Nuoret miehet mainitsevatkin kesän lempivuodenajakseen, vaikka talvessakin on omat hyvät puolensa. Sivu 14 Kahdenkymmenen vuoden siivousurakka Anna-Maja Henrikssonin työpaikka vaihtuu Pietarsaaresta Arkadianmäelle. Tänä vuonna varsinaisiin pelipuuhiin mielitään selvästi aiemmin, ehkä jo pääsiäisen jälkeen. Ajattelimme, että pakko jo jonkun terassin on olla auki tällä kelillä, Pauli Jaaksi ja Arttu Eskola hymyilivät Kokkolan ensimmäisellä terassilla, Café Eedlan edustalla lauantai-iltapäivällä mittarin näyttäessä peräti kolmeatoista plusastetta. Lääkärin pitäisi olla saatavilla yötä päivää ja mieluiten lähellä, sanoo potilaana terveyskeskuksessa jonottanut ullavalainen Juha YliLänttä. – Leena Luhtasen tapaus hämmentää siksi, että oikeusministeri osoitti täydellistä tietämättömyyttä yritystoiminnasta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä. Sivu 13 Anneli Sauli on kameran mieleen Satavuotias näytelmäelokuva syntyi demokraattisesti Ansa Ikonen, Tauno Palo ja Regina Linnanheimo ovat osa suomalaisen elokuvan tähtikulttia. Keskustan todennäköinen hallituskumppani kokoomus ei pidä salkkujen kauppaamista vielä ajankohtaisena. Kuvitus: Jukka Lehojärvi HELSINKI (STT) Tuleva hallitustunnustelija Matti Vanhanen (kesk.) haluaa hallitukseen ministerin, jonka vastuulla on valtion osakesalkusta huolehtiminen. Sivu 11 . n harrastuksen aloittanut Janne Peltokangas Toholammilta lyö kauden ensimmäisen siivun ulkosalla. – Tämä tietysti selkiyttää vastuukysymyksiä, tietää Linna. Lauantaisen lämmön innoittamana hän otti avoautonsa talviteloilta ja lähti Arttu Eskolan kanssa kahville keskustaan. Sivu 3 Avo-Audin korkkauskeli Lauantain lämpö avasi Pauli Jaaksin kesäautokauden Kokkolalainen Pauli Jaaksi (vas.) toi komean Audi 80 Cabrioletinsa kaksi vuotta sitten Ruotsista. Viime vuonna gol. Kuva: Juha Sallinen Kaisa Hahto HELSINKI (KP) Anneli Saulille . Nivalassa harjoituskenttä eli range avataan yleensä huhtikuun puolivälissä ja kentälle päästään viikko siitä. Sivu 3 Gigantti tulee Pietarsaareen Tietämättömiä ministereitä . Kodinkoneja elektroniikkaliike Gigantti avaa myymälän myös Pietarsaaressa. Viime vuonna gol. – Myös eduskunta viettää satavuotisjuhlaansa. Sivu 8 Myyrille kyytiä . – Hyvää muutoksessa on, että pätevyysvaatimukset päivystyksessä kiristyvät ja että tulee takapäivystäjät. Työhuoneeseensa Arkadianmäelle tuore kansanedustaja aikoo viedä mukanaan ainakin valokuvan perheestään. Ongelma on vain se, mistä löytyy takapäivystäjiä pienissä terveyskeskuksissa, sanoo Luoma. Varpuspöllölle kelpaavat tosin myös pikkulinnut ellei myyriä ole tarjolla. Käytännössä lakimuutos tarkoittaa siirtymistä yhä suurempiin päivystysyksiköihin, mikä taas ei miellytä potilaita. Ministerin sijoituspaikka olisi valtioneuvoston kanslia. Sivu 6 Vanhanen haluaa keskustalaisen ulkoministerin Antti Savela NIVALA (KP) Eletään maaliskuun 24:nnetta päivää. Ulkona istuminen oli itsestään selvää. Ehkä myös jonkun taulun ja mukavan tyynyn, jonka kanssa voi vähän levätä sohvalla. Ketjun nimen alla liiketoiminnasta vastaa myös Kokkolan Giganttia pyörittävä Kokkotel. – Ensimmäiset kahvit ulkona, ja hyvin tässä tarkenee. – Ajattelin aamulla, että lähtisikö pilkille vai pelaamaan gol. Parin päivän aikana on siivottava kahdenkymmenen vuoden työn jäljet Pietarsaaressa pois uuden edestä. Valitettavasti lomaa ei ole minkään vertaa, mutta silti kesää odottaa, he tuumivat. Muutto edellyttää 300 neliön tilojen remontoimista. – Meillä on nytkin Ullavassa vain kahtena päivänä viikossa lääkäri. Ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva, tasan sata vuotta sitten valmistunut Salaviinanpolttajat, perustui käsikirjoituskilpailun satoon. lmitähteys on mysteeri. a. Vaikka Saulin itsensä harteille on istutettu seksisymbolinkin viittaa, hän kokee saaneensa näytellä monenlaisia rooleja. Sivu 2 Kevät toi golfarin Hiki tulee. – Aurinko, valoisuus ja lämpö ovat parasta kesässä. Golfkausi Nivalassa on avattu. Berliinissä Euroopan porvaripuolueiden huippukokoukseen osallistunut Katainen korosti lauantaina, että nyt on aika keskustella hallitusohjelmasta. Kuva: Tapio Lehtinen Sivu 12 +10 +7 +5 +5 +5 Outi Airola (KP) Sosiaalija terveysministeriö aikoo kiristää sijaislääkäreinä toimivien opiskelijoiden pätevyysvaatimuksia. Myymälä sijoittuu samaan kiinteistöön Lidlin kanssa. Toiseksi suurin hallituspuolue saisi eduskunnan puhemiehen ja valtiovarainministerin tehtävät. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Nro 83 IRTONUMERO 2,00 € SUNNUNTAINA 25. Näiden pikkupetojen puuhien seuraaminen omassa pihapiirissä on tosi-tv:tä parhaimmillaan. Hänen mukaansa keskustalle kuuluu pääministerin paikan lisäksi ulkoministerin posti. Kello koittaa kaksitoista. Kuva: Timo Talus. Ehkä näytelmäelokuvan syntyyn löytyy jotakin taustaa samaan aikaan tapahtuneesta demokratian jättiharppauksesta, pohdiskelee suomalaisen elokuvan tutkija, professori Hannu Salmi. n aloittanut Janne Peltokangas yllättyi lajin rankkuudesta. Kuva: Päivi Karjalainen Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Kevään tähän saakka lämpimin päivä houkutti kokkolalaisen Pauli Jaaksin ”korkkaamaan” avo-Audinsa talviteloilta ja suuntaamaan kaverinsa kanssa keskustaan kahville – terassille tietenkin. – Minulla oli kampanjassani käytössä lentopalloja, joihin ihmiset saivat kirjoittaa tärkeinä pitämiään asioita. Sijaislääkäreille entistä tiukemmat kriteerit Ministeriö haluaa karsia potilasvahingot minimiin Ilkka Luoma, avoterveydenhuollon ylilääkäri. Lakimuutos astunee voimaan kuitenkin vasta syksyllä, sillä terveyskeskuksiin on jo palkattu lomansijaisiksi joukko opiskelijoita, jotka muutoksen jälkeen eivät kelpaisi päivystäviksi lääkäreiksi. Samaa tietämättömyyttä on ilmennyt muuallakin ministerien keskuudessa. Kaksi täyteen kirjoitettua palloa seuraa mukanani, Henriksson naurahtaa. Arvoituksellisuus näyttäytyy etenkin Marlon Brandossa, jonka ihmeellistä karismaa Saulin on mahdoton perustella. MAALISKUUTA 2007 Sunnuntai 3-7 m/s . Vanhanen pohti TV 1:n Lauantaiseurassa myös salkkujen jakoa hallituspuolueiden kesken. Ministeriö aikoo lopettaa myös keikka. Vilkasliikkeinen kärppä ja teräväkatseinen varpuspöllö paimentavat pihapiirin myyriä ja muitakin pikkujyrsijöitä. – Varmasti otan mukaan kahvimukin, joka tuntuu hyvältä. Anna-Maja Henrikssonilla on kova urakka. Jos Gigantin tulo sujuu suunnitelmien mukaan, myymälä avaa ovensa kuukauden kuluttua huhti-toukokuun vaihteessa. Näyttelinhän paljon myös viattomia tyttörooleja, hän huomauttaa. – Tämä lakimuutos käytännössä rajaisi neljännen vuoden opiskelijat pois sieltä sijaisreservistä ja käytännössä lähes puolittaisi sen lääkäriopiskelijoiden määrän, mikä olisi käytettävissä lomasijaisina, arvioi ylilääkäri Ilkka Luoma Kokkolanseudun terveyskeskuksesta. Hän puhui itsensä pussiin, vaikka ei siellä aluksi ollutkaan. – Hilja – maitotytön alastonkuva, silhuetti takaapäin, oli muka sensaatio. Työllisyyttä on hoidettu alentamalla työnantajakustannuksia, ikäänkuin alemmalla kustannustasolla kilpailu olisi jotenkin helpompi kestää, Veijo Hukari Kokkolasta kirjoittaa. Kansanedustaja tutustui eduskunnan uudella puolella sijaitsevaan valoisaan huoneeseensa torstaina. rmojen kautta tulevien sijaislääkärien käytön ja siirtää sijaiset suoraan työsuhteeseen työnantajan kanssa. Jatkossa päivystykseen kelpuutettaisiin opiskelija vain, jos hänelle löytyy valmis virkalääkäri takapäivystäjäksi. On tämä merkillinen kevät, Janne nauraa
020 750 4483, 020 750 4482 fax 020 750 4488 Tilaushinnat: Kestotilaus 17,50 €/kk. Pietarsaaren golfkentällä Pirilössä ollaan niin ikään odottavissa tunnelmissa. Vuosikatteeksi tuli 750 000 euroa. Maakaupoista kirjattiin lähes 230 000 euron myyntivoitot. Koska palloja ei voida koneellisesti kerätä pehmeältä rangelta, jäsenet poimivat pallot talkoilla joka toinen ilta. Tarmo Vuolteenaho kertoo, että Nivalan kenttä avataan tänäkin vuonna niin pian kuin mahdollista. Ansiomerkkejä Kaustiselle Antti Hietalahti KÄLVIÄ (KP) Odotettua suuremmat maanja metsänmyyntituotot, ennakoitua vilkkaampi kaukolämmön ja vesihuollon liittymäkauppa sekä perusturvan tuloarvion ylittyminen kohensivat Kälviän viime vuoden tilinpäätöksen selvästi budjetoitua paremmaksi. npelaajille räätälöityä kuntoutustoimintaa. 2006 27907 kpl ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Selvityksen mukaan alunperin tähän oli pyrittykin, mutta maanomistajat eivät olleet halukkaita hankkeeseen. Valtuutettu Heimo Hautala (ps.) esitti Toivosen alueen kaavan palauttamista kunnanhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi niin, että kaikki alueen maat otettaisiin mukaan kaavoitukseen. Mirva Myllykangas ja Jan Holmberg, Vaasa POIKA 17.3. Määräaikaistilaus: 1 kk 24 € 6 kk 126 € 3 kk 68 € 12 kk 234 € 4 kk 88 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . lomamatkan vuoksi. Juhlia edeltävällä viikolla kentän viimeinen väylä avataan koko pituudessaan pelaajille. Tämä on Vuolteenahon mukaan tuonut paljon vieraspelaajia ja siten kahisevaa seuran kassaan. 020 750 4400 ark. – Onneksi lakimuutos tehtiin. Ilmoitushinnat Painovalmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,18 2,56 tekstissä 2,04 2,40 tekstin jälkeen 2,04 2,40 takasivu 2,18 2,56 välikannet 2,18 2,56 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,25 2,64 tekstissä 2,11 2,48 tekstin jälkeen 2,11 2,48 takasivu 2,25 2,64 välikannet 2,25 2,64 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Kun Kalajokilaakson nuorilla kentillä kilpaillaan vain kerran viikossa, Kokkolassa otetaan toisistaan mittaa lähes joka päivä. n pelaajat hakevat jo tuntumaa Nivalassa Katse golfkesässä. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Paratiisi Gol. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Merkkipäivät Vihityt Kastetut Kesäaika alkaa Antti Savela (KP) Gol. – Hoidon taso ja laatu on hyvä. Niemi laskee, että yksin Oulaisissa on noin 70 golfaria. Yhtiö tavoittelee 420 000 euron osakepääomaa. Kokkolan Gol. Pikku hiljaa Kokkolan Gol. n anti pirteästi liikkeelle Antti Savela KOKKOLA (KP) Kokkolan Golf valmistautuu elokuussa pidettäviin seuran 50-vuotisjuhliin. Vuosien kokemus osoitti hänelle, että hoitojärjestelmä ei toimi. Toimitus: toimitus@kpk.. Kokkolassa kenttä on avattu tavallisesti toukokuun puolella. Päivä paistaa, mutta routaiselle kentälle ei ole vielä asiaa. Kalajoella odotetaan harjoitusalueen kuivumista, ennen kuin sinne aletaan lyödä palloja enenevässä määrin. Hoivakoteja tarvitaan lisää Vuoden mielenterveyshoitaja Seppo Niemi: HELSINKI (STT) Vaasalainen kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) on valittu Eurooppalainen Suomi -kansalaisjärjestön puheenjohtajaksi. Hautalan palautusesitys kaatui äänin 8-17, yksi tyhjä, minkä jälkeen kaava hyväksyttiin yksimielisesti. Myös henkilökunnan pätevyysvaatimusten pitää olla kohdallaan. Riippuu tietysti keleistä, Parikka miettii. Anne Pirttioja ja Mikko Voltti, Sievi (KP) Kaustisen kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä jaettiin Suomen kuntaliiton kultaisia ansiomerkkejä 30 vuoden palveluksesta. Kuvat: Timo Talus Nivala, golf, edessä Hannu Taanila ja Janne Peltokangas. – Pelaamaan pääsy riippuu sääoloista, Gunborg Lindenschmidt Pietarsaaren golfseurasta kertoo. Parikan mukaan Kokkolan pitkä golfperinne näkyy muun muassa siinä, että pelaajat tykkäävät kilpailla paljon. – Griineille päästään vasta parin leikkauskerran jälkeen. ssa pitkä perinne ja sitä vaalitaan edelleen Kokkolassa, Parikka kertoo. Tilinpäätös jäi kuitenkin 134 322 euroa alijäämäiseksi. Nyt on nähty, että yksityinen hoivayritys pystyy tarjoamaan saman palvelun kuin kuntakin, mutta halvemmalla, koska sillä ei ole suuria hallintokustannuksia, Niemi toteaa. 2009) Hannu V. Myyntivoitot supistivat alijäämää LESTIJÄRVI (KP) Vuoden mielenterveyshoitajaksi valittu lestijärveläinen Seppo Niemi uskoo, että yksityisten hoivaja kuntoutuskotien tarve vain kasvaa maassa. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Kokkolassa kentälle ei kiiruhdeta Kokkolassa pelaajat ovat voineet lyödä omia pallojaan harjoitusalueella, ja seuran pallot otetaan käyttöön Kokkolan Gol. 60 v. Yksityisellä puolella kriteerit ovatkin tiukemmat kuin julkisella sektorilla. Paratiisin eduksi Niemi laskee sen, ettei kentälle tarvitse tehdä klubirakennusta. Tervetulua! Alitalon Hannu (Virkkala) Helena, Maarit ja Mika. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. – Ajatus yksityisistä hoitopalveluista alkoi itää, kun työskentelin sairaalassa. Yksi maan vanhimmista golfkentistä juhlii elokuun alussa. Lääninhallitus ja kunnathan valvovat sitä. ssa on reilut 900 jäsentä. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Nyt hän työskentelee markkinointipäällikkönä seinäjokelaisessa Leivoyhtiöissä, joka tuottaa sosiaalija terveysalan palveluja lapsille, nuorille ja mielenterveyspotilaille useissa yksiköissä eri puolilla maata. Tavoite on kuitenkin koko lailla täytyttävä, jotta rakennustöihin voidaan ryhtyä, Niemi arvioi. Pelikausi siintää silmissä Gol. Aiempien tilikausien ylijäämä riittää kattamaan alijäämän. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,37 € Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Perusturvan tuloarvio ylittyi 175 000 eurolla. Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi tekstiviestillä, 13525 Juttuvinkki: Kirjoita VINKKI (väli) juttuvinkkisi. Kari Mattila kertoo kenttien pysyneen kunnossa tavallista paremmin, sillä jääpeitettä oli talvella vain parisen kuukautta. Pamela Lindholm ja Esa Konttila, Nivala 28.2. Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivänä myöntämä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan M1-ansiomerkki luovutettiin Kanerva Peltoniemelle ja Heli Uusi-Vähälälle. 020 750 4486 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Niina ja Juho Oravainen, Kannus 01.3. 2 riviä, sis. P.S. Ämmänkoski) & Jarmo Koski Tulukaa mukhan juhulihan ja praatahan maharollisesti muittenki tuttujen ja sukulaisten kans viiminen päivä tätä kuuta, ennen aprillia Nikulan ravikassomhon yhen aikhan iltapäivällä. – Edellyttäen, että säät jatkuvat tällaisina, Mattila korostaa. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Erälisä 2 €/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. Suomen Mielenterveyshoitoalan Liitto palkitsi kunniakirjalla 40 vuotta alalla työskennelleen Niemen, joka oli perustamassa vuonna 1983 maan ensimmäistä yksityistä hoivakotia, Puolangan palvelukotia. Sen jälkeen Niemi on perustanut muitakin yksityisiä hoivakoteja. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. KESKIPOHJANMAA 2 Nimipäivät tänään: Aija, Gunvor ja Gunnevi, ortodokseilla Maria, Mari, Maija, Marja, Marjatta ja Meeri Nimipäivät huomenna: Manu, Manne, Immanuel, Immo ja Emanuel ortodokseilla Gabriel, Kauri, Alli, Larissa ja Maisa Aurinko nousee: Kokkolassa 7.13 (pimeys päättyy 6.25), Helsingissä 7.08, Oulussa 7.02 Aurinko laskee: Kokkolassa 19.56 (pimeys alkaa 20.44), Helsingissä 19.46, Oulussa 19.48 Sana: Mutta enkeli jatkoi: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Nivalassa harjoitusalue avattiin kolmisen viikkoa aiemmin kuin koskaan ennen. 020 750 4487 ilmoitukset, . Merkintäaika kestää huhtikuun loppuun. 020 750 4471 . Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Linda ja Tomas Hellqvist, Kruunupyy 05.3. On juustopaisti pöyräsä ja kakkukaffit perästä. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Se on osoittautunut todella tarpeelliseksi. (seura 100 v. Tiina ja Urpo Kinnunen, Perho 05.3. Kentän yhteistyökumppaniksi on tulossa Taukokankaan kuntoutuskoti, joka Niemen mukaan suunnittelee gol. Avioliittoon vihitty 21.3.2007 Kokkolassa Marja-Riitta Koski (o.s. 1:30-31 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Tua ja Henri Hagström, Kokkola 05.3. viikko 12 Sunnuntaina 25.3.2007 . n ajatuksissa siintävät jo vuoden 2009 nuorten EM-kilpailut. Minna ja Anssi Vörlin, Sievi 17.3. Eteläväylä, Kokkola. Meillä ajatus on se, että kenttää kierretään vasta kun se on hyvässä kunnossa, Parikka kiteyttää. Minna Haakana ja Matti Tikkanen, Kempele 07.3. Niemen mukaan tulokas ei haittaisi muiden kenttien toimintaa, sillä golfarit tykkäävät kiertää paitsi omilla myös vierailla väylillä. Hän kiittelee lainsäädännön muutosta, joka mahdollisti myös yksityisten hoivakotien perustamisen. 8.00-16.30 Painopaikka Art-Print Oy, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. 020 750 4400, fax 020 750 4447 . Valtuusto hyväksyi kaikki työjärjestyksen listalla olleet asiat kunnanhallituksen esittämässä muodossa. Annika ja Veli-Matti Hintsala, Ylivieska 12.3. Sari ja Mika Hiltunen, Kokkola 12.3. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Liisa Lauri ja Vesa Karhula, Lohtaja 14.3. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Kynnystä kentän rakentamiseen laskee edelleen Lomaparatiisin väen mahdollisuus pyörittää klubirakennuksen toimintaa. Minna Mastosaari ja Sami Länsipää, Alavieska 10.3. ylivieska@kpk.. Hanna ja Ville Herlevi, Lohtaja 07.3. 020 750 4400, fax 020 750 4445 . Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Golfyhtiön toimitusjohtaja Jari Niemi kertoo, että kahtena ensimmäisenä päivänä annista merkittiin jo 100 000 euron arvosta osakkeita. Kuntoutimme potilasta kolmekin vuotta, ja kun hänet saatiin siihen kuntoon, että hän voisi siirtyä kotikuntaan, siellä ei ollut mahdollisuutta ottaa potilasta vastaan. Hoitopaikkoja ei vain ollut. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Viimeinen väylä remontissa TYTTÖ 18.3. Niitä silmällä pitäen kenttää parannetaan koko ajan. Muun muassa kastelua kohennetaan ja lyöntipaikkoja uudistetaan. 020 750 4489 ilmoitukset Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Nyt näyttää lupaavalta. 020 750 4476 fax 020 750 4488 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Kumpula-Natri Eurooppalaisen Suomen puheenjohtajaksi. Ansiomerkin saivat Jarmo Kotaja, Soili Kuorikoski, Taina Lehtonen, Vuokko Paasila, Terhikki Nordberg-Pohjola, Marianne Rauma ja Elisa Sandvik. Jaana ja Tomi Noponen, Kokkola 12.3. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 13 € 1x35 mm 17 € 1x50 tai 2x25 mm 23 € 1x70 tai 2x35 mm 29 € 1x100 tai 2x50 mm 37 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Marjo ja Mikko Jussinniemi, Kauhajoki 13.3. – Kenttä avataan niin pian kuin mahdollista. – Hyvinpä nuo vanhat viat ovat talvehtineet, Nivalan Seudun Gol. 020 750 4458, fax 020 750 4460 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. – Kentälle pääsemme viimeistään vappuna. n puheenjohtaja Hannu Taanila naurahtaa omat pallot lyötyään. Ennen siirtymistään yksityiselle puolelle Seppo Niemi työskenteli mielisairaanhoitajana monissa suurissa psykiatrisissa sairaaloissa, kuten Oulunsuun sairaalassa Oulussa ja Niuvanniemen sairaalassa Kuopiossa. Hilkka ja Timo Karjalainen, Halsua 11.3. n toiminnanjohtajan Jari Parikan mukaan nähtävästi pääsiäisen tienoilla. Vielä talousarviota laadittaessa alijäämäksi ennakoitiin 740 000 euroa ja lisätalousarvioiden jälkeen lähes 1,2 miljoonaa euroa. Varhaisjakelupäivystys arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12 Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan numeroon 0200-55888 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. – Kilpailulla on gol. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. 020 750 4457, fax 020 750 4476 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.. Asukaskohtainen velkamäärä laski 179 euroa ja on nyt 2 033 euroa eli velkaaste on korkea. Valinta tehtiin vuosikokouksessa lauantaina Helsingissä. 020 750 4477 Mediasihteeri . – Remontissa viimeinen väylä pitenee par vitoseksi ja kentän par muuttuu 72:ksi, KoG: n toiminnanjohtaja Jari Parikka kertoo. Ei lahajoja eikä kukkia. Niemi pitää myös yksityisten palvelukotien laatua hyvänä. – Tarkoituksena on selvittää, onko kentän rakentamiselle edellytyksiä. Eurooppalainen Suomi -yhdistys pyrkii edistämään Euroopan integraatiota ja herättämään sitä koskevaa kansalaiskeskustelua. n pelaajat pitkin ja poikin kulttuurihistoriallista Keski-Pohjanmaata hiovat jo golfmailojensa lapoja. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Soneran, Elisan, Telian, DNA:n ja Saunalahden liittymistä toimivien palveluiden hinnat: juttuvinkki/tilaus 0,25 € ja osoitteenmuutos 0,70 €. 020 750 4400, fax 020 750 4446 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . Niiren maharollisia korvikkeita varten on aukastu tili Kaustisen osuuspankin konttorhin (512404228748)Raviseuran historiikin julukasemiseks. Tänään Syntyneet Perhealbumi . 020 750 4400 vaihde fax 020 750 4444 toimitus fax 020 750 4488 ilmoitukset Kartanotie 3, 84100 Ylivieska . Jää alkaa vikuuttaa nurmea noin kolmen kuukauden jälkeen. Niinpä potilas saatettiin siirtää kroonikko-osastolle, Seppo Niemi sanoo. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus.” Luuk. Golfkentät ovat talvehtineet hyvin. Varsinainen pelikausi käynnistyy normaalisti huhtikuun viimeisellä viikolla, mutta tänä vuonna Taanila ja golfyhtiön toimitusjohtaja Tarmo Vuolteenaho odottavat kentälle pääsyä jo pääsiäisen jälkeen tai joskus huhtikuun puolivälissä. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . – Eikä varhainen aloitus ole mielestämme kenttää vahingoittanut, Vuolteenaho korostaa. 0600 16 316, 4,00 €/min.+pvm. Nivalassa odottamisen tuskaa alettiin lievittää lauantaina, kun raviradan keskellä oleva harjoitusalue avattiin. Peli alkaa talviviheriöillä, sillä varsinaisia griinejä kasvatetaan maltilla harsojen alla. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Antti Savela OULAINEN (KP) Martikaisen Lomaparatiisin maille suunniteltu Paratiisi Golf Oy:n osakkeiden koemerkintä on saanut lentävän lähdön. 020 750 4478 . Verotuloja kertyi suunnilleen odotetusti. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Taanila kertoo pelaajien voivan käyttää harjoitusalueella vain poletilla ostettuja seuran palloja. Kalajokilaakson Golf ry:n toiminnanjohtaja Kari Mattila aprikoi, että range avataan viikon päästä ja talvigriineillä putataan huhtikuun puolivälissä. Viime vuosina Nivalan kenttä on avattu ensimmäisenä Pohjois-Suomessa. Jessica ja Samuel Typpö, Ullava 05.3. Myönteistä oli velkamäärän supistuminen. Tuija ja Jarkko Sipilä, Ylivieska 06.3. Ensi viikonlopuksi luvataan takatalvea eli ei kentille ilmeisesti aivan heti päästä, Vuolteenaho toppuuttelee. Palvelut myös kilpailutetaan, ja kilpailussa pärjätäkseen yrityksen laadunvalvonnan täytyy olla kunnossa. Alkukesällä viimeinen väylä on noin 200 metriä pitkä par 3
8611 920 ma?ti 10?17 KANNUS Tukkitie 2 puh. 870 151 ke?pe 10?17 www.nakomestari.fi LAATUA JA TYYLIÄ MESTARISTA Kehysvalinnassa opastavat optisen alan myyjämme: Kati Nikula, Pia Paananen, Nina Pasanen ja Lilli Rintala Varaa aika näöntutkimukseen optikoillemme tai silmälääkärillemme Tule sovittelemaan ja ihastumaan Kevään uutuudet nyt myymälöissämme Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Lauantain aurinkoinen ilma ja plus kolmetoista astetta innoittivat monet kokkolalaiset avaamaan kevätkautensa kokeilemalla kesään liittyviä asioita ensi kertaa talven jälkeen. Satu Rannankarin mielestä keväässä on parasta lintujen laulu ja vaatetuksen keventäminen. Summa on 8 377,72 euroa. Olisimme menneet torille, ja vähän petyimme, kun se oli aivan tyhjä, Leevin isovanhemmat Sirkka-Liisa ja Ari Wikström selvittävät. Kesällä syön aina terassilla, joka on kuin ylimääräinen huone, sanoo Satu Rannankari ja kertoo ostaneensa jo ensimmäiset kukansiemenet sekä multaa. Hiekkaa on teillä vielä niin paljon, että välillä on tosi liukkaita paikkoja, Sanna Savisto-Lillsved mainitsee. 5 000 – 7 000 kilometriä kesässä pyöräilevä nainen taittaa suvikeleillä kaikki matkansa pyörän selässä. Istun tosin pihalla ympäri vuoden, talvellakin saunan jälkeen. Kokkolan ja Pietarsaaren liikkeet ovat tiiviissä yhteistyössä, koska hallinto ja keskusvarasto sijaitsevat Kokkolassa. Käräjäoikeus piti summaa riittävänä, koska ei katsonut syrjintää vanhempainloman takia erityisen moitittavaksi tai suunnitelmalliseksi, jollaisena kantaja sen koki. Hiekka haittaa vielä motoristeja Yhtä vahvasti kuin terassit ja muuttolinnut keväästä kielivät myös katukuvaan ilmestyvät moottoripyörät, joista monia kaasuteltiin lauantaina ensimmäistä kertaa talven jälkeen. Nyt sopuun päätynyt asia juontaa vuoteen 2003. – Ongelma on se, että jos hallintokieli muuttuu, kielivaatimukset muuttuvat koko alueella, ja uusilta poliiseilta vaaditaan ainoastaan tyydyttävä ruotsin kielen taito. Kiuas oli sijoitettu niin lähelle peräseinää, että se oli kuumentuessaan lämmittänyt myös seinää, joka alkoi kärytä. Auringonpalvoja Satu Rannankari rentoutuu työaamun jälkeen takapihan lämmössä. Sunnuntaina 25.3.2007 Yhteystiedot Uutiset, juttuvinkit: 020 750 4405 Uutistuottaja: Jens Oja 020 750 4404 Toimituspäällikkö: Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Taloustoimitus: 020 750 4407, 020 750 4408 Sähköposti: toimitus@kpk.. Sirkka-Liisa on jo varmistunut kesän läheisyydestä, josta kertoi kalalokin vaakunta. Ensimmäisten kertojen lauantai Jäätelöstä, terassista ja moottoripyörästä nautittiin kevään tähän saakka lämpimimpänä päivänä – Ihanaa, huokailee nelivuotias Leevi Järvi suklaajäätelön seasta lauantaisessa auringonpaisteessa Café Eedlan terassilla. Kohta grillaamisen aika Sokojantiellä sijaitsevan paritalon takapihalla iltapäiväänsä viettävää Satu Rannankaria katsellessa tulee itsekin hyvälle mielelle. Kerran siellä on jo saunottu, ja nyt odotellaan veden aukeamista uintikuntoon. Paikalle saapuneen palokunnan mukaan kuusikanttisen katoksen piipun tuenta oli pettänyt, ja hormi oli kallistunut siten, että se lämmitti kattorakenteita. Hanna Kauppinen KRUUNUPYY (KP) Kruunupyy puoltaa ensisijaisesti Pietarsaaren kihlakunnan säilyttämistä. – Parasta on vapauden tunne. – Kuulin sen ensimmäistä kertaa yhtenä aamuna töihin lähtiessäni. Heti tuli mahtava olo, että voi vitsi, nythän on jo melkein kesä. unssassa, enkä päässyt suksille ollenkaan. – Olen ollut jo töissä, mutta pääsin lopettamaan vähän aikaisemmin, ja nyt rentoudun ennen lenkkiä. Maakunta . Talous . Vanhemmat jakavat punaisen Hondansa, lapsilla on omat pyörät. Kälviä ja opettaja pääsivät sopuun Vaasan hovioikeus vahvisti sopimuksen PIETARSAARI (KP) Norjalainen kodinkoneja elektroniikkaliike Gigantti avaa kuukauden kulututtua myymälän Pietarsaareen, Jyskin vanhoihin tiloihin, samaan kiinteistöön Lidlin kanssa. Ulkomaat Maakunta 3 KESKIPOHJANMAA . – Ei tästä tule kuin kuutisen kilometrin lenkki, lähdimme vain vähän kokeilemaan ja hakemaan Merville herkkuja kaupasta. Näissä puuhissa oli myös kokkolalainen Sanna SavistoLillsved, joka suuntasi keskustan kupeeseen yhdeksänvuotias Mervi-tytär kyydissään. Gigantin myymälä Pietarsaareen. Se avattiin jo pari viikkoa sitten, kun ensimmäiset auringonsäteet alkoivat lämmittää ja lumet häipyivät. Näin hänen uransa kunnan palveluksessa päättyi kolmeen vuoden pituiseen määräaikaisuuteen esiopetuksen tuntiopettajana. Toinen vaihtoehto sisältää kuitenkin useita ehtoja. – Aluksi oli vain yksi pöytä, mutta nyt niitä on jo neljä. Jättäessään opettaja työsopimuksen uusimatta Kälviän koulutuslautakunta syyllistyi syrjintään ja joutui purkamaan valintapäätökset. Työntekijöitä liikkeeseen tulee kaksi. Oikeus päätyi kuitenkin 4 000 euron korvauksiin. Sopimuksen mukaan Kälviän kunta maksaa opettajalle tasaarvosta annetun lain mukaisen hyvityksen. Kokkotel omistaa Pietarsaaressa myös Corner Shopin, joka aikaisemmin oli nimeltään Päämies. Myös niissä vahvistettiin, että kantaja syrjäytettiin valinnoissa, koska hän aikoi jatkaa vuoden kestänyttä äitiyslomaa hoitovapaalla, johon oli laillinen oikeus. Hän tunnustautuu auringonpalvojaksi, joka viettää keväisin ja kesäisin kaiken vapaa-aikansa ulkosalla. Valituksessaan hovioikeudelle opettaja vaati 8 409,40 euron korvausta viivästyskorkeineen. Olin kyllä viikon Himoksessa, mutta se aika kului valitettavasti . Vaihtoehtoisesti Kruunupyyhyn voidaan perustaa yhteispalvelupiste, jossa toimisivat poliisin lisäksi myös esimerkiksi Kela ja kunnan toiminnot. Auringon rohkaisema kolmikko istahti tuulensuojaan seinustalle, ja Wikströmitkin nauttivat ensimmäiset kahvinsa ulkoilmassa. KOKKOLA Tehtaankatu 3 puh. – Kai aurinkoa pitäisi ryppyjen takia varoakin, mutta eivät ne minua huoleta, valo on tärkeintä. Vaikka varjossa ja avopaikoilla tuntunut tuuli oli vielä kovinkin raaka, ja lumen alta paljastunut ikävä katupöly narskui hampaissa asti, niin keskustassa kuin omakotialueillakin näkyi pääasiassa iloisia naamoja. Niin ikään huomion kiinnitti t-paidassa liikuskellut neitokainen. Tosin yllään hänellä on edelleen turkishuppuinen toppatakki. Toisin päin vaatimus toteutuu kuitenkin laajemmin, sillä useimmat ruotsinkieliset taitavat suomen paremmin kuin tyydyttävästi, kunnanjohtaja Stig Östdahl toteaa. Niin ikään poliisin palvelupisteen Kruunupyyssä on säilyttävä ja oltava auki vähintään nykyisen mallin mukaan eli kolmena päivänä viikossa. Yhdeksänvuotias Mervi Savisto ei pelkää äitinsä Sanna Savisto-Lillsvedin moottoripyörän kyydissä. Kukaan ei ollut syttymishetkellä sisällä saunassa. Opettaja vaati Kälviän kunnalta kaikkiaan lähes 18000 euron korvauksia. Terassi on niin tuulensuojassa, että tänäänkin pöydät ovat olleet täynnä melkein koko ajan. – Leevi tuli mummolaan yökylään ja pyöräilimme tänne hakemaan vähän palkintoa. Ihanaa, kun aurinko paistaa. Kunnanvaltuusto päätti asiasta torstaina äänestyksen jälkeen. ”Kahvi maistuu ulkona paremmalta” Jos pihalla istuskelijan ilo tarttuu, vähintään saman vaikutuksen tekee myös nelivuotiaan Leevi Järven suklaan kyllästämä, onnellinen naama – poika nautiskelee kevään ensimmäisestä jäätelötötteröstään Café Eedlan aurinkoisella terassilla. – Kai tämä innostus on tarttunut..., yli puolet elämästään ”pyöräillyt” Sanna SavistoLillsved hymyilee. Näin lämmintä ei vielä ole ollutkaan, kodinhoitaja hymyilee. Niin rentoutuneelta näyttää aurinkotuolissa päivää paistatteleva nainen, jolla on sylissään lehti ja kädessään siideritölkki. Café Eedlan terassi on Kokkolan ensimmäinen. Grillikatos on ympäristökeskuksen rakennuttama taukopaikka, jossa ilmeisesti edellisillan tai -yön aikana vierailleet olivat pitäneet tulta. 300 neliön tiloissa on meneillään kunnostustyöt. Edelleen kunnanvaltuusto edellyttää, että Pietarsaaren uuden poliisitalon rakennus toteutetaan täydessä laajuudessaan, mukaan luettuina poliisivankila ja ympärivuorokautinen päivystys. Toinen hälytys tuli puoli yhdentoista aikaan Kaustisen keskustan tuntumasta, Uurenpaikantieltä, jossa omakotitalon pihassa sijaitsevan tynnyrisaunan seinässä oli palonalku. – Ja kohta aloitan grillaamisen ja ulkona syömisen. Jos laki päätetään muuttaa siten, että Kruunupyy siirtyisi Pietarsaaren mukana Kokkolan kihlakunnan alaisuuteen, kunnanvaltuusto edellyttää, että Pietarsaaren poliisilaitos määriteltäisiin alueelliseksi yksiköksi. Gigantin liiketoiminnasta vastaa myös Kokkolan Giganttia pyörittävä Kokkotel. Hänen perhettään voi nimittää varsinaiseksi moottoripyöräperheeksi, sillä äidin ja isän lisäksi vanhempi tytär ja poikakin ajavat kevytmoottoripyöriä. Kummassakin tapauksessa säästyttiin suuremmilta vahingoilta eikä ihmishenkiä ollut vaarassa. Kevään tähän saakka lämpimimmästä päivästä otettiin kaikki irti. , etunimi.sukunimi@kpk.. Kotimaa . Ja ajaminen on muutenkin aivan erilaista kuin auton ratissa, tarkempaa. – Hiihto on ykkösasia, ja tänä talvena se jäi liian vähiin. Opettaja haki tuolloin virkaa Kälviältä sekä Peltokorven että Ruotsalon kouluilta, mutta ei päässyt kumpaankaan. Kruunupyy haluaa pysyä Pietarsaaren alaisuudessa VETELI/KAUSTINEN (KP) Perhonjokilaaksossa syttyi lauantaiaamuna kaksi pientä palonalkua. Tämän yhteispalvelupisteen olisi palveltava kaikkina arkipäivinä. Vaikka kesä onkin jo kovasti mielessä, menneen talven vähälumisuus harmittaa. Lisäksi kunta maksaa viivästyskorkoa 1 128,72 euroa. Ehdoksi kirjattiin myös asettaa neuvottelukunta, jonka tehtävänä olisi ruotsinkielisen palvelun kehittymisen seuraaminen. Tilanteesta selvittiin purkamalla osa seinästä. Asiaa puitiin seuraavaksi hallinto-oikeuden molemmissa asteissa. Uuden hallituksen muodostumisesta riippuen valtakunnallinen poliisipiirilakiuudistus etenee luonnosvaiheeseen aikaisintaan kesälomien alkamiseen mennessä. Moni hyppäsi moottoripyöränsä ohjaimiin, nautti kahvinsa terassilla, lekotteli pihalla puutarhatuolissa, nuoleskeli jäätelöä auringonpaisteessa, ja nähtiinpä keskustassa yksi avoautokin kevään neitsytmatkallaan. Corner Shop sulkee ovensa Gigantin avaamisen yhteydessä ja sen molemmat työntekijät siirtyvät Giganttiin. Tämän jälkeen opettaja vei asian käräjäoikeuteen ja voitti Kälviän kuntaa vastaan nostamansa tasa-arvokanteen. Lisäksi hän vaati kuntaa maksamaan hänelle vahingonkorvausta ensisijaisesti 6 595,72 euroa ja toissijaisesti 2 894,85 euroa viivästyskorkoineen. Äänin 18 – 9 ratkennut päätös sisälsi myös kakkosvaihtoehdon, jos Pietarsaaren kihlakunnan säilyttäminen ei ole mahdollista. 8311 000 ma?to 9?17 pe 9-18 KAUSTINEN Kaustintie 5 puh. Uutiset . Ensimmäisen havainnon teki ohikulkija aamuyhdeksän aikaan Vetelissä, Patanan tekojärvellä, jossa grillikatoksen katto kärysi. – Totta kai kahvi maistuu ulkona paremmalta! Wikströmeille tärkein kesän merkki on Krekilässä sijaitsevan mökin käyttöönotto. Ulkona juodaan enimmäkseen kahvia, mutta on siellä jo tarjettu jäätelöäkin syödä, kahvilatyöntekijä Pepita Alasimi sanoo. Aamuneljän aikaan töihin lähtiessä ei varmasti enää nuku. Käryävä osa katosta purettiin. Palonalkuja Perhonjokilaaksossa Jukka Pärssinen KÄLVIÄ (KP) Vaasan hovioikeus on vahvistanut Kälviän kunnan ja kunnassa työskennelleen lastentarhanja luokanopettajan välisen sovintosopimuksen. Maatalouslomittajana Kokkolan ja Kruunupyyn alueella työskentelevä motoristi vierailee pyörällään myös kavereiden luona Oulussa ja sukulaisilla Tampereella
Vuonna 1997 hän valmistui myös ammatillisten aineiden opettajaksi. Tulipalo syttyi vajaan 30 neliön kokoisen mökkirakennuksen keittiössä. Sunnuntaina 25.3.2007 . Vain uudet varaukset. Henkilövahinkoja tulipalo ei aiheuttanut. Velaton hinta 49.500 e Sovi esittely/tilaa esite Juha Haataja, p. Syytetty oli kuluvan vuoden tammikuussa, eräässä paikallisessa ravintolassa, yrittänyt lyödä toista miestä lyhytteräisellä veitsellä päähän. Tervetuloa! Sijoitustarjous: Tee 12 kuukauden talletus: 4 ,0% korko, minimi 10.000 euroa Nyt myös Odinrahastot Ilmainen pyöräilykypärä, kun teet RAHASTOSÄÄSTÖSOPIMUKSEN lapselle tai lapsenlapselle. Pielavedellä hän asuu maatilaa yhdessä miehensä Petrin kanssa. Tämä oli puikahtanut alta pois. – Oksavan koulun entinen johtajaopettaja Kalle Korhonen otti muutama päivä sitten yhteyttä ja kertoi, että olen kautta aikain ensimmäinen kansanedustaja Oksavalta. Poliisi löysi tapahtuman yhteydessä hänenkin hallustaan veitsen. Veitsellä lyöneelle 1,5 vuotta vankeutta Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Eduskuntaan Pielavedeltä ponnahtanut Iisalmen luonnonvarayksikön opettaja Elsi Katainen pitää lapsuuden ja nuoruuden kotikyläänsä Oksavaa edelleen parhaana taajamana koko Suomessa. Onko aika tarkistaa lainaehdot. Rahanarvoisia ideoita. Lisäksi opiskelijat kertoivat heille opiskelustaan. On se niin hyvä paikka, Elsi kehuu. ”Oksava yhä paras kylä maassa” Elsi Katainen ponkaisi eduskuntaan Pielavedeltä KOKKOLA (KP) Ammattilukion ja Kokkolan kauppaopiston Puutarhakadun uudistettujen tilojen avajaisia vietettiin perjantaina. Katainen on edennyt politiikassa nopeasti. Perjantai-iltana tiloihin ja toisiinsa tutustuivat niissä toimivien lukuisten eri koulujen opettajat, yritysmaailman yhteistyökumppanit ja opettajat laajasti eri puolilta maakuntaa, myös ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Tiloissa aiemmin toimineen talouskoulun kuusi keittiötä on purettu pois ja tilalle on rakennettu luokkia. Miehen saamasta tuomiosta vähennetään hänen jo tutkintavankeudessa istumansa kaksi kuukautta ja yksi päivä. Tauno Niiranen oli aikoinaan mukana Haapajärven kunnallispolitiikassa. 8289 710 PE 6.4. Kuinka säilyttää lähipalvelut, alueellisesta yhdenvertaisuudesta huolta kantava Katainen kertoo. Törkeän pahoinpitelyn yrityksestä hän korvaa asianosaiselle 430 euroa. Käytössä uudet tilat ovat olleet täysipainoisesti vuoden alusta lähtien. S. tapahtuu! Torstaina kahvipannu kuumana. Toimitusmaksu 10€/varaus ihana Bangkok (4 yötä) + Cha-Am (10 yötä) J. Tervetuloa! Johtokunta Keski-Pohjanmaan osasto www.aktia.. Velaton hinta 37.900 e/osuus. Myynti 1/6 osuuksina. Hän sanoo, että vaikka minne menee, Oksava pysyy mielessä. Aulassa kauppaopiston rehtori Tarja Halkosaari. Palo levisi rakennuksen välipohjaan, jonka palokunta joutui purkamaan. Hänellä oli tilillään myös vähäinen huumausainerikos, ampuma-aserikos ja räjähtävien aineiden varomaton käsittely. Myös mökin irtaimistoa tuhoutui palossa paljon. Käräjäoikeuden mukaan teko ei täyttänyt tapon yrityksen kriteeriä. Uhri vietiin sairaalaan, jossa haavat ommeltiin. Loukkaantunut ei joutunut hengenvaaraan sen seurauksena. KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Silmälääkäripalvelut Silmäasemalta Silmälääkäri Outi Hautalahti Kokkolan Silmäasema Rantakatu 10 AJANVARAUKSET (06) 215 5500 Kiinteistö Oy Kaukonraitti 3, Ruka (Kesäjärven alue) Ensimmäiset, tasokkaat 3 mh, tupa, keittiö, sauna, kph, wc, 81 m 2 + parvi 18 m 2 + varasto paritalohuoneistot ovat juuri valmistuneet. Neljä vuotta sitten hän oli ehdolla Arkadianmäelle ja sai 3600 ääntä. Vaikka Pohjois-Savoa luonnollisesti pääsääntöisesti edustaakin, Katainen aikoo auttaa myös Haapajärveä ja Kalajokilaaksoa, jos sellaisia tilanteita vastaan tulee. Erikoista tilanteessa oli, että asian käsittelyn jälkeen hänen veljensä, jolla ei ollut osaa eikä arpaa tapahtuneeseen, halusi sanoa muutaman sanan pikkuveljensä puolesta ja pyysi tapahtunutta anteeksi omasta puolestaan. Varaukset SOITA 030 608 50 030 608 50 kesään! Hinnat alk/hlö. Uhrin posken alaosaan ja kaulaan vasemmalle puolelle tuli suurehkot haavat. Törkeän pahoinpitelyn uhrille syytetyn on korvattava kivusta ja särystä, pysyvästä kosmeettisesta vammasta, oikeudenkäyntisekä muita kuluja yhteensä hieman vajaat 19 000 euroa. Lisäksi tiloissa on tietokonekorjaamo, jonne voi viedä atk-laitteitaan huollettavaksi. Elsi Katainen on Tauno ja Saara Niirasen tytär. – Haapajärven seudulla ja Pielavedellä ovat samat murheet. vesihieronta. Se sai alkunsa ilmeisesti sähkölaitteista. 050-494 9332 e-mail: juha.haataja@elisanet.fi Laatuaikaa-Yhtiöt Oy, 96400 Rovaniemi Summassaarentie 180, Saarijärvi a 030 608 5100 A www.summassaari.. Samassa istunnossa tuomittiin syytetyn kaveri, pietarsaarelainen 22-vuotias mies laittomasta teräaseen hallussapidosta 12 päiväsakkoon, yhteensä 72 euroa. Kysy päivän tarjous Aktian korkokattolainasta! Lainatarjous: -50% alennus toimitusmaksusta. Opiskelijapulaa potenut talouskoulu yhdistettiin ammattiopistoon toissa vuonna. Tarjoukset voimassa konttoreissamme: Kokkola ja Kruunupyy Lääkäripalvelut Terveyspalvelut Sekalaiset Kokouksia Matkailu Konsertit PIETARSAARI (KP) Pietarsaarelainen 21-vuotias mies oli perjantaina Mustasaaren käräjäoikeuden Pietarsaaren yksikössä syytteessä tapon yrityksestä, mutta tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä sekä muista rikkomuksista vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Hänet laskettiin ensikertalaisena vapaalle jalalle odottamaan vankipaikkaansa. – Ajattelen samalla tavalla kuin siskoni Katri, joka on asunut pitkään Tansaniassa. Aktia-päivien aikana 26.-30.3. BACH JOHANNESPASSIO JUHA KANGAS Tuuli Lindeberg, sopr. Mökissä oli runsaasti savuvahinkoja. Avajaiset uusituissa opetustiloissa Puutarhakadun uusitut tilat ovat olleet täysillä ammattilukion ja kauppaopiston käytössä vuoden alusta lukien. Uhrit ovat hänen tuttaviaan. Huhtikuussa valmistuu 4 mh, tupa, keittiö, sauna, kph, 2 wc, 108,4 m 2 + parvi 25 m 2 + varasto. Kuva: Juha Sallinen PERHO (KP) Kesämökki paloi remontoitavaan kuntoon Perhon Kuusjärvenkylässä lauantaiiltana. savihoito, puolihieronta, yrttikylpy, kasvotai jalkahoito, autom. Kylpyläloma 1 hlö / 3 vrk / 2 hh 99 ¤ Voimassa 2.5.07 asti, ei Pääsiäisenä. Tehtaankatu 29, Kokkola KEVÄTKOKOUS Esillä sääntömääräiset asiat. Se on minulle suuri kunnia, Elsi Katainen kertoo. Syytetyllä ei ollut aiempaa rikosrekisteriä. Syytetty tuomittiin törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, törkeästä pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä teräaseiden hallussapidosta julkisella paikalla. Hae lisää virtaa virtaa Hemmotteluloma 1 hlö / 5 vrk / 2 hh 295 ¤ sis. Voimassa 2.5.07 asti. Nyt laariin rysähti lähes 5700 ääntä. Pääsiäisloma 1 hlö / 3 vrk / 2 hh 147 ¤ Tarjoukset sisältävät aamiaisen, kylpylän ja kuntosalin käytön sekä lomaohjelmaa. Vuonna 2001 hänet valittiin ensimmäisen kerran Pielaveden valtuustoon ja heti sen puheenjohtajaksi. Mökki paloi Perhossa. klo 19.00 PITKÄNPERJANTAIN KONSERTTI KOKKOLAN KIRKKO Pohjanmaan Syöpäyhdistys ry ti 10.4.2007 klo 18.30 Tervakartanon Juttutuvalla, os. Teppo Lampela, kontratenori Ian Honeyman, tenori Riku Pelo, basso Rolf Broman, basso K-P:n Kamarikuoro Liput: 15, 12 , 6 € Ennakko: Kokkolan Matkailu Wanha Kalahalli, puh. Vain uudet varaukset. Sen jälkeen syytetty oli kääntynyt miehen kaveriin ja lyönyt tätä ainakin kaksi kertaa veitsellä. Pariskunnalla on kaksi lasta, Aleksi, 11, ja Erika, 9. Katainen muutti vuonna 1990 Haapajärveltä Iisalmeen opiskelemaan agrologiksi. Niissä opiskelee paitsi ammattilukiolaisia, sijaitsevat myös kauppaopiston yrittäjyysluokat sekä tietojenkäsittelyluokka
Heidän mielestään kunnanhallituksella ei ollut päätöstä tehdessä riittävästi tietoa, miten on selvitetty kunnan omistamien tilojen käyttö ja mahdollisuus rakentaa vastaanottotilat kunnan omistamiin tiloihin. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Haughian) Sinua syvästi ja ikuisesti rakastava Tainasi. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan lauantaina 31.3.2007 klo 11.00 Raution kirkossa. 09.03.2007 Kalajoella Kaipauksella muistaen Juha ja Pirkko Maria, Tuomas muut sukulaiset Sun muistos kallis ainiaan jää kauniina mieliimme loistamaan, vaikk' sydämes kultainen väsyi pois, emme hyvyyttäs, lämpöäs unohoittaa voi. Rakkaamme Tellervo Helena KULLA o.s. Kiitos Ylivieskan terveyskeskus os. Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Lapset ja lastenlapset perh. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa lauantaina 24.3.2007. Ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Reisjärven kirkkomaahan sunnuntaina 1.4.2007 klo 12.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. 19.02.1913 Rautiossa k. 8.3.2007 K-PKS:ssa Rakkaudella kaivaten Mikko Jari, Jaana, Julius ja Joonatan Virpi, Kari, Joonas, Janne ja Matias Ismo Teemu siskot perheineen muut sukulaiset ja ystävät Jumala meitä kutsuu nyt suojaan turvaisaan. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. 15.01.1920 Kalajoella k. Kunnanhallitus päätti äänin 5 – 2 tammikuun lopussa vuokrata tilat Kiinteistö Oy Reisjärven Suunnalta 1 400 euron kuukausivuokralla kymmeneksi vuodeksi. Lahti s. 14. SK 229 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 23.03.2007. (Hebr 10:19) Oli ilon ja onnen päiviä, työntäyteisiä vuosia. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus Kälviän seurakuntakodissa. Syvä ja lämmin kiitos Karin hyvästä, pitkäaikaisesta hoidosta lääkäri Anderssonille sekä dialyysiyksikön hoitajille. muut sukulaiset ja ystävät Oli sulla sydän lämmin hellä, paikka siellä meillä jokaisella. 07.09.1916 Lohtajalla k. Saari s. Siunaus toimitettu 23.3.2007 äidin toivomuksesta lähimpien läsnä ollessa. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakas äitimme siunataan Kalajoen kirkossa perjantaina 30.3.2007 klo 11.00. Lämmin kiitos osanotosta. Seppo Adiel Leveinen on siunattu Intiön kappelissa Oulussa. Vuokranantaja saneeraa tilat eläinlääkäritoimintaan soveltuviksi. 01.09.1938 Kaustisella k. sisaret ja veli perh. 4:n henkilökunnalle Johannes Suutarin hyvästä hoidosta. Reisjärven kunta kuitenkin muistuttaa, että turvallisuusja lupahallinnon turvaaminen on Reisjärvelle ja lähikunnille tärkeää. 2.9.1923 Keitele k. Hautaustoimistot Sekalaiset Kuolleita Surukiitokset Asta Maria Puurula siunattiin haudan lepoon 17.3. Oi saanhan sen. Saari s. Kattilakoski s. Muistosi kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. muut sukulaiset ja ystävät Se vanhurskaus on Jeesuksen, sen kasteen kautta sain. Muistotilaisuus siunauksen jälkeen seurakuntakeskuksessa. s. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunaustilaisuus on Kannuksen kappelissa 31.3.2007 klo 12.00. 3.2007 Kaipauksella muistaen veljen lapset ja lastenlapset perh. Kimmo ja Asta-Liisa perh. Rakkaamme Kauko Svante MATILAINEN s. Minun puutarhani jää, ja kesän tullen sireenit puhkeavat kukkaan. Enemmistö eli Jyrki Halonen (kesk.), Markus Muuttola (kesk.), Marko Paalavuo (kok.) Seija Kukkola (vas.) ja Hilkka Lindberg (kesk.) olivat oikaisuvaatimuksen hylkäämisen kannalla. Lämpimät kiitoksemme Teille kaikille, jotka olette muistaneet äitiämme HELMI EMILIA PELTOLAA hänen eläessään ja tukeneet meitä eron ikävässämme. Äiti siunataan Halsuan kirkossa lauantaina 31.3.2007 kello 12.00, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. 17.03.2007 Libeckin sairaalassa Kaipauksella muistaen sisarusten lapset perh. 23.02.1918 Vetelissä k. Rakkaamme Bertta Anna-Liisa PALOLA o.s. Se riittää, muuta tarvitse en taivasmatkallain. Rakkaamme Aino Katariina JAAKOLA o.s. Irja perh. 18.8.1926 k. 1:n henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. Tomi ja Eija-Riitta Sisko perh. Kivisaari s. 4.9.1940 Ullavassa k. Tellervo ja Aimo Onni, Tuula ja lapset perh. Kiitos myös Kälviän Marttila-kodin väelle ja Libeckin sairaalan os. 15.09.1921 Kälviällä k. On hiljaisuus ja suru sanaton, mutt' tiedämme sun hyvä olla on. Lämmin kiitos myös kaikille äitiä hoitaneille. sekä muut sukulaiset ja ystävät Kuin virvatulten on liekki häilyvää, on täällä onnekkainkin elämä. Aure perh. Uurna on saatettu haudan lepoon Elisabetin hautausmaalle Kokkolaan 24.3.2007. sekä muut sukulaiset ja ystävät Oi Isä rakkahin, lepo lempeä äidille anna. veljen puoliso muut sukulaiset ja ystävät Oi saanhan joukkoon autuaitten, kanss' ystäväin ja omaisten, mä päästä kerran, luo armon Herran. Tuli sairautta monta rasittavaa, vaan nyt on tyyntä ja rauhaisaa. Jussi, Raili ja lapset perh. Aika on eron ja jäähyväisten. 09.03.2007 Kannuksessa Rakkaudella muistaen Anja Pirkko ja Christer Petra Laura, Hannes ja pikku Kevin Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmäs suljit. Hannu ja Helena perh. Kiitos osanotosta ja muistamisesta. Tervetuloa. Isokoski, p. Oikaisuvaatimuksessa kunnanhallituksen jäsen Teuvo Nyman (kesk.) ja kunnanhallituksen varajäsen Kauko Mäntypuro (kesk.) esittivät päätöksen kumoamista. Rakkaamme Anna Amanda RAHIKKA o.s. Käsivarsin hellin, turvallisin ikirauhaan luoksesi kanna. (D. Kiitos osanotosta. 19.3.2007 Kalajoella uskossa turvaten Vapahtajaansa Sydämissämme rakkaus, kiitollisuus, kaipaus Väinö ja Elli Eino ja Salme Anneli ja Mauri Liisa ja Pentti Olavi ja Raili Heikki ja Marju Erkki ja Anja Raija ja Erkki ja mummulle rakas jälkikasvu sukulaiset ja ystävät Sitä sydäntä, joka meitä rakasti, niin kaipaamme suunnattomasti. Muut sukulaiset ja ystävät Aamun koitosta iltaruskoon kulkija elämän taivaltaa. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 24.3.2007. Rakkaamme Hanna Maria HILLUKKALA o.s. Väsyneenä silmäs suljit siihen hiljaa nukahdit, yli rajan silloin kuljit, rauhan rannan saavutit. Taivasmummua suojeluksesta ja kaikesta hyvästä kiittäen. Ihmiset, jotka ovat minua rakastaneet vaeltavat siellä yhä. Hautauksia Maakunta 5 KESKIPOHJANMAA . Sunnuntaina 25.3.2007 Rakkaamme Urho Johannes REINIKKA * 01.10.1919 Kuortaneella † 18.03.2007 Ylivieskan terveyskeskuksessa Rakasta puolisoa, isää, pappaa ja isopappaa kaivaten Anni Kari ja Karen perheineen Harri perheineen Irmeli ja Lasse perheineen muut sukulaiset ja ystävät Kädet rakkaat vuoksemme uurastaneet, lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Marja-Leena ja Sakari perh. Kunnanhallitus perusteli oikaisuvaatimuksen hylkäämistä sillä, että päätökseen ei sisälly laillisuusvirheitä, ja että päätös oli perustunut tarkoituksenmukaisuusharkintaan. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan sunnuntaina 1.4.2007 klo 12.30 Lohtajan siunauskappelissa, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. Kunnanhallituksen kokouksessa Hilkka Ainasoja (kesk) esitti Kalevi Ojalan (kesk.) kannattamana, että oikaisuvaatimus hylätään. Sen sydämen muisto uusiutuu aina elomme iltaan asti. 08.03.2007 Kokkola Kiittäen lapset perh. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita saattamaan Maritaa haudan lepoon ja sen jälkeen muistotilaisuuteen seurakuntatalolle. k. Olette lämpimästi tervetulleita. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä muistit ja huolta kannoit. Rakkaamme Onni Matias JAHNSON s. Rakkaamme Reino Matias STORBACKA * 21.06.1922 Vetelissä † 15.03.2007 kotonaan Vetelissä Rakkaudella kaivaten Puoliso Annikki Vesa, Ritva ja lapset perh. Viitamäki * 24.10.1925 Peräseinäjoella † 08.03.2007 K-PKS:ssa Rakkaudella ja kaipauksella Seija Pirkko ja Jyrki Hilkka sukulaiset ja ystävät Ja minä lähdin, mutta linnut jäävät ja laulavat. 12.03.2007 kotonaan Kaustisella Kiittäen ja kaivaten Puoliso Matti Jaana ja Tuomo Jaakko ja Ira Jenni, Aki ja tyttövauva sisarukset ja sisarusten lapset perh. Määränpäähän saapuessaan uneen rauhaisaan vaipua saa. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita. 27.01.1923 Räisälä k. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton. 14.03.2007 K-PKS:ssa Rakkaudella kaivaten ja kiittäen Puoliso Eeva Timo ja Ismo Anna-Liisa ja Markku perh. Ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Reisjärven kirkossa perjantaina 30.3.2007 klo 12.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. 13.3.2007 Kaipamaan jäivät lapset lastenlapset sukulaiset ja ystävät Hiljaiset hetket jälkeesi jäivät kullaten muistojen kirkkaimmat päivät. Oikaisuvaatimus eläinlääkärin tiloista hylättiin. 13.06.1925 Reisjärvellä k. "Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea." VK 341 Tytöt perheineen Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 24.3.2007. 09.03.2007 Vetelin sairaalassa äitiä ja mummua rakkaudella kaivaten Aila, Allan ja lapset perh. Omaiset Kauko Edward RAJALA s. 1 sekä henkilökunta. Elinan muistoa voi kunnioittaa Lohtajan suoramyyntihalliin avatun yhteisadressin kautta, jonka varat luovutetaan Kurkikartanon vanhusten virkistystoimintaan. Meille kaikille niin rakas Marita Anna-Liisa JÄRVELÄ o.s. 31.10.1946 05.03.2007 Kokkolassa K-PKS:ssa HAUTAKIVIVALMISTUS T. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Kalajoen kirkossa perjantaina 30.03.2007 klo 14.00, hautaan laskemisen jälkeen muistotilaisuus sekä ruokailu seurakuntakodissa Iktys-salissa. Oikaisuvaatimuksen tekijät olisivat halunneet myös selvittää tarkemmin, mitä maksaa uudistilojen teko. Elon liekki hiipuen sammui pois, miten väärin rauhaa itkeä ois, mutta luopua äidistä, mummusta rakkaimmasta, mikä estäisi kyyneleitä vuotamasta. Outi ja Jorma perh. Rakkaamme Lauri Johannes HIMANKA s. 19.03.2007 Kalajoella Muistaen Sisarukset puolisoineen Sisaruksien lapset perh. Milloinkaan meitä ei hylkää, lastensa kanssa hän on. Rakkaamme Johannes SUUTARI s. Ulla Mikko sekä muut sukulaiset ja ystävät Niin kauan kuin ajatukset, unelmat ja muistot elävät, niin kauan kuin silmäni näkevät ja korvani kuulevat, niin kauan kuin sydämeni sykkii ja sieluni hengittää, en koskaan unohda Sinua. Sinä meitä muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt, vaan kaikkesi annoit, jää muisto niin kaunis ja kallis meille. Puolisoni, isämme ja pappamme Veikko Armas KOKKONIEMI s. Kari, Harri ja Irmeli Aurinko laskee pitenee varjot. Kaunis kiitos äitiä hoitaneille. Rakkaamme Hilda Eliina HAASALA s. Vaula ja Juhani perh. 19.11.1918 k. 21.9.1920 Kalajoella k. tyttövauva Rakkaamme siunataan Kaustisen kirkossa lauantaina 31.3.2007 klo 11.00. lastenlapset perh. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Kiitos myös kotisairaanhoidon, kotipalvelun, Libeckin sairaalan os. 7.3.2007 Reisjärven tk:ssa Kaipauksella muistaen Yrjö Matti perh. Rakkaamme Kari Edvard KAVONIUS Rakkaudella kaivaten Taina Jorma Anita ja Jyrki perh. Antti Savela REISJÄRVI (KP) Reisjärven kunnanhallitus päätti perjantaina hylätä oikaisuvaatimuksen eläinlääkärin uusien vastaanottotilojen vuokrasta. Ali-Haapala s. Virpi ja Pekka perh. muut sukulaiset ja ystävät "Meillä on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkein pyhimpään". Kari veljen lapset perh. Enomme siunaus Kälviän kirkossa 31.3.2007 klo 10.00. Reisjärven kirkossa Siunauksen toimitti rovasti Jorma Niinikoski, kanttorina toimi Heidi Huhtala. 06-822 9198, 040 702 2092 Linnusperä, Kuokkasuontie 5, Kokkola LISÄKAIVERRUKSET, ENTISÖINNIT Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme HELVI JYLHÄN muistoa ja otitte osaa suruumme. Meille niin rakas Irja Helena PARPALA o.s. Lausuntonaan sisäasiainministeriölle Reisjärven kunnanhallitus toteaa, että poliisin hallintorakenteen kehittämisryhmän väliraportti on kehittämistyölle pääpiirteissään hyvä lähtökohta. 2:n ja K-PKS:n os. Lämmin kiitos osanotosta ja muistamisesta surussamme. Jäi kaunis muisto ja suru sanaton, mutta tiedämme – äitimme, mummumme taivaassa on. Jumala meitä kutsuu ja kantaa voimallaan. Muistotilaisuus vietettiin seurakuntakodissa. muut sukulaiset ja ystävät Jo päättyi matka mainen pyhä rauha sun ympäröi. Raili, Eero ja lapset perh. Anni Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan haudan lepoon Sievin kirkossa lauantaina 31.3.2007 klo 13.00
Etenkin naiset kokeilevat useita kivunhoitotapoja. Keskusta haluaa ulkomisterin salkun Pääministeri Matti Vanhasen mukaan hallitukseen tulee valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri, joka huolehtii valtion 25 miljardin euron osakesalkusta. Haastatteluista syntynyt teos on ilmestynyt nyt myös suomeksi nimellä Lennart Meri – Virolle eletty elämä (Tammi). Eero Lehden mukaan tutkimuslaitos ei epäonnistunut, sillä kannatusvaihtelut mahtuvat kahden prosentin virhemarginaaliin ja lisäksi tutkimuslaitos ennusti oikein Niinistön jättimäisen äänisaaliin. Aiemmin Finnair ehti arvioida määrän pienemmäksi. Uudenkin hallituksen todennäköinen pääministeri Vanhanen kaavaili TV1:n Lauantaiseurassa, että eduskunnan puhemiehen ja valtiovarainministerin paikka menevät toiseksi suurimmalle hallituspuolelle. Ministeri voi joko keskittyä pelkästään tähän työhön tai hänellä voi olla myös muita tehtäviä. Tutkimukseen osallistuneista 80 prosenttia oli tuntenut jotain kipua kuluneen viikon aikana. Hän ei mitenkään katsonut hyvällä, että Saksassa ja myös Suomessa ihailtiin Gorbatshovia. Kipulääkkeiden säännöllinen käyttö on yleistä: noin seitsemän prosenttia ihmisistä käyttää niitä päivittäin ja lisäksi yli kymmenen prosenttia muutamana päivänä viikossa. Mielenkiintoista on, että hänen ajatuksistaan huokuu syvä vastenmielisyys myös Neuvostoliiton viimeistä presidenttiä Mihail Gorbatshovia kohtaan. Uusi nopeusrajoitus tulee voimaan vasta, kun merkit on vaihdettu. Meren äiti joutui kuitenkin kahden pikkupoikansa elämään todella ankeissa oloissa vuosien ajan. Suurella osalla näistä ihmisistä työttömyys on pitkittynyt; he ovat rakennetyöttömyyden piirissä olevia. Yrittäjäjärjestö muistuttaa, että kannustinloukussa on selvitysten mukaan noin 50 000 työtöntä, joilla työhön meneminen ei juuri lisäisi käytettävissä olevia tuloja. Hallitusneuvotteluja johtava Matti Vanhanen (kesk.) sanoi aiemmin lauantaina, että keskusta haluaa itselleen pääministerin ja ulkoministerin paikan. – Siihen prosessiin ei istu, että todennäköinen hallitustunnustelija ilmoittaisi jo ennen eduskunnan kokoontumista, keiden kanssa ryhdytään yhteistyöhön. Porvarihallitus kansan suosikki OULU (STT) Tuore kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti kuittaa Kalevassa puoluetoveriensa Taloustutkimukseen kohdistamat moitteet turhiksi. Hallituksessa tulisi olla Vanhasen mukaan neljä puoluetta, joilla on takanaan noin 120 kansanedustajaa. Merellä oli Suomessa oma arkistokin, jossa hän säilytti aineistoa, jota ei halunnut pitää kotimaassaan. Oneworldiin tulossa mukaan uusia lentoyhtiöitä Tausta KUOPIO (STT) Krooninen kipu nakertaa suomalaisten terveyttä. maaliskuuta. Muutos saattaa vaikuttaa esimerkiksi asiakkaisiin, jotka ovat ostaneet aloitusyhteyden ja jatkoyhteyden liput netistä kahdelta erilliseltä sivustolta. Meren epäilevä suhtautuminen suurvaltoihin tulee hyvin esiin, kun hän kertoo siitä, miten suurvallat vuonna 1943 Teheranissa kohtelivat pikkuvaltioita. Keskusta piti jo vaalikampanjassa esillä ”uuden työn ohjelmaa”, jonka mukaan osalla valtion osakeomistuksen myynnistä tuettaisiin suomalaisia yrityksiä ja helpotettaisiin uusien yritysten perustamista. Luottamusta oli, eikä yhteistyöstä ole jäänyt mitään mielipahaa. Koviin kipuihin kokeillaan useita hoitoja ja syödään paljon lääkkeitä, ilmenee Kuopion yliopistossa lauantaina tarkastetusta väitöskirjasta. Katainen: Liian aikaista puhua jaosta HELSINKI (STT) Keskustan ja kokoomuksen pohjalle rakennettava porvarihallitus on Aamulehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan suosituin vaihtoehto. Muun maantieverkon osalta merkit vaihdetaan tiemestarien harkinnan mukaan niin, että ne on vaihdettu viimeistään huhtikuun 4. Myös muissa tiepiireissä päätökset kesänopeuksista tehdään ensi viikolla. Yrittäjien mielestä myös heidän työhön saamisensa on tärkeää niin heidän itsensä kannaltaan kuin uhkaamassa olevan työvoimapulan vuoksi. Toiseksi suosituin pääministeriehdokas on kokoomuksen Sauli Niinistö 13 prosentin kannatuksella. päivään mennessä. – Minun asenteeni häneen ei ole ehkä tyypillisen virolainen. Merkkejä aletaan vaihtaa tavallista aikaisemmin, koska ensi viikon sääennuste on suotuisa ja kevääntulo on muutenkin aikaisessa. Uudistuksen kustannusvaikutukset yhteiskunnalle eivät voi sen mielestä olla merkittäviä, koska monessa tapauksessa sosiaalietuuksien maksatus työttömälle joka tapauksessa jatkuisi ilman ehdotettua muutostakin. Kaikki merkit on vaihdettu Vaasan tiepiirissä viimeistään tiistaina. Määrää voidaan joutua sovittelemaan muullakin tavoin, kun salkkuja jaetaan puolueiden välisten suhteiden mukaan. Nopeusrajoitusten vaihtaminen aloitetaan maanantaina 26. Vanhanen ei ottanut tässäkään yhteydessä mitään kantaa hallituspohjaan tai henkilövalintoihin. Vanhasen mukaan on syytä kunnioittaa sovitun menettelytavan lisäksi myös vaalitulosta. Taloustutkimuksen omistaja puolustautuu HELSINKI (STT) Finnair lopettaa sunnuntaina matkatavaroiden selvittämisen osaan kilpailevien lentoyhtiöiden jatkolennoista. Pieni valtio kyllä pannaan merkille ja otetaan huomioon, jos se pystyy todistamaan, että sen intressit ovat samat kuin muillakin valtioilla. Kokoomusta pidetään keskustan todennäköisimpänä hallituskumppanina. c – Iberia – LAN Airlines – Qantas Huhtikuun alussa allianssiin liittyvät uusina yhtiöinä Japan Airlines, Malév ja Royal Jordanian, mutta samalla astuu voimaan Aer Lingusin ero. – Useimmissa tapauksissa matkustajien ei tarvitse tehdä uudistuksen takia mitään. Nykyisessä hallituksessa on 18 ministeriä. Selvää on, että Meri suhtautuu hyvin kielteisesti neuvostovaltaan. Tulosten mukaan vähintään joka neljäs tämänikäinen kärsii yli kolme kuukautta jatkuneesta kivusta. Lyhyesti Sunnuntaina 25.3.2007 . Viro pystyi siis pitämään yhteyttä ulkomaailmaan ei vain Suomen television avulla, vaan myös oikeiden ihmissuhteiden avulla. Suomen yrittäjät perustelee ehdotustaan sillä, että kun työhön menon kannustavuutta ei käytännössä voida lisätä madaltamalla sosiaalietuuksia, ei yhteiskunnalle jää juuri muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä palkan ja sosiaalietuuksien samanaikainen maksatus. Kakkosvaihtoehto on kolmen suuren hallitus, jossa olisivat mukana keskusta, kokoomus ja sosiaalidemokraatit. Tätä pienen valtion aseman korostamista ja epäluuloa suurten valtioiden toimia kohtaan voidaan hyvällä syyllä pitää vuosi sitten kuolleen Viron presidentin Lennart Meren poliittisena testamenttina. Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki BERLIINI (STT) Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan ministerisalkkujen jaosta keskusteleminen ei ole vielä ajankohtaista. Suomi oli niin hänelle kuin yleensäkin virolaisille portti länteen. Yhtiö selvittää matkatavarat myös entiseen tapaan, jos jatkolennon yhtiönä on Finnair tai jokin sen seitsemästä One World -kumppanuusyhtiöstä. Proviisori Juha Turusen tutkimukseen osallistui yli 4 500 satunnaisesti valittua 15–74vuotiasta. Meri kertoi elämänsä vaiheista HELSINKI (STT) Suomen yrittäjät ehdottaa omaa malliaan ratkaisuksi kannustinloukussa olevien työttömien ongelmaan. Tehtävä sijoitetaan valtioneuvoston kansliaan. Kansalaisista sitä haluaa tuoreen mielipidemittauksen mukaan 45 prosenttia. – Jos hallitus muodostuu kokoomuksen ja keskustan välillä, tämän on näyttävä salkkujen määrässä ja painoarvossa. Hän kutsui sellaisia puheita vääriksi huhuiksi. Näillä puolueilla on yhteensä 126 paikkaa eduskunnassa. Valtion osakesalkusta vastaavan ministeripaikan täyttäminen on Vanhasen arvion mukaan mielenkiintoinen henkilövalinta. Muutos koskee vain niitä jatkolentoja, jotka on kirjattu eri matkalipulle kuin Finnairin. Vanhanen kiisti, että SDP:n ja keskustan välillä olisi käyty ennen vaaleja neuvotteluja punamullan jatkamisesta. Oulussa ja Lapissa rajoitusten muutos koskee aluksi vain valtaja kantateitä. Samalla he oppivat myös suomen kieltä. Järjestössä uskotaan, että tämä kannustaisi työttömänä olevaa hankkimaan tuloja työllä. Finnair lopettaa osan jatkolentojen laukkuselvityksistä Muutos koskee vain niitä jatkolentoja, jotka on kirjattu eri matkalipulle kuin Finnairin. Vain kahdella suurimmalla puolueella eli keskustalla ja kokoomuksella on kahdestaan enemmistö eduskunnassa. Yrittäjillä ehdotus työttömille VAASA (STT) Talvinopeudet vaihtuvat kesänopeuksiksi ensi viikon alussa Vaasan, Oulun ja Lapin tiepiireissä. Eduskunta ei ole vielä edes järjestäytynyt, ja kansanedustajien valtakirjatkin tarkastetaan vasta maanantaina. Mallin lähtökohtana on, että työttömyydestä kärsivän kotitalouden saamat sosiaalietuudet voisivat jatkua määräajan, vaikka työtön alkaisikin saada palkkatuloa. Nopeusrajoitus palautuu 80 kilometristä 100 kilometriin tunnissa. Kipulääkkeiden säännöllinen käyttö on yhteydessä myös masennukseen ja työelämän ulkopuolelle jäämiseen, tutkija kertoo. Vain harva palasi. – Tämä koskee lähinnä halpalentoyhtiöiden matkustajia, mutta myös joitakin muita yhtiöitä, Määttä kiteyttää. Vanhanen korosti kuitenkin keskustan ja SDP:n yhteistyön perinteen tulleen ”hyvin syväksi ja vahvaksi”. Vanhanen ennusti, että omistajuusministeri joutuu useimmiten vain selittelemään, miksi omistaja ei puutu tarkemmin asioihin. Väitös: Krooninen kipu nakertaa suomalaisten terveyttä Risto Jussila HELSINKI (STT) Maailmassa ei kukaan välitä pienestä valtiosta, ellei kyseinen valtio käytä itse kovaa ääntä ja selväsanaisesti ja aktiivisesti vaikuta siihen, että sen toiveet otetaan huomioon. Hän piti sitä moraalisesti niin vastenmielisenä, että hän oli taipuvainen sijoittamaan Rooseveltinkin sotarikollisten joukkoon. Karkotetut valittiin puhelinluettelosta Kirjan ehkä mielenkiintoisinta antia on kertomus Meren perheen karkotuksesta Siperiaan. Yle päätti aiemmin, ettei se toistaiseksi julkaise mielipidetutkimuksia Taloustutkimukseen kohdistuneen arvostelun takia. Yli kymmenellä prosentilla kipu on päivittäistä tai jatkuvaa. Vasta kovat ja jatkuvat kivut saavat ihmiset hakeutumaan lääkärin hoitoon. Yhä useampi matkustaja yhdistelee matkansa itse eri yhtiöiden tarjoamista edullisista lennoista. Lehti ja hänen perheensä omistavat Taloustutkimuksen. – Ministerin tulee olla aidosti kiinnostunut yhtiöiden toiminnasta ja menestyksestä sekä ymmärtää omistajaohjauksen rooli rajoitteineen. Erityisen lämpimin sanoin Meri luonnehtii presidentti Urho Kekkosen toimintaa. Äänikuningas Sauli Niinistön mukaan Taloustutkimus on säännönmukaisesti arvioinut puolueen kannatuksen liian alas. Selvityksen perusteella tämän vaihtoehdon kannalla on 28 prosenttia suomalaisista. Moottoriteillä nopeusrajoitus nousee 100: sta 120 kilometriin tunnissa. Hallitusneuvottelujen lopputulokseksi on ennustettu porvarihallitusta, jossa keskustan ja kokoomuksen rungon täydentäisivät RKP ja mahdollisesti vihreät. Heistä yli puolet oli käyttänyt reseptivapaita kipuhoitolääkkeitä edellisen puolen vuoden aikana. – Monet lentoyhtiöt eivät ota vastuuta laukkujen siirtämisestä edes omien lentojensa välillä, Finnairin asiakaspalvelusta vastaava johtaja Paavo Virkkunen muistuttaa. Tutkimuksen mukaan krooninen kipu on yleistä erityisesti iäkkäämmillä, mutta miesten ja naisten välillä ei ole eroa. Suomen televisiosta etenkin pohjoisvirolaiset saivat tietää maailman tapahtumista. Keskustan puheenjohtajan, pääministeri Matti Vanhasen haluaa hallituksen vetäjäksi 62 prosenttia kansalaisista. Kolmannes oli käynyt lääkärillä ja saanut reseptikipulääkkeitä. Keskusta saisi pääministerin ja ulkoministerin salkut. Hallituksen muodostamisessa on eduskunnalla uuden perustuslain mukaan hyvin keskeinen osuus. Uudenmaan, Turun ja Hämeen tiepiireissä kesänopeuksiin siirrytään todennäköisesti keskiviikkoon mennessä. Ennen vaaleja tämä oli suosituin hallituspohja. Erityisesti Yhdysvaltojen presidentti Franklin Roosevelt käytti hänen mielestään uudelleenvalintansa varmistamiseksi samoja menetelmiä, joita Viro oli saanut tuntea nahoissaan. Finnairin tiedotuspäällikkö Usko Määttä sanoo, että muutos koskee vuositasolla vajaata 180 000:tta matkustajaa. Taloustutkimus on joutunut kokoomuslaisten hampaisiin, koska sen ennen vaaleja julkaistu mielipidekysely arvioi kokoomuksen alakanttiin. Hän toisti näkemyksensä, jonka mukaan kaikki eduskuntapuolueet ovat kuviossa mukana. Kautensa päättävässä Vanhasen hallituksessa jako on muuten samanlainen keskustan ja kakkospuolueena olevan SDP:n kesken, mutta myös ulkoministeri on nimetty SDP:stä. Vanhanen uskoi, että kaikki mukaan tulevat puolueet ajavat myös sukupuolten välistä tasa-arvoa. Hänen mielestään nimittäin Kekkonen syötti Neuvostoliitolle koukun, kun hän 1960-luvun puolivälissä lupasi neuvostojohdolle Suomen katkaisevan suhteensa Ruotsissa toimiviin virolaispakolaisiin. Määttä kertoo, että uudistuksessa on mukana alle kaksi prosenttia kaikista matkatavaroista. Vastineeksi hän kuitenkin vaati laivayhteyttä Helsingin ja Tallinnan välille. Kekkoselle kiitosta Meri puhuu kirjassa Suomesta ja suomalaisista hyvin lämpimään sävyyn. Nyt on aika keskustella hallitusohjelman rakentamisesta, Euroopan porvaripuolueiden huippukokoukseen Berliinissä osallistunut Katainen sanoi. Katainen muistutti kuitenkin, että kokoomuksen ja keskustan välillä on eduskunnassa vain yhden paikan ero. Kuva: Jukka Lehojärvi Lentoyhtiöiden allianssiin Oneworldiin kuuluvat Finnairin ohella: – Aer Lingus – American Airlines – British Airways – Cathay Paci. Kun Viroon virtasi suomalaisia, syntyi runsaasti ystävyyssuhteita. Meri kertoi elämänsä tarinan lähes kymmenen vuotta sitten sveitsiläiselle toimittajalle Andreas Opatkalle. Kesänopeudet voimaan. Meren perhe oli näiden onnekkaiden joukossa. Mutta tosiasia on, että me olemme hänelle suuremman kiitoksen velkaa kuin monet virolaiset ja valitettavasti myös suomalaiset ovat valmiit tunnustamaan, pohti Meri. Kokoomuksen puheenjohtajaa Jyrki Kataista kannattaa pääministeriksi vain neljä prosenttia ja SDP:n Eero Heinäluomaa enää prosentin verran haastatteluista. – Me ei lähdetä tähän salkkuhuutokauppaan ollenkaan. Siksi autoilijoiden kannattaa muistaa talvikelien vaarat etenkin aamuisin. Vuoden 1941 kesäkuussa Virosta karkotettiin 11 000 ihmistä. Pääkumppanit voisivat pitää hallitusta pystyssä ilman, että yhteistyö jäisi kolmannen tai neljännen osapuolen varaan. Tiehallinto muistuttaa, että vaikka aurausvallit onkin höylätty teiden luiskaan, joissain paikoissa sulamisvedet voivat yhä valua tielle ja jäätyä yöpakkasilla. Meri ei ennen kuolemaansakaan tiennyt varmasti, millä perusteella Neuvostoliitto valitsi karkotettavan Viron eliitin. Sinipunaa eli kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien hallitusyhteistyötä haluaa enää kaksi prosenttia. Parittomilla luvuilla se on kuitenkin vaikeampaa kuin parillisilla. Finnairin mukaan matkustajalle tulisi kertoa jo matkaa varatessa, jos vaihtoaika ei ole riittävä matkatavaroiden lähtöselvityksestä huolehtimiseksi jatkolennolle. KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa HELSINKI (STT) Pääministeri Matti Vanhasen mukaan uuteen hallitukseen tulee valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri, joka huolehtii valtion 25 miljardin euron osakesalkusta. Jos haluaa, voi tietysti olla asian vuoksi yhteydessä matkatoimistoon tai Finnairiin, Määttä neuvoo. Punamultaa eli keskustan ja sosiaalidemokraattien muodostamaa hallitusta kannattaa enää kahdeksan prosenttia vastaajista. Lapin tiepiirissä rajoitusten poistaminen aloitetaan EteläLapista niiltä pääteiltä, joilla aurausvallit on jo kaadettu ja sohjo-ojat tehty. Vanhasen mukaan silläkin on merkitystä. Joka viides oli käynyt ammattihierojalla ja joka kymmenes fysioterapiassa. Moni seikka puhui hänen mielestään sen puolesta, että valinta tehtiin puhelinluettelon perusteella
Yhtään vahinkoa ei ole kuitenkaan tapahtunut, kertoo Siivonen. Pelastuslaitos kehottaakin maastossa liikkujia varautumaan retkilleen oikein, jotta heidän ei tarvitsisi soittaa palokuntien pelastusyksiköitä turhaan apuun. Vuoden luokanopettajan valinta tehtiin nyt yhdeksännen kerran. – On löytynyt kahdeksan tapausta, joissa keittotaso on kuumentunut itsestään. Aiheettomista ja perättömistä vaarailmoituksista pelastuslaitos harkitsee aina tutkintapyynnön tekemistä poliisille. Voi vain arvailla, mistä se johtuu, sanoo Birdlife Suomen toiminnanjohtaja Mika Asikainen. Väsyneenä ja viluisena on vaikea leiriytyä kunnolla. Viallisista tasoista saa lisätietoa verkosta osoitteesta www.service-management-web.com. Vesilintujen muutto on vielä vähäistä, kertoo Birdlife Suomi. Pyörähuutokaupan potti kasvaa RYMÄTTYLÄ (STT) Talon purkutyömaalta löytyi vanha pommi perjantaina Rymättylässä Varsinais-Suomessa. Elina Hiidenpalo on valmistunut luokanopettajaksi Joensuun yliopiston Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksesta talvella 1993. Kevään ensimmäiset leskenlehdet kukkivat jo Eteläja Lounais-Suomessa. 30–60 000 paria. Rymättylästä löytyi vanha pommi VANTAA (STT) Vantaan Myyrmannin kauppakeskuksen pääkäytävän ylisen valokatteen kattoikkuna putosi yllättäen alas lauantaina. – http://www.panoraama. – Tänä vuonna pesällä on toinen pari. Pituutta sillä oli parikymmentä senttimetriä. Härmäsen mukaan toistaiseksi tutkintapyyntöjä ei ole tehty. 20.3. Jäntin arvion mukaan ne heräävät joskus huhtikuun puolella. – Maakotkia on Suomessa arviolta 300–350 paria. – Viime ja sitä edeltävänä vuonna leskenlehtiä saatiin vasta huhtikuun toisella viikolla, sanoo Luonto-Liiton kevätseurantasihteeri Inka Plit. Kun retkeilijä uupuu, hänen pitää levätä, eikä soittaa apua, hän muistuttaa. Vika on havaittu tammikuun 2006 jälkeen myydyissä, 60 senttimetriä leveissä keittotasoissa. 20.3. Onnettomuus tapahtui noin kello 16.20. Törmäyksen jälkeen henkilöauto kimposi takaisin keskikaiteen viereen. Töyhtöhyyppä Yleinen koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Yli 50 havainnoista koski useampaa kuin yhtä lintua. Kukaan ei onneksi loukkaantunut pahasti, mutta lasinsiruista sai yksi ihminen naarmuja. Mutta toivotaan vielä, ettei niin käy. Keittotason vika voi aiheuttaa palovaaran. Tässä viikonvaihteessa peruttiin muun muassa isot kisat Savonlinnassa. Samalla Härmänen korostaa, että todellisessa hätätilanteessa, esimerkiksi sairaskohtauksen sattuessa, on syytäkin soittaa hätänumeroon 112. Pesimäkanta on n. Kuusamon suurpetokeskuksen karhut ovat vielä talviunilla. – Uusien ennätysten määrä on aika poikkeuksellinen. Lopulta ilmoitus osoittautui aiheettomaksi, palopäällikkö Jukka Härmänen Inarista kertoo. Aura Hanhet ja kurjet lentävät auroina. Naudat olivat rikkoneet pihattonavetan aidan ja lähteneet omille teilleen. Sunnuntaina tarkastetaan loput. Hiihtäjien aiheettomat hätäilmoitukset riesana KUOPIO (STT) Poikkeuksellisen lämmin sää on pakottanut perumaan kymmeniä pilkkikisoja eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Västäräkki Motacilla alba Pesii koko Suomessa, pesimäkanta n. Pesimäkanta on n. Sen sijaan etummaiset induktiokeittoalueet toimivat normaalisti. Koko maan merikotkahavaintojen lukumäärä oli perjantaina viikonlopusta lukien 184. Siivosen mukaan viat keraamisissa keittotasoissa ovat hyvin harvinaisia. Usein ennätykset ovat rikkoutuneet päivällä tai kahdella. Kasvusto kiinnittyy useimmiten satamassa, kun vene on pitkään paikallaan. 5–7 milj. Ennen laitteiden korjausta keittotasolle ei saa jättää astioita edes virran ollessa katkaistuna. – Viime vuonna nettipesällä pesinyt kotkapari Aino ja Väinö sai kaksi poikasta. ”Arvio oma kuntosi” Pelastuslaitos opastaa maastoon lähtijöitä oikeaan toimintaan. 1.4. Köysi kaulaan ja vetoa, kuvaili apulaispalopäällikkö Rauno Jumppanen pelastustyötä. Ennen vian korjaamista keittotason kaikkia keittoalueita voi käyttää normaalisti. Espoossa ja Sipoossa on tehty havaintoja kyykäärmeistä, sitruunaja nokkosperhosia on ollut ilmassa monilla paikkakunnilla aina PohjoisSavoa myöten. 1.3. Lämmin sää peruuttaa pilkkikisoja Lämmin sää on pakottanut perumaan kymmeniä pilkkikisoja eri puolilla Suomea. Kotkanpesä netissä Päivi Seeskorpi ROVANIEMI (STT) Maastoretkellä väsähtäneiden hiihtäjien aiheettomat hätäilmoitukset ovat lisääntyneet huomattavasti Lapissa. Kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja ajo-oikeudetta ajosta. Ensi viikonvaihteen kisoja on peruttu myös Keski-Suomessa. He kuljettivat ammuksen pois räjähteiden kuljetukseen tarkoitetulla peräkärryllä. Sunnuntaina 25.3.2007 Janne Huuskonen HELSINKI (STT) Moni lintulaji on saapunut Suomeen tänä keväänä poikkeuksellisen varhain. Yhdessä pesässä on kotkapari aloittelemassa pesintää. västäräkkejä ja peippoja on jo havaittu. 1.4. Puhdistus voidaan tehdä pesemällä pohja käsin tai käyttämällä korkeapaineruiskua tai painepesuria. Myyrmannin kattolasi putosi HELSINKI (STT) Luokanopettajaliiton hallitus on valinnut vuoden 2007 luokanopettajaksi 38-vuotiaan Elina Hiidenpalon Helsingistä. Ketään ei kuitenkaan jouduttu evakuoimaan. Pudasjärven maakotkanpesillä on jo kuhinaa. Suomen toiseksi yleisin pesimälintu (n. Hänen mukaansa turhien hätäsoittojen ongelma koskee erityisesti Saariselkää, jossa käy paljon pitkiä hiihtovaelluksia tekeviä matkailijoita. HELSINKI (STT) – Huomaamattomaksi naamioitu kamera välittää kuvaa internetiin maakotkanpesältä Pudasjärveltä. Eniten kohteista näytti kiinnostavan pyörä numero 1, jonka huudot olivat siirtyneet 1 500 euron paremmalla puolelle. Hiihtäjillä ei pelastuslaitoksen mukaan ole yleensä mitään muuta hätää kuin väsymys, eli he ovat yliarvioineet kuntonsa. Kiuru Alauda arvensis Pesii koko Suomessa, runsain Lounais-Suomessa. Pelastuslaitos on harmissaan siitä, että palokuntien pelastusyksiköt sitoutuvat aiheettomiin tehtäviin jopa useiden tuntien ajaksi. Poliisin mukaan keliolosuhteet olivat hyvät. 10.4. 300–400 000 paria. Suomen pesimäkanta on n. Suomessa on lähes 10 000 ihmistä, jotka ainakin joskus osallistuvat pilkkikilpailuihin. – Nettikotkanpesällä vierailtiin viime vuonna yli kaksi miljoonaa kertaa. – Voi olla, että kilpailu joudutaan siirtämään pohjoisen, jonnekin Iisalmen korkeudelle. Kolme nuorta loukkaantui HELSINKI (STT) Nettihuutokaupassa myytävistä armeijan vanhoista polkupyöristä on tarjottu tähän mennessä rutkasti rahaa. Pommi oli ensimmäisen maailmansodan aikainen tykistöammus. com/live/maakotka. Lauantai-illalla tarjousten yhteissumma kipusi jo reilusti yli 130 000 euroon. Harrastuspilkkijöitä on moninkertainen määrä. Pesimäkanta Suomessa n. Onnettomuus sattui aamupäivällä Rääkkylän Siurulahdella. Joissakin satamissa on myös erillisiä veneen pohjan pesureita. Suomen yleisin pesimälintu (n. Työmaa oli eristettynä parin tunnin ajan noin sadan metrin säteellä ammuksen löytöpaikasta. Ohituskaistaa ajanut henkilöauto törmäsi ensin keskikaiteeseen ja ajautui sieltä oikealla ajokaistalla ajaneen rekan perävaunun kylkeen. Kurki uskoo, että jäät kestävät paremmin Pohjois-Suomessa, joten esimerkiksi pilkkiviikot Kuusamossa ja Enontekiöllä voidaan pitää normaalisti huhtikuun puolivälin jälkeen. Kuva: Clas-Olav Slotte HELSINKI (STT) Uudenmaan ympäristökeskus, Puhtaampaa vettä -hanke ja Pidä Saaristo Siistinä ry kampanjoivat veneiden pohjamaalina käytettäviä antifouling-valmisteita vastaan. Päijät-Hämeen kulorastas oli 12 päivää edellistä nopeampi. Pyöristä voi tehdä tarjouksia osoitteessa www.huuto. Tarvittaessa suositellaan lisäverkkoja ikkunoiden alle, sanoi Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Raimo Laakso. Lopuksi pommi tuhottiin. – Kotkat laukovat itse kameraa, jossa on liiketunnistin. Muutaman asteen pakkanen ei kuitenkaan auta, jos kirkas auringonpaiste sulattaa taas jäätä päivisin. – Jos tällainen lasi tulee ihmisen päälle, se tekee pahaa jälkeä, Laakso päivitteli. Maaleja käytetään, koska eliöiden tarttuminen veneiden pohjiin hidastaa matkavauhtia ja lisää polttoaineen kulutusta. 10.4. Uudet saapumisennätykset siellä ovat tehneet tavi, kanadanhanhi, piekana, selkälokki ja pajusirkku. Jää ei kestänyt 300–500 -kiloisten nautojen painoa. Bosch ja Siemens pyytävät kyseisen keittotason omistajia ottamaan yhteyttä numeroon 0800-115766. 10.3. Ennätyksellisen varhain Päijät-Hämeeseen ovat tänä keväänä saapuneet merihanhi, nokikana, sepelkyyhky, kangaskiuru, tunturikiuru, punarinta, punakylkirastas, kulorastas, västäräkki ja peippo, joka vain sivusi ennätystä. 1.5. Keski-Suomessakin lintukevät on alkanut hirmuvauhtia. – Ylhäällä olevista sadoista laseista tarkastettiin osa lauantaina, eikä niistä todettu vikaa. Kevään muuttolintuja STT/SGB, lähteet: Suomen Birdlife, Suomalainen lintuopas (WSOY) ja Wikipedia Suomessa pesivien lintujen talvehtimisalue Tavanomaisia saapumisaikoja: =ensimmäiset =yleisimmin 15.3. Vanellus vanellus Suomessa on tänä keväänä tehty useita ennätysaikaisia lintuhavaintoja, mm. 7–11 milj. Kotkat ovat eri lintuja kuin viime vuonna internetin kuuluisaksi tekemät Aino ja Väinö. paria) Kottarainen Sturnus vulgaris Pesii koko Suomessa, harvinainen Lapissa ja koillisosissa. Etelämpänä tilanne on toinen, hän sanoo. Kun keittotasoa ei käytetä, virta on kytkettävä pois ja sulakkeet irrotettava sulaketaulusta. Palokunta pelasti seitsemän eläintä, mutta yksi ehti hukkua. Kasvatustieteiden maisteri Hiidenpaloon työskennellyt luokanopettajana lähes15 vuotta, puolet siitä alkuopetusluokilla. Ensi viikonvaihteessa Pieksämäellä on ohjelmassa maajoukkuekatsastus, mutta Kurki epäilee sikäläisten jäiden kestoa. Pysy rauhallisena, älä menetä harkintakykyäsi. Suomessa epäillään yhtä tapausta, jota huoltomme tutkii. paria) Laulurastas Turdus philomelos Pesii koko maassa, Lapissa harvinaisempana. Ykkösasia on arvioida oikein oma kunto ja terveydentila: omaa kuntoa ei pidä yliarvioida. Poliisi kutsui raivaustöihin Saaristomeren meripuolustusalueen räjähdeasiantuntijat. Onnettomuus sattui viitostiellä puoli neljän jälkeen iltapäivällä. Lyhyesti Kotimaa 7 KESKIPOHJANMAA . Meripuolustusalueen operatiivinen päivystäjä sanoo, että erittäin vanhojakin räjähteitä käsiteltäessä turvatoimista huolehditaan tarkasti, koska räjähdyksen vaara on olemassa. 600–900 000 paria. Viidentoista metrin korkeudessa sijainnut sisäikkuna rojahti silloin alas, mutta ulompi ikkuna pysyi paikallaan. – En muista yhtään tällaista maaliskuuta, sanoo Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön pilkkijaoton puheenjohtaja Tapani Kurki. net. – Kuusamossa on vielä metri lunta. – Kevät tuli tänä vuonna todella aikaisin. Kaupan on puolustusvoimien lahjoittamina tuhat numeroitua ja Helsingin kaupungin Uusix-verstaiden huoltamaa, armeijan käytöstä poistamaa polkupyörää. Kuopion poliisi tutkii onnettomuutta. Lisäksi maastossa liikkujan tulee suunnitella reittinsä ja ottaa huomioon sääolosuhteet. Tasojen takimmaiset keittoalueet voivat lämmetä itsestään sähköjärjestelmässä olevan virheen takia. – Maastossa liikkujan pitäisi erottaa uupumus todellisesta hätätilanteesta eli se, onko kyseessä sairaus vai fyysinen väsymys. Alla on esitelty muutamia yleisiä muuttolintuja talvehtimisalueineen. Tuolloin ne eivät ole käytettävissä todellisissa kiireellisissä onnettomuuksissa, ja avunsaanti voi niissä tilanteissa viivästyä ratkaisevasti. Äetsässä havaittiin tiistaina 20 muuttavaa merikotkaa samalla kertaa. Saariselän palokunnalla on vuosittain noin 120 maastopelastustehtävää, joista muutamia kymmeniä on aiheettomia vaarailmoituksia. Elokuusta 1996 lähtien Hiidenpalo on opettanut Ruoholahden ala-asteella Helsingissä, jossa hän on vastannut esija alkuopetuksen yhteistyön organisoinnista. Härmänen muistuttaa, että myös hätätilanteen muuttumisesta on tärkeää ilmoittaa: jos hätäilmoituksen tehnyt hiihtäjä pääseekin turvallisesti takaisin mökkiinsä, hänen on syytä perua avunpyyntö. Keraamisissa keittotasoissa havaittu turvallisuuspuutteita KUOPIO (STT) Kolme nuorta miestä loukkaantui henkilöauton törmättyä rekka-autoon Kuopiossa lauantaina. Erilaisia lentomuodostelmia Parvi Pikkulinnut muuttavat yleensä parvissa. 15.3. Kyseisiä koneita on Suomessa myyty noin 900 kappaletta, kertoo myyntijohtaja Veikko Siivonen BSH Kodinkoneet Oy:stä. – Pudasjärvi on Suomen tiheintä maakotka-aluetta. Jos kotisatama sijaitsee jokisuistossa tai vähäsuolaisella vesistöalueella, maalaaminen on usein täysin turhaa, koska pohjaan kiinnittyvät kasvustot eivät menesty vähäsuolaisissa vesissä. Matkustajina olleet miehet kuljetettiin hoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, mutta poliisin mukaan kenenkään vammat eivät ole vakavia. 800 000 västäräkkiparia. Esimerkiksi Päijät-Hämeeseen ehti peräti yhdeksän lajia aikaisemmin kuin koskaan ennen, selviää paikallisen lintutieteellisen yhdistyksen rekisteristä. huhtikuuta. Seitsemän nautaa jäissä, yksi hukkui. Lintulajeja saapunut ennätysvarhain ”Uusien ennätysten määrä on aika poikkeuksellinen” Pajulintu Phylloscopus trochilus Pesii koko Suomessa. Hänen erikoistumisaineensa ovat alkuopetus, biologia ja erityisopetus. 50–80 000 paria. Tavallisesti yksi tai kaksi pesukertaa kesässä riittää, koska kiinnittyminen rajoittuu muutaman viikon ajanjaksolle. Pohjamaalit ovat kuitenkin myrkyllisiä ja niistä liukenevista aineista on haittaa monelle vedessä elävälle lajille: Ympäristökeskuksen mukaan maaleja ei kuitenkaan tarvita, jos veneen pohja puhdistetaan merirokon alkaessa kiinnittyä siihen heinäelokuun vaihteessa. – Vyöti-karhu kävi jo kurkkaamassa säätä, mutta painui takaisin pehkuihin, Jäntti kertoo. Kevätkunnostuksen yhteydessä veneiden pohjat usein maalataan maalilla, joka estää leväja merirokkokasvustojen kiinnittymisen. Kynnystä ollaan kuitenkin alentamassa. Vuoden luokanopettaja on valittu RÄÄKKYLÄ (STT) Kahdeksan nautaa vajosi heikkoihin jäihin Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa lauantaina. Tuntureilla suuntavaisto pettää helposti. Saadut varat luovutetaan lyhentämättöminä Suomen veteraanijärjestöille. Kunnosta vene ilman myrkkymaaleja Kevätkunnostuksen yhteydessä veneiden pohjat usein maalataan. Hyväntekeväisyyshuutokaupan pyörät luovutetaan uusille omistajilleen kansallisena veteraanipäivänä 27. – Jos eksyt tai väsyt, leiriydy tai hakeudu suojaan ajoissa. – Viime viikolla muun muassa Saariselällä pelastusyksikkö oli hätäilmoituksen perusteella maastopelastustehtävässä moottorikelkkoineen noin yhdeksän tuntia. Matelijat ja hyönteiset heräävät Lämmin sää on herättänyt ensimmäiset matelijat ja hyönteiset, kertoo Luonto-Liitto. Tilanne voi tosin paikoin parantua, jos saadaan kovia yöpakkasia. Pudonneen ikkunan mitat olivat 60 senttiä kertaa metri, ja se irtosi ehkä sään aiheuttaman lämpötilan vaihtelun vuoksi. Ympäristöhallinto on yhteistyökumppaniensa kanssa muutaman vuoden ajan tiedottanut, milloin veneiden pohjat on aika puhdistaa. Merikotkat ovat todennäköisesti läpikulkumatkalla, koska Suomen Lapissa niitä pesii vain vähän. Jos ongelma maastossa pahenee, siitäkin on syytä ottaa yhteyttä hätäkeskukseen. Ynisipä Espoossa hyttynenkin. Kuva: Jukka Lehojärvi HELSINKI (STT) Bosch ja Siemens ovat havainneet sähkövian eräissä keraamisissa keittotasoissaan. – Käytettiin raakaa miesvoimaa. Kaikki henkilöautossa olleet ovat 24–31-vuotiaita kuopiolaismiehiä. Kotkan lento ry:n pääsihteeri Pasi Jäntti kehottaa välttämään maakotka-alueilla liikkumista, jotta pesintäpuuhia ei häirittäisi. Pesän koristelu on käynnissä. Henkilöauto vaurioitui törmäyksessä korjauskelvottomaksi. Karhut nukkuvat vielä Myös petolinnut ovat olleet ahkerasti liikkeellä lämpimien säiden vuoksi. 20.4. Peippo Fringilla coelebs Pesii koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Se suojaa jäitä sulamiselta. Varkautelainen Kurki on harrastanut kilpapilkintää 35 vuotta. Osa elämistä meni läheisen joen jäälle. 20.3. 1.4. Nauha Vesilinnut tapaavat lentää nauhamaisessa muodostelmassa
Hankkeen osana toteutetaan satelliittiseurantaa, jonka tehtävänä on selvittää tarkasti kiljuhanhien muuttoreitti ja levähdysja talvehtimisalueet. Jos nykymeno jatkuu, Borneon sademetsät on hakattu vuoteen 2022 mennessä, ja niiden mukana menetetään valtava määrä lajeja. Finnhanhi lähti ensin 3000 km itään Taimyrin niemimaalle, jonne pesimättömät kiljuhanhet menevät vaihtamaan siipisulkiaan. Sammakotkin jo uhanalaisia Jyväskylä (STT) Norppien ruokailutottumuksia voidaan tutkia tarkastelemalla niiden suoliston loisyhteisön koostumusta. Sen pesäkäyttäytyminen on vaikeuttanut jonkin verran myös sen pesintöjen tutkimista. Nyt pesät ovat kuitenkin sortuneet jo viikko sitten. Satelliittilähettimiä kantavien Finnja Nieida-hanhista saatujen paikannusten perusteella on saatu jo nyt täysin uutta tietoa Pohjolan kiljuhanhien muuttoreiteistä. Keväällä pihapiirin pönttöjä putsatessa voikin törmätä varpuspöllön varastoille ja löytää sen latomia pikkulintuja ja myyriä siisteissä pinoissa pöntön täydeltä. Varpuspöllön ruokavaliosta suuri osa koostuu myyristä, mutta myyrien puuttuessa se siirtyy sujuvasti lintuihin. Siinä missä varpuspöllön pikkulinnun nappaaminen saattaa herättää kielteisiä tunteita, niin kärpän myyränpyynti ilahduttaa. maaliskuuta perinteiselle Pohjolan kiljuhanhien muuttolevähdysalueelle Unkarin Hortobágyn kansallispuistossa. Tieto Perämeren ja Saimaan norppien ravinnon vaihtelusta voi olla hyödyksi norpan suojelua suunniteltaessa. Maaliskuussa lintu katoaa yhtä salaperäisesti kuin saapuikin. Aiemmin tämän sademetsien salaperäisen asukin luultiin olevan samaa lajia kuin Kaakkois-Aasian mantereella elävä puuleopardi. Varpuspöllö pesii useimmiten toisen metsän asukkaan eli pohjantikan kovertamassa pesässä, mutta varta vasten sille tehty pönttökin kelpaa. Kiljuhanhi (fjällgås, Anser erythropus) on Pohjolan uhanalaisin pesimälintu. Poikaset ovat joutuneet siirtymään kolmiviikkoisina avojäälle, jossa ne ovat pedoille helppoja saaliita.Saimaannorppa synnyttää vain yhden poikasen. Lentolaskenta aloitettiin Lappeenrannasta ja kone kiersi muun muassa Pihlajavedellä ja Haukivedellä. Muuttoreitit selittävät senkin, miksi Pohjolan kiljuhanhien geneettinen perimä ei ole kapea, vaikka pesiviä hanhipareja on vain kourallinen. Tutkimusta on tehty museoissa ja kokoelmissa olevien puuleopardin nahkojen turkin kuvioinneista ja väreistä. Tiistaina 20. Borneon sademetsiä uhkaavat kuitenkin palmuöljyplantaasit. Kärppä viihtyy siellä, missä sen pääravintoa, pikkujyrsijöitä, on saatavilla. Romahtaneita pesiä löytyi päivän aikana 15. Yksi tutkimukseni norpista on syönyt lohta ja toinen suurimmaksi osaksi kilkkiä ja kolmipiikkiä, Sinisalo huomasi. Norppien lentokartoituksen syynä on vähäluminen talvi. Tutkijoiden mukaan saarilla elävä puuleopardi on oma lajinsa. Pihan saalistajat pitävät myyrät aisoissa Lentävä hiirenloukku, salamannopea portimo Pienin pöllömme varpuspöllö katoaa pihapiiristä maaliskuussa.Sen soidinääntä, hentoa vihellyssarjaa on mahdollista kuunnella maaliskuun illan hämärtäessä takametsissä. Meidän huolenamme on, miten saimaannorppa pärjää, jos talvista tulee säännöllisesti näin lyhyitä. Myös otsonikadon nostaman UV-säteilyn määrän arvellaan olevan haitallista sammakonkudulle. Filoso. Sekä Finn-koiras että Nieidanaaras varustettiin keväällä 2006 lähettimellä. Kärpän pää tuntuu ilmestyvän kahdessa paikassa yhtäaikaa eikä katse tahdo pysyä vipeltäjän vauhdissa mukana. Jos varpuspöllö on nopealiikkeinen saalistaja, niin yhtään vähäisemmäksi ei jää tämä valkoturkkinen tuimakatseinen pikkupetokaan. Syynä on se, että pikkupöllö ei näe kunnolla täysin pimeässä. Unkarin ja Viron välillä saattaa olla toistaiseksi tuntemattomia kevätlevähdyspaikkoja, joita toivottavasti saadaan kuluvan kevään aikana paikallistettua. Tämän ”uuden” kissaeläimen voi kuitenkin pelastaa Borneon alueen kolmen hallituksen – Malesian, Indonesian ja Brunein – solmima sopimus Borneon sydämen sademetsien suojelemiseksi ja kestäväksi käytöksi. Satelliittiseuranta on osa WWF Suomen johtamaa kansainvälistä EU:n LIFE-rahaston tukemaa hanketta, joka tähtää lajin vähenemisen pysäyttämiseen Pohjolassa ja Euroopan muuttoreitillä. Kärpän ruumis on 20 tai jopa 30 senttiä pitkä. Kun uusi lumipeite houkuttelee pikkulinnut n takaisin pihapiirin ruokintapaikoille, ikkunan sisäpuolelta lintujen elämää tarkkaileva huomaa myös minipöllön saapuneen takaisin ottamaan osansa. Sinne ne ovat kipitelleet jäitä pitkin. Tärkein uhkatekijä lajille on metsästys muuttomatkojen varsilla. Tilanne vaikutti erityisen pahalta Haukiveden alueella, jossa tarkastettiin kymmenen norpan perinteistä syntymäpaikkaa. Tämä tilanne on tarkistettava huhtikuussa uudelleen, kertoi Metsähallituksen suojelubiologi Tero Sipilä. Norppakanta ei pääse juurikaan kasvamaan, jos poikasista 20–30 prosenttia menetetään pesiin. Silloin norpan lisääntyminen epäonnistuu kokonaan, povasi Sipilä. Kärppiä voi tavata myös asutusalueiden tuntumassa. Varpuspöllö ei huhuile eikä puputa vaan sen keväinen soidinääntely muistuttaa hieman punatulkun hjyy-vihellystä. (KP) Satelliittilähetintä selässään kantava kiljuhanhikoiras Finn on aloittanut kevätmuuton talvehtimisalueilta Kreikasta. Varpuspöllö ei hätkähdä edes pihapiirissä liikkuvaa ihmistä vaan tuijottaa kulkijaa tiukasti läpitunkevilla kirkkaankeltaisilla silmillään. Kesällä turkki on selkäpuolelta ruskea, vatsapuolelta valkoinen. Kärppä tunnetaan laajasti myös rinnakkaisnimellään portimo. Välillä sen pää pyörähtää lähes ympäri. Sunnuntaina 25.3.2007 . Koskaan aikaisemmin Pohjolan kantaan kuuluvan kiljuhanhen kevätmuuttoa ei ole päästy seuraamaan satelliittilähettimen avulla. Nieidan lähetin lakkasi kuitenkin toimimasta loppuvuodesta 2006. Nyt Nieida on jo onnistunut karistamaan lähettimen selästään, mutta lintu voidaan kuitenkin edelleen tunnistaa yksilöllisesti värirenkaiden perusteella. Ne voivat mennä sisään vajoihin ja ulkorakennuksiin tai asettua asumaan jopa talojen terassien alle. Uusi kissalaji löytyi Savonlinna (STT) Saimaannorppien lentolaskenta alkoi tiistaina parin päivän viivästyksen jälkeen. Se nimittäin tarvitsee ravintoa muutaman tunnin välein. Sen ääntelyä voi kuulla kevättalvisessa metsässä aamuja iltahämärissä, yösydämen se on hiljaa päinvastoin kuin monet muut pöllöt. Yhdysvaltojen syöpäinstituutin tutkijat (US National Cancer Institute) sanovat, että geneettiset erot Borneon ja mantereen puuleopardien välillä ovat verrattavissa eroihin muiden suurten kissaeläinten kuten leijonan, tiikerin, leopardin, jaguaarin ja lumileopardin välillä. Taitava ja nopealiikkeinen pöllö herättää kauhua etenkin pikkulintujen keskuudessa. WWF:n asiantuntijat odottavat, että kiljuhanhien kevätmuutto jatkuu huhtikuun puolenvälin jälkeen LänsiViroon ja sieltä toukokuussa edelleen Suomen Perämeren rannikon kautta Ruijan Porsanginvuonolle Norjaan. Iltahämärissä voi kuitenkin takametsissä hiihdellessään kuulla hyvin hentoa vihellyssarjaa ja kokea kevättalvisen metsän upeaa tunnelmaa. Tutkimus antoi tietoa norppien ravinnosta. Ne haittaavat sammakonpoikasten eli nuijapäiden kehittymistä ja kasvua. Indonesiassa on 10 prosenttia maailman luonnon monimuotoisuudesta, sanoo WWF Suomen metsäpäällikkö Harri Karjalainen. Vaikka varpuspöllö on käytökseltään itsetietoinen, peloton ja rohkea, niin pesäpöntöllään se on varsin salaperäinen. Normaalisti tähän aikaan vuodesta lunta on niin paljon, että hylkeet voivat imettää poikasiaan pesissä. Pesimämetsäkseen pikkupöllö kelpuuttaa vanhan havutai sekametsän. Syysmuutolle Kazakstanin suuntaan lähtevä kiljuhanhi voikin päätyä Euroopan muuttoreitin talvehtimisalueelle Kreikkaan. Niistä vain kahdesta löytyi elävä poikanen. Saaliinsa se piilottaa pahanpäivän varalle linnunpönttöihin tai pesäkoloihin. maaliskuuta myös Finn-koiraan puoliso Nieida nähtiin samalla alueella 42 kiljuhanhen parvessa. WWF pitää tärkeänä, että maailman kolmanneksi suurimman saaren elinympäristöt ja lajit suojellaan. Uutiset uudesta kissaeläinlajista saatiin pian sen jälkeen, kun WWF:n raportti osoitti, että Borneon saarelta on viimeisen vuoden aikana löytynyt 52 uutta kasvija eläinlajia. Hännänpää on musta kesälläkin. Puuleopardin suurin uhka on sen elinympäristön, Borneon sydämen sademetsien tuhoutuminen. Uudet tiedot auttavat kiljuhanhien suojelun suunnittelussa. Se toistaa vihellystään muutaman sekunnin välein. Aikaisemmin on luultu, että niillä on kaksi erillistä muuttoreittiä. Toinen talvisessa pihapiirissä vilahteleva saalistaja on kärppä. – Tällainen kevät on kasvihuoneilmiön airut. Keväthangilla hiihtelevä voi törmätä varpuspöllöön vaikka keskellä päivää. Uhanalaisten saimaannorppien lisääntyminen on tänä talvena vaarassa, sillä leuto sää on romahduttanut lähes kaikki pesät. Keskitalven Finn ja Nieida viettivät enimmillään 49 kiljuhanhen parvessa Kreikan ja Turkin rajalla Evros-joen suistoalueella. Kärppä on näätäeläimiin kuuluva pienikokoinen petoeläin. Aktiivinen se on 4–6 tuntia vuorokaudessa. Hän myös havaitsi, että norppien ravinto vaihtelee yksilökohtaisesti. – Oletimme näkevämme enemmän niitä paikkoja, joissa poikaset olisivat rantahangessa liikuskelleet. Huonosti kehittyneet sammakonpoikaset ovat myös helppoa saalista pedoille. Tämän rasvatun salaman ilmestyminenhän tietää pihapiiriin asettuneiden ”siimahäntien” varmaa loppua. Sen on kuitenkin havaittu välttelevän synkimpiä saloseutuja. Viime vuosina poikasia on syntynyt viitisenkymmentä vuosittain. Nyt on ilmennyt, että reitit kohtaavat. an lisensiaatti Tuula Sinisalo sai väitöskirjassaan selville, että Perämeren norppa saalistaa lisääntymisaikana ainoastaan hyvin rajoitetulta alueelta. (KP) Borneon ja Sumatran saarilta on löytynyt uusi kissalaji. WWF paikansi Finnin 12.–13. Sääolojen lisäksi nuoria norppia menehtyy kalaverkkoihin. – Osalla tutkimukseni hylkeistä lisääntymisaikana ravintona ovat härkäsimput ja kiisket. Saimaannorppia on jäljellä noin 270 yksilöä. Sammakkojen tulevaisuutta haittaa myös kosteikkojen raivaaminen muuhun käyttöön. He uskovat, että Borneon puuleopardin populaatio irtosi mantereen populaatiosta 1,4 miljoonaa vuotta sitten. Satelliittikiljuhanhi kevätmuutolla Finn ja Nieida välilaskulla Unkarissa (KP) Jo pienet pitoisuudet maatalouden torjunta-aineita ovat haitallisia sammakoille. Naaras jää pienemmäksi. Sieltä se ei palannut enää samaa reittiä takaisin Eurooppaan vaan suuntasi Kazakstanin kautta talvehtimisalueelleen Kreikkaan. Kärppiä esiintyy kaikkialla Pohjolassa uloimpia meren saaria myöten. Suomen ympäristökeskuksen tutkija Henna Piha seurasi väitöstutkimuksessaan nuijapäiden elämää ja aikuisten sammakkojen esiintymistä Etelä-Suomessa ja Gotlannissa. Pohjolan kannan kooksi arvioidaan 20–30 pesivää paria. Hankkeessa on mukana partnereita Suomesta – BirdLife, Metsähallitus ja Suomen ympäristökeskus sekä yhteistyökumppaneita myös Norjasta, Virosta, Unkarista ja Kreikasta. Saimaannorppien lentolaskenta antoi aihetta huoleen Juha Sahlgren, teksti ja kuvat Monet ovat ihmetelleet talven aikana pikkulintujen ruokintapaikan läheisyydessä viihtyvää, noin punatulkun kokoista palavakatseista lintua. KESKIPOHJANMAA 8 Luonto Yhteystiedot Tuottaja: Riitta-Maija Sykkö 020 750 4418 Sähköposti: riitta-maija.sykko@kpk.. Joidenkin ennustusten mukaan esimerkiksi Itämerellä on sadan vuoden kuluttua jäättömiä talvia. Geneettisen tutkimuksen tuloksia tukee toinen erillinen tutkimus eri alueilla elävien puuleopardien eroista. DNA-testit osoittavat noin 40 eroa lajien välillä, sanoo tohtori Stephen O’Brien, USA:n syöpäinstituutin geneettisen monimuotoisuuden laboratorion johtaja. Toiset syövät enemmän silakkaa. Niinpä sillä on vuorokaudessa useita muutaman tunnin lepojaksoja. Suuri koiras voi kasvaa lähes puolikiloiseksi. Kärpän tai toiselta nimeltään portimon veikeä olemus on herättänyt monessa hilpeyttä, mutta myyrille tuo veikeä naama on kauhistus. Toisin kuin monet muut petoeläimet, kärppä ei ole yöeläin. Nyt jäi arvoitukseksi se, olivatko loput poikaset kuolleita vai pystyvätkö ne jo viettämään vedessä pitkiä aikoja. Kyseessä on Suomen ja jopa koko Euroopan pienin pöllö eli varpuspöllö. Se ei ilmesty uteliaana pöntön aukolle kuullessaan liikettä ympäristöstä kuten esimerkiksi helmipöllöt tekevät vaan kyyhöttää kolossaan hiiren hiljaa. Sinisalon väitöskirja tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa lauantaina. Kosteikkojen häviäminen, maatalouden torjunta-aineet ja UV-säteilyn lisääntyminen uhkaavat koko maapallon sammakkoja. Hanhet löytävät puolisoita eri muuttoreiteiltä. Pyöreillä silmillään se tapittaa tunkeilijaa ilman pelon häivää. Häntää riittää kymmenkunta senttiä. Paikalla on siis noin puolet koko Pohjolan kiljuhanhikannasta. Puun oksalla istuskeleva varpuspöllö saattaa päästää ihmisen vain muutaman metrin päähän. – Geneettiset tutkimustulokset osoittavat, että Borneon puuleopardia pitäisi pitää omana lajinaan. Se, joka on päässyt seuraamaan kärpän myyränpyyntiä, on voinut vain ihmetellä sen salamannopeita liikkeitä. – Borneon sademetsät ovat ainutlaatuisia, ja kaikkea ainutlaatuisuutta ei vielä edes osata arvata, kuten uusien lajien löytyminen osoittaa. Saadun tiedon avulla suojelutoimet voidaan kohdistaa oikein, esimerkiksi metsästys voidaan kieltää levähdysja talvehtimisalueilla
Anu Kirkisen näyttely on niin henkilökohtainen, että katsojaa hirvittää sekä kantaaottava ja suora, että katsojaa ihan kauhistuttaa. Oikeuden päätös oli merkittävä myös siksi, että Ruotsin menestysmusikaalia ollaan viemässä Yhdysvaltain rahakkaille markkinoille. Rajoittaisiko esimerkiksi kirkon valinta esityspaikaksi itse esityksen sisältöä ja taiteellista vapautta ja tulisiko esityksestä liian tunnustuksellinen. Kevään suurproduktio on tällä kertaa Grease-musikaali, jonka ensi-ilta koittaa toukokuun ensimmäisellä viikolla. Eikä ihme, niin lämpimästi Kirkinen puhuu oppilaistaan. Kokkolalaiset voivat olla iloisia siitä, että Jyväskylässä syntynyt Kirkinen asettui pysyvästi kaupunkilaisten iloksi. Samalla se on kuvaus siitä, kuinka Ruotsin aloitteleva hyvinvointiyhteiskunta pystyi tukemaan huonoosaisia. Kun pakertaa vain itsekseen, voi sokeutua omalle taiteelleen. Tilan rajoitteet – ja mahdollisuudet – huomioiden ohjaaja Kari Hakala ja parinsadan hengen tekijäjoukko on kuitenkin onnistunut luomaan esityksen joka puhuttelee ja on vahvasti läsnä. Juonnetussa konsertissa kuullaan jälleen monenlaista musiikkia eriikäisten soittajien ja laulajien esittämänä. Juoppokausina lapset eivät saa ruokaa eikä koira pääse lenkille. Ongelmavanhempien tytär on sitkeää ainesta. Työväenopistossa niin hopeatyöryhmää kuin entisöintipiiriä pitävä Kirkinen on pidetty opettaja. Hän ei ole vain selviytyjä, vaan pärjääjä, oman tiensä raivaaja, joka varmaan jättää Sikatalot taakseen varttuessaan. Vanhempia ei kuitenkaan esitetä vain juopottelevina hirviöinä, vaan elävinä persoonallisuuksina, joissa on monia puolia. Abba-kaksikko kiisteli Sethin kanssa oikeudesta käsikirjoitukseen kymmenkunta vuotta. – Onhan se vähän raskasta kun olen näin pieni, mutta onneksi naiset saavat yleensä maalata kupariputkia ja ikkunanpokia, hän tokaisee ja purskahtaa iloiseen nauruun. Galleristi Pirkko Stenman myöntää, että aikaisemmin ei ole tämän gallerian seinille ripustettu koruja. ikat. Tytti Issakaisen käsikirjoituksessa kansan kirkkomme papit ovat keskeisissä rooleissa. Alakoski kertoo vakuuttavasti alkoholistivanhempien lapsen tuskan ja samalla selviytymistarinan. Rakastatko sinä minua todella, kysyy sikiö englanniksi kolmen teoksen sarjassa. Hänet tunnettiin myös taidokkaana kivenkäsittelijänä. Entisöintipiiriä koruseppä on vetänyt jo pitkään, sillä hänellä on myös erikoismaalarin koulutus. Pikkuveljet kulkevat päineen ties missä. Kuva: Rami Marjamäki Teatteri KAUSTINEN (KP) Kaustisen musiikkilukion konserttikauden tahti tiivistyy. Vanhempia ei kuitenkaan koskaan näy uimahallin katsomossa eikä koulun juhlissa lapsensa menestystä todistamassa. Yhtä lailla koruja tekevästä naisryhmästä kuin hyväntuulisesta entisöintipiiristä. Ei ihme, että taiteilijaakin jännittää ihan hirveästi avajaisten alla. Hugo Simbergin maalaukset ovat keskeinen osa Tuomiokirkon estetiikkaa ja samaa kuvastoa käytetään myös Vihan Päivissä. Tiedä sitten mitä miesten päässä liikkuu. Esityksen ainoat heikommat kohdat ovat henkilöohjauksen puolella, joka tahtoo mennä vähän pateettiseksi. sekä Bändikonsertti tiistaina 25.4. Kirkinen tiivistää näyttelynsä sanoman kirjoittamalla: ”Jos kirjoittaisin kirjan itsestäni muuttaisin kaikki kuvat sanoiksi.” Hänen työnsä ovat tekijän visuaalisia mietteitä ihmisenä ja naisena. Pääasia on, että ajatukset heräävät. Se kuvaa elämää lapsen näkökulmasta tuoreesti. Missään tapauksessa oppi ei mennyt hukkaan, vaikka opinnot jäivät kesken. Etenkin äitinsä ajatusmaailmaa Leena havainnoi tarkasti. Jyhkeä graniittiluomus antaa hienot puitteet myös Vihan Päivät näytelmälle. Susanna Alakosken kirja on monin tavoin vetoava, ei pelkkää kirjaamista, vaan kirjallisuutta. Susanna Alakosken viime syksynä ilmestynyt esikoisteos Svinalängorna on edelleen Ruotsin myydyin, ja arvostetun August-kirjallisuuspalkinnon voittaja. Isä ja äiti ovat tuurijuoppoja, jotka juomiskausinaan viettävät aikaa vetelehtien sohvalla samanhenkisten naapurien kanssa, joita ympäristössä riittää, riitelevät ja nukkuvat. Kirkinen vastaa pohdintoihini ihmettelemällä, miksi naiseuden esilletuominen esimerkiksi taiteessa koetaan yleensä kielteiseksi. Kerran perhe tekee lomamatkan Suomeen, missä Kokkolanmummi elää puutalossa ahtaissa ja alkeellisissa oloissa. Lapsen ahdinkoa kuvaa osuvasti Leenan tunnustus ystävilleen: hän ei usko Jumalaan, mutta rukoilee kuitenkin kaiken aikaa. Vastakkaisella seinällä ovat sitten saman aiheen gra. Hän saavutti jo uransa alkuvaiheessa mainetta rohkeilla hopeatöillään, joiden joukossa on taidokkaita hopean ja puun yhdistelmiä, alttarikalustoa ja kulhoja. Tähän suurella esitystilallakin on merkityksensä. – Ajatus siitä, että tuolla kohdussa ne ovat vielä turvassa, pienessä pesässä, ja sitten on valtavan surullista, että isä ja äiti voivat lapsensa unohtaa tai kohdella kaltoin. Miksi he tekevät näin, Kirkinen kysyy ja kertoo pahoittaneensa mielensä perjantaiaamunakin luettuaan lehdestä kaksivuotiaasta lapsesta, joka löytyi kylmissään ja märkänä kotinsa liepeiltä huoltajan lähdettyä illalla ravintolaan. a: Tapio Rantanen. Alakosken teksti vetää vertoja mille tahansa tasokkaalle lapsuudenkuvaukselle. Vaikka kokemukset ovat rankkoja, kerrontaa sävyttää eräänlainen vakavan huumorin pohjavirta. Ja kuka tietää, ehkä Kirkinen vielä palaa koulunpenkille. Isä, joka selvinä kausinaan vaikuttaa herkältä ja mukavalta tyypiltä, pahoinpitelee juovuksissa tytärtään ja vaimoaan, jälkimmäistä kuoleman rajalle. Hän kuoli perjantaina 90 vuoden iässä. Abba-kaksikko voitti oikeudenkäynnin. Se on ennen kaikkea tarina ihmisyydestä, siitä kuinka viha voi asua meidän jokaisen sydämissä. Kannamme kukin haavoittunutta enkeliä sydämissämme Vihan päivät armahtaa 2000-luvun pappina Ahti Jokinen ja vuodessa 1918 elävää valkoista rovastia esittää Matti Hannula. Harrastajille joskus niin kiusallista rooleista putoamista ei juuri tapahdu. Albert Bonniers Förlag, 2006. Siinä missä isä ja äiti kiroavat kaiken turhuutta ja toivottomuutta, Leena oivaltaa, että on muunlaisiakin koteja, on toisenlaisia maailmoja. Tampereen tuomiokirkon 100 – vuotisjuhlien suursatsaus, luokkasotaa käsittelevä Vihan päivät on spektaakkeli, joka samalla tarjoaa katsojalle mahdollisuuden sovitukseen ja armoon. Kirkinen on rohkea ja rehellinen, näyttelystä poistuu hyväntuulisena – ainakin naiskatsoja. Abban kaksikko kävi oikeuskiistaa dramaturgi Carl-Johan Sethiä vastaan. Musiikki ja äänidramaturgia: Kari Hakala ja Hanna Martikainen. Vie kuitenkin aikansa, ennen kuin Leena saa tietää, että taloja kutsutaan Sikataloiksi. ikanlehti ja tämän jälkeen koru. Väliin sijoittuvat muun muassa Pääsiäismusiikki kirkossa tiistaina 3.4., Hannu Annalan kitaraoppilaiden konsertti keskiviikkona 11.4., Outi Kankaan ja Raila Järvelän oppilaiden konsertti torstaina 19.4. Konsertit ja muut musiikkitilaisuudet ovat kukin luonteeltaan erilaisia.Lähimpänä kalenterissa on musiikkilukion ja KeskiPohjanmaan konservatorion yhteinen oppilaskonsertti ensi keskiviikkona musiikkilukion salissa. Lapsuus Sikataloissa Kirjat TUKHOLMA (STT–TT) Takavuosien suosikkiyhtyeen Abban jäsenet Björn Ulvaeus ja Benny Andersson ovat voittaneet oikeusjutun, jossa kiisteltiin musikaalin käsikirjoituksesta. Kun taiteilija on kuitenkin omakotitalon omistaja, yrittäjä ja opettaja, niin syykauden loputtua oli pakko tunnustaa, etteivät voimat riitä. Pelkoni osoittautui turhaksi. Tammisaaressa vuonna 1916 syntynyttä Gardbergiä pidetään modernin suomalaisen hopeasepäntaiteen luojana sekä aikansa johtavana taidekäsityön mestarina ja edistäjänä. Mutta hyvin ne sopivat näyttelyyn. Niiden avulla luodaan todentuntuinen kuva vuosisadan alun yhteiskunnallisista myllerryksistä. Samoin yksittäisten tapahtumien sijoittelu joka puolelle salia koettelee katsojan niskalihaksia ja laittaa huomiokyvyn äärimmilleen. Kaikki viisi korua ovat naiseutta kuvaavia isohkoja hopeariipuksia, uniikkeja taideteoksia. Kirkinen haki ja pääsi Pohjoismaiseen taidekouluun, jota jakoi sinnitellä syyslukukauden. Näytelmää mukaillen: ”Helppo teidän on tulevaisuudesta tulla kertomaan mitä olisi pitänyt tehdä!” Vihan päivät on moderni moraliteettinäytelmä. Gardbergin läpimurto tapahtui 1950-luvulla. Simbergin Haavoittunut enkeli – maalaus muistuttaa jälkipolvia ajasta jolloin veli nousi veljeään vastaan. Silloin tytär ymmärtää, miksi isä haaveilee paluusta takaisin Suomeen. Konserteista löytää tietoa osoitteesta www. Suomessakin se on ruotsinkielisenä, vielä kääntämättömänä, ehditty monilla paikkakunnilla ostaa loppuun. Perhettä auttavat jossain määrin, tosin haparoinnin ja empimisen jälkeen, sosiaalitoimi ja alkoholistihuolto. Vuonna 1978 ilmestyneen elokuvankin tunnetuksi tekemä vauhdikas amerikkalaismusikaali Grease on 1950luvun high school -ikäisten elämänpiiriin sijoittuva rakkaustarina.Kaustisella musikaalin ohjaa koulun kanssa jo useamman produktion tehnyt Fredi Tammela. Alakoski kertoo alkoholismin vaivaaman perheen tarinan lapsen, sittemmin nuoren tytön, näkökulmasta. Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala 020 750 4426 Toimittaja: Leena Nygård 020 750 4427 Sähköposti: kulttuuri@kpk.. Jokainen saa tulla ja tulkita niitä omista lähtökohdista käsin. Sunnuntaina 25.3.2007 Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Kohtalo heitti kuvataiteilija Anu Kirkisen Kokkolaan jo seitsemän vuotta sitten, mutta vasta nyt hän pitää ensimmäisen yksityisnäyttelynsä kotikaupungissaan. Tunne on pakahduttava – äiti määrittelee sen kateudeksi. Galleria Stenmaniin Kirkinen on tuonut hopeakorujaan – luonnollisesti – sekä kolmisenkymmentä teosta, eri tavoin toteutettua gra. Hän menestyy koulussa ja saavuttaa voittoja uimarina. Tukea ja turvaa Leena saa ystävistään, joista toinen on suuren suomalaisperheen ja toinen ruotsalaisen yksinhuoltajaäidin lapsi. Sethillä ei päätöksen mukaan ole tekijänoikeutta Kristina från Duvemala -musikaaliin, eivätkä Ulvaeus ja Andersson joudu maksamaan tekijänoikeuskorvauksia Sethille. Leenan kipinää pitävät lakkaamatta yllä koulu ja opettaja, johon hän on kiintynyt. Sovitus ja ohjaus: Kari Hakala. Ulvaeus ja Andersson olivat alun perin pyytäneet Sethiltä käsikirjoitusta musikaaliin, joka perustuu Vilhelm Mobergin klassikkoromaaniin Maastamuuttajat. Se sijaitsee lähiössä, johon on sijoitettu asumaan pienituloisia ja maahanmuuttajia. Laulut: Jaakko Löytty. Akateemikoksi Gardberg nimitettiin vuonna 1982. Akateemikko Bertel Gardberg kuollut Leena Nygård (KP) Susanna Alakoski: Svinalängorna. Oikeus katsoi nyt, että musikaalissa ei käytetty Sethin käsikirjoitusta, vaikka hän sellaisen aikanaan tekikin. Vaikka työt ovat henkilökohtaisia ja osa kuvista jopa omasta perhealbumista, niin silti taiteilija ei halua liiaksi selittää töitään. 260 s. Pääroolit on miehitetty onnistuneesti ja merkillepantavaa on avustajien heittäytyminen työhönsä. Asunto uudessa kerrostalossa on kaikin mukavuuksin varustettu, vaatimattomista oloista muuttaneen perheen mielestä ainakin aluksi todella hieno. Leenassa on syntynyt päätös tähdätä parempaan. Kansakunnan yhteinen muisti kulkee alitajunnassamme useiden sukupolvien yli ja tarvitsemme ääneen itkijämme, koska ajan hengen mukaisesti sodan kokeneilla oli tapana vaieta kokemuksistaan. Koulun tapahtumakalenterissa on kevätkaudella jokin musiikkitilaisuus jokaisella viikolla, joillakin jopa useampia. Kuoron johtaja ja harjoituttaja: Erlend Jantskine. Koreogra. Tukholman käräjäoikeus otti perjantaina kantaa siihen, kuka on kirjoittanut käsikirjoituksen musikaaliin Kristina från Duvemala. Kyse on lopulta siitä, että me kaikki olemme aikakautemme lapsia ja asioita tulisi tarkastella sen mukaisesti. Myöhemmin Abbakaksikko kuitenkin antoi tehtävän ohjaaja Lars Rudolfssonille ja dramaturgi Jan Markille. musiikkilukio.net Kaustisella musiikkia joka viikko HELSINKI (STT) Taiteilija, akateemikko Bertel Gardberg on kuollut. Gardberg oli tunnettu hopeaseppä ja muotoilija. Ja kun esityspaikkana on vielä komea kirkkosali, joka toimi aitona pakopaikkana noin 1700 ihmisille keväällä 1918, niin draama tulee suoraan katsojan iholle. Pieni ja pirteä Kirkinen on ehtinyt kokeilla myös maalarintöitä raksalla. Hakala on tottunut joukkojen liikuttelija ja tarina eteenkin jouheasti eteenpäin. Kirkinen ei kuitenkaan kadu opiskelujaksoa, joka muun muassa avasi hänen silmänsä näkemään, kuinka upea taidealan oppilaitos Kokkolassa onkaan. Vaikka työt ovat tuoreita, niiden kypsyttelyyn on kulunut muutama vuosi. Kirkinen huomauttaa, ettei ajattele kenenkään puolesta, eikä hän tuomitse ketään eikä arvostele, mutta lasten puolesta hän kantaa surua ja huolta. Mutta on kesä, aurinko paistaa läpi yön, pihalla naapurin Ritva soittaa haitaria ja kaikki laulavat Olavi Virran tangoja. Musiikkilukion opiskelijat tekevät suurproduktiossa suuren työn paitsi näyttelijöinä, muusikkoina, tanssijoina ja laulajina myös muun muassa ohjaajan assistentteina, lavastajina, ääniteknikkoina ja tiedottajina – taitavasti ja nuoruuden innolla. Kari Hakalan ohjaus painottuu joukkojen liikutteluun. Niin, sitä sopii pohtia. Svinalängorna on myös osa suurta kertomusta suomalaisten muutosta työvoimaksi naapurimaahan ja heidän selviytymisestään tai tuhoutumisestaan siellä. Moilasen perhe on muuttanut Suomesta Ruotsiin 70-luvulla paremman tulevaisuuden toivossa. – Kaikki ne vierailevat opettajat, alan huippuja! Omaan työhön opiskelu toi kuitenkin aivan uutta puhtia. Kirkinen ei halua jäädä junnaamaan paikalleen. Näyttely naiseutta täynnä Anu Kirkistä jännittää ja naurattaa. Kirkinen kertoo, että ensin tulee yleensä gra. ikkaa. Käsikirjoitus: Tytti Issakainen. Täytyy myöntää, että ennen esitystä epäilin hieman esityksen sanomaa ja sen kirkollista viitekehystä. Ahti Jokisen esittämä nykyajan pappi ja Matti Hannulan tulkitsema kansalaissodan aikainen kollega käyvät kiinnostavan keskustelun mm siitä kumman puolelle papiston olisi tullut asettautua. Kulttuuri 9 KESKIPOHJANMAA . Tässäkin kohden Vihan päivät osoittaa minun olleen väärässä. Mutta kun miestaiteilija tömäyttää gallerian täydeltä testosteronia, niin johan ollaan ihastuksissaan. Aihetta on käsitelty monipuolisesti ja objektiivisesti niin tieteessä kuin taiteessakin. Se on tarina anteeksiannosta ja sen se tekee kertakaikkisen koskettavasti ja hienosti, lopun alttarikuvaa hyödyntävä kohtaus on katharttisuudessaan puhdistava kokemus. Mieluinenkin työ muuttuu väkinäiseksi, jos elämään ja taiteeseen ei hae uusia näkökulmia. Alussa esitys on tosin upota runsauden sarveensa; remontin äänet ja urkumusiikki pauhaavat suloisen sekaisin. Tampereen tuomiokirkko äänestettiin joku vuosi sitten maamme kauneimmaksi pyhätöksi, eikä syyttä. Olin myös hieman skeptinen tämän kansallisen trauman käsittelemisen tarpeesta. Kuva: Clas-Olav Slotte Jussi Kareinen TAMPERE Vihan päivät
Osa tulee leijonienkin takia, mutta pelko on asioita sulkeva olotila. Miten tämä näkyy vaalipolitiikassa ja yleisemmin politiikassa. Kokoomuksen kampanja tuki väljästi ehdokkaiden poliittista argumentointia. Vaikka pelin saloihin voi tutustua jo viidellä paikkakunnalla, Pyhäjärvellä, Nivalassa, Kalajoella, Kokkolassa ja Pietarsaaressa, kenttiä ei ole yhtäkään liikaa. Seinäjoen seudulla on edetty nopeasti ja mikäli asukkaat hyväksyvät ratkaisut, syntyy Seinäjoesta, Ylistarosta ja Nurmosta 54 000 asukkaan kaupunki vuonna 2009. Eliittiharrastuksesta ei voi puhua, jos minäkin pelaan gol. Kampanjat sinällään luovat mielikuvia puolueen arvostelukyvystä. Kentällä tavataan. a. Vaalien alla keskustan järjestöpäälliköstä tehtiin puolueen poliittinen puoluesihteeri. HUFVUDSTADSBLADET arvioi ns. Se koetaan etäisenä, byrokraattisena ja kasvottomana vallankäyttäjänä. Samalla yhteisö on ulottumassa rajoille, joita perustajat tuskin osasivat kuvitella. Ajatus olisi seuraavassa tulopoliittisessa ratkaisuissa huomioida matalapalkkaisia, kuntasektorin naisaloja. Itse ajelen mielelläni maanteitä uskollisella ”viidakkokissallani”, vuosimallia 1988 olevalla Toyota Corollalla, ja satsaan autoilun sijaan rakkaimpaan harrastukseeni. Me-imagon suhteen negatiivinen kampanja saattaa hämäännykseen asti näyttää selkeältä keinolta erottaa ”meidät ja heidät”. Pääkirjoitus Muut lehdet T änä viikonloppuna Euroopan Unioni viettää 50-vuotisjuhliaan. EU:n käyttövoimana on pitkään ollut laajeneminen ja 27 maata on melkoinen yhteisö. Gol. Olihan Suomi Ruotsin vallan alla vuosisatoja. Golf on jollain tavalla mystinen sekoitus intohimoa, vuorovaikutusta luonnon kanssa, itsensä voittamista sekä loistavaa sosiaalista kasvua hyvässä seurassa. Lisäksi tarvitaan tietysti mailat ja pallot, joita ilman mailapeliä on vähän vaikeampi harrastaa. Kylmän sodan rajat ovat kaatuneet ja muurit murtuneet. Neuvostoliiton hajotessa Suomelle avautui mahdollisuus liittyä läntiseen leiriin ja sen tilaisuuden se nopeasti käytti. lla on myös tiukka sidos yhteiskuntaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että jos kentän kiertää kesässä esimerkiksi 50 kertaa, yhden kierroksen hinta on jo kohtuullinen. tasa-arvotupoa. SATAKUNNAN KANSA pohtii Palkansaajien Kianderin lausuntoja. Ekonomisti Sixten Korkmanin laatimaa, asioita eri puolilta tarkastelevaa esitystä ei kannata jättää sivuun. Kansalaisten asenteet toistavissa me-puolueissa puolueiden politiikkaa eivät ohjaa poliittisen toiminnan vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia analysoivat ohjelmapoliitikot vaan puolueiden kampanjaja järjestöpäälliköt. Erkki Tuomioja totesi tv:n vaalilähetyksessä, että mainonnasta puhuminen vei mielenkiinnon vaalien asioista. Tästä kertoo vuodesta toiseen nousevat jäsenmäärät. Poliittinen toiminta jää hallitusohjelmaa valmisteleville virkamiehille ja heidän kanssaan keskusteleville poliitikoille. Ismo Pohjantammi (STT) Kirjoittaja toimii tutkijana Helsingin yliopiston yleisen valtioopin laitoksella Puoluejärjestöistä vaalipuolueiksi Puoluejärjestöistä on tullut yhä enemmän vaalipuolueita. Vaikka niissä pelkistettiin puolueen pääsanomaa, meni suuri satsaus ohi. Negatiivinen kampanjointi luo vaikean lähtökohdan, siitä ei ehdokas saa tukea omaan positiiviseen esitykseen. Eletään kuten järjestöjen välisessä sodassa, ja järjestöimago korostuu. Minulle autoilu on liikkumista turvallisesti paikasta a paikkaan b. VASABLADET peilaa kuntien tulevaisuutta. Vastuu tiedon tuottamisesta on puoluejärjestön markkinavastaavien harteilla. Kalajoella harrastus palvelee luonnollisesti matkailua ja Oulaisissa ideana on gol. Kovaa tekstiä ekonomistilta, jonka pitäisi puolueettomasti tarkastella yhteiskunnan kehitystä. Sunnuntaina 25.3.2007 . Euroopan Unioni on eräällä tavalla ollut taloudellinen menestys. Kokkolassa voi harjoitella gol. Sosialidemokraattinen puolue ei menettänyt kannatustaan vaaleissa vain siksi, että yleisesti tapahtui siirtymää oikealle ja vaalien äänestysaktiivisuus laski. Tehy voi joutua ottamaan mikroskoopin, sillä vastaavia lupauksia on tehty aiemminkin. Perimmäinen yhteisön ajatus eli rauhanomainen unioni on saavutettu. Eväitä uuteen löytyisi pohjoismaisesta mallista, jos niitä vain haluttaisiin käyttää. Heidän asemansa puolueessa vahvistuu. Sitä vastoin golf on samalla lailla kuin työ, elämäntapa, jota ilman meikäläistä on vaikea määrittää. Negatiivisen puoluekampanjan kuva haasteista pelkistää uhan, positiivisen puolestaan neutraalimmin jonkin taustan toimille tai jopa tavoitteen. Ideaverstaiden ostaminen puolueiden liepeille kertoo yleisemmin poliittisesta neuvottomuudesta. Kansalaiset siis puntaroivat puolueita vaaleissa myös kampanjoiden perusteella. Se kertoi ”toivon” ja ”onnellisuuden” perikristillistä sanomaa, kristillisdemokraatithan olivat kampanjassaan maallisempi puolue. Nyt tarvittaisiin syvällistä pohdintaa sen suhteen, mikä EU tulevaisuudessa olisi. Talous on kuitenkin saanut yliotteen. Mikään ei ole lapselle sen parempaa kuin liikkuminen. Jo pitkään, vaiheittain 1900-luvulla maailmankaupassa virinnyt globalisaatio, josta tosin tuolloin käytettiin eri nimeä, alkoi ottaa tuulta varsinkin 1990luvulla. Tarkkailussa on kaikkien puolueiden vaalien alla antama lupaus hoitohenkilöstön palkkaohjelmasta. Muitakin ihanteita tarvittaisiin. Negatiiviset kampanjat pelkistivät edustajaehdokkaat järjestöjen sisäisen tai välisen ottelun gladiaattoriksi. Tosin myöhemmin presidentti Mauno Koivisto on julkisesti myöntänyt myös ulkopoliittisten syiden vaikuttaneen. Jäsenmaiden kansalaiset eivät niin ikään ole kovin halukkaita EU:n aluepolitiikan mukaisesti tukemaan toisten maiden köyhiä alueita, kun omissakin on heidän mukaansa tekemistä. Anita Salmi EU juhlii – arki on täynnä haasteita Euroopan Unionin 50-vuotisjuhlatilaisuus Berliinissä. He eivät ole valmista tuotetta myyviä markkinointipäälliköitä, vaan he ovat myös tuotteen tekijöitä. Saavatko järjestötavat yliotteen yleisemmästä, asioista keskustulevasta politiikasta. Kampanjatilanteen jälkeen on syytä toistuvasti kysyä, mikä rooli vaalikampanjatyön vahvistamalla järjestökoneella on suhteessa edustukselliseen politiikkaan. Se tukee ”meitä”, jotka jo olemme sen sisäpuolella, ”meillä” on puuteria irvailla ulkopuolelle. Meillä jokaisella on joku laji lähinnä sydäntä. Järjestöelämää viritettiin näin äärimmilleen pistelemällä vähän toisia hereille, ”nirhastahan”. Tosin hallinnon puolustajat toteavat, että systeemiin sisältyy jäsenvaltioiden parlamenttien edustajien kuuleminen. Kokoomus viritti onnistuneesti verkkojaan SDP:n kotivesille. Puoluejärjestöt keskittyvät entistä enemmän vaalipuolueiksi. Yksi symbolinen muutoksen merkki oli Berliinin muurin hajottaminen. V aalikampanjasta on vähitellen tullut yhä laajempi poliittinen tapahtuma. Unionin sisällä on jo voimakkaita jakolinjoja. Hän kehotti ehdokkaita kamppailemaan puolueen sisällä myös omia vastaan. . Positiivista kampanjaa on ehdokkaan helppo jatkaa. Sosialidemokraatteja lähellä olevan Palkansaajien keskuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander varoittaa, ettei porvarihallituksella ole varaa maksaa sairaanhoitajien palkankorotuksista aiheutuvia kustannuksia kunnille. Kampanjapolitiikan tilaamisen osaaminen kertoo puoluejärjestön poliittisesta arvostelukyvystä. Kuva: Lehtikuva/Marja Airio J okainen urheilulaji tai terveysliikunnan muoto vie elämää eteenpäin. Hän arvioi keskustan ja kokoomuksen tavoitteena olevan työelämän kurjistaminen. Kiinnostuksen puolesta puhuu paljon sekin, että Oulaisiin suunnitellun Oulaisten Paratiisi Golf Oy:n osakkeiden koemerkinnässä kahden ensimmäisen päivän aikana myytiin 100 000 euron arvosta osakkuuksia. Elinkeinoelämän valtuuskunta julkisti puolestaan raportin ”Onko tupolla tulevaisuutta”. Edelleen on kiinnostuneita mukaan tulijoita ja luultavasti uusia jäseniäkin tulevaisuudessa unioniin liittyy. Aamulla kuntoutusta ja iltapäivällä kentälle, siitä elpyy keho ja mieli. Itselläni se on golf. . maaliskuuta. EU:hun liittyessään maat ovat luovuttaneet sille melkoisen osan päätösvaltaansa. Viiden vuosikymmenen aikana on tapahtunut paljon. Kirjoittaja on toimittaja Keskipohjanmaan Haapajärven aluetoimituksessa. Kuntoilu kasvaa korkoa korolle. Vaaleissa ne eivät juuri näkyneet, ellei kokoomus jo perustanut omaa toimintaansa sellaisen tai jonkin kansainvälisen kristilliskonservatiivisen toimiston varaan. Taloudellinen yhdentyminen on EU:ssa viety pitkälle ja suuressa osassa niin sanottuja vanhoja jäsenmaita on käytössä yhteinen rahakin. Entä miten kampanja voisi tukea poliittista toimintatapaa. Miten poliitikot voivat laventaa kuvaa politiikasta julkisena toimintatapana. Suhtautuminen niin sanottuun hyvinvointivaltioon ja ympäristöpolitiikkaan poikkeavat myös toisistaan. Palkansaajien tutkimuslaitoksen Jaakko Kiander on pohtinut, onko rahaa tasokorotuksiin ja johtaako se väen vähenemiseen. Puhutaan omille eikä yleisemmin toisille. Kaksi suurta hanketta eli EU:n syventäminen, jota tavoiteltiin nyt jäissä olevassa yhteisessä perustuslaissa, ja unionin nopea laajentaminen, ovat olleet ristiriitaisia tavoitteita. Rajat eivät ole vieläkään vastassa. Vanhat jäsenmaat haluaisivat esimerkiksi pitää kiinni säännellymmästä mallista kun taas Itä-Euroopan maat tavoittelevat vapaata markkinataloutta. Voimme olla ylpeitä golfkentistämme tällä alueella. Golfkentällä liikkuu ihan tavallisia suomalaisia ihmisiä työttömistä varakkaisiin. Liikkuva ihminen on keskimäärin terveempi ja elämänmyönteisempi kuin liikkumaton. Hoitolalan ammattiliitto Tehy aikoo seurata hallitusneuvotteluja suurennuslasilla. a ja tähdätä ammatilliseen tai lukiotutkintoon rinta rinnan. KESKIPOHJANMAA 10 Paras laji Kolumni Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Vuoronvetäjät: Vesa Pajala, Jyrki Aro ja Kaisa Hahto Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola 020 750 4401 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti 020 750 4403 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.. Eero Heinäluoma puolestaan koetti ottaa etäisyyttä omasta järjestöimagostaan. Mainonta herätti hämmennystä ja ihmetystä. Ja mikä on pääkopalle hienompaa, kun vastaanottaa kauniit keväiset ilmat raittiissa ilmassa ulkoillen. Joskus niinkin käy. ANTTI SAVELA. Tilastollisesti suuremmat yksiköt näkyvät paremmin kansallisen suunnittelun tasolla eli isot hyötyvät ja pienet jäävät paitsioon. Houkutellaanko sirkukseen äänestäjiä huveilla vai pelottavilla leijonilla tai keskenään mittelevillä gladiaattoreilla. Sen toimintaan saattaminen edellytti suurta selittelyä. Toisaalta poliittisesti ja hallinnollisesti unioni ei tyydytä kansalaisia. EU:n voimakas kasvu alkoi 1990-luvulla ja on jatkunut tällä vuosikymmenellä. Unionin syventäminen ja yhteinen perustuslakihanke ovat jäissä. Puoluekuvan luovat kansanedustajien sijaan kampanjasta vastaavat järjestökoneen vetäjät ja kampanjan valmistelijat. TURUN SANOMAT on huolissaan sairaanhoitajapulasta. Tasa-arvotupo kuului kokoomuksen näyttävimpiin vaalilupauksiin. Tosiasiassa henkiset siteet länteen juontavat pidemmän ajan takaa. Ossian Enkvist hoiti kampanjaa RKP:n vaalimökillä Kolmen sepän patsaalla 15. Paljon riippuu siitä, millaiseen arvojärjestykseen asioita laittaa. Vuonna 1957 perustettu kuuden maan talousyhteisö on kasvanut 27 maan unioniksi. Viisikymmentä vuotta toiminut Kokkolan Golf tekee saumatonta yhteistyötä paikallisten oppilaitosten kanssa. Vaalimarkkinoilla menestymisen välineitä ovat markkinaeli asenneselvitykset ja niiden prosessoijat saavat puolueissa keskeisen aseman. Puolueen vaalikampanjasta vastanneet loivat yleiskampanjallaan kuvan puolueesta ja sen arvottamista poliittisista haasteista. Jäsenmaksut pyörivät KeskiPohjanmaalla 80 euron ja rapian sadan euron välillä ja pelioikeudet 300-450 euron hujakoilla kausi. Sama koskee nuoria, keski-ikäisiä ja ikäihmisiä. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Nyt ei riitäkään pelkkä palkankorotus vaan vakanssejakin olisi perustettava lisää, jotta hoitajapulaan pystyttäisiin vastaamaan. Renki isännäksi. Vaaleissa puolueet vetoavat näin kansalaisiin: Olemmehan jo riittävän samanlaisia kuin te, olemme jo luopuneet enemmästä kuin kaikesta ollaksemme poliittisia. Kampanjoillaan puoluekoneisto esittää omat arvottamisen mittansa. Myönnettäköön, että viheriöiden ja väylien kiertäminen käy myös lompsan päälle. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Tobias Schwartz . Me-olemisen suunnan näyttää puolueen tekemä gallup, joka kertoo meistä, kaikesta kansasta. Muutama jäsenmaa kykeni muodostamaan helpommin yhtenäistä politiikkaa, nyt yhtenäisten linjojen luominen on vaikeampaa. Henkilömainontaan käytiin sen ehdoin. Tilastollisesti siitä tulisi isompi kuin Vaasa, jossa yhteistyöneuvottelut haraavat paikoillaan. Ne saattavat vahvistaa puolueen julkisuuskuvaa ja tarjota poliitikoille ajattelemisen aiheita. Yleinen tausta tarjosi mielikuvan, johon ehdokkaiden oli helppo rakentaa oma kampanjansa. Me olemme me! Puolueet ovat aiemmin luoneet eroja ilmauksilla ”me vaadimme meille kaikille”, mutta nyt politiikka ilmaistaan muodossa: ”me olemme me”. Ei etenkään epäselvästä tai vihjailevasta negatiivisesta mainonnasta, kuten nähtiin SDP:n tv-mainoksissa. Ongelmana on nähty vallan ja vallankäytön siirtyminen pääministerija ministerivetoisille järjestelmille. Myös Pietarsaaren seudulla on kiinnostusta muodostaa suurempi ja tiiviimpi yhteistyöalue. Kiander lähtee voimakkaasti tukemaan SDP:n vaalien alla omaksumaa pelottelupolitiikkaa, joka johti puolueen tappioon. . Ehdokkaiden tapa suhtautua negatiiviseen mainontaan kertoi äänestäjille ehdokkaiden omasta arvostelukyvystä. Toisen maailmansodan jälkeen voimakkaasti kahtia jakautunut maailma ja Eurooppa ovat muuttuneet. n ja Taukokankaan kuntoutuskeskuksen palveluiden yhdistäminen. Eduskuntavaaleissa puoluemainonta sai keskeisen roolin. Myös ulkoja turvallisuuspolitiikassa on viime vuosina edetty yhtenäisille linjoille. Äänestäjät arvioivat puolueita myös niiden mukaan. Taloudelliset syyt olivat virallisina perusteina Suomenkin liittymisessä silloiseen Euroopan Yhteisöön. Puolueen organisaatiokone tähtää kampanjapolitiikalla puhtaaseen menestykseen, eikä keinoilla ja julkisella debatilla ole väliä. Sen vuoksi siihen halutaan jäseniksi. Euroopassakin on poistettu rahan, kaupan ja työvoiman liikkumisen esteitä. Mailoja saa nykyään käytettynä tosi halvalla, ja uusienkin pelivälineiden hinnat ovat tulleet kovenevan kilpailun ansiosta alaspäin. Berliinissä onkin nyt kokoonnuttu juhlimaan EU:ta. Toisaalta, mainonnassa ja vaalikampanjassa näkyvät myös puoluejärjestöjen yleiset toimintatavat. Golfkentällä ja saunassa ihminen on puhtaimmillaan. Kielitaitoisia ja toimeliaita hoitoalan ammattilaisia on 1990-luvulla muuttanut ulkomaille varsin runsas joukko. Vaalien mentyä kunnissa on alettu piirustella jälleen strategiakarttoja
Olisin kyllä arkkupeitteen kannalla. Käsittämätöntä toimintaa. Rahaa tarvitaan kuolemankin jälkeen. Otan lainauksen kirjasta sivulta 95: ”Suomen ympäristöhallinto on tekemässä maastamme EU:n ympäristöpolitiikan mallimaata. Rahaa tarvitaan kuolemankin jälkeen, kirjoittaja sanoo. Heidän pitää tietää ja ohjata teitä. Natura-asiantuntija Markku Sahlstedt on kysynyt, miksi Suomi luovuttaa Natura-verkostossa suojavyöhykkeineen viidesosan alueestaan ylikansalliseen ( ja ympäristöhallinnon) päätäntävaltaan, vaikka valtaosalla direktiivityyppisistä ja direktiivilajeista suojelun taso on niin hyvä, ettei direktiivin tarkoittama suhteellisen suojelun taso edellytä kuin viiden prosentin osuutta. 8 artikla 1 Samalla kun jäsenvaltiot toimittavat komissiolle ehdotuksensa alueista, jotka voidaan osoittaa ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä ja/tai lajeja käsittäviksi erityisten suojelutoimien alueiksi, ne toimittavat komissiolle tarpeen mukaan arvionsa yhteisön yhteisrahoituksesta, jota ne pitävät tarpeellisena, jotta ne voivat täyttää niille 6 artiklan 1 kohdasta aiheutuvat velvoitteet. Ilman leskeyttä ja Saulin tuontia Brysselistä Suomeen olisi kokoomukselle tullut rankka vaalitappio. Kaikki hyvätkin ajatukset, joita demaritkin esittivät, tulivat auttamattomasti liian myöhään. SEBASTIAN KOSKINEN Ikkuna Pelimies ei riehu Muista, että mielipiteisiin voi lähettää ajatuksen myös tekstiviestinä. Se, ettei visuaalista ärsykettä kirjoissa (usein) ole, ei edes käy huonosta tekosyystä. Itse olen myös homesairas ja kotona, ilman mitään tuloja. Tätä joukkoa tuskin hillitsee se, että ikääntyvän väestön ongelmat ovat juuri nyt ajankohtaisia, ja kymmenien miljardien valtion velkakin on hoidettava. Muista tekstiviesti! S urun murtamana on vaikea toimia. Maaseutuakatemiassa on puhujapönttöä muistuttava luentopöytä myös vasemmistoliiton edustajia varten. Onko elämän aina oltava niin vakavaa, ettei jotain ihanaa kaukolämpöäkin saisi sydämessään tuntea. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Leipää on saatava perheelle jostain. artikla todella mahdollistaa sen, että EU maksaa suojelun. Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan vuodesta 2006 lähtien Natura-alueiden hoito maksaa Suomen valtiolle vähintäänkin saman verran kuin alueiden Naturaan liittäminen. Usein vieläpä surullisen kuuluisan Jack Thompsonin sormi. Toinen kohta on mainostaminen. Voisinko itse tehdä jotakin. Pelaamisesta puhuttaessa kriitikoiden tulee asettaa pelit muun viihteen kanssa samalle viivalle. Syystä tai toisesta juuri pelit ovat polttimen keskipisteessä nyt, elokuvistakin ollaan oltu hissukseen jo pitkän aikaa. Työ on se ehdoton asia, jolla Suomi pärjää. Ammattitaidolla säästetään myös meidän veronmaksajien rahoja. Kritisoin kovasti ”hyvinvointiyhteiskunta”sanaa. Iltalehti julkisti käteismaksun virheellisesti epäilyttävänä. Kustannusten alentaminen joko laskee hintoja tai kasvattaa voittoja. Sairaanhoitajat tekevät arvokasta työtä ja tarvitsevat sellaisen palkan, jolla tulisivat toimeen. Kyllä varmaan takanpäin arvosteltiin käyttäytymistäni, mutta tarjouksien pyytäminen kuitenkin kannatti myös taloudellisessa mielessä. Sellainen ei Suomi ole! Ihminen, joka sairastuu työpaikallaan ilman omaa syytään, jätetään täysin ilman minkäänlaista toimeentuloa. Hän olisi luultavasti eduskunnassa nytkin. Olen joutunut itsekin perumaan sairaalakäyntejä. Yhdistäessään kaiken tämän aktiiviseen pelaamiseen, siis ohjaamiseen ja tekemiseen, pelit tarjoavat kokonaisvaltaisen ja kehittävän kokemuksen. Kun äänestyskäyttäytyminen perustuu komeaan leskeen, ja suuri kannatus on sen varassa, voi perustellusti kysyä mistä tämä kertoo meidän ajassamme, paitsi tietysti naisten syvällisestä yhteiskunnallisesta heräämisestä. Pelien vastustajien ajatuskulku on yksinkertainen. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Käykää samalla ratsastamassa. Tulee tutustua vuohipukkiin ja sen tapoihin, mutta samalla varoa pässiä lammaskarsinassa. Kaikilla ei ole sydämellisiä lähimmäisiä auttamassa tässä kriisissä. Puoliso elättää. Tai vielä oikeammin sen traagisen tapahtuman, missä hänen vaimonsa kuoli ja minkä seurauksena Niinistöstä tuli leskimies. Työnantaja unohtaa työntekijänsä, yhteiskunta ihmisen. Moraalisesti hän on vastuussa mahdollisesta yrityksestä ”pimeään maksuun”, mitä siis ei sitten todellisuudessa tapahtunutkaan. Omanarvontunto/ihmisarvo on jyrätty. Pelibisnes on silti vielä lapsenkengissään, eikä alaa ymmärtäviä spesialisteja ole tarpeeksi kuluttajia ohjaamassa. Siksi olisi niitten, jotka taloudesta jotakin ymmärtävät, hillittävä järjetöntä tuhlausta. Maaseudun monet koneet tulee tuntea ja niillä tekeminen oppia. KOKKOLA Lapsille on taattava terveellinen ympäristö Toivottavasti alueeltamme valitut kansanedustajat ajaisivat meidän pienituloisten ihmisten asioita: eläkeläisten, joiden on tultava toimeen pienillä eläkkeillä kuukaudessa ja työttömien, yksinhuoltajaperheiden, opiskelijoiden. Eipä tilanne poikkea muun median kohdalla juurikaan tästä; cd-levyt ja kirjat esimerkiksi irtoavat hyllyistä ja kirjastoista ilman ikärajatarkastuksia. Hautauksen järjestämisessä tarvitaan voimia. Sen jälkeen tavoitellaan strategioiden, tavoitteiden ja direktiivien asettamaa tasoa kovempaa linjaa kansallisista lähtökohdista ja asian mielekkyydestä riippumatta. Ollaan siis rakentamassa unionin valtaa ja huolehtimassa omista eduista kansallisen edun kustannuksella. Yritystoiminnan menestymiseen vaikuttavat positiiviset osaamiseen liittyvät asiat paljon enemmän. Sitä käytettäessä lähdetään samalta viivalta. Kuluttajansuojalaki ja kauppalaki molemmat lähtevät käteismaksun lähtökohdasta. Hauskaa oli nähdä miten vasemmiston johto kiersi maaseudun. Osaan kuvitella millaiset kohuotsikot näillä puitteilla saadaan aikaan. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Ja muistakaa vanhemmat, että terveydenhoitajat ovat sitä varten, että auttavat teitä mm. Kynttilä palaa siellä hyvin olkoon kyseessä millainen sää hyvänsä. Tässä maakunnassa ammattitutkinnon on suorittanut jo runsas 300 yrittäjää. Hautakiven valinnassa kannattaa jatkaa samaa tyyliä. Näytöt aiemmilta vuosilta eivät todellakaan häikäise, joten ei ole ainakaan pienituloisilla syytä odotella liikoja. On aikaa katsoa peiliin, sillä sitä saa mitä tilaakin, joten tappion syyt löytyvät viime vuosina harjoitetusta talouspolitiikasta. Hän sanan mukaisesti puhui itsensä pussiin, vaikka ei siellä aluksi ollutkaan. Samaa logiikkaa voisi käyttää kirjojen, elokuvien, musiikin, runouden, mytologian ja vaikkapa uutisten kohdalla. Jokaisessa kokeilussa tähän saakka on saatu sama tulos. Kirjan saatekirjeessä tohtori Eranti uskoi minun olevan kiinnostunut ympäristöhallinnon vallankäyttöä käsittelevästä raportista. Pekka Saajoranta KRUUNUPYY Sinipunaako halutaan. Työssäkäyntiä pidin itsestään selvänä asiana. Pahimmassa tapauksessa virtuaalielämän pahis, ”D4rkn1teS3ph1r0t666”, sekoaa täysin ja esimerkiksi koristaa takametsän männyn jojoon heitetyllä karvakuonolla ja pentagrammeilla. Kun ei tiedä kenen puoleen näissä asioissa kääntyisi ja mistä apua saisi asioihinsa. Pac-Man luonnollisesti on ollut tajuntaa laajentavien pillereiden lobbaaja jo vuodesta 1979; tämähän on selvää, kun seuraa pelin kulkua! Nyt jännitänkin kesällä Persona 3 julkaisua ja mahdollista jenkkiskandaalia. Mutta jospa se sittenkin kannattaisi. Olen tehnyt pitkän päivätyön hoitoalalla ja työpaikalla sairastunut vakavasti. Silloin se on jo myöhäistä. Näin mihinkään hätiköityihin johtopäätöksiin ei ole aihetta. Siitä vaan, antaa mennä! Tulevaisuuden hallitus maassamme koostuu siten täysin sekasortoisesta demarilaumasta ja takkiinsa ottaneesta keskustasta. Pelejä löytyy joka lähtöön, ja valitettavasti vain kohuainesta pursuavat eksploitaatiot saavat sivutilaa ja lähetysaikaa. Tällaisten kurjuutta helpottavien temppujen aika on ohi. Samaa tietämättömyyttä on ilmennyt muuallakin ministerien keskuudessa pitkin päättynyttä vaalikautta. Mitä, jos ei ole puolisoa. Sunnuntaina 25.3.2007 Ohjeet Nimi, osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin, sähköposteihin ja tekstiviesteihin. Ellei oteta osaa siihen alueeseen, mistä leipä tulee, niin ei pidä odottaa käännettä vaaleissa. Kukaan ei surun murtamana viitsi, ei jaksa eikä kehtaa lähitienoolla tehdä hintavertailuja. Siksi monet jättivät äänestämättä ja osa siirtyi kokonaan eri leiriin. Ne olisi pitänyt panna alulle jo vuosia sitten. TEKSTIVIESTIMIELIPITEET: alkuun mp välilyönti ja teksti, lähetä numeroon 13525, hinta 0,25 euroa NETTI: www.keskipohjanmaa.net H artaana konsolipelaajana saan nykyisin huokaista usein syvään. Enimmäispituus nimellä noin 4000 (vajaa kaksi A4-liuskaa) ja nimimerkillä noin 1500-2000 merkkiä (vajaa liuska). Onko sillä nyt niin väliä, kun kaikki 200 tulee kuitenkin valituksi. Tästähän on jopa oikeusasiamiehen päätös Sonera tapauksen selvittelystä. Näitä ovat idean toteutustapa, hinnoittelu, tuotteistaminen, markkinointi ja kustannussuunnittelu. Useat pelit tarjoavat tehokasta aivojumppaa, aistillisia taide-elämyksiä, Hollywood-tason musiikkiosuuksia ja eeppisyyden uudelleenmäärittäviä juonikiemuroita. Tasa-arvohöpö YLIVIESKA Mistä tämä kertoo Keskipohjanmaassa oli yhdestä Kokkolan koulun ja päiväkodin kosteusvaurio-ongelmista uutiset 21.3. Kiitos, nimimerkki Sädesieni kirjoituksistasi homeesta (Kp 11. Pelin hahmot kun loitsivat esiin lukuisat persoonansa ampumalla taika-aseella itseänsä ohimoon. Protesti, johon äänestäjillä oli syytä, meni sikäli väärään osoitteeseen, että on vaikea uskoa kokoomuksen aidosti pyrkivän parantamaan pienituloisten asemaa. Mistä olikin SAK löytänyt 20-luvun mainosaapisen ja siitä suoraan päästelee kuvia nykyaikaan tehostaakseen voittoa työkansalle. Näinhän on asia nähtäväkin, siksi turhat selittelyt on viisainta jättää vähemmälle. Ottaen huomioon luetun ja kuullun tekstin voiman, on tämä suorastaan ihme. Erkki Aho kaupunginvaltuutettu (ps) ympäristölautakunnan pj. Hallitusta täydentämään pantaisiin näiden lisäksi miinusmerkkisen prosenttiluvun (-0,1%) tahkonnut RKP, vaikka ainoana hallituspuolueena saikin joistakin kumman vaalimatemaattisista syistä yhden lisäpaikan. Kokkolalainen kirjoittaja suorittaa siviilipalvelusta Kokkolan kirjastossa. Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Mitä on tulevaisuus. Tästä hän voi kiittää vain lainkuuliaista yrittäjää. Myös vanhustenhoito tarvitsee korjauksia. Nyt heti jalkauttaa edustajat töihin kiertämään kansan pariin. Esko Aho voikin jo nyt valmistautua ikävään tehtävään neljän vuoden päästä. Käsi ja nilkka pitäisi leikata, mutta ei voi hakeutua leikkauksiin, koska varat eivät salli sitä, vaikka tarve olisi pyytää leikkauksiin lääkäriltä lähete. Pyysin niistäkin tarjouksia eri puolilta Suomea. Helppoa se ei ole. Työkuva olisi tähän ollut parempi vaihtoehto tai tyttö ratsastamassa kauniissa ympäristössä. Korhonen kävi moneen kertaa Vaasassa, mutta ei ajatustakaan tulla kiertämään yhteiskuntakehityksestä jäänyttä maaseutua. Jos on lapsia huollettavana jne.. Lisäksi Sahlstedt on kysynyt, miksei Suomi esitä EU: lle direktiivin sallimaa laskua alueista.” Luontodirektiivin 8. Toisaalta myös ymmärrys koko harrastusta kohtaan on heikolla pohjalla; pelaaminen nähdään usein vain puuduttavana ajanhaaskauksena. Surussanne rohkeutta kaikille toivoen Vanhempansa menettänyt tytär KOKKOLA Hintavertailu kannattaa Hautaaminen on Suomessa kallista. jos tarhassa tai koulussa oireillaan kosteusvaurioista. Näin ollen Luhtanen syyllistyi ainoastaan vaalirahoitusselvitystä koskevaan lain rikkomukseen, mikä luonnollisesti on oikeusministerille anteeksiantamatonta. Ehdokkaiden tulee käydä ratsastamassa ja hoitamassa lehmät ja pikkukarja. Odotan innolla milloin kuolemantuottamus hypystä päähän rinnastetaan Super Marion ilmiömäisiin loikkaustaitoihin. Käykää maaseudulla muulloinkin kuin kaksi viikkoa ennen vaalipäivää. Jos pelissä naulataan jengiä terävillä puuhaloilla seiniin kiinni, leikitään rikollista sutenöörihuumediileriä likaisilla kaduilla tai napsitaan kuvia Sadako-lookilla varustetuista henkiolennoista kieroutuneessa kylässä, niin se K18-lätkä ei ole huvikseen kotelossa. Työtä niille ihmisille, jotka haluavat sitä tehdä, ja kunnon palkka, että sillä pärjää. Eduskunnassa on hyvin paljon ”tulleen huutajia”, ja todellisia talousmiehiä vähän. Veijo Hukari yrittäjäkouluttaja, KTM KOKKOLA Ministerit yrittäjäkurssille Sain yllättäen ja tilaamatta tekniikan tohtori Esa Erannilta hänen kirjoittamansa kirjan Suomen ympäristöpolitiikka – kestävää kehitystä vai vastuutonta vallankäyttöä. Jos pelissä kaahaillaan ja paukutellaan lyijyruiskua, on hyvin todennäköistä, että sama toistetaan oikeassa elämässä. Erkki Peltola PERHO Vaalikäytännön ja teorian tarkistus Kokoomuksen suuri vaalimenestys on kokonaan käkkärätukkaisen Sauli Niinistön ansiota. Luhtasen tapauksen kohdalla ministeri sotkeutui täydelliseen osaamattomuuteen yrittäjä-asioissa. Se on lapsen työterveys ja oikeus. Ehdottomasti kannatan hautakiveä, jossa on tila kynttilälle. Yksi asia on kuitenkin varma: laman he saavat aikaiseksi. Työllisyyttä on hoidettu alentamalla työnantajakustannuksia, ikäänkuin alemmalla kustannustasolla kilpailu olisi jotenkin helpompi kestää. KALAJOKI Kestävä kehitys vai vastuuton vallankäyttö Vasemmalla pitää muuttaa suhtautumista maaseutuun ja sanottava, että maaseutua tulee hoitaa kuin yrttitarhaa. Tulee käydä enemmän opiskelemassa maaseutuakatemiassa ja soveltaa saatu oppi maanviljelyyn ja metsänhoitoon. Usein myös käytetäänkin. Kuva: Päivi Karjalainen Oikeusministeri Leena Luhtasen tapaus hämmentää siksi, että oikeusministeri osoitti täydellistä tietämättömyyttä yritystoiminnasta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä. Nyttemmin myös satunnaisten kaahailijoiden edesottamukset ovat kuulemma olleet pelisessioiden seurausta. Mässäilevää’ joukkoa ei ole enää nykyaikana, kun työmies puree parasta makkaraa atriapöydässä. Edustajat tuli valittua, mutta näin Tampereen pohjoispuolella asuvana joka tapauksessa huolestuttaa. Toivonkin uusille kansanedustajille ja entisille, että he päättäisivät asioista oikealla tavalla ja sydämellään kaikkien kansalaisten hyväksi. Kirjoituksia ei palauteta. Lasten Kokkola. Mukaan aina nimi ja osoite. Luhtanen on vaaliasioissaan yksityishenkilö, mutta toisena osapuolena ollut yrittäjä ei voi olla omalla toimialallaan yksityishenkilö. Rohkeasti vaan katselemaan erilaisia arkkuja ja mitä niihin kuuluu, paljonko vainajan kuljetus maksaisi, entä arkun, kirkkosalin koristelu unohtamatta hautajaiskahvipöytien kukka-asetelmia ja kynttilöitä. Seuraavissa vaaleissa tulee tehdä sitä paljon puhuttua tasa-arvoa maaseudun ja kaupunkien kesken. Se on jokaisen velvollisuus, vaikka toiset elävätkin pienillä tuloillaan hyvin niukasti. 11 KESKIPOHJANMAA . Ne tulivat viime hetkellä lupauksina, joihin monet eivät enää jaksaneet uskoa, koska olivat joutuneet toteamaan sen ammottavan kuilun mikä on lupausten ja tekojen välillä. Toivoisinkin sydämestäni, etä eduskunnassa pohdittaisiin näitä asioita, joita he lupasivat vaalipuheissaan meille äänestäjille. Vai eikö totuus ole tämä. Tästä rangaistuksen antaa äänestäjä, kuten nyt tekikin. Hautaustoimistot kyllä voivat tehdä montakin asiaa puolestasi maksua vastaan. Kun lisäksi otetaan huomioon, että Suomessa on suojeltu 15 % alueista, kun tarve olisi ollut 5 %, niin menettelyn järkevyyttä voidaan ihmetellä. Ilmoista riippuen olen kotini vanki, yritän mielialaani pitää jotenkin yllä. Tiedot voi kyllä hankkia kokemuksen kauttakin, mutta se on vain kalliimpaa. Työvuosia olisi ollut vielä paljon. Kaupoissa sen sijaan kysytään plussakorttia, kun pitäisi kysyä pikku-Vesalta henkkareita. On monia perheitä, joilla on todella tiukkaa, kun ei ole työtä tarjolla, jotta tulisivat toimeen, eikä tarvitsisi mennä leipäjonoihin, johon monien pienituloisten on pakko mennä. Kasvatuksen lisäksi yksi asia, jota lukuisat vanhemmat eivät hallitse ovat ikärajat. Tuskin mitään suurta muutosta on kuitenkaan odotettavissa, sillä yksi puolue ei pysty sanelemaan mitä maassa tehdään, olipa sen vaalivoitto kuinka suuri tahansa. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Tavallisesti ainakin suuremmat suoritukset maksetaan kyllä laskun välityksellä, koska rahoja säilytetään yleensä pankissa. Näitä asioita kansantalouden asiantuntijat painottivat omissa näkemyksissään. Pienituloinen eläkeläinen KOKKOLA Muistakaa köyhiä Täytyy nostaa hattua Ben Zyskowiczille, kun hän kommentoi Ylen uutisissa 21.03.07 kepun tyyliä koota maahamme uutta hallitusta. Pitäjässä saattaa olla yksi kukkakauppa ja hautaustoimisto. Tässä tapauksessa yrittäjä ihan oikein merkitsi saamansa tingityn maksun kirjanpitoon ja maksoi tarvittavat verot. ja 20.3.) . Maksu voidaan suorittaa käteisellä, eikä se edes ole epäilyttävää. Se mitä voidaan sanoa peleistä, voidaan sanoa myös kirjoista ja elokuvista jopa musiikista. Mikä tahansa voi laukaista sairaan mielen, mutta syytä ja seurausta ei tule sekoittaa keskenään. Nyt olen tässä. Olemme aivan uudessa ympäristössä, markkinataloudessa. Hautaaminen on Suomessa kallista. Kun Atlantin toisella puolella joku nuorisorikollinen tai aivojaan säännöllisesti pehmentänyt painaa liipaisinta, osoittaa syyttävä sormi pelibisnestä. Herätkää nyt, päättäjät, ja tehkää jotain, sillä suuri osa Kokkolan kouluista ja päiväkodeista kärsii kosteusvaurio-ongelmista, ja mitään ei tehdä. Vastaavasti miekka ja magia -seikkailut vieraannuttavat todellisuudesta ja vievät lapsen teille tuntemattomille. On ilman muuta selvää, että vaalien suuri voittaja pyrkii kaikin keinoin siihen, että suurituloisia suosivaa veropolitiikkaa tullaan vahvistamaan edelleen. Eduskunnan menot ovat viime vuosina kasvaneet räjähdysmäisesti, mikä on erittäin huono viesti kansalle, joka ei muutenkaan arvosta laitosta, jonka edut muihin kansalaisiin verrattuna ovat kohtuuttomat. Siinä hän oli oikeassa. Mikäli oikeusministeri Luhtanen olisi hallinnut lainsäädännön, hän olisi pyytänyt anteeksi unohdusta rahoitusselvityksessä. Kustannukset valtion kassasta tietty. Näiden asioihin olisi syytä tehdä korjauksia eduskunnassa. Ensin ollaan oltu yhdessä Pohjoismaiden kanssa puskemassa abstraktia ekoideologiaa unionin politiikkaan. Arvatkaapa mitä, luulenpa, että mikäli asiat monimutkaistuvat, niin maassamme on yhtäkkiä sinipunahallitus! Mitäs sanotte. Onko oikein, että ympäri Suomea jonotetaan leipäjonoissa, ei vain täällä Kokkolassa. Hän kritisoi keskustaa siitä, että tämä pelottelee Kokoomusta oppositioon joutumisella, mikäli he eivät suostu kepun esittämiin ehtoihin hallitukseen tulolle. Kulkuri KOKKOLA Vaalivoittaja vastuuseen. Suomi ei ole anonut EU:lta rahoitusta Natura-alueidensa suojeluun. Työllisyysvaikutusta ei ole löytynyt tilastollisella merkittävyydellä. Ja jos tehdään, tehdään remontti niin, että saadaan sanoa, että on tehty, mutta miten se on sitten eri asia. Numero on 16323. Palvelu pelaa, mutta kehotan vainajan omaisia kuitenkin osallistumaan mahdollisimman moniin asioihin. Ja kotona edelleen tuskin edes kiinnostutaan, mitä lapset tekevät tai pelaavat. Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri 020 750 4428 FAKSI: 020 750 4444, SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.. Vastuun siirtäminen yksittäiselle tekijälle on heikkoa ja ala-arvoista toimintaa. Ilman hienotunteisuutta koetellaankin vain jäätä omien jalkojen alla. Jaksetaan, me homesairaat! Homeitiö KOKKOLA Homesairas jää yksin Pauli Kaljunen antoi oikein ”isän kädestä” kommentoidessaan (Kp 20.3.)vaaleja. Pienillä eläkkeillä kyllä varmasti pärjäisi, jos ei olisi niitä pakollisia menoja: vuokra, laskut ja lääkkeet, mutta nämä on hoidettava ihan jokaisen ihmisen eläkkeestä, palkasta, työttömyyskorvauksesta, että pystyy elämään yhteiskunnassa rehellisesti. Uudelle yrittäjälle yrittämisen menestymisen perusvaatimus alkaa olla tänä päivänä yrittäjän ammattitutkinnon suorittaminen. Kaiken lisäksi Natura on tehty vastoin direktiivejä ja EY:n tuomioistuimen päätöksiä. Meneekö nyt niin hyvin, että voimme täysipäiväisesti ja kokonaan keskittyä päiväuniin ja haaveisiin. Ei ole ollut varaa hakea lääkärin sairauteen määräämiä lääkkeitä apteekista. Miettikää ja suunnitelkaa, ottakaa ammattitaitoista väkeä tekemään korjaukset ja kun suunnittelette uuta koulua, tehkää se niin, ettei se ole homeessa heti. Minua se tyttärenä kasvatti. On täysin luonnollista, että vaalien suuri voittaja pääsee näyttämään minkälainen malli sillä on huomisen suuriin haasteisiin. Paljon olisi korjattavaa yhteiskunnassamme. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla riittävä toimeentulo, varsinkin vähäosaisilla, jotka elävät sillä köyhyysrajalla ja Kelan pienellä työttömyyspäivärahalla. Onko kannattanut kouluja käydä ja hankkia ammatti. Hän on aina yrittäjä ja vastaa yrityksensä toiminnasta
Tähtikultista ei voinut enää edes puhua. Salmi suhtautuu skeptisesti siihen, että varsinaista tähtikulttia enää syntyisi. Televisio kasasi paineita studioille. – Kameran edessä olivat valttia erilaiset ominaisuudet kuin teatterissa. B 13 KESKIPOHJANMAA . Naisnäyttelijöiden kohdalla tyypittelyä harrastettiin enemmän. Tauno Palon ja Ansa Ikosen yhteinen menestystarina alkoi Valentin Vaalan elokuvasta Kaikki rakastavat vuodelta -35. Anneli Sauli päätyi Toivo Särkän koekuvauksiin teatteripäivien illallisilta. Esimerkiksi Helena Kara oli alkujaan teatterin lippuluukulla töissä. Etenkin Suomen Filmiteollisuuden ja Suomi-Filmin välinen kilpailu ajoi tähdenetsintään. Monikasvoiset miehet Suomalaisen elokuvahistorian kirkkaimmat tähdet syntyivät äänielokuvan myötä 1930-luvulla. – Esimerkiksi Tauno Palo oli hurmurin roolien lisäksi esimerkiksi Hilja – maitotytön väkivaltaisena isäntänä – hahmona, jossa ei ollut kertakaikkiaan mitään hyvää, Salmi toteaa. Näin oli esimerkiksi Katariina ja Munkkiniemen kreivi -elokuvassa, jossa Leif Wager oli hieman latinalaistyyppinen rakastaja. – Se vaatisi pitkää, yhtäjaksoista tuotantoa Suomessa ja näyttelijältä tietoista tähtikuvan rakentamista. Aktiivisina puuhaajina olivat teatterinäyttelijät, joilla ei ollut mielessä kuitenkaan sopivaa aihetta. Esimerkiksi aiemmin pienempiä rooleja tehnyt Tauno Palo täytti kaikki piirteet, joita haettiin, kun Suomesta etsittiin Cary Grant -tyyppistä hurmuria. Sitä, miksi juuri Anneli Saulista tuli tähti, taiteilija ei osaa selittää. Sunnuntaina 25.3.2007 Kaisa Hahto, teksti Jukka Lehojärvi, kuvitus A nneli Saulilla on kiire elokuvien päivänäytökseen. – Kun elokuva lähti menemään niin kovaa eteenpäin, se oli jonkinlainen yllätys. Samaan aikaan, kun julkisuuden henkilöitä on enemmän kuin koskaan aiemmin, elokuvan osuus niiden tuottajana on Suomessa varsin pieni. – Suomessa alettiin tehdä modernia, eurooppalaista taide-elokuvaa, jonka katsojaluvut olivat hyvin pieniä. – Siinä poltettiin viinaa korpien keskellä. Suomen ensimmäinen näytelmäelokuva, vuoden 1907 keväällä valmistunut Salaviinanpolttajat -niminen teos, ammensi hyvin suomalaiskansallisesta aihepiiristä. Suomalaisen näytelmäelokuvan synty on muihin maihin verrattuna erikoinen. Ehkä Timo Koivusalo on yrittänyt Martti Suosalon kautta sellaista rakentaa. – 60-luvun alussa elokuvan tekeminen romahti. Linnanheimo oli silloin vielä kainossa roolissa. Vuosina 1933-35 suomalainen elokuva jylläsi tiensä ylivoimaiseksi viihteen muodoksi. Marlon Brandon vetovoima tuntuu kuitenkin selittämättömältä. Näytteillä on muun muassa takavuosien elokuvatrailereita ja pitkä rivi silkkaa glamouria – suomalaisten elokuvatähtien upeita valokuvia. Hänellä oli kuitenkin takanaan jo monipuolisia opintoja esimerkiksi Viipurin musiikkiopistossa ja työkokemusta Kemin kaupunginteatterista. Salmen mukaan suomalainen tähtikultti tuli tiensä päähän 50–60-lukujen taitteessa, jolloin suuret studiot ajautuivat kriisiin. Tähteyden rakentamisen kannalta suotuisa ympäristö oli myös Kulkurin valssin (1941) miljöö, jossa on epäsäätyistä rakkautta ja mustalaisromantiikan tuomaa eksotiikkaa. Salmen mukaan rankka konteksti heijastui elokuviin siinä, että repiviä teemoja vältettiin. Ei Brando ole hirveän miehekäskään. Suomi-Filmi lanseerasi 30-luvulla kilpailujen kautta tähtiä, joilla ei ollut teatteritaustaa. – Muiden maiden elokuvissa käsiteltiin yleensä yleviä, historiallisia aiheita, huomauttaa Salmi. Pelkät ulkoiset ominaisuudet eivät ainakaan riitä, vaikka Sauli myöntääkin eksoottisen ulkonäkönsä suotuisan vaikutuksen. Suomalaista itkettää, kun Leif Wager tunnustaa laajalla kankaalla rakkauttaan Regina Linnanheimolle. Tennispalatsin taidemuseossa Helsingissä juhlistetaan merkkipaalua suomalaisen elokuvan kulta-aikaan palauttavalla Tähtitaivasnäyttelyllä, joka on esillä huhtikuun lopulle saakka. Kaikkia, jotka kerran, pari esiintyvät televisiossa, kutsutaan tähdiksi. Koettiin muun muassa näyttelijälakko. Aina hän oli myös lähes samanlainen, mutta silti niin lumoava, naurahtaa Sauli. Kameran rakastetut Anneli Saulin glamour ei auttanut yksiön kulujen maksuissa . Vastikään Suomen Kommunistisen Puolueen eduskuntavaaliehdokkaanakin esiintynyt Sauli suostuu kuitenkin hetkiseksi palaamaan muistoissaan 50-luvulle. Tarinan aihe on hyvin pieni, mutta takaa-ajon osuus elokuvassa on merkittävä, kertoo Salmi. Ne puolestaan olivat hyviä aihepiirejä tähtikultin kannalta. Kotimainen näytelmäelokuva on nivonut suomalaisten yhteistä historiaa jo sadan vuoden ajan. Kuvat Suomen Elokuva-arkiston kokoelmista Satavuotias näytelmäelokuva alkoi viinanpoltosta – Kameran edessä olivat valttia erilaiset ominaisuudet kuin teatterissa. Esimerkiksi Helena Kara oli alkujaan teatterin lippuluukulla töissä, huomauttaa Salmi. lmitähden elämästä kaukana. Suomalaisen elokuvan tutkija, professori Hannu Salmi pitää juhlavuotta merkittävänä, koska vuoden 1907 jälkeen suurin osa kotimaisista elokuvista on ollut nimenomaan näytelmällisiä. Tähteyden rakennemuutos Suomalainen elokuva oli voimissaan läpi sota-aikojen. – Sen vuoksi romanssit ja epookkielokuvat nousivat esille. Glamour oli kotimaisen . Suomalainen tähtikultti ei ollut samalla tavalla yksiviivainen kuin Hollywoodissa samaan aikaan. – Tätä ennenkin oli ollut yrityksiä luoda tähtiä kansainväliseen malliin. Sauli syntyi Pyhäjoen Yppärissä, mistä perhe muutti Rovaniemelle hänen ollessaan viisivuotias. Esimerkiksi 20-luvulla Teuvo Tuliosta pyrittiin tekemään Suomen Valentinoa. – Jokin hurja karisma hänessä oli, vaikka mutisikin roolinsa läpi. Haluttiin urbaaneja elokuvia Ranskan uuden aallon malliin. Siltalan pehtoori vuonna -34 oli ensimmäinen suomalainen elokuva, joka sai yli miljoona katsojaa. Tähtiä rakennettiin hyvinkin tietoisesti. Samaan aikaan Regina Linnanheimo puolestaan ajautui rappionaisten rooleihin. Hilja maitotyttönä suomalaiset hurmannut näyttelijätär ei pohdi tähteyttä puhelimen päässä ääni kaihosta väristen vaan napauttaa faktat pöytään suoraan ja rempseästi. Lähivuosina esimerkiksi Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa ja televisiosarja Käenpesässä näytellyt Anneli Sauli tietää, että käsitys tähteydestä on vuosien mittaan arkistunut. Myös Peter Franzénista ja Irina Björklundista olisi tällaista paria voitu ehkä tehdä. – Meillä on nyt tuhansia tähtiä. Vieras tuli maistelemaan viinaa ja lopussa paikalle saapui poliisi, joka ajoi takaa polttajia. Minulla on kuitenkin aina ollut jalat maassa. Ylivoimaa kesti 50-luvulle asti. Leif Wager Anneli Sauli elokuvassa Hilja – maitotyttö vuodelta 1953.. – Se on se jokin ihmisessä, jota kameran silmä rakastaa. Sauli itse kieltää ihailevansa juurikaan ketään elokuvatähtiä. – Helena Kara on myöhemmin todennut, että 30-, 40ja 50-luvuilla naiskauneutta palvottiin yli kaiken. Täkäläisen elokuvan vahva teatteritausta näkyi siinä, että tähtinäyttelijätkin saivat ottaa erilaisia rooleja. Myös kriitikot ottivat vanhan suomalaisen elokuvan hampaisiinsa. Sen löytämiseksi järjestettiin käsikirjoituskilpailu, johon ihmiset lähettivät kaikkiaan 650 ehdotusta. Palkkakaan ei ollut kaksinen, ei sillä saanut edes yksiötä maksettua, tuhahtaa Sauli. Turun yliopiston kulttuurihistorian professori, suomalaisen elokuvan tutkija Hannu Salmi uskoo, että osittain tähteys oli kokeilun tulosta. Viikonvaihde Yhteystiedot Osaston esimies Maija Myllykangas 020 750 4441 Sähköposti: maija.myllykangas@kpk.. Suomen Filmiteollisuus joutui lopettamaan vuonna -65. Suomalaista naurattaa, kun Masa Niemi kimpaantuu Esa Pakarisen hölmöilyille ja etenkin silloin, kun Siiri Angerkoski puhkuu kuviin kaulimen kanssa. Hänen tähtikuvansa oli siloiteltu ja roolit yleensä toimeliaiden nuorten naisten rooleja. Tähteys ja julkkiksena oleminen käy parhaillaan läpi rakennemuutosta. Kun apua kysyttiin kansalta, aiheestakin tuli varsin populääri
Euroopan eteläisimmät laulujoutsenet pesivät Saksassa ja Puolassa. Keskikesällä sulkasadon takia lentokyvyttömät laulujoutsenet olivat niin ikään helppo saalis. Kokkolalainen SDP:n edustaja Jutta Urpilainen myöntää, että työhuoneessa on jo entuudestaan runsaasti tavaraa. Ainoa vaatimus sille on sula vesi. Yksi asia on mukana aina ja varmasti. Näkösälle työhuoneeseen sijoitin muoviin laitettuja onnittelukirjeitä. Evijärveläinen keskustan kansanedustaja Esko Ahonen on tuonut pienen palan maaseutua kaupungin sykkeeseen. Sunnuntaina 25.3.2007 . Se oli todella jännittävää, aivan kuten Kassinen sanoi, juuri sen takia että silloin tällöin oli todella tipahtamaisillaan. Talven selkä on taittunut. Sydän symboloi, että politiikkaa on tehtävä – paitsi järjellä – myös sydämellä. Kivirikon mukaan laulujoutsenet olivat niin kesyjä, että kylien lapset ruokkivat niitä. Onpa niitäkin onnettomia, joille laulujoutsenten lähipellolta tai merenlahdelta kuuluva toitotus on liikaa. Valtaosa laulujoutsenista talvehtii kuitenkin Tanskan salmissa, josta ehtii nopeasti pohjoisille pesimälammille. – Huone on nyt hyvin sotkuinen. – Olen hevosmies ja ravinaisten ystävä. Sibelius on muun muassa todennut muisteluissaan, ettei olisi voinut toivoa itselleen rakkaampaa joululahjaa, kuin saadessaan eräänä jouluaattona ihailla noin viidenkymmenen joutsenen parven lentävän matalalla Ainolan yli. Silti Kassisessa on jotain, josta aikuisenkin soisi ottavan oppia. Kaisa Hahto, teksti Markus Sommers, kuva K ansanedustajien muuttokuormat ovat ajankohtainen näky liikenteessä. Mielikuva johtuu osittain siitä, että laulujoutsenet joutuivat väistymään ihmisiä syrjäisille seuduille. Sitä kuvaa K. Sain sen Kokkolanseudun omaishoitajilta. – Se muistuttaa kotiseudusta, Esasta ja Esan vaimosta Elinasta. Työhuone kertoo kansanedustajan persoonasta. Vattajan hiekkaa ja kansan tuntoja Kansanedustajien sisustuksessa näkyvät läheiset ihmiset ja poliittiset muistutukset Mats Nylund sai lahjaksi saapassukat avittamaan Nils-Anders Granvikin saappaiden täyttämistä.. Kalenteri muistuttaa myös omasta alueesta, sanoo Vilkuna. – Olen koittanut pitää huoneen siinä kunnossa, että sieltä voi lähteä poiskin. E. Hän on ehtinyt viedä huoneeseensa jo kolme tärkeää elementtiä. Olisipa ollut hauska jutella Ruotsin suosituimman satutädin kanssa hänen luomistaan persoonista. Täältä voi näet hyvin helposti tipahtaa alas. Asioilla on tapana lutviutua. Bjarne Kallis luottaa kotoisen taiteen voimaan. Talot oli rakennettu niin lähelle toisiaan, että saattoi päästä katolta katolle. Satua kuunteleva lapsi ei mieti moisia pikkuseikkoja, hänen mielestään Kassinen on valtavan mukava kaveri, koska tämä pullero tekee kaikkea sellaista, jota ei saisi. Se ei säiky syksyn ruskaa, ensilumia eikä pakkasöitä. Sille riittää ihailijoita ja puolustajia nurinoista huolimatta. Tiina Ruotsala Kassinen Kujeilee . Lupasin viedä sinne esimerkiksi Vaasassa annetun erikoisen kynän, jonka päällä on punos. Ainakin yksi uusi asia sinne kuitenkin päätyy. Nylund pitää mahdollisena puolisonsa – tai ehkä koko perheensä – pro. Minä näytän sinulle muutamia paikkoja, missä aina on tipahtamaisillaan. Myös vaalikampanjan aikana saamiani uusia muistoesineitä tuon huoneeseen. K.E. Vanhoissa myyteissä ja uskomuksissa laulujoutsenta on pidetty valon, kauneuden, puhtauden, koskemattomuuden ja neitseellisyyden symbolina. – Maataloustuottajien säästöpossu on kunniapaikalla ikkunalla muistuttamassa juurista. Joutsenen valkoinen väri, klassiset piirteet ja suuri koko ovat aina siivittäneet myös ihmisen mielikuvitusta ja kauneudenkaipuuta. – Ja myöskin jännittävää, sanoi Kassinen. Kivirikon kuvaus Vienan Karjalasta 1900-luvun vaihteesta. Laulujoutsen on pesinyt aiemmin myös Grönlannissa, mutta sieltä se on kuollut sukupuuttoon. Tunnetusti myös Jean Sibelius rakasti laulujoutsenia. ilin virittämistä myös tietokoneen taustakuvaksi. Vasta jäätyvä vesi ajaa laulujoutsenet vitivalkoisille siivilleen. Useamman tuhannen parin populaatiot elävät Suomen lisäksi Islannissa, Ruotsissa ja Venäjällä. Talven alta lähes viimeisinä muuttavat hanhetkaan eivät saa houkuteltua joutsenia liikkeelle. Yksi on kuitenkin tärkein ja rakkain: lastenlastenvalokuvat ovat ja pysyvät työhuoneen paraatipaikalla. Possu muistuttaa juurista Kotiseudulta halutaan kuljettaa vallan ytimeen kaikki se, mikä voidaan. Etenkin keväällä ja syksyllä laulujoutsenten muuttomatkojen aikaan kuuluu ihan vakaviakin pohdintoja siitä, että laulujoutsenia on liikaa ja kantaa olisi jo paikallaan harventaa. Laulujoutsenia metsästettiin surutta lähes sukupuuttoon. Kassisen lauseet: ”Älähän hättäile, älähän hättäile, ” tai:”Se on vain maallista,” sopisi taltioituvan jokaisen alitajuntaan. Mutta Kassinen sai hänestä kiinni aivan viime tipassa, kun Pikkuveljen toinen jalka oli jo katonlaidan ulkopuolella. – Papereita vain saa siivoilla aika kovalla kädellä pois, hän naurahtaa. Hänen mielestään ”laulujoutsen on kansamme sielussa vallannut jo ammoisina aikoina huomattavan sijan”. . Laulujoutsenen levinneisyys ulottuu Islannista Siperiaan Tyynenmeren rannikolle saakka. Eräässä paikassa oli leveä kuilu, joka aukeni kahden talon väliin, ja juuri sinne Pikkuveli melkein tipahti. – Monet esineet ovat kertyneet eduskunnassa vierailleiden ihmisten kautta. Sen tietää myös nivalalainen keskustan kansanedustaja Pekka Vilkuna, joka seuraa aikaa Arkadianmäellä Keskisen ravinaisten seinäkalenterista. Laulujoutsenia metsästettiin paitsi ampumalla myös raudoilla, kun ne lepäilivät muuttomatkoillaan järvien ja meren lahdissa. Juuri siihen napaan, jota painamalla pääsee myös lentoon. Laulujoutsen on karujen ja arktisten olosuhteiden lintu, joka ei pelkää kylmää eikä pimeää. Paraatipaikalle seinälle Lintilä kiinnittää kolmatta kertaa keskusvaalilautakunnalta saadun valtakirjan. Olihan joutsen iso ja hidasliikkeinen lintu ja siten myös helppo metsästyskohde. Pohjanmaan matalalla rannikolla joutsenet viipyvät niin pitkään, kun meri on sulana. Astrid Lindgrenin Katto Kassista iltasaduksi lukeva äiti jännittää tavattomasti Pikkuveljen puolesta. Onneksi valtaosa suomalaisista ei pidä kannan kasvua ongelmana ja useimmille myös lintujen trumpettiäänet tuovat pelkästään iloa. – Vien pajukranssin, jossa on sydän keskellä. Ihmisen toiminta teki laulujoutsenesta aran. Laulujoutsen rauhoitettiin vuonna 1934, mutta sekään ei täysin auttanut, vaan vainoa jatkui vielä 1940-luvulla. Sydämen politiikkaa ja ravinaisia Jatkokauttaan aloittelevilla kansanedustajilla edessä on enemmänkin siivouskuin sisustusurakka. Voi, miten tämä on hauskaa. Se uhmaa kevään koleutta, räntäsateita ja takatalvea. Siivouspuuhat hukkuivat Kalliksellakin vaalitohinan alle. Vielä ei olekaan tiedossa, mitä työhuoneeseen ehkä kotiseudulta kulkeutuu. Lintutieteilijä Einari Merikallio kirjoitti puoli vuosisataa sitten laulujoutsenen olevan ’’aivan erikoinen merkittävä laji, linnustomme komein edustaja, maisemiemme ehkä kaunein elävöittäjä, runoilijain, kirjailijain ja säveltäjien innoittaja”. Puumala laskeskelee, että toistaiseksi hän on ehtinyt vastaamaan niistä noin joka neljänteen. Vaimon kuva matkapuhelimen taustana. Uuteen ympäristöön tiensä löytävät ainakin läheisten valokuvat. Euroopassa laulujoutsenia pesii 13 maassa, mutta näistä seitsemässä kannan koko on alle 10 paria. Keskustan tulokkaalla, kokkolalaisella Tuomo Puumalalla on selvä peli siitä, millä työhuone somistetaan. Lupausteni mukaisesti työpaikkani pöydällä on lisäksi lohtajalaisilta saamani kaunis esine, jossa on hohtavan kynttilänjalan sisällä Vattajan hiekkaa, Puumala luettelee. Tuoreisiin Arkadianmäen työhuoneisiin sisustus on ensikertalaisilla vielä suunnittelun tasolla. Osa laulujoutsenista jopa talvehtii täällä, jos vain sulaa vettä riittää. KESKIPOHJANMAA 14 Viikonvaihde Sunnuntaisitaatti Talvivieraita – Jos ihmiset tietäisivät, miten hauskaa on olla katolla, ei kukaan malttaisi pysyä kadulla, sanoi Pikkuveli. Kaiken kaikkiaan Euroopassa pesii noin 15 000 laulujoutsenparia. Ne pakenivat metsästäjiään Lapin erämaihin. Nyt laulujoutsenet ovat uudestaan alkaneet luottaa ja tottua ihmiseen. Riitta-Maija Sykkö, teksti Benjam Pöntinen, kuva Jäänreunan lintu Laulujoutsenet ovat täällä taas. – Laitoin seinälle kenttäkierroksellani saamiani kirjeitä, joiden tarinat koskettivat kaikkein eniten. Vaalikentiltä mukaan tarttuneet kansalaisten toiveet luvataan viedä pääkallonpaikalle muistin virkistykseksi. Usein poltan kynttilälyhtyä, jonka keskussairaalan psykiatrisen puolen hoitajat toivat. Suomen nuorimman kansanedustajan vastaanottamien yli tuhannen onnittelutekstiviestin määrä on raportoitu laajasti lehdissä. Siellä oli niin monta kummallista ulkonemaa ja ullakkohuonetta ja savupiippua ja nurkkaa, ettei kävely koskaan käynyt yksitoikkoiseksi. Niinpä kansallislintumme tulevaisuus vaikuttaa ihan hyvältä. Lajin arkuus on metsästyksen ja vainon perua. Laulujoutsenesta sai viitisen kiloa lihaa, ja niiden munatkin olivat juhlavaa ruokaa varhain keväällä. Karjalassa laulujoutsen oli onnen lintu ja sen surmaamisen uskottiin tuovan epäonnea, jopa johtavan surmaajansa kuolemaan. Lindgrenin satumaailma ei ole ideaali yhteiskunta, jossa kaikilla on hyvä olla. Keväällä se puolestaan palaa etujoukoissa. Siivosin huonetta ennen vaaleja siihen malliin, että mahdollinen tippuminenkin oli otettu huomioon. Kodin ja läheisten turva on hänen teoksissaan läsnä, mutta yhtä lailla esimerkiksi Melukylän lapset kiusaavat naapuriaan tai vaikkapa Katto Kassisen Pikkuveli kärsii yksinäisyydestä. – On äärimmäisen tärkeää, että vaimo on aina mukana, naurahtaa Nylund. Nykyisin laulujoutsenten kanta on vahva ja kasvaa edelleen. Hyvin usein Lindgrenin satujen lapset ovat korkeilla, kielletyillä ja vaarallisilla paikoilla, kuten tässä Katto Kassisen kujeiluluvussa. Siivoaminen on kohta ajankohtaista. Laulujoutsen, ulthima thulen lintu jahkailee syksyllä lähtöään viimeiseen asti. Ajatus kahdeksanvuotiaasta pikkupojasta kiipeilemässä talojen katoilla seuranaan omahyväinen mielikuvitusolento, joka napaansa painamalla pääsee myös lentoon, on melkein liian jännittävää. Tätä Sibeliuksen ja laulujoutsenen kohtaamista suomalaiset ovat saaneet muistella niinkin arkisessa ja materialistisessa paikassa kuin viimeisessä sadan markan setelissä. Sisustussuunnittelu on jäänyt hallituskuvioiden pohdiskelun jalkoihin. Nykyihmisen mielikuvissa laulujoutsen on Lapin lintu. Keskustan toholampilaisedustaja Mika Lintilä luottaa edellisten vuosien aikana muotoutuneeseen sisustukseen. Kassinen ahmii kaiken, eikä jätä muille mitään, hän pistää Pikkuveljen hommiin ja roskat tämä savupiipun juuressa pikkuista kotiaan pitävä mies kippaa suoraan kadulla kävelevän herran niskaan. Leutoina talvena joutsenia on talvehtinut säännöllisesti muun muassa Kokkolan edustalla Kemiran altaassa. Ennen vaaleja ajattelin, että jos tipun, niin sitten heti siivoan. Äänestäjiäkään ei unohdeta. Ruotsalaisen kansanpuolueen uuden kansanedustajan, pedersöreläisen Mats Nylundin työhuone kiilteli perjantaina vielä tyhjyyttään. Miksi hän teki Katto Kassisesta narsistin, jonka tunne-elämä on rajoittunut omaan napaan. Niinpä ne uskaltautuvat pesimään jo EteläSuomeenkin sopiville metsälammille. Myös monet vaalit tulevat mieleen, koska minulla on ollut Riipan töitä myytävänä. Urpilaisen huoneessa on vanhastaan runsaasti valokuvia, entisten oppilaiden piirustuksia sekä runoja ja mietelauseita. Muutamia vuosia sitten, eduskunnan uudelle puolelle siirtyessään kokkolalainen kristillisdemokraatti valitsi huoneeseensa Esa Riipan teoksen, joka on huoneessa edelleen. Niinpä se aiheuttaa myös nurinoita. Nyt olen kuitenkin jo ehtinyt viedä lastenlasten valokuvat takaisin. Kassisella on myös aikuisen olemus, mutta pilalle hemmotellun lapsen elkeet
– Sapporo meni vielä lääkityksellä, mutta tämä (lentomäessä hyppääminen) ei auta, Väätäinen ärähti. Ducks nujersi Dallasin 3–2. Neumannovalla juhlava maaliintulo Neumannova voitti maastohiihdossa maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa lukuun ottamatta kaiken voitettavissa olevan. FALUN (STT) Aino-Kaisa Saarinen selviytyi ainoana suomalaisena naishiihtäjänä kymmenen joukkoon maailmancupin päätöskilpailussa Ruotsin Falunissa. Tshekkiläisen hiihtourheilun ykkösnimen otti maalissa vastaan yhdentoista hengen kannattajajoukko, joista yksi oli hänen 3,5-vuotias tyttärensä Lucie. – 30–40 000 katsojaa, hieno . Malysz päihitti 210,5 ja 217,5 metrin hypyillään Jacobsenin (209/217) vain 1,9 pisteellä (419,6/417,7). Fax: 020 750 4444 Lottokierros 12/2007: 8, 16, 19, 28, 35, 36, 37. Se oli täydellinen peli. MIAMI (STT) Jarkko Nieminen voitti harvinaisin lukemin 6–0, 6–0 Venäjän Jevgeni Korolevin tenniksen Miamin Mastersturnauksen toisella kierroksella. – Alkuperäinen suunnitelmani oli laittaa mitalit kaulaan kisan ajaksi, Neumannova paljasti kilpailun jälkeen. Björgenille kauden toinen voitto varmisti hänelle cupin kokonaiskilpailun kakkossijan. – Se oli pikku yllätys. Ero oli kärkeen alle 10 pistettä vielä kahdeksanneksi liitäneellä Sveitsin Simon Ammannillakin. Lämpötilan vaihtelut saavat vaikuttaa viestin lopputulokseen. Björgen karisti hiihtostadionilla loppukirissä uransa päättäneen Tshekin Katerina Neumannovan 3,2 sekunnin päähän. Väätäisen seuraava kommentti antaa kuitenkin osviittaa lajin arvoituksellisuudesta. Ennen kauden päättävää sunnuntain kilpailua Malyszilla on cupissa tukeva 66 pisteen kaula Jacobseniin. Kuva: Lehtikuva/Scanpix PLANICA (STT) Poikkeuksellisen hyvät olosuhteet tekivät Slovenian Planican HS215-lentomäen maailmancupkilpailusta lauantaina harvinaisen tasaisen, mutta silti yllätyksettömän kilpailun. Pohjoisen suunnalta viestiin saapuvat autot kierrätetään sen vuoksi Fagernäsin kylän kautta kisapaikalle. – Hiihto oli parempaa kuin viime viikonloppuna Holmenkollenilla. – Vaihtelin tempoa, lyöntien kovuutta ja kierrettä ja korkeutta koko ajan. Kolmannella kierroksella Nieminen kohtaa Argentiinan 11:nneksi sijoitetun David Nalbandianin, joka voitti Yhdysvaltain Vincent Spadean 6–3, 6–4. Tammija helmikuun aikana valmistettu tykkilumi on levitetty ladulle. Miksi Matti hyppää. Antti Miettinen syötti Mike Modanon maalin. En olisi uskonut, että olen viiden ensimmäisen joukossa rankkaria yrittämässä, Reasoner ihmetteli valintaansa. – Enemmänkin oli tarjolla, mutta ei vaan tänään. Ahonen leiskautti 208,5ja 207metriset siivut. Vaikka kausi onkin henkilökohtaisten kilpailujen osalta jo paketissa, Falunissa hiihdetään vielä sunnuntaina viestit. Pitää nyt kerrankin olla tänä vuonna tyytyväinen, Similä naurahti. – Meillä on aina ollut tiukkoja matseja. – Kausi ei ole ollut huono, mutta norjalainen media olettaa minun olevan aina palkintopallilla, Björgen tuumi. Venäläisvastustajalla ei ollut yhtään murtopalloa koko ottelussa. Saarisen jälkeen väsymystä valitellut Riitta-Liisa Roponen oli 16:s, kauden huonoimman sijoituksensa kirjauttanut Virpi Kuitunen 28.s, Pirjo Manninen 29:s ja Riikka Sarasoja 34:s. Oli jo lähellä, että olisi mennyt joku 210, 215 metriä. Lunta on riittänyt täysimittaiseen 5 kilometrin rataan. Nieminen on maailmanlistalla sijalla 21 ja Korolev 68:s. Edmonton vihdoin voittoon Edmonton Oilers katkasi kotihallissaan kahdentoista voitottoman ottelun sarjan kukistaessaan Coloradon 4–3 rangaistuslaukauksille venyneessä ottelussa. Anaheimin kaksi muuta maali teki Chris Kunitz. Ottelulla ei ollut joukkueilla suurta merkitystä, sillä molempien haaveet pudotuspeleistä ovat jo ohi. Sitten alkoi koskea (selkään) ja oli sellaista turistitouhua loppu, Kuitunen naurahti. Torontolle tappio oli erityisen karvas, sillä joukkue on kahden pisteen päässä itälohkon viimeisestä pudotuspelipaikasta. Niistä vain ottelussa kaksi maalia tehneen Vanekin osuma syntyi ylivoimalla. Ei vaan riittänyt puristus, vaikka kuinka yritti takoa, ei mihinkään, Jauhojärvi tuumi ja huokasi sentään päässeensä maaliin. (Malysz on) aika ylivoimainen kaveri tällä hetkellä, Väätäinen tuumasi. Naisten joukkue hiihtää järjestyksessä Pirjo Manninen, Virpi Kuitunen, Riitta-Liisa Roponen ja Aino-Kaisa Saarinen. Kolmannen kierroksen vastustajan David Nalbandianin Nieminen on voittanut kolme kertaa ja hävinnyt viidesti. – Peli on selvä, Adam voittaa, ja se on fakta. Kaudella peruttiin kisoja ja muutenkin oli vaikeaa, mutta toivottavasti mäkihyppy pysyy tällaisena jatkossakin, Väätäinen päätti. Urheilu 15 KESKIPOHJANMAA . Tykkilumi erottuu ruskean sävyisenä valkeasta lumesta. – Harri Olli on pelimies. Tulokset seuraavalla sivulla Björgen ahnein Falunin ladulla Virpi Kuitunen tyytyi seuraamaan taustalta kauden päätöskisaa Katerina Neumannova tuuletti kuin voittaja Falunissa päättäessään aktiiviuransa. Niin pitkään taistelin, kuin pystyin. – Olemme joutuneet lyhentämään vain lähtöaluetta, muuten latu on alkuperäisen suunnitelman mukainen. – Ei sinnepäinkään, kuin odotin. Jevgeni Korolevin päänahka ei ollut mikään itsestään selvyys, vaikka Niemisen ATP-ranking (21) onkin selvästi kovempi kuin Korolevin (68). Ranskan Emmanuel Jonnier hävisi Fredrikssonille saman verran ja Ruotsin Anders Södergrenin kohtalo oli jäädä neljänneksi. Autot pysäköidään keula Kokkolan eli pohjoisen suuntaan, jotta maakuntaan suuntautuva liikenne kulkisi sujuvasti maakuntaviestin jälkeen. Itävallan Martin Koch (417,4, 215,5/211,5) jäi niukasti kolmanneksi. Sen lisäksi olemme joutuneet luopumaan verryttelyladusta, kertoo kilpailunjohtaja Frej Stenman. En Malyszin voittoa vielä kirkossa kuuluttelisi, Väätäinen pyöritteli. Jostakin syystä usko omaan tekemiseen ei ole kohdallaan, ja toisella kierroksella yliyrittäminen koituu kohtaloksi, Suomen mäkijoukkueen kakkosvalmentaja Janne Väätäinen pohti. Los Angelesin puolustaja Mike Weaver iski 2–1-voittomaalin vierasottelussa Chicagoa vastaan, kun kolmatta erää oli jäljellä reilut kolme minuuttia. Täällä kaikki ovat hyvällä tuulella. Kuva: Tapio Lehtinen. Similä oli isossa pääjoukossa 15 kilometrin perinteisen osuuden jälkeen toisena. Miksi hän hyppää risalla polvella. Similä keikkui kärkipäässä. Viime yönä kellot on siirretty kesäaikaan eli tunnilla eteenpäin. – Janne on viime aikoina tehnyt helkkarin hyviä tuloksia harjoituksissa. Buffalo on noussut kahden tai useamman maalin takamatkalta voittoon kuluvan kauden aikana jo yhdeksän kertaa. Tavoitteena oli, etten lyö kahta samanlaista lyöntiä peräkkäin. Hautamäki ylitti vaivatta 200 metriä kahdesti ja hyppäsi 13: nneksi Väätäisen sanojen mukaan ”ihan p....:lla polvella”. – Positiivista on, että Janne ei ole ikinä odottanut tulevan kauden alkua näin paljon, Väätäinen jatkoi. Ottelu kesti vain 55 minuuttia. Pellot ovat pehmeitä, joten autoilla ei ole sinne asiaa. Nalbandian on kova pelimies kaikilla alustoilla, tuumi Nieminen, joka viimeksi hävisi argentiinalaiselle viime vuoden Australian avoimien kolmannella kierroksella eräluvuin 6–2, 3–6, 2–6, 5–7. Jarkko Nieminen ei hävinnyt peliäkään Venäläinen oli täysin aseeton Miamin toisella kierroksella ANAHEIM (STT) Scott Niedermayerin jatkoaikamaali sinetöi Anaheimin pudotuspelipaikan jääkiekon NHL-liigassa perjantaina. Anaheim sinetöi pudotuspelipaikan FALUN (STT) Tero Similä jatkoi lauantaina hyviä yhdistelmäkilpailujaan maastohiihdon maailmancupissa Falunissa. Ratkaisumaalin teki nelosketjun hyökkääjä Marty Reasoner, joka pääsi yrittämään ratkaisua viidentenä Oilers-pelaajana. Coloradolta tappio katkaisi neljän voiton putken. Ensimmäisen kerran tällä kaudella putosin pisteiltä. Hyvällä . 30 kilometrin kisassa lopulta 16:nneksi hiihtänyt Similä hävisi voiton vieneelle Saksan Tobias Angererille 55,2 sekuntia. Vielä kun syöttö meni hyvin, niin ei minulla ollut hätäpäivää, kun vielä vastustajallakin ykkössyöttö tökki, totesi Nieminen, jonka ykkönen upposi ruutuun 67 prosentilla. Ei mitään uutta Planican lentomäestä Malysz vankisti voitolla cup-johtoaan, Ahonen parhaana suomalaisena yhdeksäs Andreas Jacobsen ja Adam Malysz ratkaisevat maailmancupin voiton sunnuntaina. Puolalainen on noussut komeetan lailla cupin kokonaiskisassa kärkeen ohi Norjan Andreas Jacobsenin, jonka viimeaikainen alavire kääntyi lauantaina kakkossijaksi. Vapaa alkoi tosi hyvin, kolme kilometriä meni hyvin eikä koskenut mihinkään. Sunnuntaina 25.3.2007 Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Seppo Luokkala 020 750 4423 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.. Buffalossa kotijoukkue Sabres teki mahtinousun 5–4-voittoaan Torontosta oltuaan 1–4-tappiolla vielä neljä minuuttia kolmannen erän alkamisen jälkeen. – Joku tuossa juuri sanoi, ettei tämän vuoden kiertueella ole yhtään 6–0, 6–0 päättynyttä ottelua, tyytyväinen Nieminen naurahti. – Olin hirveän väsynyt, kun olen täällä kaksi yötä nukkunut huonosti. Maali syntyi ylivoimalla. – Oli kyllä aika hyvä peli minulta. – Mitäpä tuohon voisi sanoa. Voitonjako sivulla 19. Alussa perinteisellä tuntui, että ei pääse mihinkään, mutta sitten kun lähdin skeittaamaan, meni paremmin, viimeisille kilometreille asti jopa voitosta taistellut Saarinen tuumi. Buffalo nousi voittoon Thomas Vanekin, Daniel Brieren, Jason Pominvillen ja Drew Staffordin kolmannen erän maaleilla. Väätäinen perusteli Hautamäen kiipeävän torniin myös sunnuntaina sillä, että hän on hypännyt todella hyvin. Liigaa johtava Buffalo on jo varmistanut pudotuspelipaikkansa. Kauden jälkeen Väätäinen lupaa Hautamäelle kuitenkin parin, kolmen kuukauden hyppytaukoa. Sydäntä särkee, kun häviää tuolla tavalla, Toronton kippari Mats Sundin huokaili uutistoimisto AP:lle. – Onko suomalainen mäkihyppy näin ammattimaista toimintaa, että annamme tällaisessa kunnossa olevan miehen hypätä, Väätäinen kyseli, osin myös itseltään. Tästä eivät hiihtokelit parane Maakuntaviesti tarjoaa ihanteelliset olosuhteet Kruunupyyn kakkosjoukkueessa hiihtävä Maria Grundvall otti lauantaina tuntumaa kisalatuun ihannesäässä. Perjantain tapaan voittoa juhli Puolan Adam Malysz. Pieniä miinuksia hyppyrikeulalla, malttamattomuus tuli esiin. iliksellä loppuun Muista suomalaisista Harri Olli oli 18:s ja Arttu Lappi 25:s. Väätäinen kehui Planican kisatunnelman pelastavan kaudesta paljon. Hän nosti Ducksin 2–2: een kolmannessa erässä vajaat kolme minuuttia sen jälkeen, kun Mike Modano oli iskenyt Dallasille 2–1-johdon. Nopeilla alkuosuuksilla heikommatkin hiihtäjät roikkuvat mukana. Similä oli ainoa pisteille päässyt suomalainen, sillä cupissa yhdeksänneksi sijoittunut Sami Jauhojärvi jäi 37:nneksi. Mutta mäkihyppyä seuraavat tietävät, että meillä voi olla huomenna myös norjalainen voittaja. Yöpakkaset pakastavat märän lumen jäiseksi hangeksi. Autot pysäköidään Pietarsaaren ja Kokkolan väliselle rantatielle. Kuva: Lehtikuva/Reuters Tapio Lehtinen LUOTO (KP) Luodon urheilupuistossa tänään järjestettävä maakuntaviesti tarjoaa yleisölle ja hiihtäjille mannereurooppalaiset olosuhteet. Elämänsä toisen maailmancupin kilpailun hiihtänyt Matti Kylmälä oli 48:s ja Ville Nousiainen keskeytti väsyneen selkänsä haitattua liikaa hiihtämistä. Malyszille voitto oli jo kahdeksas viimeisessä 11 kilpailussa. Anaheimin faneilla oli perjantaina muutenkin syytä hymyyn, sillä kokenut pakki Chris Pronger palasi kokoonpanoon oltuaan seitsemän ottelua sivussa varpaaseen tulleen murtuman takia. Matti Hautamäen tilanne on monella tapaa hämmentävä. Lähtö tapahtuu kello 11. Jokeri: 3100973. – Jacobsen ei päässyt torstain treeneissä mihinkään, mutta löysi nyt itsensä. Hautamäki on cupissa 11: ntenä, joten normaalia suurempaa panosta kuopiolaisella ei kauden päätöskisoissa ole. Suomalaisista paras oli Janne Ahonen, jonka avauskierroksen kuudes sija tärvääntyi yliyrittämisen myötä yhdeksänneksi. Venäläinen on kuluvalla kaudella voittanut muun muassa James Blaken (ATP 8) ja Dimitri Tursunovin (ATP 22). Kuitunen kuvasi perinteisen hiihtonsa olleen ”tosi vaikeaa”. Maailmancupin kokonaiskilpailun voiton jo aiemmin varmistanut Angerer jätti neljän hiihtäjän loppukiritaistossa Ruotsin Mathias Fredrikssonin toiseksi kahden sekunnin kymmenyksen erolla. On vain ajan kysymys, missä vaiheessa viestiä kova latu pehmenee ja muuttuu pöperöksi. Hänellä on loistava tulevaisuus, kunhan pitää muutaman perusasian mielessään. Niemisen taktiikkana vasta 19-vuotiasta Korolevia vastaan oli vaihdella koko ajan pelirytmiä. Voitto oli Anaheimille kauden 44:s, joka on seuran yhden kauden ennätys samoin kuin kuluvan talven sadan pisteen saalis. Lämpimästä ilmasta huolimatta lumesta ei ole pulaa. Tulee lyömään montaa miestä nokkaan tulevaisuudessa, Väätäinen näki. Jos keli muuttuu ankkuriosuudella hitaaksi, joku Teemu Kattilakosken ja Kuisma Taipaleen tapainen huippuhiihtäjä voi kiskoa suurenkin eron umpeen. Lisänumerot: 1, 5, 7. Yhtenäisten paitojen lisäksi kannattajien kaulassa roikkuivat Neumannovan arvokisoissa voittamat mitalit. Lähtöaluetta on lyhennetty 200 metrillä. Tai otetaan se ”aika” pois. Miesten joukkue hiihtää järjestyksessä Tero Similä, Ville Nousiainen, Sami Jauhojärvi ja Martti Jylhä. – Se on hyvä kysymys, joka pitää esittää sekä päävalmentajalle että minulle, Hautamäen toisena henkilökohtaisena valmentajana toimiva Väätäinen myönsi. ATP-kiertueilla 6–0, 6–0 on todella harvinainen tulos. Eilen lauantaina kisapaikalla olisi voinut hiihtää T-paidalla ja shortseillakin, sillä auringossa oli 15 -astetta ja varjossakin 10-astetta. Norjalainen on ollut seitsemän kertaa palkintopallilla, mutta saa silti selitellä ”alavireisyyttään”. Avausosuuksien hiihtäjät saavat painella lentokelissä. Sunnuntaina Falunissa hiihdetään viestit. Niedermayerin voittomaali ja kuluvan kauden kolmastoista osuma syntyi ajassa 62.28. Saarinen taisteli keväisessä säässä yhdistelmäkilpailun kuudenneksi ja hävisi norjalaisvoittajalle Marit Björgenille 14,1 sekuntia. ilis, hypättiin loisto-oloissa. Perinteinen tuli hyvin ja oli tärkeää, että siinä pysyin mukana. Minun ammattilaisurani aikana ei tuollaista ole aiemmin tapahtunut, Nieminen totesi pelin jälkeen. Joukkue on viiden pisteen päässä länsilohkon viimeisestä pudotuspelipaikasta. Norjan Therese Johaug ylsi ensimmäisen kerran maailmancupissa palkintopallille ollen kolmas. Iltapäiväksi on luvassa vajaan 10 asteen lämpöä
Ei opiskelujakaan voi jatkuvasti lykätä. Miami: Miesten maailmankiertueen kilpailu, palkintoarvoltaan 8 miljoonaa dollaria: Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 72: 137 lyöntiä (7 alle parin): Tiger Woods USA (71+66), 139 (–5): Rod Pampling Australia (70+69) 140 (–4): Thomas Björn Tanska (68+72), Zach Johnson USA (72+68), Charles Howell USA (69+71), Ernie Els Etelä-Afrikka (70+70), Henrik Stenson Ruotsi (67+73), Trevor Immelman EteläAfrikka (72+68), Aaron Baddeley Australia (69+71). Mäkäräisen vauhtiin on vielä matkaa. M50v 6.0 km (7): 1) Seppo Anttila Hollolan U-46 (2 ) 20.40,7, 2) Esko Kettunen Hollolan U-46 (1 1 ) +1.26,8, 3) Hannu Juntunen Kainuun Ä (2 3 ) +2.02,8, 4) Aimo Korjonen Vehniän Visa (0 2 ) +3.31,9, 5) Pekka Lammi KauhajK (1 2 ) +3.57,0, 6)Tommy Klemets IF Fyren (1 3 ) +4.13,8. M yleinen (75): 1) Viemerö Juha Po 1169, 2) Väistö Antti PK 1144, 3) Kurvinen Kyösti Ou 1139, 4) Haikara Vesa Kp 1132, 5) Seppä Timo SS 1132, 6) Häkkinen Jani Sa 1132, 27) Uusivirta Jyrki Kp 1080, 34) Pietilä Teemu Kp 1067, 46) Huttunen Jarkko Kp 1048. er Itävalta 412,4, 206/213,5, 6) Anders Bardal Norja 412,2, 206/212,5, 7) Robert Kranjec Slovenia 411,7, 206,5/214,5, 8) Simon Ammann Sveitsi 409,8 212,5/209, 9) Janne Ahonen Suomi 404,6, 208,5/207, 10) Björn Einar Romören Norja 403,1, 207/206, 11) Jernej Damjan Slovenia 401,3, 209,5/202, 12) Thomas Morgenstern Itävalta 397,7, 198,5/210,5, 13) Matti Hautamäki Suomi 395,0, 204/203,5, 14) Andreas Küttel Sveitsi 393,9, 193/214, 15) Denis Kornilov Venäjä 391,1, 203,5/202, ...18) Harri Olli Suomi 381,0, 198/204,5, ...25) Arttu Lappi Suomi 361,4 190,5/194. Vastaavaa virhettä en muista aikaisemmin tehneeni, Pokela pohti. Kun pitäisi kiristää, niin ei vain pääse yhtään kovempaa. Lahti: 8. Toinen näistä tauluista oli kuitenkin kaatunut laitaosuman jälkeen hieman myöhässä. 6. Hopeaa hiihtänyt Sipilä oli syystäkin tyytyväinen. Tavoitteet kauteen olivat kuitenkin selvästi kovemmat eli sijoituksia 30 parhaan joukkoon, Kinnunen painotti. Sunnuntaina vuorossa on viesti. Keski-Pohjanmaan Biathlon Games 24.3. Nieminen hyppäsi veteraanien EM-hopeaa Mitalitulva jatkui Helsingissä Helsinki: Suomen miesten maajoukkue maailmanliigassa: Passarit: Antti Esko Vammalan Lentopallo, Mikko Esko Padova Italia, Joni Markkula Mutalan Riento. Kokenut pronssikaksikko Ounasvaaran Matti Keskinarkaus ja Joutsenon Jarkko Urpalainen ei ollut aivan tyytyväinen. Tätä samaa hiihtovauhtia menisi vaikka päivän, 33-vuotias Puurunen heitti. Järjestäjät olivat saaneet kovalla työllä ladut Pernussa hyvään kuntoon. N21v 7.5 km: 1) Maarit Korpi Ylistaron K-V (1 1 ) 27.13,7, 2) Laura Heikkilä HU (2 2 ) +5.37,5. Sinne minun tekee mieli. M40 (84): 1) Tiainen Esa Ky 1148, 2) Ylönen Tuomo KS 1144, 3) Kaltiainen Tauno PK 1135, 15) Korkeakoski Jouni Kp 1108, 56) Lipsonen Tarmo Kp 1030, 64) Uusivirta Yrjö Kp 1009, 69) Porkka Seppo Kp 995, 79) Hautakoski Tuomo Kp 953. Mielestäni siinä toinen kärsii ainakin jonkin verran, Kinnunen arvioi. Samoin resurssit jatkoa ajatellen on kartoitettava. – Heikillä on pieni repeämä reiden takaosassa. P13 4.0 km (19): 1) Heikki Laitinen Virtasalmen U (0 ) 9.35,8, 2) Henrik Villanen Ahveniston A (0 1 ) +42,9, 3)Tuomas Huita Ylistaron K-V (1 1 ) +1.25,3, 4) Joni Jaakola KaJu (1 ) +1.33,0, 5) Jere Kokko KauhajK (2 2 ) +1.34,9, 6) Henri Leinonen AV (0 ) +1.38,2, 7) Juha-Pekka Jokela AV (1 1 ) +1.39,5, 8) Karl-Vilhelm Stenman LIF (0 1 ) +1.46,8. Joukkuekilpailu, miehet, 15 henkilöä (17): 1) Oulu 16555, 2) Pohjis-Savo 16472, 3) Kainuu 16442, 6) Keskipohja 16265. Tänään Pernussa kilpaillaan normaalimatkat. Kuvat: Risto Lintilä Teija Kuntolan hyvä ammunta ratkaisi naisten pikamatkan voiton Pernussa Teija Kuntola oli ykkönen naisten pääsarjassa. M70 (70): 1) Leppänen Keijo PK 1146, 2) Ukkonen Pentti PS 1085, 3) Hautajärvi Herman La 1083, 18) Jokiniemi Esko Kp 1020, 31) Matinniemi Matti Kp 974, 40) Luikku Yrjö Kp 959, 55) Tikkanen Albin Kp 908. Mika Granholm sitoutui 2+1 vuoden ja Mattias Ainasoja 1+2 vuoden sopimuksiin. 6. – Olipa raskas ja tahmea keli. U (0 1 ) +1.49,0, 7) Juha Upola Rovaniemen A (0 2 ) +1.51,8, 8) Simon Hallström Ruotsi (2 3 ) +1.59,0. lopputurnaus. Espoo: 29. Maiden pistetilanne: 1) Itävalta 4 947, 2) Norja 3 541, 3) Sveitsi 2 353, 4) Suomi 2 336, 5) Saksa 1 700, 6) Puola 1 661. P17 5.0 km (22): 1) Seppo Immonen HS (0 ) 14.32,2, 2) Mikko Viitamäki Ylistaron K-V / (0 2 ) +47,7, 3) Kaur Löhmus Eesti (1 2 ) +1.22,3, 4) Tero Haaramäki SeinäjHS (0 2 ) +1.32,6, 5) Mikko Repo Kontiol. Kisa oli maailmancupin viimeinen henkilökohtainen kilpailu. Vaikka Matti Nieminen tuntuu nyt huolehtivan tosi vahvasti suojattinsa Matti Tanelin urheilu-urasta, niin kyllä hän aikoo vielä itsekin riman ylittää. Katowice, Puola: 11.–15. N yleinen (22): 1) Jänkälä Niina La 1134, 2) Koskinen Katri KS 1124, 3) Haikara Anne Kp 1097, 7) Javarus Enni Kp 1070. Pitkään vaivannut . M20 (13): 1) Backman Daniel SÖ 1130, 2) Tossavainen Sami PS 1074, 3) Väisänen Lauri Ka 1056, 7) Uusivirta Jarno Kp 986. Alavieskan Viristä ampumahiihdossa Tuusulan VoimaVeikkoihin siirtynyt Laura Pokelalle tuli lauantaina melko harvinainen virhe. Ne myös kestivät kovan lämpöaallon melko hyvin. Viime vuoden Pernun kisojen tuplavoittaja Saarenpää sai makuulta samoin yhden sakkokierroksen, mutta pystystä peräti kolme. Tosin kymmenellä sentillä on minun parannettava nyt EM-hallissa tekemääni tulosta. Kinnunen kukisti kaikki Päivän ykkönen. Ailus tuli viime kesänä KTP:n valmentajaksi. Maailmancupin tilanne ennen sunnuntain päätöskilpailua: 1) Malysz 1 353, 2) Jacobsen 1 287, 3) Ammann 1 087, 4) Gregor Schlierenzauer Itävalta 956, 5) Küttel 795, 6) Morgenstern 711, 7) Ko. Niina Papinsaari KangSK 9.49, 10) Sini Mattila KPV 11.06. Liberot: Jarmo Kaaretkoski Santasport, Tapio Kangasniemi Tampereen Isku-Volley. Lauantaina Kinnunen kukisti Pernussa toiseksi sijoittuneen kokeneen Kuhmo-Skin Paavo Puurusen 28,5 sekunnilla. Kuusamo Hirvenhiihdon SM-kisojen tuloksia: Nuoret 16v (17): 1) Parkkima Jari La 1125, 2) Jänkälä Tiina La 1088, 3) Metsola Olli Ky 1034, 11) Alatalo AnssiPekka Kp 964. 5. Etelä-Korea– Suomi. Suomi–Brasilia, 30. – Yllättävän hyvin ladut kestivät vielä meidänkin kilpailun aikana. Nyt Nieminen holautti veteraaniyleisurheilun EM-hallikisassa Helsingissä hopealle tuloksella 165. Suomi–Etelä-Korea, 16. Päävalmentaja: Mauro Berruto, kakkosvalmentaja Pertti Honkanen. Onneksi sitten tuli muutama hiihtopätkä ja se helpotti, Kiiskinen sanoi. H16 2,8 km (18): 1) Eero-Matti Vainio MSParma 10.15, 2) Otto Sund Femman 10.40, 3) Peter Sundelin Femman 10.50. Lentopallo KOTKA (STT) Korisliigan KTP Basket on tehnyt kaksivuotiset sopimukset valmentaja Ray Ailuksen ja pelaajapuolelta Toni Ilmosen kanssa. H55 2,6 km (63): 1) Paavo Inkinen Jyry 9.58, 2) Lassi Hirvikallio LuuRa 10.14, 3) Pekka Kanste SoJy 10.15, 10) Asko Kujala KoS 10.53, 16) Leo Jokinen KoS 11.03, 35) Aarno Rajaniemi OTaru 12.06, 39) Reijo Oja NivU 12.27, 40) Måns Åkerblom GIF 12.38, 44) Esko Linna NivU 12.50, 46) Raimo Antikainen VetU 13.05, 48) Frans Pått Minken 13.13, 58) Lars-Gunnar Holm Botnia 17.01, 61) Erkki Vistiaho KoS 23.10. H20 3,9 km (10): 1) Vili Virtanen JRV 13.30, 2) Juho-Matti Taivainen PelPo 13.39, 3) Simo Turunen RasPi 13.50, 5) Ari-Pekka Lassila VetU 14.55. Nyt pitää kuitenkin miettiä tarkasti, mitä elämältä haluaa. D21 4,2 km (19): 1) Katja Rajaniemi OTaru 13.52, 2) Kirsi Vanhalakka KouRa 14.18, 3) Marttiina Joensuu NivU 14.43, 4) Pernilla Tunis Femman 15.25, 5) Johanna Niittymäki KooVee 15.34, 6) Laura Salmi EE 15.49, 7) Heli Pallonen SonPa 15.52, 8) Maarit Dahlman-Tervala SalRe 15.53, 9) Anna Holmgren VittjärvsI 16.14, 10) EevaLiisa Oikarinen OH 16.39, 11) Linda Sundqvist Botnia 16.48, 18) Marjo Tiitto RasTiimi 22.56. unssa vei hohdon koko kaudesta, vuosi sitten kaksi Suomen mestaruutta voittanut Rajaniemi harmitteli. Ykköselle mennessä oli vähän epävarma olo, suksi tökki. Kipeytyneen jalan takia Nieminen on kuitenkin joutunut pitämään lajiharjoittelussaan pitkiä taukoja. Kirsi Vanhalakka jäi vajaat puoli ja Marttiina Joensuu lähes täyden minuutin. P11 3.0 km: 1) Ilari Haaramäki SeinäjHS (0 ) 10.43,9, 2) Kim Kohtamäki JalasjJ (0 ) +9,4, 3) Carl Prost IF Fyren (1 ) +3.52,1, 4) Aapo Erkkilä Saloisten R (2 3 ) +4.49,7, 5) Niko Kylmälä Saloisten R (4 2 ) +5.34,6. Cuiabá, Brasilia: 1. Kanada–Suomi. – Valmennan miesten hallitsevaa Suomen mestaria Heikki Tanelia. 6. Nyt on ratkaisun paikka, 25-vuotias Kuntola mainitsi. Joukkuekilpailu, naiset, kolme henkilöä (13): 1) Lappi 3272, 2) Keskipohja 3233, 3) Keski-Suomi 3233. N35v 6.0 km: 1) Tanja Eloranta Hollolan U-46 (3 5 ) 30.07,0. En ole kuitenkaan täysipainoisesti panostanut lajiin. M50 (140): 1) Leppänen Tapani KS 1145, 2) Haapala Jouko Ou 1129, 3) Heikkinen Kauko Ka 1129, 11) Hannula Sakari Kp 1101, 15) Sipilä Timo Kp 1094, 24) Juola Reijo Kp 1085, 37) Haikara Matti Kp 1077, 50) Malila Seppo Kp 1064, 54) Ylisuvanto Osmo Kp 1061, 74) Rahkola Esko Kp 1033, 89) Junttila Tapani Kp 1016, 90) Vaskilampi Aaro Kp 1015, 92) Pohjanen Eero Kp 1011, 119) Tapaninaho Kari Kp 948, 127) Lipsonen Tuomo Kp 927. HU:n Risto Pernu sijoittui pääsarjassa hyvin kuudenneksi yhdellä ohilaukauksella. ”Paska kausi” Jouni Kinnunen oli päivän suoritukseensa melko tyytyväinen, toisin kuin koko kauteensa. H18 3,2 km (19): 1) Ville-Petteri Saarela KemU 9.23, 2) Taneli Pantsar PelPo 9.30, 3) Antti Vainio MSParma 9.50, 10) Rauli Koskela RasTiimi 11.18, 18) Mikko Tuomaala OTaru 13.30. – Kyllä tämä tuntuu hyvältä kaikkien kauden pettymysten jälkeen, keminmaalaista Suunta 2000 -seuraa edustava Sipilä tuumi. Keskipelaajat: Tuukka Anttila Mörs Saksa, Miika Heikkinen Innsbruck Itävalta, Jukka Lehtonen Santasport, Matti Oivanen Pielaveden Sampo, Konstantin Shumov Isernia Italia. M21v 10.0 km: 1) Juhani Tolonen Ruukin K (1 2 ) 37.01,4. – Tämä kilpailu kuului sarjaan ”hyvät kilpailut”. Nyt jouduin tulemaan tähän EM-hallikisaan jokseenkin kylmiltään. Suomi–Etelä-Korea. – Siihen nähden miten hiihto tällä kaudella on kulkenut MM-kisat menivät kohtuullisesti. Lopussa hyydyin kuitenkin jälleen melko pahasti. Kuntola ampui niin makuulta kuin pystystäkin yhden laukauksen ohi. Ampumahiihto Risto Lintilä HIMANKA (KP) Lahden Hiihtoseuran Jouni Kinnunen ja Ahveniston Ampumahiihtäjien Teija Kuntola veivät pääsarjojen voitot Himangan Urheilijain perinteisissä ampumahiihdon Keski-Pohjanmaan Biathlon Gamesien pikamatkalla. – Syksyllä olisivat veteraaniyleisurheilijoiden MM-kisat Italian Riccionessa. 6. Radalle oli saatu jopa reitinvalintaa ja yhdelle välille tosi pitkä nousu. Ammuntasuoritus oli nyt ihan OK. M45v 6.0 km: 1) Harri Henttonen Kärkölän K-V (2 1 ) 20.53,3, 2)Aki Laitinen VirtasU (0 2 ) +36,0. – Keväällä on pohdinnan paikka. SM-kilpailuista sain hopeaa pikamatkalta ja pronssia normaalimatkalta, Kuntola kertoi. 6. sijalla. Nieminen omistaa seitsemän kuntosalia, joten voimaharjoittelun suhteen hänellä ei ole ongelmia. N19v 6.0 km: 1) Laura Toivanen KontiolU (1 ) 21.11,1, 2) Annika Suvanto Oulun HS (1 ) +1.40,4, 3) Aija Hemminki SeinäjHS (1 1 ) +4.37,6. D18 2,8 km (20): 1) Kaisa Lylynperä SuSe 11.00, 2) Katja Vanhalakka KouRa 11.21, 3) Heini Papinsaari KangSK 11.48, 4) Anni Mattila KPV 11.56, 9) Katariina Tiitto RasTiimi 14.04, 12) Johanna Tiitto RasTiimi 14.53. Turku: 15. – Kainuun maakuntaviestissä hiihdin loppiaisena ja viikko sitten SM-kilpailuissa. – Otin karsinnan tarkoituksella hiukan kevyesti, mutta silti isku ei ollut . Heikki Taneli jätti kuitenkin hallikauden väliin. – Akillesjänne on vähän vihoitellut, hän sanoi. – Ensi vuonna pääsee jo ikämiehiin. Maailmancupien tulokset Hirvenhiihto Hiihtosuunnistus Sunnuntaina 25.3.2007 . H45 3,2 km (34): 1) Anssi Juutilainen SKVuoksi 10.10, 2) Hannu Heiskanen KuoSu 10.57, 3) Timo Salonen VaHa 11.04, 6) Sauli Viitasaari KoS 11.38, 25) Timo Mattila KPV 15.03. 6. tuloksia: Miehet 10.0 km: 1) Jouni Kinnunen Lahden HS (0 1 ) 28.06,9, 2) Paavo Puurunen Kuhmo-Ski (0 1 ) +28,5, 3) Juha Hööpakka Ylistaron K-V (2 1 ) +1.20,3, 4) Tapio Pukki Loimaan J (1 2 ) +2.04,5, 5) Jari Ritvaniemi Kuikan K (1 1 ) +3.19,9, 6) Risto Pernu HU (0 1 ) +3.57,9, 7) Jarkko Rajala Laihian L (2 3 ) +4.21,8, 8) Heikki Räisänen Kontiol. Vuoden 2003 juniorien maailmanmestari Kinnunen asuu Joensuussa. P15 4.0 km (22): 1) Mika Kantele Hollolan U-46 / (0 ) 11.55,8, 2) Daniel Gustavsson Ruotsi (0 ) +15,5, 3) Aku Moilanen SaarijP / F (1 1 ) +1.12,4, 4) Victor Agestam Ruotsi (1 2 ) +1.34,7, 5) Joakim Pihlajaniemi SeinäjHS (0 ) +1.45,9, 6) Jaan Koolmeister Eesti (1 ) +2.06,1, 7) Antti Hongisto Punkal. – Ammunta käy vielä melko hyvin, mutta hiihto ei. Hautamäki 486, ...13) Lappi 466, ...33) Olli 140, 34) Veli-Matti Lindström Suomi 129, ...40) Tami Kiuru Suomi 74, 41) Janne Happonen Suomi 68, ...54) Lauri Hakola Suomi 35, 55) Jussi Hautamäki Suomi 34, ...58) Kalle Keituri Suomi 29. Kiiskinen jäi helmikuussa Venäjän MM-kisajoukkueesta niukasti ulos varamiehen rooliin ja siksi voitto Ylitorniolla maistui makealle. Rajaniemen tehtävä helpottui Oulaisten Katja Rajaniemen tehtävä helpottui oleellisesti, kun Norjaan matkanneen Hannele Valkosen ja äitinsä syntymäpäiviä juhlineen Erja Jokisen lisäksi myös Liisa Anttila jäi sprintistä pois. Naisten pääsarjan 7,5 kilometrin matkalla Teija Kuntola löi 24,5 sekunnilla toiseksi sijoittuneen Kontiolahden Urheilijain Hanna Saarenpään. T17 4.0 km (15): 1) Madeleine Norman Ruotsi (0 1 ) 13.04,4, 2) Nelli Hemminki SeinäjHS / F (1 ) +1.08,6, 3) Mari Manninen Oulun HS / Suomi (1 2 ) +1.20,8, 4) Salla Paasonen Mikkelin H (0 1 ) +1.41,7, 5) Taina-Maria Knuuttila SeinäjHS / F (1 2 ) +1.44,6, 6) Karina Haldma Eesti (1 2 ) +1.55,1, 7) Vilma Hämäläinen Lahden HS (3 1 ) +2.10,6, 8) Mariell Molander I 21 IF (2 1 ) +2.12,3. – Kiersin pystystä kaksi sakkokierrosta, kun katsoin että kaksi taulua jäi ylös. D55 2,5 km (24): 1) Arja Nurminen VaHa 11.11, 2) Marja Suomalainen LeSi 11.44, 3) Ritva Halme KiimU 12.02, 4) Saga Pått Minken 12.58, 7) Anneli Rajaniemi OTaru 14.51. Ailus pysyy Kotkan TP:n peräsimessä. Oulun Hiihtoseurasta täksi kaudeksi Lahden Hiihtoseuraan siirtyneellä Kinnusella on kauden jälkeen tiukka pohdinnan paikka. Jos rahaa vain olisi tarpeeksi käytössä, niin ilman muuta olisin valmis jatkamaan, Kinnunen korostaa. H21 4,6 km (43): 1) Petri Kiiskinen RasPi 14.14, 2) Jari Sipilä S-2000 14.17, 3) Jarkko Urpalainen JoKu 14.19, 3) Matti Keskinarkaus OH 14.19, 5) Staffan Tunis Botnia 14.27, 6) Pasi Kiiskinen RasPi 14.38, 7) Teemu Köngäs PuolanganR 14.47, 8) Mikko Salmela Navi 14.54, 9) Teemu Rantala Botnia 14.57, 10) Arto Lilja Navi 15.09, 19) Juuso Tuomaala Botnia 15.35, 23) Tuomas Haapalehto Botnia 15.58, 24) Markus Björklund Botnia 15.59, 42) Jani Leppäniemi VetU 19.34. U (1 3 ) +4.33,7, 9) Jarkko Mäkelä HU (1 1 ) +4.57,2, 10) Juha Härkönen Saloisten R (0 2 ) +4.58,0, 11) Sami Eskola HU (2 ) +6.06,5, 12) Jonas Vesterback IF Fyren (2 4 ) +12.23,9. 6. naalissa aivan parhaimmillaan. Kullan ponnisti hollantilainen vieteriukko Jan Huijbers tuloksella 174. EteläKorea–Suomi, 23. Rajaniemi naisten mestari SM-sprintissä Martiina Joensuulle pronssia Ylitorniolta Ylitornio SM-sprintin tulokset: H70, 2,3 km (12): 1) Erkki Alakuijala S-2000 9.09, 2) Tapani Häkkinen IPR 9.36, 3) Eero Kakkola JoKu 9.54. Keskinarkaus teki alussa pari virhettä ja Urpalainen kaatui ratkaisevasti lopussa. T13 3.0 km: 1) Jenni Humalajoki HU (2 ) 10.15,6, 2) Tiia-Maria Talvitie JalasjJ (0 ) +22,3, 3) Maiju Alila AV (1 1 ) +54,6, 4) Emilia Lähde JalasjJ (1 2 ) +1.37,4, 5) Tia Pökkä Oulun HS (2 1 ) +2.03,9, 6) Emmi Tähkiö Oripään U (3 3 ) +3.03,3. D16 2,5 km (17): 1) Milka Leppäsalmi HU 9.02, 2) Marjut Turunen RasPi 9.48, 3) Sonja Mörsky HU 9.49, 3. Yangsan, Etelä-Korea: 22. Suomi–Brasilia. Tarkoitus on, että Heikki hyppää seuraavissa MM-kisoissa. M55v 5.0 km: 1) Risto Kittilä Saloisten R (1 1 ) 17.58,9, 2) Jouko Kylä-Utsuri Oripään U (1 4 ) +47,4, 3) Tapio Tervonen Kestilän K-V (1 3 ) +2.00,0, 4 )Mauno Rouhiainen Oripään U (2 3 ) +2.13,1, 5) Eero Vehkala Saloisten R (2 2 ) +2.19,1, M60v 5.0 km (8): 1) Mauri Hanhisalo Halikon H (0 2 ) 19.05,5, 2) Per Snellman LIF (0 2 ) +26,6, 3) Heimo Malinen Kuikan K (0 ) +31,9, 4) Antti Murtomäki Ähtärin SA (2 1 ) +43,3, 5) Seppo Härkönen Saloisten R (2 2 ) +43,4, 6) Tapani Virtanen KangasK (0 4 ) +1.08,9. On parannettava siksi, että ilkeän korkeushyppypaikalle Italiassa kävellä, Nieminen veisteli. Golf YLITORNIO (STT) Rasti-Pielisen Petri Kiiskinen jää hiihtosuunnistuksen historiaan lajin ensimmäisen SM-sprintin voittajana. M35v 7.5 km: 1) Hannu Saarenpää HK (1 ) 24.05,9, 2) Tommy Haglund LIF (1 3 ) +36,3. Samoin jatkuu nuorten maaottelu Suomen, Ruotsin ja Viron kesken. – Lisämotiivia pelaamiselle on antanut se, että joukkue pelaa aina siitä kirkkaimmasta mitalista. Myös Puurunen ja Kinnunen antoivat kiitosta järjestyjille. Yrittää tosissaan lajin huipulla ja opiskella siinä samalla on vaikea yhtälö. – Työn ohella kilpaillen kausi meni ihan mukavasti. – Keskeytin opiskelun Joensuun ammattikorkeakoulussa. T11 3.0 km: 1) Saija Jokela AV (0 2 ) 12.37,0, 2) Johanna Mattila SeinäjHS (1 2 ) +48,7, 3) Moona Alila AV (2 4 ) +1.59,7, 4) Kaisa-Mari Pokela AV (3 3 ) +2.20,1. Rajaniemen voitto oli selvä. Matti Nieminen on kuntosaliyrittäjän työn ohella korkeushyppyvalmentaja. – Tekniikka on selkäytimessä, mutta kyllä sitä silti pitää aika lailla hyppiä, jotta tuntuma säilyy. N40 (36): 1) Nevalainen Pirjo PK 1087, 2) Honkanen Hilkka PK 1081, 3) Huovinen Arja Kp 1066, 7) Torvikoski Terttu Kp 1052, 26) Porkka Tarja Kp 963. Falun, Ruotsi: Maastohiihdon maailmancup, yhdistelmäkilpailu: Naiset 15 km (7,5 km (p) + 7,5 km (v)): 1) Marit Björgen Norja 51.40,9, 2) Katerina Neumannova Tshekki jäljessä 3,2 sekuntia 3) Therese Johaug Norja –5,8, 4) Evi Sachenbacher-Stehle Saksa –10,5, 5) Kristina Smigun Viro –11,3, 6) Aino Kaisa Saarinen Suomi –14,1, 7) Olga Sawjalowa Venäjä –18,7, 8) Arianna Follis Italia –19,5, 9) Marianna Longa Italia –20,2, 10) Kristin Steira Norja –21,9, 11) Valentina Shevtshenko Ukraina –24,5, 12) Kamila Rajdalova Tshekki –32,5, 13) Claudi Künzel-Nystad Saksa –39,2, 14) Maria Rydqvist Ruotsi –39,7, 15) Vibeke Skofterud Norja –40,3, 16) Riitta-Liisa Roponen Suomi –40,6, ...28) Virpi Kuitunen Suomi –1.30,4, 29) Pirjo Manninen Suomi –1.33,8, ...34) Riikka Sarasoja Suomi –2.04,9. Niemisen jalka oli joka hypyllä tuhdissa paketissa. GBK jatkoi sopimuksia HELSINKI (STT) Suomen ja HKV:n Matti Nieminen on korkeushyppypaikalla huomannut vuosien etenemisen. KESKIPOHJANMAA 16 Urheilu Planica, Slovenia: Mäkihypyn maailmancup, lentomäki HS 215: Lopputulokset: 1) Adam Malysz Puola 419,6 pistettä, 210,5/217,5 m, 2) Andres Jacobsen Norja 417,7, 209/217, 3) Martin Koch Itävalta 417,4, 215,5/211,5, 4) Roar Ljökelsöy Norja 415,1 211,5/209, 5) Andreas Ko. M70v 4.0 km: 1) Reino Sevon Oulun HS (0 2 ) 18.18,7, 2) Pertti Varis Konneveden U (3 3 ) +2.42,4, 3) Juhani Siekkinen Kuikan K (1 3 ) +3.32,7, 4) Juhani Martin Kuikan K (1 3 ) +4.12,0, 5) Aarne Haapaniemi TU (2 4 ) +6.39,8, M75v 4.0 km: 1) Aulis Tarkiainen VirtasU (2 3 ) 22.55,0, 2) Pekka Mäkipää AlastU (2 5 ) +2.00,4, 3) Teuvo Moilanen Kuhmo-Ski (4 4 ) +3.19,5, Naiset 7.5 km: 1) Teija Kuntola Ahveniston A (1 1 ) 25.41,4, 2) Hanna Saarenpää Kontiol. Brasilia–Suomi, 2. 7. Pokela sijoittui naisten lopputuloksissa kuudenneksi. H80 2,3 km: 1) Osmo Ingerö KemijU 34.51. D35 4,2 km (4): 1) Eija Hannuksela S-2000 17.52, 2) Arja Lotvonen LaiVe 23.20, 3) Ann Enman OkRenen 26.01. Ilman yhtä ylimääräinen sakkokierrosta Laura olisi taistellut tiukassa kisasta jo kolmannesta sijasta. N40v 6.0 km: 1) Satu Salokannel Halikon H (0 2 ) 28.03,3. K (1 2 ) +2.08,4, 8)Mika Lammi KauhajK/Suomi (3 2 ) +2.14,7. Hiihto ei ole kulkenut koko kauden kunnolla. Seuran oma Bjuniori Kim Ågren puolestaan on näillä näkymin GBK:n mies jopa seuraavat viisi vuotta. Hakkurit: Matti Hietanen Avignon Ranska, Mikko Oivanen Santasport, Olli-Pekka Ojansivu Vammalan Lentopallo. Molemmat miehet ampuivat yhden ohilaukauksen pystypaikalta. H75 2,3 km: 1) Teuvo Loiva NaTe 14.55, 2) Viljo Jauhiainen JoKu 17.04, 3) Erkki Kotamäki PetPe 17.39. Ville Nousiainen keskeytti. 44) Nousiainen 121, ...69) Matias Strandvall Suomi 51, ...74) Similä 48, ...87) Keijo Kurttila Suomi 36, 88) Teemu Kattilakoski Suomi 36, ...92) Lauri Pyykönen Suomi 34, ...94) Kalle Lassila Suomi 32, ...117) Jari Joutsen Suomi 17, 118) Juha Lallukka Suomi 17, ...167) Kusti Kittilä Suomi 1, ...170) Matti Heikkinen Suomi 1. Nytkään hänen mielessään eivät olleet vain omat hypyt. Lyhyesti sanottuna paska kausi, Kinnunen tykitti suoraan. Kisaa puhtaan makuuammunnan jälkeen lähes kymmenellä sekunnilla johtanut Lahden HS: n Mervi Markkanen putosi pystyn kahden ohilaukauksen jälkeen neljänneksi. 5. Samalla ajalla pronssia saaneet Matti Keskinarkaus ja Jarkko Urpalainen olivat puolestaan viiden sekunnin päässä mestaruudesta. Toni Ilmonen on pelannut KTP:ssä kaksi kautta ja jatkaa vielä seuraavat kaksi kautta. M40v 6.0 km: 1) Jarmo Ihalainen KUra (0 1 ) 21.28,1, 2) Pekka Lampela Saloisten R (1 ) +32,3. Maailmancupin lopputilanne: 1) Kuitunen 1 510 pistettä, 2) Björgen 941, 3) Neumannova 894, 4) Petra Majdic 844, 5) Saarinen 826, 6) Roponen 548, 7) Shevtshenko 541, 8) Justyna Kowalczyk Puola 484, 9) Sachenbacher-Stehle 438, 10) Follis 419, ... Suomi–Kanada, 9. Kanada– Suomi, 26. Lopussa piti puristaa ihan tosissaan. 6. Jouni Kinnunen ampui vain yhden ohilaukauksen ja hyvä hiihto takasi sen, että hän voitti miesten pääsarjan. Suomen ohjelma maailmanliigassa: London, Kanada: 25. Pystystäkin Hööpakka ampui yhden laukauksen ohi. – Pian tulee 24 vuotta täyteen. Hämeenlinnassa luokanopettajana toimiva Kuntola oli tyytyväinen kauteensa. Naisten tarkin ampuja oli Tuusulan Voima-Veikkojen Sanna Huuki, joka otti vain yhden sakkokierroksen pystystä. Nytkin on mahdollisuus edetä aina mestaruuteen asti, Ilmonen arvioi. MM-kilpailussa Kinnunen sijoittui parhaalla matkallaan eli takaa-ajossa 42. Miten ensi kausi. KOKKOLA (KP) Jalkapallon Ykkösessä pelaava GBK on jatkanut kolmen pelaajansa sopimuksia. Nyt pitää tosissaan miettiä mitä jatkossa tekee. Maailmancupin lopputilanne: 1) Angerer 1 131 pistettä, 2) Aleksander Legkov Venäjä 578, 3) Eldar Rönning Norja 556, 4) Tor Arne Hetland Norja 522, 5) Odd-Björn Hjelmeset Norja 479, 6) Vittoz 463, 7) Petter Northug Norja 442, 8) Jens Arne Svartedal Norja 386, 9) Jauhojärvi 382, 10) Estil 381, ... U / (0 4 ) +1.34,5, 6) Alpo Virtanen Virtas. 6. Siihen hänellä ovat täydet edellytykset. Suomi–Kanada. T15 4.0 km (12): 1) Sanja Metsärinta Ahveniston AH / Suomi (1 ) 13.04,2, 2) Kirsi Pokela AV (0 ) +51,9, 3) Ella-Riikka Eskola Oripään U / Suomi (0 1 ) +1.16,8, 4) Tuulikki Mattila SeinäjHS (1 1 ) +1.20,1, 5) Matilda Södergren Ruotsi (2 1 ) +1.54,5, 6) Roosa Leinonen Kymin Koskenp/ Suomi (1 1 ) +2.11,0, 7) Cecilia Grenemark Ruotsi (2 ) +2.27,4, 8) Anna Laaneväli Eesti(3 1 ) +2.47,1. M60 (129): 1) Tolonen Toivo Ka 1146, 2) Salpakari Yrjö PS 1131, 3) Lipponen Raimo PS 1125, 4) Järvi Jouko Kp 1125, 15 ) Kulju Teuvo Kp 1075, 49) Löf Alpo Kp 1025, 53) Lehtomäki Lauri Kp 1021, 58) Toivola Jouko Kp 1017, 94) Saarinen Rauno Kp 961, 111) Annala Pentti Kp 923, 120) Mourujärvi Kaarlo Kp 887. Paavo Puuruselle päivän kilpailu oli vasta kolmas tällä kaudella. Eiköhän sitä silloin pidä jälleen kisoja kiertää, Puurunen naurahti. H35 3,9 km (17): 1) Seppo Koskinen JalJa 13.53, 2) Antti Virtanen HyRa 14.02, 3) Kimmo Määttä RaPe 14.11, 9) Risto Oja YlivKu 16.32, 12) Kenneth Lassila Botnia 18.05. M65v 4.0 km (8): 1) Kalevi Vähäkylä Halikon H (0 ) 15.14,4, 2) Reino Rantanen Kangasalan K (0 2 ) +2.02,2, 3 )Hans Westerholm Oulun HS (2 2 ) +2.02,5, 4) Antti Salminen Kangasalan K (2 2 ) +2.15,8, 5) Jaakko Kallionpää Oripään U (1 1 ) +2.37,9, 6) Reijo Rikala Keuruun K (2 2 ) +3.01,7. Siihen on syynsä. Ensiksi on selvitettävä missä meni pieleen ja mitä olisi voinut tehdä paremmin. Ylistaron Kilpa-Veljien Juha Hööpakka tuli lähes kymmenen asteen lämmössä kisatulla kympillä kolmanneksi, mutta eroa Kinnuseen jo 1.20. Vuokatin normaalimatkalla Puurunen sai heti pronssia Jouni Kinnusen ja Mika Kaljusen jälkeen. Aikaisemmin en ole täällä voittanutkaan naisten kisaa, palkintopallilla olen kyllä ollut, Kuntola selvitti voiton varmistuttua. Kun Nieminen eli vahvimpia miehuusvuosiaan, hän hyppäsi korkeutta 220. – Ammunta sujui tänään melko hyvin, kun vain pystyn ensimmäinen laukaus meni ohi. Yleispelaajat: Teppo Heikkilä Kempeleen Lentopallo, Olli Kunnari Cannes Ranska, Ilkka Sammelvuo Cambrai Ranska, Tuomas Sammelvuo Dynamo Jantar Venäjä, Antti Siltala Pielaveden Sampo, Urpo Sivula Pielaveden Sampo. 6. Mitä jatkossa. Tekisi mieli yrittää lajissa tosissaan ainakin Suomen huipulle ettei jäisi myöhemmin jossiteltavaa. Miehet, 30 km (15 km (p) + 15 km (v)): 1) Tobias Angerer Saksa 1.31.18,0 , 2) Mathias Fredriksson Ruotsi jäljessä –0,2 sekuntia, 3) Emmanuel Jonnier Ranska –0,4, 4) Anders Södergren Ruotsi –1,2, 5) Vincent Vittoz Ranska –13,9, 6) Frode Estil Norja –16,4, 7) Giorgio Di Centa Italia –18,4, 8) Jean Marc Gaillard Ranska –24,5, 9) Jiri Magal Tshekki –24,7, 10) Christian Hoffmann Itävalta –31,2, 11) Oystein Pettersen Norja –33,2, 12) Jaak Mae Viro –36,6, 13) Nikolai Pankratov Venäjä 50,0, 14) Martin Bajcicak Slovakia 50,5, 15) Johan Olsson Ruotsi 52,5, 16) Tero Similä Suomi –55,2, ....37) Sami Jauhojärvi Suomi –3.27,8, ...48) Matti Kylmälä Suomi –5.57,2. Sunnuntaina on vuorossa viesti. D45 2,8 km (14): 1) Virpi Juutilainen SKVuoksi 11.05, 2) Anne Pelto-Huikko EE 12.18, 3) Kirsi Kihlström Hanka 13.18. M19v 7.5 km: 1) Jaakko Karvonen Mikkelin H (0 ) 22.45,8, 2) Toni Heikura Kuhmo-Ski (3 2 ) +2.00,4, 3) Olli Korpi Ylistaron K-V (1 2 ) +2.44,5, 4) Jouni Mattila Oulun HS (1 3 ) +2.57,0, 5) Eero Viitikko Kauhajoen K (0 3 ) +3.10,6, 6) Tuukka Karjalainen Mikkelin H (3 3 ) +3.13,0, 7) Teppo Karjalainen Mikkelin H (2 4 ) +3.30,8, 8) Seppo Heikkilä HU (1 4 ) +5.08,3. 27) Mona-Lisa Malvalehto Suomi 182, ...29) Manninen 165, ...76) Milla Saari Suomi 21, ...79) Kirsi Perälä Suomi 17, ...86) Kirsi Välimaa Suomi 14, ...91) Mirva Rintala Suomi 11. – En ole kyllä pitänyt itseäni minään sprinttimiehenä, mutta hyvin sopii näinkin. Voitto täällä korvaa hiukan muuten hankalaa kautta. U (1 3 ) +24,5, 3) Sanna Huuki Tuusulan V-V (0 1 ) +48,9, 4) Mervi Markkanen Lahden HS (0 2 ) +1.10,7, 5) Anu Kinnunen SaarijP (2 1 ) +1.11,3, 6) Laura Pokela Tuusulan V-V (2 1 ) +1.15,0, 7) Malla Kukkonen Rovaniemen A (1 5 ) +7.19,3. Emme halunneet riskeerata mitään, joten Heikki ei kisaa ennen kesää, Nieminen mainitsi. Erittäin tasaisessa loppukilpailussa Ainiovaaran hiihtokeskuksessa yllättäjä Jari Sipilä jäi vain kolme sekuntia. – Kausi on ollut kaikkea muuta kuin odotettu. Naisten voitto ratkesi ampumapaikalla. Hiihtovauhti riitti kuitenkin vasta kolmanteen tilaan, eroa Kuntolaan 49 sekuntia. D20 4,2 km (12): 1) Johanna Kriikkula JalJa 16.54, 2) Anni Honkimaa EsSu 16.56, 3) Annelie Haka NOK 17.30, 6) Emilia Ek Minken 18.02. Hööpakka menetti pelinsä käytännössä jo makuupaikalla, josta hän sai kaksi sakkokierrosta. Pikamatkalla hän oli 49:s ja normaalimatkalla 50:s. er 707, 8) Ahonen 525, 9) Michael Uhrmann Saksa 524, 10) Dmitri Vassiljev Venäjä 520, 11) M. Brasilia–Suomi
Sergei Aleksejev 1–1. – Kyllä siellä oli yritetty tosissaan ja olivat soittaneet 40 puhelua saadakseen neljännen pelaajan. Ryyppö antoi itselleen sapiskaa liiankin selvästä häviöstä. Sergei Dadu (Moldova), 82. 2–3 (2–0, 0–0, 0–2, 0–1) F: Esa Pirnes 1+0. HV 71–Modo 1–3 (0–1, 0–1, 1–1) Modo johtaa voitoin 2–0. 10 2 3 5 16–24 16 MyyrSq ....................... – Mieluummin olisi tietysti saanut pisteitä pelaamalla, tunnusti Teuvo Määttänen turnauksen päätyttyä yhteen otteluun. Jacek Bak 1–0, 5. Azerbaidzhan isännöi seuraavaksi keskiviikkona Suomea, eikä lauantain perusteella joukkueelta ole ihmeitä odotettavissa. Wojciech Lobodzinski 3–0, 58. Myyrmäki olisi saanut jalkeille kolme parasta pelaajaansa, mutta neljättä miestä jäi uupumaan. Lohko B: Toftir: Färsaaret–Ukraina 0–2 (0–1) 21. Pesä-Kiiloille tasapelejä Vaasasta Tapani Postila YLIVIESKA (KP) Ylivieska Squashin paikka neljän parhaan joukkoon liigassa vankistui kotiturnauksen myötä. YlivSqn Anssi Määttänen joutui tunnustamaan maajoukkueeseen kuuluvan Erno Teitin paremmuuden erin 0–3 (0–9, 3–9, 4–9). Azerbaidzhan ei pahemmin hyökkäämään päässyt, ja seuraavan kerran puolustus aukesi 33. Myyrmäen Squashia ei rangaista luovutuksesta menettämiään pisteitä enempää. IPK ................ Pelin rakenteluun kuitenkin kaipaisin hieman enemmän malttia, kommentoi Jaron valmentaja Mika Laurikainen. Ranska sai kuitenkin tärkeät kolme pistettä, kun Nicolas Anelka iski 74. NHL-liiga perjantaina: Buffalo–Toronto 5–4 (1–1, 0–1, 4–2) Chicago–Los Angeles 1–2 (0–1, 1–0, 0–1) Edmonton–Colorado 4–3 rl. Teuvo Määttänen hävisi päivän avauksessa Lauri Valtolalle, kuten myös Tommi Ryyppö Markus Vanhaselle ja Anssi Määttänen Erno Teitille. Jacek Bak puski ensin kolmannella minuutilla 1–0, ja pian Dariusz Dudka iski toisen. – Kohtalaisen tyytyväinen olen peliini. Wayne Routledge vei isännät johtoon 52. 3 2 1 11– 12 2 Seuraavat ottelut: 25.3. 5 3 2 20– 12 8 LeKi .............. 3–2 (1–1, 0–0, 1–1, 1–0) D: Antti Miettinen 0+1. Puola iski heti alussa Puola avasi EM-karsintansa kotitappiolla Suomelle, mutta sen jälkeen joukkue on pelannut tappiotta. Italian ja Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkuepeli päättyi lukemiin 3–3, ja Pazzini teki kaikki Italian maalit. Kotijoukkue vyörytti vahvasti etenkin toisella jaksolla vaihdettuaan tauolla kentälle ykkösmiehistönsä. Neo Salamis sai viime hetkillä rangaistuspotkun, jonka Aapo Kiljunen Suomen maalilla torjui. KPV:stä Lawrence Smith ja Oleg Maksimov ampuivat terävästi, mutta vähän yli maalin. Espanjalaisen Racing Santanderin hyökkääjä hukkasi kuitenkin kaksi hyvää tasoitusmahdollisuutta, ja lopulta hankki itselleen ulosajon lisäajalla kyynärpääiskulla. Näin nähtiin liigatasolla harvinainen luovuttaminen, ja YlivSq ja MiSq kuittasivat ilmaiset pisteet. Hänen vastuksensa liigassa ovat maan huipulta ja parhaat ammattilaisia. Ensimmäinen ”uuden” Wembleyn englantilaismaalintekijä oli David Bentley, joka tasoitti pelin 31. SALAMIS (STT) Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue pelasi lauantaina Kyproksen leirin ensimmäisen ottelunsa. Hallitseva mestari otti pisteet kolmesta muusta keskinäisestä peliä. 10 6 3 1 26–14 26 LahtiSq ....................... Luke Dimech (Malta). KPV:n Hannu Touru oli suhteellisen tyytyväinen nuoren joukkueen esitykseen. Henkisesti on kuitenkin vaikeata, kun toinen on kuitenkin koko ajan niskan päällä. Seuraavat ottelut: 25. 5 2 1 2 19– 22 5 FPS ............... Lohko C: Chisinau: Moldova–Malta 1–1 (0–0) 75. Portin; Storbacka, Botha, Emet; Piracaia, Melarti, Roiko. Muille on luvassa otteluita liigakarsinnoissa. 3 1 2 11– 8 4 KoMu HT ...... MiSq ........................... Toiselle jaksolle Pesä-Kiilat ei löytänyt samanlaista hurmosta. Kazakstanille voitto oli historiallinen, sillä se ei ole aiemmin pystynyt voittamaan karsintaottelua. minuutilla. Pesä-Kiilat jatkaa harjoituspelejään kolmen viikon kuluttua Ronkaalassa. Lukemat olivat samat kauden avauskierroksella. Isännät nousivat kuitenkin uudestaan tasoihin. Miesten squashin SM-liigan tulokset: Ylivieskan turnaus: YlivSq–MyyrSq 4–0 (luovutus), YlivSq– MiSq 1–3 (A. 21-vuotiaiden valmentaja Markku Kanerva ei esitykseen kovin tyytyväinen ollut, vaikka voitto maistuikin. (0–1, 2–1, 1–1, 0–0, 1–0) Anaheim–Dallas ja. Uskon, että se on samantyyppinen joukkue kuin Kazakstan ja Armenia olivat vieraissa, Jääskeläinen sanoi. Ottelun vähemmän pelanneella Suomella on 11 pistettä, ja myös viisi ottelua pelanneella Serbialla 10. Varsova: Puola–Azerbaidzhan 5–0 (3–0) 1. Przemyslaw Kazmierczak 5–0. YlivSqn Matti Saarela otti voiton Tuomas Häkkisestä puhtaasti erin 3–0. – Aloin lyömään palloa kunnolla taakse. Jaron kokoonpano: Karnio; Kullström, Törnqvist, Heikinheimo, Je. Italialaisseura Fiorentinassa pelaava hyökkääjä Pazzini, 22, teki historiaa myös nopeimmalla Wembley-maalilla kautta aikojen. 10 4 3 3 21–19 21 ESQ ............................ Mikkeli johtaa SM-liigaa 28 pisteellä. minuutilla puskemalla kulmapotkusta lukemiksi 2–0. Nicolas Anelka 0–1. Neo Salamis tasoitti tauon jälkeen, mutta Suomi otti ohjat uudelleen haltuunsa Petrescun toisen osuman myötä. MiSqn vahvin valttikortti, Erno Teitti, on mukana toukokuussa myös joukkueiden EMkisoissa Italiassa. ottelut (4 voitolla loppuotteluun) Färjestad–Linköping ja. Maali oli Kazakstanin ensimmäinen EM-karsintojen kotimaali kautta aikojen. Tilanteita pystyttiin luomaan, mutta kotiin asti miehiä ei saatu. Ei ollut vain onnistunut. nalisti Ranska sai tehdä tosissaan töitä lauantaina Kaunasissa, kun Liettua taisteli sinnikkäästi EM-karsintalohko B:n ottelussa. Lauantaina Varsovassa vieraillut lohkojumbo Azerbaidzhan oli täysin aseeton Puolan voittaessa 5–0 (3–0). Päivän otteluissa Pesä-Kiilat onnistui tasaisesti, jokainen hoitaessa oman tonttinsa hyvin. Nikola Zigic (Serbia). Haapajärvisten selkä notkahti ehkä liiankin helposti muutaman läpilyönnin jälkeen ulvilalaisten viedessä jakson 7–1. 3 2 1 10– 11 4 LeKi-75 ......... Puola puolestaan voitti helposti Azerbaidzhanin 5–0 (3–0) ja nousi lohkon kärkeen. – Juniori-ikäiset pojat pysyivät hyvin liigamiesten vauhdissa. Shota Arveladze 1–1, 89. Lohkon muissakaan otteluissa ei nähty yllätyksiä, sillä Skotlanti kukisti Georgian 2–1 ja Ukraina Färsaaret 2–0. Jalkapallonuoret voittivat Kyproksella Miesten EM-karsinnat: Lohko A: Almaty: Kazakstan–Serbia 2–1 (0–0) 47. Se näkyy pisteissä, myönsi Turusta kotoisin oleva Määttänen. Craig Beattie 2–1. Itse en muista, että liigassa olisi aikaisemmin käynyt näin, totesi Ylivieska Squashin kakkospelaaja Matti Saarela harvinaisesta tilanteesta. Rakennusprojekti kesti vuosia yli suunnitellun, ja matkaan mahtui vastoinkäymisiä enemmän kuin tarpeeksi. Avausjakson ainoan osuman iski Tomi Petrescu lähietäisyydeltä. Lohko G: Shkoder: Albania–Slovenia 0–0 Luxemburg: Luxemburg–Valko-Venäjä 1–2 (0–1) 25. Ylivieskan Squashin kajaanilaisvahvistus tunnusti, että vastustajan kova lyönti oli avain ottelussa. Jaron hallittua selvemmin ensimmäistä kolmevarttista tasoittui pelin hieman jatkossa. KoMu HT – SiiHT, SHT – TIHC, LeKi-75 – IPK. – Tuloksellisesti 4–0 oli enemmän kuin suunniteltiin. Vitali Kutuzov 0–2, 68. Georgy Mallea 0–1, 82. Seuraavina ovat HSRC (26), LahtiSq (24) ja YlivSq (21). a Volkova) 99,000 pistettä, 2) Espanja (Andrea Fuentes Fache, Tina Fuentes Fache, Thais Henriquez Torres, Gemma Mengual Civil, Gisela Moron Rovira, Irina Rodriquez Alvarez, Paola Tirados Sanchez, Cristina Violan Espinosa, Alba Cabello Rodilla, Ona Carbonnell Ballestero) 98,500, 3) Japani (Saho Harada, Naoko Kawashima, Hiromi Kobayashi, Erika Komura, Takako Konishi, Ayako Matsumura, Emiko Suzuki, Masako Tachibana, Ai Aoki, Erina Suzuki) 97,334, 4) Kiina 96,331, 5) USA 95,834, 6) Kanada 95,167, 7) Italia 94,000, 8) Kreikka 92,167, 9) Ukraina 91,166, 10) Brasilia ja Pohjois-Korea 90,333. Peli ei mennyt kovinkaan pahasti roiskimiseksi. Se olisi todella hyvä saavutus tämän ikäiselle porukalle, Ryyppö mietti kevään lopullista tavoitetta. Matt Derbyshire vei Englannin vielä 3–2-johtoon, ennen kuin Pazzini kruunasi unelmapäivänsä hattutempulla. Teitti jättää maajoukkueen Päivän ensimmäisessä pelissä Ylivieskan Teuvo Määttäsen tappio MiSqn Lauri Valtolalle kirjattiin erin 0–3 (0–9, 1–9, 1–9). Tavoitteena on yltää siellä kymmenen parhaan joukkoon. Maa liittyi Euroopan jalkapalloliiton Uefan jäseneksi vuonna 2002. Skotlanti ja Ranska jatkavat lohkokärjessä, niillä on viidestä ottelusta 12 pistettä. Puola ponkaisi kärkipaikalle Serbialle shokkitappio Kazakstanissa Serbian Bosko Jankovic ei keksinyt keinoa Kazakstanin miesten ohittamiseen. 10 8 2 28–12 28 HSRC .......................... Glasgow: Skotlanti–Georgia 2–1 (1–1) 11. Nelikkoon pääsy tietäisi mitalipelejä squash-liigassa. Ottelu oli vanhentunut vain 25 sekuntia, kun hän pyssytti kaukaa pallon ohi Englannin maalivahdin Lee Campin. Nurbol Zhumaskalijev 2–0, 68. Jääkiekko Urheilu 17 KESKIPOHJANMAA . MiSq–MyyrSq 4–0 (luovutus). Kairat Ashirbekovin ja Nurbol Zhumaskalijevin osumat veivät kuitenkin Kazakstanin karkumatkalle toisella jaksolla, eikä Serbia päässyt kuin maalin päähän. KPV:n kokoonpano: Björkgren; Ypyä, Nygård, Kalliokoski, Palosaari; Paavolainen, Piispanen, Torvikoski; Seppälä, Smith, Luokkala. Pesä-Kiilat kohtasi päivän aikana niin ikään ykköspesikseen valmistautuvat Vaasan Mailan ja Ulvilan Pesä-Veikot. Viimeinen turnaus on 14. Ashirbekov osui toisen jakson alkuminuuteilla, kun hänen vetonsa kimposi sopivasti serbipuolustaja Milan Stepanovista ohi maalivahti Vladimir Stojkovicin. Toisella jaksolla Jacek Krzynowek ja Przemyslaw Kazmierczak viimeistelivät, ja vähälukuinen (12 000) yleisö sai poistua Wojska Polskiego stadionilta tyytyväisenä. Päivän ottelut pelattiin hieman lyhennettyinä, sillä toisella jaksolla pelattiin vain kolme vuoroparia. Jaro kaksi maalia parempi KPV:tä VAASA (KP) Haapajärven Pesä-Kiilojen harjoituspeli rupeama sai jatkoa Vaasassa Botnia-hallissa pelatussa harjoitusturnauksessa. Toinen osaottelu: Kronan–KuRy 25.3. Kahdeksan parasta saavuttavat A-sarjapaikan. Jalkapallo KAUNAS (STT–REUTERS) Jalkapallon MM-. Linköping– Färjestad, Modo–HV 71. Lohko D: Dublin: Irlanti–Wales 1–0 (1–0) 39. Viimeisessä ottelussa olivat vastakkain ykköspelaajat. Aivan pelin viimeisellä sekunnilla pukkasi Toni Junnila Emetin hienon keskityksen vielä maaliin. – Neljän joukkoon ja sitten mitalille. Titaanit ......... Ranska pelasi ottelussa ilman loukkaantuneita Patrick Vieiraa ja Thierry Henryä, ja esitys oli ponneton. Volodimir Jezerskij 0–1, 58. Pelin loppuhetket olivat varsin dramaattiset. Jaro puolestaan lepuutti joitakin lähinnä hyökkäyspään pelaajia. Hyökkäyksessä syvyysjuokseminen ei ole vielä kohdallaan, arvioi Touru. Englannin jalkapalloliiton mukaan katsojia oli enemmän kuin koskaan aiemmin alle 21-vuotiaiden maaottelussa. Vaihdosta kentälle: Maksimov, Reinikainen, Iivonen, Pennanen, Kiiskilä. Jacek Krzynowek 4–0, 83. Jääskeläinen uskoo, että viime syksyn vieraspeleistä Armeniaa ja Kazakstania vastaan on Suomelle hyötyä valmistautumisessa. Viimeisessä erässä vielä enemmän volleysta, Saarela totesi ottelustaan. minuutilla. Hän kokeili ensin pari kertaa Janne Björkgrenin pitävyyttä kauempaa ja siirsi sitten 38. Uran yhdeksäs maaottelumaali tuli nätin pujottelun päätteeksi tarkasti etunurkkaan. Saamme nyt valmistautua kunnolla tähän peliin, kun normaalisti on vain se 3–4 päivää. Joonas Honkanen ja Pyry Poikolainen olivat loukkaantuneita ja yksi vakiopelaajista työmatkalla Tokiossa. 1,18 miljardia euroa). Teitti tekee hyvin töitä ja on ärhäkämpi. Ylivieska mielii mitaleille Myyrmäki luovutti täyden pistepotin squashin SM-liigassa Voitto tuli. Zhumaskalijev riehaannutti kotiyleisöä lisää 61. Suomi-sarjan karsinta SHT – KoMu HT 5 – 1 (1 – 0, 3 – 1, 1 – 0), SiiHT – LeKi-75 4 – 4 (0 – 2, 2 – 1, 2 – 1), IPK – TIHC 3 – 3 (2 – 2, 1 – 1, – 0). Saarela otti mikkeliläisiltä ainoan pisteen voittamalla Tuomas Häkkisen erin 3–0 (9–5, 9–3, 9–0). Liigassa ja kansallisella tasolla mikkeliläisen pelit jatkuvat. Ruotsin Elitserien: Välierien 2. 10 4 4 2 24–17 24 YlivSq10 ..................... MiSq– ESRC, ESQ–YlivSq, HSRC–MyyrSq, ESRC–LahtiSq, ESQ–MyyrSq, HSRC– YlivSq, MiSQ–LahtiSq. Minulla on siviiliammatti ja 2,5 kuukauden ikäinen poika kotona. Ottelun vähemmän pelanneella Ukrainalla on koossa yhdeksän pistettä. Lohkon myöhäisottelussa lauantaina kohtaavat vielä Portugali ja Belgia, joilla on molemmilla seitsemän pistettä. Pelikentällä hallitseva mestari Mikkelin Squash oli ylivieskalaisia parempi otteluvoitoin ja myös pistein 3–1. minuutilla. Vaasa onnistui sen sijaan saamaan etenijänsä kolme kotiin. – Tämä on minun viimeinen kevät maajoukkueessa. 3. Viime kauden pronssijoukkueelle napsahti Myyrmäen Squashilta luovutuksen myötä jo ennen pelien alkua plakkariin täydet neljä pistettä. 3 3 12– 12 3 SHT .............. Keskityn sitten enemmän perheeseeni, 30-vuotias Teitti paljastaa. Leiri on vasta aluillaan ja jatkamme oman pelin hiomista, Kanerva sanoi. Muualtakaan pelaajaringistä ei paikkaajaa löytynyt. Voitot 1–1. 3 1 1 1 10– 10 3 SiiHT ............. KPV joutui peliin ilman gambialaisia ja Janne Suutaria. Määttänen–Teitti 0–3, Ryyppö–Vanhanen 0–3, Saarela–Häkkinen 3–0, T.Määttänen–Valtola 0–3). ALMATY (STT–REUTERS) Suomen asema jalkapallon EM-karsintalohko A:ssa sai odottamattomalta taholta kohennusta, kun lauantain karsintapäivän ensimmäisessä pelissä Kazakstan kukisti kotonaan Almatyssa Serbian 2–1 (0–0). – Pitkä leiri ennen tätä ottelua on loistava asia. Suomen esitys ei voitosta huolimatta ollut kovin vakuuttava. Kairat Ashirbekov 1–0, 61. Wembleyn uudistus maksoi kaikkiaan noin 800 miljoonaa puntaa (n. Kyllähän tämä mitalipeleihin pääsy on nyt omissa käsissä viimeisessä turnauksessa, Saarela laskeskeli. Ylivieskan liigaturnaus muuttui tyngäksi, kun MyyrSq ei saanut kovista yrityksistä huolimatta matkaan miehistöä. huhtikuuta Lahdessa. 3 1 2 8– 9 2 TIHC ............. Aamun ensimmäisessä ottelussa Vaasaa vastaan PesäKiilat hallitsi avausjaksoa hankkiutuen jo 1–4 johtoon. Espoon turnaus: HSRC–ESRC 3–1, ESQ–LahtiSq 0–4, HSRC–LahtiSq 2–2, ESQ–ESRC 3–1. Kaunas: Liettua–Ranska 0–1 (0–0) 74. Timofei Kalashev 0–1, 54. minuutilla hallitusti Chad Bothan keskityksestä pallon maaliin. Puola ratkaisi pelin kuudessa minuutissa. Konkari ei ollut yllätettävissä ja jähmeän alun jälkeen Häkkinen oli vailla mahdollisuuksia. Toiselle jaksolle Pesä-Kiilat lähti hyökkäämään reilummin ja se tuottikin tulosta. minuutilla Wojciech Lobodzinskin toimesta. Ulosajo: 90. Uinti Nyrkkeily Varsova: Kv. Jalkapallon harjoitusottelu päättyi Kippari hallissa vieraiden eduksi 0–2 (0–1). – Nyt on hyvä lähteä tähän peliin, kun hieman tietää mitä on tulossa. Suomi kävi syksyllä hakemassa Almatyn Tsentralnyi-stadionilta 2–0voiton, eikä isänniltä nytkään monikaan odottanut edes pistettä vahvaa serbiryhmää vastaan. Anelkan maali oli kuitenkin tylsän ottelun kohokohta. Jääskeläinen tervehtii ilolla ratkaisua. Kuva: Timo Talus Mestiksen karsintasarja Titaanit – FPS 5 – 1 (1 – 1, 2 – 0, 2 – 0), LeKi – KOO-VEE 3 – 2 (1 – 2, – 0, 2 – 0). Molempia vastaan joukkueita vastaan Pesä-Kiilat jakoivat pisteet 1–1-tuloksella. Suomi aloitti valmistautumisensa jo keskiviikkona ja ennen ottelua joukkue ehtii viettää yhdessä kokonaisen viikon. Kris Boyd 1–0, 41. Jääskeläinen luottavaisena Melbourne, Australia: MM-kilpailut: Taitouinti, joukkuekilpailu: Venäjä (Maria Gromova, Natalia Istshenko, Elvira Hasianova, Olga Kuzhela, Anna Naeskina, Jelena Ovtshinnikova, Svetlana Romashina, Anna Shorina, Elizavera Stepanova, So. Näkyvimpiä joukkueissaan olivat Jaron Emet ja Jens Portin sekä KPV:n Tommy Torvikoski ja Janne Björkgren. Stephen Ireland 1–0. Tommi Ryyppö kohtasi seuraavaksi kaksi maaotteluakin pelanneen Markus Vanhasen ja tappio tuli tilille 0–3 (2–9, 3–9, 3–9). Wembleyn 90 000 katsojaa vetävälle stadionille oli saapunut noin 60 000 ihmistä ihmettelemään legendaarisen stadionin uutta ilmettä. – Pelissä on paljon parannettavaa. 10 2 2 6 14–26 14 ESRC ........................... FPS – LeKi, KOOVEE – Titaanit. Vaihdosta kentälle: Koivisto, Junnila, Sundqvist. 5 3 1 1 22– 17 7 KOO-VEE ...... peliminuutilla ottelun ainoan maalin. Pazzini maalasi ensimmäisenä WIEN (STT) Suomen jalkapallomaajoukkueen ykkösmaalivahti Jussi Jääskeläinen on muun joukkueen kanssa Wienissä valmistautumassa ensi keskiviikon EM-karsintaotteluun Azerbaidzhania vastaan. Skotlanti oli toki tiukoilla, sillä voittomaalin teki Craig Beattie vasta 89. minuutilla, mutta Pazzini tasoitti vain hetkeä myöhemmin. Pitkästä aikaa saimme aikaan kaksi hyvin tehtyä maalia. Heti tämän jälkeen Niko Ikävalko karkasi pystysyötöstä ja sijoitti etukulmaan Suomen voittomaalin. Kuva: Lehtikuva/AFP Photo II-divisioona, Keskimaan aluemestaruusloppuottelu: KuRy–Kronan 6–6 (1–2, 1–3, 4–1). Anelkan maali helpotti Ranskaa oloa EM-lohkossa LONTOO (STT–AFP) Italialaisnuorukainen Giampaolo Pazzini merkkautti itsensä historiankirjoihin lauantaina, kun hän iski uudistetun Wembleyn jalkapallopyhätön ensimmäisen maalin. Avausjakson hahmo oli Jaron Jonas Emet. Chris Sagrahola 1–2. Sunnuntaina 25.3.2007 Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Liigajoukkue Pietarsaaren Jaro osoittautui lauantaina kahden maalin verran paremmaksi kuin Ykkösen KPV tällä hetkellä. Oleh Gusev 0–2. Ulosajot: 82. Nikola Zigic 2–1. Päivän toisessa ottelussa vastassa ollut, ykköspesiksen ehkä suurin ennakkosuosikki, Ulvila näytti avausjaksolla kaapin paikan. Yritystä, mutta myös malttia, riitti kohtuullisesti kummallakin joukkueella. Ylivieska Squashin Matti Saarela kaatoi liigakierroksen kotiturnauksessa Mikkelin Tuomas Häkkisen. Suomi kaatoi Kyproksen pääsarjajoukkue Neo Salamisin niukasti lukemin 3–2 (1–0). – Puolustuspelin muoto piti paremmin kuin esimerkiksi Oulussa. Liigan sääntöjen mukaan kaikkiin peleihin täytyy asettaa mies kentälle. Pesä-Kiilat veikin toisen jakson nimiinsä 4–2-numeroin. amatööriturnaus: 64 kg: Pavol Hlavacka Slovakia–Jussi Koivula Suomi 9–8.. Pelaajia loksahtelee vähitellen paikalleen. Nikola Zigic laittoi loppuhetkiin jännitystä puskemalla kavennuksen 68. Vaasalaiset pääsivät kuitenkin haapajärvisten ulkovirheiden ansiosta kaunistelemaan jaksolukemat 3–4. Puolalla on nyt kuudesta ottelusta koossa 13 pistettä. Lähimpänä uhkaajana on ESQ 16 pistettä keränneenä. Teimme kuitenkin paikoista maalit ja joukossa oli muutama positiivinen esitys. Dariusz Dudka 2–0, 33. 10 1 1 8 12–28 12 Lahden päätösturnaus 14.4. 5 5 14– 24 Seuraavat ottelut: 25.3
Eskilstunassa oli lauantaina todellinen huippuraviurheilun päivä. Hän oli ykkönen kauden avauskisassa Qatarissa ja puolustaa Espanjan gp:n voittoa. Kytkinkäden (vasen) ranne on erityisen tärkeä lähtökiihdytyksessä. Olen harjoitellut sitä koko kauden enemmän kuin koskaan, silti se ei ollut siinä kunnossa, että sen olisi voinut työstää tuohon ohjelmaan, Pöykiö sanoo. Lähtö 7, V75-6, V4-4, sh 2 100 m: 1) Myrskynetti/Heikki Räisänen 31,4a, 2) Vieskerin Vili 31,4a (26), 3) Auraus 31,5a (56), 4) Hilujon Tähti 31,5a (424), toto (10-4-2): 8,25 1,65-1,311,61 9,87. Rata oli lauantaina raskas ja vaikutti olennaisesti hevosten suorituksiin. Yllätyksellisen raviveikkauksen oikea rivi löytyi vain yhdestä systeemistä, jonka tekijä kuittaa ekstrapotin myötä lähes 300 000 euroa. Tammikuun EM-kisoissa pronssia luistellut Korpi, 18, päätti MM-kisoissa kautensa tyytyväisenä. Sormivammasta kärsivä japanilainen on parantanut otteitaan viikonlopun vanhetessa, mutta tappiota Lorenzolle tuli silti 1,370 sekuntia. Kahdeksas sija sivuaa 25-vuotiaan oululaisen parasta noteerausta MM-kisoista. MotoGP, aika-ajo: 1) Daniel Pedrosa Espanja, Honda 1.39,402, 2) Valentino Rossi Italia, Yamaha 1.39,453, 3) Carlos Checa Espanja, Honda 1.39,460, 4) Colin Edwards USA, Yamaha 1.39,486, 5) Casey Stoner Australia, Ducati 1.39,524, 6) John Hopkins USA, Suzuki 1.39,625, 7) Shinya Nakano Japani, Honda 1.39,632, 8) Toni Elias Espanja, Honda 1.39,660, 9) Marco Melandri Italia, Honda 1.39,722, 10) Kenny Roberts jr USA, KR212V 1.39,727. Jaloissa alkaa jo painaa ja minulla on siinä . Vapaaohjelmaan hän tuli sisuuntuneena ja teki näyttävää jälkeä. Jeppiksen maaleista vastasivat Ina Lindenschmidt 2, Suvi Hautala 2, Maria Hillberg 2, Mona Nylund 2, Ann-So. Olen saanut tällä kaudella paremmalla ohjelmalla huonompia pisteitä, Pöykiö totesi. Sprintterisupertähdistä hyytyi yllättäen myös Italian Alessandro Petacchi, joka oli vasta kahdeksas. Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan 2/17 kilpailu: 125 ksm, 2. SAN REMO (STT–AFP) Espanjan Oscar Freire otti komean uransa toisen voiton yhdessä maantiepyöräilyn suurista kevätklassikoista, Milano–San Remossa. Qatarin avauskisan perusteella oli tiedossa, että Aprilialla on selvä etu KTM-talliin nähden. 13 6 7 24– 28 16 Santasport II ...... Bluehill’s Boss nousi hopeadivarin parhaaksi kärkiparin takaa. Naiset: 1) Heli Kukkohovi Oulun Jousimiehet 547 (284+263), 2) Etta Peltola Porin JA 546 (270+276), 3) Marianne Kosy Pohjan Jousi 539 (266+273), 4) Mari Piuva Pohjan Jousi 527 (260+267), 5) Pirkko Hynynen Tornion JA 526 (265+261), 6) Tanja Sorsa Kymen Jousi 522 (268+254). Kuva: Lehtikuva/Reuters JEREZ (STT) Mika Kallion gp-kisaviikonloppu jatkui mollivoittoisesti ratamoottoripyörien MM-osakilpailussa Espanjan Jerezissä lauantaina. Ohjelmaan kuului myös kaksois. 44 30 14 3897– 3614 60 KTP .................... Saran Salama jaksoi vastata urhoollisesti aina loppusuoran puoliväliin saakka. Espanjalaiset miehittävät sunnuntain kisassa kolme ensimmäistä ruutua, kun Lorenzon taakse asettuvat Hector Barbera ja Julian Simon. – Päätin 300 metrin juoksun jälkeen pitää kärkipaikan. Milano–San Remo oli maantiepyöräilykauden kolmas kisa lajin ykkössarjassa ProTourissa. Jeppis oli koko ottelun aktiivinen laittaen porilaiset ahtaalle. Toki hurja avaus hieman painoi lopussa, Perttunen totesi. Dramatiikkaa 98. Y17: 1) Ville Pietilä HaaAs 529. Eskilstunan kilpailu oli ensimmäinen osalähtö Nordisk Elitkamp -sarjassa. Kun vielä vieraat saivat avausmaalin nimiinsä, alkoi paljon kauden aikana tappioita kokeneen Karhun selkäranka narahdella. Vapaaohjelma: 1) Asada 133,13, 2) Ando 127,11, 3) Meissner 115,56, 4) Kim 114,19, 5) Rochette 109,13, 6) Nakano 108,30, 7) Pöykiö 102,96, 8) Meier 102,28, 9) Kostner 101,77, 10) Valentina Marchei Italia 101,72, 11) Korpi 99,84. V4-kerroin: 57,28. Vaasalaiset onnistuivat viemään ensimmäisen erän nimiinsä, mutta seuraavat kolme kulkivatkin sitten ylivieskalaisten hallinnassa. Kataja ................ KESKIPOHJANMAA 18 Urheilu MIKKELI (STT) Kevään V75-päivän siirtäminen aiempaa varhaisempaan ajankohtaan ei auttanut Mikkelissä, kun ilma lämpeni ennen aikojaan. Karsinnan ensimmäisessä osaottelussa Jeppis haki ykkösdivisioonajoukkue Porin Karhuista selvän 1–10 (0–2, 1–1, 0–7)-voiton. ipin jääminen kaksoishypyksi veivät edellytykset omiin ennätyspisteisiin (163,98). Ensimmäinen mutka ”pirun paha” Kallion ensimmäiset MMpisteet 250-kuutioisissa ovat vielä ottamatta, kun Qatarin kisa päättyi moottoririkkoon seitsemänneltä sijalta. toto (14-1-10): 49,30 12,27-4,15-10,02 377,45. – Vaikka tunnemme (Heidin kanssa) toisemme hyvin, me ei olla työskennelty ammatillisesti yhdessä. Kärkipari sai saman ajan 20,7. – Pyörä on yhä huono ajettava. Troikka: 68,20. 44 27 17 3904– 3739 54 ToPo .................. Hyvä vapaaohjelma nosti Pöykiötä Vapaaohjelmassa Kiira Korpi vältti pahat virheet. Aiemmin huolta aiheuttanut rannevamma ei ole vaivannut Kalliota koko Espanjan gp:n aikana. Varsinkin alkuohjelma meni hyvin ja vaikeammatkin hypyt, lutzit ja . Laukannut Turkka K sijoittui kuudenneksi. Kuudenneksi jäi nelinkertainen Milano–San Remon voittaja, Saksan Erik Zabel. Kyky – Etta, LuoWo – Sampo II, SalSa – KaLePa. – Hyvä peli tänään. Oululaisen ohjelmassa oli lopulta viisi kolmoishyppyä, joista ritti takkusi. 3 2 1 6– 4 5 Pieksämäki ........... 100–102, Cleveland–New York Knicks 90–68, New Orleans–Los Angeles Lakers 105–111, San Antonio–Detroit 90–89, Los Angeles Clippers–Utah 104–72, Golden State–Washington 135–128, Seattle–Minnesota 85–82. V4-kerroin: 669,10. Vasta päätöspuolikas paineltiin täyttä, ja sen Mr Nice Guy kiri selvästi muita paremmin. Jeppis kohti ykkösdivaria. Ehkä jos saan kesän hyvin harjoiteltua ja kaikki menee putkeen, saan ensi talveksi kuntoon, Korpi totesi. Takarenkaan pito-ongelma vaivaa, jostain syystä emme saa takapäätä kuntoon, Kallio sanoi. – Siitä on puhuttu täällä jo 15 vuotta, mutta tämän päivän perusteella otetaan tosissaan asiaksi, että pohjoiskurvi on laitettava kuntoon. Ammunta Jousiammunta PORI (KP) Jeppis FBC:n naisten joukkue on kovaa kyytiä menossa kohti ykkösdivaria. Etta .................... Sitä seurasi sama yhdistelmä kuin Pöykiöllä: kolmoislutz, kaksoistulppi ja kaksoisritti. Simon jäi Hondallaan kärjestä 0,608 sekuntia. 13 5 8 20– 24 10 SalSa .................. Moe Odin sai tuurilla kiritilaa. V4: vaihto 151 557.40 e; oikea rivi 2-5-9-10; poissa II/8 III/8,11,12 IV/1,8 kerroin 2 093,88. e Grönhage ja Sari Honkaniemi. 44 12 32 3315– 3743 24 Naisten SM-sarja: 3. – Hyvä lähtö olisi nyt tosi tärkeä. Saran Salama teki hienon juoksun. Kallio kuitenkin vakuutti lauantaina, että ranteen suhteen ei ole enää ongelmia. 44 18 26 3456– 3606 36 Korihait .............. Lähtö 8, V75-7, lv 2 100 m: 1) Mr Nice Guy/Antti Teivainen 18,5a, 2) Lindys King 18,7a (94), 3) Fakir Lavec 18,9ax (26), 4) Joker Brick* 19,0a (142), poissa: 4,8. Kaikkiaan tamperelainen ponkaisi kuusi kolmoishyppyä. Kummankin kaarteen sisäreunaa nostettiin ravien edetessä ulommas, ja hevosia sai poikkeuksellisesti myös jättää pois olosuhteiden vuoksi. Ohjissa oli Erikssonin tallilla työskentelevä JuhaPekka Vilkman. Pistooli: Y: 1) Henri Rutanen YK 565, 2) Hannu Ryttäri HaaAs 563, 3) Eero Laitila NU 558, 4) Arvo Hakula NU 531. toto (13-7-12): 8,32 2,145,40-3,77 40,36. – Jos aikoo MM-kisoissa kärkiryhmään, kolmois-kolmoisyhdistelmä on se mitä pitää työstää. Hallitseva ravikuningas Saran Salama oli hyvä kolmas. Minulla oli se kauden alussa ohjelmassa, mutta se jouduttiin ottamaan pois. Talvella SM-kisojen aikana oli kovia vastoinkäymisiä ja sitten suuria ilonhetkiä EM-kisoissa. Se on se klassinen paikka, jossa on ongelmia, vuoden alusta toimitusjohtajana Mikkelin raviradalla ollut Tuula Pihkala vakuutti. Jälleen hyvin joukkueena pelanneesta Kuulasta päätöserän lopulla onnistuivat hyvin Niko ja Tommi Sorvoja. Lähtö 3, V75-2, sh 2 100 m: 1) Vankkuri/Pekka Vehviläinen 31,0x, 2) Marinelli 31,0 (98), 3) Risteri 31,0 (220), 4) Hallavei 32,2 (683), poissa: 2. Kallio paransi perjantain aikaansa, mutta jäi 250-kuutioisten aika-ajojen 11. Sundbyholm Nordisk Elitkamp, 1.osalähtö, 1 609m, 1. Y: 1) Arvo Hakula NU 541. Oulu: Jousiammunnan halli-SM-kilpailut. – Olen melko tyytyväinen siitä, että olen huomenna lähtöviivalla, Aoyama viittasi vammaansa. 44 18 26 3648– 3716 36 Kouvot ............... Huomionarvoista oli, että voittajista vain Potretti juoksi sisäradalla. Ensin saksalaisajajat David Kopp, Heinrich Haussler ja Fabian Wegmann kaatuivat alamäessä noin 40 kilometriä ennen maalia, ja heistä Kopp vietiin niskatuen kanssa sairaalaan. Saran Salama teki erittäin hyvän juoksun. Kasvattava kausi, Korpi summasi. Vapaaohjelmansa Pöykiö avasi kolmoislutzilla ja ponnisti sitten kolmoislutzin, kaksoistulpin ja kaksoisritin yhdistelmän. Myös Korven ykköshaaste on saada kahden kolmoishypyn yhdistelmä esityskuntoon. V4-kerroin: 780,71. En tiedä, mikä tässä MM-kisassa oli, kun perjantaina helppo axel-hyppy epäonnistui ja nyt helppo salchow, vapaaohjelmassa pistein 99,84 yhdenneksitoista sijoittunut Korpi aprikoi. Y50: 1) Mirja Aho KokMAS 354, 2) Matti Ylikoski NU 353, 3) Rauli Häkkilä NU 344, 4) Eino Mehtälä NU 316. Pöykiö oli MM-kilpailun kahdeksas pistein 160,12 ja Korpi nousi 14: nneksi (149,47). 14 7 7 25– 28 15 Sampo II ............ Lähtö 2, V75-1, lv 2 100 m: 1) Roxy Tim*/Markku Iivari 19,9, 2) Solitaire Trick 20,7 (90), 3) White Cross Angel 21,2 (211), 4) Celesta 21,3 (169), poissa: 8. Kuulalle ensimmäinen ottelu Miesten liigakarsinta Hurrikaani – Pateri 3 – 1 (25 – 14, 25 – 23, 15 – 25, 25 – 12), Isku-Veikot – KoVe 3 – 1 (25 – 23, 23 – 25, 25 – 21, 25 – 19). 44 34 10 3937– 3495 68 Honka ................ palk. Kolmoisyhdistelmä haasteena Vaikka MM-kisojen kahdeksas sija on kunnioitettava saavutus, vuoden 2005 EM-kisoissa hopeaa luistellut Pöykiö janoaa parempaa. Lähtö 6, V75-5, V4-3, lv 1 600 m: 1) Bluehill’s Boss/Juha-Pekka Vilkman 18,0a, 2) Duran Power 18,5a (68), 3) Morgan Lake 18,5a (41), 4) Ivan Karsk 18,7a (231), toto (9-4-2): 2,02 1,40-1,57-1,60 6,97. Y60: 1) Reijo Turpeinen HaaAs 363, 2) Paavo Hannula YK 357. Freire, 31, juhli edellisen kerran San Remossa kolme vuotta sitten. 44 16 28 3607– 3796 32 Pyrintö ............... Moe Odin kukisti Järvsöfaksin Mikkeli Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Sirinän Valo/ Mika Kallio 34,3, 2) Tupla-Loisto 35,6 (31), 3) Jäävin Into 36,6x (446), 4) Rissen Tähti 35,8x (162), poissa: 6. Se on vaatinut opettelua puolin ja toisin, että on löydetty parhaat työskentelytavat. 4 1 3 5– 9 2 Seuraavat ottelut: 25.3. Ennen loppukiriäkin nähtiin värikäs kisa. 200 000 kruunua, 1) Moe Odin/Asbjörn Mehla/Norja 20,7a, 2) Järvsöfaks/Ruotsi 20,7a, 3) Saran Salama/Tapio Perttunen/Suomi 20,9a, 4) Moe Brage/Norja 21,2a, 5) Gam Vinter/Norja 21,3a, 6) Turkka K/Jorma Kontio/Suomi 21,9a. Kotiradan Acclaim kiri ykköseksi ja ravasi 2 140 metriä komeaan aikaan 12,9. Hondankin ajettavuus näyttää nyt vain olevan parempi kuin meillä, Kallio pohti. Radan kannalta tilanteessa oli sekin ikävä puoli, että mikäli ravipäiväksi olisi otettu toinen tarjolla ollut, viikkoa myöhäisempi ajankohta, ohjelmaan olisi saatu Olympia-ajon kolmas karsintalähtö. Mestariksi nousi lyhytohjelmassa toiseksi sijoittunut Miki Ando huippupistein 195,09. Hän oli tuolloin irtiotossa yhdessä Italian Franco Pellizottin ja Ukrainan Jaroslav Popovitshin kanssa. Yleinen, vaisto: 1) Tomi Knuutila Saimaan Jousi 516 (264+252), 2) Sari Rautaoja Oulun Jousimiehet 493 (245+248), 3) Olavi Laurila Vaasan Diana-57 485 (241+244). 13 6 7 26– 24 14 Kyky .................. palk. Koko KTM-tallin pistesarake näyttää kuluvalta kaudelta 250kuutioisissa nollaa, sillä Aoyama kaatui avauskisassa. – Valmentajan kanssa puhuttiin, että aika erilaisia tunnelmia on kauden aikana koettu. Asbjörn Mehlan ajama Moe Odin tuli tuulispäänä viimeisen 100 metriä ja ehti niukasti Järvsöfaksin ohi. Viimeisellä kilometrillä puolestaan kiinni jäivät Italian Riccardo Ricco ja Belgian Philippe Gilbert, jotka olivat karanneet Poggio-nousussa kuusi kilometriä ennen maalia. Suomalaisen Team Deporten omistama Lukas Lupin otti arvokkaan kakkossijan. 44 24 20 3645– 3603 48 LrNMKY ............. Avauspuolikas paineltiin hurjaa 17,0kyytiä. – Olen ihan tyytyväinen vapaaohjelmaan. kerran poljettuun klassikkoon toi saksalaisen Gerolsteiner-tallin epäonni. Antti Teivaisen ajama Mr Nice Guy jäi kultadivisioonassa rauhallisesta aloituksestaan huolimatta toiselle radalle ilman vetoapua, mutta paikasta ei ollut vahvalle hevoselle haittaa, kun vauhti pysyi pitkään maltillisena. Mörtvedt Jerkeld laukkasi maalisuoran puolivälissä, ja Moe Odin pääsi nousemaan ulos. Hän avasi kolmoisritillä. karsinta, 2 140m, 1. Kuva: Lehtikuva/AFP Photo SUNDBYHOLM (STT) Maailman paras kylmäveriravuri Järvsöfaks sai taipua norjalaisen Moe Odinin edessä lauantaina Eskilstunassa. Ongelma on Mikkelissä jokakeväinen, kun maa sulaa. . Molemmat joukkueet joutuivat tekemään työtä pisteittensä eteen, vaikka syöttövirheitäkin nähtiin jonkin verran. Kirissä toiseksi runnoi Australian Allan Davis ennen Belgian Tom Boonenia ja Australian Robbie McEwenia. Hurrikaani ............ Parikymmentä kilometriä myöhemmin italialainen Andrea Moletta törmäsi ikävännäköisesti tienvarsimuuriin. 2 2 6– 4 PaKa .................... 3. – Teknisiä pulmia on melko vaikea etukäteen ennustaa, mutta ainakin riskit on pyritty minimoimaan, hän virnisti. Y70: 1) Erkki Karri KokMAS 365, 2) Sulevi Salmi YK 343, 3) Viljo Honkanen KokMAS 304. San Remo, Italia: Maantiepyöräilyn ProTour-sarjan 3/27 kilpailu, Milano–-San Remo (294 km): 1) Oscar Freire Espanja 6.43.59, 2) Allan Davis Australia, 3) Tom Boonen Belgia, 4) Robbie McEwen Australia, 5) Stuart O’Grady Australia, 6) Erik Zabel Saksa, 7) Gabriele Balducci Italia, 8) Alessandro Petacchi Italia, 9) Vincente Reynes Espanja, 10) Robert Hunter Etelä-Afrikka kaikilla sama aika. Koripallo Korisliiga Korihait – PuHu 78 – 58 (40 – 24), Pyrintö – Namika Lahti 91 – 87 (44 – 43), ToPo – KTP 85 – 57 (41 – 31), Kouvot – Honka 66 – 76 (29 – 33), Karkkila – Kataja 90 – 96 (43 – 43), Tarmo – LrNMKY 88 – 79 (52 – 34). Kaksoisaxelin Pöykiö yhdisti kolmoistulppiin. Troikka: 166,98. 3 1 2 5– 7 3 KoVe .................... Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Cape’s Gold/Mika Forss 19,7a, 2) Bluestar Boy 19,8a (31), 3) Briso Dominic 19,8a (30), 4) Sudden Sunrise 19,9a (114), poissa: 10,11. Seuraava ottelu: 26. Nyt 294 kilometrin reittiin kului aikaa sekuntia vaille kuusi tuntia ja 44 minuuttia. naali, mestariksi kolmella voitolla: PeKa–Catz 81–77 (41–31) Otteluvoitot 2–1 PeKalle. voiton putki katkesi. Seuraavan kerran ProTouria ajetaan Belgiassa 8. Y50: 1) Jukka Saukko NU 327. Kuuden miehen irtiotto oli irti lähes 180 kilometrin matkan, mutta pääjoukko otti karkulaiset kiinni Cipressanousussa 25 kilometriä ennen maalia. Kohteiden suosikeista onnistuivat ainoastaan Tom Erikssonin valmennustallin Mr Nice Guy ja Bluehill’s Boss, jotka voittivat lämminveristen kovimmat lähdöt. Pelkkä jämäpisteiden varmistaminen ei Kalliota kuitenkaan kiinnosta. Hopeadivisioonassa OlliPekka Hämäläisen kasvattama Grove’s Ben otti yllätysvoiton. Lähtö 4, V75-3, V4-1, sh 2 100 m: 1) Potretti/Anssi Niininen 33,0a, 2) Tuile 33,2a (186), 3) Villivei 33,3a (437), 4) Köyhän Hovi 33,3a (253), toto (2-6-4): 7,97 2,74-4,92-6,78 44,66. Kallio oli aiheestakin harmissaan siitä, että vain muutaman kymmenyksen parannuksella hän olisi kivunnut lähtöruudukon toiseen riviin eli kahdeksan nopeimman joukkoon. Tämän mahdollisuuden käytti kolmen hevosen valmentaja. Nyt vuoden yhteistyön jälkeen on helpompi tehdä myös pidemmän ajan suunnitelmia, Pöykiö kertoo. Täällä oli taas vähän molempia tunnelmia. Ottelu Kiistoa vastaan oli tasainen, mistä kertovat myös erätulokset. Naiset, talja: 1) Anne Laurila Robin Hood 572 (287+285), 2) Merja Rytky Tornion JA 565 (279+286), 3) Erja Järvenpää Rauman JA 549 (275+274). PaKa – Pieksämäki. 3 3 1– 9 1 Seuraavat ottelut: 24.3. Tuntuu, että olen vahvistunut urheilijana. Eskilstunan jälkeen Nordisk Elitkamp -sarja jatkuu Vermossa Finlandia-ajo päivänä. Kallion mukaan KTM:llä on paiskittu töitä sen eteen, että koneen pamahtaminen ei toistuisi. Naisten liigakarsinta Ajo-KLP – LiigaEura – 3 (19 – 25, 23 – 25, 23 – 25). sijalle. toto (3-9-5): 8,69 2,06-1,35-1,37 16,18. naalin avausottelussa Kuula kaatoi kotisalissaan Vaasan Kiiston kakkosjoukkueen 3–1 (22–25, 25–22, 25–22, 25–22)-lukemin. Sunnuntaina joukkueet kohtaavat Vaasassa, mikäli Kiisto voittaa toisen osaottelun pelataan pelin päätteeksi jatkoerä, jonka voittaja vie ottelusarjan itselleen. Vuosi sitten siskonsa Heidi Pöykiön valmennukseen siirtynyt luistelija haluaa MM-kisojen kärkiryhmään, ja tietää, mitä se vaatii. Hän tähtää kisassa 5–8 joukkoon. – Pari virhettä tuli, mutta se kaikki mikä ohjelmassa onnistui, meni aika laadukkaasti. Miehet: 1) Antti Tekoniemi Vaasan Diana-57 585 (290+295), 2) Tero Lindroos Vaasan Diana-57 580 (290+290), 3) Pentti Laurila Vaasan Diana-57 576 (291+285), 4) Pepe Palovaara Oulun Jousimiehet 569 (283+286), 5) Janne Rantanen AC-Ulvila 568 (285+283), 6) Reko Heikkinen Porin JA 563 (278+285). 44 27 17 3708– 3563 54 Namika Lahti ..... Täytyy yrittää mennä siten, että ei jäisi siihen keskijoukkoon nuhjaamaan, Kallio tietää. 44 16 28 3864– 4152 32 PuHu ................. Kari Lähdekorven valmentama ja Per Lennartssonin ajama ruuna juoksi 2 140 metrin matkalla hienon tuloksen 13,5a. 44 21 23 3631– 3550 42 Tarmo ................ Lentopallo Sunnuntaina 25.3.2007 . Nyt kuitenkin aloitetaan jo pelin unohtaminen, sillä huomenna (tänään) Vaasassa Variskalla jatketaan kello 16, totesi lyhyesti Kuulan valmentaja Erkki Jussila. Jeppis pystyy varmistamaan nousunsa jo tänään kotikaukalossa Runebergin salissa, mikäli voitto toistamiseen irtoaa. Ravit YLIVIESKA (KP) Ylivieskan Kuula jatkoi hyviä otteitaan miesten lentopallon kakkossarjan nousupeleissä. LiigaEura .............. Ranseder ja Muresan edustavat suomalaista Ajo Motorsport -tallia. Olympiatravet, 1. ippi ja riitti, jotka ovat aika vaativia elementtejä, Pöykiö kertaili vapaaohjelmaansa, joka oli kisan seitsemänneksi paras. NBA-liiga perjantaina: Toronto–Denver 121–94, Philadelphia–Charlotte 106–97, Orlando–New Jersey 90–82, Indiana–Miami 95–70, Boston–Dallas 95–109, Atlanta–Portland ja. Japanin kaksoisvoiton varmisti loistopistein 133,13 vapaaohjelman voittanut Mao Asada. 200 000 kruunua, 1) Acclaim/Håkan Eriksson 12,9a, 2) Lukas Lupin (valmentaja Kari Lähdekorpi) 13,1a. Siitä kielii se, että Kallion edelle ehti aika-ajossa kolme Honda-kuljettajaa, joista nopeimpana suomalaisen ex-tallitoveri Simon. – Ohjelman pisteisiin (102,96) olen tyytyväinen. Tokio, Japani: MM-kilpailut: Naiset, lopputulokset vapaaohjelman jälkeen: 1) Miki Ando Japani 195,09, 2) Mao Asada Japani 194,45, 3) YuNa Kim Etelä-Korea 186,14, 4) Kimmie Meissner USA 180,23, 5) Yukari Nakano Japani 168,92, 6) Carolina Kostner Italia 168,92, 7) Sarah Meier Sveitsi 160,80, 8) Susanna Pöykiö Suomi 160,12, 9) Emily Hughes USA 159,06, 10) Joannie Rochette Kanada 158,98, ...14) Kiira Korpi Suomi 149,47. 2 1 1 4– 4 2 Ajo-KLP ................ Freire rutisti voittoon klassikossa Oscar Freire rynni väkevästi ykköseksi. aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun: 1) Mattia Pasini Italia, Aprilia 1.47,245, 2) Gabor Talmacsi Unkari, Aprilia 1.47,483, 3) Lukas Pesek Tshekki, Derbi 1.47,485, 4) Sergio Gadea Espanja, Aprilia 1.47,670, 5) Hector Faubel Espanja, Aprilia 1.47,727, 6) Tomoyoshi Koyama Japani, KTM 1.47,791, 7) Pol Espargaro Espanja, Aprilia 1.48,030, 8) Simone Corsi Italia, Aprilia 1.48,115, 9) Pablo Nieto Espanja, Aprilia 1.48,153, 10) Sandro Cortese Saksa, Aprilia 1.48,435, ...14) Michael Ranseder Itävalta, Derbi 1.49,230, ...28) Robert Muresan Romania, Derbi 1.51,040. ipin ja kaksoistulpin yhdistelmä. Moe Odin yritti myös johtoon, mutta Saran Salaman ohi ei ollut alussa asiaa. Simon oli lauantaina paras varttilitraisten tulokaskuljettajista. toto (16-15-3): 8,37 3,58-1,50-6,55 16,26. Valkeakoskelaisen KTM-pyörää ei ole saatu kulkemaan toivotulla tavalla ja eroa paalupaikan Aprilialla valloittaneeseen Espanjan Jorge Lorenzoon tuli 1,122 sekuntia. Ruotsalaishirmun 29. Myös Honda näyttää nyt olevan askeleen edellä itävaltalaistallia. Pöykiö luisteli vapaaohjelmansa tyylikkäästi ja tasapainoisesti. Siskonsa valmennuksessa hän katsoo löytäneensä askelmerkit, joilla uraa viedään eteenpäin. toto (2-6-5): 1,82 1,46-2,48 6,23. Kumpikin kohensi lyhytohjelman sijoitustaan, vaikkei luistelu sujunut virheittä. Hallitseva maailmanmestari Lorenzo on sunnuntain kisan suursuosikki. Porilaistenkin ainokainen osuma merkattiin jeppisläisten tekemäksi omaksi maaliksi. Siitä voisi sitten rakentaa kisaa eteenpäin, Kallio suunnitteli. Catz–PeKa. – Se on pirun paha. Korpi taisteli Korven kisat alkoivat nihkeästi, kun kaksoisaxel meni lyhytohjelmassa pipariksi. Miehet, talja: 1) Nico Haavisto Porin JA 576 (288+288), 2) Timo Kivimaa JousiJussit 573 (290+283), 3) Keijo Kallunki Järvenpään JA 571 (286+285). Australian menestystä täydensi vielä Stuart O’Grady viidennellä sijallaan. Ravivalmentajien edustaja ja eläinlääkäri tarkkailivat radan kuntoa koko iltapäivän ajan. 44 21 23 3732– 3767 42 Karkkila .............. 13 8 5 30– 19 19 Luja ................... Aprilia-kuljettaja Barbera oli Lorenzoa 0,284 sekuntia hitaampi. Pelivaihto 625 311,60 e, yleisöä 1 018. 13 10 3 32– 18 25 KaLePa ............... Päätöskierrokselle lähdettäessä Jan-Olov Persson kaasutti Järvsöfaksin johtohevosen rinnalle. Kallion tallitoveri Hiroshi Aoyama oli aika-ajojen 14:s. Loppusuoralla räjähtävästä kiriherkkyydestään tunnettu espanjalainen iski tällä kertaa aikaisin ja voitto tuli lopulta varsin vakuuttavalla tavalla. Ohjelman keskiosa on vähän haastava. 3 3 9– 1 7 Isku-Veikot ........... ipit onnistuivat. 14 8 6 30– 27 16 Luo-Wo .............. Kaatuminen kolmoisritissä ja kolmois. huhtikuuta, kun ohjelmassa on Flanderin ympäriajo -klassikko. Kaksi kolmoisaxelia vapaaohjelmassa ponkaisset Asadan kokonaispisteet olivat 194,45. Loppukirissä taakse jäi liuta maailman sprinttitähtiä. Keli sotki kuviot Mikkelissä TOKIO (STT) Susanna Pöykiö ja Kiira Korpi löysivät hyvän sykkeen taitoluistelun MM-kisojen vapaaohjelmaan. – Olemme hieman lähempänä kärkeä kuin Qatarissa. toto (10-8-9): 2,51 1,36-2,46-1,68 11,75. Lähtö 5, V75-4, V4-2, lv 2 100 m: 1) Last American/Kari Viisterä 19,0a, 2) Ugo 19,1a (61), 3) Only Texwiller 19,2a (52), 4) Kustaasin 19,2a (117), toto (5-9-6): 15,59 4,06-2,47-2,49 64,55. – Näitä huippuja katsoessa näkee, että kolmoisyhdistelmä on se mitä vaaditaan. Tapio Perttunen avasi Saran Salamalla kärkipaikalle. Kallio pyrkii napsimaan sijoja heti lähdössä Suomalaiskuljettaja ajettavuusongelmien myötä kolmanteen lähtöriviin Ylivieska Tulokset ilma-asekilpailuista: Kivääri: 10 IT: 1) Juho Lähetkangas HaaAs 195, 2) Aleksi Keränen HaaAs 172. Niistä kolmois-salchow ohjelman lopulla epäonnistui ja verotti pisteitä. Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Rainbow Universe/Ville Tonttila 20,6a, 2) Toxicum 20,7a (112), 3) Fernon’s Will 20,7a (56), 4) Shooting Gaia 20,8a (399), toto (2-9-7): 14,88 3,28-2,372,39 26,65. Päivän Duo: vaihto 30 475.00 e; oikea rivi 9-10; poissa I/8,11,12 II/1,8 kerroin 14,24. Kovista menohaluista huolimatta lähdössä pitää olla tarkkana, sillä Jerezin radan ensimmäinen mutka on petollinen. Anssi Niininen pääsi kääntämään sen kiriin johtavan Tuilen takaa. Säälle kukaan ei voi mitään, mutta edellisestä rataremontista on jo pitkä aika. Lohko. Pateri – Hurrikaani. Lähtö 11, lv 2 100 m: 1) Uno’s Girl/ Olli Timonen 20,9, 2) Leonardo Blend 21,0 (175), 3) San Wiivi 21,2 (82), 4) Goldshoe Seven Days 21,3 (195), poissa: 1,2,3,4. Kovan avauksen jälkeen se jaksoi kolmanneksi tuloksella 20,9. 13 3 10 12– 31 6 Seuraavat ottelut: 25.3. Lämminveristen pääkilpailu oli Olympiatravetin ensimmäinen karsinta. Kuulan parasta osa-aluetta olivat keskihyökkäykset. Y60: 1) Tapio Välikangas TmSA 345, 2) Kalle Luoma KokMAS 344, 3) Oiva Laurila NU 339, 4) Pekka Vuorenpää KokMAS 338, 5) Kalervo Simi YK 315. Miesten 1-jatkosarja lohko 1B Luja – Etta 2 – 3 (25 – 18, 22 – 25, 25 – 19, 24 – 26, 5 – 15). 4 2 2 6– 8 4 Pateri ..................
Kiplagat karkasi naisten voittoon Naisten maailmanmestariksi kahdeksan kilometrin matkalla kruunattiin Lornah Kiplagat ajalla 26.23. Aamu on minulle aina aamu. Henkilökohtaisilla matkoilla mitaleille ylsivät tyttöjen 16vuotiaiden 50 metrin rintauinnissa KUS:n kaksikko Linda Lillhonga (2.) ja Emma Yli-Yrjänäinen (3.). P13 50 m ru (18): 1) Jaakko Poutamo SWIM 37,40. 60 kg: 1) Eeva Rantanen HLT 135 (SE). 60 kg: 1) Samuli Kaikkonen SalVo 176 (SE). 2 h, kk, s 52,5 m 2 Vh. 2 h, k, s 60,5 m 2 Vh. 1. Tadese hyydytti viitenä edellisenä vuonna maailmanmestaruutta juhlineen Etiopian Kenenisa Bekelen reilu kilometri ennen maalia. P14 50 m ru (17): 1) Waltteri Luiro 35,34, 6) Eetu Eskeli KUS 38,77, 9) Joona Saari KUS 39,05, 12) Santeri Röning KUS 42,71. P12 50 m pu (6): 1) Aksu Karima TaUS 35,05, 5) Juska Saari KUS 44,72. Pietarsaaren Voimailijoista oli paikalla vahva joukkue. 67,5 kg: 1) Maria Virtanen IFL 112,5, 2) Susanna Torvikoski PV 102,5. T12 50 m ru (25): 1) Jenna Laukkanen KaUS 37,41, 7) Emilia Rissanen KUS 44,97, 13) Elsa Nikula HK 47,19. Molempien tavoitteena on Rotterdamissa alittaa Osakan MM-kilpailuiden tulosraja, joka on 2.16.00. Tyttöjen 14-vuotiaiden 50 metrin perhosuinnissa KUS:n Elina Luomaranta puolestaan nappasi pronssia. Hän sijoittui liigassa jaetulle toiselle sijalle. M60 3000 m kävely: 1) Colin Turner I-Britannia 15.40,69, 10) Åke Tarvos (PP) 18.14,61, 11) Bo-Erik Isakas (PP) 18.22,17. Rotterdamissa kilpailee myös Euroopan mestari Janne Holmén. Kulta: 1, 4, 3, 5, 2, Hopea: 4, 1, 3, 5, 2, Pronssi: 3, 4, 2, 5, 1 Keno Lauantai 24. P13 50 m pu (15): 1) Jaakko Poutamo SWIM 32,00. 82,5 kg: 1) Satu Tahvanainen OutVe 90. kilpailu: Buffalo–Toronto Voittoyhdistelmä: 4 (4 maalia)–6 (6 maalia)–9 (9 maalia) Kerroin: 308,93 Superkaksari 1 Mäkihyppy, HS 215, Planica, SLO Voittajapari: 1 Malysz A–2 Jacobsen A Kerroin: 8,69 Poissa: Päivän Pari 1 Mäkihyppy, HS 215, Planica, SLo 1. kilpailu: Kilpailun pisin hyväksytty hyppy. 100 kg: 1) Jarmo Sohlman TNT 265. Hanna-Maria Seppälä avaa sivulajilla. 90 kg: 1) Merja Mynttinen LVK-Team 139 (SE). Periaatteessa oma ennätys (SE) on mahdollinen. M70 kiekko: 1) Peter Speckens Saksa 44,13, 2) Veikko Ryyti (HaU) 41,59. Viimeisen osakilpailun voittoon ratsasti Saksan Isabell Werth ruunalla Warum Nicht tuloksella 82,400. 1. T16 50 m ru (19): 1) Henna Urpunen KemTU 37,03, 2) Linda Lillhonga KUS 37,36, 3) Emma Yli-Yrjänäinen KUS 38,46, 7) Elina Mäkinen KUS 39,97, 11) Reetta Rajaniemi KUS 41,57. Jatkossakin se (200 m vu) on mukana vain, jos ohjelmaan mahtuu. Miehissä Kenia otti neloisja naisissa kolmosvoiton. Arvioitu valmistuminen kesä 2008. 4) Erkki Pajala PV 185. Naiset: 52 kg: 1) Jaana Sundberg Judo Club Raahe, 2) Pinja Hautanen Joen Yawara Joensuu, 3) Tiia Suo-Yrjö Tapanilan Erä, 3) Satu Huikuri Joen Yawara Joensuu, 63 kg: 1) Johanna Ylinen Holjutai Hollola, 2) Riia Turpela Tapanilan Erä, 3) Hanna Salo Chikara Helsinki. Täällä se oli mahdollista, kun muihin lajeihin nähden on niin pitkä väli, Mirjami Seppälä sanoi. P11 50 m ru (11): 1) Farhan AbbasHashimi SWIM 42,01, 6) Roni Qvist HK 52,69. 3. 2 h, kk, s 50,5 m 2 Vh. Miehet, 12 km: 1) Zersenay Tadesse Eritrea 35.50, 2) Moses Mosop Kenia 36.13, 3) Bernard Kiprop Kipyego Kenia 36,37, 4) Gideon Ngatuny Kenia 36.43, 5) Hosea Macharinyang Kenia 36.46, 6) Michael Kipyego Kenia 37.04, 7) Mubarak Hassan Shami Qatar 37.09, 8) Edwin Soi Kenia 37.27, 9) Martin Toroitich Uganda 37.31, 10) Mohamed Farah Britannia 37.31. Toiseksi päivän kilpailussa ratsasti Tanskan Andreas Helgstrand tammallaan Blue Hors Matinée prosentein 81,650. M65 5 km maastojuoksu: 1) Juri Savenkov Venäjä 20,05, 3) Henry Sandkulla (Drott) 20,16. 90 kg: 1) Stefan Westerlund HIK230. Ainakin juuri nyt tuntuu tosi hyvältä, Seppälä sanoi. P12 50 m ru (7): 1) Aksu Karima TaUS 38,80, 4) Juska Saari KUS 50,77. 4. 52 kg: 1) Marcela Sandvik ÅKK 105. krs. 2. 110 kg: 1) Sami Pullinen Tap.Erä 265, 2) Juha Märsylä PV 245, 6) Juha Pohjonen KoJy 230. 127.000 €. Kerroin: 12,70 1 HC Fenix–Cocks 28–29. kilpailu: Kilpailun pisimmän hyväksytyn hypyn hyppääjä. Miehet: 56 kg: 1) Sami Rantakallio M-Club 115. Kerroin: 15,25 6 Anaheim–Dallas 2–2. Viimeiset viisi vuotta olivat miesten maastojuoksussa Bekelen täydellistä hallintaa, sillä hän voitti sekä lyhyen että pitkän kisan jokaisena vuonna. Voittonumerot: 1, 4, 6, 9, 12, 14, 25, 28, 30, 36, 37, 43, 45, 46, 47, 49, 51, 52, 57, 60 Jokeri Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 16 kpl voitto-osuus 3 579,10 e, 4 oikein 447,30 e, 3 oikein 46,10 e, 2 oikein 11,10 e. Parija rivitalohuoneistojen hintoihin sisältyy oma autokatospaikka. Kyrklund oli myös Länsi-Euroopan liigan kokonaistuloksissa neljäs, kun kahdeksan parasta saa . Omasta ennätyksestään Utriainen jäi kuitenkin 2.41 minuuttia. 010 228 4820 www.skv.fi Kerrostalo, hintaesimerkkejä 5. 3. Lotto Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 24 kappaletta voittoosuus 10 915,80 e, 6 oikein 1 605,50 e, 5 oikein 51,00 e, 4 oikein 12,90 e. kilpailu: Anaheim–Dallas 2. – Laukkaohjelma onnistui tänään valtavan hyvin. Utriaisen loppuaika oli kolme sekuntia parempi kuin Francis Kirwan puolimatkan väliaika Rooman maratonilla viikko sitten. Bekele näytti jo karkaavan Tadeselta 10 kilometrin kohdalla, mutta eritrealainen kiri etiopialaisen kantaan ja toi maalleen ensimmäisen MMkullan maastojuoksussa. krs. krs. 241.000 €. MM-tasolla mennään viitisen sekuntia kovempaa. Ohjelmamme tänään oli parempi kuin edellisessä kilpailussa Göteborgissa, Kyrklund sanoi. M 50 m pu (2): 1) Lauri Moilanen KaUS 26,44. kilpailu: Edmonton–Colorado 3. 2 h, k, s 62 m 2 Vh. 78 kg: 1) Diana Lindström Ålands Judoklubb, 2) Johanna Oikarinen Chikara Helsinki. Yli 100 kg: 1) Rauli Kärpänen Chikara Helsinki, 2) Juha-Matti Salmela Turun Judoseura, 3) Heikki Haapa-aho Seibukan Kurikka, 3) Aslak Palenius Lohjan Urheilijat. PV:n naiset mitaleille penkiltä KEMI (KP) Kemissä järjestetyissä Koululiikuntaliiton mestaruusuinneista keskipohjalaiset kauhoivat muutaman mitalin. Viimeksi naisten MM-maastojuoksukulta matkasi Eurooppaan viisi vuotta sitten, kun Britannian Paula Radcliffe juhli voittoa. 4 h, k, khh, s 113,5 m 2 Vh. Utriainen juoksi kärkiajan Prahassa Helsinki Veteraanien EM-hallikisojen keskipohjalaistuloksia: M80 3000 m kävely: 1) Gerhard Herbst Saksa 20.48,08, 4) Nils Vahlberg (Drott) 24.07,98. M45 korkeus: 1) Ari Liisanantti Suomi 171, 9) Tapio Alasalmi (OuHu) 165. TUUSNIEMI (KP) Penkkipunnerrukset yleisen sarjan SM-mitaleista kilpailtiin lauantaina Savossa Tuusniemellä. Voittoyhdistelmä: 1 Malysz A–1 Koch M–6 Bardal A Kerroin: 9,51 Poissa 1.kilpailusta: 2.kilpailusta: 3.kilpailusta: Superkaksari 2 Hiihto, naisten takaa–ajo, Falun, SWE Voittajapari: 17 Muu voittaja–6 Neumannova K Kerroin: 363,09 Poissa: Superkaksari 3 Hiihto, miesten takaa–ajo, Falun, SWE Voittajapari: 6 Angerer T–4 M.Fredriksson Kerroin: 221,32 Poissa: Mitalipeli Lauantai 24. Maaliskuun alussa Seppälä paineli matkan Suomen ennätykseksi 2.01,54 SM-kilpailuissa Espoonlahdessa. Sen otti 18 kilpailijan kisasta saman seuran Juha Märsylä. Vh. Siksi Seppälä ei lupaile liikoja. Etiopia jäi ilman tulosta. eld–Maccles. M35 200m alkuerät: Erä 2: 1) Darren Scott I-Britannia 23,14, 4) Kaj Sandell (Falken) 24,80. Miesten sarjoista oli tuliaisina yksi mitali ja sekin hopeinen. 129.000 €. eld 1 (1–0) 1,50 25 Crewe–Rotherham 1 (1–0) 1,70 V75-ravi Lauantai 24. krs. +90 kg: 1) Katariina Nokua TVN 140. naaliin Las Vegasissa huhtikuun lopulla. Tulokset: T11 50 m ru (25): 1) Sini Sariola IU 41,59, 6) Julia Kariniemi HK 48,07. Kerroin: 7,03 Päivän Trio 2 NHL, otteluiden maalimäärät varsinaisella peliajalla 1. 2. Seppälän päälaji on torstaina alkuerillä alkava 100 metrin vapaauinti. Moniveto 3 1 Wycombe–Boston U 0–0 2 Mans. T12 50 m pu (21): 1) Jenna Laukkanen KaUS 33,78, 8) Emilia Rissanen KUS 39,49. T16 50 m pu (18): 1) Laura Lajunen SWIM 31,45, 2) Reetta Rajaniemi KUS 32,02, 3) Linda Lillhonga KUS 32,33, 4) Elina Mäkinen KUS 33,12, 6) Emma Yli-Yrjänäinen KUS 34,78. Keniassa syntynyt, Hollannin väreissä juokseva Kiplagat oli ylivoimainen, sillä etiopialaiskaksikko Tirunesh Dibaba ja Meselech Melkamu jäivät yli 20 sekunnin päähän. krs. Myös sijat 4–6 jäivät kotiyleisön riemuksi Keniaan. 75 kg: 1) Jani Haapamäki OPT 195, ... Kerroin: 81,71 2 Bewe Sport–Porin Kärpät 9–5. T13 50 m ru (27): 1) Heidi Harjunpää SWIM 32,51, 13) Roosa Heikkilä KUS 39,88, 15) Jonna Tattari KUS 40,35, 25) Anni Lohvansuu HK 46,04. Oy Kokkolan Widnäsinhovi Ennakkomarkkinointi Asunto Oy Kokkolan Widnäsinhovi on vapaarahoitteinen, omalle tontille keskustan palveluiden läheisyyteen, osoitteeseen Vidnäsinkatu 3, rakennettava taloyhtiö, johon kuuluu kerrostalo, rivitalo ja paritalo. Kaukalopallo Urheilu 19 KESKIPOHJANMAA . naalipaikan. eld 1–2 3 Gravesend & N–Aldershot/T/1–1 Tulosyhdistelmä: 0–0, 1–2, 1–1 Kerroin: 1 690,50 Tulosveto 3 Färjestad–Linköping 2–2. Kerroin: 13,35 4 HV71–MoDo 1–3. 3 h, k, s, 94,5 m 2 . eld 1–2. P14 50 m pu (17): 1) Teemu Nurmi ETU 31,34, 4) Eetu Eskeli KUS 32,06, 6) Joona Saari KUS 34,35, 14) Santeri Röning KUS 42,25. 4 h, k, s, 110,5 m 2 . P11 50 m pu (6): 1) Farhan AbbasHashimi SWIM 38,68, 6) Roni Qvist HK 52,97. eld–Maccles. Se oli yksi parhaista, jonka olemme Maxin kanssa tehneet. T14 50 m ru (14): 1) Tiia Tasala VKAJO 37,80, 4) Elina Luomaranta KUS 40,27, 7) Julia Siren KUS 42,84, 9) Eija Järvenpää HK 44,41, 13) Emilia Yli-Yrjänäinen KUS 45,53. Siinä pitää toivoa, että muillakin olisi sellainen aamuinen uinti, Seppälä taustoitti. Paritalo 1 2 krs. – En oikein osaa siitä mitään sanoa. 20 €, 25 € kokomaratonille ja jälkiilm. 239.000 €. Utriainen viimeisteli kovan leirijakson jälkeen Prahassa kuntoaan 15. Kyrklundin neljäs sija Länsi-Euroopan liigassa on hänen uransa toistaiseksi paras. Keniaan matkasi myös MMpronssi Bernard Kiprop Kipyegon juoksemana. loppuottelu (kolmella voitolla mestariksi): Bewe, Helsinki–Kärpät, Pori 9–5 (4–2, 2–1, 3–2) Bewe voitti Suomen mestaruuden voitoin 3–0. Rakennettava kerrostalo on kahdeksan ja puolikerroksinen hissillinen kerrostalo. Hollantilaisen osallistuminen Osakan MM-yleisurheiluun on vielä epävarmaa. Huono kenraaliharjoitus joka tapauksessa, Utriainen totesi. lähtö: 5 Last American, poissa: 8 5. Nuorten sarjoissa Mombasan radalla juhlivat kenialaiset. Joukkuetulokset: 1) Etiopia 19 pistettä, 2) Kenia 26, 3) Marokko 99, 4) Espanja 135, 5) Britannia 140, 6) Australia 154, 7) Eritrea 162, 8) USA 176, 9) Japani 179, 10) Venäjä 193. Joukkuekilpailu: 1) Kenia 28 pistettä, 2) Marokko 146, 3) Uganda 185, 4) Eritrea 204, 5) Qatar 238, 6) Tansania 308, 7) Ruanda 354, 8) Britannia 377, 9) Australia 410, 10) Portugali 520, 11) Yhdysvallat 573, 12) Japani 585, 13) Brasilia 653. 130.000 €. 6 h, k, khh, s 144,5 m 2 Vh. 100 kg: 1) Samuel Mäki Ålands Judoklubb, 2) Ville-Petteri Lammasniemi Fudoshin Pori, 3) Ville Rantala Fudoshin Pori, 3) Jussi Rajala Lahden Judoseura. lähtö: 10 Myrskynetti, poissa: 1,8 7. lähtö: 13 Vankkuri, poissa: 2 3. Kuva: Lehtikuva/AFP Photo Miesten liiga: 3. – Kokeillaan tällaista. Bekele loukkasi jalkansa ennen maalia, ja jätti lopulta leikin kesken. 134.000 €. Tadese päätti valtakauden Värikäs joukko kisasi maastojuoksun MM-mitaleista Keniassa. N 50 m pu (2): 1) Jenni Niskala KemTU 29,40. 2T+2P 14-16 4 x 25 m vuv (8): 1) KUS 1 (Lillhonga, Eskeli, Mäkinen, Harmaala) 54,10, 2) KUS 2 (Joona Saari, Rajaniemi, Heinola, Luomaranta) 57,12, 8) KUS 3 (Siren, Röning, Juska Saari, Rissanen) 1.04,98. Kyrklund ratsasti neljänneksi MELBOURNE (STT) Hanna-Maria Seppälä kilpailee Melbournen MM-uinneissa ensi kertaa tiistaina 200 metrin vapaauinnissa. Maxin eläinlääkäri tutkii sen tulevana maanantaina ja päätös on tehtävä samana päivänä, koska hevosten ensimmäiset verikokeet Yhdysvaltain matkaa varten pitää ottaa silloin. T13 50 m ru (34): 1) Mimosa Jallow SWIM 39,07, 5) Roosa Heikkilä KUS 40,97, 21) Anni Lohvansuu HK 46,69, 29) Jonna Tattari KUS 49,72. lähtö: 14 Roxy Tim, poissa: 8 2. Myös 50 metrin perhosuinnissa Lillhonga saalisti pronssia, samassa sarjassa hopealle ylsi seuratoveri Reetta Rajaniemi. krs. Hän harkitsee edelleen osallistumista maailmancupin . 5. krs. krs. 2. 56 kg: 1) Hanna Rantala LaVo 125 (SE). Kerroin: 23,78 5 Mans. P16 50 m pu (14): 1) Uula-Matti Auren HaUS 28,39, 5) Aleksi Harmaala KUS 30,24, 10) Jonas Heinola KUS 33,62. Esittely ja myynti: SKV Kiinteistönvälitys Oy Rantakatu 14, 67100 Kokkola p. Hän ei ole alittanut 55 sekuntia paraatimatkallaan sitten Barcelonan MM-kilpailujen 2003 ja maailmanmestaruuden. 151.000 €. Juoksun voitti kenialainen maastojuoksun MM-kilpailuiden hopeamitalimies Patrick Ivuti viisi minuuttia paremmalla ajalla. Rivitalossa on neljä asuntoa, kukin huoneisto on kahdessa kerroksessa. Jatkossa hän tähtää syksyn New Yorkin maratonille. N 50 m ru (5): 1) Jenni Niskala KemTU 37,33. Vain kärkikaksikko ylitti 80 prosentin rajan, sillä kolmanneksi sijoittunut sveitsiläisen Silvia Iklen tulos Salierilla oli 79,600 prosenttia. Rahapelit Judo PRAHA (STT) Maratoonari Jussi Utriainen juoksi Prahan puolimaratonilla kauden kotimaisen kärkiajan 1.06.26. 199.000 €. krs. Ainoa kultamitali tuli 14–16vuotiaiden viestistä, jossa Kokkolan Uimaseuran ykkösjoukkue jätti kakkosjoukkueen toiseksi. Tulokset: Naiset: 48 kg: 1) Raija Koskinen SalVo 90,0 (SE N40). 345.000 €. T11 50 m pu (17): 1) Jutta Keränen KaUS 41,75, 6) Julia Kariniemi HK 44,28. Absel Kiprop oli nopein miesten ja Linet Barasa naisten sarjassa. 30 € Tilille: Toholammin Urheilijat yu-jaosto 491230-214083 viimeistään 28.3.2007 Ilmoittautumiset: sari.pajakoski@netti.fi 28.3.2007 mennessä Tiedustelut: Sari Pajakoski 040 5199154 Urheilumuistio Kiinteistöjä myydään MOMBASA (STT–AP) Eritrean Zernesay Tadese aiheutti maastojuoksun MMkisoissa Kenian Mombasassa jättiyllätyksen voittamalla miesten 12 kilometrin maailmanmestaruuden lauantaina. Erä 4: 1) Carlos Velasco Espanja 23,24, 4) Seppo Appelqvist (GIF) 26,09. Rakentaja: Toholammin Talvimaraton 31.3.07 klo 12 urheiluhallin maastosta Sarjat: N ½-maraton, N ja N 45 kokomaraton ja M ½-maraton, M, M 45 ja M 60 kokomaraton. Kiplagat voitti syksyllä 20 kilometrin maantiejuoksun maailmanmestaruuden MEajalla. Hanna-Maria Seppälä otti suomalaisuimareiden MMviimeistelyleirillä Brisbanen lähistöllä vielä kovan kuntokuurin. lähtö: 2 Mr Nice Guy, poissa: 4,8 Voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto-osuus 277 969,20 e, 6 oikein 558,80 e, 5 oikein 17,10 e. 164.000 €. Valmentaja-äiti Mirjami Seppälälläkään ei ole suuria odotuksia. Rovaniemi: SM-kisat, 1. 2 h, k, s 57 m 2 Vh. 3 h, k, s 65,5 m 2 Vh. Finaali ratsastetaan Las Vegasissa 18.–22. MM-kisoissa juostiin edellisvuosien kahden kisan sijaan vain yksi kilpailu. 67,5 kg: 1) Tuomas Nikkilä TamRy 187,5. Kaksi vuotta sitten Montrealissa Seppälä jäi puolustavana mestarina yhdeksänneksi. 150.000 €. Melbournessa rajan on määrä mennä rikki. Sunnuntaina 25.3.2007 As. 3. 75 kg: 1) Riikka Ylitalo SaJy 125, 2) Joanna Liimatainen PV 112,5. 1. eld X (0–0) 3,10 17 Nottingham–Cheltenham 1 (3–0) 1,45 18 Bournemouth–Tranmere 1 (2–0) 2,40 19 Swansea–Northampton 1 (2–1) 1,70 20 Doncaster–Bristol C 2 (0–1) 2,25 21 Carlisle–Gillingham 1 (5–0) 1,75 22 Bradford C–Blackpool 2 (1–3) 2,30 23 Port Vale–Millwall 1 (2–0) 2,15 24 Yeovil–Chester. päivä: Miehet: 66 kg: 1) Jussi Uotila Tampereen Judo, 2) Jarno Rauhala Tapanilan Erä, 3) Sebastian Oey Chikara Helsinki, 3) Eino Vainikka Tampereen Judo,.81 kg: 1) Ilkka Porna Tikkurilan Judokat, 2) Ville Suo-Yrjö Tapanilan Erä, 3) Antti Virta Oulun Judokerho, 3) Petteri Luukkainen Tampereen Judo. huhtikuuta juostavalle Rotterdamin maratonille. Tadese päihitti ajallaan 35.49 MM-hopealle yltäneen Kenian Moses Mosopin 25 sekunnilla. Osallistumismaksu: 15 € ½maratonille ja jälki-ilm. M50 seiväs: 1) Wolfgang Ritte Saksa 420, 6) Jarmo Eronen (HK) 340. 125 kg: 1) Janne Heittokangas JoPuPo 290. 82,5 kg: 1) Juha Tuononen Tap.Erä 225. 3. Naisten sarjoissa PV: n Susanna Torvikoski ja Joanna Liimatainen nostivat hopeamitaleille oikeuttaneet kilot. – Jos nyt iltaan (välieriin) pääsisi. Bekele oli vahvassa vireessä myös talvikaudella, sillä hän juoksi 2 000 metrin sisäratojen maailmanennätyksen uusiksi. Vh. Rauhallinen, viihtyisä pihapiiri. – Leirillä treenit kulki ehkä liiankin hyvin, mutta viime päivät ovat olleet tosi nihkeitä ja tää on vielä sitä samaa. Kerroin: 38,68 3 Irlanti–Wales 1–0. Rivitalo 1 2 krs. KLL:n uinneista mitaleita Kokkolaan Pitkäveto 92 Edmonton–Colorado X (3–3) 4,20 93 Anaheim–Dallas X (2–2) 4,00 94 Chicago–Los Angeles 2 (1–2) 2,50 95 Buffalo–Toronto 1 (5–4) 1.70 96 Philadelphia–Charlotte 1 (106–97) 1,40 97 Orlando–New Jersey 1 (90–82) 1,65 99 Indiana–Miami 1 (95–70) 2,20 102 Cleveland–New York 1 (90–68) 1,10 103 New Orleans–LA Lakers 2 (105– 111) 2,20 104 San Antonio–Detroit 1 (90–89) 1,40 105 Golden State–Washington 1 (135–128) 1,45 106 Seattle–Minnesota 1 (85–82) 1,65 01 Englanti U21–Italia u21 X (3–3) 3,10 02 Kazakstan–Serbia 1 (2–1) 9,20 11 Färsaaret (+2)-Ukraina X (2–2) 4,00 12 Skotlanti–Georgia 1 (2–1) 1,35 13 Irlanti–Wales 1 (1–0) 1,60 14 Brasilia–Chile 1 (4–0) 1,30 15 Leyton Orient–Scunthorpe X (2–2) 3,10 16 Brighton–Hudders. T14 50 m pu (12): 1) Melina Heikkinen HeiI 30,30, 3) Elina Luomaranta KUS 33,09, 4) Julia Siren KUS 36,23, 10) Eija Järvenpää HK 39,92, 12) Emilia Yli-Yrjänäinen KUS 47,37. 3 h, k, s 74 m 2 Vh. +125 kg: 1) Kenneth Sandvik ÅKK 330, 4) Karl-Johan Renlund PV 230. M 50 m ru (2): 1) Lauri Moilanen KaUS 31,07. M65 200m välierät: Erä 1: 1) Juhani Ollilainen Suomi 28,05 Q, 3) Jorma Ehrström (Drott) 28,61 q. 8 9. Voittajapari: 1 Malysz A–5 (216–217,5 m) Kerroin: 27,71 Poissa 1.kilpailusta: Päivän Trio 1 Mäkihyppy, HS 215, Planica, SLO Kuka sijoittuu parhaiten kunkin kilpailun vaihtoehdoista. Paritalossa on kaksi asuntoa, molemmat huoneistot ovat kahdessa kerroksessa. huhtikuuta. P16 50 m ru (15): 1) Uula-Matti Auren HaUS ja Niko Ylitolonen KemTU 32,43, 5) Aleksi Harmaala KUS 35,01, 7) Jonas Heinola KUS 35,78. Yleisurheilu HERTOGENBOSCH (STT) Kyra Kyrklund ja Max sijoittuivat neljänneksi kouluratsastuksen maailmancupin osakilpailussa tuloksella 76,550 prosenttia Hollannin ’s-Hertogenboschissa. Seppälä ei ole koskaan aiemmin osallistunut 200 vapaalle MM-tasolla. Kaikkiaan Max on tehnyt kilpailu kilpailulta aina vain parempia suorituksia. lähtö: 2 Potretti, poissa: 4. Sekään ei auttanut asiaa yhtään, että tuuli oli kova ja jouduin juoksemaan lähes koko matkan yksin. lähto: 9 Bluehill’s Boss, poissa: 8,11,12 6. Mombasa, Kenia: Maastojuoksun MM-kisat: Naiset, 8 km: 1) Lornah Kiplagat Hollanti 26.23, 2) Tirunesh Dibaba Etiopioa 26.47, 3) Meselech Melkamu Etiopia 26.48, 4) Gelete Burka Etiopia 26.55, 5) Florence Jebet Kiplagat Kenia 27.26, 6) Pamela Chepchumba Kenia 27.34, 7) Prisca Jepleting Kenia 27.39, 8) Vivian Cheruiyot Kenia 28.10, 9) Simret Sultan Eritrea 28.16, 10) Wude Ayalew Yimer Etiopia 28.18
Skotlanti otti MM-pronssia. Haarala pelasi Hongassa toissakauden lopun, jolloin seura nousi Ykkösestä liigaan. Bryant pussitti kaikki 16 vapaaheittoaan. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet toimia prosessinhoitajana Keliber Resources Ltd Oy:n litiumin tuotantoprosessissa tai muiden kaivosalan yritysten rikastusprosesseissa. USA sijoittui neljänneksi. Koulutettavat suorittavat kemian tekniikan perustutkinnon. Sotainvalidien palveluasuntosäätiö ylläpitää 18 asuntoa käsittävää sotainvalidien palvelutaloa Kokkolassa os. Kokemus esimerkiksi sähkö-, instrumentti-, automaatiotai koneasentajan tehtävistä tai metallialan osaaminen tai ylioppilastutkinto on hakijalle etu. Sairaanhoitajan toimen kelpoisuusvaatimuksena on ammattikorkeakoulussa suoritettu sairaanhoitajan tutkinto tai terveydenhuoltoalan aikaisempi opistoasteinen vastaava tutkinto. Kolmessa edellisessä ottelussaan Bryant on tehnyt 65, 50 ja 60 pistettä. Neuvotteluissa ei ollut ongelmia ja pääsimme sopuun päivässä, Hongan urheilutoimenjohtaja Juha Leonoff iloitsi. Toimien palkkaus määräytyy Kunnallisen virkaja työehtosopimuksen mukaan. Bryant on tänäkin talvena niittänyt mainetta muutenkin kuin pisteiden tekijänä. Lähempiä tietoja toimista antaa säätiön hallituksen puheenjohtaja Jussi Salminen, puh. Ennen toimien vastaanottamista valittujen pitää toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Voit opiskella oman työsi ohella. Golf ESPOO (STT) Jalkapalloliigaseura Honka on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen laitapelaaja Hannu Haaralan kanssa. Blomqvist putosi jatkosta. Koulutukseen hakeudutaan Internetin kautta osoitteessa Lisätietoja: Keski-Pohjanmaan aikuisopisto Pekka Pietilä www.kpakk.fi ETSIMME TULEVAISUUDEN TEKNIIKAN KÄYTTÖÖNOTOSTA JA KEHITTÄMISESTÄ INNOSTUNEITA HENKILÖITÄ KEMIAN PROSESSINHOITAJAN KOULUTUKSEEN KAIVOSALALLE MUOTOILUN K OULUTUKSE E N, Muotoilija AMK K ULT TUURITUOT ANNON K OULUTUKSE E N, K ulttuurituotta ja AMK K ONSE RV OINNIN K OULUTUKSE E N, K onservaatto ri AMK S einäjoen ammatti korkeakoulu K ulttuurialan ja muotoilun yks ikkö Kokkolan sotainvalidien palveluasuntosäätiö ilmoittaa 12.04.2007 klo 12.00 mennessä ehdollisesti haettavaksi sairaanhoitajan ja lähihoitajan toimet. Toni Karjalainen ja Antti Ahokas putosivat kahden kierroksen jälkeen jatkosta. Lisätietoja ja hakulomakkeet syksyllä 2007 044 725 0832 tai 044 725 0834. Hän on viime kuukausina kärsinyt pelikiellot kolhittuaan Minnesotan Marko Jaricia ja San Antonion Manu Ginobiliä. Lakers voitti kaikki ottelut. uusmediatuotantoon tai 3. Curling Sunnuntaina 25.3.2007 . Tytöt A 3x3 km: 1) Vörå Samgymnasium-2 26.17,1 (Sandra Nygård 8.50,5/2, Anna-Lena Ekstrand 8.55,9/1, Åsa Granqvist 8.30,7/2), 2) Vörå Samgymnasium-1 26.18,4. – Puheet ”likaisen pelin pelaajasta” loukkaavat minua. KESKIPOHJANMAA 20 Koulutuksen kesto n.2,5 vuotta. Koulutusaika 3.9.2007 – 3.2.2009. Haarala, 25, vakuutti espoolaisseuran otteet harjoiteltuaan joukkueen kanssa viimeisen kuukauden. Tutkinnon osia ovat yksikköprosessien hallinta, prosessinohjaus, käynnissäpito, tuotantoprosessien hallinta, laatuja ympäristöosaaminen sekä valinnainen tutkinnon osa. Bryant ei kiistänyt arvioita. Hakuaika päättyy 30.4.2007. videoja äänituotanto 2. Liigassa Haarala on edustanut HJK:ta 66 ottelussa tehden niissä viisi maalia vuosina 2000–02. 06 / 8289 111. Haarala sai sopimuksen Honkaan Aomori, Japani: Naisten MM-kisat: Välierät: Skotlanti–USA 11–5, Kanada– Tanska 11–3. Lähihoitajan toimen kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalitai terveysalan kouluasteinen ammatillinen tutkinto. Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita kaivosalan työtehtävistä. Jatkopaikka jäi seitsemän lyönnin päähän. Haaralasta kaavaillaan korvaajaa Sampo Koskisen tilalle puolustuksen tai keskikentän laidalle. Pojat A 3x5 km: 1) Vörå Samgymnasium-1 41.46,5 (Tobias Romar 14.12,0/1, Matias Mannfolk 14.11,8/2, Jan-Erik Sundqvist 13.22,7/1), 2) Topeliusgymnasium 42.42,0, 3) Vörå Samgymnasium-2 45.24,6. Minea Blomqvist Suomi 79+74, jaettu 115:s. Tytöt C 3x3 km: 1) Jeppo Skola 27.04,5 (Daniela Julin 9.09,0/1, Andrea Julin 8.55,8/1, Anna Julin 8.59,7/1), 2) Centralskolan i Kronoby-1 28.09,5, 3) Holm skola 29.23,7. Vastaavaan on pystynyt vain Wilt Chamberlain, joka pussitti 50 pistettä tai enemmän seitsemässä perättäisessä ottelussa kaudella 1961–62. Talon välittömässä läheisyydessä sijaitsee kaupungin ylläpitämä Honkaharjun palvelutalo, jonka kanssa säätiöllä on tiivis ja saumaton yhteistyö. Säätiön ja Honkaharjun palvelutalon työntekijät yhdessä vastaavat vanhusten hyvästä hoidosta molemmissa taloissa. Koska työ painottuu terveydenhuollon tehtäviin, lähihoitajan koulutus katsotaan hakijalle eduksi. New Orleans -ottelussa Bryant ei hermoillut, vaikka vastustajan kannattajat tekivät kaikkensa saadakseen hänet epäonnistumiaan varsinkin vapaaheitoissa. Koulutuksen hyväksytysti suorittaneilla on mahdollisuus työllistyä kaivostoiminnan alkaessa Keliber Resources Ltd Oy:n palvelukseen tai muiden kaivosyhtiöiden rikastusprosessien hoitajiksi. Hän pelasi myös kahdessa liigacupin ottelussa. Keski-Pohjanmaan aikuisopisto Talonpojankatu 6, 67100 KOKKOLA AV-VIESTINNÄN AMMATTILAISEKSI. Bryant upotti tasan 50 pistettä, kun Lakers kukisti vierasottelussa New Orleansin 111–105 perjantaina. Pojat B 3x5 km: 1) Carleborgsskolan-1 45.56,6 (Ola Westin 16.12,8/1, Tobias Julin 14.52,5/1, Filip Brunell 14.51,3/1), 2) Sursik skola 47.45,8, 3) Korsholms högstadium 50.40,3. – Kun yhteisymmärrys molempien motiiveista oli selvä, sopimukseen oli helppo päästä ja yhteisymmärrys syntyi nopeasti. Sairaalakatu 2 B. Madeira: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 700 000 euroa: Tilanne 54/72 reiän jälkeen, par 72: 202 lyöntiä (14 alle parin): Daniel Vancsik Argentiina 68+66+68, 206 (–10): Mads Vibe-Hastrup Tanska 68+70+68, 207 (–9): Christian Cevaer Ranska 70+65+72, 208 (–8): Euan Little Britannia 73+66+69, Santiago Luna Espanja 69+67+72. Tytöt B 3x3 km: 1) Ådalens skola-1 26.21,0 (Annika Grundvall 9.06,3/1, Lilian Hellström 8.46,5/1, Emma Storvall 8.28,2/1), 2) Korsholms högstadium-1 29.32,4, 3) Petalax Högstadie 30.22,1. Kahdessa A-maaottelussa esiintynyt Haarala pelasi kaudet 2002–05 Hollannin liigaseura Heerenveenissä. Kouluttajana toimii KeskiPohjanmaan aikuisopisto. Ottelu . 153 (+9): mm. Koulutus toteutetaan ilta-, viikonloppuja monimuotokoulutuksena. Ilmoittaudu heti! Avoimet toimet Asianajotoimistot Koulutus Pedersöre SFSI:n viestimestaruudet Lappforsissa: Pojat C 3x3 km: 1) Terjärv skola 27.08,3 (Sebastian Nykänen 9.14,8/2, Oscar Högnabba 9.00,2/1, Hugo Karlström 8.53,3/3), 2) Lappfors skola 28.57,4, 3) Vikinga skola 30.05,8. Hakemukset, joihin liitetään opintoja työtodistukset pyydetään lähettämään osoitteella, asiamies Britta Emet, Sairaalakatu 2 B, 67100 KOKKOLA. naalipaikasta Kanadaa vastaan: Tanska–Skotlanti 9–6. digitaalinen mediatuotanto (monimuotokoulutus esim.työn ohessa) www.diak.fi DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU HAKEMINEN – SUORITTAMAAN KEMIAN TEKNIIKAN PERUSTUTKINTOA. – Se on luultavasti motivoinut häntä, Jackson arveli. Hän on ollut lähes vuoden pelaamatta, joten pelaajan ensimmäinen tavoite onkin vakiinnuttaa pelipaikka Hongassa. Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto aikuiskoulutuksena tutkintonimikkeellä MEDIA?ASSISTENTTI Suuntautumisvaihtoehdot: 1. Hakuajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei huomioida. Päätöskierros pelataan sunnuntaina. Loppuottelu Kanada–Tanska pelataan varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa.. Prosessinhoitajan tehtävissä toimiminen vaatii myös soveltuvuutta vuorotyöhön, oppimishalua, tietokoneen käyttötaitoja, paineensietokykyä, oma-aloitteisuutta ja yhteistyökykyä. Lakers-valmentaja Phil Jackson arveli, että pelikiellot ovat kasvattaneet Bryantin nälkää näyttää osaamistaan. On parempi kun ihmisillä on nyt vähän muuta ajateltavaa, Bryant sanoi. Hiihto OKLAHOMA CITY (STT–AP) Los Angeles Lakersin megatähti Kobe Bryant teki jo neljännessä perättäisessä koripallon NBA-liigan ottelussa vähintään 50 pistettä. Kokkolan Sotainvalidien palveluasuntosäätiö SAIRAANHOITAJAN JA LÄHIHOITAJAN TOIMET Kauppatie 109, PL 11, 62200 Kauhava puh (06) 218 1400, fax (06) 218 1401 www.syo.fi MIELENTERVEYDEN ENSIAPUKURSSI 31.3.-1.4.07 klo 9.00-14.30 kaikille asiasta kiinnostuneille. Kuoreen pyydetään tunnuksena merkitsemään haettavan toimen nimi. Bryant pysyy 50 pisteen tahdissa Superstition Mountain, Arizona: Naisten Yhdysvaltain-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 1,5 miljoonaa dollaria: Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 72: 133 lyöntiä (11 alle parin): Lorena Ochoa Meksiko 69+64, 136 (–8): Catriona Matthew Britannia 68+68, 137 (–7): Suzann Pettersen Norja 69+68, 138 (–6): Jeong Jang Etelä-Korea 68+70, Gloria Park Etelä-Korea 71+67, 140 (–4): Hee-Won Han Etelä-Korea 70+70, Shi Hyun Ahn Etelä-Korea 72+68, ..
Sunnuntaina 25.3.2007 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ/ VASTUULLINEN SUUNNITTELIJA (Arkkitehti, Dipl.ins., tai vastaava) Sigma Konsultit Oy Pitkänsillankatu 1 67100 KOKKOLA . For more information visit www.sasken.com. Good working knowledge in MS of?ce tools is necessary. Lisätiedot: www.sigma.kpnet.com/ajankohtaista Hakemukset palkkatoivomuksineen 4.4.2007 mennessä. Tarjoamme autoedun ja hyvän palkan, joka aluksi on takuupalkka muuttuen myöhemmin tulospalkkaukseksi. by 4.4.2007. Botnia Hightech is an actively growing wireless technology company providing hardware, software and mechanical design and testing services. . Lisätietoja tehtävästä antaa suunnittelupäällikkö Jouko Rekilä puh. In addition, you will deal with taxation issues and reports, as well as other reporting to authorities. Puh. Your experience in similar tasks and in group accounting will be an added advantage. tai sanna.hautamaki@kannustalo.. Olemme työpaikkana varma ja meillä on jatkuvaa koulutusta. Luokka 3: 110 cm, arv. Lisäämme asiakaspalveluresursseja Yrityksemme tarjoaa vaihtelevat ja haastavat työtehtävät, sekä itsenäisen työn. Please, send your application with a salary request in Finnish or English to jobs@bothi.. Hyvä ruotsinkielentaito suotava. Toimen sijoituspaikkana on Kalajoen Meriluontokeskus Hiekkasärkillä. 010 76 84661 ja Agrimarket-päällikkö Matti Mattila puh. Etsimme sinua teknisen alan koulutuksen tai kokemuksen omaava henkilö. Established in 1989, Sasken has over 3500 employees across geographies, and operates from state-of-the-art research and development centers in India, Finland, Mexico, Canada, China, France, Germany, Japan, UK and the U.S. www.agrimarket.fi Lisätietoja tehtävästä antavat Agrimarket-aluepäällikkö Jaakko Myllylä puh. Your role will involve periodical preparation of ?nancial accounts, closure of accounts on monthly/quarterly/annual basis and reporting to our parent company in India (listed in Indian Stock Exchange). f i TARJOUSLASKIJA Tehtäviisi kuuluu omakotitalojen tarjouslaskenta ja muutossopimukset. Lähetä vapaamuotoinen hakemus palkkatoivomuksineen 10.4.2007 mennessä osoitteeseen: Kannustalo Oy, PL 34, 69101 KANNUS. Aikaisempi kokemus tarjouslaskennasta ja kyky sopeutua vaihtelevaan työrytmiin katsotaan eduksi. Your workplace is located in Kaustinen or Tampere. PUTKISTOTYÖ OY hakee TEOLLISUUSPUTKIASENTAJIA, LUOKKAHITSAAJIA, PUIKKOHITSAUS Hapon kestävä putki. 0400 285 157 ja aluepäällikkö Samuli Sillman, puh. Hakemukset pyydämme lähettämään ilman todistusjäljennöksiä 2.4.2007 mennessä: Würth Oy/Mervi Räisänen, Hyvinkääntie 1, 11710 Riihimäki tai mervi.raisanen@wurth.fi Tiedustelut: Mervi Räisänen, puh. Lisätietoja tehtävästä antaa Toni Järvenpää puh. Hietamäki , puh. 050 552 3518 Halutaan vuokrata Palvelukseen halutaan Oulu: Ratsastuksen kansalliset estekilpailut Luokka 1: 90 cm, arv. Agrimarketin palveluksessa on lähes tuhat alan ammattilaista. 040 724 3756 AVOIN TYÖPAIKKA www.metsa.. Palkkaus määräytyy Metsähallituksessa noudatettavan palkkausjärjestelmän mukaan työn vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen mukaan. Arvostamme matkailukentän tuntemusta sekä kokemusta hankevalmistelusta. Luokka 2: 100 cm, arv. ELEMENTTI-/RAKENNESUUNNITTELIJA Tehtäviisi kuuluu puuelementtirakenteisten omakotitalojen elementtija rakennesuunnittelu sekä rakennetiimin jäsenenä tuotekehitys. k a n n u s t a l o . (019) 770 277 TEKNINEN MYYJÄ Kokkolan alueelle Ehdoton luotettavuus ja korkea laatu kuvaavat kaikkea toimintaamme. Lisätietoja tehtävästä antaa arkkitehti Sanna Hautamäki puh. 367.1 (A2/A2), lähtöjä 31, sijoittui 8: 1) Emilia Pellikka/ Nelza OR 33.5, 2) Laura Lievonen RANRAT 34.82. Heino iski jälleen thainyrkkeilyn MM-tittelin. TULE TÖIHIN KANNUSTALOON! w w w . Arvostamme myyntikokemusta, olemme myös valmiita kouluttamaan nuoria teknisen taustan omaavia henkilöitä. Tarjouslaskijan toimipaikka on Kannus, rakennusja rakennesuunnittelijalla mahdollisuus siirtyä myöhemmin toimistoillemme Tampereelle tai Seinäjoelle. Tarjoamme: • haasteellisen työn maan johtavan maatalous-ja voimakkaasti kehittyvän rautaja puutarhakauppaketjun palveluksessa • mahdollisuuden kehittyä ammatissasi • tarvittavan koulutuksen • S-ryhmän henkilöstöedut. (06) 874 1231 tai gsm 050 3989 060. Hän kukisti Thaimaan Phuketissa kaikin tuomariäänin norjalaisen Veronika Chanlongchain WPMO-liiton 122 paunan (noin 55 kg) sarjan kamppailussa. 376.1 (A2/A2) avoin kaikille, lähtöjä 27, sijoittui 7: 1) Sonja Mäkelä/Adriema Ger 1792 ORK 29.68, 2) Annika Voho/Nelson PRT 30.23, 3) Emma Broända/Mir M KSUR 33.07, 4) Sonja Mäkelä/Esprina ORK 33.11, 5) Amanda Kylmänen/Lydia M ORK 33.82, 6) Laura Arbelius/Joker K ORK 35.11, 7) Pia Lidström/Gia LIDRID 35.77. 3) Anne Rännäli/Etika OR 38.67, 4) Kati Luukkonen/carmelitta OR 39.08, 5) Anniina Talus/Valentio RANRAT 39.08, 6) Erika Eskola/chanell OR 43.28, 7) Sanna Koukkari/Ryhtimimmi PRT 43.38, 8) Riikka Mikkonen/Deemon LIDRID 46.58. Lisäksi tehtävän hoitaminen edellyttää hyviä yhteistyötaitoja sekä kokemusta hankkeiden koordinoinnista tai johtamisesta. Vast. Luotettavuuden perusta on ylivoimaisen tehokkaaksi tunnustettu logistiikka. Lisätietoja: puistonjohtaja Jouni Kosonen, puh. PHUKET, THAIMAA (STT) Tamperelainen Milja Heino voitti perjantaina jälleen yhden thainyrkkeilyn mestaruusvyön. Hankkija-Maatalous Oy:n ja neljän alueosuuskaupan muodostama Agrimarket-ketju on maatalouskaupan markkinajohtaja. We value hands-on experience, good organizational skills and team work attitude. 040 864 6137. C avoin kaikille, kansallinen luokka, lähtöjä 15, sijoittui 4: 1) Tiina Porali/Madonna VI OR 62.88, 2) Emma Broända/Mir M KSUR 67.88, 3) Sonja Mäkelä/Esprina ORK 68.04, 4) Suvi Juntunen/Tiziana KRS 69.26. 050-310 4140/Taimar Köiv, 050-310 4144/Markus Saarimaa Metsähallitus on valtion liikelaitos, joka hoitaa valtion metsiä, yleisiä vesialueita ja pääosaa Suomen luonnon suojelualueista. Haemme Kokkolan Agrimarketiin MYYJÄÄ RAUTAOSASTOLLE Odotamme: • hyvää alan tuntemusta • vankkaa myyntikokemusta • yhteistyökykyä • tietotekniikan hallintaa • suomenja ruotsinkielen taitoa. Heinolla on nyt halussaan thainyrkkeilyn IFMA-, S1ja WPMO-liittojen mestaruusvyö sekä WMC-liiton Euroopan mestaruus. You should have an accountant’s degree and ?uent skills in written and spoken English. VR OSAKEYHTIÖ haluaa vuokrata Rautatieaseman läheisyydestä 2-4 H + K. Luokka 5: 120 cm, arv. Tuotamme asiakkaillemme hyvin merkittävää ajan ja rahan säästöä toimittamalla kaikki tuotteet virheettömästi, varmasti ja kaikki kerralla yhdestä toimituskykyisestä varastosta. KULJETUS KOVAMAA puh. Pohjanmaan luontopalvelut hakee erikoissuunnittelijaa Kalajoelle avattavaan Meriluontokeskukseen ajalle 14.5.200731.12.2007. Sähköposti: toni.jarvenpaa@kannustalo.. – Vastustaja oli ulottuvampi, sillä ottelin omaa sarjaani ylempänä. tai jouko.rekila@kannustalo.. Tehtävään valittavalta edellytetään luonnontieteellistä tai muuta tehtävään sopivaa koulutusta sekä hyvää kielitaitoa. A2.0, avoin kaikille, lähtöjä 31, sijoittui 8: 1) Amanda Kylmänen/Lydia M ORK 53.62, 2) Ilona Juntunen/Meraldina 63.17, 3) Mia Raasakka/Dancing Queen LIDRID 63.36, 4) Tenna Talvi-Pietarila/Ingvers OR 66.42, 5) Anniina Talus/Valentio RANRAT 67.63, 5) Ulla Ruottinen/ Mountain Ash ORK 67.63, 7) Sara Nevala/Ever Toulouse ORK 67.87. V. Kirjalliset hakemukset liitteineen tulee toimittaa 13.4.2007 mennessä osoitteella: Metsähallitus, Pohjanmaan luontopalvelut, Puistonjohtaja Jouni Kosonen, Veteraanikatu 5, 90100 Oulu, kuoreen tunnus erikoissuunnittelija. Meriluontokeskus on osa Metsähallituksen luontokeskusverkostoa, jossa sillä on keskeinen tehtävä esitellä koko maankohoamisrannikon luontoa. Erikoissuunnittelijan tehtäviin kuuluu Meriluontokeskuksen toiminnan käynnistäminen, luonto-opastuksen ja yrittäjäyhteistyön koordinointi yhteistyössä matkailuyritysten, oppilaitosten ja Kalajoen kaupungin kanssa sekä verkostoituminen muihin luontokeskuksiin. It is a permanent position. Contact Kati Pettinen for more information, mobile: 040-574 5085, email: kati.pettinen@bothi.?. We are currently looking for: AN ACCOUNTANT You will manage the accounts team and be responsible for the accounts of our company in Finland. We invest in continuous development and are known for our expertise. monipuolisiin maankäytön suunnittelutehtäviin AJONEUVOYHDISTELMÄN KULJETTAJAA haetaan bulk -ajoon. We offer challenging projects with career development opportunities, skilled coworkers and an inspiring work environment as well as an opportunity to develop your competence in the latest technologies in an international company. Kuoreen merkintä ”tarjouslaskija” tai ”rakennesuunnittelija” tai ”rakennussuunnittelija”. Vastasin kuitenkin kovilla potkuilla ja lähitilanteissa polvipotkuilla, Heino kuvasi ottelun ratkaisua. 010 76 84662 Hakemukset 30.3.2007 mennessä osoitteella: Agrimarket, Matti Mattila, Prismantie 1, 67700 KOKKOLA tai sähköpostilla: matti.mattila@agrimarket.fi S-ryhmään kuuluva Agrimarket-ketju toimii maatalous-, kone-, rautaja puutarhakaupan alalla. www.luontoon.. Sasken offers a unique combination of complementary IP software components, research and development consultancy and software services to leading semiconductor manufacturers, wireless handset developers, network equipment and test and measurement companies, and service providers, globally. (06) 8741 219 tai gsm 050 3989 003. Botnia Hightech is a subsidiary of Sasken Communication Technologies Limited, a world leader in communications R&D outsourcing. RAKENNUSSUUNNITTELIJA Tehtäviisi kuuluu Kannustalojen luonnosja pääkuvasuunnittelu. Ratsastus 21 KESKIPOHJANMAA . (06) 874 1256 tai gsm 050 398 9063
Tekstitys Teksti-tv:n s. Tuore euroviisuedustaja Hanna Pakarinen haastetaan talviseen curlingotteluun, jossa kivenä toimii perinteisen sijaan Volkswagen Golf GT. Hennessyn perhe puurtaa hiki hatussa taatakseen C.J:lle unohtumattoman joulun, mutta C.J. Kuvanveistäjä Kimmo Pyykkö on 60-luvulta lähtien taivuttanut metallia oman sisäisen maailmansa kuviksi. Lapsia ja aikuisia. Toimittajat: Jorma Piisinen ja Ari Lahti. Suora lähetys. Suosittu ohjelmasarja palaa jälleen ohjelmistoon. Karsea dieetti. Asennetaan massiivimäntylattia kerrostalokaksioon. Yksinäinen tyttö. Jokaisessa jaksossa haetaan eläinten käyttäytymisen ääripäitä kymmenen eläinlajin lähitarkastelulla. Susi. Naisten 4 x 5 km:n viesti. Totuuden taakka. Teksti-tv s. Lopuksi Piia saa stylistin vinkit asusteiden käyttöön. Selostajana Jani Uotila, kommentaattorina Toni Nieminen. Mayslesin veljesten klass i k k o d o k u m e n t t i Jacqueline K e n n e d y Onassiksen tädistä Edith B o u v i e r B e a l e s t a sekä hänen t y t t ä r e s tään Ediestä. 709629 00.25-00.50 Lumilautailua: Frontside 3. Selostus Tapio Suominen. J.D. Hyppääjät. Millainen on äidin ja aikuisen pojan suhde, kun poika juo ja äiti ei jätä, vaikka molemmat haluaisivat jo päästää irti. 333. 448767 17.00 Teinitytön kasvatusopas. Amerikkalainen komediasarja. Tähtioppilaat esittävät joko kuuman paso doblen tai iloittelevan foxtrotin. 615477 10.00 SOHO: Inno. buu.yle.. Uusinta keskiviikolta. 7238835 11.20 Pioni -iloa ja ilmettä puutarhaan. Fisket kutsuvat koko Kerrin perheen Hamptonsiin viikonlopuksi rentoutumaan ja hellettä pakoon. Kotimainen lifestyleohjelma. Onko perheeni normaali. 891835 22.00 Kymmenen Uutiset. Lumilautailun erikoisohjelma. Tekstitys Teksti-tv:n s. vesipelastustempussa ja auton ajamisessa liikkuvan rekan lavalle. Risto ja Jukka starttaavat kuuman ryhmän takaa. Vanhat oljet päätyvät sermiksi ja Tebian rakentaa superharavan. Kooste viikon sanoista. 3271699 08.20 Winx-klubi. Ahkerasti ulkomailla esiintyneen helsinkiläisbändin keikka Tavastia-klubista Helsingistä lokakuulta 2006. 420361 19.00 Seitsemän Uutiset. 2159380 09.45 Joka kodin asuntomarkkinat. Tätä pohtii Piia, 27, yhdessä vuoden unihoitajan kanssa. Bella Plus esittelee ihokarvanpoistomenetelmät. Kokkeina Michelin-tähden juuri saaneet Tommi Tuominen ja Teemu Aura. Jokainen Kerrin nainen kutsuu muitakin mukaan, ja soppa on valmis. Kisojen loppunäytös. /pikkukakkonen 9959767 08.31 TV2: Mikki Hiiren kerhotalo: Minni nukkuu. Esittelyssä Blues-viisikko ja Tapiolan toivomuskaivo. Niki valitsee musiikiksi Taj Mahalia, koska haluaa soittaa Ritareille kerrankin jotain täysin erilaista musiikkia. 597632 21.00 Selviytyjät. Suomalaiset MM-taistelun kärkikahinoissa. 616106 10.30 Eläinkunnan ennätykset. Teksti-tv s. Neljä kaverusparia kilpailee 50 000 dollarin palkinnosta mm. Virtanen, Ciidu, Limu ja Viilee joutuvat taas törkysyyniin.Viikon Virtuooseina esitellään hiihtäjät Otto ja Ville Luokkalahdet. 667729 14.10 Säteilevä tulevaisuus. Millainen pipo päähän. 889859 14.40 Vielä virtaa. Lucrezia on kaapannut Elisan tyttären ja tämän imettäjän, joten hän sanelee Elisalle tiukat ehdot panttivankiensa vapauttamisesta. Ydinvoimalat tulevat vuosi vuodelta ympäristöystävällisemmiksi, mutta radioaktiivinen ydinjäte varastoidaan yhä tilapäisiin suojiin. Tekstitys Teksti-tv:n s. 776187 18.30 Elämää Manhattanilla. 52274 09.05 Aamusydämellä. Uusinta maanantailta. 2220699 17.15 Gilmoren tytöt. Aterian päälle herkutellaan suklaamoussella glaseeratulla viikunalla. Osa 1352. Kuvanveistäjä, taidemaalari, arkkitehti ja runoilija Michelangelo Buonarroti (1475-1564) oli yksi renessanssin suurimmista mestareista. Uusinta. Sen kertoo Liekeissäsarjan eka osa. Vaihtoehtona asumisoikeusasunto. 3703125 16.25 Uinnin MM. Yamaton ja kumppaneiden uskomattomat seikkailut jatkuvat. 48113309 10.00 Superfarmi. Homerin ei auta muu kuin lähteä Kanadaan hakemaan täydennystä lääkevarastoihinsa. 5699 11.00 Kamera kiertää. Draama köyhän lukion oppilastiimistä, joka yhdessä opettajan kanssa huiputtaa tiensä koulutietokilpailun voittoon pyhänä tarkoituksenaan rahoittaa vähempiosaisten opiskelut. Vastaamassa mm.Hanna Pakarinen, Sipe, Micragirls, Mariko, Lapkon Malja ja No Shamen Sampsa. Tuotanto Mandart Production. Pertsa ja Kilu joutuvat kuitenkin vielä mukaan yhteen seikkailuun. Selostus Niki Juusela. Hänen mekaaniset tietokoneensa olivat ainutlaatuisia 1930-luvulla. Entinen brittiupseeri Bruce Parry matkustaa kuuden kaukaisen heimon vieraaksi. Paholainen pukeutuu Burberryyn, osa 2/2. Stereo. pakeneekin Vegasiin. Neppe kertoo syyrialaisen kansansadun vuohista ja hyeenasta. Salakuljettajat. 4941922 14.00 Uinnin MM. Uusinta. Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista. 553019 14.45 MotoGP: Jerez, MotoGP-luokka. yle.. Anne Flinkkilän vieraina Liisa Laukkarinen, Marius Rüfenacht ja perheterapeutti Jorma Virtanen. Aiheesta keskustelemassa lapsensa ja sisarensa menettäneet äiti Arja Myöhänen ja veli Henri Myöhänen. 8176171 08.00 Tv-uutiset. 93729 20.45 Urheiluruutu. 722. 5210767 18.00 Minun perheeni. 991854 19.10 Tulosruutu. 3316380 10.50 Köyhät ritarit. Tuotanto: Broadcasters. Hencka katselee kanssasi Puistovahti Paavo puskaa ja Keltaisen Kirahvin eläintarinoita. 518545 19.40 Nelosen sää. Amerikkalainen komediasarja. 9027908 13.20 Mäkihyppyä: Maailman Cup. Huippumalli säkenöi alppihiihtomaajoukkueessa tavoitteenaan Levin MC-rinne. 7582922 09.15 Woimaxi. www.yle.. 3573293 09.00 Tv-uutiset. 336583 12.30 Tuho-osasto. 9866090 22.05 Epäilyksen polttopiste. /poinzi 2674699 09.25 TV2: Pertsa ja Kilu: Kesän viimeinen lento. Johtaja Burns kieltäytyy maksamasta työntekijöidensä lääkekuluja, ja muut kaupungin yritysjohtajat seuraavat hänen esimerkkiään. Henkka valmistaa erään ruokaharrastajan toiveesta aterian hirven. Phil käy myös tapaamassa kohuperhettä, Sharon ja Ozzy Osbournea lapsineen. Pudotuspelien upeimmat maalit ja näyttävimmät torjunnat TOP 5. 1895903 14.10 Pilanpäiten. Seikkailu Adventurella päättyyy onnellisesti ja kesä alkaa olla lopuillaan. Dokumenttisarjassa etsitään eläinkunnan ennätyksiä. 730039 13.00 MotoGP: Jerez, 250 cc. Pehmopalloni. Kuubalainen Maria de los Angeles Sarduy tutustuttaa meidät afrokuubalaisiin tansseihin. 4206767 11.55 Idols-. Paljolti pienen ja äänekkään aktivistiryhmän ansiosta Tanskaan ei rakennettu ydinvoimaa. Uusinta. Lisäksi Marko kertoo erilaisista verhovalinnoistaan ja kangasmateriaaleista. 1569274 23.45-23.55 Euronews. Amerikkalainen keskusteluohjelma. 5763729 Karvinen Lassi ja Leevi Jacqueline Bouvier Kennedyn serkku, asui vuosikymmeniä purkutuomion saaneessa kartanorötiskössä äitinsä, kahdeksan kissan, pesukarhujen ja opossumien kanssa.. Kotimainen autoiluohjelma. William saa spermatestinsä tulokset samaan aikaan kun Lindyn ajatukset karkaavat jo Kanadaan. 604361 09.00 SOHO: Retro. 4793583 22.35 Twin Peaks. Ristinkirkon kuoro johtajana ja urkurina Pauli Pietiläinen. 605090 09.30 SOHO: Bella. ei voi myöntää, ettei tiedä pehmopallopeliä. Uudet märkätilat vanhaan hirsitaloon. Osa 4. 196922 20.00 Pelkokerroin. 2891564 23.00 Maria, Maria. 4023090 00.50-01.20 Yöpeli. 7527293 17.00 Tv-uutiset. Jet set -elämän ja perheen yhteen sovittaminen on haastavaa. Serbialaisen terroristin vapautuminen aiheuttaa pahaa juonittelua talon sisällä, ja JT joutuu puolustamaan miehiään kentällä. 4205038 12.00 Mäkihyppyä: Maailman Cup. 2293 18.30 K-reppu: Unia metallista. www.yle.. Stereo. Naiset elivät boh e e m i a elämäänsä e r i s t ä y t y n e e n ä kartanoon nimeltä Grey Gardens. Luontokuvaaja Benjam Pöntinen selvittää Suomen ja Viron lepakoiden salaista maailmaa innokkaiden tutkijoiden avulla. Konrad Zuse oli tietokoneiden tuntematon pioneeri. Nuoren parin rivitalopiha saa aivan uuden ilmeen. 7340632 08.50 Battle B-Daman. Susi. T: NRK, Norja. Tyynenmeren ilmaja merivirtojen poikkeaman, El Ninon, historia tunnetaan hyvin ja sillä on selitetty monia maailman kriisejä. ranskalaisen Cécile Chaminaden ja Agathe Backer-Grøndahlin säveliä. Ben saa tuoliinsa elokuvamaailman korskean kiintotähden, ja pian koko perheellä pyörii sukkahousut jalassa. aitoon tunnelmaan päästään Tomas Jimenon johtaman rumpuryhmän elävällä säestyksellä. Erityyppisillä aurinkovarjoilla tuodaan helpotusta hellepäivän loikoiluun aurinkoisella pihalla. 3729632 14.15 Start!. C.J:n joulu. Onko Kathin ja Kimin makean elämän loppu koittanut, kun tohtorin neuvoo ryhtymään rasvattomalle dieetille. e von Otter – Naisen maailmasta. Osa 12/12. Keijut palaavat Gardeniaan huvittelemaan ja joutuvat pahaan pulaan paikallisessa diskossa. Amerikkalainen draamasarja. Tähteä tohtoroimassa. Tiukan ottelun jälkeen Ex-trukkikuski saa alleen upean Cadillac Escaladen, joka kerää katseita Helsingin yössä. 9904477 14.30 Salatut elämät. Uusinta. Arkipäivän sattumuksille perustuva hullunhauska piilokameramainen sketsiohjelma. 1776545 16.00 SM-liiga: Viikkomakasiini. Sata jaksoa Innoa. Tarina yksinäisyydestä ja maaseudun tyhjenemisestä. 5284835 18.15 Urheiluruutu. leestä. 9453941 09.55 Tv-uutiset. Suora. Riippumaton ajattelija. Tv-ohjaus Juha Grönroos. Tuotanto: FCC Oy. Päättyykö pitkä, kuiva kausi. Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista. 2558816 16.00 Historiaa: Michelangelo. 4573106 14.20 Pilanpäiten. Johdattelijana J.P. 4694458 10.00 Jumalanpalvelus. Falun. 58293 18.50 Kiehtova maailma: Elää heimon kanssa. 6815564 16.55 Viittomakieliset uutiset. 2630835 23.35 IS Urheilu-uutiset. Tänään Parry suuntaa Himalajalle eristäytyneiden adien luo ja tutustuu heidän salaisiin seremonioihinsa. lähetys. Lisäpalkintona on kaksi uutta autoa. Ensimmäisessä osassa listataan kymmenen eläinkunnan ennätysmäisintä hyppääjää ja selvitetään, miksi kyseiset eläimet pystyvät hyppäämään niin pitkälle. 180390 16.30 Melkein täydellinen. Pelastuspartio. Suora lähetys. 7146800 11.50 Kaikkien aikojen parhaat sekunnit. TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen 08.30 SOHO: Food Club. Kanttori Kaisa Kautto. yle.. Pysyvät jäljet. 6477318 17.10 Inhimillinen tekijä. nalistit: Pop-musiikkia. 335. 96724651 10.20 T.i.l.a. 484903 20.50 Kath & Kim. 771249 06.00 Revolveri. UUSI SARJA. 90854 17.05 FST: TV-nytt. Voiko onnea kasvattaa. /parhaatsekunnit. 7632 23.30 Yle Live: Deep Insight. 5281748 18.20 Kohtauspaikka: Satunnaiset sankarit. Selostus Jussi Eskola, asiantuntija Bror-Erik Wallenius. Melbourne, Australia. 334. Suomessakin on suoraa toimintaa. Planica, lentomäki. Kotimainen ruokaohjelma. 747699 18.00 Tv-uutiset. 444941 18.00 Elixir. Kanerva Pelli ja Aija Kankare vaikuttavat keräämällä nimiä vetoomuksiin, Juhani Lohikoski järjestää mielenosoituksia ja Aleksi Lilleberg valtaa taloja asunnottomille. Lähetys 125-luokasta alkaa JIMillä klo 11.45 ja lähetys MotoGP-luokasta Nelosella klo 14.45. Pulkkinen. Uusinta maanantailta. Amerikkalainen poliittinen draamasarja. 248583 21.15 Se on siinä. Marian ilmestyspäivän sanajumalanpalvelus Lahden Ristinkirkossa. 8887767 23.25 Nelosen uutiset ja sää. 36125 18.50 Taitoluistelun MM-kilpailut. www.yle.. Rinteiden Tuhkimo Karita Tuomola. Meri-Tuuli tuo lahjaksi myös miesten kelpuuttamat tiskihanskat. Marko ja Minna keskustelevat Markon sisustuksista, erityisesti maalien valinnoista. Ticket to Ride ja maailmancupin mielenkiintoisimmat kisat. Rakkaudessa ja tyhmissä tempuissa käyvät kaikki keinot, ja juuri niitä Compo käyttää saadakseen suutelon salalemmityltään Noralta, muuten hän häviää vedon. Mitä voi tehdä, jos nukahtaminen on joka ilta työn ja tuskan takana. Näkymättömät Pixiet. T.i.l.a:n 200. Katso ja äänestä kaikkien aikojen parasta: www.mtv3.. Phil. Meri-Tuuli tekee lämpimän halloumjuustosalaatin kapris-dressingillä. 27835 18.10 Kakkosen kevätsää. Amerikkalainen komediasarja. 7599458 23.30 Pentagon. Pariisin d’Orsay -museossa v.2004 kuvatussa konsertissa ruotsalainen mezzosopraano ja pianisti Bengt Forsberg esittävät mm. 932075 17.00 Simpsonit. 7088835 23.50 Tartuntavaara. Henkarit pinnoitetaan decoupage-tekniikalla. Keskusteluohjelma ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Matka 0/1. www.yle.. 23274 09.10 TV2: Poinzi. Lisäksi playoffs-viikon huippuhetket. Uusinta. Ohjeet MTV3:n Tekstikanavalla s. 387106 19.45 Arto Nyberg. Anna suukko kultaseni. Dr. Juonittelua. 5923380 19.45 IS Urheilu-uutiset. Grönholm ja Hirvonen kamppailevat rallin maailmanmestaruudesta. Saarna pastori Anna-Mari Kopo. 79835 14.25 Hiihdon maailmancup. Uusinta lauantailta. Puutarhasuunnittelija Eija Klaucken juontamassa kevään ensimmäisessä ohjelmassa keskitytään lepoon ja rentoutumiseen puutarhassa. 244903 21.00 Elokuva: Kasvukipuja. Tuotanto: FCC Oy. Planica, lentomäki. Mutta kenen pareista on aika siirtyä sivuun tanssilattialta?Muista pitää suosikkisi jatkossa! Tuotanto: Broadcasters. 9804106 20.05 Sisäpiirin opas onneen. 335. Lisäkkeeksi tulee omenapaistos ja bearnaise-kastiketta. Nuoren kuolema. 10421 08.05 Benjam ja lepakonetsijät. 5727997 02.20-07.00 Talk Deitti. Serbialainen maalaisnainen yrittää opetella kännykän käyttöä, koska on sellaisen saanut lapsenlapseltaan. Amerikkalainen viihdeohjelma. /galaxi 20187 09.01 TV2: Samu ja Salla: Minä olen alligaattori. Uraaniyhtiöillä on satoja varauksia Suomessa, vaarassa ovat matkailu ja kansallismaisemat: Koli, Kuusamo, Ylläs. Antero hiihtelee omia latujaan. KESKIPOHJANMAA 22 Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja: Leena Hjelt 020 750 4405 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti: PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@kpk.. Tämän päivän jaksossa pohditaan, mikä on normaalia. Viikonlopun menun alkuun valmistetaan papukeitto ja katkaraputoast ja pääruoaksi porsaan. Vaaralliseen anemiaan sairastunut tyttö tarvitsee luuytimensiirron, mutta tytön isä on kuollut eikä muita sukulaisia löydy. Melbourne, Australia. Tuotanto: ZDF, Saksa. Ethan ja Jen päättävät suostua lehtihaastatteluun. Rokkarit puhuvat ekasta kerrasta. Bambukarhut tulevat susien avuksi, kun Ratco suunnittelee kuparikaivoksen perustamista niiden metsästysmaille. 347019 22.15 Viikon sää. Selostajana Kristian Kaas, kommentaattorina Matti Kiiveri. Samalla pitäisi suunnitella ipanan tulevaisuutta. 47161187 09.40 Sanakirja – viikon sanat. 575800 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. Quinnille selviää rahojen määränpää. Claude päättää heittäytyä laiskaksi ja katsoa, miten Lydia selviää uutistuottajan työstään ilman apua. Falun. Sarja päättyy. 330813 15.00 Cheaters. 593125 20.30 Tv-uutiset ja sää. 1038 08.30 TV2: PIKKU KAKKOSEN AAMU. 1751293 08.00 FST: BUU-klubben: Puistovahti Paavo Puska. Kun nainen vihdoinkin osaa käyttää puhelintaan, hän kuolee. 950187 11.30 Dr. Tuhovoimastaan huolimatta tätä hirvittävää sääilmiötä on vaikea ennustaa, saati hyödyntää. lettä hapankaalilla. Mahtaako Nora tempusta riemastua. Liturgia kirkkoherra Pekka Särkiö. Vieraat kohtaavat torstain suorassa lähetyksessä epätavallisia kysymyksiä ja odottamattomia tehtäviä. Maria Veitolan iloinen, valpas ja pisteliäs talk show. 7828632 13.15 Anne So. Selostus Jussi Eskola, asiantuntija Bror-Erik Wallenius. Tämän lisäksi Ajoneuvos tutustuu Alastarolla NASCARkilpa-autoiluun. /ylenavoin 710090 13.05 Viikko viitottuna. Uusinta. 333. /live 98106 00.15-02.00 Maapallomatka. Janen ura on vaarassa, kun hänen johtamansa murhayksikkö epäonnistuu useamman kerran. 440090 15.10 Prisma: El Nino kautta aikojen. Selostajana Kristian Kaas, kommentaattorina Matti Kiiveri. Neljännessä jaksossa kilpailussa on vielä neljä joukkuetta mukana: Turvenuijat, Vaasa 400, Helios ja Tamut. 3243545 13.10 MM-ralli. Niki valmistaa keiton, jonka hän on kerran improvisoinut oman jääkaappinsa jämistä eli fenkolista ja selleristä pekoni-oliivisilpulla. Uusi EU-hanke on levittämässä Pyykön taidetta maailman suurkaupunkien kaduille. 2639106 23.45 Keno. Lähetyksen jälkeen ohjelma on katsottavissa internetissä osoitteessa www.yle.. 445670 18.30 Ajoneuvos. Elämänmakuisen romanttisen komedian on ohjannut huippumenestysten Pretty Woman ja Morsian karkuteillä tekijä Garry Marshall. Koeajossa uudistunut Hyundai Coupé sekä kaksi edullista nelivetoa, Subaru Impreza Sportswagon ja Suzuki SX4. Henkka valitsee ruokajuomaksi ison tuottajan Rhonen laakson perusviinin, joka sopii mainiosti nautittavaksi hirvenlihan kanssa. 449496 17.30 Whistler. 17699 11.15 Sunnuntaidokkari: Grey Gardens. Kotimainen lifestyleohjelma. 8636090 12.50 Hiihdon maailmancup. Ainoa vapaa sijaisuus on silti Lydian apulaisena. 4779903 22.25 Tulosruutu. 5835 09.00 TV2: GALAXI. Osa 1/9: Adit. Ohjelmaa perheen pienimmille. 770903 19.30 Nelosen uutiset. Yalessa lehden toimittajakunta näyttää saaneen tarpeekseen Parisin komentelusta. 441854 17.30 Simpsonit. Uusinta torstailta. Suora lähetys 250-luokasta. Viimeinen todistaja 1/2. 9271458 12.05 Aktivismi Euroopassa: Ei ydinvoimalle. Kotimainen sisustusohjelma. Vievätkö uhkapelit hänet mennessään vai tuleeko perhettä ikävä. Parhaita ja pidetyimpiä tv-mainoksia vuosien varrelta. Juhlajaksossa muistellaan Innossa tehtyjä sisustusmuutoksia vuosien varrelta. Aktivistit selättivät suuriyhtiöt ja käänsivät yleisen mielipiteen puolelleen. Selostus Niki Juusela. Elokuva käynnistyy, kun mallitoimistossa työskentelevä ja Manhattanin huippuklubeilla juhliva bilehile Helen (Kate Hudson) saa yllättäen huollettavakseen siskonsa kolme lasta. /seonsiina 4163146 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Yhdistetyn joukkueesta kisassa maailmanmestari Hannu Manninen. Erottuaan Lydian alaisuudesta Claude alkaa kiertäväksi sijaiseksi GNB:lle. Viikonloppuloma. Vieraana perhe, jonka ruokakeskustelut käsittelevät usein seksiä suorasukaisesti. 34800 11.05 Maailmannäyttämöllä. www. Miesten 4 x 10 km:n viesti. 4511729 22.05 Ihana Elisa. Kauniita naisia ja nopeita autoja kappale kiekkotoimittajan elämää. 737767 12.35 Materian mysteerioita. Suomen maajoukkueiden liikuntaohjelma. Luke ei ole saanut kerrotuksi Lorelaille tyttärestään, mutta lopulta salaisuus paljastuu. Toimittaja: Eija Klaucke. 3/4: Suoraa toimintaa. 923748 21.15 Ykkösdokumentti: Balkanin maaseutuelämää. Margen baari. /maailmannayttamolla 9283293 11.35 Etälukio: Aktiivinen kansalaisuus. 24 tunnin maraton. Bull areenalla. Selostajana Jani Uotila, kommentaattorina Toni Nieminen. Vieraina laulaja Tapani Kansa, jättimäisen ostoskeskuksen, Ideaparkin perustaja Toivo Sukari sekä ufoaktivisti, erikoislääkäri Rauni-leena Luukanen-Kilde. Piia käväisee myös tanssitunnilla opettelemassa seuratanssien perusaskeleet. Suora lähetys MotoGPluokasta. T: BBC. 5980 10.30 Jumppa: Afro. 36449 11.00 Tv-uutiset. Arkipäivän sattumuksille perustuva hullunhauska piilokameramainen sketsiohjelma. Itsepäisen Sallan isoveli Samu joutuu käyttämään mielikuvitustaan apuna yrittäessään kääntää pikkusiskonsa päätä. TV&radio Sunnuntaina 25.3.2007 . Puntarissa nopean laihduttamisen riskit, Kari Kurki kudosanalyysissa. Hanna Pakarinen. 21834171 07.55 Bambukarhut. Uusinta. Kaverusten Pelkokerroin. Miltä näyttää digitulevaisuus. Uusinta tiistailta. Uusinta. Keskustelua johdattelee Arto Tiihonen
17.00 Tv-uutiset. 12.30-12.40 Euronews. 15.50 Melodiradion. Kisa. 14.03 Önska fortsätter. 9.20 Lazy Town. 19.00 Bingolotto. 5.35 Lättlagat. 22.45 Jalkapallo: Norja – Bosnien-Herzegovina, EM-karsinta 2008. Selostajana Kristian Kaas, kommentaattorina Matti Kiiveri. 17.40 Provinssi. Kaspar Hauserin tapaus houkuttelee esiin kirpeitä ajatuksia pakolaisuudesta, vammaisuudesta tai vaikka Natascha Kampuschin kohutapauksesta. Ulos ullakolta. 10.00-10.45 Taitopelit. 15.20 Sukuvika. Unelmien vaali-ilta: eduskuntavaalien riemastuttavimmat voitot ja katkerimmat pettymykset. 23.06 Fritt fram. 19.30 Sibeliusdagarna i Korpo 2006: Korposomrarnas tematik i Sibelius sena produktion. 19.40 Urheilukanavan viikon esittely. 10.03 Sää. 08.05 Sunnuntai-Suomi. 14.35 Urheilukanavan viikon esittely. 0.45 24. Niin dokumentti oikeastaan sanookin. 13.20 Ateljee: Piri Thomas. 19.55 Urheiluradio. 14.03-14.57 Musiikkiklubi: Mistä on unkarilainen musiikki tehty?. Deep Insightin meriittilistaan kuuluu muun muassa lämmittelijäaktina heiluminen The Rasmuksen Saksan-keikoilla. 08.10-08.20 Luontoretki. 21.15 Jälkiviisaat. Myöhemmin hän kertoi varttuneensa kellarikopin yksinäisenä vankina koko ikänsä. 08.30-08.45 Radioteatteri esittää: Konsta Pylkkänen etsii kortteeria. Sen kaksi singlehittiä, Hurricane Season ja New Day ovat taanneet sen, että yhtyeen kolmea pitkäsoittoa myydään varsin mukavasti. Tämä vaikutteille altis lapsikatras on imenyt kuluttamisen jo äidinmaidossa ja on nyt mainostajien uusi kohderyhmä. 13.30 Hiutale. 10.00 X3M-Nyheter. Suora. 17.00 JIM D Historia: Pyramidien rakentajat. 9.30 Curling: Loppuottelu, MM-kilpailu, naiset, Aomori, Japani. 20.10 Sportnytt. Suora. Rotan häntä narskuu iltanuotiolla. Kuvataiteilija Pirre Pääkkö . Tutkiva journalisti. 18.00 Uinti: MM-kilpailu Melbourne, Australia. Suora. Virtanen 19.00-24.00 Iskelmän saunavuoro Timo Virkkula 19:35 Viikon artisti 20:35 Viikon artisti 21:35 Viikon parhaat uutiset Iskelmä 107,0, 107,7 MHz Radio Dei 104,3 MHz Järviradio 87,9, 89,7, 99,1 MHz Radio Pooki 95, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz Aamusta aamuun. 21.03 Sportradion. 18.45 Zon5: Michelles nya vän. 19.10 Ajankohtainen kakkonen. 12.40 Viikon luontoääni: helmipöllö. Minkälaista talouspolitiikkaa seuraavat neljä vuotta. 2.35 Nattliv. 12.03 Önska. Sarjasta lähetetään nyt uusintana kuusi ensimmäistä osaa. Adien arkipäivä tuntuu tietenkin elämykselliseltä Parrysta. Surullinen sekasotku. Jenny ja Juuso. 0.50–1.35 Vita huset. Vaikka Kiviniemen serkukset eivät enää menossa mukana olekaan, se ei ole bändin tahtia hiljentänyt. Gates aikoo kuitenkin antaa 90 prosenttia pois – no, onhan siinä mistä antaa. Vastaavia kokeilevan ja umpirealistisen tyylin välissä liikkuvia dokumentteja tehtiin itäblokin maissa muinoin jatkuvalla syötöllä. Arcadia. 16.40 Noriko Show. 14.00 X3M-Nyheter. Laulaja Jukka Nikunenkin malttaa rauhoittua kappaleen vaatimiin tunnetiloihin. 08.20 Melodiradion. TV1 klo 18.50 Jukka Kangasjärvi Heimoelämä on seikkailu Jim D Henkilökuva -dokumentti Bill Gates esittelee yhden maailman kuuluisimmista miehistä. 9.59 Nyhetsmorgon söndag. a saa tietää Emman salaisuuden. Elämä loppuu aina ennen kuin tulevaisuus alkaa. 17.20 Hiihdon MM-mitalistit: Joukkuemäki Seefeld 1985. 23.10 Nya drömjobbet. 11.50 Melodiradion. 21.55 Urheiluradio. 16.40-16.46 Roihan kirja!. 17.40 Sunnuntai-Suomi. Mutta mitä tapahtuu, jos So. 20.30 Rapport. Voi noita aikoja, joita ei koskaan ollutkaan. Herzogin elokuva saattaa tuoda mieleen Elefanttimiehen tai jopa Forest Gumpin, mutta pesunkestävän mestariteoksen tavoin se viittaa moneen muuhunkin suuntaan kuin omaan taiteenlajiinsa. Dokumentti Salvador Dalin intohimosta tiedettä kohtaan sekä tieteen yllättävistä jäljistä hänen taiteessaan. 00.00 Uutiset ja sää. Meno vain kiihtyy sähköisellä Rhythm of the Beatilla, jonka nimi tehnee kunniaa Peter Gabrielin takavuosien sävellykselle The Rhythm of the Heat. FST Programinköp. Bill Gatesista tuli kunnioitettu, vihattu, kadehdittu – ja maailman rikkain. 21.55 Suburban Tribe: Shock The Monkey. Tidmanin suvun tarinan 60-luvulta alkaen ja se kuvataan Pohjois-Ruotsiin suuntautuvan matkan kautta. 22.00 Lost (K15). päivä, MM-kilpailu Melbourne, Australia. 10.35 Luova luokka. 18.25 Sportnytt. 18.15 TV-nytt. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 Uutiset. Nipa ja Roki. 10.00 Keskusradio. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 YleX Iltapäiväremix. 18.04 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 10.00 Marian ilmestyspäivän messu Launeen kirkosta Lahdesta. 11.00 Moottoripyöräily: Lämmittelyajo, Espanjas Grand Prix, Jerez. Taas kerran bestisroolien spesialisti Joan Cusack saa mussuttaa myötätuntoa sankarille. 22.00 Jalkapallo: Kreikka – Turkki, EM-karsinta 2008. 12.30 Let’s dance. 21.00 Uutiset. Parry tutustuu sarjassaan kaukaisissa kolkissa elävien heimojen kulttuuriin. Jumalanpalveluksen jälkeen musiikki jatkaa aina maanantai aamuun saakka. 15.00-15.03 Uutiset. 18.30 Zon5: Voittajat. New Yorkin puertoricolaisen kirjailijan ja aktivistin henkilökuva. 18.00 Horisontti. Elli Sormunen. TV2 klo 23.30 Juha Seitz Deep Insight valloittaa Tavastian HISTORIALLINEN DRAAMA. Pangkor Laut. 16.55 Urheiluradio. Maailma ei ehkä sittenkään ole muuttunut. Eurosport 06.00 Levollisia säveliä 08.30 Hour of Decision (e) 09.05 Pyhäpäivän esittely 09.20 Pyhäpäivän hartaus 10.00 Stadens Ljus (r) 10.35 Viikon teos (u) 11.15 Virsiä ja harrasta musiikkia 12.00 Radiojumalanpalvelus 13.00 Laiva on lastattu (u) 14.00 Radiokirkko 14.30 Patmosradio 15.00 Itäraportti special 16.15 Elämän syke 17.00 Sana elää 17.40 Pyhäpäivän esittely (u) 18.00 Radiojumalanpalvelus (u) 20.20 Sukellus sanaan 21.00 Turunen 21.30 Taivaan ja maan väliltä 00.00 Radiokirkko (u) 9.15 Ilkan verkkokatsaus 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus Soinin kirkosta 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.070098300 ( 5,01 euroa / puhelu + pvm ) 13.00 Seurat Kinnulan Rauhanyhdistykseltä 14.30 Ilkan verkkokatsaus / Keskisuomalaisen verkkokatsaus / Keskipohjanmaan verkkokatsaus 14.40 Järviradio soi 21.00 VOA 0.00 Pookin yö-kotimaista musiikkia tauotta 9.45 Radiopyhäkoulu 10.00 Jumalanpalvelus Kemin kirkosta 11.30 Etappi uusintana 12.00 Uutiset 12.05 Toiveet ja terveiset;studion numero 0700-392111(2,95e+pvm) , tekstiviestit 173191(3,50e/viesti) 15.00 Uutiset 15.05 Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa 17.00-18.30 Seurat Saloisista 24.00 00.00-07.00 Iskelmän yö Kevyen musiikin klassikoita 07.00-08.00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset ja sää tasatunnein 08:0021.00 08.00-14.00 Piia Koriseva 08:35 Viikon artisti 09:35 Piian Peili 11:35 Viikon artisti 12:35 Piian Peili 14.00-16.00 Iskelmä Lista Ari Ojala 16.00-18.00 Toni Lund 18.00-19.00 IskelmäDisko Dj. Tilt.tv:ssä käsitellään pelimaailman tuoreimmat kuulumiset ja arvostellaan muun muassa Resistance: Fall of Man sekä UEFA Champions League 2006-2007. 13.40 Iriksen piiri. 14.05 Hjälp! 14.35 Programstart: Tack gode gud! 15.40 When a Man Loves a Woman. 19.10 Amerikan parhaat rinteet. Keskusteluohjelma ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. 17.15 Strömsö. 11.00 Ortodoksinen liturgia Viinijärveltä. Se jakaa Gatesin rahoja hyväntekeväisyyteen, kuten koulutukseen ja tarttuvien tautien torjuntaan kehitysmaissa. 07.00 Uutiset. Kuva: Nelonen/Tiedotus. 21.00 Sporten. 18.45 Melodiradion. 17.00 Päivän peili ja sää. 14.55 Urheiluradio. Läcker och lättlagad vardagsmat är mottot för programmet. 19.00 Uutiset ja sää. 10.15 Go’kväll. Päivät kuin unta – Jacques Brel ja laulun taika. Touhu aloitetaan dynaamisen energisellä paiskomisella Put Your Money Where Your Mouth Is Baby kappaleella. Radio Vega 102,7 MHz 07.00 Väderöversikt med sjörapport. Kasvukipuja (Raising Helen, 2004) katsoessa vaivaantunut olo iskee viimeistään yhdeksännen minuutin kohdalla, porukan alkaessa imitoida kasariyhtye Devoa. 00.0006.30 Yöradio. 13.50 Kimurantti. Karun näköinen mies liikkui kankeasti ja osasi puhuakin vain jokusen lauseen. a Grzywacz muutti miehensä ja kahden tyttärensä kanssa Tanskaan ja asettui asumaan Etelä-Jyllantiin. 22.00 Lista. Vieraana Lorenz Backman. John Corbett hymyilee pastorina siihen malliin, että vielä tästä perheonnea saadaan. ??. 9.01 Små Einsteins. Tuotanto Media 3.14, Espanja. 20.30 Bara Barock. 12.00-12.10 Euronews. Suomen virallinen lista. 15.00-15.05 Tv-uutiset. Från: 2007-02-20. Ennenaikaiset vaalit tulevat ohjelmassa vastaan, mutta niin tulee myös mummon kuolema. 21.03 Päivä tunnissa. 10.00 Aktuellt med väderrapport. Suursota vaati miljoonia ihmishenkiä, mutta on jäänyt mediassa huomiotta. 12.03 Tonträffen. Näky ei ole suomalaisillekaan vieras. 23.03 Löpsedeln. 07.55 Löpsedeln. 17.05 Pressiklubi. Ei se kovin yleinen asia ole, mutta niitä kyllä riittää, jotka tekevät elokuvia ja haluavat niitä tehtävän. 16.30 Ampumahiihdon maailmancup: miesten yhteislähtökisa. Onneksi sentään Helen Mirren pelastautui tästä vanukkaasta ihan kunnon leffoihin ja Oscarrooliin. 12.25 Herr Galen. Ikävä vain, että näin saamme tietää enemmänkin Parryn kuin heimon todellisuudesta. 17.00 Simning: VM i Melbourne. 18.00 Smallville. 20.20 Bingolotto. 11.35 Umpihankifutiksen MM-kisat 2007 Hyrynsalmella. Äänestyksen tulos. Sunnuntaina 25.3.2007 Radiot Yle 24 JIM FST Urheilukanava SubTV Digikanavat Yle Teema Iskelmäradio Pohjanmaa 103,1 MHz Menneiden vuosikymmenten ja tämän päivän iskelmähittejä kuulet Iskelmäradio Pohjanmaan taajuuksilta. Cheaters (2000) venyttelee moraalin kuminauhaa tositapauksen pohjalta. 09.06 Iskelmäradio. Lavasetti on läpileikkaus bändin studiolevyjen materiaalista. 17.45 Urheiluradio. 17.30 Hiihto: Maailmancup Falun, Ruotsi. Ope porukoineen syyllistyi petokseen, mutta amerikkalaisdraama muistaa laajemmankin näkökulman. Nykyisin hän toimii enää yhtiöönsä hallituksen puheenjohtajana ja aikoo vetäytyä siitäkin tämän vuoden aikana ja työskennellä sen jälkeen Bill & Melinda Gates Foundation -säätiössä. 21.5521.58 Novosti po-russki. 2.00 Uinti: MM-kilpailu Melbourne, Australia. 13.05 Viikko viitottuna. Sekä maine. 20.30 Moottoriurheilu: Makasiini. Zod. 15.00 Hyvän olon sunnuntai/Tiina Uusiniitty. 17.55 När gräsrötterna tar över. 0.10 Rapport. 08.55 Urheiluradio. Kuvassa on serbialaismummo, joka on saanut lapsenlapseltaan kännykän. 11.00 Egocentrum. Larry tarjoaa appiukolleen itselleen tarkoitettua rohtoa saadakseen tästä edes vähän siedettävämmän. Tuntuu, ettei Garry Marshall niinkään ohjannut tätä leffaa kuin ajoi sen laminointikoneen läpi. Emmasta ja So. 14.25 Stina! 15.25 Kobra. 12.55 Löpsedeln. 6.00 Lättlagat Svenskt matprogram från 2003. Kotimainen rock-yhtye Deep Insight rakensi itselleen verrattain lyhyessä ajassa kestävän fanipohjan. 22.00 Aktuellt. 16.55 Löpsedeln. Deep Insight näki päivänvalon Helsingissä 2002, jolloin serkukset Kaj ja Joachim Kiviniemi kehittelivät ideaa reilun roheasta bändistä. Suora. 18.20 Maailmannäyttämöllä. 8.05 Koalabröderna. 09.00-09.05 Uutiset. 22.00 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Ei se oikein hälvene jatkossakaan, kun Kate Hudson hyppelee tukka nätisti läpi tarinaa mallitoimiston Helenistä, josta tulee siskonsa yllättävän kuoleman jälkeen kolmen orpolapsen huoltaja. 19.00 Bolibompa: Pippi Långstrump. Ainakin miehet onnistuvat löytämään itseään paljon miellyttävämpiä partnereita. 16.00 Uutiset ja sää. 10.00 Manáid-tv. 20.00 Nyheterna och vädret. 18.50 Taru-TV. 16.00 Mäkihyppy: Maailmancup Planica, Slovenia. 10.20 Golf: Champions Tour, AT&T Classic. Miten mainos syntyy. 11.55 Urheiluradio. Niiden, jotka vannovat Linuxin nimeen ja haluavat omalta osaltaan vastustaa Microsoftin määräävää markkina-asemaa, ei kannata tähän tuhlata aikaansa. lles sont en marche! 16.55 Världen. Juha-Pekka Sillanpää. Osa 6: Neljä Päivää. 20.10-20.44 Kansanradio. 11.45 Carin 21:30. 21.18-21.43 Maailmanpolitiikan arkipäivää. USA:ssa ja Englannissa on jo vuosia tunnettu käsite ”tweens”, jolla tarkoitetaan 8-13 -vuotiaita lapsia. Vuonna 1829 kelpo nürnbergiläiset porvarit löysivät kaupungistaan erikoisen muukalaisen. 10.0012.00 Radio967:n aamu. 21.50 Merisää. 13.00 Moottoripyöräily: 250cc, Espanjas Grand Prix, Jerez. TV1 klo 21.15 Kari Salminen Tulevaisuus ei tulekaan Juhlat seis. Amerikkalainen sarja. 17.05 TV-nytt. ??. 17.35 Filmikellari. Nainen osaa käsitellä paremmin hänelle ojennettua käsiasetta. On helppo ymmärtää, miksi tämä tositarina kiehtoi Werner Herzogia, ulkopuolisten ja niin sanottujen erilaisten hahmojen ymmärtäjää, oman tiensä kulkijaa. Kasparin ulkopuolisuus muuttaa muotoaan, muttei katoa. Saiyalaisten paluu. 00.05-06.00 Yöklassinen. 19.00 Uusia tanskalaisia. 14.00 Navigare. 18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 20.03 Sää. 13.50 Let’s dance. 14.40 Jalkapallon Bundesliiga: Aachen – Bayern München. 20.00 Katastro. 14.20 Ensimmäinen maailmansota. 19:00 20:00. Balkanin maaseutuelämää on niitä dokumentteja, joiden jälkeen voi vain todeta: mihin me oikeastaan tarvitsemme sepitteitä ja niin sanottua viihdettä. 9.25 Pingu. Pieni keksintö voi olla suuri apu. Kaspar Hauserin tapaus kertoo miehestä, joka ilmestyi 1828 Nürnbergiin ja väitti että häntä oli pidetty vankina lapsuudesta saakka. asta on tullut leirillä parhaat kaverukset. 21.00 Metallväktarna. Kännykän tuoja, oma pojanpoika, on paikallinen konstaapeli. 11.03-11.09 Nuotin vieressä. 18.03 Razzia. 15.00 Radioteatteri esittää: Ristisaatto osa 1/3. 20.04 Suomi tänään. 19.15 Sverige! 20.00 Elgars gåta. 21.30 Parlamentet. 11.50 Father of the Pride. Kännykkää ihmettelevän mummon ohella pääosissa ovat siellä täällä juoksentelevat kanat ja muut ränsistyneen kotipiirin elikot. Isoimman osan elämäänsä mielisairaaloissa viettänyt katusoittaja ei tässä näyttele, vaan on Kaspar Hauser. (114 min, E) Nelonen klo 21.00 Pekka Eronen Kellariloukossa asunut mies Kummajainen. 23.00 Aktuellt. 17.00 Nyhjää tyhjästä. Michellen uusi ystävä. 1.35 Deadwood. John Stockwellin tv-elokuva tekee heidän ratkaisunsa ymmärrettäväksi, ja siksi heidän kohtalonsa kirveleekin. 17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 16.05 Sunnuntai-Suomi. 13.00 Aktuellt. 21.00 Playa del Sol. 20.00 Parasta ennen! Sini. 13.00 Uutiset. 12.05 Viikon taiteilija: laulaja Kari Tapio. Kasvukipuja-komedia käynnistyy, kun bilehile Helen saa yllättäen huollettavakseen siskonsa kolme lasta. 22.20 Six feet under. Pelissä ovat kipeästi kaivatut opintorahat ja kolhittu itsetunto. 19.45 Salibandyliiga: 1. 20.20 Neon. Kampuksen lehti palkkaa Veronican. Se ei silti tarkoita, että hänessä olisi aivan tarpeeksi nöyryyttä kuvaamaan heimokulttuuria, josta emme tiedä. 12.50–16.30 Längdskidor: Världscupen Falun. 09.00 Aktuellt. 21.40-22.40 Huonekalukauppiaan tytär. 12.03 Lista. 21.47 Selkouutiset. 4.20 Sverige i veckan. Ovatko Egyptin pyramidit todella muinaisten egyptiläisten rakentamia vai pystyttikö ne jokin paljon vanhempi ja edistyneempi kansa. Hitit New Day ja Hurricane Season tasapainottavat kokonaisuutta hallitusti. 18.00 Tv-uutiset. 20.00 Euronews. 18.25 Skolfront. 23.15 Värien valtakunta. 09.06-09.53 Musiikkia Euroopan hoveista ja katedraaleista. 18.50 Sportnytt. Studiossa Keskustan ja Kokoomuksen talousvaikuttajat Mari Kiviniemi ja Jyri Häkämies. 11.35–12.00 Grand Prix. 11.45 Moottoripyöräily: 125cc, Espanjas Grand Prix, Jerez. 20.10 A-plus. 09.36 Klassiskt. 06.00-09.00 Taitopelit. Noora. 12.00 Maastojuoksun MM-kisat. 10.04-10.59 Sadan vuoden syke. 23.45-03.59 Teematieto. 14.30 Land Rover G4 Challenge. 22.00 Uutiset ja sää. 19.10 Moottorikelkkailu: Snowcross-kilpailu, Lahti. 14.15 Moottoripyöräily: MotoGP, Espanjas Grand Prix, Jerez. Viisasten kivi. 18.00 Uutiset. Paikallisessa kuppilassa kovasta hajataitosta ja silmien verenkarvaisesta vetisyydestä kärsivät miehet hukuttavat elämänsä yksi pullo kerrallaan. 22.00 Radio Novan yö. 23.10 När den ryska björnen äter sina barn. 09.05 Sää. 16.25 Les . 22.05-22.55 Alivaltiosihteeri. 10.15 Disneydags. 13.00 Taitopelit. 12.45-12.55 Merisää. Erno. 23.45 Pelastajat. 15.00 Radio Pleppo. Lähetys Mika Kallion 250cc -luokasta sekä MotoGP-luokasta alkaa Nelosella klo 13. Alkukohtauksessa Postija telelaitoksen pääjohtaja povailee gsm-yhteyksien kautta avautuvaa uutta connecting people -yhteiskuntaa. 17.45 Tieteen viikko. Kokoonpano huokuu poikamaista intoa, joka pirskahtelee paikoin hyvin hedelmällisesti vastaanottavaiselle yleisölle. 01.35 Dom Joly: Turvat tukkoon!. 22.00 Tosipaikka: Liian nuori julkkikseksi. 16.15 Vaimoni on prinsessa. 07.04 Suomi soi. Se nähdään jokasunnuntaisen Kiehtova maailma -otsikon alla. Ajankohtaisia arkistovälähdyksiä. Kotimaista iskelmämusiikkia 24 tuntia vuorokaudessa. 16.00 Uutiset ja sää. Ja on se kuulkaa rankkaa, kun biletys kärsii ja penskojen kengännauhojakin pitäisi solmia. 12.25 Dalin tieteellinen taide. 16.30 Mieletön musiikinhistoria. 20.45 Jalkapallo: Inside Euro 2008. 01.00-06.00 Taitopelit. 4/7. 13.00 Tv-uutiset. iktin vaiheista ja todellisista taustoista, kun sodan alkamisesta on kulunut 90 vuotta. 10.03 Bumerangs bästa fortsätter. 10.00 Uutiset. 1.00 Yleisurheilu: MM-kilpailu terränglöpning Mombasa, Kenya. 20.45 Urheiluruutu. 14.3014.40 Euronews. 22.00 Uutiset ja sää. ????. Olla palvelijana linnassa vai kuninkaana kadulla. 13.04 Sunnuntai-Suomi. 17.15 Vallan vaiheilla. Pisteenä i:n päällä on Bruno S:n nimirooli, josta on ulkokohtainen poseeraus niin kaukana kuin olla voi. 07.50 Merisää. 19.00 Aktuellt. Kaspar Hauserin tapaus (Jeder für sich und Gott gegen alle, 1974) on puhuttelevan koruton esitys kellarin kasvatin ja yhteiskunnan kohtaamisesta. Hänen omaisuudekseen laskettiin viime vuonna huikeat 53 miljardia Yhdysvaltain dollaria. 14.00 Uutiset. 20.45 Kausikortti. 20.45 Urheiluradio. 21.55 Hiihdon MM-mitalistit: Jouko Karjalainen. 09.03 K3: Radioteatern: Maria Magdalena. 18.00 Paratiisisaaret. 16.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Chicagon köyhien korttelien lukiolaiset lankeavat tiukan paikan tullen käyttämään epärehellisiä keinoja tietokilpailussa. 15.00 Eftersnack. BBC:n lähestymistapa edustaa tämän päivän tutkimusmatkailua, ja se onkin kuulemma saanut paljon kiitosta katsojilta. Häät avomerellä. Digikanava Jim klo 21.00 Tuija Heikkilä Maailman rikkain muiden silmin Suomalaisia varmaan huvittaa. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 19.03 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 10.10 Kors och ters. 22.00 I spindelns nät. 5/8. Esittelyssä Vene 07 -messujen paras purjevene ja muut uutuudet. 09.00 Täällä Pasila ja SLU. 19.00 Uutiset ja sää. Onko olemassa suomenruotsalaista elokuvaa. 14.00 Mieheni on palkkionmetsästäjä. Tv 4 Nordisk 9.30 Landet runt. 21.00 Aktuellt. Valokuvaaja Rami Lappalainen ohjeistaa, miten otetaan parempia hiihtokuvia. Mukana purjehtija Silja Lehtinen sekä muita messuvieraita. Toinen minä. Talvella huonot autot juuttuvat sohjolumen peittämälle tielle. Ikääntymisen iloja. 22.05 Avaruusromua. Pääosaa näyttelee Kate Hudson. 18.50 Hurmaava kokki. Sanna Kojo. 09.30-10.05 SVOLI Kuntojumppa: Vetreyttä venytellen. 14.02 YleX Viikonloppu. ????. Kaapelikanavat Radio & TV 23 KESKIPOHJANMAA . 3.00 SuoraUinti: 2. 13.00 Radioateljee esittää: Naura sateenkaareni. Pääosassa on Bruno S. 12.00 Aktuellt. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 19.20 Aftonandakt. Järven jäällä. 11.30 Moottoripyöräily: Esittely, Espanjas Grand Prix, Jerez. eli Bruno Schleinstein. 07.03-07.58 ’’Näistä levyistä en luovu’’. Terästetyt lihapullat. 00.00 Uutiset ja sää. 13.35 Criss Angel – tajunnanräjäyttäjä. 21.00 JIM D Henkilökuva: Bill Gates. 15.10 Monte-Criston kreivi. 19.30 Will & Grace. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 11.20 Golf Balance TV-kauppa. 08.00 Uutiset ja sää. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 14.03 Vegalistan. Iris Mattila. 1.20–2.05 Brottskod: Försvunnen. Vaellus. 21.30 Sportspegeln. Näyttää vai nöyrtyä. 14.04 Alivaltiosihteeri. 12.40 Katuhaukka. Ohjelma loppuu siihen, kun heimon edustajat jäävät kaipaamaan Parrya ja tämä heitä. 22.15 Regionala nyheter. Keskeinen oivallus on, että Parry itse asettuu elämään heimon kanssa ja osallistuu sen kaikkiin jokapäiväisiin toimiin aina rituaaleihin saakka. 13.45 Sunnuntai-Suomi. 9.05 Svamp-Bob Fyrkant. Juontaja: Tomas Lindh. Hauskaa ajankuvaa menneiltä vuosikymmeniltä sen sijaan on mukana, kuten kaikenlaisia vanhoja tietokoneita ja niiden mainoksia. Suora. Niiden jälkeen vuorossa on kolme ennennäkemätöntä jaksoa. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Bruce Parry on entinen brittiupseeri ja seikkailuopas. 21.00 24. www.ylex.. 22.05-00.00 Espanjan jalkapallon La Liga: Sevilla – Celta Vigo. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 13.03 Liturgi. Lähetyksessä myös taannoin Suomessa vieraillut ranskalaisohjaaja Luc Besson selvittää siirtymistään kovaksikeitetystä toimintaelokuvasta koko perheen fantasian pariin. 23.00 X3M-Live. 12.00 X3M-Nyheter. 12.15 Fullmetal Alchemist. Radio Suomen virallinen ohjelma. 8.45 Kommissarie Gadget. 18.55 Regionala nyheter. 22.55 Salaiset kansiot (K15). 20.45 Erkki Melartinin viulusävellyksiä. Suora. 09.00 Bumerangs bästa. 12.00 Uutiset ja sää. 18.55 Anslagstavlan. Neon elokuvissa. 18.20 Amerikan parhaat baarimestarit. 08.00-08.29 BUU-klubben: Puistovahti Paavo Puska. Adien brutaali tapa uhrata eläimiä ei herätä ihmeempää kritiikkiä, onpahan vain huomionarvoista. Vapaa-ajan ohjelma, jossa käsitellään mm. YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz/ 04.00 Ylen aamu. Osa 5/15. Dokumentissa ei myöskään kuulla Gatesia itseään kuin yhdessä vanhassa haastattelupätkässä. ruuanlaittoa, puutarhanhoitoa, askartelua ja puutöitä. tutkijat. 12.06 Kansanradio. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 21.00 Sverker Åström – på sin ålders vår. 18.03 Sää. Suora lähetys 125 cc -luokasta. 20.45 Pilanpäiten. 15.45 Sukuvika. 19.05 Viittomakieliset uutiset. 13.30-13.40 Euronews. 19.30 Närbild. 19.00 Aktuellt. 22.00 Aktuellt. 17.00 Hiihto: Maailmancup Falun, Ruotsi. 19.30 Wild kids. 17.00 Päivän peili ja sää. Radio 967 Kokkola 96,7, Kannus 92,7, Pietarsaari 94,6 ja Kaustinen103,7 Mhz Kotimaista pop-musiikkia 24 tuntia vuorokaudessa klo 6-18 eri juontajien seurassa. He kokosivat ympärilleen joukon muusikoita, levyttivät esikoisalbumin Ivory Tower (2003) ja suuntasivat Eurooppaan kiertueelle. 20.30 Tv-uutiset ja sää. 18.00 Supersetti. 15.55 Keith on the road. 15.04-15.50 Kersantti Pippuri. 12.33 Lira – folkmusik. Vaalien voittajat ja häviäjät Närbildin vaalikone paljastaa vaalien todelliset voittajat ja häviäjät. Viranomaiset, tutkijat ja kirkonmiehet aloittavat Kaspar Hauseriksi esittäytyvän muukalaisen sopeuttamisen, mutta saavat aikaiseksi totuudenpuhujan, jonka lapsenomaisen kirkkaat kommentit ympäristöstään ovat hermostuttavan tarkkoja. 07.03 Naturens under. 20.00 Uutiset. ?. Jumalanpalvelus Kokkolan kirkosta. 12.05 Sunnuntai-Suomi. 07.00 Morgonrock. 11.25 DragonBall Z. 2.20–7.00 Sändningar från SVT24. 19.00 Uinti: MM-kilpailu Melbourne, Australia. 18.30 Kinoklubi. 11.45 MotoGP: Jerez, 125 cc. 04.00 Teematieto. Tietokone lumosi Billin jo kotikaupungin maailmannäyttelyssä 1962, ja pian poika suorastaan asui koulunsa ja myöhemmin Harvardin yliopiston tietokonehuoneessa. 18.00 Mariseva joukko. 18.00 Svenska talande bättre folk i repris. 00.05-05.00 Yöradio. . 0.15 Fotbollskanalen. 14.00 Aktuellt. 23.30 Jalkapallo: EM-karsinta 2008. Suomen virallinen lista. 4.45 Kalla fakta. 20.00 Veronica Mars. 17.40 Norjaa ristiin rastiin. Tunnelmia joulukuun puolivälissä pidetystä kaksipäiväisestä Ruka Fabulous -tapahtumasta. 13.35 Sunnuntai-Suomi. ??. 19.00 Tv-uutiset. William Henry Gates III syntyi 1955 Yhdysvaltain länsirannikon Seattlessa varakkaaseen perheeseen. 08.00 Uutiset ja sää. 18.00 Aktuellt. Ruotsin tv 2 9.00 Bolibompa. Taatusti ainutkertaista viihdettä. 22.15 Lauantaiseura. 18.10 Vinnare: V65. Radio Suomen virallinen ohjelma. 19.03 Mirjamin laulut. 23.03 Yöhitaat. Etenkin viimeksi mainittu pala vaeltelee tyylikkäästi hehkuen R.E.M.-henkisillä sovitusratkaisuillaan. 12.15–12.45 Filmkrönikan. 22.15 Gästen. Ohjelmassa lainelautaillaan Costa Ricassa, purjelautaillaan Morenon kaksosten kanssa Fuerteventurassa ja sukelletaan Omanissa. Noina mustavalkoisina aikoina terveruumiiset ihmiset katsoivat rintamassa työntäyteiseen tulevaisuuteen ja viettivät vapaa-aikansa kansallisasut päällä kylätanssin pyörteissä. 23.00 Uutiset. 8.30 Boblins. 23.0523.55 Todellisia tarinoita. 22.15 Agenda. 16.0016.10 Euronews. Sitten esiin paukahtaa teksti: ”Yhdeksän vuotta myöhemmin.” Tekno-onnelan tilalla onkin maaseudun takapajula, jossa aikamiespoika kaatuu mopolla liian pitkään heinikkoon. 09.00 Uutiset. 07.03 Sää. 11.00 Tilt.tv. Vasemmiston kriisi : Paavo Arhinmäki (vas.). Miten ihmeessä miehinen charmi silti puree. 21.10 Tack och lov. Osa 45/119: Hiljaisuuden laki. 06.30 Suomi soi. Katsojalle jää tunne, että jossakin on tällainen hauska heimo, jonka kylään tultiin tekemään tv-ohjelmaa, ja kyläläiset jäivät kaipaamaan sen juontajaa. 23.00 Nyheterna och vädret. 08.30 BUU-radion. Oikeiston juhlat: Tuulikki Ukkola (kok). 16.30 Luonnon armoilla. Mukana myös ministerin pudottaja, Iltalehden Reijo Ruokanen. Ykkösdokumenttina nähtävä serbialainen Balkanin maaseutuelämää (Chicken Elections).on lajia, jollaista enää harvemmin näkee. 16.00 Luonnon armoilla. 5/10. 13.25 Ordförande Persson. Yle Live tarjoilee myöhäisillan ohjelmistossaan otteen Deep Insightin viime vuoden lokakuun keikasta Tavastialla. 14.30 Aikahyppy. Sopeutumisen ja sopeuttamisen kuvauksena se on kitkerää ja ajatonta satiiria. Se osuu kohdalla juuri kun kännykän käyttö alkaa sujua. 21.00 Jalkapallo: Hollanti – Roomaania, EMkarsinta 2008. Pian kaksikko teki yhdessä historiaa perustamalla ohjelmistoyritys Microsoftin 1975. 23.00-00.00 JIM D Rikos: Terrori-isku Moskovaan (K15). Tähtisumua. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Hannu Lehtilän vieraana keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen. Draamasarja neljästä 9-vuotiaasta yleisurheiluleirillä. Kockarna Pelle Johansson, Kråke Lithander, Sacha Smederevac och bagaren Johan Sörberg alternerar bland grytorna och tillsammans med gäster bjuder de på enkla recept och ger handfasta tips som förenklar och underlättar i köket. 15.00 Nissan Sports Adventure. 11.10 Lilla sportspegeln. Lisäksi lasketellaan Amerikan ja Japanin herkkuja maistellen ja Åren takamaastossa tunnelmoiden. 23.00-23.10 Euronews. 8.15 Postis Per. 09.55 Lahden Launeen kirkon kellot kutsuvat. 19.00 Kino Klassikko: Kaspar Hauserin tapaus. 17.30 Takamaa. Serbia liittyy moderniin maailmaan. Koko maailma muuttui, kun Bill Gates tutustui itseään kaksi vuotta vanhempaan nörttiin, Paul Alleniin. Keski-ikäisillä miehillä vaivojen lista käy yhä pidemmäksi. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. Ikäviä asioita ei nouse paljon esiin. 11.00 Uutiset. Kuinka reilua peli on alun alkaenkaan, kun lahjakkaankin lapsen menestys on vanhempien varallisuudesta kiinni. 16.10 Granskat – gräv där du står. 12.00 Uutiset ja sää. 08.10 Ut i naturen med Anita och Volmar!. 0.05 Vita huset. 20.00 TV-nytt. Iltapäivän ilot. 5.10 Lättlagat. 16.00 X3M-Nyheter. 17.45 Kipinä: Birgitta Boucht. Jeff Danielsin esittämä opettaja ja oppilaat etenevät alueelle, jossa ei tee enää mieli omaa hymyä peilistä katsoa. (109 min) Digikanava Yle Teema klo 19.00 Visavilppiin langenneet KOULUDRAAMA. Kata Laurikainen. Jälkimmäinen titteli käy varoitusmerkistä. 13.10 Poppikoulu. Kotimainen talviurheiluohjelma. Maaliskuun Kausikortti vie kiehtovan nykymusiikin pariin: John Storgårdsin johtama RSO esittää Kaija Saariahon ja Eero Hämeenniemen uudet teokset. 02.05-06.00 Deittichat. 3.35 CBS 60 minutes. 11.10-11.51 Euroopan taivaan alla. 18.15 Urheiluruutu. 0.20 Höök. 00.15 Kelmien kerho. Suora. 23.15 I spindelns nät. Puolalaislääkäri Zo. 17.25 Italian jalkapalloliiga Serie A: Cagliari – Chievo. Sen osoittaa ainakin ensimmäinen osa, jossa naurava britti tutustuu Intian puoleisella Himalajalla eristyksissä asuvien adien arkeen. Illan onnistunein numero lienee helmeilevä Never Ever, jolle kitaristi Johannes Ylinen pääsee kepittelemään sävykkäitä kuvioitaan. 17.10 Fokus på The Who. Parry ei ole aivan Matkapassien vetäjien tasoinen matkusteleva sekoilija vaan itse asiassa varsin sympaattinen veikko. 01.05 Kauhua kryptasta. 08.00 Aktuellt. Elää heimon kanssa (The Tribe) on miehen aluevaltaus televisiossa. 08.05 Nadjan huone. 19.05 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. Amerikkalaisohjelma on mielenkiintoinen ja sujuva, mutta perin yllätyksetön ja kritiikitön. 9.35 The boy. Ajankohtaista alueilta. 14.00-14.10 Euronews. Noora. Näpelöinti ei näytä tuottavan tulosta. 14.00-14.03 Uutiset. 22.00 Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin numerot. SuomiPOP 104,6, 106,3 MHz Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 10.00 Pyhäkoulu/Taavi Salmivaara. 18.05 Keno. 13.03 Sää. 7.55 Elias – den lilla räddningsbåten. Takamaa on kuuden dokumenttielokuvan matka suomalaisuuden ytimeen ja marginaaleihin, populaarimusiikin historian henkilöhahmoja ja merkkipaaluja hyödyntäen. 19.00 American Idol. Muodonmuutos. 23.40 Vetenskap – livet före livet. Ruotsin tv 1 4.00 Uinti: 1. Se on mustan koominen, ironinen ja pientäkin heiveröisemmän ihmisen puolella. Isoisä hukassa. 21.00 Jatzofrenia. Sarja kon. 15.30 Nissan Sports Adventure. välierä SSV – Trackers. 15.55-15.58 Yle news. 18.00 Limbo. 10.03 Löpsedeln. 21.30 Maailmannäyttämöllä. (110 min, E) MTV3 klo 15.00 Huoltajaksi tahtomattaan ROMANTTINEN KOMEDIA. 20.50 Vaikutusvaltaiset lapsemme. Uraputkea ja alamäkeä. 15.30-15.40 Euronews. 18.50 Merisää. 18.10 Sää. 16.05 Médico de familia (Perhelääkäri). ?. 07.53 Sunnuntai-Suomi. päivä, MM-kilpailu Melbourne, Australia. 18.00 Ridsport: Världscupen. Studiovieraana ohjaaja Aleksi Salmenperä, jonka kanssa pohditaan suomalaisen komedian naurun pakonomaisuutta ja sen haluttomuutta käsitellä vakavia aiheita. 16.03 X3M-Sporten. Uhkapelurit. Tuuli. Huijata vai hävitä. Vastapainoksi nähdään vanhoja filmejä, jotka kuvaavat kansallisen ja kollektiivisen elämän kauneutta. 19.55 Thunderstone: Face In the Mirror. 9.45 Mimmi & Mojje. 11.00 Gudstjänst. 17.10 Tunteet pelissä. 22.20 Lähikuvassa Antonio Pappano
Brittiläiset orjalaivat kuljettivat Atlantin yli 1700-luvun alusta 1800-luvun alkuvuosiin orjiksi arvioiden mukaan lähes kolme miljoonaa afrikkalaista. – Minusta on ihan hyvä, että Eurooppa toimii yhdessä. Hän kuitenkin muistutti että EU tuo myös käytännön etuja. Rynnäkköpanssarivaunussa olleet majuri ja kolme varusmiestä osallistuivat pimeäharjoituksiin, kun CV90mallinen vaunu ajoi ojaan. Britannian apulaisulkoministeri David Triesman vaati pidätettyjen vapauttamista heti. – Saksa joutuu nyt maksamaan näiden köyhien maiden mukaantulon. Vanhasen mielestä parisivuinen teksti kuitenkin summaa sen, miksi EU:ta tarvitaan. Marssijoiden joukossa oli myös Britannian anglikaanisen kirkon päämies arkkipiispa Rowan Williams. www.domus.. Sunnuntaina on kulunut 50 vuotta siitä, kun EU:ta edeltänyt Euroopan talousyhteisö perustettiin Rooman sopimuksella. Iranilainen kenraali Alireza Afshar kertoi, että brittipidätetyt ovat myöntäneet tunkeutuneensa Iranin aluevesille. 040 560 8870 antti.laulumaa@domus.. Knutin kohtalona on lopulta siirtyä johonkin toiseen eläintarhaan. Jo joulukuussa turvallisuusneuvosto päätti Iranin vastaisista pakotteista. Myyntipisteellä avustanut Andreas Schmidt oli niin ikään tyytyväinen EU:n olemassaoloon, mutta antoi kritiikkiä Romanian ja Bulgarian jäsenyydestä. Onnettomuus tapahtui neljältä aamuyöllä Revingehedin harjoitusalueella Lundin lähellä. Britit, kahdeksan merimiestä ja seitsemän merijalkaväen sotilasta, pidätettiin perjantaina heidän ollessaan Shatt al-Arabin jokisuistossa tekemässä tarkastusta kauppalaivassa. Pakotteet myös jäädyttävät kaikki valtiollisen Bank Sepah -pankin ulkomailla olevat varat. Jos Iran lopettaa rikastamisen, pakotteista luovutaan. Lisäksi YK:n jäsenmaita sekä kansainvälisiä rahoituslaitoksia kehotetaan rajoittamaan uusien lainojen ja luottojen antamista Iranille. Tämän vuoksi eläintarhan ulkopuolelle kasaantui satoja metrejä pitkä jono innokkaita eläinystäviä. 040 703 4913 juha.karja@domus.. Turvallisuusneuvosto antoi päätöslauselmassa Iranille 60 päivää aikaa lopettaa uraanin rikastaminen, tai pakotteita kiristetään yhä lisää. Britit ovat sota-alus Cornwallista, joka on tarkastuspartioiden emäalus. /kokkola KEVÄTNÄYTTELY TÄNÄÄN KLO 12 16 TERVETULOA! Palvelemme ma-pe 10-18, la 9-14 Alue-edustaja Antti Laulumaa puh. Yhdysvallat kiisti syytökset. Iranin valtuuskuntaa johti New Yorkissa ulkoministeri Manuchehr Mottaki, joka lensi paikalle vuorokoneella. Tuhannet jonottivat nähdäkseen jääkarhunpennun Tuhannet ihmiset ihailivat Knutin keväisiä leikkejä. – Tämä integraatio on hyvin pysyvälaatuista, hän vakuutti. Britit, joista yksi on nainen, olivat liikkeellä kahdella partioveneellä. – Yhdysvallat myönsi tahallaan viisumit liian myöhään estääkseen presidentin saapumisen, ja he ovat tästä vastuussa, iranilaisviranomainen syytti. Kenningtonin puistossa järjestettiin 1700-luvulla orjuutta vastustavia joukkokokouksia, mutta myös teloituksia. Silloin se voi olla vastapaino esimerkiksi Yhdysvalloille, rinkeleitä portin vieressä myynyt Gino Wrembel pohti. Onnettomuutta selvittää Lundin poliisi, vaikkei mitään rikosta epäilläkään. Rykmentin edustajan mukaan poliisin tutkimusten valmistuttua päätetään, onko joitakin toimintatapoja aihetta muuttaa harjoitusten yhteydessä. Iranin suhteet länteen ovat muutoinkin kiristyneet, koska lännessä epäillään Iranin havittelevan ydinaseita. Rykmentin tiedottajan mukaan kyse oli sotaharjoituksen viime vaiheesta, johon osallistui yhteensä noin 700 asevelvollista ja upseeria. Ulkoministeriön mukaan sekä presidentti että hänen seurueensa saivat viisumit hyvissä ajoin. Tuolloin jäsenmaita kiellettiin myymästä ydinaseisiin tai ballistisiin ohjuksiin liittyvää materiaalia Iranille ja jäädytettiin niiden iranilaisten varat ulkomailla, jotka ovat olleet yhteyksissä laittomana pidettyyn ydinaseohjelmaan. Saman vaatimuksen esitti jo perjantaina ulkoministeri Margaret Beckett. Maailman vanhinta kiveä LONTOO (STT–Reuters–AFP) Tuhansia ihmisiä osallistui lauantaina Lontoossa marssiin, jolla muistettiin orjuuden lakkauttamista Britanniassa 200 vuotta sitten. – Olin aikanaan itse Leicesterissä Britanniassa ja se on vaikuttanut minuun vahvasti, hän pohti. Amerikkalainen merijalkaväen tiedottaja sanoi BBC:n haastattelussa, että vallankumouskaartilaiset tapaavat usein tunkeutua Irakin aluevesille Shatt al-Arabin suistossa. Iranin edustajan mukaan syynä oli amerikkalaisten viivyttely viisumin myöntämisessä. Britannian mukaan Iran pakotti brittisotilaat Irakin aluevesiltä Iraniin. Brittien pidätys saattaa tarkkailijoiden mukaan laajeta panttivankikriisiksi. Britannia kutsui jälleen lauantaina Iranin suurlähettilään ulkoministeriöön. Britit on iranilaisen Fars-uutistoimiston mukaan viety Teheraniin. MAALISKUUTA 2007 Niittykatu 1, Kokkola 06 831 3829, 050 342 2100 leenala@stemma.. Berliini aloitti EU:n juhlinnan Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt saapui vaimonsa Filippan kanssa konserttiin Berliiniin. Iranin mukaan pidätetyt ovat kuulusteluissa tunnustaneet, että he olivat tunkeutuneet perjantaina Iranin alueelle. Orjuuden kieltämisen muistomarssi Lontoossa. Kaikki vaunussa olleet järkyttyivät pahoin. 38-vuotias majuri sai onnettomuudessa surmansa. SUNNUNTAINA 25. Sunnuntain seremonioissa on tarkoitus ennen kaikkea muistella EU: n saavutuksia. Kenraali vakuutti pidätettyjen olevan hyvässä kunnossa. Päätöslauselmassa on myös listattu joukko viranomaisia ja vallankumouskaartin komentajia, joiden liikkumista ulkomaille kehotetaan rajoittamaan. Knutin ensiesiintyminen jätti lähes varjoonsa EU-johtajien saapumisen Berliiniin juhlistamaan unionin 50-vuotista taivalta. Tarkastuksille on YK:n valtuutus. Viikon kestäneiden neuvottelujen päätteeksi 15 turvallisuusneuvoston jäsenmaata pääsivät perjantaina sopuun päätöslauselmasta, jolla yritetään estää asevienti Iranista. Hän nosti esimerkiksi yliopistojen opiskelijavaihdon. YK tiukensi Iran-pakotteita LUND (STT–TT) Sotaharjoituksiin osallistunut ruotsalainen majuri sai varhain lauantaina surmansa rynnäkköpanssarivaunun ajaessa ojaan Skånessa. Kuva: Lehtikuva/Atef Hassan BERLIINI (STT–DPA) Tuhannet ihmiset jonottivat lauantaina Berliinin eläintarhaan nähdäkseen vilauksen jääkarhunpentu Knutista, josta on tullut Saksassa suuri julkkis. – Kehotamme Irania jälleen kerran noudattamaan täysillä sille kansainvälisesti asetettuja vaatimuksia, sanoi Britannian YK-suurlähettiläs Emyr Jones Parry äänestyksen jälkeen. Maat lupaavat myös uudistaa unionia vuoden 2009 loppuun mennessä, mutta kiisteltyä perustuslakia ei mainita. Laadukkaat kotimaiset DOMUS-IKKUNAT ja -OVET ASENNETTUINA Talviehdot parhaimmillaan, tilaa ilmainen esittely kotiisi! TEHERAN (STT–Reuters–AFP–DPA) Iranin ja Britannian äänenpainot kiristyivät lauantaina kiistassa viidentoista brittisotilaan pidätyksestä Iranin ja Irakin rajavesillä. Kansalle olutta ja kakkua Tavallisille kansalaisille Berliini tarjoaa kansanjuhlan, johon Brandenburgin portin luona valmistauduttiin lauantaina jo kiireisesti. Porvaripuolueiden juhlallisuuksiin lauantaina osallistunut Jyrki Katainen (kok.) myönsi, että virallinen juhlinta jää helposti tavallisille ihmisille etäiseksi. www.stemma.. Jäsenmaiden johtajat saapuivat Saksan isännöimiin juhliin ainakin päällisin puolin yksituumaisina. Iranin YK-suurlähettilään mukaan Ahmadinejadin ja tämän valtuuskunnan viisumit tulivat liian myöhään, jotta hänen yksityiskoneensa olisi ennättänyt New Yorkiin ajoissa. Britannian parlamentti hyväksyi orjuuden kieltävän lain 25. Katujuhlista huolimatta EU: n merkkipäivä on ennen kaikkea poliittisen eliitin juhla. Ruotsin armeijassa ajoneuvoturma WASHINGTON (STT–DPA) Tutkijat ovat löytäneet Grönlannin maaperästä lähes 4 miljardia vuotta vanhaa kiveä. Iranilaiset vallankumouskaartilaiset sieppasivat myös vuonna 2004 kahdeksan brittiläistä sotilasta, jotka olivat kouluttamassa irakilaisia sotilaita Shatt al-Arabissa. 17-vuotias nuorukainen ei kuitenkaan nopeasti keksinyt, onko EU:sta hänelle itselleen mitään erityistä hyötyä. Julistus ehti etukäteen kerätä myös arvostelua, koska Saksa valmisteli sen ilman julkista keskustelua. Lauantai oli ensimmäinen päivä, jolloin yleisöllä oli mahdollisuus nähdä Knut luonnossa. Lounais-Grönlannista löydetyn tuliperäisen vulkaanikivilöydöksen uskotaan helpottavan tutkijoita määrittelemään, milloin maapallon mannerlaatat alkoivat liikkua. Pakotteet hyväksyttiin yksimielisesti. Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad toivoi alun perin pääsevänsä neuvoston istuntoon puolustamaan Iranin ydinohjelmaa, jonka länsimaat epäilevät tähtäävän ydinaseen rakentamiseen. Yksi varusmies loukkaantui lisäksi lievästi turmassa. Iranilaiset vallankumouskaar tin merisotilaat piirittivät britit ja pakottivat heidät Iranin aluevesille. – He olivat ihmisiä, jotka saattoivat monella tapaa olla säädyllisiä, vastuuntuntoisia ihmisiä, mutta he eivät pystyneet ymmärtämään. Arkkipiispa Williams puhui marssijoille puistossa. Me olemme jo saaneet maksaa tarpeeksi ItäSaksan uudistamisesta, hän tuhahti. Iran: Britit myönsivät rajaloukkauksen Merisotilaat partioivat Shatt al-Arabin jokisuistossa. Jäsenmaiden johtajat juhlivat 50-vuotiasta talousyhteisöä. Britannian viestimien mukaan Iran saattaa yrittää käyttää pidätettyjä pelinappulana YK:n valmistellessa uusia talouspakotteita Irania vastaan. Työsarkaa riittää muun muassa ilmastoja energiapolitiikassa sekä rikollisuuden torjunnassa. Pentua näytetään tästä lähin yleisölle joka päivä kaksi tuntia. maaliskuuta 1807. Iran ilmoitti silloinkin, että britit olivat tunkeutuneet Iranin alueelle. Suomea sunnuntain juhlassa edustava Matti Vanhanen (kesk.) piti puolestaan itselleen läheisimpänä EUsaavutuksena Viron jäsenyyttä. Samalla vältellään nykyisten kiistakysymysten, kuten Turkin jäsenyyden käsittelyä. Hän kuitenkin perui saapumisensa myöhään perjantaina. Alue-edustaja Juha Kärjä puh. Brittejä esiteltiin Iranin televisiossa side silmillä, mutta heidät vapautettiin kolmen päivän kuluttua vahingoittumattomina. Kuva: Lehtikuva/MARCUS BRANDT Erja Yläjärvi BERLIINI (STT) Keski-ikään ehtineen Euroopan unionin juhlinta aloitettiin lauantaina Berliinissä taidenäyttelyin, konsertein ja juhlaillallisin. Sen uskotaan olevan vanhin tunnettu osa maapallon maaperästä. Vain Knut kuitenkin selvisi hoitajien ruokinnassa, ja nyt kolme ja puoli kuukautta myöhemmin se on tukevoitunut ikäistensä normaaliin painoon eli noin kymmeneen kiloon. – Tunnustamme tänään, että orjakaupassa työskennelleet ihmiset, ihmiset jotka pitivät pystyssä tätä epäinhimillistä järjestelmää, olivat teidän ja minun kaltaisiani ihmisiä, arkkipiispa sanoi. Brittien vapauttamista vaatii myös Euroopan unioni. Emo hylkäsi Knutin ja tämän kaksoisveljen joulukuussa, minkä jälkeen eläintarhan hoitajat ottivat karhunpennut huostaansa. Vanhanen sanoi olevansa varma, että EU viettää tulevaisuudessa myös 100-vuotisjuhliaan. Tuore löydös osoittaa, että laattojen liikkuminen olisi alkanut varhain maapallon 4,5 miljardin vuoden historian alkutaipaleella. Asiasta kertoo tieteellinen Science-lehti. Julistus jää yleisluonteiseksi EU-maat hyväksyvät juhlien päätteeksi yleisluontoisen julistuksen, jossa vakuutetaan yhteistyön jatkuvan vastaisuudessakin. Kuva: Lehtikuva/Tobias Schwarz NEW YORK (STT–Reuters–AFP) YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi myöhään lauantaina uusia Iranin vastaisia pakotteita, joilla maa yritetään saada luopumaan uraanin rikastamisesta. Kaksi kulkuetta, toinen Lontoon keskustasta toinen EteläLontoosta, marssi Kenningtonin puistoon Lontoon eteläosaan. Ulkoilmatapahtumaan tuodaan muun muassa kakkuja eri jäsenmaista sekä 30 000 litraa olutta. – Yhteys Viroon ja Tallinnaan on vahvistunut merkittävästi, pääministeri pohti