Valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies ovat ylimpiä laillisuusvalvojia Suomessa. Hollihaassa tilanne on hieman erilainen kuin muissa kaupungin kouluissa, sillä kaksi kolmesta oppilaasta ikäluokittain on kielikylpyopetuksessa. /kilpailut BILEBÄNDI LAS BEPAS MIKKO LEPPILAMPI Voita liput! ARVOMME VIIKOITTAIN 2 HENGEN LIPPUPAKETTEJA BILE Chic Femme 47,92 (59,90) Clarks 87,92 (109,90) Mekko 79,92 (99,90) K A N T A A S I A K A S K O R T I L L A -20% NAISTEN & TYTTÖJEN K A I K K I M E K O T & J U H L A K E N G Ä T Etu alkuperäisestä hinnasta. Sivu 3 Non merci! Nein danke! Ei kiinnosta. Valtiollisiin hautajaisiin on kutsuttu omaisten ja valtiojohdon lisäksi yli 500 kutsuvierasta. Kivioja voitti osaamisellaan kultaa laboranttilajissa Taitaja2017kilpailussa. TOUKOKUUTA 2017 KLO 15 KOKKOLA +10 YLIVIESKA +11 KLO 9 +6 +7 Hinta 2,50€. Yhdenkään suomenkielisen alakoulun neloset eivät kuitenkaan ensi syksynä opiskele A2kielenä ranskaa tai saksaa. Yksi näistä on iskun teosta epäilty manchesterilainen Salman Abedi. Sivu 16 Edesmennyt presidentti haudataan tänään helatorstaina valtiollisin menoin. –?Meillä ensi syksynä neljänneltä luokalta alkava ruotsin kielen ryhmä koostuu siis siitä kolmasosasta oppilaita, joka ei opiskele kielikylpyluokalla. Sivu 13 TANNER TÖMISI JA RUOHO PÖLISI VIESTIKARNEVAALEILLA HELSINKI (STT) Uudeksi oikeuskansleriksi on nimitetty alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti. Koululaisten perinteisiin viestikarnevaaleihin otti osaa runsaat 130 joukkuetta eri puolilta Keski-Pohjanmaata. Arviolta 95 prosenttia Hollihaan koulun oppilaista opiskelee kuitenkin vähintään kolmea kieltä nelosluokan alkaessa, koulun rehtori Pertti Kuosmanen kertoo. Sivu 2 KP/JUKKA LEHOJÄRVI Voittajan hymy on leveä KP/JUKKA LEHOJÄRVI Uudeksi oikeuskansleriksi Tuomas Pöysti Presidentti Koivisto haudataan tänään KOLUMNI Anne Kantola Maanantaisessa terrori-iskussa kuoli 22 nuorta uhria. Valtioneuvoston kanslia suosittaa hautajaispäivänä yleistä suruliputusta koko maahan. Mäkipellon mukaan FantaSean toiminta ei ole ollut kannattavaa.Hän odottaakin kaupungilta investointeja 300 000 euron vuositahdilla. Surusaattoa seuraamaan odotetaan saapuvan kymmeniätuhansia ihmisiä, mahdollisesti jopa yli satatuhatta. Vapaaehtoinen kieli voi olla joko ruotsi, saksa tai ranska. Tarinoita heistä sivulla 15. Sivu 5 Mäkipelto miettii jatkokautta Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Timo Mäkipelto osasi odottaa kilpailutusta. KO KK OL A Is ok at u 13 m a pe 10 -1 9, la 10 -1 6 (to 25 .5 . Tasapeli tuntuikin virheiden leirissä tappiolta. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Kolme olympiavoittajaa Tänä keväänä valmistuva laborantti Sini Kivioja taitaa hiilivedyt ja veden kemiallisen hapenkulutuksen. Ulkovaltoja edustavat suurlähettiläät. Miksi paikallinen nuori ajautuu näin epätoivoiseen tekoon ja kenelle kuuluu vastuu nuoren miehen tragediasta. Koiviston siunaustilaisuus alkaa Helsingin Tuomiokirkossa kello 13. Monet opetusalan järjestöt ovat esittäneet huolensa valinnaisten kielten opiskelun vähenemisestä ja ryhmäkokojen kasvusta kieltenopetuksessa. alv 10%) Riikka Sipilä KOKKOLA (KP) Kokkolassa vapaaehtoisen A2kielen opetus aloitetaan neljännellä luokalla, jos koulusta löytyy vähintään 14 saman kielen valinnutta oppilasta. Voitto ei ollut itsestäänselvyys, vaan sen eteen nähtiin töitä. Oikeuskansleri valvoo hallituksen ja ministeriöiden sekä presidentin virkatoimien laillisuutta. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) FantaSean toimintaa pyörittävän yhtiön hallituksen puheenjohtaja Timo Mäkipelto osasi odottaa kilpailutuspäätöstä.– Meillä on optio jatkokaudelle, mutta katsotaan päivä kerrallaan, sanoo Mäkipelto. Kolmasluokkalaisten tänä keväänä tekemät kielivalinnat eivät riittäneet näiden kielten opetusryhmän perustamiseen missään päin Kokkolaa. Nro 142 Torstai 25. Seuraavaksi KPV kohtaa ensi viikon maanantaina Oulussa AC Oulun. www.kp24.. Tanner tömisi ja talven polttama ruoho pölisi, kun Miko Jaakola vei Kannuksen voittajajoukkueen viestiä yläkoulujen sukkulaviestissä Kitinkankaan kentällä. Helena Takalo, Mika Myllylä ja Arsi Harju ovat keskipohjalaisurheilijoista nousseet olympiakisoissa korkeimmalle korokkeelle. Lähetys alkaa kello noin kello 12.50. Ruotsin opiskelu alkaa sen sijaan A2-kielenä seitsemässä suomenkielisessä alakoulussa, vähintään yhdessätoista eri ryhmässä. KP/TAPIO LEHTINEN KALAJOKILAAKSO AREENA, YLIVIESKA klo 20-02 L WWW.KP24.FI/SUNPAMPAS Lippuja myynnissä myös Kalajokilaakson toimipisteessä Ylivieskassa sekä Kokkolassa Mediakulmassa. –?Peltokorven, Koivuhaan, Hollihaan ja Mäntykankaan kouluilla alkaa kussakin yksi ryhmä, Isokylässä ja Torkinmäellä kaksi ryhmää ja Halkokarilla kolme ruotsin opetusryhmää, Kälviän Kirkonkylän koulussa tilanne on vielä toistaiseksi auki, kertoo koulutussuunnittelija Suvi Alamaa Kokkolan kaupungilta. Koiviston surusaatto lähtee matkaan Tuomiokirkolta noin 14.30 siunaustilaisuuden jälkeen. Sivu 8 HELSINKI (STT) Presidentti Mauno Koivisto haudataan tänää Helsingissä. Voimassa 31.5.2017 saakka. Ahkeralla harjoituksella ja opettajien tuella Kivimäki ylsi parhaimpaan. Nimityksen teki presidentti valtioneuvoston esityksen pohjalta. Ruotsin kielikylpyläiset aloittavat englannin opiskelun jo kolmannella luokalla ja päinvastoin. Yleisradio lähettää hautajaiset suorana lähetyksenä Yle TV1:ssä, Yle Areenassa sekä Radio Suomessa. Sivu 2 Kokkolan nelosluokilla ei syksyllä opiskella ranskaa tai saksaa Juha Savela KOKKOLA (KP) KPV pääsi keskiviikkona Milos Josimovin vaparimaalilla maistelemaan Ykkösen voittopisteitä, mutta Gnistanin Niko Tirkkosen pilasi ilon tasoittamalla lisäajalla lukemat 1–1:een. Sivu 8 SATA TARINAA. Sivu 12 KPV menetti voittopisteet lisäajalla Sasa Savic (vas.) ja Biran Jeng tavoittelevat palloa. Kestotilattuna kotiin 0,93€ (sis. Sote-uudistuksen valmistelua johtava Pöysti aloittaa viranhoidon vasta vuodenvaihteessa. su lje ttu )
Vielä useampi sitä kalustoa, jolla tämän Suomi 100 -vuoden olivat edellisen sukupolven edustajat meille varmistaneet. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Britannia ja USA pyytävät joukkoja terroristisotaan. /palaute. ”Herra presidentti, minkä Pohjoismaan kanssa yhteistyö oli vaikeinta ja asiat eivät aina menneet mutkattomasti?” Presidentti kääntyi puoleeni ja pohti pienen hetken. Koko kansan presidentin ja fundeeraajan muistoksi. Todettiin, että ne vuodet ovat käsillä jolloin sotasukupolven lujimmatkin tervaskannot alkavat tulla loppuaskelilleen. Se on velka, joka on maksettava eikä siitä syntynyt toista sanaa. Juoksuhaudan reunalta maan poveen ” Tuohon vastaukseen kiteytyi presidentti Koiviston periaate naapurisovun merkityksestä ja vaalimisesta. Peruuttamattomasti. Lisäksi ripaus pientä hyväntahtoista kilpailuhenkeä on taannut sen, ettei missään ole voitu jäädä ”laakereille lepäämään” kun naapuri on tehnyt uusia avauksia. Valtioneuvoston kanslia suosittaa hautajaispäivänä yleistä suruliputusta koko maahan. Siksi toivoisikin, että uusi maakuntahallinto ja sen kasvupalvelut voisivat tehdä jatkossakin esim. Kaikki tekeminen on vaatinut sekä päättäjiltä että toimijoilta hyvää yhteistyötä. Miksi emme puhu hänestä yksittäistapauksena ja selvitä hänen taustojaan. Suomen eri alueiden elinvoima on syntynyt yhteistyössä ja siihen se perustuu jatkossakin. Hänen myötään historiaan on siirtynyt pitkän valtiomiesuran tehnyt poliitikko ja samalla myös sodan silmästä silmään nähnyt ihminen. Jokainen alue ja kaupunki on löytänyt oman osaamisprofi ilinsa; Seinäjoki elintarviketeollisuudessa, Vaasa energiassa ja Kokkola kemiassa. Asioiden pohdiskeluun, fundeeraamiseen tuli uutta näkökulmaa. www.kp24.. Nämä ovat kuntien yrityksille tarjoamia kasvupalveluja. Mauno Koivisto kuoli 12. Maan poveen lasketaan valtiomies, joka toimi tasavallan presidenttinä vuosina 1982–1994. Ilmeisesti myös muihin maanosiin. Nyt Suomessa pyritään nopeasti hyväksyttämään uudet kansainvälisen sotilaallisen avun vastaanottamisen ja antamisen mahdollistavat lait. Suurin osa edesmenneistä presidenteistä lepää tuolla samalla hautausmaalla. Yrjö Saraste Pian suomalaiset sotilaat pääsevät ulkomaille Kesän lähestyessä. Varsin yksituumaisia oltiin siitä, että asia on hoidettava kunnialla maaliinsa. Ajattelin, että nyt jäi vastaus saamatta. toinenkin tapa tulla naapurin kanssa toimeen. Mutta joka ei historiaansa näe, ei huomistaankaan ymmärrä. Koivisto oli mukana Ilomantsin torjuntataisteluissa kesällä 1944. Lukijoiden kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) . Illemmalla majapaikalla kuului levottomuutta herättäviä elämisen tahteja ja värivalot välähtelivät haastavasti. Mutta todettiin, että kotirintaman raportointivelvoite edellytti vain sopua ja rauhaa ylläpitäviä ratkaisuja. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Keskiviikkoon mennessä ainakin 22 nuoren kuolema on vahvistettu ja vähintään 59 nuorta on loukkaantunut ja saa sairaalahoitoa. Minulle heräsi kysymys pohjoismaisen yhteistyön varjopuolista, kun myötätuulista oli presidentti puhunut jo paljon. Väestö on lisääntynyt kaikissa kaupungeissa ja alueet ovat onnistuneet myös arvonlisäyksessään lähes Suomen parasta vauhtia 2000 -luvulla. Jo muutaman vuoden on tapana ollut kerääntyä vuosittain saman pöydän ympärille verestelemään Haminan muistoja, päivittämään ohi elettyä ja katselemaan, miten vuodet jälkiään piirtävät ruotukaverin naamaan. Jokainen kun voi raivata sijansa vain siinä kohtaa historiaa, johon on sattunut syntymään. LYHYET on Keskipohjanmaan tekstaripalsta: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Kertokaa hyvät vanhemmat, miksi pihtejä tulee käyttää, sekä pussit tulee heittää roskakoriin, ettei nuorten tarvitse sähistä kun heille huomautetaan. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. Abedi kuoli pomminsa mukana. Tällä hetkellä tiedämme Abedista vain hänen kotikaupunkinsa, vanhempiensa mahdollisen libyalaisen taustan ja sen, että hänellä on kaksi veljeä ja sisko. Miksi kukaan ei ota vastuuta siitä, että tämä nuori on ajautunut etsimään elämälleen tarkoitusta näin vaarallisista ja mielipuolisista piireistä. Hän oli päivällä pitänyt puheen historian jatko-opiskelijoiden seminaarin avauksessa teemana Pohjoismainen yhteistyö. Miksi 22-vuotias brittinuori päättää rakentaa pommin, tappaa itsensä ja samalla mahdollisimman monta muuta. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 arkisin kello 7-16.30 ja viikonloppuisin 9-11.30. sopimuspohjaista yhteistyötä kuntien ja kehitysyhtiöiden kanssa yritysten hyvien toimintaedellytysten takaamiseksi Suomen eri osissa. Yhtä vähän kuin voi arvioida nykyalokkaan menestystä kovassa tiedustelussa tai panssarisodassa Molotovin cocktailin kanssa, voi arvioida miten ratkoisivat kolmen kannaksen koukkaajat nykyistä kikykenttää. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön kiitospuhe Koiviston kuolinuutisen jälkeen oli pysäyttävä. Nimim. Pikakiväärimies laski aseensa. Tai omaavatko edes minkääntason sivistystä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Isku oli erittäin raaka, sillä se kohdistui siviilitapahtumaan, jonka yleisö oli pääosin nuoria ja lapsia. Illallisella tunnelma oli rento, ja presidentti jutteli leppoisaan tyyliin. Hän oli syntynyt ja kasvanut Manchesterissa. Hän oli 22-vuotias, siis vuoden minua itseäni nuorempi. Tuossa toteamuksessa oli sodan nähneen ja siitä kylliksi saaneen miehen syvää pohdintaa. Tämä kannattaisi turvata mahdollistamalla kasvupalvelulaissa sopimuspohjainen yhteistyö kuntien ja kehitysyhtiöiden kanssa. Nimellä kirjoitettaessa maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. Moni tunnisti omaa kokemistaan. Sote tulee viemään rahoituksesta leijonan osan ja toimittaessa yleiskatteellisuuden periaatteella, maakuntahallinnon kasvupalveluihin voi jäädä vain rippeet. Ajatus alkoi karkailla pehmeisiin ympäristötiedusteluihin. Mutta ihminen, jonka yhteiskunta on jättänyt täysin kaiken avun, tuen ja yhtenäisyyden kokemuksen ulkopuolelle. /mielipide LUKIJOIDEN KUVIA KOLUMNI Anne Kantola anne.kantola@kpk.. Puheessaan Niinistö muisteli Koivistoa, joka nousi juoksuhaudan reunalle ja siinä puhdistaessaan pikakivääriään ajatteli, että kyllä täytyy olla Elinvoima tehdään yhdessä Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Näyttää siltä, että lain ytimessä olleet organisaatiot, mm. Riskinä on, että kasvupalvelut, jotka ministeriö on määritellyt työllisyyspalveluiksi ja yritysten kasvupalveluiksi, ”hukkuvat” maakuntahallinnon syövereihin. Nuorena yliopiston jatko-opiskelijana sain kerran kunnian istua juhlaillallisella presidentti Koiviston kanssa samassa pöydässä ja viereisellä tuolilla. Tuo sotasukupolvi asetti veteraaniriman niin korkealle, että meillä jälkeen tulleilla taitaa olla täysi työ edes ala-askelmille kavuta. ELY-keskukset, ovat esitykseen pääsääntöisesti tyytyväisiä. Mutta heidänkin kanssaan pärjäsi. Lähetä viesti numeroon 13525. Pikakiväärimies ei koskaan unohtanut juoksuhaudan kokemuksia. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI LYHYET MIELIPIDE Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Tietojen mukaan Lontoon poliisilla on hallussa video, jossa näkyy Abedin saapuminen ja itse räjähdys. Nykyisen lakiesityksen pohjalta tämän yhteistyö näyttää nyt vaarantuvan. Sellaisiksi on mainittu EUja Nato-maiden lisäksi erityisesti Ruotsi, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Anne Pesola toimitusjohtaja Kokkolanseudun Kehitys Oy hallituksen jäsen Suomen Elinkeinoja Kehitysyhtiöt SEKES ry OVATKO nykyiset koululaiset oikeasti lukutaidottomia. Uskallan nimittäin väittää, että ihminen joka kokee olevansa tärkeä ja merkityksellinen jäsen yhteiskunnalle, ei räjäyttäisi itseään väkijoukon keskellä. Kuten kaikkien muidenkin naapureiden kanssa pärjätään.” Tuohon vastaukseen kiteytyi presidentti Koiviston periaate naapurisovun merkityksestä ja vaalimisesta. Tietoteknologiallisuus on kupla ja syöpä, jota ihmiskunta tarvitsisi jatkossa vain erittäin pelkistetyssä ja säännellyssä muodossa: 1960-luvun rakettitekniikka yhä veisi meidät kuuhun. Särmät hioutuivat, pohdiskelu sai tilaa. Ikäluokan sitkeimmillekin on näkökulmaa asioihin auennut jo täyden virkauran verran ja työikeistä irrallaan arvioidaan elämän menoa. Ajallisesti ja määrällisesti isomman työn tuo veteraanijoukko teki kuitenkin rakentaessaan maansa hyvinvoinnille lujan pohjan kaiken kestämänsä jälkeen. Parlamentarismin vahvistaminen ja hyvien suhteiden vaaliminen naapureihin olivat hänen toimintansa kulmakivinä. Nyt oli kutsu käynyt Parolan varuskuntaan ja Marskin majalle. Tapani Postila TORSTAINA 25.5.2017 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Terroristijärjestö ISIS on ilmoittautunut iskun tekijäksi, mutta todisteita heidän osallisuudestaan ei ole vielä esitetty. Tykkituli taukosi ja savu hälveni sodan runtelemassa maastossa. Hän näki sodan jälkeisen tulevaisuuden uskon nousun, mutta myös koki kylmän sodan jäätävät tunnelmat. Mutta hänen kohtaloaan ei tule jättää huomioimatta. Rikkirevityillä kamppeillaan ja särjetyillä vehkeillään siviiliin päässeet tekivät yksituumaisesti vuosi vuoden jälkeen yli kymmenen prosentin lisän yhteiseen kakkuun, bruttokansantuotteeseen – kun me kipuilemme ja nokittelemme toisiamme juuri ja juuri plussan puolelle yltävillä numeroilla. Erityisesti Keski-Pohjanmaalla ja Kokkolassa BKT on kehittynyt parhaiten koko Suomessa 2000-luvulla. VILJAMI HIETALA. Nimim. Hallituksen esitys kasvupalvelulaiksi on ollut lausuntokierroksella ja lausunnot on koottu yhteen. jkk Pekka Huovinen V uoden ison teeman höystämänä kokoonnuttiin upseerikurssin kanssa Parolan nummille panssariasian ääreen. Omin sormin kouritaan tuoreiden tuotteiden seassa. Viireille ja vaskille toki kuuluvat omat tuokionsa, etenkin näin juhlavuotena. Samoissa pöytäpuheissa kyllä muistuteltiin, kuinka väärin on verrata suoraan noita tekoja ja niiden seurauksia nykyisiin tekemisiin. Mutta nuori oli myös iskun teosta epäilty 22-vuotias Salman Abedi. Marski-protokollan mukaisen seljankasopan ja vorscmackin ääressä nousi veteraaniteema monella tapaa ruokapuheitten päähöysteeksi. Monta noita sodassa elämänsä alttiiksi asettaneita miehiä ja naisia ei ole enää läsnä meidän kanssamme. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Nuoren pikakiväärimiehen elämänlanka oli silloin useaan kertaan vaarassa katketa. 020 750 4400 vaihde puh. JUHANI LAURINOLLI/KOKKOLA Luonnonoikku Santahaan ulkoilualueella. Epäillystä iskun tekijästä tiedetään vain vähän. LAURI AHONEN Jänis maalaismaisemassa. Toisaalta kunnat ja kuntien elinvoimasta vastuulliset kehitysyhtiöt ja elinkeinotoimijat eivät löydä itseään uudesta kasvupalvelukentästä. Lakiperuste sotilaalliselle avulle asettaa Suomen samalle viivalle kumppaneidensa kanssa. Kotipaikkakunnalleen on haudattu vain kaksi presidenttiä; Kyösti Kallio Nivalaan ja Pehr Evind Svinhufvud Luumäelle. Mutta silläkin tarinalla pitäisi olla merkitystä. Miehen, joka tiesi, mitä oli olla juoksuhaudassa, tulihelvetissä. M anchesterin maanantai-iltainen pommi-isku järkytti maailmaa syvästi. Vierasjoukko oli veteraaniasialle varsin altis. Koivisto oli ollut tuolloin jo pari vuotta poissa tasavallan presidentin virasta. Tuntemattoman tarina Tutkija Timo Aro nimeää Kokkola-Vaasa-Seinäjoki -akselin ns. Erityisen tärkeää on ollut yritysten tarpeita tukeva infrastruktuuri (tontit, tiet, radat, satamat, laajakaistayhteydet), osaavan työvoiman saatavuus, yritysmyönteinen ilmapiiri ja tukijärjestelmien kannustavuus sekä yhteistyö kaupunkien johdon, oppilaitosten, viranomaisten ja yritysten välillä. Monessa kohtaa hyllyissä lukee: Käytäthän pihtejä. Pikakiväärimies ei koskaan unohtanut juoksuhaudan kokemuksia. Kunnissa tulee säilymään yritysten neuvontapalvelut sekä yhteistyö eri organisaatioiden kesken osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi. Tuo puoli vuosikymmentä juoksuhautoja kahlannut porukka mukana eläneine kumppaneineen kasvatti maan historian suurimmat lapsi-ikäluokat, yli 100 000 vuodessa – ja nykyisin jäädään reilusti alle puoleen Vaikka meitä asianosaisia on yhteensä liki miljoona enemmän. tahtokolmioksi, joka selkeästi erottuu positiivisesti Suomessa alueiden elinvoimaisuutta arvioitaessa. Kirjoittaja on veteraanin poika. Olen muutamalle koululaisporukalle huomauttanut LIidlin leipomopisteessä, että käyttäisivät pihtejä, kun niitä tuotteita pussittavat. toukokuuta. Tuleva presidentti kuitenkin selvisi ja näki, kuinka aseet vaikenivat. Lakiluonnoksen mukaan apua voidaan pyytää tai antaa käytännössä mille tahansa toiselle valtiolle. Kunnat kilpailevat edelleen keskenään vetovoimaisuudessa ja keskeistä siinä on yritysten kasvu ja kehitys. Eikä pelkästään siksi, että sotatöistä kertyi kylliksi sujutettavaa. Abedin kohdalla emme tunne tarkemmin hänen taustojaan tai perhetilannettaan. Mutta vastaus tuli: ”Täytyy myöntää, että hankalinta yhteistyö oli välillä tanskalaisten kanssa. Enempää aikakausiemme sivilisaatio ei kehityksessä tarvitse. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. Sellainen ihminen saattaa hyvinkin hakea hyväksyntää mistä ikinä sitä tarjotaankaan. Edesmennyt presidentti haudataan tänään helatorstaina valtiollisin menoin. Käytännössä onkin siis kyse siitä, että Suomi ryhtyy nyt etukäteen avustamaan muita maita. Uuteen maakuntahallintoon siirryttäessä tämän yhteistyön soisi jatkuvan. Kun tulee liikkeen ulkopuolelle, tyhjät pussit ovat maassa, vaikka oven vieressä on iso roskakori. Miehen, joka tiesi mitä sota oli. Koivisto oli erityisen kiinnostunut historiantutkimuksen tilasta. Netissä : www.kp24.. Tarkoitus on oikeuttaa Puolustusvoimat lähettämään joukkoja niiden maiden avuksi, joilta saattaisimme tarvittaessa itse saada sotilaallista apua. Hygienia tuskin minkäänlaisella tasolla, ja täten altistavat muutkin asiakkaat pöpöille. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Tankkiväen tarinoilla P residentti Mauno Koivisto haudataan tänään Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin. Nuoruuden vuosina koettu sota vaikutti ja muutti ajattelua. Todellisuudessa Suomen vaara joutua hyökkäyksen kohteeksi on pieni. Saattaa olla vain ajankysymys milloin esim. Oppimisen paikka NYKYRAKENTAMISEN yleensä ja erityisesti koulujen sisäilman homeen ”yhteiskunnallinen mätäpaise”, on teknisenä ilmentymällisyytenä rinnakkaisuutta digitatalisaation inhimillisyyttä taannuttavan kehityksen kera. Kehitysyhtiö on kunnallisena organisaatiomallina toimiva ja pystyy joustavasti reagoimaan yritysten tarpeisiin. Koiviston elämänkaari oli lähes Suomen itsenäisyyden mittainen. Varuskunnan komentoporras esitteli nykyvarusmiehen mieleen hyvin osuvassa auditoriossa prikaatin toimintaa ja sen historiaa halleissa ja näyttelypihoilla. Maakuntauudistuksessa kunnille jää edelleen yleiseen toimivaltaan perustuva oikeus kunnan elinvoimaisuuden kehittämiseen. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Käynyt ainakin oppivelvollisuuteen liittyvät koulunsa siellä
12-16, ma-pe 10-19, la 10-16 Kanta-asiakaskortti on ilmainen ja saat sen heti käyttöösi myymälässä. Liian rankkaa liian aikaisin. . Henkilö on kuitenkin edelleen kadoksissa ja poliisi suorittaa parhaillaan saatujen vihjeiden tarkistamista. vuosiluokalta alkavana A1-kielenä luetaan englantia. Poliisi pyytää havaintoja tapauksesta ja ennen kaikkea nuorista, joilla on tai on ollut runsaasti jäätelöä. 119,95 € JIL puku 399 € (Ilman korttia 499 € ) FARRELL paita (valk.) 69 € (Ilman korttia 99 € ) 16 PALVELEMME TÄNÄÄN KLO 12-16! S U 2 8 .5 . Alaraja uuden valinnaisen kielen ryhmän perustamiselle oli 14 oppilasta. siitä syystä, että samanaikaisesti moni kunta pyrkii säästöihin, myös koulutusmenoissa. . Kaikki opiskelevat peruskoulussa yhteisinä kielinä englantia ja ruotsia. Asko Kokkola, Rautatienkatu 10, avoinna tänään 10-18, pe 10-18, la 10-15, su 12-16, ma-pe 10-18 Asko Ylivieska, Kettukallionkatu 1, avoinna tänään 10-18, pe 10-18, la 10-15, su 12-16, ma-pe 10-18. Valikoima vaihtelee myymälöittäin Paljon kesäkalusteita vähintään L A 2 7 .5 . Englanninopetus alkaa opetussuunnitelman mukaan kaupungin kaikilla suomenkielisellä alakoululla. vuosiluokalta alkava vapaaehtoinen kieli, joka on Kokkolassa joko ruotsi, saksa tai ranska. Kaksi kolmasosaa kaikista Hollihaan oppilaista on aloittanut kielikylvyssä ennen peruskouluikää. Poliisi pyytää jokaista ilmoittamaan mahdollisista havainnoistaan Ylivieskan poliisiaseman palvelupäivystykseen 0295 416 409 ja akuuteissa tilanteissa hätäkeskukseen 112. Kokkolassa tartuttu toimeen Kokkolan kaupunki on mukana opetushallituksen hankkeessa, jossa kieliin tutustuminen alkaa jo ensimmäiseltä luokalta ja varhaiskasvatuksesta. Jos koululainen valitsee neljännellä vapaaehtoisen pitkän kielen, hän lukisi kuudennella luokalla jo kolmea vierasta kieltä. Onnettomuus sattui vähän ennen kello 16:ta. Nelosluokalta alkavan vapaaehtoisen A2-kielen vaihtoehdot karsiutuivat kaikissa Kokkolan alakouluissa lopulta yhteen, ruotsin kieleen. A2-kielen opetus alkaa, jos saman kielen valinneita oppilaita on vähintään 14 omassa koulussa tai jos reitin koulut muodostavat yhdessä yhdessä ryhmän. Tällöin kieltä saatetaan opiskella muussa kuin omassa koulussa. Poliisin mukaan mitään muuta koulun tiloista ei anastettu. . Tarjoukset voimassa 3.6. Valitun vapaaehtoisen kielen opiskelu kestää 9. Lähde: Kokkolan kaupungin verkkosivut Ranska ja saksa kiinnostavat, mutta eivät riittävästi opetusryhmät jäävät toteutumatta Kokkolassa neljäsluokkalaiset opiskelevat ruotsia valinnaisena kielenään NIVALA (KP) Nivalasta lauantaina 20.5. Ellei oppilaan ensimmäinen kielivalinta toteudu, hän pääsee mukaan toisen tai kolmannen valinnan mukaiseen kieliryhmään, mikäli se toteutuu. Valinnaisten kieliryhmien perustaminen on ollut hankalaa mm. asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Opettajien ammattijärjestö OAJ:n mukaan muutos on voinut vähentää perheiden halua valinnaisen pitkän kielen valitsemiseen. Myös saksan ja ranskan kieliin tutustutaan leikin ja erilaisten pelien, musiikin ja kuvataiteiden avulla, kertoo koulutussuunnittelija Suvi Alamaa Kokkolan kaupungilta. 25.-2 8.5.2 017 T u o tt e it a ra jo it e tu t e rä t. Kokkolassa 3. B1-kielenä Kokkolassa on ruotsi, jonka opiskelu alkaa yhteisenä kielenä kaikille viimeistään 6. Kokkolalaisvanhemmat ihmettelevät, kuinka on mahdollista ettei ainuttakaan saksan tai ranskan ryhmää onnistuttu perustamaan, edes koulujen välisenä yhteistyönä. P E 2 6 .5 . Yhdenkään suomenkielisen alakoulun neljännen luokan oppilaat eivät opiskele A2-kielenä ranskaa tai saksaa ensi syksynä Kokkolassa. Edut Plussakorteilla. Opetushallitus on myöntänyt perusopetuksessa hieman yli neljä miljoonaa euroa maanlaajuisesti noin sadalle eri hankkeelle. vuosiluokan loppuun saakka. Katso kaikki kampanjan tuote-edut asko.. *Alennukset normaalihinnoista, ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja, valaisimia eikä Huippuetutuotteita. aukia.fi Kanta-asiakaskortilla lisäksi Pukuja alk. Mopo tuli Puistokadulle pelastuslaitoksen saamien tietojen mukaan kolmion takaa. Saksan ja ranskan opetusryhmät jäävät toteutumatta, sillä yhdessäkään koulussa ei saatu kasaan riittävän suurta ryhmää uuden kielen aloittamiseksi. –?Niin sanottu varhennettu kieltenopetus ei keskity yhteen kieleen, vaan sen tarkoituksena on pyrkiä herättämään kiinnostusta vieraita kieliä kohtaan. Kielipainotteisena kouluna Hollihaassa valtaosa oppilaista opiskelee sekä englantia että ruotsia jo kolmannesta luokasta eteenpäin. Vapaaehtoinen A2-kieli on 4. kadonnut Tuomo Röytiö on edelleen kadoksissa. KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 25.5.2017 3 UUTISET Riikka Sipilä KOKKOLA (KP) Kokkolassa moni kolmosluokkalainen vanhempineen pettyi, kun toive valinnaisesta ranskan tai saksan kielen opiskelusta ensi syksystä eteenpäin ei toteudukaan. Mopon kuljettaja ja kyydissä ollut nuori kuljetettiin terveyskeskukseen tarkistettavaksi Mopoilijat ja auto kolaroivat Haapajärvellä PUKUPÄIVÄT AUKIALLA 3.6.17 ASTI! Kaikki normaalihintaiset puvut kanta-asiakaskortilla -20%! KOKKOLA, CHYDENIA tänään to 25.5. Erityisavustukset on tarkoitettu tälle ja ensi vuodelle. Kymmenkunta vuotta myöhemmin vapaaehtoisten kielten, kuten saksan, ranskan, venäjän ja espanjan opiskelijoiden määrä oli laskenut neljännekseen koko ikäluokasta. Jäätelövarkaat iskivät Hakalahden koululle Kokkolassa HAAPAJÄRVI (KP) Kaksi mopolla ajanutta nuorta törmäsivät autoon Puistokadun ja siihen Savontieltä tulevan tienpätkän risteyksessä Haapajärvellä keskiviikkona iltapäivällä. Osa vanhemmista jopa kritisoi valinnaisen kielen tarjoamista näennäiseksi. Useissa kunnissa kielten ryhmäkokoja on jouduttu kasvattamaan. Etenkin pienissä kouluissa minimiryhmäkoko nousee väistämättä niin korkeaksi, ettei vaatimus täyty, eikä ryhmää käytännössä synny. KP/CLAS-OLAV SLOTTE VALINNAISET KIELET . Kahdeksannelta luokalta alkaa valinnainen B2-kieli, joka voi Kokkolassa olla joko saksa, ranska, venäjä tai italia. Vapaaehtoisen A2-kielen, eli käytännössä valinnaisen pitkän ruotsin opetus toteutuu ensi syksynä seitsemässä kokkolalaiskoulussa: Halkokarilla, Hollihaassa, Isokylässä, Koivuhaassa, Mäntykankaalla, Peltokorvessa ja Torkinmäellä. Vanhemmat ovat kenties varoneet sitä, ettei koulunkäynnistä tulisi lapselle liian rankkaa jo alaluokilla. Tiedot eivät poliisin saaman varmistuksen mukaan pidä paikkaansa. -40%* -edut ovat päiväkohtaisia ja voimassa mainitun päivän ajan. Kyseessä ei ole myöskään luvaton poistuminen, kuten ensimmäisessä tiedotteessa todettiin. Nivalalainen mies edelleen kadoksissa KOKKOLA (KP) Jäätelövarkaat murtautuivat tiistaina Hakalahden koululle Kokkolassa ja varastivat runsaasti jäätelöä koululta. Valtionavustuksilla tuetaan koulujen kokeiluja A1tai A2-kielten varhentamiseksi, kehittämiseksi ja lisäämiseksi. Opetushallituksen mukaan vielä 2000-luvun alkupuolella yli kolmannes suomalaislapsista aloitti alakoulussa valinnaisen pitkän kielen opiskelun. Poliisi pahoittelee sitä, että kertoi virheellisesti kadonneen henkilön sairastavan erinäisiä sairauksia. . vuosiluokalla. Havainnoista voi ilmoittaa numeroon 029 5415 883 tai poliisin vihjepuhelimeen nimettömänä numeroon 06 822 5454. . Voimaan astuneen uuden opetussuunnitelman mukaan ruotsin kieltä luetaan peruskoulussa kaikille yhteisenä kielenä kuudennelta luokalta lähtien, kun kielen opetus aiemmin alkoi vasta seitsemännellä luokalla. . T O 2 5 .5
Ilman tuota tilinpäätös olisi ollut vajaat 550?000 euroa ylijäämäinen. klo 8.00 alkaen Lohtaja VT 8 Liminka VT 4 Oulu Kemi – Rovaniemi, 26.5. Myllylällä ja Mikkosella tilalla varsinaiset kylvötyöt tekee naapurin isäntä Antti Isoherranen. Ikärakenteesta johtuen eläköityminen muodostuu haasteeksi, sillä hallintoja elinkeinopalveluissa työskentelevän henkilöstön keski-ikä on lähes 54,4 vuotta. Harjoitusjoukkojen moottorimarssit kotivaruskuntiin aiheuttavat normaalia suurempia liikennemääriä ja saattavat vaikuttaa muuhun liikenteeseen. Karhitsemista valmisteltiin kyntötöillä. klo 6.00 alkaen Lohtaja VT 8 Kokkola VT 13 Hirvaskangas VT 4 Jyväskylä Vaajakoski VT 9 Lievestuore VT 13 Mikkeli Ristiina VT 15 Tuohikotti MT 369 Vekaranjärvi.26.5. Ylityksiä luvassa soteen Pietarsaaressa (KP) Ilmapuolustusharjoitus päättyy Lohtajalla perjantaina. **Kampanjat voimassa vain rajoitetun ajan. Mikkonen on viikolla aloittanut peltojensa äestyksen. SUBARU OUTBACK BASE EDITION Autoveroton hinta 30.085,40 €. klo 8.45 alkaen Lohtaja VT 8 Kokkola VT 13 Äänekoski VT 4 Tikkakoski Moottorimarssit hidastavat liikennettä valtateillä 8 ja 13 TOHOLAMPI (KP) Muutama aari maastoa paloi Lylynevalla Toholammilla, kun tuli levisi metsään roskien poltosta keskiviikkona aamupäivällä. Tarkastuslautakunta vaatii talouden tasapainottamissuunnitelmaan konkreettisia, euromääräisiä toimenpiteitä taseessa olevan alijäämän kattamiseksi kuntalain edellyttämänä aikana. –?Kaurankin ehtii vielä aivan hyvin kylvää. Esimerkiksi Pietarsaaren kaupungin liikelaitos Alerte on alkuvuonna velottanut siivouksista ja ruokapalvelusta aiempina vuosina määriteltyjä könttäsummia, vaikka erinäisten toimintojen supistusten jälkeen palvelujen tarve on vähentynyt. Samoin naapurin käyttöön kerättävä vilja on yhä suhteellisen kannattavaa. A Aiinnaa eett vvooii ttiieettääää eettuukkäteeenn m miiiittäää ppeerriillllee ppäääässee-NELIVETOAPUA – PERILLE ASTI TÄYSKASKO LASIJA LUNASTUSTURVALLA VUODEKSI UUDEN SUBARUN OSTAJALLE 149 € * SUBARU FORESTER XS EDITION Hinnat alk. Karjalan prikaati: 26.5. Karjatiloilla vilja käytetään omassa navetassa eläinten rehuna, joten niillä jatketaan entiseen malliin viljan viljelyä. Tässä oin kyseessä osittain neuvottelujen alla oleva asia. Lisäksi 10+ vanhukselle on päätetty maksaa erillistä taloudellista tukea. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sosiaalija terveysviraston viraston yhteistoimintakuntien maksuosuudet ylittivät budjetin 1,5 miljoonalla eurolla, mutta olivat 2 miljoonaa euroa pienemmät kuin viime vuoden alkuneljänneksellä. Nyt pelto on lämmennyt mukavasti, vaikka lämpimämpikin maa saisi olla. Kuluvan vuoden talousarviossa viraston menot olivat 133,5 miljoonaa euroa, mutta lokakuussa päätettiin henkilöstökuluja leikata 0,5 miljoonalla eurolla. Moottorimarssiosastojen marssinopeus on 80 km/h ja ne liikkuvat seuraavilla teillä: Maasotakoulu: 26.5. Tilinpäätöksessä alijäämä viime vuoden lopussa oli vajaat 200?000 euroa, kun se vuotta aiemmin oli reilut 1,4 miljoonaa euroa. Autiorannan vilkasta kylänraittia ja vahvaa maatalousaluetta pitkin ajellessa huomio kiinnittyy Autiorannantien kehnoon kuntoon. Koskelan mukaan roudan sulamista pelloilta on tänä vuonna hidastanut kylmä kevät ja vähäiset sateet. Vakuutuksen myöntää If Vahinkovakuutusyhtiö Oy, jonka asiamiehenä Subaru jälleenmyyjä toimii. klo 7.00 alkaen Lohtaja – Kokkola – Kyyjärvi – Keuruu – Mänttä – Halli. Viime vuonna ylijäämää kertyi liki 1,23 miljoonaa euroa. Valtion maantie on puhjennut useasta kohti, ja voi vain kuvitella, millaista sitä on ajaa raskaalla ajoneuvolla. Sairauspoissaoloja viime vuonna oli 885 päivää edellisvuotta enemmän. Yli 60-vuotiaiden osuus oli melkein 11 prosenttia. Ohran viljely taitolaji Mikkosen mukaan routa on sulanut pelloilta suurin piirtein viikko sitten. 28.570,00 €. 38.470,51 € SUBARU OUTBACK BASE EDITION Hinta 41.590 € Subaru Suomi Subaru.fi Su Su Su Suba ba baruu ru ru SSSuo uo uomi m m Su Su Suub b ba ba b baru ru ru r fifi .fi subaru_finland Etusi yli 2000 € ** ASE EDITTIO ON Etusi yli 3000 € ** SUBARU FORESTER XS EDITION Autoveroton hinta alk. Monella tilalla vilja tosin kerätään talteen ja säilötään vihantana samoin kuin säilörehu. klo 4.45 alkaen Lohtaja VT 8 Kokkola Jepua VT 19 Kauhava Seinäjoki Jalasjärvi VT 3 Tampere (läntinen ohitustie) – Parolannummi. Maanviljelijät ovat viimeistään tällä viikolla aloittaneet kylvötyönsä. Subaru tehdastakuu: 3 vuotta/100.000 km. Luonnonhoitopellot ja riistapellot ovat yleistyneet. Siksi on hyvä, että allasi on auto, joka ei jätä pulaan yllättävissäkään tilanteissa. Arvioitu autovero 9.300,51 €. Edellisenä vuotena niitä oli kaikkiaan 607. Haapajärvinen Eero Mikkonen piipahti peltotöiden välillä kotona. Ohra joutuu tavallisesti aika nopsaan, Eero Mikkonen kertoo. Asiantuntija Sirkku Koskela ProAgria Keski-Pohjanmaasta kertoo, että kevättöihin on rannikolla päästy parisen viikkoa tavanomaista myöhemmin. Haapajärvellä ja Kalajokilaaksossa kevään edistyminen on loppujen lopuksi varsin lähellä normaalia. Toimituskulut 600 €. Tien pikainen kunnostus auttaisi elinkeinoelämää ja muuta liikennettä monin tavoin, Eero Mikkonen kertoo. Kuvan autot erikoisvarustein. Roskanpoltto levisi metsään Toholammilla *Kampanja-aika 9.–31.5.2017. Sisämaassa pellolle on lähdetty lähempänä normaalia kylvöajankohtaa. KP/ ANTTI SAVELA Kylvötyöt käyvät nyt kuumina Moni tuottaja vaihtanut viljan viljelyn luonnonhoitoon PIETARSAARI Sosiaalija terveyslautakunta ennakoi 1,5 miljoonan euron ylitystä kuluvan vuoden korjattuun talousarvioon. Toimituskulut 600 €. Aina et voi tietää etukäteen mitä perille pääseminen vaatii. klo 6.00 alkaen Lohtaja VT 8 Kokkola VT 13 Hirvaskangas VT 4 Jyväskylä Vaajakoski Heinola KT 46 Kouvola VT 15 Hoikanjoki (MT 3691 risteys) MT 3691 MT 369 Vekaranjärvi. klo 6.00 alkaen Lohtaja VT 8 Kokkola VT 13 Äänekoski VT 4 Jyväskylä Heinola KT 46 Kouvola VT 15 Rantahaka VT 7 Hamina. Kulutus 7,0 l/100 km (EU-yhd.) CO2-päästöt 161 g/km. Tarkastuslautakunta kiinnitti huomion henkilöstöönkin Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Maanviljelijät ovat vihdoin ja viimein päässeet aloittamaan kylvötyönsä lämmenneen sään myötä. Haapajärven Autiorannalla Liisa Myllylä ja Eero Mikkosen tilalla viljellään ohraa omien lehmien ja nuoren karjan rehuksi. Tällä tiellä kulkee paljon raskasta liikennettä. Ainakin rahtikulut jäävät pois. Jääkäriprikaati: 26.5. Panssariprikaati: 26.5. Kulutus 6,9 l/100 km (EU-yhd.) CO2-päästöt 160 g/km. 040 823 5938 | 0400 661 379 www.taipaleenteras.?. Tulosta paransi Vieskan liikelaitoskuntayhtymän purkautumisesta satunnaisiin eriin kirjatut 680?000 euroa. Ohran kanssa on usein aikamoista tasapainottelemista. Silloin tähkän ei tarvitse tuleentua lainkaan, Koskela miettii. Koskelan mukaan viljan hinta on edelleen valitettavan alhaalla. Sinänsä kiire ei vielä ole. Arvioitu autovero 10.904,60 €. –?Alhaisen hinnan vuoksi varsinkin pienemmät viljatilat ovat luopuneet kaurasta ja ohrasta. Muut ostopalvelut ylittävät talousarvion 1,4 miljoonalla eurolla. Kokonaishinta 38.470,51 €. –?Pari viime kevättä ovat puolestaan olleet vähän etuajassa. Silti mitään ei ole vielä menetetty. Jos kasvukausi on normaali, kaura ennättää joutua puintiin. Näin siitäkin huolimatta, että varsinkin kauralle on avautumassa hyvin vientimarkkinoita aina Kauko-Itään saakka. Viime vuonna näihin aikoihin kylvöt olivat jo useita päiviä sitten ohi, Eero Mikkonen katselee muistiinpanojaan. TORSTAINA 25.5.2017 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET ALAVIESKA (KP) Alavieskan tarkastuslautakunta vaatii, että kunnan talouden tasapainottamissuunnitelmassa on esitettävä konkreettisia euromääräisiä toimenpiteitä taseessa olevan alijäämän kattamiseksi. Kampanja koskee uusia Subaru -henkilöautotilauksia ja edellyttää liikennevakuutuksen ottamista Ifistä. Vanhushuollon kulut kuitenkin kasvavat vuoden mittaan, koska lautakunta on päättänyt ostaa lisää hoitopaikkoja Folkhälsanilta ja myöntänyt maksusitoumuksia muutamalle asiakkaalle, jotka ovat yksityisen, tehostetun palveluasumisen asiakkaita. Vammaishuollon ostopalvelut ovat kasvaneet 5 prosenttia ja ylittivät budjetin 0,3 miljoonalla eurolla. –?Toisaalta ei tässä parane odotellakaan, sillä pelto ei saa kuivaa liikaa. Alavieska on tehnyt neljänä viime vuotena ylijäämäisen tilinpäätöksen. Vanhushuollon ostopalvelut ovat vähentyneet 11 prosenttia viime vuoden alkuun verrattuna, muun muassa koska Uudenkaarlepyyn pitkäaikaishoidon palvelut on lopetettu. –?Parempi tie helpottaisi kovasti viljelystöitäkin. Tarkastuslautakunta kiinnitti huomionsa myös henkilöstöön ja sen hyvinvointiin. Tarjous ei koske yritysajoneuvoja. Ilmasotakoulu: 26.5. Osavuosikatsauksen mukaan sosiaalija terveysviraston henkilöstökulut ovat pysyneet budjetin puitteissa. Subaru lisäpalvelut: Subaru Vakuutus ja Subaru Assistance. KATTOJA SEINÄPELLIT oheistuotteineen tehtaalta suoraan asiakkaalle edullisesti ja nopeasti Linjalantie 4 | 43700 Kyyjärvi P. Palopaikan vieressä on konehalli, mutta tuli ei levinnyt rakennukseen. Rannikolla kylvöt ovat ehkä parisen viikkoa tavallista jäljessä. Kokonaishinta 41.590 €
Nuoret saivat eteensä monenlaisia tehtäviä tähtikuvioiden selvittämisestä ja suunnistamiseen. Tilikauden poistoihin kirjattiin 294 467 euroa ja siten tilikauden tulos oli euroa. Rakennusalan opiskelijat Ville Salo ja Jarmo Uusihanni kunnostavat paikkoja uimalan avajaisia varten. TULE TUTUSTUMAAN KOKO NÄYTTÄVÄÄN ASPEN-SARJAAN! POLARIS 3-H SOHVA L212 cm harmaa, polyrottinkia POLARISSOHVAPÖYTÄ 76x76 cm lasikansi ja pehmuste, polyrott. 9 henkilökuntaa rakkaamme hyvästä hoidosta. Suru raskas tänne jääneen on kantaa, pois hennois’ luotaan ei rakkainta antaa. Alue ole kehittynyt toivotulla tavalla. Sairaanhoidon puolella sairauspoissaoloja kirjattiin viime vuonna 15, 4 päivää työntekijää kohti. Rakkaudella muistaen Pirkko Tuomas ja Eija, Ellen, Lukas ja Iiris Matias ja Meimi sisaret ja veli perheineen sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan haudan lepoon Marian kappelissa la 3.6.2017 klo 14.00. (Siionin Matkalaulu 307) Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Himangan kirkossa maanantaina 5.6.2017 klo 14, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. Talousarvioon verrattuna säästöä saatiin lastensuojelussa, vammaispalveluissa, vuodeosastolla, kuntoutuksessa ja ympäristöja rakennusvalvontapalveluissa. –?Esimerkiksi kerran kesässä järjestettävä naisten juoksutapahtuma Nice Run on tuonut kaksituhatta asiakasta alueelle, huomauttaa Mäkipelto. Mäkipellon mukaan FantaSean toiminta ei ole ollut kannattavaa. – Toinen vaihtoehto on laittaa myyntiin koko paikka. FantaSean toimintaa pyörittävän Jakob Garden Oy:n kymmenen vuoden mittainen vuokrasopimus päättyy ensi keväänä. HAE ISKUSTA KESÄ TERASSILLESI! ISKU .fi ISKU KOTI KOKKOLA, Pitkänsillankatu 17 Palvelemme tänään helatorstaina 12-16, ma-pe 10-18, la 10-15 Puoliso, faija ja ukki Kaj Olli HAKUNTI s. Omaiset PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren Kolpintiellä tapahtui keskiviikkoiltana kahden henkilöauton kolari, jossa toinen ajoneuvoista pyörähti katolleen. Pyhäjärven osalta talousarviomäärärahat ylittyivät euromääräisesti eniten hyvinvointipalvelujen hallinnossa, tehostetun palveluasumisen omassa toiminnassa, tehostetun palveluasumisen ostoissa, vastaanottopalveluissa, työterveyshuollossa ja erikoissairaanhoidossa. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän toinen kilpailuedustaja levy ja hitsaus -sarjassa oli Reima Iso-Junno. Valittajat vetosivat siihen, että tekninen johtaja Sami Laukkanen on ollut esteellinen valmistelemaan ja esittelemään hankkeeseen liittyvistä ylimääräisistä töistä johtuvien korvausten suorittamista. 3,5 m musta tai beige sis. Valittajat vaativat, että kaupunginvaltuuston päätös kumotaan ja asia palautetaan takaisin käsittelyyn. 19.05.2017 Kalajoki Kiittäen ja kaivaten Leena Yasu Vesa ja Tarja Joona ja Tuula Arttu Antti ja Piia Katja, Kirsi ja Karita muut sukulaiset ja ystävät Kerran kauneimmin laulu riemuisin soi kuin vetten pauhu aivan. Auto katolleen Pietarsaaren Kolpintiellä tapahtuneessa kolarissa Takaa tullut auto törmäsi edellä menneen auton kylkeen. Vaikea alku Jakob Gardenin Oy:n pääomistaja on Mäkipellon huoltoliike West Care Finland Oy. Kiitos Tunkkarin terveyskeskuksen henkilökunnalle Liisan hyvästä hoidosta. Investointeja kaivataan Jakob Gardenin hallituksen puheenjohtaja Timo Mäkipelto osasi odottaa kilpailutuspäätöstä. Hallinto-oikeus tutki ja hylkäsi valituksen. Hän sijoittui viidenneksi. Uimala on kirjannut kesäisin 2500 3000 käyntiä. Olet unessani silmäni yöllä kun suljen, sinun kuvasi sydämessäin matkani kuljen. Kaavassa on paljon käyttämätöntä rakennusoikeutta muun muassa saunoja, majoitusta, ravintolaja kahvilarakennuksia varten. Rakkaudella kiittäen ja kaivaten Kaija ja Jukka Susanna Martti Raili perheineen Ritva perheineen Laila perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kälviän kirkossa perjantaina 2.6.2017 klo 11.00. Laulujoutsenet lensi voittoon Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren tekninen lautakunta kilpailuttaa vesipuisto FantaSean vuokrasopimuksen ensi syksyn tai talven aikana. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Olet laulussa linnun, aamun kevään sekä auringon nousussa aina kun herään. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme LIISA ANNIKKI LUOMAN muistoa ja otitte osaa suruumme. – Meillä on optio jatkokaudelle, mutta katsotaan päivä kerrallaan, sanoo Mäkipelto. Neljännen sijan nappasivat Hillerit Himangalta. Hän oli 73-vuotias. Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Pohjanmaan partiolaisten kevätkisat Haapajärvellä lauantaina päättyivät sudenpentulauma Laulujoutsenten voittoon. Mäkipelto kuvailee ensimmäistä vuotta FantaSean vetäjänä katastrofi ksi. –?Korjasimme jatkuvasti laitteistossa ilmenneitä vikoja. Kisaan osallistui 190 lasta 31 joukkueessa Keski-Pohjanmaalta sekä Kalaja Pyhäjokilaaksosta. Kalajoelle SM-kultaa ja pronssia ammattitaitokisasta PIETARSAARI Sosiaalija terveysviraston työntekijät olivat viime vuonna pois töistä sairauden takia keskimäärin 17,9 päivää. Seuraavat sijat menivät Kannuksen Kultatassuille ja Haapajärven Puumille. Autot ajoivat onnettomuushetkellä ulos kaupungista. Kaksi muuta osakasta ovat Tuomo Dahlman ja Britt-Marie Mastokangas. Takaa tullut kuljettaja ei huomannut käännösliikettä, vaan lähti ohittamaan edellä kulkenutta autoa, ja törmäsi tämän kylkeen. yhtä vuotta lukuun ottamatta. – FantaSealla ei elä, mutta olemme ainakin pystyneet työllistämään paljon nuoria, toteaa Mäkipelto. Saimme silittää päätä, puristaa kättä, edessä hyvästit – väistämättä. Toiseksi sudenpentujen sarjassa tulivat Ilvekset Lohtajalta ja kolmanneksi Lättyketun pennut Kaustiselta. 11.05.2017 Kokkolan terveyskeskus Tuuli kuiskii, tuutii viljaa pois nukkui väsynyt sydän hiljaa. Kuntayhtymän toimintatuotot olivat viime vuonna yhteensä 77,3 miljoonaa euroa ja toimintakulut 77,1 miljoonaa euroa. tai harmaa 425,(549,-) PLAANI-AURINKOVARJO halk. Vanhushuollossa sairauspoissaoloja kertyi 22 päivää ja sosiaalitoimessa 11,8 päivää työntekijää kohti. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän kolmas kilpailuedustaja Juho Borén kilpaili verkkosivujen tuottaminen -sarjassa. Mestaruuksia ratkottiin yli viidelläkymmenellä eri ammattialalla ja kilpailijoita on mukana yli 500. Vaan vielä toisemme kohtaamme kerran, kodissa taivaan, luona Herran. Tomi Sipilän valmentajana ja kilpailuhuoltajana toimi opettaja Mauri Liekola. KP/TAPIO LEHTINEN. 14.09.1930 Kälviä k. Kolppanen opiskelee Oulun seudun ammattiopistossa. Kaupunginhallitus merkitsi tiedokseen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen, joka koski ILME -hankkeen urakointia. KP/TAPIO LEHTINEN Vesipuiston vuokrasopimus on katkolla Nykyisellä vuokralaisella on etuoikeus jatkosopimukseen Arja Kangas PYHÄJÄRVI Pyhäjärven kaupunginhallitus merkitsi tiedokseen peruspalvelukuntayhtymä Selänteen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen viime vuodelta. Edellä ajanut kuljettaja päätti kääntyä ABC:n alueelle, mikä ei ole kyseisessä ajosuunnassa sallittua. Laulujoutsenet edustavat Viessojat ry:n partiolaisia. 199,(259,-) PALVELEMME TÄNÄÄN HELATORSTAINA KLO 12-16. Hän sijoittui kuudenneksi ja opiskelee Haapajärven ammattiopistossa. 14.12.1931 Himanka . Sairauspoissaolot lisääntyivät SURUKIITOKSET KUOLLEITA Rakas isä ja pappa Sakari KAIVOSOJA . Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. Hän sijoittui ensimmäiseksi noin kolmen pisteen erolla toiseksi tulleeseen Pohjois-Karjalan ammattiopiston Eetu Juvoseen. Pronssia Kalajoelle toi Janita Kolppanen. FantaSealla on tilauspohjaista toimintaa myös kesäkauden ulkopuolella. Samalla Joutsenen alueen käyttö leirintäalueena on määrä päättyä. Mäkelä s. Kiitämme myös Kannelman ja K-PKS:n os. Pyhäjärvi käsitteli Selänteen tilinpäätöstä HELSINKI Kalajoen ammattiopistossa opiskeleva alavieskalainen Tomi Sipilä on voittanut Helsingissä pidettyjen Taitaja-kilpailujen levy-ja hitsaus -sarjan. Koska määrärahapäätös on ollut vailla lainvoimaa lokakuusta 2015 lähtien, laskua ei ole voitu suorittaa. Siunauksen jälkeen muistotilaisuus Kaarlelan seurakuntakodilla. Iso-Junno opiskelee Haapaveden ammattiopistossa. – Suurin osa investoinneista on liikkuvaa kalustoa, joka voidaan siirtää pois, mikäli jatkosopimusta ei synny. Toimintakate oli 251 000 euroa sekä vuosikate 294?500 euroa. Hän odottaakin kaupungilta investointeja 300 000 euron vuositahdilla. Mäkipellon ehdotuksen mukaan vuokralainen osallistuu investointeihin maksamalla kolmen prosentin vuokraa kustakin investoinnista. Mäkipelto laskee yhtiönsä tehneen FantaSean alueelle noin 200 000 euron investoinnit 9 vuoden aikana. Teimme kovasti tappiota, hän muistelee. 18.6.1946 k. Vanhempien seikkailijoiden sarjassa parhaasta suorituksesta vastasivat Suotarpojat ry:n Ilvekset ennen Himangan Kettuja. Kaupunginhallitus päätti kaksi vuotta sitten keskittää leirintäaluetoiminnan FantaSean alueelle jollakin aikavälillä. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme ONNI LIEDEKSEN muistoa ja otitte osaa suruumme. Nelipäiväinen Taitaja-tapahtuma koostui SM-ammattitaitokilpailuista sekä yläkoululaisten kädentaitokilpailusta ja erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden ammattitaitokilpailusta. Nykyisellä vuokralaisella on etuoikeus jatkosopimukseen sillä ehdolla, että alueen käyttötarkoitus pysyy samana. LAHJAKORTTI ISKU OSTA LAHJAKORTTI ISKUUN! LAITURI-TUOLI PINOTTAVA valkoinen tai harmaa 95,(119,-) LAITURI-PÖYTÄ 200x100 cm valk. Hän tuli kolmanneksi viher-rakentamisen puolella. Näin ollen kaupunki suorittaa liki 47?000 euroa maksavan laskun nyt ja samalla siihen lisätään viivästyskorot, joita on kertynyt yli 4?500 euron edestä. Uusi asemakaava tarjoaa mahdollisuuden painopisteen muutokseen FantaSean toiminnassa. Omaiset KESÄ ON ISKUSSA NYT – KESÄKALUSTEET JOKA MAKUUN! varjosetti 595,(775,-) pöytäryhmä 995,(1263,-) 3-H sohva 695,(789,-) Kesä by ISKU kulmasohva 995,(1250,-) MIETITKÖ MITÄ OSTAA VALMISTUJAISLAHJAKSI. Rakkaamme Anna Maria JALANDER o.s. Alkuvaikeuksien jälkeen FantaSea on tuottanut pientä tulosta –. Reima Iso-Junnon valmennuksesta sekä kilpailuhuoltamisesta vastasi opettaja Markku Ahola ja Juho Borénin opettaja Mikko Ulvi. Samalla kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se pyytää Selänteen yhtymähallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta syyskuun loppuun mennessä. Uimalan aukioloajat noudattavat koululaisten kesälomia, mikäli säät sallivat. KUOLLEITA KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 25.5.2017 5 UUTISET OSALLISTU KESKUSTELUUN Liity mukaan: www.kp24.fi/facebook Aimo Korte Ylivieskalainen Aimo Ensio Korte kuoli 20.5.2017 työmatkalla Pietarissa. Laulun kuulla saan, pois kun päältä maan saavun kirkkauteen taivaan. Kävijämäärä nousee 10 000:een, jos mukaan lasketaan leirintäalueen asiakkaat, tapahtumat ja kesäleiriläiset. Autoissa oli kyydissä viisi henkilöä, jotka selvisivät kolarista lievin vammoin. Vuonna 2015 sairaspäiviä kertyi 16,1 työntekijää kohti, kun niitä edellisvuonna kirjattiin 15,8 työntekijää kohti. Olisi edullisempaa löytää joku taho, joka haluaa investoida tähän paikkaan, ehdottaa Mäkipelto. Kilpailun johtajana toimi Matti Kuivaniemi Haapajärveltä. 14.5.2017 Olet tähtien loisteessa, valossa kuun, olet pisara sateessa, tuuli oksalla puun. 4 kpl graniittikiviä ASPEN-KULMASOHVA 201x201 cm alumiini valkoinen, harmaat pehmusteet
Luotettavuuden takaamiseksi LM-kyselyissä ei käytetä avoimia linkkejä. Neuvottelut uutta sopimusta varten alkavat loppuvuonna, mutta nyt jo keskusteluissa on väläytelty lakkoasetta. Maria Ohisalo kerää kannatusta muun muassa sillä, että hän on köyhyystutkija. MAURI RATILAINEN Opettajien palkkakiista käy kuumana Entä onko opettajilla vähän vai paljon töitä. Vihreät valitsee puheenjohtajansa siirtoäänivaalilla. Kyselyn avoimissa vastauksissa Aallon vahvuuksiksi nostetaan muun muassa se, että hän tulee pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. AMU URHONEN, TAMPERE Ossi Rajala Lännen Median kyselyn avoimissa vastauksissa nousee esille usein puheenjohtajaehdokkaan asuinpaikka sekä se, mitä hän on aiemmin urallaan onnistuneesti tehnyt. Emma Kari saa tunnustusta erityisesti neuvottelutaidoista Helsingin politiikassa. Somerin mukaan palkkauksen pitäisi perustua jatkossa enemmän vaativuuteen ja suoriutumiseen. AALLON KANNATTAJA ”Ei Helsingin ulkopuolella oikeasti ole vihreitä lainkaan, citypuolue ja Suomessa on vain yksi city. Kysely lähetettiin 500 vihreälle. En ole aivan varma lopullisesta järjestyksestäni vielä. Helsinkiläistä köyhyystutkijaa Maria Ohisaloa pidetään puolestaan kovana sosiaalipolitiikan asiantuntijana ja tekijänä. Petri Lindroos.. Jotkut toivovat hänen olevan vielä myöhemmin ehdokkaana. . Myös Olli-Poika Parviainen ja Mika Flöjt ovat puolueväen vastauksissa hyvin pidettyjä ja arvostettuja poliitikkoja, vaikka he jäävät kyselyssä viimeisille sijoille. Vaikka Kari voittaisi henkilökohtaisessa suosiossa Aallon, hän saattaa hävitä jäsenäänestyksen siirtoäänien ansiosta. Pelkkään ykkössuosikkiin otti LM-kyselyssä kantaa 83 vastaajaa. Keski-Suomesta. – Vihreät tarvitsevat johtoonsa nyt naisen, sillä Suomessa sukupuolten välinen epätasa-arvo on kasvanut räikeästi muun muassa maamme hallituksessa, yksi Krista Mikkosen kannattajista sanoo. Karin kannalta on huolestuttavaa, että Aalto päihittää hänet kakkostilojen määrässä selvästi. OAJ kuuluu keskusjärjestö Akavaan. Monissa vastauksissa heijastuu pääkaupunkiseutu vastaan muu Suomi -asetelma. Sivistystyönantajat edustaa opetusalan 320 yksityistä koulutusjärjestäjää. FAKTA OPETUSALAN MONET TAHOT . OAJ:n ja Sivistystyönantajien näkemykset eroavat kuin yö ja päivä. Asia selviää Lännen Median kyselystä, johon vastasi 259 vihreää vaikuttajaa eri puolilta Suomea. . Puhujana hän on tolkuttoman hyvä. Osa vastaajista korostaa myös sitä, että valinta kaikkien kuuden ehdokkaan välillä on vaikeata. – Emma Kari on käytännössä osoittanut kykynsä johtaa tuloksekkaasti. Mika Flöjt keräsi vähiten kannatusta Lännen Median kyselyssä. Jotkut vastaajista kokevat, että vihreiden valtakunnallisen nousun edellytyksenä on, että puoluetta johtaa henkilö, joka ei ole helsinkiläinen cityvihreä. Nyt mukaan on vedetty myös ikiaikainen vääntö opettajien lomista. Emma Kari saa puolestaan vastauksissa kehuja esiintymistaidoistaan ja siitä, että hän on tehnyt jo tähän mennessä paljon vaalitöitä myös muiden hyväksi ja uhrannut paljon omaa aikaansa puolueen eteen. Jotkut ajattelevat, että Ville Niinistön kausien jälkeen johtoon olisi valittava nainen vaihtelun vuoksi. Joka kierroksella putoaa vähiten ääniä saanut ehdokas. Kotikunnalla ja sukupuolella on väliä Vihreiden puheenjohtajuudesta kisaa yhteensä kuusi ehdokasta. Neljännellä kierroksella prosentit menevät seuraavasti: Aalto 43?% (110), Kari 37?% (94) ja Mikkonen 20?% (51). OAJ:n mukaan puhe lokoisista lomista on puppua. Työnantajapuoli varoittaa, että koulutusleikkausten keskellä yleinen korotuslinjakin voi olla liikaa. Jos Kari saa jäsenäänestyksessä äänivyöryn vihreiden ydinalueilta, hän saattaa voittaa Aallon. HEIKKI SAIRANEN, TAMPERE ”Vihreiden nousu Jyväskylän suurimmaksi puolueeksi on yksi todiste Toukon ilmiömäisestä kyvystä innostaa ja puhutella koko kansaa. Maakuntavihreys luetaan myös vahvuudeksi myös Krista Mikkosen kannattajien keskuudessa. Haussa esimerkiksi alfauros tai inhimillistä lämpöä 83 71 61 (36) 43,37 % (22) 26,51 % 16,87 % (14) 10,84 % (9) 2,41 % (2) (0) 114 27 57 32 24 31 7 28 5 14 3 53 48 34 27 16 76 46 66 31 31 27 18 10 43 37 30 25 14 39 39 12 10 Vastaajia 248. . Sukupuolella on väliä monen vastauksen mukaan. Osassa kommenteissa häntä pidetään liian tuntemattomana, kuten myös Mika Flöjtiä, Mikkosta ja Ohisaloa. Nyt on hyvä saada puheenjohtajaksi muualla Suomessa toimiva Tarja Cronbergin tapaan, yksi Krista Mikkosen kannattajista pohtii. KOTIMAA TORSTAINA 25.5.2017 KESKIPOHJANMAA 6 Rami Nieminen Keskustelu opettajien palkoista on jumiutumassa, vaikka työehtoneuvottelujen aika häämöttää vasta puolen vuoden päässä. Puheenjohtajaehdokkaat laittoi paremmuusjärjestykseen 259 vastaajaa. Vihreät valitsee puheenjohtajansa jäsenäänestyksellä, jossa on kuusi ehdokasta. Jokainen vihreiden jäsen saa merkitä vaalilippuunsa paremmuusjärjestykseen kaikki kuusi ehdokasta, mutta halutessaan voi äänestää vain yhtä ehdokasta. Positiivinen ongelma, hyvistä voi valita vain yhden, Maria Ohisalon kannattaja pohtii. Kun Mikkosen äänet siirretään Aallolle ja Karille, kyselyn vaali ratkeaa Aallon hyväksi prosentein 59– 41 (147–101). Vastaukset kerättiin 19.-23.5. Aallon suosio on kuitenkin laimeaa Helsingissä ja Uudellamaalla. Muutamat vastaajat eivät olleet valinneet Karia tai Aaltoa ollenkaan listalleen. ”Kari on jo osoittanut, että hän saa asioita aikaan niin kabineteissa kuin vaalikentillä. Kyselyn toteutus: politiikan toimittaja Lauri Nurmi ja toimittaja Markku Uhari Sijoitus Aalto vyöryy Karin yli kakkostiloilla LM-kyselyssä Touko Aalto voittaa Emma Karin siirtoäänivaalissa prosentein 59-41. Vihreän liiton seuraavan puheenjohtajan valinta on osalle jäsenistöä myös sukupuolikysymys. Somer viittasi aiemmassa haastattelussa koulujen pitkiin lomiin. He ovat päteviä ja asettuvat kisaan riittävän kaukaa Helsingin klikkien ulkopuolelta. Opetusalan virkaja työehtosopimukset päättyvät ensi vuoden tammikuun lopussa. Vihreiden kirjeäänestys päättyy tiistaina 13. – Päätös on vaikea, useita hyviä ehdokkaita tarjolla. – Maria on kuunteleva ja osaava poliitikko, joka ymmärtää niin ihmisten arkea kuin suuria globaaleja kysymyksiä, ja jolta löytyy ratkaisuja molempiin, naantalilainen Sara Sorto näkee. Vastausprosentti kohosi 52:een. Osapuolet ovat kaukana toisistaan jopa siinä, millainen opettajien työtaakka on. – Toisaalta valmistuvan luokanopettajan lähtöpalkka on 2 600 euroa. LM-KYSELYN SIIRTOÄÄNIVAALIN LOPPUTULOS 59,3 % (147) 40,7 % (101) Lähde: Lännen Media Pauliina Lindell Kyselyn toteutus: Lännen Media lähetti henkilökohtaisen vastauslinkin 500 vihreiden vaikuttajalle. Heistä 43 prosenttia kannattaa Karia ja vain 27 prosenttia Aaltoa. MIKKOSEN JA AALLON KANNATTAJA ”Mariassa on inhimillistä lämpöä ja akateemista kiinnostusta köyhyystutkijana vähäosaisempien kansalaistemme hyvinvoinnin edistämiseen. Tässä on lastentarhanopettajat ja luokanopettajat pantu samaan koriin. – Ei Helsingin ulkopuolella oikeasti ole vihreitä lainkaan, citypuolue ja Suomessa on vain yksi city, eräs Emma Karin kannattaja linjaa. – Tilastoja on nyt tulkittu vähän väärin. Niinpä opettajien työaika ei olennaisesti poikkea muista julkisen sektorin palveluksissa olevien työajasta, Lindroos puolustaa. EMMA KARIN KANNATTAJA ”Tarvitsemme seuraavaksi puheenjohtajaksi henkilön, joka voi uskottavasti edustaa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolisia maakuntia. Hänen johdollaan vihreä valtuustoryhmä (Helsingissä) sai aikataulun hiilivoimalan sulkemiselle, puolusti varhaiskasvatusta ja koulutusta leikkauksilta, Karin kannattaja sanoo. . Vastaajat ovat paikallisyhdistysten ja puolueen järjestöjen vastuuhenkilöitä ja piirihallitusten, puoluevaltuuskunnan ja puoluehallituksen jäseniä sekä kansanedustajia. Haluan nyt vaihteeksi puolueen johtoon naisen, Emma Karin kannattaja sanoo. Näistä kahdesta piiristä osallistui LM-kyselyyn 83 puoluevaikuttajaa. Moni vastaaja edellyttää, että seuraava puheenjohtaja olisi jo valtakunnallisesti jonkin verran tunnettu. Jäsenäänestyksen perusteella tehtävä ratkaisu sinetöidään kesäkuun 17. Vihreillä on 8 768 äänioikeutettua jäsentä, ja äänestysprosentti kohonnee yli vaaditun 50:n. – Työt tehdään urakkaluonteisesti lukukauden aikana. Somer muistuttaa, että Sivistystyönantajat ei edusta päiväkotityönantajia. Siksi kärkiehdokkaani ovat Touko ja Krista. Hän laskee, että peruskoulussa on opetuksetonta aikaa jopa 11 viikkoa. Laittakaa paremmuusjärjestykseen kaikki ne ehdokkaat, jotka haluatte. Ensimmäisenä putoaa vähiten ääniä saanut ehdokas, LM-kyselyssä kuusamolainen Mika Flöjt. Sivistystyönantajien jäsenten palveluksessa työskentelee yli 53 000 työntekijää. – Meidän lähtökohtamme on, että peruskoulusta lähtien opettajien palkkataso on hyvä. LM-kysely on toteutettu vihreiden käyttämällä vaalitavalla, mikä tekee kyselystä poikkeuksellisen. Hänen kannattajansa korostavat erityisesti Flöjtin asennetta ja tietoa puolustaa luontoa ja Pohjois-Suomen tuntemusta. Jäseninä on muun muassa yliopistoja sekä esimerkiksi lukiotai opistokoulutusta tarjoavia yleishyödyllisiä säätiöitä. – On erittäin vaikea asettaa ehdokkaita paremmuusjärjestykseen. Työntekijöiden OAJ edustaa opettajia päiväkodeista yliopistoihin. Tuloksia voi pitää vahvasti suuntaa antavina, sillä 93 prosenttia vastaajista ilmoittaa osallistuvansa vihreiden jäsenäänestykseen. Aina ei tarvitse olla cityvihreä suurkaupungista, Aallon kannattaja hehkuttaa. Liitto on EK:n jäsen. Vastaavaa toteutustapaa ei ole käyttänyt mikään toinen media. Jos vaalilipussa kaksi ensimmäistä ehdokasta on pudonnut, ääni siirtyy mahdolliselle kolmossuosikille ja edelleen nelossuosikille. . Krista Mikkosen kannattajat suitsuttavat hänen pitkää kokemustaan puolueessa. Silti Karin kannalta on huolestuttavaa, että osa helsinkiläisen Ohisalon kannattajista nimeää kyselyssä kakkossuosikikseen Aallon eikä toista helsinkiläistä eli Karia. Helsinkiläinen Maria Ohisalo ja joensuulainen Krista Mikkonen saavat kummatkin 15 prosentin kannatuksen. LM-kyselyssä toisena putoaa Olli-Poika Parviainen, kolmantena Ohisalo ja neljäntenä Mikkonen. Somerin mukaan kokemuslisät kartuttavat aloittavien opettajien ansioita nopeasti. Vaali ratkeaa vasta, kun joku saa yli 50 prosenttia äänistä. Lauri Nurmi Ossi Rajala HELSINKI Vihreiden puheenjohtajakilpailusta on tulossa jännitysnäytelmä helsinkiläisen Emma Karin ja jyväskyläläisen Touko Aallon välillä. Vastauksia jätettiin sekä omilla nimillä että nimettöminä. Siksi kolme miestä keulilla, Touko Aallon kannattaja toteaa. Työnantajana on tällöin joko kunta tai kuntayhtymä. – Mutta jos katsotaan peruskoulun alaluokkien opettajien keskiarvopalkkaa, se on 3 454 euroa. Sen sijaan kokemuslisienkin luomasta korotusautomaatista halutaan eroon. Palkkakeskustelun aloitti Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen, joka toukokuun alussa vilautti lakkoasetta ja vaati tasokorotuksia. päivä Tampereen puoluekokouksessa. Siitä lähdetään, Somer sanoo. Vihreiden jäsenistä noin 30 prosenttia on Helsingin piiristä ja 20 prosenttia Uudeltamaalta. Vihreät on leimaantunut liikaa naisvaltaiseksi puolueeksi. Jyväskyläläistä Touko Aaltoa arvostetaan puolestaan siitä, että hän on ollut johtohahmo vihreiden nousussa Keski-Suomessa. – Touko olisi muuten mahtava puheenjohtajaksi, mutta kun hän on mies. Jos katsotaan asioita kuten niitä oikeasti pitäisi katsoa, esimerkiksi kuntasektorin lastentarhanopettajan kokonaisansio on keskimäärin 2 361 euroa, sanoo OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos. – Vihreän Jyväskylän isä! Esiintymiskykyinen ja empaattinen. Jäseniä liitossa on yli 121 000. . Yksityistä opetusalaa edustavan Sivistystyönantajien työmarkkinajohtaja Anne Somer vastasi Lännen Median haastattelussa ja sanoi opettajien palkkojen olevan hyvällä tasolla, alle 3 000 euron keskipalkkoja ei ole. OAJ:ssä väitteitä ei katsota hyvällä. Lähtöpalkan nostamiseen ei työnantajaleiristä löydy haluja. VIHREIDEN JÄSENÄÄNESTYKSESSÄ ON KÄYTÖSSÄ SIIRTOÄÄNIVAALITAPA. En ole aivan varma lopullisesta järjestyksestäni vielä, tamperelainen Amu Urhonen miettii. Kari myös löytyy vasta kuudennelta sijalta useammin kuin Aalto. – Krista Mikkosella on ylivoimaisin kokemus vihreästä toiminnasta niin paikallis-, piirikuin valtakunnankin tasolla, hyvinkääläinen Aki Korpela sanoo. Hän katsoo, että mikäli OAJ haluaa nostaa lastentarhanopettajia palkkoja, korotuksia ei voi laajentaa kattamaan koko opetusalaa. – Sukupuolella ei sinänsä ole väliä. Voitte valita kysymyksessä ehdokkaista vain yhden tai enimmillään laittaa paremmuusjärjestykseen kaikki kuusi (1=suosikkinne, 2=valintanne, jos suosikkinne putoaa ääntenlaskennassa ja niin edelleen). OAJ pelkää, että suurten liittojen muodostama palkka-ankkuri vaikeuttaa palkkaluokkien vääristymien korjaamista. Sekin jää käytännössä alle 3 000 euron. Häntä äänestäneiden lipuista katsotaan kakkossuosikit, jotka saavat hyväkseen uusia ääniä seuraavan kierroksen ääntenlaskennassa. Hänen mukaansa lastentarhanopettajat tulivat vertailuun mukaan siksi, että Tilastokeskus sattuu niputtamaan kaksi ryhmää yhteen. LM-kyselyssä Aallon nimeää ykkössuosikikseen 32,0 prosenttia vihreistä (83 vastaajaa) ja Karin 29,3 prosenttia (76). Puoluehallitus esittää puoluekokoukselle, että se valitsisi äänestyksen voittajan yksimielisesti Ville Niinistön seuraajaksi. Luonnollisesti osa puolueen jäsenistä on epävarma siitä, ketä äänestää. Tamperelaista Olli-Poika Parviaista pidetään hyvänä, maltillisena neuvottelijana, joka saa kiitosta Tampereen apulaispormestarin pestin hoidosta. Kunnallisella puolella sopimuksista OAJ:n kanssa neuvottelee Kuntatyönantajat. MARIA OHISALON KANNATTAJA ”On erittäin vaikea asettaa ehdokkaita paremmuusjärjestykseen. Kyselyaineiston tarkempi analysointi paljastaa kuitenkin tekijän, joka lisää Karin voitonmahdollisuuksia. Suurin osa opettajista työskentelee kunnan opetusalalla. Anne Somer. kesäkuuta. – Vihreät on ollut liiaksi Helsinkija kaupunkikeskeinen. Työnantajapuolella ei täysin kiistetä OAJ:n lukuja, mutta ei myöskään myönnetä väärintulkintaa. Vastaajia 259 1 2 3 4 5 6 Touko Aalto TOUKO AALTO Touko Aalto Touko Aalto Touko Aalto Touko Aalto Emma Kari Maria Ohisalo Krista Mikkonen Olli-Poika Parviainen Mika Flöjt Touko Aalto Touko Aalto Emma Kari Emma Kari Emma Kari Emma Kari Emma Kari EMMA KARI Emma Kari Krista Mikkonen Krista Mikkonen Krista Mikkonen Krista Mikkonen Krista Mikkonen Krista Mikkonen Maria Ohisalo Maria Ohisalo Maria Ohisalo Maria Ohisalo Maria Ohisalo Maria Ohisalo Olli-Poika Parviainen Olli-Poika Parviainen Olli-Poika Parviainen Olli-Poika Parviainen Olli-Poika Parviainen Olli-Poika Parviainen Mika Flöjt Mika Flöjt Mika Flöjt Mika Flöjt Mika Flöjt Mika Flöjt Aalto on monelle kakkossuosikki Kari tarvitsee voittoon äänivyöryn etelästä HELSINKI JA UUSIMAA NOSTAVAT KARIN OSAKKEITA Ehdokkaiden suosio vihreiden Helsingin ja Uudenmaan piireissä, joista tulee 50 prosenttia puolueen jäsenistä. . Hän perusteli sanomistaan Tilastokeskuksen luvuilla, joiden mukaan esimerkiksi alakoulun ja lastentarhanopettajien keskiarvopalkka on 3 123 euroa. Siitä myös pidämme yhä kiinni. Syksyn neuvotteluista voi povata vaikeita. OAJ:n mielestä yhdenkään maisteritason koulutuksen omaavan opettajan lähtöpalkan ei pidä olla alle 3 000 euron
50€ lahjakortti Halpa-Hallin verkkokauppaan Legend-polkupyörän ostajalle 2,00/kg 3 kpl sis 1 99 2-pack 8 99 kg 2 99 0,40/l (5,69-6,12 /kg) ra 3,12 prk Fresh Hetki salaatit 150240g, suomalainen, salaattisekoitus tai coleslaw Erä! Norjan kokonainen pikkulohi 1-2kg 5 99 Saarioinen porsaan ulkofileepihvit 1000g 1 49 pss Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina! 2,00 /kg. Lahjakortin saa sekä myymälästämme että verkkokaupastamme ostetuista Legend-polkupyöristä. KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 25.5.2017 7 8-21 ma-la Palvelemme: Helatorstaina 25.5 palvelemme klo 10-18 Herkut arkeen ja juhlaan Elintarviketarjoukset voimassa to-la 25.-27.5.2017 ellei toisin mainita, vain kotitalouksille Piltti 4kk 125g Atria käriste 1kg á 0,33 (2,64/kg) 6,21-9,93/kg Pepsi tai Pepsi Max 1,5l 2-pack 15,8150/kg sis. Lahjakortti on voimassa 31.7.2017 saakka. Lahjakortilla voi ostaa vapaasti kaikkia halpahalli.fi verkkokaupan tuotteita. 1 erä/talous kpl Maxi Tupla 50g á 0,79 (12,00kg) Fazer Party makeispuss it 325-350g 1 80 15,80 /kg 1 99 pss Bleiseri JST hoikka-, Calistone normaalija tukeva mitoitus,musta 69 95 Housut JST hoikka-, Calistone normaalija tukeva mitoitus, musta 29 95 Juhlan kunniaksi tarjoamme ajalla 22.5.-28.5.2017 minkä tahansa Legend polkupyörän ostaneille 50,arvoisen lahjakortin halpahalli.fi verkkokauppfaan. pantit 0,80 raj. Lahjakortti on käytettävä yhdellä ostoskerralla
500897842 99 00 Ultra Classic Talomaali 11,7 L A Korkealuokkainen puolihimmeä polyakrylaattimaali ulkomaalaukseen. KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 25.5.2017 9 Mottisenkatu 10, 67700 Kokkola. Katon harjapit. kansi. 500979382 (499) WEBER GRILLIEN OSTAJALL E TARVIKKE ET -20% /jm /jm /jm 4 95 Pihalaatta Vihreä 600x600 500970892 Ruskea 500970893 5 95 9 90 Terassilaatta Salt & Pepper 500581721, 50139209 /m 2 Biolan kompostikäymälä Lämpöeristetty kompostorirakenne tuottaa kompostia nopeasti, ja mahdollistaa myös kotitalousjätteen kompostoinnin. 501107296 9 95 Puuöljy Eskaro Joule Rusk 2,7 L Liuotinohenteinen puuöljy. 2450 mm, sivuseinäkork. Sävytettävissä. Valkoinen. Tilavuus 100 litraa, materiaalina luonnollinen komposiitti. Avoinna: ma-pe 7–19, la 9–16, su 12–16 KESÄÄ KOHTI K-RAUDAN KAUTTA! Olemme avoinna myös SUNNUNTAISIN klo 12–16 AVOINN A 360 PÄIVÄÄ VUODES SA! AVOINN A HELLUN TAINA TO 25.5. KLO 9-16 1 65 Pelargonia 10,5 cm ruukussa 501083232 899 Kaasugrilli Weber Spirit Pre S-320 GBS Vankkatekoisessa kaasugrillissä on Weberin Gourmet BBQ System Grilliritilä – arjen luksusta. Grilli sopii erinomaisesti kaasugrillausta opetteleville, lisäksi siinä on hauskoja kaasugrillauksen mahdollisuuksia lisääviä ominaisuuksia. 1500 mm + ter. 1820 mm. Harjakork. Takuu 2 vuotta. 500975145 1490 /kpl 9 95 Perennat 6kpl/pakkaus 501086205 MONIVUOTISIA! /pkt 2 50 Kotimaiset syötävien taimet Chili, paprika, sokerimaissi 501088116, 501088115, 501088118 9 95 Kesäkukat 8 cm ruukussa 501032704, 501032705, 501535027, 501535024 4 95 Paakkutuija Brabantti 501770561 10 00 Puutarhamulta 40 L Goodiy 501766193 5 SÄKKIÄ YHTEENSÄ ERÄ!. 501565107 Kannala Puucee 2.2 Pohjan koko (lev. 1650 mm (pelti tai rpl). 2 ast/talous Nordica Eko Talomaali 9 L PM1 Vesiohenteinen, kiiltävä kaksitehoakrylaattimaali puupintojen ulkomaalaukseen. 600 mm). Katon lapepit. Katon sivuräystäspit. Sävytettävissä. Savustaa mitä vain lihasta ja kalasta vihanneksiin ja juustoon. 2958 mm. Ympärivuotiseen käyttöön. 30 kW kamiina. 501755843 YHTEENSÄ 1490 Kylpytynnyri Plastweld Classic Sis. Puh. Vesiohenteinen. 501759950 99 Kestopuu 25x95 Viistetty Ruskea 500914652 8 95 Komposiittilauta UPM ProFi Deck 500602796 1 99 Kestopuu 28x145 Vihreä 501061896 Ruskea sileä 501167486 2 19 ULKOMAA LIEN OSTAJALL E SIVELLINS ARJA VELOITUK SETTA 269 Kuivikekäymälä Biolan 2-laatu Helppohoitoinen, tehokas ja tyylikäs kompostoiva kuivakäymälä. Sävytettävissä. 1480 mm x pit. 500962607 99 00 89 90 Pika-Teho Talomaali 11,7 L A Vesiohenteinen, himmeä öljypitoinen akrylaattimaali puupintojen ulkomaalaukseen. Hinta ei sisällä kateja lattiamateriaaleja. Valkoinen. 044 7230 826. 501463453 379 00 Savustin Weber Smokey Mountain 47 cm Weberin savustusja höyrygrilli esittelee sinulle täysin uudenlaisen makuelämysten maailman. 501145999 9 L 501017342 32 90 /ast Max. Vihreä. Puuosatoimitus. 501360448 (399) ERÄ! PELARGONIAT ALKAEN KOTIMAISTA LAATUA! ULKOMAA LIEN ALLE 14 90 Grillin Alusmatto BBQ 100 x 150 501013447 (29,90) GRILLIT KUUMAKSI! MEILTÄ AGA NESTEKAASUT GRILL MEILTÄ A M 199 Kaasugrilli Lucifer Chromite 3 Tyylikäs kolmipolttiminen perusgrilli, kokonaisteho 9,6 kW. 2958 mm. Valkoinen
Ysiluokkalaisten taloustietokilpailun voitti Kaius Kumpulainen Helsingistä HELSINKI (STT) Työttömyys nousi huhtikuussa hiukan viime vuoteen verrattuna. Helsingin pörssiin vasta listautunut käytettyjä autoja myyvä Kamux julkaisi tammi-maaliskuun tuloksensa. Kysymykset on laadittu peruskoulun yhteiskuntaopin oppimäärään sekä kotimaisiin ja kansainvälisiin talousasioihin perustuen. Robit -6,93 Nokia -2,55 Marimekko -2,47 Wulff-Yhtiöt -1,84 Scanfil -1,77 Vaisala A +4,66 Outokumpu +3,31 Neo Industrial +3,13 SRV Yhtiöt +3,05 Ahlstrom-Munksjö +2,69 -0,08 1,117 -0,01 9,737 0,14 0,863 0,13 125,198 0,33 63,216 54,15 +0,52% +0,001% -0,329% +0,08% 9748,74 +0,15% 20969,29 +0,2% 323,41 Soili Semkina Helsingin pörssissä kauppa päätyi hienoiseen nousuun keskiviikkona. Puolueen kansanedustajista osan on vaikea hyväksyä ruokakaupassa myytävän alkoholin prosenttirajojen nostaminen 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin ja niin sanottujen limuviinojen salliminen ruokakauppoihin. Hallituspuolueiden uudistusta työstävän neuvotteluryhmän kokous peruuntui iltapäivältä. Tämä johtuu siitä, että työvoiman ulkopuolella olevien määrä on vähentynyt. Sryhmän kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu muistelee, että tuote levisi nopeasti laajalle asiakkaiden toiveesta. Valitettavasti kiire ei näytä hallitusta vaivaavan, Kari jatkoi. Työttömiä oli viime kuussa yhteensä 279?000 eli 15?000 enemmän kuin vuosi sitten. Huhtikuun työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan 10,2 prosenttia, kun se vuoden 2016 huhtikuussa oli 9,8 prosenttia. Keskiviikkona osake noteerattiin 11,00 euroon. Kari ja Sarkkinen painottivat myös, että hakkuumäärien lisääminen vaarantaa Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden. Hallituksen strategiassa ei ole sanaakaan siitä, että ainespuuta pantaisiin energiantuotantoon, Tiilikainen painotti. TORSTAINA 25.5.2017 KESKIPOHJANMAA 10 UUTISET LYHYESTI PÖRSSIKATSAUS OMX Helsinki Dow Jones Industrial 0,000% -0,129% Euribor 12 kk 2,63 -0,96 8000 8500 9000 9500 10000 touko huhti maalis helmi tammi joulu ?0,35 ?0,30 ?0,25 ?0,20 ?0,15 ?0,10 ?0,05 5 4 3 2 1 12 Nousijat Laskijat OMX Nordic Euribor 3 kk Energia Euro Raakaöljy Brent, spot USD/tynnyri Sähkö Nord Pool, spot senttiä/kWh USA:n dollareina Ruotsin kruunuina Ison-Britannian puntina Japanin jeneinä Venäjän ruplina Lähde: Kauppalehti / kauppalehti.. Valikoimat paisuvat Valinnanvara ruokakaupoissa on kasvanut huomattavasti verrattuna takavuosiin. Työttömyysaste oli huhtikuussa 10,2 prosenttia. S-ryhmän Alarodun mukaan dramaattinen muutos ruokakauppojen tuotevalikoimassa tapahtui jo 1990-luvun puolivälissä, kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi ja tavaroiden liikkuminen vapautui. –?Ilmastonäkökulmasta hallituksen kaavailemat hakkuutasot ovat ylimitoitettuja. Käytännössä Suomi ei siis vähennä päästöjään ennen 2030-lukua, vihreiden Emma Kari moitti. Pitkäaikaistyöttömien eli vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleiden määrä on kääntynyt laskuun. Alarotu sanoo, että suurissa Prismoissa päivittäistavaravalikoimassa on nykyisin tarjolla noin 30?000 tuotetta ja pienemmissä Alepoissakin saattaa olla noin 6?000–8?000 tuotetta. Teknologian kehittyminen ja automaattiset tilausjärjestelmät ovat myös mahdollistaneet sen, että kauppoihin on saatu helposti lisää tuotteita. S-ryhmän Alarotu sanoo, että yleensä toiveiden kohdalla myös harkitaan, olisiko tuotteella laajaa kysyntää vai syntyisikö siitä hävikkiä. Analytiikasta ja asiakastiedosta vastaava johtaja Minna Vakkilainen K-ryhmän K Digital -yksiköstä kertoo, että yksittäisillä toiveilla voi joka tapauksessa olla vaikutusta valikoimiin laajemminkin. Sen perusteella loppukilpailuun valittiin 30 fi nalistia. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan lakiesitys pyritään saamaan eduskuntaan ennen kesälomaa. Kokoomuksen neuvotteluryhmään kuuluvilla jäsenillä Sinuhe Wallinheimolla ja Outi Mäkelällä ei ollut tietoa, miksi kokous peruttiin. Viiden miljoonan osakkeen anti ylimerkittiin. Robitin osake halpeni vajaat seitsemän prosenttia 10,20 euroon. Keskustalle tekee tiukkaa hyväksyä esitystä sellaisenaan lausuntokierroksen palautteen vuoksi. Palautetta kauppojen valikoimasta tulee ympäri Suomen, mutta etenkin eteläisistä osista maata. Oppositio moitti hallitusta myös tutkimustiedon sivuuttamisesta energiaja ilmastostrategian laadinnassa. K-ryhmän tietojen mukaan tuotevalikoima on kasvanut viime vuosina selvästi muun muassa oluissa, kahveissa sekä esimerkiksi proteiinijuomissa ja -patukoissa. Saarikko ei täsmentänyt, mitä valmiuksilla tarkoittaa. –?Keskusta selkeästi vähän kipuilee, mutta kyllä me jonkinlainen ratkaisu varmaan saadaan, Wallinheimo sanoi. SRV:n osake kallistui 3,1 prosenttia 4,73 euroon. Aiempi liikevaihdon kasvuennuste oli 30 prosenttia. Osaketta kohti kertakorvaus olisi 0,09 euroa, kun ei huomioida Nokian hallussa olevia omia osakkeita. Alkoholiryhmän perussuomalainen jäsen Toimi Kankaanniemi ei kommentoinut asiaa keskiviikkona. Rakennusyhtiö Lehto Group päivitti näkymiään, tosin vasta pörssin sulkeutumisen jälkeen. Annin tehnyt Robit laski nousupörssissä Heta Hassinen Matias Åberg ESPOO (STT) Reilun vuoden takainen kasvispiirakkavillitys on tyypillinen esimerkki siitä, miten asiakkaiden toiveet muokkaavat ruokakauppojen valikoimaa. Tämän on todennut myös tutkijayhteisö lukuisissa kannanotoissaan, vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen sanoi. Palautetta valikoimasta tulee ympäri Suomen, mutta etenkin eteläisistä osista maata. K-ryhmällä ei ole antaa tarkkaa tietoa siitä, mikä osuus kauppojen tuotteista on valikoitunut juuri kuluttajien toiveiden pohjalta. Kamux oli laskussa 1,7 prosenttia 7,35 eurossa. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Keskusta jarruttaa alkoholilain uudistusta neuvottelut katkaistiin keskiviikkona ”Keskusta selkeästi vähän kipuilee”, sanoi kokoomuksen Wallinheimo HELSINKI (STT) Nuorten taloustietokilpailun on voittanut Kaius Kumpulainen Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Toiveista on tullut entistä näkyvämpi osa päivittäistavarakaupan toimintaa, ja valikoimatoiveita voi monessa kaupassa esittää suoraan henkilökunnalle. Määrän kasvuun vaikuttaa paljon muun muassa se, että teollisuudella on tarjota entistä enemmän erilaisia tuotteita, arvioi kauppias Pokela. –?Yhtäkkiä meidän asiakaspalautekanavissa tuli useita palautteita, että halutaan tällainen tuote valikoimiin ja siellä missä se oli, niin se loppui nopeasti hyllystä, Alarotu kertaa. Sekä Mäkelä että Wallinheimo uskovat, että uusi kompromissi on mahdollista saavuttaa. Samaan aikaan myös työllisyysaste on noussut hieman. Lehto arvioi, että konsernin liikevaihto vuonna 2017 kasvaa 40-50 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna, ja että liikevoitto on yli 10 prosenttia liikevaihdosta. –?Meillä on myyjiä ohjeistettu, että palaute kirjataan ylös, ja sitten sen mukaan selvitetään, mistä tuotetta saa, sanoo Espoon Ison Omenan K-Citymarketin kauppiaana toimiva Toni Pokela. Tilitoimisto Talenom tiedotti odotetusti siirtyvänsä pörssin päälistalle First North -markkinapaikalta. –?Myös taloudellisesta näkökulmasta liika metsiin nojautuminen on riski, jos ainespuu ohjautuu korkean arvonlisän teollisuustuotannon sijaan polttoainekäyttöön, Sarkkinen lisäsi. Tänä vuonna yhdessä tehtävässä kunnioitettiin presidentti Mauno Koiviston muistoa kysymällä vahvan markan talouspolitiikasta ja devalvaatiosta. –?Biotalousvimmassa hallitus on viemässä Suomen tilanteeseen, jossa nettopäästöt eivät laske yli kymmeneen vuoteen ja suuret hakkuumäärät pienentävät Suomen hiilinieluja vuosikymmeniksi. Porakaluston valmistaja Robit keräsi nopeutetussa menettelyssä kasvurahaa instituutiosijoittajilta. Yleisindeksi vahvistui 0,1 prosenttia 9748,74 pisteeseen. Tietenkin tuli yllätyksenä, Wallinheimo sanoi. Puheenjohtaja Annika Saarikko (kesk.) ilmoitti neuvotteluryhmäläisille tunnin varoitusajalla, ettei ryhmällä ollut valmiuksia kokoontua. Eli ei ole välttämättä niin, että samaa toivetta pitää tulla joka puolelta Suomea tai ihan hirvittäviä määriä. Useimmiten asiakkaan toivoma tuote myös hankitaan hyllyyn. Tiilikaisen mukaan hallitus haluaa nostaa metsien kasvun hyödyntämisasteen suunnilleen samalle tasolle kuin Ruotsi. Ensimmäinen taloustietokilpailu järjestettiin 1966, ja kilpailuun on sen historian aikana osallistunut jo yli kaksi miljoonaa suomalaista. Kertakorvauksen lisäksi Nokia tulee saamaan Applelta jatkossa tasaista tulovirtaa patenttien käytöstä. Toinen rakennusyhtiö SRV tiedotti tänään rakentavansa 230 miljoonalla eurolla HUSin uuden Siltasairaalan Meilahteen. Työvoiman ulkopuolella oli tämän vuoden huhtikuussa 1?387?000 henkeä eli 35?000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Hänestä ei ole täysin poissuljettu vaihtoehto, että hallituspuolueiden kansanedustajille annetaan lupa äänestää asiasta omantunnon kysymyksenä. Lakiesityksen sisällöstä on edelleen sekä keskustan eduskuntaryhmän sisällä että puolueiden välillä erimielisyyksiä, hän sanoi. ”Olemme positiivisesti yllättyneitä siitä, että yhtiöt pääsivät sopuun näin nopealla aikataululla”, Kundozerov totesi Morningstarin katsauksessa. Työja elinkeinoministeriön tilastoista löytyy myös selvästi positiivinen uutinen työttömyydestä. –?Jos jossakin kaupassa jokin tuote lähteekin menemään (kaupaksi), voimme hyödyntää tietoa muissa kaupoissa. Sahojen purut energiakäyttöön Asunto-, energiaja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) oli opposition kansanedustajien kanssa yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutoksen torjunnassa on kyse ihmiskunnan tulevaisuudesta, mutta torjui kritiikin metsien hakkuumääristä. Tiistaina Nokia oli vahvistunut yli kuusi prosenttia, kun yhtiö kertoi saaneensa sovittua Applen kanssa patenttiriidan. Ainakin hänen marketissaan palautetta tulee myös sähköisen palautejärjestelmän kautta ja suoraan sähköpostitse. Kamuxin oikaistu liikevoitto kasvoi tammi-maaliskuussa 4,6 miljoonaan euroon vertailukauden 4,4 miljoonasta eurosta. Kokoomuksesta sopu on mahdollinen Kokoomus olisi valmis pitämään kiinni vuosi sitten tehdystä ratkaisusta, jossa molemmista muutoksista hallituspuolueiden kesken sovittiin. Oppositio haukkui hallituksen biotalousvimmasta ja metsien jättihakkuista Tiilikainen: Metsäteollisuuden ainespuuta ei käytetä energiantuotannossa Saila Kiuttu HELSINKI (STT) Alkoholilain muutosta koskevan lakiesityksen käsittely jämähti keskiviikkona. –?Erittäin tärkeää on, että kun puuta käytetään energiantuotannossa, teemme sen sivuvirroista. Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä tyytyi sanomaan, että ”ei tämä nyt ihan kaikkein suurimpia uudistuksia ole”. Outokumpu kallistui 3,3 prosenttia 7,485 euroon ja Kone 1,8 prosenttia 44,15 eurossa. Esimerkiksi suuressa espoolaismarketissa asiakkaille tarjottavien tuotteiden määrä on noussut 10?000:sta 30?000:een noin 15 vuodessa. –?Keskusta ilmoitti vain tunti sitten, että tänään ei neuvotella. –?Ilmastonmuutoksen torjunnan kiire koskee myös Suomea. Tiilikainen korosti, että metsäteollisuuden käyttöön kelpaavaa puuta ei olla käyttämässä energiatuotantoon, vaan sen sijaan esimerkiksi sahojen toiminnan ohessa syntyviä puruja kuorikasoja. Toiseksi tuli Annika Poukka Hyrylän yläasteelta Tuusulasta ja kolmanneksi Antton Riihimäki Maunun koulusta Ruskosta. Suomen valtion kokonaan omistama sijoitusyhtiö Solidium puolestaan osti 3,0 prosentin osuuden Konecranesista 93,0 miljoonalla eurolla. Osaketutkimusyhtiö Morningstarin analyytikko Ilya Kundozerov arvioi, että Nokia voisi saada Applelta kertakorvauksena jopa 500 miljoonaa euroa. Puheenjohtaja Annika Saarikko (kesk.) ilmoitti alkoholilain muutosta käsitteleville neuvotteluryhmäläisille tunnin varoitusajalla, ettei ryhmällä ollut valmiuksia kokoontua. Terex myi seitsemän miljoonaa Konecranesin osaketta nopeutetussa menettelyssä 0,9 prosentin alennuksella suhteessa tiistain päätöskurssiin. Nokia ei paljastanut rahasummia, mutta jo osakkeen kurssireaktio kertoi, ettei kyse ole ihan nappikaupasta. Alkukilpailu järjestettiin yhdeksäsluokkalaisille huhtikuun alussa 430 koulussa. Nokian osakkeesta irtosi osinko ja se halpeni 2,6 prosenttia 5,73 euroon. Vaihdetuimpien joukossa olivat Nokia, Outokumpu ja Kone. Nosturivalmistaja Konecranesin kurssi laski 0,9 prosenttia 37,41 euroon. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN Asiakkaan toive voi muuttaa nopeasti monen kaupan hyllyjä Suurten markettien valikoimat ovat moninkertaistuneet viime vuosikymmenten aikana Tuomas Savonen HELSINKI (STT) Vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajat hyökkäsivät ärhäkkäästi Suomen metsien käytön lisäämistä vastaan, kun eduskunta keskusteli keskiviikkona hallituksen energiaja ilmastostrategiasta
Pääsihteeri torjuu epäilyt siitä, etteikö Trump olisi sitoutunut Naton 5. ANDY RAIN Saffien, 8, elämä päättyi konserttiin 22 kuolonuhrista on nimetty noin puolet. Norjalainen Stoltenberg vastasi kysymykseen asiallisesti, mikä kuvastaa Trumpin ja Naton väliseen suhteeseen yhä kohdistuvia jännitteitä. Uhreja leikanneen kirurgi Mounir Hakimin mukaan vammat ovat samankaltaisia, joita hän on nähnyt työskennellessään Syyriassa. Sheffi eldiläisen 32-vuotiaan Kelly Brewsterin kuoleman vahvisti hänen poikaystävänsä. Isoisän tilasta ei ole tietoa. Myös äitipuoltaan tiistaina sairaalasta etsinyt Jordan Howe ilmoitti Facebookissa, että äitipuoli on yksi iskun uhreista. Työläismehiläistä esittävä symboli kuvastaa yhteishenkeä. Hän opiskeli yliopistossa ja työskenteli leipomossa. Tule kanssani drinkille, sanoo hotellini edessä kadulle pysähtynyt nainen tiistai-iltana Britannian Manchesterissa, jota runteli maanantaina 22 ihmisen hengen vienyt terro-isku. Hän painotti olettavansa kaikkien liittolaisten pystyvän käsittelemään salaisia tietoja. EPA/ANDY RAIN. Myös brittiläisen Martyn Hettin omaiset joutuivat odottamaan ennen kuin saivat tiedon Hettin menehtymisestä iskussa. Verenluovutuspisteillä on ollut ruuhkaa, kun kaupungin asukkaat ovat halunneet auttaa luovuttamalla verta haavoittuneille. – Oletko huolissasi siitä, että Trump pettäisi jonkin liittokunnan jäsenen ja aikovatko muut valtionjohtajat keskustella asiasta hänen kanssaan, Independent Journal Reviewin toimittaja Erin McPike tivasi Stoltenbergiltä lehdistötilaisuudessa. Puolan ulkoministeri Witold Waszczykowski vahvisti, että he ovat puolalaiset Angelica ja Martin Klis. Teini-idoli Ariana Granden konsertti keräsi maanantai-iltana faneja samanlaiselta laajalta alueelta kuin vastaava konsertti olisi kerännyt Suomen pääkaupunkiseudulta. Tytär ehti julkaista hätääntyneitä viestejä vanhempiensa katoamisesta ennen heidän kohtalonsa varmistumista. Yhden sisko oli aikeissa mennä konserttiin, toinen opiskelee pommittajan kanssa samassa tiedekunnassa, kolmannen koulun oppilaista ainakin yksi menehtyi. Libyalaistaustaista, mutta Manchesterissa syntynyttä Abedia on kuvailtu hiljaiseksi ja rauhalliseksi mieheksi. Loukkaantuneiden joukossa on konsertissa esiintyneen Ariana Granden isoisä, joka oli tullut hakemaan Grandea konsertin jälkeen. Brewster oli konsertissa siskonsa ja siskontyttönsä kanssa. Hän oli ihmeellinen meille kaikille. Moni vakuuttaa, että kaupunki on entistäkin yhtenäisemmin monikulttuurinen, ylpeämmin särmikäs ja entistäkin valmiimpi ottamaan naapuria kädestä. – Niille jotka eivät vielä tiedä, Lisa on kuollut, mutta me emme milloinkaan unohda häntä. Kaikki tapaamani ihmiset sanovat, että heillä kävi onni, kun kukaan tuttu ei kuollut eikä loukkaantunut. Kaupungissa on vain puoli miljoonaa asukasta, vaikka sen ympäristö on Suomen pääkaupunkiseutua tiiviimmin asuttu. Rakastan ja kaipaan sinua Lisa, kirjoitti Lisa Leen veli Lee Hunter Facebookissa. On myös mahdollista, että iskun tekijä, 22-vuotias Salman Abedi, oli käynyt Syyriassa ennen iskua. Yksi pidätetyistä on Salman Abedin veli Ismail Abedi. Yleisvaikutelmaksi jää, että tapaus koskettaa täällä kaikkia yhtä läheltä kuin samanlainen tilanne koskettaisi Suomessa – joku läheiseni olisi saattanut olla paikalla. artiklalle. Samalla sosiaalinen media on täyttynyt muistokirjoituksista. Molemmat äidit saivat iskussa surmansa, mutta heidän tyttärensä selviytyivät. Leylandista Lancasterista kotoisin oleva Saffi e oli tullut Manchester-areenalla pidettyyn konserttiin äitinsä ja isosiskonsa kanssa. – Presidentti Trump on selvästi lausunut vahvan tukensa Natolle. Uhreista on julkaistu tietoa ja kuvia sitä mukaan, kun tunnistus on edennyt. Hän korosti puhuneensa Trumpin kanssa kahdesti henkilökohtaisesti. Olen samaa mieltä, ja istahdamme baariin. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg joutui kovaan mediatuleen. Suomen ulkoministeriö päivitti keskiviikkona matkustustiedotteen, jossa kehotetaan Britanniaan matkustavia noudattamaan erityistä varovaisuutta. Ilmaisemalla tukensa Natolle Trump ja hänen turvallisuustiiminsä ovat ilmaisseet vahvan tukensa 5. Molemmat haavoittuivat iskussa, ja Saffi en äidin tilanne on brittimedian mukaan kriittinen. He uskovat tapauksen lopulta tuovan enemmän hyvää kuin pahaa. Ihmiset puhuvat täällä toimittajalle mielellään ja avoimesti, eivät suurkaupunkimaisen varautuneesti kuten monet lontoolaiset. Maija Salmi Kuvassa hymyilevä pikkutyttö katsoo kameraan. Räjähdyksen jälkeen ainakin kaksi koditonta miestä auttoi haavoittuneita, Paikalliset tatuointitaiteilijat ovat tarjoutuneet tatuoimaan Manchesterin kaupungin symbolin hyväntekeväisyystarkoituksessa. Sotilaat ja poliisit partioivat maan kaduilla. Iskun sankareiksi nousi myös joukko kodittomia, jotka olivat iskun aikaan areenan katetussa käytävässä. Iskusta epäillään verkostoa Lauri Nurmi BRYSSEL Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saapuu torstaina Brysselissä ensivierailulleen Naton päämajaan. Lisäksi sotilaita on siirretty poliisien avuksi. Naton ydintehtävä on yhteinen puolustus. artiklaan eli yhteiseen puolustukseen, vaikka presidentti ei ole erikseen puhunut artiklasta. Surmansa sai myös 18-vuotias Georgina Callander. Iskussa kuolleen 26-vuotiaan John Atkinsonin muistosivuksi muutetulla Facebook-sivulla häntä muistellaan ”todellisena herrasmiehenä”, jolla oli paljon rakkaita läheisiä. Alison Howe ja Lisa Lee odottivat Manchester-areenan aulassa konsertissa olevia 15-vuotiaita tyttäriään, kun pommi räjähti. LAURI NURMI Suuri suru yhdisti manchesterilaiset Manchesterin kokoisessa kaupungissa terroriiskun aiheuttama järkytys ja suru koskettavat kaikkia. Britanniassa on tällä hetkellä voimassa korkein mahdollinen uhkataso terrorismin varalle. Manchester on Helsingin kokoinen kaupunki, ei mikään maailman metropoli, joka pelkän kokonsa vuoksi kuuluisi terroristien iskulistalle. Olemme jakaneet tässä liitossa tietoa vuosikausien ajan. 50 dollaria maksavan tatuoinnin tuotto lahjoitetaan pommi-iskun uhreille ja heidän omaisilleen. Kuva lähti leviämään mediassa pian sen jälkeen kun varmistui, että kiltiksi ja luovaksi kuvattu lapsi on uhrien joukossa. Muistokirjoitukset leviävät sosiaalisessa mediassa. Laulaja Ariana Grande on vielä vahvistamattomien tietojen mukaan luvannut maksaa uhrien hautajaiset. Suru olisi voinut tulla omaan kotiin. Moni kulkee töihinsä jonkin kirkon, aukion tai kaupungintalon kautta ja hiljentyy katsomaan kansalaisten tuomia kukkakimppuja, kynttilöitä ja suruviestejä. Aiemmin olisi ollut absurdia edes vihjata Yhdysvaltain presidentin saattavan kertoa Naton salaisuuksia venäläisille. Molemmat ovat edelleen sairaalahoidossa. Britannian sisäministeri Amber Ruddin mukaan Abedi oli tuttu turvallisuuspalveluille. Voiko Nato luottaa Trumpiin. – He ottivat meiltä pois huolehtivan äidin ja äitipuolen. Hän ei halua katsoa lehdistä, tunnistaako hän tekijän kuvista. – Tiedustelutiedon jakaminen kuuluu Naton ydintehtäviin. Kokemuksesta seuraa myös uudenlaista yhteisöllisyyttä, kun tuntemattomat tutustuvat toisiinsa. – Mene laulamaan enkelten kanssa ja jatka hymyilemistä, kirjoitti 15-vuotiaan, iskussa menehtyneen Olivia Campbellin äiti Charlotte Facebookiin. Itse asiassa olemme vauhdittamassa tiedustelutiedon jakamista, koska olemme perustaneet uuden tiedusteluosaston, Stoltenberg aloitti ja kertoi tiedustelun nousevan puheenaiheeksi valtionjohtajien illallisella. Tämä suru ei nopeasti hälvene, mutta Manchesterin sielua se ei nujerra. Kahdeksanvuotiaan Saffi e Rose Roussosin kuva koristi brittilehtien kansia, kun tieto hänen kuolemastaan pommi-iskun uhrina levisi. Perheen mukaan Brewster osui räjähdyksen eteen suoremmin kuin hänen siskonsa ja siskontyttönsä, mikä suojasi näitä räjähdyksen koko voimalta. Keskiviikkoaamuna Manchester palaa pikkuhiljaa arkeen. Potilailla on esimerkiksi sisäelinvammoja ja jotkut ovat vaarassa menettää raajoja, sanoi Suur-Machesterin sairaalapiirin johtaja Jon Rouse BBC:lle. Kukapa tietää, vaikka hänen työstään olisi ollut hyötyä joillekin Arenan uhreja hoitaneille tai heidän omaisiaan rauhoitelleille. 18-vuotiaan Callanderin entinen opinahjo kuvaili häntä ahkeraksi ja hyvin pidetyksi oppilaaksi niin opettajien kuin muiden oppilaidenkin joukossa. Siinä esiintyy 8-vuotias Saffi e Rose Roussos, joka on toistaiseksi nuorin Manchesterin iskun uhreista. Solidaarisuus uhreja kohtaan levinnyt manchesterilaisten keskuudessa. Uhrien joukossa on vanhempia, jotka olivat tulleet hakemaan lapsiaan konsertista. Keskiviikkona 59 loukkaantuneesta 20 oli kriittisessä tilassa – Kamppailemme erittäin vakavien vammojen kanssa. Manchesterin poliisipäällikkö Ian Hopkins sanoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkoiltana pitävänsä selvänä, että iskun takana oli verkosto. Manchesterin vastavalittu pormestari Andy Burnham kuvailee tekijää ”ekstremistiksi”, joka ei edusta mitään muuta kulttuuria, uskontoa, ihonväriä tai sukukuntaa kuin äärimmäisyyttä. Rakastan sinua paljon Alison Howe, Jordan Howe kirjoitti. Näyttelijänä työskentelevä Andrea tienaa leipänsä esiintymällä lääkärija sairaanhoitajaopiskelijoille hankalana tapauksena tilanteissa, joissa hoitoalan ammattilaisten on opittava viestimään potilaiden kanssa. Maailmanpolitiikassa mikään ei enää tunnu hätkäyttävän ketään. Amerikkalaiset toimittajat kysyvät täysin vakavalla naamalla Naton pääsihteeriltä Jens Stoltenbergiltä, voivatko muut Natojohtajat luottaa Trumpin säilyttävän liittokunnan tärkeimmät tiedustelusalaisuudet. Pienessä kaupungissa – sehän Manchester Pariisiin, Lontooseen ja Moskovaan verrattuna on – kaikki tuntevat olevansa vain yhden onnekkaan askeleen päässä tapahtuneesta. Andrea asuu samalla kadulla ja samanlaisessa talossa kuin pommittaja. Andreaksi esittäytyvä nainen on juuri tullut kaupungintalon muistotilaisuudesta. STT Britannian poliisi on pidättänyt viisi ihmistä epäiltyinä osallisuudesta Manchesterin pommi-iskuun. ULKOMAAT KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 25.5.2017 11 Anna Mård – Eiköhän juuri nyt ole oikea päivä uusille tuttavuuksille. Toimittajat jättävät Manchesterin pian, mutta kaupunkilaiset vasta aloittavat surutyönsä. Matin, 42, ja Angelica, 40, olivat tulleet hakemaan konsertissa ollutta tytärtään areenalta. Moni loukkaantuneista kärsii myös pahoista palovammoista. Ulkomaalaisia iskun uhreista on ainakin kaksi. Burnham ja hänen kaupunkilaisensa ovat päättäneet seistä yhdessä uhkaa vastaan, osoittaa rakkautta toisilleen ja selvitä surustaan
Kaava kesti aina lisäajan kolmannelle minuutille, jolloin Gnistanin Niko Tirkkonen tasoitti KPV:n Milos Josimovin vaparimaalilla tulleen johdon. –?Vähän sain pömppömahaani väliin. Sisäpelissä onnistuimme alussa, mutta avausjakson lopussa sisäpeli muuttui jälleen tahmeaksi eikä kesäisemmät olotkaan aukaissut enää toisella jaksolla sisäpeliämme, Kuulan pelinjohtaja Erno Hautamäki selvitti. Vimpeli nousi kuitenkin kolmannessa vuorossa johtoon, eikä sen tarvinnut pelata neljännen tasoittavaa vuoroa, kun Pesä-Kiilat ei saanut juoksuakaan. Suomi-3 (Anna Haataja, Jesse Laukkarinen, Joni Hirvikallio, Anna Närhi) oli kuudes, mutta maailmancupin tuloksiin pääsee samasta maasta vain yksi joukkue. Kaksi juoksua lyönyt lukkari Susanna Perälä oli II-palkittu. Sievin parhaana palkittiin kakkospolttaja Ronja Haikara, joka löi kunnarin ja tavallisen juoksun sekä toi kaksi juoksua. Jakso päättyi sampoihin lukemiin kuin avausjaksokin. Hiihtoliiton ja Lahden kahnaus oli seurausta viime talven MM-kisoista, joiden tappiollinen taloudellinen tulos jäi kokonaan Hiihtoliiton kannettavaksi. II-palkinnon sai kolmospolttaja Mervi Oravakangas, joka onnistui viidesti kuudesta kärkilyönnistään. – Ulkopelimme oli jälleen hyvää ja antoi meille mahdollisuuden nytkin voittoon. Maailmancupin avauskilpailut: Sprinttiviesti (3,6 km+4,0 km+4,0 km+3,6 km): 1) Ruotsi 53.15 (Karolin Ohlsson, Emil Svensk, Jonas Leandersson, Helena Jansson), 2) Sveitsi 53.28 (Sabine Hauswirth, Florian Howald, Martin Hubmann, Elena Roos), 3) Britannia 54.28 (Catherine Taylor, Peter Hodkinson, Ralph Street, Tessa Strain), 4) Venäjä 54.34, 5) Suomi-2 54.54 (Sari Anttonen, Mårten Boström, Otto Simosas, Merja Rantanen), 6) Norja 55.41. Sievin juoksu tehtailu jäi kuitenkin tähän yhteen vuoroon. –?Peli oli jo hallussamme, mutta sitten tuli vaparissa typerä virhe. Kilpailun järjestävät Vetelin Urheiluautoilijat ja Ylivieskan Urheiluautoilijat. Kolmostilanteet kotijoukkue voitti 13–9. Kotijoukkue otti helpot pisteet jaksoin 2–0 (10–0, 11–6). Oulainen löi Sievin HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven Pesä-Kiilojen naisten suomensarjan joukkue ei pystynyt lisäämään pistetiliään Ronkaalassa. Niko Tirkkosesta pallo muutti suuntaa ja pallo painui verkkoon. Suomi-1 (Kirsi Nurmi, Topi Raitanen, Fredric Portin, Venla Harju) hylättiin. Viimeisessä vuorossa kotijoukkue nousi juoksun päähän, joten Kuulan ei tarvinnut pelata tasoittavaa vuoroa lainkaan. Kotijoukkue otti voiton supervuoron jälkeen. Toisella jaksolla avausvuorossa tehtiin juoksuja urakalla, molemmat pystyivät kuuteen juoksuun. – Ei oltu kunnolla hereillä kaikissa tilanteissa. No, joku toinen kerta sitten. Tshekin Karlovy Varyssa pelattavassa karsintaturnauksessa Suomen pitäisi voittaa lohkonsa, jotta paikka ensi vuoden MM-kisoihin varmistuisi. Supervuorossa Kuula pääsi kerran Arttu Ruuskan toimesta yrittämään kotiutusta, mutta Ruuska ei onnistunut. Siinä missä Grani tyytyi sunnuntaina puolustamaan nollanollaa, Gnistan halusi myös hyökätä. Liitossa haluttiin, että jatkossa myös Lahden Hiihtoseura ja kaupunki ovat tulosvastuussa. Valmentaja Tommi Lingman sanoi Gnistanin satsanneen liikkeeseen ja hyökkäävään peliin, koska vastassa oli sunnuntain pelin väsyttämä KPV. Avausjaksolla Sievi ei saanut juoksuakaan, kun taas kotijoukkue takoi peräti 10 juoksua. Vieraiden paremmuutta kuvaavat myös kolmostilanteet 7–24 ja kärkilyönnit 25–42. Kolmospolttaja Milla Ylikulju löi kolme ja toi kaksi juoksua saaden Ii-palkinnon. Jussila kiersi kentän viidesti KANNUS (KP) Kannuksen Uran kakkosjoukkue ei pystynyt kauden kolmannessakaan pesäpallon miesten suomensarjan ottelussa avaamaan pistetiliään. Avausjaksossa Koskenkorva takoi joka vuoroparissa vähintään yhden juoksun. Kotijoukkueen paras hetki tuli heti avausvuoroon, jonka jälkeen se johti peliä juoksuin 3–1. Neuvottelut Lahden suuntaan ovat sujuneet hyvin, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala kertoi. Toisellakin jaksolla HP-K aloitti hyvin ja peli oli avausjakson jälkeen 2–2. –?Vaparit ovat erikoisosaamistani. Ruotsin voittajajoukkue Karolin Ohlsson, Emil Svensk, Jonas Leandersson ja Helena Jansson tuulettaa sprinttiviestin voittoa suunnistuksen maailmancupin osakilpailussa Turussa keskiviikkona. Torstaina kilpaillaan henkilökohtainen sprintti. –?Ei Gnistan meitä mitenkään yllättänyt. Historic-sarjassa osanottoennätys LAHTI (STT) Lahti on säilymässä hiihtolajien maailmancup-isäntänä myös ensi kaudella. Roadsport, Subaru Sport, Locost, SS 1300, avoin Touring cars ja Mini 1000. Kotijoukkue oli lopussa parempi ja ansaitsi voiton, Hautamäki tunnusti. Suomen kakkosjoukkue oli viides. Toisella jaksolla raahelaisten into lopahti ennen viimeistä vuoroparia, jonka avaavalla JoMa latoi tusinan juoksuja. Josimov myönsi, että sunnuntain peli tuntui vielä jaloissa. Suomen Hiihtoliitto on päättänyt esittää Salpausselkää maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancup-kisojen pitopaikaksi. Milos Josimov laukoi vaparista KPV:n johtomaalin. Ensi talven maailmancup-kalenterista päättää tällä viikolla Sloveniassa kokoontuva kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n kongressi. JoMan palkitut olivat viisi tuotua tilastoihinsa kirjauttanut Jussila (10 kärkilyöntiä/13 yritystä) ja 1+6 juoksua jokerina lyönyt Rautiainen (9/11). Vierailija Koskenkorva oli Uraa selvästi vahvempi ja vei pisteet mennessään lukemin 0–2 (1–7, 1–7). Siltä se loppua kohden alkoi näyttää koko joukkueen osalta, sillä Gnistan pystyi vajaallakin painamaan pelin KPV:n kenttäpuoliskolle. Uran kakkonen jälleen pisteittä OULAINEN (KP) Sievin Sisun naisten suomensarjajoukkue koki keskiviikkona selvän tappion Oulaisissa. Kakkosjoukkueessa suunnistivat Sari Anttonen, Mårten Boström, Otto Simosas ja Merja Rantanen. Kotijoukkueen parhaana palkittiin jokeri Tuuli Pekkarinen, joka löi komeasti neljä juoksua. Hiihtoliitto päätti pitää Lahden maailmancupisäntänä Suomen miesten lentopallomaajoukkue aloitti MM-karsinnat odotetulla voitolla Kyproksesta. Omistajat vaalivat kilpuriaan, jolla saattaa olla jo pitkä kilpailuhistoria takana. Ei tätä voi pitkään murehtia, sillä maanantaina on jo seuraava peli. –?On edetty sen suuntaisesti, että voidaan esittää Lahtea. Hiihtoliitto uhkasi aiemmin keväällä viedä maailmancupkisat toiselle paikkakunnalle. minuutilla Josimovin vapari 25 metristä kimposi tolpasta takaisin kentälle. Kakkospalkinnon Uralta pokkasi lukkari Joona Kitinoja. Gnistan joutui vajaalle, kun Teemu Vaarakallio otti minuutin sisään kaksi varoitusta. Historic Race Finland ry:n ratasarjassa kaikissa luokissa on kahdeksan osakilpailua, jotka ajetaan neljänä viikonloppuna Suomen moottoriradoilla. Tietysti pisteen menetys tällä tavalla tuntuu kurjalta, mutta pitkässä juoksussa nämä lisäaikaratkaisut menevät suht´ tasan. Vieraat saivat palkintonsa lisäajalla. minuutilla. Torstaina Suomi kohtaa Pohjois-Irlannin. Korhosen ja KPV:n suunnitelmia sotki joukkueessa kiertävä fl unssa-aalto, jonka seurauksena Washilly Tshibasu aloitti vaihdossa ja kokoonpanoon nimetty Irakli Sirbiladze joutui viime hetkillä jäämään sivuun kuumeen vuoksi. Ykköspalkittu kolmosvahti Jaakko Erkkilä puolestaan onnistui kärkilyönneissään sataprosenttisesti kahdeksan kertaa. Avausjaksolle Kuula sai hyvän alun ja johti peliä kahden vuoroparin jälkeen juoksuin 0–3. Vimpeli haki pisteet HP-K:lta VETELI (KP) Viikonloppuna Vetelin Kemoralla järjestetään Historic Race Cup osakilpailu, johon osallistuu ennätysmäärä eli 151 kilpailijaa. Tämän jälkeen kotijoukkue ei pystynyt enää kertaakaan kotiutukseen. Toisella jaksolla Koskenkorva tainnutti Uran käytännössä jo avausvuorossa iskien kolme juoksua ja neljäs juoksu tuli vielä harhaheitolla. Suomen kolmosjoukkue oli kuudes, mutta suoritusta ei lasketa maailmancupiin, jossa vain yksi joukkue saa pisteitä maalleen. Aleksi Rautiainen tyhjensi ajolähdön (1+3) ja Mikko Kemppainen iski kahdella eri lyöntivuorolla yhteensä saman kotiutussaldon. Auton historian kunnioittaminen on ensijainen tavoite Historic-kilpailuissa. Kolmosjoukkueen muodostivat Anna Haataja, Jesse Laukkarinen, Joni Hirvikallio ja Anna Närhi. Oulaisten ykkönen oli 1+4 juoksua lyönyt Janette Rajaniemi, joka myös toi neljä ja keräsi yhdeksän kärkilyöntiä sadan prosentin tehoilla. TORSTAINA 25.5.2017 KESKIPOHJANMAA 12 URHEILU YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä 020 750 4422 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. –?Lämmin keli ja ratkennut peli tuotti tällaisen tuloksen. Vaikka sarjassa kilpaillaan harrastepohjalta, kisaa ajetaan tosissaan ja autoja kehitellään sääntöjen puitteissa. PattUn ainoita onnistujia olivat vaihtaja Paavo Pelto (5/7) ja lukkari Topi Kosonen (1/6). Suomen ykkösjoukkue hylättiin. Kotijoukkueen jakson ainoan juoksun löi Tomi Karhukorpi kolmannessa vuorossa. Kaiken kukkuraksi Gnistan pelasi vielä viimeisen vartin vajaalla. Vähäkyrö puolestaan sai heti kärjestä palottoman ajon ja Jani Pylkkä iski heti voittojuoksun. Ei siis ihme, että tasapeli tuntui tappiolta vihreiden leirissä. Hautamäen mukaan yhteispeli kaarella, lyöjän ja etenijän välillä ei pelannut loppupelissä tarpeeksi hyvin. Kuulan parhaana palkittiin kärjessä hyvin kentälle mennyt kakkospolttaja Timo Torppa, kärkilyönnit 6/8. Ei tässä sarjassa muunlaisia pelejä tarjolla olekaan. Vieraat saivat palkintonsa lisäajalla. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Tasapeli tuntui tappiolta Vajaalla pelannut Gnistan tasoitti lisäajalla KPV:n johdon Risto Lintilä (KP) Vähäkyrö– Ylivieska 2–1 (2–3, 3–1, 1–0) Ylivieskan Kuulan ykköspesisjoukkue sai vain pisteen keskiviikko-illan vierasottelussa Vähäkyröstä. Lentopallomaajoukkue avasi MM-karsinnat voitolla. Kuula sai vain pisteen Vähäkyröstä TURKU (STT) Ruotsin joukkue voitti suunnistuksen maailmancupin avanneen sprinttiviestin Turussa. Ei auta kuin kunnioittaa lopputulosta, Korhonen jatkoi. Henri Myntin rikkeestä Gnistan sai 25 metristä vapaapotkun, jonka Marcus Heimonen kierrätti maalinedusruuhkaan. –?Harmi, sillä se olisi todennäköisesti ratkaissut pelin. –?Ulosajo sotki kuvioitamme, mutta hyvällä asenteella jaksoimme painaa senkin jälkeen. Toinenkin vaparimaali oli serbipakille lähellä, sillä 75. Juha Savela KOKKOLA (KP) KPV–Gnistan 1–1 (0–0) KPV:n Ykkösen kotipeli Gnistania näytti keskiviikkona noudattavan samaa kaavaa kuin sunnuntain voitto Granista: erikoistilanteesta ratkaisu ja pisteet kotiin. Lukkari Miika Keski-Petäjä jatkoi loistavia otteitaan ja sotki kotijoukkueen lyöntipeliä ja haki hyvin näpyjä. Kärkilyönneissä Kuula oli puolestaan parempi 30–37. Päätin heti, minne laukaukseni sijoitan, Josimov kertasi osumaansa. Vaikka KPV loi ottelussa enemmän ja parempia maalipaikkoja, vieraatkin pääsivät muutamaan kertaan hätyyttelemään Joonas Myllymäen vartioimaa maalia. Suomi oli vastustajaansa parempi erin 3–0 (25–14, 25–13, 25–21). Joukkueemme oli kovasti latautunut. Kuula kohtaa seuraavaksi sunnuntaina kotikentällään Tampereen ja silloin on Hautamäen mukaan tavoite palata takaisin voittokantaan. Ehkä hieman yllätimmekin KPV:n, Lingman arveli. Vierailija Vimpelin Veto haki kolme pistettä luvuin 0–2 (4–5, 2–6). Kotijoukkue sai jakson ainoan juoksunsa toisessa vuorossa vapaataipaleella. Josimov pääsi jo sovittelemaan sankarin viittaa lauottuaan 17 metristä vaparin vasempaan yläkulmaan 71. Ykkösvahti Severi Tikkakoski keräsi kotijoukkueesta parhaat kärkilyönnit (5/9) ja palkittiin kotijoukkueen parhaana. Ruotsille niukasti loppukirin hävinnyt Tanska hylättiin, joten toiseksi sijoittui Sveitsi ja kolmanneksi Britannia. Henri Myntin rikkeestä Gnistan sai 25 metristä vapaapotkun, jonka Marcus Heimonen kierrätti maalinedusruuhkaan. Kotijoukkue teki vielä kahdessa seuraavassa vuorossa yhteensä viisi juoksua ja sai jättää viimeisen vuoron pelaamatta. Tästä tilanteesta vapari päätyi tolppaan. Sisuuntuminen näkyi erityisesti PattU:n pitämisessä neljässä kolmostilanteessa, tulkitsi JoMan pelinjohtaja Petri Pennanen. Kilpailussa ovat mukana seuraavat luokat: Historic erikoisvakio, Historic Formula, Formula 4,. Kun Vimpeli teki vielä neljä juoksua, niin peli jakso ja peli oli taputeltu nopeasti puoleentoista tuntiin. Niko Tirkkosesta pallo muutti suuntaa ja pallo painui verkkoon. Mutta minkäs teet, tällaista on jalkapallo, KPV:n maalintekijä Josimov kuittasi. Toista jaksoa Vähäkyrö puolestaan hallitsi hienokseltaan lähes koko ajan ja jakso päättyi kotijoukkueelle 3–1. Vähäkyrön II-palkinnon saaja lukkari Mika Joensuu piti myös Kuulan lyöjät hyvin kurissa. Henkisesti se oli voittomaali, Tirkkonen kommentoi. Odotimme kovaa ja tasaista peliä. Joukkueessa suunnistivat Sari Anttonen, Mårten Boström, Otto Simosas ja Merja Rantanen. Tuomas Jussila kipitti avausjaksolla kentän ympäri etenijänä kolmesti. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER Ruotsi vei sprinttiviestin Turussa Suomen joukkueet suunnistivat viidenneksi ja kuudenneksi Turussa Pasi Peltola JOENSUU (STT) Hataran alkukauden miesten Superpesiksessä pelannut Joensuun Maila oikaisi rivejään kerralla lyödessään Mehtimäellä vierailleen Pattijoen Urheilijat tylysti 2–0 (6–0, 15–0)
8 2 2 4 8– 10 8 JyPK ............ Emile Paul Tendeng 0–1, 84. 8 1 7 8– 23 3 GBK.............. Hamina ...... klo 11KONSTAILUT KAUSTISEN NIKULA 27.-28.5.2017 Tule tekemään löytöjä ja tutustumaan aikaan menneeseen... Olen juossut sukkulaviestiä karnevaaleilla kolmannesta luokasta lähtien, GBK:ssa jalkapalloa pelaava Åberg kertoo. 4 1 3 4– 5 3 TPS .............. Suurin syy heikkoon talouteen oli huono menestys II-divisioonassa, joka vaikutti merkittävästi pääsylipputuloihin. 4 1 1 2 45– 32 7 Vimpeli ...... 4 1 2 1 42– 34 7 Ilmajoki ...... 4 3 1 3– 1 9 KPV .............. 9 7 1 1 23– 10 22 FC Honka ..... Kempele II – Suomussalmi, Rovaniemi – Pattijoki II, Simo – Kannus. Milos Josimov 1–0, 90.+3 Niko Tirkkonen 1–1. LUCAS PIZZA, KEBAB, FAST FOOD TARJOUS JOKA PÄIVÄ PIZZA 4 :LLÄ VALITSEMALLASI TÄYTTEELLÄ JA KAIKKI NORMAALIT KEBABIT JA NORMAALI RULLAKEBAB RANTAKATU 17, KOKKOLA • Puh. Ruotsalaisviesti yläkoulu pojat (12): 1) Toholampi 2.13,2 (Eetu Peltokangas, Mika Salonen, Sami Salonen, Roope Kangasvieri), 2) Kannus 2.14,5, 3) Oulainen 2.17,9, 4) Nivala 2.20,6, 5) Himanka 2.22,4, 6) Toholampi II 2.24,5, 7) Kalajoki 2.27,8, 8) Hakalahti1 2.30,2, 9) Lohtaja 2.33,8, 10) Länsipuisto 2.34,4. RoPS–JJK 2–1 (2–0) 20. Tuloksia: Alakoulu tytöt sukkula (15): 1) Veteli 1.38,4 (Salla Koskimäki, Viivi-Leena Kari, So. Poikien ruotsalaisviestissä myös Toholampi uusi viime vuoden voittonsa. 6 1 1 4 29– 43 4 Kitee ......... Honka .......... viestikarnevaalit. 4 3 1 8– 1 10 AC Oulu........ 3 1 1 1 14– 35 4 Suomussalmi 3 2 1 11– 36 4 Kannus ...... Suurin velkoja on Oulaisten kaupunki, jolle velkaa on kertynyt viime talven hallivuokrista 8 600 euroa. 8 3 2 3 14– 11 11 IFK Marieh. 1 1 27– 1 3 Sotkamo II . Yläkoulun maastoviestissä Veteli voitti ennen Toholampia. (KP) Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta vahvisti II-divisioonan lohkojaot ensi kaudelle. Ruotsalaisviesti yläkoulu tytöt (14): 1) Kannus 2.28,8 (Hilda Haavisto, Lilian Koskela, Elli-Noora Pustinen, Enni Katajalaakso), 2) Kalajoki 2.35,0, 3) Toholampi 2.39,1, 4) Kaustinen 2.39,5, 5) Himanka 2.40,2, 6) Veteli 2.40,6, 7) Hakalahti 1 2.40,9, 8) Nivala 2.45,4, 9) Kannus II 2.46,1, 10) Lohtaja 2.46,3. Raahe: Palkitut: I Paavo Pelto, II Topi Kosonen. Palkitut: I Jaakko Erkkilä, II Mika Joensuu. Maastoviesti alakoulu tytöt (14): 1) Kalajoki 12.36,3 (Emilia Reinikainen, Jenni Jaatinen, Mila Rautakoski, Alisa Lavander), 2) Nivala 13.00,5, 3) Ylivieska 13.19,0, 4) Kokkola 13.40,0, 5) Sievi 13.42,0, 6) Toholampi 13.46,0, 7) Kälviä 13.48,0, 8) Veteli 13.52,0, 9) Oulainen 14.08,0, 10) Kannus 14.09,0. Keväällä Kiekko Haukat joutui karsimaan sarjapaikastaan Sotkamon Kiekkoa vastaan, pudoten sarjaporrasta alaspäin. Konkurssin syynä ovat noin kymmeneen tuhanteen euroon kohonneet velat. 5 1 1 3 19– 43 5 Imatra ........ 5 2 1 2 5– 6 7 OPS ............. Naisten superpesis Pori – Kajaani 2 – (3 – 1, 6 – 3). 1 1 27– 1 3 Oulu II ........ Joukkueen ankkuri Aapo Taipale olisi toivonut pääsevänsä juoksemaan vähän pidempää matkaa. 3 1 1 1 20– 22 4 Vähäkyrö ... 3 1 2 20– 24 1 Seuraavat ottelut: 27.5. ua), Niko Tirkkonen, Aleksander Akbar (v), Eero Hyökyvirta, Riku Selander (78. Joukkueen ankkurina juossut Matias Åberg hymyili juoksun jälkeen tyytyväisenä. Marcus Heimonen), Marko Koskinen. 4 1 3 34– 69 1 Pattijoki ..... 4 1 2 1 14– 30 5 Ulvila ......... 8 2 6 7– 20 2 Seuraavat ottelut: 27.5. kierros, F-lohkon avauspäivä: Suomi–Kypros 3–0 (25–14, 25–13, 25–21), Pohjois-Irlanti–Tshekki 0–3 (16–25, 7–25, 6–25), Ruotsi–Espanja 2–3 (19–25, 25–22, 25–21, 16–25, 12–15) NHL:n pudotuspelien itälohkon 6/7 ottelu: Ottawa–Pittsburgh 2–1 (0–0, 1–1, 1–0). Alavus – Kannus II, Ylistaro – Veteli, Vimpeli II – Haapajärvi. Muille 11 seuralle myönnettiin lisenssi. Koulutusta Kälviällä Sarjanousija saapuu Vimpeliin! Tule mukaan Saarikentän pesistunnelmaan! Liput: 13 € / 9 €, Ennakkomyynti: Nelimarkan Leipomo ja lipputoimisto.. Gnistan: Atte Otronen, Antti Ulmanen (84. 1 1 10– 5 3 Kempele II . JALKAPALLO JÄÄKIEKKO LENTOPALLO PESÄPALLO PYÖRÄILY RAHAPELIT KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 25.5.2017 13 URHEILU Seppo Järvelä KANNUS Kalajoen joukkueet juoksivat neljään voittoon Keski-Pohjanmaan koulujen 52. 8 6 2 12– 5 18 PK-35........... 4 2 2 0– 3 2 Gnistan ........ 8 4 4 12– 16 12 FC Inter ........ Kahteen voittoon ylsivät isäntäpitäjä Kannus ja Veteli. KONSERTIT HENGELLINEN TOIMINTA PALVELUHAKEMISTO RAVINTOLAT TAPAHTUMAT Ennakkomyynti: 25€ 20€ 10€ Perjantai 26.5.2017 Snellman-sali 19.00 Vingenkatu 18, Kokkola Juha Kangas johtaja Henning Kraggerud viulu SUOSIKKITEOSTEN Keski-Pohjanmaan kansanopisto Kälviä, puh. Maastoviesti alakoulu pojat (15): 1) Kalajoki (Eemil Ketonen, Mikael Sorvari, Ville Kalliokoski, Daniel Heikkilä), 2) Kalajoki 11.55,0 3) Veteli 12.01,0, 4) Kannus 12.22,0, 5) Nivala 12.27,0, 6) Toholampi 12.28,0, 7) Haapajärvi 1 12.37,0, 8) Sievi 12.45,0, 9) Kälviä 12.48,0, 10) Kaustinen 12.51,0. Simon Sid 4–0. TiPS – RoPS, Myran – PKKU, FC United – Kufu98, HPS – TPV, VIFK – MPS. OULAINEN Jääkiekon II-divisioonan pohjoislohkossa pari viime kautta kiekkoillut Kiekko Haukat ry Oulaisista on jättänyt konkurssihakemuksen Ylivieskan käräjäoikeuteen. 3 1 1 1 32– 27 6 Haapajärvi . 9 5 3 1 18– 5 18 KuPS ............ 8 1 5 2 7– 8 8 PS Kemi ....... 4 1 3 24– 29 3 Kempele..... TS FAIR EVENTS TEAM/ PUH. 9 2 1 6 10– 16 7 ONS ............. Erotuomari: Dennis Antamo. Pussisen mukaan Hokilla on nyt jonkin verran aikaa tehdä oma vastineensa, joten pieni sauma Mestis-kiekon jatkumiselle Kainuussa vielä on. Emeka Friday Eze 1–0, 41. 4 2 1 1 4– 5 7 Jaro ............. 3 1 1 1 29– 27 5 Ylivieska .... Johannes Laaksonen 0–1, 90.+1. KUULUTUKSET Lestijärven kunnanvaltuuston kokous pidetään 1.6.2017 alkaen klo 19.00 Kunnanviraston valtuustosalissa. Teemu Mäki), Miro Schwalenstöcker (70. Palkitut: I Tuomas Jussila, II Aleksi Rautiainen. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä Kunnanvirastossa 2.6.2017. Keski-Pohjanmaan 52. 9 4 2 3 15– 17 14 Ilves ............. Kuudennella osuudella Arttu Erkkilä nosti joukkueensa eränsä kärkeen ja ankkurina juossut Rasmus Yli-Kotila sai tuulettaa maalissa joukkueensa voittoa. Tuomarit: Kristian Hirsimäki ja Petteri Hanka. klo 10-16 Vimpelin Saarikentällä! Otteluisäntä: MHY Keskipohja Luo kat <350 kg ta kav ed ot <450 kg <6000 kg <850 kg <12000 kg Tervetuloa ! Tervetuloa ! Järj. Miesten Superpesis: Joensuu–Raahe 2–0 (6–0, 15–0) Joensuu: Timo Kallio 1/2, Tuomas Jussila 1+2/5, Lauri Kivinen 0/3, Mikko Kemppainen 1+4/2, Jonne Kemppainen 0/1, Henri Litmanen 0/2, Konsta Kettunen 1/2, Juha Niemi 4/1, Aleksi Rautiainen 1+6/2, Konsta Piironen 0/1. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Liiga: VPS–Ilves 0–2 (0–0) 70. as •Turva nen •Edu d linen as •Turvallllinen •Edul d llinen UONGELMA. UONGELMA. –?Karnevaaleilla on aina kiva juosta, pesäpalloa Oulaisten tyttöjoukkueessa pelaava Raudaskoski sanoo. Yleisöä: 201. 4 1 1 2 33– 43 3 Ylihärmä .... t messun jälkeen srk-talolla. 4 3 1 51– 15 11 Sotkamo .... Ympäriajo päättyy sunnuntaina Milanoon. Lievestuore – Ulvila, Muhos – Kuopio, Pöytyä – Hamina, Siilinjärvi – Kiri. 4 2 2 27– 39 2 Seuraavat ottelut: 25.5. Miesten Ykkönen: KPV – Gnistan 1–1 (0–0) 71. 4 1 1 2 26– 37 3 Lievestuore 3 1 2 15– 30 2 Tampere..... Lohkossa 5 jatkavat Raahe-Kiekko, RoKi Rebels, EtPo-72 Ylitorniolta, TIHC Torniosta ja Ylivieskan Jääkarhut. 2 1 1 13– 17 1 Pattijoki II .. Yläkoulu sukkula (18): 1) Kannus 1.25,2 (Enni Katajalaakso, Miko Jaakola, Hilda Haavisto, Eero-Matias Viitala, Lilian Koskela, Arttu Erkkilä, Elli-Noora Puustinen Rasmus Yli-Kotila), 2) Oulainen 1.27,8, 3) Toholampi 1.28,6, 4) Kalajoki 1.29,0, 5) Nivala 1.29,9, 6) Toholampi 1.30,0, 7) Kälviä 1.30,5, 8) Himanka 1.30,8, 9) Kannus II 1.31,3, 10) Haapajärvi 1.32,4. Yleisöä: 627. Palkitut: I Timo Torppa, II Miika Keski-Petäjä. Erotuomari: Jari Järvinen. Karsintojen kautII-divisioonan lohkojaot selvillä ta paikan lunasti Sotkamon Kiekko. Karlovy Vary, Tshekki: Miesten Euroopan MM-karsintojen 2. Kokonaiskilpailun tilanne 17/21 etapin jälkeen: 1) Tom Dumoulin Hollanti 76.05.38, 2) Nairo Quintana Kolumbia –0.31, 3) Vincenzo Nibali Italia –1.12, 4) Thibaut Pinot Ranska –2.38, 5) Ilnur Zakarin Venäjä –2.40, 6) Domenico Pozzovivo Italia –3.05, 7) Bauke Mollema Hollanti –3.49, 8) Bob Jungels Luxemburg –4.35, 9) Steven Kruiswijk Hollanti –6.20. 2 1 1 7– 16 1 Lohi ........... 9 6 1 2 15– 6 19 HJK .............. ViVe – Imatra Pe 26.5. Kim Ågren), Sasa Savic, Michal Mravec (v), Matthew Mendy, Miika Hohenthal (82. 2 1 1 24– 7 4 Haapajärvi . Intuitiivinen seikkailu luovuuden lähteelle! • Taideja ilmaisutaidonleiri 26.-30.6. Kalajoen joukkue jäi yli kuuden sekunnin päähän. Yli-Kotilan päälaji on keihäänheitto. LA 27.5. Voitot tasan 3–3. Lukio sukkula: 1) Kalajoki 1.27,7 (Vilma Jaatinen, Roosa Löff , Aino Rahja, Veera Hietala, Jere Anttila, Elias Nuorala, Eemil Viio, Kalle Yrjänä), 2) Toholampi 1.27,9, 3) Nivala 1.31,2. 5. 3 1 1 1 26– 14 4 Kankaanpää 5 2 3 13– 37 4 Hyvinkää ... Eero Forsen), Teemu Vaarakallio (v+v=74. 3 3 30– 13 9 Pöytyä ....... 040 8085035, info.kansanopisto@kpedu.fi • Aistiohjaaja 10 op • Homekoiraohjaaja 30 op • Hyvinvointivalmentaja 34 op • Kalevalainen jäsenkorjaus • Koirankouluttajan ABC • Koululääketieteen perusteet (LKL) 18 op • NLP Practitioner • Ravintoterapian perusteet 3,5 op • Vyöhyketerapeutti 46,5 op • Lapsiin kohdistuva seksuaalinen kaltoinkohtelu – sen ehkäisy, tunnistaminen ja hoidollinen kohtaaminen sosiaalija terveyspalveluissa 12.-13.10. Ankkuri Roope Kangasvieri oli vakuuttunut jo ennen juoksua, että heidän joukkue on tänäkin vuonna paras. Tyttöjen viestissä toiseksi sijoittunut Nivala jäi yli 20 sekunnin päähän. 4 3 1 37– 23 11 Oulainen .... FC Lahti – HJK, HIFK – FC Inter, PS Kemi – VPS, RoPS – KuPS, JJK – Ilves, SJK – IFK Mariehamn. Sarjasta luopui kauden päätteeksi useampia joukkueita. Kokouksen asialuettelo on kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan nettisivulla: www.lestijarvi.. 3 3 13– 26 Seuraavat ottelut: 25.5. Miesten suomensarjan pohjoislohko Kempele II – Ii 1 – 2 (7 – 8, 3 – 1, 1 – 1, 4 – 5). 7 3 1 2 1 65– 32 13 Vimpeli ...... 8 2 4 2 12– 11 10 HIFK ............. EIF–OPS 4–0 (3–0) 4. . Tuomarit: Niko Rousku ja Eki Kutvonen. Yleisöä: 2 875. 8 3 3 2 9– 7 12 RoPS ........... Viime kesänä 67 metriä heittänyt kannuslainen on asettanut tämän vuoden tavoitteeksi 72 metrin kaaren. klo 18.00 Vimpelin Kesämarkkinat la 8.7. MAKSA 3 OTA 4 , KAIKKI PIZZAT 4:llä valitsemallasi täytteellä (+ 1,5 l LIMSA) KLO 22.00 ASTI NORMAALEISTA HINNOISTA ISO VALIKOIMA MAUKKAITA RUOKIA! KOULUTUS. Ryhmää täydentävät lisäksi Limingan Kiekko ja viiden vuoden tauon jälkeen paluun II-divisiCanazei: Maantiepyöräilyn Italian ympäriajo: 17. Kouvola ..... Kalajoki ei saavuttanut menestystä sukkulaviestissä, mutta maastoviestissä molemmat joukkueet juoksivat voittoon. Miesten suomensarjan länsilohko Kannus II – Koskenkorva II – 2 (1 – 7, 1 – 7), Ylistaro – Vimpeli II – 2 (1 – 12, 1 – 5), Alavus – Seinäjoki – 1 (0 – 1, 1 – 1). –?Lähdin lujaa ja jalat meni tukkoon näin lyhyellä matkalla, Taipale tuumaili. KuPS–SJK 1–1 (0–1) 13. 7 2 1 4 8– 13 7 JJK ............... oma maali 1–0, 29. Veteli.......... • Ilon ja läsnäolon kesäleiri 26.-30.6. Oikeat numerot: 7, 8, 9, 10, 16, 19, 20, 21, 24, 26, 28, 30, 35, 38, 40, 48, 49, 52, 55, 57. 4 2 2 42– 28 8 Vähäkyrö ... Voitto varmisti Kalajoelle myös parhaat kuntapisteet ennen Nivalaa ja Toholampia. Naisten suomensarjan länsilohko Seinäjoki – Ilmajoki 1 – 2 (2 – 3, 9 – 5, – 2), Haapajärvi – Vimpeli – 2 (4 – 5, 2 – 6), Oulainen – Sievi 2 – (10 – 0, 11 – 6). Ville Sevon 2–0, 45.+5 De Bona 3–0, 89. 3 2 1 32– 9 8 Koskenk. 3 1 1 1 25– 11 5 Seinäjoki .... 040 754 6757 LISÄTIETOJA: FACEBOOK.COM/KAUSTISENKONSTAILUT KERÄILYMESSUT, ROMPETORI JA WANHOJA VEHKEITÄ •Tehokas •Turvallinen •Edullinen Suoritamme myös kattopesuja Suoritamme myös kattopesuja ja rännien puhdistuksia ja rännien puhdistuksia PUUONGELMA. FoBK Ilmo it ta ut um is et : 050 0-665 376 (sve nska) 050 0-798 018 (su om ek si ) TRACTORPULLING For sbys sä su 11.6. –?Uskoin koko ajan meidän joukkueen voittoon, Yli-Kotila iloitsi. Helatorstain messu, Parpala, Kalliokoski, Vetelin mieskuoro. Viime vuonna kahdeksanneksi juossut Kokkola oli nyt voittaja. Biran Jeng), Patrick Aaltonen, Domenico Antonio Fortunato (v), Karim Jouini (58. 8 5 1 2 16– 7 16 Ilves ............. Oulaisten jääkiekon edustusjoukkuetta pyörittänyt Kiekko Haukat perustettiin vuonna 2010. 5 2 1 2 32– 61 5 Alajärvi ...... Joni Mäkelä 1–1. 9 3 3 3 14– 12 12 FC Lahti ....... 4 3 1 40– 12 11 Seinäjoki .... Jaro – Honka, AC Oulu – GrIFK. 3 2 1 31– 27 7 Siilinjärvi ... Torstaina ajetaan 137 kilometrin etappi Moenasta Ortiseihin. Maastoviesti yläkoulu (19): 1) Veteli 11.27,0 (Onni Mäkelä, Eerika Niininen, Niina Haukilahti, Aapo Taipale), 2) Toholampi 11.33,0, 3) Nivala 11.34,0, 4) Himanka 11.59,0, 5) Haapajärvi 12.02,0, 6) Kokkola 12.08,0, 7) Kannus 12.20,0, 8) Kalajoki 12.24,0, 9) Haapajärvi II 12.31,0, 10) Ylivieska 12.36,0. Seuraavat ottelut: 25.5. Oulaisten ankkuri 14-vuotias Saaga-Angeli Raudaskoski oli tyytyväinen joukkueensa palkintosijaan. Uusia joukkueita ovat Malax IF sekä IFK Lepplax. –?Juoksu meni hyvin. Onhan meillä vaikeuksia ollut, mutta olHokki jäi ilman Mestis-lisenssiä tiin odotettu, että olisi vielä saatu lisenssi, Kajaanin Edustushokki ry:n puheenjohtaja Seppo Pussinen kertoi STT:lle. Sarjaan osallistuu 55 joukkuetta, jotka on jaettu kuuteen eri lohkoon. viestikarnevaaleilla Kannuksessa. Päiväarvonta. 5 4 1 40– 14 14 Joensuu ..... II 4 2 2 26– 34 6 Ylistaro ...... YLI 10 VUODEN KOKEMUKSELLA SAMALLA PAIKALLA. TPS .............. 2 1 1 2– 4 EIF ................ Erotuomari: Mattias Gestranius. Viime vuonna yläkoulun tyttöjen ruotsalaisviestin voittanut Kannus lähti viestiin vahvana ennakkosuosikkina. HJK .............. 4 2 2 5– 3 8 Haka ............ Lohkossa 3 viime kauden joukkueista jatkavat Alavuden PeliVeikot, KoMu HT, Lapuan Virkiä, Jeppis, IK Kronan, Kauhavan Hela-Kiekko, Seinäjoen Kiekko-Veljet ja Kurikan Ryhti. Yleisöä: 525. Seuran hallituksessa käsiteltiin joukkueen rahatilannetta kahteen otteeseen, jolloin päätettiin, ettei heillä ole taloudellisia resursseja toiminnan jatkamiseen. Tuco 0–2. Yleisöä: 3 123. Alakoulu pojat sukkula (15): 1) Kokkola 1.36,4 (Onni Santala, Joona Hohenthal, Marcus Mäkinen, Samu Herronen, Patric Palosaari, Oliver Leppänen, Wen Ber Soe, Matias Äberg), 2) Kannus 1.37,2, 3) Ylivieska 1.37,5, 4) Nivala 1.37,8, 5) Sievi 1.37,9, 6) Kalajoki 1.38,4, 7) Toholampi 1.40,1, 8) Kälviä 1.41,0, 9) Kaustinen 1.41,0, 10) Haapajärvi 1.41,8. Se voitti Mestiksen mestaruuden 2007 ja on lisäksi saavuttanut kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. 2 2 18– 4 6 Kuopio ....... Yleisöä: 991. 3 1 2 8– 25 2 Oulu ........... Yleisöä: 1364. 3 1 1 1 42– 20 5 Muhos ....... Yläkoulun sukkulaviestissä Kannus siirtyi kolmannessa erässään tavoittelemaan Oulaisten edellisessä erässä juoksemaa hyvää aikaa. Ilmoittautuminen päättyy 1.6. Kalajoki voitti myös viimeisenä lajina juostun lukion maastoviestin. Ii................. Lestijärvi 24.5.2017 Jukka-Pekka Tuikka khall puheenjohtaja www.lucaspizzakebab.. Alakoulun tyttöjen sukkulaviestissä Veteli oli paras kahden kymmenyksen erolla Kokkolaan. 3 3 7– 46 Seuraavat ottelut: 27.5. 4 2 2 2– 4 2 GrIFK ........... Ivan Tatomirovic 2–0, 64. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Kalajoki hallitsi viestikarnevaaleja Nivala, Toholampi ja Kannus tarjosivat kovan vastuksen kuntien pistekisassa Kannuksen Elli Puustinen antoi kapulan ankkuri Enni Katajalaaksolle. etappi, Tirano–Canazei, 219 km: 1) Pierre Rolland Ranska 5.42.46, 2) Rui Costa Portugali jäljessä 24 sekuntia, 3) Gorko Izaguirre Espanja, 4) Rory Sutherland Australia, 5) Matteo Busato Italia, 6) Dries Devenyns Belgia, 7) Felix Grosschartner Itävalta, 8) Omar Fraile Espanja, 9) Michael Woods Kanada, 10) Julien Bernard Ranska kaikilla sama aika. Miesten Ykköspesis: Vähäkyrö–Ylivieska 2–1 (2–3, 3–1, 1–0) Vähäkyrö: Jari Ojanen 0/1, Keijo Saarenmaa 0/1, Jani Pylkkä 1/2, Timo Hanhisalo 0/1, Kalle Kero 1/0, Joonas Riikilä 1/0, Patrik Wahlsten 2/0, Mikko Hakomäki 0/1, Matti Larikka 1/0. al k. Hokki on pelannut Mestiksessä vuodesta 2002. a Huusko, Fanni Pakkala, Riikka Polso, Saana Koskimäki, Mette Mortensen, Elli Siirilä), 2) Kokkola 1.38,6, 3) Nivala 1.39,0, 4) Ylivieska 1.39,9, 5) Sievi 1.40,4, 6) Kannus 1 1.40,4, 7) Kalajoki 1.41,2, 8) Oulainen 1.43,3, 9) Haapajärvi 1.43,4, 10) Lohtaja 1.44,4. Musiikki, sirkus, tanssi tai teatteri. Maastoviesti lukio: 1) Kalajoki 11.49,0 (Elias Valikainen, Roosa Löff , Vilma Jaatinen, Aleksi Huhtakangas), 2) Nivala 11.56,0, 3) Kannus 12.05,0, 4) Toholampi 12.09,0, 5) Kokkola 12.11,0, 6) Kalajoki 2 13.23,0. Naisten Ykkönen TuWe – NiceF 1 – 4 (0 – 1). 3 1 1 1 17– 24 3 Sievi ........... Kuntapisteet: 1) Kalajoki 34, 2) Nivala 33, 3) Toholampi 32, 4) Kannus 31, 5) Veteli 18, 6) Kokkola 17, 7) Ylivieska 11, 8) Oulainen 9, 9) Himanka 7, 10) Sievi 6, 11) Kaustinen 3, 12) Haapajärvi 2. .. KPV: Joonas Myllymäki, Henri Myntti, Timo Rauhala, Milos Josimov, Victor Shevchenko, Fernando Cozar, (51. 2 1 1 21– 11 5 Simo .......... * Salaattia ei voi ottaa pizzan kanssa mukaan. 4 1 2 1 31– 37 7 Koskenkorva 5 1 1 1 2 23– 27 6 Pattijoki ..... Vetelin eläkeliiton kirkkopyhä, kaf. (06) 822 2999 NORMAALI 6,99 € / PERHE 13,99 € PULLOJUOMA (0,33 L) + SALAATTI ILMAINEN!* Tarjous voimassa ma-to 20.00 asti, pe-su 17.00 asti. Joukkue kiri voittoon reilun sekunnin erolla ennen Kannusta. Lapua II ..... 8 4 1 3 9– 8 13 SJK .............. Oulainen – Seinäjoki, Sievi – Ilmajoki, Haapajärvi – Ylihärmä, Pattijoki – Vähäkyrö. Poikien sukkulaviestissä Kokkola jätti Kannuksen vajaan sekunnin päähän. Joukkue juoksikin jälleen ylivoimaiseen voittoon. Elias Ahde 2–1. 8 1 7 6– 30 3 Seuraavat ottelut: 25.5. Lukion sukkulaviestissä Kalajoki selvitti voiton kahden kymmenyksen erolla ennen Toholampia. Erotuomari: Tommi Grönman. – Ei odotettu semmoista. Toholammin Sami Salonen (vas.) lähetti Roope Kangasvieren yläkoulujen ruotsalaisviestin ankkuriosuudelle. Erotuomari: Kalle Mäkinen. 8 3 3 2 13– 12 12 Åland U ........ Naisten Liiga FC Honka – TPS – 1 (0 – 0), Ilves – JyPK 2 – (0 – 0). 3 1 2 39– 37 7 Seinäjoki .... Myös risujätteen Myös risujätteen poiskuljetus poiskuljetus Karsimiset nosturilla S K Y F I X 050-358 9168 Veteli To 25.5. Washilla Tshibasu Kalala). KLO 10-15 PÄÄSYMAKSU 5€ JÄRJ. 8 4 2 2 13– 10 14 VPS .............. 1 1 5– 10 Seuraavat ottelut: 27.5. Kiekko Haukat hakeutui konkurssiin Keno Keskiviikko 24. 9 4 1 4 21– 13 13 Pallokissat ... 3 3 8– 28 Kannus II ... Jääkiekkoliiton lisenssikomitea ilmoitti keskiviikkona, ettei Hokin taustayhdistys Kajaanin Edustushokki ry täyttänyt Mestislisenssin ehtoja. –?Kesällä tähtään 800 metrille ja SM-kisojen mitaliin, Kangasvieri kertoo tavoitteistaan. Ylivieska: Timo Torppa 0/2, Markus KeskiPetäjä 0/1, Arttu Ruuska 1/1, Tero Kivelä 1/0, Teemu Nivala 2/0. 2 2 3– 15 Rovaniemi . Suunnattu erityistä tukea tarvitseville nuorille ja aikuisille. Kunkkunumero: 8. 3 1 1 1 34– 21 5 Vimpeli II ... GBK – Pallokissat, ONS – PK-35, HJK – Åland U. KLO 10-16 SU 28.5. Kouvola – Pattijoki, Kankaanpää – Alajärvi, Koskenkorva – Oulu. 3 3 34– 27 6 Kiri ............. 3 2 1 30– 30 6 Alavus ........ 5 2 3 2– 7 2 Seuraavat ottelut: 25.5. HELSINKI (STT) Kajaanin Hokki jäi ilman lisenssiä jääkiekon Mestikseen ensi kaudelle. Täydennystä tehtiin karsinnoissa seuraavaksi sijoittuneiden joukkueiden halukkuuden mukaan
Voitto vei Suomea lähemmäs ensi vuoden MM-turnausta, mutta ei vielä läheskään ratkaisevasti. Tasaväkisen pelaamisen jälkeen Sammelvuo otti 16–16-numeroissa aikalisän, jonka jälkeen vastustaja jäi jalkoihin. Lupaavat harjoitustiedot eivät olleet kiirineet pelaajien korviin, sillä Sheikkiä oli veikattu Toto65pelissä alle kaksi prosenttia. alv 10%. 50 000kr, 1) Swish Lane/Peter Untersteiner 14,3a, ... Kokkola 10 Pietarsaari 10 Toholampi 11 Halsua 13 Ylivieska 11 Kalajoki 9 Haapavesi 12 Helsinki 17 Tampere 15 Turku 17 Jyväskylä 14 Oulu 10 Kuusamo 12 Pe 26.5. Toto (3-11-12): 4,91 2,38-7,55-3,21 61,97. Still Loving You suuntasi vaativaan kiriinsä jo vajaa kierros juostuna, mutta jyräsi silti hallittuun ykköstilaan. Kierroksella myös voittaneet Cesam’s Deja Vu ja Aisha Simoni olivat lähdöissään kakkossuosikkeja. /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. –?Viikko sitten ajettiin puolireipas hiitti, jossa Sheikki oli tosi hyvän tuntuinen, mutta aina voitto tauolta yllättää, Sheikin ohjastaja Arto Hammar myönsi. Kuudella oikein voitti 292,30 euroa ja viidellä 4,30. lähtö, Toto65-5 Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Sheikki/Arto Hammar 25,8 (30,63), 2) Mistersuomi 26,7 (44,89).3) Marj-Lovviisa 25,9 (20,18).4) Enriko 26,0 (78,9).poissa: 2. TORSTAINA 25.5.2017 KESKIPOHJANMAA 14 RAVIT Puolipilvistä tai pilvistä ja paikoin vähäistä sadetta 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1025 +19 +19 +27 +18 +28 +25 +29 5 7 7 8 8 8 Tänään klo 15 Huomenna klo 15 +10 +12 +10 +12 +13 +12 +9 +10 +8 +10 +10 +11 (+5) (+4) (+4) (+4) (+5) (+6) (+4) (+5) (+4) (+4) (+4) (+4) (+5) (+6) (+4) (+5) 6 6 4 4 4 3 4 5 3 4 5 TORSTAINA PERJANTAINA LAUANTAINA +4 +4 11 14 12 12 13 16 13 18 15 18 14 +2 +2 +5 +6 +6 10 10 11 13 15 16 17 14 +3 +3 +4 +7 +6 +8 +9 10 11 12 12 15 13 3 6 8 7 3 6 8 6 5 6 5 2 Los Angeles 22 Bangkok 30 Buenos Aires 16 Chicago 16 Edmonton 17 Johannesburg 18 Miami 29 Montreal 21 New Delhi 38 New York 16 Peking 28 Sydney 18 Tokio 23 Vancouver 17 Merisää eilen klo 15 Ulkokalla +9 NE 1 m/s Kallan +10 N 2 m/s Tankar +11 ENE 1 m/s Valassaaret +14 N 1 m/s Meriveden korkeus Oulu -23 cm Raahe -22 cm P:saari -20 cm Vaasa -16 cm To 25.5. Torstaina Tshekissä tulee vastaan täysin uusi tuttavuus Pohjois-Irlanti. Toto (1-2-3): 1,34 1,23-2,52-4,42 4,09. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Kaija Yliniemi HELSINKI/KARLOVY VARY (STT) Miesten lentopallomaajoukkue palkitsi suomalaisten lentopallofanien kannustuksen keskiviikkona selvällä 3–0-voitolla Kyproksesta. Kykyori häikäisi Menestysvalmentaja Markku Niemisen tallin Still Loving You juoksi toisen kilpailunsa tänä vuonna. Troikka: 1024,74. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.. 4. –?Odotetaan vuosi kaksi niin tästä kuullaan vielä. –?Huomiseen otteluun teemana on tämän päivän jälkeen huolellisuus. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Bosses Lilyn 3?000 euron arvoinen ykköstila tuli tuloksella 13,1a / 2100 metriä. Kokkolan Tiikereissä 2013–16 hakkurina pelannut Ojansivu, 29, aloitti päättyneen kauden Iranin liigassa Shahrdari Urmiassa, josta hän siirtyi kevätkaudeksi Venäjän liigaan Kemerovoon. 110 000kr, 1) Excalibur Sisu/Jorma Kontio (valmentaja Petri Salmela) 14,4a. Suomi vei kuitenkin erän 25–21. Toto4 voitto-osuus: 141,20. /KPyhteystiedot Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. /palaute. Kyprosta vastaan Suomi hoiti kaksi erää vaikeuksitta numeroin 25–14 ja 25–13, mutta kolmannessa erässä Kypros pakotti Suomen taistelemaan loppupisteille asti. palk. Lähetä viesti numeroon 13525. Toto4 pelivaihto 38 032,80 e, voittoosuus 141,20 e Toto65 pelivaihto 219 393,00 e, voittoosuus 292,30 e Pelivaihto 475 893,80 e, yleisöä 1 010. (Ylivieska). 2140m, 1. Kauden avausjuoksussa Finlandia-päivänä sille jäi rutosti jossiteltavaa, mutta nyt ori selviytyi tehtävästään kiitettävin arvosteluin. Sinkkosen syötöt purivat Kolmanteen erään Sammelvuo vaihtoi Markus Kaurton Sinkkosen tilalle ja Jan Heleniuksen Siltalan paikalle. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. lähtö, Toto65-1, lv 2100 m: 1) Spade Ace Frido/Ari Moilanen 14,5a (1,55), 2) Sunrise Racyfree 15,2a (19,5).3) Sundsvik Godiva 15,3a (20,02).4) Stoneisle Orlando 15,6a (9,08). 2140m, 1. Suomen kova kolmen miehen torjunta Elviss Krastins (vas.) , Markus Kaurto ja Antti Ropponen pysäytti Kyproksen hyökkäyksen. lähtö, Toto65-2, lv 2100 m Salamakypärät: 1) Cesam’s Deja Vu/Toni Ripatti 15,9a (4,28), 2) BWT Braveheart 16,0a (11,88).3) Westcoast Victoria 16,0a (2,65).4) World Class Lindy 16,1a (69,82).poissa: 8. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. Tukholma: 2140m, 1. alv 24%). lähtö, sh 2100 m: 1) Vekraus/Pertti Puikkonen 27,6 (9,68), 2) Hurjaharja 29,5 (24,13).3) Teklari 28,7 (13,35).4) B. (luetaan ma-pe klo 8-14). 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. Toto (36-8): 9,32 1,66-1,49-1,28 16,07. Tshekin Karlovy Varyssa pelattavassa turnauksessa joukkueet pelaavat viidessä päivässä viisi ottelua, ja Suomen vastus kovenee viikonloppua kohden. Olisiko palautumisaika ollut sen verran lyhyt, Teivainen pohti, miksei tamma ollut niin hyvä kuin viime viikolla voittaessaan Lahdessa. palk. Ari Moilasen kuskaaman Spade Ace Fridon voitto oli odotettu. SALO (STT) Lentopallon naisten Suomen mestaruuden voittanut LP Viesti osallistuu ensi kaudella Mestarien liigaan. Toto (14-3-13): 30,63 5,58-10,70-4,50 327,93. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. LP Viestin pitää voittaa kaksi vastustajaa yltääkseen liigan lohkovaiheeseen. Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.. Ojansivun tulevan kauden seura on Afyon Belediye Yüntas, joka sijoittui viime kaudella liigan runkosarjassa kymmenenneksi ja jäi ulos pudotuspeleistä. lähtö, Toto65-3 Toto4-1, lv 2100 m Tammatähti: 1) Bosses Lily/Antti Teivainen 13,1a (1,34), 2) Yahuu Hoss 13,1a (20,0).3) Moonlight Cloud 13,5a (76,32).4) Jaqueline Mon Ami 13,6a (5,63). lehti) 12 kk 31,67 €/kk Digipaketti 12 kk 16,90 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. Ojansivu Turkkiin ensi kaudeksi Helsinki: Toto65 1. Toto4 voitto-osuus: 2,10. 110 000kr, 1) Staro Lochlyn/Erik Adielsson 15,0a, 2) Hermes Boko/Mika Forss (Matti J Mäkinen) 15,0a. Ratkaisevan eron tekivät Sinkkosen syöttövuorolla tulleet kolme pistettä. Toto (15-4-9): 9,68 4,04-7,65-5,86 129,70. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ min (sis. lehti+digi) 12 kk 27,50 €/kk Peruspaketti määräaikainen (sis. Sammelvuo peluutti ottelun alussa joukkueen niin sanottuja ykköstykkejä, mutta antoi pelin edetessä peliaikaa laajemmalle joukolle. Troikka: 95,49. Tilastoja: torjunnat: Suomi12 – Kypros 6, ässät: Suomi 10 – Kypros 0, syöttövirheet: Suomi 4 – Kypros 7, vastaanottoprosentti: Suomi 53 – Kypros 57, hyökkäysprosentti: Suomi 49 – Kypros 41. Ilmoitushinnat: www.kp24.. 8 8 8 9 8 8 8 12 15 19 11 10 8 Ma 29.5. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Kolmannessa erässä Kypros hyökkäsi hyvin, Sammelvuo sanoi. Antti Teivainen piti sisäradalta suojattinsa kanssa keulapaikan ja piti koko matkan ajan yllä hyvää tempoa. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). Toto (7-35): 1,55 1,31-2,73-3,06 11,85. Nieminen on ladannut Still Loving Youn ylle odotuksia tulevaisuuteen. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus puh. Riitu 28,0 (21,83). 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (sis. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Puhelinvaihde puh. nuoret-lähtö, 2100 m: 1) Maize/ Kari Venäläinen 20,8, 2) Ypäjä Louvre 21,0.3) Here Comes Marty 21,5.4) North Lexus 21,7. Toto4 voitto-osuus: 5,50. 7) Millstone’s Vivid/Olli Koivunen (Lauri Uustalu) 14,8a. Kyproksen Suomi oli kohdannut ennen MM-karsintaa kahdesti 1990-luvulla. lähtö, Toto65-6 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Still Loving You/Markku Nieminen 13,8 (2,6), 2) Safe Crossing 14,5 (10,54).3) Twilight Vixi 15,0 (25,15).4) Fast Motion 15,4 (132,61). –?Bosses Lily toimi hyvin, mutta ei ollut niin terävä kuin viikko sitten. –?Alkuun saimme hyökättyä hyvin huonostakin vastaanotosta, mutta vastaanottoa pitää tuleviin peleihin parantaa. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). Toki se on teema koko ajan, Sammelvuo ennakoi. Kokonaistavoittavuus KMT s2015-k2016 89 000 kpl ISSN 0788-8325. 5. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. Ojansivu teki kymmenen pistettä, Siltala ja Siirilä ylsivät kumpikin yhdeksään pisteeseen. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. Lännen Median uutishuone puh. 12 11 13 13 13 10 13 14 19 15 14 12 10 16 10 17 17 18 9 16 14 20 18 18 15 10 9 6 13 14 14 5 13 22 20 23 19 13 12 To Las Palmas 22 Kreeta 25 Antalya 22 Bangkok 30 Pe 22 24 21 28 La 21 22 22 28 Su 22 21 23 29 Ma 22 22 22 28 Ti 22 22 22 28 Ke 22 24 23 29 To 22 24 25 31 -4,9 Kuusamo Kiutaköngäs +22,0 Niinisalo +26,5 Heinola 5,0 mm Puumala www.kp24.. 10 10 12 13 12 8 12 13 16 15 16 11 8 Pe 2.6. palk. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. lähtö, lv 2100 m: 1) Haicon/Antti Teivainen 14,7a (4,77), 2) Stonecapes Poe 15,6a (9,21).3) Eko Kristall 15,8a (22,26).4) Salesman 15,8a (25,14). Salolaisseura pelaa europelit nimellä LP Salo.. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. 2. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. lähtö, lv 2100 m Monté SM-karsinta: 1) Bullo Citrullo/Jenni Kaija m1,15,4a (9,32), 2) Tiger Ecus m1,15,4a (4,19).3) Costatantisoldi m1,15,5a (2,88).4) Elit Sjöhammar m1,15,8a (6,06). Mielestäni ori kuuluu Suomessa syntyneiden eliittiin, ja muutaman vuoden päästä sen kuuluu olla taistelemassa isoissa lähdöissä. Silloin seura pääsi kilpailun lohkovaiheeseen villillä kortilla. 3. 9 8 9 9 8 8 7 13 11 13 14 6 6 Su 28.5. Avauskokoonpanossa pelasivat passari Eemi Tervaportin rinnalla Olli-Pekka Ojansivu, Elviss Krastins, Antti Siltala, Sauli Sinkkonen, Tommi Siirilä ja libero Lauri Kerminen. 1. Toto (2-1-7): 4,28 2,45-2,40-1,54 15,68. 8 8 10 11 9 7 9 10 10 11 12 8 6 Ke 31.5. Suomen pistemiehet: Lelu Ojansivu 10/+9, Eemi Tervaportti 4/+1, Antti Siltala 9/+6, Elviss Krastins 7/+5, Tommi Siirilä 9/+8, Sauli Sinkkonen 6/+4, Antti Ropponen 7/+5, Jan Helenius 3/+1, Markus Kaurto 2/+1, Lauri Kerminen (L) vo 45%, Mikko Esko, Niklas Seppänen, Urpo Sivula ja Eetu Pennanen eivät pelanneet. Päivän Duo: 14-9, kerroin: 194,31. Tiedustelut puh. Sheikki ei leikkinyt Lietolaisen Matti Lautamäen suojatti Sheikki vastasi kierroksen yllätyksestä, kun puolen vuoden tauolta palannut ravuri ylsi heti voittoon. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. 8. Toto4 voitto-osuus: 109,80. LP Viesti oli mukana Mestarien liigassa jo kaudella 2014–2015. Yli 7?600 ohjastetun voiton mies Teivainen joutui maalisuoralla kannustamaan suojattiaan tosissaan, että tämä piti Yahuu Hossin ja Tapio Perttusen takanaan. 7. 10 9 10 10 10 7 10 13 14 14 12 9 7 To 1.6. Kovin vastustaja väijyi takana. Tarkemmin yhteystietoja www.kp24.. 6. lähtö, Toto65-4 Toto4-2 TROIKKA-1, lv 1609 m: 1) Aisha Simoni/Tapio Perttunen 12,8a (4,91), 2) Beatboxer 13,2a (53,49).3) Finn McCool 13,3a (12,78).4) Get Going Goldie 13,3a (48,69). Bosses Lily oli viimeviikkoisessa rata-arvonnassa onnekas ja pääsi matkaan nappipaikalta. Mestarien liiga on Euroopan lentopalloliiton CEV:n korkein cup-kilpailu, johon ovat oikeutettuja osallistuLP Viesti tavoittelee paikkaa Mestarien liigan lohkovaiheessa maan CEV:n jäsenmaiden kansalliset mestarit. LP Viesti aloittaa Mestarien liigan karsintakierroksilta, kuten hämeenlinnalainen HPK viime kaudella. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. 8 8 10 11 10 7 10 16 15 17 15 9 6 La 27.5. Kyproksen parhaat pistemiehet: Gabriel Georgiou 7/+5, Angelos Alexiou 6/+4, Christos Papadopoulos 5/+4. 7 7 8 8 8 6 8 17 15 16 10 8 7 Ti 30.5. 9. LEHTIKUVA/SLAVOMIR KUBES Ensimmäisen askel kohti MM-kisoja Lentopallomaajoukkue avasi MM-karsinnat puhtaalla voitolla Kyproksesta Niko Haaranen HELSINKI (STT) Nurmijärveläisen Antti Teivaisen silmäterä Bosses Lily oli Tammatähden suursuosikki, mutta voitto meni Vermossa lopulta tiukalle. Bosses Lily pinnisti Tammatähdeksi KOKKOLA (KP) Parhaillaan Suomen maajoukkueessa lentopallon MM-karsintaa Tshekissä pelaava Olli-Pekka Ojansivu siirtyy ensi kaudeksi Turkin liigaan. Jollet saanut lehteä: soita 0800-30101 arkisin 7.00-16.30 ja viikonloppuisin 9.00-11.30. –?Olen tyytyväinen, että jouduimme vielä kolmannessa erässä tiukoille ja jouduimme pelaamaan, päävalmentaja Tuomas Sammelvuo kommentoi Lentopalloliiton tiedotteessa. Toto (9-2-3): 2,60 1,64-2,423,02 8,23. Toto (4-7-8): 4,77 2,41-2,07-5,39 13,78
Lapsesta saakka olympiavoitto on kuitenkin ollut minun unelmani. Julkisuudesta Harju vetäytyi käytännössä jo vuonna 2005, jolloin hän lopetti urheilu-uransa ensimmäisen kerran. 2001). Arsi Harju ei persoonaansa juuri julkisesti avannut, vaikka henkilöhaastatteluja huippuvuosien aikaan usein pyydettiin. (Keskipohjanmaa 10.2. Silloin ajattelin, että on minulla järkevämpääkin tekemistä, Harju perusteli ratkaisuaan, joka on myös pitänyt. Pysyin. Matkalla Someron hiihtokeskukseen nuori Myllylä luukutti liukkaassa kelissä sponssiautoaan niin, ettei kuvaaja pysynyt omalla autollaan perässä millään. Mitä olympiakulta merkitsi Takalolle: –?Mainetta ja kunniaa tuli, mammonaa ei, mutta en ole asiasta katkera. Tallenteelta kuului ahdistuneen, kujanjuoksuunsa väsyneen miehen epo-tunnustus. Kun sitten piti lähteä elämänladulle, voiteet olivatkin hukassa, nousut jyrkempiä ja mäet mutkikkaampia. Olympialaiset: 1 kulta (Innsbruck 1976 5 km), 3 hopeaa (Innsbruck 1976 10 km ja 4x5 km, Sapporo 1972 3x5 km), 1 pronssi (Lake Placid 1980 10 km). E letään 1970-luvun puoltaväliä. Sittemmin olen työtehtävissäni Helena Takaloon törmännyt –?missäpä muualla kuin – hiihtokilpailuissa. Mikä hämmästyttävintä, Keski-Pohjanmaalta oli tullut kahden vuoden sisään kaksi olympiavoittajaa. Heidän saavutuksensa ovat kaikkien penkkiurheilijoiden tiedossa ja moneen kertaan kerrottu eri foorumeilla. Alkoi kymmenen vuotta kestänyt kujanjuoksu, jossa oli väliin seesteisiäkin hetkiä. Haapajärven puistohiihdot ovat voimissaan. Myllylä muutti Haapajärveltä Nivalaan ja sieltä Kokkolaan, jossa hän hetken aikaa kokeili kiinteistövälittäjän töitä. –?Viimeinen niitti oli, kun jonkun lehden toimittaja kyseli minulta, että mitä mieltä olen Miss Suomi Lola Odusogan silikonirinnoista. Testipuhtaina kaikki tyynni. EM-hallikisat: 1 pronssi (Valencia 1998 kuula). Tuli doping-käry. Eräänä talvipäivänä vuonna 2010 Santahaan kuutosen hiihtolenkillä selän takaa kuului tuttu ääni. MM-kisat: 2 kultaa (Lahti 1978 5 km, 4x5 km), 3 pronssia (Tatra 1970 3x5 km, Falun 1974 10 km, Lahti 1978 20 km). Pari vuotta myöhemmin Helena Takalo voittaa Innsbruckissa olympiakultaa naisten viitosella 1,04 sekunnin erolla ennen Neuvostoliiton Raisa Smetaninaa. Vastauksena tuli Harjulta pitkä ja perusteellinen luento, jota säestettiin kämmensyrjällä pöytään hakaten ja koko ajan polttavan tiukasti silmiin katsoen. Vaikka Suomen kansa – mitä ikinä se tarkoittaakaan – olisi antanut anteeksi Lahden tapahtumat, hän itse ei sitä pystynyt tekemään. (Keskipohjanmaa 23.9. Tapaamisia järjestyi harvakseltaan. 2008). Verryttelylenkkiään päättävä Helena Takalo kipuaa Ronkaalan urheilukentän jyrkkää rantatörmää, pysähtyy mäen päällä, ottaa suksia jaloistaan. Tilaisuuteen ajellessa mitalin jakajat pohtivat – liekö tuolloin tuoreiden Lahden tapahtumien yllyttäminä –, kuinka pitkälle kuulaa voi kaurapuuron voimalla työntää. . Analyyttinen, puhui paljon, mutta asiaa. 1998). Olympialaiset: 1 kulta (Sydney 2000 kuula). (Keskipohjanmaa 15.5. Y hteistä kaikille kolmelle olympiavoittajalle on ollut se, etteivät he millään tavoin tyrkyttäneet itseään julkisuuteen. Juha Savela, teksti // Clas-Olav Slotte, kuvat. Monet ystävät yrittivät noina vuosina Myllylää auttaa siviilielämän raiteille, mutta mestari ei ollut valmis ottamaan apua vastaan. Sitä hän oli myös uran jälkeisessä elämässään, joka päättyi traagisesti heinäkuussa 2011. Kirkkaimpana kruununa tuli olympiakulta Naganon lumisateiselta kolmeltakympiltä. Sovittuna aikana tekstit tulivat. Mitä sanoo Helena Takalo itse: –?Kyllä minä muistan hyvin sen vitosen kilpailun. HELENA TAKALON ARVOKISAMITALIT: . Huumorintajuaan Harju väläytti jo nuorena, jolloin hän otti käyttöön tavaramerkikseen muodostuneen vaaleanpunaisen huivin. Esimerkiksi mainosrahat menivät liitolle, joka sitten jakoi valmennustukea. Puhetta tuli eloisasti, eivätkä lausunnot olleet pelkkää jargonia, vaikka ”mitään uutta sanottavaa ei ollut”. Juttuidea oli periaatteessa mitä mainioin: Harju olisi kotimaisemissaan Perhon Haukan kylällä esitellyt harrikoitaan ja kertonut harrastuksestaan. Vaikka erakkomaisuutta luonteessa olikin, harvoissa haastattelutilanteissa Harju oli hyvä. Lyhtypylväät luovat valokiiloja, kovaääniset kaikuvat, grillimakkara tuoksuu. . Yleensä jutustelu käynnistyi varautuneesti, mutta vauhtiin päästyään Myllylä oli erinomainen haastateltava. ”Legendaarista”, luonnehtii Reima. Tuolla haastattelukeikalla sovimme parista kolumnista koskien Salt Lake Cityn olympialaisia. Sitä hän oli voittaessaan hiihtoladuilla. 5. (Keskipohjanmaa 12.6. Takalo on tulossa maaliin: ”Helena ei ehdi, ei ehdi millään. Tuolloin urheilija ei voinut markkinoida itseään samaan tapaan kuin tänä päivänä. Muistijälkiä olympiavoittajista Olympiavoitto on huippu-urheilun tavoitelluin palkinto. Menestys oli odotettu, mutta kultamitali oli yllätys. Reima kaivaa esiin C-kasetin, lataa sen nauhuriin: nyt kuunnellaan urheiluhistoriaa. Emme kuuntele yhtäkään sadoista älppäreistä. Olisiko ollut alkutalvi 1986, kun erään illanvieton jälkeen yön pikkutunneilla istumme Tampereen Kalevassa Rautiaisen Reiman opiskelijaboksissa. Taloudellisesti en voinut käyttää olympiakultaa hyväksi. Sitten tuli Trondheim 1997, tuli Nagano 1998, tuli Ramsau 1999. Vannomatta paras, mutta taitaa jäädä lyömättömäksi saavutukseksi. Ajattelin minäkin poikasena, että olisi komeaa seistä joskus olympialaisissa korkeimmalla korokkeella. Harju palasi vielä 2010-luvun taitteessa kuularinkiin, muttei silloinkaan puhunut muusta kuin urheilusta. Mutta urheillessani en ajatellut asiaa lainkaan taloudellisesta näkökulmasta. Tuohon aikaan tuli hiihdettyä toistatuhatta kilometriä talvessa, joten lähdin kokeilemaan pysynkö kaksikon tahdissa. Niinpä Harju työnsi uransa loppuun huivi päässä. Yksi niistä osui loppuvuoteen 2001, jolloin mestari pui kotonaan Haapajärvellä tilannettaan Lahden MM-kisojen jälkeen. Olympiakultaa ja maailmanmestaruuksia voittaessaan Myllylä oli samalla lähtöviivalla muiden huippujen kanssa. Palkinto jaettiin toukokuussa 2001 Perhon Humalajoella. Mutta aikansa kutakin. –?Lähdin hakemaan täältä vain sen, mikä minulle syntymässä oli tarkoitettu. –?Saisko nimmarin, kysyn, ojennan kuulakärkikynän ja ohjelmalehtisen. Sen huomasi kultajuhlissa ja muutaman syksyn jatkuneissa Arsin kuulakisoissa, jotka Harju vei läpi joviaalin showmiehen elkein. Olympiavoittoon Harju työnsi Sydneyssä 2000. Huoneen täyttää Juhani Sipilän selostus Innsbruckin naisten viitoselta. –?Onhan se olympiavoitto varmasti liki kaikkien urheilua harrastavien nuorten unelma. Myllylä ei oikeusistuntoon terveydellisistä syistä tullut, vaan todisti suljettujen ovien takana videon välityksellä. ARSI HARJUN ARVOKISAMITALIT: . Viimeisiksi kuulokuviksi jäi tallenne Myllylän todistuksesta dopingoikeudenkäynnissä 7. Kämppää kiertää nurkasta toiseen vaikuttava lp-levyjen jono. Aihio jäi siihen. 2008). Ennen hänen ensimmäisiä arvokisojaan (MM-1991 Val di Fiemme) Myllylän tavoitti vaivatta ja juttuhetki järjestyi Haapajärvelle hiihtäjän kotiin, josta nopeasti käytiin myös kuvauskeikalla. Olympialaiset: 1 kulta (Nagano 1998 30 km), 1 hopea (Lillehammer 1994 50 km), 4 pronssia (Lillehammer 1994 30 km ja 4x10 km, Nagano 1998 10 km ja 4x10 km). Voitti.” Lakoninen on tyyli, mutta asia tulee selväksi. Takaloa on kuvattu aikansa tahtonaiseksi, luonnehdintaa hän on itsekin tainnut joskus käyttää. M ika Myllylä oli keskipohjalaisista olympiavoittajista eniten äärimmäisyyksien ihminen. Huippuvuosinaan Myllylä teki kaiken urheilun ehdoilla. Myöhemmin STT:n urheilutoimittajaksi päätynyt Reima on paitsi urheilumyös musiikkimiehiä. MIKA MYLLYLÄ Nagano 1998, maastohiihto 30 kilometriä. Vuosikymmeniä uran huippuhetkien jälkeenkin jotain sellaista on Takalosta ollut aistittavissa: omanarvontunnon voi säilyttää, vaikka kantaisi sylissään Pyhäjärven maakuntaviestijoukkueen kuudennen osuuden hiihtäjän verkkatakkia. Perho oli Harjulle tärkeä ja Harju Perholle. –?Kyse on kuitenkin kunkin urheilijan tai valmentajan henkilökohtaisista valinnoista: siitä, miten he asian näkevät. . Ensin oli piirinmestaruus, sitten Suomen mestaruus, Salpausselän kakkostila ja nyt sitten olympiavoitossa uran täyttymys. Urheilu oli pääasia. Suksiinkin löytyivät aina sopivat voiteet, niin luistoon kuin pitoonkin. Olympiavoiton jälkeen Keskipohjanmaa-lehti luovutti Harjulle luovan työn mitalin, jota on jaettu eri elämänaloilla ansioituneille keskipohjalaisille. heinäkuuta tuli kuolinuutinen. Keskipohjanmaan 100-vuotissyntymäpäivään, joulukuun 4:nteen päivään mennessä Keskipohjanmaassa ilmestyy kaikkiaan sata Keski-Pohjanmaata koskettavaa tarinaa, maakunnan ihmisistä ja tapahtumista, historiasta aina nykypäivään. (Keskipohjanmaa 5.8. Helena Takalo huoltojoukoissa Keski-Pohjanmaan maakuntaviestissä 2005. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki tekevät väärin. Monet vuodet maakuntaviesti on ollut varma paikka bongata 1970-luvun suomalainen hiihtokuningatar. Noissa kisoissa Myllylä oli viidesti maailman paras. Lähes kaikilla elämänalueilla on henkilöitä, jotka tekevät väärin. Ilmoille tuli aika suoranuottisiakin arvioita ja asiaa käskettiin kysyä Harjulta. 2000). Siksi niitä ei tässä kerrata. Päivän kunnoltaan paras voitti. Sata tarinaa 43/100 ARSI HARJU Sydney 2000, yleisurheilu, kuulantyöntö. . Kaksikko liu´utteli ja jutteli sujuvasti, suksikin tuntui liikkuvan. 2000). –?No totta kai, kuuluu vastaus ja ”Helena Takalo” piirtyy siistillä käsialalla muistoksi tästä reissusta. Sitten tuli Lahti 2001. Ainespuita olisi ollut urheilumenestyksen ohella myös hänen harrikkaharrastuksestaan. kesäkuuta 2011. Falunin jälkeen myös haastattelut alkoivat olla manageri Ismo Väänäsen takana. Mitä vähemmän julkisuutta, sen parempi. Mika Myllylä kotonaan Haapajärvellä loppuvuodesta 2001. (Keskipohjanmaa 1.1. Huipulle Myllylä nousi aikakautensa ehdoilla. MM-kisat: 4 kultaa (Trondheim 1997 50 km, Ramsau 1999 10 km, 30 km, 50 km), 3 hopeaa (Trondheim 1997 takaa-ajo ja 4x10 km, Ramsau 1999 takaa-ajo), 2 pronssia (Thunder Bay 1995 10 km, Trondheim 1997 10 km). Kun Harju oli treeneissä huomannut vaaleanpunaisen huivin ärsyttävän valmentajaansa Jorma Tuominiemeä, hän oivalsi, että se voi ärsyttää kilpakumppaneitakin ja häiritä heidän keskittymistään. Mutta Falunin jälkeen kaikki muuttui. KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 25.5.2017 15 TORSTAI KESKIPOHJANMAA ON MYÖS SOSIAALISESSA MEDIASSA facebook.com/keskipohjanmaa @keskipohjanmaaphoto twitter.com/kepari_toimitus HELENA TAKALO Innsbruck 1976, maastohiihto 5 kilometriä. Falunissa 1993 suomalaismiehet marssivat päävalmentaja Pekka Vähäsöyringin tahdittamina iloisen toiveikkaina ennakkoinfoihin vain huomatakseen, että muut menivät ladulla paljon kovempaa. Keski-Pohjanmaalta on noussut kolme olympiavoittajaa: Helena Takalo, Mika Myllylä ja Arsi Harju. Vastaus haastattelupyyntöön oli yksiselitteinen: ”Haukan kylälle voi kyllä tulla ja voin esitellä harrikoitani, mutta juttua siitä ei tehdä”. MIKA MYLLYLÄN ARVOKISAMITALIT: . Milloin mörssärit tulivat paikalle traktorin peräkärryllä, milloin pikku-fi iuun ahtautuneina... Myllylä oli lenkillä Jan-Olav Näsin kanssa. Paitsi puhua, Myllylä osasi myös kirjoittaa. Kilometrin – sen jälkeen iskivät hapot ja kaksikon selät loittonivat... Siihen suuntaan tuli haastattelussa kysymys aseteltua. –?Kilpahiihdossa tavoittelin täydellisyyttä ja pääsinkin aika lähelle. Se oli sitä aikaa. –?Mutta saatiinhan sitä nytkin kohtuullisen pitkä aika istuttua, Harju nauratti Perhoon tulleita kuulijoitaan tunnin lehdistötilaisuuden päätteeksi jälkeen kultasyksynä 2000. Arsi Harju sai limusiinikyydin palatessaan Perhoon kultamitali kaulassa Sydneystä syksyllä 2000. Saatesanoissa Myllylä runollisesti kertoi kaipauksestaan päästä treenaamaan Tervanevalle. MM-kilpailut: 1 pronssi (Edmonton 2001 kuula)
Sini Kivioja voitti kultaa laboranttilajista. Lehdistötilaisuudessa keskusteltiin tasa-arvon puutteesta elokuva-alalla. –?Tiesin Nicolen tuovan rehtorin rooliin vinoa huumoria, Coppola kertoi. a antaisi puhelinluettelon ja sanoisi, että tehdään tästä elokuva, suostuisin”, kuvaili Kirsten Dunst The Beguiledin lehdistötilaisuudessa. –?Naisetkin ovat vankeja, he eivät ole pääsemässä mihinkään, Coppola tarkensi kamarinäytelmää muistuttavan elokuvansa asetelmaa. Kiviojan suoritukseen ei kuka tahansa pystyisi. Keski-Pohjanmaan ammattiopiston rehtori Sirkku Purontaus viittaa juhlapuheessaan Sakari Topeliuksen Koivu ja tähti -tarinaan. . Muita tulipalon aiheuttajia Kalajoella kuin muuallakin ovat sääntöjen vastaiset sähkölaitteet. Vaikka tulitikkujen lasten käsiin joutumisesta puhutaan ja varotetaan niin paljon, niin siitä huolimatta vahinkoja näiden kautta tulee yhä liian paljon. Kalajoen kunnan palopäällikkö Kalle Heusala on tehnyt työtä palokunnan piirissä vuosikymmeniä. Syntynyt 14.5.1971 New Yorkissa Yhdysvalloissa. –?Toinen aikakausi on suodatin, jonka läpi itse tarinaa katsotaan. a Coppola, irlantilainen näyttelijä Colin Farrel, australialainen näyttelijä Nicole Kidman ja yhdysvaltalainen näyttelijä Elle Fanning Cannesin elokuvajuhlilla keskiviikkona. Voiton kunniaksi Kivioja ja muut 4 Taitaja2017-mitalistia Kpedusta istuttivat koivut ammattiopiston kampukselle 100 vuotta täyttävän Suomen kunniaksi. . Varokkeet esim. The Beguiled tapahtuu syvässä Etelässä 1863, kun Yhdysvallat on sisällissodassa. :n tapahtumakalenterissa www.kp24.. ”Jos So. Tiedustelut sähköpostilla menot@kpk.. –?Kun joukko naisia on suljettu muun maailman ulkopuolelle, syntyy omanlaisensa dynamiikka, Coppola kuvaili. Valtionavustusta haettiin 26 hankkeeseen, joista 18 sai myönteisen avustuspäätöksen. Näin paljon vaivaa kisan ja opiskelun eteen, Kivioja kertoo. –?Vain kaksi prosenttia viime vuoden amerikkalaisista elokuvista oli naisten ohjaamia, Kidman sanoi. Sellaisissa taloissa, joissa on öljykamina, on talvipakkasten aikana syytä tarkkailla savupiippua ja sitä, onko sinne mahdollisesti muodostunut jäätä. TORSTAINA 25.5.2017 KESKIPOHJANMAA 16 VALMISTUNEET PÄIVÄN SANA TÄNÄÄN 50 VUOTTA SITTEN TAPAHTUMAT Tapahtumaja yhdistystietojen ilmoittaminen netissä www.kp24. Luonteenomaisia kevään tulipaloja ovat kulopalot. Ennen The Beguiledia Coppola on tehnyt epookkia myös elokuvassaan Marie Antoinette (2006). Sekä intohimo että väkivalta odottavat purkautumistaan. Nicole Kidmanin bravuuri Heti The Beguiledin näytöksen jälkeen alkoivat spekulaatiot, voittaisiko Nicole Kidman festivaalin parhaan naisnäyttelijän palkinnon. Donnerska skolan/ Karleby svenska gymnasium: Holm Samuel. Sotkamon urheilulukio: Klemola Ella Julia, Kaustinen. Jos sitten asialla ovat lapset ja luvattomasti otetut tulitikut, niin vastuu on vanhempien. Ilona Jahkola voitti hopeaa ja Selina Saimala pronssia eläintenhoitolajista. –?Kaikki väittävät, että asiat ovat muuttuneet. Kivioja on tyytyväinen, että opettajat kannustivat häntä osallistumaan kilpailuun. . Hän tietää, ettei varovaisuudesta tulen käsittelyssä koskaan puhuta liikaa. Elokuva pohjautuu Thomas Cullinanin romaaniin, jonka edellisen tulkinnan pääosassa pohjoisen sotilaskarkurina nähtiin Clint Eastwood. Hänen mahdollisuuksiaan lisää kehuttu rooli myös toisessa kilpasarjan teoksessa, Jorgos Lanthimosin ohjaamassa The Killing of a Sacred Deerissä. . –?Pidän paljon laborantin töistä, mutta voisin opiskella myös lisää luonnontieteitä kuten kemiaa. 17: 25 Aurinko nousee: Kokkolassa 03:46 (pimeys päättyy -) Ylivieskassa 03:37 Helsingissä 04:20 Utsjoella Aurinko laskee: Kokkolassa 23:05 (pimeys alkaa -) Ylivieskassa 23:03 Helsingissä 22:16 Utsjoella Nimipäivät tänään: Urpo ruotsinkielisillä Urban ortodokseilla Johannes, Juha, Juhani Nimipäivät huomenna: Minna, Vilma, Miina, Mimmi, Vilhelmiina ruotsinkielisillä Vilhelmina, Wilma, Minna ortodokseilla Viljo, Alf, Jyrki, Yrjö SUDOKUT HELPPO VAATIVA EILISEN TEHTÄVIEN RATKAISUT Kalle Kinnunen CANNES (STT) Sofi a Coppolan lännenelokuva sai Cannesin elokuvajuhlilla hyvän vastaanoton. KP/JUKKA LEHOJÄRVI TAITAJA2017-MITALISTIT KPEDUSTA . Se tuntuu ensin seesteisemmältä kuin Siegelin tulkinta, jossa jo Eastwoodin läsnäolo nosti seksuaalisuuden avoimemmin pintaan. Tulitikut ja lapset ovat asia, jota ei saisi tavata yhdessä niin keväällä kuin muulloinkaan. –?Siegelin elokuva jäi mieleeni. Tunnetuin elokuva Lost in Translation (2003) toi Coppolalle parhaan ohjaajan Oscarehdokkuuden kolmantena naisena historiassa, ja hän voitti elokuvasta parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscarin. Esikoisohjaus Virgin Suicides valmistui vuonna 1999, ja yksi sen tuottajista oli ohjaaja-käsikirjoittajan isä Francis Ford Coppola. So. Tuhkan huolimaton käsittely aiheuttaa tulipaloja. Eivät ne ole. Keskipohjanmaa 25.5.1967 Kulotukset, lapset ja tulitikut keväisin työnantajina palokunnilla Kevät on sitä aikaa, joka antaa lisätyötä palontorjuntaväelle. Kummassakin elokuvassa tarina alkaa, kun haavoittunut muukalainen saa turvapaikan tyttöjen sisäoppilaitoksesta. Miljöö ja historiallinen kehys ovat westernin, mutta elokuva tapahtuu lähes kokonaan kartanossa ja sen pihapiirissä. Seksuaaliset jännitteet purkautuvat Coppolan elokuvan englanninkielinen nimi on sama kuin edellisellä teoksella, The Beguiled, joka tarkoittaa lumottuja. –?Meillä on todella lahjakkaita opiskelijoita, mutta myös hyviä opettajia, jotka tekevät paljon töitä oppilaiden eteen, Purontaus kertoo. Mihin Kivioja suuntaakin, on itse istutettu koivu muistuttamassa saavutuksista ja kotiopistosta Kokkolassa. Hankkeista 7 on Kainuusta ja 11 Pohjois-Pohjanmaalta. . –?Pääsin kokeilemaan, miten pärjään työssä ja sain tehdä jotain ihan erilaista, kuin mihin olen tottunut, Kivioja kertoo. eivät saa olla ylisuuruisia ja eivätkä omatekoisia. Tuhka vaatii säilytysastiakseen kannellisen, palamatonta ainetta olevan tynnyrin. Ennen kilpailua Kivioja harjoitteli tehtäviä netistä. Komea, hyvätapainen ja haavoittuneena ensin vaaraton muukalainen valloittaa kartanokoulun naiset ja teinioppilaat, joilla jokaiselle on haaveensa ja odotuksensa mieheen liittyen. Joh. Myös koulussa opitusta oli paljon hyötyä. Coppolan korpraalia esittää Colin Farrell, tyttökoulun rehtoria Nicole Kidman ja tulokkaaseen ihastuvia opettajaa ja teiniä Kirsten Dunst ja Elle Fanning. Colin Farrell mainitsi, että Coppolan lisäksi hänellä on ollut urallaan vain yksi naisohjaaja, Liv Ullman. Vuonna 1971 valmistuneen Korpraali John McB:n ohjasi Don Siegel, jonka kanssa Eastwood teki myös Likaisen Harryn. /ilmoitatapahtuma. Coppola toi yhden paikan westernin Cannesiin Huippuohjaaja teki uuden tulkinnan lännentarinasta, jossa näytteli Clint Eastwood Elina Ukkonen (KP) Sini Kiviojalla on aihetta hymyyn. –?Voitto tuntui hienolta. Lähiliikuntapaikkojen tukeminen on ollut avustamisen painopisteenä jo useita vuosia. . Valtteri Hakala voitti hopeaa kuljetuslogistiikkalajista. Vuodesta 1959 lähtien hän on toiminut Kalajoen palopäällikkönä. Avustuksia myönnettiin liikuntalain ja opetusministeriön määrittämien perusteiden mukaisesti. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän johtaja Liisa Sadeharju ja laboranttilajin kultamitalisti Sini Kivioja istuttavat koivua 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. The Beguiled tapahtuu syvässä Etelässä 1863, kun Yhdysvallat on sisällissodassa. tai puhelimella 020 750 4400 / tapahtumat. Markus Poutanen voitti pronssia tietojenkäsittelylajista. Laborantilta tehtävät onnistuvat, mutta myös harjoitusta vaadittiin. Lost in Translationista tuli myös poikkeuksellinen yllätyshitti, ja se auttoi miespääosan Bill Murrayn uuteen uravaiheeseen, jossa Murray tunnetaan draamanäyttelijänä enemmän kuin koomikkona. Avustettavista hankkeista 11 oli lähiliikuntapaikkoja. Oikeastaan kyse onkin heidän valtataistelustaan, vaikka tarinaa ei ole muutettu juuri lainkaan. Kilpailun fi naalissa hän teki yhteensä kuusi työtä, joista yksi oli esimerkiksi alifaattisten hiilivetyjen tunnistusta kaasukromatografi sesti. Ylioppilaat (KP) Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt liikuntapaikkojen rakentamishankkeisiin valtionavustusta yhteensä 1 200 000 euroa. Kevät, kulotukset ja kulopalot kuuluvat yhteen. . Nykyisin käytössä olevat öljykaminat ovat vaarallisia, jos niiden huolto ja puhdistus laiminlyödään. Syitä palokuntien työmäärän lisääntymiseen on monia. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Kilpailu kasvatti laborantin nuoren itseluottamusta Kpedun opiskelijat nappasivat Taitaja2017-kilpailusta 5 mitalia Pyhäjärven lukio: Laitinen Sonja. Kalajoki sai 45 000 euron avustuksen Pohjankylän koulun liikuntasalin perusparannukseen ja Ylivieska 40 000 euroa pesäpallokentän tekonurmen uusimiseen. Kesällä Kivioja suuntaa oman alan töihin, mutta tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä avoinna. Korpraali ei voi lähteä kartanosta, sillä omilleen hän on karkuri ja etelän sotilaille vihollinen. Kalajoen ja Ylivieskan liikuntapaikoille avustusta Meidän ihana Meidän ihana Ulla 50 v Ulla 50 v Onnea O O Onnnneea juhlii 27.5. Nicole Kidman puolestaan muistutti tilastoista. . klo 13t: kotiväki MERKKIPÄIVÄT. /tapahtumat. Se on kerrottu miehen näkökulmasta. Kuten Topeliuksen tarinassa, on nuorten mahdollista löytää kotipaikka ja kotiopisto koivun luota, vaikka elämä veisi kauas. Koulujen läheisyyteen sijoitetut lähiliikuntapaikat tarjoavat lapsille ja nuorille virikkeitä fyysiseen aktiivisuuteen ja tukevat valtakunnallisen Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteen, tunti liikuntaa jokaiseen koulupäivään, toteutumista. Kulottaja on itse vastuussa niistä vahingoista, joita kulotuksesta riistäytynyt tuli saattaa tuottaa. Näitäkin vielä silloin tällöin tapaa. Tapahtumista on laajemmin tietoa KP24.. . klo 13juhlii 27.5. EPA/JULIEN WARNAND ”FILMAISIN HÄNEN KANSSAAN VAIKKA PUHELINLUETTELOA” . Yhdysvaltalainen näyttelijä Kirsten Dunst (vas.), yhdysvaltalainen ohjaaja So. –?Samalla pääsi kehittämään hyvin omaa paineensietokykyä. a Coppolan lännenelokuva sai Cannesin elokuvajuhlilla hyvän vastaanoton. Kilpailu oli mukava kokemus ja kasvatti itseluottamusta, Kivioja kertoo. Kaustislaisen Kiviojan kaulaa koristaa Taitaja2017-kilpailun kultamitali, jonka hän voitti laboranttilajista. –?Jotkut aiheet vetävät puoleensa ja tuntuvat relevantilta ja silloin vain toivoo, että katsojistakin tuntuisi samalta, Coppola perusteli yllättävää miljöövalintaa lehdistötilaisuudessaan. Luin kirjan, johon se perustuu ja mietin, miltä tämä näyttäisi naisten näkökulmasta, Coppola kertoi elokuvan taustoista. Kilpailussa Kivioja kertoo oppineensa paljon uutta. 18-vuotiaan Kiviojan opinnot KeskiPohjanmaan ammattiopistossa ovat hyvällä mallilla, sillä hän valmistuu ensi viikolla laborantiksi
Ison mahani kanssa otin esityksen tietyllä tavalla rennommin. heinäkuuta järjestettävä kulttuuriviikko on viides laatuaan. –?Koko porukka täällä on mukava, osa tuttuja jo muista produktioista. kesäkuuta ja kesän 2018 lipuistakin on varattu jo yli puolet. Uutuutena tutustutaan pihlajalaisiin pihasaunoihin Saunasuunnistus-tapahtumassa, jossa paikalliset pihasaunat aukenevat yleisön löylyjä varten. Anu Komsi otti ison riskin kun piti minut produktiossa, vaikka olin esityksen aikaan viimeisilläni raskaana. Museon väki taas avaa mystisen Yxpila-laivan vaiheita. Nyt olemme olleet hieman arempia ulkopuolisten esiintyjien suhteen. Kyltit ohjaavat kävijät perille Ykspihlajan kulttuuriviikolla. Ainakin tiistain esitys oli aivan täynnä, joten näytelmästä on järjestetty vielä yksi lisäesitys tulevana maanantaina. Viikon aikana kuullaan monenmoista musiikkiesitystä, kun Kahvila Sahassa esiintyvät esimerkiksi Petri Möller & MMO, Mary & The Howling Lambs, Soulhouse, Halla sekä Skylight Parade. Lapsiperheille kulttuuriviikolla on tarjolla monipuolista ohjelmaa. Libreton ovat kirjoittaneet Laila Hirvisaari ja Eve Hietamies. Useat kansainväliset jazzjulkaisut ja sanomalehdet ovat antaneet erinomaisia arvioita uudesta levystä. Hylkilä voitti toisen sijan vuoden 2011 kansainvälisessä Sibelius-laulukilpailussa, jossa hänet palkittiin myös erikoispalkinnolla parhaasta Sibeliuksen laulun tulkinnasta. Pienikin poikkeama kysytystä voi esimerkiksi viivästyttää toimeentulotuen maksua. Hylkilä on oopperassa Mannerheimin sisko Annicka, joka menehtyi vain 14-vuotiaana. Annami Hylkilä on syntyjään Toholammilta, jossa hän konsertoi ensi syksynä. –?Tapahtumia on silti yhtä paljon, toteaa asukasyhdistyksen Tommi Lahtonen naurahtaen. Annami Hylkilä on nauttinut Kokkolan oopperan produktioista, joissa on saanut revitellä kunnolla kuten Sibeliuksen pienoisoopperassa Neito tornissa muutama vuosi sitten. KOKKOLAN KAUPUNGINTEATTERI / PÄIVI KARJALAINEN Tiina Ruotsala ILMAJOKI (KP) Eipä ehtinyt sopraano Annami Hylkilä pitkään olla äitiyslomalla kun työ jo kutsui. . Ykspihlajan Kulttuuriviikon toteuttaa Ykspihlajan Asukasyhdistys yhdessä eri toimijoiden kanssa. Ohjelma julkaistaan virallisesti kesäkuun puolessa välissä Ykspihlajan Sanomat -lehdessä. Annicka on mukana myös Mannerheimin omanatuntona ja suojelusenkelinä. –?Olisi mahtavaa, jos Pihlajan kaduilla näkisi ihmisiä saunatakeissaan suunnistamassa, toivoo Lahtonen. –?Näytelmässä on vakavia sävyjä, mutta myös huumoria, tietää Outi Airola. Menneitä tapahtumia voi muistella ja tulevaa fi ilistellä Ykspihlajan asukasyhdistyksen Facebook-sivuilla tiistaina julkaistussa, Mikko Simosen tekemässä, videossa. KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 25.5.2017 17 KULTTUURI YHTEYSTIEDOT: kulttuuri@kpk.. Hän on esiintynyt Kansallisoopperan, Kokkola Operan ja Tampere Oopperan produktioissa. Niin tai näin, esityksen loppu oli loistava! Kamariin oli vapaa pääsy ja näytelmää oli tarkoitus esittää vain kolme kertaa. Ykspihlajan kulttuuriviikko on jälleen asukkaidensa näköinen tapahtuma. Annami Hylkilä lauloi Kokkolan oopperassa muutama vuosi sitten raskaana. Heinäkuussa tuoreen äidin kalenterissa on vapaata mutta jo syyskuussa tulee Kansallisoopperan Alminsaliin Taite ryn ja Avantin! pienoisooppera Neijonnälkä, jossa Hylkilä on mukana. Viime vuonna kuulin myös kahta jazzpianon legendaa heidän soolokonserteissaan – Keith Jarrettin soolokonsertti Brysselissä ja Brad Mehldaun soolokonsertti Turussa. Joonas Haavisto on menestynyt myös soolopianistina ja voittanut kansainvälisen Jazz Improvizacija 2006 -soolopianokilpailun Vilnassa. Itse Mannerheim on lavalla koko ajan. Nyt olemme jo äärirajoilla, vaikka lyhensimme tapahtumaa päivällä, sanoo Ykspihlajan Asukasyhdistyksen puheenjohtaja Outi Airola. Siinäpä ihmeteltävää bussiin eksyneille turisteille. Esitys kertoi työttömyydestä, työttömän virastoarjesta sekä siitä miltä työttömyys tuntuu. Valtakunnallistikin tunnetuista nimistä Sahassa nähdään Sami Saari yhtyeineen, videoistaan tunnettu Kari Tykkyläinen sekä Tiisu. Hylkilä kehuu librettoa, joka ei ole tiukka historiallinen kuva Mannerheimin elämästä, vaan siinä paneudutaan varsin rankkoihin aiheisiin, jotka varjostivat päähenkilön elämää: isän lähtö, äidin kuolema ja myös siskon menetys. Minulle se oli vapauttavaa. Ensin toimitalolla ja keskiyöllä kesäteatterin ulkolavalla. . . Paikallisista järjestöistä mukana ovat kaikki eläkeläisistä urheilijoihin, soittajista näyttämöön. Onneksi äiti sai järjestettyä asiat niin, että pääsi tänne, selvittää Hylkilä ja jatkaa, että toukokuusta asti on harjoiteltu jo Helsingissä. Kiitetyn albumin kappale Frozen nousi maailmanlaajuisen Apple Musicin A-listalla 20152016 jazzsävellyksien top 10 -listalle. Itse sävellys on sopraanon mukaan kansallisromanttisen tyylikästä melodian käsittelyä. Yhdysvalloista esiintymään saapuu Reverend Payton’s Big Damn Band. Ykspihlajan Kulttuuriviikko tarjoaa lättähattukyytiä, historian havinaa ja runsaasti musiikkia (KP) Kokkolalaislähtöinen pianisti Joonas Haavisto on valittu ensimmäisenä suomalaisena jazzpianistina maailmankuulun pianobrändin Steinwayn artistiksi. Kuolema kulkee kannoilla koko ajan. Libreton mukaan sisko oli Mannerheimille tärkein ihminen ja tämän menetys isku, joka seurasi suurmiestä aina hautaan saakka. TEATTERI . Omaa kesäteatterituotantoa edustaa Pauli Porasen kirjoittama ja ohjaama Pihlajan jengi, joka käsittelee 1970-luvun jengitappeluita. Pihlajan historiasta kuullaan myös Puomibaarissa, kun paikalliset tarinoivat punaisesta Pihlajasta. Oopperaestradien lisäksi Hylkilä on konsertoinut useissa kirkoissa ympäri Suomen esittäen liedja kirkkomusiikkia. Kylttejä esittelemässä Viktoria Pikkukangas (vas.), Marko Teräntö, Ilkka Maunumäki, Rainer Lindeman, Rainer Svart, Roni Lindeman, Tommi Lahtonen ja Mikko Simonen. Kasvattaa emme sitä halua missään nimessä. –?Myös mieheni on yrittäjä, eikä hän voinut järjestää vapaata omasta työstään. Hylkilä tietää Torikan valtaisan suosion ja nauraa muistolle vuoden takaa. Tuollainen viidakko on pirullinen ja lomakkeiden täyttö hankalaa kenelle tahansa. Tykkään tuollaisesta, jossa rooli menee äärimmäisyyksiin ja voi revitellä. Syksyn ja kevään menestystapahtumat Maakunnan maestrot sekä Vox Pihlajan ja YTS:n Itkisitkö onnesta nähdään vielä kulttuuriviikoilla. . 15.-23. –?Tarjolla on poppareita, nakkeja ja karkkeja sekä kaikenlaista ohjelmaa. . Osaston esimies: Tiina Ruotsala 0207504426 Toimittaja: Anni Saari 020750 4451 Maria Store KOKKOLA Saunasuunnistusta, kinkkubingoa, romanitanssit ja mummograffi tia. –?Oopperassa seurataan Mannerheimin elämää lapsuudesta vanhuuteen. –?Siellä on hieno meininki ja opetan kaikenlaista laulua en vain klassista. Ja sellaista ihmistä ei olekaan, joka ei olisi merkittävä omana itsenään. Esitys on Kokkolan kaupunginteatterin, Kokkotyö-säätiön ja Kokkolan kaupungin yhteistyötä. –?Ykspihlajan Kino-orkesteri säestää esityksiä livenä ja Heikki Kossi tekee foley-äänet, kertoo Tommi Lahtonen. oku (2016) julkaistiin Pohjoismaiden ja Japanin lisäksi Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Kaikissa edellä mainituissa konserteissa soi Steinwayn fl yygeli, kertoo Haavisto, joka on myös esiintynyt kamariorkestereiden kuten KeskiPohjanmaan Kamariorkesterin ja Lapin Kamariorkesterin solistina. Silloin käynnistyy myös lipunmyynti. Hän on päässyt tekemään yhteistyötä niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa kansainvälisesti merkittävien jazzmuusikkojen kanssa. . Jokainen byrokratian kanssa taistellut tietää, millainen painajainen virastossa saattaa odottaa. Rautalangasta huolimatta yleisöä vaadittiin keskittymään ja tulkitsemaan myös omaa näkemystään. –?Kokkolassa pääsee kokeilemaan erilaisia produktioita. Loppuun myydyn oopperan kantaesitys on 9. Kokemuksista tiivistettiin esitys, jossa sanoma välittyi vahvasti, jopa rautalankaa vääntäen. Kulttuuriviikolla nähdään uusintana myös Jarkko Lahden ohjaama Hiljaista tietoa. Esityksen tekemisen kautta jokainen löysi myös omia vahvuuksiaan. Se on varmasti yleisölle mieleen, sillä suurmiehen roolissa nähdään itse Waltteri Torikka, joka on tuttu Hylkilälle jo opiskeluajoilta. Ilmainen lastenpäivä kokoaa lapsiperheet Potinrannan puistoon, jonne lompakkoa ei tarvitse ottaa mukaan. –?Tykkään Kokkolan meiningistä. Haavistolla on tulossa kesän festivaalikeikkojen lisäksi oma soolokonsertti syyskuussa Steinway Piano Galleryssä Helsingissä. Viisitoista pitkäaikaistyötöntä teki Kokkolan kaupunginteatterin Katariinan kamariin esityksen, johon ideat kerättiin omasta arjesta. KOKKOLA OOPPERA / PÄIVI KARJALAINEN ANNAMI HYLKILÄ . –?Viime vuonna nimekkäät esiintyjät eivät houkutelleet yleisöä, joten tapahtuma teki tappiota. –?Yksi mieleenpainuvimmista muistoista on, kun suuri mestari Murray Perahia vieraili Kokkolassa 90-luvun lopulla Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin solistina. Talkoolaisia on paljon ja tapahtuma työllistää myös kuntouttavan työtoiminnan väkeä. Valokuvaaja Risto Vuorimies tuo Kahvila Sahaan kuvia useista Love Recordsin artisteista. Kokkotyö-säätiö & Kokkolan kaupunginteatteri: Henkilö TL1 Kokkolan kaupunginteatterin Katariinan kamarissa 23.5. Pitkäaikainen haave saada junayhteys entiseen tapaan Kokkolan keskustan ja Ykspihlajan välille toteutuu tänä kesänä. He olivat Torikan kanssa seuraamassa Ilmajoella Merikanto-oopperaa ja kun pikkukuorolaiset huomasivat Torikan katsomossa, meinasivat konseptit lavalla mennä sekaisin. Tiskin toisella puolella Katariinan kamarissa reissataan Kansan Numerointikeskukseen tutulla seiskabussilla, joka ainakin Kokkolassa kiertää Koivuhaan kautta. Juho Kuosmasen mykkäelokuvat Salaviinanpolttajat sekä Romu-Mattila ja kaunis nainen nähdään kahteen otteeseen. Lopputulos olisi parantunut huomattavasti, jos tekstiä olisi edes hieman käsitelty. Lisäksi hän oli yksi semifi nalisteista Nottingham International Jazz Piano Competitionissa 2010. Syntyi vajaan tunnin mittainen näytelmä Henkilö TL1, jossa byrokratian viidakossa pyristelivät niin virkailijat kuin tavalliset asiakkaat. Sitä tunnetta kaipaan. Tammikuussa 2010 Hylkilä palkittiin erikoispalkinnolla Lappeenrannan laulukilpailujen . On satujoogaa, sirkustelua ja graffi tinmaalausta. Vaunuja junassa on kaksi ja paikkoja 138. Onhan kyseessä vakava ja koskettava aihe, jonka soisi saavan arvoisensa kohtelun. Oopperarooleista viimeisimpänä hän lauloi Neidon roolin Jean Sibeliuksen oopperassa Neito tornissa (Kokkolan Oopperakesä 2015). Pianisti ja säveltäjä Joonas Haavisto (s.1982) on kansainvälisesti palkittu jazzmuusikko. Samalla se kuitenkin muistutti, että myös virkailijat ovat ihmisiä, ja hekin voivat tehdä virheitä. Kun teatteria tehtiin oikeassa ammattiteatterissa, niin lopputulos olisi parantunut huomattavasti, jos tilan ja ohjauksen lisäksi teatteri olisi tarjonnut myös kunnon dramatisointiapua. Hylkilä laulaa tänä kesänä Ilmajoella Mannerheim-oopperassa, ja harjoitukset aloitettiin Kyrönjoen varressa kuluvalla viikolla. Nousujohteista kansainvälistä uraa tekevä Haavisto on julkaissut trionsa kanssa kolme albumia: Blue Waters, Micro to Macro sekä oku. Mikään ei maksa vaan kaikki tarjotaan sponsoreiden avulla, oUTI Airola kertoo. Steinway Artist -rosteriin kuuluvat muiden muassa Vladimir Horowitz, Artur Rubinstein, Lang Lang, Keith Jarrett, Ahmad Jamal, Brad Mehldau sekä Robert Glasper. –?Yleistuntuma on se, että tapahtuma halutaan pitää pienenä. Tänäkin kesänä Pihlajaan saapuu useita vierailevia teatteriryhmiä ja paljon toivottua stand uppiakin kuullaan. Näytelmässä vietettiin päivää Kansan numerointikeskuksen KaNuKen seinien sisällä. Vaikka esitystä tehtiin ryhmälähtöisesti, niin toki mukana oli myös alan ammattilaisia. Jokainen sai oman äänensä kuuluviin. Hylkilä valmistui vuonna 2012 musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian laulumusiikin osastolta pääaineenaan oopperalaulu. . Liitettä ei löydy, mutta kuka sen lopulta hukkasi. Sibeliuksen Neito tornissa -pienoisoopperassa Snellman-salissa Annami Hylkilä oli puolestaan oikea ”pissis”. Ilmajoelle Hylkilä matkasi neljän kuukauden ikäisen Sylvia-tyttären kanssa, apuna hänellä on oma äiti Marja Hylkilä. Jälleen sopraano nauraa muistolle. Kulttuuriviikon kahtena viimeisenä päivänä Ykspihlajaan voi huristella lättähatulla, jonka paikalle tuo Haapaveden museorautatieyhdistys. Uusi musiikki on lähellä Hylkilän sydäntä ja hän onkin kantaesittänyt usean nykysäveltäjän, kuten Lotta Wennäkosken, Riikka Talvitien, Pasi Lyytikäisen, Jyrki Linjaman ja Tapio Tuomelan tuotantoa. Mannerheimin rinnalla seurataan myös nuorta Suomea matkalla vaikeuksien ja valtataistelujen kautta täysikasvuiseksi valtioksi. Viime vuonna Cannesin Un Certain Regard -sarjan voittaneessa Juho Kuosmasen ohjaamassa elokuvassa Hymyilevä mies on myös Haaviston esittämä ja säveltämä kappale. Teatteriryhmäläiset pääsivät osallistumaan teatteriesityksen eri vaiheisiin; lavastuksen ja puvustuksen suunnitteluun ja valmistukseen, käsikirjoittamiseen ja esittämiseen. Hän on levyttänyt useiden eri kokoonpanojen kanssa ja esiintynyt merkittävillä festivaaleilla sekä klubeilla Euroopassa, PohjoisAmerikassa ja Japanissa. Erityisen hankalaa se on tuen saajalle, rahaa kun on vaikea taikoa taivaasta, ja ilman rahaa ei voi ostaa edes ruokaa. Luvassa on yli viisikymmentä tapahtumaa, joista suurin osa on ilmaisia. Hän on myös esiintynyt monien orkestereiden, kuten Helsingin kaupunginorkesterin, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Helsingin Barokkiorkesterin, Kaartin Soittokunnan, Sinfonia Lahden ja Vantaan viihdeorkesterin solistina. Tarjontaa kyllä olisi, selvittävät Tommi Lahtonen ja Outi Airola. Vaikka Kokkolassa on erilaisia produktioita ja myös erilaisissa esityspaikoissa, niin musiikillisesti ne ovat tosi rikkaita ja teosvalinnat on perusteellisesti mietitty. Sopraano Annami Hylkilän repertoaari sisältää monipuolisesti musiikkia oopperasta liediin ja barokista uuteen musiikkiin. Junaan kaivataan vielä musisoijia viihdyttämän väkeä matkan ajaksi. Artistius on kunnianosoitus, jolla halutaan tukea kansainvälisesti korkeatasoisten pianistien uraa sekä työolosuhteita. naalissa. Muisto saa hänet hyvälle tuulelle. Lisäksi Hylkilän voi pongata kesäkuussa Ullavan kulttuuriviikolta, jossa hän toimii laulunopettajana kolmatta kesää. Esitän tässä pikkutyttöä ja laulullisesti minulla on pitkiä linjoja ja kaaria, Hylkilä tiivistää Tuomas Kantelisen teosta. –?Sävelkieli on hyvin kaunis ja helposti lähestyttävä, mutta silti se asettaa haastetta laulajalle. MARIA STORE Pihlajan näköinen tapahtuma POIMINTOJA YKSPIHLAJAN KULTTUURIVIIKOLTA . Haavisto kertoo olleensa maailman parhaana pidetyn Steinway & Sons pianomerkin fani jo pienestä pitäen. Ihmettelin vielä pitkään konsertin jälkeen, miten joku voi saada niin kauniin ja laulavan soundin fl yygelistä. Hylkilä toivookin, että pääsisi katsomaan Kokkolan oopperan tämän kesän esityksen Kampushalliin, vaikka ooppera nähdään talvella myös Hylkilän nykyisessä kotikaupungissa Helsingissä. Hylkilä laulaa nyt Ilmajoella. Näytelmää tehtiin ryhmälähtöisesti, jokainen sai purkaa omia kokemuksiaan. Joonas Haavisto Steinway-artistiksi Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Pitkäaikaistyöttömän arki voi olla köyhää ja rankkaa, mutta sellaista arkea ei olekaan, etteikö siitä löytyisi jotain hyvää
09:22 Saint-Saëns: Sellokonsertto n:o 1 a-molli. 16.15-17.00 Tänään helatorstaina. 21.55-22.00 Suomi tänään. 05.52-06.00 Melkein hereillä. 19.03-19.08 Urheiluradio. 23.10-06.00 Yöklassinen. 02.00-04.00 Arkisto: Ruokakulttuurin muutoksia. 09:10 Liszt: Obermannin laakso sar. 12.00-12.05 Yle Uutiset. 1977 Paavo Haavikko ja tietokirja Kansakunnan linja. 07.37 Mukana menossa. 11.03-12.00 Kevään ja valon tarinoita. 09.0509.55 Pyhäaamun musiikkia. (Martha Argerich, piano). 00.0006.30 Yöradio. 09.05-09.10 Urheiluradio. 15.03-16.00 Tiina Lundbergin huoltamo. 12.05-12.07 Urheiluradio. 17.30 Israel-raportti. YLEX 06.29-10.00 YleX Aamu. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 00.00-02.00 Arkisto: Mikä meitä naurattaa?. 21.00-21.03 Yle Uutiset. 17.15-18.00 Kai Lehtinen – Julman maan poika. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 22.00 Yhdessä ylistämään (u). 07.15 Raamattuavain. 18.03-18.05 Urheiluradio. 09:41 Sinding: Sarja viululle ja orkesterille a-molli (Itzhak Perlman ja Pittsburghin SO/André Previn). Markkinointi Messuja mainostetaan paikallis-, alueja maakuntalehdissä. Webern: Im Sommerwind (Kesätuulessa) (Chicagon SO/Bernard Haitink). 07.50-07.53 Merisää. 08.20-09.00 Tänään helatorstaina. 07.00 Parempi huomen. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 14.00 Toivon lauluja. 18.05-18.50 Tänään helatorstaina. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 05.02-05.50 Melkein hereillä. 14:40 J. 15.0015.03 Yle Nyheter. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 16.00-16.05 Yle Uutiset ja sää. 14.05 Viikon levy. 08.0008.05 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 12.00-12.05 Yle Uutiset ja sää. 10.03-11.00 Yle Puhe Tänään. 04.02-04.55 Musiikkikeidas – Tuuli Saksala. 20.0820.09 Sää. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 08.00-08.10 Yle Uutiset. 08:03 Debussy Leinsdorf: Orkesterisarja oopp. Avoinna Messut ovat auki molempina päivinä la klo 10-17 ja su klo 10-16. 10.0010.59 Uuden musiikin aamuvuoro – Parhaat. 06.04-07.00 Melkein hereillä. 16:07 Chopin: Balladi n:o 1 g-molli. 21.40-21.50 Urheiluradio. 12.35-12.50 Väderoch sjörapport. 10.03-11.00 God förmiddag. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 18.02 Avainradio. 08.50 Päivän blogi. 08.00-08.05 Yle Uutiset ja sää. 14.00-18.00 Päiväklassinen. 01.48-02.00 Yöradio. 15:56 Debussy: Kaksi tanssia harpulle ja jousille (Yolanda Kondonassis, harppu, Martin Chalifour ja Wei-Fang Gu, viulu, Stanley Konopka, alttoviulu, Richard Weiss, sello sekä Thomas Sperl, kontrabasso). 14.1515.00 Vega Eftermiddag. 10:07 Verdi: Macbethin resitatiivi ja aaria oopp. 15:31 Sibelius: Öinen ratsastus ja auringonnousu (RSO/Sakari Oramo). 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. YLE OULU RADIO 98.4. 11.00-11.45 Valkoista valoa: Hiljaista kohti. 12.00-12.05 Yle Uutiset ja sää. 21.35-21.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.03 Ajankohtaistunti. 08.30 Raamattu. 00.00 Raamattubuff et (u). 10.45 Viikon levy. BABY BLUES MASI MUUMI MUSTANAAMIO JERE KARVINEN MINÄ OLEN KILTIMPI SINULLE KUIN MITÄ SINÄ OLET MINULLE. 07.00-07.03 Yle Uutiset. 14.00-18.00 X3M Eftermiddag. 11.45-11.57 Valomusiikkia. Messuilta saa vastauksen päivittäisiin energiaan liittyviin kysymyksiin. Ennen messuja julkaistaan suuri Messulehti, jossa esitellään näytteilleasettajien yhteystiedot ja päätuotteet/-palvelut. 02.00-02.02 Yle Uutiset. YLE RADIO SUOMI 05.00-05.02 Yle Uutiset ja sää. 22.0022.05 Yle Uutiset ja sää. 10:56 Catoire: Sonaatti viululle ja pianolle n:o 2 D-duuri (Runoelma). 15.50-15.52 Veneilysää. 20.20 GLS-vartti. 21.50-21.55 Merisää. 17.10-18.00 Vega Kväll. 04.0006.00 Arkisto: Lemmikkejä siasta siiliin. 18.00-18.03 Yle Nyheter. (Maurice Gendron ja Monte Carlon oopperan ork./Roberto Benzi). 22.05-23.02 Mahadura & Özberkan. 16.02 Rauhanrakentajat – Anssi ja Mikko. 07.57-08.00 Hyvää huomenta. 06.30-10.00 X3M Morgon. 07.03-08.00 Puheen Aamu Remix. 12.10 Järviradio soi. 15.15 Lähtöruutu. 09.00-09.03 Yle Nyheter. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää. 12.40 Viikon teos. 02.30 Avoin raamattukoulu (u). 20.09-21.00 Suomi tänään. 18.55-19.00 Suomi tänään. Valkyyria (Daniel Chorzempa, urut). 22.00-23.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 17.00-17.10 Yle Nyheter med väder. (Ralf Gothóni, piano). 20.00-20.03 Yle Uutiset. 10:29 Borodin: Pianokvintetto c-molli (Alexandre Mndoiantz, piano, ja Moskovan jousikvartetti). 17.45 Shalom. YLE VEGA 07.00-07.03 Väderoch sjörapport. Vaellusvuosia. 12.00-14.00 Myteriet. 18.00-18.03 Yle Uutiset. YLE KLASSINEN 07.00-13.00 Aamuklassinen. (Chicagon SO/Erich Leinsdorf). (Emanuel Ax, piano). Ydinajatuksena on vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmisten energisyyteen ja hyvinvointiin. 09:53 Verdi: Aïdan romanssi (Karita Mattila, sopraano, ja RSO/Jukka-Pekka Saraste). 19.02 Evankelistat vauhdissa. 15.00 Toivon päivä. 07.53-08.00 Tänään helatorstaina. 07.0307.57 Helatorstain aamusoitto. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 06.03-06.04 Sää. W.F. 03.00 Ajankohtaistunti (u). 19.15-19.22 Aftonandakt. 07.03-08.00 Vega Musik. VIRTANEN VIIVI JA WAGNER 16.-17.9. RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. 10.55 Viikon teos. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 19.22-20.00 Vegatoppen. 08.10-08.20 Juha Laaksosen luontoretki. 16.12-17.00 Vega Eftermiddag. (Henryk Szeryng ja Artur Rubinstein). 16.0016.10 Yle Uutiset ja sää. • 044 4691 380 yhteistyössä MESSUT JÄRJESTÄÄ Pääyhteistyökumppanit: Tule mukaan tekemään syksyn suurimmat messut Tule mukaan tekemään syksyn suurimmat messut. 07:53 Dvorák: Prahalaisia valsseja (Detroitin SO/Antal Dorati). 10:00 Verdi: Leonoran resitatiivi ja aaria oopp. 12.00 Matti Kustaan Vartti. 12.59-17.00 Poikelus ja Hätönen. YLE PUHE 88.8 ja 101.9. Messuilla mukana Pippa Laukka Messuilla mukana Varaa messupaikkasi: www.kp24.. 07.30 Aamuhartaus. 17.35-17.55 Kopiointi kielletty! Tekijänoikeuden kulttuurihistoriaa. 23.10-06.00 Yöklassinen. YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. 06.0507.00 Pörssipäivä. ÄLKÄÄMME IKINÄ MUUTTUKO. 07:40 Telemann: Triosonaatti oboelle, viululle ja continuolle g-molli (Battalia). RADIO DEI 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 07.03-07.04 Sää. 23.0023.03 Yle Uutiset. 10.00-10.03 Yle Nyheter med väder. 12.05-12.58 Suomalaisena Ruotsissa: Suomen kunniapääkonsuli Heli Van der Valk. 22.00-22.05 Yle Uutiset. (David Oistrah ja Aleksandr Goldenveizer). YLE RADIO 1 07.00-07.03 Yle Uutiset. 23.03-00.00 Yöradio. de Manchicourt: Non conturbetur cor vestrum -motetti (The Boston Choir of The Church of the Advent/ Edith Ho). 18:16 Purcell: If music be the food of love; Tell me pitying angel; Now that the sun hath veiled. 16.00-17.30 Lentopallon MM 2018 karsinta: FIN – NIR. 17.30-22.00 Puheen Ilta. 10.00-12.00 X3M Dag. 18.00-18.20 Musiikkikamari. 09.5510.00 Kemin kirkon kellot kutsuvat. 19.00-22.00 YleX Ilta. 13.03-14.00 Mahadura & Özberkan. 07:32 Wolf: Italialainen serenadi G-duuri (Orpheus-kamariork.). 10.00-10.03 Yle Uutiset. 02.45-03.00 Yöradio. 18.03-19.00 Vega Kväll. Billy The Kid. 15.25 Raamattu. 11.00-11.03 Yle Nyheter. 16.05-17.00 Helatorstain Faunin iltapäivä. 03.00-03.02 Yle Uutiset. 22.15-23.00 Vega Samtal: Återträff med Ulla Linder. 15:28 Sallinen: Simana Arhippainin balladi oopp. (Dawn Upshaw, sopraano, Myron Lutzke, sello, ja Arthur Haas, cembalo ja urut). Bonporti: Concerto a quattro B-duuri (Bloomington Baroque/Stanley Ritchie). Trubaduuri. 10.00 Parempi huomen. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 15.00-15.55 Sari Valto. Kirjailija Anni Kytömäki ja romaani Kultarinta. 12.05-12.07 Urheiluradio. 07.0407.50 Suomi soi. nland. (Jari Valo, viulu, ja Reijo Koskinen, klarinetti, sekä RSO/Anna-Maria Helsing). 17.00-17.15 Yle Uutiset ja sää. YLE PUHE 06.00-06.03 Yle Uutiset. 18.00-23.10 Iltaklassinen. RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. Haydn: Duo kahdelle viululle B-duuri. RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. TIEDÄTKÖ MITÄ, ESKO. 20.03-20.08 Urheiluradio. 09.10-10.00 Puheen Aamu Remix. 19.03-23.05 Yle Radio 1:n dokkari-ilta. 21.0321.35 Suomi tänään. 16.00-16.12 Yle Nyheter med sport, väder och båtvädret. Kadonnutta aikaa etsimässä 2, osa 36. 20.00-20.03 Yle Nyheter. Pelleas ja Melisande. 15.03-16.00 Vega Eftermiddag. RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 21.03-22.00 Kaff ekvarnen. 10.00-11.00 Jumalanpalvelus Kemin kirkosta. 12.07-13.00 Yle Puhe Tänään. 12.55-15.50 Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset. W.A. 15:44 Schubert: 16 saksalaista tanssia. 12.50 Päivän blogi. 08.05-08.10 Tänään helatorstaina. 14.00-15.00 Musiikkistudio. JÄRVIRADIO 96.7, 103.7, 92.7, 94.6 ja 92,7. Event Park Areena Event Park Areena Kalajoki Kalajoki Energiamessut ensimmäistä kertaa Kalajoella! Pääteemana messuilla on energia – eri energiamuodot, niiden hyötykäyttö ja tulevaisuuden näkymät. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 12.07-12.45 Tänään helatorstaina. 23.4000.00 Vega Musik. 12.01-12.03 Yle Nyheter. 11.0312.00 Yle Puhe Tänään. 11:17 Prokofjev: Pianokonsertto n:o 3 C-duuri (Martha Argerich ja Amsterdamin Concertgebouw-ork./Riccardo Chailly). 12.03-12.35 Slaget efter tolv – dagens debatt: Arvet efter president Koivisto. 17.00 Uskon ilta. 19.15 Sateet. 21.00-00.00 X3M:s bästa. Luonnon parantava voima. 10.00 Jumalanpalvelus Alajärven kirkosta. 19.08-20.00 Yle Live: M1-studiossa Anssi Kela. 18.00-21.00 Supernova. 06.00-06.03 Yle Uutiset. 18.50-18.55 Merisää. 12.15 Dei-matkoilla. RADIO DEI 104.3. Macbeth (Bryn Terfel, baritoni, ja Metropolitan-oopperan ork./James Levine). 02.15-02.45 Pyöreä pöytä. 08.00-08.05 Yle Uutiset ja sää. 00.00-00.05 Yle Uutiset ja sää. Roman: Sonaatti n:o 11 g-molli (Penelope Evison, traverso, Eva Nordenfelt, cembalo, ja Olof Larsson, barokkisello). 13.03 Ajankohtaistunti (u). 12.30 Suolapala. 16.10-16.15 Urheiluradio. 09.03-10.00 God förmiddag. 15.00-15.03 Yle Uutiset. RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 09.0509.10 Urheiluradio. 08.12-09.00 Puheen Aamu Remix. B. JÄRVIRADIO 09.25 Raamattu kannesta kanteen. (Anna Moff o, sopraano, ja Italian RCA:n oopperaork./Franco Ferrara). 16.-17.9. 18.30 Avoin raamattukoulu. J. 1641 RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 12.50-14.15 President Mauno Koivistos begravning. 01.00 Rauhanrakentajat – Anssi ja Mikko (u). 07.00-07.03 Yle Uutiset. 20.0321.00 Vegatoppen. OLET OIKEASSA. 10.04-11.00 Kevään ja valon tarinoita. Messut näkyvät myös KP24-verkkopalvelussa sekä Big24 digitauluissa viidellä paikkakunnalla. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 07.45 Sykettä Israelista. RADIO EXTREM 99.7. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 05.5005.52 Merisää. 21.00-21.03 Yle Nyheter. 10.59-12.59 YleX Etusivu. 15:21 Wagner Lemare: Valkyyrioiden ratsastus oopp. 08:46 Melartin: Divertimento n:o 1. 02.02-02.15 Yöradio. Punainen viiva (Matti Salminen, basso, RSO/Ulf Söderblom). /energiamessut/varaa Myynti: Niina Palosaari • niina.palosaari@kpk.. YLEX 94.0 ja 96.1. • 040 127 8803 Kaj Sartorisio • kaj.sartorisio@kalajoki.. (David ja Igor Oistrah). 06.50 Viikon teos. TORSTAINA 25.5.2017 KESKIPOHJANMAA 18 RADIO-OHJELMAT SARJAKUVAT RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. 23.00-00.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. Näytteilleasettajiksi toivotaan alueen energiayhtiöitä ja hyvinvointiyrityksiä. 01.02-01.48 Suomi soi. 22.0523.00 Euroopan taivaan alla. 15.00 Dean Martinin elämänkerta – syntymästä 100 v. 09.1009.11 Sää. 08.05-08.45 Kirjakerhon Viikon kirja. 10.03-10.04 Sää. 06.0606.30 Morgonmusik. 23.00-23.40 Familjeliv: ’’Tänk om mobbarna förstör honom’’. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. (Chicagon SO/James Levine). 17.15-17.35 Sadan vuoden kirjat. 08.45-09.00 Kerkein kevät kiitää – lauluja kevään kunniaksi. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 17.00-19.00 Uuden musiikin iltavuoro – Parhaat. 03.0203.57 Yötä kohti. Haydn: Jousikvartetto n:o 74 g-molli (Ratsastajakvartetto) (Amadeus-kvartetti). YLE X3M 06.00-06.06 Yle Nyheter. 08:30 Brahms: Neljä kappaletta pianolle. Rubinstein: Sävelmä F-duuri (Zora Mihailovich, piano). 17.00-17.15 Yle Uutiset ja sää. 12.45-12.55 Merisää. 15.5216.00 Tänään helatorstaina. 13.00-13.03 Yle Uutiset. 14:25 Locatelli: Concerto grosso Es-duuri (Tafelmusik Baroque Orchestra/Jeanne Lamon). Bach: Taivaaseenastumisoratorio. 10:13 Tailleferre: Konsertto harpulle ja orkesterille (Gillian Benet ja The Women’s Philharmonic/JoAnn Falletta). Bach: Kantaatti Gott fähret auf mit Jauchzen (Jumala astuu ylös riemun raikuessa), helatorstain kantaatti (Dorothee Mields, sopraano, Gerhild Romberger, altto, Georg Poplutz, tenori, ja Klaus Mertens, basso, sekä Mainzin Bach-kuoro ja L’Arpa Festante München/Ralf Otto). 14:05 A. 07:12 Beethoven: Sonaatti viululle ja pianolle n:o 5 F-duuri (Kevätsonaatti). 11.03-12.00 God förmiddag. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 17.10 Hartaus. 00.05-01.00 Yöradio – Ysäritunti. Mozart: Preludi ja fuuga pianolle C-duuri (Wolfgang Brunner, fortepiano). 09.11-10.00 Kevään ja valon tarinoita. (Wilhelm Kempff ). ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. 18.30-19.00 J.S. Merikanto: Sellokonsertto n:o 1 (Tomas Djupsjöbacka ja RSO/Hannu Lintu). 11.00 Kuuntelijan toivelista. 15:00 Copland: Orkesterisarja bal. 15.55-15.58 Yle News. 08.05-09.00 God morgon Svensk
15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 13.40 Tuhkimotarinoita. Julie on aatelisperheen tytär, joka elää ylellisessä kartanossa turhautuneena kuin häkkilintu. 06.00 Bubble Guppies. 16.55 ja 17.25 Wheeler Dealers. Suora. Kenen joukoissa seisot. 02.00 JFK: Kadonnut luoti. 17.55 Emmerdale (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Arvostan tutkivaa journalismia. 16.05 Dox: Forever pure fotboll och rasism i Jerusalem. 12.00-13.08 Sneakerheadz – Koukussa kenkiin. 00.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 20.00 Pelastajat Lappi. 11.30 Merinäköala haussa. 23.05 Elävä arkisto: Muistit museoissa. 13.20 70’s show (12). 23.00 Aarteiden metsästäjät Suomi. 20.00 ja 20.30 Simpsonit (7). 03.00 Lentoturmatutkinta. 04.15 Kakkukuningas. 16.55 Kakkukuningas. JIM 05.00 Astral-TV. He eivät kuitenkaan riennä nykytyyliin saman tien eropapereita allekirjoittamaan, vaan päättävät lähteä parisuhdeterapiaan. 23.05 Madventures I (7). lm om det . 02.15 Todellisia painajaisia (12). 13.00 Sinkkuillallinen. 03.00-05.00 Astral-TV. 03.45 ja 04.15 Rajavalvojat. 01.00 Neljät häät Amerikassa. 17.30 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 17.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 18.00 Kauppaneuvos Jethro. 20.00 NCIS Rikostutkijat (12). 17.00 Lapin poliisit. 19.00 Moderni perhe. 15.40 Vetenskapens värld. . Suora. 3/6. 13.50 Viestejä tuonpuoleisesta. 22.00 Temptation Island Suomi 3. 20.30 Madventures I (7). Strindbergin näytelmän kuuluisa, monimielinen kengänsuutelukohtauskin menee vähän läpihuutojuttuna. 23.40 Oho, olen raskaana! (12). 10.00 Jättimäiset muuttokuormat. (U) 11.10 Tuntematon Norja. 06.50 Suomen rumimmat tatuoinnit. Likaista työtä. Nelonen 05.00 Astral-TV. 16.15 Martina ja hengenpelastajat. 16.20 Näin minut murhattiin (7). 20.00 Pieni asekauppa. 01.00 Leijonan luola USA. Karkotettu vainoojatar. Jakso 667: Kohtalon hetkiä. 07.25 Seikkailija Dora (S). 09.55 Yle Uutiset. 03.00 Rekkakuskit jäällä. 19.00 Voiko lääkäriin luottaa?. 11.00 Elä vapaana tai kuole. Näiden pohjalta villeimmät väitteet ammutaan vastaansanomattomasti alas. Direkt. Kutonen 06.45 Selviytyjäkaksikko. Voiko ilmaisesta vasta-aineesta olla apua huumeenkäyttäjille. 03.00-03.57 Maailman kauheimmat naapurit. 14.05 Drömjobbet en . etappi, Tirano Canazei. Joka neljäs maan laillistetuista lääkäreistä on saanut koulutuksensa muualla kuin Tanskassa. Varmasti ulkomaalaisille lääkäreille sattuu virheitä, mutta varmasti niitä sattuu myös syntyperäisille tanskalaislääkäreille, jotka on koulutettu kotimaassaan. 02.35 Tuhoutunut sekunneissa. 22.40 Villi kortti. 01.05 Sinua on varoitettu. 20.00 Houstonin eläinpoliisit (7). 10.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 15.00-15.44 Altai 30 päivässä. 02.45 Metsien miehet (7). 18.10 Itse asiassa kuultuna: Jorma Hynninen. 11.00 Yle Uutiset. 12.35 Barnmorskan i East End. 23.05 Pienten perhe. 23.00 Arman Pohjantähden alla. 22.25 Tulosruutu. 07.49 Puutarhan tonttu. 14.15 Pyöräily: Italian ympäriajo, 18. Kausi 1, 9/10. 22.35 Formulasirkus. Kausi 4, 5/12. (USA 2015) Lemmenlomalla Nelonen klo 12.20 ??. 05.00 ja 05.3005.59 Science of Stupid. 15.55 Pulmuset. 00.00-00.54 Kiehtova maailma: Värikäs VäliAmerikka. 03.15 Return to Amish. Suora. 10.30 Aistit avoinna Italiaan. 21.05 Kummalliset kammot. 19.00 ja 19.30 Amerikan rajavartijat. Direkt. 00.25 Urheilu-uutiset. Vaikka tarvetta olisi. (U) 08.30 Puoli seitsemän. 13.50 Täydellisten rouvien salattu elämä. 20.20 TV4Vädret. Ohjaajana tämä on yrittänyt jatkaa maineikkaan mestarin linjaa – vaihtelevalla menestyksellä. Jälkimmäiset ovat käyneet Kayn ja Arnoldin välillä vähiin. Ohjelman puute on se, että se leimaa ulkomaalaiset, erityisesti EU-maista tulevat lääkärit ryhmänä, mutta ei perustele väitteitään. 00.00 ja 00.30 Science of Stupid. 04.25 ja 04.55 How I Met Your Mother (7). Tässä kauhujutussa pärjätään sen sijaan lähinnä perinteisillä säikkytehoilla ja veitsihippasilla. 20.00 TV4Nyheterna. 07.30 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 18.55 ja 19.30 Tarjousten metsästäjät. 20.45 Urheiluruutu. 21.00 Min övernaturliga farsa. 09.10 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 15.55 Leijonan luola USA. Nytkin ruohoisen kukkulan ja taikaluodin teorioihin viitataan, mutta piristävästi tällä kertaa ei heitetä vain löysiä väitteitä. Tohtori Feld pitää viikon intensiivikursseja Hope Springsin idyllisessä pikkukaupungissa. a Coppola. 13.50 ja 14.20 Huutokaupan aarteet. 09.00 Autojen ensiapu. (U) 21.50 Yle Uutiset. 01.45 Haapasalo goes lomalle. 15.00 Selviytyjät. 09.00 Elokuva: Alvin ja pikkuoravat 3 (7). 22.30 Tahdon morsiuspuvun!. 23.05 Jalkapallo: Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, Saksa Meksiko, Etelä-Korea. Tämän kaksikon varaan oli hyvä kehitellä alakuloista romanttista komediaa keski-iästä ja avioliitoista, haaveista ja haluista. 21.00 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen. George Clooney on lakimies, joka hammasrivi kimmeltäen hoitelee Beverly Hillisin rikkaiden avioerot pois. (Miss Julie, Norja 2014) O: Liv Ullmann. 07.00 Vertailuruutu. Totta kai August Strindbergin Neiti Julie on aito näytelmäklassikko, jota voi esittää missä päin maailmaa tahansa. Legon kekseliäät videopelit ja upea animaatioseikkailu Lego Movie ovat antaneet lelu?rman brändille laadukasta nostetta. 02.00 ja 02.30 Poliisit. Tuottajat Robert Zemeckis ja Joel Silver eivät ole sitä mieltä, että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. 17.00 Sinkkuillallinen. 20.58 Keno. 21.55 Tiden går för fort när jag har roligt. 23.05 TV4Vädret. 14.50 Espanjan tuhoisin junaturma. 11.05 Molanders. National Geographic 06.00 Elä vapaana tai kuole. Se välittyy myös tästä tulkinnasta, vaikka parempiakin on nähty. (U) 19.00 Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset. . 13.35 Kobra. 07.38 Fluugalaiset (S). Kausi 1, 4/6. Suurin osa amerikkalaisista uskoo, ettei Lee Harvey Oswald ollut ainakaan yksin syyllinen murhaan. 05.05 24 Vision. 07.19 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 05.20-05.50 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 16.20 Autoveljet. 10.40 Luontoretkellä: Kotkamies ja taiteilijat. 12.45 Mauno Koivisto muistoissa. 21.00 Djursjukhuset. 04.20 Rysän päällä. 10.20 Molanders. (U) 16.30 Uusi Päivä (S). 12.30 I am Sam. 22.20 Päivän sää. 17.00 Myytinmurtajat. (USA 2011) Lego Friends: Girlz 4 Life Nelonen klo 10.45 ?. 21.00 Sukulainen helvetistä (12). 08.40 Autoveljet. 19.00 House (12). 22.00 Suomen surkein kuski. 21.00 Suomen hauskin tavis. 18.30 Tennis: Ranskan avoimet, Pariisi, Ranska. 11.05–12.00 Lääkärit. Sen sijaan viileä, etäinen ote tuntuu enemmän Ullmannilta. YLE KUVAPALVELU Voiko lääkäriin luottaa. 20.30 Australian rajalla. 16.00 Top Chef Ruotsi. 09.45 Top Chef. 12.00, 13.00, 14.00, 15.00, 16.00 ja 17.00 Savannien valtiaat. 22.00 JFK: Kadonnut luoti. 18.00 Ninja Warrior. Sen sijaan tämän animaation taustalta kuuluu liukuhihnan louskutus. 14.50 Upea lihava elämäni. 18.00 ja 18.30 Science of Stupid. Liv 05.00 Astral-TV. 10.05 Oho, olen raskaana! (12). (U) HD 12.10 Laivakokin matkassa. 19.30 Salatut elämät (7). 19.00 Vikingakvinnor. Menestyksen ja ystävyyden arvoa punnitaan, kun poptähden manageri varastaa tyttöjen laulun. Semmoiset taajuudet menetettiin oitis tässä englanninkielisessä ?lmisovituksessa, jonka pääosissa ovat amerikkalainen Jessica Chastain ja irlantilainen Colin Farrell. TLC 06.55 Pomo keittiössä. 16.55 Suomen Huippumalli haussa. Koulusta on tänään vapaata, joten lasten kannattaa kipaista ulos. Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja toimittaja Jari Korkki muistelevat presidentti Mauno Koivistoa. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 10.35 Världens fakta: Naturkatastrofer. TV5 06.20 Nanny. JFK:n murhaan liittyy niin villejä tarinoita ja teorioita, että laadulliset odotukset eivät ole korkealla. 09.35 Molanders. 05.40 Seriously Funny Kids. Tämän kaksikon köydenveto ja kisailu ovat kutkuttavaa seurattavaa, vaikka ohjaajat Joel ja Ethan Coen eivät ole läheskään omaperäisimmillään. Sarja jää tauolle.. (U) 14.30–15.00 Norjan naisten erikoisjoukot. Henkilöhahmot soivat kireässä vireessä, jonka parhaiten tavoittaa pimeisiin talviin ja kesän yöttömiin öihin kasvanut väki. 20.30 Halv åtta hos mig. 08.40 Paavo Pesusieni (S). 17.30 Löysät pois! (12). 13.05 Plus. 16.20 Suomi on suomalainen. 19.15 Mellan bleke och storm. 15/15. 21.00 21.15 Väärät miehet (12). 23.40 Leijonan luola USA. etappi, Tirano Canazei. 00.40 Follow the Money. 3/7. David Frankel sai elokuvansa päärooleihin Meryl Streepin ja Tommy Lee Jonesin. 23.05 Hävyttömät (12). Kausi 3, 7/8. Laivaa ei vahingossakaan lastata romanttisen komedian siirapilla. 19.30 Pienten perhe. 08.20 Angry Birds Toons. 17.00 Hell’s Kitchen. 00.00 ja 01.0001.45 Paratiisihotelli Ruotsi (7). O Lisää televisiokanavia osoitteessa telkku.com Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 00.00 Maailman hauskimmat kotivideot. DOKUMENTISSA JFK: Kadonnut luoti toimittaja-kirjailija Max Holland yrittää vanhojen amatöörifilmien pohjalta hahmottaa, mitä tapahtui Dallasissa 22.11.1963. 17.55 Murhasta tuli totta (7). (U) 23.30 Psychobitches (12). 07.05 Stella ja Sami (S). 22.00 The Late Late Show with James Corden. Kausi 3, 9/10. 08.00 Sjösalavår. 20.00 Panttilainaamo. . Viimeinen puomivahti. Vieraana Lina Schiffer. 13.00 Pyöräily: Italian ympäriajo, 17. 02.15 Liian ruma rakkauteen?. 18.00 Kultakuume. 2/2. 07.40 Miesluolat. 00.05 Biljett till kärleken. 07.35 ja 07.45 K3 (7). Siitä pitivät huolen vanhat ketut, käsikirjoittaja Kevin Williamson ja ohjaaja Wes Craven. 23.00 Sinkkuillallinen. 11.45 Presidentti Mauno Koiviston haastattelu: Tie huipulle. 15.50 Tuhoutunut sekunneissa. 04.45-05.00 Astral-TV. 18.25 Emmerdale (S). 05.20-06.12 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 12.05 Världens fakta: Besvärliga bävrar. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 09.45 Pyöräily: Italian ympäriajo, 17. 12.50 Fast n’ Loud. 20.30 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. Direkt. 15.50 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 11.30 Huutokaupan metsästäjät. 04.00 Autojen ensiapu. 15.50 Isä Matteon tutkimuksia (7). na med att vara behövd. KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 25.5.2017 19 TELEVISIO Neiti Julie TV1 klo 20.55 (E) ??. 20.00 Huvila & Huussi. 01.00 Ninja Warrior. . 19.55 Min granne Alf-Jacob. 09.45 TV Shop Tvins. 09.30 Tennis: Get Ready. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 04.50 Jon ja Kate +8. 23.37 Hämeen linna. 07.57 Martta puhuu (S). 08.00 Pienten perhe. 12.45 Erikoislähetys: Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset. . Niissä tienaa paksusti myös Catherine ZetaJones ammattimaisena rikkaiden poikamiesten narauttajana. 03.45 Näin minut murhattiin (7). 18.00 Yle Uutiset. 15.30 Nashville (7). 03.15 Kingpin. 11.15 Tasavallan metsänhoitaja. 17.55 Suomen huutokauppakeisari. Ohjaaja on sentään norjalainen – Ingmar Bergmanin 1970-luvun elokuvien tähti ja elämänkumppani Liv Ullmann. 21.55 Urheiluruutu. Osa 3197: Eva käyttää hätäuroskäyntiä. 22.00 Katastro?n anatomia (7). 13.50 Pulmuset (7). 12.45 Murhasta tuli totta (7). 18.55 HS-uutiset ja sää. 19.30 Dice – koomikon paluu (7). 04.00-05.00 Astral-TV. 02.30 ja 03.25 Maailman hauskimmat kotivideot. 04.2505.13 Remonttipainajainen. 02.05 Autoveljet. 21.00 Elokuva: Kolmetoista aavetta (16). 10.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 19.45 Metten kesäiset jälkiruokaherkut. 17.50 Truman show. Televisiodekkari Monkina tuttu Tony Shalhoub esittää perheenisää joka vie pesueensa niiden keskelle outoon lasitaloon. 21.00 Good Behavior (12). EUROSPORT 1 05.30 Pyöräily: Italian ympäriajo, 17. 17.00 Pikku Kakkonen. 19.10 Lokala nyheter. Kausi 1, 8/10. 14.20 MasterChef Australia. 11.40 Pomo keittiössä. 13.35 Nya perspektiv. Petollinen kumppani. Yle TV1 07.30 MOT: Näin Suomi myytiin. . 11.50 Molanders. Jo tilastotiedoin olisi helposti voinut verrata eri lähtökohdat omaavien lääkärien hoitovirheitä. 21.00 Elokuva: Scream 4 (16). 11.35 Mauno Koivisto muistoissa. 09.05 TV Shop Tvins. 16.00 Salatut elämät (S). Direkt. 22.55 ja 23.30 Wheeler Dealers. etappi, Morena Ortisei St. Kim Herold. 16.00 ja 16.30 Suuret pienet talot. 03.10 Kultakuume. (USA 2001) Scream 4 Hero klo 21.00 ??. 10.35 Emmerdale (S). 14.50 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 15.00 Aarteen tonkijat. 12.40 Ambulanssissa. 09.05 Sisarvaimot. 20.00 Muisti: Inarin ohjuskriisi. 21.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 21.00 Kauhukeittiö. 18.00 Suunnistuksen maailmancup: Sprinttifinaalit. 19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 23.10 Kysy seksistä (7). . 14.00 Kadonneen rakkauden jäljillä. 21.10 Urheilu-uutiset. 08.50 Näin Norjassa. 22.05 Bones (12). Reportaasissa herkutellaan kahdella samanlaisella, samana päivänä samassa sairaalassa tapahtuneella ja saman lääkärin tekemällä hoitovirheellä. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 15.20 Nanny. 19.00 Rapport. 09.40 Kauniit ja rohkeat (7). 10.45 Jalkapallo: Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, Ranska Vietnam, Etelä-Korea. Hero 08.10 Made in Chelsea. 10.00 The Late Late Show with James Corden. 00.30 Pyöräily: Giro Today Italian ympäriajon huippuhetket. 10.00 ja 10.30 Muuttajat. 05.00 SVT Nyheter. 14.40 Made in Chelsea. 23.10 NCIS Rikostutkijat (12). 16.40 SVT Nyheter. Bergman tulee mieleen tämänkin elokuvan huolellisista kuvista ja keskittyneestä näyttelijäntyöstä. 09.10 TV Shop Tvins. Henkilökuva presidentti Mauno Koivistosta tämän 70-vuotissyntymäpäivän kynnyksellä. 03.00 SVT Nyheter. 22.00 Pyöräily: Giro Today Italian ympäriajon huippuhetket. 10.05 Hundra procent bonde. 09.00 Haasta Hans. Suora. 4/7. 21.30 Kesäkonsertti Schönbrunnista. Kun he kävivät tekemään uutta versiota William Castlen vanhasta kauhule?asta, ei tehosteita ja meteliä pitänyt puuttuman. 00.10 Revolution (16). 10.05 Emmerdale (S). 19.00 Tennis: ATP-turnaus, Geneve, Sveitsi. 02.00 SVT Nyheter. 03.05 24 Vision. Uusia konsteja edustaa itseironinen, lajityyppitietoinen huumori, joka on kuulunut Screamle?oihin aivan alusta alkaen. 22.05 5D: Ikärajaton rakkaus. Marokkolaiset lihapullat. 10.00 Jumalanpalvelus. 18.55 Sportnytt. 20.00 Arvokaman etsijät. 13.00 Hansin grillikesä. (USA 2003) Kolmetoista aavetta Kutonen klo 21.00 . SVERIGES TV2 06.00 SVT Nyheter. Direkt. 20.00 Lentoturmatutkinta. 02.30 Pyöräily: Italian ympäriajo, 18. 13.07 Ambulanssissa. Kausi 2, 4/4. 23.00 Tuurin kyläkauppias. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). Outo riippuvuus. 15.45 Rakkaimmat autot. . 02.00 Good Wife (7). Naisen ja miehen, yläja alaluokan välinen valtapeli on Strindbergin draaman ydintä. 00.10 Babel. 23.40 Sagan om ringen härskarringen. 12.10 Kakkukuningas. 18.00 Leijonan luola USA. 20.00 Hieronymus Bosch – hyvän ja pahan voima. 17.35 Vårt bröllop. 20.30 Yle Uutiset. 21.00 Tennis: Get Ready. 00.00 Holmes NYC (12). 07.50 Maailman hauskimmat kotivideot. 02.05 Sportnytt. Osa 3198: Pietarin arvosana on sauna cum laude. 19.00 Fast n’ Loud. 01.00 Terapian tarpeessa. Koiviston siunaa hautaan emerituspiispa Eero Huovinen. Odottavan aika on pitkä. 22.00 Laleh i Globen. (U) 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). (U) 23.52–02.30 Psychobitches (12). Miirror glaze -kakku. FOX 06.00 Sky News. 16.50 Jäitä hattuun (7). Rakkautta ilmassa. 21.00 Elokuva: Sietämätöntä julmuutta (7). 17.00 Yle Uutiset. Ulrich. 11.00 Tehoneliöt haussa. 08.00 Hurjimmat eläimet. 14.25 House (12). Holland nimittäin järjestää tapahtumien rekonstruktion ja käy tarkkaan läpi kuuluisan Zapruderin ?lmin ja nivaskan muita kaita?lmejä. 18.00 Terapian tarpeessa. 21.20 Jalkapallo: Alle 20-vuotiaiden MMkilpailut, Ranska Vietnam, Etelä-Korea. 18.55 Lonkeroiset. 14.00 Hell’s Kitchen. 15.30 Rakkaimmat autot. 20.00 Vem vet mest junior. 12.00 Neljät häät Amerikassa. 01.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 14.35 Tonje och renarna. 15.30 ShowHau. 17.25 Aistit avoinna Italiaan. Minulle se merkitsee totuuden etsimistä siten, että toimittaja suhtautuu aiheeseensa kriittisesti mutta neutraalisti, erilaiset näkökulmat huomioonottaen ja aihettaan mahdollisimman monipuolisin faktoin selvittäen. Kooste. 23.07 Millainen oli 1980-luku?. 12.45 Seinfeld. 19.00 Stand Up! 20.00 Vain elämää. 19.00 Selviytyjät. Kausi 1, 3/6. 01.40 ja 02.10 Family Guy (12). (U) 08.00 Yle Uutiset. 23.00 TV4Nyheterna. 18.30 Koirakuumetta. 04.00 Jalkapallo: Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, Ranska Vietnam, Etelä-Korea. Miirror glaze -kakku. 16.30 Laurin talot. 02.20 24 Vision. 21.00 Kronprinsessan Victoria 40 år. 19.00 Nettideittaajat. 04.05 24 Vision. Tanskan yleisradioyhtiön DR2-televisiokanavan nyt nähtävä puolituntinen vuodelta 2015 ei täytä kriteerejäni tutkivan journalismin tasosta. 13.15 Sisarvaimot. Reformaation juhlamessu Isonkyrön vanhassa kirkossa. Presidentti John F. 15.40 RSO: Jean Sibelius 4. FRII 08.25 Viestejä tuonpuoleisesta. (USA 2012) Sietämätöntä julmuutta TV5 klo 21.00 ??. 16.50 Novosti Yle. 12.50 Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset. 12.10 Tuhoutunut sekunneissa. 18.00 Neljät häät Amerikassa. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 12.50 Martina ja hengenpelastajat. 01.30 Jalkapallo: Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, Ranska Vietnam, Etelä-Korea. 19.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 14.00 Hurjat mökkiurakat. 8/10 Talous. 10.00 SVT Nyheter. 12.05 Voittoa asuntokaupoilla. 20.55 Elokuva: Neiti Julie (12). (U) 11.40 Sukujuuria etsimässä. 20.10 Sporten. 4/6. (USA 2011) PEKKA ERONEN Häkkilintu lensi Irlantiin ELOKUVAT JESSICA CHASTAIN härnää Colin Farrellin esittämää palvelijaa August Strindbergin klassikon englanninkielisessä elokuvasovituksessa Neiti Julie. 13.20 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen. etappi, Tirano Canazei. 18.15 Pyöräily: Giro Extra. 15.05 Trädgårdstider. Historia toistaa itseään. 22.00 Victoria. 11.05 Mauno Koivisto muistoissa. 16.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 23.00 Huumebisnes Oy. 19.00 ja 19.30 Family Guy (12). 18.30 70’s show (12). Vieraina Lionel Richie, Jenna Dewan Tatum. . 18.30 Rajaton rakkaus. 08.05 Luontoretkellä: Huippuvuorten laella. 00.15 Rysän päällä. Farrell tempoilee jälkimmäisenä jossain intohimon ja kaunan, inhon ja itseinhon välimailla. 06.00 LIVE: Astral-TV. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 07.00 DMC: Taikuuden tuolla puolen. 4/6. Yhä useampi menehtyy opiaattien yliannostukseen. Kausi 4, 12/12. 22.30 Bitchkram. Ulrich. Kennedyn murha on eittämättä salaliittoteorioiden keidas, joka ei tunnu kuivuvan koskaan. 10.0011.00 Lemmen viemää (7). 08.25 Angry Birds Piggy Tales. 04.00 SVT Nyheter. Lohja. 15.50 Yksityisetsivä Wolfe (7). 13.00 Jättimäiset purkuhankkeet. 08.15 Jalkapallo: Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, Portugali Costa Rica, Etelä-Korea. 20.00 Illallinen äidille. 08.50 Tykkää mun ravintolasta. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (7). Tässä vuonna 2013 valmistuneessa dokumentissa toimittaja-kirjailija Max Holland yrittää vanhojen amatööri?lmien pohjalta hahmottaa, mitä tapahtui Dallasissa 22.11.1963. 16.30 Seinfeld. Kausi 5, 8/12. 20.30 ja 21.00 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 17.00 Top Chef. 00.35 SVT Nyheter. 13.35 Leijonan luola UK. Direkt. 12.00 Rikkaiden panttilainaamo. 15.25 Tjejen som föll överbord. Steve Carrellin esittämä terapeutti on kolmas syy katsoa tämä elokuva. 07.10 Rusty Rivets. 21.00 Salatut museot: Sotilaiden jäljillä. 08.15 Daltonit (S). 14.00 Ihmemies MacGyver (12). Sinfonia. Leskimiehen suru. 23.15 Victoria. 10.40 Return to Amish. Piipittävien animaatio-oravien jatkoseikkailu autiolla saarella on turhan rutiinimaista kohellusta. 15.10 Kultur i farozonen. 19.00 Seitsemän Uutiset. SVERIGES TV4 06.15 De fem legenderna. 01.10 Hengenvaarallisesti lihava. 02.40 Toimintakomedia: Rush Hour 2 (12). 14.05 Salatut museot: Keräilijöiden maassa. 08.35 Kakkukuningas. Dokumentin ansio on tervehenkinen lähestymistapa; väitteitä pyritään todistamaan ilman ennakkoasenteita, eikä tuloksista vedetä liioiteltuja johtopäätöksiä. 22.00 Aktuellt. 05.15-05.45 Kaara. 09.05–09.49 Sydämen kutsumus (12). 10.35 Hell’s Kitchen. 20.00 Maailman hauskimmat kotivideot. Vieraina Jim Carrey, Al Madrigal, Andrew Santino, Erik Griffin. 21.30 Sinkkuisät rakkautta etsimässä. Ainakaan hyvät elokuvat eivät heitä nyt kotisohvalle houkuta. 20.30 Rapport. 01.10 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. (U) MTV3 06.00 Aamusää. 07.45 Äntligen hemma. 19.50 Keno. 22.15 Sportnytt. 10.00 ja 10.30 Science of Stupid. 11.00 Stafettkarnevalen 2017. Yhden niistä ohjasi Mike Figgis vuosituhannen taitteessa. Hän on kirjoittanut kirjan karmivista kokemuksistaan, ja selvää on, että kohta niitä saadaan lisää. Carleno. Tapahtumatkin on siirretty 1890-luvun Irlantiin. 07.32 Olipa kerran. Onnea, Urpo! 06.52 Nelli ja Iiro (S). 00.40 Rikkaiden panttilainaamo. 22.00 Kymmenen Uutiset. SVERIGES TV1 07.30 Strömsö. 06.00 LIVE: Astral-TV. (U) 02.00–02.54 Rush (12). 13.00 SVT Nyheter. 16.45 La traviata regi: So. Tämän elokuvan pariskuntaa ei sen sijaan saisi terapiaan puskutraktorillakaan. 15.10 Kandit. 07.00 Jalkapallo: Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, Italia EteläAfrikka, Etelä-Korea. . 18.25 Vem vet mest junior. Ohjelma käsittelee Tanskassa työskentelevien ulkomaalaisten lääkärien pätevyyttä. 14.00 Pyöräily: Giro Extra. (Norja 2014) Alvin ja pikkuoravat 3 Nelonen klo 9.00 ?. Kuitenkin sen rivien takana ja poimuissa muhivat pohjoiset ulottuvuudet ja arktinen hysteria. 19.20 Päivän sää. 18.00 BUU-klubben: Bärtil. Katsellaan Susannan kanssa Albi Lumiukko, Maanviljelijä Miro, Pusse, Keppihevostalli, Q Putti 5 ja Retki-Roope. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset. 08.24 Galaxi. Suomenkielinen jälkiäänitys ja smur?mainen hittiparaati saattavat pienimpiä katsojia toki ilahduttaa. 21.00 23.00–00.00 Hiljainen todistaja (16). 00.00 Rysän päällä. 00.10 Sisarvaimot. 20.55 Lokala nyheter. 16.55 Remonttipainajainen. TUIJA HEIKKILÄ Leimaava ohjelma hoitovirheistä JFK: Kadonnut luoti National Geographic klo 22.00 ???. Kausi 1, 9/10. 11.00 ja 11.30 Rajavalvojat. 08.28 Angry Birds Stella. 08.35 Lego Nexo Knights (7). 11.20 Världens fakta: Naturkatastrofer. 06.25 ja 06.35 Myyrä ja Panda. 16.20 Jon ja Kate +8. 20.50 Pulkkinen (12). 22.05 Selviytyjät. 01.40 24 Vision. 01.05 Suomen surkein kuski. Sub 09.30 Salatut elämät. Mukana Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura ja katolisen kirkon piispa Teemu Sippo. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.5. Filmisarjan konkarit Sidney (Neve Campbell), Gail (Courtney Cox) ja Dewey (David Arquette) kohtaavat, kun Sidney saapuu promootiokiertueella kotikaupunkiinsa. 09.00 Kauppaneuvos Jethro. 07.20 Starat lastenvahteina. 11.20 ja 12.05 Äidin ja isän autokoulu. 12.30 Aivopelit. Suora. Suora. 23.00 Elokuva: Warrior (16). 14.40 Extrema hotell. 15.00 Neljät häät Amerikassa. Kausi 4, 6/12. Chastain, joka muuten muistuttaa paljon nuorta Ullmannia, tulkitsee nimiroolia. 09.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. etappi, Morena Ortisei St. 04.10 ja 04.40 Huutokaupan aarteet. 15.40 Satuhäät. 12.45 Jon ja Kate +8. Yle Teema & Fem klo 19.00 . 19.25 Tulosruutu. 08.00 Kung Fu Panda (7). 10.45 Elokuva: Lego Friends: Girlz 4 Life. 08.25 Futaajat. 03.15 Yksityisetsivä Wolfe (7). 06.10 Vårt bröllop. Direkt. 21.00 Blindspot (12). 17.10–17.53 Sydämen kutsumus (12). 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 00.05 Fast n’ Loud. Osa 3/5. 06.25 FOX Kids. Yle Teema & Fem 09.03 Minun totuuteni: Margareta Winberg. 01.10 Naismurhaajat (16). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). ONNIMANNI LIUKKONEN Paljastavatko ?lmit totuuden. (U) 09.00 Yle Uutiset. 11.00 Suuret pienet talot. Tule kotiin, Steffy. 05.50-05.59 Sky News. 12.00 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 12.20 Elokuva: Lemmenlomalla. Mauno Koiviston vuodet 1945–1982. 01.30 Pernilla Wahlgrenin maailma. 08.50 Nyhetsmorgon. Juhannusyön vipinöissään hän alkaa härnätä isänsä palvelijaa Jeania. 08.37 Nokkelikot (7)
Kaikkiaan oikeus hylkäsi syytteet terroristisessa tarkoituksesta tehdyistä murhista, avunannosta terroristisessa tarkoituksessa tehtyihin murhiin, surmaamalla tehdystä törkeästä sotarikoksesta, avunannosta surmaamalla tehtyyn törkeään sotarikokseen ja terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn törkeään pahoinpitelyyn. Vuonna 2003 amerikkalaiset nimesivät sen uudelleen Camp Speicheriksi. Jos lapsi tai nuori on kuullut väärää tietoa tai tapahtumaa on paisuteltu, pitää väärät käsitykset oikaista. ALDE DETHLEFFS GLOBE T661 -13 Aj. –?On hyvä huomioida, että tällainen vaarallinen ilmiö on olemassa ja pohtia, kannattaako kaikkiin paikkoihin mennä tai jokaiseen maahan matkustaa, kannattaako asioista ottaa hieman selvää etukäteen. Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Oikeus katsoi, että tuomio ei voi perustua liian vahvasti anonyymille todistelulle. Tähän mennessä esille ei ole tullut mitään rikokseen viittaavaa. Palaneesta talosta löytyi vainaja Mikkelissä (KP) 34-vuotias mies tuomittiin useista varkauksista, näpistyksistä ja varkauksien yrityksistä 60 päivän ehdolliseen vankeuteen sekä korvaamaan aiheuttamiaan vahinkoja noin 1?900 euron edestä. paprikat jne. Tihutyöt olivat tapahtuneet elo–lokakuussa 2015 pääasiassa Haapajärvellä, missä hän oli varastanut muun muassa lenkkikengät, ravintolisiä, salmiakkipastilleja ja kaksi hajuvesipulloa. Myös festivaalikauden viikonloppuna Helsingissä aloittava Maailma kylässä -tapahtuma on tiiviissä yhteistyössä poliisin kanssa, kertoo tapahtuman viestintäpäällikkö Johanna Eurakoski. Barettimies näkyi lyhyesti Syyttäjän avainaineistoa oli Isisin propagandavideo, jolla punabarettinen mies ampuu maassa makaavan miehen lähietäisyydeltä. kaupungista koilliseen. Vuonna 2014 äärijärjestö Isis hyökkäsi rajusti Tikritiin. WWM-439) tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. asti! vain su 28.5. Ehkä luettavissa on se, että olemme olleet liikaa vieraan järjestelmän varassa. Pietarsaaressa varastettu asuntovaunu Sanni Aho KAUSTINEN Kaustisen kunnanhallitus esittää edelleen valtuustolle takauksen myöntämistä Kiinteistöyhtiö Rekipolskan 960?000 euron lainalle. Manchesterin terrori-iskun kaltaiset teot voivat herättää monenlaisia tunteita lapsissa ja nuorissa kesän festivaalija lomamatkakauden kynnyksellä. Oikeutta häiritsi myös se, että irakilainen tuomari esti esittämästä anonyymeille todistajille kysymyksiä, jotka koskivat tiedonhankintaa esitutkinnassa. 111tkm. Poliisi ja pelastuslaitos selvittävät palon syttymissyytä ja vainajan henkilöllisyyttä. 9-18 AVOINNA HELATORSTAINA KLO. Hänen mukaansa mikään ei viittaa siihen, että tapahtumaan ei olisi turvallista tulla. 040 561 7744 / 050 352 1177 Höyläämönkatu 1, KOKKOLA DETHLEFFS ESPRIT T 6700 -11 aJ. . Hätäkeskus sai ilmoituksen tulipalosta Heilanmäessä hieman ennen kello 17:ää. Riskejä on arvioitava rationaalisesti Pelko voi kaihertaa aikuisenkin mieltä, jos nuori on menossa esimerkiksi konserttiin tai festareille pian musiikkitapahtumaan kohdistuneen iskun jälkeen. TORSTAINA 25.5.2017 KESKIPOHJANMAA 20 LYHYESTI Mikko Gustafsson HELSINKI (STT) Pirkanmaan käräjäoikeus päätti hylätä kaikki syytteet niin sanotussa irakilaiskaksosten jutussa. Pari kertaa murto oli jäänyt vain yritykseksi. Oikea tieto voi rauhoittaa Aikuisen on tärkeää selvittää, mitä nuori on tapahtumasta kuullut, mitä siitä ajattelee ja millaisia tunteita se herättää. Laina Puhkionkallion frisbeegolf-yhdistykselle täysimittaisen frisbeegolf-radan rakentamiseen Kaustisen Puhkionkallion maastoon menee kunnanjohtajan esityksestä Kaustisen kehitysyhtiön päätettäväksi. Festivaalijärjestäjät seuraavat Manchesterin tapahtumia tarkkaan KOTKA (STT) Kymenlaakson käräjäoikeus antoi keskiviikkona tuomiot jutussa, jossa Suomeen tuotiin yli 20?000 ekstaasitablettia, yli 7 kiloa ekstaasia ja suuret määrät muita huumeita. 45.900,44.900,36.900,Puh. Irakilaiskaksosten murhaja sotarikossyytteet kaatuivat käräjillä Oikeus ei halunnut antaa liian suurta painoarvoa anonyymille todistelulle AINAKIN TUHANNEN JOUKKOMURHA . . Yksi varkaus ja siihen liittynyt murto oli tapahtunut Oulaisissa, missä hän oli vienyt olutta. Tomaatteja 16 eri lajiketta! Tomaatteja 16 eri lajiketta! KASVIHUONEKURKUN KASVIHUONEKURKUN JA TOMAATINTAIMET á á 3,50 3,50 € € Bendersin piha-ja muurikivet Bendersin piha-ja muurikivet heti varastosta, tule heti varastosta, tule tutustumaan yli 500 neliön tutustumaan yli 500 neliön näytealueisiimme! näytealueisiimme! AVOINNA HELATORSTAINA KLO. Irakilaisveljekset otettiin kiinni joulukuussa 2015, joten he ehtivät olla vangittuina noin puolitoista vuotta. Irakista saadut esitutkintakertomukset puolestaan eivät tyydyttäneet tuomioistuinta laadultaan. –?Meillä on turvatarkastukset kaikilla sisäänkäynneillä ja tarkastamme kaikkien laukut, Niemelä kertoo. Tärkeää on myös tietää, mitä pelkoja asia herättää ja miten siitä puhutaan nuoren kaveripiirissä. Hallitus esittää tämän kauden viimeiselle valtuustolle hyväksyttäväksi kunnan hallintosääntöä. Veljekset saattavat saada isot koppikorvaukset HELSINKI (STT) Raskaista syytteistä vapautuneen irakilaismiehen asianajajalla oli keskiviikkona hyviä uutisia vankilaan vietäviksi. 050 583 2479 | www.taimitaikurit.fi 50 50 ,00 ,00 € € Rantakatu 10, Kokkola, MEDIAKULMA, puh. Parivuodemalli. Syytteiden käsittely alkoi keskiviikkona Lapin käräjäoikeudessa. Törkeästä eläinsuojelurikoksesta voi saada vankeutta neljästä kuukaudesta neljään vuoteen. Miehen epäillään jättäneen koiransa ilman ruokaa kytkettynä omalle pihalleen, josta eläinlääkäri löysi eläimen kuolleena. –?Huojentunut, helpottunut, tietenkin, kuvaili asianajaja Mika Miesmäki päämiehensä tunnelmia. EPA/ANDY RAIN Näin puhut teinille Manchesterin iskusta Kuuntelu on tärkeintä, sanoo psykologi HELSINKI (STT) Suomessa festivaalijärjestäjät seuraavat tarkasti Manchesterin terrori-iskun selvittelyä, koska esiin saattaa nousta jotain omassa tapahtumassa huomioitavaa. Vaikka esimerkiksi barettimiehen liikkumisessa ja ruumiinrakenteessa saattoi oikeuden mukaan nähdä yhtäläisyyksiä veljeksiin, ei oikeus katsonut voivansa varmistua henkilöstä. –?Ruanda-jutussa meidän oli mahdollista hankkia näyttöä tavalla, joka oli tuttua meille ja tuomioistuimelle. Valvontakameran mukaan tekijät ovat kaksi tummiin pukeutunutta miestä, jotka olivat liikkeellä valkoisella mopolla. Hänen mukaansa tuomio täytyy ensin analysoida ja asiasta keskustella apulaisvaltakunnansyyttäjän kanssa. Kesäkuussa 2014 tukikohdasta poistui yli tuhat alokasta ja sotilasta kävellen, ilman aseita ja siviilivaatteissa. Rikokset tapahtuivat pääosin Kotkassa vuosina 2013– 2016. Manchesterissa epäilty itsemurhapommittaja iski konserttiareenalle, jonne oli kokoontunut paljon teini-ikäisiä pop-konserttiin. Huoli omista lapsista on normaalia, Finnilä-Tuohimaa muistuttaa. 9-18 HELATORSTAIN TARJOUS: HELATORSTAIN TARJOUS: Pyöreä 80cm marjapensastuki Pyöreä 80cm marjapensastuki RUUKKUPERSILJA RUUKKUPERSILJA (norm. Tukikohta tunnettiin alun perin Aavikkotukikohtana. Laitinen arvioi, että oikeudelle ongelmallista on ollut luottaa irakilaiseen järjestelmään. alk. Rekipolskan luhtitaloille takaus Kaustisella /kotimaa www. Jos syyttäjä jättää jutun ajamisen vapauttavaan käräjäoikeuden tuomioon tai syytteet kaatuvat myös ylemmissä oikeusasteissa, veljeksillä on mahdollisuus hakea syyttömästi vangituille tarkoitettuja korvauksia. 13.00 18.00 MAHTAVA VALIKOIMA MAHTAVA VALIKOIMA HYÖTYKASVIEN HYÖTYKASVIEN TAIMIA: TAIMIA: Yrtit, tomaatit, kurkut, Yrtit, tomaatit, kurkut, paprikat jne. Syytteet nurin, ja vapaus koittaa saman tien. Kiinteistöyhtiö aloittaa tämän vuoden aikana luhtirivitalon rakentamisen Knöysingintielle ja vastavakuudeksi kunnalle Rekipolska tarjosi kiinteistökiinnityksiä. Miestä syytetään myös avovaimonsa törkeästä pahoinpitelystä viime syksynä. asti! (+ 20 20 € € pantti pantti säkistä) säkistä) Pihan istutusalueet istutusalueet nopeasti siistiksi! nopeasti siistiksi! – KAIKKI MITÄ TARVITSET UNELMIESI – KAIKKI MITÄ TARVITSET UNELMIESI PUUTARHAAN! PUUTARHAAN! KESÄKUKAT • TAIMET • MONIVUOTISET KASVIT • PUUTARHATUOTTEET • VIHERRAKENTAMINEN TÄYDEN PALVELUN VIHERKEIDAS Pih ih Pih (((((((( Palvelemme Helatorstaina 10-18 Pe 9-19 La 9-16 Su 11-16 Topparbackanpolku 1, 67600 Kokkola puh. Tukikohta sijaitsee noin 16 kilometriä Tikritin . Miehen epäillään näännyttäneen terrierinsä nälkään MIKKELI (STT) Palaneesta omakotitalosta löytyi vainaja Mikkelissä keskiviikkona. Miettiä voi sitäkin, minkä tyyppisiä matkoja tällä hetkellä kannattaa tehdä. klo 9 AVAJAISET pe 26.5. Huumeita myytiin netissä esimerkiksi Essomies-myyntiprofi ilin kautta. Palaneessa talossa on asunut yksin 1920-luvulla syntynyt henkilö. 41tkm. 050-4088508, www.kultasepanliikehannaniemi.. Kotimaan uutiset tuoreeltaan www.lindell. Turussa järjestettävän Ruisrock-festivaalin promoottori Mikko Niemelä ei usko iskun juuri vaikuttavan tapahtuman turvajärjestelyihin, koska niiden eteen on tehty työtä jo kauan. Lautakuntien kierroksella hallintosääntöön tehtiin pieniä sanamuutoksia, jotka hallitus hyväksyi. Poliisi pyytää vihjeitä tekijöistä numeroon 029 541 5809. Niin sanotut koppikorvaukset ovat viime vuosina olleet keskimäärin reilusti yli sata euroa per päivä. Syyttäjän mukaan jompikumpi syytetyistä ampui ainakin 11 ihmistä. Tukikohdassa oli lisäksi noin 1 300–1 500 armeijan alokasta. –?Näin ollen johtopäätösten tekeminen kyseisistä kuulustelupöytäkirjoista on joka tapauksessa epävarmaa, oikeus totesi. Vihjeitä otetaan vastaan virkaaikana numerossa 029 541 5809 tai kiireellisissä tapauksissa numeroon 112. Hänen mukaansa näytön kasaaminen olikin aivan erilaista kuin esimerkiksi Ruandan joukkomurhajutussa, jossa suomalaiset pääsivät toimimaan vapaammin. Lähtijät päätyivät Isisin käsiin. . Esimerkiksi konserteissa terroriiskun ohella ihmisiä on loukkaantunut äkillisissä ukkosmyrkyissä tai tallautunut ruuhkissa. –?Tämänkaltaisessa tilanteessa vastaajien puolustautumisen kannalta on keskeistä pystyä selvittämään todistajien taustat ja asiaan liittyvät kytkennät, mitä ei ole käsiteltävässä asiassa kyetty tekemään Suomen viranomaisista riippumattomista syistä, oikeus totesi. Vainajan henkilöllisyyttä ei poliisin mukaan ole vielä saatu varmistettua. Krister Henrik Nikkinen, 35, sai 3 vuotta ja 3 kuukautta törkeästä huumausainerikoksesta ja Iiro Anton Rajatalo, 27, 2 vuotta muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta. Kaikkia riskejä elämästä on kuitenkin mahdotonta eliminoida. Kouvolassa neljälle tuomiot törkeistä huumerikoksista ROVANIEMI (STT) Kemijärveläisen miehen epäillään antaneen saksanmetsästysterrierinsä nääntyä nälkään. Hellevi Raita Salla Salmela HELSINKI (STT) Laajasti uutisoidut terrori-iskut voivat hämmentää ja pelottaa lapsia ja nuoria, varsinkin, kun uhrien joukossa on ikätovereita. 044 724 0910 KKuorikate uorikate 11 m m 3 3 --suursäkissä suursäkissä Pulleat Pulleat Pelargonit Pelargonit 10 10 ,00 ,00 € € 4 kpl 4 kpl Tarjous voimassa Tarjous voimassa vain su 28.5. ERÄ 10,5cm ruukussa 5,00 5,00 € € 1,00 1,00 € €. Syyttäjän mukaan mies on aiheuttanut koiralle pitkittynyttä ja suurta kärsimystä. Tuhannet Irakin armeijan sotilaat pakenivat Camp Speicheriin. Erillisvuoteet matalalla. Riskit ovat todellisia ja on yritettävä pohtia, mikä on niiden ja faktatiedon valossa järkevää, FinniläTuohimaa sanoo. –?Silloin annetaan oikeaa tietoa tapahtuneesta ja siitä, millaisia riskit Suomessa ovat. Asiaa kannattaa hänen mukaansa pohtia rationaalisesti. Osa heistä päästettiin vapaiksi, mutta suurin osa teloitettiin. Kuulustelupöytäkirjojen kirjaamistapa oli oikeuden mukaan suomalaista yleisluontoisempi, eikä todistajien ilmoittamien tietojen alkuperää ollut selvitetty tarkasti. Miehelle vaaditaan myös viiden vuoden eläintenpitokieltoa. Mutta on mahdollista antaa tunteille oikeutus kertomalla, että tällainen on kaikista pelottavaa, Finnilä-Tuohimaa sanoo. Kun sitä ei oikein tunneta, niin se voi näkyä sitten tällä tavalla. Niemelän mukaan Ruisrock työskentelee tiiviissä yhteistyössä poliisin sekä pelastuslaitoksen kanssa. Manchesterin terrori-iskun kaltaiset teot voivat herättää monenlaisia tunteita kesän festivaalija lomamatkakauden kynnyksellä. Asiaa nuorten ja lasten kanssa käsiteltäessä tärkeintä on kuunteleminen ja tilan antaminen tunteille, sanoo psykologianopettaja Katarina Finnilä-Tuohimaa Åbo Akademista. Oikeus piti ongelmana sitä, että osaa todistajista kuultiin anonyyminä Irakista videoyhteyden välityksellä. 2,90) 2kpl/as. Murroista ja näpistyksistä ehdollista ja maksamista PEDERSÖRE (KP) Tiistaina yöllä murtauduttiin Pedersöressä liikekiinteistöön Meijeritiellä ja anastettiin kassa. Miehen epäillään lyöneen pyörätuolia käyttävää, halvaantunutta naista veitsellä kyynärvarteen. –?Barettimies esiintyy videolla lyhyen ajan eikä hänen kasvoistaan näy kuin sivuprofi ili. Kunta myy Puumalan turkikselle 2,9 hehtaarin määräalan 1?450 euron hintaan ja Koskisen turkikselle 4,35 hehtaarin määräalan 2?175 euron hintaan. Toisella miehellä oli selässään punainen reppu. Hallitus hyväksyi myös kahden maakaupan kauppakirjat turkistarhoille, jotka käyttävät määräalaa tarha-alueidensa vesienhallinnan parantamiseen. Oikeus huomioi myös, että tunnistaminen on tehty 2,5 vuotta joukkomurhan jälkeen. Syytteen mukaan irakilaiskaksoset olisivat osallistuneet Camp Speicherin joukkomurhaan Irakin Tikritissä vuonna 2014. n luonnonmukaiset lannoitteet ja torjunta-aineet •Paljon muuta! AVOINNA: Arkisin ........................7.30 20.00 Lauantaisin ................9.00 18.00 Sunnuntaisin............ Murtovarkaat liikkuivat valkoisella mopolla Pedersöressä PIETARSAARI (KP) Pietarsaaresta Fäbodasta on anastettu Hobby-merkkinen asuntovaunu (rek. Oikeus ei myöskään voinut riittävästi varmistua esimerkiksi tavasta, jolla veljesten tunnistamiset oli tehty. Camp Speicherin sotilastukikohdan perusti Irakin entinen diktaattori Saddam Hussein. klo 9 3 kpl:n 3 kpl:n PIONINIPPU PIONINIPPU 6,50 6,50 €€ UPEA UPEA LEIKKOHORTENSSIA LEIKKOHORTENSSIA 10 €€ 100 100 ensimmäiselle ensimmäiselle ruusu! ruusu! UPEA UPEA TERASSIHORTENSIA TERASSIHORTENSIA 19,90 19,90 €€ KESÄKUKKAKESÄKUKKAAMPPELIT AMPPELIT 2kpl 2kpl 30 30 € € alk. Marika Ada Emilia Karvonen, 23, sai 3 vuotta muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta. . Tapaus sattui Kemijärvellä talvella 2014–2015. 8,50) 5kpl/as.100kpl ERÄ (norm. Hyvin varustelu tyylikäs retkeilyauto. –?Tunnistamisen kannalta merkitystä on voinut olla sillä, että anonyymit todistajat ovat olleet tunnistamassa kahta ulkonäöltään samankaltaista veljestä, jolloin he ovat saattaneet etsiä valokuvista tähän ulkonäöltään sopivimmat vaihtoehdot, oikeus toteaa. Vainaja löytyi sammutusja pelastustöiden yhteydessä. Parhaat lahjat kesän juhlijoille Parhaat lahjat kesän juhlijoille Lahjakortti NÄE KUKKIEN KOTI NÄE KUKKIEN KOTI Kesän kukat ja valmiit amppelit Kesän kukat ja valmiit amppelit suoraan puutarhalta! suoraan puutarhalta! • Puut, pensaat, perennat • Kekkilän mullat ja lannoitteet • Neudorf. –?Tällaisten suurten tapahtumien kohdalla ihminen ei voi juuri tehdä asialle paljoa. 63tkm. GLOBECAR GLOBESCOUT -09 Aj. Syyttäjä harkitsee hovivalituksen rauhassa Valtionsyyttäjä Tom Laitinen ei toistaiseksi halua ottaa kantaa siihen, päätyykö syyttäjä valittamaan tuomiosta. –?Voi pohtia, ovatko riskit festivaaleilla samat Suomessa kuin Pariisissa. owers.com Auki: ma-pe 9-16 La 9-15 Su suljettu C i t y C i t y Shop Shop Ristirannankatu 9 Ristirannankatu 9 AVAJAISET pe 26.5. 25-vuotias Henri Joonatan Spelman tuomittiin 9 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen huumausainerikoksista, törkeistä huumausainerikoksista, lääkerikoksesta ja salakuljetuksesta. Lähdön syystä ei ole täyttä varmuutta