Pelaajat äänestivät keskuudestaan Jussilan sarjan parhaaksi sisäja ulkopelaajaksi. –?Lasten, vakavasti sairaiden sekä psykiatristen potilaiden kohdalla alkaa lähennellä kriminelliä, että tilannetta käytetään hyväksi. Seurat ovat sitoutuneet kannustamaan lapsia ja nuoria urheilemaan monipuolisesti eri lajeja. Yllättäen eteen ilmestyvät ja lähes huomaamatta loppuvat polut alkoivat kiinnostaa tutkija Janne Seppästä niin paljon, että hän ryhtyi selvittämään niiden arvoitusta Kainuun metsissä Suomussalmella. Sivu 11 –Omilla valinnoilla voi vaikuttaa paljon niin terveyteen kuin onneen, sanoo yleislääkäri Risto Laitila. Perisuomalainen lajikateus aiotaan kitkeä pois tiiviillä seurojen välisellä yhteistyöllä. Milloin ne ovat syntyneet. Nro 264 Sunnuntai 27. Meillä ei ole mitään tarvetta kiirehtiä ennen ajantasaisen asemakaavan laatimista, Rave Rakennuksen omistajiin kuuluva Antti Rantala sanoo. Sydänviikonlopussa Kalajoella esitelmöinyt tv-tohtori kannusti liikkumaan ja syömään oikein. Rautatieaseman eteläpuolella sijaitsevasta kasarmialueesta on kiistelty Ylivieskassa jo vuosikymmeniä. Sosiaalija terveysministeriön mukaan 1-2 prosenttia väestöstä turvautuu yksinomaan uskomushoitoihin. Hänelle laser tarjoaa jatkuvaa oppimista ja elämyksiä. Kauppa rakennusliikkeen ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa lähti vireille jo puolitoista vuotta sitten. Jännittynyt potilas ei pysty vastaanottomaan tietoa, hammaslääkäri sanoo. Mihin niitä tarvitaan, kun maastossa ei ole esteitä, joita pitäisi kiertää. LEHTIKUVA/KALLE PARKKINEN Pekka Lyyskin IFK Mariehamn juhli cupissa KOLUMNI Kauko Palola Eihän valmiissa maailmassa ole mihinkään kiire. Nissisen mukaan oikeuspoliittiset päätökset ovat tällä hetkellä pahassa epäsuhdassa. Tonteilla sijaitsee tällä hetkellä kolme vanhaa rakennusta, joista kaksi on vuokrakäytössä ja yksi tyhjillään. Kasarmialueella on kymmenkunta 1900-luvun alussa tehtyä rakennusta. Sivu 22 Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen mielestä oikeuspolitiikka on linjatonta. Uskomushoitojen terveysväitteitä kun ei juuri valvota. –?Edellisen kerran kuntoarvio on tehty vuonna 1998, joten rakennusten kunnosta tarvitaan reaaliaikaista tietoa. Lääkäriliiton puheenjohtaja Heikki Pälve nimeää kolme vaaravyöhykkeessä olevaa ihmisryhmää. Metsästä löydät mielihyvää, Laitila. Oikeusministeriö on puoltanut ehdotusta vakavien talousrikosten armahtamisen määräaikaisesta laista, mutta korostanut yhdenvertaisuuteen liittyviä näkökantoja sen valmistelussa, Lindström huomauttaa. /facebook Klikkaa itsesi Keskipohjanmaan kaveriksi Facebookissa, katso videot YouTubessa tai ryhdy seuraamaan päivityksiämme Twitterissä @Kepari_toimitus Ylivieskan kasarmialueen rakennuksille ollaan tekemässä kuntoarvio. Cupin mestaruutta oli kentällä rakentamassa myös kokkolalaiskasvatti Petteri Forsell. Toisaalta on juuri eduskunnassa päätetty, että juoksukaljanäpistelijät pitää saada hinnalla millä hyvänsä vankilaan. Sivu 6 Uskomushoitojen väitteitä ei valvota HELSINKI (STT) Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen arvostelee oikeuspolitiikkaa linjattomaksi. Rave Rakennuksen omistama alue sijaitsee Ylivieskan rautatieaseman pohjoispuolella. Lavasteen ote kirjassa on sekä henkilökohtainen että analyyttinen. Ylivieskan kaupunginarkkitehti Risto Suikkari kertoo, että kasarmialueen rakennuksille ollaan tekemässä kuntoarvio marraskuun alkupuolella. Hän on haastellut kirjaansa monia teatterinjohtajia. Sivu 4 Pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Alexander Stubb ovat eri linjoilla turvapaikanhakijoiden tilanteesta kuin ulkoministeri Timo Soini. Sivu 15 Salaperäinen hirven polku loppuu äkisti Kokkolalaiset urheiluseurat lähentyvät Pekka Lyyski juhli cupin voittoa. Puoli tuntia sinne tai tänne ei saisi maailmaa romahduttaa. Rave Rakennuksella ei kuitenkaan ole vielä valmiita suunnitelmia aivan Ylivieskan ydinkeskustassa sijaitsevan tontin osalta. Pakeneeko hirvi metsästäjää aina samojen polunpätkien kautta. Superpesiksen vuoden miestulokkaaksi valittiin Alajärven haapajärveläislähtöinen Petrus Puputti. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Valtakunnansyyttäjä suomii oikeuspolitiikkaa Juha Savela (KP) IFK Mariehamnin kokkolalaislähtöinen valmentaja Pekka Lyyski pääsi lauantaina Valkeakoskella kohottelemaan Suomen cupin voittopokaalia, kun hänen suojattinsa voittivat fi naalissa Interin 2–1. IFK:n molemmat maalit teki Diego Assis. Hän analysoi polkujen varteen asennettujen riistakameroiden kuvista hirvien liikkeitä ja sosiaalista elämää. Sivu 2 Pakeneeko hirvi metsästäjää aina samojen polunpätkien kautta. alv 10%) Jarno Herranen YLIVIESKA (KP) Ylivieskalainen Rave Rakennus osti Ylivieskan asemapihaan ja Kauppakatuun rajoittuvan alueen tonttimaat maaliskuussa. Sivu 4 KP/JUKKA LEHOJÄRVI KIVUTON, HAJUTON, MAUTON JA LÄHES NÄKYMÄTÖN LASER Mikko Pulliainen Suomessa periaatteessa kuka tahansa voi julistautua uskomushoitojen ammattilaiseksi ja esittää dramaattisia hoitolupauksia. RIISTAKAMERA/JANNE SEPPÄNEN www.kp24.. –Kuuntele sisäistä ääntäsi, anna anteeksi, harjoittele kykyä ilmaista kiitollisuutta, hassuttele. Sivu 3 Puuttuva asemakaava jarruttaa Hammaslääkäri Eija Rytivaaran uusimpiin työvälineisiin kuuluu laser. –?Kasarmialue joko puretaan tai sitten sitä ryhdytään kehittämään. –Moni potilas ei edes tiedä tulleensa hoidetuksi laserilla. Sivu 19 KP/JUKKA LEHOJÄRVI Teatterin johtamisesta kirja Joensuun Mailan ylivieskalaiskasvatti valittiin vuoden pesäpalloilijaksi lajiväen perinteisellä päätösristeilyllä Itämerellä. –?Tuon tontin eteen ei ole energiaa käytetty. Seurat järjestivät lauantaina Donnerskan koululla ensimmäisen yhteisen valmennusseminaarin ”Monilajisuuden puolesta”. Potilaan näkökulmasta laser ei näy eikä tunnu. Teknisten palveluiden lautakunnan puheenjohtajana toimiva Rantala sanoo, että kasarmialueen kohtalo pitää saada päätettyä, jotta koko alueen kehittäminen mahdollistuu. Lindströmin mukaan kaljavarkaiden vankilaan laittaminen on edellisen hallituksen toimia, johon ryhdyttiin pitkälti kaupan toimijoiden vaatimuksista. Erilaisiakin näkökulmia löytyy, jopa omasta ruokakunnasta. Kestotilattuna kotiin 0,80€ (sis. Sivu 2 LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Jussilasta vuoden pesäpalloilija KP/KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Valinnat vaikuttavat Reijo Hietala Metsistä löytyy korkeintaan reilun sadan metrin pituisia polkuja, joita hirvet käyttävät vuodesta toiseen. Sivu 9 Joni Mäki-Petäjä KOKKOLA (KP) Kokkolalaiset urheiluseurat GBK, Nibacos, Hermes ja Tiikerit ottivat lauantaina ison harppauksen kohti syvenevää yhteistyötä. Toisessa päässä linja kovenee ja talousrikollisuuden aika vakavassakin päässä armahdetaan, Nissinen sanoo. Olisi pitänyt tehdä u-käännöstä, soittaa viranomaisille tai vähintään palata takaisin lähtöpisteeseen. Cupin mestaruus oli ahvenanmaalaisseuran ensimmäinen. SYYSKUUTA 2015 KLO 15 KOKKOLA +11 YLIVIESKA +11 KLO 9 +9 +7 Hinta 2,50€. Työja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) ei niele Nissisen kritiikkiä. Ei tässäkään ole mitään järkeä, että välillä sitä korjataan ja välillä joku yrittää sen polttaa. Uusi kuntoarvio on yksi tärkeä asiakirja tulevan päätöksenteon pohjaksi, Suikkari toteaa. Sivu 10 Teatterin johtajana toiminut ohjaajadramaturgi Aila Lavaste kirjoitti kirjan johtajuudesta. –?Hiljattain on ollut esillä määräaikainen veroarmahduslainsäädäntö, jota nyt hallituksen johdolla valmistellaan
Urpilainen uskotteli kaupungintalolla 21.9. Kysymys on saanut Kokkolan päättäjät raapimaan niskavillojaan. Niiden hiljainen ohittaminen antaa luvan osoittaa mieltään turvapaikanhakijoille heittämällä kiviä ja ilotulitteita tai polttopulloja. Netin vihapuheet ovat yleistyneet ja viime viikkoina niille leimallisia ovat olleet rasistiset, maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin suunnatut päivitykset. Vuoro-, iltaja sunnuntaityötä tekeviä ei tule asettaa kohtuuttomaan asemaan. Tilastojen mukaan suurimmassa osassa rikosilmoituksia on kyse tilanteesta, jossa valtaväestö kohdistaa solvauksia kansalliseen tai etniseen vähemmistöön. Rikostyypeistä yleisimpiä olivat eri asteiset pahoinpitelyt. V altatie kahdeksalla Kokkolan pohjoispuolella tehtiin pari viikkoa pikitietä. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI MIELIPIDE EDUSKUNNASTA LUKIJOIDEN KUVIA Keskipohjanmaa julkaisee mielipidesivun alalaidassa muutamana päivänä viikossa lukijoiden lähettämiä kuvia. Teinkin syyskuun alussa kaupunginvaltuuston puheenjohtajana aloitteen siitä, että Kokkola selvittää omat mahdollisuudet auttaa. Vähittäiskauppaketju WalMart otti ensimmäisenä käyttöönsä tavan, jossa tuotteet myydään kilpailijoita alempaan hintaan mutta myös ostetaan mahdollisimman halvalla. Venäjän-kaupan vapautumisesta ei ole toivoa näköpiirissä, maailmanlaajuinen halpuuttaminen on todennäköisesti mitä pysyvintä, eikä Suomi yksin pysty siitä irtautumaan. Siitä ei löydy perusteita turvapaikanhakijaja pakolaisongelmaan. Itsenäisyyden aikainen tilasuunnittelu pohjasi varmempaan tulevaisuudenkuvaan. Kumpikin talo kaavoitettiin asumiskäyttöön. Suomen tiestö rapautuu kiihtyvällä vauhdilla vaikka hallitus on korvamerkinnyt väyläverkoston kunnostamiseen muhkean 600 miljoonan euron potin. Ensimmäinen on se, että hallituksen pakkolait luokkaavat työntekijöiden oikeutta sopia palkoistaan ja työehdoistaan. Uhkakuvina vilahtelivat niin toivo tulevaisuudesta kuin kolmen tunnin päästä alkava yövuorokin. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Lukijoiden kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. LYHYET on Keskipohjanmaan tekstaripalsta: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Tämä luottamusperusta saattaa olla järkkymässä. paikalle kutsutuille viranomaistoimijoille, että valtio korvaa 100-prosenttisesti kaikki pakolaisista kaupungille aiheutuvat kulut. Puhuikohan Urpilainen vastoin parempaa tietoaan. Niitä kohdistuu paitsi etnisiin myös seksuaalisiin tai uskonnollisiin vähemmistöihin sekä vammaisiin. Rakentamisen yhteydessä tilalle laadittiin maksuvalmiuslaskelma kahdeksitoista vuodeksi, minkä jälkeen esimerkiksi kahdenkymmenen vuoden laina katsottiin voitavan maksaa nousseella karjantuotolla. Tästä esimerkkinä on viime vaalikauden päätökset. Ymmärtääkseni kansanedustajat Jutta Urpilainen (sd.) ja Tuomo Puumala (kesk.) lähetettiin eduskuntaan huolehtimaan siitä, että valtio pitää lupauksistaan kiinni. Ehkä lisärahalla estetään sen uhkakuvan toteutuminen, jota ely-keskukset meille ovat määrärahoja vaatiessaan maalanneet. Edullinen maitotuotteitten ja lihan vienti katkesi, ja samoihin aikoihin muun muassa maidon tuottajahinnasta lohkaistiin pois neljännes. Molemminpuolinen riski on, että seuraava vuosi tulee olemaan todella epävakaa ja seuraava palkkakierros tulee yhteiskunnalle kalliiksi, jos työmarkkinajärjestöt eivät pääse yhteiseen neuvottelupöytään ja lopputulokseen. Erilaisiakin näkökulmia löytyy, jopa omasta ruokakunnasta. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) . Suntinrannan suuresta talosta kerrottiin, että turvapaikanhakijoita tulee, mutta lukumäärää ei vielä tiedetä. Lukijoiden kuvia KOLUMNI Kauko Palola kauko.palola@kpk.. Anita Salmi Viharikoksista ei pidä vaieta ” Vieläkin tärkeämpää olisi suuren yleisön irtisanoutua niin sanottuun maahanmuuttokriittisyyteen kätkeytyvistä rasistisista piirteistä. Heikoimmat tilat eivät yltäneet tähänkään. Eikö päättäjien herätyskellojen pitäisi jo soida. Viime viikolla Kuntaliiton Timo Kietäväinen kertoi A-studiossa, että pakolaisista aiheutuneet kustannukset ovat kaupungeille yli kaksi kertaa suuremmat kuin valtion heistä maksamat korvaukset. Silloin saatiin aikaan kaksi maltillista palkkaratkaisua, työurasopimus ja yksi eläkeratkaisu. Väsynyt ”puolukanpoimija”. Nämä maat ovat tuotannossaan monta askelta edellä Euroopan unionia ja sen pientä osavaltiota Suomea. Esimerkiksi Turkin ja Irakin kansalaisilla on moninkertainen riski Venäjän tai Viron kansalaisiin nähden. Näin laaja sopimusvapauteen puuttuminen on poikkeuksellista, eikä sen perustuslainmukaisuus ole selvää. Yksittäiset ihmiset eivät saa ottaa oikeutta omiin käsiinsä, eikä sellaisia tekoja?–?siis rikoksia, saa millään tavalla ruokkia. Tämä rankaisee jalostusporrasta, joka siirtää halpuutuksen maataloustuottajille. SUNNUNTAINA 27.9.2015 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Sisäministeriön raportissa todetaan, että suhteellisesti suurimmassa vaarassa joutua rasistisen rikoksen kohteeksi ovat olleet Somalian kansalaiset. Normaalipäivänä matka Kokkolasta Lohtajan kirkolle taittuu 2223 minuutissa. Uskon edelleen siihen, että on mahdollista löytää yhteisiä keinoja kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi ja samalla työntekijöiden turvan vahvistamiseksi. Voi sitä vilpitöntä iloa ja tyrmäävää tyytyväisyyttä, joka Kokkolasta pohjoiseen autoilevan mielen nyt valtaa kun urakka on tehty. Vieläkin tärkeämpää olisi selkeästi myös suuren yleisön irtisanoutua niin sanottuun maahanmuuttokriittisyyteen kätkeytyvistä rasistisista piirteistä. Jos kuvissa on ihmisiä, muista kysyä heiltä lupa kuvan mahdolliseen julkaisemiseen. kaupunki ja seurakunta kartoittivat tällä viikolla mahdollisuuksiamme turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten auttamisessa. Nimellä kirjoitettaessa maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. Tiedon tarve ja luotettavan tiedon puute synnyttivät huhut. Yksi tiesi, että Kirkonmäelle tulee sata somalia. Myös meillä Kokkolassa on perinteitä kansainvälisen vastuun kantajana, aina Etiopian Haikin lastenkoti-projektista lähtien. Maailman elintarvikekaupan ehdot alkavat nykyisin määräytyä suurten tuottajamaiden, kuten Yhdysvaltojen ja Brasilian, kannattavuusedellytysten mukaan. AILA KAUNISTO-NYGÅRD/KOKKOLA Yksinäinen. Yksikään valtuutettu ei tiennyt tai ei halunnut tietää. Tiistaina tietyöt venyttivät ajomatkan 55:een minuuttiin. Merkitse viestiin kuvaaja ja kotipaikka sekä yhteystiedot. Nyt olen huolissani Suomen roolista pakolaiskriisissä. Wal-Mart on levittänyt myymäläverkostonsa laajalle ja on maailman suurin vähittäismyyjä. Tietyömaa tuo mukanaan pudotetut nopeusrajoitukset tiellä työskentelevien ja siellä liikkuvien turvallisuuden takaamiseksi. Liha koki saman kohtalon. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24 t/vrk). Työmarkkinajärjestöillä on kykyä onnistua. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Toinen syy epäoikeudenmukaisuuden kokemukseen liittyy toimenpiteiden sisältöön, joka ei kohtele kansalaisia tasapuolisesti. Koollekutsumassani palaverissa mm. Suomessa syntynyt tilanne kertoo myös hallituksen sisäisestä ristiriidasta. Tilastoissa ovat vain poliisin tietoon tulleet tapaukset. KERSTIN ROOS/KOKKOLA Myöhään herännyt. Toivon, että kaupunki päättää nostaa pakolaiskiintiötään tai perustaa vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoille. Nämä ennakkolaskelmat ovat pitäneet paikkansa, ja nyt nuo viime vuosisadalla rakennetut tilat ovat jo velkansa maksaneet. Koin, että ihmisten epäoikeudenmukaisuuden kokemus syntyy kahdesta asiasta. Maatalouslaskenta osoittaa, että alan keskimääräinen tuntipalkka oli viime vuonna 60 senttiä. Aikaisemmin tilakokojen kasvattaminen tapahtui varovaisemmin. Ounastelen, että kokkolalaisilla on oikeus tietää tämä asia. Ne edellyttivät myös hallitukselta aktiivista otetta työmarkkinajärjestöjen suuntaan. Nyt Sipilän hallituksen tuleekin luoda painetta myös työnantajapuoleen, että kohtuullinen ja kaikkien hyväksyttävissä oleva sopimus saataisiin syntymään. Tuleeko Kokkolaan turvapaikanhakijoita, ja kuka niiden oleskelun maksaa, kaupungilla kysellään. Rasistisille rikoksille alttiimpia ovat etenkin ryhmät, jotka ulkonäöltään selvimmin erottuvat kantaväestöstä. Muotiin tullut ”halpuuttaminen” ei ole suomalainen keksintö, vaan se on osa maailmalaajuista kauppatapaa, joka on levinnyt Yhdysvalloista kaikkiin maanosiin. Toinen oli varma, että tulijat ovat irakilaisia ja tulevat suoraan Torniosta. Siitä voisi tehdä johtopäätöksen, että Suomi on erittäin rasistinen maa. MATTI JÄRNBÄCK/TOHOLAMPI. Niin syyrialaiset, afgaanit kuin eritrealaiset pakenevat kriisin keskeltä ja hakevat turvaa ja toivoa. Renkaiden tiehen jyrsimät ajourat täytettiin. Kannan huolta sopimusyhteiskunnan tulevaisuudesta ja työmarkkinoiden vakaudesta, mikäli hallitus vie pakkolakiesityksensä läpi. Erkki Raudaskoski ROVANIEMI Jutta Urpilainen Aika auttaa ja sopia Sisäministeriön raportti syrjinnästä viime vuodelta osoittaa viharikosten lukumäärän yleisesti laskeneen. Nopeusrajoituksiin, liikennevaloihin ja kunnostustöihin suhtautuminen on pohjimmiltaan asennekysymys. Arkailu hädänalaisten ihmisten auttamisessa ei kuulu suomalaisiin tapoihin, vaan EteläEurooppaa on tuettava pakolaiskriisin hoidossa. LEENA PULKKINEN/KOKKOLA Iltarusko. Ylityökorvausten puolittaminen, sunnuntaikorvausten leikkaaminen 75 prosenttiin ja lomien lyhentäminen sekä sairauspäivien korvaustason alentaminen osuisi ankarimmin pienipalkkaisiin ja naisvaltaisiin aloihin. Suomen maataloutta koskeneet kolhut ovat vaikeasti poistettavia. Eihän valmiissa maailmassa ole mihinkään kiire. Kirjoittaja on ruuhkia ymmärtävä Keskipohjanmaan päätoimittaja. Lähetä kuvat sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Sileällä ja hiljaisella asvaltilla matka joutuu, pääkaupunkiseudulla tavallisia ruuhkia ei synny. Uusimmat tilastotiedot ovat parin vuoden takaa. 020 750 4400 vaihde puh. Lähetä viesti numeroon 13525. Edullisemmissa oloissa tuotetut maitoja lihajalosteet ovat vallanneet markkinoita, ja ulkomaisten maitojalosteiden osuus on jo 45 prosenttia kokonaiskulutuksesta. Näin aistin, kun seurasin paikan päällä Helsingin rautatientorilla noin 30 000 ihmisen mielenilmausta hallituksen työmarkkinatoimenpiteitä vastaan. Viranomaisten tehtävänä puolestaan on arvioida, ketkä suojelua tarvitsevat. . Euroopan unionissa ei tällaiseen suunnitelmallisuuteen ole päästy, ja uhkarohkeus on kostautunut. On hölmöläisen hommaa jyrsiä huonokuntoisia, vähemmän liikennöityjä asvalttiteitä sorateiksi. Soini lanseerasi oppositiossa maahanmuuttokriittisyyden. Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Näitä muutoksia edelsi tilakoon suurentaminen, jonka myötä pientuotanto on muuttunut meikäläisittäin suurtuotannoksi ja pahasti velkaantuneeksi sellaiseksi. Tähän käteen kannattaa tarttua. Ihmettelen, miksi joku voi istua neljä pitkää vuotta valtuustossa vailla minkäänlaista tahtoa tai pyrkimystä ottaa asioista selvää. Ja perhekin ehtii taas töihin. Kärsivällisyydestä minun piti kirjoittaa. Äskettäin kaupunki päätti pikavauhtia muuttaa Kirkonmäen entisen seurakuntatalon ja vastapäisen kaupungin omistaman talon kaavoitusta. Puoli tuntia sinne tai tänne ei saisi maailmaa romahduttaa. Netissä : www.kp24.. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. Samaa rakentavaa asennetta ovat osoittaneet myös kaikki palkansaajajärjestöt, jotka ovat tuoneet omia esityksiään neuvottelupöydälle. Ei se ole. Maatilojen ahdinko Nyt loppui kiire Turvapaikanhakijoita tulossa Kokkolaan. Some-areenat, kuten Twitter ja Facebook ovat julkisia keskustelupaikkoja, toisaalta myös tehokas tapa levittää sanomia, vihapuhettakin. Vaikka autokantamme on todistetusti iäkäs, soratiet ne vasta autoille laatuvaatimuksia asettavatkin. Tilastot eivät kerro koko totuutta, koska kaikkia rasistisia rikoksia ei ilmoiteta. MARJATTA NIEMI/TOHOLAMPI Aurinko odotti usvan takana. Olisiko heidän nyt aika kertoa, miksi näin ei ole tapahtunut. Tuotteiden hintakehitys ja rakennuskustannukset voitiin ennakoida suhteellisen hyvin. Negatiivinen kierre, työtaistelutoimet ja työmarkkinoiden epävarmuus eivät hallituksen toimien ansiosta lopu, vaan tarvitaan aitoa sopua ja molemminpuolista ymmärrystä. Uskon, että me suomalaiset haluamme vaalia sopimusyhteiskuntaa, sillä se on isänmaan etu. Hän muistutti poliisin puuttuvan vihapuheeseen ja uhkailuihin. Tänä kesänä omille kulkureiteille on sattunut poikkeuksellisen paljon siltaja päällystystöitä. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. /mielipide Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Tietenkin tieto ilmiöistä yhteiskunnassa on tärkeää. Pyytäisin kaupunginvaltuutettuja ottamaan selvää ja kertomaan tässä lehdessä, kuinka suuren summan kaupunki on valtion alimitoitettujen pakolaiskorvausten vuoksi vuosien mittaan menettänyt. Niiden osuus on ollut niin silmiinpistävä, että Pohjanmaan poliisilaitoksen uusi poliisipäällikkö Risto Lammi kehotti jokin aika sitten kansalaisia laittamaan jäitä hattuun ja miettimään, ennen kuin osallistuvat ihmisja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun. S uomi on perinteisesti kantanut vastuunsa hädänalaisten ihmisten auttamisessa. Päätös käynnisti varsinaisen huhumyllyn. Maanantaina asiasta keskustelee kaupunginhallitus ja lokakuun alussa kaupunginvaltuusto. Nykytilannetta maatalous ei kestä kovin pitkään, mutta hallitus ei muilta kiireiltä näytä ehtivän maatalouden asialle, vaikka se elintarviketalouden perustana luo pohjan kolmannelle osalle koko kansantaloutta. Tuorein oli SAK:n tärkeä avaus, jossa poikkeuksellisti palkansaajaliike esittää oma-aloitteisesti nollasopimusta sekä tulevien palkankorotusten sitomista avoimen sektorin palkankorotuksiin. Onko valtio lupaustensa mukaisesti korvannut Kokkolan kaupungille kaikki pakolaisten ylläpidosta aiheutuneet kulut, kyselin kaupunginvaltuutetuilta. Kuten tilastot kertovat osan totuudesta, myös nyt pinnalla oleva rasistinen keskustelu kertoo totuuden yhteiskunnastamme vain osittain. Sopimusoikeus ja ammatillinen yhdistymisvapaus on nähty myös kansainvälisen tason sopimuksissa perusoikeuksina. Kirjoittaja on kokkolalainen kansanedustaja (sd). www.kp24.. Samaan aikaan aistin mielenilmauksessa rakentavaa asennetta Suomen talouden kilpailukyvyn parantamiseen. Paavo Lassila Kokkola Maatilojen harteille on vajaan vuoden aikana kertynyt taakka, joka on muuttanut tilanteen niille kestämättömäksi. Olisi pitänyt tehdä u-käännöstä, soittaa viranomaisille tai vähintään palata takaisin lähtöpisteeseen. Rasistisia piirteitä sisältävät rikosepäilyt ovat muodostaneet yli 80?% kaikista tietoon tulleista viharikosepäilyistä. Media voi syyttää myös itseään yhteiskunnassa syntyneestä, ainakin näennäisestä vastakkainasettelusta koskien valtaväestöä ja turvapaikanhakijoita. Suomi vastaa nyt vain kansainvälisistä sitoumuksista ja sopimuksista, joita se on tehnyt. Toinen huolenaiheeni liittyy keskinäiseen luottamukseen suomalaisessa työelämässä. KRISTA TIKKANEN/HAAPAJÄRVI Karpalosuolla. Venäjän-kaupan pakotteet laukaisivat vyöryn. Raportissa todetaankin tilastojen kertovan viharikosten tilanteen vain osittain. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Alexander Stubb ovat eri linjoilla turvapaikanhakijoiden tilanteesta kuin ulkoministeri Timo Soini. Vaikenemallakaan. Tien päällystäminen ei ole salamasotaa vaan aikaa vaativaa ammattilaisten työtä
28 890,95 €, autoveroton suositushinta alk. –?Alueen voisi jakaa kahteen osaan. Sen tekemistä pohjustava kaupungin keskustan kaavarunko on valmis, ja siinä alueelle linjataan sekä vanhan säilyttämistä että uuden rakentamista. 8–16 varaosamyynti ark. Uusia kylämiljöitä ja aluelaajennuksia Maakuntakaavan laadinnan yhteydessä tarkastellaan suojelullisesta näkökulmasta myös eräitä kyläalueita. 044 7955 356 email niklas.mustonen@kayttoauto.fi Toni Puutio puh. Ylivieska on rautateiden risteyskohta, ja rautatie lähti muodostamaan Ylivieskan nykyisen kaupallisen aseman, joka on edelleenkin vahva. –?Junaradan puoleiset kolme rakennusta ovat sisältä ja ullakkotiloiltaan suhteellisen hyvässä kunnossa. Lisäksi joka päivä arvotaan Jopo-polkupyörä. Nyt Neristan on arvostettu alue, jonne on opasteet 8-tieltä. KP/JARNO HERRANEN YLIVIESKAN KASARMIALUE . Kasarmin kaksoisvahtitupa rakennettiin vuonna 1902 ja kirjanpitäjän-vaihdemiehen talo vuonna 1908. Tämän syksyn aikana maakuntakaavan laatijat työstävät ehdotuksen Ylivieskan kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista. Alueen omistaa Ylivieskan kaupunki, rakennuksia suojelee osayleiskaava. Täysin uutena kartoituksen kohteena on tarkoitus selvittää Ylivieskan alueella olevien karjamajojen kunto ja mahdollinen suojelu. Asemapäällikön talosta esimerkki Savela ja kaupunginarkkitehti Risto Suikkari sanovat, että alueen seitsemästä asuinrakennuksesta vain yksi on menetetty tapaus. Ylivieskassa kaksi valtakunnallista kohdetta Ylivieskassa on aikaisemmin määritetty kaksi valtakunnallisesti merkittävää suojelukohdetta. . Ylhäällä oleva kaupunginarkkitehti Risto Suikkari on luvannut keittää keltamultamaalin. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 27.9.2015 3 UUTISET Jarno Herranen YLIVIESKA (KP) Ylivieskan kasarmialueen kohtalosta on väännetty kättä jo vuosikymmeniä. –?Kokkolassakin käytiin aikoinaan keskustelua Neristanin puutalojen hävittämisestä. Lähimpänä asemarakennusta sijaitsevan asemapäällikön talon ulkokuori on saamassa uuden ilmeen. Vain parasta autollesi – valitse ŠKODA Huolenpitosopimus Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää: skoda.fi/huolenpitosopimus Maahantuonti: HELKAMA Vuokraus: AVIS skoda.fi ŠKODA TULI KÄYTTÖAUTOON. Osa haluaisi laittaa kymmenkunta taloa matalaksi ja rakentaa uutta tilalle, osa puolestaan haluaa säilyttää palan rautatieläishistoriaa. Rautatieläisten asuinalue 1900-luvun alkupuoliskolta. Uusi avaus on kaupungintalon ja kirjaston alueen tarkastelu. 1 kpl/ asiakas. Kaupungintalo on rakennettu 1966 ja kirjasto 1970. Suikkarin mainitsemat talot ovat tyhjillään, mutta Rautatiekadun puolella sijaitsevista rakennuksista kolme on asumiskäytössä. Joko rakennukset puretaan, kunnostetaan tai sitten tehdään kaavarungon mukainen kompromissi. KLO 11–15. Raudaskylällä alue on kasvamassa opiston aluetta laajemmaksi. Samoin Ylivieskan kappelit ovat tulossa suojeluohjelmaan. Terveystalohan on saatu sodan jälkeen lahjoituksena Ruotsista. Etusi arvo jopa 2 900 €. Jos kelit sallivat ja talkooväkeä on riittävästi, tarkoituksena on maalata talo keltamultamaalilla vielä tälle syksylle, Suikkari sanoo. Aikaisempaan verrattuna täysin uusina tulevat arvioitaviksi jälleenrakennuskauden suojelukohteet, jotka sijoittuvat kutakuinkin aikavälille 1944–60. Yksi radan puolella sijaitsevista taloista on vuonna 1925 rakennettu asemapäällikön talo, joka on alueen hyväkuntoisimpia rakennuksia. Niklas Mustonen puh. Jo aikaisemmin maakunnallisiksi suojelukohteiksi on nimetty Ojakylän, Isokosken, Kantokylän, Kiviojan, Pylvään ja Sorviston koulut. –?Kattoremontin jäljiltä rakennustelineet ovat valmiina, joten ajattelimme käyttää tilanteen hyödyksi ja rapata vanhan maalin pois. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Savelan toiveena on, että alueen kaikki rakennukset saataisiin maalattua jollakin aikavälillä. –?Kun asemapäällikön talo on saatu maalattua, se toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miltä jokainen kasarmialueen talo voisi näyttää. Koostuu seitsemästä vanhasta asuinrakennuksesta, ulkovarastoista, maakellarista ja vesitornista. Sodan jälkeen Ruotsista lahjoituksena saatu terveystalo on tulossa suojeluohjelmaan mukaan. Korjausrakentaminen ei kiinnosta yrityksiä Kasarmialueen tulevaisuus junnaa paikallaan, koska alueelta puuttuu ajantasainen asemakaava. Jos Ylivieska jatkaa kasvuaan, niin mielenkiinto varmasti kasvaa siinä vaiheessa, kun Kassisen alue saadaan rakennettua, Rantala toteaa. Eräitä jo kaavassa olevia alueita ollaan laajentamassa. Näin on tapahtumassa Marjapuhdon pihaympäristölle ja Raudaskylän Opiston alueelle. KAKKUKAHVITARJOILU TÄNÄÄN! AUTON PESUSETTI 4,50 € Ämpäri, pesusieni, -liina ja autonpesuaine. Kasarmialue kertoo merkittävästi Ylivieskan juurista. Huolenpitosopimus ŠKODA Superb alk. Kuvan autot erikoisvarustein. Autoja rajoitettu erä. Nyt talon seinät ovat saamassa uuden maalipinnan talkoovoimin. Moni pitääkin järkevimpänä, että kasarmialueen kokonaisrakentamisesta järjestetään tarjouskilpailu, kuten kaupunki teki jokivarressa sijaitsevan Kassisen alueen kanssa. 22 610 € + arvioitu autovero 5 680,95 € CO 2-päästöllä 126 g/km, yhdistetty kulutus 5,4 l/100 km. Ne ovat arvostetun arkkitehdin Saara Juolan käsialaa, ja kaupungintalossa on muun muassa Alvar Aallon suunnittelemia lamppuja. Eiväthän ne täytä nykynormeja millään sektorilla, mutta kaikesta näkee, että VR:llä on aikoinaan ollut todella hyvää puutavaraa käytössään, Suikkari kertoo. Viime vuosina asukkaita on ollut kolmessa rakennuksessa. 21 620 € + arvioitu autovero 5 364,30 € CO 2-päästöllä 125 g/km, yhdistetty kulutus 5,4 l/100 km. Sen lisäksi alueelle voitaisiin kaavoittaa uudisrakentamista. 8–17 KAYTTOAUTO.FI AUTOPESU 5 € Käyttöautopesu. KP/JUHANI RINTAKUMPU Jälleenrakennuskauden rakennuksia ehdolla suojeluun Ylivieskan kylämiljöitä, kappeleita, kyläkouluja ja karjamajoja maakuntakaavan tarkasteluun Uusi ŠKODA Superb Ensiesittelyssä viikonloppuna. Tarjous ei koske Superb-mallia. Toinen arvokas kohde on Savisillan toisessa päädyssä sijaitseva Mäen talo. Asemapäällikön talo, työläisten asuinrakennukset ja vesitorni rakennettiin vuonna 1925. Painisali on puolestaan urheiluhistoriallisesti merkittävä jälleenrakennuskauden tuotos. Osta pesu etukäteen kassalta. Työhön saatiin Ely-keskukselta 3?000 euron avustus ja kaupunki maksoi korjauskustannuksista toisen puoliskon. –?Kaupungintalon remontille tulee nyt uusia vaatimuksia, kun pyritään säilyttämään perinteinen ilme, arvioi Suikkari. –?Terveystalo liittyy läheisesti Kauppakadun miljööseen, joka kuvastaa kauppala-aikaista rakentamista. Tarjous on voimassa 25.–27.9.2015 ja koskee uusia asiakastilauksia. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet nimetään maakuntakaavan yhteydessä erillisenä liitteenä. 9–18, la 10–14 huolto ja vauriokorjaamo ark. Ylivieskan kasarmialueella sijaitsevan asemapäällikön talon ulkokuori laitetaan talkoilla uusiksi. LASTEN AUTOKAUPPA! Tule ja vaihda vanha leikkiautosi uuteen Škoda-pienoismalliin ilmaiseksi. ŠKODA-AVAJAISET NYT VIIKONLOPPUNA KÄYTTÖAUTOSSA! ŠKODA Superb alk. Se on asiantuntijoiden mukaan laajennettu taitavasti vanhaa rakennuskantaa kunnioittaen. 32 €/kk, kun ajosuorite 10.000 km/vuosi. Ylivieskan teknisten palveluiden lautakunnan puheenjohtaja, Rave Rakennuksen osaomistaja, Antti Rantala toivoo, että kaupunki tekisi selkeän linjauksen alueen tulevaisuudesta. 27 584,30 €, autoveroton suositushinta alk. Asemapäällikön talon katto on jo laitettu uusiksi, kun korjauskelvoton tiilikatto korvattiin huopakatolla. Mestarintie 6, Kokkola, 06–8239 600 automyynti ark. Asemakaava alueelta puuttuu, sen tekemistä pohjustava kaupungin keskustan kaavarunko on valmis. OSALLISTU ARVONTAAN! Pääpalkintona viikonloppumatka Flamingo-kylpylään uudella Škoda Superbilla. Nykyään talossa toimii päiväkoti. Maakuntakaavaan on arvokkaana koulurakennuksena tulossa uutena kohteena Rannan koulu. –?Pelkkään korjausrakentamiseen yritykset eivät lähde, mutta jos myös uudisrakentaminen on mahdollista, kiinnostus aluetta kohtaan lisääntyy. Alue on kaupungin omistuksessa, mutta tällä hetkellä kaupunki ei ole lähdössä aluetta kunnostamaan. . Muutama alkuperäisistä rakennuksista purettiin 1980-luvulla. Asemapäällikön talolle pintaremontti Yksi Ylivieskan kasarmialueen vanhoista puutaloista saa täysin uuden ilmeen Juhani Rintakumpu YLIVIESKA (KP) Ylivieskaan on tulossa uusia suojelukohteita, kun maakuntakaavassa tarkastellaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaita alueita ja rakennuksia. . Kaupunginarkkitehti Suikkari kertoi, että tämän jälkeen asia tulee Ylivieskan kaupungin käsittelyyn. TULE SINÄKIN! TERVETULOA TÄYDEN PALVELUN ŠKODA-AUTOTALON AVAJAISIIN KOKKOLAAN TÄNÄÄN 27.9. TALVIRENKAAT VANTEINEEN JA LÄMPÖPAKETTI VELOITUKSETTA! Lämpöpaketti sisältää moottorija sisätilanlämmittimen. –?Lopullisesti asia vahvistuu, kun maakuntakaava saa lainvoiman. . . Toinen on Savisilta ja siitä kirkkoon asti ulottuva jokimaisemamiljöö. Rautatiekadun puolella neljäs rakennus on Savelan ja Suikkarin mainitsema menetetty tapaus. Yleisötilaisuudessa olivat mukana Pohjois-Pohjanmaan liiton maakunta-arkkitehti Kirsti Reskalenko ja arkkitehti Kaisa Mäkiniemi, jotka keräsivät aineistoa tulevaa maakuntakaavaa varten. Alhaalla vanhaa maalipintaa rappaavat Kaisa Savela ja Pekka Puirava. . Ylivieskan kaupunginarkkitehti Risto Suikkari kertoi, että keskiviikkona pidetyn yleisötilaisuuden yhteydessä nousivat mahdollisina suojelukohteina esille muun muassa terveystalo ja Suvannon painisali. ŠKODA Superb Combi alk. Aikaisemmin suojelukohteeksi on nimetty Vähäkankaan kylämiljöö, ja uusina ovat nousemassa esille hieman erilaiset kohteet eli Tuomiperä ja Kantokylä. En näe, että meidän sukupolvemme olisi se, joka hävittää juuremme, kasarmialueen säilyttämisen puolesta pitkään puhunut Kaisa Savela selvittää. Hyväkuntoiset rakennukset remontoidaan fi ksusti ja luodaan niistä tiivis ja viihtyisä kasarmikortteli. Edellinen kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden inventointi on tehty Ylivieskassa vuonna 1993. Tervetuloa. Kaupunki ohjaisi rakentamisen siten, ettei sinne mitä tahansa nousisi. 044 5501 762 email toni.puutio@kayttoauto.fi
Laser mahdollistaa lähes kivuttoman hoidon, joka laskee potilaan kynnystä käydä hammashoidoissa. Kipua potilas ei yleensä tunne juuri lainkaan, Eija Rytivaara lupaa. Myös parisuhde on osa hyvintai pahoinvointiamme. –?Suuskannerin kolmiulotteisesta kuvasta on hyötyä esimerkiksi silloin, kun mietitään purennan korottamista. Ryhmien maksimikoko on 10. Eija Rytivaara kertoo EteläEuroopan maiden suosivat laseria hammashoidossa. Iso edistysaskel Suukirurgian erikoishammaslääkäri Pentti Rytivaara on löytänyt internetistä ilmaisen ohjelman, joka myös mallintaa potilaan hampaat kolmiulotteisena kuvana ja helpottaa hoitosuunnitelman tekemistä. Saunastakin on lääkkeeksi Tärkeintä on ravinto ja liikunta. –?Laite takaa mahdollisuuden laajentaa omaa osaamista. Laservalo on ohut ja voimakas valosädekimppu, joka voidaan keskittää hyvin pienelle alueelle. –?Esimerkiksi Oulun seudulla vastaava luku on 800. Moottoriveneet törmäsivät Helsingin edustalla, toinen vene upposi Mari Hautamäki KOKKOLA (KP) Laserilla voidaan hoitaa sitkeitä ientulehduksia, tehdä juurihoitoja, korjata irtoilevia paikkoja ja vähentää ikenen liikakasvua, poistaa kariesta ja paljastaa hampaita tai implantteja. Nielssenin seuraajaksi nousee varatoimitusjohtaja Kenneth Loberg. Tieto siirtyy ruudulle kolmiulotteiseksi kuvaksi potilaan purukalustosta, jota voidaan tarkastella joka suunnasta. On tunnettava omat tarpeet ja osattava kuunnella sisäistä ääntään. Yleislääkäri Risto Laitilan mukaan jokainen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa paljon. –?Kun ientä avataan laserilla, niin veri lentää, mutta potilas ei tunne mitään. . RENTOUTTAVA VESILIIKUNTA (6 €/kerta) Ke klo 18.00–18.30 Rentouttava vesiliikunta sopii kaikenikäisille. Kaija Vähäsöyrinki KALAJOKI (KP) –?Tavallinen Hessu muuttuu Super-Hessuksi, jos syö kourallisen maapähkinöitä päivässä, kertoo televisiosta tuttu yleislääkäri Risto Laitila täydelle salille tarkkaavaisia kuulijoita Kalajoella pidetyssä Sydänviikonlopussa. Hessu?-väitteen tueksi Laitila esittää USA:ssa ja Kiinassa laajalle joukolle tehdyn tutkimuksen, jonka tulokset kertoivat maapähkinöiden estävän joka viidennen sydänja aivohalvauksen. Tahnoista jauhopölyyn PlusTerveys-ketjuun kuuluvan Hammasklinikka Tandklinik Rytivaaran viimeisin laitehankinta toukokuussa oli suuskanneri, joka täydentää vastaanoton innovatiivista tekniikkaa hammashoidossa. Eri aallonpituuksilla toimivilla lasereilla on omat ominaisuutensa, silmäkirurgiassa käytetään ultraviolettija hammaslääketieteessä infrapuna-laseria. Silakka on toinen pitoisuuksiltaan yhtä hyvä kala. Kenneth Loberg Kopenhagen Furin johtoon HELSINKI (STT) Yksi ihminen sai lieviä vammoja kahden moottoriveneen törmättyä Helsingin edustalla lauantaina, kertoi Rajavartiolaitos. SUNNUNTAINA 27.9.2015 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET ”KOTOISASTI MEIDÄN NÄKÖINEN!” UUSI EDULLINEN KOTI JUURI NIIN KUIN SEN HALUAT Älvsbytalon turvallisista ja energiatehokkaista Sisusta Mainikki-talon Sisusta itse 107 200 € KITINKANNUS LIIKUTTAA! XL-VESIJUMPPA (6 €/ kerta) Ke klo 17–17.45, alkaen 7.10. Liikunta ehkäisee muun muassa sokeritautia. Siinä vähän hengästyy ja hikoilee. Kuvasta voi katsella hampaita myös sisäpuolelta, suunnasta, josta harvemmin pääsee tutkimaan, Eija Rytivaara lisää. Tieto onnettomuudesta tuli vähän ennen kello yhtä iltapäivällä. Nyt syntyvät lapset voivat hyvinkin elää satavuotiaiksi kuten on arvioitu. Laser tappaa bakteereja Hammaslääketieteessä yleisimmin käytetyt laserit ovat erbiumja nd-laser, joista nd-laser tunkeutuu syvemmälle kudokseen. Putken toisessa päässä olevasta reiästä laser pääsee ulos. –?Kipuherkemmissä maissa kuten Turkki. On myös raivattava aikaa perheelle ja ystäville. Laserilla hoidettaessa verenvuotoa on normaalia vähemmän, ja se helpottaa työskentelyä. –?Saunominen vastaa pientä kuntoilusuoritusta. Sopiva annos on kymmenen pähkinää kolmesti päivässä. markkinoiden parhaaseen InBody-laitteeseen, kuivavesihierontaan, suolahoitoon ja infrapunasaunaan Tervetuloa kaikki mukaan! • Palvelut työyhteisöille Kaija Vähäsöyrinki (KP) Huutokauppayhtiö Kopenhagen Furin toimitusjohtaja vaihtuu. Ilmoittautumiset ja varaukset info@kitinkannus.. Laservalo vahvistetaan putkessa, jonka molemmissa päissä on peilit. Pienryhmässä tapahtuvaa vesiliikuntaa XL-kokoisille. Työ tuo mukanaan myös elämyksiä, Eija Rytivaara lisää ja vertaa laseria fl yygelin soiton opetteluun. –?Parhaat superruuat löytyvät läheltä: ruisleipä, marjat ja kalat. Nykyisin tanskalaisten minkkifarmareiden omistama yritys on yksi maan suurimmista ja menestyneimmistä vientiyrityksistä. Pentti Rytivaaran mukaan heidän klinikallaan asetetaan vuosittain noin 500 implanttia, mikä on koko Suomeen suhteutettuna paljon. Jumppa sopii hyvin aloittelijoille ja ensikertalaisille. Jos kaikki riskitekijät eliminoidaan, oikeat elämäntavat on suhteellisen hyvä keino pysyä terveenä. Pikkuhiljaa alkaa kaivata laitteelta ja sen ohjelmilta enemmän ominaisuuksia. Turma tapahtui Lauttasaaren itäpuolella, Vattuniemen venesataman ja Jätkäsaaren välillä. Jos syö siikaa 460 grammaa viikossa, tarvittavat rasvahapot ja D-vitamiini tulevat luonnonmukaisessa paketissa. –?Auttaminen tuo mielihyvää. –?Tämä on oppimista koko ajan. Hammaslääkäri Eija Rytivaara ja suukirurgian erikoishammaslääkäri Pentti Rytivaara hyödyntävät työssään uuden teknologian tuomia mahdollisuuksia. Hammasklinikalla laser-hoidoista ei peritä lisämaksua. Eija ja Pentti Rytivaara ovat täydentäneet laitevalmistajan ja sertifi kaatti-kurssin jälkeen osaamistaan kursseilla, muun muassa viime kesänä Ruotsissa. Parisuhteen katiskamalli Ruumiin ja hengen hyvinvointi kuuluvat samaan pakettiin. Sen lisäksi kahdesta kolmeen kertaan lihaksia ja tasapainoa kehittävää liikuntaa, Laitila antaa reseptiksi. –?Suuskanner ja 3d-mallinnus antavat mahdollisuuden keskittyä potilaan hoitosuunnitelman tekemiseen ja pitävään kustannusarvioon, joka taas luo luottamusta, Pentti Rytivaara lisää. Vuodesta 2010, lähtien Loberg on toiminut Kopenhagen Furin myyntijohtajana. –?Onnellisen parisuhteen salaisuus on kyky ylläpitää suhdetta, joka antaa molemmille tilaa kasvaa ihmisinä. cation by Stimulated Emission of Radiation) voi olla näkyvää valoa, tai silmälle näkymätöntä infrapunatai ultraviolettisäteilyä. Tutkimuksen perusteella saunominen vähensi äkillisen sydänkuoleman riskiä kahdella kolmasosalla. –?Aiemmin implanttihoidossa potilaan suuhun laitettiin kahta eripaksuista tahnaa kolmeksi minuutiksi jähmettymään muottia varten, nyt suuhun ruiskautetaan pöläys jauhoa ja suuskanneri. Ryhmässä keskitytään kehon huoltoon nauttien veden rentouttavasta vaikutuksesta. Kipsihampaista 3d-tekniikkaan Laser mahdollistaa lähes kivuttoman hampaiden hoidon Innovatiivinen uusi tekniikka vaatii opiskelua Mari Hautamäki KOKKOLA (KP) Hammaslääkäri Eija Rytivaara ja suukirurgian erikoishammaslääkäri Pentti Rytivaara hyödyntävät työssään uusinta teknologiaa. tai p. klo 17.30–18.15 Onko liikunnan aloittaminen vaikeaa. Muutkin pähkinät vaikuttavat samaan tapaan. Tule mukaan yhteiselle liikunnan starttikurssille. Terveysliikunta on kevyttä. . 0445754523 • Lahjakortit esim. Ruotsalaisten tutkimustulosten mukaan 90 prosenttia taudeista voidaan estää ihan perusasioilla, Laitila toteaa. Muista kirjoittaa omaa tarinaasi ja olla itse pääosassa. Neljästä liikuntakerrasta viikossa saa jo mitalin. –?Olisin toivonut, että hankkimallamme suuskanneri-ohjelmalla olisi voinut myös piirtää esimerkiksi implantin oikeaan kohtaan, mutta sellaista ohjelmaa ei tietääkseni ole olemassa. Pentti Rytivaaran mukaan vastaavan tehoisia laitteita ei ole kovin montaa Pohjois-Suomessa. Harjoittele kiitollisuutta. Vahdinvaihtoa on valmisteltu viime maaliskuusta lähtien. KP/KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Liikunta on ylivoimaisesti paras lääke Yleislääkäri Risto Laitila korostaa oikeiden elämäntapojen merkitystä. –?Saunakaljan suhteen viisas tyytyy yhteen tai kahteen, Laitila lisää. . Hoito myös nopeutuu kun näytettä ei tarvitse lähettää Helsinkiin tutkittavaksi, vaan pöpöt voidaan tappaa laserilla. –?Nd-laser imeytyy tummempiin bakteereihin ja tappaa niitä, jolloin ympäröivät vaaleammat alueet, kudokset tai hammas, eivät vahingoitu. –?Miehen suhde naiseen on kuin hauen suhde katiskaan, sanoo Laitila siteeraten Tor-Björn Hägglundia. Myös hammaskivi lähtee laserilla helpommin kuin ultraäänellä. –?Laser on pulssattua valoa, jonka teho lääketieteessä perustuu sen kykyyn tunkeutua kudokseen. . Tiedot potilaan purukalustosta lähtevät Leipzigiin implanttihoidon suunnittelua varten, jonka jälkeen hammasteknikko jyrsii implantin Vaasan jyrsintäkeskuksessa. Myös hampaiden valkaisuun hammaslääkäri Eija Rytivaara on laseria käyttänyt. KP/JUKKA LEHOJÄRVI NÄKYVÄÄ TAI NÄKYMÄTÖNTÄ VALOA . Esimerkiksi pari tuntia hyötyliikuntaa kuten reipasta siivousta tai sauvakävelyä viikossa. Toisaalta laitteet ovat kalliita, eikä kaikilla ole mahdollisuus hankkia niitä, Eija Rytivaara lisää. Jos ien on kasvanut reikiintyneen hampaan sisälle, on hoitotilanteessa hankala saada pidettyä leikattu alue kuivana. Oulusta kotoisin oleva ja nykyisin Pihtiputaalla asuva ja vastaanottoa pitävä yleislääkäri Risto Laitila on opastanut suomalaisia television kautta parempaan elämään runsaat kymmenen vuotta. –?Seniorit eivät enää halua hammasproteeseja eli tekohampaita vaan mieluummin irtoproteeseja, jotka tehdään esimerkiksi neljällä nastalla ja osaproteesilla. Ja iso edistysaskel kipsimalleista 3d-kuvaan. Mutta myös hammaslääkärin on ensin opiskeltava uusi tekniikka. Laser (Light Ampli. –?Elämäntavoilla on valtava vaikutus. Rytivaarojen hammasklinikan laser-laite on Sloveniasta. Turman syystä ei ollut tuoreeltaan tarkempia tietoja. Hän työskennellyt toimitusjohtajana Skako Lift ja WinGroup/Windoor ?-yhtiöissä. Kokoonnumme viisi kertaa, ja joka kerta tutustumme eri liikuntalajeihin (perusjumppa, vesijumppa, sauvakävely jne.) Kurssi toteutetaan osallistujien toiveiden mukaan. Veneissä oli yhteensä kolme ihmistä. –?Ylivoimaisesti paras lääke on kuitenkin liikunta. . On suuri onnettomuus, jos katiska sulkee miehen sisäänsä tai kokonaan ulos. LIIKUNNAN STARTTIKURSSI (5 krt/ 50 €) To 8.10.–5.11. Kenneth Loberg on koulutukseltaan koneinsinööri ja hänellä on MBA-tutkinto. Vuodesta 1993 lähtien maailman suurinta turkishuutokauppaa johtanut Torben Nielsen luopuu tehtävästään terveyssyistä lokakuun lopussa. Lähes kaikkia hammastauteja voidaan hoitaa laserilla, se on hyvä lisä perinteisten hoitojen rinnalla. Se on ominaisuus, jota hyödynnetään esimerkiksi sitkeiden ientulehdusten hoidossa. Lopputulos oli se, että kannattaa saunoa 4?–?7 kertaa viikossa pienissä erissä löylytellen. Perinteisen poran aiheuttama kipu on painesärkyä, mutta erbium-laser kuulostaa erään potilaan mukaan lähinnä pop cornien poksahtelulta, Eija Rytivaara kuvaa. Merivartiosto tutkii asiaa. Metsästä löydät merkitystä ja mielihyvää, Risto Laitila antaa elämänohjeiksi. Torben Nielsenin aikana Kopenhagen Fur on kasvanut merkittävästi. Laserhoidon kun sanotaan olevan lähes kivutonta. Valon kulkiessa edestakaisin peilien välissä, se vahvistuu. –?Se on kuivempaa ja irtoaa helpommin, Eija Rytivaara sanoo yhdeksän kuukauden käyttökokemuksella. Laser-hoidot liittyvät myös implantteihin mahdollistaen kivuttoman implanttipaljastusleikkauksen ja infektioiden tehokkaamman hoidon, Pentti Rytivaara sanoo. Myös hammaskiveä poistetaan nd-laserilla sen jälkeen kun ientaskut on käyty läpi ultraäänellä. Tämä on kuitenkin hyvä lähtökohta, jotain mistä lähteä liikkeelle. Pelastustöissä oli mukana kaksi Suomenlahden merivartioston partiota sekä Helsingin pelastuslaitoksen ensihoitoyksikkö. Anna anteeksi, leiki ja hassuttele. Risto Laitila kertoo Amerikkaa myöten kohahduttaneesta kuopiolaisesta tutkimuksesta, jossa monien vuosien ajan seurattiin äijäjoukon saunomista. Potilaan näkökulmasta laserhoito ei näy eikä tunnu. Jokainen tekee liikkeet omaan tahtiin ja oman kuntonsa mukaisesti. –Hampaattomuus on vähentynyt, mutta yhä useammin törmää nuoriin aikuisiin, jotka laiminlyövät hampaiden hoidon, Pentti Rytivaara sanoo. Enimmäkseen lautasmallia ja ravintopyramidia noudattamalla on oikealla tiellä, kun muistaa vielä nauttia ruuasta. Toinen veneistä upposi törmäyksen vuoksi
Vasabladet ja Österbottens Tidning kirjoittivat valtiovarainministeriön ehdottavan, että Yleisradion rahoitus siirretään osaksi valtion budjettia. Suomen Sisu päätti hiljattain neljän uuden piirin perustamisesta kolmen entisen lisäksi. kannattaa vahvaa kansallisvaltiota . Ainakaan toistaiseksi ne eivät uhkaa valtiollista turvallisuutta, vaikka paikallisesti voi esiintyä pahoinpitelyjä ja vahingontekoja. Tyytymättömät voivat organisoitua, mutta tilanne tasaantuu, kun viranomaiset saavat pakolaistulvat haltuunsa. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. –?Suomen Sisu aikoo jatkossakin pysyä puoluepoliittisesti sitoutumattomana kansalaisjärjestönä, joka yhdistää ihmisiä yli puoluerajojen, hän viestittää. 25.8.2015 Kalajoki Rakkaudella muistaen Reijo Virva, Mikko, Karoliina Risto, Anne, Waltteri, Ester sukulaiset ja ystävät Tunsit metsät, tunsit veet, soi sulle luonnonkanteleet. Rakkaamme Kouluneuvos Eino Jaakko Johannes LUOMA s. 04.09.2015 Tunkkarin tk:ssa Puolisoa, isää ja tutaa kiittäen ja syvästi kaivaten Sirkka-Liisa Kari ja Aira Tommi ja Sanna Emma, Iivo, Jasu Markus ja Susanna Topias, Iines Eemil, Emma Raija Vesa ja Mari Vili, Arttu, Perttu sukulaiset ja ystävät Hiljennyt on sydän kallis, sammunut on katse hyvä, lepää käsi apuun valmis, meille jää vain suru syvä. Immosen mukaan maamme rajat on suljettava ja niiden valvontaa tehostettava. Monet äärijärjestöt ovat yhden kellokkaan vetämiä ryhmiä ja ydinryhmä on pieni. Sydämelliset kauneimmat kiitoksemme Teille kaikille, jotka niin laajasti otitte osaa suureen suruumme, autoitte meitä jaksamaan ja kunnioititte rakkaamme MARIA MARIA MÄÄTTÄSEN MÄÄTTÄSEN muistoa. 822 9198 • 040-702 2092. vastustaa muun muassa monikulttuurisuutta ja pakkoruotsia . 15.9.1932 Alahärmä k. –?Immonen on kieltänyt organisoitumisen taustalla olevan puoluehanke. Liikenneja viestintäministeriö asetti elokuun alussa työryhmän selvittämään mediamarkkinoiden toimintaedellytyksiä, markkinoiden esteitä ja kilpailuasetelmia. Rakkaamme Johan Rainer KROOK s. puheenjohtaja kansanedustaja Olli Immonen (ps.) vuodesta 2013 . Muistolahjoituksilla tuettu Lohtajan Metsästysseuran toimintaa. Haapa-aho s. Lämmin kiitos osanotosta. –?Voi olla vahvasti jotain mieltä ilman että kokouksiin tarvitsee tulla. M/S Galaxy korjattiin Reino Pasanen KUOPIO (STT) Kansallismielisen Suomen Sisun jäsenmäärä on lyhyessä ajassa lähes kaksinkertaistunut. Hallituspuolueet ovat päättäneet, että Ylen ensi vuoden indeksikorotus jäädytetään. Pakolaistulvan vaikutuksia tullaan käsittele mään yhteistyöryhmässä lähiaikoina, Kilpeläinen arvioi. Samalla järjestö rakentaa maakuntaorganisaatiota. Kiitos pappa rakkaamme, olet aina kanssamme. Parlamentaarisen työryhmän puheenjohtajaksi tulee kansanedustaja Matti Vanhanen (kesk.). europarlamentaarikko Jussi Halla-aho . Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Kokkolan Hautakivipalvelu Oy Hautakivet suoraan valmistajalta Hautakivet suoraan valmistajalta Kiviveistämömme näyttelyhallissa laaja mallisto Kiviveistämömme näyttelyhallissa laaja mallisto Turkistarhaajantie 18, KOKKOLA (Jänismaan teollisuusalue) Kenneth: 0400 594 600, Sakari: 0400 560 804 • www.hautakivipalvelu.. Lämmin kiitos osanotosta. Pajala s. 06.09.2015 Kokkola Rakkaudella muistaen Heidi, Jari ja Jan Mikael sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Kaikki elon siteet kerran katkeaa, muistojen kauniit kiteet ainiaaksi jää. –?Se voi näkyä Suomen Sisun ja vastaavien kansallismielisten järjestöjen jäsenmäärän kasvuna. Tutkijan mukaan järjestö on tähän asti toiminut melko hiljaisesti ja ollut enemmänkin helsinkiläinen keskustelukerho. Muistotilaisuus pidettiin Hopijakummussa. –?Käynnissä oleva pakolaiskriisi on merkittävin syy siihen, että Suomen Sisu kasvaa ja toiminta aktivoituu nopeaa vauhtia. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme JUSSI NIEMELÄN muistoa ja otitte osaa suureen suruumme. Avoinna: ma-pe klo 8-18, muina aikoina sopimuksen mukaan Hautakivet • kaiverrukset • Hautakivet • kaiverrukset • entisöinnit • sisustuskivet entisöinnit • sisustuskivet HAUTAKIVIVEISTÄMÖ KOKKOLASSA KUOLLEITA HAUTAKIVIVEISTÄMÖT HAUTAKIVET Suoraan valmistajalta. Laivayhtiö kertoi verkkosivuillaan, että navigoinnin varajärjestelmään oli iskenyt sähkövika. Kansanedustaja Olli Immosen mukaan pakolaiskriisi on kasvattanut Suomen Sisun jäsenmäärää nopeaa vauhtia. Sosiaalinen media on Kotosen mukaan helpottanut äärijärjestöjen toimintaa entisestään. 16.11.1930 Kruunupyy k. jäseninä useita tunnettuja perussuomalaisia, mm. Selvitysryhmän puheenjohtajana toimii Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Anssi Vanjoki. Lisäksi jokainen laittomasti tullut olisi palautettava takaisin ja varoja keskitettävä siedettävien olosuhteiden ylläpitämiseen pakolaisleireillä. Muistotilaisuus läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta ja myötäelämisestä. –?Niitä ei ole ollut tarvetta käsitellä. Kun kaikki on valmista, tehty työ. Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä, vaikka sydän on täynnä kyyneleitä. Lämmöllä muistaen sisarusten lapset perh. Ylen rahoituksen siirtäminen valtion budjettiin merkitsisi, ettei eduskunta ei enää tekisi erillistä päätöstä Yle-verosta, vaan rahoitus määriteltäisiin normaalissa budjettikäsittelyssä. Lämmin kiitos Hopijakummun henkilökunnalle Matin hyvästä hoidosta. 2:n henkilökuntaa äitimme hyvästä hoidosta. Sakari ja Tarja Outi, Ville ja Pilvi Petri Heidi ja Juha Salla Saana, Markus ja Sebastian Susa Sara, Mikko ja Matilda Sakri Saulo ja Sisko perheineen Muut sukulaiset Siunaus toimitettu hiljaisuudessa. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI SUOMEN SISU . (Aila Meriluoto) Suunnattomasti valoisaa ja lempeää olemustasi kaivaten Astrid Annukka ja Kenneth Nici, Anna Lena, Robin, Nea ja Kira Joakim, Johanna, Vanessa ja Vincent Jannika, Toni ja tyttövauva Irmeli ja Jarmo Tessa Tuuli ja Tomi sisarukset Vilma ja Erkki perheineen muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu omaisten ja läheisten läsnä ollessa 26.9.2015. On edessä rauhaisa yö. Kiitollisuudella ja kaipauksella Orvokki Riitta ja Timo Tiia, Roope, Riko ja Roi Marko, Anna ja Sara Sirpa ja Göran Thomas ja Tobias Erkki Olli, Miia ja Otto Jukka sukulaiset ja ystävät Siunaustilaisuus Kaarlelan kirkossa lauantaina 3.10.2015 klo 12.00. Lauriina Hurtig säesti yhteiset virret. Rakkaamme Alli Elisabet SAVELA o.s. 17.9.2015 Hopijakummussa Lämpimästi muistaen siskot perheineen muut sukulaiset ja tutut Ihana on väsyneenä Herran armoon nukahtaa. Linnut taivaan, tuulet maan seuraksesi matkaan saat. “Jaettu suru on helpompi kantaa.” “Rakkaus on ihmisen sydämessä.” Olivia 2014 Omaiset perheineen Rakas veljemme Matti Valfrit PAKKALA s. Ylen rahoituksen siirtoa budjettiin ei valmistella Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö kiistää lehtitiedot /kotimaa www. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme että rakkaamme siunataan Halsuan kirkossa 3.10.2015 klo 11, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalossa. Isokoski Kuokkasuontie 5 Linnusperä Kla • p. muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 7.9.2015 Kokkola Me näimme voimiesi vähenevän ja tiesimme lähtösi lähenevän. T. 13.3.1937 Kälviä k. 27.11.1949 Lestijärvi k. Kiitämme Ventuksen os. Tutkija: Tilapäinen piikki. TURKU (STT) Tekninen vika rampautti Tallink Siljan matkustaja-autolautta M/S Galaxyn vuorokaudeksi. 13.05.1914 k. –?Jossain määrin järjestön vakiintumisesta kertoo onnistunut johtajavaihdos, kuten Suomen Sisussa on tehty. Kiitämme myös kaikkia isän hoitoon osallistuneita. Suomen Sisun aloittama piiriorganisaation rakentaminen maakunnittain on Kotosen mielestä osa järjestön uudistamistyötä. Immosen mukaan se ei merkitse puolueorganisaatiota. 20.01.1928 Halsualla k. Sydämellinen kiitos osanotosta. Seurakuntakodissa pidetyssä muistotilaisuudessa puhuivat Terttu Väntänen, Pentti Ruuttula ja Raimo Aspfors. 25.4.1928 Kokkola k. Tosin jos sisulaiset heitettäisiin perussuomalaisista pois, siinä oli perusta puolueelle, arvioi Kotonen. määrittelee itsensä kansallismieliseksi yhdistykseksi . perustettiin 1998 . 10.09.2015 Kokkola Levolle laske Luojani, armias ole suojani. ”Äärijärjestöt ei turvallisuusuhka” Suomessa esiintyviä ääri-ilmiöitä seuraa paristakymmenestä viranomaistahosta koostuva kansallisen terrorismintorjunnan yhteistyöryhmä. Siunaus on toimitettu 26.9.2015. Siunauksen toimitti kappalainen Kai Tikkakoski. –?Esimerkiksi perussuomalaisten eduskuntaryhmässä Immonen sai ensimoitteiden jälkeen myös ymmärrystä, kun hänen koettiin tulleen kohdelluksi väärin, Kotonen huomauttaa. Sen sihteerin, poliisihallituksen poliisitarkastajan Timo Kilpeläisen mukaan Suomen Sisu ja sitä radikaalimpi Suomen vastarintaliike ovat äärijärjestöjä mutta eivät terroristijärjestöjä. HAUTAUKSIA KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 27.9.2015 5 UUTISET Matti Valfrid Pakkala siunattiin haudan lepoon Ullavan kirkossa lauantaina 26.9. Perjantain iltalähtö Turusta Tukholmaan peruttiin, mutta lauantain iltakahdeksan lähtöä varten laiva saatiin korjattua risteilykuntoon. Uusia hakemuksia tulee päivittäin, Immonen kuvaa tilannetta eduskunnasta sähköpostitse. 13.11.1933 Helsinki k. Mäkisen mukaan se on ainoa tehty päätös, eikä ministeriössä ole mitään suunnitelmia muuttaa Ylen rahoitusrakennetta. Siunaus toimitettu 26.9.2015. Kotosen arvion mukaan toinen tekijä järjestön suosion kasvussa on ollut Immosen Facebook-kirjoituksesta noussut kohu, joka toi hänelle puolustajiakin. 13.09.2015 Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa nukahtaa. Nanni Ellen Ruuttula siunattiin haudan lepoon Lestijärven kirkossa lauantaina 26.9. Äitimme, Leena-mummi Leena Siviä TELIMAA o.s. Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa 19.9.2015. Parlamentaarinen ryhmä arvioi myös, mikä on Ylen asema ja merkitys mediamarkkinoilla. Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse ja muualla tuuli soi. Rakas puolisoni, isämme ja vaarimme Toivo Erik SANDKVIST s. HAUTAMUISTOMERKIT Rakkaamme Pekka Juhani LAPPI s. Mediamarkkinoita selvittävän ryhmän työ toimii pohjana tammikuussa aloittavan Yleisradion julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta arvioivan parlamentaarisen ryhmän työssä. Kotimaan uutiset tuoreeltaan SURUKIITOKSET Rakkaamme Kerttu Maria HAUHTONEN s. Nyt valtiovarainministeriössä ei ole mitään suunnitelmia tehdä mitään rahoitusrakenteelle, Mäkinen sanoo. puheenjohtaja julkaisi kesällä kirjoituksen, jossa hän haaveili vahvasta valtiosta, joka ”voittaisi painajaisen nimeltä monikulttuurisuus” Suomen Sisun jäsenmäärä kääntyi nopeaan kasvuun Kansallismielinen järjestö pyrkii vahvistumaan maakunnissa HELSINKI (STT) Valtiovarainministeriöllä ei ole mitään suunnittelua tai valmistelua Ylen rahoituksen siirtämisestä valtion budjettiin, sanoo ministeriön budjettipäällikkö Hannu Mäkinen STT:lle. 13.9.2015 Pietarsaari Ei mikään voi kuolla, ei kukat ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi. –?Parlamentaarinen työryhmä pohtii Ylen rahoitusta ja tehtäviä pidemmällä aikavälillä. 05.09.2015 Toholampi Kauniina muistoina menneet päivät, kuin pienet timantit meille jäivät. Kaipauksella muistaen Ulla Tommi, Satu ja Jasmin Anu ja Mika Leena ja Matti Maija ja Pekka, Roni, Sara, Timi Jenna sisarukset perheineen sekä ystävät Siunaus toimitettu 18.9.2015 Lestijärven kirkossa läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Tytöt perheineen Rakkaamme Terho Johannes RUUSKA s. Lämmin kiitos Lepolan henkilökunnalle Kertun hyvästä hoidosta. Olet ansainnut levon rauhaisan ja kiitoksen kaikkein kauneimman. Ääriliikkeitä tutkinut tohtori Tommi Kotonen Jyväskylän ylipistosta yhtyy Immosen arvioon, jonka mukaan akuutti pakolaistilanne on lisännyt ihmisten halukkuutta järjestäytyä. Kiitos Tervakartanon henkilökunnalle rakkaamme hyvästä hoidosta. 24.2.1931 Ullavassa k. Kipua sä tunne et, hiljaisuutta kuuntelet. Puheenjohtaja, kansanedustaja Olli Immosen (ps.) mukaan se ylittää jo 2?000 jäsenen rajan. Siunauksen toimitti rovasti Raimo Aspfors, kanttorina oli Lauriina Hurtig. Budjettirahoituksessa on huolettanut esimerkiksi se, miten voisi käydä Ylen riippumattomuuden suhteessa rahoista päättäviin poliitikkoihin. Tarjoaa taivas sinulle rauhan, lempeän levon ja unen niin lauhan
Väitteellä ei ole tieteellistä pohjaa, eivätkä homeopaattiset tuotteet läpäise huolellisimpia tutkimuksia. Poliittinen islamkaan ei ole automaattisesti yksinomaan konservatiivista. Lasten, vakavasti sairaiden sekä psykiatristen potilaiden kohdalla lähentelee kriminelliä käyttää tilannetta hyväksi. Suomen Energiahoitajat Oy:n toimitusjohtaja Nino Tuovinen toteaa, että heidän esittämiään terveysväitteitä ei ole varmennettu tieteellisesti pätevillä tavoilla. Islam on levinnyt jo kauan sitten laajalti Intiaan, Indonesiaan, Afrikkaan ja Yhdysvaltoihin. Suhteellisuusteoria kuitenkin ennusti tämän jo kauan ennen satelliittiaikaa. Uskomushoitajien liiketoiminta on toki laillista, joten niiden esittämien terveysväitteiden valvonta on kuluttajaviranomaisten harteilla, periaatteessa. Kun vastaan tulee hoitomuoto, joka ei käy yksiin nykytietämyksen kanssa, kannattaa asiaan suhtautua tavallista suuremmalla varauksella. Mitä tällä on tekemistä uskomushoitojen kanssa. Tämä ei tietysti tarkoita, että kaikista omista perinteistä luovutaan, eikä tarvitsekaan. Ihan toinen asia on, kuinka kannattavaa tällaisia hoitoja on ottaa ainoana tai edes pääasiallisena hoitomuotona. Toisaalta 20?000 kilometrin korkeudessa painovoima on noin neljä kertaa heikompi kuin Maan pinnalla, ja koska painovoima taivuttaa niin tilaa kuin aikaakin, kellojen tulisi itseasiassa käydä 45 mikrosekuntia nopeammin. Silloin on perusteltua olettaa, että ne joko auttavat, tappavat tai jotakin siltä väliltä. Ongelmia aiheuttavat myös esim. Terrorihyökkäyksiä kauhistelevat muslimit kokevat, että heidän uskontonsa on kaapattu vääriin tarkoituksiin, kun taas terroristit voivat perustella tekojaan niin ikään uskonnolla. Mikäli jonkinlaista ihmisiin vaikuttavaa ”universaalia energiaa” olisi, se olisi tähän mennessä jo löydetty. Riikka Happonen 1 Islam on arabiuskonto. Useat homeopaatit taas kertovat kotisivuillaan voivansa hoitaa masennusta. Samoin ensin oli Taliban-liike, joka vasta valtaa saatuaan rupesi miettimään, mitä on Talibanin islam. Kuluttajaviranomaisilla tai poliisilla ei ole asiantuntemusta eikä resursseja käsitellä lääketieteen kysymyksiä, arvioi Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma. Valtavirralle on selvää, ettei kalifaattia ole ollut 800 vuoteen. TERHO AALTO Viisi harhaluuloa islamista Islamista tuoreen tietokirjan toimittanut historioitsija Andrei Sergejeff vastaa netissä liikkuviin käsityksiin islamista ja muslimeista. Miten käy, jos joku näistä jopa 100?000 ihmisestä sairastuu vakavasti. –?Muslimien enemmistö suhtautuu uskonnon ja valtion yhdistämiseen oikeastaan epäluuloisesti. Jo se, että ihminen kokee tulleensa kuulluksi, saattaa parantaa hänen oloaan. –?Toisaalta on olemassa hyvin poliittista islamia kuten Iranin valtionislam, joka on myös valtiollinen ideologia. Kolmekymppisenä tämäkin mies surmasi yllättäen omaisensa, ja hänelläkin diagnosoitiin skitsofrenia. –?Suomessa on nyt vallalla pelkoreaktio: ajatellaan että meidän pitää hirveästi muuttua, vaikka turvapaikanhakijat tulevat tänne sopeutuakseen Suomeen. Päinvastoin marokkolaiset nuoret haluavat tulla paremman elannon perässä Eurooppaan aivan kuten meiltä lähdettiin aikanaan Amerikkaan. –?Myös Isis on hyvä esimerkki islamilaisesta suuntauksesta, joka pyrkii lippuaan myöten esiintymään vanhana ja alkuperäisenä islamina. Tiede ei sitä tunne, mutta hoitajien mukaan he voivat energian avulla saada hyviä hoitotuloksia vakavistakin sairauksista, syövästä aina kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön asti. Tämä ei tarkoita, etteikö kummallisillakin vaihtoehtohoidoilla voisi olla jonkinlaisia vaikutuksia. Hoitotulokset sekä asiakastyytyväisyys puhuvat puolestaan. –?Ei meillä ole tarvetta lähteä sitä tieteellisesti vääntämään, koska se on iso prosessi ja vaatii paljon aikaa ja rahaa. Lauantain vastaisena yönä Turussa tehtiin ilkivaltaa koululla, jota on suunniteltu pakolaisten hätämajoitustilaksi. Islamin tulkintansa se luo tapauskohtaisesti sitä mukaa kun kysymyksiä tulee eteen. Heitä on jopa moitittu liian hyväksi vähemmistöksi. Nykyiset poliittisen islamin muodot eivät sitä ainakaan ole. Vaikka diagnoosin teko on lain mukaan sallittua vain lääkäreille, erilaisilla hilavitkuttimilla ja muilla tehdään estoitta ”diagnooseja”, Lauerma toteaa. Kasvaimet tuskin kutistuvat ihan sillä, että ”hoitaja” heiluttelee käsiään. HEIKKI PÄLVE PUHEENJOHTAJA, LÄÄKÄRILIITTO Mikko Pulliainen Uskomushoitojen ongelmia ei seurata systemaattisesti, ja kuluttajavirastoon niistä valitetaan muutamia kertoja vuodessa. 5 Islam on hyvin poliittinen uskonto. Esimerkiksi homeopatiassa lääkeaineita liuotetaan vedellä tyypillisesti niin monta kertaa, että lopputuotteessa varsinaista lääkeainetta ei ole jäljellä yhtä ainoaa molekyyliä. Toisessa tapauksessa nuori mies oli alkanut kärsiä kuuloharhoista, joita hän kokeili hoitaa ensin ”itämaiselta lääkäriltä” saamillaan yrteillä. Huomattava osa väestöstä suhtautuu tähän kuitenkin hyvin torjuvasti. –?Meillä käyneillä vakavasti sairailla ihmisillä on ollut lääketieteelliset hoito-ohjelmat. Asiaan ei Suomessa tehokkaasti puututa. Tätä taas potilaat eivät yleensä tiedä. Gaudeamuksen kustantama kirja käsittelee monimuotoisia ja myös vähemmän tunnettuja islamilaisia yhteisöjä ympäri maailmaa. Tästä huolimatta sen veden väitetään edelleen sisältävän jonkinlaista parantavaa voimaa –kunhan liuosta vain ravistellaan voimakkaasti jokaisen laimennuskerran jälkeen. Tällä hetkellä kuluttaja-asiamies painottaa erityisesti rahoitusja viestintäpalvelujen valvontaa. –?Ensin katsoisin kuitenkin rauhassa Tornion tilanteen, hän lisää ja täsmentää, että tässä vaiheessa on syytä seurata miten ensimmäinen keskus alkaa toimia ja toteuttaa tehtäväänsä. Emme me vaadi kantasuomalaisiltakaan yhtenäisiä tapoja, vaan hyväksymme että meistä on moneksi. Suomessakaan islam ei ole mitenkään uusi asia, maassamme on ollut muslimivähemmistö 1800-luvulta alkaen, kun Turkin tataarit saapuivat maahan. Paljonkin: esimerkki kertoo siitä, että nykyinen arkielämäämme käsittelevä fysiikka toimii tosi hyvin. Kun STM:n työryhmä selvitti vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarvetta vuonna 2009, suurimmaksi riskiksi arvioitiin, että vaihtoehtohoitoihin turvautuva ihminen hylkäisi lääketieteelliset hoidot tai ainakin viivyttäisi niitä. Tappaja ei ollut aiemmin osoittanut merkkejä väkivaltaisuudesta. Isiksen kalifaatti on saanut osakseen lähinnä pilkkaa. –?Kuluttaja-asiamiehelle tulee vuosittain kuluttajien ilmoituksia useita tuhansia kappaleita. (Ihan totta, tämä on lainausta homeopaateilta.) Jotta tämä pitäisi paikkansa, nykyfysiikan pitäisi olla tosi väärässä. Lisäksi sen pitäisi olla väärässä niin, että kaikesta huolimatta rakennukset pysyisivät pystyssä ja avaruusluotaimet lentäisivät Plutoon suunnitelmien mukaisesti. Nykytilanteessa Valvira voi puuttua asioihin ainoastaan, jos kyse on terveydenhuollon ammattihenkilön toiminnasta. Kävi ilmi, että potilas oli kärsinyt pitkään mielenterveysongelmista ja hakenut niihin apua kymmenistä luontaisvalmisteista, joita markkinoitiin lääkkeiden kaltaisesti. 2 Uskontoaan harjoittava muslimi ei sopeudu helposti länsimaisiin tapoihin ja kulttuuriin. –?Toinen riski on markkinointi, jota kohdennetaan niihin haavoittuviin ihmisryhmiin, jotka eivät pysty riittävästi arvioimaan tarjottua palvelua, mutta hoidotta jääminen tai hoidon viivästyminen on mielestäni suurin riski. Ihminen kun koostuu atomeista, joten tarvittaisiin uusi mekanismi liikuttelemaan atomeja paikasta toiseen. –?Minun kantani tässä vaiheessa on, että mikäli se on tarkoituksenmukaista ja järkevää, toinen järjestelykeskus voisi tulla kyseeseen. Sosiaalija terveysministeriön mukaan 1-2 prosenttia väestöstä turvautuu yksinomaan uskomushoitoihin. Mikäli tätä ei otettaisi huomioon, gps-laitteet heittäisivät vuorokaudessa kymmenellä kilometrillä. Tämä ei koskaan tavannut potilastaan. Lounais-Suomen poliisi kertoi, että kaksi turvapaikanhakijaa jouduttiin panemaan putkaan heidän häiriköityään jonossa poliisiasemalla. Hieman samanlainen ongelma on vaikkapa energiahoitajien väitteissä. Atomitason toimintaa mallintavat yhtälöt taas toimivat nykyisellään erittäin hyvin, eikä niihin voi tuosta vain heitellä ylimääräisiä termejä. –?Empiirisesti tämä ei pidä paikkaansa. Mikäli jonkinlaista ihmisiin vaikuttavaa ”universaalia energiaa” olisi, se olisi jo tähän mennessä löydetty. Ongelmia kuitenkin on. –?Jokainen puolustaa omaa näkemystään islamista. –?Lasten, vakavasti sairaiden sekä psykiatristen potilaiden kohdalla alkaa lähennellä kriminelliä, että tilannetta käytetään hyväksi. Suomessa periaatteessa kuka tahansa voi julistautua uskomushoitojen ammattilaiseksi ja esittää dramaattisia hoitolupauksia. 4Radikaalit suuntaukset ovat lähimpänä oikeaa, alkuperäistä islamia. Näitä ongelmia ei tule, jos popsii lautasellisen yrttejä. Turvapaikanhakijatilanne aiheutti levottomuuksia Turussa lauantaina. ”terapiaa” tarjoavat uskomushoitajat, joiden palvelut saattavat entisestään pahentaa traumatisoituneiden potilaiden tilaa, vaikka terapeutti toimisikin hyvässä tarkoituksessa. KOLUMNI Mikko Pulliainen @lannenmedia.. Ilman Albert Einsteiniä gpslaitteestasi ei olisi järin suurta hyötyä. –?Kumpikin on yhtä aikaa totta ja valhetta. Lauerma arvioi, että mahdollisessa reklamaatiotilanteessa luultavasti vedottaisiin siihen, että diagnoosit eivät kuulu viralliseen ICD-10 -tautiluokitukseen. Ihmiset tajuavat sen olevan haihattelua. Työryhmää vetänyt johtaja Tarja Holi Valvirasta arvioi, että tilanne on edelleenkin sama. Emme sano asiakkaillemme, että lääkkeiden syöminen tulisi lopettaa. Uskomushoitoja rajoittavaa lakia vaati viimeksi sisäministeri Päivi Räsänen (kd) elokuussa 2013. Rahat tai henki, tai molemmat. ”Suomessa on nyt vallalla pelkoreaktio: ajatellaan että meidän pitää hirveästi muuttua, vaikka turvapaikanhakijat tulevat tänne sopeutuakseen Suomeen.” Kolehmainen: toinen keskus mahdollinen Mikä ei sovi isoon kuvaan. –?Suomalaisuuteen kuuluu se, että jokaisella on oikeus omiin tapoihinsa. Mielentilatutkimuksessa hänellä todettiin skitsofrenia. 3 Islam on sotaisa uskonto tai vaihtoehtoisesti rauhan asialla. Lähi-itään erikoistunut historioitsija Andrei Sergejeff toimitti tietoteoksen islamista. Ei ole olemassa yhtä islamia, vaan monta ilmenemismuotoa. Kolehmaisen mukaan Tornion lisäksi muualla Suomessa poliisilla ei ole tarvetta pyytää virkaapua puolustusvoimilta, vaan poliisi pärjää omin voimin. Hän oli STM:n työryhmässä Lääkäriliiton edustajana. Ensimmäinen keskus avattiin Torniossa tällä viikolla. Toki aina on ollut erilaisia wannabe-kalifaatteja, mutta ne eivät ole menestyneet. Tuovinen ei pidä ongelmallisena sitä, että yksittäisiä kertomuksia ei tieteessä pidetä pätevänä näyttönä. SCOTT MC KIERNAN/ZUMA WIRE Terveysväitteitä voi esittää ilman kunnon näyttöä Uskomushoitojen harjoittajat kertovat hoitavansa jopa vakavia sairauksia. Ihmisen mieli saa aikaan kaikenlaista, mutta joka tilanteessa ei siihenkään ole luottaminen. Esimerkiksi Suomen tataarit ovat sopeutuneet todella hyvin ilman, että ovat luopuneet uskostaan tai identiteetistään. Jos lapsi kärsii pakko-oireista, kannattaako häntä hoitaa ravistetulla vedellä, kuten eräs homeopaatti suosittelee. Se voisi olla esimerkiksi Etelä-Suomessa sataman lähellä, Turku-Helsinki-akselilla, Kolehmainen arvioi. Rami Nieminen Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen pitää mahdollisena, että turvapaikanhakijoita varten tarvitaan toinen järjestelykeskus. –?On olemassa sekä poliittista, että epäpoliittista islamia. SUNNUNTAINA 27.9.2015 KESKIPOHJANMAA 6 KOTIMAA Mikko Pulliainen Suomalaisten energiahoitajien perustama yhtiö kertoo kotisivuillaan maailmankaikkeudessa vaikuttavasta tuntemattomasta energiasta. Andrei Sergejeffi n ja Joonas Mariston tietoteos Aikamme monta islamia julkaistiin tällä viikolla. Teos pyrkii avaamaan uskonnon monia ilmenemismuotoja. Hänen mukaansa hoitoihin turvautumisessa ei ole riskejä. Hannu Lauerma kertoo miehestä, joka päätyi psykiatriseen hoitoon ja mielentilatutkimukseen surmattuaan kaksi omaistaan. –?On lähinnä teoreettinen kysymys, mikä on alkuperäistä islamia tai onko sellaista edes olemassa. Niinpä satelliittien kellot jätättävät Maassa oleviin kelloihin nähden seitsemän mikrosekuntia vuorokaudessa. Islamia ei voi määritellä mustavalkoisesti hyväksi tai pahaksi, vaan siinä on aineksia kumpaankin. –?Kaikessa markkinoinnissa on kuitenkin lähtökohtana, että yritys vastaa markkinointinsa sisällöstä ja sen on myös tarvittaessa kyettävä näyttämään esittämänsä tosiasiaväitteet toteen, Vainio muistuttaa. Nettovirhe on siis +38 mikrosekuntia. Sosiaalija terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) ei ole aikeissa viedä asiaa eteenpäin tällä vaalikaudella. –?Esimerkiksi Hamasin juuret ovat vasta 1920-luvulla syntyneessä Egyptin Muslimiveljeskunnassa. Iranissakin valtio haluaa naisten pukeutuvan peittävästi, mutta samalla valtio tukee sukupuolenkorjausleikkauksia ja yliopistoissa on naisenemmistö. –?Käytännössä mitä tahansa terveysväittämiä saa esittää. Homeopaattiset tuotteet ovat tyypillisesti äärimmäisen voimakkaasti laimennettuja, eli niissä ei ole jäljellä yhtään molekyyliä vaikuttavaa ainetta. Tätä on pyritty selittämään esimerkiksi ”veden muistilla”, joka sitten oletettavasti siirtyy veden mukana sokeritablettiin. Esimerkiksi Marokon kansanislam on hyvin arkista: ei siellä tunneta Eurooppa-vihaa. Todellisuudessa liike on kuitenkin vain joitakin vuosia vanha. Vireille ottoa harkittaessa joudutaan priorisoimaan tapauksia, joilla on suurin merkitys kuluttajille, kertoo lakimies Kristiina Vainio Kilpailuja kuluttajavirastosta. –?Vain noin viidesosa muslimeista on arabeja. Paikannussatelliitit liikkuvat Maan kiertoradalla noin 14?000 kilometrin tuntinopeudella, ja suhteellisuusteorian mukaan aika hidastuu mitä nopeammin liikutaan. Lääkäriliiton puheenjohtaja Heikki Pälve nimeää kolme vaaravyöhykkeessä olevaa ihmisryhmää. Koulutettu, vaativassa ammatissa ollut mies ajautui työkyvyttömäksi, jonka jälkeen hän sai ”lääkkeitä” äitinsä homeopaatilta
–?Mitään muita syitä ei ole, Feigin kirjoitti Twitterissä. Useissa ammateissa on mahdollisuus varhennettuun eläkeikään uran pituudesta riippuen. Heti vapauttamisen varmistuttua Soini tviittasi olevansa iloinen hyvistä uutisista. –?Nämä vaalit johtavat hyvinvointiin, solidaarisuuteen, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja tasavertaisiin mahdollisuuksiin kaikille, aluejohtaja Artur Mas vakuutti puheessaan lauantain vastaisena yönä. –?Kasvimaa on tärkeä myös liikunnan ja seurustelun kannalta, Shatrova kertoo viitaten vuosikymmenien saatossa läheisiksi muodostuneisiin mökkinaapureihinsa. Espanjan pääministeri Mariano Rajoy puolestaan vetosi katalonialaisiin poikkeuksellisesti katalaaninkielisellä videolla, jossa hän kehotti asukkaita äänestämään itsenäisyysmielisiä vastaan. Lehti korostaa, että kyseiset vaarallisia tehtäviä suorittavat henkilöt ovat valtiolle erittäin tarpeellisia. . Suuri osa eläkevaroista taloustilanteen huononnuttua rahoitetuista investoinneista on jäänyt kotimaahan. Uutistoimisto Interfaxin mukaan Eston Kohver vaihdettiin Aleksei Dresseniin, joka tuomittiin Virossa vuonna 2012 muun muassa maanpetoksesta 16 vuodeksi vankilaan. Ikään katsomatta kaikki sinuttelevat toisiaan. Muutama vuosi sitten teollisuuden laskeumat pilasivat Kirovskin alueen mökkiläisten satoja. He asuvat onneksi samassa kaupungissa. Vuonna 1792 petanquen pelaaminen surmasi 38 henkeä, kun porukka heitteli ruutivarastossa tykinkuulia. Viron mukaan hänet siepattiin Viron puolella rajaa, Venäjän mukaan taas Venäjän puolella. Suuri urheiluvälineketju on teettänyt pelistä kopioita ja Kiinassakin valmistetaan piraattikamaa. –?Kyllä jotkut petankistit pitävät itseään aatelisina meihin verrattuna, huikkaa väliin kolmekymppinen Rémy Parentaud. Venäjä laskee tekevänsä ydinvoimalahankkeella pidemmän päälle voittoa. ”Le mölki”aperitiivit, illansuussa pidettävät nyyttärit, joissa syödään, juodaan ja pelataan, vetävät myös väkeä. kyselee yksi madameista reilulla Quebecin aksentilla. Shatrovan 240 euron eläke on keskitasoa parempi, mutta jo pakolliset asumiskulut nielevät reilun satasen kuukaudessa. Siellä on paljon porukkaa. Yhdistyksen perustajan Michael Hezardin mielestä ”le mölki”-piirit ovat kaverillisempia. Eläketurva rahoitetaan kokonaan työnantajamaksuin ja verovaroin. Puun alle sadekuuroa pakeneva talousministeriön arkistonhoitaja Michel Vaccon kertoo palanneensa Suomesta edellispäivänä. Lähes samanlaisia pelejä on kuitenkin kaksi: Petanque eli suomeksi petankki on se yleisin. Julia Shatrova arvioi, että hän pukeutuu edelleen kauniisti pienistä tuloista huolimatta. Työeläke Venäjällä kattaa palkansaajat, yrittäjät ja itsenäiset maanviljelijät. –?Tulevien eläkkeiden suuruus riippuu eniten siitä, paljonko eläkejärjestelmässä on sisällä rahaa, Voronin sanoi hiljattain Rossijskaja Gazeta -lehden haastattelussa. Kolme kanadalaisrouvaa seuraa peliä. Viron mukaan Venäjän viranomaiset häiritsivät samaan aikaan radioliikennettä ja käyttivät savukranaattia harhautukseen. Eläkeiän nostamista lähivuosina pidetään välttämättömänä. Kohver sai Venäjällä 15 vuoden vankeustuomion. Maarit Uber Salaisia tehtäviä lainvalvontaelimille suorittaville venäläisille maksetaan jatkossa eläkettä. Frédéric Baudet työskentelee Air Francella stuerttina, mikä haittaa säännöllistä harrastamista. Pelaajat ovat boulisteja ja pelikenttä on boulodrome. Sinne kokoonnutaan ainakin kerran viikossa. Valtiolle tarpeellisia tietoja toimittavat ilmiantajat ovat jääneet aiemmin ilman eläkettä, mitä on pidetty epäoikeudenmukaisena. Uuden lain oletetaan helpottavan ilmiantajien värväämistä. Eläkeläisten tiheään viljellyiltä mökkipalstoilta korjaamilla sadoilla on myös taloudellista merkitystä. Eläkeoikeus koskee esimerkiksi poliisin tai maan turvallisuuspalvelun FSB:n kanssa salaisten tietojen hankinnasta sopimuksen tehneitä kansalaisia. . Yleisemmin ranskalaiset kuitenkin puhuvat boules-pelistä. Ranskassa kuulapeli oli niin suosittua 1300-luvulla, että se vähensi sotilaiden taisteluharjoitusintoa ja kuningas kielsi pelaamisen, huonolla menestyksellä. Elokuussa Paris Plagestapahtuma palmuineen ja erilaisine ”sirkusvekottimineen” levittäytyi sinnekin ja vei kaikki meidän pelikenttämme, hän harmittelee. Katalonian itsenäisyyden kannattajat ovat luvanneet irrottaa maakunnan emämaasta alle kahdessa vuodessa, jos voittavat vaalit. Venäjä osallistuu Hanhikivi 1 -hankkeeseen yhteensä yli kahdella miljardilla eurolla. Hän käyttää niitä harkiten. –?Älä pulise, pelaa, huudahtaa muka hermostuksissaan it-alan projektipäällikkö Jean-Pierre Brisset. Venäjän tulevia eläkeläisiä huolestuttaa se, että valtio korjaa kasvavaa budjettivajettaan eläkerahastoja nakertamalla. Edes kukaan Shatrovan naapureista ei tiedä varmuudella, mistä laskeuma oli peräisin. Eläkeläisille tarkoitettuja rahoja päätyy myös ulkomaille. Tiedon vahvistaa Viron sisäministeri Hanno Pevkur. Pevkurin mukaan Kohver tapaa ensin perheensä, minkä jälkeen sisäministeriö kertoo tapauksesta lisää. Yksipuolinen itsenäistyminen rikkoisi Espanjan perustuslakia. Suurilta linjoiltaan säännöt ovat molemmissa samat. Kohver pidätettiin Viron ja Venäjän rajalla viime vuoden syyskuussa. FAKTA ELÄKKEELLE 55-VUOTIAANA . Peitetehtävissä olevia on lehden mukaan käytetty muun muassa rikollisliigojen paljastamisessa ja terroritekojen torjunnassa. Hän ottaa pelin tosissaan ja harmittelee, kun menee pieleen. Kyseisestä rahastosta olisi tarkoitus maksaa tulevaisuudessa eläkkeitä. –?Käyn silloin tällöin täällä ja muuallakin, hän sanoo. Keskimääräinen tänä vuonna maksettava työeläke on vajaat 170 euroa, mikä on noin 40 prosenttia virallisesta keskipalkasta. Shatrova ei tulisi toimeen ilman lastensa taloudellista tukea. Shatrova epäilee naapurikaupunki Montshegorskissa sijaitsevaa kaivosjätti Norilsk Nickelin nikkeli-kuparisulattamoa. Vaccon vakuuttaa, etteivät intohimoisimmatkaan petankin pelaajat näe ”le mölkiä” kilpailijana. Shatrova on tehnyt uransa paikallisen kaivosyhtiön ruokalan keittäjänä. Skeptisimmät pelkäävät Venäjän valtion tyhjentävän talouden alamäen jatkuessa koko hyvinvointirahaston. Eläkkeet maksetaan valtion eläkerahastosta. Hän oli Lahdessa mölkyn MM-kisoissa ja kierteli sen jälkeen vaimonsa kanssa Suomea. Viranomaisiin verrattavaa asemaa peitetehtäviä tekeville ei tule. Hän arvostaa puhdasta, luonnonmukaisesti tuotettua ruokaa. –?”Le mölki” voi mielestäni olla suomalaisille todellinen kansallisylpeys, ihan oikeasti, Hezard ehkä yli-innostuu hiukan. Aitojen mölkkyjen maahantuojan varastot ovat tyhjiä. –?Käyn iltaisin ja viikonloppuisin La Villetten puistossa ja Ouercq-kanaalin rannalla mölkkeilemässä. Eläkeasioihin erikoistunut asianajaja Juri Voronin korostaa, että eläkejärjestelmän tulevaisuuden kannalta oleellisinta on valtion budjettirahan riittäminen eläkkeiden juoksevaan rahoittamiseen. Vasikoinnista saa pian eläkettä Muutos tuli voimaan kesällä. Asiantuntijoiden välttämättömänä pitämä eläkeiän pikainen korottaminen söisi Putinin vankinta kannatusta. Renessanssiajalla peliä pelattiin paljon munkkiluostareissa. Joki erottaa paikoin Venäjän puolella sijaitsevan Pihkovan alueen ja Viron Polvan maakunnan. Mölkissä ikäjakauma on nuorempi eivätkä pelaajat ole pilkunviilaajia, kuten usein kuulapelissä. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 27.9.2015 7 ULKOMAAT Maarit Uber, teksti KIROVSK Kirovskilainen Julia Shatrova viihtyy kaupungin ulkopuolella sijaitsevalla kesämökillään, kunnes perunat on nostettu. Ikäjakauma on kolmestakympistä eläkeläiseen ja pelureina on poliisikomentajaa, autotehtaan suunnittelupäällikköä ja tullimiestä. Shatrovalla on jonkin verran säästöjä pahan päivän varalle. Aleksei Dressenin vaimo sai kuuden vuoden ehdollisen tuomion. Eläkeikään ei ole kajottu maassa sitten neuvostoaikojen. –?Tuntuu jännältä, vaatii toisenlaista tarkkuutta kuin kuulat. Patrick Le Louarn PARIISI Syksyisenä sadepäivänä parikymmentä mölkynpelaajaa kokoontuu Pariisin Bercyn puistoon. Kyseisiä tehtäviä hoitavilla ei ole jatkossakaan virkamiehiin verrattavaa virallista asemaa. Vanhuuseläkeikä on Venäjällä miehillä 60 ja naisilla 55 vuotta. MOSKOVA Venäjällä vakoilusta tuomittu virolaispoliisi Eston Kohver on päässyt takaisin Viroon. Muun muassa valtion virkamiehillä, poliisija puolustusvoimilla on omat eläkelakinsa. Valtiollinen Rossijskaja Gazeta -lehti kertoo Venäjällä kesällä voimaan astuneesta lainmuutoksesta. ALEXANDR STEPANENKO. Väkeä tulee tietysti Suomesta ja muitakin ulkomaalaisia on reippaasti Japania myöten, Vaccon kertoo. Mölkky-yhdistys Le Baton Mouche järjestää vuosittain Pariisin kansainvälisen mölkkyturnauksen. Toinen on boule lyonnaise, jossa kuulat ovat suurempia ja raskaampia. Useat harrastavat molempia. STT, BNS–AFP BARCELONA Espanja on parasta aikaa poliittisen kriisin kynnyksellä, sillä Katalonian itsenäisyysmielisten ennakoidaan voittavan tänään sunnuntaina alueparlamentin vaaleissa. Eläkettä kertyy peitetehtävien keston mukaan. Eston Kohverin asianajanajan Mark Feiginin mukaan vaihdosta sovittiin ”poliittisella tasolla” ja sen tarkoituksena on parantaa Venäjän imagoa ennen presidentti Vladimir Putinin puhetta YK:ssa maanantaina. Tämän kesän aikana ”le mölki” on saanut Ranskassa runsaasti näkyvyyttä. Lähes 20 vuotta eläkkeellä ollut Shatrova viettää talvet yksin keskustakolmiossaan. Kasvimaan pitäminen sekä marjojen ja sienien keruu on hyvä syy pysyä poissa kaupungista. Kohverin vapauttamista on vaadittu laajalti. Myös Suomen ulkoministeri Timo Soini (ps.) vetosi elokuussa Venäjään ulkoministeriön julkaisemassa tviitissä vaatien Kohveria heti vapaaksi. Ranskassa mölkky eli ”le mölki” on kymmenessä vuodessa noussut muotipeliksi. Vaihto tehtiin Piusajoen ylittävällä sillalla. Mölkkysettejä myydään vuosittain yli 200 000 kpl. –?Syyskuisen kisan osanottajalistat ovat täynnä ja peruutuspaikkoja jonottaa yli 30 pelaajaa. Harva venäläinen pärjää pienellä eläkkeellään Valtio paikkaa alijäämäistä budjettiaan eläkeläisten kustannuksella. Tiedonantajaverkostojen laajeneminen lisäisi viranomaisvalvontaa Venäjällä entisestään. Kunnallispalvelut ovat kallistuneet Venäjällä voimakkaasti viime vuosina. STT, AFP Katalonia viemässä Espanjaa poliittiseen kriisiin Venäjä vapautti vangitun virolaispoliisin Petanque vei taisteluinnon ja kiellettiin Patrick Le Louarn Virallisesti peli on petanque. –?Olen iloinen, että apua on aina tarjolla, Shatrova myöntää. Presidentti Vladimir Putin on profi loitunut eläkeläisten ystävänä, ja on luvannut eläkkeiden kasvavan jatkossakin. Monet valtakunnalliset päivälehdet, kuten Libération ja Le Parisien, ovat tehneet pelistä näyttäviä juttuja. Venäjän valtiollinen energiayhtiö Rosatom rahoittaa osuuttaan Pyhäjoen ydinvoimalasta Venäjän öljytuloista kerätystä hyvinvointirahastosta. –?Mielestäni pukeudun edelleen hyvin, Shatrova naurahtaa pohtien kulutustottumuksiaan. Pistelasku lisää jännitystä. Työnantajamaksut ovat Venäjällä riittämättömiä, ja valtion budjetin oletetaan tasaavan eläkerahaston pysyväksi muodostuneen alijäämän. Mistä tällaisen pelin voi hankkia. Nykyiset normit ja pelisäännöt alkoivat muotoutua 1800-luvun lopulla. Pakollisten menojen jälkeen jäävä eläkkeenosa ei riitä elämiseen. PATRICK LE LOUARN ”Le mölki” on ranskalaisten muotipeli Mölkkypelejä myydään vuodessa yli 200000 ja ranskalaiset pelaavat sitä puistoissa petankin tapaan. . Pariisin keskustan Bercyn puisto on yksi mölkkyilijöiden lempipaikoista
Jacquet on Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin sekä Suomen ympäristöministeriön Ilmastosopimus. Elokuva nähdään Suomessa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla, ja se tulee myöhemmin talvella myös elokuvateatterihin. PEKKA LASSILA Elokuvaohjaaja Luc Jacquet eläytyi 1950-luvun jäätikkötutkimuksiin. Kuu ei pimene täysin, sillä Maan ilmakehä taivuttaa auringonvaloa. Katternö Skywatchers juhlistaa aamuöistä näytelmää Facebook-sivuillaan. Superkuuksi kutsutaan ilmiötä, jossa kuu on lyhimmän mahdollisen etäisyyden päässä Maasta. Punaisen ja oranssin sävyt puskevat ilmakehän läpi ja osuvat kiertolaiseemme muuttaen sen punaiseksi. . . Luc Jacquet tuntee olonsa ristiriitaiseksi. Superkuun pimennys alkaa aamuyöstä kello 5.11 ja päättyy kello 6.32. Luc Jacquet sanoo, että elokuvan myötä Lorius saa ansaitsemansa näkyvyyden tieteen historiassa. Yhdistys asettaa pari teleskooppia Akka-talolla sijaitsevan toimipisteensä pihamaalle. Kaikki maat halusivat näyttää, että ne pystyvät tekemään eksaktia tiedettä vaikeissa olosuhteissa ja että ne olivat uuden tekniikan keinoin valloittamassa ennen koskemattomia alueita. Ranskalaistiedemiehen Claude Loriuksen elämäntyö alkoi kiinnostaa ohjaajaa, kun hän tajusi, miten tiiviisti Loriuksen elämä niveltyi ilmastohistorian isoihin muutoksiin. Elokuvassa Loriuksen 60 vuotta kestänyttä tiedemiehen uraa seurataan suoraan aitiopaikalta, sillä käytettävissä on ollut valtava määrä arkistofi lmejä. Nuori lumitutkija huomasi, että ilmaston historiaa voi tutkia kairaamalla syvälle jääkenttiin. Maanantaiaamuna etäisyys on noin 356 877 km. Luc Jacquet on ranskalainen elokuvaohjaaja, joka on useissa töissään käsitellyt luontoaiheita. Pessimismille ei voi antautua, vaikka ilmastosopimukset junnaavat tuloksettomina. Uusin elokuva Ice and Sky kertoo Etelämantereesta Nobel-tutkija Claude Loriuksen silmin. ilmastonmuutosta käsitteleviä koulutuksia eri puolilla maailmaa. Lorius oli jo vuonna 1957 mukana ranskalaisessa retkikunnassa yhtenä maansa ensimmäisistä napajäätiköiden tutkijoista. Jacquet on tehnyt Loriuksen elämäntyöstä dokumenttifi lmin Ice and the Sky. Nykyään maailman huippupoliitikot sentään kuuntelevat häntä, sanoo elokuvaohjaaja Luc Jacquet. Ice and Sky sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla. Kello aikaisin herättämään Superkuunpimennys on aamuvirkkujen tapahtuma. Vaikka hän on tiedepiireissä tunnettu ja arvostettu, hänen kasvonsa eivät ole suurelle yleisölle tutut. SUNNUNTAINA 27.9.2015 KESKIPOHJANMAA 8 UUTISET Tapio Lehtinen (KP) Varhain maanantaiaamuna Suomessa saadaan ihailla kahta tähtitieteellistä ilmiötä yhtä aikaa: superkuuta ja kuunpimennystä. Lamaantumiselle ja pessimismille ei voi antautua. Kuu jää Maan varjoon, kun ne osuvat samalle linjalle Auringon kanssa. . Jacquet myöntää, ettei arkistofi lmien yhdistäminen uuteen materiaaliin ollut aivan ongelmatonta. ilmastokonferenssi järjestetään Pariisissa joulukuussa 2015. –?Silloin ei voi tehdä mitään. – Loppuvaihe voi tosin jäädä näkemättä, koska Kuu laskeutuu horisonttiin ja auringonnousu tuo lisää valoa, kertoo Källman. Vaikka vanhat fi lmit olivat yllättävänkin hauskoja, kuin entisajan YouTube-fi lmejä, niitä ei ollut tehty elokuvataiteeksi. Nyt -seminaarin vieraana Suomessa 25.9. . Kuu vaihtaa väriä Nimestään huolimatta Kuu ei pimene täysin, vaan se vaihtaa väriä. –?Elämäntyön paketoiminen elokuvaksi on hänen testamenttinsa maailmalle, ohjaaja sanoo. Ilmiöt itsessään eivät ole harvinaisia, mutta yhdessä ne esiintyvät melko harvoin. . Seuraavan kerran ilmiö toistuu vuonna 2033. Kuu jää Maan varjoon. Ranskalainen Luc Jacquet on luontodokumenttien tekijä ja itsekin innokas Etelämantereen kävijä. Nobel-palkittu tutkija ei silti ole toivoton. Vuosikymmenet ovat kuluneet ja kaksikymmentä kansainvälistä ilmastokokousta on pidetty, mutta ilmakehän suojelemiseksi ei ole saatu sanottavasti tuloksia. Pingviinien matka voitti dokumentti-Oscarin vuonna 2005. Claude Loriuksen elämäntyö tulee joka tapauksessa konkreettiseksi, kun hänen kasvonsa vilahtavat eri vuosikymmenten retkikunnissa milloin tuiskun, viiman ja jäälakeuksien keskellä lumikissan kyydissä, milloin tutkimusaseman vaatimattomissa majoituskuopissa tai vaivalloisella laivamatkalla kohti napamannerta. . Kun Auringon valo taipuu Maan ilmakehässä, sininen väri katoaa. Entä ohjaaja itse. Jäähän tallentuneista ilmakuplista oli mahdollista lukea satojentuhansien vuosien takaista ilmastohistoriaa. Kuunpimennyksen tarkkailemiseen ei tarvita erikoisvarusteita. Tästä tulee nimitys ”verikuu”. – Tosin pilvinen taivas voi pilata ilon, mutta eiköhän pilvipeitteestä löydy aina sen verran rakoa, ennakoi Källman. Nyt samalle hetkelle sattuu lisäksi täydellinen kuunpimennys. Hän on muun muassa saanut Oscar-palkinnon elokuvastaan Pingviinien matka (2005). Taiteilijoina meidän tehtävämme on avata ihmisten silmät ja saada ihmiset tajuamaan, että jotain pitää tehdä, hän sanoo. Rinnalla kulkevat uudet jaksot, joita 82-vuotiaan tiedemiehen kanssa on käyty kuvaamassa niin Etelämantereella, Ranskan Polynesiassa kuin Sveitsin vuoristojäätiköilläkin. kello 5.11–6.32. Kuu näyttäytyy maanantaina aamuyöllä tavallista kookkaampana, kirkkaampana ja punertavana. Kuun keskietäisyys Maan keskipisteestä on noin 380 000 km. Ranskalainen Lorius on vuodesta 1957 tutkinut jäätiköitä ja niissä näkyviä ilmastonmuutoksen merkkejä. Superkuunpimennystä voi ihailla maanantaiaamuna 28.9. Tutkija Claude Loriuksen elämäntyö on paketoitu ilmastonmuutosta käsittelevään elokuvaan Ice and the Sky. Kuunpimennys syntyy silloin, kun Aurinko, Maa ja Kuu ovat samassa linjassa. . Naparetkeilijä ei lannistu ilmastonmuutoksesta Ranskalainen Luc Jacquet on luontodokumenttien tekijä ja itsekin innokas Etelämantereen kävijä. . ETELÄNAVAN TUTKIJAT . Pirjo-Liisa Niinimäki Kun jäätikkötutkija Claude Lorius kolmenkymmentä vuotta sitten huomasi ilmaston lämpenevän ja napajäätiköiden sulavan, juuri kukaan ei uskonut häntä. Se tulee Suomessa elokuvateattereihin ensi talven kuluessa. Täysvarjossa Kuu on kello 5.47. Superkuuksi kutsutaan täysikuuta, joka on lyhimmän mahdollisen etäisyyden päässä Maasta. Yhtäällä merenpinnat kohoavat, toisaalla kuivuus tuhoaa kasvustoja ja sytyttää rutikuivan maan maastopaloihin. Luc Jacquet on perustanut luonnonsuojelua edistävän Wild Touch -organisaation, joka järjestää mm. Turhauttaako, kun tietää, mitä ilmakehän lämpenemisen takia on tapahtumassa. Värinvaihto tapahtuu asteittain, kun Kuu liukuu Maan varjoon ja sieltä pois. Avaruusjärjestö Nasan mukaan Kuu näkyy 14 prosenttia normaalia kookkaampana. Superkuunpimennys nähtiin viimeksi vuonna 1982. PEKKA HELO Katso taivaalle varhain huomisaamuna! 1980-luvun näytelmä tekee paluun: Superkuu muuttuu verenpunaiseksi SUPERKUUNPIMENNYS . . – Kuusta tulee punainen, kertoo pedersöreläisen tähtitieteellisen yhdistyksen Katternö Skywatchersin puheenjohtaja CarlJohan Källman. . –?Minusta hän vaikuttaa optimistiselta. –?Varhaiset tutkimusretket olivat aikanaan [1950–60-luvuilla] ainutlaatuisia, joten niitä dokumentoitiin tarkasti, Luc Jacquet sanoo. ”Taiteilijoina meidän tehtävämme on avata ihmisten silmät ja saada ihmiset tajuamaan, että jotain on tehtävä.”. Claude Lorius ei ehkä arvannut mihin lupautui, kun suostui elokuvan päähenkilöksi. Kuunpimennystä voi seurata paljain silmin tai kiikareilla. YK:n 21. – Ilmakehän vesihöyryn määrästä riippuu, kuinka punaiseksi Kuu lopulta muuttuu, sanoo Källman. Silloin Kuu näyttää tavallista kookkaammalta ja kirkkaammalta.
Sekin nostaa ainakin passari Mikko Eskon mielestä voiton arvoa. minuutilla Joonas Hakasalo. –?Palkintona vielä europaikka ja muuta. Paikallinen Etta kaatui 3–2 (25–23, 20–25, 13–25, 25–21, 15–11) monivaiheisen väännön jälkeen. –?Olin siitä tosi vihainen Dunkulle (Tammilehto), mutta se kesti vain 10 sekuntia. Kuudentena oleva IFK Mariehamn voi vielä hämmentää taistelua europaikoista, sillä se kohtaa kärkijoukkueista neljän viimeisen kierroksen aikana RoPSin ja kahdesti HJK:n. Pallo kulki ja syötöt menivät perille. Pyörittiin missä sattuu, eikä keskitytty niihin tehtäviin mitä oli. Esselle jäi hieman jossittelemista syyskuun kahdesta tappiosta, jolla noususaumat karkasivat, mutta muuten valmennusjohto oli kauteen tyytyväinen. –?He pelasivat fi ksummin kuin me. Huono haltuunotto ja epäonnistunut saksipotku jähmettivät Inter-vahti Magnus Bahnen viivalle. –?Se on niin iso rahasumma tälle seuralle. KPV:n B-pojille tärkeät pisteet HELSINKI (STT) Palloliitto tiedotti lauantaina, että se on mediatietojen varassa kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajan Sepp Blatterin tapauksessa. Vuoristorataa oli, Esko sanoi. minuutilla oli Ada Mannströmin henkilökohtaista näytöstä. IFK Mariehamn puolestaan sinetöi paikkansa ensi kauden Eurooppa-liigassa lauantain 2–1-voitolla Interistä. Aika iso juttu tällaisessa pelissä, Interin päävalmentaja Job Dragtsma sanoi. IFK Mariehamn otti ilon irti seurahistorian ensimmäisestä cupin voitosta. Palloliitto on aiemmin ilmoittanut tukevansa Platinin valintaa Fifan seuraavaksi puheenjohtajaksi. –?Tällainen 3–2-voitto ilman kahta huippupelaajaa kehittää tavallaan vielä enemmän kuin jos olisi tullut 3–0-voitto, Esko sanoi. Kaiken kaikkiaan heikko suoritus. Hän riisti kylmästi pallon Myranin puolustajalta ja laittoi varmasti pallon maalin pienen harhautuksen päätteeksi. Lionel Messi joutuu sivuun jalkapallokentiltä noin kahdeksi kuukaudeksi vasemman polven sivusiteen repeämän takia, hänen seuransa Barcelona kertoi Twitterissä. Keskuskentän hyvällä nurmella pelattu peli alkoi kokkolalaisten suvereenilla hallinnalla. Eskon edellinen liigakausi oli 2000–01 Keski-Savon Paterissa. Seurajohdon puolelta on lupa nousuun ja sitä joukkuekin haluaa, Nylen kertoi. Esse IK kolmas Kolmosessa Pekka Pernu VALKEAKOSKI (STT) Vanha kettu Pekka Lyyski oli tietenkin oikeassa. –?Varmaan jokaisessa liigassa on kauden ensimmäinen peli hakemista. Paitsiot potuttivat Dragtsmaa Kerran cup-voittoa maistelemaan päässyt Inter hävisi fi naalin jo toisena vuonna peräkkäin. Ehkä vähän ylilataustakin, en tiedä, Mannström aprikoi. GBK:n uhkana on putoaminen sarjasta, eikä säilyminen ole enää omissa käsissä. Fifan puheenjohtaja-asiaa on käsitelty viimeksi pari viikkoa sitten Maltalla ja mitään uutta asiassa ei sen jälkeen ole tullut, lausui Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja tiedotteessa. KPV:n kavennuksen toisella puoliajalla teki Samu Laitinen. IFK:n mittakaavassa se tarkoittaa yhteensä puolikasta tämän kauden pelaajabudjetista. Joni Mäki-Petäjä KOKKOLA (KP) Kokkola F10 – IK Myran 4–3 (1–2) Jalkapallon naisten ykkösen paikallispeli Kokkola F10:n ja alaveteliläisen IK Myranin välillä päättyi maali-ilottelun jälkeen kokkolalaisemäntien eduksi. KF10 tauolta tehokkaasti Heti tauon jälkeen Emmi Niskakangas toi ensin KF10:n tasoihin ja heti perään Viktoria Byskata teki upean kaukolaukauksen, joka upposi maalin yläkulmaan. Lauantaina Jyväskylässä Tomi Björklund nosti GBK:n toiveita tasoittamalla 1–1:een, mutta toisen puoliajan alussa Samuli Hietamäki teki JJK:n voittomaalin. Pelissä ei kruunupyyläisille suurta panosta ollut, sillä sarjapaikka oli varmistunut jo hyvissä ajoin. Barcelona voitti ottelun 2–1. – Tyytyväinen täytyy olla. KP/JUHA SALLINEN Mannström iski voittomaalin Kokkola F10 hallitsi, mutta IK Myran roikkui sisukkaasti mukana LONTOO/HELSINKI (STT) Jalkapalloilun Englannin Valioliigan kärjessä on edelleen manchesterilaisseura, mutta alkukauden piikkipaikkaa pitänyt City menetti lauantaina sarjajohdon Unitedille, joka voitti Sunderlandin 3–0. –?Kyllä tämä on suurin saavutus, nousun ohella. VaLePan riveistä puuttuivat maajoukkueen mukana olevat yleispelaajat Olli Kunnari ja Urpo Sivula. Myranin maalivahti Fanny Byskata piti parilla huipputorjunnalla kuitenkin vieraat pelissä. Kuulin sen erotuomaritarkkailijoilta. Sen sijaan GBK:n tilanne kävi yhä vaikeammaksi, kun JJK voitti kokkolalaiset kotonaan maalein 2–1 (1–1). Myran meni toistamiseen johtoon, kun Alexandra Schaefer keskitti pallon boksiin, josta Marie-Helén Prest sai laittaa lähietäisyydeltä pallon voimalla verkon perukoille. Messi loukkasi polvensa Barcelonan ja Las Palmasin välisessä Espanjan liigan kamppailussa törmätessään Daniel Castellanon kanssa. Esse IK päätyi nousuun yltäneen Virkiän ja kakkosen Norrvallan jälkeen kolmanneksi. Kaksikon edellä ovat vielä Bobby Charlton 199 liigaosumalla ja Jack Rowley (182). Kiitos kaikille, kiitos, kiitos, kiitos, Assis sanoi puheryöppynsä lomassa. Unitedin kolmannen osuman laukoi Juan Mata viimeisellä minuutilla. Kentällä sitä ei huomannut, Slotte kummasteli suojattiensa vaisuutta. Lohkon kolmas keskipohjalaisjoukkue HBK päätti kauden 0–4 (0–3)-kotitappioon Sisu-Pallolle. Osumallaan Rooney katkaisi valioliigauransa pisimmän maalittoman jakson, joka oli kestänyt yksitoista ottelua. Tämä on aika iso juttu koko saarelle, niin kuin näette. Myranin valmentaja Magnus Slotte oli tyytymätön mies matsin jälkeen. Vaikka kreikkalaisen sukellus oli näyttävä, jäi ulosajo erotuomari Dennis Antamon ainoaksi vaihtoehdoksi. STT ei tavoittanut Alajaa lauantaina. Lähimpänä liipasimella on tulokselliseen ja pelilliseen kriisiin ajautunut HJK, vain kaksi pistettä Interin edellä. –?Kyllä uskon niin. Meillä on nyt kolmen pelin voittoputki ja pidetään putki kauden loppuun asti, Haapasalo suunnitteli. Essen molemmista maaleista vastasi Mats Pettersson. minuutilla KF10 puolusti lepsusti kulman jälkitilanteen, josta uutterasti töitä tekevä Carlie Banks teki päivän toisen osumansa. minuutilla KF10 sai maalihanansa auki, kun kentän hahmo Ada Mannström laittoi pallon keskityksestä varmasti maaliin. Tämä oli meidän pääpeli loppukaudella. Kevin de Bruyne vei Cityn johtoon 25. –?Peli on kehittynyt loppukaudesta hyvin. HBK sijoittui 11 joukkueen lohkossa kahdeksanneksi. Rytmikkäät ”IFK, IFK!” -huudot jatkuivat vielä pitkästi parikymmentä minuuttia päätösvihellyksen jälkeen Valkeakosken Tehtaan kentällä. –?Kuritonta, kuritonta. Nyt treenataan viikko tekonurmella ja lähdetään lauantaina Raumalle hakemaan hyvää tulosta ja nousua. –?Peli oli meidän hallussa jo avauspuoliskolla, mutta parilla huolimattomuusvirheellä tehtiin peli vaikeaksi, KF10:n valmentaja Petri Haapasalo näki. Ottelun ainoan maalin teki Adisa Grace vartin pelin jälkeen. Molemmat joukkueet ovat varmistaneet sarjapaikan ja toisaalta kärki on karannut jo liian kauaksi. Myran meni johtoon 21. Wayne Rooney nousi jakamaan Manchester Unitedin liigamaalien marantontaulukon kolmatta sijaa yhdessä 1960ja 1970-lukujen maalitykin Denis Law’n kanssa, kun hän nosti toisen puoliajan ensimmäisellä minuutilla Anthony Martialin keskityksen ylänurkkaan ja vei Unitedin 2–0-johtoon. –?Olen erittäin pettynyt. Kesken kauden Interiin saapunut keskikenttäpeluri Sebastian Mannström harmitteli joukkueensa tyhmiä virheitä. Se on tosi iso raha tälle seuralle. Tappio tiesi närpiöläisille lähtöä Neloseen. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 27.9.2015 9 URHEILU YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela 020 750 4420 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. KF10:n pallollinen peli oli ajoittain jopa erinomaista. Tehtiin vääriä ratkaisuja kentällä. GBK:lla oli kotipelissään paikkoja useampaankin osumaan, mutta toisaalta myös vieraat laukoivat kertaalleen pallon yläputkeen. Muulla Lyyski tarkoitti kenties Suomen cupin voitosta maksettavaa 50?000 euron rahasummaa sekä Eurooppa-liigasta saatavaa 200?000 euron vähimmäiskorvausta. Eikä se varmasti jäänyt kenellekään epäselväksi, kun IFK Mariehamn kaatoi Interin 2–1 Diego Assisin maaleilla ja voitti seurahistoriansa ensimmäisen tittelin. Messi yritti jatkaa vielä muutaman minuutin, mutta nilkutti lopulta kentältä ja lähti sairaalaan tutkittavaksi. Tässä on niin paljon tunnetta. Kauden ensimmäinen paikallisotatus meni tasan, joten KF10 otti Keski-Pohjanmaan naisjalkapallovaltikan itselleen. –?Meidän (hylätty) maali ei ollut paitsio ja heidän maalinsa taas oli. –?Viisi peliä ja viisitoista pistettä jaossa, pohdiskeli Interin keskikenttäpelaaja Sebastian Mannström tulevaa. minuutilla ensimmäisestä tilanteestaan, kun Carlie Banks käytti hyväksi kokkolalaispuolustuksen nukahduksen. GBK:n naiset kohti Ykköstä PEDERSÖRE (KP) Esse IK päätti Kolmosen kauden 2–1 (2–0)-kotivoittoon KPVAkatemiasta. United aloitti ottelun unisesti, mutta ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla Memphis Depay pääsi laukomaan aivan lähietäisyydeltä 1–0. Toki mekin ollaan harjoitusotteluita pelattu tällä kokoonpanolla. KPV-Akatemia puolestaan säilytti sarjapaikkansa tappiosta huolimatta, kun Kraft II hävisi myös päätöspelinsä. Mutta sain sen takia krampin, kun joutui juoksemaan niin paljon, IFK:n keskikentällä raatanut Petteri Forsell sanoi. Perjantaina uutisoitiin, että Sveitsin viranomaiset aloittavat rikostutkinnan Blatterin toimista. Tämäkin kausi on pelattu käytännössä 16 miehellä, Lyyski sanoi. Maarianhaminan jalkapallon läpikotaisin tunteva Lyyski, 62, mainosti lauantaista Suomen cupin fi naalia seurahistorian tärkeimpänä otteluna. – Hyvä ja tasapainoinen esitys koko joukkueelta. –?Maarianhaminan kaupunki järjestää varmaan huomenna juhlat torilla, Lyyski kertoi. Urani tärkeimmät maalit ja voitto. 24. Syyttäjän mukaan hän olisi muun muassa tehnyt laittoman, 1,8 miljoonan euron rahasiirron Euroopan jalkapalloliiton Uefan puheenjohtajalle Michel Platinille. –?Ei meillä ole tässä asiassa kommentoitavaa. Mikko Esko palasi voittoisana liigaan. City aloitti kautensa neljällä voitolla, mutta niiden perään on tullut kaksi tappiota. Rajua pettymystä ei yhtään helpottanut Philip Njokun hylätty maali tasatilanteessa eikä IFK:n johtomaalin hyväksyminen. He ansaitsevat tämän, Forsell sanoi. IFK Mariehamnista kotinsa löytänyt kokkolalainen nosti hänkin fi naalivoiton uransa suurimmaksi otteluvoitoksi. KPV-Akatemia sai kauden mittaan hyvää oppia kolmosdivaritasolla pelaamisesta. Tietoon on tullut myös, että Platini olisi toimittanut syyttäjille todisteita Blatteria vastaan ja että Platinin toimet eivät olisi rikostutkinnan kohteena. –?Maalit ja tuomarit potuttavat, mutta pelaajistakaan moni ei päässyt omalle tasolleen. City puolestaan hävisi Tottenham Hotspurille 1–4. GBK:n parhaimmistoa nousukarsinnan avausosassa oli puolustaja Rebecca Rasmus. Toisen kerran IFK juhli noin tunnin kohdalla, kun Assis puski Dever Orgillin keskityksen tarkasti takakulmaan. Voittomaali 71. Myranin puolustuslinjan etupuolella oli runsaasti tilaa ja laitoimme sinne enemmän painetta. Myran kuitenkin taisteli sisukkaasti, vaikka alakynnessä olikin läpi pelin. Läpi ottelun meteliä pitänyt vihervalkoinen värimeri repesi ensimmäisen kerran avauspuoliajan lopussa, kun Diego Assis osui onnekkaasti. Päätavoite oli säilyä sarjassa ja sen joukkue täytti. KF10:n Ada Mannström (vas.) riisti pallon Myranin Sabina Skogvallilta ja teki hallitusti voittomaalin kokkolalaisille. Palloliitto vaitonainen FIFA-johtajien väitetyistä toimista OULU (STT) Vammalan Lentopallo aloitti Mestaruusliigan kauden 2015– 16 vierasvoitolla Oulussa. Se tuottikin tulosta, Haapasalo iloitsi. Liigan neljäntenä olevan turkulaisryhmän pitäisi loppukauden aikana kiivetä sarjan kolmen parhaan joukkoon, ohi SJK:n, RoPSin tai HJK:n. Samalla maarianhaminalaiset varmistivat jo 200?000 euron vähimmäiskorvauksen kilpailun ensimmäiseltä karsintakierrokselta. Sitä ennen on kuitenkin torijuhlien aika seurahistorian ensimmäisen cup-voiton kunniaksi. Lotto Oikeat numerot: 3, 7, 10, 16, 19, 30, 33 Lisänumerot: 6, 9 Tuplausnumero: 22 Voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto-osuus 1 300 000,00 e, 6+1 oikein 29 274,70 e, 6 oikein 1 329,80 e, 5 oikein 38,00 e, 4 oikein 10,00 e Tuplaus-voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 3 kpl voitto-osuus 2 659,60 e, 5 oikein 76,00 e, 4 oikein 20,00 e Lauantai-Jokeri Jokerinumero: 1 2 3 7 2 6 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 5 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 20 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e Messi sivuun kahdeksi kuukaudeksi polvivamman takia KOKKOLA (KP) GBK:n naiset ottivat lauantaina Ykspihlajan nurmella askeleen kohti Ykköstä, kun Rauman Pallo-Iirot kaatui ensimmäisessä nouskarsintaottelussa 1–0 (1–0). Keskikenttäpeluri liukui ensin myöhässä Inter-toppari Eric Matoukoun jalkoihin ja tönäisi tarpeettomasti Petros Kanakoudisia. Koko IFK:n joukkue, taustaryhmä ja kovaääninen fanilauma juhlivat cup-voittoa kuin MM-kultaa. minuutilla paitsiolta haiskahtaneesta vastahyökkäyksestä, mutta Spurs teki neljä seuraavaa maalia ja otti sarjataulukon viidennen sijan. Jippo puolestaan menetti paikkansa kahden parhaan joukossa, jolloin myös paikka ensi kauden SM-karsintasarjaan joutui vaakalaudalle. Tammilehdolla pimeni, Assisilla onnisti Ahvenanmaalaisten suurottelu näytti jo valuvan sormien läpi, kun Duarte Tammilehdon kontrolli petti täysin avausjakson lopulla. –?Se tarkoittaa sitä, että toiminta jatkuu tällä tasolla tietyn ajan. –?Tämä on niin suuri juttu meille. 1–0-voitto on parempi kuin 2–1, kun eurosäännöillä pelataan, GBK:n valmentaja Robert Nylen kommentoi tulosta. Emme pysyneet jalalla mukana pelissä ollenkaan. Sarjaa on jäljellä vielä kaksi kierrosta. 63. Raumalaisten maalivahti Noora Tallilla seikkaili ulkona maaliltaan, Grace huomasi tilanteen ja nosti pallon 35 metristä verkkoon. KPV:n voittomaalin teki 33. –?Toisella puoliajalla teimme hieman peluutusmuutoksia. United otti Cityn paikan Valioliigan kärjessä KOKKOLA (KP) KPV:n B-pojat ottivat lauantaina Santahaan tekonurmella tärkeän kotivoiton, kun nousupaikkaa jahdannut Jippo kaatui maalein 1–0 (1–0). KF10:n maalissa debyyttinsä teki vasta 15-vuotias Juulia Kalliokangas. Blatteria epäillään talousrikoksista. LEHTIKUVA/KALLE PARKKINEN Assis ampui arvokkaat maalit Seurahistorian ensimmäinen titteli villitsi koko IFK Mariehamnin Inter jahtaa europaikkaa liigan kautta VALKEAKOSKI (STT) Suomen cupin fi naalin lauantaina IFK Mariehamnille hävinnyt Inter yrittää ponnistaa ensi kauden eurokentille vielä jalkapalloliigan kautta. Voittopisteiden ansiosta KPV käytännössä varmisti sarjapaikkansa myös ensi kaudelle. Muutoin pelillä ei suuremmin ollut panosta. Mutta tämä on myös ansaittua, monta kertaa ollaan oltu välierissä, vuodesta 2002 seuraa valmentanut Lyyski totesi ottelun jälkeen
T16 10,4 km: 1) Emma Lahti KT 49.59. Lisäksi FC Kiisto A-team luopui sarjasta, jolloin joukkueen ottelut mitätöitiin. Sadio Mané 3–0, 83. –?Yksitoista lähes täysillä minuuteilla, se on ookoo, Palloliiton pelaajakehityspäällikkö ja Nurmelan tavoin pitkän ulkomaanuran pelaajana tehnyt Hannu Tihinenkin toteaa. –?Jos sitä vertaa vaikka (seuraavaan karsintavastustajaan) Romaniaan, niin varmaan hävitään se vertailu. Tavoitteena on toimia pelaajien parhaaksi yli seuratai lajirajojen, Nibacosin Jarkko Kallio huomauttaa. Tätä halutaan osaltaan murtaa nyt käynnistyvällä yhteistyöllä, GBK:n Ahti Räinä kertoo. Gyl. Regions´ cupin loppuottelu: TPK–SC KuFu-98 1–2 (0–0). –?Lapsi ja nuori on keskiössä. eld 9 2 4 3 10– 11 10 Wolves ......... Usean lajin harrastamiselle annetaan aikaa silläkin uhalla, että joukkuetulos saattaa syntyä vasta myöhemmässä vaiheessa, Räinä taustoittaa seurojen yhteistä visiota. 7 5 1 1 12– 5 16 Man City ...... Jonathan Walters 1–0, 76. Philip Njoku), Henri Lehtonen. 2 2 20– 13 4 SSV .............. Toisessa erässä Mikael Nyvall, Johnny Fredriksson veivät Blue Foxin jo kolmen maalin johtoon ennen kuin vieraat osuivat ensimmäisen kerran. TiPS ........... Erotuomari: Minka Vekkeli. Pyrimme järjestämään harjoitteluajat siten, että ne eivät menisi päällekkäin seurojen kanssa. VIFK – Tervarit-j. Elina Myllymäki 3–1, 90. 20 8 6 6 40– 38 30 Sisu-Pallo .. Yleisöä: 32047. Yhteistyössä mukana olevat seurat haluavat edistää ja mahdollistaa lasten ja nuorten monipuolista harjoittelua ja monen lajin harrastamista. 7 3 3 1 9– 5 12 Leicester ...... 7 3 2 2 7– 9 11 Everton ........ 7 1 1 5 8– 12 4 Newcastle .... JALKAPALLO JALKAPALLO RAHAPELIT SALIBANDY SUNNUNTAINA 27.9.2015 KESKIPOHJANMAA 10 URHEILU Joni Mäki-Petäjä KOKKOLA (KP) Jalkapallo, jääkiekko, salibandy ja lentopallo ovat lyömässä syksyn aikana ”yläfemmoja” toisilleen, kun GBK, Hermes, Nibacos ja Tiikerit tiivistävät yhteistyötään. 2 2 5– 16 Seuraavat ottelut: 27.9. 2 1 1 9– 11 2 Indians ......... 6 5 1 19– 4 16 Schalke ........ Raissa Feudjio 2–0. lähtö: 4 Nopsan Vauhti, poissa: 2. Vakio Oikea rivi: 111 12X XX2 2XX 1 Voitonjako: 13 oikein 14 kpl voittoosuus 35 714,20 e, 12 oikein voittoosuus 319,30 e, 11 oikein voitto-osuus 31,00 e, 10 oikein voitto-osuus 9,80 e. 6 2 2 2 12– 8 8 M´gladbach.. Yleisöä: 44228. 20 15 4 1 45– 15 49 ONS ........... Man Utd ....... 10 3 7 11– 38 3 Kraft .......... 9 1 5 3 10– 10 8 Brentford ..... lähtö: 2 Taruntuuli, poissa: 6. Ramires 2–1, 86. Sitten Erä Akatemia laittoi kirivaiheen päälle. Josba ........... Chloe Louise Jones 2–0, 90. 7 3 2 2 4– 6 11 H Berlin ........ 9 3 3 3 14– 17 12 Fulham ......... Erotuomari: Anri Saarivainio. 7 2 1 4 9– 11 7 Stoke ........... 3. Yleisöä: 35000. Ja kaikkiaan 15 pelaajaa yltää minuuteissa yli 50 prosentin. Ilonen voittotaistossa Saksan kisassa SAINT JEAN DE LUZ (STT) Minea Blomqvist-Kakko ja Ursula Wikström lähtevät jaetulta 19. Yllättävän vähän huipputuloksia pelasivat muutkaan, Ilonen ruoti tiedotteessaan. 2 2 7– 15 Wirmo.......... Viimeistelyssä oli ongelmia, myönsi Isomäki. min.), Fortuna Düsseldorf–Sandhausen 0–1 (FD: Joel Pohjanpalo 90 m9in.), Nürnberg–Bielefeld 2–2. –?On tilanne ollut heikompikin, ei ongelmaa tällä hetkellä. KP/JONI MÄKI-PETÄJÄ SEURAYHTEISTYÖN KUUSI YHTEISTÄ OHJENUORAA 1. .. Voittajalle on luvassa 333?000 euroa palkintorahaa. Hermeksen Juuso Hahl korostaa myös laajempaa näkemystä valmennuksessa. 2 1 1 10– 13 1 NST .............. Assis 2–0, 88. Alexis Sanchez 1–4, 89. Amos Ekhalie), Petteri Forsell, Diego Assis (v, 90. Ayoze Perez 1–0, 60. Kraft II putoaa Neloseen. 9 4 3 2 15– 15 15 Derby ........... 2 2 8– 18 KeLy ............. Sarjansa ainoana kilpailijana Lahti selvitti 10 kilometrin kisan aikaan 49.59. 3 2 1 19– 13 5 LNM ............. Oikeat numerot: 2, 7, 11, 13, 18, 20, 22, 27, 28, 33, 40, 48, 51, 54, 59, 60, 61, 64, 69, 70 Kunkkunumero: 22 BAD GRIESBACH (STT) Mikko Ilonen taistelee voitosta golfi n Euroopan-kiertueen kisassa Saksassa. 2 – 1 (2 – 0), Norrvalla FF – Virkiä 2 – 5 (1 – 3), HBK – Sisu-Pallo – 4 (0 – 3), Sporting – Kraft II 2 – 1 (1 – 1). Memphis Depay 1–0, 46. –?Mutta jalkapallomaailma on rehellinen. Se kyllä kertoo, mikä on sun taso, omalla urallaan aina Bundesliigaan ja Mestarien liigaan asti yltänyt Nurmela muistuttaa kylmästä faktasta. Viiden birdien turvin hän ylsi kierrostulokseen 67 lyöntiä (–4). Yleisöä: 48682. 4. lähtö: 6 Outlaw Merci, poissa: 5. 7 3 4 9– 9 9 Darmstadt ... –?Pallon lyöminen oli tänään jo parempaa kuin edellisillä kierroksilla. 20 8 4 8 31– 30 28 Myran ........ 2. 7 1 3 3 7– 10 6 Aston Villa ... 20 7 5 8 49– 48 26 FC Korsholm 20 4 3 13 30– 47 15 KPV Akat. Ensimmäinen konkreettinen esimerkki yhteistoiminnasta nähtiin Donnerskan koululla lauantaina, jossa seurat järjestivät ensimmäisen yhteisen valmennusseminaarin ”Monilajisuuden puolesta”. Maajoukkueen 25 miehen ryhmässä on 11 pelaajaa, jotka ovat tällä kaudella pelanneet vähintään 80 prosenttia seuransa peliminuuteista. 9 3 3 3 9– 9 12 Sheff Wed .... –?Seurat oppivat matkan varrella toisiltaan. Erotuomari: Hanna Kapiainen. PK-35 Vantaa–Honka. Wayne Rooney 2–0, 90. Esimerkiksi Lam on nyt hyvässä paikassa ja jonkin ajan päästä hänellä on mahdollisuus päästä isompiin sarjoihin. Jamie Vardy 2–4, 90. Yleisen sarjan mestareiksi ylivoimaiseen tapaan juoksivat ja pyöräilivät Olli Miettinen ja Sini Alusniemi. MiniVakio: 7 oikein 397 kpl voitto-osuus 83,20 e. James Milner 1–0, 59. Emmaliina Tulkki 2–0, 47. Southampton–Swansea 3–1 (1–0) 11. West Ham–Norwich 2–2 (1–1) 9. 8 5 2 1 14– 5 17 Reading ....... 20 7 5 8 42– 36 26 TuWe .......... Daniel Sturridge 3–1, 71. –?Tänään (–3) oli paljon hyviä putteja, ei vaan mennyt sisään vieläkään. Willian 2–2. Blue Foxin Anton Kallvik laukoi kotijoukkueen johtoon ottelun seitsemännellä minuutilla. Brighton ...... 6 3 3 8– 7 9 Swansea ...... 9 2 1 6 8– 13 7 Bristol C ....... 4 – 6 (1 – 0, 3 – 4, – 2), Steelers – ÅIF 5 – 5 (1 – 1, 4 – 2, – 2), Pirkat – LaSB 3 – 8 (0 – 1, 1 – 4, 2 – 3), Loviisa – Welhot 5 – 3 (3 – 1, 1 – 1, 1 – 1), Josba – KeLy 9 – 2 (1 – 2, 6 – 0, 2 – 0). Sunnuntaina Blue Foxin pelit kotihallissa jatkuvat, kun vastaan asettuu SBS Wirmo. Bundesliiga: Bochum–Kaiserslautern 1–2 (K: Alexander Ring kentälle 76. Erik Lamela 4–1. Heidi Kollanen 1–0, 40. 6 2 3 1 8– 5 9 So´ton .......... Cynthia Uwak 1–0, 76. Veronica Timlin 1–2, 89. Kaikkien lajien harjoitukset ovat osa kokonaisharjoittelua. Solomon Duah), Sebastian Mannström, Guy Gnabouyou, Joni Aho, Kaan Kairinen, Serge Ngal (65. Theo Walcott 1–1, 33. Rudy Gestede 2–1, 67. Kummatkin ovat käyttäneet kolmeen kierrokseen 209 (1 alle parin). 2 2 8– 13 Nokian KrP .. 9 1 4 4 6– 10 7 MK Dons ...... 20 9 2 9 35– 32 29 HBK............ Yleisöä: 127. Ilonen on ennen päätöskierrosta tilanteessa 11 alle parin ja vain kahden lyönnin päässä johtopaikkaa pitävästä Thaimaan Thongchai Jaideesta (–13). 8 2 2 4 12– 15 8 Rotherham .. Liikkuvaa kerhotoimintaa tehdään tämän kuvion puitteissa alakouluista Mäntykankaalla, Ykspihlajassa ja Koivuhaassa. Harry Kane 3–1, 79. 1 1 2– 8 Welhot ......... 2 1 1 9– 6 2 SPV .............. SalBa – Nokian KrP, SPV – SSV. 7 2 3 2 11– 12 9 West Brom .. PK-35 Vantaa 20 16 4 66– 13 52 Åland U .......21 12 5 4 42– 28 41 Ilves ............21 12 4 5 64– 33 40 Pallokissat ..21 11 3 7 49– 31 36 Honka .........20 10 1 9 48– 32 31 HJK .............21 10 1 10 27– 35 31 Seuraavat ottelut: 29.9. 9 1 3 5 11– 19 6 Bundesliiga Hamburg SV – Schalke – 1, Wolfsburg – Hannover 1 – 1, Stuttgart – M´gladbach 1 – 3, Werder B – Leverkusen – 3, Augsburg – Hoffenheim 1 – 3, Mainz – B München – 3. 20 6 5 9 28– 44 23 MPS ........... Diafra Sakho 1–1, 83. Toinen syksyn näkyvä yhteistyön muoto on iltapäiväkerhoyhteistyö yläja alakouluilla, joissa seurat tuovat lajejaan näkyväksi suoraan lapsille ja nuorille. 20 12 2 6 41– 20 38 KF10 .......... 10 3 4 3 23– 20 13 VIFK ............. Stoke–Bournemouth 2–1 (1–0) 32. Yläkouluikä iso haaste seuroille Etenkin yläkouluiässä moni nuori lopettaa urheilemisen ja ne, jotka jatkavat saattavat kokea eri seurojen osalta suoraa tai epäsuoraa painostusta lajivalintaan. Aino Kröger 3–2. Manchester U–Sunderland 3–0 (1–0) 45. Alexis Sanchez 1–3, 81. Yläkouluista mukana ovat Donnerska, Hakalahti ja Länsipuisto. Juan Mata 3–0. 9 4 3 2 12– 10 15 Ipswich ........ 7 7 23– 3 21 Dortmund .... – Toissa erässä me passivoiduimme pallollisessa pelissä ja sitä kautta myös puolustuspelaaminen oli heikkoa. Kasvatetaan liikkujien ja harrastajien määrää. Vieraat tekivät vajaassa kahdessa minuutissa kolme maalia, ja tilanne oli tasan 4-4. 20 9 5 6 35– 24 32 VJS ............ ua), Jani Lyyski, Brian Span (71. 7 4 1 2 10– 7 13 Tottenham ... Mame Biram Diouf 2–1. 20 4 1 15 23– 52 13 Sarja päättynyt. Kuusysi – ONS, TuWe – MPS, JyPK – TiPS, Myran – Härmä, Sudet – PK K-U, VJS – KF10. 6 2 2 2 4– 6 8 Chelsea ........ Palmer 1–4. 20 11 4 5 41– 31 37 SIF ............. Erä ansaitsi tasoituksensa, myöntää Isomäki. 7 1 1 5 7– 12 4 Stuttgart ...... 20 14 3 3 63– 38 45 Norrvalla FF 20 12 3 5 52– 34 39 Esse IK....... 6 3 1 2 7– 7 10 Hamburg SV 7 3 1 3 8– 10 10 Mainz ........... Dan Gosling 1–1, 83. Yleisöä: 887. 2 1 1 16– 11 3 TPS .............. 10 4 4 2 43– 28 18 VPS-j ......... Dusan Tadic 2–0, 61. Virgil van Dijk 1–0, 54. 20 4 4 12 13– 53 16 Seuraavat ottelut: 3.10. B-poikien Ykkönen lohko C JJK – GBK 2 – 1 (1 – 1), KPV – JIPPO/YJ 1 – (1 – 0), KuPS/2 – FC Kemi 1 – 1 (0 – 1). Georginio Wijnaldum 2–0, 79. KT:n Oskar Witick sijoittui hopealle saman ikäisten poikien sarjassa. 7 2 3 2 8– 8 9 Watford ....... lähtö: 7 Jokivarren Kunkku, poissa: 4. TOTO76 Oikea rivi: 1. Sigurdsson 3–1 rp. 20 3 7 10 14– 42 16 Härmä ........ Divari LNM – Wirmo 8 – 4 (5 – 2, – 1, 3 – 1), Blue Fox – Erä Ak. Mutta on muistettava se potentiaali. 6. 3 1 2 19– 28 2 Oilers ........... B München .. 7 4 1 2 15– 9 13 Arsenal ........ Maajoukkuejalkapallosta puhuttaessa muistetaan aina se kuuluisa ”kultainen sukupolvi”, joka Jari Litmasen ja Sami Hyypiän johdolla (ja myös osaltaan Tihisen ja Nurmelan voimin) vei suomipalloa maailmankartalle. Liverpool–Aston Villa 3–2 (1–0) 2. 7 1 2 4 8– 12 5 Augsburg ..... Alaloppusarja: Merilappi United–Nice Futis 2–0 (0–0) 60. 2 1 1 12– 8 2 Loviisa ......... Kaisa Collin 2–1. 7 3 4 5– 11 3 Sunderland .. Virkiä nousee Kakkoseen. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Maajoukkuemiehille peliaikaa Euroopan kentillä. FC Inter: Magnus Bahne, Juuso Hämäläinen, Eric Matoukou, Petros Kanakoudis, Ari Nyman (65. Yleisöä: 34857 Newcastle–Chelsea 2–2 (1–1) 42. Clement Anthony Dafaa), Bobbie Friberg Da Cruz. P16 10 km: 1) Roni-Ville Rissanen SonkajP 40.26, 2) Oskar Witick KT 48.34. – Kolmannen erän esitys oli todella heikko. 2 2 8– 11 M-Team ....... 9 6 3 13– 7 21 M´brough .... TPS–VIFK 1–4 (0–0) 67. 9 2 3 4 16– 15 9 GBK............ Lauantaina suomalaiset löivät kumpikin 68 kertaa (–2). 20 14 3 3 66– 21 45 JyPK .......... 2 2 15– 7 4 Erä Ak. –?Meillä täällä Suomessa vallitsee yksin tekemisen –kulttuuri. 2 2 9– 15 SB Vaasa ..... Kolmannessa erässä Blue Fox tiivisti kenttäkoostumustaan kahteen ketjuun. 7 2 5 6– 16 2 Ruotsin Allsvenskan: Halmstad–Malmö 0–0 Saksan 2. Maajoukkueen runkomiehistä suurin osa on syksyn seurajoukkuepeleissään päässyt pelaamaan varsin säännöllisesti. Alexis Sanchez 1–2, 57. Kokoonpanot: IFK Mariehamn: Walter Viitala, Albin Granlund, Kristian Kojola, Philip Sparrdal Mantilla, Dever Orgill, Duarte Cartaxo-Tammilehto (38. 10 8 1 1 36– 16 25 JJK ............. Päätöserässä vieraiden Aapo Kakkola ja Sauli Taipale viimeistelivät loppulukemiksi 4-6. lähtö: 5 Victory Bonsai, poissa: 3. 1 1 3– 8 Seuraavat ottelut: 27.9. Guy Gnabouyou 2–1 Ulosajo: 38. 7 5 2 13– 6 15 West Ham .... Mika Nurmela on tyytyväinen siihen, että maajoukkuepelaajat ovat saaneet peliaikaa seurajoukkueissaan. 5. 7 3 3 1 10– 8 12 Leverkusen .. 9 4 1 4 25– 16 16 FC Kemi ..... Maajoukkueen ikiaikainen ongelma on ollut paitsi ulkomailla olevien pelaajien pelaamattomuus, myös se taso, missä he työtään tekevät. Oikeat numerot: 3, 4, 6, 8, 11, 17, 26, 28, 29, 30, 34, 39, 41, 49, 52, 55, 58, 59, 60, 67 Kunkkunumero: 55 Ilta-arvonta. Yleisöä: 3 017. Ina Järvinen, 0–2, 87. Emma Heikkilä 1–0, 90. Minuutit kertovat sen, että pelaajat ovat seurojensa runkopelaajia. Hyvissä asemissa on myös Mikko Korhonen, joka jakaa 16. Blue Fox – Wirmo, LNM – Erä Ak., Pirkat – KeLy. Tyydyttävä tulos kuitenkin, ei kai sitä voi olla pettynytkään, Korhonen sanoi tiedotteessaan. 10 5 3 2 28– 20 18 Tervarit-j ...... Paikalla olevat seuraedustajat kertovat, että yhteistyöstä ei ole rajattu mitään seuroja pois. 10 4 2 4 26– 18 14 KPV ............ Euroopan tämän hetken kymmenessä kovimmaksi rankatussa sarjassa pelaa tällä hetkellä kuusi maajoukkuemiestä: Hradecky (Saksa), Hetemaj ja Moisander (Italia), Eremenko ja Berat Sadik (Venäjä) sekä Lam (Hollanti). 6 2 3 1 6– 7 9 Köln ............. –?Iltapäiväkerhoissa on paljon lapsia, jotka eivät ole mukana minkäänlaisessa seuratoiminnassa. lähtö: 11 Valentin Laday, poissa: 7. Ja moni muukin, kuten Joel Pohjanpalo, on tekemässä läpimurtoa, Nurmela miettii. 8 2 5 1 9– 8 11 Hudders. 20 5 15 23– 48 15 Kraft II ....... Hyvä ja tasainen kieppi siitä kuitenkin rakentui. –?Päätöskierroksella täytyy pyrkiä raudoilla vielä rohkeammin lipulle ja käyttää tarjolla olevat birdie-paikat tehokkaammin, Blomqvist-Kakko tuumi. Kolmonen FC Korsholm – VPS-j 4 – 1, Esse IK – KPV Akat. 3 2 1 26– 13 5 LaSB ............ 7 5 1 1 10– 5 16 Wolfsburg.... Aivan hilkkua vaille kaikki minuutit ovat koonneet hyökkääjä Teemu Pukki (Bröndby) sekä keskikentän Alexander Ring (Kaiserslautern) ja Roman Eremenko (TsSKA Moskova). Ilosen lauantain ainoa bogi tuli avausreiällä. ......... 9 4 3 2 14– 7 15 Hull .............. Cheikhou Kouyate 2–2. 9 3 5 1 10– 7 14 Birmingham 8 3 3 2 12– 10 12 Nottingham . Kärkisijan jakavat Ranskan Celine Herbin ja Tanskan Emily Kristine Pedersen (–11). Ja samat nimet ovat myös maajoukkueen avainmiehiä. Blue Foxin Timo Salolle oli tarjolla makuupaikka Arttu Puskan vartioimalla maalilla. 2 2 21– 12 4 Erä ............... Diego Assis 1–0, 58. 7 1 6 9– 17 3 Hannover ..... Vierasjoukkue nousi kolmen maalin tappioasemasta kahden maalin voittoon. M50 28 km: 1) Jukka Puustinen OuluTC 1.59,24, 4) Jukka Kivirinta Pyörärinki 2.46,26. Nyt lähti lajikateus! GBK, Hermes, Nibacos ja Tiikerit vannovat monilajisuuden nimeen UUSIKAARLEPYY (KP) Blue Fox Erä Akatemia 4–6 (1–0, 3–4, 0–2) Blue Fox hävisi kauden kotiavauksensa salibandyn miesten Divarissa helsinkiläistä Erä Akatemiaa vastaan. Sitoudutaan toimimaan pelaajien parhaaksi, ei seuran, joukkueen tai valmentajan menestymiseksi. Olivier Giroud 2–5. Kummallakin lyöntipeli kulki, mutta birdieputteja jäi hyödyntämättä. eld – Nottingham 1 – 1, Cardiff – Charlton 2 – 1, Burnley – Reading 1 – 2, Brentford – Sheff Wed 1 – 2, Bolton – Brighton 2 – 2, Birmingham – Rotherham – 2, MK Dons – Derby 1 – 3. 10 2 2 6 17– 34 8 KuPS/2 ...... Valmentajat ja vanhemmat mahdollistavat, että lapsi innostuu, harrastaa ja kehittyy. 7 2 2 3 11– 14 8 B´mouth ....... 2 1 1 17– 19 2 Koovee ......... 7 2 5 6– 16 2 Championship Preston – Wolves 1 – 1, Ipswich – Bristol C 2 – 2, Hull – Blackburn 1 – 1, Hudders. Eric Dier 1–1, 50. Englannin Valioliiga: Tottenham–Manchester C 4–1 (1–1) 25. –?On tärkeä tuoda asia julki toimijoille, että tähän yhteistyöhön sitoutuneet seurat ennemminkin kannustavat eri lajien harrastamiseen. 7 2 3 2 10– 9 9 Crystal P ...... Toiminnassa voi tähdätä korkealle tasolle tai harrastaa. 20 6 4 10 33– 36 22 Sudet ......... 9 4 3 2 13– 10 15 Burnley ........ 1 1 5– 3 2 ÅIF ............... 9 3 3 3 12– 13 12 QPR ............. Naiset 28 km: 1) Sini Alusniemi JyPS 1.56,19, 2) Pauliina Oksanen Triathlonteam 226 2.07,18, 3) Susanna Ylinen JyPS 2.08,40 M40 28 km: 1) Juha Kauppinen JyPS 1.57,35, 5) Pekka Kauranen Pyörärinki 2.28,30. sijalta golfi n Euroopan-kiertueen kisan päätöskierrokselle Ranskassa. Parempaan toki pitää pyrkiä, mutta ihan hyvä tilanne nyt, Nurmela tiivistää suomalaisten esiintymistiheyttä seuroissaan. Eva–Susanna Dahlmars 0–1, 75. 10 10 2– 61 Seuraavat ottelut: 27.9. Se jäi avauserän ainoaksi maaliksi, vaikka vieraat voittivat laukaisutilaston lukemin 15-9. HELSINKI (STT) EM-karsintojen kahteen päätöspeliin valmistautuva jalkapallomaajoukkue on hyvässä tilassa, ainakin jos lähtökohtia tarkastelee pelaajiston pelivireen kautta. 1 1 10– 4 2 Blue Fox ....... GBK:n Ahti Räinä (vas.), Nibacosin Jarkko Kallio, Tiikereiden Jarmo Syrjälä ja Hermeksen Juuso Hahl haluavat lajien välisen kitkan pois Kokkolasta. Duarte Tammilehto IFK Mariehamn Erotuomari: Dennis Antamo. Tuo porukka muutti lopullisesti maajoukkueen siksi, mitä se on nykyäänkin: ulkomailla pelaavien temmellyskentäksi. 8 2 3 3 9– 11 9 Charlton ....... Classic ......... Daniel Sturridge 2–0, 66. lähtö: 11 Neige Du Pommier, poissa: Voitonjako: 7 oikein voitto-osuus 4090,20 e., 6 oikein voitto-osuus 5,50 e. 2 1 1 8– 9 1 Pirkat ........... 9 2 2 5 11– 17 8 Bolton .......... Neea Berg 2–1, 79. 2 2 13– 10 4 Karhut .......... Se kehittää pelaajaa, ja on Amaajoukkueenkin kannalta tärkeää, Nurmela sanoo. –?On äärettömän tärkeää, että pelaaja pääsee pelaamaan seurassaan. Ja vieläpä isoa roolia. Keno Päiväarvonta. 20 5 4 11 16– 32 19 Kuusysi ...... Paikkojakin oli, mutta viimeistely ei ollut tänäänkään ihan parasta laatua, Wikström totesi tiedotteessaan. 7 2 3 2 9– 12 9 E Frankfurt .. Yleisöä: 95. TPS .............22 9 3 10 44– 39 30 Merilappi U .22 4 3 15 34– 67 15 NiceF...........22 4 2 16 28– 73 14 VIFK ............22 4 2 16 38– 89 14 Seuraavat ottelut: 3.10. 20 10 1 9 38– 39 31 Sporting .... Merilappi U– VIFK, NiceF–TPS. Kannustetaan lapsia ja nuoria harrastamaan useita lajeja. 9 2 3 4 9– 12 9 Blackburn .... Virkiä ......... 2 2 13– 6 4 OLS .............. sijaa tuloksella –8. 7 4 3 7– 8 12 Ingolstadt .... 9 4 3 2 12– 7 15 Cardiff ......... Toisen erän 12 minuutin kohdalla kotiyleisöllä oli taas aihetta juhlaan, kun Tero Saaristo laukoi tilanteeksi 4-1. 20 9 6 5 42– 29 33 VPS-j ......... 2 2 11– 8 4 Happee ........ Naisten Ykkönen Sudet – MPS 2 – 1 (2 – 0), VJS – JyPK 1 – 1 (0 – 1), KF10 – Myran 4 – 3 (1 – 2), Härmä – TiPS – 0, Kuusysi – TuWe 1 – 1 (0 – 1), ONS – PK K-U 2 – 1 (0 – 0). Jamie Vardy 1–0, 18. Haley Aiko Palmer 1–3, 90. – Ensimmäinen erä oli meiltä erittäin hyvää peliä, kommentoi Blue Foxin valmentaja Jori Isomäki. 6 2 3 1 5– 5 9 Norwich ....... Erotuomari: Josef Fagerholm. 7 2 1 4 9– 14 7 Werder B ..... 7 3 3 1 15– 14 12 Liverpool ..... Ottelun lopussa Blue Fox sai luotua hyviä paikkoja hakiessaan tasoitusta ilman maalivahtia. SJK-j .......... –?Ilman muuta kaikki seurat ovat tervetulleita, jos ne ovat valmiita sitoutumaan yhteisen hyvän eteenpäin viemiseen, seura-aktiivit kertovat. 9 1 5 3 6– 12 8 Preston ........ Kevin de Bruyne 0–1, 45. 10 7 3 31– 14 24 JIPPO/YJ ... 1 1 5– 5 1 Steelers ....... GLENN HÄGG Blue Fox hyytyi lopussa Valkeakoski: Suomen cupin loppuottelu: IFK Mariehamn–Inter 2–1 (1–0) 45. Kaikkien yhteinen etu on saada näin lapset liikkumaan ja kiinnostumaan sitä myötä myös seuroistakin, Tiikereiden Jarmo Syrjälä sanoo. Lukemat tyydyttävät maajoukkuevalmentaja Mika Nurmelaa. Monelle ottaa silmään, että seurayhteistyöstä uupuu yksi merkittävä kokkolalainen junioriseura KPV. Leicester–Arsenal 2–5 (1–2) 13. 2 2 8– 13 SalBa ........... Lahti voittoon maastoduathlonissa Salibandyliiga SPV – Koovee 9 – 6 (5 – 2, 1 – 1, 3 – 3), MTeam – OLS 3 – 5 (1 – 0, 1 – 2, 1 – 3). Åland United–HJK 2–1 (1–0) 14. Veskarin apuna Mikko Kauppi. 20 6 3 11 30– 41 21 PK K-U ....... Naisten liigan yläloppusarja: Ilves–Pallokissat 3–2 (2–0) 36. SM-maastoduathlon: Miehet 28 km: 1) Olli Miettinen Tawast CC 1.47,19, 2) Kalle Kauppinen IisV 1.51,24, 3) Arto Lehikoinen Team Kotikallio 1.51,40. Toby Alderweireld 2–1, 61. Nathan Redmond 1–2, 90. Robbie Brady 0–1, 33. –?Birdiepaikkoja tämä rata tarjoaa takaysillä, jossa muutamasta onnistumisesta huolimatta jäi lyöntejä kentälle. 8 3 2 3 15– 11 11 Leeds ........... Yleisöä: 115. Tiedon kulku on saumatonta lajien välillä, kun luottamukselle luodaan nyt puitteet, Hahl uskoo. Pelaajistosta sataprosenttisen täysille minuuteille ovat syksyn otteluissa yltäneet maalivahti Lukas Hradecky (Eintracht Frankfurt), puolustaja/keskikenttämies Thomas Lam (Zwolle) sekä keskikentän Perparim Hetemaj (Chievo Verona) ja Tim Sparv (Midtjylland). 10 7 3 39– 17 22 RoPS ......... Ja vaikka luottotoppari Niklas Moisanderin peliaikaprosentti uudessa seurassaan (Sampdoria) on loukkaantumisen jäljiltä vielä vasta 54:ssä, nousee se tulevissa peleissä varmasti. Rudy Gestede 3–2. 7 2 1 4 7– 12 7 Hoffenheim.. Suomalaisnaiset jatkavat tasavahvoina IISALMI (KP) Kälviän Tarmon Emma Lahti voitti 16-vuotiaiden mestaruuden maastoduathlonin SM-kisoissa Iisalmessa
K Haukat – TIHC, RoKi R – RaaheK. Konsta Joro osui kahdesti. Lauantaina kaatui Tornion Ice Hockey Club maalein 8–3 (2–2, 5–0, 1–1). Gronoff pääsi takakulmalta laittamaan kiekon tyhjiin. 3. Jatkoajalla ratkaisi Corey Elkins. IPK ............... 2 2 9– 14 PJK ............ 2 1 1 2– 7 1 Kajastus ...... Kärpät hallitsi avauserää, mutta oli tehoton. Kahden tehopisteen miehiä Ilvekseltä olivat Antti Tyrväinen (2+0), Markus Jokinen, Eemeli Suomi (1+1), Aleksi Mustonen ja Konsta Mäkinen (0+1). Maalilla Jerry Dahl torjui 24 kertaa. 2 1 1 4– 7 1 Kärpät A ....... 2 2 6– 16 PaKa .......... KHL lauantaina: Vitjaz–Traktor Tsheljabinsk 1–4, Moskovan Dinamo–Neftehimik Nizhnekamsk 3–0. Pisteen päässä Lukon perässä ovat lauantaina huilannut SaiPa sekä HIFK, joka kellisti HPK:n jatkoajalla 3–2. 3 1 1 1 10– 8 4 KHT ............ 2. erä: 26.42 Ville Vahalahti (Aaron Gagnon–Janne Niskala) 0–1. Naisten Mestiskarsinta lohko 1 RoKi – RJK 4 – 1 (2 – 0, 1 – 1, 1 – 0). KooKoo–Kärpät 2–1 (0–0, 2–1, 0–0) 1. Kouvolalaiset ovat sarjassa kuudentena kerättyään seitsemästä ottelusta 12 pistettä. erä: 16.03 Tuomas Vänttinen (Aleksi Laakso) 1–0 av. 5 1 1 3 20– 21 5 FoPS .......... Tappio oli viides peräkkäinen. D-Kiekko – VG-62, Kiekkokopla – KOOVEE, Hunters – KHT, PYRY – S-Kiekko, FPS – JHT. II-divisioona Pohjoinen YJK – TIHC 8 – 3 (2 – 2, 5 – 0, 1 – 1), KeKi – RaaheK 5 – 4 (2 – 1, 3 – 2, – 1), RoKi R – PaKa 6 – 2 (0 – 0, 2 – 2, 4 – 0), Lämärit – EtPo 5 – 10 (0 – 2, 2 – 5, 3 – 3). 4 2 2 13– 12 8 PYRY ......... B2-nuorten Mestiskarsinta lohko 1 Kajastus – KuKi HT 1 – 6 (0 – 0, – 5, 1 – 1), Ahmat – IPK 1 – 6 (0 – 1, 1 – 4, – 1), JPK – PyPo 6 – 16 (3 – 6, 1 – 5, 2 – 5), Jeppis – SKiekko 11 – 6 (5 – 4, 5 – 1, 1 – 1), HeKi – YJK 3 – 3 (1 – 0, 2 – 2, – 1). 3 1 2 8– 10 3 VG-62 ........ 1 1 6– 3 3 Cowboys .... –?Tasaisen mukavasti mielestäni onnistuin jokseenkin koko kesän. Jeppis latoi myös maaleja liukuhihnalta, kun S-Kiekko kaatui lauantai-illan myöhäispelissä 11–6 (5–4, 5–1, 1–1). 4 3 1 24– 11 9 Jukurit ....... Blues – HPK, Ilves – KJT, KalPa – JYP, Kärpät – Kuortane. Jeppiksen maaleista vastasivat Veeti Lehmuskallio 3, Linus Willman 2, Marcus Wikblad 2, Pyry Joutsen, Linus Sundqvist, Tobias Ahlskog ja Jussi Tormonen 1. Ennen tätä äskettäin päättynyttä kautta vain yhden superpesisottelun pelannut Elli Kattelus palkittiin vuoden lukkarina. 6 4 2 19– 10 12 Kärpät ........ 2 1 1 11– 11 3 HaU ............ RJK – Kärpät A, Cowboys N – Hermes. Rankkareilla voiton Lukolle ratkaisi Aaron Gagnon. Jäähyt: Pelicans 4x2 min=8 min, Lukko 3x2 min=6 min Torjunnat: Niko Hovinen Pelicans 4+12+2+2 =20 poissa 58.38–59.43, Ryan Zapolski Lukko 10+9+9+0=28 Yleisöä: 3206. 4 1 3 10– 20 3 SaPKo ........ Diskos karkasi toisessa erässä omille teilleen ja otti lopulta selvän voiton. 1 1 2– 1 2 Hermes ........ kerran pesäpallokenttien parhaana lukkarina. 2 1 1 19– 12 2 KuKi HT ....... Pelasimme Saksassa CHL-liigaa, sieltä Lappeenrannan kautta Kouvolaan, raportoi Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki. Nollan piti myös Ässien Andreas Bernard Kuopiossa. Virkiän ja itse asiassa koko sarjan tymäkkä tehopelaaja Janette Lepistö oli viikko sitten päättyneen kauden paras jokeripelaaja. 7 2 2 3 12– 18 8 HPK............ Naisten SM-sarja KalPa – Kuortane 5 – 4 (1 – 3, 2 – 1, 2 – 0), KJT – Blues – 5 (0 – 2, – 3, – 0), Ilves – HPK 1 – 2 (1 – 0, – 0, – 2), JYP – Kärpät 3 – (1 – 0, 1 – 0, 1 – 0). 1 1 3– 3 1 Ahmat .......... 2 2 8– 12 Ahmat ........ Ahmat – Jeppis, KuKi HT – JPK. 7 2 2 2 1 16– 19 12 TPS ............ erä: Maaliton. Pysyimme ensimmäisen kerran johtoasemassa rauhallisena loppuun asti, Mattila totesi. II-divisioona Keskimaa HeKi – KoMu HT 8 – 6 (4 – 3, 1 – 1, 3 – 2), Kronan – APV 6 – 1 (4 – 1, 1 – 0, 1 – 0), Jeppis – Virkiä 9 – 5 (4 – 1, 2 – 3, 3 – 1). 2 2 19– 4 6 YJK ............ Yleisöä: 4176. –?Eihän se ole paha asia, jos näin muistetaan, Joensuussa ensi kaudella pelaamistaan jatkava Jussila jutteli. 5 1 4 15– 18 3 LeKi ........... 2 2 12– 7 6 PyPo .......... –?Siinä oli meidän selviä merkkausvirheitä, joista KJT rokotti. erä: Maaliton. Mestis LeKi – RoKi 3 – (0 – 0, – 0, 3 – 0), KeuPa HT – Jukurit 4 – 2 (1 – 1, 1 – 1, 2 – 0). Kai se niin on, että en pahoin herpaannu missään vaiheessa kautta, Kohonen tuumi. 4 1 1 2 14– 16 5 LeKi ........... Kertaalleen osuivat Jens Östman ja Teemu Huhtala. 1 1 0– 8 Seuraavat ottelut: 27.9. Maalintekijöinä kunnostautuivat Petri Rahkala, Juho-Heikki YJK ratkaisi toisessa erässä Iso-Oja, Jaakko Huhtakangas ja kahdesti Sami Meriläinen. erä: 6.54 Niko Ojamäki (Valtteri Viljanen–Antti Kerälä) 0–1. Kaiken kaikkiaan erittäin hyvässä suunnassa kuitenkin ollaan, Seikkula päätti. Ajassa 56.11 Matti Kivisilta toi ylivoimamaalilla JHT:n tasoihin. erä: 53.30 Sakari Manninen (Antti Miettinen–Peter Leblanc) 2–2. Tuomas Jussila nousi hujauksessa kansalliseen pesistietoisuuteen vuonna 2008. Suomi-sarja IPK – KOOVEE 13 – 3 (4 – 0, 2 – 2, 7 – 1), KJT – JHT 2 – 3 (1 – 0, 1 – 0, – 3), Ketterä – KHT 3 – 2 (0 – 1, 1 – 1, 2 – 0), HCIK – PYRY 1 – 5 (1 – 1, – 3, – 1), AIK – VG-62 5 – (1 – 0, 1 – 0, 3 – 0), S-Kiekko – FPS 4 – 3 (1 – 0, 2 – 1, – 2, – 0, 1 – 0). Hannu Ranta ITÄMERI (STT) Sotkamon Jymyn kultajoukkueen 39-vuotias pesäpalloilija Toni Kohonen on kaikki urheilulajit huomioiden yksi parhaimmista ja osaamisensa säilyttäneistä urheilijoista maassamme. 1 1 3– 3 1 RJK .............. KRUUNUPYY (KP) IK Kronan aloitti vahvasti Keskimaan kakkosdivarin kotihallissaan. erä: Maaliton. SaPKo – Peliitat, Jukurit – TUTO H, Hokki – KeuPa HT, Jokipojat – JYP-Akat.. KUKI HT ..... Toisessa erässä YJK laittoi ison vaihteen päälle ja mätti peräti viisi osumaa torniolaisrysään. KooKoo piti Kärpät pois kuitenkin parhaalta maalintekoalueelta. Branderkin vietti kuuden pinnan iltaa lukemilla 2+4. 5 5 8– 34 Seuraavat ottelut: 29.9. toukokuuta 1993. Pelicans–Lukko vl. –?Olimme ottaneet opiksi. Nyt jo viidennen mestaruuden peräkkäin vieneellä Lapuan Virkiällä ei sen sijaan ole puutetta sen paremmin joukkuevoimasta kuin valioyksilöistäkään. Todella makea voittohan se oli, kun tullaan näin takaa ohi, Seikkula maiskutteli kolmea pistettä. 5 3 1 1 19– 8 11 HPK............ Liiaksi peli ajautuu kulmiin. erä: 31.17 Patrick Holland (Vojtech Polak–Santeri Saari) 2–1. 2 1 1 8– 10 3 K-Karhut .... 1 1 6– 16 S-Kiekko ...... Liigan maalitilaston kärkisijan jakava IFK:n Juuso Puustinen tälläsi komeasti ylivoimalla kauden viidentensä. Yhä hän häärää lautasen ääressä paremmin kuin kukaan muu –?Syöttömääräni pysyvät samansuuruisina kaudesta toiseen. 5 2 1 1 1 19– 18 9 Hokki ......... 6 1 1 4 10– 20 5 Seuraavat ottelut: 29.9. Voitto-osumasta vastasi Juuso Rajala, joka nosti nätisti yläkulmaan Aki Kangasmäen tehtyä pohjatyön. Yleisöä: 4541. Naisten mestaruusliiga: Pieksämäki-Kuusamo 2–3 (25–15, 19– 25, 22–25, 25–20, 14–10), LiigaPlokiWoVo 1–3 (25–23, 21–25, 23–25, 20–25) Seuraavat ottelut: 27.9. 2. 2 1 1 10– 7 3 Lämärit ...... Nuorten Mestis KJT – Ketterä 1 – 3 (1 – 2, – 1, – 0), FoPS – Blues Ak 2 – 5 (0 – 2, 1 – 1, 1 – 2), Vierumäki – Titaanit 6 – 1 (3 – 0, 2 – 0, 1 – 1), TUTO Hockey – K-Kissat 1 – 4 (0 – 0, 1 – 2, – 2), Hermes – Diskos 2 – 8 (0 – 1, 1 – 4, 1 – 3), Hokki – Jokipojat – 4 (0 – 2, – 1, – 1). 4 1 2 1 13– 10 7 Jokipojat .... Jeppis karkasi avauserän jälkipuoliskolla kolmen maalin karkumatkalle, joka kesti loppuun saakka. KooKoo yllätti Kärpät Joni Mäki-Petäjä (KP) Kalajoen JHT teki hienon nousun jääkiekon Suomisarjassa lauantaina keravalaisen KJT:n vieraana. Kaksi minuuttia ennen peliajan umpeutumista Tomi Gronoff iski niin ikään ylivoimamaalin Samuli Hietalan ja Juho Joki-Erkkilän tehdessä esityön maaliin. PIETARSAARI (KP) Jeppis Hockey löysi heti kakkosJeppis löysi tehot divarikauden avauspelissä tehot, kun se kaatoi yhden Keskimaan lohkon kärkiryhmään ennustetun Lapuan Virkiän 9–5 (4– 1, 2–3, 3–1). 2 1 1 7– 3 3 HCIK .......... Erityisen tyytyväinen Seikkula oli JHT:n pakkien oman pään lähtöihin. Erän loppupuolella KJT väsyi ja alkoi ottamaan jäähyjä, kalajokiset pääsivät kuskin paikalle. Virkiä tosin nousi toisessa erässä lukemiin 5–4, mutta kotijoukkueen tehomiehen Joshua Kossilan toisen erän viimeisellä minuutilla tekemä 6–4-osuma tuli hyvään paikkaan Jeppiksen kannalta. 1 1 4– 1 2 Cowboys N .. Kronan – Jeppis. 2 2 15– 9 6 K-Laser ...... 3. 5 2 3 13– 11 6 Jukurit ....... .. Toiviainen naisten paras Porin Carita Toiviainen palkittiin parhaana naispesäpalloilijana. 3. IPK ............. 4. 6 3 2 1 23– 15 13 HIFK ........... 4 1 1 2 11– 12 5 SaPKo ........ 5 2 1 2 11– 16 8 Kuortane .... Hän on myös miesten pesispörssin kaikkien aikojen kiistaton ykkönen. Kolmen pisteen iltaa viettivät Åsvik 2+1 ja Joonas Kaas 0+3. JÄÄKIEKKO LENTOPALLO PESÄPALLO RINGETTE TAITOLUISTELU KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 27.9.2015 11 URHEILU Helsinki: Kauden päätösristeilyllä palkitut: Superpesis: Vuoden miespesäpalloilija: Tuomas Jussila, Joensuun Maila Vuoden naispesäpalloilija: Carita Toiviainen, Pesäkarhut, Pori Vuoden pelinjohtaja, miehet: Mikko Korhonen, Sotkamon Jymy Vuoden pelinjohtaja, naiset: Jukka Liikala, Lapuan Virkiä Pudotuspelien arvokkain pelaaja, miehet: Jani Komulainen, Sotkamon Jymy Pudotuspelien arvokkain pelaaja, naiset: Saija-Maria Saari, Lapuan Virkiä Vuoden lukkari, miehet: Toni Kohonen, Sotkamon Jymy Vuoden lukkari, naiset: Elli Kattelus, Lapuan Virkiä Vuoden tulokas, miehet: Petrus Puputti, Alajärven Ankkurit Vuoden tulokas, naiset: Laura Jokinen, Kankaanpään Maila Vuoden jokeripelaaja, miehet: Hannu Kiukkonen, Jyväskylän Kiri Vuoden jokeripelaaja, naiset: Janette Lepistö, Lapuan Virkiä Kultakypäräpelaaja, miehet: Topi Kosonen, Pattijoen Urheilijat, Raahe Kultakypäräpelaaja, naiset: Janette Lepistö, Lapuan Virkiä Leijona-pelaaja: Toni Kohonen, Sotkamon Jymy Valmentajat: Vuoden valmennustiimi, miehet: Alajärven Ankkurit Vuoden valmennustiimi, naiset: Kankaanpään Maila Vuoden nuorisovalmentaja: Tuomo Ojala, Seinäjoen Maila-Jussit Pelaajien äänestämät parhaat: Kultainen maila, miehet: Tuomas Jussila, Joensuun Maila Kultainen maila, naiset: Carita Toiviainen, Pesäkarhut, Pori Kultainen räpylä, miehet: Tuomas Jussila, Joensuun Maila Kultainen räpylä, naiset: Emma Nieminen, Kirittäret, Jyväskylä Kultainen pilli: Matti Lähteenmäki, Loimaa Tilastovoittajat: Etenijäkuningas: Mikko Kanala, Vimpelin Veto Etenijäkuningatar: Virpi Hukka, Kirittäret, Jyväskylä Kärkilyöntitilaston voittaja, miehet: Tuomas Jussila, Joensuun Maila Kärkilyöntitilaston voittaja, naiset: Carita Toiviainen, Pesäkarhut Pori Lyöjäkuningas: Ossi Meriläinen, Kouvolan Pallonlyöjät Lyöjäkuningatar: Janette Lepistö, Lapuan Virkiä Paras kärkilyöntien onnistumisprosentti, miehet: Veli-Pekka Yli-Hirvelä, Seinäjoki Paras kärkilyöntien onnistumisprosentti, naiset: Carita Toiviainen, Pesäkarhut Pori Tehopelaaja: Henri Puputti, Vimpelin Veto Tehopelaaja: Janette Lepistö, Lapuan Virkiä Tuomaripalkitut Vuoden tuomari: Matti Lähteenmäki, Loimaa Vuoden otteluvalvoja: Mikko Valtonen, Ylöjärvi Vuoden ykköspesistuomari: Waltteri Uurasjärvi, Kankaanpää Vuoden nuorisotuomari: Aleksi Karttunen, Jyväskylä Parhaat nuoret pesäpalloilijat: Vuoden poikapesäpalloilija: Miika Anttila, Seinäjoen Jymyjussit Vuoden tyttöpesäpalloilija: Janette Lepistö, Lapuan Virkiä Vuoden pelinjohtaja, poikien Superpesis: Kari Kleemola, Vimpelin Veto Vuoden pelinjohtaja, tyttöjen Superpesis: Antti Vihtkari, Oulun Lipottaret Paras poikalukkari: Ville-Veikko Olli, Kankaanpään Maila Paras tyttölukkari: Elli Kattelus, Lapuan Virkiä Ykköspesiksen parhaat: Miesten Ykköspesiksen vuoden pelaaja: Ville-Pekka Jokinen, Oulun Lippo Pesis Naisten Ykköspesiksen vuoden pelaaja: Laura Karjalainen, Kajaanin Pallokerho Vuoden pelinjohtaja, miesten Ykköspesis: Markku Hylkilä, Oulun Lippo Pesis Vuoden pelinjohtaja, naisten Ykköspesis: Saku Komulainen, Kajaanin Pallokerho Vuoden ykköspesislukkari, miehet: Hannu Huuskonen, Oulun Lippo Pesis Vuoden ykköspesislukkari, naiset: Silja Syrjälä, Jalasjärven Jalas Pesäpalloliiton palkitut: Johtokunnan pytty: Jyväskylän Kiri, Aki Mikkonen, Helsinki Vuoden pesäpalloseura: Joensuun Maila Vuoden junioriseura: Mailajuniorit, Kankaanpää Vuoden lisenssiseura: Seinäjoen MailaJussit Nuorten kasvun tukijat: Petri Kejonen, Siilinjärven Pesis, Heikki Riikilä, Nurmon Jymy, Seinäjoki, Veli-Pekka Still, Napa-Pesis, Rovaniemi Vuoden tiedotuspalkinto: Kupperi+ Vuoden markkinointiteko: Imatran Pallo-Veikot Liiga: Sport–Blues 3–0 (1–0, 0–0, 2–0) 1. 5 2 1 2 20– 18 7 Vierumäki .. Keravalaiset tekivät kahteen ensimmäiseen erään kaksi maalia, kun Juuso Perttilä ja Jere Karjalainen onnistuivat laittamaan kiekon Juraj Hollyn selän taakse. Kolmannen erän alkuun JHT sai tärkeän kavennusmaalin, kun erää oli pelattu vasta 35 sekuntia. erä: 59.43 Teddy Da Costa (Juhani Tyrväinen) 1–1 im. Edvin Backlund torjui 40 kertaa kotijoukkueen maalilla. 1 1 2– 6 RaaheK ...... 5 2 2 1 11– 9 8 KalPa ......... 4 3 1 15– 6 9 JYP-Akat. 2 1 1 3– 7 3 KOOVEE ..... Puolustaja Nico Joki keräsi viisi syöttöpinnaa. Jussila kuulutettiin paitsi parhaaksi miespesäpalloilijaksi, myös parhaaksi sisäja ulkopelaajaksi. 1–2 (0–0, 0–1, 1–0, 0–0, 0–1) 1. Kaksi pistettä lähti Raumalle ja yksi jäi Lahteen 1–2-tuloksella voittomaalikisan jälkeen. Jäähyt: HIFK 2x2 min, Matt Generous 10 min=14 min, HPK 4x2 min=8 min Torjunnat: Kevin Lankinen HIFK 6+11+4+0 =21, Jere Myllyniemi HPK 6+10+10+1=27 Yleisöä: 7085. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Jussilasta vuoden pesäpalloilija Kohonen nousee aina estradille, Petrus Puputista vuoden tulokas KOUVOLA (STT) Jääkiekkoliigan sarjanousija KooKoo jatkoi hienoja otteitaan voittamalla sensaatiomaisesti puolustavan mestarin Kärpät kotihallissaan 2–1. 4 2 1 1 13– 11 7 KeuPa HT ... 7 2 2 3 12– 15 8 Sport ......... Kolme maalia mieheen laukoivat Riku Räty, Tommi Pöllänen ja Arttu Pikkarainen. SaPKo – Jukurit. 4 3 1 15– 8 11 Hokki ......... 7 2 1 4 15– 19 8 Pelicans ..... 1 1 6– 1 3 Jeppis ........ 2 2 16– 7 6 Soki ........... 5 2 3 17– 26 6 Diskos........ Jeppiksen ykkösnimi oli Kossila, joka avasi kauden keräämällä kuusi pörssipinnaa. Riku Brander teki kaksi maalia. 2 2 2– 20 Seuraavat ottelut: 27.9. III-divisioona Pohjoinen KUKI HT – PJK 8 – (1 – 0, 5 – 0, 2 – 0), OYUS – PyPo 6 – 7 (1 – 3, 3 – 1, 2 – 3), Kiilat – HaU 4 – 7 (1 – 0, – 5, 3 – 2), K-Karhut – SuPS 4 – 5 (3 – 1, 1 – 3, – 1), Cowboys – Soki 3 – 5 (1 – 1, 1 – 3, 1 – 1), TeKi – Ahmat 6 – 3 (2 – 2, 3 – 0, 1 – 1). 0– KoMu HT ... 3. 2 2 14– 11 6 TeKi ............ 1 1 6– 1 2 HeKi ............. Yleisöä: 3030 KalPa–Ässät 0–1 (0–1, 0–0, 0–0) 1. 2 2 7– 4 6 JHT ............ YJK:n maalissa Topi Palo sai nimiinsä 25 torjuntaa, kun virkaveljet toisessa päässä saivat kasaan 36 torjuntaa. 5 4 1 23– 10 14 K-Kissat ..... 5 5 3– 21 Seuraavat ottelut: 27.9. 1 1 1– 6 Seuraavat ottelut: 27.9. Ilves pyöritti Tampereella JYPiä lukemin 6–2. 2. Toni Kohosen ansiokas pesisura on ollut käsittämätön pitkä, sillä ensimmäisen pääsarjaottelunsa hän pelasi jo 2. 1 1 1– 6 JPK .............. JHT:n makea nousu voittoon YLIVIESKA (KP) Ylivieskan Jääkarhut jatkoi hyviä otteita jääkiekon II-divisioonassa ja voitti myös kauden toisen ottelunsa. Ilves–JYP 6–2 (3–1, 1–1, 2–0) 1. erä: 44.28 Antti Tyrväinen (Aleksi Mustonen–Konsta Mäkinen) 5–2, 55.12 Markku Flinck (Veli-Matti Vittasmäki– Eemeli Suomi) 6–2 yv2. 5 4 1 19– 10 14 TUTO Hockey 5 4 1 25– 11 12 KOOVEE ..... 3 3 29– 3 9 Ketterä ....... 5 5 34– 4 15 Blues .......... –?Energiasta oli ehkä vajetta. Vl-maali: Aaron Gagnon 1–2. HeKi ja YJK jakoivat pisteet maalein 3–3 (1–0, 2–2, 0–1). 4 3 1 20– 13 9 Ketterä ....... Kronan teki pelin hengen selväksi jo ensimmäisellä kympillä karaten 3–1-johtoon. kilpailu, Nebelhorn Trophy: Miehet, lopputulokset: 1) Elladj Balde Kanada 242,36 pistettä, 2) Max Aaron USA 222,94, 3) Konstantin Menshov Venäjä 218,14, 4) Florent Amodio Ranska 207,96, 5) Peter Liebers Saksa 204,41,... 1 1 8– 6 3 KuRy .......... 5 2 3 22– 26 6 Titaanit ...... IFK sai nopeasti kahden maalin johdon, mutta HPK nousi tasoihin. 2 1 1 9– 6 3 SuPS .......... Peli rupesi siitä kääntymään meille. Torniolaiset siirtyivät ensimmäisessä erässä nopeaan tahtiin jo 2-0 johtoon, mutta YJK ei tästä säikähtänyt, vaan tuli tasoihin vielä avauserän puolella Sami Markkasen ja Mika Hautamäen osumilla. 2 2 14– 5 6 EtPo ........... KOKKOLA (KP) Kokkolan Hermeksen nuorten taival Mestiksessä jatkui 2–8 (0– 1, 1–4, 1–3)-kotitappiolla Diskokselle. 5 1 1 3 18– 22 4 KJT ............ 6 1 2 2 1 13– 13 9 KalPa ......... 2 2 4– 4 2 YJK .............. Joonas Hatula sai kahdesti ja Elias Honkakoski kerran kiekon HeKin verkkoon. 2 1 1 3– 9 1 Kiekkokopla 2 2 0– 16 Seuraavat ottelut: 27.9. Yhden osuman tekivät Petteri Lappalainen, Akseli Jaatinen, Henri Räty, Mikko Nevalainen ja Juho Luttinen. 3. erä: Maaliton. Jäähyt: Sport 2x2 min=4 min, Blues 4x2 min=8 min Torjunnat: Mika Järvinen Sport 2+12+8=22, Kaapo Kähkönen Blues 10+7+5=22 poissa 57.04–57.37, 58.14– 60.00. 1 1 6– 8 Virkiä ......... 5 3 1 1 17– 14 11 Kärpät ........ Tämä titteli meni Joensuun Mailan 26-vuotias yleispelispesialisti Tuomas Jussilalle. 1 1 4– 1 3 RoKi R ....... erä: 20.45 Antti Tyrväinen (Teemu Rautiainen–Aleksi Mustonen) 4–1, 38.30 Valtteri Kemiläinen (Joose Antonen–Mikko Kalteva) 4–2. Päätöserässä Jeppis kaunisteli leveän kotivoiton. 2 2 24– 3 4 Jeppis .......... erä: Maaliton. Lähdimme maanantaina Oulusta. Pelin kaikki maalit syntyivät toisessa erässä. 2 2 5– 9 TIHC ........... LEKA–Riento, PerPo–VaLePa, KoVe–Tiikerit, Loimu– Sampo. 2 1 1 13– 13 3 K Haukat .... Virkiän pelinjohtaja Jukka Liikala palkittiin myös. 3 1 2 8– 20 3 KJT ............ 3 1 2 10– 13 2 S-Kiekko .... 4. Kronan ....... Vielä päätöserässä onnistui maalin laukomaan Kari Mattila. 2 2 7– 11 Kiilat .......... KooKoon veräjällä Frederic Cloutier torjui 33 kertaa, kun Kärppien virkaveli Iiro Tarkki selvisi 18 torjunnalla. APV:n Manu Vehniä tasoitti, mutta Jani Salmi, Kristian Åsvik ja Sami Leiviskä veivät maaleillaan Kronanin 4–1-taukojohtoon. 3 1 1 1 11– 9 5 AIK ............. –?Olihan tämä meille huikea ilta. 3–2 (2–0, 0–1, 0–1, 1–0) 1. Aina Porin Pesäkarhuissa pelannut Toiviainen murehtikin sitä, että Pori ei ole pystynyt pesiskultaa vuolemaan hänen peliuransa aikana. 6 3 2 1 19– 12 13 Ilves ........... RoKi ............. Pyhäjärven Pohti haki avausvoittonsa Alajärveltä, jossa JPK kaatui murskaluvuin 6–16 (3– 6, 1–5, 2–5). 4 1 3 13– 18 2 Hermes ...... erä: 48.40 Ari Gröndahl (Joonas Komulainen–Niclas Lucenius) 2–0, 57.37 Tuomas Vänttinen (Otto Karvinen– Jarkko Immonen) 3–0 tm. 2. 1 1 9– 5 3 HeKi ........... 5 1 1 3 12– 20 4 Ilves ........... 3 2 1 13– 7 6 D-Kiekko .... Oman pään lähdöt olivat vielä avauspelissä heikkoja, mutta nyt ne toimi. HIFK–HPK ja. 1 1 1– 2 Seuraavat ottelut: 27.9. Jatkoassa tahti tasaantui, mutta avauspinnat irtosivat APV:ltä maalein 6–1 (4–1, 1–0, 1–0). –?Se oli viikon pääteema ja hyvin se oli iskostunut pelaajille. Lauantaina Hermeksen maaleista vastasivat Väinö Nivala ja Joni Laukkonen. Pelicans oli jäädä tyhjin käsin, mutta Teddy da Costan tasoitus 17 sekuntia ennen loppua pelasti pisteen lahtelaisille. 3 1 2 10– 13 2 FPS ............ 7 3 2 1 1 18– 13 14 SaiPa ......... Vuoden 2015 paras miespesäpalloilija Kohonen ei silti ole. 6 3 3 16– 16 9 Tappara ...... Jokipojat .... Peliitat ....... 5 1 1 3 6– 21 3 KJT ............ JYP ............ 7 3 1 1 2 18– 16 12 KooKoo ...... Bernand torjui 20 kertaa patapaitojen 1–0-voitossa KalPasta. VampulaPieksämäki, LP Kangasala-Mesto, LP Viesti-Kuusamo, HPK-LiigaPloki Oberstdorf: Kv. Vaasassa Tuomas Vänttinen teki avausmaalin alivoimalla ja viimeisen tyhjiin, kun Sport voitti Bluesin 3–0. Hermekselle jälleen tappio Miesten mestaruusliiga: Etta–VaLePa 2–3 (23–25, 25–20, 25–13, 21–25, 11–15) Seuraavat ottelut: 27.9. Maaleja niistä oli peräti viisi. 4 2 2 14– 10 10 K-Vantaa .... 1 1 5– 9 APV ............ 5 3 1 1 28– 18 10 Blues Ak .... 2 1 1 8– 6 5 Hunters ...... 0– Muik H ....... Salmi oli Kronanin tehokkain 1+3 -pörssipinnalla. 4 1 3 16– 28 3 Hermes ...... 4 1 2 1 11– 14 5 TUTO H ...... SM-sarja: EKS–Helsinki 12–3, VG-62–RNK Flyers 2–35, NoU–LuKi-82 6–9. Ottelun jälkipuoliskolla Åsvik ja Leiviskä tekivät illan toiset henkilökohtaiset osumansa ja sinetöivät loppuluvut 6–1:en. 2 2 17– 9 4 PyPo ............ YJK kaatui tehottomuuteen, sillä vastustajan maalivahti Joonas Roiha torjui peräti 60 kertaa. KooKoon Jan-Mikael Juutilainen iski heti toisen erän alussa maalin edestä kiekon ohi Kärppien maalivahdin Iiro Tarkin. Henri Allen vastasi osumasta. erä: Maaliton. 4 2 2 7– 20 2 Seuraavat ottelut: 30.9. erä: 1.53 Miro-Pekka Saarelainen (Matt Generous–Arttu Luttinen) 1–0, 15.05 Juuso Puustinen (Mika Partanen–Lauri Taipalus) 2–0 yv. –?Se oli hieno yv-maali. erä: Maaliton. JHT:n päätöserän loppukirillä KJT taipui lopulta 2–3 (1– 0, 1–0, 0–3). Nollapelin pelannut Sport-vahti Mika Järvinen torjui 22 kertaa. 7 2 1 4 18– 21 7 Ässät ......... erä: 5.37 Eemeli Suomi (Markus Jokinen–Marcus Fagerudd) 1–0, 13.08 Markus Jokinen 2–0 av, 14.24 Jani Tuppurainen (Tuomas Pihlman–Joonas Nättinen) 2–1 yv2, 16.28 Joonas Vihko (Sami Sandell–Konsta Mäkinen) 3–1. Avauserässä maaleja hurjasteltiin lähes tasatahtiin, mutta toisessa erässä Jeppis repi ratkaisevan eron. KeKi ........... Jos jaotella pitää, niin katson ulkopelin olevan erityisen vahvuusalueeni, pelinlukutaidostaan kiitetty Jussila julisti. 3. Ylivieskan Kuulan kasvatti Tuomas Jussila palkittiin vuoden pesäpalloilijana, naisten superpesiksessä vastaavan tittelin sai Porin Carita Toiviainen. 7 2 1 4 10– 16 7 Blues .......... –?Ilman muuta se toi lisää uskoa ja helpotti meidän itseluottamusta. Kun KooKoon maalivahti Frederic Cloutier oli loistovireessä, kypsyi yllätys valmiiksi. 12) Valtter Virtanen Suomi 168,88. 2 2 8– 29 Seuraavat ottelut: 27.9. Kärkisijalle nousi Lukko, joka peittosi Pelicansin toisen kerran vuorokauden sisään. Jussila oli tyytyväinen palkintosateessa. 2. Jäähyt: KalPa 2x2 min=4 min, Ässät 4x2 min=8 min Torjunnat: Eero Kilpeläinen KalPa 9+8+8=25 poissa 59.09–60.00, Andreas Bernard Ässät 6+6+8=20 Yleisöä: 3281. 6 3 1 2 17– 13 10 JYP ............ Kärppien Jesse Puljujärvi sooloili ylivoimamaalin, mutta KooKoon Juuso Rajala teki heti perään voittomaalin Kärppien toisesta karkeasta puolustusvirheestä. Jäähyt: Ilves 5x2 min=10 min, JYP 5x2 min, Joose Antonen 10 min=20 min Torjunnat: Hannu Toivonen Ilves 8+5+7=20, Tuomas Tarkki JYP 8+6+9=23. Toinen erä oli kauden parhaimpia, iloitsi KooKoon päävalmentaja Petri Mattila. 5 1 3 1 15– 18 6 RoKi ........... KAUHAVA (KP) Ylivieskan Jääkarhut avasi lauantaina B2-junioreiden Mestiskarsinnan tasapelillä Kauhavalla. Soki – PJK. Pesäpallon päätösristeilyllä Kohonen palkittiin jo 12. 2. Kronan karkasi avauserässä Avausmaalista vastasivat Christoff er Holmbäck jo reilun minuutin pelin jälkeen. Jäähyt: KooKoo 1x2 min=2 min, Kärpät 2x2 min=4 min Torjunnat: Frederic Cloutier KooKoo 12+9+12=33, Iiro Tarkki Kärpät 1+8+9=18 poissa 58.44–60.00. Minulla on nyt hieman ristiriitainen olo kun olen tässä nyt juhlittuna ja joukkueemme muita jäseniä ei ole vierelläni, Toiviainen totesi. erä: 20.14 Jan-Mikael Juutilainen (Mika Koivisto–Mikko Alikoski) 1–0, 30.04 Jesse Puljujärvi 1–1 yv, 32.32 Juuso Rajala (Aki Kangasmäki–Mikael Kurki) 2–1. YJK avasi tasapelillä. Toinen perättäinen voitto nosti Ässät jumbosijalta ja jätti Bluesin peränpitäjäksi. Lataus oli alusta asti hyvä ja uskottiin omaan tekemiseen koko ajan, JHT:n valmentaja Timo Seikkula kertoi. erä: 0.49 Corey Elkins (Joonas Järvinen) 3–2. Blues – JYP, Kärpät – Ässät, Tappara – Pelicans, TPS – KalPa. Kehitettävää on hyökkäysalueelle menemisessä. Tuona vuonna hän oli voittamassa SM-kultaa Pattijoen joukkueessa. Lukko ......... 2 1 1 12– 12 3 OYUS ........
Nico Rosberg ja Lewis Hamilton palauttivat johtotähden keulille. Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan kauden 14/18 kilpailu: Aika-ajot: Moto2-luokka: 1) Tito Rabat Espanja, Kalex 1.52,232, 2) Alex Rins Espanja, Kalex 1.52,267, 3) Johann Zarco Ranska, Kalex 1.52,659, 4) Sam Lowes Britannia, Speed Up 1.52,672, 5) Takaaki Nakagami Japani, Kalex 1.52,780,...15) Mika Kallio Suomi, Speed Up 1.53,224, 16) Julian Simon Espanja, Speed Up (Kallion tallitoveri) 1.53,378. Toto (7-3-9): 1,29 1,10-1,35-2,01 2,52. Seinäjoki: SM-sarjan avauskierros: HäSu–TaUrSuk 2–12, RiUSuk–PSK Kupla 6–0, UrSuk–Diving-80 2–1, TaUrSuk– RiUSuk 3–1, PSK Kupla–UrSuk 5–2, HäSu–Diving-80 7–0. 100 vu: 1) Juho Porkkala SU-58 1.01,40, 2) Anttila 1.02,04. –?Jokainen lähtö pitää ajaa ensin, ennen kuin voittaja tiedetään”, suuryllätyksen arkkitehti Matti Nisonen naurahti. Toto (5-12-10): 1,79 1,374,16-6,17 16,96. Suomalaiskuljettajat olivat silti Suzukassa eri tunnelmissa: Bottas nautiskeli kolmossijastaan, Räikköselle kuudes tila oli pettymys. Taruntuuli johti alusta loppuun. Valtteri Bottas (oik.) kävi Nico Rosbergin ja Lewis Hamiltonin kanssa näyttäytymässä Suzukan korokkeella aikaajojen päätteeksi. Toisella nopealla kierroksellani tuli sitten punainen lippu, ja se oli siinä. Saaga S ei antanut johtaneen Jokivarren Kunkun rinnalla tippaakaan periksi, mutta lopulta ei kuninkaan ohi ollut 19,5-lopetuksessa asiaa. lähtö, Toto76-5 Toto4-1, sh 2100 m Villinmiehen Tammakilpa Finaali: 1) Taruntuuli/Esa Holopainen 26,8a (1,6), 2) Tähtituula 26,8a (55,63).3) Pramia 26,9a (17,05).4) Hollaus 27,3a (64,5). Toto4 voitto-osuus: 785,70. Kvjat säästyi loukkaantumiselta, mutta Red Bull romuttui. Mäntylälle kirjattiin sarjaa ylempänä 230 (100, 130). –?Kun auto on tasapainossa, ajaminen sujuu kuin tanssi. –?Oikein hyvä tulos. –?P--ka tulos, mutta minkäs sille voi, Räikkönen tiivisti. 100 vu: 1) Pollari 1.04,98, 2) Nea Nygård KUS 1.09,43. Se on hauskaa, Bottas kehui Williamsinsa teknisiä päivityksiä. 3) Shadow Woodland/Ulf Ohlsson (Reijo Liljendahl) 11,7a. lähtö, Toto76-2 TROIKKA-1, lv 1609 m Hopeadivisioonakarsinta: 1) Victory Bonsai/Mika Forss 11,7a (1,79), 2) Grain. Voittosumma kohentui 35?000 euron ykkösellä yli kymmenkertaiseksi. MM-sarjaa johtava Yamahan italialaistähti Valentino Rossi jäi kuudenneksi. Yksi oikullinen muuttuja Suzukassa on perinteisesti sää. 50 su: 1) Robin Söderholm VUS 38,59, 2) Ivar Nordman JS-PU 40,17. Ikäluokan valtiatar EL Catwalkilla ei ollut paras päivänsä ja se putosi johtavan rinnalta viidenneksi. 400 sku: 1) Pollari 5.37,13, 2) Liina Salin KUS 6.04,31. T13 50 vu: 1) Ina Pollari VUS 29,62, 2) Giorgia Pascutti JS-PU 31,27, 3) Wilma Elenius JS-PU 31,46. Toiseksi sijoittunut Erika Palosaari hävisi ainoastaan kaksi kiloa tulossarjallaan 37 (15,22). a Pascutti JSPU 1.05,55. Molemmissa ikäluokissa mestaruuden voittanut Koski kokosi 58 kilon sarjassa 115 (52, 63) kiloa, joista tempaus ja yhteistulos ovat 23-vuotiaiden piiriennätyksiä. Räikkönen kehui Ferrarinsa vauhtia. Toto (58-15): 2,57 1,46-1,65-2,98 6,04. –?Tämä oli vuoden päätavoite, ja siinä onnistuttiin, valmentaja-ohjastaja Esa Holopainen iloitsi. Parempi lähtöpaikka olisi kelvannut Räikköselle. 100 ru: 1) Niko Kuhna VUS 1.27,55, 2) Anttila 1.29,14. Toto (10-4-3): 9,96 2,10-3,182,02 57,51. –?En voi sanoa, että aika-ajo olisi ollut huono, mutta silti jäi vähän hampaankoloon. Kvjatin volttien vuoksi aikaajo päätettiin 36 sekuntia ennen loppua – juuri kun Räikkönen aloitteli nopeaa kierrosta. Kuula: 1) Ella Mäntylä VäVi 8,83, 2) Koskimäki 6,79, 3) Järvelä 5,29, 4) Paavola 4,54, 5) Syväkoski 3,78, 6) Elsa Peltola KP-V 0,46. Kilp. Kuula: 1) Mäenpää 7,39, 2) Paavola 7,17. T14 100 sku: 1) Giorgia Pascutti JS-PU 1.17,11, 2) Nea Nygård KUS 1.19,29, 3) Emilia Härkönen KUS 1.19,92. Kilp. Yhdeksänneksi sijoittunut GIF:n Jan Kaas kohensi ennätystään 18 minuuttia aikaan 2.41.53. 8. lähtö, lv 2100 m: 1) Oden Tilly/Jukka Torvinen 15,3a (1,83), 2) Bringhome The Gold 15,5a (38,78).3) Quick Nightmare 15,6a (31,15).4) Evelyn Sundance 15,7a (6,86).poissa: 10. 220000kr, 1) Mind Your Face/Erik Adielsson 11,6a, ... SM-maratonin tuloksia: Miehet (12): 1) Jaakko Nieminen JyvKU 2.26,29, 2) Mikko Tolonen OulPy 2.28,30, 3) Thjis Feuth TuUL 2.29,35, 4) Jukka Kero TuUL 2.30,42, 5) Henri Ansio 2.33,29, 6) Petri Juuti KU-58 2.36,50, 9) Jan Kaas GIF 2.41,53. Nyt auton ja kuljettajan yhteistyö toimi paremmin kuin kauden aikana kertaakaan, Salo kertoi. Toto4 voitto-osuus: 2,20. Hinzenbach: Kesä-gp:n karsinta, HS 94: 1) Gregor Schlierenzauer Itävalta 126,3 pistettä (hypyn pituus 89,5 m)...17) Janne Ahonen Suomi 112,6 (83,5)...20) Harri Olli Suomi 111,7 (83,5)...37) Ville Larinto Suomi 105,8 (81,5). 2. lähtö, Toto76-6 Toto4-2 TROIKKA-2, lv 2100 m Pronssidivisioonakarsinta: 1) Valentin Laday/Antti Teivainen 14,2a (2,35), 2) Frosty Vice 14,8a (13,65).3) Somolli Bowl 14,9a (27,3).4) Citius S 15,1a x (27,3). Suzuka: Formula ykkösten MM-sarjan kilpailu 14/19, Japanin gp: Aika-ajo (kierros 5,807 km): 1) Nico Rosberg Saksa, Mercedes 1.32,584, 2) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes jäljessä 0,076 sekuntia, 3) Valtteri Bottas Suomi, Williams –0,440, 4) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –0,661, 5) Felipe Massa Brasilia, Williams –0,753, 6) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari –0,763, 7) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull –0,913, 8) Romain Grosjean Ranska, Lotus –1,383, 9) Sergio Perez Meksiko, Force India ei aikaa 3. poissa: 2. Vain 3?000 euron voittosummalla kilpaan lähtenyt Neige du Pommier kiri Matti Nisosen tarkan ajosuorituksen päätteeksi ykköseksi ja jätti ikäluokan tähtitammat varjoonsa. Tampere: Rallin SM-sarjan kauden 6/6 osakilpailu: Yleiskilpailun lopputulokset: 1) Juha Salo/Marko Salminen Peugeot (SM1) 1.16.23,9, 2) Joni Nikko/Henri Arpiainen Mitsubishi (SM2) jäljessä 36,5 sekuntia, 3) Teemu Asunmaa/ Jonne Halttunen Subaru (SM2) –2.19,7. P15 100 sku: 1) Jere Kekola SU-58 1.05,75, 3) Viktor Thodin JS-PU 1.07,74. Sunnuntain kisa voi olla hyvin yllätyksellinen, koska sade vesitti perjantain harjoitukset. Naiset (11): 1) Laura Markovaara KU-58 2.47,27, 2) Riitta Paasio Esbo IF 2.48,13, 3) Anni Hemminki RovRR 2.54,50, 4) Elli Hemminki RovRR 2.57,35, 5) PiaMaria Grandell TuUL 3.03,03, 6) Mirja Vartiainen EspT 3.05,01. palk. 5) Regent Zet/Johan Untersteiner (Jarno Kauhanen) 12,4a. Tämä oli yksi hankalimmista lauantaista. lähtö, Toto76-4, lv 1609 m Kultadivisioonakarsinta: 1) Outlaw Merci/Hannu Torvinen 10,9a (3,89), 2) Stormysky 11,2a (3,82).3) Bret Boko 11,3a (4,27).4) Breedlove 11,7a (23,56). Troikka: 159,14. T15, moukari: 1) Siponen 51,70, 2) Vilma Paavola KP-V 31,39. Räikköselle jäi jossiteltavaa, sillä hänen toinen nopea kierroksensa päätösjaksolla loppui alkuunsa, kun Daniil Kvjatin ulosajo keskeytti session ennenaikaisesti. 3. Uuden auton hankkiminen, siihen perehtyminen ja kilpailukuntoon saattaminen teetti paljon työtä. lähtö, sh 2100 m: 1) Puharin Armas/ Tapio Perttunen 27,4a (9,96), 2) Aarteen Vilperi 28,0a (28,99).3) Pikku Hyvä 28,0a (5,61).4) Puikin Veto 28,1a (51,43). –?Vauhti oli hyvää koko päivän. P13 100 sku: 1) Jesse Anttila KUS 1.14,41. Toto (11-3-1): 131,27 8,92-2,042,01 203,17. Salo kruunasi voitolla uran yhdeksännen rallimestaruutensa ARAGON (STT) Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio ampaisee 15. 50000kr, 1) Global Security/Erik Adielsson 15,1a, ... Toto (4-2-9): 18,07 2,18-1,50-1,99 12,29. ruudusta sunnuntaina Moto2-luokan MM-osakilpailuun Espanjan Aragonissa. Maaliin saapui 11 miestä. Kaustinen 4,79. Bottas luottaa mahdollisuuksiinsa. Peugeot-kuljettaja Salo kruunasi tuoreimman mestaruutensa voittamalla yleiskilpailun Tampereella. 250000kr, 1) Global Money/Robert Bergh 11,6a, ... P9, moukari: 1) Niko Kaustinen KP-V 20,65, 2) Esa Koskinen KP-V 15,13, 3) Kimi Kaustinen KP-V 8,48. Ahonen, Olli ja Larinto selviytyivät sunnuntain kilpailuun. Tuolloin McLaren-kuljettaja lähti vasta 17. P13, moukari: 1) Viljami Paavola KP-V 31,73, 2) Eeli Pehkonen KuivA 30,78, 3) Aaro Kari KaWi 29,10, 4) Juho-Joel Mäenpää LaVe 29,03. ruudusta. 200 ru: 1) Lydman 2.58,94, 2) Nordman 3.24,97. 54 kg: 1) Jussi Autio SP-M, 8) Vili Honkaharju KT, 10) Jan Witick KT. T13, moukari: 1) Elisa Heikkala KP-V 41,11, 2) Aliisa Syväkoski KP-V 33,41, 3) Veera Koskinen KP-V 32,12. Menossa on tiivis harjoitusjakso; Raution kisa oli Antti-Roikolle lähinnä kilpailutuntuman säilyttämistä. –?Tulos oli siihen nähden pettymys, että olimme koko päivän hyvässä vauhdissa. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden 28-vuotias Nieminen otti ensimmäisen SM-kultansa ajalla 2.26.29. 200000kr, 1) Only The Winner/Björn Goop (Timo Nurmos) 12,1a, ... Lauantaina kuljettajat säästyivät sateelta, mutta sunnuntaina tilanne voi olla toinen. 5) Pascha Tilly/Jari Kinnunen 15,9a. Kiekko: 1) N. Kilpailut ajetaan sunnuntaina. 100 pu: 1) Juha Kollin VUS 59,30, 3) Kotomäki 1.01,74. Moto3-luokka: 1) Enea Bastianini Italia, Honda 1.57,755, 2) Miguel Oliveira Portugali, KTM 1.57,955, 3) Danny Kent Britannia, Honda 1.57,956. P12 100 vu: 1) Alex Lydman VUS 58,94, 2) Ivar Nordman JS-PU 1.13,45, 3) Teppo Jestoi KUS 1.15,50. Lappeessa kaikkien aikojen yllätys Lauri Järvinen Kalajoen Junkkarien Miika Antti-Roiko nosti Rautiossa yhteistuloksen 338 (143, 195) kiloa 20ja 23 -vuotiaiden pm-kisojen yhteydessä. Aika-ajon parhaat esiin. –?Kilpailu on pieni arvoitus. Reima Rautiainen, Luis Vasconcelos HELSINKI/SUZUKA (STT) Puheet Mercedeksen alamäestä formula ykkösissä osoittautuivat Japanin gp:n aika-ajossa ennenaikaisiksi. Toto (5-10-1): 5,83 1,70-2,401,45 22,23. Uuden seuran PPK:n 15-vuotias rautiolainen Eetu Salmela teki uransa toisessa kilpailussa varsin lupaavan voittotuloksen 140 (60, 80) 69 kilon sarjassa Tyttöjen sarjojen osalta kaikki osanottajat kilpailivat molemmissa painoluokissa ja poikienkin kohdalla ainoan poikkeuksen muodosti 23-vuotiaissa nostava Jani Heikkinen. Toto4 voitto-osuus: 2,70. Kuula: 1) Kankaanpää 13,36, 2) Syväkoski 7,70. palk. Suzukan reilun viiden kilometrin radalla ohittaminen on vaikeaa. –?Vuosi on ollut haastava. 11. Outlaw Merci laittoi kultadivisioonassa rataennätyksen uusiksi ja uusille sekuntiluvuillekin. Nico Rosberg ja Lewis Hamilton ovat vahvoilla. palk. Kiekko: 1) Koskimäki 25,67. Ilmajoki: OP-turnaus: P16, 30 kg: 1) Oliver Pada VV-V, 4) Aatu Karjalainen PK. Viisivuotiaiden suomenhevostammojen Villimiehessä suursuosikki piti pintansa. 36 kg: 1) Veeti Tuuri SP-M, 5) Erik Silm KT, 6) Jimi Witick KT. 400 sku: 1) Pascutti 5.20,24. Salolle mestaruus oli rallin yleisestä luokasta kahdeksas, yksi mestaruuksista on nuorten rallisarjasta. –?Singaporen gp:hen autoon ottamamme uudet osat auttavat nopeissa mutkissa. 2140m, 1. MotoGP-luokka: 1) Marc Marquez Espanja, Honda 1.46,635, 2) Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha 1.46,743, 3) Andrea Iannone Italia, Ducati 1.47,178, 4) Pol Espargaro Espanja, Yamaha 1.47,334, 5) Daniel Pedrosa Espanja, Honda 1.47,357, 6) Valentino Rossi Italia, Yamaha 1.47,492. Kolmanneksi ehtinyt Valtteri Bottas jäi kärjestä lähemmäs puoli sekuntia. Kallion espanjalainen tallitoveri Julian Simon oli 16:s. Kuula: 1) Koskimäki 9,02, 2) Wilma Korpela KP-V 5,85. 100 vu: 1) Roosa Mykkänen VUS 1.03,72, 2) Viitala 1.04,12, 3) So. P9, 45 kg: 1) Pyry Mäki-Hakola IlmajK, 3) Oiva Hyyppä KT. 33 kg: 1) Joonas Koivisto TurVM, 3) Tomi Hänninen KT. Kuula: 1) N. –?He näyttävät olevan taas normaalitasollaan ja vaikeasti lyötävissä, Bottas myönsi. Numerot ovat nyt 10,9a. Toto (6-5-9): 3,89 1,87-1,61-1,61 7,69. Mercedeksen ailahtelu viikon takaisessa Singaporen gp:ssä taisi olla yhden kisan työtapaturma. Paalupaikan lauantaina ajetuissa aika-ajoissa otti espanjalainen Tito Rabat, jolle Kallio hävisi vajaan sekunnin. Kiekko: 1) Koskimäki 12,62, 2) Syväkoski 8,91, 3) Paavola 7,52. Toto (11-3-12): 2,35 1,393,48-3,25 13,02. lähtö, sh 2100 m: 1) A.T. klo 16:00 Keskuskenttä Peli on parasta paikan päällä! Liput 10/5€ Liput ennakkoon VS. Kiekko: 1) Mäenpää 30,24, 2) Kari 29,89, 3) Pehkonen 28,03, 4) Paavola 23,64. Kuula: 1) Paavola 6,52. Troikka: 495,22. 200000kr, 1) Nadal Broline/Ulf Ohlsson (valmentaja Reijo Liljendahl) 11,6a. Viikko sitten Singaporessa romahtanut Mercedes miehitti Suzukassa eturivin, kun Rosberg kaasutteli paalulle 0,076 sekuntia ennen Hamiltonia. lähtö, TROIKKA-3, lv 2600 m Kyvyt Esiin divisioonakarsinta: 1) Quartam De Caelo/Seppo Markkula 17,2a (5,83), 2) So Clueless 17,2a (9,2).3) Classify Tof 17,4a (2,89).4) Fisher Jam 17,4a (9,67). 12. Aika-ajovauhti oli arvoitus, sillä Bottaksen kierrosmäärät jäivät perjantain harjoituksissa sateen vuoksi vähäisiksi. Toto (4-11-9): 2,46 1,36-2,16-1,43 12,86. Kuninkaat Valiodivisioonakarsinta: 1) Jokivarren Kunkku/ Santtu Raitala 22,2 (1,29), 2) Saaga S 23,2 (5,61).3) Camri 22,8 (24,35).4) Tuikun Poju 23,1 (17,63). 3. Kahdeksalla mestaruudella Salo nousi yleisen luokan SM-historian toiseksi menestyneimmäksi kuljettajaksi Sebastian Lindholmin rinnalle. aika-ajojaksolla, 10) Daniil Kvjat Venäjä, Red Bull ei aikaa. lähtö, Toto76-1, sh 2100 m Tähtidivisioonakarsinta: 1) Nopsan Vauhti/Hannu Torvinen 25,5a (2,46), 2) Vektorin Maine 26,0a (9,12).3) Costello 26,1a (3,29).4) Viksanteri 26,1a (19,12). Roukala paransi Rautiossa kaksi kertaa tempausennätystään voittaessaan 85 kilon sarjan 210 (94, 116) kilon kertymällä. M 100 sku: 1) Lauri Hatunen VUS 59,42, 3) Jere Kotomäki KUS 1.01,84. RK:n Jenna Koski ja Rene Roukala sekä KJ:n Jere Mäntylä nähdään lokakuun lopulla nuorten pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa Norjassa. Suoritus sai Bottaksen suun vehnäselle. lähtö, Toto76-7 Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m Villinmiehen Tammakilpa Finaali: 1) Neige Du Pommier/Matti Nisonen 13,7a (131,27), 2) Kiikku’s Chance 13,9a (5,44).3) Arctic Model 14,0a (9,06).4) Aester Von Bentz 14,0a (74,9). palk. Kuula: 1) Koskinen 7,65, 2) Viivi Korpela KP-V 7,58. Lokakuun alussa Liettuan Klaipedassa käytävissä nuorten EMkisoissa Suomea 23-vuotiaiden 105 kilon sarjassa edustavalle Junkkarien Jani Heikkiselle kirjattiin Rautiossa 293 (133, 160) kiloa. Hän oli aika-ajon kuudes. Toto4 voitto-osuus: 926,70. Vaikka Mercedes jätti aika-ajojaksoilla muut kauas taakseen, sunnuntain kisan marssijärjestystä ei kannata hakata kiveen. Toto76 pelivaihto 357142,60 e, voitto-osuus 4090,20 e. Yritän onnistua lähdössä, Räikkönen suunnitteli. T9, moukari: 1) Saana Koskimäki KP-V 17,45, 2) Jonna Järvelä KP-V 13,56, 3) Milla Paavola KP-V 12,52, 4) Anni Syväkoski KP-V 9,29. Bottas oli lyönyt korttinsa pöytään jo ajojakson alkupuolella. N 100 ru: 1) Milja Lahtinen KUS 1.25,29. 200 pu: 1) Pollari 2.48,38, 2) Pascutti 2.54,68. palk. Suzukan mutkissa renkaat joutuvat koville, joten niitä pitää pystyä säästämään. Toto4 pelivaihto 55603,80 e, voittoosuus 926,70 e. 50 su: 1) Hermanni Taimisto VUS 31,21, 3) Thodin 31,65. Auto on vakaampi. ulkop.: Elisa Heikkala KP-V 35,19. Voittajan kasvattaja-omistajavalmentaja Jyrki Jauhiainen on ohjastaja Nisosen tavoin kotirata Lappeen miehiä. Hän paransi ennätystään tasan kolmella minuutilla. Salon mestaruus varmistui jo ennen kisan loppua, kun hänen pahin kilpakumppaninsa Jussi Vainionpää ajoi ulos päivän toisella erikoiskokeella. AUTOURHEILU MÄKIHYPPY PAINI UPPOPALLO RAVIT UINTI YLEISURHEILU SUNNUNTAINA 27.9.2015 KESKIPOHJANMAA 12 URHEILU PYHTÄÄ (KP) Jaakko Nieminen ja Laura Markovaara voittivat odotetusti maratonjuoksun Suomen mestaruudet Pyhtäällä. Yritän taistella kympin sakkiin, Kallio kertoi. Bottas ja Räikkönen kehuivat autojensa vauhtia SU 27.9. T15 100 ru: 1) Emilia Kinnunen VUS 1.19,21, 2) Olivia Viitala KUS 1.20,95. 200 su: 1) Minttu-Marie Rasinpää SU-58 2.45,42, 2) Liina Salin KUS 2.46,88, 3) Pascutti 2.47,92. Red Bullin venäläiskuljettaja Daniil Kvjat ajautui noin 250 kilometrin tuntinopeudella ruohikolle, minkä jälkeen auto pyöri rajusti ympäri. eld Oliver 12,3a (18,26).3) Alex Von Bentz 12,3a (76,26).4) Fore Candy 12,4a (48,42). Nieminen ja Markovaara maratonin mestarit Kaustinen: KP-V:n syysheitot 26.9. 4. Aamulla oli paljon tehtävää, mutta säätömme olivat kuivaa keliä varten hyvät, Bottas kertoi. 2140m, 1. T11, moukari: 1) Terhi Kangastie LaVe 27,56, 2) Salla Koskimäki KP-V 26,09. 2140m, 1. Nieminen on Suomen vuositilastossa toisena Jussi Utriaisen jälkeen. Tuloksia: P15, moukari: 1) Rami Kankaanpää IlmK 46,12, 2) Atte Syväkoski KP-V 41,77. Lappeenrannassa kaviouralla nähtiin monta urheilullisesti komeaa suoritusta. EPA/FRANCK ROBICHON Bottas onnistui säädöissään Kvjatin voltit pilasivat Räikkösen aika-ajon Suzukassa SUZUKA (STT) Valtteri Bottaksella ja Kimi Räikkösellä ei ollut valittamista formula-autojensa suorituskyvystä Japanin gp:n aika-ajossa. vapaat harjoitukset: 1) Nico Rosberg Saksa, Mercedes 1.33,995, 2) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes jäljessä 0,297 sekuntia, 3) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull –0,502, 4) Valtteri Bottas Suomi, Williams –0,802, 5) Felipe Massa Brasilia, Williams –0,939, 6) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari –1,087, 7) Max Verstappen Hollanti, Toro Rosso –1,165, 8) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –1,227, 9) Romain Grosjean Ranska, Lotus –1,607, 10) Carlos Sainz Jr. 7. 200 ru: 1) Taimisto 2.46,12, 3) Niklas Nygård KUS 3.13,83. 6. Kaustinen 8,15. Suomenhevosten kovimman lähdön maalisuora oli puolestaan henkeäsalpaava, kun hallitseva ravikuningas ja -kuningatar iskivät yhteen. Räikkösen ajoitus ei toiminut Kimi Räikkönen yritti aika-ajon päätösjaksolla säästää nopeimman kierroksensa loppuun, mutta taktiikka mureni epäonneen. N, moukari: Kilp. 200 ru: 1) Alisa Ponomareva VUS 2.35,90, 2) Alexandra Pihlajamäki KUS 2.57,16. 200 pu: 1) Miko Kinnunen Uinti Tre 2.12,69, 3) Viktor Thodin JS-PU 2.51,06.. 6) Knows Nothing/Ulf Ohlsson (Reijo Liljendahl) 12,2a. SM1-luokan loppupisteet: 1) Juha Salo/ Marko Salminen Peugeot 132,5 pistettä, 2) Jussi Vainionpää/Mika Juntunen Citroën 92,0 pistettä, 3) Niko Veikkanen/ Arto Sirpoma Subaru 64,5 pistettä. 20/23 -vuotiaiden pm-nostot: Tytöt: 48 kg: 1) Vilma Rättyä RK 39 (16,23), 29 Erika Palosaari RK 87 (15, 22) 58 kg: 1) Jenna Koski RK115 (52, 63) 63 kg: 1) Fanni Niemelä KJ 123 (55, 68), 2) Helmi Nauha KJ 71 (31, 40) +75 kg: 1) Rebekka Roukala KJ 97 (47, 50) Pojat: 56 kg: 1) Janne Kähtävä KJ 65 (27, 38), 29 Sami Koski RK 54 (23, 51) 62 kg: 1) Joonas Nauha KJ 107 (47, 66), 2) Arttu Jäppinen KJ 105 (48, 57) 69 kg: 1) Eetu Salmela PPK 140 (60, 80) 77 kg: 1) Joonas Laurila KJ 151 (70, 81), 2) Joel Salmela KJ 108 ( 46, 62), 3) Jimi Palosaari RK 101 (46, 55) 85 kg: 1) Rene Roukala RK 210 (94, 116) 94 kg: 1) Jani Heikkinen KJ 293 (133, 160 Pk-sarjat: 94 kg: 1) Keijo Rättyä RK 215 (95, 120) 105 kg: 1) Miika Antti-Roiko RK 338 (143, 195) Miika Antti-Roiko työnsi 195 kiloa Lappeenranta Toto76 1. 2140m, 1. Voittajan omistaa raviurheiluun kovia satsauksia tehnyt Heikki Taipale, joka muutama vuosi sitten nousi otsikoihin myytyään Passeli-yrityksensä. Sarjatilanne: 1) TaUrSuk, Tampere 6p 15–3, 2) RiUSuk, Riihimäki 3p 7–3, 3) UrSuk, Helsinki 3p 4–6, 4) HäSu, Hämeenlinna 3p 9–12, 5) PSK Kupla, Espoo 3p 5–8, 6) Diving-80, Pietarsaari 0p 1–9. 5. Erika/Jani Ruotsalainen 28,3a (18,07), 2) Turtilo 28,3a (2,73).3) Vieheri 29,0a (15,78).4) Myrsky-Maire 29,3a (50,87).poissa: 10. Sitä on nautinto ajaa, Bottas kehui. 50 su: 1) Kiira Kangasniemi Virkiä 35,87, 2) Lakanen 38,00. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 2100 m: 1) Globe Linda/Sami Vehviläinen 15,7 (2,57), 2) Like You 15,0 (4,18).3) Maika’s Nightrun 15,5 (18,68).4) Rainbow Cherry 16,3 (26,29).poissa: 7, 14. Kolmannen aika-ajojakson ensimmäisellä vedollani ei tuntunut siltä. Nopsan Vauhti, Victory Bonsai ja Valentin Laday olivat reilut 4?000 euroa palauttaneen T76-pelin muut rastit. Tukholma: 2140m, 1. Räikkönen tosin nappasi vuoden 2005 Suzukan-voittonsa hurjan takaa-ajon jälkeen. 800 vu: 1) Pascutti 10.02,35. Erikan 12-vuotias, jo 180-senttinen veli Jimi kirjautti 77-kiloisena 101 (46, 55) ja palkittiin kahdella pronssimitalilla. Kallio tähtää kymppisakkiin Vaasa: VUS:n Vaasa-uinnit, tuloksia (voittaja ja sarjoissaan kolmen parhaan joukkoon yltäneet keskipohjalaisseurojen uimarit: T12 200 su: 1) Tara Korkiakoski VUS 2.52,02, 2) Wilma Lakanen KUS 2.57,88. 9. MM-sarjan pääluokassa eli MotoGP-luokassa paalupaikan nappasi espanjalainen Hondakuljettaja Marc Marquez. Antti-Roikon tavoin piirikunnallisessa kisassa nostanut tuore MM-mitalisti RK:n Keijo Rättyä kokosi 94 kilon sarjassa 215 (95, 120) kiloa. ulkop.: Julia Kivinen KP-V 45,39, Kiia Siponen ÄänekU 45,04. Toto (9-8-2): 1,83 1,36-5,46-3,69 38,78. Kiekko: 1) Manda Gullberg VIS 30,10. LAPPEENRANTA (STT) Yli 30 vuotta Lappeenrannassa ajettu suuri ravikilpa Villinmiehen Tammakilpailu ei tunne vastaavaa yllätystä, mikä tänä vuonna koettiin nelivuotiaiden lämminveristen mittelössä. Perusvauhti meillä on hyvä ja sen pitäisi kilpailussa riittää ihan hyvin. Hän painoi vajaat 98 kiloa ja tulee marraskuun lopulla kilpailemaan Texasin MM-lavalla 94 kilon painoluokassa. 10. Eniten mestaruuksia (13) on Kyösti Hämäläisellä. Hopealle juoksi Oulun Pyrinnön 36-vuotias Mikko Tolonen. Troikka: 177,07. Kierrosaika kesti kolmantena loppuun saakka. lähtö, Toto76-3, sh 2120 m Kuningattaret vs. Espanja, Toro Rosso 1,968, 11) Nico Hülkenberg Saksa, Force India 2,115, 12) Jenson Button Britannia, McLaren 2,179, 13) Marcus Ericsson Ruotsi, Sauber 2,204, 14) Daniil Kvjat Venäjä, Red Bull 2,299, 15) Pastor Maldonado Venezuela, Lotus 2,312, 16) Fernando Alonso Espanja, McLaren 2,365, 17) Sergio Perez Meksiko, Force India 2,435, 18) Felipe Nasr Brasilia, Sauber 2,924, 19) Will Stevens Britannia, Manor 5,658, 20) Alexander Rossi USA, Manor 5,824. ulkop.: Ella Mäntylä VäVi 8,37. Juniorien pm-nostoissa syntyi kaksi piiriennätystä, molemmat Raution Kisailijoiden Jenna Kosken saavuttamina. Toto (2-12-3): 1,60 1,38-6,372,69 53,40. Kiekko: 1) Kankaanpää 39,10, 2) Syväkoski 27,30. Kaustinen 7,11, 2) Salminen 5,48, 3) Koskinen 4,79, 4) K. Kaustinen 20,49, 2) Atte Salminen KP-V 14,25, 3) Koskinen 13,63, 4) K. Espanja, Toro Rosso, 13) Pastor Maldonado Venezuela, Lotus, 14) Fernando Alonso Espanja, McLaren, 15) Max Verstappen Hollanti, Toro Rosso, 16) Jenson Button Britannia, McLaren, 17) Marcus Ericsson Ruotsi, Sauber, 18) Felipe Nasr Brasilia, Sauber, 19) Will Stevens Britannia, Manor, 20) Alexander Rossi USA, Manor. Päivän Duo: 11-5, kerroin: 1172,55. Hänen vain 9-vuotias tyttärensä Vilma voitti piirinmestaruudet 48 kilon sarjassa kooten 39 (16, 23) kiloa. Pelivaihto 784611,40 e, yleisöä 1531. Kiekko: 1) Koskinen 18,89. 11) Niko Hülkenberg Saksa, Force India, 12) Carlos Sainz Jr. Hän juoksi elämänsä ensimmäisen maratonin, ja aika oli 2.28.30. YLÖJÄRVI (STT) Juha Salo nappasi jo uransa yhdeksännen rallin Suomen mestaruuden lauantaina Tampereella. Hän kaatui aika-ajon lopulla, mutta aiemmin tehty kierrosaika riitti ykkösruutuun
Tehtäviisi kuuluu kirjanpitoa, osallistumista raportointiin, tilinpäätöksiin ja budjetointiin sekä vaihtelevia taloushallinnon työtehtäviä. Lähetä vapaamuotoinen hakemus viimeistään 11.10. /työpaikat. Haemme Sähkö/automaatiotarvikemyyjää Olet kokenut ammattilainen tai urasi alussa oleva tulevaisuuden lupaus Tehtäviisi kuuluu • sähköja automaatiotuotteiden myynti • varaosamyynti ja asiakaspalvelu • uusasiakashankinta • projektien tarjouslaskenta Myymälä/ varastovastaavaa Tehtäviisi kuuluu • noutoja käteisasiakkaiden palveleminen • tavaran vastaanottaminen ja lähettäminen Tehtävissä menestyminen edellyttää • vastuuntuntoa ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn • pitkäjänteistä, myynnillistä ja tulosorientoitunutta asennetta • teknistä ongelmanratkaisukykyä • molempien kotimaisten kielten taito katsotaan eduksi Tarjoamme • vakituisen ja kokoaikaisen työsuhteen • paikan kasvavassa organisaatiossa • mahdollisuuden menestyä ja edetä uralla • mielenkiintoisen ja haasteellisen työn Arvostamme • ahkeruutta ja määrätietoisuutta • hyviä vuorovaikutustaitoja • kattavaa kokonaisuuden hallintaa Hae tehtäviä 9.10.2015 mennessä sähköpostilla info@ksaoy.. . 029 566 1240, fax 029 566 1241 Sivuvastaanotot Kannuksessa ja Kaustisella: Ajanvaraus Kokkolasta Sähköposti: etunimi.sukunimi@oikeus.. Voit olla junior, senior tai jotain siltä väliltä – kunhan olet hyvä tyyppi, nopea oppimaan ja haluat olla osana tiimisi onnistumista joka päivä. tai postissa S-Betoni Ab Oy, Långmossvägen 50, 68530 Lepplax. Etsimme: BETONIMYLLÄRIÄ Edellytämme: oma-aloitteisuutta ja päämäärätietoisuutta joustavuutta ja laatutietoisuutta suomen ja ruotsin kielen taitoa kokemusta alalta tai vastaavista tehtävistä luetaan eduksi Tarjoamme: mielenkiintoisen ja haastavan työn koulutuksen ja kursseja tarpeen mukaan kehittyvän työn tiimissä, jossa vaikutusmahdollisuuksia Lisätietoja Daniel Sundström, puh. Virastoposti: pohjanmaa.oikapu@oikeus.. 4–1 (SJ: Joonas Donskoi 1+1). www.projant.fi Projant Oy toimii yritysten strategian ja myynninkehittämisen sekä viestinnän parissa. Sijaisuuden kesto on 9 kk. | Anias puh. Palkkaus määräytyy Teknisten sopimuksen mukaisesti. klo 15 ja 19 Schaumansali Pietarsaari Hinta 30/25 Liput: www.lipputoimisto.. Kaipaako kattosi uusimista tai vanhan kunnostusta. M40: 1) Tönis Weber HT 1.23.18, 2) Niko Lassila VetU 1.24.15, 3) Kristian Lindqvist Falken 1.29.14, 4) Heikki Niininen VetU 1.35.25. (06) 868 0460 Fax (06) 868 0464 asianajotoimisto@sippola.inet.. ja henkilöstöä 7. Cu Au Zn Ag BOLIDEN KOKKOLA HAKEE Prosessinhoitajia Automaatioasentajaa Koneasentajaa Lisätiedot ja hakulomake: www.boliden.com 1900-luvun alussa Helsingin ratapihalla työskenteli parisataa ihmistä metallin kalskeessa, junia lastaten ja ohjaten. Eliittikisat pidetään ensi kesänä Lappeenrannan lisäksi Lapinlahdella, Kuortaneella, Lahdessa ja Joensuussa. krs, Kokkola Puh. Täytä hakemuksesi 12.10.2015 mennessä osoitteessa www.kpk.. tekninen johtaja Rune Hagström PL 87 68601 PIETARSAARI Lisätietoja antavat: Vt. AA, VT Mika Talviaro VT Rasmus Toivanen Ylivieskan sivutoimisto Valtakatu 4, 84100 Ylivieska PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch Eriksson Isokatu 17, 68600 Pietarsaari Puh. S-Betoni Oy on menestyvä ja laajentuva yritys Lepplaxissa. rmojen yhteistyökumppani. (06) 831 5083 Fax (06) 822 0415 kaitaluoma.koittola@asianajajat. M65: 1) Ari Heikkilä AV 1.41.35, 5) Eero Kainu Veteli 2.02.09. kpnet.com AA Hannu Kaitaluoma 0500 900 000 AA Juha Koittola 0400 764 276 Asianajotoimisto Hannu Laakso Kauppatori 2, 67100 Kokkola Puh. osakilpailu Ylikylässä 25.9. 9, 67100 Kokkola AA Kari Autio Puh. M, kävely: 1) Pekka Takala VetU 2.43.55. Pietarsaaren kaupungin teknisen palvelukeskuksen kaavoitusosasto hakee TOIMISTOARKKITEHDIN VIRANSIJAISTA Toimistoarkkitehdin tehtäviin kuuluu kaupungin maankäytön suunnittelua, yleisja asemakaavojen laatiminen, toimialan lausuntojen valmistelu sekä osallistua rakennusvalvontaviraston piirustusten tarkastukseen. AA Osmo Sippola Asianajotoimisto Talviaro Oy Rantakatu 21, Kokkola Puh. NHL:n harjoitusotteluja: Philadelphia–NY Islanders 5–2 (NYI: Christopher Gibson 16/20 torjuntaa), New Jersey–NY Islanders 4–2, Montreal–Chicago 1–5 (C: Ville Pokka 0+1), Tampa Bay–Florida 4–1 (F: Jussi Jokinen 0+1), Toronto–Buff alo 4–6, Winnipeg–Edmonton ja. Lisätietoja tehtävistä antaa tj. Toimi heti! MYYNTI 02 2590 200 Ultimate 8 Pro Plus Inverter 295 € Norm. HYÖDYNNÄ KOTITALOUSVÄHENNYS. JÄÄKIEKKO SUUNNISTUS YLEISURHEILU KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 27.9.2015 13 URHEILU Vimpeli: Windal puolimaraton 26.9. 0400 660 444 UUTTA KOKKOLASSA! Turvallinen, lämmin vartioitu halli 800 m² veneille, asuntoautoille, harrasteautoille. COLUMBUS (STT) Columbus Blue Jacketsin harjoitusleirillä näyttöjä kyvyistään antanut Antti Pihlström ei saanut NHL-sopimusta. Liitä hakemukseen palkkatoivomus ja CV. Olemme teollisuuden, konerakentajien, erilaisten suunnitteluja projektitalojen sekä asentajien ja asennus. Wartti-Windal, T8: 1) Ellinor Skog Falken 2000 m. (06) 8352 340 Fax (06) 8352 342 Gsm 0400 566 296 www.hlaakso.. ILMALÄMPÖPUMPPU Lovestories Lovestories by Young Russian Ballet Lauantai 10.10. PALVELUKSEEN HALUTAAN ASIANAJOTOIMISTOT SEKALAISET KONSERTIT KULTTUURI MYYTÄVÄNÄ KIINTEISTÖT PALVELUHAKEMISTO. Haemme TALOUSHALLINNON AMMATTILAISTA äitiyslomansijaiseksi monipuolisiin taloushallinnon tehtäviin konsernin keskushallintoon Kokkolaan. . Michael Westman, puh. Haemme vakituiseen työsuhteeseen Kokkolaan KUORMAUS/ASENNUSNOSTURIN KULJETTAJAA sekä NOSTURIALAN AJOJÄRJESTELIJÄÄ • Vaatimuksena BECE kortti • aikaisempi työkokemus alalta sekä itsenäistä ja oma-aloitteista otetta työhön. Tarkemmat tiedot hakemisesta ja työtehtävistä Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj –konsernin päätoimialat ovat julkaisuliiketoiminta, painoja jakeluliiketoiminta sekä digitaalinen liiketoiminta. 3–4 (E: Lauri Korpikoski 1+1), Calgary–Vancouver 4–1, Anaheim–Los Angeles 2–1 (A: Sami Vatanen 0+1), San Jose–Arizona ja. Seuran nettisivuilla kerrotaan, että Pihlströmille ei NHL-sopimusta HELSINKI (STT) Lappeenranta palaa yleisurheilun kotimaiseen Eliittikisasarjaan ensi kesänä, tiedottaa Suomen Urheiluliitto. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja oma-aloitteisuutta. Tarjoamme haasteellisen ja mielenkiintoisen työn, kattavan perehdytyksen ja viihtyisän työympäristön. Työhakemuksen voi jättää myös yrityksen kotisivuilla www.kuljetusliikerlindell.com Lisätiedot Satu Häkkinen 040-7299909, Robert Lindell 0400 265 295. peltisepäntaidoilla. hakukoneoptimointiin. Korkeana teknologiana se on osa nurmen alla soivaa konserttia, kaikkia aisteja puhuttelevaa nykytaidetta ja nopeaa globaalia tiedonvälitystä. 029 566 1270 Fax 029 566 1289 Palvelua myös ruotsinkielellä PIETARSAAREN TOIMIPAIKKA Kanavapuistikko 1, 68600 Pietarsaari p. M kunto: 1) Tero Rauma Kokkola 1.44.52. M70: 1) Antti Rautio TU 1.59.20, 2) Eero Fränti Kokkola 2.00.55. Lappeenranta oli edellisen kerran mukana Eliittikisasarjassa vuonna 2012. M50: 1) Bo Lönnbäck Hop-Hap-Team 1.23.49. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Asianajotoimisto Kaitaluoma & Koittola Oy Isokatu 5, Kokkola, Puh. Kielitaitovaatimuksena on hyvä kirjallinen ja suullinen suomen ja ruotsinkielen taito. 050 4446 422 tai Matti Salonen, puh. Yrityksen toimenkuvaan kuuluu betonin myyntija toimitus. seurakunnat ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Nyt kolina on kaikonnut, vaikka tällä paikalla Helsingissä työskentelee moninkertainen määrä ihmisiä – uutisten, musiikin ja nykytaiteen parissa. Ihmisten tarpeet muuttuvat, ja ideat sekä materiaalit uudistuvat kohtaamaan tulevaisuuden tarpeet. Lappeenranta Eliittikisasarjaan Pihlström on vapautettu koesopimuksestaan. Tulokset: Miehet: 1) Kimmo Lassila VetU 1.22.10, 2) Jouni Laakso SSU Triatlon 1.36.11, 3) Sami Majuri Alavus 1.41.57. 010 322 5860 Fax 010 322 5869 www.lakineuvo.. (06) 8242 350 Telefax (06) 8242 395 Gsm 0400 566 295 anne.makela@asianajaja.kpnet.com Asianajotoimisto Sippola Oy Ristirannankatu 7, 6. 010 325 4000 Telefax 010 325 4009 KESKI-POHJANMAAN JA POHJANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO KOKKOLAN TOIMIPAIKKA Torikatu 40, 67100 Kokkola Puh. Tulevaisuutta ei voi tarkkaan ennustaa, mutta tiedämme, että myös tulevaisuudessa ihmiset tarvitsevat metalleja. KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Kari Autio Pitkänsillankatu 37 as. YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 3 A 10, 84100 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala AA Mika Keskitalo OTM Tiina Jyrinki Puh. Leijonien monivuotinen luottohyökkääjä Pihlström, 30, solmi koesopimuksen Columbuksen kanssa syyskuun alussa ja yritti paluuta NHL-liigaan. Toimi täytetään mahdollisimman pian, kuitenkin syksyn 2015 aikana. Edellytämme sinulta soveltuvaa talousalan tutkintoa ja kokemusta. euroa. M55: 1) Jukka Kitinprami Raahe 1.28.07, 4) Raimo Jääskä KU 1.38.56, 6) Raimo Sillanpää VetU 1.43.29. Kausija vuosipaikkoja. ETSIMME KAAVOITUSKOKEMUSTA OMAAVAA ARKKITEHTIÄ TAI ARKKITEHTIYLIOPPILASTA. Toshiban tekniikka. RANNIKON KATTOSANEERAUS OY MYYNTI JA ASENNUS JARI 040-5690879 rannikonkatto@gmail.com KUNTOKARTOITUS JA HINTA-ARVIO VELOITUKSETTA KUN TARVITSET PELTISEPÄNPALVELUJA SOITA ROHKEASTI JA KYSY LISÄÄ. tekninen johtaja Rune Hagström 044 785 1463 Asemakaava-arkkitehti Pekka Elomaa 044 785 1230 Kuoreen tunnus ”Toimistoarkkitehdin sijainen”. ilikatot katon pohjatyöt, lisäeristykset korjaus ja asennustyöt listat piipun pellitykset läpiviennit kattoturvatuotteet sadevesijärjestelmät ym. (06) 8349 440 Fax (06) 8349 441 lakimies@kariautio.. Kaikki peltityöt yli 20v. C-rata 2,5 km (16) 1) Simola Maisa HT 28.59, 2) Rannila Venla VetU 29.22, 3) Rannila Tanja VetU 29.32. Asianajotoimisto Anne Mäkelä Torikatu 35 B 11, 67100 Kokkola Puh. Hallitset taloushallinnon ohjelmia ja kykenet itsenäiseen työskentelyyn. Konserni työllistää vakituisesti noin 214 henkilöä ja budjetoitu liikevaihto vuodelle 2015 on noin 28,5 milj. Hakemukset 30.9.2015 mennessä. Myös irtaimistovarastoja. rakennuspellitykset Katso ehto. Rajoitettu erä. Hakemukset todistusliitteineen toimitetaan postitse viimeistään 16.10.2015 osoitteeseen: Tekninen palvelukeskus / Vt. B-rata 4.0 km (27): 1) Simola Harri HT 37.05, 2) Koivukangas Erkki KoS 38.22, 3) Byggningsbacka Johan Brahe 38.25, 4) Känsäkoski Harri KP-V 38.49, 5) Lerssi Mitri KP-V 42.06, 6) Hietalahti Heikki HT 42.14. Työt alkavat heti. Tarjoamme asiakkaillemme ulkoistettua verkkoasiakaspalvelua – ja toiminta verkon puolella jatkaa kasvuaan! Nyt haemme Ylivieskaan vakituiseen työsuhteeseen useita VERKKOASIAKASPALVELIJOITA palvelemaan asiakkaidemme verkkosivuille Perusominaisuuksiasi ovat palvelualttius, hyvät tietotekniset taidot, valmius itsenäiseen työskentelyyn sekä kyky ilmaista ja välittää tietoa sujuvasti eteenpäin. Halsua: Perhonjokilaakson Yöcupin 1. Johannes Piirto piano Sakari Oramo johtaja KONSERTTI Liput: 23€ 18€ 10€ Ennakkomyynti: www.orkesteri.kokkola.fi La 3.10.2015 Snellman-sali 19.00 Vingenkatu 18, Kokkola KONSERTTIINTRO 18.15 LINJA-AUTOKULJETUS KAUSTINEN, Pelimannitori klo 17.30 (5 €) Nostopalvelu R.Lindell Oy on nostopalveluita, kuljetuksia sekä kurottaja palveluita tarjoava yritys. Naiset: 1) Merja Honkonen-Pohjonen PK 1.36.23, 2) Jaana Niininen VetU 1.43.32, 3) Airi Kentala TU 1.43.53, 4) Linda Löfbacka Falken 1.51.12. 040-727 3960. M45: 1) Olavi Kunelius 1.25.26. N40: 1) Sanna Honkonen KyKy 1.56.26, 2) Katja Rimpioja TU 1.59.20, 4) Inkeri Koivumäki VetU 2.13.23. EPÄILETKÖ KATTOSI KUNTOA. 050 4446 421 Kokkolan Sähkö ja Automaatio Oy on sähköja automaatiotuotteiden erikoisliike. Myymme tunnettuja merkkituotteita ja olemme edustamiemme tuotteiden asiantuntija. M, pyöräily: 1) Taisto Keisala SoSi 41.08, 4) Tomi Puumala Kokkola 44.19, 7) Urpo Nykyri RK 12 1.28.16. Palkanlaskentakokemus katsotaan eduksi. Takuu 2v. Tampereella järjestetään Ruotsi-ottelu syyskuussa. Löytyykö sinulta myös kiinnostusta digitalisaatioon, some-kanaviin, verkkoviestinnän työkaluihin tai esim. Tampere ei sen sijaan jatka sarjassa ensi vuonna. www.niittykatu1.. (06) 723 5944 www.cheriksson.. Metalli ei ole kadonnut. Näppäilet sujuvasti suomea, osaat toimia joustavasti osana tiimiämme ja pystyt työskentelemään usean eri asian parissa samanaikaisesti. 800€. sähköpostilla daniel.sundstrom@s-betoni.. 029 566 1260, fax 029 566 1269 VAASAN TOIMIPAIKKA Vaasanpuistikko 20 B, 65100 Vaasa p. MEILTÄ MYÖS: konesauma ja pro. N, kunto 1) Tiina Rauma Kokkola 1.52.11. Schaumansalin infopiste tai sprakexpressen@hotmail.com Puh. A-rata 5.2 km (17): 1) Löfbacka Sami KP-V 37.46, 2) Finnilä Sami VetU 44.12, 3) Lerssi Juha KP-V 45.07, 4) Pesola Pasi KP-V 45.10, 5) Tikkakoski Mika VetU 48.55, 6) Lahtinen Tero VetU 49.06. 040 681 0080 Palveleva puhelin 01019 0071 su-to klo 18-01 pe-la klo 18-03 Paikallisverkko-/ matkapuhelinmaksu Palveleva netti Ev.lut. Lisätietoja antaa talousjohtaja Krister Höglund, 050 598 2012, krister.hoglund@kpk.. Viime vuoden liikevaihto oli 2,3 milj
SUNNUNTAINA 27.9.2015 KESKIPOHJANMAA 14 Pilvisyys lisääntyy ja sadekuuroja tulee melko yleisesti +23 +16 +19 +16 +24 +25 +28 2 3 5 5 6 8 Tänään klo 15 Huomenna klo 15 +11 +11 +11 +11 +12 +11 +9 +9 +10 +9 +11 +8 (+6) (+9) (+6) (+6) (+6) (+9) (+6) (+6) (+5) (+9) (+5) (+6) (+5) (+9) (+6) (+5) 7 6 SUNNUNTAINA MAANANTAINA TIISTAINA +7 +7 +8 10 +8 10 12 11 11 13 13 14 13 +6 +6 +7 +9 +6 +9 10 +8 10 +8 13 12 13 +8 +7 +9 10 +8 +9 12 +9 11 +9 13 11 14 9 9 7 5 8 8 10 8 7 4 6 Los Angeles 31 Bangkok 31 Buenos Aires 18 Chicago 24 Edmonton 12 Johannesburg 26 Miami 32 Montreal 24 New Delhi 32 New York 23 Peking 26 Sydney 18 Tokio 24 Vancouver 15 Merisää eilen klo 15 Ulkokalla +12 WSW 8 m/s Kallan +12 WSW 7 m/s Tankar +12 SW 8 m/s Valassaaret +13 WSW 6 m/s Meriveden korkeus Oulu +9 cm Raahe +6 cm P:saari +4 cm Vaasa +1 cm Su 27.9. Riehujat heittelivät majoitusyksikköön saapuvia turvapaikanhakijoita päin kiviä ja ilotulitusraketteja. Tarkemmin yhteystietoja www.kp24.. Grayn mukaan jopa tieteellinen materialismi tavallaan vapauttaa valinnoista ja oikeuksista. Se voittaa painovoiman, leijuu ja liikkuu jossain maan ja taivaan välillä, vapaammin ja sulokkaammin kuin tanssija koskaan voi. Tiedon mukanaan tuomasta valintojen runsauden maailmasta on mahdollista jos nyt ei luopua, niin ainakin vähän hellittää nousemalla ahdistavan valintapakon yläpuolelle. Suomessa kuulee joskus ihmisten puhuvan nostalgisesti ajasta, jolloin oli kaksi televisiokanavaa ja presidenttinä Kekkonen. Me emme siis ole vapaita. Totalitarismi ei ole sama asia kuin viaton vapaus valinnoista. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. Mystikot ovat aina paenneet valintojen maailmasta. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. (Ylivieska). Esimerkiksi Ruotsilla on Irakin kanssa sopimus, jonka mukaan Ruotsi voi palauttaa kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat Irakiin vastoin turvapaikanhakijan tahtoa. ISSN 0788-8325. Hän nostaa esiin aivan toisenlaisen vapauden ajatuksen, sellaisen, joka ei ole vain oikeuksia ja valintoja. 10 11 9 9 9 10 9 12 11 12 10 9 6 La 3.10. Entä jos se olisikin vapautta jatkuvan valitsemisen taakasta. Koko ajan saa olla valitsemassa ihmisenä, kuluttajana ja kansalaisena. Sen sijaan Tornioon perustettu järjestelykeskus näyttää Nergin mukaan riittävän turvapaikanhakijoiden rekisteröintiin eikä toista keskusta tällä hetkellä suunnitella. Oxfordin politiikantutkimuksen professori John Gray yllättää uudessa kirjassaan. Voi olla, ettei se ole hyvä elämänohje tässä maailmassa ja varsinkaan käytännössä, mutta se on fi losofi nen kanta, jota sopii miettiä. 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. Gray tunnustaa myös mahdollisuuden nousta tietoiseen viattomuuteen. /KPyhteystiedot Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. 12 12 12 12 12 12 12 12 12 13 10 11 8 Ke 30.9. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Marionetin elämä ei ole orjuutta, koska se ei tiedä, että sitä ohjataan. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Poliisi pyytää kuvia ja videoita yön tapahtumista. Vapaus määrittyy oikeudeksi tehdä mitä haluaa, olla mitä tahtoo, hankkia mitä huvittaa. Hinnat sis alv. Marionetti leijuu jossain maan ja taivaan välillä. Harvempi silti haluaa takaisin yhden totuuden maahan. Osa heistä on lähtenyt vapaaehtoisesti, ja osan on palauttanut Suomen valtio. Muusikko ja liikemies Mato Valtonen sanoi Arto Nybergin ohjelmassa, että demokratia on rikki: meillä on vain oikeuksia eikä enää velvollisuuksia. Keskilevikki LT2014 22 407 kpl. Mitä enemmän vaihtoehtoja, sen parempi. Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. Se tuo ihmisen elämään määräävät lait, kaavat ja pakot. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Tanssija kertoo nuken, marionetin, olevan todella vapaa, yhtä liikkeensä kanssa, aina tekemisen keskipisteessä. Mutta fi losofi sesti ottaen on mahdollista haluta olla valitsematta ja tuntea itsensä juuri siksi vapaaksi. 11 11 11 10 11 11 11 13 11 13 11 11 8 Pe 2.10. Siis oikea vapaus. 14 14 14 15 15 14 14 15 15 15 14 15 12 To 1.10. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). Nergin mukaan neuvottelut sopimuksesta käydään kuitenkin Suomen ja Irakin välillä. Asiat olivat yksinkertaisia silloin. PUHEENAIHE Kari Salminen palaute@ lannenmedia.. alv 24%). Kiinalaiset taolaiset viisaat reagoivat maailman ja elämän virtojen muutoksiin tekemättä valintoja, punnitsematta vaihtoehtoja. Kuten marionetit, ne elävät isompien voimien ohjailemina, mutta ne eivät ole itsetietoisia. Yksi oli pukeutunut äärijärjestö Ku Klux Klanin asuun. Turvapaikanhakijoiden määrä ei ole laskemassa Vastaanottokeskuksia tarvitaan viikoittain ”noin viisi” LAHTI (STT) Poliisi kääntyi lauantaina kansalaisten ja median puoleen saadakseen selville, ketkä mellastivat turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikön luona perjantain vastaisena yönä. /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Jorma Kuuluvainen ei usko, että turvapaikanhakijoiden määrä lähiaikoina laskisi. Eläinten ja marionettien elämä ei ole orjuutta, koska orjuus edellyttää tietoisuutta toisesta vapaudesta, siitä jossa vastuu tekemisistä ja valinnoista on kokonaan itsellä. Ulkoministeriö vastaa neuvotteluista Irakin kanssa. 10 11 10 10 10 10 9 12 10 12 10 9 6 Su 4.10. 020 750 4400 PIETARSAARI Jaakonkatu 13, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. Hänen mukaansa Irakiin on jo nyt pystytty palauttamaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita. Paikkoja arvioidaan tarvittavan tällä haavaa päivittäin noin 500 tulijalle. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). (luetaan ma-pe klo 8-14). Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. kestotilaus 291 e/vuosi (mikäli erissä, laskutuslisä 2 e/erä), määräaikaistilaus 334 e/12 kk. COLOURBOX Vapaaksi valinnoista, nyt Vapaus määritellään yleensä oikeudeksi tehdä mitä haluaa ja olla mitä tahtoo. John Gray on tehnyt piinaavan hankalasta aiheesta ajatuksia herättävän kirjan nimeltä The Soul of the Marionette (Allen Lane 2015). Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (sis. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. Kansliapäällikkö Nerg sanoo, että Suomi on aloittanut neuvottelut palautussopimuksesta Irakin kanssa. Vaikka nukkea ohjataan, se ei tiedä sitä, joten se ei myöskään ahdistu. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Suomeen on saapunut tänä vuonna noin 15?000 turvapaikanhakijaa. Turvapaikanhakijoiden määrä näyttää viime päivinä tasaantuneen. Grayn mukaan marionettien, luontokappaleiden ja joidenkin fi losofi s-uskonnollisten koulukuntien vapaus ei ole ”vapautta valita” vaan ”vapautta valinnoista”. Kovana uskontokriitikkona ja uusateistina tunnetun Sam Harrisin teos Free Will (2012) oli hämmästyttävää kertomaa siitä, että vaikka ihminen tuntee olevansa vapaa, hänen koko elämänsä on itse asiassa määrätty luonnonlakien voimalla. Mystikot ovat aina paenneet valintojen maailmasta. Nykyään ihmiset ovat omineet itselleen kaikenlaiset vapaudet. Tästä syystä ihmiset näkevät eläimet vapaina olentoina. Jollet saanut lehteä: soita maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24t/vrk) Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Kalajoentie 4, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus Puh 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. Se on kahmimista, kulutusta, valintojen moninaisuutta ja jatkuvaa päätöksentekoa omaksi edukseen. alv 24%). Gray huomaa ajatuksiinsa sisältyvät vaarat. Ilmoitushinnat: www.kp24.. Luonnontiede on lakeja. Me emme vain tiedä kaikkia niitä monimutkaisia suhteita, joiden kautta ihmismarionetteja ohjataan. Kuuluvainen sanoo, että kaikille on toistaiseksi paikka löytynyt, mutta ylimääräisiä paikkoja ei juuri ole. –?Ehkä ulkomaalaisvalvonnalla ja järjestelykeskuksen perustamisella on jokin vaikutus heihin, jotka eivät haluakaan rekisteröityä, Nerg arvelee. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Kaikki ei tuntunut kaaokselta ja kohinalta. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (sis. Se on ulkoinen, väkivaltainen pakkojärjestelmä, joka kyllä torppaa turhat valinnat, mutta se ei ole sama asia kuin viaton tai hankittu vapaus valinnoista. Lännen Median uutishuone puh. Ulkoministeri Timo Soini (ps.) sanoi perjantaina tapaavansa ensi viikolla New Yorkissa Irakin ja Ruotsin ulkoministerit. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. Jos sopimus tulee voimaan, se vaikuttaa Nergin mukaan myös kielteisen turvapaikkapäätöksen jo saaneisiin. Se on jo iso asia, sillä se on merkki turvapaikanhakua hyväksi käyttäville, Nerg sanoo. Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Kokkola 11 Pietarsaari 12 Toholampi 11 Halsua 12 Ylivieska 11 Kalajoki 11 Haapavesi 11 Helsinki 14 Tampere 12 Turku 13 Jyväskylä 11 Oulu 11 Kuusamo 8 Ma 28.9. Mutta entä jos vapaus onkin jotain muuta. Kyllä sieltä varmasti meidänkin kolkkaan asti (tulijoita) riittää. Kommentti tuli yllättävältä taholta. Kapitalismissa ja markkinataloudessa kuten myös demokratiassa ihmiset luovat itsensä tekemällä valintoja. Sopimusprosessi kestää ainakin kuukausia. Neuvottelut meneillään Irakin kanssa Yli puolet Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista on Irakista. 9 9 9 8 9 9 8 11 9 11 9 8 4 13 12 13 10 13 12 12 16 13 14 13 14 10 11 12 9 8 9 11 9 14 12 13 12 9 8 Su Las Palmas 25 Kreeta 29 Antalya 29 Bangkok 31 Ma 24 27 28 31 Ti 25 25 29 32 Ke 25 25 28 32 To 25 22 28 32 Pe 26 25 29 29 La 26 27 29 31 Su 24 23 28 28 +3,1 Kemiö +16,7 Vantaa +15,6 Jomala 8,5 mm Muonio www.kp24.. 10 % Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Mikko Isotalo, Merja Puisto HELSINKI (STT) Suomeen tarvitaan jatkossa turvapaikanhakijoita varten noin viisi uutta vastaanottokeskusta viikossa, arvioi sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg. Tietoisuus voisi vain rajoittaa. Toisinaan se vain tuntuu enemmän taakalta kuin vapaudelta. Hän kieltäytyy puhumasta totalitarismin puolesta. Kirjoittaja muistuttaa, että antiikin stoalaisten mielestä orja voi olla vapaampi kuin herra, jolla on jakaantunut persoonallisuus ja vastuun taakka. 10 10 9 9 10 10 9 12 10 12 9 9 5 Ma 5.10. Saksalainen kirjailija Heinrich von Kleist julkaisi vuonna 1810 esseen, jossa kertoja tapaa nukketeatterissa oopperan ensitanssijan. Jatkuvan valitsemisen taakan, vapauden vankilan ja oikeuksien julistamisen sijasta voi kenties joskus kokeilla vapautta, joka on valinnan velvollisuudesta kieltäytymistä tai toisaalta velvollisuuksiin alistumista. –?Varaudumme siihen, että tämä jatkuu vielä, hän sanoo. Puhelinvaihde puh. Asian voi ilmaista toisinkin. Lähetä viesti numeroon 13525. –?Sopimusluonnos on jo olemassa. Vielä syyskuun alkupuolella hän arvioi, että tarve on kolmesta neljään uutta keskusta viikossa. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.. Tietoisuus voisi vain rajoittaa. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. 10 10 9 10 9 9 9 12 11 13 10 10 6 Ti 29.9. –?Euroopassa ihmiset ovat liikkeellä. Sisäministeriön ennuste on yhä, että koko vuonna heitä saapuu noin 30?000. Poliisi etsii Lahden rähinöitsijöitä. Silläkin on perinteensä, mutta ei juuri suosiota
Tutkimusalueella ei ole jyrkänteitä, isoja vesistöjä, peltoja tai asutusta, joita pitäisi kiertää. AIKUISEN PAINO 180kg . Paino aikuisilla vaihtelee suuresti. Näyttää siltä kuin ne leikkisivät. Hirvi aiheuttaa merkittäviä vahinkoja maaja metsätaloudelle sekä liikenteessä, minkä vuoksi kantojen säätely on välttämätöntä. MIKÄ HIRVI SÄKÄKORKEUS 170cm . Täyttä laukkaa vetävällä polulla. Lähde: Suomen Riistakeskus Kaikille avoin tutkimus Reijo Hietala Hirven polkuja ja muita kysymyksiä saa pohtia ja ratkaista kuka tahansa. Kesäja heinäkuu olivat aika hiljaisia, syyskuun alussa käyttö oli jo selvästi vilkkaampaa. –?Odotan, että talvella liikennettä on vähän. Naaraalla vaalea väri ulottuu kiilana hännän alapuolelle. Metsässä samoilija törmää selvään polkuun. Vuotuinen saalis on ollut 58 000–85 000. –?Yhtenä tutkimustuloksena voi sanoa, että karhut eivät polkuja käytä. Ravinto vaihtelee vuodenajan mukaan. –?Mielenkiintoinen tulos olisi sekin, ettei mitään maisemaan liittyvää selitystä löydy. Jopa kulttuurisesti emoilta vasoille periytyvä käyttäytymismalli. Puolen vuoden aikana saaduista riistakameroiden kuvista selviää, että polkuja käyttävät monet muutkin eläimet kuin hirvet. Ne voivat vaikuttaa eläinten liikkeisiin, paikallisiin tiheyksiin ja kohtaamisten todennäköisyyksiin kaukanakin. Se viittaisi siihen, että kyseessä on käyttäytymiseen liittyvä tekijä. Polkuja löytyy monenlaisista paikoista, niin suolta kuin kovalta maalta, pienistä metsäsaarekkeista ja isoilta metsäalueilta. Riistakamerat paljastavat muidenkin eläinten liikkeitä.. Tutkimuksessa selvitetään, pakenevatko ne polkujen kautta myös metsästystilanteessa. Kantoaika kestää noin kahdeksan kuukautta. Etenkin talvella maistuvat lisäksi mänty ja kataja. Tutkimuksessa selviää, kuinka tärkeitä polut hirville ovat. Ne haarautuvat molemmista päistään ja häviävät aluskasvillisuuteen. Melkoinen yllätys on se, että kuviin ei ole tullut lainkaan karhuja. Seppänen sanoo, että polut eivät ole pitkiä, yleensä vain 100–150 metriä. Miksi polkuja syntyy, kun pohjoissuomalaisessa metsässä ei hirven kulkua mikään hidasta. Ensimmäiset kamerat asetettiin maaliskuussa. Alusta lähtien hän on ollut myös hirviporukoissa. Seppänen toivoo, että seuranta hyödyttäisi myös kannan arviointia. Jos merkittävä osa hirvistä pystytään havaitsemaan kameroiden avulla, se on kustannustehokas tapa mitata kantaakin. Leukaparta kasvaa molemmille sukupuolille. Hirvi on ollut liikkeellä. Miksi se kulki hetken samaa reittiä kuin niin monta kertaa aiemminkin. Ruokalistalle kuuluvat myös varvut ja ruohovartiset kasvit. Hirvi pystyisi liikkumaan yhtä helposti missä vain. Lehmän selkä vaikuttaa pitkähköltä ja keskikohta tuntuu olevan notkolla. Riistakameroiden kuvia voi katsoa netistä osoitteessa: www.riistapolkuverkko.. Lisää tietoa hirven liikkeiden vuosirytmistä saadaan, kun kamerat ovat olleet paikallaan yli vuoden. Kun mennään kohti syksyä ja hirven kiima-aikaa, liikenne poluilla vilkastuu. Polun paikkoja suhteessa maaston muotoihin voidaan tutkia ilman kameraakin. Polut ovat kiehtoneet Jyväskylän yliopiston tutkijaa Janne Seppästä vuosikaudet. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 27.9.2015 15 SUNNUNTAI Mikä tämä on. Ovatko polut hiljattain syntyneitä vai kenties tuhansia vuosia vanhoja. KANTOAIKA 8kk . Ruumiin pituus jopa kolme metriä, säkäkorkeus 170–210 senttiä, elopaino sonneilla jopa 600 kiloa. Keskimääräinen lihapaino on 180 kiloa, vasalla noin 80 kiloa. Paikoista voi ilmoittaa koko Suomen alueelta. Hän on kotoisin Kainuusta Suomussalmelta, jossa on metsästänyt siitä alkaen, kun sai 15-vuotiaana aseenkantoluvan. Metsässä tehtiin päätehakkuu neljä vuotta sitten. Vain sonneille kasvavat sarvet, jotka voivat olla leveät lapiotai kapeat hankosarvet. Myöhemmin kaksoisvasat yleisiä. Räpsivät mitä räpsivät. Myös välimuotoja esiintyy. . Siitä on jo 25 vuotta. Nyt Seppänen tutkii kotipitäjässään, mikä merkitys poluilla on hirven elämässä. Tiheystavoite on maan eteläosassa 2–4 yksilöä 1000 hehtaarilla ja Lapissa 0,5–3 yksilöä 1000 hehtaarilla. Koneen Säätiö on myöntänyt tutkimusta varten apurahan fi losofi an tohtori Janne-Tuomas Seppäselle, joka myös johtaa tutkimushanketta. Maastossa pienestä pojasta asti liikkunut Seppänen pani merkille suolta vanhaan metsään johtavan erittäin selvän polun. Vanhempi on tosin melko välinpitämätön. Yksittäisten polunkohtien tarkkoja koordinaatteja ei voi heti julkaista. Kuvasarjasta selviää, mmiten nuori sonni pyörii vanhemman sonnin edessä kuin koiranpentu ja koettaa töniä tätä. Ne näyttävät samoilta kuin ihmisen käyttämät polut, mutta eivät johda paikasta toiseen. Naaraita on vaikea erottaa toisistaan. Pehmeällä maalla näkyy isojen sorkkien painaumia. Uroksilla on sarvissa vielä nahka, joten kyseessä ei ole totinen ottelu, Seppänen kertoo. Siitä on ollut jo nyt paljon apua. Tutkimuksessa tehdään kiinteää yhteistyötä paikallisen metsästysseuran kanssa. . Se on vasta syyskuun lopulla. Tutkimuksen verkkosivuilla on työkalu, jolla ilmoituksen voi tehdä suoraan maastosta älypuhelimella. Yllättäen selvisi, että polku on edelleen vilkkaassa käytössä. Hän lähtee astelemaan aluskasvillisuuteen painautunutta uraa pitkin eteenpäin. Tutkimukselle on saatu rahoitus ainakin kahdeksi vuodeksi, mutta Seppänen toivoo, että työ jatkuu pitkälle tulevaisuuteen. Hirvelle maistuvat puiden ja pensaiden oksat sekä versot muun muassa haavasta, pihlajasta, pajusta ja koivusta. Tutkija Janne Seppänen ryhtyi selvittämään hirvien liikennekulttuuria Kainuussa Suomussalmella. Hirvi elää koko maassa. –?Kuva on elokuun alusta, jolloin hirven kiima ei ole vielä alkanut. ”Aivan aluksi haluamme tietää, mitkä eläimet polkuja käyttävät. Oletamme, että ne ovat hirviä, mutta siitä pitää saada todisteita. Kiima-aika on syys-lokakuussa. Hirvi pakenee koiraa samoja reittejä vuodesta toiseen. Tassut eivät jätä samanlaisia jälkiä. . Hirven polku on ilmiönä tuttu metsästäjille, varsinkin niille, jotka kävelevät maastossa paljon koiran kanssa. Pitääkö ne ottaa huomioon hakkuita tai metsäautoteitä suunniteltaessa. Vielä tutkija ei osaa sanoa, miksi jotkut paikat ovat toisia suositumpia. . Uroshirviä voidaan tunnistaa kuvista yksilöittäin sarvista. Tassut eivät jätä samanlaisia jälkiä.” JANNE SEPPÄNEN TUTKIJA Hirven polku käy käy ahmallekin. Jostain on saatu havaintoja kaksi kertaa kesässä, toisesta paikasta on samana aikana kuvattu pitkälti toistakymmentä käyntiä. Pian polku haarautuu ja häviää kokonaan. Korkealaatuisella riistakameralla voidaan selvittää tarkasti hirven paikka ja kuvaamisaika. Seppäsen sedän, maastomestarina toimivan Ale Seppäsen paikallistuntemus ja apu kameroiden asennuksessa ja seurannassa on korvaamaton, kun tutkija itse asuu Jyväskylässä. Vuosien päässä häämöttävien valmiiden tutkimusjulkaisujen lisäksi tutkimuksen menetelmät ja aineisto julkistetaan verkossa mahdollisimman avoimesti ja nopeasti kaikille. Hirvi elää silloin hyvin pienellä alueella syömässä talviravintoa. Aikuisilla on päästä kaareva leveä turpa, vasan turpa on lyhyt. –?Poluilla on ehkä jokin merkitys hirven lisääntymisbiologiassa. Suurikokoisin hirvieläin. . Hirvi elää kesällä rehevillä, alavilla mailla. Taloudellisesti tärkein riistaeläimemme. . Maastosta löytyneille poluille on viritetty jo 25 riistakameraa, jotka paljastavat eläinten liikkeet. Hirvi kulkee aivan omia polkujaan REIJO HIETALA teksti // MIILA KANKAANRANTA Kuvitus RIISTAKAMERA/JANNE SEPPÄNEN kuvat Metsistä löytyy lyhyitä polkuja, jotka alkavat kuin tyhjästä, haarautuvat ja häipyvät maastoon yhtä huomaamatta. Urat syntyvät sorkkaeläinten kulusta. Lisäksi yhteistyössä ovat mukana Luonnonja riistanhoitosäätiöstä fi losofi an tohtori Heli Siitari, Metsähallituksen erätalouspäällikkö, fi losofi an tohtori Jukka Bisi, ja Suomen Riistakeskuksesta hirvieläinten hoidon asiantuntija Mikael Wikström. Vasa aluksi punaruskea, syyskuussa väri vaihtuu harmaaksi. Koordinaatteja voi lähettää myös sähköpostilla, janne@riistapolkuverkko.fi . . Hän sanoo, että tutkijan työn antoisimpia puolia on löytää kerätystä aineistosta uutta ja yllättävääkin – sellaista, mitä ei ole tullut aiemmin ajatelleeksi. Hän arveli, että polun liikenne olisi loppunut siihen, kun polku vie hakkuuaukealle eikä metsään, mutta sekin otettiin mukaan tutkimukseen. Siksi hän niistä alun perin kiinnostuikin. Miksi hirvi tallaa aina tietyn paikan ohi samaa reittiä. TIHEYSTAVOITE/ 1 000 HEHTAARIA 2–4kpl . Mitä polkuja käytetään enemmän, mitä vähemmän. Tiheys vaihtelee suuresti laidunmaiden ja metsästyksen mukaan. Porojen lisäksi kuvista löytyvät metsäkauris, kettu ja ahma. Kyselyillä ja maastovarmistuksilla pyritään keräämään mahdollisimman kattava tieto polkujen paikoista tutkimusalueella. Nuori lehmä synnyttää aluksi normaalisti yhden vasan. Havaintojen avulla etsitään esimerkiksi tietoa siitä, kuinka usein kohdassa A havaittu yksilö havaitaan seuraavaksi myös kohdassa B. Kameroihin tarttuu myös mielenkiintoisia piirteitä eläinten käyttäytymisestä. . Talveksi hirvet voivat kerääntyä laumoiksi kuivemmille maille, muun muassa mäntytaimikoihin. Tässä istun. Seppänen toivoo, että metsästäjät ja marjastajat ilmoittaisivat löytämistään poluista nettiin. Kun kamerat on saatu paikoilleen, voidaan tutkimusta jatkaa melko vähin kustannuksin. Tutkimushankkeen keskeisenä arvona on alusta alkaen avoin tiede. Muuttuuko polkujen käyttö vuodenkierron aikana. Riistakameroista saatavaa kuvamateriaalia päivitetään projektin kotisivulle sitä mukaa, kun materiaalia kertyy. Joka tapauksessa urat syntyvät sorkkaeläinten kulusta. Sukukypsä puolitoistavuotiaana. Vuodenaikojen mukaiset vaellukset ovat tyypillisiä. Polkujen käyttö vaihtelee. Kuvia hirvistä alkoi tulla lumen sulamisen jälkeen. Tutkijaa kiinnostaa myös se, onko polkujen käytössä vaihtelua. Mitä iso edellä, sitä pienet perässä. –?Kun luontoa tutkii, tulee melko varmasti esiin uusia asioita. Ehkä käyttäytymismallit ovat iskostuneet eläimiin niin voimakkaasti, että ne käyttävät entisiä polkuja muutoksesta välittämättä. Hirvisonni on hahmoltaan voimakkaasti etupainotteinen. Suomussalmi on kuitenkin tiheän karhukannan aluetta. Tutkimusalue on laajuudeltaan noin sata neliökilometriä, ja se sijaitsee pääasiassa valtion mailla. Karva on tummanharmaa ja jalat vaaleat. –?Aivan aluksi haluamme tietää, mitkä eläimet polkuja käyttävät. Miksi juuri tästä. Hänellä on 90 kameraa valmiina vietäväksi maastoon Suomussalmella. Tietoja yhdistelemällä selviävät liikenneverkon tärkeimmät solmukohdat. –?Ensimmäiset havainnot viittaavat siihen, että käyttö muuttuu selvästi
Suora vertailu rintamamiesten ja nykymiesten mielenterveyden välillä on miltei mahdotonta, koska mielenterveyden ongelmat, tunnettavuus ja luokittelu olivat sodan aikana aivan erilaisia kuin nykyään. Hänet tuomittiin pikaoikeudessa kuolemaan sotapelkuruudesta, ja tuomio pantiin toimeen välittömästi. Kirjassa on muun muassa kertomus joukkosidontapaikan lääkäristä Urpo Viinikasta, joka sai taistelutilanteessa 1944 hermoromahduksen, pakeni ja jätti pataljoonansa useaksi päiväksi. On Ämmälän mukaan aivan eri asia olla vetäytyvä, hiljainen, arka ja ujokin, jos kuitenkin pystyy luomaan kontaktin kaveriin ja tietää, miten ihmisiä lähestytään. Raavas mies voi itkeä vuolaasti lemmikkimarsunsa kuolemaa. Harjoituksessa maanantaina kaikilla oli yllään taisteluvarustus eli muun muassa kypärä, sirpaleliivi, reppu ja rynnäkkökivääri. Ne ovat suojamekanismeja ja toimintakykyä turvaavia ominaisuuksia. On tehtäväkohtaisia vaatimuksia, Viskari sanoo. Keskeytykset ovat pysyneet jo kymmenisen vuotta suunnilleen samoissa lukemissa. Varusmiehen mielen särkevät Ämmälän mukaan nykyään yleensä ongelmavyyhdet, joita on kertynyt jo pitkän aikaa ennen varusmiespalvelusta. Aseina oli konekivääreitä ja kevytsinkoja. Ville Kivimäen kirjoittamassa kirjassa Murtuneet mielet kuvataan vuosien 1939– 1945 rintamamiesten psyykkistä kestämistä ja mielen murtumisen syitä. Ja vaikka käytössä on autoja, mönkijöitä, moottoripyöriä ja muita liikkumisvälineitä, edelleen suuri osa liikkuu jalan. Joillakin on myös rapakunto. –?Jo antiikin Kreikassa vanhat ja viisaat olivat sitä mieltä, että nuoret ovat paljon kelvottomampia kuin vanhat. Kun puhutaan ongelmista, puhutaan hyvin pienestä osasta joukkoa. Tämä luo Ämmälän mukaan helposti sen mielikuvan, että ongelmat olisivat lisääntyneet. –?Vahvuus on ilman muuta ammattitaitoinen koulutus ja motivoituneet kouluttajat. Mutta vaikka toimintakykyvaatimukset ovat lisääntyneet, mielenhäiriöt eivät ole, Ämmälä tietää. Sellaista kuitenkin usein kuulee: –?Eivät nämä nykynuoret kestäisi samaa mitä vanhat, selittää moni ääni väristen. Rajakohtia ovat urheuden kääntyminen liialliseksi riskien ottamiseksi, joka vaarantaa oman ja ryhmän turvallisuuden. –?Ei osata ollenkaan luoda toverisuhteita ja ylläpitää niitä. Sodassa miehiä suojasi mielen murtumiselta ennen kaikkea se, että heillä oli ryhmän ja taistelutoverien tuki. –?Varmaan fyysinen. Ovatko nuoret sitten vähemmän karaistuneita kuin isoisänsä. Kumpi kestää itselläsi huonommin tosipaikassa, fyysinen vai psyykkinen kunto. Sitten oli toisaalta huoltojoukoissa niitä, joilla ei ollut niin hyvä kunto, mutta jotka tekivät omalla sarallaan tärkeää työtä. Testin tuloksia käytetään esimerkiksi valittaessa varusmiesjohtajia, kertoo Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen toimintakykyosaston tutkimusalajohtaja Kai K. Keskikuntoisia yhä vähemmän Kapteeni Henrik Ahvenainen, 35, seurasi Niinisalossa maanantaina silmä kovana, kun hänen johtamansa kolmas jääkärikomppania harjoitteli nopeaa puolustukseen ryhmittymistä. Kun seuraan keskusteluja varhaiskasvatuksesta tehtävistä säästöistä, ajattelen aina, että tingimmekö me nyt tulevan reservimme suorituskyvystä. Ajat myös muuttuvat. Heikkous voisi joltakin osin olla kaluston ikä, Nukarinen toteaa. Monilta nuorilta puuttuu nykyään täysin kyky olla sosiaalinen ja luoda kaverisuhteita. Heikkouksia ovat ehkä miesvahvuus ja heikompi tekniikka kuin muilla armeijoilla, Vierre sanoo. On hiukan typerää pohtia, ovatko nykyiset varusmiehet yhtä hyviä sotilaita kuin miehet talvija jatkosodassa. Nykyään esimerkiksi asiakaspalvelussa pitää muistaa hyvin tarkasti, mitä on asiakkaan kanssa sovittu. Ainakin nykyään tunteita tuodaan esiin enemmän. Lyhyessä ajassa hän on oppinut paljon uusia asioita ja saanut johtajakoulutusta. Nuppi kyllä kestää, Lehtonen naurahtaa. Nykyään mielenterveyden häiriöt osataan tunnistaa. –?Siis samanlaisen mielenterveyden häiriön vaikutukset ovat nykyään paljon isommat kuin ennen. –?Pelkkä sirpaleliivi painaa viisi kiloa ja konekivääri kymmenisen kiloa. Me näemme varusmiespalveluksen mahdollisuutena opettaa nuorille elämäntaitoja, joita he aivan varmasti tarvitsevat seuraavat 40 vuotta työelämässä: stressin hallintaa, miten tulla toimeen ryhmässä ja miten ollaan johtajana ja johdettavana, Ämmälä toteaa. Heikkouksia en osaa sanoa, Lehtonen vastaa. Tekniikka on uutta, ja meidät on opetettu sitä käyttämään. 19-vuotiaat nuorukaiset aloittivat aliupseerikoulun Porin prikaatin Niinisalon toimipisteessä muutama viikko sitten. Samaan aikaan huonokuntoisia on kuitenkin tullut entistä enemmän, ja näiden kahden ryhmän väliin jäävä ”tasakuntoisten” joukko on vähentynyt. Ahvenainen ja yhtä joukkuetta harjoituttanut luutnantti antoivat ymmärtää, että nykynuorista on varmasti maanpuolustajiksi siinä missä sodan ajan rintamamiehistäkin. –?Psyykkinen puoli voisi olla hankalampi minulle. –?Joitakin vaivaa se, että on pakko tehdä asioita. –?Uskon, että olemme yhtä hyviä kuin vanhat. Muissa tapauksissa syynä on yleensä jokin tavanomaisempi asia, kuten rasitusvammat tai astma. –?En tiedä, millaisia oltiin 75 vuotta sitten, mutta kyllä nykyinen varusmieskoulutus on hyvää ja kouluttajat taitavia. –?Varustuksen paino on kasvanut, ja sen takia lihasvoiman merkitys on kasvanut. Maanpuolustustahtoakin on varmaan yhtä paljon kuin ennen, Vierre tuumaa. –?Kyllä he pärjäävät. Hyvän sotilaan psyykkisiä ominaisuuksia ovat Ämmälän mielestä joustavuus, hyvät sosiaaliset taidot ja taito lukea omaa terveydentilaansa. Määrä on noin puolet kaikista terveydellisin syin keskeyttäneistä. SUNNUNTAINA 27.9.2015 KESKIPOHJANMAA 16 SUNNUNTAI Okei, myönnetään. Sekin on huono merkki, jos henkilö muuttuu tunnekylmäksi taistelukoneeksi. Se on monesti kudelma monesta eri asiasta. Viskari sysää vastuuta fyysisen kunnon heikkenemisestä aika paljon kotien ja koulujen hartioille. Silloin fyysinen kestävyys nousee tärkeäksi. Iltapäivällä otettiin esiin kenttälapiot ja kaivettiin omat poterot. –?Liikunnan pohja luodaan paljolti kotona. –?Aiemmat sukupolvet olivat luonnostaan parempia esimerkiksi metsässä, mutta ei nykyvarusmiesaines sen huonompaa ole, kun sitä vain harjoitetaan. Komppanianpäällikkö tietää henkisistä ongelmista, kuten ahdistuksesta ja masennuksesta. Kun vanhemmat vuorotellen suunnistavat ja toinen hoitaa sillä välin lasta, tilanteen seuraaminen luo lapselle luonnollisen suhteen metsään ja liikkumiseen. Huono fyysinen kunto tulee vastaan siinä, että jotkut eivät jaksa marssia saati kantaa juuri mitään. Viimeisimmän tilaston mukaan 5,4 prosenttia varusmiesikäluokasta keskeytti palveluksensa jonkin mielenterveyssyyn perusteella. Huolenaiheitakin löytyi. Kukaan ei tunnu tietävän, mistä se johtuu. Mikä on Suomen armeijan vahvuus ja toisaalta heikkous. Ongelmia toki on. Osa nuorista ei juuri liiku, mutta armeijaaikana esimerkiksi juoksutestin tulokset paranevat, vaikka emme me täällä mitään juoksukoulua pidä, Viskari kärjistää. Kapteeni Henrik Ahvenainen sanoo, että fyysisesti kovakuntoisimmat varusmiehet ovat vielä kovakuntoisempia kuin miehet 15 vuotta sitten. Tilanteiden pitkäkestoisuus voisi käydä hermojen päälle, ja nykyäänhän nuoret ovat tottuneet saamaan asioita heti tässä ja nyt, Nukarinen veistelee. Nukarinen uskoo pärjäävänsä myös tosipaikan tullen. Siviiliympäristö vaatii mielenterveydeltä nykyään paljon enemmän kuin ennen. Varusmiehet ajoivat kasarmilta pyörillä metsään, jossa edettiin jalkaisin oletettua vihollista kohti ja maastouduttiin asemiin. Se ei ole lääketieteellinen ongelma, eikä varusmieskoulutuksessa ole siihen mitään pikaratkaisua. Tuen saaminen ja antaminen vaativat kuitenkin sosiaalisia taitoja, ja ne ovat Ämmälän mukaan osalla nuorista aivan hukassa. Ampumatarvikkeet painavat aika paljon, samoin viestivälineet, Ahvenainen luettelee. Minulla varusteet alkavat painaa jonkin matkan jälkeen. Hänet passitettiin mielisairaalaan, jossa hän ei osannut selittää tekoaan. Miehen kohtalo oli traaginen. Tietysti aina on rajatapauksia, mutta koulutus on hyvin yksityiskohtaista ja tarkkaa, Nukarinen kehuu. Aliupseerioppilas Jussi Nukarinen osallistui tällä viikolla maastoharjoituksiin Niinisalossa. –?Eikä pidä unohtaa niitä, jotka eivät palvelukseen tule. Ämmälä vertaa, kuinka 1950-luvulla muistihäiriöistä kärsinyt ojankaivaja pystyi jatkamaan urakkaansa vilkaisemalla työmaataan. Voi olla ongelmia sosiaalisten kontaktien luomisessa, mutta ne ovat kyllä yksittäistapauksia. –?Tunteita näytetään enemmän, ja se näyttäytyy aikaisempaa suurempana herkkyytenä. On myös hyvät kouluttajat, jotka osaavat neuvoa ja tietävät taktiikoista. Fyysisen kunnon osalta on kiistatta menty alaspäin jo kauan. Sitten on nuoria, joilla on ongelmia vähän jokaisella elämän osa-alueella. Kun on adrenaliinia veressä, sitä jaksaa mennä, mutta etenkin jos joutuisi monta vuotta tappelemaan, niin kyllä se psyykkisen kestävyyden päälle kävisi, Vierre miettii. Herkkyys ja tunteiden näyttäminen on kuitenkin todettu hyviksi asioiksi. Jotkut jo hiukan ”puhalsivat” ensimmäisen harjoituksen jälkeen, vaikka maasto oli avointa mäntykangasta. Kuntoa ja metsätaitoja saa armeijassa opeteltua, mutta ei sitä, miten lähestytään joukkuekaveria ihmisenä. JORMA HAVULA teksti // MIIKKA KIMINKI kuvat Nuppi kestää, kroppa kaipaa kohennusta Nykyvarusmiehet ovat aivan yhtä hyviä sotilaita kuin isoisoisänsä 75 vuotta sitten, joten lopetetaan puheet siitä, ettei nuorista ole samaan kuin vanhoista. Näin ei ole. Sillä pyritään selvittämään henkiseen tasapainoon liittyviä ominaisuuksia: kestääkö henkilö painetta, ahdistusta ja stressiä ja onko hänellä itseluottamusta, kykyä johtaa joukkoja, tehdä päätöksiä ja olla vastuuntuntoinen. Asejärjestelmät ovat hyvin teknisiä, samoin yhteydenpitovälineet, kulkuvälineet ja monet muut asiat. Nyman. Viime vuoden alokaskauden Cooperin testiin osallistuneista lähes 25 prosenttia sai arvosanan ”huono” juostuaan alle 2?200 metriä. Syrjäytymisvaarassa olevilla miehillä on se hyvä puoli naisiin verrattuna, että kutsuntojen takia heistä ollaan joukkona kiinnostuneita vielä aikuisiän kynnyksellä. Taistelutilanteessa traumatisoituneita kuvattiin tuohon aikaan yleisesti vain ”tärähtäneiksi”, eikä heitä välttämättä hoidettu mitenkään. –?Tämän testin perusteella varusmiehet ovat psyykkisesti menneet koko ajan parempaan suuntaan näiden 35 vuoden aikana. On menty väärää latua jo pitkään, ja tilanteen korjaaminen vaatii monen toimijan yhteistyötä. Suurin osa on huippuhyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa, sosiaalisia ja motivoituneita. Sotatilanteen pitkä kesto voisi ehkä käydä hermojen päälle.. –?Sodassa oli kaukopartiomiehiä, jotka tekivät huimia partioretkiä hiihtämällä kauas rajan taakse ja takaisin. Leevi Lehtolainen kehuu armeijan koulutusta. –?On masennusta, ahdistusta, päihteiden liikakäyttöä, univaikeuksia, ongelmia lähisuhteissa, koulussa, talousasioissa, asumisessa. –Yhtä hyviä ollaan. Maanantaina hän oli konekiväärimies. Minusta tilanne on nykyään aika lailla samanlainen. Ahvenaisen mukaan fyysisesti kovakuntoisimmat varusmiehet ovat vielä kovakuntoisempia kuin miehet 15 vuotta sitten. Psykiatrian ylilääkärillä ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteivätkö suomalaiset nykyvarusmiehet olisi tosi paikan tullen psyykkisesti yhtä vahvoja kuin esiisänsä. Diagnoosiksi tuli ”sielusyntyinen reaktio ja sekavuustila”. Otetaan esimerkiksi suunnistusta harrastava perhe, joka menee metsään kolmivuotiaan lapsen kanssa. Fyysiset vaatimukset ovat hänen mielestään lisääntyneet sota-ajoista. Myös taistelutapa on muuttunut enemmän kaupunkisotatyyppiseksi. Puolustusvoimien psykiatrian ylilääkäriä Antti-Jussi Ämmälää vertailu huvittaa. Entisaikaan saattoi olla, ettei puhua pukahdettu, mutta kun kamelin selkä katkesi, se tosiaan katkesi. –?Mielestäni sosiaaliset perustaidot hankitaan varhaiskasvatuksessa. Vuonna 1975 varusmiehet juoksivat 12 minuutin juoksutestissä keskimäärin 2?650 metriä ja nyt vain 2?433 metriä. –?Vahvuus on se, kuinka yksityisesti opetetaan asioita ja miten käydään toimintaa läpi. Huolestuttavaa nykyajassa on Puolustusvoimien herrojen mielestä se, että varusmiesnuoret ovat yhä enemmän jakautuneita ominaisuuksiltaan. Mielestäni nuoret ovat myös aika hyvässä fyysisessä kunnossa, Lehtonen sanoo. Pitkä sota voisi koetella hermoja Aliupseerioppilaat Leevi Lehtonen Porista, Kimi Vierre Ylöjärveltä ja Jussi Nukarinen Jämijärveltä uskovat ikäpolvensa maanpuolustuskykyihin. 1980-luvun alusta lähtien armeijassa on teetetty kaikille varusmiehille peruskoe ykkösen eli numeerista päättelykykyä mittaavan ”palikkatestin” rinnalla peruskoe kakkonen. –?Tunnekylmä on yleensä menettänyt moraalisen ja eettisen arviointikykynsä. Varusmiesten fyysisen kunnon tunteva Puolustusvoimien liikuntapäällikkö Jarmo Viskari on huolissaan huonokuntoisten nuorten määrän kasvusta, mutta on silti optimistinen. Jossakin vaiheessa jotkut hyvät ominaisuudet voivat kääntyä huonoiksi. Sodanajan miesten ja nykyisten varusmiesten fyysisen kunnon suora vertaaminen on hankalaa. Koulutuksessa tuetaan joukkuehenkeä ja ryhmäytymistä ja kiusaamisessa on nollatoleranssi, mutta sosiaaliset perustaidot pitäisi olla repussa jo armeijaan tultaessa. –?Suuri tietotaito on vahvuus. –?Luulisin, että psyykkinen puoli. Ryhmän tuella on suuri merkitys taistelustressin sietämisessä. Niin se on sodankäynnissäkin
Aiempina vuosina ehdokkaita on kertynyt noin 120, ja samaan päästäneen tälläkin kertaa. Tehnyt markkinointialan töitä ja työskennellyt kirjastossa virkailijana ja satutätinä.. Tuomista kysyttiin jäseneksi kolmihenkiseen Finlandia-palkintolautakuntaan. 2013 Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (Teos) . SUNNUNTAI . Silloin illalla aloitettu lukeminen jatkuu parhaimmillaan aamuyöhön saakka, eikä Finlandia-raadin jäsenyys väsytä ollenkaan. Kirjakauppiaalle jättimäinen luku-urakka on kunniatehtävä. –?Pidän silti mielessä, että arvioinnissa minun on tultava pois mukavuusalueeltani. Sellaista lukiessani alan miettiä, mahdanko olla tyhmä tai huono ihminen, kun en ymmärrä tätä kirjaa, kirjakauppias tunnustaa. Palkintolautakunnan jäsenet kokoontuvat säännöllisesti Kirjasäätiön asiamiehen Sakari Laihon johdolla keskustelemaan ehdokkaista. 2010 Mikko Rimminen: Nenäpäivä (Teos) . FAKTA FINLANDIA-PALKINTO KATRI TUOMINEN – Pidän eniten romaaneista, joissa on hyvin kirjoitettu tarina, sanoo Finlandia-palkintolautakunnan jäsen Katri Tuominen. . Kirjakauppias, tämänvuotisen Finlandia-palkintolautakunnan jäsen. Joskus kirjoista näkyy Tuomisen mukaan se, ettei teksti ole vielä kehittynyt kirjailijan omaksi. –?Se olisi mielenkiintoista. Se voi kertoa nykypäivästä tai historiasta. Asetetuista ehdokkaista Finlandiavoittajan valitsee diktaattoriksi nimetty tunnettu henkilö. –?Olen saanut tehdä työtäni rauhassa, mikä on todella hieno asia. Suostuin heti, vaikka ajattelinkin, onko minusta tähän. marraskuuta ja palkinto jaetaan torstaina 26.11. Kirja voi olla lajinsa hieno edustaja ja jonkun suursuosikki, vaikken itse siitä niin pitäisikään. –?Tähän mennessä kirjoja on tullut luettavaksi noin 80, ja viimeisen kuukauden aikana ilmestymistahti tiivistyy. Tämä on kunniatehtävä. Näin kuvailee Katri Tuominen kohtaamistaan hyvän kirjan kanssa. Viime vuosien voittajat . On niitäkin iltoja, jolloin napsahdusta ei kuulu. Turkulainen kirjakauppias sai soiton kirjallisuuden Finlandia-palkintoa jakavalta Suomen Kirjasäätiöltä alkukeväästä. –?Niistä selviää pikalukutaidoilla ja tahdonvoimalla, Tuominen sanoo. . Perusti Pieni Kirjapuoti -kirjakaupan Turkuun kahdeksan vuotta sitten. Kirjakauppiaan oli helppo kuvitella, millaista on lukea puolen vuoden aikana lähestulkoon kaikki vapaa-aikansa. Tuominen kertoo, ettei hän pidä fantasiaromaaneista eikä dystopiasta eli synkistä tulevaisuudenkuvitelmista. Suomen Kirjasäätiön tunnustus ansiokkaalle suomalaiselle kaunokirjalle. 2014 Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi) . Jotkut laittavat ehdolle suunnilleen kaikki romaaninsa, toiset vain osan. . Jaettu vuodesta 1984, vuodesta 1993 alkaen vain romaaneille. Kun kaikkea ei kerrota suoraan, lukijan mielikuvitus saa täydentää loput. On kirjoja, joiden loputtomat viittaukset muihin kulttuuriteoksiin uuvuttavat lukijan. Finalistien julkistamiseen on aikaa runsas kuukausi. Ranskalainen lukija laittaisi teoksen syrjään ja toteaisi, että onpa huonosti kirjoitettu kirja. . –?Se on elitististä, pienen piirin hifi stelyä. –?Tänä vuonna minulla ei pitäisi olla valittamista Finlandia-ehdokkaista. Nyt loppuvaiheessa tapaamiset tiivistyvät, ja Tuominen arvelee, että fi nalistien ratkaisemiseksi jotkut kirjat tulee luettua useampaan kertaan. Kirjakauppiaana olen huomannut usein, että tekstit toimivat eri tavoin eri ihmisille. –?On kenties käyty luovan kirjoittamisen kursseja, ja kirjoissa näkyy tietynlainen wannabe-kirjailijuus, hän kuvailee. –?Olin ihmeissäni ja yllättynyt. Palkinnon suuruus on 30000 euroa. Voittajan valitsee Heikki Harma eli Hector. Ekonomi; opiskellut lisäksi Venäjän kulttuuria ja venäjän kieltä. 2011 Rosa Liksom: Hytti nro 6 (WSOY) . Miten valintaraadin työhön vaikuttaisi se, että kirjoista poistettaisiin tekijätiedot ja kannet. He valitsevat tarjokkaista vähintään kolme ja enintään kuusi kirjaa. Finlandia-ehdokkaista ja varsinkin voittajasta tulee joka vuosi kaupallisia menestyksiä. Eniten ehdokkaita tulee kolmelta suurelta eli Otavalta, Gummerukselta ja Bonnierilta, johon kuuluvat Tammi ja WSOY. Katri Tuominen pitää romaaneista, joissa on hyvin kirjoitettu tarina. –?Nykyihmisen arki on lamaa, sotia ja pakolaiskriisiä, eikä romaanin lukemisen enää tarvitsisi olla pelkkää tuskaa. Toisaalta tämä ei varmaankaan toisi kilpailuun täyttä tasa-arvoa, sillä paljon julkisuudessa esillä olleet kirjat tunnistaisi jo pelkästä tarinasta. Katri Tuominen ei ole huomannut, että valitsijoiden työhön olisi yritetty vaikuttaa. –?Tämä on tyypillisen suomalainen suhtautuminen, ja monet meistä kokevat syyllisyyttä kesken jääneistä kirjoista. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 27.9.2015 17 Se vain napsahtaa. SARI MIETTUNEN teksti // MIKAEL RYDENFELT kuvat Esilukija etsii täydellistä kirjaa Finlandiapalkintolautakunnan jäsen Katri Tuominen lukee 120 romaania puolessa vuodessa. Tulkinnanvarainen kieli on Katri Tuomiselle mieleen. Erityisesti harmittaa teennäinen ahdistus: sataa räntää, kerätään kiviä ja sitten kuollaan pois. . Ehdokkaat julkistetaan perjantaina 6. –?Meitä ei ole ohjeistettu mitenkään ehdokkaiden valinnassa, vaan saamme toimia omantuntomme mukaan. –?Jotkut lukijat taas kaipaavat kerrontaa, jossa henkilöitä ja ympäristöä kuvaillaan mahdollisimman tarkasti. Omakustannekin pääsee raatilaisten arvioitavaksi, kun siitä on maksettu 80 euron ehdokasmaksu. Kirja pohjautuu venäläisen runoilijan Marina Tsvetajevan elämään, mutta tapahtumat ovat silti keksittyjä. Kustantamot lähettävät kirjojaan Finlandia-raadille vaihtelevasti. . –?Tosipohjan ja kuvitelman yhdistelmä on usein hienoa, kuten vuoden 2013 Finlandia-voittaja Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme. Tuomisen lisäksi lautakuntaan kuuluvat fi losofi an tohtori Iris Schwanck ja vapaa toimittaja Ilkka Pernu. Valintaraati saa luettavakseen myös omakustanteita. Tavoitteena on löytää ehdokkaat, jotka edustavat tämän vuoden merkittävintä kotimaista kaunokirjallisuutta. 2012 Ulla-Lena Lundberg: Jää (Schildts & Södersröms, Teos) . Tänä vuonna valinnan tekee toimittaja, lauluntekijä Heikki ”Hector” Harma
Työn tekeminen ei tunnu raskaalta. Niinpä Lavasteen ote kirjassa on sekä henkilökohtainen että analyyttinen. Siirtyminen laitosteatterista vapaalle kentälle on kuitenkin ollut Moilalle helpottavaa–?Nyt työskennellään ilman rahaa, mutta toisaalta ei ole koko ajan pakko miettiä ulkotaiteellisia asioita ja tulostavoitteita. Lavaste ei kuitenkaan suostu pessimistiksi. –. Silti tuntuu, että St. Moila sanoo voivansa samastua tähän tunteeseen. . Teatterinjohtajana onnistuminen edellyttää Valon mielestä ennen kaikkea paikallisen ympäristön tuntemista. 800-paikkaiset salit kuuluvat Lavasteen mielestä erilaiseen aikaan. Hän sanoo miettineensä kirjan kohderyhmää pitkään. Kirjan kirjoittaminen oli tapa päästä irti katkeruudesta ja uhriutumisesta. Keski-Pohjanmaalla toimiva evankelinen liike ei avaudu samalla tavalla maailmaan päin. Lokakuussa saa ensi-iltansa Valon dramatisoima, Mirja Kuivaniemen romaaniin perustuva näytelmä Siantappajat näytelmä, ja marraskuussa hän ohjaa Messias tuloo! -joulunäytelmän. Ulkomailta on tulossa yleisöksi ryhmiä Iso-Britanniasta, Irlannista, Venäjältä ja Ruotsista. Laitosteatteri ei tarkoita urautumista. Tässä hän sanoo itse tehneensä virheen. –?Ennen oli aiheita, jotka kiinnostivat suurta ihmisjoukkoa kerralla. tekomaininnan. Miksi vanhemmat miestähdet päästävät itsensä helpommalla kuin ahkerat naiset, kuten Meryl Streep tai Helen Mirren. Ne vaikuttivat pariskunnan päätökseen luopua jatkokaudesta. Osaston esimies: Tiina Ruotsala 0207504426 Toimittaja: Anni Saari 020750 4451 St. Taiteilijuuden ja johtamisen yhdistäminen voi olla haastavaa. Uudelle paikkakunnalle muuttaneen yksinhuoltajaäidin pojan luokka saa uskonnontunnilla tehtäväksi löytää arkielämän pyhimyksiä. Se on Lavasteen mielestä asema ja rooli. Myös muusikoiden keskuudessa tapahtuma on arvostettu. Juhlavuoden kunniaksi tapahtuma alkaa jo tiistaina ja on kuusipäiväinen, mutta jo ensi vuonna palataan viiden festivaalipäivän malliin. Prosessi pitää tuntea. Hän sanoo ymmärtäneensä, että hänen sydämen asiansa on ohjaaminen. Valon kuuden vuoden kausi johtajana päättyy virallisesti marraskuussa, mutta työ jatkuu ensi vuoden puolelle. Sydämensä irlantilaiselle musiikille menettänyt Suvanto on ollut mukana festivaalin järjestelyissä heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Kurssitarjontaa kuuluvat muun muassa musiikkityöpajat, tanssikurssi, Iirin kielen kurssi ja ensimmäistä kertaa ikinä irlantilainen kokkauskurssi. –?Alusta saakka ohjelmassa on ollut mukana tarinankerrontaa, runoja, elokuvia, kursseja, esitelmiä ja teatteria. Että pitää pitää myös itsestään huolta. –?Konserttitiloista pienimmät vetävät satakunta kuulijaa ja isoin sali kahdeksansataa. Niiden täyttäminen vaatii farsseja, komedioita ja musikaaleja, sillä draama ei vedä väkeä. Esimerkiksi Seinäjoella ja Kokkolassa on hänen mielestään aivan erilainen yleisöpohja. On ihmisiä, joille johtaminen ei yksinkertaisesti sovi. Nykyisin se vaatii todella polttavan ja ajankohtaisen aiheen, kuten on käynyt nyt Taivaslaulun kanssa. Moila sanoo, että uuden johtajan aloittaessa perehdyttämiseen pitäisi panostaa. Vincent ei ihan ole se elokuva, jota Murrayltä odotamme. Lavaste sanoo, että teatterinjohtajan intohimon on oltava nimenomaan johtamisessa, ei ohjaamisessa. Oulun kaupunki arvostaa myös tapahtumaa. Teatteri Nirvanan esittämä näytelmä saa ensi-iltansa lokakuussa Helsingissä. Hän ei kuitenkaan usko, että teatterinjohtajaksi sopii henkilö, joka ei tunne alaa. Valon mielestä Seinäjoen kokoinen teatteri on ideaali, koska koko henkilökunta tuntee toisensa. Hän uskoo, että paremmin toimisi malli, jossa johtaja ei ole mukana taiteellisessa prosessissa vaan voi keskittyä pelkästään johtamiseen. Pesosen ja Moilan kaudella teatterin katsojaluvut tipahtivat, mikä johti taloudellisiin paineisiin. Lavasteen esiin nostama sukupuolikysymys on myös Moilalle tuttua. Hän pitää niiden tilannetta vaikeana etenkin suurten salien vuoksi. Mutta kun Murray on nautittava itsensä, Melissa McCarthy saa roolin, jossa ei tarvitse olla hassu, ja kun pikkupoikana Jaiden Lieberher pärjää hienosti kovassa seurassa, miksi valittaisi. –?Minulle laitosteatterissa toimiminen oli aika uutta, emmekä tienneet tarpeeksi yleisöpohjastakaan, hän toteaa. Hän uskoo edelleen, että myös laitosteatterissa voi tehdä taiteellisesti kunnianhimoista teatteria – ainakin vierailijana. –?Naisen on vaikeampi olla uskottava johtajana kuin miehen. Etelä-Pohjanmaa yleensäkin on kulttuurimyönteinen maakunta, mihin vaikuttaa varmasti alueen herännäisyys. Murray pyhimyksenä Anni Saari (KP) Seinäjoen kaupunginteatterin taiteellinen johtaja, pitkän linjan teatterilainen Vesa Tapio Valo sanoo, että Lavasteen kirja on ensimmäinen sisältä päin kirjoitettu, konkreettinen kuvaus teatterin johtamisesta. Hyvin järjestäjät ovat tavoitteessaan onnistuneet, sillä Suvanto laskee konserttien olleen koko kymmenen vuotta lähes loppuunmyytyjä. –?Kyllä festivaali tässä genressä on nostanut Oulun kansainvälistä tunnettavuutta huomattavasti. Musiikkipohja taas on siellä hyvä, Valo vertaa. Mutta se vei hankalille vesille, koska asioita olisi pitänyt yleistää niin voimakkaasti. Tulevana viikonloppuna mies nähdään kuitenkin Oulussa, missä vietetään irkkufestivaaleja jo kymmenettä kertaa. –?Tarkoitus on katsoa, voiko kynällä elää. Myös monet festivaalin esiintyjät, kuten Flook ja Réalta, pitävät työpajoja ja osallistuvat muihin järjestettyihin tapahtumiin. Teatteri on liian iso ja kallis koneisto pelkäksi viihdytyslaitokseksi. Moilan mielestä teatterinjohtajan kaksoisrooli sekä johtajana että ohjaajana on haastava. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 27.9.2015 19 KULTTUURI YHTEYSTIEDOT: kulttuuri@kpk.. Oulun irkkufestivaali on nostanut tasaisesti suosiotaan. Tällä hetkellä Moila ohjaa Jussi Moilan käsikirjoittamaa Madonna-näytelmää. Suvannonkaan yhteys The Irish Festival of Ouluun ei katkennut Kokkolan vuosien aikana. –?Näihin kokemuksiin on vaikea puuttua, koska kun niistä puhuu, näyttäytyy heti hölmönä tai tosikkona. Mukava ja rento se on, mutta aika monesti nähty. Kelpaisiko sellaiseksi naapurissa asuva, vaimonsa dementialle menettänyt, katkeroitunut Vietnamveteraani. Kokkolassa kulunutta kolmea vuotta Sini Moila pitää opettavana ja kasvattavana kokemuksena. Toki mies on tuttu näky myös Haapavesi Folkin esiintymislavalta ja jokavuotinen vieras Kaustisen festivaaleilla. –?Halusin kirjoittaa kirjan johtajuudesta yleensä, en teatterin johtamisesta. Hän on panostanut työyhteisön yhteishenkeen, ja uskoo sen välittyvän myös katsojille. Lavaste lähti Jyväskylän kaupunginteatterista vaikeiden vaiheiden jälkeen vuonna 2007. Iltakonsertit avaa torstaina legendaarinen laulaja-lauluntekijä ja kitaristi John Doyle. Työn alla on ainakin musikaali Välskärin kertomuksista. St. Siellä ollaan valmiita dialogiin ja kohtaamiseen. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Vesa Tapio Valo pärjäsi eteläpohjalaisten kanssa. Keväällä julkaistiin myös hänen kirjansa teatterin johtamisesta. Valon kaudella Seinäjoen kaupunginteatteri on tehnyt voitollista tulosta ja se valittiin tänä vuonna vuoden teatteriksi. Johtajana ei pysty keskittymään omaan taiteelliseen työskentelyyn samalla intensiteetillä kuin pelkkänä ohjaajana. Mutta koin, että minun piti sukupuoleni takia perustella ratkaisuni todella tarkkaan, eikä se silti aina riittänyt, Moila sanoo. Ja se riittää, kun on Bill Murray. Lavaste on myös haastellut kirjaansa monia teatterinjohtajia, muun muassa Mika Myllyahoa, Vesa Tapio Valoa, Sini Pesosta ja Kristian Smedsiä. Kaksoisrooli on haastava, parempi olisi vain johtaa Tiina Ruotsala (KP) Kokkolassa pitkään asunut Jani Suvanto vastaa toimittajan soittoon Tanskasta, missä hän on työkomennuksella pari kuukautta. –?Otin asiat liian henkilökohtaisesti, ja siksi uuvuin. Seinäjoella ja Kokkolassa erilainen yleisöpohja Anni Saari (KP) Pitkäaikainen teatterinjohtaja, ohjaaja ja dramaturgi Aila Lavaste julkaisi muutama kuukausi sitten Vieraassa takissa -kirjan. Vincent perustuu löyhästi ohjaaja-käsikirjoittaja Theodore Melfi n omiin kokemuksiin. Juhlavuoden tavoitteena on 8500 kävijää. Startissa Murray kertoo ihan hauskan irlantilaisvitsin ja loppukuvassa hän vain on. –?On mahdollista tehdä sekä taloudellisesti että taiteellisesti menestyvää teatteria. –?Olemme tietoisesti pyrkineet pitämään festivaalin koon kohtuullisena. . Vincent on hyvää mieltä jakava elokuva, joka kantaa sydäntään hieman liian näkyvästi takinliepeessä. Hän kaipasikin teatterin johtokunnalta sitoutumista valittuun linjaan. . Taiteilijuus taka-alalle Kokkolassakin asunut ja kaupunkiin ohjauksia tehnyt Aila Lavaste sanoo, että periaatteessa johtamisessa painitaan samojen asioiden kanssa, olipa kyseessä teatteri tai yritys. St. Festivaali sai Oulun kaupungin 100 tekoa -ohjelman 97. Sen jälkeen Valo siirtyy freelanceriksi. Anni Saari (KP) Kokkolan kaupunginteatterin entinen johtaja Sini Moila (ent. St. Riittääkö draamalle yleisöä Sekä taloudelliset että taiteelliset paineet kohdistuvat johtajaan, mikä vaatii kovaa nahkaa. Vaikka valtaosa yleisöstä tulee lähialueelta,niin kauimmaiset vieraat saapuvat aina Australiaa ja Brasiliaan myöten. ”Nyt työskennellään ilman rahaa, mutta toisaalta ei ole koko ajan pakko miettiä ulkotaiteellisia asioita ja tulostavoitteita. Jaksamista auttaa Aila Lavasteen mielestä eniten se, että ymmärtää, mitä johtaminen on. Kolmen vuoden aikana keskushenkilöitä kuitenkin vaihtui, ja tukea linjalle ei siksi tullut alun tapaan. Pitää käsitellä isoja ja tärkeitä teemoja niin, että yleisö viihtyy. Varsinkin pienissä teattereissa johtaja usein myös ohjaa itse esityksiä. Sukupuoleen kohdistuvaa vähättelyä ja huonoa kohtelua tapahtuu, mutta sitä on vaikea tehdä näkyväksi, eikä ongelmia aina oteta todesta. –?Seinäjoki on hyvin teatterimyönteinen kaupunki, jossa on uskollinen yleisö. Työn tekeminen ei tunnu raskaalta.” Johtajuus on rooli Vesa Tapio Valo: Pitää tuntea yleisöpohja Sini Pesonen: Kaksoisrooli on haastava Aila Lavasteen mielestä teatteria ei voi johtaa henkilökohtaisen kautta Aila Lavaste ohjasi viime keväänä Ykspihlajan Työväen Teatteriin. Valo haluaa esimerkiksi tehdä säännöllisin väliajoin ison näytelmän, jossa koko talon väki on lavalla. Oulun irkkufestivaali tuo esille irlantilaisen kulttuurin monipuolisesti. Mies korostaa kuitenkin, että festivaalin isä, sydän ja sielu on ehdottomasti festivaalin johtaja Brent Cassidy, jonka oma tarina Amerikasta suomalaisen irkkufestivaalin johtajaksi on myös kiehtova. 100 tekoa -ohjelma kokoaa Oulun seudun kunnat yhteen ja antaa jokaiselle mahdollisuuden nostaa esille eteenpäin vieviä ja ilahduttavia tekoja. YK laskee Pohjois-Eurooppaan lisäksi Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin, ja silloin tietysti Oulun asema laskee. –?Tai ainakin siinä perinteisessä mallissa. Yhdessä kirjan luvuista Lavaste pohtii naisjohtajien asemaa. Juhlatapahtuman musiikkiohjelma on Lahden mukaan kauttaaltaan hyvin vaikuttava. Oulu nousi irkkukaupungiksi. Emme ole halunneet paisuttaa tapahtumaa liian suureksi, Suvanto kertoo. Pesonen) pitää Aila Lavasteen kirjan lähestymistapaa hyvin kiinnostavana. Tänä vuonna festivaaliohjelma on entistä laajempi ja mukana on esimerkiksi gaelilaista jalkapalloa ja kursseja enemmän kuin koskaan aikaisemmin, kertoo festivaalin tiedottaja Sirpa Lahti. Tätä emme ymmärtäneet vielä silloin, kun teimme Suomi uuteen nousuun -näytelmää. –?Teatteriesityksen valmistaminen on eri asia kuin makkaran. Hannu Björkbacka DVD . Oulun festivaali on alansa suurin Pohjois-Euroopassa. Vincent (2014): Ohjaus Theodore Mel. Siitä, miten kommunikoidaan yleisön kanssa. Teatterinjohtajan intohimon on oltava nimenomaan johtamisessa, ei ohjaamisessa. Se vaikuttaa viisaalta ja kypsältä. Lavaste on seurannut maakunnallisten teatterien tilannetta laitosten ulkopuolelta nyt kahdeksan vuotta. Valon mielestä jokaisen esityksen pitää olla erilainen, ja Seinäjoella onkin tehty niin oopperaa, musikaalia kuin puhenäytelmiäkin. Vincentin alku ja loppu ovat Bill Murrayn sooloja. Perjantaina lavalle astuu omintakeisen soundin omaava, taiturimainen Flook ja lauantaina estradin valtaa energisyydellään Réalta. Sen tarkoitus ei ole turruttaa vaan herättää ihmiset muistamaan ja havahtumaan uuteen. Valon mukaan monet kirjassa esiin nostetut teemat ovat yhteisiä kaikille teatterinjohtajille. Jani Suvanto soittaa Droicheadkokoonpanossa. Moila kertoo, että kun hänet ja dramaturgi Jussi Moila valittiin teatterin johtoon, heidän haluttiin tekevän esityksiä uusille kohderyhmille, erityisesti nuorille ja ruuhkavuosia eläville. Hän pitää kirjaa rehellisenä kuvauksena, jossa Lavaste ei säästä itseään. Soittaja on nyt tervetullut festivaaleille, hän huomauttaa. Suvanto sanoo talkooporukan olleen uskollinen festivaalille kaikki nämä vuodet. Kokkolassa on ollut pitkään erinomainen harrastajateatteri, mutta ammattiteatterilla ei ole pitkiä juuria. –?Ailan tapa on lähestyä asioita henkilökohtaisesti ja hän arvioi myös omaa toimintaansa kriittisesti. Lavaste pohtii, oliko tämä vääränlainen johtajaksi. Johtajuus mielletään meillä niin maskuliiniseksi asiaksi, Lavaste sanoo. –?Siinä on kyse ammattitaidosta. Pääroolien esittäjät otetaan omasta talosta, eikä niihin palkata Helsingistä tv:stä tuttuja hahmoja. Hän itse jätti johtajana taiteilijuuden tietoisesti taka-alalle. Kun tasokkaita irlantilaisbändejä jouduttiin alkuaikoina kutsumaan Ouluun, niin nyt yhtyeet tarjoutuvat festivaalille. –?Kokkauskurssin suomalaisina kunniavieraina ovat Piia Rantala-Korhonen (Oulun apulaiskaupunginjohtaja ja MasterChef Finland 2013 -kilpailun osallistuja) ja Ida O’Mahoney (Junior MasterChef Finland 2012 -voittaja). Hän sanookin, että on täysin mahdollista tehdä sekä taiteellisesti korkeatasoista että kaupallisesti menestynyttä teatteria. Se kertoo johtajuudesta pohjautuen hänen kokemuksiinsa Kajaanin ja Jyväskylän kaupunginteattereiden johtajana. –?Pääkonsertissa ensi sunnuntaina Oulun Musiikkikeskuksen Madetojan salissa esiintyy tunnettu, kuusi grammyä voittanut irlantilaisen musiikin yhtye The Chieftains. –?Kaustisen meno on parantunut viime vuosina, kun uudet järjestäjät astuivat remmiin
JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1. 21.40-21.50 Urheiluradio. 10.00-11.00 Jumalanpalvelus Kuusankosken kirkosta. väsyttää.... 09.45 Radiopyhäkoulu. 17.15-18.00 Elokuvamusiikin ilta 0203-17600. era. 16.00-16.05 Yle Uutiset. 11.03-12.00 Jake Nymanin Popradio. 10.00-10.03 Yle Nyheter med väder. pystyn maksamaan asioista langattomasti. 13.03-14.00 Jazzinspirerad högmässa. 10:04 Arriaga: Jousikvartetto n:o 1 dmolli (Guarneri-kvartetti). 21.3521.39 Novosti Yle. 20.09-21.00 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 05.00-05.02 Yle Uutiset ja sää. Dynamite: The Rise of James Brown on Alex Gibneyn dokumenttielokuva soulja funk-legendan noususta maailmanmaineeseen. sinua alkaa vääsyyttäää.... (Bostonin SO/Erich Leinsdorf). ja se lähettää minulle päivityksiä paikallissäästä, joten saan uusimmat tiedot välittömästi. 15.50-15.52 Veneilysää. 12.05-12.45 Experttimmen. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 09.55-10.00 Kuusankosken kirkon kellot kutsuvat. 13.02 Minä uskon (u). 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. väsyttää.... 11.15 Elämän ääniä. 10:56 Marais: Sarja barokkiyhtyeelle D-duuri (Musica Paci. 21.00-00.05 Svenska Talande Klubben. 18.00 Tuomasmessu. 07:12 Weiss: Konsertto luutulle ja huilulle F-duuri (Richard Stone, luuttu, ja Roberts, Gwyn, huilu). no, näytä minulle jotain. 13.00-14.00 Klassista kahteen. se lataa vielä. 16.20-17.00 Bokmagasinet. 08.00-08.05 Yle Uutiset ja sää. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 11.00-11.03 Yle Uutiset. YLE RADIO SUOMI 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 16.12-16.20 Sportradion. 00.40-00.50 Luontoretki. 22.05-23.05 Avaruusromua: Tärkeintä on valinta!. 18.55-19.00 Elokuvamusiikin ilta 0203-17600. 11:47 Smetana: Moldau (Minnesotan ork./Eiji Oue). (René Jacobs, kontratenori, ja Akademie für alte Musik Berlin). 04.02-04.57 Jokaniemen sävelradio. 08.05-08.10 Sunnuntai-Suomi. YLE KUVAPALVELU Yle TV2 klo 21.00 Kengurumies Mr. YLE KUVAPALVELU Yle Fem klo 18.30 Ootsä joku vammainen. 07.30 Peace with God (e). 23.10-06.00 Yöklassinen.. 16.00-16.12 Yle Nyheter med väder och båtvädret. 18.0018.03 Yle Uutiset. 17.00-17.10 Yle Nyheter med väder. 09:11 Telemann: Kantaatti Tirsis am Scheidewege. 08.02 Lasten makasiini. Väkivallan perintö. Jakso 60/60: Kaksikymmentäneljä lyhyttä suuraa: suurat 91-114. RADIO EXTREM 99.7. 12.0012.05 Yle Uutiset ja sää. 16.00-16.05 Yle Uutiset ja sää. 12:42 Janácek Talich: Orkesterisarja oopp. hetkinen. 14.0315.00 Musiikkia lepopäivän ratoksi. 18.0021.00 Urheiluilta: Jalkapallokierros. 07.58-08.00 Hyvää huomenta. Grieg: Peer Gynt -sarja n:o 1 (RSO/Sakari Oramo). Australian sisämaissa asuva entinen ammattinyrkkeilijä Brolga on omistanut elämänsä orvoille kenguruille. 13.00-13.03 Yle Nyheter. 14.0014.03 Yle Nyheter. RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. 09:32 Pleyel: Sinfonia concertante viululle, sellolle ja jousille D-duuri. 18.00-18.50 Todellisia tarinoita. 21.50-21.55 Merisää. 07.0307.58 Näistä levyistä en luovu: vieraana kuvataiteilija, kriitikko ja ITEkuraattori Erkki Pirtola. YLE OULU RADIO 98.4. 08.00-08.05 Yle Uutiset. 21.03-21.28 Minna Pyykön maailma. (Julia Fischer ja Monte Carlon FO/ Yakov Kreizberg). 12.55-13.00 Sunnuntai-Suomi. 09.00 -. 21.5522.00 Suomi tänään. 04.02-04.57 Kuuntelijan lista. 08.05-09.00 Vega Visor. 09.10-09.11 Sää. 06.03-06.04 Sää. 02.0002.02 Yle Uutiset. 19.15-19.22 Aftonandakt. 07:24 Boccherini: Sellokonsertto n:o 6 D-duuri (Misha Maisky ja Orpheus-kamariork.). 12.03-13.00 Veckoslutskommittén. 21.30-21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.45-13.00 Väderoch sjörapport. 10:30 Alessandro Scarlatti: Puote si poco Amor (Onko rakkaudesta niin vähään), serenata kahdelle sopraanolle, soittimille ja continuolle (Dominique Labelle ja Christine Brandes, sopraano, ja The Arcadian Academy/Nicholas McGegan). 09.0309.48 Månadens dokumentär: Älskade hatade mamma. 17.0017.03 Yle Nyheter. 14.02 Radiokirkko. 16.30 Järviradio soi. Mozart: Konsertto pasuunalle ja orkesterille D-duuri. upouusi älypuhelin. 07.00-07.03 Yle Uutiset. 02.00 Raamattu kannesta kanteen(u). 16.3018.00 Politiikkaradion viikko. makeeta. 21.00-22.00 Jazzklubin kolmas setti. YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. 14:47 Poulenc: Sinfonietta (Vancouverin RO/Mario Bernardi). 19.0019.03 Yle Uutiset ja sää. 08.20-08.30 Sunnuntai-Suomi. 07.03-08.00 BUU-radion. 18.0319.00 Kvanthopp – det du inte visste att du ville veta. 00.00-02.00 Arkisto: Jari Kurri ja Teemu Selänne. 17.02 Sana elää. YLE RADIO VEGA 07.00-07.03 Väderoch sjörapport. JÄRVIRADIO 09.45 Ilkan verkkokatsaus. 13.00 Järviradio soi. 17.00-17.15 Yle Uutiset ja sää. 16.05-16.10 Urheiluradio. 08.40-09.00 Sunnuntai-Suomi. YLE PUHE 88.8 ja 101.9. 10.0411.00 Tarja Närhin Iskelmäradio. Ovela kettu. (Christian Lindberg, alttopasuuna, ja Australian kamariork./Richard Tognetti). 12:00 Dvorák: Romanttisia kappaleita (Isaac Stern, viulu, ja Robert McDonald, piano). 21.00-21.03 Yle Uutiset. 14:22 Schubert: Yksinlaulut Alinde; Nähe des Geliebten; Normans Gesang; Lied des gefangenen Jägers; Greisengesang ja Nachtstück. 15.00-15.50 Radioteatterin valiouusinta: Hamsterit. 23.03-00.00 Yöradio. 15.00-15.03 Yle Uutiset. 12.00-12.03 Yle Nyheter. voin sanella. 00.05-00.40 Yöradio. 07:42 M-A. 14.03-16.00 Puheen Viikko. 10.03-12.00 Veckoslutskommittén. seuraa minua.... 15.50-15.55 Arkisto: Lähi-Idän tutkimus. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 10.00 Jumalanpalvelus Ylivieskasta. 21.00-21.03 Yle Nyheter. 22.05-23.05 Aspekti. 13.02-17.00 YleX Viikonloppu. 13.00-13.03 Yle Nyheter. 16.03-17.00 Supernova remix. 15.03-16.00 Supernova remix. YLEX 94.0 ja 96.1. YLE X3M 06.00-08.00 X3M-Nonstop. 12.00 Toivekonsertti;studionumero 0700392111(3,55e/min+pvm). 00.00-00.05 Yle Uutiset ja sää. 10.03-11.00 Pia med . 22.15-23.00 Amadeus. 16.0016.05 Yle Uutiset ja sää. näillä pystyy tekemään nykyään mitä tahansa. 07.4508.00 Tarinoita lapsille: Päin Porkkalaa, osa 3/15. 14.00-14.57 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Pidot paranevat Lennyn kanssa. 13.00-13.03 Yle Uutiset. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 03.00-03.02 Yle Uutiset. 14:05 Respighi: Vanhoja aarioita ja tansseja, sarja nro 1 (Los Angelesin kamariork./Neville Marriner). 11:17 W.A. 11.0213.00 Jani Hellemaa & Aapo Rönkkö. 12.40-12.45 Sunnuntai-Suomi. 01.02-02.00 Yöradio – tunti 60-/70-lukua. Dynamite Jakson päähenkilö on Ann-Christine ”Anki” Ullnér jolla todettiin lievä kehitysvamma 45-vuotiaana hänen äitinsä kuoltua. 03.45-04.00 Yöradio. 20.03-20.08 Urheiluradio. (Svjatoslav Richter, piano). 10.00-10.03 Yle Uutiset. 03.02-03.15 Yöradio. 17.00-20.00 Supersunnuntai. 12.02 Raamattubuff et. 13.0314.00 Veckoslutskommittén. 15.00 Pookin yö-musiikkia tauotta.Seurat 17-. tämä on uskomaton. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 18.30 . SUNNUNTAINA 27.9.2015 KESKIPOHJANMAA 20 RADIO-OHJELMAT SARJAKUVAT RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. YLE KLASSINEN 07.00-13.00 Aamuklassinen. no niin, kotkota kuin kana! miten tyhmänä oikein minua pidät ?! ai.... RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. 10.00-10.03 Yle Uutiset. Krommer Crusell: Rondo kahdelle klarinetille ja puhallinorkesterille (Mario Sgobba ja Paavo Lampinen sekä RSO:n puhaltajat/Ulf Söderblom). okei, tässä. 21.30 Taivaan ja maan väliltä. YLE KUVAPALVELU Yle Teema klo 21.00 Mr. 12.07-12.08 Sunnuntai-Suomi. 05.21-05.50 Aamupala. RADIO DEI 07.00 Virsivartti. 21.03-22.00 Tack och lov. RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. 10.00 Jumalanpalvelus. 09.0509.53 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 08:50 Schumann: Waldszenen (Metsäkuvia). 12.00 Alueellista ohjelmaa. katso kun se lataa viimeisimmät säätiedot. 23.00-23.03 Yle Uutiset. 06.0407.00 Aamupala. 20.08-20.09 Sää. 15.00 Matin MusiikkiMakasiinir. 08.4509.00 Kuunnelman esittely: Hamsterit. 16.05-16.30 Urheiluilta: Olympiaradio. 12:16 Suk: Fantasia viululle ja orkesterille g-molli. 10.00-10.03 Yle Nyheter. 18.03-18.05 Urheiluradio. 10.03-10.04 Sää. 19.08-20.00 Elokuvamusiikin ilta 0203-17600. Kirjailija Riikka AlaHarja ja romaani Kevyt liha. 08:30 Beethoven: Mödlinger Tänze. RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. 20.00-21.00 Jazzklubin illan keikka. 14.03-15.00 Veckoslutskommittén. 13.00-13.02 Yle Uutiset. 16.00 Sillanrakentajat kirkossa (u). 15.52-16.00 SunnuntaiSuomi. (Dietrich Fischer-Dieskau, baritoni, ja Gerald Moore, piano). 08:11 Leclair: Sonaatti G-duuri (Robert Stallman, huilu, Karl Bennion, sello, ja Edwin Swanborn, cembalo). Mozart: Pianokvartetto Es-duuri (Emanuel Ax, piano, Isaac Stern, viulu, Jaime Laredo, alttoviulu, ja Yo-Yo Ma, sello). 09.48-10.00 Melodiradion. (Francoise Semellaz ja Noémi Rime, sopraano, sekä Le Parlement de Musique/Martin Gester). pystyn kysymään siltä asioita. 02.02-03.00 Yöradio. YLE RADIO 1 07.00-07.03 Yle Uutiset. 23.00-00.00 Fritt fram. 03.1503.45 Hurahdus. 12.08-12.40 Kansanradio. tällä pystyy seuraamaan terveyttäni, fyysistä aktiviteettiani, sydämen sykettä. 23.00-00.00 YleX Encore. 21.00-21.55 Kalle Haatanen. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. YLE PUHE 07.00-07.45 Brysselin kone. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 22.05-23.00 Levylautakunta. 08.05-09.05 Politiikkaradion Viikko. 09.55 PYHÄAAMU POHJANMAALLA. 17.03-18.00 Han som inte rodnar. 08.10-08.20 Luontoretki. olet vallassani ja tulet tottelemaan minua.... 18.50-18.55 Merisää. ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. 1/18/15 RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 15.03-16.00 Nittonhundranånting. Liszt: Unkarilainen rapsodia nro 1 f-molli (Israelin FO/Zubin Mehta). 04.57-05.00 Aamupala. 13.30 Avainradio (u). Isoina ne on tarkoitus vapauttaa taas luontoon. 09.05 Pyhäpäivän esittely (ei kuulu kaikilla alueilla). 02.00-04.00 Arkisto: Keksintöjä ja keksijöitä. 02.45 Sana Jerusalemista (u). 12.15-13.00 Horisontti. huomenta esko. 12.45-12.55 Merisää. 07.04-07.50 Suomi soi. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 17.30 Sana Jerusalemista. Ravel: Johdanto ja allegro (Gwyneth Wentink, harppu, Egbert Jan Louwerse, huilu, Lars Wouters van den Oudenweijer, klarinetti, ja Matangi-kvartetti). 05.15-05.21 Eväsreppu. 15.00 Itäraportti. 12.0012.05 Yle Uutiset ja sää. 20.00-23.00 YleX Jatkot Remix. 13.03-13.30 Sunnuntai-Suomi. 15.3015.50 Sunnuntai-Suomi. 16.1017.00 Sunnuntai-Suomi. cabarokkiyhtye). 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-98300 ( 5,09 e/puhelu + pvm). 13.55-14.00 Sunnuntai-Suomi. 20.02 Viikon debatti (u). 00.00 Raamatturadio/Radiokirkko (u). 07.50-07.53 Merisää. 20.00-20.03 Yle Uutiset. Kuvassa Anki ja sarjan juontaja Peter Al Fakir. 05.50-05.52 Merisää. 15.00-15.03 Yle Nyheter. 11.00-12.00 Jumalanpalvelus Helsingin metodistiseurakunnasta. 19.03-19.08 Urheiluradio. 17.00-17.15 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Seurat Jyväskylän Rauhanyhdistykseltä. 12.00-12.03 Yle Nyheter. 09.00-09.03 Yle Nyheter. 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 14.0615.03 Danslistan. 11.00-12.00 Kors och ters. (Concertino-kamariork./Jevgeni Bushkov). 09.05-10.00 Lindgren & Sihvonen. 19.03-20.00 Jazzklubi. YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. 06.00-06.03 Yle Uutiset. 11.0012.00 Perttu Häkkinen. 00.50-01.00 Yöradio. 05.02-05.15 Aamupala. Mukana paljon uutta arkistomateriaalia ja aikalaisten kertomuksia. 18.50-18.55 Radio 1 vastaa. 22.0022.05 Yle Uutiset. 09.11-10.00 Tarja Närhin Iskelmäradio. YLEX 06.30-11.00 YleX Jälki-Istunto Remix. 18.00-18.03 Yle Nyheter. 18.00-21.00 X3M Kväll remix. 16.00-16.03 Yle Nyheter. 07.53-08.00 Sunnuntai-Suomi. Sibelius: Tulen synty (Tommi Hakala, baritoni, ja YL sekä Sinfonia Lahti/Osmo Vänskä). 23.05-00.00 Leikola ja Lähde. Tshaikovski: Valssi-Scherzo (James Ehnes, viulu, ja Sydneyn SO/Vladimir Ashkenazy). 14.00-18.00 Päiväklassinen. 08.00-08.05 Yle Uutiset ja sää. 17.45-18.00 Musiikkikamari. seeuuraa miinuaaa... 18.05-18.50 Elokuvamusiikin ilta 0203-17600. 12.05-12.07 Urheiluradio. 08.30-08.40 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 14.03-14.06 Sportradion. 23.1006.00 Yöklassinen. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 10.03-11.00 Jari Keränen. (Berliinin kamariork./Helmut Koch). 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 12.05-12.15 Musiikkikamari. 08.0008.05 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 15.03-15.30 Ajantasan sunnuntaivieras. 12.50 Sana koskettaa (u). 00.0006.00 Nattklassiskt. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 16.05-16.57 Faunin iltapäivä. 17.10-18.00 Covers. 00.30 Raamattuavain Extra (u). L. 21.02 Kaksin käsin maailmaan. 19.2221.00 Vegasporten. alkaa sataa. Avuttomat poikaset vaativat ympärivuorokautista hoitoa ja läheisyyttä. 18.00-23.10 Iltaklassinen. 08.05-08.45 Kirjakerhon Viikon kirja. Charpentier: Quatuor anni tempestates (Neljä vuodenaikaa), motetti. 04.0006.00 Arkisto: Kielikorva. RADIO DEI 104.3. kot kot kot 5/31/15 mikä sinulla siinä on, rotta. 12.00-14.00 Puheen Viikko. 17.15-17.45 Koraani. 15.55-15.58 Yle News. 05.5206.00 Aamupala. 12.0312.05 Sportradion. 00.00-06.30 Yöradio. 11.00-11.02 Yle Uutiset. 20.55 Siirakin kirja. 14.15 Raamatturadio. kuten mitä. 10.00 Jumalanpalvelus Soinin kirkosta. 14.30 Kaksin käsin maailmaan. 13.30-13.55 Minna Pyykön maailma. 08.0010.00 Stiftelsen remix. 09.05-09.10 Urheiluradio. 13.00-14.00 Klassista kahteen
14.15 Judisk högtid: Selichot. 03.00 Rapport. (USA 2006) Vauva vapaalla Fox klo 17.40 ??. 21.00 Wheeler Dealers. 10.35 Elixir Life. Renny Harlin. 21.00 Elokuva: Tähtien sota. 14.35 Arvostele mun illallinen Suomessa. . 11.00 Candice sisustaa. 04.00 Rapport. 01.45–06.00 Voittostudio. FRII 07.55 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 19.45 Världens Barn i Go’kväll. lmsklubben engelska. SVERIGES TV4 07.05 Vad blir det för mat. 01.25 Doreen kommer hem. 2/8. 02.25 Ishavet på 30 dagar. 1/10. 08.23 Timmy ja haltijakummit. 02.20 SVT: Fixarna. (Ruotsi 1978) Karate Kid TV5 klo 13.35 ?. (U) 11.24 Uusi päivä (S). 08.30 Jaksa paremmin. 21.00 21.05–21.54 Kotikatsomo: Pintaa syvemmältä (7). 16.00 Top Gear Top 41. 03.05 24 Vision. 20.55 Regionala nyheter. Uskollinen apuri. 19.25 Elokuva: Buddy – nasta kaveri (S). Demi Mooren ja Rob Lowen nuoripari pudottelee David Mametin kirjoittamaa, näppärää suhdesanailua. Jo ennen kuin vaimo (Maria Kuusiluoma) ottaa hatkat, markkinatutkija Leo (Juha Kukkonen) on ehtinyt tavata parikin rempseää naista, Maaritin (Maija Junno) ja Kiian (Minna Suuronen). 12.30 Jalkapallo: MLS-liiga, Montreal Impact DC United, Kanada. 11.55 Metropolitan: Lumottu saari. 07.15 My Little Pony. 03.10 Domstolen friad eller fälld. 22.00 Bron. HD 15.00 Yle Uutiset. Direkt. Sitähän me nyt mietimme tässä pakolaisvirrassa. 21.00 Jalkapallo: MLS-liiga, Toronto Chicago Fire Soccer Club, Kanada. 3/11. 9.15 Late Lammas (S). 22.00 Elokuva: Coyote Ugly (12). 2/8. 13.00 Paul OÆGrady – rakkaudesta koiriin. 12.30 Simpsonit (7). 08.00 Lasten ohjelmia: Pikku Kakkonen. . 20.30 Rapport. O Lisää televisiokanavia osoitteessa telkku.com EUROSPORT SUOMI 04.00 Kamppailulajit: King of Kings, Chisinau, Moldova. 3/12. Omavaraisen energianhuollon varmistaminen on vaatinut vakaata näkemystä. Bergmanin rinnalla elokuvassa nähdään Liv Ullman (vas.). 8.46 Babar ja Badun seikkailut (S). 20.10 Sporten. 04.30 Parlamentet. 15.50 Monk (12). 14/22. (Britannia 1957) Transformers: Kuun pimeä puoli Nelonen klo 21.00 (E) ?. 11.30 Jalkapallo: MLS-liiga, Toronto Chicago Fire Soccer Club, Kanada. 10.20 Gormiti. 00.30 Rantavahdit. 10.00 Loton ja Jokerin tulokset. Tellulla riittää romantiikkaa. 16.10 Atleterna. 23.35 MTV Sport: F1 Extra. 21.00 Elokuva: Film With Me In It – elämä kuin elokuvaa (16). 12/24. Suosittelisin, että Transformersien tekijät tarttuisivat oljenkorteen ennen kuin on liian myöhäistä. 10.00 Elävä arkisto: Kauneuskilpailut. 01.10 Good Wife (S). 16.55 Rapport. Direkt. 07.45 Onnenarpa. 22.00 Hamilton 2 men inte om det gäller din dotter. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 27.9.2015 21 TELEVISIO Syyssonaatti Yle Fem klo 21.00 ????. (U) 11.00 Yle Uutiset. 2/8. Suora. 18.00 LA Ink. 19.05 Urheiluruutu. 11/24. Siksikin Syyssonaatti soi niin alakuloisesti. 17.25 Strömsö. Valtion omistama Neste sai alkunsa vuonna 1948. TV1 08.00 Yle Uutiset. 09.40 TV Shop Tvins. Öljynjalostusja markkinointiyhtiö Nesteen menestyskertomus kuvaa idän ja lännen luomissa paineissa kamppailevan Suomen sitkeyttä. 3/3. 11.15 Pressiklubi viittomakielellä. (U) HD 21.00 21.00 Kengurumies. 23.00 Inför Morgans mission. Rantavahti H tunnetaan temperamentistaan, ja aina hänen kärsivällisyytensä ei asiakkaiden niskuroidessa riitä. Tämä on se romanttinen komedia, jota oltiin tekemässä reilu viikko sitten esitetyssä elokuvassa Viikko Marilynin kanssa. 12.00 New Yorkin tatuointitarinat. 13.0013.30 SVT: Nordiska hus. 07.00–07.15 Pilanpäiten. 01.10 Las Vegas (7). 09.25 Sverige idag: Meänkieli. 17.40 Elokuva: Vauva vapaalla. 18.30 Ootsä joku vammainen. . lmsklubben tyska. Miten niin ”epätoivoista”. Oikeasti väliä ei ole millään, eikä ihmisillä varsinkaan. 18.25 HS-uutiset. 08.00 Landgång. Sagasta löytyy vieläkin monisyisempiä puolia kuin ennen. 12.20 SVT: Strömsö. 13.50 Kanadan rajalla. 08.25 Sverige idag på romani chib/lovari. (Night at the Museum, USA 2006). (Suomi 2012) Film With Me In It – elämä kuin elokuvaa Hero klo 21.00 ???. 23.00 TV4Nyheterna. 02.15 Comanche Moon (16). 00.35 Nelonen Pro: Moor Gääs. 08.45 TV Shop Tvins. 07.35 Ice Age. (U) 13.25 Viidakon verenhimoiset vaeltajat. Olivierin ohjaama elokuva jättää nirppanokkaisen vaikutelman. Liv 05.00-06.30 Ennustaja-TV. 20.00 Suomen Tulli. 18.28 HS-sää. Uhrin vaimo on kateissa, ja kuvioon on sotkeutunut myös yli-innokas yksityisetsivä. 00.00 Atleterna. 15.55 Nuottien matkassa. Pikkuisen sitä tunnemylläkää jäi elokuvaankin, jossa Vareksen suloinen, mutta ailahtelevainen Sole (Minna Haapkylä) päätyy köyden jatkeeksi Ruissaloon. Siksikin Syyssonaatissa ollaan hyvin lähellä katsojaa. 09.20 Hello Kitty: Omenapuumetsä ja Lumottu maa (S). 18.45 Kort. Sen toimitusjohtajaksi pestattiin monissa liemissä marinoitunut vuorineuvos Uolevi Raade, joka auttoi nostamaan yhtiön Suomen suurimmaksi yritykseksi. 22.40 Emily Owens (12). 13.10 Glee (12). 23.00 Nyt tai ei koskaan. 01.30 Tiff any Persson arbetstränar. 10.29-10.58 Supermalli ja mannekiini. 02.05 När lammen tystnar. 20.00-20.50 Tinkimättömät tyylitaiturit. 19.00 Martina ja hengenpelastajat. 18.00 Mäkihyppy: Kesä-GP, HS 94, Hinzenbach, Itävalta. 05.45 Sändningsuppehåll.. Romanttinen komedia rakkauden jalostavasta vaikutuksesta. O: Michael Bay. 19.30 Lapin poliisit. 21.00 Vares 8 – Uhkapelimerkki (12). Ingrid Bergman on maailmalla juhlittu tähtipianisti Charlotte, joka eronsa jälkeen saapuu vieraisille tyttärensä Evan ja tämän pappismiehen Viktorin (Halvar Björk) luo. 22.30-23.02 Dok: Bettanin Taxi. O: Jarmo Lampela. 15.00 Vetenskapens värld. 17.40 Epäkelvot deittikumppanit. 16.55 Bonde söker fru. 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 3/12. 02.35 24 Vision. Harvemmin nähdyt arkisto?lmit ja asiantuntijoiden haastattelut hahmottavat murroksia, jolloin tehtiin merkittäviä linjanvetoja. Maine on pysynyt hyvänä aina näihin päiviin saakka. (U) . 18.50 Loop Looks. 23.15 House (12). 22.15 Agenda. 14.40 Tro, hopp och kärlek. 15.35 Pilanpäiten. 08.05 Avara luonto: Villi Kaakkois-Aasia. 13.10 Sverige!. 16.45 Night at the Museum – yö museossa (12). Olemme tietenkin kaivanneet myös So?a Helinin esittämää Saga Norenia. 02.00 Jalkapallo: MLS-liiga, San Jose Earthquakes Real Salt Lake, USA. Direkt. 08.50 Kultakuume. 22.00 Silta (16). 11.05 Merta lähemmäs kalaan. 20.50 Hero Crew – Uniikki: Pätkätöis. 20.25 TV4Vädret. 01.45-02.30 Los Angelesin tatuointitarinat. 13.05 Yökylässä Maria Veitola. SVERIGES TV2 07.00 Rapport. 22.00 Aktuellt. Sagan uusi pari tuli yllättäen, kun Martin Rohdea näyttellyt Kim Bodnia ei hyväksynytkään käsikirjoitusta. 00.10 Gudstjänst. 10/24. Amerikkalainen tanssityttö ja balkanilainen prinssi tuntuvat hylkivän toisiaan vielä silloinkin, kun sydänten olisi tarkoitus jo hakata. 20.00 Nopeiden autojen imussa. . Ennakkoväläytykset ensi joulukuun uudesta Star Wars – The Force Awakens -elokuvasta ovat olleet niin lupaavia, että niiden alkuperäisten uusintakierros on ihan paikallaan. 15.45 Emily Owens (12). 03.15 Naismurhaajat. 23.35 LA Ink. Vesipeto on irti! 12.05 Kädettömät kokit. 14.05 Vrakdykarna. 21.00 Genikampen. 05.00 Rapport. 23.55 112 (7). 12.30 Strömsö. 14.05 MTV.doc: Öljyvaltio Suomi – Nesteen tarina. Oksanen, muusikko Chisu sekä entinen rikostoimittaja, kirjailja Harri Nykänen. 14.30 Frasier (S). 08.40 Ystävien kylä (S). 17.15 Beauty and the Beast (12). 14.15 Blue Bloods (12). 20.00 Världens natur: Gryning. 13.40 6D: Yellowstonen salatut ihmeet. 19.30 Naismurhatutkijat. (USA 1986) PEKKA ERONEN SYYSSONAATTI päättää Ylen Ingrid Bergman 100 vuotta -sarjan. 20.50 En orientalisk barack. 9.23 Tenavat (7). 270/386. 17.55 Heja Sverige. Kahdeksannen Jussi Vares -le?an pohjana on keskivertoa yllättävämpi kirja, jossa turkulainen poikamiesdekkari ottaa ja rakastuu. 00.00 Matkalla kiven sisään (12). 10.01 Missien mitat. 11.05 Hell’s Kitchen. 7/10. 9/10. 11.00 Simpsonit (7). 16.00 Doc Martin (7). 19.30 FIA WTCC: Vakioautojen MM-osakilpailu, Shanghai, Kiina. Eriskummalliset petkuttajat. 02.20 Pahuuden ytimessä. 11.05 Gudstjänst. 01.50-06.00 Voittostudio. Sen keskusroolissa on Ingrid Bergman, joka lähti nuorena lupauksena tähdeksi Hollywoodiin ja jätti taakseen Ruotsiin ensimmäisen miehensä ja tyttärensä. 21.00 Arman ja viimeinen ristiretki (12). Riemukkaasti konttaava seikkailukomedia on täpäriä pelastumisia ja mojovia iskuja väärällään. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.10 Monday Mornings (12). . 18.55 Naapurit-tuloslähetys. 9.01 Karvinen (7). 09.00 Yle Uutiset. Suora. 09.15 SVT: Spökpatrullen. 20.00 TV4Nyheterna. 12.30 Spring. Leukaan sattuu muun muassa Joe Mantegnallaa. 09.45 Landet runt. 19.05 Olipa kerran (12). 18.52 Kort. Urho Kekkonen toimi Uolevi Raaden tehokkaana työparina, mikä takasi kansainvälisen arvostuksen. Jukka Lindströmin vetämä ajankohtaissatiiri. Todistustaakka. 03.00-03.57 Selviytyjäkaksikko. 13.30 Arvostele mun illallinen Suomessa. Edessä lienee persoonien törmäys. 23.40 Noin viikon uutiset. 18.30 Vain elämää. (U) 18.00 Yle Uutiset. 14.00 Frasier (S). Lunnaat. (USA 1977) Muuten, se viimeöinen TV5 klo 21.00 ??. Hänellä on uusi pari, joka ensimmäisen jakson perusteella on todella kiinnostava. 7/7. 21.00 Elokuva: Syyssonaatti (12). Direkt. Malmössä surmataan sukupuolten tasa-arvoa kannattava nainen, joka elää parisuhteessa naisen kanssa ja heillä on lapsi. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 09.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 5/15. Liekö tuuria vai taitoa, mutta Sillan kolmaskin tuotantokausi on värisyttävän ajankohtainen. Itsekkyyttä, riittämättömyyden tuntua ja laiminlyöntejä tilitetään hyvin henkilökohtaiseen sävyyn. 11.05 SVT: Gudstjänst. 09.55 Yle Uutiset. . 16.55 Perhe. 02.05 Criminal Minds. Malesia. 01.10 SVT: Galapagos – bakom?lmen. Äitinsä rahankäytöstä huolestunut Jane pyytää Mauraa antamaan Angelalle talousvinkkejä, mutta mitä Mauran omasta kaapista löytyykään. 14.30 Ajan hidastajat. 08.30 Tuomas Veturi (S). 10.50 SVT: Programtablå. 22.00 Jalkapallo: MLS-liiga, Montreal Impact DC United, Kanada. 12.20 Rapport. 9.30 Galaxi: Säbämestari 2012. (U) 11.55 Street Food. 19.05 Menopelit kuntoon. 16.19 Ranskalainen kylä (12). 10.00 Uusi päivä (S). 15.40 Intresseklubben. JIM 05.00-06.45 Ennustaja-TV. 291. Oman le?asarjansa aloitti tämäkin kostotarina, jossa kiltti setä Pat Morita opettaa nuorelle Ralph Macchiolle, kuinka kiusaajille annetaan turpiin. 21.00 Suomen täydelliset venäläisnaiset (S). 00.55 Ravenswood (12). 20.00 Sportspegeln. 15.50 FriiD: Täydellisten rouvien salattu elämä. 08.58 Nyhetsmorgon. 06.15 Världens Barn uppdraget. 15.45 Rouva Ministeri. 15.25 Historian mysteerit (7). 15.30 Hyvät ja huonot uutiset. 23.10 Dokument utifrån: Exorcisterna. Ja pyörät pyörivät. . 23.45 Americans (16). 19.00 Yle Uutiset. Enkä nyt tarkoita pelkästään suuria kasvokuvia, jotka aikoinaan tekivät vaikutuksen varsinkin elokuvateattereiden isoilla kankailla. Suorassa lähetyksessä haastateltavina uuden romaanin julkaiseva So. 09.30 SVT: Familjen Rysberg. 15.00 Hybe. 00.05 SM-liigan viikkomakasiini. 11.30 Hauskat eläinvideot. 17.00 Yle Uutiset. Kahden Bergmanin elokuvassa on vahva ripittäytymisen tuntu. Myöhemmin hän jätti taakseen Hollywoodin ja aloitti uran sekä perheen italialaisohjaaja Roberto Rossellinin kanssa. 12.45 New Yorkin tatuointitarinat. Pirullinen suunnitelma. 02.30-03.00 SVT: Din släktsaga. 10.30 FIA WTCC: Vakioautojen MM-osakilpailu, Shanghai, Kiina. 02.00 Rapport. 23.00 Elokuva: Ansassa (16). Vaippaikäinen taapero karkaa kaupungille sieppaajiensa käsistä. 15.00 Blue Bloods (12). Paavi palkkaa uuden esimaistajan. Siitäkin liitosta syntyi lapsia, jotka jäivät usein uran rinnalla toisiksi. SVERIGES TV1 07.00 Plus. 09.45 TV Shop Tvins. 14.45 Taivastiellä. Direkt. 04.20-05.57 Columbo (12). 19.10 MTV Sport Uutiset. 21.00 Mr. 15.30 Poikamiesboksi (S). 01.00 Intresseklubben. 17.25 Uutisvuoto. JUHA SEITZ Omaa öljyä pienelle kansalle Silta TV1 klo 22.00 ????. TV5 06.30 Lasten eläinmaailma: Rakastan kissoja. 04.4005.59 Sky News. Nuori lempi. 19.00 Autolla Etelä-Amerikan halki. Äidin ja tyttären välillä on hyvin vähän sanoja, jotka löytävät perille. 20.30 Yle Uutiset. Dynamite: The Rise of James Brown. 9/10. 288. 06.00 Rapport. 10.00 Hotellit haltuun. 3/6. Direkt. 11.45 A-studio. 11.15 Los Angelesin tatuointitarinat. 00.05 Modus. 14.00 Rapport. 10.00 SVT: Rapport. 07.55 Kultakuume. 21.30 TV-Soff an. 12.40 Villi Pohjola (S). HD 19.30 Pohjolan luonto. 18.10 Urheiluruutu. naali, Pietari, Venäjä. 1/12. 06.50 Vipo – lentävän koiran seikkailut. 06.30 FIA WTCC: Vakioautojen MM-osakilpailu, aika-ajot, Shanghai, Kiina. 07.59 Power Rangers Megaforce. 08.15 Chuggington (S). 23.30 Murha pikkukaupungissa. O: Shawn Levy. 10.30 Nelonen Pro: Moor Gääs. 22.55-23.59 Yle Live: EBBA Awards 2015. 17.10 YleLeaks. 14.20 Kanadan rajalla. 20.00 Fast n’ Loud. 10.00 Alzheimer-valssi. Direkt. Suora. 14.00 Glee (S). 18.00 Duudsonit tuli taloon (7). 12.00 Pariskunnan superdieetti. 12.15 Tartu Mikkiin. Siinähän Hollywoodin oma Marilyn Monroe ystävystyi raskaiden kuvauspäivien päätteeksi nuoren brittiläisen oppaansa kanssa. 1/10. 00.20 Elokuva: Satunnaisia sankareita (S). 13.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 19.55 Olipa kerran (12). 19.40 Sportnytt. 06.26 FOX Kids: Sketsiä! 06.37 Sannin taikamatka. Kk: Tove Idström. 17.00 Anthony Bourdain minilomalla. 23.05 TV4Vädret. 11.00 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot. Nainen on perustanut Tanskaan tasa-arvoisia päiväkoteja, joissa ei korosteta sukupuolten eroja. Dokumentti tekee selväksi sen, että poliitikkojen apu on ollut Nesteelle korvaamaton. lmsklubben engelska. (U) HD MTV3 06.00 Voittostudio. 2/11. 02.05 Den enda sanna vägen. (U) 14.40 Rakastin epätoivoista naista (S). Liv Ullmanin esittämä tytär on syystäkin katkera, sillä äitiä ei ole näkynyt maisemissa seitsemään vuoteen. 15.15 Jälkivääntö. 13.30 Frasier (S). 05.35 Jesper möter Jamie. 15.05 Teknavi. 21.00 Elokuva: Muuten, se viimeöinen (16). 18.10 6D: 100 asiaa ennen kuolemaa. 22.25 MTV Sport Uutiset. Suora. 8/10. SARI TORVINEN Kolmas Silta on synkän hyvä SOFIA HELIN. Kutonen 07.00 Kultakuume. 14.15 Autourheilu: World Series by Renault, Le Mans, Ranska. 11.00 SVT Forum: Centerstämman. 07.30 Tennis: ATP-turnaus, välierät, Pietari, Venäjä. 10.30 Hjärtevänner. Teema on suvaitsevaisuus. Suora. Sub 06.00-08.00 Voittostudio. 01.00 Villiruoan valtiaat. 13.45 Autourheilu: World Series by Renault, Le Mans, Ranska. 02.30 Aarrejahdissa. Laadunmittaus. 19.00 Bingolotto. 3/14. 12.25 SuomiLOVE. 22.00 Yhä elossa. 21.00 21.00 Broadchurch (7). 22.30 Tappavat synnit. HD 14.15 Siskonpeti. N: Shia LaBeouf, Rosie Huntington-Whiteley, Josh Duhamel, John Turturro, Tyrese Gibson, Patrick Dempsey, Frances McDormand. 01.55 Sverige idag: Meänkieli. 23.15 Hamilton 2 men inte om det gäller din dotter. 6/15. 18.30 House (12). . 00.10 Good Wife (S). 16.30 Beauty and the Beast (12). 22.50 Naurun tasapaino. 10/11. 13.00 Simpsonit (7). Yle Teema 00.00 Teematieto. 13/23. 18.00 JIM D: Tuhoisa maapallo (12). 17.15 Historian salaiset kansiot (7). 11.45 Leah Reminin hullunkurinen elämä. 12/12. 18.55 Keno. 10.45 Hyvää huomenta Karita! 11.10 Lapin poliisit. 02.25 SVT: Kylskåpsparty. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.07 Ranskalainen kylä (12). Vivahteikas dokumentti perkaa Nesteen vaiheita varsin kiintoisasti. 14.50 Talent UK. 8.03 Pikku perunat (S). 02.0005.00 Ennustaja-TV. 13.30 New Yorkin tatuointitarinat. 15.05–15.10 Yle News. 05.05 24 Vision. 09.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 3/12. 07.00 Onnenarpa. . 15.15 Akuutti. 12.00 Simpsonit (7). Jane ja kumppanit tutkivat vaatesuunnittelijan surmaa. . 21.55 Urheiluruutu. Raade otti visioilleen mallin italialaisesta öljyteollisuudesta. 06.45 Världens Barn i Go’kväll. 19.50 Ajankuvia Tukholmasta. 18.00 Kino Klassikko: Prinssi ja revyytyttö (S). 01.05 Brottsplats Sverige. 22.05 Copper (16). . 01.40 Mr. 09.05 Aamusydämellä. . 20.15 FIA WTCC: Vakioautojen MMosakilpailu, Shanghai, Kiina. 07.25 Dog, palkkionmetsästäjä (7). 8.01 Nimipäiväonnittelu: 27.9. 18.10 Ishavet på 30 dagar. Näitä mustia kuvia ja tarinaa me olemme odottaneet. 09.30 FIA WTCC: Vakioautojen MM-osakilpailu, Shanghai, Kiina. Kunhan pohjoismaisesta kohteliaisuudesta on päästy eroon, alkaa sieluja raastava tuiverrus, josta ohjaaja hyvin tunnetaan. 12.25 SVT Forum: Centerstämman. Aavejahti 2/2. Shawn Levyn menestyskomediassa yövartija Ben Stiller törmää ensimmäistä kertaa luonnontieteellisen museon hyvinkin eläväisiin näyttelykapistuksiin. 13.50 Somewhere. 04.05 24 Vision. Direkt. 22.00 Rekkakuskit jäällä (7). 19.40 Midsomerin murhat (12). 17.25 Kauppaneuvos Jethro. 15.55 Mitt galna hem. 19.30 Voitolla yöhön. 17.10 Lyödään ällikällä. 09.00 SVT: Lilla Aktuellt skola. 13.30 30 Rock (7). Se on liikaa monelle. 09.00 Minnenas television: Spelhålan. Tehosteseikkailusarjan kolmas osa kun ei uusilla tempuilla juhli. lmsklubben franska. 12.00 Merieläinten pelastajat. 21.25 Paula Zahn ja murhien motiivit. 04.00 Teematieto. Ilmeisesti tarvitsemme tällaisia puoliperverssejä surmia ihmeteltäväksemme, jotta liikuttuisimme. 14.55 Oho, olen raskaana! 15.20 Oho, olen raskaana!. Direkt. 00.30 Vaara kaupungin yössä. 07.30 Onnenarpa. 04.50–05.00 Ennustaja-TV. 23.00 Australian kovimmat keräilijät. 02.10 Maailman övereimmät juhlat (S). Ian FitzGibbonin lakritsinmustassa komediassa työtön näyttelijä (Mark Doherty) ja hänen käsikirjoittajakaverinsa (Dylan Moran) päätyvät ruumiita kärräämään. George Lucasin avausepisodi puksuttaa tähtien välissä jo vähän kankeasti, mutta onhan siinä tunnelmaa. 17.05 Kieroilevat kaunottaret (S). 19.20 MTV Sport: F1 Extra. 12.25 Inför Morgans mission. 9.00 Galaxi. 21.00 21.00 Elokuva: Transformers: Kuun pimeä puoli (12). 18.20 Kort. 08.30 Världens fakta: Konstens gömda hemligheter. (Suomi 1999) Night at the Museum – yö museossa MTV3 klo 16.45 ??. 04.0504.55 Huippurikostutkijat. 10.10 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. Murha on tehty Criminal Minds -hengessä. Robot. 10.00 SM-liigan viikkomakasiini. 09.00 Hotellit haltuun. 20.00 Dok: Linnunradan käsikirja ufologeille. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Koomikoiden matka jatkuu itärajan tuntumaan, missä Venäjän läheisyys on osa arkea. 04.15 Team Ahma (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. (U) 17.15 Jalkapallon Mestarien liiga: Makasiini. Hero 10.30 Los Angelesin tatuointitarinat. 07.50 Tosielämän ma?avaimot (7). Paavi julistaa Savonarolan pannaan. 20.30 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (7). Kun rangerit ovat etsimässä kapteeni Scullia, komanssit hyökkäävät Austiniin. 00.15 Ilman johtolankaa. (U) 10.56 Uusi päivä (S). 17.00 Bear Grylls – selviytyjien saari. Vieraana Roope Salminen. 11.30 Candice sisustaa. Kastejuhla. Eikös nykyään ole mahdollista saada 1500 euron romutuspalkkio vanhoista vaihtoauton rotiskoista. Lapsen etu. Suora. Ingrid Bergman ja Liv Ullman olivat selvästikin eri sukupolven ja tyylin näyttelijöitä, mutta sekin toimii hyvin tässä kohtaamisessa. 12.55 Guinness World Records. 12.45 ATeam (12). Calvino peruu kosintansa veljensä hyväksi, mutta paavi ei hyväksy veljeä Lucrezian puolisoksi. 16.45 Viestejä tuonpuoleisesta (7). 08.56 Seikkailija Dora (S). 290. 20.30 Bingolotto. 05.45 Sverige! . (U) 13.05 Tartu Mikkiin: Jatkot. 18.15 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset. 09.58 Transformers. 21.00 Parlamentet. Aikuisten hammashoito kangertelee. 11.05 Mestariteoksen tarina: Natività mistica. 23.05 Akuten. Kuinka H ja muut rantavahdit selviävät anonyymin laadunmittaajan vierailusta Bondilla. 10.05 SVT: Minnenas television: Spelhålan. 08.30 BUU: Mietipä sitä. 00.05–00.50 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16). 22.15 Viikon sää. Vaikka ruudussa riittää puhuvia päitä, ohjelman ote pysyy kiitettävän dynaamisena. 12.30 Merieläinten pelastajat. 06.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. 18.35 Jodie Marsh: Bodaushormonit. 15.00 Ajan hidastajat. 19.00 X Factor UK. Eikä voi kieltää. 15.45 Man on Wire (S). Lopputulos, ja miten se on kuvattu, on kylmäävä. 12.15 Jos mies saisi päättää. 00.45 Rizzoli & Isles (12). 09.35 Power Rangers Megaforce. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 15.00 Prisma Studio. 18.00 Popreel. (USA 1994) Prinssi ja revyytyttö Yle Teema klo 18.00 ?. Jarmo Lampelan ohjaama ja Tove Idströmin kirjoittama lähiödraama pyörii eloisasti kotien, kapakan ja työpaikkojen bermudankolmioissa. 14.00 Historia: Oma koti – kuolemanloukku. Epäterve mustasukkaisuus tuhoaa parisuhteita. 19.00 Motor: STCC. 09.30 SVT Forum: Centerstämman. 19.10 Regionala nyheter. 01.05 Kylmäverisesti sinun (12). Perheenäiti aloitti lääkäriopinnot 47-vuotiaana. (USA 2011) Vares – Uhkapelimerkki Sub klo 21.00 ??. 9/24. Metsälammen karhut. 3/8. 02.00 SVT: Lilla Sportspegeln. Tanskalaispari tuodaan näyttämölle lupaavasti. Yle Fem 08.15 Unna Junná. 23.20 Wayward Pines. Hanoi. TV2 07.45 Unna Junná. Viimeinen mahdollisuus. 23.50–00.30 Ykkösaamu. 00.00 Jalkapallo: MLS-liiga, Sporting Kansas City Seattle Sounders FC, USA. 01.25 Seksileikeistä ensiapuun (12). 07.37 Julius-apina. 16.05 Äitien sota. 16.20 Uljas universumi. 15.05 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. N: Juha Kukkonen ja Maija Junno. 16.00 Tony Bennett och Lady Gaga Cheek to Cheek. 19.15 Världens Barn uppdraget. 23.00 Sportnytt. 289. Tehosteralli kehittää hyvinkin vilkkaat kierrokset. N: Ben Stiller, Robin Williams, Jake Cherry, Carla Gugino, Dick van Dyke, Mickey Rooney, Bill Cobbs, Ricky Gervais ja Kim Raver. (Irlanti 2008) Tähtien sota Fox klo 21.00 ???. 22.55 X Factor UK. (U) 10.27 Uusi päivä (S). (Suomi 1999). 16.50 Novosti Yle. 18.05 Unelmien poikamies. 16.00 Panttilainaamo Louisiana. 13.40 Domstolen friad eller fälld?. 15/18. Bergmanien katumukset ELOKUVAT YLE KUVAPALVELU MTV.doc: Öljyn pyörteissä – Nesteen tarina MTV3 klo 14.05 ???. 21.00 Babel. 3/6. 03.45 Rantavahdit (7). 23.30 Ralli: EM-sarjan kooste Kypros. 00.10 SVT: Babel. 8.08 Pusse (S). Taas maailmaa pelastellaan niin, että teräs ryskää ja betoni pärskyy. FOX 06.00 Sky News. Suora. 22.35 Formula 1: osakilpailu. 18.00 BUU: Mietipä sitä. 02.40 Elokuva: Zombie Strippers! (18). 18.45 Arto Nyberg. 20.00 Myytinmurtajat. 03.15 Rantavahdit (12). 18.10 MotorSport: Extra Motocrossin MX1. HD 21.50 Yle Uutiset. Marilyn näyttää kyllä julmetun upealta. 15.45 Löytöretkiä maailmaan. Miten muuttuvasta maailmasta pitäisi ajatella. 06.00 Ralli: EM-sarja Kypros. 15.30 Ranskalainen kylä (12). (USA 1984) Rakastin epätoivoista naista TV2 klo 14.40 ??. 10.05 Elixir Fitness & Sport. Heillä oli ehdottomasti vapautuneempi meininki kuin Prinssin ja revyytytön Marilynilla ja Laurence Olivierilla. 18.15 Kort. Osa 8/27. 15.00 Frasier (S). 23.55 Rapport. 04.45 Landgång. 09.35 Tom & Jerry Kids Show (S). 15.30 Tennis: ATP-turnaus, välierät, Pietari, Venäjä. 13.35 Elokuva: Karate Kid (12). 12.00 Hell’s Kitchen. 20.00 Valheen vangit (S). 05.00 TV-Soff an. 08.45 Amish Ma?a. Sen ajan Eva on hoitanut kotonaan mielisairasta siskoaan. 03.15-05.00 Ennustaja-TV. Siitä on alle vuosi, kun Saga toimitti ainoan ystävänsä Martinin vankilaan. 04.10 Sportspegeln. 08.20 Sverige idag på romani chib/arli. 20.58 Keno. 8.20 Anniina Ballerina (S). 18.55 Sportnytt. 08.20 Tosielämän mafiavaimot (12). . 23.15 Moottoriurheilu: Makasiini. 10.05 SVT Forum: Centerstämman. 17.00 Marvin Hamlisch What He Did For Love. 00.55 Hero-lyhäri: This is my Office. 20.45 Urheiluruutu. 19.00 Rapport. 02.05 Aarrejahdissa. 16.00 Tennis: ATP-turnaus, . 08.46 Avatar 2. Juanin terveys heikkenee. 11.30 Simpsonit (7). 01.00 Los Angelesin tatuointitarinat. 16.25 Hottikset (S). Vankkaa kokemusta uran ja perheen ristiriidoista oli taatusti myös Syyssonaatin ohjaajalla, viiden avioliiton ja yhdeksän lapsen Ingmar Bergmanilla. 16.30 Panttilainaamo Louisiana. 14.00 Kaunotar ja hirviö. 11.00 Rapport. 14.05 Arvostele mun illallinen Suomessa. 4/10. 10/10. 10.00 Rapport. 17.40 MotorSport: Extra Rallicrossin SM. 16.45 Columbo (12). 17.10 Vem tror du att du är?
2,56 ha josta peltoa 2,06 ha ja metsää 0,5 ha. –?Kyllähän poliisijohdollakin luulisi olevan mitä suurin intressi tehdä luottamuksen palauttamiseksi kaikki tehtävissä oleva sekä suuren yleisön että oikeuslaitoksen suuntaan. . Kuoreen merkintä ”metsän ostotarjous”. Tarkemmassa tarkastelussa osan havaittiin olevan automaatin korttiaukkoon asennettu skimmauseli korttitietojen kopiointilaite. Oikeuslaitoksen tilanne ei ole kestävä, jos syyttäjänvirastot eivät pysty käsittelemään juttuja kohtuullisessa ajassa. Matti Nissinen, 58, valmistui oikeustieteen lisensiaatiksi vuonna 1997. Poika ajoi Kainuun keskussairaalan suuntaan ja oli ylittämässä Hoikankatua pyörätien jatketta pitkin, kun vasemmalle kääntynyt henkilöauto törmäsi häneen. Ei kaipuuta poliisiylijohtajaksi Sekä poliisi että oikeuslaitos kamppailevat uskottavuudestaan, minkä vuoksi syyttäjänviraston ja poliisin yhteistyötä kaivataan jatkossakin. SAK:laisen Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto ei lämpene Häkämiehen ajatukselle. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on itsekin jättänyt takaportin auki sanomalla, että ottaa mielellään järjestöiltä vastaan ”superideoita” senkin jälkeen, vaikka lainsäädäntötyö olisi alkanut. Jos muutetaan näitä maksuja, niin se on huono eläkelupaus nuorille, sanoi Fjäder Ylellä lauantaina. Hintapyyntö 68 000 €/ tarjous Kartta sekä tietoja puustosta ja kehitysluokista saatavilla OTSO metsäpalvelut, Voitto Hiltula puh. apulaisnimismies ja valtionsyyttäjä. Auto törmäsi pyöräilevään poikaan ja ajoi tiehensä Kajaanissa IISALMI (STT) Poliisi on ottanut kiinni kaksi ulkomaalaista noin 25-vuotiasta miestä, joita epäillään maksukorttien kopioinnista. –?Tuota ei pidä käsissä sitten kukaan. Jos päädytään yrittämään, niin mietitään millä prosessilla ja millä aikataululla, viestitti SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly STT:lle lauantaina. Esimerkiksi Metallin aloilla on hänen mukaansa hyvin meneviä yrityksiä, joilla on hyvät tilauskannat tällä hetkellä. –?Meillä on työttömyys laskenut merkittävästi vuoden aikana. PFAFF OMPELUJA SAUMAUSKONEET Monen mielestä paras! Husqvarna VIKING Ompelukoneitten Aatelia! Laatua huipulta! Avoinna: ma-pe 10-17 KAJAANI (STT) Kajaanissa 12-vuotias pyöräilijäpoika loukkaantui, kun kääntyvä auto törmäsi häneen pyörätien jatkeella keskiviikkona. Syyttäjänvirastot alkavat ruuhkautua STT, lähde: Valtakunnansyyttäjänvirasto Jos syyteratkaisua ei ehditä tehdä ajoissa, voi juttu pahimmillaan vanhentua kokonaan. 06-836 Puh. Tulevien vuosien määrärahakehysten valossa syyttäjälaitoksen tilanne näyttäytyy varsin vakaana. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina, että monilla aloilla, esimerkiksi hoiva-alalla tarvitaan ulkomaista työvoimaa. Puuta noin 2200 m3 ja heti hakattavissa 550-700 m3. Hän ei vaikuta vaikeiden tilanteiden välttelijältä, mutta siitä huolimatta poliisin sisäinen tilanne on laittanut pohtimaan valintapäätöstä vielä kertaalleen omalta kohdalta. Toisaalta on juuri eduskunnassa päätetty, että juoksukaljanäpistelijät pitää saada hinnalla millä hyvänsä vankilaan. –?Hiljattain on ollut esillä määräaikainen veroarmahduslainsäädäntö, jota nyt hallituksen johdolla valmistellaan. Nissisen mukaan poliisiin kohdistetuista pakkokeinoista seuraa helposti kanteluita tutkinnanjohtajan menettelystä. –?Olen muutoinkin eri mieltä valtakunnansyyttäjän kanssa, kun hän puhuu oikeuspolitiikan linjattomuudesta. 2014 2015 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 2000 Tapausten lukumäärät viikoittain 13.10.2014 – 21.9.2015 42 44 46 48 50 52 2468 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 34 36 38 vko vko Vireillä 6-9 kk Vireillä 9-12 kk Vireillä yli 12 kk Keskeytyksessä yli 12 kk. Ministeri vastasi STT:n kysymyksiin sähköpostilla. Harmaan talouden rahoituksen jatkosta on jo päätetty ja kuten valtiovarainministeriön kehyskannastakin ilmenee, tullaan seuraavassa kehyspäätöksessä syyttäjille osoittamaan yli miljoonan euron sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon lisämääräraha. 06-836 3000 3000 www.eilahelen.. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN KALOJA JALLITTAVA SOUTUNEUVOS . . –?Me emme haluaisi käyttää niin paljon sosiaalivakuutusmaksuja. Autoa ajanut mies jatkoi törmäyksen jälkeen matkaansa pysähtymättä, kertoi poliisi lauantaina. Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on huolissaan oikeuslaitoksen toimintakyvystä ja kansalaisten oikeusturvasta. Suomi on aina elänyt viennistä. 831 3086, 0400 883 121 • Myynti • Vaihto • Huolto JÄTTIVALIKOIMASTA OMPELUJA SAUMAUSKONEET KAIKKI MERKIT jo 150 v. –?Esimerkiksi joitain kotietsintöjä on tehty tilanteessa, jossa tutkinnanjohtajana toiminut syyttäjä ei ole päässyt käsiksi asiakirjoihin. Kaikki Kaikki normaalihintaiset normaalihintaiset HOUSUT JA HOUSUT JA HAMEET HAMEET -30% -30% Tervetuloa! Tarjous voimassa maanantai lauantai PEKKALAN OMPELUKONE TORIKATU 18, Kokkola puh. –?Syyttäjän vedolla tehdään nyt sellaista laillisuusvalvontaa, joka olisi pitänyt hoitaa poliisin sisällä jo ajat sitten. On jouduttu käyttämään pakkokeinoja, kun ei ole muuten päästy eteenpäin. Tilastojen perusteella syyttäjänvirastot ovat jo ruuhkautuneet. SUNNUNTAINA 27.9.2015 KESKIPOHJANMAA 22 Myyt tai ostat metsää, oikea osoite on OTSO! Myytävänä Kaustisen Tastulassa tukioikeudellista peltoa 8,52 ha ja metsää 15,7 ha 1296 m3 Tila 236-401-13-31 Korteneva, yht. Hintapyyntö 20 000 €/ tarjous sekä Määräala tilasta 236-404-16-2 Saari, yhtenä määräalana 21,66 ha hintapyyntö 100 000 €/ tarjous tai kolmena (3) määräalana erikseen Määräala 1: 8,3 ha, josta peltoa 1,1 ha. –?Nissinen on oikeassa siinä, että syyttäjien määrä väheni viime vuoden lopulla ja kuluvan vuoden alussa harmaan talouden torjuntaan kohdistetun määräaikaisen rahoituksen loppuessa ja valtakunnansyyttäjänviraston joutuessa määräämään virkojen täyttökiellon syyttäjävirastoille. Toiminut valtakunnansyyttäjänä vuodesta 2010. Järjestöt uskovat takarajan joustavan SAK:n Lyly: Maanantaina selviää vasta se, päädytäänkö tulosta yrittämään Mikko Gustafsson HELSINKI (STT) Oikeuspolitiikan linjattomuus ja kova säästökuuri heikentävät jo oikeuslaitoksen toimintakykyä ja kansalaisten oikeusturvaa, sanoo valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen. Tuolloin kello 16 umpeutuu myös hallituksen antama takaraja, jota järjestöt eivät kuitenkaan pidä lopullisena. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies toivoi Ylen haastattelussa, että maanantaina löytyy yhteinen näkemys, tai ainakin jonkinlainen pohja jatkojalostamiselle. Niille voisi luoda jonkin muun vastaavan vaihtoehdon. Meillä on moraalinen velvollisuus auttaa pakolaisia. Pitkänsillank. Myyjä pidättää oikeuden hylätä tai hyväksyä annetut tarjoukset. Myynti – vaihto – opastus HUOLTO – kaikki merkit. Linja on siis selkeä, mutta isot uudistukset vaativat aikaa. Kartta sekä tietoja puustosta ja kehitysluokista saatavilla OTSO metsäpalvelut, Mika Hautamäki puh. Henkilöstömäärän notkahdus on aiheuttanut käsittelyaikojen venymistä erityisesti vaativien juttujen osalta. Näin siitä huolimatta, että kokonaisjuttumäärä on hieman jopa laskenut. . hp. Näyttäisi siltä, että tämän vuoden tulos on kouluarvosanalla välttävä, ensi vuoden tulos tulee olemaan heikko ja vuonna 2017 ollaan alle arvostelun. Mitä, jos joku ala tai liitto tai työpaikka sanoo, että me ei neuvotella yhtään mistään. –?Vastakkainasettelun välttäminen on keskeistä. Poliisi nappasi epäillyt korttikopioijat HELSINKI (STT) Elinkeinoelämän keskusliitto EK näkee maahanmuuttajat positiivisena mahdollisuutena. Myyjä pidättää oikeuden hylätä tai hyväksyä annetut tarjoukset Myynnissä myös Metsätila Kokkolan Ruotsalossa 272-422-12-98 Jussila, pinta-ala 27,3 ha. Alat ovat erilaisessa tilanteessa, mutta silti hallitus ajattelee, että sama lääke puree kaikkiin. Syyttäjän käsikirjan vuonna 1990 yhdessä Johanna Kalskeen ja Matti Tohkasen kanssa. Julkaissut mm. Poliisin mukaan tummanpunaista porrasperäistä autoa ajoi 30–40-vuotias mies, jolla oli lyhyt parta ja korvien päälle ulottuvat tummat hiukset. Me haluamme että Suomi pysyy avoimena ja suvaitsevana maana, joka houkuttelee ulkomailta ideoita, pääomia ja ihmisiä. Häkämies on sitä mieltä, että jos kotouttamisessa onnistutaan ja maahanmuuttajat työllistyvät, sillä on kestävyysvajeeseen iso vaikutus. Turma sattui puoli kuudelta Kajaanin keskustan tuntumassa Lehtikankaantien ja Hoikankadun risteyksessä. 30 000 €/ tarjous Tila 13:31 ja määräala 1 (8,3 ha) voidaan tarjota yhdessä. –?Kieltämättä tämän valintaprosessin jälkeen ymmärrys on lisääntynyt siinä mielessä, että eihän tässä niin huonosti käynyt. Tällöin juttuun tehty esitutkinta valuisi hukkaan, Nissinen sanoo. Poliisin tutkiminen vaikuttaa kuluihin Niukkuuden aikana syyttäjäviraston niskaan ovat tulleet myös poliisin epäiltyjen rekisterin toiminnan tutkiminen ja Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion huumausaineja virkarikosjuttu. Ministeriö on oikeudenhoidon eri sektoreiden kanssa valmistellut jo keväällä 2013 julkaistun Oikeudenhoidon uudistamisohjelman vuosille 2013–2025. Vireillä olevien juttujen määrät ovat kasvaneet jo merkittävästi alle vuoden mittaisissa jutuissa. Nissisen mukaan myös yli vuoden vireillä olleiden juttujen määrä alkaa pian lisääntyä. Oikeusministeriö on puoltanut ehdotusta vakavien talousrikosten armahtamisen määräaikaisesta laista, mutta korostanut yhdenvertaisuuteen liittyviä näkökantoja sen valmistelussa. –?Resurssiongelma on kuitenkin jäämässä väliaikaiseksi. www.eilahelen.. 050 314 0481, Hintapyyntö kokonaisuudesta 120 000 €/tarjous. Mitä intressiä olisi niin tehdäkään sellaisella työpaikalla, jolla menee hyvin, hän sanoi STT:lle. 45 000 €/ tarjous Määräala 3: 5,73 ha josta peltoa 2,23 ha hp. Nissisen mukaan uuden poliisiylijohtajan Seppo Kolehmaisen kanssa on vilpitön tarkoitus pohtia uutta alkua toimintaan. Ohjelman peruslähtökohtana on, että oikeudelliseen ongelmaan saadaan ratkaisu mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Epäilty rikos paljastui perjantaina iltapäivällä, kun Iisalmen Prisman tankkauspisteellä poikennut asiakas otti korttiaan pois maksupäätteestä ja laitteesta irtosi osa. Tällöin joudutaan odottamaan oikeusasiamiehen päätöstä. Häkämies: Maahanmuuttajia tarvitaan töihin Sanna Nikula HELSINKI (STT) Vaihtoehtoa hallituksen ”pakkolakipaketille” sorvataan työmarkkinajärjestöissä viikonloppuna erilaisissa kokoonpanoissa. Hänen mielestään malli voisi olla sen kaltainen, että olisi yhdessä sovittuja kaikkia koskevia ratkaisuja ja sitten olisi liittokohtaisia ratkaisuja, jotka sovitaan toimialoittain. Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen (120 €), 4 % varainsiirtoveron, lainhuudon (111 €) ja määräalan lohkomiskulut maanmittauslaitoksen hinnaston mukaan. –?Maanantaina vedetään yhteen eri ehdotukset ja katsotaan, onko niistä saatavissa tulos. Aalto arvioi, että maanantaina ei vielä synny yhtenäistä näkemystä, vaan keskustelua jatketaan. –?Kyllä nyt aletaan saada jo yhdellä säästöeurolla aikaan tuhannen euron vahingot. Ei meidän resursseja ole varmasti mitoitettu tällaisia juttuja ajatellen. Hän hakeutui vammojen takia sairaalaan. Miltä viesti syyttäjien työtilanteesta kuulostaa ministerin korvissa. Hänen mukaansa palkansaajien yhteinen ratkaisu on kuitenkin löydettävissä. Nissisen mukaan oikeuspoliittiset päätökset ovat tällä hetkellä pahassa epäsuhdassa. Hän muistutti, että esimerkiksi 1970-luvun lopulla Suomen tulleet vietnamilaiset ovat integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan hyvin. Se myönnetään, kun on soutanut 10 kertaa koko matkan Sulkavan Suursoudussa tai Karelia-souduissa. Alikersantti. 10, puh. Harrastaa kalastusta ja kuntoilua. Kirjalliset tarjoukset 16.10.2015 klo 24.00 mennessä OTSO metsäpalvelut, Kuoreen merkintä ”metsän ostotarjous”. Nissisen mukaan myös pitkään jatkunut säästökuuri on aiheuttanut seuraamuksia syyttäjänvirastoissa. Toisessa päässä linja kovenee ja talousrikollisuuden aika vakavissakin päässä armahdetaan, Nissinen sanoo. Puhuu suomen lisäksi ruotsia, englantia ja saksaa. . Nuoria metsiä ja suuria taimikoita ja rehevät pohjat. Monet heistä ovat yrittäjiä. 050 314 0423, Tarjoukset 15.10.2015 klo 16.00 mennessä sähköpostitse Otso Metsäpalvelut, Päivi Kaisto, Haminantie 8, 91100 Ii. 25 000 €/ tarjous Määräala 2: 7,63 ha, josta peltoa 3,13 ha, hp. Sai tänä vuonna soutuneuvoksen arvonimen. –?Jos tilanne jatkuu yhtä heikkona, syyttäjänvirastot joutuvat pian siirtämään joitain tapauksia kokonaan syrjään. Auto osui pyörän takarenkaaseen, ja poika kaatui loukaten polveaan ja kyynärpäätään. 831 8830 KOKKOLAN OMPELUKONE www.kokkolanompelukone.. . –?Vaihtoehtoesityksellä olisi varmasti työmarkkinailmapiiriin positiivinen vaikutus. Ne voi soittaa arkena numeroon 0295?416?520. Poliisi kaipaa asiasta silminnäkijähavaintoja. Lindströmin mukaan linja on selkeä ja valmisteltu jo edellisen oikeusministerin aikana. Nissisen mukaan poliisin toimien valvonta vie tällä hetkellä noin kymmenen huippusyyttäjän työn, eikä tutkimisen kohteeksi joutuminen ole ollut helppoa yleensä tutkijan roolissa toimivalle poliisille. Akavalla on erimielisyyttä SAK:n kanssa eläkemaksuista. Varsinaiseen neuvottelupöytään osapuolet istuvat maanantaina. EK valmistelee parhaillaan liittojensa kanssa selvitystä siitä, millaisia esimerkiksi työharjoittelumahdollisuuksia maahanmuuttajille on tarjolla. –?Kaljavarkaiden vankilaan laittaminen on edellisen hallituksen toimia. Hänen mielestään ensimmäisessä vaiheessa tulisi pystyä nopeasti kartoittamaan maahanmuuttajien taustat ja selvittää millaista koulutusta ja työkokemusta heillä on. Nissinen kisasi itse poliisiylijohtajan paikasta viimeisessä vaiheessa Kolehmaisen ja kahden muun hakijan kanssa viime kesänä. Myös Akavan Sture Fjäder sanoi Ylellä, että hallitus voi aina peruuttaa lainsäädäntöä. –?Esimerkiksi lomarahoista leikkaaminen tuntuu olevan joillakin aloilla ylitsepääsemätön asia. ”Säästöt rapauttavat oikeusturvan” Valtakunnansyyttäjän mukaan hallituksen oikeuspolitiikka on linjatonta Ministeri Lindström ei niele kritiikkiä linjattomuudesta Janne Huuskonen HELSINKI (STT) Työja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) tyrmää valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kritiikin oikeuspolitiikan linjattomuudesta. HOUSU JA HAME VIIKOT! Tehtaankatu 47, KOKKOLA Tehtaankatu 47, KOKKOLA Puh. –?Turvapaikanhakijoiden määrät eivät ole niin suuria, että siinä olisivat suomalaisten työpaikat uhattuina, Häkämies korosti. Aiempia tehtäviä mm. Miten kommentoitte Nissisen kritiikkiä oikeuspolitiikan linjattomuudesta. Siihen ryhdyttiin pitkälti kaupan toimijoiden vaatimuksista