.23 IRTONUMERO 1,90 € Nro 322 PERJANTAINA 25. . . . . . . . – Tutkintapyyntö tuli ulkoministeriöltä viime viikolla, joten tutkinta on vasta alkutekijöissään, hän toteaa. Siirtomaksut ovat vakiinnuttava komponentti. . . . . – Ollaan menossa samaan suuntaan kuin öljytaloudessa, jossa esimerkiksi dieselin hinta vaihtelee päivittäin. . Eurooppa-tiedotuksen Suomen yksikön johtajan Roberto Tanzi-Albin mukaan Kokkolan toimistosta vastannut aluetiedottaja on vuosilomalla, mutta on myös määrätty pidätettäväksi virasta rikostutkinnan ajaksi. Yhdistys vetoaa kansanedustajiin kyläkoulujen puolesta ja toivoo, että lähikoulut säilyttävät muita kouluja suhteellisesti suuremman valtionavun. . . . Kuluttajan sähkölaskussa korotus ei olisi aivan yhtä tuntuva. . .2 Maakunta . Valtuusto on päättänyt myydä rakennuksen kannuslaiselle elokuva-alan yrittäjälle Jussi Väntäselle. . Sivu 3 Päästökauppa toi pörssimeiningin 100-vuotias Kokkolan Energia uskoo vakauteen, mutta varautuu epävarmuuteen Sähköinen tunnelma. . . . . . Kapteeni Jarno Kanteluksen kahden maalin siivittämänä Hermes nappasi toisen peräkkäisen voittonsa maalein 4–3 (1–1, 0–0, 3–2). Sivu 18 Hermes selvisi kuivin jaloin. Sivu 16 Passojan koululle elokuvatuotantoa Ovensa sulkeneelle kyläkoululle löytyi ostaja Heikki Kossi ja Jussi Väntänen toteavat, että digitaaliaikana kaikkea elokuva-alan työtä ei tarvitse enää tehdä Helsingissä. . . Sivu 2 Taina Peltonen puolustaa pieniä lähikouluja Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Ulkoministeriön Eurooppa-tiedotuksen Keski-Pohjanmaan toimisto Kokkolan kirjastossa on toistaiseksi suljettu rikosepäilyn vuoksi. . . . . . . Hermes karkasi päätöserän puolessa välissä jo kolmen maalin päähän FPS:stä, mutta joutui lopulta taistelemaan tiukasti täydestä pistepotista. . . Se vaatii poliittista tahtoa eikä päätös ole helppo. Peltosen mukaan lähikoulut tarjoavat laadukkaan oppimisympäristön ja pitävät samalla maaseudun elinvoimaisena. . Johan tämä ravistelee. . . . Tutkinta ulottuu useamman vuoden ajalle. Rikosepäily sulki Eurooppa-tiedotuksen Pia Räihälä KÄLVIÄ (KP) Keväällä ovensa sulkenut Kälviän Passojan koulu ei ehtinyt kauan olla tyhjillään. . . – Passojan koululle tulee elokuvaääneen ja musiikkiäänityksiin keskittynyt studio. . . . Paananen pitää mahdollisena 30 prosenttia totuttua kalliimpaa hintatasoa kolmen, neljän vuoden kuluessa. – Remonttia teemme sitten, kun olemme ehtineet asettua taloksi. . . . . Jussi Väntäsen kanssa Passojan koululla tulee toimimaan myös vastikään Lohtajalle muuttanut elokuva-alan ammattilainen Heikki Kossi. . . Edessä saattaa olla paluu säätelytalouteen. Paananen odottelee mielenkiinnolla aletaanko vapaata kilpailua rajoittaa lähivuosina. . . . . Käytössä on kolme allasta: 18-metrinen uima-allas, lasten kahluuallas liukumäkineen ja kylmäallas kastautumista varten. Nyysti ei tässä vaiheessa halua puhua vielä yksityiskohtaisemmin summista. . . . Tanzi-Albi sanoo Eurooppa-tiedotuksen Vaasan toimiston vastaavan toistaiseksi Kokkolankin toimiston asioista. .10 Ulkomaat . . . Tutkinnanjohtajana on poliisin Pohjanmaan talousrikosyksikön vetäjä, rikoskomisario Tapio Nyysti. .17 Urheilu . . . . . . . Tanzi-Albin mukaan tutkintapyynnön poliisille jätti ulkoministeriön hallinnollinen osasto. Keskipohjanmaa-lehden levikkialueella turve-energia-ala työllistää 800–1 000 henkilöä. Sama olisi saatava koskemaan lauhdesähköä. . . .3-5 Kotimaa . Nyt se on kuitenkin 20–30 euroa. Mitään kauhean suuria muutoksia ei kuitenkaan haluta tehdä. . Kokkolan toimiston tulevaisuus selvitetään myöhemmin. . .11 Sää . Hän painottaa myös työllisyysvaikutuksia ja alueellisia näkökohtia. . . . . . .22 Radio . MARRASKUUTA 2005 Sisältö Sääennuste Sivu 12 Tänään Alue-extra Urheilu +2 +2 +1 6-10 m/s Suomen lähikoulut ry:n puheenjohtajaksi valittu rehtori Taina Peltonen sanoo ihmettelevänsä kuntien intoa lakkauttaa lähikouluja. . . . – Epäselvyydet liittyvät henkilökohtaisiin laskutuksiin. . Kevään aikana on tarkoitus palkata yksi tai kaksi lisää. . . . Sivut 5–6 Mauri Pekkarinen lupaa turpeelle tukea Yksityinen uimahalli Lylyn Pisara on yllättänyt uimarit. . . . .12 alueExtra . . – Puhelut ohjautuvat Kokkolasta Vaasaan. . . Näin siitä huolimatta, että etenkin päästökauppa on tuonut alalle "pörssimeininkiä". Hän ei vielä halua yksilöidä keinoja, mutta sanoo asiasta tehtävän selvityksen valmistuvan tammikuussa. . . . . . Kaikki puheet tuntuvat yhtäkkiä vanhoilta, energiajohtaja Juhani Paananen toteaa. . . . . . . . Väntäsen mukaan hirsitalo sopii hyvin äänitystilaksi. . . . . – Sillä on ollut vain hintaa nostava vaikutus. . . . . – Passojan koululle tulee töihin kolme ihmistä ja harjoittelija. . .18-20 Tv, sarjakuvat . . . . . . . Hän ei halua tarkemmin perustella tutkinnan syitä. Lopputuotteen hinta nousisi alle 15 prosenttia. – Jo aiemmin turpeella tuotettavan muun energian kilpailukykyä parannettiin. Haluamme säilyttää Passojan koulun talossa sen hengen, mikä sillä entisenä koulurakennuksena on. Väntäsellä on tällä hetkellä töissä kaksi palkattua työntekijää ja kaksi harjoittelijaa. – Se ei olisi vielä katastrofi. . . . . . Peltosen edustama yhdistys keräsi kansalaisilta noin 25 000 nimeä käsittävän adressin ja luovutti sen eduskunnalle. . . . . . . . . . . .9 Mielipide . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Perjantai A B Tänään . . . Sivu 15 Lylyn Pisara yllätti uimarit Rehtori Jukka Klemola arveli oppilaidensa juksaavan, kun kuuli heiltä ensimmäisen kerran Lylyn Pisarasta. Kuva: Jukka Lehojärvi Anita Salmi (KP) Kauppaja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) tähdentää, että turpeen kilpailukykyä kivihiileen nähden pyritään parantamaan. Hän vahvistaa tutkinnan kohteena olevan epäillyt väärinkäytökset muun muassa matkalaskuissa. . . . .6-8 Talous . . . . Kevääksi on jo sovittu useampi työprojekti, jotka koskevat pitkiä, teatterilevitykseen tulevia elokuvia, Väntänen kertoo. . . . . . Kuva: Clas-Olav Slotte Ei alkuunkaan kaunista, mutta niukin naukin riittävän tehokasta peliä esitti Kokkolan Hermes torstai-illan kotikamppailussa Forssan Palloseuraa vastaan. Monet torjuivat pitkään Toholammin Härkänevalta kantautuneet huhut uimahallin rakentamisesta juksaamisena. . . . Kuva: Tomi Hirvinen Kaisa Hahto KOKKOLA (KP) Torstaina satavuotista taivaltaan juhlinut Kokkolan Energia astuu toiselle vuosisadalleen luottavaisena. Jos kuitenkin vaikkapa Saksa tukee kahdella miljardilla kivihiiltä, miksi Suomi ei voisi tukea turvetta ja energiaomavaraisuuttaan, Pekkarinen korostaa. . Kokkolan Energia skoolasi torstaina satavuotista historiaansa. . . . . Viimeistään marraskuun ensimmäisenä eli Lylyn päivänä ihmetyksestä oli toettava, sillä tuolloin Lylyn Pisara virallisesti avattiin. . . . . . . . . . . . Passojan kouluun tutustui torstaina myös Onni Kossi. . . Tulevaisuudessa siellä työskentelee ehkä jopa kymmenen ihmistä. . . .13-16 Kulttuuri . . . Vuosi sitten päästöoikeuksien hintaa ennakoitiin 1:n ja 10 euron välille tonnia kohti.
Silti päätöksen esittely otti voimille ja ymmärrän miilurantalaisia todella hyvin, Peltonen toteaa. Pitkien matkojen vuoksi oppilasmäärä voi olla huomattavasti pienempikin. Palvelutkin ovat lähellä, kun keskustaan on vain kaksi kilometriä. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Himanka on ollut perheelle itsestään selvä asuinpaikka. (06) 827 2000 ark. Aivan totaalisesti lähikoulun sulkemista ei Peltonenkaan vastusta. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Meri-Himangalla on rakentajan mielestä monta valttia. (06) 7234481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . Peltonen on kasvatustieteiden tohtori. – Eli tässä mielessä yhdysluokat eli esimerkiksi ykkösja kakkosluokat saman opettajan ohjaamana ovat sosiaalista kasvua edistäviä. Valintalautakunnan jäsenet olivat Tiedekeskus Heurekan ohjelmapäällikkö Paula Havaste, Turun yliopiston tähtitieteen professori Esko Valtaoja ja Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen professori Fred Karlsson. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Nyt uusi koti on jo sisustusta vaille valmis. – Toivottavasti tänne saadaan pyörätie ja katuvalot, jotta koulutie olisi tulevaisuudessa turvallinen. Kunta on parantanut MeriHimangan vetovoimaa harventamalla puustoa ja siistimällä Pohjoisen satamatien ja merenrannan välistä aluetta. Hänkin arvelee Meri-Himangan rakentuneen verkkaisesti sen vuoksi, että kunnalla on muuallakin paljon tontteja tarjolla. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Kärsämäen sivistystoimenjohtajana Peltonen joutui esittämään päättäjille Miilurannan asutuskylän opinahjon sulkemista ja oppilaiden siirtämistä Saviselän tai keskustan kouluun. – Miilurannalla ongelmana oli koulun keittiön kunto. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Tämä on rauhallisempi, ja takapihan puolelle ei tule naapuria, kertoo Kimmo Venetjoki. Aluepolitiikalla ei näytä olevan kokonaisnäkemystä, Peltonen huokaisee. Omalla tontilla kokoa on 1 700 neliötä, joten naapurien kanssa ei olla ihan räystäät vastakkain. Vaikka Kärsämäelläkin oppilasmäärät laskevat, Peltonen arvioi, että Rannan, Venetpalon ja Saviselän kylillä opetustyö jatkuu siinä missä keskuskoulullakin. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk & 0600 16 316, 4,00 €/min.+pvm. Kunnalla on tälle vuodellekin pieni määräraha kohteeseen, joten vireillä se on. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Kuusi tavoittelee Tieto-Finlandiaa. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Edellisessä pohditaan evoluution merkitystä nykyihmisen parinmuodostuksessa ja jälkimmäinen on suorasukaista seksuaalivalistusta nuorille. Lisäksi kunta tekee rantaan venelaiturit, ja suunnitelmissa näkyy pallokenttäkin. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. viikko 47 Nimipäivät tänään: Katri, Kaija, Katja, Kaisa, Kati, Kaarina, Kaisu, Riina, Katariina, Katriina, Katarina, Karin, Kajsa ja Katrina, ortodokseilla Liimo, Pekka, Petri, Katariina ja Katja Nimipäivät huomenna: Sisko ja Dagmar, ortodokseilla Jyrki ja Yrjö Aurinko nousee: Kokkolassa 9.24 (pimeys päättyy 8.19), Helsingissä 8.43, Oulussa 9.29 Aurinko laskee: Kokkolassa 15.04 (pimeys alkaa 16.09), Helsingissä 15.30, Oulussa 14.4 Sana: ”Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.” 1. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. 8.00-16.30 Painopaikka Art-Print Oy, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Näiden lisäksi onkin myyty pari tonttia myös Kärmekalliolta, kertoo maanmittausteknikko Juhani Koskela. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat: Kestotilaus 16,50 €/kk. Antti Savela KÄRSÄMÄKI (KP) Kärsämäen keskuskoulun rehtori ja keväällä perustetun Suomen lähikoulut ry:n puheenjohtaja Taina Peltonen sanoo puolustavansa lähikouluja tunteella ja järjellä. Koiran kanssa on hyvä lähteä metsään lenkille. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,34 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. 15:28 MATKOILLA Juha Kangas Onnittelut Merkkipäivät Pyhäjoen lukiosta kirjoitti ylioppilaaksi syksyllä 2005 myös Laura Siikaniva. Ne ovat Pia Brandtin, Erja Korteniemi-Poikelan, Raisa Cacciatoren ja Maarit Huovisen kirja Hei beibi, mä oon tulta, Ilkka Jukaraisen Uistin, Anna Kortelaisen Päivä naisten paratiisissa, Jari Leskisen ja Antti Juutilaisen toimittama Jatkosodan pikkujättiläinen, Osmo Tammisalon teos Rakkauden evoluutio sekä Jouko Tuomiston kirja 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä. Muoti-ilmiö huolestuttaa Peltonen kauhistelee julkisuudessa esitettyjä arvioita siitä, että lähivuosina Suomessa oltaisiin sulkemassa noin 200 lähikoulua. Jos laiturit tänne tehdään, niin kai se pitää venekin laittaa – tai ainakin vaimolle hakemus vetämään, mies naureskelee. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Jo tällä hetkellä alueella asustaa toistakymmentä lasta. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. 2 riviä, sis. – On selvää, että omalla koululla on kyläläisille monenlaisia myönteisiä vaikutuksia. Ilmoitushinnat Painovalmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,51 tekstissä 2,00 2,35 tekstin jälkeen 2,00 2,35 takasivu 2,14 2,51 välikannet 2,14 2,51 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,20 2,59 tekstissä 2,06 2,42 tekstin jälkeen 2,06 2,42 takasivu 2,20 2,59 välikannet 2,20 2,59 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Vuoden aikana tonttikauppoja on tehty kolme. Pelkästään Los Angelesissa ollaan avaamassa uudelleen 1 500 lähikoulua. Kuva: Antti Savela Pia Räihälä HIMANKA (KP) Meri-Himangan asuinalueen 40 tontista on tällä hetkellä seitsemän myyty. – Tykkään asua Himangalla. – Tiehallinto ei rupea sitä tekemään, koska liikenne on niin vähäistä. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Kor. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . Varhaisjakelupäivystys arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12 Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan numeroon 0200-55 888 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . Sanna kulkee töissä Kokkolassa, ja Kimmo on osakkaana Himangan Kuljetus Oy:ssä. Uistin-kirja kertoo uistinten historiallisen kehityksen esihistoriasta nykyaikaan. Lähikoulujen arki on hänelle tuttua. – Himangalla tehdään puolenkymmentä tonttikauppaa vuodessa. Sen tähden ei ole perusteltua vähätellä heidän tunteitaan. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Rakentamista ehdittiin harkita muutama vuosi. – Tämä on aika nurinkurista aluepolitiikkaa. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 12 € 1x35 mm 16 € 1x50 tai 2x25 mm 22 € 1x70 tai 2x35 mm 28 € 1x100 tai 2x50 mm 36 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Kaavassa ei määrätä talon väriä eikä materiaalia. Koulujen sulkeminen ei ole kuitenkaan pelkästään tunnekysymys. On olemassa paljon tieteellistä näyttöä lähikoulujen eduista, Peltonen kiteyttää. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. joulukuuta. Viiden vuoden päästä täällä on varmasti jo paljon taloja. Niiden eduista ei ole tutkimuksellista näyttöä. Koskela kertoo, että kevyen liikenteen väylälle on kaavassa merkitty ohjeellinen paikka, ja kunnan suunnitelmissa se on huomioitu. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. 2004 28057 kpl Lukijamäärä 87.000 (KMT Syksy 2004) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Projektin tukijana on Microsoftin omistaja Bill Gates. Sirkka Alho-Konu Kalajoelta on valmistunut 17. 2 Tänään Perjantaina 25.11.2005 . – Ensimmäinen tontti olisi ollut kahden tien välissä. Väitöskirjassaan hän tarkasteli esiopetusta ja yhdysluokkaopetusta eli elementtejä, jotka ovat tunnusomaisia pienille kouluille. lokakuuta Kuopion yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . En ymmärrä mantraa, jonka mukaan pitäisi pyrkiä aluekouluihin ja kolmen opettajan kouluihin. Ja kun lapsia on paljon, niin muutkin toiveet tulevat pian ajankohtaisiksi. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Kuva: Jukka Lehojärvi HELSINKI (STT) Tämänvuotista Tieto-Finlandiapalkintoa tavoittelee kuusi kirjaa. – Monesta lapseni ovat minua moittineet, mutta eivät siitä, että laitoin heidät pieneen kouluun, Peltonen naurahtaa. Sinne olisi pitänyt tehdä remontti. Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. Toteutumista ei uskalla vielä ennustaa. Komeasti taitettu ja kuvitettu teos on intohimoisen asianharrastajan Ilkka Jukarisen itsensä kustantama. Samaan hengenvetoon hän huomauttaa tuoreesta väitöskirjasta (Malin 2005), jonka viesti on se, että maalaiskouluja käyneet tytöt lukevat paremmin kuin kaupunkilaiskouluja käyneet tytöt. – Lisäksi tänne saa tehdä sellaisen talon kuin tykkää. – En mielellään esitä oppilasrajoja, mutta 20–25 oppilasta voisi olla viisaan koulunpidon alaraja. Järkevä peruste voi olla esimerkiksi toisen koulun läheisyys tai tuleva isohko remontti tai yksinkertaisesti se, että oppilaat loppuvat. Peltonen samoin kuin hänen lapsensa ovat lähikoulun kasvatteja. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Venehakemus vetämään Kimmon ja Sannan kaksio on käynyt pieneksi, kun perheeseen kuuluu vielä 2-vuotias Tatu-poika ja koirakin. Toiveissa pyörätie ja valaistus Meri-Himanka rakentuu hitaasti mutta varmasti Kimmo Venetjoki on saanut uuden kodin jo ulkopuolelta valmiiksi. – Päätettiin toteuttaa jokaisen suomalaisen unelma eli omakotitalo! Katselimme tontteja muualtakin Himangalta, mutta kun tämä alue kaavoitettiin, niin tänne halusimme. Kyläkoulu kasvattaa sosiaalisuuteen Taina Peltonen puolustaa lähikouluja ja vierastaa lakkautusaaltoa Suomen lähikoulut ry:n puheenjohtaja Taina Peltonen ihmettelee koulujen lakkautusaaltoa. – Kivojahan tällaiset ovat. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Peltonen huomauttaa, että pienen oppilaan kasvu ei ole vain opettajan ja oppilaan välisen ihmissuhteen varassa. Erälisä 2 ?/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. Tänne rakentavat ovat nuoria perheitä, Venetjoki toteaa. Saaristossa on yhden opettajan kouluja ja ne toimivat hyvin, Peltonen muistuttaa. Joukossa on pieniä, mutta myös suurempia ala-asteita ja jopa 200 oppilaan yläkouluja. KESKIPOHJANMAA Perhealbumi Ylioppilaat Valmistuneet . Terassityömaassa tosin on vielä tekemistä. Tämä on aivan tarpeeksi suuri paikkakunta, ja peruspalvelut pelaavat hyvin. Kahden opettajan koulu voi olla aivan hyvä vaihtoehto jatkossakin, Peltonen sanoo. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. – Kunta on kyllä mainostanut tätä aluetta, mutta ei kai se hetkessä täyty. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. – En ymmärrä, mikä yhteiskunnassa mättää. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita INFO (väli) juttuvinkkisi. Asuinalueelle on piirretty leikkikenttä, ja sille alkaisikin jo olla tarvetta. Koulujen lakkauttamisesta näyttää tulleen jonkinlainen muoti-ilmiö, suoranainen buumi. Soneran, Elisan, Telian, DNA:n ja Saunalahden liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,70 euroa. (06) 827 2235 Mediasihteeri . Nyt oppilaat pääsevät hyväkuntoiseen kouluun, jossa on lisäksi iso liikuntasali. Kimmo Venetjoki ja Sanna Hälvä varasivat vuosi sitten tontin merinäköalalla, mutta vaihtoivat sen lopulta Meri-Himangan perukalla sijaitsevaan tonttiin. Näistä teoksista voittajan valitsee oikeushammaslääkäri Helena Ranta, Hänen päätöksensä kerrotaan 15. Määräaikaistilaus: 1 kk 22 € 6 kk 118,50 € 3 kk 63 € 12 kk 222 € 4 kk 82 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Tämä on kovin surullista maaseudulle ja lasten kasvulle. Ehdokaskirjat ovat hyvin lukijaystävällisiä ja keskenään sangen erilaisia, joskin Rakkauden evoluutio ja Hei beibi, mä oon tulta -teokset käsittelevät molemmat seksiä, hieman eri näkökannoilta tosin. lomamatkan vuoksi. – Tässä on meri kivenheiton päässä, ja luonto alkaa takapihalta. Lapsirikas asuinalue Venetjoki kiittelee, että MeriHimangan tontit ovat mukavan kokoisia. Hän muistuttaa, että keskittämisen aika on kuljettu loppuun esimerkiksi Yhdysvalloissa. (06) 827 2234, . Erona on vain se, että usein pienen lähikoulun ilmapiiri on isoa parempi. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Samaan aikaan kun järjestetään kylien kehittämisprojekteja, viedään kylän yhteistoiminnan perustalta, koululta, matto alta. Koulussa nuoremmat oppivat vanhemmilta oppilailta ja taas vanhemmat opettavat ja neuvovat mielellään nuorempiaan. Alle 80 oppilaan koulujen ylimääräisen tuen poistuessa esimerkiksi 20 oppilaan koulun liittäminen 30 lapsen kouluun säästää kunnalle noin 26 000 euroa. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Myös valtio on Peltosen mukaan vauhdittamassa kyläkoulujen sulkemista valtionosuusjärjestelmän mahdollisella uudistuksella. Satamatien varressa olevilta tonteilta on merinäköala. Eteläväylä, Kokkola. Tutkimusten valossa pieni koulu antaa Peltosen mukaan samanlaiset oppimistulokset kuin iso
Kokkolan Energian satavuotisjuhlassa puhunut Laaksonen pohti runoilijan ja humanistin suhdetta sähköön. Yhteystiedot Uutiset, juttuvinkit: (06) 827 2315 Uutistuottaja: Jens Oja (06) 827 2314 Toimituspäällikkö: Tiina Ojutkangas (06) 827 2312 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: toimitus@kpk.fi, etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset . Kokkolan Energia on juhlinut merkkivuottaan Energiapuiston merkeissä jo pitempään. Paananen uskoo myös pitkään yhteiseen tulevaisuuteen. Perjantaina 25.11.2005 Maakunta 3 PERJANTAI LAUANTAI 25.-26.11. Maakunta . – Ainakin 20–30 vuotta se toivottavasti vielä loistaa. Sähköiset runot Runoilija Heli Laaksonen kehottaa nauttimaan sähköstä.. Tarkistus vaalikausittain Kokkolan johtajien palkankorotuksista päätetään alkuvuodesta Kaisa Hahto (KP) Murrerunoilija Heli Laaksoselle sähkö on yksinkertaisimmillaan sitä, että näkee kirjoittaa. Jugend-talosta Energiapuistoon Sähkölaitoksen vuonna 1905 alkanut historia seurailee Suomen historian merkittäviä vaiheita. 99 € Järvisuomen Possun UUNIFILEE tuore/ omenainen/ appelsiini/ kg 4 .99 € Paulig Presidentti KAHVI 500 g (5,00 €/kg) 1 pkt / talous 2 .50 € Atria PAISTIJAUHELIHA 400g (4,98 €/kg) 2 .49 € Palvelu ssa tänään perjant aina K A L L E N T O R I 8 -2 1 (1 8 ) K a ll e n to ri n k a u p p a k e s k u s , P it k ä n s il la n k a tu 1 7 , K o k k o la S-market avoinna sunnuntaisin 12.00-21.00. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska koko ei tuo lisäarvoa vaan tehokkuus. Keräämme tietoja vertailukaupunkien vastaavien virkamiesten palkoista. Sähköisessä muodossa kustantajalleen runoja lähettävä Laaksonen ei kuitenkaan haikaile sulkakynäaikaan. – Silloin annettiin kuva, että pienet eivät voisi säilyä vaan ajautuisivat suurten haltuun. Komea rakennushan oli lopulta voimalaitos ja sauna, Paananen muistuttaa. Hänen mukaansa sähkömarkkinoinnin vapautuminen osoitti voiman. Kokkolan Energia uskoo lähisähköön ”Koko ei tuo lisäarvoa, vaan tehokkuus” Kokkolan Energian satavuotisjuhlista ei juhlapuheiden mukaan puuttunut valoa, lämpöä eikä henkistä energiaa. – Sotiin asti elimme tavallaan omavaraistaloudessa, Paananen toteaa. Pyykkäys ja astianpesukin on yksinkertaista. Verkostomäärä kolminkertaistui kerralla, Paananen kuvailee. – Korotukset ovat nolla euroa, vähän tai vähän enemmän. Minähän voin vaikkapa inspiroitua Kokkolasta. Hän muistuttaa, että sähköä ei voi tuoda Kiinasta. Lisäksi virkamiesten lopullisia ansioita kartuttavat kokouspalkkiot sekä eri yhtiöiden hallitustyöskentelystä maksettavat korvaukset. Romantiikan puolelle sähkösuhteensa käänsi myös juhlassa puhunut kaupunginjohtaja Antti Isotalus, jolla on Volteista omakohtaista kokemusta. Kokkolan Energian historia juontaa kuuluisaan jugend-rakennukseen, jossa majaansa nykyisin pitää Keski-Pohjanmaan liitto. Talvella ei voisi kirjoittaa. 70-luvun merkkipaaluna Paananen pitää kaukolämpötoimintaa. Päässä oleva ajatus, joka siirretään toisen ihmisen päähän, on aina tärkein. Kotimaa . – Se toi keskieurooppalaisen hintatason. – Pärjäämme kyllä. Innasen mukaan palkantarkistukset nojaavat kunnallisen työmarkkinalaitoksen ohjeeseen ja kaupunginhallituksen hallintosääntöön. Erä! Norjalainen merikasvatettu MERILOHI/ kg kokonainen 3 .99 € Suomalainen KERÄSALAATTI/ pss Ingman Kalinka JOGURTIT 150 g 4 prk (1,67 €/kg) .69 € Espanjalainen PAPRIKA/ kg -keltainen ja punainen Ingman Pohjanpoika KERMAJUUSTO/ kg 1 .79 € 1 .00 € 5 .99 € Snellman A-luokan HERKKUNAKKI 500g (4,98 €/kg) 2 .49 € Hartwall kelt. Vertailukaupunkejamme ovat Seinäjoki, Kajaani, Imatra, Rauma ja Järvenpää. Ulkomaat KESKIPOHJANMAA . – Ilman sähköä kirjoitusaika olisi aika lyhyt. Hahmottelemme eroja eri kaupunkien kesken. JOULUNAVAUS KALLENTORILLA LA 26.11. Prosenteista ei juurikaan ole puhuttu, pikemminkin on tehty sormiharjoituksia. Hallintojohtaja Kaj Broman ansaitsee 5 228, kehitysjohtaja Jarmo Nissi 5 163 ja rahoitusjohtaja Seija Bexar 5 004 euroa kuukaudessa. Pohtia voisi kuitenkin sitä, mitä olemme tehneet ylimääräisellä ajalla, joka meille on jäänyt. Laitos toimi ensimmäiset 80 vuottaan pelkästään "perusKokkolan" alueella. – Voisiko sähkön antamista helpotuksista nauttia enemmän. Siellä sähköhuolto toimi sotiin asti. Kaarlela ja Öja liittyivät joukkoon vasta 1980-luvulla. Sähköä hänessä on riittävästi, vaikka aikaa myöten kaikki tietenkin voi muuttua staattisemmaksi, Isotalus hauskuutti yleisöä. Paananen on kuitenkin vakuuttunut, että pienempikin pärjää myös jatkossa. Meidän kohdallamme tuo ajankohta voisi olla ensi vuoden alussa. Laaksonen uskookin, että sähkötaloudessa elävä suomalainen on stressaantuneempi kuin aikanaan mökin mummo oli. Viime vuoden lopussa voimaan tullut sähkömarkkinalain muutos oli Paanasen mielestä pelkkää kosmetiikkaa. Näin luonnehtii Kokkolan Energian energiajohtaja Juhani Paananen ja perustelee. – Kahdesti asia on ollut esillä. Lauantaina ohjelmassa on glögiä kansalle ja valot kuuseen Raatihuoneen edustalla. Jaffat, 7-UP, Pepsit ja Novelle 1,5 L 2-pack (0,56 €/L) Sisältö 1,69 € + pantit 0,80 € Hartwall Karjala III-OLUT 0,33 L 12-pack (1,69 €/L) Sisältö 6,70 € + pantit 1,20 € 7 .90 € 1 . Nykyisin esimerkiksi kaupunginjohtaja Antti Isotaluksen niin sanottu maksupalkka eli kuukausipalkka lisineen ja määrävuosikorotuksineen on bruttona 7 732 euroa kuukaudessa. Muut valot pysyvät ympäri vuoden, Paananen kertoo. Kokkolan Energia on valaissut kokkolalaisten juhlan hetket ja lämmittänyt arkiset tuvat jo sadan vuoden ajan. Se on tehtävä lähellä kulutusta. Kantaverkkoyhteydet hankittiin sodan aikana. Esimerkiksi toimialajohtajien kohdalla pitää arvioida myös työn vaativuutta. Painamme kauhean pitkiä päiviä töissä ja vastailemme iltaisinkin sähköpostiin. Tämän kokoinen laitos voi vielä pitää ammattitaitoa yllä ja olla kuitenkin joustava. – Ei uskoisi, että talo oli aikanaan täynnä koneita ja laitteita. Sodan jälkeen yhteyksiä otettiin myös pohjoiseen vesivoimaan. – Ei tämä aika ole mitenkään epäromanttista runoilijalle. Palkkojen tarkistus koskee kaupunginhallituksen alaisia virkamiehiä. Kuvat: Clas-Olav Slotte Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Kokkolan johtavien virkamiesten palkantarkistukset ratkaistaan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Sari Innasen (kesk.) mukaan alkuvuodesta. Eniten epävarmuutta alalle tuo kansainvälinen päästökauppa. – Se on vaimoni tyttönimi. On keskityttävä tärkeisiin asioihin. Siirtyminen vapaaseen kilpailuun nosti Pohjoismaiden hintatasoa, Paananen huomauttaa. Laaksonen työstää parhaillaan maaliskuussa ilmestyvää kolmatta Sula voi -runokokoelmaansa. Ajan haasteisiin on vastattava vähällä väellä. Sen on tarkoitus olla pysyvä lahja kaupunkilaisille. Nyt suihkut on nostettu talviteloille. Esimerkiksi turpeella tehdyn sähkön hinnassa päästöoikeuden hinta on suurempi kuin itse turpeen. Innanen ei halua tässä vaiheessa ottaa kantaa kaupungin virkamiesten palkkojen korotustasoon: – Ensin vertaillaan ja sitten arvioidaan, hän sanoo. – Se oli suuri haaste. KLO 11-15 Kaisa Hahto KOKKOLA (KP) Sähkö on herkkä asia. Riemun ja helpotuksen lisäksi hän löysi sähkön ympäriltä nykyihmiselle myös kriittisen tutkiskelun aihetta. Toiminnassa näkyivät aikanaan muun muassa sotateollisuuden tarpeet. – Niiden mukaan palkkatasoa on tarkistettava vaalikausittain. Takaisin ne tulevat kesäkuun alussa. – Yleensä ei ole ymmärretty, että Pohjoismaissa ala on hoidettu paremmin kuin maailmalla. Bonus neuvoj a paikall a pe 25.11. Raakileet olivat matkassa myös torstaina Kokkolassa. Talous . – Se on välttämättömyyshyödyke, jonka saamisessa tai hinnan muodostuksessa ei saisi olla kupruja. – Sähkön ansiosta ei tarvitse raahata lämmitykseen puita. Hän lupaa, että sähkölaskuun ei juhlan kunniaksi ole luvassa nousuja eikä laskuja. Kokkolan Energia -aiheista lyriikkaa hän ei kuitenkaan pitänyt todennäköisenä. – Ei se tietenkään mahdotonta olisi. On vain pystyttävä muuttamaan toimintasapluunaa ja painopistettä. Kokkolan kaupungin ja Pohjolan Voiman vuonna 1950 solmima sähkösopimus oli Voimalle ensimmäinen. Kuntaliitoksista seuranneet verkostoliitokset lisäsivät myös volyymia. Eiväthän runot omasta päästä tule. Innanen kiistää, että tässä vaiheessa olisi esitetty jopa 20 prosentin korotuksia joillekin virkamiehille
Kari Urpilainen AER:n hallitukseen Jukka Pärssinen KOKKOLA (KP) Peräti 25 eri metallin pitoisuudet Kokkolan ilmassa on tutkittu vuosien 2003 ja 2004 aikana. ja Night Club Vintissä Dj. Lisäksi hän poltti asianomistajaa savukkeella vasempaan silmään. MARTTI VAINAA MARTTI VAINAA MARTTI VAINAA Yllätysvoittona vapaalippu!! Illan esiintyjänä & SALLITUT AINEET & SALLITUT AINEET & SALLITUT AINEET PELIMIES Elokuvat Apteekit Ravintolat HAAPAJÄRVI (KP) Nivalalainen mies tuomittiin Haapajärven käräjäoikeudessa torstaina pahoinpitelystä 60 päiväksi vankeuteen. Kaavoituspäällikön mukaan Kokkolan kasvu asettaa kovia vaatimuksia myös kaavoittajille. Asunnon osto • vaihto • myynti • vuokraaminen • rakentaminen • rakennuttaminen • uudiskohteet • vanhat kohteet • säästäminen • rahoitus • vakuutukset. Lämmitys ja esimerkiksi roskien poltto tuntuvat myös Kokkolan ilmassa. Kari Hirvonen onen TAIVALKUNTA BEAT Liput ilmaiseksi klo. Juniori. Tuomittu löi nivalalaista miestä kolmen litran kattilalla useita kertoja selkään ja kerran oikean korvan taakse. Vaihtoehtoja on monia. 08-466 770 26.11. narikan 27.11. HUOM! seuraavat bileet 10.12. Yhteistyö maistui kaikista yhtä hyvältä. Kaupungin lisäksi selvityksen rahoitukseen ovat osallistuneet kaikki merkittäviä metallipäästöjä ilmaan päästävät teollisuusja energiantuotantolaitokset. Kokkolan ilma ei ylitä päästörajoja Ykspihlajan teollisuus, energiantuotanto ja liikenne kuormittavat eniten. Pihvirotuiset eläimet ovat kuitenkin vähitellen asettumassa Junnikkalan sahan takana olevalle peltoaukealle ja metsään. Parhaillaan Strasbourgissa pidetään järjestön 20-vuotisjuhlakokousta. klo 20.30?01.00 tasan! Rav/siiv. Tervetuloa tutustumaan avajaistarjouksiimme ja tapaamaan asumisen ammattilaisia! Yhteistyökumppanimme Asuntopisteessä: Asuntomarkkinointi, Asunto Björndahl ja SKV N o rd ea P an kk i S uo m i O yj Kokkola, Prismantie 1 Avoinna ma–to 13.00–18.30 ja pe 13.00–17.00 nordea.fi Boi ke ud et Lippu 12 e Jr 1 Rv 1 HUVIMAJA . Asuntomessujen saaminen kaupunkiin vauhdittaisi varmasti siltahanketta, kaavoituspäällikkö pohtii. Käräjäoikeus käytti nyt antamassaan tuomiossa kohtuullistamista. Mittauspisteet olivat Ykspihlajassa ja Pitkänsillankadulla. Kaupungilla ei ole siihen ainakaan tällä hetkellä varaa. MUSIIKISTA HUOLEHTIVAT: Karaoke klubissa ?Pihti. Mittausten mukaan päästömäärät vaihtelevat varsin paljon vuodesta toiseen. La 26.11. “YK”, täydensi Hämähäkki. Myös Ykspihlajan ilmaa hän pitää olosuhteisiin nähden yllättävän hyvänä. Hintaa sillalle voi kertyä miljoona euroa. Maanantaina tehdyllä kaupalla alue saatiin yhtenäiseksi. KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta ****************** ****************** Pe 25.11. Kevyenliikenteen väylä tai autolla ajettava. Tanssiorkesteri Rosette Tiina Ruuska & Rosette Muista ystävääsi Jouluna tai merkkipäivänä Kivitipun lahjakortilla. Mitä tarvitsetkin – meiltä löydät sen. Tuomio liittyi Nivalassa tehtyihin useampaan rikokseen, jotka sisälsivät muun muassa moottorikulkuneuvon käyttövarkauden ja törkeän rattijuopumuksen. klo 13 Prismassa, Prismantie 1 Saat kaikki asumisen ratkaisut nyt samasta paikasta. Toiseksi eniten ilmaan pääsee Kokkolassa kobolttia, joka on peräisin OMG Kokkola Chemicals Oy:ltä. La liput 6 e sis. Alueen kehittämiseen tarvitaan kaikkien panosta. Suntinsuun suunnittelu alkaa (KP) Kokkolalainen Kari Urpilainen on valittu AER:n, Assembly of European Regions -järjestön, hallituksen jäseneksi. Myyntipalvelu puh. 1,70 € + pantit 0,80 € 2 .50 € Atria SALAATIT 500 g italian, peruna ja punajuuri (2,38 €/kg) 1 .19 € 2 .45 € Apetit PIZZAPOHJAT 510 g (4,80 €/kg) Marabou MAITOSUKLAALEVY 200 g (6,65 €/kg) 1 .33 € 1 .19 € Viennetta JÄÄTELÖKAKKU suklaa ja mansikka 0,65 L (1,83 €/L) Rainbow TONNIKALAHIUTALEET vedessä ja öljyssä 140 g / 185 g .79 € 1 .00 € Atria WAASAKINKKU ja Pouttu porsaan SISÄFILEPIHVIT 100 g (10,00 €/kg) 6 .50 € 7 .50 € NAUDANPAISTI, Vähärasvainen PAISTIJAUHELIHA/ kg Norjalainen MERILOHIFILE/ kg HAKATORILTA PALVELUSTA TUOREET LIHAT JA LEIKKELEET Maista edut! TOIMI NOPEASTI! Liity KPO:n asiakasomistajak si. “Entä jos ei ole sorkkia”, kysyi Krok otiili pienellä äänellä. – Kaupungilla on Rytimäellä alue, jonne mahtuu 120 omakotitalotonttia. Muiden metallien kohdalla ei ole annettu rajatai tavoitearvoja, joihin pitoisuuksia voisi verrata. Järjestö on tärkein ja arvostetuin eurooppalaisten maakuntien yhteistyöorganisaatio. Näiden kohdalla alittuvat EU:n asettamat alemmat arviointikynnyksetkin. Millainen silta sitten on. Pahoinpitelystä vankeutta KALAJOKI (KP) Heinäkuusta lähtien Kalajoella vapaina liikkuneet naudat ovat edelleen irrallaan. Naudat edelleen vapaina Jukka Pärssinen KOKKOLA (KP) – Suntinsuun noin kymmenen hehtaarin alueen suunnittelu alkaa. – Olemme odottaneet talvea. Jos on kovin kiire, niin alueelle pääsee ensi syksynä viljelykauden jälkeen. – Esimerkiksi valtioneuvoston lyijylle asettama raja-arvo alittuu kirkkaasti. Alue on tarkoitus rakentaa vuosina 2007–2009. Ne on käsitelty aikaisemmin. 20-21.00 ja senkin jälkeen vain 6e Kahvitarjoilu 21.00 saakka *Ravintoloissa tarjouksia* Asiakaskysely* La 26.11.05 klo 20.00?01.00 Työvuoro: HMD + Pesis Liput 12 e Seuraavaksi la 3.12. Näytteet analysoi Geologian tutkimuslaitos. Hänen mukaan kaavoitusosastolle saadaan ilmeisesti lisää henkilökunta. VASIKKA-AHO NAISTENTANSSEISSA LA 26.11. Alueen kehittäminen voi viedä kymmeniä vuosia. Pietola on vuokrannut lihakarjansa kalajokiselle Bullstop Oy:lle. Nykyisen leirintäalueen rakennuskanta alkaa olla käyttöikänsä puolesta jo lopussa, sanoo kaavoituspäällikkö Veli-Pekka Koivu. Pesäpalloilijat * JR 3 * Kahvio * Grilli * Olutbubi * Disco * Karaoke!!! Grillibaarissa: SUOSITTU KARAOKE Suositusalaikäraja 14 v. R2K Discomusan hoitaa: VOICE & LIGHT Lippu 12E LINJA-AUTOT lähtöpaikat: Alajärvi, Kaustinen, Soini ja Seinäjoki Tervetuloa! EVIJÄRVEN NUORISOSEURALLA LA 26.11. Nikkelipäästöt tulevat pääosin OMG Kokkola Oy:n tehtaalta, mutta pieni määrä nikkeliä pääsee ilmaan myös paikallisilta energiantuotantolaitoksilta. 08-460635, fax 08-460701 POIKAMIEHET 26.11. Suntiin on kaavailtu myös purjealuksia, jolloin sillan pitäisi olla nostosilta. Sitoudu sinäkin pistä sana kiertämään! www.vuosituhattavoitteet.fi VUOSITUHATTAVOITE nro 1: ÄÄRIMMÄISEN NÄLÄN JA KÖYHYYDEN POISTAMINEN. la klo 20 Mira & Brainless MENOX Kauden 2005 suuret päättäjäiset ovat ilmaistanssit nopeille ja lähes ilmaiset hitaammille MUTTA porukalla tyhjennetään JÄTTIMÄISET loppuvarastot HULLUN halvalla. Nautoja houkutellaan asettumaan aloilleen ruokinnalla. Teräsbetoni Työvuorossa: Suunnistus Katso tarkemmin: www.nivalanurheilijat.fi Sonata Arctica Dj. Ainakin yksi seminaari on luvassa. “Yksi kaikkien puolesta”, jatk oi jänis. Keskustassa tuntuvat myös liikenteen aiheuttamat päästöt. Keski-Pohjanmaan liitto liittyi järjestöön viime vuonna. klo 20.30?01 MAXELLS MAXELLS MAXELLS Tanssiyhtye puh. Suntinsuun suunnittelu ei Koivun mukaan voi olla vain kaavoittajan asia. Liiton edustajina paikalla ovat maakuntahallituksen puheenjohtaja Kauko Ojala, maakuntajohtaja Altti Seikkula ja suunnittelupäällikkö Kauppi Virkkala. Kehityspoliittinen viestintä. “Sama nälkä se on kaikilla”, sanoi Sika ja jak oi savikippoja. www.merisarkka.net KALAJOKI HIEKKASÄRKÄT puh. 06 5615 566 Kivitipussa Onnellisten tähtien alla! Kivitipussa Onnellisten tähtien alla! Avaamme Asuntopisteen perjantaina 25.11. Perjantaina 25.11.2005 . Nikkelin päästömäärät ovat vaihdelleet vuosien varrella. Tänä vuonna kaupungin kautta on varattu 120 omakotitalotonttia. Selkeä lisäys päästöissä tapahtui kuitenkin vuonna 1999 tuotannon kasvaessa. Viime vuonna ilmaan pääsi 3,7 tonnia kobolttia. Ruokintapaikan lähelle on tehty aitaus, jonne ne yritetään saada vähitellen menemään, kertoo karjan omistaja Juha Pietola Siikajoelta. Tämä koskee myös osittain suurteollisuuden vieressä olevaa Ykspihlajaa, vaikkakin joitakin metalleja esiintyy siellä enemmän kuin muualla Kokkolassa. Sen jälkeen päästömäärät ovat vaihdelleet. Ympäristösuunnittelija Risto Koljonen Kokkolan kaupungin ympäristöpalveluista pelkistää tutkimuksen tuloksen olevan sellainen, että kaikki arvot alittavat terveydelle vaaralliset arvot. Tämän hetken henkilöstömäärä ei ole mitoitettu nykyiselle työmäärälle. – Myönteistä on se, että ne ovat laskeneet tasaisesti viimeisen 15 vuoden ajan. Kokkolan ilmanlaatu on ilman hiukkasten metallipitoisuuksien osalta pysynyt ennallaan. Myös Suomi on sitoutunut kahdeksaan vuosituhattavoitteeseen ja kehitysavun lisäämiseen. Myös EU:n asettamat tavoitearvot arseenille, kadmiumille ja nikkelille alittuvat selvästi. Koljosen mukaan ilmasta ei löytynyt sellaisia metallipitoisuuksia, jotka on luokiteltu terveydelle vaarallisiksi. Koivu ei usko tahdin lähivuosina merkittävästi muuttuvan. Ensin tutkitaan sijoitetaanko leirintäalue sinne vai ei. Sinkin päästömäärä ilmaan on vähentynyt vuoden 1991 90 tonnista vuoden 2004 7,5 tonniin, sanoo tutkimuksen koonnut Koljonen. Tapaus sattui yksityisasunnossa Nivalassa viime maaliskuussa. Pe liput 10 e Live-illassa I R I N A I R I N A I R I N A Clubissa HOUSE DISCO CANTINASSA Pikkujoulutunnelmissa Huvit Ravintolat 2 1 PYSYVÄSTI EDULLISEEN HINTAAN 9-21 (18) HAKATORI ° TEERIJÄRVI PERJANTAI LAUANTAI 2 .00 € 1 .69 € 1 .99 € Pouttu SAVUSUIKALE 230 g 2 pss (4,35 €/kg) Snellman NAUTAJAUHELIHA 400 g (4,98 €/kg) Maitokolmio VOI 500 g (3,38 €/kg) 2 pkt / talous Finnspring LIMSAT ja VICHYT 1,5 L 2 pll (0,57 € /L) Sis. YK:n vuosituhattavoitteet tähtäävät köyhyyden puolittamiseen sekä parempaan terveyteen, koulutukseen, tasa-arvoon ja ympäristöön vuoteen 2015 mennessä. Sen voit tilata kylpylälomaan, päiväkäyntiin tai euromääräisenä. ?Eikä siinä vielä kaikki. Tutkimuksen mukaan metalleista Boliden Kokkola Oy:n sinkkipäästöt ilmaan ovat määriltään kaikista suurimpia. Laumassa on 11 emolehmää, yksi sonni ja muutama vasikka. Su Vapaa pääsy Moonlight Karaoke Moonlight Karaoke Moonlight Karaoke 25.11. “Nyt joka sorkka syömään”, kajautti Kirahvi. – Siltayhteydestä yli Suntin on ollut jo paljon keskustelua. Tee kinkkukiusaus tai pizzaa! U L K O A S I A I N M I N I S T E R I Ö . EVIJÄRVI . Suomi POP baarissa LIVE bändinä NARE
Valmistelutyöstä vastaa aluehallitus. Kuntajohtajista koostuva aluehallitus valmistelee valtuustoon tulevat asiat. Laitoksen seisokin syynä on Salon mukaan paljolti vuoden alussa käynnistynyt päästökauppa, joka nostaa turpeella tuotetun sähkön hintaa. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Nickull toteaa, että eräs keino turve-energian halventamiseksi olisi siinä olevan puuaineksen huomioiminen. Ouluntien kohteessa on ulkona muun muassa sohvia, kodinkoneita ja muuta romua. Kaupungin ympäristöpuoli on usean vuoden ajan saanut ilmoituksia tonttien kunnosta. Päästökaupan käynnistyttyä kivihiilen käyttöä on lisätty, koska sillä voidaan tuottaa energiaa edullisemmin kuin turpeella. Kauppaja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) huomauttaa päästökaupan perustuvan ohjearvoihin vuodelta 1990. Henkilöiden kanssa on neuvoteltu, ja heille on lähetetty useita puhdistuskehotuksia. Hallituksen pysyvänä puheenjohtajana toimii Ylivieskan kaupunginjohtaja Asko Ojamäki. – Hakemukseen kirjataan tavoitteeksi nostaa Oulun Eteläinen "maaseudun ykköseksi ja Pohjois-Suomen kakkoseksi". Ohjearvoakin olisi pienennettävä, joten nyt tehdyllä vähennyksellä ei olisi vaikutusta. Perjantaina 25.11.2005 Maakunta 5 Juhlaan lasten osastolta Irtotakki koot: 122-176 67 . Elokuun lopussa tehdyn tarkastuskäynnin perustella aluetta ei ole puhdistettu. Keskipohjanmaa-lehden levikkialueen suurimmat laitokset ovat Pietarsaaressa, Kokkolassa ja Haapavedellä. (06) 831 8555 ma-to 9.30-18, pe 9.30-19, la 9-15 Sekalaiset Konsertit Teatterit Kaustisen kunnan ja yrittäjäyhdistyksen perinteinen Huom! paikka Kansanlääkinnässä maanantaina 28.11.2005 alkaen klo 18.30. Varapuheenjohtajiksi valittiin Haapaveden kaupunginjohtaja Jouko Luukkonen ja Pyhäjärven kaupunginjohtaja Tero Nissinen. Lautakunta päätti parin vuoden prosessin jälkeen vauhdittaa tontin siivoamista uhkasakon uhalla. Turpeen kilpailukykyä kivihiileen nähden olisi silti parannettava. Kivihiilen käyttö uhkaa kasvaa Voimalat haluavat ottaa huomioon turpeen työllistävyyden ja kotimaisuuden Turvetuotanto ja siihen liittyvä energiantuotanto työllistävät koko maassa 7 000 henkilöä. Se voi vaikuttaa siirtymiseen turpeesta kivihiileen. Timo Vanhamäki . – Ehkä turpeella tuotetun energian suhteessa voisi antaa päästöoikeuksia, ehdottaa Nickull. Asiaan puuttui tämän jälkeen terveysvalvonta ja sen jälkeen ympäristöpalvelut. Puheenjohtajana jatkaa Anneli Peuraharju, rahastonhoitajana Kaarina Lager ja jäsenasioidenhoitajana/tiedottajana Marita Leppäharju. Aluevaltuusto päätti ohjelmajohtajan esityksestä poiketen, ettei alueelle perusteta erillistä työryhmää kuntaja palvelurakenneuudistusta varten. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Tatu Suokas (kesk.) Rantsilasta, toiseksi varapuheenjohtajaksi Eero Kippola (sd.) Ylivieskasta ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Juha Rahkola (kok.) Kalajoelta. Yhdistyksen toiminta painottuu edellisten vuosien tavoin jäsenistön kuntoutusja virkistystoimintaan. Päästökaupan piirissä ovat vähintään 20 megawatin voimalat ja verkot, joissa yksikin laitos ylittää tämän tuotannon. Aiheesta alustanut sisäasiainministeriön ylijohtaja Silja Hiironniemi kertoi, että uudistus ei ole viemässä sijaa aluekeskusohjelmalta. Kehittämislautakunta YRITTÄJÄILTA TEATTERI PUH. Alueelle on tehty viimeksi tarkastuskäynti tämän vuoden elokuun lopulla. Toinen kohde on Rödsössä ja toinen Ouluntiellä. Turvetuotanto ja -voimala työllistävät Salon mukaan yhteensä 200–300 henkilöä alueella. Voimala tuottaa kaukolämpöä, prosessihöyryä suurteollisuudelle ja sähköä. On pakotettava ne toimimaan, sanoi Asko Ojamäki. marraskuuta Tunkkarin sairaalassa Vetelissä. Puulla tuotettava energia on päästövapaa eli jos vähennettäisiin sen osuus turve-energiasta, hyvitys olisi kymmenen prosenttia. Antti Kortelainen . Muut jäsenet ovat Helena Polso, Helena Kippo, Esko Ylimäki, Pirkko Joensuu, Seija Pakkala ja Esko Peuraharju. Outi Nissi . Raaka-ainetta ei ole riittävästi. Alue tarkastettiin ensimmäisen kerran lokakuussa 2003. Alholmens Kraft ja Haapaveden voimala ovat suuria, Kokkolan Voima pienehkö, jos tarkastellaan kokoluokkia, hän sanoo. Kengät koot: 31-38 42 . Hanketta rahoittavassa sisäasiainministeriössä pohditaan parhaillaan, mitä aluepoliittisia erityisohjelmia rahoitetaan ja jatketaan. Niinikoski toimii kehityspäällikkönä Oulun Eteläisen instituutissa. KOKKOLA Isokatu 13, puh. Kasvusopimukseen kootaan kehittämistyön tärkeimmät kohteet, ja se on samalla myös työkalu alueellista edunvalvontaa varten. Osasyynsä on lauhoilla säilläkin. Vielä mahtuu varaa heti ! Ma-Pe klo 10-17 p. Pienten voimaloiden lisärakentamiseen Aalto ei usko. marraskuuta Mattilan palvelutalossa 76 vuoden ikäisenä. 06-832 8300 TÄNÄÄN PE Klo 12 ja 19 klo 19 tilausnäytös ! HUOMENNA LA Klo 13 klo 19 (ilta täyteen varattu) Suosittu musikaali Esitys ohjelmistossa 17.12. Housut koot: 122-176 tyypit: B,C,D 29 . – Uusi hallintomalli antaa paremmat mahdollisuudet aluekeskustyön terävöittämiseen, arvioi ohjelmajohtaja Ari Saine. Voimala tuottaa kaukolämpöä, prosessihöyryä UPM:lle ja sähköä. Jos syntyy jokin merkittävä tukipäätös, voi tilanne muuttua paljonkin. Hän oli syntynyt 7.7.1914 Kaustisella. Kiinteistöissä on tehty useita tarkastuskäyntejä. – Näitä tapauksia on paljon muitakin, ja todennäköisesti myös lautakunta joutuu niitä käsittelemään. Kuva: Arkisto/Jukka Lehojärvi Jukka Pärssinen KOKKOLA (KP) Keskiviikkona koolla ollut Kokkolan rakennusja ympäristölautakunta antoi kahdelle henkilölle 30 vuorokautta aikaa huolehtia tontin siivoamisesta. Turvetuotanto sijoittuu sisämaahan. Seudullinen yhteistyö saisi kulkea jatkossa enemmän omaa rataansa. Kuolleita Anita Salmi (KP) Turpeella tuotettu energia on varsin suuri työllistäjä alueella Etelä-Pohjanmaalta aina Pohjois-Suomeen. Fortumin Kokkolan voimalan päällikkö Ulf Berg mainitsee yksikön työllistävän 35 henkeä. Sen energiantuotanto ja siihen tarvittava turvetuotanto työllistävät noin 300 ihmistä. Tuotanto on kiinni sähköntarpeesta ja hinnasta, voimalaitoksen päällikkö Jukka Salo sanoo. Ellei tontteja määräaikaan mennessä ole asianmukaisesti puhdistettu, odottaa toisessa tapauksessa omistajaa ja toisessa tapauksessa vuokralaista 2 000 euron uhkasakko. Taustalla polttoaineen varastointikenttä. 27-jäseninen kuntien asettama valtuusto korvaa aikaisemman alueneuvoston. Ellei näin tapahdu, langetetaan 2 000 euron uhkasakko. Silloinkin turpeessa oli osa puuta. Voimala työllistää noin 50 henkilöä, jotka ovat seisokin aikana työskennelleet laitoksen kunnossapidossa ja huoltotöissä sekä Fortumin muilla laitoksilla. – Tässä vaiheessa on tärkeää antaa vastuuta hallitukselle ja valtuustolle. Toimitusjohtaja Stig Nickull Alholmens Kraftin biopolttoainevoimalan katolla. Signe Steimane . Pietarsaaressa toimivan Alholmens Kraftin toimitusjohtaja Stig Nickull kertoo, että laitoksessa käytetään turvetta noin 2,5 miljoonaa kuutiota vuodessa eli 45 prosenttia energian raaka-aineesta. Käytännössä tämä merkitsisi Suomen menestyvintä maaseutualuetta ja Pohjois-Suomen toiseksi merkittävintä aluetta mitattaessa esimerkiksi väestönkehityksellä, liikevaihdolla ja yritysten määrällä. Aluevaltuusto vahvisti myös aluehallituksen kokoonpanon. Niinikoskesta aluevaltuuston puheenjohtaja (KP) Kokkolanseudun Reumayhdistys valitsi syyskokouksessaan hallituksen jatkamaan samalla kokoonpanolla kuin edellisenä vuotenakin. KESKIPOHJANMAA . Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut. Turvetta on myös vaikea täysin korvata puulla. Laitoksen turpeenkäyttö vuodessa on maksimissaan kolme miljoonaa kuutiota vuodessa. Kuva: Juha Sallinen Minna Laukka-Oikari YLIVIESKA (KP) Oulun Eteläisen aluevaltuusto valitsi avauskokouksessa puheenjohtajakseen Eija-Riitta Niinikosken (kesk.) Nivalasta. Elsa Pylkkö Nivalalainen Elsa Gunilla Pylkkö kuoli tiistaina 21. Noora-Kaisa Salo-Peltokoski . Ylitarkastaja Aimo Aalto kauppaja teollisuusministeriöstä toteaa, että voimassa olevassa päästökauppajärjestelmässä kivihiilellä tuotettu energia on nykyhinnoilla kymmenen prosenttia halvempaa kuin turve. Aluekeskusohjelman ensimmäisen kauden viimeinen vuosi on pian alkamassa. – Käsitykseni mukaan tuotannossakin on ollut töitä, kun on paikattu edelliskesän ja viime talven jäljiltä erittäin heikkoa varastotilannetta. Aluehallitus aloittaa työnsä lähiaikoina. 8328300 Luistelijain kuningas C HYDENIUSK APELLI RAJANKÄYNTIÄ Konservatorion sali la 26.11.2005 klo 18.00 Anna-Leena Kangas . Kiinteistön pihamaalla on tarkastuskäynneillä havaittu muun muassa jätepusseja, sekalaista yhdyskuntajätettä, muovi-, puuja muuta jätettä. Karkeasti arvioiden turve-energia työllistää alueella 800–1 000 ihmistä ja koko maassa 7 000. Turvetuotannossa hän arvelee olevan muutama kymmenen. Fortumin Haapaveden turvevoimalan energiantuotanto on ollut pysähdyksissä keväästä saakka lukuunottamatta lyhyitä koekäyttöjaksoja kesäkuussa. Koska tilanne alueella ei ollut muuttunut, asiaan puuttunut rakennusja ympäristölautakunta antoi 30 vuorokautta aikaa puhdistaa tontti ennen 2 000 euron uhkasakon asettamista. Juhlamekko koot: 128-164 35 . Lisäksi tontilla on öljytynnyreitä, joissa useimmissa on öljyä. Nickullin mukaan Irlannissa kotimaisen turpeen käyttöä energianlähteenä perustellaan huoltovarmuudella ja sille maksetaan tukia. Alueella on myös puolillaan öljyä oleva niin sanottu farmarisäiliö. asti. Yhdistys pyrkii lisäämään yhdistysten välistä yhteistyötä ja vahvistamaan vertaistukea. Alueen yhteisen näkemyksen kokoamisesta vastaavat osaltaan aluehallitus ja -valtuusto, jotka tarpeen mukaan käyttävät asiantuntijoita. Rödsössä olevan omakotitalon on todettu aiheuttavan alueella epäsiistiyttä, viihtyvyyden vähentymistä sekä mahdollista haittaa terveydelle. Enimmillään turpeen käyttö on 350 000 kuutiota vuodessa. Kaipaamaan jäi lähinnä sisko perheineen. Kun kehotukset eivät ole auttaneet, lautakunta on joutunut turvautuman normaalia kovempiin keinoihin, kertoo ympäristösuunnittelija Risto Koljonen. – Ei voi olla järkevää, että tuotantohuippujen aikana käytetään kivihiiltä kotimaisen turpeen sijaan, hän sanoo. Turveenergian tulevaisuudesta on vaikea sanoa. Rahoituksen haku alkaa ensi keväänä. Sitä ei noudatettu. – Tämä on lauhdevoimala eli tuottaa sähköä. Ari Saineen esityksestä Oulun Eteläisen alueelle ryhdytään laatimaan omaa kasvusopimusta Oulun malliin. Haastemiehen viimeksi toimittama puhdistuskehotus on jätetty kesäkuussa 2005. Iso osa työpaikoista on entisen Vaasan läänin alueella ja Pohjois-Suomessa. Jyrsinturpeessa on noin 10 prosenttia puuta. Ministeriön tämänhetkisen mielipiteen mukaan aluekeskusohjelmat keskittyisivät kaudella 2007–2012 elinkeinojen ja osaamisen kehittämiseen. Seuraava tarkastus oli toukokuussa 2004, minkä jälkeen alueen omistajalle lähetettiin puhdistuskehotus. Natalia Sakkos . Alueelle oma kasvusopimus Kuntaja palvelurakenneuudistus puhutti valtuuston ensimmäisessä kokouksessa. Sakon määrä nousee 500 euroa kuukaudessa siihen asti, kunnes tontit ovat asianmukaisesti hoidettu. Mies puhalsi 2,13 promillea.. Tero Tavaila . Tulevan vuoden aikana yhdistys ottaa huomioon keltaisen nauhan päivän, reumaviikon kansainvälisen tules-vuosikymmenen toimintaviikon ja Hyvän tahdon viestin. Eija Vepsäläinen Palveleva puhelin joka ilta klo 18-23 06-telealueella Hinta: 2,52 snt/min + pvm tai mpm klo 20-24 08-telealueella Arvo Känsäkoski Kaustislainen Arvo Anders Nestori Känsäkoski kuoli keskiviikkona 23. Peuraharju jatkaa – KESKI-IKÄINEN himankalaismies autoili yli kahden promillen humalassa Kannuksessa torstaina iltayhdeksän jälkeen. Roskaajia uhataan kovilla sakoilla Kokkola kovensi linjaansa siivottomien kiinteistöjen omistajiin ja haltijoihin Ouluntiellä olevan kiinteistön pihalla on niin paljon törkyä, että rakennusja ympäristölautakunta antoi omistajalle 30 vuorokautta aikaa laittaa paikat kuntoon. – Tämä on keskisuuri laitos. Pekkarinen ei halua yksilöidä keinoja. Se on kova, mutta realistinen tavoite, Saine totesi. – Uudet palvelurakenteet on sopeutettava alueilla jo tehtyyn työhön, hän totesi. Lauri Pulakka . Siellä turpeella tuotetaan 35 prosenttia energiasta, Suomessa noin seitsemän. Poliisi tavoitti Toholampi–Kannus -tiellä kohti Kannusta autoilleen miehen yleisövihjeen avulla Jämsäntien ja Kannustien risteyksessä
MTS on pitkään tiedustellut kansalaisten kantoja Suomen sotilaalliseen liittoutumattomuuteen. Pekkarinen ei halunnut arvailla ilmastopolitiikan kokonaiskustannuksia, koska ne riippuvat niin monista eri tekijöistä. Kioton sopimuksen ulkopuolella ovat kasvihuonekaasujen suuret päästäjämaat, kuten Yhdysvallat, Australia, Kiina, Intia ja Brasilia. Enestam epäili, ettei Yhdysvallat lähde mukaan kansainväliseen sopimukseen. Ilman näitä toimia hiilidioksidipäästöt ylittävät päästötavoitteen noin 11 miljoonalla tonnilla vuodessa, arvioidaan hallituksen selonteossa. Yritysten taakkaa keventääkseen hallitus alentaa niiden sähköveron puoleen. – Turve on jo nyt ongelma pelkän sähkön tuottamisessa, minkä takia lauhdevoimaloita seisoo toimettomina. Kyse voi olla joko investointiavustuksesta tai kotitalousvähennyksestä. MTS:n tutkimusjaoston puheenjohtaja Jorma Hentilä selitti eroa sillä, että kansalaiset näyttävät ajattelevan liittoutumiskysymyksen yhteydessä EU:n kehittymistä sotilaalliseksi liittoutumaksi. Päästöoikeuksia ostettava rutkasti Yritykset joutuvat ostamaan 8 miljoonaa tonnia vuodessa, selviää energiastrategiasta Suomen kasvihuonekaasupäästöt STT 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 Milj. Hänen mielestään tärkeintä olisi, että Yhdysvallat ryhtyisi vähentämään päästöjä jollakin vastaavalla tavalla. Vertausta Schwarzeneggeriin Tynkkynen perusteli sillä, että Kalifornian osavaltio pyrkii hänen mukaansa vähentämään päästöjään 80 prosenttia. Energiastrategiaan sisältyvät säästötoimet synnyttävät kauppaja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen mukaan noin 5 prosentin lisäsäästöt energian kulutukseen Kioton sopimuskauden loppuun mennessä. Se merkitsee noin 100 miljoonan euron vähennystä veroon. Työtä ja toimeentuloa maaseudulle Energiastrategia lupaa paljon HELSINKI (STT) Metsäteollisuuden mielestä hallituksen energiaja ilmastoselonteon ehdotus teollisuuden sähköveron puolittamisesta on askel oikeaan suuntaan. Yleisen asevelvollisuuden kannatus on yhä vankkaa. Montrealin kokous on pöytäkirjan ensimmäinen osapuolikokous. Hallituksen tavoitteena on, että uusiutuvan energian kokonaiskäyttö kasvaisi ainakin neljänneksellä vuoteen 2015 mennessä ja vähintään 40 prosentilla vuoteen 2025 mennessä. Hänen mukaansa Montrealissa saatetaan edistyä Kioton pöytäkirjan jälkeisen ajan tarkastelussa. Euroopan unioni pyrkii laajentamaan päästövähennyksiin sitoutuvien maiden joukkoa. Työryhmä miettii turpeen energiakäytön kehittämistä. Kaksi kolmasosaa katsoi, että EU:n olisi pitäydyttävä nykyisen kaltaisissa rauhanturvaamisja kriisinhallintatehtävissä. Noin 40 prosenttia katsoi luottamuksensa EU:n tulevaisuuteen parin viime vuoden aikana heikentyneen. – Strategiassa ei esitetä juuri lainkaan uusia toimia ilmastonsuojelun edistämiseksi, ja iso osa uusiutuvien energialähteiden mahdollisuuksista suomalaisten työpaikkojen, yritysten ja vientitulojen edistäjänä menetetään, sanoi Tynkkynen. Hän luonnehti hallituksen ilmastopolitiikkaa apaattiseksi. Metsäteollisuuden mielestä kansainvälisten ilmastopoliittisten sopimusten lähtökohtana tulisi tulevaisuudessa olla EU:n päästökaupan sijaan merkittävästi laajempi osallistuminen päästöjen vähentämiseen. (Lähde: VATT) Päästöoikeuden hinta: BKT Yksityinen kulutus Investoinnit Työllisyys 10 euroa/CO 2 -tonni -0,6 % -1,4 % -0,1 % 0,0 % 20 euroa/CO 2 -tonni -0,9 % -2,2 % -0,3 % 0,1 % HELSINKI (STT) Oppositiopuolue vihreät pitää hallituksen energiaja ilmastostrategiaa valtavana pettymyksenä. Pöytäkirjan on ratifioinut kaikkiaan 156 osapuolta. Puolueen ilmastoja energiapolitiikasta vastaava kansanedustaja Oras Tynkkynen piti ohjelmaa kunnianhimottomana ja lyhytnäköisenä. CO 2 -ekvivalenttitonnia 1990 1995 2000 2005 2010 2015 2020 2025 Tilasto Skenaario Päästöt yhteensä Vuoden 1990-taso Päästökauppasektori Ei-päästökauppasektori Kioton velvoitetaso Kioton sitoumuskausi 2008–2012 Lähde: KTM Päästövelvoitteen vaikutukset kansantalouteen Vaikutukset Kioton sitoumuskaudella 2008–2012. Tämä suosisi maaseudun elinkeinoja ja vähentäisi osaltaan valtion tarvetta päästöoikeuksien hankkimiseen. Perjantaina 25.11.2005 . Neuvottelut uusista päästövähennyksistä tiivistymässä. Etenkin tehtailla tehokkaasti omaan käyttöön tuotetun ja käytetyn sähkön vapauttaminen verorasitteista olisi Sundmanin mukaan perusteltua. Sen maksavat sähkön käyttäjät. YK:n valtuutuksen tarpeesta EU:n sotilasoperaatioihin on kiistelty eduskunnassa, suomalaisista suurin osa pitää valtuutuksen hankkimista tärkeänä. Satunnaisvoittoja koskeva professori Mikko Karan selvitys valmistuu Pekkarisen mukaan vuoden loppuun mennessä. Metsäteollisuuden käyttämän sähkön verotuksesta tulisi kuitenkin luopua kokonaan kuten Ruotsissa on tehty, sanoi keskusjärjestön energiaja ympäristöpäällikkö Stefan Sundman torstaina. 58 prosenttia katsoi, että Suomen on pysyttävä sotilaallisesti liittoutumattomana, ja 32 prosenttia kannatti pyrkimystä liittoutua sotilaallisesti. Erityisen voimakkaasti strategiassa lisätään metsätähteestä tehdyn hakkeen, peltobiomassojen, kierrätyspolttoaineiden ja biokaasujen käyttöä. Liki kolme neljäsosaa hyväksyi Suomen osallistumisen EU:n taistelujoukkoihin. Aikanaan tehdyt perusratkaisut toimivat edelleen, päätteli MTS:n puheenjohtaja Lauri Kontro. Tynkkysen mukaan hallituksen strategia on masentavan kunnianhimoton. Sähkön hinta nousee reippaasti Päästökauppa nostaa selonteon mukaan tuntuvasti sähkön hintaa ja aiheuttaa merkittäviä kansataloudellisia kustannuksia. Hallitus hyväksyi ilmastostrategian torstaina. Kuva: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä Energiaverotulot 2004 ja Kioton kaudella 2008–2012 STT, lähde: KTM Arvio energiaverotuloista keskimäärin vuodessa. Mielipiteiden muutokset olivat kaikkiaan pieniä siihen verrattuna, miten rivakkaa tahtia maailma on muuttunut. EU:n tulevaisuus nähtiin synkempänä. Kioton ilmastotavoitteen saavuttamiseksi päästökauppasektorilla toimivien yritysten hankittavaksi jää sopimuskaudella 8 miljoonaa tonnia päästöoikeuksia vuodessa. Muutos tilanteeseen (tasoon), jossa velvoitetta ei olisi, %. Nuoren metsän kunnostukseen on tulossa 6 miljoonaa euroa niin sanottua Kemera-rahaa vuodesta 2008 lähtien. Jopa republikaanikuvernööri Arnold Schwarzenegger on Tynkkysen mielestä vihreämpi kuin Matti Vanhanen. Kyselyssä tiedusteltiin myös, mihin seikkoihin varuskuntien säilyttämistä ja lakkauttamista koskevien päätösten pitäisi ensisijaisesti perustua. Rahat varataan vuoden 2007 budjettiin. – Sähköveromuutoksen tulisi astua voimaan pikaisesti jo tällä hallituskaudella, koska energian hintaa korottanut päästökauppa on jo käynnissä, sanoi Sundman. Yli 60 prosenttia suorittaisi varusmiespalveluksen silläkin oletuksella, että se perustuisi vapaaehtoisuuteen ja koskisi sekä miehiä että naisia. Vihreistä 16 prosenttia kannatti Nato-jäsenyyttä ja 43 prosenttia pyrkimyksiä liittoutua. Turpeen käyttö on vähentynyt kolmanneksen parin vuoden takaisesta, Mattila toteaa. Viljelijät ovat kiinnostuneita etenkin ruokohelven viljelystä, mutta ruokohelvellä tuotetun sähkön kilpailukykyä on kuitenkin parannettava sähköveron palautuksella. – Suomalaiset katsovat, että turvallisuuteen liittyvät asiat ovat Suomessa hyvin. Biodieselin tulevaisuutta pohtii virkamiestyöryhmä, jonka pitäisi työstää verohallintoa tyydyttävä ratkaisu helmikuun loppuun mennessä. Kioton pöytäkirjan ulkopuolella olevat maat sopivat tänä vuonna alustavasti ilmastonmuutokseen vastaavan teknologian kehittämisestä, ja EU sopi ilmastoyhteistyöstä Intian ja Kiinan kanssa. Kokouksessa neuvotellaan muun muassa ensimmäistä kertaa virallisesti Kioto-kauden jälkeisistä ilmastotavoitteista. Kyselyn virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä. (06) 831 8555 ma-to 9.30-18, pe 9.30-19, la 9-15 HELSINKI (STT) Hallituksen mukaan Suomi saavuttaa kasvihuonekaasujen päästötavoitteensa Kioton sitoumuskaudella 2008–2012 toimilla, joita kaavaillaan energiaja ilmastostrategiassa. Asetetun työryhmä tulee saada tammikuun loppuun mennessä aikaan esitys tuesta. YK:n valtuutuksen tarpeesta on kiistelty eduskunnassa parhaillaan olevan kriisinhallintalain uudistuksen yhteydessä. Reilut kolme neljäsosaa piti puolustuspolitiikan hoitoa Suomessa erittäin tai melko hyvänä. Taloustutkimus haastatteli 990:tä henkilöä 7.–22. – Globaali energiatehokkaan teknologian edistäminen olisi oikea vaihtoehto Kioton pöytäkirjan mallisille maakohtaisille päästökiintiöille, jotka ovat aiheuttaneet lukuisia ennakoimattomia ongelmia eurooppalaiselle teollisuudelle, Sundman totesi. Päästöoikeuksien 20 euron hinnalla bruttokansantuote supistuu Kioton sopimuskaudella ilmastotavoitteiden toteuttamisen vuoksi vajaan prosentin, yksityinen kulutus runsaat 2 prosenttia ja investoinnit 0,3 prosenttia. Lisäksi valtio hankkii päästöoikeuksia keventääkseen ilmastotavoitteiden saavuttamisesta aiheutuvaa rasitusta. Nykyhinnoilla se merkitsee vuosittain yli 170 miljoonan euron vuotuisia lisäkustannuksia. Tällä kertaa vastaajat jaettiin kahteen osaan, joista toiselle esitettiin edelleen tämä kysymys ja toiselle kysymys Nato-jäsenyydestä. – Peltoenergia on vahvassa kasvussa päästökaupan siivittämänä. Tukea luvataan laiteinvestoinneille ja tuotekehitykseen. Kun vastaajia pyydettiin valitsemaan, mitkä ilmiöt aiheuttavat huolta tulevaisuudesta, viiden kärjestä löytyikin kolme ympäristöön liittyvää huolta. kotitaloudet, palvelut) Veroluokka II (teollisuus, kasvihuoneet) Yhteensä Arvio verokertymästä polttoaineittain 2004 Strategian mukainen verokertymä keskimäärin 2008–2012 Miljoonaa euroa 2 565 1 450 750 190 60 50 50 15 470 260 210 3 035 2 415 1 310 790 170 50 40 55 390 280 110 2 805 HELSINKI (STT) Tunnustelut päästövähennysten kiristämisestä vuoden 2012 jälkeen tiivistyvät joulukuun alkupuolella, kun Kioton ilmastopöytäkirjan osapuolet tapaavat Montrealissa Kanadassa. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä koskeva Kioton pöytäkirja tuli voimaan helmikuussa tänä vuonna, kun Venäjä ratifioi sen eli saattoi sopimuksen voimaan. Neuvotteleva virkamies Outi Berghäll ympäristöministeriöstä arvioi ilmastoseminaarissa, että EU joutuu olemaan henkinen johtaja myös Montrealissa. Uusiutuvan energian osuus voisi selonteon mukaan nousta silloin lähes kolmannekseen primäärienergiasta. syyskuuta. Hallituksen strategia valtava pettymys vihreille Kaija Vähäsöyrinki (KP) Hallituksen hyväksymä energiaja ilmastostrategia vetää suuntaviivan tulevaan, mutta käytännön merkitykset selviävät täysin vasta asetettujen työryhmien saatua työnsä valmiiksi. Päästökauppasektorin ulkopuolisten alojen päästöjä vähennetään lisäksi miljoonalla tonnilla. Kokoomuslaiset olivat ainoa ryhmä, jossa molemmat vaihtoehdot saivat enemmistön taakseen. Reilu kolme neljäsosaa suomalaisista katsoo, että EU tarvitsee myös YK:n valtuutuksen näihin operaatioihin. -50% KLUUVI, Aleksi 9 ma-pe 10-20, la 10-17, su 12-17 ITÄKESKUS ma-pe 10-20, la 10-18 , su 12-18 SELLO, Espoo Leppävaara ma-pe 10-20.30, la 9-18, su 12-18 KOKKOLA Isokatu 13, puh. Myös maatiloilla ja kaatopaikoilla tuotettavaan biokaasuun on otettu myönteinen kanta. KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa NAISTEN VILLAKANGASTAKKEJA 59 . – Strategia lupaa paljon hyvää painottaessaan bioenergian käytön lisäämistä. Sotilasoperaatioille halutaan YK:n tuki Suomalaisista liki kolme neljästä hyväksyy osallistumisen EU:n sotajoukkoihin: Sotilas rynnäkkökivääreineen Santahaminassa. Strategiassa on muitakin puutteita. Sähkön hinnan noususta hyötyvät markkinahintaan asiakkailleen sähköä toimittavat tuottajat, joiden saama satunnaistuotto päästökaupan aiheuttamasta sähkön hinnannoususta kohoaa satoihin miljooniin euroihin. ”Perusratkaisut yhä toimivia” Isoimmat erot vastauksissa olivat vihreiden ja keskustan kannattajilla. Nato-jäsenyyteen pyrkyä vastusti 63 ja kannatti 28 prosenttia. Selonteon taustaselvitysten mukaan pohjoismaisen markkinasähkön hinta voi nousta yli 1,5 senttiä ja kotitalouksien sähkön hinta yli 2 senttiä kilowattitunnilta, päästöoikeuden hinnasta riippuen. Vajaa viidennes hyväksyy pelkästään EU:n omaan päätökseen perustuvan väliintulon, käy ilmi Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan MTS:n torstaina julkistamasta kyselystä. Kotimaisten polttoaineiden kulutusta on tarkoitus kasvattaa vähintään neljänneksellä. Keskustalla luvut olivat 24 ja 35 prosenttia. Tavoitteena on kolminkertaistaa niiden osuus vuoden 2004 noin 2 prosentista yli 6 prosenttiin 15–20 vuoden aikana. Puolustusja ulkopolitiikalle tukea Kansalaisista puolet arvioi EUjäsenyyden vaikuttaneen Suomen asemaan myönteisesti ja joka viides kielteisesti. Vuosi 2004 käyvin hinnoin, Kioton kausi vuoden 2005 hinnoin. Sen sijaan erilainen yhteistyö Naton kanssa sai varsin laaja hyväksynnän. EU on toiminut ilmastoneuvottelujen veturina, ja unionin asema niissä on edelleen korostunut. Hallitus panostaa selonteon mukaan uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoon, energiansäästöön ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. MTK vaatii, että pienten biopolttoainetta käyttävien lämpölaitosten on päästävä halutessaan mukaan päästöoikeuksien piiriin viimeistään vuonna 2008. Öljylämmityksen muuttaminen pellettilämmitykseksi omakotitaloissa on saamassa tukea. Bioenergian raaka-aine on maaseudulla, joten luvassa on työtä ja toimeentuloa maaseudun ihmisille, toteaa energia-asioista vastaava jaostopäällikkö Ilpo Mattila MTK:sta. Polttoaineiden valmisteverot Moottoribensiini Dieselöljy Kevyt polttoöljy Raskas polttoöljy Kivihiili Maakaasu Turve Sähköverot Veroluokka I (mm. Hakkeen kohta on selkein. Verohallinnon näkemyksen mukaan verohelpotuksia ei voida rajata vain pientuotantoa koskeviksi. Metsäteollisuus haluaa kokonaan eroon sähköverosta Merja Könönen HELSINKI (STT) Suomalaiset pitävät tärkeänä YK:n valtuutusta, kun EU päättää mahdollisesta sotilaallisesta väliintulosta. Hänen mukaansa hallitus hukkaa ilmastonsuojelun mahdollisuudet. Kustannuksiin vaikuttavat päästöoikeuksien hinnan lisäksi niin sääolot kuin vesitilannekin. Ruotsikin tavoittelee päästöjen puolittamista, huomautti Tynkkynen. Hallitus haluaa lisätä kotimaisten energialähteiden käyttöä kasvattamalla tuntuvasti uusiutuvien energialähteiden ja biopolttoaineiden osuutta energian käytöstä seuraavien 10–15 vuoden aikana. Valtio hankkii lisää päästöoikeuksia sopimuskauden aikana Kioton mekanismeilla tai muuten yhteensä 10 miljoonaa tonnia eli 2 miljoonaa tonnia vuodessa. Kuvan takit 119. Summassa on miljoonan korotus nykyiseen verrattuna. Vielä useampi antoi saman arvion ulkopolitiikan hoidosta. Montrealiin lähtevä ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r.) oli torstaina Helsingissä varovaisen optimistinen. Energiansäästötoimien pitkän ajan tavoitteena on hallituksen mukaan primäärienergian kulutuksen kasvun pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun. Poliitikkojen suosimat aluepoliittiset tekijät hävisivät selvästi sotilaallisille perusteille. Turpeesta strategiassa todetaan lähinnä, että turpeen käyttö turvataan tulevaisuudessa. Puulla, biokaasulla ja jätteillä tuotetulla sähköllä on jo käyttöä kannustava palautus, Ilpo Mattila muistuttaa
Vain K18-leimalla merkityt pelit ovat ehdottomasti kiellettyjä lapsilta. Viikkotuntimäärä nousi yli 20 tuntiin, joten se vastasi osa-aikatyötä. Markkinoille on tullut myös melkein sylivauvoille tarkoitettuja pelejä, joilla vanhemmat voivat viihdyttää ja aktivoida jälkikasvuaan. Avaimet käteen 2 -asennuspalvelu norm. 78 €. Tarjousta ei voi yhdistää Elisa Laajakaistan kk-maksualennusta sisältäviin tarjouksiin tai 12 kk:n määräaikaista sopimusta edellyttäviin tarjouksiin. Määräaikainen sopimus on voimassa 12 kk ja jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. 59 €), ADSL-yhteyden ja modeemin asennuksen sekä yhden käyttäjän sähköpostija selainasetusten tekemisen ja toiminnan testauksen. Kriisinhallintakiistaan ei vieläkään sopua. Suositusportaita ovat 3, 7, 11 ja 15 vuotta. Peleissä yhä enemmän seksiä Väitöskirja suosittelee tietokonepeleillekin ennakkotarkastusta Väkivaltainen sisältö ja pelien suurkulutus ovat tutkimuksen mukaan tietokonepelaamisen varjopuolia. Niitä hankitaan lisää jo ensi vuoden määrärahoista, minkä jälkeen vempeleitä ostetaan pikku hiljaa vuosien mittaan. Sen hinta on noin tuhat euroa. Ulkoasiainvaliokunta päätti puolestaan torstaina, että muotoilu YK:n valtuutuksesta kriisihallintatehtävissä kirjataan mietintöön hallituksen esityksen mukaisesti. Yle ei ole käyttänyt mahdollisuuksia sijoittaa eikä kouluttaa uudelleen ihmisiä, jotka ovat irtisanomisuhan alla. Tarjoukset voimassa ma 28.11.05 asti. Tarjousaika 3.11.–31.12.2005. Tuoreen väitöksen mukaan olisi suotavaa, että valtion elokuvatarkastamo tarkastaisi myös pelit ennakkoon elokuvien lailla. 512/512 kbit/s), Haapavedellä ja Kalajoella alk. Ulkonäkönsä puolesta laite muistuttaa pientä pistoolia. Nykytilanteessa Salokosken mukaan peleillä ei ole ennakkotarkastusta. Salmisen mukaan hiljattain päättynyt vuoden mittainen kokeilu osoitti, että laite on tarpeellinen. 2) Liittymän avauslahja modeemi A-link Roadrunner 44 (tai vastaava) koskee Elisa ADSLtai Elisa Kotiportti -liittymän avaavia asiakkaita. Liiton liittovaltuusto katsoo, että maakuntaradioiden yt-menettelyssä ei ole noudatettu työehtosopimuksen edellyttämää irtisanomisjärjestystä. Elisa Tietoturvapalvelu ja Elisa Tietoturvapalvelu lapsilukolla: avaus (norm. Tarjoushinta edellyttää 12 kuukauden Elisa Laajakaistaliittymän voimassaoloaikaa. Se oli yhteydessä lapsen heikkoa itsehillintää ilmentävään käyttäytymiseen, aggressiivisuuteen ja levottomuuteen. Tutkituista oli suurkuluttajia noin kymmenen prosenttia ja heistä valtaosa poikia. Liittovaltuusto ottaa kantaa myös MTV:n saneerauspäätökseen. 1) Tarvitset tietokoneen, jossa on verkkokortti, laajakaistamodeemin, tietoturvaohjelmiston sekä mahdollisesti analogisuotimen. Poliisi ottaa etälamauttimen pysyvään käyttöön Sähkökäyttöinen etälamautin tulee pysyvästi poliisin käyttöön. Jo torstaina valiokunnassa käytiin äänestys, jossa hallituksen muotoilu näytti jääneen tappiolle. Saatavilla olevat nopeusluokat ja kk-hinnat vaihtelevat alueellisesti. Valiokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin (kok.) mukaan lausunto myös valmistuu perjantaina. – Lasten peleissä ja pienten koululaisten suosimissa peleissä esiintyvä väkivalta merkitsee siitä, että pelaaminen ei ole tällä hetkellä harmiton vapaaajanviettotapa kaikilla lapsilla, Salokoski tiivistää. Internet www.elisa.fi Jussi Kaksonen JYVÄSKYLÄ (STT) Tietokonepelien tutkija psykologian maisteri Tarja Salokoski Jyväskylän yliopistosta suosittelee, että valtion elokuvatarkastamo ryhtyisi ennakolta tarkastamaan Suomessa myyntiin tulevat tietokonepelit. Valiokuntalähteistä kerrotun mukaan äänestys ei kuitenkaan koskenut pelkästään presidentin päätösvaltaa käsittelevää kohtaa. Hän ei suostunut valottamaan valiokunnassa tehdyn muutosesityksen sisältöä millään tavoin. Etälamautin on käytännössä kaksi sähköjohtojen päässä olevaa nuolta, jotka osuessaan lamauttavat ihmisen. Riskipelaaminen eli väkivaltaisten pelien suosiminen ja suurkulutus oli yleisempää pojilla kuin tytöillä. Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti, Ylen Aamu-tv ja Kruokakaupat. Se oli lähes aina pelien hallitseva piirre ja etenemisen kannalta välttämätöntä. Saat luottopäätöksen odottaessa ja ostokset heti mukaan ilman käsirahaa tai luoton perustamiskustannuksia. Osallistu arvontaan! Poromaiseen hintaan! Saat Bonusta laajakaistan kuukausimaksuista. Hyvä joulumieli -keräys alkaa HELSINKI (STT) Suomen Journalistiliiton SJL:n mielestä Yleisradion irtisanomisissa on toimittu työehtosopimuksen vastaisesti. Yritysasiakkaat puhelimitse 010 80 4000. Suurkuluttajat käyttivät pelaamiseen aikaa neljä tuntia vuorokaudessa. 169 € sis. 8,24€) 0€ Tarjoustuotteiden saatavuus vaihtelee myymäläkohtaisesti. Asiasta kertoi STT:lle poliisiylijohtaja Markku Salminen torstaina. Tutkimus käsittelee tietokonepelien sisältöä ja pelaamisen riskejä. SJL tuomitsee Yleisradion irtisanomiset HELSINKI (STT) Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei vielä torstainakaan saanut ratkaistua kiistaa presidentin päätösvallasta EU-joukkojen lähettämisessä. Tarjoukset eivät koske ennen tarjousaikaa tehtyjä, peruttuja ja samalle henkilölle/talouteen uudelleen tehtyjä tilauksia. Sisältöanalyysin perusteella kolme neljäsosaa peleistä sisälsi paljon väkivaltaa. Sen jälkeen Salokosken mukaan seksi on lisääntynyt peleissä. Lähes 90 prosenttia tutkimukseen osallistuneista pelasi silloin tällöin. Tarjous koskee nykyisiä ja uusia Elisa Laajakaista -asiakkaita ja edellyttää 12 kk Elisa Laajakaista -sopimuksen solmimista. Se on hauskaa vapaaajanviettoa, joka kasvattaa nuoren atk-taitoja. 999€ 899€ (luottohinta 1059,16 €, luottoaika 22 kk) Intel Celeron M 360 -prosessori, 512 Mt keskusmuisti, 80 Gt kiintolevy, kirjoittava DL DVD+-RW-asema, kirkas 15.4" TFT WXGA Bright View -näyttö, WLAN/Bluetooth, MS Windows XP Home -käyttöjärjestelmä (valinnainen kieli: suomi tai ruotsi) Suomen suosituin laajakaista. Salokosken väitöskirja tarkastetaan lauantaina Jyväskylän yliopistossa. Lisätietoja ja rekisteröitymisohjeet löydät osoitteesta www.elisa.fi/edut. Vanhempien harjoittama pelaamisen valvonta oli suhteellisen vähäistä ja aktiivisuus vaihteli suuresti. 699€ 599€ (tai 49 €/kk)* Elisa Laajakaistan 12 kk sopimuksen avaajalle 4) (tai 49 €/kk)* Elisa Laajakaistan 12 kk sopimuksen avaajalle 4) HP Pavilion DV4207 norm . Keskimäärin pelaamiseen kului neljä tuntia viikossa. Pienten lasten peleissäkin lyödään pupua päähän pampulla. Liittymäsopimusta ei voi purkaa kesken kauden. 3) Idols-ohjelman pääyhteistyökumppani Elisa arpoo 1000 kpl Idols-finalistien CD-levyjä. Työntekijät ovat myös joutuneet kohtaamaan työnantajan erittäin tylyn ja joustamattoman linjan, katsotaan liittovaltuuston kannanotossa. Sopimusta ei voi purkaa kesken kauden. *Maksa tuotteesi joustavasti osissa Tilirahalla. Lisätietoja Elisa Etusopimuksesta ja Bonuksesta sekä rekisteröitymisohjeet www.elisa.fi/edut. 8,24 €. Tarjous ei koske asiakkaita, joiden voimassa olevalla Laajakaistasopimuksella on jo kuukausimaksualennuksia. Koekäytössä lamauttimia oli yhteensä 30 Vantaalla, Jyväskylässä ja Oulussa. (luottohinta 675,45 €, luottoaika 14 kk) Kannettava laajakaistan peruskäyttöön: Intel Celeron M360 -prosessori, 256 Mt keskusmuisti, 40 Gt kiintolevy, CD-RW/ DVD-yhdistelmäasema (polttaa CD:t, lukee DVD:t), 15" TFT XGA -näyttö, MS Windows XP Home -käyttöjärjestelmä (valinnainen kieli: suomi, ruotsi tai englanti) HP NX 6110 norm. A-Link Roadrunner 44 (tai vastaavan) ADSL-modeemin (norm. Tietokonetarjous ei ole voimassa Elisa Shopit piste-myymälöissä. 3) Ensimmäisen kuukauden kuukausimaksu € Elisa Laajakaistaliittymän tilaajalle, joka tekee sopimuksen 12 kk:n määräajaksi. Yhtiö päätti saneerata lähes neljänneksen henkilöstöstään myymällä tuotantotekniset työntekijät ja vähentämällä 46 muuta työntekijää. Väkivalta itsessään ei tee kuitenkaan peleistä lasten ja nuorten suosikkia. Sähköimpulssi katkaisee aivojen ja tahdonalaisten lihasten yhteyden. Väkivaltainen sisältö ja pelien suurkulutus ovat tutkimuksen mukaan tietokonepelaamisen varjopuolia. Tuotteita rajoitettu erä. Nyt yhdeksättä kertaa järjestettävä keräys jatkuu jouluaattoon asti. Niitä käytettiin lokakuussa loppuneen testauksen aikana esimerkiksi tilanteissa, joissa muutoin olisi jouduttu turvautumaan ampuma-aseeseen. Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki HELSINKI (STT) Hyvä joulumieli -keräys Suomen lapsiperheiden auttamiseksi alkaa perjantaina. Yleensä elokuvatarkastamo hyväksyy suositukset sellaisenaan. Sopimuksen kesto lasketaan laskutuskuukausista. KESKIPOHJANMAA . Palvelu saatavilla rajoitetusti. Väitöskirjan perusaineisto koski vuosia 1999–2001. Valiokunta jatkaa asian käsittelyä perjantaiaamuna. Tällaiset radioja tv-toimialan saneeraukset vahingoittavat molempien yhtiöiden julkisuuskuvaa ja toimintaedellytyksiä sekä heikentävät henkilöstön sitoutuneisuutta työhönsä, moittii liittovaltuusto. 4) PC:n tarjoushinta on voimassa uudelle Elisa Laajakaista-asiakkaalle. Kiistassa on ollut kyse siitä, onko päätös EU-joukkojen lähettämisestä kriisinhallintatehtävään pääministerin ja hallituksen tontille kuuluva EU-asia vai presidentille armeijan ylipäällikön valtuuksien puitteissa kuuluva tehtävä. 24,50 € /kk 1) Myymälä Kokkola: Tehtaankatu 8: ma–pe 9–18, la 10–14. Elisa ADSL Kokkolassa alk. Liittymän avauslahjaa (modeemi) ei myönnetä Avaimet käteen -asennuspalvelun tilaajille. Eräissä poikien suosikeissa voidaan muodostaa haaremi tai harjoittaa prostituutiota. Tilirahan todellinen vuosikorko 1000 euron luottosaldolle on 15,4 %. Osa-aikatyön tuntimääriä Salokoski päättelee, että pelien ikäsuositukset eivät suojaa lapsia pelien väkivallalta. Perjantaina 25.11.2005 Kotimaa 7 0€ Laajakaistan avaus, ensimmäinen kuukausi sekä avaajalle modeemi 2) Elisa Laajakaista alk. Valiokunta saattaa mahdollisesti joutua ratkaisemaan asian äänestyspäätöksellä. Elisan edustaja tarkastaa saatavuuden osoitteeseesi. Elisa Shopit Pisteet Haapavesi: Haapaveden Toimistopalvelu, Hakakuja 1, Kalajoki: Sähköliike Kalajoki, Kasarmitie 5. 28 €/kk (nopeus alk. Joulunmieltä voi hankkia perjantaista lähtien soittamalla numeroon 0600-16555 (9,85 euroa + pvm) tai lahjoittamalla tilille 159630-202020. Tavoitteena on jakaa 6 500 perheelle 60 euron lahjakortti jouluruokaa varten. Elisa Tietoturvapalvelun avaus norm. 24,50 €/kk (nopeus alk. Valiokunta joutuu vielä odottamaan presidentin päätösvallasta perustuslakivaliokunnan kantaa, jonka se joutuu kirjaamaan mietintöön sellaisenaan. Esimerkiksi muutamat tyttöjen suosimat pelisarjat sisältävät sosiaalisia elementtejä ja virtuaalista arkielämää – lapsen hankinta edellyttää raskaaksi hankkiutumista. Puhelimitse Elisan Myyntipalvelu 0800 46 46 46. Jo 10-vuotiaan lapsen suosikkipeli saattoi olla alle 18-vuotiailta kielletty aikuisten peli, jonka antaminen alaikäiselle on rikoslain mukaan rangaistava teko. Elisa ADSL:n avaus norm. Maailmanlaajuisesti peliteollisuuden liikevaihto on ohittanut elokuvatuotannon arvon. Pelaaminen osa arkipäivää Tutkimuksen mukaan tietokonepelien pelaaminen on keskeinen osa suomalaisten lasten ja nuorten arkea. 24,50 €/kk (nopeus alk. Lapsillekin tarkoitetut pelit sisältävät runsaasti väkivaltaa. 256/256) ja alk. Sasi vakuutti valiokunnan pyrkivän asiassa edelleen yksimielisyyteen. Kuva: Lehtikuva/Marja Airio HELSINKI (STT) Sähkökäyttöinen etälamautin tulee pysyvästi poliisin käyttöön. Parhaimmillaan pelaaminen on sosiaalista toimintaa yhdessä ystävien tai vanhempien kanssa. 512/512 kbit/s). Uutena piirteenä nuorten peleihin on ilmestynyt erotiikkaa ja seksiä. Maahantuojat ja tuottajat asettavat itse peleille ikäsuosituksia. Koulutetut nuoret vanhemmat valvoivat lastensa pelaamista tiukimmin
Sokerin tuettua hintaa leikataan neljän vuoden aikana 36 prosenttia. Erja Yläjärvi BRYSSEL (STT) Suomi sai viime metreillä turvattua sokerituotantonsa jatkon Euroopan unionin tukineuvotteluissa. 2 sk/tal. Uudistuksen on laskettu aiheuttavan näille maille yli 500 miljoonan euron menetykset. – Positiivista on, että Suomen erityistarpeet huomioidaan nimeltä mainiten. ”Emme toimi tämän enempää” Nevala painottaa, että liian nopeita johtopäätöksiä ei pidä tehdä. Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus w w w .c it y m a rk e t. MTK:n mukaan alan tarkempi tulevaisuus ratkeaa vasta tulevissa toimialaneuvotteluissa. Esimerkiksi Tanska kutsui järjestelyjä ”joululahjoiksi”. Hallitus pelkäsi loppumetreille asti, että sokerintuotanto loppuu maassa kokonaan. Supo on erityisen kiinnostunut siitä, kuljettiko Suomessa käynyt kone todella vankeja. Nythän Suomen ilmailuviranomaiset ovat vahvistaneet, että kone on käynyt maassa, suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala sanoo. CIA:n väitetyistä vankikuljetuksista on kohistu myös esimerkiksi Ruotsissa. Tehtaat identtisiä Kurulan mukaan kumpikaan tehtaista ei ole tällä hetkellä toista todennäköisempi jatkaja, sillä ne ovat kokonsa ja raaka-aineen saatavuuden puolesta hyvin samankaltaisia. Säkylän tehdas tuotti viime satokaudella 77 000 tonnia sokeria ja Salon tehdas 71 000 tonnia. Tehdaspäätös alkukeväästä ROVANIEMI (STT) Metsästykseen suhtaudutaan aiempaa myönteisemmin, kertoo tuore väitös. Olemme nyt vain lähestyneet asiassa omia yhteistyökumppaneitamme. Kaikkiaan Suomen Sokerilla on noin 400 työntekijää ja sen vuotuinen liikevaihto on noin 200 miljoonaa euroa. – Tämä on voitto, Korkeaoja hymyili. Sokerijuurikkaan viljely on keskittynyt tehtaiden lähialueille. Lisäksi teollisuudelle maksetaan korvauksia tehtaiden alasajosta. Suomen hallitus sai loppumetreillä neuvoteltua itselleen erityisoikeuden maksaa viljelijöilleen kansallista lisäkorvausta. Euroopan neuvosto on vaatinut selvitystä yli kolmestakymmenestä epäilyttäväksi havaitusta lennosta. EU-maat pääsivät uudistuksesta sopuun torstaina kolmen päivän väännön jälkeen Brysselissä. Suomen väitetty vankilento tehtiin samana aikana, kun Irakissa oli juuri syrjäytetty Saddam Husseinin hallinto. 3 rs/tal. EU korvaa viljelijöille 64 prosenttia menetyksistä, poikkeustapauksissa enemmän. Tehtaat työllistävät ympärivuotisesti yhteensä noin sata henkeä, minkä lisäksi tehtaille palkataan syksyn sesonkiajaksi yhteensä noin sata kausityöntekijää. Kuljetuskone oli ilmoitettu Yhdysvaltain suurlähetystön rahtilennoksi. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Thierry Roge Tiina Salumäki HELSINKI (STT) Suojelupoliisi on pyytänyt Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelulta CIA:lta selvitystä väitetystä vankilentokoneesta. Jättimäisessä koneessa voidaan kuljettaa massiivista rahtia. Suomen saama kansallinen erityiskorvaus on kuitenkin niin merkittävä, että se riittää pitämään osan juurikaspelloista viljeltynä. Tuotanto kuitenkin vähenee noin kolmanneksella. Hinnanleikkauksen jälkeen odotetut vientitulot kuitenkin laskevat. Lapin Kulta lll-OLUT 0,33 l 24 plo/ltk 1,58 €/l 1.pkt Laitilan KANANMUNAT 15 kpl/1020 g 0,98 €/kg 1 50 erä Sunnuntai ERIKOISVEHNÄJAUHO 2 kg 0,38 €/kg Hinta sis. Supo vaatii CIA:lta selvitystä väitetystä vankikoneesta Tuomas Savonen HELSINKI (STT) Suomen Sokerin toimitusjohtaja Vesa Kurula vahvistaa arviot, että EU:n sokeriratkaisu merkitsee todennäköisesti Suomen sokeriteollisuuden puolittumista. Loput 20 prosenttia omistaa Lännen Tehtaat. Korkeaojan mukaan Suomen saamia myönnytyksiä edesauttoi rakentava neuvottelutaktiikka, jossa aktiivisesti etsittiin sopua. Tutkimus osoittaa, että metsästys oikeutetaan nykyisin korostamalla ensisijaisesti sen hyödyllisyyttä luonnolle ja ympäristölle. Nevalan mukaan CIA:lta ei ole vielä saatu pyynnöstä huolimatta minkäänlaista vahvistusta siitä, kuljetettiinko lentokoneessa mahdollisesti vankeja. Suomen taktiikka puri loppumetreillä Silminnähden helpottunut maatalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) piti kompromissia Suomen kannalta onnistuneena. Näin taataan, että sokeria tuotetaan riittävästi yhden tehtaan tarpeiksi. – Sokerijuurikkaasta 75 prosenttia on vettä, joten sitä ei kannata hirveän pitkiä matkoja kuljetella, ei varsinkaan nyt kun tuotannon arvo pienenee 36 prosentilla, Kurula laskee. Järjestön mielestä Suomi pakotetaan vähentämään viljelyä, vaikka maassa ei nytkään ole ylituotantoa. Nevala ei kuitenkaan suostu kertomaan, millaisista toimenpiteistä olisi kyse, jos paljastuu, että kone kuljetti vankeja. fi Palvelee ark klo 9–20, la klo 9–18 4 99 kg Atria porsaan ULKOFILEE palana n. Hänen mukaansa toimenpiteistä päätetään vasta sitten, kun koneen sisällöstä saadaan varmaa tietoa. pantit 1,60 € KOKKOLA Rautatienkatu 67100, puh. – Omia kanaviamme pitkin olemme pyrkineet selvittämään, onko kone käynyt Suomessa. Perjantaina 25.11.2005 . Väitös: Metsästys yhä hyväksytympää. EU on aiemmin luvannut köyhimmille maille, että ne saavat tuoda sokeria vapaasti EU:hun tuetulla hinnalla vuodesta 2009 alkaen. Suomen Sokerilla on tällä hetkellä tehtaat Salossa ja Säkylässä. MTK nyreänä Jopa tuottajajärjestö MTK antoi varovaista tunnustusta hallituksen taktiikalle nähtyään, kuinka joillekin maille kävi. pantit 2,40 € Valiojäätelö maustetut KERMAJÄÄTELÖT 1 l 3.erä 2 PKT Myllyn Paras TORTTUTAIKINALEVY 1 kg 1 79 pkt Valio VOI 500 g myös HYLA 3,98 €/kg 1 99 pkt 2 PS 2rs 7 90 Norjalainen MERILOHIFILEE myös medaljongit kg 1 69 Espanjan PERSIMON HEDELMÄT kg 99 Espanjan KLEMENTIINIT kg 99 Hollannin Isot Rico Red OMENAT kg 1 29 Fazer JOULULIMPPU 450 g 2,87 €/kg tumma tai vaalea kpl 3 99 PEPSI tai PEPSI MAX 1,5 l 2-pack 0,40 €/l erä 2 erä/tal 3rs 10.Fazer MAKEISRASIAT 350 g 9,52 €/kg, yks. Sokerinviljely kutistuu kolmasosaan EU väänsi sovun, Säkylän tai Salon tehdas suljetaan EU:n maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel (vas.) ja Britannian ympäristöja maatalousministeri Margaret Beckett tiedottivat, että sokerin tuettua hintaa kutistetaan 36 prosenttia. Kone tuli Frankfurtista ja matkasi Tukholmaan viipyen Suomessa vain reilun tunnin ajan. – Alkukeväästä olemme jo viisaampia, Kurula arvioi STT:lle. KESKIPOHJANMAA 8 Kotimaa 5 99 Valio Sinileima EMMENTAL tai TURUNMAA 15% 700 g 8,56 €/kg pkt etusi 0,60 € Hinta ilman Plussa-korttia 6,59 €/pkt 2 29 Atria SAUNAPALVI 350 g 6,54 €/kg pkt 5 95 HK kypsä PIKKUKINKKU 1 kg kpl 3.HK porsaan KINKKUSUIKALEET 300 g myös marinoituna 5,00 €/kg, yks. Juurikasviljelijöitä on Suomessa noin 2 300. Vankikuljetuskoneeksi väitetty Hercules-kone kävi Suomessa Helsinki-Vantaan lentoasemalla pikavisiitillä toukokuun puolivälissä vuonna 2003. Näin niiltä jäi myös maakohtaiset myönnytykset saamatta. Lisäksi koneella on mahdollista kuljettaa suurehkoa matkustajajoukkoa. Suomen Sokeri on 80-prosenttisesti tanskalaisen Daniscon omistuksessa. 020 720 4500 MA–PE 9–21, LA 8–18, SU 12–21. PIKKUJOULUHERKUT K-citymarketin jättivalikoimista. Kurulan mukaan juurikkaanviljelijöiden viljelyratkaisut ovat tässä suhteessa avainasemassa. 3,95 €/pkt erä 2pkt 1 79 Saarioinen JOULULAATIKOT 350–400 g peruna, porkkana, lanttu 4,48–5,11 €/kg rs Kaikista ostoksista vielä Plussat päälle. TARJOUKSET OVAT VOIMASSA PE-LA 25.–26.11.2005. Samalla toinen Salossa ja Säkylässä sijaitsevista sokeritehtaista suljetaan. Kehitysjärjestö Oxfamin mukaan torstainen päätös oli maille ”huonoin mahdollinen”. 1,89 €/rs erä 5.HK Aito NAKIT 500 g myös kevyt, 5,00 €/kg, yks. Jotkut maat valitsivat uppiniskaisemman asenteen ja maksoivat siitä lopussa kovan hinnan. Kurulan mukaan ratkaisu tuotantoa jatkavasta tehtaasta pyritään tekemään mahdollisimman nopeasti. Pirjo Ilvesviidan perjantaina Lapin yliopistossa tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan metsästyksestä on tullut nykyaikaisten yhteiskunnan arvojen kanssa yhteensopiva luonnonhoidon menetelmä ja eläinkantojen säätelyn keino. Tarkoitus ei ole enää toimia tämän enempää. Aiemmin metsästyksen päämäärät liittyivät muun muassa metsästysvietin tyydyttämiseen, ruumiin ja hengen kasvattamiseen ja urheilun harjoittamiseen. Ilmailulaitoksen tietojen pohjalta epäilyksiä vankikuljetuksista ei voida vahvistaa mutta ei myöskään kumota. Ratkaisu ei ole kuitenkaan yksinkertainen, sillä jatkavan tehtaan raaka-aineen saatavuus täytyy varmistaa. – Jos ihmisiä on pidetty vastoin tahtoaan koneessa, se ei täytä kansainvälisiä normeja, Nevala tyytyy sanomaan. Maksettava tuki on korkeintaan 350 euroa hehtaarilta. 1,5 kg 99 sk Hyvää RUOKAPERUNAA 10 kg/sk 0,10 €/kg 99 kg Kariniemen marinoidut broilerin KOIPI-REISIPALAT 14 90 ltk 2 ltk/tal. Suomi neuvotteli itselleen luvan maksaa viljelijöille kansallista lisäkorvausta. Niistä toinen täytyy EU:n ratkaisun myötä sulkea. Suomen lisäksi ainakin Italia, Itävalta ja Portugali saivat lopulliseen sopuun myönnytyksiä, jotka eivät tosin olleet kaikkien muiden maiden mieleen. – Tuntuu karvaalta, että EU kiristi tuotantoa alaspäin, Myllymäki pahoitteli ja kutsui ratkaisua ”tylypahkaksi”. Köyhille maille myös vaikea pala Sokeriuudistus kirpaisee myös maailman köyhimpiä maita. Varsinkin Puola ja Kreikka vastustivat uudistusta niin jyrkästi, etteivät puheenjohtajamaa Britannia tai komissio enää lopussa viitsineet edes neuvotella maiden kanssa. Puheenjohtajamaa Britannian ja komission laatima sopu kävi lopulta kaupaksi useimmille jäsenmaille, myös Suomelle. – Asiaa ei pidä myöskään ruveta liioittelemaan. – Todella pirullinen rakennelmahan tämä on neuvottelijoille ollut, sokerijuurikasvaliokunnan puheenjohtaja Pekka Myllymäki sanoi. 3,80 €/rs erä 2x 2-PACK Hinta sis. – Me emme ole mikään ilmavalvontakeskus. Supon päällikkö korostaa, että mahdollinen vankikuljetus ei ole ensisijaisesti suojelupoliisin huolenaihe. MTK oli kuitenkin pettynyt itse sopuun, sillä suomalaisviljelijät joutuvat nyt luopumaan osasta tuotantoa
+0.06 23.25 +1.37 H Mandatum Russia k. Hangzhoussa noin 7 300 neliömetrin tuotantotilojen laajennus on lähes valmis. Markets f. A +0.21 33.51 +10.66 Y OP-t. Osake k. -0.04 106.00 +26.90 O SEB North Am. -0.49 9.75 +26.35 O Nordea Nordic SC k. A -0.12 175.56 +41.46 O OP-Itä-Eur. +0.07 41.12 +9.06 O Nordea Itä-Eur. Tamro laajentaa apteekkiketjuaan Norjassa. Suomessa yritysten päätöksenteko on suoraviivaisempaa kuin esimerkiksi Ruotsissa, mikä on luonut edellytyksiä ulkoistuksille. Suomen ohella vain Tanskassa yritykset ovat lähteneet aktiivisesti mukaan ulkoistamiseen, Accenturen Suomen-tytäryhtiön toimitusjohtaja Juho Malmberg kertoi STT:lle. Perjantaina 25.11.2005 Talous 9 Energia Neste Oil -2.92 24.99 24.90 24.99 24.89 25.77 16.30 32.05 1171,4 +2.76 Perusteollisuus Exel +1.60 12.70 12.60 12.70 12.52 12.70 11.35 14.60 16,3 0.70 -6.44 +20.42 Huhtamäki +0.15 13.12 13.08 13.12 13.08 13.12 11.40 14.83 138,4 0.38 +0.85 +18.84 Kemira -0.73 12.27 12.21 12.28 12.19 12.40 9.88 12.30 169,6 0.34 +14.63 +21.78 Kemira GrowHow 0.00 6.33 6.31 6.35 6.33 6.40 5.55 8.00 91,4 0.30 +4.30 +15.57 M-real A -0.94 4.20 4.15 4.20 4.20 4.20 3.97 4.90 4,1 0.12 +3.41 -10.92 M-real B -0.74 4.03 4.02 4.04 4.02 4.09 3.85 4.87 983,5 0.12 -0.74 -14.92 Nordic Aluminium +1.05 14.40 14.40 14.49 14.40 14.40 9.45 15.00 1,0 0.50 +1.79 +42.36 Outokumpu 0.00 10.59 10.55 10.58 10.55 10.64 10.12 14.70 378,8 0.50 +4.55 -22.77 Rautaruukki K -0.50 17.74 17.74 17.75 17.70 17.97 8.07 18.69 128,3 0.80 +12.91 +105.06 Stora Enso A +0.45 11.10 11.01 11.07 11.10 11.10 10.09 11.98 0,3 0.45 +4.84 -4.74 Stora Enso R -0.09 10.94 10.93 10.95 10.89 11.00 10.05 12.01 3255,4 0.45 +4.89 -4.87 Stromsdal B -3.21 1.51 1.52 1.56 1.51 1.55 1.42 2.18 0,7 0.00 0.00 -22.39 UPM-Kymmene -0.62 15.98 15.99 16.00 15.97 16.13 15.10 17.96 1666,1 0.75 +3.74 -1.11 Teollisuustuotteet ja -palvelut Aspo +0.79 6.35 6.32 6.38 6.30 6.40 5.10 7.63 29,6 1.19 +2.11 +20.69 Cargotec +1.64 27.90 27.85 27.89 27.35 27.96 22.25 27.40 400,1 +14.17 Componenta +0.50 6.02 6.02 6.05 5.98 6.02 5.50 9.33 2,8 0.50 -8.95 +11.11 Efore 0.00 1.83 1.82 1.85 1.83 1.85 1.65 3.40 112,8 0.30 -1.62 -45.99 Etteplan +0.83 4.84 4.75 4.84 4.80 4.85 4.15 6.25 4,7 0.30 0.00 +32.60 Finnair -0.37 10.68 10.66 10.71 10.63 10.70 5.58 10.96 44,6 0.10 +2.00 +106.17 Finnlines -0.91 13.25 13.13 13.25 13.12 13.25 12.90 15.09 60,7 0.75 -2.57 +1.45 Jaakko Pöyry G -0.77 30.75 30.75 30.85 30.65 30.98 22.40 30.99 6,5 1.20 +11.12 +53.42 KCI Konecranes +0.19 37.60 37.60 37.78 37.41 37.80 30.00 39.60 109,8 1.05 +8.28 +12.64 KONE -0.82 58.36 58.18 58.38 58.11 58.65 43.90 58.67 67,5 +12.83 Kyro 0.00 4.06 4.06 4.15 4.06 4.17 3.98 4.56 31,0 0.07 +0.74 +1.50 Lassila&Tikanoja +0.69 14.60 14.50 14.60 14.45 14.60 13.13 16.24 29,7 0.25 +1.41 +11.71 Lemminkäinen +1.84 27.70 27.50 27.70 27.22 27.80 15.85 27.75 222,0 0.60 +8.24 +53.85 Leo Longlife A +2.17 4.70 4.60 4.71 4.60 4.70 4.40 5.50 16,8 0.30 +2.44 -23.55 Metso -0.98 22.17 22.13 22.19 22.05 22.47 11.45 22.55 222,4 0.35 +15.44 +84.71 PKC G +1.40 10.93 10.90 10.98 10.80 11.04 9.25 12.24 215,3 0.20 +3.97 +2.97 Ponsse 1 +3.82 19.30 19.30 19.33 18.75 19.34 14.50 20.01 18,2 0.20 -0.21 +16.86 Rak. Scanfil on lisännyt tuotantoaan Kiinassa selvästi viime aikoina. Tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät elättele unelmia huikeista yli 30 prosentin säästöistä ja epätietoisia säästöjen suuruudesta oli Suomessa murto-osa muihin Pohjoismaihin verrattuna. +0.01 208.64 +1.73 L Nordea Euro Midi Korko k. 3.69 2.60 4.78 0,0 0.02 -6.35 +41.92 Spar Finland A 47.56 35.72 48.65 0,0 0.44 -0.29 +32.11 Spar Finland K 49.25 36.00 49.50 0,0 0.44 +1.88 +36.81 Suomen Helasto 0.00 1.01 1.00 1.01 1.01 1.01 0.75 1.02 11,0 0.07 +4.12 +36.49 Turkistuottajat C -1.26 8.59 8.59 8.80 8.58 8.85 7.07 8.70 14,7 0.51 +9.85 -1.02 Turvatiimi -2.08 0.47 0.47 0.49 0.47 0.48 0.36 0.55 112,9 0.00 -5.88 +37.14 Vaahto G A -0.20 4.95 4.86 4.95 4.95 4.95 3.60 5.75 0,2 0.12 +12.73 +40.11 Vaahto G K 4.96 3.61 5.80 0,0 0.12 +13.24 +35.52 Yleiselektroniikka E 0.00 3.00 2.96 3.04 3.00 3.00 2.83 3.47 10,0 0.05 +1.35 -8.81 NM-ja Pre-lista Biohit B 0.00 2.25 2.25 2.28 2.21 2.25 1.77 2.80 1,4 0.00 0.00 +18.42 Biotie Therapies 0.00 0.58 0.57 0.58 0.56 0.58 0.54 1.03 63,6 0.00 0.00 -45.79 Done Solutions 0.00 0.17 0.16 0.17 0.17 0.17 0.08 0.19 55,5 0.00 +6.25 +112.50 Endero -7.05 1.45 1.45 1.53 1.45 1.45 1.22 2.09 0,3 0.00 +20.00 -15.68 Proha +2.86 0.36 0.35 0.36 0.35 0.36 0.34 0.54 19,1 0.00 -5.41 -25.53 QPR Software 0.57 0.48 0.65 0,0 0.00 -5.00 +5.56 Satama Interactive -0.97 1.02 1.02 1.03 1.02 1.03 0.78 1.05 9,1 0.00 +6.19 +17.05 Sentera +0.78 2.59 2.56 2.59 2.58 2.59 1.70 2.78 15,5 0.04 +15.25 +48.55 Solteq +0.50 2.01 2.00 2.01 2.01 2.01 1.58 2.10 1,4 0.10 +3.09 +25.79 Tieto-X +0.55 3.65 3.61 3.69 3.59 3.65 3.21 4.12 3,8 0.18 +0.83 -12.53 Päivän aikana pörssikursseja voi seurata kätevästi wap-palvelustamme: wap.keskipohjanmaa.net Öljyn hinnan peruste Light Sweet Crude Oil -futuuri New Yorkissa Osinkotiedot ovat euroina, paitsi ruotsalaisten osakkeiden, Telia-Soneran ja OMX AB:n osinkotiedot Ruotsin kruunuina. B +1.18 10.27 10.30 10.34 10.22 10.34 6.15 10.15 20,7 0.25 +14.56 +42.36 Ramirent +1.45 21.90 21.76 21.91 21.45 21.90 9.95 21.45 161,7 0.45 +21.19 +129.41 Raute A +0.36 13.90 13.82 14.16 13.80 13.90 7.65 15.91 4,6 0.40 -2.94 +58.29 Rocla +2.62 10.98 10.55 11.10 10.70 10.98 8.25 12.10 3,7 0.15 +10.88 +30.49 Tulikivi A -0.38 7.95 7.90 7.95 7.90 7.95 5.80 8.85 0,3 0.23 +5.70 +17.70 Uponor +1.10 18.54 18.41 18.45 18.32 18.59 13.85 19.25 48,2 0.70 +5.49 +33.50 Vacon -1.20 16.50 16.50 16.65 16.50 16.70 11.95 17.45 100,1 0.35 +5.43 +44.09 Wärtsilä A +1.54 23.15 23.15 23.38 23.15 23.22 15.50 26.70 16,4 0.90 +0.44 +46.81 Wärtsilä B +1.32 23.04 23.04 23.10 22.80 23.20 15.80 27.00 218,7 0.90 -0.04 +47.57 YIT +0.27 34.02 34.00 34.05 33.87 34.19 17.96 36.05 173,9 0.70 +13.03 +106.64 Kulutustavarat ja -palvelut Alma Media -1.36 7.25 7.25 7.34 7.25 7.46 6.00 7.35 71,8 +19.71 Amer Sports +1.40 15.20 15.19 15.25 15.01 15.24 12.47 16.70 182,7 0.50 +3.67 +13.66 Beltton-G 4.50 4.29 5.79 0,0 0.16 -2.17 -28.00 Birka Line A 12.50 11.00 17.30 0,0 0.50 +13.12 -23.31 Birka Line B +0.17 11.72 11.36 11.88 11.35 11.75 10.10 15.70 0,6 0.50 +6.46 -25.29 Fiskars A +0.82 9.80 9.61 9.80 9.61 9.80 8.16 11.70 5,4 0.30 -0.82 -1.42 Fiskars K +0.31 9.78 9.78 10.00 9.78 9.78 8.00 11.50 0,1 0.28 -1.52 -2.30 Ilkka-yhtymä 2 -1.02 10.65 10.65 10.70 10.65 10.71 7.65 11.20 0,9 0.60 +6.53 +30.74 Keskisuomalainen A +0.25 20.45 20.45 20.50 20.41 20.45 18.50 28.50 0,6 0.60 -7.48 +13.65 Marimekko -0.93 16.00 16.00 16.05 16.00 16.00 14.55 18.00 4,2 0.50 +1.64 +11.38 Nokian Tyres +4.22 11.35 11.35 11.37 10.97 11.42 10.42 19.88 3002,6 2.17 -16.72 +1.51 Rapala VMC +0.67 6.04 6.03 6.04 6.01 6.05 5.55 6.60 2,2 0.09 -2.28 +2.92 SanomaWSOY A -1.63 20.55 20.55 20.89 20.55 20.55 17.00 22.80 0,0 0.80 -2.84 +20.33 SanomaWSOY B +0.16 19.13 19.08 19.13 19.07 19.30 17.15 21.28 248,5 0.80 -4.65 +12.12 Stockmann A -2.44 31.22 31.23 31.68 31.22 31.61 21.80 35.00 1,0 1.00 +9.78 +39.13 Stockmann B +0.25 31.94 31.80 31.96 31.30 31.98 21.83 35.09 29,8 1.00 +9.37 +38.91 Talentum -0.56 3.54 3.53 3.60 3.52 3.60 2.85 3.88 17,3 0.15 +4.41 +14.89 Tamfelt O 8.35 7.90 9.00 0,0 0.33 0.00 -4.02 TamfeltP -0.37 8.10 8.09 8.13 8.10 8.13 7.50 8.90 1,1 0.35 +2.91 -5.47 Viking Line -0.05 22.00 22.01 22.99 22.00 22.00 20.50 28.00 0,3 1.00 +1.06 -8.29 Päivittäistavarat Atria G plc A +0.06 17.16 17.10 17.28 17.15 17.16 11.70 17.72 0,6 0.60 +11.44 +55.91 HK Ruokatalo G A +0.89 9.02 9.02 9.05 8.97 9.05 7.45 9.98 24,9 0.29 +0.56 +23.48 Kesko A -2.50 23.40 23.20 23.40 23.20 23.40 18.90 24.00 1,5 1.00 +9.09 +26.32 Kesko B -0.22 22.65 22.58 22.70 22.46 23.00 17.90 24.07 228,1 1.00 +5.23 +28.53 Lännen Tehtaat +1.66 16.40 16.46 16.57 16.35 16.44 11.85 17.36 2,3 0.65 +1.94 +35.38 Olvi A +0.26 19.15 19.15 19.20 19.10 19.20 13.50 19.45 4,3 0.65 +13.69 +50.39 Raisio vaihto-os. – Emme puhu rahasta, mutta Kannuksen liikkeeseen tehty investointi on mittava. Malmbergin mukaan moni suomalainen yritys on esimerkiksi sitä mieltä, etteivät ne itse millään pysty pitämään tietotekniikkaosaamistaan sillä tasolla kuin alan suuret yritykset. Molempien pankkien päätösnoteeraukset laskivat 0,05 euroa keskiviikosta. Tamro aloitti lääketukkurina Norjassa 1994 ja ryhtyi vähittäiskauppaan maaliskuussa 2001. +0.42 285.21 +4.23 P Nordea Euroland k. Tamron liikevaihto on noin 4.5 miljardia euroa, ja yritys työllistää noin 4 000 henkilöä. Kiint. Tamron pääkonttori sijaitsee Vantaalla. päivä käsittelee lisäosingon maksamista osakkeenomistajille. +0.46 88.84 +23.43 V SEB Wireless f. Med. -0.14 673.35 +29.58 O ODIN Europa -0.09 11.22 O ODIN Europa SMB -0.12 16.15 O ODIN Finland +0.29 398.30 +36.81 O ODIN Maritim -0.52 98.32 +48.59 O ODIN Norden -0.51 142.39 +52.15 O ODIN Norge -0.61 219.76 +57.20 O ODIN Offshore -0.09 21.99 +89.77 O ODIN Sverige +0.18 122.12 +25.56 O OP-Delta A +0.15 140.27 +23.75 O OP-Euro A 0.00 20.10 +1.98 L OP-Euro B 0.00 18.52 +1.97 L OP-Euro Obl. Ruotsalaisyhtiöt ovat kiinnostuneempia ulkoistamaan toimintojaan Intiaan tai muihin kaukomaihin, kun suomalaiset yritykset pitäytyvät mieluummin lähialueilla tai kotimaassa. -0.13 1106.47 +21.98 O Nordea Foresta k. Mobility k. Vielä viisi vuotta sitten Suomessakin ulkoistukset koettiin yritysjohdon piirissä arkaluonteiseksi aiheeksi, mutta nyt ulkoistus on työkalu muiden joukossa, Malmberg kuvasi asenteiden muutosta. -0.10 1133.97 +18.93 Y Sampo Komp. +0.64 19.27 +20.27 O Nordea Avanti k. konev. – 16.12.2005 Laina-aika: noin 5 vuotta Kohde-etuus: osakeindeksit, hyödykkeet, korkoindeksi ja valuuttakurssit Vakuus: ei vakuutta * Takaisinmaksu lainan nimellispääoma maksetaan takaisin eräpäivänä, mutta lainoihin liittyy normaali liikkeeseenlaskijariski. (STT) Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Euribor-korot Raaka-aineet Eniten nousseet, % Eniten vaihdetut, miljoonaa euroa Viitekorot, % Ulkomaiset pörssit Eniten laskeneet, % Euromaat Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa, Suomi 1 euro = 5,94573 FIM Arvo Muutos-% 1 kk Arvo % Muutos %-yks Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv Aktia Capital B +0.34 134.71 +28.26 O Aktia Euro B -0.09 23.37 +23.02 O Aktia G. +1.43 1.42 +42.57 O SEB Eur. f. B 11.90 0,0 3.00 Skand. Vajaan 3,7 miljoonan osakkeen vaihto nosti Elisan päivän toiseksi vaihdetuimmaksi yhtiöksi heti Nokian jälkeen. Koko pörssin kurssitaso laski OMXH-yleisindeksillä mitattuna hivenen. B -0.32 73.05 +20.41 O Säästöpankki Kotimaa B -0.01 91.50 +17.97 O OMX Helsinki 24.11.2005 Tilanne eilen klo 18 Päälistan vaihto 540,7 milj. AB 0,0 0.35 Sv. 50 k. Malmberg arvioi kuitenkin, että kiinnostus kaukoulkoistusta kohtaan on lisääntynyt viime aikoina selvästi myös Suomessa. 0.00 212.06 +1.85 L Sampo Suomi Osake k. Syyksi on varmistumassa tuotantolinjaston huono huuhtelu. Ruotsissa ja Norjassa noin puolet yrityksistä ei ole kokeillut ulkoistuksia lainkaan tai tehnyt niitä hyvin vähän, kun Suomessa ja Tanskassa vain 12–16 prosentilla yrityksillä ei ollut kokemuksia toimintojensa siirtämisestä ulkopuolisille yrityksille. A +0.29 231.05 +50.78 O OP-Kiina -erik. k. 0.00 0.17 +23.19 O Sampo Eur. -0.43 126.27 +26.76 O Mandatum Itä-Eur. +0.26 252.53 +22.85 O Säästöpankki Eur. Europaf. Euroissa laskettuna liikevoitto oli 21,1 miljoonaa euroa. -0.03 279.36 +15.31 Y Sampo Japani Osake k. A 0,0 6.00 I-lista Benefon S 0.00 0.30 0.29 0.30 0.28 0.30 0.12 0.54 41,2 0.00 -14.29 +87.50 Elecster A +3.17 6.50 6.24 6.78 6.43 6.50 5.01 6.80 4,1 0.00 +9.57 +22.57 Evia 1.37 1.06 1.53 0,0 0.00 -2.84 +24.55 Honkarakenne B +2.13 4.80 4.72 4.80 4.80 4.80 4.62 6.15 1,0 0.25 -4.08 -16.37 Ilkka-yhtymä 1 12.00 8.21 13.70 0,0 0.60 -6.54 +42.18 Incap 1.86 1.65 2.07 0,0 0.00 -0.53 -7.46 Kasola A +0.39 2.55 2.41 2.55 2.55 2.55 1.81 2.60 1,0 0.05 +9.96 +36.56 Kekkilä 7.80 7.00 8.10 0,0 0.00 -0.38 +11.43 Kesla A +3.63 19.69 19.35 19.67 19.69 19.69 8.95 20.88 0,1 0.65 0.00 +117.14 Kylpyläkasino A 3.20 2.58 3.30 0,0 0.00 +14.29 +10.34 Larox B 5.18 4.50 5.24 0,0 0.17 +9.98 +7.92 Martela A 7.00 6.11 8.35 0,0 0.15 +5.11 +12.18 P-Karjalan Kp A 181.14 124.29 186.20 0,0 10.00 +4.11 +56.16 Panostaja A 1.02 0.71 1.06 0,0 0.05 -3.77 +24.39 Panostaja B 0.98 0.70 1.05 0,0 0.05 -5.77 +32.43 Puuharyhmä 42.94 37.84 49.86 0,0 1.50 -3.09 +15.43 Raisio K +0.89 2.26 2.25 2.35 2.26 2.33 1.94 2.75 1,5 0.21 +7.18 +18.52 Ruukki G 0.07 0.03 0.07 0,0 0.00 0.00 +75.00 S Sääst. 0.00 3.79 +18.00 O SEB Optionsr. Yrityskauppojen myötä suurin osa Norjan itsenäisistä apteekeista on myyty jollekin kolmesta keskenään kilpailevasta ketjusta. +0.25 1203.60 +12.87 Y Nordea Säästö 75 k. Kokemus ulkoistuksista on syynä siihen, että suomalaisilla yrityksillä on selkeämpi käsitys saavutettavissa olevista kustannussäästöistä kuin pohjoismaisilla kilpailijoillaan. KESKIPOHJANMAA . Johtaja Merja Leinon mukaan pakatuista fileistä ei ole löytynyt mitään bakteeriperäisiä ongelmia. Eur. Elisa nousi 0,35 euroa keskiviikosta ja päätyi 16,55 euroon. 0.00 1.89 +25.92 O SEB Internetfond 0.00 0.61 +11.51 O SEB Likviditetsfond +0.01 10.68 +1.44 L SEB Medical f. – Aiemmin keväällä valmistui Laihian myymälän laajennusurakka. +0.51 1023.78 +32.40 O Nordea Korko Plus k. +0.61 3.31 +27.78 O SEB Europa Småb. A +1.05 124.50 +9.39 O OP-Medical A -0.09 76.84 +17.54 O OP-Metsä A -0.61 40.96 -4.44 O OP-Pirkka A +0.25 64.61 +17.24 Y OP-Spektri A +0.26 84.91 +15.53 Y OP-Teknologia A +0.63 25.52 +12.84 O OP-t. Tamro-konsernilla on apteekkitoimintaa Norjassa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Ihmisravinnoksi lihaa ei käytetä. Malmberg selitti eroja yrityskulttuuriin liittyvillä tekijöillä. k. k. Markkinointipäällikkö Janne Ylisen mukaan myös liikkeen pysäköintipaikat lisääntyivät tonttikauppojen myötä. Bolagsf. Laskevasta kurssikehityksestä huolimatta 71 yhtiön osakkeen kurssi nousi ja 8 osaketta kohosi uuteen huippuun. Laskijoiden volyymi oli kaksinkertainen nousijoihin nähden. Scanfil maksaa lisäosinkoa Ruotsissa ja Norjassa puolet yrityksistä ei ole vielä kokeillut ulkoistusta Liikkeeseenlaskija: OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Merkintäaika: 28.11. -0.37 7.55 +26.00 O Nordea Biotekniikka k. Ensk. Tech k. A 0,0 4.35 Skandia Förs. Halpa-Hallin tilat kasvoivat Kannuksessa Antti Autio HELSINKI (STT) Suomalaiset yritykset ovat kaikkein pisimmällä ulkoistamisessa pohjoismaisista yrityksistä, kertoo kansainvälisen konsultointija palveluyrityksen Accenturen tutkimus. Leinon mukaan toistaiseksi ei ole päätetty, hävitetäänkö lihaerä vai käytetäänkö se esimerkiksi eläintenruuan valmistukseen. +0.30 673.53 +29.06 O Nordea Eur. -0.09 696.28 +23.92 O Sampo Korko k. ser. A 18.45 0,0 9.00 -8.03 Ericsson, L M ser. Aggr. Ruotsi ja Norja ovat selvästi jäljessä ulkoistuksissa. Suomi Pohjoismaiden kärki Pohjoismaisten yritysten ulkoistaminen STT/lähde: Accenture 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Ulkoistamissopimusten määrä Ulkoistamisaste tämänhetkisessä tilanteessa Tanska Suomi Norja Ruotsi Tanska Suomi Norja Ruotsi N=137 yritystä (35) (58) (23) (21) (40) (69) (48) (46) N=203 yritystä (yli 400 työntekijää) paljon jonkin verran, vähän hyvin vähän tai ei lainkaan > 10 7–9 4–6 1–3 % 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Hannu Lehto (KP) Scanfil Oy:n limääräinen yhtiökokous joulukuun 13. Sen sijaan kotimaahan, lähialueille tai LänsiEurooppaan ulkoistaisi 57 prosenttia suomalaisista mutta vain 35 prosenttia ruotsalaisista yrityksistä. +0.05 90.25 +18.51 O Nordea Nordia k. Tamro kuuluu PHOENIXkonserniin. Asiakkaille tuotteista ei aiheutunut vaaraa, sillä tuotteita ei toimitettu markkinoille. -0.24 8.49 +25.45 O Mandatum Baltic k. Kyseessä on vaaraton asia, mutta tietystikin virhe, kertoi Leino torstaina. g. Yhtiö ilmoittaa ostavansa Lillehammerin johtavat apteekit. yhd. Etikkahappo värjäsi Atrian naudanlihafileet HELSINKI (STT) Tamro jatkaa apteekkiketjunsa laajentamista Norjassa. Sielläkin uutta liiketilaa tulee tuhatkunta neliötä, Ylinen sanoo. Ylinen ei halua puhua investoinnin kokonaissummasta. Kolmannen vuosineljänneksen aikana Tamro on ostanut Norjassa kahdeksan apteekkia, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 32 miljoonaa euroa. 25 k. 75 k. +0.18 70.35 +13.23 Y Nordea Optima k. Tammi-syyskuun liikevoitto oli 8,6 prosenttia. – Ruotsissa ei olla vielä kovin kärkkäitä tekemään kovia päätöksiä, jollaisia ulkoistukset ovat, Malmberg arvioi. Korko k. Lähde: OMX, IS.Teledata AG, IDC Comstock, pörssikatsaus STT:ltä ja viitekorot pankeilta. -0.44 102.48 +20.09 O Mandatum G. Security +2.02 1.01 0.98 1.01 0.99 1.01 0.92 1.77 33,7 0.29 +4.21 -18.18 Scanfil +3.09 4.34 4.32 4.34 4.21 4.36 3.50 4.80 152,4 0.10 +0.96 -14.60 Stonesoft -2.04 0.48 0.48 0.49 0.48 0.49 0.47 0.69 13,1 0.00 -7.55 -10.91 SysOpen Digia 0.00 4.42 4.43 4.46 4.42 4.46 3.43 4.90 27,1 0.11 +12.76 +34.76 TJ G 0.00 0.07 0.06 0.07 0.06 0.07 0.06 0.18 123,5 0.00 -12.50 -61.11 Tecnomen +2.19 2.35 2.33 2.36 2.27 2.36 1.29 2.57 215,8 0.00 +7.55 +65.22 Tekla +0.34 2.97 2.93 2.98 2.93 2.97 1.85 3.50 28,4 0.00 -8.92 +45.10 Teleste -0.14 7.25 7.25 7.29 7.22 7.28 5.85 8.23 22,6 0.12 +5.52 +24.96 TietoEnator +0.88 28.65 28.57 28.63 28.34 28.80 22.30 28.85 462,0 1.00 +7.09 +21.02 Vaisala A +2.60 23.70 23.70 23.90 23.20 23.70 18.55 24.70 23,8 0.75 +4.76 +17.26 Tietoliikennepalvelut Elisa +2.16 16.52 16.55 16.57 15.95 16.79 10.56 16.20 3766,8 0.40 +16.97 +32.46 Saunalahti G 0.00 2.50 2.50 2.53 2.50 2.52 1.35 2.71 26,9 0.02 +2.46 +63.40 TeliaSonera AB -0.24 4.25 4.22 4.24 4.22 4.30 3.80 4.73 5180,9 1.20 +10.44 -6.00 Yhdyskuntapalvelut E.ON Finland 44.00 44.00 47.50 0,0 1.15 -2.00 +39.68 Fortum +0.72 15.36 15.33 15.34 14.90 15.36 11.19 16.70 3178,8 0.58 +8.86 +17.06 ML-lista Soprano 0.77 0.68 0.78 0,0 0.00 0.00 +40.00 Ruotsalaiset osakkeet Atlas Copco AB ser. -0.08 19.12 +31.83 O Nordea Kaukoitä k. Muut vaihdetuimmat osakkeet olivat laskussa. +0.21 1247.01 +17.60 Y Nordea k.yhtiö Plus k. +0.10 122.42 +1.40 K Nordea Euro Obl. KUOPIO (STT) Lihanjalostusyhtiö Atrian Kuopion tehtaan naudanfileiden värivirheen aiheutti todennäköisesti etikkahappo. -0.07 1079.12 +3.31 Y Nordea Korkosalkku k. Janne Ylisen mukaan Kannuksen liikkeen remontointija laajennusurakka oli HalpaHalli -ketjulle jo toinen isompi tänä vuonna. -0.19 25.40 +21.62 O Nordea Euro Korko k. B +0.11 27.46 +21.60 O Aktia Likvida +0.05 22.12 +1.52 L Aktia Medica B -0.18 72.49 +18.77 O Aktia Secura B +0.17 54.31 +17.16 Y Aktia Solida B +0.09 120.91 +5.00 Y FIM Forte -0.19 149.84 +20.23 Y FIM Russia +0.68 63.22 +49.18 O Handelsb. -0.41 360.39 -1.98 O Nordea G. Oikeus lisäosinkoon on osakkeenomistajalla, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 16.joulukuuta on merkittynä Suomen Arvopaperikeskus Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon. Joukkovelkakirjalainan ohjelmaesite ja lainakohtaiset ehdot ovat saatavilla merkintäpaikoissa. k. Click Ruotsi 90 -0.24 111.60 Y Handelsb. Nokian kurssi laski 0,04 euroa 14,77 euroon. +1.85 2.20 2.19 2.20 2.17 2.22 1.93 2.74 154,2 0.21 +3.35 +14.29 Suominen 0.00 3.36 3.36 3.39 3.33 3.39 3.29 4.52 10,0 0.00 -5.35 -20.00 Terveydenhuolto Orion A -0.13 15.33 15.33 15.35 15.26 15.43 11.70 20.04 17,8 0.55 -16.35 +27.49 Orion B +1.32 15.15 15.14 15.30 15.07 15.19 11.61 20.05 362,7 0.55 -17.85 +24.90 Orion B new shares +0.67 15.10 15.15 15.30 15.01 15.14 14.27 19.90 5,7 -16.67 Rahoitus Amanda Capital 0.00 2.55 2.55 2.59 2.53 2.55 1.90 2.69 2,6 0.01 +7.59 +27.50 Bank of Åland A 0.00 22.50 22.85 23.80 22.50 22.50 19.50 24.00 0,5 1.00 +3.69 +17.19 Bank of Åland B -0.91 21.80 21.60 22.00 21.80 22.00 18.50 24.10 0,6 1.00 +6.80 +17.40 CapMan B +0.36 2.77 2.76 2.78 2.75 2.77 2.30 3.20 47,5 0.06 +3.37 +27.19 Citycon -3.28 3.24 3.24 3.25 3.24 3.35 2.42 3.50 53,1 0.14 +8.06 +31.89 Interavanti 4.50 3.60 4.50 0,0 0.40 +4.65 +44.23 Julius Tallberg B 13.20 9.61 14.07 0,0 0.30 -2.22 +37.93 Neomarkka B -0.65 7.65 7.65 7.80 7.55 7.65 6.40 7.77 0,2 0.30 +2.67 +6.80 Nordea (publ) FDR -0.58 8.52 8.50 8.53 8.43 8.56 7.05 8.62 2066,5 0.28 +9.62 +20.42 Norvestia +0.66 7.60 7.57 7.60 7.55 7.60 5.93 7.55 4,6 0.30 +5.15 -26.27 OKO Bank A +1.70 10.74 10.73 10.76 10.60 10.75 8.14 11.09 2390,1 0.53 +3.22 +34.51 OKO Bank A new shares 10.63 10.10 10.63 0,0 OMX AB -0.27 10.94 10.87 10.97 10.94 10.94 8.58 10.97 0,4 0.00 +11.14 +15.47 Pohjola G +0.30 13.36 13.35 13.36 13.33 13.36 8.50 13.42 104,8 0.70 -0.30 +55.97 Sampo A -0.36 13.90 13.90 13.92 13.88 13.98 9.97 13.96 1307,3 0.20 +15.19 +45.31 Sponda +0.12 8.07 7.98 8.06 8.00 8.07 6.95 9.29 189,5 0.50 +1.90 +13.06 Technopolis +0.64 4.75 4.73 4.80 4.72 4.75 3.17 5.00 17,0 0.12 +7.03 +53.25 eQ Online +1.25 2.43 2.43 2.44 2.40 2.43 1.91 2.54 8,4 0.00 +2.13 +16.50 Informaatioteknologia AffectoGenimap +0.97 3.11 3.10 3.12 3.09 3.11 3.06 5.05 4,5 -13.24 Aldata Solution +0.58 1.74 1.72 1.75 1.73 1.74 1.10 2.05 22,5 0.00 -12.76 +69.31 Aspocomp G +0.56 3.57 3.56 3.57 3.55 3.57 3.51 5.25 2,3 0.30 -3.27 -31.73 Basware +0.36 11.29 11.24 11.29 11.25 11.30 7.70 11.80 11,2 0.12 +7.55 +31.58 OMX Helsinki pistettä 7200 7400 7600 7800 8000 syys loka marras 7800.82 ?0.1% 3 kk 12 kk Euribor 12 kk % 2.0 2.2 2.4 2.6 2.8 syys loka marras Euron arvo dollareina 1.16 1.18 1.20 1.22 1.24 1.26 syys loka marras 1.1782 ?0.2% Euron arvo Ruotsin kruunuina 9.20 9.30 9.40 9.50 9.60 9.70 syys loka marras 9.4901 ?0.2% Australia, dollari 1.59330 Hongkong, dollari 9.13660 Intia, rupia 53.87000 Islanti, kruunu 74.32000 Iso-Britannia, punta 0.68400 Japani, jeni 140.13000 Kanada, dollari 1.37990 Kuwait, dinaari 0.34403 Kypros, punta 0.57320 Latvia, lati 0.69460 Liettua, liti 3.45200 Malta, liira 0.42830 Marokko, dirham 10.89400 Norja, kruunu 7.88100 Puola, zloty 3.90900 Ruotsi, kruunu 9.49010 Saudi-Arabia, rial 4.41880 Singapore, dollari 1.99040 Slovakia, koruna 38.45700 Sveitsi, frangi 1.54930 Tanska, kruunu 7.46120 Thaimaa, baht 48.48700 Tsekki, koruna 29.07100 Tunisia, dinaari 1.61610 USA, dollari 1.17820 Unkari, forintti 250.97000 Venäjä, rupla 33.87600 Viro, kruunu 15.64660 1kk 3kk 6kk 12kk 2.328 2.450 2.574 2.734 +0.005 +0.007 +0.002 -0.011 Raakaöljy, USD/barreli 58.71 -3.26 Kulta, USD/unssi 493.50 +5.61 Hopea, USD/unssi 8.15 +6.54 Kupari, c/naula 214.00 +12.13 Kahvi, USD/tonni 1034.00 +8.71 Evox Rifa G +12,5 Nokian Tyres +4,2 Ponsse 1 +3,8 Kesla A +3,6 Elecster A +3,2 Cencorp +3,1 Endero -7,0 Citycon -3,3 Stromsdal B -3,2 Neste Oil -2,9 Kesko A -2,5 Stockmann A -2,4 Nokia 212,1 Elisa 61,2 Fortum 48,2 Stora Enso R 35,6 Nokian Tyres 33,7 Neste Oil 29,4 UPM-Kymmene 26,7 OKO Bank A 24,6 TeliaSonera AB 22,0 Sampo A 18,2 Nordea (publ) FDR 17,5 TietoEnator 13,2 Peruskorko 2,25 OP-prime 2,50 Sampo-prime 2,50 Nordea-prime 2,50 Aktia-prime 2,25 POP-prime 2,25 SP-prime 2,50 Tapiola-prime 2,50 Ålandsbanken 2,30 Handelsbanken 2,25 EKP:n repo 2,00 EKP:n anto 3,00 EKP:n otto 1,00 New York, Dow Jones IA 10916.09 +0.41 New York, Nasdaq 2259.98 +0.28 Tokio, Nikkei 225 14742.58 +0.23 Hong Kong, HS 15084.39 +0.15 Lontoo, FTSE 100 5511.00 -0.37 Frankfurt, DAX 5187.98 -0.16 Pariisi, CAC 40 4586.84 -0.47 OMX Tukholma 287.07 -0.33 Rahastot Muutos-% 1 pv Arvo Tuotto-% 12 kk Tyyppi 100 eniten omistettua rahastoa Rahaston tyyppi: O=Osakerahasto, Y=Yhdistelmärahasto, L=Lyhyen koron rahasto, K=Keskipitkän koron rahasto, P=Pitkän koron rahasto, V=Vipurahasto, H=Hedge-rahasto, I=Indeksirahasto Rahaston arvo ja muutos ovat viimeisimmältä noteerauspäivältä. Ruotsi tähyää kaukomaille Suomalaisyritykset olivat Accenturen tutkimuksessa yhdessä suhteessa konservatiivisempia kuin ruotsalaiset yritykset. Suomessa osuus oli vain 34 prosenttia. -0.15 1872.08 +72.59 O Nordea Amerikka Plus k. Muissa Pohjoismaissa kustannussäästöt korostuivat enemmän. 0.00 2.54 +52.19 O SEB Em. k. k. -0.33 139.53 +35.52 O Sampo Komp. Osakkeita vaihdettiin 46,0 miljoonaa. Merkintäpaikat: OP-ryhmän konttorit, OP 0100 0500 puhelinpalvelu sekä OP-ryhmän Internet-palvelu osoitteissa www.oko.fi/merkinta ja www.op.fi/merkinta. -0.35 2.84 +53.18 O SEB Eastern Eur. B 2.85 2.12 3.07 0,0 0.25 +2.89 +14.00 Sandvik AB 22.45 0,0 11.00 Securitas AB ser. Sammon päätöskurssiksi kirjattiin 13,90 euroa ja Nordean 8,50 euroa. +1.40 4.34 +31.32 O SEB Baltic f. Halpa-Halli remontoi Kannuksessa vanhat tilansa sekä rakensi uutta liiketilaa runsaan tuhannen neliön verran. -0.70 2.82 +25.89 O SEB N.Am. +0.14 1272.14 +2.47 K Sampo Komp. -0.01 1167.63 +13.73 Y Sampo Komp. Lisäksi Hangzhoussa on suunniteltu uutta 15 000 neliömetrin laajennushanketta. +1.04 2419.33 +34.28 O Mandatum Neutral k. Noin kuukausi sitten annetun pörssitiedotteen mukaan yhtiön liikevaihto kasvoi tänä vuonna tammi-syyskuussa 6,6 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Silloin it-toimintojen ulkoistaminen asiantuntijayritykselle on perusteltu vaihtoehto. +0.59 2302.10 +46.55 O Nordea Japani k. Yhtiön hallitus esittää, että jo aiemmin päätetyn 0,10 euron lisäksi maksettaisiin 0,8 euroa osakkeelle. Laskijoita oli 43. Runsaat 200 yritystä käsittävän tutkimuksen mukaan noin neljännes suomalaisista yli 400 työntekijän yrityksistä on siirtänyt toimintojaan ulkopuolisille yhtiöille laajamittaisesti, mikä on selvästi korkein luku Pohjoismaissa. Yhtiö huomasi virheen omavalvonnassaan toissa viikolla. +0.67 871.85 +22.42 O Nordea Amerikka k. Hyödynnä parhaan markkinan arvonnousu! OKOn Indeksilaina Optimi Allokaatio VII/2005:n kautta sijoitat kustannustehokkaasti ja pääomasuojatusti* osake-, hyödyke-, korkoja valuuttamarkkinoille. 1 f. -0.07 248.41 +19.69 O Nordea Fennia k. Virhe koski vain naudan fileetuotetta. 0.00 2.49 +32.31 O SEB G. Neste Oilin kurssi laski torstaina 0,75 euroa 24,90 euroon. ser. f. f. B +0.22 22.62 +2.71 P OP-Euro Osake A -0.11 17.74 +19.46 O OP-Euro k. +0.20 19.63 +25.65 O Nordea Medica Life Sc. +1.33 0.76 +35.87 O SEB G. Atria eristi varastoonsa noin 5 000 kilon naudanfile-erän, jonka arvo on noin 60 000 euroa. Keskittyminen omaan ydinliiketoimintaan ja mahdollisuus saada käyttöön erityisosaamista olivat suomalaisyrityksille tärkeimmät syyt ulkoistaa toimintojaan. k. Handelsb. – Etikkahappo muuttaa lihan väriltään ruskeaksi. +0.21 266.60 +9.00 Y Nordea SEK Korkosalkku k.+0.10 1066.17 P Nordea SVE Reaalikorko k.+0.49 1170.96 P Nordea Säästö 25 k. euroa Indeksi 7800.82 -0.11 % Vaihto päiväkaupan päättyessä klo 18 Cencorp +3.13 1.32 1.32 1.33 1.28 1.32 0.60 1.82 18,5 0.00 +4.92 +77.78 Comptel +1.31 1.56 1.55 1.57 1.54 1.57 1.51 2.26 1097,2 0.08 +1.32 -18.18 Elcoteq SE A -0.21 19.10 18.96 19.10 18.94 19.10 14.62 19.09 20,9 0.65 +8.26 +5.03 Elektrobit G +1.29 2.36 2.36 2.37 2.32 2.37 2.30 3.05 39,4 0.01 -8.98 -21.02 Evox Rifa G +12.50 0.09 0.08 0.09 0.09 0.09 0.07 0.12 8,0 0.00 0.00 -20.00 F-Secure 0.00 1.86 1.86 1.87 1.85 1.87 1.57 1.98 309,2 0.00 +11.38 +3.91 Nokia -0.27 14.74 14.76 14.77 14.65 14.81 10.75 15.03 14409,9 0.33 +10.85 +20.11 Nokia N 14.78 12.75 14.79 0,0 +8.36 Okmetic +2.21 1.85 1.81 1.85 1.81 1.85 1.65 2.90 15,6 0.00 +9.70 -31.70 Perlos -0.61 8.17 8.16 8.17 8.15 8.21 6.00 12.35 37,3 0.20 +19.68 -33.95 SSH Comm. Yhteensä noin 7 miljoonan euron liikevaihtoa tekevät ja 21 henkeä työllistävät apteekit liittyvät Tamron Apotek1ketjuun tammikuun alusta. -0.32 510.55 +12.46 O Nordea IT k. Fortumin osake nousi 0,11 euroa 15,34 euroon, Nokian Renkaat 0,46 euroa 11,37 euroon ja Okobank A 0,18 euroa 10,76 euroon. C/R f. +0.03 1039.12 +2.22 K Nordea Maailma k. Pörssin yleisindeksi laski torstaina 8,48 pistettä eli 0,1 prosenttia 7 800,82 pisteeseen. B +0.24 29.67 +10.64 Y Pohjola Finland Value B 0.00 128.18 +18.96 O Pohjola Korko Plus B +0.01 108.93 +2.29 L SEB Asia ex. Simo Kattilakoski KANNUS (KP) Halpa-Halli avasi uudistuneen Kannuksen liikkeensä torstaina. +0.28 1103.37 +8.13 Y Nordea Säästö 50 k. Peräti 61 prosenttia ruotsalaisista vastaajista tähyili kaukomaihin. Norjassa on 519 yksityisapteekkia. Tuotantolinjan puhdistuksessa käytettävää mietoa etikkahappoliuosta ei ollut huuhdeltu riittävän tehokkaasti pois, jolloin aine aiheutti fileiden värjääntymistä. -0.93 320.87 +45.11 O Nordea Optima Plus k. Täydellinen luettelo rahastoista ja 15 minuuttia viivästetyt kurssitiedot verkkopalvelussamme: www.keskipohjanmaa.net/porssi PÖRSSI JA RAHA Osakkeet Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Pörssin keinu lievässä laskussa Elisan osake kohosi torstaina Helsingin pörssissä vuoden korkeimpaan noteeraukseen. Kauhajoella olemme aloittaneet mittavat remonttija laajennustyöt, jotka valmistuvat keväällä. Stora Enso päätyi 10,93 euroon ja UPM 15,99 euroon. -0.31 403.30 +45.19 O Mandatum Eur. Japan f. Painorajoitettu portfolioindeksi laski aavistuksen verran ja päätyi 4 115,61 pisteeseen. A +0.24 25.56 +2.71 P OP-Euro Obl. Uusien tilojen ohella koko liike remontoitiin täydellisesti. Suomessa selkeä käsitys Suomessa yrityksillä on pitempi kokemus ulkoistuksista kuin Ruotsissa. +0.03 1166.18 +8.85 Y Sampo Komp. Hallituksen mukaan yhtiön hyvä taloudellinen tilanne mahdollistaa lisäosingon maksamisen vuodelta 2004
Ehkäpä opimme kaiken nyrkin puistamisen ohella vaatimaan jotain myös niille, jotka eivät kykene ajamaan omaa asiaansa. Vaikka venäläinen keskiluokka onkin nousemassa, ovat sosiaaliset jännitteet ja tuloerot niin voimakkaita, että venäläiskansallisella populismilla tulee olemaan tärkeä osa äänestäjiä etsittäessä. Monissa muissa maissa vastaavista lennoista tehdään kuitenkin selvityksiä. Toimittaja Aleksander Prohanovin kyselyissä Hodorkovski totesi Neuvostoliiton tuhon olleen historiallinen tragedia ja osoittaneen senaikaisen eliitin vastuuttomuuden ja heikkouden. Kotona koululainen pyysi panemaan postiin VR:n palautekuoren. Marttyyrin viittaa itselleen sovitteleva, kavalluksesta ja veropetoksesta tuomittu Mihail Hodorkovski uskoo, että hänestä on vielä hyötyä Venäjän kansalle. Presidentti voi olla mielipidejohtaja ja -vaikuttaja, mutta ei niin, että hän arvostelisi jo tehtyjä päätöksiä, joiden hyväksymisessä hän on itse ollut mukana. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan uutistoimittaja. Hän olisi voinut myydä yhtiönsä Jukosin ja paeta rahoineen ulkomaille, mutta elämä ilman Venäjää, sen kieltä ja kulttuuria, olisi ollut merkityksetöntä. Kummatkin osapuolet haluavat periaatteessa rakentaa Venäjän korkean teknologian yhteiskunnaksi. Vaadittiin anteeksipyyntöä ja tapojen parantamista. Tällaisia kansalaisia nyt kasvaa Suomen maassa. Keskusten ulkopuolista Suomea koetteleva lääkäripula ei ratkea sillä, että kunnat maksavat itsensä kipeiksi keikkalääkärien käytöstä. On silti hyvä, että kapinoimme. Mielenkiintoisin avaus oli sanomalehti Zavtran syyskuussa tekemä haastattelu, jossa Hodorkovski esiintyy uudenlaisessa osassa. Häpeäksi ne ovat koko maalle. Hänen pääsanomansa Zavtran lukijoille on harkitun populistinen – entisen miljardöörin mukaan Venäjän nykyinen eliitti ei toimi Venäjän kansan pitkän tähtäimen etujen puolesta. EU vaatii nyt presidentti George W. Osansa on peruskoululla ja ajan hengellä. Vaikka nyt uskallamme kirjoittaa nimemme mihin tahansa listaan tuntematta itseämme terroristeiksi, kapinahenkemme saattaa suuntautua epäolennaisuuksiin. Jos sellainen tavataan EUmaasta, seurausten täytyy olla tuntuvia. Ja annetaan palautetta. Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Vuoronvetäjät: Jyrki Aro, Anne Saarikettu ja Leena Hjelt Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus HÄMEEN SANOMAT pitää Fortumin optioista tehtyä välikysymystä jonninjoutavana jälkiviisasteluna. On tietysti vaikea sanoa, miten Suomi voisi reagoida, jos vahvistuisi, että maaperällämme on todella käynyt väärillä tiedoilla liikkunut vankikuljetus. Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle ammattitaitoinen henkilöstö on kullanarvoista niin yksityiselle kuin julkisellekin sektorille. B orgåbladet kertoi alkuviikolla hämmentävän tiedon. Kohti kansallista Tutkintavankeuden aikaisten armonanelujen ja julkisen nöyryytyksen jälkeen Hodorkovski on valinnut poliittisen erämaataipaleen. Arto Luukkanen Kirjoittaja toimii professorina Joensuun yliopistossa. Myös työolot ja ilmapiiri on saatava ajan tasalle. Avainasemassa on Hodorkovskin mainitsema ”eliitti”. Vireillä olevassa kuntaja palvelurakenneuudistuksessa on otettava vakavasti huomioon terveyskeskusten vaikeudet. Kalleudesta voi olla samaa mieltä, mutta neiti taisi tarkoittaa trippimehun hintaa ravintolavaunussa eikä huikeisiin lukemiin kohonneita lipunhintoja. Fortumin johdon optioja kannustinohjelma oli kiistaton virhe. Nykyinen poliittinen eliitti totesi hänet kaksi vuotta sitten vaaralliseksi – äveriäs nuori mies ei tyytynytkään kasvattamaan pankkitiliään tai ostelemaan jalkapalloklubeja vaan oli kiinnostunut myös politiikasta. Sitä paitsi pakastin oli rikki. Amerikkalaislehti Washington Post on kertonut, että CIA kuljettaa näille leireille terroristeiksi epäilemiään ihmisiä. Yhdysvaltain otteita seuraten se sai muutetuksi Tshetshenian sorron terrorismin vastaiseksi taisteluksi. Uutta Venäjän presidenttiä ei valita enää politbyroosta eikä nykyinen vaalitapa suosi yllätysehdokkaita. Viranomaiset eivät voi vahvistaa eivätkä kiistää tietoa. Lääkäriliitto puolestaan katsoo, että keikkalääkärit ovat yrittäjiä. Hodorkovskin ja myös Venäjän lähitulevaisuuden tärkeimmäksi kysymykseksi nouseekin vääjäämättä sen eliitin kyky säilyttää vallitsevat olot ja oma asemansa. Sitä, että Halonen nosti varallisuusveron esiin vasta presidenttiehdokkaana, ei presidenttinä allekirjoittaessaan lakiesityksen, voi pitää halpahintaisena politikointina – oltiin sitten varallisuusveron poistamisen hyvyydestä tai huonoudesta mitä meiltä tahansa. Onko hän Venäjän tuleva Nelson Mandela. Tuskin niistä tihkuu tietoa muuten kuin mukana olleiden yksittäisten henkilöiden tunnustusten kautta tai totuuksia esiin kaivavan median avulla. Mitä raaempia otteita Yhdysvallat itse käyttää terrorismin vastaisessa sodassaan, sitä vapaammat kädet se samalla antaa itsevaltaisesti hallittujen maiden johtajille. arto.luukkanen@joensuu.fi Entinen miljardöörirukka vai neuvostoprinssi. Marttyyrinä hän kiinnostaa myös nykyisen venäläisen eliitin vastustajia ja opposition edustajia. Ja juna pysähtelee koko ajan! Hymyilytti. KANSAN UUTISET näkee uuden ammattiliiton JHL:n edessä haasteita. Päättäjille näytetään, että kuntalaiset eivät ole mitään karjaa, jota voidaan ajaa milloin mihinkin. Oli pakko vilkaista, mitä neiti oli naputtanut. Sen mukaan CIA:n vankilentokone olisi pysähtynyt myös Suomessa Helsinki-Vantaan kentällä keväällä 2003. Me maltilliset, vaatimattomat keskitien kulkijat ja maakuntaradion kuuntelijat alamme hiiltyä, jos meitä sorretaan. Suuri kysymys on se, että miten tässä tilanteessa julkinen sektori voi kilpailla työntekijöistä. Euroopasta ei ole toistaiseksi löytynyt yhtään salaista kidutuskeskusta. Nyt raudoissa, rahoista ja asemasta riisuttuna hän haluaa omistautua Venäjän asialle. Kyseisellä lennolla miehistö ilmoitti, ettei kyydissä ole ihmisiä. Myös KALEVA on sitä mieltä, ettei virhe kysymällä katoa. IISALMEN SANOMAT ihmettelee jopa presidentinvaalikeskustelussa syntynyttä mökää varallisuusveron poistamisesta. Silti vasemmistoliiton johdolla tehdyssä välikysymyksessä oli jälkiviisauden imelä maku. Jotakin tällaista saattoi tosin odottaa jo silloin, kun Bush antoi CIA:lle valtuudet pidättää kenet tahansa, missä tahansa ja määräämättömäksi ajaksi ilman oikeudenkäyntiä. Venäjän talouden olisi raaka-aineiden talouden sijasta muodostuttava tiedon taloudeksi. Se on viisauden alku: joka osaa ajatella itseään, voi oppia ajattelemaan myös muita. Sodankäynnin sääntöjä USA:n mielestä taas ei tarvitse soveltaa terrorismin vastaisessa sodassa. Se ei tietenkään riitä vielä todistamaan, että kyydissä todella olisi ollut vankeja. TURUN SANOMAT puuttuu keikkalääkärien taksoihin ja terveyskeskuksilta perittäviin eläkemaksuihin. Niin Venäjän federaation virallisissa kuin myös vangitun öljypohatan unelmissa Venäjä katsoo päättävästi tulevaisuuteen – konservatiivisuuden ja presidenttivaltaisen järjestelmän pohjalta. On ehkä silti syytä muistaa, että se kuuluu junan ominaisluonteeseen. Venäjän poliittisen elämän erikoispiirteenä on ollut se, että hallitsijan mahtikäskyt tai neuvostotuomioistuinten päätökset ovat voineet temmata tuomittuja niin vallan kammareihin kuin ristikoiden taakse. Oman uudelleenvalinnan kannalta sillä ei ole väliä, koska toinen eli viimeinen presidenttikausi on jo meneillään. Mutta kehityksessä piilee vaaransa. Juuri populismista välikysymyksessä on mitä suurimmassa mitassa kyse. Epäilyjen alaiseksi joutuneen koneen sanotaan käyneen Helsingissä useita kertoja. KESKIPOHJANMAA 10 OUTI AIROLA V enäjän historiassa on tie valtaan käynyt monesti vankiloiden ja tuomioistuinten kautta. Vaikka demokratia ala-asteilla mahtanee käydä opettajien hermoille, he jaksavat yllättävän hyvin sietää ja jopa kannustaa ajattelevia ja puhuvia pikkupäitä. Kysymys on suurista summista, kymmenistä tuhansista euroista. Silloin vangittu ”neuvostoprinssi” voisi olla käyttökelpoinen vaihtoehto tulevaisuuden miestä etsittäessä. Arto Hietalahti CIA:lla oudot lennot ja säännöt Mallorcan lentokentältä nouseva Boeing 737 kuuluu CIA:n kalustoon ja vankikuljetuksista epäiltyjen koneiden joukkoon. Huono juna se on tietysti, joka pysähtelee koko ajan. Onko hän sitten poliittinen uhka Vladimir Putinille. Pienet yksiköt on keskitettävä riittävän suuriksi ja toimiviksi terveyskeskuksiksi. Sieltä singahtelee ulos tomeria, itsepäisiä ja vaativia kekaroita, jotka eivät hyväksy sitä, että junat pysähtelevät vähän väliä ja siitä kyydistä pitää vielä maksaa. Silloin kapinalipun heilutuksessa on sellainen jalo vibrato, joka tekee siitä entistä arvokkaampaa. Jo ennen välikysymyksen jättämistä optioista oli sanottu kaikki oleellinen. Olisi melkoinen loukkaus Euroopan maille, jos paljastuisi, että niiden lentokenttiä on käytetty kuljetuksiin, joilla ihmisiä viedään kidutusleireille. Ehkäpä meidänkin ulkopoliittinen eliittimme joutuu tulevaisuudessa kertailemaan venäläisen vankilaslangin sanastoa. Haastetta riittää. Ulkoministeri Erkki Tuomioja on luonnehtinut asiaa vakavaksi. Näyttää siltä, että vangittu Hodorkovski on siirtynyt ajatuksineen vasemmalle ja uskoo nyt vahvasti Venäjän kansalliseen tulevaisuuteen. Demokratian mallimaaksi mainostettu suurvalta toimisi silloin aivan toisin kuin opettaa. Venäjän olisi kehitettävä väestönkasvuaan aina 300 miljoonaan saakka ja hoidettava määrätietoisesti Siperiaa ja Kauko-Itää. Nyt kapinoidaan herkemmin, asiasta kuin asiasta. Venäjä on yksi esimerkki. Itse asiassa uskon, että näitä tulevaisuuden keskipohjalaisia ei vuodeosastoilla nähdä. Näissä pitkän tähtäimen tulevaisuuden kuvissaan Hodorkovski, yllättävää kyllä, noudattelee myös Kremlin ajamaa linjaa. Kälviällä kerätään nimilistoja koiraveron poistamiseksi ja Kokkolan kauppojen tiskillä vaaditaan Kokkola-tuen säilyttämistä. Niin kauan kun oma toiminta on näin kaukana inhimillisyydestä, Bushin muun muassa Kiinan johdolle esittämät – sinänsä perustellut – vaatimukset vapauden ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta kuulostavat ontoilta. Kuva: Lehtikuva/AFP/Tatjana Makejeva. Se on hyvä asia – itse asiassa oikein piristävää. Yhdenkin leirin löytyminen olisi skandaali. Suuria linjoja Hodorkovskin tulevaisuuden kuva ulottuu yllättävän pitkälle – sadan vuoden päähän. Niistä vastuu on koneella itsellään. Kaiken keskuksena on talous ja se, mitä tavalliselle kansalle öljyrahoista tihkuu. Pätkätyöt ovat yleisiä ja työilmapiirikin vaatii kunnostusta. Republikaanien vaalimenestykseen ilmitulleet demokratian ja ihmisoikeuksien loukkaukset kuitenkin vaikuttavat. Kenenkään työ ei ole noin arvokasta, vaikka tehtäisiin pitkääkin päivää. Putin kyllä puuttuu kaikkeen ja sekaantuu asioihin, mutta nykyinen hallitseva eliitti ei kanna vastuuta mistään eikä tunne huolta huomisesta. Euroopan neuvoston tutkimusryhmä yrittää kuitenkin saada niistä selkoa. Se kuitenkin kiertää sopimusta ilmoittamalla, ettei esimerkiksi sähköshokkien antaminen ole kidutusta. Pääosin kysehän on naisvaltaisista ammateista, joiden palkkataso on matala. Hodorkovskin suurimpana syntinä oli se, että hän tuki poliittisia puolueita – myös oppositiota – rahallisesti ja ilmoitti, että on kiinnostunut presidentin virasta vuonna 2008. Ja ellei lafkassa ole a'la carte -ravintolaa, sellaiseen päräytetään karaoketakseilla kunnan piikkiin. Hyvinvointipalveluja ei kuitenkaan voi tuottaa ilman pätevää ja motivoitua henkilöstöä. Omaksi kohtalokseen Hodorkovski näkee politiikan ja uskoo, että hänestä on vielä hyötyä Venäjän kansalle. K aukana ovat ne ajat, jolloin suomalaisia vietiin kuin pässiä narussa. Ruotsissa sellainen saadaan valmiiksi parin viikon sisällä. Vasemmistoliitto kuitenkin laski, että välikysymyksellä Fortum-kohusta on edelleen kerättävissä muutama irtopiste. Jos Putin ei asetu ehdokkaaksi, on odotettavissa armoton valtataistelu, jossa kommunismin aate tai puoluekuri eivät enää toimi pidäkkeenä. Muistan nuorena ihmetelleeni tätä outoa porukkaa, joka purematta nielee kaikki mitä eteen kannetaan ja jatkaa selkä köyryssä menoaan, vaikka taivas pudotettaisiin niskaan. USA on itsekin sitoutunut kidutuksen kieltävään sopimukseen. "Olkaa ystävällisiä ja antakaa palautetta palveluistamme" -osion jälkeen seurasi tylyä tekstiä tikkukirjaimilla: – Teillä on kauhean kalliit hinnat. Uho oli kova silloin, kun tuli ilmi, että venäläiset sotilaskoneet ovat loukanneet Suomen ilmatilaa. Haastattelijan tyrkyttäessä hänelle kansallisen vapauttajan roolia tai ”suurta projektia” Hodorkovski pyrki kuitenkin osoittamaan, että Venäjän muutos tapahtuu äänestyskopeissa ja että vastuu on nyt kansalla, jonka täytyy opettaa eliittiä epäitsekkyyteen. Bushin hallinnolta selvitystä sekä lennoista että mahdollisista leireistä. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Toni Miramon Ei enää pässiä narussa Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Perjantaina 25.11.2005 . Rahtien sisältöä ei päästä tutkimaan. Esimerkiksi neuvostovaltion perustaja Lenin vietti nuoruutensa päiviä venäläisissä tyrmissä ja Stalin kiersi vallankumouksesta ja pankkirosvoilusta tuomittuna ”linnasta linnaan” ja lopulta Siperian tundralle. He eivät siellä suostu makaamaan ilman tiukkaa päiväohjelmaa, joka työllistää liudan joogaohjaajia, toimintaterapeutteja, iskelmätähtiä, kanttoreita, suutareita, räätäleitä ja personal trainereita. Voiko hänestä tulla tuleva Venäjän presidentti. Noin puolen miljardin euron optiotulojen lisäksi yhtiön johtajia muistetaan vielä muhkeilla tulospalkkioilla. Jos kansakunta nukkuikin parin sukupolven ajan, uskon että jatkossa peruskouluista pamahtaa. Keskipohjalaiset ovat muuttuneet. Haapajärvellä vanhemmat aikovat siirtää lakkautettavan koulun oppilaat naapurikunnan puolelle opinahjoon. Guantanamon sotilastukikohdan kidutuksista on saatu julkisuuteen todistusaineistoa, mutta Keski-Aasian entisiin neuvostotasavaltoihin perustetuista leireistä on vaikeampi tietää. Menetetty omaisuus ja poliittisesti ohjatut oikeudenkäynnit ovat antaneet hänelle nyt tarvittavaa sankarin hohdetta. Venäjän historiassa tie valtaan on käynyt usein vankiloiden kautta. Mihail Hodorkovskin tie miljardööristä ja öljypohatasta Siperian vankeuteen on ollut vastaavanlainen poliittisesti ohjattu näytelmä. Vuoden 2008 presidentinvaalit ovat ratkaisevat. Jos tämä tieto – jota Yhdysvaltain johto ei ole ainakaan vielä kiistänyt – pitää paikkansa, tilanne on pöyristyttävä. Äänessä olivat paitsi poliitikot myös talouselämän ja lain asiantuntijat. Sen ankarampia "rapsuja" Suomi tuskin pystyisi määräämään ainakaan yksinään supervallalle luvattomasta vankilennostakaan. George Bushin kansansuosio on jatkuvassa alamäessä. Tai että mummon pitää maata samassa vaipassa koko päivä. Tämä oikeiston ja armeijapiirejä lähellä oleva lehti esittelee tutkintovankeudessa olevan Hodorkovskin Venäjän kohtaloista kiinnostuneena marttyyrivankina, joka on käynyt muodonmuutoksen länsimaisen liberalismin edustajasta ”neuvostoprinssiksi”. On huomattavasti helpompaa vastustaa 35 euron koiraveroa kuin vaikkapa sitä, että maailmassa toiset kuolevat ylensyömiseen ja toiset nälkään
Uutistoimisto Xinhua arvioi, että vedenjakelu voidaan aloittaa uudelleen mahdollisesti jo sunnuntaina. Kaikki maailman kymmenen saastuneinta kaupunkia sijaitsevat Kiinassa. Kaupungin asukkaiden reaktiot vaihtelivat tyynen alistuneesta pelkoon, mutta paniikkia ei esiintynyt. Ahtisaari on korostanut, ettei neuvotteluilla ole takarajaa. WWF sanoi olevansa huolissaan myrkkyvuodon vaikutuksista alueen ihmisiin ja ympäristöön sekä koko Songhuajoen alajuoksun ekosysteemiin aina Venäjälle saakka. Harbinissa koulut oli suljettu, kymmeniä kaivoja kaivettiin ja pullotettua vettä varastoitiin. – Naisilla ei ole paikkaa, minne mennä. – Niiden, jotka ryöstelivät ja käyttäytyivät kuin rikolliset, on vastattava teoistaan maamme tuomioistuimissa, hän sanoi. Selvitys perustuu 24 000 naisen haastatteluun kymmenessä maassa: Japanissa, Thaimaassa, Namibiassa, Perussa, Samoassa, Brasiliassa, Etiopiassa, Bangladeshissä, Tansaniassa ja SerbiaMontenegrossa. – Naisten ympärileikkaus ja sukuelinten silpominen on aiemmin luultua yleisempää. Hän vakuutti kuitenkin, ettei Berliinin ja Pariisin yhteistyö saa johtaa Britannian eristämiseen. Yli 400 000 ihmistä kuolee joka vuosi ennen aikojaan kaupunkien saasteiden takia. Egyptissä. Vähäisemmät määrät aiheuttavat sekavuutta, huimausta, sydämentykytystä, päänsärkyä, vapinaa ja tajuttomuutta. Sarkozy: Lähes 5 000 mellakoitsijaa pidätetty LONTOO (STT–AFP–Reuters) Saksan uusi liittokansleri Angela Merkel puolusti torstaina Lontoossa Saksan ja Ranskan erikoisen lujaa suhdetta. Sisäministeri Nicolas Sarkozy ilmoitti torstaina, että levottomuuksien laannuttua on pidätetty vielä yli 1 500 ihmistä. Tapa on käytössä erityisesti Norsunluurannikolla, Egyptissä, Guineassa, Malissa, Mauritaniassa, Nigerissä ja Sudanissa. Sen emoyhtiö on CNPC, Kiinan suurin öljy-yhtiö. Harbinin lähellä olevassa jalostamossa tapahtui yli viikko sitten räjähdys, jonka jälkeen myrkyt levisivät jokeen. Heilongjiangin maakunnan kuvernööri Zhang Zuoji määräsi sairaalat varautumaan myrkytystapauksiin. Serbian hallitus tarjoaa maakunnalle osittaista itsehallintoa, mutta uskoo itsenäisyysvaatimusten aiheuttavan epäsopua muuallakin. Tätä ennen villit huhut olivat jo kiertäneet valtoimenaan. Venäjää varoitettiin Kiinan viranomaiset varoittivat torstaina Venäjää edessä olevasta vaarasta. – Naiset ovat enemmän vaarassa joutua tuttujen ihmisten pahoinpitelemiksi kotona kuin vieraiden ihmisten kadulla, WHO:n johtaja Lee Jong Wook sanoi. Järjestön mukaan noin 70 prosenttia Kiinan joista on saastunut joko viemärivesistä tai teollisuuden päästöistä. Kotiväkivalta on WHO:n mukaan laajaa, syvälle juurtunutta ja sitä on piiloteltu monissa yhteiskunnissa liian kauan. Iran sai IAEA:lta lisäaikaa IAEA:n johtaja Mohammed ElBaradei avasi Wienissä torstaina kokouksen, joka soi Iranille lisää aikaa neuvotella ydinohjelmastaan. Irania kuitenkin muistutettiin kovasanaisesti siitä, että selvitystä ydinohjelman sisällöstä saatetaan vaatia hyvinkin pian. Harbin on yksi Kiinan suurimmista kaupungeista. Songhuajoki yhtyy Amuriin Venäjän rajalla. Bentseeni muodosti Songhuajokeen noin 80 kilometrin mittaisen jättiläislautan, joka etenee verkkaista vauhtia kohti Ohovanmerta. Tämä on hallituksen määräys, evästi Huanghua Glory Plaza -hotellin johtaja Steven Liu AFP:n toimittajaa. – Kosovon itsenäisyyden tunnustaminen rikkoisi YK:n peruskirjaa ja kansainvälistä lakia, Serbian ja Montenegron ulkoministeri Vuk Draskovic varoitti Ahtisaarta. Yhdysvaltain hallitus on luokitellut sen karsinogeeniseksi eli syöpää aiheuttavaksi aineeksi. Kansainvälisten arvioiden mukaan 70 prosenttia joista on saastunut, happosateet piiskaavat yli kolmannesta maasta ja kuluneiden viiden vuosikymmenen aikana on tärvelty yli tuhat järveä. Kotiväkivallan uhrit kärsivät mm. Merkelin mukaan on tärkeää, että EU:n jäsenmaiden vaurauden edistämisessä ja sosiaalisessa muutoksessa yhteisiä etuja puolustetaan yhdessä. Monien poliittisten tarkkailijoiden mukaan hulppeaa kasvua tarvitaan, jotta puolue ylipäänsä pysyisi vallassa. Samat oireet pätevät, jos bentseeniä juodaan tai syödään. Britannian IAEA-suurlähettiläs Peter Jenkins kehotti Irania harkitsemaan vakavasti Venäjän tekemää kompromissiehdotusta. Bentseenilautasta kerrottiin vasta sen jälkeen, kun viranomaiset olivat jo katkaisseet vedenjakelun kaupungista. Hän ei täsmentänyt, kuinka moni pidätetyistä on edelleen poliisin huostassa. Putin tukee järjestöjen toiminnan rajoittamista WIEN (STT–AFP–Reuters) Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA päätti torstaina antaa Iranille lisää aikaa neuvotella ydinohjelmastaan, uutistoimisto AFP:n käsiinsä saamassa kokouspöytäkirjassa todetaan. – Se ei onnistu ilman Britanniaa, hän lisäsi. Maasta ja paikallisista perinteistä riippuen ympärileikkauksessa tehdään viilto naisen klitorikseen, poistetaan koko klitoris tai poistetaan sekä klitoris, pienet häpyhuulet kokonaan että myös osa isoista häpyhuulista, minkä jälkeen emättimen aukko ommellaan osittain kiinni. Harbiniin jääneille hallitus on vakuuttanut, että saastelautta vain lipuu kaupungin läpi, minkä jälkeen tilanne normalisoituu nopeasti. Lontoon yliopistoon kuuluva Imperial College of London -koulu tiedotti torstaina, että hunnut, hupulliset paidat ja kasvoja peittävät kaulahuivit kiellettiin, jotta opiskelijat olisi helpompi erottaa asiattomista tunkeutujista. – Kotiväkivallan ympäristössä kasvatettu lapsi pitää sitä tavallisena, ja käyttää sitä itsekin aikuisena, Phumaphi sanoi. Toinen samankaltainen onnettomuus sattui torstaina Sichuanissa Keski-Kiinassa. Asiantuntijoiden mukaan joessa kelluva bentseeniliete ohittaa kaupungin lauantaihin mennessä. – Olen varastoinut riittävästi juomavettä kolmeksi päiväksi. Monissa tapauksissa viranomaiset pitävät pahoinpitelyä yksityisasiana, eivätkä halua puuttua siihen. Koulun johdon mukaan kiellon takana ovat turvallisuussyyt. Selväksi ei käynyt myöskään, kuinka montaa odottaa rikossyyte. Kansainvälinen luonnonsuojelujärjestö WWF on huolissaan Kiinan bentseenipäästöstä. – Bentseenihöyryjen laajamittainen hengittäminen voi johtaa kuolemaan. – Se käynnistäisi dramaattisen ketjureaktion Balkanilla, koko Euroopassa ja maailmassa. Kosovon tulevaisuudesta käytävissä neuvotteluissa Serbiaa edustaa 13-henkinen ryhmä, jota johtavat pääministeri Vojislav Kostunica ja presidentti Boris Tadic. Kuva: Lehtikuva/AFP/Farjana K. – Olemme todella syvästi pahoillamme, sanoi Heilongjiangin maakunnan varakuvernööri Shen Liguo. Hallituksen vakuutukset kaikuivat kuitenkin kuuroille korville. – Bentseeniä käytetään muun muassa maalija pakkausteollisuudessa. Kuvassa happohyökkäyksen uhri osoittamassa muiden naisten lailla mieltään väkivaltaa vastaan Bangladeshissa. Ne vastustavat voimakkaasti Iranin ydinkiistan viemistä turvallisuusneuvostoon. Merkel ja Blair haluavat yhtenäisen EU:n Pääministeri Tony Blair ja Angela Merkel puhuivat yhtenäisen EU:n puolesta. Yli kymmenen ihmisen kerrottiin lisäksi haavoittuneen räjähdyksessä. Alueelle on julistettu hätätila, ja viranomaiset varastoivat kiireellä pullotettua vettä siltä varalta, että alueen vedenjakelu on keskeytettävä. Toivottavasti tämä ei ole tarpeettoman epämukavaa. Arviot kuolonuhrien määrästä vaihtelivat suuresti. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Jason Lee 800 km KIINA JAPANI STT VENÄJÄ Ohotanmeri Habarovsk Harbin A m u r So ng hu a Vladivostok (STT–Reuters) – Bentseeni on väritön, juokseva bensiinijaloste, jolle on ominaista makea ”aromaattinen” tuoksu. Bentseenilautta saapui Harbiniin HARBIN (STT–Reuters–AFP) Aamu valkenee Harbinissa Koillis-Kiinassa kylmänä ja ankeana. Ei paikkaa paeta Useat naiset eivät kerro pahoinpitelystään kenellekään, koska he pitävät sitä tavallisena. YK-raportoijan Yakin Erturkin mukaan kotiväkivallalla on tuhoisat vaikutukset niin sen uhreihin kuin niihinkin, jotka joutuvat sitä todistamaan. IAEA:n hallintoneuvosto on parhaillaan koolla Wienissä käsittelemässä Iranin ohjelmaa. – Bentseenin on todettu aiheuttavan koe-eläimillä syöpää. Tiedotusvälineiden mukaan Harbinista on viime päivinä lähtenyt enemmän ihmisiä kuin vuotuisen lomaviikon alkaessa, jolloin kaupungit perinteisesti tyhjentyvät asukkaiden lähtiessä sukuloimaan maaseudulle. Ahtisaari on ollut viime päivät Kosovossa. Viidesosa ei puhu tästä asiasta kenenkään kanssa, sanoi WHO:n asiantuntija Joy Phumaphi torstaina. KESKIPOHJANMAA . Esiintymisellään Putin asettui tukemaan duuman ensimmäisessä käsittelyssään keskiviikkona hyväksymää lakiesitystä. Bentseeni LONTOO/GENEVE (STT–Reuters–AFP) Maailman terveysjärjestö WHO vaatii nopeita toimia, jotta kotiväkivallan määrää saataisiin vähennettyä. Myös Draskovic kuuluu ryhmään. Monesti ympyrä jatkuu sukupolvesta toiseen. Kiinan hallitus on vuosia vannonut nopean talouskasvun nimiin seurauksista välittämättä. Molemmat kaupungit sijaitsevat Bagdadin eteläpuolella. Syyksi ilmoitetaan Lontoossa heinäkuussa tehdyt terrori-iskut, joissa sai surmansa 56 ihmistä. – Iranin on ymmärrettävä, että turvallisuusneuvoston on saatava selvitys, ja sen ajankohdasta päättää IAEA:n hallintoneuvosto, Yhdysvaltain IAEA-suurlähettiläs Gregory Schulte korosti. Toiset pelkäävät menettävänsä lapsensa tai joutuvansa häpeään. Hän keskusteli alkuviikosta Pristinassa muun muassa maakunnan presidentin Ibrahim Rugovan kanssa. Erityisesti ihmisoikeusaktivistit pelkäävät, että löyhästi määritelty laki lamauttaa kansalaisjärjestöjen mahdollisuuden osallistua yhteiskunnan kehittämiseen. – Pidätykset eivät lopu mellakoiden loppumiseen, Sarkozy sanoi Pariisissa koolla olleille kaupunginjohtajille. Unicefin arvion mukaan 100–140 miljoonaa naista ja lasta on joutunut kokemaan jonkinasteisen ympärileikkauksen. Presidentti lupasi, että hän tulee vielä keskustelemaan duuman johtajiston kanssa lakiesityksen täsmennyksistä. Ne ovat tienneet tästä saasteesta jo kymmenen päivän ajan, mutta eivät ole ennen tätä kertoneet mitään. Pääministeri Kostunica antoi Ahtisaarelle hallituksensa linjanvedon, jossa vaaditaan, että Kosovo pysyy jatkossakin osana Serbiaa. Miljoonakaupunki autioitumassa Palokunta jakaa vettä Harbinin asukkaille, joiden juomavesi oli bentseenin myrkyttämää. Britannia lisäsi vielä voivansa erikseen pyytää asian käsittelyä turvallisuusneuvostossa. Järjestön torstaina julkaiseman selonteon mukaan joka kuudes nainen maailmassa kärsii elinaikanaan kotiväkivallasta. Kuva: Lehtikuva/ AFP/John D. Kuva: Lehtikuva/AFP/Joe Klamar LONTOO (STT–AFP) Brittiläinen yliopisto on kieltänyt opiskelijoitaan käyttämästä huppuja ja päähuiveja. Kaupat ja ravintolat olivat auki, ja monet kaupunkilaiset olivat tavalliseen tapaan töissä. Iran ei siis vielä joutune YK:n turvallisuusneuvoston eteen. YK varoittaa naisten silpomisesta BELGRAD (STT–AFP) Belgradissa vieraillutta YK:n erityislähettilästä Martti Ahtisaarta varoiteltiin torstaina Kosovon itsenäisyyspyrkimysten vaaroista. CNPC pahoitteli ympäristötuhoa ja lupasi apua tuhojen korjaamiseen. Autoon asetetun pommin kerrottiin räjähtäneen illansuussa täpötäydellä ostoskadulla. Harbinin tapahtumat ovat vain kuitenkin vain pisara meressä. Vessat eivät toimi, suihkussa ei voi käydä, kaikki pullovesi on hamstrattu ja asukkaat täyttävät junat paetakseen kaupungista, jonka liepeillä Songhuajoessa myrkyllinen bentseenilautta lilluu. Yhdeksän miljoonan asukkaan kaupunki ottaa yleensä juomavetensä Songhuajoesta, mutta nyt vesi on bentseenin myrkyttämää ja vedenjakelu on keskeytetty. Erityisesti lapset ovat vaikutuksille alttiita. mutta sen jälkeen kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu, Qiksi esittäytyvä tarjoilija aprikoi. Lontoolaiskoulu kielsi opiskelijoilta hunnut ja huput HILLA (STT–Reuters) Useita ihmisiä sai torstaina surmansa itsemurhaiskussa Hillan kaupungissa Irakissa, poliisi ja maan sisäministeriö tiedottivat. Kohiseva kasvu on maata hallitsevan kommunistisen puolueen mukaan välttämätöntä köyhyyden voittamiseksi. Useimmiten pahoinpitelijä on naisen aviomies, poikaystävä tai asuinkumppani. – Kaikissa kaupungin parhaissakin hotelleissa tehdään näin, Liu vakuuttaa. McHugh. Joka kuudes nainen kärsii kotiväkivallasta Joka kuudes nainen kärsii kotiväkivallasta. Aiemmin torstaina 34 ihmistä kuoli autopommin räjähdyksessä Mahmudijassa. – Olen huolissani, koska se (bentseeni) ei ehkä erityisesti haise eikä sitä erota väristäkään, joten ei voi tietää, milloin vaara on ohi, mietiskeli Hong Shan, eläkkeellä oleva virkamies voimistellessaan joen partaalla. Kompromissilla vältettäisiin todennäköisesti myös yhteentörmäys Venäjän ja Kiinan kanssa. Monet naiset tuntevat olevansa niin nurkkaan ahdistettuja, että he kärsivät henkisistä sairauksista. Perjantaina 25.11.2005 Ulkomaat 11 Lyhyesti HARBIN (STT–Reuters–AFP) Öljyntuotantolaitoksesta liikkeelle päässyt valtava saastelautta ehti torstaina Harbinin kaupungin liepeille Koillis-Kiinassa. Peseytyminen tai vaatteiden pesu ei Harbinissa tule kysymykseenkään: – Anteeksi, mutta ette voi käydä suihkussa. Godhuly KAIRO (STT–AFP) Naisten sukuelinten ympärileikkaus ja silpominen on YK:n mukaan yllättävän yleistä ja siitä on tullut yhä globaalimpi ongelma. Tavattuaan pääministeri Tony Blairin Merkel sanoi lehdistötilaisuudessa, että Saksan-Ranskan-akseli on usein toiminut Euroopan kehityksen moottorina. Sekä EU että Yhdysvallat puolsivat aiemmin päivällä lisäajan antamista Iranille. Turma sattui PetroChina-yhtiön tehtaalla Jilinin maakunnassa. Lain mukaan venäläisten ja ulkomaisten kansalaisjärjestöjen rekisteröinti voidaan estää, jos niiden toiminta katsotaan valtion etujen vastaiseksi. Unicefin tutkimuksen mukaan ainakin kolme miljoonaa naista joutuu ympärileikatuiksi joka vuosi pelkästään Afrikan mantereella. Kuka tietää, mitä muuta meille on jätetty kertomatta, aprikoi joen rantatörmällä istuskeleva Cuiniminen lehdenmyyjä uutistoimisto AFP:lle. Selonteossa varoitetaan myös, että henkisellä ja fyysisellä väkivallalla on jatkossa syvempiä ja laajempia seurauksia. Jotkut asukkaista pakenivat paniikissa kaupungista, koska olivat kuulleet maanjäristyksen lähestyvän. –Emme yhtään tiedä, mitä tapahtuu. Blair ja Merkel olivat yhtä mieltä siitä, että ainoastaan yhtenäinen EU voi vastata esimerkiksi Aasian maiden taloushaasteisiin. Leikkaukseen joutuu järjestön mukaan yhä nuorempia tyttöjä mm. Sitä on käytetty myös bensiininvalmistuksessa oktaaniluvun nostamiseen, mutta nykyisin sen käytöstä pyritään luopumaan. – Bentseeniä käsiteltäessä tulisi käyttää suojavarusteita, kuten hengityssuojainta, suojalaseja ja hansikkaita. Ahtisaari saapui Belgradiin MOSKOVA (STT) Venäjän valtion tulee pystyä valvomaan kansalaisjärjestöille ulkomailta maksettavaa poliittista tukea, sanoi presidentti Vladimir Putin Rossia-televisiokanavan uutislähetyksessä torstaina. Eikä vettä käsienpesun jälkeen heitetä pois, vaan sillä huuhdellaan vessa. Hotellien omissa vesisäiliöissä oli kuitenkin sen verran vettä, että lavuaarin voi täyttää. Myös hallintoneuvoston jäsenet pitävät tätä parempana vaihtoehtona kuin viedä Iran kiistassa YK:n turvallisuusneuvostoon, sanoivat neuvoston lähteet torstaina. Räjähdys surmasi ihmisiä Irakin Hillassa PARIISI (STT–AFP) Ranskassa pidätettiin lähes 5 000 ihmistä osallistumisesta kolme viikkoa kestäneisiin mellakoihin. Kiinan hallituksen ja onnettomuusyhtiön edustajat pyysivät julkisesti anteeksi ympäristökatastrofia, kertoivat kiinalaisviestimet. Maakunnassa pelättiin, että myös sen vesivarat olisivat pian paikoin juotavaksi kelpaamattomia. Opiskelijoiden mielestä kielto rajoittaa uskonnonvapautta. – Tutkimuksesta käy hyvin selvästi ilmi, että suuri osa naisista ei koskaan tee ilmoitusta (pahoinpitelystä). Kosovon parlamentti totesi vastikään, ettei neuvotteluissa aiota tinkiä itsenäisyysvaatimuksesta. Monet heistä ajautuvat jopa itsemurhaan, Phumaphi kertoi. – Erityisesti 25 jäsenmaan EU voi toimia ainoastaan, jos maat – ja varsinkin isot maat – ovat tiiviissä yhteistyössä, Blair sanoi. Bentseenin odotetaan ylittävän maiden rajan viikonlopun aikana ja saapuvan Habarovskiin ensi kuun alussa. kaksi kertaa useammin huonosta terveydestä kuin muut naiset. Sen mukaan Iran voisi rikastaa ydinpolttoaineena käytettävää uraania Venäjällä. Tämä vahingollinen käytäntö rikkoo tyttöjen ja naisten perusoikeuksia, sanoi YK:n lastenjärjestö Unicef
LAATAT 5 e/m 2 TERVETULOA ERILAISEEN JOULUKAUPPAAN! POISTO ERIÄ: . Jouni Nikula KANNUS (KP) Kannuksen uusi pappi, 31-vuotias Sakari Typpö lähtee ”isoon tehtävään edeltäjiensä linjoilla”. – Keskustelua vaivaa kuitenkin se, että terävistä yksittäiskommenteista tulee helposti kirkon yhteinen ääni. – Minä pidän nykyisistä, pelkistetyistä messuista. tason . hyllyn . Lasten masennus huolestuttaa Tällä hetkellä Sakari Typön mieltä askarruttaa suomalaisten lasten masennus. – Juttusilleni voi tulla rohkeasti. Täytyy muistaa päiviemme rajallisuus. Typpö ei kuitenkaan lähtisi kosiskelemaan nuoria aikuisia liian hanakasti takaisin uskonasioiden pariin. Pyrin olemaan helposti lähestyttävä persoona, joka kunnioittaa ihmisen herkkyyttä ja elämän haurautta. – Nyt meillä pyörii nuorten aikuisten raamattupiiri, joka on seurakuntalaisten itsensä käynnistämä. lahjatavarat... Se on Pohjoismaiden kärkiluokkaa. Vanhoilliset maalitauluna Sakari Typpö tunnustautuu arvomaailmaltaan ”melko vanhoilliseksi”. takorautatuotteet . Yltiömäinen hurmioituminen on keinotekoista. Ullavan kirkkoherran Asko Typön pyhäinpäivänä papiksi vihitty poika sanoo, että yksi hänen tavoitteistaan on pitää pappilan kynnys matalana. – En pystyisi myöskään siunaamaan homoliittoja, koska Raamatun kanta niihin on erittäin selvä. – Seurakunnat satsasivat lapsiin todella paljon. Parempi pureskella, ja vasta sitten ottaa askel, jos sille on tarvetta. . Kannus . Pidän ikävänä sitä, että pienet, mutta huomiota herättävät ääri-ilmiöt nostetaan helposti mediassa esille. lasten kalusteet . . Lestijärvi . Lohtaja . Juuri hiljentymiselle on varmasti kysyntää tulevaisuudessa. – Tärkein tuki on kuitenkin oma perhe, Typpö lisää. Hyvää palautetta on sekin, että kysellään vain kuulumisia, Typpö muistuttaa. pöydän... Väliinputoajien sukupolvi Sakari Typöllä on vastaus siihen, miksi juuri hänen ikäpolvensa eroaa kirkosta kasvavalla vauhdilla. Himanka . – Joku voi olla huolissaan kirkon tulevaisuudesta, mutta jos katsomme kaksituhatta vuotta taaksepäin, niin juuri muuttumattomat perusasiat ovat voimavaramme. Hänen mukaansa lasten vanhemmat unohdettiin 70ja 80-luvuilla. Pappi ei saa jäädä yhteisön ulkopuolelle. Jarrua pitäisi polkea, sillä elämä ei ole tuloksen tekemistä varten. Vaimoineen yli kolme vuotta Kannuksessa asunut kolmen lapsen isä on toiminut kaupungissa aiemmin kesäja seurakuntateologina. . Kuvat: Juha Sallinen Sivu 15 Sivu 14 Sakari Typön mielestä kirkon vahvuus löytyy järkähtämättömistä arvoista.. Pidän Kannuksen seurakunnan työilmapiiristä. Se ei kuulu kirkkoon, koska kirkon rooli on tarjota hiljentymisen mahdollisuutta. – Yleensä pappi joutuu aloittamaan oudossa seurakunnassa. Taustalle unohtuu tärkeitä asioita. – En aio työskennellä karkein käsinein. Meistä nuorista aikuisista on tullut ikään kuin väliinputoajia. Kirkon ei pidä muuttua muun elämänmenon tahdissa. . – Edustan perinteistä ajattelua uskonkysymyksissä, vaikka vanhoillisia arvoja on – ikävä kyllä – todella helppo kritisoida. Sekä työntekijät että luottamushenkilöt ovat olleet kannustavia ja tukeneet minua opintojeni loppusuoralla, kiittelee 6 000-henkisen seurakunnan toinen pappi. He muodostavat kuitenkin sen arvoilmapiirin, jolle lasten elämä rakentuu. Kirkollisia menoja ei pidä uudistaa vain lisäkävijöiden toivossa. Perhetyö oli hyvää, mutta unohdettiinko vanhemmat. Typpö muistuttaa, että evankelis-luterilainen kirkko ei ole instituutio, jonka pitäisi muuttua yhteiskunnan mukana. Typpö arvostaa kuitenkin sitä, että arkoihinkin asioihin tartutaan Suomessa rohkeasti. Vanhoilliset arvot kantavat kirkkoa Kannuksen seurakuntapastorina aloittanut Sakari Typpö: Ullavassa lapsuutensa viettänyt Sakari Typpö on Kannuksen uusi seurakuntapastori. Minulla oli toisin. TAPETIT 5 e/rll . Hän olisi kuitenkin äänestänyt kielteisesti, mikäli olisi istunut kirkolliskokouksessa, kun naispappeudesta päätettiin. Viime sunnuntaina ensimmäisen messunsa toimittanut Typpö on tyytyväinen, koska myös maallikot osallistuvat yhä aktiivisemmin Kannuksen seurakunnan tilaisuuksien järjestelyyn. puulelut . . Sen vuoksi hautausmaalla on joskus hyvä käydä hiljentymässä. – Monella teini-ikäisellä on elämänsuunta hukassa. Typpö sanoo työskentelevänsä luontevasti myös naispappien kanssa. Toholampi Uimahalli Härkänevalla hämmästyttää Toholammilla Kuvat: Tomi Hirvinen Lestintien tietyön viimeistely jää ensi kesään AVOINNA: MA?PE 9?17 LA 9?14 TERVETULOA! POHJANMAAN POISTOPISTE HIMANKA 06-875 117 VIELÄ EHDIT NIKKAROIDA TAI HANKKIA VALMIINA KAIKKI VARASTOSSA OLEVAT
Ari Kinnusen mukaan kuntalaispalaute tietöistä on ollut pääasiassa myönteistä. Tavoitteena on, että koko pituudeltaan Lestintien valaistus saataisiin uusittua vielä vuoden loppuun mennessä. Toistaiseksi siihen ei ole sen enempää rahaa kuin maanomistajien lupaakaan. Suurinta huolta aiheutui, kun ensimmäisiä puita tienvarrelta alettiin kaataa. – Epäilimme kunnostuksen toteutumista, joten emme varautuneet siihen tämän vuoden budjetissa. TULE JA VARMISTA LOPPUVUODEN TILINPÄÄTÖSHANKINNAT ALAN AMMATTILAISELTA! Bilora 8x30 Eagle KIIKARI LAPSIKUVAUSTARJOUS VOIMASSA MARRASKUUN LOPPUUN (66 e ) Joulu tarjo us KAMERA (379 e ) 39 e Valtakatu 1, 69100 KANNUS p. Ennen kuin tieliikelaitos pääsi urakassa vauhtiin, Vaasan tiepiirin piti päivittää suunnitelma. Kun Lestintie saadaan pois päiväjärjestyksestä, ryhdytään hiljalleen puuhaamaan pyörätietä Yli-Lestin suuntaan Parantaan saakka. Vuonna 2001 luvattiin, että Lestintien kunnostamista ei enää siirretä. – Pientä jännitystä sen suhteen oli, koska perusparantamisen aloittaminen meni myöhään, Kinnunen selittää. Turvallisuutta haetaan myös kaventamalla tietä, johon on tulossa lisäksi kolme töyssyä. Pitkän tähtäimen suunnitelmiin lukeutuu kantatie 58:n oikaisu Kinnulasta Reisjärvelle. Talkoilla pyörätie Parantaan saakka. Lestijärveläiset vetosivat sen puolesta, että Lestintien perusparannus aloitettaisiin viimeistään kesällä 2005. Sen sijaan lestijärveläisille ilmoitettiin, että kirkonkylän tien kunnostamista ei enää aikatauluteta. Päällystämätön pyörätie olisi myös kohtuullisen edullinen, kunnanjohtaja suunnittelee. Kesään jäävät vihertyöt. Tietyön toteutuminen mieluisa yllätys Nykyistä edeltävä suunnitelma ehti vanhentua, koska rahanpuutteessa Vaasan tiepiiri on siirtänyt Lestintien perusparannuksen toteuttamista jo vuosikausia. Perjantaina 25.11.2005 . Ihka ensimmäinen suunnitelma tiestä on itse asiassa vuodelta 1983, jolloin Lestijärvi kuului vielä Oulun tiepiiriin. Toiveissa on, että pyörätie tehtäisiin jopa talkoilla. Kunnanjohtaja Ari Kinnunen on joka tapauksessa iloinen siitä, että leudon syksyn ansiosta ajorata saatiin kokonaan päällystettyä. Lestintien kunnostuksen aloittaminen takkusi, koska suunnitelma sen toteuttamisesta oli peräisin lähes kymmenen vuoden takaa. Perusteluissa painotettiin tien turvattomuutta ja huonokuntoisuutta. Myöskään aikataulusta ei ole tietoa. Vaikka tien kunnostuksen alkuun lähtö venähti pitkälle kesään, myös kevyen liikenteen väylän rakentaminen on hyvässä alussa – niin ikään kiitos lämpimän syksyn. Tietyön myötä Toholammin puoleisen pään liittymää on hieman siirretty ja jyrkennetty, jotta autoilijoiden kaasujalka höllenisi kääntyessä. KESKIPOHJANMAA 14 alueExtra Anne Saarikettu LESTIJÄRVI (KP) Perjantaisen työmaakokouksen jälkeen tiedetään tarkemmin, jatkuuko Lestijärven kirkonkylän raitin perusparantaminen vielä tämän vuoden aikana. LOHTAJA 06-877 014 VUODENVAIHDE LÄHESTYY... (06) 871 544 PUKINKONTTIIN! 299 e. Kun kirje tuli, jossa kerrottiin, että suunnitelmaa tiestä aletaan valmistella, olimme mielissämme, Kinnunen myhäilee. – Vanhaa tienpohjaa voitaisiin hyödyntää. Lestijärveläiset eivät kuitenkaan olleet lannistettavissa. Kunta suhtautuu kuitenkin asiaan myönteisesti. Virkamiesja luottamusjohto kävi tiejohtajan puheilla Vaasassa keväällä 2004 ja ryhtyi ajamaan asiaa myös paikallisten kansanedustajien kautta. Se palvelisi laajasti Suomenselän asukkaita – ja myös niitä lestijärveläisiä, jotka asuvat vanhan Reisjärventien sorataipaleen varrella. Pyörätie valmistuu kesäksi Toiveissa uusittu valaistus koko Lestintielle vuoden loppuun mennessä Kevyen liikenteen väylä on jo hahmottunut koko Lestintien pituudelta, mutta pyöräillä siellä ei vielä voi. Kuntalaiset maksavat lähinnä erotuksen tavanomaisesta poikkeavasta valaistuksesta, joka tulee kirkon ja torin kohdalle sekä ilmakaapelin sijaan vedettävän maakaapelin. Kaiken kaikkiaan seitsemän–kahdeksan vuoden takaiseen suunnitelmaan ei tullut oleellisia muutoksia, Kinnunen tietää. Valmiiksi pyörätie tehdään heti kevään koittaessa. Lestintien kunnostamisesta tiepiirin osuus on 600 000 euroa, kunnan maksettavaksi jää 45 000 euroa. – Liikenteenjakaja jäi pois. Lupauksista huolimatta näin ei käynyt. – Torin laidalta meni nurin isoja koivuja, samoin kaiken varalta joitakin isoja puita vanhusten palvelutalon edustalta. Nyt uusi valaistus ulottuu tien Toholammin puoleisesta päästä kirkolle. Sittemmin on siirrytty Vaasan alaisuuteen. Kuva: Tomi Hirvinen Samalla saat Jukkolan Juustolan Juustotarjottimen joulupöytääsi juhlistamaan
Uimataitoon aiheellista satsata Kokonaisuutena rehtori näkee, että lasten uimataidoissa on parantamisen varaa, minkä vuoksi niihin on aiheellista satsata. Vesipisarat sinkoilevat Lylyssä Hätävesiallas laajeni kokonaiseksi uimahalliksi Kahluualtaaseen voi pulahtaa vauhdikkaasti liukumäen kautta. AUTOMAALAUKSET . – Avajaisia Lylyn Pisarassa vietettiin marraskuun ensimmäisenä päivänä, joka oli myös Lylyn nimipäivä. Ryhmiä on eläkeläisille ja työikäisille. Lisäksi hallissa on kameravalvonta. Talven mittaan he aikovat vierailla myös vapaa-ajalla Lylyn Pisarassa, josta heidän mielipiteensä on yksimielinen: – Tosi hyvä! Lindan, Millan ja luokkakavereiden mieleen ovat paitsi altaat, myös kaunis, tähtitaivasta muistuttava valaistus uimahallin katossa ja peräseinässä. Koululaisryhmille on kyselty aikoja muun muassa Ullavasta, Hotakainen kertoo. Rakentamalla uimahalli lyötiin käytännössä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. – Kuljetuksissa voimme hyödyntää yhtä kuukausittaista, koulukohtaista ilmaista linja-autokyytiä, Klemola mainitsee. Toiveissa ovat myös höyrysaunat, Hotakainen mainitsee. Kun halli on lähellä, siellä voidaan käydä pienemmällä porukalla ja keskittyä enemmän opetukseen, ei pelkästään virkistäytymiseen, toteaa Kleemolan ja Sykäräisen koulun rehtori Jukka Klemola. Kunto-ohjaaja on paikalla maanantaista keskiviikkoon kello 19 lähtien. – Porealtaalle ei vielä riittänyt tilaa. MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT, KORJAUKSET . – Erityisen paljon on kiinnostanut vesijuoksu. Perjantaina 25.11.2005 alueExtra 15 Anne Saarikettu TOHOLAMPI (KP) Uimahallin ja samassa rakennuksessa sijaitsevien ruokalan, tehtaanmyymälän sekä toimistotilojen perustukset näkivät päivän valon vuosi takaperin Toholammin Härkänevalla. Uimareita valvoo tehtävään koulutettu ruokalan henkilökunta ja iltaisin erillinen uimavalvoja. Kuvat: Tomi Hirvinen AUTOHUOLIA. Alkuun uimahallin olemassa olo Härkänevalla epäilytti monia, mutta hämmästyksestään toettuaan uimarit ovat kansoittaneet Lylyn Pisaran kiitettävästi. OHJAUSKULMIEN SÄÄDÖT . Uimahalli on avoinna maanantaista perjantaihin kello 16–20.30 ja lauantaisin puolelta päivältä iltakuuteen. COJA SAVUTUSTESTAUKSET . Nopeasti keksittiin, että se voisi toimia myös uima-altaana. DINITROL-RUOSTEENESTOKÄSITTELYT A u t o k o r j a a m o NIKOR OY Koutosentie 14, 69100 Kannus % (06) 870 029 ?www.nikor.fi Palvelemme: ma-pe 10-17, la 10-14 Lampintie 1, Toholampi puh. – Nyt kun Toholammilla on uimahalli, tämän lukuvuoden opetuksen yhdeksi painopisteeksi valittiin uimataidon kehittäminen. Se on molempien mielestä mukavaa liikuntaa, jota he harrastavat myös kesäisin Lestijoessa. Uimahallin ovat rakennuttaneet lähdevettä pullottava Finn-Spring, pulloaihioita tekevä Preformia ja Finn-Springille alihankintana muun muassa kanistereita tekevä Bullberry. Hyvän uimataidon hallitseviin lukeutuvat muiden muassa Kleemolan koulun 5.-luokkalaiset Linda Kleemola ja Milla Wirkkala. Kustannusarvio liikkuu 400 000 euron tietämillä. Sinne lapset voivat pulahtaa vauhdikkaasti liukumäen kautta. 885 575 7-veljestä raitalanka pe-la sukkien ja lapasten neuleohje mukaan! Joulun avajaistarjous 5,90 5,90 PU TK IM IE S Lo ht aj a Kokkola ST 1 Lohtajantie 99, 68230 LOHTAJA www.putkimies.com 040-510 5212 PUTKIJA LVI-TARVIKEMYYNTI PUTKIASENNUKSET PUTKIASENNUKSET. Lylyn Pisarasta tytöt ovat innoissaan ja iloisia siitä, että jatkossa sen ansiosta koulussa on enemmän uintia kuin ennen. Toiveissa poreallas ja höyrysauna Uimahallissa on kolme allasta. Tällä hetkellä käytössä on kaksi tavallista saunaa pesuja pukeutumistiloineen. Syvyys vaihtelee 1,3 metristä kahteen. Vielä viime vuonna liikuntatunteihin sisältyi uintikertoja puolet vähemmän, koska lähimmät uimahallit sijaitsivat Kannuksessa ja Ylivieskassa. – Myös aikuisten uimakoulu on ollut suosittu. Anne Saarikettu TOHOLAMPI (KP) Tiistaiaamuna parikymmenpäinen oppilasjoukko Kleemolan koulun 4.–6.-luokkalaisia otti ilon irti Lylyn Pisarasta, omaan kuntaan marraskuun alussa avatusta uimahallista. Rahaa uimahallireissuihin koululla ei ole käytössä aiempaa enempää, mutta koska uimahalli on nyt lähellä, sama summa riittää useampiin uintikertoihin. OBD-MITTAUKSET . – Valtakunnallisten tavoitteiden mukaan 1.–3.-luokkalaisten pitää oppia uimaan ja 4.–6.-luokkalaisten kyetä uimaan 50 metriä kahdella tekniikalla, Klemola tietää ja iloitsee samalla siitä, että hänen oppilaansa ovat tavoitteet jo pääosin saavuttaneet. Uimataito painopisteenä Uimahalli omassa kunnassa tuplaa Kleemolan ja Sykäräisen koulun lukuvuoden uintireissut Kleemolan koulun neljäsluokkalainen Jere Mäki-Asiala polski luokkakavereineen Lylyn Pisarassa tiistaina. Alunperin Härkänevan isot yritykset tarvitsivat tulipalon varalta hätävesialtaan. Yhteensattuma oli vahinko, naurahtaa Lylyn Pisarasta vastaava Suvi Hotakainen ja kertoo uimahallin nimen juontavan paikasta: Se sijaitsee nimikkotiellään Lylyssä. Tavoitteena on, että pelkästään Kleemolan ja Sykäräisen koulun oppilaat käyvät uimassa lukuvuoden aikana vähintään kuusi kertaa. Lylyn Pisarassa oppilaat olivat jo toista kertaa tämän kuukauden aikana. Kahluualtaan vieressä on kylmä-allas, jossa voi käydä kastautumassa. KESKIPOHJANMAA . RUOSTE-, PELTIJA KOLARIKORJAUKSET . Isoin on kuusi metriä leveä ja 18 metriä pitkä eli vajaat kymmenen metriä normaalia lyhyempi. Jätä ne meidän huoleksemme ja nauti autoilusta AJA MEILLE me palvelemme sinua! AJA MEILLE me palvelemme sinua! Työnkuvaamme kuuluu mm . Neljä kertaa nelimetrisellä kahluualtaalla on syvyyttä 60 senttiä
Kyläläiset ovat järjestäneet koululla monipuolista toimintaa senkin jälkeen, kun opetus kylällä loppui 1970-luvun lopussa. Kentala on koulutukseltaan paitsi kanttori, myös musiikkileikkikoulunopettaja ja tekee kanttorin työn ohella seurakunnassa musiikkipainotteista lapsityötä. Halsualle kanttori. Samaa mieltä on maaja kotitalousseuran puheenjohtaja Marjatta Nikupaavo. – On sovittu, että vuoden 2007 alusta lähtien yhdistys maksaa käyttökulut, kertoo Kannuksen tekninen johtaja Tapio Erkkilä. Ilmapiiri seurakunnassa on nyt rauhallinen ja luottavainen, Heikkinen sanoo. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Tastula toteaa, että koulu on rakennuksenakin kylää yhdistävä tekijä. Pakkoaktivointi harmittaa Lakkautettujen koulujen käyttökulut käyvät kuntien kukkaroille, mutta koulut ovat monelle kylälle tärkeitä keskuksia. Jokikylän koulun ylläpitokustannukset kunnalle ovat noin 5000 euroa vuodessa. Kuvat: Jukka Lehojärvi Pia Räihälä KÄLVIÄ (KP) Kälviän kunta on päättänyt myydä Passojan koulun kannuslaiselle elokuva-alan yrittäjälle Jussi Väntäselle 38 500 eurolla. Koululla on kangaspuita, tietokoneita, kuntosalilaitteita ja jopa keramiikkauuni, ja pianokin on ostettu keräysvaroilla. Kunnanjohtaja Matti UusiRauva toteaa, että tavoitteena on tällä hetkellä kustannusten alentaminen, ei koulun myyminen. Ei ole yhtään sellainen tunne, että olisin keskellä ei-mitään. – Ajatuksena on, että rakennukset säilyisivät edelleen kyläläisten käytössä, vaikka ne myytäisiinkin. Kyläyhdistyksillä ei tosin useinkaan ole rahaa ostaa rakennuksia, vaikkei kauppahinta olisi kynnyskysymys. – Emme hae kunnalta avustuksia, kunhan saamme pitää tämän koulun. KESKIPOHJANMAA 16 alueExtra LUOMAN KORJAAMO KY Traktoreiden ja työkoneiden huollot ja korjaukset Kirkkojärventie 148, Toholampi Latojankatu 2, Kokkola 885 056, 0400-265 992, 0400-812 114 Myös ilmastointilaitteiden asennukset ja huollot. – Seurakuntaliitosten ulkopuolelle jättäytynyt Halsuan seurakunta ei suostu näivettymään. – En kuitenkaan ole huomannut, että täällä olisi merkittäviä puutteita. – Koulurakennukset ovat vanhoja kiinteistöjä, joten on hyvä tuuri, kun sellaisen saa myytyä, sanoo Kälviän tekninen johtaja Olli Karikko. – Koululle ei ole löytynyt ostajaa, ja kyläyhdistyksen käytössä rakennus säilyy paremmin kuin tyhjillään. Elokuvatuotanto alueellistuu Maaseudun leppoisa tunnelma houkutti mediaammattilaista Kälviän tekninen johtaja Olli Karikko (oik.) esitteli torstaina Passojan koulurakennusta sen ostajalle Jussi Väntäselle. – Oli sellainen olo, etten halua Helsinkiin, sillä en tykännyt siitä asuinympäristöstä. Välttämättömät sähkö-, vesija lämpökulut ovat vain 3500 euroa, ynnää kyläyhdistyksen puheenjohtaja Elisa Rinne. Rakennusta käyttävät yhdistykset vetosivat kuntaan koulun puolesta, ja talousarvion sanamuoto saatiinkin lieventymään. – Yleensä koulut ovat menneet aika hyvin, sillä ne sijaitsevat hyvillä paikoilla ja kunnat ovat pitäneet ne kohtuullisen hyvin kunnossa. Nyt meidän on panostettava siihen, että se säilyy. Tänä syksynä kävi kuitenkin ilmi, että kunta haluaisi myydä rakennuksen. Tämä tuotanto on siirtymässä Passojan koululle. Aikaisemmin kaikki elokuvatuotanto oli Helsingissä, mutta kun tekniikka on muuttunut digitaaliseksi, niin kaikkea ei ole enää pakko tehdä siellä. Satavuotias yksityiskirjasto palvelee kyläläisiä koulutiloissa. Kirkkoherra Jouko Heikkinen sanoo viisi vuotta väliaikaisvoimin hoidetun kanttorin viran täyttämisen ilmentävän seurakunnan voimakasta tahtoa. Kannuksessa Yli-Kannuksen kyläyhdistys remontoi parhaillaan EU-hankkeena entisen Korpelan koulun ullakkoa monitoimitiloiksi, ja yläkertaan rakennetaan talkoilla vuokrahuoneisto. Kälviän kunta sai Passojan koulun lisäksi ostotarjouksia myös Jokikylän koulusta. Sama koskee Karhin koulua. Suomalainen unelma toteutui Jussi Väntänen huomauttaa, että Suomeen on nyt syntymässä alueellisia elokuvan tuotantokeskittymiä. Paljasjalkaiseksi helsinkiläiseksi tunnustautuva Väntänen on tehnyt 80luvun lopulta lähtien ammatikseen elokuvia. Passojan koulun hanke on hänen ja vastikään pääkaupunkiseudulta Lohtajalle muuttaneen Heikki Kossin yhteinen. Lohtajalla käytöstä poistetut koulurakennukset on tähän saakka myyty lähinnä asuntokäyttöön. Perjantaina 25.11.2005 . Ammattilaispuolella Väntänen muun muassa vuokraa elokuvauskalustoa ja videotykkejä, tuottaa lyhytja dokumenttielokuvia, tekee tv-mainoksia sekä elokuvayhtiöille kuvan ja äänen jälkikäsittelyä. Hän on toiminut lähinnä äänittäjänä ja työskennellyt myös Tampereella ja Hämeenlinnassa. Pia Räihälä (KP) Väliviirteen kyläläiset ovat huolissaan koulurakennuksensa tulevaisuudesta. Kossi on tehnyt töitä elokuvien äänisuunnittelijana ja dokumenttielokuvien ohjaajana, ja hänkin tulee sijoittamaan oman yrityksensä Passojan koululle. HALSUA (KP) Halsuan seurakunnan kirkkoneuvosto on valinnut kanttorin virkaan Anni-Mari Kentalan Kaustiselta. Kun kyläyhdistyksellä kuitenkin oli tähän kouluun kiinnostusta, niin Kälviän päättäjät arvottivat yhdistyksen aktiivisuuden rahantulon edelle. Työ rakennuksen eteen luo väkisinkin yhteishenkeä. – Mihin kaikki nämä tavarat laitettaisiin, jos koulu myytäisiin. On ihan selvä, että toiminta loppuisi siihen. Minähän elän suomalaista unelmaa, kun asun keskellä kaupunkia omakotitalossa ja joki on saunan takana! Väntänen kertoo aluksi miettineensä, onko näillä seuduilla tarpeeksi palveluita saatavilla. – Viime sunnuntain kyläkokouksessa oltiin sitä mieltä, että kunnalta ei tule oikein mitään palveluita tälle kylälle, joten tuo summa ei ole kunnalta paljon. – Kyläläiset ovat itse järjestäneet hurjan määrän palveluita koulun ympärille, ja kunta oli lakkauttamassa nämäkin, Rinne harmittelee. Kyläyhdistykset osallistuvat kuluihin vaihtelevasti. – Täällä on leppoisampi tunnelma. Tastulan mukaan ei kuitenkaan ole oikein, että kyläyhdistys on pakotettu toimimaan saadakseen ylläpidettyä itselleen toimitilat. Pitää selvittää, saako yhdistys jopa rahaakin, millä maksaisi siitä, sanoo tekninen johtaja Olli Karikko. ”Kylätoiminta loppuisi” Väliviirteen koulua käyttävät myös muun muassa diakoniayhdistys, 4H-kerho, äitilapsi-piiri ja pyhäkoulu. Niinpä Väntänen muutti Kannukseen toissa kesänä. – Yritämme kehittää tästä kyläkeskuksen ja saada sen toimimaan niin hyvin, ettei ainoa tähtäin olisi vain rakennuksen ylläpito. Koulu on yhä Väliviirteen sydän Yhdistykset pyrkivät säilyttämään lakkautetut koulut kyläkeskuksina Väliviirteen kylänvanhin Aito Ruotsala, maaja kotitalousseuran puheenjohtaja Marjatta Nikupaavo ja kyläyhdistyksen puheenjohtaja Elisa Rinne puolustavat kunnan säästötavoitteiden uhkaamaa koulurakennusta. – Kun tässä oli toimiva koulu, niin yhteinen tila oli itsestään selvä. – Tavoite olisi, että koulurakennus luovutettaisiin tavalla tai toisella yhdistyksen käyttöön. Samalla kunta pääsee vuotuisista noin 5000 euron ylläpitokustannuksista. Ymmärrän, että yhdistyksiä arveluttaa ottaa harteilleen kiinteistön ylläpitoa. Jussi Väntäsen yritys on digitaalisen median erikoisosaaja, joka muun muassa skannaa ja restauroi yksityisasiakkaille vanhoja valokuvia, siirtää kaitafilmejä ja kotivideoita dvd:lle ja äänittää vanhemmalla tekniikalla äänitettyä ääntä cd-levyille. Kunta odottaa kuitenkin säästöjä kiinteistön käyttökuluihin, joiksi laskettiin viime vuonna 7000 euroa. – Muut paikat on rakennettu kuvauksia varten, täällä taas tehdään äänen ja kuvan jälkituotantoa. Jussi Väntänen omistaa Karhu ja Tähti Oy:n, jolla on Kannuksessa elokuvateatteri Koivu ja Tähti. Vanhemmat olivat jäämässä eläkkeelle Kannuksessa, ja elokuvateatterille tarvittiin toiminnan jatkajaa. Avoinna olleeseen virkaan oli yksi hakija
– Erikoisin juttu taitaa olla se, kun Jukka (Andersson, Rihmaston toinen puoli) ajoi resiinalla saadakseen kiskojen ääntä talteen. Kun Frank Sinatran hampaat lyötiin kurkkuun Paul Anka yllättää uudella levyllään Paul Anka versioi uudella levyllään rockja pophittejä. Venäläisen Leon Thereminin luomus on outo musiikkivempain: sitä soitetaan koskettamatta lainkaan itse soittimeen. Erilaiset ajat ja paikat lyövät kipinää tulenaroille visioille, jotka Rihmasto-kaksikon ajatuksenjuoksu valelee musiikkimatkabensiinillä. – Ambient on laaja käsite, mutta niin on Rihmastokin. KESKIPOHJANMAA . Rihmasto esiintyy lauantaina Kokkolan Westissä yhdessä Nemesiksen kanssa. Sain olla yksi pioneereista aikana, jolloin rock ja pop olivat nousemassa maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Itse asiassa kun Bon Jovi kirjoitti laulua, hän otti minuun yhteyttä ja kysyi lupaa, voivatko sanat mennä näin. Silloin elettiin vuotta 1996. Tallennamme kovalevynauhurille erilaisia ääniä ympäristöstä, jotka sitten samplaamme. Musiikkimme istuu hyvin esimerkiksi niityille, lisää Lahti ylistäen Kaustisen Pauanne-tapahtumissa soitettuja ulkoilmakeikkoja. Se oli vuonna 1959 – oh Diana – ja Linnanmäellä taisivat silloin olla melkein kaikki Suomen teiniikäiset tytöt. – Luulen, että aktivismini unohdetaan. Nykyään kaikki sysätään tietokoneelle. Rihmaston ulosanti on yleisön edessä tietokoneiden varassa. Sinkun toinen repäisy, Herranjestas minkälainen nainen, pistää Esterin lopullisesti humppavaihteelle. Sitä ennen hän oli kuunnellut paljon ”synapoppia”, suurimpana suosikkinaan JeanMichel Jarre. Totta kai, minä vastasin, Anka kertoo ja innostuu laulamaan kohtaa puhelimeen: Frankie said I did it my way. – Paikkana oli Kokkolan Seurahuone. Jos levyn avaava The Sacrament hieman kärsiikin säkeistöjen pitkistä i-vokaaliväännöksistä, niin viimeistään kakkosraita Wings of a Butterfly saa homman rullaamaan. Saaren soolot ovat osa Suo, Kuokka & Jussi -koalitiota heidän Beach Boys -tribuutissaan. Ambient-skene vilisee makuuhuonemuusikoita Rihmastolla ei ole tällä hetkellä levy-yhtiötä. Jalonen on simosilmunsa kuunnellut, mutta suomihumpan perusmaneerit eivät pysty peittämään sitä, että Jalonen on vokalistina vielä puolikypsä. Haluan nähdä, pystyykö bändini jatkamaan tavallisesta poikkeavan musiikin tekemistä. Mutta niin sanat vain menevät. Tavastialla thereminin haasteen ottaa vastaan kitaristi ja säveltäjä Jarmo Saari. Meille merkitsee paljon ilmaisun vapaus. Levyllä on hyvä fiilis ja sopivan uninen äänimaailma. – Uusin levy äänitettiin Jukan työpaikan studiossa. Kyseistä soundia käytettiin aiemmalla levyllämme, Lahti muistelee. Sinkun avaava Lähde Vapauden liikkuu vaarallisilla vesillä. Maailman vanhin sähkösoitin ujeltaa Tavastialla Lyhyesti Levyarviot Levyarviot Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Musiikin utuisemman puolen vaeltaja, helsinkiläistynyt Rihmasto valmistautuu huomiseen Kokkolan keikkaansa uusi, vielä julkaisematon levy takataskussaan. 45-vuotiaalla supertähdellä ei myöskään ole mitään aikeita vetäytyä musiikkiuralta. Sitä kuunnellessa voi vain todeta, että paljon on tapahtunut kehitystä. Bändin sivuilta löytyy yli kuusi tuntia ladattavaa äänimaalailua. Sen omistaja, 64-vuotias Paul Anka aloittaa haastattelun muistelemalla ensimmäistä vierailuaan Suomessa. Halukkaat voivat tutustua Rihmaston musiikkiin helposti netin välityksellä. – Törmäsin bändiin minulle perinteisen kaavan mukaisesti: Nemesiksen Ami Hassinen soitti Fissures-levyä minulle. Levyn metahetkiin kuuluu Bon Jovin It’s My Lifen kohta, jossa Anka – Frank Sinatran My Wayn kirjoittaja – laulaa ”Frank said I did it my way”. Laatua, ei pelleilyä Anka kertoo käyneensä läpi satoja kappaleita, jotka olivat ehdolla albumille. Yhtyeen neljäs levy on samalla ensimmäinen, jonka kappaleet eivät ole Jussi Syrenin omia sävellyksiä. Esteri iskee tanssilavan takana Jouni Nikula (KP) Jussi Syren and the Groundbreakers, Heartagrass – An acoustic tribute to Him (Bluelight Records, 2005) Itse Valtiaat -televisiosarjan tunnusmusiikista tuttu Bluegrass-kvartetti yllättää versioimalla pitkäsoitollisen edestä HIMiä. Metsän Juurella -pitkäsoiton levitys kaatuukin kaksikon Lahti-Andersson harteille. Halusin kriitikoiden ja kuluttajien kuulevan laatua, ei pelkkää erikoisuutta. Ultrakeveän hevin ja tanssilavahumpan yhdistävä kappale hakee muotoaan nelisen minuuttia, mutta onnistuu lähinnä hämmentämään: Tuntuu siltä, että osa bändistä haluaisi Esterin soittavan 80-luvun aikuisrockia, vaikka yleinen konsensus pakottaakin laivan nokan kohti järven rannalla häämöttävää tanssilavaa. Myös kakkosraita toimisi paremmin pienen saksimisen jälkeen. Temppu ei ole pelkkä julkisuuskikka, sillä rytmillisesti tiukka kvartetti versioi hevihitit innostuneen onnistuneesti. Pian sen jälkeen soitimme Koneisto-tapahtumassa Turussa. – Kappaletta lähdetään rakentamaan jonkun mielikuvan päälle. Heartagrass osoittaa samalla, että HIMin kappaleissa on oikeasti ideaa. Pop-musiikki oli lapsenkengissään. Tässä tapauksessa vahvat melodiat jaksavat kuljettaa levyn hyvähappisena läpi koko kymmenen biisin kokonaisuuden. Nuorten miesten Esteri hakee selvästi vielä itseään. – Tiedätkö, juuri tuosta syystä en halunnut tätä kappaletta levylle, koska en halunnut siitä mitään pelleilyä. Onhan ambientin teko sen puoleen helppoa, että mikrofoneja ei juurikaan tarvita. – Koneen kaatumisten takia erilaiset Windowsin hälytysäänet tunkevat joskus keikkabiiseihimme mukaan, hän nauraa. Vuonna 1918 keksitty theremin ujeltaa Helsingin Tavastia-klubilla perjantaina. Jarkko Lahti kuitenkin muistuttaa, että genrepakon sanelema musiikillinen lokerointi ei paljasta koko kuvaa Rihmaston maailmasta. Todennäköistä on, että treenisessioissa kieli poskessa heitetyt goottirock-jammailut kasvoivat puolivahingossa nykyisiin mittasuhteisiinsa. Myöhemmin olen päässyt vierailemaan bändin keikkakokoonpanossa, jolloin olen soittanut Australian alkuperäisasukkaiden didgeridoo-puhallinsoitinta. Solisti sanoo uskovansa, että hänen musiikkiaan kuunnellaan vielä sadan vuoden kuluttua. – Selviä melodioita ei juurikaan ole. Uudella levyllään Rock Swings Paul Anka ei kuitenkaan esitä omia sävellyksiään, vaan 1980ja 1990-lukujen rockja pophittejä swing-versioina. – Voiko sitä kutsua edes biisiksi. Bono korostaa, että hän haluaa tulla muistetuksi mieluummin muusikkona kuin työstään köyhyyden vähentämiseksi. Askel utuisuuden taakse Rihmasto on kahden miehen pyörittämä äänimatkatoimisto Tarkkaa työtä tietokoneruudun takana. – Suurta suosiota ei tällaisella musiikilla saavuta, mutta radiosoitotta emme sentään ole jääneet. Jo Linnanmäellä käyntinsä aikoihin Anka alkoi pohjustaa seuraavaa siirtoaan ja aloitti esiintymisensä Las Vegasissa. Billy Jean on hieno, mutta kun lauloin sitä, minua alkoi naurattaa: ei, ei, ei, tämä ei ole uskottavaa. Luonnossa parhaimmillaan Rihmasto sai alkunsa Kälviän lukiossa, jossa kokkolalainen Jarkko Lahti törmäsi kälviänruotsalolaiseen Jukka Anderssoniin. Se koostuu vain yhdestä kappaleesta, joka on taiteellisessa peräänantamattomuudessaan perusrihmastolaisen koulukunnan näköinen kahdeksankymmenen minuutin sinkkubiisi. Levyyhtiö ehdotti swing-albumin tekemistä minullekin, mutta kieltäydyin, koska olen esittänyt näitä lauluja niin paljon. – Tiesin, että valitsemieni kappaleiden täytyy olla juuri eikä melkein. Stereokentän hyödyntäminen on tärkeässä roolissa. Rihmaston voimakaksikko Jarkko Lahti (vas.) ja Jukka Andersson kuljettavat musiikin totuttujen rajojen yli myös keikoilla. Elämäni levy Raiko Häyrinen HELSINKI (STT) Ääni puhelimessa on innostunut. Markkinointipaineita ei ole, sillä ambient ei ole suurten massojen musiikkia. Ykkösbiisiä ei paranne se, että säkeistöjen laulumelodiat kulkevat liian matalalta Mika Jalosen äänialalle. Voi sanoa, että musiikkimme toimii täydellisesti ainoastaan kuulokkeilla kuunneltuna, Lahti pohtii. – Ihmiset palavat loppuun rock’n’rollissa nelikymppisinä. Lahti sanoo, että joskus käy niin, että kone kaatuu kesken parhaan hurmion. Miehen kädenjälkeä voi kuulla muun muassa Sub tv:n jatkuupätkissä. Rootache Every Moment HELSINKI (STT) Suomalaisella yleisöllä on nyt harvinainen mahdollisuus kuulla maailman vanhinta elektronista soitinta. Jonkinlaiset suunnitelmat on sutattu paperille, mutta luotamme yllätyksellisyyteen. Teemme tätä itsellemme, kuittaa Lahti kulunutta kielikuvaa oikeutetusti käyttäen. – Paras paikka keikkailuun on kuitenkin luonto. miettii Rihmaston toinen luova puoli, Kokkolasta kotoisin oleva Jarkko Lahti. Vanhan koulun yökerhoäänen, isojen orkesterisovitusten ja rockin yhdistäminen ei ole aivan uutta: Pat Boone kohautti 1990-luvun puolivälissä levyttämällä samalla konseptilla albumille heavy metallia. Komea on myöskin kolmosveto, In Joy and Sorrow, joka toimii cross-over tuotoksena mahtavasti. Myös rytmi puuttuu. Oman lisäsäväyksensä omituisella tavalla onnistuneelle paketille antaa Syrenin vokalisointi, jonka bluegrassmaisen nasaaliuden kruunaa ylidramaattinen r-kirjainten amerikkalaismainen viljely. Meillä on keikoilla mukana kannettavat tietokoneet sekä pari syntikkaa. Melkein kaikki vedetään suoraan syntikalla tietokoneeseen. Silloin äänitykset tehtiin tracker-pohjaisesti eli raiturille. Joskus ammumme videotykeillä erilaisia taustakuvia lavan taakse, joskus on värikkäitä harsoja, Lahti kuvailee, mutta ei lupaa lauantaiselle Westin keikalle visuaalista ilotulistusta. – Keikkamme perustuvat improvisaatiolle. Soittimen ylimaallinen ujellus värittää esimerkiksi jenkkibändin Good Vibrations -hittiä. Koskaan ei voi tietää, mihin biisi päättyy, vaikka pyrimmekin kirjoittamaan kappalerakenteen paperille ennen äänitystä. Mielikuvituksen lentoon lähettävän nimen omaava salolainen tanssiorkesteri lyö samalla pöytään uransa toisen sinkun. – Se oli todella jännittävää aikaa. Anka kertoo saaneensa idean levyyn tuottaessaan kanadalaisen Michael Bublén levyjä, jolla tämä nuori mies laulaa vanhoja standardeja. Kuvat: Arkisto/Clas-Olav Slotte Nemesiksen uusin levy, Metsän Juurella, on julkaisua vaille valmis. Rihmaston sävellysprosessi lähtee pään sisäisistä mielikuvamaailmoista. Myöhemmin äänimaailmat kasataan yhteen, jonka jälkeen lisäämme syntikat päälle. Turhaa ei ainakaan ole aikailtu, sillä levyltä löytyvät myös loppukesästä julkaistun Dark Light levyn suosikkiraidat. Hilpeää menoa haittaa kappaleen alussa kompasteleva komppi. Bonon mukaan hänen kappaleensa sijoittuvat ”tunnemaastoon, jota ei ollut olemassa ennen U2-yhtyettä”. Äänipohjat ympäristöstä Rihmaston voi asettaa ambientkarsinaan. – Sen sijaan halusin tehdä swing-levyn sellaisista 1980ja 1990-luvun kappaleista, jotka rakenteensa puolesta sopivat swingiin. Synapopista didgeridoohon Jarkko Lahti innostui ambientista nähtyään kokkolalaisen Nemesiksen keikan vuonna 1995. – Todellinen kipinä syttyi Nemesiksen keikalla. Perjantaina 25.11.2005 17 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Nygård (06) 827 2323 Jouni Nikula (06) 827 2332 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Jouni Nikula (KP) Esteri, Lähde Vapauden (2005) Esteri iskee kahden biisin sinkulla takaraivoon. – Nämä nuoret kaverit laulavat 1940-luvun kappaleita, jotka ovat heitä itseään paljon vanhempia ja myyvät niitä nuorille, joilla ei ole mitään suhdetta laulujen lyriikoihin. Kansia vaille valmis taidepläjäys on nimeltään Metsän Juurella. Bono: Musiikkiani kuunnellaan sadan vuoden päästäkin. Rihmasto on tallentanut muun muassa tehtaan ja luonnon ääniä. Hänen mukaansa Metsän Juurella on ennemminkin matka ajattomaan ääni-ikuisuuteen, joka on pessyt kasvonsa länsimaisen nykymusiikin luomisvimmaa rajoittavista lainalaisuuksista. Ensimmäinen äänite valmistui seuraavana vuonna. – Outo Recordsin piti julkaista levy, mutta resurssit loppuivat kesken. Tilasin albumin sen jälkeen Mikan Musarista, Kokkolasta. – Taisi mennä puoli tuntia, kun puhe eksyi jo yhteisen musiikin tekoon. Teini-idoli siirtyi pian yökerhoviihdyttäjäksi, mutta Paul Anka ei ole koskaan ollut pelkkä siirappikurkku: hänen kynästään on lähtenyt yli 900 kappaletta, joukossa lukuisia jättihittejä. Uutta levyämme saa varmimmin tilaamalla sen kotisivujemme kautta. Musiikki koostuu erilaisista samplatuista äänimaailmoista, jotka on koristeltu syntikoin. Haluankin että niin käy, koska toivon tällaisten (köyhyys)ongelmien katoavan, stara summasi. Rihmaston ensikeikka osui vasta uuden vuosituhannen neljännelle kuukaudelle. Jukka Andersson työskentelee äänisuunnittelijana Helsingissä. Palaset loksahtanevat kohdilleen ajan myötä, sillä henkeä ja tahtoa Esteristä onneksi löytyy. Ylen Avaruusromu-ohjelmassa meitä on soitettu kymmenisen kertaa. Niukasti rannalle jäivät muun muassa U2:n One, Mark Cohnin Walking in Memphis ja Michael Jacksonin Billy Jean. Jarkko lahti, Rihmasto: Robert Rich and Alio Die, Fissures (Fathom, 1997) – Tämä on ollut suosikkini jo vuosia. – Tiedän, ja nyt tavoittelemme heidän tyttäriään, Paul Anka nauraa. Kun taustalla on pelkkä akustinen bändi ilman rumpuja, joutuvat kappaleet koville. Tekniikan kehittyminen on helpottanut hulluna äänittämistä, minkä vuoksi Suomenkin ambient-piireistä löytyy paljon makuuhuonemuusikoita. Beach Boys onkin harvoja popyhtyeitä, joka on hyödyntänyt thereminiä sävelmissään. Hän esittää ”lasimaisia sooloja” liikuttamalla käsiään tyhjässä tilassa. Kuva: Heidi Gibbs NEW YORK (STT–AP) Irlantilaisen U2-yhtyeen rokkitähti Bono ei kärsi liiasta vaatimattomuudesta
Hyvin usein jääkiekko-ottelut – pallopelit yleensä – ratkeavat henkilökohtaisiin virheisiin. 18 8 10 51– 64 16 FPS . Karsinnan pisimmän hypyn esitti Sveitsin Andreas Küttel, joka ponnisti 137,5 metriä toisella harjoituskierroksella hyppäämänsä 137-metrisen jatkoksi. Moniveto 2 1 Schalke 04–PSV 3–0 2 Real Madrid–Lyon 1–1 3 Liverpool–Betis 0–0 Tulosyhdistelmä: 3–0, 1–1, 0–0 Lopullinen kerroin: 1 624,20 Päivän Pari 1 Liverpool–Betis 1. 24 8 4 2 10 62– 62 34 TPS . Torjunnat: Scott Langkow L 8+7+15=30, Sinuhe Wallinheimo J 13+10+6=29. Kippari-Kantelus komentajana Hermes kuittasi forssalaisten karkeat oman pään virheet Sinne menee. . . Esimerkiksi toisessa erässä kotijoukkueen pelistä katosi aivan totaalisesti punainen lanka. erä: 26.49 Jussi Pesonen (Jason Guerriero–Iikka Törnvall) 1–1. 2. Ässät–Jokerit 4–2 (2–0, 2–1, 0–1) 1. Vastuuvalmentaja: Matti Mehtälä. . . Torjunnat: Juuso Riksman Ä 22+11+16=49, Mikko Rämö J 12+13+9=34 (pois 59.13–60.00). erä: 43.13 Nurmi (Greg Hawgood) 2–3 sr, 46.06 Jaakko Uhlbäck (Arto Laatikainen–Joakim Eriksson) 3–3 yv, 47.29 Puistola (Viinanen–Nurmi) 3–4 yv, Blues aikalisä 59.33. Toisessa erässä Kärppien Mikko Lehtonen laukoi kiekon vastustamattomasti Tuomo Karjalaisen selän taakse ajassa 25.06. Jäähyt yht: Ässät 6x2 min ja Forsbacka 10 min = 22 min, Jokerit 10x2 min ja Kevin Kantee 10 min = 30 min. Hermes ja Forssan Palloseura tuhlailivat avauserässä solkenaan maalipaikkoja, tuhersivat unettavan toisen erän, kunnes lopulta päätöserässä Hermes heräsi. YLIVIESKA (KP) Ylivieskan Kuula on tehnyt 15 pelaajan kanssa pelaajasopimukset ensi kaudeksi ja kaikilla on optio myös kaudesta 2007. – Kyllähän se aina sytyttää aivan eri tavalla pelata entistä joukkuetta vastaan, kapteenin C-kirjainta rinnassaan kantava Kantelus myönsi myhäillen pelin jälkeen. erä: Maaliton. Keno Voittonumerot: 2, 5, 6, 9, 13, 14, 15, 17, 42, 44, 45, 47, 48, 49, 57, 59, 62, 63, 66, 68 Vakio 3 Jääkiekkovakio Oikea rivi: 211 222 11X 21 Voitonjako: 11 oikein 1 620 kpl voitto–osuus 54,90 e, 10 oikein 2,50 e. . Torjunnat: Ari Reunanen 4+13+5+0+=22, Simo Vehviläinen 8+12+8+0+=28 (pois 59:08-59:59) Yleisöä: 1 583 Tuomarit: Jarkko Kosonen (Anssi Immonen-Juha-Matti Telkkinen). Ollin aukkoa ei lähdetä ulkopuolisilla hankinnoilla täyttämään, vaan omat nuoret pelaajat täyttävät sen. 2. – Tasakentillä pystyimme pitämään kotijoukkueen hyvin kurissa. Urheilu Perjantaina 25.11.2005 . . Yleisöä 7 016. erä: 2.57 Marko Kivenmäki (Aki Uusikartano) 1–0, 4.29 Matt Nickerson (Kivenmäki–Kristian Kuusela) 2–0 yv. . Teemana oli lähteä pelaamaan samalla tavalla kuin Sportia vastaan (2–0-voitto). 18 8 1 9 60– 55 17 Hermes . . erä: 53.00 Markku Vuorisalo (Tero Forsell) 2–4, 57.59 Tero Forsell (Jarmo Jokila–Juho Lehtisalo) 2–5 yv Jäähyt yhteensä: Haukat 4x2=8 min, TuTo 4x2=8 min. 18 10 2 1 5 59– 44 23 Hokki . 2. Kuopiolaisten virheiden johdosta Kerho pystyi kuitenkin nappaamaan voiton lukemin 4–2 (0–0, 3–1, 1–1). Kilpailusta karsiutuivat Lauri Hakola (107,5), Veli-Matti Lindström (103,5), Kalle Keituri (98) ja Harri Olli (89). Kaikki ottelun maalit syntyivätkin ylivoimatilanteissa. Mestis: Hermes–FPS 4–3 (1–1, 0–0, 3–2) 1. Kolmannessa erässä TPS yritti rajusti tasoitusta, mutta Kärppien tarkka puolustus esti kotijoukkueen maalit. . kierrosta: Jarkko Nieminen Suomi–Fernando Vicente Espanja 6–3, 6–2. 24 17 1 1 5 83– 42 54 Tappara . Näin kävi TURKU (STT) Oulun Kärpät otti niukan vierasvoiton Turun Palloseurasta jääkiekon SM-liigassa maalein 2–1 (1–0, 1–1, 0–0) torstaina Turkuhallissa. KESKIPOHJANMAA 18 Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Tapani Postila (06) 827 2344 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 Rahapelit Tennis Jukka Anias KOKKOLA (KP) Hermes–FPS 4–3 (1–1, 0–0, 3–2) Ei mitään uutta auringon alla. Kaukana kuosistaan Hermeksen peli edelleen on, vaikka tilillä on nyt kaksi peräkkäistä ja tuikitärkeää voittoa. 24 5 2 2 15 58– 88 21 KalPa . . Torjunnat: Neil Little B 4+11+6=21 (pois 59.05–60.00), Mika Lehto T 7+12+11=30. Kun Jesper Söderholm kuittasi tarkasti koukut ja estämiset viheltäneeltä päätuomari Jaakko Männiköltä kakkosen vajaa kolme minuuttia ennen täyttä aikaa, FPS-koutsi Mikko Sokka otti Santasen pois maalinsa suulta. Koistinen passasi ja Kantelus siirsi mustan ohi hyvin torjuneen Juho Santasen. Yleisöä 4 950. erä: 21.50 Steve Kariya (Hurme) 1–0 yv, 33.03 Hurme (Tuomas Eskelinen–Kimmo Peltonen) 2–0 yv, 35.07 Timo Vertala (Tuukka Mäntylä–Janne Ojanen) 2–1 yv, 39.59 Grönvall (Mika Viinanen) 2–2. . – Tosi tuskainen syksy on ollut. Torjunnat: Juha Pitkämäki I 7+17+10=34, Rob Zepp S 5+5+9=19. Porin Ässät jatkoi Helsingin Jokereiden tuskaa voittamalla kotihallissaan 4–2. 24 8 1 4 11 54– 55 30 Jokerit . Ratkaisu: Forssalaisten karkeat virheet omassa päässä, Hermes-kapteeni Jarno Kanteluksen tehot sekä kotijoukkueen maalia vartioineen Eero Kilpeläisen luotettava työskentely. 2. . . Eikä lopun suhmurointikaan koutsia miellyttänyt: – Ihmeellistä kiekon kuskaamista. . . Hermeksen kokoonpano: Vihtola, Pajula, Jäminki, Aro, Sirén; Kantelus, Kulonen, Koistinen, Mason, Niemi; Kylmämaa, Kopiloff, Uusitalo, Jortikka, Söderholm; Vanninen, Lindlöf, Hietaharju; Kilpeläinen (Lahtonen). Hän jätti karsintahypyn kokonaan väliin. . . Kymmenen suomalaista mäen mc-avaukseen Leuto sää myöhästytti karsintoja. kilpailu: 1.puoliajan avausmaalin tekijä 2. – TPS:n sairaslista on pitkä, emmekä tällä kalustolla pysty tällä haavaa parempaan esitykseen, Jortikka totesi. Pitkäveto 55 Fenerbahce–Milan 2 (0–4) 1,85 56 Schalke 04–PSV 1 (3–0) 1,80 57 Real Madrid–Lyon X (1–1) 3,35 58 Rosenb.–Olympiakos X (1–1) 3,10 59 Anderlecht–Chelsea 2 (0–2) 1,30 60 Liverpool–Betis X (0–0) 3,25 61 Liverpool–Betis 2 (0–1) 1,85 62 Inter–FC Artmedia 1 (4–0) 1,15 63 FC Porto–Rangers X (1–1) 3,50 64 NY Islanders–Buffalo X (3–3) 4,40 65 Wsh–Tampa Bay X (3–3) 4,40 66 Florida–New Jersey 2 (1–5) 2,25 67 Columbus–Nashville 2 (2–4) 1,95 68 Toronto–Boston 2 (1–5) 2,60 69 Detroit–Colorado 1 (7–3) 1,85 70 Minnesota–Edmonton 2 (3–4) 2,30 71 Dallas–Anaheim 1 (3–1) 1,70 72 Calgary–San Jose 1 (3–2) 1,85 73 Blues–Tappara 2 (3–4) 2,40 74 HPK–KalPa 1 (4–2) 1,15 75 Ilves–SaiPa 1 (4–1) 1,85 76 Lukko–JYP 2 (1–3) 2,65 77 Pelicans–HIFK 2 (1–4) 1,55 78 TPS–Kärpät 2 (1–2) 1,95 79 Ässät–Jokerit 1 (4–2) 2,15 80 Blues–Tappara, maalit 2 (yli 5,5 maalia) 2,50 81 HPK–KalPa, maalit 2 (yli 5,5 maalia) 1,80 82 Ilves–SaiPa, maalit 1 (alle 5,5 maalia) 1,50 83 Lukko–JYP, maalit 1 (alle 5,5 maalia) 1,35 84 Pelicans–HIFK, maalit 1 (alle 5,5 maalia) 1,60 85 TPS–Kärpät, maalit 1 (alle 5,5 maalia) 1,40 86 Ässät–Jokerit, maalit 2 (yli 5,5 maalia) 2,25 87 SM-liigakierros, maalit 1 (alle 38,5 maalia) 1,35 88 Hermes–FPS 1 (4–3) 1,45 89 Jokipojat–Salamat X (3–3) 4,90 90 Haukat–TuTo 2 (2–5) 1,35 91 Jukurit–K-Vantaa 1 (5–0) 1,30 92 Viking–Slavia Praha X (2–2) 3,30 93 Start–Hammarby 2 (2–4) 2,70 94 FC Midtjyll.–Vålerenga 1 (4–0) 2,50 Tulosveto 1 Liverpool–Betis 0–0 Lopullinen kerroin: 9,46 2 Detroit–Colorado 7–3 Lopullinen kerroin: 86,11 3 Blues–Tappara 3–4 Lopullinen kerroin: 27,29 4 HPK–KalPa 4–2 Lopullinen kerroin: 18,07 5 Ilves–SaiPa 4–1 Lopullinen kerroin: 21,31 6 Lukko–JYP 1–3 Lopullinen kerroin: 16,52 7 Pelicans–HIFK 1–4 Lopullinen kerroin: 14,74 8 TPS–Kärpät 1–2 Lopullinen kerroin: 19,69 9 Ässät–Jokerit 4–2 Lopullinen kerroin: 17,38 Vakio 2 47/05 Keskiviikko 23. Nytkin tyydyttiin tilanteeseen (4–1johdossa) ja alettiin roiskia kiekkoa liikaa. . . 18 9 1 2 6 63– 55 21 Jokipojat . Jäähyt yht: Pelicans 6x2 min = 12 min, HIFK 9x2 min = 18 min. Tuomarit: Reijo Ringbom (Seppo Lindroos ja Ilkka Salminen). . Kärppien valmentaja Kari Jalonen kehui joukkueensa viisikkopeliä. . 3. Heti erän alussa Hermeksessäkin pelannut seinäjokelaislähtöinen puolustaja Antti Uitto menetti törkeällä tavalla kiekon omalla alueellaan. . erä: 49.07 Tomek Valtonen (Ilari Filppula–Lepistö) 4–2, Jokerit aikalisä 59.13. erä: 32.00 Tero Koponen (Virtanen–Eerikki Koivu) 1–3 av. Hermes-kippari Jarno Kantelus iski kauden viidennen ja kuudennen maalinsa Juho Santasen taakse. . – Pitkästä aikaa joukkueella oli iloinen ilme, mutta pisteisiin se ei valitettavasti riittänyt, harmitteli Jortikka. Tamperelaisten voittomaalin laukoi Pasi Puistola ylivoimalla ajassa 47.29. erä: Maaliton, JYP aikalisä 57.47. Tampereen toinen seura, Ilves otti kotikaukalossaan selkeän 4–1-voiton Lappeenrannan SaiPasta. Pekka Rautio täräytti kavennusmaalin vain 20 sekuntia Kanteluksen toisen osuman jälkeen. erä: 41.08 Joonas Rönnberg (Guerriero) 2–1 av, 48.44 Guerriero (Jason Bonsignore–Koistinen) 3–1 yv, SaiPa aikalisä 51.38, 55.38 Henrik Juntunen (Tomi Hirvonen) 4–1 yv. 17 10 1 6 53– 45 21 Salamat . Oikea rivi: 112 12X X21 XXX Voitonjako: 12 oikein 11 kpl voitto–osuus 5 659,20 e, 11 oikein 54,40 e, 10 oikein 8,10 e. . . Selvästi panikoineen Hermeksen kuitenkin pelasti Kilpeläinen ja vieraiden epätarkkuus maalin edessä. Ohjeet eivät todellakaan olleet sellaiset, Arvonen murisi. 24 17 1 4 2 82– 43 57 Kärpät . erä: 11.38 Jani Keränen (Sami Puruskainen) 1–0 2 erä: 30.47 Topi Riutta 2–0 yv, 31.28 Matti Hietakangas (Toni Mustonen) 3–0, 35.40 Lasse Korhonen (Sami Ryhänen–Ville Uusitalo) 3–1 3 erä: 47.31 Ville Uusitalo (Lasse Korhonen–Karo Koivunen) 3–2 tv, 59.59 Karo Koivunen (Ville Uusitalo–Sami Ryhänen) 3–3 im 4 erä: 60.23 Jarkko Immonen (Tapio Ahtonen–Sami Puruskainen) 4–3 Jäähyt yhteensä: Jokipojat 5x2=10 min, Salamat 3x2=6 min. – Uusille tulokkaille jätetään vielä ovi raolleen. erä: Maaliton. . kilpailusta: 5, 6, 9 Veikkausbingo Keskiviikko 23. erä: 11.57 Markku Vuorisalo 0–1, 18.04 Juho Lehtisalo (Tero Forsell) 0–2 2 erä: 21.30 Timo Salo (Tapio Laakso–Oskar Essen) 0–3, 35.10 Toni Kiren (Tuomas Ilola) 1–3, 35.57 Janne-Petteri Vuorinen 2–3 3. Kärppien voiton pohjusti maalivahti Niklas Bäckströmin varma suoritus. Maalivahtien torjunnat: Eero Kilpeläinen 9+8+12+=29, Juho Santanen 12+6+5+=23 (pois 57.07–57.32, 59.2760.00) Yleisöä: 790 Tuomarit: Jaakko Männikkö (Janne Jussila–Pasi Tuurinmaa). kilpailu: 2.puoliajan avausmaalin tekijä Voittoyhdistelmä: 18 Ei maalia–18 Ei maalia Lopullinen kerroin: 8,42 Poissa: 1. Mitään maalijuhlaa emme Turusta odottanetkaan, Jalonen totesi. Bäckström torjui ottelussa yhteensä 34 laukausta. Jääkiekko Luxemburg: ATP-haastajaturnaus, palkintoarvo 106 072 euroa: Kaksinpelin 2. 24 10 3 1 10 54– 59 37 Ilves . . HPK . . Jäähyt yht: TPS 7x2 min = 14 min, Kärpät 8x2 min = 16 min. – 13 maalia kahdessa pelissä (lauantaina 9–3-voitto K-Vantaasta) kyllä maistuvat meille, vaikka joukkueen peli on edelleenkin ihmeellistä vuoristorataa. . . 6–4-ylivoima tuottikin tulosta, kun Jokila paikkasi mokaansa sivaltamalla maalin kulmalta kiekon taas kerran Hermeksen maalin suulla tyylikkäästi pelanneen Eero Kilpeläisen taakse. . 3. Viime vuoden joukkueesta vain Olli Kippola on lähdössä, mutta vastapainoksi Matti Mehtälä on tekemässä valmentamisen ohessa paluuta pelaavaan kokoonpanoon. 24 9 1 3 11 62– 61 32 Lukko . Ennen karsintakilpailua hypättiin kaksi harjoituskierrosta. Yleisöä 3 420. erä: 7.10 Mark Murphy (Peter White–Pasi Salonen) 0–1 yv. . 3. . 4–1-osuman jälkeen peli ei toki ollut ohi, vaikka periaatteessa ehkä pitikin. Tuomarit: Ville Vuohtoniemi (Antti Aarvala ja Juha Suoraniemi). . . Maali oli Aaltoselle jo kauden yhdeksäs. Hermeksen neljännen ja samalla voittomaaliksi jääneen osuman Kantelus pääsi tinttaamaan verkkoon sen jälkeen, kun hyökkääjä Janne Jokila vuorostaan ihmetteli kiekon katoamista mailan lavasta oman sinisen alla. Tuomarit: Timo Favorin (Jukka Favorin ja Sami Laaksonen). . Hyppääjien ilta venyi Rukalla odotettua pitemmäksi, kun HS 142 -mäkeen päästiin leudon sään takia vasta kello 19:n aikaan. . Keskipohjanmaan ykkönen: Hermes-kippari Jarno Kantelus kasvatti maalitilinsä kuuteen kahdella tärkeällä päätöserän osumalla. Kuva: Clas-Olav Slotte Lähtökohta: Hermeksen tuskainen alkukausi sai lauantaina iloisen pilkahduksen, kun Kiekko-Vantaan verkko venyi Kokkolassa peräti yhdeksän kertaa. erä: 23.55 Jani Hassinen (Leino–Juuso Hietanen) 1–0, 29.08 Sami Kaartinen (Tomi Pöllänen–Samuli Suhonen) 1–1, 30.32 Joni Lappalainen (Juha-Pekka Loikas–Karri Rämö) 2–1 sr, 36.33 Janis Sprukts (Veli-Pekka Laitinen) 3–1. Suomensarjaa varten omatoimiset harjoitukset joukkue on jo aloittanut ja kokoontui viime viikonloppuna yhteispalaveriin. Juhamatti Aaltonen vei vierasjoukkueen johtoon ensimmäisen erän loppupuolella. Pelicans–HIFK 1–4 (0–1, 0–1, 1–2) 1. 3. Jukurit–K-Vantaa 5–0 (2–0, 1–0, 2–0) 1. . 3. Forssan Palloseura puolestaan kepitti kotihallissaan Vaasan Sportin ajaen "Aurinkokuningas" Juhani Tammisen kahden ottelun toimitsijakieltoon. Jyväskylän JYP jatkoi lennokasta menoaan voittamalla vieraskaukalossa Rauman Lukon 3–1. . . 2. Jukurit . . Tänään se ei vain onnistunut, Mikko Sokka puolestaan murehti. Jokipojat–Salamat ja. Kun ensimmäisen erän paikoista ei tullut enempää maaleja, tuska vain kasvoi toisessa. Ja maistuvat ne maalit henkilökohtaisestikin, Kantelus naurahti. 4–3 (1–0, 2–1, 0–2, 1–0) 1. . HPK jatkaa kärjessä Hämeenlinnan Pallokerhon pelaajat eivät ole kyenneet parhaimpaansa tämän viikon otteluissa. . Torjunnat: Heikki Kokkonen 10+11+6+=27 (pois 57.08–57.17), Juha Kuokkanen 6+10+8+=24 Yleisöä: 450 Tuomarit: Jussi Viitanen (Mika Levänen–Mika Peltola). 20 12 8 62– 50 24 TuTo . Risto Jussilainen oli karsinnassa vaisu 93 metrin hypyllään, mutta toisella harjoituskierroksella metrejä tuli huomattavasti enemmän, 119. . Torstai-illan karsinnassa seitsemän suomalaista 11:sta onnistui lunastamaan kilpailupaikkansa, ja viime kauden maailmancupin perusteella varma paikka oli cupin ykkösellä Janne Ahosella, kolmosella Matti Hautamäellä ja 12:nneksi sijoittuneella Risto Jussilaisella. Tuomarit: Hannu Henriksson (Petri Lindqvist ja Jouni Saukkonen). . . Ilves–SaiPa 4–1 (0–1, 1–0, 3–0) 1. Puolin ja toisin. FPS:n kannalta kirvelevää oli, että unilukkareina toimivat omat miehet. 16 3 13 31– 66 6 Seuraavat ottelut: 25.11. – Olimme aivan kusessa toisen erän, Arvonen myönsi suoraan. . Hyppypituudet eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia, sillä kärkimiehet lähtivät liukuun alemmalta hyppypuomilta kuin muut. Tampereen Tappara haki niukan 4–3-vierasvoiton Espoon Bluesista. . Jäähyt yht: Blues 8x2 min ja Joni Töykkälä OR = 41 min, Tappara 8x2 min ja Petri Kontiola 5 min + PRK = 41 min. . . 24 15 1 3 5 69– 51 50 JYP . Vain voitto tyydytti Hermeksen forssalaisille tuttu luotsi Pasi Arvonen oli varauksettoman tyytyväinen vain kahteen pisteeseen: – Hirveän tuskainen peli. Ensimmäiset vaakabingot: 38, 59, 72, 22, 1, 37, 55, 25, 39, 58 Vaakabingot: 38, 59, 72, 22, 1, 37, 55, 25, 39, 58, 11, 30, 63, 33, 12, 26, 28, 10, 18, 14, 24, 50, 42, 64, 71, 51, 16, 66 Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot 1 kpl voitto–osuus 1 000,00 e, vaakabingot voitto–osuus 9,50 e. kilpailusta: 5, 6, 9, 10 2. . Yleisöä 3 504. 18 10 1 7 56– 60 21 K-Vantaa . erä: 36.16 Salonen 0–2 yv. . Tuomarit: Sami Partanen (Mikko Kekäläinen ja Jussi Terho). . . Kolmanteen erään sitten lähdettiin teemalla "jaksetaan uskoa ja yrittää", Arvonen selvitti. 3. Maailmancupin viimekeväiset loppupisteet takasivat kisapaikan kaikkiaan 15 parhaalle. Huoltaja: Janne Heikkilä. Lopulta se kannatti. Torjunnat: Jaakko Suomalainen 2+4+9+=15, Matti Kaltiainen 13+8+9+=30 Yleisöä: 1 105 Tuomarit: Mika Sinkkonen (Aaro Brännare-Janne Tunttunen). . . kierroksella Itävallan Stefan Koubekin. Sarjajumbo Lahden Pelicans taisteli kotikaukalossaan kovasti Helsingin IFK:ta vastaan, mutta IFK voitti ottelun 4–1. . . . . Yleisöä 6 044. Karsinnassa suomalaisten parhaasta leiskauksesta vastasi toiseksi viimeisenä ponnistanut Matti Hautamäki, jonka sukset tömähtivät maahan 130,5 metrin kohdalla. Oli FPS:lla vielä paikkansa siirtää ratkaisu jatkoajalle. erä: 16.35 Juhamatti Aaltonen (Kalle Sahlstedt–Topi Jaakola) 0–1 yv. Vaikkakin rimaa hipoen. Nyt Rinkelinmäellä esiintynyt sarjanousija KalPa piti isännät tiukoilla. 2. 20 13 1 6 66– 39 27 Sport . 3. Mäkihyppääjät kisaavat maailmancupin sijoituksista Rukalla perjantaina ja lauantaina. Lukko–JYP 1–3 (1–2, 0–1, 0–0) 1. Torjunnat: Tommi Satosaari P 11+12+6=29 (pois 57.56–58.41 ja 58.48–58.56), Tom Askey H 7+10+10=27. . . . . . Eivätkä vantteran (175 cm/102 kg) jässikän tehot yhteen osumaan jääneet. Päätuomari Sami Partanen jakoi ottelussa 14 kaksiminuuttista, joista yhdeksän tuli koukkaamisesta. . Nieminen kohtaa 3. erä: 25.06 Mikko Lehtonen (Viuhkola) 0–2 yv, 26.01 Kimmo Eronen (Jussi Makkonen) 1–2 yv. 18 6 1 11 51– 66 13 Haukat . Torjunnat: Karri Rämö H 9+8+11=28, Kimmo Kapanen K 16+11+15=42 (pois 59.19–60.00). . 24 4 2 18 39– 86 14 Seuraavat ottelut: 25.11. Se riitti ensimmäisen 20-minuuttisen aikana urakkatahtiin tekopaikkoja tuhlanneille ex-forssalaisille Jukka-Pekka Koistiselle ja Jarno Kantelukselle. . . Torstai-illan Mestis-ottelu Kokkolan jäähallissa ei ollut poikkeus pääsäännöstä. . 25 11 4 2 8 75– 60 43 Ässät . erä: Maaliton, TPS aikalisä 58.44. FPS – Hokki, KooKoo – Jukurit. Ottelu oli tasainen, joten pitää olla tyytyväinen tulokseen. . erä: 11.11 Carlo Gr~nn (Antti Virtanen) 0–1, 12.09 Miikka Männikkö (Juha-Pekka Hytönen–Tuomas Mikkonen) 0–2, Lukko aikalisä 12.09, 18.49 Pauli Levokari (Jarkko Kauvosaari–Jaakko Hagelberg) 1–2. . . . Yleisöä 2 891. 11. Oulun Kärpät niukasti TPS:ä parempi SM-liiga: Blues–Tappara 3–4 (0–0, 2–2, 1–2) 1. erä: 14.49 Markku Erholtz (Lasse Kanerva) 1–0, 17.57 Mikko Mäenpää (Ilkka Kallioinen–Samuli Piiroinen) 2–0 yv 2 erä: 28.19 Markku Erholtz (Mikko Silvennoinen–Petri Koskinen) 3–0 3 erä: 47.09 Olli Sipiläinen (Ilkka Kallioinen–Mika Niemi) 4–0 yv, 58.39 Mika Niemi (Antti Laakso) 5–0 av Jäähyt yhteensä: Jukurit 5x2=10 min, KVantaa 11x2=22 min. . Muutaman henkilön kanssa on käyty alustavia keskusteluja, mutta vielä ei ole tullut valmista, Keskinen jatkaa. Myös Matin tulo pelaajalistalle rauhoittaa tilannetta, Kuulan uusi jaoston puheenjohtaja Juha Keskinen aprikoi. 3 erä: 40.46 Jarno Kantelus (Jukka-Pekka Koistinen) 2–1 sr, 46.48 Mikko Vihtola (Jari-Pekka Pajula–Tommi Jäminki) 3–1 yv, 50.01 Jarno Kantelus (Jani Kylmämaa) 4–1, 50.21 Pekka Rautio (Lasse Lintula–Markus Leppänen) 4–2, 57.32 Janne Jokila (Tommi Välimaa–Jussi Kulmala) 4–3 yv im Jäähyt yhteensä: Hermes 6x2=12 min, FPS 6x2=12 min. Jäähyt yht: Ilves 5x2 min ja Pesonen 10 min ja Alen 10 min = 30 min, SaiPa 9x2 min ja 1x5 min ja Eetu Holma PRK ja Kudroc 10 min ja Pihlström 10 min = 63 min. YK:n joukkue kaudelle 2006: Janne Vinkki, Pyry Haapakoski, Jani Määttänen, Petri Partala, Tuomas Jussila, Juho Koponen, Esa-Jussi Kangas, Juho Haapakoski, Sami Pylväs, Janne Mäki-Leppilampi, Matti Mehtälä, Miikka Pylväs, Tuomo Rautio, Jani Moilanen, Antti Lämpsä. . . erä: 28.04 Justin Forrest (Matti Kuparinen–Kuusela) 3–0 yv, 28.58 Mikko Rautee (Pasi Peltonen) 4–0 yv sr, 34.38 Jesse Niinimäki (Kari Martikainen) 4–1 tv. . Jäähyt yht: HPK 5x2 min = 10 min, KalPa 9x2 min = 18 min. Joukossa on myös Sami Pylvään sopimus, joka yltää kaudelle 2010. . . TPS–Kärpät 1–2 (0–1, 1–1, 0–0) 1. . 19 8 2 9 51– 57 18 KooKoo . . . . . Vain vajaa minuutti myöhemmin TPS:n Kimmo Eronen kavensi tilanteen 1–2:een. . erä: 47.02 Jukka Voutilainen (Mikko Laine–Hietanen) 4–1 yv, KalPa aikalisä 50.33, 58.02 Jani Tuppurainen (Ville Hämäläinen–Rossiter) 4–2 av. HIFK – Lukko. erä: 50.19 White (Järvinen) 0–3 av sr, Pelicans aikalisä 57.06, 58.41 Esa Saksinen (Jesse Saarinen–Koivunen) 1–3 im sr, 58.56 Toni Häppölä (Järvinen) 1–4 tm. Sopimusten lisäksi kartoitettiin paria seuraavaa kautta. . Henkilökohtaisia, pakottamattomia virheitä tulee aivan liikaa. 25 4 2 2 17 56– 105 18 Pelicans . 24 9 3 2 10 54– 58 35 SaiPa . Karsijoista paras suomalainen oli Janne Happonen 126 metrin hypyllään, ja kisariman ylittivät myös Joonas Ikonen (hyppypituus 122,5), Jussi Hautamäki (121), Tami Kiuru (112,5), Arttu Lappi (112,5), Juha-Matti Ruuskanen (110) ja Kimmo Yliriesto (108). HPK–KalPa 4–2 (0–0, 3–1, 1–1) 1. Viime kaudella molemmat Rukan kilpailut voittanut Ahonen tyytyi illalla kahteen harjoitushyppyyn, jotka kantoivat 127,5 ja 125 metriä. . Tuomarit: Jyri Rönn (Antti Hämäläinen ja Hannu Sormunen). . . 24 11 7 2 4 66– 45 49 HIFK . Yleisöä 3 847. Haastaja: Eero Kilpeläinen. . – Tämä ilta kuvastaa meidän tämän kauden pelejämme. Seuraavaksi on tarkoitus saada joukkueelle pelinjohtaja ennen kuin joukkueen yhteisharjoitukset alkavat. 2 erä: Ei maaleja. . . Ylivieskan Kuulan pesisjoukkue kasassa KUUSAMO (STT) Suomalaiset mäkihyppääjät ovat kymmenen urheilijan voimin mukana perjantaina Kuusamossa hypättävässä maailmancupin avauskilpailussa. Haukat–TuTo 2–5 (0–2, 2–1, 0–2) 1. 11. . Tuomarit: Tom Laaksonen (Pekka Heikura ja Olli-Petteri Lustig). 2. TPS:n Hannu Jortikka harmitteli häviötä, sillä joukkue pelasi pirteästi. Jäähyt yht: Lukko 9x2 min = 18 min, JYP 9x2 min = 18 min. Joukkue teki parin vuoden mittaisen tavoiteohjelman yhdessä valmentajan ja jaoston edustajien kanssa. Torjunnat: Tuomo Karjalainen T 6+9+10=25 (pois 59.01–60.00), Niklas Bäckström K 13+15+6=34. erä: 14.44 Jussi Kulmala (Anssi Rantanen–Janne Jokila) 0–1 yv, 16.49 OlliPekka Kopiloff (Mikko Uusitalo) 1–1 sr. Aikamoista vuoristorataa oli tänäänkin, Kantelus aprikoi. – Olen erittäin tyytyväinen joukkueen sitoutumiseen ja siihen, ettei muutoksia tullut huhuista huolimatta tämän enempää. Pelaajalle, joka sopii joukkueeseen ja seuran periaatteisiin annetaan mahdollisuus näyttää kykynsä. erä: 11.04 Olli Malmivaara (Joonas Vihko–Ville Viitaluoma) 0–1 sr. 24 8 3 3 10 62– 61 33 Blues
BMW tulee ensi kaudella gp-sarjaan omalla tallillaan. . . Perinteisen 15 kilometrille osallistuvat maajoukkueen väreissä Jauhojärvi, Tero Similä, Lauri Pyykönen, Ville Nousiainen ja Jari Isometsä. . – Hän on radalla kaudella 2007, mutta en osaa sanoa, ajaako hän Renaultilla vai jossakin muussa tallissa, Briatore toteaa italialaislehdelle. toto (1-12-5): 5,58 1,77-3,93-3,30 73,07. . Lähtö 3, lv 2 140 m: 1) Last Moment/Kari Rosimo 20,7, 2) Bonanza S 20,7 (30), 3) Yoda 20,8 (74), 4) John Von Birdland 20,9 (61), poissa: 1. Lahti: Lähtö 1, sh 2 140 m: 1) Kiikun Vili/Urpo Nummi 36,0, 2) Lillin Leimaus 36,1 (115), 3) Bakotar 36,7 (328), 4) Kekkale 37,4x (77), poissa: 2. Vuosi sitten vastaavat lajit kärsivät maailmancupin avauksessa kovasta tuulesta. Tenkula Torniosta Vaasan Palloseuraan HELSINKI (UT) Ratamoottoripyöräilyn 125kuutioisten luokan MM-hopeamitalisti Mika Kallio on kääntänyt katseensa tiukasti tulevaan. Nelinpelin 1. . . Kuninkuusluokkaan kaudella 2009. . Tuisku Wolley – Etta. Minnesota–Edmonton 3–4 (2–2, 0–1, 1–1) M: Gabornik, Dupuis 2+1, Robitaille 0+2. – Perinteisen hiihdossa selkä kipeytyi, mutta nyt tuntuu jo paremmalta. . Perjantaina 25.11.2005 Urheilu 19 Lentopallo Salibandy Jääkiekko Tennis LIPPUJEN HINNAT istumapaikat 21/19/17 eur LIPPUPALVELU Auki joka päivä 8-20, PUHELIN: 0600 10 800: 1,30 eur/min+pvm & 0600 10 020: 4,93 eur/puhelu+pvm AITIOT ottelukohtaisesti myynnissä! Varaukset ja lisätiedot: Lekatie 6, puh. Valtaosa heidät kilpakumppaneistaan tuli Norjan Beitostölenistä suoraan Rukalle. Tässä hommassa pitää olla sydän mukana, Kojonkoski selvitti. – En olisi siirtynyt luokkaa ylemmäs, vaikka olisin voittanut mestaruuden. . Onni-Tonni yllätti kylmäveristen lähdössä. . . Le Mans -sarjassa. . . Calgary–San Jose 3–2 (0–0, 1–0, 2–2) C: Hamrlik, Regehr, Amonte, Miikka Kiprusoffin torjunnat 20/22. . – En ole päässyt vielä kokeilemaan isomman luokan pyörää, mutta siihenkin minulle tarjoutuu tilaisuus. NHL keskiviikkona: New York Islanders–Buffalo rl. Käytännössä kyse on Sauber-tallista, jonka BMW osti. Tasoitusajona järjestetty päälähtö pääsi matkaan vasta neljännellä yrityksellä. 7 6 1 19– 8 12 Pieksämäki . . Kuitunen, Lassila, Saarinen, ... Naisten maajoukkueen valmentaja Ismo Hämäläinen (vas.) ja miesten valmentaja Reijo Jylhä uskovat vahvasti suomalaisten tavoittelevan paikkoja kärjestä. . KTM:n ykköskuski myöntää reilusti muutamat kaatumisiin johtaneet virheensä. En ole koskaan halunnut olla valmentajana byrokraatti, joka nauttii palkkaa ja on tekevinään töitä. . Siirtoa 250-kuutioisiin ehdittiin pitää kesällä selviönä, mutta Kallio päätti jäädä vielä yhdeksi kaudeksi GP-sarjan pienimpään luokkaan. 8 1 7 11– 22 2 Tuisku Wolley . 9 4 5 43– 55 8 Blue Fox . – Päätös oli pitkän matkan henkinen paini, riittääkö energia. Leo Mönttisen valmentama Emerald Isle kukisti rivin aloittaneessa ennätykseen perustuvassa ryhmäajossa selvästi enemmän ansainneet vastustajansa, ja oman tallin Diamond Speed hallitsi illan pääsarjaa. Washington–Tampa Bay rl. . . . . . Suomen maajoukkueen hiihtäjiä saapui Kuusamoon pitkin alkuviikkoa. . Ensin mennään perinteisellä tyylillä. Pari vuotta sitten puhuttiin vain oman parhaan tekemisestä. – Hopeaan on silti oltava tyytyväinen. E: Torres 1+1, Hemsky, Stoll 1+1, Moreau. KESKIPOHJANMAA . . . Tenkula on OLS:n kasvatti ja aloitti pelaajauransa ykkösessä. RUKA (STT) Mika Kojonkoski jatkaa Norjan mäkihyppymaajoukkueen valmentamista ainakin talven 2008 loppuun. V4kerroin: 51,35. Vauhti oli alusta alkaen reipasta, eikä Pekka Korpi pyrkinyt rauhoittamaan sitä missään vaiheessa. Dallas–Anaheim 3–1 (0–1, 1–0, 2–0) D: Morrow, Arnott 2+0, Guerin 0+3. Sittemmin hänet on yhdistetty BMW-talliin, joka on halukas päättämään Jacques Villeneuven sopimuksen. Toronto–Boston 1–5 (0–2, 0–2, 1–1) T: Tucker. Ilman niitä tilanne olisi ollut aivan toinen loppukaudella. – Sitä silmäillen tehdään töitä lujasti, mutta tavoitteen toteutuminen edellyttää ajotaitojen lisäksi paljoa muutakin. Toisaalta myöskään itävaltalaistalli ei saa täysin puhtaita papereita päättyneestä kaudesta. Se teki hyvää koko joukkueella. . Rukalla Similä uhkuu menohaluja ja selkäkin lienee nyt kunnossa. Lähtö 4, V4-1, lv 2 140 m: 1) Emerald Isle*/Pekka Korpi 16,9a, 2) May I Ride 17,1a (276), 3) Goal Safir 17,4a (84), 4) Vir Supersonic 17,7a (29), toto (512-1): 6,47 2,92-6,87-2,40 55,40. Kovalainen ajaa ensi kauden testikuljettajana Renaultin Flavio Briatore ei päästä suomalaislupausta muualle. Sami Jauhojärvi näytti saaneen monta senttiä lisää vähäiseen varteensa edellisen viikonlopun hiihdoista. Illanvilkassa mäkeen päästiin malliksi. . . 8 3 5 12– 19 6 Prihat . Kojonkoski totesi myös kehitystyön joukkueen kanssa olevan vielä kesken, joten nälkää ja haasteita kuopiolaisvalmentajalla joukkoineen riittää. 7 1 6 9– 19 2 LiigaEura . A: Teemu Selänne 1+0. Nyt koko porukalla tavoitellaan sijoituksia aivan kärjen tuntumasta, iloitsi Jylhä mieshiihdon kohentuneesta tilasta. – Venäläiskuljettajan kokeileminen on johdonmukaista, tallipäällikkö Colin Kolles sanoi. Briatoren mukaan Kovalainen ajaa F1-sarjaa kaudella 2007. En usko, että siirtyminen vuoden päästä seuraavalle tasolle merkitsee suurta harppausta. . . Siltä osin Kallion tulevaisuuden eteen paiskivat töitä KTM:n uudet isomman luokan kuljettajat, kaksinkertainen sanmarinolainen maailmanmestari Manuel Poggiali ja viime kaudella uransa ensimmäisen GP:n kotiyleisönsä edessä Japanissa voittanut Hiroshi Aoyama. . . . Haussa on Pyykölän mukaan vielä ainakin maalivahti ja muutama liigakokemusta omaava pelaaja. 10 5 5 56– 46 10 FBT Pori . – Meille on muotoutumassa kova joukkue. . Sisäradan paikalta lähtenyt Diamond Speed sai hyvän startin ja piti muut ulkopuolellaan. . 9 9 27– 5 18 OrPo . Merkkimestaruus kaipaa kruunua henkilökohtaiselta tasolta. Olisi tietysti hienoa, jos tulosta tulisi jo nyt. Tenkula pelasi molemmilla Tornion-kausillaan parikymmentä liigaottelua. Tähtäin tiukasti mestaruudessa Mika Kallio käynnistää uuden KTM-pyörän testit joulukuussa Palkintoja ja pettymyksiä. Päivän Duo: vaihto 36 983.40 e; oikea rivi 1-3; poissa I/4 kerroin 8,40. Päätös jatkamisesta tämän kauden jälkeenkin kypsyi viime viikonloppuna, 2+2-mallia oleva sopimus allekirjoitettiin tiistaina ja parikymmenpäiselle toimittajajoukolle Norjan hiihtoliitto kertoi asiasta virallisesti torstaina Kuusamon Rukalla. Pyhän kisassa miesten joukkueen kovimmat odotukset ladataan Alavieskan Teemu Kattilakoskelle. . 3–4 (1–0, 2–2, 0–1, 0–0, 0–1) W: Cassels, Pettinger, Sutherby. Kovalla työllä tehty lumi ja kestänyt päivällä vauhdinottomäessä ja harjoituksia sekä illan karsintakisaa jouduttiin siirtämään. . ”Kova joukkue muotoutumassa” Mikään ei peruuta Rukan maailmancupin hiihtoja Luotsit luottavaisina. – Aluksi harmitti paljonkin, että hävisin mestaruuden Thomas Lüthille vain viidellä pisteellä. . Columbus–Nashville 2–4 (0–1, 1–2, 1–1) C: Zherdev, Malhotra. Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen LONTOO (STT) Heikki Kovalaisen ura jatkuu ensi kaudella formula ykkösissä Renault-tallin kolmantena kuljettajana. . Valmentamisen lisäksi Kojonkoski alkaa tehdä konsultointitöitä Norjan Olympiakomitealle Olympiatoppenille. . VPS:lla on kasassa 12 pelaajasopimusta. . . toto (9-6-7): 3,40 1,36-1,57-2,37 5,75. Kehitys on kulkenut kuitenkin koko ajan eteenpäin kaudesta 2003 lähtien. Vuosien työ kantaa hedelmää, mikä nähtiin Norjassa Sami Jauhojärven nelostilan ja viestijoukkueen hyvän suorituksen muodossa. Venäläissyntyisen Alex Shnaiderin omistama Midland-talli kilpailee ensi kaudella venäläisellä lisenssillä. – Sunnuntaille ryhmää saatetaan vähän fiksailla riippuen ensimmäisen startin tuloksista, sanoo Jylhä. VPS:n valmentaja Jari Pyykölä kuvaili vasenjalkaista Tenkulaan nopeaksi ja fyysiseksi pelaajaksi. Viiden kilometrin latu todettiin kymmenien hiihtäjien voimin hyväksi torstain vesisateessa. Tärkein tavoite on helmikuussa ja näyttö sinne on annettava viimeistään tammikuussa. ILVES LAUANTAINA 26.11. Kun sama jatkuu näillä sijoilla, mihin Sami ylsi Norjassa, on tilanne aivan hyvä. 10 6 4 54– 52 12 Rangers . . Ajoin koko kauden voitoista, painottaa Kallio. . 8 4 4 41– 34 8 SB Vaasa . kierrosta: Fredrik Nielsen Tanska/Nieminen (3)–Hubble/Oliver Statham Uusi-Seelanti 6–7 (3–7), 6–4, 10–4 (kolmas erä pelattiin lyhennettynä, voittaja oli se, joka sai ensin 10 pistettä). . 9 4 5 60– 63 8 FBC Turku . Lähtö 7, V4-4, lv 2 140 m: 1) Vir Hardrew/Jarmo Saarela 17,4a, 2) Will Be Quick 17,7a (399), 3) Adage 17,8a (49), 4) Mellby Answer* 17,9ax (53), toto (3-10-6): 2,65 1,65-4,86-1,87 52,27. . . . Midland on vahvistanut hollantilaisen Christijan Albersin yhdeksi gpkuljettajistaan ensi kaudeksi. . Niissä on todistettava itsellekin, että pystyy Suomessa kahden joukkoon. Detroit–Colorado 7–3 (1–1, 3–1, 3–1) D: Samuelsson 2+2, Lang 1+1, Cleary 1+1, Shanahan, Williams 1+1, Franzen, Datsjuk 0+2. 08 815 5700 KÄRPÄT vs. Troikka: 1 426,01. Lähtö 2, lv 2 140 m: 1) Ingebird/Antti Teivainen 19,6a, 2) Princess De Jour 19,9a (23), 3) Woodhill’s Gideon 19,9a (82), 4) Shooting Gaia 19,9a (52), toto (7-2-12): 9,36 2,01-1,92-1,98 12,46. . 3–4 (1–1, 2–1, 0–1, 0–0, 0–1) NYI: York 1+1, Sopel, Blake. . En yleensä tällää näihin alkukauden kisoihin, enkä ole tehnyt niin nytkään. Florida–New Jersey 1–5 (0–3, 1–2, 0–0) F: Hill. Ensi vuoden pyörässä ei ilmene ainakaan lastentauteja. . V4-kerroin: 1 170,71. Naiset hiihtävät Rukalla kympin molemmilla hiihtotavoilla. Kuusamossa miehet hiihtävät lauantaina ja sunnuntaina 15 kilometriä. Lähtö 8, sh 2 140 m: 1) Venlatar/Mia Hämäläinen 30,1a, 2) Säkätär 30,1a (166), 3) Pegasus 30,2a (181), 4) Valpoika 30,6a (370), poissa: 11. Diamond Speed vei vauhdilla VAASA (STT) Jalkapalloliigasta pudonneen Tornion Pallon riveissä kaksi kautta pelannut laitalinkki Jarno Tenkula, 23, on tehnyt yksivuotisen sopimuksen liigaan nousseen Vaasan Palloseuran kanssa. . . Alonso ajoi vuoden 2002 tallin testikuljettajana ja nousi sitten kuljettajaksi kaudelle 2003. Poitiers: Naisten ITF-turnaus, palkintoarvo 75 000 dollaria: Nelinpelin puolivälieriä: Emma Laine Suomi/Elena Vesnina Venäjä–Jekaterina Dzahalevitsh/Daria Kustava Valko-Venäjä 6–2, 6–2. Rusinov, 24, on aiemmin kilpaillut mm. B: Drury 1+1, Hecht, Kotalik 1+0 ja rl, Campbell 0+2, Teppo Numminen 0+1. . Similä tulossa Ylivieskan Kuulan Tero Similä ei sauvonut lainkaan Norjan cupavauksessa, koska häntä ei kisaan valittu. Maalin lähestyessä Diamond Speedin askel alkoi painaa, mutta vastustajat olivat pudonneet jo tuntumasta. MM-sarjassa ei venäläiskuljettajaa ole nähty. . SJ: Stevenson, Preissing, Marleu 0+2. . . Puolivälieriä: Callum Beale/Joel Kerley Australia–Nielsen/Nieminen 6–3, 7–6 (7–2). – Ei olisi liioiteltua sanoa, että olen odottanut tätä koko urani. Somero . toto (8-9-4): 20,04 4,19-4,57-3,07 87,59. – Samin kanssa on voitettu ristiin toisiamme. Portugalilainen Tiago Monteiro on vahvin ehdokas toiselle paikalle. Miesten 1. . . toto (11-84): 1,91 1,59-2,62-3,67 12,94. Muuten ei ole mitään mieltä lähteä joukonjatkoksi kisoihin, tuumi Similä torstaina sauvavalmistajan tilaisuudessa. 8 6 2 20– 7 12 Viesti . V4: vaihto 174 937.60 e; oikea rivi 5-1-1-3; poissa I/9 II/10 III/4 kerroin 1 365,00. Kallio, 23, ja työnantajansa KTM eivät aio jättää mitään sattuman varaan. Nimensä yksivuotiseen sopimukseen pisti seurassa jo kuudennen kautensa aloittava toppari Tomas Nygård, 32. toto (56-1): 8,96 3,68-5,36-3,05 110,73. . Hiihdot pystyttiin silloin viemään läpi aikataulun mukaan ja käy nytkin. Viime talvena MM-kisoissa 13:nneksi hiihtänyt Similä on tyytyväinen, jos kilpailuasetelma Sami Jauhojärven kanssa on pysynyt ennallaan. Minulla on sellainen tunne, että 250-pyörä istuu paremmin ajotyyliini. – Jos mahdun Torinon joukkueeseen, on minulla hyvät mahdollisuudet pärjätä siellä tosi hyvin, tuumii Hietamäki. Tosin hyvän matkaa Norjan Marit Björgenin perässä. . . Ratamoottoripyörien 125-kuutioisten luokan MM-hopeamitalisti Mika Kalliolle jäi yhden sijan verran petrattavaa tulevalle ajokaudelle. . Kojonkoski jatkaa Norjan valmentajana Barmera, Australia: ITF Futures-sarjan turnaus, palkintoarvo 15 000 dollaria: Kaksinpelin 1. Reijo Jylhän ja Ismo Hämäläisen luotsaamien hiihtojoukkueiden infossa oli aivan erilainen henki kuin esimerkiksi pari vuotta sitten. Emerald Isle ei painellut matkalla yhtä lujaa, mikä myös varmisti usein liian innokkaana olleen ruunan voiton. Tässä porukassa kun yksi menestyy, niin kaikki menestyvät, kuvaili Jauhojärvi hyvää henkeä, joka Jylhän joukkueessa on vallalla. Näinkö tässä taas käy. Päättyneellä kaudella Alonso voitti formula ykkösten maailmanmestaruuden. Juha Utala tarjosi Juha Nykoppin valmentamalle Onni-Tonnille täydellisen juoksun johtoon edenneen LoistoVokkerin takana, mistä 8-vuotias ruuna kiitti kirimällä ratkaisuhetkillä 1 500 euron kärkipaikalle. 9 6 1 2 71– 46 13 TPS . . kierrosta: Timo Nieminen Suomi–Adam Hubble Australia (karsija) 6–3, 7–6 (7–3). 8 1 7 8– 23 2 Seuraavat ottelut: 25.11. Kovalainen kuuluu Renault-tallin nuorten kuljettajien ryhmään, joiden uraa talli on vienyt määrätietoisesti eteenpäin. Lunta on pohjissa riittävästi ja vähitellen kylmenevä sää turvaa kisojen onnistumisen. Pyörässä on kokonaan uusi runko. . V4-kerroin: 635,07. Tero Sipakko LAHTI (STT) Pekka Korpi ajoi Jokimaan torstairavien V4-kohteissa kaksi voittoa johtopaikalta. . Monacolaistunut valkeakoskelainen on käynyt monet kerrat läpi menneen kauden tapahtumat. Olen varma, että pystymme rakentamaan KTM:stä entistäkin kilpailukykyisemmän laitteen. KLO 17.00 Seppo Luokkala KUUSAMO (KP) Yhdistetyn väki ja mäkimiehet laahustivat torstaina Kuusamon Rukalla pitkissä mietteissä. . Varttilitraisten vuoro tulee 2007. – Olin suorastaan yllättynyt hienosta hiihdosta. Nibacos – Blue Fox, SB Vaasa – FBT Pori. . . Syynä siihen oli ainakin miestä pitkin syksyä vaivannut selkäkipu. – Pyörässä oli pari sellaista juttua, joita ei ollut enää mahdollista korjata kauden aikana. . . . Kisojen avaus on kuitenkin perjantaina yhdistetyn ja mäen tehtävä, kunhan säätila ei poikkea mainittavasti ennustetusta. Torinoa ajatellen ovat SM-hiihdot minulle tärkeitä. – Aloitamme uuden pyörän testaamisen joulukuun alussa Almerian radalla Espanjassa. Pelivaihto 493 156.00 e, yleisöä 819. . Tämä on ensimmäinen ja elintärkeä askel kohti F1-luokkaa, Rusinov sanoi. . ovat ehdotonta huippua maailmassa. Katsotaan tilannetta, kunhan olen ehtinyt ajaa kaksi kautta 250-luokassa, arvioi Kallio tulevaisuuttaan. Kallio solmi hyvissä ajoin KTM:ään kahden vuoden jatkon, joka julkistettiin kauden perinteisesti päättäneessä Valencian osakilpailussa. Kaudella 2006 tavoitteena on ainoastaan mitalin kirkastaminen. Ranskalaistallin johtaja Flavio Briatore sanoo italialaisen Autosprint-lehden haastattelussa, että Kovalainen ei ole menossa ensi kaudeksi BMW-talliin. 9 7 2 23– 10 14 Vanajan RC . Hän hiihti mahtavasti Beitostölenin viestissä ja pitää Rukan kisaa alkukauden tärkeimpänä osaltaan. . . . Oloksen kisassa oli selän kanssa ongelmia, eikä mies muutenkaan ollut iskussa. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen Naisten SM-liiga OrPo – Prihat 3 – (25 – 16, 25 – 14, 26 – 24). . Kovalainen tulee olemaan testikuljettajamme ja käy läpi samanlaisen ohjelman kuin Fernando Alonso aikoinaan, Briatore sanoo. . Halusin antaa päätöksen kypsyä. Varsinkin, kun Luthi sai pitää Japanin GP:stä kaatumisestaan huolimatta kakkossijan tuomat 20 pistettä. . . divisioona länsilohko FBT Pori – AFC Campus 6 – 7 (2 – 2, 1 – 4, 3 – 0, – 1). May I Ride täydensi Leo Mönttisen valmennettavien menestystä kirimällä suojaisan juoksun jälkeen toiseksi. TB: Boyle 2+0, DiMaio, Prospal rl, Andreychuk 0+2. 10 5 1 4 70– 61 11 Finnsta Pro . . – Tieto, että hän olisi menossa BMW:lle ensi kaudeksi, ei pidä paikkansa. VPS julkisti torstaina myös toisen pelaajasopimuksen. N: Stevenson, Hambuis, Legwand, Hartnell, Hall 0+2. – Muita konkreettisia vaihtoehtoja ei ollut, Kojonkoski kuittaa. Rusinovia aiemmin venäläinen Sergei Zlobi testasi Minardia vuonna 2002. 9 3 6 11– 21 6 Etta . Kallion, kuten kaikkien ratamoottoripyöräilijöiden, suuri unelma siintää Valentino Rossin dominoimassa kuninkuusluokassa. 9 4 5 12– 18 8 Ploki . Lähtö 10, lv 2 140 m: 1) Silva Arioso/Hannu-Pekka Korpi 18,6a, 2) Romulus Laukko 19,0a (87), 3) Stone Capes Cute 19,2a (59), 4) Basinger 19,3a (219), poissa: 6. KTM:n 250pyörän kehitysprojekti on vielä vaiheessa. Lähtö 9, lv 2 640 m: 1) Sotekullens Devil/Dani Eklund 19,0a, 2) Excellent Grove 19,2a (275), 3) Lamares La Rosa 19,3a (114), 4) Miss Dixie 19,5a (229), poissa: 10,11. Sauberilla on Villeneuven kanssa sopimus vielä ensi kaudesta. . AFC Campus 10 6 2 2 57– 44 14 Pirkat . Lähtö 6, V4-3, lv 2 140 m: 1) Diamond Speed/Pekka Korpi 16,1, 2) Dynamite Hanover 16,4 (121), 3) Etonne Moi 16,0 (109), 4) Someday Soon 16,0 (102), toto (1-6-10): 4,04 2,10-7,122,38 62,37. . 10 1 9 33– 73 2 Seuraavat ottelut: 26.11. . Kovalainen ajoi tänä vuonna GP2luokassa toiseksi. . Poggiali ja Aoyama, sekä Kallion piikkiluokan tallikaverina jatkava espanjalainen Julian Simon ovat mukana myös Almerian tulevissa testeissä. . . NJ: White, Marshall, Gionta 1+1, Mogilny, Gomez, Ralfalski 0+3. C: Brunette, Laperriere, Liles. Midland-talli kokeilee venäläiskuljettajaa Midland-talli antaa venäläiselle Roman Rusinoville mahdollisuuden kokeilla F1-autoa joulukuussa Espanjassa. 9 4 5 52– 63 8 Nibacos . Mittari lähellä Naisten maajoukkue osoitti heti kauden avauksessa oman tasonsa. Naisten ryhmän tilannetta kuvaa hyvin Elina Hietamäen luonnehdinta tilanteesta. B: Murray 2+0, Bergeron 1+1, McEachern, Samsonov, Zhamnov 0+2. Kauden ainoaan kotimaassa hiihdettävään maailmancupin viikonloppuun lähdetään seuraavalla miehityksellä. Lähtö 5, V4-2, sh 2 140 m: 1) Onni-Tonni/Juha Utala 28,0, 2) Loisto-Vokker 27,3 (32), 3) Leo-Loistokas 29,0 (116), 4) Simeon K 28,5 (54), toto (1-8-4): 18,50 3,48-1,95-3,03 28,69
. . . . . klo 18.00 Lasten kerho. Pekka Korven tallin Vanessa Merett oli eilen kierroksen suurin suosikki tammojen kasvattajakruunun voittajaksi. Shevtshenko 0–4 Schalke, Saksa–PSV, Hollanti 3–0 (1–0) 18. . . . .5 1 4 5–12 1 Lohko G: Anderlecht, Belgia–Chelsea, Britannia 0–2 (0–2) 8. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .2,40 3,05 2,55 klo 15.55 102 Fulham–Bolton S . . 0400 163 480 www.pekantrailer.fi Ke 30.11. . . AC Milan . . . . .2,00 3,30 3,00 klo 16.25 41 VfL Wolfsburg–Arm. . . . . . . . . . . . . . . Pyöräilijä Herasin dopingtapaus mutkistui HELSINKI (STT) Varatuomari Olli Puntila jatkaa kolmannen kauden Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n hallituksen puheenjohtajana. .1,10 6,30 14,50 klo 16.25 44 Hannover 96–Kaiserslautern . .5 1 2 2 5–9 5 Porto . . . . . . . . . . . . . .5,15 3,15 1,60 klo 20.55 85 Sochaux–Rennes . . Tämä on lähellä toteutuakin. . . . . . Espanjalaisluotsi oli helpottunut, sillä tilanne on aivan erilainen kuin viime kaudella. . . . . . . . . . . . . . Näin pudotuspeleihin jatkavat joukkueet ratkotaan vasta päätöskierroksella, jolloin lohkon kärjessä kahdeksalla pisteellä majailevat Milan ja Schalke kohtaavat Milanossa. . . . . . . . . . . . . . . Heras voitti kilpailun ennätyksellisen neljännen kerran urallaan. . . .2,20 3,25 2,65 klo 19.55 11 SVW Burghausen–VfL Bochum . . . . . . . . . . . . . . . . 85. . . Classic kukistaa kotikentällään Lappeenrannan NST:n kertoimella 1,40. . Mikua ja kumppaneita. .1,65 3,55 4,00 klo 16.25 42 FC Nürnberg–Bor.Dortmund . kilpailu, palkintoarvoltaan 1,1 miljoonaa euroa, par 72: Tilanne 18/72 reiän jälkeen: 65 lyöntiä: Francois Delamontagne Ranska, Chawalit Plaphol Thaimaa, 67: Barry Lane Englanti, Boonchu Ruangkit Thaimaa, 68: Andrew Butterfield Englanti, Terry Pilkadaris Australia, Johan Sköld Ruotsi, Miles Tunnicliff Englanti, Oliver Wilson Englanti, Simon Yates Skotlanti. . Vielä kaudella 2001-2002 Widgren pelasi Kannuksen Urassa. . . Pitkänhuiskea Peter Crouch aiheutti jatkuvasti päänvaivaa vieraiden puolustukselle, mutta Englannin maajoukkuemiehen maalittomien otteluiden putki jatkuu edelleen. . . . Saavutuksen arvoa korostaa se, että suomalainen on pelannut kaikki ottelut alusta loppuun saakka. . . . . .2,85 2,85 2,30 klo 15.55 104 Cagliari–Sampdoria . . . . . . . . . . . . . . . . . . .1,60 8,00 2,60 klo 16.55 77 Trackers–Josba . . . . . . . . . . . . Liukas Luca Toni on viimeistellyt 13 ottelussa Fiorentinalle peräti 15 maalia. . Hernan Crespo 0–1, 15. Samalla ukrainalaisesta tuli kautta aikojen viides pelaaja, joka on tehnyt Mestarien liigassa neljä maalia yhdessä ottelussa. . III: 14 Mr Nice Guy, 15 Hifi Croft, 16 Tubberkey, 7 Golightly (3 Queenly Dean, 11 Doohan). . Niin kauan, kun saamme tarvittavan tuloksen olemme tyytyväisiä. . . . Adriano 4–0 Porto, Portugali–Rangers, Skotlanti 1–1 (0–0) 58. . . . . . . . . . . . . P-auto osaa Trailerit /trailerirungot Puh. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Vidar Riseth epäonnistunut rp. . . . . . .3,25 2,90 2,05 klo 15.55 105 Empoli–Lazio . . . . . . . . . . . . minuutilla jatkamalla maalin edestä Frank Lampardin nappikeskityksen ylänurkkaan. .2,75 3,25 2,15 klo 16.55 67 QPR–Hull . .2,15 2,90 3,05 klo 20.55 86 Toulouse–Ajaccio . . . . . Akseli Lahtisen Eternal Pleasure on pärjännyt tarkoilta reissuilta. . . . . V: 11 Saran Salama, 1 Kaleva, 15 Plantom, 7 Suvi-Missi (14 Valkoviiri, 10 Otteen Oskari). . . . . . . . 11. . . . . . .2,20 3,05 2,80 klo 17.55 117 Deportivo–Villarreal S . . . . . .1 1 13 Sheffield W–Stoke . . . . . .1,60 3,40 4,60 klo 18.25 122 Hertha BSC–Mönchengladb. . . . . . . . . . . . . . . . . Kuva: Lehtikuva/Reuters/David Callow Mestareiden liiga keskiviikkona: Lohko E: Fenerbache, Turkki–AC Milan Italia 0–4 (0–1) 16. . . . . Joukkueen kapteeninakin pitkän tovin toiminut suomalainen on Englantiin saapumisestaan lähtien pelannut enemmän Valioliigan otteluita kuin yksikään toinen pelaaja ja piirtää nimensä nyt historiaan myös europelien osalta. . . . Ojalan tehot olivat 1+1 ja Isomäki sai yhden syöttöpisteen. . Schalke otti tärkeän 3–0-kotivoiton Leman Kobiashivilin hattutempulla PSV Eindhovenista. . . . Valioliigassa kauden yllättäjä nousijajoukkue Wigan saa kotikentälleen vieraaksi Tottenhamin. . . Helsinkiläinen SSV taistelee Espoon Oilersin ja Joensuun Josban kanssa tiukasti runkosarjan voitosta. Tasapeli on nytkin lähellä, sillä Tottenham on viime aikoina hieman hyytynyt ja pelannut neljästä pelistä kolme kertaa tasan. . . . .2,75 3,05 2,25 klo 16.55 70 Plymouth–Reading . . . .5 1 1 3 8–9 4 Vantaa: Suomen joukkue kreikkalais-roomalaisen painin Vantaa cupissa 26.–27. . . . . . . . .2,40 3,10 2,50 klo 16.55 74 Sheffield W–Stoke . . . . Sami Hyypiä siirtyi Liverpooliin hollantilaisesta Willem II:sta kesällä 1999 ja nousi nopeassa tahdissa Liverpoolin vakiomieheksi. . . . . . . . . Luis Figo 1–0, 41. . Selviydyimme jatkoon, mikä on kaikista tärkein asia, Benitez sanoi. . . . Hyypiä on lisäksi nimetty vuoden aikana ehdolle Euroopan seurajoukkueiden parhaaksi pelaajaksi ja parhaaksi puolustajaksi. . . Lauantain kierros näyttää niin vaikealta, että isompiin systeemeihin on aihetta. . . . . . . . . . . . . . . The Championshipin kovimmat joukkueet osuivat tällä viikolla matkaotteluihin. . . . . . . . Josba hävisi viimeksi kärkiottelussa Oilersille, mutta pelasi sitä ennen kuusi peliä voitollisesti. . . . . . . .1,85 3,05 3,70 Risto Lintilä (KP) Tuoreelta pitkävetolistalta ei jalkapallokohteiden lisäksi torstaina juuri muita kohteita löydykään, joissa kertoimet olisi jo annettu. . . . . . . . . . . . 86. . . . . . . . . . . Pystyvätkö Roman puolustajat pitämään Luca Tonin kurissa. . . . . . Olen huolissani siitä, milloin saan pelaajani loukkaantumisten jäljiltä huippukuntoon, Luxemburgo sanoi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . .2 2 10 Plymouth–Reading . Valmentajat: Mikael Lindgren ja Juha Virtanen. . .1,90 2,95 3,65 klo 20.55 88 Mallorca–Athletic . . . . . . . . .1,80 3,00 4,05 klo 16.55 110 Middlesbrough–West Bromwich S . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 1. . Guti vei 41. . . 01 ManCity–Liverpool . . . . . . . . Tammadivisioonan finaalissa Vermossa loistanut tamma lähtee matkaan 40 metrin pakilta. . . .5 2 2 1 10– 6 8 PSV . .2,05 3,25 2,90 klo 14.55 32 Classic–NST . . . . . . . . . . . . . . .2 2 11 Millwall–Leeds . . . . . . . . . .1,15 5,50 11,70 klo 22.00 90 Valencia–Celta . . . . Haitta on kuitenkin suhteessa pienempi kuin monelle muulle hevoselle, koska Nice Guy lähtee joka tapauksessa rauhallisesti matkaan. Puntila jatkaa ADT:n puheenjohtajana NBA-liiga keskiviikkona: Atlanta–Boston 120–117 Orlando–Washington 91–83 Detroit–Denver 114–89 Charlotte–New York Knicks 108–95 Houston–Phoenix 88–100 Miami–Portland 100–79 New Orleans–Minnesota 84–80 Milwaukee–Philadelphia 108–97 Sacramento–New Jersey 114–105 Golden State–San Antonio 89–113 Los Angeles Clippers–Toronto 103– 100.. . . . . Kaleva on paalulta lähinnä se, jolta odotetaan paljon. . . . . . . . Herasin dopingnäytteen bosan uusinta-analyysin on määrä valmistua perjantaina. . . . . . . .5 5 0–8 Lohko H: Inter, Italia–Artmedia, Slovakia 4–0 (2–0) 28. . Shevtshenko 0–3, 76. Ross McCormack 1–1 Inter . . . Peliveljet nousuvireessä Petri Widgren vauhdissa. . . . . . Toinen kierros pelataan perjantaina. . . 11. . . Päätöskohde taitaa olla SiroPrinssin heiniä. . . . . . Kuva: Jukka Lehojärvi/Arkisto Vetoviikko Seppo Luokkala (KP) V75-kierros ravataan tällä kertaa Jyväskylän Killerillä. . . . . . . Jalkapallossa Englannin ja Italian pääsarjoista löytyy useitakin mielenkiintoisia kohteita. . . . . Vuosikymmenten varrella Liverpool on ollut vakiovieras Euroopan kentillä, mutta Hyypiä nousee nyt perättäisissä eurokamppailuissa seuran historian ykkösmieheksi. . . .1,55 3,50 4,85 klo 17.55 114 West Ham–Manchester U Canal+S S . . Tamma laukkasi 600 jäljellä pahoin, mutta olisi vielä voittanut, ellei Pertti Puikkonen olisi ajanut sisälle pussiin. . . . .2,50 3,10 2,40 klo 16.55 64 Aston Villa–Charlton S . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyypiän hurja putki jatkuu Paha kierros Vakioveikkauksessa lienee tietäjille nyt tarjolla hyvää rahaa. . . . . . . . . . . . . . .2,90 12,50 1,40 klo 21.10 140 En.Cottbus–Greuther Fürth . . . . . . . . MADRID (STT–DPA) Espanjalaisen maantiepyöräilijän Roberto Herasin dopingtapaus mutkistui, kun Herasin antaman näytteen b-osaa tutkinut laboratorio halusi uusia kokeensa. . . . . . . . . . . . Eturivin sisimmiltä radoilta löytyy parempia pelihevosia. . .5 2 1 2 2– 6 7 Fenerbahce . . . . . Avauskohteessa jätetään Olympic Lady rohkeasti pois pelistä. . . . . . Valioliigassa on ainoa täysin varma kotivoittaja Arsenal, joka saa vastaansa Blackburnin. .2,20 3,40 2,55 klo 16.25 39 MSV Duisburg–FC Köln . . . . . . . . . . . . . Shevtshenko huuhteli ikävät muistot E-lohkossa AC Milan otti tärkeän 4–0-vierasvoiton Fenerbachesta Istanbulissa, jossa joukkue kärsi katkeran finaalitappion viime keväänä. . . . . . . . . . . . . . .2,95 3,10 2,10 klo 16.55 72 Preston–Watford . . . . . . . . . . . . . Kuvassa Widgren ohittaa TPS:n Han Ngyuenin nuorten SM-karsintaottelussa. . . . . . . . . .1,65 3,05 4,95 klo 19.55 126 Real Sociedad–Real Madrid . . . . Chelsean Hernan Crespo avasi Brysselissä maalihanat jo 8. . . . . . . .1,65 3,30 4,40 Sunnuntai 27. . Lisandro Lopez 1–0, 83. . . . . . . . . Toisen osuman viimeisteli Ricardo Carvalho, kun peliä oli takana vartin verran. . . Keskipohjalaisittain kaikkein kiinnostavin on Seinäjoen Peliveljien kotipeli, jossa se saa vastaansa Helsingin IFK:n. . . . . . . Miku, 7 Ravisteli). . . . .5 2 1 2 3–6 7 Anderlecht . . . . . Hyypiän vuosi on ollut menestyksellinen jo ennen ennätyksen syntymistä. . . . . . .2 X2 07 QPR–Hull . . . . . . . . Hirvittävää prässiä Porissa saanut ruuna jaksoi hämmästyttävästi maaliin saakka. . Ma 28.11. IV: 1 Will Be Sugar, 2 Briso Celesta, 6 Vanessa Merett (11 Mais Tex, 9 BWT Hardcore). . KESKIPOHJANMAA Pitkäveto Vakiovihje Voimistelu Paini Golf Jalkapallo Koripallo Myytävänä moottoriajoneuvoja PURETAAN Ducato,J5, C25 -87 ja -94 (16 ") HIACE -81, -89 ym. . . . . . . .2,05 2,90 3,25 klo 15.55 106 Juventus–Treviso . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .2,90 3,25 2,05 klo 21.25 127 Roma–Fiorentina Canal+S S . . . . . . . . SPV saa kotipelissään HIFK:ta vastaan kertoimen 1,60. . . . . . . minuutilla David Beckahmin antamasta vapaapotkun jälkitilanteesta lähietäisyydeltä isännät johtoon, mutta John Carew toi Lyonin tasoihin 72 minuutin kohdalla. .2,30 3,15 2,60 klo 16.55 75 Burnley–Crewe . . . Tämä on hyvinkin pelattavaa luokkaa, sillä helsinkiläiset ovat pienoisen noususuunnan jälkeen hävinneen jälleen kaksi viimeistä otteluaan ja ovat sarjassa tukevasti toiseksi viimeisenä. . . . . . adventtisunn. . .2,15 3,40 2,65 klo 16.25 40 Schalke 04–Werder Bremen S . . . . . .1,65 3,40 4,20 klo 16.55 61 Manchester C–Liverpool S . . . .1,85 3,15 3,60 klo 17.55 118 Getafe–Malaga . . Tervetuloa! Su 27.11. . Neljällä merkillä mennään. . Vihjesysteemi 48 euroa: I: 4 E.V. . . . Josba puolestaan joutuu tiukoille matkustaessaan Hämeenlinnaan kovassa vireessä olevan FT Trackersin vieraaksi, joka viimeksi kukisti keskiviikkona Tampereen Classicin maalilla. . . . .1,10 6,30 14,50 Maanantai 28. Andrei Shevtshenko 0–1, 52. . . Kobiashvili 2–0, 79. Jos Hannu Tihisen edustama Anderlecht häviää päätöskierroksella, siitä tulee kautta aikain ensimmäinen seura, joka on jäänyt ilman pisteitä Mestarien liigassa kahdella perättäisellä kaudella. – Ei testiä voi uusia niin monta kertaa, että saadaan haluttu tulos, Buxeda sanoi. 11: 55 kg: Ville Käki, 60 kg: Pasi Huhtala, 66 kg: Juha Hiltunen, 74 kg: Jesse Kekki, 84 kg: Tuomo Mäntylä, 96 kg: Rami Hietaniemi, 120 kg: Juha Ahokas. . . . . . . . . . . Asiantuntijajäsenen tehtävänä on tuoda esille urheilijoiden näkökulmia ADT:n hallituksessa. .1,25 4,40 9,20 klo 16.55 63 Wigan–Tottenham Canal+S S . . . . . . . . . perättäinen Liverpoolin eurocup-ottelu. . Anastasios Pantos punainen kortti. . . . JiiPee Rättyän ja makkaramestari Votkinin Overdone ravasi upeasti Oulussa ja voitti suhteellisen varmasti. . . . . . . .2,05 3,25 2,90 klo 21.25 89 Milan–Lecce Canal+ S . .2,05 3,10 3,05 klo 16.55 73 Brighton–Derby . . . . . . .2,05 3,10 3,05 klo 16.55 65 Sunderland–Birmingham S . . . . . . . Ke 30.11. . . . . . . . . . . .1,75 3,30 3,80 klo 17.55 116 Zaragoza–Sevilla . . Lähdöt vilisevät viime viikoilta tuttuja hevosia, joten osumia pitäisi löytyä monista kupongeista. .2,50 2,95 2,50 klo 15.55 103 Ascoli–Palermo . . . . . Sana ja rukous klo 19. . . . . . . Vanessa luokka ei ole sellainen, että peliprosentti olisi kohdallaan millään muotoa. . . .3,25 3,15 1,95 klo 16.55 71 Millwall–Leeds . . . . . . . . . . . 11. . . . . . . . Adriano 2–0, 62. . . . . . . . . . . . . . . . . klo 18.30 Lähetysilta, Jukka ja Axel, vankilatyö. Aiemmin marraskuussa Liberty Seguros -talli asetti hänet kilpailukieltoon. . .5 3 1 1 7–1 10 Real Betis . . . . . . . . . . . Lapulle viisi tammaa. . . . . . . . . . . Joukkue taistelee G-lohkon voitosta niin ikään toiselle kierrokselle selvinneen Chelsean kanssa, joka päihitti Anderlechtin vieraissa 2–0. . . . . . . . . . . . . . Mr Nice Guy ei ollut huono viime kerralla, mutta jäi kakkoseksi. . . . . . . .1,70 3,25 4,15 klo 16.55 68 Coventry–Norwich . . Kunnon yllärinä voi lapuille nostaa Suvi-Missin, joka teki Teivossa mahtavan juoksun. . . . 11. . . . . . . . . . . . . .4,40 3,10 1,70 klo 17.55 115 Betis–Cadiz . . . . . – Olisimme tarvinneet hieman enemmän onnea. . . . . . Ailahtelevasti kuluvalla kaudella pelannut tähtisikermä jäi nimittäin kotikentällään 1–1-tasapeliin Lyonia vastaan, vaikka hallitsi kenttätapahtumia lähes koko ottelun. . Alkukaudesta hieman eksyksissä ollut SPV on viime peleissä löytänyt hyvän taisteluvireen ja pystyi viimeksi kotipelissään tasapeliin sarjanelosta Tampereen Gunnersia vastaan. . . Siitä huolimatta pitkästi alle kymmenen peliprosentti on alakantissa. . .2,05 2,80 3,40 klo 19.10 81 Portsmouth–Chelsea Canal+S S . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Aston Villalle voi myös kaavailla ykköstä edellisviikon vierasvoiton perusteella. Heras, 31, antoi syyskuussa järjestetyn Espanjan ympäriajon toiseksi viimeisen etapin jälkeen dopingnäytteen, josta löytyi urheilussa kiellettyä epohormonia. . . . . . .4,65 3,00 1,70 klo 15.55 108 Parma–Udinese . . . Marjeta, Johan Hagqvist, soittokunta, 11.30 Pyhäkoulu Su 27.11 19.00 Joulun ihme sydämeesi-äänitteen julkistamistilaisuus, Matti Korkiala, Mervi Porkola, Riitta Hautamäki, kahvitarjoilu Ti 29.11 19.00 R-tunti sielunhoidosta, Sielunhoidollinen keskustelu ja rippi, E. . Lähtöpaikan suhteen ruunalle on jatkuvasti epäonnea, eikä Killeri tästä linjasta juuri poikkea. Kovimmat suomenhevoset ajavat takaa tähtidivisioonan menijöitä. . .5 1 1 3 7– 12 4 Lohko F: Real Madrid, Espanja–Lyon, Ranska 1–1 (1–0) 41. . . . . . . .2 2 02 Arsenal–Blackburn . II: 3 I.P. . . . . . . . . .1,10 5,85 17,60 klo 15.55 107 Messina–Inter . . . . . . . Suomalaisia ei ole kilpailussa mukana. . . . klo 18.25 09 SSV–Erä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . klo 18.25 135 Aura Basket–Pyrintö . . . . . . . . Torstain tilanteessa oli pelijakautuma osittain aika yllättävä. . . Tuttua tavaraa Killerjärvellä LIVERPOOL (STT–AP–REUTERS) Sami Hyypiän edustama Liverpool varmisti jatkopaikan jalkapalloilun Mestarien Liigassa keskiviikkona, kun se pelasi maalittoman tasapelin kotikentällään Real Betisin kanssa. . . . . . . . . . Puntila valittiin tehtävään yksimielisesti ADT:n syyskokouksessa Helsingissä torstaina. . . Isomäki pukikin jokin aika sitten pitkän tauon jälkeen ylleen myös Suomen pelipaidan Seinäjoella käytävissä maaotteluissa ja kuuluu jatkossakin maajoukkuerinkiin. . SSV:n kotikerroin on tosin vain 1,30. . . . . . . . . . . VI: 7 Overdone (1 Ranunkel, 2 Waltter Conductor). . Kaikkien edellä menevien ohittaminen olisi jo pieni ihme. . . .1 1X Melbourne: Telinevoimistelun MM-kilpailut: Miehet, 6-ottelu: 1) Hiroyuki Tomita Japani 56,698 (permanto 9,137, hevonen 9,612, renkaat 9,562, hyppy 9,500, nojapuut 9,550, rekki 9,337), 2) Hisashi Mizutori Japani 55,349 (9,437–8,325–9,325–9,637–9,325–9, 300), 3) Denis Savenkov Valko-Venäjä 55,112 (9,337–8,925–9,075–9,325–9,275–9, 175), 4) Rafael Martinez Espanja 54,948, 5) Sergei Horohordin Venäjä 54,736, 6) Razvan Selariu Romania 54,436, 7) Liang Fuliang Kiina 54,248, 8) Dimitri Savitski Valko-Venäjä 53,899, ...18) Sami Aalto Suomi 51,123 (8,562–8,750–8,550–8,912–8,262–8, 087). .2,75 3,25 2,15 klo 19.55 12 Erzgebirge Aue–E.Braunschweig . . . Adriano 3–0, 74. SPV:n joukkueessahan pelaa jo toista kautta Kannuksen Uran kasvatti Petri Widgren. . . .1 1 03 Wigan–Tottenham . . . . . . . . . . . .2,10 2,90 3,15 klo 18.25 79 Gunners–OLS . .2,00 3,15 3,10 klo 17.55 119 At.Madrid–Espanyol . . .2,40 3,30 2,40 klo 18.55 124 Nantes–Strasbourg . . . . . Kaikkiaan Hyypiä on pelannut eurocupeissa Liverpoolin paidassa jo 74 peliä. . . . . Lyon . . . .5 4 1 8–3 12 Rangers . . . . . . . . Ricardo Carvalho 0–2 Liverpool, Britannia–Real Betis, Espanja 0–0 (0–0) Liverpool . . . Ottelun parhaana palkittu Widgren oli varsinkin iskussa viimeistellen neljä maalia. . . . . Lopuksi asiakokous. Gunnersin kotikerroin on kuitenkin vain 1,20. Rivaldo 0–1, 88. . . Nyt menestysoriita haittaa takamatkan viitosrata. . . .2,55 3,40 2,20 klo 16.25 43 Bayern München–Mainz 05 . .2,65 2,85 2,45 klo 15.55 109 Siena–Reggina . . . . . . . .5 3 2 6–1 11 Chelsea . . . . .5 1 1 3 5– 9 4 Olympiakos . . . . . . . . . klo 15.25 100 Everton–Newcastle Canal+ S . . .2,35 3,20 2,50 klo 16.55 69 Luton–Crystal P . . . .1 1 05 Sunderland–Birmingham . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Salibandyliigan pohjoisin joukkue Oulun Luistinseura on erittäin vaikean tehtävän edessä Gunnersin vieraana. . . . . . . . Tulos tiesi sitä, että Lyon vei lohkon ykkössijan. Karsinnassa 3-vuotias paikkasi hienosti laukkansa. . . .1,65 3,05 4,95 klo 18.55 125 PSG–Lens . . . . . . . . . . – Olen huolissani työstäni, en jatkamisesta työssäni. . . . . . . . . . . . . . .1,60 3,50 4,40 klo 18.25 123 E.Frankfurt–VfB Stuttgart . . . . . . . . . . . tilaisuus 11.00, uhri KAN-työlle, ti rukousilta 19.30 Tervetuloa! Hengellinen toiminta Viikon sana myös netissä www.keskipohjanmaa.net Perjantai 25. . . . . . . . . . . . . . . . . . Levan Kobiashvili 1–0 rp., 72. . . . Real ja Inter toiselle kierrokselle Real Madridin päävalmentaja Vanderlei Luxemburgo ei huokaissut helpotuksesta, vaikka joukkue varmisti pääsynsä 16 joukkoon. .1,30 8,80 3,95 klo 19.55 10 FC Saarbrücken–Dynamo Dresden . . . . . . Liverpool on vienyt nimiinsä vuoden 2005 aikana jo Mestarien liigan ja Euroopan Supercupin. . . . . . . Matti Mikkosen pitää toki päästä ajoissa sisäradalta ulos ja kääntää hetimiten hyökkäykseen. Olympiakomitean Urheilijavaliokunnan edustajaksi ADT:n syyskokous valitsi olympiavoittaja Marjut Roligin. . . . . . . . . . . . Kouvolassa suosikki torkkui liian pitkään taustalla. . . . . . . . Hyypiä pelasi tuttuun tapaan koko ottelun Liverpoolin miehistössä Mestarien liigassa Real Betisiä vastaan ja kamppailu oli suomalaiselle jo 55. . . . . . . . . . Takamatkalta tulevat tämän kohteen oikeutetut suosikit. . Tuolloin joukkue selviytyi alkulohkon päätöskamppailun loppuhetkillä Steven Gerrardin maalilla jatkoon. . . Thorstein Helstad 1–1. . Merkki (9 M.A. . . . . . . .2 X2 12 Preston–Watford . . . . . . . . . . . . . . . . – Crouch oli ottelun paras pelaaja. . Liverpool oli aavistuksen niskan päällä Anfield Roadilla pelatussa ottelussa, joka ei liiemmin ihasteltavaa tarjonnut. . . . . . . . . . . . . . .1,60 3,40 4,60 klo 17.55 120 Osasuna–Alaves . . . . . . . . .2,10 2,90 3,15 klo 21.55 129 Barcelona–Racing . Käpylä GP:n kärkikaksikko on vaikeuksissa, jossa Overdone saa kohtuullisen juoksun. . .2,40 3,10 2,50 klo 16.55 66 Leicester–Sheffield U . . Tuolloin Liverpoolia vastaan ratkaisevassa rangaistuspotkussa epäonnistunut Andrei Shevtshenko nousi tällä kertaa ratkaisijaksi iskemällä joukkueen kaikki osumat. Tasaisessa sarjassa ei edes sarjajohtaja Sheffield Unitediin voi täysin vieraissa luottaa. . . . . . . . . . . Lisäksi täksi kaudeksi seinäjokiset hankkivat Blue Foxista kaksi kokenutta liigapeluria eli puolustukseen Jori Isomäen ja hyökkäykseen Johnny Ojalan. . . Liverpool jatkoon Mestarien liigassa Shevtshenkolla neljän maalin iltapuhde Istanbulissa LIVERPOOL (STT) Suomen maajoukkueen ja Liverpoolin toppari Sami Hyypiä kirjoitti jälleen keskiviikkona uuden luvun kotimaiseen jalkapallohistoriaan. .1,55 3,35 5,20 klo 16.55 76 SPV–HIFK . . . . . . . . . . . . . . VII: 1 Siro-Prinssi, 2 Marinelli, 9 Veeran Pehtoori, 3 Heian (6 Piri-Ryhti, 12 Vienan Muisto). . . . . . . . . . . . . . SSV ei anna Tapanilan Erän yllättää perjantaina. . . . .2 X2 04 Aston Villa–Charlton . . . . .X 1X 06 Leicester–Sheffield U . . . . .5 1 3 1 6–6 6 Artmedia . . . . . . . . . Fiorentinan vierasvoitto tarjoaa rahat takaisin kertoimella 2,65. Merkki ruksitaan varmaksi, vaikka vastassa on M.A. . . . . . . 20 Urheilu Perjantaina 25.11.2005 . . . . . Salibandyndyliigasta on tarjolla kuitenkin viisi melko mielenkiintoista kohdetta. . . .2,30 3,05 2,65 Lauantai 26. .5 3 1 1 9– 6 10 Rosenborg . . . . . . . Shenzhen, Kiina: Miesten Euroopan-kiertue, kauden 2006 2. . . . . Serie A:ssa Roma saa kotikentälleen vastansa Fiorentinan. . . . . . . . . . . klo 14.25 31 Wolverhampton–Southampton . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Ei näin pelattava, sillä OLS:n yllätysmahdollisuus on kerrointa suurempi. . . . . . .1 1 08 Coventry–Norwich . . Wigan pitkä voittoputki katkesi viimein viikonvaihteessa Arsenalia vastaan. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .1,85 3,05 3,70 klo 20.55 87 Troyes–Metz . .2,35 3,00 2,65 klo 21.40 128 Marseille–Monaco . . . . . . . . . . . klo 11.00 Raamattutunti, Keijo Niskala. . Suosikki varmistetaan kolmella merkillä, minkä pitäisi kyllä riittää. . Shevtshenko 0–2, 70. Sheeride, 12 Eternal Pleasure, 9 Min Nyx, 3 Funkeeper, 7 Luna Rosita (15 Olympic Lady, 5 See You). . . . . . . . . . . . . . . . . . Kobiashvili 3–0 rp. . . . . . . . . .9,20 4,40 1,25 klo 20.55 83 Lille–Nancy . .1,40 8,65 3,25 klo 16.25 38 Leverkusen–Hamburger SV . . . . . . . . Kahdeksasta viimeisestä pelistä Trackers on voittanut kuusi. . . . . . .1,20 9,80 4,95 klo 18.55 80 Livorno–Chievo . John Carew 1–1 Rosenborg, Norja–Olympiakos, Kreikka 1–1 (0–1) 25. .1,40 5,15 4,40 klo 20.55 14 Le Mans–Auxerre . Edessä Liverpoolilla on vielä kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan seurajoukkueiden maailmancup. Merkillä vähintään yhtä komean voiton, kuin on kuskin nimikin. . . . . . . . .2,45 3,10 2,45 klo 16.55 62 Arsenal–Blackburn Canal+ S . Huippuvireinen Keminmaalla valmennettava varmaksi. . Nyt tiedossa on tiukka ja tasainen peli, joten jopa tasapeliä kertoimella 8,35 voi hyvinkin yrittää. . . . Hautakangas KÄLVIÄN HELLUNTAISEURAKUNTA Su 27.11. . . Tervetuloa! H E L L U NT AISEURA K U N T A KANNUS La 26.11 19.30 Supernuortenilta, August, T.Kunto, multimediaa, tarjoilua, valoa ja savua Su 27.11 11.00 Jumalanpalvelus,1.Adventti, Hoosianna–kuoro, V. . . . . . . . . . . . . . . . . . . Herasin asianajajan Jose Maria Buxedan mielestä testimenetelmä on osoittautunut epäluotettavaksi ja Heras pitäisi todeta syyttömäksi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Guti 1–0, 72. . . Olisi hienoa, jos hän tekisi maaleja, mutta ottelun aikana näkyi kuinka monta maalipaikkaa hän pystyy luomaan, sanoi Liverpoolin valmentaja Rafael Benitez. . .5 2 2 1 9– 4 8 Schalke . . . .1,65 3,05 4,95 klo 20.55 84 Nice–Lyon . . . . Tottenham jäi puolestaan paikallispelissä West Hamia vastaan lisäajalla tasapeliin. . . . . . . . . .1,70 3,50 3,80 klo 20.40 13 Bern–Basel . . . . . . . .2,10 8,35 1,85 klo 18.10 78 St-Etienne–Bordeaux . . . . . . . . . Kuusiottelun kuningas, Hiroyuki Tomita. . . . . . . . . . . . . . . . . Bielefeld . . . . .1,80 3,35 3,55 klo 21.40 141 Cardiff C–Ipswich S . Herasi odottaisi myös kahden vuoden kilpailukielto. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .5 4 1 11– 3 13 Real Madrid . . . . . Sillä näytöllä I.P. . . . Maaleja on ainakin luvassa, sillä molemmat pelaavat hyökkäysvoittoista peliä. . . . . . . Jos epo-käry varmistuu, Heras menettää Espanjan ympäriajon mestaruuden ja venäläinen Denis Mentshov nousee voittajaksi. . Ville Herttua otti I.P. . . . .X 1X 09 Luton–Crystal P . . . . . . . . . . . . . Kolmantena pisteen kärkikaksikkoa jäljessä oleva PSV kohtaa kotonaan Fenerbachen. . . . . . . .
Perjantaina 25.11.2005 21. KESKIPOHJANMAA
14835 18.15 Kakkosen syyssää. Osa 6/12. 78020854 08.35 Ihana aamu. 7365106 17.45 FST: BUU-klubben: Pupen jouluseikkailu. Urheilijat kertovat, millainen rooli ulkomailla treenaamisella on. 7921670 16.00 Prisma Studio. 20583 17.10 Arjen esineet. 6.15 Kuntotalkoot aiheena flunssarokete. 672477 22.00 Kymmenen Uutiset. Erämaan kutsu. 4562767 23.15 Myöhäisuutiset ja sää. Tarjoilijatar Slim (Lopez) kyllästyy aviomiehensä pimeään puoleen, pakenee kotoa tyttärensä kanssa ja osoittaa vainoajalleen, että on tullut aika taistella. 9194854 17.35 Tyttökullat. Ruisrouskupurilainen leppärouskuista: sieniherkku nuorten makuun. 9296545 14.05 Power Rangers: Dino Thunder. 9528835 16.05 Buusteri. 174670 07.25 Paavo Pesusieni. 9765545 01.35 Reba. 6675545 23.20 Midsomerin murhat. Stereo. 1921699 20.00 Kahdeksan uutiset ja sää. Ajankohtaista. Ohjelma 11/12. 374458 12.40 Koulussa. Virtanen Mustanaamio. 3820423 02.20-06.45 Se Oikea. Joesta hukkuneena löytyneen miehen tapausta tutkiessaan Barnaby alkaa epäillä, ettei kyseessä olekaan itsemurha. 310854 14.15 Hiki. SARJA ALKAA. Hermoja koetellaan äärimmilleen. 06.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. Oliver asuu isoisänsä kanssa ja on matkalla Australiaan opiskelemaan. Kuvasuhde 16:9. 86274 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 8.18 Valheen sietämätön keveys. Uusinta sunnuntailta. 8.42 ja 9.06 Ruokala: Fish 'n' ships à la Henri. Stereo. Studiossa kirjailija, toimittaja Yrsa Stenius. 05.55 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. 9167729 15.50 Tähtihetki. Älyä käyttämällä voit voittaa itsellesi kotona selvää rahaa. 1723748 16.55 Muumilaakson tarinoita. 12877 20.55 Urheiluruutu. 8168309 13.20 Yhdistetyn maailmancup. Tämän saa vaihdossa ravintola-alalla työskentelevä seitsenlapsisen perheen äiti ja maatalon emäntä Laihialta. Kuka saa pitelemättömät huudot ylleen ja keneltä. Tv-ohjaus Kalevi Korpela. Silvia Rey. 9094651 14.30 Boxi. Ruka, Kuusamo. Tänään iso lapsi juuttuu uimaleluun, mummujen suuta kuivaa, oranki tekee leivän ja lennokit kylvävät tuhoa! Kotimainen viihdeohjelma. 7.20 Miksi Helsinki-Vantaan lentoaseman turvatarkastuksia tiukennettiin. 9800090 12.25 Tänään otsikoissa. Pilkantekoa. 9.19 Projektorissa ensi-iltaelokuvia. Ruma sana. Käärme paratiisissa. Kaksikko saa uudeksi työkaverikseen kuvankauniin Gracen (Lopez), johon kumpikin ihastuu. 2922 21.00 Perjantai-illan unelma. 8349651 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. Postimies Pate on tuonut uutta postia Annalle ja Nalle Luppakorva miettii säästämisen jaloa taitoa. Tiputa hedelmiä pelilaudalta tavoitteena saada hedelmärivejä joko pystytai vaakatasoille. 1106 16.30 Näytetään kieltä. Jennifer Lopez on pääosassa vielä perjantain myöhäisillan elokuvassa Junakytät sekä lauantaina esitettävässä Anakondassa ja sunnuntain romanttisessa komediassa Unelmien Manhattan. Minkälaista on hyvä sisäilma. Stereo. Stereo. Jouduttuaan pahojen voimien valtaan Trent on saanut uskomattomat voimat ja uhkaa sekä Mezogogia joukkoineen että Power Rangerseja. 150090 08.10 Buusteri. Leen ja Melissan perheeseen kuuluu 3-vuotias Violet sekä tytär Melissan aiemmasta liitosta, 8-vuotias Indianna. Juontajana Simo Frangen. 7.13 Hyvä joulumieli -keräys alkaa. www.yle.fi/aamutv 76762729 09.15 Sydämen asialla. Kosovon kovan linjan miehet tekevät Ahtisaaren tehtävän vaikeaksi. Tule ja haasta juontaja lumisotaan. 1618794 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Perjantaina 25.11.2005 . Agenttien erätaidot joutuvat koetukselle, kun kanoottiretkellä kadonneiden elämysmatkailijoiden jäljet johtavat korpimetsien siimekseen. Visailemassa missi ja malli Mira Salo Sekä laulaja Petri Munck. 307496 14.40 Ruby Waxin käsittelyssä Jim Carrey. 95458 13.05 Talousvalmentaja. 8971800 00.10-00.20 Euronews. Köyhyysloukku, osa 2/2. Osa 10: Kaitafilmikamera. Uutiset ja sää puolen tunnin välein alkaen kello 6.30. Vieraana dosentti Jyrki Iivonen. 7748496 18.20 Kamera kiertää. Interaktiivinen hedelmäpeli. Tv-ohjaus Kalevi Korpela. 6.37 Suomalaisten lomasuosikit. Ajatus uskosta. 869941 15.00 Sisko ja sen sisko. 14090 17.50 Alueellinen uutislähetys. 09.10 YLE News. He kuvaavat, leikkaavat ja esiintyvät itse ohjelmissaan, joita koko kaupuni katsoo. Normaalikilpailun mäkiosuus. Selostus Bror-Erik Wallenius. 665816 15.00 Tv-uutiset. 49670 14.15 A-plus. Näytetään kieltä posketon ohjelma suomalaisten suhteesta kieleen. Selostus Hannu-Pekka Hänninen. Puhelut ilmaisiksi, kiitos. Ruka, Kuusamo. Ranskan alkeiskurssi. Jim Carrey. Spontaaneja kokeiluja. Petolinnun pesä 1/2. 6.45 Presidentin, hallituksen ja eduskunnan kiista kriisinhallintalaista. Epätarkkuusperiaate. Miltä tuntuisi tehdä harrastuksena omaa televisiolähetystä. 6729 06.30 YlekaX. Kouluelämää televisiossa. 07.45 ja 09.05 Morgonnytt. 3941 14.00 Mediakompassi. 2302748 13.30 Tutkittu juttu: Puun synty ja tuho. 8.25 Lastenohjelma Kaapo haravoi. 8.45 Jälkiviisaat. 6285421 16.35 Älypeli. Hallikiertue jatkuu Varkaudessa. Ujo käki. Toinen esitys. Loistokas lavastus. 3594212 19.30 Salatut elämät. 8.50 Lavantäydeltä miesenergiaa musiikkivieraana Werner Bros. Viihteellinen tietokilpailu olennaisen ja epäolennaisen äärellä. 2782800 13.45 Soittis. 860670 15.30 Arki vaivaa. 207187 19.00 Seitsemän Uutiset. 8085775 02.05 Viihdeuutiset. Tekstitetty suomeksi. 332632 16.20 Ron Moss: It’s All About You. Tiukasta tarinankuljetuksesta vastaa Bond-ohjaaja Michael Apted (007: Kun maailma ei riitä). 7314545 07.40 Karhulan nukkesairaala. Refereras i flerljud av Leif Lampenius och Jan-Olof Näs. 3805877 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. Autoeroottinen akti päättyy naisen kuolemaan. 211380 17.30 Kauniit ja rohkeat. Stereo. 91724171 06.00 Tellus-tietovisa. 33477 23.00 Tv-uutiset. 9185458 17.00 Emmerdale. 9.10 Afrotanssia. 9887670 15.35 Salaisuus Sydneyssä. 3065090 11.55 Euroopan Vuoksi: Tee-se-itse televisio. Alueuutiset, Digi TV2:ssa Uudenmaan uutiset. 89293 19.15 Pirjo, Pirjo ja Mato. HS 142 kilpailu. Ajankohtaista nuorille. 9249038 18.35 Uutisotsikot. Viikonlopun leffatähti Jennifer Lopez iskee naarastiikerin raivolla intensiivisessä toimintatrillerissä. 7.50 Jouluiloa vähävaraisille lapsiperheille. KESKIPOHJANMAA 22 Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Jere Viivi & Wagner B. 417748 18.30 Joka kodin asuntomarkkinat. Osa 9/10: ”Il faut voir.” 18309 12.45 Es español 3. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Anne Saarikettu (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. 844212 18.15 Viihdeuutiset. Vauhdikkaan ja hilpeän toimintaelokuvan naispääosassa nähdään viikonlopun leffatähti Jennifer Lopez. 3517767 13.15 Lumisota. Vieraina presidentiksi pyrkivä Heidi Hautala, Suomen lippua maailmankartalle vienyt alastonmalli AnneMari Berg sekä Idols-kisasta pudonnut Roni Tran. 686670 23.30 Noiduttu sydän (K18). Osa 1/4. 97187 20.30 Pikku enkelit. Vieraana myös presidenttipelin musta hevonen, professori Arto Lahti. 7.37 CIA:n vankikuljetuslennot. Samaan laivaan joutuu nuori taskuvaras, Artful Dodger. 953545 16.40 Päivien viemää. Lajinvaihdossa trampoliini ja jonglööraus. Komedia parikymppisestä tyhjäntoimittajasta, joka teeskentelee perheelleen hankkineensa vihdoin hyvän työpaikan. 680496 00.30-02.45 Elokuva: Junakytät (K15). 1746187 10.10 FST: X-tra. 9570729 08.00 Pikku väkeä. Tv-ohjaus Tapani Parm. Osa 6/10. Stereo. Stereo. Maija muuttaa. Haastateltavana Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Timo Heinonen. RSO:n tanssiaiset Kulttuuritalossa. Ajankohtaisohjelma viikon aiheesta. 591187 18.35 FST: OBS. Uutisia maailmalta. Yksi lapsi ja kerrostaloasunto Helsingissä, kulttuuria ja omaa aikaa. 666922 13.45 Drop 3. Kesto 110 min. 939545 19.25 Päivän sää. Stereo. 3188699 17.25 Nelosen uutiset ja sää. Ilon ja surun päiviä. 4685816 08.35-09.35 Soittis. 14903 18.15 FST: TV-nytt. Jäljet paljastavat. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Tuotanto Broadcasters Oy ja YLE Viihde. Peloista pahin. 8012293 19.10 Suomen Robinson. 9144171 07.00 Lohikäärmeen merkki. 316854 20.15 Hauskat kotivideot. Lupa kiekua. 9591816 10.30 FST: Ramppi matematiikkaan. 34767 17.40 Viittomakieliset uutiset. Perillä heitä odottavat juonet ja kammottavat olosuhteet. Kaksi viikkoa sitten alkanut tarina päättyy. Puolituntisessa harjoituksessa saadaan tuttujen perusliikkeiden toistoilla tehokas treeni koko kropalle. 6.46 Asko Sarkola näyttelijä ja teatterinjohtaja. 13/16. 5890729 21.00 A-studio. Buusteri tällä viikolla Nokian lukiossa. 50315133 06.25 Huomenta Suomi. 482922 15.10 Joanin salaisuus. 9699767 18.36 Pisara. Jennifer Lopez on pääosassa myös lauantaina esitettävässä elokuvassa Anakonda ja sunnuntaina Viikonlopun leffaputken päättävässä romanttisessa komediassa Unelmien Manhattan. 2824354 22.45 Carlos vastaan maailma. 788477 20.00 Reitti 44. 802212 18.10 Vaimot vaihtoon. Tukalassa tilanteessa Charlie ryhtyy suunnittelemaan rahajunan ryöstöä. Kuntien leikkaustoimenjohtajia on taas höynäytetty, arvelee riippumaton ajattelija. 9.22 Älä osta mitään -päivänä kulutetaan kulttuuria, vieraana projektisihteeri Annukka Berg, Luonto-Liitto ry. 595309 22.20 Tulosruutu. USA 2002. Dominick ja uurastava muisti. Selostus HannuPekka Hänninen. 1125 11.00-11.04 Tv-uutiset. Osa 8: Kieli ja murteet. 8.15 Tähtihetki elokuvat puntarissa. 5698670 09.30-10.30 Älypeli. Palkintokilpailussa tarjolla lohdutusta. 7.49 Elämän jäljillä: kuubalaisesta insinööristä suomalaiseksi tanssinopettajaksi. Jännitystarina, jossa yksityisetsivä palkataan etsimään kateissa olevaa miestä. www.yle.fi/hiki 1595903 14.40 Jumppa: Kuntopiiri. 8841816 16.25 Ruokala. 44405545 09.55 Yhdistetyn maailmancup. 758816 19.15 Kauppalehden talousuutiset. Kapellimestari Markku Johansson, solisteina Lea Laven, Pepe Willberg, Mari Palo ja Petri Bäckström. 651 21.30 Hyvän joulumielen tanssiaiset. Normaalikilpailun hiihto-osuus. 4756583 14.35 Atlas. 87816 15.05 Murhasta tuli totta. Buusteri tällä viikolla Nokian lukiossa. Juontajana Susanna Tervaniemi. Dolby surround. 751729 20.58 Keno. 52545 23.10 Kulttuuriuutiset. 5241903 22.30 Ruben & Joonas. 857800 20.00 SF-studio. 9354867 23.20 IS Urheilu-uutiset. Artful Dodger jatkaa siitä mihin Dickensin Oliver Twist jää. 6019 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. 582449 21.00 Ilman johtolankaa. Fish ‘n’ ships à la Henri. 6603038 23.30 Kadonneiden jäljillä. 7.18 Perjantaipörssi: mediayhtiöt. 221767 18.00 Kuuden uutiset, sää ja urheilu. 954458 15.10 Elämäni eläimet. Ruka, Kuusamo. Uusia suunnitelmia. Juontajina Sonja Kailassaari ja Jusu Lounela. Stereo. 6403545 19.00 Mäkihypyn maailmancup. Stereo. 6678632 23.15 FST: Kvällsnytt. 6344380 00.20-01.00 Mikämikä-tvpeli. Seuraa peruskoulun 7 9-luokkalaisten tietovisailua. Bo jo Hope kertovat Abelle uusista tulevaisuudensuunnitelmistaan. Refereras i flerljud av Leif Lampenius. Kiinalainen juttu: muuttavatko insinöörienkin työpaikat itään. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 6788212 21.00 Elokuva: Viimeiseen pisaraan (K15). 42534 12.30 Pique-nique 1. Valkoinen uhka, osa 3/3. Metropoliiseina New Yorkissa toimivat kasvattiveljekset John (Snipes) ja Charlie (Harrelson) ajautuvat kahnaukseen metron talouspäällikön kanssa. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 1445545 18.45 Konttori. Kolme saksalaista eläkeläispariskuntaa päätti lopettaa valituksen huonoista tv-ohjelmista. Vastaajana apulaisjohtaja Kari Salonen. Kotimainen dokudraama. Refereras i flerljud av Leif Lampenius. 169477 13.00 Tv-uutiset. 6843545 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. Luonnollista. UUSI SARJA ALKAA. 699 20.30 Tv-uutiset ja sää
13.00 Uutiset. 20.00 Ampumahiihto: Maailmancup, Östersund, Ruotsi. TV-tietosi voivat ansaita sinulle rahaa suoraan kotisohvaltasi. Tarjoilija nimeltä Slim perustaa perheen työpaikallaan kohtaamansa ritarillisen miehen kanssa, joka sitten kotioloissa paljastuu tyranniksi. Kun Jukka Rajala muutti Kuusamoon ja meni Rukan alppikouluun, hänen kykynsä huomattiin. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset. TV2 klo 15.35 Tuija Heikkilä Sössittyä pukudraamaa Molekyylibiologian professori Howard Jacobs otetaan aina vakavasti, kun hän puhuu asiasta. 16.10 Musikrepubliken. 23.00 Nyheterna, Sporten och vädret. Ruotsin tv 1 7.00 Gomorron Sverige. 1.00 Journal TSR. 16.10 Maakuntaradio. 17.10 Prisma Studio. 0.40 Advokaterna. Tosipunkkarit ovat nyt keskiikäisiä kuten Jacobs. Urheilukanavan viikonlopun esittely. 19.15 Go’kväll. 4.20 Kung av Queens. 20.30 Kolmas kivi auringosta. 20.00 Uutiset. 22.30 Musikbyrån. Uutisia Keski-Suomesta. 14.05 Debatt. 1.35 Trixie. 23.00 Night Club. Keskipäivän peili ja sää. 22.50 SVT uutiset. 18.55 Regionala nyheter. Tällä tyylillä voi keskustella vapautuneemmin opiskelijoiden kanssa. 17.00 Talousarvio. 22.30 Hey Baberiba. 15.00 Tuu juttuun. 18.20 Razzia. Ruotsin tv 2 10.30–16.00 24 Direkt. 5.55 Köket. 16.35 Les Yeux Tout Courts. 14.20 Kolmas Linja. Amerikkalainen viihdesarja Los Angelesin muotimaailmasta. 02.02 Yöradio. Ajankohtaisohjelma viikon aiheesta. (110 min) Nelonen klo 0.35 Pekka Eronen Espanjalaisvätyksen murheet Kapinallinen. 13.04 Maakuntaradio. Ja taas juostaan poliisia pakoon. Jori Hulkkonen. 12.55 Maakuntaradio. 18.00 Mestis: KooKoo-Jukurit, ennakkotunnelmat (live). 19.00 Aktuellt. 1.30 TV5, le Journal Afrique. 12.35–12.50 Ramp – svenska som andraspråk. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. 17.00 TV5 le Journal. 0.30 Xtreme-urheilu: YOZ Xtreme. Kiinalainen juttu.18.00 Tvuutiset ja Kuuden talous. 18.00 Tavataan värisuunnittelija Marika Raike. 17.55 Löpsedeln. Omituisuuksia on sarjassa enemmän kuin hyviä ihmisiä. 11.45 Taitovoimistelu: MM-kilpailu, Melbourne, Australia. 10.03 Önska. 19.00 Aktuellt. 14.15 Jalkapallo: UEFA Mestarien liiga. 05.40 Tänään 50 vuotta. 10.55 Urheiluradio/Yhdistetyn maailmancup: mäkihyppy (Kuusamo). European Tour 2006, Volvo China Open. 14.03 Vuoroin vieraissa lehdistöattasea Joel Ferrand Ranskan Suomen suurlähetystöstä. Osa 7/10. 06.05 Hartaita säveliä. 09.00 Kultaa ja hopeaa. 21.40 Oddasat. 11.00-11.04 Tv-uutiset. 19.50 Lapset puhuvat. Se ei ole mikään naurun asia, sillä henki menee. 17.00-18.00 Mobiilipeli: CodeBreaker. 2.50 24. 7.30 Telematin. Tekstitetty suomeksi. 06.30 Maakuntaradio. Ainakin maamme tähtitieteilijöiden joukossa on muutama kova Ramones-fani. Selostus Hannu-Pekka Hänninen. 14.25 Urheiluradio/Yhdistetyn maailmancup: 15 km:n hiihto. 10.45 Man Alive: School Colours. Ruka, Kuusamo. 02.00 Uutiset. On todennäköistä, ettei ohjaajallakaan ole tarkkaa tietoa, mistä hänen elokuvassaan on kyse, mutta kyyti on joka tapauksessa mieliin painuvaa. 12.00 X3MNyheter. Jukka Rajala arvioi olevansa luonteeltaan eläväinen. Klassikkoja. 17.00 Uutiset. 18.15 Mäkihyppy: HS 142, Maailmancup, Kuusamo, Suomi. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.31 YleX Aamu. 14.00 Journal RTBF. Suora. 19.40 Kaakkois-Suomen uutiset.19.50 Hämeen uutiset. 05.00 Uutiset ja sää. 22.05 Päivä tunnissa. Urheilukanava 06.00 Ykkösen aamu-tv. MTV3 Plus 06.00 Mobiilipeli: King of the Hill. 19.00 Mestis: KooKoo-Jukurit (live). 01.00 Mobiilipeli: Blockate. 00.00-00.35 Uutispäivä. 23.25 Väder. (109 min) MTV3 klo 23.30 Maanalaiset poliisit TOIMINTAKOMEDIA. 22.00 Tillsammans. Nelonen Plus 09.00 Golf: Euroopan kiertue 2006, Volvo China Open (suora). Suuri & mahtava Jennifer Lopez -viikonloppu lähtee liikkeelle vähemmän hurmaavalla jännärillä Viimeiseen pisaraan (Enough, 2002). Carlos on parikymppinen nuorukainen, jonka isä kuolee onnettomuudessa. 9.30 Outremers. SubTV TV 5 5.00 TV5, le Journal. 10.30 Atlas. 07.50 Merisää. 15.55 Urheilusähkeet (suora). 18.05 Kulturradion: Rapido. 2.00 Albert Memmi, le Nomade Immobile. 4.45 Pokermiljonen. 15.40 Nyheterna. Kirkuvan sininen kuplavolkkari on miehen ajoneuvo. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God Morgon, Vega Österbotten 06.31 Regionala nyheter 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt med väder 08.30 Regionala nyheter 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt med väder 09.30 Regionala nyheter 09.35 Puffen 15.30 Österbotten idag 15.31 Regionala nyheter 16.00 Aktuellt med väder 16.30 Regionala nyheter 16.55 Nyhetssammandrag 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. Veli & Tomi. Suora. 18.25 Mestis: KooKoo-Jukurit (live). Uutisia Itä-Suomesta. 16.10 Svengaava iltapäivä. 21.00 Ateljee: Auringonpimennys. 23.55 Frédéric Chopin: Masurkka nro 21 cis-molli. Maanjäristyksen uhrit täyttävät Pakistanin sairaalat. Kivaa jatsia ei kumminkaan pysähdytä kuulemaan, sillä Alan Parkerin ohjaamassa mysteeritarinassa jylläävät alkukantaiset vietit ja hämärät pahan voimat. Enkä kyllä kutsuisi TV2:n tapaan minisarjaksi venytettyä könttää, jossa on neljä 75-minuuttista osaa. 23.03 Lista-Suomi. Kolmiosainen sarja suomalaisen musiikkivideon kehityksestä. 17.30 Päivän peili ja sää. 13.00 Euroopan konserttilavoilta. 04.00 Yöklassinen. 11.55 Urheiluradio/Yhdistetyn maailmancup: mäkihyppy. 17.55 Urheilusähkeet (suora). 00.05 Yöradio. 10.30 Samtal med. Ihan kuin käsikirjoittajat eivät olisi tehneet yhteistyötä, sillä juoni vilisee huonoja mutkia ja epäloogisuuksia. 00.00 Ylen Yöradio YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz/ 04.00 Uutiset ja sää. 19.25 Popverkstan. 00.00 Beniamino Gigli sjunger Puccini. 3.25–8.00 Sändning från SVT24. 18.00 Utgrävarna. Klockan. 20.30 Ammattina Taide: Liike. Ei, muiden menestyksestä pitää ottaa hyöty irti, oli siihen kykyä tai ei. 10.55 Urheilukanavan viikonlopun esittely. Rajalan ura on ollut nousujohteinen – pahoilta loukkaantumisilta on vältytty. Uusintana nähtävä draamasarja Salaisuus Sydneyssä jatkaa Oliver Twistiä – ja peräti Australiassa. Miten Oliver tietää Hannahin joutuvan työtupaan, vaikka tyttö pääsee kertomaan siitä vasta myöhemmin. 09.30 Älypeli. 18.30 Hartaita säveliä. 21.05 Job Trotter. 7.00 TV5, le Journal. Ruotsalainen draamasarja Tukholman ja sen lähiympäristön ihmisistä, joilla kaikilla on oma salattu elämänsä. 3.00 TV5, le Journal. www.yle.fi/aamutv 09.15 Uutispäivä. Viime aikoina kovia kokeneet neworleansilaiskorttelit tarjoavat persoonalliset puitteet elokuvalle Noiduttu sydän (Angel Heart, 1986). Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7 MHz, Iskelmä Botnia 94,6 MHz 00.00-05.00 Iskelmän yö kevyen musiikin klassikoita 05.00-06.00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita 06.00-10.00 Timo Virkkula 06.00/07:00/08:00/09:00 Uutiset ja sää 06:30/07:30/08:30Sää ja uutisotsikot 06:35 Aamun toiveherätys 07:15 Heikkotasoinen vitsi 07:20 Artisti liikenteessä 07:35 333 euron minuutti 08:35 Viikon artisti 09:10 Kahvitaukotoive 09:30 Iskelmän hyvät uutiset 10.00-14.00 Anna-Mari Raaska 10:00/11:00/12:00/13:00 Uutiset ja sää työpaikkatoiveita 10:35 Päivän uutistoimittaja 11:35 Viikon artisti 12:35 Listapuhelu 13:35 Tuplaa palkkasi 14.00-19.00 Hannu Aholaita 14:00/15:00/16:00/17:00/18:00 Uutiset ja sää 14:35 Viikon artisti 15:35 Kaksintaistelu 16:10 Listapuhelu 16:35 Artisti liikenteessä 17:20 Toive 18:35 Piian Peili (ma, ti, to, pe) ke 18-19 Iskelmän Lista 8 kärjessä 19.00-24.00 Cia Heritty (ma, ke) / Toni Lund (ti, to, pe) 19:00/20:00/21:00 Uutiset ja sää 19:35 Viikon artisti 20:15 333 euron minuutin kertaus 20:35 Hyviä uutisia 21:15 Tuplaa palkkasi puhelun kertaus 21:35 Viikon artisti 22:35 Hyviä uutisia 23:35 Viikon artisti Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 06.05-08.30 Drop 3. KooKoo-Jukurit. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 10.03 YleX Tänään 14.05 YleX Iltapäivä. 16.05 Go’kväll. 8.15 blir det Lattjo lajban för alla barn. Tv-ohjaus Kalevi Korpela. 00.40 RAW (K15). Suora. 06.00 Uutiset. 17.05 Maakuntaradio. 22.00 Aktuellt. 1.45 Nip/Tuck. 19.30 Simpsonit. 21.00 Idol 2005. 6.20 Köket. 05.32 Ylen aamu. 10.00 X3M-Nyheter . Yle 24 04.00 Teematieto. Miksi lapsenlapsensa löytänyt isoisä lähettäisi pikkupojan vuosiksi toiseen maanosaan eikä edes saata tätä laivaan. 23.00 Late Night with Conan O’Brien. 16.45 Mediakompassi. 16.50 Tid för design: Showroom. 19.55 Kulttuuriuutiset. Mickey Rourke esittää nuhruista yksityisetsivää, jonka arvoituksellinen muukalainen pestaa etsimään kadonnutta miestä. 20.10 Regionala nyheter. 11.55 Lentopalloliiga: OrPo – Prihat.14.55 Kohti Torinoa: hiihtäjä Tapio Mäkelä. Amerikkalaiset ovat maailman lihavin kansa, ja Super Size Me tonkii asian juuria lapio keveästi heiluen. Stereo. 22.15 Dansbanan. 13.40 Nyheterna. 18.00 Aktuellt. 20.50 Kryp och andra djur. MTV-kanavalta elokuvantekijäksi loikannut Morgan Spurlock heittää kuitenkin itsensä niin reippaasti likoon, että väkisin alkaa tehdä mieli seurata, kuinka äijälle käy. 08.15 Ykkösaamu. Tuotanto: SportUp Finland Oy. 15.00 TV5, le Journal. Ei sekään varsinaisesti pelkoa ja vihaa herätä. 15.00 Uutiset. 18.30 Oddasat. 17.30 Questions pour un Champion. 18.05 That ’70s show. 21.00 Jalkapallo: UEFA Mestarien liiga. 23.00 Uutiset. Stereo. Ensin hän pääsi nuorten maajoukkueeseen ja myöhemmin miesten Eurooppacupin edustusryhmään. 16.15 Audi Golf Tour. Se on reilut parikymmentä vuotta maleksineelle, malagalaiselle myöhäisteinille ylivoimaiselta tuntuva haaste. Jennifer Lopez -viikonloppu ei juurikaan kohene elokuvalla Junakytät (Money Tranin, 1995). 18.00 Uutiset. (110 min, E) Nelonen klo 21.00 Tarina hämärän rajamailta HÄMÄRÄ JÄNNÄRI. 17.40 Jääkiekkostudio (suora). 10.25 Maakuntaradio. 00.15-01.25 Katapultti 2. 12.00 Kolmas Linja. 23.30 A-studio. 15.25 Mille-feuilles. 21.10 Pohjanmaan uutiset. Stereo. 12.05 L’abc D’hier. 21.10 Ranskalainen pianotuokio. 22.00 Un Monde sans Pere Ni Mari. 15.15 Ampumahiihto: Naiset, takaa-ajo, Östersund, Ruotsi. 05.52 Ylen aamu. 21.55 Tänään 50 vuotta. 14.30 Maakuntaradio. 21.00 Idols Extra. 17.00 Rapport. Juontajana Tony Hällfors. 21.30 Suomi soi. 11.00 Popguru. 12.00 Melrose Place. 21.30 Simple Life – tien päällä. Peltsi ja Juhalahti. 03.20 Villit vuodet, suuret luokat. KooKoo-Jukurit.18.55 Urheilusähkeet (suora). Jacobs itse näyttä vähän vaaralliselta, mutta kun hän avaa suunsa, ulos tulee ystävällisen äänen kantamaa sivistynyttä puhetta. Saamenkieliset tvuutiset. Stereo. 14.03 Diktatorn fortsätter. 13.55 Pätkä. 20.00 Combo. Menestyäkseen huippu-urheilijan pitää kuulemma olla sopivalla tavalla itsekäs. 10.55 Nuntii latini – latinankielinen viikkokatsaus. Äijäkaksikko tyytyy toistelemaan Mustat donkkaa tykimmin -leffan kamukliseitä. Koti, perhe. 21.00 Klubi. Juontajana Tony Hällfors. 15.10 Kultakuume. 18.20 Nyhetstecken. 07.53 Maakuntaradio. 13.03 Sää. 21.55 Suomalaisen musiikkivideon historia. 01.30 SmackDown! (K15).02.20-06.00 Deittichat. Tuotanto Creavideo Oy. 13.25 Kolmas Linja. 08.00 Aamun peili ja sää. 15.00 Urheilukanavan viikonlopun esittely. Juontajana Tony Hällfors. 17.30 Päivän peili ja sää. Mitä enemmän kokkeja, sen enemmän soppaa, pitää taas paikkansa. ??. 14.00 Mobiilipeli: Sanaristikko. Lähikuvassa Howy Jacobs esittelee viisikymppisen tutkijan, jonka toinen intohimo on punk. Maksukanavat DOKUMENTTI. Hänen ympärillään tapahtuu koko ajan, joten paikoillaan oloa ei tarvitse harjoitella. 9.00 JT Radio Canada. 01.00 Uutiset ja sää. 07.50 Aamuhartaus. 18.00 TV5 Infos. HS 142 kilpailu, 1.kierros. 15.30 Campus. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 11.15 Les Enquetes D’eloise Rome. 00.05-03.59 Teematieto. 20.00 Frendit. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. Etelävaltiolainen voodoo-meno ja pohjoisen betoni kohtaavat kirskuen. ?. 14.30 Vallan vaiheilla. 10.15 E! Entertainment: Hollywoodin tositarinat. 19.00 Bolibompa. 12.15 Maakuntaradio. Stereo. 22.00 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 17.40 A-plus. 10.10 A-plus. Juontajina vuorottelevat Minna Mänty-Sorvari, Petri Lehtinen ja Kirsi Nisonen. Katsaus päättyvään uutispäivään. 3.20 Vie Privée – Vie Publique. Mr Scruff. 19.03 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 03.00 Uutiset. 21.30 SVT uutiset. Miehen päätavoite sijoittuu vuoden 2006 Torinon olympialaisiin. 22.55 Le Journal de L’eco. Mamman ja tyttöjen helmoissa pyörivä, välimerellinen aikamiespoika muuttuu kliseestä ja vitsistä lähestulkoon patologiseksi tapaukseksi. 01.30-06.00 Polttopallo. 05.02 Ylen aamu. 21.50 Merisää. 22.25 A-ekonomi. Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin arvontatulokset ja voittoennusteet. 7.45 Nationalsången. Jutussa riittää vauhtia ja dickensläisittäin henkilöitä, jännityksen kanssa on niin ja näin. (100 min) Digikanava Canal+ Film2 klo 23.00 Pekka Eronen Rasvan ja suolan gladiaattori Vaikka alppihiihtäjä Jukka Rajala onkin hieman jäänyt menestyneempien kollegoidensa kuten Kalle Palanderin ja Sami Uotilan varjoon, intoa ja energiaa nuorella miehellä vaikuttaa tekemisiinsä riittävän. 19.20 Jeopardy! 19.50 Vädret. 19.00 Keno. 19.20 Uudenmaan uutiset. 07.00 Aamun peili ja sää. 12.00 Mobiilipeli: King of the Hill. ???. 14.30 Des Chiffres et des Lettres. 21.10 Naistenlehtikatsaus. Tahaton hupi vie turhautuvalta katsojalta viimeisetkin myötätunnon mahdollisuudet. 13.05 Kielletty rakkaus. Slimin on otettava lapsi kainaloonsa ja karattava tai sitten kohdattava kotihirmu nyrkit tanassa ja tiukat treenitrikoot yllään. Porvarillisen ja etenkin tieteellisen ammatinharjoittajan on vain kovin vaikea olla oma itsensä tai nuorena omaksutun ihannekuvansa kaltainen. 2.30–3.15 Parkinson. ??. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 Anne och A-laget. 10.00 Uutiset ja Ajantasa. 07.00 Aamun peili ja sää. 15.00-15.04 Tv-uutiset. 19.05 Lokala nyheter. 13.00 Rapport. 10.05 Ripostes. Ja itujensyönnin ylistyslaulu. 23.03 Dansbanan fortsätter. 23.00 Solid Steel. Radiot Digikanavat Kaapelikanavat täimessä maraton 5/6. TV-tietosi voivat ansaita sinulle rahaa suoraan kotisohvaltasi. 10.45 Pussel. 21.00 Bad Taste 01.00 X3M-Nonstop. 21.35 Urheiluradio/Palloilukatsaus/75-vihjeet. 1.30 Parlamentet. 23.00 Euronews. 16.00 Jalkapallo: UEFA Mestarien liiga. 12.00-12.09 Euronews. 06.05 Sää. 7.00 samt lokalnyheter. 04.00 Mobiilipeli: CodeBreaker. 09.06 Maakuntaradio. Stereo. Amerikkalaisohjaaja heittäytyi kuukauden mittaiselle McDonalds -dieetille, jonka aikana mätti mahaansa päivittäin kolme rasvaa, suolaa ja sokeria tirisevää ateriaa – superkokoisena, totta kai. 20.05 Kulttuuriuutiset. 19.45 Väliajalla Riikka Holopaisen kokoamaa ohjelmaa. 23.50 Keen Eddie. 20.10 Keski-Suomen uutiset. 21.00 Kulttuuriuutiset. 21.03 Suomi tänään. 1.05 Popcorn. 20.55 Purjehdus: Seamaster Sailing. 22.00 Mobiilipeli: CodeBreaker. Siinä tannerta möyhiessään Spurlock sohii välillä myös aiheen ohi, ja Super Size Me toimiikin paremmin tositeeveehenkisenä mustana komediana kuin aiheeseensa vakavasti paneutuvana analyysina. Stereo. 18.03 X-Ryhmän perjantaishow. Jacobsilla on teepaita, nahkatakki ja päälaellaan irokeesi. Kabul kasvaa miinavaara-alueelle. 14.55 Urheiluradio. Perjantaina 25.11.2005 Radio & TV 23 Tv 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. Katsaus päättyvään uutispäivään. 12.20 Skilda världar. Jacobsin mukaan monet tiedemaailman ihmiset ovat omituisia, mutta se ei näy päälle. 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. 19.00 Uutiset ja sää. 05.30 Uutiset ja sää. 09.10 YLE News. www.yle.fi/tuujuttuun 16.00 YLE Foorumi: Oppimisen iloa.16.30 Taito-tv: Eroon stressistä. 21.30 Ravi-tv: Porin ravit. 19.30 Lounais-Suomen uutiset. 00.00 Uutiset ja sää. 16.45 SLU – Reilu peli: Rytminenvoimistelu.16.55 Urheilusähkeet (suora). 17.00 Tutkittu juttu: Puun synty ja tuho. 16.30 Rantalentis. 18.50 Merisää. Carlos vastaan maailma -elokuvan pääosassa on Julian Villagran. 20.05 Tampere Filharmonian konsertti jatkuu. 2.00 24. 13.55 Emmerdale. 03.02 Yöradio. 14.00-14.09 Euronews. Muslimiveljeskunta valtaa alaa Egyptissä. Sen verran Carlosista sentään puhtia löytyy, että laittaa päälleen puvun ja kertoo mamman mieliksi saaneensa hyvin palkatun homman kiinteistöfirmasta. 18.30 Mitt i naturen. 16.00 Tv-uutiset. 12.45 Skilda världar. 00.00 Uutiset ja sää. 20.00 Tähtäimessä maraton. 13.00 TV5 Infos. 23.03 Sportnytt. 19.45 Cirkustrixarna. 13.10 Hem till gården. 17.30 Lähikuvassa: Howy Jacobs. 19.00 Uutiset ja sää. 09.45 Malmsténin matkassa. 1.45 TV5, L’invité. YleX Tänään -ohjelmassa haastateltu 23-vuotias Rajala sai ensikosketuksen lajiinsa kotimäessä Kouvolan Mielakassa. 3.40 24. Olli ja Maria. 18.00 Maja Plisetskaja.19.00-19.51 Historia: Mantsurian painajainen. 14.40 Jeopardy! 15.10 Ordjakten. 15.05 Derby -mobiilipeli. 06.15 Aamuhartaus. 20.00 Nyheterna. ?. 22.15 Uutispäivä. 13.45 Dagens rätt. Toimittaja onnistuu saamaan rennon luontevan kontaktin kohteeseensa. Latinotähti esittää poliisia, jonka lähituntumaan pääsyä metrossa työskentelevät hulttiokollegat Wesley Snipes ja Woody Harrelson himoitsevat, jahka konnien jahtaamiselta, perheriidoilta ja riskaabeleilta ryöstösuunnitelmilta kerkiävät. TV-tietosi voivat ansaita sinulle rahaa suoraan kotisohvaltasi. 12.45 L’abc D’hier. 07.15 Aamusoitto. Punk mielletään yhä nuorten ilmiöksi, vaikka kuume raivosi lähes 30 vuotta sitten. Toimittaja Nina Vanhatalon haastattelema urheilija vastailee kysymyksiin rentoutuneesti ja vapautuneesti. 23.30 Gaia 17 år. 17.55 Urheiluradio/Pitkävetovihjeet. Tätä kaveria ei nähdä puvussa ja krakassa. 15.00 Kulttuuriuutiset. 2.00 Seikkailu: X Adventure Raid Series. 23.15 Regionala nyheter. Sitten pojalta karkaa mopo vertauskuvallisesti. 20.30 Tv-uutiset ja sää. Nolointa on, että kliseissä uitettu, hätäisesti etenevä leffa paljastaa nimenomaan tähden näyttelijäntaitojen rajallisuuden. Kosovon kovan linjan miehet tekevät Ahtisaaren tehtävän vaikeaksi. 23.45 Oscar Peterson trio. ??. 20.00 Tv-uutiset. Espanjalaisen Chiqui Carabanten esikoiselokuva Carlos vastaan maailma (Carlos contra el mundo, 2002) pakottaa isättä jääneen kodin vanhemman pojan ottamaan perheenpään vastuuta ja tuomaan pötyä pöytään. 20.0522.00 Drop 3. Rick Forrester, manipuloitu marionetti. 20.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. 23.00 Aktuellt. 21.10 Åsnebryggan 22.00 Aktuellt. 17.00 Jalkapallo: UEFA Mestarien liiga. Ensiksi isältä karkaa mopo käsistä ihan konkreettisesti. 16.00 Mobiilipeli: Hedelmäpeli. Kiinalainen juttu: muuttavatko insinöörienkin työpaikat itään. 10.30 Katapultti 2. 1.00 Xtreme-urheilu: X Games 2005, Los Angeles. 23.45 Jordan, rättsläkare. 23.10 Kulttuuriuutiset. 20.30 Jalkapallo: Top 24 Clubs – makasiini. 22.00-00.00 Golf: Euroopan kiertue 2006, Volvo China Open. 18.30 Will & Grace. Suora. Robert De Niron tulkitsema hämäräherra väläyttelee niin ilkeitä ilmeitä, ettei tulevia myrskyjä ennustamaan tarvita Pekka Poutaa. Uutisia Pohjois-Suomesta. 22.00 Uutiset ja sää. 10.03 Talousarvio. 17.20 Veckans konsert: Kajfes vs Kentros. 16.00 Idol 2005. 23.30 Les Rencontres de Joelle. 18.03 Bumerang 20.00 Lyssnarens egen lista. Lapsetkin voivat vaikuttaa. TähYle Teema 06.00 Sub chat. 09.00 Uutiset. 23.00 IX kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu. 16.00 Derby -mobiilipeli. 10.00 TV5 Infos. Oliverin tarina päättyy hyvin: hän löytää varakkaan isoisänsä, joka on ehtinyt kaivata perillistä. 3/5. 12.45 Merisää. 15.05 Maakuntaradio. Miksi seitsemän vuoden pakkotyötä Australiassa paennut nokkela Artful Dodger piiloutuisi juuri satamaan ja lastilaatikkoon. 05.50 Merisää. 08.15 Maakuntaradio. Alppihiihto tuntui mukavalta, joten rinteessä kului lähes kaikki vapaa-aika. 13.30 Yhdistetty: Gundersen, hiihto, 15 km, Maailmancup, Kuusamo, Suomi. 17.00 Pelistudio (suora). Vaikka lyhyt jutusteluhetki raapaiseekin vain pintaa, sen parissa viihtyy. Hän kertoo oppineensa paljon harjoitteluleireillä, joilla paitsi aherretaan hiki hatussa, myös keksitään poikaporukassa monenlaisia pieniä kolttosia. Vahinko, että kertomus ei saa olla rauhassa. 19.00 TV5, le Journal. 18.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua/Mäkihypyn maailmancup. TV-tietosi voivat ansaita sinulle rahaa suoraan kotisohvaltasi. 17.55 YLE news. 21.00 K special: Pippi Långstrump – Girl Power i 60 år. 14.45 Drop 3. 16.15 Late Night with Conan O’Brien.17.00 E! Entertainment: 101 kohokohtaa 90luvulta.18.00 E! Entertainment: Paparazzit.19.00 Big Brother Extra. 11.00 Uutiset. 7.10 Djurens ö. 04.02 Ylen aamu. 19.20 Aftonandakt 19.30 En gåva i toner. 15.05–16.15 Skidskytte: Världscupen i Östersund. Konsertti. 16.00 Uutiset ja sää. 21.00 Aktuellt. Stressioireita yhä nuoremmilla. 13.05 On a Tout Essaye. 11.45 I krigets skugga. 0.55 Kulturnyheterna. 0.45 Rapport. 5.30 Köket. 23.55 Introduktion till operan. 16.05 Tänään otsikoissa. 20.00 Mobiilipeli: King of the Hill. 07.45 ja 09.05 Morgonnytt. Koko perheen tuotannon lavastus, puvut ja kuvaus ovat mallikelpoista pukudraamaa. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 14.00 Uutiset. 11.10 Quirks. 18.05 Etats Generaux. 09.05 Sää. 11.00 Ravi-tv: Lahden ravit. 21.03 Sportradion. 15.00 Neon. Ehkä vähän hilpeänkin oloinen lorvimistarina saa sitä myötä katkeraa ja murheellistakin makua. 20.30 Muslimsk bön: Bussen till Bilaal. 17.30-20.00 Katapultti 2. 16.10 Urheilukanavan viikonlopun esittely. 19.25 Grosse Fatigue. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Aamun Radio/Kimmo Vehviläinen 10.00 Radio Novan päivät/Maria Leppänen 14.00 Radio Nova/Jokisen Eväät – Ile Jokinen 17.00 A-tyyli 20.00 Taavi Salmivaara/Perjantai-illan toivemusiikkia 22.00 Radio Novan yö KESKIPOHJANMAA . 00.05 Dokumenttien yö. Kunnon tutkijan on syytäkin olla punkkari, vallitsevien totuuksien kyseenalaistaja. 20.20 Itä-Suomen uutiset. Ammattipainijat. 19.03 Tampere Filharmonian konsertti. 19.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua/Mäkihypyn maailmancup. 17.00 Tv-kortin salaustesti. 10.00 Yhdistetty: Gundersen, mäkihyppy HS 142, Maailmancup, Kuusamo, Suomi. 5.30 La Vie de Bouddha. 18.00 X3M-Nyheter. Armopala. Se on sentään vähän naurunkin asia. 12.15 Kauniit ja rohkeat. 18.03 Suomi tänään/Puhelinlangat laulaa. 22.55 Kulttuuriuutiset. 22.05 Astronautti. 06.25 Nousutahdit. Suora lähetys jääkiekon Mestis-ottelusta Kouvolan KooKoo Mikkelin Jukurit Kouvolan jäähallista. 13.00-13.05 Tv-uutiset. Refereras i flerljud av Leif Lampenius. 11.50 Hem till gården. 14.00 Uutiset ja Ajantasa. 10.30 Siitä mistä voi puhua. 06.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. 20.50 Jälkikoirat. 21.00 Uutiset. 17.35 Kung av Queens. 07.15 Maakuntaradio. 18.50 Iltahartaus. 14.15 Peliputki: Drop 3.15.15 Popguru. 09.30 Ihmeiden aika. Uutisia Pohjanmaalta 21.20 Pohjois-Suomen uutiset. 19.01 Supersnällasilversara och Stålhenrik. Näyttelijät tekevät Howard Rubien ohjauksessa hyvää työtä. 21.25 Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin numerot. 20.55 Urheiluruutu. Katsaus päättyvään uutispäivään. Solujen mitokondrioita, geenejä ja ikääntymistä tutkivan miehen mielestä liika vakavuus on pahasta. 22.10 Kultakuume. Sarjan ongelma on perustavanlaatuinen: David Phillips, Robert Loader ja Karen Petersen ovat kyhänneet niin surkean käsikirjoituksen, että mestari Dickens kääntyy takuulla haudassaan. 1.15 Dokument: Humor. 22.00 Jalkapallo: UEFA Mestarien liiga. Näillä mahdollisuuksilla olisi syntynyt hyvä seikkailu ilman väkinäistä Oliver Twist -kytkentää. 20.30 X3M-Sporten. 07.45 Hartaita säveliä. 23.15 Keskusteluja filosofin kanssa. 18.00 Mäkihyppy: Maailmancup, Kuusamo, Suomi. 22.00 Uutiset ja sää. Ohjaaja Michael Apted ei innostu tarinasta ja tuntuu luottavan vielä vähemmän katsojaan, kun selittää ihan ilmiselviä tarinankäänteitä väliteksteillä. 17.20 Idol 2005. 12.30 Framtid i sikte. 17.20 TV5, L’invité. Super Size Me (2004) -elokuvan perushuomio on samaa tasoa kuin se havainto, että jos ajaa autoa ämpäri päässään, joutuu ennemmin tai myöhemmin kolariin. 07.00 Mobiilipeli: Blockate. 22.55 Novosti po-russki. Stereo. 17.15 Le Journal de L’eco. 19.15 Lokalt väder. 12.05 Konsumentmakt. 16.30 Mat/Tina. 24.00 Jalkapallo: Top 24 Clubs – makasiini. 21.00 Riket – Stormaktstiden. 10.00 Uutiset. ??. Luvassa on sekä turhauttavia ällökohtauksia että kiehtovia amerikkalaisia kulttuurijännitteitä. 20.04 Suomi tänään/Puhelinlangat laulaa. 22.00 Big Brother. 12.35 Kolmas Linja. 22.25 Theroux’n vinksahtaneet viikonloput. 04.00 Nattklassiskt. 18.15 Mäkihypyn maailmancup. 12.15 Väänänen. 11.30 Lentopalloliiga: OrPo – Prihat, ennakkotunnelmat. 21.30 Journal F2. Pupu vaan pois pöksyistä, suomalaistutkijat. 11.03 Maakuntaradio. Saamenkieliset tv-uutiset. 11.15 Cosmomind – finska. Stereo. Niinpä hän päättää teeskennellä saaneensa hyvän työpaikan. 08.00 Aamun peili ja sää. 11.55 Päivän mietelause. 23.15 Oddasat. 01.02 Yöradio. Mainonta ottaa tenavat haltuun jo konttausiässä ja sikäläinen kouluruokailu jatkaa huonosti syömisen linjaa. Kaupungilla maleksimisen, työasioilla rehvastelun ja kodin rahantarpeen yhtälö ei tietenkään voi pitkään toimia. Kuva: TV2/Tiedotus Charles Dickensin Oliver Twist on maailman tunnetuimpia romaaneja ja vähintään yhtä suosittu musikaalina. 18.45 Uutiset. 04.00 Nattklassiskt. Se on pikadokumentti pikaruoasta. 08.35 Astronautti 3. Moni muistaakin kurjan orpokodin ja Lontoon taskuvarkaiden opastaman pojan. Howard Jacobs tosin teki sen jo. 12.03 Radio Pleppo. (89 min, E) TV2 klo 22.45 Siippa onkin kotihirmu TOIMINTAELOKUVA. Dessutom aktuella gäster och musikunderhållning samt trisskrap. 09.00 Mobiilipeli: Sanaristikko. 19.03 Suomi tänään/Puhelinlangat laulaa. 20.00 Kulturnyheterna. 15.45 Ordjakten. 14.00 X3M-Nyheter. Stereo. Juontajana Tony Hällfors. jukefaxi; terveiset, treffipyynnöt ja nuorten musatoiveet 21.00 VOA Radio Dei 104,3 MHz 06.00 RADIO DEIN AAMU 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 07.05 Perheen aika 07.15 Raamattuavain 08.15 Suolapala 09.30 Toivon sana 09.45 Lasten hetki 10.15 Viikon teos 10.30 Onnentoivotukset 11.10 Päivän vieras 12.00-15.00 RADIO DEIN MUSIIKKITUNNIT 12.50 Ikkunoita Kiinaan 13.10 Tapahtumakalenteri 14.00 Kuuntelijan toivelista 15.00 ERILAINEN ILTAPÄIVÄ 17.00 ILTADEI 17.00-18.00 ALUEELLISTA OHJELMAA 18.00 Lasten iltahetki 18.15 Avainmedian uutiset 18.30 Elämän pitkospuilla 19.00-20.00 ALUEELLISTA OHJELMAA 20.05 Sanan ja rukouksen ilta, opetusosuus 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Elämän leipää 21.45 Sanan ja rukouksen ilta, rukousosuus 22.45 Gospelrytmejä 23.00 Boombox Eurosport 9.30 FIA WTCC: Makasiini. 6.45 Djurens ö. Digikanava Yle Teema klo 17.30 Kari Salminen Punk-professori uskaltaa. 11.00 Tiedekahvila. 10.00 Euronews. 20.03 Sää. Leffa käynnistyy synkkäkulmaisena dekkarileffana, käännähtää vertauskuvalliseksi sielunkauppa-mysteeriksi ja päättyy pirullisena kauhujuttuna. 11.00 TV5 le Journal. Julian Villagran esittelee kunniallisen elämän pinnalla luistelevaa Carlosia vakuuttavan holtittomin ikinulikan elkein. 06.06 Ylen aamu. Nuoren miehen odotetaan toimivan tragedian jälkeen perheen elättäjänä, mutta Carlos itse ei koe olevansa vielä edes aikuinen. Lääkärien valvonnassa suoritetun kokeen seuraukset olivat yllättävänkin rajut, mutta se ei onneksi ole Spurlockin dokumentin ainoa tai edes päähavainto. 23.00 Nyhetssammanfattning. Se tappaa keskustelun ja väittelyn, joiden kautta tiede etenee ja sosiaalinen kanssakäyminenkin virkoaa. Stereo. 23.00 TV5, le Journal. 12.45 Peliputki: Caterpillar Shift.13.30 Peliputki: Rap-stara. 20.30 Rapport. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz 0.00 Pookin yö aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Uutiset 6.05 Huomenta Pookista 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Kohti aamu päivää 9.00 Alueuutiset 10.00 Uutiset 11.00 Alueuutiset 11.10 Lounastauko(173191, 2e/viesti) 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Lounastauko jatkuu 13.00 Alueuutiset 13.05 Päivästudio jatku 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 16.00 Uutiset ja sää 17.00 Alueuutiset 17.10 Ohituskaista 18.00 Talousuutiset 18.05 Ohituskaista 20.00 Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa 24.00 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Huomenta Järviradiosta 7.00 STT:n uutiset ja sää ( radiossa tänään ) 7.05 Aamuhartaus; toim.Martti Ahvenlampi 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Tervakeisari, kirjoittanut Max Svedlund 10.00 Nimipäivät 10.05 Vanhaa tanssimusiikkia 11.05 Toivelevyt 0700 98300( 5,01 +pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 STT:n uutiset ja sää 12.05 Hilpeästi hanurilla 13.10 Ajankohtaista aalloilla 14.00 Terveysuutiset 15.00 STT:n uutiset ja sää 15.05 Toiveet 16.00 Levyuutuudet 16.45 Onnittelut ja tervehdykset 17.00 STT:n uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ( radiossa huomenna ) 17.35 Country/Jazz/Jivetuokio 18.00 Jukeboxi, nuorten oma musiikkiohjelma ( sähköpostiosoite: jr@jarviradio.fi .) Ohjelmassa mm. 16.00 Uutiset ja sää. 23.00 Voimailu-urheilu: Grand Prix, Norja. 08.55 Urheiluradio. 20.30 Postkodmiljonären. Parturi ei huolla akateemista peruskampausta. 21.55 Suomi tänään. 13.00 Diktatorn. 17.10 Gomorron Sverige. Tekstitetty suomeksi. . 13.05 Uppdrag granskning. 20.30 Visgalleriet. Kun ihminen syö valtavat määrät hampurilaisia ja ranskalaisia perunoita, hän alkaa voida huonosti. Jukka Rajalan musiikkitoivetta en paljasta, mutta sanottakoon sen verran, että toive liittyy vahvasti kukkiin ja abstraktilla tavalla vääristyneeseen taivaaseen. 05.44 Ylen aamu. 21.00 TV5 Infos. YleX klo 12.30 Juha Seitz Vilkkaan alppihiihtäjän mietteitä KATKERA KOMEDIA. Kuka uskaltaa ensimmäisenä lätkäistä selkämykseen tekstin: Hey Ho Let’s Go. 19.15 Kulttuuriuutiset. 16.00 X3M-Nyheter. 22.05 Kulttuuriuutiset. Illan kuuma visailu rohkeiden ilmiöiden parissa. 23.25 Idol 2005
Noin kymmenen prosenttia huumehoidon tarpeesta liittyy nykyään Euroopassa kokaiinin käyttöön. Kioton ilmastosopimuksen mukanaan tuomaan päästökauppaan varaudutaan puolestaan 30 miljoonan euron summalla. Esitys on määrä antaa eduskunnalle perjantaina. HELSINKI (STT) Teiden ja junaratojen hoitoon esitetään lisää rahaa tämän vuoden kolmannessa lisätalousarviossa. 831 2817 Palvelemme pe 9-17, la-su 9-15 Kaunis, matala poikasellinen JOULUTÄHTI kaikki värit I-lk:n HYASINTTI kaikki värit Tulppaanit saapuneet! alueen laajin tulisijavalikoima Kahvitarjoilu! perjantai 25.11. Hammar kysyy, kuvaileeko Vikström lähimmäistään empaattisella ja korrektilla tavalla vai antaako lähimmäisestä ”väärän todistuksen”. Nettomääräisesti verotulot ovat kasvaneet 208 miljoonaa euroa. Kokaiinin käyttö kovassa kasvussa Hallitus esittää lisää rahaa teille ja junaradoille HELSINKI (STT) Brittiomisteinen peliyhtiö Ladbrokes ei vieläkään saanut rahapelilupaa Suomeen. PERJANTAINA 25. Hallituksen mielestä pelitoiminnan rajoitukset ovat Suomessa perusteltuja. Vanhoissa EU-maissa ja Norjassa kuolemien määrä on jo ollut laskussa. Tule ja täytä arpasi meillä. Hammar kirjoittaa Vikströmille osoittamassaan kirjeessä, että oli tuskallista saada tietää tästä hänen Kyrkpressen-sanomalehdelle antamastaan lausunnosta. Virasto pelkää, että kokaiini on vakiinnuttamassa asemansa nuorten suosimana stimulanttina monissa osissa Eurooppaa. Siunauskaava otetaan käyttöön vuodenvaihteessa. 050 408 5322 John Grankulla ll ll ll ll ll ll ll l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l ll RI VI -IL MOITUS A U T O M A AT TI ll ll ll ll ll ll ll l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l ll 4 e/min + pvm HELSINKI (STT) Ruotsin arkkipiispa KG Hammar arvostelee kovin sanoin Porvoon hiippakunnan piispaa Erik Vikströmiä. Huumekuolemien määrä on EU:ssa edelleen korkea, mutta näyttää saavuttaneen huippunsa. MARRASKUUTA 2005 Pännäinen, Pietarsaari, Kokkola Seudun suosituimmat kenkäkaupat J OULUNAVAUS TARJOUS pe-la Tällä kupongilla alennusta Kaikista normaalihintaisista yli 50 ?:n kengistä . Valtion velkaa maksetaan kolmannen lisätalousarvion esityksen mukaan pois 164 miljoonalla eurolla. Samassa yhteydessä päätettiin, että parisuhteensa rekisteröineiden siunausta varten aletaan valmistella omaa kirkollisen toimituksen kaavaa. Myös kokaiiniin aiheuttamat terveysongelmat ovat lisääntyneet. Ruotsin arkkipiispa arvostelee piispa Erik Vikströmiä HELSINKI (STT) Kokaiinin käyttö on kasvanut voimakkaasti Euroopassa, kertoo EU:n huumeviraston tuore vuosiraportti. Vastauksessaan Kyrkpressenissä piispa Vikström puolestaan toteaa, ettei hänen kritiikkinsä ollut suunnattu ensisijaisesti Hammaria tai muita Ruotsin piispoja vastaan. Ladbrokes ei vieläkään saanut pelilupaa Suomeen. Kun peliyhtiöiden määrää rajoitetaan, rajoitetaan samalla pelien määrää ja yhtiöiden välistä kilpailua ja pelaamisen sosiaalisia haittoja. Myös eri huumeiden sekakäytöstä aiheutuva hoidon tarve on kasvussa. klo 10.00-18.00 lauantai 26.11. Nämä yksinoikeutta koskevat säännökset eivät myöskään ole hallituksen mukaan ristiriidassa EU:n lakien kanssa, toisin kuin Ladbrokes on väittänyt. Alankomaissa yli kolmasosa huumehoitoon hakeutuvista on kokaiinin käyttäjiä. Hammar on pettynyt Vikströmin lausuntoon, joka käsittelee Ruotsin kirkon tekemään päätöstä ryhtyä valmistelemaan parisuhteensa rekisteröineiden siunauskaavaa. klo 9.00-14.00 uudessa liikkeessämme Avajaistarjous kaikista takoista takat kaminat kaakeliuunit takkasydämet hormit Kustaa Aadolfinkatu 3 Kokkola puh. Valtioneuvosto hylkäsi torstaina toistamiseen yhtiön hakemuksen, missä se haki lupaa vedonlyöntija muuhun pelitoimintaan viideksi vuodeksi. 868 0220 KOKKOLA Vedenpitävistä talvikengistä huipputarjouksia! Kaikki kevyttoppapuvut JÄTTIERÄ! Salomon Canyon Mid WP naisille Salomon Excursion JR 90 90 49 49 (99,-) 90 90 59 59 Salomon Goretexkenkä lapsille McKinley Mount Flury miesten Pro Trek 5 90 90 39 39 69,90,-) Juoksukenkiä, sisäpelipenkiä, aerobic-kenkiä ovh:sta 50 % 50 % (139,-) 90 90 69 69 Goretexkenkä naisille Palvelemme: ma-to 9.30-18 pe 9.30-19 la 9-15 su 12-16 Loskaan ja lumeen! Linja-autoasema Kokkola puh. Suomessa käyttö on eurooppalaisittain pientä, mutta se on ollut kasvussa. ovh:sta 30 % 30 % Ristirannankatu 2-4, puh. Teihin, ratoihin ja päästökauppaan on käytettävissä lisää rahaa, sillä valtion saamat verotulot ovat tänä vuonna kasvaneet aiemmin uskottua enemmän. Sen sijaan hänen kohteenaan oli Ruotsin kirkon politisoitunut kirkolliskokous, joka päätti rekisteröityjen parisuhteiden siunauskaavasta. Ruotsin kirkossa on jo aiemminkin järjestetty rekisteröityjen parisuhteiden siunaustilaisuuksia, mutta ilman virallista kaavaa. Raportin mukaan sekakäyttö haastaa perinteisen hoitojärjestelmän, joka on suunnattu lähinnä heroiinin käyttäjille. 868 0220 Ristirannankatu 2-4, puh. Vikström on todennut, että kirkossa täytyy olla kaava sellaiselle, mikä on kirkon normien mukaista – eläminen homoseksuaalisessa parisuhteessa ei sitä hänen mielestään ole. Vedonlyöntipeleissä lupa on Veikkaus Oy:llä, totopeleissä Fintoto Oy:llä ja kasinopeleissä Raha-automaattiyhdistyksellä. Kieltoa perusteltiin sillä, että Suomen arpajaislain mukaan arpajaisia varten annetaan kerrallaan vain yksi lupa, ja ne on jo myönnetty vuoden 2006 loppuun asti. Hallitus päätti torstaina, että perustienpitoon tulee lisää rahaa 12 miljoonaa euroa ja junaradoille samoin 12 miljoonaa euroa. Ruotsin kirkon kirkolliskokous hyväksyi homoliittojen siunaamisen lokakuussa äänin 160–81. 10 Tarjoamme pe-la jouluglögiä ja pipareita Sunnuntaina klo 12-17 Perjantai sunnuntai Tervetuloa onnistuneille lahjaostoksille! Kaikki naisten juhla-asut Palvelemme sinua ammattitaidolla Ma-Pe 9.00-17.30 La 9.00-14.00 Vielä ehdit mukaan kinkkuarvontaan