 2140 m: 1) Pilskeri/Olli Koivunen 28,9 (6,45), 2) Oiva-Sointu 27,5 (10,45).3) Lily 28,4 (31,1).4) Layla 28,5 (2,13).poissa: 4. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A14 2 Autourheilu Monte Carlo: Rallin MM-sarjan 1/12 kilpailu, Monte Carlo -ralli: Lopputulokset 15/15 erikoiskokeen jälkeen: 1) Sebastien Ogier Ranska, Toyota 2.56.33,7, 2) Elfyn Evans Britannia, Toyota jäljessä 32,6 sekuntia, 3) Thierry Neuville Belgia, Hyundai –1.13,5, 4) Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen Suomi, Toyota –2.33,6, 5) Dani Sordo Espanja, Hyundai –3.14,2, 6) Takamoto Katsuta Japani, Toyota –7.01,3, 7) Andreas Mikkelsen Norja, Skoda –7.23,6, 8) Gus Greensmith Britannia, Ford –8.21,1, 9) Adrien Fourmaux Ranska, Ford –9.15,8, 10) Eric Camilli Ranska, Citroen –10.41,1. Päivän Duo: 5-11, kerroin: 172,14. Toto (2-12-4): 14,56 3,07-1,41-5,07 19,41. Toto5 voitto-osuus: 1363,40. Toto (7-4-5): 12,55 2,51-1,33-1,46 10,96. lähtö, sh 2140 m: 1) Kipinä Rols/Jukka Kauppinen 30,0a (3,75), 2) Naskalin Helmi 30,2a x (2,5).3) Ilon Vilistys 30,2a (4,97).4) Krista 32,4a (12,69).poissa: 8. 3-loikka: 1) Laura Koivisto JKU 12,23 (kkk). lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2140 m: 1) Bearway/Ari Moilanen 17,2a (26,27), 2) Credit To Dream 17,3a (7,17).3) Mountain St Leo 17,4a (54,74).4) Highlove Tech 17,5a (2,17). Toto (9-4-10): 2,81 1,68-2,82-3,46 11,82. Tulos oli pettymys koko joukkueelle. 2. Eero Hirvonen jää kilpailutauolle. Kuula: 1) Panu Tirkkonen KeitKu 16,76 (kkk). Japanin Akito Watabe voitti Lahden kilpailun viime vuoden tapaan ja saavutti uransa 19. Toto5 voitto-osuus: 12,36. EDES HEROLA ei ollut tyytyväinen yhdeksänteen sijaan. Se oli lähes täydellinen. Toto (11-7-2): 26,27 5,12-3,89-7,45 77,32. Tuloksia: Miehet,pituus: 1) Simo Lipsanen LUM 766 (kkk), 2) Kalle Salminen JoKa 764. Seuraavat kilpailut: 10.–21.?2. 2 Mäkihyppy Lahti: Miesten maailmancup, HS 130: 1) Robert Johansson Norja 265,9 pistettä (hyppyjen pituudet 128,5 m +126,5 m), 2) Markus Eisenbichler Saksa 264,2, (129,5+128,5), 3) Karl Geiger Saksa 264 (130,5+126), 4) Halvor Egner Granerud Norja 263,5 (132,5+137,5), 5) Stefan Kraft Saksa 257,8 (125,5+124), 6) Daniel Andre Tande Norja 257,6 (126,5+123,5), 7) Anze Lanisek Slovenia 255,4, 8) Michael Hayböck Itävalta 254,3, ...24) Niko Kytösaho Suomi 238,7 (121+120). T. Yhdistetyn joukkue pettyi Salpausselällä Ilkka Herolan paukut loppuivat kesken. –?Hyvänä päivänä kuudes sija olisi ollut hiihdossa otettavissa. Rovaniemi. Miehet, yhteislähtö 15 km: 1) Johannes Thingnes Bö Norja 35.44,3 (0+0+0+1), 2) Quentin Fillon Maillet Ranska –31,3 (1+0+0+1), 3) Jakov Fak Slovenia –44,2 (0+0+1+0), 4) Vetle Sjåstad Christiansen Norja –49,1 (1+0+1+1), 5) Arnd Peiffer Saksa –49,1 (0+1+0+1), 6) Erlend Bjöntegaard Norja –50,6 (1+1+0+1), 7) Benedikt Doll Saksa –55,1, 8) Simon Eder Itävalta –57,8, 9) Johannes Dale Norja –1.04,8, 10) Martin Ponsiluoma Ruotsi –1.05,9. 9. Tuntuu jopa, että oli liian helppo tulla ensimmäiseen kisaan, kun kaikki toimi niin hienosti. Toto (9-5-1): 3,39 1,401,33-1,36 5,79. 10. Toto (1-5-7): 2,12 1,39-1,773,00 5,77. Muut suomalaiset tavoittelivat urheilijakiintiön kannalta tärkeitä cuppisteitä, mutta Arttu Mäkiaho, Perttu Reponen, Otto Niittykoski ja Wille Karhumaa hiihtivät sunnuntaina maaliin sijoilla 31–34 eli juuri pistesijojen ulkopuolella. Siihen ei ole nyt vaikutusvaltaa. Naiset: Mari Eder, Erika Jänkä, Nastassia Kinnunen, Venla Lehtonen, Suvi Minkkinen. lähtö, sh 2160 m: 1) Vieski/Kenneth Danielsen 33,9 (2,12), 2) Lillin Villi 37,9 x (5,93).3) Alta Pois 37,4 (16,0).4) Turhatoivo 39,4 (13,11). Herola odottaa, että meno on herkempää jo Seefeldissä. Latvala sai unelmastartin Sebastien Ogier ajoi historiallisen kahdeksannen voiton klassikkorallissa. Suomen joukkue MM-kilpailuihin Slovenian Pokljukassa 10.–21.2.: Miehet: Tuomas Harjula, Olli Hiidensalo, Jaakko Ranta, Tero Seppälä. Maailmancupin tilanne 2/18 kilpailun jälkeen: 1) Kramer 160, 2) Takanashi 110, 3) Nika Kriznar Slovenia 106...31) Kykkänen 5, 32) Rautionaho 4. Jarkko Määttä (35:s), Antti Aalto (36:s), Eetu Nousiainen (44:s) karsiutuivat toiselta kierrokselta. lähtö, Toto5-3, lv 2140 m: 1) Vinci Power*/Peter Lindroos 17,7 (6,56), 2) Hidalgo Boko 17,8 (2,76).3) Wild Card S 18,0 (15,19).4) Sundsvik Marameo 18,7 (78,72). 4. Autourheilu Tallikaveri Ogier ajoi Monte Carlossa historiallisen voiton, tallille maksimipisteet EPA/REPORTER IMAGES 2 Yleisurheilu Jyväskylä: Hipposhallin kansalliset kutsukilpailut 24.1. voiton maailmancupissa. Toto (5-13-9): 6,45 2,92-3,31-4,81 20,04. –?Todella upea suoritus Kallelta. Se vain kertoo, että meillä on erittäin hyvä auto, kuljettajat ja koko tiimi. 800 m: 1) Venla Saari JKU 2.16,09 (kkk). lähtö, Toto5-1, lv 2140 m: 1) He Is Felix/Olli Koivunen 16,6a (3,83), 2) Amour Avenger 16,7a (17,43).3) Sahara Foxylady 17,1a (49,82).4) Jasulito 17,3a (47,56). 3. Troikka: 26,44. Yhteislähtöcup (3/5): 1) T. Toto5 voitto-osuus: 39,93
Toisaalta hyökkäyspäässä emme onnistuneet käyttämään omia paikkoja, Sievi FS:n maalivahti Miika Toivola summasi. Palloa joukkue kyllä piti, mutta mitään vaarallista ei saatu aikaiseksi. Nyt oli ehkä liian kova puristus hommassa. 12 10 1 1 68– 27 31 HIFK FS ........ Edustus voitti pelin 6–1. 12 11 1 33– 5 33 Hurrikaani ...14 7 3 4 32– 21 27 Akaa-V ........ Norsunluurannikon mies pelasi aiemmin kotimaassaan Societe Omnisports de l´Armeen riveissä. Tuloksia: Miehet: 1) Joonatan Veijola HämTa 188, 2) Jere Nyström KorianPo 185. 11 1 1 9 23– 76 3 Seuraavat ottelut: 29.?1. Naisten Mestaruusliiga: OrPo–JymyVolley 3–1 (26–24, 25–27, 25– 23, 25–11). 13 1 12 21– 62 2 Seuraavat ottelut: 30.1. Oikeat numerot: 3, 5, 6, 12, 16, 18, 21, 25, 32, 36, 38, 39, 46, 53, 55, 58, 61, 63, 67, 70. Tasoitusta ei nähty, kun ei nähty yhtään tolppien väliin suuntautunutta laukaustakaan. 13 4 1 2 6 37– 46 16 KP-V etu ...... 6 4 1 1 21– 11 14 Sport .............5 1 4 15– 20 3 Lukko ............5 1 4 4– 19 3 JYP ............... Ranskan liiga: Bordeaux–Angers 2–1, Dijon–Strasbourg 1–1, Metz–Nantes 2–0, Reims–Brest 1–0, Rennes–Lille 0–1. Ilves oli kotijoukkuetta parempi erityisesti kahdessa asiassa: laukausten laadussa ja laukausten peittämisessä. Pudotuspeliviiva karkaamassa Ville Koskela otti ilon irti voittomaalistaan. OLISI VOINUT kuvitella, että nousu kolmen maalin takaa olisi sytyttänyt kotijoukkueen liekkeihin. KPV pelasi lauantaina harjoitusottelun seuran akatemiajoukkuetta vastaan. Viikko sitten Sievi FS voitti Ilveksen Tampereella, eikä ottelun ensimmäisellä jaksolla näyttänyt siltä, että voimasuhteet olisivat kääntyneet. 13 5 2 1 5 47– 46 20 FTK-Tornio ... sijan). 6 1 5 13– 31 3 Seuraavat ottelut: 30.1. 2 Jääkiekko Naisten liiga, ylempi jatkosarja: HIFK–Ilves 2–0 (0–0, 0–0, 2–0) K-Espoo ......22 18 1 3 105– 32 56 KalPa ...........22 16 1 5 112– 46 50 HIFK ........... –?Puolustuspään erikoistilanteissa emme ole niin hereillä kuin pitäisi. Toivolan torjunnat pitivät pelin tasanumeroissa, mutta ajassa 38.46 Toivolakin oli voimaton, kun Ville Koskela pääsi syötönkatkon jälkeen läpi ja pisti pallon maaliin. 11 10 1 78– 26 20 Akilles ..........12 9 2 1 95– 36 20 JPS ............... Saksan Bundesliiga: Hertha Berlin–Werder Bremen 1–4 (Niklas Moisander WB kentälle 51. Toisen ja kolmannen maalinsa Ilves teki simppeleillä kuvioilla, kun Lahtinen antoi lyhyen siirron ja Jaakko Ahokas sekä ViliAtte Mäkinen pommittivat vuorollaan pallon sisään. –?Ei ollut meiltä niin hyvä peli kuin muutamat aikaisemmat matsit. 13 5 1 7 40– 45 16 KaDy ............ 12 5 1 6 34– 38 16 Yilves ........... 24 15 4 1 5 96– 52 51 Ilves ........... 13 2 1 10 31– 77 7 FC OPA......... Toisin kävi, sillä toisella puolikkaalla Sievi FS ei päässyt lähellekään omaa tasoaan. 11 4 1 6 49– 47 9 HIFK ............ Sievi FS näyttääkin tekevän kotikentällään jonkinlaista tolppalaukausten kausiennätystä. Kalle Samooja ja Sami Välimäki karsiutuivat kahden kierroksen jälkeen. Ei pysytty omassa pelisuunnitelmassa, Toivola kiteytti osuvasti. 12 9 1 2 46– 26 29 GFT ...............11 6 2 1 2 50– 30 23 FC Sport J .....11 5 2 1 3 43– 30 20 ACE .............. 4 2 1 1 17– 8 8 Diskos ............5 1 1 1 2 23– 27 6 Hokki/KivaHt 3 1 1 1 13– 14 5 Kärpät Team ..3 1 2 9– 18 3 Sport Ak ........3 1 2 9– 20 3 S-Kiekko ........3 1 2 13– 21 1 Seuraavat ottelut: 30.1. 15 2 1 12 24– 66 7 PP-70 ..........18 1 17 30– 148 3 Naisten Futsal-liiga MuSaFutsal HIFK FS 6-0, FC Halikko ACE 4-5, Ilves FS Yilves 2-1, FC Sport J KaDy 6-0. Seuraavan harjoituspelin Jaro pelaa ensi sunnuntaina, jolloin VIFK vierailee Pietarsaaressa. Toisella jaksolla huomattavasti paremmat paikat aukesivat Ilvekselle. Hollannin liiga: Fortuna–Ajax 1–2, FC Twente–VVV-Venlo 0–1, FC Utrecht–Sparta R 1–0, Feyenoord– AZ Alkmaar 2–3. GFT .............. Sport–JYP, RoKi–Lukko. Jaro pelasi sunnuntain ottelun kahdella kokoonpanolla, kun tauolla vaihtuivat kaikki kenttäpelaajat. MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A15 FUTSAL-LIIGA Sievi FS–Ilves FS 3–4 (3–3) Jarno Herranen SIEVI Tukalaan asemaan joutui Sievi FS sunnuntain liigatulosten myötä. Jarmo Junnolla ja Juho Alasuutarilla ei ollut yhtä hauskaa. 2 Rahapelit Keno Päiväarvonta. Yilves FC OPA, Ilves FS FC Sport J, KP-V etu FTK-Tornio Miesten Ykkönen EBK/FS KF Kosova 4-8 , SC Riverball FC OPA 5-6. 11 9 1 1 74– 29 19 Narukerä ......12 6 6 54– 53 12 Kampparit ... Doumbia lähti Israelin pääsarjaan PIETARSAARI Jalkapallon Ykköseen valmistautuvan Pietarsaaren Jaron talven ensimmäinen harjoituspeli Tellushallissa päättyi 2–0 (0–0) -voittoon SJK Akatemiasta, joka putosi viime kauden päätteeksi Kakkoseen. B-nuorten Mestis, lohko 1 Kärpät Team Diskos 6-4 (0-0, 5-0, 1-4), Hermes Sport Ak 9-2 (3-1, 4-0, 2-1). Avausjaksolla keltapaidat pitivät palloa ja pelasivat aktiivisesti, joten Ilves-pelaajat joutuivat rikkomaan. Oikeat numerot: 1, 2, 3, 7, 11, 12, 14, 16, 21, 23, 25, 29, 30, 38, 40, 44, 46, 48, 59, 62. Junnon maaleista kaksi ensimmäistä tuli kymmenestä metristä, viimeisen kohdalla ”kymppi” vedettiin rikepaikalta eli reilusta kuudesta metristä. kierrosta: Cheltenham–Manchester C 1–3, Chelsea– Luton 3–1, Brentford–Leicester 1–3 (Marcus Forss B 90 min), Fulham–Burnley 0–3, Manchester U–Liverpool 3–2. Jaro avasi treenipelit voitokkaasti 2 Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: PerPo–VaLePa 0–3 (18–25, 21–25, 19–25) VaLePa ........ 13 10 1 2 59– 19 32 MuSaFutsal . 13 1 2 10 9– 36 5 Loimu ......... Englannin FA-cupin 4. JARNO HERRANEN KOKKOLA Keskellä kesää 2020 Kokkolan Pallo-Veikkojen riveihin tullut Aboubakar Junior Doumbia on siirtynyt KPV:stä israelilaisen Maccabi Netanya FC:n miehistöön. 2 Futsal Futsal-liiga PJK SoVo 7-4, Sievi FS Ilves 3-4, PP-70 Riemu 1-5, Akaa Futsal ToPV 1-6, JoSePa GFT 1-5, Mad Max KaDy 5-4. Ilves FS ........ 2 Jääpallo Bandyliiga: WP 35–HIFK 0–7 (0–4), Akilles–OLS 12–2 (4–1), Narukerä–JPS 4–8 (3–3) Veiterä ......... 17 13 1 2 1 92– 40 43 KaDy ............18 12 2 4 78– 42 40 FC Kemi .......14 11 1 1 1 78– 28 36 Mad Max .....18 12 6 97– 65 36 ToPV ............14 8 3 1 2 76– 35 31 SoVo ............19 10 1 8 100– 70 31 Akaa Futsal ..16 10 1 5 78– 63 31 Riemu ..........16 7 2 1 6 67– 60 26 PJK ...............18 6 3 9 62– 79 21 Sievi FS ........18 5 1 12 60– 78 17 Ilves .............18 4 2 1 11 38– 76 17 JoSePa ......... Naiset: 1) Sini Lällä JyvKU 183 (sivuaa kkk:ta), 2) Heta Tuuri LahdA 177, 3) Miia Lindholm HIFK 174 Mustasaari: Botniahallin seiväskilpailut 24.1. Futsal Ilves aiheutti Sievi FS:lle viikonlopun toinen kotitappion. Sievi hävisi kotonaan Tampereen Ilvekselle, ja kun Riemu ja PJK voittivat omat pelinsä, venähti ero pudotuspeliviivaan yhdeksään pisteeseen. 13 6 2 5 26– 23 22 Tiikerit .........11 4 3 1 3 26– 19 19 Ducks .......... Hermes..........5 4 1 35– 11 13 RoKi .............. 2 Golf Abu Dhabi: Miesten Euroopan-kiertueen kauden avauskilpailu, palkintoarvo 8 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria: Lopputulokset, 72 reikää, par 72: 270 lyöntiä (–18): Tyrrell Hatton Englanti 65+68+71+66, 274 (–14): Jason Scrivener Australia 67+70+71+66, 275 (–13): Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 64+72+67+72, 276 (–12): Rafa Cabrera Bello Espanja 67+67+73+69 suomalaiset: 281 (–7): Mikko Korhonen 69+69+71+72 (15:s), 285 (–3): Tapio Pulkkanen 73+70+72+70 (jakoi 41. Mentiin liikaa vastustajan hurlumheihin ja sitten vielä lähdettiin huutelemaan tuomareille. Akilles–Veiterä, JPS–Kampparit. – Pelaajia on hirvittävästi tarjolla, mutta koronarajoitteet hankaloittavat liikkumista. 12 5 4 3 24– 25 19 Etta ..............11 4 1 6 17– 22 13 PerPo ...........11 2 1 1 8 14– 30 9 Hurmos ....... – Ne ovat seurojen välisiä asioita, joita en kommentoi. –?Näin se oli. Loimu–Vantaa Ducks. 10 2 1 7 28– 63 5 WP 35 ..........12 2 10 23– 93 4 Botnia .......... Ei siitäkään huolimatta, että Ilves teki ottelun kolme ensimmäistä maalia. Ilves toimitti palloa aika hyvällä prosentilla maalille saakka, ja ne olivat vielä hyviä laukauksia. 52. Ilvestä vastaan tolppia kolisuttelivat myös Jaakko Alasuutari ja Junno. S-Kiekko Hermes, Sport Ak Kärpät Team, Hokki/KivaHt RoKi. 21 4 3 1 13 95– 140 19 Jymy ...........20 2 2 16 78– 165 8 Welhot.........22 2 20 66– 190 6 Seuraava ottelu: 25.1. Italian Serie A: Juventus–Bologna 2–0, Genoa–Cagliari 1–0, Verona–Napoli 3–1, Lazio–Sassuolo 2–1, AS Roma–Spezia 4–3, AC Milan–Atalanta 0–3, Udinese–Inter 0–0, Fiorentina–Crotone 2–1. 21 16 2 3 155– 92 50 Oilers ..........20 14 3 3 146– 80 48 TPS .............20 13 2 1 4 138– 90 44 LASB ...........20 12 2 6 100– 99 38 Happee ......20 9 3 8 138– 109 33 Indians........20 9 2 1 8 114– 100 32 SPV .............20 8 2 2 8 133– 101 30 EräViikingit .20 7 3 10 92– 98 24 Steelers ......20 6 3 11 93– 134 21 OLS .............20 5 1 2 12 113– 146 19 Tiikerit ......... Avauspuolikkaalla pelanneesta kaartista edukseen esiintyivät tuore vahvistus Tuomas Lähdesmäki, Joni Remesaho ja Alex Ramsay. Doumbiasta oltiin kiinnostuneita useammassakin seurassa ja hän sai sopimuksen Israeliin. Jaron maaleista vastasi junioripitoisempi toisen puoliajan kokoonpano. Ei päästy tarpeeksi lähelle, ja noita kahta vetoa en paljon nähnyt, Toivola kertoi Ilveksen toisesta ja kolmannesta osumasta. Viisi rikettä oli täynnä jo ennen kympin täyttymistä ja jakson loppupuolella pallo vietiin kolme kertaa pilkulle, joista jokaisen Jarmo Junno upotti sisään. NHL lauantaina: Columbus–Tampa Bay 5–2, Vancouver– Montreal 2–5, Boston–Philadelphia 6–1, St. minuutilla Björkskog sai nimensä maalitilastoihin, kun hän sijoitti pallon verkkoon. 15 3 1 1 10 36– 66 12 HIFK FS ........ Juho Alasuutarin kova kuti kolahti ylärimaan, mutta vain ylärimaan. minuutilla), Schalke–Bayern München 0–4, Hoffenheim–Köln 3–0. Kunkkunumero: 5. Kunkkunumero: 62 Ilta-arvonta. minuutilla syntynyt avausmaali oli SJK:n oma maali, vaikka Albin Björkskog tiukasti tilanteessa vastustajaa ahdistikin. 2 Jalkapallo Englannin Valioliiga: Aston Villa–Newcastle 2–0 (2–0) Englannin mestaruussarja: Preston–Reading 0–0, Middlesbrough– Blackburn 0–1. Suomen Ykkösessä Doumbia esiintyi 17 ottelussa ja teki niissä kuusi maalia. 13 11 1 1 36– 8 35 Savo V ......... 13 1 1 11 8-– 6 4 Seuraava ottelu: 29.?1. Vain maalivahti Topi Valtonen oli kentällä täyden ajan. 10 3 2 5 39– 40 8 OLS ............. 60. Ilveksen ensimmäinen maali oli Tomi Lahtisen henkilökohtainen taidonnäyte. 2 Salibandy Miesten F-liiga: SPV–Tiikerit 8–3 (4–1, 1–1, 3–1), Indians– Jymy 4–1 (1–1, 3–0, 0–0) Classic..........18 15 3 155– 72 51 Nokian KrP .. Louis–Los Angeles 4–2, Winnipeg– Ottawa 6–3. EräViikingit–LASB. 12 3 1 8 34– 64 10 FC Halikko ... 2 Yleisurheilu Lahti: Korkeushyppääjien hallikilpailut Pajulahdessa 24.1. Aika rauhassa on joukkuetta rakennettu ja samalla linjalla jatkettaneen, Moilanen arvioi. Tuloksia: Miehet: 1) Juho Alasaari LaihLu 510, 2) Jere Keskinen VaasTo 510, 3) Albin Lundberg VasaIS 475. Espanjan liiga: Osasuna–Granada 3–1, Elche–Barcelona 0–2, Huesca–Villarreal 0–0, Sevilla–Cadiz 3–0, Real Sociedad–Betis 2–2, Alaves–Real Madrid 1–4. KPV:n pelaajasopimuksista vastaava manageri Tuomas Moilanen ei kerro Doumbian siirron yksityiskohtia. 21-vuotiaan laitahyökkääjän sopimus oli voimassa kauden 2021 loppuun. 24 11 3 4 6 74– 54 43 HPK .............23 10 2 2 7 69– 62 37 TPS .............22 10 1 2 9 79– 78 34 Naisten liiga, alempi jatkosarja: Sport–RoKi 1–6 (0–4, 0–1, 1–1), JYP–Kärpät 2–7 (1–3, 1–2, 0–2), Kuortane–Lukko 1–2 (0–0, 1–0, 0–2) RoKi ...............5 4 1 23– 11 13 Kärpät ...........5 4 1 24– 8 12 Kuortane ...... Ilveksen maalivahti Jere Myllykangas ei joutunut venymään kunnolla kertaakaan, kun Sievin vedot jäivät joko matkalle tai painuivat päin seiniä
M23 120 kg: 1) Niku Ketola LaPo 180. M70 3 km (5): 1) Leino Nisula VirtU 9.13,5, 2) Juhani Jämsä TU +10,7, 3) Eero Vehkala SalRe +50,1. Seuraavat kilpailut: 29.–31.?1. Suomen Maija Laurila keskeytti ulosajoon.. Naiset, kelkkalaskijat: 1) Anna-Lena Forster Saksa 1.47,01. Maailmancupin kokonaiskilpailu 21/37 kisan jälkeen: 1) Alexis Pinturault Ranska 778 pistettä, 2) Aleksander Aamodt Kilde Norja 560, 3) Odermatt 527, 4) Marco Schwarz Itävalta 466, 5) Filip Zubcic Kroatia 462, 6) Loic Meillard Sveitsi 428, ... 2 Para-alppihiihto Veysonnaz: Para-alppihiihdon maailmancup, pujottelu: Miehet, pystylaskijat: 1) Arthur Bauchet Ranska 1.32,27 (44,71+47,56), 2) Aleksei Bugajev Venäjä jäljessä 6,90 sekuntia, 3) Thomas Grochar Itävalta –9,48, 4) Santeri Kiiveri Suomi –10,40 (50,58+52,09). Krista Pärmäkoski pisti sukset kasvojensa eteen. N50 3 km: 1) Marjo Ena Falken 9.44,9. N40 57 kg: 1) Janika Kivelä KoJy 70. Jussi Kurikkalan Muistohiihdot, tuloksia (v): T8 1 km: 1) Sonja Witick KV 2.24,7, 2) Matilda Aarnio HU +26,3. M50 120+ kg: 1) Marko Palokoski PTVAK 180. Jakelu tilaajatalouksiin sekä Kokkolan alueella joka talouteen. Miehet, 4x7,5 km (2p+2v): 1) Norja 1.07.56,8 (Pål Golberg, Emil Iversen, Sjur Röthe, Simen Hegstad Krüger), 2) Suomi –40,9 (Perttu Hyvärinen, Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Joni Mäki), 3) Venäjä II –1.07,2 (Ilja Semikov, Ivan Jakimushin, Andrei Melnitshenko, Sergei Ustjugov), 4) Saksa –1.39,4, 5) Sveitsi –2.47,9, 6) Ruotsi –2.53,0, 7) USA –4.04,3, 8) Suomi II –5.30,5 (Markus Vuorela, Juho Mikkonen, Remi Lindholm, Petteri Koivisto). Keskitalven taittuessa on hyvä aika miettiä talvilomaviettoa. Varusteilla: M60 83 kg: 1) Pauli Linna JP 2000 65. Kalajoki: Kansalliset 63. M 93 kg: 1) Jesse Peltotupa LaPo 150. M20 10 km (6): 1) Aapo Taipale VetU 24.04,9, 2) Onni Mäkelä KeurK +22,3, 3) Santeri Mäkelä HU +2.44,0. M60 74 kg: 1) Pekka Kovalainen KoJy 142,5 (uusi SE). M65 3 km: 1) Thommy Klemets Fyren 10.01,5, 2) Kauno Mourujärvi KuopH +53,4. T16 5 km (15): 1) Peppi Leppälä RP 13.11,6, 2) Nelli-Lotta Karppelin LNM +15,1, 3) Hanna Niskanen Visa STK +29,5. M60 93 kg: 1) Michael Hangelin PTVAK 135. M18 10 km (10): 1) Jirka Oja KaJu 25.22,2, 2) Oskari Kalliokoski PIF +8,6, 3) Jarkko Reijonen YK +9,4. mennessä aineisto@kpk.fi KP Talvi 29.1. Tulokset: Klassinen: N18 52 kg: 1) Eerika Palosaari RK 52,5. M45 5 km: 1) Jani Tuovila SS 12.01,2, 2) Jari Kalliokoski VetU +30,9, 3) Markus Ronkainen LapinV +2.33,9. T12 3 km (20): 1) Minea Miettunen Visa STK 9.07,8, 2) Saaga Pesämaa IinHS +44,7, 3) Inka Ryytty OulHS +1.18,1. osuus (p): 1) Golberg 15.36,2, 2) Semikov –0,8, 3) Hyvärinen –16,5, ...7) Vuorela –44,1. N20 5 km: 1) Aada Peltola Visa STK 14.03,8, 2) Henna Korpi AavasU +16,5, 3) Hilla Lehtola SalRe +2.34,6. Cortina d’Ampezzo: Ski Classics -sarjan 2/9 kilpailu, Toblach–Cortina, 38 km (p): Miehet: 1) Ermil Vokujev Venäjä 1.37.14,7, 2) Oskar Kardin Ruotsi jäljessä 0,3 sekuntia, 3) Emil Persson Ruotsi –0,5, ...10) Ari Luusua Suomi –2.57,6, ...25) Niko Koskela Suomi –6.07,8. Naiset: 1) Lina Korsgren Ruotsi 1.53.51,1, 2) Ida Dahl Ruotsi –21,3, 3) Emilie Fleten Norja –23,4, ...14) Heli Heiskanen Suomi –10.40,6, ....26) Noora Kivikko Suomi –19.46,4. osuus (p): 1) Johaug 11.19,4, 2) Niskanen –8,5, 3) Diggins –24,0, ...7) Kyllönen –51,7. Ota se talteen ja hyödynnä rahanarvoiset edut! Lehti löytyy myös verkosta: www.keskipohjanmaa.fi/kanta-asiakaslehti Varaa paikkasi nyt! Ritva Myllymäki 050 598 2033 ritva.myllymaki@kpk.fi Tom Frilund 050 353 5228 tom.frilund@kpk.fi Anssi Mäkelä 050 598 2061 anssi.makela@kpk.fi Joachim Kåla 045 110 5132 joachim.kala@kpk.fi Susanna Kynsilehto 040 071 4217 susanna.kynsilehto@kpk.fi Kirsi Panula 040 127 8803 kirsi.panula@kpk.fi Sisältömarkkinointi Hannu Lehto 050 598 2066 hannu.lehto@kpk.fi keskipohjanmaa.fi/mainosta Verkko-/Ulkomainonta Ville Antti-Roiko 046 921 7570 ville.antti-roiko@kpk.fi Palstaleveydet 1 palsta 39 mm 3 palstaa 125 mm 5 palstaa 211 mm 2 palstaa 82 mm 4 palstaa 168 mm 6 palstaa 254 mm Koko sivun korkeus 365 mm Varaukset ja aineistot 27.1. Venäjä I (Aleksei Tshervotkin, Jevgeni Belov, Denis Spitsov, Aleksandr Bolshunov) hylättiin. osuus (v): 1) Andersson 13.13,8, 2) H. 4. 3. P16 8 km (15): 1) Johannes Paaso Visa STK 21.24,2, 2) Matias Uusitalo IinU +10,7, 3) Anton Hannula AV +29,0. Parhaat osuusajat: 1. osuus (p): 1) Matintalo 11.29,7, 2) Kalla –0,5, 3) T.U. Maailmancupin tilanne 12/23 kilpailun jälkeen: 1) Rieber 640, 2) Geiger 411, 3) Riessle 363, 4) Watabe 328, 5) Eric Frenzel Saksa 323, 6) Oftebro 316...suomalaiset: 9) Herola 265, 12) Hirvonen 163, 40) Reponen 15. M50 105 kg: 1) Rami Eloranta HakU 152,5. P8 1 km (4): 1) Emil Kähtävä KaJu 2.02,6, 2) Aaro Haapakoski OulHS +21,0, 3) Reeti Mäntyranta OulHS +34,6. N23 52 kg: 1) Olivia Kyösti KaVo 80 (uusi SE). Ukraina ohitettiin kierroksella. Parhaat osuusajat: 1. osuus (v): 1) Röthe 17.54,0, 2) Niskanen –12,5, 3) Notz –29,6, ...9) Lindholm –1.38,3. P12 3 km (12): 1) Veeti Rahkolin LNM 9.18,5, 2) Matias Latomaa VetU +22,9, 3) Joona Ylimäki Visa STK +26,0. N40 5 km (5): 1) Suvi Karjaluoto OulKV 13.40,7, 2) Marika Suni-Kähtävä KaJu +1.07,4, 3) Johanna Skog Falken +1.26,5. M50 105 kg: 1) Juha Pohjonen KoJy 220. Seuraava kilpailu: 31.?1. 2 Alppihiihto Kitzbühel: Miesten maailmancup, syöksylasku: 1) Beat Feuz Sveitsi 1.55,29, 2) Johan Clarey Ranska jäljessä 0,17 sekuntia, 3) Matthias Mayer Itävalta –0,38, 4) Christof Innerhofer Italia –0,86, 5) Romed Baumann Saksa –0,97, 6) Andreas Sander Saksa –1,00, 7) Dominik Paris Italia –1,18, 8) Otmar Striedinger Itävalta –1,20, 9) Matthieu Bailet Ranska –1,22, 10) Marco Odermatt Sveitsi –1,32. M35 10 km: 1) Timo Pikkarainen KV 26.24,8. Varaa aika optikolle puh. M70 83 kg: 1) Heikki Rautio OV-86 90. M50 5 km (4): 1) Kuisma Taipale VetU 12.10,7, 2) Tommi Hyttinen SalSa +1.09,3, 3) Sören Svenlin IFÅs +1.24,8. Syöksylaskun maailmancup (5/8): 1) Feuz 326, 2) Mayer 298, 3) Clarey 217. Eero Hirvonen ei startannut. 2 Voimanosto Kokkola: Jymyn kansallinen kilpailu, klassinen ja varustepenkki 23.1. MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa A16 1 KESTOTILAAJAN KANTA-ASIAKASLEHTI SISÄLTÄÄ ETUKUPONGIT! 20 21 KESTOTILAAJA Tiina Tilaaja 2543687 2021 Sait tänään Keskipohjanmaan mukana kanta-asiakaslehden. N18 5 km (11): 1) Iida Vuollet KaJu 12.49,8, 2) Alisa Vuollet KaJu +58,2, 3) Kerttu Pirneskoski Visa STK +1.01,8. Weng –1,6, ...8) Nissinen –30,1. Weng –17,1, 3) Pärmäkoski –24,8, ...7) Roponen –1.00,0. M40 10 km (11): 1) Juha Alm RovanM 24.51,5, 2) Heikki Karjaluoto OulK-V +50,0, 3) Simo Törnvall KaJu +50,5. M50 120 kg: 1) Jari Juvonen ViitVi 150. M70 120 kg: 1) Mikko Seikkula KoJy 150. Naiset 5 km (16): 1) Miia Säilynoja T Skiers 12.43,4, 2) Aija Söyrinki Vuokatti STK +29,4, 3) Roosa Juuska T Skiers +33,3, 4) Maria Harju KaJu +33,6, 5) Sanna Martikkala Vuokatti STK +39,6, 6) Eveliina Toivanen Visa STK +39,7. (06) 831 1665 tai (06) 831 1608 Silmälasien kokonaishinnasta Ostaessasi moniteholasit voimassa olevalla silmälääkärin reseptillä lisäksi + Kaikki merkkikehykset silmälasien ostajalle Avoinna Kallentorilla Ma Pe 10.00 16.00 La suljettu 2 Maastohiihto Lahti: Maailmancup, viestit: Naiset, 4x5 km (2p+2v): 1) Norja 49,34,4 (Tiril Udnes Weng, Therese Johaug, Helene Marie Fossesholm, Heidi Weng), 2) Ruotsi jäljessä 42,9 sekuntia (Charlotte Kalla, Emma Ribom, Lovisa Modig, Ebba Andersson), 3) Suomi –59,5 (Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Laura Mononen, Krista Pärmäkoski), 4) Venäjä –1.30,7, 5) USA –1.48,6, 6) Saksa –2.16,3, 7) Suomi II –2.48,5 (Vilma Nissinen, Anne Kyllönen, Jasmi Joensuu, Riitta-Liisa Roponen), 8) Venäjä II –2.48,5, 9) Kanada –4.18,2, 10) Viro –7.26,4. 2. osuus (p): 1) Jakimushin 15.53,0, 2) Iversen –1,3, 3) Hakola –10,6, ...7) Mikkonen –45,3. M70 83 kg: 1) Heikki Rautio OV-86 100. Johanna Matintalo (oik.), Kerttu Niskanen ja Laura Mononen olivat tyytyväisiä viestin kolmossijaan. M60 5 km: 1) Arto Kytölä AlajA 13.45,3, 2) Jussi Hytönen PulkkPo +10,3, 3) Heikki Roimas KäTa +40,9. Miehet 15 km (25): 1) Joonas Sarkkinen PuijHS 35.01,8, 2) August Högnabba IFÅs +24,3, 3) Santeri Pirneskoski Visa STK +31,0, 4) Petteri Kymäläinen KuusEV +58,7, 5) Ville Vakkila KuusE-V +1.01,8, 6) Tero Similä PosPy +1.14,0. Marcialonga 70 km (p), Italia. M55 5 km: 1) Ismo Parkkonen IFÅs 12.51,4, 2) Jari Mäkelä KeurK +29,2, 3) Pekka Kukkula IinHS +53,5. 2. EPA/MAURI RATILAINEN 3. Falun, Ruotsi. 150.000 kpl 150.000 kpl Kokonaistavoittavuus Annika Annala 040 960 4886 annika.annala@kpk.fi Talvi ALE Lisä ale -100 € -70 % Etu voimassa silmälasien ostajalle. P10 2 km (12): 1) Topias Karjaluoto Ski Jkl 6.41,1, 2) Hannes Leinonen UtajU +,9, 3) Atte Kähtävä KaJu +10,6. Kanada ja Viro otettiin kierroksella kiinni. 134) Samu Torsti Suomi 4. 2 Yhdistetty Lahti: Miesten maailmancup, HS 130 + 10 km (v): 1) Akito Watabe Japani 24.46,6, 2) Jarl Magnus Riiber Norja 10,8 sekuntia jäljessä, 3) Ryota Yamamoto Japani –25,1, 4) Johannes Rydzek –28,9, 5) Fabian Riessle Saksa –44,4, 6) Vinzenz Geiger Saksa –55,6, 7) Jörgen Graabak Norja –55,9, 8) Jens Lurås Oftebro Norja –56,7, 9) Ilkka Herola Suomi –57,0, 10) Terence Weber Saksa –57,0...muut suomalaiset: 31) Arttu Mäkiaho –3.20,7, 32) Perttu Reponen –3.20,7, 33) Otto Niittykoski –3.37,6, 34) Wille Karhumaa –3.41,2, 41) Waltteri Karhumaa –5.32,0. 4. Maiden cup: 1) Venäjä 6?129 pistettä, 2) USA 2?951, 3) Ruotsi 2?682, 4) Norja 2 455, 5) Sveitsi 1?852, 6) Ranska 1?850, 7) Suomi 1?718, 8) Saksa 1?694. N50 84+ kg: 1) Christel Viitanen KoJy 77,5. Talvi-teemassa kerromme niin lomavinkkejä kuin ideoita talvisiin harrastuksiin. osuus (v): 1) Krüger 18.32,3, 2) Mäki –2,6, 3) Utsjugov –27,3. Suomalaisia ei ollut mukana. P14 5 km (19): 1) Niilo Kouvalainen KiurU 13.34,6, 2) Iiro Säisä IisV +24,1, 3) Aatu Paaso SS +27,0. T14 3 km (23): 1) Anni Rohila Rasti-L 8.40,1, 2) Vilma Hahtokari IFÅs +19,1, 3) Lotta Järvinen KV +31,7. osuus (v): 1) Fossesholm 13.12,8, 2) Carl –26,2, 3) Modig –34,3, ...7) Mononen –44,9, 8) Joensuu –45,4. Ei koske pakettihinnoiteltuja silmälaseja. T10 2 km (16): 1) Aino Myllylä KiurU 6.41,0, 2) Anna Siponen KiurU +5,7, 3) Elena Ryytty OulHS +5,8
Muuten tuontivalkuainen on pääosin eurooppalaista rypsija rapsirouhetta. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Olin tasaisen varma puurtaja, joka piti seuraa viimeisinä tuleville. Nauta ja lampaat taas hyödyntävät rehuja, jotka eivät meille yksimahaisille sovellu. Siipikarjallakin soija on enenevissä määrin vain osa valkuaisen lähteestä. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Onnekseni yksi luokkakaveri oli samalta kylältä ja tiesi kertoa taksikuskille, että Poranen on vasta hiihtämässä sieltä mehtien perältä koululle. Aiemmin koulun pihalla tavatut koirasudet kävivät mielessä, kun aurinko alkoi tosissaan hiipua mailleen. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Mieleen jäivät hampaat ja tassujen kynnet, molemmat pitkiä ja voimakkaita. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. SUOMALAISEN siipikarjan kasvattamisessa käytetään äärimmäisen vähän antibiootteja, kuten Saarikin tuo esiin. Vaarallisten ja kotieläimiä uhkaavien tautien leviäminen Suomessa on harvinaista. Puhtaat ja eläimille turvalliset elinolot vähentävät tautiriskiä ja parantavat kotieläinten parissa työskentelevienkin turvallisuutta. Sikasektorilla on jo runsaasti tiloja, jotka eivät käytä lainkaan soijaa. TAMMIKUUTA 2021 Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. Maanviljelijä ei tahdo edistää minkäänlaista luontokatoa, vaan vaalii luonnon monimuotoisuutta. Julkisissa keittiöissä taas keskitytään liikaa hintaan muiden tekijöiden kustannuksella, ja sen seurauksena ulkomainen kana on siellä yleisempää. Hiihdettiin laavulle, missä saatiin evästä. En kuulunut heihin. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Suomeen tuodusta soijarouheesta yli puolet käytetään kalanrehuna ja toinen puoli sikaja siipikarjasektorilla. KESKIPOHJALAINEN maanviljelijä ei ajattele olevansa lihatehtailija, vaikka kasvattaisikin lihakarjaa. Olipa yllätys kun koitin elokuviin mennä niin olikin max 10 hengen raja. Koirasudet oli tuotu auton peräkärryssä Kirkonkylän koulun pihalle näytille, jotta lapset osaisivat varoa kyseisiä elukoita. Siipikarja on tuotettua lihakiloa kohden vähäpäästöisin ja tehokkain rehunkäyttäjä. Tilanne Euroopassa on sen osalta vakava. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. BIOTURVALLISUUS on suomalaisen maatalouden kulmakivi, mutta myös sen suurimpia edistysaskeleita. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Muistan vieläkin sen äänen, kun opettaja hävisi tuulitakki ja sukset viuhuen jo hämärtyvään horisonttiin. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Kulttuuritoimittaja Anni Saari nosti kolumnissaan (18.1.2021) esiin Suomea uhkaavan H5N8-lintuinfluenssan. Vois olla kuin normaali teatterissa oli, joka toinen rivi tyhjä ja porukoiden välissä kaksi penkkiä tyhjänä! Olipa pettymys Järki hukassa koronarajoituksissa. HARMILLISEN yleiseksi ongelmaksi nähdään myös se, että julkisesti merkittävissä asemissa olevat ihmiset käsittelevät kotieläintuotannon globaaleja ongelmia kuin ne olisivat totta Suomessa, viitsimättä perehtyä asian oikeaan tilaan. Voi sitä tunnetta, että joku kuitenkin huolehti! Tarinalla on kolme opetusta. OLIN vasta saanut rannekellon, joten tiesin, kuinka paljon olimme myöhässä. Tilastotiedoissa tulisi hyödyntää mahdollisimman tuoretta tietoa. Suomessa voimme valmistautua tähän uhkaan, ja niin on jo tehty, kun bioturvallisuutta on kehitetty pitkäjänteisesti laajalla rintamalla. Suomalainen siipikarjatalous tuottaa varmasti turvallista raaka-ainetta keittiöihimme. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Paluumatkalla tahti hidastui entisestään, kolmen tytön porukkaa väsytti ja oli tylsää, jäimme jälkeen. Lähetä viesti numeroon 13525. Kiristin tahtia veren maku suussa, liian paksut villavaatteet hiostivat. Syntynyt biomassa hyödynnetään monipuolisesti ravinnoksi ja energiaksi. Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Siinä ei ole syöpiä aiheuttavia määriä karsinogeenejä. Suomalaisten kotieläinten käyttämän rehun kotimaisuusastetta on nostettu nopealla tahdilla. Esimerkiksi siipikarjan turvelanta on haluttua maanparannusainetta, jolle on vakiintuneet markkinat. KOLUMNI Katariina Poranen katariina.poranen@kpk.fi Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja.. Kirkonkyläläiset kaverit jäivät taakse, heillä ei ollut taksiin kiire. Hän toimii tärkeänä osana ratkaisua, jolla hiilidioksidipäästöt saadaan taitettua laskuun. Sidontaa pelloilla lisätään. Vesien suojeluun panostetaan uusien menetelmien ja tekniikoiden avulla. Kun latu viimein loppui, näin ihmeellisen näyn: taksi oli tullut koululta latujen päähän odottamaan saapumistani. Maanviljelijä etsii keinot viljellä jokapäiväisen leipämme ja kasvattaa kotieläimet turvallisesti muuttuvassa maailmassa. Siksi ostin tänäkin vuonna lapselleni hiihtovälineet ja toivon, että annan hänet sellaisiin käsiin, jotka pystyvät herättämään edes jonkinasteisen hiihtokipinän. Poikkeuksista päättää toimitus. Alakoulusta lähdettiin hiihtoreissulle Kirkonkylältä erämaiden suuntaan. Ruokamme jäljitettävyys pystytään hyödyntämään niin, että toimenpiteet pystytään rajaamaan ja kohdentamaan oikein. Niko Hyppönen, Maaseutunuorten asiamies, MTK Keski-Pohjanmaa Mari Lukkariniemi Liha-asiantuntija, MTK Jan-Ove Nyman, toiminnanjohtaja, MTK Keski-Pohjanmaa Kotimainen siipikarjatalous takaa turvalliset raaka-aineet Maanviljelijä ei tahdo edistää minkäänlaista luontokatoa, vaan vaalii luonnon monimuotoisuutta. Opettaja kyllästyi ja totesi, että kyllähän te tästä jo kotiin osaatte. Myös valkuaisrehun kotimaisuusaste on kasvanut hämmästyttävällä vauhdilla. Hiihtämässä ysärillä Muistan vieläkin sen äänen, kun opettaja hävisi tuulitakki ja sukset viuhuen jo hämärtyvään horisonttiin. Täytyy toivoa jaksamista yrittäjille, ei taida olla oikein kannattavaa kymmenelle hengelle pitää henkilökuntaa. Prosessi on nopea ja se tapahtuu yhtaikaa koko tuotantoketjussa: maatilalla kuurataan nurkkia ja samalla Ruokavirasto toimittaa takaisinvedot kuluttajilta. 3) Maailmassa yksi asia on ja pysyy: koulu voi joko innostaa tai lannistaa. Siis iso elokuvateatteri ja 10 henkeä, mitä järkeä. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Eikä sitä kannata pilata ruoanvalmistuksessa niin, että siitä tuleekin riski ihmisen terveydelle. Ravinteiden kiertoa parannetaan. Höpöttely oli hauskempaa kuin totinen hiihto. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Osa porukasta oli ihan jäätävän taitavia hiihtäjiä, jotka muuttuivat monot puettuaan jari isometsiksi. Syrjäkylän tytön piti ehtiä koululle ajoissa, ettei myöhästyisi koulukyydistä. Maskisuositus. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Niiden esiintyessä laaja joukko viranomaisia ja alan muita toimijoita huolehtii saneerauksesta ja ruokaturvallisuudestamme. Kuluttajat ymmärtävät kotimaisen ruoantuotannon vahvuudet, mikä näkyy kuluttajakaupassa. 1) Maailma on nykyään parempi, opettajat eivät kai jätä lapsia hiihtämään yksin. Lähdin sinne täydestä kahvilasta, jossa ei voi edes pitää maskia, koska syödään ja juodaan! Ei oikein mene tavallisen järkeen nämä rajoitukset. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 Maanantai 25. Suomalaiset maatilat ja ruoantuotanto eivät ole ihmisille vaarallisten tautien tehtaita. T ämä tapahtui joskus 90-luvulla lumisessa Perhossa, missä oli juuri päästetty hengiltä koirasusia. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Kotimaisen herneen ja härkäpavun osuus kotieläinten valkuaisrehuissa on jo merkittävä. 2) Maailma oli myös ennen parempi, taksikuskit eivät ehkä nykyään lähtisi hakemaan yhtä lasta laduilta. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta
Personal trainerin arvonlisävero on taasen 24 prosenttia, joka ihan suoraan nostaa myös palvelun hintaa. HENKILÖ Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa B2 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Sini Sulkakoski Kuinka kauan olet toiminut personal trainerina ja mitä personal trainerin koulutus pitää sisällään, Henna Hanhisalo. Voi melkein sanoa, että taustatyö on isompaa ja haastavampaa kuin itse fyysinen ohjaaminen. –?Sellaisia asioita on hyvin paljon. ” Sellaiset hetket tuovat parhaimpia fiiliksiä itselle, kun konkreettisesti näkee, että on saanut istutettua liikunnan ilon toiselle elämäntavaksi. –?Harrastin lapsuuteni ratsastusta, ja jo yläaste-ikäisenä aloitin kuntosaliharjoittelun, ja kuntosalikokemusta minulla onkin nyt taustalla 20 vuoden ajalta. Itse en esimerkiksi lähtisi valmentamaan fitnesskisoihin, koska minulla ei ole niistä asioista kokemusta. Myös perusjutut yrittämisestä, yritystaloudesta ja markkinoinnista käydään läpi. –?Haluaisin korostaa myös sitä, että personal trainerit eivät ole ainoastaan fysiikkavalmentajia, vaan tämä on kaikkinensa kokonaisvaltaista työtä toisten elämänhallinnan hyväksi. Koulutukseen kuuluu myös harjoitusasiakkaat, kirjalliset opiskelutyöt, loppukokeet ja näyttöjen antaminen. Tarkoitus ja tavoite on pyrkiä suunnittelemaan yksilön tavoitteiden mukaisia kokonaisuuksia. –?Olen ollut aina liikunnallinen, joten lähdin opiskelemaan hyvinvointija kuntosalivalmentajaksi jo kauan ennen kuin valmistuin personal trainerin koulutuksesta vuonna 2013. –?Personal trainerin työ on monipuolista, raskasta ja toisinaan kuormittavaakin työtä, jossa annetaan asiakkaalle todella paljon. Voiko kuka tahansa hakeutua personal trainerin palveluihin, vai pitääkö tähtäimessä olla esimerkiksi fitness-kisat tai jokin muu kilpailullinen tavoite. –?Koulutuksessa käydään läpi ihmisen anatomiaa, fysiologiaa ja erilaisia kunto-ohjelmien suunnitteluja. KUKA. Ei pelkkää fysiikkavalmennusta Personal trainerin työtä tekevä Henna Hanhisalo kertoo, että usein taustatyö on isompaa ja haastavampaa kuin itse ohjaaminen. Mitä kaikkea personal trainerin työhön kuuluu sellaista, joka ei näy ulospäin asiakkaalle. Arvostan jokaista asiakasta ihan senkin takia, että he ovat uskaltaneet tulla hakemaan apua. Sitä ei varmaan äkkiseltään osata ajatella, että tämä on ihan kokonaisvaltaista valmentamista – niin fyysistä, kuin henkistäkin. Minkälainen on oma liikuntataustasi. Sellaiset hetket tuovat parhaimpia fiiliksiä itselle, kun konkreettisesti näkee, että on saanut istutettua liikunnan ilon toiselle elämäntavaksi. –?Voin puhua varmasti koko ammattiryhmäni puolesta, että ilman muuta ihan kaikki ovat tervetulleita personal trainereiden tarjoamien palveluiden pariin ilman mitään kilpailullisia tavoitteita. Henna Hanhisalo 1 Ikä: 34 vuotta 1 Ammatti: Talousasiantuntija Bolidenilla, Personal trainer / ryhmäliikunnan ohjaaja 1 Perhe: 3-vuotias labradorinnoutaja Jalo 1 Asuinpaikka: Kokkola 1 Kotoisin: Kokkola Henna Hanhisalolla on vahva liikuntatausta, jonka myötä hän päätyi työskentelemään liikunta-alalle. Sen takia haluankin tehdä kaikkeni, että asiakas saavuttaa haluamiaan tavoitteita. Välillä asiakkaiden mukana voi joutua opiskelemaan jotain tiettyä uutta asiaa, jos hänellä on vaikka jokin tietty vamma tai rajoite, joka pitää erityisesti ottaa huomioon. Nyt olen toiminut useamman vuoden kokopäiväyrittäjänä ja tällä hetkellä toimin sivutoimisena liikuntaalan yrittäjänä. SINI SULKAKOSKI. –?Pääsääntöisesti ymmärtävät, vaikka onhan esimerkiksi arvonlisävero yksityishenkilöille vähän mysteeri. Ehkä vähän epäreilulta kuitenkin tuntuu, että esimerkiksi personal trainerin palvelut eivät kuulu hyvinvointipalveluiden piiriin kuten vaikka ryhmäliikunta, jonka arvonlisäverotus on 10 prosenttia. Tai jos jollain on vaikka jotain tiettyjä vammoja tai rajoitteita, niin pitää osata myöntää, jos oma osaaminen ei asiassa riitä. Milloin tiedät onnistuneesi. Ei näitä asioita liiemmin ole tarvinnut selitellä, mutta en ole siltikään varma, ymmärtääkö valtaosa hinnoittelupolitiikkaa kuitenkaan. Ymmärtävätkö asiakkaat, mistä personal trainerin palveluiden hinta koostuu. –?Mielestäni hyvän valmentajan on myös tärkeää osata kartoittaa omat hyvät ja huonot puolensa eli se, mihin oikeasti valmentajana kykenee. –?Esimerkiksi silloin, kun näen asiakkaita kymmenen vuoden takaa jossain liikkumassa, varsinkin sellaisia, jotka eivät olleet ennen valmennustani liikkuneet. Tähän kaikkeen helpotusta toi vahva oma kuntosalija koulutustaustani
MYYRÄ EI PYSTY RATKAISEMAAN TÄTÄ TEHTÄVÄÄ, SILLÄ SE ON MELKEIN SOKEA. LASTEN PULMAT MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa B3 3/21 Num ero luk on rat kai sul aus e: Maj avi en ham pai ssa rau taa . LABYRINTTI VÄNRIKKI HULKKOSEN REITTI TELTALLE ON MIINOITETTU. MUTTA PYSTYTKÖ SINÄ YHDISTÄMÄÄN KAKSI NÄISTÄ KOLMESTATOISTA ESINEESTÄ YHTEEN. RA TK AIS U: KO RK KI JA KO RK KIR UU VI.. KEKSI-KUVASTA TÄYTÄ NELJÄ ALUETTA JOTKA EIVÄT KOSKE TOISIAAN. Kimurantti juttu... MINKÄ REITIN HÄNEN ON VALITTAVA VÄLTTÄÄKSEEN MIINOJA
Olin ihan ällikällä lyöty koko stipendistä. Lestijärvinen Nina Syri palkittiin 4H-stipendillä Kalajoen Junkkarien lentopalloilijat voittivat sunnuntaina, että joukkue kehittyy edelleen. Jouluna 2002 toimintaterapeutiksi valmistuva Nina kokee 4H-kerhosta olleen hyötyä ammatinvalinnassa. Klikkaa luo tunnukset. Suurin osa jäsenistä on poikia, jotka jatkavat kotitilojaan. Valtakunnallisen stipendin sai 11 kerholaista. Ottelun tasapuolisina tuomareina olivat Eero Seppä ja Esko Isotalus. Kun jotain järjestettiin, piti mennä mukaan, kuvailee Nina. Nuorena oli itsestään selvää, että menin mukaan. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. Aloitin viljelyyn liittyvillä jutuilla. Kaverin kanssa kasvatettiin kukkia, kuivattiin ja myytiin ne kesäisin torilla. Olen aina ollut kiinnostunut Skotlannin kulttuurista, musiikista ja maisemista. NINA Syri on ollut kuusivuotiaasta lähtien ahkerasti mukana 4H-toiminnassa. Suomalaislapset tulevat mukaan 6-7 –vuotiaina ja innostus loppuu yläasteen jälkeen. Mari Hautamäki LESTIJÄRVI Lestijärvinen Nina Syri palkittiin Helsingissä ansioituneesta 4H-toiminnasta. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00– 16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Ensimmäinen erä päättyi 17-15. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. MIELEENPAINUVIN muisto jäi viime vuoden Skotlannin reissusta. Odotukset reissusta olivat korkealla ja ne täyttyivät yli odotusten, hän muistelee. MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa B4 Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Lähetä meille juttuvinkkisi! Keskipohjanmaa-lehti: toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Toinen erä oli alusta loppuun Junkkarien johtamista, tosin eroa oli vain 1-2 pistettä. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. 1:35 1 1 Nimipäivä tänään: Paavo, Pauli, Paul, Paulus, Paavali (suom.), Paul (ruots.), Riiko, Riku, Reijo (ort.). Skotlantilainen Young Farmers –kerhotoiminta poikkeaa suomalaisesta. SKOTLANNIN Young Farmers on keskittynyt maatalouteen ja karjanhoitoon. Omien sanojensa mukaan hän on kasvanut 4H-toimintaan. HÄN on ehtinyt 14 vuoden 4H-uransa aikana viljellä vihanneksia, kuivattaa kukkia, harrastaa kotitaloutta ja osallistua useampiin käsityö-, viljelyja kotitalouskilpailuihin. Junkkarit voitti ONMKY:n. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. Tämä on valtavan hieno kunnianosoitus, hän innostuu. Lestijärvi on pieni kylä, missä ei hirveästi tapahdu. Kerho on vasta vanhemmalla iällä ollut oma valinta. Klubissa varttuneemmille kerholaisille jaetaan tietoa muustakin kuin kaurapuuron keitosta, tiivistää Nina. Junkkarien peli pyöri alusta loppuun kitkattomasti. Otamme mielihyvin vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Olen oppinut paljon uutta, saanut kokeilla erilaisia asioita. Myös Tapani ja Kauko Siermala pelasivat erittäin hyvin. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. Myös Tiina Pietikäinen Haapajärveltä sai 3000 markan valtakunnallisen stipendin. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. Linja oli tasapuolinen, mutta ehkä kuitenkin liian löysä. Suomessa suurin osa 11-12 –vuotiaita. Siellä jäsenet ovat noin 15-26 –vuotiaita. Asenna sovellus ja avaa se. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. Vierailijoista palkittiin Pekka ja Timo Kuoksa. Loppuerässä Junkkarien rivit tiivistyivät ja eräluvut 1511 kertoivat kotijoukkueen voitosta. Selvästi paremmaksi joutui vieraileva Oulun NMKY tunnustamaan Kalajoen ottelussa. Käsitöissä olen harrastanut muun muassa huovutusta, silkkimaalausta, kankaanpainantaa ja korukivihiontaa. Sen jälkeen toimitaan kerhon johtajina tai käynnistymässä olevassa klubitoiminnassa. Olin kuusi viikkoa isäntäperheessä Koillis-Skotlannissa. Nuoret kokoontuvat yhteen ja mittelevät taitojaan maanviljelyssä. Maakuntastipendejä jaettiin kahdellekymmenelle, yksi heistä oli reisjärvinen Anniina Puurula. Voitto oli vakuuttava 3-0. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. -Mark. Erä oli tasainen loppuun saakka. Sosiaalija terveysalalla 4H:ssa oppimia taitoja tarvitaan. Junkkarit näytti vievän erän 15-0, mutta lopussa Ynni sai yhden pisteen. Viimeisessä erässä näkyi joukkueiden todellinen suhde. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. Voittajista palkittiin ensimmäisellä palkinnolla Lasse Lyly, toisella palkinnolla Seppo Salmela. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@kpk.fi ASIAKASPALVELU Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 8-16. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. Kerho on myös antanut hyvän perustan elämään
Sen jälkeiset jumalanpalvelukset on lähetetty verkkokirkkona Kalajoen kirkosta, radiolähetyksenä ja striimattuna. Roolini on kirjata ihmiset sisään ja ottaa lämpö, eli joudun lähikosketukseen monen kanssa. Sen väri ei muutu, korkeintaan vähän kirkastuu. Toinen annos pistetään 23. –?Normaalisti toimittaisin jumalanpalveluksen kolme kertaa kuukaudessa. –?Silloin kirkkosalin lattiat ja penkit jätettiin käsittelemättä, sillä ensin haluttiin seurata, onko lattian rakoja tarvetta tiivistää, kertoo vs. Siellä uusitaan ilmanvaihto. Suntion penkki ja saarnatuoli antavat osviittaa penkkien värimalleista: valkoista ja vaalean harmaata konsolissa, penkit vaalean harmaalla ja penkin koristekuviot tumman harmaalla. KAISA SUOMALA Tanja Nuotio Monet Britanniassa asuvat suomalaiset ovat jo saaneet koronarokotteen ensimmäisen annoksen. Tampereelta kotoisin oleva 21-vuotias opiskelija Ida Eerola kertoo, että saa rokotuksen Lontoossa nyt keskiviikkona. maaliskuuta. Useille on annettu Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston rokote, jota ei EU-maissa vielä käytetä. Diakoniavastaanotto toimii normaalisti: esimerkiksi EU-ruuanjako jatkuu kuten se on jatkunut koko koronapandemian ajan. kappalainen Niko-Pekka Ovaskainen (vasemmalla). Matot uusitaan samalla. Tammi–helmikuussa kirkko on suljettuna penkkien ja lattian maalauksen vuoksi. Suomalaisia hoitajia, lääkäreitä, sosiaalialan työntekijöitä ja muuta terveydenhuollon henkilökuntaa on rokotettu kattavasti ikään katsomatta. Ville Hammarin mukaan osa penkeistä on maalipinnaltaan ”aika karussa kunnossa”. –?Suomen terveysturvallisuuden kannalta olisi varmasti paras, jos kaikki Suomessa oleskelevat, jotka rokotuksen haluavat, voisivat sen saada täällä. Ulkosuomalaisten asiantuntijaja etujärjestö Suomi-Seura ry on saanut useita yhteydenottoja ulkomailla asuvien suomalaisten rokotuksista. Hiomakoneen ääni kaikuu salissa. Purves on asunut Englannissa vuodesta 1996 ja ollut National Health Servicen sairaanhoitajana pitkään. Hän sai ensimmäisen Astra Zenecan rokotteen noin kaksi viikkoa sitten. Eerola on opiskellut vuodesta 2019 lähtien Lontoossa politiikkaa, filosofiaa ja taloustiedettä. KIRKKO ON maalausten vuoksi kiinni helmikuun loppuun asti. Seurakuntakodin sali, keittiö sekä kerhoja nuortentilat ovat remontin ajan poissa käytöstä, myös toimistotiloista jouduttaneen suureksi osaksi väistymään. –?Olen nyt itse kouluttautumassa rokottajaksi. EU:n lääkeviraston odotetaan käsittelevän Astra Zenecan rokotteen myyntilupaa lähipäivinä. Suomalaiset UK:ssa -Facebook-ryhmässä suomalaiset kertovat, että Britanniassa on alettu rokottaa jo yli 70-vuotiaita, tai että kutsu rokotukseen on juuri saapunut itselle. MAALAUKSEN toteuttaa kokkolalainen Ratora Oy. Himangan kappalaisen käytännön työ on nyt hyvin erilaista normaalitilanteeseen verrattuna. – Ruskea lähtee pois, Ville Hammar sanoo. Työ on muuttunut verkkotyöksi: verkkohartauksien toimittaminen, tekninen ylläpito ja suunnittelu vie kyllä aikaa. Suomen kansalaisia asuu maailmalla noin 300?000. Poikkeuksellisesti se ei aiheuta muutosta jumalanpalveluselämään: se kun on muuttunut jo Pohjois-Pohjanmaan koronarajoitusten takia. –?Olin jo kovasti odottanut, että saan rokotuksen. TURUSTA LÄHTÖISIN oleva Karolina Kivimäki sai torstaina Astra Zenecan ensimmäisen rokotteen Lontoossa. Kakkosrokotus on maaliskuussa. Kivimäki lähti opiskelemaan Lontooseen vuonna 1995 ja on asunut maassa siitä lähtien. Moni ulkosuomalainen on tullut tänne etätöihin tai ei ole päässyt palaamaan asuinmaahansa. Suomalaisia rokotettu Astra Zenecalla Britanniassa Karolina Kivimäki sai pari päivää sitten Astra Zenecan ensimmäisen rokotteen Lontoossa.. Ensimmäisen adventtisunnuntain jumalanpalvelus on viimeisin Himangan kirkossa normaalilla tavalla järjestetty tilaisuus. KUN KIRKKO AVAUTUU remontin jälkeen käyttöön, menee sen naapurissa sijaitseva seurakuntakoti puolestaan kiinni. –?Jos seurakunnan toiminta kuten päiväkerhot, perhekerhot ja nuorten toiminta saadaan siinä vaiheessa aloittaa, kirkko on toimipiste niille, Niko-Pekka Ovaskainen kertoo. kappalainen Niko-Pekka Ovaskainen Himangan kappeliseurakunnasta. Himangan kirkkoon uutta maalia sopivasti sulkuaikana – seuraavaksi remonttiin menee seurakuntakoti. –?Se ei ole välttämättä se perinteinen punainen. – Sävy haetaan alttarialueen sivupenkistä, joka maalattiin aikaisemman sisäremontin aikana, Jaana Kestilä kertoo. OULUSTA KOTOISIN oleva Hanna Purves on syöpätautien erikoissairaanhoitaja Nottinghamissa. Ulkosuomalaiset kuuluvat asuinmaansa sosiaaliturvan piiriin, SuomiSeuran toiminnanjohtaja Tina Strandberg toteaa. Himangan kirkon penkit saavat harmaan sävyn, joka noudattaa vuonna 2011 tehdyn sisäremontin värimaailmaa. – Se on hankala pyörätuolien ja rollaattorien kanssa ja jopa kävellessä, Ville Hammar sanoo. Brittiläinen Astra Zeneca ilmoitti kuitenkin perjantaina, että se pystyy toimittamaan rokotettaan 60 prosenttia aiottua vähemmän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Rokotetta on Suomessa kuvailtu ”kansanrokotteeksi”. Työ saattaa valmiiksi Himangan kirkon peruskorjauksen, joka valmistui muuten vuonna 2011. Korjaukseen on varattu maaliskuu ja osa huhtikuusta. Tuli yllätyksenä, kun minut valittiin rokotuskeskukseen vapaaehtoiseksi. Hän toivoo antavansa positiivisen esimerkin, että siitä selviää ilman pahoja sivuvaikutuksia. Vanhoissa ongelmana on ollut, että ne ovat tahtoneet nousta irti lattiasta. Maalin poiston jälkeen penkit kitataan ja huoltomaalataan. Ovaskainen on mukana Kalajoen papiston työkierrossa ja toimittaa osan verkkojumalanpalveluksista, mutta paljon harvemmin kuin tekisi kotikirkossa. Hän käyttää immuunipuolustusta heikentävää lääkitystä ja on tyytyväinen, että rokoteaika tuli näin pian. –?Kaikki vapaaehtoiset työntekijät saavat rokotuksen, koska olemme työmme puolesta riskiryhmässä. –?Käsivarsi on hieman arka pistoskohdasta, ja tuli lievää päänsärkyä, siinä kaikki. Jaana Kestilä ja Ville Hammar ovat aloittaneet työn poistamalla irtoavaa maalia ja tekemällä koemaalauksia muutamaan penkkiriviin kirkon etuosassa. Samalla maalataan lattia. Ruskea väri saa mennä Uutta pintaa. Lattia maalataan penkkien jälkeen. Osittainen verkkotyö on toisaalta sirpaleista, mikä lisää työn määrää, Ovaskainen sanoo. Hän työskentelee vapaaehtoisena Englannin kansanterveyshuollossa ja aloitti vasta sen rokotuskeskuksessa. Vielä ei tiedetä, miten paljon tämä vaikuttaa Suomen joukkorokotuksiin. MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa B5 Kaisa Suomala HIMANKA Himangan kirkossa alttari ja urut on huputettu ja lattiassa näkyy jälkiä poistetusta matosta. –?Tällä hetkellä vain Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluva on oikeutettu saamaan koronarokotteen Suomessa. Kun koronasulku viime vuonna alkoi, freelance-toimittaja Kivimäki alkoi työskennellä vapaaehtoisena suojaustarvikkeiden pakkauskeskuksessa. Kivimäki kertoo, että monet hänen ystävistään ovat vielä epäileviä rokotuksesta. Niko-Pekka Ovaskaisen mukaan uuden maton väri valitaan kokonaisuuteen sointuvaksi. Jonna Kestilän (oikealla) ja Ville Hammarin työmaalla vs. –?Sivuvaikutuksena tunsin käsivarren arkuutta, joka on nyt mennyt ohi
toukokuuta vuonna 1948, kun Witold Pileckiä ammuttiin niskaan. –?Oli shokeeraava ajatus, että vastarintaan oli mahdollisuus Auschwitzin kaltaisessa paikassa. Yli 60 vuotta myöhemmin Jack Fairweather selvitti, kuinka Pilecki onnistui. Vuonna 2011 brittiläinen sotakirjeenvaihtaja Jack Fairweather kuuli illalliskutsuilla tarinan Pileckistä, entisestä ratsuväen upseerista, josta tuli Puolan vastarinnan johtohahmo ja Auschwitzin keskitysleirin vanki numero 4859. TELOITUKSEN JÄLKEEN Pileckin nimi pyyhittiin pois historiasta. Jack Fairweather käytti viisi vuotta salapoliisintyöhön ja etsi yhä elossa olevia ihmisiä, jotka olivat tunteneet Pileckin tai taistelleet tämän kanssa. Pileckin avunpyynnöt kulkivat Lontooseen läpi miehitetyn Euroopan. Vastarintaliike salamurhasi SS-upseereita, sabotoi leirin toimintaa ja avusti pakenijoita. –?Se oli merkittävä historiallinen löytö. Nyt suomeksi ilmestyvässä elämäkerrassa Mies, joka murtautui Auschwitziin (WSOY) Fairweather kertoo, kuinka Pilecki onnistui. Kahden ja puolen vuoden aikana Pilecki loi keskitysleirille vastarinta-armeijan, jossa oli parhaimmillaan tuhat miestä. Raportteja ei ollut koskaan aiemmin jäljitetty. Pileckin tärkein tehtävä oli yrittää varoittaa länttä natsien rikoksista ja salakuljettaa viestejä liittoutuneiden sotajohdolle Lontooseen. Fairweather haastatteli myös Pileckin viestejä salakuljettaneiden agenttien lapsia. Hän kävi tapahtumapaikoilla sekä tutki arkistoja ja Pileckin vähälle huomiolle jääneitä omia kirjoituksia tämän ajasta keskitysleirillä. VANESSA VALKAMA. Hän puhui Pileckin lapsille Andrzejille and Zofialle, jotka saivat tietää vasta kuusikymppisinä isänsä salaisesta tehtävästä. Puolan kommunistihallintoa vastustanut mies teloitettiin. Hänen tarinansa alkoi paljastua pikku hiljaa vasta sitten, kun Puolan kommunistihallinto kaatui 1990-luvun alussa ja arkistot avattiin historioitsijoille. Hän jättäytyi kiinniotettavaksi poliittisissa pidätyksissä, joista vastarintaliike tiesi ennalta. Yksi Jack Fairweatherin (vas.) kirjaa varten haastattelemista ihmisistä oli Bohdan Walasek, joka taisteli Witold Pileckin kanssa Varsovan kansannousussa. Pilecki oli mennyt leirille vapaaehtoisesti. LOPULTA FAIRWEATHER löysi tutkimusryhmänsä kanssa kymmenen viestiä, jotka Pilecki oli saanut toimitettua liittoutuneille. Ensimmäisessä viestissään Pilecki aneli, että liittoutuneet pommittaisivat Auschwitzia. Tämä oli kaikkea sitä vastaan, mitä luulin tietäväni keskistysleiristä, Fairweather sanoo. Pilecki piti jo varhain leirin tapahtumia niin kauhistuttavina, että hän riskeerasi omansa ja kaikkien muiden hengen tuhoSalainen tehtävä Auschwitzissa Puolalainen Witold Pilecki rakensi vastarintaverkoston keskitys leirille, salakuljetti liittoutuneille viestejä julmuuksista ja pakeni. MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa B6 Aurinko oli juuri laskenut 25
1 Alkuperäisenä julkaisuvuonna 2019 kirja voitti Britanniassa Costan vuoden kirja -palkinnon.. Hän ei saanut koskaan tietää, menivätkö salaviestit perille liittoutuneille. Fairweather uskoo, että Pileckin harras katolisuus ja syvä isänmaallisuus antoivat hänelle vahvan moraalisen kompassin. –?Pilecki laittaa meidät kysymään, olemmeko tehneet itse tarpeeksi omassa elämässämme. 1 Myöhemmin Washington Postin sotakirjeenvaihtajana Afganistanin sodassa. –?Moni muu olisi huolehtinut vain itsestään, mutta Pilecki onnistui luomaan leirille toivoa. Kaikki Pileckin viestit kaikuivat kuuroille korville, ja ne unohdettiin arkistoihin. Pilecki lähti. Se on vaikeaa kaikille, ja se oli varmasti yksi syy sille, etteivät liittoutuneet puuttuneet asiaan. ” ”Oli shokeeraava ajatus, että vastarintaan oli mahdollisuus Auschwitzin kaltaisessa paikassa.” Jack Fairweather KIRJAILIJA Jack Fairweather 1 Syntynyt vuonna 1978 Walesissa Britanniassa. Koska mitään ei tapahtunut, Pilecki kuoli uskoen, että hänen tehtävänsä oli epäonnistunut. Se, että hänen tietojensa perusteella ei toimittu, oli liittoutuneiden epäonnistuminen eikä hänen. Olemmeko sulkeneet silmämme julmuuksilta ympärillämme, vai tehneet jotain niiden pysäyttämiseksi. 1 WSOY julkaisi Mies joka murtautui Auschwitziin -teoksen suomeksi 21. 1 Kirjoittanut kirjat Irakin ja Afganistanin sodista kirjeenvaihtajauransa jälkeen. Taustalla oli sekoitus vastahakoisuutta ja epäuskoa. Fairweatherin mielestä Pileckin menestyksen salaisuus oli hänen kykynsä luottaa muihin vankeihin, joilta nälkä ja kidutus olivat vieneet toivon paremmasta. KUN NATSIT miehittivät Varsovan syksyllä 1939, Witold Pilecki oli mukana luomassa ”Puolan salaista armeijaa”. PILECKI PAKENI Auschwitzizsta kahden muun vangin kanssa vuonna 1943. –?Minunkin oli vaikea käsittää, miten kuolema sillä mittakaavalla on mahdollista. Tarvittiin joku, joka soluttautuisi leirille ja perustaisi sinne vastarintasolun. Hän käytti väärää henkilöllisyyttä suojellakseen perhettään. –?Pilecki pystyi pitämään kiinni arvoistaan, kun monen muun moraaliset arvot murtuivat natsimiehityksen aikaan. JACK FAIRWEATHER NARODOWE ARCHIWUM CYFROWE takseen Auschwitzin, Fairweather kertoo. PMA-B Witold Pilecki maaliskuussa 1941 Auschwitzin keskitysleirillä. Silloin hengenvaarassa olisi ollut myös Pileckin perhe. –?On hyvin vaikea hyväksyä liittoutuneiden syitä olla hyökkäämättä leirille, kun valmius kasvoi. –?Kirjani osoittaa, että moni Pileckin viesti saavutti liittoutuneet. –?Tämä on yksi historian isoimmista ”mitä jos” -hetkistä. Pileckin tarina kannustaa meitä luottamaan toisiimme ja tekemään yhteistyötä yhteisen edun parhaaksi. Kuvassa Pilecki Puolan kommunistihallinnon järjestämässä näytösoikeudenkäynnissä vuonna 1948. MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa B7 Witold Pilecki osallistui vastarintaliikkeen toimintaan myös toisen maailmansodan jälkeen Varsovan kansannoususta lähtien. Kun Pilecki kertoi vangeille salaisuuden vastarinnasta, hän luotti henkensä heidän käsiinsä, Fairweather kertoo. Lopulta Pilecki teloitettiin vuonna 1948, koska hän oli yrittänyt kaataa neuvostomiehittäjien valtaan nostaman hallituksen. Siinä oli mukana selvää rasismia, kun ajateltiin, ettei puolalaisten ja juutalaisten vankien kärsimys ole heidän huolenaiheensa. Koko ajan oli vaarana, että vastarintaliike paljastuisi. Kesällä 1940 vastarintaliike kuuli huhuja Auschwitzin vankileiristä. NATSIEN SUURIMMALLA keskitysleirillä Auschwitzissa kuoli yli miljoona ihmistä, joista valtaosa oli juutalaisia. Vasta Fairweatherin tutkimusryhmä löysi raportin, jonka Lontooseen paennut Puolan hallitus oli piilottanut paperissa nimettyjen suojelemiseksi. Fairweather toivoo, että Pileckin rohkea teko voi myös inspiroida ihmisiä. Syyskuussa 1940 hän jättäytyi kiinniotettavaksi. tammikuuta. Pakonsa jälkeen hän kirjoitti ensimmäisen tiedusteluraportin keskitysleirin tapahtumista. 1 The Daily Telegraphin sotakirjeenvaihtajana Irakissa vuoden 2003 valtauksen aikaan seuraamassa brittijoukkoja. Hänen mielestään Pilecki voi auttaa myös nykyihmisiä ymmärtämään, mitä keskitysleirillä tapahtui. Fairweatherin mukaan Pileckistä tuntui siltä, että hän ei ollut tehnyt tarpeeksi. Lontoon pommituksissa pahoin kärsineiden brittien mielestä oli epätodennäköistä, että liian kaukana sijaitseva Auschwitz saataisiin tuhottua. 1 Asuu Vermontissa Yhdysvalloissa. Hän toimi Puolan kotiarmeijan tiedustelijana ja osallistui Varsovan kansannousuun vuonna 1944. Pileckin silmien edessä Auschwitz muuttui poliittisesta vankilasta kuolemantehtaaksi. Vapaana miehenä Pilecki jatkoi vastarintaa, tällä kertaa kommunistihallintoa vastaan. Brittijohto sai raportin vuoden 1941 alussa, mutta mitään ei tehty. Kaksi lasta. JACK FAIRWEATHER korostaa, ettei Pilecki ei ollut supersankari vaan tavallinen vähän alle nelikymppinen kahden lapsen isä, jolla ei ollut erityisiä ansioita. Mittakaavan käsittäminen oli vaikeaa myös Pileckille ja muille leirin vangeille, vaikka julmuudet tapahtuivat heidän silmiensä edessä, Fairweather sanoo. Selvisi kidnappausja itsemurhapommitusyrityksestä. Hän vietti leirillä kaksi ja puoli vuotta. Yksi Jack Fairweatherin (vas.) kirjaa varten haastattelemista ihmisistä oli Bohdan Walasek, joka taisteli Witold Pileckin kanssa Varsovan kansannousussa. Mitä olisi voinut tapahtua, jos Pileckin pyyntöihin olisi vastattu. Parhaimmillaan kyseessä olisi ollut poliittinen ele, mutta sekin olisi ollut Fairweatherin mielestä mullistava. Koska tehtävä oli niin vaarallinen, lähteä täytyisi vapaaehtoisesti. 1 Naimisissa New York Timesin toimittajan Christina Asquithin kanssa. –?Pilecki luotti leirillä eri taustoista tuleviin ihmisiin
Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka-Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. Tiedustelut puh. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.lannenmedia.fi MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. 12 kk 45,50 €/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2020 alk. 12 kk 49,83 €/kk Digipaketti 12 kk 17,70 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. 12 kk 34,92 €/kk Levikkialueen ulkop. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. alv 10%. 1.12.2020 alk. Lännen Median uutishuone puh. 1.12.2020 alk. alv 24%). 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa B8 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues KP 23.01.2021 RATK O R A S P I H A S A N O M A T O N O U T I T Ä I T I L E T I Ä T I P A S I T N E R O A O L E M A T O N A T L A S M U N A A P I N A I E O S I T T A A O V A A L I T O R A S A R A S T U S S A R A T R A S K K I I I H R A A M I T T A L T T A V E R R A T A O L L A U H A T A K L A P E A H K O U I M A L A I L E I K I N T E K O A K A S A I I O T I I T O U L A T O J A T K U S U T U S S A K I T O N K A R A T E K A A N O V A U T E L U T K O V E R A T T U T I S E V A A N I T A T S I H A I L L A B O G A R T G I P F A K E N G U R U H U B B L E E O R A T O L L I I I Ä I S E S T I U E R Ö T Ö S N P W T O S I T V C T R A G E D I A R P E B O L A R L S P E R Ä L Ä I T O I M I S T O O Ö O T A N N A T U Y R R O H M U R E T Y H M Y R I S K F L O R I D A O T O C H I L E M T W E S T E R N H N R A I V O K A S Y I E L Ä T I T I U K Y Ö S T I A R R E H T O R I I V A N T U R A K M M A K W A N C M I H O M A T O Ä T R E P P A N A A A A Ö N J E N N A R E L F K A L L E G R O F J G Ä P M T J J O N O R S U Ö U A I D A F Ä Ä R I T E U C S J V Y T T A A H D A S N H W B O Lauantain sanaristikon ratkaisu Sunnuntain krypton ratkaisu. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.00-22.00). Lähetä viesti numeroon 13525. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Sähköposti: toimitus@kpk.fi WhatsApp: 0400 365 601 Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. 12 kk 40,17 €/kk Levikkialueen ulkop. Kokonaistavoittavuus KMT s2017-k2018 106.000 kpl ISSN 0788-8325. 020 750 4469 Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2020 alk. Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Kustantaja KPK Yhtiöt Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Sanomalehtien liiton jäsenlehti
20.00 TV4Nyheterna. 19.28 Sportnytt. 09.50 Norjalaisia tarinoita. 20.00 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. 21.00 Vetenskapens värld. 08.30 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 17.00 Julkkis Pomo piilossa. 11.00 Hyvät ja huonot uutiset. 07.10 Kiinteistöveljekset (S). 08.10 Maailman oudoimmat ruoat (S). 19.00 Unelmaduuni Australiassa. 16.00 Moderni perhe (7). 17.00 17.04 Päivän sää. FOX 06.00 Single Parents. Kaunis mutta kaukana. AlfaTV 08.00 Kansan kesken. 09.30 Moottorikelkkailun SledstoreSM 2020: Kemijärvi. 00.40 CSI: Miami (16). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). Eurosportin ohjelmatiedot.. 11.30 Rederiet. 20.30 Simpsonit (7). Jakso 3909. 14.00 Sinkkuillallinen. 10.35 Bahama Life (S). 07.50 Miten kaikki tehdään. 22.00 Miehen puolikkaat. (U) 19.00 Catastrophe (12). 07.30 LEGO Ninjago (7). 21.00 21.00 Stand Up!. 20.30 Euroopan rajavartijat. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. (U) 16.30 Uusi päivä (S). Sarja alkaa. 12.05 Miehen puolikkaat. Sveriges TV2 09.00 Alors parle! . 19.00 Seitsemän uutiset. 18.00 Ulosottomiehet. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 05.15–05.59 Pohjoisen valtatien pelastajat. Jakso 3/10. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 23.27–23.54 Leimattu (16). Kausi 4. 14.20 På spåret. 19.00 Yhteydessä luontoon. 07.15 Valmistuksen salat (S). TV5 06.05 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). Kausi 1, 10/22. 16.50 Novosti Yle. Rajavartijat jahtaavat salakalastajia Australian aluevesillä. (U) 10.45–11.25 Avoimena. 23.00 Strike Back (16). 23.35 Ohjelmatietoja. 09.30 Asunnon metsästäjät (S). 10.50 Family Guy (12). 12.25 Neljän tähden talkoot. 23.25 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 12.15 Landet runt. Somenuoret. 09.53 Hitta hem. 14.30 MTV Uutiset Live. Jakso 9/20. 19.15 Kulturnyheterna. 12.00–12.54 Historia: New Yorkin sillanrakentaja. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 19.00 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 17.30 Australian rajalla. Kausi 1, 4/7. 09.00 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 6, 20/25. 20.30 Farmen. 5, 8/10. 15.30 Panttilainaamon autospesialistit. Kausi 22, 26/52. 22.45 Uutiset. Kausi 13, 2/10. 14.50 Gold Rush (S). 16.00–16.49 Pieni talo preerialla (12). 12.30 Akuutti: Kun lapsi ei syö. Paineita. Jakso 2/9. 20.00 Rillit huurussa kausi 12 (S). 12.50 TV Shop. Kutonen 06.15 Huutokauppataisto (S). 12.30 Huutokaupan metsästäjät. Kausi 1, 2/10. Jakso 3/10. Liv 09.00 Napakymppi. Kausi 2. • 23.20 ELOKUVA I Do. 12.00 Luontomatkalla Ugandassa. 17.00 Simpsonit. Kausi 13. 18.30 The Voice of Finland. 07.25 Kiinteistöhuutokauppa (S). 1/4. 17.00 SOS Ruotsi (7). 11.00–11.30 Jamie Oliverin helpot herkut. Kausi 1, 7/10. 10.35 Rantataloa etsimässä (S). 17. 15.30 Rempalla tuloja. 01.25 ELOKUVA Vaaralliset vampit (16). 01.00 Yllätystuunaajat (S). 11.00 Kokkisota. Jakso 24/25. 22.30 Kaarojen kaksintaistelu (S). 11.40 Single Parents. Sveriges TV4 06.10 Home and Away. 18.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina (S). Arkaluontoisia arvoituksia, osa 2/2. 18.00 Efter fem. 22.00 Kaarojen kaksintaistelu (S). 10.00 Grillit huurussa (S). 11.40 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). Väkivaltaisuus jatkuu Skidmoressa. 13.00 Putous. (S). 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 07.40 Paavo Pesusieni (7). (U) 09.45 Uusi päivä (S). 14.30 Team Ahma (S). Kausi 4, 4/6. 02.05 Hawaii five-0. 14.00 Bytt är bytt. 17.05 SVT Forum. Sankarit. 16.00 Salatut elämät (S). 16.00 Lomakoti ilmaiseksi (S). 13.00 Uusi Silkkitie. 16.55 Onnenarpa. 23.00 Huumebisnes Oy (16). 04.15–05.12 First Dates UK. 15.00 Hyvän päivä. 00.00 CSI. 14.05 Maailman oudoimmat ruoat (S). 13.00 Australian rajalla. 23.40 Sportnytt. 19.20 Päivän sää. 18.00 BUU-klubben. 21.45 Yle Uutiset. 13.55 Remppa vai muutto UK. 23.30 Uutiset. 05.00–05.55 Pernilla Wahlgrenin maailma (S). 14.55 Kadonneen jäljillä (S). 03.05 Australian rajalla. 16.20 Prästen som slog knockout. Kaunis mutta kaukana. 23.30 Lokala nyheter. 17.25 Uutiset. 23.25 Family Guy (12). 21.30 Viettele vaatteilla. 06.45 Hirviökala. 11.00 Jumalanpalvelus. (2014). 06.25 Ylen aamu. Synttärisankari. 08.50 Unelmakoti. Osa 1/2. 17.00 Rapport. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 12.05 1+5 tytärtä (S). 00.00 Remppa vai muutto Vancouver. 09.00 Remppa vai muutto UK. (U) 13.00 Tanskalainen maajussi. 21.00 ELOKUVA Lomaterapiaa (12). 17.30 Viiden jälkeen. NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 7.12 Kaapo (S). Todistettavasti elossa. 12.30 Salatut elämät (S). 06.40 Simpsonit. 12.30 Kuninkaalliset kimpassa. 18.45 Uutiset. 00.00 Fast n’ Loud: Spesiaali (S). 19.00 Frendit (S). 17.00 Oppimislabra. 24/40. (1954). 20.00 Remppa vai muutto Vancouver. 03.00 Lentoturmatutkinta. 07.05 Simpsonit. Jakso 9/20. 17.45 McLeods döttrar. Kausi 1. 17.00 Australian rajalla. 17.00–23.54 YLE FEM. 10.05 Koko Britannia leipoo. Parantajien heimo. 01.30 Min vän bläckfisken. 20.00 Moderni perhe. Jakso 3/10. 13.30 Casualty (12). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 20.30 Rapport. Jakso 2/24. TLC 06.20 Say Yes To The Dress (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 20.55 Urheiluruutu. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 01.35 CSI: Miami (12). 03.35 Madventures Suomi (12). 09.11 Europa runt hörnet. (U) 20.00 Holby Cityn sairaala (12). 10.25 Simpsonit. Kausi 28, 17/48. Paineita. 10.00 Lapsi tuntemattoman kanssa. 23.30 Maistissa maailmalla: Parhaat baarit (S). 10.00 SVT Forum. 21.00 Lähiruokaa Turunmaalla. 23.00 Sinkkuillallinen. 08.36 Kanikenttä (7). 03.15–05.16 ELOKUVA Paluu tulevaisuuteen II (12). 01.45 Romuttamon superauto. 22.35 Hockey Night – Tien päällä. Kausi 11. 09.00 Autojen ensiapu. Meritehtävä. Kausi 1. 21.00 21.00 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.30 Family Guy (12). Kausi 6, 9/11. 08.50 Professori Balthazar (S). Leipä leipurin tiellä pitää. 08.55 Bless This Mess. 21.00 Autojen ensiapu. 09.37 Kortfilmsklubben spanska. 01.00 Finland från ovan. 00.00 True crime: Tappajan motiivi (12). 15.53 Salatut elämät esittää: Tunteisiin. 16.30 Amerikan rajavartijat. 17.30 Australian rajalla. 00.55 Pientä pilaa. 16.45 Yle Oddasat. 19.00 Huvila & Huussi. 08.40 Myyrän seikkailut (S). 22.00 Ivalo (16). 00.15 Simpsonit. 11.05 Rantatalon metsästäjät (S). 21.00 Greyn anatomia (12). 08.10 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 10.05 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). MUUT TV-KANAVAT Koko viikon tv-ohjelmat lauantaisin lehden C-osassa. Kausi 4, 8/10. 22.00 Aktuellt. 19.30 Hääpukuja kurvikkaille (S). Kausi 5. 06.45 Peukaloisen uudet retket (7). 09.10 Emmerdale (7). 12.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 15.55 Arto Nyberg. Kausi 1. (U) 15.10 Adam & Eva. 19.00 Vuorien sankarit (7). 00.00 Rajasota. 09.15 Single Parents. 16.55 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki (S). 10.05 Bahama Life (S). 21.49 Urheiluruutu. 20.00 MOT: Sairaalapomoilla piikki auki. 13.30 TV Shop. 14.00 Team Ahma (S). 11.00 Malou efter tio. 13.20 Lapin poliisit. 16.55 Uutiset. 13.00 Japanin taiteen historia. 10.40 Australian rajalla. 17.00 17.00 Australian rajalla. MTV3 06.15 Aamusää. 18.30 Oddasat. 18.30 Simpsonit. 18.00 Hengenvaarallisesti lihava (S). 22.00 AVA rikosputki NCIS: New Orleans (12). 07.25 Simpsonit. 14.00–14.55 Historia: Mullistavat keksinnöt. Suhdekiemuroita 2/2. 22.41 Nyhetssammanfattning. 00.30 Roast – Jeff Ross ja poliisit (7). 06.30 Kökets middagstips. 12.00 Emmerdale (7). 17.50 Top Gear (S). 21.30 Somero. 16.30 Simpsonit. 09.50 Dubain lentokenttä. Onnea, Paavo, Pauli, Paul, Paavali ja Paulus! 6.53 Pikkuli (S). 00.00 I mördarens spår 1973. 15.00–15.55 Isä Matteon tutkimuksia (7). 09.50 Arvokaman etsijät: Klassikkoautot (S). 22.00 Romuttamon superauto. 10.10 Hemmagympa med Sofia. Pääkanavien lisäksi siinä mm. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 00.30 Pahaa verta (7). Kausi 9, 7/8. 13.00 Sportspegeln. 20.00 Koko Suomi leipoo. 21.30 Tohtori Jalkapaise: Pelasta jalkani! (S). 18.05 Viiden jälkeen: erikoishaastattelu. 09.40 Miehen puolikkaat. Kausi 5, 405: (U) 10.15 Yliopistollinen eläinsairaala: Alman ensikäynti lääkärissä. 23.00 Maistissa maailmalla: Parhaat baarit (S). 21.00 ELOKUVA Notting Hill (7). 17.00 Ripleyn usko tai älä!. 09.30 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 12.00 Neljän tähden talkoot. Kausi 4. 11.00 Häät sulhasen tapaan. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 09.00 Asunnon metsästäjät (S). 11.05 Say Yes to the Dress Suomi (S). 13.30 Simpsonit (7). 10.30 Muren. 18.00 Autojen ensiapu. 23.55 TV4Vädret. 10.55 Pisara. 12.50 Suomen Tulli. 04.30 Äärimmäinen selviytyjä û parhaat palat. Marvel-universumiin sijoittuvassa toimintaelokuvassa Andrew Garfield palaa rooliinsa Peter Parkerina, Hämähäkkimiehenä. 08.23 Karvinen (7). 14.20 Jone ja tähdet. Kausi 13, 2/10. 22.00 Paiseklinikka (S). 15.55 En plats i solen: Vintersol. 17.00 Australian rajalla. Jäähyväiset. 00.55 Autojen ensiapu. 20.58 Keno ja Synttärit. 15.55 MasterChef Australia. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.30 Retkeillen kansallispuistossa. 13.35 Kaverille ei jätetä (S). 20.00 Poliisit 2021 (7). 14.15 Saari ilman lakeja. 23.00 Kulturnyheterna om Guldbaggen. 19.33 Lokala nyheter. 01.30 Koko Suomi leipoo. 23.05 Say Yes to the Dress (S). 7.50 Ryhmä Hau (S). 23.00 Family Guy (12). National Geographic 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 22.34 Kulturnyheterna. 19.00 Rapport. 11.00 Folke Westin parhaat. 15.05 ELOKUVA K-9: P.I. 20.00 Australian rajalla. 08.20 Miten kaikki tehdään. 22.00 ELOKUVA The Amazing SpiderMan 2 (12). Meritehtävä. 23.45 Prisma: Miksi kilot kertyvät. 19.00 Arman Pohjantähden alla (7). 13.00 Simpsonit (12). 08.16 Aappo ja Tööt (S). 22.30 Miehen puolikkaat. 15.00 Ihmemies MacGyver. 00.05 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 14.00 Amazing Race. 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 18.30 Älä tapa. 21.00 Tohtori Paise: Ennen poksautusta (S). 08.30 Varastojen metsästäjät. 03.20 Kodista puutarhaan. 08.30 Myyrän seikkailut (S). Ruokahaaveita. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 07.55 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 16.00 Amerikan rajavartijat. 19.30 Sanna Ukkola Live. 13.30 Australian rajalla. 18.10–18.53 McLeodin tyttäret (12). 21.00 ELOKUVA Apinoiden planeetta (12). 20.55 Lokala nyheter. 23.55 Nuori MacGyver (12). 21.00 Rillit huurussa (S). 17.00 Pitääkö olla huolissaan. 10.15 Kohti autourheilun uutta aikakautta. 15.00 Unelmaduuni Australiassa. 19.30 Min vän bläckfisken. Sarja alkaa. 12.00 Jamie Oliverin säästöateriat. 23.55 Rapport. (U) 21.30 Berlin Station (12). 15.00 Rempalla tuloja. 02.50 Simpsonit (7). 23.00 Murhaaja kotonani. 08.15 Galaxi. Jakso 6/8. 22.20 Päivän sää. (U) 17.00 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 18.00 Päivän sää. 21.00 Maalaislääkäri Kiminkinen. 08.35 Myyrän ystävät: Hepokatti (S). 00.15 Agenda. 19.00 Cirkus familj. 22.45 Oddasat. 23.40 Sporten. 14.00 Pelastavat enkelit. 18.00 Kansan kesken. 20.25–20.53 Janne Josefsson. 06.25 Uutisaamu. 00.40 Hengenvaarallisesti lihava (S). 19.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). Ihana elämä. Jäljet lumessa. 07.00 My Little Pony: Pony Life (S). 20.00 Kotieläinten pelastaja (S). 13.45 Himavisa. Veronmaksajien rahaa on voinut palaa jopa kymmenien miljoonien edestä, kun Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on jättänyt hankintoja kilpailuttamatta. 02.05 American Chopper (S). 15.30 Emmerdale (7). 1/6. 16.30 Valitut Palat Collection. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 19.00 We can’t do it. 15.10 Food Factory. 00.00 Putous. 19.55–20.19 Närbild. 00.50 Top Gear. 06.35 Bing (S). 17.30 Haluatko miljonääriksi. 23.00 TV4Nyheterna. (U) 14.18 Casualty (12). Kausi 4. 20.30 Modern och dottern. 19.25 Tulosruutu. 01.55 Narcos: Mexico (16). YLE TEEMA & FEM 08.50–12.00 YLE FEM. 19.00–19.52 Historia: Rajoja rikkovat astronautit. 19.45 Fråga doktorn. Kausi 2. 22.00 Sanna Ukkola Live. tuotantokausi osa 7/10. 21.00 Guldbaggen 2021. 10.00 Simpsonit. Kausi 4, 3/6. 19.00 Simpsonit. Jakso 3910: Kari ei lepää lagereilla. 18.00 Mamma och jag. 19.50 Keno. 21.00 21.00 A-studio. 23.00 Yle Olohuone: Laura Närhi, Porvoo. 14.30 Rantatalon metsästäjät (S). AVA 06.00 Aamun AVAus. 18.20 Nyhetstecken. 15.00 Dr Phil. 23.05 Roba (12). 22.00 Traces. 06.45 Valmistuksen salat (S). 13.00 Hem till gården. 01.00 Kansan kesken. 13.45–14.55 ELOKUVA Kummituskievari (7). 6.58 Mohvelit (S). 02.35 Australian rajalla. 08.55 Aurinkokuntamme planeetat (S). Jakso 9/10. 11.30 Unelmakoti Sisiliassa. 23.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 08.15 Food Factory. 23.50 Simpsonit. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.00 Hakekaa kätilö! (12). 15.00 Baywatch (12). Kausi 28, 18/48. 00.45 There Will Be Bblood. 00.30 Mayn keittiö. 15.35 Food Factory. 08.35 Disney esittää: Ducktales (S). Selvännäkijä. 23.00 Folke West matkalla Suomessa. 07.30 Say Yes To The Dress (S). 14.35 Huutokaupan metsästäjät. Kausi 5, 405. (U) 21.00 21.00 Peltsin Lappi. 21.00 Kunnes kuolema meidät erottaa. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 10.00 Remppa vai muutto: Jillian ja Justin. 16.00 Lemmen viemää (7). Kausi 11. Kausi 1, 2/10. Jakso 2/9. 22.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 03.00 Elementary. 12.55 Lapin poliisit. 12.00 Lukutoukat. • 23.25 Simpsonit (7). 22.20 Skidmoren murhamysteeri. 15.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). 00.30–01.00 Puoli seitsemän. 08.30 Tarjousten metsästäjät (S). 19.55 Wheeler Dealers (S). 20.25 En bild berättar. 21.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 15.30 Tankkaustarinat. (S). 11.55 Haapasalo goes lomalle. 11.50 Alaska: Viimeinen rintama (S). 20.15 Sporten. 12.30 Rehtori (S). Kausi 2, 4/12. 01.45–02.30 Valheen vangit (7). Jakso 3/10. 16.00 Liv D: Rakastuinkin naiseen. 06.45 Nyhetsmorgon. 19.00 Hengenvaarallinen saalis (S). 13.00 Lapsivanhemmat. 06.55 Say Yes To The Dress (S). 16.55 En plats i solen: Vintersol. 20.45 Yksittäistapaus: Juhlatunnelma (S). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. Tiivistä tutustumista. 11.05 Australian rajalla. 13.50 Tareq Taylors matresa. 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 09.00 Bob’s Burgers (S). 08.00 Tarjousten metsästäjät (S). 17.15 Gudstjänst. 19.30 Salatut elämät (S). 7.35 Muru (S). Joulun lapsi. 00.55 Arman Pohjantähden alla (12). 18.00 Rikkaat ja rahattomat. 23.00 Leimattu (16). 06.20 Single Parents. 06.25 Bing (S). 08.10 Lapin poliisit. Osa 2/2. 17.15 Teiden sankarit. 18.00 Naurun historia (S). 13.20 Tonnikalan saalistajat. (Suomi 2008). 20.00 Tohtori Paise (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 8/8. 06.35 Rantataloa etsimässä (S). 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 20.30 Yle Uutiset. 11.15 Family Guy (12). 7.03 Hirviökoulu (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Hero 10.30 Haapasalo goes lomalle. 15.00 Kauniit ja rohkeat (S). 22.30 Suomen huutokauppakeisari. Liittoutuma. 03.45 Cosmos: Mahdolliset maailmat. (U) 15.40 Maailma on valmis (12). 13.30 Fatta historia. (U) 19.20–19.50 Catastrophe (12). (U) 13.00 Cedar Cove – Olivian valinta (7). Kausi 6, 9/11. 11.10 Kiinteistöveljekset (S). Kausi 1, 3/7. 18.00 Sinkkuillallinen. 20.30 Australian rajalla. 02.25 Kodista puutarhaan. 15.00 Tankkaustarinat. Kausi 1, 9/10. Kausi 2, 5/12. 13.00 Lätkävaimot (S). 17.10–17.55 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 19.00 Lentoturmatutkinta. 12.00–16.49 YLE TEEMA. SUB 06.30 Chuggington (S). 11.15 Maria ja kesäpuhujat. 19.30 Simpsonit. 07.50 Bless the Harts. 21.00 Kalla fakta. (U) 23.50–02.00 ELOKUVA Täällä Pohjantähden alla (16). 08.50 Jumppahetki: Tuolijumppa. 10.30 Valitut Palat Collection. Sveriges TV1 06.15 Landet runt. 08.35 Food Factory. 10.15 Puutarhakausi. 17.00 Senioriseisake. 23.15 Superungar. 12.50 Pientä pilaa. 00.55 Gangs of London. 12.25 Yukonin eläinlääkäri. 18.00 Family Guy (12). (U) 09.00 McLeodin tyttäret (12). 04.35–05.00 Astral-TV. 16.05 Egyptin kadonneet aarteet. Kausi 2, 4/5. 17.30 Mayn keittiö. 07.10–08.00 Lemmen viemää (7). 13.50 Wheeler Dealers (S). 20.00 Euroopan rajavartijat. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 12.05 Upea lihava elämäni (S). 20.15 Uutiset. 09.00 Lämäri. 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 07.45 Arthur ja minimoit (7). 15.55 Suurin pudottaja Suomi. 10.00 RuPaul’s Drag Race. 04.55 En plats i solen: Vintersol. 18.30 Sverige idag. 09.05 TV Shop. 11.15 Grillit huurussa (S). 15.05 Panttilainaamon autospesialistit. 4/6. Kausi 1, 10/22. 15.50 Gold Rush (S). 00.00 Senioriseisake. 03.00 Nyhetstecken. 12.55 Pientä pilaa. 13.05 Hengenvaarallisesti lihava (S). 16.00 Folke West matkalla Suomessa. 20.20 TV4Vädret. 23.00 True crime: Tappajan motiivi (12). 14.00 Ohjelmatietoja. 23.30 Ekonominyheterna. 13.30 Home and Away. Kausi 10. 18.25 Emmerdale (7). 10.50 Alaska: Viimeinen rintama (S). 22.45 Ekonomibyrån. 00.25 Australian rajalla. 11.30 Elämää tulevaisuudessa. 22.25 Tulosruutu. 16.50 Wheeler Dealers (S). 03.05 Hengenvaarallisesti lihava (S). Eteenpäin, 1/2. 21.00 CSI: Miami. FRII 06.20 Caribbean Life (S). • 15.00 Ylen aamun parhaat. Until I Don’t (12). 15.00 Vintage-kodit kuntoon (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 02.45 Sportnytt. 13.05 Supertähtien yllätysremontit (S). Osa 7/8. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 25.1. 07.15 LEGO Friends (S). 10.05 Jill & Jessa: Elämä jatkuu (S). 16.30 Moderni perhe (S). 17.06 Viiden jälkeen. 17.55 Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. 13.00 Rapport. 02.05 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin. 16.00 Miehen puolikkaat. 20.55 Top Gear (S). 00.54 Karalahti – rehellinen dokumentti ex-jääkiekkoilijasta. 17.00 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. B10 MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 Noin viikon studio. 15.20 Stjärnorna på slottet. Quinn, sovinnonestäjä. 06.55 Kiinteistöhuutokauppa (S). Kausi 6, 1/10. Jakso 2/10. Vauva jätesäkissä. 13.03 SVT Forum. 13.30 Lapsivanhemmat. 20.30 Moderni perhe. – Kyttäkaksikko (12). 18.00 Say Yes to the Dress (S). 07.30 Hurjimmat eläimet. 6.39 Onko naapurustossa asuvasta poliitikosta hyötyä 7.11 Nuoret kampanjoivat koulukiusaamista vastaan 7.25 Kreikka ja Turkki etsivät sopua 7.44 Jälkihiki 8.50 Maailman ”vaarallisimmat yhtiöt” on listattu 09.30 Puoli seitsemän. 04.00 En plats i solen: Vintersol. 22.00 Ohuella langalla (12). 08.05 Daltonit (7). 07.00 Morgonstudion
Mikä siis neuvoksi. MYÖHEMPÄÄ historiaa purkavat yliopistonlehtori Hanna Kuusi, avainasiakaspäällikkö Janne Laiho sekä toimittajat Jussi Rokka ja Anikó Lehtinen. Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. (USA 2009) Scifi-klassikossa vian saanut avaruusalus tekee pakkolaskun apinoiden planeetalle. (Suomi 1954) Lomaterapiaa TV5 klo 21.00 HH Maanantaikappale elokuvaksi on myös Peter Billingsleyn komedia. Siihen yksi podcast-sarja ei ehkä riitä vastaamaan, mutta hyvä alku se ajattelulle on. Faktaa on, että lapsemme elävät aikuisuutensa maailmassa, jossa ilmastonmuutoksen tuomat ongelmat ovat joko vaarallisia tai katastrofaalisia. Panimoiden kulta-aika alkoi runsaat sata vuotta myöhemmin ja päättyi kesällä 1919 kuin seinään. Omia ilmastonmuutokseen liittyviä tunteita kuvaa lähinnä kauhu, mutta samaa ahdistusta on syytä olla siirtämättä lapsille. MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa B11 TELEVISIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno Hukkaan menivät hyvät maskit ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Apinoiden planeetta Sub klo 21.00 HH Vuonna 2010 ensi-iltansa saanut, terävä tieteistarina Apinoiden planeetan synty sai tämän Tim Burtonin tieteisseikkailun tuntumaan entistäkin ikääntyneemmältä. Kuinka kasvatamme lapsemme kohtaamaan sen. Tapio Rautavaaran metsätyöporukka saapuu kievariin, jossa etsitään aarretta, kuherrellaan ja lauletaan. Mark Wahlberg sinnittelee astronauttina, joka tipahtaa karvaisten serkkujemme hallitsemalle planeetalle. ARKISTO Oluen kuohuva historia Yle Areena ja Yle Radio?1 klo 12.10 HHHH Olut on ainakin suomalaisessa katsannossa viiniä kiinnostavampi juoma. Porissa oluttehtaan portille kerääntyi kansaa katsomaan, kun rekkaletka lähti kuljettamaan ”porilaista” ruokakauppoihin eri puolille maata. (USA 2001) Kummituskievari TV1 klo 13.45 H Jos ei Burtonin Apinoiden planeetassa osuttu hirmuisella rahalla ja vaivalla maaliin, ei Lasse Pöystin ohjaamassa farssissa välitetty edes tähdätä. Paitsi historiallinen, näkökulma voi olla kulttuurillinen, taloudellinen, kaupallinen, poliittinen, terveydellinen, uskonnollinen, juridinen tai vaikkapa koominen. Töllikulisseissa kuvattu elokuva tehtiin hätäratkaisuna, kun Fennada-filmin studio oli jäämässä kylmilleen. Teollinen oluenpano käynnistyi Englannissa 1700-luvulla ja Suomessakin jo vuonna 1756, kun Helsingin Kaartinkaupungin ja Ullanlinnan välimaastoon perustettiin Stora Bryggeriet. Oluttuvassa on tavattu pitää hauskaa KAIKKEA TÄTÄ tekee Seppo Heikkisen toimittama mainio kolmiosainen radio-ohjelma Oluen kuohuva historia. Niina Mäkeläisen toimittamassa kahdeksanosaisessa podcast-sarjassa pohditaan, kuinka puhua ilmastonmuutoksesta lasten kanssa. Jälkimmäisenä vuonna keskiolut vapautui R-kioskeihin. Suurin kauhistus vanhemmalle ovat ne pienen lapsen huolet, jotka eivät mene ohi sillä, että äiti puhaltaa pipin pois tai nukkuu yön yli. Syynä oli kieltolaki, jonka päätyttyä mikään ei ollut olut-Suomessa ennallaan. Vince Vaughn, Malin Akermanin, Kristin Davisin, Jason Batemanin ja muiden komediakokemusta olisi voinut hyödyntää reippaammin. Ilari Tapio Surkuhupaisimmat esimerkit sääntelystä ovat vuosilta 1932-1995. Ajoitus kyllä osuu nappiin. JOHANNA KANNASMAA Olutta ja mennyttä monipuolisesti Keskioluen vapauttaminen vuonna 1969 oli suuri muutos suomalaisessa olutkulttuurissa. Kaljaa on pantu ja kumottu kurkkuihin tällä niemellä arviolta 7?000 vuoden ajan eli suurin piirtein siitä asti, kun viljaa alettiin viljellä Lempäälän Ideaparkin ja Raision Myllyn vaiheilla. Selväksi tulee, että Suomi on perinteinen olutmaa. Esimerkiksi 1600-luvun vaiheilla kuivat kurkut lotkottivat ööliä Eppu Normaalin Baarikärpäsen lailla aina eli maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Rautavaaran varmat laulutulkinnat ovatkin elokuvan tähtihetkiä. Ensimmäisessä osassa historiantutkija Jenni Lares käy läpi olutkulttuurin varhaisvaiheita alkaen noin vuodesta 5000 eaa. Neljän pariskunnan mietoa jankkausta ja lokoisaa oloa trooppisella saarella on kaihoisaa katsoa juuri nyt, kun ulkona vihmoo valkeata vaakasuoraan, ja kaukomaat ovat meistä poikkeuksellisen kaukana. Näin ollen olutta ja mennyttä on mahdollista tarkastella monesta näkökulmasta. Se on sääli sikälikin, että maskimestari Rick Bakerin komeiden apinanaamioiden alle kutsuttiin Helena Bonham Carter, Tim Roth ja muita kovia tähtiä. SUB Älä siirrä ahdistustasi lapsiisi Äiti kuolevatko jääkarhut. Ohjelmasarjan surkuhupaisimmat esimerkit säätelystä ja sääntelystä lohkeavat aikaväliltä 19321995. Yle Areena HHHH Ilmastonmuutoksen lasku on lankeamassa seuraaville sukupolville ja ensimmäisenä maksuvuoroon ovat tulossa omat lapsemme. Miten toimia vanhempana tilanteessa, jossa tulevaisuus näyttää uhkaavalta. Armi Auvinen Niina Mäkeläisen toimittamassa podcast-sarjassa pohditaan, kuinka puhua ilmastonmuutoksesta lasten kanssa. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen. Jälkimmäisenä vuonna keskiolut vapautui R-kioskeihin.
Kohtalaista koillistuulta. -20 -19 -21 -21 -21 -20 -21 -15 -20 -20 -16 -17 -22 -22 -22 -19 -26 -23 Eilen Vuosi sitten °C -1 °C +1 °C +0 °C +1 °C +1 °C +1 °C +1 °C +3 °C °C +0 °C +1 °C +2 °C +0 °C °C +0 °C -5 °C -11 °C -8 °C -1 °C -1 °C -2 °C -2 °C -3 °C °C -4 °C +2 °C °C +1 °C +2 °C +2 °C -2 °C -2 °C -2 °C -13 °C -17 °C -15 11 10 5 7 6 3 °C -14 °C -21 °C -12 °C -19 °C -6 °C -1 °C +0 °C -3 °C -0 °C +1 °C +0 °C +1 °C -6 °C -11 °C -6 °C -4 °C -2 °C -1 °C -0 °C +0 °C -0 °C +0 °C +0 °C +0 (24.1. -2 -2 -3 -3 -2 -1 -3 -5 -3 -4 -1 -2 -2 -4 -5 -4 -8 -9 Pe 29.1. -2 -2 -3 -3 -3 -3 -4 -3 -3 -2 -1 -1 -3 -3 -3 -6 -10 -12 Su 31.1. Kokkola -3 Pietarsaari -3 Toholampi -3 Halsua -3 Ylivieska -3 Kalajoki -3 Haapavesi -2 Helsinki +2 Lahti +1 Tampere +1 Turku +1 Pori +1 Joensuu +1 Jyväskylä +0 Kuopio +0 Oulu -2 Rovaniemi -10 Kuusamo -6 Ti 26.1. -11 -11 -12 -12 -12 -11 -13 -7 -10 -10 -8 -9 -14 -13 -14 -14 -19 -19 Ti 2.2. -47,2 °C 1999 Inari Sateisinta 23.1. -7 -7 -8 -8 -8 -8 -9 -3 -4 -4 -5 -4 -6 -5 -6 -9 -11 -13 Ma 1.2. -0 -0 -0 -0 +0 +0 -0 +0 -0 -0 +0 -1 -0 -1 -0 +0 -6 -6 To 28.1. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 8:52 16:12 Jyväskylä 9:04 15:55 Kokkola 9:28 15:52 Rovaniemi 9:46 15:13 Ivalo 10:12 14:33 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C -3 °C -3 °C -2 °C -1 °C -1 °C +0 °C +1 °C -0 °C -0 °C -0 °C) (-3 °C) (-4 °C) (-2 °C) (-1 °C) (-3 °C) (-1 °C) (-2 °C) (-1 °C) (-1 °C) (-2 11 3 3 2 Ma 25.1. klo 14) Merivesi Kemi ?0 °C -17 cm Oulu °C -15 cm Raahe ?0 °C -15 cm Pietarsaari °C -10 cm Vaasa ?0 °C -5 cm Rauma ?0 °C -11 cm Turku +1 °C -11 cm Helsinki ?0 °C cm Hamina ?0 °C +4 cm Lämpimintä 24.1. MAANANTAI 25.1.2021 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 995 1000 1000 1000 1000 1000 1005 1005 1005 1005 1005 1010 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1025 1025 Aamupäivästä alkaen lumisadetta Odotettavissa maanantai-iltaan asti: Monin paikoin lumisadetta. 7,3 mm Kittilä Kenttärova Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Ma Amsterdam +4 Buenos Aires 32 Budapest +4 Lissabon 15 New York +3 Oimjakon -43 Riika +2 Skellefteå -10 Sydney 26 Tukholma Tokio 12 Ti +5 32 +2 15 -1 -46 +1 -8 30 -4 13 Ke +6 29 +3 16 +3 -42 +1 -5 21 -4 10 To +9 29 +2 16 ?0 -44 -4 -7 20 -6 +8 Pe +5 25 +3 14 -6 -39 -2 -6 20 -3 +7 Ma Alanya 14 Dubai 23 Dubrovnik 10 Funchal 18 Hania 18 Honolulu 23 Las Palmas 20 Malaga 20 Nizza 11 Phuket 29 Venetsia +4 Ti 15 23 +9 18 16 24 20 21 12 29 +5 Ke 17 24 +8 19 12 24 21 22 12 28 +4 To 12 25 10 19 11 24 23 21 13 29 +3 Pe 12 25 13 20 17 24 23 25 16 28 +3 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (19.1.–24.1.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. Lämpötila on -1...-3 astetta. +8,2 °C 1991 Jomala Kylmintä toissa yönä -25,1 °C Utsjoki Kevojärvi Kylmin mitattu 25.1. -3 -3 -4 -3 -3 -3 -4 -2 -2 -3 -2 -3 -2 -3 -2 -6 -10 -11 La 30.1. +0 -0 +0 -0 +0 +0 -0 +0 -0 +0 -0 +1 +1 -0 +0 +0 -3 -2 Ke 27.1. klo 14.00 +3,0 °C Kalbådagrund Lämpimin mitattu 25.1