Keskustan valtuustoryhmä pui kokouksissaan torstaina ja perjantaina, nauttiiko kaupunginhallituksen puheenjohtaja yhä ryhmän luottamusta. alv 10 %). Kestotilattuna kotiin 1,08 € (sis. Vaiherikas lopetus 1 Sivut B2–B3 Monenlaisia käänteitä tuli vastaan tämänvuotisissa ylioppilaskirjoituksissa, ilmenee Kokkolan suomalaisen lukion abiturientti Senja Rintalan haastattelusta. Kisat jäävät tyystin pitämättä. huhtikuuta 2020. –?Reino Herlevillä on keskustan valtuustoryhmän luottamus ja ryhmä tukee häntä kaupunginhallituksen puheenjohtajana, valtuustoryhmän puheenjohtaja Veikko Laitila totesi Keskipohjanmaalle kokouksen jälkeen perjantaina illalla. Nro 113 Melkoinen myllerrys käy yhteiskunnassa. EPA/CHRISTOPHE PETIT TESSON Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Reino Herlevin (kesk.) asemasta ja luottamuksesta on käyty vilkasta keskustelua kaupunginvaltuutettujen kesken viime päivien aikana. 1 Sivu A20 Yleisurheilun EM-kisat peruttiin Ranskan seiväsmies Renaud Lavillenie. 1 Sivu A6 ” Veneilijöiden intoa on helppo ymmärtää, kun mieli vetää vesille. Hinta 3,00 €. Kaksi kokkolalaisabiturienttia kertasi loppukiriään kohti valmistumista ja siihen liittyviä tuntemuksia. Mastokangas luotsaa Halsuan eläkeläisiä 1 Sivu B10 Yhä useampi koira vaihtaa kotia 1 Sivut B8–9. 1 Sivu A3 Tiina Ojutkangas kirjoittaa veneilykeväästä. www.keskipohjanmaa.fi Lauantai 25. CLAS-OLAV SLOTTE Polttoainetta saa nyt erityisen halvalla UUTISET 1 Sivut A2–3 Olympialaiset siirtyivät vuodella eteenpäin, mutta Pariisin yleisurheilun EMkilpailuille ei tilaa vuoden 2021 kalenterista löytynyt. Keskipohjanmaan tietojen mukaan keskustelu on ollut vilkasta ja äänenpainoiltaan varsin kovaa. Reino Herlevi selvisi säikähdyksellä Keskustan valtuustoryhmä kokoontui perjantaina illalla pohtimaan, nauttiiko kaupunginhallituksen puheenjohtaja ryhmän luottamusta. Käänteet ja jatkuva epätietoisuus koskettavat kaikkia – myös abiturientteja
Tekee mieli käyttää vilénismiä 70-luvulta aikamuodoltaan viilattuna versiona. Raju muutos alkoi reilu kuukausi sitten koronaviruksen alkumainingeissa. Ei, vaikka hintojen lasku ilmiönä näkyy myös polttoaineiden hankinnassa pumppuihin. Kun kulutus on pienentynyt, markkinahinta on tullut alas. ” Vanhoille tasoille tuskin tullaan kovin nopeasti. PUHEENAIHE: LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A2 Polttoaineen hinta pohjalukemissa Vili Ruuska Kun saa niin halvalla. Kaveri tosin sanoi, että tekisi mieli tankata tynnyriin tai johonkin vastaavaan, Lukic hymähtää. Hän vahvistaa, että myös aseman sijainnilla on merkitystä. – Mikäli autokanta on pieni ja volyymia vähemmän, yksikkökustannus suhteessa myytyyn litraan on huomattavasti korkeampi, Wiljanen kuvailee, miten aseman koko ja suhteellinen autokanta voivat vaikuttaa hintaan. Eivät kaikki tietenkään syynää hintoja tai kiinnitä erityistä huomiota niihin. – Litrahinta ja autojen kulutus pienenevät, mikä aiheuttaa kilpailutilanteessa painetta laskea hintoja. Hän ei hamstraa huokeaa polttoainetta eikä toisaalta lykkää tankkausta entistäkin paremman tarjouksen toivossa. Hän on havainnut, että heittelyä hinnoissa tapahtuu aika ajoin. Tulee ajettua paljon. OSUUSKAUPPA KPO:n ABC-ryhmän johtaja Pekka Kujalan mukaan hinnat ovat laskeneet useita kymmeniä senttejä kaikissa polttoainelaaduissa. Pitkällä aikavälillä en osaa sanoa, menevätkö hinnat parempaan suuntaan vai eivät, Lukic miettii. Suurimmat pudotukset lienee kuitenkin nähty. St1 Oy:n toimitusjohtaja Mika Wiljanen jatkaa listaa. Ihmiset liikkuvat poikkeusoloissa normaalia vähemmän, eli kysyntä on vähentynyt. – Kerralla tankkaan täyteen, koska minulla on kumminkin koko ajan menoa. On eri asia jakaa polttoainetta Keski-Pohjanmaalla kuin vaikkapa Uudellamaalla. MARKKU JOKELA. On yksinkertaisesti ylitarjontaa, Kujala taustoittaa. – Hintaan vaikuttaa, mikä on se kustannus, jolla asemalle saadaan toimitettua polttoainetta, Wiljanen viittaa logistiikan ja varastoinnin aiheuttamiin kulueroihin. – Hetkellisesti näyttää hyvältä. Polttoaineen litrahinta nimittäin on pienempi kuin aikoihin. Otan sen verran, mitä tarvitsee, ja se on siinä. Romahtaneille hinnoille on luonnolliset syynsä. SUOMESSA hintaan verotuksen lisäksi vaikuttavat esimerkiksi tukkuhinta, aseman volyymi ja paikkakunnan kilpailutilanne. Tankki täyteen polkuhinnalla Polttoaineiden hinta on alamaissa. Raakaöljyn markkinahinnan perusteella Kujala povaa, että alaspäin voidaan vielä mennä. Pekka Kujala ABC-ryhmän johtaja Polttoaineiden litrahinnat ovat pudonneet kymmenillä senteillä kuukauden aikana. Kaikki asemat haluavat pitää litroistaan kiinni, Kujala painottaa. Tähän ryhmään lukeutuu tammisaarelainen Eric Söderström, joka lorautti menovettä Fordiinsa Heinolankaaren ABC:llä Kokkolassa torstaina. Polttoaineen hinnasta kaksi kolmasosaa on veroa, joka on senttimääräistä. – Öljymarkkinoilla on sellainen tilanne, että raakaöljyä tuotetaan enemmän kuin tarvitaan. Lukicin ostokäyttäytymiseen hintanotkahdus ei ole vaikuttanut. Tuore kehityskulku ei hymyilytä huoltoasemia. Vaikka Suomeen saataisiin öljy ilmaiseksi, se ei tule pumpulle sillä hinnalla, Kujala valistaa. – On todella hyvä, että hinnat ovat laskeneet näin paljon. – Minä vain tankkaan, kiteyttää Kruunupyyssä opiskeleva Söderström. – Eihän tämä hyvä tilanne ole. – Suomessa verotus pitää huolen siitä, etteivät hinnat mene liian alas. Vanhoille tasoille tuskin tullaan kovin nopeasti, Kujala arvelee. – Jossain oli puhetta, että alle euronkin oli päässyt dieselin litrahinta, Lukic on kuullut. – Uskon, että alhainen hintataso säilyy. Muutos on kuluttajien mieleen. Varastokapasiteetti rupeaa olemaan täynnä. Minulla on pitkä ajomatka töihin – päivittäin tulee ehkä 150 kilometriä, Valmetin tehtaalla korjausmiehenä työskentelevä Lukic perustelee. Hinnat ovat suurin piirtein samoja, mutta asemien välillä on toki eroja. Kuvassa on torstaina Kokkolan ABC:llä tankannut Eric Söderström. Kotipaikkakunnalleen Turkuun matkalla ollut, Kaustisen Teboililla torstaina dieselBMW:tään ravinnut Filip Lukic ottaa ilolla vastaan hintakehityksen. SERBIASTA kotoisin oleva Lukic kertoo seuraavansa jonkin verran hintoja Tankille-mobiilisovelluksen kautta. Vaikka toki on mukava myydä asiakkaille edullisempaa polttoainetta, senttimääräinen myyntikate jää tässä tilanteessa kovin pieneksi, Kujala huokaa
Ohjeena on myös se, että satamissa ei saa tungeksia ja turvaetäisyyksiä tulee kunnioittaa. Veneily ja veneen hankinta kiinnostavat alan harrastajia kaikkina aikoina. Yhtä lyhyellä varoitusajalla talouden pyöriä ei saada pyörimään, vaan puhutaan huomattavasti pidemmästä ajanjaksosta. Hyvä lukijamme. Meidän tehtävämme on hankkia faktoja uutisten pohjaksi ja tarkistaa huhujen paikkaansa pitävyyttä. Lähetä WhatsApp-viesti, tekstiviesti tai soita. Vastuu veneilykauden aloittamisesta on jokaisella itsellään. On annettu lisähappea julkisen talouden kustannuksella, ja sitä myötä menot ovat pahentuneet. Esimerkiksi lentoliikenne pysähtyi lähes kokonaan muutamassa viikossa. Venemessuilla tehtiin tavallista enemmän kauppoja ja kauppojen peruutuksia on tullut tähän mennessä vain vähän. Verotusta. Yritykset eivät ole veljiä keskenään. Valikoisin paikkakunnan edullisimman huoltoaseman ja humauttaisin löpöt luukusta sisään. Bensiinin hinta tuskin pomppaa kesäksi, arvelevat asiantuntijat. Ynseän numerorivin kuitenkin havaitsee jokainen. Neristanin Corolla-suhari ainakin asettaisi siitä huolimatta tyynesti pistoolin tankin suulle. Veneilijöiden intoa on helppo ymmärtää, kun mieli vetää vesille. Onko polttoaineiden hintakehitys vaikuttanut ostokäyttäytymiseesi. Kaveri tosin sanoi, että tekisi mieli tankata tynnyriin tai johonkin vastaavaan. Pekka Kujala Osuuskauppa KPO:n ABC-ryhmän johtaja ” Hintaan vaikuttaa, mikä on se kustannus, jolla asemalle saadaan toimitettua polttoainetta. Noin 20 000 euron veneet ovat menneet mukavasti kaupaksi. Aivan. Osalle ihmisistä vene on vain kulkuväline, mutta monelle veneily on elämäntapa. Sen lisäksi haluamme tietysti kuulla mehevimmät vinkit ja kuumottavimmat uutiset. Venealan keskusliiton Finnboatin tuoreen barometrin mukaan noin puolet jäsenyrityksistä kertoo liikevaihdon laskeneen koronakriisin aikana. Tuttu juttu siis polttoaineverotuksen luvatussa maassa. Kun kuulet huhun, kerro siitä meille. Miten maailma palautuu, se määrittelee keston, Wiljanen toteaa. Keskustele asiasta Keskipohjanmaan Facebook-sivulla. Itse asiassa jopa toivoisin, että jos – ja kun – korotus on väistämätön, se tehtäisiin nopeasti. Tässäkin asiassa tarve ohjaa toimimaan. Jossain vaiheessa on. Esimerkiksi pietarsaarelaisella Wikro Marinilla veneet ovat käyneet kaupaksi tavallista paremmin. Toimitus tarvitsee työstään palautetta. Lisää veroa. Edelleen pysyttäisiin hintakuopassa. Maailmassa pistettiin ovet säppiin ripeästi. Tikittävää taloudellista herätyskelloa on torkutettu: vielä ei ole takaisinmaksun aika. On esitetty loogisia profetioita kiristyvästä verotuksesta. Seuran suositusten mukaan esimerkiksi veneen laskuun saisi osallistua korkeintaan kaksi henkilöä. Filip Lukic ” Vaikka Suomeen saataisiin öljy ilmaiseksi, se ei tule pumpulle sillä hinnalla. Hyvää viikonloppua Keparin lukijoille! Tiina Ojutkangas Ottakaa yhteyttä, kertokaa vinkkejä HYVÄÄ VIIKONLOPPUA. Kokkolan venekerho ry:n varakommodori Martin Brandt kertoo, että moni lykkää veneilykauden alkua ainakin toukokuun lopulle (KP 21.4.). Suomen purjehdus ja veneily ry:n veneilykoordinaattori ja koulutuspäällikkö Mirja Rosenbergin mukaan tavoitteena olisi, että paikalla on korkeintaan kymmenen henkeä eivätkä yli 70-vuotiaat voi tehdä kevätkunnostuksia. Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Huomattavaa kausivaihtelua tuskin nähdään Vili Ruuska Polttoaineiden hinnan kausivaihtelu on tyypillinen ilmiö Suomessa. Veneilystä saa energiaa ja voimaa, Kokkolan venekerho ry:n varakommodori Martin Brandt kuvailee. Alkuvuosi ennen pandemiaa ennakoi vilkasta venekauppaa ja esimerkiksi helmikuun valtakunnallisilla venemessuilla kävi aiempaa enemmän väkeä. JOKU VOI suhtautua nyrpeästi potentiaaliseen korotukseen. Näinköhän myös kiinteää polttoaineveroa rukataan ylöspäin. Protestointia syntynee, kun samainen korotus tehdään korkeiden hintojen aikaan. Osuuskauppa KPO:n ABCryhmän johtaja Pekka Kujala ja St1 Oy:n toimitusjohtaja Mika Wiljanen otaksuvat näin ykskantaan. Mikäli ei synny jotain, joka rajoittaisi tuotantoa, en näe, että hinta merkittävästi nousisi, Wiljanen sanoo. Tulee ajettua paljon. Filip Lukic SITAATIT V eneilykauden alku viivästyy paikoin tänä vuonna, kun veneilijöiltä on toivottu koronapandemian takia malttia. Toimenpiteet merkitsivät talouden alasajoa. Loppuu matkanteko ennen pitkää, jos ei tankkaa. Tankkaatko enemmän tai vähemmän kerralla. He toki muistuttavat heti perään, että ennustaminen on vaikeaa. Trendi ei todennäköisesti esiinny sellaisenaan tänä kesänä. Vertailetko tavallista enemmän hintoja. Veneilystä saa energiaa ja voimaa. Ohje tulee Suomen purjehdus ja veneily ry:n suosituksesta, jonka mukaan tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla tulee nyt välttää. – Raakaöljyn globaalin kysynnän palautuminen 100 miljoonan barrelin päivätasolle tulee kestämään varsin pitkään. Mika Wiljanen St1 Oy:n toimitusjohtaja ” Otan sen verran, mitä tarvitsee, ja se on siinä. Kun kaukomatkoja perutaan, katseet kääntyvät kotimaahan. Jos litrahintaan lyödään vaikkapa kuuden sentin korotus, on hinta yhä siedettävä eikä kirvoita kritiikkiin. Mitä hinnoitteluperiaatteista tietoinen kansalainen silloin syyttää. Ohjeet siitä, että joukkokoontumisia tulee välttää, pitää ottaa kuitenkin tosissaan. Bensiinin kysyntä on suurempaa kesällä kuin talvella, mikä aiheuttaa kesäksi nousun bensiinin hinnassa. KOMMENTTI Vili Ruuska vili.ruuska@kpk.fi Twitter: @RuuskaVili Kriisiapua on syydetty koronakiirastulessa kärvisteleville yrityksille. – Olemme täysin maailman öljyja energiamarkkinoihin sidonnaisia. Tämä argumentti puoltaa sitä, että bensiinin hinta ei ehdi nousta merkittävästi kesäksi. Moinen toimenpide on tehty vuosina 2012, 2014, 2015 ja 2017 – toki eri syystä. MARKKU JOKELA ” On todella hyvä, että hinnat ovat laskeneet näin paljon. Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajukangas tietää, että monet ovat ovat huomanneet veneilyn positiivisen vaikutuksen. Dieselille puolestaan käy päinvastoin. Lähihistorian valossa ei olisi yllättävä ratkaisu. Tiina Ojutkangas Veneilijöiden intoa helppo ymmärtää Osalle ihmisistä vene on vain kulkuväline, mutta monelle veneily on elämäntapa. Oli menovesi sitten todellisuudessa halpaa tai ei. Ei verovaikutus tuolloinkaan välttämättä erotu hinnasta maallikon silmään. Yhtenevä arvio perustuu vallitsevaan tilanteeseen: raakaöljyn tuotanto on korkealla ja kysyntä matalalla. Toimituksen puhelinnumero on 0400 365 601. Ohjeen henkilömäärä on niin korkea, että aika moni taitaa saada veneensä vesille huomattavasti pienemmällä porukalla. Sitä myötä Wiljanen uskoo, että polttoaineiden hinnat tulevat säilymään alhaisina lähiviikkoina ja kuukausina
–?Kaikkein pahinta on se, jos syyllistetään pelkästään hoitajia, jotka ovat etulinjassa ja vaarantavat oman terveytensä. Korostamme aina sitä, että hoitajat ja lääkärit ovat palveluammateissa, mutta ihmiset kokevat asioita eri tavalla. Kannuksessa kaikki kunnossa. Niiden säilymisestä on käyty taisteluita. Sen jälkeen kynään tarttui muutama muukin. Hänen mielipidekirjoituksensa voi lukea tämän päivän Keskipohjanmaan sivulta B7. Hän puhuu osastoista, joissa henkilökunta on tiukoilla jo entuudestaan ja työilmapiiri sen mukainen. –?Kokemus on aina jokaisen ihmisen henkilökohtainen. Risukasa kasvoi ruusuja korkeammaksi. Käyttöaste ja potilaan tarvitseman hoidon taso vaikuttavat. Kannus on Soiten jäsenkunta. Lääkäriä ei ole paikalla ympärivuorokautisesti. Pahimmillaan sama voi olla edessä sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Tolvanen sanoi Ylen uutisessa keskiviikkona, että tutkinnan voi joskus aloittaa ”yleisen edun nimissä”. –?Muualla en ole kokenut vastaavaa, en Tunkkarin osastolla tai keskussairaalassa. Ennemminkin henkilöstö on motivoitunutta. Räyringistä piti mennä Kannukseen, koska Tunkkarista ei vapautunut paikkaa, sanoo Myllymäki. Ensisijaisesti huonosta hoidosta on vastuussa toiminnan järjestäjä, joka vastaa valvonnasta ja resursseista, esimerkiksi suojavälineiden riittävästä saatavuudesta, sanoo Itä-Suomen yliopiston rikosja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen. Soiten toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi sanoo, että hoitopaikan valintaan vaikuttavat tarvittavan hoidon laatu ja paikkakuntien käyttöasteet. Kannuksen yleislääketieteen osastolla on 24 vuodepaikkaa. –?Tämän päivän hoitaminen vaatii tilastointia, potilasasiakirjojen käsittelyä ja tutkimustulosten selvittämistä. – Pääsääntöisesti vuodeosastopaikat pyritään järjestämään mahdollisimman läheltä omaa kotia, mutta täytyy myöskin huomioida, että kaikki osastot ovat soitelaisten käytössä. Tolvanen haluaa korostaa myös hoitajien työturvallisuusnäkökulmaa. Valvovan viranomaisen eli avin pitäisi tässä olla aloitteellinen. Miksi Kokkolassa tai Vetelissä asuva ihminen on hoidettavana Kannuksessa. En tunnista huonoa ilmapiiriä. Myllymäen muistot siitä ovat ”ikäviä”. –?Työssäviihtyvyys ei näyttäydy yhtään heikkoina. Sekin on osa hoitotyötä. Myös ajanvaraukset tapahtuvat koneilla. Kannuksen ja Tunkkarin osastot ovat alueen ihmisille hyvin tärkeitä. Soiten toimitusjohtaja Minna KorkiakoskiVästi ei kanna huolta: ”Ihmiset kokevat asioita eri tavalla”. Keskiviikon Keskipohjanmaassa julkaistiin mielipide, jossa kritisoitiin Kannuksen yleislääketieteen osaston ilmapiiriä ja olosuhteita. Kiire ja työn kuormittavuus näyttäytyvät sielläkin, mutta en kanna missään nimessä erityistä huolta työilmapiiristä. Minna Korkiakoski-Västi sanoo, että hän ei voi lähteä kommentoimaan yksittäisten mielipidekirjoittajien kokemuksia. –?Senkin laiminlyöminen voi olla rangaistavaa menettelyä. Sen sijaan Kannus oli kamala kokemus. Selitykseksi ei riitä se, että ihmiset olisivat kuolleet kuitenkin. Yleislääketieteen osaston ilmapiirille kritiikkiä. Kun istutaan kopeissa, ei siellä Iltalehteä lueta vaan potilaiden asioita käsitellään. – Tutkinta kannattaa aloittaa, jos kuolemantapauksen epäillään johtuneen menettelyvirheestä. Hän lisää, että Kannuksen vuodeosastosta on saatu paljon myös hyvää palautetta. – Silloin pitää pystyä osoittamaan, että ohjeistuksia on rikottu. Olen kuullut vastaavaa muiltakin ihmisiltä, Myllymäki kertoo puhelimessa. – Sitten voi olla hankala paikka. MARJA Myllymäen mielessä on ajankohtainen kysymys: kuinka osastoilla pärjätään sitten, kun hoidossa on koronapotilaita. MARKKU JOKELA Jouni Nikula Koronakriisi on kärjistänyt hoivakotien työntekijäpulaa. Millainen on Kannuksen yleislääketieteen osaston työhyvinvointi. Hoitoon voi olla tyytymätön, mutta rikosvastuusta puhuttaessa pitää pystyä osoittamaan lainsäädännön ja ohjeistusten vastainen menettely. Minna Korkiakoski-Västi Soiten toimitusjohtaja. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A4 Jouni Nikula Jupina on helppoa, mutta kynään tarttuminen vaatii asioiden perusteellisempaa puntarointia. ”Vaikka siellä ei mitään rikosta olisikaan tapahtunut, tilanne olisi ilmapiirin kannalta parempi selvittää”, Tolvanen kommentoi Ylelle. Silloin tyytymättömyys hoitoon lisääntyy. Omalla nimellään sen teki kaustislainen Marja Myllymäki. Hänen äitinsä oli kaksi vuotta sitten hoidettavana Kannuksessa. Kannuksen yleislääketieteen osaston ilmapiiri ja olosuhteet ovat puhuttaneet viime päivinä Keskipohjanmaan lukijoita. Hän otti kantaa Kiuruvedellä sijaitsevan hoitokodin lukuisiin koronakuolemiin. Äärimmillään huono ja puutteellinen hoito voi johtaa rikosvastuuseen joutumiseen. Entä huomiot siitä, että kaikki tekevät kädet on sidottu yhteen koppiin tietokoneruutujen äärelle. – Koen, että asia on tärkeä. Kokkolalaisen kirjoittajan mukaan hänen kokkolalaisen äitinsä ”kohtelu oli ollut töykeää ja kommunikointi ylimielistä mutinaa”. ”Pahinta, jos syyllistetään pelkästään hoitajia” ” Korostamme aina sitä, että hoitajat ja lääkärit ovat palveluammateissa, mutta ihmiset kokevat asioita eri tavalla. Rikostutkinta puhdistaa ilmaa. Käsitteiden kanssa pitää olla tarkkana. Pääosa potilaista on akuuttihoidon seuranta-, tutkimusja jatkohoidossa. Uskon, että tällaiset asiat johtuvat ilmapiiristä ja johtamisesta, Myllymäki sanoo. Pahinta on se, jos kaikenlainen syyllistäminen alkaa somessa hoitajia ja potilaita kohtaan
–?En kuitenkaan suostu siihen, että minua syytetään sellaisesta, jota en ole tehnyt, Vetoniemi sanoo. Vetoniemen mukaan Korpelan Voiman toimintaan liittyy paljon epäselvyyksiä. Ajojahtia ei ole tietenkään ollut. PALVELUNEUVOJANA toimineelle Vetoniemelle näin nopea työsuhteen purku oli hieman yllätys. Toivolan mukaan kevät ja kesä keskitytään siihen, että yhtiölle löydetään uusi toimitusjohtaja. Jos joku avasi suunsa, alkoi ajojahti. Minulla oli muutamia minuutteja aikaa palauttaa puhelin ja avaimet, Vetoniemi kertaa tapahtumia. Tiistaina 17 vuotta kestänyt työsuhde päättyi. Tuolloin koko henkilöstö haastateltiin työhyvinvoinnista kokkolalaisen psykologin johdolla. Hän on jo selvitellyt asiaa Sähköliiton kanssa. Se oli kutsu kuulemistilaisuuteen, jonka aiheena oli Vetoniemen työsuhteen purkaminen. Hän on valmis menemään päätyyn asti. –?Tästä tilaisuudesta Korpelan Voiman johtohenkilö on ollut yhteydessä vuonna 2008 tehdyn kyselyn tekijään. Päin vastoin, tämähän vain lisää virtaa hoitaa asioita eteenpäin. Toivola kiistää väitteet siitä, että Korpelan Voimassa olisi syyllistytty työntekijöiden savustamiseen tai ajojahtiin. –?Vähemmän kuin viisi, Toivola arvioi ja toteaa, että tilanne on siinä mielessä hankala, että esimerkiksi nykyinen kuntayhtymän hallitus on hoitanut tehtävää vasta edellisistä kuntavaaleista lähtien ja paikoitellen asioissa palataan yli kymmenen vuoden taakse. Työntekijöillä on paikoitellen tunne, että tekemistä kytätään. –?Meidän puolelta neuvottelemassa on Energiateollisuus tässä vaiheessa ja katsotaan, jos he saavat osapuolia tyydyttävän sopimuksen aikaan. Hän ei kuitenkaan yksilöi sitä, kenen työsuhde purettiin eikä kommentoi millään tavalla esimerkiksi Sähköliiton puheenjohtaja Saulin Väntin väitettä siitä, että irtisanominen olisi tehty tekaistuilla syillä. Vetoniemi katsoo, että savustamisen merkit ovat olleet ilmassa jo jonkin aikaa. 17 vuoden työsuhde oli päättynyt. Ei tällaisen kieroilun voi antaa jatkua, Vetoniemi sanoo. ’’Hieman’’ siitä syystä, että varoituksen hän sai viime syksynä. Verkko Korpela on osa Korpelan Voima -kuntayhtymäkonsernia, jonka omistavat Halsuan, Kalajoen, Kannuksen, Kaustisen, Lestijärven, Sievin ja Toholammin kunnat. Lähdin ehkä noin kymmenessä minuutissa. –. Nyt Vetoniemi aikoo selvittää liittonsa avulla sitä, miten työsuhteen purkaminen hoidettiin työnantajan puolelta. Jos tässä tilanteessa olisin oikeasti tehnyt virheen ja syyllistynyt väärinkäyttöön, niin tunnustaisin sen. Kun juuri irtisanottu pääluottamusmies tyhjensi vielä työpuhelimensa muistia, kehotettiin häntä jo poistumaan alueelta. – Tilaisuudessa Leppänen kysyi työnantajan edustajilta, että aikovatko todella purkaa pääluottamusmiehen työsuhteen tällä tavalla. Pienen palaverin jälkeen he eivät perääntyneet tuumaakaan, vaan kyseessä oli välitön purku. Tiistaina tilaisuudessa paikalla olivat Vetoniemen lisäksi osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja Mari-Liisa Haka, henkilöstöpäällikkö Kati Perander sekä Korpelan Voiman hallituksen puheenjohtaja Antti Toivola. En anna tuumaakaan periksi vaan oikeuden on voitettava. Liiton puheenjohtajan Sauli Väntin mielestä pääluottamusmiehen työsuhteen purkua on perusteltu tekaistuilla syillä. Moni luovutti ja irtisanoutui tuolloin. –?Luulen, että minunkin kohdallani on yritetty sitä, että luovuttaisin ja väsähtäisin tähän kaikkeen ja irtisanoutuisin. Papereihin oli kirjattu kahdeksan eri kohtaa työajan väärinkäytöstä alkuvuoden ajalta, ja ne pystyin perustelemaan ja selvittämään. Tuolloin Vetoniemi palasi puheenvuorossaan vuoden 2008 kyselyyn ja sen tekijään. Sähköliiton edustajana Vetoniemen apuna oli Jouni Leppänen etäyhteyden välityksellä. Tällä viikolla työsuhteen purkua perusteltiin kahdeksan kohdan asialistalla, johon tietoja oli kerätty tammikuusta lähtien. Vuoden 2008 tilanne nousi esille viime syksynä. Työsuhteen purkua ja Vetoniemien pois lähtemistä varten paikalle oli kutsuttu myös vartija. Haku päättyy huhtikuun lopussa ja valintaprosessin on määrä edetä siten, että yhtymäkokous valitsee uuden johtaja mahdollisesti kesäkuussa. Selvitystyöstä kerrottiin koko työyhteisölle järjestetyssä suljetussa tiedotustilaisuudessa Poutun auditoriossa Kannuksessa. Hän toteaa, että tässä vaiheessa jäädään odottamaan sitä, jos ja kun ammattiliitto lähtee viemään prosessia eteenpäin. Toivolan mukaan yrityksessä ei ole tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana montaakaan irtisanomista. UUTISET LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A5 Arja Kangas Verkko Korpelan pääluottamusmies Jani Vetoniemi sai maanantaina työsähköpostiinsa yllättävän viestin. Pääluottamusmiehelle näytettiin ovea Jani Vetoniemi toimi Verkko Korpelan pääluottamusmiehenä vuodesta 2014 lähtien. Tosi pätevillä ja mukavilla työkavereilla oli todella tympeitä lähtöjä. –?Esimerkiksi työhyvinvointiasiat jäävät uuden toimitusjohtaja harteille ja hän lähtee tekemään niitä. –?Kyselyn jälkeen päälliköitä ei enää kuunneltu. –?Henkilöön liittyvää kommentointia en voi harrastaa ollenkaan, Toivola sanoo. KIEROILULLA Vetoniemi viittaa Korpelan Voimassa tapahtuneisiin henkilöstövaihdoksiin, joita Vetoniemen mukaan on tapahtunut vuodesta 2008 lähtien. Verkko Korpelan entinen pääluottamusmies, kannuslainen Jani Vetoniemi aikoo katsoa työsuhteensa purkuasian loppuun asti CLAS-OLAV SLOTTE ”Ajojahtia ei ole tietenkään ollut” Arja Kangas Korpelan Voiman kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Antti Toivola sanoo olleensa paikalla, kun työsuhde purettiin. Uusi toimitusjohtaja aloittaa luultavasti syksyllä.. Henkilöstölle syntyi kuitenkin käsitys, että kyselyllä haluttiin onkia asioita johdon tietoon. –?Puhelinta en tyhjentänyt aikaisemmin, kun en tiennyt, että lähtö olisi ollut noin nopea. Epäluottamusta ja ristiriitaisia asioita on ilmennyt toistuvasti ja henkilöstöä on vaihtunut. Kyselyn tehnyt kokkolalainen psykologi oli jättänyt rikosilmoituksen niillä tiedoilla, jotka hänelle oli annettu meidän tilaisuudestamme. Tuolloin Korpelan Voima hankki Työterveyslaitoksen asiantuntijat selvittämään työhyvinvointia. Jos sitä ei synny, niin asia menee luultavasti työtuomioistuimeen, jos sen jompi kumpi sinne vie. –?Tilanne on se, että henkilö, jonka työsuhde on purettu, voi lausua tässä tilanteessa mitä vain, mutta me emme voi lausua mitään, koska kyse on yksittäisestä henkilöstä. Sain helmikuussa kirjeen poliisilta, jossa kerrottiin, että minua epäillään kunnianloukkauksesta. –?Korpelan Voima on ollut hyvä työpaikka ja jos voin vaikuttaa asioiden edistämiseen, niin teen sen eteen töitä
Moni valtuutettu on kummastellut vuoden sisään jo useita kertoja esimerkiksi kaupunginhallituksen puheenjohtajan some-käyttäytymistä. Laboratorion näytteenotto auki keskiviikkoaamuisin. Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Reino Herlevin asemasta on käyty vilkasta keskustelua kaupunginvaltuutettujen kesken. – Luottamukseen, Herlevi kirjoitti. Iltapäivällä myöskään Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila ei ottanut kantaa siihen, mihin tarkkaan ottaen keskustelu Herlevin asemasta liittyy. Eri valtuustoryhmien kesken käydyissä neuvotteluissa on ruodittu Herlevin toimintaa ja julkisia ulostuloja. Viimeisen vuorokauden aikana PohjoisPohjanmaalla ei ole todettu uusia koronatartuntoja. Soiten koronavalmiusryhmä kokoontuu päivittäin ja pitää yllä tilannekuvaa. Koronapuhelimessa ja -poliklinikalla sekä infektiovastaanotoilla tilanne jatkuu rauhallisena. JUKKA LEHOJÄRVI Riikka Sipilä Koronaepidemian kannalta tilanne on ennallaan Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soitessa. Uusia koronavirustartuntoja ei ole todettu sitten tiistain. Mihin asia liittyy. OSA KOKKOLAN kaupunginvaltuuston jäsenistä on toivonut asian laajempaa puimista. – Voi olla, että meidän onkin syytä keskustella aika ajoin noin yleisesti pelisäännöistä, eli siitä miten kaupungin johtavien luottamushenkilöiden ulostulot vaikuttavat kaupungin julkikuvaan, Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Isotalus (sd.) sanoo. Soiten alueella tilanne jatkuu rauhallisena ja varautuminen etenee suunnitelmien mukaan. Osa keskussairaalan leikkaussaleista pidetään koronatilanteen varalta valmiustilassa tehohoitoon soveltuvina. Sen sijaan Herlevi vastasi kysymykseen iltapäivällä sähköpostitse. Reino Herlevillä keskustan valtuustoryhmän tuki Keskustan valtuustoryhmä kokoontui perjantaina illalla puimaan, vieläkö Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja nauttii ryhmän luottamusta. Koronatilanne on säilynyt viimeisen vuorokauden aikana ennallaan myös Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Se tietopohja, mikä on, niin en hirveän mielelläni lähde kommentoimaan. Koronatilanne ennallaan perjantaina Soitessa ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja sitten tiistain.. –?Samalla voisimme ehkä yhdessä sopia vaikkapa sellaisista asioista, kuinka voisimme jotenkin rauhoittaa näin korona-aikaan poikkeuksellisesti hoidetut etä-kokoukset ja muut viralliset tilaisuudet. KESKUSTAN valtuustoryhmän puheenjohtaja Veikko Laitila kertoo, että monipolvisten keskustelujen jälkeen Herlevillä on yhä keskustan valtuustoryhmän luottamus ja ryhmä tukee häntä kaupunginhallituksen puheenjohtajana. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A6 Jouni Nikula, Riikka Sipilä KOKKOLA Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Reino Herlevin (kesk.) luottamuksesta on käyty viime päivien ajan kiivasta keskustelua Kokkolan kaupunginvaltuuston sisällä. Ullavan terveysasemalla vastaanotto on puolestaan avoinna keskiviikkoisin. Epidemiatilannetta ja testausmääriä voi seurata THL:n verkkosivujen koronakartalta. Keskipohjanmaan tietojen mukaan keskustelu on ollut vilkasta ja äänenpainoiltaan varsin kovaa. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa Kokkolassa käynnistetään ensi viikolla elektiivinen leikkaustoiminta, eli sairaalassa ruvetaan tekemään valikoivasti myös sellaisia leikkauksia joiden viivästyminen ei välttämättä vaarantaisi potilaan henkeä. Laboratoriovarmistettuja koronatartuntoja on Pohjois-Pohjanmaalla yhteensä 116 kappaletta. –?Sanoisin, että minulla ei ole tässä kohtaa mitään eväitä lähteä kommentoimaan tätä. OYS:ssa oli perjantaina aamulla hoidossa kuusi koronapotilasta. –?Olemme keskustelleet asiasta nyt melko tiiviisti parin päivän aikana, ja ryhmän tuki on yhä Reinon takana, Laitila toteaa ykskantaan. Edellytyksiä ei ole, Mattila vastasi. KESKIPOHJANMAA EI tavoittanut kaupunginhallituksen puheenjohtajaa Reino Herleviä kommentoimaan viime päivien tapahtumia perjantaina puhelimitse, lukuisista yrityksistä huolimatta. Soiten alueella yksi koronapotilas on tällä hetkellä osastohoidossa. Yhteensä Soitessa on diagnosoitu 16 koronavirustartuntaa ja kaikki Soiten alueen tartuntaketjut on pystytty jäljittämään. Isotalus kertoo myös, että valtuustoryhmien puheenjohtajien keskinäisissä neuvotteluissa on sovittu, että valtuusto kokonaisuudessaan seisoo niiden päätösten takana, joita keskustan valtuustoryhmä Herlevin luottamuksen suhteen tekee. Potilaista kaksi on tehohoidossa ja neljä osastohoidossa. Keskipohjanmaan tietojen mukaan luottamuksestasi keskustellaan tänään keskustan ryhmäkokouksessa. Lohtajan terveysaseman ovet avautuvat osin, kun vastaanotolle pääsee tiistaisin ja perjantaisin
–?Tiedossa oli, että vastaus saadaan noin puoli vuotta ennen tapahtumaa. Kuninkaalliset vastasivat kieltävästi Ruotsin kuninkaalliset Kaarle XVI Kustaa ja Silvia vierailivat Vaasassa vuonna 2006. –?Ilman muuta otamme heidät avosylin vastaan, jos joku ehdotus Ruotsista tulee. Ymmärrettävästi kuningasperheen jäsenet ovat Ruotsin tarkoin varjelluimpia kansalaisia eikä tässä maailman tilanteessa vierailu olisi ollut mahdollinen, sanoo Remell. Keskustelua ja suunnitelmia ei ole vielä tehty, mutta kaupungilla on koko loppuvuosi aikaa täyttää 400. UUTISET LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A7 ETU! POSTIIN JA POSTIN PAKETTIAUTOMAATTEIHIN TOIMITETTAVAT TUOTTEET: TOIMITUS €, KUN TEET TILAUKSEN 26.4. syyskuuta koskevaa juhlintaa. Kokkolassa elätellään silti toivetta, että kuninkaallisia saataisiin vierailulle joskus muulloin JUKKA LEHOJÄRVI Ensimmäinen kutsu Kokkolan juhlavuoden tapahtumaan lähetettiin jo pari vuotta sitten.. 020 780 8700 (lankapuhelimesta soitettaessa0,0835 €/ puhelu + 0,0702 €/min, matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,1717 €/min) MA–PE: 7–20 LA: 18–18 SU: 10–18 Arja Kangas Ruotsin kuninkaalliset eivät vieraile Kokkolassa ja Uudessakaarlepyyssä syksyllä kaupunkien syntymäpäivien merkeissä. 75,90 (8,43/l) Biolan Pikakompostori Eco Snabbkompostor Eco 399 00 Norm. Kutsun lähettivät Kokkola ja Uusikaarlepyy yhdessä. –?Harmittaahan se, mutta olosuhteet huomioon ottaen kaikki tietävät, ettei tässä vaiheessa matkustella. McCulloch Akkuruohonleikkuri Batteridriven gräsklippare Li58-52 M46R Kodin Terra Kokkola Heinolankaari 4, 67600 Kokkola, puh. MENNESSÄ. 10 00 (4,50/säkki) 4 SÄKKIÄ 299 00 Norm. KEVÄT TULI KODIN TERRAAN Biolan Puutarhan Musta Multa 55 l Trädgårdens svartmylla Puutarhan Musta Multa on kompostilannoitettu multaseos kotipuutarhureille. Jos kuninkaallisia meinataan saada vierailulle, niin totta kai meidän on oltava siinä aktiivisia. 469,00 ERÄ KEVÄÄN TARJOUSLEHTEMME ON ILMESTYNYT! Löydät esimerkiksi nämä tuotteet ja paljon lisää. Kokkolassa ei kuitenkaan lannistuta kieltävästä vastauksesta. Arvo 29,90. Kokkolassa juhlitaan 7. Gasolgrill 299 00 Norm. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Österbottens Tidning. Kuninkaalliset voivat itse halutessaan ehdottaa jotain ajankohtaa, toteaa Sonja Remell Kokkolan kaupungilta. 580,00 Teknos Puuöljy Woodex Aqua Wood Oil 9 l Träolja 9 L RUSKEA JA HARMAA 49 90 (5,54/l) Norm. Kuninkaallisten kutsuminen ja mahdollisen vierailun toteuttaminen on pitkäjänteistä työtä. Ensimmäinen kutsu Kokkolan juhlavuoden tapahtumaan lähetettiin jo pari vuotta sitten ja sen jälkeen kuninkaallisille on lähetetty muistuttelukutsuja. asti. Osa tuotteista toimitusmyyntinä. 439,00 179 00 Kärcher Painepesuri K4 Compact *EU Högtryckstvätt Vaahtosuutin pesuaineella kaupan päälle. LUE LISÄÄ KODINTERRA.FI Tuotteiden hinnat ovat voimassa ilmoitetulla hinnalla niin kauan kuin tuotteita riittää 3.5. Nyt vastaus koski nimenomaan tuota 7. KIELTÄVÄ vastaus harmittaa kaupunkia, mutta koronavirusepidemian myötä tilanne on varsin ymmärrettäväkin. syyskuuta kaupungin merkkipäivää ja Ruotsin kuninkaallisille lähetettiin kutsu juhliin, mutta he kieltäytyivät. Kutsussa olemme kertoneet, että mikäli tuo päivä ei sovi, olemme avoimia muillekin vaihtoehdoille. Lue koko tarjouslehti osoitteessa kodinterra.fi 220 L NDK Swiss Kaasugrilli Legend 4.1. Kieltävä vastaus saatiin kaupungin tietoon jo ennen koronaepidemian alkua
Tuotantolaitoksen muuttaminen kriittisten lääkkeiden tuotantoon vaatisi yhtiön mukaan uuden erityisosaamisen ohella jopa vuosia kestäviä muutoksia tuotantoprosessiin. –?Näiden lääkkeiden tuotanto-olosuhteet on hyvin tarkkaan määritelty lääkelaissa, sanoo Bayer Nordicin viestintäja yhteiskuntasuhdejohtaja Kati Nyman. Babcock Scandinavian Air Ambulance on toinen nykyisistä helikopteriyhtiöistä. Kuinka nopeasti vaikkapa meijeri kyettäisiin muuttamaan makkarantuotantolaitokseksi. Tuominen tarkoittaa Finnhemsin hallitusta, joka valittiin pari viikkoa sitten. TAUSTA Erimielisyyttä laskelmista 2 Lääkärihelikopteritoiminnan siirtäminen valtionyhtiö Finnhemsille on aiheuttanut valtavaa kuohuntaa. Ratkaisun tausta on Antti Rinteen (sd.) hallituksessa, kun sen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti, että Finnhems hankkii omat helikopterit ja miehistöt. Siksi lääketehtaiden tuotantoa on ehkä mahdotonkin muuttaa muille valmisteille sopivaksi. –?Se vaikuttaisi globaalien lääkekonsernien arviointeihin siitä, mitä missäkin maassa on kannattavaa valmistaa, Nyman sanoo. 10 helikopterin ostaminen vie kilpailuttamisineen ja hintaneuvotteluineen aikaa. Siksi välittömästi henkiä pelastavien lääkkeiden valmistus edellyttäisi merkittäviä investointeja. LÄÄKÄRIHELIKOPTERITOIMINNAN siirto Finnhemsille on aiheuttanut kovaa keskustelua Suomessa. –?On yhtiön asia arvioida, tarvitaanko siinä kohdassa joustoja tai vaiheistusta, vastaa Ismo Tuominen. LÄNNEN MEDIA kysyi helikopterivalmistaja Airbusilta toimitusaikataulua esimerkiksi H145-tyypin helikoptereille. Finnhemsin pitäisi tuohon ajankohtaan mennessä hankkiutua aidoksi lentotoimintaa harjoittavaksi yhtiöksi, saada toimilupa, ostaa 10 helikopteria, rakentaa kaksi uutta tukikohtaa sekä rakentaa lentotoiminnan edellyttämät huoltoja ylläpitopalvelut. Sellaista tietoa emme ole saaneet. Aikataulu ihmetyttää Babcockin Suomen yhtiön maajohtajaa Lauri Pukkista. kysyy Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Sanna Lauslahti. VILLE-VEIKKO KAAKINEN Pekka Mauno Lääkärihelikopteritoiminnan käynnistäminen valtio-omisteisessa Finnhems Oy:ssä vuoden 2022 alkuun mennessä on haastava, ellei mahdoton tehtävä. Ratkaisua on arvosteltu myös eduskunnassa. Nykyisin kolmikko on näiden lääkkeiden kohdalla riippuvainen EU:n ulkopuolelle ulottuvista monimutkaisista ja häiriöherkistä toimitusketjuista. LÄÄKETEOLLISUUDESSA katsotaan, että uusien tuotantoon liittyvien velvoitteiden sijaan tulisi nykyjärjestelmistä ottaa enemmän irti. Alan etujärjestö korostaa, että lääkkeiden ja rokotteiden tuotanto vaatii erityisosaamista, ja on hyvin pitkälle prosessoitua. SUOMI , Ruotsi ja Norja laativat huoltovarmuusraportin, jossa esitetään maiden yhteisen lääketuotannon selvittämistä kriisiaikojen varalle. Teknisten ongelmien lisäksi olisi selvittävä resurssipulasta. –?Koptereiden hankinta on malliesimerkki päätöksestä, joka nyt kuuluu yhtiön hallitukselle, vastaa puolestaan Ismo Tuominen. Svensk Luftambulance on kuuden Ruotsin maakunnan yhteisesti omistama lääkärihelikopteriyhtiö. Tuotanto keskittyisi antibiootteihin ja muihin välittömästi henkiä pelastaviin niin sanottuihin kriisispesifeihin lääkkeisiin, joita maiden lääketehtaissa ei tällä hetkellä valmisteta. 2 Sosiaalija terveysministeriö kertoo, että toiminnan kustannukset valtiolle ovat vuodesta 2022 alkaen 36–37 miljoonaa euroa. –?Mitään muuta tavoitetta ei hallitukselle ole viestitetty, sanoo hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaalija terveysministeriöstä. Raportissa ratkaisuksi ehdotetaan, voisiko nykyisiä tuotantolaitoksia muuttaa kriisispesifeille lääkkeille sopiviksi tarvittaessa. Airbus ei halunnut kommentoida toimitusaikatauluja. Tämä voi olla riski erityisesti silloin, kun jokin kriisi lisää lääkkeiden kysyntää maailmanmarkkinoilla. Lääkärikopterihankinnalle tulee kiire Lääkärihelikopteritoiminnassa Suomessa käytettävä toinen helikopterimalli on Airbusin H145. Lääkkeisiin liittyvä huoltovarmuus perustuu muun muassa lääkkeiden velvoitevarastointiin, valtion varmuusvarastoihin sekä lääkkeiden nopeaan hankintaan maailmanmarkkinoilta. Onko nykyisten sopimusten jatkamisesta mitään vireillä, jos aikataulu Finnhemsin operoinnin osalta siirtyy. Pukkinen epäilee, että tällä menolla vuoden 2021 lopussa ei ole missään yhtiötä, joka huolehtisi lääkärihelikopteritoiminnasta. –?Jos Finnhems kaavailee oman lentotoimintansa aloittamista vuoden 2022 alusta, sopimuksemme mukaan meidän olisi pitänyt saada siitä tieto vuoden 2018 loppuun mennessä. MAURI RATILAINEN / COM.PIC. 2 Iso erimielisyys on erityisesti siitä, onko muutos taloudellisesti järkevä ja mitkä ovat sen kustannukset. Etujärjestön mukaan tuotantomuutokset olisivat erityisen vaikeita juuri kriisiolosuhteissa. Bayer puolestaan varoittaa liian ohjauksen riskeistä Suomen houkuttelevuudelle. Hallituksen puheenjohtajaksi nimettiin ekonomi Harri Sailas. 2 Tiettävästi nykyiset helikopterioperaattorit ovat myös ihmetelleet konsulttien laskelmia, joissa pohjoismaisittain varsin hintakilpailukykyinen lääkärihelikopteritoiminta on saatu näyttämään valtion yhtiön toimintaa kalliimmalta.. ”Kuinka nopeasti meijeri muuttuu makkaran tuotantoon?” Bayerin Turun-tehdas on esimerkki siitä, miten suuria muutoksia ja investointeja vaadittaisiin laitoksen muuttamiseen kriisispesifien lääkkeiden tuotantoon. –?Näemme tärkeänä kehittää jo olemassa olevia järjestelmiä, Lauslahti toteaa. Kahden uuden tukikohdan toimintamenot (8,8 miljoonaa euroa) nostavat kustannuksia. Kyseinen kopterimalli on yleisesti käytössä lääkärihelikopteritoiminnassa. 2 Lääkärihelikopteritoiminnan selvitysmies Jyri Lilja ilmoitti joulukuussa julkaistussa raportissa, että hän ei ole vakuuttunut konsulttien taloudellisuusvertailuista. Lentotoiminnan ostopalvelu kahdelta yhtiöltä maksaa noin 24 miljoonaa euroa. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A8 Jami Jokinen Lääketeollisuus tyrmää ehdotuksen yhteispohjoismaisesta kriisilääketuotannosta. –?Vertailukohteeksi voitaisiin ehkä ottaa elintarvikeala. Kansanedustaja Pauli Kiurun (kok.) kirjallisessa kysymyksessä perätään hallitukselta avoimia kustannuslaskelmia valtionyhtiömallin hinnasta. ESIMERKIKSI Bayerin Turun-tehdas on erikoistunut hormonikierukoiden ja ehkäisyimplanttien valmistukseen. Sailas ilmoitti, ettei halua antaa haastattelua ennen kuin kesän loppupuolella. Kriisiajan poikkeustuotantoon pitäisi valmistautua jatkuvasti. Svensk Luftambulance on tammikuussa tilannut Airbusilta kolme H145-tyypin helikopteria. Sitä käyttää muun muassa Skärgårdshavets Helikoptertjänst, joka on toinen nykyisistä lääkärihelikopterioperaattoreista Suomessa. Lääketuotanto ei hetkessä muutu Teollisuus tyrmää lääke tuotannon kriisi muutokset. Hormonikierukoista on pitkä matka antibiootteihin. Käytännössä kyse on siitä, että ostopalveluyhtiönä toimivasta Finnhemsista kuoriutuisi 1,5 vuodessa täysverinen lentoyhtiö. –?Raaka-ainevarastoja ja valmistusosaamista täytyisi olla koko ajan saatavilla mahdollista kriisiä varten, Lauslahti huomauttaa. Niiden toimitusaikataulu menee vuoden 2022 puolelle. Kopteriyhtiön toimitus johtaja pelkää, että vuoden 2021 lopussa ei ole kenelläkään toimintaa käynnissä
Ruuhka Kolpintiellä alkoi helpottaa noin klo 15 aikaan, ja jonot liikkuivat nopeammin. Ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja. Hitaasti etenevä tai seisova autojono kaupunkiin päin oli enimmillään reilun parin kilometrin mittainen ulottuen aina Pohjantien liittymään saakka. SNELLMAN päätti myydä ravintolakäyttöön tarkoitettuja kokolihavalmisteita kuluttajille välttääkseen hävikkiä. Kuusisaaren jonoissa diesel kärysi, mutta menopeleissään visusti pysytelleet asiakkaat eivät altistaneet muita autokuntia koronatartunnalle. Ei koske Ecofurn-tuotteita. OSA tuntikausia autoissaan istuneista asiakkaista saattoi turhautua pahemman kerran. Snellmanin markkinointijohtajan Tommi Forsin mukaan tapahtuman jättimäinen suosio yllätti. Hankimme myös pikavauhtia lisää henkilökuntaa paikalle. SOTKAN UPEA KESÄ! SOTKAN UPEA KESÄ! KAIKKI KESÄKALUSTEET, MATOT JA SOHVAT VÄHINTÄÄN *)Ei koske Ecofurntai TAKUUHINTA-tuotteita. KRISTIAN SUNDQVIST. – Olen vapaalla tänään, mutta olisihan tässä ollut muutakin tekemistä, sanoi Anna-Christinaksi esittäytynyt jonottaja. Liharalli jumitti Pietarsaaren liikenteen Kruunupyyläinen Gustav Strandvall ei tuntien jonotuksesta suuremmin hetkahtanut. – Onhan tämä ollut turhan pitkä aika odottaa, mutta meillä on lista mukana ja sen mukaan ostetaan, pohti kruunupyyläinen Gustav Strandvall. –?Myynti aloitettiin etuajassa, jotta liikenne ei täysin ruuhkautuisi. Matot ja sohvat voimassa 25.4.-3.5.20. – Jos myytävät tuotteet nyt nopeasti loppuvat, niin tällainen järjestetään kyllä uudestaankin, lupasi Tommi Fors. – Korona-aikana on ehkä hyvä että ihmisillä on muutakin mietittävää. Toisaalta Snellman tuli samalla järjestäneeksi tempauksen joka takuulla näkyi ja kuului yhtiön kotikonnuilla. Hän arveli, että Snellmanin lihatempaus saatetaan muistaa seudulla pitkään. Esimerkiksi puoli kahden tienoilla paikalle tulleiden jonotusaika kuitenkin venyi tuntien mittaiseksi. Myynti järjestettiin tehdasalueelle niin, että ihmiset saattoivat tehdä ostokset autoistaan käsin. Ei ihme, että Snellmanilla mietitään markkinoinnillisesti arvokkaalle konseptille jatkoa. hintaan NIZZAKULMASOHVASETTI • harmaa polyrottinki • tukeva metallirunko • pöydässä helppohoitoinen puujäljitelmäkansi Myös verkkokaupasta: sotka.fi Myös verkkokaupasta: sotka.fi Myös verkkokaupasta: sotka.fi 199,(499,-) hinta Hu ippuhalpa 60 % hinta Hu ippuhalpa 60 % *) 39 95 (99,90) 495,(1399,-) hinta Hu ippuhalpa 64 % Pentti Höri, Kristian Sundqvist Lihatalo Snellmanin drive in -tarjous ruuhkautti pahanpäiväisesti liikenteen Pietarsaaren Kolpintiellä perjantaina. – Olisi hyvä, jos tässä olisi ollut vettä tarjolla. Snellmanin tarjous aiheutti kilometrien autojonot Kolpintielle. KAIKKI eivät olleet yhtä ymmärtäväisiä. Hän pohti, että ihmisillä saattaa tuntien kuluessa tulla autossa esimerkiksi jano. Samalla ruokaa säästyi hävikiltä. Näyttävästi paikallisissa viestimissä markkinoidun tapahtuman piti alkaa klo 14, mutta ensimmäiset asiakkaat ajoivat jonoon Snellmanin Kuusisaaren tehtaalle tuntia aiemmin. Fors korosti, että ideana oli tarjota jotain erityistä Pietarsaaren seudun väelle. UUTISET LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A9 Huippuhal vat -päivät Tänään kesäkalustemyynnin avaus! Katso kuvasto sotka.fi – 50 % – 50 % NYT KAIKKI KESÄKALUSTEET VÄHINTÄÄN RUNSAS VALIKOIMA KESÄN HERKKUPALOJA NIIN PIHALLE KUIN PARVEKKEELLE – USKOMATTOMAAN SOTKA-HINTAAN! Tarjoukset normaalihinnoista niin kauan kuin tuotteita riittää. Katso verkkokauppa ja lähin Sotka-myymäläsi: sotka.fi VERONA-SOHVARYHMÄ • harmaa tai musta polyrottinki • tukeva metallirunko • pöydässä lasikansi COSTA-TUOLI • musta polyrottinki • tukeva metallirunko • pinottava • pehmuste sis. – Paikallisille eli niin sanotusti omille ihmisille ja he todellakin tarttuivat asiaan. – 50 % – 50 % Tarjoukset normaalihinnoista niin kauan kuin tuotteita riittää
UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A10 KA VELY KEVYM -16.indd 1 1.6.2016 21:03:07
Niinhän sitä sanotaan, että vierivä kivi ei sammaloidu. –?Vanheneminen tekee sen, että ihminen ei ole yhtä vetreä kuin nuorempana. Jumppa onnistuu vaikka ulkona. Motivaatiota voi hakea esimerkiksi siitä, että kun tämä poikkeustila on ohi ja omat harrastusryhmät alkavat jälleen pyöriä, niihin jaksaa lähteä, jos on liikkunut kotona tarpeeksi. Myös mäen kapuaminen sauvakävelyllä ja tehokas siivoaminen ovat hyvää liikuntaa. Viereisen sivun jumppaohjeet on tarkoitettu ikäihmisille eli yli 75-vuotiaille, mutta näin koronaaikaan ohjeet sopivat nuoremmillekin. Jos koko jumppaa ei jaksa tehdä heti, voi aloitella muutamilla liikkeillä. Liikunnanohjaaja Anne Raatikainen tahtoo muistuttaa liikkumisen tärkeydestä. Kun liikkuminen alkaa sujua, kertoja voi lisätä ja ottaa painoja vähitellen mukaan. Jalkoja voi muutenkin koukistella ja pitää liikkeessä pitkin päivää: se lisää verenkiertoa ja vähentää tukosten riskiä. UUTISET LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A11 K A V E LY K E V Y M -1 6.i nd d 2 1.6 .2 01 6 21 :0 3:1 Annika Tiitto Vuorokauden vuodelevossa ikäihmisen lihasmassasta voi kadota jopa kaksi prosenttia. Siksi liikunnan merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa. CLAS-OLAV SLOTTE. Vaikka ikäihmiset ovat tottuneet fyysiseen työhön ja tuntevat siten liikunnan tärkeyden, pieni muistutus on paikallaan. Portaiden nouseminen onnistuu omassa rappukäytävässä tai kaupungilla. Kotonakin kannattaa liikkua Päivittäinen jumppa vahvistaa lihaksia ja lisää toimintakykyä. –?Kotona tuolilta nouseminen on erityisen yksinkertainen ja tehokas liike, jota voi tehdä aina ennen ruokailua ja ohjelmien mainoskatkoilla. Vaarana on, että liikkuminen unohtuu ja päivät kuluvat televisiota katsellen. Kotona vietetään nyt paljon aikaa. 1 Lisää verkossa Keskipohjanmaan digistä löytyy video, jossa Anne Raatikainen esittelee Brita Marian puiston liikuntalaitetta. RAATIKAINEN kannustaa kokeilemaan erityisesti rapputreeniä ja tuolilta ylös nousemista. –?Vaikka nyt eletään vaikeita aikoja, pysytään kuitenkin liikkeessä. Jumpalle kannattaa varata aikaa joka päivä ja tehdä siitä osa arkirutiinia. –?Pitää muistaa, että mikäli ei tee mitään, kunto huononee nopeasti. Liikkumalla pysyy kuitenkin pidempään toimintakykyisenä ja pystyy asumaan kauemmin kotona, Kokkolan kaupungin liikunnanohjaaja Anne Raatikainen kertoo
Asiakkaan ei tarvitse ladata mitään vaan voi suoraan linkin kautta liittyä treeniin. Nyt samaan imuun ovat lähteneet muutkin. Zoomin rahoittajina toimivia sijoittajia ovat Sequoia ja Emergence Capital. Soveltavaan improvisaatioteatteriin erikoistuneen kansainvälisen The Applied Improvisation Network -yhteisön Zoom-tapaamiset ovat moninkertaistuneet poikkeusajan tullen. 2 Sovelluksen voi ladata zoom. Mies näyttää liikkeet kameralle ja Zoom-osallistujat toistavat. –?Ennen pandemiaa suosituin alusta oli Microsoft Teams. Kotona kokoustaessa entistä useammalle on tullut tutuksi ainakin Zoom, jota moni koulu käyttää etäopetuksessaan. Palvelussa osallistuja voi jakaa materiaalia sekä tietokoneensa näytön. Pyrimme vuorovaikutukseen, mutta asiakas voi itse päättää, pitääkö kameran auki, kertoo helsinkiläisen crossfit-sali Crossfit Bulsan omistaja Nikolai Babitzin. Zoom havaitsi poikkeusolot nopeasti ja alkoi tarjota sovelluksen pro-versiota hetkellisesti ilmaiseksi. Yksi näistä on mahdollisuus jakaa iso osallistujamäärä pienryhmiin kesken etäkokouksen. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A12 Tuulamaria Lempiälä Koronakriisin suurimpia nousijoita näyttävät olevan videopalaverisovellukset. ZOOM TARJOAA joitakin sellaisia ominaisuuksia, jotka kilpailijoilla maksavat enemmän tai toimivat jäykemmin. Monelle suomalaiselle käyttöön valikoitui Zoom. 2 Sovelluksella on nyt yli 300 miljoonaa käyttäjää.. Zoomin latausmäärät ovat pandemian alettua kasvaneet maalis–huhtikuussa jopa yli kolmeen miljoonaan lataukseen päivässä, kertoo amerikkalaismedia Bloomberg Opinion. 2 Yrityksessä on yli 2?000 työntekijää ympäri maailman. Ilmaisversion kautta käytävien neuvottelujen pituus on rajattu 40 minuuttiin, kun osallistujia on enemmän kuin kaksi. 2 Sovelluksesta on olemassa ilmainen ja maksullinen versio. –?Otimme Zoomin käyttöön crossfit-salillamme, koska se vaikutti selkeimmältä. Sovelluksen käytöstä ovat innostuneet myös etätreenaajat ja improvisaatioteatterin tekijät. –?Zoom mahdollistaa joustavan liikkumisen pienryhmästä Videopalvelu punnersi isoksi koronan ansiosta Kun ihmiset jäivät koteihinsa, työkokousten lisäksi yksityisiin yhteydenpitoihin tarvittiin etätyökalua. Juan toimii edelleen yrityksen toimitusjohtajana. ARTTU LAITALA FAKTA Zoom – kokousalusta ja kasvuyhtiö 2 Zoom on videotyökalu, joka mahdollistaa videoneuvottelut etänä jopa tuhannen henkilön kesken. Saliyrittäjä Nikolai Babitzin vetää crossfit-treeniä korona-ajan tapaan. Zoom on perustettu 2011. 2 Yrityksen pääkonttori sijaitsee San Josessa, Kalifornian osavaltiossa Yhdysvalloissa. us -sivuston kautta mobiililaitteelle tai tietokoneelle. Perustaja Eric S. Grape People Finland valmentaa asiakkaitaan tehokkaaseen yhteistyöhön eri kokousalustoilla, mutta sillä ei ole kumppanuutta minkään yksittäisen alustan kanssa. Osallistuminen onnistuu myös verkkoselaimen kautta, mutta työpöytäsovellusta käyttämällä käytössä on kaikki sovelluksen palvelut. Kaikkien alustojen käyttö on kasvanut valtavasti, mutta Zoom on yli kolmikymmenkertaistanut käyttönsä, kertoo kokousalustojen asiantuntija Jonas Rajanto Grape People Finland Oy:sta
–?Asiakaspalvelu vastaa nopeasti, kun taas Microsoftilta tai Goog lelta on äärimmäisen vaikea saada ihmistä kiinni. Yritys on kohdannut paineita tehdä nopeita korjauksia tietoturvan ja ohjeistuksen parantamiseksi. –?Todennäköisesti ensimmäiset 20–30 turvapaikanhakijaa saapuvat Suomeen toukokuun lopussa, sanoo sisäministeriön johtava asiantuntija Kukka Krüger. Yksin treeni painottuu helposti vain lenkkeilyyn. Etätreenien kokonaisuus sujuu niin jouhevasti, että voi todeta menneen kuukauden aikana tästä tulleen poikkeusajan normi. Alakoulun opettajat päätyivät käyttämään etäopetuksessaan Zoomia. Taneli Koponen Lännen Median saamien tietojen mukaan Kreikasta on tulossa 20–30 turvapaikanhakijaa Suomeen näillä näkymin toukokuun kuluessa. Maahanmuuttovirasto (Migri) on varautunut turvapaikanhakijoiden saapumiseen. Hakijoiden henkilöllisyys ei siis ole välttämättä tiedossa, kun he saapuvat Suomeen. Alaikäisiä, ilman huoltajia olevia turvapaikanhakijoita siirretään Kreikan saarilta mantereella sijaitseviin vastaanottokeskuksiin, jotta siirrot voidaan toteuttaa. SUURIMMAT kustannukset aiheutuvat vastaanottopalveluista, matkakustannuksista, majoituksista ja erilaisista palveluista. Suomeen saapuvat turvapaikanhakijat asetetaan 14 päivän karanteeniin koronaviruksen varalta, Krüger kertoo. Niiden pohjalta maahanmuuttovirasto harkitsee, siirretäänkö henkilö Suomeen. EU-rahoitusta on tarkoitus käyttää turvapaikanhakijoiden vastaanottoon yhteensä enintään 13 miljoonaa euroa. Nikolai Babitzin on käynnistänyt Zoom-treenin salillaan Helsingin keskustassa. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta saa turvapaikanhakijoiden tulosta yhteenvedon maanantaina, kertoo ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps). Yhdenvertaisuuden varmistamiseksi opetuksen järjestäjän on tärkeää huolehtia, että kaikilla lapsilla on käytössään laitteet ja tarvikkeet, jotta hän voi osallistua etäopetukseen, sanoo lakimies Laura Francke Opetushallituksesta. Lasten jaksamisen kannalta koen tärkeäksi rajata sovelluksen käyttöä koulupäivän aikana, kolmannen luokan opettaja Sanna Hollström kertoo. –?Turvapaikanhakijoiden siirroista vastaanottojärjestelmälle aiheutuviin kustannuksiin käytetään EU-rahoitusta. Zoomin perustaja on Web Exin entinen pääkehittäjä. Hän sanoo, että hanke on etenemässä aikataulussa. –?Tilat ja karanteenijärjestelyt ovat valmiina. SUOMESTA ei ole tarkoitus lähettää yksityiskonetta noutamaan lapsia. Toimialalla kilpailevia alustoja ovat esimerkiksi Microsoft Teams, Googlen G-Suite ja Google Hangouts sekä LogMeIn-yhtiön luoma kokousalusta GoToMeeting. Suomi ei ole tämän hetken tiedon mukaan lähettämässä viranomaisia Kreikkaan. Migri on valmistautunut siihen, että toukokuun jälkeen lisää hakijoita voidaan ottaa vastaan noin kolmen viikon kuluttua ensimmäisten tulijoiden vastaanottamisesta. –?Suomi haluaa vastaanottaa omalta osaltaan haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja perheitä, Niikko sanoo. Summa on enintään 12 miljoonaa euroa, Saunamäki sanoi. Tykkään myös yhteisöllisyydestä, jota etätreenit tuovat, kommentoi Viuhkola. –?Alustan valinnassa on tärkeintä arvioida, mikä alusta sopii mihinkin tarkoitukseen. Harkinnassa tulee ottaa huomioon, että alustan tietosuoja ja tietoturva ovat riittävät. Esimerkiksi Tampereen yliopiston normaalikoulussa on ollut käytössä jo ennen poikkeusaikaa sekä Microsoft Teamsin että Zoomin lisenssit. –?He, joilla ei ole ollut vielä mitään, ottavat mieluiten Zoomin, koska se on niin helposti lähestyttävä. Opetushallitus ei ole antanut ohjetta käyttää tiettyä etäopetusalustaa. –?Tulee tehtyä enemmän ja paremmin kuin jos tekisi vain yksin. –?Erityisesti IT-asiantuntijamme suosittelivat sovellusta. Babitzin pyrkii pitämään tunnelman rentona ja kannustavana. Myös ekaluokkalaiset ovat onnistuneet sen käytössä. Lopullinen vastaanotettavien turvapaikanhakijoiden määrä on vielä avoinna. Sisäministeriön erityisasiantuntijan Iikka Saunamäki kertoi toimitukselle aiemmin, että EU:n turvapaikka-, maahanmuuttoja kotouttamisrahasto (Asylum, migration and integration fund) AMIFin toimeenpano-ohjelmaa muutetaan siten, että sen varoja voidaan käyttää 175 turvapaikanhakijan siirrosta aiheutuviin kuluihin. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A13 “Tulee tehtyä paremmin, kuin jos vetäisi yksin” Tuulamaria Lempiälä –?Katso, ettei sun selän takana oo mitään arvokasta! Ja sitten otetaan pari niitä taivutuksia. toiseen, mikä on iso etu, kertoo improvisaatioyhteisön jäsen Jani Turku. –?Nosta vaan lantioo, siten ku se oli äsken, hyvä, Babitzin kannustaa. –?Treenaan yleensä kamera kiinni, mutta pysyn paremmin tahdissa, kun näen toiset, kertoo etätreeneihin osallistunut Leena Heinonen. Suojelupoliisi varmistaa, että hakija ei ole uhka Suomen turvallisuudelle. Opetuksen järjestäjä päättää itse, mitä alustaa käyttää. Tämä tuo selkärankaa hommaan ja treenit ovat monipuolisia. Treenaajien määrä vaihtelee päivittäin, mutta tänään heitä on kaksi. Nikolai Babitzin kannustaa treenaajia ruudun välityksellä. Sisäministeriön johtava asiantuntijan Krügerin mukaan Kreikka on parhaillaan valmistautumassa hakijoiden siirtoihin heitä vastaanottaviin jäsenvaltioihin. Meneillään on toisen päivittäisen crossfit-etätunnin alkulämmittely. Migri on puolestaan kertonut hakevansa EU-komissiolta AMIF-rahaston hätäapumekanismin kautta noin miljoona euroa, joten yhteensä turvapaikanhakijoiden vastaanotossa varaudutaan enintään 13 miljoonan euron kuluihin. –?Sitten sinne seinälle lepäämään, sanailee Babitzin ja viittaa ironisesti seinää vasten tehtävään kyykkyyn. Zoomia on alkanut käyttää IT-osaamisen suhteen hyvin vaihteleva käyttäjäryhmä, vaikka sovellus on alun perin luotu yrityskäyttöön. Tulijoiden iästä tai tarkasta määrästä ei ole vielä tietoa, mutta Suomen on tarkoitus vastaanottaa haavoittuvassa asemassa olevia lapsia sekä yksinhuoltajaperheitä. Babitzin tiedustelee asiakkailtaan, mahtaako treeni jo tuntua kropassa. Molemmat osallistujista ovat olleet mukana etätreeneissä lähes alusta saakka. –?Hyvä, hyvin ne vetää, tänäänkin, huudahtaa Babitzin. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön työntekijät ja pakolaiset purkivat ruokia ja lääketieteellisiä tarvikkeita leirillä Ritsonassa, Kreikassa, 3. –?Raskasta, kommentoi Tytti-Maaria Viuhkola ja purskahtaa nauruun. Nyt on olennaista, että Kreikan kanssa sovitaan käytännön järjestelyistä, hän sanoo. Toinen haluaa treenata omassa rauhassaan käyttäen kuvayhteyttä kirittäjänä. YANNIS KOLESIDIS / EPA. Turvapaikanhakijoilla ei ole välttämättä minkäänlaista henkilöllisyyden todentavaa asiakirjaa. Turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen painopiste on Kreikasta tulevissa henkilöissä, mutta myös Italiasta, Maltalta ja Kyprokselta on edelleen mahdollista ottaa vastaan turvapaikanhakijoita, Krüger kertoo. Toinen päättää pitää kuvayhteyden päällä treenin ajan. Turvapaikanhakijoiden siirtomahdollisuutta Kreikasta on selvitetty, vaikka rajat ovat kiinni. Se on kilpailuetu, Rajanto sanoo. Suomen viranomaiset tekevät yhteistyötä IOM:n kanssa. ZOOM ON OLLUT esillä mediassa tietoturvaan kohdistuneiden haasteiden vuoksi. huhtikuuta. VALINTA turvapaikanhakijoista tehdään siten, että Kreikka esittää hakijoista saatavilla olevat tiedot. Sitä ei yksityinen ihminen hevillä hallinnoi, Rajanto kuvaa. HALLITUS päätti helmikuussa, että Suomeen voidaan ottaa vastaan 175 turvapaikanhakijaa Välimeren maista. Useilla isoilla yrityksillä on ollut jo ennen poikkeusaikaa käytössä jokin tietty alusta. Tästä on ollut keskustelua Kreikan kanssa siltä osin, että he osoittaisivat tänne sellaisia (turvapaikanhakijoita), joita Suomi haluaa vastaanottaa, Niikko sanoo. –?Nyt on kuitenkin tiedossa, että yli 90 prosenttia Kreikan tarjoamista turvapaikanhakijoista on 16–18-vuotiaita nuoria miehiä. Tarina kertoo, että hän lähti WebExistä, koska hänen mielestään yhtiö oli menettänyt asiakas keskiössä -ajattelun. Esimerkiksi Microsoft Teamsin takana on monimutkainen Office 365 -palvelu. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM järjestää turvapaikanhakijoiden matkan Suomeen ja huolehtii käytännön järjestelyistä. Hänen mukaansa kyse on yksinhuoltajaäideistä ja alle 14-vuotiaista lapsista. Turvapaikanhakijoita tullee pian Kreikasta Karanteenijärjestelyt ovat jo valmiina turvapaikanhakijoille, joita odotetaan Suomeen kesken koronakriisin
Nyt pyhien paikkojen moskeijat on suljettu suurelta yleisöltä, ja ihmisiä on kehotettu rukoilemaan kotona. Sisäministeri Mikael Damberg sanoi ihmisten alkaneen lipsua eristäytymisestä säiden lämmetessä. Ruotsi uhkasi sulkea baarit Tukholmalaiset ovat kerääntyneet tällä viikolla terasseille koronasta huolimatta. –?Olemme saaneet huolestuttavia tietoja ravintoloiden ulkoilmaterasseista, jotka ovat tupaten täynnä ihmisiä ja suhtaudumme asiaan vakavasti. Britanniassa on kuollut koronavirukseen viidenneksi eniten ihmisiä maailmassa Yhdysvaltojen, Italian, Espanjan ja Ranskan jälkeen. Monet moskeijat ja järjestöt suunnittelevat pakattujen aterioiden jakamista. Maassa on kuollut covid-19-tautiin 121 ihmistä. Koronavirus on vaikuttanut myös aterioiden tarjoamiseen yhteisöjen köyhille ramadanin aikana. Arvailu pääministeri Boris Johnsonin töihin paluusta kiihtyi, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sanoi hänen kuulostaneen puhelimessa ”uskomattoman hyvältä”. BRITANNIASSA viruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin oli kuollut perjantaihin mennessä sairaaloissa noin 19?500 ihmistä. ANDERS WIKLUND / EPA. Perjantaina todettuja tartuntoja oli lähes 14?000, kun edellisenä perjantaina niitä oli 7?100. RUOTSI VAROITTI perjantaina, että sääntöjä rikkovat tukholmalaisbaarit ja -ravintolat suljetaan. Tavallisesti ramadan on hyvin yhteisöllinen aika, jota vietetään perheiden ja ystävien kesken. EU tukee hanketta 7,5 miljardilla eurolla, mutta WHO-rahoituksensa jäädyttänyt Yhdysvallat ei ole siinä mukana. Ruotsissa kuolleita oli perjantaihin mennessä 2?152. Asiasta kertovat muiden muassa uutistoimisto Reuters, BBC ja Deutsche Welle. –?Olemme samassa veneessä ja jos toimimme yhdessä, pääsemme turvallisesti rantaan. Johnson oli kolme päivää tehohoidossa virustartunnan takia. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A14 Lea Peuhkuri Maailman 1,8 miljardia muslimia viettää ramadan-paastokuukautta poikkeuksellisella tavalla koronaviruspandemiassa. NYT PANDEMIASSA rajoitukset ovat vieneet ramadanista yhteisöllisyyden: moskeijoita on suljettu ja joukolla rukoilu on monin paikoin kielletty. Päivän paastoamisen jälkeen muslimit kokoontuvat yhdessä syömään auringonlaskun jälkeen. Ramadan alkoi torstaina monissa maissa. Britannian uhriluku on todellisuudessa huomattavasti suurempi, sillä siihen ei ole laskettu hoitokodeissa kuolleita. Se on pyhin kuukausi islamilaisessa kalenterissa. Tänä vuonna se on erilaista, ja kehotan jokaisKoronapandemia vei ramadanissa kokoontumiset Saudi-Arabia pitää islamin pyhimmät paikat kiinni myös ramadanin aikana. Espanjassa päivittäisten kuolemien määrä oli perjantaina alhaisin kuukauteen, kun viruksen takia kuoli 367 ihmistä. Maiden sisäistä matkustamista on rajoitettu. Katja Ihatsu Koronavirustartuntoja oli perjantaina todettu maailmanlaajuisesti yli 2,7 miljoonaa, ja kuolleita on noin 194?000. Normaalisti niissä olisi pyhiinvaeltajien tungos etenkin ramadanin loppupuolella. Yli puolet Ruotsissa koronavirukseen kuolleista ihmisistä asuivat pääkaupungissa. Ramadaniin kuuluvia iltarukouksia järjestetään kuitenkin pyhillä paikoilla uskonoppineille ja henkilökunnalle. Asiantuntijat arvioivat kuolemien lähtevän laskuun joissakin viikoissa. Espanjassa tautiin on kuollut noin 22?500 ihmistä, eniten Euroopassa Italian jälkeen. Banda Acehissa Indonesiassa kokoonnuttiin torstaina ramadanin ensimmäisenä iltana rukoilemaan moskeijaan, vaikka Indonesian presidentti Joko Widodo on kehottanut ihmisiä toistuvasti rukoilemaan kotona. Pakistan puolestaan sallii rukoilemisen moskeijoissa. Useissa muslimimaissa on voimassa ulkonaliikkumiskielto öisin pandemian vuoksi. Olemme tottuneet kokoontumaan yhteen ramadanin aikana. Saudi-Arabiassa koronavirus leviää nyt voimakkaasti, ja tartuntojen määrä tuplaantui viikossa. Maassa on islamin kaksi pyhintä paikkaa, Mekka ja Medina. Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi perjantaina aloitteen, jonka tarkoitus on nopeuttaa koronaviruslääkkeiden ja -rokotteiden kehittämistä koko maailman tarpeisiin. SAUDI-ARABIA on kehottanut välttämään kokoontumisia
Joidenkin arvioiden mukaan uskonoppineet ovat vaatineet saada järjestää ramadaniin kuuluvien uskonnollisia rituaaleja, koska paastokuukauden aikana vauraimmat muslimit maksavat islamilaista vuosittaista tuloveroa. LM HUOLTAJUUS 2 PEKING. SAUDI-ARABIASSA arviolta 150 kuninkaallisen perheen jäsentä on saanut tartunnan, minkä arvioidaan vaikuttaneen ripeisiin koronarajoituksiin. REUTERS Pariisi. Pakistanissa on todettu yli 11?100 vahvistettua tartuntaa, ja 237 on kuollut covid-19-tautiin. Siirtymäaika kestää tämän vuoden loppuun. Uskonoppineet neuvovat kansaa koronaviruksesta hallituksen videoilla. Ranskalaiset saavat toukokuun alussa käyttöönsä miljoonia pestäviä tekstiilimaskeja, maan hallitus sanoi perjantaina. 2 Ramadanin aikana muslimit eivät syö tai juo auringonnousun ja -laskun välisenä aikana. REUTERS. Se oli tarpeen, sillä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump pohdiskeli asiaa puhuessaan koronaviruksesta. Kansallinen sääpalvelu NWS varoitti ”erittäin vaarallisista” pyörremyrskyistä. Sunni-islamiin kuuluva wahhabilaisuus on maan valtionuskonto. 2 Paasto on yksi islamin harjoittamisen viidestä perus pilarista. Pakistanissa ja Indonesiassa sen sijaan osa moskeijoista pitää ovensa auki rukoilijoille ramadanin aikana. Ainakin seitsemän ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui pyörremyrskyissä ja tulvissa Yhdysvaltojen eteläosassa torstaina, kertoi CNN. Toisessa kerrottiin, että kun profeetta Muhammad aivasti, hän piti joko kättä tai kangasta kasvojensa edessä. MAAN PÄÄKAUPUNGISSA sijaitsevan Punaisen moskeijan johtaja on rikkonut koronarajoituksia kolmena peräkkäisenä viikkona, mutta viranomaiset eivät ole pidättäneet häntä. Toinen äideistä on piilottanut lapset. REUTERS Banda Acehissa Indonesiassa kokoonnuttiin torstaina ramadanin ensimmäisenä iltana rukoilemaan moskeijaan, vaikka Indonesian presidentti Joko Widodo on kehottanut ihmisiä toistuvasti rukoilemaan kotona. Reuters SUOJAUTUMINEN JUAN IGNACIO RONCORONI / EPA Barnier: Britannia ei edisty neuvotteluissaan BRYSSEL. Muut ovat usko, rukous, hyväntekeväisyys ja pyhiinvaellus Mekkaan. Muslimit 1,8 2 Maailmassa on arviolta 1,8 miljardia muslimia. Karachissa Pakistanissa moskeija oli tyhjillään ramadanin aattona. 2 Se, milloin ramadania vietetään kunakin vuonna, määräytyy islamilaisen kuukalenterin mukaan. ”Yksi vaarallisimmista ja idioottimaisimmista ehdotuksista tähän asti.”, sanoi brittiprofessori Paul Hunter. Koronapandemia näyttää kuitenkin antaneen wahhabeille uuden mahdollisuuden. Ennen sitä Britannia ja EU neuvottelevat vielä kahdesti. –?Ensimmäistä kertaa näin tehdään 1?400 vuoteen. Mukana on useita hallituksen ministereitä. Esimerkiksi yhdessä videossa wahhabi-oppinut kertoi, miten desinfiointiainetta käytetään kunnolla. Pakistanin hallitus sanoi, että uskonoppineet ovat suostuneet varotoimiin, kuten käsien desinfiointiin ja yhden metrin turvavälin pitämiseen muihin rukoilijoihin. Sähköt katkesivat yli sadastatuhannesta kotitalou desta. Eronneella shanghailaisella naisparilla on kaksi leikki-ikäistä lasta, jotka saivat alkunsa hedelmöityishoidoilla Yhdysvalloissa. Uskonoppineet ovat saaneet muun muassa luvan neuvoa kansaa koronaviruksesta hallituksen tuottamilla videoilla. Osa moskeijoista aikoo sallia kokoontumiset. Suurin osa verosta menee moskeijoille ja niiden yhteydessä oleville opetuslaitoksille. Lääkärit ja tieteilijät muistuttivat perjantaina, että desinfiointiaineita ei saa juoda tai piikittää kehoon. Oklaholmassa satoi golfpallon kokoisia rakeita. HOTLI SIMANJUNTAK / EPA ta pitämään fyysistä etäisyyttä, Saudi-Arabian terveysministeri Tawfiq al-Rabiah sanoi televisiopuheessaan maanantaina. MYÖS ISLAMIN kolmanneksi pyhin paikka, al-Aqsan moskeija Jerusalemissa, on suljettu suurelta yleisöltä ramadanin aikana. Britannia ei edistä siirtymäajan neuvotteluja, joissa sen pitäisi määritellä suhteensa EU:hun brexitin jälkeen, sanoi EU:n pääneuvottelija Mic hel Barnier perjantaina toisen neuvottelukierroksen päätyttyä. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A15 MAAILMA Koonnut: Katja Ihatsu UHRIT 7 ONALASKA. SHAHZAIB AKBER / EPA FAKTA Ramadan 2 Ramadan alkaa eri maissa eri aikaan riippuen siitä, milloin uuden kuun sirppi nähdään. Kuninkaallinen perhe ja uskonoppineet ovat pitkään hallinneet maata yhtenäisenä ja hyvin voimakkaina vallankäyttäjinä, mutta viime aikoina kruununprinssi Mohammed bin Salman on pyrkinyt rajoittamaan uskonoppineiden valtaa. Oikeuskäsittelyn odotetaan olevan mutkikas, sillä Kiinassa avioliitto on lain mukaan sallittu vain miehen ja naisen kesken. 2 Ramadania pidetään tärkeänä aikana myös mietiskelylle, rukoilulle, hyvien tekojen tekemiselle sekä ajan viettämiselle perheen ja ystävien kanssa. Britannia katsoo, että siirtymäajan lykkääminen ei ole vaihtoehto. Ramadan on islamilaisen kalenterin yhdeksäs kuukausi ja kestää 29–30 päivää. Maan lääkäriliitot ovat varoittaneet hallitsemattomasta tartuntapiikistä toukokuussa, jos hallitus ei pyörrä päätöstään yhteisrukousten sallimisesta. Myöskään Ranskassa hallitus ei tähän asti ole osannut päättää, miten maskeja pitäisi hyödyntää koronaviruksen torjunnassa vai pitäisikö lainkaan. Pari myös avioitui siellä. Kyseessä oli raskas päätös, joka sattuu sydämeen, sanoi al-Aqsan johtaja Sheikh Omar al-Kiswani BBC:n mukaan. Kuningas Salmanin ja todellisen johtajan, kruununprinssi Mohammed bin Salmanin kerrotaan pysyttelevän eristyksissä eri kartanoissa Punaisen meren rannalla. Texasin Onalaskassa kolme ihmistä kuoli ja useita rakennuksia ja teitä tuhoutui myrskyssä. ”Olemme samassa veneessä ja jos toimimme yhdessä, pääsemme turvallisesti rantaan.” Tawfiq al-Rabiah Saudi-Arabian terveysministeri Koronapandemia antaa wahhabeille uuden mahdollisuuden. LONTOO. –?Britannia ei voi asettaa neuvotteluille erittäin tiukkaa aikataulua ja olla sen jälkeen edistämättä lainkaan EU:n kannalta tärkeitä avainkysymyksiä, Barnier sanoi. Kiinassa alkaa maan historian ensimmäinen oikeusjuttu samansukupuolisen parin huoltajuustaistelusta. Hänen mukaansa Britannia on jättänyt vastaamatta valtaosaan EU:n lähettämästä 350-sivuisesta tekstistä koskien EU:n näkökantoja. 2 Muslimit kokoontuvat auringonlaskun jälkeen aterioimaan yhdessä ja rukoilemaan moskeijoihin. Sitä voisi jatkaa vuodella tai kahdella, mutta Britannian pitäisi esittää pyyntö kesäkuun loppuun mennessä
5,95 5,70 6,80 0,8 -7,0 32 4,2 1,54 74 QPR Software 1,85 1,60 2,50 -1,6 -12,7 8,38 23 Rapala VMC 2,37 2,15 3,43 2,6 -23,1 8 0,74 91 Raute A 19,40 17,40 27,40 -6,3 -28,7 11 7,6 1,75 86 Robit 2,00 1,51 3,18 0,8 -10,5 0,88 42 Saga Furs C 6,88 6,10 13,20 3,3 -47,7 7,2 0,28 24 Sievi Capital 0,87 0,86 1,54 -2,2 -31,5 4 21,8 0,65 50 Siili Solutions 8,08 7,24 10,30 -2,9 -6,3 22 2,9 2,76 56 Silmäasema 6,04 4,74 6,12 0,0 15,3 19 1,7 1,99 85 Solteq 0,98 0,96 1,53 -0,5 -32,1 18 0,78 19 Soprano 0,39 0,19 0,44 24,5 12,9 1,18 7 Sotkamo Silver 0,17 0,13 0,39 -10,3 -51,8 1,25 30 SRV Yhtiöt 0,94 0,82 1,84 0,6 -46,8 0,59 56 SSH Comm. Jos tulos on negatiivinen, p/elukua ei tulkintasyistä esitetä. Tulosjulkistusten ohella pörssissä nähtiin myös tulosvaroitukset Rautelta ja Lassila & Tikanojalta. Oriolan vaihdetumpi B-osake oli pörssin kovin nousija 7,3 prosentilla. Lähde: Nasdaq Helsinki / Kauppalehti.fi Osake Päätös Muutos %, Vaihto Muutos % kr. Markkina-arvo on kurssi kertaa yhtiön osakkeiden kappalemäärä (mitätöimättömät omat osakkeet mukana laskennassa). Hansen Holding 606,60 2,47 191,77 29,73 -7,59 Coloplast B 1074,50 1,85 281,47 11,65 55,54 Danske Bank 71,30 -3,02 609,93 1,77 -43,97 DSV Panalpina 660,00 0,76 328,76 27,27 13,79 Genmab 1661,00 7,13 291,49 23,68 48,44 Novo Nordisk B 446,45 3,57 1051,91 25,76 38,01 Ørsted 713,40 3,72 253,97 13,78 42,57 Vestas Wind Systems 561,40 -4,62 379,35 5,45 -8,09 Antti Mustonen Helsingin pörssissä saatiin perjantaina tulosraportteja ja varoituksia – kielteisiä ja myönteisiä. EU-huippukokouksen anti torstailta oli odotettu. Lääketukku Oriola sai tukea tuloksesta ja lääkeyhtiö Orion positiivisesta varoituksesta. TALOUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A16 SUURET YHTIÖT Ahlstrom-Munksjö 12,40 8,12 15,58 11,9 -12,8 20 4,3 1,35 1452 Cargotec 17,20 15,15 38,48 -9,0 -54,2 8 3,5 0,79 943 Citycon 5,54 5,21 10,10 0,7 -40,4 96 11,8 0,45 964 Elisa 56,02 36,65 58,88 3,2 50,0 28 3,3 7,38 9364 Fiskars 10,04 7,80 15,76 4,3 -33,3 12 5,6 1,06 806 Fortum 14,86 12,25 23,46 -6,1 -19,9 9 7,4 1,08 13959 Huhtamäki 31,10 23,48 44,78 1,3 -3,0 17 2,7 2,40 3347 Kemira 9,54 8,02 14,99 0,7 -17,9 11 2,9 1,20 1492 Kesko A 54,00 41,60 64,80 -0,7 17,6 18 4,6 2,64 5582 Kesko B 56,60 41,64 69,98 1,1 12,8 19 4,4 2,77 5582 Kojamo 16,84 10,16 18,90 5,6 58,9 22 2,0 1,33 4117 Kone 53,66 42,39 62,28 1,7 11,2 30 3,2 11,55 28926 Konecranes 17,83 14,05 38,15 -5,1 -51,4 13 3,4 1,16 1444 Metso 22,83 17,91 39,79 -2,1 -32,1 14 5,2 2,29 3482 Metsä Board A 5,98 4,80 7,70 -3,2 -19,8 15 4,8 1,60 2017 Metsä Board B 5,62 3,86 6,64 1,7 -0,2 14 5,2 1,50 2017 Neste 29,61 20,37 39,72 1,2 -8,1 14 1,5 3,82 22653 Nokia 3,09 2,08 5,12 -3,2 -40,2 14 1,16 17883 Nokian Renkaat 17,68 16,47 30,75 -7,3 -42,6 10 4,4 1,43 2530 Nordea Bank 5,08 4,39 8,19 -0,3 -30,8 8 7,9 0,67 21084 Orion A 46,80 28,20 47,70 13,3 52,4 31 3,2 8,08 6391 Orion B 47,20 28,19 48,18 13,0 52,7 32 3,2 8,18 6391 Outokumpu 2,26 2,07 4,54 -9,1 -35,7 6,6 0,38 981 Sampo A 26,89 21,34 42,46 3,9 -33,2 12 8,2 1,22 14544 Sanoma 8,14 6,84 12,49 -3,0 -12,2 13 6,1 2,52 1341 SSAB A 2,04 1,69 3,56 -2,0 -39,7 18 0,37 2091 SSAB B 1,96 1,68 3,17 -3,4 -33,4 18 0,36 2091 Stora Enso A 11,65 9,26 14,45 1,3 -14,7 20 1,3 1,33 8445 Stora Enso R 10,20 7,25 13,15 0,8 -11,1 18 1,5 1,17 8445 Telia Company 3,12 2,80 4,17 -4,8 -19,4 18 5,1 1,52 12637 Terveystalo 9,19 7,40 12,66 5,1 3,0 20 1,4 2,12 1148 TietoEVRY 20,24 17,26 31,32 0,4 -21,4 11 7,1 1,41 2380 UPM-Kymmene 24,00 20,31 31,50 -2,5 -6,7 13 5,4 1,37 13119 Valmet 19,55 13,33 25,20 5,8 -16,6 14 4,0 2,80 2818 Wärtsilä 6,28 5,01 15,10 -11,0 -58,4 15 7,6 1,89 3819 YIT 4,48 3,58 7,12 3,7 -15,3 17 6,3 0,88 942 NASDAQ HELSINKI PÖRSSIT -1,26% 11 12 01 02 03 04 450 500 550 600 650 700 750 -0,11% 11 12 01 02 03 04 18000 20000 22000 24000 26000 28000 30000 0,07% 11 12 01 02 03 04 6000 7000 8000 9000 10000 -1,27% 11 12 01 02 03 04 4000 5000 6000 7000 8000 -1,69% 11 12 01 02 03 04 8000 10000 12000 14000 Osake Päätös 12 kk Muutos % P/e OsinkoP/b Arvo € alin ylin vko 12kk tuotto% milj. Neljä prosenttia noussut Orion nosti koko vuoden liikevoittoarviotaan vahvan alkuvuoden sekä pääosin Euroopan markkinoille toimitettavien Dexdorja Easyhaler-alkuperälääkkeiden koko vuoden myynnin hyvän vedon takia. Tunnuslukujen laskennassa yhtiön omistuksessa olevat omat osakkeet on vähennetty osakkeiden kokonaismäärästä. Neste odottaa uusiutuvan dieselin myyntimäärien pysyvän suhteellisen vakaina, mutta öljytuotteiden markkinakysynnän heikkenevän merkittävästi huhti– kesäkuussa. Orionin tuotevalikoimissa olevien muiden lääkeyhtiöiden valmistamien geneeristen tuotteiden koko vuoden myynnin arvioidaan jäävän edellistä vuotta alhaisemmaksi pandemian aiheuttaman tuotteiden normaalia heikomman saatavuuden takia toisella vuosipuoliskolla. Møller Mærsk B 6378,00 -2,63 171,79 15,84 -28,11 Carlsberg B 807,40 -3,47 225,06 16,54 -5,03 Chr. 1kk 12kk NoHo Partners 5,46 3,30 11,65 11,0 -36,4 9 0,97 101 Olvi A 36,60 30,25 42,95 -2,7 10,9 18 2,7 2,93 762 Oma Säästöpankki 6,86 5,62 11,50 -0,6 -5,8 9 2,0 0,65 206 Oriola A 2,13 1,61 2,45 11,5 -12,7 29 4,3 2,31 355 Oriola B 2,08 1,52 2,50 16,7 -15,7 28 4,4 2,22 355 Outotec 3,44 2,68 6,34 -2,4 -24,5 12 2,9 1,68 636 Pihlajalinna 14,65 9,78 15,88 -0,3 35,6 28 3,29 332 Ponsse 22,10 19,36 33,00 -5,4 -24,6 16 1,4 2,68 618 Qt Group 23,20 10,05 26,00 14,3 116,8 308 31,76 560 Raisio V 3,49 2,42 3,87 2,8 19,1 21 3,7 2,02 572 Revenio Group 22,90 17,58 31,00 -5,2 22,1 58 1,2 9,23 603 Rovio 4,85 2,91 7,59 5,1 -28,1 29 1,9 2,31 395 Scanfil 4,48 3,26 5,40 3,2 3,7 9 3,3 1,70 284 Stockmann A 1,53 1,21 3,59 -0,6 -43,1 0,14 79 Stockmann B 0,74 0,73 3,22 -1,3 -67,7 0,07 79 Taaleri 6,12 5,82 9,76 -2,9 -16,4 16 2,6 1,38 174 Talenom 6,66 4,93 7,92 0,9 20,0 37 1,9 11,89 287 Tallink Grupp 0,65 0,60 1,10 -6,4 -38,5 9 18,6 0,53 438 Tikkurila 11,54 9,36 16,04 5,9 -22,8 14 2,2 2,90 499 Tokmanni Group 10,00 7,31 14,68 3,7 21,5 12 2,5 3,19 589 Uponor 9,12 6,73 14,11 2,5 -16,0 12 5,8 2,20 688 Vaisala A 28,95 18,50 37,50 0,3 45,8 28 2,0 5,25 1054 Viking Line 15,50 14,50 20,00 2,0 0,0 37 1,3 0,78 167 Ålandsbanken A 16,40 13,90 21,60 2,5 10,1 9 4,3 0,96 241 Ålandsbanken B 15,40 13,50 21,20 2,7 10,8 9 4,5 0,91 241 KESKISUURET YHTIÖT Afarak Group 0,63 0,21 0,97 122,8 -24,8 0,99 70 Aktia Pankki A 7,29 6,51 11,64 3,8 -17,4 9 8,3 0,85 521 Alma Media 7,34 5,48 9,30 11,9 18,8 15 5,5 3,16 588 Altia 7,60 7,01 8,82 -0,7 -2,9 14 5,0 1,82 275 Asiakastieto Group 32,90 24,20 38,40 3,1 21,9 35 2,9 2,49 773 Aspo 5,74 5,50 9,42 -1,7 -33,4 11 5,8 1,47 181 Atria A 9,49 6,69 10,86 3,5 4,1 17 4,5 0,62 261 Basware 25,00 15,66 29,10 9,4 15,5 3,99 354 Bittium 5,12 3,40 7,47 -0,2 -23,9 24 2,9 1,62 181 CapMan 1,81 1,49 2,89 2,1 7,9 134 7,2 2,79 274 Caverion 4,63 3,79 8,25 2,7 -25,3 28 1,1 2,77 652 Cramo 13,50 6,83 14,16 0,4 5,7 12 1,50 605 eQ 12,00 8,56 15,90 1,3 35,7 22 5,1 7,12 463 Etteplan 7,68 6,50 12,05 -0,5 -5,9 10 4,6 2,45 188 Evli Pankki 8,06 6,78 12,60 -2,9 -1,5 12 8,2 2,91 194 F-Secure 2,60 2,04 3,43 4,8 -6,1 124 5,42 412 Finnair 4,05 3,01 7,94 -1,3 -48,3 7 6,8 0,67 518 HKScan A 2,09 1,56 2,88 3,5 -6,3 0,66 200 Hoivatilat 15,80 8,78 16,25 0,0 77,5 14 1,1 2,16 400 Kamux 6,69 4,50 8,98 5,9 14,6 14 3,4 3,20 260 Lassila & Tikanoja 12,08 10,06 16,76 -2,6 -22,6 16 7,6 2,33 481 Lehto Group 1,32 1,19 4,29 -0,5 -68,6 0,69 77 Marimekko 24,15 21,30 42,50 -5,5 -11,9 15 7,7 5,08 198 Musti Group 11,12 7,00 11,38 4,9 354 PIENET YHTIÖT Apetit 8,00 7,12 9,14 0,0 -6,8 5,0 0,53 50 Aspocomp Group 4,25 3,20 6,90 1,0 -5,3 7 2,8 1,58 29 Biohit B 2,73 1,90 4,30 1,1 -9,0 2,85 41 Componenta 0,08 0,06 0,16 -14,4 -38,8 1,14 19 Consti Plc 6,64 4,76 8,88 -1,2 22,1 19 2,4 1,98 53 Digia 4,28 2,90 5,20 -5,1 46,1 16 2,3 1,45 115 Digitalist Group 0,03 0,03 0,08 1,2 -28,7 23 Dovre Group 0,23 0,20 0,37 -6,5 -0,9 15 4,3 0,98 24 EAB Group 1,83 3,36 -3,1 -30,7 5,3 1,37 26 Elecster A 5,75 4,90 10,10 -2,5 -41,3 23 4,0 0,83 21 Endomines 0,61 0,32 0,66 1,3 20,2 69 Enedo 0,98 0,80 3,50 -0,6 -66,3 92,50 7 Exel Composites 4,36 3,40 6,76 1,4 2,3 13 4,1 1,99 52 Glaston 0,66 0,62 2,12 -1,8 -58,4 56 3,4 0,75 55 Harvia 9,12 6,12 11,95 1,6 44,3 17 4,1 2,50 172 Honkarakenne B 2,94 2,21 4,42 -12,2 25,1 7 1,36 18 Ilkka-Yhtymä II 3,20 2,83 4,00 1,6 -16,7 18 12,5 0,59 84 Incap 11,65 9,94 23,00 -7,2 -12,1 6 2,35 51 Innofactor 0,69 0,51 0,95 2,1 22,5 59 1,11 24 Investors House 5,20 4,64 6,90 3,0 -21,2 19 2,5 0,70 32 Keskisuomalainen A 10,10 8,72 13,35 1,0 -22,6 8 6,2 1,41 102 Kesla A 3,43 3,08 5,65 -4,7 -25,8 9 4,4 0,90 11 Martela A 2,33 1,77 3,58 1,3 -28,3 0,62 9 Neo Industrial 2,38 1,72 4,10 7,2 3,5 0,8 2,10 14 Nixu 7,40 6,98 14,50 -7,5 -35,1 3,54 55 Nurminen Logistics 0,20 0,44 0,0 -36,4 11 Optomed 3,97 2,71 7,52 -6,1 52 Ovaro Kiinteistösijoitus 3,35 3,21 4,67 -0,3 -24,9 0,44 32 Panostaja 0,64 0,51 1,00 -2,4 -30,2 8,0 0,69 34 Punamusta M. € 24.4.2020 TUKHOLMA, SUURET YHTIÖT, 20 VAIHDETUINTA Atlas Copco A 345,00 -0,89 834,95 16,48 20,76 Atlas Copco B 308,90 1,58 368,57 20,66 16,92 Autoliv SDB 593,80 7,18 449,57 23,30 -25,55 Boliden 201,70 -0,35 389,65 14,05 -28,51 Castellum 163,95 5,26 578,65 5,37 -7,03 Ericsson B 81,10 -6,35 875,43 6,68 -14,99 Essity B 303,80 -0,43 605,93 7,96 11,69 Evolution Gaming Group 455,00 -5,58 448,94 45,37 197,15 H&M B 124,75 -7,90 547,98 1,29 -24,15 Handelsbanken A 84,00 5,40 345,74 7,25 -19,39 Investor B 476,70 -1,89 675,16 13,53 9,08 Lundin Energy 225,70 8,67 368,30 33,04 -28,94 Nordea Bank 55,17 -0,31 476,58 3,45 -28,58 Sandvik 142,45 0,81 421,56 11,20 -20,40 SKF B 154,55 11,35 564,06 25,65 -13,66 Swedbank A 111,38 3,53 663,62 -1,78 -27,91 Swedish Match 624,80 3,65 498,66 19,56 37,05 Tele2 B 128,50 -4,89 495,08 2,02 1,66 Telia Company 33,86 -4,83 509,44 -4,99 -16,66 Volvo B 116,20 -6,59 1079,69 6,17 -23,55 -0,83% 11 12 01 02 03 04 6000 7000 8000 9000 10000 11000 Tunnuslukujen laskenta perustuu Alma Talent tietopalveluiden liukuvaan osavuosiseurantaan. Oriolan liikevaihto ja tulos kasvoivat tammi–maaliskuussa odotuksia enemmän. Molempien osakekurssit laskivat. P/e-luku on markkina-arvo jaettuna tuloksella. Markkinoiden tunnelmia painavat yhä heikkenevät talousdatat. ”Tämän laskun arvioidaan kuitenkin korvaantuvan pääosin Dexdorja Easyhaler-alkuperälääkkeiden myynnillä.” Puoli prosenttia nousseen Nesteen liikevaihto supistui odotetusti vuodentakaisesta, mutta liiketulos kasvoi odotuksia hieman odotettua vähemmän. Luvut ovat tarvittaessa osakeantija splittikorjattuja. Yhtiö piti näkymänsä ennallaan. Tämä johtui osin hamstrauksesta sekä varastojen kasvattamisesta ja tuotteiden todellisen menekin kasvusta. Osinkotuottoprosentti on viime tilikauden osinko (tai osingot yhteensä) päätöskurssiin suhteutettuna. Tammi– maaliskuun 2020 alustava liikevaihto oli 280 miljoonaa euroa ja liikevoitto 84 miljoonaa euroa. Viime vuonna käynnistetyt tehostamistoimet sekä tammi–maaliskuussa koronaviruksen takia voimakkaasti kasvanut lääkemyynti siivittivät yhtiön kuitenkin tällä kertaa selvään positiiviseen tulosyllätykseen”, summasi Inderesin analyytikko Petri Kajaani. Tammi–maaliskuun loppupuolella covid-19-pandemia aiheutti merkittävää kysynnän kasvua. ”Oriola on kärsinyt muutaman vuoden ajan erilaisista liiketoiminnan haasteista, ja yhtiön tuloskehitys on ollut pitkään pääosin mollivoittoista. P/b on markkina-arvo/nettovarallisuus. Liikevoiton arvioidaan kasvavan vuoden 2019 tasosta. Tuloksena käytetään viimeisen neljän kvartaalin kertaeristä oikaistua nettotulosta. Viisi prosenttia nousseen Verkkokauppa.comin tulos ylitti analyytikoiden ennusteet. Security 0,90 0,65 1,54 2,3 -26,5 3,18 34 Suominen 3,06 2,00 3,40 6,6 17,2 66 1,6 1,28 175 Tecnotree 0,20 0,06 0,30 11,4 205,6 7 12,67 52 Teleste 3,71 3,51 6,46 -0,8 -36,3 12 5,4 0,95 72 Trainers´ House 0,23 0,21 0,45 -0,9 -41,5 8 4,4 0,56 4 Tulikivi A 0,13 0,08 0,19 -0,8 -11,3 0,96 7 Uutechnic Group 0,28 0,22 0,47 -1,4 -31,5 15 1,37 15 Valoe 0,07 0,04 0,39 4,9 -80,4 10 Wulff-Yhtiöt 1,47 1,44 2,42 -2,0 -9,3 9 6,8 0,88 10 Yleiselektroniikka Oyj 7,50 18,80 9,2 79,7 16 2,39 36 PRE-LISTA Ilkka-Yhtymä I 4,12 3,16 4,48 4,0 -3,3 23 9,7 0,74 84 Raisio K 3,49 2,47 3,90 1,2 18,7 21 3,7 2,01 572 KÖÖPENHAMINA, SUURET YHTIÖT, 10 VAIHDETUINTA A.P. Erityistuotteet-yksikön osalta yhtiö arvioi alkuvuoden kysyntäpiikin aiheuttaman myynnin kasvun tasaantuvan vuoden kuluessa. vko milj.kr. ”EU-johtajat hyväksyivät valtiovarainministerien aiemmin valmisteleman 540 miljardin euron rahoituspaketin koronakriisin hoitoon, mutta eivät päässeet yhteisymmärrykseen tätä mittavampien toimien pelisäännöistä”, Nordeasta arvioitiin perjantaina. Yhtiö piti tulosohjeistuksensa ennallaan. € Osake Päätös 12 kk Muutos % P/e OsinkoP/b Arvo € alin ylin vko 12kk tuotto% milj. OMXH-yleisindeksi laski 0,8 prosenttia. € Osake Päätös 12 kk Muutos % P/e OsinkoP/b Arvo € alin ylin vko 12kk tuotto% milj. Oriola ja Orion etenivät vastavirtaan
ARVOMETALLIT USD/troy-unssi % 24.4. Varainh. 20,00 15,05 29,00 0,5 -2,4 22 1,9 4,95 288 Eezy Oyj 3,34 2,58 7,35 0,3 -29,5 56 9,5 0,83 84 Efecte 4,16 3,90 6,64 3,5 -11,5 10,87 24 Enersense Internat. VALUUTTAKURSSIT Keskikurssit €/val val/€ Keskikurssit €/val val/€ Keskikurssit €/val val/€ KOROT 11 12 01 02 03 04 -1,00 -0,50 0,00 0,50 1,00 1,50 2,00 11 12 01 02 03 04 -0,50 -0,40 -0,30 -0,20 -0,10 0,00 RAHASTOJEN 6 KUUKAUDEN KÄRKI RAHASTOJEN 3 VUODEN KÄRKI EURIBOR 360 % %-yks. PITKIÄ KORKOJA 5v muutos 10v muutos OHJAUSKOROT Pitkät korot ovat valtionobligaatioiden markkina noteerauksista laskettuja tuottoja. Tärkeimmät tietolähteet: Nasdaq (pohjoismaiset pörssit), ulkomaiset pörssit (indeksit), suomalaiset pankit ja Euroopan keskuspankki (korot ja valuutat), raaka-ainepörssit. 5272,80 -3,56 4564,10 7255,20 Tokio, Nikkei 225 19262,00 -3,19 16358,19 24115,95 Tokio, TOPIX 1421,29 -1,47 1199,25 1747,20 DOW JONES -INDEKSEJÄ DJ Amerikka 642,62 -2,58 512,68 796,10 DJ Eurooppa 264,60 -1,93 224,09 352,19 DJ Maailma 356,50 -2,33 292,30 444,78 STOXX-INDEKSEJÄ EURO STOXX 50 2808,45 -2,76 2302,84 3867,28 EURO STOXX 309,38 -1,77 252,89 421,41 STOXX Nordic 30 8886,76 -0,72 7235,78 11069,27 STOXX Nordic 601,91 -0,20 482,29 745,37 STOXX 50 2800,50 -0,91 2260,11 3539,89 STOXX 600 329,66 -1,14 268,57 433,90 16 / 2020 1,0798 11 12 01 02 03 04 1,06 1,08 1,10 1,12 1,14 1,16 10,8769 11 12 01 02 03 04 10,40 10,60 10,80 11,00 11,20 116,0420 11 12 01 02 03 04 116 117 118 119 120 121 122 123 80,634 11 12 01 02 03 04 65 70 75 80 85 90 7,6467 11 12 01 02 03 04 7,50 7,60 7,70 7,80 7,90 8,00 0,8756 11 12 01 02 03 04 0,82 0,84 0,86 0,88 0,90 0,92 0,94 Osake Päätös € 12kk alin ylin,€ Muut. € KOTIMAISET INDEKSIT pistettä % TOIMIALAINDEKSIT pistettä % FIRST NORTH ULKOMAISIA INDEKSEJÄ RAAKA-AINEET klo 18 Suomen aikaa Kurssi Muut. SÄHKÖ Spot Snt/kWh snt Nord Pool 24.4. Tiedot välittää Millistream. TUKKIPUU KUITUPUU Mänty 17,56 +0,02 Kuusi 19,88 +0,24 Koivu 16,78 -0,04 euroa/m³ euroa euroa/m³ euroa RAAKAÖLJY USD/tynnyri % ICE 24.4. EURIBOR 365 % %-yks. Glo T 7,2 Nordea Instituutio Vastuull T 7,1 JPM Global Balanced A (ac EUR 6,5 Nordea Yhteisö Vastuullinen Gl 6,3 Nordea Yhteisö Varainh. Tietoja saadaan osaksi suoraan lähteistä, osaksi välittäjänä toimi Millistream. 24.4. PRIMEKOROT alkaen % 24.04. PERUSMETALLIT USD/tn % ELINTARVIKKEET 24.4. Mänty 54,75 -0,02 Kuusi 58,35 -0,16 Koivu 43,33 +0,38 cash 21,48 -24,1 huhti 21,54 -22,6 touko 24,87 -21,2 kesä 27,22 -18,8 heinä 28,95 -17,2 elo 30,34 -15,7 Suomen aluehinta 1,70 -1,41 Systeemihinta 0,53 0,04 Hopea 15,30 -1,3 Kulta 1736,25 0,4 Palladium 2015,30 -6,7 Platina 755,62 -2,1 Kaakao, USD/tn 2340,00 -0,6 Kahvi, USc/pauna 105,20 -4,9 Kaura, USc/bsh 297,00 -2,1 Maissi, USc/bsh 316,00 -0,5 Rapsi, EUR/tn 413,75 12,3 Soijapapu, USc/bsh 834,00 -0,1 Sokeri, USc/pauna 9,64 -1,9 Vehnä, USc/bsh 541,25 -0,3 POHJOISMAAT Kööpenhamina, OMXC20 1163,79 1,66 900,29 1276,39 Oslo, OSEBX 738,13 -1,38 605,28 949,01 Tukholma, OMXS 580,44 -0,29 473,20 735,16 Afarak Group 0,63 124,37 Oriola B 2,08 7,29 Optomed 3,97 6,86 Oriola A 2,13 5,97 Enedo 0,98 5,50 Musti Group 11,12 5,30 Orion A 46,80 4,35 Orion B 47,20 4,01 Valmet 19,55 3,99 Innofactor 0,69 3,94 HKScan A 2,09 2,96 Alma Media 7,34 2,80 Fortum 14,86 -5,44 Raute A 19,40 -4,43 Outokumpu 2,26 -4,03 Uponor 9,12 -3,08 Nokian Renkaat 17,68 -2,96 Wärtsilä 6,28 -2,67 Lassila & Tikanoja 12,08 -2,58 Nokia 3,09 -2,45 Nordea Bank 5,08 -2,40 SSAB B 1,96 -2,36 UPM-Kymmene 24,00 -2,36 Aktia Pankki A 7,29 -2,28 Fortum 86,35 Nokia 55,80 Sampo A 53,17 Neste 52,09 Kone 36,38 Orion B 35,20 UPM-Kymmene 32,85 Elisa 22,79 Nokian Renkaat 17,52 Stora Enso R 17,36 Wärtsilä 15,71 Valmet 13,98 Fortum 308,85 Nokia 272,05 Sampo A 263,39 Neste 253,81 Kone 234,80 UPM-Kymmene 183,92 Elisa 154,66 Stora Enso R 123,91 Orion B 120,04 Wärtsilä 101,69 Nokian Renkaat 93,35 Metso 67,97 OMXH 8110,05 -0,8 OMXHCAP 5664,90 -0,8 OMXH 15 929,31 -1,0 OMXH 25 3468,78 -1,0 OMXH Benchmark 43,21 -0,9 OMXH Bmk tuotto 93,86 -0,6 OMXH Benchmark Cap 157,03 -0,7 OMXH Bmk Cap tuotto 385,32 -0,4 OMXH Mid Cap 310,32 0,8 OMXH Small Cap 370,88 -0,1 First North Finland 1409,49 1,2 Öljy ja kaasu 8217,39 1,2 Perusmateriaalit 1089,29 -0,3 Teollisuustuotteet 1360,41 -0,1 Kulutustavarat 918,13 -2,1 Terveydenhuolto 2096,23 10,0 Kulutuspalvelut 984,80 0,8 Tietoliikennepalvelut 2482,46 2,5 Yleishyöd. palvelut 744,12 -6,1 Rahoitus 1096,08 1,8 Teknologia 793,03 -2,0 Australia, dollari 1,6935 0,5905 Brasilia, real 6,1415 0,1628 Bulgaria, lev 1,9558 0,5113 Egypti, punta 16,9954 0,0588 E.-Afrikka, randi 20,4973 0,0488 E.-Korea, won 1332,3000 0,0008 Hongkong, dollari 8,3690 0,1195 Intia, rupia 82,3614 0,0121 Iso-Britannia, punta 0,8756 1,1421 Israel, sekeli 3,7987 0,2632 Japani, jeni 116,0180 0,0086 Kanada, dollari 1,5224 0,6569 Kiina, juan renminbi 7,6467 0,1308 Kroatia, kuna 7,5471 0,1325 Malesia, ringit 4,7083 0,2124 Marokko, dirham 10,7720 0,0928 Norja, kruunu 11,5318 0,0867 Puola, zloty 4,5396 0,2203 Romania, leu 4,8403 0,2066 Ruotsi, kruunu 10,8780 0,0919 Singapore, dollari 1,5393 0,6496 Sveitsi, frangi 1,0530 0,9497 Tšekki, koruna 27,2960 0,0366 Tanska, kruunu 7,4596 0,1341 Thaimaa, baht 35,0040 0,0286 Tunisia, dinaari 3,1295 0,3195 Turkki, liira 7,5489 0,1325 Unkari, forintti 356,1900 0,0028 USA, dollari 1,0798 0,9261 Venäjä, rupla 80,6340 0,0124 Aallon Group 8,90 7,84 13,80 -1,3 6,0 28 3,77 32 Admicom 71,80 36,70 94,80 7,2 95,6 63 1,0 20,51 338 Ahola Transport A 0,89 0,70 1,10 0,6 10,6 11 2,5 1,35 13 Avidly 1,81 1,37 6,64 -13,0 -69,7 0,67 4 BBS-Bioactive Bone 8,60 1,80 14,10 1,2 179,2 11,96 44 Bilot 6,84 5,22 7,14 0,6 25 Detection Tehcnol. Nordea Allokeringsfond 10,9 Nora Four (NOK) 3,2 Nordea Discr. % vko/12kk P/e Os.tuotto% P/b Arvo m€ 01 02 03 04 -0,02 0,00 0,02 0,04 0,06 0,08 0,10 20 -0,0 0,0 0,0 0,0 0,1 0,1 0,1. 24.4. Global 6,2 FF Growth & Income Fund ACC 6,1 FF US Dollar Bond Fund ACC 21,6 FF US Dollar Bond Fund ACC 20,2 Pictet-USD Government Bonds-P 18,1 JPM Global Macro A (acc) USD 17,9 OP-Yrityslaina Amerikka B 17,6 JPM Global Macro Opportunit 17,3 OP-Yrityslaina Amerikka A 14,4 Schroder ISF Global Corporate d 14,2 JPM Global Corporate Bond USD 13,5 Schroder ISF US Dollar Bond 13,4 Seligson & Co Rahamarkkinar B 2,5 JPM-GBP Liq. VNAV Fund A (Acc) 0,1 Seligson & Co Rahamarkkinar A -0,2 Seligson & Co Rahamarkkinar B -0,2 JPM EUR Money Market VNAV EUR -0,3 eQ Lyhyt Korko 1 K -0,4 OP-Euro A -0,6 OP-Euro B -0,6 Nordea Korko I T -1,3 Nordea Korko S -1,3 YHDISTELMÄRAHASTOT % PITKÄ KORKO, EURO JA USD % LYHYT KORKO, EURO JA USD % OSAKERAHASTOT % LYHYT KORKO, EURO JA USD % YHDISTELMÄRAHASTOT % PITKÄ KORKO, EURO JA USD % 24.4. Julkaistun informaation käyttö ja siihen luottaminen tapahtuu lukijan omalla vastuulla. Varainh. Nordea Discr. % OSAKERAHASTOT % 24.4. Glo T 8,5 Taaleri Varovainen Omistaja A 8,0 Nordea Instit. € Viikon vaihdetuimmat milj. G Dis 67,0 JPM US Growth A (dist) USD 66,8 FF Global Technology Fu ACC 58,6 Janus Henderson Horizon Gl I2 58,4 Säästöpankki Aasia B 54,9 FF Global Technology Fu EUR 54,7 JPM China A (dist) USD 53,3 Pictet-Biotech-P USD 21,5 Handelsbanken Terveys Teema ( ) 18,9 Taaleri Uusi Eurooppa Osake A 17,7 Seligson & Co Global Top 25 B 17,6 Seligson Global Top 25 Phar A 17,4 SEB Concept Biotechnology 15,6 OP-Kiina B 15,5 OP-Kiina A 15,5 Zenito Silver and Gold C 15,4 Zenito Silver and Gold B 15,3 2Y 5Y 10Y 30Y -0,6 -0,4 -0,2 0,0 0,2 0,4 Alumiini 1473,50 -0,2 Kupari 5120,50 0,4 Lyijy 1632,50 -2,5 Nikkeli 12010,00 3,0 Sinkki 1855,00 -3,6 Tina 15185,00 0,1 EUROOPPA Amsterdam, AEX 504,94 -0,17 389,60 632,12 Bryssel, BEL20 2942,98 -2,40 2406,75 4201,35 Frankfurt, DAX 10336,09 -2,73 8255,65 13795,24 FTSE Eurotop 100 2505,34 -1,24 2026,37 3251,98 Lontoo, FTSE 100 5752,23 -0,60 4898,79 7727,49 Madrid, IGBM 6746,50 -0,25 5814,50 10100,20 Milano, FTSE MIB 16858,89 -1,15 14894,44 25477,55 Pariisi, CAC 40 4393,32 -2,35 3632,06 6111,41 Tallinna, OMXTGI 1098,29 -2,05 965,79 1376,93 Wien, ATX prime 1082,24 4,54 839,78 1658,78 Zürich, SMI 9625,71 0,13 7650,23 11270,00 AMERIKKA DJ Industrial 23488,33 -3,11 18213,65 29568,57 Nasdaq Composite 8501,43 -1,72 6631,42 9838,37 S&P 500 2799,75 -2,60 2191,86 3393,52 Toronto, S&P/TSX 14262,95 -0,68 11172,73 17970,51 AASIA Hongkong, Hang Seng 23831,33 -2,25 21139,26 30081,55 Shanghai, SSEC 2808,53 -1,06 2646,80 3193,75 Singapore, Str.Times 2518,16 -3,69 2208,42 3415,18 Soul, KOSPI 1914,73 3,10 1439,43 2211,36 Sydney, All Ordin. Tarkat tiedot rahastojen mahdollisten eri osuuksien tuotoista löytyvät kauppalehti.fi:stä Markkinainformaatiokoosteen tuottajana Kauppalehti pyrkii varmistamaan julkaistavien tietojen oikeellisuuden ja ajantasaisuuden, mutta ei vastaa mahdollisista virheistä. Asset Allocat K 19,8 Nordea Instituutio Vastuull K 8,6 Nordea Instit. % vko 12 kk alin 12 kk ylin 24.4. 20,00 7,76 20,70 5,3 149,4 74 0,6 9,15 241 Rush Factory Plc 0,81 0,75 4,02 -3,0 -79,0 7 1,16 1 Savosolar 0,00 0,00 0,02 5,4 -17,0 2,10 8 Titanium 7,74 7,64 11,00 -2,5 -7,9 14 9,2 3,26 79 United Bankers 7,60 6,25 10,00 -0,7 -3,2 19 5,7 2,11 78 Verkkokauppa.com 4,00 2,49 4,25 14,3 -2,4 22 5,4 4,69 171 Viafin Service 8,85 6,14 12,95 2,9 38,3 18 2,9 1,64 30 Vincit 4,19 2,86 6,44 17,4 -36,1 45 7,3 2,12 45 3 kk -0,161 0,029 12 kk -0,066 -0,013 3 kk -0,163 0,030 12 kk -0,067 -0,013 Aktia Prime 09.09.19 0,50 ÅAB Prime 29.05.19 0,35 Bigbank 31.10.18 0,00 Danske Bank Prime 27.01.20 0,50 Handelsbanken 01.11.17 0,55 Op-Prime 03.04.18 0,25 Hypo-Prime 01.10.19 0,10 Nordax Bank 22.04.20 0,40 Sp-prime 02.01.20 0,60 Bank Norwegian 01.01.19 0,00 Nordea prime 01.11.19 0,60 SEB Prime 01.10.16 0,75 POP-Prime 06.04.20 0,60 S-Prime 01.10.19 0,40 Saksa -0,67 -0,05 -0,48 -0,05 Suomi -0,32 +0,11 -0,04 -0,07 USA 0,36 -0,01 0,60 -0,00 Iso-Britannia 0,17 +0,01 0,29 -0,00 Ruotsi -0,27 -0,03 -0,07 -0,04 Japani -0,11 +0,04 -0,13 +0,02 Ranska -0,33 -0,05 0,02 -0,06 Suomi, peruskorko -0,25 EU, EKP:n ohjauskorko 0,00 USA, diskonttokorko 3,00 USA, Federal Funds 2,50 Ruotsi, repokorko -0,25 Norja, ohjauskorko 1,00 Englanti, Bank Rate 0,75 Sveitsi, SNB target -0,75 Japani, Call Rate -0,10 Kiina, lending rate 4,35 Intia, repokorko 6,00 Venäjä, Key rate 7,75 Australia, Cash Rate 1,50 Danske Invest Teknologia In K 78,4 Danske Invest Teknologia In T 71,1 JPM US Growth A (acc) USD 67,1 Brown Advisory US Sust. Asset Allocat K 2,2 Taaleri Varovainen Omistaja A 1,4 Nora Three (NOK) 1,3 Carmignac Patrimoine A EUR acc 0,4 OP-Private Tavoitetuotto A -1,3 Nora Two (NOK) -1,3 OP-Private Tavoitetuotto Plus -1,4 FF Fidelity Target 2020 ACC -1,7 Pictet-USD Government Bonds-P 8,8 FF US Dollar Bond Fund ACC 8,6 FF US Dollar Bond Fund ACC 8,5 Nordea 1 US Corporate Bond B 5,1 OP-Yrityslaina Amerikka A 4,5 OP-Yrityslaina Amerikka B 4,5 JPM Global Macro Opportunit 4,4 Nordea Aasialaiset Tähdet C 4,4 Nordea Aasialaiset Tähdet C tu 4,4 JPM US Aggregate Bond A ( USD 4,2 JPM USD Liquidity LVNAV A (ac ) 0,6 JPM-GBP Liq. VNAV Fund A (Acc) 0,5 Seligson & Co Rahamarkkinar A -0,7 OP-Euro B -0,9 OP-Euro A -0,9 eQ Lyhyt Korko 1 K -1,2 JPM EUR Money Market VNAV EUR -1,6 Nordea Korko I T -1,7 Nordea Korko S -1,7 Nordea Korko I K -1,7 Vertailussa ovat mukana Suomessa markkinoitavat rahastot. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A17 NASDAQ HELSINKI 12.00 15.00 18.00 8000 8050 8100 8150 8200 -0,84% 8110,05 NOUSIJAT Osake päätös € % LASKIJAT Osake päätös € % VAIHDOT Päivän vaihdetuimmat milj. 1,61 1,12 2,16 6,6 -26,1 1,40 9 Faron Pharmaceuticals 4,10 2,51 12,50 -8,9 113,24 189 Fellow Finance 2,24 2,10 8,34 -0,4 -71,5 28 1,8 1,09 15 Fodelia 7,16 5,06 8,55 2,6 40 1,0 7,36 50 Fondia 7,40 5,94 11,60 1,9 -34,5 38 3,6 4,87 29 Gofore 7,30 4,80 9,28 0,3 -12,9 23 2,7 3,21 100 Heeros 2,02 3,14 0,9 -0,9 5,37 9 Herantis Pharma 7,76 5,20 10,80 3,5 38,6 29,46 54 LeadDesk 10,10 7,96 17,30 5,8 21,0 68 6,12 46 Loudspring 0,27 0,22 0,59 -1,1 -19,5 0,95 7 Nexstim 0,06 0,02 0,27 -13,5 -71,4 3 Next Games 0,98 0,55 1,81 30,7 -24,1 1,22 27 Nordic ID 1,90 1,57 4,40 7,3 -51,7 3,71 4 Piippo 2,78 4,38 -0,6 -13,9 37 0,58 4 Privanet Group 0,27 0,23 0,98 -10,3 -61,0 1,08 5 Relais Group 6,54 5,16 9,36 -2,4 27 36,33 110 Remedy Entertainm
Ne peruttiin Seinäjoelta jo tällä viikolla. Italian jalkapalloliiton FIGC:n toiveissa on saada joukkueharjoitukset alkamaan 4. Perjantai 24. URHEILU Urheilutoimitus P. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A18 Seppo Luokkala Suomen raviurheilussa laitettiin lappu luukulle maaliskuun 18. Kaikki rahapelaaminen oli muuten loppu. Varovainen pitää tietysti olla, mutta kyllä korona sotki tilannetta aika ikävästi. Petri Klemolaa harmittaa kuninkuusravien kohtalo. päivään. Koronatilanne näkyy tallilla määrätyllä tavalla jopa myönteisesti. Hippoksen kilpailupäällikkö Tuomo Pekonen pitää kirjaa euromääristä, jotka raviurheilijoilta jää näin aikoina saamatta. Nyt kun vain saataisiin kilpailut käyntiin. Näin tehtiin, jotta koronaviruksen keskeyttämä kausi Italian jalkapallokautta jatkettiin saataisiin pelatuksi loppuun. Saksan pääsarja Bundesliiga valmistautuu aloittamaan pelit 9. Mutta eihän sitä kukaan pelkästä valmentamisesta maksa, jos kilpailemaan ei päästä. Paavolan mukaan Nikulan tallialueella oli aika kuollutta ensimmäisten kolmen viikon aikana, jotka kilpailutoiminta oli pysäyksissä. Meilläkin on 8 000-10 000 juoksevat kulut kuukaudessa, niin kyllä tulojakin tarvittaisiin. päivästä elokuun 2. – Paikallisja harjoitusraveissahan voisi harjoitella annettujen määräysten noudattamista. Lähtöihin otettaisiin vain kymmenen hevosta ja ravipaikalle päästettäisiin kilpailun kannalta välttämättömät henkilöt. toukokuuta, jolloin maan hallitus aikoo tällä tietoa höllentää koronakriisin tuomia sulkutoimia. Yleisimmin lasketaan, että omistaja saa (tai häneltä jää nyt saamatta) 85 prosenttia voitetuista rahoista. HIPPOKSEN hakemuksessa mainittiin tautitilanteen tulevan huomioiduksi monella tavoin, mikäli ilman yleisöä ajettavat ravit saataisiin käyntiin. Heti tauon alettua otettiin tallilla hetki lunkisti ja rokoteltiin hevosia. Paavola ei ole juurikaan seurannut Ruotsin raveja, joita on järjestetty keskeytyksettä. No, jospa se nyt jaksaisi kesällä sitten pidempään. Ravit Tilipäivät harvenneet raviurheilijoilta, mutta talleilta ei työ lopu. Paikkojen kunnostaminen ja remontointi on kuulunut kevään ohjelmaan. Lopullinen päätösvalta asiassa on kuitenkin Italian hallituksella. Palkintopottia jaetaan yksittäisen ravurin kohdalla tapauskohtaisesti. Hän on Porin Ässien kasvatti ja pelannut urallaan seitsemän liigaottelua. Nyt on tiivistetty tahtia siinä toivossa, että pian päästäisiin taas kilpailemaan, Juha-Matti kertoo. Ullavalla ravivalmentaja Petri Klemola kertoo tallin kaluston olevan kilpailukunnossa. Bundesliiga olisi ensimmäinen koronatauolta palaava eurooppalainen suursarja, mutta paluu vaatii vielä poliittisen siunauksen.. 122 000 euroa ja tämän vuoden saldo on vasta n. Viime aikoina väkeä on näkynyt taas vähän enemmän. Viime vuonna Juha-Matin valmennettavat ravasivat n. – Toukokuun 13. Ilman harjoitusravien tuomaa rutiinia ne joutuisivat suoraan esimerkiksi Pikkupelimannin karsintoihin. – Ruotsalaiset tekivät omat ratkaisunsa ja sikäläinen raviurheilu teki tilin. – Olen pystynyt ottamaan tavallista enemmän nuoria varsoja opetukseen. ROOMA (STT) Italian jalkapallopäättäjät ilmoittivat, että maan pääsarjan Serie A:n päättymispäivää on siirretty kesäkuun 30. Toivomme avi:lta pikaista ja myönteistä vastausta. SEPPO LUOKKALA KOKKOLA Jääkiekon Mestiksessä pelaavan Kokkolan Hermeksen ensi kauden joukkueen rakentaminen jatkuu. Kaustisen Pelimanniajoon viitaten. Eija Sorviston valmennettavista yli puolet on nykyisin ”vieraan” omistuksessa. Kevät olisi ollut meidän tallin kalustolle hyvää aikaa, kun moni hevonen on tasavauhtinen, eikä oikein riitä kärkipäähän nopeilla kesäkeleillä. Hevosten hoitaminen ja valmentaminen pitää ammattilaisen kiireisenä kilpailupäivien puuttumisesta huolimatta. – Ihan täydessä iskussa ollaan. Tekemisenpuute vaivaa myös monia, jolloin he lähtevät katsomaan radalle hevosia. – Raviradoiltahan jää kaikki tulo saamatta, kun raveja ei järjestetä. Klemolan tallilla on kaksi ulkopuolista työntekijää oman väen lisäksi. toukokuuta, ilman katsojia pelattavilla otteluilla. Juha-Matti Paavolan tallilla on paljon miehen itsensä osaomistamia valmennettavia. päivän jälkeen. Valmentaja ja ohjastaja jakavat loput 15 prosenttia. Iso tekijä olisi, jos valtiovalta höllentäisi 3. – Vielä eivät ole vieneet hevosiaan pois. Talleille olisi hyvä saada ajoissa tieto siitä, milloin kilpailemaan taas päästään. Suomen Hippos haki alkuviikolla aluehallintoviranomaiselta lupaa käynnistää ravikilpailutoiminta maassa erittäin tarkkaan määrättyjä rajoituksia noudattaen. toukokuuta tuota kymmenen hengen kokoontumisrajaa, kilpailupäällikkö Pekonen tuumii. Ketola oli sisäisen pistepörssin kakkonen puolustajista ja tehotilaston ykkönen lukemalla +8. Lisäksi tauko vaikuttaa useisiin eri sidosryhmiin. Hippos ei hae samalla kirjelmällä lupaa poniravien ja -lähtöjen, eikä paikallisravien järjestämiseen. Italiassa ei ole urheiltu maaliskuun 9. Jos omistaja ajaa ja valmentaa, saa hän tietysti koko voittosumman. Paavolan tallin suomenhevoskalustolta jää kevään mittaan useita hyvin ansaintamahdollisuuksia käyttämättä. Lisäksi nuoret hevoset tarvitsisivat kokemusta. Se hämmästyttää kaustislaista ammattivalmentaja Juha-Matti Paavolaa. Suurkilpailujen merkitys ja raviurheilulta saamatta jäävä summa kasvaa kesää kohden, Pekonen tietää. Uskotaan ja toivotaan, että parempi aika piakkoin koittaa. Miljoonamenetykset raviväelle Juha-Matti Paavola ja Menoks ovat voittaneet kolmesti peräkkäin Kaustisen festivaaliviikonlopun raveissa. päivänä summa on 3,2 miljoonaa ja toukokuun lopussa jo 4,3 miljoonaa. Maa on kärsinyt covid-19-kriisistä, Italiassa on koronavirukseen kuollut yli 25?000 ihmistä. – Ei siellä välttämättä samat hevoset ole vireessä vuoden kuluttua. Rokotustauon päälle on treenattu normaalisti jo melkein kuukauden. – Toivottavasti toukokuun puolivälissä jotain tapahtuu. Ikävähän se, kun isompia kevään kisoja jäi ajamatta, Paavola toteaa mm. – Haluan olla sarjan ja joukkueen johtavia puolustajia ja sen jälkeen ottaa stepin liigatasolle, sanoo 20-vuotias Ketola Hermeksen tiedotteessa. Pakkikaluston johtaviin pelaajiin viime kaudella kuulunut Juuso Ketola jatkaa joukkueessa myös Ketola jatkaa Hermeksessä kauden 2020–21. Hevosia pitää valmistaa muutaman viikon, mieluiten kuukauden, ennen kilpailemista. päivänä, eikä sen poistumisesta ole vielä minkäänlaista tietoa. YLIVIESKALAINEN Eija Sorvisto ei myöskään panisi pahakseen, vaikka kokoontumisrajoituksia kevennettäisiin ja ravit saataisiin taas käyntiin. Sorvistoa harmittaa, kun kevään ajopäivät eivät toteutuneet. Viime ajat on opetettu varsoja ja valmisteltu nuoria hevosia koelähtöön. – Pakkotaukoa tuli hevosille. Suomessakin olisi raveihin saatu varmasti lisää innostuneita, kun tarjontaa olisi ollut tv-studioineen nähtävänä. 6000. Minun mielestä ne ravit pitäisi ajaa, vaikka sitten vähän matalammalla profiililla. – Ravien taloudellinen puoli ei ole muutenkaan kummoinen ja nyt tuli vielä tällainen kevät. Niihin ei kuitenkaan tulisi niin paljon hevosia. Opetustoiminnan lisäksi tallilla riittää jatkuvasti tekevälle tekemistä. Töitä on ihan mukavasti, vaikka raveissa ei käydäkään. – Paikat kuivuvat ja väki tulee hevostensa kanssa hiitille. – Fiiling alkoi olla lähellä huippukuntoa, kun ravitauko alkoi. Serie A:n 20 seuraa päättivät tiistaina yksimielisesti, että kausi pelataan loppuun. huhtikuuta mukaanlukien oli palkintorahoja jäänyt jakamatta reilut 1,7 miljoonaa euroa
Ilman muuta löytyy halu tehdä työtä Suomen mäkihypyn eteen, mutta myös yhteistyö jo olemassa olevan valmennuksen kanssa veti vahvasti puoleensa, Väätäinen kertoi Hiihtoliiton tiedotteessa ja viittasi kollegoihinsa Hakolaan ja Zoziin. Valmennusryhmään kuuluu myös välineteknikko ja apuvalmentaja Frederic Zoz. Koronaviruksen tarttumisen uhka on ihmisjoukoissa olemassa, ja kisajärjestäjät painottavat tapahtumaan osallistuvien terveyttä. Isojen yleisötapahtumien kielto kestää ainakin heinäkuun loppuun. toim., musta katelaatta, Mestarin Lapinkeittiö, huuva ja piippu, kiuas ja hormi. Palkkaleikkausten ulkoKooKoo sopi palkkaleikkauksista puolelle jäävät pienimpien palkkaluokkien pelaajat. Pasanen maastohiihdon päävalmentajaksi Teemu Pasanen nimettiin maastohiihdon päävalmentajaksi. Hän painottaa käytännön valmentamiseen, ja Väätäinen voi johtaa kokonaisuutta valmentamisen ohessa. Kunkkunumero: 31. Väätäinen toimi maajoukkueen päävalmentajana vuosina 2008–2010. Alkuperäinen grillikota 10m2 + sauna 4 m2 PUOLEEN HINTAAN nopeille varaajille. Hakola odottaa innolla toiminnan käynnistymistä. 2 Rahapelit Keno: Perjantai 24. Tällaisella roolituksella valmentajien omat vahvuudet pääsevät parhaiten esiin, ja toiminnan laatu on parempaa, Hakola kertoi. Haluamme pärjätä jokaisessa maailmancup-viikonlopussa, haluamme voittaa arvokisamitaleja ja haluamme voittaa olympiamitaleja. Kunkkunumero: 69 Ilta-arvonta. Maajoukkueen valmennusmalli meni sikäli uusiksi, että viime kaudella käytössä ollutta maajoukkueen johtajaa ei enää nimetty. Tänä kesänä perinteiset kisat oli määrä ajaa heinäkuun alussa, mutta valtioneuvoston linjaus yli 500 hengen yleisötapahtumien kieltämisestä estää ajot. Unelmani on, että Suomen naiset ja miehet ovat mitaleilla Pekingin talviolympialaisten viestikilpailuissa, Lindholm kommentoi. Kuluneen kauden päävalmentaja Lauri Hakola jatkaa Väätäisen apuna. Siihen nämä jo talvellakin tehdyt muutokset tähtäävät. Sen sijaan Ilkka Jarva ei jatka maajoukkueen luotsina. Virtanen vastaa miesten valmennuksesta ja Oksanen naisten valmennuksesta. Imatranajo siirtyy kesään 2021 KOUVOLA (STT) Jääkiekon liigaseura KooKoo sopi pelaajiensa kanssa palkanleikkauksista, mutta pelaajat välttyvät kouvolalaisseurassa lomautuksilta. –?Ensimmäisten keskustelujen aikana ajatus tuntui vielä kaukaiselta, olen kuitenkin ollut jo kymmenen vuotta pois Suomesta. Hän oli kauden päätöskisassa Oslossa kolmas. Imatralla kilpaillaan katuradalla muun muassa ratamoottoripyöräilyn IRRC-sarjassa. –?Tulevat vuodet ovat todella tärkeitä meidän lajiryhmälle ja joukkueelle. –?Maailma on taloudellisesti kovilla, ja se vaikuttaa totta kai myös meihin. Osa valmentajista, huoltajista ja muusta joukkueen taustatiimistä lomautetaan . Tee varaus, rakennuspiirustus heti käyttöön. Itävaltalainen Krismayr tuli mukaan toimintaan jo talvella ja vastaa mäkiharjoittelusta. Maajoukkueen huoltopäällikkö nimetään myöhemmin kesällä. Aiemmin Ylen ruotsinkielisten hiihtolähetysten kommentaattorina tunnettu Lindholm toimii Oksasen kanssa naisten valmennuksessa. Kotimaisten ja kansainvälisten kuljettajien, tiimien ja yleisön lisäksi tapahtuma asettaisi koronavaaraan kisajärjestäjät sekä Imatran seudun asukkaat. GRILLIKOTA+SAUNA Tuoretta siikaa, ahvenfilettä ym. On selvää, että seuramme ja koko Liiga saivat kovan iskun, kun pudotuspelit jouduttiin perumaan, sanoi KooKoon kapteeni Alexander Bonsaksen. Edellisen kotimaisen päävalmentajapestinsä jälkeen Väätäinen on valmentanut etenkin Japanissa. Uutena mukaan liittyy Glenn Lindholm, joka on toiminut viimeksi Vuokatti Sportin valmennuspäällikkönä ja luotsannut kiinalaishiihtäjiä. Valmennustiimiä täydentävät mäkivalmentaja Falko Krismayr ja fysiikkavalmentaja Jari Hiekkavirta. –?Haluamme auttaa joukkueen kehittymistä parhaalla mahdollisella tavalla. Päiväarvonta. Hän aikoo linjata maajoukkueen valmennusta tarkemmin ensi viikolla. Mäkivalmentajaksi tuttu mies Mäkihyppy Väätäinen palaa kymmenen vuoden tauolta HELSINKI (STT) Petter Kukkonen jatkaa yhdistetyn päävalmentajana Hiihtoliitossa 2+1 vuoden sopimuksella. Oikeat numerot: 1, 7, 8, 11, 13, 14, 17, 19, 22, 23, 26, 31, 34, 35, 40, 43, 45, 64, 66, 69. Kukkonen jatkaa yhdistetyssä HELSINKI (STT) Moottoripyöräilyn Imatranajo siirtyy ensi vuoteen. 4. –?Linjausta on työstetty isolla porukalla yhdessä Kilpaja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen Kihun kanssa. MAAJOUKKUEEN valmennuksessa jatkavat Mikko Virtanen ja Ville Oksanen. Maastohiihto Tv-kommentaattorinakin tunnettu Lindholm on uusi nimi hiihtomaajoukkueen valmennuksessa. Totta kai olen myös tietoinen siitä, että paineet kasvavat ja odotukset ovat maastohiihdossa kovat. Pasanen on tunnettu analyyttisyydestään. Nämä tavoitteet määrittävät päivittäistä työtä, Kukkonen kertoi Hiihtoliiton tiedotteessa. Kaikkien valmentajien sopimukset ovat mallia 2+1, eli Pekingin 2022 olympialaisten jälkeen on vielä yksi optiovuosi. Hänen kiinnostuksensa paluuseen heräsi keskusteluissa lajijohdon kanssa. 6.000€ Tilaa heti! 02 2590 200 Ultimatemarketin juhlavuoden upea kärkitarjous. heinäkuuta 2021. Se vaikuttaa toki myös maajoukkuetoimintaan, mutta erityisesti kentälle ja nuorisotoimintaan, Pasanen kertoi. Herolan menestystä esti useimmiten vaisusti sujunut mäkiosuus. TÄNÄÄN Kokkolan torilla klo 8-14. Hän on otettu nimeämisestään päävalmentajaksi. Päättyneellä kaudella vain Ilkka Herola taisteli ajoittain palkintosijoista ja oli maailmancupin pisteissä kahdeksas. Sopimukset kattavat Pekingin talviolympialaiset vuonna 2022. SUOMEN HIIHTOLIITTO HELSINKI (STT) Janne Väätäinen palaa kymmenen vuoden tauon jälkeen mäkihypyn miesten maajoukkueen päävalmentajaksi. Pasanen on hiihtäjille tuttu mies, sillä hän on valmentanut maajoukkueessa yhtäjaksoisesti jo kuuden talven ajan. –?On hienoa päästä mukaan korkeimmalle tasolle, jossa kaikki työskentelevät kovaa ja ammattimaisesti. Hitaasti aloin idealle vaan lämmetä. Haluamme menestyä, se on selvä. –?Aina on kunnia olla Suomen hiihtomaajoukkueen valmentaja, maastohiihto on yksi Suomen ykköslajeista. Hienoa, että luottamusta löytyy myös päävalmentajan rooliin, Pasanen kommentoi Hiihtoliiton tiedotteessa. Täyd. Kukkonen on ollut lajin päävalmentajana vuodesta 2012. Siinä on mietitty Suomen maastohiihtovalmennuksen tulevaisuuden linjausta ja nykyhiihdon vaatimuksia. Hänen kaudellaan suomalaiset ovat nousseet takaisin huipun tuntumaan, mutta jatkuvaan menestykseen joukkue ei ole yltänyt. Hänet leikattiin aiemmin huhtikuussa. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A19 2.999 € Juhlatarjous norm. Viime vuonna Imatralla kisattiin 55. Uudet kisapäivät ovat 2.– 4. Hiihtoliitto julkisti mäkihypyn valmentajasopimukset perjantaina. Tuota pestiä hallitsi Matti Haavisto, joka ehti olla päävalmentajankin tittelillä vuoden. Eero Hirvonen sen sijaan etsii uutta nousua polven tähystysleikkauksen kautta. Sitä ennen hän valmensi Espoon Hiihtoseurassa. Oikeat numerot: 2, 3, 10, 11, 16, 20, 24, 26, 28, 31, 34, 36, 38, 42, 47, 49, 50, 56, 60, 66. kertaa. Kalastaja Harri Lahti Palveluhakemisto 1 IC Q C 20 20 -2 02 2 Testaamme painolaatua Myytävänä 1 Kaija Yliniemi HELSINKI (STT) Teemu Pasanen nousee Suomen maastohiihtomaajoukkueen päävalmentajaksi
Maskit olisi myös syytä vaihtaa vähintään joka 15. Aiemmin keväällä ratkesi jo olympialaisten siirtyminen vuodella, mutta se ei ollut Kortteen mukaan niin kova kolaus. Oslo kertoi torstaina haastekisatyyppisestä tapahtumasta, joka toteutuu ilman yleisöä. Jo 11. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa A20 Kaija Yliniemi PARIISI/HELSINKI (STT) Syyskuun alun Ruotsi-maaottelu on nousemassa suomalaisten yleisurheilijoiden kauden huippukohdaksi. Koronavirus pyyhkäisi ensin Tokion olympialaiset kalenterista ensi vuoteen, ja myöhään torstaina ratkesi myös elokuisten EM-kisojen peruuntuminen. –?Mahdollisen kotimaisen kilpailukauden arvo kasvaa, ja maaottelusta tulee todellinen huipentuma, jos se päästään toteuttamaan, kommentoi Urheiluliiton valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola. Valmennusjohtaja toivoo silti, että urheilijat jaksavat läpi uuden pettymyksen. Esko paras kolmannen kerran peräkkäin BERLIINI (STT) Jalkapallon Saksan Bundesliiga ja 2. Paljastamatta jäi viisikon järjestys. kautensa miesten sarjoissa pelannut 41-vuotias passarisuuruus johdatti VaLePan runkosarjan kakkostilalle. Korte on ollut keväällä harjoittelemassa Floridassa Yhdysvalloissa, mutta kertoo palaavansa Suomeen ja parin viikon kotikaranteeniin. Katsojat eivät kyllä enää pitäisi peliä aitona. Hurske kommentoi Twitterissä EM-kisaperuutusta vain tviittaamalla uudelleen uutisen perumisesta. Korte juoksi SE-ajan 12,72 heinäkuussa Joensuussa. Tokion olympia-areenalla suomalaisilla ei olisi ollut nimeksikään yleisurheilun mitaliehdokkaita, mutta EM-kisoissa suomalaisilta olisi voinut toivoa finaalipaikkoja ja jopa mitalia. –?Jos maskit siirtyvät paikaltaan, ottelu pitää heti keskeyttää, ohjeissa lukee. Hurske ja Neziri ovat harjoitelleet Suomessa. liigakautensa ja uran 25. Saksan maajoukkueen lääkäri Tim Meyer on skeptinen ohjeistusten suhteen. Heinäkuun loppuun asti yli 500 hengen tapahtumat eivät onnistu. Valmennusjohtajan mukaan kokeneetkin suomalaisurheilijat ovat melko terveinä, joten sikäli NiemiNikkola ei usko EM-kisojen peruuntumisen johtavan lopettamisilmoituksiin. – Tässä on olympiavuosi tulossa seuraavaksi, ja sitten 2022 on supervuosi MMkisoineen ja EM-kisoineen. Luvassa on muun muassa ME-hyppääjien Armand Duplantisin ja Renaud Lavillenien keskinäinen otatus seiväshypyssä. Niemi-Nikkola pitää EMkisojen perumista kovana iskuna kesän kokonaisuudelle. Pelaajille maskit Saksassa?. KILPAILUKAUDEN rakentaminen koronaviruksen kurittamassa kesäkaudessa on pulmallista, mutta Urheiluliitto tekee parhaansa taatakseen urheilijoille mahdollisuuden näyttää parastaan, vaikka pienten kisakokonaisuuksien avulla. Samanlaisia virityksiä voisi rakentaa Suomessakin. –?Toivottavasti kesällä juostaan ja kovaa edes pikkukisoissa. Tavoitteeni on edelleen oma ennätys eli Suomen ennätys tänä kesänä, Annimari Korte sanoi. Elokuussa kalenterissa ovat muun muassa Paavo Nurmen kisat ja Kalevan kisat, kummatkin Turussa. –?Isoin tavoitteeni oli mitali EM-kisoista, Neziri sanoi. –?Meidän kilpailuvaliokuntamme tekee töitä sen eteen, mikä on mahdollista virallisten kilpailusääntöjen puitteissa. Maaottelu on määrä kisata 5.–6. Pelaajien äänestyksessä kuuden kärkeen ylsivät Eskon lisäksi Tiikereiden Jiri Hänninen, Hurrikaanin Sakari Mäkinen ja Antti Ropponen, Savo Volleyn Miro Määttänen ja VaLePan Niko Suihkonen. minuutti. Motivaatiota löytyy. Avoinna ma-la 9-19 su 10-17 HELSINKI (STT) Lentopallon miesten Mestaruusliigan pelaajat valitsivat VaLePan passarin Mikko Eskon liigakauden parhaaksi pelaajaksi. Kilpaileminen on kuitenkin urheilun suola, Niemi-Nikkola sanoi. Spiegel-lehden mukaan ministeriö on koonnut tietoa turvallisuudesta pelaajille, ja yksi suositus on, että pelaajat käyttävät suojamaskia joka ”ei lipeä paikaltaan nopeissa juoksuissa, pääpalloissa ja kaksinkamppailutilanteissa”. – Sen jälkeen treenit jatkuvat normaalisti. Saksan työministeriö puolestaan muistutti perjantaina, että pelaajatkin tarvitsevat suojaa. Jos yli kymmenen hengen tapahtumat mahdollistuvat, kisakuvio aukeaa. Ratkaisevaa on, miten valtioneuvosto linjaa toukokuun alussa kokoontumisrajoituksia. Neziri kertoi Twitterissä itkeneensä, kun uutinen EM-kisojen perumisesta selvisi hänelle aamulla. Meillä on halua järjestää kilpailutapahtumia vaikka ilman yleisöä. Kortteen EM-menestysodotuksille oli katetta, sillä Suomi on naisten pikaaidoissa Euroopan tilastoykkönen viime kauden perusteella. Tällöin esimerkiksi yhden lajiryhmän kisat tai muutaman lajin kilpailut olisivat mahdollisia. –?Sellaistakin on ehdotettu, että pelaajat pitäisivät turvaväliä vapaapotkumuurissa. Sarja keskeytettiin koronaviruksen takia. Yleisurheilu Valmennusjohtaja toivoo urheilijoiden jaksavan pettymyksen yli kohti tulevia arvokisoja. –?Me olemme Urheiluliitossa päättäneet, että liitto ei riskeeraa säännöksillä, Niemi-Nikkola sanoi. EM-kisojen peruminen satuttaa suomalaisurheilijoita Kortteen mukaan olympialaisten siirtyminen ei ollut yhtä kova kolaus. EPA/CHRISTOPHE PETIT TESSON PARIISI/HELSINKI (STT) Aitajuoksun Suomen ennätysnainen Annimari Korte kommentoi pettyneenä yleisurheilun EM-kisojen perumista. Ruksi EM-yleisurheilun yli Yleisurheilun EM-mitaleista ei kisata tulevana kesänä, eikä myöskään kesällä 2021. syyskuuta Tampereella. Uskon, että ne motivoivat jatkamaan uraa, varsinkin jos taustalla ei ole loukkaantumisia. JÄTTIVALIKOIMA ORVOKIT 8 KPL 5€ PUUTARHAMULTA 3×50 L 7,90 3×70 L 9,90 ORVOKKIAMPPELIT 8,50 2 KPL KUKKA-HALLI Ouluntie 27, Kokkola TERVETULOA! Nyt voit maksaa kassalla pihalla. Esko pokkasi palkinnon kahdella edelliselläkin kaudella. Bundesliiga yrittävät saada koronaviruksen keskeyttämät sarjat jatkumaan 9. toukokuuta, ja jos viranomaisilta lupa heltiää, ottelut pelataan tyhjille katsomoille. – Ensimmäistä kertaa ikinä uskoin, että voisin oikeasti menestyä arvokisoissa, Korte kommentoi Twitterissä myöhään torstaina tullutta tietoa EM-kisojen poistumisesta kisakalenterista. Korte, Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske saivat viime kesänä kotimaassakin hyviä kisoja
HUHTIKUUTA 2020 Abiturientin erikoinen kevät Maalis-huhtikuusta ei ole puuttunut käänteitä. Keskipohjanmaa kertasi kevättä paneutumalla kahden abiturientin kokemuksiin. Lauantai 25. 1 Sivut B2–3 CLAS-OLAV SLOTTE
Siinä vaiheessa tuntui aika kauhealta, mutta jälkikäteen ajateltuna muutos ei ollut niin kauhea, Saarinen puolestaan kommentoi. Toisaalta: Voidaanko kirjoitukset järjestää kokonaisuudessaan. – Harmittaahan se, jos juhla siirtyy. Niiden toteutustavasta tai tarkasta ajankohdasta eivät tiedä sen enempää Saarinen ja Rintala kuin muutkaan opiskelijat. Rintala ja Saarinen muistavat hyvin ensireaktionsa. Järkeily ei silti tukahduta täysin negatiivisia tunteita. He muistuttivat pian, että se on sama kaikille abiturienteille, mikä on ihan totta. Juhlat olisi järjestetty kummankin kotona, joten juhlapaikkavarauksista ei tarvitse murehtia. Kun ei tule välipäiviä, se on tosi pitkä viikko. Meni ihan hyvin – tietysti parantamisen varaa on aina, Rintala miettii. Jossain vaiheessa asian kanssa piti olla sujut. Lähestytään sitä aikaa, jolloin yliopistot ja ammattikorkeakoulut rekrytoivat valintakokeiden avulla uudet opiskelijansa. Abiturienteilla oli edessään kirjoitusrupeama – se hetki, jolloin tulisi antaa kaikkensa. Äidinkieli oli tentitty kahdessa osassa: tiistaina 10.3. Mitä tästä ajattelevat juhlakalut. Olin semmoisessa tilassa, etten saanut enää kaikkea itsestäni irti, hän tunnustaa. Esitän haastattelun alkajaisiksi toteaman, joka on jotain väitteen ja arvauksen välimaastosta. Tilanteeseen on osattu varautua, eli juhlavalmisteluja ei ole viety äärettömän pitkälle. Koronaviruksen uhka leijui ilmassa, mutta toistaiseksi kirjoituspäiviin ei ollut kajottu. Laitoin perheeni ryhmään viestiä, jossa pohdin: ”Mitäs nyt?”. AIKATAULUT MENIVÄT samaisella hetkellä silppuriin. On myönnettävä, että käyttämäni ilmaus ei ole täysin tyydyttävä. Eivätkä odottelu ja epätietoisuus tähän lopu. Kun on kuusi tuntia salissa, on aika loppu. Saarisella tulevan viikon koemäärä tuplaantui kahdesta koepäivästä neljään. Ajatus siitä, että siirtyminen tuli niin myöhään, aiheutti minulle alkujärkytyksen, Rintala selittää. On kohtalaisen lähellä totuutta tuo kaikkien aikojen erikoisin kevätkin, jos puhutaan suomalaisesta yhteiskunnasta. Lähinnä kirjoituksiin, siinä kaikki. Jännitettävää on ollut kaksin verroin. Kuusi koetta kevääksi haalinut Rintala ja viiden kirjoituspäivän Saarinen valmistautuivatkin tavalliseen tapaan seuraavan kahden viikon rypistyksiin. – Nopeasti on kevät mennyt, kun on ollut kirjoitukset ja on pitänyt lukea paljon. Hän soitti vielä ja sanoi, että reaalikokeet ovat siirtyneet, Rintala kertaa ja jatkaa: – Olin järkyttynyt. – Olin syömässä, kun kuulin asiasta. Olenko lukenut riittävästi ja pystynkö kaivamaan kolmen vuoden aikana omaksumani asiat pääkopasta tietokoneelle. Senja Rintala viimeisestä kirjoitusviikosta. Koko ajan on joutunut vähän jännittämään, miten tilanne kehittyy, Rintala sanoo. Se taisi olla pienimmän riesan tie eli vaihtoehdoista vähiten huono. – Olin kotona lukemassa. Kun lähtökohdat otetaan huomioon, kirjoituksista on jäänyt hyvä maku. Kevät olisi ollut Rintalan ja Saarisen edustamalle joukolle erityislaatuinen ilman koronavirustakin. – Olen tyytyväinen kirjoitustuloksiin. Kun pidin tauon, katsoin puhelinta. Vaan nyt kielitieteelliseksi paatokseksi ajoittain ryöstäytyvästä monologista niihin muuttujiin – erikoisen kevään elementteihin. Rintala joutui kestämään viiden (!) koepäivän kuorman. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B2 Lauantai: Abien erikoinen kevät Vili Ruuska, teksti Clas-Olav Slotte, kuvat On tainnut olla aika erikoinen kevät. Päivä on tärkeä kaikille ylioppilaille, Rintala aprikoi viikko sitten ennen kuin virallinen tieto tuli julki. Se on kuitenkin päätösjuhla, jota ykköseltä asti on odotettu. Roope Saarinen abiturientti ” Se viikko oli niin raskas, että piti vain pistää parastaan. Koronavirus oli toki puheenaihe opiskelijoiden keskuudessa, mutta joukkohysteriaa se ei ollut saanut aikaan. Kävi hyvä lotto tehtävissä. Hänhän muodostamallaan lauserakenteella ohjaa haastateltavia eli tässä tapauksessa Kokkolan suomalaisen lukion abiturientteja Senja Rintalaa ja Roope Saarista. Toinen juttu on se, missä ja milloin valkopäähineiden rivistö seisoo kukitettavana. Ylioppilaskirjoitusten aikaikkuna kapeni viikolla perjantaina 13.3. Kirjoitukset saatiin kuin saatiinkin pidettyä. Tulivat ne tehtävät, jotka osasin ja joita olin aikaisemminkin tehnyt, kemiaan panostanut, alustavien arvosanojen perusteella tukun Eja L-arvosanoja napsinut Saarinen analysoi. Mainittuna päivänä ilmoitettiin, että reaalikoepäiviä aikaistetaan viikolla koronavirustilanteen takia. Ehkä niin. Tämän problematiikan varaan rakentuu julistukseni abiturientin erikoisesta keväästä. Sopiva päivä, voisi joku ilkkua. Torstaina ja perjantaina en varmastikaan pystynyt enää antamaan kaikkea. Yhteisöllinen juhlatapahtuma – yksityiset ylioppilasjuhlat siinä sivussa – pidettäisiin vasta syksyllä. ja torstaina 12.3. Kokkolassa tuo juhlapäivä on määrä järjestää 29.8. Lykkäys kismittää. Rintalan ja Saarisen haastatteluissa saan kuulla, että poikkeusolot ovat vaikuttaneet suoraan abiturienttien arkeen perin rajallisesti. RINTALAN ja Saarisen kevään ensimmäinen ylioppilaskirjoitus oli vastikään takana. – Minulla oli jonkinlaisia arvosanatavoitteita. No, on se erikoisin ainakin hänen tähänastisella opintiellään. Valmistumista kohti matkaavien opiskelijoiden on täytynyt sopeutua muutoksiin ja sietää epävarmuutta aivan poikkeuksellisella tavalla. Rintala puhuu erikoisimmasta keväästä ikinä. Stressitaso nousi – siitäkin huolimatta, että molemmat tiesivät valmistautuneensa kirjoituksiin hyvin ja ajoissa. Lykkääkö virus valmistumistani. osana kaupungin venetsialaisjuhlallisuuksia. Se viikko oli niin raskas, että piti vain pistää parastaan, Rintala muistelee härkäviikkoaan. NYT ODOTETAAN lopullisia tuloksia ja sitä myötä oikeutta pistää ylioppilaslakki päähänsä valmistumisen merkiksi. Tähän Rintala viitannee. – Paljon asiasta keskusteltiin (opiskelijoiden keskuudessa). Rintalan ja Saarisen yhtenevän näkemyksen voi ilmaista klassisella sananparrella: parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Koittaisi se hetki, johon yli kymmenen vuotta kestänyt pänttääminen tietyssä mielessä huipentuisi. Katsoin ensin, onko todella näin. En kuitenkaan voinut vaatia itseltäni enää samaa, kun tuli kaikenlaista härdelliä. Kumpikaan haastateltavista ei moiti tiivistysratkaisua jälkikäteen. Kaveri oli laittanut viestiä ja kysynyt, olenko huomannut uutisen. Kaikki olivat sitä mieltä, että on tärkeintä, että kirjoitukset saadaan järjestettyä. He arvelevat, että lisätietoa tih” Toivon, että saisi tähän tilanteeseen varmuutta ja että saisi viettää armeijassa mukavan kesän. Asiat kuitenkin muuttuivat yhdessä yössä. – Olen kirjoituksissa melkein aina loppuun asti. Esimerkiksi hygieniaan oli jo satsattu kouluilla tartuntariskin minimoimiseksi. On esitetty menettelytapaa, jossa todistukset jaettaisiin etänä, eli ne saapuisivat postitse alkuperäisen juhlapäivän tienoilla toukokesäkuussa. Kysymyksenasettelusta (?) voisi tukistaa toimittajaa. Oli miten oli, kumpikaan haastateltavista ei kiistä väitettä. Pientä pintaremonttia ja muuta valmistelua on luonnollisesti tehty juhlat taka-ajatuksena – ei kuitenkaan massiivisia leipomistai rakennusprojekteja
Puhelinvaihde 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B3 kunee huhtikuun lopulla. Pelaan jalkapalloa ja tykkään liikkua paljon. Aikaisempina vuosina pääsykokeet on järjestetty toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa. Mukava kesä. Eipä takuuseen voi mennä tästäkään – varsinkin, jos epidemia pahenee tai ei osoita laantumisen merkkejä. Vaihdetaan positiiviseen poljentoon – elämähän jatkuu. Se on osa arkeani, Rintala virkkoo. Kokkolan suomalaisen lukion abiturientti Senja Rintala kertoo, että tilanteen kehittymistä on joutunut jännittämään pitkin kevättä. Toivon, että saisi tähän tilanteeseen varmuutta ja että saisi viettää armeijassa mukavan kesän, Saarinen päättää. Ensi vuonna sitten menee uudestaan pääsykokeisiin, tokaisee Rintala, joka tietenkin haluaa saada opiskelupaikan. On ihan okei, vaikka tulisi välivuosi. Varmuutta tilanteeseen. Löytyvät henkilökohtaiselta toivelistaltani. Erikoisesta keväästä siirrytään ennen pitkää kohti kesää. – Minulla ei ole sellaista (pakkoa), että minun pitäisi päästä kouluun. Armeija taitaa viedä suurimman osan ajastani kesällä. – Vaikuttaa paljon (kesään ja syksyyn), miten yleisille paikoille käy. Aukeavatko kahvilat, pääseekö urheilemaan. Sen jälkeen aion mennä opiskelemaan. Hakulomakkeet sentään on täytetty ja lähetetty. Saarinen haaveilee proviisorin koulutuksesta Helsingin yliopistossa tai Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa. Kokkolan suomalaisen lukion abiturientti Roope Saarinen halajaa proviisoriksi.. Sen jälkeen tulee syksy niin kuin aina ennenkin. Uusi lukuvuosi on alkanut yleensä elo-syyskuun taitteessa. Uskoakseni monen lukijankin. Abiturienttien harras toive on, että terveydellinen vitsaus hellittäisi otettaan. TAITAA kurjuudessa kieriskely riittää. Tavalliselta – ei pidä tulkita vähättelynä – kalskahtavia suunnitelmia tulevaisuuden varalle on jo hahmoteltu. Haaveista pidetään kiinni poikkeusoloissakin. Rintala pyrkii eläinlääkärin koulutukseen Helsingin yliopiston eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan. Vuodenaikojen olemusta ei näissä olosuhteissa uskalla ennustaa, joten jätetään laatusanat jemmaan. Kaikki palaisi normaaliksi, ennalleen, arkeen tai jotain sinnepäin. – Armeija kutsuu heinäkuun kuudentena päivänä
Lähetä meille juttuvinkkisi! Keskipohjanmaa-lehti: toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Auto kaatui vasemmalle ja pyörähti jokeen. Auton nostamiseen tarvitaan suuria nostureita. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. Klikkaa luo tunnukset. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B4 Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois, kääntykää, jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan ja lähettäisi Jeesuksen, teille ennalta valitsemansa Voidellun. Auton ollessa ylittämässä Venetjoen yli johtavaa tekojärven työmaa-aikaista noin 20 m:n pituista puusiltaa, kaksi siltapalkkia petti vetopyörien kohdalla. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Ohjaamo jäi ylösalaisin kuorman varaan lähes sillan kannen tasalle ja siinä olleet miehet selvisivät pelkällä säikähdyksellä. Tukkiauto jokeen Halsualla Juha Heikkilä KOKKOLA Ulkomaanliikennettä harjoittavien yhdistys on huolestunut yrittäjien kannattavuudesta. Otamme mielihyvin vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Auton ohjaamo jäi ylösalaisin tukkikuorman varaan rekan peräosan pudotessa sillalta lähes neljä metriä. Ulkomaan liikenteen kannattavuus huolettaa. Kustannukset ovat nousseet viime vuoden alusta kotimaan sekä Skandinavia vetoliikenteessä yksitoista prosenttia ja Keski-Euroopan liikenteessä kymmenen prosenttia. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@kpk.fi ASIAKASPALVELU Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 8-16. Halsualainen autoilija Uuno Tuominiemi ja apumies Keijo Patana selvisivät naarmuilla Tuominiemen tukkiauton syöksyessä Venetjokeen sillan pettäessä. Asiakkaista osan kanssa polttoaineen hintaa on voitu kompensoida. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. HANS AHOLAN mukaan kuljetusliikkeissä rassaa polttoaineen yli 20 prosentin hinnan nousu. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. -Ap. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Tukkiauto oli tulossa täydessä lastissa Venetjoen tekojärvellä olevalta Schaumanin savotalta. nämä ovat pitkäaikaisia asiakkaita, joiden kanssa joustot ovat molemminpuolisia. Venäjän ruplan romahdus ja devalvaatio on vienyt jalat alta monelta itäliikenteeseen satsanneelta kuorma-autoyrittäjältä. Vientipuolella onkin jouduttu kilpailun vuoksi laskemaan hintoja. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. Ne ovat vapautuneet Venäjän liikenteestä. Asenna sovellus ja avaa se. KOKKOLALAISEN Ahola Transportin toimitusjohtaja Hans Ahola sanoo tämänhetkisen tilanteen olevan hankala ulkomaan liikenteessä. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. On ollut epätietoisuutta kuka vastaa sillan kunnosta eikä siitä ole millään tavoin huolehdittu, vaikka sitä pitkin on kulkenut koko viime talvenkin ajan raskas puutavaraliikenne. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. AHOLA TRANSPORT on suuntautunut kuljetuksissaan Länsi-Eurooppaan, mutta suojassa sekään ei ole. TILANNETTA ei yhtään auta, että polttoaineiden hinnat ovat kivunneet kovaa vauhtia ylöspäin ja ulkomaanliikenteen harjoittajien kannattavuus horjuu heikon ja välttävän rajamailla. t. Silta tehtiin 10 vuotta sitten, kun Venetjoen tekojärveä alettiin rakentaa. KUSTANNUSNOUSUA kuljetusyrittäjät ovat Ulkomaanliikenteenharjoittajat ry:n selvityksen mukaan onnistuneet siirtämään hintoihin keskimäärin kolmesta viiteen prosenttia. VIIME vuonna konkurssiin meni 170 kuljetusliikettä, joista osa juuri ulkomaanliikennettä harjoittavista. Yhdistyksen tekemän selvityksen mukaan Venäjän liikenteen romahduksen myötä hävisi tuhannelta autolta yhtäkkiä markkinat. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00– 16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Kustannusten nousu on viimeisen vuoden aikana ollut kovinta kymmeneen vuoteen. ULKOMAAN liikenteessä parempi hinta tulee Aholan mukaan tuontikuormista, koska tuonti vetää paremmin. Hyvät neuvot ovat nyt kalliita, arvioi yhdistyksen puheenjohtaja Olof Sara vuosikokouksessa viikolla. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. Kun 90-luvun alkupuolella vienti alkoi vetämään ja laman vuoksi tuonti oli alamaissa, saivat kuljetusliikkeet taas viennistä paremman hinnan. Asiakkaat suhtautuvat tosiasioista huolimatta erittäin kielteisesti lisäkorotuksiin. Tällä hetkellä ulkomaan liikenteen markoista kilpailee 700 autoa enemmän. Polttoainekulujen osuus kaikista kuluista on 25 prosenttia, Ahola muistuttaa ja laskee polttoaineen nostaneen kuluja neljästä kuuteen prosenttia. 3: 19–20 1 1 Nimipäivä tänään: Markku, Marko, Markus (suom.), Markus, Mark, Marco (ruots.), Markus, Markku, Marko, Silvo (ort.)
Sahlgren s. Kiitämme kaikkia äitimme hoitoon osallistuneita. YHDISTYKSET TAPAHTUMAT KANNUS Helluntaiseurakunta: EU-ruokakassien Vappujakelu 1.5. 044 336 0122 tai 044 336 0123. klo 19 Vappuaaton kamarimusiikkia Tullipakkahuoneelta. Yleisön ääntä kuunneltiin Äitiyspakkauksen tuotteiden väreinä on paljon harmaata ja valkoista, mutta myös pirteää keltaista. Striimattu ilmaiskonsertti, Linkki Youtube-lähetykseen julkaistaan orkesterin kotisivuilla www.kamariorkesteri.fi ja youtube-kanavalla. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen, sukulaiset ja ystävät. Kaipaamaan jäivät puoliso Eero, pojat Janne ja Ilkka perheineen, siskot ja veljet perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Veikko 0400 560448. 6.4.2020 Kokkola Kaipauksella muistaen Ari perh. Kuolleet 1 Rakkaamme Leila Helena PITKÄNEN o.s. Uutta pakkausta aletaan jaella arvion mukaan toukokuun aikana –?Äitiyspakkauksen suosio pitää edelleen pintansa. KOKKOLA Kokkolan Suunnistajat: Omatoimirastit ja suunnistuskoulurata ma-su 27.4.-3.5. Oli sulla sydän lämmin ja hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. UUDESSA ÄITIYSPAKKAUKSESSA on 56 tuotetta, minkä lisäksi itse laatikkoa voi käyttää vuoteena. Kaijeli Telimaa Kokkolalainen Kaijeli Kaija-Liisa Telimaa o.s Sundholm, syntynyt 21.5.1934 Porissa, kuoli 23.4.2020 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. P. Hilkka Rautaoja Nivalalainen Hilkka Anneli Rautaoja kuoli 22.4.2020 Kestintuvalla 67 vuoden ikäisenä. Sonja ja Jouni Marjakangas, Nivala 17.4. Bodysta irrotettavaa jatkopalaa voi käyttää myös muissa vauvan bodyissa käyttöikää pidentämässä. on peruttu. 17.3.2020 K-PKS Kokkola Puolisoa, isää ja pappaa kiittäen ja kaivaten Elvi Sinikka ja Hannu Marjut ja Pasi Markku ja Marja-Liisa Dina ja Iina perheineen Ismo Vaipui käsi, uupui sydän, hiipui hiljaa voimas sun. Marjo Perttu ja Eemeli Tuura, Kalajoki 13.4. Kaipaamaan jäivät veli, sisar perheineen sekä Kestintuvan väki. Veera Hongell ja Jesse Vehmas, Kannus 9.4. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B5 Puolisoni, Isämme, Pappamme Väinö Elmeri RAHKOLA s. Hiljaa laskimme äidin rakkaan isän vierelle nukkumaan. Äitiyspakkauksen vaihtumisajankohta vaihtelee jonkin verran vuosittain, koska edellisen vuoden pakkaukset jaetaan ensin loppuun. Kaikista äitiysavustuksista noin 70 prosenttia jaetaan edelleen pakkauksina, Aholainen kertoo. Pohjanmaan Syöpäyhdistys: Palvelemme edelleen puhelimen sekä netin kautta. Tiistaisin klo 12-14 yhteisoklubi@siltakokkola. Siunaus toimitettu 24.4.2020 läheisten läsnä ollessa. 010 843 6008. Kevään iloa ja valoa kaikille. Miia Sebany HELSINKI (STT) Kela on julkistanut vuoden 2020 äitiyspakkauksen. Kari perh. Kelan uusi äitiyspakkaus sai inspiraation onnellisesta lapsuudesta KELA www.keskipohjanmaa.fi. Ääniä annettiin noin 9 300, joista voittajakuosi sai miltei 70 prosenttia. Ks ohjeet www.kokkolansuunnistajat.fi Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri: 30.4. Jenna ja Tapani Anttila, Kokkola 14.4. Nyt rakkaat muistot meille voimaksi annoit. Pakkaus valittiin vuonna 2017 suunnittelukilpailussa, ja sen inspiraationa on ollut taiteilijan oma lapsuus, kesä ja onnellisuus. 16.11.1933 Kannuksessa k. Laine, syntynyt 28.5.1947, kuoli Kannuksen tk:ssa 24.4.2020. Toini Eliina HUJANEN s. 23.03.2020 Kokkolassa Hiljaa sammui silmä rakkaan, hiljaa katkes kahleet maan. Patamäellä. klo 12, Asematie 5. Mustikkamaito-nimisen pakkauksen ilmeen on suunnitellut Ilona Partanen, ja sen kantta koristaa kaksi eläinhahmoa. Mari ja Joonas Malmberg, Kälviä HAUDATTUJA Nivalalainen Lauri Eemil Yliniemi siunattiin Karvoskylän hautausmaalla 24.4.2020. Sosiaalisessa mediassa uusi pakkaus on kerännyt kommentoijilta kehuja muun muassa kauniista ulkoasustaan sekä vaatteiden neutraaleista väreistä. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä muistit ja huolta kannoit. Uutta on myös se, että pakkaukseen tulleen ulkohaalarin kuosi valittiin yleisöäänestyksellä. SILTA yhteisöklubi: Digiopastusta etänä, opastus puhelimitse tai sähköpostilla. SYNTYNEET POIKA 18.4. Rakkaudella muistaen Jarmo perheineen Riitta perheineen Jari perheineen Juha perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 18.4.2020 Marian hautausmaalla. Viivi Roiko ja Timo Kangasvieri, Lohtaja 18.4. Ethän tule paikalle liian aikaisin etkä flunssaisena. Tuotteiden väreinä on paljon harmaata ja valkoista, mutta myös pirteää keltaista. Daniela Dahlvik-Viitanen ja Janne Viitanen, Kokkola 11.4. Lämmin kiitos Isää hoitaneille. Helena ja Teemu Kuortti, Tampere TYTTÖ 18.4. Laura Ahola (Kannus) ja Vili Virnes, Pattijoki 1.4. Kelan mukaan tuotteiden valinnassa kiinnitettiin tänä vuonna erityistä huomiota laatuun. www.siltakokkola.fi KOKKOLA Kemiran eläkeläiset: Eläkeläisten tapaamiset keväältä ja kesältä peruuntuvat Korona viruksesta johtuen. 1.3.1933 Ullava k. Rauhan rannan saavutit. Siunaus toimitettu 4.4.2020 Ullavassa läheisten läsnä ollessa. Keski-Pohjanmaan Kuulo ry: Toukokuun kerho ke 6.5. KUOLLEITA Marjatta Nisula Toholampilainen Lea Marjatta Nisula o.s. Järjestämme jakelun ulkona, valmis kassi tuodaan pöydälle, sisältöön ei voi vaikuttaa. Stiina ja Ismo Eskola, Nivala 11.4. Kokkolanseudun Omaishoitajat: Oivahetkiä toteutetaan puhelinpalveluna ja ajanvarauksella myös yksilötapaamisina. Siunauksen toimitti kappalainen Sirkku Junttila. Voittajaksi valikoitui tummapohjainen haalari, jossa on eläinja luontoaiheisia kuvia. Pakkaus julkistettiin perjantaina Kela-kertun Facebook-sivuilla, Youtubessa ja Instagramissa. Sirja ja Genti Rexho 12.4. fi ja torstaisin p.050 530 3473 klo 12-14. Syyskuussa aloitamme jos mahdollista. 18.8.1931 Haapajärvi k. Väsyneenä silmäs suljit, yli rajan silloin kuljit, tuli rauha ikuinen. –?Myös äitiyspakkauksen tuotteiden vastuullisuuteen on kiinnitetty huomiota jo tuotteiden tarjouspyyntövaiheessa, sanoo tiedotteessa Kelan etuuspäällikkö Johanna Aholainen. Keskustelua, proteesivälitys, tukiryhmät sekä muut tukiasiat, ottakaa yhteyttä p. Erja perh. Seuraa ilmoittelua. Jaana ja Antti Karvonen, Kokkola 13.4. Uutena tuotteena tämän vuoden äitiyspakkauksessa on jatkopalabody. Huomioi turvaväli
Soitan hoitolaitoksen esimiehelle. Voin luvan kanssa olla matkustamatta toiselle puolelle Suomea ja hoitaa sen sijaan kontaktit etäyhteydellä. Ei ole normaalia, jos yli kolmasosa asukkaista kuolee lyhyen ajan sisällä, vaikka he ovatkin vanhoja ja jo elämänsä loppusuoralla. ”Hän saarnasi siellä.” Suvussamme ei kylläkään ole yhtään pappia. Hetken tuntuu, että olemme samassa tilassa ja toistemme lähellä. ”Jospa tämä vain menisi nopeasti ohi”, esimies toivoo. Erään sunnuntaipuhelun aikana äiti kertoo ilahtuneena, että on nähnyt televisiojumalanpalveluksessa lapsenlapsensa. ”Tämä on hyvä puhelu. OLEN KATEELLINEN hoitajille, joita toisinaan vilahtelee videoruudulla äidin takana. Vielä pari viikkoa sitten kaikkia hoitokodeissa tapahtuneita koronakuolemia ei laskettu edes tilastoihin. Onpa kova tauti!” Hoivakodissa asuvan äitini on vaikea ymmärtää, miksi en ole moneen viikkoon käynyt tapaamassa häntä. Saattohoitopäätöksen jälkeen läheiset saavat tulla viimeisinä hetkinä hänen luokseen.. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B6 Vierailukielto hoitolaitoksiin alkaa käydä raskaaksi. LAURA TALVITIE / ARKISTO Alkaa tuntua, että olemme hylänneet äidin hänen suojakseen viritettyyn vankilaan. Luen ääneen, laulan tuttuja lauluja ja soitan ukulelea. Hän ei tule, koska on ollut kuolleena jo lähes kymmenen vuotta. Sydämeni sanoo, että minun ei pitäisi olla täällä tablettitietokoneen takana, vaan sängyn vieressä pitämässä äitiä kädestä kiinni. Nyt Kiuruveden hoitokotikuolemista on aloitettu poliisitutkinta. VIERAILUT todennäköisesti lisäisivät koronavirukseen kuolleiden määrää, mutta silti geriatrian emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä kyseenalaisti Lännen Median haastattelussa (22.4.) täydellisen vierailukiellon. Kaikilla on kova ikävä, ja alkaa tuntua, että olemme hylänneet äidin hänen suojakseen viritettyyn vankilaan. Yksi kädenojennus omaisille on. Selitys alkaa viikko viikolta tuntua raskaammalta ja typerämmältä. Vanhuksen luo pääsee vain saattohoitopäätöksellä. Asia on sivuutettu olankohautuksella. En enää tiedä, toivonko äitini tapaamista vai sitä, että en pääsisi hänen luokseen. Kuulen, että kasvomaskien käyttö aloitetaan ”ensi viikolla” ja että omaisten vierailuja ei sallita eikä tapaamispaikkaa suunnitella. Jos asukkaalle on tehty saattohoitopäätös, läheiset saavat tulla viimeisinä hetkinä hänen luokseen. Tavataan sitten kun kuolet, äiti NÄKÖKULMA Pirjo-Liisa Niinimäki @lannenmedia.fi ”Oletko sinä vieläkin kipeä. Maassa on kuollut jo yli 1 700 ihmistä koronavirukseen, ja suurin osa on vanhuksia. Pidämme vain linjaa auki, vaikka puhuttavaa ei ole. Etäyhteys ei korvaa läheisyyttä, jollaista elämänsä loppusuoralla oleva ihminen tarvitsisi. Hoitolaitoksen yksitoikkoinen arki, unet, televisio-ohjelmat ja tablettitietokoneelta vilkuttelevat läheiset alkavat sekoittua toisiinsa. ”Hehän olivat vanhuksia, jotka olisivat muutenkin kuolleet pian.” SOITAN ÄIDILLE ja vitsailemme toistemme ulkonäöstä. Lopetan puhelun hämmentyneenä. Myös vanhusten ulkoiluttaminen on kielletty, koska talutettaessa tai pyörätuolia työnnettäessä lähikontaktilta ei vältytä. Nyt on vain sellainen aika, että koronapandemian takia kukaan ei saa vierailla ikäihmisten luona, jotta emme tietämättämme tartuttaisi tautia heihin. Videopuheluissamme yritän kertoa, että olen ihan kunnossa ja oireeton. Ruotsissa suhtautuminen on karumpaa. Voin lopettaa yksinpuheluni, jos hänen silmänsä painuvat kiinni. En henno kertoa äidille, ettei isä pysyttele poissa koronaviruksen takia. Videopuhelusta näen, miten äiti voi ja huomaan, kuunteleeko hän minua vai ei. Onhan vierailukielto ollut tavallaan helpotuskin. Omaisille pitäisi tarjota vähintään mahdollisuus tavata läheisiään lasin takaa. Yhä useammin äiti kertoo – samalla kun ihmettelee, miksi emme tule käymään – että hänen puolisonsakaan ei ole pitkiin aikoihin käynyt, vaikka on piipahtanut ikkunan takana. Videopuhelu paljastaa, että kummankin tukka rehottaa, kuten monilla muillakin näinä sosiaalisen eristäytymisen aikoina. Eikä maksa paljon”, äitikin vahvistaa. ÄLYLAITTEIDEN näytölle litistetty läheisyys ei kuitenkaan pitemmän päälle riitä ihmiselle, joka on jo liukumassa pois tästä elämästä. Vanhusten suojelemisesta ja toisaalta heidän joukkokuolemistaan on herätty keskustelemaan. Alussa kieltoon oli helppo sopeutua, mutta nyt olemme kaikki tahoillamme eläneet jo toista kuukautta lähes karanteenin kaltaisissa olosuhteissa. Nyt on herätty keskustelemaan joukkokuolemista. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja Vielä pari viikkoa sitten kaikkia hoitokodeissa tapahtuneita koronakuolemia ei laskettu edes tilastoihin. He saavat pukea ja kammata äitiäni ja kulkea hänen luonaan ilman kasvomaskia, minä en
Ei ehkä sillä sekunnilla mutta ihan riittävän ajoissa. Kävi ilmi, että äitini oli kaatunut edellisenä päivänä suihkussa ollessaan, koska hoitaja ei ollut malttanut pysyä vieressä, vaan lähtenyt hoitamaan muita asioita. Niin vahvoja lääkkeitä hänelle ei oltu ennen määrätty, eikä äitini ollut muistisairas, joten sekavan olon aiheuttivat lääkkeet. ”Vuoden 2050 visiossa on jotain hyvin pelottavaa. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Itämeren hylkeet ovat kuolleet sukupuuttoon, saimaannorppa ei enää ole Nestori Miikkulaisen seurana. Kysymyksiin sai murahduksia ja tympeitä vastauksia, jos vastausta sai ollenkaan. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Ihmiset matkustavat Lappiin yhä enemmän ja enemmän, pois paahtavasta Etelä-Suomen kesästä.” KUVAILEN välinpitämättömyyttä, joka vuonna 2050 vallitsee. Tämmöselle tavalliselle köyhälle Kannuksen hoito ja hoitajat ovat luksusta. ”Kotiseutuni Kaupunginlammesta on tullut kuin uusi Las Palmas. Tähän yhteyteen olisi monta epäkohtaa kirjoitettavana, mutta koska en halua mielipidettä omalla nimellä julkaistavan, en niitä avaa tarkemmin. Omaiseni oli n. Minne ovat kadonneet karut puut. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. ”Suomen pohjoisosissa on vielä hieman viileämpää kuin muualla. Ne ovat vaeltaneet suurina muuttoaaltoina Lappiin. Kenen on vastuu, että tilanne on päässyt näin huonoksi ja näköjään jatkuu edelleen!. Omaiseni ollessa hoidossa, ei minulla riittänyt voimavaroja lähteä avointa palautetta yksikköön antamaan, vaikka tätä mietinkin. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Kasvihuoneilmiökin on ilmakehän kostoa meille ihmisille. Arkielämäni muuttui ehkä kaikkein eniten syksyllä 2018. Tajusin, että todellakin on syytä viedä esimerkiksi muovit tarkasti muovinkeräykseen. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Eli potilas tuodaan hoitoon, mutta hänen potilaskertomukseensa ei perehdytä! Onneksi äitini sai viettää vielä muutamat elinkuukautensa Tunkkarin tk:ssa. Onneksi omaiseni siirrettiin erikoissairaanhoitoon ja sieltä emme suostuneet enää tk:hon palaamaan, vaan paikka saatiin saattohoitoosastolle. Ei hymyn häivää lasikopissa istuvien hoitajien kasvoilla, tullessamme katsomaan äitiämme 2018 äitienpäivänä. Ihmettelen suuresti miten ikävää kohtelua syöpäsairas, kuoleva potilas voi saada. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B7 Ruudullisen konseptipaperin vasemmassa laidassa on päivämäärä 13.1.1989. Jouduin selittämään koko sairashistorian, koska äitini huono kunto oli heille aivan uutta. Ensimmäinen ajatus on, olenko minä todella pohtinut ilmastonmuutosta tuolloin. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Äitini puheesta huomasin, että hän oli ihan tokkurassa ja puhui mitä sattui. kaksi vuotta sitten potilaana, saattohoidossa ko. Meistä jokainen voi joskus olla se potilas/omainen Kannuksen terveyskeskuksen vuodeosastolle myös moitteita Tässä oma mielipiteeni Outi Mansikkamäen kirjoitukseen koskien Kannuksen TK-osastoa. Marginaalit on vedetty viivoittimella, ja lyijykynällä kaunokirjoitetussa otsikossa lukee: Suomi kasvihuoneilmiön jälkeen. Olemme vieläkin liikuttuneita arvostavasta ystävällisestä asenteesta ja siitä, että kaiken kiireen keskellä oltiin kuin ei olisi kiirettä, apua sai aina, kun sitä tarvitsi. Ja tämä vaikuttaa sitten hoitoa tarvitseviin puolustuskyvyttömiin vanhuksiin! Näistä asioista pitää nyt puhua ja vastuuhenkilöiden on katsottava peiliin! Marja Myllymäki Kaustinen Risuja Kannuksen terveyskeskuksen osastolle Luin Kp-lehden mielipidesivuilta palautteen koskien Kannuksen vuodeosaston hoitoa/henkilökuntaa ja voin samaistua tähän täysin. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Tässä yksikössä hoito oli potilasta ja omaisia kunnioittavaa. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. osastolla. Tilalla on sametinpehmeitä, palmumaisia puita.” Sitten kirjoitan, että hirvet ja jänikset ovat kadonneet. Saapumispäivän iltana, ennen äitienpäivää äitini soitti minulle ahdistuneena, että hän haluaa heti pois täältä. Suuri kiitos ihanalle, asiantuntevalle ja kohteliaalle henkilökunnalle! Kauhulla olen myöhemmin ajatellut niitä iäkkäitä vanhuksia, joilla ei ole ketään puolustamassa itseään. Yläosattomat perheenäidit lapsineen lojuvat hiekalla.” Opettaja on kirjoittanut loppuun, että hyvä kokonaisuus ja että kuvaukseen sisältyy tarpeeksi asiaa. Lapsuudenkodistani on löytynyt äidinkielen aine 80-luvun lopun lukiovuosiltani. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Tosin hankalan omaisen maineen osastolla kyllä jo sain, kun muutamaan epäkohtaan ja epäasialliseen kohteluun otin kantaa. Poikkeuksista päättää toimitus. Luonnon hätähuutoa ei kuule enää kukaan.” Sitten luen kohdan, jonka perusteella ilmastonmuutoksesta on varmasti puhuttu kouluissa jo 80-luvun lopussa. Silloin IPCC:n eli hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin raportti kertoi, että maapallon lämpeneminen pitäisi pysäyttää jo 1,5 asteeseen. Jos haluaa yksityishoitoa, sellaisen voi ostaa. Me olemme sitä tuhonneet hiilidioksideilla ja pienillä deodoranttipulloilla.” TIETOISUUS ilmastonmuutoksesta siis saavutti minut 80-luvun lopulla, mutta asia jäi siihen. Kun Kainuusta tulee Las Palmas, mietin 80-luvulla KOLUMNI Tanja Nuotio Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja En voi muuta kuin yhtyä keskiviikon (22.4.2020) Keskipohjanmaassa Outi Mansikkamäen kirjoitukseen Kannuksen tk:n hoidon tasosta. AINE ALKAA kuvailulla, jossa ajan avoautolla kohti Kainuuta vuonna 2050. Isäni vietti siellä viimeiset päivät. Me ihmiset omistamme maapallon, ja kun me käytämme sitä oikein, se kantaa meille hedelmiään. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Itsekin hoitotyön ammattilaisena en ikinä pitkän urani aikana ole potilaitani tai omaisia kohdellut vastaavalla tavalla. Veivätkö havahtumisesta terän kerskakulutus, 90-luvun alun syvä lama, vai vain oma napa. Huonon ilmapiirin vaistoaa henkilökunnan kesken, se ihan leijui ilmassa. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Toivon todellakin, että nämä mielipiteet saisivat jonkinlaista keskustelua aikaan niin ylemmällä taholla kuin siellä ruohonjuuritasolla, missä asiakkaita hoidetaan. Minun oli heti soitettava tk:hon ja kysyttävä asiaa. Aineeni on osittain hyvin naiivi ja se naurattaakin minua. Kokemukset voivat erota. Äitini oli kaksi vuotta sitten hoidettavana samassa paikassa muutamia päiviä ja itselleni ja varsinkin äidilleni jäivät ikävät kokemukset sieltä. Mutta luonto on ihmistä voimakkaampi, sillä on valtaa tehdä ihmisten olot sietämättömiksi, kostaa. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Lähetä viesti numeroon 13525. ”Vuokatin jyhkeät vaarat kyllä tervehtivät minua, mutta enää en tunne niitä. Näin jälkikäteen ajatellen se olisi ollut ehkä kannattavaa. Heti perään tajuntaani iskee kysymys: mihin minä olen hukannut 30 vuotta. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. MIELIPIDE Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Merja Joki-Korpela Kokemukset voivat erota. Tulee pakostakin mieleen huonot johtamistaidot Kannuksen yksikön sisällä. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Kiitos kannustuksesta! Sitä paitsi aineeni lopussa on toivoa, eikä sitä ole syytä nytkään menettää. ”Ympäristön saastuminen jatkuu, mutta se ei askarruta ihmisiä. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Nimim. Olin hyvin hämilläni hoitohenkilökunnan epäasiallisesta kohtelusta, niin potilasta kuin omaisia kohtaan
Vaikka viralliset tilastot puuttuvat, eläinsuojelualan toimijoiden mukaan yhä useampi koira vaihtaa kotia aikuisena omistajan muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. –?Ehkä koira kannattaisi hankkia vasta sitten, kun tämä vaihe on ohi, Lindqvist pohtii. Pyydä paperit nähtäväksi. Näitä ongelmia on työstetty jokaisen kohdalla joskus paremmalla ja toisinaan huonommalla menestyksellä. Miksi yhdistykseltä hankittavasta eläimestä pitää maksaa. Kulua voi tulla myös eläintenkouluttajan konsultoinnista. Kun perheeseen sitten tulee lapsi, koiralle ei enää ole samalla tavalla aikaa. Eläin on välillä yhdistyksen omaisuutta. Koiria ei ehkä myöskään lopeteta yhtä herkästi kuin aikaisemmin, vaan niille yritetään etsiä uutta kotia joko itse tai eri yhdistysten kautta, Mäkelä arvioi. Parhaimmillaan koiria on ollut yhtä aikaa seitsemän. Jos koiran hankkii yhdistyksestä, maksettavaksi tulee yleensä kulukorvaus. Onko kotia vaihtava koira halvempi kuin pentu. –?Eläinlääkärikulut voivat yllättää. Aikuinen adoptiokoira vaatii aikaa ja sitoutuneen uuden omistajan Elämäntilanteen muutokset ovat yleisin syy siihen, miksi koira vaihtaa kotia. –?Tarkkoja tilastoja ei ole, mutta saamme jatkuvasti viestejä siitä, että huumeiden käyttö vaikuttaa yhä useamman huostaanoton taustalla. Tämä on kysymys, jota yhä useampi koiranomistaja miettii mielessään. –?Myös lemmikistään luopuva tekee yhdistyksen kanssa sopimuksen, jossa luopuu omistajuudesta. –?Koiran kanssa pitää olla useampi tunti joka päivä, myös pentuajan jälkeen. Käytösongelmat taas ovat todennäköisiä, jos omistajalla ei ole riittävästi aikaa ja osaamista totuttaa ja sosiaalistaa koiraa. Jotkut niistä ovat näykkineet ja pienille koirille tyypilliseen tapaan haukkuneet turhan äänekkäästi. Olisi hyvä, että koira on käynyt vuoden sisällä eläinlääkärin tarkastuksessa rokotusten oton lisäksi. Osa koirista on hylätty tarhalle, osan tausta on tuntematon. Hänen mukaansa on hyvin yleistä, että nuori aikuinen hankkii koiran muuttaessaan yhteen seurustelukumppaninsa kanssa. Vankasta koirakokemuksesta huolimatta haasteilta ei ole silti vältytty. Kun koiria on paljon, myös koiraongelmia on enemmän. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B8 Silja Aitoaho Mitä tietoja pitää selvittää, kun ottaa kotia vaihtavan koiran, Kodinvaihtajat ry:n puheenjohtaja Sanna Maja. Koiranpito maksaa helposti useita tuhansia euroja vuodessa. Hän on myös saanut yhteydenottoja ihmisiltä, jotka haluavat luopua koirastaan. Riitoja koirien kesken on harvakseltaan tullut lähinnä ruuasta ja omistajan huomiosta. Jokaisen tulisi pohtia rehellisesti, onko tämä mahdollista, Lindqvist sanoo. Vaikka koiria on enimmillään ollut yhtäaikaisesti seitsemän, on laumadynamiikka toiminut hyvin. Taustoiltaan ja lähtökohdiltaan jokaisella kodinvaihtajalla on ollut oma tarinansa. –?Kannattaa muistaa, että vaikka koira olisi terve eikä sitä olisi tarvinnut käyttää eläinlääkärillä, sairauksia voi tulla myöhemmin. Jo puolivuotias pentu voi olla mahdoton, jos sitä ei ole osattu kouluttaa, Mäkelä korostaa. VAASAN SEUDULLA asuvan Suvi Mäkelän kokemus on myös sama: uutta kotia etsivien koirien määrä kasvaa jatkuvasti. Viime vuosina suomalaiset ovat myös ottaneet ulkomailta tuotuja rescuekoiria enemmän kuin koskaan aikaisemmin. NIIN LINDQVIST kuin Mäkelä korostavat, että omistaja tuntee parhaiten koiransa ja osaa parhaiten arvioida, millainen koti sille sopisi. Sen suuruus vaihtelee, mutta on noin pari sataa euroa. toiminnanjohtajan Maria Lindqvistin mukaan päihdeongelmat ja etenkin huumeiden käyttö ovat yhä useammin syynä lemmikkien huostaanottoon. Pienten koirien kanssa on ollut sisäsiisteysongelmia. Aiemmin eläinsuojeluneuvojana toiminut Mäkelä on itse antanut vuosien varrella uuden kodin yhteensä kahdelletoista täysikasvuiselle koiralle. Suomessa on enemmän koiria kuin koskaan aiemmin, arviolta reilut 700?000. Yhdistys pyrkii takaamaan kaikille eläimille tarvittavan hoidon ja tukemaan perhettä adoption jälkeen. Usein on helpompaa, että yhdistys hoitaa yhteydenpitoa molempiin osapuoliin. –?Tällä kokemuksella voin silti suositella aikuista kodinvaihtajaa. SEY SUOMEN eläinsuojelun vs. Kysy, koska koira on viimeksi käynyt eläinlääkärillä. Pennut ovat ihania, mutta niidenkin kanssa voidaan päätyä ongelmiin. ISOJEN KOIRIEN kohdalla on ollut muun muassa huonoa remmikäytöstä, pakonomaista paimentamista ja vahtimista sekä oman reviirin ja perheen voimakasta puolustamista. Mäkelän mukaan hänellä itsellään on käynyt koirien kanssa hyvä tuuri. Uutta kotia kannattaa etsiä aktiivisesti ja kertoa rehellisesti, miksi on koirasta luopumassa. Suvi Mäkelä on vuosien varrella antanut kodin kahdelletoista aikuiselle kodinvaihtajakoiralle. Muutaman koiran Mäkelä on adoptoinut rescueyhdistysten kautta. Adoptiokoirat ovat sopeutuneet hyvin Suvi Mäkelän kotiin.. Vaikka uusi, vastuullinen ja sitoutunut omistaja löytyisikin, koiran kotiutuminen on aina yksilöllistä, Mäkelä korostaa. Mitä uuden omistajan tulee selvittää etukäteen. –?Kannattaa selvittää, onko koira terve ja onko sille tehty terveystutkimuksia. Kodin vaihtoon liittyy stressiä, joka madaltaa vastustuskykyä ja voi altistaa sairastumiselle. Aikuiset ja jopa hyvin iäkkäät koirat ovat olleet uuden tilanteen edessä pääosin mukavia ja sopeutuvaisia. TÄLLÄ HETKELLÄ koiria on neljä: 11-vuotias saksanpaimenkoira, 14-vuotias venäjäntoyterrieri ja kaksi rottweileria, 10-vuotias narttu ja 6-vuotias uros. –?Uusi koti ja yhdistys tekevät adoptiosopimuksen ja uusi koti maksaa yhdistykselle korvauksen, joka kattaa eläinlääkärikulut, kuten eläimen sirutukset ja rokotukset sekä muut kodin etsintään menevät kulut. –?Perhetilanteet ja asumisjärjestelyt muuttuvat tai työn perässä lähdetään ulkomaille. –?Näin ei voi sanoa, vaikka kasvattajalta hankittu pentu maksaakin enemmän. JARNO PELLINEN HYVÄ KYSYMYS Silja Aitoaho, teksti Jarno Pellinen, kuvat Mistä löytyisi uusi koti aikuiselle koiralle. Yhdistyksellä ei välttämättä ole muita tulonlähteitä. YLIVOIMAISESTI yleisin syy lemmikistä luopumiseen on silti se, että päätös koiran hankinnasta tehdään liian nopeasti pohtimatta, onko sen pitoon riittävästi aikaa, rahaa tai voimavaroja
Jos koira on monirotuinen, hanki kaikki mahdollinen tieto sen ominaisuuksista ja tarpeista. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B9 KOMMENTTI Silja Aitoaho silja.aitoaho @lannenmedia.fi Koronakriisin vaikutukset näkyvät yllättäen myös koirille uusia koteja etsivien yhdistysten ja tahojen toiminnassa. Moni on ehkä haaveillut omasta koirasta jo pitkään. Ole määrätietoinen, rauhallinen ja aloita uuden kodin sääntöjen opettelu pienin askelin. Näin tulee niiden mukaan hyvin todennäköisesti käymään, joskin pienellä viiveellä. Jos koiralle ei tätä kautta löydy kotia, ota yhteyttä oman paikkakunnan eläinsuojeluyhdistykseen tai maanlaajuiseen, koirille koteja etsivään rescueyhdistykseen. Suvi Mäkelä on vuosien varrella antanut kodin kahdelletoista aikuiselle kodinvaihtajakoiralle. Kun ison osan arjen vapaa-ajasta lohkaisevat työmatkat ja harrastukset ovat tauolla, aikaa koiran kanssa touhuiluun riittää mukavasti. Tämä ei ole ainoa koiramaailman asia, jonne korona iski. Jos olet aikeissa ottaa kodinvaihtajan 2 Mieti tarkkaan, millainen koira sopisi sinulle tai perheeseenne. Millaiset ajalliset ja taloudelliset resurssit sinulla on sitoutua koiraan. NOPEASTI AJATELTUNA herää kysymys siitä, miten nämä asiat liittyvät toisiinsa. Myös kotimaisille kodinvaihtajakoirille uutta kotia etsivät järjestöt viettävät nyt enemmän tai vähemmän hiljaiseloa. Suvi Mäkelän kahdesta rottweilerista Rota (vas.) on Serbiasta yhdistyksen kautta tullut 10-vuotias narttu. Netissä on useita foorumeja kotia vaihtaville lemmikeille. Monilla yhdistyksillä on myös koottuna valmiina listoja koiralle kotia tarjoavista ihmisistä. 2 Jos koiranvaihto hoituu yhdistyksen kautta, koirastaan luopuva luovuttaa eläimen yhdistykselle maksutta ja yhdistys perii uudelta omistajalta luovutusmaksun, joka on karkeasti 200–400 euroa. NEUVOT Varaa riittävästi aikaa kodin vaihtoon Jos etsit uutta kotia koirallesi 2 Ole aktiivinen ja varaa aikaa, jotta sopiva uusi koti löytyy. Miten silloin käy koiran. 2 Lain mukaan eläin rinnastetaan omistettavaan esineeseen, ja siten jonkinlainen maksu on hyvä kirjallisten sopimusten teon lisäksi maksaa, jotta omistajuuden vaihtuminen on varmasti selvä. Yhdistyksissä ollaan nyt huolissaan siitä, miten koronakriisi tulee kasvattamaan uutta kotia etsivien koirien lukumäärää. 2 Tutustu kodinvaihtajaan useamman kerran. Koronakriisin yllättävä vaikutus Aikuinen adoptiokoira vaatii aikaa ja sitoutuneen uuden omistajan Elämäntilanteen muutokset ovat yleisin syy siihen, miksi koira vaihtaa kotia. asuntobjorndahl.fi 010 440 2600. Esimerkiksi Facebookissa on ryhmiä, joiden kautta lemmikille voi löytyä uusi koti. 2 Vaikka yhdistyksillä ei ole yleensä mahdollisuutta ottaa koiraa, ne voivat antaa neuvoja. Sopikaa, miten toimitaan, jos eläin ei sopeudu. Poikkeustilanteen vuoksi ulkomailta Suomeen koiria tuovien yhdistysten toiminta on jäissä. Lemmikin hankinnassa on syytä ottaa järki käteen poikkeusoloissakin. Toivotunlaisen käytöksen opettelu ottaa aikansa, oli kyse sitten pennusta tai aikuisesta koirasta. ”Suosittelen aikuista kodinvaihtajaa. Konna on kuusivuotias uros, josta edellinen perhe joutui luopumaan. Ajatus omasta koirasta saattaa juolahtaa monen kotona etätöitä tekevän mieleen. Se karkottaa epämääräisimmät kandidaatit. 2 Jos etsit itse uutta kotia lemmikillesi, vaadi uudelta omistajalta rahallinen korvaus. Esimerkiksi Kennelliiton sivuilta löytyy ohjeita. Kysele tietoa terveydestä, käytöksestä ja mahdollisista ongelmista. Älä vaadi täydellisyyttä. Kyllä ne liittyvät. Nyt yhdistyksissä ollaan huolissaan siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun arki palautuu jälleen entisiin uomiinsa ja työpäivät tehdään taas työpaikoilla ja illat kuluvat harrastuksissa. Juuri nyt poikkeuksellisen moni viettää aikaa pääasiassa kotona. 2 Vaikka koira on aikuinen, valmista koiraa tulet tuskin saamaan. Käy ensin läpi lähipiiri. Ota selvää rotujen ominaisuuksista ja tarpeista ja mieti, pystytkö tarjoamaan koiralle rotutyypillistä tekemistä ja asuinympäristöä. 2 Älä luovuta eläintä parkkipaikalla, vaan käy sen kanssa ensin katsomassa uutta kotia. Tee aina kirjallinen sopimus. Pennut ovat ihania, mutta myös niille voi tulla käytösongelmia, jos koiraa ei kouluteta.” Suvi Mäkelä Ota rennosti! Me hoidamme asuntosi myynnin
Eläkeliiton Halsuan yhdistyksen puheenjohtaja Eija Mastokangas. Tämän vuoksi siis soittelemme toisillemme. Viikoittain kokoontuu vesijumppa Vetelin uimahallissa, samoin bocciaa pelataan viikoittain, kesäisin kokoontuu kuuluisa kalakerho Keinojärven padolla ja tarpeen tullessa teemme ystävänpalveluja. – Eläkeläiset toivovat työpaikkoja Halsualle, jotta palvelut pysyisivät. HENKILÖ Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B10 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Jouni Nikula HALSUA Puheenjohtaja Eija Mastokangas, miten koronapandemia on vaikuttanut Eläkeliiton Halsuan yhdistyksen arkeen. –?Kaikki tapahtumat on peruttu. Eija Mastokangas 1 Asuinpaikka: Halsua 1 Ikä: 67 1 Perhe: Naimisissa, neljä lasta ja kuusi lastenlasta 1 Harrastukset: Luottamustehtävät ja jokkis eli jokamiesluokka. – Olemme jakaneet viikoittaisia soittovuoroja, jotta kukaan ei jäisi ihan ilman kontaktia kotiin. Mikä on yhdistyksellenne tämän vuoden kohokohta. Joskus retket ovat yllätyksiä eli matkallelähtijät eivät tiedä kohdetta ennen sinne saapumista. KUKA. Kuinka pitkään olet itse toiminut puheenjohtajana ja paljonko työtunteja luottamustoimi sinulta vaatii. Nämä kaikki suunnitelmat ovat siis peruuntuneet koronan vuoksi tälle vuodelle. Sanoisin, että noin 4–5 tuntia viikossa, mutta kun retkiä tai jotain erikoista on suunnitteilla, niin tuntimäärä tuplaantuu. Erityisenä toiveena on seniorineuvolan toiminnan pysyminen Halsualla. Miten eristäytyminen on vaikuttanut jäsentenne mielialaan. Halsualla on prosentuaalisesti paljon ikäihmisiä, joten tämä on vaikuttanut monen viikoittaiseen tekemiseen, Mastokangas vastaa. Eläkeliitto järjestää myös retkiä jäsenilleen erilaisiin kohteisiin. – Ikäihmisillä on vaikeuksia netin käytön kanssa, joko heillä ei ole omia laitteita tai sitten he eivät hallitse netin käyttöä. Käytättekö paljon etäyhteyksiä eli oletteko yhteydessä toisiinne nyt netin välityksellä. Takaisin normaalioloihin: millaista on eläkeläisen arki Halsualla. Luontomatkailutoimintaa tulisi kehittää ja tukea Halsualla, jolloin kaikenikäiset voisivat siitä nauttia. ”Kaikki tapahtumat peruttu” Yhdistyshenkilö: ”Halsualla on jaettu viikoittaisia soittovuoroja, jotta kukaan ei jäisi ihan ilman kontaktia kotiin”, sanoo Eläkeliiton Halsuan yhdistyksen puheenjohtaja Eija Mastokangas. Lapset tai lapsenlapset käyvät tervehtimässä ikäihmisiä ikkunoiden takana, joten tämä korvaa osittain netin käytön puuttumista. MARKKU JOKELA. 1 Yhdistystoiminta: Eläkeliiton Halsuan yhdistyksen puheenjohtajana kolmatta vuotta. Riittääkö toimintaa, palveluita, sosiaalisia kohtaamisia ja harrastusmahdollisuuksia. –?Tämä on kolmas vuosi puheenjohtajana. Esimerkkinä retki Power Parkiin. – Eläkeliitolla on Halsualla erityisesti väkilukuun verrattuna paljon tapahtumia: päiväkahvit kuukausittain, johon kutsutaan vierailija kertomaan jostain ajankohtaisesta asiasta – eräänlainen asiantuntija eläkeläisiä koskettavasta asiasta. Onko tapahtumien ja tapaamisten tilalle kehitetty jotain muuta toimintaa. –?Yksinäisyys on lisääntynyt ja tämän vuoksi on tärkeää pienikin kontakti muihin ihmisiin. ” Erityisenä toiveena on seniorineuvolan toiminnan pysyminen Halsualla. – Kohokohta olisi ollut yllätysretki, samoin konsertti Ylikylän kuntotalolla sekä Bomban talon yhteisretki. Miten Halsuasta saisi nykyistäkin paremman paikan
www.keskipohjanmaa.fi. Kun elämme poikkeuksellisia aikoja, uutismedialla on tärkeä tehtävä tarjota inhimillisiä näkökulmia ja vertaistukea – ja ennen kaikkea toivoa, että tästäkin me selviämme yhdessä. Kodinhoitajat ovat kyllä harmitelleet, että kun Aili opetti halaamaan, ja nyt ei voi. ”Ei minun elinaikanani ole tällaista ollut, edes sota-aikana. Mutta minusta pidetään hyvää huolta, joka päivä käydään katsomassa. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B11 Kuinka minun käy. Ei elämä aina ole semmoista kun toivoo, mutta kyllä siitä parempaa tulloo.” AILI, 85 VUOTTA, ELÄKELÄINEN Uutismedia antaa luotettavaa tietoa maailman tilasta, läheltä ja kaukaa
VIELÄ MUUTAMA VIIKKO sitten Pekonen vakuutti, että suojavarusteita riittää, kunhan varastojen täydennykset onnistuvat. Siksi Pekonen vastasi jälkikäteen sähköpostitse, miten hän ei vastuuministerinä tiennyt, että Suomi ei ole EU-hankinnoissa mukana. HOITAJAN SIJAINEN Oljamikodissa 2000–2001. RIIHIMÄEN kaupunginvaltuustossa 2004–. Brysselistä oli tiedotettu sosiaalija terveysministeriöön jo helmikuun alkupuolella keskitetyistä hankinnoista. Tekniikka & Talous -lehti uutisoi ensimmäisenä, että Suomi ainoana EU-maana myöhästyi EU:n yhteisistä suojavarusteiden tarjouspyynnöistä. –?Teemme sen rakkaudesta, että emme nyt tapaa meille rakkaita ihmisiä, jotka kuuluvat riskiryhmiin. Hankintaan osallistuneet maat eivät ole tietojemme mukaan saamassa tätä kautta tavaraa vielä viikkoihin. vpj. Pekosta on myös arvosteltu, koska hänen vastuullaan ovat muun muassa hengityssuojainten valmiusvarastojen täydentäminen, joka ei ole mennyt aivan kuten piti. Pekonen toivottaa kaiken tuen tervetulleeksi. 2007–2013. Sen lisäksi kotimainen tuotanto on käynnistymässä. Pekosen mukaan Huoltovarmuuskeskuksesta suojavarusteet on lähetetty. HANNAMARI AHONEN, TEKSTI // MAURI RATILAINEN, KUVAT MINISTERI Aino-Kaisa Pekonen SYNTYNYT 24.1.1979 Riihimäellä, jossa myös asuu. Mitä Pekonen sanoo vanhusten hoivapaikoissa asuville vanhuksille ja heidän omaisilleen, jotka seuraavat kauhistuneina uutisia hoitopaikoissa levinneestä viruksesta. VASEMMISTOLIITON eduskuntaryhmän pj. Suuret suomalaisyritykset kuten Nokia ovat jo kertoneet kokoavansa joukkojaan auttaakseen Kiina-asiantuntemuksellaan Huoltovarmuuskeskusta. –?Tilanne markkinoilla on siis parantunut. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B12 K un Riihimäen kaupunginvaltuutetut Erja ja Rauli Hirviniemi (vas.) ehdottivat tyttärelleen Aino-Kaisa Pekoselle vuoden 2004 kunnallisvaaleihin ehdokkaaksi lähtemistä, tytär ensin kieltäytyi. PEKONEN painotti, että suojavarusteita pitää saada hankituksi riittävästi pandemian jatkuessa. Perustelu oli, että hän ei osaa olla mikään poliitikko. Pekosen 88-vuotiaat mamma ja pappa Hoitajasta tuli sittenkin poliitikko Sosiaalija terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen mukaan nyt ei saa toistaa 1990-luvun laman virheitä ja leikata ihmisten toimeentulosta. Jossakin kohtaa on selvästi vakava ongelma, jos varusteet eivät riitä. –?On hyvä muistaa, että Huoltovarmuuskeskus ei ole ainoa hankintoja tekevä taho Suomessa. PUOLUEEN 1. –?Asia on ollut valmistelussa osastolla, joka ei raportoi minulle. Sen jälkeen eri puolilta maata on tullut viestiä, että varusteita ei ole tarpeeksi. –?Ensisijaisesti sairaanhoitopiirit, kunnat ja yksityiset toimijat hankkivat suojavarusteita, kuten hankkivat normaalioloissakin. KOULUTUS: Lähihoitaja Hyvinkään terveydenhuolto-oppilaitoksesta 2000. –?Olen pyytänyt, että selvitetään, missä ne suojavarusteet ovat, jotka täältä on lähetetty. 2015–2019. LÄHIHOITAJANA Riihimäen terveyskeskuksen vuodeosastolla 2006–2009. Sairaanhoitopiirit jakavat sitten materiaalia alueensa palvelunjärjestäjille. PERHE: Aviomies Henri Pekonen ja pojat Toivo (22 v.), Väinö (18) ja Unto (16). RIIHIMÄEN SEUDUN nuorisoasuntojen asumisohjaaja 2010–2011. Entinen hoitaja toivoo, että hoivapaikkojen hoitajat ehtisivät soittaa vanhuksen läheisille yksinäisyyden lievittämiseksi. Ministeriöllä ja erityisvastuualueilla on tätä varten yhteinen Log5-ryhmä. PEKOSEN MUKAAN viimeisimmät lastit Kiinasta ovat juuri sitä, mitä on tilattu. Rauli Hirviniemi vastasi, että politiikka on tavallisten ihmisten tavallisten asioiden hoitamista. Myös uudet suositukset suojaimien käytöstä kotihoidossa ovat lisänneet suojavarusteiden tarvetta. –?Tällä hetkellä tämänhetkisen kulutuksen mukaisesti kentällä ja Huoltovarmuuskeskuksen varastossa on suojavarusteita noin kahdeksi kolmeksi viikoksi. Myös sairaanhoitopiirien, kuntien ja yksityisten palveluntuottajien on onnistuttava tekemään osansa. Koska tyttärellä kolmen pojan äitinä oli parannusehdotuksia kotikaupungin kehittämiseksi, valtuustossa hän saisi niitä edistetyiksi. Silloin yhteishankintaan ei voitu liittyä, koska Suomi ei ollut sopimuksen jäsen. Pekosen mukaan ministeriön virkamiehet ovat kasvattaneet Huoltovarmuuskeskukselle tehtäviä hankintaehdotuksia suojavarusteiden kysynnän kasvaessa. –?Yhteishankinnalla ei ole mahdollista mikään, mitä emme olisi itse voineet tehdä. Pekosella on kaksi veljeä, joista pikkuveli näyttelijä Aku Hirviniemi.. 16 vuotta myöhemmin Aino-Kaisa Pekonen (vas.) on ollut sosiaalija terveysministerinä korona-ajan yksi näkyvimpiä poliitikkoja. Pekonen tietää, että hoitolaitoksissa on kiire ja aikaa uusille tehtäville, kuten vanhuksen sukulaisille soittamiselle, on vähän. Ne pitää saada sekä julkisen että yksityisen sektorin hoivakoteihin. MCDONALDSIN myyjä 1997–2000. Tiedonkulussa on ollut ongelmia, jotka on ensiarvoisen tärkeä selvittää. Ministeri oli edellisenä perjantaina Lännen Median haastateltavana sosiaalija terveysministeriössä. Riihimäellä järjestetään yhä perheiden liikuntatapahtumaa, joka oli Aino-Kaisa Pekosen ensimmäinen valtuustoaloite. –?Oireettomien suojaamisen merkitys on korostunut, mikä on kasvattanut suojavarusteiden kysyntää verrattuna aiempiin pandemioihin. HOITOLAITOKSISSA moni potee yksinäisyyttä. Valtuustossa myös äiti ja isä, aiemmin myös veljen ex-vaimo. OHJELMAMYYJÄ Hihhihhii-yrityksessä 2001. SOSIAALIJA TERVEYSMINISTERIKSI kesäkuussa 2019. KASSAMYYJÄ RTV-yhtymässä 2002– 2006. Teemme hankintoja koko ajan. Huoltovarmuuskeskus toimii selkänojana, josta täydennetään kentän tarvetta. varapuheenjohtaja 2013–2015 ja 2. Sen lisäksi niitä on pystytty täydentämään erikoissairaanhoidon erityisvastuualueille, joihin sairaanhoitopiirit kuuluvat. Pekosen mukaan EU-yhteishankinta ei ole mikään ihmelääke. –?Tilanne on niin poikkeuksellinen, että toivon, että tällaista aikaa voisi järjestyä. Kenen vastuulla on, jos hoivakodissa ei ole suojia. Käynnissä olevat yhteishankinnat ovat jäsenmaata kohden jyvitettynä pienet. Tämän ratkaisemiseksi ministeriö tekee kaikkensa. KANSANEDUSTAJAKSI 2011. EDUSKUNNAN sosiaalija terveysvaliokunnassa 2015–2019. VASTUUMINISTERI Pekonen kommentoi viime viikonloppuna, että hän ei huhtikuun alussa tiennyt, että Suomi jäi ensimmäisten EU-hankintojen ulkopuolelle. Runsaan vuoden päästä ministeriksi vaihtuu oululainen kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas.). Se on tärkeää, koska silloin emme enää ole niin riippuvaisia kansainvälisistä markkinoista. Myös Ilta-Sanomat kertoi näkyvästi asiasta
Lähisuhdeväkivalta on jo lisääntynyt kodeissa. Onko ihmisiä putoamassa köyhyyteen ja onko odotettavissa 1990-luvun alun kaltainen lama. Hän joutuu vastuuseen siitä, mitä on puhunut.. –?Haluan lähettää viestiä, että lastensuojelu, turvakotipalvelut ja muut sosiaalihuollon palvelut ovat auki ja ihmiset saavat sieltä apua. AINO-KAISA PEKOSEN pikkuveli on näyttelijä Aku Hirviniemi. –. –?1990-luvun lamaan verrattuna tilanne on ratkaisevasti erilainen siinä mielessä, että nyt valtio saa edullisesti lainaa. LÄHIHOITAJANA Pekonen on ministereistä ainoa, joka on tehnyt töitä terveyskeskuksen vuodeosastolla. Poliitikon rooli on erilainen. Exit-strategiaa ja jälleenrakennusta valmistelevassa kansliapäällikkö Martti Hetemäen johtamassa työryhmässä on eri alan asiantuntijoita, jotka arvioivat kriisin sosiaalisia vaikutuksia ja toimien tarpeita. Sairaanhoitaja-äidiltään hän kuulee koko ajan, mitä perusterveydenhuollossa tapahtuu. Olemme jo panostaneet 12 miljoonaa euroa lääkehuollon tiekartan toimeenpanoon. asuvat Riihimäellä kerrostalossa. Jos ihmisten työttömyys pitkittyy ja tulee sen takia syrjäytymistä, siitä koituu valtava lasku tulevaisuudessa. Ihmisillä on hätä, mutta he eivät hae apua. Jos panostamme ihmisten hyvinvointiin, se tukee valtion toipumista taantumasta. Mistä Pekosen ministeritontilla voidaan säästää. –?Moni potilas on jättänyt tulematta, koska pelkää saavansa koronatartunnan terveyskeskuskäynniltä. –?Veljeni on sanonut, että meidän työt ovat ihan samanlaisia, paitsi hän voi mennä lavalle ja vedota siihen, että hän vain esittää jonkun muun tekstejä. –?Lääkehoidon järkevöittämisellä ja kehittämisellä voidaan saada säästöjä. Sama ilmiö on Pekosen mukaan näkynyt sosiaalipuolella. Tähän varautuminen on keskeinen osa niin kutsuttua kriisistä ulospääsyn exit-strategiaa ja kriisin jälkihoitoa. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B13 Aino-Kaisa Pekosen mukaan kaikki aika ministeriössä on mennyt koronaan keskittymisessä. Tästä syystä meidän ei pidä toistaa 1990-luvulla tehtyjä virheitä eli emme saa leikata ihmisten toimeentulosta ja palveluista. Pekosen mukaan se tulee tulevaisuudessa näkymään lastensuojelussa. Pekosen mukaan nyt tarvitaan entistä kipeämmin hyvinvointipanostuksia ja hallitusohjelman mukaisia uudistuksia. Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) on sanonut, että talouden pohja pitää saada kuntoon ja syksyllä pitää tehdä talouden sopeuttamista. PEKOSESTA ON SELVÄÄ, että toimeentulon ongelmat ja sosiaaliset ongelmat jatkuvat koronakriisin jälkeen. Se on huolestuttavaa, että ihmiset, joilla on tarvetta terveydenhuollon palveluille, eivät uskalla mennä hoitajien tai lääkärien vastaanotoille. Perhevapaaja sosiaaliturvan uudistuksia hän pitää tärkeinä edistää koronasta huolimatta. –?Meidän pitää huolehtia, että emme rajoittamistoimilla syrjäytä ketään. Pekosen mukaan säästöjä ei ole tarkoitus saada ihmisten omavastuuosuuksia korottamalla tai heikentämällä sosiaalietuuksia. Pekonen on käynyt puhumassa isovanhempiensa kanssa parvekkeen alta. Pekonen on huolissaan koululaisista, joiden vanhemmat eivät pysty tukemaan kotona opiskelua. Pekosen perheessä oli myös valmistauduttu keskimmäisen pojan yo-juhliin, mutta ne siirtyivät kuten koko maan ylioppilaiden juhlat
–?Vaikka kyseessä on sodanjälkeisen historian suurin kriisi Suomessa, ei se inhimilliseltä kärsimykseltään tai uhriluvultaan ole verrattavissa kehitysmaiden tilanteeseen, sanoo Haitin maanjäristysalueella vuonna 2010 tapaamani plastiikkakirurgi Pentscho Popov. SYYRIASTA HILJAN palannut Lääkärit ilman rajoja -järjestön viestintäpäällikkö Päivi Hurttia näkee lohduttomana tilanteen, jossa koronavirus leviää pakolaisten keskuuteen. TERHI HEINÄSMÄEN ARKISTO RAULI VIRTANEN, TEKSTI. –?Tiedän, että sielläkin tehdään kaikki voitava, mutta ei siellä ole tiloja eristää ihmisiä omiin nurkkiinsa, ja käsienpesupaikat ovat täynnä väkeä. Pelkäsimme, että virus muuntuisi ja tekisi loikan eli alkaisi siirtyä ihmisestä toiseen. Punaisen Ristin vapaaehtoinen piirsi hymiön Yasserin, 11, huiviin maaliskuussa 2017. Infektiolääkäri on toiminut vuosia muun muassa hivja aids-työssä Afrikassa. Nykyään ”maailman suurimman avovankilan” Gazan asukkaiden lähettämät meemit sosiaalisessa mediassa muistuttavat koronakriisissä elävää maailmaa siitä, millaista on olla kotona eristyksissä ja lisäksi samaan aikaan tulen alla. Pojan kotitalon katon läpi Mosulissa oli iskeytynyt kemiallista asetta kuljettava ohjus. –?Mosulissakin työskentelevät auttajat ovat kuitenkin toivon tuojia. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B14 V iime vuosikymmenten suurista katastrofeista maantieteellisesti lähin oli Sarajevon piiritys 1992–1996. Koronakriisi näytti kotimaan ihmisten auttamishalun Mitä koronakriisistä ajattelevat maailman pahimmissa katastrofeissa parkkiintuneet suomalaiset terveydenhoidon ammattilaiset. Toinen SPR:n delegaatti, Irakin helvetillisestä Mosulista hiljan palannut sairaanhoitaja Kati Partanen sanoo, ettei hän koronan keskelläkään humanitaarisen työn tekijänä voi unohtaa ihmisiä pakolaisleireillä. Jotkut ryhmät ovat haavoittuvaisempia kuin muut, useimmiten ne, jotka jo ennen kriisiä ovat olleet huonommassa asemassa, kuten köyhät, lapset, naiset, sairaat ja vähemmistöt, Salmela sanoo. Vaikka sanotaan, että korona iskee tasapuolisesti kaikkiin, esimerkiksi Intiassa, Iranissa ja Kosovossa avustustyöntekijänä ollut Heikki Väätämöinen näkee selvät erot. –?Meillä asiat ovat onneksi vielä hyvin verrattuna siihen, jos covid-19 leviää Kreikan pakolaisleireille tai Luoteis-Syyriaan, missä ihmiset ovat jo yhdeksän vuoden ajan paenneet useita kertoja kodeistaan. KOKENEET suomalaiset auttajat ovat nyt itse Suomessa ja mukana auttamassa. –?Pandemiaksi laajentunut tilanne kasvattaa eriarvoisuutta. Infektiolääkäri Terhi Heinäsmäki, jonka työtä olen seurannut muun muassa Afrikassa, Kosovossa ja Thaimaan tsunamialueella, palasi viime kesänä Suomeen vietettyään maailmalla yli kymmenen vuotta katastrofija kehitysyhteistyössä. Pitkän uran katastrofialueilla tehnyt Sirpa Miettinen oli tsunamin tuhoamassa Indonesian Acehissa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liiton terveydenhuolto-ohjelmien koordinaattorina vuonna 2005. Monta poikkeustilaa, saartoa ja ulkonaliikkumiskieltoa kokenut kirjeenvaihtaja Rauli Virtanen hakee kriiseissä tapaamiltaan auttajilta vertailukohtia näiden kokemiin menneisiin koettelemuksiin. Punaisella Ristillä pitkän uran tehnyt Pepe Salmela muisti heti koronan iskettyä sars-, lintuja sikainfluenssan. HALUSIN SELVITTÄÄ, miten koronatilanteen näkevät ne vuosikymmenien aikana eri katastrofialueilla tapaamani suomalaiset lääkärit ja sairaanhoitajat, jotka lähtivät vapaaehtoisesti hätiin ja usein katsomaan kuolemaa silmiin. Ei ole välineitä, ei lääkkeitä, ei mitään. Tiiviiksi massoiksi pakkautuneet, väestörikkaat ja usein köyhät yhteiskunnat kohtaavat epidemian rajun huipun isona iskuna. He ovat niitä, jotka eivät jurputa ylityötunneista, he kuuntelevat, heidän henkilökohtainen tilansa venyy ja he ennen kaikkea kokevat, että tämä homma hoidetaan yhdessä, Heinäsmäki kehuu. Terhi Heinäsmäelle (kuvassa vasemmalla) koronakriisi avasi silmien eteen suomalaisen yhteisöllisyyden, jollaista hän on aina kaivannut maailmalta palattuaan. Onneksi virus ei loikkaa tehnyt, Miettinen muistelee. Ihminen ihmiselle -mentaliteetti toimii maailmassa kaikkialla. –?Alueella oli runsaasti avustusjärjestöjä edelleen operoimassa, kun uusi virus, lintuinfluenssa, alkoi levitä Aasiassa iskien pahiten juuri Indonesiaan. –?Näkemäni kriisit ovat tietyiltä osin samanlaisiakin. Siinä vaiheessa kaikki sairastuneet olivat saaneet tartunnan sairaista linnuista. Kati Partanen muistaa sairaanhoitajan työtään Irakissa ja miettii, miten ihmiset siellä suojautuvat koronavirukselta. Vettä saadaan vain silloin, jos ja kun humanitäärinen järjestö toimittaa sitä. Koko perhe asuu samassa pienessä teltassa, eikä heillä ole mahdollisuutta pitää yhteyttä muualla oleviin omaisiin, Partanen kertoo ahdistuneena. Koteihinsa ilman sähköä, vettä ja lämpöä suojautuneet ihmiset menettivät sodassa sukulaisiaan, ystäviään, työpaikkansa, mielenterveytensä ja monet henkensä. Suomalaisilla auttajakonkareilla on kokemusta myös koronan edeltäjistä. Ehkä siksi se on ollut myös suomalaisille auttajille koskettavin. Indonesian hallitus ilmoitti, että silloin suljettaisiin heti rajat ja ihmisten liikkumista rajattaisiin 40 kilometrin säteellä kodeistaan. Matkustusrajoitukset aiheuttavat myös sen, että vaikka moninkertainen katastrofi iskisi pahimmilla pandemia-alueilla, sinne ei suomalainen asiantuntija voi lähteä. Hän kertoo menneensä vanhasta tottumuksesta valmiustilaan, kun korona lähti leviämään. Jos virus leviää köyhimmissä ja tiiviisti asutuissa Afrikan ja Aasian maissa, sitä on vaikea pysäyttää. –?Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon hengeltään hätäaputyöntekijöitä Suomessa onkaan. Onko konkarien kokemuksesta sitten apua Suomessa tässä katastrofissa
LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B15 Koronakriisi näytti kotimaan ihmisten auttamishalun Kati Partanen muistaa sairaanhoitajan työtään Irakissa ja miettii, miten ihmiset siellä suojautuvat koronavirukselta. –?Olen käynyt toteamassa koronaan kuolleita, koska se on lääkärin tehtävä. Tietotulvakin voi sairastuttaa. Siihen tarvittiin korona, mutta jatkukoon se näin tämänkin koettelemuksen jälkeen, Partanen iloitsee. –?Osin jopa luontainen sosiaalinen välimatka on tässä kohtaa meidän puolellamme. Toki matkustamattomuus voi syöstä maailman taas klaaneihin ja klikkeihin, ennakkoluuloihin ja kahinoihin. Täysin parannettavissa olevaan tuberkuloosiin menehtyy edelleen 1,5 miljoonaa ihmistä vuodessa, Heinäsmäki muistuttaa. Päivi Hurttia kertoo ajatelleensa, että vain ilmastonmuutos olisi niin suuri globaali uhka, että se opettaisi ihmiskunnan tekemään enemmän yhteistyötä ja olemaan vähemmän itsekäs. Terhi Heinäsmäki sanoo, että ehkä korona tunnetaan jatkossa ilmastoviruksena tai talouskriisiviruksena. He ovat suojattomia, kun virus näyttää surmaavan jopa laskelmoivan paljon ikäihmisiä. – Tietotulvakin voi sairastuttaa, hän muistuttaa älypuhelimen käyttäjiä. Darwinistista. ”Vaikka kyseessä on sodanjälkeisen historian suurin kriisi Suomessa, ei se inhimilliseltä kärsimykseltään tai uhriluvultaan ole verrattavissa kehitysmaiden tilanteeseen.” Pentscho Popov Plastiikkakirurgi Konkarien realismi herkässä ilmapiirissä ilmenee niin, että seuraavan arvion tekevän lääkärin annamme puhua poikkeuksellisesti ilman nimeä. Tappavia epidemioita on menossa jatkuvasti ilman suurta kansainvälistä huomiota. Pentscho Popovin mukaan terveydenhuollossa monet joutuvat nyt kuitenkin uudelle epämukavuusalueelle. –?Virus vie monen hauraan vanhuksen hautaan ennenaikaisesti, mutta siinä puhutaan kuukausista, korkeintaan muutamasta vuodesta vähemmän ihmisillä, jotka eivät missään muualla kuin kehittyneen lääketieteen parissa olisi koskaan saavuttaneet edes nykyistä ikäänsä. Sitä ennen on elettävä epävarmuudessa, mikä tuntuu olevan länsimaiselle ihmiselle lähes sairastuttava tila. –?Koronakriisin huippuvaiheessa joudutaan ehkä suorittamaan massiivista triagea (kiireellisyysjärjestykseen laittamista), jolloin päätetään, kuka elää ja kuka kuolee. HEIKKI VÄÄTÄMÖISEN mukaan me suomalaiset selviämme kriisistä hyvin. Katastrofitilanteissa pitää olla lepoaikaa, jatkuvaa ylipitkää päivää ei kestä kukaan. Heinäsmäki antaa lopuksi ahdistuneille suosituksen: –?Älkää koskeko koko ajan kännyyn. Ihmiset tupakoivat, stressaavat ja ajavat holtittomasti. Kirjoittaja on suomalaisista katastrofityöntekijöistä kertovan ”Hiljaiset auttajat” -teoksen (WSOY 2010) tekijä.. Toimin hoivakodeissa, jotka ovat useimmille asukkaille viimeinen hoitopaikka. Suomalaisten mieli kestää, jos toimeentulo ja perusturva saadaan toimimaan. Pojan kotitalon katon läpi Mosulissa oli iskeytynyt kemiallista asetta kuljettava ohjus. Sellaisten päätösten tekeminen on kokeneillekin vaikeaa. –?Viisaimmat meistä ymmärtävät tämän jälkeen, mikä on tärkeää. TERHI HEINÄSMÄEN mielestä koronavirus on ihmisten mielissä nyt isompi mörkö kuin se on taudinaiheuttajana. –?Nyt olen niin hyvilläni siitä, että juuri yhteisöllisyys nostaa meillä päätään. Hänellä on takanaan pitkä ura Punaisella Ristillä. Lukuisilla kriisialueilla Libanonista Burmaan työskennellyt Marja-Leena Oraby on monen muun tavoin huolissaan terveydenhuoltohenkilöstön jaksamisesta: –?Suomalainen sairaalahenkilökunta on vastuuntuntoista ja hyvin koulutettua, mutta jatkuva paine siitä, miten tilanne jatkuu, vaatii paljon voimia. Kokemusta on muun muassa Nepalista ja Mongoliasta. Heillä on verrattomasti suurempi mahdollisuus menehtyä sydäntai keuhkosairauteen tai liikenneonnettomuuteen kuin koronaan. Ja puhelimen pinnasta tarttuvat ne samat virukset, joita käsistä niin kovasti nyt desinfioidaan. Linkolalaista. –?Enemmän kuin koronavirusta pitäisi pelätä suhteellisuudentajun hämärtymistä. Realismia, sanoisin minä. Konkarit eivät usko, että suomalaisia menehtyy koronaan massiivisella tavalla. Punaisen Ristin vapaaehtoinen piirsi hymiön Yasserin, 11, huiviin maaliskuussa 2017. BENJAMIN SUOMELA Lääkärit Ilman rajoja -järjestön viestintäpäällikkö Päivi Hurttia palasi hiljattain Syyriasta. Mutta jos se on koko pallon säilymisen kannalta välttämätöntä, niin olkoon, Heinäsmäki sanoo. –?Arvelen, että koronavirus voitti sen nopeudessa ja tehokkuudessa. Kuluttaminen ja matkustaminen ovat vähentyneet radikaalisti. SAARA MANSIKKAMÄKI Kati Partanen sanoo takavuosikymmeninä maailmalta kotiin palattuaan usein ihmetelleensä, mihin se ulkomailta niin tuttu jokapäiväinen yhteisöllisyys oli Suomesta kadonnut. –?Pandemia päättyy aikanaan, kun ihmisten vastustuskyky, rokote tai eristykset selättävät sen
lehti+digi) 12 kk 33,00 €/kk Peruspaketti määräaikainen (sis. Lähetä viesti numeroon 13525. lehti) 12 kk 38,00 €/kk Digipaketti 12 kk 17,70 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.00-22.00). Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. alv 24%). 020 750 4469 Mediamyynti/ yritysasiakkaat Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (sis. alv 10%. Kustantaja KPK Yhtiöt Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Lännen Median uutishuone puh. Sähköposti: toimitus@kpk.fi WhatsApp: 0400 365 601 Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B16 B.Virtanen Viivi ja Wagner Mustanaamio Aku Ankka Jere Kamala luonto. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Tiedustelut puh. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.lannenmedia.fi MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Kokonaistavoittavuus KMT s2017-k2018 106.000 kpl ISSN 0788-8325. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh
11.03 Raatihuone. 07.00 Yle Uutiset. Bach: Sonaatti sooloviululle n:o 3 C-duuri (Hilary Hahn). 11.00 Yle Nyheter. 07.02 Sää. 06.56 Päivän mietelause. 03.00 Rukous Suomen puolesta (u). 08.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 13.00 Klassista kahteen. 0700-88200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 10.00 Ruben Stiller. YLE KLASSINEN 06.00 Aamuklassinen. 10.00 suomenuutiset. 21.35 Luottamuskoulu. 08.20 Kyynel ja kiitos. 16.10 Urheiluradio. 22.03 Black Gospel. 18.05 Framtidens människa: Artificiell arbetskraft. 08.05 Onnen sävel. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. Delius: Alkusoitto oopp. 17.15 Tautien historia 4/4: Polio. 20.00 Yle Nyheter. 20.00 Matti 8 ja Sonny. 15.05 tamperelainen.fi verkkokatsaus. 12.08 #akti. 08.00 Yle Uutiset. 02.02 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.0014.57 Välilevyjä: Musiikkia vangitsemassa. Fall: Stefanin laulu oper. 12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 23.00 X3M Nonstop. 09.00 VALITUT PALAT – kansanviisautta sanasta miestä sarvesta härkää. 21.0521.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 07.53 Onnen sävel. 18:33 Chopin (sov. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.03 Vega Eftermiddag. 08.00 X3M Dag Remix. Iloinen talonpoika. 23.10-07.00 Yöklassinen. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Nyheter med väder. 14.03 Fritt fram. 17.05 Kirkon ihmeellisimmät tarinat (u). 15.50 Radio Suomen Viikonloppu. 12.00 Yle Uutiset. Jakso 4: Luopua omastaan. 07.25 Aamusoitto. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.02 Puheen Viikko. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05-09.58 Muistojen bulevardi. fi. 05.50 Merisää. 14.35 Lähetysavain. 10.00 Podd: Lägsta domstolen. 18.00 Iltaklassinen. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Kvanthopp – det du inte visste att du ville veta. 07.15 Aamuhartaus. 07.45 Tarinoita lapsille: Muumipeikko ja pyrstötähti, osa 16/16. 02.00 Uskon askeleita (u). 15.24 Etnohetki. 22.55 Yle Puhe. 02.00 Yle Uutiset. 08.05 Tiina Lundbergin huoltamo: Uusia ideoita ja vinkkejä kevätliikuntaan!. 19.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. RADIO DEI 08.03 Pakina. 15.55-15.58 Yle News. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.10 Tavarapörssi puh. 10.00 Yle Uutiset. 06.00 Yle Uutiset. 12.25 Radio Suomen Viikonloppu. 03.30 Rukousasema (u). 21.20 Poppikoulu. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. YLE X3M 06.00 X3M Nonstop. 17.00 Yle Uutiset ja sää. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B17 1 RADIO Tehtävänäsi on täyttää numeroruudukot siten, että numerot 1–9 löytyvät myös kultakin ison ruudukon vaakaja pystyriviltä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.03 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen: ?Koronatartuntani aiheutti kavereissa hepulia?. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10-16.13 Urheiluradio. 13.30 Urheiluhullut. 9:34 Giuliani: Kitarasävellyksiä (David Starobin). 09.0509.08 Urheiluradio. 21.02 Urheiluradio. 22.15 Lux med DJ Bunuel. 15.00 Iltapäivän polkka. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu. 17.00 Lyömättömät!. 11.00 Yle Uutiset. YLE VEGA 06.03 Eftersnack. 17.10-17.13 Urheiluradio. 12.45 Väderoch sjörapport. 12.05 Radio 1 soi. 08.05 Kuusi kuvaa oopperalaulaja Anneli Rauhala-Wentzin elämästä. 19.03 Viikon Tikka. 12.30 Lauantain toiveet puh. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 18.10 Kunnian päivät: Tarinoita Heavy-Suomesta. 08.05 Ihana aamu. 03.02-03.57 Jokaniemen sävelradio. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 14.00 Yle Uutiset. Respighi: Gianicolo-kukkulan pinjat sinf. 15.35 Israel-raportti. 13.00 YleX Viikonloppu: Womma ja Aino. 18.00 Yle Nyheter. 23.00 Yle Uutiset. 20.00 X3M Förfest repris. runosta Rooman pinjoja (Pittsburghin SO/Lorin Maazel). 06.59 Hyvää huomenta. 18:38 Musorgski (sov. 21.02 Urheiluradio. 21.03 Lux med DJ Bunuel. 10.03 Vega Lördag: Finalisterna i lyssnarnas sommarpratare. 20.03 Kutsu vapauteen. YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 16.00-16.05 Yle Uutiset. 23.00 Järviradio soi. Dokshitser): Etydi E-duuri (Jouko Harjanne, trumpetti, ja Kari Hänninen). 12.45-12.55 Merisää. 10.03 Gospel Train. 07.03 Onnen sävel. 09.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm). 13.00 Järviradion top.7 puh. 17.10 Radio 1 soi. 06.15 Aamuhartaus. 07.00-07.02 Yle Uutiset. 18.03 Ett ord inför helgen. 07.50 Merisää. 20.00 Jari Sarasvuo: Hauraus johtuu arvottomuuden pelosta. 15.20 Poppikoulu. 21.00 Yle Nyheter. Balakirev: Pianosonaatti b-molli (Earl Wild). 07.49 Vega Musik. 17.10 Tuija Pehkonen: Vieraana Alina Tomnikov. 09.10 Radio Suomen Lauantaitalkoot. 17.15 Entisten nuorten sävellahja. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Uuden Musiikin Viikko: Katri Norrlin. 0700-88200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 18.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 18.50 Merisää. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 03.00 Arkisto: Muuttuva äänimaisema. 17.00 Yle Nyheter med väder. 7:00 Händel: Concerto grosso D-duuri (Boston Baroque/Martin Pearlman). 12.00 Toivekonsertti (0700392111: 3,59e/min+pvm). 18:25 Meyerbeer: Varjoaaria oopp. 09.00 Aamupäivän klassinen. 14:06 Crusell: Kolme laulua Runebergin runoihin (Maiju Kuusoja, altto, ja Marja Oja, piano). 16.03 Toivekonsertti. 18.03 Uskon askeleita (u). 05.00 Yle Uutiset ja sää. 12.15 Ali-Rezan uusi elämä. 00.00-06.00 Yöradio. 13.00 Yle Uutiset. 07.00 Väderoch sjörapport. 12.01 Yle Nyheter. 10.05 Radio Suomen Lauantaitalkoot. 21.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Nyheter med väder. 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 7:16 J. 16.13 Ali Show: Teemu Nikki. 12.00 Matti Kustaan Vartti. JÄRVIRADIO 08.00 ilkkapohjalainen.fi verkkokatsaus. 23.00 Arkisto: Elämän ja kuoleman rajalla. Stokowski): Sinfoninen synteesi Boris Godunov -oopperan teemoista (Clevelandin ork./Oliver Knussen). 07.05 Hartaita säveliä. 16.07 Vega Eftermiddag veckans diskussioner. 20.02 Sää. 18.00 Pooki Viihteellä (0700-392111: 3,59e/min+pvm). 09.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00-07.00 Arkisto: Lisää näkökulmia suomalaiseen yhteiskuntatutkimukseen. 14:31 Roussel: Sinfonia n:o 3 gmolli (Amsterdamin Concertgebouw-ork./ Hans Vonk). 20.03 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 12.03 Yhdessä ylistämään. 07.03 Vår Musik med Vicky O’Neon som gäst. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.15 Vega Dans. S. 00.00 Yle Uutiset. Dinorah (Rita Streich, sopraano, ja Berliinin RSO/Kurt Gaebel). 18.01 Iltahartaus. 19.05 Kevyet mullat: Lelut ilman brändiä. 02.54 Yöradio. 16.00 Saunatakkitanssit. YLE RADIO 1 06.00-06.02 Yle Uutiset. 22.00 YleX Lauantai-ilta. Helppo Vaikea 1 1 SUDOKU KP 25.04.2020 Seppo Hietala RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 17.05 Vega Eftermiddag. 12.35-12.55 Moniääninen Eurooppa: Portugalilainen matkailuyrittäjä: Euroopan vedettävä yhtä köyttä kansanterveyden puolesta. 12.50 KD-kompassi. Irmelin (Clevelandin ork./Christoph von Dohnányi). 12.05 Urheiluradio. 22.05 Roman Schatzin Maamme-kirja: Miksi Hitler on niin vahva brändi?. 09.03 Vega Lördag: Efter Nio radio: Sofia Torvalds lärde sig uthärda ångest och hitta balans i livet. 21.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 15.00 Marjan kanssa kahavilla. 18.00 Ehtookellot: Lappeenrannan Sammonlahden kirkon kellot. 21.50 Merisää. 11.00 Toiveista totta. 01.00 Arkisto: Suomalainen kuolema. 23.02 Yöradio. 15.00 Yle Nyheter. 14:17 Poulenc: Huilusonaatti (Emmanuel Pahud ja ranskankielisen Sveitsin ork./Enrique GarciaAsensio). 18.45 Vega Musik. 19:02 J.S. 15.30 Kaisa Pulakan tutkimuksia: Pelko! – Keskiajalla yliluonnollisen pelko on täyttä totta. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 07.59 Hyvää huomenta. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 09.00 Yle Nyheter. 15.00 Radioteatteri esittää: Kuoro. 23.10-07.00 Yöklassinen.. 14.00 Yle Nyheter. 23.00 Iltahartaus. 11.00 Politiikkaradio. 11.00 X3M Veckoslut. 16.00 Önska. 15.50 Yle Uudizet karjalakse – karjalankielinen viikkokatsaus. 08.05 Vega Lördag med BUUönskemusik och barnpanelen. Mozart: Klarinettikvintetto A-duuri (Harold Wright ja Bostonin SO:n kamariyhtye). 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 12.03 Tove Jansson läser Det osynliga barnet: Historien om den sista draken i världen. 21.03 Raamattu alusta loppuun. 06.02 Onnen sävel. 21.05 Kalle Haatanen. A. 16.10-16.57 Faunin iltapäivä. 15.45 Pakina (u). English ladymass, keskiaikaista polyfoniaa ja gregoriaanisia lauluja Neitsyt Marian kunniaksi (Anonymous 4). YLE PUHE 07.00 Yle Uutiset. 22.05-22.57 Suomi-rock – Jorma Hietamäki. 22.00 Sari Valto. 15.45 Järviradiossa huomenna. 12.30 Miia Krause. 11.03 Vega Lördag med lördagsgäst: Johnny Ramstedt. 11.30 Politiikkaradio. 19.02 Sävel on vapaa / 09 – 144 800. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.35 Aristoteleen kantapää: Äitiyspakkauksen ensikirja paljastaa eri aikakausien kasvatustrendit. 15.00 Lindgren & Sihvonen. 12.15 Tekniikkaparkki.fi 12 20 Lehtikatsaus Maaseudun Tulevaisuus. 10:23 Mendelssohn: Oktetto Es-duuri jousille (L’Archibudelli ja Smithsonian Chamber Players). 13.02 Kutsuvieras. 0700-98300 ( 5,09 e/puhelu + pvm). 08.35 Raamattuavain extra. Bach: Soolosellosarjat nro 4 Es-duuri, 5 c-molli ja 6 D-duuri (Anner Bylsma). 11.00 verkkouutiset.fi. 14.00 Päiväklassinen. 19.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 13.03 Itäraportti. W. 16.00 Grammari puh.070098300 ( 5,09 e/puhelu + pvm). 0700-88200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 15.03 Marttyrien ääni. 08.50 Musiikkia parrasvaloista. 20.03 Vega Dans. Giuliani: Muunnelmia Händelin teemasta (John Williams, kitara). 06.25 Aamusoitto. 11.10 Lauantain toiveet puh. 21.00 Yle Uutiset. 01.02-01.59 Kutsuvieras. 12.05 Urheiluradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. (Placido Domingo, tenori, ja Englantilainen kamariork./Julius Rudel). 13.35 Piispan kyselytunti (u). 11.02 Radio Suomen Lauantaitalkoot. 10.00 Kulttuuribroilerit: Miksi yläasteella luetaan kehnoja kirjoja?. 03.00 Yle Uutiset. Sää. 23.00 DeiPark (u). 18.00 Lauantai-illan tanssit; toivemusiikkia puh. 06.05 Hartaita säveliä. 14.05 Juha Valvion koppipuheet. 00.00 Sykettä Israelista -kooste. 0700-88200 ( 10,01 euroa / puhelu+pvm). 20.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Nyheter
5, 1/10. Alina Tomnikov & ja Ina Mikkola. 17.00 17.40 Farmi Suomi. 16.50 Novosti Yle. 10.25 Rantavahdit (7). 04.10 Ruokamatkalla USA:ssa. 16.55 Vedetään hatusta. 07.25 Jenkkimetsurit. 00.25 Paasosen polttaritoimisto (S). 12.00 Simpsonit (7). Kausi 2, 6/13. 07.30–08.00 Simpsonit (7). 11.45 Yksin kotona Suomi (S). Kausi 26, 7/18. 18.15 Suomen huutokauppakeisari. 17.00 Uutiset. Kausi 2, 3/5. 18.55 Keno. 02.30 Family Guy (12). 19.10 Simpsonit. 09.00 Tage Erlander makten och sanningen. 10.15 ELOKUVA Riku Haikara (7). Sveriges TV2 10.25 Hej Morre. 12.50 Medicit, Firenzen valtiaat (12). 11/11. 13.10 Rempalla kaupaksi. Kausi 2, 6/26. 17.58 Toivotut: Reinikainen. 21.00 Muinaisen maailman arkkitehdit. (2016). 00.30 Simpsonit. 10.35 Hengenvaarallinen saalis. 18.05 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 03.45 Ruokamatkalla USA:ssa. Merkillinen matkalaukku. 12.05 Kanadan rajalla. 9.46 Viimeinen sana: Miten media onnistuu rahankäytön valvonnassa. 21.30 Rillit huurussa (S). 08.50 Muumilaakson tarinoita (S). 08.30 Axel-matkani Sisä-Suomeen. Hallitus aikoo vaihtaa koronastrategiaa ja höllentää tiukkoja rajoituksia. 16.00 Liiga ePlayoffs finaali. Jakso 8/20. 19.00 Frendit (S). 13.25 Jumppahetki: Kehonhuolto ja venyttely. 18.00 Vanhanen. Kausi 1. 10.50 Liv D: Maailman ökyimmät lelut. Kausi 1, 2/6. 20.30 Frendit (S). 20.45 Sportnytt. 11.45 Napakymppi. 20.55 Tulossa: Toisenlaiset teiniäidit. 20.00 Simpsonit. Jakso 25/26. 16.40 Single Parents. 14.40 Luontohetki: Tansanian kansallispuistot. 18.20 Turvatarkastus: Peru. Kausi 1, 7/10. 22.50 Kulturstudion. 20.55 Lotto, joker och drömvinsten. 02.45 Australian rajalla. 12.00 Medicit, Firenzen valtiaat (12). 09.00 Patu-koira (7). 19.10 Madventures Suomi (12). 17.10 Sinkkuillallinen. 13.45–14.35 Prisma: Vuorovesi. 15.40 Extremepäiväkirjat. 17.27 Toivotut: Reinikainen. MTV3 08.00 Monchhichi (S). 10.59 Pieni suuri maailma. 16.40 Fotbolls-VM 1994: Brasilien-Sverige. 11.00 Yle alueuutiset ja Yle Oddasat. 19.30 Frendit (S). Kausi 1, 1/6. 1, 6/10. 13.35 Leijonan luola USA. 09.15 Aivopelit. 09.55 Remppa vai muutto. 13.55 Världens undergång: Hitlers uppgång och fall. Kausi 10. YLE TV1 07.20 Luontoretkellä. (2017). 21.21 Mr. 04.40 Arktiset vedet. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 22.00 Tohtori jalkapaise (12). 09.10 Mimmit musapatti (S). Kutonen 06.25 Miten kaikki tehdään?. 6, 6/10. 17.30 InnoSuomi. 13.00 Vintage-kodit kuntoon. Pääosissa: Tom Cruise, Meryl Streep, Robert Redford, Michael Pena, Derek Luke, Andrew Garfield. 02.10 People Magazine Investigates: Cults (12). 10.00 Tiettömän taipaleen takana. 17.00 17.00 Stadi vs. Uusi kausi, 1/5. 11.10 Irwinin perheen eläintarha. 13.25 Vem bor här?. 20.00 Kulturstudion. 07.30 Salakuljettajat satimeen. (U) 18.00 Yle Uutiset. 11.45 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 9/12. Gaga. 06.55 Lottovoittajan unelmakoti. 03.40 Family Guy (12). 10.30 Huutokaupan metsästäjät. 19.05 Rikkaat ja rahattomat. 21.00 21.00 Haluatko miljonääriksi. 23.50 Seventh Son. 11.25 Min röst: Minun ääni. 18.10 Hansin matkassa. 08.55 Nyhetsmorgon. 20.05 Younger (S). 20.00 TV4Nyheterna. 12.55 Kanadan rajalla. Kausi 5. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Ilmiöviikko. 08.30 Superapulaiset. 09.20 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 19.15 Sverige!. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. Kausi 10. 16.35 Toivotut: Reinikainen. 10.55 Huutokaupan metsästäjät. 23.15 ELOKUVA Shaun of the Dead (16). 17.30 Moderni perhe. ) 23.45 Tulossa: Stand Up! 23.50 ELOKUVA Lions for Lambs (12). 23.30 Bäckström (12). 19.20–19.25 Tulosruutu. 17.55 Uutiset. 20.30 Postkodmiljonären. B18 LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 02.45 Sportnytt. 15.30 Toisenlaiset teiniäidit. 09.55 Supernanny Suomi. 12.20 Rempalla kaupaksi. 17.30 Australian rajalla. 20.25 TV4Vädret. 01.25 Selviytyjät. 11.00 Maalla, merellä ja lautasella. 03.35–05.00 Astral-TV. N: Tommi Eronen, Zhang Jingchun, Markku Peltola, Krista Kosonen. 22.00 ELOKUVA Brokeback Mountain (12). 8.44 Robottijunat (S). Runonlaulajien heimo. Kausi 2, 7/13. 06.45 Komentoketju. 08.50 Angry Birds Blues (S). 00.35–01.35 Uusi Kino: Jäte (S). 21.00 Stjärnornas stjärna. 20.05 Metsien miehet (7). 10.50 Valtamerien jäiset saaret. 18.15 Strömsö. 09.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 22.30 Så mycket bättre. 15.55 ELOKUVA Spark (7). Kausi 1, 22/52. 14.00 Let’s Dance Resultatshow. 17.30 Turvatarkastus: Peru. 15.00 Remppa vai muutto Vancouver. 20.30 Rapport. 08.10 Puuha-Pete (S). 14.05 Remppa vai muutto Vancouver. Kausi 2, 8/13. Sveriges TV4 06.00 Husjägarna. 12.40 Napakymppi. 12.25 Freddes kök. 15.50 Family Guy (12). 7/15. 22.55 Bortbytingen. Kausi 4. 22.30 Panttilainaamo. 23.05 Blindspot (12). 02.55–04.18 Tähdet, tähdet. Liv 09.00 Remppa vai muutto. Kausi 4. Voodoota ja veropetoksia. Kausi 34, 13/16. 21.00 Rillit huurussa (S). National Geographic 06.00 Huumebisnes Oy. 06.45 Pieni suuri perhe. JIM 09.00 Heikoin lenkki. 10.55 Tjejer gör lumpen. 1/8. Uusinta. 17.15 Babel. Vieraina näyttelijä Kari Ketonen, laulaja Arttu Wiskari ja toimittaja Ina Mikkola. 07.55 Bygglov. Kausi 1. 23.50 Salakuljettajat satimeen. 19.00 Vain elämää. Vieraana on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja, professori Mika Salminen. 21.00 Younger (16). 19.15 ELOKUVA Minions (7). 03.05 Kadonneet (12). Kausi 1, 1/8. 05.10 Kanadan rajalla. 08.59 Galaxi. 12.25 Arktiset vedet. 12.04 Muumilaakso (7). 23.45 Rapport. Jakso 24/26. 09.00 Unelmakoti. 23.55 Hengenvaarallisesti lihava. 17.05 Moderni perhe. 00.25 Stand Up! (S). 19.00 Menneisyyden mysteerit. Elastisen päivä. 01.40 Tuhatkiloinen perhe. 17.10 Flinkkilä & Tastula. 13.00 Simpsonit (7). 19.40 Sokerileipurin herkut. 13.20 Lentoturmatutkinta. 07.55 Nuoret äidit. Kausi 2, 5/13. (U) 15.12 Kummeli (7). 4/10. 18.00 Myytinmurtajan uudet viritykset. 23.25 Sex Tape Suomi (12). 19.30 Rehtori (S). 07.30 MuuSuomi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.00 Anslagstavlan. 19.45 Hyvän päivä. 13.00 ELOKUVA Riku Rikas (7). 11.40 Farmikeittiön makupalat. • 01.30 Madventures Suomi (12). 13.20 Kanadan rajalla. 12.30 Kanadan rajalla. 11.25 Rantavahdit (7). 06.55 Huutokauppataisto. Kausi 1. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 21.00 ELOKUVA Tulilinjalla (16). 05.20– 05.50 Asunnon metsästäjät maailmalla. (Suomi, 1991) R: Allu Tuppurainen ja Sari Mällinen. 06.25 Vem vet mest?. 18.15 Einar Heckscher Huvet i hissen. 22.15 Modernit miehet (7). Anne Flinkkilän vieraana ikirokkari Muska. 18.00 Superapulaiset. 12.26–12.50 Muumilaakso (7). 02.50 Museoiden mysteerit. 14.10 Ihmeelliset superautot. 07.55 Bakugan: Battle Planet (7). NELONEN 05.00 Astral-TV. 14.05 Julkkis Pomo piilossa. 03.10 Australian rajalla. (U) 16.10 Toivotut: Reinikainen. 01.05 Ghost Adventures (12). 04.45 Kanadan rajalla. 09.08 Late Lammas (S). 15.15 Uskomattomat rakennelmat. 14.25 Say Yes To The Dress. 02.35 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 01.20–03.50 Arman Pohjantähden alla (S). Kausi 2, 5/26. Kausi 4, 7/14. 15.00 Yle Olohuone TV keskiviikko. 14.35 Family Guy (12). Muuttuva planeetta. Pääosissa: Macaulay Culkin, Jonathan Hyde, Edward Herrmann, Christine Ebersole, John Larroquette, Michael McShane, Cheldie Ross. Eurosportin ohjelmatiedot.. 8/15. 01.50 Fabrikens hjältar. Kausi 10. Jakso 7/20. 18.00 Suurmestari. Sansibar ja Saadani. 5/5. Kausi 4. (U) 00.15–01.00 Strike Back (16). 03.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 06.55 Supertähtien asuntoautot. 5/10. Kausi 5. 18.30 Yle Olohuone. 09.35–10.00 Winx-klubi (7). 16.30 Vedetään hatusta. 4/8. 10.00 Autojen ensiapu. 13.45 Kummeli (7). 08.35 Kakkukuningas. 09.15 Karvinen (7). 22.55 ELOKUVA Kapteeni Corellin mandoliini (16). 00.25 Top Gear. Kausi 8, 25/26. 13.30 Neljät häät Britanniassa. 23.00 Panttilainaamo. 15.00 Autojen ensiapu. 05.20– 05.50 Asunnon metsästäjät maailmalla. Jakso 7/10. • 22.45 ELOKUVA King Kong (12). 02.55 Ina <3 Suomi (7). 19.45 Vem vet mest?. Ihastuttavat mummonmökit. 19.35 Simpsonit. 15.20 Say Yes to the Dress Amerikka. 19.10 Rimakauhua ja rakkautta (7). 7.41 Kiri ja Lolo (S). 04.25 Kanadan rajalla. Pääkanavien lisäksi siinä mm. 08.00 Suomalaista sisua White Lakella. 3/8. • 23.35 Hotel Swan Helsinki (12). 18.30 Puutarhakausi. 10/12. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.25 Hauskat kotivideot. 09.00–10.00 Suurmestari. 18.55 Sportnytt. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. Kausi 5. 16.05 Draken etsivätoimisto (12). 2/8. 22.00 Luuk & Hallberg. Kausi 1. 20.00–01.35 YLE TEEMA. 10.05 Ykkösaamu. 00.40 Muinaisen maailman arkkitehdit. 09.15 TV Shop. 11.00 Kulttuuria Salmelassa 30-vuotta. 12.40 Muodin huipulle. Kausi 19, 6/8. 12.45 Leijonan luola USA. 21.50–22.10 Modernit miehet (7). 18.45 Simpsonit. 23.00 Huumebisnes Oy (16). 07.10 Simpsonit (12). 07.30 Simpsonit (7). Jakso 9/20. 21.00 Rehevien rakastajat. MUUT TV-KANAVAT TLC 06.10 Hääpukuja kurvikkaille. 19.10 Uutisextra. Karjalainen. 00.35 Deutschland ‘86. 11.42 Muumilaakso (7). 02.00 Ghost Adventures (12). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 06.45 Simpsonit (7). Jakso 26/26. 21.00 21.05 Maailma liekeissä (16). 00.55 Simpsonit. 22.00 Kymmenen uutiset. 23.00 TV4Nyheterna. 22.45 När mörkret kallar. 21.30 Kumman kaa (S). 19.10 Cosmos: Mahdolliset maailmat. 7.59 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 19.55 Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 18.20 Moderni perhe. 15.50 Vetenskapens värld. 21.00 ELOKUVA Hellboy 2: Kultainen armeija (12). 18.15 Kardashianit. 05.00 En plats i solen: Vintersol. 20.30 Younger (S). 13.20 TV Shop. (U) 15.36–16.01 Kummeli (7). 17.05 Sverige idag på romani chib/lovari. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 11.44 Tämä tästä. 05.30 Kanadan rajalla. 03.15 Family Guy (12). 19.40 Raastava tunnustus (12). 16.15 Kalliovuorten eläinlääkäri. Mikael Gabriel. Koko viikon tv-ohjelmat lauantaisin lehden C-osassa. 15.25 Mästarnas mästare. 14.10 Family Guy (12). FRII 06.00 Kissapelastajat. 15.00 Family Guy (12). 18.20 River of No Return. 22.00 Rillit huurussa (S). 15.00 Masked Singer Suomi. SUB 06.30 Simpsonit (7). 14.45 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset. FOX 06.00 Simpsonit (7). 21.55 Gullan pianist pedagog pionjär. (U) 22.45 Vastavirtaan (12). 20.00 Wheeler Dealers. 05.55 Sverige! . 16.00 Kolmas elämä. 04.00 Murhaaja kotonani (12). 15.20 Apua, mikä tauti! (12). 20.15 Sporten. 07.55 Simpsonit (7). 19.00 Hengenvaarallisesti lihava. Kausi 1. 14.00 Tilt Esports. 17.00 17.03 Toivotut: Reinikainen. 21.00 ELOKUVA Forsaken (16). 16.25 Mästarkvalet. Kausi 6. 16.35 Suomen huutokauppakeisari. • 21.20 Teemalauantai esittää. 6/15. 7.18 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 13.10 Remppa vai muutto Vancouver. 20.00 Carmine Street Guitars. 06.00 Rusty Rivets (S). 09.00 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 04.00 Pernilla Wahlgrenin maailma. 08.00 Yle Uutiset. Muumipappa muistelee osa 3. 22.00 Vankilassa ulkomailla – parhaat palat 2018. 15.20 Neljät häät Britanniassa. 10.45–10.54 Perjantai-dokkari: Ei paljon naurata. 13.30 Jumppahetki: Pihajumppa. 09.55 Jaksa paremmin. 14.25 Bäst i test. 08.55 Angry Birds Blues (S). 00.05 Simpsonit. 16.10 Aaron Kaufman työnhaussa. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. Valkoinen kettu. 11.15 Kanadan rajalla. 18.10 ELOKUVA The Boss (12). 19.00 ELOKUVA Mother’s Day (S). 12.40 Eläinsairaala (7). 1, 7/10. 08.00 Uppdrag granskning. 12.05 Vintage-kodit kuntoon. 10.30 Mitä tänään syötäisiin. 20.00 Rakkaani murhattiin. 04.00 Kanadan rajalla. 07.15 LEGO City Adventures (7). 10.00 ELOKUVA Rölli – hirmuisia kertomuksia (7). 13.55 Onnenpyörä. 11.30 Filminurkka. 09.00 Annin uunissa. 10.15 Houstonin eläinpoliisit (7). 17.10 Sisarvaimot. 19.05 Hannahs heliga kommunion. 08.45 Angry Birds Blues (S). 06.25 Simpsonit (7). Kausi 1. 14.55 Tillsammans med Strömstedts. 14.45 Tanssin superäidit. Kausi 4, 11/12. Vieraana Janne Reinikainen. 02.20 Australian rajalla. 11.30 Last Man on Earth (7). 03.00 Huumebisnes Oy. 21/40. 18.00–18.50 Pitääkö olla huolissaan?. 01.25 New Yorkin luksuslukaalit: Ryanin häät. 01.00 Lätkävaimot (S). 10.00 Helgstudion. Kausi 34, 14/16. 9.06 Vieraana elinkeinoministeri Mika Lintilä 9.17 Viikonlopun sää 9.23 Aamun kirja: Johanna Vuoksenmaan Pimeät tunnit 9.35 Miksi ikäihmisten suojelemisessa ei ole täysin onnistuttu ja mikä on tilanne hoivakodeissa. 19/26. 03.40 The Real Housewives of Orange County. Perjantai. 23.05 TV4Vädret. 00.25 Isänmaan puolesta (12). 4/4. 04.05 En plats i solen: Vintersol. 06.30 Lottovoittajan unelmakoti. TV5 06.25 Asunnon metsästäjät maailmalla. 09.45 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 21.00 CSI: Miami. (U) 14.43 Kummeli (7). 11.40 Jeesus ja kristinuskon synty. 09.00 Romut rahaksi. 14.05 Grand Designs Australia. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 20.00 Meret ilman vettä. 12.40 RSO Musiikkitalossa. 2006. 15. 07.00 Fixer upper. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 18.00 Australian rajalla. 19.20 Vi minns Kerstin Meyer Sveriges mesta mezzo. 20.00 Esko Rahkosen muistokonsertti. 01.15 Maailman julmimmat sarjamurhaajat (12). 11.55 Finland är finländskt. 9/15. 8/26. 17.00 Australian rajalla. Kausi 8, 6/12. 17.55 Moderni perhe. 20.30 Simpsonit. 8.33 Puluboin ja Ponin Juujuutuubi (S). 1, 3/10. 13.41–14.35 Medicit, Firenzen valtiaat (12). 09.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 16.40 Autojen ensiapu. 20.00 Frendit (S). 14.50 Lottovoittajan unelmakoti. 20.00 Masked Singer Suomi. 21.00 21.00 Joonas Nordman Show. 13.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 11.40 Kanadan rajalla. Kausi 10. 01.30 Hitlerin teinitappajat. 7.47 Franklin ja ystävät (S). 02.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 03.30 Sisarvaimot. 01.45 Ex on the Beach Ruotsi (7). 13.45 Kanadan rajalla. 16.15 Toisenlaiset teiniäidit. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 25.4. 15.50 Autojen ensiapu. 23.00 Tohtori Paise. 10.00 Kuvia ja käännekohtia: Anna Hanski. Jaskan ja Kallen lehmät. 11.04 Lars Monsenin koiravaljakko. 07.00 Simpsonit (7). 22.55 Temptation Island Suomi 7 Extra (7). 2/3. 16.00 Uusi Kino: I am Belfast (7). 17.55 En plats i solen: Vintersol. 05.55–05.59 Villeimmät videot (12). 23.30 Poliisit 2020 (7). 14.40 Untitled (burned rubber on asphalt, 2018) (S). Jakso 4/10. 02.30–03.15 Ex on the Beach Ruotsi (7). 15.00 Masked Singer Suomi. 04.25–06.00 Yön AVA. (U) 14.14 Kummeli (7). 13.20–13.31 RSO esittää: Sanoja suurempaa. 13.35 Tehtävä: täydellinen hääpuku. 09.20 Kalliovuorten eläinlääkäri. 20.58 Keno ja Synttärit. 16.15 Family Guy (12). 07.25 Nuoret äidit. 07.30 Arthur ja minimoit (7). 12.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 13.25 Utrikesbyrån. 15.05 MOT: Tätä koirasi oikeasti syö. 20.00 Michael McIntyre’s Big Show. 4. 17.25 Antiikkikaksintaistelu. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 12.05 Ruokakaupparalli. 10.05 Lystikkäät eläinveikkoset. Onnea Markku, Marko ja Markus! 6.52 Kuu ja minä (S). 19.00 Rapport. 00.05 Lätkävaimot (S). 08.45 Hengenvaarallinen saalis. Lande. 17.10 Hengenvaarallinen rakkaus. 20.05 Pippi Långstrumpbalett. 02.55 Family Guy (12). 21.50 Kulturstudion. 16.15 Sinkkuillallinen. 07.50 Museoiden mysteerit. 06.50 LEGO Friends (S). 08.15 Laivanrakentajat. 04.50 Eläintodistaja (7). 22.00 ELOKUVA Beck: Tien päässä (12). 21.00 Kumman kaa (7). (Vain kaapeli-tv). 13.05 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus. 01.20 NCIS Rikostutkijat (12). 14.50 Skuggorna vi ärver. 14.50 Best of Posse. 6/6. 12.24 Oddasat. 13.30 Simpsonit (7). 15.05 Supernanny Suomi. 08.20 Kadonneet (7). 16.00 Suurmestari. 15.45 Hyvät ja huonot uutiset. 05.30–05.59 Miten kaikki tehdään?. Pääosissa: Peter Haber, Kristofer Hivju, Ingvar Hirdwall, Måns Nathanaelson, Anu Sinisalo. 14.25 Sjölyckan. Osa 2/8. 11.00 Last Man on Earth (7). 23.15 Så mycket bättre. 16.00 Så mycket bättre. 09.30 Uutiskauha. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 13.50 TV Shop. 11.35 Mysteerikohteet. 21.25 Younger (S). 6/6. 00.30 Kulturstudion. Jakso 6/10. 02.10 New Yorkin luksuslukaalit: Ryanin häät. 02.35 Pieni suuri perhe. Muumipapan tuoli. 00.35 The Hateful Eight. Kaksi minuuttia. 01.20 Jaktliv. 21.15 ELOKUVA War Pigs (16). 12.30 Simpsonit (7). 10.15 Kadonneet (7). Kausi 5, 8/13. 16.50 Sverige idag på romani chib/arli. 01.30 Dragonheart 3: Trollkarlens förbannelse. 02.40 Science of Stupid. 15.35 Kandit. 16.35 ELOKUVA Pelkoa ja inhoa nappulaliigassa (7). Sveriges TV1 07.15 Fråga doktorn. 11.25 House Rules Australia. 08.25 Vintage-kodit kuntoon. 01.30 Myytinmurtajat. 12.30 Let’s Dance. 17.00 Rapport. 09.28 Galaxin Pallo 2020. 7/7. 14.55 Australian rajalla. 10.50 Grand Designs Uusi-Seelanti. 17.20 The Real Housewives of Orange County. 08.20 Ennätystehdas. 13/20. 19.00 V75 Direkt. 22.00 Temptation Island Suomi 7 (7). 02.15 Science of Stupid. 14.20 Totuus kuulennosta. 22.00–23.00 Ajankohtaisohjelmia ja uusintoja. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.30 Australian rajalla. 02.10 Family Guy (12). 13.15 Jumppahetki: Reipas jumppa. 14.25 Australian rajalla. 17.25 Suomen huutokauppakeisari. (U) 13.40 Pisara. 16.00 Teknavi. 14.25 Neljät häät Britanniassa. 22.35 Bäckström (12). 12.55 Jumppahetki: Tuolijumppa. 08.05 Historia: Mata Hari, vakoojista kaunein. 04.50 Fitnesspäiväkirja 2020. Tähtivieras. 21.00 Smartare än en femteklassare. 07.25 Huutokauppataisto. Kausi 6, 1/11. 22.00 Elämäni Biisi. 11.10 Kämpästä lukaaliksi. 09.05 Ylen aamu. 16.45 Hyvän päivä. 03.30 Rysän päällä. 13.05 Falkenberg Forever. 15.25 Family Guy (12). (U) 23.40–00.40 Yle Live: J. (USA 2007). (2016). (U) 11.20 Muumilaakso (7). 15.20 Australian rajalla. 20.00 Lapsi tuntemattoman kanssa. 11.55 Leijonan luola USA. 08.20 LEGO Star Wars (7). 19.30 Menestystä metsästä. Kausi 1. 18.50 Helgmålsringning. 22.00 ELOKUVA Speed – Kuoleman kyydissä. 8.21 Kaarle (S). 14.00 Tanssin superäidit. 18.45 Avara luonto: Luonto avaruudesta. 10.55 Rantavahdit (7). 12.30 Lentoturmatutkinta. AlfaTV 07.00 Senioriseisake. 17.05 MuuSuomi. 01.20 Why Women Kill. 04.20–04.39 Alastomat treffit USA. 5/15. 00.30 AVA rikosputki: Kova laki (12). 19.00 Soiva postikortti. Hero 10.30 House Rules Australia. 10.30 Spotlight : Puuskaista tuulta tuulivoimalle?. 21.00 FBI (12). 09.00 Yle Uutiset. 17.05 Wheeler Dealers. 23.00 Bobbi Jene. 02.10 Selviytyjät. 09.40 Hengenvaarallinen saalis. 22.35 ELOKUVA Jadesoturi (12). 21.00 21.00 The Graham Norton Show. Kausi 3. Matoyllätys. 17.25–19.57 YLE FEM. 03.45 Alamaailma Oy
Hän tuntee Suomen ja suomalaiset, sillä hän asui useita vuosia Porissa. (Kanada 2015) Tom Cruise on Lions for Lambs -jännitysdraamassa senaattori, joka yrittää taivutella toimittajan (Meryl Streep) kertomaan liittovaltion uudesta sotastrategiasta myönteisessä valossa. Myös itse kuorolaulua sarjassa kuullaan. Aiheeseen pureutuu Radioteatterin mainio komediasarja, jossa hahmot ovat toinen toistaan herkullisempia. Sen uumenissa harmaantuva soitinrakentaja Rick Kelly ja hänen punkkarimainen 25-vuotias oppilaansa Cindy Hulej pykäävät uniikkeja sähkökitaroita. Vanha rakennuspuu resonoi mennyttä aikaa. Laura Krohn Kuoro on herkullinen ympäristö komedialle Katja Küttner esittää Radioteatterin komediassa paikallisradion kirjanpitäjää, joka päätyy tekemään kaupunkinsa kuorosta dokumenttia. Se on peräisin New Yorkin puretuista rakennuksista 1800-luvulta tai jopa sitä varhaisemmilta vuosikymmeniltä. Aiheet pätevät mihin tahansa pienen kulttuuriyhdistyksen toimintaan, jossa on rahoituksesta vääntämistä, luomisprosessia ja suuria egoja. Komedian on kirjoittanut Radioteatterille irlantilainen Karen Egan. Viikon mittaan puodissa asioi monta alan miestä ja naista, joista jokaisen kanssa Kelly ja Hulej vaihtavat sekä tarinoita että musiikkia. Ilari Tapio Cindy Hulej ja Rick Kelly ovat New Yorkin pienen kitaraverstaan hurmaava, toisiaan täydentävä työpari. Taustalla häärää Kellyn iäkäs äiti. OTE ON absurdi ja tilanteet kehittyvät hulvattomiksi. Linja pitää Redfordin kolmen juonenlangan draamassa, jossa senaattori Tom Cruise yrittää puristaa toimittaja Meryl Streepiltä ”oikeita” mielipiteitä liittovaltion sotahankkeista. Ainutlaatuisiksi Carmine Streetin kitarat tekee niiden puuraaka-aine. Hän vastaa puhelimeen, pyyhkii pölyjä, kutoo sukkaa ja veivaa laskukonetta. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B19 TELEVISIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno Mittaa kansakunnan tilasta ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Lions for Lambs Nelonen klo 23.50 HHH Robert Redford on vuosikymmenestä toiseen jaksanut uskoa, että elokuvia katsovat myös aikuiset, täysipäiset ihmiset. Päättäjät vakuuttaakseen kuoro ponkaisee käyntiin suurhankkeen: se aikoo laulaa kaikki Kalevalan 22?000 säettä yhden yön aikana. Pa kulan menestyselokuvassa Kaikki presidentin miehet (1976). On introvertti rahastonhoitaja ja nuori innokas tulokas. Ja kuka valitaankaan laulamaan soolo. Kuoro Yle Radio 1 klo 15.00 ja Yle Areena HHHH Kuorolaulu on suomalaisten lempiharrastuksia. Kaikki on kuin 1970-luvulta. YLE KUVAPALVELU. Tapiolan tenorit -sekakuorosta tehdään kuvitteellinen radiodokumentti. Ohjaaja Robert Redford nähdään myös kameran toisella puolella. Ajoitus vain mättää, kun rautatiehanke saa Wyomingin asehullut liikekannalle. Tietokoneista ei ole tietoakaan. Painetta kuorolaisiin ja hupia kuulijoille tuo myös naapurikuoro Alvar Altto, jonka kanssa on käynnissä kova kilpailu. NELONEN Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. (USA 1993) Forsaken TV5 klo 21.00 HHH Donald ja Kiefer Suther land ovat viime vuosina kunnostautuneet ennen muuta tv-sarjoissa. YLE KUVAPALVELU Kitarat soivat New Yorkia Carmine Street Guitars Yle Teema & Fem klo 20.00 HHHHH Tämä on hurmaava dokumentti: lämmin, hauska, viisas ja tunteellinen. Salaisen palvelun agentti Frank ei aikanaan onnistunut estämään presidentti Kennedyn salamurhaa. Jon Cassarin länkkärissä isä ja poika pääsivät yhdessä kannattelemaan elokuvaa. On originelli kuoronjohtaja, jolla visioita ja kunnianhimoa riittää. Kanadalaisten Ron Manin ja Len Blumin päiväkirjamainen stoori kertoo New Yorkin boheemikaupunginosassa Greenwich Villagessa pitkään toimineesta pienestä kitarakaupasta ja ennen kaikkea verstaasta. Tällä kuorolla kaupungin tuki on vaarassa, sillä kulttuurilautakunta ei ole vakuuttunut, oliko eräs teos loukkaava vai taidetta. Vanhan liiton juonikuvio saa luonnetta kahden Sutherlandin läsnäolosta. On suuria vapauksia ottava puheenjohtaja. Jännäilyn lomassa nähdään rakkauskuvio, jonka Eastwood vetää tyylikkäästi läpi Rene Russon kera. Uusi mahdollisuus koittaa, kun myös nykyistä presidenttiä uhkaa tappaja. (USA 2007) Tulilinjalla Sub klo 21.00 HHHH Wolfgang Petersenin jännärissä 63-vuotias Clint East wood näytti, kuinka kypsä keski-ikä otetaan vastaan luontevasti – vaikka vähän rintaa pistäisikin. Ulkopuolelle kuorosta huokuu maagista musiikin voimaa ja mystistä yhteenkuuluvaisuutta, mutta sisäisiä ristiriitoja piisaa. Hän penkoi amerikkalaisen politiikan kätkettyjä nurkkia jo Alan J. Kiefer on revolverisankari, joka päättää korjata välit pastori-isänsä kanssa ja ryhtyä rauhanmieheksi. ”Eeppistä kamaa”, kuvailee kuorolainen
3,7 mm Varkaus Kosulanniemi Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) La Amsterdam 12 Buenos Aires 19 Budapest 20 Lissabon 16 New York 13 Oimjakon +1 Riika +7 Skellefteå +7 Sydney 23 Tukholma 10 Tokio 17 Su 13 19 18 16 10 +2 10 +6 25 10 22 Ma 18 20 20 15 +7 +4 +8 +6 19 10 15 Ti 15 20 22 16 15 +3 11 +2 20 +7 17 Ke 16 20 23 17 10 +2 12 +4 20 +7 16 La Alanya 20 Dubai 38 Dubrovnik 18 Funchal 17 Hania 18 Honolulu 25 Las Palmas 19 Malaga 22 Nizza 18 Phuket 30 Venetsia 18 Su 22 41 19 18 20 25 20 21 18 30 16 Ma 20 40 19 17 19 25 21 21 18 28 17 Ti 21 33 19 16 21 24 20 21 18 30 18 Ke 22 35 19 16 21 25 20 24 18 28 18 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (19.4.–24.4.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. 10 10 10 10 10 10 +9 +9 11 11 12 11 10 11 10 +9 +7 +5 Su 3.5. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa B20 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 990 1000 1005 1005 1005 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1025 1025 Pilvistä tai puolipilvistä Odotettavissa lauantai-iltaan asti: Sää vaihtelee puolipilvisestä pilviseen ja on poutainen. +4 +4 +5 +5 +5 +3 +5 +6 +7 +6 +8 +6 +6 +7 +6 +4 +2 +0 Ke 29.4. +9 +9 +8 +9 +8 +7 +8 +9 11 11 12 11 +8 +9 +9 +7 +6 +4 La 2.5. +24,7 °C 2001 Tohmajärvi Kylmintä toissa yönä -10,9 °C Kittilä Lompolonvuoma Kylmin mitattu 25.4. klo 15) Merivesi Kemi °C -8 cm Oulu +2 °C -5 cm Raahe +2 °C -11 cm Pietarsaari +7 °C -11 cm Vaasa +7 °C -13 cm Rauma +7 °C -4 cm Turku +6 °C -6 cm Helsinki +5 °C cm Hamina +5 °C +6 cm Lämpimintä 24.4. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 5:33 21:04 Jyväskylä 5:20 21:11 Kokkola 5:22 21:31 Rovaniemi 4:53 21:39 Ivalo 4:27 21:51 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C +5 °C +3 °C +5 °C +3 °C +2 °C +5 °C +3 °C +4 °C +3 °C +4 °C) (-4 °C) (-2 °C) (-6 °C) (-5 °C) (-5 °C) (-2 °C) (-2 °C) (-3 °C) (-3 °C) (-4 7 6 5 5 La 25.4. +4 +4 +6 +6 +6 +3 +5 +8 +7 +7 +9 +8 +7 +7 +6 +5 +3 +2 Ti 28.4. -24,9 °C 1971 Kuusamo Sateisinta 23.4. +8 +7 +9 +9 +9 +6 +9 10 12 11 12 11 +9 10 10 +8 +7 +5 Eilen Vuosi sitten °C +2 °C +1 °C +2 °C +4 °C +3 °C +3 °C +1 °C +9 °C °C +7 °C 10 °C +9 °C +3 °C +6 °C +4 °C +0 °C °C -2 °C 20 °C 13 °C 19 °C 20 °C 20 °C +6 °C 19 °C 17 °C 21 °C 20 °C 19 °C 18 °C 17 °C 19 °C 19 °C +6 °C 18 °C 14 9 7 5 9 5 3 3 3 3 2 3 3 °C -0 °C -1 °C +1 °C +4 °C +1 °C +1 °C +2 °C +5 °C +5 °C +3 °C +7 °C +7 °C -1 °C -2 °C +3 °C +4 °C +1 °C +4 °C +4 °C +4 °C +4 °C +5 °C +6 °C +6 (24.4. Päivän ylin lämpötila on 3...5 astetta. +4 +4 +4 +5 +5 +2 +5 +7 +8 +8 +8 +9 +7 +6 +7 +4 +3 +2 To 30.4. +6 +5 +6 +6 +7 +5 +6 +8 +9 +7 10 +8 +6 +7 +6 +5 +4 +3 Pe 1.5. +4 +4 +3 +3 +4 +3 +4 +6 +7 +6 +8 +6 +5 +5 +3 +4 +3 +1 Ma 27.4. Kohtalaista luoteistuulta. Kokkola +5 Pietarsaari +5 Toholampi +3 Halsua +4 Ylivieska +3 Kalajoki +3 Haapavesi +2 Helsinki +6 Lahti +6 Tampere +6 Turku +7 Pori +5 Joensuu +2 Jyväskylä +4 Kuopio +3 Oulu +3 Rovaniemi +2 Kuusamo +1 Su 26.4. klo 15.00 +10,4 °C Piikkiö Lämpimin mitattu 25.4
Se on kerrasta poikki, tai melkein. Ainahan se on mielessä. Tämä artisti ainakin yrittää ja uusivirtaistuu. Eikä poika unohda tyttöä kymmenen vuotta kestävän tarinan aikana. Mannheimer muutti teeman lennosta. Hän oli kirjoittanut sen jo 26-vuotiaana 1951. Ja rakkaus se on sekä Olavi Uusivirran että kaikkien muidenkin lauluntekijöiden ikuinen aihe. Makuasia. klo 21.05 Tv-elokuvat ovat parhaita. Rakkaus on ihmisillä oletusasetus H H H H Mating. Ja tytölläkin. Siegfried Lenz oli entinen Hitler-nuori, jonka silmät sota avasi. Nyt ei tarvitse sitoutua kymmeniin jaksoihin ja toisiaan seuraaviin jatkokausiin. Uusivirran Olalla on kevättä rinnassa TERO AHONEN Korona. Nyt tarkasteltiinkin kaksikymppisten seurustelua ja parinmuodostusta. NINJA HANNA/YLE KUVAPALVELU. Rakkautta puolalaismetsässä. Rohkeuden edessä: hattu päästä! Lapsi auringon. Sitä johtava arvaamaton kersantti ampuu kaikkea, mikä liikkuu. Entisellä pojalla oli ihan muuta. Mutta mielenkiinnon tämä Walter pitää yllä alusta loppuun. Hänen korsukaverinsa, Sebastian Urzendowskyn (Babylon Berlin, The Way Back) esittämä pikku Wolfgang, on parivaljakon älykkö, jonka kehotusta ”aktiiviseen pasifismiin” Walter lopulta loikkarina seuraa. Rakkaus on ihmisten tehdasasetus, defaultti. Wandan kanssa Walter kokee kesäromanssin kedolla kelteisillään. Sanoihan jo eräs laulurunoilijakin viisaasti, vaikkei ehkä täysin loogisesti, että rakkauden tunteita, kosketuksen puutetta, mikään ei voi korvata. Traagisinta on, että nämä molemmat hän joutuu ennen pitkää pettämään, vieläpä pahimmalla mahdollisella tavalla. Antaa nuorille kännykkä ja seurata näiden tekstaamista ja skypettämistä sekä sosiaalisen median käyttöä vuoden ajan. Ohjaus Florian Gallenberger, 2020 Yle TV1 la 2.5. ”Minisarjaksi” kai tätä kaksiosaista ja kolmituntista Loikkaria kutsutaan. Pidän tosi-tv:tä ihan lähtökohtaisesti tunteiden manipulointina ja katsomatta paheksuttavana tirkistelypornona. Yhtä jännittävä kuin natsista venäläisten puolelle loikkaavan ja Itä-Saksan byrokraatiksi päätyvän Walterin tarina, on sen tausta. Mannheimerin dokumentti toimii myös silmänavauksena niille aikuisten lasten vanhemmille, jotka haluaisivat seurata jälkikasvuaan kärpäsinä katossa. Pysykää helevata poissa sieltä täysi-ikäisten katosta! Keksimässä sääntöjä rakkaudelle Parimarkkinat. Mating on opettavainen kertomus rakkauden ikiliikkujaluonteesta. Ohjaus Lina Mannheimer, 2019 Yle Areena, Dokkarifestivaali Dokumentaristi Lina Mannheimer keksi hyvän aiheen. Komea, taitava Niewöhner ei täysin vastaa kuvaa, mikä Siegfried Lenzin luomasta heikkotahtoisesta hahmosta romaanin saksalaisarvioita googlekääntämällä muodostuu. Toinen Walterin elämän tärkeä nainen on sisko Maria (Katharina Schüttler). Sotapoika on yllätysvahvistus korsuunsa saarretulle, stressistä sekopäiselle tukikohdalle. Romaani löydettiin vuonna 2014 saksalaismestari Siegfried Lenzin jäämistöstä. Elokuvissa nähdään kosketuksia maalla, merellä ja ilmassa. Walter ajautuu toisen maailmansodan viimeisenä kesänä 1944 partioimaan Sleesian puolalaismetsiin. Tämä dokkari on valaiseva aikamme kuva. TV-viikko VIIKON VALINNAT – 2.5.2020 26.4. Jollei ole sattunut eristäytymään oikein kivan kylkiäisen kanssa, kosketusta on haettava vaikka televisio-ohjelmista. W-alkuisten porukan täydentää puolalaispartisaani Wanda, joka Malgorzata Mikolajczakin uljaassa tulkinnassa osoittautuu miehiäkin kiehtovammaksi hahmoksi. Keikka kuvattiin intiimisti Helsingin Ratakadulla. KRZYSZTOF WIKTOR/YLE KUVAPALVELU H H H Auringon lapsi. Teoksissaan Lenz pohti syyllisyyttä. Aiheen tulenarkuus esti julkaisun. Naomi ja Edvin avasivat somensa kaikille. Ohjaus Olavi Uusivirta ja Tero Ahonen, 2020 Elisa Viihde Vuokraamo la 25.4. Siitä puhe, mistä puute. Olavi Uusivirta ei kanna Taidetta takinliepeessä, jos sen voi pukea punaviittaan, harsohameeseen tai Pierrot’n kaulukseen. Sodan arvet repeytyvät Siegfried Lenzin postuumisti julkaistuun nuoruudenromaaniin pohjaava Loikkari oli Saksassa kevään tv-tapaus. Parhaimmillaan ne koskettavat myös katsojaa ja kuulijaa kotona. Nuorista kaksi Tukholmassa asuvaa kuitenkin kohtasi. Levylauluista voi olla monta mieltä. Siitä dokkarin nimi Mating (Parning, Parningsmarknaden). Hän loikkasi Tanskaan muutama päivä ennen Saksan antautumista. Nuoripari Naomi Carver ja Edvin Kempe saavat kuitenkin toisiin aatoksiin. Naomi ja Edvin eivät pelkää itkeä läppärin äärellä tai kertoa koulukiusatuksi joutumisestaan, tai vanhemman Aspergerista. Sotilaan (Jannis Niewöhner) ja partisaanin (Malgorzata Mikolajczak) romanssi sodan jaloissa. Biisit vaihtuvat, mutta yksi pysyy: laulaja-näyttelijän riskialtis teatraalisuus. Se selviää niin ensi viikon väkevästä saksalaisesta sotakuvauksesta Loikkari kuin nuorison sometusta kärpäsenä katossa tutkivasta Areenan ruotsalaisdokkarista Mating. Tunteroinen konserttielokuva Auringon lapsi on nähtävissä jo lauantaista. Lauluissa kuullaan niistä. Hannu Björkbacka Twitter: @BjorkbackaHannu KOMMENTTI Hannu Björkbacka ARVIOT H H H H Loikkari. Jannis Niewöhner (Vallan ja rakkauden välissä, Tyttökuningas) on Loikkari. Ohjaaja ja koekaniinit eivät tapaisi toisiaan. Mies vetäisi Ykspihlajan Kulttuuriviikolla yhden viime kesän kovimmista konserteista
19.00 Rapport. Sisko lapsenvahtina. 7.10 Jenkkimetsurit. 10.55 Älä jäädy. 0.55 The Hollars. Kaikki alkavat tahoillaan tehdä vaelluksen kohti Margaretin järjestämiä festareita Redwoodissa. Rooleissa: Peter Haber och Kristofer Hivju. Del 1 av 10. 9.00 Remppa vai muutto. Syke nousuun. 18.55 Suomen kaunein koti: Kesämökit. (R) 14.00 Jamie Oliver Italiassa (R) 14.30 Teknavi (R) 15.00 Stadi vs. 20.55 Lokala nyheter. Del 10 av 12. Del 19. 15.30 Vi minns Kerstin Meyer – Sveriges mesta mezzo. Pietarilaisessa vaimokoulussa nuorille naisille opetetaan, kuinka mies saadaan koukkuun. Del 6 av 10. SVT2 10.10 Sverige idag på romani chib, arli. 18.00 Kotiunelmia. Tietääkö Janne Kataja, että jää kelluu. 0.20 Tilt Esports. 8.00 44 Cats 8.25 Muumilaakson tarinoita (R) 9.10 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (R) 9.35 Winx-klubi (R) 10.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit (R) 11.00 Supernanny Suomi (R) 12.00 Maalla, merellä ja lautasella (R) 13.00 Pitääkö olla huolissaan. 10.30 Kulturveckan. 0.55 Netin pimeä puoli. 5.10 Villeimmät videot. 21.00 In A Valley Of Violence. 11.30 Project runway. Svenskt sportprogram från 2020. Jakso 6/10. 20.05 Världens natur: Australiens makalösa natur. 6.25 Lapin poliisit. 19.30 Rehtori (R) Jakso 8/10. 4.50 Tuurin Kyläkauppias ja kesäapulaiset. 1.50 Australian rajalla. 6.00 Rusty Rivets 6.25 Ritariprinsessa Nella 6.50 LEGO Friends 7.15 LEGO City Adventures 7.30 Arthur ja minimoit 7.55 Bakugan: Battle Planet 8.20 LEGO Jurassic World: Indominuksen pako 8.45 Angry Birds Blues 9.00 Yksin kotona Suomi 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Hauskat kotivideot 11.20 Suomen huutokauppakeisari 12.15 Rikkaat ja rahattomat 13.05 Huvila & Huussi 14.00 Farmi Suomi 15.20 Pientä pilaa 15.35 Remppa vai muutto Vancouver 16.30 Remppa vai muutto Vancouver 17.30 Marvel: Planet Hulk Rooleissa: Rick D. 22.50 Kardashianit. 11.50 Ruokakaupparalli. 18.10 Kortfilmsklubben – franska. Del 5 av 6. Kotimainen realitysarja. 15.50 Miehen puolikkaat. 2.05 OC:n täydelliset naiset. 9.55 Remppa vai muutto. 16.45 Fotbolls-VM 1994. 21.00 Hansin matkassa. 17.15 Helt ärligt. 2.00 Ghost Adventures. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa C2 SUNNUNTAI 26.4.2020 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 26.4 6.52 Jääkarhu Otto 7.03 Hertan maailma 7.05 Musarullaa! 7.29 Petran poppoo 7.42 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen 7.54 Stella ja Sami 8.06 Oktonautit 8.19 Ryhmä Hau 8.43 Bomppiduu 8.59 Galaxi 9.00 Näin meillä 9.12 Aliisa ja yksisarvinen 9.23 Athleticus 9.26 Neljä ja puoli kaverusta 9.50 Athleticus 9.52 Råtta Booris 10.00 Rölli ja kultainen avain 11.25 Toivotut: Tankki täyteen 17.00 Siskonpeti (R) 19.25 Matkaaja: Amazon 20.15 Verta, hikeä ja T-paitoja Jakso 8/8. 21.00 Johan Falk 4 Leo Gaut. Del 4 av 7. Amerikkalainen komediasarja. 15.20 Sinkkuillallinen. 18.43 Nyfiken på Sverige – kinesiska/ mandarin. 6.00 Astral-TV 9.00 Heikoin lenkki 9.50 Heikoin lenkki 10.40 Pientä pilaa 10.50 Rantavahdit 11.20 Rantavahdit 11.50 Rantavahdit 12.20 Rantavahdit 12.50 Leijonan luola USA 13.40 Leijonan luola USA 14.30 Australian rajalla 15.00 Australian rajalla 15.30 Hyvät ja huonot uutiset 16.25 Suomen huutokauppakeisari Kotimainen realitysarja. 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 21.00 Phantom Thread. 15.00 Onnenpyörä. Del 7 av 18. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Mies ja alaston ase 2 Rooleissa: Leslie Nielsen, Priscilla Presley, George Kennedy. 19.50 Best of Posse. Sheldon intoutuu siivoamaan Howardin ja Bernadetten vaatekomeroa ja löytää sieltä kirjeen Howardin isältä. 21.50 School of Seduction Kuinka pyydystetään varakas aviomies. Del 97. 15.10 Kardashianit. Amerikansk dramaserie från 2020. 6.50 Huutokauppataisto. Amerikkalainen realitysarja. 6.35 Nanny. Del 77 av 365. 15.15 Totuus kuulennosta. 7.55 Middag med mitt ex. 13.30 Supernollan. 21.00 Mästarnas mästare. 2.50 Svenska fall. Del 2. 11.45 Gullan – pianist pedagog pionjär. 3.10 Astral-TV. Vaihtokaupat. 17.45 27 dresses. Del 6 av 10. 7.00 Unga mammor. Sitten elämään astuu kaunis tarjoilija Debora USA 2017. Viimeinen työpäivä pulloja kierrättämässä. Kuka vie tuomari Pilvi Hämäläisen tanssiin. 1.30 Remppa vai muutto. 7.00 Fixer upper. Jakso 14/25. 20.00 Lyxfällan. Lande. 22.00 Aktuellt. 23.20 American Horror Story Jakso 7/9. Del 5. 8.05 Kadonneet. 2.10 Skam Deutschland. 14.30 Längtan är en plats. Del 5 av 8. Amerikansk romantisk komedi från 2008. 16.03 Snooker: Welsh Open. Svensk realityserie från 2020. 20.45 Mitä mietit, Ronja Salmi. 22.55 Hellboy 2: Kultainen armeija. 2.20 Australian rajalla. Del 1 av 10. Finaali. 1.20 Ambulanssi. Naisten finaali. Del 17 av 40. 20.30 Rapport. 4.40 Arktiset vedet. 11.05 Napakymppi. heinäkuuta Jakso 1/6. Svenskt samhällsmagasin från 2020. Del 8. 20.00 112 Hätäkeskus. 1.05 GW:s mord. 7.55 Bygglov. 22.45 Homeland. 12.30 Stjärnornas stjärna. 9.35 Gold Rush: Parkerin kultareitti. 22.45 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa 23.35 Hillo (R) Vietetään kortsun hautajaisia, vältellään suihkuun menemistä sekä ihmetellään, missä vaiheessa 2000-luvulla syntyneet ovat kasvaneet aikuisiksi. Svensk underhållning från 2020. Dansk kriminalserie från 2019. 13.55 Bonde söker fru – Jorden runt. Del 9 av 15. 16.55 En plats i solen: Vintersol. 23.30 Sisällä: Vauva pakkasessa (R) Penny täyttää pian 30, ja hedelmällisyyden lasku alkaa huolestuttaa häntä. Del 8 av 10. 19.00 Aaron Kaufman työnhaussa. 22.00 Logan. 12.55 Toisenlaiset teiniäidit Special. 2.45 Yön AVA. 23.25 Will & Grace. 5.40 Younger. Del 4 av 10. Norjalainen draamasarja ihmisistä, jotka joutuivat työnsä takia tekemisiin Utöyan terroriiskun seurausten kanssa. Lande (R) 16.00 Joonas Nordman Show (R) 17.00 Suurmestari (R) 17.55 Best of Posse (R) 18.00 Masked Singer Suomi (R) Jakso 7/10. Del 1 av 11. Viimeinen katse. Jakso 11/12. 10.00 Supernanny Suomi. 0.35 New Yorkin luksuslukaalit: Ryanin häät. Svensk livsstilsserie från 2019. 14.05 Tuurin Kyläkauppias ja kesäapulaiset. 19.05 Madventures Suomi Jakso 4/10. Hän haluaisi kyllä perheen, mutta ei ihan vielä. 17.30 Fabrikens hjältar. 10.00 Helgstudion. Del 10 av 18. 21.15 One for the Money ensin rahat Rooleissa: Katherine Heigl och Jason O’Mara. 1.20 Australian rajalla. 20.00 Metsien miehet Amerikkalainen sarja. Del 13 av 24. 18.00 Keine Ahnung. 12.00 Simpsonit (R) Jakso 8/22. 17.05 Elämää Tsernobylin jälkeen. 13.57 Snooker: Scottish Open. Amerikansk komedi från 2005. 16.50 Sverige idag på romani chib, kalderash. Syke nousuun. 10.20 Sverige idag på romani chib, lovari. 6.30 Simpsonit (R) Jakso 1/22. Nainen valkoisissa. 3.05 Kadonneet. 10.50 Moderni perhe. Asiantuntijana Jarkko Nieminen. 23.55 Gudstjänst. 22.40 Beck: Tien päässä (Beck 33 Vägs Ände 2016). Poliisille ehdotetaan vankien vaihtoa, mutta se osoittautuu pirulliseksi hämäykseksi. 12.05 Simpsonit. 21.00 22. 19.10 Ennätystehdas. 19.00 Bingolotto. 21.00 Norrmalmspolisen. LIV FI 6.00 Astral-TV. 20.00 Suurmestari Jakso 4/10. Del 11 av 24. 23.30 Sällskapet – intervjuer ifrån alltings mittpunkt. Del 1 av 13. Jakso 19/24. Del 6 av 30. Joulukuisena aamuna 1987 espoolainen talouspäällikkö löytyi surmattuna työpaikaltaan. 23.15 Ykkösaamu 23.55 Uutisikkuna 5.55 Muisti: Huutolaiset.. 20.55 Karppi. 1.50 Scorpion. 18.27 Moottoriurheilu: Porsche Supercup. Amerikkalainen kauhusarja. 12.20 Arktiset vedet. 5.28 Tennis: Australian avoimet. Del 39 av 52. 22.15 Agenda. Kotimainen realitysarja. 11.15 Moderni perhe. 1.30 Tyst vittne. Perjantai. 0.25 Burgerimies Euroopassa. TV5 FI 6.10 Asunnon metsästäjät maailmalla. 8.40 Gold Rush: Parkerin kultareitti. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportliv 20.00 Daniel Olin 20.30 Öljysäätiö (R) Jakso 9/10. 21.00 Mies ja alaston ase 2. FOX FI 6.00 Lystikkäät eläinveikkoset. 16.10 Tsernobylin kuolettava salaisuus. 22.00 Robinson. Del 3. 3.45 How I met your mother. 6.40 Supertähtien asuntoautot. 20.00 Huvila & Huussi. 20.00 Wheeler Dealers. Del 12 av 12. 0.30 Sverige! 1.00 Dörrvakterna. 15.00 Så mycket bättre. 0.15 Stand Up! 1.10 Arman Pohjantähden alla. Jakso 9/47. 15.15 Vedetään hatusta (R) Jakso 11/12. 11.00 Kids do the craziest things. 3.22 Tennis: Australian avoimet. 14.40 Tehtävä: täydellinen hääpuku. Del 11 av 12. Amerikkalainen komediasarja. Del 4 av 10. 21.55 Tulossa: Stand Up! 22.00 Hot Pursuit. Turvallisuuskonsultiksi siirtynyt poliisi murhataan kylmäverisesti. 8.55 Nyhetsmorgon. 1.30 Criminal Minds. 22.55 CSI: Miami. 20.00 Unelmahäät. 2.10 Extremepäiväkirjat. 21.00 Babel. 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Vappu ja Marja Live (R) 0.00 Stadi vs. 18.00 Suurmestari (R) Jakso 3/10. 1.05 Ghost Adventures. Del 12 av 22. 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 19.15 Landet runt. Del 8 av 8. 4.25 Endgame. 23.40 Rikkaat ja rahattomat. 176255 The One Where Rachel’s Sister Babysits. Del 10 av 12. Amerikkalainen komediasarja. Vierailijana Jorma Uotinen. 1.40 Scenerna som förändrade filmen. 0.25 Pitääkö olla huolissaan. Del 2 av 12. 20.25 TV4Vädret. 2.50 Astral-TV. Del 2 av 10. 20.00 Joonas Nordman Show. 23.00 TV4Nyheterna. 5.00 Shades of blue. 21.00 Baby Driver. 23.15 Wallander: Läckan. 2.50 Astral-TV. 22.20 Ulkolinja: Vuosi al-Holissa Terrorijärjestö Isisin kalifaatissa eläneet suomalaisnaiset ja heidän lapsensa suljettiin vuosi sitten al-Holin leiriin Syyriassa. 21.00 Rillit huurussa 21.50 School of Seduction. Del 9 av 18. 21.03 Pyöräily: Ranskan Ympäriajo Tour de France. Virkavallan miljoonajahti. Del 4 av 21. 20.45 Mitä mietit, Ronja Salmi. 16.05 Supernanny Suomi. Del 5 av 10. 23.00 Dokument utifrån: George Soros – hjärnan bakom allt. 9.35 Mitä tänään syötäisiin. 0.15 Uutisikkuna. 18.00 New Yorkin luksuslukaalit. Svensk realityserie från 2019. 20.00 Sportspegeln. 23.40 Rapport. 7.50 McLeods döttrar. Amerikkalainen komediasarja. Del 10 av 22. 2.08 Tennis: Australian avoimet. Entä mihin sortuu Jenni Poikelus. AVA FI 6.00 Aamun AVAus. 1.15 90 päivää morsiamena. 22.25 Tulossa: Stand Up! Tulossa Nelonen Median kanavilla. 18.10 Panttilainaamo Amerikkalainen realitysarja. Del 5 av 10. Amerikkalainen komediasarja. 18.05 Paasosen polttaritoimisto. 0.30 Remppa vai muutto UK. Svenskt spelprogram från 2020. Uusinta. 23.45 Riisutut. Del 6 av 10. 3.05 Bäckström. 19.00 Seitsemän Uutiset Jakso 296/366. 8.03 Minä, Hugo Käld 8.07 Mumindalen 8.30 BUU-klubben 9.00 Tom Sawyer 9.44 Leirille! 9.55 Ruohonjuuritasolla 10.00 Tanskalaisia majataloja (R) 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 11.00 Puutarhakausi (R) 12.00 Kino: Yuli 13.50 Lonesome George 14.25 Josephine Baker, amerikkalainen Pariisissa (R) 15.20 Naharin: Last Work 16.25 RSO Musiikkitalossa 17.10 Uusi Kino: Maalitaulu 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Unelmakoti Jakso 8/8. 21.00 Rillit huurussa Amerikkalainen komediasarja. Ensin oli luolamaalaukset, sitten tuli kivitaulut ja heti perään tämä POH. 20.30 Bingolotto, forts. 8.50 The real housewives of Sydney. 17.05 Sverige idag på meänkieli. Amerikkalainen komediasarja. Del 2. Kotimainen sarja. 18.00 Paluu Tsernobyliin. Jätteen määrä ja kierrätettyjen materiaalien mahdollisuudet. 0.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. Matka päättyy. 7.38 ATP Uncovered. 0.40 Skuggorna vi ärver. 9.00 Masked Singer Suomi (R) Jakso 7/10. 5.45 Kids do the craziest things. 19.01 ATP Uncovered. 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra Jakso 13/45. Del 3. 11.25 The Notebook rakkauden sivut. 21.00 Night at the Museum 2. 22.00 Kymmenen Uutiset Jakso 331/365. 11.30 Escobarin miljoonat. 10.25 Moderni perhe. 18.55 Sportnytt. Del 12 av 12. 21.40 DNA Jakso 4/8. 11.20 Farmikeittiön makupalat. Miten villapaidan paituus määritetään. 20.00 K-märkta ord. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN YLE TEEMA & FEM SUB JIM 7.20 Elämää meren armoilla 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Luonto avaruudesta 9.00 Yle Uutiset 9.05 Flinkkilä & Tastula (R) 9.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Muisti: Kun AIDS tuli Suomeen (R) 11.15 Vintage-valtakunta 11.45 Dokumenttiprojekti: Rakas äitini 12.45 Seniori työssä (R) 13.00 Meri joka katosi (R) 13.55 Elämäni Biisi (R) 14.40 Pimeä historia: Suomalaiset terroristit (R) 15.10 Perjantai 15.50 Poldark (R) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.15 Ulos luontoon: Kevätseuranta 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kriminalisti 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 20.55 Karppi Jakso 4/8. 14.15 Myytinmurtajan uudet viritykset. Svenskt realityprogram från 2020. Del 6 av 18. 21.00 Baby Driver Baby kuuntelee kuulokkeistaan musiikkia ja ajaa pakoautoa ryöstökeikoilla päästäkseen veloistaan. Amerikansk komedi från 2016. 0.00 Yksittäistapaus: Buduaar. Huomioikaa, että Suomessa ei voi katsoa tiettyjä ruotsalaisilla kanavilla näytettävistä urheilulähetyksistä tv-oikeuksien vuoksi. Svenskt kriminaldrama från 2009. 10.50 Pientä pilaa. Del 4 av 21. 15.30 Välkommen till familjen. 13.25 Neljät häät Britanniassa. Del 117 av 366. 18.20 Huutokaupan metsästäjät. Svensk dramakomediserie från 2019. 19.32 Moottoriurheilu: FIM Endurance World Championship. 1.20 Joonas Nordman Show. 19.05 Lapsi tuntemattoman kanssa. 5.05 Världens häftigaste tårtor. 11.00 Kolme miestä ja tyttö (R) Jakso 3/8. 11.00 Gudstjänst. 13.45 Viettele vaatteilla. 2.20 Remppa vai muutto. 23.20 Arman ja Suomen rikosmysteerit Kotimainen dokumentaarinen sarja. Del 2 av 25. 22.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas Jakso 6/10. 21.00 Robinson – Gränslandet. Suurmestarina viimeisen sanan sanoo Jaakko Saariluoma. 3.45 Ruokamatkalla USA:ssa. Del 4. 20.15 Sporten. 17.00 Rapport. 2.55 Museoiden mysteerit. Del 4 av 4. 19.05 Burgerimies Euroopassa Jakso 4/10. 0.59 Formula E: MM-sarja. 22.00 DNA. Del 10 av 12. KUTONEN FI 6.20 Miten kaikki tehdään. Komeron uudelleenjärjestely. 14.30 Madame Deemas kärleksresa. 10.00 Extreme makeover: Home edition. 10.35 Gold Rush: Parkerin kultareitti. Del 3. 19.00 Hej Morre. 2.05 Tjock-Steffe. 10.55 Kämpästä lukaaliksi. 3.45 Rig 45. 21. 16.00 Luuk & Hallberg. 5.45 Strömsö. 23.45 Mord och inga visor. 19.10 Lokala nyheter. EUROSPORT 1 FI 7.00 Kamppailu-urheilu: Grand Slam -turnaus Brasilia. 11.18 Pyöräily: Paris-Roubaix. etappi:. 8.11 Pyöräily: Paris-Roubaix. Amerikkalainen komediasarja. 17.29 Olympialaiset: Parhaat sprintterit. SABF01 White Christmas Blues. Selostajina turnauksessa Arne Six, Arno Seiro ja Henry Järvinen. Rachelin sisar Amy tulee Emman vakituiseksi vahdiksi ja muuttaa asumaan Rachelin ja Joeyn luokse. 2.15 Undressed. TV4 6.00 Husjägarna. 4.00 Pernilla Wahlgrenin maailma. 19.30 Tjejer gör lumpen. 7.10 Ut i naturen. Amerikansk komedi från 1979. Kadota jääkuutio. Kotimainen ohjelma. 20.20 Revansch. Del 8 av 15. Del 10 av 10. 15.40 Riku Rikas 17.30 UEFA Champions League: Viikkomakasiini (R) Jakso 27/33. 17.10 The Wall Suomi. 13.00 Sverige! 13.30 Tage Erlander – makten och sanningen. 8.20 112 Hätäkeskus. 17.55 Sveriges yngsta mästerkock. Amerikansk action från 2017. 0.07 Women Make Film uusi matka elokuvaan. 17.05 OC:n täydelliset naiset. 19.05 Extremepäiväkirjat. Del 8 av 10. 12.45 Synnytä ja voita! 13.10 Onnenpyörä. 9.00 The Cool Kids. 15.55 Supertähtien asuntoautot. 19.00 Frendit (R) Jakso 5/18. 12.45 Pippi Långstrump-balett. 15.00 Vem bor här. 16.10 Christines nya liv. 20.00 Haluatko miljonääriksi. 4.05 En plats i solen: Vintersol. TV3 6.10 Middag med mitt ex. SVT1 6.25 Vem vet mest. 18.55 Keno. 16.20 Minions. 7.45 Museoiden mysteerit. 20.00 TV4Nyheterna. Del 8. 2.40 Ulosottomiehet. Del 7 av 18. 9.20 The Cool Kids. 16.35 Helt ärligt. Selostus: Aki Kauppinen tai englanniksi
15.10 Napakymppi. 23.20 Remppa vai muutto UK. 1.40 Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 22.00 Maistissa maailmalla. 16.15 Miehen puolikkaat. 21.10 Holby Cityn sairaala Jakso 4/52. 13.55 Svenska tv-historier. 13.15 Sinkkuillallinen. 1.25 The Affair. Svenskt realityprogram från 2020. 12.40 Pientä pilaa. 5.45 Sverige idag. 11.10 Sotalesken suru (R) 12.05 Rintamalotta 12.35 Pisara 12.40 Murha paratiisissa 13.35 Asessorin naishuolet 15.00 Ylen erikoislähetys koronaviruksesta 15.30 Ylen aamun parhaat 15.55 Arto Nyberg 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.08 Murha paratiisissa 18.00 Yle Uutiset 18.20 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Wien vuonna 1918 20.00 MOT: Korona I: Taistelu tuntematonta vastaan Potilaita hoidetaan pandemian eturintamassa. Huomioikaa, että Suomessa ei voi katsoa tiettyjä ruotsalaisilla kanavilla näytettävistä urheilulähetyksistä tv-oikeuksien vuoksi. 19.00 Remppa vai muutto. 10.45 Svenska Hollywoodfruar. 10.50 Family Guy. 19.00 Lyxfällan. 2.15 Proven Innocent. Del 8 av 10. 14.10 Skolka skolan. 15.25 Numb3rs. 2.30 Poliisit. 15.00 Huutokaupan metsästäjät. TV4 6.05 Younger. Kauneimman kesämökin etsintä alkaa Somerniemeltä, Akaalta ja Kemiönsaaresta keräilyhengessä sisustetuista mummonmäkeistä. 0.05 Julkkis Pomo piilossa. 6.50 Huutokauppataisto. 3.35 90 päivää morsiamena. 3.30 Astral-TV. Svenskt debattprogram från 2020. 0.35 Criminal Minds. 11.45 Kesämökkiunelmia. 20.00 MOT: Korona I: Taistelu tuntematonta vastaan. 7.00 Nanny. 12.30 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Snooker: Northern Ireland Open. 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit Kotimainen dokumentaarinen sarja. LIV FI 6.00 Astral-TV. 23.00 TV4Nyheterna. 22.45 Micke & Steffe show 23.10 Äiti, olen poika 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 9.06 Mitä tänään syötäisiin. 10.25 Miten kaikki tehdään. SVT2 8.40 Sverige idag på romani chib, kalderash. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa C3 MAANANTAI 27.4.2020 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 27.4 6.52 Hirviökoulu 6.59 Pipsa Possu 7.05 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan 7.16 Heimo ja Hemmo 7.20 Vilkki Ankka 7.33 Ryhmä Hau 7.59 Galaxi 8.00 Kesäleiri 8.13 Belle ja Sebastian 8.25 Mumenvággi 8.50 Jumppahetki: Tuolijumppa 9.00 Casualty 9.50 Uusi päivä (R) 10.20 Modernit miehet 11.05 Toivotut: Peräkamaripojat 11.55 Toivotut: Reinikainen 12.25 Muuttoapua uusperheelle (R) 13.30 Yle Olohuone 15.00 Syke (R) 15.50 Jumppahetki: Tuolijumppa 16.00 Toivotut: Reinikainen 16.30 Uusi päivä (R) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Toivotut: Peräkamaripojat Jakso 5/6. 10.00 Simpsonit. Amerikkalainen animaatiosarja. Äiti. 14.10 Kanadan rajalla. 9.11 Moottoriurheilu: World Endurance Championships. 19.55 Tulossa: Toisenlaiset teiniäidit. 20.00 Tuurin Kyläkauppias ja kesäapulaiset. 22.00 Aktuellt. 16.00 Se upp för dårarna. 2.25 Suurmestari. 6.20 Lystikkäät eläinveikkoset. 1.25 CSI. 19.35 Muumilaakso Jakso 11/13. 15.20 Wheeler Dealers. Del 9 av 10. 6.00 Rusty Rivets 6.25 Ritariprinsessa Nella 6.50 Hatchimals 6.55 Bing 7.05 Disney esittää: Avalorin Elena 7.30 Disney esittää: Ducktales 7.55 LEGO Ninjago 8.10 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs. 7.05 Lemmen viemää. Parad Media Oy. 21.00 Efter Nio Näkymätön. 17.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 22.00 Sex Tape Suomi 23.00 Temptation Island Suomi 7 23.55 Tulossa: Toisenlaiset teiniäidit 0.00 Lapsi tuntemattoman kanssa. 3.05 Punk’d Suomi. Amerikansk komediserie från 2016. 18.45 Uutiset. 5.20 Navy CIS. Del 4 av 10. Sinister 6 8.35 Bakugan: Battle Planet 9.00 Neljät häät Amerikassa 10.00 Pientä pilaa 10.05 MasterChef USA 11.00 Onnenarpa 12.00 Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljät häät Amerikassa 15.55 Eläinsairaala 16.25 HS Lasten uutiset 16.30 Onnenarpa 16.35 MasterChef USA 17.35 Remppa vai muutto Vancouver 18.35 Tulossa: Toisenlaiset teiniäidit 18.40 Farmi Suomi 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Lapsi tuntemattoman kanssa Kotimainen realitysarja. 3.05 CSI: Miami. Kumppanuusvanhemmille konkretiosoituu, kuinka vaikeaa raskaaksi tuleminen voi olla. 11.17 Moottoriurheilu: MM-sarja Argentiina. 4.05 Simpsonit. 16.15 Gold Rush: Unohdetut kaivokset. 13.25 Fitnesspäiväkirja 2020. 8.40 Maailman hauskimmat kotivideot. 15.50 Näin tehtiin Jäinen planeetta. 11.30 Father Brown. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN YLE TEEMA & FEM SUB JIM 6.25 Ylen aamu. 10.50 Talvisodan veteraanit kertovat. 8.00 Extreme makeover: Home edition. 23.20 1/2 rum och kök. 9.30 Ihmeelliset eläimet. Del 1 av 6. 4.05 Hawaii five-0. 2.55 Nyhetstecken. 13.50 Extreme makeover: Weight loss edition. 11.45 Neljät häät Britanniassa. 5.55 MOT: Korona I: Taistelu tuntematonta vastaan.. 21.00 Greyn anatomia. 18.05 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 17.10 Kadonneet. KUTONEN FI 6.20 Ruokamatkalla USA:ssa. 5.15 Low Winter Sun. 0.00 Undercover boss Canada. 12.25 Här är ditt liv. 18.50 Muumilaakso Jakso 9/13. (R) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät Del 3756 av 220. TV5 FI 6.00 Caribbean Life. 14.25 Tuurin Kyläkauppias ja kesäapulaiset. 21.00 Unelmahäät. 13.15 Paluu alttarille. 19.10 Muumilaakso Jakso 10/13. Del 1 av 11. 1.55 Salvation. 7.50 Single Parents. Robot Jakso 4/13. 11.00 Malou efter tio. 19.00 F-sana 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Närbild 20.30 Spotlight : Rikos ilman rangaistusta (R) Yhä useammin käy niin, että rikostutkinta lopetetaan. 16.50 Svenska Hollywoodfruar. 21.00 Vetenskapens värld. 22.00 Farmi Suomi. 19.03 Snooker: Northern Ireland Open. Amerikkalainen draamasarja. 18.55 Suurmestari. 4.00 Paradise hotel. 9.15 Kymppitonni. 2.25 Law & order: Special victims unit. Amerikansk matlagningsserie från 2018. Perjantai (R) 11.30 Jamie Oliver Italiassa (R) 13.00 Suurmestari (R) 14.00 Joonas Nordman Show (R) 15.00 Vappu ja Marja Live (R) 16.00 Salatut elämät (R) 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 22.00 Wisting Jakso 9/10. Svenskt vetenskapsmagasin från 2020. 14.51 Pyöräily: Milano San Remo. 17.00 Dr Phil. 23.45 Simpsonit. 11.40 Miehen puolikkaat. Del 3 av 8. 18.45 Simpsonit. 10.00 Forum. 8.50 Sverige idag på meänkieli. 21.00 Killing Eve. 22.00 All Is Lost. 3.35 Astral-TV. Amerikkalainen animaatiosarja. 8.34 Camilla Plum ja yrttimaan aarteet 9.03 Euroviisaat 9.43 Aina täydellinen (R) 10.00 Unelmakoti 11.00 Etäkoulu: Matematiikan taikaa (R) 12.00 Iltajumppa 12.20 Kuntoruutu (R) 12.31 Elävä arkisto esittää 12.35 Kuntovoimistelua 12.45 Kuntoruutu 13.00 Jumppa 13.25 Mr. 2.45 Sportnytt. 16.35 MasterChef USA. 2.35 Ghost Adventures. 13.30 Bytt är bytt. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 19.15 Lokala nyheter. 1.50 Poliisit kotihälytys. Ketkä jatkavat kalevalaisen runonlaulannan perinteitä nyky-Suomessa. 8.45 Extreme makeover: Weight loss edition. 21.00 Ghostbusters – haamujengi. 19.00 Kulturveckan. Entä mitä seurauksia sillä on rikosten uhreille. 5.35 Miekkailu: Grand Prix Series. 9.43 Nyfiken på Sverige – kinesiska/mandarin. 18.00 Tulossa: Toisenlaiset teiniäidit. Carl Haglund, psykologi Anna Bennich, adoptoitu Anneli Kanninen, sijaisnäyttelijä Otto Nyholm ja taikuri Robert Jägerhorn. 0.15 Neljät häät Britanniassa. EUROSPORT 1 FI 7.00 Miekkailu: Grand Prix Series. 6.30 Köket. 19.55 Muumilaakso Jakso 12/13. 9.55 Brittien Huippumalli haussa. Testaukseen liittyy paljon epävarmuutta. 20.30 Veep. 23.20 Family Guy. 13.20 112 Hätäkeskus. 1.35 Utrikesbyrån. 12.30 Kadonneet. 6.45 Nyhetsmorgon. 20.00 Paasosen polttaritoimisto. Tysk utbildningsserie från 2019. 23.10 Gör inte detta hemma. 2.40 Maailman hauskimmat kotivideot. 9.30 Puoli seitsemän. Del 3229 av 200. 20.00 Madventures Suomi Jakso 4/10. 22.00 Svenska fall. UK. 1.05 Navy CIS. 10.35 Asunnon metsästäjät maailmalla. 12.48 Olympialaiset: Vastoin kaikkia odotuksia. 7.50 Kiinteistöveljekset. Brittisk dramaserie från 2019. 16.15 90 päivää morsiamena. 15.20 Maailman hauskimmat kotivideot. 1.20 Julkkis Pomo piilossa. 2.00 Brittien Huippumalli haussa. 0.00 Vauvoina varastetut. 21.00 Ghostbusters – haamujengi 23.05 Aasialaiset luksushäät 0.00 Tilt Esports. 21.00 Mielensäpahoittaja. Paul, Steve ja Ben häätävät talonvaltaajat toimistorakennuksesta. Svenskt nyhetsmagasin från 2020. 17.45 McLeods döttrar. 21.00 Vem bor här. 12.55 Lapin poliisit. 17.15 Gudstjänst. 23.55 Bland män och får. 2.50 Astral-TV. 10.10 Hemmagympa med Sofia. 17.55 The real housewives of Orange County. 19.00 Frendit Jakso 9/18. 20.20 Muumilaakso Jakso 13/13. TV3 6.10 Middag med mitt ex. Raskaana oleva nainen perheineen saa myös häädön. 0.05 Min sverigefinska historia. 7.50 Museoiden mysteerit. 23.30 Olympialaiset: My Olympic moment. 22.55 Museoiden mysteerit. Del 7 av 10. Svenskt kulturmagasin från 2020. 14.50 Undercover boss Canada. 17.10 Wheeler Dealers. Amerikkalainen komediasarja. 0.40 Killing Eve. 21.00 Mielensäpahoittaja (R) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Joonas Nordman Show (R) 23.35 NCIS: New Orleans (R) 0.30 Suurmestari. Svensk realityserie från 2018. 1.25 DNA. Protoni-ilmestys. 17.58 Olympialaiset: Shredding monsters. 23.50 Wheeler Dealers. 12.45 Tehtävä: täydellinen hääpuku. 18.00 Efter fem. 2.00 Fort Boyard Suomi. Sheldonille selviää, että hänen lapsuudensankarinsa esiintyy yhä lastenkutsuilla, joten hän palkkaa miehen esiintymään itselleen. 16.00 Lemmen viemää. 11.50 Moottoriurheilu: MM-sarja IsoBritannia. 9.00 Sinkkuillallinen. 23.00 Paradise hotel. 9.35 Lyxfällan. Del 7 av 10. 6.45 Simpsonit. 9.00 Keine Ahnung. 11.45 Extreme makeover: Home edition. Oivallinen oppipoika. 8.03 Formula E: MM-sarja ,. Svensk dokumentär från 2020. 5.15 Kotiunelmia. 20.00 Moderni perhe. 21.00 Bilprovningen. 1.40 Ghost Adventures. 14.30 Halv åtta hos mig. 1.45 Arktiset vedet. 21.00 Så mycket bättre. 0.50 Agenda. 10.45 Autourheilu: WTCR Vila Real. 17.55 Family Guy. 11.10 Supertähtien asuntoautot. 23.50 Rapport. 11.25 K-märkta ord. 18.20 Nyhetstecken. 22.10 Mr. 10.00 Rouva Ministeri. 7.20 Supertähtien asuntoautot. 10.50 Remppa vai muutto. Svensk intervjuserie från 2013. Talonvaltaajia. 16.10 Brittien Huippumalli haussa. 3.15 Masked Singer Suomi. 15.50 Bilprovningen. 23.45 Rouva varapresidentti 0.15 Uutisikkuna. 8.35 Lystikkäät eläinveikkoset. 21.00 Rillit huurussa Amerikkalainen komediasarja. AVA FI 6.00 Aamun AVAus. 19.00 Rapport. 0.08 Tennis: Australian avoimet. 1.45 Tennis: Australian avoimet. 1.10 Sinkkuillallinen. 22.55 Suomen huutokauppakeisari 23.45 Arman Pohjantähden alla 0.45 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.40 Simpsonit. 3.15 Tennis: Australian avoimet. 19.38 Sportnytt. 19.25 Kulturnyheterna. 19.55 Masked Singer Suomi. Gaga 15.05 Isä Matteon tutkimuksia (R) 16.05 Milanon naisten paratiisi 17.00 Mahdoton maa 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Lupatarkastaja pohtii elämää Jakso 5/5. 14.55 TV4Nyheterna extra. 22.50 Takapihalle haudatut. 5.05 En plats i solen: Vintersol. Svensk faktaserie från 2017. Kotimainen ohjelma. 19.50 Keno. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. Svensk tv-lek från 2020. 2.05 Tjejer gör lumpen. 18.30 Oddasat. 2.05 McLeods döttrar. 7.00 Morgonstudion. 19.45 Fråga doktorn. 17.05 Neljät häät Britanniassa. 23.40 Skam Deutschland. 12.45 Tuttu Tyylitaiturina by Metti Forssell. 20.55 Lokala nyheter. 10.15 Moottoriurheilu: Porsche Supercup. 22.55 Family Guy. 18.00 Suzanne möter. 6.00 Astral-TV 9.00 Asuntokaupat sokkona 10.00 Heikoin lenkki 10.50 Leijonan luola USA 11.40 Et sä tiedä kuka mä oon. 16.00 En plats i solen: Vintersol. 0.30 Hawaii five-0. 19.05 Amerikan kovimmat keräilijät Amerikkalainen sarja. Svenskt underhållningsprogram från 2019. 20.30 Robinson. 9.10 Kortfilmsklubben – franska. 1.25 9-1-1. 3.05 Yön AVA. 18.05 Sinkkuillallinen. 6.55 Asunnon metsästäjät maailmalla. 0.55 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 2.40 Amerikan kovimmat keräilijät. Jakso 22/24. 12.15 Emma hittar hem. 11.15 Family Guy. 18.20 Family Guy. Jakso 6/10. 20.00 Simpsonit Jakso 16/22. Ned Flanders yrittää käyttää omia kasvatuskeinojaan tehdäkseen Bartista kunnon pojan, ja Homer äityy mustasukkaiseksi. 20.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit (R) Ihastuttavat mummonmökit. 18.10 Suomen Tulli. Amerikkalainen animaatiosarja. 5.55 Villeimmät videot. 1.00 Aasialaiset luksushäät. 22.00 Criminal Minds. Lapsia ei tehdä, niitä saadaan. 20.50 Best of Posse. 22.00 Sanditon. 8.40 Mysteerikohteet. FOX FI 6.00 Kanadan rajalla. Mitä tekijöitä tämän kehityksen takana on. Wisting tarttuu epätoivoisiin menetelmiin todistaakseen syyttömyytensä, kun sisäinen tutkinta tarkastelee yhä tiiviimmin koko yksikön toimintaa. Jakso 7/10. 18.00 Toivotut: Peräkamaripojat. Svenskt aktualitetsprogram från 2020. 22.00 Snooker: Northern Ireland Open. SVT1 6.15 Landet runt. 12.50 The real housewives of Orange County. 8.55 The Cool Kids. Svensk dokumentärserie från 2019. 15.05 Miten susta tuli noin rikas. 19.30 Längtan är en plats. 0.00 Late night Sverige. 14.10 Neljän tähden talkoot. 23.45 Julkkis Pomo piilossa. 3.25 Museoiden mysteerit. 5.10 Ihmeelliset eläimet. 18.05 Kultajahti krokotiilisaarella. 20.30 Rapport. 0.35 Romernas historia 1900-tal. 13.23 Pyöräily: Tour of Lombardy. 20.40 Motherland äitien sota (R) Jakso 7/7. 8.10 Lapin poliisit. 9.10 Kauniit ja rohkeat (R) 9.35 Emmerdale (R) 10.05 Suomen kaunein koti: Kesämökit (R) 11.00 Mitä tänään syötäisiin. 22.45 Mötet. 5.01 Purjehdus: Spirit of Yachting. Norsk underhållningsserie från 2017. 18.00 Täydelliset naiset. Svensk dramakomedi från 2007. 2.05 NCIS: Los Angeles. 18.55 Korta tvhistorier. 23.00 Falkenberg forever. Runonlaulajien heimo. 4.25 Pernilla Wahlgrenin maailma. 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Karppi 22.45 Oddasat 23.00 Prisma: Vuorovesi 23.50 Puoli seitsemän 0.20 Uutisikkuna. 16.28 Pyöräily: Tour of Lombardy. Del 14 av 24. 12.25 Kullan sukeltajat. 2.50 Simpsonit. 20.00 Wheeler Dealers. 0.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.00 Sydämen asialla. 21.00 Why Women Kill. 12.30 Uusi elämä etelässä 13.25 Rantavahdit 13.55 Rantavahdit 14.25 Australian rajalla 14.55 Australian rajalla 15.25 Heikoin lenkki 16.15 Tankkaustarinat 17.15 Suomen huutokauppakeisari 18.10 Suomen Tulli Kotimainen dokumentaarinen sarja. 20.00 Gordon Ramsay’s 24 hours to hell and back. 13.00 Hem till gården. 18.30 Sverige idag. 6.30 Chuggington (R) 6.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (R) 6.50 Muumilaakson tarinoita (R) 7.40 Paavo Pesusieni (R) 8.05 Nuori Robin Hood (R) 8.25 Alvin ja pikkuoravat (R) 8.40 Viidakon veijarit (R) 8.50 Ötökät! (R) 9.05 Bob’s Burgers (R) 9.30 Mutsi 10.00 Lemmen viemää (R) 12.00 Emmerdale (R) 12.30 Salatut elämät (R) 13.00 Simpsonit (R) 14.00 Amazing Race (R) 15.05 Julkkis Pomo piilossa (R) 16.00 Myytinmurtajat 17.00 Suurmestari (R) 18.00 Ulosottomiehet (R) Jakso 6/10. Vierailija: Anna Faris. 23.00 Sportnytt. Svensk livsstilsserie från 2016. 3.05 How I met your mother. 10.55 Diili. 19.00 Onnenpyörä. 12.17 Moottoriurheilu: MM-sarja Hollanti. 20.00 TV4Nyheterna. 4.45 Are you the one. 23.10 Äiti, olen poika. 11.35 Kiinteistöveljekset. 4.15 Ruokamatkalla USA:ssa. 21.55 Gåsmamman Naarasleijona. 20.55 Tulossa: Stand Up! Tulossa Nelonen Median kanavilla. 0.45 American Chopper. 10.30 Saltön. Svenskt hälsomagasin från 2020. 14.10 Vappu ja Marja Live. Monica ja Chandler menevät tapaamaan tulevan adoptiolapsensa äitiä, mutta tämä erehtyy pahan kerran heidän henkilöistään
23.45 Rakas, ostin meille kodin. 1.50 Poliisit kotihälytys. Del 1 av 10. Ulkona oleva amme vie heidät takaisin 80-luvulle. 12.40 Pientä pilaa. 12.50 Tuttu Tyylitaiturina by Metti Forssell. Tavatessaan Lisan uuden kilpasyömistä harrastavan ystävän Marge huolestuu: ei kai tytär vain ole ihastunut isänsä kaltaiseen mieheen. 20.55 Tulossa: Toisenlaiset teiniäidit. Del 2. AVA FI 6.00 Aamun AVAus. SVT2 10.00 Forum. 12.15 Miten kaikki tehdään. 9.00 Moottoriurheilu: WTCR Ningbo. 22.55 Uusi Kino: Ha Ha Ha Tanssielokuva halusta kuulua joukkoon ja siitä kuinka yllättäen voikin päätyä vallankumouksen johtajaksi. 2.20 Arktiset vedet. 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa. 2.20 X Factor UK. 3.05 The Affair. 18.45 Uutiset. 20.00 Gordon Ramsay’s 24 hours to hell and back. 21.55 Tulossa: Stand Up! 22.00 Hyvät ja huonot uutiset Jakso 2/10. TV5 FI 6.05 Caribbean Life. 14.30 Cloudboy. 12.00 Moottoriurheilu: MM-sarja Ranska. 20.00 Simpsonit (R) Jakso 17/22. 10.50 Yle Uutiset Uusimaa. 22.50 Masked Singer Suomi (R) 23.45 X-Men 2 Presidentin salamurhayritys kärjistää ihmisten ja mutanttien väliset vihamielisyydet sodaksi. 20.00 Hansin matkassa Jakso 5/10. 17.00 Dr Phil. Amerikansk kriminalserie från 2019. 11.00 Malou efter tio. Del 32. (R) 18.00 Ulosottomiehet (R) Jakso 7/10. Jakso 6/10. 11.50 Kesämökkiunelmia. 0.55 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 15.05 Miten susta tuli noin rikas. 15.50 Gordon Ramsay’s 24 hours to hell and back. 1.20 Julkkis Pomo piilossa. 11.54 Yle Uutiset PohjoisSuomi. 6.45 Nyhetsmorgon. 19.25 Kulturnyheterna. 2.05 The Great British Bake Off. 12.05 Huutokaupan metsästäjät. 4.05 Pernilla Wahlgrenin maailma. Tysk dokumentärserie från 2018. 13.20 Sinkkuillallinen. Bon voyage -tunne. 21.00 Mitä mietit, Ronja Salmi. 21.00 Hot Tub Time Machine – Kasarikankkunen. 13.55 Svenska tv-historier. 5.05 En plats i solen: Vintersol. 6.00 Astral-TV 9.00 Asuntokaupat sokkona 10.00 Heikoin lenkki 10.50 Leijonan luola USA 11.40 Et sä tiedä kuka mä oon. 15.00 Ylen erikoislähetys koronaviruksesta. Amerikkalainen animaatiosarja. Sukupolvien välinen kuilu. 0.10 Husdrömmar Sicilien. 17.55 Täydelliset naiset. 10.45 Svenska Hollywoodfruar. 15.45 Trumbo. 6.20 Lystikkäät eläinveikkoset. 19.30 Hitlers innersta krets. 17.00 Maalla, merellä ja lautasella. 14.15 Neljän tähden talkoot. 2.35 Ghost Adventures. 21.00 Aaron Kaufman työnhaussa. 0.35 Takapihalle haudatut. 20.55 Lokala nyheter. 20.30 Veep. 21.00 Basquiat – taiteilijan tarina. 12.02 Yle Uutiset Lappi. 18.45 The Great British Bake Off. 1.40 Ghost Adventures. Svensk dokumentär från 2020. 19.15 Lokala nyheter. 19.05 Amerikan kovimmat keräilijät Amerikkalainen sarja. 19.00 Onnenpyörä. 8.50 Maailman hauskimmat kotivideot. 16.10 Brittien Huippumalli haussa. 10.30 Saltön. 15.00 ATP Uncovered. 8.45 Extreme makeover: Weight loss edition. 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät Del 3757 av 220. Kadota jääkuutio. 18.05 Kultajahti krokotiilisaarella. 22.00 Trolljägarna. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 2.10 Briljanta forskare. 23.00 Temptation Island Suomi 7 0.00 Madventures Suomi. 17.55 The real housewives of Orange County. Panttilainaamoon tuodaan hyvin harvinainen ja arvokas hopeadollari, mutta sen aitous mietityttää Rickiä. Del 7 av 10. 9.35 Lyxfällan. 1.00 Navy CIS. 16.50 Svenska Hollywoodfruar. 19.00 Helt ärligt. Svensk faktaserie från 2017. 12.30 Uusi elämä etelässä 13.25 Rantavahdit 13.55 Rantavahdit 14.25 Australian rajalla 14.55 Australian rajalla 15.25 Heikoin lenkki 16.15 Tankkaustarinat 17.15 Suomen huutokauppakeisari 18.10 Suomen Tulli Kotimainen dokumentaarinen sarja. 1.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 1.35 Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 176260 The One Where the Stripper Cries. 19.45 Go’kväll. 12.25 Här är ditt liv. 23.45 Wheeler Dealers. KUTONEN FI 6.25 Ruokamatkalla USA:ssa. 11.15 Family Guy. Svenskt trädgårdsmagasin från 2020. 9.30 Puoli seitsemän. 5.00 Villeimmät videot. 13.20 Ennätystehdas. Amerikkalainen animaatiosarja. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa. LIV FI 6.00 Astral-TV. 12.35 Kadonneet. Tysk dokumentärserie från 2018. 7.55 Kiinteistöveljekset. 11.45 Extreme makeover: Home edition. Kaupunki asukkaineen elää sosiaalisessa, taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa myllerryksessä. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 1.40 Tänk till talkshow. 3.25 Museoiden mysteerit. Del 2. Amerikkalainen animaatiosarja. 8.40 Mysteerikohteet. 22.55 Museoiden mysteerit. 19.05 Remppa vai muutto. Huomioikaa, että Suomessa ei voi katsoa tiettyjä ruotsalaisilla kanavilla näytettävistä urheilulähetyksistä tv-oikeuksien vuoksi. 7.30 Supertähtien asuntoautot. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN YLE TEEMA & FEM SUB JIM 6.25 Ylen aamu. 8.00 Extreme makeover: Home edition. 11.30 Moottoriurheilu: MM-sarja Portugali. 19.00 Lyxfällan. 16.40 Simpsonit. 18.10 Suomen Tulli. 7.00 Morgonstudion. 1.35 Simpsonit. 2.45 Amerikan kovimmat keräilijät. 12.30 Murha paratiisissa. 10.00 Moottoriurheilu: WTCR Ningbo. 12.30 Suuret pienet talot. 12.55 Lapin poliisit. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa C4 TIISTAI 28.4.2020 6.50 Pikku Kakkonen. 6.55 Huutokauppataisto. 21.00 Hot Tub Time Machine – Kasarikankkunen (USA 2010) Neljä kundia palaa teinivuosien patikkamökille. 23.30 ATP Uncovered. Jakso 6/19. Jakso 6/12. 22.00 Bäckström. 18.55 Korta tv-historier. 0.40 American Chopper. 21.00 Suurmestari. 17.45 McLeods döttrar. Svenskt bakprogram från 2019. 19.00 Tulossa: Toisenlaiset teiniäidit. 3.10 90 päivää morsiamena. Svensk realityserie från 2019. 1.25 CSI. Leonard saa tilaisuuden lähteä uskomattomalle tutkimusretkelle, ja Sheldonin on vaikea sopeutua ajatukseen. 14.10 Suurmestari. 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo. 2.40 Astral-TV. 20.55 Tulossa: Toisenlaiset teiniäidit 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Madventures Suomi Jakso 5/10. 20.00 Wheeler Dealers. 21.30 Onko koolla väliä. 18.30 Sverige idag. Amerikanskt drama från 2015. Svenskt realityprogram från 2020. 4.10 Hawaii five-0. 0.40 Mästarnas mästare. 2.30 Tennis: US Open New York. 18.45 Simpsonit. 11.06 Yle Uutiset LounaisSuomi. Del 4 av 6. 11.40 Kiinteistöveljekset. Svenskt samhällsprogram från 2019. 4.00 Paradise hotel. 21.00 Rimakauhua ja rakkautta. 22.00 Maistissa maailmalla. 0.05 Min röst: Minun ääni. FOX FI 6.00 Kanadan rajalla. Svensk reportageserie från 2014. Del 3. 18.20 Family Guy. 0.35 Längtan är en plats. 14.50 Undercover boss Canada. 18.20 Nyhetstecken. 21.00 Hela kändis-Sverige bakar. 21.00 Rillit huurussa Amerikkalainen komediasarja. 21.00 9-1-1. UK. Svenskt samhällsprogram från 2020. 22.00 Guldfeber – stölderna på Kungliga Myntkabinettet. 23.00 Neljät häät Britanniassa. 12.50 The real housewives of Orange County. 10.00 Simpsonit. 20.00 The Wall Suomi. 8.55 The Cool Kids. 9.55 Brittien Huippumalli haussa. 10.00 Rouva Ministeri. 14.40 Arkistokuvia: Ravintoa ja virkistystä. 12.45 Tehtävä: täydellinen hääpuku. 21.00 Situation Sverige. 16.00 Pyöräily: La Madrid Challenge by La Vuelta. 18.00 Suzanne möter. 12.10 Yle Oddasat. 11.40 Miehen puolikkaat. (R) Jakso 68/162. 19.00 Seitsemän Uutiset Jakso 85/366. 10.00 Sydämen asialla. 19.00 Rapport. 4.00 Yön AVA. 22.50 Takapihalle haudatut. 18.00 Sinkkuillallinen. 2.00 Pietarin kapellimestari. 18.00 Olympialaiset: Shredding monsters. Miten villapaidan paituus määritetään. 23.00 TV4Nyheterna. 5.00 Synnytä ja voita! 5.30 Kotiunelmia. 14.55 TV4Nyheterna extra. 13.50 Extreme makeover: Weight loss edition. 6.30 Chuggington (R) 6.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (R) 6.50 Muumilaakson tarinoita (R) 7.40 Paavo Pesusieni (R) 8.05 Nuori Robin Hood (R) 8.25 Alvin ja pikkuoravat (R) 8.40 Viidakon veijarit (R) 8.50 Ötökät! (R) 9.05 Bob’s Burgers (R) 9.30 Mutsi 10.00 Lemmen viemää (R) 12.00 Emmerdale (R) 12.30 Salatut elämät (R) 13.00 Simpsonit (R) 14.00 Amazing Race (R) 15.05 Julkkis Pomo piilossa (R) 16.00 Myytinmurtajat 17.00 Pitääkö olla huolissaan. 13.00 Olympialaiset: Legendat elävät. 1.00 Tennis: US Open New York. Amerikkalainen draamasarja. 0.30 Hawaii five-0. 16.15 Miehen puolikkaat. 17.15 Agenda. 11.38 Yle Uutiset ItäSuomi. 15.20 Wheeler Dealers. 2.45 Sportnytt. 20.30 Robinson. KK: Samuli Valkama, Jyrki Karttunen. 10.55 Diili. 2.55 Nyhetstecken. 8.30 Tanskalaisia majataloja (R) 9.00 Efter Nio 10.00 Lupatarkastaja pohtii elämää 10.30 F-sana 10.56 Svenskfinland runt 11.00 Etäkoulu: Esteitä ja ylityksiä (R) 12.00 Iltajumppa 12.25 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (R) 13.50 Carmine Street Guitars 15.10 Isä Matteon tutkimuksia (R) 16.05 Milanon naisten paratiisi 16.55 Tusina tavaraa Suomesta (R) 17.25 Mumindalen 17.47 Kevin ja isoisä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Koko kylän suru 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Valitut sanat : Engman & Andersson 20.30 Valitut sanat : Zander & Vasantola 21.00 Basquiat – taiteilijan tarina 21.55 Kino Suomi: Kaupunkisinfonia Kaupunkisinfonian pääosassa on Helsinki vuonna 1993. 0.00 Undercover boss Canada. 9.15 Kymppitonni. Del 10 av 10. 4.30 Purjehdus: Spirit of Yachting. Del 2. 16.00 En plats i solen: Vintersol. 22.55 Night at the Museum 2. 21.00 Lyxfällan. 17.10 Wheeler Dealers. 5.00 Miekkailu: Grand Prix Series. 2.25 Speed Kuoleman kyydissä. Svensk pratshow på meänkieli från 2020. 20.00 Ennätystehdas. 20.00 Panttilainaamo Amerikkalainen realitysarja. 18.30 Oddasat. Lande (R) 16.00 Salatut elämät (R) 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale Del 8430 av 349. 5.20 Navy CIS. 8.00 Moottoriurheilu: WTCR Ningbo. Del 15 av 24. 11.15 Supertähtien asuntoautot. 15.45 Näin tehtiin Jäinen planeetta. Jakso 24/24. 0.45 Family Guy. 0.00 Tennis: Australian avoimet. Amerikkalainen animaatiosarja. 23.00 Dilan och Moa. 0.00 Late night Sverige. Del 5 av 11. 22.00 Aktuellt. 7.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. 14.25 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 22.00 Criminal Minds. 13.30 Bytt är bytt. 21.55 Gåsmamman Naarasleijona. 6.45 Simpsonit. 15.20 Maailman hauskimmat kotivideot. 22.55 Suomen huutokauppakeisari 23.50 Arman Pohjantähden alla 0.45 Amerikan kovimmat keräilijät. 1.35 Hitlers innersta krets. 23.20 Rapport. Svensk kriminalserie från 2020. EUROSPORT 1 FI 7.00 Miekkailu: Grand Prix Series. 1.45 Brittien Huippumalli haussa. 5.55 Ulos luontoon: Kevätseuranta.. 9.30 Fast n’ Loud. 3.40 Julkkis Pomo piilossa. 19.38 Sportnytt. 12.16 Oddasat. 22.00 Kymmenen Uutiset Jakso 85/365. 21.55 Tulossa: Stand Up! 22.00 Rikkaat ja rahattomat Kotimainen realitysarja. 18.05 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 23.00 Sportnytt. 14.30 Halv åtta hos mig. 19.00 Frendit Jakso 11/18. 1.50 Poliisit – kotihälytys. 19.50 Keno. 7.19 Hilla ja avaruuden Eetu. 9.00 Sinkkuillallinen. 4.20 Myytinmurtajat. 2.45 Farang. Del 12 av 20. 8.10 Lapin poliisit. TV3 6.05 Nanny. 20.30 Snooker: Northern Ireland Open. Svensk livsstilsserie från 2019. Amerikkalainen animaatiosarja. 15.00 Huutokaupan metsästäjät. 5.10 Ihmeelliset eläimet. Del 10. Svensk livsstilsserie från 2013. 17.55 Family Guy. TV4 6.05 Younger. 8.35 Lystikkäät eläinveikkoset. 14.10 Kanadan rajalla. Svensk språkserie från 2010. Del 3230 av 200. Svensk dokumentärserie från 2020. 3.00 How I met your mother. 4.45 Are you the one. 15.25 Numb3rs. 2.20 Överlevarna. 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 21.00 Muuttohaluton poikamies. Svenskt magasin från 2020. Jakso 11/47. Sinister 6 8.35 Bakugan: Battle Planet 9.00 Neljät häät Amerikassa 10.00 Pientä pilaa 10.05 MasterChef USA 11.00 Onnenarpa 12.00 Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljät häät Amerikassa 15.55 MasterChef USA 16.50 HS Lasten uutiset 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Haluatko miljonääriksi. 20.00 Maalla, merellä ja lautasella Jakso 2/8. 11.00 Moottoriurheilu: MM-sarja Italia. 21.00 Trädgårdstider. 2.50 McLeods döttrar. 15.15 Napakymppi. 5.45 Sverige idag. 2.20 Law & order: Special victims unit. 23.25 Älska mig. 1.05 Uutisikkuna. 3.25 Astral-TV. Del 6 av 10. 6.53 Kaapo. 3.35 Astral-TV. 10.50 Family Guy. 22.30 Isäviikonloput 23.15 Aineissa 23.45 Yksittäistapaus: Ei mitään hätää 0.00 Uutisikkuna. 20.00 TV4Nyheterna. 12.15 Emma hittar hem. 11.45 Neljät häät Britanniassa. 7.30 Kuiske 7.38 Pikku Pörriäinen 7.42 Simo 7.48 Ritari Mikke 8.01 Askarrellaan 8.08 Ella, Oskari ja Huu 8.22 Galaxi 8.23 Urheiluhullut 8.25 Lassie 8.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 9.00 Casualty 9.50 Uusi päivä (R) 10.20 Muuttopäiväkirjat (R) 10.50 Toivotut: Peräkamaripojat 11.40 Toivotut: Reinikainen 12.10 Hevoset muuttivat elämän 12.25 Näin Norjassa 12.40 Myyriä ja muita metsäneläimiä 13.20 Yle Olohuone 14.50 Merta päin! (R) 15.20 Yksineläjä Severin (R) 15.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 16.00 Toivotut: Reinikainen 16.35 Muumilaakso 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Toivotut: Peräkamaripojat 18.50 Muumilaakso 19.15 Koiraperheet käytöskoulussa 20.00 Syke (R) 20.50 marjuttuulikki: Hormonaalinen ehkäisy 21.00 Mitä mietit, Ronja Salmi. 10.45 Asunnon metsästäjät. 1.10 Family Guy. 20.00 Vappu ja Marja Live. 0.55 Remppa vai muutto. 9.10 Kauniit ja rohkeat (R) 9.35 Emmerdale (R) 10.05 Vappu ja Marja Live (R) 11.05 Maalla, merellä ja lautasella (R) 13.00 Grand Designs New Zealand (R) 14.00 Huippukokki landella (R) 15.00 Stadi vs. Svenskt nyhetsmagasin från 2020. 19.00 Snooker: Northern Ireland Open. Del 1 av 8. 13.25 Takki ja liivit pois. Jakso 14/25. 18.00 Efter fem. 2.05 NCIS: Los Angeles. 10.10 Hemmagympa med Sofia. 20.20 Anjas resor. 23.10 True detective. 4.20 Numb3rs. 11.14 Yle Uutiset Häme. 21.00 Kick-Ass 2. 22.00 Snooker: Northern Ireland Open. Amerikansk komediserie från 2016. 19.00 Burgerimies Euroopassa Jakso 5/10. 7.50 Museoiden mysteerit. 23.03 Cold Storage (R) 23.11 Through the supermarket in five easy pieces (R) 23.20 Bobbi Jene 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 9.06 Mitä tänään syötäisiin. 4.15 Ruokamatkalla USA:ssa. Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla! 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bull 23.30 Ratamo Isänmaan ystävät (R) 0.25 Bäckström. 2.25 Poliisit. 11.30 Father Brown. 13.30 Pyöräily: Clasica San Sebastian. 16.00 Lemmen viemää. 20.00 Fitnesspäiväkirja 2020. 16.15 Gold Rush: Unohdetut kaivokset. 19.25 K-märkta ord. 17.05 Neljät häät Britanniassa. Tietääkö Janne Kataja, että jää kelluu. Del 10. 16.10 90 päivää morsiamena. 23.00 Paradise hotel. 20.30 Rapport. 13.15 Paluu alttarille. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 28.4. Kilpa-ahmatti. 20.00 Vintage-valtakunta. 13.00 Hem till gården. Del 17 av 20. 10.50 Remppa vai muutto. 21.00 Suurmestari (R) Jakso 4/10. 7.50 Moderni perhe. 17.05 Kadonneet. 23.05 Phantom Thread. 14.25 K-märkta ord. 0.00 Sinkkuillallinen. Svensk dokumentär från 2020. Del 8 av 10. 15.30 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.08 Murha paratiisissa 18.00 Yle Uutiset 18.20 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Talo jalavan varjossa 20.00 Vintage-valtakunta 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Menov*tunpaussi 21.45 Yle Uutiset 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Erikoisryhmä Köln 22.45 Oddasat 23.00 Perjantai 23.40 Maailma liekeissä 0.35 Puoli seitsemän. 12.30 Moottoriurheilu: MM-sarja Venäjä. 7.05 Lemmen viemää. 6.30 Köket. 13.30 Onnenpyörä. SVT1 6.15 Fråga doktorn. 6.00 Rusty Rivets 6.25 Ritariprinsessa Nella 6.50 Hatchimals 6.55 Bing 7.05 Disney esittää: Avalorin Elena 7.30 Disney esittää: Ducktales 7.55 LEGO Ninjago 8.10 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs
22.00 Criminal Minds. Del 5 av 31. 2.40 Amerikan kovimmat keräilijät. 11.40 Miehen puolikkaat. 19.45 Go’kväll. Lande. 5.20 Fitnesspäiväkirja 2020. SVT1 6.15 Go’kväll. Phoebe opettaa Joeylle ranskaa koeesiintymistä varten. 21.00 Sveriges yngsta mästerkock. 1.30 Tennis: Ranskan avoin tennisturnaus Pariisi. 20.00 TV4Nyheterna. 20.55 Lokala nyheter. 23.00 Suomen huutokauppakeisari Kotimainen realitysarja. 21.40 Strike Back Jakso 7/10. Svensk matlagningsserie från 2019. TV3 6.05 Nanny. 23.55 Arman Pohjantähden alla 0.50 Amerikan kovimmat keräilijät. 18.30 Sverige idag. 18.00 Olympialaiset: Running in North Korea. Epämukavuusalueella. 23.20 Family Guy. 9.15 Kymppitonni. 19.00 Seitsemän Uutiset Jakso 86/366. 9.55 Brittien Huippumalli haussa. 9.10 Kauniit ja rohkeat (R) 9.35 Emmerdale (R) 10.05 Grand Designs New Zealand (R) 11.05 First Dates Suomi (R) 13.00 Oma koti kullan kallis (R) 14.00 Huippukokki landella (R) 15.00 Masked Singer Suomi (R) 16.00 Salatut elämät (R) 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale Del 8431 av 349. 1.40 Ghost Adventures. 22.00 Navy CIS. Svensk faktaserie från 2017. Jakso 7/12. Huomioikaa, että Suomessa ei voi katsoa tiettyjä ruotsalaisilla kanavilla näytettävistä urheilulähetyksistä tv-oikeuksien vuoksi. Del 9 av 10. 7.55 Kiinteistöveljekset. 11.30 Moottoriurheilu: MM-sarja Saksa. 23.00 Sportnytt. 20.00 Miehen puolikkaat. Svenskt realityprogram från 2020. 7.00 Miekkailu: Grand Prix Series. 22.50 Takapihalle haudatut. Del 3. 9.35 Lyxfällan. Del 12. Uusiometallibisneksillä rikastunut perhe muuttaa kartanokodistaan Hervannan lähiöön, ja joutuu viikon ajaksi epämukavuusalueelle. 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo. 14.55 TV4Nyheterna extra. 2.20 1/2 rum och kök. TV4 6.05 Younger. Lucrezian terveys horjuu ja hänen on aika löytää itselleen seuraaja. 23.00 TV4Nyheterna. Svenskt vetenskapsmagasin från 2020. 7.00 Morgonstudion. 1.50 Poliisit kotihälytys. Svensk musikunderhållning från 2018. 12.35 Kadonneet. 2.30 Poliisit. Del 5 av 10. 12.40 Pientä pilaa. 19.30 Hitlers innersta krets. 17.55 The real housewives of Orange County. 23.40 Jag blev våldtagen. Del 5. 12.30 Suuret pienet talot. Valkeakoskelle saapuu upporikas venäläinen, joka ostaa kaiken mahdollisen ökyveneistä rantatontteihin. 1.25 CSI. 23.00 Burgerimies Euroopassa. Del 1 av 12. Svensk språkserie från 2010. 7.30 Disney esittää: Ducktales. 18.20 Nyhetstecken. 4.25 Pernilla Wahlgrenin maailma. Monican ja Chandlerin adoptiolapsen äiti kertoo, että lapsen isä voi olla murhamies. 7.25 Supertähtien asuntoautot. 23.00 Narcos 0.05 Rikkaat ja rahattomat. 15.00 Pyöräily: Ridelondon Classique. 17.00 Yökylässä Maria Veitola. Uusi suomiheimo. Fransk dokumentärserie från 2011. 13.20 Lapin poliisit. 2.45 Brittien Huippumalli haussa. 15.20 Wheeler Dealers. Amerikkalainen animaatiosarja. 17.05 Ut i naturen. 18.45 Simpsonit. 20.30 Veep. KUTONEN FI 6.05 American Chopper. Lande Jakso 8/14. Amerikkalainen animaatiosarja. 13.45 Kanadan rajalla. 3.25 Museoiden mysteerit. 16.15 Miehen puolikkaat. 18.55 The Great British Bake Off. 11.15 Family Guy. Svensk dokumentärserie från 2020. Illan mittelössä testataan, ovatko staycationit tuttuja landeille ja tietävätkö landet Vuoden Markku -palkintoa. 21.00 Norrmalmspolisen. 2.10 Midnight Sun. 12.50 The real housewives of Orange County. 4.45 Are you the one. Del 11. Svensk realityserie från 2019. 22.00 Maistissa maailmalla. 13.30 Pyöräily: Ridelondon Classique. 15.15 Napakymppi. 5.05 Endgame. 2.45 Sportnytt. Del 1 av 10. Svensk dokumentär från 2020. 21.30 Snooker: Scottish Open. 23.50 Rakas, ostin meille kodin. Jakso 7/10. 0.50 Vetenskapens värld. Del 2 av 10. LIV FI 6.00 Astral-TV. 10.00 Moottoriurheilu: WTCR Suzuka. 13.25 Onnenpyörä. 19.50 Keno. 21.55 Kova laki. 22.00 Madventures Suomi Jakso 5/10. 20.00 Gordon Ramsay’s 24 hours to hell and back. Del 10 av 18. Tysk dokumentärserie från 2018. 23.00 Paradise hotel. 10.50 Yle Uutiset Uusimaa. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 21.00 Modernit miehet Jakso 11/12. 8.45 Extreme makeover: Weight loss edition. Del 3231 av 200. 15.05 Arvostele mun illallinen Ruotsi. 22.00 Sex Tape Suomi Jakso 6/10. 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 6.00 Rusty Rivets 6.25 Ritariprinsessa Nella 6.50 Hatchimals 6.55 Bing 7.05 Disney esittää: Avalorin Elena 7.30 Disney esittää: Ducktales 7.55 LEGO Ninjago 8.10 Disney esittää: Ultimate Spider-Man 8.35 Bakugan: Battle Planet 9.00 Neljät häät Amerikassa 9.55 Pientä pilaa 10.05 MasterChef USA 11.00 Onnenarpa 12.00 Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljät häät Amerikassa 15.55 MasterChef USA 16.50 HS Lasten uutiset 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Neljät häät Amerikassa Amerikkalainen realitysarja. Del 3 av 10. 12.30 Murha paratiisissa. 2.20 Law & order: Special victims unit. Svenskt samhällsprogram från 2020. 12.45 Pitääkö olla huolissaan klassikko. 12.25 Gold Rush. 0.15 Rapport. 1.00 Sinkkuillallinen. 5.10 Miten kaikki tehdään. 16.00 Lemmen viemää. 20.00 Huvila & Huussi. 14.15 Neljän tähden talkoot. 23.55 Women Make Film uusi matka elokuvaan 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 9.06 Mitä tänään syötäisiin. SVT2 10.00 Forum. 0.00 Tennis: Ranskan avoin tennisturnaus Pariisi. 18.30 Oddasat. 21.00 Zohan: lupa saksia 23.15 Anthony Bourdain kohti tuntematonta (R) Etelä-Korea. 16.30 Pyöräily: ParisTours. 16.50 Svenska Hollywoodfruar. 10.50 Remppa vai muutto. 0.00 Undercover boss Canada. 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa. 22.00 Kino: Rodin. 11.15 Supertähtien asuntoautot. 9.00 Moottoriurheilu: WTCR Suzuka. 19.00 Tjejer gör lumpen. 13.00 Hem till gården. 19.25 Kulturnyheterna. 9.00 Sinkkuillallinen. 21.55 K-märkta ord. 0.30 Hawaii five-0. 20.00 Kotiunelmia. 23.50 Wheeler Dealers. 3.35 90 päivää morsiamena. 18.00 Täydelliset naiset. 3.25 Yön AVA. 4.15 Ruokamatkalla USA:ssa. 1.55 Remppa vai muutto. Del 9 av 15. 15.40 Ylen erikoislähetys koronaviruksesta 16.10 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.05 Murha paratiisissa 18.00 Yle Uutiset 18.20 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Vuorovesi 20.00 Kandit 20.30 Yle Uutiset 21.00 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Outlander Matkantekijä 23.00 Oddasat 23.15 Pimeä historia: Suomalaiset terroristit (R) 23.45 Puoli seitsemän 0.15 Uutisikkuna. 21.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan 22.00 Kino: Rodin Kuvanveistäjä Auguste Rodin tapasi ateljeellaan Camille Claudelin, joka sinnikkyydellään pääsi mestarin oppilaaksi. 17.10 Wheeler Dealers. 3.00 Tennis: Ranskan avoin tennisturnaus Pariisi. 19.00 Snooker: Northern Ireland Open. 4.05 Hawaii five-0. Amerikansk komediserie från 2016. 15.50 Gordon Ramsay’s 24 hours to hell and back. (R) 9.39 Mahdoton maa 10.30 Mumindalen 10.53 Kevin ja isoisä 11.00 Etäkoulu: Sormilla vai puikoilla (R) 11.55 Tarinoita järviltä (R) 12.00 Iltajumppa 12.15 Yle Live: Wimme & Rinne 13.06 Historia: Kauneus kautta aikojen 14.00 21 kuvaa: Ville Andersson (R) 14.10 Valitut sanat : Engman & Andersson 14.40 Valitut sanat : Zander & Vasantola 15.10 Isä Matteon tutkimuksia (R) 16.10 Milanon naisten paratiisi 16.55 Tusina tavaraa Suomesta (R) 17.25 Tanskalainen maajussi (R) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Lola ylösalaisin (R) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Medicit, Firenzen valtiaat Jakso 4/8. 7.00 Asunnon metsästäjät. Tietääkö Janne Kataja, että jää kelluu. 11.00 Moottoriurheilu: MM-sarja Latvia. 2.40 Maailman hauskimmat kotivideot. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 20.05 Matkaaja: Pohjoinen jäämeri Jakso 2/6. 13.00 Olympialaiset: Legendat elävät. 0.35 Moderni perhe. Del 3. 20.00 Stadi vs. 8.55 The Cool Kids. 8.00 Moottoriurheilu: WTCR Suzuka. Finsk realityserie från 2018. 2.55 Nyhetstecken. 8.50 Maailman hauskimmat kotivideot. 18.20 Family Guy. 17.55 Family Guy. 18.00 Efter fem. 7.55 Museoiden mysteerit. 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa. Svenskt magasin från 2020. 2.50 McLeods döttrar. 1.50 Hitlers innersta krets. 20.00 Wheeler Dealers. 1.25 CSI: Miami. 15.15 Maailman hauskimmat kotivideot. 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Pitääkö olla huolissaan. 19.05 Amerikan kovimmat keräilijät Amerikkalainen sarja. 23.00 Alla funkar olika. 12.02 Yle Uutiset Lappi. 18.55 Korta tv-historier. 1.45 Teknavi. 16.10 90 päivää morsiamena. Riario yrittää jälleen houkutella Lorenzoa sotaan. Anthony Bourdain palaa Souliin vuosien tauon jälkeen nauttimaan merenelävistä ja muista herkuista lasiin sylkemättä. (R) 0.05 Masked Singer Suomi. Mikä neuvoksi, kun marraskuu kestää neljä kuukautta. 176261 The One Where Joey Speaks French. 9.35 Alastomat selviytyjät extreme. 12.10 Yle Oddasat. 22.25 Kuka murhasi Birgitten. 12.14 Oddasat. 20.30 Robinson. Opet vastakkain. 21.00 Totuus kuulennosta. Leonard palaa matkaltaan etuajassa eikä kerro tästä Sheldonille, joka alkaa epäillä, että Pennyllä on toinen mies. Amerikkalainen draamasarja. 14.10 Unelmarempat. 3.30 Astral-TV. 12.50 Tuttu Tyylitaiturina by Metti Forssell. 12.30 Uusi elämä etelässä 13.25 Rantavahdit 13.55 Rantavahdit 14.25 Australian rajalla 14.55 Australian rajalla 15.25 Heikoin lenkki 16.15 Tankkaustarinat 17.15 Suomen huutokauppakeisari 18.10 Suomen Tulli Kotimainen dokumentaarinen sarja. Del 16 av 20. Del 9. 18.05 Kultajahti krokotiilisaarella. 21.00 Rillit huurussa. 16.10 Brittien Huippumalli haussa. 18.45 Uutiset. Tysk dokumentärserie från 2018. 6.20 Lystikkäät eläinveikkoset. 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. Kadota jääkuutio. 12.30 Moottoriurheilu: MM-sarja Tsekin Tasavalta. 1.30 The Great British Bake Off. 0.20 Guldfeber – stölderna på Kungliga Myntkabinettet. 20.00 Rikkaat ja rahattomat Kotimainen realitysarja. 0.40 Baby Driver. 22.00 Orup 60 år. 18.00 Sinkkuillallinen. 13.25 Hormoonit valloillaan. 0.00 Late night Sverige. Del 41 av 44. Miten villapaidan paituus määritetään. 3.35 Ulosottomiehet. 2.55 Teknavi. 7.00 Huutokauppataisto. EUROSPORT 1 FI 6.00 Olympialaiset: Hall of Fame Sydney 2000. 5.45 Sverige idag. 23.30 FOMO – stressen med SoMe. 22.00 NCIS Rikostutkijat. 23.10 Utrikesbyrån. 5.20 Navy CIS. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN YLE TEEMA & FEM SUB JIM 6.25 Ylen aamu. 20.05 Joonas Nordman Show. 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät Del 3758 av 220. 1.20 Vem bor här. 5.00 Miekkailu: Grand Prix Series. 3.05 How I met your mother. 19.00 Lyxfällan. Amerikansk kriminalserie från 2019. 6.00 Astral-TV 9.00 Grillit huurussa 9.55 Pientä pilaa 10.00 Heikoin lenkki 10.50 Leijonan luola USA 11.40 Et sä tiedä kuka mä oon. 20.30 Rapport. 15.30 Du är mitt äventyr. 4.25 Numb3rs. 17.05 Neljät häät Britanniassa. 23.55 All Is Lost. 8.50 Mysteerikohteet. 10.00 Rouva Ministeri. 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas Jakso 7/10. 21.00 Uppdrag granskning. Svenskt nyhetsmagasin från 2020. 21.00 Världens undergång: Hitlers uppgång och fall. 12.05 Huutokaupan metsästäjät. 15.25 Numb3rs. 0.00 Neljät häät Britanniassa. 11.54 Yle Uutiset PohjoisSuomi. Rooleissa: Vincent Lindon, Izia Higelin. 8.10 Lapin poliisit. 10.45 Asunnon metsästäjät. Petosvahvistus. Ranskaa. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 16.00 En plats i solen: Vintersol. 23.45 Simpsonit. 4.30 ATP Uncovered. 10.00 Sydämen asialla. 3.40 Proven Innocent. 10.30 Saltön. 10.45 Svenska Hollywoodfruar. 15.50 Jumppahetki: Reipas jumppa 16.00 Toivotut: Reinikainen 16.35 Muumilaakso 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Toivotut: Mooseksen perintö 18.50 Muumilaakso 19.15 Syke (R) Jakso 7/10. 11.30 Father Brown. 17.45 McLeods döttrar. 6.30 Köket. Svensk dokumentärserie från 2020. 21.00 Ex-Onnelliset. FOX FI 6.00 Kanadan rajalla. Jakso 7/19. Del 18 av 20. 2.30 The Affair. 10.10 Hemmagympa med Sofia. 13.55 Farväl miss Bishop. Svenskt samhällsmagasin från 2020. Del 3. 19.00 Remppa vai muutto. 14.50 Undercover boss Canada. 1.40 Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 22.00 Madame Deemas kärleksresa. 6.45 Nyhetsmorgon. 19.00 Rapport. 21.00 Modernit miehet. 7.50 Moderni perhe. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa C5 KESKIVIIKKO 29.4.2020 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 29.4 6.52 Ludovic 7.05 Poppelikumpu 7.10 Tete ja Mama 7.19 Minun nimeni on 7.24 Kaisa ja Olli 7.33 Mauno 7.44 Tiedonjyvä 7.55 Vekarat! 8.21 Galaxi 8.22 Aappo ja Tööt 8.29 Otso ja sopulit 8.36 Näin meillä 8.50 Jumppahetki: Reipas jumppa 9.00 Casualty 9.50 Uusi päivä (R) 10.20 Muuttopäiväkirjat (R) 10.50 Toivotut: Peräkamaripojat 11.40 Toivotut: Reinikainen 12.15 Paksut pariskunnat 13.00 Meidän pitää puhua (R) 13.20 Yle Olohuone 14.50 Hamppumies vastaan valtio (R) 15.20 Mitä mietit, Ronja Salmi. 5.45 Villeimmät videot. 17.05 Kadonneet. 3.35 Astral-TV. 1.00 Navy CIS. 16.15 Gold Rush. 21.00 Zohan: lupa saksia. 15.00 Huutokaupan metsästäjät. 3.15 Simpsonit. 11.00 Malou efter tio. 17.00 Dr Phil. 6.30 Chuggington (R) 6.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (R) 6.50 Muumilaakson tarinoita (R) 7.40 Paavo Pesusieni (R) 8.05 Nuori Robin Hood (R) 8.25 Alvin ja pikkuoravat (R) 8.40 Viidakon veijarit (R) 8.50 Ötökät! (R) 9.05 Bob’s Burgers (R) 9.30 Mutsi 10.00 Lemmen viemää (R) 12.00 Emmerdale (R) 12.30 Salatut elämät (R) 13.00 Simpsonit (R) 14.00 Amazing Race 15.05 Ota rahat ja juokse (R) 16.00 Myytinmurtajat 17.00 Masked Singer Suomi (R) 18.00 Ulosottomiehet (R) Jakso 8/10. 19.38 Sportnytt. Brittisk dokumentär från 2018. 11.45 Extreme makeover: Home edition. Del 12 av 20. Del 16 av 24. 4.00 Paradise hotel. 3.05 Zoo. 10.50 Family Guy. 13.20 Sinkkuillallinen. Del 3. Del 6. 1.00 Stadi vs. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Temptation Island Suomi 7 Kotimainen realitysarja. 21.00 Carlito’s Way. AVA FI 6.00 Aamun AVAus. 14.30 Halv åtta hos mig. 20.00 Kandit. Amerikkalainen animaatiosarja. 0.00 Tänk till talkshow. 19.00 Onnenpyörä. 12.00 Moottoriurheilu: MM-sarja Indonesia. 8.35 Lystikkäät eläinveikkoset. 21.00 Rillit huurussa Amerikkalainen komediasarja. 1.00 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 13.30 Bytt är bytt. 15.30 Ylen aamun parhaat. 19.00 Frendit Jakso 13/18. 22.00 Kymmenen Uutiset Jakso 86/365. 16.40 Simpsonit. 13.00 The Great British Bake Off. 11.14 Yle Uutiset Häme. (R) Jakso 11/12. 22.30 Dörrvakterna. 12.25 Här är ditt liv. 9.30 Puoli seitsemän. 22.00 Aktuellt. 22.55 Family Guy. 2.05 NCIS: Los Angeles. 6.45 Simpsonit. 10.00 Simpsonit. Kadota jääkuutio. 21.00 Kumman kaa. Kotimainen komediasarja. 0.40 Takapihalle haudatut. 14.20 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 20.00 Suurmestari (R) Jakso 4/10. Del 13 av 20. 11.40 Kiinteistöveljekset. 12.15 Emma hittar hem. Del 12 av 20. 7.05 Lemmen viemää. Del 11 av 18. TV5 FI 6.05 Caribbean Life. 11.50 Kesämökkiunelmia. 0.10 Simpsonit. 19.15 Lokala nyheter. 5.05 En plats i solen: Vintersol. 11.06 Yle Uutiset LounaisSuomi. 8.25 Tämä tästä 8.40 Onnistuuko avioliitto. 1.50 Kova laki: Erikoisyksikkö. 11.45 Neljät häät Britanniassa. 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Del 9 av 10. 21.00 ATP Uncovered. 11.38 Yle Uutiset ItäSuomi. 18.00 Amerikan rajavartijat: Meksiko. Jakso 2/24. Jakso 13/24. 23.10 Yle Live: Pariisin Kevät 0.10 Uutisikkuna. 19.00 Hansin matkassa Jakso 5/10. 2.35 Ghost Adventures. 22.55 Museoiden mysteerit. 8.00 Extreme makeover: Home edition. Amerikkalainen komediasarja. 17.15 Situation Sverige. 13.50 Extreme makeover: Weight loss edition. 21.00 112 Hätäkeskus. 3.30 Astral-TV. (R) Jakso 69/162. 5.55 Vintagevaltakunta.. 14.35 Arkistokuvia: Ajan kuvastin 51. 0.45 American Chopper. Viattomat. 10.55 Diili
LIV FI 6.00 Astral-TV. 18.45 Simpsonit. 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit Jakso 2/11. 12.02 Yle Uutiset Lappi. 20.00 TV4Nyheterna. 20.00 Svenska tv-historier. 16.15 90 päivää morsiamena. 20.30 Veep. 22.40 Aaron Kaufman työnhaussa. 2.50 Maailman hauskimmat kotivideot. 3.05 How I met your mother. Del 13 av 13. 14.50 Undercover boss Canada. 9.30 Puoli seitsemän. 11.00 Malou efter tio. 15.15 Napakymppi. 12.40 Pientä pilaa. 20.30 Rapport. 22.00 Husdrömmar Sicilien. Ross yrittää hankkia Rachelin työpaikan takaisin, mutta Rachelin tunteet saavat hänet muuttamaan mielensä. 3.00 Tennis: Ranskan avoin tennisturnaus Pariisi. 18.55 Korta tv-historier. FOX FI 6.00 Kanadan rajalla. 11.45 Kiinteistöveljekset. 22.00 Snooker: Scottish Open. 22.00 NCIS Rikostutkijat. 7.11 Martta puhuu. Del 3231 av 200. 9.00 Sinkkuillallinen. 23.00 Suomen huutokauppakeisari 23.55 Arman Pohjantähden alla 0.50 Metsien miehet. 1.05 NCIS: New Orleans. SVT2 10.00 Forum. Amerikkalainen animaatiosarja. Treffeillä huudellaan lojaaliuden perään ja pohditaan parisuhteen asettamia rajoituksia. 4.50 Trolljägarna. 0.45 Världens natur: Myrornas Metropolis. 6.30 Köket. 0.35 Night at the Museum 2. 3.50 Criminal Minds. 21.00 Vappu ja Marja Live Jakso 7/10. 17.05 Forum. 20.00 Simpsonit (R) Jakso 20/22. Svensk dokumentär från 2020. 2.50 Poliisit kotihälytys. Oulussa jäljestetään asetta, rattijuoppoa ja kadonnutta nuortaa Hämeenlinnassa selvitetään rajua ulosajoaa. Vatikaanissa valitaan uutta paavia ja kardinaalien äänistä kamppaillaan kiihkeästi. 17.05 Neljät häät Britanniassa. 13.30 Bytt är bytt. 7.55 Kiinteistöveljekset. 2.10 Min röst: Minun ääni. Etsintöjä ja outoja tappeluita. Asialla aina yhtä asialliset Stan Saanila ja André Wickström. 6.45 Simpsonit. Svenskt aktualitetsprogram från 2020. 7.05 Albi Lumiukko. 18.45 Uutiset. Svensk faktaserie från 2017. 5.15 Family Guy. 7.50 Moderni perhe. 20.00 Gordon Ramsay’s 24 hours to hell and back. 9.15 Kymppitonni. 3.45 90 päivää morsiamena. 12.35 Uusi elämä etelässä 13.30 Rantavahdit 14.00 Rantavahdit 14.30 Australian rajalla 14.55 Australian rajalla 15.25 Heikoin lenkki 16.15 Tankkaustarinat 17.15 Suomen huutokauppakeisari 18.10 Suomen Tulli Kotimainen dokumentaarinen sarja. 11.15 Family Guy. 19.15 Valborgskonsert från Vallda Sandö. 8.35 F-sana 9.00 Tanskalainen maajussi (R) 9.30 Minun totuuteni: Horace Engdahl (R) 10.30 Veljesten keittiössä 11.00 Etäkoulu: Lumileikit piilokamerassa (R) 11.52 Tarinoita järviltä (R) 12.15 Silkkitie 30 päivässä (R) 13.00 Yhdysvaltain taide (R) 14.00 Virkistysalue Rooleissa: Tero Jartti, Martti Suosalo, Lilga Kovanko. 2.30 Zoo. 4.05 Ruokamatkalla USA:ssa. 21.00 CSI: Miami. Kalajuttuja. 16.30 Pyöräily: Coppa Sabatini. 2.25 Ghost Adventures. 8.10 Lapin poliisit. 0.20 Modus. 19.00 Finland är finländskt. 22.55 C’est la vie! Fransk dramakomedi från 2017. Kotimainen realitysarja. 12.30 Moottoriurheilu: MM-sarja Turkki. 12.14 Oddasat. 15.00 Forum: Riksdagens frågestund. UUSI JAKSO! Miehet kyökkiin ja naiset pellolle. 7.05 Lemmen viemää. 13.00 Hem till gården. 10.00 Sydämen asialla. 21.00 Världens natur: De stora apornas ö. Del 14 av 20. 22.00 Ulkolinja: Näkymättömät työntekijät. 18.00 Efter fem. Amerikkalainen draamasarja. KUTONEN FI 6.00 American Chopper. 21.00 Forsaken. Del 2 av 8. 15.20 Wheeler Dealers. RABF21 Brick Like Me. 14.30 Halv åtta hos mig. 14.55 TV4Nyheterna extra. 16.15 Miehen puolikkaat. 23.15 Man on fire. 11.30 Father Brown. Svenskt underhållningsprogram från 2019. Amerikkalainen draamasarja. 22.00 Aktuellt. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 8.35 Lystikkäät eläinveikkoset. Kesällä 2018 eteläsavolaisessa kaupungissa katosi kolmissakymmenissä oleva nainen. 19.30 Världens natur: Myrornas Metropolis. 4.35 Pernilla Wahlgrenin maailma. 23.40 Wheeler Dealers. 3.15 Punk’d Suomi. Kallista oikeudenkäyntiä. Palikat paikallaan. Amerikkalainen komediasarja. 176264 The One Where Estelle Dies. 21.50 Modernit miehet. 22.30 Hjälp, vi har köpt en bondgård! Svensk realityserie från 2020. 15.00 Ylen erikoislähetys koronaviruksesta. 19.00 Frendit Jakso 15/18. 22.15 Sportnytt. 23.55 Undercover boss Canada. 21.25 Keno ja Synttärit 21.30 Temptation Island Suomi 7 Kotimainen realitysarja. Svensk porträttserie från 2020. 11.45 Extreme makeover: Home edition. Syntymäpäiväjuhlat. 21.00 Efterlyst. Rooleissa: Gena Rowland, James Garner, James Marsden. Del 4 av 10. Del 121 av 366. 23.00 Gift vid första ögonkastet Norge. 17.00 Yökylässä Maria Veitola. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.55 The Great British Bake Off. 4.00 Efterlyst. 7.30 Supertähtien asuntoautot. 4.55 Family Guy. 12.30 Suuret pienet talot. 16.40 Simpsonit. 22.55 Family Guy. 15.25 Numb3rs. 6.20 Lystikkäät eläinveikkoset. 16.00 En plats i solen: Vintersol. 1.55 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 30.4. Lego-teemainen erikoisjakso! 21.00 The Notebook – rakkauden sivut The Notebook rakkauden sivut. (R) Jakso 70/162. 21.00 Tage Erlander – makten och sanningen. 12.15 Här är ditt liv. Svensk livsstilsserie från 2020. 17.00 Rapport. 13.00 Rapport. 13.30 Onnenpyörä. 12.25 Fast n’ Loud. 20.55 Anslagstavlan. 12.05 Huutokaupan metsästäjät. 0.55 Narcos. 2.00 YleXPop 2019: Tuure Boelius. 7.49 Pusse 8.00 Siiri ja Krokotiili 8.07 Mimosa ja Lennu 8.21 Galaxi 8.22 Athleticus 8.25 Pertti ja Purtti 8.37 Athleticus 8.40 Patu-koira 8.50 Jumppahetki: Kehonhuolto ja venyttely 9.00 Casualty 9.50 Uusi päivä (R) 10.20 Muuttopäiväkirjat (R) 10.50 Toivotut: Mooseksen perintö 11.40 Toivotut: Reinikainen 12.10 Kulutustavaratarkastajat (R) 12.50 Kovin kuski haussa 13.45 Paksut pariskunnat 14.30 Ambulanssi apuun! 15.10 Karhusaari (R) 15.50 Jumppahetki: Kehonhuolto ja venyttely 16.00 Toivotut: Reinikainen 16.35 Muumilaakso 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Toivotut: Mooseksen perintö 18.50 Luottomies (R) 19.05 Yle Olohuone 20.35 Muumilaakso 21.00 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa 21.50 Modernit miehet 22.30 Aikuiset 22.45 Mitä mietit, Ronja Salmi. Del 2 av 10. 17.00 Dr Phil. 1.00 Sinkkuillallinen. 18.55 Sportnytt. 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Farmi Suomi Jakso 7/10. 2.40 Brittien Huippumalli haussa. 11.45 Neljät häät Britanniassa. 22.00 Johan Falk 4 Leo Gaut. Svensk musikunderhållning från 2018. 22.30 Temptation Island Suomi 7 Extra 23.00 Tulossa: Stand Up! 23.05 El Chapo 0.00 Madventures Suomi. 8.55 The Cool Kids. 17.25 Strömsö. 2.30 Poliisit. Amerikansk matlagningsserie från 2018. 22.25 Kulturveckan. Del 17 av 24. 7.00 Miekkailu: Grand Prix Series. 10.45 Svenska Hollywoodfruar. Österrikisk naturfilm från 2017. 23.45 Rapport. 15.50 Gordon Ramsay’s 24 hours to hell and back. 22.00 Criminal Minds. 21.00 Killing Eve. 20.25 K-märkta ord. 15.00 Pyöräily: E3 Harelbeke. 16.50 Svenska Hollywoodfruar. 2.30 Homeland. 10.00 Simpsonit. 17.55 Family Guy. 12.50 The real housewives of Orange County. 14.20 Isä Matteon tutkimuksia (R) 15.20 Milanon naisten paratiisi 16.05 KAJ 10 vuotta 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Vappu Turussa Turkulaiset opiskelijakuorot toivottavat kevään tervetulleeksi laulaen. Svensk språkserie från 2010. 18.05 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 9.35 Kullan sukeltajat. Finsk dokumentärserie från 2017. 1.35 The Affair. 6.00 Astral-TV 9.00 Grillit huurussa 9.55 Pientä pilaa 10.00 Heikoin lenkki 10.50 Leijonan luola USA 11.45 Et sä tiedä kuka mä oon. 2.25 Rig 45. Amerikkalainen animaatiosarja. 12.00 Moottoriurheilu: MM-sarja Ruotsi. 6.45 Nyhetsmorgon. 0.35 American Chopper. 20.00 Medicit, Firenzen valtiaat Jakso 5/8. Indiana Jonesin mitätöinti. 15.00 Huutokaupan metsästäjät. 12.45 Pitääkö olla huolissaan klassikko. 10.10 Hemmagympa med Sofia. 23.45 The Great British Bake Off. 5.45 Navy CIS. 10.45 Asunnon metsästäjät. 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi. 3.25 Yön AVA. 17.10 Wheeler Dealers. Del 10 av 10. 0.50 När mörkret kallar. 2.55 Nyhetstecken. 23.20 Myytinmurtajat Jakso 6/15. Tysk dokumentär från 2018. 10.50 Family Guy. 11.40 Miehen puolikkaat. Del 15 av 15. 11.15 Supertähtien asuntoautot. 12.45 Tuttu Tyylitaiturina by Metti Forssell. Sä oot niin vaarallinen . 14.15 Neljän tähden talkoot. 13.20 Lapin poliisit. 2.45 Sportnytt. Del 2 av 20. 19.00 Rapport. 7.37 Sasu. EUROSPORT 1 FI 6.00 Olympialaiset: Hall of Fame Ateena 2004. 14.10 Unelmarempat. 20.00 Miehen puolikkaat. Svensk dokumentärserie från 2020. 23.05 El Chapo. 16.15 Gold Rush. 11.30 Moottoriurheilu: MM-sarja Imola. 21.00 The Notebook rakkauden sivut. 23.00 Trolljägarna. 9.10 Kauniit ja rohkeat (R) 9.35 Emmerdale (R) 10.05 Huippukokki landella (R) 11.05 First Dates Suomi (R) 13.00 Jamie Oliverin säästöateriat 14.00 Rakas, ostin meille kodin (R) 15.00 Maalla, merellä ja lautasella (R) 16.00 Salatut elämät (R) 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale Del 8432 av 349. 10.00 Rouva Ministeri. Jakso 4/24. 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa. 3.40 Astral-TV. 14.25 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 19.00 Seitsemän Uutiset Jakso 87/366. 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa. TV4 6.05 Younger. 13.45 Kanadan rajalla. 21.00 Rillit huurussa Amerikkalainen komediasarja. 1.00 YleXPop 2019: Pyhimys. Svensk faktaserie från 2017. 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 9.06 Mitä tänään syötäisiin. 1.20 American Horror Story. 1.40 Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 0.45 Alivaltiosihteerin vappu. 13.00 ATP Uncovered. 21.00 Rendel. Del 6 av 10. 5.35 Villeimmät videot. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa C6 TORSTAI 30.4.2020 6.50 Pikku Kakkonen. 7.50 Museoiden mysteerit. 23.05 TV4Vädret. Näyttävät julkisivut. Adam ja Jamie testaavat, kulkeeko vanha urheiluauto paremmin kori takaperin käännettynä. 17.10 Kadonneet. 0.00 Tennis: Australian avoimet. 18.00 Täydelliset naiset. 20.45 Röster om vår tid. 13.30 Pyöräily: BrugesDe PanneKoks. 13.00 The Great British Bake Off. 2.20 X Factor UK. 19.50 Keno. 21.00 Kino Klassikko: Tanssii susien kanssa. 20.30 Snooker: Scottish Open. 18.45 Varför firar vi valborg. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 1.45 Sanditon. 4.05 Simpsonit. 16.15 Forum. Del 3 av 10. 8.00 Moottoriurheilu: WTCR Macao. 10.55 Diili. 8.50 Maailman hauskimmat kotivideot. Estelle kuolee. 11.00 Moottoriurheilu: MM-sarja Belgia. 20.00 Wheeler Dealers. Del 2 av 10. 22.00 Kymmenen Uutiset Jakso 87/365. 9.00 Moottoriurheilu: WTCR Macao. Svenskt kriminalmagasin från 2020. Huomioikaa, että Suomessa ei voi katsoa tiettyjä ruotsalaisilla kanavilla näytettävistä urheilulähetyksistä tv-oikeuksien vuoksi. 9.35 Lyxfällan. 10.30 Saltön. 22.00 I huvudet på en gärningsman. 1.05 Navy CIS. 4.25 Absolutely anything. Del 3232 av 200. Yksi kilpailijoista haluaa viheltää pelin poikki ja lähteä kotiin. 21.00 Vappu ja Marja Live. 10.50 Yle Uutiset Uusimaa. Käänteistä muotoilua. 23.15 Isäviikonloput 0.00 Yle Live: Anna Puu. 17.55 Mord och inga visor. Del 3 av 10. Svensk språkserie från 2010. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.44 Tämä tästä Huumoriohjelma, jossa parodioidaan uutisia ja pöllöillään muuten vain. 1.50 Remppa vai muutto. Pyhä paavinistuin. 23.00 TV4Nyheterna och sport. 13.45 Svenska tv-historier. 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo. 18.05 Kultajahti krokotiilisaarella. 2.00 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 6.30 Vikke Viikinki (R) 6.55 Muumilaakson tarinoita (R) 7.40 Paavo Pesusieni (R) 8.05 Leo (R) 8.10 Nuori Robin Hood (R) 8.25 Alvin ja pikkuoravat (R) 8.35 Pikku Prinssi (R) 9.00 Ötökät! (R) 9.05 Bob’s Burgers (R) 9.30 Mutsi 10.00 Lemmen viemää (R) 12.00 Emmerdale (R) 12.30 Salatut elämät (R) 13.00 Simpsonit (R) 14.00 Amazing Race (R) 15.05 Ota rahat ja juokse (R) 16.30 Myytinmurtajat 17.00 Stadi vs. Lande (R) 18.00 Ulosottomiehet (R) Jakso 9/10. 18.00 Sinkkuillallinen. Sheldon suuttuu Amylle, joka pilaa hänen ilonsa Indiana Jonesista haukkumalla sen juonta. 16.10 Brittien Huippumalli haussa. 15.45 Tuppen. 20.00 FBI. 20.05 Maalla, merellä ja lautasella. 8.45 Extreme makeover: Weight loss edition. 15.20 Maailman hauskimmat kotivideot. Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla! 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 C More Urheilusuora (R) 23.05 Isänmaan puolesta 0.10 Vappu ja Marja Live. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN YLE TEEMA & FEM SUB JIM 6.25 Ylen aamu. 4.30 Family Guy. 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät Del 3759 av 220. 1.00 Kadonneet. 10.00 Moottoriurheilu: WTCR Macao. 13.03 Forum. 20.30 Robinson. 18.20 Nyhetstecken. Del 9 av 10. 19.00 Snooker: Scottish Open. 3.30 Astral-TV. Del 5 av 31. 21.00 This Is Us. Svenskt realityprogram från 2020. 5.30 Kotiunelmia. 13.25 Oi aika vanha kultainen! 14.45 Arkistokuvia: Kivierämaata katsomassa. 17.15 Världens undergång: Hitlers uppgång och fall. 1.40 Gör inte detta hemma. SVT1 6.15 Go’kväll. 23.50 Trädgårdstider. 0.40 Uutisikkuna.. 2.05 NCIS: Los Angeles. Del 3. 14.15 Sköna Susanna och gubbarna. 3.20 Amazing Race. Del 1 av 11. AVA FI 6.00 Aamun AVAus. 17.55 The real housewives of Orange County. 2.10 The finest hours. 15.30 Ylen aamun parhaat 16.00 A-studio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Paula Koivuniemi @studio (R) 20.15 Ikimuistoinen: Olavi Virta 20.30 Yle Uutiset 21.00 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ulkolinja: Näkymättömät työntekijät 22.55 Oddasat 23.10 Rauha maan päälle 0.10 Puoli seitsemän. Del 12 av 18. 13.15 Sinkkuillallinen. 0.50 Takapihalle haudatut. 1.30 Tennis: Ranskan avoin tennisturnaus Pariisi. 10.50 Remppa vai muutto. 7.00 Asunnon metsästäjät. 20.00 Lapsi tuntemattoman kanssa. Svensk livsstilsserie från 2016. 1.35 Ghost Adventures. 19.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 20.00 Poliisit 2020 Kotimainen dokumentaarinen sarja. 19.00 Lyxfällan. Del 4 av 8. 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit Kotimainen dokumentaarinen sarja. 23.30 Olympialaiset: Olympic outpost. 21.00 Kino Klassikko: Tanssii susien kanssa Rooleissa: Kevin Costner, Mary McDonnell, Graham Greene. Amerikansk action från 2004. 19.05 Onnenpyörä. 23.45 Simpsonit. 15.05 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 3.15 Museoiden mysteerit. 2.30 Uutisikkuna. 18.10 K-märkta ord. 3.30 Astral-TV. Jakso 7/10. 20.58 Keno ja Synttärit. 18.30 Oddasat. 12.35 Kadonneet. 5.00 Miekkailu: Grand Prix Series. 6.53 Astroset. 18.00 Olympialaiset: Identify. 9.55 Brittien Huippumalli haussa. 21.00 Så mycket bättre. 19.00 Remppa vai muutto. 6.00 Rusty Rivets 6.25 Ritariprinsessa Nella 6.50 Hatchimals 6.55 Bing 7.05 Disneyn esikoulu: Vampyrina 7.30 Arthur ja minimoit 7.55 LEGO Ninjago 8.10 Disney esittää: Ultimate Spider-Man 8.35 Bakugan: Battle Planet 9.00 Neljät häät Amerikassa 9.55 Pientä pilaa 10.05 MasterChef USA 11.00 Onnenarpa 12.00 Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljät häät Amerikassa 15.55 Juha Tapio – Pieniä taikoja studiolive 16.50 HS Lasten uutiset 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Rikkaat ja rahattomat Kotimainen realitysarja. 5.00 Miten kaikki tehdään. 0.00 Neljät häät Britanniassa. 23.00 Hansin matkassa. 12.10 Yle Oddasat. 8.45 Löytöretki tuntemattomaan: Legendat. TV5 FI 6.05 Caribbean Life. 11.50 Kesämökkiunelmia. 3.10 CSI: Miami. 7.00 Morgonstudion. Parhaat palat Turun vapputunnelmasta sekä lauluja aikaisemmilta vuosilta. 23.05 In A Valley Of Violence. Amerikansk komediserie från 2016. Del 11 av 40. Svenskt kulturmagasin från 2020. 16.00 Lemmen viemää. 8.00 Extreme makeover: Home edition. TV3 6.05 Nanny. 13.50 Extreme makeover: Weight loss edition. 6.55 Huutokauppataisto. 21.00 Rillit huurussa. 11.14 Yle Uutiset Häme. Del 9 av 10. 12.30 Murha paratiisissa. 11.06 Yle Uutiset LounaisSuomi
8.00 Yle Uutiset. 10.10 Brittien Huippumalli haussa. Finsk realityserie från 2018. Svensk underhållning från 2020. TV5 FI 6.05 Caribbean Life. Amerikkalainen komediasarja. 20.00 Simpsonit (R) Jakso 22/22. 0.00 En familj – August: Osage County. Del 2 av 8. 15.00 Pyöräily: Giro dell Emilia. 8.35 Köket. 10.00 Yle Uutiset. 6.00 Astral-TV 9.00 Grillit huurussa 9.55 Pientä pilaa 10.00 Heikoin lenkki 10.50 Leijonan luola USA 11.45 Et sä tiedä kuka mä oon. 1.45 Remppa vai muutto. 15.15 Wheeler Dealers. 15.00 Napakymppi. 19.45 Mannaminne. Miten villapaidan paituus määritetään. 2.45 Tervetuloa Ruotsiin! 6.00 Rusty Rivets 6.25 Ritariprinsessa Nella 6.50 Hatchimals 6.55 Bing 7.05 Disneyn esikoulu: Vampyrina 7.30 Arthur ja minimoit 7.55 LEGO Ninjago 8.10 Disney esittää: Ultimate Spider-Man 8.35 Bakugan: Battle Planet 9.00 LEGO Jurassic World: Salainen näyttely 9.50 LEGO City esittää 10.00 Spark 11.35 Lonkku 13.15 Marvel: Planet Hulk Rooleissa: Rick D. 7.05 Lemmen viemää. 13.00 Olympialaiset: Legendat elävät. 19.10 Aina täydellinen (R) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Uudista minut Ruotsalaisen Go’kvällohjelman stylistit tekevät yhdelle katsojista tyyliremontin. 23.00 Kick-Ass 2. 14.10 Piha ja parveke. 8.45 Extreme makeover: Weight loss edition. 9.00 Sinkkuillallinen. 19.00 Remppa vai muutto. 0.00 Neljät häät Britanniassa. 22.00 Poliisit 2020 Kotimainen dokumentaarinen sarja. 14.00 Falkenberg forever. 4.30 Pernilla Wahlgrenin maailma. 17.00 Rapport. 2.35 9-1-1. 22.25 Amatörer. 21.00 Michael McIntyre’s Big Show 21.55 Euroviisaat 22.35 The Graham Norton Show 23.25 Rouva varapresidentti 23.55 Yle Live: Alma (R) 0.55 Uutisikkuna. Del 3 av 10. 20.00 Huvila & Huussi. 23.00 Sex Tape Suomi. 20.58 Keno ja Synttärit. 19.50 Keno. Oulussa jäljestetään asetta, rattijuoppoa ja kadonnutta nuortaa Hämeenlinnassa selvitetään rajua ulosajoaa. 21.55 Keno ja Synttärit 22.00 Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus Rooleissa: Leslie Nielsen, Priscilla Presley, George Kennedy. 21.00 Rillit huurussa. 23.40 Forsaken. 1.25 Madame Deemas kärleksresa. 14.45 Hansin matkassa 15.40 Rikkaat ja rahattomat 16.40 Tulossa: Toisenlaiset teiniäidit 16.45 Farmi Suomi 18.05 Hansin matkassa Jakso 5/10. 6.55 Huutokauppataisto. 10.55 Oma koti kullan kallis. 2.55 Nyhetstecken. Brittisk kriminalserie från 2019. Kotimainen viihdeohjelma. 22.00 Snooker: Scottish Open. 18.00 Olympialaiset: Parhaat voimistelijat. 13.30 Så mycket bättre. Svensk komediserie från 2019. Del 18. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa C7 PERJANTAI 1.5.2020 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 1.5 6.52 Kim ja Kai 7.00 Ruskea pikkukarhu 7.08 Killi ja Kiki 7.13 Tiketi Tok, taitonäytöksen aika 7.41 Kallen keittiö 7.52 Pikku Kakkosen posti 7.58 Tilda ja hänen ystävänsä 8.11 Uula ja Kuu 8.23 Jetron matkaan 8.37 Ryhmä Hau mahtavat Mahtipennut 9.21 Galaxi 9.22 Ville ja Lousku vauhdissa 9.33 Villit futarit 10.00 Jumppahetki: Pihajumppa 10.10 Casualty 11.00 Toivotut: Mooseksen perintö 11.50 Toivotut: Reinikainen 12.25 Erämaan armoilla 13.25 Näin Norjassa (R) 13.35 Eläinsairaala 14.35 Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen 15.47 Pelasta pörriäinen 15.50 Jumppahetki: Pihajumppa 16.05 Toivotut: Reinikainen 16.35 Muumilaakso 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Toivotut: Mooseksen perintö 18.50 Luottomies 2 19.00 Yle Olohuone 20.30 Muumilaakso Jakso 13/13. 19.00 När Harry träffade Sally, forts. 2.10 Finland är finländskt. 13.00 Toisenlaiset teiniäidit Special. 13.30 Jaksa paremmin. 7.50 Museoiden mysteerit. 5.15 Miten kaikki tehdään. 14.15 Alastomat selviytyjät extreme. Del 9 av 9. 7.55 Kiinteistöveljekset. Merkityksetön henkilö. 20.00 Vain elämää Jakso 8/10. 17.25 Einar Heckscher – huvet i hissen. Amerikkalainen animaatiosarja. 16.40 Simpsonit. 2.35 Amerikan kovimmat keräilijät. 7.25 Supertähtien asuntoautot. 17.55 The real housewives of Orange County. 3.25 Australian rajalla. 13.50 Extreme makeover: Weight loss edition. 10.00 Rouva Ministeri. 1.15 FBI. 23.45 Falsk identitet. 9.05 Majavalammen vieraat. 13.45 Kanadan rajalla. 13.30 Pyöräily: GIRO DELLA TOSCANA. 4.05 Bröllopsduellen. Svensk underhållning från 2020. 1.40 Amerikan rajavartijat. 0.40 Gift vid första ögonkastet Norge. Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla! 22.15 Päivän sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Terminator 3: Koneiden kapina 0.40 Rikospaikka. Svenskt samhällsmagasin från 2020. Del 15 av 20. 17.05 Kadonneet. 6.20 Lystikkäät eläinveikkoset. Del 14 av 20. 23.55 Uusi Kino: 27 ensimmäistä vuotta 7.50 Aamusää 8.00 Monchhichi (R) 8.10 Myyrän seikkailut (R) 8.20 Muumilaakson tarinoita (R) 9.10 Kauniit ja rohkeat (R) 9.35 Emmerdale (R) 10.05 Maalla, merellä ja lautasella (R) 11.05 Kokkisota (R) 13.00 Mitä tänään syötäisiin. 12.30 Suuret pienet talot. 19.30 Babel. 15.00 Huutokaupan metsästäjät. 9.00 Moottoriurheilu: WTCR Sepang. 20.30 Snooker: Scottish Open. 7.00 Miekkailu: Grand Prix Series. 14.00 Yksin kotona Suomi. AVA FI 6.00 Aamun AVAus. 17.55 Family Guy. 21.00 Michael McIntyre’s Big Show. Del 9 av 22. 9.30 Gold Rush. 22.55 Family Guy. Svensk dokumentär från 2020. 20.00 Wheeler Dealers. 22.00 Aktuellt. 12.20 Alastomat selviytyjät extreme. Samun päivä. 0.55 Sinkkuillallinen. 16.10 90 päivää morsiamena. 20.45 Best of Posse. 15.05 Maalla, merellä ja lautasella. 22.45 Tyst vittne. 2.40 Amazing Race. TV4 6.05 En plats i solen: Vintersol. 15.55 Hachiko – en vän för livet. 8.10 Tage Erlander – makten och sanningen. Tysk dokumentärserie från 2018. Svensk kortfilm från 2016. Del 9 av 10. Del 1 av 10. 21.00 Let’s dance. 11.40 Miehen puolikkaat. Mukiloitu Milhouse. 5.35 Mannaminne. 19.00 Will & Grace. 12.35 Uusi elämä etelässä 13.30 Juha Tapio Pieniä taikoja studiolive 14.25 Australian rajalla 14.50 Australian rajalla 15.20 Heikoin lenkki 16.10 Tankkaustarinat 17.10 Suomen huutokauppakeisari 18.05 Suomen Tulli Kotimainen dokumentaarinen sarja. 3.35 90 päivää morsiamena. 18.55 Lyssnarhjälpen: Music sessions. Del 3. 20.30 Postkodmiljonären. 17.50 När Harry träffade Sally. SABF18 Yellow Badge of Cow. 20.30 Rapport. 11.00 Moottoriurheilu: MM-sarja Kiina. 14.20 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 9.00 Yle Uutiset. 21.00 The Thing. 18.00 Sinkkuillallinen. 3.25 Americans. 20.00 Madventures Suomi Jakso 5/10. 22.00 Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus. 1.55 Assassin’s creed. Svenskt travmagasin från 2020. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN YLE TEEMA & FEM SUB JIM 7.30 Kandit. 18.00 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 12.45 Pitääkö olla huolissaan klassikko. 20.30 Veep. 5.45 Villeimmät videot. 5.20 How I met your mother. Del 9 av 18. 20.00 TV4Nyheterna. 10.40 Asunnon metsästäjät. 6.40 Valborgskonsert från Vallda Sandö. 3.40 Astral-TV. Del 18 av 21. 21.00 Frendit. 22.00 Älska mig. Del 2 av 8. 12.30 Orup 60 år. 2.25 Häät sulhasen tapaan. 22.50 Yle Live: Kaleo (Baloise Session) Islantilainen 5-jäseninen Kaleo-bändi soittaa bluesrockia folk-vivahteilla. 2.10 Maailman hauskimmat kotivideot. Amerikkalainen animaatiosarja. 19.15 Lunds Studentsångare. 12.30 Kadonneet. 23.45 Simpsonit. Opet vastakkain. 15.15 Maailman hauskimmat kotivideot. 0.05 Utrikesbyrån. 4.30 Purjehdus: Spirit of Yachting. 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 23.00 Suomen huutokauppakeisari 23.55 Arman Pohjantähden alla 0.50 Metsien miehet. 22.15 Sportnytt. 18.05 Kultajahti krokotiilisaarella. Del 2. 12.30 Moottoriurheilu: MM-sarja Mix of Nations. Etsintöjä ja outoja tappeluita. 21.00 Himlens mörkrum – bilder ur arkivet. LIV FI 6.00 Astral-TV. 23.35 Olympialaiset: Speed boarders. 16.00 Brittien Huippumalli haussa. Del 2 av 8. Jakso 7/10. 17.05 Dansföreställning utan koreograf. 21.00 Bäst i test. Del 5 av 10. Svensk faktaserie från 2018. Amerikkalainen draamasarja. 2.40 Ghost Adventures. 19.00 Seitsemän Uutiset Jakso 88/366. Brittisk dokumentär från 2018. Del 9. Protoni-ilmestys. Springfieldin koululaiset juhlivat lukukauden päättymistä tervehenkisen ulkoilun merkeissä. 18.55 Grand Designs unelma-asunnot. 13.00 Smartare än en femteklassare. 20.00 Miehen puolikkaat. 15.05 La vie en rose – berättelsen om Edith Piaf. Huomioikaa, että Suomessa ei voi katsoa tiettyjä ruotsalaisilla kanavilla näytettävistä urheilulähetyksistä tv-oikeuksien vuoksi. 11.10 Supertähtien asuntoautot. 8.10 Lapin poliisit. 20.00 All about Steve. 10.00 Simpsonit. 10.50 Family Guy. 22.30 Terminator 3: Koneiden kapina. 10.10 Hemmagympa med Sofia. Lande (R) 17.00 Salatut elämät (R) 17.30 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale Del 8433 av 349. Tietääkö Janne Kataja, että jää kelluu. 3.25 Astral-TV. 20.00 Medicit, Firenzen valtiaat Jakso 6/8. 0.45 Modus. 23.40 The Girl with the Dragon Tattoo Rooleissa: Daniel Craig och Rooney Mara. 21.00 CSI: Miami. 15.50 Gordon Ramsay’s 24 hours to hell and back. 22.00 Kymmenen Uutiset Jakso 88/365. 23.00 Suurmestari (R) Kadota jääkuutio. 8.30 Puoli seitsemän. 21.00 Greyn anatomia. 10.05 Sydämen asialla 10.55 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.11 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.27 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.43 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.51 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.59 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.07 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway 13.20 Äidittömät 14.40 A-Talk 15.20 Katri Helena juhlakonsertti (R) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway 18.00 Yle Uutiset 18.10 Järvihylkeiden jäljillä (R) 19.30 Hakekaa kätilö! 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 20.55 Itse asiassa kuultuna : Heikki Kahila 21.50 Yle Uutiset 21.55 Syntinen 22.40 Elämäni Biisi (R) 23.25 Yle Live: Sunrise Avenue (R) 0.40 Uutisikkuna.. 12.50 The real housewives of Orange County. 3.55 Astral-TV. Pilanpäiten tarjoaa hämmentäviä hetkiä ja hervotonta tilannekomiikkaa piilokameran tyyliin. 21.00 X-Men: Viimeinen kohtaaminen Xavier (Stewart), Ryhmä-X ja mutanttiasiainministeri (Grammer) yhdistävät voimansa pysäyttääkseen Magneton (McKellen). Del 8. 7.50 Moderni perhe. 17.00 Neljät häät Britanniassa. 22.30 Sjölyckan. 7.25 Vem vet mest. 20.00 River of No Return. 21.00 Fast & Furious 5. 23.40 Trubbel i paradiset. 12.05 Huutokaupan metsästäjät. 0.00 Tennis: US Open New York. Svenskt litteraturmagasin från 2020. Del 6 av 7. 19.00 Snooker: Scottish Open. 23.40 Rapport. 19.05 Hauskat kotivideot Jakso 299. Perjantai (R) 13.30 Teknavi (R) 14.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit (R) 15.00 Rakas, ostin meille kodin (R) 16.00 Stadi vs. KUTONEN FI 6.00 American Chopper. 3.20 Criminal Minds. 1.50 Ghost Adventures. Tänä iltana käymme Urposeuran vuosikokouksessa, vettyneellä holella ja ihmettelemässä Godzillan ankeaa lapsuutta. Del 3233 av 200. 21.00 Kino: Keskiyön cowboy. 3.05 Kotiunelmia. 0.35 Jag blev våldtagen. 10.45 ATP Uncovered. 21.45 Hopptornet. 19.00 Rapport. 3.00 Tennis: Australian avoimet. 8.00 Extreme makeover: Home edition. 23.50 Pitääkö olla huolissaan. 7.10 Köket. 11.45 Extreme makeover: Home edition. 14.20 Gift vid första ögonkastet Norge. Del 6 av 8. 6.45 Simpsonit. Svensk dokumentär från 2002. 9.15 Kymppitonni. 12.00 Moottoriurheilu: MM-sarja Mix of Nations. 10.30 Swing it, magistern! 12.00 Trädgårdstider. Svensk frågesport från 2020. 22.00 Temptation Island Suomi 7. 8.40 Löytöretki tuntemattomaan. 15.25 Världens häftigaste tårtor. Del 5. 2.25 Trolljägarna. 8.05 Ulos luontoon: Kevätseuranta. Del 9 av 15. 11.00 Maantieteilijän testamentti: Eurooppa (R) 12.00 Elävä arkisto esittää 12.01 Veikeä vappu 12.32 Alivaltiosihteerin vappu 12.56 Suomi juhlii (R) 13.50 Made in Filmland (R) 14.20 Isä Matteon tutkimuksia (R) 15.30 Pieni talo preerialla 17.05 Virkistysalue Rooleissa: Tero Jartti, Martti Suosalo, Lilga Kovanko. 21.00 Kino: Keskiyön cowboy Rooleissa: Dustin Hoffman, Jon Voight. 1.35 Huuma. Del 3. 1.35 Tennis: Australian avoimet. 14.50 Undercover boss Canada. 8.35 Lystikkäät eläinveikkoset. 4.20 Ruokamatkalla USA:ssa. 5.00 Miekkailu: Grand Prix Series. 8.50 Nyhetsmorgon. (R) 0.45 Simpsonit. 11.40 Kiinteistöveljekset. 1.55 Tage Erlander – makten och sanningen. 1.10 Teknavi. Amerikansk romantisk komedi från 2009. 17.00 First Dates Suomi. Uusi suomiheimo. Del 10 av 25. 21.55 Syntinen. Del 5. 2.40 Poliisit. Jakso 22/24. 18.55 Sportnytt. 0.35 Speed Kuoleman kyydissä. 8.10 Koko kylän suru 9.10 Kino: Saamelaisveri Rooleissa: Lene Cecilia Sparrok, Mia Erika Sparrok, Maj-Doris Rimpi. 3.30 Billy Lynn’s long halftime walk. Kotimainen realitysarja. 19.50 Maalla, merellä ja lautasella. 20.45 Svenska tv-historier. 5.20 Kotiunelmia. 9.35 Lyxfällan. 8.00 Moottoriurheilu: WTCR Sepang. 21.00 Rillit huurussa Amerikkalainen komediasarja. 15.50 Miehen puolikkaat. Del 10 av 14. Del 10 av 10. 18.15 Rent, vitt, slätt och några livstycken. Svensk dokumentär från 2014. 4.40 Low Winter Sun. Del 1 av 10. 13.25 Onnenpyörä. 9.45 Moottoriurheilu: WTCR Sepang. 13.00 The Great British Bake Off. Svensk tv-lek från 2020. 0.55 American Chopper. 11.10 Remppa vai muutto. Mikä neuvoksi, kun marraskuu kestää neljä kuukautta. 2.35 Brittien Huippumalli haussa. 1.40 Hitlers innersta krets. 17.25 Camilla Plum ja yrttimaan aarteet 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Euroviisaat Jakso 5/6. 13.20 Lapin poliisit. Del 15 av 18. 6.30 Vikke Viikinki (R) 6.55 Muumilaakson tarinoita (R) 7.40 Paavo Pesusieni (R) 8.05 Leo (R) 8.10 Nuori Robin Hood (R) 8.25 Chaplin (R) 8.30 Pikku Prinssi (R) 8.55 Tilt Esports (R) 9.00 Ötökät! (R) 9.05 Bob’s Burgers (R) 9.30 Mutsi 10.00 Lemmen viemää (R) 12.00 Emmerdale (R) 12.30 Salatut elämät (R) 13.00 Simpsonit (R) 14.00 Amazing Race (R) 14.55 Ota rahat ja juokse (R) 15.50 Simpsonit (R) 16.20 Paavo Pesusieni (R) 16.50 Fort Boyard Suomi (R) 18.05 Ulosottomiehet (R) Jakso 10/10. Amerikansk komediserie från 2017. 23.00 TV4Nyheterna. 16.00 Lemmen viemää. 18.55 Bli vän med V75. Lande (R) Jakso 8/14. 16.30 Pyöräily: Gran Piemonte. 16.20 Vi minns Kerstin Meyer – Sveriges mesta mezzo. 21.00 X-Men: Viimeinen kohtaaminen. Amerikansk actionkomedi från 1997. SVT1 6.10 Strömsö. 3.30 Museoiden mysteerit. Jakso 9/12. 17.20 Columbo. 7.00 Asunnon metsästäjät. 18.00 Kostokroppa Khloen malliin. Perjantai Jakso 18/40. Del 14 av 20. EUROSPORT 1 FI 6.00 Olympialaiset: Hall of fame Peking 2008. Del 13 av 24. 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät Del 3760 av 220. 16.50 Svenska Hollywoodfruar. 5.25 Family Guy. Del 2 av 8. 4.10 Yön AVA. 10.45 Svenska Hollywoodfruar. 2.45 Sportnytt. Svensk dokumentär från 2019. 8.55 The Cool Kids. 16.10 Gold Rush. Sheldonille selviää, että hänen lapsuudensankarinsa esiintyy yhä lastenkutsuilla, joten hän palkkaa miehen esiintymään itselleen. 1.45 Ambulanssi. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. Svensk dramakomedi från 2018. 17.05 Wheeler Dealers. 19.00 Stadi vs. 4.20 999: Mikä hätänä. 22.00 Men in black. FOX FI 6.00 Kanadan rajalla. Perhe on pahin. 23.15 Let’s dance – resultatshow. Svensk dramakomediserie från 2019. SVT2 12.00 Forum. 8.45 Maailman hauskimmat kotivideot. TV3 6.30 Nanny. Paavikisassa huijattua Lorenzoa kohtaa uusi takaisku: Medicin pankin vakavaraisuutta epäillään vakavasti. Del 10 av 10. Del 8 av 22. 9.55 Pientä pilaa. 18.45 Simpsonit. Del 3. 1.35 Pelimies. 19.00 Panttilainaamo Amerikkalainen realitysarja. Jakso 11/47. Del 3 av 10. 20.00 Risto Räppääjä ja Sevillan saituri 21.30 Pilanpäiten (R) Jakso 34/37. 7.15 Alvin och gänget – gasen i botten. 12.05 Neljät häät Britanniassa. 19.00 Fabrikens hjältar. Del 13. 11.30 Moottoriurheilu: MM-sarja Mix of Nations
6.30 Simpsonit (R) 9.00 Suurmestari (R) 11.00 Last Man on Earth (R) 11.55 Simpsonit (R) 14.10 Tilt Esports 14.15 Vedetään hatusta (R) 14.40 Remonttipiiskuri (R) 15.35 Myytinmurtajat (R) 16.30 Simpsonit (R) Jakso 16/22. Vierailija: Anna Faris. 15.50 Family Guy. 14.20 Totuus kuulennosta. 1.55 Ghost Adventures. Jakso 24/24. Del 5 av 21. 21.00 The Graham Norton Show Jakso 8/18. 20.05 Metsien miehet Amerikkalainen sarja. 9.35 The real housewives of Sydney. Svenskt sportprogram från 2020. Del 6 av 25. 18.00 Pitääkö olla huolissaan. 21.35 Kino: Keskustelu 23.26 Rummuissa Clem Burke (R) Dokumentti Blondie-yhtyeen rumpalista Clem Burkesta. Svensk föreställning från 2020. Del 8 av 10. 3.50 Kanadan rajalla. 13.15 Aurora Teagarden mysteries: Real murders. 21.00 Tahraton mieli. 0.00 Tennis: US Open New York. 23.50 Logan. Kanadenskamerikanskt kriminaldrama från 2016. Del 16 av 20. Äiti. 12.55 Världens undergång: Hitlers uppgång och fall. 20.00 Masked Singer Suomi Jakso 8/10. 16.30 Pyöräily: Shanghai Criterium. Amerikkalainen animaatiosarja. Amerikkalainen animaatiosarja. Del 4 av 6. 21.10 Carl-Einar Häckner – en isbjörnssaga. 11.50 Tuurin Kyläkauppias ja kesäapulaiset. 3.45 Astral-TV. 19.05 Rikkaat ja rahattomat. 1.30 Selviytyjät. Del 3 av 4. 0.55 American Chopper. 4.05 Simpsonit. 0.23 Cold Storage. Amerikansk actionkomedi från 2002. Amerikkalainen animaatiosarja. Kadota jääkuutio. 11.25 Farmikeittiön makupalat. 2.00 Fabrikens hjältar. Del 17. Del 3. Amerikkalainen komediasarja. 9.00 Uppdrag granskning. Del 19 av 22. 0.15 Uusi Kino: Ha Ha Ha. 20.00 Wheeler Dealers. 13.30 Pyöräily: La Course by Le Tour. 0.00 Taken. Del 1. 0.20 Stand Up! 1.10 Arman Pohjantähden alla. 23.45 Kulturstudion. 22.00 Luuk & Hallberg. 1.00 Anthony Bourdain kohti tuntematonta. 19.00 Vain elämää Jakso 9/10. 7.45 Museoiden mysteerit. 21.00 After Earth (USA 2013) Science fiction -seikkailu isästä ja pojasta (Will ja Jaden Smith), jotka tekevät pakkolaskun planeetalle täynnä hirviömäisiä villieläimiä. 19.00 Trav: V75 Direkt. 19.05 Tintin och Hergé. 8.00 Autourheilu: WTCR Vila Real,. TV5 FI 6.15 Caribbean Life. Del 11. 10.00 Kadonneet. 2.45 Maailman hauskimmat kotivideot. 4.30 Kotiunelmia. 17.05 Moderni perhe. 3.35 Kadonneet. 22.00 Temptation Island Suomi 7. 14.55 Robinson. 16.10 Aaron Kaufman työnhaussa. EUROSPORT 1 FI 6.00 Olympialaiset: Hall of Fame Lontoo. 0.30 Isänmaan puolesta. 4.00 OC:n täydelliset naiset. Alkuvaikeuksia. 15.25 Family Guy. 18.00 Kardashianit. 19.00 Frendit (R) Jakso 9/18. 1.35 Tennis: US Open New York. 13.55 Let’s dance – resultatshow. 13.00 McLeods döttrar. 18.55 Sportnytt. Kotimainen realitysarja. 16.15 Family Guy. 10.45 Life in pieces. Del 1 av 10. Amerikkalainen komediasarja. 4.10 The night shift. 20.00 50 first dates. 7.00 Miekkailu: Grand Prix Series. 14.25 Sjölyckan. 12.30 Moottoriurheilu: MM-sarja IsoBritannia. (R) Jakso 11/12. 12.25 Utrikesbyrån. 8.55 Nyhetsmorgon. 21.00 Rendel. 21.00 Smartare än en femteklassare. 8.40 Extreme makeover: Home edition. 17.00 Rapport. Mitä Maria Veitola on pukenut päälleen. 10.30 Autourheilu: WTCR Kausikooste ,. 10.55 Kämpästä lukaaliksi. 1.05 Why Women Kill. Oivallinen oppipoika. Svenskt kulturmagasin från 2020. 2.50 Rysän päällä. Brittisk science fiction från 2014. Del 5 av 10. 19.50 Best of Posse. Del 1. Oulussa jäljestetään asetta, rattijuoppoa ja kadonnutta nuortaa Hämeenlinnassa selvitetään rajua ulosajoaa. 9.55 Kaappaus keittiössä. Skandaali. Del 22 av 22. 21.00 Rillit huurussa. Sukupolvien välinen kuilu. Jakso 3/15. Del 14 av 24. 2.00 Häät sulhasen tapaan. 8.10 Ennätystehdas. 22.00 Men in black 2. 1.45 Madventures Suomi. 19.40 Grantchester. LIV FI 6.00 Astral-TV. 10.50 Suomen kaunein koti: Kesämökit. Kanadensisk kriminalfilm från 2015. Amerikkalainen realitysarja. Del 18 av 53. Pojat rakentavat leikkuupuimurista lumiauran ja lähtevät kokeilemaan sitä Norjaan. 3.45 Chic! Fransk romantisk komedi från 2015. 22.35 Elämäni Biisi (R) Katja Ståhlin vieraina Marja Hintikka, Juha Tapio, Hannele Lauri ja Ruben Stiller. 12.00 Moottoriurheilu: MM-sarja IsoBritannia. 21.00 After Earth. 22.00 Beck: Viimeinen päivä (Beck 34 Sista Dagen 2016). 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 20.55 Loikkari Kesä 1944: Saksa on jo häviämässä sodan, kun Walter, nuori sotilas on matkalla itärintamalle. Del 19. 17.10 Wheeler Dealers. 4.45 Yön AVA. 2.20 Family Guy. 1.55 Family Guy. 5.00 Pernilla Wahlgrenin maailma. Huomioikaa, että Suomessa ei voi katsoa tiettyjä ruotsalaisilla kanavilla näytettävistä urheilulähetyksistä tv-oikeuksien vuoksi. 7.50 Middag med mitt ex. 23.50 Deutschland ’86. Amerikkalainen animaatiosarja. 8.30 Superapulaiset 9.00 Unelmakoti 10.00 Tiettömän taipaleen takana (R) 10.30 Spotlight : Rikos ilman rangaistusta (R) 11.00 Pieni suuri maailma 11.05 Lars Monsenin koiravaljakko 11.44 Tämä tästä 12.00 Medicit, Firenzen valtiaat 14.46 Made in Filmland (R) 15.20 Yle Olohuone TV keskiviikko 16.25 Ilta Eskon seurassa (R) 17.25 Antiikkikaksintaistelu 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Superapulaiset 18.30 Puutarhakausi (R) Jakso 2/2. Del 11 av 12. Svensk underhållning från 2020. Rockin kovimpiin ja ahkerimpiin rumpaleihin kuuluva Burke tunnetaan myös nimellä Doctor of Rock. 8.15 Fråga doktorn. TV3 6.10 Nanny. Del 9 av 10. Del 1 av 20. 19.00 Kuka sanoo tahdon. 18.05 Three bedrooms, one corpse: An Aurora teagarden mystery. 2.45 Ghost Adventures. Metsien miehet palaavat töihin. 10.55 Tjejer gör lumpen. Etsintöjä ja outoja tappeluita. 21.00 Snooker: UK Championship York. 10.00 Autourheilu: WTCR Sepang,. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sokerileipurin herkut (R) 20.00 Teemalauantai esittää 20.01 Ääniaalloilla elokuvien äänisuunnittelun taide Uusi asiantunteva ja innostunut dokumenttielokuva elokuvien äänistä: äänisuunnittelun taiteesta, historiasta, estetiikasta ja tekijöistä. 21.00 Rimakauhua ja rakkautta. Brittiskt kriminalserie från 2016. 13.30 Neljät häät Britanniassa. Kotimainen realitysarja. 20.30 Rapport. 15.05 Bilprovningen. Maijan päivä. 23.05 Kick-Ass 2. SVT1 6.20 Lunds Studentsångare. Jakson kilpailijat tottuivat vastailemaan kiperiin kysymyksiin Temptation Island -ohjelmassaa. 9.30 Autourheilu: WTCR Macao,. 1.15 NCIS Rikostutkijat. 6.45 Huutokauppataisto. 9.00 Remppa vai muutto. Svensk pratshow från 2020. 9.50 Remppa vai muutto. 2.55 Tähdet, tähdet. 19.00 Seitsemän Uutiset Jakso 297/366. Svenskt religionsprogram från 2020. 6.00 Astral-TV 9.00 Heikoin lenkki 9.55 Pientä pilaa 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Rantavahdit 11.00 Rantavahdit 11.30 Rantavahdit 12.00 Tankkaustarinat 13.55 Pientä pilaa 14.00 Leijonan luola USA 14.50 Hyvät ja huonot uutiset 15.40 Australian rajalla 16.10 Australian rajalla 16.40 Suomen huutokauppakeisari Kotimainen realitysarja. 13.50 Situation Sverige. Työ on menettänyt merkityksensä, ja uuden päällikön yllätykseksi Beck päättää heittää pyyhkeen kehään. Del 8 av 10. 0.35 Gör inte detta hemma. 9.00 Autourheilu: WTCR Suzuka,. 3.45 Undressed. Leonard saa tilaisuuden lähteä uskomattomalle tutkimusretkelle, ja Sheldonin on vaikea sopeutua ajatukseen. Amerikansk komedi från 2004. Amerikkalainen animaatiosarja. 12.10 Arktiset vedet. 0.20 Paasosen polttaritoimisto. 22.55 Temptation Island Suomi 7 Extra. 16.15 Sinkkuillallinen. 11.45 Undercover boss Canada. 0.31 Through the supermarket in five easy pieces. 1.35 Uutisikkuna. 15.50 Vetenskapens värld. 22.45 Bob Hansson – kan vi inte vara snälla nu. 23.15 Jason Bourne, forts. Ned Flanders yrittää käyttää omia kasvatuskeinojaan tehdäkseen Bartista kunnon pojan, ja Homer äityy mustasukkaiseksi. 10.00 Helgstudion. 23.05 The Thing. 20.00 Lapsi tuntemattoman kanssa. Ensin oli luolamaalaukset, sitten tuli kivitaulut ja heti perään tämä POH. Kotimainen realitysarja. 5.20 Miten kaikki tehdään. 7.35 Supertähtien asuntoautot. Svensk dokumentär från 2020. 7.00 Unga mammor. 176258 The One with the Bird Mother. 20.45 Sportnytt. 18.45 Simpsonit. 8.35 Hengenvaarallinen saalis. 16.55 En plats i solen: Vintersol. 20.55 Lotto, Joker och Drömvinsten. 11.45 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 3.35 Museoiden mysteerit. Amerikansk thriller från 2014. Del 5. 21.00 The Graham Norton Show. 15.15 Uskomattomat rakennelmat. Del 6. Svensk frågesport från 2020. 13.35 Younger. 7.00 Fixer upper. Del 15 av 24. Del 8 av 12. Svensk underhållning från 2020. Del 7 av 10. 9.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 23.25 Vastavirtaan (R) 0.05 Uutisikkuna.. Uusi suomiheimo. 2.55 Astral-TV. SVT2 10.25 Hej Morre. 18.50 Helgmålsringning. 12.45 How I met your mother. 22.30 Jason Bourne. 14.45 Mästarnas mästare. Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla! 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bäckström Jakso 3/6. 18.55 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 1.40 Ex machina. 18.30 K-märkta ord. 18.35 Kulturveckan. 2.45 Sportnytt. 8.30 Autourheilu: WTCR Ningbo,. Del 15 av 16. 22.00 Kymmenen Uutiset Jakso 280/365. 15.45 Fotbolls-VM 1994. 19.45 Vem vet mest. Del 3. Del 7. Lande (R) 18.00 Suurmestari (R) Jakso 4/10. 22.40 Kulturstudion. Amerikanskt kriminaldrama från 1987. Amerikansk-brittisk thriller från 2016. 5.45 Middag med mitt ex. 16.50 Sverige idag på romani chib, arli. Rooleissa: Peter Haber, Kristofer Hivju, Rebecka Hemse. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Haluatko miljonääriksi. 4.00 Australian rajalla. 11.15 Kanadan rajalla. 21.00 Rillit huurussa Amerikkalainen komediasarja. LAUANTAI 25.4.2020 Keskipohjanmaa C8 LAUANTAI 2.5.2020 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 2.5 6.52 Kuu ja minä 7.18 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 7.41 Kiri ja Lolo 7.47 Franklin ja ystävät 7.59 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 8.22 Kaarle 8.34 Puluboin ja Ponin Juujuutuubi 8.44 Robottijunat 8.59 Galaxi 9.00 Patu-koira 9.08 Late Lammas 9.15 Karvinen 9.28 Galaxin Pallo 2020 10.00 Soppalinnan salaseura 11.45 Muumilaakso 12.10 Jumppahetki: Tuolijumppa 12.20 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 12.30 Jumppahetki: Reipas jumppa 12.40 Jumppahetki: Kehonhuolto ja venyttely 12.50 Jumppahetki: Pihajumppa 13.10 Luontoretkellä: Huippuvuorten laella (R) 13.35 Kummeli (R) 15.50 Toivotut: Reinikainen 18.30 Yle Olohuone 20.00 Michael McIntyre’s Big Show Jakso 4/5. 11.55 Finland är finländskt. 14.50 Babel. 23.40 Rapport. Bon voyage -tunne. Kotimainen komediasarja. 14.35 Family Guy. 15.30 Yellowbird. 19.00 Rapport. Christoffer Strandberg. Del 1. 22.30 Panttilainaamo Amerikkalainen realitysarja. 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Rehtori (R) Jakso 9/10. 18.55 Keno. 13.00 Moottoriurheilu: MM-sarja IsoBritannia. 21.00 Stjärnornas stjärna. Monica ja Chandler menevät tapaamaan tulevan adoptiolapsensa äitiä, mutta tämä erehtyy pahan kerran heidän henkilöistään. 19.15 Sverige! Svenskt kulturmagasin från 2020. 4.55 Unga mammor. 17.05 Sverige idag på romani chib, lovari. Del 19 av 22. 1.05 De omutbara. FOX FI 6.00 Simpsonit. Kotimainen realitysarja. 4.25 Ruokamatkalla USA:ssa. Jakso 7/10. 3.30 Australian rajalla. 0.20 Kova laki. Del 3 av 13. 18.05 Tuurin Kyläkauppias ja kesäapulaiset. 14.10 Family Guy. Del 5 av 7. 21.00 Joonas Nordman Show Jakso 6/10. Kutinaa vai tietoa. 17.05 Undercover boss Canada. Jakso 15/25. 11.25 Min röst: Minun ääni. TV4 6.00 Husjägarna. 21.00 Joonas Nordman Show. 10.45 Liv D: Maailman ökyimmät lahjat. 20.01 Ääniaalloilla elokuvien äänisuunnittelun taide. Del 2 av 10. 3.00 Tennis: Australian avoimet. 3.05 Australian rajalla. 23.35 Olympialaiset: Camps to Champs. 16.00 Ota rahat ja juokse. 23.00 TV4Nyheterna. 4.30 Astral-TV. Del 2 av 11. 7.10 Asunnon metsästäjät maailmalla. 21.50 Modernit miehet Jakso 11/12. 6.50 Landet runt. Del 6 av 10. 5.00 Miekkailu: Grand Prix Series. 15.30 Pyöräily: Saitama Criterium. 4.00 ATP Uncovered. Vieläkö Jenni Kokanderin sydän sykkii karvaiselle hurmurille. 23.00 Top Gear (R) Jakso 6/7. 7.35 Ut i naturen. 19.00 Menneisyyden mysteerit. Svenskt spelprogram från 2020. 20.00 Kulturstudion. 23.25 Sex Tape Suomi. Australisk dramaserie från 2002. 17.00 OC:n täydelliset naiset. 4.30 Purjehdus: Spirit of Yachting. Svensk frågesport från 2020. 8.00 Monchhichi (R) 8.10 Palomies Sami (R) 8.25 Muumilaakson tarinoita (R) 9.10 Mimmit musapatti (R) 9.35 Legendat (R) 10.30 Mitä tänään syötäisiin. Amerikkalainen animaatiosarja. 21.00 Kumman kaa. 1.15 Riisutut. 23.30 Poliisit 2020 Kotimainen dokumentaarinen sarja. 21.00 CSI: Miami. 1.50 Amerikan rajavartijat: Meksiko. Svenskt kulturmagasin från 2020. 20.00 Suurmestari. 7.55 Bygglov. 11.45 Napakymppi. Mikä neuvoksi, kun marraskuu kestää neljä kuukautta. Amerikkalainen animaatiosarja. 11.20 Escobarin miljoonat. Totuutta ja tehtävää. 13.45 Bäst i test. 1.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.00 Snooker: Scottish Open. Svenskt kulturmagasin från 2020. AVA FI 6.00 Aamun AVAus. Svensk föreställning från 2020. Onko Janne Kataja edelleen pihalla kuin lumiukko. Del 1. 21.05 Kulturstudion. 0.00 Taken. 18.05 Myytinmurtajan uudet viritykset. Del 6 av 10. 1.05 Tintin och Hergé. 2.50 How I met your mother. 10.25 Huutokaupan metsästäjät. Svenskt underhållningsprogram från 2020. 23.50 Simpsonit. 20.00 TV4Nyheterna. 11.30 Moottoriurheilu: MM-sarja IsoBritannia. KUTONEN FI 6.15 Ihmeelliset eläimet. 17.00 Masked Singer Suomi (R) Jakso 7/10. Mukana tähtisolistit Irina, Diandra, Jarkko Ahola ja Pepe Willberg. 22.00 Keinoja kaihtamatta. Del 7 av 10. Panttilainaamoon tuodaan hyvin harvinainen ja arvokas hopeadollari, mutta sen aitous mietityttää Rickiä. 18.00 Veep. Amerikkalainen animaatiosarja. 16.40 Single Parents. 22.30 Strike Back 23.15 Hevi reissu Rooleissa: Johannes Holopainen, Minka Kuustonen. 8.55 Lystikkäät eläinveikkoset. Amerikansk action från 2017. 20.05 Flickan, flaskan och fosterlandet – om Lunds Studentsångare. Del 4 av 10. 23.05 TV4Vädret. Del 5 av 10. 0.00 Myytinmurtajat. 22.45 När mörkret kallar. 1.55 Ulosottomiehet. 6.00 Rusty Rivets 6.25 Ritariprinsessa Nella 6.50 Hatchimals 6.55 Bing 7.05 LEGO Friends 7.30 Arthur ja minimoit 7.55 Bakugan: Battle Planet 8.20 Disney esittää: Ultimate Spider-Man 8.45 Angry Birds Blues 9.00 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 9.25 Hauskat kotivideot 10.15 My Little Pony: Sateenkaaren päähän 11.25 Yksin kotona Suomi 12.20 Huvila & Huussi 13.10 Remppa vai muutto Vancouver 14.05 Remppa vai muutto Vancouver 15.00 Remppa vai muutto Vancouver 16.00 Lonkku 17.40 Farmi Suomi Jakso 7/10. 12.30 Let’s dance. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN YLE TEEMA & FEM SUB JIM 7.20 Luontoretkellä 8.00 Yle Uutiset 8.05 Historia: Wien vuonna 1918 9.00 Yle Uutiset 9.05 Ylen aamu 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Perjantai-dokkari: Kunnes kuolema meidät erottaa 10.55 Itse asiassa kuultuna : Heikki Kahila 11.50 Pohjankävijäin merkintöjä (R) 12.50 RSO Musiikkitalossa 13.40 Pisara 13.45 Prisma: Vuorovesi 14.35 Ulos luontoon: Kevätseuranta 15.05 MOT: Korona I: Taistelu tuntematonta vastaan 15.35 Kandit 16.05 Draken etsivätoimisto 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Tastula (R) 18.00 Yle Uutiset 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Kiehtovat kissat 19.40 Grantchester Jakso 1/6. Jakso 11/47. 23.45 Nightcrawler. 16.05 Lyxfällan. 19.10 Madventures Suomi Jakso 5/10. Svensk tv-lek från 2020. 17.10 River of No Return. Perjantai (R) 11.00 Maalla, merellä ja lautasella (R) 12.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit (R) 13.00 Kuuprinsessa 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (R) 16.00 Masked Singer Suomi (R) 17.00 Stadi vs. 15.00 Family Guy. 12.40 Muodin huipulle USA. 20.30 Postkodmiljonären. Del 7 av 8. 8.05 Jenkkimetsurit. 17.15 Rent, vitt, slätt och några livstycken. 2.35 Australian rajalla. 18.10 Hansin matkassa. 18.00 Olympialaiset: Parhaat ketjunpyörittäjät. 22.00 Tähtiin kirjoitettu virhe. 0.45 Yle Live: Ellinoora