Vesi on vahva pora X Sivu A4 Kotitekoinen kötystys varoittaa montusta Kokkolan Isokadulla. Lomalaiset hiekkamyrskyssä 1 Sivut A6 ja A8 Kanariansaarilla koettiin harvinaisen sakea hiekkamyrsky. helmikuuta 2020. Silloin kannattaa valita pari hyvää asiaa, joista voi pitää kiinni. Hinta 3,00 €. JUKKA LEHOJÄRVI Sairaalan leikkaukset jatkumassa ennallaan PUHEENAIHE 1 Sivut A2-3 Väsyneenä ihminen tekee helposti valintoja, jotka eivät tue palautumista, vaikka juuri silloin riittävästä palautumisesta pitäisi huolehtia normaalia paremmin. Lomapuuhaa lapsille 1 Sivu B5 Huono ajokeli aiheutti ongelmia raskaalle liikenteelle 1 Sivu A16 MATTI RÄTY. Kestotilattuna kotiin 1,08 € (sis. CARLOS DE SAA ” Kultasakaalin olemassaolon oikeutta on mietitty eduskunnassa asti. Vesi syö sorateiden lisäksi asfalttia. Kanariansaarilla koettiin viikonloppuna harvinaisen sakea hiekkamyrsky, joka sekoitti lentoliikennettäkin. www.keskipohjanmaa.fi Tiistai 25. Tienhoitajat puhuvat hankalimmasta talvesta pitkiin aikoihin. Nro 55 Hankala talvi on edesauttanut reiän syntymistä tiehen Kokkolan Isokadun pohjoispäädyssä Englanninpuiston naapurissa. 1 Sivut B6-7 Stressaantunut laiminlyö palautumista Terveellinen ruoka on yksi fyysisen palautumisen kulmakivistä. alv 10 %). 1 Sivu B1 Antti Savela pohtii kultasakaalin tulevaisuutta Suomessa. Teneriffalla lomaileva ylivieskalainen Veikko Somero kertoo, että hiekkaa tuli hotellihuoneeseen asti
Jousto pelasti leikkaukset Leikkaustoiminta jatkuu normaalisti Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa uuden työnjakoasetuksen voimaan tultua. Perusteluna ovat sekä pitkät matkat että ammattitaidon ja henkilökunnan säilyttäminen päivystävässä kirurgiassa, aiemmin Keski-Pohjanmaalla sairaanhoitopiirin johtajana toiminut Luoma toteaa. PUHEENAIHE: TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa A2 Sairaalan leikkaustoiminta Antti Savela Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Ilkka Luoma ei pelkää erikoissairaanhoidon työnjakoasetuksen muutoksen aiheuttavan suurempaa huolta pohjoisen Suomen keskussairaaloille. Luoma kertoo, että parhaillaan Pohjoisen Suomen erva-alueen eli viiden sairaanhoitopiirin alueen johtajaylilääkärit neuvottelevat uudesta erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksesta ja uuden asetuksen mahdollistamasta kirurgian työnjaosta. Sopimuksen mukaan kaikki leikkaukset jatkuvat Kokkolassa normaalisti paitsi paksusuolen syövän leikkaustoiminta, jos määrävaatimuksiin ei ylletä. Pohjois-Suomessa tämä tuskin tuottaa ongelmia, sillä vaativat leikkaukset on jo pääsääntöisesti keskitetty Ouluun. Selkäkirurgisia leikkauksia ja ensivaiheen rintasyöpäleikkauksia täytyy kertyä 150 ja paksusuolen syövän leikkauksia vähintään 70 vuodessa. 1 Perusteluna sairaanhoitopiirien sopimus. Asetuksessa lonkan ja polven tekonivelleikkauksia on sairaalassa vastaisuudessakin oltava vähintään 600 vuosittain. Saavutettu sopimus vahvistetaan valtioneuvostossa. Sitä vastoin esimerkiksi Keski-Suomessa vaatimusta kritisoidaan varsin voimakkaasti, Luoma toteaa. –?Työnjakoasetuksessa on maininta myös vaativista leikkauksista ja niiden keskittämisestä yliopistosairaaloihin. 1 Leikkausten lukumääristä voi joustaa. Luulisin niin, että valtioneuvosto vahvistaa päivitetyn asetuksen vielä tänä keväänä saamansa palautteen jälkeen. Näistä voidaan kuitenkin yhteisesti sopimalla poiketa. On todennäköistä, että uusikin sopimus vastaa hyvin pitkälle vanhaa sopimusta käytännön toiminnassa, Dabnell puntaroi ja arvelee, että Kokkolassa päästään aiemman ja nykyisen hallituksen perustavoitteeseen eli kustannustehokkaaseen toimintaan, jossa potilasturvallisuus korostuu. –?Nyt järjestämissopimusta neuvotellaan uudelleen tuoreen asetuksen vaatimusten mukaan. –?Alkuperäistä asetusta on muutettu ja laitettu lausuntokierrokselle. Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit eivät näe uudessa asetuksessa enää ongelmia sen jälkeen, kun työnjaon leikkausmäärävaateisiin tehtiin mahdollisuus poiketa esimerkiksi pitkien etäisyyksien ja sairaalan toiminnan turvaamisen vuoksi. Poikkeus edellyttää kuitenkin sairaanhoitopiireiltä yhteistä sopimista ja perusteluja määristä poikkeamiseen. 1 Leikkausten lukumäärät jäävät voimaan: tekonivelkirurgiaa oltava 600 vuodessa, selkäkirurgiaa 150 vuodessa, rintasyöpäleikkauksia 150 vuodessa. FAKTA Uusi työnjakoasetus 1 Lieventää alkuperäistä asetusta. Osa paksusuolensyöpäpotilaista leikattiin Kokkolassa. –?Tämä antaa hyvät mahdollisuudet kehittää keskussairaalaa päivystävänä sairaalana, jossa on myös tehohoidon ja päivystävän leikkaustoiminnan mahdollisuus. Paljon keskustelua aiheuttanut erikoissairaanhoidon työnjakoasetus ei käytännössä muuta leikkaustoimintaa Kokkolassa. Viime keväänä pohjoiset sairaanhoitopiirit, jotka muodostavat niin sanotun Pohjois-Suomen erva-alueen, sopivat ensimmäistä kertaa uuden työnjakoasetuksen mukaisen erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksen. –?Alunperin huolena oli, että pienemmissä sairaaloissa kuten Keski-Pohjanmaalla Kokkolassa leikkaustoiminnan lukumäärävaatimukset eivät täyty, mutta nyt kun asetusta korjataan, uskomme, että voimme jatkaa leikkaustoimintaamme Pohjois-Suomen sairaanhoitopiireissä päivystävät sairaalat turvaavassa laajuudessa. Suunniteltu lievennys tarkoittaa Kokkolassa, että nykyisestä toiminnassa ei käytännössä mikään muutu, Dabnell kertoo. Näin Dabnellin mukaan hoitoketju pysyi mahdollisimman turvallisena ja laadukkaana. JOHTAJAYLILÄÄKÄRI Pirjo Dabnell Keski-Pohjanmaan Soitesta kertoo, että työnjakoasetuksen lievennys otetaan Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa Kokkolassa vastaan tyytyväisyydellä. Luoma on kohtuullisen vakuuttunut siitä, että leikkausmäärissä voidaan joustaa, jotta sairaaloiden hyvä toimintavalmius päivystävänä sairaalana voidaan säilyttää. CLAS-OLAV SLOTTE. Se hoidettiin viime vuonna käytännössä niin, että leikkaustoimintaan erikoistunut lääkäri leikkasi potilaitaan Oulun yliopistosairaalassa
Jo viime keväänä pohjoiset sairaanhoitopiirit sopivat leikkauksista. Lähetä juttuvinkkisi osoitteeseen toimitus@kpk.fi. Sitä vastoin Kokkolassa synnytettiin 1700 kertaa eli lähes kaksin verroin vähimmäisvaatimuksia enemmän. Kuulemani mukaan esimerkiksi suunnistuksessa voi näin käydä. Jos leikkausmäärät eivät olisi täyttyneet, ne olisivat olleet vaarassa loppua. Johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell Soitesta sanoo, että käytännössä Kokkolassa ei muutu mikään. Kuten oheinen juttu kertoo, tiukat määräkriteerit eivät tahdo täyttyä. Nyt erikoisvastuualueella neuvotellaan järjestämissopimuksesta uudelleen tuoreen asetuksen vaatimusten mukaisesti. Tällöin alueen väestön potilasturvallisuus vaarantuu. Ahtaasti tulkittuna leikkausmäärät vaarantavat keskussairaaloiden päivystystoiminnan. Hänen mukaansa uusi joustava asetus on järkevä, sillä ahtaasti tulkittuna leikkausmäärät vaarantavat keskussairaaloiden päivystystoiminnan. Toisaalta jos koskaan ei ole väärässä, niin eihän silloin tarvitse suuntaa muuttaa. Matkat kauemmas isompiin sairaaloihin ovat auttamatta liian pitkät. Mitkä leikkaukset pitäisi mielestäsi hoitaa omassa maakunnassa. Voit myös soittaa puhelinnumeroon 0400 365 601 tai kirjoittaa viestin. Voi olla, että jo aloitettu yhteistoimintamalli saa jatkoa, Dabnell miettii. Tällöin voi tuumata kuten kairaan eksynyt lappilainen. Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit ovat tyytyväisiä lausunnolla olevaan asetukseen. Yhdessä neuvotellen sairaaloiden kesken on saatu hyvä lopputulos pohjoisessa Suomessa. Viime vuonna Kokkolassa tehtiin 246 polven ja lonkan tekonivelleikkausta, 85 primääristä rintasyöpäleikkausta, 135 selkäleikkausta ja vain 21 paksusuolen syövän leikkausta. Siksikään päiväkirurgiasta ei saa luopua, Pirjo Dabnell miettii. Pirjo Dabnell kehuu uutta erikoissairaanhoidon työnjakoasetusta. Oletko joutunut matkustamaan kauemmas leikkaukseen. Siitä seurasi keskustelua. –?Ei häthää, lähtethän kothin... On hienoa, että politiikassa saa ja välillä pitkääkin kääntää takkia. Jos lisätieto osoittaa, että takissa on sarkapuoli päällä, mielipidettä voi vaihtaa. –?Päiväaikainen kirurgia on aivan ratkaisevassa roolissa ammattitaidon ja resurssien säilyttämisessä myös päivystävässä toiminnassa. Kokkolassa sijaitseva sairaala on tärkeä isolle määrälle ihmisiä. Pohjois-Suomessa vaativat leikkaukset tehdään nytkin pääosin Oulussa, joten tähän asiaan ei ole tulossa muutoksia. Keskustele aiheesta Keskipohjanmaan Facebookissa tai lähetä mielipiteesi osoitteeseen mielipide@kpk.fi. –?Ainoa huolemme on jatkaa paksusuolen syövän leikkaustoimintaa Kokkolassa. Alkuperäistä asetusta on muutettu ja se on lausuntokierroksella. Keskipohjanmaan toimitus haluaa kuulla lukijoiden äänen ja toiveet siitä, millaista sisältöä lehdessä pitäisi olla. Leikkausmäärävaatimuksissa on mahdollisuus joustaa esimerkiksi pitkien etäisyyksien ja sairaalan toiminnan turvaamisen vuoksi. Silloin vain on vaarana, että eksyy ja pyyhältää pois kartalta. Ilkka Luoma Johtaja, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ” Päiväaikainen kirurgia on aivan ratkaisevassa roolissa ammattitaidon ja resurssien säilyttämisessä myös päivystävässä toiminnassa. Jos ne pääsevät sopuun, valtiovallalla ei liene nokan koputtamista, arvioi johtajaylilääkäri Keskipohjanmaalle. Edellinen hallitus pelotteli keskussairaaloita antamalla erikoissairaanhoidon työnjakoasetuksen. Pirjo Dabnell Johtajaylilääkäri, Soite SITAATIT K eski-Pohjanmaan keskussairaalan ei tarvitse olla huolissaan keskittämisasetuksesta, sillä työnjako ei käytännössä vähennä Kokkolan leikkaussalityötä. Kysymys ei ole pelkästään leikkauksista sinänsä vaan sairaalan statuksesta päivystävänä sairaalana. Toimitus odottaa myös lukijoiden kuvia; sähköpostiosoite on lukijankuva@kpk.fi. Siksi päiväkirurgiasta ei saa luopua. Pöö! KOMMENTTI Antti Savela antti.savela@kpk.fi Takavuosina pääministeriehdokas Paavo Lipponen pelotteli leikkisästi ihmisiä sanomalla vaalimainoksessa pöö. Pirjo Dabnell Johtajaylilääkäri, Soite ” Kaikki leikkaukset jatkuvat Kokkolassa normaalisti paitsi paksusuolen syövän leikkaustoiminta, jos määrävaatimuksiin ei ylletä. Viime viikolla julkisuuteen nousi Keski-Suomen ärtymys työnjakoasetuksen kiristyksistä koskien vaativia leikkauksia. Jos joustoja ei olisi tullut, Kokkolan leikkaustoiminnassa olisi ollut vaaran paikat. Tiina Ojutkangas Sairaaloiden työnjaosta hyvä lopputulos Kysymys ei ole pelkästään leikkauksista sinänsä vaan sairaalan statuksesta päivystävänä sairaalana. Toimitus odottaa lukijoiden vinkkejä TULE MUKAAN. Esimerkiksi Kokkolassa perusteluja on vaikka kuinka. Hyvä, että järkeä käyttävät valtiovallan lisäksi sairaanhoitopiirit yhteistyöhakuisuudellaan. Nyt asetusta rukattiin paremmaksi. Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Määrävaatimukseen ei päästä Antti Savela Johtajaylilääkäri Pirjo Dabnellin mukaan Soitessa ja muissa pohjoisen sairaanhoitopiireissä tehtävä järjestämissopimus kelpaa valtiovallalle, jos sopimukseen päästään yksituumaisesti. Sitä huolta ei Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa ainakaan tällä hetkellä ole. Leikkausmäärien on edelleen oltava suuria ja potilaiden turvallisuudesta huolehditaan. Olisiko saanut pelotella. Keski-Pohjanmaan keskussairaalan leikkaustoiminta jää sinällään alle valtiovallan asettamien leikkausmäärävaatimusten. Uudessa erikoissairaanhoidon työnjakoasetuksessa valta annetaan alueille. Siksi toivomme juttuvinkkejäsi elämästä, ihmisistä, politiikasta tai mistä tahansa asiasta. Sen mukaan leikkaustoiminta piti kasata isoihin yksiköihin. –?Uudessa erikoissairaanhoidon työnjakoasetuksessa valta annetaan alueille. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Ilkka Luoma uskoo, että leikkausmäärissä voidaan joustaa, jotta sairaaloiden toimintavalmius päivystävänä sairaalana voidaan säilyttää (KP 25.2.). Jos ne pääsevät sopuun, valtiovallalla ei liene siihen nokan koputtamista, Dabnell kiteyttää ja arvelee että Pohjois-Suomessa sopu myös löytyy. Tiukkoja leikkausten määrävaatimuksia löysennetään, jos alhaisemmalle leikkaustoiminnan määrälle löydetään kunnon perustelut. JUKKA LEHOJÄRVI ” Luulisin, että valtioneuvosto vahvistaa päivitetyn asetuksen vielä tänä keväänä saamansa palautteen jälkeen
Pelastuslaitos sai kissanpelastustehtävän Keskipohjanmaassa maanantaina 24.2. Tekemistä on riittänyt. Keski-Pohjanmaan hoitourakoiden aluevastaava Mikael Roiha ELY-keskuksesta puhuu tottuneesti ”Närvilän rampista”. Tämä ei tietenkään onnistu silloin, kun on paljon vastaantulevaa liikennettä. Millä sanalla Roiha kuvailisi tämän talven olosuhteita. Pelastuslaitoksen väki sopi kissan omistajan kanssa tilanteen rauhoittamisesta ja siitä, että omistaja yrittää houkutella kissaa alas ruoalla. Paikkauksia tehdään ympärivuotisesti. Tienhoidolle se on tarkoittanut historiallista muutosta. Plussatalvi syö tienpintoja Hoitourakoiden aluevastaava Mikael Roiha puhuu historiallisista hankaluuksista: ”Päällysteet eivät ole koskaan hajoilleet tällä tavalla.” Liikennemerkki varoittaa repeytyneestä tienpinnasta niin sanotun Närvilän rampin kohdalla Kokkolassa. Kun nastarenkailla vielä jyristellään lähes yksillä urilla, murenee vahvinkin asfaltti paineen alla. –?Sillanpään ja Halsuan välillä olisi tehty päällysteurakkaa maanantaina, mutta lumisade siirsi töitä eteenpäin. REIKÄ tai repeytymä kuivataan. Siivet lähtevät Vaasan satamasta keskiviikkona klo 21 aikaan ja Yppärissä niiden on määrä olla aamuviideltä torstaina. –?Sinnehän tulee päällysteurakoitsija heti, kun säät ja aikataulut antavat myöten, Roiha sanoo. Korvaushakemuksia ei tule paljon. RÄYRINGINTIE , Pietarsaaren ja Kokkolan välinen Rantatie, Halsuan ja Lestijärven kautta mutkitteleva Seututie 751 sekä Kaustisen ja Ylivieskan kautta kulkeva Kantatie 63. –?Kieltämättä työnkuva on muuttunut. Niinpä leikin oman elämäni Kalle Rovanperää ja yritän väistää kuopat. Vastaava kuljetus oli liikenteessä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja kaikki meni suunnitellusti, AT Special Transport AB:n toimitusjohtaja Jonas Ahola kertoo. Jos päällyste on vähänkään vanhempaa, pinta alkaa tällaisena talvena hajoilla nopeasti. Rahallisesti, mikä aurauksista säästetään, menee hiekoitukseen, suolaukseen ja paikkauksiin. Kun yksi reikä saadaan paikattua, toinen aukeaa. Elyn Mikael Roiha ottaisi ”vanhanajan talven” saman tien takaisin. Siipikuljetus siirtyy vuorokaudella. Sitten sinne laitetaan asfaltinpaikkausmassaa tai öljysoraa. Se aiheuttaa reikiintymistä. Päällystetyt seututiet käyttäytyvät kuin soratiet. Luminen talvi tuo vähän hengähdystaukoakin, kun pinnat eivät lämpene. Nuori sisäkissa oli karannut ulos ja toisen kissan kanssa nahisteltuaan nuori kissa pakeni puuhun. Kokkolassa kuljetukset ovat noin yhden aikaan yöllä. –?Ennen varsinaisia kuljetuksia tehtiin simuloiva koeajo, jossa riskipaikat todettiin ja havaittiin muun muassa muutama valaisintolppa, jotka täytyi vielä reitiltä poistaa. Koloihin päässyt vesi turpoaa jäätyessään. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa A4 Jouni Nikula Liikennemerkki varoittaa repeytyneestä tienpinnasta kohdassa, jossa Kokkolan Rautatienkatu muuttuu Valtatie 13:ksi lähellä Hakalahdenkadun risteystä. Hakijalla pitää olla suppea poliisitutkintapöytäkirja, tarkka onnettomuuspaikka ja vahinkojen kustannusarvio. Rampin repeytymä on yksi niistä lukemattomista kohteista, joita nyt on työlistalla. Monesti auttaa, kun esimerkiksi kissalle annetaan hajurakoa, päivystävä palomestari sanoo. Tienkäyttäjä voi saada korvausta, jos tienhoito on ollut virheellistä tai huolimatonta, mutta yksistään tien huono kunto ei oikeuta korvaukseen. Roiha jatkaa kutsumalla meneillään olevaa talvea ”ihan älyttömäksi”. Eikä paikkauksia ehditä tehdä reaaliajassa, sanoo Kokkolan tiemestari Kari Pihlajamäki. Samalla päällystevauriot ovat lisääntyneet räjähdysmäisellä tavalla. JUKKA LEHOJÄRVI Täytyy vain toivoa, että auto kestää KOMMENTTI Räyringintietä ajaessa täytyy olla hereillä. –?Tietenkin jokainen tilanne on arvioitava erikseen ja jos esimerkiksi kissalla on hihna kaulassa ja on riski, että se jää kiinni puuhun, tilanne on eri. Silloin ei auta kuin hiljentää vauhtia ja toivoa, että auto kestää. Päällystevauriomerkkejä on pitänyt käyttää paljon, Roiha kertoo. Pelastuslaitos muistuttaa, että useimmiten eläinten kanssa maltti on valttia. Kokkolalainen AT Special Transport AB kuljettaa kolme 74-metristä tuulivoimalasiipeä Kokkolan rautatieaseman ohi, Ouluntien kautta ja aina Yppäriin Pyhäjoelle. Kuluva talvi on ollut historiallisen leuto. Nyt olen valvonut pääasiassa päällystevaurioista tehtyjä ilmoituksia ja paikkauksia. On pitänyt tehdä paljon liukkaudentorjuntatöitä. julkaistussa ”Kiinan johtavaksi jalostajaksi” -jutussa oli virhe. Sekin on joutavanpäiväistä, kun lunta sataa vain muutaman sentin kerrallaan. Munsala sijaitsee Uudessakaarlepyyssä eikä Kruunupyyssä. Pelastuslaitos yritti päästä nostamaan kissaa alas puusta, mutta eläin pelkäsi tikkaita ja pakeni pelastusväkeä ylemmäksi. Olen varma, että jos niihin ajaa kovaa, auto hajoaa. Pikatöiden suorittaminen on urakoitsijoille hyvin haastavaa. Lisäksi yksi ongelmakohta löytyy Kannuksen Eskolan suunnalta, Kajaanintieltä. Jos vetää kovan asfalttibetonipinnan, routa pääsee kumminkin rakenteisiin kuin sorateillä ja syntyy pituussuuntaisia halkeamia. Päällysteet eivät ole koskaan hajoilleet tällä tavalla talvisaikaan, Roiha kertoo. Pelastuslaitos arvioi tilanteen eläinten kohdalla joka kerta ja otamme ne tietenkin vakavasti. Oikaisu Hanna Rautio Tiistain ja keskiviikon väliselle yölle Vaasasta Pyhäjoelle aiotut tuulivoimalasiipikuljetukset siirtyvät vuorokaudella eteenpäin. Tien kunto oli jo ennestään heikko, mutta viime viikkoina tielle on ilmestynyt paljon uusia, isoja ja syviä monttuja. –?Sanotaan näin, että on ollut haastavaa. –?Yleensä tehdään talvihoitoa; aurausta ja liukkaudentorjuntaa. –?Lumi ja pakkanen sitovat tien pinnan. – Se on myrkkyä asfalttipäällysteisille teille, kun talven keskellä on vesisateita, sulaa ja jäätä. Teiden tulevaisuus on myös rahasta kiinni: iäkkäiden seututeiden liikennemäärät ovat isoja, mutta pohjarakenteet elävät tällaisina talvina. Myös pimeässä on vaikea nähdä vaaranpaikat tarpeeksi kaukaa. Siinä muutama esimerkki päällystevauriokohteista. Korvaushakemukset käsitellään keskitetysti Lapin ELY-keskuksessa. Siksi paikkaukset täytyy tehdä öljysoralla, Roiha sanoo. Mehän lähdemme auraamaan teitä vasta, kun sataa yhtäjaksoisesti seitsemän senttiä, sanoo Pihlajamäki. Talvipaikkauksia tehdään koko ajan, mutta kaikki on vain tekohengitystä. Anni Saari Arja Kangas KOKKOLA Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos sai maanantaina hieman ennen puolta päivää kissan pelastustehtävän Kokkolaan Sammonkadulle
–?Näkyvyys myrskyn aikana on ollut todella heikko, eikä esimerkiksi viereisiä kaupunkeja näkynyt ollenkaan, vaikka mekin aika korkealla ollaan. Siivoojia käy sääliksi. –?Iltaa kohti tuuli nousi ja myrsky koveni selvästi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Veikko Somero. –?Nyt kaikki paikat ovat täynnä ruskeaa pölyä. JARNO HERRANEN JARNO HERRANEN ” Ilma alkoi mennä ruskean sävyiseksi ja heitimme vitsiä, että onkohan tämä Saharan hiekkaa. mennessä aineisto@kpk.fi Ritva Myllymäki 050 598 2033 ritva.myllymaki@kpk.fi Päivi Känsäkoski 040 036 5618 mediasihteeri@kpk.fi Tom Frilund 050 353 5228 tom.frilund@kpk.fi Anssi Mäkelä 050 598 2061 anssi.makela@kpk.fi Joachim Kåla 045 110 5132 joachim.kala@kpk.fi Susanna Kynsilehto 040 071 4217 susanna.kynsilehto@kpk.fi Kirsi Panula 040 127 8803 kirsi.panula@kpk.fi Sisältömarkkinointi Hannu Lehto 050 598 2066 hannu.lehto@kpk.fi Verkko-/Ulkomainonta Ville Antti-Roiko 046 921 7570 ville.antti-roiko@kpk.fi Tilaajataloudet sekä joka talouteen merkityllä alueella. Eilen saimme matkatoimistosta viestiä, jossa kehotettiin olemaan sisätiloissa. HAAPAVESI OULAINEN MERIJÄRVI YLIVIESKA NIVALA ALAVIESKA KALAJOKI SIEVI KANNUS HAAPAJÄRVI KÄRSÄMÄKI PYHÄJÄRVI TOHOLAMPI LESTIJÄRVI REISJÄRVI KOKKOLA KAUSTINEN KRUUNUPYY LUOTO PEDERSÖRE PIETARSAARI VETELI HALSUA PERHO EVIJÄRVI UUSIKAARLEPYY Ullava Kälviä Lohtaja Himanka PYHÄJOKI 72.000 kpl JÄTTIMEGA Arja Kangas Calima-hiekkamyrsky muutti maisemaa kertaheitolla viikonloppuna Espanjassa Kanariansaarilla. Tietenkin. –?Retket ja muut ollaan käyty jo loman alkupuolella, ja viikonlopuksi suunniteltiinkin vain oleilua. Lauantaina noussut hiekkamyrsky sulki lentoliikennettä ja viivästytti lentoja vielä maanantainakin. Somero ja muu matkaseurue vietti viikonlopun pääasiassa hotellilla, mutta matkaohjelmaan myrsky ei varsinaisesti vaikuttanut. Hirveä siivoushomma, Somero päivittelee. Siivoojia käy sääliksi, sanoo ylivieskalainen Veikko Somero. Täällähän ovia ei ole eristetty ihan samalla tavalla kuin meillä, Somero sanoo. Calima-tuuli ja hiekkamyrsky on tavallinen ilmiö Kanariansaarilla talviaikaan, mutta Somerolle paikalliset ovat sanoneet, ettei viikonlopun kaltaista myrskyä ole ollut 20 vuoteen. Sunnuntaina parvekkeet olivat täynnä palmunlehtiä ja hiekkaa tuli parvekkeen oven alta huoneeseen. Tuollainen pöly ei lähde muulla kuin kostealla rätillä, ja kaikki laatoitukset ovat aivan ruskeassa pölyssä. –?Ottelun ensimmäisellä puoliajalla alkoi tuntua, että aivan kuin oltaisiin suurkaupungissa, kun ilmaan levisi sellaista savusumun tapaista. SUNNUNTAINA sää oli pitkälle iltapäivään parempi, kunnes myrsky yltyi uudelleen. Sitähän se todellakin oli, Saharan hiekkaa, mutta jalkapallo-ottelu katsottiin loppuun. Teneriffalla koettiin hiekkamyrsky Tältä kaupunki näytti ennen myrskyä. Palstaleveydet 1 palsta 39 mm 4 palstaa 168 mm 2 palstaa 82 mm 5 palstaa 211 mm 3 palstaa 125 mm 6 palstaa 254 mm Koko sivun korkeus 365 mm Varaukset ja aineistot 11.3. Ylivieskalainen Veikko Somero on ollut perhekuntansa kanssa seuraamassa hiekkamyrskyä aitiopaikalla Teneriffalla saaren eteläpäässä. Ja tältä se näytti hiekkamyrskyn jäljiltä. –?Näyttää siltä, että pääsemme lähtemään täältä ihan sovitusti tiistain lennolla. Viime tiistaista lähtien matkalla olleen seurueen paluulento Ouluun on varattu tiistaille. Someron mukaan hiekkamyrskyn tuoma hiekka on todella hienojakoista ja pölymäistä, ja se on sotkenut matkaajien vaatteita aivan perusteellisesti. Lauantaina iltapäivästä lomaseurueen miesväki suuntasi katsomaan paikallista jalkapallo-ottelua Santa Cruzille saaren pohjoisosaan. Toisella puoliajalla ilma alkoi mennä ruskean sävyiseksi ja heitimme vitsiä, että onkohan tämä Saharan hiekkaa, Somero kertaa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa A6 Varaa paikkasi nyt! keskipohjanmaa.fi/mainosta Rakentaminen & sisustaminen 13.3
Ne toimivat polttoaineen tavoin suolen käymisprosessissa ja saattavat lisätä epämiellyttävää oloa ja kaasun muodostusta. Voikukka puolestaan tukee mahasuolikanavan toimintaa sekä edesauttaa pH-tasapainon ylläpitämistä ja vatsan normaalia toimintaa. Yksi tabletti iltaisin Prostabona on luontaistuote, jota otetaan yksi tabletti päivittäin. Yleensä sen olemassaolon huomaa vasta myöhemmällä iällä. Macoform sisältää kuitupitoista latva-artisokkaa, joka tukee ruoansulatusta edistämällä maksan normaalia toimintaa sekä auttaa alentamaan veren rasva-arvoja. Seleeni myös edistää siittiöiden normaalia muodostumista, kun taas sinkki edistää normaalia hedelmällisyyttä ja lisääntymistä. HEIKENTYNYT RUOANSULATUS 4. Sinkki auttaa ylläpitämään veren normaalia testosteronitasoa, kun taas seleeni ja E-vitamiini suojaavat soluja oksidatiiviselta stressiltä. Pohjoismaissa suositun luontaistuotteen käyttäjät ovat kokeneet hyötyvänsä tuotteesta siten parhaiten. Edistä normaalia ruoansulatusta ja veren rasva-arvoja Vatsa saattaa kaivata tukea etenkin ravinnosta saatavan rasvan hajottamisessa, sillä rasva hidastaa ruoan kulkua vatsassa ja suolistossa. On tavallista ja usein myös vaaratonta, että monet saattavat kokea muutoksia virtsaamisessaan.* Miten voin tukea eturauhastani. Mitä rasvaisempaa ruoka on, sitä hitaammin ruoansulatus toimii. Ei siis ole ihme, jos vatsa välillä kaipaa tukea ruoansulatukseen. Monissa tapauksissa ratkaisu voi olla yksinkertainen: ruoansulatuksen tasapainottaminen ja suoliston normaalin toiminnan edistäminen. Sokeri, vaalea leipä, leivonnaiset, peruna ja riisi ovat nopeita hiilihydraatteja. Oman vuorosi odottaminen ei tuota sinulle ongelmia Sinun ei tarvitse käydä wc:ssä niin usein yöllä Yleensä aikuiset käyvät päivittäin 5-7 kertaa wc:ssä Tilaa Prostabona puoleen hintaan! 09 615 00 516 (pvm/mpm) Ma-To 8-16, Pe 8-14.30 www.wellvita.fi Hirsalantie 11, 02420 Jorvas alk. Kun vatsasi voi hyvin, koko keho kiittää! Jopa neljännes suomalaisista kokee ongelmia ruoansulatuksensa kanssa. *Virtsaamisongelmat voivat johtua sairaudesta, joka on lääkärin hoidettava. Kuitupitoinen ruoka taas pitää ruoansulatuksen tasapainossa. Pitkään jatkunut vatsan oikuttelu saattaa alkaa haitata elämää. Suosittelemme ottamaan tabletin juuri ennen nukkumaanmenoa. Prostabona sisältää myös E-vitamiinia, seleeniä ja sinkkiä. ILMAVAIVAT 1. Miksi ruoansulatus häiriintyy. Eturauhanen, joka tunnetaan myös nimillä lisäsukupuolirauhanen tai prostata, kasvaa vähitellen iän myötä. Tästä voi muodostua ikävä kierre, ja nautinnollisesta ruokailuhetkestä tuleekin huonon olon aiheuttaja. Kaikkien meidän vatsa temppuilee joskus: aterian jälkeen tulee epämukava olo, ruoansulatus toimii hitaasti tai vatsa muuttuu pallomaiseksi. Macoformin voikukkaja artisokkauutteet tehostavat ruoansulatustasi. Wellvitan laadukkaita luontaistuotteita myydään yhdeksässä maassa. ETURAUHANEN VIRTSARAKKO VIRTSAPUTKI Kiivinmuotoinen eturauhanen sijaitsee pojilla ja miehillä virtsarakon alapuolella, lantion alaosassa. Prostabonan on kehittänyt Wellvita, jolla on yli 35 vuoden kokemus kasviperäisten ravintolisien valmistamisesta. Voit saada helpotusta muun muassa näihin ongelmiin: 4 KERTAINEN HELPOTUS VATSALLE 3. UUTISET TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa A7 TUE ETURAUHASTASI Normaali eturauhanen ylläpitää normaalia virtsaamistiheyttä. Tavallisesti syynä ovat hidas suolentoiminta ja harvat ulostuskerrat. PULLOTTAVA VATSA 09 615 00 516 (pvm/mpm) Ma-to 8–16, pe 8–14.30 www.wellvita.fi Tilaa erikoishintaan! Nyt vain 14,95€ +toimituskulut 4,95€ (60 tablettia) TILAA MACOFORM JAKELU PALVELUNA. PELLAVANSIEMENET Mies, tue eturauhasta Noin joka toinen 50-vuotias mies kokee iän tuomia muutoksia eturauhasessaan ja sitä kautta myös virtsaamisessaan. MAINOS Sano EI pinkeälle vatsalle V atsa on herkkä, emmekä välttämättä kohtele sitä kovinkaan hyvin. Koska kyseessä on luontaistuote, vaaditaan alkuun kärsivällisyyttä; optimaalisen vaikutuksen saavuttaminen voi vaatia 12 viikon käytön. PINKEÄ OLO 2. SAAT ENSIMMÄISEN PAKKAUKSEN PUOLEEN HINTAAN: Hirsalantie 11, 02420 Jorvas MAINOS MAINOS. 19,95€ + toimituskulut 4,95€ (60 tablettia) Ravintolisä ei korvaa tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota sekä terveitä elämäntapoja. Prostabonan teho perustuu pellavansiemenuutteeseen tai tarkemmin sen sisältämiin lignaaneihin, jotka voivat tukea ikääntyvän miehen eturauhasen terveyttä ja kykyä virtsata normaalisti. Kun uloste kulkeutuu elimistössä haitallisen hitaasti, saa se paksusuoleen kerääntyessään aikaan käymisprosessin, jossa muodostuu erilaisia vatsaa turvottavia kaasuja. Tosiasiassa melkein kaikilla miehillä on suurempi eturauhanen, kun he täyttävät 65 vuotta kuin mitä se oli 25-vuotiaana. Tavallisesti huonosta ruoansulatuksesta johtuva epämiellyttävä olo pahenee syömisen jälkeen. Jos sinulla on vakavia ongelmia ja / tai ongelmasi pahenevat, suosittelemme, että hakeudut lääkärin hoitoon. Vatsaan ja sen toimintaan vaikuttavat monet tekijät, kuten stressi, rasvainen ruoka, vähäinen liikunta ja liiallinen sokerin, makeisten tai alkoholin nauttiminen
–?Mutta ei siellä mitään hiekkakokkareita lentänyt, eikä saarella oltu missään paniikissa, hän tähdentää. Potilan mukaan tiedotus paikan päällä toimii hyvin, ja matkatoimisto esimerkiksi varoitti hiekkamyrskyn riskeistä henkilöille, joilla on hengitystiesairauksia tai -herkkyyttä. Sunnuntaina lentoliikenne oli jo palautumassa ennalleen, mutta myöhemmin päivällä viranomaiset jälleen ilmoittivat lentokenttien sulkemisesta. –?Kyllähän siellä hiekkatomua kertyi rannalla pöydille ja pölystä oireita saavat kulkivat hengityssuojaimet kasvoilla, mutta eihän hiekkamyrsky mitään tavatonta Kanarialla ole, hän kertoo. –?Se tosin yllätti, miten voimakas caliman mukanaan tuoma myrsky tällä kertaa oli, kokemäkeläinen Potila lisää. Kanarian ilma harvinaisen sakeana hiekasta Hiekkamyrskyjä syntyy, kun hiekkaa ja tuulta on riittävästi. TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa A8 Virpi Niemistö On harvinaista, että ilma on niin sakeana hiekasta mitä se Kanariansaarilla viikonloppuna oli. Suomenkin keväisessä tai kesäisessä autereisessa säässä voi tosin olla mukana tervehdys Saharasta. JOS SUOMESSA OLISI hiekkaa Saharan autiomaan määriä, niin myös täällä voisi Mäkelän mukaan viime viikkojen kovilla tuulilla nousta hiekkamyrsky. Hiekkamyrsky muutti aikatauluja ja reittejä myös lennoilla Kanariansaarilta Suomeen ja Suomesta Kanarialle. Potilan paluulento Suomeen laskeutui Helsinki-Vantaalle maanantaina aamuyhdeksän jälkeen pari tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Espanjan yleisradioyhtiön mukaan näkyvyys Las Palmasin kentällä putosi Afrikasta nousseen hiekkamyrskyn takia pahimmillaan alle 400 metriin. Esimerkiksi iltapäivällä viiden jälkeen Gran Canarialle suunniteltu lento oli lähdössä päivän tietojen mukaan vasta myöhäisillalla yhdeltätoista. –?Meillä todennäköinen lentoliikenteen pysäyttäjä olisi Islannin tulivuoren purkauksen kaltainen tapahtuma ja sen ilmakehään päästämät tuhkapitoisuudet. Aikatauluissa oli joitain muutoksia vielä maanantainakin. Kokemäkeläinen Sakari Potila palasi Suomeen maanantaina, jolloin Kanariansaarten lentoliikenne alkoi palautua normaaliksi. Kanariansaarten myrsky vaikutti satoihin lentoihin. Ilmavirrasta sitten riippuu, mihin suuntaan sitä kulkeutuu.” Antti Mäkelä Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö. Potila kertoo, että perjantaina taivaalle alkoi kertyä pölysumua, ja siitä hiekan määrä ilmassa sitten voimistui. –?Tietynlaista sameutta ja pieniä hiekkapitoisuuksia voidaan myös meidän ilmastamme havaita. Koska lähimmät hiekkaerämaat ovat kuitenkin sen verran kaukana Suomesta, täällä hiekka tuskin koskaan sulkisi lentokenttiä Kanarian tavoin. Ilmavirrasta sitten riippuu, mihin suuntaan sitä kulkeutuu. VIIKONLOPPUNA hiekkamyrskyn riepottelemilla Kanariansaarilla on juuri nyt lomailemassa paljon suomalaisia hiihtolomalaisia. VAIKKA Afrikasta noussut hiekkamyrsky perui satoja lentoja viikonloppuna ja viivästytti niitä vielä maanantainakin, Potila kertoo liikkuneensa lomasaarella ulkona ihan normaalisti myös viime päivät. JOEL MAISALMI ”Tuulet voivat kuljettaa hiekkaa tuhansia kilometrejä. –?Tuulet voivat kuljettaa hiekkaa tuhansia kilometrejä. HIEKKAMYRSKY VAIKUTTI viikonloppuna yhteensä jopa noin 900 lentoon. Itse hiekan kulkeutuminen ilmassa pitkiäkin matkoja maasta toiseen ei sen sijaan ole kovin erikoista. Terveisiä Saharasta voidaan havaita Suomessa asti. Onpa esimerkiksi Ukrainassa asti havaittu hiekkaa ilmassa, Mäkelä muistelee. Calima on kuuma kaakkoistuuli, jota esiintyy yleensä talvella Kanariansaarilla. Näin kertoo Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Antti Mäkelä. Kanariansaaret ovat länsipuolella lähimpänä Afrikkaa. Nyt kotia ja Kokemäkeä kohti, tuumasi viikon Kanarialla viettänyt Sakari Potila, kun paluulento oli laskeutunut maanantaina Helsinki-Vantaalle pari tuntia aikataulusta myöhässä. Espanjan lentokenttiä operoiva Aena peruutti lauantaina kaiken Gran Canarialle tulevan ja sieltä lähtevän lentoliikenteen sekä Teneriffalta lähtevät lennot
–?Jääpeite hillitsee veden nousua, koska se vie tehokkaasti tuulen vaikutuksen, Tollman huomauttaa. Porin Mäntyluodossa 123 senttimetrin nousun mittaus rikkoi puolestaan helmikuun ennätyksen. Tällä kertaa merenpinta on noussut erityisen paljon Selkämerellä. –?Vettä on tullut kaksin verroin tavanomaiseen verrattuna, huomauttaa johtava hydrologi Bertel Vehviläinen Suomen ympäristökeskuksesta. Erityisesti isoimmilla järvillä pinnat voivat toisaalta olla vasta nousemaan päin. Toisaalta esimerkiksi Kainuussa ja joillakin muilla ”oikean talven” seuduilla varastot eivät ole vielä täyttyneet, vaan kärsivät yhä edellisten kuivien kesien aiheuttamasta vajauksesta. TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa A9 Rebekka Härkönen HELSINKI Myrskyn ja muiden luonnonilmiöiden aiheuttamat vahingot ovat tyypillinen riidanaihe kuluttajien ja vakuutusyhtiöiden välillä. –?Ei tarvita kuin tuulinen päivä. Joron jäljet johtavat Pohjois-Atlantin ja Pohjanmeren tuuliin, jotka ovat työntäneet pitkän aikaa vettä Tanskan salmista Itämereen. –?2010-luvun alussa oli useita myrskyjä, jotka kaatoivat metsää isoilta alueilta. Nämä ovat hyvin poikkeuksellisia aikoja. Tavallisimpia kiistakapuloita ovat kattovuodot ja veden tulviminen kellariin tai muihin rakenteisiin. Kotivakuutuksista varmimmin vahingonkorvauksia saa niin ikään laajoista vakuutuksista. Toiset hyväksyvät myös kovan puuskatuulen. –?Kattovuodoissa asiakas yhdistää vahingon monesti myrskyyn, vaikkei pysty osoittamaan yhteyttä, kuvailee jaostopäällikkö Tuomas Siirala vakuutusja rahoitusneuvonta Finestä. Keskeistä on mieltää, että ehdoissa määriteltyä vähäisempi sade ei oikeuta korvaukseen, Siirala sanoo. Se on myös jättänyt meren varsinkin ulapoilta jäättömäksi pitkälle pohjoiseen, mikä tarjoaa tuulille mahdollisuuden nostaa vedenpintaa. ITÄMERTA täyttäneistä lännenpuoleisista tuulista voi syyttää lauhaa talvea. Raumalla mitattiin sunnuntai-iltana mittaushistorian ennätys eli 135 senttimetrin nousu. IINA AARNIO-ERÄPOHJA Jami Jokinen Viikonvaihteen rannikkotulvia on pohjustettu jo kuukausitolkulla. Mero kertoo, että vakuutusyhtiö tarkistaa yleensä Ilmatieteenlaitokselta tuulilukemat ainoastaan epäselvissä yksittäistapauksissa. Finanssialan mukaan tämä ei vielä ole juuri näkynyt tilastoissa. Sadeveden aiheuttamien vahinkojen korvauskynnys vakuutusehdoissa edellyttää yleisesti 30 millilitran sademäärää tunnissa tai 75 millilitran sademäärää vuorokaudessa. Ilmatieteenlaitoksen mukaan on todennäköistä, että häiriötä aiheuttavien luonnonilmiöiden ja -katastrofien määrä lisääntyy tulevaisuudessa. Myrskyisellä kelillä matalapaine on usein voimakas, mikä päästää veden nousemaan helpommin. Nyt lähtötilanne on Tollmanin arvion mukaan noin puoli metriä korkeammalla. –?Vedet ovat Etelä-, Keskija Länsi-Suomessa tosi korkealla ajankohtaan nähden. Itämeressä on nyt vettä enemmän kuin yleensä Rannikkotulvia syntyy helposti, koska vesi on noin puoli metriä korkeammalla kuin tavallisesti. FINANSSIALAN mukaan ongelmana on yleisimmin se, että vakuutus on liian suppea korvaamaan vahinkoa tai se puuttuu kokonaan. Meressä on yhä tavallista enemmän vettä, ja siksi pinta jäi tavallista korkeammalle. Tämä ei Tollmanin mukaan kuitenkaan ole tavatonta. Luonnonilmiövahinkoja voivat aiheuttaa esimerkiksi myrskytuulet, rankkasateet, salamat ja merivesitulvat. Tuolloin ajateltiin vahinkojen lisääntyvän, mutta niin ei tapahtunut, Mero kuvailee. Vakuutuksista on tyypillisesti rajattu ulos maaperän vettymisestä ja salaojajärjestelmän täyttymisestä johtuvat tulvivan veden aiheuttamat vahingot. Tulvaherkkyys ei silti loppuisi heti. Myrskyvahinkojen korvausehdoissa isoja eroja Veden tulviminen katon läpi tai pohjakerroksiin aiheuttaa tyypillisimmin kiistaa vahingonkorvauksissa. ERI VAKUUTUSYHTIÖIDEN vakuutusehdot poikkeavat merkittävästi toisistaan. –?Esimerkiksi joillakin yhtiöillä ei ole määritelty lainkaan tuulennopeutta, jonka perusteella myrskyvahingot korvataan. –?Laajoista vakuutuksista korvataan yleensä monenlaiset yllättävät ja ennalta arvaamattomat luonnonilmiöihinkin liittyvät vahinkotapahtumat, Mero sanoo. SÄÄN ON ennustettu muuttuvan pian kylmemmäksi ja kääntyvän etelässäkin pakkaselle. Meriveden korkeus on tavallisesti helmikuussa nollan tienoilla eli lähellä niin sanottua keskivedenkorkeudetta. Nyt ne ovat kuitenkin täynnä. Osa vakuutusyhtiöistä korvaa esimerkiksi tuulivahingot ainoastaan, jos tuulen keskinopeus ylittää tietyn lukeman. –?Keskimääräinen vedenkorkeus on ollut selvästi plussalla syksystä asti, kertoo meriasiantuntija Niko Tollman Ilmatieteen laitokselta. Metsänomistajien vakuuttamishalukkuuteen myrskyt kuitenkin vaikuttivat. –?Jos joltakulta on esimerkiksi irronnut osa kattoa ja keli on näyttänyt ihan normaalilta, Mero sanoo. Vehviläisen mukaan pohjavesiesiintymät ovat ”niin täynnä kuin voivat olla”. –?Kestäisi muutamankin viikon, että vesi alkaisi laskea koko Itämeren tasolla, Tollman sanoo. Ilman kaskoa autoa ei korvattu. Saaristomeri lainehti viikonvaihteessa Turun satamassa sellaisissakin paikoissa, joihin se ei yleensä yllä. –?Kovat pakkaset olisi pahinta, joka voisi nyt tapahtua, Vehviläinen sanoo. Kun vettä on jo valmiiksi paljon, syntyy tulvakin tavallista helpommin. –?Korkeissa vesissä huippu tulee monesti aika piikkimäisesti, hän sanoo. Vaikka nyt näyttää hyvältä, loppukesän tilanteen ratkaisee kevään ja kesän sateisuus. –?Tällaiset sateet ovat harvinaisia. Ajoneuvovakuutuksista ainoastaan laaja turva korvaa luonnonilmiövahinkoja, kuten puun kaatumisen auton päälle. Ensi viikolla se nähdään. Vesi ylsi muun muassa kaupungin keskustassa kulkevan kanaalin reunojen yli. Tuulen ohella merenpintaa nostaa ilmanpaineen muutos: korkeapaineella ilma painaa vettä enemmän kuin matalapaineella. Kun vesistöt ovat ääriään myöden täynnä, on olemassa hyydetulvien riski. Perämerellä ja Saaristomerelläkin merenpinta nousi yli metrin plussalle. SADEVESI ON päätynyt myös maan alle. Tuulen kaatama puu tuhosi helmikuun alussa Varsinais-Suomessa asuvan perheen auton. –?Vakuutusehdot kannattaa lukea huolella ja valita riittävän kattava vakuutus, kehottaa johtava asiantuntija Petri Mero Finassiala ry:stä. Jos sää muuttuu korkeapainevoittoiseksi ja tuulet heikkenevät tai kääntyvät, vesi alkaa työntyä Tanskan salmista takaisin Pohjanmeren suuntaan. JARI LAURIKKO ”Jääpeite hillitsee veden nousua, koska se vie tehokkaasti tuulen vaikutuksen.” Niko Tollman Ilmatieteen laitoksen meriasiantuntija. Viime kesänä vesi oli vähissä laajoilla alueilla. On todennäköistä, ettei vettä enää tule jokiin kerralla suuria määriä ja lisäksi aurinko lämmittää jo vedenpintaa merkittävästi. Hyydetulvia hillitään pidättämällä vettä isoilla, säännöstellyillä järvillä. –?Elokuussa voi olla taas toinen tarina. Kun vielä 10 vuotta sitten yksityismetsistä oli vakuutettu noin 30 prosenttia, nykyisin jo puolet niistä on turvattu vakuutuksella. Monia maallikoita ihmetytti varsinkin nousun nopeus, sillä paikoin meri kipusi peräti 20 senttimetriä tunnissa. Niistä korvauksen saa siis helpommin, kuvailee Siirala. Merelläkään lähtötilanne ole muuttunut, vaikka tuulet helpottivat ja meriveden pinta laski. Finanssialan mukaan noin 90 prosentilla suomalaisista kotitalouksista on jonkinlainen kotivakuutus. –?Hyydetulvat eivät silti ole täysin poissuljettu vaihtoehto. Vehviläisen mukaan pian ei ole enää ”pelimerkkejä käytössä”. MAAN ETELÄPUOLISKON sisämaassa tulviminen johtuu sen sijaan sateista, jotka pakkasten puutteessa ovat tulleet vetenä. –?Oikein suurissa pohjavesiesiintymissä voi olla vielä nousussa, Vehviläinen sanoo
AOP / EPA. Hänen mukaansa sunnuntaina kaupungilla oli vähän normaalia vähemmän ihmisiä, mutta esimerkiksi hengityssuojaimia oli vain harvoilla. Italia yrittää estää koronaviruksen leviämisen Koronavirukseen on kuollut Italiassa seitsemän ihmistä, ja kymmeniä kaupunkeja on eristetty. Kaupungeista saa poistua ainoastaan erityisluvalla. ITALIAN viranomaisilla ei ole BBC:n mukaan tietoa, miten virus on levinnyt maahan. Myös kouluja, yliopistoja, museoita ja elokuvateattereita on suljettu vähintään viikon ajaksi Lombardian alueella. Hannu Toivonen, Reuters Kiinasta liikkeelle lähtenyt koronavirus leviää Italian pohjoisosassa. Yhteensä viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Italiassa seitsemän ihmistä. Arvioiden mukaan 1–2 prosenttia koronaviruksen tartunnan saaneista kuolee tautiin. Italian viranomaiset ovat ryhtyneet voimakkaisiin toimiin viruksen leviämisen estämiseksi. Virus on levinnyt nopeasti kolmen viime päivän aikana Veneton, Lombardian ja Piemonten alueella. Euroopan komissio ilmoitti maanantaina, ettei se ole vielä harkinnut matkustamisen rajoittamista Schengen-alueella. Virustartunnan oli saanut maanantai-iltaan mennessä Italiassa 220 ihmistä, kun viime viikon torstaina vahvistettuja tapauksia oli vain kolme. Myös Slovenian ja Kroatian viranomaiset kokoontuivat maanantaina kriisikokoukseen viruksen leviämisen takia, uutisoi The Guardian. –?Hyllyt ovat ihan tyhjiä – maito loppui ensimmäiseksi, Lukkari kertoo. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan koronavirusta olisi ennenaikaista kutsua pandemiaksi, vaikka sellaiseksi se voi kehittyä. Manner-Kiina ulkopuolella virus on levinnyt 29 maahan ja siihen on kuollut yli 20 ihmistä. Tähän mennessä koronavirustartunnan on saanut Manner-Kiinassa noin 77?000 ihmistä ja viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut lähes 2?600. Se on kuitenkin valmistelemassa toimintasuunnitelmia viruksen leviämisen varalta. Viruksen aiheuttama sairaus ei ole vakava, mutta sitä ei pidä aliarvioida, Lombardian maakunnan kuvernööri Attilio Fontana sanoi radiohaastattelussa Reutersin mukaan. –?Kaipaisin uutisoinnilta suhteellisuudentajua: maailmassa tapahtuu muutakin ja vielä vakavampia asioita kuin Italian koronavirus. Maanantaina Italian viranomaiset kertoivat neljästä uudesta koronaviruksen aiheuttamasta kuolemasta. Virukseen kuolleet ovat olleet pääosin vanhoja. Italiassa matkustavia neuvotaan seuraamaan viranomaisten ohjeita. –?Pääviesti, jonka pitäisi antaa toivoa, rohkeutta ja luottamusta, on se, että tämä virus on pysäytettävissä, WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi. SUOMEN ulkoministeriön (UM) mukaan Italiaan matkustavan on noudatettava erityistä varovaisuutta. Italian naapurimaat ovat reagoineet viruksen leviämiseen. Lukkari ymmärtää, että koronaviruksen leviäminen on vakava asia, mutta hänen mukaansa myös media on ruokkinut ihmisten pelkoja ja kirjoittanut viruksesta sensaatiohakuisesti. Suurin osa tautiin kuolleista on ollut iäkkäitä ja henkilöitä, jotka ovat kärsineet muista sairauksista. Milanon kaduilla koronaviruksen leviäminen ei kuitenkaan pistä silmään. Yli kymmenen kaupunkia Lombardian maakunnassa lähellä Milanoa on asetettu karanteeniin, joka koskee noin 50?000 ihmistä. Myös julkiset kokoontumiset on toistaiseksi kielletty. –?Totta puhuakseni kukaan ei ajatellut, että koronavirus leviäisi näin aggressiivisesti. Itävallan sisäministeri Karl Nehammer sanoi maanantaina, että maa harkitsee rajatarkastusten aloittamista Italian vastaisella rajalla. Suurin osa Italiassa virukseen kuolleista on ollut vanhoja, ja usealla on ollut muita sairauksia, kertoo uutistoimisto Reuters. Käsidesi ja hengityssuojaimet ovat loppuneet kaupoista, ja ruoan hamstraaminen alkoi sunnuntaina. Viime päivien aikana koronavirus on levinnyt Italian lisäksi myös Iranissa ja Etelä-Koreassa, mikä on herättänyt huolta pandemiasta. Lukkarin italialaiset ystävät ovat olleet epäuskoisia ja ihmetelleet viruksen aiheuttamaa paniikkia. TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa A10 ”Hyllyt ovat ihan tyhjiä” Hannu Toivonen Koronavirus on sekoittanut elämän Lombardian maakunnassa. Italian armeijan sotilas seisoi maanantaina tiesululla Pohjois-Italiassa, jossa kymmeniä kaupunkeja on eristetty koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Milanossa asuva suomalainen liikunta-alan yrittäjä Anna Lukkari kertoo puhelimitse, että virukseen reagointi on ”lähtenyt lapasesta” ja ihmiset ovat kadottaneet suhteellisuudentajunsa. UM:n matkustustiedotteen mukaan Pohjois-Italiassa viranomaiset ovat alkaneet rajoittaa liikkumista, tapahtumia on peruttu ja julkisia kokoontumisia kehotetaan välttämään. Kroatia ilmoitti, että se alkaa valvoa kaikkia Italiasta maahan tulevia
Hän voi saada jopa 25 vuoden vankeustuomion. Saksalaismedian mukaan kuljettaja oli tahallaan ajanut poliisin asettamien muovisten kulkuesteiden läpi päästäkseen karnevaalialueelle. LM. POLIISI pyysi kaikkia niitä, joilla on valokuvia tai videoita tapahtuneesta lähettämään niitä poliisille. Saksalainen uutisverkkosivusto HNA lainasi silminnäkijöitä, joiden mukaan kuljettaja näytti tahallaan ajaneen päin lapsia ”täydellä kaasulla”. Hän vahvisti oikeudelle nimensä ja ikänsä. Poliisi ilmoitti peruneensa varmuuden vuoksi kaikki paraatit Hessenin osavaltiossa, missä Volkmarsen sijaitsee. Poliisi sanoi Twitterissä, että loukkaantuneista osan tila on vakava; mukana on lapsia. Tutkinta on käynnissä, sanoi Pohjois-Hessenin poliisi Twitterissä. Yli 100?000 intialaista tervehti Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia maailman suurimman krikettistadionin avajaisissa maanantaina Intian Ahmedabadissa. Kasselin poliisin mukaan loukkaantuneita oli noin 30. Sunnuntaina Gazasta ammuttiin yli 20 rakettia eteläiseen Israeliin, mikä aiheutti aineellisia vahinkoja. Yhdysvaltain virkailijat ovat kuvanneet, että Trumpin Intian vierailu on suunnattu supervallaksi nousevaa Kiinaa vastaan. Newyorkilainen tuomioistuin totesi Weinsteinin, 67, ahdistelleen tuotantoassistentti Mimi Haleyitä vuonna 2006 ja raiskanneen näyttelijä Jesica Mannin vuonna 2013. Koulut ovat usein suljettuina ruusumaanantaina, vaikka kyseessä ei olekaan kansallinen vapaapäivä. PIJ vannoi kostoa. Harvey Weinstein sai tuomion NEW YORK. Syytteistä on sittemmin luovuttu. Ulkopuolella kaikuivat ”vapauttakaa Julian Assange” -huudot, kun tuomari Vanessa Baraitser varoitti istunnossa, että oikeuden toimintaa häiritsevät poistetaan salista. BORIKSEN ALAOSA KARKAA SASCHA STEINBACH / EPA Israel iski Islamilaiseen Jihadiin JERUSALEM. Mahathirin sanotaan yrittävän muodostaa uuden hallituksen, jossa ei olisi mukana hänen seuraajakseen luvattu Anwar Ibrahim. Entinen elokuvatuottaja Harvey Weinstein sai maanantaina tuomion seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksesta. Malesian pääministeri Mahathir Mohamad, 94, ilmoitti maanantaina maan kuninkaalle eroavansa paikaltaan. –?Emme voi sulkea pois sitä, että se olisi tehty tarkoituksella, sanoi poliisin tiedottaja Reiner Linger. Hanaussa Etelä-Hessenissä viikko sitten pyssymies surmasi 11 ihmistä, myös itsensä, yhdessä maan pahimmista rasistisista hyökkäyksistä toisen maailmansodan jälkeen. Auto ilmeisesti liittyi tapaukseen. Paraatiauton päällä on nukkehahmo, joka esittää Britannian pääministeriä Boris Johnsonia. Poliisin mukaan auton kuljettaja oli 29-vuotias Saksan kansalainen. Intian suhteiden kukoistamisen varjopuolena Yhdysvaltain suhteet Intian veriseen kilpailijaan Pakistaniin ovat kiristyneet. Yhdysvallat pyysi Britanniaa luovuttamaan Assangen viime vuonna sen jälkeen kun tämä oli viety väkisin pois Ecuadorin Lontoon-suurlähetystöstä. Alueellisen poliisin edustaja sanoi, että heillä ei ollut välitöntä tietoa miehen motiivista. Lyhythiuksinen Wikileaks-vuotosivuston perustaja Assange, 48, ilmaantui maanantaina oikeuden eteen Lontoon Woolwichissa häntä koskevaan luovuttamisoikeudenkäyntiin. Auto ajoi väkijoukon läpi noin 30 metrin matkan ennen kuin se pysähtyi, kertoi eräs silminnäkijä Hessenschau-tv:lle. TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa A11 Ilkka Timonen, Reuters Yhdysvallat haluaa Julian Assangen luovutettavaksi Britanniasta Yhdysvaltoihin oikeudenkäyntiin, koska hän on riskeerannut länttä auttaneiden Irakin, Iranin ja Afganistanin asukkaiden elämän, sanoi Yhdysvaltain asettama asianajaja brittioikeuden edessä maanantaina. Assangen asianajaja Edward Fitzgerald sanoi, että Assange ei saisi Yhdysvalloissa reilua oikeudenkäyntiä ja hän olisi siellä vaarassa tehdä itsemurhan. Ruusumaanantaiksi kutsuttuna päivänä tuhannet ihmiset osallistuivat paraatiin varsinkin Reinjoen varren kaupungeissa. Pidätettyä miestä ei pystytä kuulustelemaan, koska hän on loukkaantunut. REUTERS Trump tervehti jättiyleisöä Intiassa AHMEDABAD. EPA Pelastustyöntekijät ja poliisit seisoivat hopeanvärisen Mercedes-Benz-auton vierellä kun autolla oli ajettu päin paraatia Länsi-Saksan Volkmarsenissa maanantaina. Ajaja on pidätetty. Viranomaisilla ei kuitenkaan ollut tietoa varsinaisesta uhasta paraateja kohtaan. Dirk Richter, poliisin tiedottaja läheisestä Kasselin kaupungista, kertoi Kasselista lähetetyn ”kaiken saatavilla olevan” Volkmarseniin. Paikalle saapui poliisiautoja ja ambulansseja. Skottilaiseen kilttiin ja eurosukkiin puettu Johnsonin alaosa on lähtenyt pakoon yläosaa ruusumaanantain paraatissa Saksan Düsseldorfissa. Vakavasti loukkaantuneita on seitsemän. Trumpin vierellä seisoi Intian pääministeri Narendra Modi, jonka poliittista kotiseutua Länsi-Intian Ahmedabad on. YHDYSVALTAIN asianajaja James Lewis kertoi, että Assange halutaan Yhdysvaltoihin, koska hän on hakkeroinut ja levittänyt salassa pidettävää materiaalia vaarantaen näin tiedonantajien, journalistien, toisinajattelijoiden ja muiden hengen Irakissa, Iranissa ja Afganistanissa. –?Meiltä on väkeä paikalla paljon. Hänen mukaansa huudot eivät auttaneet Assangen asiaa. KUALA LUMPUR. Noin 6?000 asukkaan Volkmarsen sijaitsee 423 kilometriä Berliinistä länteen. Trump lupasi solmia Intian kanssa ”ennenkuulumattoman kauppasopimuksen” luvaten Intialle myös ”planeetan pelätyimmän sotilaskaluston”. PIJ:n mukaan Israelin isku Syyriaan surmasi kaksi taistelijaa. Poliisi sanoo Bild-lehdelle uskovansa, että kyseessä oli tahallinen hyökkäys. LM VANHA PÄÄMINISTERI EROSI 94 v. YLIAJO tapahtui noin kello 14.45 paikallista aikaa. Julian Assangen oikeudenkäynti alkoi MAAILMA Koonnut Ilkka Timonen Ilkka Timonen Noin 30 ihmistä loukkaantui maanantaina kun auto ajoi päin karnevaaliparaatia Länsi-Saksan Volkmarsenin kaupungissa, kertoi poliisi. Silminnäkijöiden ottamissa valokuvissa paikan päältä nähtiin poliisien seisovan hopeanvärisen Mercedes-Benz-auton rinnalla. REUTERS Düsseldorf. Hän oli oleskellut siellä seitsemän vuotta välttääkseen luovutuksen Ruotsiin vastamaan seksirikossyytteisiin. Paraatilla oli ollut noin 1?500 katsojaa. Noin kolmanneksella loukkaantuneista tila on vakava. Israelin sotavoimat ovat tehneet ilmaiskuja Gazaan ja Syyriaan palestiinalaista Islamilainen Jihad -ryhmää (PIJ) vastaan. Intia on harvoja maita maailmassa, jossa Trumpia kannattaa yli 50 prosenttia asukkaista. Auto ajoi päin paraatia Saksassa – 30 loukkaantui Poliisi uskoo kuljettajan ajaneen tahallaan päin paraatissa olleita
URHEILU Urheilutoimitus P. Edis Tatli iskee ainoana kärkenä Nyrkkeily Eva Wahlström on lopettelemassa, ja Robert Heleniuksen jäljellä olevaa uraa voi laskea erissä.. Heleniusta uhkaa viime otteluiden perusteella tappio. Hän on ammattilainen, josta moni voisi ottaa oppia. Helenius tarvitsisi ottelussa painavia osumia etäältä ja juonikasta taktiikkaa. Tämän kauden maalisyöttöjen määrä kertoo siitä, että saksalainen pystyy edelleen myös tekemään peliä ja tarjoilemaan pallon maaliahneille joukkuetovereilleen. Ceglia, 30, on EU:n mestari, jolla on 15 voittoa ja kolme tappiota. Bayern tarvitsee tehoja Thomas Mülleriltä ja maalitykki Robert Lewandowskilta, joka jakaa kymmenellä maalilla Mestarien liigan maalipörssin kärkisijan Borussia Dortmundin Erling Braut Haalandin kanssa. Tatli tähtää Euroopan mestaruuteen, mutta tuttu vastus Francesco Patera väisti kaksikon kolmannen kamppailun. KEVYTSARJAN Euroopan mestari ja ja kerran MM-tittelistä iskenyt Edis Tatli, 32, kelpaa urheilullisesti esimerkiksi. Maaliahne Lewandowski ja työteliäs Müller ovat kova uhka vastustajille. Siellä pystyn eniten tekemään tuhoja vastustajalle. Edis Tatli jatkaa, mutta uraa pönkitetään taas Euroopan mestaruuden suuntaan. Nyt kulisseissa neuvotellaan Euroopan nyrkkeilyliiton siunauksella hänelle ja italialaiselle Gianluca Ceglialle ottelua avoimesta EM-tittelistä. –?Yksityiskohdat ratkeavat lähiviikkoina. Aiemmin tässä kuussa maailmanmestaruutensa menettänyt Wahlström jättää ammattilaisiltoihin tyhjiön, jota ei täytä lähiaikoina kukaan. –?Kownacki tulee matseissa duuniin. Lewandowski on tehnyt Bundesliigassa 25 maalia, ja Müller on rohmunnut 14 maalisyöttöä. Suomessa ammattinyrkkeily uhkaa kuihtua, kun stadiontasoisista ottelijoista kaksi kolmasosaa eli Wahlström ja näillä näkymin myös Helenius alkaa olla uransa ehtoossa. Olemme suunnittelemassa pääkaupunkiseudulle isompaa laadukasta ammattilaisiltaa, jossa Tatli iskisi Euroopan mestaruudesta, Mäki kertoo valmennettavastaan. –?Suhtaudun Evan uraan kaikella kunnioituksella. Otteluparien toiset osat pelataan maaliskuussa. Hyvä esimerkki siitä, miten harjoitellaan sitkeästi, ammattimaisesti, eikä anneta missään vaiheessa periksi, vaikka uralla on ollut vastoinkäymisiä, loukkaantumisia ja sairastelua, Mäki jatkaa. AFP:n haastattelussa Müller nosti jälleen esiin saksankielisen termin ”raumdeuter”, mikä tarkoittaa vapaasti suomennettuna tilantulkitsijaa. Hän auttaa minua paljon, Lewandowski kehui uutistoimisto AFP:lle. –?Tarvitaan rahaa ja resursseja. Chelsean ja Bayernin kohtaamisen lisäksi tiistaina pelataan Napolin ja Barcelonan välinen ottelu. Minulla on silloin enemmän tilaa, ja kimpussani ei ole aina kaksi tai kolme vastustajaa, Lewandowski kiitteli. –?Eva on ollut mukana niin pitkään, että osaa arvioida tilanteensa, hallitsee ajoitukset sekä ymmärtää, mitä uralla on vielä saavutettavissa, Mäki muotoilee arvionsa. Keskiviikkona Lyon isännöi Juventusta ja Real Madrid Manchester Cityä. Tutkapari Chelsean kimppuun Bayern Münchenin konkarikaksikko Robert Lewandowski (vas.) ja Thomas Müller hyökkää Chelsean kiusaksi Mestareiden liigassa. –?Haluan olla aktiivinen tilassa, joka on vastustajan keskikentän takana. Olen hyökkääjän ja keskikenttäpelaajan sekoitus, Müller luonnehti. Maaliskuun alkupuolella hän kohtaa New Yorkissa Adam Kownackin, jonka 20 ottelun listassa on vain voittoja ja 15 tyrmäystä. Robert Heleniuksen uran jatkoa kannattaa laskea erissä eikä otteluissa. Iso osa maaleista on syntynyt silloin, kun Müller on pelannut Lewandowskin vierellä. Seuraavana vuonna Bayern kukisti loppuottelussa Borussia Dortmundin, jota Lewandowski tuolloin edusti. Wahlströmin, 39, lopetusilmoitus voi tulla milloin tahansa, mutta kokenut nyrkkeilyvalmentaja ja -vaikuttaja Pekka Mäki ei veikkaile ajankohtaa. EPA/PHILIPP GUELLAND Pasi Rein HELSINKI (STT) Eva Wahlström on ehkä lyönyt viimeiset iskunsa nyrkkeilyn ammattikehissä. Pitää harjoitella ammattimaisesti, mutta on yhtä tärkeää, että uraa luodaan systemaattisesti, alkuvuodesta Nyrkkeilyliiton lajipäälliköksi valittu Mäki muistuttaa. Sittemmin vanhat kilpakumppanit Lewandowski ja Müller ovat pelanneet pitkään tutkaparina Bayernissa. MÜLLERILLÄ on hyviä ja huonoja muistoja Chelsean kohtaamisesta. Helenius ei voi ryhtyä tappelemaan kuten Gerald Washington -ottelussa eikä astella siististi puolietäisyydelle kuten tappio-ottelussa Johann Duhaupas’ta vastaan. –?Meillä on aina yksi kaveri enemmän rangaistusalueella, kun hän pelaa. –?Robben kannattaisi otelle Klitshkojen tapaan eli lyödä vasen-oikea-yhdistelmiä, tarttua lyöntien jälkeen kiinni ja roikkua. Dortmund ja Leipzig voittivat viime viikolla ensimmäisen pudotuspelikierroksen avausosaottelunsa. Vuonna 2012 hän teki Mestarien liigan finaalissa johtomaalin Bayernille, mutta Chelsea kiri tasoihin ja ratkaisi voiton rangaistuspotkukilpailussa. Minkä tahansa taktiikan toteuttaminen menestyksekkäästi edellyttää silti myös hyvää kuntoa. Müller pelaa kärkimiehen alapuolella, mutta etsii vapaata tilaa ja liikkuu laajalla sektorilla sekoittaen vastustajan puolustuspeliä. Mestarien liiga on sujunut hyvin saksalaisjoukkueilta, kun Bayernin ja Dortmundin lisäksi myös Leipzig pelaa pudotuspeleissä. Lewandowski on tehnyt tällä kaudella 38 maalia 32 ottelussa, kun lukuun otetaan Bayernin eri kilpailuissa pelaamat ottelut. Tiistaina Bayern janoaa samaa ja odottaa onnistumisia tehokaksikoltaan. –?Ammattinyrkkeily on tiimityötä. –?Pelaaminen on helpompaa, kun Thomas on vierelläni. HELENIUKSEN , 36, urassa on riittänyt käänteitä, kärhämiä ja raskaan sarjan Euroopan mestaruus muttei MM-ottelua. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa A12 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Petteri Ikonen MÜNCHEN/HELSINKI (STT) Jalkapallon saksalaisjätti Bayern München aloittaa tiistaina Mestarien liigan pudotuspelit, kun se kohtaa vieraskentällä englantilaisseura Chelsean. Hänellä on hyvä leuka, hän ei pysähdy ja hän on jo kohdannut ammattilaisena hyviä nyrkkeilijöitä, Mäki luettelee 30-vuotiaan puolalaisen ansiot. –?Robben pitää olla rautaisessa kunnossa voittaakseen, Mäki ennakoi. Wahlströmin uraa Mäki paketoi rohkeammin. Tatlin jäljille pyrkivät ehkä nyrkkeilijät kuten Oskari Metz välisarjassa sekä Tomi Silvennoinen ja Antti Hietala ylemmässä välisarjassa. –?Neuvottelut ovat menossa. Jalkapallo Bayern Münchenin Lewandowski ja Müller hirmuisessa vireessä. Pohjoismaiden mestari Satu Lehtonen on vasta aloittanut ammattilaisena
Toisena lajina hiihdetään viestit. Kansallinen ryhmä pohjalaispitoinen Julia Häger (vas.) on mukana Salpausselällä kansallisessa ryhmässä. Vaatimattomasti menestynyt Ottawa Senators päästi kärkihyökkääjänsä Jean-Gabriel Pageaun lähtemään New York Islandersiin. Salpausselän kisat vuorossa tulevana viikonloppuna SEPPO LUOKKALA Seppo Luokkala NHL:n siirtoaika umpeutui tältä kaudelta maanantai-iltana. Sijoitus palkittiin 500 eurolla. Mäkihyppyä on ohjelmassa peräti kolmeen kertaan. URHEILU TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa A13 YLIVIESKA Reilun kolmen viikon päästä, torstaina 19. – Mikäli koululaisten maakuntaviestin järjestäminen Liikuntapuistossa ei onnistu, niin sitten hiihdetään Huhmarissa. Erittäin kokeneita pelaajia oli myös illan kauppatavarana. Kaksikolla on puolustettavanaan parisprintin voitto Lahdesta viime vuodelta. Sam Gagner ja kaksi toisen kierroksen varausvuoroa kävivät vaihdonvälineiksi. Maastohiihdossa kilpaillaan perinteisellä hiihtotavalla 10 ja 15 kilometrin matkoilla väliaikalähdöillä. Viesti käydään kahdeksan hiihtäjän joukkueilla, joissa on neljä tyttöä ja neljä poikaa. Eetu Luostarinen. Maajoukkueen muodostavat: Anne Kyllönen, Laura Mononen, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Vilma Nissinen ja Johanna Matintalo. Perjantaina hypätään sään salliessa karsinnan lisäksi Rukalta siirtynyt henkilökohtainen kisa. Hanna Ray puolestaan suuntaa tällä viikolla nuorten MM-hiihtoihin. Muut T65:n voittajat olivat Rivaltti, Myrskyri ja Pope. Sinne on tykitetty tätä talvea varten 6000 kuutiometriä lunta ja se määrä mahdollistaa viestin läpiviennin, Harju toteaa. – Osuuksia on neljässä ikäluokassa ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen luokkaan. Patrick Marleau puolestaan vaihdettiin San Josesta Pittsburghin joukkueeseen. Maastohiihto Ylivieskassa varauduttu koululaisten hiihtoviestin järjestämiseen MARKKU JOKELA LAHTI Suomen Hiihtoliitto nimesi kaikkiaan 30 urheilijaa kisaamaan maailmancupien kauden toiseen kotimaiseen tapahtumaan. Haula myytiin Panthersiin JYVÄSKYLÄ/ESPOO Viikon Magic Monday -rivi sisälsi kolme suosikkivoittajaa, kaksi muuta paljon pelattua sekä yhden kunnon yllätyksen. maaliskuuta, järjestetään Keski-Pohjanmaan koululaisten maakuntaviesti Ylivieskassa. Lumitilanne on kuitenkin haastava ja toivomme tietysti lisää lunta taivaalta, sanoo Ylivieskan Kuulan hiihtojaoston puheenjohtaja Jouni Harju. Näin paikalle saataisiin tavanomaista hiihtokilpailua enemmän yleisöäkin. Koululaisten maakuntaviestin voittoa puolustaa Kalajoki, joka on voittanut viestin jo kaksi kertaa peräkkäin. Lauantaina on vuorossa joukkuemäki ja pyhänä toinen henkilökohtainen kilpailu. Naisten kansalliseen ryhmään kelpasi IF Minkenin kaksikko Julia Häger – Andrea Julin. Vaikka talvi on ollut hiihtoa ajatellen harvinaisen hankala koko maakuntaviestin kattavalla alueella, pitävät järjestäjät todennäköisenä, että kisa pystytään viemään läpi. Markku Hietasen ohjastama Troopers palasi voittajaksi kahden hutistartin jälkeen. Rivillä sai 190,72 euroa ja vitosille liikeni 4,60. Perinteiset Salpausselän kisat käydään Lahdessa tämän viikon perjantaista ja sunnuntaihin. Haulan mukana meni kolme muutakin ”hurrikaania”, mm. Keski-Pohjanmaan koululaisten maakuntaviesti hiihdetään niin sanotun vanhan kuntajaon mukaan. Vuoden 2018 voittajajoukkueessa hiihtivät: Jussi-Matti Rahja, Alisa Vuollet, Klaara Kivistö, Aleksiina Isopahkala, Oscar Rahja, Sanni Vuollet, Jirka Oja, Iida Vuollet. Viesti starttaa yläkoululaisten poikien osuudella ja päättyy yläkoululaisten tyttöjen osuuteen, hiihtojaoston puheenjohtaja Jouni Harju valaisee. Si Luckyn taustalla on vankkaa keskipohjalaista osaamista, sillä sitä valmentavat Juha ja Tiina Koskela. Ykkösvaihtoehtona on tuoda viesti Liikuntapuistoon aivan kaupungin keskustan tuntumaan. Oikein valtavia kaloja ei pyydyksiin uinut alkuillasta, mutta paljon ehti vielä tapahtua ennen vuorokauden vaihtumista Atlantin toisella puolen. Sen aiheutti Vermossa 5-vuotias Si Lucky, joka ylitti maalilinjan terävästi taustalta kirittyään kolme prosenttia pelattuna. POHJALAISSEUROJEN hiihtäjiä nähdään Salpausselällä viisi kappaletta. Ilja Kovaltshuk löysi uuden osoitteen Alex Ovetshkinin seurakaverina Washingtonissa. Ylivieskalaisilla on Kuulan hiihtojaoston mukaan olemassa varajärjestelmä, mikäli lunta ei lähiviikkojen kuluessa tule taivaalta tarpeeksi. Maakuntaviestille löytyy lumet Kalajoki on voittanut koululaisten maakuntaviestin kahtena keväänä peräkkäin. Toiseen suuntaan liikkui Floridan senttereistä Vincent Trocheck. Yhdistetyssä Trondheimissa palkintokorokkeelle noussut Ilkka Herola yrittää pärjätä yksin sekä yhdessä Eero Hirvosen kanssa. Floridassa pelaavat entuudestaan kapteenina Aleksander Barkov ja Aleksi Saarela. Viesti on järjestyksessään jo 27:s. Pääkaupungissa Pageau voi tavoitella Stanley Cupia yhdessä Leo Komarovin kanssa. Eli siihen voivat osallistua aikuisten maakuntaviestissä hiihtävien lisäksi Pyhäjokija Siikajokilaaksojen kuntien koululaisjoukkueet. Vahvoja otteita viime aikoina esittänyt Philadelphia Flyers täydensi hyökkäyskalustoaan hankkimalla Deren Grantin Anaheimista ja Nate Thompsonin Montrealista. Suomalaisittain merkittävin uutinen oli Erik Haulan siirtyminen Carolinasta etelämmäksi Florida Panthersin riveihin. Si Lucky kiri yllätysvoittoon. Sitä onnekkaampi pelisuosikki oli Capo, joka olisi jäänyt kakkoseksi ilman Silvesterin maalilaukkaa. Kauppoihin päästyään nappasi Oilers niin ikään Detroitista hyökkääjät Andreas Athanasioun ja Ryan Kuffnerin. Miesten kansalliseen ryhmään tulivat nimetyiksi muun muassa Pohti Ski Teamin Juuso Haarala, Joni Mäki ja Heikki Korpela. – Haluamme tuoda viestin kaupunkilaisten luokse. Detroitin luottopakki Mike Green pelaa jatkossa Edmontonin paidassa. Miesten maajoukkueessa hiihtävät: Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen, Ristomatti Hakola, Lauri Vuorinen, Markus Vuorela ja Juho Mikkonen. Killerin alkuillan lähdössä kiri Juha-Matti Paavolan valmentama ja ohjastama Tarmo Ite kakkoseksi
Voit suurentaa ja pienentää tekstin kokoa +/painikkeilla. Luo tunnukset Keskipohjanmaan digipalveluun (asiakasnumerolla tai puhelinnumerolla) osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/luotunnukset. Voit kirjautua palveluun antamillasi tunnuksilla www.keskipohjanmaa.fi/kirjaudu. Jos olet ladannut Keskipohjanmaa sovelluksen puhelimeesi, löytyy näköislehti etusivulta. Tabletilla lukiessa vie sormet erilleen isontaaksesi sivua ja pienennä sivua vetämällä sormet yhteen. Selaa näköislehteä < > < > SUURENNUS/PIENENNYS SIVUNÄKYMÄ LUKURUUTU TULOSTUS SIVUT Lue näköislehti heti puolen yön jälkeen osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/nakoislehti tai valitse näköislehti www.keskipohjanmaa.fi sivun yläpalkista. 3. Voit lukea jutun suurentamalla sivua Tietokoneella voit suurentaa tekstiä valitsemalla oikeasta yläkulmasta suurennuslasin tai liuttamalla liukusäädintä. Tekstin lukeminen Avaa juttu LUKURUUTUUN klikkaamalla juttua. Jos luet näköislehden verkossa, tietokoneella. Tekstin päälle ilmestyvällä käsisymbolilla voit liikuttaa sivua näytöllä. Voit myös siirtyä sivulta toiselle klikkaamalla koko lehden sivut näkyviin oikean yläkulman ruudukko-kuvakkeesta, jolloin saat näkyviin kaikki lehden sivut. Ota näköislehti käyttöösi 2. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa A14 Näin luet näköislehteä Tilaajille kuuluu näköislehden lukuoikeus. + Puhelimeen tai tablettiin kannattaa ladata Keskipohjanmaa uutissovellus sovelluskaupasta ja tunnistautua puhelinnumerolla. Mikäli et halua lukea juttua lukuruudusta klikkaa “salaman” kuvaa yläpalkista. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@kpk.fi puh. 020 750 4469 (ma-pe klo 8–16) www.keskipohjanmaa.fi. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasana, minkä muistat helposti jatkossakin. 1. Lehteä selataan oikeassa ja vasemmassa reunassa sijaitsevista nuolikuvakkeista tai pyyhkäisemällä seuraava sivu näytölle. Sivunäkymää klikatessa voi näkymän vaihtaa joko kahden sivun aukeamaksi tai yhden sivun näkymäksi
Ässät per ottelu: 1) Olli-Pekka Ojansivu Savo Volley 1.82, 2) Mikko Räsänen Hurmos 1.64, 3) Akseli Lankinen Akaa-Volley 1.6. Vastaanotto %: 1) Tiiamari Sievänen LP Kangasala 59, 2) Outi Polso WoVo 59, 3) Anu Ennok LP Viesti 53. Itälohko: 1) Ak Bars Kazan 60/91, 2) Barys Nur-Sultan 61/84, 3) Avangard Omsk 61/83, 4) Avtomobilist Jekaterinburg 60/74, 5) Sibir Novosibirsk 60/70. Päätös on nähtävissä kaikissa Maanmittauslaitoksen palvelupisteissä esittämällä hakemuksen asia-tunnus (MML 15631/03 04/2019). Torjunnat per ottelu: 1) Karri Kutinlahti Hurrikaani 3, 2) Markus Kaurto VaLePa 3, 3) Jakub Kovac PerPo 2.87. kierroksella voittajan ottelusta Matthew Ebden Australia/Leander Paes Intia–Ivan Dodig Kroatia/Filip Polasek Slovakia. Bayern M .... Pisteet per ottelu: 1) Jiri Hänninen Tiikerit 18.4, 2) Urpo Sivula Akaa-Volley 18.33, 3) Bojan Strugar Ducks 18.06. Päivän Duo: 8-12, kerroin: 45,73. 3. Lohkotilanteet (voitot/tappiot): Itälohko: 1) Milwaukee 48/8, 2) Toronto 42/15, 3) Boston 39/17, 4) Miami 36/20, 5) Philadelphia 35/22, 6) Indiana 33/24, 7) Brooklyn 26/29, 8) Orlando 24/32, 9) Washington 20/35, 10) Chicago 20/38, 11) Charlotte 19/37, 12) Detroit 19/40, 13) New York 17/39, 14) Atlanta 17/41, 15) Cleveland 15/41. Länsilohko: 1) LA Lakers 43/12, 2) Denver 39/18, 3) LA Clippers 37/19, 4) Houston 36/20, 5) Utah 36/20, 6) Oklahoma City 35/22, 7) Dallas 34/23, 8) Memphis 28/28, 9) Portland 26/32 10) New Orleans 25/32, 11) San Antonio 24/32, 12) Sacramento 23/33, 13) Phoenix 23/34, 14) Minnesota 16/39, 15) Golden State 12/45. Mäkihyppy: Maajoukkue: Antti Aalto, Niko Kytösaho, Jarkko Määttä. Troikka: 57,98. Suomalaiset: 1) Aleksander Barkov Florida 59, 20+41=61, +5, 16, 2) Sebastian Aho Carolina 61, 35+24=59, +11, 24, 3) Patrik Laine Winnipeg 62, 26+33=59, +5, 22, 4) Teuvo Teräväinen Carolina 61, 13+44=57, +20, 8, 5) Mikko Rantanen Colorado 42, 19+22=41, –2, 14, 6) Kasperi Kapanen Toronto 62, 12+23=35, +2, 17, 7) Miro Heiskanen Dallas 61, 7+25=32, +11, 12, 8) Joonas Donskoi Colorado 56, 15+16=31, +2, 22, 9) Rasmus Ristolainen Buffalo 62, 5+26=31, +3, 42, 10) Roope Hintz Dallas 53, 17+12=29, 0, 14, 11) Joel Armia Montreal 51, 15+13=28, +4, 24, 12) Mikael Granlund Nashville 55, 15+11=26, +2, 24, 13) Artturi Lehkonen Montreal 63, 12+13=25, +4, 22, 14) Sami Vatanen New Jersey 47, 5+18=23, –12, 22, 15) Erik Haula Carolina 41, 12+10=22, +1, 20, 16) Esa Lindell Dallas 62, 3+19=22, +6, 8, 17) Valtteri Filppula Detroit 63, 5+15=20, –40, 24, 18) Kaapo Kakko NY Rangers 57, 8+12=20, –23, 14, 19) Olli Määttä Chicago 57, 4+12=16, +6, 18, 20) Henri Jokiharju Buffalo 62, 4+11=15, –4, 30 21) Mikko Koivu Minnesota 47, 2+13=15, –1, 24, 22) Leo Komarov NY Islanders 42, 4+10=14, +9, 4, 23) Jesperi Kotkaniemi Montreal 36, 6+2=8, –11, 23, 24) Markus Nutivaara Columbus 31, 3+5=8, +5, 2, 25) Juuso Riikola Pittsburgh 34, 1+6=7, +4, 6, 26) Ville Heinola Winnipeg 8, 1+4=5, +3, 4, 27) Antti Suomela San Jose 14, 0+5=5, +1, 2, 28) Sami Niku Winnipeg 17, 0+5=5, –2, 12, 29) Markus Granlund Vancouver 32, 3+1=4, –1, 14, 30) Aleksi Saarela Florida 6, 0+2=2, +2, 0, 31) Miikka Salomäki Nashville 5, 1+0=1, +2, 4, 32) Joel Kiviranta Dallas 11, 1+0=1, –1, 4, 33) Niko Mikkola St. 12) Oskari Keskinen Tiikerit 395. Toto (8-9-1): 20,58 5,272,47-1,65 69,13. Toto (9-7-2): 9,38 3,04-13,256,38 207,49. Sveitsi–Serbia, Suomi–Georgia, 30.?11. Toto (6-7-2): 1,71 1,061,48-1,13 16,90. Toto (5-1-3): 25,91 6,894,20-6,63 80,66. 8) Anton Välimaa Tiikerit 32, 17) Rami Rekomaa Tiikerit 25. Ässät: 1) Olli-Pekka Ojansivu Savo Volley 51, 2) Antti Ropponen Hurrikaani 50, 3) Sakari Mäkinen Hurrikaani 49, 4) Akseli Lankinen Akaa-Volley 48, 5) Mikko Räsänen Hurmos 46, 6) Miro Määttänen Savo Volley 34, ... Toto (11-9-6): 4,50 1,44-2,77-1,70 40,31. 5–6 (1–1, 1–2, 3–2, 0–1) Los Angeles–Edmonton 2–4 (0–1, 1–2, 1–1) Atlantin divisioona: Boston ........63 39 12 12 208– 159 90 Tampa Bay ..62 40 5 17 221– 171 85 Toronto .......63 32 8 23 220– 210 72 Florida ........62 32 6 24 217– 212 70 Buffalo ........62 29 8 25 182– 193 66 Montreal .....64 29 8 27 194– 195 66 Ottawa ........62 21 11 30 164– 212 53 Detroit ........64 15 4 45 130– 240 34 Metropolidivisioona: Washington 62 38 6 18 218– 190 82 Pittsburgh....61 37 6 18 201– 168 80 Philadelphia 62 35 7 20 206– 183 77 NY Islanders 61 35 6 20 176– 164 76 Carolina .......61 35 4 22 201– 172 74 Columbus ...63 30 14 19 162– 163 74 NY Rangers ..61 33 4 24 203– 188 70 New Jersey ..61 24 10 27 167– 210 58 Keskinen divisioona: St. 2 Jääkiekko KHL maanantaina: Admiral Vladivostok–Barys Nur-Sultan 1–3 (0–3, 1–0, 0–0) A: Juho Olkinuora 33/34 torjuntaa. 23 4 4 15 29– 50 16 2 Purjehdus Sandringham, Australia: Laser radial -luokan MM-kilpailut: Tilanne 2. Kunkkunumero: 35 2 Jalkapallo Espanjan liiga: Osasuna–Granada 0–3, Alaves–Athletic Bilbao 2–1, Valladolid–Espanyol 2–1, Getafe– Sevilla 0–3, Atletico Madrid–Villarreal 3–1. Kansallinen ryhmä: Wille Karhumaa, Jesse Pääkkönen, Olli Salmela. Vastaanotto %: 1) Voitto Köykkä AkaaVolley 59, 2) Risto Ruohola VaLePa 58, 3) Pasi Hyvärinen Ducks 57, ...8) Niklas Breilin Tiikerit 55, 9) Teemu Lahti Tiikerit 55, 14) Jiri Hänninen Tiikerit 53. 2021 Georgia–Suomi, Serbia–Sveitsi. Dallas–Chicago 2–1 (1–0, 1–1, 0–0) NY Islanders–San Jose 4–1 (1–1, 2–0, 1–0) Detroit–Calgary 2–4 (1–2, 0–1, 1–1) Minnesota–St. lähtö, sh 2140 m: 1) Moido/Niko Jokela 30,3a (25,91), 2) Tarmo Ite 30,5a (10,76).3) Vilmai 30,6a (16,65).4) Touhotin 30,7a (3,78). Saksan Bundesliiga: Leverkusen–Augsburg 2–0 (L: Lukas Hradecky 90 min, A: Fredrik Jensen vaihtoon 59. Miehet: Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen, Ristomatti Hakola, Lauri Vuorinen, Markus Vuorela, Juho Mikkonen. 6. Oikeat numerot: 4, 5, 10, 15, 18, 27, 31, 33, 34, 35, 37, 38, 40, 42, 46, 47, 53, 60, 65, 68. Pelivaihto 85?461,50 e, yleisöä 210. Nelinpeli: 1) Kristina Mladenovic Ranska 7 775 (3), 2) Hsieh Su-wei Taiwan 7?665 (1), 3) Timea Babos Unkari 7?615 (4), 4) Barbora Strycova Tshekki 7?550 (2), 5) Aryna Sabalenka Valko-Venäjä 6?895 (5), 6) Elise Mertens Belgia 6 855 (6), ... NHL sunnuntaina: Washington–Pittsburgh 5–3 (1–0, 0–2, 4–1) Buffalo–Winnipeg 2–1 (1–1, 0–0, 1–0) B: Henri Jokiharju 0+1. Kunkkunumero: 53 Ilta-arvonta. 23 14 6 3 61– 25 48 Dortmund ... Troikka: 358,37. Lupa on voimassa kolme vuotta. min), Wolfsburg–Mainz 4–0. lähdön jälkeen: 1) Maud Jayet Sveitsi 3 nettopistettä (sijoitukset 2, 1), 2) Anne-Marie Rindom Tanska 4 (1, 3), 3) Marit Bouwmeester Hollanti 6 (3, 3), ...suomalaiset: 26) Monika Mikkola 30 (13, 17), 36) Tuula Tenkanen 38 (37, 1).. kierrosta: Henri Kontinen Suomi/Jan-Lennard Struff Saksa–Mate Pavic Kroatia/Bruno Soares Brasilia 7–6 (7–2), 7–6 (7–4). 2 Taitoluistelu Montreal: Suomen joukkue taitoluistelun MM-kilpailuihin Kanadan Montrealiin 16.–22.?maaliskuuta: Naiset: Emmi Peltonen (varalla Jenni Saarinen). poissa: 1. Nelinpelin 1. 23 7 6 10 34– 47 27 Union Berlin 22 8 2 12 27– 35 26 Köln ............ Louis 1–4 (0–2, 1–1, 0–1) Anaheim–Las Vegas ja. Toto (1-4-2): 5,44 1,871,45-5,11 7,77. 23 5 5 13 23– 46 20 Bremen ....... lähtö, lv 2120 m: 1) Laura Savage/Olli Koivunen 18,0a (9,38), 2) Fingerborg 18,1a (116,84).3) Amadeus Possible 18,2a (20,61).4) Heelys Andorra 18,2a (7,84). 4. 2021 Georgia–Serbia, Suomi–Sveitsi, 21.?2. Yhdistetty: Maajoukkue: Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Leevi Mutru, Arttu Mäkiaho. Louis ......63 36 10 17 200– 174 82 Colorado ......61 36 7 18 212– 166 79 Dallas ..........62 36 6 20 167– 159 78 Winnipeg ....64 32 5 27 193– 191 69 Nashville ......61 30 8 23 195– 196 68 Minnesota ...61 29 7 25 186– 197 65 Chicago .......62 27 8 27 182– 197 62 Tyynenmeren divisioona: Las Vegas ....64 34 8 22 208– 196 76 Edmonton ..62 33 7 22 198– 192 73 Vancouver ...61 33 6 22 203– 187 72 Calgary .......63 32 6 25 187– 196 70 Arizona .......65 31 8 26 181– 174 70 San Jose......62 26 4 32 159– 203 56 Anaheim .....62 24 8 30 161– 197 56 Los Angeles 63 22 6 35 156– 203 50 NHL:n tilastoja: Pistepörssi (ottelut, maalit+syöttöpisteet, pisteet, plus-miinuslukema, jäähyminuutit): 1) Leon Draisaitl Edmonton 62, 36+62=98, –9, 16, 2) David Pastrnak Boston 63, 45+43=88, +20, 34, 3) Connor McDavid Edmonton 56, 31+53=84, –7, 26, 4) Nathan MacKinnon Colorado 61, 33+51=84, +8, 12, 5) Artemi Panarin NY Rangers 60, 31+52=83, +33, 18, 6) Brad Marchand Boston 63, 24+54=78, +25, 70, 7) Patrick Kane Chicago 62, 27+50=77, +6, 36, 8) Jack Eichel Buffalo 61, 35+42=77, +14, 34, 9) Jonathan Huberdeau Florida 62, 22+54=76, +8, 28, 10) Nikita Kutsherov Tampa Bay 60, 29+46=75, +26, 32. Kontinen/Struff kohtaa 2. Hyökkäyspisteet: 1) Jiri Hänninen Tiikerit 493, 2) Antti Ropponen Hurrikaani 489, 3) Bojan Strugar Ducks 487, 4) Jan Helenius Etta 434, 5) Urpo Sivula Akaa-Volley 402, 6) Regan Fathers PerPo 381, ...10) Oskari Keskinen Tiikerit 342. Toto (5-1-11): 1,80 1,48-2,074,14 6,54. Päiväarvonta. 23 13 4 6 40– 29 43 Schalke ....... lähtö, Toto65-2, sh 2140 m: 1) Myrskyri/Henri Bollström 28,4a (4,5), 2) Melkeri 28,5a (18,73).3) Iinan Prinssi 28,8a (6,58).4) Montsan Vippi 28,9a (9,2).poissa: 1, 10. lähtö, Toto65-5 DUO-5, lv 2120 m: 1) Si Lucky/Hannu Torvinen 15,5a (20,58), 2) Arctic Dessert 15,6a (8,13).3) Rhapsody Point 15,8a (2,16).4) Giselle Halm 16,5a x (5,97).poissa: 12. Naiset: Kaksinpeli: 1) Ashleigh Barty Australia 8 367 (1), 2) Simona Halep Romania 6?076 (2), 3) Karolina Pliskova Tshekki 5 200 (3), 4) Bianca Andreescu Kanada 4 665 (5), 5) Sofia Kenin USA 4 490 (7), 6) Kiki Bertens Hollanti 4 335 (8), 7) Elina Svitolina Ukraina 4?301 (6), 8) Serena Williams USA 3 915 (9), 9) Belinda Bencic Sveitsi 3?875 (4), 10) Naomi Osaka Japani 3 625 (10), ... 22 8 4 10 37– 35 28 Augsburg .... 23 9 7 7 32– 28 34 Hoffenheim 23 10 4 9 34– 36 34 Freiburg ...... Louis 21, 92,3, 2,29. Oikeat numerot: 1, 5, 6, 17, 20, 21, 25, 29, 31, 32, 35, 36, 37, 40, 47, 49, 55, 61, 67, 70. Belgrad: Serbia–Georgia 90–94 (48–41) Georgia ............... 2 Tennis Dubai, Arabiemiraatit: Miesten ATP-turnaus, palkintoarvo noin 2,8 miljoonaa dollaria. 22 8 2 12 33– 42 26 Hertha Berlin 23 7 5 11 27– 43 26 Mainz .......... Nelinpeli: 1) Robert Farah Kolumbia 8?170 (1), 2) Juan Sebastian Cabal Kolumbia 8?170 (2), 3) Nicolas Mahut Ranska 5?975 (3), 4) Horacio Zeballos Argentiina 5?780 (4), 5) Joe Salisbury Britannia 5?360 (5), 6) Rajeev Ram USA 5?270 (6), ... 2. 23 7 1 15 31– 52 22 Düsseldorf .. 2 Ravit Helsinki: 1. 2. Suomalaiset: 1) Tuukka Rask Boston 36, 92,8, 2,17, 2) Antti Raanta Arizona 32, 92,1, 2,65, 3) Joonas Korpisalo Columbus 32, 91,3, 2,49, 4) Kaapo Kähkönen Minnesota 5, 91,3, 2,96, 5) Mikko Koskinen Edmonton 33, 91,1, 2,89, 6) Juuse Saros Nashville 32, 90,4, 2,95, 7) Pekka Rinne Nashville 35, 90,0, 3,00, 8) Kasimir Kaskisuo Toronto 1, 84,2, 6,00. 23 15 4 4 65– 26 49 Leipzig ........ 4. lähtö, TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Makemake/Esa Holopainen 17,5a (11,88), 2) Amiraal Victor 17,6a (7,76).3) Quite A Rock 17,6a (11,47).4) Never Queen 18,1a (53,71).poissa: 7. lähtö, Toto65-1, sh 2120 m: 1) Rivaltti/ Hannu Torvinen 29,0a (5,44), 2) Tohtori 29,0a (3,99).3) Vispaus 29,2a (30,95).4) Siirilli 29,4a (9,61). Miehet: Joni Mäki, Lari Lehtonen, Lauri Lepistö, Juuso Haarala, Timo Mantere, Aku Nikander, Joonas Sarkkinen, Heikki Korpela, Ville Ahonen. 5. 5. Toto (6-9-8): 11,88 2,97-3,22-3,38 33,84. Maalivahtien kärki torjuntaprosentin mukaan, vähintään 17 ottelua pelanneet (ottelut, torjuntaprosentti, päästettyjen maalien keskiarvo): 1) Darcy Kuemper Arizona 25, 92,9, 2,17, 2) Anton Hudobin Dallas 26, 92,8, 2,26, 3) Tuukka Rask Boston 36, 92,8, 2,17, 4) Tristan Jarry Pittsburgh 30, 92,7, 2,23, 5) Pavel Francouz Colorado 26, 92,7, 2,27, 6) Jake Allen St. Torjunnat: 1) Roosa Laakkonen LP Kangasala 86, 2) Kaisa Nyman JymyVolley 85, 3) Alexis Conaway LiigaPloki 73. CLAS-OLAV SLOTTE 2 Hiihtolajit Lahti: Suomen joukkue pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupkilpailuun Lahden Salpausselälle 28.?2.–1.?3.: Maastohiihto: Maajoukkue: Naiset: Anne Kyllönen, Laura Mononen, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Vilma Nissinen, Johanna Matintalo. poissa: 9. poissa: 8. lähtö, lv 2120 m: 1) Minecraft/Olli Koivunen 17,4a (1,71), 2) Hello 17,8a (17,97).3) Escaper 18,3a (4,31).4) What A Feeling 18,4a (21,64).poissa: 1. Toto (12-1-2): 2,27 1,38-7,3818,96 36,36. Pelivaihto 108?422,70 e, yleisöä 401. Miesten EM-karsinta, lohko E: Fribourg: Sveitsi–Suomi 64–69 (36–21) Sveitsi: Marko Mladjan 12/4, Jonathan Kazadi 11/4, Patrick Baldassare 10/6, Natan Jurkovitz 8/12, Roberto Kovac 7/0, Arnaud Cotture 6/6, Jeremy Jaunin 5/5, Boris Mbala 4/1, Jonathan Dubas 1/1. 23 9 9 5 32– 32 36 Wolfsburg ... Torjunnat: 1) Jakub Kovac PerPo 86, 2) Severi Savonsalmi Savo Volley 80, 3) Sakari Mäkinen Hurrikaani 71, 4) Panu Pitkänen Akaa-Volley 68, 5) Trent O´Dea Loimu 61, 6) Mart Naaber Akaa-Volley 61, ...9) Rami Rekomaa Tiikerit 56. Miehet: Pisteet: 1) Antti Ropponen Hurrikaani 568, 2) Bojan Strugar Ducks 560, 3) Jiri Hänninen Tiikerit 552, 4) Sakari Mäkinen Hurrikaani 489, 5) Jan Helenius Etta 480, 6) Olli-Pekka Ojansivu Savo Volley 441,... Amur Habarovsk–Neftehimik Nizhnekamsk ja. Toto (1-10-3): 1,97 1,24-2,781,44 16,12. Kansallinen ryhmä: Mico Ahonen, Andreas Alamommo, Eetu Nousiainen, Arttu Pohjola. Sveitsi–Georgia, Serbia–Suomi, 18.?2. Toto (1-92): 2,79 1,38-1,47-1,90 4,56. 22 13 4 5 43– 25 43 Leverkusen . Asiakirjoista voi myös pyytää jäljennöksiä Maanmittauslaitoksen kirjaamosta, puhelin 029 530 1115. suomalaisia: 102) Emil Ruusuvuori 578 (101), 430) Patrik Niklas-Salminen 77 (464), 605) Harri Heliövaara 37 (603), 920) Otto Virtanen 12 (1003). lähtö, Toto65-3 TROIKKA-3, lv 2120 m: 1) Capo/Jarmo Saarela 15,4a (1,97), 2) Cool On Photos 15,6a (27,45).3) Qvidja’s First* 15,7a x (3,91).4) Casimir Tof 15,8a (10,59). lähtö, Toto65-4, lv 2140 m: 1) Pope/Jukka Torvinen 15,1a (2,79), 2) Finnick Sisu 15,3a (3,79).3) Titan As 15,6a (11,74).4) Enge Barack 15,7a (14,73).poissa: 8. Kansallinen ryhmä: Naiset: Susanna Saapunki, Katri Lylynperä, Anni Kainulainen, Jasmi Joensuu, Marjaana Pitkänen, Katariina Lonka, Julia Häger, Maaret Pajunoja, Andrea Julin. 2 2 190– 178 4 Serbia ................. Hyökkäys %: 1) Kyle Foley Hurmos 68, 2) Petteri Härkönen Hurmos 64, 3) Petter Østvik Hurmos 63, ...10) Antti Leppälä Tiikerit 59, 18) Rami Rekomaa Tiikerit 54. lähtö, Toto65-6 DUO-6 TROIKKA-6, lv 2140 m: 1) Troopers/Markku Hietanen 15,8a (2,27), 2) Lessons In Love 16,1a (28,79).3) Västerbo Locksmith* 16,4a (71,01).4) BWT Crusader 16,4a (33,28). 2–3 (0–1, 0–0, 2–1, 0–1) Kunlun Red Star–Riian Dinamo 1–2 (0–0, 0–2, 1–0) Sarjakärki: Länsilohko: 1) Moskovan TsSKA 60 ottelua/92 pistettä, 2) Pietarin SKA 61/91, 3) Jokerit 61/84, 4) Moskovan Dinamo 60/80, 5) Moskovan Spartak 61/75. 2 1 1 170– 152 3 Suomi ................. Tutkimusalue käsittää 200 metriä leveän alueen reitin molemmilla puolilla. Ässät: 1) Jonna Wasserfaller Pölkky 58, 2) Mary-Kate Marshall LP Kangasala 53, 3) Katarina Pilepic LP Viesti 48. Miehet: Roman Galay. suomalaisia: 32) Henri Kontinen 2 755 (32), 142) Harri Heliövaara 557 (140), 251) Ruusuvuori 221 (250). TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa A15 IC Q C 20 20 -2 02 2 Testaamme painolaatua Ilmoitus tutkimusluvan myöntämisestä Maanmittauslaitos on päätöksellään 21.2.2020 myöntänyt Wpd Finland Oy:lle hakemuksen mukaisesti kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastamisesta annetun lain 84 § mukaisen tutkimusluvan Länsi-Toholammin tuulipuiston ja Toholampi – Lestijärven tuulipuiston liittymisjohdolle, johto-osuus 4, Toholammin kunnassa. 23 9 6 8 31– 33 33 Frankfurt .... Vaasa, 24.2.2020 Eero Palomäki Maanmittauslaitos Kuulutukset 1 2 Lentopallo Mestaruusliigojen tilastoja: Naiset: Pisteet: 1) Mary-Kate Marshall LP Kangasala 460, 2) Katarina Pilepic LP Viesti 413, 3) Taylor Slover WoVo 399. Johtoreitti on esitetty hakemuksen liitteenä. Hyökkäyspisteet: 1) Mary-Kate Marshall LP Kangasala 356, 2) Aleksandra Cveticanin LP-Vampula 350, 3) Taylor Slover WoVo 346. Jäätanssi: Juulia Turkkila–Matthias Versluis (varalla Yuka Orihara–Juho Pirinen). Kisaisäntä Georgia sekä lohkon kaksi parasta etenevät vuoden 2021 EM-lopputurnaukseen, joita isännöivät Georgian lisäksi Saksa, Tshekki ja Italia. 3. 23 4 5 14 25– 53 17 Paderborn .. Suomi: Sasu Salin 25/7, Topias Palmi 9/3, Alexander Madsen 8/10, Matti Nuutinen 7/6, Ilari Seppälä 7/2, Alex Murphy 4/3, Jamar Wilson 4/2, Edon Maxhuni 3/3/5s, Shawn Huff 2/7, Carl Lindbom 0/2. Lontoo: Maailmanlistat (suluissa sijoitus edellisellä listalla): Miehet: Kaksinpeli: 1) Novak Djokovic Serbia 9 720 pistettä (1), 2) Rafael Nadal Espanja 9 395 (2), 3) Roger Federer Sveitsi 7 130 (3), 4) Dominic Thiem Itävalta 7 045 (4), 5) Daniil Medvedev Venäjä 5 890 (5), 6) Stefanos Tsitsipas Kreikka 4 745 (6), 7) Alexander Zverev Saksa 3 885 (7), 8) Matteo Berrettini Italia 2 860 (8), 9) Gael Monfils Ranska 2 860 (9), 10) David Goffin Belgia 2 555 (10) ... Jyväskylä: 1. lähtö, lv 2140 m: 1) Francis Journey/Jani Ruotsalainen 17,8a (1,8), 2) The Battle 17,9a (8,51).3) Midsommar De Jour 18,1a (48,13).4) Penelope Dahlia 18,2a (18,45). 2 2 152– 165 2 Jäljellä olevat ottelut: 27.?11. 2 1 1 127– 144 3 Sveitsi ................. 2 Koripallo NBA sunnuntaina: Los Angeles Lakers–Boston 114–112, Toronto–Indiana 127–81, Denver–Minnesota 128–116, Chicago–Washington 126–117, Oklahoma–San Antonio 131–103, Golden State Warriors–New Orleans 101–115, Portland–Detroit 107–104. poissa: 7, 11. 2 Rahapelit Keno: Maanantai 24. Louis 5, 0+1=1, 3, 0, 34) Eetu Luostarinen Carolina 8, 0+1=1, –2, 0, 35) Henrik Borgström Florida 4, 0+0=0, –2, 2, 36) Otto Leskinen Montreal 5, 0+0=0, 0, 0, 37) Urho Vaakanainen Boston 5, 0+0=0, 2, 0, 38) Otto Koivula NY Islanders 9, 0+0=0, 1, 2, 39) Joona Luoto Winnipeg 16, 0+0=0, –3, 2. Tiedoksisaannin päätöksestä katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä, kun tämä ilmoitus on julkaistu Maanmittauslaitoksen sähköisellä ilmoitustaululla, joka löytyy Maanmittauslaitoksen verkkosivuilla, https://www.maanmittauslaitos.fi/kuulutukset. 23 13 6 4 65– 32 45 Mönchengl. suomalaisia: 554) Orpana 91 (548), 607) Kulikova 71 (608). suomalaisia: 497) Oona Orpana 77 (497), 521) Anastasia Kulikova 68 (522), 1259) Alexandra Anttila 4 (1257). Troikka: 342,26. 2. Jiri Hännisen hyökkäyksillä on tullut 493 pistettä Tiikereille tällä kaudella
Toiset taas pitävät niitä eri ideologioina. Perävaunu oli ojassa kallistuneena, ja se vaurioitui lievästi. –?Puolueesta löytyy tällä hetkellä väkeä, joka on tuomittu rikoksista. Onnettomuus sattui Alavieskan keskustan ja Yli-Käännän välillä. Tilanne oli tapahtumapaikalla ohi hieman puolen päivän jälkeen. Renkaat pyörähtivät kuitenkin tyhjää, ja auto lähti kallistumaan. Alussa hän esittelee itsensä kertoen olevansa yksi puolueen nuorisojärjestön puheenjohtajista ja Suomen Sisun jäsen. –?Siellä lähti talous nousuun ja kansa puhalsi yhteen hiileen. En kuitenkaan tarkoittanut, että ajaisin Suomeen fasismia. Poliisi ja pelastuslaitos ohjasivat liikennettä pelastusja raivaustöiden ajan. –?Sanottu mitkä sanottu, Jalonen kuittasi lehdelle. Kärkkäinen, YLIVIESKA KULTAA Sepon Kulta Rantakatu 8, KOKKOLA Prismacenter Pietarsaari Kauppakesk. –?Mutta se on selkeä erottamisperuste, jos jäsen toimii puolueen vastaisesti julkisuudessa. Lasti ei kuitenkaan vaurioitunut onnettomuudessa, eikä vaarallisia aineita päässyt vuotamaan maahan, kertoi päivystävä palomestari Matti Virtanen Jokilaaksojen pelastuslaitokselta. Yle Uutisille Grönroos vahvisti, että erottamisprosessi laitetaan käyntiin. MAIJA AHONEN. Liikenneympyrästä kohti Evijärveä lähtenyt rekka kaatui ojaan Kaustisella maanantaina klo 8.57. Kuljettaja kertoi peruuttaneensa tämän jälkeen ensin hieman taaksepäin ja ohjanneensa autoa sitten sivummalle saadakseen tiestä paremman pidon. PERUSSUOMALAISTEN puoluesihteeri Simo Grönroos kertoo Lännen Medialle, että Jaloselle on maanantaina lähetetty selvityspyyntö puheista. KOIRAA VÄISTÄNYT rekkaauto ajautui hankalassa kelissä ojaan Alavieskassa valtatiellä 27 kello 14:n aikaan iltapäivällä. Pelastuslaitos tarkisti auton vuodot, ettei mitään vaarallisia aineita vuoda maahan. Hän ei muista, onko puolueen historiassa ollut vastaavaa tapausta aiemmin. Pelastuslaitoksen tietojen mukaan rekan kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa. Kiertotie oli käytössä Ylikäännäntien kautta, mutta kello 17:n jälkeen Kalajoentie oli jälleen avoin liikenteelle. Jalonen kokee fasismin kansallistunteena. SANAT ”FASISTI” ja ”fasismi” tulevat antiikin Roomasta. JALOSEN PUHE EI tullut täytenä yllätyksenä puoluejohdolle, Simo Grönroos kertoo. Penkkaan ajanut auto pysyi pyörillään. Huonon näkyvyyden vuoksi tilanteen alussa yksi keskeinen tehtävä oli muiden tiellä liikkujien varoittaminen, jottei uusia onnettomuuksia sattuisi. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Hallaaho kertoi Ylelle maanantaina, ettei puolue ei hyväksy nuorisojärjestöltään tällaista toimintaa. Poliisi tutkii liikenneonnettomuuksien syitä. Puoluehallitus ei ole koolla säännönmukaisesti esimerkiksi joka kuukausi, vaan kokousaikataulut hiukan vaihtelevat, Grönroos kertoo. Kärkkäinen, YLIVIESKA www.seponkulta.fi Ostamme Anita Simola, Ilari Tapio Perussuomalaisten nuorten toinen varapuheenjohtaja, porilainen Toni Jalonen julistautui viikonlopun aikana fasistiksi puhuessaan Etnofutur-konferenssissa Tallinnassa Virossa. Grönroos arvioi maanantaina myös Uudelle Suomelle, ettei Jalonen voi jatkaa puolueessa. Rekan takaosa kiilautui valaisinpylvääseen, mikä ainakin osittain esti auton kellahtamista kyljelleen. Puoluesihteeri Grönroos on ollut nykypestissään vasta puolisen vuotta. –?Vähän tämän tyyppistä on ollut aiemminkin, hänen toimintaansa on kiinnitetty huomiota. Verkossa on julkaistu videotallenne kyseisestä tapahtumasta. Se ei pohjaudu esimerkiksi mihinkään ideologiseen perusteokseen. Nuorisojärjestö sai tälle vuodelle valtionavustusta 91?000 euroa. Olen monesti puhunut kansallistunteen ja kansallisen yhtenäisyyden puolesta. Puolueesta erottamisen uhkaa Jalonen kommentoi Satakunnan Kansassa toivomalla perussuomalaisilta suhteellisuudentajua ja tasapuolisuutta. fasces), joiden keskellä oli kirves. Pelastuslaitos tarkisti ajoneuvot ja teki ne virrattomiksi. NIVALASSA kuorma-auto kaatui kyljelleen kello 16.30:n aikaan. Onnettomuus ei haittannut muuta liikennettä, sillä paikka oli hiljaisemmalla sivutiellä. Jotkut tutkijat tulkitsevat myös natsi-Saksan kansallissosialismin fasismin ilmentymäksi. Siinä mustaan paitaan ja siniseen solmioon pukeutunut Jalonen kertoo olevansa etno-nationalisti, traditionalisti ja fasisti. Ajoneuvot vaurioituivat ajokelvottomiksi. Hän muistutti, ettei ole lietsonut vihaa eikä uhannut ketään väkivallalla. Ajoneuvon nosto oli määrä aloittaa vielä maanantain aikana. Myös Sievissä ajoneuvon perävaunu ajautui ojaan tiellä 774, mutta tästä ei aiheutunut tehtävää pelastuslaitokselle. Hartsiliuos on palava, nestemäinen matalaviskositeettinen aine, joka muodostaa vuotaessaan syttymisvaaran, höyryt ovat myrkyllisiä ja humahtaen palaessaan aiheuttavat palovammoja. Maanantaina sattui liikenneonnettomuudet muun muassa Kaustisella, Alavieskassa ja Ylivieskassa. Raskas liikenne vaikeuksissa Kaustisella Pietarsaareen matkalla olleen rekan kyydissä oli paperirullia. Poliisi ohjasi liikennettä ja kiertotie kulki nostotyön ajan kantatieltä valtatielle Kalliontien, urheilutalon ja Kansantaiteenkeskuksen pihamaan kautta. – Rekan lastina on vaarallisia aineita, palavaa hartsiliuosta. HIEMAN ENNEN kello 16:ta Ylivieskassa Savontiellä Nivalan suuntaan sattui kahden henkilöauton kolari Raudasmäen ja Visurin välillä. –?Siinä menee viikkoja, sillä meillä oli hiljattain puoluehallitus koolla. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin. Henkilöautoissa oli yhteensä viisi henkilöä, jotka pääsivät Jokilaaksojen pelastuslaitoksen mukaan omin avuin pois ajoneuvoista. Voiko tässä vaiheessa jo arvioida, miten Jalosen jäsenyyden käy, vaikka selvitystä ei vielä ole saatu. Lausunto voi viedä häneltä jäsenyyden puolueessa. Hän totesi maanantaina Satakunnan Kansalle, että Tallinnassa pidetyn konferenssin sanavalinta oli tietoinen riski. Sanni Aho, Maija Ahonen, Hanna Rautio Maanantai oli petollinen päivä tieliikenteessä Keskija Pohjois-Pohjanmaalla. –?Fasisti-puheille ei ole perussuomalaisissa tilaa, Grönroos korostaa. Saatujen tietojen mukaan kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa. TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa A16 Ostamme KULTAA Rantakatu 8, KOKKOLA Prismacenter Pietarsaari Kauppakesk. Koen, että fasismi kuvaa niitä. –?Kyllä tämä näyttää siltä, että jos henkilö julistaa olevansa fasisti, tällaisen lausunnon antajalla ei ole tulevaisuutta puolueessa. VEERA KORHONEN / ARKISTO Lausunnosta voi seurata puolueesta erottaminen. Raskaan ajoneuvon perävaunu suistui ojaan ja vetoauto tukki Kalajoentien. Pietarsaareen matkalla olleen rekan kyydissä oli paperirullia, joista yksi pyörähti viereiselle kevyen liikenteen väylälle. Siellä arvovaltaisten henkilöiden henkivartijat kantoivat mukanaan vitsakimppuja (lat. Onnettomuus sai alkunsa, kun rekka jumittui liukkauden takia liikenneympyrän poistumiskaistalle. STT:n mukaan opetusja kulttuuriministeriö selvittää, johtaako Jalosen puhe toimiin ministeriön osalta. Poliittiseen käyttöön sanan omaksui Italian tuleva diktaattori ja yksinvaltias Benito Mussolini (18831945) perustaessaan ensimmäisen maailmansodan aikana oman puolueen ja ideologian. Kokouksen ajankohta ei ole vielä tiedossa. Hän totesi kokevansa fasismin kansallistunteena ja viittasi Benito Mussolinin Italiaan 1920-luvulta 1940-luvulle. Kun Jalosen selvitys saadaan, puoluehallitus käsittelee hänen jäsenyytensä seuraavassa kokouksessa. Liukkaus ja iltapäivällä alkanut lumisade aiheuttivat useita onnettomuuksia. Ajoneuvo oli määrä nostaa ojasta illan aikana. PS tuomitsee Jalosen fasismipuheet Perussuomalaisten nuorten toinen varapuheenjohtaja Toni Jalonen kutsui itseään fasistiksi viikonloppuna Tallinnassa. Ensihoito tarkasti kolarin osalliset, joista kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Muita ajoneuvoja ei ollut osallisena. Täysperävaunu oli kääntymässä liikenneympyrästä kohti Evijärveä kantatiellä 63, mutta kaatui pian liittymän jälkeen oikealle Nesteen huoltoaseman kohdalla. Määrittely on vaikeaa, koska fasismi on aina ollut teoreettisesti ja käytännöltään hajanainen ja muuttuva ilmiö. TONI JALONEN EI pyydä anteeksi fasismipuheitaan
Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Lisäksi joka vuosi kerhon jäsenet ovat talkoovoimin huolehtineet alueen kunnossapidosta, muun muassa siivoamalla keväisin piha-alueita. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Harri Kero Sähköautoistako pelastus?. Kokkolan Venekerho ry, hallitus Kokkolan Venekerho vastaa yrittäjä Minna Klemolalle Uusi vuokrasopimus on hintatasoltaan edelleen hyvin maltillinen. Värikkyyttä kotimaisesta petokeskustelusta ei tosin ole aiemminkaan puuttunut. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 Tiistai 25. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Virossakin sitä on nähty luonnonvaraisena vasta kymmenkunta vuotta. Keskipohjanmaa-lehti julkaisi lauantaina 22.2.2020 uutisen, jossa Ravintola MeriPasaatin yrittäjänä toimiva Minna Klemola ilmoitti lopettavansa ravintolatoiminnan pitämisen Venekerhon tiloissa ja arvosteli Venekerhoa vuokranantajana. Yrittäjän toiveesta myös parempaan sisäja ulkovalaistukseen on investoitu. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Poikkeuksista päättää toimitus. Kultasakaali ei kursaile KOLUMNI Antti Savela antti.savela@kpk.fi Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Haapajärven aluetoimittaja. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Kokkolan Venekerho on vapaaehtoispohjalta toimiva yhdistys, jonka tavoitteena ei ole tuottaa voittoa, mutta toiminnasta ei voi myöskään aiheutua tappioita. Kajaanissa eläin nimittäin tallentui riistakameraan Lännen Median toimittajan Tanja Nuotion kesämökillä Oulujärven rannalla elokuun alussa 2018. Jos jotakin voi päätellä, Suomessa on useita tutkimusmatkailijoita, sillä tuskin tämä Kajaanin sakaali on sen kovempi linssilude kuin muutkaan metsän eläimet. Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Moni hallituspuolue on mm. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Ei välttämättä juuri mitään. Näissä tapauksissa kyse on kahdenkeskisistä ja yksityisluonteisista sopimusasioista, joten meidän osaltamme asian käsittely julkisuudessa päättyy tähän. MITÄ KULTASAKAALIN tulo Suomeen tarkoittaa. Sakaali sai osakseen kohtalaisen paljon julkisuutta riistakameran omistajan tehdessä siitä lehtijutun useampaan maakuntalehteen. Viime keväänä pihamaalle ajettiin ja levitettiin uusi multa. Lähetä viesti numeroon 13525. Riistalinnustolle hyvä uutinen piilee siinä, että sakaali metsästää supikoiria, mutta ketunmetsästäjille huonompaa lienee se, että kultasakaali käyttää samaa ekologista lokeroa kuin kettu. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Koska Minna Klemola lopulta päätyi irtisanomaan vuokrasopimuksen kanssamme, toivotamme hänelle antoisia yrittäjävuosia jatkossakin. Sutta pienempi peto karttaa. Lisäisin vielä sääolosuhteet Suomessa, jotka merkittävästi aihettavat huolta autoilijoille. Entä mistä Venekerholle aiheutuvat kulut syntyvät. Tappiollisena se ei voi enää pitempään jatkua, ja sen vuoksi aloitimme neuvottelut tilanteen korjaamisesta. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Se syö pieniä eläimiä ja viihtyy haaskoilla. Lattioita on uusittu useampaan kertaan ja keittiötä parannettu. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Voin jo nyt kertoa että erittäin kauan. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. Sähköistystä ja ovia on uusittu sekä asennettu ilmastointilaitteita. Venekerhon ravintolayrittäjälle nyt tarjoama uusi vuokrasopimus on hintatasoltaan edelleen hyvin maltillinen, ja laskettu Venekerholle aiheutuviin kuluihin ja tuottoihin nähden +/nolla-periaatteella. Koska Keskipohjanmaalehti ei valitettavasti tarjonnut meille mahdollisuutta samanaikaiseen kuulemiseen, joudumme sen vuoksi kommentoimaan kirjoitusta jälkikäteen, vaikka mielestämme tämän kaltaiset asiat eivät kuulu julkisuuteen, vaan ovat kuitenkin vuokranantajan ja yrittäjän välisiä asioita. Olemme harmissamme, ettei Minna Klemola halunnut jatkaa kanssamme neuvotteluja, vaikka me olimme niihin valmistautuneet. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. VAIKKA KULTASAKAALI on hädin tuskin päässyt vasta haistelemaan suomalaista luontoa, on sen olemassaolon oikeutta mietitty jo ihan eduskunnassa asti. Näyttää siis siltä, että sakaali tuo lähivuosina lisää väriä suomalaiseen luontoon. Olen työurani aikana ajanut noin 120?000 km vuodessa bensiini/dieselkäyttöisillä autoilla, joten jonkinlainen tuntuma on tullut. Ihmisen ei tarvitse pelätä. Viroon kanta saapui Balkanin ja Bulgarian ja lopulta muiden Baltian maiden kautta. sähkön latauspisteitä lisäämässä, moni on biokaasun puolestapuhuja ym. Miksi sitten tämä Aasiassa varsinkin yleinen eläin on tullut Suomeen saakka. Samalla se lisää pohinää pönttöön suomalaiseen petokeskusteluun. Toisin kuin yrittäjä antoi jutussa ymmärtää, olemme myös monin eri tavoin kunnostaneet kiinteistöä viime vuosina. Oma mielipteeni on, ettei tämän kaltainen järjestelmä tule toimimaan. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Sekä Kajaanin että Reisjärven havainnot on varmistettu luonnonvarakeskuksen tutkijoilla. Eduskunta ei kuitenkaan hyväksynyt esitystä vaan rauhoitti sakaalin. HELMIKUUTA 2020 Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Kajaanin tapauksessa petotutkija Ilpo Kojola pelasi varman päälle, ja varmisti oman tulkintansa vielä virolaisella kollegallaan. Esimerkiksi nyt on jo luotu sähköautoille jonkinmoinen verkosto, mutta siinäkään ei ole otettu huomioon sitä, miten kauan latausaika kestää jos kapasiteetti on laskenut yli 40 prosentin ja jos tankkaukseen on tulossa useampi ajoneuvo. Kansanedustajat pitivät kultasakaalia tulokaslajina sillä perusteella, että se oli talsinut pitkän matkan pohjolaan omin voimin. Sakaali ei ole laittanut julkisuuskampanjaansa vain yhden kortin varaan, sillä Kajaanin havainnon jälkeen se on tallentunut muidenkin luontoharrastajien riistakameroihin. Sekä mitkä kulut tulisivat olemaan ennen kuin järjestelmä olisi käytössä. Lisäksi lehtijutun perusteella syntyy valitettavasti virheellisiä käsityksiä, jotka haluamme nyt oikaista. Koska yrittäjä viime vuonna antoi ymmärtää harkitsevansa vaihtoehtoina joko ravintolatoiminnan lopettamista tai voimakkaampaa panostusta MeriPasaatin kehittämiseen, halusimme sen vuoksi tarjota hänelle mahdollisimman hyvät puitteet yritystoiminnan jatkamiselle MeriPasaatissa. Ravintolakiinteistö sijaitsee tontilla, josta maksamme kaupungille vuokraa kiinteistöveron lisäksi. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. Nähtävästi nyt on käymässä niin, ettei kukaan ole laskenut hintaarviota kaikille niille toimenpiteille millä koitetaan saada maastamme hiilineutraali seuraavina vuosikymmeninä. Kun aikanaan solmimme ravintolatoimintaa koskevan vuokrasopimuksen, sovimme suullisesti muun muassa siitä, että yrittäjä pitää ravintolan auki veneilykaudella myös iltaisin ja viikonloppuisin. Huomautuksista huolimatta epäkohtia ei ole korjattu mielestämme riittävästi. Ravintolayrittäjän kanssa ravintolatoiminnasta tehty vuokrasopimus on kuitenkin vuokratasoltaan niin maltillinen, että se on ollut meille tappiollinen jo vuosia. Meille saapuu esimerkiksi vierasveneilijöitä, joille on tärkeä tarjota ruokailuja tarvittavat vastaanottopalvelut. Heti tarkennuksena pitää sanoa, että Kajaanissa, Reisjärvellä ja sen jälkeen vielä Rautavaaralla tehdyt havainnot eivät välttämättä ole samasta eläimestä. Virossa sakaalikanta on jo varsin voimakas. Lisäksi Suomi on pitkien etäisyyksien maa. Esimerkiksi Pasaatin ulkokatto on uusittu kokonaan, samoin terassikatto. K ajaanissa 2018 (LM 12.2.2020) ja Reisjärvellä tammikuussa 2019 riistakameraan (KP 19.2.20) tallentunut kultasakaali ei suotta kursaile. Sen lisäksi yrittäjä olisi saanut vuokraan kuuluvana yrityksensä käyttöön koko kiinteistön yläkerta mukaan lukien. Nimittäin viime keväänä hallitus esitti kultasakaalin arvottamista vieraslajiksi, jolloin sen metsästys olisi sallittua. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Kuitenkaan mitään konkreetisia lukuja ei ole esitetty, mitä sen kulut tulisivat olemaan kuluttajalle. Yrittäjä piti ravintolaa auki kesäiltaisin ja -viikonloppuisin vain ensimmäisenä vuonna, ja tästä puutteesta olemme saaneet paljon palautetta sekä vierasveneilijöiltä että paikallisilta ihmisiltä. Siksi sakaalia esiintyy Virossakin enemmän lännessä kuin idässä, jossa on vahva susikanta
–?Kaikista kilpailuista minulla on hyvät muistot. –?Entisiä tuloksia en enää pysty tavoittelemaan, mutta kisaraja Kokkolassa huhtikuussa järjestettäviin SM-kilpailuihin olisi kiva saada. Tähtään tauluun harjoituskerran aikana 50–100 kertaa. Tulosraja piti olla ammuttuna. Miten löysit jousiammunnan. Kilpailun aikana aurinko paistoi koko ajan. –?Nuorena harrastin vapaa-aikanani urheilua laidasta laitaan. Näistä yksitoista on ammuttu yleisessä luokassa, viimeiset kaksi 50-vuotiaiden naisten sarjassa. –?Meillä on seurassa kiva porukka ja harjoituksissa on aina hauskaa. –?Maaliskuussa tiivistän harjoitustahtia ennen Oulussa järjestettäviä senioreiden SM-kilpailuja. Ann-Charlotte Biskop-Grahn 1 Ikä: 51 vuotta 1 Perhe: aviomies ja 19-vuotias abiturientti-poika 1 Harrastukset: leipominen, käsityöt ja remonttihommat 1 Kotipaikka: Kokkola Tähtäinjousella kilpaileva Ann-Charlotte Biskop-Grahn tähtää tauluun kolmena päivänä viikossa. Seuraavana keväänä olin jo ensimmäisissä SM-kisoissa. SEPPO JÄRVELÄ. –?Kotimaan kilpailuista yli muiden nousee Senaatintorilla 2015 ammuttu SM-joukkuekilpailu, jonka voitimme Achilleksen joukkueella seurakaverieni Marko Kiviniemen ja Markus Nikkasen kanssa. Meidät kuljetettiin poliisisaattueessa kilpailupaikalle ja laukut tutkittiin tarkkaan. Tykkäsin erityisesti hiihdosta, suunnistuksesta ja muista yksilölajeista ja kilpailin niissä myös. Mitaleja on tullut uran aikana kaikkiaan 13. –?Ammun seuramme vuorolla urheilutalolla maanantaija torstai-iltaisin sekä lauantaina iltapäivisin. Tänä talvena en ole vielä kilpaillut, mutta maaliskuun lopulla lähden senioreiden SM-kilpailuihin Ouluun. Ilma oli aivan järkyttävän kuuma. Vaikka kuuluin maajoukkueen valmennusryhmään, niin se ei koskaan taannut valintaa. –?Olen ampunut MM-hallikisoissa Ranskassa kuusi vuotta sitten sekä EM-kilpailuissa Puolassa, Armeniassa ja Ranskassa. Aikuisena aika pitää jakaa perheen, työn ja harrastuksen kesken. Lisäksi olen osallistunut maailmancupin kilpailuihin ja muihin kansainvälisiin kilpailuihin Turkissa ja Italiassa. Nyt se ei ole enää niin vakavaa. Ann-Charlotte Biskop-Grahn KUKA. –?Ulkomaan kilpailuista erityisesti mieleeni on jäänyt Armenian EM-kilpailu. –?Jälkeenpäin olen miettinyt, mihin olisin yltänyt, jos olisin aloittanut jousiammunnan junnuikäisenä. Siitä se sitten lähti. Hyvä porukka innostaa treenaamaan Harrastus: Jousiammunnasta aikuisiällä innostunut Ann-Charlotte Biskop-Grahn tähtää tauluun nykyään kolme kertaa viikossa rennolla otteella. Ammuntojen välillä piti etsiä suojaa ja vettä kului litrakaupalla. Se oli ensimmäinen SM-mitalini. Matkaamme myös kisoihin yhdessä. Laji ei ollut minulle entuudestaan tuttu, enkä ollut koskaan ampunut jousella. Naisia on arvokilpailuihin valittu kaksi-kolme, joten on pitänyt ampua hyvin päästäkseen mukaan. Siellä oli tarkat turvatoimet. Mitä harrastus sinulle antaa. Kilpailu muistuu mieleeni aina Senaatintorin tienoilla liikkuessani. –?Aiemmin harjoittelu oli kovempaa ja totisempaa. Yksilölajeissa viehätys on, että kaikki on aina itsestä kiinni. ” ?Jälkeenpäin olen miettinyt, mihin olisin yltänyt, jos olisin aloittanut jousiammunnan junnuikäisenä. –?Puoli vuotta myöhemmin liityin Kokkolan Achillekseen ja ostin itselleni kilpajousen. Kuinka paljon harjoittelet nykyisin. Tällä hetkellä aika ei riitä useampaan treeniin. Päivän aikana huomasin, että tämähän on mukavaa. HENKILÖ Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa B2 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Seppo Järvelä KOKKOLA Mitä harrastat ja mitä olet harrastanut. –?Kesällä 2011 saavutin hopeaa SM-kisoissa. On ollut hienoa päästä edustamaan Suomea. Tähtään tauluun rennolla otteella. –?Vuonna 2005 olimme työporukalla kokeilemassa jousiammuntaa. –?Innostus urheiluun johti siihen, että opiskelin liikuntaa kahden vuoden ajan Vöyrin Norrvallassa
Meillä satavarma rahantuoja elokuvissa on Sami Hedberg. H H Kaikki tietävät, että talonrakennukseen ryhtyvä ottaa ison riskin. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Aleksi Päkkilä. Kino Virta, Kalajoki. ALLE kahden miljoonan budjetilla aikaansaatu yleisilme on ristiriitainen. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakoti Mariassa. Koomikon kuutta sivuhahmoa on vaikea erottaa toisistaan partaja kaljunaamioinnista huolimatta. Nivalalainen Raimo Olavi Pitkänen siunattiin Maliskylän kappelissa 22.2.2020. Hedberg esittää isoa mammanpoikaa, jota Kokkosen on määrätietoisesti potkittava eteenpäin. Pääosissa Sami Hedberg, Kiti Kokkonen. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen. Nivalalainen Lauri Selkäinaho siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 22.2.2020. Sami Hedberg ei ole kehittynyt näyttelijänä. Soiva Sammakko ja mysteeri museossa on kymmenes osa Soiva Sammakko -sarjaan. Alussa nainen on riivinrauta, joka elää symbioosissa vierottamattoman poikansa kanssa. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunauksen toimitti kappalainen Mika Katajamäki. Siunauksen toimitti vs.kappalainen Eeva-Kaisa Laakko. Siunauksen toimitti vs. Kuvaus Anssi Leino. Uutena aluevaltauksena 16.2. Kaipaamaan jäivät vanhemmat, sisarukset, iso-vanhemmat sekä muut sukulaiset ja laaja ystävien joukko. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Muunlaisia luonteita päärooleilta ei vaadita. Taneli Mustosen ohjaama Se mieletön remppa on matkittu ihan luvan perästä norjalaismenestyksestä Norske Byggeklosser, joka on filmattu jo kahdesti (1972, 2018). Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Suoma Niskala Alavieskalainen Suoma Vilhelmiina Niskala kuoli 19.02.2020 Omavieskassa 82 vuoden ikäisenä. Miksei sama pätisi myös isoon remonttiin. Teatterin omaa tuotantoa olevassa tarinassa Taulukoira Tessu tulee pystyttämään näyttelyä Mesimuseoon. Reisjärven kirkossa. Haapajärvinen Aira Astrid Sirviö siunattiin 21.2.2020 Haapajärven kirkossa. Avajaisaamuna hän kuitenkin huomaa, että tauluista tärkein eli muotokuva Tessusta ja Timoteus Tikasta on kadonnut. Ja siksi ökynaapuri Kari Ketonen puhuu ”ruotsin peelle”. Aihetta käsiteltiin menestyksellisesti Hollywoodissa Buster Keatonin mykkäfilmissä Asuntopulan aikaan (1920) sekä Cary Grantin komediassa Sekamelskahuvila (1948). Jännittävässä näytelmässä on paljon musiikkia ja osallistumista. Maksullisista konserteista yleisöä kiinnostivat erityisesti Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konsertti, jossa kantaesitettiin Aulis Sallisen konsertto, sekä Guardia Nuevan Kokkola 400 -viihdekonsertti Snellman-salissa. Siunauksen toimitti pastori Valtteri Laitila. Hän oli syntynyt 12.2.1929 Halsualla. Soiva Sammakko mysteerin parissa KOKKOLA Kokkolan Talviharmonikka -festivaalin yleisömäärä kohosi tänä vuonna yli 5000 kävijään. Reisjärven kirkossa. Sivuosissa toiset näyttelijät suorittavat pieniä pistäytymisiä, jonka jälkeen heidät säännönmukaisesti unohdetaan. Hannu Björkbacka Yliannos Sami Hedbergiä Kiti Kokkosella ja Sami Hedbergillä on raskasta remppakomediassa. Lisäksi näytelmä kiertää kevään aika päiväkodeissa ja lastentapahtumissa ympäri Suomen. Kokkolassa siitä nähdään kaikkialle soveltuva sovitus. Talviharmonikka jatkuu Kokkola 400 -juhlavuoden Historialliset kodit -sarjalla vuoden aikana. Seuraavan kerran Kokkolan Talviharmonikka järjestetään 6.–14.2.2021. Muistotilaisuus oli Vuolijoen seurakuntatalolla. Realismin ja feikin yhdistelmä särkee silmiä. 8-päiväinen festivaali sisälsi kaikkiaan 41 eri tapahtumaa, joita järjestettiin eri puolilla kaupunkia. TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa B3 KUOLLEITA Kalevi Alahautala Alavieskalainen Kalevi Mikael Alahautala kuoli 22.2.2020 Oulaskankaan sairaalassa 94 vuoden ikäisenä. K12. Ja seitsemän kertaa Hedberg on aina parempi vetonaula kuin vain yksi, eikö totta. Seurauksena on usein joko sydänkohtaus, avioero tai lapsi. Filmiin kirjoitetut sydämellisyydet, ne maahanmuuttajat ja se naapurin peräkammarinpoika, ovat pelkkää silmänpalvontaa, lisäkoristeita kakussa, joka on silkkoa sisältä. Leevi Liedes Halsualainen Leevi Aulis Liedes kuoli Kotipirtissä Lestijärvellä lauantaina 22.2. Kinokulma, Oulainen. Rauha Laitala Kalajokinen Rauha Kaarina Laitala kuoli 21.2.2020 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 83 vuoden ikäisenä. Muuta iloa ennalta arvattava ja lattea filmi ei juuri tarjoakaan. Siunauksen toimitti vt.kirkkoherra Sanna-Leena Lavanti. Soiva Sammakko ja mysteeri museossa -esityksen ensiilta Kokkolan työväentalolla 28.2. Tällöin tutustutaan 1700-luvun kotiin. Aina ilahduttava Rea Mauranen on äitinä enemmän esillä. ja 5.3. Ne vanhemmat remonttikomediat sentään olivat hauskoja. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Valitettavasti hahmoja ei kehitellä, vaan mennään malttamattomana suoraan hauskutuskohtauksiin. Haapajärvisen Kari Jaakko Karppisen hautaus oli 20.2.2020 Karpalon hautausmaalla. Suomalaisilla on kuitenkin puhtaat paperit. välisenä aikana. Muistorilaisuus pidettiin Merijärven seurakuntakodissa. Ohjaus Taneli Mustonen. Näyttävät puitteet on haettu halvemmalla Virosta. Haapajärvinen Helli Maria Hautakangas siunattiin 22.2.2020 Haapajärven kirkossa. Paitsi sen, että pääosissa on kerrankin tavallisen näköisiä suomalaisia. Yhtäkkiä yleisön pitäisi uskoa täysin muuttuneeseen äitiin, joka asuttaa maahanmuuttajia kotiinsa lähimmäisenrakkaudesta ja karauttaa viime hetkellä ratsuväkenä nuorenparin apuun. Vaikutelma pilataan kököillä ratkaisuilla, joilla yliampuvat efektit on toteutettu. Elokuva. Siunauksen toimitt kappalainen Janne Isomaa. Ainakin paperilla. Kaipaamaan jäivät sisar ja veljet perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Ylivieskalainen Veli Veikko Kariniemi siunattiin 21.2.2020 Heikkilän kappelissa. Kokkolan esitysten jälkeen näytelmä matkaa Ruotsin kiertueelle. Puolituntinen esitys soveltuu yli 2-vuotiaille. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, veljet perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Se mieletön remppa ei jätä tilaisuutta käyttämättä, jos on mahdollisuus mennä matalimmasta aidasta. seurakuntapastori Riikka Talvitie. Kaipaamaan jäivät veli perheineen, sisarusten perheet sekä ystävät. Ylivieskalainen Urpo Reijo Lennart Mähönen siunattiin 22.2.2020 kirkon hautausmaalla. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Se mieletön remppa. Norjalaisilla tarinan ideana oli panna remonttiruljanssin keskelle heilumaan maan suosikkikoomikko monessa roolissa. Kokkolan Talviharmonikassa yli 5000 kävijää. Muitotilaisuus pidettiin kotona. Kaino Hautala Nivalalainen Kaino Esteri Hautala kuoli 22.2.2020 Nivalan terveyskeskuksessa 82 vuoden ikäisenä. Kaipaamaan jäivät Marja, lapset perheineen, veljet perheineen, siskon lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Vuoden 2020 elokuvissakävijäin määrät on taas turvattu. Alavieskalainen Seija Anneli Jousimo siunattiin Vuolijoen kirkossa 22.2.2020 Siunauksen toimitti kappalainen Aila Kemppainen. Siksi homovitsit, siksi transuvitsit. BioRex, Pietarsaari. Niin on katsojallakin. Suomenruotsalaisethan ovat aina rikkaita ja kyräilemässä maanläheisempiä suomalaisia! Ketosen hahmoa on vaikea ymmärtää, koska sillä ei esittelyn jälkeen ole mitään tekoa eikä vaikutusta mihinkään. TIIA ÖHMAN KOKKOLA Teatteri Soivan Sammakon uusi esitys saa ensi-iltansa Kokkolassa perjantaina 28.2. kello 18. päättyneellä festivaalilla oli Taikuus ja Musiikki -konsertti. Niistä ensimmäinen järjestetään sunnuntaina 15.3. HAUTAUKSIA Reisjärvinen Helli Jauhoniemi siunattiin 22.2. Muistotilaisuus pidettiin kotona. kello 18. Sami Hedberg ja puolisoa esittävä Kiti Kokkonen ovat arkisia jokamiehiä ja -naisia, joille tarinassa alkaa sattua ja tapahtua. Aarne Isomäki Kalajokinen Aarne Aatos Isomäki kuoli 24.2.2020 Mäntyrinteellä 91 vuoden ikäisenä. Esityksen musiikista vastaa Joni Tiala ja näyttelijänä toimii Pia Leinonen, joka on myös valmistanut nuket. Esa Vehmas Entinen ylivieskalainen Esa Pauli Vehmas kuoli 21.2.2020 Paraisilla 64 vuoden ikäisenä. Reisjärvinen Sirkka Marketta Hjerp siunattiin 22.2. Käsikirjoitus Taneli Mustonen ja Aleksi Hyvärinen norjalaiskomedia Norske Byggeklosser pohjalta. MENESTYS Siitä mielettömästä rempasta varmasti tulee, mikäli Kokkolan-ensi-illan puolitäydestä ykkössalista voi päätellä. Siitä Mustonen, Hedberg ja muut tekijät ansaitsevat kiitoksemme. 90 min. siunauksen toimitti kirkkoherra Sanna Jukkola. Hän oli syntynyt 15.12.1998 Seinäjoella. Monelle Se mieletön remppa tuo romahduksineen ja kommelluksineen mieleen nuoren Tom Hanksin elokuvasta Rahareikä (1986). Teemoina ovat taiteen ja yhteistyön merkitys sekä erilaisuus ja rohkeus. Näytelmää esitetään Kokkolan Työväentalolla 28.2. Alunperin näytelmä on valmistettu tilaustyönä Tikanojan Taidekodille Vaasaan syksyllä 2019. Mutta miten hänen käänteensä on ymmärrettävä. Riku-Mikko Luoma Kaustislainen Riku-Mikko Samuel Luoma kuoli 22.2.2020. 2020. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Bio Rex, Kokkola. Siunauksen toimitti vt.kirkkoherra Sanna-Leena Lavanti. Näytöksiä on sekä suomenettä ruotsin kielellä. Muistotilaisuus pidettiin Rauhanyhdistyksellä. Merijärvinen Elli Emilia Härö siunattiin 22.2.2020 Merijärven kirkossa
Sijoitusneuvojien tehtävänä on muistuttaa myös riskeistä. Rukatunturi on toinen suosittu. Ostetut osakkeet kelpaavat 60-prosenttisesti vakuudeksi. Äkäslompoloon järjestetään Pietarsaaresta linjaautokuljetuksia. Soneran osakkeilla tiedetään saadun ruhtinaallisia voittoja lyhyessä ajassa. -Jer. Kuulopuheet ruokkivat kiinnostusta osakkeisiin. Osakemarkkinoilta haetaan taas pikavoittoja. TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa B4 Miksi tämä kansa on jatkuvasti eksyksissä, miksi Jerusalem pysyy luopumuksessaan. Pietarsaari on jälleen joutunut Lapin kuumeen kouriin. Hänen mukaansa pörssiintoon on useampia syitä. Niin sanotut tavalliset kansalaiset satsaavat osakkeisiin muutamia tuhansia tai korkeintaan kymmeniä tuhansia markkoja. Merkit ovat selvät ja epidemia vain laajenee ennen pääsiäistä. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Äkäslompolon asukkaat puhuvat pietarsaarelaisista kuin veljistään. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. Seudulla on 2000 yösijaa, 700 metrin korkuinen Ylläs ja kilometrin hiihtohissi. 8: 5 1 1 Nimipäivä tänään: Tuija, Tuire, Vanessa (suom.), Jessica, Vanessa (ruots.), Tarasi (ort.). Varsinainen ”villi” Lappi on pohjoisessa Saariselän korkeudella. He ovat seuranneet pörssiasioita tiedotusvälineistä, joissa nykyään kerrotaankin enemmän rahamarkkinoista kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. Osa asiakkaista on tullut osakemarkkinoille äkkirikastumisen toivein, Kjellman myöntää. Kokkolalaisetkin tunnetaan seudulla hyvin, mutta pietarsaarelaisilla lienee tällä hetkellä jo parikymmentä majaa Äkäslompolossa ja lisää suunnitellaan. Merita Pankin Kokkolan konttorin palveluneuvoja Elisa Jokela on todennut saman ilmiön. Otamme mielihyvin vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. ANNE Kjellmanin mielestä valtionyhtiöiden kuten Soneran osakeannit ovat lietsoneet kiihkeää tunnelmaa. Pietarsaaressa tunnetaan Etu-Lappi varsin hyvin. Ennen joulua avattiin Lehtimiesliiton kämppä TVKL:n retkeilykeskuksen viereen. UUSIA asiakkaita on tullut viimeisen vuoden aikana erittäin paljon. Asenna sovellus ja avaa se. Aivan uusi ilmiö on, että yhä useammat piensijoittajat haluavat ottaa tietoisesti riskin. Osakesäästämisen buumia osoittaa sekin, että lamavuosina Kokkolan Osuuspankin sijoitusneuvonnassa oli kaksi työntekijää, kun heitä ensi viikon alusta lähtien on jo kuusi. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Jotkut ilmoittavat heti, millaisia osakkeita haluavat ostaa. Ylläs on Pietarsaaren nimikko-Lappia. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. VIIME kuukausina osakeinnossa on nähty ylilyöntejä. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@kpk.fi ASIAKASPALVELU Soita numeroon 020 720 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 8-16. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. Lapin kuumeeseen ei lääkettä Antti Hietalahti KOKKOLA Taloudellisen tilanteen paraneminen, kuulopuheet suurista voitoista sekä talletustilien alhaiset korot ja verotus ovat johtaneet osakemarkkinoilla yhä villimpään menoon viime kuukausina ja viikkoina. Heidän kohtaaminen on jokapäiväistä työtä, Kjellman kertoo. Jokelan mielestä ero 80-luvun hulluihin vuosiin on, että nyt vain harvat ostavat osakkeita velkarahalla. Miksi se riippuu lujasti kiinni valheessa eikä suostu palaamaan takaisin minun luokseni. Piensijoittajia tulee yhä enemmän. BasWaren ja Comptelin osakeannit merkittiin hetkessä yli. Kokkolassa ja maaseutukunnissa osakkeilla oli hurja kysyntä. Kokkolalaisen Kokkopörssin myyntipäällikkö Anne Kjellman kertoo uusia asiakkaita tulevan joka päivä osakemarkkinoille. Kolme pietarsaarelaista toimittajaa päätti tehdä pikavierailun Inarin kuntaan Kaunispäähän. Viimeisin tekijä on pankkitilien muuttuminen verollisiksi. Etelä-Inari on todella asumatonta, vaikka uusia retkeilykeskuksia on kohoamassa autiomajojen rinnalle. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. Ilmiö näkyy pikkukaupungeissa ja maaseutupitäjissäkin. ENNAKOIVATKO kurssien huima nousu ja osakesijoittamisen leviäminen tavallisen kansan keskuuteen romahdusta ja lamaa. Elisa Jokelan mukaan uudet asiakkaat eivät ole kovin hyvin perillä osakesijoittamisesta. He ilmoittavat haluavansa oppia ja harrastaa osakesäästämistä. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Klikkaa luo tunnukset. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. Erityisesti tietoteknologian osakkeilla on kova kysyntä, Jokela sanoo. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00– 16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Lähetä meille juttuvinkkisi! Keskipohjanmaa-lehti: toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN
LASTEN PUUHAT TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa B5 Numerolukko
Henkistä palautumista taas edistää lisäksi mielekäs vapaa-aika ja esimerkiksi se, että pystyy irrottautumaan töistään riittävästi. Mukana oli kolmenlaisissa työsuhteissa olevia: vakituisia, määräaikaisia ja vuokratyöfirmoissa työskenteleviä keikkatyöläisiä. –?Tutkimus osoitti, että tärkeimmät työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät olivat samanlaisia työsuhteen laadusta riippumatta. Keikkatyöläisillä korostui muita enemmän esimieheltä saatu tuki. Terveellinen ravitsemus on kokonaisuus, jossa ratkaiseva merkitys on jokapäiväisillä valinnoilla pitkällä aikavälillä. Ne heikentävät kognitiivista suoriutumista ja voivat lisätä riskiä sairastua syöpään ja sydänja verisuonisairauksiin. –?Uni on palautumisen ydin. TI KE MA TO PE LA. –?Tutkimus pohjautui Euroopan työolotutkimukseen. –?Se on hämmästyttävän paljon, Puttonen sanoo. Millaisia tuloksia saatiin. Myös liiallisen työkuorman ehkäisy on ensiarvoisen tärkeää. Mitkä asiat lisäävät eniten työhyvinvointia. Puttonen muistuttaa, että kaikilla on elämässään vaiheita, jolloin palautuminen ei ole riittävällä tasolla: on kiirettä ja stressiä työssä ja kuormitusta myös työn ulkopuolisessa elämässä. Kyselytutkimuksessa oli mukana 28?000 työntekijää Euroopan 30 maasta. Tärkeää on myös se, ettei palautumisen kulmakiviä ajattele erillisinä osioina. Jos kuutena päivänä viikosta syö terveellisesti, voi yhtenä päivänä ottaa rennosti ja syödä vaikka pizzaa. –?Kaikissa työsuhteissa olevilla työn tulosten näkemisellä, työyhteisön sosiaalisella ilmapiirillä ja esimiehen tuella oli suurin vaikutus työn imun kokemiseen. –?Työpaikoilla kannattaisi keskittyä siihen, että kaikilla työntekijöillä on hyvät mahdollisuudet nähdä kättensä jäljet, kokea työnsä merkityksellisenä ja saada palautetta tekemästään työstä. –?Halusimme selvittää, millaiset asiat lisäävät työhyvinvointia ja työuupumusta sekä sitä, olisiko erilaisilla työsopimusmuodoilla eroja näiden välillä. –?Elämän ruuhkissa kaikkia hyviä tapojaan ei aina pysty noudattamaan, mutta jokaisen kannattaa valita pari hyvää periaatetta, joita voi noudattaa myös kuormittavina hetkinä, jolloin aika ja voimavarat eivät kaikkeen riitä. Jos omaa palautumistaan haluaa kehittää ja parantaa, kannattaa edetä sellaisilla pienillä askelilla, jotka ovat omaan elämäntilanteeseen sopivia. Stressitutkimukset kuitenkin osoittavat, että väsyneenä ja kuormittuneena ihminen tekee helposti valintoja, jotka eivät tue palautumista. Tämä ei yllätä Työterveyslaitoksen vanhempaa tutkijaa, dosentti Sampsa Puttosta. Sen sijaan että suorittaa terveellisiä elämäntapoja virallisten suositusten mukaan, kannattaa valita pari asiaa, joista voi pitää kiinni. –?Unen lisäksi liikunta ja ravitsemus muodostavat kokonaisuuden, jossa kaikki osa-alueet tukevat toisiaan ja palautumista niin työpäivän aikana kuin vapaa-ajalla. Miten tutkimus toteutettiin, Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen. Nykyisin liki puolet työikäisistä kärsii ajoittaisista univaikeuksista. Kroonistunut unenpuute ja unettomuus sekoittavat tehokkaasti työkykyä. Keikkatyöläisillä työuupumuksen riskiä vähensi muita enemmän se, että heillä oli mahdollisuus vaikuttaa työn sisältöön ja tekemisen tapoihin. Mitkä tekijät lisäsivät riskiä työuupumukseen. Älä suorita palautumista, vaan valitse pari hyvää periaatetta Elämän ruuhkissa kaikkia hyviä tapojaan ei aina pysty noudattamaan, lohduttaa tutkija. TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa B6 Silja Aitoaho Työterveyslaitoksen tuore tutkimus selvitti, miten erilaisissa työsuhteissa olevien kokemukset työn vaatimuksista ja voimavaroista eroavat toisistaan. PALAUTUMISVAJE on tuttua monelle suomalaiselle työntekijälle. Kun takana on sarja huonosti nukuttuja öitä ja kuormittavia työpäiviä, ei ole ihme, että kotisohva houkuttaa kuntosalia enemmän. –?Kun on palautumisvajetta, laiminlyödään helposti hyvinvointia ja tehdään heikkoja elämäntapavalintoja, vaikka se tuo tuplakuormaa ja heikentää entisestään palautumista, Puttonen sanoo. MOSTPHOTOS HYVÄ KYSYMYS ”Tärkeimmät työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät olivat samanlaisia työsuhteen laadusta riippumatta.” Silja Aitoaho Kuormittavissa elämäntilanteissa moni laiminlyö palautumistaan, vaikka juuri silloin riittävästä palautumisesta kannattaisi huolehtia normaalia paremmin. –?Työsuhteen laadusta riippumatta työuupumuksen merkittävin riskitekijä oli kiire ja aikapaine. Riittävä määrä unta, liikuntaa ja terveellistä ruokaa ovat fyysisen palautumisen kulmakiviä. YHTÄ TÄRKEÄÄ kuin palautua työpäivän jälkeen on miettiä sitä, mitä tapahtuu työpäivien aikana. Esimerkiksi työikäisten suomalaisten unettomuusoireilu on lisääntynyt nopeasti. Jos se ei ole kunnossa, elimistö ei pysty palautumaan ja pitämään yllä hyvää terveyttä
Neljä kymmenestä taas kokee työn imua korkeintaan kerran viikossa. Työperäinen stressi ja jatkuva kiire kaksinkertaistavat unettomuuden riskin. Joka neljäs suomalainen työntekijä kokee työstressiä. Myös työnantaja voi tukea työntekijän mahdollisuutta laadukkaaseen ruokailuun ja liikuntaan, Puttonen sanoo. KUVAT: MATTI RÄTY Jos jatkuvasti kokee työpäivän jälkeen olevansa tyhjiin puristettu, se voi olla merkki siitä, että työ syö liikaa jaksamista. SU LA. –?On kuitenkin eri asia olla työssään akuutisti kiireinen ja stressaantunut tai kroonisesti alipalautunut, Puttonen korostaa. 1 Työn imulla tarkoitetaan myönteistä tunneja motivaatiotilaa työssä. Se heikentää työstä palautumista ja lisää unettomuutta. Päiväkotiin on ehdittävä ennen sulkemisaikaa. –?Työkuorman lisäksi kannattaa tarkastella terveydentilaansa ja elintapojaan sekä sitä, onko työtehtävään nähden osaamisvajetta, Puttonen sanoo. 5 Työn imussa ihminen jaksaa kohdata myös hankalia tilanteita. 3 Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan ainakin kuusi kymmenestä suomalaisesta työntekijästä kokee tarmokkuutta, omistautumista ja uppoutumista useamman kerran viikossa. Työuupumus on pitkittyneen työstressin seurauksena kehittyvä häiriö, jonka seurauksena voimavarat ehtyvät. –?Jos hektisen työpäivän aikana ei syö riittävästi, vapaa-aika menee suuremmalla todennäköisyydellä työstä palautumiseen. Yllättävää kyllä, pikkulasten vanhemmat kokevat enemmän työn imua kuin muut työntekijät – vai onko sittenkään. TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa B7 Älä suorita palautumista, vaan valitse pari hyvää periaatetta Terveellinen ravitsemus on kokonaisuus, jossa ratkaiseva merkitys on jokapäiväisillä valinnoilla pitkällä aikavälillä. Jos kuutena päivänä viikosta syö terveellisesti, voi yhtenä päivänä ottaa rennosti ja syödä vaikka pizzaa. Kun työ on väärällä tavalla kuormittavaa, se lisää unettomuutta. Rooli vaihtuu itseään syyllistäväksi vanhemmaksi viimeistään portilla, kun huomaa lapsensa olevan jälleen viimeinen, joka haetaan kotiin pimentyvässä iltapäivässä. 4 Eniten työn imua koetaan sosiaalija terveyssekä opetusalalla ja vähiten suorittavissa töissä muun muassa rakennusalalla. JOS OMA jaksaminen työssä huolettaa, kannattaa Puttosen mukaan tarkastella niin sanottua piilossa olevaa väsymystään, joka tulee esiin esimerkiksi silloin, kun työpäivän jälkeen pysähtyy. Työn tuunaaminen lisää työn imua MOSTPHOTOS MUISTILISTA Työstressi. Stressin kehittymiseen vaikuttavat sekä työn että työntekijän ominaisuudet. Ulottuvuuksien ja roolien vaihdokset lisäävät niin sanottua työn imua, jolla tarkoitetaan sitä, että työ koetaan mielekkääksi ja töihin on mukava lähteä, muun muassa. Mahdollisuudet nähdä työnsä tulokset lisäävät työn imua. Sitä kokeva työntekijä lähtee aamulla yleensä mielellään töihin, kokee työnsä mielekkääksi ja nauttii siitä. Pikkulapset jos ketkä pakottavat vanhempansa irtautumaan töistä. Jos istuu päivän, voi lähteä lenkille. Työn imua voi lisätä tuunaamalla työtään mielekkäämmäksi esimerkiksi hakemalla kehittymismahdollisuuksia, palautetta esimieheltä tai tukea työtovereilta. Neuvo kuulostaa järkevältä myös maallikon korvaan. Myös roolin vaihtaminen auttaa. Myös epäsäännöllinen työrytmi ja epätyypilliseen aikaan tehty työ ovat haasteita palautumiselle. Esimerkiksi Ruotsissa on tehty tutkimuksia, jotka osoittavat, että jos selkeitä rajoja ei ole määritelty, työpäivistä tulee helposti pitkiä. Vastaavasti sosiaalisella tuella työssä on hyvät vaikutukset unenlaatuun. Työkuorma on haitallista silloin, jos suuri osa vapaa-ajasta menee työstä palautumiseen. Erityisesti asiantuntijatehtävissä työn ja vapaa-ajan rajat hälvenevät. 2 Työn imuun liittyy kolme hyvinvoinnin ulottuvuutta: tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen. Puttosen arvion mukaan kiireen kokemus on lisääntynyt suomalaisilla työpaikoilla. Myös työpäivän aikana kannattaa huolehtia palautumisestaan. Kun työn lomassa pitää taukoja ja syö kunnolla, se lisää jaksamista työpäivän jälkeen. Tutkimusten mukaan työn kuormituksesta on helpompi palautua, kun työpäivän jälkeen voi käyttää jotain muuta ulottuvuutta itsestään. JUURI NYT MOSTPHOTOS He kyllä pakottavat irti töistä KOMMENTTI Silja Aitoaho silja.aitoaho @lannenmedia.fi Jos haluaa palautua töistä, kannattaa irtautua niistä henkisesti vapaa-ajallaan ja jättää sähköpostien vilkuilut väliin
TUIJA NESTORI TORSTI ONNI SISU ALPO A S R T Y N V F S O U Q I P Z G E Y J K L Ö P O I F A D A D E T D G E B N H U J I O P E W E J U A D E F H L J K Ö G D C O I A R U B V N S O O Q P L K G B V D E R T T O A D E R Y F S H I E H I E T N H Y U I T H K O A S D F R A O N F J D S H O P A D S N J O K U S R Y V X Z A S A E E L N K D B T J P Ö A S C T T Y I S D F H J U Y T N V I A W E R F V B G H Y I O G F N H N U I K L O S A P F Y H T U I J A U I O D K U P A W L J K I O X C R T Y U E W G U Y T B N H J I S A R F S D O K J U L T Å Ä M N B U A J A E A T H U Y F U G K D I O O K A S E T U B N H D I U A K I J G K K O S P M Ä Ä H U T H O P D W S R I T S R O T 1 1 SANAPIILO. Tiedustelut puh. Kustantaja KPK Yhtiöt Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Sanomalehtien liiton jäsenlehti. alv 24%). Sähköposti: toimitus@kpk.fi WhatsApp: 0400 365 601 Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Kokonaistavoittavuus KMT s2017-k2018 106.000 kpl ISSN 0788-8325. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Lännen Median uutishuone puh. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. lehti+digi) 12 kk 33,00 €/kk Peruspaketti määräaikainen (sis. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. 020 750 4469 Mediamyynti/ yritysasiakkaat Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (sis. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.lannenmedia.fi MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. lehti) 12 kk 38,00 €/kk Digipaketti 12 kk 17,70 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. alv 10%. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. Lähetä viesti numeroon 13525. Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa B8 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.00-22.00). 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola
Kausi 12. 06.45 Nyhetsmorgon. 00.50 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 14.05 Rantavahdit (7). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.00 Efter fem. Dota 2 -pelin kaksinkertainen maailmanmestari Jesse ”JerAx” Vainikka ilmoitti lopettavansa uransa, koska on väsynyt jatkuvaan kilpailemiseen. 18.45 Simpsonit. 18.00 Kullan sukeltajat. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 11.55 Caribbean Life. Kausi 4. 8/8. 13.15 Jättimäiset muuttokuormat. 19.45 Go’kväll. Uusinta. 11.46 Vatsani ja minä. 10.30–10.55 Kummeli (7). 18.00 Där ingen längre kan bo. 17.30 Uutiset. 06.25 Ylen aamu. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 12.00 Löytöretki tuntemattomaan. 17.00 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 05.05–05.51 Yön AVA. (U) 15.00–15.49 Ylen aamun parhaat. Robot. 01.30–02.05 Madventures II (7). 21.45 Kalla krigets hemligheter. 20.00 Unelma Oy: Kuolemanväsymys ja kiitollisuus. 21.00 ELOKUVA Land of the Lost (12). (U) 11.01 Alina idässä. 21.00 Soiva postikortti. Sveriges TV1 07.00 Morgonstudion. Uusinta. Kausi 3, 10/14. 10.00 Uusi päivä (S). 18.00 Hengenvaarallisesti lihava. 21.00 ELOKUVA Tokarev (16). FRII 06.00 Lottovoittajan unelmakoti. Kausi 3, 8/12. 15.00 Unelmahäät. 23.55 Alaskan poliisit. 17.00 Hyvät ja huonot uutiset. • 22.00 Deitti (12). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 ELOKUVA Slummien miljonääri (16). 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 12.00 Tulossa: Huvila & Huussi. 17.30 Simpsonit. 20.00 90 päivää morsiamena. (U). 21.30 Hetki hyvinvoinnille. Villihevosia. 13.30 Supertähdet (S). 11.55 Huippulastin metsästäjät. • 02.00 ELOKUVA Karkausvuosi (7). 16.10 Uusi elämä etelässä. 10.10 Fråga doktorn. Konstit on monet. Kausi 1, 7/10. 02.15 Simpsonit. Mari ajautuu konfliktiin Karla Tuomen kanssa, joka on eri mieltä riskeistä. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 03.00 Ghost Adventures. 8.04 Askarrellaan. Jakso 8/10. 14.10 Lapin poliisit. 16.10 Äärimmäinen selviytyjä. 11.35 Family Guy (12). AlfaTV 07.00 Kansan kesken. 01.55 Simpsonit. Kausi 1, osa 8/12. Ratavahdin tupa 2/2. 17.55 Family Guy (12). 17.30 Pilanpäiten. 18.00 Autojen ensiapu. 07.40 Transformers Cyberverse (7). 13.15 ELOKUVA Rakas varkaani (7). 19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 03.50 Hawaii 5-0. 08.30 Lukutoukat. 15.55 Gold Rush. 21.00 Historia: Pariisi vuonna 1900. 7.32 Kuiske (S). 10.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 01.00 Madventures II (7). 18.20 Nyhetstecken. 21.30 Rillit huurussa (S). 00.35 Miehitetty (7). National Geographic 06.00 Tabu. 12.00 Emmerdale (7). . 17.05 Tiedotteita. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 01.05 Intohimon uhrit (12). 16.45 Hem till byn. 12.55 TV Shop. 13.00 Askartelumestarit. • 23.25 Pitääkö olla huolissaan?. 22.00 Gift vid första ögonkastet. Direkt. 23.00 Perjantai. 02.45 Kissakuiskaaja. 17.25 Uutiset. 10.45 Simpsonit. 23.15 Mr. 20.15 Sporten. 03.10 Poliisit (7). 21.00 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 06.20 Bing (S). Jakso 3713: Här, veli, här! 20.00 Kotoisa. 21.00 9-1-1: Lone Star. 03.40 Viestejä tuonpuoleisesta. Jakso 21/26. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 01.00 Wheeler Dealers. Kova kovaa vastaan. 10.00 Rempalla kaupaksi. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). Direkt. 19.35 Simpsonit. 17.00 Uutiset. 19.30 Frendit (S). (U) 11.30 Vatsani ja minä. 23.40 Uusi Kino: Ihmisen arvo (S). 12.45 Heikoin lenkki. Jakso 4/8. 10.30 Fillaripäiväkirja. 14.20 Koko Suomi leipoo. Naapuruston kauhu. Jauhelihakeitto. 18.00 Viiden jälkeen. 04.40 Kakkukuningas. 30/30. 15.25 Eläinsairaala (S). 11.05 Remppa vai muutto Vancouver. 08.45–10.55 Asunnon metsästäjät maailmalla. 11.35–12.30 Hei me rakennetaan!. 21.30 Perjantai-dokkari: Minä olen JerAx. 15.00 Nuori MacGyver (12). 15.05 Haapasalo Goes America (S). 18.00 Sinkkuillallinen. 20.00 Tikissä. 04.50 En plats i solen: Sommarsol. 23.30–00.25 Our Girl (12). 09.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 02.35 Science of Stupid. 19.00 Arman Pohjantähden alla (S). 36/61. 02.30 Häät sulhasen tapaan. Vieraana näyttelijä Johannes Holopainen. 02.45 Poliisit (S). 22.55 Oikeuden puolustaja. 20.00 Moderni perhe. 16.00 Alastomat selviytyjät. 14.45 Renskötare i Jotunheimen. 09.55 Tulossa: Huvila & Huussi. 10.55 Fast N’ Loud. 15.00 Caribbean Life. Kausi 3, 8/10. 27, 34/44. 23.55 90 päivää morsiamena. 09.00 Efter Nio. 18.30 Sverige idag. Asemakaavasta valittanut mies tuomittiin törkeästä kiskonnasta rahastettuaan rakennusyhtiötä valituksella. Kausi 2, jakso 4/12. 05.45 Sverige idag. 20.00 Poliisit 2020 (7). 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). Kausi 1. 12.25 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 17.00 17.01–18.00 Pikku Kakkonen. Kausi 2. 23.55 Ensitreffit alttarilla Australia. 14.30 Pientä pilaa. 15.40 Lyödään ällikällä. 17.30 Alastomat treffit. 17.05 Simpsonit. 20.30 Moderni perhe. Kausi 1. Kausi 1. Direkt. 07.55 Löytöretki tuntemattomaan. 18.00 First Dates Hotel. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 05.45 Younger.. Direkt. 15.55 A-studio. 21.55 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 23.00 True crime: Hengenvaaralliset valheet (12). Kausi 21, 48/53. 16.15 Superhjältarnas legender. Kausi 1. 13.00 Pilanpäiten. 23.55 TV4Vädret. 00.30 När själen darrar. 15.15 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 19.00 Remppa vai muutto Vancouver. Karl. 17.00 17.05 Viiden jälkeen. 20.00 Neljät häät Amerikassa. Liv 09.00 Sinkkuillallinen. 22.00 Maistissa maailmalla. 10.40 Ihmeelliset ihmiset. 12.00 Miehen puolikkaat. 19.00 Seitsemän uutiset. 08.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 06.35– 8.45 Nuoret äidit. 12.50 Suuret pienet talot. 22.45 Den sista sommaren. 14.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 01.55 Arman Pohjantähden alla (S). 21.00 21.00 Supernanny Suomi. 16.00 En plats i solen: Vintersol. Tilaa studiolle. Terapiaa. 13.30 Caribbean Life. 08.35 Aivopelit. 22.00 AVA rikosputki: C.S.I. 01.55 Law & Order: Special Victims Unit. 17.15 Agenda. 12.30 Salatut elämät (7). 23.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 00.00 Sittenkin syytön?. Kreikkalaisen isän arvoitus. 19.10 Simpsonit. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 05.00– 05.58 Pernilla Wahlgrenin maailma. 05.15–05.47 Kakkukuningas. 14.00 Bytt är bytt. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 01.00 Suomen Tulli. 21.00 ELOKUVA Kuokkavieraat (12). 10.00 Pientä pilaa. 19.30 Salatut elämät (7). 00.00 CSI. Juha ja Jutta Larm. Jakso 6/26. 07.35 Simpsonit. Ninjapiha. 15.15 Lyödään ällikällä. 12.25 Huippulastin metsästäjät. 1. Uusinta. 22.55 90 päivää morsiamena: Maailmalla. Sveriges TV2 13.00 Rapport. 10.05 Pallon ympäri (S). 20.00–20.51 Syke (12). Kausi 9. 23.00 Museoiden mysteerit. 7/10. 15.15 Lustgården. 18.30 Wahlburgers. 23.30 No One Saw a Thing. 13.25 Tri K:n eksoottiset eläimet. 18.05–19.08 Holby Cityn sairaala (12). 16.00 Myytinmurtajat. 04.10 Painajainen naapurissa (12). (U). 10.00 Pientä pilaa. 23.00 Sportnytt. 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 17.30 Huippulastin metsästäjät. 7.52 Ritari Mikke (S). Syntymäpäiväjuhlat. 2, 13/40. 11.00 Sisu Diaries. 14, 12/26. 14.25 The Graham Norton Show. Useimmat julkisuuden henkilöt käyttävät sosiaalista mediaa apuna uraansa luodessaan, mutta ruotsalaisnäyttelijä Adam Lundgren on kulkenut vastavirtaan. 23.00 48 tuntia rikoksesta (12). 17.50 Sadan tonnin talot. 10.00 Elämän tarkoitus. 00.00 Tasha 17K. 16.00 Remonttipari. 10.55 Vintage-kodit kuntoon. 07.30 Cosmos: kaikki elämästä. 07.00 Uutisaamu. 16.15 Miehen puolikkaat. 03.00 Nyhetstecken. 18.45 Remontilla rahoiksi. 03.00 Skam Espana. 04.55 Villeimmät videot (12). Miten kansalaiset saadaan riittävän varhain vaikuttamaan suunnitteluun. 08.35 Viidakon veijarit (S). 15.40 Sohvaperunat. 20.55 Lokala nyheter. 16.30 Uusi päivä (S). 12.20 Neljän tähden illallinen. 22.35 Bullets (7). 01.05 Family Guy (12). 21.00 Valheellinen nettimaailma. 6.38 Huumeongelma puhuttaa Arkadianmäellä 7.12 Varusmiespalvelus nyt opetetaan taitoja elämää varten 7.25 Saksassa teollisuustuotanto alavireessä 7.44 Jälkipörssi 8.50 Vuoden maatalousmestari on Samuel Jussila 09.30 Puoli seitsemän. 20.00 Wheeler Dealers. 16.00 Brittien Huippumalli haussa. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. SUB 06.30 Chuggington (S). 18.20 Family Guy (12). 01.30 Den första människan. 06.30 Asunnon metsästäjät maailmalla. Jakso 15/26. Kausi 2. 14.20 Autojen ensiapu. (U). 00.00 ELOKUVA Kohtalon valvojat (12). 19.00 Kimpassa. 01.50 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 03.25–04.25 Bullets (7). 20.00 Täydelliset naiset (12). Kausi 3, 213. 01.20 ELOKUVA Blade Runner (16). Jakso 1/10. 11.40 Skavlan. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 21.00 Mandelmanns gård. 01.45 Svenska nyheter. 20.20 TV4Vädret. Direkt. Kausi 9. 22.00 Stand Up! (S). 2/6. 22.45 Karppi (12). 20.00 Lentoturmatutkinta. 7.17–07.27 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 23.40–00.10 Puoli seitsemän. Direkt. 12.50 Ex-Onnelliset (7). Osa 6/7. 07.30 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. (U). 17.00 Huippulastin metsästäjät. 21.00 Den stora modelljärnvägskampen. AVA 06.00 Aamun AVAus. 20.00 Ultimate Rush. 01.30 Remontilla rahoiksi. 20.00 Houstonin eläinpoliisit (7). Kausi 2, 6/8. 22.00 Erikoisryhmä Köln (12). 08.00 Uutisaamu. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). Aave. 13.30 Casualty (12). 48/53. 04.10 CSI: Miami (12). 17/40. 15.10 Olet mitä syöt. 19.00 Vinterdrömmen. 14.35 Rantavahdit (12). Purjelautailu. 12.05 Ei sosiaaliselle medialle. 09.25 Jättimäiset muuttokuormat. Salaisia unelmia. 21.00 Auktionssommar. 17.55 Uutiset. 20.30 Rapport. 05.40–05.59 Australian rajalla. 16.00 Onnenarpa. 13.55 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 15.15 Lars Monsen på villovägar. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). Jakso 8/26. 18.00 Neljät häät Amerikassa. 13.40 Dejta. Kaksiosta kotibistroksi. 16.40 Uusi Kino: Muistikuvia (S). 03.25–05.00 Astral-TV. 22.00 Aktuellt. 15, 7/26. Laitataklaus. Kausi 6. 7/8. 11.00 Leijonan luola Kanada. 13.00 Pientä pilaa. Jakso 3712: Jutan ja Kallen määränpää on Tora Tora. Direkt. Jakso 7/10. 18.30 Oddasat. 18.25 Emmerdale (7). Hero 10.30 Tähän aikaan ensi vuonna (S). 15.55 MasterChef Australia. 08.35 Lapin poliisit. 19.00 Alaskan rajamailla. 13.10 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa. 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 01.35 Brittien Huippumalli haussa. 3/40. 23.30–00.00 Villieläinten hoitajien hoivissa. 08.15 Aivopelit. 00.00 Ex on the Beach Ruotsi (7). 07.10 Simpsonit. 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 12.05 Häät sulhasen tapaan. 23.00 Veckans brott. • 14.28 Muisti: Jussarö – erään unelman rauniot. 19.00 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 09.30 Last Man on Earth (7). 11.35 Pohjoisen valtatien pelastajat. Kausi 3, 213. 14.55 Alaska: Viimeinen rintama. 13.00 Hem till gården. 19.30 Dosentti: Jouko Paavola. Kausi 1, 7/10. 05.10– 05.45 Kenet ihmeessä nain. 03.40–04.40 First Dates Hotel. 19.00–19.47 Sanditon (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 23.00 Elän luonnosta. 18.00 Olipa kerran (12). Jakso 4/8. 15.25 Australian rajalla. 02.00 Supertähdet (S). FOX 06.00 Australian rajalla. 02.35 Yksityisetsivä Wolfe (7). 21.55 Kino Suomi: Kuulustelu (12). 12.30 Totuuden taakka (12). 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 22.00 Criminal Minds. 16.58 Uutiset. 09.35 Emmerdale (7). 08.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 10.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. Jakso 8/10. 6/8. 12.55 Pientä pilaa. 18.00 Wahlburgers. 16.55 Onnenarpa. 19.00 Frendit (S). 12.00 Neljät häät Kanadassa. 14.35 Grillit huurussa (S). 13.00 Sinkkuillallinen. 15.20 Uusi elämä etelässä. 17.00 Bronxin eläintarha. 14.00 TV Shop. 2, 10/10. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.30 Koukussa adrenaliiniin. 14.00 Eläinsairaala (S). 17.00 Simpsonit (7). 21/26. 23.35 Rikostutkija Bergman (12). 03.25 Häähullut. MTV3 06.15 Aamusää. 06.25 Tahdon morsiuspuvun Britannia. Petra Itsetunto-ongelmia. 14.35 Pientä pilaa. 01.35 112 (7). 22.39 Kulturnyheterna. 03.40–05.00 Astral-TV. Direkt. 09.00 Hurjia perinnejuhlia maailmalta. 06.55 Museoiden mysteerit. Jakso 4/8. Jakso 2/10. 00.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.00 21.00 A-studio. 17.10–17.54 Totuuden taakka (12). 10.00 Mestarien maa. Kausi 1. 19.30 Den första människan. (U) 21.00 21.00 Theroux ja seksikauppaa kotona. 14.45 House Rules Australia. 01.45 Saari ilman lakeja: Alaska. 22.56 Nyhetssammanfattning. 11.15 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 17.30 Viiden jälkeen. Uusinta. Kausi 1. Kausi 1. 17.35 Tiedotteita. 09.50 Petra: Muinaisten rakentajien salaisuudet. 17.00 Alastomat treffit. 19.55 Uutiset. Miten hyvin valitusoikeus Suomessa toimii. 12.55 Caribbean Life. 09.00 Superautojen rakentajat. 17.25–19.53 YLE FEM. 04.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 13.10 Pilanpäiten. 15.30 Neljän tähden illallinen. 07.20 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon (7). 15.30 Caribbean Life. 17.05 Lentoturmatutkinta. 06.50 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 17.00 Häät sulhasen tapaan. Kausi 3, 5/12. 20.00 Egenland. 10.50 Yle Alueuutiset ja Yle Oddasat. 23.30 Ekonominyheterna. 17.45 McLeods döttrar. 7/10. 15.50 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 10.50 Ensitreffit alttarilla Australia. 11.10 Family Guy (12). 20.30 Farmen. 08.25–08.48 Lassie (7). 10.30 Asunnon metsästäjät maailmalla. 08.35 Norjalaisia tarinoita. MUUT TV-KANAVAT TLC 06.00 Hääpukuja kurvikkaille. 01.30 Family Guy (12). 01.00 Law & Order: Special Victims Unit. Kausi 1. 20.30 Hämnd och kärlek. Kesällä 2018 eteläsavolaisessa kaupungissa katosi kolmissakymmenissä oleva nainen. 14.35 Australian rajalla. 18.30 Stefan Löfven, hitsaajasta vallan huipulle (12). Elokuvakerho, 1. 10.00 Sydämen asialla (7). 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12). 16.00 Milanon naisten paratiisi. YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 09.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 1, 8/12. 7.44 Simo (S). 17.05 Vykort från Europa. 08.15 Moderni perhe. 19.00 SOS Ruotsi. 06.25 Villeimmät videot (12). 11.01 Närbild. 17.30 Simpsonit (7). 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 18.45 Uutiset. Jakso 13/26. 14.55 Neljän tähden talkoot. 06.15 Go’kväll. 07.40 Paavo Pesusieni (7). (U) 14.20–14.50 Yksineläjä Severin. 11.30 Spotlight : Taikalaatikko – mobiilipeleistä uhkapeleihin. 10.05 Brittien Huippumalli haussa. 2/10. 29/30. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 02.30 Kotoisa. 02.05 Yksityisetsivä Wolfe (7). Jakso 8/10. 15.00 En plats i solen: Vintersol. Kausi 3. 18.30 Puoli seitsemän. 14.30 Stadi vs. 06.55 Rusty Rivets (S). 2, 5/8. 12.50 Downshiftaajat (12). 00.00 Huippulastin metsästäjät. 02.15 Renskötare i Jotunheimen. 13.25 Kalliosta temppeliksi. • 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 23.56–00.22 Uusi Kino: Sadakat (7). 00.30 Huippulastin metsästäjät. Seksin myynti on Britanniassa laillista kunhan siihen ei liity pakottamista tai hyväksikäyttöä. 12.00 Alastomat selviytyjät. 23.40 Sporten. 22.00 Kymmenen uutiset. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 04.10 Love Island UK (12). 23.00 TV4Nyheterna. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 19.00 Rapport. 18.00 BUU-klubben. 09.55 Fast N’ Loud. 14/20. Juontaja Petri Raivio. 02.45 Sportnytt. 20.30 Arkistojen salat. 08.30 Chaplin (S). 2/8. 12.40 Husdrömmar. 09.00 Last Man on Earth (7). 22.00 Saari ilman lakeja: Alaska. 13.30 Hem till gården. 13.05 Daniil Trifonov stor konst, hårt jobb. 20.00 Simpsonit (7). 22.46 Lokala nyheter. 06.30 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy (S). 15.00 Australian rajalla. 1. 09.00 Toisenlaiset teiniäidit. 8.09 Ella, Oskari ja Huu (S). Cyber (12). Kausi 4, 6/10. 13.40 Pilanpäiten. 03.10 24 tuntia putkassa (7). osa. 19.28 Sportnytt. 23.00 Vankilassa ulkomailla. Kausi 12. 07.55 Simpsonit. 00.10 Rapport. 05.00–05.56 Kullan sukeltajat. 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). Selviytyisitkö vankilassa, Flo. 20.30 Neljän tähden illallinen. Kausi 1, 7/10. 05.15 Villeimmät videot (16). 6. (7). 19.50 Keno. 11.00 Kiinteistöveljekset. Sveriges TV4 06.10 Younger. 08.55 Fast N’ Loud. 08.22 Galaxi. 22.48 Kino Suomi: Kuulustelu (12). 23.35 Sinkkuillallinen. 17.00 Rapport. 12.14 Oddasat. 19.00 Sisu Diaries. 09.00 TV Shop. 2, 13/40. 08.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 13.30 Kotoisa. 10. 10.30–10.56 Axel Åhman – vieraassa normissa. Kutonen 06.00 Mahtavat miesluolat. 08.50 Ötökät! (S). 13.20 Simpsonit (7). Lande. 20.00–00.22 YLE TEEMA. 06.25 Uutisaamu. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 17.05 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. NELONEN 05.00 Astral-TV. 2/8. 10.55 Island och sociala medier. TV5 06.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. Rajat hämärtyvät. 1. 03.10 Superhjältarnas legender. 11.25 Lärlabbet. 01.15 Första dejten. 14.05 Historia: Pariisi vuonna 1900. 21.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 04.00 Erakkoperhe erämaassa. 22.00 Brottsjournalen. Palkittu dokumentaristi Louis Theroux tapaa naisia, jotka ansaitsevat elantonsa myymällä seksiä kotoa käsin sosiaalisen median ja internetin avulla. Kausi 13, 7/13. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 01.00 Kadonneen jäljillä (S). 13.50 Love Island UK (7). Jakso 1/20. 10.05 Villa Hintikka. Kausi 1, 1/8. Kausi 2. 16.55 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 06.45 Vankilassa ulkomailla. 11.05 Neljän tähden illallinen. 18.00 Mestaritekijä. 07.00 Kiinteistöveljekset. (U) 15.05 Carl ja rahapelimainosten helvetti. 7.39 Meidän vauva. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 16.05 Talent USA. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 13.15 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 20.30 Tanssin tähden. 02.15 McLeods döttrar. 03.35–05.00 Astral-TV. Direkt. 16.00 Salatut elämät (7). 08.23 Urheiluhullut (S). 00.00 Fast n’ Loud: Hauskat videot. 21.00 Fast N’ Loud. 16.40 Simpsonit. 02.30 Hei me rakennetaan! Uusinta. 16.00 Lemmen viemää (7). 20.15 Spårköraren på Sognefjell. 02.35 ELOKUVA Soul Men (12). 12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. JIM 09.00 Haapasalon Suomi. 02.50 Cheat. 17.25 Telkkarissa syntyneet. 02.00 American Chopper. 22.55 Uutiset. Direkt. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 16.55 Wheeler Dealers. 19.15 Huonosti käyttäytyvät koirat. 09.55 Pientä pilaa. 17.00 Dr Phil. 13.55 Toisenlaiset teiniäidit. 21.55 Vinterliv. 13.55 Fast n’ Loud: Hauskat videot. 00.35 Remppa vai muutto Vancouver. 20.00 TV4Nyheterna. 07.55 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 00.20 Simpsonit (7). 6.51 Nimipäiväonnittelu: 25.2. 00.50 Rantabaari (7). 18.00 Snowcross. 06.30 Mahtavat miesluolat. 17.00 Jamie Oliverin kotona. 12.25 Caribbean Life. 11.00 Malou efter tio. 1/20. 19.15 Kulturnyheterna. 10.20 Simpsonit. 17.55 Uutiset. 21.00 Rillit huurussa (S). Onnea, Tuija, Tuire ja Vanessa! 6.53 Kaapo (S). 22.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Kaisamari Hintikka. 23.00 ELOKUVA Kova kuin kivi. B10 TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 MOT: Mäntsälän isännän kapina. Kausi 1. 19.33 Lokala nyheter. 21.00 Villa Hintikka. 23.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 00.15 Antikrundan. 22.45 Oddasat
TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa B11 TELEVISIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno Ruotsin pääministeri on lastenkodista Stefan Löfven, hitsaajasta vallan huipulle Yle Teema & Fem klo 18.30 HHH Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin elämä on kuin suoraan kansankodin huolenpidon ihanteesta. Ja on menettämässä yhä uudelleen, sillä jotkut yrittävät oikein viran puolesta estää heidän suhteensa. YLE KUVAPALVELU Theroux ja seksikauppaa kotona TV2 klo 21.00 HHHH Brittiläisellä Louis Theroux’lla on taito mennä dokumenteissaan arjen tasolle ja laittaa myös itsensä likoon. Hän perehtyy aiheisiinsa huolella ja hienovaraisella intensiteetillä, joka tuntuu kaikenlaisen tosi-tv:n ja heppoisten tirkistelydokumenttien seassa jo harvinaislaatuiselta. YLE KUVAPALVELU Kyllä Mumbain slummi opettaa ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Slummien miljonääri Sub klo 21.00 HHHH Danny Boylen elokuvaa katsoessa voi ärsyyntyä siitä, että kuvaus Mumbain slummien elämästä on selvästi tehty länsimaiseen makuun. Sisältö on melkein pelkkiä kehuja, mutta kotiseudulla ollaan pettyneitä sairaalan alasajon vuoksi. Lapsuus on turvallinen ja rakastettu yhdessä perheen biologisten lasten kanssa. Dokumentti on mukavan leppoisa, tasainen ja rauhallinen, niin kuin on kohteensakin. Hän pääsee alle vuoden ikäisenä lastenkohdista kasvattilapseksi maaseudulle Pohjois-Ruotsiin, Örnsköldsvikin seudulle. Theroux pääsee liki haastateltaviaan ja tohtii esittää kiusallisia kysymyksiä jopa eräälle seksin ostajalle. Orpopoikaa lapsena esittää Ayush Mahesh Khedekar ja hänen rakkauttaan Latikaa Rubina Ali. Toisaalta sellaisella maulla useimmat täällä elokuvia katsovat, joten Oscareilla vuorattu tarina tempaa helposti mukaansa. Soman kleptomaanin ja hupsun rikospsykologin rakkaustarinassakin on paljon keinotekoista ja pakotettua. Walentin Chorell käsikirjoitti 1950-luvulla useammankin kehutun komedian, joita vuodet eivät ole kohdelleet hyvin. Dev Patel on 18-vuotias orpopoika, joka menestyy Intian Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa niin hyvin, että tekijät ja viranomaiset hermostuvat. Hän kertoo aikuisena vakuuttaneensa biologiselle äidillekin, ettei ole katkera tai surullinen. Heitä yhdistää halu tulla huomatuksi. Kuvassa Löfven nuorena mielenosoituksessa. Victoria on kolmekymppinen perheenäiti ja yksihuoltaja, Ashleigh puolestaan parikymppinen taideopiskelija ja viisikymppinen Caroline on entinen hammashoitaja, joka elää parisuhteessa mutta etsii seksuaalisuuttaan kauppaamalla itseään. Naiset vakuuttavat tekevänsä työtä omilla ehdoillaan, mutta asiassa on myös traagisempi puoli: heillä on traumoja, joissa keskeistä on miehinen alistaminen. Se onkin William Markuksen ohjaamassa romanttisessa komediassa parasta. Arvoituksellisten agenttien tutuin kasvo on Mad Men -sarjan pomohahmo John Slattery. Laura Krohn Ruotsin pääministeri Stefan Löfven varttui kasvattilapsena ja kiinnostui nuorena politiikasta. NAISTEN TAUSTAT vaikuttavat päältä päin varsin erilaisilta, mutta kun pintaa hieman raaputtaa, näyttäytyvät heidän kokemuksensa hämmentävän samantyyppisiltä. Yllätyksiä se ei tarjoa. Louis Theroux perehtyy dokumentissaan Britannian seksikauppaan. Tällä kertaa hän perehtyy seksikauppaan, joka on Britanniassa sallittua, kunhan siihen ei liity pakottamista tai hyväksikäyttöä. Anna Kilponen Seksikauppaa omasta halusta vai trauman takia. Parhaimpiin hetkiin lukeutuu kohtaus seksikaupassa: Carolinen kokeillessa eroottisia asuja sovituskopissa Theroux saa hänen miehensä avautumaan parisuhteesta. YLE KUVAPALVELU Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa.. Dickin novellin pohjalta. (Britannia 2008) Rakas varkaani TV1 klo 13.15 HH Elina Pohjanpää ja Pentti Siimes olivat uunituore aviopari, kun tätä elokuvaa filmattiin. Kyllähän sen huomaa, että pääparilla synkkaa. Löfvenillä itsellään on pelkkää hyvää sanottavaa lapsuudestaan. Theroux seuraa useamman kuukauden ajan kolmea naista, jotka myyvät seksiä nettiä hyödyntäen. (Suomi 1957) Kohtalon valvojat TV5 klo 0.00 HHH Oudolla virastolla on oudot tarkoitukset jännärissä, jonka George Nolfi ohjasi scifi-legenda Philip K. Sosiaalidemokraattisen aatteen Löfven omaksuu kasvattikodistaan. Perheen isä oli kuollut varhain ja äiti oli köyhä yksinhuoltaja, eikä pystynyt huolehtimaan Stefanista. Lopussa on myös hyvää analyysia Ruotsin nykyisestä poliittisesta tilanteesta. (USA 2011) Kahdeksalla Oscarilla palkittu Slummien miljonääri on tarina kohtalosta ja rakkaudesta. Kun lapset ovat koulussa, perheenäiti Victoria myy itseään. Elämä on opettanut. Matt Damon on senaattiin pyrkivä poliitikko, joka kohtaa ja menettää Emily Bluntin esittämään tanssija Elisen
-2 -2 -3 -2 -3 -3 -4 -2 -1 -1 -1 -0 -2 -1 -3 -7 -7 -8 La 29.2. -2 -1 -3 -2 -3 -3 -4 +2 +1 +1 +2 +1 -2 -1 -2 -4 -6 -8 Ma 2.3. -2 -1 -2 -1 -3 -2 -4 +0 +1 +1 +4 +2 -4 -1 -1 -8 -10 -9 Su 1.3. -2 -2 -1 -1 -1 -1 -2 -0 -1 -0 +1 +0 -3 -1 -3 -6 -7 -7 Pe 28.2. klo 14) Merivesi Kemi ?0 °C 54 cm Oulu +1 °C 57 cm Raahe ?0 °C 65 cm Pietarsaari °C 62 cm Vaasa °C 64 cm Rauma +2 °C 61 cm Turku +2 °C 58 cm Helsinki +3 °C 69 cm Hamina +2 °C 82 cm Lämpimintä 24.2. Lämpötila on 0...-2 astetta. -2 -2 -3 -2 -3 -2 -3 +1 +0 +0 +1 +1 -2 -0 -2 -5 -5 -7 Ke 4.3. -1 -1 -2 -1 -3 -2 -3 +1 +1 +1 +1 +1 -2 -1 -1 -5 -6 -7 Eilen Vuosi sitten °C +1 °C +1 °C -1 °C -0 °C -1 °C -1 °C -1 °C +4 °C °C +2 °C +3 °C +3 °C -1 °C °C +0 °C °C -1 °C -5 °C +5 °C +2 °C +4 °C +5 °C +6 °C +2 °C +5 °C +7 °C +7 °C +6 °C +7 °C +4 °C +4 °C +5 °C +6 °C +2 °C +7 °C +2 10 5 2 16 3 7 1 1 °C -10 °C -12 °C -7 °C -7 °C -6 °C -5 °C -4 °C -0 °C +1 °C +0 °C +1 °C +2 °C -15 °C -12 °C -10 °C -10 °C -9 °C -8 °C -6 °C -3 °C -2 °C -2 °C -1 °C +1 (24.2. 4,1 mm Puolanka Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Ti Amsterdam +7 Buenos Aires 24 Budapest 14 Lissabon 15 New York +8 Oimjakon -29 Riika +2 Skellefteå -4 Sydney 25 Tukholma +3 Tokio 14 Ke +5 23 +9 14 +8 -28 +4 -7 29 +1 11 To +5 27 +6 16 +5 -25 +1 -6 23 +1 10 Pe +4 29 +7 17 +3 -22 +1 -5 22 +2 10 La +8 28 +7 16 +3 -23 +2 -5 22 +3 +9 Ti Alanya 19 Dubai 32 Dubrovnik 16 Funchal 19 Hania 17 Honolulu 24 Las Palmas 22 Malaga 24 Nizza 18 Phuket 30 Venetsia +8 Ke 18 25 15 18 18 24 19 22 13 31 +9 To 16 22 12 17 17 23 19 20 13 31 +9 Pe 17 23 15 16 15 22 19 20 15 31 +8 La 18 23 14 17 17 22 19 22 15 29 +8 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (19.2.–24.2.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 7:33 17:35 Jyväskylä 7:36 17:26 Kokkola 7:51 17:33 Rovaniemi 7:50 17:12 Ivalo 7:52 16:56 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C -0 °C -1 °C +0 °C -1 °C -2 °C -3 °C -3 °C -2 °C -4 °C -5 °C) (-8 °C) (-8 °C) (-10 °C) (-8 °C) (-13 °C) (-12 °C) (-12 °C) (-11 °C) (-12 °C) (-15 5 4 4 2 Ti 25.2. -40,4 °C 1963 Sodankylä Sateisinta 23.2. Kohtalaista länsituulta. TIISTAI 25.2.2020 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 980 990 990 995 995 995 995 995 995 995 1000 1000 1000 1000 1005 1005 1005 1005 1010 1015 1020 1020 Selkeää tai puolipilvistä Odotettavissa tiistai-iltaan asti: Sää on melko selkeä ja poutainen. Kokkola -1 Pietarsaari -1 Toholampi -1 Halsua -0 Ylivieska -1 Kalajoki -2 Haapavesi -2 Helsinki +1 Lahti +2 Tampere +2 Turku +3 Pori +2 Joensuu -2 Jyväskylä +1 Kuopio -1 Oulu -6 Rovaniemi -6 Kuusamo -6 Ke 26.2. -3 -3 -2 -2 -2 -3 -3 +1 -0 -0 +1 -0 -4 -2 -4 -9 -9 -9 To 27.2. klo 14.00 +4,4 °C Mäkiluoto Lämpimin mitattu 25.2. -1 -1 -2 -1 -3 -3 -3 +1 +0 +0 +2 +1 -2 -0 -1 -5 -6 -6 Ti 3.3. +8,3 °C 2019 Helsinki Kylmintä toissa yönä -20,8 °C Muonio Kylmin mitattu 25.2