Terveysinsinööri Heli Kurko kertoo, että niitä on ollut joka lähtöön. alv 10 %). Teemu Mäki on yksi heistä. Soiten jäsenkuntalaskutus kasvaa ensi vuonna. Hinta 3,00 €. JARNO HERRANEN CLAS-OLAV SLOTTE. Kaupunginjohtaja Stina Mattila sanoo, että kunnille jää vielä paljon tehtäviä muun muassa huolehtia elinvoimasta ja koulutuksesta. lokakuuta 2021. Kokkolassa asiaa on pohdittu jo pitemmän aikaa. KPV:n päätös tulevan sarjaportaan osalta kiinnostaa kokkolalaisia futareita, sillä monella pelurilla on haluja jatkaa mahdollisimman korkealla sarjatasolla. UUTISET 1 Sivu A7 Soten siirtyessä hyvinvointialueille kunnat joutuvat miettimään rooliaan uudelleen. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. 1 Sivu A12 Pelaajat odottavalla kannalla Teemu Mäellä riittää edelleen pelihaluja. Kunnat miettivät rooliaan 1 Sivu A2 Kokkolan kaupunginjohtajan Stina Mattilan mukaan tulevissa hyvinvointialueen vaaleissa päätetään paljosta. CLAS-OLAV SLOTTE ” Sanna Marin sai aikaan suoranaisen sometsunamin. Nro 289 KUUNTELE päivän uutiset osoitteesta keskipohjanmaa.fi Tuholaisten määrä kodeissa on lisääntynyt. www.keskipohjanmaa.fi Maanantai 25. 1 Sivu B1 Vili Ruuska kommentoi kolumnissaan niin kutsuttua boomerselkkausta. Kuntayhtymä Kallion terveysvalvonta Ylivieskassa saa kodeista tunnistettavaksi monenlaisia ötököitä. Tuholaisia kodeissa 1 Sivu A4 Terveysinsinööri Heli Kurko on työssään törmännyt monenlaisiin tuholaisiin
Mutta meillä kunnilla ei ole suoranaisesti sanan sijaa Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen päätöksiin. Monissa muissa kaupungeissa on sama tilanne. Nykyään monet neuvolat, tehostetun palveluasumisen yksiköt ja terveyskeskukset ovat kuntien omistuksessa. – Silti tavallaan mikään muutu, sillä kyllähän uudetkin valtuutetut tällä alueella asuvat ja heillä on vahva paikallistuntemus. Kokkolan kaupungin nykyinen menokehys on selvästi suurempi, tulevana vuonna menojen yhteissumma nousee 398 miljoonaa euroon. Tätä menetystä ei kukaan kompensoi kunnille. Tehtävien vähentyessä myös tulot pienenevät. Sitäkin sopii pohtia, millä tavoin kunnat ja hyvinvointialueet alkavat tehdä yhteistyötä esimerkiksi sairauksien ennaltaehkäisyssä ja niiden jälkihoidossa. Veronkorotustai velkaantumispaineet ovat nurkan takana, Kokkolan kaupungin talousjohtaja Jari Saarinen kertoo. Vuonna 2023 Kokkolan budjetti on tietysti huomattavasti pienempi, kun 182 miljoonaa euroa menoista siirtyy valtion kontolle. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue on niin pieni, että sen tuleva budjetti on selkeästi Kokkolan kaupungin nykyistä talousarviota pienempi HYVINVOINTIALUEEN KOKO ” Ongelma ei ole vain meillä. Hyvinvointialueet ovat lain mukaan velvollisia käyttämään tiloja kolme vuotta, mutta sen jälkeen hyvinvointialueet voivat itsenäisesti harkita rakennusten käyttöä. Pieni mutta pirteä sote-alue Veronkorotustai velkaantumispaineet ovat nurkan takana, Kokkolan kaupungin talousjohtaja Jari Saarisen mielestä. Ongelma ei ole vain meillä. Soten siirtyessä kunnilta hyvinvointialueille kunnat miettivätkin rooliaan uudelleen. Tuleva 68 000 asukkaan hyvinvointialue järjestää maakunnan soteja pelastustoiminnan palvelut, jotka nyt tuottaa Soite ja Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Näin paljon siis ”häviämme” rahallisesti tässä uudistuksessa. Monessa kaupungissa veronkorotustai velkaantumispaineet ovat nurkan takana Jari Saarinen Kokkolan talousjohtaja. Tämä käy ilmi, kun vertailee Kokkolan kaupungin talouslukuja ja valtiovarainministeriön laskelmia Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen tarvitsemasta rahamäärästä palveluidensa pyörittämiseen. Keski-Pohjanmaan tuleva hyvinvointialue järjestää vuonna 2023 noin 270 miljoonalla eurolla, ilmenee ministeriön laskelmista. Kokkolassa asiaa on pohdittu jo pitemmän aikaa. Tämän jälkeen budjettia korotetaan kustannustason nousun verran. – Summa summarum kun lasketaan menojen ja tulojen vähenemä yhteen, Kokkolan kaupungin tulos on heikkenemässä noin 1-4 miljoonaa euroa vuodesta 2023 alkaen. – Vaarana luonnollisesti on, että kalliit rakennukset jäävät ilman käyttöä ja kunnat niiden osalta ilman vuokratuloja. Nykyään Kokkolan ja muiden Soiten kuntien valtuutetut ovat valinneet Soitelle valtuuston, mutta jatkossa hyvinvointialueen valtuusto valitaan aluevaaleissa tammikuussa. Toisaalta Kokkolan kaupunki menettää valtavasti verotuloja, kun sen veroprosentti tippuu 9,11 prosenttiin ja yhteisöverostakin leikataan tähänhetkisen tiedon valossa siivu pois. Ihminen vaatii kokonaisvaltaista palvelua, ja siinä on pohdinnan paikka, kuinka kunnat ja hyvinvointialueet osaavat askeleensa yhteen sovittaa, Stina Mattila miettii. Se tuo uusia haasteita kehittää kaupunkia ja sen investointeja ja elinvoimaa. PUHEENAIHE: MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa A2 Antti Savela Keski-Pohjanmaan tuleva hyvinvointialue on niin pieni, että sen tuleva talousarvio jää selkesti pienemmäksi kuin pääkaupunki Kokkolan budjetti. – Kyllähän kunnille jää silti vielä paljon tehtäviä aina koulutuksesta ja elivoimasta alkaen, mutta silti tilanne muuttuu aika tavalla. Vuodesta 2023 lukien Soiten ja pelastustoimen kuntaosuudet jäävät pois, koska valtio rahoittaa Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen toiminnan. Yhtenä talousmurheena soteuudistuksessa Saarinen pitää Kokkolan kaupungin ja muiden kuntien sote-rakennusten omistusta. Aika näyttää, tuleeko tästä ongelma, Saarinen pohtii ja kertoo uudesta kuntataloudesta tulevan väistämättä entistä haasteellisempaa. Voimme tietysti jatkaa ja jatkammekin yhteystyötä ja edunvalvontaa, sillä kunnilla ja hyvinvointialueella on oltava sama suunta asukkaiden ja alueen hyvinvoinnin lisäämisessä, Mattila kertoo. Kokkolan kaupungin budjettiin sisältyvät myös kaupungin maksamat kuntaosuudet muun muassa Soitelle ja Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitokselle. KOKKOLAN kaupunginjohtajan Stina Mattilan mukaan tulevissa hyvinvointialueen vaaleissa päätetään paljosta
Tällöin hoitojonojen purku vaikeutuu. Lisäksi vieraskielisten määrä, kaksikielisten osuus, saaristolaisuus ja etäisyydet tuovat lisää rahoja palveluiden tuottamiseen. Parempaan päin siis, mutta kummallakaan sektorilla ei voida huokaista helpotuksesta. Jo jonossa olevat joutuvat odottamaan, ja toisaalta on oletettavaa, että uusia tapauksia tulee letkan hännille. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Syyskuun 2021 lopulla jonokirjassa oli enää noin puolet tästä määrästä. Vili Ruuska Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Epidemia oli ja on terveydenhuollon lujille pistänyt ensimmäinen aalto. Tämän jälkeen valtion laatima rahoitusjärjestelmä otetaan vaiheittain käyttöön ja sen painoarvo kasvaa. ja 24.10. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivulta. Esimerkiksi erilaisia sairastavuusmuuttujia on jatkossa kymmeniä nykyisen noin kymmenen sijaan. Tämä selittyy Soiten ja pelastuslaitoksen muuta maata tarkemmalla taloudenhoidolla –?vaikka tätä ei paikalliselta keskustelulta aina uskoisi. Syntyi entistäkin pidempiä hoitojonoja, joita ryhdyttiin purkamaan – ja puretaan pitkään. johtajaylilääkäri Terhi Nevala arvioi sairaanhoidon kuormituksen pysyvän lähivuodet kovana. – Toisaalta kaikki hyvinvointialueet saavat kustannustason nousun mukaiset korotukset perustasoon eli järjestelmä elää monella tavalla tulevina vuosina, Markku Nissinen kertoo. Toivottavasti emme joudu todistamaan, pitääkö väite paikkaansa vai ei. – Monille Suomen hyvinvointialueille kohdistuu tulevina vuosina säästöpainetta. Tulevina vuosinakaan, jolloin valtion myöntämä summa annetaan tarpeeseen perustuvalla laskelmalla ei siis laske vaan päinvastoin nousee. Keski-Pohjanmaa aloittaa ensimmäisenä toimintavuonnaan 270 miljoonalla eurolla eli samalla summalla mitä kunnat ovat arvioineet käyttäneensä soteja pelastustoimen menoihin. Markku Nissisen mukaan ensimmäisenä toimintavuonna hyvinvointialueet saavat valtiolta varoja ilmoittamiensa menojen mukaan. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa A3 Vahva jo alussa KOMMENTTI Antti Savela Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue näyttää vahvalta jo aloittaessaan vuonna 2023. Pieni ero vallitsee sektorien välillä: hammashoidon puolella epidemiatilanteen heilahtelu ei enää vaikuta niin suuresti ja suoraan kuin erikoissairaanhoidossa. Onko tämä laine edeltäjäänsä hurjempi. Tämä kritiikittömäksi tarkoitettuna huomiona koskee valtion talouspoliittisia ratkaisuja, samaten esimerkiksi terveydenhuoltoa. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vs. Uudessa hyvinvointialueita koskevassa valtionosuusjärjestelmässä rahoitukseen vaikuttavia muuttujia on enemmän ja ne ovat entistä tarkempia. On niinkin, että rajallinen budjetti hidastaa jonojen purkua. Jos kansakunnan terveys on rempallaan, se heijastuu moneen asiaan yhteiskunnassa. Keski-Pohjanmaalla voidaan siis olla luottavaisin mielin. Lisäksi paikoin on havaittavissa vaikeuksia saada osaavia tekijöitä hammashoitoon. Keski-Pohjanmaalle on tulossa tosiaan laskennallisesti neljä miljoonaa lisää, Pohjois-Pohjanmaalla ollaan plus miinus nolla tilanteessa ja Pohjanmaalla laskelmamme osoittavat, että siellä pitäisi saavuttaa lähivuosina laskennallisesti viiden miljoonan kulukarsinta, finanssineuvos Markku Nissinen valtiovarainministeriöstä kertoo. Riittääkö käsityskyvyn ylittäviä venymisiä tehneiden terveydenhuollon ammattilaisten jaksaminen. Vastaavasti alansa näkymiä syyskuussa ennakoi Soiten ylihammaslääkäri Martti Lilja: töitä riittää, koska hoitovelkaa on kertynyt. Hoitoajat siirtyivät, mutta hoidon tarve potilailla pysyi. Kuinka ikävä vihollinen aika on hoitoa odottaville. Huoli on perusteltu ja huolenaiheen ydin, terveys, tärkeysjärjestyksen kärkipäästä. Terveys heijastuu moneen asiaan CLAS-OLAV SLOTTE. Kiireetöntä hoitoa oli karsittava – tietyillä maantieteellisillä alueilla ja toimintasektoreilla jopa keskeytettävä kokonaan. Nissisen mukaan jo nykyinen kuntien valtionosuusjärjestelmä ohjaa varoja sinne missä rahoja tarvitaan suhteessa enemmän. – Toisaalta Pohjanmaan kulurakenne ei ole kovin paha. M illainen on terveydenhuollon tila ja tulevaisuus lähes kahden koronavuoden jälkeen. Keskipohjanmaassa julkaistujen artikkelien pohjalta. Hammashoidossa Soiten alueella tilanne oli pahimmillaan loppuvuonna 2020. Kummassakin sairaanhoitopiirissä pitkäaikaisjonottajien osuus on pienentynyt muutamalla prosenttiyksiköllä vuodessa. Jotta selvittäisiin tästä päivästä, on jätetty huominen huoleksi, joka tulee vastaan joskus myöhemmin. Erikoissairaanhoidossa yli puoli vuotta hoitoa odottaneiden osuus kaikista jonottajista Soiten alueella elokuussa 2020 oli 13,0 prosenttia, Pohjois-Pohjanmaalla puolestaan 13,6. Tuolloin peräti 1 400 hammashoidon potilasta jonotti yli puoli vuotta hoitoaikaansa. Lilja kuvailee, että kun ei ehditä hoitaa kaikkia potilaita niin ripeästi kuin olisi syytä, odottaessa yksittäisen potilaan niin kutsuttu korjauslista mahdollisesti pitenee. Kun epidemian ensimmäinen aalto löi Suomeen keväällä 2020 ja suojautumiskeinot taudilta olivat verrattain vähäiset, terveydenhuollon resursseja oli priorisoitava epidemian hoitoon. On täytynyt nipistää muusta terveydenhuollosta. On täytynyt pitää epidemia kurissa. Toki on huomautettava, että huhtikuun 2021 ja elokuun 2021 välillä pitkäaikaisjonottajien osuus on hivenen suurentunut. Jälkimmäisellä sektorilla esimerkiksi leikkaustoimintaa voidaan joutua supistamaan hetkellisesti, jos epidemian hoitoon on kohdennettava työvoimaa. Varsinkin eteläisessä Suomessa säästöpaineet ovat suuremmat, Nissinen kertoo. Epidemian jälkeen koittavaa hoitovelan maksua voidaan pitää toisena aaltona. Vahvalta talous vaikuttaa siksi, että valtion arvio hyvinvointialueen tarvitsemasta rahasta on 274 miljoonaa eli vähän enemmän. Hyvinvointialueen tuleva rahoitus vuodesta 2023 eteenpäin perustuu noin 13 prosentin osuudella asukasmäärään ja noin 81 prosentin osuudella sotemenojen tarpeeseen mitoitettuna. Summa ei sinällään kerro mitään. Korona-aika erikoissairaanhoidossa ja hammashoidossa noudattaa samaa kaavaa, voidaan todeta 22.9. On myös realismia, että koronaviruksesta aiheutuvat sairaanhoidon erityisjärjestelyt eivät ole täysin ohitse. Korona-aikana on tietyllä tapaa eletty kädestä suuhun
Tuholaistorjuja Pasi Penttilä 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/axmmxdym. Kun lutikoita on todennäköisesti edelleen muualla huoneistossa, sängyn jalkoihin ja lattialistojen laitetaan kuivatusansat. Niiden tunnistamisessa voi auttaa kunnallinen terveysvalvonta. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa A4 Hannu Verronen Kokkolasta joudutaan hävittämään luteita viikoittain. Penttilä toteaa. Tehokkain tapa on vaihtaa kaikki vioittuneet rakenteet uusiin ja huolehtia jatkossa, että rakenteet pysyvät kuivina, jos mahdollista niihin kannattaa käyttää painekyllästettyä puuta. Sängyn jalkoihin laitetaan talkkiansat ja lattialistojen viereen kivipölyä, kumpikin vaikuttaa niin, että lutikka kuolee kuivumalla. TUHOLAISTORJUJA Penttiä kertoo, että lutikat voidaan hävittää tehokkaasti myrkyttömästi, eikä huonekalua tarvitse heittää pois. Alueen tilanteesta tietää yhtiön Vaasan toimipisteen tuholaistorjuja, huoltoteknikko Pasi Penttilä. CLAS-OLAV SLOTTE ” Mikäli lutikat ovat vieraana pitempään, niiden läsnäolon kyllä huomaa. Ihmisen pitää nukkua sängyssä houkuttimena, jotta huoneistoon vielä jääneet lutikat lähtevät matkalle piiloistaan päästäkseen imemään hänestä verta, Penttilä toteaa. – Me olemme luopuneet lutikoiden myrkyttämisestä aikoja sitten. Erityisen suuri se on opiskelijakaupungeissa näin syksyllä. Jos elintarvikkeissa on tuholaisia, niiden hävittäminen onnistuu hävittämällä kyseiset elintarvikkeet. Höyrykäsittelyn jäljitä vuode ei kastu, vaan sen käyttöä voi jatkaa heti. Tietysti pitäisi olla niin, ettei lutikoiden pesimää huonekalua myytäisi tai lahjoitettaisi eteenpäin. Aina sekään ei kuitenkaan tietysti riitä, kun ihmiset ja tavarat liikkuvat. On elintarvike-, tekstiilija puutuholaisia. Niitä ei tunnisteta täällä meillä edes joka vuosi. Esimerkiksi peruspalvelukuntayhtymä Kallion terveysvalvonta Ylivieskassa tunnistaa kuukausittain aina jonkun tuholaisötökän. Paras keino ehkäistä tuholaisten pääsyä kotiin on Penttilän mukaan puhtaudesta ja siisteydestä huolehtiminen. Se voi löytyä myös uusista rakennuksista, viihtyy viemäreissä. –?Kokkolasta kollegani käy hävittämässä luteita kuukausittain. Huonekalulle, esimerkiksi sängylle tehdään 180-asteinen höyrypesu, mikä tappaa lutikat siitä heti. –?Niitä voi kotiin tulla muun muassa polttopuiden mukana. Tuholaistorjuntayhtiö Anticimex Oy tekee tuholaistorjuntaa niin Kokkolassa, Pietarsaaressa kuin Ylivieskassakin. Penttilä on keskustellut paikallisesta ja Suomen lutikkatilanteesta muidenkin asiantuntijoiden kanssa, kun hänen yrityksensä on valtakunnallinen toimija. Puuta syöviä tupajumejakin on Ylivieskasta löytynyt. Tupajumi on ruskea, noin 3?-?4 millimetrin mittainen puuta tuhoava kovakuoriainen. Jos epäilee lutikoiden läsnäoloa, voi tarkistaa sängyn alta, näkyykö siellä mustia pisteitä. Kun emme ole alan ainoa toimija, arvioin, että lutikkaongelmaa torjutaan paikkakunnalla viikoittain. KUNTAYHTYMÄ Kallion terveysvalvonnan toimipisteelle Ylivieskaan eniten näytille tuodaan muunlaisia ötököitä kuin lutikoita. Lutikoita hävitetään viikoittain Terveysviranomaiselle Ylivieskassa tuodaan tuholaisötököitä tunnistettavaksi kuukausittain Tuholaisötököitä on moneen lähtöön. Höyrypesu puhdistaa pois lutikoiden lisäksi niiden hyvin pienet, tuskin havaittavat valkoiset munat. Se kuitenkin selviää pian, kummasta on kyse, kun jälkiä tarkastelee. Allerginen reaktio voi herättää epäilyn lutikoista. –?Kodeista löytyvistä ötököistä yleisin on sokeritoukka. Asumisterveysliito AsTe ry:n mukaan tupajumin torjunta on erittäin vaikeaa, eikä kemiallisella torjunnalla saavuteta kovin hyviä tuloksia. –?Lutikkaongelma on kahdessa vuodessa Kokkolan ja Pietarsaaren seudulla ja muuallakin Suomessa kaksinkertaistunut. Yleisin hävitettävä tuholainen kodeista on Penttilän mukaan jyrsijä, rotat ja hiiret. Terveysinsinööri Heli Kurko kertoo, että tunnistustehtäviä on vähintään kuukausittain. Tupajumi elää kosteissa rakennusten puurakenteissa ja huonekaluissa. –?Lutikoita meille asti tulee näytille harvoin. Kun ostetaan käytettyjä huonekaluja, se lisää lutikkariskiä. –?Ihmisen pitää jäädä huoneistoon asumaan, muutoin ansoitus ei toimi eivätkä kaikki lutikat kuole. –?Mikäli lutikat ovat vieraana pitempään, niiden läsnäolon kyllä huomaa. Niistä jää iholle vieri viereen punaisia pisteitä, kun ne käyvät imemässä verta. Kun väkeä liikkuu paljon ja matkustellaan, se lisää lutikoiden leviämismahdollisuutta
50 2 KP L LIDL PLUS -KUPONGILLA MA 25.10. 59 – 26 % 2. Lue lisää: lidlplus.fi Säästä yli 12 % ERÄ! 0. JOPA – 27 % 6. 3,38 € | hinta yksittäin 1,69 € | maks. vaihtoharjaspään Mustikka-vaniljaviineri laktoositon viineri mustikka-vaniljatäytteellä | 75 g | 7,87 €/kg Luomuruispala 100 % ruista viljaraaka-aineesta | 100 g | 2,50 €/kg | norm. HALLOWEEN-HERKUT OSTA 4, MAKSA 3 HALLOWEEN YLLÄTTÄÄ Tervetuloa edullisille ostoksille! TAATUSTI TUORETTA HUIPPULÖYTÖ! 19. 99 SHGO 108733 TESTEX SHGO 108733 TESTEX – 42 % 1. 00 2 PK T – 35 % 1. Poimi ostoskoriin viikon parhaat tarjoustuotteet ja muista skannata Lidl Plus -äppi jokaisella ostoskerralla. 1,56 € | hinta yksittäin 0,39 € Kotimainen helmitomaatti punainen tai oranssi | 200 g | 9,95 €/kg | norm. 4 pkt/talous Katso myymälöiden aukioloajat: lidl.fi/aukiolot = Tuotteita rajattu erä. 7,08/8,28 € | hinta yksittäin 3,54/4,14 € | maks. 99. 3,49 € | maks. 99 ERÄ! 14. – KE 27.10., ellei toisin mainita ISOKARI Lohipyörykät herkullisissa pyöryköissä maistuu vastuullisesti kasvatettu lohi | 250 g | 5,00 €/kg | norm. 3 kpl/talous SASKIA Kivennäisvesi 6-pack classic tai sitruunanmakuinen | 6 x 0,5 l | hinta sis. – SU 31.10. pantin | 0,60 €/l | norm. 00 4 KP L PAISTOPISTEESTÄ PAISTOPISTEESTÄ SEITINOHUET HINNAT HALLOWEENIIN Karmivan edulliset kauhukekkerit ovat vain yhden kauppareissun päässä. UUTISET MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa A5 TARJOUKSET VOIMASSA MA 25.10. 4 kpl/talous ESMARA Naisten pitkä neuletakki koot: 36/38–44/46 ESMARA Naisten Super Skinny Fit -farkut koot: 36–46 ORAL-B Sähköhammasharja 2D-puhdistustoiminto poistaa enemmän plakkia kuin tavallinen hammasharja | 2 minuutin ajastin | sis. | Ei jälleenmyyjille. 99 ERÄ! 12
Maksuhäiriömerkinnöistä selviää, että yhtiöllä on maksamattomasta laskusta seurannut trattamerkintä tämän vuoden syyskuulta ja toinen viime vuoden marraskuulta. Takakarhu vakuuttaa, että voimalahankkeen pääurakoitsija on maksuihin liittyvistä epäselvyyksistä huolimatta toimintakykyinen. Yhtiön muista maksuongelmista on Takakarhun mukaan kahdenlaista tietoa. KYSEESSÄ EI OLE ensimmäinen kerta, kun pääurakoitsijalla on ollut ongelmia maksujensa hoitamisen kanssa. –?Olemme nähneet, että ongelmat ovat vähentyneet vuosien mittaan. –?He ovat maksaneet kaikki saatavansa verottajalle syyskuussa tarkastuksessa sovitun aikataulun mukaisesti. Uutisen julkaisun jälkeen Titan-2 pahoitteli maksamattomia maksuja ja kertoi tekevänsä kaikkensa sen eteen, ettei vastaava toistuisi. Hanhikiven voimalan pääurakoitsijana toimii venäläinen rakennusyhtiö Concern Titan-2. ”Tämä on vähän tällainen kulttuurija sopimuskysymys”, Fennovoimalta arvioidaan. Emme ole tällä hetkellä huolissamme heidän toiminnastaan. Myös aliurakoitsijoiden laskujen maksamisessa on ollut epäselvyyksiä. Sen suomalainen sivuliike on saanut kesäkuun lopussa maksuhäiriömerkinnän 2,85 miljoonan euron tilittämättömistä veromaksuista. Verosaatavien maksusta uutisoi aiemmin Maaseudun Tulevaisuus. Verovelkarekisterin mukaan yhtiö ei ole myöskään toimittanut ajallaan vaadittuja veroilmoituksia. Fennovoima kiisti tuolloin, että kyse olisi ollut yhtiön rahanpuutteesta vaan ongelmista rahansiirroissa Venäjältä Suomeen. –?Tämä on vähän tällainen kulttuurija sopimuskysymys. PÄÄURAKOITSIJALLA on ollut myös pienempiä vaikeuksia maksujensa suorittamisessa. Tällä hetkellä tietojemme mukaan heillä ei ole verottajalle mitään rästissä, Takakarhu sanoo. MARKKU JOKELA. Venäläinen valtionyhtiö Rosatom on hankkeessa mukana osaomistajana ja laitoksen toimittajana tytäryhtiöidensä kautta. Toisaalta on paljastanut eroja siinä, miten sopimuksia aliurakoitsijoiden kanssa tehdään ja tulkitaan. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa A6 Järjestä tapahtuma me myymme lippusi STT\, Ilkka Hemmilä HELSINKI Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa pääurakoitsijana toimivalta yhtiöltä paljastui kesällä lähes kolmen miljoonan euron edestä maksamattomia veroja Suomeen. Fennovoima edistää Hanhikiven voimalaa Pyhäjoelle Pohjois-Pohjanmaan rannikolle. Maksujen suorittamiselle on esimerkiksi voinut olla tiettyjä ehtoja. Fennovoiman tämänhetkinen tavoite on saada hankkeelle rakennuslupa ensi kesään mennessä ja kaupallinen sähköntuotanto aloitettua vuonna 2029. Yhtäältä hänen mukaansa joitain maksuihin liittyviä ongelmia on ollut. –?Titan on jonkin verran pyrkinyt urakkasopimuksiaan muokkaamaan suomalaiseen käytäntöön, että töistä maksetaan edistymisen mukaan eikä vasta, kun kaikki on tehty, Takakarhu sanoo. Summat ovat yhteensä runsaat 1?600 euroa. Yhtiöllä oli tuolloin myös vuokria maksamatta paikallisille vuokranantajilleen. Sanomalehti Kaleva kertoi alkuvuonna 2016, että Titan-2:lla oli ollut vaikeuksia suorittaa urakkasopimusten mukaisia maksuja aliurakoitsijoilleen. Hänen mukaansa asia kävi ilmi Titan-2:n vuosittaisessa verotarkastuksessa kesällä. Ongelmia oli varsinkin hankkeen alkuvuosina. Fennovoiman pääurakoitsijalta paljastui miljoonien verovelat Suomeen Pyhäjoen ydinvoimalatyömaalla työskentelee runsaasti eri alan yrityksiä. STT ei saanut asiaan kommentteja yhtiöltä, mutta Fennovoiman projektijohtaja Jouni Takakarhu vahvistaa verosaatavien olemassaolon. Hanke on ollut vireillä pitkään, ja se on myöhästynyt alkuperäisestä aikataulustaan viidellä vuodella
Kuukausierä sisältää koron 2,90 %, perustamismaksun 190,00 € ja käsittelykulun 9,00 €/kk. KOKOUS päättää myös sisäisen tarkastajan viran täyttämisestä. Volvo XC40 Recharge -mallisto alkaen: autoveroton hinta 46 700 €, autovero €, toimituskulut 600 €, valtion hankintatuki täyssähköautolle -2.000 €, kokonaishinta 45 300 €. Valitse ylellinen Inscription -varustelu tai urheilullinen R-Design. Uuden akkuteknologian ansiosta sähköinen toimintamatka on jopa 90 km (S60). Soiten jäsenkuntalaskutukseen on ensi vuodella luvassa kustannuskasvua 11,5 miljoonan euron verran. 45 300 €**. Esperi Hoiva 1 Oy on yksi Soiten tehostetun palveluasumisen ostopalvelun tuottajista. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. Tilanne näyttää jäsenkuntien näkökulmasta nyt tylymmältä kuin vielä kesällä. 5.11. 423 km 7,4 s Google 535 €/kk Toimintamatka 0-100 km/h Sisältyy Käyttöedun verotusarvo alkaen Uusi etuvetoinen Volvo XC40 Recharge täyssähköauto. Volvo Long Range High Performance -lataushybridimallisto alkaen (S60 T8 AWD Long Range High Performance R-Design/Inscription Edition aut): autoveroton hinta 54 300 €, autovero 1 579,26 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 56 479,26 €. Päätösesityksenä on, että tarvittavien palveluiden turvaamiseksi Soite solmii 1.11.2021-30.4.2022 väliseksi ajaksi Esperi Hoiva 1 Oy:n kanssa väliaikaisen sopimuksen ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen palveluista. Teho jopa 455 hv. UUTISET MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa A7 Volvo Kauppaviikot 25.10. Auton kauppahinnasta bonusostoksi kirjataan enintään 500 €. 4 666,86 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 57 908,31 €, todellinen luottohinta 64 054,90 € ja todellinen vuosikorko 3,3 %. Sen olisi tarkoitus tarjota työväline parisuhdeväkivallan uusiutumisriskin arviointiin. Kasvu johtuu sekä ulkoisten kulujen noususta että liki viiden miljoonan euron mittaisesta tuottojen vähenemisestä. EU-yhd. Muissa tuotteissa ja palveluissa Bonus kertyy ostosten koko loppusummasta. Käyttöedun verotusarvo on alk. Hinta koskee 1.10.2021 alkaen ensirekisteröityjä täyssähköautoja. Kulutusarvot on tarkoitettu ensisijaisesti automallien väliseen vertailuun. Auton kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. 580 €/kk. Kyseinen toimivuosi on Soitenkin osalta viimeinen, koska sen jälkeen astuvat toimintaan uudet hyvinvointialueet. 535 €/kk ja vapaan edun alk. 0,8 1,3 l/100 km, CO 2 17 29 g/km. Long Range -lataushybridit antavat suuren tehon ilman kompromisseja: T8 455 hv ja T6 350 hv. LADATTAVIEN SUOMESSA* #1 Alk. Soite katsoo viimeiseen vuoteensa Soite rullaa viimeiseen vuoteensa, mutta päätettävää yhä riittää. Kesän raamipäätökseen verrattuna on jäsenkunnille kustannusten kasvua aiheuttanut muun muassa asiakasmaksulainsäädännön muutoksesta johtuva maksutuottojen alenema. Esityslistalta löytyy esitys MARAK-menetelmän (lyhenne sanoista moniammatillinen riskinarviointikokous) käyttöönotosta Soiten alueella. Rahoitusesimerkin max. S60 | V60 | XC60 | S90 | V90 | XC90 90 km 88 km 77 km 88 km 86 km 68 km Toimintamatka sähköllä jopa Volvo V60 T8 AWD Long Range High Performance Inscription Edition aut Volvo Paketilla 499 €/kk*** tai 59 388 € 455 hv 4,6 s 90 km 17 g/km Teho 0-100 km/h Toimintamatka C0 2 (S60) (S60) sähköllä (S60) Volvo High Performance. kulut), käsiraha 6 146,60 €, sopimusaika 36 kk, kuukausierä 499,47 €, luoton määrä yht. Toimintamatka 423 km, yhdistetty energiankulutus 18,7 kWh/100 km, CO 2 g/km (WLTP). Mallivuoden 2022 Volvo Long Range -lataushybridit ovat nyt tilattavissa. Kustannuskasvusta ja budjettiraamin ylitystarpeesta perusteineen on jo hyvän aikaa sitten informoitu jäsenkuntia, joten ikäviä yllätyksiä näiltä osin ei liene enää maanantaina tulossa. Villa Fiona tarjoaa tehostettua palveluasumista ikääntyneille. Perustamisessa tehdään yhteistyötä alueen muiden viranomaisten ja järjestötoimijoiden kanssa. Sähköllä jopa 90 km. Soiten jäsenkuntalaskutukseen on ensi vuodeksi luvassa kustannuskasvua noin 11,5 miljoonan euroa. Kuvien autot lisävarustein. **Kokonaishinnassa on huomioitu budjettiriihessä päätetty autoveron poisto sekä valtion hankintatuki. Sopimuksen lopussa asiakas voi taattua hyvityshintaa vastaan palauttaa auton Santanderille sopimusehtojen mukaisesti. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. perustamismaksun 190,00 €), viimeinen suurempi erä 41 983,58 €. Viime vuoden syksyllä Soiteen perustettua virkaa on kuluvan vuoden alusta hoidettu sisäisin järjestelyin niin, että virkaa on väliaikaisesti hoitanut talouspäällikkö Tommi Koskinen. Kokouksen asialistalla on muun muassa vuoden 2022 toimintaja taloussuunnitelman valmistelun jatkaminen. VARSINAISTEN päätösasioiden osalta listalla on muun muassa Esperi Hoiva 1 Oy:n ja Soiten määräaikainen palvelusopimus ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen hankinnasta 1.11.2021-30.4.2022. Esperin Kokkolassa sijaitsevan Villa Fiona -yksikön toiminta on tällä hetkellä Länsija Sisä-Suomen aluehallintoviraston valvonnassa ja palveluntuottajalta on vaadittu lisäselvityksiä toiminnan järjestämiseen liittyen. Uusi etuvetoinen XC40 Recharge täyssähköauto on houkutteleva myös työsuhdeautoksi. Tuona aikana on määrä tarkastella Avin valvonnan kohteena olevia huomioita toiminnasta. Aikomuksena on perustaa toimintaryhmä. toim. Tilaa omasi nyt. * Lä hd e: Li ik en ne ja vi es ti nt äv ir as to /H en ki lö au to je n en si re ki st er öi nn it 1 9 2 2 1. Vakiovarusteena on huippuvarustelu, neliveto ja uusin turvateknologia. VOLVO OMAMEKAANIKOT: VOLVO MYYJÄMME: MATS FINELL 050 5587 149 KRISTOFFER HÄRTULL 050 4604 991 VAUNUMIEHENKATU 2, KOKKOLA MA-PE 8–17, LA 10–14 NIKO HIEKKA 044 7814 685 HANNES HAASALA 044 7814 639 DAVID LEANDERSSON 050 505 7674 JANIC LEVANDER 044 326 6406 JAAKKO HUOPANA 044 781 4687 JUHO BAMBERG 040 167 6954 Kristian Sundqvist Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soiten hallitus kokoontuu tänään maanantaina. ***Volvo Paketti Rahoitusesimerkki: Volvo V60 T8 AWD Long Range High Performance Inscription Edition aut, hinta 59 388,05 € (sis. Pohjaesityksenä on, että Koskinen siirrettäisiin kyseiseen virkaan ensi vuoden alusta. Hinta sisältää huollot, takuun ja tiepalvelun; halutessasi voit lisätä edullisen vakuutuksen ja kotilatauslaitteiston. 53 431,45 (sis. Nelivetoiset T8 AWD High Performance -versiot ovat saatavana S60/V60/XC60/S90/V90/XC90-lataushybridimalleihin. Tilaa omasi nyt. ajokilometrit 30 000 km. Luottokustannukset yht. Tehoa ilman kompromisseja. Uudet Volvo Long Range High Performance-lataushybridit. Sopimus sisältää määräaikaishuollot ja korjaukset
Myös arktinen alue on tärkeä aihe, vaikka Natolle se on hieman herkkä, koska tietyt jäsenmaat eivät halua luoda mielikuvaa alueen militarisoitumisesta. A8 MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa Jussi Orell Puolustusliitto Naton korkein päättävä elin Pohjois-Atlantin neuvosto vierailee Suomessa maanantaina ja tiistaina. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapaa pääsihteeri Stoltenbergin ja neuvoston edustajat maanantaina. Natolla on meneillään niin sanotun strategisen konseptin uudistaminen, joten Suomella on nyt mahdollisuus korkealla tasolla tuoda esille näkemyksiään läheiselle kumppanilleen. Vanhempi tutkija Matti Pesu Ulkopoliittisesta instituutista, millainen merkitys kaksipäiväisellä vierailulla on. Naton norjalainen pääsihteeri Jens Stoltenberg tapaa Suomen valtiojohtoa maanantaina.. Neuvosto koostuu jäsenmaiden pysyvistä edustajista ja sen puheenjohtajana toimii Naton pääsihteeri, norjalainen Jens Stoltenberg. Edellinen strateginen konsepti on vuodelta 2010. Esille voi nousta myös kriisinhallinnan tulevaisuus Afganistanin operaation jälkeen sekä hybridiuhkat, joiden torjunnassa Suomi on Euroopan kärkimaita. Vierailu osuu kiinnostavaan ajankohtaan, sillä Suomen hävittäjähanke on loppusuoralla. Tuoreimmassa puolustusselonteossa linjataan Suomen jatItämeren jännitteet esille Naton ykkösketjun kanssa Naton korkein toimielin vierailee Suomessa Jens Stoltenbergin johdolla ja tapaa valtiojohtoa. Naton ja Venäjän keskusteluyhteys on Suomen kannalta tärkeä. Niinistö ja Stoltenberg pitävät myös yhteisen lehdistötilaisuuden. Neuvosto tapaa vierailunsa aikana myös muuta valtiojohtoa sekä vierailee Kaartin jääkärirykmentissä ja Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksessa. Esille nousee todennäköisesti lähialueiden, kuten Itämeren turvallisuus. Suomesta vierailu jatkuu Ruotsiin. –?Naton näkökulmasta kyseessä on normaali vierailu, mutta Suomelle ja Ruotsille tämä on iso asia, jota maat ovat varmasti pohjustaneet yhdessä pitkään. Onko kyse tavanomaisesta suhteiden ylläpitoon tähtäävästä diplomatiasta vai onko odotettavissa, että agendalle nousee joitain erityisiä teemoja
Kun korona-aikana pitkälti kiinni ollut Suomen itäraja taas aukeaa, yhteydenpidon tarve Venäjään kasvaa. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden tapasi Vladimir Putinin kesällä, ja Putinille sopisi tiettävästi uusikin tapaaminen loppuvuodesta. FAKTA Korkein päättävä toimielin 1 Pohjois-Atlantin neuvosto vierailee Suomessa maanantaina ja tiistaina. Haavisto taitaa uskoa, että keinot ilmastonmuutoksen vastustamiseksi alkavat kiinnostaa Venäjän johtoa. Ruotsilla ja Virollakin on ollut omia Venäjä-yhteyksiään, vaikka välit Kremliin ovat pohjalukemissa. Näistä Suomi on valmis keskustelemaan, vaikka olemmekin sitoutuneita EU:n yhdessä päätettyyn pakotepolitiikkaan vastauksena Venäjän sotatoimille Krimillä ja ItäUkrainassa. Arktisista ja pohjoisista kysymyksistä voi taas löytyä aidosti molemmille kiinnostavaa yhteistyötä. Selvää silti on, että hankinta on ennen päätöstä eräänlainen elefantti kaikissa huoneissa, joissa keskustellaan turvallisuuspolitiikasta. STEPHANIE LECOCQ / EPA ANALYYSI Matti Posio @lannenmedia.fi H arva muistaa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) tavanneen Venäjän vastinparinsa Sergei Lavrovin jo kahdesti tänä vuonna. Helmikuun tapaamisesta revittiin suuria otsikoita, kun Haavisto matkusti Pietariin pian EU:n korkean edustajan Josep Borrellin heikoksi arvioidun Venäjänvierailun jälkeen. Suomen on määrä päättää vuoden loppuun mennessä Hornet-hävittäjien korvaajista. Myös Suomea kiinnostaa ydinromun saaminen ylös Novaja Zemljan ja Kuolan niemimaan ympäriltä. Arktisissa ympyröissä Venäjän kanssa on mahdollista etsiä yhteistyötä, jollaista ainakin Suomi on halukas tekemään monissa pakotepolitiikan ulkopuolelle jäävissä asioissa. ” Naton näkökulmasta kyseessä on normaali vierailu, mutta Suomelle ja Ruotsille tämä on iso asia.” Matti Pesu Vanhempi tutkija, Ulkopoliittinen instituutti Naton norjalainen pääsihteeri Jens Stoltenberg tapaa Suomen valtiojohtoa maanantaina. Jännitteiden lisääntyminen on vauhdittanut keskustelua EU:n yhteisen puolustuspolitiikan kehittämisestä. lokakuuta Lavrov tapaa Haavistoa vuoden 2021 kolmannen kerran, kun Norja luovuttaa Suomelle Barentsin euroarktisen neuvoston puheenjohtajavuoron. SUOMEN ulkopolitiikan perustyylinä on uskoa suoraan diplomatiaan. – Oletan, ettei se nouse, koska Nato-mailla on asiassa erilaisia intressejä. Haavisto kuvaili jälkeenpäin kumpaakin tapaamista ”ihan tehokkaaksi”. Valmistelussa olevan ns. Haaviston arktinen jakoavain ei ole suhteille ainakaan pahasta. Ehdolla ovat amerikkalaiset Boeingin F/A-18 Super Hornet ja Lockheed Martinin F-35 sekä ranskalainen Dassault Rafale, yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon sekä ruotsalainen Saab Gripen E. VAIKKA VENÄJÄ kohdistaa voimistuvaa häirintää ja oikeuspainostusta omiin ympäristöliikkeisiinsä, yhteistyö monessa ympäristökysymyksessä Suomen kanssa voi sitä kiinnostaa. –?Silloin ajattelin, että nyt aletaan olla samalla sivulla, Haavisto kertoi Lännen Medialle Vanajanlinnan ministerikokouksen yhteydessä syyskuussa. Suurvalta haluaa turvallisen laivaväylän, kun tilanne arktisella alueella muuttuu ja reittejä avautuu jäiden sulaessa. 1 Neuvosto pitää ulkoministerikokouksen joka toinen vuosi. On ajateltu, että Siperian olosuhteet paranevat ilmastonmuutoksessa. Suomi on mukana myös Saksan aloitteessa, jossa selvitetään nopean toiminnan joukkojen kehittämistä. Sattumaa tai ei, Tromssan kokouksen aattona maanantaina Helsingissä vierailevat Naton norjalainen pääsihteeri Jens Stoltenberg ja suurlähettiläät kaikista Nato-maista. Kohti myönteistä yhteistyötä KIMMO BRANDT / ARKISTO FAKTA Euroarktinen neuvosto 1 Barentsin euroarktisen neuvoston tavoitteena on vakauden ja kestävän kehityksen edistäminen Barentsin alueella eli Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän pohjoisosissa. Tämä korostuu Naton harjoituksissa, joissa luodaan yhteistä toimintakykyä. Uskotko hankkeen nousevan esiin Naton vierailulla. Miten luonnehtisit Suomen ja Naton tämänhetkistä suhdetta. 1 Barentsin euroarktisen neuvoston jäsenmaita ovat Norja, Ruotsi, Suomi, Venäjä, Tanska, Islanti ja EU. Suomen ulkoministerin Pekka Haaviston rinnalla ilmeet eivät aina ole olleet pelkkää hymyä. 1 Puheenjohtajana toimii pääsihteeri Jens Stoltenberg. Yksi iso haaste EUpuolustuksen kehittämisessä on turvallisuuspoliittisten huolien erilaisuus EU:n piirissä. 1 Neuvosto tapaa valtiojohtoa ja vierailee Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksessa. Kun EU-maiden Venäjä-suhteet ovat rasittuneet äärimmilleen muun muassa oppositioon kohdistuvista oikeusmurhista, todellisista murhista, talouspakotteiden kierteestä ja viimeksi energiakiistoista, arktinen yhteistyö tarjoaa rinnalle tällä erää positiivisemman kaistan. Kun Pietarissa Haavisto esitti median edessä EU-kritiikin Venäjälle ja Lavrov maalaili vastasyytöksiään, Reykjavikissa oli puheena ympäristö. Tromssan kokouksen järjestäjät ovat vahvistaneet myös Lavrovin olevan paikalla. Suomen Venäjä-linjaa voi kuvata diplomaattitermillä selective engagement, valikoiva yhteistyö. TIISTAINA 26. Sen sijaan keskustelu Naton ja EU-puolustuksen sulautumisesta yhteen on lähinnä teoreettista. Miten näet EU-maiden sotilaallisen yhteistyön kehittyvän jatkossa. Toki se voi nousta esille epävirallisissa keskusteluissa. Suurin kitka Naton ja Venäjän suhteissa on Baltian maissa ja Puolassa, ja Suomen ja Ruotsin toiminnalla on perustavanlaatuinen merkitys Naton kyvylle puolustaa jäseniään. Kirjoittaja on Lännen Median toimituksen päällikkö. Kahden kaistan Venäjä-politiikka on varmasti harkittua. Suomi ja Ruotsi ovat omassa kategoriassaan Naton kumppanimaiden joukossa. Selonteossa todetaan myös, että Suomella säilyy mahdollisuus hakea puolustusliiton jäsenyyttä, jos turvallisuustilanne sitä vaatii. Sekä Nato-maat että Suomi katsovat EU-puolustuksen olevan rooliltaan täydentävää. Reykjavikissa Lavrov arvioi, että ilmastonmuutoksesta tulee Venäjälle erittäin kalliita infravahinkoja. Haaviston ja Lavrovin toinen tapaaminen toteutui toukokuussa arktisen neuvoston kokouksessa Reykjavikissa. Toistaiseksi puolustusyhteistyö on keskittynyt esimerkiksi asejärjestelmien yhteensovittamiseen ja strategiseen yhteistyöhön. EU-pöydissä vuoropuhelun tärkeys on alkanut saada ymmärrystä. Uskon, että EU-puolustuksen kehittämiseen tulee lähivuosina turvallisuuspoliittisia sytykkeitä sekä ulkopuolelta että EU:n sisältä. strategisen kompassin kautta yritetään löytää jonkinlaista yhteistä näkemystä. 1 Norjan aloitteesta vuonna 1993 perustettuun yhteistyömuotoon eivät kuulu varsinainen turvallisuuspolitiikka ja merellinen yhteistyö. Siksi niistäkin on tärkeä puhua Venäjän kanssa samalla, kun pidetään esillä Ukrainan tilannetta ja muita vakavia ongelmia. Haaviston tärppilistalle kuuluvat ainakin ydinturva, ympäristö ja mertensuojelu. Kun ikirouta alkaa sulaa arktisella alueella, Venäjälle tärkeät öljyja kaasuputket voivat romahtaa. 1 Naton päätöksenteko perustuu yksimielisyyteen. Kokous järjestetään tiistaina Norjan Tromssassa. Presidentti Sauli Niinistön kaudella on vakiintunut ajatus, että yhteys pidetään auki ja epäkohdista puhutaan naapurille nokatusten. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on diplomaattisissa piireissä konkari. Kumppanuussuhde ei kuitenkaan sisällä viidennen artiklan mukaisia turvatakuita ja velvoitteita. Koska Nato ei järjestönä ole asiassa yhtenäinen, aiheen esille nostaminen virallisesti ei olisi diskreettiä. – Suhde on hyvin läheinen. 1 Suomesta vierailu jatkuu Ruotsiin. – Se etenee pienin askelin. Ministerikokousten välillä yhteyttä pidetään suurlähettiläiden ja virkamiesten tasolla. Sen sijaan yhteiset nopean toiminnan joukot ovat jääneet vaille käyttöä. Kuva Helsingin tapaamisesta maaliskuulta 2020. –?Välillähän Venäjällä on ollut ilmastoskeptisyyttä. Tarkkailijoina neuvostossa ovat Alankomaat, Iso-Britannia, Italia, Japani, Kanada, Puola, Ranska, Saksa ja Yhdysvallat. MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa A9 kavan tiivistä yhteistyötä Naton kanssa. Pohjoisilla merialueilla Venäjän halu arktisten ydinjätteiden nostamiseen on kasvussa. Suomi johtaa puhetta vuosina 2021–2023.. Asiaan viittasi muun muassa komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen unionin tilaa käsitelleessä puheessaan. Haaviston onnistui niin sanotusti sanoa Lavroville suorat sanat ja välittää osa niistäkin viesteistä, jotka EU-yhteydessä eivät päässeet esille venäläisten kieputtaessa Borrellia. 1 Neuvosto koostuu Nato-maiden suurlähettiläistä ja on järjestön korkein poliittinen päätöksentekoelin. Voidaan myös ajatella, että rauhan ajan isäntämaasopimus voitaisiin fasilitoida mahdollisen kriisin aikana. 1 Puheenjohtajuus kiertää kahden vuoden jaksoissa
–?Suurin osa leikki-ikäisten lasten univaikeuksista on lieviä, loput keskivaikeita tai vaikeita, kertoo THL:n tutkimuspäällikkö ja Helsingin yliopiston dosentti Juulia Paavonen. Lasten uniongelmia voi Kuittisen mukaan ennaltaehkäistä luomalla nukkumaanmenosta miellyttävä vuorovaikutustilanne, johon liittyy tuttuja ja rauhoittavia tapoja, kuten iltasatu. Ne ovat usein monen tekijän summa. Paavosen mukaan kouluikäisten lasten uniongelmat ovat kyselytutkimusten perusteella suurin piirtein yhtä yleisiä kuin leikki-ikäistenkin ja niistäkin suurin osa on lieviä. KORONAPASSIA koskeva lainsäädäntö vanhenee vuoden vaihteessa. –?Varmasti tulee olemaan tiukat neuvottelut, en sitä lainkaan kiistä. Tällaiset vaikeudet yleensä helpottavat kouluikään mennessä. Ensin se annetaan kuitenkin riskiryhmille. MARININ MUKAAN kaikki tarmo pitäisi keskittää siihen, että rokotukset saadaan toteutettua globaalisti. Pääministerin mukaan uusia rajoitustoimenpiteitä ei ole suunnitteilla, sillä olennaisinta on rokotuksen ottaminen. LEIKKI-IKÄISTEN LASTEN uniongelmat liittyvät Paavosen mukaan usein nukkumaan menemiseen: lapsi ei malta tai halua mennä nukkumaan, minkä takia nukahtaminen viivästyy. –?Toisaalta uniongelmien lisääntymistä saattaa selittää myös se, että vanhempien tietämys aiheesta on kasvanut: he ymmärtävät, että uniongelmiin on tärkeä puuttua ajoissa ja vievät lapsiaan herkemmin tutkimuksiin, Kuittinen sanoo. Marinin mukaan koronapassia ei olisi voitu ottaa Suomessa aikaisemmin käyttöön. Hallituksen asettama tavoite rajoitusten purkamiselle on 80 prosentin rokotekattavuus. Kuittinen Terveystalosta kertoo, että osa leikki-ikäisistä lapsista herää toistuvasti öisin tai liian aikaisin aamulla ja tarvitsee vanhemman apua uudelleen nukahtamiseen. Rokotettavasta väestöstä kaksi rokoteannosta on saanut hieman yli 77 prosenttia. –?Sanoisin aivan kaikille suomalaisille, että ottakaa rokote. Harrastukset voivat venyä iltaan asti, nukkumaanmenoa ennen on liikaa ruutuaikaa tai lapsella ei ole lainkaan selkeää iltarutiinia, Paavonen kuvailee. Varsinkin herkät ja univaikeuksiin taipuvaiset lapset tarvitsevat säännöllisen päivärytmin, jossa herätään ja mennään nukkumaan joka päivä suurin piirtein samaan aikaan. Pääministerin mukaan erimielisyydet johtuvat pohjimmiltaan siitä, että hallituksessa on erilaisia puolueita. Leikki-ikäisten lasten uniongelmat ovat yleisiä Lasten uniongelmien selvittely alkaa somaattisten syiden poissulkemisella. Ensi keväälle suunniteltuja toimenpiteitä työllisyystoimista sekä todennäköisesti ilmastotoimista Marin kuvailee haastaviksi. A10 MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa STT, Janita Virtanen Joka viidennellä leikki-ikäisellä suomalaislapsella on jonkinasteisia uniongelmia. Ensimmäinen niistä on psykoedukaatio: vanhemmille annetaan tietoa siitä, miten lapset yleensä nukkuvat, minkälaista laadukas uni on, mikä on sopiva unimäärä ja niin edelleen. Aina hallituspuolueiden välillä on myös erimielisyyksiä ja erilaisia näkemyksiä. –?Vuorokausirytmin merkitystä ei voi painottaa liikaa. Tällainen uniassosiaatiohäiriö syntyy usein jo vauvaiässä. Leikki-iällä tarkoitetaan noin 2,5–6 vuoden ikää. Unirytmin korjaus auttaa JOHANNA VUONOKARI / LEHTIKUVA STT, Minja Viitanen Hallituksen toimintakyky on pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan hyvä. Leikki-iällä tarkoitetaan noin 2,5–6 vuoden ikää. Näin raportoivat lasten vanhemmat vielä käynnissä olevassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Lapsen uni ja terveys -tutkimuksessa, jossa on mukana 1?673 suomalaisperhettä. Myös kolmas annos tullaan Marinin mukaan lopulta antamaan Suomessa kaikille. Kouluikäisillä lapsilla on usein perinteisempää unettomuutta: lapsi haluaisi nukkua, mutta ei saa unen päästä kiinni. Suurin osa leikki-ikäisten lasten univaikeuksista on lieviä, loput keskivaikeita tai vaikeita. Hänen mukaansa lasten lyhentyneet yöunet ja nukahtamisvaikeudet voivat liittyä lisääntyneeseen tietokoneen, puhelimen tai muiden laitteiden käyttöön ennen nukkumaanmenoaikaa. Terveystalon lastenneurologian erikoislääkäri Juha Kuittinen arvioi, että lasten uniongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina. Nyt tilanne on toinen, rokotekattavuus on kasvanut. –?Me katsomme eteenpäin ja ratkaisemme niitä kysymyksiä, joita hallituksen pöydällä on. –?Itse en olisi ottanut passia käyttöön aikaisemmin, koska rokotekattavuus oli niin alhaalla. Näin se on, kun meillä on monipuoluehallitus eikä esimerkiksi kaksipuoluejärjestelmä, Marin sanoi. Pääministeri kertoi haastattelussa pitävänsä perusteltuna, että koronapassille haetaan jatkoa eduskunnalta. Lisäksi pääministeri kertoi hänen puolueensa ajavan pienimpien eläkkeiden korottamista, mutta ei indeksin muuttamista. Viikonloppuisin lapsi valvoo myöhään ja nukkuu liian pitkään aamulla. Paavosen mukaan monissa perheissä lapsen uniongelmat helpottavat ihan vain unirytmiä korjaamalla. Pienten lasten uniongelmat puolestaan kytkeytyvät pääosin perheen tilanteeseen: esimerkiksi kiire, muutokset perhetilanteissa, vanhempien kuormittuneisuus sekä ylipäätään pikkulapsiperheen haasteet liittyvät usein lasten uniongelmiin. THL:n tutkimuspäällikkö Juulia Paavonen kertoo, että lasten uniongelmien hoito kattaa kolme kokonaisuutta. Marinilta kysyttiin asiasta Ylen Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina, sillä julkiseen keskusteluun on noussut hallituksen erimielisyyksiä niin sanotun Veikkaus-kiistan jälkimainingeissa. Kolmas kokonaisuus sisältää erilaisia käyttäytymisterapeuttisia menetelmiä, kuten unikoulun ja unirytmin korjaamisen. Toinen kokonaisuus on unenhuolto, johon liittyvät muun muassa unirytmi ja iltarutiinit. –?On hyvin huolestuttavaa, että puhutaan kolmannesta annoksesta, kun suuressa osassa maailmaa ei ole annettu vielä ensimmäistäkään, hän sanoi. Nukkumaanmenoon voi liittyä esimerkiksi pimeän tai yksin jäämisen pelkoa. Kouluikäisten lasten kohdalla korostuvat psyykkisen hyvinvoinnin asiat, stressi, kiusaaminen, kouluun liittyvät vaatimukset, sosiaaliset suhteet sekä sosiaalisen median käyttö. Uniongelmiin osataan nyt puuttua entistä herkemmin. Joskus unettomuuden taustalla voi olla jokin unenlaatua heikentävä sairaus, kuten astma, infektio tai refluksitauti, kertoo lastenneurologian erikoislääkäri Juha Kuittinen. –?Tehokkainta uniongelmien ennaltaehkäisy on jo varhaislapsuudessa, jossa lapselle opetetaan itsenäisen nukahtamisen taito, Kuittinen huomauttaa. Joka viidennellä leikki-ikäisellä suomalaislapsella on jonkinasteisia uniongelmia. Paavosen mukaan mahdollisesti yleisin taustatekijä on kuitenkin perheen epäsäännöllinen elämänrytmi, joka herkästi sekoittaa lapsen unirytmin. Pääministeri Marin: hallitus on hyvin toimintakykyinen. LASTEN UNIONGELMAT selittyvät Paavosen mukaan harvoin vain yhdellä syyllä. Uniongelmien taustatekijät ovat yleensä hieman erilaisia leikkija kouluikäisillä lapsilla. Paavonen korostaa varhaisen puuttumisen tärkeyttä: jos lapsen uniongelmat pitkittyvät, ne muuttuvat usein monimutkaisemmiksi ja hankalammiksi, jolloin myös hoitovasteen saavuttaminen kestää kauemmin. –?Lapsilla voi olla myös samankaltaisia uniongelmia kuin aikuisilla: levottomat jalat, kuorsaamista tai uniapneaa, joka aiheuttaa levotonta ja katkonaista unta, päiväväsymystä ja ajan kuluessa myös keskittymisja oppimisvaikeuksia. Pääministeri kertoi myös, että hänen välinsä esimerkiksi valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) kanssa ovat toimivat ja että hän luottaa talouspoliittisen keskustelun onnistuvan vastaisuudessakin. Vanhempien tietämys on nykyisin lisääntynyt. –?Todella suurella osalla lapsista on jonkinlaisia unirytmiin liittyviä haasteita
Kansainvälisten lakien mukaan jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa. KUN TUTKIMATTA hutkitaan ja pakotetaan turvapaikanhakijoita EU:n ulkorajan taakse, kansainvälisten sopimusten sitoumuksia on jo lakattu kunnioittamasta. EU-Kroatian ja sen EU:n ulkopuolisen naapurin BosniaHertsegovinan rajaseudulla pakolaiskriisi on muhinut pitkään. Tarkoituksena on painostaa EU-naapureita hybridisodalla, jonka aseina käytetään parempaa elämää kohti kannustettavia ihmisiä. Meidän nimissämme piestään pampuilla tuhansittain turvapaikkaa hakevia ihmisiä EU:n ulkorajoilla ja pakotetaan heidät hädän laatua kysymättä takaisin tulosuuntaan. Aiemmin Kroatiassa ja Kreikassa havaittu Pushbacks-ilmiö on rantautumassa Itämeren alueelle Puolaan. Samalla juuri EU:n kyvyttömyys yhteiseen turvapaikkapolitiikkaan on ongelman suuri aiheuttaja. EU on vahva, koska sen toiminta perustuu kansainvälisiin sopimuksiin ja sitoumuksiin sekä oikeusvaltioon, joka toimii ennakoitavasti ja koko maanosan mitassa tarpeeksi hyvin. MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa A11 Matti Posio @lannenmedia.fi E uroopan kansalaisina olemme pahassa jamassa. VALDA KALNINA / EPA Turvapaikanhakijoita ajetaan laittomasti ulos maasta yhä useammalla Euroopan unionin ulkorajalla. EU on sulkenut ilmatilansa Valko-Venäjän lentoyhtiöiltä Lukashenkan härskien tekojen takia, mutta Valko-Venäjä onkin tehnyt itsestään viisumivapaan halpalentokohteen kehitysmaiden asukkaille Haitia myöten. lokakuuta uuden lain, jolla ihmisoikeuksien puolustajien mukaan pyritään laillistamaan palautukset ilman turvapaikkaprosessia. Ristiriitaisen ja tunnekuohuisen pakolaiskeskustelunsa panttivankina Eurooppa kävelee yhä syvemmälle sen vastustajien virittämään ansaan. Kompromissisuunnitelma on hyväksymättä, vaikka ongelma sen kuin pahenee. Paremman puutteessa EU on aiemmin yrittänyt padota turvapaikanhakijoiden tuloa niin, että pakolaisten pidättelystä EU:n ulkopuolella on sovittu esimerkiksi Turkin ja Libyan hallitusten kanssa. EU-MAIDEN päättäjille siirtolaispolitiikan linjaaminen on hankalaa. Siihen EU-jäsenmaiden päättäjiä ajaa turvapaikanhakijoiden virtaan liittyvä pelko: vuoden 2015 pakolaiskriisin ei haluta toistuvan. Siitä kertoo Euroopan komission yli vuosi sitten esittelemä maahanmuuttoja turvapaikkapolitiikan uudistus. Ihmisvirran masinoidusta luonteesta kertoo se, että Lukashenka on kerskunut avaavansa helpon pääsyn maahansa köyhistä maista. Kun samaan aikaan Valko-Venäjän diktaattori käyttää tulijoita aseenaan ja yhteinen päätöksenteko pakolaispolitiikasta jumittaa, Eurooppa uhkaa ajautua umpikujaan. Valko-Venäjän itsevaltaisen Aljaksandr Lukashenkan tiedetään tahallaan masinoivan ihmisvirtaa rajalle. NÄKÖKULMA. PUOLA , Liettua ja Latvia ovat kertoneet jyrkästä siirtolaismäärän kasvusta rajoillaan tänä syksynä. Valko-Venäjän itsevaltias ja oikeastaan vain Venäjältä tukea saava Lukashenka tietää tämän ja hoputtaa etenkin islaminuskoisia siirtolaisia kohti EU:ta. Syntipukkia ei tarvitse kaukaa etsiä. Jäsenmaat eivät ole sopineet oikeastaan mistään osasta yhteistä taakanjakoa. Laittomat käännytykset ovat vähintään Geneven sopimuksen ja EU:n omien perussopimusten vastaisia. Puola vahvisti 14. Ilmiö tunnetaan englanninkielisellä nimellä Pushbacks, suomeksi ”laittomat palautukset”. Tuskin maan johtajaa sentään palkitaan viisumivapauksilla ja talouspakotteiden poistamisella siitä, että hän lopettaisi oman häiriköintinsä. Kesäkaudella 2021 Saksan yleisradio ARD ja muut eurooppalaiset tiedotusvälineet todistivat omin silmin, miten EU-maa Kroatian rajalla toteutettiin laittomia käännytyksiä kovin ottein. Se on EU ja EU:n mahdollinen yhteisvastuullinen päätöksenteko, jota halutaan vastustaa kynsin hampain. Hybridikeinon uskotaan purevan meihin hitaasti vaikuttavan hermomyrkyn lailla. Kiitokseksi luvatuista myönnytyksistä on tullut rasite ja vipuvarsi, jota Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan hyödyntää EU-suhteissa empimättä. Valtion ei ole pakko turvapaikkaa myöntää, vaikka kaikki perusteet täyttyisivät, mutta valtion on kuitenkin pidättäydyttävä vaarallisesta ihmisen palauttamisesta rajan taakse. Latvian puolustusvoimien sotilas partioi uutukaisella piikkilanka-aidalla, joka EU-maiden yhteisvoimin on pystytetty Valko-Venäjän vastaiselle rajalle pidättelemään diktaattori Aljaksandr Lukashenkan länteen suuntaamia turvapaikanhakijoita. Saksan sisäministeri totesi keskiviikkona, että operaatiossa näkyy Venäjän kädenjälki. Enää ei olla kaukana Suomestakaan. Onko näillä sanoilla ja sitoumuksilla enää mitään merkitystä. Kansalaisjärjestöt ovat kertoneet 16?000 laittomasta käännytyksestä Jugoslavian hajoamissotien muotoilemalla rajaseudulla. Provokaation vaara on todellinen. Puolan nationalistis-konservatiivinen hallitus on ilman tätäkin arvostelijoiden hampaissa ja lisäksi riidoissa EU:n kanssa oikeusvaltioperiaatteesta. Kroatia näyttää panneen asialle pamppumiehet ongelman ratkaisemiseksi ankeissa vuoristo-oloissa. Valko-Venäjän kanssa vastaavaa diiliä ei ole näköpiirissä. Ongelmatonta ja turvallista ei ole olla tekemättä yhteisiä päätöksiä. Ennen muuta Afganistanista ja Irakista olevia turvapaikanhakijoita pyrkii maahan idästä Valko-Venäjän rajan takaa. Syksyn mittaan ainakin seitsemän ihmistä on löydetty kuolleena Valko-Venäjän EU-rajan läheisyydestä. Journalistien kuvissa keppimies marssittaa turvapaikanhakijoita jonossa pikavauhtia takaisin. Näin pakolaisten pelko horjuttaa EU:ta Ristiriitaisen ja tunnekuohuisen pakolaiskeskustelunsa panttivankina Eurooppa kävelee yhä syvemmälle sen vastustajien virittämään ansaan. Tietenkään turvapaikanhakijoita ei saa työntää mereen eikä ampua
minuutilla. –?Motivaatiota kyllä löytyy, siitä ei ole kiinni. Omiin meni aivan liikaa palloja. GBK:N PUTOAMINEN Kolmoseen varmistui muutamaa kierrosta ennen perussarjan loppumista. Lopulta karkki vietiin pois suusta, kun Santtu Seppänen tasoitti lisäajan ensimmäisellä minuutilla. ”Kaikki on täysin auki” Lasse Känsälä teki GBK:lle yhden maalin kauden päätöspelissä. Harjun stadionilla pelattiin pyhänä toista minuuttia, kun JJK meni johtoon. Kun nousimme liigaan, meidän joukkueessa oli neljä pelaajaa, jotka kävivät päivätöissä, vaikka muuten oli ammattilaisjoukkue. Paul Pogba ajettiin toisella jaksolla ulos punaisella kortilla vaarallisen liukutaklauksen jälkeen. JBK:n vuosi 2021 oli tasainen. GBK osui heti alkuhetkillä Petteri Jokihaaran ja Lasse Känsälän toimesta ja Jokihaaran päivän toisen osuman jälkeen GBK johti 3–1. Youri Tielemans vei Leicesterin johtoon 14. Maali oli englantilaishyökkääjälle jo kauden kuudes. Mäki toivoo, että KPV Juniorit ry päättää jatkaa pelejään Ykkösessä. Maalipörssin kärki viimeisteli kauden kymmenennen osumansa. e JOKERINUMERO 6 7 6 7 3 1 5 Jarno Herranen KOKKOLA Kokkolalaisten edustusjoukkueiden futiskausi saatiin pakettiin viikonloppuna, kun KPV päätti kautensa Ykkösessä lauantaina ja GBK Kakkosessa sunnuntaina. –?Tiedettiin jo kauteen lähtiessä, että vaikeaa tulee. Tasoitusosuman puski 60. Tällä erää GBK:n viimeinen peli Kakkosessa päättyi 3–3 (3–2) -tasapeliin OLS:ia vastaan. –?Totta kai ollaan vähän yhdessä keskusteltu ja ihmetelty, että mitä tapahtuu missäkin, kun varsinkin kaikki paikalliset pelaajat tuntevat toisensa. Kaikki laitettiin peliin ja kaikkemme tehtiin, mutta ei vain riittänyt. Toki siinä antaa vähän tasoitusta ja on olemassa väsähtämisen riski. Mohamed Salah naulasi Manchester Unitedin verkkoon hattutempun. Kun seuroillakaan ei ole tässä vaiheessa selviä kuvioita, niin mistäpä me pelaajatkaan vielä tiedetään mitään tässä vaiheessa. Oli hyviä jaksoja ja oli huonoja jaksoja, niin se meni koko kauden, Mäki näki. Vaikka GBK putoaa sarjasta, oli kapteeni ylpeä joukkuetovereistaan. Liverpool kylvetti ManU:a Mohamed Salah teki hattutempun sunnuntaina. United-pelaajien tilastomerkinnöiksi jäivät eriväriset kortit. KPV ansaitsi pelaamalla jatkon Ykkösessä, mutta tilanne edustusjoukkueen ympärillä on epäselvä, kun Matti Laitinen ilmoitti vetäytyvänsä seuran taustalta. Viime lauantaina Leicester latoi ManUn verkkoon neljä osumaa, Liverpoolilta samaan kesti vain avausjakso. –?Pelaajia Kokkolassa kyllä on. JBK:lla oli kokoonpanossa Jaron edustuksesta tuttuja nuorukaisia, joista Marcel Wargh sai punaisen kortin pelin lopussa ja aloittaa seuraavan kauden pelikiellossa. Salah täydensi hattutemppunsa toisella jaksolla. Mäki nostaa esille myös puoliammattilaisuuden mahdollisuuden. pyhänä peliaikaa tuli ensimmäistä kertaa yli 30 minuuttia. Tilastojen valossa nuorten pelaajien puolustusosaaminen osoittautui keskinkertaiseksi. Ei ainakaan siitä jäänyt kiinni, ettei olisi yritetty, mutta tuli vain rajat vastaan. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi LOTTO MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa A12 OIKEAT NUMEROT 5, 9, 10, 17, 20, 31, 39 LISÄNUMERO 11 PLUSNUMERO 15 7 oikein kappaletta, voitto-osuus milj. JARNO HERRANEN JYVÄSKYLÄ Jakobstads Bollklubb päätti kautensa jalkapallon Kakkosessa häviämällä Jyväskylän Jalkapalloklubille lukemin 4–0 (3–0). Mahdollisimman korkealla sarjatasolla haluan pelata, mutta pitää ottaa huomioon myös realiteetit. Antonio on sarjan maalipörssissä kolmantena. Justiin tuossa Luokkalan Villen kanssa juteltiin ja hänkin sanoi, että pelihaluja olisi tosi paljon. –?Peli oli hyvin pitkälle koko kausi pienoiskoossa. Brentfordin tasoitus tuli hetki sen jälkeen, kun Forss oli otettu kentälle. SUOMALAISHYÖKKÄÄJÄ Marcus Forss pääsi pelaamaan hieman yli puoli tuntia, kun Brentford kärsi kotikentällään 1–2-tappion Leicesterille. Naby Keita teki 1–0-maalin jo viidennellä peliminuutilla, Diogo Jota onnistui 13. peliminuutilla. Villehän oli pitkään pelaamatta, mutta tuli nyt takaisin mukaan ja on ollut tosi innoissaan, Mäki toteaa. Forss ei ole päässyt Valioliigassa vielä kertaakaan avauskokoonpanoon. JBK nollattiin Jyväskylässä LONTOO/HELSINKI (STT) Manchester Unitedin voitokkaasta alkukaudesta Englannin Valioliigassa on jäljellä enää muistoja. Sarjapaikka ei ollut uhattuna kumpaankaan suuntaan. Sen vuoksi Teemu Mäki ja monet muut kokkolalaispelaajat ovat tällä odottavalla kannalla. Mäki pelasi pitkään Kokkolan Pallo-Veikoissa ja oli mukana nostamassa vihreäpaitoja Ykkösestä liigaan. –?Sitä on aika paljon Suomessa, että Ykkösen pelaajat käyvät siviilitöissä. MÄKI EI todellakaan ole ainoa kokkolalaisfutari, jota mahdollisimman korkealla sarjatasolla pelaaminen kiinnostaa. Leicesterin voittomaalin teki nopeasta hyökkäyksestä James Maddison. Avausjakson lisäminuuteilla isännät karkasivat jo kolmen maalin päähän. Käyn kuitenkin päivätöissä ja tuskin tällaiselle papparaiselle enää sellaista sopimusta saadaan, että saisin ammattilaisena pelata, 28-vuotias Mäki naurahtaa. LEHTIKUVA/AFP/OLI SCARFF. minuutilla ja Mohamed Salah osui avausjaksolla kahdesti. Jalkapallo Päättyneellä kaudella GBK:n kapteenina toiminut Teemu Mäki on yksi futareista, jonka tulevasta joukkueesta ja sarjatasosta ei ole mitään tietoa. minuutilla kulmapotkusta kauden avausmaalinsa tehnyt tanskalaispuolustaja Mathias Jörgensen. Tässä vaiheessa varmaa on se, että GBK putoaa ensi kaudeksi Kolmoseen. Forss pääsi vaihdosta kentälle 57. Millään joukkueella ei taida olla vielä valmentajaakaan, joten kaikki on täysin auki, Mäki sanoo tilanteesta. Sunnuntain kolmannessa kamppailussa West Ham voitti Tottenhamin Michail Antonion maalilla 1–0. Ainakin Mäellä pelihaluja vielä riittää. Cristiano Ronaldo sai keltaisen kortin pallon potkaisemisesta maassa maannutta Liverpoolpelaajaa päin. Maalin syötti Patson Daka, joka tarjoili Maddisonille täysin tyhjän maalin. Höntsäilemään en lähde minnekään, vaan toiminnan pitää olla tavoitteellista. Liverpool nousi sarjataulukossa toiseksi. URHEILU Urheilutoimitus P. JBK sijoittui C-lohkossa kuudenneksi. ManUn puolustus on ajautunut lokakuussa täysin tuuliajolle. ManU kärsi sunnuntaina jo kolmannen tappionsa neljään liigapeliin, kun ManU hävisi kotonaan Liverpoolille 0–5
FC OPA oli Oulussa vieraitaan tehokkaampi maalein 5–3 (1–1). Kotijoukkue kuittasi välittömästi kahdella osumalla ja tilanne oli jo 5–1. Veera Päivärinta teki Tarmolle kaksi ja Sofia Seppälä yhden osuman. Seuraavan kerran Petri Pitkänen sai kaivaa kiekon maalistaan vajaan 14 minuutin pelin jälkeen, kun Juho Takkula onnistui Miki Jurmun ja Jarno Palolan esityön jälkeen. Kolmas vastustaja, Espoon Urheilijoiden Lauri Varteva, meni selälleen tilanteessa 9–0. elokuuta. Toisessa erässä JHT iski lisää löylyä kiukaalle. Riku Helin muutti tilanteeksi 0–3 ja Jesse Laasosen osuman jälkeen eroa oli jo neljä maalia. Vuoti paini tuplamestariksi OULU Kaisabiljardin Kokkolan avoimet rankingkisat pelattiin tällä kertaa Oulussa. Toisessa erässä HCIK onnistui toistamiseen. Sen jälkeen kaukalossa juhli Blackbirds, kunnes oli Eemeli Seppäsen vuoro tasoittaa 5–5:een. Uransa ensimmäiseen rankingvoittoon pelasi Parolan Biljardiklubin Dennis Schmandt, joka kukisti erittäin tasaisessa finaalissa Kokkolan Karoliinan Tero Kiviahon rankkareiden jälkeen lukemin 55–44. Toisella jaksolla muutti Taru Paavola numerot 1–3:een ja Rahkosen toinen osuma sinetöi vierasvoiton ajassa 34.07. Päätöserän alussa Nibacos kuroi kotijoukkueen kolmen maalin karkumatkan umpeen Roope Nadasin kahden ja Ylikorven yhden maalin myötä. Sarjataulukossa kaksikosta ylempänä oleva Pirkat iski pelin kaksi ensimmäistä osumaa. Ensin onnistui Valter Lindqvist ja hetkeä myöhemmin Kasperi Väätäinen. Hermes kiri tasoihin kolmannen erän ensimmäisellä kympillä. Muik Hockeylle Suomi-sarjassa kotitappio OULU Oulun Kärppien akatemiajoukkue oli liian kova pala Haapajärven Kiilojen purtavaksi naisten jääkiekon Mestis-karsinnassa. Vuoti aloitti 79-kiloisten sarjassa voittamalla Helsingin Paini-Miesten Unto Haaslahden pistein 7–1. Europeleissä syksy sujui myös mollivoittoisesti omalla kentällä, kaikista kolmesta tuli tappiot maalierolla 2–12. Niiden ansiosta sarjasijoitus kohentui muutamalla pykälällä ja tällä hetkellä kalajokiset ovat viidentenä. HJK ehti sen jälkeen tahkota viheriöllään neljä liigaottelua ilman voittoa maalierolla 3–7. Nibacos hävisi maalijuhlan LIMINKA/SEINÄJOKI/OULU Naisten liigasta viime keväänä pudonnut Kaustisen Pohjan-Veikot aloitti futsalin Ykkösessä sunnuntaina voitokkaasti. –?Vahva peli, mutta lopussa sai turhaan jännittää, HJK:n valmentaja Toni Koskela myönsi. Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 9.19, kun Aleksi Määttä maalasi JHT:n johtoon. Siitä 48 sekuntia ja tilanne oli kotijoukkueelle 6–3. Riskit osuivat Helsingissä. –?Lahjoitettiin yksi maali, HJK:n Koskela harmitteli. Siellä Paakki ennätti istua vain 17 sekuntia, kunnes Jere Anttila avasi Riemun maalitilin. Lopulta Hermes voitti jatkoajalla maalein 4–3 (1–1, 0–2, 2–0, 1–0) Valtteri Himanka vei Hermeksen johtoon ajassa 5.40, mutta Pajala ratkaisi jatkoajalla seuraavat kolme maalia kirjattiin turkulaisille. JHT:lle taas täysi pistepotti Milan Davidekilla oli jälleen kerran aihetta hymyyn. JHT kairasi viikonlopulta täydet kuusi sarjapistettä. HJK ei edennyt onnistumiseen paraatimarssia. Tuossa tilanteessa matsi vanhentui nelisen minuuttia, kunnes oli Michael Pereiran vuoro kasvattaa vierasjohto taas kahteen maaliin. HJK:n pystyi hyödyntämään maalipaikkansa hitusen turkulaisvieraitaan paremmin, kiitos Turussa TPS:ssä jalkapallo-oppinsa saaneiden Riskin veljesten. Emma Puskalan ja Veera Kososen maalit tasoittivat tilanteeksi 2–2. JHT:n kannalta helpottava viides osuma syntyi ajassa 51.25. Muikin viimeinen kiri tyrehtyi Gäddan ottamaan koukkaamisjäähyyn, jonka aikana Aleksi Aalto niittasi ylivoimalla ottelun päätösnumeroiksi 1–4. Kolmannen erän alussa Riemu nousi jo maalin päähän, tällä kertaa asialla oli Kristian Pylvänäinen. Alma Hedman teki ottelun voittomaalin ajassa 46.51. Kolmannen erän lopussa TPS Akatemia sai väärästä vaihdosta joukkuerangaistuksen. Asialla oli ennenkin tärkeitä maaleja iskenyt tshekkihyökkääjä Milan Davidek, jolle osuma oli kauden seitsemäs Suomi-sarjassa. Tero Kiviaho kakkoseksi JYVÄSKYLÄ JHT Kalajoki kasvatti voittoputkensa kolmen ottelun mittaiseksi jääkiekon Suomi-sarjassa, kun JHT haki voiton Liikunnan Riemusta lukemin 3–7 (0–2, 2–2, 1–3). Paineet näkyivät, ja turkulaisvieras tarjosi loppuun asti huippuvastuksen 1?574 katsojan edessä. Muikin maalilla Julius Kukkolan iltapuhde sisälsi 32 torjuntaa. Avauserässä kokkolalaisten 1–1-tasoituksen teki Vili Ylikorpi ja toisen erän alussa Nibacos karkasi 2–4-johtoon Miska Honkaniemen (2) ja Jere Ahosen maaleilla. Pisteet jäivät Raksilan harjoitushalliin numeroin 10–2 (3–0, 4–2, 3–0). Torjuntojen valossa Hermes hallitsi peliä selvästi, sillä Hermeksen Jesse Haukka torjui 24 kertaa ja turkulaisten Aku Kuutti 49 kertaa. OPA teki toisen jakson puolivälissä kolme pikamaalia ja karkasi voittoon. Vieraat saivat otteluun unelmaalun, sillä Mikke Laurila osui tolppien väliin vain 19 sekunnin pelin jälkeen. Suvi Luomaranta ja Sofia Lahti maalasivat myös päätöserässä. KERAVA Tappiollinen oli Kokkolan Nibacosin vierasreissu salibandyn Bpoikien SM-sarjassa. minuutilla boksista avausosuman, Roope Riski onnistui kulmapotkun jälkitilanteesta 54. Jyväskylässä komistuivat niin oma maalitili kuin joukkueen pistetili. HJK:n painajaismaisen tehotonta kotikenttäpelaamista kesti seitsemän ottelua ja reilut kaksi kuukautta 1–0-voiton jälkeen IFK Mariehamnista 15. Blue Foxilla tehohetki kolmannessa Toisessa erässä pelattiin tarkasti ja vain Vilma Kosonen onnistui maalinteossa. Limingan Pallokarhut kukistui Krankka-Areenalla lukemin 2–4 (1–2). TU johti ottelua Seinäjoella kahdella maalilla, mutta kotijoukkue FC Seinäjoki tuli lopussa tasoihin 3–3 (1–1). Ilmeisesti Riemun selkäranka katkesi Davidekin osumaan, sillä sen jälkeen JHT kaunisteli päätösnumeroiksi 3–7. Kälviän Tarmon hyvä yritys ei tuonut toisella pelikierroksella vielä avauspisteitä. Kisoissa oli mukana kaikkiaan 50 pelaajaa. Blackbirds iski kuitenkin vielä kerran, kun Leevi Hack teki päätösnumeroiksi 9–8. Kolmannen erän alussa Simon Gädda nosti kotiyleisön toiveita ja kavensi numeroiksi 1–2. Peli ei kuitenkaan ollut vielä selvä. JARNO HERRANEN UUSIKAARLEPYY Jääkiekon Suomi-sarjan hyvin aloittanut Muik Hockey kärsi kotitappion, kun alempaan jatkosarjaan oikeuttavalla sijalla oleva HC Indians Kaarina haki voiton maalein 1–4 (0–1, 0–1, 1–2). Yksi voittajien sankareista oli maalivahti Kalle Hokkanen, joka torjui peräti 54 Muik-pelaajien lähettämää kiekkoa. Pelikello pysähtyi aikaan 29.27, kun Veeti Mäkilä maalasi tilanteeksi 0–2. Isoveli Riku viimeisteli 36. Kiilat päästi kymmenen KOKKOLA Nuorten Mestiksen peräpäähän kuuluva TPS Akatemia pakotti Kokkolan Hermeksen ylitöihin. Sara Jussilainen, Tea Tuominen ja Anette Huhtala vastasivat TU:n maaleista. Ottelun puolivälin jälkeen iski vierailija toisen osumansa. Nuorukainen oli paras lauantaina U20-ikäluokassa ja jatkoi sunnuntaina voitokkaasti yleisessä sarjassa. Toisella kierroksella Vuoti pyöritteli ylivoimaisen pistevoiton Helsingin Tarmon Yawaru Enayatollahista. Kalajokisten kaksi viimeistä maalia värkkäsivät Matt Gould sekä Niklas Murto, jonka osuma syntyi tyhjään Riemumaaliin. Vieraiden kavennuksesta vastasi kauden seitsemännellään Timo Furuholm. Toholammin Urheilijat avasi pistetilinsä syksyn toisessa ottelussa. UUSIKAARLEPYY Kolme maalia 48 sekunnin sisään takasi Blue Foxille sarjapisteet naisten salibandyn B-liigassa. Kisojen kolmas sija meni jakoon Tampereen Ammattiklubia edustavan Mika Määtän ja TBO:n Jari Paloman kanssa. URHEILU MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa A13 PORVOO Vieskan Voiman Joona Vuoti otti vapaapainin SM-kisoista kaksi kultamitalia. Sunnuntaina takkiin tuli keravalaiselta Blackbirdsilta maalein 9–8 (2–1, 6–4, 1–3). minuutilla tuplaamaan johdon 2–0:aan. Essi Rahkonen ja Janika Kola veivät KP-V:n johtoon. KP-V sarjaan voitokkaasti HELSINKI (STT) Helsingin Jalkapalloklubi voitti Interin 2–1 miesten jalkapalloliigassa ja jatkaa mestaruusjahtia pisteen edellä olevan KuPSin kannassa. Lisää tuli ajassa 35.09, kun Jeremias Malinen kavensi numeroiksi 2–4. Pirkkalan Pirkat hävisi sunnuntaina Tähtihallissa lukemin 6–4 (2–3, 1–0, 3–1). Arttu Paakki lusikoi kiekon katsomoon ja lähti pelin viivyttämisestä jäähylle. Kiilat kavensi toisen erän alussa, kun Venla Tulppo onnistui maalinteossa. Hermeksen Jonatan Pajala kiitti ja iski ylivoimamaalilla pelin pakettiin ajassa 60.54. Sen viimeisteli Vanessa Viitala saatuaan syötön Jemina Lepolalta
22 8 1 13 34– 49 25 Kraft ........... –?Maali on ollut tuloillaan, joten oli mukava onnistua. Oikeat numerot: 2, 11, 14, 15, 18, 29, 32, 35, 37, 38, 41, 44, 46, 50, 51, 52, 54, 58, 61, 63. Cleveland avasi kauden voittotilinsä. 25 10 3 12 26– 32 33 Seuraavat ottelut: 27.10. EM-futsal jää Suomelta pelaamatta CLEVELAND (STT) Lauri Markkasen edustama Cleveland Cavaliers avasi kauden voittotilinsä kolmannessa ottelussaan, kun se kukisti NBA-koripallossa kotonaan Atlanta Hawksin lukemin 101–95. –?On hieno tunne, kun maalivahti pystyy paikkaamaan kenttäpelaajien virheitä. 2 1 1 6– 12 3 FC Seinäjoki ...1 1 3– 3 1 TU ................. SaiPa ............. HJK–HIFK, Ilves– Inter, SJK–KuPS. 4 2 2 27– 29 6 Happee ........ 22 8 4 10 33– 38 28 OLS ............. Kunkkunumero: 54 LVIV (STT) Suomalaisen jalkapalloyhteisön unelmoima värisuora jäi toteutumatta, kun naisten futsalmaajoukkue hävisi sunnuntaina EMkarsintaturnauksen päätösottelussaan Ukrainalle 1–4. 6 1 5 30– 51 3 Papas ............ KäPa ............18 16 1 1 59– 16 52 HJK ..............18 16 2 64– 13 48 FC Honka .....18 14 2 2 44– 12 44 JJK ...............18 11 2 5 57– 29 35 FC Lahti........18 10 3 5 34– 31 33 KuPS/YJ .......18 9 9 37– 31 30 PKKU ...........18 9 2 7 32– 36 29 TPS ..............18 9 9 30– 33 28 RoPS ............18 8 2 8 47– 44 27 VJS ...............18 8 3 7 34– 35 27 Ilves .............18 7 3 8 36– 27 24 VPS-j ............18 7 3 8 37– 36 24 ACO/OLS ......18 7 3 8 24– 37 24 JIPPO-j .........18 6 4 8 18– 23 22 PPJ ...............18 6 3 9 37– 40 21 FC Inter ........18 4 3 11 35– 52 17 FC Espoo ......18 4 4 10 23– 37 16 Hercules ......18 3 3 12 15– 43 12 KPV ..............18 2 2 14 13– 53 8 KJP/YJ ..........18 2 1 15 22– 70 7 B-tyttöjen Ykkönen lohko C Syksy KPV/2 ONS/3 2-1, HauPa ONS/2 6-1, RoPS HauPa/2 8-1, FC Sport -j SeMi 9-0, VIFK YJ2 Kronoby YJ 3-1. Futsal-liiga Riemu GFT 0-5, FC Kemi JoSePa 9-1. Suomi voitti EM-karsintaturnauksessa Belgian 3–0 ja Tshekin 3–1. Ulosajo: 60. 2 1 1 4– 8 1 Tarmo ........... Miesten Kakkonen lohko C OTP FCV 0-1, GBK OLS 3-3, Kemi City FC Kraft 2-4, JJK JBK 4-0, SJK Ak RFA 2-1, VIFK Hercules 1-4. 6 2 1 3 43– 33 8 Popula .......... Suomi ei ole koskaan edennyt futsalin naisten EM-lopputurnaukseen. Ilman pistemenetyksiä etenee myös Florida Panthers, joka kukisti vieraissa Philadelphia Flyersin 4–2. Olin niin iloinen maalista, että en edes huomannut, kuka otti kiekon talteen. 4 3 1 29– 24 10 SBS Wirmo ....3 3 19– 13 9 Classic........... Hurricanes on pelannut samalla kokoonpanolla NHL-jääkiekon alkukauden neljä otteluaan ja voittanut ne kaikki. 4 2 2 23– 23 6 Karhut ...........3 2 1 17– 18 6 Josba ............ 25 13 3 9 41– 27 42 HIFK ............ OLS ............... 8 6 1 1 36– 23 19 ÅIF ................ 4 2 2 32– 28 6 Oilers NG ...... KaDy/2 FC OPA, FC Brändö AS Moon, Tarmo FC Seinäjoki, KP-V KuPS, Riemu Pallokarhut 2 Jalkapallo Miesten liiga: HJK–Inter 2–1 (1–0) 37. 2 1 1 8– 5 3 Riemu ........... 22 9 3 10 36– 48 30 RFA ............. –?Erikoistilanteet olivat iso tekijä. Riku Riski 1–0, 54. Lauantain kierroksella kaatui Columbus Blue Jackets 5–1. 22 17 3 2 68– 27 54 JJK .............. 2 2 10– 4 6 AS Moon ....... 2 2 13– 1 6 FC OPA .......... 6 4 2 36– 12 16 KaDy ..............5 4 1 26– 9 13 SoVo ..............5 3 1 1 26– 16 10 Akaa Futsal ....5 2 1 1 1 25– 16 9 Vieska Futsal 4 3 1 15– 10 9 Mad Max ...... GFT ............... 4 2 1 1 21– 11 8 TPK ............... 25 13 5 7 38– 30 44 Inter ............ Avalanchen riveissä maalin taituroi Mikko Rantanen, joka vastasi joukkueensa 2–1-johtomaalista toisessa erässä. Montreal Canadiensin riveissä debytoi puolustaja Sami Niku, joka syötti kaksi maalia 6–1-voitossa Detroit Red Wingsistä. Osuma oli Vesalaisen ensimmäinen NHL:ssä. Maali oli Ahon kauden kolmas, ja hän on yltänyt tehopisteille kauden kaikissa otteluissaan. 4 1 1 2 9– 20 4 JoSePa ...........5 1 4 10– 33 3 Riemu ........... Youri Tielemans 0–1, 60. 2 1 1 11– 9 3 KP-V ...............1 1 4– 2 3 KaDy/2 .......... 4 2 1 1 27– 21 7 ErVi ................3 2 1 16– 11 6 Nibacos ........ 4 4 6– 18 AU ................. 6 3 3 25– 22 9 FC Kemi ........ James Maddison 1–2. Joukkueen 3–1-maalissa syöttöpisteen sai tililleen Jesperi Kotkaniemi. KuPS ........... M2 Pohjois-Suomi SBT Suola Dynamo 3-6 (0-3, 2-2, 1-1), Papas Sastamolo 5-9 (2-7, 2-1, 1-1). ottelussa. KuPS ............. –?Tässä liigassa ei ole varaa olla keräämättä pisteitä säännöllisesti. WINNIPEG Jetsin Kristian Vesalainen ohjasi maalin edestä joukkueensa neljännen maalin toisen erän lopussa, kun Jets voitti Nashville Predatorsin 6–4. Pirkat O2-Jkl Salibandy B-poikien SM-sarja Blackbirds Nibacos 9-8 (2-1, 6-4, 1-3),Classic OLS 3-7 (2-2, 0-2, 1-3),Josba TPS 8-6 (2-2, 4-1, 2-3). 22 3 5 14 20– 56 14 Kemi City FC 22 2 1 19 20– 62 7 B-poikien SM-sarja Ilves ACO/OLS 5-0, KJP/YJ PKKU 1-3, Hercules KäPa 1-2, VPS-j KuPS/YJ 2-3. 25 9 7 8 25– 27 35 Ilves ............ LoVen ylivoimainen pisteykkönen oli 21 pistettä tehnyt Kestilä. Naby Keita 0–1, 13. Oikeat numerot: 3, 5, 8, 10, 11, 13, 16, 21, 25, 27, 29, 42, 46, 47, 53, 54, 57, 61, 65, 67. Sunnuntaina LoVe paransi kotisalissaan, mutta ylsi vain yhteen erävoittoon vieraiden voittaessa 1–3 (14– 25, 14–25, 25–20, 18–25). En niinkään ilahtunut pelistämme viidellä viittä vastaan, Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind’Amour kommentoi NHL:n nettisivuilla. 6 4 1 1 53– 30 14 Sastamolo .....7 3 3 1 48– 42 12 KoskRi ...........5 3 1 1 36– 14 11 KPS ................5 3 1 1 35– 25 10 SBT Suola ......5 3 2 37– 24 9 JäJä .............. Annika Hirvi sai kasaan seitsemän pistettä. TPS–Karhut, Classic–Steelers. Englannin Valioliiga: Brentford–Leicester 1–2 (0–1) 14. 25 17 5 3 43– 17 56 HJK ............. 4 4 4– 30 Naisten Ykkönen Pallokarhut KP-V 2-4, Riemu FC Brändö 2-8, FC OPA Tarmo 5-3, FC Seinäjoki TU 3-3. Peräjälkeen EM-lopputurnauksiin olivat aiemmin edenneet Suomen miesten ja naisten jalkapallomaajoukkueet, sekä miesten futsalmaajoukkue. Nyt yhteydet pelaajien välillä alkoivat toimia, arvioi Coloradon päävalmentaja Jared Bednar NHL:lle. Carolina maalaa ylivoimalla Sebastian Ahon laukaus upposi Joonas Korpisalon taakse. 7 3 3 1 49– 37 16 OLS ..............8 4 1 3 37– 44 14 TPS ..............8 3 2 3 45– 40 13 SPV ..............8 4 4 51– 45 12 EräViikingit ..6 3 1 2 39– 28 10 LASB ............8 2 1 5 36– 51 7 Steelers .......8 2 6 31– 61 6 Jymy ............8 1 1 6 41– 62 4 Karhut ......... Me onnistuimme alivoimalla ja teimme muutaman ylivoimamaalin. 22 7 2 13 33– 48 23 GBK............. Osuma oli 1–4-kavennus. Ylivoimaonnistumiset alkoivat jo ensimmäisellä yrityksellä, kun Sebastian Aho voitti aloituksen, Andrei Svetshnikov laukoi ja Vincent Trocheck ohjasi kiekon Joonas Korpisalon edestä maaliin 2–0-osuman merkiksi. KoskRi KPS, JäJä SSRA, Popula OFBC 2 Futsal Naisten EM-karsintaa: Lohko 3: Ukraina–Suomi 4–1 (1–0) Ukraina ......... Päiväarvonta. 3 1 2 3– 10 3 Tshekki ......... Voitto oli suomalaisten miehittämän Panthersin viides, ja Anton Lundell sai syöttöpisteen neljänteen maaliin. Ahon maalissa toinen syöttäjä oli Teuvo Teräväinen. HaHe parempi toistamiseen Hercules ..... Sunnuntaina Ukraina oli kotikentällään Suomelle liian kova pala ja etenee karsintalohkon voittajana ensi vuoden EM-lopputurnaukseen. Tulokaskauttaan pelaavalla Lundellilla on koossa 2+3 pistettä viidestä ottelusta. 4 1 1 2 30– 30 5 Blackbirds .... Salah 0–5. 8 3 1 4 34– 41 10 Welhot...........7 3 4 26– 25 9 O2-Jkl ............7 1 2 1 3 30– 38 8 Blue Fox ........ 22 7 6 9 33– 36 27 VIFK ............ Naisten F-liiga B Blue Fox Pirkat 6-4 (2-3, 1-0, 3-1),O2-Jkl SaiPa 3-4 (1-1, 1-2, 1-0, 0-1),Helsinki Utd ÅIF 8-5 (0-0, 1-3, 7-2). Hän onnistui myös voittolaukauskisassa. URHEILU Urheilutoimitus P. Roope Riski 2–0, 74. Lauantaina HaHe voitti kotipelinsä puhtaasti 3–0. 7 1 6 30– 55 3 Tiikerit .........6 6 22– 49 Seuraavat ottelut: 27.10. 2 2 6– 13 Pallokarhut ... Predatorsin maalilla torjui Juuse Saros, joka pysäytti 23 laukausta 29:stä. Jääkiekko Päävalmentaja kaipaa joukkueeltaan parempaa peliä viidellä viittä vastaan. Mathias Jörgensen 1–1, 73. Colorado katkaisi 4–3-voitolla kolmen ottelun tappiosarjansa. 22 10 5 7 43– 30 35 JBK ............. Paremmuus rakentui vahvalla ylivoimapelillä, sillä maaleista kolme syntyi Blue Jacketsin jäähyn aikana. Mohamed Salah 0–3, 45+5. West Ham–Tottenham 1–0 (0–0) 72. 25 17 4 4 39– 18 55 SJK .............. HauPa ...........9 9 41– 10 29 FC Sport -j .....9 7 2 45– 12 21 VIFK YJ2 ........9 6 3 22– 16 18 KPV/2 ............9 4 1 4 16– 24 13 ONS/2 ...........9 4 5 22– 25 13 RoPS .............9 4 5 29– 26 12 ONS/3 ...........9 4 5 23– 22 12 Kronoby YJ ...9 3 6 23– 26 9 SeMi ..............9 2 1 6 11– 36 7 HauPa/2 ........9 2 7 10– 45 2 Espanjan liiga: Sevilla–Levante 5–3, Barcelona–Real Madrid 1–2. 7 6 1 60– 27 19 Indians.........8 6 2 48– 35 18 Happee .......8 5 1 1 1 51– 34 18 Oilers ........... 6 1 5 8– 32 2 Seuraavat ottelut: 29.10. 10. Salah 0–4, 50. 6 2 4 15– 21 6 ToPV ............. 22 13 4 5 51– 23 43 FCV ............. Ensimmäinen ja toinen erä menivät vieraille selvästi. Erotuomari: Oliver Reitala. Diogo Jota 0–2, 38. 6 1 5 21– 76 2 Seuraavat ottelut: 30.10. Suomen ainoan maalin teki Tiia Juntikka. Paul Pogba (M) Chelsea .........9 7 1 1 23– 3 22 Liverpool ......9 6 3 27– 6 21 ManCity ........9 6 2 1 20– 4 20 West Ham .....9 5 2 2 16– 10 17 Brighton .......9 4 3 2 9– 9 15 Tottenham ....9 5 4 9– 13 15 ManUnited ...9 4 2 3 16– 15 14 Everton .........9 4 2 3 15– 14 14 Leicester .......9 4 2 3 15– 14 14 Arsenal .........9 4 2 3 10– 13 14 Wolves ..........9 4 1 4 9– 9 13 Brentford ......9 3 3 3 11– 9 12 Aston Villa ....9 3 1 5 13– 15 10 Watford ........9 3 1 5 12– 17 10 Crystal P .......9 1 6 2 11– 14 9 Southampton 9 1 5 3 8– 12 8 Leeds ............9 1 4 4 8– 16 7 Burnley .........9 4 5 7– 15 4 Newcastle .....9 4 5 11– 20 4 Norwich ........9 2 7 2– 23 2 2 Rahapelit Keno: Sunnuntai 24. Classic ErVi. SJK Ak ......... Dynamo ....... Timo Furuholm 2–1. 8 3 1 1 3 32– 28 12 Pirkat ............ 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa A14 COLUMBUS/HELSINKI (STT) Carolina Hurricanes toteuttaa kilpaurheilun tuttua hokemaa, jonka mukaan voittanutta joukkuetta ei vaihdeta. Kolmanteen erään LoVe ryhdistäytyi ja vei erän nimiinsä kymmenen pistettä tehneen Annu Kestilän johdolla. Aho teki ylivoimalla joukkueen neljännen maalin päätöserässä. 6 4 1 1 57– 35 15 SSRA ............. Columbuksen ainoaa maalia oli avittamassa Patrik Laine. 3 3 16– 5 9 Suomi ........... 22 13 7 2 44– 12 46 LOHTAJA Lohtajan Veikot ja Haukiputaan Heitto kohtasivat viikonloppuna kahdesti lentopallon naisten kakkossarjassa. Tampa Bay Lightningin ja Colorado Avalanchen tiukka kohtaaminen päättyi voittolaukauskisaan. Manchester United–Liverpool 0–5 (0–4) 5. 7 5 1 1 51– 23 16 Nokian KrP .. LEHTIKUVA/AFP/KIRK IRWIN 2 Salibandy Miesten F-liiga: LASB–Jymy 5–8 (1–3, 1–2, 3–3) EräViikingit–Happee 4–8 (3–1, 0–2, 1–5) Karhut–Nokian KrP 4–12 (1–2, 1–7, 2–3) SPV–Indians 4–6 (1–1, 2–3, 1–2) Steelers–Tiikerit 5–3 (1–0, 1–1, 3–2) OLS–Oilers 0–7 (0–4, 0–0, 0–3) Classic.......... 4 1 3 23– 33 3 TPS ................5 1 4 22– 32 2 LASB ..............2 2 10– 13 Seuraavat ottelut: 29.10. Neljännessä erässä HaHe karkasi heti alussa pitäen johtonsa loppuun saakka. Nyt tukeudumme vähän liikaa Freddieen, kommentoi tehot 1+1 kerännyt Jordan Staal Hurricanesin nettisivuilla. 22 11 7 4 32– 18 40 OTP ............. 8 1 1 2 4 29– 45 7 Steelers ........ Ukrainalaisten ykköstykki oli kaksi maalia tehnyt Anna Shulha. Kunkkunumero: 11 Ilta-arvonta. 3 3 5– 11 Ukraina lohkovoittajana EM-lopputurnaukseen. 2 2 3– 14 Seuraavat ottelut: 30.10. 3 2 1 7– 5 6 Belgia ............ Aloitusviisikkoon kuulunut Markkanen pussitti ottelussa 12 pistettä. 6 1 5 33– 63 3 OFBC ............ Avausosuma syntyi Kristian Vesalaisen NHL-uran 22. Michail Antonio 1–0. Kai se kiekko täällä jossain on, Vesalainen tuumasi NHL:n nettisivuilla. 2 1 1 11– 8 3 FC Brändö ..... 8 7 1 54– 17 23 Helsinki Utd.. Yleisöä: 1?574. Blue Jacketsin maalilla Korpisalo torjui 28 kertaa, mutta Hurricanesin tanskalaistorjuja Frederik Andersen nousi 27 torjunnallaan päärooliin
Pihtipudas .....5 2 2 1 13– 7 10 HaHe .............5 3 1 1 11– 7 10 WoVo Ak........5 2 1 2 8– 10 7 LoVe ..............5 1 1 3 6– 14 3 Seuraavat ottelut: 31.10. SAUL:n mestaruudet puolimaratonilla: M35 (6): 1) Heikki Hakkarainen HMK 1.15.33, 2) Hannu Kellokoski VetU +2.09, 3) Tuomas Björkbacka VetU +8.39. XD 60: 1) Riihiluoma/Sarjakoski, 2) Kujala/ Turkia, 3) Kulju/Tuomela, 4) Nokelainen/ Annika Rinne Helsingfors BC. 4–3 (0–1, 0–1, 3–1, 0–0, 1–0) SJU: Juha Metsola 24/27, Teemu Hartikainen 1+0, Sakari Manninen 0+1. M50 (19): 1) Jyrki Ilvesluoto RRR 1.21.12, 7) Niklas Wikblom IFN +3.25. 7. 9 6 1 2 48– 31 20 Hunters .......10 6 1 3 44– 32 20 RaaheK ......... 12 5 2 1 4 48– 52 20 K-Vantaa ...... EPA/MIGUEL ANGEL POLO 2 Sulkapallo Pietarsaari: Kansalliset Forza Juniorija Seniorieliitti: Tuloksia: BS U11: 1) Aleksi Petäjäkangas Tervasulka, 2) Aapeli Pökkylä YlTe, 3) Aatos Pökkylä YlTe, 3) Vilho Määttälä TU. 8 1 1 1 5 19– 48 6 Karhu HT .......7 1 2 4 21– 33 5 S-Kiekko ....... GS U15: 1) Nelly Määttä Tervasulka, 2) Mira Viitala AlahK, 3) Sanna Jussila AlahK. MS 35: 1) Juha Vuollet SC Kokkola, 2) Miikka Pylväs YlTe, 3) Jani Honga SC Kokkola. Suurpujottelucupin ja maailmancupin kokonaiskilpailun kärki: 1) Odermatt 100, 2) Leitinger 80, 3) Kranjec 60. 13 3 2 8 46– 61 11 TPS Ak ......... XD U15: 1) Määttä, 2) Rantanen/Viitala, 3) Kuoppala/Jussila. MS 60: 1) Mikkonen, 2) Markku Taivassalo SC Kokkola, 3) Rosenqvist, 4) Vesa Kuusirati YlTe. Gidey ME-aikaan puolimaratonilla Letesenbet Gidey paransi puolimaratonin ME:tä 70 sekunnilla. 12 1 2 4 5 29– 40 11 Kärpät Ak .... MS 50: 1) Kitinkangas, 2) Mohammad Emran JeBa, 3) Jari Mikkonen HämeenlS. N70: 1) Irma Holappa PyPo 455. Hän oli avauslaskun 42:s jäätyään 2,67 sekuntia kärjestä. 7 6 1 19– 4 18 LP Kangasala 7 3 3 1 19– 10 15 Hämeenlinna 8 4 1 3 15– 12 14 LiigaPloki ..... 4. MD 35: 1) Mikko Luhtaniemi Helsingfors BC/Marko Marsela ParkanonS, 2) Panu Kanamäki KuRy/Marko Nevanpää KauWi, 3) Mohammad Emran JeBa/Janne Vuollet SC Kokkola 3) Tero Pökkylä YlTe/Pylväs. 7 4 3 15– 9 12 Puijo Wolley 6 2 2 2 10– 13 8 JymyVolley ..6 1 1 2 2 11– 15 7 WoVo ...........6 2 4 8– 12 6 LP-Vampula 6 2 4 7– 13 6 Helsinki Volley 9 9 1– 27 .................0 Kuortane .....3 3 0– 9 Seuraavat ottelut: 27.?10. KHL sunnuntaina: Admiral Vladivostok–Moskovan TsSKA 1–2 (1–1, 0–1, 0–0) Amur Habarovsk–Minskin Dinamo 3–0 (1–0, 1–0, 1–0) Sibir Novosibirsk–Traktor Tsheljabinsk 2–0 (0–0, 1–0, 1–0) SN: Harri Säteri 27/29 torjuntaa, Jyrki Jokipakka 0+1. Kittilä, naisten pujottelu. Louis–Los Angeles 7–3 (2–1, 3–0, 2–2) Arizona–NY Islanders 0–3 (0–1, 0–1, 0–1) Seattle–Vancouver 2–4 (0–1, 1–0, 1–3) S: Joonas Donskoi 0+1. 12 6 2 1 3 43– 32 23 S-Kiekko ...... APV JyKi, TeKi Kärpät Ak, Kiilat JYP B-nuorten Mestis, lohko 1 Diskos S-Kiekko 5-8 (3-0, 1-1, 1-7), Kärpät Team Hokki 3-2 (0-0, 2-2, 0-0, 1-0). 5. Naisten 2-sarja Lohko M Pihtipudas WoVo Ak 3-0 (25-17, 25-22, 25-23), LoVe HaHe 1-3 (14-25, 14-25, 2520, 18-25), Pihtipudas HaHe 3-0 (25-23, 25-18, 25-20). –?Olen erittäin tyytyväinen tuollaiseen ennätyksen parannukseen, mutta toisaalta odotin, että pystyisin juoksemaan jotakuinkin tuollaisen ajan, Richardsson sanoi Urheiluliiton tiedotteessa. 3–4 (0–1, 1–1, 2–1, 0–0, 0–1) C: Mikko Rantanen 1+0. Puolimaratonin entinen ME oli Kenian Ruth Chepngetichin Istanbulissa huhtikuussa juoksema 1.04.02. XD U19: 1) Emran/Laakso, 2) Hanhineva/ Hukari, 3) Haapamäki/Sundell. LoVe Pihtipudas, HaHe WoVo Ak 2 Tennis Moskova: Miesten ATP-turnaus: Nelinpeli, finaali: Harri Heliövaara Suomi/Matwe Middelkoop Hollanti–Tomislav Brkic Bosnia-Hertsegovina/Nikola Cacic Serbia 7–5, 4–6, 11–9.. 8. 12 2 4 6 33– 57 10 Naisten Mestiksen karsinta Kärpät Ak Kiilat 10-2 (3-0, 4-2, 3-0), JyKi TeKi 4-0 (1-0, 0-0, 3-0). Gideyn maailmanennätysvauhdin lisäksi Camilla Richardsson oli Valenciassa juoksuvireessä. Salavat Julajev Ufa–Lokomotiv Jaroslavl vl. N50 (10): 1) Matleena Luivson HKV 1.29.31, 6) Anette Lönnbäck IK Falken +9.49. MD 65: 1) Kokkola/Kulju, 2) Kuurirati/Pekurinen, 3) Pentti Takala KuRy/Ylirinne, 4) Samuli Aalto Badminton United/Erkki Koivula Badminton United. 2 Alppihiihto Sölden, Itävalta: Maailmancup, miesten avauskilpailu: Suurpujottelu: 1) Marco Odermatt Sveitsi 2.05,94 (1.04,14+1.01,80), 2) Roland Leitinger Itävalta jäljessä 0,07 sekuntia (1.03,93+1.02,08), 3) Zan Kranjec Slovenia –0,10 (1.04,20+1.01,84), 4) Gino Caviezel Sveitsi –0,39, 5) Alexis Pinturault Ranska –0,62, 6) River Radamus USA –0,68, 7) Lucas Braathen Norja –0,72, 8) Luca De Aliprandini Italia –0,79, 9) Filip Zubcic Kroatia –0,89, 10) Rasmus Windingstad Norja –0,92. XD 55: 1) Veli Riihiluoma BC Hanhensulka/ Annika Rinne Helsingfors BC, 2) Juvonen/ Raija Tuomela JuankoskenP, 3) Jari Kekki Mansen Sulka/Ritva Turkia Willimiehen Sulka, 4) Ari Nokelainen Backaksen Isku/ Tarja Sarjakoski Helsingfors BC. 12 7 2 1 2 54– 34 26 JYP Ak ..........11 7 1 3 45– 29 23 Hermes........ Olin alkuvauhdin suhteen ehkä vähän liian optimistinen, mutta on pakko aloittaa kovaa, jos puolimaratonilla meinaa saada hyvän ajan, Richardsson sanoi. Lech/Zürs, Itävalta, naisten ja miesten parisuurpujottelu, 20.–21.?11. Vitosen ME-aika on viimevuotinen 14.06,62, ja kympillä Gidey piti ME-vauhtia 29.01,03 kesäkuussa Hollannissa. 12 3 2 3 4 42– 39 16 Jokipojat ......11 4 2 5 36– 39 16 IPK ............... 12 9 2 1 61– 27 31 Ketterä ........ Hän on myös ratajuoksujen 5?000 metrin ja 10?000 metrin ME-nainen. Gidey sai nimiinsä kolmannen maailmanennätyksen. Valenciassa miesten kisan voitti kenialainen Abel Kipchumba ajalla 58.07. lähtö, Toto5-3, sh 2160 m Erkki I. Helsinki: Kansallinen juoksutapahtuma: Naiset, 10 km: 1) Alisa Vainio LappUM 34.36, 2) Laura Heikkilä Runners Club 38.25. 3. puolimaraton: Naiset: 1) Letesenbet Gidey Etiopia 1.02.52 (ME), 2) Yalemzerf Yehualaw Etiopia 1.03.51, 3) Sheila Chepkirui Kenia 1.04.53, ...10) Camilla Richardsson Suomi 1.10.51 (kkk). Columbus–Carolina 1–5 (0–2, 1–1, 0–2) Co: Patrik Laine 0+1, Joonas Korpisalo 28/33 torjuntaa, Ca: Sebastian Aho 1+0, Teuvo Teräväinen 0+1, Jesperi Kotkaniemi 0+1. 2 Ravit Joensuu: 1. Jokerit–Riian Dinamo 8–0 (3–0, 4–0, 1–0) J: Anders Lindbäck 20/20, Jordan Schroeder 4+1, Kalle Kossila 1+1, Veli-Matti Savinainen 1+1, Tommi Kivistö 1+0, David Sklenicka 1+0, Brian O’Neill 0+4, Nicklas Jensen 0+3, Markus Hännikäinen 0+1, Philip Holm 0+1, Teemu Turunen 0+1, Niklas Friman 0+1. Richardsson on ollut loppukaudesta erinomaisessa vireessä. 2 Jääkiekko NHL lauantaina: Washington–Calgary ja. M70: 1) Esko Salminen JJA 493, 4) Teuvo Myllykangas ACH 481, 5) Antti Pienimäki ACH 461. 8 1 1 6 22– 41 3 Seuraavat ottelut: 30.10. Richardssonia paremmin matkan ovat suomalaisista koskaan juosseet vain Suomen ennätyksen 1.09.58 haltija Annemari Kiekara vuonna 2000 ja Päivi Tikkanen, joka juoksi 1.10.35 vuonna 1994. lähtö, Toto5-1, lv 2640 m: 1) Leemark’s Hector/Heikki Laakkonen 19,2a, 2) Tiger Dillon 19,2a.3) Rim Bay Gift 19,4a.4) Niceman Windcape 19,5a. Seuraavat kilpailut: 13.–14.?11. RoKi .............10 8 1 1 65– 24 27 Hokki ...........10 6 1 1 2 57– 34 21 Hermes.........11 6 1 1 3 56– 39 21 S-Kiekko .......11 6 5 52– 48 18 Kärpät Team .11 2 2 7 28– 54 10 Sport Ak ......10 3 1 6 30– 58 10 Diskos ...........11 1 1 9 39– 70 4 Seuraavat ottelut: 30.10. 8 2 1 5 20– 32 8 Laser HT ....... Loppumatkalla vauhti hiipui vain aavistuksen ja Gidey ylitti maalilinjan ajassa 1.02.52. Pyry .............. St. Tuloksia: Taljajousi: M50: 1) Arto Nuuttila La-Va 545, 8) Arto Näsänen ACH 495. M75 (4): 1) Matti Kuosmanen KunPi 1.56.01, 3) Lars Haglund IF Drott +2.49. Tampa Bay–Colorado vl. 3–4 (0–3, 3–0, 0–0, 0–1) Ottawa–NY Rangers 2–3 (1–0, 0–0, 1–3) Minnesota–Anaheim ja. 2. MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa A15 VALENCIA (STT) Puolimaratonin huhtikuinen naisten maailmanennätys oli paperia, kun etiopialaisjuoksija Letesenbet Gidey pääsi vauhtiin Valencian puolimaratonilla. 8 1 1 6 23– 37 4 HC Giants ..... lähtö, Toto5-2, lv 1640 m: 1) Hard Chip/Birgitta Lappeteläinen 14,6a, 2) Epic 14,9a.3) Pam Hallover 14,9a.4) Ewa Cates* 15,0a. MD 40: 1) Vuollet/Vuollet, 2) Jari Jalkanen Savon Sulka/Marsela, 3) Kanamäki/Nevanpää, 3) Janne Laakso TU/Masi Määttälä TU. Laser HT Muik Hockey, JHT Titaanit, RaaheK Hunters, Haukat S-Kiekko, Pyry D-Kiekko, HCIK HC Giants Nuorten Mestis HeKi VierU Hokki 3-4 (1-3, 1-0, 1-1), IPK KJT Haukat 3-2 (2-0, 0-0, 1-2), S-Kiekko Ketterä 1-8 (1-2, 0-1, 0-5), Jokipojat KEspoo Ch 1-2 (0-0, 0-1, 1-1), LeKi SaPKo 5-2 (1-0, 2-2, 2-0), Hermes TPS Ak 4-3 (1-1, 0-2, 2-0, 1-0), K-Kissat JYP Ak 2-3 (1-0, 0-2, 1-1). TUTO Volley–Etta, AkaaVolley–Ducks, 30.?10. BS U19: 1) Zafir Emran JeBa, 2) Elias Vuollet, 3) Penjami Haapamäki JeBa, 4) Nestori Tuikka Tervasulka. 6. 2 Jousiammunta Pello: Masters Halli-SM. New Jersey–Buffalo ja. BS U15: 1) Niklas Hukari, 2) Alvar Vilen Mansen Sulka, 3) Leo Luhtaniemi Tervasulka, 4) Teemu Rantanen AlahK. –?Alkuvauhti näkyi sitten siinä, että viimeiset 5 kilometriä oli aika vaikeaa, kertoi Richardsson, joka uskoo hyödyntävänsä hyvän kuntonsa vielä jossakin kilpailussa syksyn aikana. Naisten Mestaruusliiga: LP-Vampula–JymyVolley 3–1 (18–25, 25–19, 25–19, 25–19) LP Viesti ......8 7 1 22– 7 21 Kuusamo ..... Naisten liiga: HPK–Kuortane 1–7 (0–3, 0–1, 1–3) Ilves–K-Espoo 1–5 (0–1, 0–1, 1–3) HIFK–RoKi 6–2 (1–1, 2–0, 3–1) Sport–TPS 2–15 (0–5, 1–6, 1–4) Suomi-sarja Muik Hockey HCIK 1-4 (0-1, 0-1, 1-2), SKiekko Laser HT 9-4 (3-2, 3-1, 3-1), Riemu JHT 3-7 (0-2, 2-2, 1-3). MS 65: 1) Osmo Pekurinen SavonlinnaS, 2) Jorma Ylirinne KauWi, 3) Kuusirati. 13 9 1 3 53– 31 28 K-Espoo Ch .. Pittsburgh–Toronto 7–1 (1–1, 4–0, 2–0) P: Kasperi Kapanen 0+2. 4–3 (2–2, 1–1, 0–0, 1–0) Winnipeg–Nashville 6–4 (1–1, 3–1, 2–2) W: Kristian Vesalainen 1+0, N: Juuse Saros 23/29 torjuntaa. BD U19: 1) Juuri-Oja/Vuollet, 2) Emran/ Haapamäki, 3) Hanhineva/Jussila, 4) Ahokas/Laakso. 9 5 2 2 49– 29 17 Riemu ...........11 4 2 5 45– 40 16 Muik Hockey .7 4 3 26– 23 12 HCIK ............. 12 4 2 6 39– 57 16 KJT Haukat .. 13 6 1 2 4 53– 51 22 Viikingit ....... 2 Yleisurheilu Valencia, Espanja: Kv. 13 3 2 1 7 37– 51 14 Hokki ............11 3 1 2 5 36– 43 13 HeKi VierU ... Hurmos–Loimu. BD U11: 1) Määttälä/Aapeli Pökkylä, 2) Emran Shuzon JeBa/Milan Rajan Rathish SC Kokkola, 3) Aatos Pökkylä/Hannes Väntsi YlTe. MD 55: 1) Timo Juvonen PuistolanU/Jari Tanttu PuistolanU, 2) Olli Rosenqvist SC Kokkola/Väisänen, 3) Manninen/Peltola, 3) Jalkanen/Kivi. 12 4 2 1 5 43– 34 17 SaPKo .......... Montreal–Detroit 6–1 (2–1, 3–0, 1–0) M: Sami Niku 0+2. MD 60: 1) Juvonen/Tanttu, 2) Kekki/Ari Kujala Mansen Sulka, 3) Rosenqvist/Taivassalo, 4) Paavo Kokkola Willimiehen Sulka/Ossi Kulju AlavudenS. 8 5 1 1 1 32– 21 18 Haukat.........10 5 1 1 3 34– 30 18 JHT ............... lähtö, Toto5-5 DUO-2, sh 2140 m Karjalaisen maakunnan mestaruusajo: 1) Uljas Suomalainen/Tapio Perttunen 25,7, 2) Callex 26,4.3) Liisinko 28,5.4) Piskon Pouta 27,5.poissa: 9. 5 1 4 16– 59 2 Seuraavat ottelut: 30.10. Kuusamo–WoVo, LP Kangasala–LP-Vampula, Hämeenlinna–LP Viesti. MD 50: 1) Emran/Markku Kivi Turun Pyrkivä, 2) Jari Kotirinta Riihi-Drop/Pekka Salmi Riihi-Drop, 3) Auvo Peltola Badminton United/Juha Väisänen SC Kokkola, 4) Rami Manninen JeBa/Juha Viitala AlahK. 13 4 9 45– 66 12 LeKi ............. APV................7 6 1 43– 18 18 Kärpät Ak ......7 5 2 48– 16 15 JYP ................7 4 3 25– 12 12 Kiilat ..............7 3 4 24– 30 9 TeKi ...............7 2 5 16– 30 6 JyKi ................7 1 6 9– 59 3 Seuraavat ottelut: 30.10. GS U19: 1) Henna Hukari TU, 2) Eerika Laakso TU, 3) Vendla Sundell JeBa, 4) Noora Ahokas TU. Samu Torsti karsiutui toiselta kierrokselta. Pesosen muistoajo: 1) Huihari/Jani Ruotsalainen 30,6, 2) Cupido 28,8.3) Teltiera 31,7.4) Hissun Liisi 31,6.poissa: 5, 9. TUS Muik II, Highsticks MIF Team 2 Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: Etta–TuTo Volley 0–3 (17–25, 23–25, 23–25) Loimu–Savo Volley 0–3 (23–25, 21–25, 20–25) Savo Volley ..6 5 1 18– 4 17 Ducks ..........5 4 1 13– 5 12 Akaa-Volley .6 4 2 13– 10 12 Tiikerit .........6 3 3 12– 11 9 VaLePa ........3 2 1 9– 4 8 Hurmos .......4 2 1 1 9– 7 7 PerPo ...........4 2 2 7– 7 6 Hurrikaani ...6 2 4 8– 14 6 Loimu ..........5 1 1 3 7– 13 4 TUTO Volley 6 1 5 7– 15 3 Etta ..............5 5 2– 15 Seuraavat ottelut: 28.?10. Highsticks .....4 4 46– 8 8 Muik II ...........4 3 1 38– 16 6 MIF Team ...... Alkusyksystä hän paineli Helsingissä maantiellä 5 kilometriä mainiosti aikaan 15.48, eikä ujostellut Valenciassakaan kovaa alkuvauhtia. MS 40: 1) Juha Vuollet, 2) Pekka Kitinkangas KauWi, 3) Jani Honga, 3) Luhtaniemi. lähtö, lv 2140 m: 1) Goddess Dione/Janne Räisänen 18,6, 2) Backslider 19,5.3) Fake 19,7.4) Happy Boost 19,0.poissa: 8, 14. BS U13: 1) Niklas Hukari TU, 2) Walter Ekstrand JeBa, 3) Aleksi Petäjäkangas, 3) Rasmus Kuoppala AlahK. lähtö, sh 2140 m: 1) Manisteri/Jani Ruotsalainen 35,9, 2) Viirin Vilkas 35,6.3) Vihin Mymmeli 37,7.4) Mulori 37,8 x.poissa: 1. BS U17: 1) Atte Juuri-Oja SC Kokkola, 2) Elias Vuollet SC Kokkola, 3) Eetu Hanhineva Tervasulka, 4) Kristian Jussila AlahK. lähtö, lv 2140 m: 1) Gambling Face/ Martta Smura m1,16,7, 2) La Donna Perfetta m1,17,6.3) Dream Divine m1,16,6.4) Graffiti Artist m1,17,8.poissa: 11. 9 4 5 25– 32 12 Titaanit ......... 5 2 3 27– 31 4 TUS ...............4 1 3 16– 29 2 IKK 2 ............. Hurrikaani Loimaa–Etta, 29.?10. –?Ensimmäinen 5 kilometriä oli alle 70 minuutin loppuaikaan tähtäävää vauhtia. RICHARDSSONIN edellinen ennätys oli Arabiemiraateissa viime vuonna juostu 1.12.46. Kansainvälisen yleisurheiluliiton WA:n mukaan Gidey paransi ennätystä yli minuutilla. 7 4 1 2 14– 10 13 OrPo ............ K-Kissat ....... Hän paineli runsaan 21 kilometrin matkalla ennätyksensä 1.10.51, jolla hän nousee Suomen kaikkien aikojen tilastossa kolmanneksi. Tähtäinjousi: M60: 1) Jussi Leino PoJo 533, 2) Matti Lehtinen Roima 526. Barys Nur-Sultan–Severstal Tsherepovets 1–5 (0–1, 0–1, 1–3) BN-S: Joni Ortio 22/27. Yleisurheilu Richardsson juoksi Valenciassa kotimaisen tilaston kaikkien aikojen kolmanneksi. lähtö, TROIKKA-2, lv 1640 m: 1) Pate’s Boy On Edge/Tero Lahtinen 14,8a, 2) Al Charlotte 15,2a.3) Wildest Dreams 15,3a.4) Miss Vip Zip 15,4a.poissa: 11. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 2140 m Karjalaisen maakunnan mestaruusajo: 1) Jasmine Zon/Jani Ruotsalainen 15,5, 2) Boulder Artemis 16,3.3) MAS Dominant 15,6.4) Detroit Rock Sisu* 15,0.poissa: 11. N45 (12): 1) Laura Manninen KU-58 1.15.46, 11) Diana Wikblom IFN +28.53. 8 7 1 44– 23 21 D-Kiekko ...... 2–1 (0–1, 0–0, 1–0, 1–0) Philadelphia–Florida 2–4 (0–1, 2–1, 2–0) F: Anton Lundell 0+1. Diskos RoKi, Hermes S-Kiekko, Kärpät Team Sport Ak III divisioona Keskimaa MIF Team TUS 2-6. Matkan aiempi ME oli Kenian Ruth Chepngetichin huhtikuussa Istanbulissa juoksema 1.04.02. Miehet: 1) Abel Kipchumba Kenia 58.07, 2) Rhonex Kipruto Kenia 58.09, 3) Daniel Mateiko Kenia 58.26. Gidey ehti 10 kilometriin ajassa 29.45. BD U15: 1) Ekstrand/Hukari, 2) Luhtaniemi/ Petäjäkangas, 3) Vilen/Jaakob Vuollet SC Kokkola, 4) Kuoppala/Rantanen. Torpedo Nizhni Novgorod–Neftehimik Nizhnekamsk 6–3 (1–1, 5–0, 0–2) Moskovan Spartak–Kunlun Red Star 4–2 (1–0, 2–1, 1–1) MS: Jori Lehterä 1+0. 9
lokakuuta mennessä tuli 47 ehdotusta. 1 Ehdotuksen toteuttamista seurataan kunnan verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavilla. Määräaikaan 13. Valtuusto vahvistaa määrärahan ja kohteen vuoden 2022 talousarvion hyväksymisen yhteydessä. 2. Ulkokuntosali. Pakolan alueelle (lähelle Joukahaisen päiväkotia) rakennettava laavu ja metsäpolku virkistyskäyttöön. Tavoitteena on toteuttaa keskustan tuntumaan ulkokuntosali, joka olisi kaikkien asukkaiden käytettävissä ympäri vuoden. ROOSA SARAJÄRVI Graffitiseinä. Ylivieskalaiset äänestävät kuudesta vaihtoehdosta Ulkokuntosali. Voittaessaan asian tarkemmasta toteutuksesta järjestettäisiin taidekilpailu. 5. 1 Ylivieskan kaupunki kokeilee nyt ensimmäistä kertaa osallistavaa budjetointia. Vähäkankaan alueen lähettyvillä sijaitsevan luontopolun parantaminen. 1 Ensimmäisessä vaiheessa pyydettiin asukkailta ehdotuksia määrärahan käyttökohteeksi. Pakolan alueen metsäpolku ja laavu. Nyt alkava äänestys, antaa kaikille yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille ylivieskalaisille mahdollisuuden äänestää haluamaansa ehdotusta sähköisesti. Osa ehdotetuista kohteista on ollut jo kaupungilla investointilistalla tai ovat kustannuksiltaan niin pieniä, että kaupunki toteuttaa ne ensi vuoden aikana. Tämä vaihe kestää 9.11. Möyrynnevan luontopolku. 1 Toimintatapa, jossa kaupungin asukkaat otetaan mukaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon yhteisten verovarojen käytöstä. HANNA PERKKIÖ Uusi laavu. ANNE MATTILA. Olisiko nyt julkisen taideteoksen vuoro. Ensimmäisessä vaiheessa kaupunkilaiset saivat ehdottaa kohteita 30?000 euron määrärahan käytölle. MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa A16 Pirjo Kunelius YLIVIESKA Kyllä kansa tietää eli Ylivieskan kaupungin osallistavan budjetoinnin toinen vaihe käynnistyy. Edellytyksenä maanomistajien suostumuksen saanti toimenpiteille, koska sijaitsee osin yksityisellä maalla. Yksi henkilö voi äänestää vain kerran. FAKTA Mitä ihmettä on osallistava budjetointi. Graffitiseinä nuorille. Tavoitteena on parantaa latupohjaa sekä mahdollistaa monipuolisempi käyttö myös kesäaikana. 1 Kaupungin vuoden 2022 talousarvioon on varattu 30?000 euron määräraha osallistavan budjetoinnin kohteeseen. 1 Kaupunginhallitus päättää valittavan kohteen kaupunginjohtajan esityksen perusteella. Ideariiheen rapsahti 47 ehdotusta, mihin 30?000 euroa verorahoja voitaisiin käyttää KRISTIAN SUNDQVIST Luontopolun kunnostus. 4. Nyt alkaa toinen vaihe, jossa asukkaat saavat äänestää itselleen mieluisinta kohdetta valituista kuudesta eri vaihtoehdoista. Julkinen taideteos Helaalan Myllyn alueelle. Nuorten käyttöön rakennettava kiinteä seinärakenne, johon mahdollisuus tehdä graffiteja luvallisesti. Samankaltaiset ehdotukset on pyritty yhdistämään ja sellaiset ehdotukset, joita ei ole mahdollista toteuttaa määrärahalla tai joiden huomioiminen on järkevämpää osana laajempaa suunnittelua. asti. Tai latupohjan kunnostus. 6. Idean tulee hyödyttää toteutuessaan mahdollisimman montaa kaupungin asukasta, mutta uusiin henkilöstörekrytointeihin määrärahaa ei voi käyttää. Helaalan Mylly on tärkeä osa Ylivieskan keskustaa ja sillä on pitkä historiallinen tausta. Äänestää voi Ylivieskan kaupungin verkkosivuilla osoitteessa: https:// www.ylivieska.fi/osallistavan-budjetoinnin-toinenvaihe/ ÄÄNESTYSVAIHTOEHDOT ovat: 1. Niin Myllyaukiota kuin alueen jokirannan ulkoasua on kehitetty jo usean vuoden ajan. –?Nyt kaikki ehdotukset on käyty läpi sekä arvioitu niiden toteuttamiskelpoisuus. 3. 1 Toteutus tapahtuisi vuonna 2022. Tarkempi sijainti ratkaistaan mahdollisen valinnan jälkeen. Tai julkinen taideteos. Edellytyksenä maanomistajien suostumuksen saanti toimenpiteille, koska sijaitsee yksityisellä maalla. Ulkoilureitin parantaminen välillä keskusta – Huhmari
Taustoitan hieman, ja johan jysähtää. Siten tämä kolumni uppoaa hedelmälliseen maaperään. Irstaat, rikkaat pedofiilit eivät kiduta ja raiskaa minua. Totta Lyhyesti. Eikä minusta tule lapsisotilasta kaksitoistavuotiaana. Lähetä viesti numeroon 13525. En ole suurkaupungin slummilapsi, joka viisivuotiaana elää yksi kadulla. Eikä näin tapahdu vain ”jossain tuolla”. Tekijä, osallistuja vai katsoja. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Työssä käyvää kaupunkilaista kohden summa kohoaa jo nyt ennakoimattomaan summaan. Eikä minua ole pakotettu kaivoksen uumeniin 12 tunnin työpäiviä tekemään kuusivuotiaana. Poliitikko on vapaa-ajallaan vain ihminen, joka voi olla hetken mielijohteesta yhtä typerä kuin vaikka viikonloppulärvit imaiseva toimittajakin. Taustakankaalle on maalattava taannoinen julkinen nurina Marinin Kesärannassa järjestämistä juhlista. Äskettäin julkaistun Manner-Suomen elävimmät LIVECY kunnat elävyysindeksivertailussa Kokkola sijoittui vertailussa sijalle 41 ja LIVECY vertailuluvulla 51, kun maan ykkösen luku oli 86. Boomerilla viitataan Yhdysvalloissa niin kutsuttuun baby boomer -sukupolveen, jossa syntyvyys on korkea. Retorista peliä tai politiikkaa vastustajilta. Katsoja vaistoaa yliyrittämisenkin. Tästä päättelisin myös, että edelleen kaupunginvaltuutetut kahlaavat vellovassa suokaislikossa kenkuna kengillä. Katsoja saa toki itse valita. Tulkitsen näin: avaamani monikerroksinen kiisseli närästi Marinia sen verran, että hän päätti kuitata takaisin. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Pääministeri sai somen sekaisin KOLUMNI Vili Ruuska vili.ruuska@kpk.fi Twitter: @RuuskaVili Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Eli otetaan lisää velkaa velan päälle, kun korko on toistaiseksi olematon. Pidän nimittäin ulostuloa purevana ja ovelana mutta lopulta melko harmittomana. Suhtautumisesta velkaan vaikutelmaksi jää, että virran kulutus olisi suurempi edessä olevan ongelman havaintoon, mitä hallussa oleva generaattori pystyy tuottamaan. Aivan selvää tämän kolumnin kirjoittajalle ei ole, onko tällaisesta ollut kyse. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 Maanantai 25. Ottamatta kantaa menojen kustantajaan on todettava, että moinen ilmiö ei olisi Marinin aikaansaannos. Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Tai sitten keikistellään puolialastomana ties missä tosi-tv:ssä tai näytetään totena suurin piirtein veden tippumista taivaalta alas. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. Kokkolaa parempia olivat mm. Selitys on riittämätön ja hieman ontuva. Poikkeuksista päättää toimitus. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Erikanavilla näkyy toinen toistaan ”shokeeraavampia” juonenkäänteitä, vaikka viihteen tarkoitus olisi myös keventää arkea. Tuohon hybridiareenaan palatakseni, en jaksa ymmärtää edellä olleen LIVECY vertailujen tuloksienkaan perusteella, että tuollaiset investoinnit tyhjätaskuisen kaupunginvaltuuston, jota kaupungin lukoksi mainostetaan, pyörivät edelleenkin joidenkin harrastelijoiden keskeisinä ajatuksina. Miljoonille lapsille todellisuus on kuvatunkaltainen, kärsimystä ja kauheuksia täynnä. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. En voi kuin ihmetellä, ihmettelemisen jälkeen ja taas ihmetellä, onko osalla Kokkolan kaupunginvaltuutetuilla minkäänlaisia hoksottmia vaihtoehdoista kaupungin talouden hoidosta jatkossa, kuten ei nykyisellä pääministerilläkään. Pääministeri Sanna Marin sai aikaan suoranaisen some-tsunamin. Taustalla soi pop-kappale BOOMERi. Tomi Tikkanen Ylivieska Ajatuksia televisiotarjonnasta Millä ihmeen oikeudella nautin näistä kaikista eduista, jotka minulle on suotu. Viihde oli kepeää ja leikkimielistä. Vaikka sarjat ovatkin fiktiivisiä, niin teemat ovat kuin pahimmissa uutisissa tai Karpon ohjelmissa. Paavo Peltola Lisää tehoa generaattoreihin Ihmettelen nykyistä tv-tarjontaa. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Kekkereistä, jotka koronakriisin keskellä saattoivat antaa huolettomasti epidemiaan suhtautuvan kuvan pääministeristä ja laajemmin hänen edustamastaan sukupolvesta. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. Markku Laitinen Millä oikeudella. Vieläpä ihan valtakunnan poliittisessa eliitissä. Asukasta kohden velka lienee jo noin 11?000 euron seutuvilla. Kaupunkilaisia ei olisi pitänyt loukata töhrimällä rakennusta päättäjistä vihjaillen. Pitääkö kaiken olla aina sarkastista, pisteliästä ja teräväkielistä. Keskusteluun sekoittui herravihaa, tässä tapauksessa sitä, että ”siellä politiikan kerma juhlii verorahoilla”. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Syy oli se, että haluttiin nostaa elämä arjen yläpuolelle. Välillä huumori kuluttaa makaaberiydenkin loppuun. Ei kerry, jos ensin maksetaan kuukausipalkkaa 2000 euroa ja siitä otetaan takaisin verona 30 prosenttia, 600 euroa. Kekkosen saunadiplomatia tuskin oli pelkkää päätöksentekoa ja tiukan asiapitoista sopimusneuvottelua... Onko viihteen tarkoitus kilpailla tulevista Telviksistä vai tuottaa aitoa mielihyvää katsojilleen. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Olen mielessäni myös koettanut saada käsityksen siitä, kun kaupunkimme valtuutetut puhuvat verotuloista, että ymmärtävätkö he sen, ettei verovaroin maksetuista palkoista ei kerry verotuloja. Nyt tv on täynnä nenäänsä nyrpistäviä panelisteja, eri asioita muka paheksuvia sanaseppoja ym. On kylläkin sanottava, että sellaiseen ei 2020-luvulla kummoista verbaalista maanjäristystä tarvita katalyytiksi. 1?400 euroa katoaa kuitenkin kaupungin kassasta. Mikä nykyviihteessä on tärkein. Napakympin Kari Salmelaista kehuttiin, että hän ei nostanut itseään päähenkilöksi vaan toi ujoimmatkin kilpailijat esiin hyväntahtoisella huumorilla säestettynä. Itse olen tyytyväinen, kun vanhoja1980-1990-luvun suosikkisarjoja näytetään uusintoina. Marin julkaisi lauantaina Instagramissa kuvan, jossa Marinin taustalla poseerasi kansanedustaja ja puoluetoveri Ilmari Nurminen. Vaikka kuinka uhriutuisi materiaalista, rikoskynnys ei ylity – moitittavuudenkin raja korkeintaan niukin naukin, jos asiaa niin haluaa katsoa. Siten, että asianosaiset saavat näpeilleen mutta kuitenkin kohtuullisen korrektisti. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Asiaan. Sisartani ei pakotettu kolmetoistavuotiaana pornoelokuvaan. Kaiketi näinkin. Vastaava sukupolvi löytyy meiltäkin, itse asiassa suunnilleen samalta aikakaudelta. Uutisvuoto sai rauhassa riehua tv:ssä toistakymmentä vuotta ennen kuin muut tuottajat hoksasivat, että satiirilla ja pilkkaamisella tehdään tänä päivänä rahaa. Sotienjälkeisissä tv-ohjelmissa monet tekijät olivat pukeutuneita pukuun. Eli Marin vinoili epäkunnioittavasti vanhempiensa ikäisille. Pöllötöllössä paras muisto itselleni oli Speden Spelit. Nyt olisi vastattava alussa esitettyyn kysymykseen, minä en voi, minä voin pahoin. Puhutaan lähinnä sotien jälkeen syntyneistä suurista ikäluokista. Vähäpätöisten egoon liittyvien tuntojen rehellisissä itseilmaisuissa, on hyvä, että suuri yleisö saa todeta kuinka vähäisestä asiasta on kyse. V aikutusvaltaisen poliitikon some-kupruista – ja eritoten asian julkisesta puinnista – on poristu Kokkolassa viime päivinä. Entäs sitten, kun korko ei ole enää olematon. Kyetään sosiaalisen median välityksellä tehtäviin kohukannanottoihin muuallakin. Marin valitsi kuvan taustalle osion, jossa laulaja kehottaa boomeria ottamaan rauhallisemmin. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Kun tähän vielä lisätään kaupungille ja valtuutetuille sulkia hattuun tuoneet valtakunnan lehdistöissä olleet jutut ”Kokkola kovin verottaja maakuntakeskuksista”, tuskin kukaan täysillä pattereilla ajava hamuaa konsernin 454 miljoonan lainakantaan, joka yhdistettynä laina ja vuokravastuina kohoaa yli puolen miljardin eli 530 miljoonaan euroon, lisää Hyberiin 50-60 miljoonaa euroa. Toisen mokaamiselle nauraminen on helppoa. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Kaskinen, Seinäjoki, Rovaniemi. Se, että Marin pilkkaisi sotaveteraaneja ja jälleenrakennukseen osallistuneita, kuten eräät oppositiopoliitikot sähähtivät, on mielestäni ylitulkintaa tai tietoista väärinymmärrystä. Eli niillä ei hybridiareenaa rahoiteta. ”Mentiin vaan ja tehtiin”, totesi raatilaisena ollut näyttelijä Pete Lattu. ”Ilman avautumista”. En kävele kahdeksanvuotiaana päivästä toiseen kahtakymmentä kilometriä, koska meillä ei ole lähempänä vettä. LOKAKUUTA 2021 Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Samaan aikaan alle 50?000 asukkaan yritysystävällisten kuntien joukossa sijoitus oli 15 eli sama kuin edellisissä mittauksissa. Näillä tiedoilla ei vielä Twitteriä räjäytetä. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa
1 Perheeseen kuuluu kaksi lasta. He voivat tavata asiakkaan kotona, ulkoilla, kahvitella kahvilassa tai käydä vaikka ostoksilla. –?Ystävätoiminnassa saan olla tekemisissä ihmisten kanssa ja oikeiden asioiden äärellä. Tässäkin työssä voi palaa loppuun. –?Edellinen työni oli järjestötoimintaan liittyvä hanke, jossa verkostoiduin eri järjestöjen kanssa. –?Hankkeen aikana tuli tutuksi myös SPR:n ystävätoiminta. En ole minkään kuvataideyhdistyksen toiminnassa mukana, vaan maalaan kotonani itsekseni. Aloitin työssäni joulukuussa 2019. Oikeiden asioiden äärellä Himankalainen Hilkka Lehtinen pitää mieluisana työskennellä järjestössä, jossa pääsee lähelle ihmistä. Kokkolan osastolla on ollut oma työntekijä aiemmin, mutta minä olen SPR:n Länsi-Suomen piirin palkkalistoilla ja alueeni on koko Keski-Pohjanmaan maakunta. Juuri nyt kudon villasukkia, mutta tykkään myös virkata ja ommella. 1 Harrastaa lasten kanssa puuhailua, ulkoilua, käsitöitä, askartelua ja maalaamista. Kohderyhmänä meillä ovat kaikenikäiset painottuen kuitenkin ikäihmisiin. –?Tapaan erilaisia ihmisiä ja kuulen monia elämäntarinoita. Askartelenkin jonkin verran. –?Minun on kuitenkin pakko osata rajata tekemisiäni ja keskittyä olennaiseen. Hankkeessa ei kuitenkaan päässyt niin lähelle ihmistä kuin olisin halunnut. HENKILÖ Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa B2 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Maisa Järvelä KALAJOKI Työskentelet ystävätoiminnan aluetyöntekijänä SPR:n Länsi-Suomen piirissä. Voin vaikuttaa työhöni ja tapaan tehdä sitä. ” Vanhusten lisäksi ystäviä hakevat työelämän ulkopuolella olevat työikäiset, erityisryhmät ja nuoret. –?Vanhusten lisäksi ystäviä hakevat työelämän ulkopuolella olevat työikäiset, erityisryhmät ja nuoret. Työskentelee Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirissä ystävätoiminnan aluetyöntekijänä. –?Kouluttamisessa ja itse toiminnassa korona-aika on tuonut haasteita. Mitä harrastat eli miten rentoudut työpäivän jälkeen. Saan siitä paljon eväitä nykyiseen työhöni, mutta se toimii myös suunnitelma B:nä. 1 Koulutus: sosionomi, amk. Onko huonoja puolia. –?Alueella on hyvä toimia, onhan täällä ollut työntekijäresurssit jo pitkään. Ystäväpari itse määrittelee, miten ja milloin kohtaamiset tapahtuvat. Työharjoittelun tein vanhuspuolella. Suomessa on alueita, joilla työ tehdään vapaaehtoisvoimin. Millaista työsi on. 1 Kotipaikka: Himanka Hilkka Lehtinen nauttii saadessaan tehdä työtä ihmisten parissa. Mutta varsinkin nuoret aikuiset ovat hyvin löytäneet sähköisen järjestelmämme, jossa voivat luoda vapaaehtoisprofiilin (https://vapaaehtoiset.punainenristi.fi/). Teen monenlaisia käsitöitä. Millaista toiminta on. –?Lasten kanssa arkiaskareita puuhatessa työasiat unohtuvat hetkessä. –?Laajan alueen hallitseminen onnistuu, koska kanta-Kokkolan ulkopuolella meillä on lähes joka kunnassa oma vapaaehtoinen ystävävälittäjä. Erityisesti korona-aikana on ulkoilu korostunut. Kun tämä paikka avautui, hain sitä. Ehkä kynnys puhua ajatuksistaan on korkeampi, kun ei näe muita osallistujia. –?Nyt työn ohella kouluttaudun voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi. Miten päädyit työhösi. Koulutuksessani suuntauduin palvelunohjaukseen. Minulla on monenlaisia työtehtäviä. Ketkä kaipaavat ystävää. 1 Hilkka Lehtinen. –?Työni on myös vaihtelevaa. Mielikuviini perustuvat luontoaiheet ovat mieluisimpia. Koulutus on samansisältöinen kuin kasvokkain pidetyt, mutta keskusteleminen on jäänyt vähäisemmäksi kuin normaali kurssilla. Mikä on työssäsi parasta. –?Työhöni kuuluu uusien vapaaehtoisten kouluttaminen ja tukeminen, ystäväpyyntöjen vastaanottaminen, toiminnan näkyväksi tekeminen ja verkostoituminen eli yhteistyökuvioiden luominen muiden toimijoiden kanssa. –?Olemme järjestäneet myös verkkokursseja teamsin kautta. –?Yleensä tapaaminen kestää tunnin pari. Järjestötyössä rahoitus on aina määräaikaista, joten varasuunnitelma itsensä työllistämiseksi on hyvä olla olemassa. Työ osoitti sen, että työskentelen mielelläni järjestössä. –?Jotkut ystäväparit tapaavat viikoittain, jotkut joka toinen viikko tai kerran kuukaudessa. Monet kiinnostuneet ovat siirtäneet aloittamista. –?Ulkoillessa saa ajatuksiinsa selkeyttä ja voi rauhoittua työpäivästä. Eli suunnittelulle on varattava aikaa, ettei harhaudu liian monenlaiseen ja hallitsemattomaan tekemiseen. –?Ystävätoimintaa on myös anonyymina verkossa. Myös seurakuntien diakonit omassa työssään tekevät paljon ystävävälitystä. –?Olen koulutukseltani sosionomi, amk. –?Ystäväpyynnöt voivat tulla monia eri reittejä: avun tarvitsijalta itseltään, omaiselta, kotihoidosta tai jostain muusta sosiaalija terveydenhuollon yksiköstä. Parit valitaan siten, että molempien toiveet kohtaavat. Hilkka Lehtinen Ystävätoiminnan aluetyöntekijä SPR:n Länsi-Suomen piirissä KUKA. –?Harrastan myös maalaamista akryyliväreillä. Moni ei tule lähteneeksi yksin liikkeelle, joten he kaipaavat ystävää tuekseen. MAISA JÄRVELÄ
LASTEN PULMAT MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa B3 43/21 Num ero luk on rat kai sul aus e: Pöl lön en on lat ina ksi otu s. KEKSI-KUVASTA PERTIN MIELESTÄ ON VAARALLISTA SEISTÄ KUUMAILMAPALLON PÄÄLLÄ. AUTATKO HÄNTÄ PÄÄSEMÄÄN KORIIN. MIKÄ VARJO NALLESTA TULEE. RATKAISU: PIIRRÄ PISTEESTÄ PISTEESEEN. PÄIVÄN PÄHKINÄ PYSTYTKÖ EROTTELEMAAN PISTEET KUUDELLA SUORALLA VIIVALLA. VA ST AU S: B
-Kunnan taloudellinen tilanne on sellainen, että ainakaan kovin paljon tuota avustusta ei voida korottaa. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. -Kirjanpidolliset tappiota vastaavat käyttöpääomaluottojen määrää, toimitusjohtaja Pekka Leinonen myöntää. Neljä vuotta sitten lähdettiin liikkeelle tilanteesta, jossa uudesta 36,5 miljoonan markan kiinteistöstä jäi avustusten ja osakepääomasijoitusten jälkeen velkaa vain kuusi miljoonaa markkaa. Urpo Nykyri KAUSTINEN Kaustiselle 1997 valmistunut Kansantaiteenkeskuksen monumentaalinen rakennus on osoittautunut suurista avustuksista huolimatta jäsenyhteisöilleen liian kalliiksi. Juhlasta muodostui merkittävä kulttuuritapahtuma nuoren kaupungin historiassa. Pekka Leinonen toivoo opetusministeriöltä noin kolmen miljoonan markan avustusta rakentamisvelkoihin ja kunnalta jopa puolen miljoonan markan lisäystä avustukseen. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. -Matt. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Juhlatilaisuutta vietettiin Ylivieskan kaupungintalossa. Näin totesi kouluneuvos Lauri Kokkonen puhuessaan sunnuntaina Ylivieskassa uuden kirjastotalon vihkiäisja koko kirjastolaitoksen 100-vuotisjuhlassa. Asenna sovellus ja avaa se. Nämä kymmenen aaria kirjastoa ovat myös Ylivieskan sydäntä, jonka vaikutuksen kykenemme arvailemaan, mutta lopullista tulosta emme tiedä koskaan. Eikä seinien ylläpitäminen oikeastaan meille kuulukaan, Leinonen huomauttaa. Kansantaiteenkeskus ei selviä veloistaan -Ylivieskan kaupunginkirjaston valmistuminen merkitsee koko Oulun läänin eteläosalle huomattavaa kirjastopalvelusten kohentumista. Samassa yhteydessä vierailla oli tilaisuus tutustua esillä oleviin professori Koistisen ja taiteilija Wiirrettjärven taidenäyttelyihin. ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 8–16 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa B4 Te olette maailman valo. Ylivieskan kirjasto vihittiin. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. -Saama henkilö on ollut sekä vuokran maksajan että vuokran perijän roolissa. Eihän sellainen onnistu, Alpia sanoo. Toisaalta opetusministeriö edellyttää myös kunnan panosta, Alpia pohtii. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Vihkiäisja satavuotisjuhla alkoi tervehdysten vastaanotolla ja tutustumisella uuteen kirjastotaloon. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Nyt käyttöpääomaluottoa on kasautunut noin 2,8 miljoonaa markkaa, eikä velka ole juuri lyhentynyt. Tästä on hyvä lähteä kohti uutta vuosisataa ja uusia velvoitteita. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Kunnan toimintatuki on kunnanjohtajan mukaan ollut tänä vuonna noin 340 000 markkaa. Viimeisessä tilinpäätöksessä tulos näyttää jopa plussaa. Klikkaa luo tunnukset. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. PEKKA Leinosen vapauttaminen KTK:n kiinteistöyhtiön toimitusjohtajan tehtävistä on Alpian mukaan sekä rahoittajan että pääosakkaan kuin myös toimitusjohtajan oman tahdon mukainen toimi. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Vaikka voimavaroja on kovin ponnistuksin suunnattu maksavaa yleisöä enemmän kiinnostaviin kohteisiin, tuotot eivät riitä kiinteistökulujen maksuun. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/ luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. Talouden tasapainottamisneuvotteluja on käyty jo pitkään rahoittajapankin, opetusministeriön ja Kaustisen kunnan kanssa. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. Toisaalta Leinonen myöntää, että vaikka päästäisiinkin toiminnallisesti tasapainoon, pienistäkin rakentamisveloista on vaikea selviytyä. KTK:n päärahoittaja on Sampo-pankki. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. -Jos rakentamisveloista päästään, tulot ja menot ovat tasapainossa. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@kpk.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. LEINOSEN mukaan ongelmia voidaan kuitenkin luonnehtia käynnistymisvaikeuksiksi. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. KUNNANJOHTAJA Arto Alpia sanoo kunnan johtavien virkamiesten ja luottamushenkilöiden neuvotelleen Kansantaiteenkeskuksen avustamisesta, mutta mikään kunnan luottamuselimistä ei ole vielä asiaa käsitellyt. Kansantaiteenkeskuksen kiinteistöyhtiön pääosakkaat ovat Kaustisen kunta ja Kansanmusiikkisäätiö. Monissa yhteyksissä todettiin kirjastolaitoksen saavuttaneen paikkakunnalla merkittävän virstanpylvään. Kaustisen kunnan osuus noin kuuden miljoonan markan osakepääomasta on 3,0 miljoonaa ja säätiön 2,5 miljoonaa. 5: 14–15 1 1 Nimipäivä tänään: Sointu (suom.), Yvonne (ruots.), Marko (ort.). Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU
Onko asia kaikille sama. Työvoiman saatavuus heikkoa Anne Mattila Kristillisdemokraattien Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun piirihallitukseen uutena ensi vuodelle valittiin ylivieskalainen Vesa Yrttiaho. TAPIO LEHTINEN Jouni Nikula Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan lähitulevaisuuden näkymät ovat valoisat elinkeinoelämän ja työttömyyden kehityksen osalta. -Ilmainen konsultti (sit.) Mikä tässä on niin vaikeaa. Muistosi elää keskellämme, säilyen aina sydämissämme. -Sivusta seuraaja Jätettäköön politikointi pöljille. Rakkaamme siunattiin 23.10.2021 läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Huolestuttavaa kuitenkin on, että pitkäaikaistyöttömien määrä ei ole vähentynyt muun työttömyyden mukana. Tämä edellyttää, että rekrytoinnit helpottuvat ja osaavaa työvoimaa on tarjolla nykyistä paremmin. Perusopetuksen isot opetusryhmät haastavat opettajien ja ohjaajien kestokykyä, kun oppilaalle osoitettava yksilökohtainen aika jää vääjäämättä liian pieneksi. Työttömyyden määrä ja rakenne on myöskin kehittynyt suotuisasti viime syksyn tilanteesta. Työvoiman saatavuuden arvioidaan heikentyvän merkittävästi lähitulevaisuudessa. Vaikka koronapandemialla on ollut vakavia vaikutuksia esimerkiksi palvelualojen yrityksiin, ovat monet toimialat selvinneet poikkeusajasta jopa odotettua paremmin. Nyt osaavan työvoiman saatavuuden haasteet ovat jälleen voimakkaassa kasvussa, ja haasteiden odotetaan pahenevan entisestään työttömyystilanteen parantuessa. Näin arvioidaan työja elinkeinoministeriön Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksessa. Pohjois-Pohjanmaalla pitkään jatkunut koronakurimus helpottaa ja talous kasvaa rivakasti lähiaikoina. –?Jos hoidettavaa ei hoitaja ehdi hoitaa tarpeeksi hyvin, on seurauksena myös hoitajan kuormittuminen, joka saattaa johtaa jopa ammatinvaihdokseen. Kannanotossaan kristillisdemokraatit harmittelivat kohtaanto-ongelmaa: työt etsivät tekijäänsä ja työntekijät töitä. on rikkonut lakia kahteen eri otteeseen ja saanut siitä tuomion. Elinkeinoelämän ja yritystoiminnan osalta Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntien tilanteet ovat vuoden takaista paremmat. Työvoimapula on merkittävä kasvun ja kehittymisen este lukuisissa yrityksissä. SDP:n valtuustoryhmän pj vaati ensimmäisessä valtuuston kokouksessa someohjetta ja käytöstä valtuustossa. En ihmettelisi jo näin on. Hän sai jatkaa luottamustehtävässään. Varapuheenjohtajaksi valittiin oulaistelainen Matti Heikkinen, joka on ollut piirihallituksessa aikaisemminkin. Varhaiskasvatukseen ei saada sijaisia, mikä johtaa liian suuriin lapsimääriin kasvattajaa ja hoitajaa kohtaan. Kristian Sundqvist Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Tiina Isotaluksen (sd.) kahdesta kunnianloukkauksesta saama rikostuomio ja aihetta käsitellyt Keskipohjanmaan sunnuntainen pääkirjoitus ovat puhuttaneet verkossa. Mielipiteitä on esitetty niin KP:n kommenttipalstoilla kuin Facebookissakin. Ehkä puheenjohtajan kommentit kuvastavat kaupunkilaisten ja valtuuston turhautumista valtuuston demokraattisesti päättämän kaavan mukaisesta rakentamisesta valittamiseen ja rakennushankkeiden venymiseen vuosikausia. Aiemmin aloitetut pitkäaikaiset hankkeet etevät ja maakunnissa on uutisoitu suurista investoinneista. Kristillisdemokraatit painottavat, että johtamisen ja työntekijöiden työyhteisötaitojen pitää olla kohdallaan työpaikoilla. Pohjanmaan ja KeskiPohjanmaan maakuntien yritykset ovat kärsineet työvoimapulasta pitkään lukuisilla eri toimialoilla, eivätkä haasteet kadonneet edes koronapandemian aikana. Sen sijaan osaavan työvoiman saatavuudessa on vakavia haasteita. 12.10.2021 Veteli Syvästi kaivaten Puoliso Jari Jarmo ja Teija perheineen sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Käy enkeli vierelläs taivaanrantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa, et kipua tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. Kaupunginvaltuuston pj. Itselleen ei ole etua saanut, päinvastoin. Ehkä on syytä jättää asia asianomistajien väliseksi. Myös valtuuston varapuheenjohtajan Mauri Peltokankaan osalta sama menettely, jos hänelle vireillä olevan jutun osalta tulee sakkotuomio. Elyn raportin mukaan terveysturvallisuuden paraneminen ja rajoitusten purkaminen lisäävät yritystoiminnan vireyttä eri puolilla maakuntaa. -Ei mene tasan Perussuomalaiset ovat ilkeitä, muut tekevät virheitä. Mitä tuomioon tulee, niin kysymys siitä ollaanko ”julkisuuden henkilö” on hieman tulkinnanvarainen juttu siinä vaiheessa kun aletaan kaupungin pääkatujen varteen pystyttämään omia poliittisia päänavauksia. Suotuisan kehityksen odotetaan jatkuvan puolen vuoden ja vuoden tarkastelujaksoilla. -Massat liikkeellä Tiina Isotaluksen saama tuomio puhuttaa verkossa Tiina Isotalus (edessä) ja asianajaja Anni-Leena Träskbäck saapumassa oikeustalolle perjantaina. Miten on mahdollista että ministeriössä työskentelevä henkilö voi käyttäytyä näin, vieläpä Kokkolan keulakuva. Lämmin kiitos osanotosta suuressa surussamme. Ilman muuta valtuuston tulee osoittaa joko luottamus tai epäluottamus. Ja jos kurkistetaan asian ytimeen, siihen että valituksia tehtailemalla asunnon tai liiketilan ostajilta peritään tontin tyhjillään seisottamisen kulut korkeampina hintoina, voi valtuuston puheenjohtajan harkitsemattomille kommenteille löytää taustaa. Työntekijät haluavat tehdä työnsä hyvin, mutta hyvin tekemiselle on työpaikoilla luotava mahdollisuus. Työllisyyden odotetaan kasvavan maakunnan kaikilla seuduilla talouskasvun seurauksena. -Ei unohdeta faktoja Vastuullinen poliitikko osannee kantaa vastuun ja tehdä omat johtopäätökset siitä voiko jatkaa tehtävässään. MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa B5 Kuolleet 1 Rakkaamme Kerttu Tuulikki TYNKKINEN o.s. Eiköhän SDP:nkin pitäisi katsoa peiliin. Jos vanhuspalveluiden ympärivuorokautisen hoidon yksikössä on henkilökuntaa liian vähän, voivat seuraukset olla yksittäisen vanhuksen, hänen perheensä ja hoitovastuussa olevien työntekijöiden kannalta kestämättömiä, kannanotossa todetaan. Tässä on kuitenkin asianomistajakanteesta kysymys, ei siis syyttäjän nostamasta kanteesta. Alla poimintoja kommenttiosioista. Tuomion saaneen kiihkeimpienkin kannattajien on vain nieltävä rikostuomio karvoineen päivineen, maistui tai ei. –?Työntekijöiden työhyvinvoinnin varmistaminen on työelämän vetoja pitovoimatekijä. Sillä ei ole lain rikkomisen kanssa mitään merkitystä, onko asiaa vienyt eteenpäin syyttäjä vai rikoksen uhriksi joutunut. 8.2.1940 Halsua k. Kun nyt vaaditaan muiden puolueiden ja kilpailevien poliitikoiden tuomiota, niin ehkä taustalla piilee ajatus valtuuston puheenjohtajan mahdollisesta kansanedustajaehdokkuudesta ja sen torppaamisesta. Työttömien työnhakijoiden määrä on pienentynyt erityisesti lomautusten purkamisen ansiosta ja syksyn aikana työttömyydessä onkin palattu koronaviruspandemiaa edeltäneisiin alhaisiin lukemiin. Jotkut vain tuntuvat tykkäävän siitä, että voi olla piikki jonkun toisen lihassa. -Omat johtopäätökset Jos ei kaupunginvaltuuston puheenjohtajan luottamusta mitata nyt, on Kokkolassa maailmankirjat sekaisin. Matti Heikkinen ja Vesa Yrttiaho KD:n piirihallitukseen. Råman s. -Teho Edellinen pj-tapaus sortui toisten ihmisten henkeä ja terveyttä uhkaavaan asiaan kun ajoi päissään liikenteessä. Ei mene tasan ei. Sosiaalityöntekijöiden asiakaskontaktien liian suuri määrä vaikuttaa työn tuloksiin, kannanotossa sanotaan. Ja tämänkö nyt pitäisi lähteä pois tehtävästään. Kukaan ei ollut välittömässä vaarassa. Kiitos Tunkkarin terveyskeskuksen vuodeosaston ja Halsuan kotihoidon henkilökunnalle Kertun hyvästä hoidosta. Laki on sama miehille ja naisille, senkin luulisi olevan selvä kaikille. Tämä pj käytti sanoja. -Jup Kyllä täällä nyt tuomitaan, niin pääkirjoituksessa kuin pääosin kommenteissakin. Onko niin että miehillä ja naisilla onkin erilainen kohtelu
MATTI JÄRNBÄCK Lokakuu. Käytämme tietoja kuvateksteissä ja lyhyt tarina kuvan yhteyteen on tervetullut. JUHANI LAURINOLLI Kiesien kunnostus alkaa. Kerro samalla, mitä kuvaushetkellä tapahtui ja mikä sai sinut ottamaan kuvan. IRMA HYLKILÄ Aamu kadulla. SIRKKA HAUTAMÄKI Uudet nopeusrajoitukset käyttöön. MIIA PARVIAINEN Koivut Sunttiin heijastuu. LUKIJOIDEN KUVIA Lukijan kuvia voi lähettää toimitukseen sähköpostilla lukijankuvat@kpk.fi. Kuvat julkaistaan myös verkossa osoitteessa keskipohjanmaa.fi. MAURI LESKELÄ. MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa B6 Lokakuun ilta Friisinsaarella
Ei senttiäkään. Vetämisen kanssa saamme tehdä vielä töitä. Luokse tuleminen esimerkiksi metsässä seikkaillessamme onnistuu Saimilta silloin, jos meneillään ei ole sillä hetkellä mitään kiinnostavaa, mutta jos se on sattunut löytämään vaikkapa linnun raadon tai jotain muuta herkullista... Se luulee, että nyt on leikin aika, ja se alkaa hyppiä ja yrittää purra talutushihnaa. Sen on istuttava, ja ”ole hyvällä” se saa aloittaa ruokailun. Kun Saimi oli vajaan neljän kuukauden ikäinen, meillä juhlittiin esikoisen syntymäpäiviä. Aina joskus Saimi malttaa kulkea hihnassa nätisti ja vetämättä. En pelkää koiria, mutta pimeys saa mielikuvituksen laukkamaan.), mutta Saimi ei ole vielä oikein ymmärtänyt, että taluttajan kanssa voi juosta yhdessä. Voit lähettää niitä sähköpostitse osoitteeseen outi.yli-arvo@kpk.fi. Täytyy sanoa, että silloin olin Saimista ylpeä! Vaikka se puolihuolimattomasti kävikin puremassa olohuoneen rahia juhlahumun tuoksinassa, se ei hyppinyt vieraidemme päälle. Sen verran usein Saimia on huudettu, juurikin sillä kovalla kotiäänellä. Tämä saattaa viedä joskus kauankin, mutta olen päättänyt, että näissä tilanteissa meillä on aikaa. Tai kun se juoksee luvattomasti tielle iltahepuleissaan, kujaa pitkin on tulossa auto, ja Saimi haluaisikin leikkiä hippaa. Seuraavassa jaksossa matkustamme koiran kanssa. Ja koirahan ei tule luoksesi varsinkaan silloin, jos näytät närkästyksesi. Sitä pitäisi sen tottelemattomuudesta huolimatta kutsua innokkaana ja hyväntuulisena?–?ja kaiken lisäksi vielä palkita se luoksetulosta! PAITSI OMAN kärsivällisyyden kasvattaminen, myös pennun itsehillinnän opettaminen on ollut energiselle koirallemme yksi haastavimmista tehtävistä. Ongelmaa ei ole aina. huoh! Joku voisi luulla meidät lenkillä nähdessään, että Saimi on kasvanut tynnyrissä eikä ole koskaan ennen nähnyt mitään eikä ketään: niin innoissaan se on usein kaikesta ja kaikista. Saimi tuli taloon -juttusarjassa kerron kokemuksia koiranpennun elämästä ja uusista tilanteista, joita arjessa kohtaamme. Tämä ajatus silmissä kimmeltäen teemme ”vetoharjoituksia” ja kutsumme Saimia iloisesti luoksemme, kun se on vaikkapa varastanut käsineen ja riepottelee sitä raivokkaasti pitkin mättäitä. Kerran kun pysähdyin vaihtamaan kuulumisia toisen koiranomistajan kanssa, Saimi oli toisesta lajitoverista niin innoissaan, että olin tämän lyhyen kohtaamisen jälkeen hikimärkä ja arvatenkin tulipunainen. Siitä Saimi saikin synttärivierailtamme paljon kehuja. Yleensä ei. Ja voi tähän minulla on hermoja vaikka muille jakaa! Välillä jokin pieni lenkkimmekin on saattanut kestää tolkuttoman kauan, sillä äiti kun ei vetämällä etene. Saimi, tänne!!! Seitsemännessä osassa harjoitellaan peruskäskyjä ja opetellaan hihnakäyttäytymistä. Tässä asiassa olen itsestäni aika ylpeä, sillä jos hermoni eivät aina ole pitäneet sisäsiisteyden suhteen, niin tämän vetämisen suhteen voisin antaa itselleni vaikka palkinnon! Perussääntöhän on, että koira ei pääse etenemään vetämällä. MUTTA: ne vastaantulevat lenkkeilijät, pyöräilijät ja ennen kaikkea lajitoverit... Opettelemme siis vielä. Kotiääni kajahtaa esimerkiksi silloin, kun se vaikka pihalle mennessämme nappaa takaovelta kengän ja juoksee karkuun minkä käpälistään pääsee jyrsimään saalistaan. Joskus se huijaa luokse kutsuessa juoksemalla lujaa kohti, mutta viuhahtaakin sitten vain vauhdilla ohi. SAIMI TULI TALOON MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa B7 Outi Yli-Arvo Oletan, että kaikki kotikujani asukkaat ovat hyvinkin tietoisia koiranpentumme nimestä. Saimi halusi tehdä niin kovasti tuttavuutta tämän toisen koiran kanssa, että jouduin kyykistymään ja pitelemään siitä kiinni kaksin käsin. Otan vastaan aiheesta myös lukijoiden vinkkejä ja kysymyksiä, jos jokin asia oman lemmikkisi hoidossa tai kasvatuksessa askarruttaa. Ei näin, Saimi! Onks pakko jos ei taho. JOSKUS SAIMIN kanssa olisi mukava lenkeillämme myös juosta (Todella nopeasti esimerkiksi silloin, kun lenkkeilemme hämärällä metsätiellä ja korven siimeksestä alkaa kuulua matala haukahtelu. Jos ohi on kulkenut Saimista aivan tavattoman kiinnostavia vastaantulijoita, emme etene myöskään silloin ennen kuin se on suostunut istumaan viereeni kuono kohti menosuuntaa. Sisälle tullessamme sen on istuttava ennen kuin panta ja hihna irrotetaan. Kun joku tai jokin on mennyt ohi, saattaa mennä aikaa ennen kuin se malttaa kääntää taas kuonon menosuuntaan. Saimi ei myöskään saa ryntäillä ovesta ulos tai sisään, vaan sen on istuttava ennen kuin ovi avataan. Kaikki, joilla kyseistä rotua on tai on ollut, sanovat, että villistä, energisestä ja itsepäisestä pentuajasta kun selvitään, perheemme saa koiran, joka on kuin ihmisen mieli. PANTAAN JA HIHNASSA kulkemiseen Saimi oppi varsin nopeasti, mutta eri asia on tietysti se, millä tavalla hihnassa kuljetaan. turha luulo. Pyysin Saimia rauhoittumaan ja hengittelemään ihan rauhallisesti, mutta rauhoitteluyritykseni näyttivät todennäköisesti pikemminkin painiottelulta. SAIMIN KANSSA on joskus kärsivällisyys koetuksella, mutta luotan kokemuksen ääneen. Tai kun se ottaakin jalkkispelit lasten kanssa vähän liian tosissaan ja päättää pomottaa muita pelaajia kera terävien hampaidensa, vaikka niiden käyttäminen jalkapallossa on ehdottomasti kielletty. Silloin pysähdellään ja yritetään opettaa sille malttia. MARKKU JOKELA MARKKU JOKELA 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/oxbx27sd MARKKU JOKELA. Saimi tietää jo vallan hyvin, mitä siltä odotetaan esimerkiksi ennen kuin se on saamassa ruokakuppia eteensä
Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Turun Sanomat, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka-Pohjalainen, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja, konsernin sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Uutistuottajat Arja Kangas Riikka Sipilä Puhelin 050 449 8087 (arkisin 7.30-15.30) Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. 12 kk 45,50 €/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2020 alk. MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa B8 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues KP 23.10.2021 RATK S U L L O V A I U U R A S L A V I I N I L A S T U A A S T E K E H T O K O N E V I A T R A A S T E P A L A T S I Ä L L I N Ä Ä T Ä K N S U O N E T Ä P A U L A T K A H N A I N I V A K O I L U V T A I N O I R A I L A A R K A I L M A T S A A T A V A T T U O K I O K U V A A S D K P E L A S T U V A V E R U K E U A A S I T A U T A N I T A R I S O K A T U S A N O I N S Y K E A L H O I L T A U L K O O V I L Ä L L Y T T I I T A S U A A I S A Lauantain sanaristikon ratkaisu Sunnuntain krypton ratkaisu. Kustantaja KPK Yhtiöt Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsenlehti. 12 kk 34,92 €/kk Levikkialueen ulkop. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22.00). 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. Lähetä viesti numeroon 13525. Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. 020 750 4469 Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2020 alk. 1.12.2020 alk. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). ISSN 0788-8325. 1.12.2020 alk. Tiedustelut puh. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 9 sanomalehdelle. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. 12 kk 40,17 €/kk Levikkialueen ulkop. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. 12 kk 49,83 €/kk Digipaketti 12 kk 17,70 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. alv 24%). www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. alv 10%. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis
Kausi 4, 5/10. 11.35 Bless This Mess. 21.00 Autojen ensiapu. Kausi 17. 17.15 Ambulanssi apuun!. 13.26–13.51 Enemmän elokuvasta: Kenraali. 10.00–10.45 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 08.50 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 21.00 Big Bang. 20.30 Erävaellus Islannissa. Kausi 33, 46/47. 14.00 Mikä ihmeen asunto. 23.35 Posse. 03.55 Nuori MacGyver (12). 12.00–13.21 Marina Abramovicin kotiinpaluu (12). 17.05 SVT Forum. 10.15 Australian rajalla. 20.00 NCIS Rikostutkijat (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 19.45 Fråga doktorn. 9/10. (U) 15.25 Reinikainen (S). 23.15 Lokala nyheter. 15.55 En plats i solen. 21.00 Murhaaja kotonani. (U) 06.25 Ylen aamu. 15.00 Nuori MacGyver (12). 02.45 Next. 23.55 TV4Vädret. 15.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 22.00 Aktuellt. Äidillistä hoivaa, osa 1/2. 17.00 Masked Singer Suomi. 17.05 Mestaritekijä (S). 12.35 Rempalla tuloja. 06.30 Rusty Rivets (S). 5/20 03.10–03.40 Australian rajalla. (U) 12.35 Team Bachstad idänreitillä. 15.00 Food Factory. Jakso 6/8. 14.00 Bytt är bytt. Kausi 6, 4/4. 10.00 Arkistosta revittyä: Mansikit. 18.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 00.10 Hengenvaarallinen rakkaus (12). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. Ghost. 06.55 Pyjamasankarit (7). 22.00 Kymmenen uutiset. 19.00 Simpsonit. 6/12. 19.55 Tohtori Paise (S). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.00 Sinua, sinua rakastan. Kausi 1. 19.00 Menestystä Metsästä. B10 MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 Laulu sisällissodasta: Loppu (12). 11.15 Landet runt. 22.41 Nyhetssammanfattning. 19.30 Australian rajalla. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 12.15 Rempalla tuloja. 16.00 Salatut elämät (7). 09.00 Paavo Pesusieni (S). 22.00 Top Gear (S). Jakso 9/10. 22.00 Tulossa: Koskinen (12). 17.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 15.00 Dr Phil. 08.35 Food Factory. 00.25 Simpsonit. 10.00 Haulikkourheilun riemua Kokkovuoressa 2021. Jakso 4071: Sun haltuus, rakas isäni. (S). 03.45–03.45 Yön AVA. 14.55 Tulossa: Me postilaiset. 01.05 SmackDown (12). 17.55 Uutiset. Kausi 1, 2/12. 13.30 Home and Away. 07.00 Morgonstudion. 16.50 Kamera. (U) 11.45–12.30 Suomensukuiset 30 päivässä. (U) 09.45 Uusi Päivä. 15.30 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 01.05 Yökylässä Maria Veitola. 13.30 Sukuni salat. 16.30 Team Ahma (7). Jakso 10/26. 22.25 Sokaistuneet (16). 20.00 Tanskalainen maajussi. 07.35 Sunny Bunnies (S). 02.10 Manhunt: The night stalker. Kausi 1, 8/8. 17.30 Remppa vai muutto. 07.00 Alaskan rakentajat (S). 11.50 Rempalla tuloja. 21.00 21.00 Big Brother Suomi. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 11.00 Jumalanpalvelus. 07.55 Restaurant: Impossible (S). 21.00 Latela 6.0 (S). 18.05 Hengenvaarallinen saalis (S). 01.55 Top Gear (S). 7/8. 07.32 Nukkearkun lauluja. Jakso 16/26. 03.05 Hengenvaarallisesti lihava (S). 20.00 Viisi miestä viikossa. 23.30 Uutiset. (U) 14.00 Unelmakoti. (U) • 14.30 Ikimuistoinen: Olavi Virta. 01.00 CSI. 20.15 Sporten. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 11.00 Unelmaasunto auringon alta. Sveriges TV1 06.15 Landet runt. 18.30 Emmerdale. 11.00 Kaupunkielämää. 18.30 Puoli seitsemän. 18.00 Suomensukuiset 30 päivässä. 16.05 Miehen puolikkaat. 17.00 17.00 Rempalla tuloja. 07.55 LEGO Ninjago (7). 15.50 Räkna de lyckliga stunderna blott. 11.00 Formula 1 : USA:n osakilpailu. 01.00 Bull (7). 10.10 Hemmagympa med Sofia. 18.00 Päivän sää. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 04.05 Tappavat synnit (16). 00.35 Poliisit 2021 (7). Arktinen alue sulaa, miten sen asema samalla muuttuu. Kausi 2, 5/40. 21.00 Unelmahäät (S). 20.00 MOT. 15.00 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). Jakso 17/26. 20.30 Själens röda rum. 07.45 Paavo Pesusieni (7). 17.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 16.00 Remppa vai muutto Vancouver. 08.10 Single Parents. Jakso 12/13. 15.00 Haapasalo goes lomalle. 12.00 Kauniit ja rohkeat (S). 06.30 Kökets middagstips. 22.45 Ekonomibyrån. Vieraana puutarhatoimittaja ja maisemasuunnittelija Kati Jukarainen. 11.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. Kausi 12, 9/10. 23.35 Muinaiset avaruusoliot. TV5 06.15 Mikä ihmeen asunto. 10.30 Toivomus. 23.00 Sportnytt. 20.30 Rillit huurussa kausi 12 (S). 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 20.30 Emmerdale. 09.30 Kanadan rajalla. 10.40 Australian rajalla. 03.55–05.01 Ensitreffit lennolla. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 19.00 Suuri leipurikisa (S). 10.50 90 päivää morsiamena (S). 03.05 Aavekaupunki (12). 12.40 Tulossa: Me postilaiset. 13.40 Hengenvaarallinen saalis (S). 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. (U) 14.45 Itse valtiaat. (U) 10.45 Kummeli (7). (U) 11.15 Topi – nuoren miehen elämää. 13.55 Hauskat kotivideot. 16.00 Lemmen viemää (7). 14.10 Onnenpyörä VIP. Kausi 14. 10.50 1+5 tytärtä (S). 01.45 Uskomattomat koneet. 10.30 Valitut Palat Collection. Kausi 2, 6/6. 12.55 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki (S). 02.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. MUUT TV-KANAVAT. 19.28 Sportnytt. Jakso 20/26. 10.00 SVT Forum. 19.00 Frendit (S). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.00 Modernit Miehet (12). 20.15 Uutiset. 13.45 The Wall Suomi. 16.30 Valitut Palat Collection. 21.00 21.00 Karkurit (12). 21.00 ELOKUVA The Grey – Suden hetki (16). 23.00 Family Guy (12). (U) MTV3 06.15 Aamusää. 12.00–17.00 YLE TEEMA. 12.00 Yukonin eläinlääkäri. 11 ja 12/15. 20/30. 03.20 Home and Away (7). 20.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! Kausi 6. 21.00 Meil kans!. 02.30 Poliisit (7). 01.15 Remppa vai muutto Vancouver. 12.55 Lapin poliisit. 20.30 Australian rajalla. 20.00 Remppa vai muutto Vancouver. 15.05 Ihmemies MacGyver. 01.20 Olyckan. 11.00 The Wall Suomi. 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voima. 12.45 Farmi Suomi. 1/3. 02.00 Tilt Esports. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 13.00 Tanssi kanssain. AlfaTV 08.00 AlfaStudio. 7/10. 15.30 AlfaStudio. 12.00 Sportspegeln. 00.55 112 Hätäkeskus. 17.40 Love Child. 04.55 En plats i solen. Kausi 4. 21.30 Costalaiset – Elämää Aurinkorannikolla. 12.00 Simpsonit. Jakso 555. 16.00 Amazing Race. 04.50–05.49 Baywatch (12). 23.00 Prisma: Parempi mielenterveys. 07.05 Simpsonit. 20.30 Oppilaskunta (12). 17.00 17.04 Päivän sää. 09.00 Superautojen rakentajat. (U) 00.15–00.55 The Bold Type (12). 11.45 Some deep story: SDS: Sinnittelyä nollatuloilla. FOX 06.00 Moderni perhe. 23.10 Top Gear (S). 07.25 Simpsonit. Kausi 3, 1/12. 07.20 K3 (S). 07.50 Moderni perhe. Häpeälliset valheet 1/2. 14.00 La república – tasavalta (12). 12.30 Soiva postikortti. 18.30 Sverige idag. 18.30 Moderni perhe (S). (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. 00.00 Rajasota. 12.00 The Voice of USA. 18.10 Suuri leipurikisa (S). 08.55 Huutokaupan metsästäjät Suomi. Kausi 14. 23.15 Byggnaderna som förändrade staden. 18.45 Uutiset. 23.05 Apua, mikä tauti! (12). 12.30 Salatut elämät (7). 16.35 Kiinteistöhuutokauppa (S). Kausi 1. 17.00 Simpsonit. 06.58 Hei Taavi (S). 16.45 Valitut Palat Collection. 01.00 Pelastushelikopteri (S). Kausi 2, 6/8. (U) 16.30 Uusi Päivä. 13.30 Simpsonit (7). 23.00 AVA Rikosputki: Karkurit (12). 19.05 Ambulanssin matkassa (S). 13.00 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 03.00 Nyhetstecken. 19.15 Kulturnyheterna. 08.30 Lapin poliisit. 15.20 Napakymppi. 06.20 Bless This Mess. 03.00 Vaimot vaihtoon USA. 11.10 Family Guy (12). 02.00 Emmerdale. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 09.04 Martina on nähnyt kaikki elokuvani. Kausi 1, 8/10. 14.30 Kanadan rajalla. Kausi 2. NELONEN 06.00 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). 19.00 Lauman uusi jäsen. 5/10: Udmurtia ja Mordva. (U) 10.15 Sinkut paljaana. 15.00 Muodin huipulle. 20.45 Oppilaskunta (12). Teemme myös ruokamatkan Zacharias Topeliuksen maailmaan. 16.00 Team Ahma (7). Kausi 6, jakso 554. 16.55 Uutiset. 11.30 Valmistuksen salat (S). 51/85. 20.00 Onnenpyörä VIP. 08.35–08.45 Unna Junná. 00.30 Agenda special: Klimatutmaningen. Kausi 14, 10/14. 17.30 Viiden jälkeen. 13.00 Hyvät ja huonot uutiset. 16.05 Atlantin yli (S). 06.55 Kiinteistöhuutokauppa (S). 10.55 Tulossa: Me postilaiset. 08.10 Galaxi. 19.30 Frendit (S). 06.40 Simpsonit. 13.03 SVT Forum. 23.35 Ohjelmatietoja. 08.50 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 17.00 Arktiset vedet (S). 06.20 Bing (S). 23.30 Family Guy (12). 15.44 ELOKUVA Hevoshullu (S). 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). Jakso 2/10. 02.45 Sportnytt. Kausi 2. 20.00 Australian rajalla. 10.55 Rantataloa etsimässä (S). 18.35 Iholla (S). 09.55 TV Shop. 22.45 Mötet. 06.40 Muumien maailma (S). 13.20 Svenska nyheter. 7.25 Virossa kiristetään koronatoimia 7.42 Jälkihiki 8.50 Rikostutkija Sorjonen valkokankaille 09.30 Puoli seitsemän. 13.00 Hem till gården. 20.00 TV4Nyheterna. Kausi 4, 8/10. 00.00 Departure. 20.00 Irwinin perheen eläintarha (S). 23.00 TV4Nyheterna. 09.30 Äärirajoilla. 17.05 Kalliovuorten eläinlääkäri (S). FRII 06.05 Kakkukuningas (S). 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 07.55 Caribbean Life (S). 19.00 Eristyksissä: Plathin suurperhe (S). 22.00 Paiseklinikka (S). 7. 18.30 Selviytyjät Suomi. 17.25 Uutiset. Kausi 14, 3/11. 08.20 Caribbean Life (S). 08.55 Uutiset. 21.00 Why Women Kill. Kausi 1, 4/10. 08.35 Winx-klubi (7). Kausi 10. 06.40 Say yes to the Dress Britannia (S). 20.20 TV4Vädret. 09.30 Emmerdale (7). 07.43 Ryhmä Hau (S). 18.00 Family Guy (12). Onnea, Sointu! 06.53 Kiri ja Lolo (S). 10.30 Rederiet. 19.15 Möte med. 22.00 Sanna Ukkola Live. 6. 18.30–18.53 Taivaallista menoa. 10.00 Haapasalo goes lomalle. 1/6. 02.55 Hawaii Five-0. 11.10 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 9/15. • 00.15 Sinkkuillallinen. Kausi 14. 07.30 Ihmeelliset ihmiset. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 14.55 Toisenlaiset teiniädit. 09.00 Ultimate Rush. 15.55 Arto Nyberg. Kausi 4, 6/16. 09.10 Uutisaamu. Kausi 1, 3/12. Jakso 5/10. 19.00 Australian rajalla. 00.35 Simpsonit (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00 Hauskat kotivideot. 08.10 Daltonit (7). Sveriges TV4 06.05 Home and Away. 08.24 Aliisa ja yksisarvinen (7). 19.55– 20.19 Närbild. Kausi 1. 22.35 Hockey Night – Tien päällä. Kausi 1. Kausi 13. 11.55 Eristyksissä: Plathin suurperhe (S). Jakso 4072: Lolita Kaukovaara. 19.50 Keno. 23.40 Normaaleja ihmisiä (12). Öljyä, merireittejä, aseellista kilpavarustelua. 02.10 Yhä mysteeri. National Geographic 06.00 Vankilassa ulkomailla. 19.30 Salatut elämät (S). 16.30 Simpsonit. 21.00 ELOKUVA Megalodon (12). 11.25 Rantataloa etsimässä (S). 00.20 Kill Arman (12). 15.55 Tulossa: Me postilaiset. (U) 09.00 McLeodin tyttäret (12). 22.05 ELOKUVA Wonder Wheel (7). 6.54 Yritysten liikematkat vähenevät 7.11 Miten välttyä digihuijauksilta. Sveriges TV2 09.00 Kortfilmsklubben engelska. 03.55 En plats i solen. Jakso 17/26. 15.00 Aarteenetsijä Hellevaara. (U) 22.25 Fleabag (12). 19.33 Lokala nyheter. 07.50 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey (S). 08.50 Kakkusota. Jakso 556. 00.55 Autojen ensiapu. 17.10–17.54 Murdochin murhamysteerit (12). 22.00 Uskomattomat koneet. 12.55 Valitut Palat Collection. 12.00 Sielunrauha. 7/24. 23.30 Fotbollsstudion. 16.05 Vieraissa Australia. 19.00 Rapport. 00.50 Pientä pilaa. 06.25 Uutisaamu. 14.50 1 mot Sverige. 23.20 NCIS Rikostutkijat (12). 23.25 Rapport. 15.55 Remppa vai muutto UK. 01.05 ELOKUVA Miehet jotka vihaavat naisia (16). YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 00.00 Younger (12). 12.00 Ruokakaupparalli (S). 2/8. 02.15 Vieraissa USA. (U) 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 21.00 21.05 Peltsin Lappi: Tunturit. 15.55 Wheeler Dealers (S). 06.30 Kakkukuningas (S). (U) 10.55 Pisara. 10.25 Uljas universumi (S). 15.00 Anna, a lopussa (12). 06.45 Nyhetsmorgon. 18.00 Efter fem. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 16.55 Onnenarpa. 20.20 Tänk om. 00.15 Kortfilmsklubben tyska. 22.45 Uutiset. 10.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotin. Kausi 1. Kausi 9, 8/10. 17.05 Kakkukuningas: Kaksintaisto (S). Hero 11.50 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 22.00 Anders knackar på. 02.35 Australian rajalla. 08.11 Sherlock Jakki (S). 09.28 Barnen som överlevde Förintelsen romani chib/ kaale. 02.25 Remontilla rahoiksi. 01.35 Narcos (16). kausi, osa 1/10. 17.00 Rapport. 19.00–19.52 Sohvaperunat. 14.45 Top Gear (S). 22.35 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! Kausi 6. 11.30 Koiralle koti. 20.30 Rapport. 23.05 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 16.05 Kiinteistöhuutokauppa (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 22.35 Poliisit 2020 (7). 12.30 Home and Away (7). 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). JIM 09.00 Kanadan rajalla. 19.30 Sanna Ukkola Live. 12.25 Miehen puolikkaat. 17.30 Family Guy (12). 14.00 TerveysSummit. Kausi 14, 4/11. 18.10 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey (S). 14.30 MTV Uutiset Live. 14.05 Vieraissa USA. 02.05 Penn & Teller: Naruta meitä! (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.10. 06.45 Tonnikalan saalistajat. 20.00 Lentoturmatutkinta. 14.00 Äärimmäinen selviytyjä û parhaat palat. 11.00 Home and Away (7). 21.00 Maajussille morsian. 15.55–16.40 Milanon naisten paratiisi (7). 01.00 Jukka Laaksonen Show. 18.00 Sinkkuillallinen. TLC 06.15 Hääpukuja kurvikkaille (S). 07.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7). 02.40 Australian rajalla. Kausi 4. 09.35 Barnen som överlevde Förintelsen romani chib/kaale. 21.00 21.00 A-studio. 12.00 Emmerdale (7). 13.00 Alaskan rakentajat (S). 18.00 Toisenlaiset teiniäidit. 10.45 Family Guy (12). 01.30 Agenda special: Klimatutmaningen. 08.00 Uutisaamu. 20.55 Lokala nyheter. 09.15 Miehen puolikkaat. 14.00 Baywatch (12). 23.40 Sporten. 10.00 Kauniit ja rohkeat (S). (U) 12.00 Isien sota: Ukko Kärkkäinen. Kausi 4. 16.55 En plats i solen. 22.30 Tulossa: Me postilaiset. 23.35 Suomen huutokauppakeisari. 01.50 112 Hätäkeskus. 13.00 Rapport. Kausi 11, osa 178. 01.25– 01.50 Pelastushelikopteri (S). 09.45 Simpsonit. Kausi 1, 1/12. 00.00 Livet är stenkul: Fyra dagar i maj 1966. AVA 06.00 Aamun AVAus. 18.00 Grand Designs – unelmaasunnot. 22.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 07.15 Miten kaikki tehdään. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.00 Burgerimies Suomessa. 01.30 Amerikan rajavartijat. 22.00 Solsidan – Onnea onkimassa (S). 17.00 Oppimislabra. Jakso 5/9. Kausi 4. 23.55 Simpsonit. 19.30 Simpsonit. 23.00 Aarteenetsijä Hellevaara. Kausi 8, 5/20. 21.00 Tulossa: Me postilaiset. 00.30 Suomen Tulli (S). 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 07.00 Uutisaamu. 12.30 Sverige!. 08.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 10.45 Valitut Palat Collection. 22.00 Bonusfamiljen. 10.30 Neljän tähden illallinen. Kausi 7, 8/10. 08.15 Food Factory. 18.10 Iholla (S). SUB 06.30 Muumien maailma (S). 22.10 ELOKUVA Paksuna (16). 02.00 Menestystä Metsästä. 21.05 Diili. 00.30 Younger (7). 07.42 Molang-pupu (S). 17.00 Senioriseisake. 12.55 Hengenvaarallisesti lihava (S). 08.35 Norjalaisarkkitehtien koteja. 02.30 Sanna Ukkola Live. 6/20. (U) 22.50 Äidit puuhaavat pornoa (16). 01.55 Riviera. (S). 19.30 Djurens lekfulla värld. 08.15 Barnwood Builders (S). 09.16 Kortfilmsklubben franska. 23.05 Onnela (S). 14.30 Häät sulhasen tapaan. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Kutonen 06.15 Top Gear (S). 17.00 Kotoisa. 17.30 Mayn keittiö. 13.20 Melkein MENSA. 22.25 Tulosruutu. 17.15 Gudstjänst. 12.10 Valmistuksen salat (S). 22.00 Modernit Miehet (12). 17.05 Leijonan luola USA. 19.55 Atlantin yli (S). 19.20 Päivän sää. (U) 13.15 Casualty (12). 13.00 Simpsonit (7). (U) 21.35 Solsidan – Onnea onkimassa (S). 09.10 Top Gear Best Of (S). 01.10 Rikoksen anatomia. 07.40 Miten kaikki tehdään. 09.30–10.00 Bob’s Burgers (S). 21.00 Tohtori jalkapaise. 07.05 Pauli (S). Kausi 3. 21.00 Bäst när det gäller. 18.00 15 minuter från Sápmi. 10.15 Simpsonit. 23.45 Jakten på dyslexin. Jakso 3/26. 07.34 Jyrkin ja Neposen kommervenkkejä. 03.00 American Horror Story (16). 17.35 Arktiset vedet (S). 18.00 Moderni perhe (S). 13.15 ELOKUVA Sininen viikko. 17.00 Australian rajalla. 13.00 Rikkaat ja rahattomat. 22.30 Miehen puolikkaat. 15.00 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 22.45 Oddasat. 18.30 Oddasat. 23.00 Huumebisnes Oy (16). (S). 01.10 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). Kausi 1. 16.00 Egyptin kadonneet aarteet. 18.00 Jukka Laaksonen Show. 19.55 Wheeler Dealers (S). 00.30 Top Gear (S). 15.00 Olet mitä syöt. Jakso 22/26. 20.30 Ajassa. 23.05 Hengenvaarallinen rakkaus (12). 00.30 Mayn keittiö. 15.30 Food Factory. 07.00–08.00 Kotoisa. 22.00 Rahti (12). 00.05 Simpsonit (7). 4/10: Udmurtia. 00.10 Seksileikeistä ensiapuun (12). 13.00 Slusseländet. 10.00 Yökylässä Maria Veitola. 14.00 TV Shop. Jakso 6/8. 22.00 Miehen puolikkaat. 19.00–19.54 Aktivistit (12). kausi, 5/6. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben. 19.00 Ame Maladjuvas (Möte med). 18.30 Simpsonit. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 19.00 Kultakuume (S). 17.00 Lätkävaimot (S). Liv 09.00 Suurin pudottaja Suomi. 09.50 Kiinteistöhuutokauppa (S). 23.50–00.20 Puoli seitsemän. 07.25 Kiinteistöhuutokauppa (S). 13.50 Skavlan. 22.34 Kulturnyheterna. (S). 14.00 Kanadan rajalla. Osa 3/3. 18.20 Nyhetstecken. Jakso 2/26. Kausi 7, 25/32. Kausi 2. Kausi 1. 21.00 Efter Nio. Kausi 17. 19.00 Unelma-asunto auringon alta: Kesäpaikka. 20.00 Maajussille morsian. 22.20 Päivän sää. 20.00 Salatut elämät (S). 17.05 Viiden jälkeen. Ukko Kärkkäinen. 17.00–23.41 YLE FEM. 21.00 Vetenskapens värld. 17.30 Australian rajalla. 18.00 Autojen ensiapu. 07.05 Say Yes To The Dress (S). 09.50 Science of Stupid. 2/3. 11.00 Malou efter tio. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 19.25 Tulosruutu. Kausi 7, 9/12. 13.00 Tanssii Tähtien Kanssa. (U) 18.44 Some deep story. 03.35 War of the Worlds. 23.10–23.41 Exit (16). 6.39 Miten toimiva Naton ja Suomen yhteistyö on. Kausi 5. 20.30 Halv åtta hos mig. 12.40 TV Shop. 10.20 Kiinteistöhuutokauppa (S). 00.00 Senioriseisake. Kausi 6, jakso 554. Kausi 1. Jakso 2/52. 06.30 Valitut Palat Collection. 02.00 Amerikan rajavartijat
Tutkivan journalismin viikko-ohjelma, joka käsittelee yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita. 18.00 (Arvonta 28.10.2021) la 06.11.2021 KAUSTINEN, Sali klo. Isännöintitoimistojen pimeä puoli Sote-uudistus etenee – mitä muutoksia se tietää Keskipohjanmaan alueelle. Etsimme niihin vastauksia yhdessä terveydenhuollon ja pelastuslaitoksen asiantuntijoiden kanssa. Sanottiin, että sen vaikutus näkyi piikkinä avioerotilastoissa. Kolmiodraama tiivistyy kuin näyttämöllä, ja paikallinen maailmanpyörä Wonder Wheel tekee ikuista kierrostaan kuin yhden ja toisen elämä. (Suomi 1954) Wonder Wheel Liv klo 22.05 HHH Yli kahdeksankymppisen Woody Allenin ohjaamassa draamassa ei ole takavuosien virtaa, mutta 1950-luvun newyorkilainen kotiseutunostalgia ja näyttelijäntyö ovat mallillaan. Tiukan Zero Dark Thirty -jännärin Jessica Chastain ja Inside Llewyn Davis -elokuvan riipaiseva muusikko Oscar Isaac eivät jää nuotin vertaa jälkeen alkuperäissarjan Liv Ullmannista ja Erland Josephsonista. 15.00 (Arvonta 3.11.2021) su 07.11.2021 KOKKOLA, Snellmansali klo.15.00 (Arvonta 3.11.2021) Tekstiviestin lähettäminen maksaa 1,10€. Jim Belushi on ukkopaha, joka työskentelee Coney Islandin huvipuistossa. Isännöitsijöistä on kuitenkin tullut myyntimiehiä. Sukupuolirooleja on päivitetty, mutta lähtökohta on sama: päällisin puolin hyvin voiva, lapsen saanut aviopari oivaltaa astuu kriisiin, eivätkä hyvätkään aikeet estä maanvyöryä. Ystävysten matka Islantiin MOT Yle TV1 klo 20.00 Isännöitsijän kuuluu olla asunnon omistajien eli taloyhtiön etujen vartija. Matka kestää kuusi päivää, joiden aikana reissaajat kohtaavat monia haasteita pohjoisen niemimaan lumoavissa maisemissa. Viereisellä rannalla istuu hengenpelastajan tornissa Justin Timberlaken esittämä näytelmäkirjailijan alku. (USA 2017) Pekka?Eronen kriitikko Päällisin puolin hyvin voiva, lapsen saanut aviopari astuu kriisiin, eivätkä hyvätkään aikeet estä maanvyöryä. Avioliitto?joutuu?maanvyöryyn Rannat Yle TV2 klo 20.20 Ystävykset lähtevät kahdestaan vaativalle matkalle Strandiriin, joka on yksi Islannin syrjäisimpiä alueita. Suomen kesän lupaukset jäävät lyhyiksi. Osa isännöintitoimistoista tekee myös asunnon omistajien rahoilla sopimuksia, joissa on jopa korruptiivisia piirteitä. www.keskipohjanmaa.fi. Osallistu verkossa: www.kpk.fi/titinalle tai lähetä tekstiviesti: KP (väli) LIPUT numeroon 16323. MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa B11 Scenes from a Marriage HBO HHHH Ingmar Bergman teki vuonna 1973 Ruotsin tv:lle?sarjan?Kohtauksia?eräästä?avioliitosta. Ohjelma pyrkii paljastamaan epäkohtia ja väärinkäytöksiä sekä löytämään taustalla olevia syitä. pe 29.10.2021 YLIVIESKA, Akustiikka Sali klo. Toivottavasti uusintaversio ei johda hätäratkaisuihin, mutta arvatenkin tuumausta seuraa. Perhepaketti sisältää 4 lippua. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kate Winslet on tämän hetken loistavimpia elokuva/tv -näyttelijöitä, ja turhautuneen vaimon rooli kannatteleekin viipyilevää kokonaisuutta. Mitä kysymyksiä sote-uudistus ja uudet hyvinvointialueet sinussa herättävät. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen: lukijankysymys@kpk.fi Kerro meille! www.keskipohjanmaa.fi VOITA PERHELIPPUPAKETTI TI-TI NALLEN KONSERTTIIN! Lisäksi voit ehkä päästä tapaamaan Riittaa ja nalleja. (USA 2021) Sininen viikko TV1 klo 13.15 HHHH Oman aikansa tyylikästä aviokriisikuvausta edustaa Matti Kassilan kolmiodraama, jossa duunari Matti Oravisto osuu samalle leirintäalueelle Gunvor Sandkvistin ja Toivo Mäkelän pariskunnan kanssa. Kuvio on tuttu, mutta Terapiassaja The Affair -sarjojen tekijällä Hagai Levillä on taito asettaa ihmissuhteen ilmapuntari juuri oikeisiin paikkoihin
Aamupäivällä monin paikoin sumua, joka voi olla sakeaa. Kokkola +7 Pietarsaari +7 Toholampi +5 Halsua +6 Ylivieska +6 Kalajoki +6 Haapavesi +5 Helsinki 10 Lahti +9 Tampere +8 Turku +9 Pori +9 Joensuu +6 Jyväskylä +7 Kuopio +7 Oulu +2 Rovaniemi -0 Kuusamo -1 Ti 26.10. +7 +7 +6 +6 +6 +7 +5 +9 +8 +7 +9 +8 +7 +7 +7 +5 -1 -0 To 28.10. Päivän ylin lämpötila on 5...7 astetta. 2,4 mm Jomala Jomalaby Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Ma Amsterdam 12 Buenos Aires 28 Budapest 12 Lissabon 19 New York 21 Oimjakon -10 Riika +9 Skellefteå +4 Sydney 18 Tukholma 10 Tokio 19 Ti 13 30 12 21 20 -9 +9 +3 17 12 18 Ke 15 27 13 22 16 -9 12 +3 21 12 18 To 14 26 13 20 15 -10 13 +2 25 14 20 Pe 14 25 13 19 13 -11 14 +4 22 13 16 Ma Alanya 26 Dubai 34 Dubrovnik 20 Funchal 19 Hania 18 Honolulu 26 Las Palmas 23 Malaga 21 Nizza 20 Phuket 27 Venetsia 13 Ti 24 33 19 19 18 26 22 21 19 28 11 Ke 25 33 21 20 21 25 22 21 20 28 15 To 26 33 20 19 21 26 22 21 20 29 14 Pe 27 32 20 20 19 26 22 21 20 28 14 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (19.10.–24.10.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. Kohtalaista lounaistuulta. klo 15) Merivesi Kemi +3 °C 34 cm Oulu +4 °C 32 cm Raahe +4 °C 31 cm Pietarsaari +5 °C 32 cm Vaasa +5 °C 35 cm Rauma +7 °C 37 cm Turku +8 °C 41 cm Helsinki +7 °C 33 cm Hamina +6 °C 37 cm Lämpimintä 24.10. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 8:24 17:43 Jyväskylä 8:28 17:33 Kokkola 8:46 17:37 Rovaniemi 8:48 17:12 Ivalo 8:55 16:52 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C +7 °C +6 °C +6 °C +5 °C +4 °C +8 °C +8 °C +8 °C +7 °C +6 °C) (+3 °C) (+2 °C) (+2 °C) (+1 °C) (+1 °C) (+3 °C) (+4 °C) (+4 °C) (+3 °C) (+2 10 4 7 4 Ma 25.10. +6 +6 +4 +5 +4 +5 +4 +9 +8 +8 10 10 +5 +7 +6 +2 -2 -3 Pe 29.10. MAANANTAI 25.10.2021 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 985 995 1005 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1025 1030 Pilvistä, aamupäivällä monin paikoin sadetta Odotettavissa maanantai-iltaan asti: Sää on pilvinen ja poutainen. +8 +8 +7 +7 +7 +8 +7 +9 +8 +9 10 10 +7 +7 +7 +7 +5 +3 Eilen Vuosi sitten °C +1 °C +1 °C -0 °C -0 °C -0 °C -0 °C -1 °C +4 °C °C +1 °C +6 °C +5 °C +1 °C -0 °C +1 °C +1 °C -6 °C -4 °C +1 °C +1 °C +1 °C +1 °C +1 °C +4 °C +2 °C +6 °C °C +4 °C +7 °C +6 °C +2 °C +1 °C +4 °C +3 °C -0 °C -2 11 7 6 10 4 5 1 1 1 °C -4 °C -7 °C -3 °C -0 °C -1 °C +2 °C +3 °C +6 °C +7 °C +7 °C +8 °C 10 °C -2 °C -5 °C -0 °C +1 °C +0 °C +4 °C +6 °C +8 °C +8 °C +7 °C +9 °C 10 (24.10. klo 15.00 +9,4 °C Bogskär Lämpimin mitattu 25.10. +13,9 °C 1961 Helsinki Kylmintä toissa yönä -21,3 °C Salla Kylmin mitattu 25.10. +9 +9 +8 +8 +9 +9 +8 10 10 10 11 10 +8 +9 +8 +8 +3 +4 Ma 1.11. +9 +8 +8 +8 +8 +8 +8 10 +9 +9 11 10 +8 +9 +8 +8 +5 +4 Ti 2.11. 10 10 10 10 10 +9 +8 11 12 11 12 12 +7 10 +8 +7 +4 +3 La 30.10. +9 +9 +8 +8 +9 +9 +8 10 10 10 11 10 +8 +9 +8 +8 +4 +3 Su 31.10. -31,8 °C 1968 Sodankylä Sateisinta 23.10. +8 +8 +8 +8 +8 +8 +7 10 +9 +9 10 +9 +7 +8 +8 +4 +1 +0 Ke 27.10