Sivu 6 Ruuskanen kiskaisi kultaa ennätystuloksellaan Antti Ruuskanen vastasi Kalevan kisojen parhaasta tuloksesta. Hän kiskaisi päätöskierroksen heitollaan voittotulokseksi oman ennätyksensä 87,79. Vihapuheeseen haluttaisiin vaikuttaa myös lainsäädännöllä. Saksa on pitkään vaatinut, että EU-elimet saisivat lisää valtaa valvoa jäsenmaiden talouspolitiikkaa ja määrätä rangaistuksia budjettialijäämästä. Asiasta kertoi saksalainen Der Spiegel-lehti. Viime vaaleissa lupautuneita oli vain yksi kaksi viikkoa ennen h-hetkeä, Nyman kertoo. Armeija tulitti kylää kranaatein. Hänen mukaansa hällä väliä -tyyli näkyy muun muassa suunnitteluja rakennusvirheinä. Oikeanlainen sieniveitsi ei saa olla liian terävä, jotta sillä ei tee itselleen haavoja. Hänen aikaisempi ennätyksensä 87,33 oli vuodelta 2008. Sivu 2 KOLUMNI Kahdeksannen kerran järjestetty venetsialaisten lastenpäivä veti Kokkolan kauppatorin täyteen lapsia ja lapsenmielisiä. Sairastuneiden etujärjestö Homepakolaiset kuitenkin muistuttaa, että aivan kaikille sisäilmasairaille ei hirsikään sovi. Sivu 4 Nauru ja laulu raikuivat torilla KP/CLAS-OLAV SLOTTE Annikka Kujala opastaa tulevia kauppasienineuvojia, miten käsitellä ruokasieniä huolellisesti maastossa. Esimerkiksi Kokkolan kokoomuksella on jo kolmisenkymmentä ja SDP:llä jopa 50 nimeä kasassa. –?Perinteinen suomalainen hirsija puurakentaminen on monelle allergikolle paras ja osalle ainut vaihtoehto. Kyse on vakavasta asiasta, puurakentamisen asiantuntija sanoo. Sivu 11 Aarreaitan kätköistä KP/ELINA NUOLIOJA Viikonlopun Kokkolan venetsialaisten tunnelmiin voi palata netin kuvagalleriassa. Reisjärvellä puolueet saavat asettaa yli 30 ehdokasta kukin. ELOKUUTA 2012 KLO 15 KOKKOLA +16 YLIVIESKA +17 KLO 9 +14 +13 Hinta 2,50€. Muun muassa Irlanti on vastustanut Saksan vaatimia uudistuksia. –?Jos rakentamisen tyyli ei muutu, kaikista taloista uhkaa tulla hometaloja, kun siirrytään energiatehokkaaseen rakentamiseen. Päiväkodin rakentaminen alkaa syksyn aikana, ja koulun rakennustyöt on tarkoitus aloittaa vuoden kuluttua. Kestotilattuna kotiin 0,73€ (sis. Pudasjärvellä Metsähallituksen työtekijät muuttivat noin vuosi sitten sisäilmaongelmia pakoon hirsitaloon. Sivu 3 Maalla loppukiri edessä Kuntauudistus näyttää lisäävän ehdokkaiden kiinnostusta paikallisvaaleihin Kokkolalaisen valokuvaajan Leo Torpan keräämässä häkellyttävässä kamerakokoelmassa konkretisoituu koko valokuvauksen historia. Sivu 3 Vihapuheeseen tiukentuva asenne AMMAN (STT–AFP) Syyrian oppositio syyttää hallitusta uudesta joukkomurhasta Damaskoksen lähellä olevassa kylässä. alv 9 %) Lilli Pirttimaa ei osaa pysyä poissa kirpputoreilta. Pudasjärvi Pohjois-Pohjanmaalla kyllästyi jatkuviin sisäilmaongelmiin. www.kp24.f i/venetsialaiset2012 Nro 234 Maanantai 27. Palola tosin arvelee kokoomuslaisten ehdokkaiden ajattelevan, että uudistus ministeri Virkkusen ajamalla tavalla on välttämätön ja tarpeellinen. Sivu 2 Puhtaita sieniä koreihin KP/HANNA RAUTIO Arkkitehtuurin professori Jouni Koiso-Kanttila:. Nymanin mukaan ehdokkaita on ollut jopa aiempaa helpompaa saada, ”sillä ihmiset haluavat päästä sanomaan, mitä mieltä he ovat kuntauudistuksesta. Kuntauudistus innostaa kokoomuksen Kokkolan kunnallisjärjestön puheenjohtajan Keijo Palolan mielestä myös hänen puoluettaan. Kahvan punainen väri auttaa sen löytämiseen mättäältä. Ehdokaslistojen jättöön on aikaa vielä kolme viikkoa ja meillä Reisjärven keskustassa on jo 12 ehdokasta. Kokkolalaiset valokuvaajat Karl-Erik Björndahl ja Michael Neunstedt toivovat kokoelman pääsevän pian arvoisiinsa tiloihin. Paikan päällä saattoi törmätä itse keisariin tai merirosvoon. Koiso-Kanttila pitää hirsirakentamista yhtenä ratkaisuna sisäilmaongelmien vähentämiseksi. Sivu 12 Lassi Jaakkola Oslo-Utøya oli syvä tragedia Norjalle ja norjalaisille, mutta kyllä se kosketti syvästi muitakin. Kun taloista tulee entistä tehokkaammin eristettyjä, tulee niiden myös olla entistä tiiviimpiä. Muuta hän ei voi, eikä taida juuri nyt halutakaan. Loppusuora ehdokashankinnassa on vielä edessä. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA BERLIINI (STT–Reuters) Saksan liittokansleri Angela Merkel haluaa, että Euroopan unionin perussopimuksen muutosta ryhdytään valmistelemaan jo tänä vuonna. Valtakunnansyyttäjänviraston työryhmä on esittänyt, että esimerkiksi blogin pitäjien ja Facebookin käyttäjien vastuuta selkiytettäisiin. Kapinallisten mukaan sotilaat teloittivat ja silpoivat ihmisiä umpimähkään. –?Olemme saaneet rohkaisevia kokemuksia hirsirakentamisen ekologisista ja huoneilmaa parantavista vaikutuksista, kaupunginjohtaja Kaarina Daavittila perustelee. Antti Savela (KP) Reisjärven keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Teuvo Nyman (kesk.) odottaa luottavaisin mielin tulevia kunnallisvaaleja. –?Meillä kokoomuksessa ei Kokkolaa enää kovin paljon haluta kasvattaa. Sitä vastoin suuremmissa kaupungeissa kuten Kokkolassa listat alkavat olla hyvällä mallilla erilaisen toimintakulttuurin vuoksi. LEHTIKUVA/AFP/JOHANNES EISELE HELSINKI (STT) Median keskustelupalstoilla suhtaudutaan vihapuheeseen entistä tiukemmin. Hänen mukaansa tiedossa ei ole, että käsittelemätön suomalainen mänty tai kuusi aiheuttaisi haitallisia kemiallisia päästöjä. Tutkija Reeta Pöyhtärin mukaan Norjan tragedia oli viimeinen herätin, joka sai mediat muuttamaan käytäntöjään. Käsidesin avulla käsihygieniasta voi huolehtia metsässäkin. Niin koskettaa myös attentaatin ja joukkosurman seurausten pohdinta. Viimeisellä heittokierroksella onnistui myös Ari Mannio, joka heitti kesän parhaansa, 84,62 ja nousi kolmossijalta toiseksi. Sen jälkeen joukot hyökkäsivät. Sivu 3 Nykyrakentamisella lisää hometaloja LAHTI (STT, KP) Pielaveden Antti Ruuskanen voitti kultaa miesten keihäänheitossa Kalevan kisoissa Lahdessa. Sivu 16 Merkel: Uusi EU-sopimus pian Angela Merkel. Nymanin mukaan hallituksen ajama kuntauudistus ei ole lannistanut maaseudun keskustalaisia ainakaan Reisjärvellä. Reisjärven tilanne ehdokashankinnan jäämisestä viime tippaan ei ole maalla poikkeus. Valtiollinen media kertoi sunnuntaina, että kylä oli ”puhdistettu terroristeista”. Kokonaisuutta pidetään koko Suomen laajimpana ja monipuolisimpana. Jos ja kun Suomen edesottamukset näyttävät komission kannalta moitittavilta, silloin pitää moittia. Syyriassa uusi joukkomurha Rehn puhuu myös kotimaassaan ja kotimaastaan komission suulla. Lähinnä yhteistyö Kruunupyyn kanssa tuntuu kovasti houkuttelevalta, Palola kertoo. Syyrialaisen kansalaisjärjestön mukaan viidessä päivässä kuoli yli 300 ihmistä. Ne ovat hänen elämänsä supermarketteja, missä yksilöllisyys ja persoonallisuus nousevat kunniaan. Se edellyttää kuitenkin täysin käsittelemätöntä puuta. –?Nyt on hyvä tilanne. Ruuskasen tulos on tämän kauden toiseksi paras maailmassa. Hän ihmettelee myös sitä, ettei rakenteita suojata sateelta työmailla. Se syytti ”terroristeja” kylän asukkaita ”traumatisoineista ” rikoksista. Ja minulle sitä ei ole kauheasti kehuttu”. Kaupunki on päättänyt rakentaa uuden päiväkodin ja 800 oppilaan koulun hirrestä. Sivu 2 KAMERAKOKOELMA ON OODI VALOKUVAUKSEN HISTORIALLE KP/CLAS-OLAV SLOTTE OULU (STT) Oulun yliopiston arkkitehtuurin professori Jouni Koiso-Kanttila arvostelee suomalaista rakennustapaa. Mukana olivat myös Peppi Pitkätossu ja Herra Tossavainen, jotka viihdyttivät yleisöä iloisesti haitarimusiikin tahdissa laulaen. Kokkolassa vaaliliitot voivat asettaa vaaleihin 76 ehdokasta kukin, sillä lista saa olla enintään puolitoistakertainen valtuuston kokoon?–?tässä tapauksessa 51 valtuutettua?–?verrattuna
. Rehn puhuu myös kotimaassaan ja kotimaastaan komission suulla. –?Historiallinen kokoelma on yksi Kokkolan houkuttelevimmista vetonauloista, johon kannattaa panostaa. Kokoelma on ollut nähtävillä Renlundin museoympäristön Suolamakasiinissa vuodesta 1990 lähtien, jolloin Leo Torppa myi keräilykokoelmansa Kokkolan kaupungille. Lappeenrannan teknillisen yliopiston kansainvälisten asioiden johtajan Janne Hokkasen mukaan lukukausimaksuista ei ole tullut kovin paljon tuloja, mutta ei merkittävästi menojakaan. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.30 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Alavieska, Halsua, Himanka, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kälviä, Lohtaja, Nivala, Perho, Sievi, Ullava, Veteli, SOITA 0800-30101 (24 t/vrk). Esillä teknologian kehityskaari Torpan keräilykokonaisuuden harvinaisin ja samalla vanhin kamera on kiekon mallinen Strins-vakoilukamera vuodelta 1886. Mitä ilmeisimmin se jatkuu niin kauan kuin Breivikin elinpäivätkin. Hokkanen huomauttaa, että kokeilu on kehittänyt esimerkiksi apurahajärjestelmää. Vakoilukameralla kuvattiin muun muassa teollisuutta. Oikeuspsykiatria saa vastakkaisista Breivik-diagnooseista vuosien purtavat. Stipendeillä voidaan tukea opiskelua. Sen paremmin surmaaja kuin syyttäjäkään eivät halua sitä jatkaa. Se esittelee koko 170 vuotisen teknologian kehityskaaren ja asettaa valokuvauksen historian perspektiiviin, Neunstedt kuvailee. Ministeriön Vuorinen tunnistaa ongelman. Hän valokuvasi ahkerasti Kokkolaa 50-luvulta lähtien. Niin koskettaa myös attentaatin ja joukkosurman seurausten ja vastaavia tapauksia ennalta estävien toimien pohdinta. Vuosikymmenten varrella hän keräsi mittavan noin 2 000 kameran ja valokuvausvälineen kokoelman. Keräilykokoelman yhteyteen olisi tarkoitus sijoittaa myös näyttelytilat, joissa esiteltäisiin vaihtuvia valokuvanäyttelyitä. Viisasta voi olla vaikeneminen. Valtiollisella tasolla tapahtuneen läpikäynti jatkuu jo tällä viikolla, kun Norjan parlamentti keskeyttää lomansa ja kokoontuu käsittelemään attentaatista ja joukkosurmasta laadittua laajaa, perusteellista ja erittäin kriittistä tutkimuskomission raporttia. Anteeksipyyntöä ei tippunut eikä lirissyt. Mieluisimpia kuvauskohteita olivat vanha kaupunki, rakennukset ja kaupunkimaisemat. Museoympäristön sivurakennus on liian pieni mittavalle kokoelmalle, eikä kaikkea ole saatu näyttävästi esille. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. . Oslo-Utøya oli syvä tragedia Norjalle ja norjalaisille, mutta kyllä se kosketti syvästi myös muita. Yksi liittyy kykyyn ja käytäntöihin kohdallisten mielentila-arvioiden tekemisessä. Se jää Norjan nykyisten sukupolvien vaikuttavimmaksi yhteiseksi kokemukseksi, johon palataan ja jota käydään eri tavoin läpi vielä monta vuosikymmentä. Sen helpompi saavutettavuus on tällä hetkellä meille ykkösasia, hän kommentoi. Aikanaan se sujautettiin liivin alle siten, että rungosta näkyi vain paidan nappia muistuttava linssi. Norjan poliisi ja maan muut turvallisuusviranomaiset saavat hitaasta toiminnastaan, heikosta tiedonkulustaan ja puutteellisista turvatoimistaan ankarat moitteet. Myöhemmin, muistelmissa tai muussa, suun voi puhua puhtaaksi. Uusin kamera puolestaan on ensimmäisiä pokkareita 80-luvulta. Torpan kamera on yksi harvoista säilyneistä, keräilijä ja valokuvaaja Karl-Erik Björndahl tietää. Ulkoministeri oli samaa, muut ministerit eri mieltä. Jo pidemmän aikaa museoväen tavoitteena on ollut saada Torpan kokoelmalle arvoisensa tilat. Yleisin peritty maksu on 8 000 euroa. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Metsä vastasi odotetusti. Suunnitelmia maalailtiin myös yhdessä Leo Torpan kanssa. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Korkeakoulut voivat periä lukukausimaksuja, jos niillä on apurahaohjelma. Ne saavat myös päättää, missä koulutusohjelmissa maksuja peritään. Joudumme kilpailemaan ilmaisten koulutusten kanssa, ja maksuja on vaikea perustella asiakkaille. –?Viimeisimpien ajatusten mukaan kokonaisuus siirrettäisiin jossakin vaiheessa museoalueelle rakennettavaan uuteen lisärakennukseen tai museokorttelin näyttelyhalliin. Tavanomaista suoremmin Rehn puhui myös Suomen suurlähettiläiden äskettäisessä kokoontumisajossa. Oslolaislehti Verdens Gang, hallintokorttelin attentaatissa evakkoon toimituksineen itsekin joutunut, ehti jo vaatia pääministerin eroa. . Yksi varma ja välitön johtopäätös onkin, että Norjan sisäiseen turvallisuuteen liittyvät säädökset, organisaatiot sekä toimintatavat ja -valmiudet käydään läpi tarkasti ja niihin tehdään tarvittavat muutokset. Viimeksi mainitun osalta korostuu ääriliikkeisiin ja niiden kasvualustaan pureutuminen. Lähes kaikki lukukausimaksuja maksavat opiskelijat saivat jonkinlaiset stipendit. –?Kattava kokoelma palaa valokuvauksen juurille. Rehn arvioi näiden pelaavan omaan maaliin epäilemällä integraatiota, harkitsemalla euroeroa ja murentamalla mahdollisuuksia euron pelastamiseen. MAANANTAINA 27.8.2012 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS UUTISET YHTEYSTIEDOT: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Apurahoja on myönnetty pääasiassa opintomenestyksen mukaan. Silloin joudutaan käymään läpi niin yksilöllisiä, yhteisöllisiä kuin yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Niin pitää, mutta niin pitää voida Rehninkin tehdä. Lasivitriinissä komeilee esimerkiksi Kodakin tekemä polaroid-kamera, josta yhtiö joutui pulittamaan alkuperäisen idean omistajalle patenttikorvauksia satoja miljoonia. –?Maksavien määrä ei ole niin suuri kuin se voisi olla. Museoassistentti Merja Passojan mukaan kokoelmaa ei ole haluttu piilottaa yleisöltä, vaan sen aukioloajoista on jouduttu tinkimään henkilökuntapulan takia. Rehnin puheita arvioitaessa, ja mieheen leimoja lyötäessä, kannattaa kuitenkin ottaa huomioon hänen asemansa. Komission mies Lassi Jaakkola lassi.jaakkola@kpk.. Juridisen prosessin päättämisen mahdollistaa se, että sekä sen osapuolet että norjalaisten valtava enemmistö kokevat tuomion oikeaksi. Ne liittyvät muun muassa turvallisuusriskien tunnistamiseen, viranomaisten väliseen tiedonkulkuun sekä turvallisuuskoneiston määrään, laatuun ja johtamiseen. Turistit varmasti tulevat katsomaan sitä kauempaakin, Michael Neunstedt uskoo. Esimerkiksi Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan kansainvälisten asioiden asiantuntija Hanna Sauli kritisoi lukukausimaksujärjestelmää. Kokeilulla selvitetään sitä, millaiset vaikutukset maksullisilla koulutusohjelmilla on korkeakoulujen kansainvälistymiseen ja opiskelijavirtoihin. . Ainutlaatuisessa kokoelmassa on lähes 2?000 kameraa ja valokuvaukseen liittyvää historiallista vempelettä lasinegatiiveista polaroid-kameroihin ja vanhan ajan studiovälineisiin. Suurlähettiläspäivien malliin. Anders Behring Breivik todettiin syyntakeiseksi, tietoiseksi tekemisistään, ja hän sai pisimmän tämän mahdollistaman tuomion. Niin paljon kuin avoimen yhteiskunnan etuja on attentaatin ja joukkosurman jälkeen painotettukin, niiden vääjäämättömänä seurauksena on juridisen, yhteiskunnallisen ja sosiaalisenkin kontrollin tiukentuminen. . Kirjoittaja on Keskipohjanmaan päätoimittaja. Lukukausimaksut toivatkin kuluja Kokeilu ulkomaalaisten lukukausimaksuista on jäänyt laihaksi Vuoden 1886 Strins-vakoilukamera on kamerakokoelman vanhin ja harvinaisin esine. Rehn on nykyisessä tehtävässään EU-komission mies, vieläpä sen varapuheenjohtaja, jonka akuuttina eli pysyvänä tehtävänä on euroalueen monikerroksisen talouskriisin hallinta. Siinä näkyy valokuvauksen historian kirjo aina 1800-luvun alusta 1980-luvun varhaiseen digitaaliseen aikaan saakka. Nyt Rehn pidättyy kommenteista, kun entinen euromeppi Esko Seppänen vertaa häntä ns. Suurempien tilojen myötä olisi mahdollista esitellä kokoelman yhteydessä lisäksi legendaarisen valokuvaajan ottamat ja keräämät vanhat valokuvat Kokkolan kaupungista. –?Nyt maksuista on tullut enemmän kustannuksia kuin voittoja. . Kokoelma on ollut esillä museon tiloissa vuodesta 1990 lähtien. Terijoen hallituksen johtoon nimitettyyn Otto Wille Kuusiseen (IL 25.8.). Näin laajaa kokonaisuutta on vaikea löytää mistään muualta, valokuvauksen opettaja ja harrastaja Michael Neunstedt toteaa. –?On arvioitu maksavien määrä, ja sen mukaan rakennettu prosessit ja järjestelmät. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: Kokkola, Alaveteli, Bosund, Eugmo, Haapajärvi, Haapavesi, Kinnula, Kolppi, Kruunupyy, Lepplax, Lestijärvi, Luoto, Oulainen, Pietarsaari, Purmo, Pännäinen, Reisjärvi, Teerijärvi, Toholampi, Ylivieska, Ytteresse SOITA 020 055 888 ma-pe klo 6-14, la-su klo 6-10. Maksujen perimisen edellytyksenä on se, että korkeakouluilla on apurahaohjelma. –?Kokoelma on koko Suomen ja jopa Pohjoismaiden mittapuulla hyvin arvokas. Norjassakaan ministerejä ja hallituksia ei kuitenkaan media vaihda. Pisteen raastavalle prosessille haluavat myös surmattujen omaiset ja väkivallanteoissa haavoittuneet. . Vaikutukset ulottuvat moninaisina myös turvallisuuskoneiston ulkopuolelle. FAKTA Kokeilu selvittää maksujen vaikutusta kansainvälistymiseen . Muuta hän ei voi, eikä taida juuri nyt halutakaan. Viranomaisten toiminnalle Breivik-raportti ei ruusuja jaa, lukuun ottamatta ruotsalaisia rajavalvojia. Hänen mukaansa kokeilun lähtökohtana oli se, että korkeakoulut voivat edistää kansainvälisyyttään ohjelmilla, joilla on siihen parhaat edellytykset. Loput paheksuivat ja vaativat, että asioista pitää voida puhua niiden oikeilla nimillä. Vuonna 2010 alkaneessa kokeilussa korkeakoulut voivat periä maksuja opiskelijoilta, jotka tulevat EUja ETAmaiden ulkopuolelta. Oppositio sitä yrittää, mutta ratkaisijan asemaan jäävät seuraavien vaalien äänestäjät. Vuonna 2011 maksuja perittiin 24 koulutusohjelmassa. Opetusja kulttuuriministeriö on asettanut kokeilulle seurantaja arviointityöryhmän. Paluu valokuvauksen juurille Kokkolassa Suomen laajin kamerakokoelma Museoassistentti Merja Passoja toivoo laajan kokoelman saavan pian uudet tilat. Lähettiläiden sijasta varsinaisena kohteena olivat kuitenkin maan johtavat poliitikot. Stipendit ovat Saulin mukaan tuoneet useita tuhansia euroja miinusta kokeilusta aiheutuneiden muiden kulujen lisäksi. www.kp24.. Kokoelma näyttävämmin esille Näyttelytiloihin pääsee vain Roosin talon aukioloaikoina tai tilauksesta. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa kritisoidaan sitä, että kokeilun tähänastiset tulokset ovat jääneet laihoiksi. KOLUMNI Anniina Nissinen KOKKOLA (KP) Kokkolalaisen valokuvaajan Leo Torpan keräilyharrastuksen tuloksena syntynyt kamerakokoelma on vertaansa vailla. . Mitä muotoja se saa, selviää, kunhan viranomaisja kansalaiskeskustelun painopiste siirtyy oikeusprosessista Oslon-Utøyan tapauksen muihin ulottuvuuksiin. Ja kun Rehnin puheet vaikuttavat täkäläisittäin moitittavilta, samalla mitalla pitää antaa takaisin. Oulun yliopiston kaikki kansainväliset maisteriohjelmat ovat mukana kokeilussa. Lukukausimaksukokeilu on käynnistynyt hitaasti, kerrotaan opetusja kulttuuriministeriöstä. Kokkolalainen Torppa oli aktiivinen lehtija dokumenttikuvaaja. Hokkasen mielestä tuloksia on vaikea saada, koska osallistuminen ei ole korkeakouluille pakollista. –?Suuri osa Kodakin instantkameroista tuhottiin ja niiden valmistaminen lopetettiin. Turun yliopisto aloittaa kokeilun tänä vuonna. Oikeusprosessi on ohi, mutta muilta osin Oslo-Utøya ei norjalaisia jätä. Opetusneuvos Birgitta Vuorisen mukaan hidasteena on ollut esimerkiksi kokeilun määräaikaisuus. Vuosikymmenten aikana kerätty kokoelma pitää sisällään monia erikoisuuksia. Jos ja kun Suomen edesottamukset näyttävät komission kannalta moitittavilta, silloin pitää moittia. Fair play. Niin ankarat, että Norjan ylin poliisijohto jätti ne kuultuaan ja ilman poliittista tukea jäätyään tehtävänsä. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Ei vähiten siltä osin, kuinka yhteiskunnallisia tekijöitä pitää ja voidaan ottaa huomioon, kun syyntakeisuutta ja -takeettomuutta arvioidaan. Lassi Jaakkola Oslo opettaa E U:n talouskomissaari Olli Rehn vaati anteeksipyyntöä, kun Timo Soini vertasi häntä alkuvuodesta kenraalikuvernööri Bobrikoviin. Kokeilu kestää vuoden 2014 loppuun asti.. Vuosien varrella kokoelmaa on täydennetty ja nykyisin suurin osa hänen hankkimistaan kameroista ja valokuvista on museon hallussa. 020 750 4400 vaihde puh. FAKTA Leo ”Lella” Torppa (1932–2012) . Torpan mittava kokoelma halutaan asettaa näytille teemoittain esimerkiksi vuodeksi kerrallaan. Altavastaajaksi joutuu joukkosurman jälkeisistä esiintymisistään kiitetty pääministeri Jens Stoltenberg. . KP/CLAS-OLAV SLOTTE Niina Rintala HELSINKI (STT) Ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuihin siirtyminen ei ole osoittautunut rahasammoksi. Kysymysten kysymykseksi tietysti jää, kuinka Oslo-Utøyan kaltaiset tapaukset ja niihin rinnastuvat väkivallanteot pystyttäisiin estämään. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Lassi Jaakkola 020 750 4401 Pääkirjoitustoimittaja Arto Hietalahti 020 7504403 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla O ikeusprosessi Oslon viimekesäisestä attentaatista ja Utøyan joukkosurmasta päättyi viime perjantaihin. Kumpikin reaktio on ymmärrettävä. Osallistuminen on korkeakouluille vapaaehtoista. Kokemuksesta tiedetään, ettei Norja ole ainoa maa, jossa vakavia ja joukkomittaisia väkivallantekoja voi sattua. Jyväskylän yliopistolla ei ole mukana yhtään koulutusohjelmaa. . Lähetä viesti numeroon 13525. Kokoelman kehno sijainti ja heikot aukioloajat ovat herättäneet keskustelua näyttelystä kiinnostuneiden keskuudessa – moni on käynyt kolkuttelemassa Suolamakasiinin lukittuja ovia väärään aikaan
Rehula muistuttaa, että lastensuojelun avohuollon asiakkaita on lähes 80?000. Rikollisen puheen rajoja on jouduttu toistuvasti etsimään korkeimmassa oikeudessa. Tuomiot hyvin harvinaisia Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan voi kovimmillaan tuoda jopa neljä vuotta vankeutta. Valmisti itse huonekalut käsittelemättömästä puusta. Poliisi aloittaa alkuviikosta molempiin turmiin liittyvät varsinaiset kuulustelut. Poliisin mukaan ulkopaikkakuntalainen poika kuoli sunnuntain vastaisena yönä sairaalassa. Vastuuseen Facebook-kavereista. Vesannolla viisija kahdeksanvuotiaat veljekset saivat käsiinsä aseen, joka laukesi. Kokkolan kokoomuksessa on myös keskusteltu kuntauudistuksesta, mutta eri sävyssä kuin oppositiopuolueissa. Käytännössä rikoksesta tuomitaan yleensä sakkoja. Kuntauudistus on puhuttanut, mutta se ei ole herättänyt kovin kuumia tunteita. Varsinkin tämä sairaus piiloutuu sen taakse, vaikka siitä ei välttämättä ole lainkaan kyse. Samassa kyselyssä yli 80 prosenttia haluaisi suomalaisille osto-oikeuden etenkin luovutetun Karjalan maihin. Sanomalehti Ilkka on mennyt vielä pitemmälle: keskusteluihin saa osallistua vain nimellä. Ehdokaslistat täyttyneet Kokkolassa Kokkolassa SDP:n ehdokasasettelu alkaa olla jo viimeistä silausta vaille ja kokoomuksenkin listoilla on mukavasti nimiä. Se on rakennettu perinteisin menetelmin ilman kemikaaleja. Luukkonen ei ole ongelmineen yksin, vaikka sairastuneiden tarkkaa määrää ei tiedetä. Sisäilmaongelmista hän ei päässyt kuitenkaan eroon, ja sairaus pääsi pahemaan. Edes vaimo ja kuusi lasta eivät pääse tapaamaan häntä ennen kuin ovat käyneet suihkussa ja vaihtaneet vaatteensa. –?Monella on muita kiireitä ja siksi yhteisiin asioihin ei tahdo riittää aikaa. Hoitajaminimi vaatisi 73 miljoonaa euroa HELSINKI (STT) Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula vaatii maahan huostaanottojen vähentämisohjelmaa. Toinen vahingonlaukaus koitui viisivuotiaan pojan kuolemaksi perjantai-iltana Vesannolla. Illmanin mukaan oleellista onkin erottaa laskelmoidut teot pelkästä hölmöilystä. Ilta-Sanomilla vastaava luku 12,6 prosenttia. –?Jos joku luulee, että tässä on lamaannuttu, hän erehtyy pahemman kerran. Lääkäreiden mielestä Luukkonen kärsi työuupumuksesta, stressistä tai jopa pelkotilasta koulurakennusta kohtaan. Suomen vaatimukset ovat sen mielestä ohjanneet kriisipolitiikkaa parempaan suuntaan ja vakuusvaatimukset ovat parantaneet Suomen omaa asemaa. LEHTIKUVA/MARKKU RUOTTINEN Eristeenä sammal, lattiassa rasvatonta maitoa . Hallitus hakee kiistaan ratkaisua vielä tiistaina ennen keskiviikkona alkavaa budjettiriihtä. . –?Nyt jos koskaan kannattaa lähteä ehdolle ja vaikuttaa tuleviin yhteisiin asioihin, Reisjärven keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Teuvo Nyman toteaa. Lempäälän rauhanyhdistyksen johdon mukaan kyseessä on yhdistyksen sisäinen asia, joten siitä ei keskustella julkisuudessa. Minulle on sanottu sairauden helpottavan, kun olen eristyksissä vuodesta kahteen vuotta, Limingassa Oulun kupeessa asuva Luukkonen kertoo toiveikkaana. Kuntarakennetta on uudistettava. Koulutus tapahtuisi yrityksen tarpeista käsin. Toivottavasti vaihtoehtomme puree myös äänestyskopissa, Liukkonen kertoo. Silti mies on tyytyväinen: hän pääsi muuttamaan puolen vuoden teltta-asumisen jälkeen hirsimökkiin. Rikosilmoitus siirtää asian liikkeen sisältä viranomaisten käsiin, jolloin liike ei enää itse pysty määrittelemään, onko asiassa tehty väärin tai oikein. Korvaukset jäävät saamatta Moni sisäilmasta sairastunut jää ilman Kelan korvauksia, kun sairautta ei ole diagnosoitu. Nykyistä tilannetta Nivala ei tarkkaan tiedä, sillä kylillä ehdokashankinta on edennyt lomien jälkeen. Sairastuneiden etujärjestö Homepakolaiset on saanut satoja avunpyyntöjä ihmisiltä, jotka eivät ole löytäneet sellaista asuintilaa, jossa voisivat olla ilman vakavia oireita. Laskelmoidut, suunnitelmalliset teot ovat paljon vakavampia, ja resurssit pitäisi kohdentaa niihin, Illman sanoo. –?Työuupumus on lääkäreille helppo selitys. Valtakunnansyyttäjänviraston työryhmä suosittaa, että vastuu tulkittaisiin varsin laajasti. Aiemmin viikolla Helsingin Sanomilla luku oli 13,8 prosenttia. Erot ovat Suhosen näkemyksen mukaan niin suuria, että ne eivät selity virhemarginaalilla. Tällä haavaa Venäjän maalaki ja sitä tarkentava asetus estää maan myymisen rajavyöhykkeeltä ulkomaalaisille. Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tuomittu viime aikoina vain 1–5 kertaa vuodessa. Pöyhtäri osallistuu Tampereen yliopistossa hankkeeseen, jossa tutkitaan aggressiivisen keskustelukulttuurin vaikutuksia median käytäntöihin. Osa sairastuneista asuu teltassa, osa parvekkeella – myös talvipakkasilla. –?Sairastuneet ovat altistuneet sisäilman myrkyille niin pahoin, että heidän immuunijärjestelmänsä on häiriintynyt, järjestön puheenjohtaja Katja Pulkkinen kertoo. Vasemmistoliitto vaatii vahvaa otetta eurokriisiin HELSINKI (STT) Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) ehdottama hoitajaminimi vaatisi 73 miljoonaa euroa lisärahaa vuonna 2014, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Yhdessä lähtökohtana oli luultavasti viime vuoden eduskuntavaalein tulos. –?Breivik oli viimeinen herätin, joka käytännössä sai mediat muuttamaan käytäntöjään. Saman verran vastustaa sitä, selviää MTV3:n uutisten teettämästä kyselystä. Ongelmien kärjistyminen näkyykin suurena huostaanottojen määränä. Menetelmiä ei kuitenkaan kerrottu. Listat pitää jättää keskusvaalilautakunnille viimeistään syyskuun 18. Vasemmistoliiton puoluehallitus korostaa sunnuntaisessa kannanotossaan, että nykyiset ratkaisut eivät riitä, sillä Eurooppa on leikkauskierteessä, josta se ei pääse pois ilman yhteistä suunnanmuutosta. –?Omiin valuuttoihin siirtyminen palauttaisi ne ongelmat, joista eri maissa kärsittiin ennen euroa. Suhonen ottaa esiin päättyneellä viikolla julkaistut tutkimukset. Aamuyöllä kirjoitetut rasistiset vuodatukset voivat olla hyvin kärjekkäitä, mutta niillä ei välttämättä yritetä vaikuttaa mihinkään. Verovähennyksen kustannukset valtiolle tarkentuvat vielä. Lisäksi kunnille tulisi myös maksettavaksi 145 miljoonaa euroa. –?Ehdokashankinta on sujunut hyvin, vaikka kunnissa tahtoo olla vain niukkuutta jaossa. Kotiapu olisi Rehulan mielestä konkreettinen keino tukea perheitä. Vehmersalmella 11-vuotias poika sai luodin vartaloonsa, kun veneen kokkaan jätetty pienoiskivääri laukesi. Iltalehti kertoi perussuomalaisten kannatuksen olevan 16,3 prosenttia. Vanhoillislestadiolaista liikettä tutkinut Lapin yliopiston dosentti Aini Linjakumpu kertoo, että vastaavia rikosilmoituksia ei tiettävästi ole ennen tehty. Vanhuspalvelut ovat nousseet budjettiriihen tärkeimmäksi kysymykseksi. Reisjärvellä vaaleihin heräämisestä kertoo ehdokasasettelukin. Ilmeisesti pienoiskivääristä lähtenyt luoti osui nuorempaa poikaa päähän. Siten 0,7 hoitajan minimi lakiin maksaisi ministeriön laskelmien mukaan yhteensä 290 miljoonaa euroa vuodessa. . FAKTA KUOPIO (STT) Pohjois-Savon vahingonlaukaukset vaativat toisen uhrin, kun Kuopion Vehmersalmella lauantaiaamuna haavoittunut 11-vuotias poika kuoli. Suhonen: Gallupien menetelmät julki HELSINKI (STT) Vasemmistoliitto vaatii Suomelta vahvempaa otetta eurokriisin hoitamiseen. . –?Haettiin sovitteleva ratkaisu, eli koulutusta saadaan, mutta työnantajan määräämällä tavalla, Ihalainen kertoo lehdelle. Kontaktien määrä on ollut todella suuri eli töitä on tehty paljon, Palola kertoo. Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Keijo Palola kertoo listoilla olevan yli 30 ehdokasta. –?Työryhmä suosittaa käytäntöä, jossa blogin pitäjällä olisi samanlainen melko korkea vastuu kuin operaattorilla, kertoo työryhmän puheenjohtaja Mika Illman. Tulosten pätevyyden täsmällinen arviointi on hänen mielestään mahdotonta, kun kannatusarvioiden laskemisessa käytettyjä tapoja ei selosteta. Vielä harvinaisempaa on uskonrauhan rikkominen, josta tuomittiin vuosina 2005–2010 yhteensä kolme kertaa. Nivala korostaa lisäksi, että kunnanja kaupunginvaltuustosta voi asioihin vaikuttaa paremmin kuin välikäsien kautta. Lisää haetaan yhä kiivaasti. Julkiset keskustelupalstat ovat vain pieni osa internetiä, ja esimerkiksi yksityisissä blogeissa juttu lentää edelleen vapaammin. Työssään viihtynyt mies ihmetteli selityksiä. Pohjanmaan kokoomuksen toiminnanjohtajan Heikki Risikon mukaan monissa kaupungeissa ehdokkaiden etsiminen aloitettiin jo vuosi sitten. Kolmen päivän koulutusvapaista saatiin sopu Päivi Seeskorpi/Marjo Sormunen OULU (STT) Sisäilman myrkyistä ja homeesta sairastunut Tommi Luukkonen elää eristäytynyttä elämää. KP/EMMI HYYPPÄ Piia Leino/Janne Huuskonen HELSINKI (STT) Viimeistään Norjan joukkosurmat saivat suomalaismedian suhtautumaan netin vihapuheisiin vakavasti, katsoo keskustelukulttuuria tutkiva Reeta Pöyhtäri Tampereen yliopistosta. Näitä ovat esimerkiksi karppaus, maahanmuutto, ulkomaalaisten tekemät rikokset ja ruotsin kielen asema. –?Suuri osa sairastuneista on diagnoosin osalta väliinputoajia, sillä tautiluokituksessa ei ole omaa nimikettä esimerkiksi monikemikaaliyliherkkyydelle, sanoo tutkimusprofessori Marjukka Mäkelä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Sisäilmasta sairastunut Tommi Luukkonen rakensi itselleen 22 neliön hirsimökin kunnioittaen vanhoja perinteitä: . Kantin mukaan kunnallispoliittinen keskustelu ainakin Kokkolassa on ollut asiallista ja myönteistä. Levitti lattialle puuvillaiset räsymatot. Hallituksen kuntauudistus on ärsyttänyt monia ja lisännyt aktiivisuutta lähteä ehdolle. –?Ehdokaskeskustelussa uudistus on koettu tarpeelliseksi. Tapauksesta on aloitettu esitutkinta. Virhemarginaali on suurimmillaan 3 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kaatoi ja veisti hirret itse. Sen sijaan taustalla ovat erilaiset tavat mitata kannatusta. Siitä Luukkonen on kiitollinen, sillä omin varoin hän olisi yhä puolijoukkueteltassa. Yrityksille on luvassa hyvitykseksi verohelpotuksia, jotka haetaan yritysverotuksen kautta. Loppusuoralla olevan lakiehdotuksen mukaan työntekijöillä olisi oikeus kolmen vuoden sisällä yhteensä yhdeksään koulutusvapaapäivään. Samalla kun käyttää kritiikkioikeuttaan, saattaa kuitenkin solvata ja panetella maahanmuuttajia, Illman toteaa. –?Arvioisin, että ehdokasinnokkuus on suurin piirtein samalla tasolla kuin neljä vuotta sittenkin. –?Herää kysymys, miten niihin pitäisi suhtautua. Kiusattu teki rikosilmoituksen lestadiolaisista. Kuntauudistus terästää kuntavaaleja Kokoomus ja SDP puolustusasemissa, oppositio virittelee ”nyt jos koskaan” henkeä Esa Kant kertoo SDP:llä olevan Kokkolassa jo yli 50 ehdokasta. Ihalaisen mukaan alustava arvio on, että kustannusvaikutukset olisivat noin 30 miljoonaa euroa. Kruunupyy kyllä kiinnostaa, Palola kertoo. Syytä haetaan korvien välistä Tommi Luukkosen elämänmyllerrys alkoi kymmenen vuotta sitten, kun hän päätyi opettajaksi homekouluun Hämeeseen. Keskusta esittää valtion ensi vuoden budjettiin korvamerkittyä rahaa lapsiperheiden kunnalliseen kotiapuun. Reisjärvellä samoin kuin muualla maaseudulla listat alkavat täyttyä vasta viime tipassa. Vyöhyke ulottuu paikoitellen yli sadan kilometrin päähän rajasta. Sosiaalija terveysministeriön ympäristöterveysyksikön johtaja Jari Keinänen toivoo, että sairauden syntymekanismeja tutkittaisiin enemmän. Hänen mukaansa kansalaiset voivat ilmaista tahtonsa asettumalla ehdolle ja viimeistään äänestyskopissa. Puoluehallitus pitää hyvänä, että Suomi vaatii sijoittajavastuuta. Pöyhtärin mukaan nettiraivoa herättävät tietyt aiheet. Rekisteröitymistä on alettu vaatia kuten ruotsalaisessa ja norjalaisessakin mediassa, Pöyhtäri sanoo. Perheet saavat kriisiapua. Jo nyt listan kattavuus on hyvä, ikäja ammattijakauma on hyvin monipuolinen ja kattava, Kant kertoo. –?Reisjärven keskustalla on jo 12 varmaa ehdokasta, kun viime vaaleissa heitä oli vain yksi kaksi viikkoa ennen listojen luovuttamista, Nyman vertailee. Facebook-profi ilin haltija voisi hänkin joutua tuomiolle muiden kommenteista, jos sallii tietoisesti niiden esilläolon tilassaan. . Myös rekisteröitymistä vaaditaan aiempaa useammin, mikä osaltaan vähentää ylilyöntejä. Tutkimuksen teki MTV3:n toimeksiannosta Think If Laboratories tässä kuussa. Tilanne on tyypillistä suurille kaupungeille, joissa puolueet toimivat määrätietoisesti ja alkavat etsiä ehdokkaita hyvissä ajoin. Kysely toteutettiin verkkopaneelina, ja siihen vastasi liki 1?800 ihmistä. Esimerkiksi Iltalehden keskustelupalsta on vaatinut rekisteröitymistä heinäkuusta alkaen. –?Suomeen tarvitaan kiireellisesti lasten huostaanottojen vähentämisohjelma. Käytti hirsien välissä eristeenä sammalta. SDP:n Kokkolan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Esa Kant kertoo, että puolueella on jo yli 50 ehdokasta kasassa. Niidenkin pitäjät ovat vastuussa kirjoituksista. Kokkolassa varsinkin SDP:llä on hyvä ehdokastilanne. Viranomaiset eivät ehdi tarttua kaikkiin vihapuheisiin. Hänen perheelleen järjestettiin keräys mökin rakentamiseksi. Hän kuoli myöhemmin sairaalassa. . Kuntauudistus ei ole ainakaan sammuttanut intoa. Lehden mukaan tiedot käyvät ilmi sosiaalija terveysministeriön omista laskelmista. Puoluehallitus muistuttaa, että euron hajottaminen ratkaisisi osan ongelmista mutta synnyttäisi samalla uusia. Suhonen arvelee, että kahdessa tutkimuksessa käytettiin hyväksi vuoden 2008 kunnallisvaalien tulosta. Hän korostaa sunnuntaisessa kannanotossaan, että tutkimusten mukaan suomalaiset lapset ja nuoret uhkaavat jakaantua entistä jyrkemmin hyvinja pahoinvoiviin. päivä. Pikemminkin se on nostanut hiipuvaa liekkiä. Ylivieskan, Sievin, ja Alavieskan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Juha Liukkonen kertoo, että Ylivieskaan haetaan 20 ehdokasta, Sieviin ja Alavieskaan 12–15 ehdokasta molempiin kuntiin. Sitten opiskeluaikainen kaveri totesi, että oireet vaikuttavat homeesta johtuvilta. Keväällä keskustan listoille oli lupautunut kymmenen ehdokasta. Kokoavaa tuoretta raporttia ei Nivalalla ole käytettävissä. Kaiken tutkimiseen ei ole resursseja eikä ehkä tarvettakaan. –?Viikko viikolta olen huomannut olevani paremmassa kunnossa. Sisäilmasairaus vei Tommi Luukkoseltakin työn ja sitä kautta toimeentulon. Näissä vaaleissahan ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa kuntauudistukseen ja kuten minä toivon?–?torpata se, Nyman korostaa. Moni on sairastunut nimenomaan uusissa rakennuksissa, Pulkkinen sanoo. Taustalla on lehden mukaan pitkäaikainen kiusaaminen. Hän saa oireita jopa muiden vaatteista. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 27.8.2012 3 UUTISET Antti Savela (KP) Hallituksen ajama kuntauudistus herättää tunteita puolesta ja vastaan jo kunnallisvaalien ehdokasasettelussa. Homeoireet hellittävät hirsimökissä Sisäilmasta sairastuneet odottavat virallista tautiluokitusta HELSINKI (STT) Vajaa puolet suomalaisista hyväksyy venäläisten oikeuden ostaa maata Suomessa. –?Tavoitteena on saada täysi lista eli 76 nimeä. Myös yhteiskuntatieteiden tohtori Mari Maasilta Tampereelta katsoo, että Norjan tragedia näytti pian tapahtuman jälkeen lisäävän varovaisuutta nettikeskusteluissa. Käsitteli lattian rasvattomalla maidolla, ns. –?Uudisrakentaminen ei ratkaise ongelmaa. Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) arvioi, että lakipykälät ja veromalli saadaan linjattua ensi keskiviikon budjettiriiheen mennessä. Henkilöstömitoituksen määrittely uuteen vanhuspalvelulakiin siis kaksinkertaistaisi lain vaatimat budjettivarat. Vähentämisohjelma huostaanottoihin Rehulan vaatimus JYVÄSKYLÄ (STT) Kolmen päivän koulutusvapaista työntekijöille ollaan pääsemässä sopuun, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen. Kaikkia aiheita eivät uutismediat edes avaa keskustelulle, koska keskustelun uskotaan kärjistyvän. –?Hankalat tapaukset ovat näitä, joissa halutaan arvostella esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaa, mikä sinänsä on ok. Nyt on vaikuttamisen aika, Nivala kannustaa. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia on lähes 18?000. Poika ilmeisesti kosketti ladattua asetta itse kohtalokkain seurauksin. Eristi mökin yläja alapohjan sahanpurulla. Jätti seinät käsittelemättömiksi. Vahingonlaukaus vaati toisen uhrin TAMPERE (STT) Pirkanmaalla vanhoillislestadiolaisesta Lempäälän rauhanyhdistyksestä on tehty rikosilmoitus, kertoo Aamulehti. Lastensuojelun painopistettä pitää siirtää huostaanotoista ennaltaehkäisevään lastensuojeluun ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseen. Norjan tragedia tiukensi kantoja vihapuheeseen Facebookin käyttäjä voi joutua vastuuseen myös kavereidensa kommenteista sivuillaan HELSINKI (STT) Emeritusprofessori Pertti Suhonen kehottaa mediaa kertomaan tarkoin puolueiden kannatusmittaustensa menetelmät. Kemikaaliyliherkkyyttä hän pitää vaivoistaan hankalimpana. Luukkonen oli pitkiä aikoja sairauslomalla, vaihtoi koulua ja lopulta ammattia. kurrikäsittelyllä. Hoitajamäärän lisäys maksaisi valtiolle yhteensä 145 miljoonaa vuonna 2014, kun siihen on varattu rahaa 72 miljoonaa euroa. Myös Homepakolaiset on vaatinut tätä jo pitkään. Myös perussuomalaisilla on täysi häkä päällä. Hän tunsi olevansa koko ajan väsyneempi, sai voimakkaita huimauskohtauksia ja hankalia vatsavaivoja. Homepakolaiset vaativatkin nykyistä tiukempaa valvontaa rakennusalalle. Myös Sievissä keskustan vaalipäällikkö Markus Nivala arvioi, että listat alkavat vasta nyt täyttyä. Euroon siirryttiin hallitusti vuosien aikana, mutta euron purkaminen aiheuttaisi hallitsemattomia seurauksia, huomautetaan kannanotossa. . Silti tuntuu, että Kokkolan suurelle laajentumiselle ei ole tarvetta. Puolet hyväksyy venäläisten maakaupat Tommi Luukkonen hirsitalonsa nurkalla Limingassa. Monet tiedotusvälineet tarkastavat keskustelupalstojen viestit ennen julkaisua. Kuntauudistus on tuonut pikemminkin lisää virtaa. Pikaista kohennusta tarvittaisiin erityisesti rakennustyömaiden suojaamiseen kosteudelta. Rikosilmoituksen tekijä on yhteisöön kuulunut perheenäiti. Illman pitää laskelmoituina esimerkiksi kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) neljän vuoden takaisia blogikirjoituksia, jotka korkein oikeus on tuominnut uskonrauhan rikkomisena ja kiihottamisena kansanryhmää vastaan
Keiski uskoo tapahtuman suosion takana olevan monipuolisen ohjelmatarjonnan, jossa oli tekemistä ja näkemistä kaiken ikäisille. Hevosen pysäköin tuonne suntin varteen odottamaan, ennen kuin matka jatkuu taas Huvikumpua kohti. Niitä nähdään sitten ensi vuonna, Keiski myhäilee. –?Väkeä oli puolen yön aikaan niin paljon, että ilotulittajien turva-alue oli vaikea saada tyhjennettyä. Viisivuotiaan Nea Ranniston suosikki lavalla tanssivista hahmoista oli muumipeikko, sillä muumit ovat mukavia ja kilttejä. Ensimmäistä kertaa tapahtuman tuottamisesta vastannut Kokkolan Matkailun Mari Keiski on viikonlopun sujumiseen erittäin tyytyväinen. Alfred paljastaa, että hän haluaisi luovuttaa yhden sydämen Peppi Pitkätossulle. Hattaraa ja hauskanpitoa Venetsialaisten lastenpäivä tarjosi toimintaa koko perheelle Isrra Seid näytti mallia ja antoi hulavanteelle vauhtia. –?Olemme käyneet täällä useampana vuonna, lapsetkin osaavat jo joka vuosi venetsialaisten aikaan odottaa tätä, kaksikon äiti Zina Tizahun jutteli. –?Tossavainen on juhlan kunniaksi saanut sinisen karvapeitteen. Erityisen suosittuja olivat perjantai-illan nuorten disco ja lauantaina kaupungintalolla pidetyt tanssit. KP/CLAS-OLAV SLOTTE MA-PE 8-21 LA 8-18 SU 12-18 Tarjoukset voimassa ma 27.8. Ei jälleenmyyjille. –?Todella mukava päivä, tämä vetää paljon porukkaa paikalle. Seitsemänvuotias Aliisa Hietaharju osallistui venetsialaisten lasten päivään tänä vuonna ensimmäistä kertaa, sillä hän muutti Kokkolaan vasta viime vuoden puolella. Heittelyä ja hyppelyä Musiikkiesitysten mukana tanssimisen lisäksi torilla sai sunnuntaina kokeilla muun muassa pussinja renkaanheittoa, jousiammuntaa, hulavanteen pyöritystä sekä pomppulinnassa hyppelyä. Niistä selvästi pidetään ja tori oli jälleen tupaten täynnä yleisöä. Aliisa sekä pikkuveljet Nooa ja Lenni nauttivat Aarne Alligaattorin esityksestä ja lastenpäivän tunnelmasta isänsä Marko Hietaharjun kanssa. Sen takia tulitus myöhästyi noin viisitoista minuuttia, Keiski sanoo. tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää. Viisivuotias Remu Haapakoski rohkaistui kokeilemaan jousiammuntaa pikkuveli Rennen ja Reetun sekä serkkujen kannustaessa sivummalla. 0290 801 660* www.minimani.fi TUORETTA LEIPÄÄ FAZER BAKERYSTA JOKA PÄIVÄ 1 € 1 € Fazer PIKKUPAAHDOT täysjyvä, kaura, vehnä 280-335 g (3,03-3,57/kg) tai Oululainen JÄLKIUUNIPALA 240 g (4,16/kg) Findus mikrovalmiit RANSKANPERUNAT 180 g (5,55/kg) Minimanissa hurjat EURONPÄIVÄT ma-ke 1 € 1 € 1 € 1 € 1 € 1 € 1 € 1 € Felix KURKKUSALAATTI perinteinen tai vahva sinappi 490 500 g (2,00-2,04/kg) Pienet paistovalmiit WIENINLEIKKEET viljaporsaan fileestä tai Herkkugrillatut BROILERIN KOIPIREIDET Ekströms Mehuhetki MEHUTIIVISTEET appelsiini, puutarhamarja, vadelma 0,75 l (1,33/l) Valio Gefilus VIILIT päärynä-vanilja 150 g (2,22/kg) Dafgård JUUSTOOLIIVIPIIRAS pakaste 220 g (4,54/kg) Muksu LASTENRUOAT 4-6 KK suvihedelmät, hedelmätarhuri, hedelmäseiska 125 g (1,66/kg) Knorr Gourmet KANTARELLIKASTIKE säästöpakkaus 3-pack (14,49/kg) Leaf Royal SUKLAALEVYT maitosuklaa, pähkinä 130 g (7,69/kg) Halva kotimainen LAKUSEKOITUS 300 g (3,33/kg) Serla NENÄLIINAT 80 kpl Palvelutiskistä: GALIA-, HUNAJATAI PIEL DE SAPO -MELONIT kokonaisena 1 00 KG PORKKANAPUSSI 1 kg, Suomi 1 00 PS 1 € 3 KPL Cornetto Enigma HASSELPÄHKINÄSUKLAATUUTIT 75 g (4,45/kg) 1 € Sunlight ASTIANPESUAINE 750 ml (1,33/l) tavallinen, sitruuna 1 € Turun SINAPPI 290 g lasipurkki (3,44/kg) 1 € Hk sininen UUNIMAKKARA juustolla 310 g (3,26/kg) 1 € Arla Ingman KALINKAJOGURTIT 150 g (2,22/kg) 3 KPL 3 KPL 5 PRK 1 € KPL 1 € Snellman KUNNON TAI SAARISTOLAISMEETVURSTI 100 g (10,00/kg) 1 €. Peppi Pitkätossun laulua on toivottu tänään monta kertaa, mutta omat suosikkini lienevät Myyry ja Miiru sekä M.A. Nummisen Limonaatia, hän hymyili. Hän nautti lastenpäivän tunnelmasta musisoiden Herra Tossavainen mukanaan. Rannisto kertoo, että muumien elämää on mukava seurailla myös kotona television välityksellä. Siivouspuuhissa talkoolainen Seija Lähteemäki ja venetsialaisten tuottaja Mari Keiski. –?Emme osanneet yhtään odottaa näin runsasta yleisöä. Keiskin mukaan välillä yleisöä oli niin paljon, että torialue ruuhkautui. Lavalla yleisön edessä humpan tahtiin tanssahtelevat gepardi, pingviini, merirosvo ja monet muut hahmot. Lastenpäivää hän vietti pikkusiskonsa Miljan, äiti Satu Ranniston sekä mummunsa Paula Heinojan seurassa. Remu Haapakoski keskittyi suoritukseensa jousiammuntapaikalla Marko Kiviniemen opastuksella. Tuttu laulu raikui Kokkolan torilla, kun vastaan käveli Peppi Pitkätossu vihreässä mekossa, erivärisissä kengissä ja oranssit letit leiskuen. Kaikki hauska loppuu aikanaan ja iltapäivällä keisari julisti lastenpäivän tältä vuodelta virallisesti päättyneeksi, vaikka vierailijoilla olisi varmasti riittänyt virtaa vielä vaikka kuinka tanssia, temppuilla, hypellä ja herkutella. –?Takataskuun jäi vielä paljon ideoita, joita olisin halunnut toteuttaa. Poikien äiti Sari Haapakoski kehui, kuinka on hienoa, että lasten päivän kaltaisia ilmaistapahtumia järjestetään. Ihsan Seid herkutteli hattaralla sisko Isrran pyörittäessä hulavannetta. Kokkola Tehtaankatu 43 p. Yleisöennätys Kokkolan venetsialaisissa Torialue siivottiin sunnuntai-iltapäivänä talkoolaisvoimin. – ke 29.8. Anniina Nissinen KOKKOLA (KP) Sunnuntaina lasten päivään päättyneet Kokkolan venetsialaiset tekivät kaikkien aikojen yleisöennätyksensä. Pepin vierellä yleisöä naurattaa Posetiivari Alfred, joka loihtii ilmapalloista puudelikoiria, kissoja ja kruunuja ja välillä myös sydämiä. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Aliisa Hietaharju innostui kokeilemaan pussinheittoa. Perjantaina paikalliset tähtiartistit kuten Jesse Kaikuranta, Torsten Borgja Sami Heinonen houkuttelivat paikalle reilut 8?000 ihmistä. Tulishow’hun, tankotanssiin, Jukka Pojan keikkaan ja ilotulitukseen huipentunut lauantaipäivä puolestaan houkutteli torille yli 10?000 juhlijaa. Koko viikonlopun odotetuin artisti oli lauantaina juuri ennen puolta yötä esiintynyt Jukka Poika. MAANANTAINA 27.8.2012 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Laura Saarinen KOKKOLA (KP) Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Hyvin sujuneen venetsialaisviikonlopun jälkeen aletaan hiljalleen suunnitella jo seuraavan kesän mökkikauden päättäjäisiä. –?Soitin itse, että minäkin haluan tulla mukaan, Heinoja nauroi seuratessaan konserttia lastenlastensa kanssa. Kojut notkuivat herkkuja kaikissa eri sateenkaaren väreissä. Arvaas oikun eikun, kuka oon, joko arvaat sen. Lauantaille asetettu 5?000 kävijän tavoitteemme ylittyi jo perjantaina ja lauantaina väkeä oli tuplasti, hän iloitsee. Sääkin onneksi suosii, vaikka usein venetsialaisten aikaan on ollut huono ilma, Haapakoski muisteli
kesäaika Ark. 4.00 4, 4,88 -k -koo t k itittu tu t tes estitime mene nest styj yjä! ä! t t äl älyp ypuh uhel elin in. . Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Pakettiauto törmäsi liikenteenjakajaan Pietarsaaressa sunnuntaina aamuyöllä. Poliisi tavoitti miehen, jonka epäillään kuljettaneen autoa ja hän puhalsi alkometriin 1,53 promillea. Toinen kuski puhalsi alkometriin 1,12 promillea. Syksyn tullen hän suuntaa sienimetsään etsimään suppilovahveroita, touhuaa lastenlasten kanssa ja nauttii kiireettömistä eläkepäivistä. 4,8” HD Super AMOLED -kosketusnäyttö. Vaikka viileä kesä ei ollut myynnillisesti paras mahdollinen, hän on tyytyväinen siihen, että iltatoreilla ja venetsialaisjuhlissa on riittänyt väkeä. Aineistot viimeistään 4.9.2012 . Lue lisää: www. –?Kesän kaunein paikka oli ehdottomasti Nauvo Paraisten saaristossa. Kesän viimeisinä lämpiminä päivinä Luhta aikoo syödä jäätelöä, pyöräillä ja ulkoilla. eega gapi piks ksel elin in k kam amer era. Ilmat ovat olleet hänen mieleensä, sillä tukahduttava helle ottaa voimille. Sunnuntaiyönä miestä lyötiin kasvoihin Kokkolan keskustassa. Onnettomuus sattui lauantaina iltapäivällä Luodon saaristossa perheen huvilalla. ö. Poliisi otti miehen kiinni parkissa olleen auton luota ja hän puhalsi alkometriin 0,95 promillen lukemat. Hän puhalsi poliisin alkometriin 0,92 promillen lukemat. MethodDraine Detox Express -pakkaus sisältää seitsemän pikkupulloa, jotka sekoitetaan veteen aina aamuisin. Toinen puhalsi 1,68 promillen lukemat ja törkeän rattijuopumuksen lisäksi hänen epäillään syyllistyneen ajoneuvorikkomukseen, koska auton veroja oli maksamatta. Henkilöauto päin rikkihapporekkaa, kuolonkolari katkaisi liikenteen PUHTAANA JA HOIKKANA KOHTI SYKSYÄ PAASTO ILMAN PAASTOA VAHVA JA TEHOKAS UUTUUS Aktivoi elimistön oma puhdistusprosessi, pääset eroon myrkyistä ja kuona-aineista sekä muutamasta ylimääräisestä kilosta. Ajokortittoman, parikymppisen miehen epäillään kuljettaneen humalassa autoa Ylivieskassa puoli viiden jälkeen sunnuntaiaamuna. Alavieskassa kello kolmen jälkeen nelikymppinen mies puhalsi alkometriin 1,95 promillea. Tie oli raivaustöiden vuoksi poikki useita tunteja, ja liikenne ohjattiin onnettomuuspaikan ohi. Kesä ei pääty venetsialaisiin Kokkolalaisten haaveissa aurinkoinen syksy 12-vuotiaan Gigi Davitin kesän kohokohta oli perheen lomareissu Ähtärin eläinpuistoon. Säiliöauto ja henkilöauto ajoivat nokakkain suoralla tieosuudella. Suunnitelmissa on ulkoilla vähän joka päivä. Rattijuoppoja runsaasti liikkeellä viikonloppuna Anniina Nissinen KOKKOLA (KP) Viikonloppuna vietetyt venetsialaiset päättivät kesän mökkikauden, paras mansikka-aika on ohi ja Jaakko on jo heittänyt kylmän kiven veteen. –?Jäätelö kuuluu kesään ehdottomasti. Kyydissä ollutta vuonna 1996 syntynyttä mopoauton omistajaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle. Megasuosittu testimenestyjä! Kevyt ja ohut älypuhelin. Känsälää ei haittaa syksyn tuleminen, vaan hän odottaa aurinkoisia ja kuivia syyspäiviä innolla. –?Uimassa tarkenee vielä käydä, vaikka nyt onkin jo elokuun loppu. Tapahtumia tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä sekä pahoinpitelynä. Kuljettaja ja kyydissä ollut 16-vuotias tyttö loukkaantuivat törmäyksessä ja heidät vietiin sairaalaan tarkistettaviksi. Pikkutyttö putosi mereen ja hukkui KOKKOLA/PIETARSAARI (KP) Venetsialaisviikonloppu työllisti poliisia ympäri maakuntaa. Kunpa vain tulisi aurinkoinen syksy. 7 päivän pikakuuri . –?Tämä on ollut mukava kesä. Kokkolan parhaita uimapaikkoja ovat Potinranta ja Ykspihlajan uimaranta, Davit hymyilee. Tuikitärkeiden perusominaisuuksien lisäksi tämä mainio muotovalio mahdollistaa myös notkumisen Facebookissa ja Twitterissä. 10-18, la 10-16.. 589 € tai 16,35 €/kk (36 kk), kokonaishinta 588,60 € Se Se 4. Yksi tuote per asiakas. Suurjakelu Normaalijakelu Anssi Mäkelä Kokkola 020 750 4475 Ritva Myllymäki Kokkola-Pietarsaari 020 750 4474 Pirjo Savaloja Ylivieska 020 750 4487 Raimo Juola Kalajoki 020 750 4489 Kirsi Panula Kokkola 020 750 4479 Heikki Junkala Kokkola 020 750 4472 . SuperAMOLED+ -kosketusnäyttö. Sutjakka nokialainen liukukannella. Ensi viikolla pidettävän kesän viimeisen iltatorin myötä hän pakkaa jäätelökioskinsa talviteloille ja lähtee kesälomalle. Varaa paikkasi ajoissa mediamyynnistämme: sähköpostit: etunimi.sukunimi@kpk.. Pietarsaaren keskustassa oli sunnuntaina aamuyöllä tappelu, jossa oli osallisena useita ihmisiä. Onnettomuuden syystä ei vielä illalla ollut tietoa. kesäkuu 7.6. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 27.8.2012 5 UUTISET LYHYESTI LUOTO (KP) 3-vuotias pikkutyttö putosi lauantaina mereen Luodossa ja hukkui. Oulaisissa viisikymppinen mies puhalsi alkometriin 0,53 promillen lukemat kello kahden jälkeen sunnuntaiyönä. Se täydentää sinua. llll H HD D -v -vid ideo eoku kuva vaus us. Tuotehinnat voimassa 9.9.2012 saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. a. Tämän seurauksena auto suistui oikealle, törmäsi puuhun ja syttyi palamaan. Lestijärvellä poliisin haaviin jäi kaksi kuljettajaa lauantaina illalla. 84-vuotias kokkolalainen Maila Känsälä on nauttinut viileästä kesästä ulkoillen ja kyläillen. Kaksi niin ikään toisilleen tuntematonta seuruetta ajautui riitaan rautatieaseman lähettyvillä, jonka seurauksena mies sai iskun kasvoihinsa. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Ei jälleenmyyjille. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Kim Hoang. . Elvytysyrityksistä huolimatta tytön henkeä ei enää pystytty pelastamaan. Poliisin mukaan tyttöä yritettiin elvyttää jo paikan päällä. Väreinä musta ja valkoinen 349 € tai 9,65 €/kk (36 kk), kokonaishinta 347,40 € 59 € 45 € Maksuaikaa jopa 36 kk, todellinen vuosikorko %. Ajokortiton ajoi mopoautoa humalassa Kannuksessa NÄRPIÖ (STT) Henkilöauton kuljettaja kuoli rajussa kolarissa Närpiössä Pohjanmaalla sunnuntaina. –?Kokkolassa syksy on kaunis. 18-vuotias nuorukainen nukahti ilmeisesti rattiin. Jos syksy on sateinen, silloin on mukava käpertyä viltin sisään ja lukea kirjoja. Hän puhalsi alkometriin 1,32 promillen lukemat. Ilmestyy 6.9.2012 . Su Supe perrD D+ + -k -kos oske ketu tusn snäy äytt ttö. Maila Känsälä. Päivystävä palomestari kertoi illalla, että rikkihappoa ei ilmeisesti päässyt vuotamaan. Säiliöauto päätyi törmäyksessä ojaan, ja sen kuljettaja loukkaantui lievästi. Ilmoitusmateriaalit aineisto@kpk.. a 2 Mutkaton, mutta astetta nokkelampi perusluuri. Monen mielestä koulun alkaminen ja venetsialaiset tarkoittavat kesän loppumista. Luontaistuotekaupoista, apteekeista ja tavarataloista. Martti Luhta. Mieleenpainuvinta oli viettää aikaa miehen veljen lasten kanssa ja tavata tuttuja. Upeinta siellä oli lauttamatka, tammimetsät ja serkkujen tapaamisessa tarjotut saaristolaisherkut. Tieltä suistunut auto paloi Pyhäjärvellä KANNUS (KP) Poliisi pysäytti perjantai-iltana kello 23 aikaan Kannuksen Tokoinkadulla mopoauton, jonka vuonna 1997 syntynyttä naiskuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. PYHÄJÄRVI( KP) Pyhäjärvellä Haapajärventiellä tapahtui ulosajo hieman ennen kello neljää sunnutaiyönä. –?En ole vielä mitään erityisempää ehtinyt suunnitella. Toivottavasti ilmat pysyvät hyvinä, hän tuumaa. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hieman myöhemmin onnettomuuspaikalle ajoi toinenkin henkilöauto, joka kärsi törmäyksessä peltivaurioita. 8 megapikselin kamera. Myös toisen pietarsaarelaisen pakettiautoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Ei puhelinvarauksia. Android 4.0 -käyttöjärjestelmä. Uimassa hän ei tarkene Suomen kylmissä vesissä käydä, mutta kesän ykkösjuttu on itsestään selvä. mu must sta a ja ja v val alko koin inen en 5 €/kk (36 kk), shinta 347,40 € Su Su liliuu pe pe tä tä ma ma Fa Fa NÄISTÄ PUHUTAAN. Suntin varren puut hohtavat ruskan väreissä ja valaistut suihkulähteet näyttävät hienoilta pimeässä, hän innostuu. Auto törmäsi rikkihappoa kuljettaneeseen rekkaan. Mitään pidempiä reissuja en tällä kertaa tehnyt. Miestä epäillään liikennetervallisuuden vaarantamisesta. Miehellä ei ollut ajokorttia ja hänellä oli perässään etsintäkuulutuksia. Se reissu oli kyllä kesän kohokohta, hän muistelee hymyillen. syyskuu 6.9 lokakuu 4.10. Kuljettaja selvisi lievin vammoin. Jäätelökioskilla kesän työskennellyt Kim Hoang vakuuttaa kesän jatkuvan elokuun loppuun asti. Hänellä ei myöskään ollut mopoauton kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Matkustelua ja jäätelöä 62-vuotiaan Martti Luhdan kesä on sujahtanut nopeasti matkustellessa ympäri Suomea. Pelastuslaitos sammutti palavan auton, mutta se ehti tuhoutua lunastuskuntoon. Kaupungilla tapeltiin nyrkein (KP) Poliisin haaviin jäi viikonlopun aikana useampi rattijuoppo. Full HD -videokuvaus. Kokkolassa miestä lyötiin päähän ravintolassa lauantaina aamuyöllä. Suurjakelut 2012 huhtikuu 12.4. Tappelun aikana miestä lyötiin pullolla päähän ja nainen kaadettiin maahan, minkä seurauksena hän löi päänsä. Mutta kannattaako villavaatteet kaivella talviteloilta jo nyt, vai ehtiikö kesästä vielä nauttia. Kokkolalainen Gigi Davit sanoo, että vaikka koulut ovat alkaneet jo pari viikkoa sitten, vielä ehtii tekemään kesäjuttuja. Seurakin oli parasta mahdollista. SAMSUNG GALAXY SII SAMSUNG GALAXY SIII NOKIA 113 NOKIA C2-05 KOKKOLA Rantakatu 2-4, Kauppakeskus Chydenia. Useimmin tie vei Kuusamoon mökille yhdessä vaimon kanssa. Onnettomuus sattui valtatiellä 8 noin kello 17.30. Sur?aa, lataa sovelluksia ja jaa sisältöä sukkelasti. Tapausta edelsi riita kahden entuudestaan tuntemattoman seurueen välillä. Paikalle kutsuttu ambulanssi kuljetti tytön Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan
Kokonaiskilpailussa kaksikko ei kuitenkaan menestynyt, koska alla oli lauantailta keskeytys. Niclas Sandells, Karin Storbacka, Sandra Eriksson terävimpänä kärkenä takaavat menetystä nyt ja jatkossa. –?Tämä on ollut minulle superkesä, vaikka sairastelut ovat sitä olleet sotkemassa. Lastentarhanopettajan opintojen viimeistelyn lomassa ehtii hyvin harjoitella, ja Kelo jatkaa kilpailemista ainakin kuulassa, kiekossa ja keihäässä. Törnvall voitti päivän lähdöistä kaksi. Kolmiloikassa vedin piirinmestaruuskisoissa juuri 12,60, Kelo kertoi. Pielaveden ennätys on Juha Laukkasen vuonna 1992 kiskaisema 88,22. Kilpailut kärsivät muutenkin vähäisestä osanotosta. Onnittelut tälle kolmikolle mitaleista, joista osataan nauttia myös kasvattajaseuroissa. Ruuskanen heitti viidennellään 83,71 ja nousi kisan johtoon. –?Tuli oma ennätys, mutta ei vielä Pielaveden ennätystä, Ruuskanen harmitteli. Kelo yrittää esimerkillään innostaa nuoria Uran viimeinen seitsenottelu toi 31. Ruuskaselle parhaan palkinto – Antti Ruuskanen palkittiin Lahden Kalevan kisojen parhaana urheilijana. TV-kuvan välityksellä Lahden sinisen tartanin ympäristöön oli saatu aikaiseksi varsin hyvätunnelmaiset kisat. toiseksi sijoittuneen Porin Anne Nisanderin jäädessä 12 kilon päähän Porin nostot olivat samalla moninkertaiselle veteraanin arvokisamitalistille kilpailutuntuman hakemista kolmen viikon kuluttu Ukrainan Lvovissa käynnistyvien maailmanmestaruuskilpailujen edellä. Vaihda piiriä, saat menestystä. Kelo aikoo tehdä oman osansa nuorten innostamisessa. Sen jälkeen hän ei saanut keihästään lähtemään niin hyvään lentoasentoon, että olisi kyennyt taistelemaan voitosta. KOLUMNI Lotto 34/12 Oikeat numerot: 8, 14, 15, 20, 26, 28, 31 Lisänumerot : 7, 11 Voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto-osuus 1 494 017,50 e, 6+1 oikein 14 560,50 e, 6 oikein 1 717,00 e, 5+2 oikein 2 800,10 e, 5+1 oikein 89,20 e, 5 oikein 48,20 e, 4+2 oikein 68,70 e, 4+1 oikein 16,60 e, 4 oikein 9,20 e, 3+2 oikein 5,00 e, 3+1 oikein 1,00 e Lauantai-Jokeri 34/12 Jokerinumero: 1 9 7 4 2 3 1 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 3 kpl voitto-osuus 24 128,90 e, 5 oikein 797,70 e, 4 oikein 50,10 e, 3 oikein 7,20 e, 2 oikein 2,50 e Tapio Nevalainen LAHTI (STT) Antti Ruuskasen ei tarvitse miettiä vastausta kysymykseen, mikä on uran ensimmäisen keihäänheiton SM-kullan paikka palkintokaapissa. Tommi Törnvall nappasi ykköspalkinnon myös Bekelen kanssa. Himangan Urheilijoiden Joni Mattila oli neljäs, häviten mitalin 45 sentillä. Keski-Pohjanmaan yleisurheilupiirin alueelle ei viikonloppuna sattunut yhtään ainoaa mitalia. –?Kisa jäi vähän kesken. Näin voisi ilkeämielisesti todeta. –?Meillä on ollut puhetta keihäsja kuulaleiristä Pohjanmaalla, 32-vuotias Kelo kertoi voitettuaan seitsenottelussa uransa viidennen mestaruuden. Hän nappasi pronssin kolmannen kierroksen heitolla, joka kantoi 83,48. Tuumin vain, että nyt pitää tempaista se mikä raajoista lähtee. Laukkasen ennätys jäi rikkomatta Ruuskanen onnistui maailmantilaston kakkospaikan tuoneessa ennätysheitossaan sen verran hyvin, ettei ainakaan tuoreeltaan lupaillut pidempiä kaaria kuluvan kesän kisoissa. Samanlaisella tuloksella hän olisi ollut mukana Lontoon olympialaisissa, mutta kova panostus tähän kesään ei auttanut tulosrajaan. Molemmista otteluista tuli tappio. Tarjolla vain nelossijoja Joni Mäki-Petäjä joni.maki-petaja@kpk.. Kulta oli Keski-Uudenmaan Yleisurheilua edustavan Kelon uran 31. Olisi tullut parempi, jos heittoja olisi ollut enemmän. LEHTIKUVA/MIKKO STIG LAHTI (STT) Seitsenottelun uransa Kalevan kisoihin päättänyt Niina Kelo kaipaa suomalaiseen urheiluun parempaa lajien välistä yhteistyötä, jotta nuoret lahjakkuudet löytäisivät itselleen sopivimman lajin pariin. Ari Mannio vastasi viimeisellä kierroksella heittämällä kesän parhaansa 84,62. Onneksi on olemassa ruotsinkielinen Pohjanmaa. Siinä sen on hyvä levätä, Ruuskanen veisteli. MAANANTAINA 27.8.2012 KESKIPOHJANMAA 6 URHEILU YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Joni Mäki-Petäjä 020 750 4425 Osaston esimies: Juha Savela Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Ongelmana saattaa olla, että yhtä otollista keliä ei ehkä syyskesän kisoissa ole tarjolla kuin mitä Lahdessa oli. Järjestäjien tavoitteesta jäi uupumaan parituhatta kävijää. Se on kyllä hälyttävä merkki. Kelon ottelun kruunasi ennätyskaari 54,72 keihäässä. Sunnuntain tuloksella olisi ottanut päivää aiemmin hopean naisten keihäskisassa. Pienen porkkanan hän sentään itselleen löysi. Hermeksen treenipelit jatkuvat jo keskiviikkona, kun Kokkolaan saapuu vaasalainen Red Ducks. Myös sää suosi kerrankin kotimaista urheilutapahtumaa koko viikonlopun. Mikko Kyyrö lennäti miesten limpun lukemiin 60,45. KOUVOLA (KP) Kalajokinen nuori poniohjastaja Tommi Törnvall oli sunnuntaina näkyvästi esillä Kouvolan ponikuninkuusajoissa. Perjantain Raahe-Kiekko oli maalein 5–2 Hermestä parempi ja lauantaina tamperelainen KooVee voitti kotijoukkueen maalein 5–3. Suomalaisen yleisurheilun taso ei kovin korkealla tällä hetkellä ole. Myös vielä viime kaudella Kokkolan Veikkoja edustanut Hanna-Maari Latvala oli elementissään ja nappasi tuplamestaruuden Kalevan kisoista. –?Tero (aviomies Pitkämäki) oli sanonut katsomossa, ettei se lähtenyt ihan parhaaseen asentoon. Palosaaren 122 (53, 69) riitti ylivoimaiseen sarjavoittoon. – Lahden urheilukeskuksessa kisoja seurasi alustavan arvion mukaan noin 18 000 ihmistä neljänä kisapäivänä. Lopulta Kelo keräsi 5?649 pistettä, josta Kurppa jäi 190 pistettä. Sillä irtosi SM-kultaa. – Ensi vuoden Kalevan kisat järjestetään Vaasassa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Kyyrölle kiekkomestaruus L ahden Kalevan kisat olivat suven arvokisaruuhkan takia näinkin myöhään loppukesästä. Ja se on vieläpä kivenheiton päässä perinteiseltä Keski-Pohjanmaalta. Kälviäläislähtöiset Salmelan sisarukset ottivat SM-mitalit Lahdessa. Nuorista nousivat esille etenkin kestävyysjuoksija Oona Kettunen kahdella hopeallaan ja pika-aitojen mestari Jussi Kanervo, joka osoitti pärjäävänsä myös aikuisten kisoissa. –?Ei siitä ole muistikuvia. Varsinkin 200 metrillä Latvala oli suorastaan lennossa. Lahden Kalevan kisojen voiton pielavetinen sivalsi komeasti viimeisellä heitolla, joka kaarsi omiin ennätyslukemiin 87,79. Kolmipäiväisissä kisoissa ongelmaksi voi tulla pitkien heittojen (kiekko, moukari, keihäs ja ottelujen heitot) sijoittelu ohjelmaan. SM-mitalin Niina Kelo otteli uransa viimeisen kerran Lahdessa. Palosaari oli tällä kertaa ainoa keskipohjalaisnostaja Porin lavalla. Kalevan kisojen fi naali eteni alkuun hitaasti, kun juoksukilpailut ja palkintojenjaot venyttivät heittojen välejä. Silti kylmä fakta on, että Urheiluliitolla on paljon tehtävää edessä, jos aikoo saada nuorison syttymään perinteiseen menestyslajiin entistä suuremmalla joukolla. Vielä on auki, ovatko kisat kolmevai nelipäiväiset. Broängens Jocke noteerasi kuninkuuslähdössä 2100 metrillä ajan 2.17,8. –?Olympiapronssin vieressä. Mannio kilpailee jo torstaina Ruuskasen ja Pitkämäen tapaan Timanttiliigan Zürichin kilpailussa. Nopeasti katsottuna K-P:n piirille tuli peräti kuusi neljättä sijaa, mutta ei siis yhtään arvomitalia. –?Sitten kun juoksut loppuivat, päästiin hyvään rytmiin ja tatsiin koko porukka, Ruuskanen kertoi. Sarjakausi alkaa syyskuun puolessa välissä. Vasa IS:n Jatta Salmela otti jo kolmannen pronssin peräjälkeen Kalevan kisoista hypäten seipäässä 385. –?Kun on varmaan 30 kertaa heittänyt 88 metriä, nuo kasivitoset ei paljon lämmitä, Pitkämäki summasi. Kilpailun alku oli niin rikkonainen, ettei heti päässyt tuntumaan. Kelo, 32, alkaa miettiä huippu-urheilun kuvioita jatkossa entistä tiiviimmin, sillä hänet valittiin juuri Olympiakomitean urheilijavaliokuntaan. Tammojen puolella paras oli Pomona II. Mitali Lontoosta, Eliittikisasarjan parhaan urheilijan titteli ja Suomen mestaruus. Hermekselle tappiot harjoituspeleistä. Ote parani loppua kohden, Mannio sanoi. Olisi muuten voinut mennä 57 metriä, Kelo hymyili. – Lahdessa yleisöä innostivat myös Niclas Sandellsin hyvät juoksut keskimatkoilla ja Oona Sormusen ennätys naisten keihäässä. Heittojen onnistumisilla hän ratkaisi viikonloppuna ottelumestaruutensa, sillä nopeuslajeja haittasi kesällä äitynyt limapussin tulehdus nivusalueella. Hän haluaa varmistua pystyvänsä kilpailemaan riittävän kovalla tasolla ennen kuin tekee uran jatkopäätöksen. Ja parempaakin voi odottaa. Se pysyi vielä Juha Laukkasen nimissä, Antti Ruuskanen veisteli voittokiskaisunsa jälkeen. Huhut suomalaisen yleisurheilun kuolemasta ovat ennenaikaisia. Keski-Pohjanmaata on totuttu pitämään hyvänä yleisurheilijoiden kasvualustana, mutta nyt ollaan aallonpohjassa. Sain hyvän pönkän ja hyvät paineet, mutta en nähnyt koko lentokaarta, kun olin siellä rähmälläni, Ruuskanen muisteli voittoheittoaan. Palosaari sarjansa paras KOKKOLA (KP) Viikonloppuna jääkiekon Suomi-sarjaan valmistautuva Kokkolan Hermes pelasi kotonaan kaksi harjoituspeliä. Tarvitaan vain raakaa työtä ja yhteen hiileen puhaltamista. Ura jatkuu heittolajeissa Kelon otteluennätykseksi jäi Göteborgin EM-kisoissa 2006 syntynyt 5?956 pistettä. Törnvall ohjasti kaksi ykköstä Lauri Järvinen PORI Raution Kisailijoiden Pirjo Palosaari voitti naisten 69 kilon sarjan Kulta-Kallen perinteisissä, kansainvälisissä kesänostoissa, joka tällä kertaa käytiin Porin Urheilutalolla eikä Kaarlo Kangasniemen lapsuusympäristössä Leineprissä. Ponikuninkuuden vei ruuna Exas. Ensimmäinen niistä oli kuulan pronssi vuonna 2000. Lontoon positiivinen yleisurheiluilmapiiri oli ainakin hivenen tarttunut jäyhiin suomalaisiin. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA FAKTA Miesten keihään mestarit: 2012: Antti Ruuskanen PielavS 87,79 2011: Ari Mannio LehtimJy 85,12 2010: Tero Pitkämäki SeinäjSU 85,19 2009: Teemu Wirkkala ToholU 85,84 2008: Tero Järvenpää TampPy 86,68 2007: Tero Pitkämäki NurmU 89,43 2006: Pitkämäki 88,17 2005: Pitkämäki 87,83 2004: Pitkämäki 82,82 Ennen Pitkämäen vuoden 2004 mestaruutta Aki Parviainen voitti SM-kultaa 1998–2003. Alkukauden tekniset ongelmat, pieni ylikunto sekä olympiamitalin valuminen sivu suun jättivät Pitkämäen miettimään uran jatkoa. TV-katsojille SM-kisoista jäi vilkkaan yleisurheilukesän jäljiltä rääppiäisten maku, mutta suurimmalle osalle suomalaisurheilijoista Kalevan kisat olivat kesän päätapahtuma. Tuli oma henkilökohtainen ennätys, mutta ei vielä Pielaveden ennätystä. Keihäässä oli pakko kaivaa eroa Miiaan, Kelo kertasi ottelun mestaruustaistelua. Keihään olympiapronssia pari viikkoa sitten heittänyt Ruuskanen otti uransa ensimmäisen SMkullan ennätyksellään 87,79. –?Tasapainoinen sarja, ei tullut 72-metrisiä, mutta jäi sellainen tunne, että pidemmällekin olisi voinut mennä, Pitkämäki totesi. Tuloksilla ei vielä ollut niin suurta merkitystä. Lahden kisa kertoi, että rahkeissa on varaa vielä pitkiin heittoihin. Silti valopilkkujakin kentällä nähtiin. Pitkämäki miettii, haluaako jatkaa Viisi Suomen mestaruutta heittänyt Pitkämäki ei peitellyt pettymystään. Kälviän Tarmon Johanna Kykyri (10000m), Kaustisen Pohjan-Veikkojen Jenni Penttilä (moukari), Perhon Kirin Arsi Harju (kuula), Himangan Urheilijoiden Mauri Kaattari (korkeus), Pyhäjärven Pohdin Rami Oravakangas (800m) ja HU:n Joni Mattila (kiekko) olivat K-P:n parhaat urheilijat Kalevan kisoissa. Kelo on heittänyt kolmena kautena (2009, 2011 ja 2012) keihästä yli 54 metriä. Kirjoittaja työskentelee urheilutoimituksessa kesän ajan. –?Ennätyskeli, Mannio ihasteli lämmintä säätä ja hyvää takatuulta. Jyväskylän Kenttäurheilijoita nykyisin edustava Johanna Salmela heitti moukarissa oman ennätyksensä ja otti ensimmäisen aikuisten SM-mitalin, ja vieläpä hopeisen sellaisen. Ottelujen loppumisesta huolimatta Kelo ei jätä yleisurheilua. Voittoaika 1600 metrin voltissa oli 2.25,6. Mestaruutta puolustaneelle Manniolle SM-hopea varmisti paikan Ruotsi–Suomi-maaottelussa Göteborgissa ensi viikonloppuna, Ruuskasen ja kolmanneksi Lahdessa heittäneen Tero Pitkämäen kanssa. Viimeisellä voittoon Ennätys ja mestaruus kruunasivat Antti Ruuskasen superkesän Antti Ruuskanen kiskaisi viimeisellä kierroksella ennätyksensä. SM-mitali aikuisten sarjoissa. –?Ehkä jotain muutakin lajia voisi tehdä oheisharjoitteluna. Siitä hyvänä esimerkkinä 16-17vuotiaiden SM-kisoissa kultaa vuolleet Kannuksen Uran Anniina Kortetmaa (100m ja 300m), Haapajärven Kiilojen Veli-Matti Kivilahti (seiväs) ja Reisjärven Pilkkeen Laura Pesola (keihäs). Kokkolalaisten päätavoite oli hioa kuvioita kuntoon ja hakea uudistuneelle joukkueelle pelituntumaa. Lahjakkuudet eivät ole maakunnasta hävinneet mihinkään. –?Sain keihääseen hyvän latauksen, kun pituudesta (563) jäi vähän hampaankoloon. Miia Kurppa johti ottelua ennen keihästä, mutta hävisi kuudennessa lajissa Kelolle yli yhdeksän metriä. Ja perässä tulee piskuinen, mutta sisukas Keski-Pohjanmaan piiri, jolle vielä tulee menestystä yleisurheilukentiltä. Sitä olen aina tavoitellut, se on minulle tärkeä, Ruuskanen kertasi kautta ja Kalevan kisojen voittoa. Ruuskanen ei luovuttanut, vaan sivalsi Suomen mestariksi viimeisellään
Kulta heltisi ajalla 28.59,75. Seuraavat ottelut: 29. Jegede Britannia 778. B-sarja: 1) Matti Honkaharju RMY 1922-22-23 = 86, 2) Mikael Martin PSF 1919-20-22 = 80, 3) Veli Ala-Honkola JMS 21-20-18-20 = 79, 4) Arvo Mikkola JMS 78, 5) Peter Gullans NSK 75, 6) Matti Välkkilä KurA 71, 7) Bengt Fogde PSF 66, 8) Heikki Pyrrö JMS 54. Tero Rantakangas takoi isännille kolme juoksua avausjaksolla ja Jouni Oja-Lipasti toisella jaksolla. 3 000 m ej: 1) Jairus Kipchoge Birech Kenia 8.20,27, 2) Abel Kiprop Mutai Kenia 8.25,42, 3) Donald Cabral USA 8.32,55, 4) Haron Lagat Kenia 8.33,17, 5) Lukasz Oslizlo Puola 8.42,38, 6) Rob Mullett Britannia 8.47,09. – Tuntui kuin kotipelissä olisi ollut. syyskuuta kisattavissa Ivo Van Dammen muistokisoissa. Uran kolmas vitonen sujui aikaan 16.16,04. Latvala viilasi ennätyksestään huikeat 0,43 sekuntia ja oli aivan pöllämystynyt. Kahta kertaa emme kotona häviä. AMMUNTA. Minna Nikkanen hyppäsi kuudennen mestaruutensa eikä saanut taaskaan seiväspaikalla vastusta. Jäniksetön juoksu ja kenties myös jonkinasteinen univaje kuitenkin painoivat Farahin ajan lukemaan 8.27,24. Miesten korkeuskisassa britit saivat iloita Robbie Grabarzin voitosta, mutta tulokset jäivät kauas torstain mainiosta pomppuväännöstä Lausannen Timanttiliigassa. Vielä kaksi timanttikisaa Vaikka Birminghamin koitokset jäivätkin vaisuiksi, on parempaa luvassa jo torstaina Zürichissä. 2 mailia (ei kuulu Timanttiliigaan): 1) Mo Farah Britannia 8.27,24, 2) Daniele Meucci Italia 8.28,28, 3) Garrett Heath USA 8.29,43. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA Lahti: Kalevan kisat, 4. Mutta jos oli Antti Ruuskanen lähellä maailman kärkeä Lahdessa, samaan yllettiin Birminghamissa parilla pikamatkalla. koitokseen. Tommi Hytönen KU-58, Jaakko Piesanen SaarijPu ja Teppo Syrjälä TeivoSt keskeyttivät. Vaasa–Loimaa, Haapajärvi–Lohi. Toisella jaksolla HP–k siirtyi johtoon Tero Kivelän lyönnillä, mutta kolmannessa vuoroparissa kotijoukkue sai puhkaistua kolmen lyönnin verran haapajärvisten hyvin pelannutta ulkokenttää. – Lohella tuntuu kovasti olevan painetta noususta. Torron perheeseen tuli kaksi kultaa, sillä Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Elina Torro venyi vammojen vaikeuttaman kesän ilonaiheeksi kolmiloikan kultaan. Voitto perustui tänään erittäin tiiviiseen ulkopeliin. Hämeenlinna–Rauma 1–2 (6–5, 0–2, 0–0, 2–3) HELSINKI (STT) Alajärven Ankkurit on enää voiton päässä säilymisestä Superpesiksessä lyötyään Oulun Lippo-Pesiksen myös kotonaan. nousukarsintaottelut, kahdella voitolla Ykköspesikseen: Siilinjärvi–Seinäjoki 0–2 (3–9, 4–7) Seinäjoki Ykköspesikseen voitoin 2–0. Ankkurit uusimassa sarjasopimustaan JURVA (KP) Ruotsalon Timo Nissilä ei missannut kuin kolme kiekkoa sadasta, kun ammuttiin Martin trap -kisa Jurvassa. Kiekossa Mikko Kyyrö voitti neljännen mestaruutensa tuloksella 60,45. Ankkurit pääsi voitoissa johtoon 2–0 otettuaan kotivoiton Kitrolla 2–0 (8–2, 5–0). ina Viertoma KauhajKa 4 164, 15) Jonna Kangasniemi PorinYU 4 075, 16) Kira Kytölä EsboIF 3 674. HP-K hävisi kolmostilanteet 7–18. BIRMINGHAM (STT) Kun suomalaiset yleisurheilutähdet kisasivat SM-mitaleista Lahdessa, kokoontui Englannin Birminghamiin osa maailman huipuista Timanttiliigan kauden 12. Päämatkansa lisäksi hän voitti Lahdessa torstaina kympin. – Mailan varressa räiskitään vähän sinne päin. Sandra Eriksson kiri estevoiton lisäksi mestariksi 5?000 metrillä. Pääsarjapelinjohtajien keväällä sarjan kymmenenneksi parhaaksi joukkueeksi rankkaama JoMa hävisi ratkaisuvälierän Mehtimäellään 0–2 (0–4, 1–4). Pesä-Kiilat kaatoi Lohen sekä tilastot Haapajärvi venytti nousuratkaisun Ronkaalaan JOENSUU (STT) Sotkamon Jymy ja Vimpelin Veto pääsevät ottamaan uusinnan Superpesiksen viime kauden loppuotteluista. Ensimmäisestä kisasta isäksi tulon jälkeen ei jäänyt kuitenkaan tytöille suurta tarinaa kerrottavaksi, sillä Farah jäi kauas tavoitteestaan harvoin kisatulla kahdella maililla. 5 000 m: 1) Sandra Eriksson IFNykn 16.16,04, 2) Oona Kettunen KarhKa 16.19,23, 3) Laura Markovaara KU-58 16.21,41, 4) Johanna Peiponen RovanLa 16.41,41, 5) Minna Nummela HKV 16.56,93, 6) Kristiina Mäki LahdA 17.11,69, 7) Katarina Skräddar IFLänken 17.12,80, 8) Minna Haka-Risku VammsVoi 17.26,79, 9) Jaana Honkanen JoensKa 17.29,08, 10) Nina Chydenius ViipU 17.38,61, 11) Johanna Bäcklund IFÅland 17.42,50, 12) Pauliina Kanervo OulPy 17.44,14, 13) Suvi Miettinen JäppU 17.45,60, 14) Andreina Kero TuUL 17.49,61, 15) Vilma Laitinen TuUL 17.50,31, 16) Marjo Niittynen ForssSa 17.58,19, 17) Sanni Massinen JalasjJa 18.04,21, 18) Lotta Suikki JuvU 18.12,86, 19) Tiia Taipale TuUL 18.24,04. naali: 1) Juho Kurki KaA 1 278,3 (1 180+98,3), 2) Juha Rutonen SodA 1 248,4 (1 153+95,4), 3) Antti Puhakka KAS 1 240,7 (1 150+90,7). Torron kanssa samaan tulokseen 13,48 loikki Orimattilan Jymyn Kristiina Mäkelä, mutta Torro vei kullan paremmalla toisella hypyllä (13,41– 13,31). Pesä-Kiilojen kärkilyöntiprosentti oli vaatimaton 36%, ja Lohella vastaavat prosentit olivat 58. Timanttiliigan ja myös huippuluokan yleisurheilun kausi päättyy sitten Brysselissä 7. –?Ei ollut ihan maksimia, koska jalat ovat väsyneet, IF Kraftia edustava Åstrand sanoi. Tilastot kertovat sen, minkä Pesä-Kiilojen pelinjohtaja Jukka Tiitto puki sanoiksi kotimatkalla. Miehet: 50 m kivääri 3x40 ls + . syyskuuta. 7-ottelu, loppupisteet: 1) Niina Kelo KeskiUYU 5 649 (100 m aidat 14,42, korkeus 159, kuula 14,81, 200 m 26,69, pituus 563, keihäs 54,72, 800 m 2.27,17), 2) Miia Kurppa SalVil 5 459 (14,07, 168, 12,69, 26,80, 579, 45,10, 2.31,54), 3) Tiina Säily HKV 5 315 (14,16, 168, 11,18, 27,12, 558, 41,98, 2.22,39), 4) Elisa Oksanen TampPy 5 175, 5) Hanne Kantanen ViipU 4 885, 6) Heini Raunio TampPy 4 665, 7) Ida Otstavel PargIF 4 654, 8) Paula Kuronen MikkKV 4 627, 9) Milla Kelo KeskiUYU 4 599, 10) Iitu Hölttä MikkKV 4 594, 11) Jenny Fagerstedt EsboIF 4 502, 12) Hanna Vuolteenaho YlivKu 4 291, 13) Riikka Rajamäki KeskiUYU 4 248, 14) Jose. Naisten suomensarja: 2. Miesten kolmiloikassa Tampereen Urheilijat-38:n Aleksi Tammentie kasvatti mestaruusputkensa viiteen voittoon myötätuulituloksella 16,36. Korkeus: 1) Robbie Grabarz Britannia 232, 2) Ivan Uhov Venäjä 228, 3) Andrei Silnov Venäjä 228, 4) Moutaz Essa Barshim-Ahmed Qatar 224, 5) Donald Thomas Baha: 1) Robbie Grabarz Britannia 232, 2) Ivan Uhov Venäjä 228, 3) Andrei Silnov Venäjä 228, 4) Moutaz Essa Barshim-Ahmed Qatar 224. B-sarjan paras oli koko kauden loistanut Ruotsalon Matti Honkaharju tuloksella 86. Lahdessa Sandellsin lennokas meno toi Kalevan kisojen kaksoismestaruuden. Kolmiloikka: 1) Olha Saladuha 14,40, 2) Kimberly Williams Jamaika 14,37, 3) Olga Ripakova Kazakstan 14,34, 4) Trecia Kaye Smith Jamaika 14,09, 5) Tatjana Lebedeva Venäjä 13,87. Vedon Sami Haapakosken 90 prosentin tasolla oleva onnistumisteho on vastustajan kannalta järkyttävää luokkaa, pohdiskeli JoMan viuhkamies Antti Eteläpää. 1 500 m: 1) Johanna Lehtinen JoensKa 4.18,31, 2) Suvi Selvenius HKV 4.25,85, 3) Kaisa Tyni HamPo 4.27,71, 4) Minna Nummela HKV 4.31,81, 5) Katja Erävistö HKV 4.33,16, 6) Mira Tuominen ValkHa 4.34,40, 7) Minttu Hukka KarhKa 4.38,43, 8) Elisa Kirvesniemi SimpU 4.42,18, 9) Heidi Marttinen HeinI 4.43,20, 10) So. Jymyn sitkeimmät olivat polttaja Viinamäki (7/9) ja kaksi juoksua lyönyt Toivola (7/10). Päämatkansa kullan lisäksi Sandells ratkaisi 800 metrin kisan vastustamattomalla kirillä. Mestaruuteen riitti 216. Merritt ja Jeter vauhdissa Birminghamissa Birmingham: Timanttiliigan osakilpailu: Miehet: 200 m (0,0 m/s): 1) Nickel Ashmeade Jamaika 20,12, 2) Tyson Gay USA 20,21, 3) Wallace Spearmon USA 20,23, 4) Churandy Martina Hollanti 20,36, 5) Ryan Bailey USA 20,43, 6) Adam Gemili Britannia 20,53. Naisten 400 metrin aidoissa ennakkosuosikki, HKV:n Anniina Laitinen piti ajalla 58,30 pintansa, vaikka joutui loppusuoralla koville. Maila-Jussien mahtipelaajat olivat vaihtaja Antti Pukkinen (8/8) ja jokeri Marjamäki (5/8). Nurmolaiset voittivat toisen jakson Ville-Pekka Jokisen, Tero Viinamäen ja Juho Toivolan kotiutuksilla. Miesten pituuskisa alkoi lupaavasti Venäjän Aleksandr Menkovin venytettyä ensimmäisellään 818. Kiekko: 1) Mikko Kyyrö KerU 60,45, 2) Jouni Walden IkaalU 55,96, 3) Jouni Helppikangas OrimJy 55,57, 4) Joni Mattila HimU 55,12, 5) Ville Kivioja NokU 54,55, 6) Pyry Niskala SeinäjSU 54,22, 7) Janne Hummastenniemi HIFK 53,68, 8) Pertti Hynni ViipU 51,97. Bussillinen HP-K -faneja oli mukana Keski-Suomessa. Saksalainen ei saanut onnistumaan kuin yhden kuudesta heitostaan, mutta se kantoi 66,64 ja riitti Viron Gerd Kanterin kukistamiseen 85 senttimetrillä. Vimpeli kompuroidenkin . Isäntien kotiutuskisan juoksut takoivat Janne Rauhala, Markus Ojanperä ja kunnarin (1+1) iskenyt Janne Lähde. Tärkeintä oli lopputulos, joten ei tässä liikaa voi peliä moittia, Tiitto naurahti. Kuula: 1) Valerie Adams Uusi-Seelanti 20,52, 2) Michelle Carter USA 18,71, 3) Cleopatra Borel Trinidad&Tobago 18,36, 4) Christina Schwanitz Saksa 18,20, 5) Jevgenija Kolodko Venäjä 18,09. –?Varmaan paineet tippuivat satasen voitolla, parasta kesäänsä juokseva 24-vuotias Latvala arveli. e Lövdahl VasaIS 4.45,73, 11) Noora Wallenius KeskiUYU 4.48,81. IK Falkenin juoksija pyyhälsi sunnuntaina vaivattoman näköiseen voittoon 1?500 metrillä. Oululaisten onnistujat olivat kolmosvahti Jussi Markus (5/7) ja yhden juoksun tuonut Sampo Nieminen (3/6). Lauri Vedenpää sai kunnian tuoda voittojuoksun. naaliin Miesten Superpesis 4. Pituus: 1) Aleksandr Menkov Venäjä 818, 2) Christian Taylor USA 795, 3) Greg Rutherford Britannia 788, 4) Chris Tomlinson Britannia 778, 5) J.J. 2. Kun saamme sisäpelin toimimaan, juhlimme nousua lauantaina. Nyt qatarilainen jäi vain 224 senttiin, Uhov pääsi 228 ja Grabarz 232. 400 m aidat: 1) Oskari Mörö EsboIF 51,72, 2) Petteri Monni JyväskKU 52,01, 3) Gustav Klingstedt HIFK 52,28, 4) Panu Pasanen VihdVie 52,66, 5) Alexis Troberg EsboIF 52,98, 6) Don-Zheni Ekoebve HIFK 53,00, 7) Juho Launto SauvU 54,29, 8) Ossi Linkoaho HKV 55,30. Hyvin ampui myös kakkoseksi tullut Kurikan Jussi Välkkilä, mutta eroa Nissilään tuli silti kahdeksan kiekkoa. Tiitto jakoikin kiitosta kannattajille. –?Kun on saanut harjoitella talven terveenä ja pohja on tarpeeksi hyvä, jaksaa kyllä vielä syksylläkin, Sandells kertasi. Jymy Seinäjoki–Seinäjoki, Oulu–Alajärvi. Kilpailu timanttipalkinnoista alkaa tiivistyä, ja ”Weltklassessa” nähdään varmasti jo suurin osa maailman yleisurheilueliitistä. Tuore isukki Farah ei niin virkeänä Kun brittien olympiasankari Mo Farahista tuli perjantaina kaksostyttöjen isä, hän lupasi kaiverruttaa tyttärien nimet kahteen olympiakultamitaliinsa. Silti tärkein asia oli tulostaululla haapajärvisten eduksi ottelun jälkeen. Haapajärven Pesä-Kiilat oli toista mieltä ja Lohi taipui jaksoin 1–2 (1–2, 4-1, 0–1). Muut tuplamestarit olivat IF Nykarlebynejdenin Sandra Eriksson ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Hanna-Maari Latvala. – Sisäpeli tökkii pahasti. 10 000 m: 1) Lewis Korir TuUL 28.59,75, 2) Willy Rotich TuUL 30.07,18, 3) Henri Manninen JyväskKU 30.18,65, 4) Jarkko Järvenpää TampPy 30.26,05, 5) Miika Takala JyväskKU 30.48,64, 6) Joonas Harjamäki SeinäjSU 30.53,78, 7) Jukka Kero TuUL 31.01,58, 8) Jussi Utriainen LahdA 31.04,29, 9) Oskari Pennanen JuuanJä 31.10,84, 10) Jaakko Nieminen JyväskKU 31.30,67, 11) Petteri Kuorikoski KuortKu 31.48,63, 12) Lauri Lipiäinen SjundeåIF 31.50,83, 13) Matti Rauma TuUL 31.58,40, 14) Martti Siikaluoma KangKi 32.36,23, 15) Mikko Virta TurWei 33.19,48, 16) Veli-Heikki Koivu RovanRR 33.29,53. Palkitut: I Mika Väisänen, II Mikko Kemppainen. Lausannessa Grabarz ja Venäjän Ivan Uhov ylittivät 237 ja Qatarin Moutaz Essa Barshim Ahmed peräti 239. Paikan ensi kauden Superpesikseen varmistaa kolmella voitolla. Viinijärvi–Jyväskylä 0–2 (0–5, 0–5) Jyväskylä loppuotteluun voitoin 3–1. Oskari Mörön vahva loppuveto katkaisi Petteri Monnin kahden vuoden mestaruusputken 400 metrin aidoissa. Tuloksia: A-sarja: 1) Timo Nissilä RMY 24-24-2425 = 97, 2) Jussi Välkkilä KurA 22-2321-23 = 89. Lohi–Haapajärvi 1–2 (1–2, 4–1, 0–1) Voitot 1–1. Joensuun Mailasta palkittiin lukkari Mika Väisänen (6/6) ja joukkueen juoksun tuonut polttaja Mikko Kemppainen (4/8). 110 m aj: 1) Aries Merritt USA 12,95, 2) Jason Richardson USA 12,98, 3) David Oliver USA 13,28, 4) Ryan Wilson USA 13,34, 5) Ryan Brathwaite Barbados 13,42, 6) Lawrence Clarke Britannia 13,52. Joensuun Katajan Johanna Lehtinen hallitsi naisten 1?500 metrin juoksua (4.18,31). Miesten suomensarja: 2. 400 m aidat: 1) Anniina Laitinen HKV 58,30, 2) Venla Paunonen TuUL 58,36, 3) Ilona Punkkinen LappUM 58,41, 4) Jenniina Halkoaho SuodennU 59,27, 5) Emma Millard ToijVau 59,89, 6) Noora Toivo ToijVau 59,90, 7) Saara Raitis TuUL 1.02,34, 8) Laura Räsänen EspTa 1.05,26. Ja on siellä muutakin luvassa ainakin Birminghamin naisten kuulan voittajalle Valerie Adamsille: hän toivoo siellä saavansa olympiakultamitalin, jonka voitti jälkikäteen Nadzeja Ostaptshukin dopingkäryn myötä. Lohi loi vielä tasoittavalla painetta kolmostilanteilla, mutta HP-K ulkopeli niittasi palot kotitaipaleelta. Joukkue: 1) Poliisien Ampumas. Hän kotiutti Mikko Kähtävän. Keihäs: 1) Barbora Spotakova Tshekki 66,08, 2) Christina Obergföll Saksa 63,19, 3) Vira Rebrik Ukraina 62,82, 4) Sunette Viljoen Etelä-Afrikka 62,13, 5) Kathryn Mitchell Australia 60,47. Alle 13 sekunnin pääsi jenkkien neloisvoitossa myös Jason Richardson omaa ennätystään sivuavalla 12,98:lla. Alajärvi–Oulu 2–0 (8–2, 5–0) Alajärvi johtaa voitoin 2–0. Hommasta puuttuu huolellisuus. Vimpelin Vedon jokerikotiuttaja Janne Mäkelä takoi kaksi juoksua molemmilla jaksoilla. Naiset: 100 m (+0,7 m/s): 1) Carmelita Jeter USA 10,81, 2) Shelly-Ann Fraser-Pryce Jamaika 10,90, 3) Alexandria Anderson USA 11,22, 4) Gloria Asumnu Nigeria 11,22, 5) Charonda Williams USA 11,23, 6) Aleen Bailey Jamaika 11,24. Åstrand jäi tuplamestaruuden tavoitteesta, mutta 200 metrin aika kelpasi. Siihen erityiset loikat lopahtivatkin, sillä olympialaisten brittikultamitalisti Greg Rutherford ei päässyt kuin 788 ja amerikkalainen kolmiloikan erikoismies Christian Taylor 795. Naisten Superpesis: 4. –?Kausi on ollut henkisesti raskas, kun olen ollut puoliksi kipeä lähes koko kauden ajan, 51,72 juossut Esbo IF:n Mörö kertoi. Naisten satasella Lontoon hopeamitalisti, Yhdysvaltain Carmelita Jeter juoksi 10,81 ja kukisti olympiavoittajan ja kauden kärkinaisen Shelly-Ann FraserPrycen yhdeksällä sadasosalla. Avausjakson voittojuoksun isännille sivalsi kahdesti ennen taukoa kotiuttanut Mikko Mahlamäki, mutta ratkaisun iski kunnarin (1+2) kiertänyt Toni Marjamäki. 1 648. Kiekko: 1) Robert Harting Saksa 66,64, 2) Gerd Kanter Viro 65,79, 3) Virgilijus Alekna Liettua 65,63, 4) Lawrence Okoye Britannia 64,49, 5) Piotr Malachowski Puola 63,41, 6) Yennifer Frank Casanas Espanja 62,49. Vimpeli loppuotteluun voitoin 3–1. 3 000 m: 1) Mercy Cherono Kenia 8.41,21, 2) Vivian Jepkemoi Cheruiyot Kenia 8.41,22, 3) Sally Kipyego Kenia 8.42,74, 4) Viola Jelagat Kibiwot Kenia 8.43,75, 5) Veronica Nyaruai Kenia 8.45,61, 6) Julia Bleasdale 8.46,38. Torron perheeseen kaksi kultaa Korkeuspaikalla Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Osku Torrolla oli vaikeuksia motivoitua parhaaseensa, kun vastusta ei ollut luvassa. Jonna Monto SavonlRie keskeytti. Jenna Sikiö HKV, Suvi Liimatainen TampPy, Emmi Mäkinen JyväskKU ja Jutta Heinonen JanJa keskeyttivät. Vimpeli: Sami Haapakoski 0/3, Henri Puputti 0/2, Antti Kuusisto 1/2, Hannu Huuskonen 1/0, Ville Hotakainen 1/0, Tuomo Lönnmark 0/1, Jere Dahlström 1/0, Janne Mäkelä 4/0. Veto raivasi tiensä SM-fi naaleihin kukistamalla välierissä Joensuun Mailan voitoin 3-1. Seuraavat ottelut: 1. välieräottelut, kolmella voitolla loppuotteluun: Joensuu–Vimpeli 0–2 (0–4, 1–4) J: = 1 = 1 V: 2 1 1 = 4 1 3 = 4 2 Joensuu: Mikko Kemppainen 0/1, Jaakko Heikkinen 1/0. Ensi lauantaina on varmaa, että tunnelmaa ei tule puuttumaan, kun Pesä-Kiilat ja Lohi kamppailevat ratkaisupelissä noususta Ykköspesikseen. 8. Satasen ykkönen Visa Hongisto ehti maaliin hopeavauhdissa 21,11, mutta kaipasi kisan jälkeen jääpussia reiteensä. Naisten kaarrematkalla Hanna-Maari Latvala viiletti ennätyksensä 23,38. Tulos 97 on 1-trapin kauden parhaita koko Suomessa. Hän pääsee mittaamaan tasonsa maailman valioita vastaan Brysselin Timanttiliigassa 7. Tämä lupaa hyvää ratkaisevaan peliin Ronkaalaan. Seiväs: 1) Jennifer Suhr USA 465, 2) Yarisley Silva Kuuba 465, 3) Fabiana Murer Brasilia ja Jirina Ptacnikova Tshekki 442, 5) Alana Boyd Australia 442. Csarjan voittaja Reino Kriikkula osui 85 kiekkoon voittaen toiseksi tulleen Esa Laitalan kymmenellä kiekolla. Korkeus: 1) Osku Torro JyväskKU 216, 2) Jussi Viita TampPy 212, 3) Richard Östman IFVom 206, 4) Mauri Kaattari HimU 206, 5) Lauri Stenroth JanJa 203, 5) Henri Vitikainen OrimJy 203, 7) Samuli Nurminen EurRai 199, 8) Samuli Eriksson LänsiUU 195. Seinäjokisten taistelu venyy Seinäjoen Maila-Jussien ja Nurmon Jymyn ottelusarja karsinnassa venyy, koska SMJ tasoitti otteluvoitot paikallispeleissä kotivoitolla 2–1 (6–4, 0–3, 0–0, 4–2). Juoksuttoman supervuoroparin jälkeen Jussien teho kotiutuskisassa oli nurmolaisille liikaa. Jamaikalaisen Fraser-Prycen kauden kärkiaika on 10,70. –?Ulkopelimme kesti tiukkana koko sarjan ajan, vaikka sisällä turhat palot sotkivatkin pelaamistamme liikaa, kiteytti Vedon pelinjohtaja Miika Rantatorikka. 400 m: 1) Angelo Taylor USA 44,93, 2) Luguelin Santos Dominikaaninen tasavalta 44,96, 3) Jonathan Borlee Belgia 45,15, 4) Rabah Yousif Sudan 45,54, 5) Calvin Smith USA 45,66, 6) Martyn Rooney Britannia 45,69. Me onneksi pysyimme tyynenä ja keskityimme olennaiseen. 800 m: 1) Marija Savinova Venäjä 2.00,40, 2) Pamela Jelimo Kenia 2.01,43, 3) Marilyn Okoro Britannia 2.01,96, 4) Maggie Vessey USA 2.02,01, 5) Lynsey Sharp Britannia 2.02,28. Otteluvoitot ovat 1–1. C-sarja: 1) Reino Kriikkula JMS 24-2122-18 = 85, 2) Esa Laitala JMS 17-2021-17 = 75, 3) Martti Marttila YMS 17-1716-22 = 72, 4) Annika Brokvist PSF 66, 5) Alvar Rönnback PSF 63, 6) Heimo Lehtola JMS 57. Superpesis-karsintaottelut, kolmella voitolla Superpesikseen: Seinäjoki–Jymy Seinäjoki 2–1 (6–4, 0–3, 0–0, 4–2) Voitot 1–1. Ratkaisun makua oli kakkosjatkeelta läpi pomppineella kumuralyönnillä, jolla kotipesään kiiruhtivat toisen jakson toisessa vuoroparissa Sami Haapakoski ja Henri Puputti. Seuraavat ottelut: 29. Ankkurien palkitut olivat kuudesta kotiutuspaikastaan neljä juoksua lyönyt Rantakangas (7/10) ja kolme juoksua tuonut vaihtaja Juha-Matti Matilainen (9/11). päivän loppukilpailut: Miehet: 200 m (+1,0 m/s): 1) Jonathan Åstrand IFKraft 20,72, 2) Visa Hongisto ValkKa 21,11, 3) Ville Myllymäki KanksLei 21,53, 4) Kristian Salo NakkVire 21,62, 5) Mats Boman IFÅland 21,76, 6) Samuli Lehtinen LahdA 21,81, 7) Mikko Laiho TampPy 21,98, 8) Olli Rantanen TampPy 22,37. Mielestäni vielä pelinkin jälkeen jatkunut provosointi ei kuulu ottelun henkeen. 400 m aj: 1) Kaliese Spencer Jamaika 53,78, 2) Perri Shakes-Drayton Britannia 54,08, 3) Zuzana Hejnova Tshekki 54,14, 4) Natalia Antjuh Venäjä 54,95, 5) Denisa Rosolova Tshekki 55,94. 1 500 m: 1) Niclas Sandells IKFalken 3.44,17, 2) Mikael Bergdahl IKFalken 3.45,56, 3) Jonas Hamm LahdA 3.45,58, 4) Anders Lindahl IFLänken 3.53,64, 5) Panu Jantunen ParikkU 3.53,81, 6) Aki Nummela HKV 3.53,96, 7) Joonas Lehtinen TuUL 3.54,31, 8) Riku Marttinen HeinI 3.55,11, 9) Ville Borgmästars IKFalken 3.55,81, 10) Kalle Keskipoikela LapLu 3.58,64, 11) Ilari Piipponen KarhKa 4.04,13, 12) Tapani Kärjä KalajJu 4.04,84, 13) Rami Tuokko TuUL 4.06,75. Miesten kiekossa ei saatu yllätysvoittajaa, sillä Robert Harting ei ole hävinnyt yli kahteen vuoteen eikä hävinnyt nytkään. Kolme juoksua tuonut polttaja Haapakoski (8 kärkilyöntiä/8 yritystä) ja viidesti kotiutuspaikkaan päässyt Mäkelä (4/5) olivat Vimpelin Vedon ylivoimaisesti tärkeimmät pelaajat. 1 500 m: 1) Mekonnen Gebremedhin Etiopia 3.34,80, 2) Nixon Kiplimo Chepseba Kenia 3.35,09, 3) James Kiplagat Magut Kenia 3.35,74, 4) Silas Kiplagat Kenia 3.35,74, 5) Bethwell Birgen Kenia 3.35,88, 6) Nathan Brannen Kanada 3.36,07. Keravan Urheilijoiden Kyyrö pohtii syksyllä, oliko tämä hänen viimeinen kautensa. Kolmiloikka: 1) Elina Torro LappUM 13,48, 2) Kristiina Mäkelä OrimJy 13,48, 3) Sanna Nygård VasaIS 13,44, 4) Essi Lindgren ViipU 13,34, 5) Liisa Naskali NokU 12,76, 6) Päivi Kasari JalasjJa 12,66, 7) Jenny Uusitalo VihdVie 11,75, 8) Teija Hannila ViipU 11,56. Miesten pitkät kestävyysmatkat voitti Turun Urheiluliiton Lewis Korir, joka juoksi vitosen tavoin 10?000 metrilläkin soolojuoksun. Tuomarit: Tommi Nupponen ja Ossi Muurainen. Kauden kärkivauhtia 200 metrillä Kauden kotimaiset tilastot menivät uusiksi 200 metrin juoksuissa. Avausjakson ratkaisu tuli Petri Huhtalan mailasta. 9. Tulokset eivät tosin Birminghamissakaan kovin tähtitieteellisiksi kohonneet, vaikka paikalla olikin 16 tuoretta olympiavoittajaa. Lohen paras oli lauantaiseen tapaan Reisjärveltä maailmalle ponkaissut kärkietenijä Joni Jokilehto onnistuen kärkilyönneissä lähes täydellisesti (7/8). Sandellsin lisäksi Lahdessa juhlittiin neljää muuta tuplamestaria. nousukarsintaottelut, kahdella voitolla Ykköspesikseen: Loimaa–Vaasa 0–1 (2–2, 1–3) Voitot 1–1. Yleisöä: 2 321. Joukkue: 1) Mikkelin Ampujat 3 430. Sandells ja Latvala kovassa iskussa Viisi urheilijaa juoksi tuplamestaruuteen Kalevan kisoissa Niclas Sandells ja Hanna-Maari Latvala ottivat viikonlopulta tuplamestaruudet. välieräottelut, kolmella voitolla loppuotteluun: Pori–Lapua 1–0 (4–4, 2–0) Voitot 2–2. Lukkari Ylipahkala palkittiin Haapajärven ykkösellä ja kakkospalkinnon sai hienon pelin ykkösvahtina pelannut Joonas Rajala. naali: 1) Marjo Yli-Kiikka IMAS 675,0 (581+94), 2) Erika Dufvelin RS 671,6 (576+95,6), 3) Henna Viljanen PAS 666,9 (572+94,9). Lapua–Pori. Miesten pika-aidoissa olympiavoittaja Aries Merritt hätyytteli omaa kauden kärkiaikaansa, mutta jäi siitä lopulta 0,03 sekuntia ajallaan 12,95. Joni Mäki-Petäjä (KP) Jyväskylän Lohella oli mahdollisuus sunnuntaina nousta ensi kaudeksi miesten pesäpallon Ykköspesikseen toisessa nousukarsintapelissä. Nissilä missasi vain 3 kiekkoa Mikkeli: Kiväärilajien SM-kilpailut: Naiset: 50 m kivääri 3x20 ls + . KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 27.8.2012 7 URHEILU KALEVAN KISAT 2012 YLEISURHEILU PESÄPALLO LAHTI (STT) Pitkän kauden rasitukset eivät paina Niclas Sandellsin askelta. Naiset: 200 m (+0,1): 1) Hanna-Maari Latvala JyväskKU 23,38, 2) Ella Räsänen TampPy 23,79, 3) Maria Räsänen KuopRei 24,10, 4) Anna Hämäläinen KuortKu 24,16, 5) Tiina Leppäkoski LahdA 24,51, 6) Sanna Aaltonen HIFK 24,77, 7) Minna Laukka JyväskKU 24,78, 8) Aino Paunonen TuUL 24,91. Kolmiloikka: 1) Aleksi Tammentie TampU 16,36, 2) Kristian Pulli KaipVi 15,59, 3) Daniel Sjölind IFÅsar 15,18, 4) Ville Mylläri HeinävYU 15,01, 5) Matti Mäkitalo PaimU 14,98, 6) Tuomas Kaukolahti KU-58 14,94, 7) Tomi Litendahl ViitVie 14,34, 8) Tommi Huoponen EspTa 14,12. –?Luokanopettajana antaisin joukkueelleni arvosanaksi kiitettävän, koska Vimpeli vain oli meitä rautaisempi. Superissa ratkaisijan viitan otti Jari Ylipahkala, joka onnistui ainoana lyömään etenijän kotiin asti. Palkitut: I Sami Haapakoski, II Janne Mäkelä. Farah tavoitteli Birminghamin yleisurheiluillan päättäneellä matkalla Britannian ennätystä, Steve Ovettin vuonna 1978 juoksemaa aikaa 8.13,51. Keihäs: 1) Antti Ruuskanen PielavSa 87,79, 2) Ari Mannio LehtimJy 84,62, 3) Tero Pitkämäki SeinäjSU 83,48, 4) Lassi Etelätalo JoensKa 80,15, 5) Sampo Lehtola LapinlVe 77,39, 6) Sami Peltomäki AlajA 76,48, 7) Harri Haatainen LapVi 76,29, 8) Toni Sirviö SulkU 68,48. Someron Esan hyppääjä ylitti 430, mutta ei ollut lähellä uutta SE-korkeutta 447. Seiväs: 1) Minna Nikkanen SomE 430, 2) Enna Hassinen OulPy 385, 3) Jatta Salmela VasaIS 385, 4) Erica Hjerpe IFFemman 385, 5) Aino Siitonen HKV 375, 6) Milla Mikkanen KuopRei 365, 7) Milla Siekkinen JyväskKU 365, 8) Rosanna Ojala TampPy 335. Jonathan Åstrand hyödynsi mukavan myötätuulen ja juoksi kesän parhaansa 20,72. 8. Daniel Komenin 15 vuotta vanha epävirallinen ME jäi puolen minuutin päähän
KPV kuittasi tililleen erittäin arvokkaat pisteet maalein 2–1 (1–1). Pisteitä on lähiviikkoina revittävä jostain vaikka sitten väkisin. Nissilä suunnisti pitkän hopealle Hanna Rautio KALAJOKI (KP) Rannikon Ratsastajien Jyri Autio sijoittui hevosellaan Secret Quandary RanRat Tonni -kilpailun kolmannelle sijalle. Toto5 voitto-osuus: 17,50. H65 5,2 km (49): 1) Pekka Kanste Raseborg 48.17, 4) Matti Kattilakoski KPV +41, 11) Eero Juola KoS +3.38, 12) Vesa Kätkä Reima +4.48, 46) Severi Halkosaari HimU +27.51. KP/HANNA RAUTIO Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Peräti yhdeksän edellistä sarjataulukkoon laskettua otteluaan ilman voittoa pelannut Kokkolan Pallo-Veikot sai synkän jakson vihdoin poikki, kun jalkapallon Kakkosen pohjoislohkossa perääpitävä Haukiputaan Pallo vieraili Keskuskentällä. Juoksussa ei ole valittamista, Kauppi sanoi. 10. Janakkala: Pitkän matkan SM-kilpailut, lopputulokset: Miehet, 14,0 km: 1) Fredric Portin PR 1.29.40, 2) Simo-Pekka Fincke KR 1.31.31, 3) Jani Lakanen VaajTe 1.31.54, 4) Stepan Kodeda MSParma 1.32.35, 5) Topi Anjala Koovee 1.32.36, 6) Antti Nurmonen KR 1.35.05, 7) Jarkko Huovila KR 1.35.46, 8) Petteri Muukkonen VeVe 1.36.18, 9) Timo Sild Delta 1.37.00, 10) Jussi Suna TuMe 1.38.14. Luokka 15, 130 cm, arv. Valuutta 30,7 (12,4).poissa: 15. Isak Stenman vei Jaron johtoon. Pisteiden kohtalo ratkaistiin melkeinpä jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana Hertan maaliverkon heiluessa kahteen kertaan. Osinko 28,1a (11,07). Pelin 79. lähtö, Toto5-2, lv 2600 m Ohjastajaottelu: 1) Rosi’s Victor/Akseli Lahtinen 17,0a (5,12), 2) Four Johannes* 17,0a (10,75).3) Ridgehead Secret 17,3a (20,5).4) Zoltan 17,4a (14,1). Toto (2-7-6): 30,55 3,62-2,04-2,03 53,08. Ratamestari sai minut monesti horjutettua. RAVIT Vakio 1 34/12 Lauantai 25. AM5, RanRat Tonnin . D17 6,0 km: 1) Pihla Otsamo HS 56.51, 29) Roosa Hämäläinen KoS 1.29.32, 34) Henna Jylhä KoS 1.36.45. Alussa paljon virheitä Minna Kaupin suunnistus ei alkanut hyvin, sillä hän teki alussa paljon pieniä virheitä ja oli ensimmäisellä väliaikarastilla minuutin kärjestä. Tuloksissa voittajia ja keskipohjalaiset: D35 6,3 km (34): 1) Marika Mikkola KR 49.15, 11) Anne Polso VetU +8.51. Ottelutapahtumaa hallitsi kokonaisuutena kuitenkin Inter. Portinille matkan mestaruus oli ensimmäinen ja Kaupille neljäs. naali: 1) Noora Mattsson / Donna Carrin van’t Aertshof (MYRat) 0-0/33,98, 2) Jenna Eeronheimo / Brindamour (ORK) 0-0/34,12, 3) Jyri Autio / Secret Quandary (RANRAT) 0-0/35,06, 4) Heidi Siltala / Del. ONS iski kuitenkin vielä toisen kerran ja on nyt kolme pinnaa rikkaampi. Interin Stef Doedeella ei ollut mahdollisuuksia torjua alakulmaan suuntautunutta palloa mitenkään. LEHTIKUVA/TERO VILJANEN SAVITAIPALE (KP) Lukuisia SM-mitaleita hienolla urallaan saavuttanut Kokkolan Suunnistajien Jorma Nissilä sijoittui kakkoseksi, kun kilpailtiin Ryhmä 2:n SM-mitaleista Savitaipaleella. Maalissa Jaron Artur Kotenko oli täysin osaton Interin maaleihin. Ratamestari oli kuitenkin tyytyväinen kolmanteen sijaansa, koska luokassa oli niin paljon osallistujia. –?Kyllä tämä pitkä matka oli MM-kisojen jälkeen tähtäimessä. Kuusi minuuttia ennen taukoa syntyi tasoitus Veini Rikkisen puskusta. Myös pronssimitalistilla Jani Lakasella kisa meni hyvin. Hyppää Venetsialaisiin -esteratsastuskilpailun johtaja Satu Myllykangas oli todella tyytyväinen, kun omasta seurasta oli jopa kaksi ratsukkoa RanRat Tonnin fi naalissa. Troikka: 2170,61. Emme luovuttaneet tai antaneet periksi missään vaiheessa. Ennakkosuosikit tekivät pudotuksia ja voittoon ylsivät viimein jaetulla ykkössijalla Pia Lindström Raskerilla ja Laura Niinimäki hevosellaan K. A.1.0 (13): 1) Pia Lidström / Rasker (LIDRID) 0-0/53,43, 1) Laura Niinimäki / K.P. Toto (8-12-2): 3,49 2,02-10,93-9,09 87,31. Joukkue oli etenkin avausjakson kohtuudella kotijoukkueen kyydissä mutta kotimatkalle Turusta lähdettiin silti karvas matkapelitappio niskassa. Jaro meni Turun ottelussa lupaavasti johtoon pelin 12. Maalin jälkeen KPV passivoitui ja HauPa pääsi peliin mukaan. Toto (2-103): 5,39 2,06-1,96-8,91 8,60. lähtö, lv 2100 m Monte Ohjastajaottelu: 1) Viking Furniture/Saara Eerola m1,15,8a (30,55), 2) Mr Juantorena m1,15,9a (6,17).3) Exponent Leber m1,15,9a (7,02).4) Xanthis Seastar m1,16,3a (1,54).poissa: 5. lähtö, Toto5-4 DUO-1, lv 1600 m Ohjastajaottelu: 1) Mona Muscles/ Hannu Hietanen 13,7a (5,39), 2) Mimosa Thumper 14,1a (6,13).3) Church Hills Rio 14,9a (76,4).4) Rain Rogue 15,1a (16,37).poissa: 11. H16B 5,3 km: 1) Miika Irtola KS 44.29, 25) Arne Sågfors Botnia 1.17.32. 8. Toto (11-1-14): 2,77 1,82-8,5211,17 70,54. KPV:n molemmat osumat laukoi Ada Mannström. minuutilla tutun kuvion kautta. D16 5,6 km: 1) Emmi Jokela SuSe 47.43, 22) Karoliina Ukskoski PerhKi 1.12.52. 2. Toto5 voitto-osuus: 91,80. MOOTTORIURHEILU. Sunnuntaina kisattu suomenhevosten mestaruusluokka oli Myllykankaan mukaan jännittävä loppuun asti. Toto (16-12-5): 17,88 5,50-1,88-17,79 31,20. D60 3,3 km (37): 1) Vappu Hyvärinen SaPu 37.29, 3) Gunilla Björklund Falken +3.46, 28) Kaisa Yliniemi NivU +21.47. Toto5 voitto-osuus: 241,20. E3-luokka: 1) Christophe Nambotin Ranska, KTM 1.03.32,74...6) Marko Tarkkala Suomi, Beta –1.15,83. –?Ykkös esteeseen tuli liian iso hyppy niin, että en saanut seuraavaa kaarretta tarpeeksi nopeaksi, Autio kommentoi fi naalin uusintarataansa. H21B3 9,6 km: 1) Marko Kivelä VetU 1.07.51, 2) Filip Brunell Brahe 1.08.50, 3) Tero Myllymäki VetU 1.12.27, 7) Juha Lassila VetU 1.16.53. E2-luokka: 1) Pierre Renet Ranska, Husaberg 1.03.53,65, 2) Juha Salminen Suomi, Husqvarna –22,43. H16 6,3 km: 1) Topi Raitanen TVV 44.47, 8) Anssi Koirikivi RasTiimi 52.48, 15) Joonatan Kivelä PerhKi 57.16. H45 8,2 km (47): 1) Jari Jaakkola MaMa 53.15, 9) Kari Tyynelä VetU +6.16, 27) Tom Stenlund Brahe +12.28. C, RanRat Tonnin III-osakilpailu (64): 1) Oona Uunila / Clara Marco (RANRAT) 0/49,46, 2) Sara Kumpulainen / Peppoli (ORK) 0/50,18, 3) Kirsi Kankaala / Atacand Weering (RT) 0/50,81, 4) Amanda Kylmänen / Bagistar (ORK) 0/51,96, 5) Noora Mattsson / Donna Carrin van’t Aertshof (MYRat) 0/53,26, 6) Emma-Lotta Kokko / Migla (PyRa) 0/53,53, 7) Anne-Mari Engman / Secret Promise (OR) 4/54,17, 8) Ida Hoskari / Rölleka (LUR) 0/54,54, 9) Viivi Raappana / Viktor II (OR) 0/55,16, 10) Wilma Heikkinen / Ginast 2515 (LIDRID) 0/56,29, 11) Marika Karhu / Curuk (OR) 0/56,52, 12) Jyri Autio / Secret Quandary (RANRAT) 0/56,62, 13) Sani Sipiläinen / Cruis King Z (LehRa) 0/57,59, 14) Saana Pulkkanen / Dj Keep On (JARA) 4/58,11, 15) Juuli Huttunen / Greta Garbo (KRS) 0/59,05, 16) Elisa Vehkala / Armatic (JSR) 0/59,13. e Sundelin Botnia 1.29.02. Turnausvoitto Euroopan-kiertueella oli Nyströmeille uran ensimmäinen. Vaikka FC Hakan paketti on todella sekaisin, on se edelleen Jaron edellä sarjataulukossa yhden pelin takamatkasta huolimatta. JJK kuittasi osuman aivan avausjakson lopussa ja teki heti tauon jälkeen toisen osuman. minuutilla huojentui KPV:n tilanne, kun Henri Myntti ohjasi Arttu Seikkulan keskityksen läheltä täpärästi yli maalilinjan. Jaro hyökkäsi jatkossa rohkeammin ja vieraille tuli paikkoja juosta lisäosumia. Naiset, 9,8 km: 1) Minna Kauppi AR 1.10.35, 2) Merja Rantanen JRV 1.11.33, 3) Venla Niemi TP 1.15.46, 4) Saila Kinni TP 1.16.58, 5) Inga Dambe PR 1.18.09, 6) Anni Heikkonen RasKa 1.18.38, 7) Sari Anttonen KeuKi 1.19.05, 8) So. 7. BEACHVOLLEY Jari Nikkola TURKU Inter–Jaro 3–1 (1–1) Vanha sanonta ”niin lähellä mutta niin kaukana” kuvasi Jaron Inter-peliä osuvasti. H55B 5,9 km (16): 1) Erkki Pulkkinen RaLu 1.01.34, 5) Allan Hattar Falken +2.35, 10) Martti Pihlajamaa VetU +12.25. Tilanne nostattaa vääjäämättä paineita putoamiskamppailun suhteen. –?Oli kaikkiaan hyvä kisa, sillä suunnistus oli koko ajan hallinnassa ja pystyin vaikeilla ja tarkkuutta vaativilla maastonosilla keskittymään virheettömään suunnistukseen. Henri Myntti, Farhan Omar ja Konsta Tastula hukkasivat alkuun hyvät tekopaikat. 9. FC Hertta kukistui ikäluokan Ykkösen syksysarjassa maalein 1–2 (0–2). H55 6,5 km (51): 1) Jukka-Pekka Rantio HauSi 47.10, 2) Jorma Nissilä KoS +36, 34) Peter Kronholm Brahe +14.04, 50) Kauko Jylhä KäTa +32.13. Jarolle ei lisäpisteitä Turusta Seinäjoki 26.08 Toto5 1. Luokka 14, 120 cm, arv. Toto (6-10-5): 1,91 1,15-1,87-2,32 6,87. Sampo (HA-71) 0-0/48,97, 4) Emmi-Maria Ojala / Castellon Viljami (POR) 0-4/52,18, 4) Tiina Bergbacka / Wilma Polkaus (JR) 4-0/50,37, 4) Joni Koivusalo / Sirun Oliver (EPUR) 4-0/48,63. – Jos ja kun tulevissa otteluissa palaamme omalle tasollemme myös pistetilimme karttuu ja nousemme sitä kautta varmasti sarjataulukossa. H70 4,1 km (48): 1) Olavi Junttila HS 40.38, 29) Mauno Mikkilä NivU +15.42, 35) Esko Linna NivU +18.08. lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2100 m Tammasarja 2012: 1) J.A. Tasoitus tuli hieman halvasti. 1. –?Ei minulla ollut mahdollisuuksia voittaa Portinia, mutta kisa sujui todella hyvin, kun vauhtikin oli kohdallaan. Marilyn/ Arto Kynnäs 16,9 (13,33), 2) Janica Jaguar 16,9 (8,03).3) Meadow Velvet 17,0 (14,92).4) Feeling Girl 16,5 (2,91). H60 5,8 km (50): 1) Raimo Hyyryläinen JuvU 46.16, 8) Håkan Björklund Falken +5.10, 35) Erkki Koivukangas KäTa +15.23, 48) Harri Hongell KoS +22.22. D21B1 8,4 km: 1) Kaisa Lylynperä TuS 1.18.03, 18) Ann-So. Nissilä suunnistaa nykyisin 55-vuotiaiden sarjassa, missä häntä nopeampi pitkän matkan kisassa oli HauSi:n Jukka-Pekka Rantio. Molempien syöttötarkkuus oli olematonta ja peli meni pelkäksi pitkän pallon potkimiseksi. lähtö, sh 2100 m: 1) Vihjeen Veto/ Heikki Mikkonen 33,3 x (2,77), 2) Kangster 34,4 (56,66).3) Tomira Rok 32,9 x (24,87).4) Tuulen Kuva 34,8 (11,72). Takkiin tuli, mutta pelit onneksi jatkuvat vielä pitkään. Aamuvarhaisella matkaan lähtenyt vierasjoukkue ei bussissa kangistunut, vaan tuli kentälle oikein pirteästi. D18-sarjasta tuli pronssimitali OK Botnialle, kun Emilia Sågfors oli joukon kolmanneksi nopein. D50 4,3 km (48): 1) Kirsi Kihlström Hanka 45.05, 24) Pirkko Ekdahl NivU +14.44. KPV löi Hertan Helsinki: Esteratsastuksen kansallisen gp-sarjan Leading Rider -kilpailu: 1) Mikael Forsten/Nandele 0/84,35, 2) Mikael Forsten/Isaac du Jonquet 4/81,27, 3) Sanna Backlund/Wiseguy 4/84,41, 4) Stefanie Andersin/Larosa III 4/85,79, 5) Lotta-Riikka Rintamäki/FIM Quo Vadis 4/86,94, 6) Marina Ehrnrooth/ Orchidee XI 8/87,02. ow/Tommi Ala-Nikkola 19,1 (11,6), 2) Gasoline Guy 18,4 (8,16).3) Smith Son 18,8 (13,94).4) Step Up American 19,6 (9,65).poissa: 1, 12. Lopullinen niitti pelille saatiin Irakli Sirbiladzen puskiessa pallon Severi Paajasen nappisyötöstä maaliin 55. SM-pitkä Portinin juhlaa Suunnistuksen mitaleja ratkottiin Janakkalan metsissä Paimion Rastia nykyisin edustava Fredric Portin voitti ensimmäisen SM-kultansa yleisessä sarjassa. – Olen ylpeä tavasta, jolla joukkue tänään taisteli täällä. 8) Roni Nikander Suomi, KTM –2.08,53. Toto (4-3-6): 10,09 3,01-1,74-1,67 18,40. Savitaipaleen SM-kisojen toinen keskipohjalaismitalisti oli D60-sarjassa kolmanneksi suunnistanut Falkenin Gunilla Björklund. Tietystikään näin pitkällä matkalla ei voi välttyä pieniltä virheiltä. Hän jätti toiseksi sijoittunutta Kalevan Rastin Simo-Pekka Finckeä vajaa kaksi minuuttia. AM5, (18): 1) Sonja Mäkelä / Zuccero (ORK) 0-0/50,78, 2) Emmi-Maria Ojala / Harley Hill (POR) 0-0/52,07, 3) Emma Broända / Mb’s Ragna (KSUR) 0-0/52,12, 4) Miisa Pulkkanen / Bardot (JARA) 0-4/50,74, 5) Sanna Markkanen / Veron Le Sursaut (KuoR) 0-4/51,40. H17 7,2 km: 1) Veli Kangas HS 48.56, 29) Christoff er Melin Falken 1.14.34, 37) Joachim Harald Falken 1.32.00. H35 10,4 km (35): 1) Janne Weckman VeVe 1.05.45, 7) Sami Löfbacka VetU +6.29, 35) Jani Leppäniemi VetU +53.40. H65B 4,5 km (45): 1) Åge Liljeström HS 43.27, 9) Sven-Olof Backman Falken +8.38, 35) Jaakko Teppo KoS +23.24. Toto (15-4): 5,12 2,80-3,22-6,80 26,49. Toto5 voitto-osuus: 45,90. Toto (8-9-15): 11,60 3,94-2,76-2,66 55,61. Oulusta vieraaksi tullut ONS vei tasaisen ottelun nimiinsä maalein 1–2 (0– 0). Interin Guy Gnabouyou kaatui ilmeisesti yleistä heikkouttaan normaalissa kaksinkamppailutilanteessa ja kun pallo oli sopivasti rangaistusalueella, seurasi tietenkin rangaistuspotku. D45 4,5 km (34): 1) Teresa Kollanen RasKu 42.12, 25) Päivi Lassila RasTiimi +14.52. 3. Neljän joukkueen yksinkertaiseen sarjaan mentiin ”vanhat pisteet” mukana, joten nelikosta putoava oli selvillä jo ennen ensimmäistäkään ottelua. P. Savitaipale SM pitkä R2 26.8.2012. 8. Ansaittu johtomaali syntyi 23. Jaron parhaita pelaajia Turussa Jonken lisäksi olivat keskikentällä väkkärämäisesti puurtaneet Papa Niang ja Dickson Agyeman. Suomenhevoset kilpailivat esteissä Kalajoella aiemmin vuonna 2000. MAANANTAINA 27.8.2012 KESKIPOHJANMAA 8 URHEILU RATSASTUS RAHAPELIT JANAKKALA (STT/KP) Paimion Rastin Fredric Portin ja Asikkalan Raikkaan Minna Kauppi olivat kestävimmät suunnistuksen pitkän matkan SM-kisassa sunnuntaina Janakkalan Tervakoskella. –?Suunnistuksessa ei ollut minkäänlaista sujuvuutta eikä keskittyminenkään ollut kohdallaan. Pelistä näkyi, että edellisestä voitosta oli jo aikaa. – Erittäin tärkeä voitto meille. Myllykangas kertoi, että hyvien säiden vaikutuksesta yleisöä on ollut mahtavasti paikalla koko viikonlopun ajan. Toto5 voitto-osuus: 51,30. H18 8,2 km: 1) Kristian Kannus KangSK 56.53, 13) Niclas Portin Brahe 1.08.20, 19) Jonathan Åman Botnia 1.13.28, 20) Toni-Antti Viitasaari KoS 1.13.44. minuutilla. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1) Walzia-Liz/Aatu Pajanen 2,49,6, 2) Erik Amadeus 2,46,7.3) Korpimäen Oskar 2,58,1 x.4) Sillanpään Cain 2,59,0 x. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 6, 7, 9, 22, 31, 32, 35, 36, 37, 38, 39, 44, 50, 57, 60, 61, 62, 63, 68 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 2, 3, 6, 10, 13, 19, 20, 22, 23, 26, 29, 43, 58, 59, 60, 61, 62, 66, 69, 70 Karlsborg, Ruotsi. 6. (24): 1) Mirva Kesonen / Winde (KuoR) 65/52,03, 2) Sara Ihalainen / High Pearl (OR) 65/55,29, 3) Sanna Lahdensuo / Rigma (EPUR) 65/57,05, 4) Jenna Eeronheimo / Still-Hof Merbau (ORK) 65/59,45, 5) Ida Hoskari / Jaff a II (LUR) 65/60,15, 6) Virpi Mäki-Opas / Selection (LehRa) 65/60,49. Autio taisteli kolmanneksi Jyri Aution ja Secret Quandaryn kaksi virheetöntä rataa . Varna, Bulgaria: Masters-osakilpailu: Välierä: Emilia/Erika Nyström Suomi– Merel Mooren/Jantine Van der Vliest Hollanti 21–18, 22–20. Eipä tuota muuta enää venetsialaisina osaisi tehdäkään, Myllykangas hymyilee. (PRT) 0-0/35,50, 5) Eeva Rousselle / Wicarla T (OUSA) 0-4/31,92, 6) Ida Hoskari / Rölleka (LUR) 0-4/39,88, 7) Kirsi Kankaala / Atacand Weering (RT) 0-8/35,32, 8) Mari Karvinen / Dakota (PKUR) 0-999/999,00, 9) Sara Kumpulainen / Peppoli (ORK) 4/53,09, 10) Oona Uunila / Clara Marco (RANRAT) 4/57,58. Se että pisteitä ei Turusta matkaan karttunut positiivisesta taisteluilmeestä huolimatta tietenkin vaikeuttaa loppukauden ohjelmaa taas pykälällä. Portinin juoksuvauhtikin säilyi hyvänä loppuun saakka. Myntti ja varoitustilin täyttymisen myötä GBK-ottelun missaava Niko Kalliokoski olivat jälleen kotijoukkueen parhaat pelaajat. H70B 3,5 km (17): 1) Osmo Kiiski SomEsa 41.19, 2) Lauri Koskenkorva NivU +3.24, 12) Toivo Jokikuona RasTiimi +11.02. Täysi pistepotti vihdoin KPV:lle KOKKOLA (KP) B-tyttöjen SM-jalkapallon alempi loppusarja ei sisällä GBK:n osalta minkäänlaisia paineita. JJK vei pisteet mukanaan maalein 1–4 (1–1) ja siirtyi sarjan piikkipaikalle. –?Onneksi sain suunnistuksen sen verran sujumaan, että sain eron kurottua kiinni ja pääsin ohikin. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m Racing Amatööriohjastajien SM-liiga: 1) O’Littlebigjoe/Peter Bonn 18,8a (3,49), 2) Back Of Slim 18,8a (26,51).3) Goodwin* 18,9a (12,89).4) Brilliant Step 18,9a (11,09). –?Olen kyllä hyvässä kunnossa, ensimmäisen muun värisen kuin kultaisen SM-mitalin ottanut Lakanen kertoi. Sen jälkeen punapaidat selvästi hölläsivät pelistä ja Maxi Asisin kolmas osuma aivan ottelun lopussa oli enää kosmetiikkaa. H20 10,0 km: 1) Miika Suominen RR 1.06.21, 17) Joel Sågfors Botnia 1.22.08, 35) Risto Uusivirta RasTiimi 1.43.28. D18 6,9 km: 1) Elisa Mäkinen MU 1.01.04, 3) Emilia Sågfors Botnia 1.05.34. Kokkolalaisten peliesitys jäi aneemiseksi, kun Vepsu iski pallon verkkoon heti ottelun alussa. 5. lähtö, sh 2100 m Ohjastajaottelu: 1) Ruutu-Viesker/Thomas Panschow 27,4a (10,09), 2) Sävel-Virta 27,6a (4,13).3) Meikun Merkki 28,0a (3,75).4) I.P. Kotijoukkue aloitti pirteästi ja ensimmäinen vartti pelattiin HauPan alueella. Voiton vei Myrkyn Yksityisratsastajien Noora Mattsson hevosellaan Donna Carrin van’t Aertshof. minuutilla ottelun toisella jaksolla. GBK on jo varhain varmistanut sarjapaikkansa ensi kaudelle. Toto5 pelivaihto 87 596,10 e, voittoosuus 241,20 e Pelivaihto 282 440,60 e. Yleisöä 950. Loppuottelu: Nyström/Nyström–Kinga Kolosinska/Monika Brzostek Puola 21–15, 21–18. Oona Uunilan fi naalisuoritus ei onnistunut ja hän jäi virhepisteiden ansiosta uusinnan ulkopuolelle. H21B1 10,0 km: 1) Denis Grishman RasKu 1.06.25, 27) Vesa Aaltonen Brahe 1.17.20, 29) Ari-Pekka Lassila VetU 1.17.45. D15 4,9 km: 1) Roosa Metsola KyS 47.15, 36) Fanny Rönnqvist Botnia 1.16.55, 37) Evelina Furubacka Botnia 1.17.29, 38) Mathilda Åman Botnia 1.17.38. Yhden virheen tein rastilla eikä yksi reitinvalintakaan ollut onnistunut, Fincke sanoi. GBK:n kavennusmaalista vastasi Robin Rajala. naalissa palkittiin kolmannella sijalla. Niko Kalliokoski puski Teemu Mäen antamasta kulmapotkusta pallon verkkoon. Henna Isokangas tasoitti pelin saatuaan hyvän syötön linjan taakse. Hyppää venetsialaisiin esteratsastukset. He olivat hieman vaihtaneet ryhmitystään peliin tullessa ja se tuotti osalle pelaajista kenties jonkin verran vaikeuksia, Aleksei Jeremenko selvitti. a Haajanen Pohjant 1.19.54, 9) Yvonne Gunell PIF 1.20.38, 10) Maija Sianoja MSParma 1.20.41. poissa: 9. Vakioveikkaus Oikea rivi: X12 12X 1XX 121 1 Kohde 2 arvottu Voitonjako: 13 oikein 28 kpl voitto-osuus 4 889,80 e, 12 oikein voitto-osuus 137,90 e, 11 oikein voitto-osuus 12,70 e, 10 oikein voitto-osuus 3,30 e. Toto (5-1-2): 13,33 4,03-3,314,59 41,07. Turkulaisista Mika Ojalan ja Irakli Sirbiladzen vanavedessä Severi Paajanen ja etenkin Joni Kauko pelasivat hyvän iltapuhteen. Emme välttämättä kuitenkaan osanneet ennakoida Interin peliä loppuun saakka. lähtö, lv 2100 m: 1) Like A River. MiniVakio: 6 oikein 317 kpl voitto-osuus 76,10 e. Sairaslistalta Interin riveihin tutun vaarallisesti palannut Mika Ojala laittoikin pallon varmaotteisesti verkon perukoille ja peli oli saanut uuden suunnan näennäisesti tasaisista numeroista huolimatta. Tänään hävisimme Interille, mutta tämä oli vain yksi peli muiden joukossa. Pietarsaaren Jaro isännöi lohkon kärkipelissä Jyväskylän Jalkapalloklubia. Keno 34/12 Sunnuntai 26. H60B 5,0 km (41): 1) Reijo Pitkänen HU-46 47.04, 21) Ari Myllymäki KPV +13.30, 24) Matti Hourula Reima +14.13. VPS-j oli lopulta ottelussa maalein 5–1 (2–0) parempi. H50 7,4 km (49): 1) Veli-Pekka Nurmi AngA 54.44, 31) Seppo Jylhä KäTa +17.39. En epäile sitä hetkeäkään. Papa Niangin kaukoveto kimposi yllättäen kotijoukkueen maaliin Interin Henri Lehtosen reiden kautta. Ja pelejä on vielä reilusti jäljellä, Frank Jonke muistutti. Interin konemaisen tehokas pelisapluuna oli jauhanut taas yhden voiton lisää sarjakärjelle. GBK:lle tappio PIETARSAARI/VAASA (KP) B-junioreiden jalkapallon Ykkösessä eivät maakunnan joukkueet sunnuntaina juhlineet. 4. Sampo. Päivän Duo: 2-5, kerroin: 33,36. lähtö, Toto5-3, sh 2100 m: 1) Tilun Veto/Antti Ala-Rantala 26,7 (1,91), 2) Mokomani 26,0 (8,5).3) Ujori 27,6 (15,67).4) Taika-Piirto 27,6 (39,85). 8. Fokus on tällä hetkellä vain omassa tekemisessä, Jonke jatkoi. Portin on tänä vuonna noussut kansalliselle huipulle ja oli mukana niin EMkuin MM-kisoissa sijoittumatta aivan kärkipäähän. lähtö, Toto5-1, sh 2100 m: 1) Oskariina/Hannu Hietanen 29,0 (17,88), 2) Tupla-Prinsessa 29,1 x (4,44).3) Salamari 31,0 (34,96).4) R.R. – Emme oikeastaan ajattele Hakaa tässä kohdin vaan sitä mistä saamme lisää pisteitä tulevissa matseissa. Lisäksi fysiikkakaan ei ole nyt kohdallaan, kun olemme joutuneet treenaamaan niin kapealla ringillä, tuumi KPV:n valmennuksesta Jukka Hakala. Kärkipeli JJK:n nimiin B-pojissa JOENSUU (KP) Kokkolan Pallo-Veikkojen B-tytöt tekivät pitkän, mutta onnistuneen pelireissun sunnuntaina Joensuuhun. Luokka 13, 110-120 cm, kaksi kierrosta arv. Sunnuntaina GBK antoikin runsaasti peliaikaa nuorille tytöille, joista kootaan B:n joukkue ensi kesäksi. Yritys jatkui loppuun saakka, se oli todella positiivinen asia. Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 12/16 osakilpailu: E1-luokka: 1) Antoine Meo Ranska, KTM 1.04.08,41,... Hän jätti Jämsän Retki-Veikkojen Merja Rantasta 58 sekuntia. Ainakin viisi minuuttia aikaa voisi parantaa. Luokka 16, 110 cm, arv. Sunnuntain tulokset: Luokka 12, 110 cm,arv. –?Minulle tämä oli kymmenes kerta, kun olin mukana järjestämässä näitä kisoja. H40 9,7 km (48): 1) Mikko Hölsö YKV 1.00.31, 19) Juha Jokikuona RasTiimi +13.18, 47) Jukka Jokela NivU +37.16. –?Kyllä loppunousut olivat vaikeita, mutta onneksi olin saanut Topi Anjalan kiinni ja hänestä oli lopussa paljon apua, Portin totesi. Joni Vanhakangas sai kerran pallon tolppaan ja Aki Lyyski joutui torjumaan kaksi Rikkisen matalaa laukausta. GBK kävi Vaasassa VPS-j:n vieraana. Sen pallokontrollia Jaro ei täysin pystynyt missään ottelun vaiheessa kesyttämään, mikä johti lukuisiin maalipaikkoihin väärässä päässä kenttää. Toisella jaksolla nähtiin erittäin heikkotasoista ja hermostunutta palloilua. H75 3,0 km (32): 1) Pertti Salminen HlS 35.30, 10) Tapio Patana VetU +6.50
5 4 1 9– 3 12 KPV .................. Reijo Timonen laukoi No Starsin ainoan osuman. Kapeilla ja kinkkisillä niitä tuli monille, mutta itse ajoin puhtaasti, Loeb summasi. Onnekseen Latvalalla oli varaa hidastaa vauhtia, eikä hänen tarvinnut pysähtyä rukkamaan konepellin kiinnitystä. West Ham – Fulham, Swansea – Sunderland, Tottenham – Norwich, West Brom – Everton, Wigan – Stoke, Man City – QPR. 19 6 1 12 29– 37 19 HauPa ............ Se toi kaksi MM-pistettä kolmannen sijan tuomien pisteiden lisäksi. 6 6 4– 19 B-tyttöjen SM-alaloppusarja Pohjoinen GBK–ONS 1–2 (0–0), VIFK–Klubi-36 2–2 (0–2) GDYNIA (STT) Suomi voitti kaksi ensimmäistä erää mutta taipui lopulta Italialle lentopallon alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa Puolan Gdyniassa sunnuntaina. 2 2 2– 5 Aston Villa ....... 19 9 6 4 41– 25 33 PK-37 ............. Pantiin pehmeämmät renkaat alle, eikä otettu mitään riskejä, Latvala kertasi sunnuntaita. Lauantaina Suomi hävisi avausottelunsa Puolalle 1–3, joten Italia-ottelu toi suomalaisille kisojen ensimmäisen pisteen. No Stars pilkulta SM-pronssille Naisten liiga PK-35 Vantaa – TPS 2 – (2 – 0). 2 1 1 3– 3 3 Wigan .............. mennessä . 1 1 0– 2 Greuther F ....... 1 1 1– 3 Hannover ......... Kuopiolaisryhmä johti kotijoukkue Slovan Bratislavaa kahden erän jälkeen 2–0, mutta slovakit nousivat päätöserässä tasoihin ja jatkoajalla voittoon Milan Kytnarin maalilla. Pistetilanne: 1) Marquez 213, 2) Espargaro 165, 3) Lüthi 154, 4) Iannone 149, 5) Scott Redding Britannia, Kalex 106, 6) Kallio 97. . Latvala menetti lauantaina puoli minuuttia ja kävi rallissa viidentenä jäätyään ulosajossa liukkaalle nurmikolle toviksi pakittelemaan ajokkiaan takaisin tielle. Näin No Stars otti pronssin numeroin 0–0 (5– 3 rp.). 2 1 1 5– 4 4 Fulham ............. Santa Claus – TP47, HauPa – PS Kemi. –?Ranskan MM-rallia ajatellen tuli hyvää oppia. 21 6 3 12 15– 52 21 TPS ................ Mestaruuden varmistuminen alkaa lähetä, kun sarjasta on ajamatta vain neljä kilpailua. Suomi–Serbia, 29. Ilmestymispäivä 20.9. 2 2 0– 2 Sunderland ...... Ek 15 (4,37 km, bonus-ek): 1) Loeb 3.24,8 (3 MM-pistettä), 2) Hirvonen –2,2 (2 pistettä), 3) Mikkelsen –6,9 (1 piste), ...7) Latvala –8,3. Britannian ralli, Wales. 1 1 1– 1 1 Hoffenheim...... Ottelun alku oli suomalaisilta hienoa peliä, kentällä taisteltiin ja taktiikka toimi. 5 2 2 1 10– 7 8 KPV .................. 4 3 1 6– 1 10 HauPa .............. Kärpät rankkarivoittoon JÄÄKIEKKO European Trophyn suomalaistulokset sunnuntaina: Pohjoinen lohko: Brno, Tshekki–Kärpät 2–3 vl (0–0, 1–1, 1–1, 0–0, 0–1) Eteläinen lohko: Slovan Bratislava, Slovakia–KalPa 3–2 ja (0–2, 1–0, 1–0, 1–0) Vienna Capitals, Itävalta–JYP 3–2 (0– 0, 1–1, 2–1). 8. Kolmannen erän alussa Tomas Plihal vei oululaiset 2–1-johtoon, mutta Roman Erat toi Brnon tasoihin. VAKIONA AITO MATALAENE RGIASEINÄ U-ARVO 0,13. Kuljettajien MM-sarja: 1) Loeb 199, 2) Hirvonen 145, 3) Petter Solberg Norja, Ford 104, 4) Östberg 102, 5) Latvala 87, 6) Jevgeni Novikov Venäjä, Ford 55, 7) Martin Prokop Tshekki, Ford 38. 6 3 1 2 13– 6 12 ONS/2 .............. –?Koko päivä ajettiin varman päälle. 6 4 2 11– 15 12 RoPS ............... Pistetilanne: 1) Lorenzo 245, 2) Pedrosa 232, 3) Stoner Australia, Honda 186. Siellä ajetaan samantapaisilla kapeilla teillä, joilla nyt oli hankaluuksia. Sunnuntaisen kolmen pikataipaleen etapin avanneelle reilun 30 kilometrin erikoiskokeella Latvalla oli ongelmia konepellin kanssa, joka oli aueta. Etchu Tabe 2–3. Etenkin neljäs erä oli Suomelta heikko esitys. 9. 1 1 1– 2 Hamburg SV .... 5 3 2 14– 12 9 OPS ................. 21 16 2 3 84– 8 50 FC Honka ....... www.messu.com . Turnauksen järjestänyt Puijon Pallo toi sunnuntaiaamun välierään kuusi tuoretta pelaajaa ja kaatoi tällä tempulla kokkolalaiset. 18 6 4 8 22– 39 22 TP-47 ............. Pistetilanne: 1) Cortese 200, 2) Vinales 168, 3) Salom 149, 4) Romano Fenati Italia, Honda 104, 5) Rins 83, 6) Alexis Masbou Ranska, Honda 81, ...19) Niklas Ajo Suomi, KTM 21. Tamás Gruborovics (Samu Nieminen) 0–1, 6. 1 1 2– 2 1 Freiburg ........... (06) 875 350, fax (06) 875 810 • Keittiökalusteet • Huoneistokomerot • WC-kylpyhuonekalusteet • Eteisryhmät • Vaihto-ovet • Electrolux-kodinkoneet Kotisi keittiöt ja kalusteet ”Se kaunis ja lämmin koti” Kokkolanseutu Tervetuloa nykyaikaan ! spu.. JALKAPALLO Norwich ........... 23 10 6 7 27– 19 36 VPS ................ 6 4 2 13– 7 13 Pallokissat/2 ... 2 1 1 1– 3 3 Stoke ............... 1 1 3– 3 Düsseldorf ....... 19 9 6 4 32– 24 33 PS Kemi ......... Seuraavaksi Suomi kohtaa maanantaina Serbian. Kolmanneksi rallissa sijoittunut Citroenin Mikko Hirvonen jatkaa sarjassa toisena. 21 12 4 5 38– 20 40 HJK ................ 1 1 1– 2 W Bremen ........ Antti Hynynen 1–1, 25. Timonen, Robert Nylén, Kim Huuhka, Petri Forsell ja Jari Ypyä sen sijaan onnistuivat kukin vuorollaan. 2 1 1 3– 5 1 Liverpool ......... 21 4 4 13 12– 43 16 Miesten Kakkonen KPV – HauPa 2 – 1 (1 – 1). Aina kun oli isoa ja leveää tietä, ei ollut mitään ongelmia, Hirvonen totesi. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA FC Inter .......... Mainz – Greuther F. 23 5 5 13 16– 36 20 Seuraavat ottelut: 27.8. HJK–IFK Mariehamn 5–1 (1–1) 2. 20 11 4 5 34– 15 37 Kokkola F10 ... Suomi hävisi tasaisen ottelun 2–3 (25–19, 35– 33, 23–25, 18–25, 12–15). 1 1 0– 3 Seuraavat ottelut: 31.8. PuPa voitti turnauksen lyötyään Lappeenrannan WIFK:n fi naalissa. Maximiliano Asis 3–1. 24 10 1 13 28– 37 31 JJK ................. . Mika Ojala rp. 22 9 5 8 24– 26 32 FC Lahti ......... 2 2 1– 1 2 Arsenal ............ Se on tietysti tavoite. 020 750 4489 Ylivieska .......... RALLI Valioliiga Liverpool – Man City 2 – 2 (1 – 0), Stoke – Arsenal – 0. 1–1, 55. 21 8 4 9 28– 35 28 ONS ............... Päätöserässä Suomi johti jo 8–6, mutta Italia vei erän lopulta 15–12. Erotuomari: Mattias Gestranius. Nuoret taipuivat Italialle viidessä erässä Gdynia, Puola: Alle 20-vuotiaiden miesten EM-kisat, alkulohkoa: Suomi–Italia 2–3 (25–19, 35–33, 23–25, 18–25, 12–15) Suomi–Puola 1–3 (25–23, 20–25, 20– 25, 21–25) Suomen seuraavat ottelut: 27. Demba Savage (Berat Sadik) 5–1. Berat Sadik (Timi Lahti) 3–1, 65. 19 4 3 12 23– 42 15 Seuraavat ottelut: 30.8. Erotuomari: Dennis Antamo. Pekka Sihvola rp. 6 2 4 7– 13 2 LAFK ................ Latvala kaasutti toiseksi Hirvonen kolmas, Loeb voitolla jo 54 pisteen MM-johtoon Jari-Matti Latvala otti uransa prhaan sijoituksensa asvaltilla. E-tuomari: Mikko Lehtola.Yleisöä: 1 577. 2 1 1 1– 6 1 Southampton .. Asvalttirallissa hän on MM-sarjassa ollut aiemmin parhaimmillaan kolmas. MM-sarja jatkuu syyskuun puolivälissä Walesin sorateillä. Ek 14 (30,76 km): 1) Petter Solberg Norja, Ford 19.40,3, 2) Östberg –1,2, 3) Sordo –3,6, ...5) Latvala –9,1, 6) Loeb –9,9, 7) Hirvonen –13,8. Rankkarikisassa ratkaisijan roolin otti hyökkääjä Toni Kähkönen. 2 1 1 2– 3 1 Reading ........... KuPS–JJK 2–3 (1–3) 2. 5 1 4 8– 15 3 Kraft ................ 19 6 6 7 26– 31 24 Santa Claus ... 24 7 1 16 25– 45 22 FF Jaro ........... Mikko Innanen (Janne Turpeenniemi) 1–2, 30. 2 1 1 1– 6 1 QPR ................. 2 1 1 2– 5 1 Bundesliiga Hannover – Schalke 2 – 2 (1 – 0), Stuttgart – Wolfsburg – 1 (0 – 0). Kärppien tukipilari oli pelivuoron saanut kakkosvahti Tomi Karhunen, joka torjui 26 kertaa. 5 2 1 2 13– 8 7 GBK.................. Demba Savage (Juho Mäkelä) 1–1, 47. 1 1 1– 3 Wolfsburg........ KUOPIO (KP) Toinen rankka ikämiesten SMjalkapallon peräkkäinen viikonloppu tuntui monen No Starsin pelaajan kintereissä, kun kamppailtiin JKKI-40:n fi naalipaikasta. Aleksei Kangaskolkka 0–1, 27. Yleisöä: 1 883. Yhteystietosi huomataan – tavoitat asiakkaasi ja alan ammattilaiset löytyvät helposti! MUUTTOVALMISNELIÖHINTA erittäin laadukkaalla toimitussisällöllä alkae n Sievitalo valmistuu sovittuna päivänä — sovittuun hintaan TILAA TALOKIRJA WWW.SIEVITALO.FI 1146 €/m2 MARKO KALLIO 044 201 7173 marko.kallio@sievitalo.fi Kotimaiset mittatilauskalusteet yksilöllisesti suunniteltuna KEITTIÖMESTARI HLH OY Vaunumiehenkatu 4 67100 Kokkola Myymälä: (06) 822 2209 www.keittiomestarihlh.. 18 6 2 10 28– 33 20 FC YPA ........... 2 1 1 2– 3 3 West Ham ........ 23 12 4 7 38– 23 40 IFK Mariehamn 23 10 7 6 33– 29 37 MYPA............. B-pojat Ykkönen syksyn lohko C JJK/2 – OPS 1 – 2 (0 – 0), Kraft – VIFK 3 – 1 (1 – 0), FF Jaro – JJK 1 – 4 (1 – 1), VPS-j/YJ – GBK 5 – 1 (2 – 0). 6 1 1 4 6– 12 4 FC Hertta ......... 1 1 2– 1 3 M’gladbach ...... Pelin edetessä Suomelle alkoi tulla harmittavia hyökkäysvirheitä ja samalla Italia sai pelinsä kulkemaan. Irakli Sirbiladze (Severi Paajanen) 2–1, 90. 044 363 2269 Latojankatu 2, 67100 KOKKOLA TALOMYYNTI: Kai Kiiskilä, 0400 985 796, kai.kiiskila@k-rauta.. AC Kajaani ..... Loeb kuroo kaulaa Yhdeksättä MM-titteliään varmisteleva Loeb, 38, venytti Saksan rallin sekä kisan bonuserikoiskokeen voitolla etumatkansa MM-sarjassa 54 pisteeseen. Chelsea ............ 6 5 1 15– 2 19 TP-47/ToJK ..... Aineistot .......... 21 8 4 9 29– 29 28 Pallokissat ..... Erotuomari: Jari Järvinen. 10.9. MM-sarjassa. 7.9. 6 1 5 6– 18 3 FC YPA ............. KalPan ykkösketjun pelaajista Matti Kuparinen ja Artturi Lehkonen keräsivät tehopisteet 1+1 ja kolmas lenkki Sakari Salminen yhden syöttöpisteen. Hirvonen jäi Latvalasta puoli minuuttia ja kilpailun voittaneesta Loebistä kaksi ja puoli minuuttia. 5 2 3 14– 8 7 VIFK ................. Toinen sija yhdeksännen kerran Saksan MM-rallin voittaneen Sebastien Loebin vanavedessä pitää Latvalan MM-sarjassa viidentenä. Hän nousi sitten toiselle sijalle muiden virheiden siivittämänä. PK-35 Vantaa 20 17 1 2 54– 13 52 ÅU .................. 23 9 3 11 36– 45 30 KuPS .............. RAKENTAJAN MUISTIO Rakentajan muistio ilmestyy joka maanantai. Yleisöä: 2 740. – Kyllähän tuo jaloissa tuntuu, kun pelejä tulee paljon. –?Tässä rallissa on helppo tehdä virheitä. 020 750 4487 Aineiston osoite: Kokkolassa 22.–23.9. Maaleja ei kuitenkaan syntynyt varsinaisen peliajan puitteissa. Suomi–Venäjä, 30. Varaukset ........ 1 1 2– 3 Dortmund ........ SiPS ................. 020 750 4400 Kalajoki ........... puh. B-tytöt Ykkönen syksyn lohko C Pallokissat/2 – FC Lynx 3 – 1 (2 – 1), FC Hertta – KPV 1 – 2 (0 – 2). Voitto oli ranskalaisen mestarikuljettajan 74. FC Honka – VPS. Yksi Kiff enin laukojista ampui pallon yli Heikki Kossin vartioiman maalin. B München ...... puh. 1 1 2– 2 1 Schalke ............ Dennis Okaru 1–1. Mitalin kohtalo selvisi rangaistuspotkuilla. Hakkuri Karl Külaots ja Suomen avainmieheksi noussut yleispelaaja Niklas Seppänen napsivat pisteitä laidoista, kun taas Markus Kaurto ja Tommi Siirilä saivat keskeltä hyviä onnistumisia. 1 1 1– 1 1 Mainz ............... 23 7 4 12 25– 36 25 Haka .............. Kiffen painosti ensimmäisen jakson ja No Stars oli niskanpäällä toisella jaksolla. 2 1 1 7– 3 3 Man Utd ........... 5 3 2 11– 9 12 VPS-j/YJ .......... Rallin päättäneeltä bonuserikoiskokeelta Hirvonen nappasi Loebin vanavedessä toisen sijan. puh. Erfan Zeneli (Berat Sadik) 2–1, 54. 21 3 3 15 16– 53 12 Ilves ............... Trier: MM-sarjan kilpailu 9/13, Saksan ralli: Lopputulokset 15/15 erikoiskokeen jälkeen: 1) Sebastien Loeb Ranska, Citroen 3.41.52,4, 2) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Ford jäljessä 2.00,1 minuuttia, 3) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Citroen –2.31,4, 4) Mads Östberg Norja, Ford –3.24,4, 5) Chris Atkinson Australia, Mini –9.10,4, 6) Sebastien Ogier Ranska, Skoda –9.50,8, 7) Andreas Mikkelsen Norja, Skoda –12.22,7, 8) Nasser Al-Attiyah Qatar, Citroen –12.50,4, 9) Ott Tänak Viro, Ford –13.01,3, 10) Daniel Sordo Espanja, Mini –14.17,3. 23 12 4 7 44– 23 40 HJK ................ 8. No Stars putosi pronssipeliin lukemin 5–1. 17 12 2 3 40– 21 38 GBK................ JJK ................... Pronssiottelussa No Stars kohtasi helsinkiläisen Kiff enin. Papa Niang 0–1, 21. –?Ei tämä mikään helppo kisa ollut, mutta tähän voi olla tyytyväinen, Latvala totesi palkintosijasta. Sunnuntaina tuli kahden pisteen potti, kun tshekkiseura Kometa Brno kaatui voittomaalikilpailun jälkeen 3–2 (0–0, 1–1, 1–1, 0–0, 1–0). 8. 1–0, 57. 2 2 1– 4 Seuraavat ottelut: 1.9. 22 9 6 7 25– 19 33 FC Honka ....... Sunnuntain erikoiskokeet: Ek 13 (30,76 km): 1) Loeb 19.45,6, 2) Latvala –9,7, 3) Hirvonen –12,6. Latvalan paras sijoitus Saksan rallista ennen viikonvaihteen kisaa oli neljäs sija parin vuoden takaa. mennessä ä ä Jakelu lähes Jaossa myös messuilla! 70.000 kpl LAHTI/TRIER (STT) Uran paras sijoitus asvaltilla ajetusta MM-rallista lämmitti Fordin Jari-Matti Latvalaa Saksan rallin päätteeksi. –?Jos kaikki menee täydellisesti, meillä on mahdollisuus varmistaa siellä merkkimestaruus. 23 14 2 7 47– 30 44 TPS ................ KalPan pussiin jäi sunnuntaina vain yksi piste jatkoaikatappion myötä. Katso kuukauden tarjoustuote sivuiltamme Janet Ojala p. Tamás Gruborovics (Eero Korte) 1–3, 79. Brno, Tshekki: Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan kilpailu 12/18, Tshekin gp: MotoGP-luokka: 1) Dani Pedrosa Espanja, Honda 42.51,570, 2) Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha jäljessä 0,178 sekuntia, 3) Cal Crutchlow Britannia, Yamaha –12,343. MyPa–TPS 1–1 (0–0) 56. Hirvonen sai oppia Helppo ei ollut Hirvosellakaan, vaikka kolmas sija sivuaa hänen parasta sijoitustaan Saksassa. Jalkapalloliiga: Inter–Jaro 3–1 (1–1) 12. 1 1 2– 1 3 Nürnberg ......... 1 1 1– 2 Leverkusen ...... Suomi–Belgia. –?Aikaa meni opiskellessa kuinka tällä autolla asvaltilla ajetaan, eikä kisa vesisateiden takia ollut helppo olosuhteidenkaan puolesta, Hirvonen totesi. puh. 5 3 2 6– 6 9 JJK/2 ............... Moto2: 1) Marc Marquez Espanja, Suter 41.19,178, 2) Thomas Lüthi Sveitsi, Suter –0,061, 3) Pol Espargaro Espanja, Kalex –0,440, 4) Andrea Iannone Italia, Speed Up –0,510, 5) Simone Corsi Italia, FTR –10,319, 6) Alex De Angelis San Marino, FT –10,643, ...9) Mika Kallio Suomi, Kalex –11,047. Yleisöä: 2 252. 1 1 0– 1 Tottenham ....... 1 1 0– 1 Augsburg ......... Juho Mäkelä (Berat Sadik) 4–1, 88. 18 9 2 7 39– 28 29 KPV ................ 3 3 8– 2 9 Swansea .......... 2 2 8– 6 Everton ............ 1 1 2– 1 3 E Frankfurt ...... 2 1 1 4– 1 4 Man City .......... KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 27.8.2012 9 JALKAPALLO LENTOPALLO Keskipohjanmaan Messulehti 20.9. 5 4 1 15– 7 14 PK-37 ............... Sen jälkeen voisi keskittyä loppukauden kisoissa vain omaan ajoon, Hirvonen totesi. 3 3 5– 11 FC Lynx ............ 21 2 5 14 7– 49 11 Seuraavat ottelut: 1.9. MOOTTORIPYÖRÄILY Anssi Mäkelä Kokkola 020 750 4475 Raimo Juola Kalajoki 020 750 4489 Ritva Myllymäki Kokkola-Pietarsaari 020 750 4474 Kirsi Panula Kokkola 020 750 4479 Heikki Junkala Kokkola 020 750 4472 Pirjo Savaloja Ylivieska 020 750 4487 Kysy lisää mediamyynnistämme! etunimi.sukunimi@kpk.. 5 4 1 15– 4 16 FF Jaro ............. Pia Anttila 0400 131 990 Harri Puskala 0400 665 255 Marko Mäki 0400 181 553 Jan Liljedahl 0445 247 800 Kalajokilaakso I Svenska Österbotten kreivitalo.. Pyydä tarjous näkyvyydestä! Kokkola ........... Hän sai ottelussa myös syöttöpisteen pohjustettuaan Jari Viuhkolan tekemän Kärppien avausmaalin toisessa erässä. Yritetään silti vielä ensi perjantaista lähtien taistella 45-vuotiaiden SM-turnauksessa, joka järjestetään Kokkolassa, totesi No Starsin kärkenä Kuopiossa häärinyt Kim Huuhka. 2 2 4– 1 6 West Brom ...... 050-363 2266 Sanna Vestala p. Slovanin voittolukemat olivat 3–2 (0–2, 1–0, 1–0, 1–0). 5 5 7– 34 NiceF.............. 2 1 1 2– 2 3 Newcastle ........ 6 4 2 18– 9 12 FC-88 ............... Moto3: 1) Jonas Folger Saksa, Ioda 43.03,089, 2) Luis Salom Espanja, Kalex –5,918, 3) Sandro Cortese Saksa, KTM –5,963. Ilves – FC Honka, TPS – Kokkola F10, ÅU – HJK, ONS – NiceF, Pallokissat – PK-35 Vantaa. 1 1 0– 1 Stuttgart .......... Seuraava kilpailu: 13.–16. PRAHA (STT) Kärpät venytti viikonlopun molemmat European Trophyn ottelunsa jatkoajalle ja sai saaliikseen yhteensä kolme pistettä. himangan.puusepat@kotinet.com www.himanganpuusepat.
Pistetilanne: 1) Bernhard Gruber 345, 2) Todd Lodwick Yhdysvallat 180, 3) Akito Watabe Japani 166,... 19) Janne Ryynänen 57,... 17 17 18 17 17 17 18 18 18 18 17 17 15 To 30.8. 38) Ilkka Herola Suomi –3.17,8, 39) Eetu Vähäsöyrinki Suomi –3.18,3. 020 750 4489 Ylivieska .......................... Matkapuhelimesta: 9 snt/puhelu + 15 snt/min (sis.alv 23 %). Val di Fiemme, Italia. Seuraavat kilpailut: 22.–23. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Daniel Castellani oli tehnyt Suomen avaukseen kaksi muutosta, kun Konstantin Shumov ja Olli-Pekka Ojansivu saivat tilaisuuden. 16 16 14 14 15 14 18 17 18 17 15 11 10 Ma 3.9. –?Fiilis on ihan mahtava. 020 750 4469 Kustannusliiketoiminnan johtaja Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ yritysasiakkaat Heikki Junkala Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. mennessä Aineiston osoite: Hiekkasärkillä juhlitaan syyskuun viimeisenä viikonloppuna 100-vuotis kekkereitä. 020 750 4400 Kalajoki ........................... Pääsin sitten karkuun, kun Kake ja Juha alkoivat taistella keskenään. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. 19.9.2012 . 0800-alkuiseen: maksuton Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). – Kulmala karsiutui 2. 2010 25 479. Hiekkasärkät 100v.-juhlalehti 19.9. Matalapaine tuo sateita suureen osaan maata +19 +20 +25 +21 +32 +36 +25 4 5 7 8 9 10 Tänään klo 15 Huomenna klo 15 +17 +17 +16 +15 +16 +14 +18 +17 +16 +16 +16 +16 (11) (12) (11) (10) (11) (12) (10) (10) (12) (13) (12) (12) (12) (11) (12) (11) 11 4 2 3 3 2 3 4 2 3 3 MAANANTAINA TIISTAINA KESKIVIIKKONA 16 +5 16 13 17 18 16 17 16 15 16 18 16 12 +9 17 15 17 17 16 17 16 18 16 18 17 15 12 15 16 17 17 17 18 18 19 17 19 18 10 14 11 4 7 5 8 2 6 8 6 2 Los Angeles 30 Bangkok 32 Buenos Aires 12 Chicago 29 Edmonton 25 Johannesburg 24 Miami 28 Montreal 28 New Delhi 29 New York 25 Peking 28 Sydney 18 Tokio 30 Vancouver 20 Merisää eilen klo 15 Ulkokalla +17 E 3 m/s Kallan +16tyyntä m/s Tankar +18 S 2 m/s Valassaaret +19 SSW 4 m/s Meriveden korkeus Oulu +1 cm Raahe cm P:saari +6 cm Vaasa +7 cm Ma 27.8. Kokkola 16 Kruunupyy 16 Toholampi 15 Halsua 15 Ylivieska 17 Haapavesi 16 Helsinki 18 Tampere 17 Turku 18 Jyväskylä 15 Oulu 18 Kuusamo 17 Kittilä 14 Ti 28.8. 8) Janne Ryynänen Suomi –26,4,... Varaa paikkasi ajoissa! Kalajoen Hiekkasärkät täyttää 100 vuotta! . 14 14 12 12 12 12 18 15 19 13 13 11 11 18 19 18 19 18 18 18 18 19 17 20 15 16 22 22 20 22 22 20 24 26 26 25 18 18 18 Ma Las Palmas 29 Kreeta 36 Antalya 34 Bangkok 32 Ti 28 28 36 31 Ke 32 27 32 29 To 30 27 32 30 Pe 29 29 34 30 La 30 30 33 30 Su 31 29 36 29 Ma 30 26 37 29 -1,2 Sodankylä Lokka +20,1 Salo +27,4 Pori 6,6 mm Jyväskylä lentoasema MÄKIHYPPY YHDISTETTY LUMILAUTAILU TALLINNA (STT) Suomen miesten lentopallomaajoukkue voitti kaikki kolme otteluaan viikonloppuna Virossa pelatussa neljän maan turnauksessa. Lahti ajoi jo alkuerissä eniten pisteitä ja eteni suoraan fi naaliin. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). ISSN 0788-8325. puh. Aiempina päivinä Suomi voitti turnauksessa Turkin ja isäntämaa Viron. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Oberwiesenthal, Saksa: Yhdistetyn kesä-gp-sarjan 4/7 kilpailu: HS106-mäki + 10 km hiihto: 1) Bernhard Gruber Itävalta 26.31,8, 2) Miroslav Dvorak Tshekki jäljessä 4,1 sekuntia, 3) Gasper Berlot Slovenia –7,0,... Armstrongia ”suojeltiin” dopingratsialta Cardrona, Uusi-Seelanti: Maailmancup, lumikourun avauskilpailu: Miehet: 1) Ryo Aono Japani 95,25 pistettä, 2) Shuhei Sato Japani 88,50, 3) Yiwei Zhang Kiina 84,00, 4) Matthew Ladley USA 80,75, 5) Janne Korpi Suomi 80,50, ...9) Markus Malin Suomi 64,25, 10) Peetu Piiroinen Suomi 58,50. Jollet saanut lehteä: Jakelupäivystys: Kokkola, Alaveteli, Bosund, Eugmo, Haapajärvi, Haapavesi, Kinnula, Kolppi, Kruunupyy, Lepplax, Lestijärvi, Luoto, Oulainen, Pietarsaari, Purmo, Pännäinen, Reisjärvi, Teerijärvi, Toholampi, Ylivieska, Ytteresse, PUHELINNUMERO 020 055 888 (ma-pe klo 6-14, la-su klo 6-10). Sunnuntain päätöspelissään se kaatoi Latvian 3–1 (25–19, 20– 25, 25–23, 25–22). Alavieska , Halsua, Himanka, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kälviä, Lohtaja, Nivala, Perho, Sievi, Ullava, Veteli, PUHELINNUMERO 0800-30101 (24 t/vrk). Lahti nousi valtaan SM-speedwayssä PARIISI (STT–AFP) Kohu Lance Armstrongin ympärillä syvenee päivä päivältä, ja esiin tulee jatkuvasti uusia väitteitä amerikkalaisen pyöräilysuuruuden edesottamuksista dopingin saralla. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Keskilevikki v. Keskipohjanmaaja Kalajokilaakso-lehti toteuttavat juhlaviikon puitteissa liitelehden, joka jaetaan molempien lehtien välissä 19.9. 30.8. Kilpailu sujui hyvin, Lahti sanoi tyytyväisenä. –?Finaalissa sain hyvän startin, mutta Juha antoi kovaa painetta. Suomi voitti kaikki kolme otteluaan. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Kysy lisää mediamyynnistä! Kokkola ........................... Oivanen teki keskipelaajalle komeat 16/+10. Sunnuntaina parrasvaloihin astui ranskalaisjuristi, jonka mukaan Armstrong vältti dopingratsian Ranskan ympäriajossa saatuaan ”suojelua”. 17 17 17 17 17 16 17 17 17 16 17 14 15 La 1.9. Ilmoitushinnat: www.kp24.. Aineistot ..................... /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. 9. Mestaruuden arvoa nostaa vielä se, että pystyin voittamaan Kaken sen kotiradalla. Almaty, Kazakstan. Lauantaina ranskalainen antidopingtyöntekijä Michel Rieu väitti, että Armstrong sai säännöllisesti etukäteen tietoa tulevista dopingtesteistä. Todisteet kertovat, että Lance Armstrongia todellakin suojeltiin Ranskassa, eri dopingtutkimuksissa vuosien aikana vaikuttanut De Montbrial selvitti Journal du Dimanche -lehdelle. puh. Urheilu 020 750 4425 , urheilu@kpk.. 020 750 4487 . 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Lankapuhelimesta: 9 snt/puhelu + 6,9 snt/min (sis. Tutkijat olivat jo hotellilla, mutta heidän käskettiin jättää operaatio kesken. Juristi Thibault de Montbrial väittää, että Armstrong sekä hänen tallinsa säästyivät Paun kaupungissa dopingratsialta kesällä 2005 Ranskan ympäriajon välipäivänä. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. alv 23 %). (Ylivieska). Ranskan ympäriajon seitsenkertainen voittaja ei ole koskaan antanut positiivista dopingnäytettä. Yhtä hieno, kun silloin kun voitin ensimmäisen nuorten SM-kullan. Toisella kierroksella Kauko Nieminen ohitti Hautamäen sisäkautta, ja kaksikon taistellessa Lahti pääsi ajamaan karkuun. 8. Puhelinvaihde puh. Suomalaisten parhaimmistoa olivat Matti Oivanen, Olli Kunnari ja Antti Siltala. Lähetä viesti numeroon 13525. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. 20 20 18 18 19 19 19 20 19 19 19 17 16 Pe 31.8. –?Tiedän, että Ranskan ympäriajossa 2005 Armstrongin tallin hotellihuoneiden tutkiminen oli hiuskarvan päässä. 020 750 4400 PIETARSAARI Osoite: Jaakonkatu 13, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. Naiset: Hakuba: Kes-gp:n kilpailu 5/9, HS131: 1) Andreas Wank Saksa 245,2 pistettä (125,5 ja 118 metriä), 2) Jurij Tepes Slovenia 233,0 (117–119), 3) Dawid Kubacki Puola 229,4 (113–127), 4) Vladimir Zo1) Kelly Clarke USA 83,00, 2) Sophie Rodriguez Ranska 81,75, 3) Queralt Castellet Espanja 71,75, ...31) Ella Suitiala Suomi. 37) Jim Härtull Suomi 25. Seuraava kilpailu: 29. Varaukset ................... Ottelu kulki pääosin Suomen komennossa. Turnaus toimi viimeistelynä puolentoista viikon päästä Kreikassa alkaviin EMkarsintoihin. 7.9. Julkaisupäivä ............ TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. Hänen mukaansa poliisi oli jo valmis hotelliratsiaan, mutta operaatio peruttiin kuitenkin viime hetkillä. 16 16 17 16 17 17 17 17 18 16 17 17 14 Ke 29.8. Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Lassi Jaakkola 020 750 4401 Pääkirjoitustoimittaja Arto Hietalahti 020 750 4403 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Talous Simo Kattilakoski 020 750 4407, talous@kpk.. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA SEINÄJOKI (STT) Kuusankosken Moottorimieskerhon Timo Lahti ajoi lauantai-iltana Seinäjoella uransa ensimmäisen speedwayn Suomen mestaruuden Lahti jätti SM-fi naalissa taaksensa Kauko Niemisen, jonka kolmen mestaruuden putki katkesi. 15 15 15 15 15 15 18 16 17 16 15 11 12 Ti 4.9. Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. puh. Lentismiehille turnausvoitto puhtaalla pelillä Olli Kunnari oli Suomen tehokkain turnauksessa. Lahti otti selvän voiton, Nieminen oli toinen ja Hautamäki kolmas. kierrokselta. Pistetilanne: 1) Wank 409, 2) Ammann 247, 3) Reruhi Shimizu Japani 212, ...53) Muotka 7, ...58) Anssi Koivuranta Suomi 5. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Osoite: Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Osoite: Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Osoite: Kalajoentie 4, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 NIVALA Osoite: Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. grafski Bulgaria 229,2 (112,5–122,5), 5) Simon Ammann Sveitsi 228,6 (122,5– 110), 6) Matjaz Pungertar Slovenia 228,1 (115–119),...24) Olli Muotka Suomi 200,5 (109,5–120), ...43) Mika Kulmala Suomi 70,0 (96,5). Kunnari oli paras pistemies hurjilla lukemilla 19/+17. Suomi–Latvia 3–1 (25–19, 20–25, 25– 23, 25–22) Mikko Oivanen 8/+5, Olli Kunnari 19/+17, Antti Siltala 15/+8, Jukka Lehtonen 1/0, Matti Oivanen 16/+10, Mikko Esko 5/+4, Tommi Roininen (lib.) vastaanotto 54 %, Olli-Pekka Ojansivu 4/+1, Konstantin Shumov 5/0, Eemi Tervaportti 0/0. MAANANTAINA 27.8.2012 KESKIPOHJANMAA 10 www.kp24.. Finaalissa Lahti ampaisi kärkeen heti lähdössä ja sai Juha Hautamäen peräänsä. Jakelumäärä yhteensä 67.400 kpl! Jakelu 67.400 kpl. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. En tiedä, kuka käskyn antoi, mutta sen tiedän, että tutkijat olivat raivoissaan. mennessä . Muut avauksen pelaajat olivat Mikko Esko, Olli Kunnari, Antti Siltala, Jukka Lehtonen ja libero Tommi Roininen. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. 16 16 15 15 15 15 19 18 18 18 14 12 11 Su 2.9
(STT) Koulukuvista voi pitää vain osan LEHTIKUVA/JARNO MELA Elina Nuolioja HAAPAJÄRVI (KP) Lilli Pirttimaa, 22, yrittää hillitä sisällään purkautuvia, ilmiselviä riemunkiljahduksia ottaessaan vaaterekistä esille ruusukuvioidun naisten jakkutakin. Mutta kyllä kirppikset ovat aitoja aarreaittoja. Hän harmittelee sitäkin, miten kauniit, muodokkaat naiset yrittävät piilotella itseään mustien vaatteiden ja huonosti yllä istuvien kaapujen alle. Tietysti myös hinnalla on merkitystä, että saa kaikkea edullisemmin. –?Muoti on vaatekaupassa, mutta tyyli on ihmisen yllä. Keskihinta oli reilut 22 euroa. –?Kato! Eikö oo tosi mummo. Uskalla hullutella! Vaikka Lilli itse on muotitietoinen, ei hän kopioi muotia ylleen trendien mukaisesti. Jos tänään yllä on hempeä kukkamekko, huomenna viiletetään nahkahousuissa ja armytakissa. –?Saatko samalla hinnalla tyyliä kaupasta. Toisinaan huomaa selvästi, että ihmiset jäävät tuijottamaan häntä. Jospa joku uskaltaisi vapautua omista rajoitteistaan minut nähdessään. Aivan upea paikka, suosittelen. Palautusoikeus alkaa vasta, kun kuvat on saatu. pantit 1,60 2 x 2-pack. Voit myös ladata Pirkkasovelluksen mobiililaitteeseesi. Törkyhinta pois Kirpputoreilla Lilli Pirttimaa piipahtelee tuon tuosta, joka viikko jossain ainakin kerran. Parhaat tarjoukset tällä paikalla joka maanantai voimassa torstaihin 30.8. 6 prk Ostoslista 1 29 Saarioinen MAKSA-, LIHAMAKARONI-, LIHAPERUNASOSEJA KINKKUPERUNASOSELAATIKOT 350-400 g -42—45 % 3,23-3,69/kg, ilman korttia 2,25-2,35/rs (5,63-6,71/kg) rs KESÄN VARMA MERKKI PIENET HINNAT 1 49 2,84-2,98/kg, ilman korttia 1,79/ps (3,41-3,58/kg) -16 % Vaasan ISOT PAAHTOLEIVÄT 500-525 g ps 2 00 1,67-1,90/kg, yksittäin ja ilman korttia 0,48/prk (2,40-2,74/kg -30 % Valiojogurtti MAUSTETUT JOGURTIT 175-200 g 1 79 1 00 SUIPPOPAPRIKA Unkari 4 00 6,67-8,00/kg, yksittäin ja ilman korttia 2,99/rs (9,97-11,96/kg) -33 % Kariniemen KANANPOJAN FILEESUIKALEET 250-300 g kg 5,97-7,96/kg, ilman korttia 2,35/pkt (7,83-10,44/kg) -23 % Atria GOTLER-MAKKARAT 225-300 g pkt 5 00 0,57/l, yksittäin ja ilman korttia 2,95/2-pack (0,98/l) -42 % Pepsi, Pepsi Max ja 7UP VIRVOITUSJUOMAT 1,5 l, 2 erää/talous 2 99 Snellman KUNNON NAKKIMAKKARAT 300-400 g -26—33 % 7,48-9,97/kg, ilman korttia 4,09-4,49/pkt (11,23-13,63/kg) pkt 2 rs sis. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa, hän huomauttaa. Lillin asunnolla ruusukuviomieltymys tulee ymmärrettävämmäksi hänen nakatessaan takin nojatuolille, jonka kuosiin vaate sulautuu kuin yks yhteen. Samoin monet korut, rivistö aurinkolaseja. Saat palauttaa kaikki kuvat tai vain osia kuvapaketista. Palautusoikeus on vähintään 14 päivää. Liekö se sitten hyvä vai huono asia. Villakangastakki 5 euroa, mekko 10 euroa, korvakorut 1 euron, laukku 2 euroa. Saatetaan sanoa, että olen jo niin vanha, etten voi tuollaista väriä käyttää. –?Moni ei tiedä Vaihtorin olemassaolosta, mikä on tosi harmi. Selvitä kuvalajitelman sisältö etukäteen. Mummomainen takki sotii kieltämättä kaikkia nuorten ihmisten massamuodin lakeja vastaan, mutta se ei merkkaa Lillille mitään. Ostan niistä kalliimpaakin, jos jotain todella haluan. Riitta-Maija Sykkö 020 750 4418 riitta-maija.sykko@kpk.. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 27.8.2012 11 TEEMA YHTEYSTIEDOT: Hannu Lehto 020 750 4408 hannu.lehto@kpk.. KP/ELINA NUOLIOJA Lillin juhlatyyli. Anna suostumuksesi kuvaukseen kirjallisesti tai suullisesti. Eivätkä kaikki vaatevalmistajat tee tuotteitaan samalla mittakaavalla, pelkkä vaatteen mallikin vaikuttaa jo koon valintaan. Kengät 9 euroa. Arkityyli irtoaa 12 eurolla ja juhlatyyli 18 eurolla. –?Jokainen meistä on sen muotoinen kuin on. –?Ei se minua haittaa ja toisaalta olen saanut myös suoraa positiivista palautetta tyylistäni. Toisinaan jostain merkkituotteesta pyydetään kirpputorilla jopa suurempaa hintaa mitä se uutena maksaa. Hän kuvailee itseään pukeutujana persoonalliseksi, kokeilevaksi, monipuoliseksi. Jos hän tapaa todella onnistuneen asuvalinnan, hän uskaltaa kehua sitä ääneen, jopa uppo-oudoille. –?Kierrätys ja ekologisuus ovat minulle arvoja, mutta pääsyy kirppari-intoon on se, että sieltä todella löytää juttuja, joita muilla ei ole. Ei koko lue ihmisen kehossa vaan vaatteessa. Ei ole mukava, jos huomio keskittyy koko ajan huonosti istuviin housuihin tai vääränväriseen paitaan. –?Nyt kun olen ollut oman alan töissä vaatekaupassa Haapajärven Mode Mekossa, olen todella huomannut, miten rajoittuneita varsinkin naiset ovat pukeutumisen suhteen. Hänen silmissä takki hehkuu vintagea, persoonallisuutta ja ennen kaikkea häntä itseään. Milloin mukaan tarttuu sisustustavaraa, milloin vaatteita. olisiko ollut 70 euroa. . Kotikaupungin Willikirppiksen rinnalle hän nostaa Nivalan Ekotorin, Haapaveden 4Hkierrätyskeskuksen, Ylivieskan Wanhan Tavaratalon sekä Pihtiputaan Vaihtorin. Lilli haluaa jakaa innokkaiden kirpparikävijöiden kanssa oman lähialueen kirppisten top5-joukon. Koulukuvien hinnat vaihtelevat paljon fi rmojen kesken. Asut arkeen ja juhlaan kolmella kympillä Muoti on vaatekaupassa, tyyli ihmisen yllä Lillin arkityyli. Lilli arvioi, että hänen vaatteistaan yli 70 prosenttia on kirpputorilöytöjä. viisi sohvaa, hän tarkistaa laskelmiaan sormin. Kirkuvan punaista huulipunaa unohtamatta. Eihän väreissä ole ikärajaa, hän puuskahtaa. Tuolikin on kirpputorilöytö. Takki 5 euroa, paita 1 euron, vyö 1 euron, nahkahousut 2 euroa ja bootsit 3 euroa. Tää on törkee, tää on pakko ottaa, naurun sävyttämä kommentti vilahtaa takin mukana ostoskoriin. Parhaat tarjouksemme torstaihin saakka Parhaat Pirkkareseptit ja ostoslista aina mukanasi Suositun Pirkka.. –?Herkästi tarraudutaan myös vaatteen kokoon: enhän minä voi laittaa päälleni L-kokoa, kun olen kokoa S tai M. –?Vain se harmittaa, että kirpputoreille ovat rantautuneet pysyvästi törkyhintaiset tuotteet, jotka sotivat tavaran kiertoon laiton perusperiaatteita vastaan. Koko ei lue ihmisessä Stylisti-artesaanina Lilli ei voi olla toisinaan arvioimatta oman päänsä sisällä muitten ihmisten pukeutumistapoja. –?Halvin niistä oli ilmainen ja kallein... –?Tärkeintä on pukeutua niin, että itsellä on hyvä ja varma olla. Aina hän tekee jotain löytöjä, joita tarvittaessa tuunataan kotona uuteen uskoon. Haapajärven Willikirppiksellä ei tarvitse kiertää kuin puolisen tuntia, että Lilli löytää itselleen kaksi erilaista asukokonaisuutta. saakka. Lounais-Suomen avin viimevuotisessa valtakunnallisessa vertailussa hinnat olivat 11,50–51 euroa. Huolehdi, että saat kirjallisen ilmoituksen lapsen koulukuvauksesta. –?Olen ostanut parin vuoden aikana kirpparilta... Tiina Ojutkangas 020 750 4402 tiina.ojutkangas@kpk.. n lähes 4800 Pirkka-reseptiä ja ostoslistapalvelu ovat nyt käytössäsi myös mobiililaitteissa osoitteessa m.pirkka.. Kengissä prosentuaalinen siivu on pienempi, mutta suuri sekin. Jos siihen vielä lisätään jo aiemmin kirpparilta ostetut korkkarit kotoa, hintaa tulee 27 euroa. Vain sillä on merkitystä, miten omaa kehoaan uskaltaa kantaa. Et. Kurvikkuus ei ole este hyvin pukeutumiselle. Se on kunnantalon alakerrassa ja siellä voi vaihtaa tavaraa omaa tavaraa vastaan tai maksaa rahalla. Se, että lapussa lukee H&M, Zara tai vastaava, ei mielestäni pitäisi näkyä hinnassa monen euron verona. Toisaalta minulle on merkitystä, mitä kannan ylläni, mutta toisaalta en ota sitä liian vakavasti, sen turvin uskaltaa hullutellakin, Lilli naurahtaa
Laajakaistaliittymien hinta riippuu käytetystä verkkotekniikasta ja liittymän sijainnista. Lisälaite keskustelee 3DS:n kanssa infrapunan välityksellä ja ainakin edellisessä tattiproteesissa laite sai virtansa yhdestä sormiparistosta. Nyt Facebookilta tai sähköpostilta ei pääse piiloon missään. Samalla kannattaa varmistaa, että laajakaista toimii halutulla nopeudella myös uudessa osoitteessa. Hintaan vaikuttavat esimerkiksi liittymän ylläpitokustannukset. Isompi laite parantaa myös ergonomiaa, sillä se istuu pikkuveljeään mukavammin isoihinkin käsiin. Testaa tietosi internet-visailussa KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 27.8.2012 13 ARKI YHTEYSTIEDOT: Teematoimitus 020 750 4400 teema@kpk.. –?Tällä vehkeellä veden lämmittäminen on todella edullista. Jokaisen teleoperaattorin verkkosivuilla on muuttoilmoituslomake, mutta osoitteen voi vaihtaa myös puhelinpalvelun kautta. Juho Kuorikoski Muuttoilmoitus on hyvä tehdä ajoissa Kun osoite vaihtuu, tiedot voi ilmoittaa joko lomakkeella, puhelimitse tai tietoverkon välityksellä Lain mukaan muuttoilmoitus on tehtävä viimeistään viikon kuluttua muutosta. Noin kolmensadan euron hintainen keräin maksaa Seppälän mukaan itsensä takaisin nopeasti. Laite soveltuu oikeastaan kaikenlaiseen lämmittämiseen aina talosta kylpypaljuun, hän veistelee. Esimerkiksi hieman vanhemmissa rakennuksissa kaapelointi ei mahdollista kaikkia nopeusluokkia ja joissakin opiskelija-asunnoissa vuokranantajalla on kokonaan omat internet-liittymänsä. Nintendo julkaisee tänään maanantaina kannettavasta 3DS-konsolistaan suuremmalla näytöllä varustellun 3DS XL:n. Parempi puoliskoni on hommannut nurkat täyteen sisustustavaraa, mutta mitä tekee mies. Mustaksi maalattu absorbaatiolevy siirtää lämmön lasin alla kiertävissä putkissa virtaavaan veteen. Laiteen kokonaiskustannukset ovat noin 300 euroa ja yksi keräin tuottaa noin 2?000 wattia lämpöä. Mökillä riittää 32 tuuman perusruutukin. Ilmoituksen voi tehdä aikaisintaan kuukautta ennen muuttopäivää. Kahden näytön varassa toimiva 3DS on maailmalla miljoonia myyneen DS:n manttelinperijä ja taskukonsolin myyntivalttina on ilman erikoislaseja toimiva 3D-efekti. Jos talon harjakatto on aurinkoisella paikalla, ongelmia ei tule, mutta toisinaan parhaan mahdollisen kulman etsiminen keräimelle saattaa olla haastavaa. Game of Nerds on nettitietovisa, jossa vastaillaan alati vaikeutuviin kysymykseen tieteisja fantasiakirjallisuuden, TV-sarjojen, elokuvien, ohjelmoinnin ja pelien tiimoilta. Pelkän postin lisäksi muuttoilmoitus pitää tehdä myös tietoliikenteelle, jos käytössä on kiinteä laajakaista. Seppälän kehittämän keräimen rakentaminen on paitsi edullista, myös helppoa. –?Ajatuksena on, että laite jossain vaiheessa maksaisi itsensä takaisin. Mökkitelkkarikin odottaa edelleen paketissa. Toivottavasti osallistujia on niin paljon, että se saadaan järjestettyä. Pitäähän korvessakin olla pelikonsoli. Tämä nykyinen aparaatti on oikea huippumalli, Seppälä kehuu. Postin internet-sivut ovat helpoin tapa muuttoilmoituksen tekemiseen. Ilmoituksen voi tehdä verkossa. Läppäri oli mukana, mutta auringonpaiste torppasi kaikki surffailuyritykset. Vielä pitäisi hankkia BluRaysoitin, jotta littutelkkarin parempi resoluutio pääsisi oikeuksiinsa. Ajantasaiset osoitetiedot nopeuttavat asiointia kotikunnassa, verot menevät oikeaan kuntaan ja vaaleissa pystyy äänestämään oman asuinalueen äänestyspaikassa. Nintendo on vahvistanut, että lisälaite on tuotannossa, mutta aikataulusta ei ole tietoa. Juho Kuorikoski, teksti Arttu Laitala, kuvat Aurinko paahtaa myös patterit lämpimiksi Yrjö Seppälän rakentamat aurinkokeräimet ovat edullisia ja tehokkaita. Uudessa versiossa myös akunkestoon on panostettu. Aurinkokeräin ei ole sama asia kuin aurinkopaneeli, sillä sähköntuoton sijaan keräintä käytetään lämmittämiseen tai käyttöveden kuumentamiseen. Myös 3DS XL saa samanlaisen, konsolin pohjaan asennettavan Circle Pad Pro XL -lisälaitteen, joka lisää puuttuvan ohjaimen. 3DS-mallissa enimmäiskesto oli noin 3,5 tuntia. Karkaistun lasin alla lymyilevä musta levy kerää auringonvalon, joka kuumentaa keräimessä kiertävien kupariputkien sisältämän nesteen. Kotitekoinen aurinkokeräin maksaa itsensä nopeasti takaisin. Täytettäviä lomakkeita saa Postin toimipisteistä. TESTI KOLUMNI Osoitteenmuutos tulee monelle ajankohtaiseksi, kun syksy lähestyy. Ehkä ruutua ehtii tapittaa paremmin syksymmällä. Väestötietojärjestelmästä uudet osoitetiedot välitetään automaattisesti myös viranomaisille: muun muassa seurakunnille, Trafin ajoneuvoja ajokorttirekisteriin, Kelaan, verohallintoon sekä puolustusvoimille. Onneksi tulin kaupassa järkiini ja luovuin viidenkymmenen tuuman plasmahirvityksestä. Onneksi oli taskukirjoja. Seppälän mukaan itse tehty aurinkokeräin haukkuu hintansa nopeasti. –?Työprosessimme muistuttaa liukuhihnahommia, sillä rakentaminen suoritetaan vaiheissa. Jos akkupora pysyy kädessä, mitään ongelmia ei tule. Samalla muuttoilmoituksella tiedot päivittyvät yhdellä kertaa sekä maistraattien ylläpitämään valtakunnalliseen väestötietojärjestelmään että Postiin. Se löytyy osoitteesta http://www.gameofnerds.com/ Oletko nörtti. Uuden vuosituhannen urbaani kuluttaja ei roposiaan tuhlaa sadan vuoden takaiseen tekniikkaan, sillä äänentoistoon käy kaiuttimella varustettu iPhone-telakka, joka samalla lataa kapulan. –?Suurin haaste tulee yleensä asentamisesta. Laki sanelee, että muuttoilmoitus maistraattiin on tehtävä viimeistään viikon kuluttua muutosta. Nintendo lupaa XL-konsolille enintään 6,5 tunnin akun keston. LUONTO TIISTAI RUOKA TORSTAI TERVEYS LAUANTAI KOTI LAUANTAI SEURAAVA ARKISIVU 10.09.. Muuttoilmoituksen voi halutessaan tehdä myös perinteisellä lomakkeella tai puhelimitse. Keräimen toimintalogiikka on yksinkertainen. Rakentaminenkaan ei ole ydinfysiikkaa. Ensimmäinen mökkiviikonloppu meni riippumatossa köllötellen. Aurinkokeräimet ovat vieneet Seppälää Helsingistä Kajaaniin saakka. Jos akkupora pysyy kädessä, keräin valmistuu taatusti. Tekemällä muuttoilmoituksen hyvissä ajoin ennen muuttoa, voi varmistaa, että postit tulevat heti oikeaan osoitteeseen. Olen tehnyt työkaluja, joten keräimen rakentaminen ei hirveästi noista hommista poikkea. Vesi liikkuu paikasta toiseen pumpulla. Minua ihan hävettää myöntää, sillä minun ostoslistani kärkipaikalla komeilivat rinta rinnan iso telkkari ja Xbox 360. Muuttaminen voi vaikuttaa myös laajakaistaliittymän hinnoitteluun. –?Ideana on, että jokaisen taidot riittävät tällaisen systeemin rakentamiseen. Keräimen kehys on alumiinia ja pinta karkaistua lasia. –?Valmistusprosessi on hiljalleen jalostunut kurssien aikana. Muuttoilmoitus tai postinjakelun keskeytys kannattaa tehdä hyvissä ajoin, jotta posti tulee oikeaan osoitteeseen halutusta päivämäärästä lähtien. Osoitteenmuutos on suotavaa, mutta myös pakollista. Uudet tiedot päivittyvät samalla lomakkeella sekä Postiin että maistraattiin. ABB:llä työskennellyt Seppälä on tuonut kursseilleen myös mausteita tehdasmaailmasta. XL-mallin 3DS tarjoaa isompien näyttöruutujen lisäksi myös entistä pyöreämpiä muotoja. Olen kuullut legendoja myös mökkiradiosta. OSMO KAHARI Suurin osa kesästä on kulunut kesämökkiä rakentaessa ja nyt pieni pakopaikkamme on valmis. Tavoitteena on ollut tehdä tuote, joka vastaa kysyntään. Vaarivainaan putkiradiolla tällaiset temput eivät taatusti onnistu. Harvaan asutulla alueella ADSL-verkon kustannukset ovat liittymää kohti suuremmat kuin kaupungissa, kun taas vaikkapa valokuituliittymän sisältävissä kohteissa hintaan vaikuttaa taloyhtiön tekemä sopimus. Posti ohjaa vanhaan osoitteeseen tulevat osoitteelliset postilähetykset ja kotimaassa myös tavaralähetykset halutun ajan uuteen osoitteeseen. Sen tulee kuitenkin olla maistraatissa viimeistään viikon kuluttua muutosta. Keskellä periferiaa möllöttävä mökkimme tarvitsee myös tietoliikennettä, onneksi mokkula ja siihen sopiva wlan-telakka ratkaisevat nämä ongelmat. Lisäksi monet eläkelaitokset, pankit, vakuutusyhtiöt, järjestöt, lehtitalot ja yritykset saavat uudet osoitetiedot suoraan väestötietojärjestelmästä. –?Periaatteessa keräimen voi rakentaa vaikkapa vanhoista lämpöpattereista, Seppälä kuvailee järjestelmän yksinkertaisuutta. Sonyn Playstation Vitasta poiketen 3DS XL:ssä on edelleen vain yksi analoginen ohjainsauva. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka kiusaavat itseään viettämällä kesälomansa mökillä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. –?Syksyllä olisi tarkoitus aloittaa kurssi täällä Kyrönmaalla. Minä, materialisti JUHO KUORIKOSKI Kirjoittaja on teknomökkeilijä Uusiutuvan energian hyödyntäminen ei tarkoita tuhansien eurojen lovea lompakkoon, sillä luomun makuun pääsee huomattavasti halvemmallakin. Hänen tavoitteenaan on tehdä mahdollisimman edullinen, mutta samalla myös mahdollisimman tehokas ratkaisu. Juho Kuorikoski Nintendon 3D-konsoli saa isomman seuraajan Isompi laite istuu pikkuveljeään mukavammin isoihinkin käsiin. Rakentelukursseilla on yleensä niin hyvä porukka, että usein kavereista saa apua myös keräimen pystyttämiseen. Muuttoilmoitus tulee lain mukaan tehdä aina, kun muuttaa pysyvästi asunnosta toiseen tai kun tilapäinen oleskelu toisessa osoitteessa kestää yli kolme kuukautta. Palvelu on maksuton yhden kuukauden. Vaasalainen Yrjö Seppälä on opastanut jo lukuisia kodin tee-se-itse-sankareita kansalaisopistoissa järjestämillään kursseilla rakentamaan oman aurinkokeräimensä. Minä ainakin olen niin mukavuudenhaluinen, etten suurin surminkaan suostuisi kyhjöttämään viikkokaupalla pelkän takkatulen loimussa lueskelleen ikuisuuksia vanhoja Aku Ankan taskukirjoja. Aiemmassa mallissa toinen sauva hankittiin erillisenä lisävarusteena
Radio Pooki 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 15.05 Päivästudio 16.45 Ravivihjeet 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 23:07 Kaski: Mietiskelevä fauni (Kimmo Hakasalo, piano). 08.03 Puheen Aamu – Olga K. 23.35 Aristoteleen kantapää. 11.03-11.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 06.3307.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 04.00 Elävä arkisto: Urheilu. S. 19.30 Min musik. 15.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 14.03 Stiftelsen. 08.17-08.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.03 Familjeliv. 14.00 Yle Uutiset. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. 12.00 X3M-Nyheter. 07.50 Aamuhartaus. 21.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 16.00 Aktuellt med väder och båtvädret. 07.1507.17 Urheiluradio. 12.30-12.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 21.40 Urheiluradio. 23.03-00.00 Puheen Aamun parhaat. 22.00 Yle Uutiset ja sää. (Igor Kipnis ja New Yorkin FO/Pierre Boulez). Manon Lescaut. 14.03 Kulturtimmen. 21.03 Päivä tunnissa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. (Yo-Yo Ma, sello, ja Emanuel Ax, piano). 21.55 Suomi tänään. Radio Extrem 06.00 Succémorgon. 18:03 Debussy: Nuit d’étoiles; Beau soir; Romance; Les cloches ja Mandoline. Schumann: Pianotrio n:o 3 g-molli op 110, 2. 16.00 Yle Uutiset. 06.40 Puheen Aamu – Olga K. 17.00 X3M-Nyheter. 10.00 Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. (Nicola Benedetti, viulu, Alexei Grynyuk, piano ja Leonard Elschenbroich, sello). 10.05 Historian ääniä. 19:59 Kansansäv. Niles/Berio): Black is the colour of my true love’s hair (Dawn Upshaw, sopraano, ja The Andalucian Dogs). 10.03-10.54 Ajantasa: Suora linja. 09.30 Yle Uutiset. 22:53 Telemann: Konsertto huilulle, jousille ja continuolle h-molli (Robert Stallman ja Philadelphian kamariork.). YLE KUVAPALVELU TV1 klo 21.30 Satuhäät Karavaanarit Morsian on jonossa laihdutusja jalkaleikkauksiin, mutta se ei häiritse Minna Nykäsen ja Petri Luomajoen valmistautumista suureen hetkeen. 23.10-06.00 Yöklassinen. 14.5515.00 Pikkujuttu. 18.50 Merisää. 23.10-06.00 Yöklassinen. 15:33 Martini: Lemmen onni (Jouko Harjanne, trumpetti, ja Kari Hänninen, piano). VIRTANEN BABY BLUES MASI MUUMI VIIVI JA WAGNER MUSTANAAMIO JERE KARVINEN YLE Radio 1 06.00 Yle Uutiset. 21.00 Lontoon Proms-festivaali 2012. 20.00 Jazzradio. 17.20 Kulttuuritunti: Eeva Luotosen kirjahistoria. 22:36 Pabst: Konserttiparafraasi Tshaikovskin Jevgeni Onegin -oopperan teemoista (Shura Cherkassky, piano). 15:56 Bonporti: Ite molles (Ellen Hargis, sopraano, ja Ensemble Ouabache). 09.00 Yle Uutiset. 16.03 Puheen Iltapäivä – Jussi Wistrand. 11.03 Puheen Päivä. 06.06 Morgonmusik. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 Regionala nyheter. 12.03 Jouren. 17.03 Stiftelsen. 23.00 Yle Uutiset. 15.05 Kultakuume. 17:11 De Fesch: Konsertto kahdelle huilulle, jousille ja continuolle D-duuri (Jed Wentz ja Marion Moonen, traverso, sekä Musica ad Rhenum). (Clara Haskil, piano). 10.03 Puheen Päivä. 20.07 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 05.47-06.32 Tiedeykkönen. 11.00 Uutiset. 06.2506.55 Nousutahdit. 09.0009.05 Yle Uutiset. Thomas: Love is a beautiful dream (Chanticleer/Joseph Jennings). 05.00 Yle Uutiset. Korngold). 16.30 Regionala nyheter. 09.31 Puheen Aamu – Olga K. 08.40 Puheen Aamu – Olga K. 08.30-08.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 09.05-09.58 Muistojen bulevardi. 13.00-13.03 Yle Uutiset. (sov. 06.54 Andrum. (Harold Wright, klarinetti ja Hawthorne-kvartetti). 23.03 Kulturtimmen. 20.30 Sporthörnan. 22:17 Schumann: Iloinen maamies (Aale Lindgren, oboe d’amore, ja Mikko Niemi, piano). 22.47 Suomi tänään. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. BBC Proms 2012. YLE KUVAPALVELU/NIILO RISTMERI TV2 klo 21.00 Jakso: Korkeuskammoa. 17.00 Yle Uutiset. 20:14 Schumann: Abeggmuunnelmat. 11.33-12.00 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 16.35-17.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 16.30-16.35 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 18.55 Suomi tänään. 08.15 Ykkösaamu. J. 07.10 God morgon Svensk. 08.00 Uutiset. 11.57 Päivän mietelause. 21.00 Aktuellt. 18.00 Kootut selitykset: Varvastossut. Bach: Partita n:o 2 d-molli, Chaconne. Puccini: Des Grieux’n aaria Donna non vidi mai oopp. (Irja Auroora, sopraano, ja Pentti Koskimies, piano). 14.00-14.03 Yle Uutiset. 17.30 Taustapeili. 10.00 Yle Uutiset. Kokousta johti Suomen syöjänä ja Stalinin oikeana kätenä tunnettu kenraalieversti Andrei Zhdanov, jota esittää pietarilaisnäyttelijä Leonid Alimov (pöydän päässä). 20.00 Yle Uutiset. 07.30 Regionala nyheter. 19.15 Aftonandakt. 22.05 Tähtisumua. 18.03 Fonden. 21.10 Akustisk måndag. 14.00 Aktuellt. 08.15-08.17 Urheiluradio. 19.03 Urheiluradio. 19:22 Coleridge-Taylor: Kvintetto klarinetille ja jousille A-duuri. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30-06.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 12.01 Aktuellt. 07.15 Aamusoitto. (Jessye Norman, sopraano, ja James Levine, piano). 19:19 Corbetta: Chaconne D-duuri (Nigel North, kitara). 16:49 Debussy: Pianotrio Gduuri. (David Oistrah ja Pierre Fournier sekä Philharmonia-ork./Alceo Galliera). 17.20-17.28 Urheiluradio. 21.00 Elävä arkisto: Kulttuuri. 07.35 God morgon Svensk. 19.03 Radioteatteri esittää: Kemiaa 3/3. 15.01 Puheen Iltapäivä – Jussi Wistrand. 17.00 Uutiset. 18.03 Urheiluilta: Hevosvoimia, Kiveen hakatut. Arvo Tuomisen draamadokumentissa seurataan Stalinin oikean käden Andrei Zhdanovin johtaman Valvontakomission toimintaa ja etsitään jäljellä olevia sotakorvaustuotteita. 23.00 Uutiset. 00.00-06.30 Yöradio. 13.00 Aktuellt. 20.03 Urheiluradio. 13.00 Uutiset. 09.10-09.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 09.00 Yle Uutiset. 06.31 YleX Aamu – Ile ja Matti. 08.33-09.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 15.05-15.30 Radio KeskiPohjanmaan iltapäivä. 21.00 Musikrepubliken. 22:50 A.R. (New Yorkin FO/ Leonard Bernstein). 09.02 Puheen Aamu – Olga K. 07.02 Puheen Aamu – Olga K. YLE Radio Suomi 05.00 Aamupala. 00.15-00.21 Nuotin vieressä. 23.03 Yle Puhe. 20.30 Jazzradio Live!. 21.50 Merisää. Järviradio 6.30 Huomenta Järviradiossa 7.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus (radiossa tänään) 7.05 Aamuhartaus. 14:59 Brahms: Konsertto viululle, sellolle ja orkesterille a-molli. YLE Klassinen 06.00 Aamuklassinen. Kuvassa Hakalaxit Puolassa Sopotissa. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 07.33-08.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 16:45 Glinka: Adele (Petteri Salomaa, baritoni, ja Ilmo Ranta, piano). (Nick Byrne ja David Miller). 16:10 Beethoven: Jousikvartetto n:o 8 e-molli (Emersonkvartetti). 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 11.30-11.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 07.30 Yle Uutiset. 18.00 Aktuellt. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 16.12 Radiohuset. 07.03 Succémorgon. 07.3007.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. Chopin: Etydi n:o 24 c-molli (Erik T. Korngold: Die tote Stadt Marietta’s Song; Pierrot’s Dance Song (sov. 10.54-11.00 Nuotin vieressä. 23.00 Aktuellt. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. 17:20 Bizet: Arlesitar-sarjat n:o 1 ja n:o 2. 06.56 Päivän mietelause. 15.3516.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. Dokumenttiprojekti: Sota ja raha Jatkosodan jälkeen koitti maksun aika. 12.00 Yle Uutiset. 18:17 VillaLobos: Choro n:o 11 (Ralf Gothoni, piano, ja RSO/Sakari Oramo). 16.00 X3M-Nyheter. 23.00-00.05 Rockklassikermåndag. 17.08 Puheen Iltapäivä – Jussi Wistrand. kleidille ja pianolle. 09.00 Aktuellt. 16.15-16.30 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 22.00 Aktuellt med väderoch sjörapport. 19.45 Arkisto: Kun sokeat järjestäytyivät. 20:47 Dagnelies: Fantaisie variée o. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla: kamarimusiikkia Wienistä. 23.03-23.33 Taustapeili. 08.00 Aktuellt med väderoch sjörapport. 18.03 Sekahaku. 14.00 X3M-Nyheter. 21.03 Sportradion. 10.00 Aktuellt med väder. 20:02 Beethoven: Muunnelmia Mozartin teemasta. 14:13 Altenburg: Konsertto seitsemälle trumpetille ja patarummuille D-duuri (New Yorkin trumpettiyhtye/Gerard Schwarz sekä Gordon Gottlieb). 12.55-13.00 Suomi tänään. 13.03-13.06 Urheiluradio. osa. Brahms: Pianotrio n:o 3 c-molli. 13.02 YleX Iltapäivä – Aino ja Mäkkäri. 20:21 Pingoud: Suurkaupungin kasvot (RSO/Leif Segerstam). (Emerson-kvartetti). 15.30-15.35 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. Draamadokumentti perustuu paljolti Valvontakomission ensimmäisestä kokouksesta tehtyyn pikakirjoitusmuistioon. 08.00-08.15 Yle Uutiset ja sää. 18.15 Viikon luontoääni: luhtakana. Radio Puhe 00.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri. 12.45-12.55 Merisää. 12.45 Väderoch sjörapport. nland. 19.00 YleX Jatkot. 23.00 Yle Uutiset. 04.02-04.58 Kissankehto. 15.55-15.58 Yle News. 00.0006.00 Nattklassiskt. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.17-07.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. MTV3 klo 19.30. 10.00-10.03 Yle Uutiset. Radio Dei 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.55 Raamattua ristiin rastiin 07.00 PAREMPI HUOMEN 07.15 Raamattuavain 07.30 Aamuhartaus 07.40 Viikon teos 08.10 Piplia lapsille 08.20 Kisa 08.30 Päivän blogi 08.40 Mediakatsaus 08.50 Viikon levy 09.03 Gospelraati 10.15 Päivän kysymys 10.30 KESKIPÄIVÄN TASAUS 10.40 Päivän ajankohtainen 11.03 Kuuntelijan toivelista 12.10 Päivän kysymys 12.20 Suolapala 12.30 Viikon levy 12.50 Päivän blogi 13.03 Gospelraati (u) 14.00 TOIVON PÄIVÄ 14.15 Anun kanssa appeella 14.40 Pärskeitä ekoasiaa luomakunnasta 15.20 Viikon vieras 15.40 Martti kehään 15.50 Raamattua ristiin rastiin 16.20 Armonpulla 16.40 Päivän porilainen 17.00 USKON ILTA 17.10 Hartaus 17.20 Viikon teos 17.30 20.35 ALUEELLISTA OHJELMAA 20.35 Leipää ja kalaa 20.55 Matkaevästä 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Elämänkoulu 23.00 Toivekonsertti (u) 00.30 Viikon levy 01.00 Gospelraati (u) 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 02.00 Elävä arkisto: Kotimaa. 20.06 Sää. 07.40 Puheen Aamu – Olga K. 22.0523.05 Aikamme suomalaista musiikkia. 8.00 Ilkan verkkokatsaus 9.05 Päivän kupletti 9.10 Juttuja meiltä ja muualta 10.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 11.00 Ilkan verkkokatsaus 11.10 Toivelevyt 0700 98300 (5,05 e/puhelu + pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 12.05 Hilpeästi hanurilla 12.30 Kuuluvuusalueen säveliä 13.10 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 14.00 Terveysuutiset 15.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Ilkan verkkokatsaus 17.15 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Raamattu kannesta kanteen 18.00 Hengellinen ilta.studiossa 21.00 Ilkan verkkokatsaus 21.10 VOA. 22.00 Iltaklassinen jatkuu. 14:52 Piazzolla: Milonga sin palabras (Denyce Graves, mezzosopraano, Pablo Ziegler, piano, Hector del Curto, bandoneon, Pablo Aslan, kontrabasso, ja Susan Palma, huilu). (Colub Kaplan Carr Trio). 08.00 X3M-Nyheter. 06.35 God morgon Svensk. 03.00 Elävä arkisto: Maailman tapahtumat. 12.15-12.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 07.00 Yle Uutiset. 09.00 X3M-Nyheter. Radio Vega 06.00 Aktuellt med väderoch sjörapport. nland. 08.03 Succémorgon. 08.15 God morgon Svensk. 08.00 Yle Uutiset. (Franco Corelli, tenori, ja Philaharmonia-ork./ Franco Ferraris). YLEX 06.30 Uutiset. nland. 07.00 Aktuellt med väder. 11.03 Tack och lov. 09.10 Regional förmiddag. 08.30 Yle Uutiset. Heinot matkaavat Tartosta Tallinnaan ja testaavat hurjan seikkailupuiston sekä kertaavat karavaanarielämää Heinojen tapaan. 22.00 Yle Uutiset. 15.30 Regionala nyheter. 13.0613.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 22:19 Madetoja: Okon Fuoko (RSO/Okko Kamu.) 22:32 Sibelius: Demanten på marssnön (Jussi Björling, tenori, ja Frederick Schauwecker, piano). 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia osa 436. 10.05 Regional förmiddag med Människor och minnen. 11.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 15.00-15.05 Yle Uutiset. 08.54 Andrum. 09.3210.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 08.35 God morgon Svensk. 03.02-03.47 Torvimusiikkia. 22:04 Falla: Konsertto cembalolle ja kamariyhtyeelle. Falla: Seitsemän espanjalaista kansanlaulua. 09.05-09.10 Urheiluradio. 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. nland. 11.03 Etusivu. 10.57 Regionala nyheter. 12.3212.45 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 14.00 Päiväklassinen. 14.03-14.55 Ajantasa. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00-18.03 X3M-Nyheter. Tawaststjerna, piano). 18.00 Yle Uutiset. 08.30 Regionala nyheter. 22.15 Akustisk måndag. 07.00 X3M-Nyheter. 15:38 Martinu: Lidicen muistoksi (Philadelphian ork./ Christoph Eschenbach). 01.00 Elävä arkisto: Kulttuuri. 22.00 Encore. 09.03 Succémorgon. 15.35 Radiohuset. 22.05 Päivä tunnissa – Mikko Jylhä. 11.00 Aktuellt. 12.15 Yksi ja monta Eurooppaa. MAANANTAINA 27.8.2012 KESKIPOHJANMAA 14 SARJAKUVAT RADIO-OHJELMAT B. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.32-14.00 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 00.0505.00 Yöradio. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 15:51 Anonyymi: The Bear’s dance (David Douglass, Paul O’Dette, ja Andrew Lawrence-King). 12.00-12.15 Yle Uutiset ja sää. 17:56 Glenn: Crying in the chapel (Kalevi Kiviniemi, urut). 21.35-21.39 Novosti Yle. nland. 16.03 Stiftelsen. 12.05 Puheen Päivä. Metsäradio. 07.00-07.15 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Puheen Iltapäivä – Jussi Wistrand. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Slaget efter tolv – dagens debatt. 10.00 X3M-Nyheter. 15.00 Aktuellt. 06.30 Yle Uutiset. 10.03 Jouren. 15.03 Sporthörnan. 21.15 Kultakuume. 11.00 Välilevyjä. 14:19 Dvorák: Sypressejä. 19.00 Elävä arkisto: Urheilu. 13.02 Politiikkaradio: Mitä eurolle tapahtuu?. 15.00 Yle Uutiset. 09.30-09.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 20.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri. 05.02 Tiedeykkönen. 07.45 Hartaita säveliä. 16.35 Radiohuset fortsätter. 18.00 Iltaklassinen. Yle Uutiset ja sää. 13.30-13.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 19.06 Suomi tänään. 16.1516.57 Faunin iltapäivä. 19.00 Aktuellt med väderoch sjörapport. Osa 1/6: Mistä on pienet eurooppalaiset tehty?. 06.15 Aamuhartaus
FST (09) 1480 4653, fst@yle.. 02.30 Säsongstart: Vem vet mest. Lokakuun lopussa Suomen kunnat valitsevat uudet päättäjät. 10.00 Ostos-TV. Suomi on kattanut valmiin pöydän kymmenille ulkomaisille kaivosyrityksille. 07.58 Töötti ja Pulteri. Carrieä pyydetään luennoimaan sinkkunaisille. 11.55 Enkla rätter med Nigel. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 21.59 TV-nytt. 18.30 Paska juttu: Paha tuotos, hyvä tuotos. SVT1 07.00 Rapport. 20.00 Säsongstart: Vem vet mest?. Ohjelmassa nähdään ainakin seuraavat kirjailijat: Sofi Oksanen, Riku Korhonen, Riikka Pulkkinen, Mauri Kunnas, Umayya Abu-Hanna, Reidar Palmgren, Mirkka Lappalainen, Juha Itkonen, Leena Lehtolainen, Jari Järvelä, Taina Latvala, Anna Kortelainen ja Pekka Hiltunen. Sää oli kaunis, kun Freddy-isä lähti kolmen lapsensa kanssa hakemaan joulukuusta Nevadan vuorten metsistä vuonna 2007. 19.00 Yle Uutiset. 00.00 Tosipaikka: Viidakkomaratoonarit. 22.50 Konstverk berättar. 19.00 Ruotsinlaivalla 24h. TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.53 Anniina Ballerina. PANAMAN RÄÄTÄLI ??. 23.45 Näin tehtiin Total Recall. RADIOTAAJUUDET A A M U 9 –1 7 17 –2 1 2 1– 2 3 2 3 – 09.30 Kirjaohjelma: Suomalaisia naiskirjailijoita. 23.00 Sportnytt. 16.05 Uusi elämä maalla. Vieraina EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly. TIISTAI 28.8. Panikointia takakontissa. 12.00 Programtablå. 22.00–23.51 Kino: Martha (12). Surujen silta. 17.30 Kolmas kivi auringosta. 23.35 Sport. 07.18 Taitoset. Osa 190. Kohtalokas erehdys. 16.00 Tarzan. Osa 1579. Erityisen hankalaa on järjestää itselle ja omalle perheelle toimeentulo. 22.00 Underbart är kort. 15.10 Leirintäalueella. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.45 WATTS. 13.10 Hem till gården. 01.05–02.05 Dr. 00.00 Hur bor djur. 22.45 Seriestart: Injustice. Marthan katsominen sattuu sieluun, mikä toki on tarkoituskin. 18.30 70’s show. 22.40 Kulturnyheter. 16.55 Salatut elämät. 00.35 Neljän tähden illallinen. 22.40 Sinkkuelämää (12). 19.20 Yle Uutiset Suora linja. Hyvä niin. 02.50 Hundra procent bonde. Jess asuu kimppakämpässä yhdessä kolmen nuoren miehen kanssa. 00.55 Kulturnyheter. 14.30 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 15.55 5 minuuttia. S: kaikille sallittu, 7: ohjelma tarkoitettu yli 7-vuotiaille, 12: ohjelma tarkoitettu yli 12-vuotiaille, 16: ohjelma tarkoitettu yli 16-vuotiaille, 18: ohjelma tarkoitettu vain aikuisille. Pienen Ypäjän kunnan kautta politiikkaan ponnistaessaan hän tapaa niin puolueiden ehdokashankkijoita, paikallista mediaa, asiantuntijoita ja poliitikkoja kuin myös kuntalaisia, jotka pitäisi käännyttää oman vaihtoehdon kannattajiksi. 12.00 Jalkapallo: Naisten alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, Italia Nigeria, Japani. Martha palaa kotiin hoitamaan epäkiitollista ja ilkeää äitiään. 15.00 Välkommen till vår vardag. 19.50 Euroopan tiede. 12.55 ShowHAU. Sitoutumispelko. 13.40 Året i trädgården special. Ensin täytyy kuitenkin ottaa selvää, miten tullaan valituksi. 17.10 Opettaja ohjaimissa (7). 21.00 Robinson. 23.00 Sportnytt. 07.55 Jonas (7). 18.00 Yle Uutiset minuutissa. 11.00 Ostosruutu. PALUUMUUTTAJAT TV2 klo 19.30 Uusi 10-osainen reality-sarja Paluumuuttajat on sen verran järkevä ja asiallinen tuotanto, että tekee pahaa kutsua sitä reality-sarjaksi. 14.30 Pepi egyptiläinen: Haudoissa on henkiä. Paineiden purkua. 09.30 Vauvan tarina. Kolme muskettisoturia. 16.00 Snooker: European Tour, Fürth, Saksa. 13.30 Trädgårdsonsdag. 12.30 Sportspegeln. 12.05 Puutarhaunelmia. Ongelmaraskaus. 08.19 Galaxi. 13.45 Holby City. 03.50 Lost. 23.50 Seriestart: The Event. 8.17 Mikä saa nuoren aikuisen palaamaan synnyinseudulle. Salaisuuksia. Nelonen 0600 1 4444, palaute@nelonen.. Osa 2/2. 20.00 Gossip Girl (12). Poikatytön houkutukset. 17.45 WATTS. 17.25 Salatut elämät. 17.00 Yle Uutiset. 02.05–02.35 Jokakoti.?. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Osa 187. 13.00 Jalkapallo: Naisten alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, Norja Argentiina, Japani. 15.30 Hotellpraktikanterna. Hauskempiakin komediasarjoja löytyy mutta mukavampia ei juurikaan. 20.30 Fritt fall. 23.00 TV4Nyheterna. Housen loputtua C.S.I. 16.00 Uusi päivä (S). 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit. Jim odottaa innolla Pamin paluuta New Yorkista. 07.42 Humps. 10.00 Opettaja ohjaimissa (7). 11.05 Ostoskanava. 18.00 Talo Espanjassa. Paikallinen räätäli (Geoffrey Rush) antaa vihjeen Panaman kanavaan liittyvästä kieroilusta. 18.02 Ruusujen jälkeen (12). Christian Frederik von Schalburg on Tanskan historian vihatuimpia henkilöitä, sillä toisen maailmansodan aikana hän oli hyvissä väleissä saksalaisten miehittäjien kanssa. Kilpailijat stressaavat kärkikahinoihin pääsyä, joten Bob päättää viedä heidät hetkeksi pois farmilta treenaamaan NFL-tähti Tony Romon kanssa. 00.35 Rillit huurussa (12). 20.57 Keno. 23.30 Fabulous Life of Ana Gina. 18.20 Nyhetstecken. 12.35 Tohtorit (7). 20.00 Onnen kauppaa. Hänen roolihahmonsa Russell on Seattlesta Las Vegasiin muuttanut perheellinen tiedemies, joka lukee innokkaasti rikostarinoita. Pikku Kimberlee. 07.05 Sportspegeln. Nyt on vuorossa vielä kaksi uutta jaksoa. 20.00 Neljät häät. Ovela kuin kettu. 8.44 Luonto lähellä. 19.00 Snyltgäster i folkhemmet. 15.05 Hyvän mielen remontti. 8.20 Lady Gaga -shown rakentaminen 8.40 Makuja 8.50 Hans Välimäen ruokaretket maailmalla 9.05 Elokuvantekijä Juha Wuolijoki 9.15 Julkinen liikenne vai oma auto. Osa 1/6. 01.55 The Defenders. Joulupäivä on katastro?: Shaun rypee itsesäälissä, Woody ja Milk ottavat yhteen ja epätoivoinen Lol etsii turhaan lohtua kirkosta. Harri-sedän ravintola. Sitä paitsi Uusi päivä pistää Salattuja elämiä kaikessa muussa paitsi hölmöilyssä ja kömpelyydessä 6–0. 13.05 Onnen-Pekka (S). 08.55 Eastenders (7). SVT2 12.35 Grizzly bland heta källor. Pelissä on perheen toimeentulo, mutta silti halu asua kotiseudulla Pohjois-Karjalassa voittaa. 01.15 Sagor i nattmössan. 13.15 Sportspegeln. kehno ISKELMÄ 100.1 ja 107.7 ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3 JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1 RADIO DEI 104.3 RADIO EXTREM 99.7 RADIO NOVA 98,8 ja 104.1 RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3 RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3 RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7 RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7 YLE OULU RADIO 98.4 YLE PUHE 88.8 ja 101.9 YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4 YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6 YLEX 94.0 ja 96.1 : Ohjelmasta arvio. Infrastruktuuri ei pärjää kaupungeille, mutta tämän muuttavat toki tietävät varsin hyvin. Morsian on jonossa laihdutusja jalkaleikkauksiin, mutta se ei häiritse suureen ja romanttiseen hetkeen valmistautumista. 03.25 Landet runt. 05.50 Studio55.?. Pikkuhousupiñatapolarisaatio. 11.40 Kolme tarinaa: Rakas äitini. 16.20 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 11.00 Ostostv. 07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb. 20.20 Väder. 23.45 Kunskapsdokumentär: När läraren blev führer. Todistajainsuojeluohjelmassa olevan nuoren naisen tilanne mutkistuu, kun selviää, että hän on raskaana. 08.05 SOS Länsirannikko. Minna Uskottavuutta työelämään. Kun on tarpeeksi pohjalla, on ainoa suunta ylöspäin. 00.15 Aktuellt. 22.25 Tulosruutu. 13.00 Vauvan tarina. Sub klo 21.00.. 01.22 Grej och Mojäng. Alkava 12. Osa 1/9. 19.55 Samlaren. 21.00 Kesäpuhujat. Noin kolmekymppisen Marthan (Margit Carstensen) isä kuolee yhteisellä lomamatkalla. 15.30 Uusi päivä (S). 09.40 Maailman ruokapöydissä: Keski-Italian herkut. KIRJAPIIRI AVA KLO 19.30 Kauden aikana Kirjapiirissä esitellään 32 kirjaa ja kirjailijaa, joiden teokset vaihtelevat esikoiskirjoista dekkareihin ja tietokirjoista lastenkirjoihin. keskinkertainen ????. 07.09 Metkat Mesiläiset. 23.15 Fritt fall. 03.00–04.00 Seriestart: Vem tror du att du är. “Meil’ on metsässä nuotiopiiri”. 16.30 Tero hoitaa. KESKIVIIKKO 29.8. 18.30 Oddasat. 16.00 Engelska Antikrundan. 13.45 Jag minns... Aaltojen kutsu / Merihevosenleikkiä. 07.49 Neppajymykerho. 14.55 Myyntitykit. Maanantai 3.9. 22.05 Kakola. 17.05 Nelosen sää. 20.55 Urheiluruutu. 11.10 Tohtori Kiminkinen. Ali G (Ali G Indahouse, 2002) ei kuitenkaan täysin tavoita hauskuutuspotentiaaliaan. 14.55 Pisara. 23.25–00.10 Raja the Border (16). (Celtic Monsters, Irlanti 2005). 23.30 Nelosen sää. Edvin Laineen ohjaama Onnen-Pekka (1948) on harmiton ja positiivinen elokuva, mutta myös termiä ”yhdentekevä” voitaisiin käyttää. Osa 1/26. Osa 3/8. AHOSEN ASTEIKKO ????. 00.05 Poliisit. 16.05 Voittosoitto. SUB 08.00 Lemmen viemää (7). kiitettävä ????. Osa 2/9. 02.50 Lie To Me. Charlotte tuskailee edelleen Treyn ongelman kanssa ja ärsyyntyy Samanthaan. Osa 187. MARTHA ???. 02.45 Rapport. 14.35 Mitä tänään syötäisiin. Ollako yhdessä vai eikö olla?. 20.10 Elävä arkisto: Hevi tulee. 15.00 Ensamkommande ?yktingbarn. 02.10 Legenden om Enyo. 19.30 TV-nytt. Saisiko olla pissaa lannoitteeksi, kompostoitua kakkaa peltoon, kysyvät Nina Stenros ja Anu Valve. 18.55 Sportnytt. Heistä tärkein ja näkyvin on rikostutkijaporukan uusi yövuoropomo, jota esittää pitkän tv-uran tehnyt Ted Danson. 00.00 House. 15.55 Romanian oma kapitalismi. 17.00 Meidän faija. 17.00 Sexlingar i familjen. TV2 klo 20.30 Brittikomedian merkkiteos ja aikoinaan koko tv-komediaa uudistanut Todella upeeta (Absolutely Fabulous) ei suostu kuolemaan. 05.50 Hem till gården. Kolmessa ensimmäisessä uudessa jaksossa muistellaan menneitä kaikkien päähenkilöiden osalta. 18.45 Nelosen uutiset. Jos Big Brother on sinusta mukavaa katsottavaa, lämmöllä ja ihmistä kunnioittaen tehty Paluumuuttajat ei ole tv-sarjasi. 06.30 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. 49-vuotias Louisa (Kerry Armstrong) on viettänyt helppoa ja varakasta elämää miehensä siivellä. 01.05 Strongman Champions League. 04.15 Sverige!. 00.35 Engelska Antikrundan. 03.20 Rapport. Carver on palannut ruotuun ja jäljittää yhdysvaltalaista uusnatsia, joka on palannut laittomasti Kanadaan. MARKO AHONEN VIIKON VALINNAT Sarjan Kolme miestä ja tyttö ”tyttöä” esittää Zooey Deschanel. Sub klo 21.00–22.50 Vitivalkoinen brittiläinen wannabe-hiphoppari ja umpitollo Ali G (Sacha Baron Cohen) sekaantuu vahingossa politiikkaan. 17.00 Lemmen viemää (7). 23.30 Lokala nyheter. 19.00 Francon jälkeen Alcantaran perhe (7). 20.15 Regionala nyheter. 09.30 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. katsottava ????. MTV3 05.20 Aamusää. Sub klo 19.30. 17.00 Pikku Kakkonen. Sana ”tyttö” viitaa sarjan päähenkilöön mukavan höpsöön Jessiin, jota esittää viehättävä Zooey Deschanel. 01.35 Kidnappningen. 19.00 Seitsemän Uutiset. Kesän punkkisaldo. 21.00 Ali G (16). klassikko ????. 11.00 The Doctors. Veljekset saavat pääroolit koulun näytelmässä “Kolme muskettisoturia”, mutta Joelle iskee yllättäen ramppikuume. Liikematka. 23.35 Vihjeet hukassa (12). MTV3 (09) 622 4176, ohjelmapalaute@mtv3.. 13.00 Voittosoitto. 23.45 Rapport. 21.50 Yle Uutiset. C.S.I. 16.54 Kapteeni Kari. Suora. Jatkosodan jälkeen koitti maksun aika. 08.20 Sherlock Jakki. 12.00 Sverige!. MARKO AHONEN PÄIVÄN VALINNAT Kuivalaisten perhe, Otto-isä ja Anri-äiti sekä lapset Akseli, Kalle ja Anna, muuttavat Pohjois-Karjalaan. 01.30 Berg på riktigt. 11.45 Micky badar. Vihan lähettiläs. tuotantokausi tuo mukanaan uusia kasvoja. Gray koettaa saada selvittää, mitä valkoista ylivaltaa hehkuttava joukkio oikein suunnittelee. 10.05 Suurin pudottaja. 22.35 Aina vaarassa (12). Yle Teema klo 22.00–23.55 Rainer Werner Fassbinderin Martha (1974) kertoo arkipäivän sadismista. UUSI PÄIVÄ TV2 klo 20.00 Ylen suursatsaus, draamakomedia Uusi päivä palaa kesätauolta ja jatkuu uusin jaksoin. 15.00 Uusi päivä (S). 22.00 Aktuellt. 12.05 Den stora kustresan. Michael, Andy ja Oscar lähetetään liikematkalle Kanadaan, ja Michael erehtyy luulemaan hotellin naispuolista conciergea geishaksi. Osa 2/3. (Suomi 1948). 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 17.55 Anslagstavlan. 08.50 Lentävät lääkärit (7). 00.45 Hex. 17.00 Rapport. 01.35 Kulturnyheterna. 12.00 LauantaiForum: Asuntomessut Tampereella 2012. 12.10 Nansenin jäljillä. 15.00 Jalkapallo: Naisten alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, USA Saksa, Japani. 19.00 Aamusta iltaan. 16.00 Supernanny. Tähän joukkoon mahtuvat yhtä lailla besteselleristit kuin syksyn Tieto-Finlandiasta kilpailevat opuksetkin tai kustannusyhtiöiden hellästi vaalimat kirjasyksyn esikoisteokset. Prosnan on komediallisessa Panaman räätälissä (The Tailor of Panama, 2001) James Bondin vastakohta, mikä tuo elokuvaan oman lisämausteensa. 02.00 Tennis: US Open. 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Osa 34. 20.35 Kelttimytologiaa: Demonit. 09.00 Best direct. Äidin ja isän makuuhuone. 06.25 Huomenta Suomi. 18.30 Löytöretkiä luontoon. 19.45 Silvertärnans fantastiska resa. 04.45 Kvinnor som mördar. 01.45 Tracy Beaker kommer tillbaka. 11.05 Yle News. 23.10–00.10 Schalburg natsi ja isänmaanystävä. 13.25 Elokuva: Haamu talossa. Vastavirtaan takaisin kotiin. TV5 07.00 Lentokenttä UK. 17.48 Kootut askeleet: Tommi Kitti. 16.39 Taikaplaneetta. Tero törmää isäänsä jatkuvasti ja kun vaimon entinen mies ilmaantuu lähistölle alkaa Tero suunnitella asunnon ja kaupungin vaihtoa. 20.30 Halv åtta hos mig. RUUSUJEN JÄLKEEN TV2 klo 18.02 Draamasarja Ruusujen jälkeen (Bed of Roses) tulee Australiasta. 08.55 Heikin lähiruokaa. 6.25 Suora lähetys aamuruuhkasta 6.50 Autoilijan pohjaton kukkaro 7.05 Taloustilanne nakertaa palkkaraamia 7.15 Sujuvuutta ruuhkaliikenteeseen omalla ajokäytöksellä 7.40 Hallituksen taantumantorjuntakeinot 8.05 Ruuhkamaksuilla väylät auki. 23.30 Fabulous life of Ana Gina. (Saksa 1974) YLE FEM 07.00 Min Morgon. Vanhempieni pitäisi erota. Puilla paljailla. 17.10 Konttori. Helvetillinen suunnitelma (Best Laid Plans, 1999) on tarpeeksi viihdyttävä ja näppärä jännäri, jotta sen viitsii katsoa kerran kahdeksassa vuodessa. 01.10 Nyhetssammanfattning. Jekku menee kouluun. Osa 3/8. 20.30 Rapport. Finaalinelikko selviää. 19.30 Poliisit. Kesän loppu. TV1 06.25 Ylen aamu-tv. 13.00 Den stora kustresan. 14.25 Vuosirenkaita. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 23.50 TV4Väder och nyheter. 19.00 Ice Road Truckers. Menevätkö malmirikkaudet liian halvalla. 19.00 Neljän tähden illallinen. Panttivanki. Siinan kanssa katsellaan Max ja Meeri, Minä mietin, Ruusulaakson Roosa, Stella ja Sami, Riku ja Rami sekä Hupsis, jossa Mat ja Pat tapetoivat. 22.00 Lilyhammer. 19.15 Mitt i naturen Australien. MAANANTAI 3.9. BeachFutis turnaus tarkoittaa kiireistä yötä partiolle. 16.30 Pixel. 18.55 Nelosen sää. Samalla tutustutaan pieneen kuntaan, jossa liittyminen suurempaan seuraavan valtuustokauden aikana ei houkuttele. Suora. 11.45 Micky badar. 12.45 Ensamkommande ?yktingbarn. 23.15 Fotbollskväll. Carrie eksyy sarjakuvaliikkeeseen ja päätyy treffeille kauppiaan kanssa. 10.00 Leenan tyylitiimi. 03.05–03.35 Plantera mera. 07.25 Gomorron Sverige. 01.00 ABC. 14.30 Peltsin Lappi. 07.23 Urpo ja Turpo: Urpo ja Turpo sairastavat. 19.00 Prisma: Komodonvaraanin tappava purema. ONNEN-PEKKA ?. 20.30 Todella upeeta, 20 v (12). YLE TEEMA 17.00 Historia: Tarinoita maailmansodasta. 12.35 Hem till gården. 15.35 Morsiandieetti. Neljä perhettä on palannut synnyinseudulleen jo aiemmin, yksi muuttaa sarjan aikana. Paikka joka tuntuu kodilta. 14.25 INK Ihmenappuloiden kerho (S). 19.30 Karavaanarit. 14.00 Madagascarin pingviinit (S). 02.35 Kryddigt med Camilla Plum. 22.45 Regionala nyheter. Saamenmaa. Ali G on mainio hahmo ja Sacha Baron Cohen komedian nero. 21.00 Vetenskapens värld. 7.45 Jälkihiki. 10.50 Kolme vuodenaikaa: Viljelykasvista karkulaiseksi. 23.10 TV4Nyheterna med ekonomi. 22.00 Sinkkuelämää (12). 08.25 Sinkkuisä Gary (S). 20.05 Mentalist (12). Arvo Tuomisen draamadokumentissa seurataan Stalinin oikean käden Andrei Zhdanovin johtaman Valvontakomission toimintaa ja etsitään jäljellä olevia sotakorvaustuotteita. 08.46 Me hirviöt. 18.00 Tennis: US Open. Garyn unelma. 16.25 Myrskyävä luonto. 22.20 Päivän sää. 21.00 Satuhäät. 03.35–04.30 5D: Kaapattu EUROSPORT 09.30 Moottoriurheilu: Makasiini. Suora. Suora. 17.25 Edvard Munch liikkeelle. Adrien. Piia Pois lastenosastolta. Kaikki pelissä (La poderosa o el chico de la moto). MARKO AHONEN ELOKUVAT Ali G: Sasha Baron Cohen. 13.05 Nansenin jäljillä. 18.00 Suurin pudottaja. 19.10 Regionala nyheter. 11.00 Landet runt. 14.35 Heikin lähiruokaa. Veristä kultaa. Laulun arvoinen. 14.30 Ensamkommande ?yktingbarn. 14.00 Tanskalainen maajussi. 21.00 Seriestart: Vem tror du att du är. Pori. 08.30 Gomorron Sverige. 16.00 Hotellpraktikanterna. 20.15 Lokala nyheter. David ja Barbara Shaw ostavat hetken mielijohteesta Belle Tout -majakan kaakkois-Englannin upeilta kalkkikivijyrkänteiltä. 10.00 Jalkapallo: Naisten alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, USA Saksa, Japani. 23.35 Frasier. Tänään illallisen kokkaa kilpatanssija Ansku Bergström. 6.44 Uusavuttomat koiran omistajat. 14.40 Piilokamera. TV2 klo 19.30. 08.33 POPsis!. 16.25 Eastenders (7). MTV3 KLO 21.00 MTV3:n tiedote väittää C.S.I:n olevan maailman katsotuin draamasarja. 13.30 Leenan tyylitiimi. 15.10 Huomenta Suomen parhaat. 22.00 Tanskan linnoitukset. Ne on tehty Patsyn (Joanna Lumley), Edinan (Jennifer Saunders) ja kumppaneiden 20-vuotisen kohelluksen kunniaksi. 07.35 Pallon viemää. 11.00 Landet runt. Osmon lampaat. 8.49 Vieraana toisinajattelija, kirjailija Antti Nylen. voi sitä hyvinkin olla. Fox klo 21.55–23.35 Jälleen kerran luuseri (Alessandro Nivola) saa tilaisuuden ansaita helppoa rahaa rikoksella, ja homma menee pahasti pieleen. TV4 06.50 Nyhetsmorgon. 22.20 Kotikatsomo: Kultainen noutaja (12). 17.50 PSL: Sinding Sessions. 15.55 Ratula. 11.58 Mr Bean (S). Tämä ei ole perinnöttä jääneiden tuomarivainaan aikuisten lasten mieleen. 19.30 Paluumuuttajat. Miranda kärsii teiniiän traumoista hammasrautoineen. 16.29 Galaxi. 02.45 Täyskäännös. 17.45 Suomi-tytöt New Yorkissa. 01.55 Tarkka-ampujat. 19.00 Rapport. 23.45 Fabulous life of Ana Gina. Kertauksen ansiosta uudet katsovat voivat tänään aloittaa Uuden päivän seuraamisen. 14.30 Det röda hjulet. 01.00–01.55 House (12). TODELLA UPEETA, 20 V. 11.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 18.00 Mammanpojat. SUB 19.30 KOLME MIESTÄ JA TYTTÖ Sympaattinen komediasarja Kolme miestä ja tyttö (New Girl) jatkuu uusin jaksoin. Roolihahmosta ja vuonna 1980 syntyneestä Deschanelista voi toki löytää perinteisesti tyttömäisinä pidettyjä piirteitä, mutta kyllä kumpikin ihan oikea nainen on. 17.00 Minun elämäni. 19.00 Valehtelevat viettelijät (12). Vaikka katsojaluvut eivät ole olleet valtavat, sarja on kuitenkin tavoittanut juuri sen porukan, jota haettiinkin. 06.15 Sändningsuppehåll. HELVETILLINEN SUUNNITELMA ??. Uusien tutkimusten mukaan komodonvaraani erittää veren hyytymistä estävää myrkkyä, mikä aiheuttaa saaliin kuolemisen verenhukkaan. Majoitusta majakassa. Pohjois-Karjala on maaseutua ja usein silkkaa korpea. 21.00 Good Wife (12). 05.20 Hem till gården. 22.35 This Is England ‘88 (16). 6.54 Luonto lähellä. 21.00 Elokuva: Panaman räätäli. 04.45–05.10 Friday Night Dinner. 20.00 MOT: Hullut päivät kaivoksilla. Osa 188. 23.05 Yle Uutiset. ALI G ??. Kaikki alkuperäiset päähenkilöt ovat yhä mukana, eivätkä näyttelijätkään ole vaihtuneet. Paluumuuttajat. Kun mies kuolee rakastajansa syliin ja paljastuu olevansa vararikossa, kaikki Louisan elämässä muuttuu kertaheitolla. Hölkkääminen 09.25 Studio55.?. 14.00 Pikakurssi kodinostoon. 13.55 Tidsresan: Bromma invigs. 20.00 TV4Nyheterna. 04.10 Rapport. 16.30 David Copper?eld. Kohtuuttomia vaatimuksia. Annabellalla on ekomuotia myyvän nettikauppansa avajaiset. Korkeuskammoa. 18.00 STCC. Äskettäin nähtiin Lontoon olympialaisten kunniaksi tehty erikoisjakso. 21.00 Rockin klassikkolevyt: Primal Scream. 20.00 NCIS Rikostutkijat. NELONEN 07.00 Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-MikäMaan merirosvot. 06:25 Ylen aamu-tv:n otsikot. Lapsen isä nimittäin on ma?apomo, jota vastaan naisen on tarkoitus todistaa. Suunnitelmat uusiksi. 18.00 Yle Uutiset. 17.20 Himlaliv. Osa 1/6. 21.00 Todistettavasti syyllinen (12). 09.35 Voittosoitto. Joulun ihme Sierra Nevadan vuorilla. Ensimmäisessä jaksossa tavataan sekatavarakauppias Hermanni Nieminen, joka pyörittää kahta kauppa-autoa ja kyläkauppaa avopuolisonsa Sannen kanssa Kesälahdella. Tivolipäivä. 7.17 Raamisopimus natisee. Patrick saa yllättäen työparikseen erikoisagentti Hightowerin, kun Lisbon teloo itsensä murhatutkinnan tuoksinassa. 16.00 Korttelilääkäri. 18.45 Uutiset. Toimittaja Janne Zareff haistaa mahdollisuuden uranvaihdokselle ja päättää lähteä politiikkaan. 17.05 Gomorron Sverige. TV5 klo 21.00–23.10 Brittiagentti (Pierce Brosnan) on päätynyt Panamaan, missä ei tapahdu yhtään mitään kiinnostavaa. 22.55 Tidsresan: Bromma invigs. TV1 klo 13.05–14.25 Orpopoika Pekka (Veli-Matti) perii kartanon ja sen tilukset. 10.30 Pekko aikamiespoika (S). Osa 1580. Osa 189. Kuka kolhaisi Kilpikonnaa. 22.55 Nyhetssammanfattning. Todella upeeta noudattaa tv-komedian perussääntöjä, jonka mukaan ihmiset voivat vanhentua, mutta he eivät koskaan viisastu tai kehity paremmiksi ihmisiksi. 17.55 Äntligen hemma. A-STUDIO: VALITSE MINUT! TV1 klo 21.00 A-studion Reportaasi kertoo, kuinka päästä kuntapoliitikoksi. 20.00 Kulturnyheterna. 10.30 Pikakurssi kodinostoon. Osa 3/8. 17.55 TV-nytt. Louisa myy autonsa ja talonsa ja muuttaa yhdessä tyttärensä kanssa pieneen kotikyläänsä äitinsä luokse. 23.10 5D: Rakasta minua, rakasta nukkeani. 00.10 Elokuva: Big Daddy. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 27.8.2012 15 TV KANAVA KATSOJAPALAUTE TV1, TV2, Yle Teema 020 690 414, tv.ohjelmapalaute@yle.. Vuosi 1951. 20.30 Yle Uutiset. Phil. 22.45 Världens mysterier. SCL Power Truck Show. Puolueiden ehdokashankinta käy kuumana samaan aikaan, kun ministeriössä suunnitellaan koko nykyisen kuntajärjestelmän perinpohjaista myllertämistä. 23.20 Nelosen uutiset. 01.50 Agenda. 12.25 Pieni pariskunta. Osa 1/2. 20.00 Uusi päivä (S). 15.00 Bygglov. 14.40 Matiné: Sonja. Pojat saavat yllättäviä sellitovereita. 21.00 A-studio: Valitse minut! 21.30 Dokumenttiprojekti: Sota ja raha. 18.30 Talo Espanjassa. 11.00 Yle Uutiset. Me llamo 32 años. Pori. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 70’s show. Sarjassa seurataan viittä perhettä, jotka muuttavat ”vastavirtaan” Pohjois-Karjalaan. 14.00 Det röda hjulet. 15.00 Yle Uutiset. 07.06 Uppo-Nalle: Lettu on lettu. 18.00 BUUklubben: Alba ja Adam. 19.20 Päivän sää. 00.55 Robinson. 07.32 Reetta ja Ronja. 14.00 Hundra procent bonde. 22.50 Chuck (12). Osa 1/2
Kuubassa myrskyn ei tiedetä aiheuttaneen henkilövahinkoja, mutta Haitissa sen takia kuoli ainakin seitsemän ihmistä. Republikaanien puoluekokouksen oli alun perin määrä alkaa Floridan Tampassa maanantaina, mutta kokoontuminen lykättiin myrskyuhan vuoksi tiistaihin. Muuhun betonihirvityksistä ei ole, eläkeläinen uskoo. Sään uskotaan tuolloin selkenevän. Monille entisille sotilasalueille ei ole tehty mitään puna-armeijan poistumisen jälkeen. Pärispeassa kylänvanhin Kuzmina kertoo, että menneisyydestä on myös hyötyä. Joukkojen vetämisen kanssa kyllä vitkuteltiin, mutta kun se tapahtui, tukikohdat tyhjenivät vauhdilla. Aineisto käsittää yli 1?000 viestiä, joita nuoret ovat lähettäneet Väestöliiton nettipalveluun. Tuntuu, että olemme ikuisessa pattitilanteessa. Joukko kauppaan osallistuneita on joutunut oikeuteen ja sen jälkeen vankilaan. Tarkoituksena olisi ollut pidättää lähetystössä pakoileva Wikileaks-vuotosivuston perustaja Julian Assange. Se mainosti pomminilmaisimien havaitsevan jopa kilometrin päässä olevia räjähteitä. –?Meidän puolestamme tämä ikävä välikohtaus on nyt ohi, presidentti sanoi. –?Loput me vaihdamme, hän lupasi. Tähtiastronauttia ärsytti se, että ihmiset halusivat kuulla vain hänen kuumatkastaan. Lähes kaksi prosenttia koko maan pintaalasta oli sotilaskäytössä. Tuhat ja yksi kysymystä seksistä ”Kuinka monta eri tapaa on harrastaa seksiä?” ”Onko kondomien ostoon ikärajaa?” Nuoria askarruttavat seksissä monet asiat, mutta usein he eivät uskalla kysyä niitä kasvotusten. Monet jäsenmaat ovat vastustaneet Saksan vaatimia uudistuksia. Tutkimuksissa on hänen mukaansa paljastunut, että osa korruptiosta oli kytköksissä sisäministeriöön. Ja rakennukset kestävät vielä kauan, Tamm ennustaa. Polttoaine yksinkertaisesti kaadettiin maahan ja säiliö myytiin, Siim kertoo. Selvitys tarjoaa vastauksia siihen, olisivatko nämä tragediat olleet jotenkin estettävissä. Ydinkärkien säilytyshalliin johtavalta hiekkatieltä lehahtaa lentoon kotka. Sovun järkkymiseen riittää vääränlainen aita, lemmikit, meluaminen tai vaikkapa parvekegrillailu. Hallitus hikoilee budjettiriihessä Budjettiriihi lämpenee ja parsille nostetaan muun muassa kiistaa herättäneet vanhuspalvelujen hoitajaminimi, yleissivistävän koulutuksen rahoitus ja kotitalousvähennys. –?Luulenpa, että me kaikki haluaisimme mieluummin tulla muistetuksi päivittäisistä saavutuksistamme kuin yhdestä ainoasta tähtihetkestä, analysoi Armstrong CBS-televisiokanavalla vuonna 2005. Niiden katoilla ja ympärillä kasvaa pusikkoa ja korkeitakin puita. LEHTIKUVA/AFP QUITO (STT–Reuters) Britannia on perunut uhkauksensa tunkeutua Ecuadorin suurlähetystöön Lontoossa, kertoi Ecuadorin presidentti Rafael Correa lauantaina. Ennusteiden perusteella Isaac on yltymässä hurrikaaniksi aivan lähipäivinä. Polttoaineiden leviäminen pohjavedessä on kuitenkin saatu pysäytettyä, eikä sen uskota vaarantavan ihmisten terveyttä. Oksanen päästää kyyhkynsä lentoon Kuumeisesti odotettu Sofi Oksasen uutuusromaani Kun kyyhkyset katosivat näkee päivänvalon Tallinnassa. Vaarallisimmat aineet, kuten ohjusten nestemäiseen polttoaineeseen käytetyt kemikaalit, on saatu siivottua pois. Isaacin tuulet ja rankkasateet tuntuivat Etelä-Floridassa jossain määrin jo sunnuntaina. Yritys kauppasi tuotteitaan katteettomin lupauksin. Sekä Aldrin että Collins olivat toivoneet voivansa juhlia yhdessä Armstrongin kanssa kuulennon 50-vuotispäivää vuonna 2019, mutta tämä toive ei toteutunut. Virossa yhä puna-armeijan muisto Rapistuvat rakennukset suojelevat kehitykseltä ja kiinnostavat turisteja Puna-armeijan tutkimuslaitos hylätyssä neuvostotukikohdassa Viron pohjoiskärjessä Pärispeassa. Britannia havahtui jo vuosia sitten siihen, että brittifi rman valmistamat pomminilmaisimet ovat kelvottomia. Howard Hughes oli pitänyt hänestä, analysoi Hansen. Kotitalousvähennyksen maksimia on vasta leikattu, mutta kokoomus, RKP ja kristilliset ovat varauksellisen valmiita nostamaan sitä. Laitteet ovat käytössä jopa Bagdadin niin sanotulla vihreällä vyöhykkeellä, missä sijaitsee maan hallinnon keskuspaikka. Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan selvityksen perusteella voidaan päättää, miten viranomaistoimintaa kehitetään. Ensimmäisenä Kuussa käyneen Apollo 11 -lennon muut astronautit eivät ole kartelleet julkisuutta Armstrongin tavoin. Seudulla on nimittäin kymmeniä rapistuneita vanhoja punaarmeijan rakennuksia. Sisäministeriön ylitarkastajalla Aqil al-Turaihilla on esittää toisenlaisia lukuja. Ei ole ihmismassoja eikä tiukkaan ahdettuja kesämökkejä, Kuzmina kiittelee. Kirjalle odotetaan valtaisaa suosiota, sillä teoksesta otettu 100?000 kappaleen ensipainos on tiettävästi suurin kotimaisen romaanin ensipainosmäärä. Armstrongin perheen mukaan jokainen voi helpolla tavalla ja ilman juhlapäiviä kunnioittaa astronautin muistoa. Varuskunta-alueella ollaan käynnistämässä kesämökkitonttien kaavoittamista, kertoo alueen omistavan yrityksen yksi omistajista, Toomas Uripea. Piikkilanka-aitojen takana alueen luonto kehittyi ainutlaatuiseksi. Kun Yhdysvalloissa järjestettiin kuukävelyn 25-vuotisjuhlat, ei Armstrongia näkynyt mailla eikä halmeilla. –?Sitä tavallaan toivoisi, että joku tässä päivänä muutamana menisi sinne ja pyyhkisi ne pois, Armstrong vastasi, kun häneltä asiasta kysyttiin. –?Tämä on vain historiallinen muistomerkki. –?Kun seuraavan kerran näette täysikuun hymyilevän teille, ajatelkaa Neil Armstrongia ja iskekää sille silmää. –?Hintojen paisuttaminen ja sopimusprosessi viittaavat suureen korruptioon, al-Turaihi sanoo. Omistajat eivät usein halua sijoittaa alueisiin, omistussuhde voi olla epäselvä tai alueella ei ole lainkaan omistajaa. Teos on Oksasen Viron lähihistoriaa käsittelevän Kvartetti-sarjan kolmas osa. Hän on työtön saatuaan kolme vuotta sitten kenkää Elqotecin Tallinnantehtaalta. –?Hän oli vetäytyvistä vetäytyvin. KESKIVIIKKO 29.8. Kuumin peruna lienee SDP:n ajama hoitajakiintiö, jota vastaan kokoomus on hangoitellut. Ennen uraansa astronauttina hän ehti testata yli kahtasataa erilaista lentolaitetta: lentokoneita, helikoptereita ja raketteja. Siitä huolimatta Irak turvautuu niihin tarkastuspisteillä kautta maan. Jokisen Puhdistus-elokuva saa maailmanensi-iltansa samassa tapahtumassa Nokia Concert Hallissa. Lähimpänä toisiaan puolueet ovat verovapaiden kilometrikorvausten leikkauksessa. Nyt jäljellä on muutamia ydiniskun kestäviä valtavia halleja. Hänen mukaansa ilmaisimilla ja niihin liittyvillä turvatoimilla pystyttiin eräälläkin alueella estämään vain viidennes pommi-iskuista. Puna-armeija on myös välillisesti edistänyt luonnon suojelua: valtavasta Aegviidun harjoitusalueesta Pohjois-Virossa lohkaistiin jo vuonna 1991 suuri luonnonsuojelualue. –?Täällä on rauhallista. –?Tänne voisi perustaa vaikka jonkinlaisen hoitolan, mutta ei. Konstantinovalla on aikaa marjastaa. TIISTAI 28.8. Isaac piiskasi viikonvaihteessa Kuubaa, jonka itäosassa se nostatti nelimetrisiä aaltoja. Niemessä sijaitsi vahvoja rajavalvontayksiköitä sekä ”tutkimuslaitos”. Alueella liikkuu kuulemma myös ilveksiä ja karhuja. 870 151 ke-pe 10-17 Kaustinen Kaustintie 5 p. –?Asuin silloin Tallinnassa, ja kun tulin käymään vanhempieni luona, koko varuskunta olikin yhtäkkiä tyhjä, kertoo Pärispean kylänvanhin Annika Kuzmina, joka vietti lapsuutensa seudulla. Myrsky siirtää republikaanien puoluekokousta TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA! 19 € Tervetuloa! KUOMAN LENKKAREIT A alk. Suomen Akatemia selvitti, millaisista asioista suomalaiset naapurinsa kanssa kiistelevät, ja miten naapureiden kanssa ylipäätään tullaan toimeen. Irak tuhlaili kelvottomiin pomminilmaisimiin WASHINGTON (STT–AFP–Reuters) Ensimmäisenä ihmisenä Kuussa käynyt edesmennyt Neil Armstrong ei koskaan viihtynyt julkisuuden kirkkaissa parrasvaloissa. –?Polttoaineet hajoavat hitaasti ja ne voi poistaa pohjavedestä vain pumppaamalla, joka on hyvin kallista, pahoittelee Siim. TORSTAI 30.8. Saksa on pitkään vaatinut, että EU-elimet saisivat lisää valtaa valvoa jäsenmaiden talouspolitiikkaa ja määrätä rangaistuksia budjettialijäämästä. Miten perhesurma estetään. Saastuminen johtui osin huolimattomuudesta, mutta myös tahallisesta toiminnasta, Siim kertoo. Merkel: Vauhtia EU-sopimuksen uudistamiseen BAGDAD (STT–AFP) Irakilaissotilas kulkee Bagdadissa autojonon sivuitse ja tuijottaa mukanaan olevaa laitetta. Onko perhesurma aina täysi yllätys, vai olisiko viranomaisilla mahdollisuus estää tilanteen kärjistyminen. VAIN TIISTAINA 28.8. Se ei yksinkertaisesti toimi. Esimerkiksi Irlanti joutuisi järjestämään kansanäänestyksen, jos perussopimusta muutetaan. –?Polttoainetta pidettiin terässäiliöissä, jotka olivat kysyttyä tavaraa mustassa pörssissä. Niemen rannat olivat enimmäkseen suljettu kyläläisiltä ja pääsyä alueelle valvottiin tiukasti. Ecuador on myöntänyt Assangelle turvapaikan. Britanniassa on jo nykyisinkin vahvaa vastustusta EU-jäsenyydelle. Maa pitää uudistusta tarpeellisena, jotta jäsenmaat saavat budjettialijäämänsä kuriin ja euron tilanne vakiintuu. Irak hankki vuosina 2007– 2008 laitteita lähes 120:tä miljoonaa nykydollaria vastaavalla summalla. Myös Jelena Konstantinovan vadelmapaikalle eli tutkimuslaitokselle etsitään ostajaa. –?Kokeet ovat osoittaneet, ettei laitteissa käytetty teknologia sovellu pommien etsintään, brittiviranomaiset perustelivat. Nyt hän katuu ostostaan. Vuosina 1960– 1978 sen ohjukset ydinkärkineen oli suunnattu Nato-maihin Norjaan ja Tanskaan. Ujo Neil Armstrong ei viihtynyt julkisuudessa ”Kunpa joku pyyhkisi jalanjälkeni Kuun kamaralta” Neil Armstrong. Merkelin mielestä muutoksien valmistelun alkamisajankohdasta pitää päättää EU:n huippukokouksessa joulukuussa. 8311 000 ma-pe 9-17 Kannus Valtakatu 1 p. Britannia pidätti yrityksen johtajan vuonna 2010 ja kielsi samalla laitteiden viennin Irakiin ja Afganistaniin. Virolaislaskelmien mukaan neuvostoarmeija toimi maassa 800 eri paikassa. 8611 920 ma-ti 10-17 Nulux Active auttaa silmiäsi jaksamaan! Aina rennosti, aina tarkasti • vaivatonta tarkkuutta erityisesti lähija keskialueen näkemiseen • silmät pysyvät rentoina koko päivän • pitkäkestoiseen, vaativaan käyttöön -pinnoitteella SAAT TOISET LASIT KAUPAN PÄÄLLE -linssit HANKKIESSASI SILMÄLASIT, JOISSA HUIPPULAADUKKAAT. Kuzmina manailee tilannetta. Luonto valtasi ohjustukikohdan Taajamien ulkopuoliset tukikohdat ovat lähinnä esimerkkejä siitä, kuinka luonto valtaa ihmisrakennelmat takaisin. Esimerkiksi suurikokoisen ”tutkimuslaitoksen” ympäriltä villiintyneistä vadelmapensaista saa mukavasti marjoja. Ministeriö totesi, että suurlähetystöön tunkeutuminen loukkaisi Ecuadorin suvereniteettia. Neil Armstrong kuului myös lukuisten yritysten johtokuntaan. Paikalliset eivät tiedä, mitä laitoksessa tutkittiin. Tammikuussa perustettu työryhmä on tutkinut kaikki perheja lastensurmat vuodesta 2003. Komentomoduulia ohjannut Michael Collins ja toisena ihmisenä Kuuhun astunut Buzz Aldrin ovat olleet runsaasti esillä muun muassa Nasan Mars-projektin tiimoilta. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN STT LAT VIA VIRO Tartto Tallinna Pärnu Narva Haapsalu 50 km Pärispea Rohun ohjustukikohta STT Olli Vesala TALLINNA (STT) Puna-armeijan aiheuttamia ympäristöhaittoja on Virossa torjuttu itsenäisyyden palauttamisen jälkeen miljardeilla euroilla. Puna-armeija oli vahvasti läsnä Pärispeassa koko neuvostovallan ajan. Vietettyään avaruuslennon jälkeen vuoden kirjoituspöytähommissa Yhdysvaltain avaruushallinnossa Nasassa hän siirtyi vuonna 1971 opettamaan avaruusja konetekniikkaa Cincinnatin yliopistoon. Napit vastakkain naapurustossa Naapuririidan syntyminen ei vaadi paljon. Vempaimen pitäisi löytää pommit, mutta vaikka sotilas olisi kuinka tarkkana hyvänsä, laitteesta ei ole apua. Prosessi on kuitenkin edelleen kesken, ja irakilaiset ja britit ovat aloittaneet asiasta yhteisen tutkinnan. MAANANTAINA 27.8.2012 KESKIPOHJANMAA 16 VIIKON TÄRPIT MAANANTAI 27.8. Väike-Maarjan kylän lähistöllä Pohjois-Virossa sijaitsee Rohun ohjustukikohta. Tampan kaupunkiin on tulossa kymmeniätuhansia republikaaneja. Suurin pulma ovat nykyään tavallisemmat polttoaineet kuten lentopetroli tai polttoöljyt, joita muun muassa lentokentillä ja satamissa on päässyt runsaasti maaperään ja pohjaveteen. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO LEHTIKUVA/SARI GUSTAFSSON Olli Vesala TALLINNA (STT) Jelena Konstantinova osti viisi vuotta sitten edullisen asunnon Viron pohjoiskärjestä Pärispean niemestä. NULUX ACTIVE Kokkola Tehtaankatu 3 p. klo 10-17 Kokkolan Urheilutalolla Vapaudentie 1 KUMISAAPPA ITA TARRALENKK AREITA TANSSIKENK IÄ Kaikki pois halvalla! Kaikki pois halvalla! Tule tinkimään! Tule tinkimään! • Juhlakenkiä • Työja terveyssandaaleja • Jokasään nilkkureita • Kävelykenkiä • Avokkaita • Kumiteräsaappaita • Ortokenkiä • Nokian kumisaappaita ym... Nyt tilanne on ympäristöministeriön vesiosaston erityisasiantuntijan Peep Siimin mukaan hallinnassa. Polttoainetta kaadettiin maahan ja myös polttoainevarkauksien yhteydessä ainetta päätyi luontoon. Armstrong jätti Kuussa käydessään omat jalanjälkensä paitsi historiaan, myös Kuuhun. Presidentti Correa pelkää Assangen tavoin, että Ruotsi luovuttaisi Assangen edelleen Yhdysvaltoihin. Kokous nimittää Mitt Romneyn puolueen viralliseksi presidenttiehdokkaaksi. Yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten hallituslähteiden mukaan Yhdysvallat ei ole nostanut rikossyytteitä Wikileaksin perustajaa vastaan. Viranomaiset ovat selvittäneet hankinnan kiemuroita. Korruptio siivitti kauppaa Brittipaljastuksien jälkeen Irakin pääministeri Nuri al-Maliki määräsi, että pomminilmaisimista on tehtävä tutkimus. Kyläläiset voimattomia Viron palautettua itsenäisyytensä vuonna 1991, puna-armeijan tuli poistua. Britannia haluaisi luovuttaa Assangen Ruotsiin. Seudulla on kuitenkin runsaat luonnonantimet. Ministeriö ryhtyy ensi vuonna kartoittamaan entisiä neuvostotukikohtia, jotta niiden tilasta saataisiin kunnolla selko. Samalla kuullaan myös, miten naapuririidat työllistävät esimerkiksi ympäristöviranomaisia. Britannia ei aio kaapata Assangea TAMPA (STT–Reuters–AFP) Trooppinen myrsky Isaac lähestyi sunnuntaina Floridan eteläosia ja sai Yhdysvaltain republikaanit siirtämään puoluekokouksensa alkua. Pärispean neuvostorakennuksille ei ole tapahtunut mitään 20 vuoteen. Irakilaisille kysymys on elämästä ja kuolemasta. Armstrongin elämäkerran kirjoittajan James Hansenin mukaan ex-astronautti oli ujo ja vetäytyvä mies, jonka suurin intohimo oli lentäminen. TORSTAI 30.8. Myös Antti J. Polttoainetta edelleen pohjavedessä BERLIINI (STT–Reuters) Saksan liittokansleri Angela Merkel haluaa, että Euroopan unionin perussopimuksen muutosta ryhdytään valmistelemaan jo tänä vuonna, kertoo saksalainen Der Spiegel. Ecuadorin hallituksen mukaan se sai tiedonannon Britannian ulkoministeriöltä. –?Varsinkin talvella täällä on hyvin synkkää, kun lumikinoksien vuoksi on vaikea liikkua mihinkään, eläkeikää lähestyvä Konstantinova kertoo. Paikallinen historian harrastaja Hanno Tamm tuo turisteja katsomaan tukikohtaa. Alue on saanut olla rauhassa, koska se oli kauan suljettu ja nyt rakennushankkeita hidastavat rapistuvat rakennukset. ”Vinkatkaa silmää täysikuulle” Armstrongin Kuuhun vienyt Apollo 11 -lento jäi hänen viimeisekseen. Väestöliitto julkistaa ensi kertaa laajan kokoelman nuorten kysymyksiä seksistä. Rauha voi tosin pian olla ohi. Paikka, jota hän luuli luonnonläheiseksi ja kauniiksi, on osoittautunut melko kolkoksi. Al-Turaihin mukaan Irak maksoi laitteista moninkertaisesti sen hinnan, millä niitä myytiin muualle. Väkivalta ei ole loppunut, vaan esimerkiksi heinäkuussa terrori-iskuissa kuoli yli 300 ihmistä. Kylässä on vain huhuiltu uusista omistajista ja rakennusprojekteista. Kuukautta myöhemmin hallituksen tiedottaja kertoi, että tutkimusten perusteella puolet laitteista on kunnossa